Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 12213 insertions, 12600 deletions

diff --git a/56666-0.txt b/56666-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..97fb7dc
--- /dev/null
+++ b/56666-0.txt
@@ -0,0 +1,12213 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56666 ***
+
+
+
+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
+
+
+
+RUKOUSNAUHA
+
+Romaani
+
+Kirj.
+
+FLORENCE L. BARCLAY
+
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1921.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+       I luku. Herttuatar astuu näyttämölle.
+      II luku. Jalosukuinen Jane neiti esitetään.
+     III luku. "Yllätys".
+      IV luku. Jane tarjoutuu sijaiseksi.
+       V luku. Uskoutumista.
+      VI luku. Verho kohoaa.
+     VII luku. Garth löytää rukousnauhansa.
+    VIII luku. Lisää helmiä.
+      IX luku. Lady Inglebyn luona.
+       X luku. Ihmeellisiä hetkiä.
+      XI luku. Garth löytää ristinsä.
+     XII luku. Lääkärin määräys.
+    XIII luku. Sfinksin vastaus.
+     XIV luku. Deryckin luotettavassa hoidossa.
+      XV luku. Tohtori tutkii.
+     XVI luku. Tohtori keksii keinon.
+    XVII luku. Sisar Rosemary Gray.
+   XVIII luku. Nummien Napoleon.
+     XIX luku. Pimeydestä kuuluva ääni.
+      XX luku. Janen selonteko.
+     XXI luku. Kirjuri on kovilla.
+    XXII luku. Tohtori Robista on apua.
+   XXIII luku. Ainoa keino.
+    XXIV luku. Miehen näkökanta.
+     XXV luku. Tohtori antaa lausuntonsa.
+    XXVI luku. Pimeyden maassa sydämet kohtaavat toisensa.
+   XXVII luku. Silmät, joita Garth uskoi.
+  XXVIII luku. Taiteilijan työhuoneessa.
+    XXIX luku. Jane katselee itseänsä rakkauden kuvastimesta.
+     XXX luku. Nainen, jota taulut kuvasivat.
+    XXXI luku. Hiukan myötäistä.
+   XXXII luku. Välisoitto.
+  XXXIII luku. "Tänään tapahtuu jotakin".
+   XXXIV luku. "Rakkaus ei koskaan häviä".
+    XXXV luku. Sisar Rosemary saa palkkansa.
+   XXXVI luku. "Rukousnauha" selvittää.
+  XXXVII luku. "Tämän kristillisen seurakunnan läsnäollessa".
+ XXXVIII luku. Ikuista valoa.
+
+
+
+
+Ensimmäinen luku.
+
+HERTTUATAR ASTUU NÄYTTÄMÖLLE.
+
+
+Englantilaisen kesäiltapäivän tyyni hiljaisuus vallitsi Overdenen
+puistossa ja puutarhassa. Liikehtelevät valolaikat ja yhä pitenevät
+varjot risteilivät nurmikolla, ja raitistuttavan vilpoisuuden toive sai
+haluamaan suuren setripuun varjoon.
+
+Vanha kivirakennus, jykevä ja koristeeton, ilmaisi sisältävänsä
+rajatonta tilavuutta ja kaikenlaista mukavuutta. Sen ulkonaista
+eittämätöntä rumuutta hälvensivät hienolehtinen muratti, magnoliapuut
+ja vuosia vanha vistaria, joka kiipeili sen sileätä julkipuolta,
+peittäen sen suurin valkokukin ja punaisin kukkarykelmin koristellulla
+vihreällä verholla.
+
+Pengermä ulottui koko rakennuksen pituudelle, päättyen toisessa päässä
+kasvihuoneeseen, toisessa lintulaan. Leveät kiviportaat johtivat
+muutamista kohdin pengermältä pehmeälle, vilvakkaalle nurmikolle.
+Taempana oli avara puisto, vanhoja puuryhmiä, joiden alla oleskelivat
+vauhkot saksanhirvet, ja puitten lomitse vilkahteli joki, kapea
+hopeavyö, joka sirosti mutkaili pitkässä ruohossa voikukkien ja
+päivänkakkaroiden keskitse.
+
+Tiimapatsas osoitti neljää.
+
+Linnuilla oli hiljainen hetkensä. Ei ainoatakaan liverrystä kuulunut
+hiljaa liikkuvasta lehvistöstä, ei piipitystä, ei sirkutusta.
+Hiljaisuus tuntui melkein ahdistavalta. Maiseman ainoa loistava
+värikohta oli iso tulipunainen amerikkalainen papukaija, joka nukkui
+orrellansa setripuun alla.
+
+Vihdoin kuului oven avautuminen. Omituinen vanha olento astui
+pengermälle, kulki sen päähän vasemmalle ja katosi ruusutarhaan.
+Meldrumin herttuatar meni poimimaan ruusujansa.
+
+Hänellä oli vanhanaikainen olkihattu, "tattihattu", Victoria
+kuningattaren hallituksen alkuajan kuosia, mustilla silkkinauhoilla
+sidottu hänen voimakkaan leukansa alle, väljä hollannin-palttinainen
+mekko, lyhyt neliniitinen hame, sveitsiläiset, paksupohjaiset jalkineet
+ja käsissä hyvin vanhat ratsastushansikkaat. Hän kantoi lastu vasua ja
+suuria oksia.
+
+Joku pilkkakirves oli kerran huomauttanut, että jos kuka hyvänsä
+tapaisi Meldrumin armon tämän palatessa puutarhatöistä tai siipikarjan
+ruokinnasta, ja sattuisi olemaan armeliaalla tuulella, niin hän
+ihan varmaan antaisi hänelle kymmenpennisen. Mutta kun hän näin
+olisi kiinnittänyt herttuattaren huomion itseensä ja joutunut hänen
+silmäiltäväkseen, niin väkisinkin hänen tekisi mieli sir Walter
+Raleigh'n tapaan riisua takkinsa hänen astinlaudakseen. Tai kenties hän
+itse heittäytyisi lokaan herttuallisten jalkain tallattavaksi. Vallan
+nautinnokseen herttuatar häntä myöten astuisikin, kuuntelisi sitten
+suopeasti hänen puolusteluansa ja pitäisi kymmenpennisen, näytelläkseen
+sitä, kun juttua sittemmin kertoisi.
+
+Herttuatar asui yksinään; toisin sanoen hän ei halunnut kenenkään
+omaisen alituista seuraa eikä liioin palkatun seuralaisen ainaista
+hymyilyä ja imartelua. Hänen kalpeahko tyttärensä, jota hän aivan
+järjestelmällisesti oli aina nolannut, oli mennyt naimisiin;
+hänen kaunis poikansa, jota hän oli ihaillut ja hemmotellut,
+oli ennen aikojaan kuollut; se tapahtui muutamia vuosia sitten,
+ennen Thomas'n, Meldrumin viidennen herttuan kuolemaa. Tälle tuli
+äkkinäinen ja, kuten herttuatar monesti huomautti, aika sopiva loppu,
+sillä kuudentenakymmenentenätoisena syntymäpäivänään, kun hän,
+pukeutuneena komeaan metsästysasuun: helakanpunaiseen hännystakkiin,
+säämiskäkaatioihin ja korkeaan hattuun, säälimättömästi kannusti
+tammaansa mahdottoman esteen yli, teki hevonen äkkiä tenän, ja Thomas,
+Meldrumin herttua, suistui kuin ammuttu päälleen pystyyn naurismaahan
+eikä sen koommin enää virkkanut mitään.
+
+Tämä hänen meluisan ja kiihkeän elämänsä äkillinen päättyminen vaikutti
+täydellisen muutoksen herttuattaren ympäristöön. Siihen asti hänen
+oli täytynyt kärsiä miehensä mieleisiä vieraita, joita tämä oli aina
+halunnut talon täydeltä, tai oli hänen ollut kutsuttava niitä omia
+ystäviään, jotka hiukkasen saattoivat ymmärtää Thomas'ta tai jotka joko
+hänen ystävyytensä tai ihanan Overdenen huvitusten vuoksi iloisina
+sietivät isäntääkin. Mutta ei herttuattarella silloinkaan ollut iloa
+seurastaan, sillä niin hiomattomalta jalokiveltä kuinhan saattoi
+näyttääkin, virtasi sinistä sinisempi veri hänen suonissaan; ja vaikka
+hänen käytöksessään olikin useille vanhanpuoleisille ylhäisönaisille
+ominaista ujostelematonta tylyyttä ja ylenkatsetta muiden ihmisten
+tunteita kohtaan, oli hän sydämeltään oikea jalosukuinen, joka, siitä
+sai olla varma, aina ratkaisevina hetkinä puhui ja teki oikein.
+Herttua-vainajan puhetapa oli tullut tulikiveltä ja tavat olivat
+olleet hillittömien Yrjö-kuningasten aikaisia, ja kun hänet oli
+laskettu sukuholvin lepoon -- "ystävä-paralle niin outoon", huomautti
+herttuatar, "että on vallan lohduttavaa tietää, ettei hän todella ole
+siellä" -- hänen armonsa alkoi silmäillä ympärilleen, ja Overdenen
+kauneudet ja mahdollisuudet alkoivat selvitä hänelle.
+
+Aluksi hän tyytyi puutarhatyöhön, teetti lintulan ja keräsi ympärilleen
+kaikenkaltaisia harvinaisia lintuja ja nelijalkaisia eläimiä. Niille
+hän tuhlasi kaiken sen hellyyden, jolle ei ollut viime vuosina ollut
+inhimillistä purkauspaikkaa.
+
+Mutta jonkin ajan kuluttua hänen luontainen vieraanvaraisuutensa, hänen
+mieltymyksensä humoristiseen, muiden heikkouksien aiheuttamaan pilaan
+ja omituinen huvinsa paljastaa omat heikkoutensa muille aiheuttivat
+oikean herkeämättömän kutsujen sarjan Overdeneen, jota pian mainittiin
+kaikenmoisten huvitusten luvattuna maana, missä kukin aina tapasi
+henkilöt, joita halusi tavata, kullekin tarjoutui tilaisuus mitä
+mieluisimpaan ajanviettoon, missä jokainen ruokittiin ja majoitettiin
+parhaan mukaan, ja kaikki viettivät muutamia ihanteellisia päiviä
+kesällä ja kodikkaan hauskoja talvella, mutta pitkäveteisiä, tyhjiä
+ei milloinkaan, missä kukin oli vapaa tulemaan ja menemään mieltänsä
+myöten ja missä kaikkea tätä mausti "sauce piquante", s.o. ei kukaan
+koskaan tiennyt, mitä herttuatar kulloinkin seuraavassa tuokiossa
+sanoisi tai tekisi.
+
+Mielessään hän luokitteli seuransa kolmeen ryhmään, "kirjaviin",
+"mukiinmeneviin" ja "hienoihin".
+
+"Hienoa seuraa" oli talossa juuri sinä kauniina kesäkuun päivänä,
+jolloin herttuatar, nautittuaan tavallista pitempään päivällislepoa,
+puki ylleen "tarhuritamineet", kuten hänen oli tapana sanoa, ja lähti
+ruusuja leikkaamaan.
+
+Hän asteli pitkin pengermää ja oli menossa ruusutarhan pienestä
+rautaveräjästä, kun Tommy, äsken mainittu punainen papukaija, avasi
+toisen silmänsä ja tarkasteli häntä sekä suudella moiskahutti, kun
+emäntä pääsi veräjälle ja katosi näkyvistä, sitten se nauroi itsekseen
+ja nukahti uudelleen.
+
+Lukuisista suosikeista oli Tommy ylin, muuten ainoa olento, jolle
+herttuatar teki hentomielisiä myönnytyksiä. Herttuan kuoleman jälkeen
+oli hänestä tuntunut painostavalta, että jokainen miehinen ääni, jonka
+hän kuuli, poikkeuksetta oli niin sulavan alistuvainen. Jos hovimestari
+olisi päristellyt tai kirkkoherra päästänyt suustaan epäkohteliaan
+laatusanan, olisi herttuatar ilostunut. Asiain näin ollen vaivasi häntä
+hellittämätön alakuloisuus, kunnes hän luki erään kauppiaan ilmoituksen
+palkinnonsaaneesta papukaijasta, jonka suuri puhetaito, vähän enemmän
+kuin viisisataa sanaa, taattiin.
+
+Herttuatar lähti heti kaupunkiin, meni kauppiaan luo, kuuli muutamia
+papukaijan sanoja ja sen äänensävyn, millä ne lausuttiin, osti sen
+paikalla ja vei mukaansa Overdeneen.
+
+Ensimmäisen illan lintu istui nyreänä uuden, avaran kojunsa orrella,
+kieltäytyen lausumasta ainoatakaan viidestäsadasta sanasta,
+vaikka herttuatar vietti iltansa eteishuoneessa istuen jokaisella
+mahdollisella paikalla, ensin ihan lähellä, sitten perimmäisessä
+sopessa, sen jälkeen verhon takana nojatuolissa lukien, selin siihen,
+ikään kuin ei olisi ollut sitä huomaavinaankaan, ja lopulta katsellen
+sitä suoraan silmiin kiinteän tarkkaavasti. Tommy vain maiskutti
+hänelle kieltänsä joka kerta, kun hän ilmestyi piilopaikastaan; tai jos
+koko lailla harmistunut hovimestari taikka hermostunut palvelija kulki
+kiireesti salin läpi, se lähetti koko suukkoskuuron heidän peräänsä
+ja sai sitten mahanaurukohtauksen. Epätoivoissaan koetti herttuatar
+sille kuiskaten muistuttaa niitä sutkauksia, joita se oli myymälässä
+lasketellut, mutta Tommy vain vilkutti silmää ja nosti varpaat
+nokalleen. Herttuatar nautti kumminkin sen koreasta punaisesta asusta
+ja vetäytyi toiveikkaana levolle, mitenkään katumatta kauppojaan.
+
+Seuraavana aamuna selvisi heti sisäkölle, joka lakaisi salia, ja
+palvelijalle, joka järjesti kirjeitä, sekä hovimestarille, joka
+kumahutteli ruokarumpua, että yöllinen lepo oli Tommylle palauttanut
+sen koko sanaston käyttökyvyn.
+
+Ja kun herttuatar kymmenisen minuutin kuluttua ruokakumahduksen
+kaikumisesta asteli alas portaita ja Tommy kirkui hänelle, kiivaasti
+siipiänsä räpyttäen: "Kas niin, piikaseni, käy tänne vain!" meni hän
+aamiaiselle parempituulisena kuin moniin kuukausiin.
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+JALOSUKUINEN JANE NEITI ESITETÄÄN.
+
+
+Ainoa herttuattaren sukulaisista, joka todella oleili kotonansa
+hänen luonaan, oli hänen veljentyttärensä ja entinen holhokkinsa,
+jalosukuinen Jane Champion; tämä tarkoitti jotakuinkin sitä, että
+jalosukuinen Jane oli ainoa, joka saattoi itse kutsua itsensä
+vieraaksi Overdeneen tai Portland Placeen, viipyä niin kauan kuin
+viihtyi, ja lähteä, kun hänestä oli sopivinta. Isänsä kuoltua, kun
+hänen yksinäinen kasvinaikansa kotona Norfolkissa päättyi, hän olisi
+mielellään asettunut tyttären asemaan herttuattaren luo. Mutta
+herttuatar ei kaivannut tytärtä. Ja tytär, jolla oli varmat mielipiteet
+ja melkoisesti omaa selkärankaa ja joka oli kaunisvartaloinen, mutta
+kasvoiltaan arkipäiväinen, ei tuntunut Meldrumin armosta erityisen
+toivottavalta. Niin sai Jane hienon vihjauksen, että saattoi tulla
+milloin halutti, viipyä niin kauan kuin halutti, mutta samoin oikeuksin
+kuin muutkin. Hänellä ei liioin ollut mitään velvollisuuksia tädin
+vieraita kohtaan. Herttuatar piti parhaana hoitaa omat kutsunsa omalla
+tavallaan.
+
+Jane Champion oli nyt kolmannellakymmentä. Hänet oli kerran joku, joka
+näki pintaa syvemmälle, kuvaillut täydellisen kauniiksi naiseksi, --
+kuori vain oli mitä arkipäiväisin. Eikä kukaan mies siihen saakka ollut
+katsonut kuoren läpi eikä nähnyt naista täydellisyydessään. Hän olisi
+muuttanut maan taivaaksi sokealle rakastajalle, joka, huomaamatta
+hänen kasvojensa rumuutta tai vartalonsa rotevuutta, olisi lähentynyt
+ja tajunnut, millainen naisellisuuden ihme hän oli, kokenut, mihin
+hellyyden yltäkylläisyyteen hän kykeni, mikä siunattu lohtu oli
+hänen rakkautensa hoivissa, miten laaja ja täydellinen oli hänen
+ymmärtämyksensä, ja kuinka ihmeellinen ilo olisi hänen voittamisestaan
+ja puolisoksi ottamisestaan. Mutta siihen asti ei kukaan sokea,
+sisäisesti kaukonäköinen mies ollut osunut hänen tielleen, ja sen
+vuoksi näytti hänen osansa olevan, että hän sai olla toisena siellä,
+missä hän erinomaisesti olisi ollut paikallaan ensimmäisenä.
+
+Hän oli ollut morsiustyttönä häissä, joissa suloiset morsiamet, vaikka
+olivatkin näöltään viehättäviä, omasivat vain harvoja vaimon avuja,
+joita hänelle oli niin runsaasti suotu.
+
+Hän oli ystävättäriensä pienokaisten kummi, hän, jonka äidillisyys
+olisi herättänyt ihmetystä ja ihailua.
+
+Hänellä oli ihana ääni, mutta kasvot kun eivät olleet sen veroiset,
+niin harva sen kauneutta edes aavisti; ja kun hän soitti erinomaisesti,
+pyydettiin häntä tavallisesti säestämään muiden laulua.
+
+Lyhyesti, koko ikänsä Jane oli ollut toisella sijalla, ja vallan
+tyytyväisenä. Hän ei ollut koskaan tuntenut, mitä merkitsi olla
+ehdottomasti ensi sijalla jonkun sydämessä. Hänen äitinsä oli kuollut
+hänen aivan pienenä ollessaan, niin että hänellä ei ollut hämärintäkään
+muistoa äidinrakkaudesta eikä hellyydestä, joita hän toisinaan yritti
+kuvailla mielessään, vaikkei ollutkaan koskaan saanut niitä kokea.
+
+Hänen äitinsä kamarineitsyt, uskollinen ja altis nainen, oli muuttanut
+pian emäntänsä kuoleman jälkeen. Mutta tultuaan kaksitoista vuotta
+myöhemmin sattumalta paikkakunnalle hän pistäytyi kartanoon, toivoen
+tapaavansa talossa jonkun, joka hänet muisti.
+
+Teen jälkeen, kun "Fräulein" ja miss Jebb olivat tieltä poissa,
+rohkaisi hän mielensä ja meni kouluhuoneeseen katsomaan Jane neitiä,
+sydän täynnä muistoja "pikku murusesta", jolle hän ja hänen rakas
+emäntänsä olivat tuhlanneet niin paljon rakkautta ja huolta.
+
+Häntä vastassa oli pitkä, ruma tyttö, ujostelematon ja poikamainen,
+joka perin typerryttävällä tavalla "mittasi katseellaan toista
+kiireestä kantapäähän", ehkäisten alkuunsa Sarah'n muistelotulvan,
+joka niin kerkeänä oli vuotanut alhaalla emännöitsijän huoneessa.
+Kyynelsilmin tämä vain katseli ympäri huonetta huomauttaen, miten
+hän vielä muisti, kuinka he rouva-vainajan kanssa olivat valikoineet
+seinäpapereita ja miten tämän ilo oli ollut suuri, kun lapsonen ensi
+kerran huomasi ruusut ja kurotti kätensä niitä kohti. "Ja jos haluatte,
+minä voin teille näyttää, neiti, mikä kimppukin se oli."
+
+Mutta Sarah'n käynnin aikana Jane kuuli asioita, joita ei ollut edes
+uneksinut; muun muassa, että hänen äidillään oli tapana suudella hänen
+pikku käsiään, "voi, kuinka usein hän niin teki, neiti, sanoi niitä
+pieniksi ruusunlehdiksi ja peitti ne suudelmin."
+
+Hellyyden osoituksiin perin tottumaton lapsi katseli hontelolta,
+ruskettuneita käsiään ja hymyili, aivan yksinkertaisesti siksi, että
+hävetti, kun kurkkua kuristi niin oudosti ja luomien alla kirvelivät
+kyynelet. Sarah lähti ja oli sitä mieltä, että neidistä oli varttunut
+jotensakin kalseasydäminen nuori neito. Mutta "Fräuleinille" ja
+Jebbille ei koskaan selvinnyt, miksi kädet, joista heillä oli
+ollut usein kiusaa, siitä päivin olivat huolehditun siistit.
+Syntymäpäivänään, yön hiljaisuudessa kehdaten, tyttönen suuteli peiton
+alla omia käsiään koettaen siten saada tuntemusta äiti-vainajan huulten
+hellyydestä.
+
+Ja vuosien kuluttua, kun hänestä tuli oma herransa, hän kuulusteli ensi
+töikseen Sarah Mathew'ta ja pestasi hänet kamarineitsyekseen luvaten
+sellaisen palkan, että tämä kelpo nainen saattoi ostaa itselleen
+kunnollisen elinkoron.
+
+Jane näki harvoin isäänsä, jonka oli ollut vaikea antaa anteeksi
+ensinnäkin, että lapsi oli tyttö, vaikka isä oli toivonut poikaa,
+toiseksi että tämä, kun kerran oli tyttö, oli perinyt hänen
+arkipäiväisen muotonsa eikä äitinsä kauneutta.
+
+Vanhemmat eivät usein näe mitään vääryyttä siinä, että he kantavat
+kaunaa jälkeläisilleen niiden henkisten tai ruumiillisten
+ominaisuuksien vuoksi, joita itse ovat heille perinnöksi jättäneet.
+
+Janen lapsuusajan sankari, kehitysajan kisatoveri ja varttuneen iän
+uskottu ystävä oli Deryck Brand, seurakunnan kirkkoherran ainoa poika,
+lähes kymmentä vuotta häntä vanhempi. Mutta heidän ystävyydessänsä,
+niin kiinteä kuin se olikin, ei Jane ollut milloinkaan tuntenut
+olevansa Deryckille kaikki kaikessa. Kun tämä lääketieteen ylioppilaana
+vietti loma-aikoja kotonaan, ei tuo yksinäinen lapsi, jonka ystävyys
+miellytti häntä ja jonka luja luonne ja itsenäinen henkinen kehitys
+kiinnittivät hänen mieltään, saattanut sentään anastaa hänen
+huomaavaisuuttaan enemmän kuin äiti ja lukutehtävät. Sittemmin hän nai
+herttaisen tytön, niin Janen vastakohdan kuin toinen nainen suinkin
+voi toiselle olla. Mutta heidän ystävyytensä kesti ja syveni; ja nyt,
+kun hän oli nopeasti kohoamassa ammattikuntansa ensi riviin, tämän
+ystävättären arvonanto hänen töilleen ja hänen ponnistustensa ja
+tarkoitusperiensä herkkä ymmärtäminen olivat hänelle suuriarvoisemmat
+kuin huomattavat kuninkaalliset suosionosoitukset, joita hän viime
+aikoina oli saanut vastaanottaa.
+
+Jane Championilla ei ollut ketään uskottua naisystävää vertaistensa
+parissa. Yksinäinen kasvinaika oli kehittänyt hänet ehdottoman
+suoraksi itselleen ja muille, niin että hänen oli vaikea ymmärtää
+tai sietää seuraelämän teennäisyyksiä tai oman sukupuolensa
+pikkumaisia heikkouksia. Naiset, joille hän oli osoittanut erikoista
+ystävällisyyttä -- ja niitä oli paljon -- olivat hänen läsnäollessaan
+raukkamaisen vaiteliaita, kun puhe sattui häneen.
+
+Mutta miesystäviä hänellä oli paljon, etenkin juuri lukiosta päässeitä
+nuorukaisia, jotka hän otti oikein tosiystävikseen. Hauskoja poikia,
+jotka kirjoittelivat hänelle yliopisto- ja pöytäkuntajuttuja, jommoisia
+heidän ei olisi koskaan pälkähtänyt päähänsä kirjoittaa äidilleen.
+Hän tiesi varsin hyvin, että he keskenään nimittivät häntä "vanhaksi
+Janeksi", "kauniiksi Janeksi" ja "Jane kullaksi", mutta hän luotti
+leikinlaskun hyvänsuopuuteen ja heidän ystävyytensä vilpittömyyteen ja
+maksoi runsain mitoin takaisin.
+
+Jane Champion oli juuri nyt eräällä pitkistä vierailuistaan
+Overdenessä, ja tänä kesäpäivänä, herttuattaren mennessä puutarhaansa
+ruusuja leikkaamaan, hän parhaillaan pelasi golfia erään nuorukaisen
+kanssa, jota hän mieli vähän entisistä höyhentää. Mutta kuten Jane
+huomasi, ei ole niinkään helppo läksyttää toista, jos itse on
+innostunut golfpeliin ja jos tuo toinen on siihen yhtä innostunut ja
+vielä lisäksi tarkkaan selittää, miksi hän on pelannut niin ja niin,
+sekä jäljestäpäin aivan yksityiskohtaisesti, kuinka kummankin olisi
+ollut pelattava.
+
+Sen vuoksi katsoi Jane, tarkemmin miettiessään, iltapäivänsä menneen
+piloille. Mutta nuori Cathwart selitti tupakkahuoneessa samana iltana
+muutamille valituille uudelleen koko pelin ja huomautti: "Vanha Jane
+oli verraton! Löi niin että soi! Ja vaikka hän pelasi suunnattoman
+paljon paremmin kuin minä, ei hän sitten nimeksikään rehennellyt
+taidollaan. -- Nyt olen vakavasti päättänyt, etten enää lähetä
+kukkia Tou-Toulle. Tiedättekö, pojat! Ei voi ajatellakaan istuvansa
+samppanjaillallisella tanssijattaren seurassa tällaisena kauniina
+päivänä, kun on pelannut golfia jalosukuisen Janen kanssa. Kuulkaa,
+pojat! Kyllä vain tuntee, että omantunnon tulee olla koko puhdas, kun
+tarttuu hänen käteensä."
+
+
+
+
+Kolmas luku.
+
+"YLLÄTYS."
+
+
+Tiimapatsas osoitti puolta viittä. Hiljaisuus tuntui olevan mennyttä.
+Linnut alkoivat visertää, ja läheisessä metsässä kukahteli tuon
+tuostakin käki.
+
+Talokin virkosi äkkiä eloon. Ovia auottiin ja suljettiin. Kaksi
+livreepukuista palvelijaa, Meldrumien väreissä, tummansinisessä ja
+hopeassa, kiirehti pengermää alas kantaen saranallista teepöytää
+jykevien tammipöytien sijalle, jotka muulloin olivat setrin alla.
+
+Toinen palasi heti rakennukseen, toinen jäi levittämään hohtavan
+valkoisia liinoja pöydille.
+
+Papukaija heräsi, levitti siipensä ja räpytti niitä pari kertaa,
+liukuili sitten edestakaisin orrellansa tarkaten palvelijaa.
+
+"Katsohan!" huusi se yhtäkkiä hovimestaria matkien, kun huolimattomasti
+heitetty pöytäliina liukui ruoholle.
+
+"Suus kiinni!" sanoi nuori palvelija ärtyneenä huiskaisten lintua
+pöytäliinallaan ja vilkaisten salaa ruusutarhaan päin.
+
+"Tommy tahtoo karviaisen!" huusi papukaija väistäen pöytäliinaa ja
+riippuen pää alaspäin orrellaan.
+
+"Hanki, jos haluttaa!" sanoi palvelija virnaillen.
+
+"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" huomautti Tommy herttuattaren äänellä.
+
+Palvelija säpsähti ja katsoi olkansa yli taakseen, antoi Tommyn
+sitten nopeasti kuulla, mitä hän siitä ajatteli ja minne sen toivoi,
+lyödä livahutti sitä ja palasi rakennukseen suuttuneen linnun vuoroin
+nauraessa, vuoroin varoitellessa ja sadatellessa sekä keikkuessa
+edestakaisin orrella, kunnes kiusanhenki katosi näkyvistä.
+
+Muutamaa minuuttia myöhemmin oli pöydällä mitä runsaimmin ja mitä
+moninaisinta englantilaiseen iltapäiväteehen kuuluvaa syötävää.
+Raskas hopeinen teekeittiö ja hopeiset teekannut kiilsivät
+tarjoilupöydällä, jonka takaa vanha hovimestari ohjaili. Monenmoisia
+leivoksia ja voileipä valmisteita oli tarjolla, ja vastikään poimitut
+mansikkaröykkiöt antoivat väriä tälle taiteelliselle katteelle,
+jonka pohjavärinä hohtivat hopea ja valkoinen. Kun kaikki oli
+kunnossa, kohotti hovimestari kättään ja kumahutti vanhaa kiinalaista
+ruokarumpua, joka riippui setripuussa. Ennen kuin kumahduksen kaiku oli
+haipunut, kuului joka suunnalta etäisiä ääniä.
+
+Joen rannalta, tenniskentältä, asuinrakennuksesta ja puutarhasta
+tuli herttuattaren vieraita, hyvillään virkistävän teen toiveista ja
+rientäen setrin tervetulleeseen varjoon; viehättäviä valkopukuisia
+naisia, jotka huolellisesti suojasivat ihoansa leveälierisillä hatuilla
+ja kuviollisilla päivänvarjoilla; miellyttäviä nuoria tyttöjä, jotka
+aikoja sitten olivat uhranneet ihonsa mukavuudelle ja kulkivat nyt
+avopäin pitkin nurmikkoa heilutellen mailojaan ja väitellen viimeisestä
+jännittävästä ottelusta; flanellipukuisia, ruskettuneita, muhkeita
+herroja yhtyi puheeseen ja nauruun; he kehuivat tovereitaan näiden
+ollessa vaatimattomasti vaiti heidän omista saavutuksistaan puhuttaessa.
+
+Kaikin kokoonnuttuaan he muodostivat hauskankirjavan ryhmän puun alle
+ja painuivat perin tyytyväisinä mataliin korituoleihin tai pehmeälle
+nurmikolle ottaen pöydältä, mitä kutakin halutti. Kun kaikki olivat
+saaneet teetä, kahvia tai jäähdytettyjä juomia valintansa mukaan, sai
+keskustelu uutta vauhtia.
+
+"Herttuattaren konsertti on siis tänä iltana", lausui joku. "Minä
+toivoisin, että ripustettaisiin tähän puuhun kiinalaisia lyhtyjä ja
+pidettäisiin se täällä ulkona. On liian kuuma tungoksessa sisällä."
+
+"Aivan oikein", sanoi Garth Dalmain. "Minä olen ohjaaja, kuten
+tiedätte, ja voin luvata, että kaikki pengermänpuoleiset ikkunaovet
+pidetään auki. Niin ettei kenenkään, joka mieluummin on ulkona,
+tarvitse olla konserttisalissa. Asetetaan rivi lepotuoleja pengermälle
+ikkunain viereen. Eihän sieltä paljon näe, mutta kuulee mainiosti."
+
+"Niin, mutta puolet hupia on näkemisessä", huudahti eräs
+tennistytöistä. "Ne, jotka jäävät pengermälle, menettävät parhaan, kun
+herttuatar jälkeenpäin matkii, kuinka kukin esiintyi. Minä en välitä
+kuumuudesta. Varatkaa minulle paikka ensi rivillä."
+
+"Kuka on illan 'yllätys'?" kysyi lady Ingleby, joka oli saapunut vasta
+aamiaisen jälkeen.
+
+"Velma", sanoi Mary Strathern. "Hän tulee tänne loppuviikoksi, ja
+hauskaa on saada hänet tänne. Vain herttuatar saattoi taivuttaa
+hänet, ja vain Overdene voi häntä houkutella. Hän laulaa ainoastaan
+yhden laulun konsertissa, mutta ihan varmaan hän myöhemmällä ratkeaa
+ja antaa auliistikin. Meidän täytyy saada Jane menemään, ikään kuin
+sattumalta, pianon ääreen ja soittamaan jonkin Velman parhaan kappaleen
+alkusäveltä, niin varmasti saamme kuulla hänen hurmaavan äänensä. Hän
+ei voi milloinkaan vastustaa oikein hyvää säestystä."
+
+"Miksi te nimitätte rouva Velmaa 'yllätykseksi'?" kysyi eräs neitonen,
+jolle Overdenen "hienot seurat" olivat ihkasen uutta. "Hyvä ystävä",
+vastasi lady Ingleby, "se on herttuattaren pilaa. Tämä konsertti
+on järjestetty hänen vieraittensa ratoksi ja myös paikkakunnan
+kuuluisuuksien huviksi ja hyväksi. Kaikki ympäristöltä on kutsuttu.
+Ei ketään meistä pyydetä esiintymään, mutta kyllä kaikkia paikallisia
+kuuluisuuksia. He suorittavatkin todella koko ohjelman omaksi
+nautinnokseen, ystäväinsä ja omaistensa tyydytykseksi ja meidän
+huviksemme, varsinkin jälkeenpäin, kun herttuatar kertaa jokaisen
+esityksen tehden omia huomautuksiaan, selityksiään ja oikaisujaan. Voi,
+Dal! Muistatteko, kuinka hän valkoisesta kirjoituspaperista kyhäsi
+papinkauluksen ja matki korkeakirkollista apulaispappia hermostuneena
+laulamassa erästä hullunkurista laulua? Sitten vallan lopuksi -- ja
+oikeastaan taiteenharrastajien parhaaksi -- hän tuo kuultavaksi Velman
+tai jonkun muun yhtä erinomaisen taiteilijan näyttämään, miten jonkin
+kappaleen todellakin _voi_ esittää; tuossa tuokiossa sali on tulvillaan
+musiikkia, syvä hiljaisuus valtaa kuulijat, ja hyväntahtoiset
+taiteenharrastajat huomaavat, että se, mitä he esittivät, ei _lainkaan
+ollut musiikkia_; he lähtevät noloina kotiin. Mutta seuraavaan
+vuoteen mennessä he jo taas unohtavat kaiken; tai veres joukko
+esiintymishaluisia astuu rintamaan. Herttuattaren pikku kepposet
+onnistuvat aina."
+
+"Jalosukuinen Jane ei hyväksy niitä", sanoi nuori Ronald Ingram, "siksi
+hän tavallisesti hankkiutuu matkalle ja lähtee toiseen vierailupaikkaan
+ennen sellaista tilaisuutta. Mutta kukaan ei osa säestää Velmaa niin
+erinomaisesti, niin että tällä kertaa hänen on käsketty jäädä tänne. Ja
+minä epäilen, tokkopa 'yllätys' tehneekään samanlaista vaikutusta kuin
+tavallisesti, ja olen varma, ettei pila jälkeenpäin onnistu yhtä hyvin
+kuin ennen. Onhan tunnettua, että jalosukuinen Jane niissä asioissa
+pitää herttuatarta aisoissa. Kyllä hän saa olla valmis vaikka mihin
+sillä erää, mutta sittenpähän herttuatar pysyykin kurissa jälkeenpäin."
+
+"Minusta Jane neiti on vallan oikeassa", sanoi eräs vaalea amerikatar
+rohkeasti pitäen tuokion kultaista lusikkaa mansikkajäätelön yllä, jota
+Garth Dalmain oli hänelle ojentanut. "Minun kotimaassani pidettäisiin
+perin jokapäiväisenä pilana niiden ihmisten pilkkaamista, jotka ovat
+olleet vierainamme ja esiintyneet meidän kodissamme."
+
+"Teidän maassanne, hyvä ystävä", sanoi Myra Ingleby, "ei olekaan
+herttuattaria."
+
+"Ei olekaan, mutta hankimme niitä teille aina jonkun", vastasi
+amerikatar maltillisesti ja jatkoi jäätelön syömistä.
+
+Seurasi yleinen nauru, ja puhe kääntyi viimeiseen
+englantilais-amerikkalaiseen kihlaukseen.
+
+"Missä on jalosukuinen Jane?" kysyi joku heti sen jälkeen.
+
+"Pelaamassa golfia Billyn kanssa", sanoi Ronald Ingram. "Kas tuolla he
+tulevat."
+
+Janen kookas vartalo ilmestyi näkyviin, kun hän tuli pitkin pengermää
+Billy Cathcartin kanssa tämän innokkaasti puhellessa. He heittivät
+mailansa alahalliin, sitten he tulivat yhdessä pitkin nurmikkoa
+teepöytiä kohden.
+
+Janella oli yllään sileä, harmaa tweedhame, valkoinen, siniraitainen
+kamritsipusero, kovikekaulus ja kalvosimet, silkkinen kaulahuivi ja
+pehmeä huopahattu, koristeena muutama musta sulka. Hänen luonteva
+ryhtinsä ja liikuntansa ilmaisivat hyvää terveyttä ja hallituita
+liikkeitä. Hänen olentonsa erosi tavattomasti setripuun alle
+ryhmittyneistä somista ja rakastettavista naisista. Eikä se sentään
+missään suhteessa ollut miehekäs -- tai, käyttääksemme sopivampaa
+sanaa, miesmäinen, sillä kaikki voimakas on tosin miehekästä, mutta
+nainen, joka teeskentelee voimakkuutta, jota ei omista, on miesmäinen;
+-- pikemminkin se oli niin perinpohjin naisellinen, että hän voi
+käyttää ylen yksinkertaista pukeutumistapaa, mikä soveltui mainiosti
+hänen ehdottomasti arkipäiväisiin kasvonpiirteisiinsä ja melkein
+rotevaan vartaloonsa.
+
+Hän liittyi setrin alla olevaan seurueeseen ja istahti eräälle
+tuolille, joita herrat heti nousivat luovuttamaan hänelle puolisen
+tusinaa, ja teki sen hänelle perin ominaisella itsetiedottomalla
+varmuudella.
+
+"Missä täti on? Simmons rukka äsken, kun kävimme sisällä viemässä
+mailojamme, tallusteli hakemassa häntä joka paikasta. Hänellä oli
+sähkösanoma."
+
+"Miks'ette te sitä avannut?" kysyi Myra.
+
+"Sen tähden, ettei täti koskaan salli avattavan sähkösanomiaan. Hän
+pitää yllätyksistä. Ja ainahan on mahdollista, että sähkösanomassa on
+kuohuttavia uutisia. Hän sanoo, että asia menettää vallan makunsa, jos
+joku muu saa sen ensin tietää ja sitten varovaisesti ilmoittaa hänelle."
+
+"Tuolla tulee herttuatar", sanoi Garth Dalmain, joka istui niin, että
+näki ruusutarhan veräjälle.
+
+"Älkää mainitko sähkösanomasta mitään", varoitti Jane. "Häntä
+harmittaisi, että minä tiedän sen tulleenkaan. Olisihan ihan
+synnillistä riistää Jutuistakaan odottamattoman sähkösanoman
+tuottamasta ilosta näin kuumana päivänä, jolloin ei liene muutakaan
+merkillistä tapahtumassa."
+
+He kääntyivät katsomaan herttuatarta, joka asteli nurmikon poikki,
+tuota omituista vanhaa olentoa, joka heidät oli kutsunut tänne, joka
+omisti sen kauniin paikan, missä he viettivät näin hauskoja päiviä, ja
+jonka omituisuuksista he aivan kaihtelematta puhuivat, kun äsken joivat
+hänen teetään ja herkuttelivat hänen mansikoillaan.
+
+Herrat nousivat, kun hän läheni, mutta eivät niin nopeasti kuin
+hänen veljentyttärellensä. Herttuatar kantoi isoa vasua, joka oli
+täynnä valikoituja ruusuja. Joka kukka oli hurmaava ja poimittu juuri
+parhaalla hetkellä.
+
+
+
+
+Neljäs luku.
+
+JANE TARJOUTUU SIJAISEKSI.
+
+
+Herttuatar työnsi vasunsa keskelle pöytää, jolla mansikat olivat.
+
+"Kas niin, hyvät ihmiset", sanoi hän hengästyneenä. "Ottakaa omanne,
+ja toivon näkeväni teidät kaikki ruusut rinnassa tänä iltana.
+Konserttisali muutetaan ruusutarhaksi. Sanomme viettävämme _La fête
+des Roses'ia_ [Ruusujuhla]... Ei, kiitoksia, Ronny. Tee on ollut
+valmiina ainakin puolisen tuntia, ja tottahan niin paljon minusta
+välität, ettet sitä väkisin minulle tyrkytä. Muutoin, enhän minä
+juo milloinkaan teetä. Kun lounaalta herään, juon viskyä ja soodaa,
+ja sillä pysyn pystyssä päivälliseen saakka. Niin kyllä, Myra hyvä,
+olinhan minä teidän mielenkiintoisessa kokouksessanne ja panin
+nimeni siihen mainioon sitoumussarakkeeseen: _pour encourager les
+autres_ [muiden innostamiseksi]; mutta sitten ajoin sinun luotasi
+suoraapäätä lääkärin luo, ja hän antoi todistuksen, että minun _täytyy_
+ottaa jotakin, kun tarve vaatii, ja tarve vaatii aina, kun herään
+lounaalta... Mutta Dal, on kerrassaan sopimatonta, että teatteriin
+kuulumaton mies näyttää noin korealta kuin sinä nyt tuossa vaaleassa
+sinipunervassa paidassasi, tummassa orvokinsinisessä kaulanauhassasi
+ja valkoisissa flanellihousuissasi. Jos olisin isoäitisi, lähettäisin
+sinut paikalla sisälle muuttamaan vaatteita. Kun panet minunlaisteni
+vanhojen eläkeleskien päät pyörälle, miten sitten enää kaikkien noitten
+pikku kanasien... Hiljaa, Tommy! Se oli kovasti rumaa puhetta! Ei sinun
+tarvitse olla mustasukkainen Dalille. Minä ihailen sinua vielä enemmän.
+Dal, tahdotko maalata minun punaisen papukaijani?"
+
+Nuori taiteilija, jonka muotokuvat Akatemian senvuotisessa näyttelyssä
+olivat herättäneet taiteilijamaailman suurta huomiota ja jonka
+sinipunerva paita juuri oli saanut niin ankaran arvostelun, istui
+takakenossa korituolissa, kädet ristissä pään takana ja ruskeissa
+silmissä veitikkamainen ilme.
+
+"En, jalo herttuatar", sanoi hän. "Pyydän nöyrimmästi päästä tästä
+tehtävästä. Tommy vaatisi jotakuta Landseeria, jotta työ tulisi sen
+asentojen ja ilmeiden veroista. Sitä paitsi, olisihan pahennukseksi
+viattomalle ja hyvin kasvatetulle nuorukaiselle, jommoiseksi minut
+tiedätte, viettää tuntikausia Tommyn seurassa ja kuunnella kaikkia
+huomautuksia, joita armas lintu tekee minun maalatessani. Mutta minäpä
+sanon, mitä teen. Minä maalaan _teidät_, jalo herttuatar, vaikka en,
+jos päässänne on _tuo_ hattu! Jo pienestä poikapahasesta saakka on
+mustilla nauhoilla koristettu, leuan alle solmittu olkihattu saanut
+minut voimaan pahoin. Jos nyt heittäytyisin luontaisen vaistoni
+valtaan, kätkisin kasvoni neiti Championin helmaan, potkisin ja
+parkuisin, kunnes te ottaisitte sen pois päästänne. Minä tahdon maalata
+teidät siinä mustassa samettipuvussa, joka teillä oli eilisiltana
+ja jossa on mediciläinen kauluri, sekä päässänne se pitseistä ja
+jalokivistä tehty kaunis laite. Ja kädessänne teidän tulee pitää
+vanhanaikaista, hopeaan uutettua kristallikuvastinta."
+
+Taiteilija ummisti puoleksi silmänsä, ja kun hän soinnukkaalla,
+salaperäisellä äänellään kuvaili taulua, kävi ympärillä oleva iloinen
+seura tarkkaavaisen äänettömäksi. Kun Garth Dalmain kuvaili taulujaan,
+näkivät kuuntelijat ne. Kun he seuraavana vuonna menivät Akatemiaan
+tai Uuteen Galleriaan, saattoivat he sanoa: "Ahaa, tuossa se on!
+Ihan semmoisena kuin sen silloin näimme, ennen kuin piirtoakaan oli
+kankaalla."
+
+"Vasemmassa kädessänne pidätte kuvastinta, mutta ettei saa katsoa
+siihen, sillä ettehän te, jalo herttuatar, koskaan katso kuvastimeen,
+paitsi ripittäessänne takananne seisovaa kamarineitsyttänne, jotta
+näkisitte, nousevatko kyynelet hänen silmiinsä ja senkö vuoksi hän niin
+kömpelösti pitelee hiusneuloja ja muita vehkeitä. Jos niin on laita,
+saa tyttö heti päivän lomaa mennäkseen vanhaa äitiään tervehtimään, ja
+te maksatte matkan edestakaisin. Ellei niin ole, te ripitätte vähän
+lisää vielä. Olisinpa minä tytön sijassa, niin itkisin aina, suuria
+kyyneleitä, jotka varmasti kuvastimessa näkyisivät. Mutta minä en
+nyyhkyttäisi, sillä nyyhkyttäminen on liiaksi sydämelle käypää, ja
+minä olisin hirmuisen varovainen, etteivät kyyneleni vuotaisi teidän
+niskaanne."
+
+"Dal, senkin poikaviikari!" sanoi herttuatar. "Ole puhumatta minun
+tytöistäni ja niskoistani ja sinun omista teeskentely-kyyneleistäsi ja
+kerro loppuun kuvasta. Mitä minä kuvastimella teen?"
+
+"Te ette katso siihen", jatkoi Garth. Dalmain syvämietteisesti,
+"sillä me tiedämme, ettette niin koskaan tee. Ette edes pannessanne
+päähänne tuon hatun ja sitoessanne nauhat -- neiti Champion, ottakaa
+ystävällisesti kädestäni kiinni -- ruususolmukkeelle leukanne alle,
+ette silloinkaan kysy kuvastimelta neuvoa. Mutta te istutte ja
+pidätte sitä vasemmassa kädessänne, kyynärpää itämaisella, helmiäisin
+koristellulla ebenholtsipöydällä. Käännätte sen poispäin itsestänne,
+niin että se kuvastaa jotakin kuviteltua, aivan vastapäätänne
+olevaa esinettä. Te katselette tuota näkymätöntä esinettä ylevän
+mieltymyksen ilmein. Ja kuvastimeen minä maalaan elävän, helakanvärisen
+kokokuvan orrella istuvasta punaisesta papukaijastanne, hyvin
+tarkan ja erinomaisen yksityiskohtia myöten. Antakaamme sille
+nimeksi _Mietelmiä_, sillä tauluille täytyy aina antaa jokin
+mieletön, nykyaikainen nimi, ja nykyään juuri ovat käsittämättömät
+sanat muodissa, ellei joku pidä välttämättömänä yleisön huomiota
+herättääkseen ristiä tauluansa luetteloon parillakymmenellä Tennysonin
+säkeellä. Mutta kun taulu kuuluisana teoksena jää jälkimaailmalle,
+tunnetaan se Kansallisgallerian luetteloissa, 'Herttuatar, kuvastin ja
+papukaija' nimisenä."
+
+"Mainiota", sanoi herttuatar huvittuneena. "Sinun täytyy maalata se
+tarpeeksi aikaisin ennen ensi näyttelyä, Dal, ja me menemme kaikki sitä
+katsomaan."
+
+-- Ja hän maalasi. Ja kaikki menivät katsomaan. Ja kun he sen näkivät,
+sanoivat he: "Kas, tosiaan! Tuossa se on, ihan sellaisena kuin me sen
+näimme Overdenessa setrin alla." --
+
+"Tuolla tulee Simmons ja hänellä on jotakin tarjottimella", huudahti
+herttuatar. "Kuinka se mies kaakertaa! Miks'ei kukaan opeta häntä
+kävelemään! Jane! Sinähän marssit nurmikon poikki kuin mikäkin
+sotamies. Etkö voisi Simmonsille selittää, kuinka on käveltävä... No?
+Mikä nyt on? Soo, sähkösanoma. Mitä kauheata nyt on voinut tapahtua?
+Ketä haluttaa arvata? Minä toivon, ettei kukaan hölmöläinen ole
+myöhästynyt junasta."
+
+Ei kuulunut hiiren hiiskaustakaan, niin täysin tyydyttävä äänettömyys
+vallitsi, kun herttuatar avasi punakellervän kuoren.
+
+Yllätys oli nähtävästi perinpohjainen, vaikk'ei tosin iloista laatua,
+sillä herttuatar, joka tavallisestikin oli punakka, kävi tulipunaiseksi
+lukiessaan ja vallan sanattomaksi suuttumuksesta. Jane nousi tyynesti,
+kurkisti tätinsä olan yli, luki pitkän sanoman ja palasi paikoilleen.
+
+"Hävytön!" huudahti viimein herttuatar. "Senkin hävytön! Sellaista saa,
+kun pitää heitä ystävinään. Ja minulla kun oli niin kaunis helminauha
+häntä varten, paljon arvokkaampi kuin hänelle tavallisesti tarjotaan
+yhdestä ainoasta laulusta. Ja peruuttaa viime tingassa! Äh, hävytön!"
+
+"Hyvä rakas täti", sanoi Jane, "jos rouva Velma parka on äkkiä saanut
+laryngitiksen [kurkunpääntulehdus], voihan olla mahdollista, ettei hän
+saata laulaa ainoatakaan säveltä, vaikkapa kuningatar käskisi. Hänhän
+sähkösanomassa kovin pahoittelee."
+
+"Älä viisastele, Jane!" huudahti herttuatar äreästi. "Äläkä tähän
+kuningatarta sekoita, jolle ei kuulu minun konserttini eikä Velman
+kurkku niin vähääkään. Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta,
+tiedäthän! _Miksi_ hänen piti saada se -- mikä se nyt taas olikaan --
+juuri kun hänen piti tulla laulamaan tänne? Minun nuoruudessani ei
+ihmisillä ollut tämmöisiä uudenaikaisia kipuja. Minä en siedä kaikkia
+noita appendicitiksia [umpilisäkkeentulehdus] ja muita -- suututtaa
+ihmisen selvillä tekosyillä. Minun nuoruudessani se oli selvää
+vanhanaikaista vatsuria ja se parannettiin raparperilla."
+
+Myra Ingleby piilotti kasvonsa suuren hattunsa alle, ja Garth Dalmain
+kuiskasi Janelle: "Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta, tiedäthän!"
+Mutta Jane ravisti päätään eikä edes hymähtänyt.
+
+"Tommy tahtoo karviaisen!" huusi papukaija, joka kaiketi oli äkännyt,
+että raparperia mainittiin.
+
+"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" sanoi herttuatar vihaisena.
+
+"Täti hyvä", sanoi Jane, "ei ole karviaismarjoja."
+
+"Älä viisastele, tyttö!" huusi herttuatar raivoissaan, ja Garth,
+joka oli kovasti huvittunut, ravisti Janelle päätään. "Kun se sanoo
+'karviainen', tarkoittaa se jotakin kasvista yleensä, kuten varsin
+hyvin tiedät."
+
+Puolikymmentä henkeä riensi tarjoamaan Tommylle salaattia, nousuruohoja
+ja kurkkuvoileipiä. Garth nyhtäisi ruohon ja ojensi sen Janelle hyvin
+huolestuneen näköisenä, mutta Jane ei ollut huomaavinaan.
+
+"Ei mitään vastausta, Simmons", sanoi herttuatar. "Miks'ette mene?...
+Voi, kuinka tuo mies tuupertaa! Eikö nyt kukaan voi opettaa häntä
+kävelemään! Mutta nyt: mitä pitää tehdä? Puoli maakuntaa tulee tänne
+kuulemaan Velmaa minun kutsustani, ja Velma on Lontoossa sairastaen
+appendicitista muka -- ei, minä tarkoitan sitä toista. Oih, hiiteen
+koko nainen, kuten tuo viisas lintu sanoo."
+
+"Suus kiinni!" kirkui Tommy. Herttuatar hymähti ja talttui istumaan.
+
+"Mutta, hyvä herttuatar", huomautti Garth mitä lauhkeimmalla äänellä,
+"eihän maakunnassa tiedetä, että rouva Velman piti laulaa. Sehän oli
+suuri salaisuus. Hänellähän teidän piti lopuksi yllättää. Lady Ingleby
+sanoi häntä teidän 'yllätykseksenne'."
+
+Myra kurkisti hattunsa alta ja herttuatar noikkasi hänelle hyväksyen.
+
+"Aivan niin", sanoi hän. "Siinähän koko hauskuus olikin. Hävytön!"
+
+"Mutta hyvä herttuatar", jatkoi Garth vakuutellen, "ellei maakunta
+tiennyt, ei maakunta petykään. He tulevat kuuntelemaan toisiaan ja
+itseään ja nauttimaan teidän punaviineistänne ja jäätelöistänne.
+Nauttivat kaikesta siitä ja lähtevät pois tyytyväisinä, puhellen, miten
+taitavasti hyvä herttuatar keksii ja saattaa huomatuiksi paikalliset
+kyvyt."
+
+"Niin, niin!" sanoi herttuatar, pieni välke terävissä silmissään
+ja nostaen käyrää nenäänsä -- jota rouva Parker Bang Chicagosta,
+joka oli tavannut herttuattaren kerran tai pari, kuvasi 'oikeaksi
+plantagenetlaiseksi -- "mutta he lähtevät vakuuttuneina taidoistaan ja
+tyytyväisinä omiin keskinkertaisiin esityksiinsä. _Minun_ tarkoitukseni
+oli antaa heidän esittää ja sitten näyttää heille, kuinka olisi pitänyt
+esittää."
+
+"Mutta, Gina täti", sanoi Jane sävyisesti, "te unohdatte varmaan,
+että useimmat näistä ihmisistä ovat olleet Lontoossa ja kuulleet
+paljonkin hyvää musiikkia, luultavasti Velman ja muitten suurten
+laulajien esityksiä. Kyllä he tietävät, etteivät voi laulaa kuin joku
+näyttämövalio; mutta he koettavat parastansa, kun te heitä pyydätte. En
+minä ymmärrä, että he kaipaavat mitään havainto-opetusta."
+
+"Jane", sanoi herttuatar, "jo kolmannen kerran tänä iltapäivänä minun
+täytyy pyytää sinua olemaan viisastelematta."
+
+"Neiti Champion", sanoi Garth Dalmain, "jos minä olisin teidän
+isoäitinne, lähettäisin teidät nukkumaan."
+
+"Mitä on tehtävä?" jatkoi herttuatar. "Hänen piti laulaa 'Rukousnauha'.
+Siihen minä olen perustanut kaiken. Huoneen koko koristelukin on
+suunniteltu laulun mukaiseksi -- köynnöksiä valkeista ruusuista
+ja suuri, pelkästään punaisista riipparuusuista tehty risti lavan
+taustalla. Jane!"
+
+"Mitä, täti?"
+
+"Äh, älä sano niin värittömästi 'mitä tätiäsi'! Etkö voi ehdottaa
+jotakin?"
+
+"Hiiteen koko nainen!" kirkaisi Tommy yhtäkkiä.
+
+"Kuulkaahan lintu kultaa", huudahti herttuatar, ja hyvä tuuli palasi
+täydellisesti. "Antakoon joku sille mansikan. No, Jane, mitä sinä
+ehdotat?"
+
+Jane Champion istui leveä selkä puoleksi tätiin päin, toinen polvi
+toisella ja isot, voimakkaat kädet ristissä niiden ympärillä. Hän
+irroitti kätensä, kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi suoraan teräviin
+silmiin, jotka tattihatun alta tutkistelivat häntä. Kun hän luki
+niistä osaksi katuvan, osaksi vetoavan pyynnön, pilkisti vieno
+hymy hänen omistaankin. Hän odotti hetkisen tullakseen varmaksi
+herttuattaren tarkoituksesta, ja sanoi sitten: "Kyllä minä laulan
+teille 'Rukousnauhan' Velman sijasta tänä iltana, jos te todella niin
+haluatte, täti."
+
+Jos puun alle kokoontuneet olisivat olleet "mukiinmeneviä", olisivat
+he vetäneet henkeänsä. Jos he olisivat olleet "kirjavia", he olisivat
+äänekkäästi ilmaisseet hämmästystänsä. Ollen "hienoja" he eivät
+antaneet minkäänlaista ulkonaista merkkiä; mutta ilmassa tuntui
+perinpohjaista hämmästystä. Herttuatar oli ainoa läsnäolijoista, joka
+oli kuullut Jane Championin laulavan.
+
+"Onko sinulla se laulu?" kysyi Meldrumin armo ja nousi, ottaen
+sähkösanomansa ja tyhjän vasun.
+
+"On", sanoi Jane. "Kun viime kuussa olin kaupungissa, olin muutamalla
+tunnilla rouva Blanchen luona; ja hän, joka harvoin ihailee
+uudenaikaisia lauluja, oli kovin ihastunut siihen. Hän lauloi ja
+salli minun säestää. Kulutimme siihen melkein kokonaisen tunnin. Sain
+sittemmin nuotit."
+
+"Hyvä", sanoi herttuatar. "Minä luotan siis sinuun. Nyt minun täytyy
+lähettää osaaottava sähkösanoma herttaiselle Velma paralle, jota
+varmasti kirvelee, kun täytyi olla tulematta. Niin että au revoir
+[näkemiin!], hyvät ihmiset. Muistakaa, me syömme päivällistä täsmälleen
+kahdeksalta. Musiikkipuoli alkanee yhdeksältä. Ronnie, ole kiltti poika
+ja kanna Tommy halliin. Se kirkuu niin hirmuisesti, jos se näkee minun
+menevän ja jättävän sen. Se on niin helläsydäminen, lintu kulta!"
+
+Äänettömyyttä setrin alla.
+
+Useimmat katselivat nuorta Ronaldia, joka kantoi telinettä käsi niin
+suorana kuin mahdollista, Tommyn hiipiessä aivan hänen lähelleen
+pysyen ihmeteltävästi tasapainossa ja ilmeisesti tehden kahdenkeskisiä
+huomautuksia Ronnien pelokkaaseen korvaan. Herttuatar meni edellä,
+sangen tyytyväisenä asiain käänteeseen.
+
+Pari vieraista tarkasteli Janea.
+
+"Teit uljaasti", sanoi Myra Ingleby viimein. "Minä tarjoutuisin
+säestämään, mutta minä osaan vain laulut 'Illan kuutamolla' ja 'Kolme
+sokeaa rottaa' yhdellä sormella."
+
+"Ja minä tarjoutuisin mielelläni säestämään," sanoi Garth Dalmain, "jos
+te laulaisitte Lassenin 'Pyhäinpäivän', sillä minä soitan sen vallan
+mainiosti kymmenellä sormella. On sangen opettavaista kuulla, millä
+tavoin minä soitan hautakappelin kelloja koko laulun ajan. Mahtavan
+crescendo-appassionato-fortissimon jälkeenkin, kun he huomaavat: 'Kas,
+tänään kylmät haudat kukkii, loistaa: on juhlapäivä, pyhäinpäivä tää',
+minun kelloillani ei ole lainkaan pyhäpäivää. Enhän minä tiedä, mitä
+tapahtui 'kerran kevätkuussa'. Minun säestäessäni kellot soivat koko
+ajan vimmatun itsepintaisesti. Mutta minä olen nähnyt 'Rukousnauhan'
+nuotit enkä tahtoisi edes yrittää moisia sointuja. Heti aloitettava
+kaikki mahdolliset alennukset mielessä ja ennen kuin on pitkällekään
+päästy, on kourat täynnä tuttuja ja tuntemattomia ristejä, joihin
+takertuu uskaltamatta päästää niitä käsistään, kun kukaties ovat
+hyvinkin tarpeen seuraavassa silmänräpäyksessä. Kuinka ikävää! Mutta
+kun on puhe 'Rukousnauhan' säestyksestä, minun täytyy sanoa, kuten se
+vanha lampuoti tuonoin alustalaispäivällisillä sanoi herttuattarelle,
+kun tämä tyrkytti hänelle vanukasta kolmatta kertaa: 'Teidän armonne,
+minä _en jaksa_.'"
+
+"Älkää olko ilkeä, Dal", sanoi Jane. "Te osaisitte säestää
+'Rukousnauhan' mainiosti, jos minä vain tahtoisin. Mutta näin ollen
+pidän parempana säestää itse."
+
+"Voi, sen minä ymmärrän vallan hyvin", sanoi lady Ingleby
+myötätuntoisesti. "Onhan koko ajan turvallista tietää, että jos
+rupeaisi menemään väärin, voisi lopettaa toisen käden soiton ja ottaa
+oikean äänen itselleen."
+
+Nuo kaksi ainoata todella soitannollista läsnäolijaa vaihtoivat
+melkoista huvittuneisuutta ilmaisevan silmäyksen. "Kai se olisi hyvä,
+jos tarve tulisi", sanoi Jane. "Minä kyllä 'lopettaisin toisen käden'
+ja 'antaisin teille äänen'", sanoi Garth vakavasti.
+
+"Sen uskon", sanoi Jane. "Te olette aina niin kovin ystävällinen. Mutta
+minusta on parempi tulla toimeen omin neuvoin."
+
+"Oletteko ottanut huomioon, kuinka vaikeata on saada ääntä kuulumaan
+niin suuressa huoneessa, ellette voi seisoa päin yleisöä?" Garth
+Dalmain puhui huolestuneesti. Jane oli hänen erikoisen hyvä ystävänsä,
+ja kuten miehistä ainakin, hänestä oli vastenmielistä ajatellakin, että
+hänen ystävänsä julkinen esiintyminen jollakin tavoin epäonnistuisi.
+
+Sama rauhallinen hymy väikähti Janen silmissä ja siirtyi huulille
+kuin silloinkin, kun hän huomasi tätinsä todella tarkoittavan häntä
+Velman sijaiseksi. Hän katsoi ympärilleen. Useimmat seurueesta
+olivat poistuneet kaksittain ja kolmittain, toiset päärakennukseen,
+toiset takaisin joelle. Hän, Dal ja Myra olivat siis kolmisin. Hänen
+rauhalliset silmänsä olivat täynnä salaista veitikkaa, kun hän
+epäröimättä katsoi Garthia silmiin ja vastasi hänen kysymykseensä.
+
+"On kyllä, tiedän sen. Mutta kaiku huoneessa on vallan mainio ja minä
+olen oppinut sovittamaan ääntäni. Kenties te ette tiedäkään -- ja
+mitenkä te sen oikeastaan tietäisittekään -- että minulla on ollut
+erikoinen onni saada opiskella rouva Marches'n johdolla Pariisissa ja
+jälkeenpäin verestää entistä oppiani satunnaisilla, mutta hauskoilla
+tunneilla Lontoossa hänen tyttärensä luona, joka ei suinkaan ole
+äitiänsä lahjattomampi. Niin että kyllä minun joltisestikin pitäisi
+osata käytellä ääntäni, jos lainkaan olen osannut käyttää hyväkseni
+moisia kultaisia tilaisuuksia."
+
+Nämä sanat olivat Myralle hepreaa ja merkitsivät aivan samaa kuin
+jos Jane olisi sanonut: olen opetellut äänentapaamista. Eivätkä
+todenteolla niinkään paljon, koskapa lady Ingleby oli itse kerran
+yrittänyt opiskella äänentapaamista johtaakseen palvelijainsa ja
+palvelijattariensa kuorolaulua. Tämä tapahtui siihen aikaan, jolloin
+hänellä oli erikoisen soitannollinen palvelijakunta. Toisella
+lakeijalla oli kaunis barytoni. Hovimestari osasi 'hiukkasen vetää
+bassoa', toisin sanoen, kun muut kohosivat korkeihin alueihin,
+hän pysyi alimmassa äänessä ja piti sitä, jos käskettiin. Sisäkkö
+lauloi, kuten itse sanoi, 'toista ääntä'. Toisin sanoen hän oli aina
+tahdissa hiukan sopraanoa jäljessä ja terssiä alempana korkeudessa.
+Emännöitsijä, suuri tummaverinen ihminen, jolla oli haivenia
+ylähuulessa, tehosi vallan merkillisesti arkailemattomana laulaessaan
+säveltä oktaavia alempaa sopraanoa.
+
+Pahaksi onneksi lady Ingleby ei aina erottanut hänen ääntänsä
+hovimestarin äänestä. Myra itse ensimmäisenä myönsi, ettei hänellä
+ollut 'paljon korvaa'. Mutta oli ehdottomasti kärsivällisyyttä
+koettelevaa huutaa juuri, kun ei mitenkään olisi tohtinut nostaa
+silmiään 'Hyvän kuningas Wenceslauksen' säestyksestä: "Pysähtykää
+siihen, Jenkins!" ja sitten huomata, että rouva Jarmis se olikin
+korkeuksiin menossa. Mutta kun uudella lakeijalla, jonka lordi
+Ingleby, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota hänen soitannollisiin
+lahjoihinsa, pestasi, sattui olemaan oikein hieno kurkkutenori, niin
+Myralla mielestään oli ainesta vaikka kuinka suuriin aikaansaannoksiin,
+ja hän päätti itse opetella äänentapaamista. Hän oppi helposti mi,
+re, do ja sol, fa, fa, mi äänet, sillä ne olivat 'Kolme sokeata
+rottaa' laulun alkusävelet, mutta siihen se Myran taito loppuikin. Kun
+päästiin 'Talon vaimoa he kaikin seurasivat' aiheen monimutkaisiin
+juoksutuksiin, lady Ingleby oli hukassa, kun ei ollut sanoja, mihin
+turvata, ja niin hän epätoivoisena herkesi koko äänentapaamisesta.
+
+Niinpä siis nykyajan kuuluisimman laulunopettajan nimikään ei paljoa
+ilmaissut Myralle. Mutta Garth Dalmain kohottautui.
+
+"Vai niin! Ihmekö, että olette niin kylmäverinen. Velmahan on itsekin
+ollut kuuluisan rouvan oppilas."
+
+"Sen vuoksihan minäkin tunnen hänet jokseenkin hyvin", sanoi Jane.
+"Minä olen tänään täällä, sillä minun piti säestää häntä."
+
+"Minä ymmärrän", sanoi Garth. "Ja nyt teidän on tehtävä molemmat.
+'Varjelkoon!' sanoo rouva Parker Bangs, kun hänelle Marlborough
+Housen puutarhajuhlissa selitetään, kuka kukin on. Mutta teistä on
+mieluisampaa säestää muita kuin itse laulaa, niinkö?"
+
+Janen sävyisä hymy pilkisti jälleen.
+
+"Laulaminen on hauskempaa, mutta säestäminen on hyödyllisempää", sanoi
+hän.
+
+"Tietysti", virkkoi Garth. "Lukemattomat voivat laulaa hiukkasen, mutta
+varsin harvat säestää kunnollisesti."
+
+"Jane", sanoi Myra katsellen raukein silmin pitkien tummien ripsiensä
+alta, "kun sinä kerran olet ottanut laulutunteja ja osaat joitakuita
+lauluja, miksi ei herttuatar ole ennen pyytänyt sinua laulamaan meille?"
+
+"Surullisesta syystä", vastasi Jane. "Tiedättehän, että hänen
+ainoa poikansa kuoli kahdeksan vuotta sitten? Hän oli kaunis,
+lahjakas nuorukainen. Hän ja minä perimme rakkautemme lauluun
+meidän isoisältämme. Serkkuni antautui musiikkialalle yliopistossa,
+harjoitti innokkaasti opintoja ja aikoi ammattimusiikkimieheksi.
+Kerran joululomalla hän oli luvannut laulaa eräässä
+hyväntekeväisyyskonsertissa Lontoossa, ja täyttääkseen lupauksensa hän
+lähti ulos, vaikka oli vasta toipumassa nuhakuumeesta. Tauti uudistui,
+kääntyi keuhkokuumeeksi, ja siihen hän muutaman vuorokauden kuluttua
+kuoli. Täti parka oli mieletönnä surusta, ja siitä pitäen minun
+musiikinrakkauteni mainitseminenkin katkeroittaa häntä. Minä myöskin
+aioin tykkänään antautua musiikkialalle, mutta hän esti sen lujasti.
+Tuskin uskallan laulaa tai soittaa täällä."
+
+"Mutta miksette muualla?" kysyi Garth Dalmain. "Me olemme usein olleet
+samoissa perheissä, eikä minulla ole ollut hämärintä aavistusta, että
+te laulatte."
+
+"En tiedä", sanoi Jane hitaasti. "Mutta -- musiikki on minulle niin
+kallis asia. Se on jonkinlainen kaikkeinpyhin minun sisimmässä
+olennossani. Eikä ole helppoa nostaa verhoa."
+
+"Verho nostetaan tänä iltana", sanoi Myra Ingleby. "Niin", myönsi Jane
+hymyillen hieman surunvoittoisesti. "Niin taidetaan tehdä."
+
+"Ja me astumme kaikkein pyhimpään", sanoi Garth Dalmain.
+
+
+
+
+Viides luku.
+
+USKOUTUMISTA.
+
+
+Varjot nurmikolla yhä pitenivät.
+
+Kotiin palajavat varikset kiertelivät ja vaakkuivat suurten jalavien
+ympärillä.
+
+Tiimapatsas osoitti kuutta.
+
+Myra Ingleby nousi ja seisoi kädet ojennettuina pään yli vinojen
+auringonsäteiden sattuessa suoraan silmiin. Taiteilija tarkasti hänen
+norjan vartalonsa pehmeitä piirteitä.
+
+"Ooh!" huudahti Myra. "Täällä ulkona on niin ihanaa ja minun täytyy
+mennä sisälle kamarineitsyeni luo. Jane, minä varoitan aikanaan.
+Älä milloinkaan rupea ottamaan kasvojenhierontaa. Ihminen tulee sen
+orjaksi, ja se vie tuntikausia päivästä. Katsokaa minua!"
+
+He katselivat jo ilmankin. Myra oli katselemisen arvoinen.
+
+"Tavallista pukeutumista varten minun olisi tarvinnut mennä sisään
+vasta seitsemältä, mutta nyt minun täytyy menettää tämä viimeinen ihana
+hetki."
+
+"Mimmoista se sitten on?" kysyi Jane. "Minä en tiedä koko puuhasta
+mitään."
+
+"En minä voi yksityisseikkoja myöten selittää", vastasi lady
+Ingleby, "mutta olethan nähnyt, kuinka kukkealta olen näyttänyt koko
+päivän? No niin, ellen nyt menisi neitsyeni luo, näyttäisin vähemmän
+kukkealta päivällisen päättyessä ja myöhemmin illalla kymmentä vuotta
+vanhemmalta."
+
+"Soma sinä olet aina", sanoi Jane vilpittömästi, "ja mitä se haittaa,
+vaikka on ikänsä näköinen?"
+
+"Kultaseni, mies tuntee ikänsä, nainen näyttää ikänsä", lainasi Myra
+jonkun sanoja.
+
+"_Tunnen_ itseni nyt juuri seitsenvuotiaaksi", sanoi Garth.
+
+"Ja _näytätte_ seitsentoistavuotiaalta", nauroi Myra.
+
+"Ja _olen_ seitsemänkolmatta", selitti Garth, "niin ettei herttuattaren
+pitäisi sanoa minua 'poikaviikariksi'. Ja jos tämän salaperäisen
+toimituksen lyhentäminen vähentää rahtusenkaan teidän tämäniltaista
+sulouttanne, niin minä rukoilen teitä: kiirehtikää kamarineitsyenne
+luo, tai muuten te pilaatte koko iltani. Minä purskahdan itkemään
+päivällisellä, ja herttuatar vihaa kaikkia kohtauksia, kuten hyvin
+tiedätte!"
+
+Lady Ingleby huitaisi häntä hatullaan ohimennessään.
+
+"Olkaa vaiti, senkin poikaviikari", sanoi hän. "Ei teidän tarvinnut
+lainkaan kuunnella, mitä minulla oli sanomista Janelle. Tänä syksynä te
+maalaatte minut. Ja sen jälkeen minä jätän kasvojenhieronnan, matkustan
+ulkomaille ja palaan oikein vanhentuneena."
+
+Hän sinkautti tämän viimeisen uhkauksen olkansa yli ja asteli hitaasti
+nurmikon poikki.
+
+"Kuinka suloinen hän on!" lausui Garth katsellen hänen jälkeensä.
+"Kuinka paljon te luulette kaikessa tuossa olleen totta, neiti
+Champion?"
+
+"Ei minulla ole aavistustakaan", vastasi Jane. "Kasvojenhieronta on
+minulle tuiki tuntematon asia."
+
+"Ei paljonkaan, minä luulisin", jatkoi Garth, "muuten hän ei olisi
+siitä kertonut meille."
+
+"Ei, siinä erehdytte", vastasi Jane nopeasti. "Myra on harvinaisen
+rehellinen ja aina altis avoimesti puhumaan itsestään ja
+heikkouksistaan. Hänen kasvatuksensa oli hiukan erikoinen. Heitä oli
+suuri sisarusparvi, ja häntä pitivät muut aina syntipukkina, eivät
+tosin veljet ja sisaret niinkään kuin äiti. Miten hän oli, mitä
+sanoi tai teki, kaikki oli pahasti. Kun lordi Ingleby näki hänet ja
+luullakseni huomasi hänen orastavat mahdollisuutensa, hän oli pitkä,
+kömpelö tyttö, kaunissilmäinen, suu suloinen ja tunteikas ja kasvoilla
+ihmettelevän kysyvä ilme. Lordi oli kaksikymmentä vuotta häntä vanhempi
+ja rakastui auttamattomasti häneen, ja vaikka äiti tyrkytti kaikkia
+muita tyttäriään vuoron perään, tämä tahtoi Myran tai ei ketään. Kun
+lordi puhui asiasta Myralle, oli hänen aluksi mahdoton saada tätä
+ymmärtämään, mitä hän tarkoitti. Lopulta tarkoitus kuitenkin valkeni
+hänelle, eikä lordin tarvinnut kauan odottaa vastausta. Minä olen hänen
+usein kuullut kiusoittelevan Myraa. Tämä oli suloisesti hymyillen
+katsonut häneen silmät kyynelissä ja sanonut: 'Tietysti. Kiitollisena
+tulen teille, ja minusta te olette kovin herttainen, kun pidätte
+minusta. Mutta mikä kolaus tämä on äidille!' He menivät naimisiin niin
+pian kuin oli mahdollista, ja lordi vei nuorikkonsa Pariisiin, Italiaan
+ja Egyptiin, piti kuusi kuukautta ulkomailla ja toi takaisin --
+tällaisena. Olin kerran heidän luonaan, ja Myran äiti oli myös siellä.
+Istuimme arkihuoneessa -- ei ollut ketään herroja, vain viisi, kuusi
+naista -- ja hänen äitinsä moitti jotakin, sanoen: 'Eikö lordi Ingleby
+ole usein huomauttanut sinulle siitä?' Myra katsoi häneen herttaisesti,
+verkkaiseen tapaansa ja vastasi: 'Äiti kulta, teistä mahtaa tuntua
+oudolta, mutta, tiedättekö, minun miehestäni kaikki on erinomaista,
+mitä minä teen.' 'Sinun miehesi on typerä!' sähähti äiti. 'Teidän
+kannaltanne katsoen, äiti kulta', sanoi Myra herttaisesti."
+
+"Vanha noita!" sanoi Garth. "Miksi moisten ihmisten sallitaan omistaa
+itsellensä äidin nimi? Meidän, joilla on ollut hellät, erinomaiset
+äidit, tekisi mieli säätää laki, että heitä on sanottava vain
+kantajiksi tai annettava heille jokin muu kuvaava nimitys, eikä
+halvennettava pyhää _äidin_ nimeä." Jane oli vaiti. Hän tunsi kauniin
+tarinan Garthin poikavuosista, jotka tämä oli viettänyt leskeksi
+jääneen äitinsä kanssa. Hän tiesi, miten palavasti tämä jumaloi äidin
+siunattua muistoa. Hän piti Garthista eniten silloin, kun sai kurkistaa
+pinnan alle, eikä tahtonut laimentaa hänen lämpöänsä muistuttamalla,
+ettei itse ollut koskaan saanut kuiskata tätä nimeä.
+
+Garth nousi tuoliltaan ja oikaisi sorjaa vartaloansa laskevan auringon
+hohteessa, melkein niinkuin Myrakin oli tehnyt. Jane katseli häntä.
+Ruumiillinen kauneus vaikutti voimakkaasti häneen, kuten useimmiten
+rumiin ihmisiin. Mutta hän ei antanut sen liiallisesti vaikuttaa
+ystäväinsä arvioimiseen. Ei Garth Dalmain suinkaan ollut ylimmäinen
+hänen erikoisista ystävistään. Hän oli vanhempi kuin useimmat
+heistä, mutta eräissä suhteissa taas nuorempi kuin kukaan, ja hänen
+huomattavasti nuorekkaan käytöstapansa ja pursuavan hilpeytensä vuoksi
+Jane piti häntä toisinaan poikamaisena, sillä hänen oman luonteensa
+leikillinen puoli oli paljon sävyisämpää laatua. Mutta hänen ulkonainen
+kauneutensa oli niin eittämätön, ettei siitä ollut mitään sanomista, ja
+Jane katseli häntä ystävällisissä silmissään vilpitön ihailu, niinkuin
+varmaankin oma äiti olisi häntä katsellut.
+
+Garth oli vallan tietämätön omasta ulkomuodostaan, vaikka olikin
+valinnut ylleen vaalean sinipunervan paidan ja sitonut kaulaansa
+orvokinvärisen kaulanauhan, ja kun kultainen auringonvalo häikäisi
+silmiä, ei hän liioin huomannut Janen katsetta.
+
+"Kuulkaa, neiti Champion!" huudahti hän poikamaisesti. "Eikö olekin
+mukavaa, että he kaikki ovat menneet sisään? Olen oikein toivonut
+saavani hetkisen pakista teidän kanssanne. Tottakin, kun olemme kaikki
+yhdessä, usein vain lörpöttelemme, jotta juttu olisi käynnissä. Se
+on samanlaista kuin pienten leikkipallojen lentoon laskeminen. Usein
+ne halkeavat ja paljosta puhelusta ei jää enempää jäljelle kuin
+leikkipallostakaan: pieni, tyhjä ja kurttuinen kelmunpalanen."
+
+"Ostitteko te koskaan Brightonissa leikki-ilmapalloja? Muistatteko
+sitä rajua ihastusta, kun nähtiin myyjän tulevan pitkin suurta
+kävelykatua suunnaton kimppu niitä kädessään -- sinisiä, viheriäisiä,
+punaisia, valkoisia ja keltaisia, kaikki välkkyen päiväsessä,? Ja
+usein minun täytyi ihmetellä, mitenkä tämä saattoi nyppiä niitä
+erilleen -- enkä vieläkään sitä tajua -- ja miten olisi käynyt, jos
+hän olisi laskenut ne kaikki maahan. Itse minä aina täsmälleen tiesin,
+minkä niistä tahdoin, ja se oli tavallisesti sisimmässä nauhassa ja
+sen irroittaminen kesti kauan. Ja kuinka saattoikaan harmittaa, jos
+aikaihmiset väsyivät odotukseen ja lähtivät tiehensä penneineen. Vaikka
+en minäkään olisi huolinut mistään, ellen olisi saanut juuri sitä,
+johon olin iskenyt silmäni. Olisitteko te?"
+
+"Minä en milloinkaan ostanut leikkipalloja Brightonissa", vastasi Jane
+innottomasti. Garth tunsi olevansa taas seitsenvuotias, ja Jane tunsi
+olevansa kiusaantunut.
+
+Garth näytti huomaavan sen. Hän otti takkinsa tuolin selkämykseltä,
+jolle sen oli heittänyt, ja puki ylleen.
+
+"Tulkaa, neiti Champion", sanoi hän, "minä olen väsynyt työn
+puutteesta. Mennään joelle ja otetaan pieni, kahdenistuttava vene.
+Päivällinen on vasta kahdeksalta, ja minä olen varma, että te ennätätte
+pukeutua -- vaikkapa Velman sijaiseksikin -- puolessa tunnissa. Minä
+tiedän teidän hätätilassa tehneen sen kymmenessä minuutissa. Aikaa
+on kyllin minun soutaa teidät niin pitkälle, että näemme kirkon, ja
+saamme samalla puhella. Ajatelkaa, vanha, harmaa kirkko, taustana tämä
+auringonlasku ja edustalla keto täynnänsä esikoita!"
+
+Mutta Jane ei noussut.
+
+"Hyvä Dal", sanoi hän, "ei teillä olisi paljon innostusta jäljellä, ei
+kirkkoon eikä auringonlaskuun, kun olisitte kiskonut minun runsasta
+kahdeksaakymmentä kiloani vasten virtaa. Vaipuisitte uupuneena sinne
+esikkojen keskelle. Pitäisihän teidän nyt jo tietää, etten minä ole
+niitä ihmisiä, joita käsketään pikkuruisen veneen perään istumaan ja
+pitämään perää. Jos minä olen veneessä, minä tahdon soutaa, ja jos
+minä soudan, niin soudan mieluimmin peränpuoleisella tuhdolla. Mutta
+nyt en halua soutaa, sillä olen pelannut golfia koko iltapäivän. Ja
+tiedätte varsin hyvin, mitä nautintoa teille tuottaisi katsella minua
+koko matkan, mennen tullen, tuntien koko ajan, että minä itsekseni
+arvostelisin teidän huolimatonta soutamistanne."
+
+Garth istuutui jälleen, heittäytyi takakenoon tuoliinsa, kädet ristissä
+kiiltäväntumman pään takana, ja katseli Janea ystävällisin, kirkkain
+silmin, aivan samoin kuin oli katsellut herttuatartakin.
+
+"Tepä, veikkonen, nyreä olette", sanoi hän suopeasti. "Mikä teidän
+oikein on?"
+
+Jane naurahti ja ojensi kätensä. "Voi teitä, te hyvä poika! Minä
+luulen, että teillä on maailman herttaisin luonne. En minä enää ole
+nyreä. Ihan todella, minä vihaan herttuattaren konsertteja, eikä
+minusta ole lainkaan hauskaa olla hänen 'yllätyksenään'."
+
+"Minä ymmärrän", sanoi Garth myötätuntoisesti. "Mutta miksi siis
+tarjouduitte laulamaan?"
+
+"Ah, minun täytyi", sanoi Jane. "Vanha täti kulta. Harvoin hän minulta
+mitään pyytää, ja hänen silmänsä olivat niin rukoilevat. Ettekö te
+tunne, miten ihminen kaipaa saada tehdä jotakin sille, joka on läheinen
+hänelle? Minä kiilloittaisin hänen kenkänsä, jos hän toivoisi. Mutta
+on raskasta olla täällä viikkokausia ja aina sentään määrätyn matkan
+päässä. Tämä on ainoa, mitä hän on pyytänyt minua tekemään, ja hänen
+ylpeät vanhat silmänsä olivat liikuttavat. Saatoinko kieltää?"
+
+Garth oli pelkkää ymmärtämystä. "Ette, hyvä ystävä", sanoi hän
+miettiväisenä, "ette todellakaan. Mutta älkää hautoko mielessänne
+meidän typerää pilaamme tuosta 'yllätyksestä'. Ymmärrättehän, ettei
+teistä ole semmoiseen. Uskon, että te laulatte paljon paremmin kuin
+useimmat heistä, mutta eivät he sitä huomaa. Tarvitaan todellakin joku
+Velma, jotta moiset kuulijat havahtuisivat. He pitävät 'Rukousnauhaa'
+sievänä lauluna ja taputtavat teille hieman käsiään, ja siinä koko
+juttu. Niin että älkää pahastelko!"
+
+Jane istui ja mietti hänen sanojaan. Sitten hän sanoi: "Dal, minua
+inhoittaa laulaa sellaiselle kuulijakunnalle. On aivan kuin asettaisin
+sieluni heidän katseltavaksensa, enkä soisi, että he sen näkevät. Se
+tuntuu raiskaukselta. Minun mielestäni laulu ja soitto paremmin kuin
+mikään muu kykenevät tuomaan ilmi kaiken. Minä värisen, kun ajattelen
+tuota laulua, enkä sentään rohkene olla panematta parastani. Sen
+hetken tullen minä eläydyn lauluun ja unohdan kuulijat. Minä kerron
+teille eräästä tunnista rouva Blanchen luona. Lauloin Bembergin 'Chant
+Hindou'a, hindulaisen naisen rukousta Brahmalle. Aloin: 'Brahma, Dieu
+des croyants' [Brahma, uskovaistesi Jumala], ja lauloin niinkuin olisin
+do, re, mi'ta laulanut. Brahma ei ollut mikään minulle. 'Seis!' huusi
+rouva Blanche käskevästi. 'Voi teitä englantilaisia! Ah, vous Anglais!
+Mitä te laulatte? Brahma, c'est un Dieu! [Brahma on jumala!] Hän ei
+tosin ole teidän Jumalanne. Hän ei tosin ole minun Jumalani. Mutta hän
+on jonkun Jumala. Hän on laulun Jumala. Écoutez!' [Kuunnelkaa!] Ja
+hän kohotti päätään ja lauloi: 'Brahma! Dieu des croyants! Maitre des
+cites saintes!' [Taivasten valtias!] kauniit kasvonsa kirkastuneina ja
+sellaisella pyhällä uskonnollisella hartaudella, joka tunki sydämeen.
+Sitä tuntia en koskaan unohda. Ja, totta puhuen, sen jälkeen en ole
+laulanut ainoatakaan laulua laimeasti."
+
+"Hyvä!" sanoi Garth Dalmain. "Pidän haltioitumisesta kaikessa
+taiteessa. Minä en välitä maalatakaan muotokuvaa, ellen ihaile naista,
+jota maalaan."
+
+Jane hymyili. Keskustelu oli kääntymäisillään juuri siihen suuntaan,
+mihin hän oli toivonut mahdollisesti voivansa johtaa sen.
+
+"Dal hyvä", sanoi hän, "te ihailette niin useita, toista toisensa
+jälkeen, että me, teidän vanhat ystävänne, jotka todella tarkoitamme
+teidän parastanne, pelkäämme, että te ette milloinkaan ihaile
+ratkaisevasti."
+
+Garth nauroi. "Helkkarissa!" sanoi hän. "Oletteko te samanlainen kuin
+kaikki muutkin? Ajatteletteko tekin, että ihaileminen ja jumaloiminen
+välttämättä merkitsee naimisiinmenoa? Minä olisin odottanut teiltä
+järjellisempää ja miehisempää näkökantaa."
+
+"Poika kulta", sanoi Jane, "ystävänne ovat päättäneet, että te
+tarvitsisitte vaimon. Te olette yksin maailmassa. Teillä on kaunis
+koti. Kaikki mielettömät naiset teitä liehakoivat, pilaavat teidät.
+Alku on jo hyvä. Me oivallamme tietysti varsin hyvin, että teidän
+vaimossanne täytyy maailman verrattomimman kauneuden yhtyä hienoon
+persoonallisuuteen. Mutta jokainen uusi jumalatar, jonka te näette ja
+jota maalaatte, vastaa sillä hetkellä teidän erinomaista ihannettanne,
+ja kukaties, jos te jonkun heistä naisitte sen sijaan, että maalaatte,
+hän pysyväisestikin täyttäisi vaatimuksenne."
+
+Garth kuunteli miettiväisenä, säännölliset kulmakarvansa koholla.
+Vihdoin hän sanoi: "Kauneus on jotakin pinnalla olevaa. Näen sen,
+ihailen sitä. Minä haluan sitä ja maalaan sen. Kun olen sen maalannut,
+on se minun, enkä piittaa siitä sen enempää. Kun maalaan jotakuta
+naista, etsin koko ajan hänen sieluansa. Tahtoisin ilmentää sen
+kankaalleni. Mutta tiedättekö, neiti Champion, minä huomaan, ettei
+kauniilla naisella aina ole kaunista sielua."
+
+Jane oli vaiti. Hänestä oli viho viimeistä puhua toisten naisten
+sieluista.
+
+"Tällä haavaa sentään eräs tuntuu minusta täydelliseltä", jatkoi Garth.
+"Minä maalaan hänet syksyllä. Uskon, että silloin havaitsen hänen
+sielunsa hänen ihanan ulkomuotonsa veroiseksi."
+
+"Ja kuka hän on?" uteli Jane.
+
+"Lady Brand."
+
+"Flower!" huudahti Jane. "Oletteko _te_ niin ihastunut Floweriin?"
+
+"Oh, hän on suloinen", sanoi Garth kunnioittavan innokkaasti. "On ihan
+väärin, että kukaan on niin perinpohjin suloinen, virheetön. Se tekee
+minut sairaaksi. Oletteko te koskaan tuntenut, että täydellinen kauneus
+tekee sairaaksi, neiti Champion?"
+
+"En", sanoi Jane lyhyesti. "Eikä minusta muitten ihmisten vaimojen niin
+pitäisi vaikuttaa teihinkään."
+
+"Hyvä veikkonen", huudahti Garth hämmästyneenä, "eihän tällä asialla
+ole mitään tekemistä vaimojen taikka ei-vaimojen kanssa. Sinikelloketo
+aamuisessa auringonpaisteessa vaikuttaisi aivan samoin. Minä aivan
+sairaalloisesti haluan maalata hänet. Kun olen maalannut hänet ja
+todellakin päästänyt oikeuksiinsa hänen verrattoman kauneutensa
+sellaisena kuin minä sen näen, olen taas vallan ennallani. Toistaiseksi
+minä olen maalannut hänet vain muistista, mutta lokakuussa hän istuu
+minulle mallina."
+
+"Muististako?" kysyi Jane.
+
+"Niin, maalaan aika paljon muistista. Jos minä saan nähdä tietyn ilmeen
+jonkun kasvoilla hetkellä, jolloin voi tunkeutua pintaa syvemmälle,
+minä voin sen maalata muistista viikkokausia jälkeenpäin. Monet
+parhaista harjoitelmistani ovat siten syntyneet. Oi, mikä nautinto!
+Kauneus -- kauneudenpalvelus on minulle jumalanpalvelusta."
+
+"Mutta jumalatonta jumalanpalvelusta."
+
+"Ei niinkään", vastusti Garth totisena. "Kaikki todellinen kauneus
+tulee Jumalasta ja johtaa takaisin Jumalaan. Kaikkinainen hyvä anti
+ja täydellinen lahja tulee ylhäältä valkeuden isältä. Tapasin kerran
+erään vanhan, omituisen olion, joka sanoi, että kaikki sairaudet ovat
+perkeleestä lähtöisin. En milloinkaan voinut uskoa sitä, sillä äitini
+oli elämänsä loppuvuodet työhön kykenemätön, ja voin vakuuttaa, että
+hänen sairautensa oli siunaukseksi monelle, ja Jumalan kunniaksi
+hän sen kärsi. Vakaumukseni on, että kaikki todellinen kauneus on
+Jumalan lahja, ja siksi kauneudenpalvelus on minulle eräänlaista
+jumalanpalvelusta. Ei mikään paha ole koskaan todellisesti kaunista; ei
+mikään hyvä ole koskaan oikeastaan rumaa."
+
+Jane hymyili katsellessaan Garthia, joka loikoessaan tuolissaan
+kultaisessa päivänpaisteessa oli oikea miehisen kauneuden perikuva.
+Tämä täydellinen välittömyys sekä omaan itseensä että Janeen
+nähden, mikä salli hänen näin puhua ulkonaisesti arkipäiväisimmälle
+naistuttavalleen, sisälsi pisaran huumoria, mikä huvitti ystävätärtä.
+Se ilmaisi hänelle enemmän kuin moniväristen ilmapallojen ostaminen ja
+herttuattaren 'tattihatun' päivitteleminen.
+
+"Ovatko rumat ihmiset sitten vallan osattomia jumaluudesta, Dal?" kysyi
+hän.
+
+"Ei kaikki rumuus ole rumuutta", vastasi Garth Dalmain vilpittömästi.
+"Sen minä opin jo pienenä poikana. Äitini otti minut mukaansa
+kuulemaan erästä kuuluisaa saarnaajaa. Istuessaan alkutoimitusten
+aikana korokkeella hän näytti minusta jolsimmalta mieheltä, minkä
+ikinä olin nähnyt. Hän muistutti jotakin eriskummallista gorillaa, ja
+minä pelkäsin hetkeä, jolloin hän nousisi ja aloittaisi selityksensä.
+Tuntui ihan siltä, kuin hänen olisi pitänyt olla rautaristikon takana
+ja kuin meidän olisi saattanut yht'äkkiä tehdä mieli heittää hänelle
+pähkinöitä ja appelsiinejä. Mutta kun hän nousi puhumaan, hänen
+kasvonsa muuttuivat. Hyvyys ja innostus loisti niistä, muuttaen ne
+enkelimäisiksi. En pitänyt häntä enää koskaan rumana. Hänen sielunsa
+kauneus loisti läpi ruumiin, kirkastaen sen. Vaikka olinkin lapsi,
+erotin sittemmin aina ruman rumasta. Kun hän mainion saarnansa loputtua
+istuutui, en enää pitänyt häntä minään simpanssinmuunnoksena. Muistin
+hänen taivaallisen hymynsä kirkkauden. Tietysti olivat hänen rumat
+piirteensä ennallaan. Eivätkä ne kasvot olleet sellaiset, joiden
+olisi aina suonut olevan lähellä tai päivä päivältä vastapäätä
+pöydässä. Mutta ei ihmiselle ollut toki pantu moista koetusta; minulle
+se olisikin ollut sulaa kärsimystä. Sittemmin hän on aina pysynyt
+mielessäni vahvistamassa totuutta, ettei hyvyys koskaan ole ruma ja
+että taivaallisen rakkauden ikävöimisen loisteesta mitä rumimmat kasvot
+muuttuvat hetkellisesti kauniiksi ja synnyttävät jotakin sellaista,
+jota ainian onneksensa muistelee."
+
+"Minä ymmärrän", sanoi Jane. "Se on varmaan usein auttanut teitä
+oikeaan käsitykseen, kun niin varhain saitte sen selville. Mutta
+palatkaamme tärkeään keskusteluumme kasvoista, jotka kerran _ovat_ joka
+päivä teitä vastapäätä pöydässä. Eivät ne voi olla lady Brandin, eivät
+liioin Myran; mutta, kuten hyvin tiedätte, Dal, eräitä sangen kauniita
+kasvoja ajatellaan sille paikalle."
+
+"Ei mitään nimiä, pyydän", sanoi Garth nopeasti. "Minusta on
+vastenmielistä, että nuorten naisten nimiä mainitaan tällaisissa
+keskusteluissa."
+
+"Aivan oikein, hyvä ystävä. Minä ymmärrän vastenmielisyytenne
+ja kunnioitan sitä. Olette tehnyt hänet jo kuuluisaksi hänestä
+maalaamallanne impressionistisella muotokuvalla, ja kuulin, että aiotte
+maalata toisen, vielä viimeistellymmän. Niin, niin, Dal, kyllä itsekin
+tiedätte, miten äärettömästi ihailette häntä. Hän on kaunis, hän on
+rakastettava, kotoisin maasta, jonka naiset, jos ovat kauniita, ovat
+samalla myös luonnonraittiita ja pirteitä, vertaisiaan vailla. Te
+olette monessa suhteessa niin ainutlaatuinen, että teidän vaimonnekin
+pitää olla joltisessakin määrin erikoinen. No niin, minä en lainkaan
+tiedä, kuinka paljon te annatte ystäväinne mielipiteen vaikuttaa
+tämäntapaisissa asioissa, mutta lienee teistä mieluista kuulla, miten
+täydellisesti he hyväksyvät aikeenne, jos vannotte uskollisuutta --
+sanotaan nyt vaikka -- kauniille 'Tähtilipulle'."
+
+Garth Dalmain otti taskustaan savukekotelonsa, valikoi huolellisesti
+savukkeen ja pitäen sitä sormiensa välissä istui ajatuksiinsa
+vaipuneena.
+
+"Polttakaa vain", sanoi Jane.
+
+"Kiitoksia", sanoi Garth. Hän raapaisi tulitikulla valkean ja sytytti
+hyvin mietteissään savukkeensa. Kun hän heitti tikun pois, lennätti
+tuuli sitä ja se putosi nurmikolle, missä leimahti iloisesti. Garth
+hypähti pystyyn ja sammutti sen, veti tuolinsa vielä paremmin Janea
+vastapäätä ja nojasi taaksepäin, polttaen aatteissaan ja katsellen,
+miten pienet siniset savurenkaat, joita hän puhalteli, nousivat setrin
+oksille, laajenivat, ohenivat ja hävisivät.
+
+Jane katseli häntä. Erilaiset ja kuvaavat tavat, miten hänen ystävänsä
+sytyttivät ja polttivat savukkeensa, olivat aina huvittaneet Janea.
+Hän olisi voinut mainita ainakin kymmenkunnan nuoren miehen nimen,
+jos hänelle olisi kuvailtu heidän polttamistapansa. Hän oli sitä
+paitsi Deryck Brandilta oppinut vaikenemisen tärkeyden tähdellisessä
+keskustelussa ja myös, ettei jälkilisäyksillä saa sanottua laimentaa.
+
+Vihdoin Garth puhui.
+
+"Ihmettelen, miksi savu on kauniin vaaleansinistä, kun se renkailee
+savukkeesta, mutta harmaanvalkoista, jos sitä suusta puhaltaa."
+
+Jane tiesi niin olevan sen vuoksi, että siihen oli imeytynyt
+kosteutta, mutta hän ei sanonut sitä, sillä hänelle ei ollut lainkaan
+mieluisaa tämä ilmapallon liidätys eikä Garthin puheen suuntaaminen
+turhanpäiväisiin asioihin. Hän odotti tyynesti, minkä vastauksen
+antaisi Garthin syvempi luonne, johon hän oli vedonnut ja jonka hän
+tunsi varmasti pääsevän vallalle. Pian se pääsikin.
+
+"On sanomattoman ystävällistä, neiti Champion, että viitsitte ajatella
+kaikkea tätä ja puhua siitä minulle. Saanko osoittaa kiitollisuuttani
+selittämällä teille kerran, mikä tuottaa vaikeutta? Tuskin olen siitä
+itsekään selvillä, mutta luulen silti voivani antaa teille jonkinlaisen
+käsityksen siitä."
+
+Jälleen pitkä vaitiolo. Garth poltti ja mietti. Jane odotti. Vaitiolo
+oli täynnä ymmärtämystä. Garth huomasi hyräilevänsä erään vanhan
+kuudennentoista-sataluvun laulun säkeitä:
+
+    Mua taivas vielä jos armahtais:
+    moisen tupakan, tuolin ja ystävän sois.
+
+Joko savuke, tuoli tai Jane, tai kaikki kolme yhdessä kukaties,
+herätti hänessä ylevän rauhan ja levon ja hyvänolon tunteen, sellaisen
+mielialan kohoamisen, että kaikki hyvä näytti entistä paremmalta,
+kaikki vaikeudet helpoilta ja kaikki ihanteet saavutettavilta.
+Hiljaisuus oli kultainen kuin auringonlasku; mutta lopulta hän sen
+keskeytti.
+
+"Kaksi naista -- ainoat naiset, jotka ovat todella jotakin elämääni
+vaikuttaneet -- ovat minulle mittapuuna, josta en voi tinkiä --
+toinen äitini, kallis, siunattu muisto; toinen vanha Margery Graem,
+lapsuusaikainen ystäväni ja hoitajani, nyt emännöitsijäni ja yleensä
+hellijäni ja hoivaajani. Hänen uskollinen sydämensä ja alituinen
+huolenpitonsa auttavat minua pysymään uskollisena sen suloisen olennon
+juurruttamille ihanteille, joka viereltäni kuihtui pois, kun olin
+miehuuteni kynnyksellä. Kotiin palatessani näen ensimmäiseksi, kun
+eteisen ovi avautuu, vanhan Margeryn, musta satiiniesiliina vyöllä,
+päässä härmemyssy lavendelinvärisine nauhoineen. Tunnen silloin aina
+uudestaan olevani seitsenvuotias ja syleilen häntä joka kerta. Te,
+neiti Champion, ette pidä minusta seitsenvuotisena, mutta Margery
+pitää. No niin, mutta muutahan minun piti saada teidät tajuamaan.
+Kun minä vien morsiamen Gleneeshiin ja esitän hänet Margerylle, niin
+hänen vanhat, ystävälliset silmänsä koettavat nähdä pelkkää hyvää.
+Hänen vanha, uskollinen sydämensä haluaa palavasti vain rakastaa ja
+palvella. Ja kuitenkin tiedän, että hän tietää yhtä hyvin kuin minäkin,
+mikä on mittapuu. Tiedän, että hänen mieleensä muistuu hyvän, hellän,
+kristityn naisen ihanteellinen kuva, juuri semmoisena kuin minäkin sen
+muistan; enkä minä saa, en uskalla tuottaa hänelle pettymystä. Uskokaa
+minua, neiti Champion, monta kertaa, kun fyysillinen vetovoima on ollut
+valtava ja ulkonaista kauneutta palvoessani olen ollut unohtamaisillani
+pääasian -- näkymättömän, mutta iäisen, silloin, niin, vallan
+otaksumatta mitään vaikuttavansa, vanha Margery on ollut kirkkaasti
+katsovinaan minua silmiin, vanhan Margeryn käsi on ollut arasti
+tarttuvinaan minun takinhihaani ja ääni, joka lapsuudesta pitäen on
+minua opastanut, on ollut hieman kummastellen sanovinaan: 'Hänetkö siis
+olette valinnut rakkaan rouva-vainajani paikalle, Garth herra?' Teistä
+mahtanee tuntua perin hullunkuriselta, neiti Champion, kun te meidän
+seurapiirimme ja tunteittemme ja yleensä pinnallisen elämäntapamme
+kannalta ajattelette, kuinka minä istun täällä herttuattaren nurmikolla
+ja tunnustan, että minua on pidättänyt kosimasta naisia, joita suuresti
+olen ihaillut, vain pelko siitä, mitä minun vanha hoitajani olisi
+heistä ajatellut! Mutta ottakaa huomioon, että hänen mielipiteensä
+perustuu muistoon ja että tämä muisto on minun äiti vainajani muisto.
+Sitä paitsi, Margery puhuu minun paremman minuuteni puolesta ja
+ilmituo minun oman arvosteluni sellaisena kuin se on, kun sitä eivät
+sokaise intohimot eikä vie väärään minun kauneudenihailuni. Ei Margery
+silti kauneutta hyljeksi. Tosiasiassa hän minun vuokseni pitäisi sitä
+aivan välttämättömänä, siitä olen varma. Mutta hänen katseensa tunkee
+niin pian pinnan alle. Aivan niinkuin Paavali sanoo eräässä ylevässä
+lausumassa, hän ei näkyväisiä katso, vaan näkymättömiä. Tuntuu oudolta,
+että voin kertoa teille kaikesta tästä, ja todellakin, neiti Champion,
+ensi kerran minä tämän nyt näin itsellenikin selvitin. Mutta te olitte
+minusta niin kovin ystävällinen, kun viitsitte antaa minulle hyviä
+neuvoja tässä asiassa."
+
+Garth Dalmain lakkasi puhumasta ja hiljaisuus, joka seurasi, kesti
+kiusallisen kauan; se tuntui Janesta aidalta, jonka ylitse hän turhaan
+yritti kiivetä. Hän oli ryntäävinään edestakaisin etsien veräjää
+tai muuta poispääsyneuvoa. Hänen oli mahdotonta sopivasti vastata
+tähän vallan odottamattomaan puheeseen. Hänen mykkää hämminkiänsä
+lisäsi vielä sekin, että Garthin tunnustus oli sanomattomasti häntä
+liikuttanut, ja kun Jane oli syvästi liikutettu, kävi puhe aina
+kankeasti. Tämä nuori mies, jota kaikki naiset ihailivat hänen kauniin
+ulkomuotonsa ja miellyttävän käytöksensä vuoksi, jota hänen erinomainen
+naimakuntoisuutensa pani äidit ja naittajat kärkkymään, joka oli jo
+kuuluisa taiteen maailmassa ja jota imarreltiin, liehiteltiin ja
+seurapiireissä suosittiin, hän oli muitta mutkitta tunnustanut, että
+ainoa elossaoleva, hänen elämäänsä jotakin vaikuttava nainen oli hänen
+vanha hoitajansa ja että tämän mielipiteet ja toiveet pidättivät häntä
+maailmanmielisestä, erehdyksellisestä naimiskaupasta. Tämä kaikki
+liikutti syvästi Janea, vaikkakin hänen sydämessänsä täytyi nauraa
+ajatellessaan, mitä heidän seurapiirinsä sanoisikaan, jos huomaisi
+tilanteen. Garth joutui uuteen valoon, ja äkkiä Jane ymmärsi hänet
+aivan toisin kuin milloinkaan ennen.
+
+Mutta hän ei kyennyt vastaukseksi lausumaan muuta kuin: "Minä
+toivoisin, että tuntisin vanhan Margeryn."
+
+Garthin ruskeat silmät välähtivät mielihyvästä.
+
+"Voi, sitä minäkin toivoisin", sanoi hän. "Minä toivoisin, että
+te kerran näkisitte Gleneeshin linnan. Te nauttisitte pengermän
+näköalasta. Se kantaa jyrkkiin rotkoihin, ja loitompana se vie
+purppuraisten kukkulain yli. Luulen, että te pitäisitte sen
+havumetsistä ja kanervakankaista. Todellakin, neiti Champion,
+miks'en minä voisi kutsua 'hienoa seuraa' luokseni syyskuussa, ja
+kun oikein pyytäisin, niin herttuatar varmaan suostuisi ottamaan sen
+siipiensä suojaan? Ja niin tekin voisitte tulla ja kuka hyvänsä, jota
+haluaisitte kutsuttavan. Ja -- ja, ehkä -- me voisimme kutsua kauniin
+'Tähtilipunkin' ja hänen tätinsä, rouva Parker Bangsin. Ja sitten
+saisimme nähdä, mitä Margery tuumisi hänestä!"
+
+"Mainiota!" sanoi Jane. "Minä tulen mielelläni. Ja, hyvä Dal, minä
+luulen tosiaankin, että tuolla tytöllä on herttainen luonne. Voisitteko
+löytää parempaa? Ulkomuotoon ei moite pysty, ja ihan varmaan on hän
+sielukaskin. Niin, kutsukaa vain meidät kaikki, niin nähdään kuinka
+käy."
+
+"Niin minä teenkin", huudahti Garth iloisena. "Mutta mitä mahtanee
+Margery tuumia rouva Parker Bangsista?"
+
+"Vähät siitä", sanoi Jane päättävästi. "Kun te menette naimisiin tytön
+kanssa, lähtee täti takaisin Chicagoon."
+
+"Minä toivoisin, ettei hän olisi pohattaperheestä."
+
+"Ei sitä voi auttaa", sanoi Jane. "Amerikkalaisethan ovat niin
+rakastettavia, ettemme saa ensinkään muistaa heidän rahojaan."
+
+"Toivoisin heidän olevan täällä, neiti Listerin ja hänen tätinsä",
+huomautti Garth. "Mutta he tulevat lady Inglebyn luo, jonne minäkin
+menen tiistaina. Tuletteko te sinne, neiti Champion?"
+
+"Tulen", vastasi Jane. "Minä lähden tiistaina Brandeille muutamaksi
+päiväksi, mutta lupasin Myralle palata Shenstoneen loppuviikolla.
+Minusta on hauska olla siellä. He ovat niin sopusointuinen pari."
+
+"Niin ovatkin", sanoi Garth, "mutta eihän kukaan voisi aina olla
+olematta sopusointuinen pari, joka kerran on naimisissa lady Inglebyn
+kanssa."
+
+"Voi sitä kielioppia!" nauroi Jane. "Mutta kyllä minä ymmärrän, mitä
+te tarkoitatte, ja olen iloinen, että asetatte Myran niin korkealle
+jalustalle. Hän on kultainen! Teidän pitää vain kiirehtiä hänen
+maalaamistaan ja heittää hänet mielestänne, jotta olette vapaa Pauline
+Listerille."
+
+Tiimapatsas osoitti seitsemää. Varikset olivat lakanneet kiertämästä
+jalavia ja lentäneet tyytyväisinä pesiinsä.
+
+"Menkäämme sisään", sanoi Jane ja nousi. "Olen oikein iloinen tästä
+keskustelusta", lisäsi hän, kun he rinnatusten kulkivat nurmikon poikki.
+
+"Niin", sanoi Garth. "Eikä liidäteltykään ilmapalloja! Meillä olikin
+oikea potkupallo tällä kertaa -- hyvää, kestävää nahkaa. Ja kerran
+potkimme rajan yli sekä toinen että toinen -- voitto kummallakin. Sillä
+teidän neuvonne minä otin varteen, ja luulenpa, että minun selitykseni
+taas paljasti teille asian oikean laidan. Eikö niin, neiti Champion?"
+
+Hänestä tuntui taas kuin olisi hän ollut seitsenvuotias, mutta
+Jane katseli häntä nyt vanhan Margeryn silmin eikä tämä häntä siis
+ikävystyttänyt enää.
+
+"Niin kai", sanoi hän hymyillen hänelle ystävällisillä, uskollisilla
+silmillään, "pitäkäämme sitä ystävyytemme voittona, Dal. Minä kiitän
+teitä kaikesta, mitä olette minulle kertonut."
+
+Päästyään huoneeseensa Jane huomasi olevan vielä puolituntia aikaa,
+ennen kuin tarvitsi ryhtyä pukeutumaan. Hän otti päiväkirjansa. Heidän
+keskustelunsa Garth Dalmainin kanssa kannatti säilyttää muistissa,
+varsinkin hänen kertomuksensa saarnaajasta, jonka sielu hälvensi
+ruumiin rumuutta. Hän kirjoitti sen melkein sanasta sanaan.
+
+Sitten hän soitti kamarineitsyttä ja pukeutui sekä päivälliselle että
+konserttiin, joka oli heti sen jälkeen.
+
+
+
+
+Kuudes luku.
+
+VERHO KOHOAA.
+
+
+"Neiti Champion! Kas, siinähän te olettekin! Teidän vuoronne, seuraava.
+Paikkakuntalaisten ohjelman viimeinen numero on menossa, ja sen jälkeen
+herttuatar ilmoittaa Velman laryngitiksen -- toivokaamme, ettei hän
+puhu appendicitiksesta -- ja sitten minä saatan teidät lavalle!
+Oletteko valmis?"
+
+Illan juhlamenojen ohjaaja, Garth Dalmain, oli etsinyt Jane Championia
+pengermältä ja seisoi nyt hänen edessänsä, riippuvien kiinalaisten
+lyhtyjen miedossa valossa. Punainen ruusu napinreiässä ja samanväriset
+silkkisukat antoivat rahtusen taiteellista värikkyyttä hänen
+juhlapukunsa tavanmukaiselle mustalle ja valkealle.
+
+Jane katsahti ylöspäin mukavasta korituolistaan, naurahti sitten hänen
+huolestuneelle ilmeelleen.
+
+"Kyllä minä valmis olen", sanoi hän, nousi ja lähti Garthin kanssa.
+"Hyvinkö on käynyt?" kysyi hän. "Onko paljon väkeä?"
+
+"Huone täpösen täynnä", vastasi Garth, "ja herttuatar on nauttinut. On
+ollutkin tavallista hullunkurisempaa. Mutta vastahan illan 'yllätys'
+tulee. Entä, missä teidän nuottinne ovat?"
+
+"Kiitos", sanoi Jane. "Minä soitan ulkomuistista. Niin ei tarvitse
+kääntää lehtiä."
+
+He tulivat konserttisaliin ja seisoivat verhon takana lavalle johtavien
+portaitten vieressä.
+
+"Sh, kuulkaahan herttuatarta!" kuiskasi Garth. _"'Sisarentyttäreni,
+Jane Champion, on ystävällisesti suostunut suorittamaan --!'_ Toisin
+sanoen teidän on puolen minuutin kuluttua noustava lavalle. Olisi
+totisesti kohteliaampaa teitä kohtaan, jos hän puhuisi vähän vähemmän
+Velmasta. Mutta yhtä kaikki, he pitävät mistä tahansa. Kas niin!
+Siinä sitä ollaan! _Appendicitis!_ Sanoinhan minä. Rouva Velma parka!
+Toivotaan, ettei se tule paikkakunnan lehtiin! Voi taivas! Hän rupeaa
+vielä pitkiin puheisiin kaikenlaisista uudenaikaisista taudeista. Sama
+se, jäähän meille siten hetkinen hengähdysaikaa -- -- -- Kuulkaa, neiti
+Champion, minä puhuin hulluja tänään ylennyksistä ja alennuksista.
+Kyllä minä osaan soittaa sen säestyksen, jos haluatte. Ette? No niin,
+kuinka vain tahdotte. Mutta muistakaa, että tarvitaan paljon ääntä,
+jotta se joltakin vaikuttaisi tässä salissa, ja huone on täpötäynnä.
+Nyt -- herttuatar lopetti. Tulkaa! Varokaa aliaskelta. Hiidessä! Kuinka
+täällä verhon takana on pimeä."
+
+Garth ojensi kätensä, ja Jane nousi portaita myöten ja astui Overdenen
+konserttisaliin kokoontuneen kuulijakunnan näkyviin. Hänen kookas
+vartalonsa näytti tavallista kookkaammalta, kun hän kulki melko
+korkean lavan poikki. Hänen pukunsa oli musta, jotakin pehmeätä
+kangasta, povella hienoa vanhaa pitsiä ja helminauha kaulassa. Kun
+hän tuli esiin, tuijottivat kuulijat häneen ja taputtivat epäröiden
+käsiään. Velman nimi ohjelmassa oli herättänyt suuria toiveita, ja
+lavalla olikin neiti Champion, joka tosin soitti aika sievästi, mutta
+jonka ei otaksuttu laulavan, ei niin ainakaan, että se mitenkään
+korvaisi Velmaa. Suopeamielisempi kuulijakunta olisi osoittanut
+hänelle suosiotaan, niin että sali kajahteli, ilmaistakseen siten
+pitävänsä arvossa hänen valmiuttaan ja kerkeätä onnistumisen toivoansa.
+Tämä kuulijakunta osoitti hämmästystään empivällä ja laimealla
+kättentaputuksella.
+
+Jane hymyili hyväntahtoisesti, istuutui suuren Bechstein-pianon
+eteen ja katsahti valkoisiin ruusuköynnöksiin ja punaiseen
+riipparuusu-ristiin. Sitten hän, ilman muita alkuvalmisteluja soitti
+alkusoinnun ja rupesi laulamaan.
+
+Syvä, ihana ääni kaikui kautta salin. Kuulijat valtasi syvä hiljaisuus.
+
+Joka tavu tunkeutui hiljaisuuteen niin sydämellisin ja ihmeellisen
+suloisin sävelin, että penseitten sydän lakkasi lyömästä ja he
+ihmettelivät omaa liikutustansa; niiden sydämessä taas, jotka muutenkin
+syvästi tunsivat, tämän laulun tenho kosketti salaisimpia kieliä.
+
+    Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
+    ne talletan helminauhanain,
+    ja helmi helmeltä tarkasti
+    niitä lasken rukousnauhassain.
+
+Hiljaisena, aateksivana, hellänä kuiskauksena kuuluivat viimeiset
+sanat, tulkiten kokonaista muistojen maailmaa -- jalosydämisen naisen
+uskollisesti säilyttämiä menneen ajan onnellisten hetkien muisteloita.
+
+Kuulijakunta pidätti henkeänsä. Tämä ei ollut laulua. Tämä oli sydämen
+sykintää; ja se sykki niin suloisin sävelin, että kyynelet vierivät
+väkisin.
+
+Sitten ääni, joka niin rauhallisena oli tulkinnut alkusäkeet, kohosi
+paisuen sydäntä herkyttävään tuskaan.
+
+    Joka helmi on rukoushetkinen
+    ja sydämen polttoa lievittää,
+    mutt' alta helmisen seppeleen
+    yks' _risti_ eteeni välkähtää.
+
+Viimeiseen neljään sanaan tuli sellainen voima ja väristys, että
+läsnäolijat sähköttyivät. Lyhyen tauon aikana, joka seurasi, saattoi
+kuulla tunteiden jännityksen. Mutta seuraavassa tuokiossa tyyntynyt
+ääni kaikui vienona, ilmaisten sellaista uhrautuvaisuuden voimaa,
+jota eivät mitkään vastoinkäymiset lannistaneet, eivät vaikeimmatkaan
+kärsimykset peloittaneet, ja luontuen samalla tenhoavaan suloisuuteen,
+jota vain kärsimyksen aarteista ammennetaan.
+
+    Oi siunatut polttavat muistoni
+    ilon niukan, kohtalon katkeran,
+    joka helmeä suudellen, viimeksi
+    myös ristiin huuleni kurkotan.
+
+Ne vain, jotka ovat kuulleet Janen laulavan "Rukousnauhan", voivat
+ymmärtää, miten hän lauloi _'joka helmeä suudellen'_. Joka sanasta
+henki niin naisellinen, kaunis ja hellä rakkaus, että hänet itsensä
+unohdettiin hänen laulunsa taikavoiman vuoksi -- nekin unohtivat, jotka
+hänet parhaiten tunsivat.
+
+Säestys, joka alkaa yhdellä ainoalla soinnulla, loppuu yhteen ainoaan
+säveleeseen.
+
+Jane soitti sen hiljaa, arasti. Sitten hän nousi, kääntyi ja oli
+lähdössä lavalta, kun kuulijakunta äkkiä puhkesi myrskyisiin
+suosionosoituksiin. Jane empi, pysähtyi, katsahti tätinsä vieraisiin
+ikään kuin ihmeissään siitä, että näki heidät siellä. Sitten vieno
+hymy pilkisti silmästä ja siirtyi huulille. Hetkisen hän seisoi
+ymmällä keskellä lavaa, melkein ujona; astui sitten edelleen, kun
+herrat alkoivat huutaa: "Uudestaan, uudestaan!", ja laskeutui lavalta
+sivuportaita myöten.
+
+Mutta verhon takana, puolipimeässä odotti Janea uusi yllätys, paljoa
+hämmästyttävämpi kuin hänen kuulijakuntansa meluisa haltioissaolo.
+
+Portaitten juurella seisoi Garth Dalmain. Hänen kasvonsa olivat
+aivan kalpeat, mutta hänen silmänsä paloivat tähtinä. Hän seisoi
+hievahtamatta, kunnes Jane astui viimeiseltä portaalta ja tuli aivan
+hänen likelleen. Sitten hän äkkiä tarttui häntä olkapäihin ja käänsi
+hänet ympäri.
+
+"Takaisin!" sanoi hän äänessä vastustamaton käskyn väre, niin että
+Janen silmät, täynnä äänetöntä kummastusta, jäivät tuijottamaan
+häneen. "Menkää heti takaisin ja laulakaa se kokonaan uudestaan, sävel
+säveleltä, sana sanalta, aivan niinkuin äskenkin. Oh, älkää seisoko ja
+odottako! Menkää nyt takaisin! Menkää heti! Ettekö te ymmärrä, että
+teidän _täytyy_!"
+
+Jane katsoi noihin säihkyviin silmiin. Hän näki niissä jotakin, joka
+sovitti äänen häikäilemättömän käskyn. Sanaakaan sanomatta hän nousi
+levollisesti portaita ja astui lavan poikki pianon ääreen. Kuulijat
+taputtivat yhä ja kiihtyivät osoittamaan mieltymystään, kun hän
+ilmaantui, mutta Jane istuutui tuolille pianon ääreen omistamatta
+heille ainuttakaan ajatusta.
+
+Hän oli omituisen ja oudon tunteen vallassa. Ei hän vielä koskaan
+eläessään ollut totellut häikäilemätöntä käskyä. Jo hänen lapsena
+ollessaan olivat "Fräulein" ja miss Jebb huomanneet, että he pääsivät
+toiveittensa perille vain ystävällisesti pyytämällä ja liikuttavasti
+vetoamalla hänen tunteisiinsa ja oikeudentuntoonsa. Järjettömään
+käskyyn ja järjelliseenkin, ellei sitä perusteltu, hän teki heti jyrkän
+tenän. Ja tämä luonteenominaisuus oli yhä olemassa, vaikkakin ajan
+tasoittamana. Herttuatarkin sanoi tavallisesti Janea puhutellessaan
+"ole hyvä".
+
+Mutta nyt oli kalpeakasvoinen, palavasilmäinen nuori mies ilman muuta
+kääntänyt hänet ympäri, pakottanut nousemaan portaita ja käskenyt hänen
+laulaa uudestaan laulun, sävel säveleltä, sana sanalta, ja hän oli
+kiltisti totellut.
+
+Istuutuessaan Jane äkkiä päätti, ettei hän laukkaan "Rukousnauhaa"
+uudestaan. Hänellä oli varastossa monta hienompaa laulua.
+Kuulijakuntakin odotti jotakin muuta. Miksi hän pettäisi sen odotuksen
+moisen, aikalailla kiihtyneen nuorukaisen mahtipontisen käskyn vuoksi.
+
+Hän aloitti Händelin "Minne tiesi käynee"-sävellyksen mahtavan
+alkusoiton, mutta vähitellen hänen totuuden- ja oikeudentuntonsa
+tulivat välittäjiksi. Ei hän ollut palannut takaisin laulamaan
+kiihtyneen nuorukaisen, vaan syvästi liikutetun miehen käskystä, eikä
+tämän liikutus ollut tavallista. Se seikka, että Garth Dalmain oli
+niin liikutettu, että unohti, vaikkakin vain hetkeksi, ylen hienon
+käytöstapansa, se oli hänen taiteensa ja laulunsa parhain ylistys.
+Soittaessaan Händelin aihetta -- ja hän soitti niinkuin koskettimisto
+olisi ollut kokonainen orkesteri, joka totteli hänen voimakkaita, lujia
+sormiansa -- hänelle äkkiä selvisi, vaikkei hän sitä täydellisesti
+ymmärtänyt, Garthin lausuma _täytyy_, ja hän päätti alistua. Kun
+siis alkusävelet loppuivat, hän pysähtyi hetkeksi; sen sijaan, että
+olisi laulanut suurenmoisen "Semele"-aarian, soitti hän vielä kerran
+"Rukousnauhan" alkusoinnun ja teki kuten Garth oli käskenyt.
+
+    Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
+    ne talletan helminauhanain,
+    ja helmi helmeltä tarkasti
+    niitä lasken rukousnauhassain.
+
+    Joka helmi on rukoushetkinen
+    ja sydämen polttoa lievittää,
+    mutt' alta helmisen seppeleen
+    yks' _risti_ eteeni välkähtää.
+
+    Oi siunatut, polttavat muistoni
+    ilon niukan, kohtalon katkeran,
+    joka helmeä suudellen, viimeksi
+    myös ristiin huuleni kurkotan.
+
+Kun Jane palasi lavalta, seisoi Garth yhä liikkumatonna portaitten
+juurella. Hänen kasvonsa olivat yhtä kalpeat kuin äskenkin, mutta
+silmistä oli kadonnut pidätettyjen kyynelten peloittava kiilto,
+joka oli pakottanut Janen hänen käskystänsä menemään takaisin
+sanaakaan kysymättä tai vastaanpanematta. Ihmeellinen kirkkaus
+loisti niistä nyt, ihailun välke, joka koski Janen sydämeen, sillä
+hän ei milloinkaan ennen ollut moista nähnyt. Hän hymyili astuessaan
+hitaasti alas portaita ja ojensi Garthille molemmat kätensä, tehden
+sen aivan välittömästi, viehättävällä sydämellisyydellä. Garth astui
+ihan portaitten eteen ja tarttui niihin, Janen yhä seisoessa askelta
+ylempänä.
+
+Tuokioon ei Garth puhunut mitään. Sitten hän sanoi hiljaa,
+liikutuksesta väräjävällä äänellä: "Jumalani! oi, hyvä Jumalani!"
+
+"Sh, vaiti!" sanoi Jane, "minä en pidä siitä, että sitä nimeä mainitaan
+kevytmielisesti, Dal."
+
+"Kevytmielisesti!" huudahti Garth. "En voisi mistään puhua tänä iltana
+kevytmielisesti. 'Kaikkinainen hyvä anti tulee ylhäältä'. Kun minulta
+puuttuu sanoja puhuakseni annista, ihmettelettekö, että mainitsen
+Antajan?"
+
+Jane katsoi vakavana suoraan hänen välkkyviin silmiinsä, ja iloinen
+hymy kirkasti hänen omiaan. "Te piditte siis minun laulustani?" sanoi
+hän.
+
+"Pidinkö -- pidinkö teidän laulustanne?" kertasi Garth hämmennyksen
+kuvastuessa kasvoilla. "En minä tiedä, pidinkö teidän laulustanne."
+
+"Mistä syystä sitten tämä mairitteleva mielenosoitus?" kysyi Jane
+nauraen.
+
+"Siitä syystä", sanoi Garth aivan hiljaa, "että te nostitte verhoa ja
+minä -- minä astuin sisälle."
+
+Hän piteli yhä Janen käsiä, ja lausuessaan viimeisiä sanoja hän
+kumartui suutelemaan kumpaistakin kättä kuvaamattoman hellästi ja
+kunnioittavasti. Sitten hän päästi ne, astui hiukan syrjään, ja Jane
+meni yksin pengermälle.
+
+
+
+
+Seitsemäs luku.
+
+GARTH LÖYTÄÄ RUKOUSNAUHANSA.
+
+
+Jane vietti sinä iltana salissa vain muutaman hetken. Yhä vilkastuva
+leikinlasku ei ollut hänen mielensä mukaista, ja ylistys, jota hän
+ylenmäärin sai osakseen, ikävystytti häntä. Sitä paitsi hän halusi
+yksinäisyyteen omaan huoneeseensa miettiäkseen kohtausta, joka oli
+ollut konsertin lopussa Garthin ja hänen välillään verhon takana.
+Ei hän oikein tiennyt, mitä siitä ajatella. Hän tunsi siinä olleen
+seikkoja, joiden perille hän ei päässyt, ja Garthin viime teko oli
+herättänyt hänessä tunteita, joita hän ei ymmärtänyt. Häntä kovasti
+pahoitti se tapa, miten tämä oli suudellut hänen käsiään. Ja Garth oli
+tehnyt sen sentään niin ihailevan kunnioittavasti, että teko vaikutti
+häneen kuin pyhäksijulistaminen -- oli kuin Garth olisi vihkinyt
+hänet ihmisten sydämiin kätketyn, jumalaisen laulunlahjan ainaiseksi
+vaalijaksi, lahjan, jolla oli voimaa kohottaa ja jalostaa. Hän ei
+päässyt siitä, että yhä tunsi, kuinka Garth oli painanut huulensa
+hänen käsiinsä. Oli kuin hän olisi niihin jättänyt jotakin tuntu vaaja
+pysyväistä. Pari kertaa Jane havaitsi levottomana katselevansa niitä,
+ja kun tämä tapahtui kolmannen kerran, päätti hän lähteä huoneeseensa.
+
+Herttuatar istui pianon luona, vallan näkymättömissä, sillä melkein
+koko seurue oli kokoontunut hänen ympärilleen purskahdellen
+tuontuostakin iloiseen nauruun. Ronnie oli juuri pujottautunut ryhmän
+keskeltä hakemaan koruliinaa, ja Billy ottamaan kirjoituspöydältä
+paperia. Jane tiesi, että paperia tarvittiin apulaispapin esityksen
+matkimiseen ja että jonkun yllä oli ollut jotakin, mikä muistutti
+koruliinaa.
+
+Hän kääntyi melko väsyneenä ja meni ovea kohti. Vaikka hän oli
+poistunut hiljaa ja huomaamatta, oli Garth ovella ennen häntä. Ei
+hän ymmärtänyt, miten tämä siihen oli tullut, sillä kun hän oli
+kääntynyt lähteäksensä pois, oli hän nähnyt miehen tumman pään aivan
+Myra Inglebyn vieressä, toisella puolella herttuattaren ympärille
+kokoontunutta joukkoa. Garth avasi oven ja Jane astui ulos. Hänen teki
+mielensä sanoa kaksi asiaa --: 'Kuinka te uskalsitte käyttäytyä niin
+sopimattomasti?' sekä: 'Sanokaa, mitä te tahdotte minun tekevän, niin
+minä teen.'
+
+Hän ei sanonut kumpaakaan.
+
+Garth saattoi häntä halliin, sytytti kynttilän ja heitti tulitikun
+Tommyn päälle. Sitten hän ojensi hopeisen kynttilänjalan Janelle. Hän
+oli selittämättömän onnellisen näköinen. Janea harmitti, että Garth
+noin näytti iloansa, jonka aiheena hän tosin tahtomattansa oli ollut,
+mutta jota hän ei jakanut hänen kanssansa. Hän tunsi myös, että hänen
+oli keskeytettävä tämä tuttavallinen vaitiolo. Se ilmaisi niin paljon
+sellaista, jota ei olisi pitänyt ilmaista, koska sitä ei voinut lausua
+ääneen. Hän miltei tempaisi kynttilän ja kääntyi toisella portaalla.
+
+"Hyvää yötä, Dal", sanoi hän. "Tiedättekö, että menetätte
+pappi-kohtauksen?"
+
+Garth katsoi häneen. Hänen silmänsä loistivat Janen kynttilän valossa.
+
+"En", sanoi hän. "En minä menetä mitään, eikä minun vuokseni menetetä
+mitään. Odotin siellä vain, kunnes te lähtisitte. En minä mene
+takaisin. Menen puistoon hengittämään yöilman viileyttä. Menen tammien
+alle ja lasken helmiäni. Minä en tiennyt, että minulla oli rukousnauha,
+ennen kuin tänä iltana, mutta minulla on -- on!"
+
+"Koko tusina, minä luulen", sanoi Jane kuivasti.
+
+"Erehdytte", vastasi Garth. "Minulla on ainoastaan yksi. Mutta siihen
+liittyy monen hetken muisto. Voin palauttaa ne kaikki mieleeni, kun
+kuljen yksikseni tuolla ulkona. 'Helmi helmeltä lasken tarkasti!'"
+
+"Entä risti?" kysyi Jane.
+
+"En ole ennättänyt siihen asti", vastasi Garth. "Minun rukousnauhassani
+ei olekaan ristiä."
+
+"Pelkään, että jokaisessa oikeassa rukousnauhassa on risti, Dal", sanoi
+Jane lempeästi, "ja pelkään myös, että kovalle teidät ottaa, kun oman
+ristinne löydätte."
+
+Mutta Garth oli luottavainen ja peloton.
+
+"Kun omani löydän", sanoi hän, "toivon jaksavani rohkeasti tarttua
+siihenkin --"
+
+Tahtomattaan katsoi Jane käsiinsä. Garth huomasi sen ja hymyili, mutta
+onneksi rusketus peitti hänen punastumisensa.
+
+Jane kääntyi ja alkoi nousta portaita, mutta Garth pysähdytti hänet
+kiihkeästi pyytämällä:
+
+"Vielä hetkinen, neiti Champion! Tahtoisin kysyä teiltä jotakin.
+Uskallanko? Pidättekö minua sitten ehkä uteliaana, tungettelevana,
+julkeana?"
+
+"Ihan varmaan", sanoi Jane. "Mutta minä ajattelen teistä jo muutenkin
+tänä iltana jos jotakin tavatonta, niin että kolme laatusanaa enemmän
+tai vähemmän ei paljoa merkitse. Kysykää siis."
+
+"Neiti Champion, onko _teillä_ rukousnauha?"
+
+Jane katsoi häneen hämmästyneenä, mutta yhtäkkiä hänelle valkeni, mihin
+kysymys tähtäsi.
+
+"Hyvä ystävä, _ei!_" sanoi hän. "Minä, Jumalan kiitos, olen säilynyt
+moisilta siunatuilta, polttavilta muistoilta! Ei minun järjelliseen
+ja säännölliseen elämääni sisälly mitään semmoista enkä minä sitä
+toivoisikaan."
+
+"Kuinka te sitten", intti Garth, "lauloitte 'Rukousnauhan' ikään kuin
+joka rivi olisi ollut omaa kokemaanne, joka ilo ja suru omianne, vaikka
+mahdollisesti jo hyvin kaukaisia?"
+
+"Sen tähden, että minä aina niin kokonaan eläydyn lauluuni. Kerroinhan
+teille, minkä opetuksen sain 'Chant Hindousta'. Niin ollen minulla
+epäilemättä oli rukousnauhani, kun sitä laulua tänä iltana lauloin.
+Mutta muuten, siinä mielessä kuin te tarkoitatte, ei minulla, Jumalan
+kiitos, ole semmoista."
+
+Garth nousi pari askelta, niin että hänen silmänsä tulivat kynttilän
+tasalle.
+
+"Mutta _jos_ teillä olisi", sanoi hän hiljaa, "niinkö se teihin
+koskisi? Niinkö te tuntisitte?"
+
+Jane mietti. "Niin", vastasi hän, "_jos_ minulla olisi, koskisi se
+minuun, luullakseni, juuri niin, ja minä tuntisin juuri samoin kuin
+noina muutamina minuutteina."
+
+"_Te_ tulkitsitte siis _omaa itseänne_ laulussa, vaikka olosuhteet
+olivatkin toisenlaiset kuin teidän?"
+
+"Kyllä, kyllä kai", vastasi Jane, "jos yleensä voimme erottaa itsemme
+olosuhteistamme. Mutta nyt meillä on ihan varmaan jokseenkin hyödytön
+ilmapallo! Hyvää yötä, Garthie herra!"
+
+"Kuulkaa, neiti Champion! Vielä yksi asia. Laulatteko minulle huomenna?
+Tuletteko musiikkisaliin ja laulatte kaikki kauniit laulut, joita
+haluan kuulla? Ja annatteko minun säestää muutamia? Luvatkaa, että
+tulette. Ja luvatkaa laulaa, mitä vain pyydän, niin en kiusaa teitä
+enää."
+
+Hän seisoi ja katseli ylöspäin Janeen odottaen hänen lupaustansa
+silmissä sellainen ihailun välke, että Jane sävähti ja kävi
+levottomaksi. Sitten hän yhtäkkiä luuli päässeensä asian perille ja
+kiiruhti selittämään sitä itselleen ja Garthille.
+
+"Voi teitä, poika kulta!" sanoi hän. "Mikä taiteilija te olette!
+Ja kuinka vaikeata meidän tavallisten ihmisten on ymmärtää
+taiteilijaluonteita. Siinä te nyt olette panemaisillanne minun vanhan,
+vakavan pääni pyörälle innostuksellanne, kun muutama teidän mielestänne
+ihana sävel sattui korvaanne; vallan samoin kuin yhä uudestaan ja
+uudestaan hurmaannutte, kun silmänne keksii jotakin mielestänne
+täydellisen kaunista. Minä alan ymmärtää, kuinka naisten päät menevät
+pyörälle, kun te heitä maalaatte. Oli miten oli, mutta teidän
+ihastuksenne on ihastuttavaa, ja minä haluan nukkumaan. Siksi minä
+lupaan huomenna laulaa teille mitä vain haluatte ja niin paljon kuin
+haluatte. Pitäkää siis lupauksenne älkääkä kiusatko minua enää tänä
+iltana. Älkää olko koko yötä ulkona älkääkä peloittako metsäkauriita.
+-- Kiitoksia, en minä tarvitse apua, minä olen niin tottunut yksin
+nousemaan portaita. Kuuletteko, mitä sattuvia ja mieskohtaisia
+huomautuksia Tommy tekee tuolla alhaalla? Menkää nyt, Garthie herra,
+ja laskekaa helmiänne. Ja jos sattuma toisi ristin vastaanne -- niin
+muistakaa, että risti jotensakin varmasti voidaan suostuttaa palaamaan
+Chicagoon!"
+
+Jane hymyili vielä huoneeseen astuessaan ja pannessaan kynttilänjalkaa
+pukeutumispöydälle.
+
+Overdenessa käytettiin vain lamppuja ja kynttilöitä. Herttuatar
+ei suostunut ottamaan sinne uudenaikaista sähkövalaistusta. Mutta
+kynttilöitä oli yllinkyllin, ja Jane, joka piti kirkkaasta valosta,
+sytytti kuvastimen molemminpuolisten haarakkain kummatkin kynttilät,
+samoin seinillä uuninreunuksen molemmilla puolilla ja kirjoituspöydällä
+raskaissa hopeajaloissa olevat kynttilät. Sitten hän istui mukavaan
+nojatuoliin, kurottautui ottamaan kirjoitussalkustansa päiväkirjaansa
+ja säiliökynäänsä ja ryhtyi lopettamaan muistiinpanojansa. Hän
+kirjoitti: _"Lauloin 'Rukousnauhan' Gina-tädin konsertissa Velman
+sijasta, joka laryngitiksen takia ei voinut tulla"_, mutta sitten hän
+äkkiä lopetti.
+
+Miten olikaan, Garthin ja hänen kohtaustansa oli vaikea kuvata ja
+sen herättämää tunnelmaa, jota yhä kesti, vallan mahdotonta panna
+paperille. Jane istui ja pohti tilannetta, mutta hänen oli jätettävä
+sivu tyhjäksi.
+
+Ennen kuin hän nousi, pani kiinni kirjansa ja hankkiutui levolle, oli
+hän mielestään selvillä koko asiasta. Garthin taiteilijaluonteesta oli
+selitys etsittävä, ja taiteilijaluonne ei suinkaan ole mikään luja
+peruste teorialle sen paremmin kuin ihmiskohtalollekaan. Paremman
+puutteessa täytyi Janen pitää sitä sittenkin päävaikuttimena, kun
+hän asioita mielessänsä seuraavaan tapaan sovitteli: tämä Garthin
+herkkä liikutus, joka oli niin oudosti vastakkaista hänen omalle
+perinpohjaiselle rauhallisuudellensa, ei koskenut lainkaan häntä
+itseänsä, ainoastaan hänen ääntänsä ja hänen soitannollisia lahjojansa.
+
+Niinkuin silmin havaittava kauneus hullaannutti Garthin, niin että
+tämä oli suunniltaan milloin toivosta, milloin epätoivosta, kunnes
+pääsi toiveittensa perille, s.o., sai mielensä mukaan eteensä asennella
+haluamansa mallin ja järjestää maalausvehkeensä, samoin oli nyt hänen
+kauneudenhurmionsa herännyt, tällä kertaa ei tosin näön välityksellä,
+vaan kuulon. Kun Garth saisi laulua kyllikseen ja vielä muutaman kerran
+säestääkin, olisi hän tyytyväinen, ja tuskainen ihailun ilme katoaisi
+kauniista, ruskeista silmistä. Sillä välin Janen ajatukset liitivät
+iloisina huomispäivään, vaikka hänen alati oli muistettava, ettei tämä
+ihailu lainkaan koskenut häntä itseänsä, vaan hänen taitolahjaansa.
+Vielä enemmän olisi Garth ihastunut esimerkiksi rouva Blancheen, jolla
+oli sama äänensävy ja laulutapa, mutta jonka kauneus myös ihastutti
+silmää, samalla kun ääni hyväili korvaa. Garthin täytyi välttämättä
+nähdä hänet ja kuulla hänen laulavan, koska kerran soitto ja laulu
+olivat hänelle noin suuriarvoiset. Jane suunnitteli, miten he voisivat
+tavata toisensa, ja sitten hänen ajatuksensa siirtyivät Pauline
+Listeriin, kauniiseen amerikattareen, jonka nimeä sillä huvikaudella
+aina oli mainittu Garth Dalmainin nimen yhteydessä. Janen mielestä
+hänestä juuri tulisikin sellainen puoliso, jota Garth tarvitsi. Hänen
+kauneutensa viehättäisi ja tyydyttäisi Garthia, hänen älykkäisyytensä,
+suorasukaisuutensa ja käytännöllisyytensä olisivat vastapainona Garthin
+jonkin verran epävakaiselle luonteelle, ja hänen mukautumiskykynsä taas
+olisi hänelle itselleen suureksi helpotukseksi, niin että hän piankin
+eläytyisi Garthin olosuhteisiin, mieltyisi hänen kotiinsa pohjoisessa,
+liittyisi hänen lukuisiin ystäviinsä etelässä. Kun Garth puolestaan
+olisi kunnolla naimisissa, lakkaisi hän hourimasta sekä Flowerista että
+Myrasta ja suutelemasta ihmisten käsiä noin -- "järjettömällä tavalla"
+oli Jane sanomaisillaan, mutta yksinpä ajatuksissaankin tinkimättömän
+rehellisenä hän vaihtoi sijalle "merkillisellä"-sanan, jota piti
+vastaavampana -- noin merkillisellä tavalla.
+
+Hän istui etukumarassa, kyynärpäät polvilla, ja piti käsiään edessään
+kämmenet ylöspäin, kokien jälleen selvittää tuon hetken tunnelmia.
+Sitten hän karkaisi mieltänsä, nuhdellen: "Jane Champion, älä
+ole hullu! Tekisit enemmän vääryyttä tuolle kiltille, kauneutta
+rakastavalle pojalle kuin itsellesi, jos hetkeäkään uskoisit hänen
+tarkoittaneen täyttä totta. Hän ei tämäniltaisella ihastuksellaan
+tarkoittanut sinua yhtään sen enempää kuin tarkoitti Georgina-tädin
+keittäjääkään kiittäessänsä päivällistä erinomaiseksi. Ihaillessaan
+aikaansaannoksia hän ihaili myös aikaansaajaa, siinä kaikki. Ole
+kiitollinen taiteesi menestyksestä äläkä pilaa sitä typerällä
+hentomielisyydellä. Pese nyt suuret, hontelot kätesi ja mene
+vuoteeseen!" Niin puhui Jane itselleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tammien alla, pehmeällä nurmikolla seisoi Garth Dalmain. Arkoja
+metsäkauriita nukkui hänen ympärillänsä, ylhäältä taivaan tummasta
+sinestä tähdet lamppuina valaisivat. Hänkin haasteli itsekseen.
+
+"Löysin hänet", puhui hän hiljaa, ihastuneena, "ihannenaisen, koko
+sukupuolensa koristeen, joka sieluineen ja ruumiineen on täydellisesti
+oleva rinnan sen miehen kanssa, joka kerran hänet omakseen voittaa.
+-- Jane! Jane! Voi, kuinka sokea minä olen ollut! Tuntenut hänet
+vuosikausia ja nyt vasta tämän huomaan! Mutta hän nosti verhoa ja
+minä astuin sisälle! Mikä hieno, jalo sielu! Hän ei enää koskaan saa
+vetää verhoa oman sielunsa ja minun sieluni välille. Eikä hänellä ole
+rukousnauhaa. Minä kiitän Jumalaa siitä. Toinen mies ei omista eikä ole
+koskaan omistanut sitä, mitä kaipaan enemmän kuin olen mitään konsanaan
+toivonut maailmassa, Janen rakkautta, Janen hellyyttä. Mitä se
+tarkoittaa? 'helmi helmeltä lasken tarkasti' -- Hänen täytyy kerran ne
+laskea, omat helmensä ja minun. Jumala, päästä meitä rististä. Täytyykö
+jokaisessa oikeassa rukousnauhassa olla risti? Hyvä Jumala, suo silloin
+minulle raskaampi osa ja anna yhteisen taakan liittää meitä toisiimme.
+Oi, noita rakkaita käsiä! Noita rehellisiä, uskollisia silmiä! -- -- --
+Jane! -- Jane! Janehan se on aina ollut, vaikken ole tiennyt sitä,
+hullu, sokea, mikä lienen ollutkin! Mutta totisesti, vaikka ennen olin
+sokea, näen nyt. Ja vastedes on se aina oleva Jane, tästä illasta
+elämäni loppuun ja -- suokoon Jumala -- iankaikkisuudessakin vielä."
+
+Yötuuli häilytti hänen tiheätä, tummaa tukkaansa, ja kun hän kohotti
+katseensa, loistivat hänen silmänsä tähtien valossa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jane, joka oli nukkumaisillaan, heräsi, kun sälekaihtimet löivät
+ikkunaan, ja hän mumisi: "Sanokaa, Garth, mitä te tahdotte minun
+tekevän, niin minä teen sen." Mutta kun hän sitten täysin valveutui
+ja käsitti, mitä oli sanonut, nousi hän pimeässä ja antoi itsellensä
+aika torat: "Puolivanha höperö! Aasi! Pidät itseäsi vakavana ja
+järkevänä, ja sinua miellyttävän nuoren miehen mitätön imartelu panee
+pääsi pyörälle. Tule järkiisi heti paikalla tai lähde Overdenesta
+ensimmäisessä aamujunassa."
+
+
+
+
+Kahdeksas luku.
+
+LISÄÄ HELMIÄ.
+
+
+Seuraavat päivät olivat Janelle ihania päiviä. Ei mikään tärvellyt
+hänen uuden, kumman suloisen kokemuksensa nautintoa.
+
+Garthin käytöksessä ei seuraavana aamuna ollut jälkeäkään siitä
+kiihtymyksestä, joka Janen oli typerryttänyt ja saattanut levottomaksi
+edellisenä iltana. Hän oli hyvin hiljainen ja tuntui iäkkäämmältä kuin
+milloinkaan ennen. Varsin harvoin hän joutui edes herttuattaren kanssa
+seitsenvuotiaan-tuulelle; ja kun joku naljaillen kysyi, opetteliko
+hän jo tulevan aviomiehen arvokasta käytöstä, vastasi Garth tyynesti:
+"Opettelen, tietysti."
+
+"Tuleeko _hänkin_ Shenstoneen?" uteli Ronald, sillä useimmat
+herttuattaren vieraista oli kutsuttu lady Inglebyn luo loppuviikoksi.
+
+"Tulee kyllä", sanoi Garth.
+
+"Ooh, taivastentekijä!" huudahti Billy juhlallisesti. "Sanohan,
+Benedict, pitääkö tätä uskottaman?" [Shakespearen erään henkilön
+mukaan, näytelmästä "Paljon melua tyhjästä", yleinen nimitys miehille,
+jotka hangottelevat naimisiin menoa vastaan, mutta lopulta siihen
+taipuvat.]
+
+Mutta Jane, istuen lähellä Garthia, vilkaisi tähän piilostansa
+aamulehden takaa ja sanoi niin etteivät muut kuulleet: "Voi, Dal,
+kuinka olen iloinen! Eilen illallako tämä teille selvisi?"
+
+"Niin", vastasi Garth kääntyen niin, että puhui ainoastaan Janelle,
+"eilen illalla."
+
+"Auttoiko meidän iltapäiväinen keskustelumme mitenkään sen selviämistä?"
+
+"Ei ensinkään."
+
+"Entä 'Rukousnauha'?"
+
+Garth empi, sitten hän virkkoi Janeen katsomatta: "'Rukousnauha' --
+kyllä."
+
+Janesta Garthin eilinen kiihtymys oli näin saanut selvityksensä,
+niin että hän nyt vallan välittömästi saattoi nauttia tästä
+heidän ystävyytensä uudesta vaiheesta, sillä yhteiset soittoja
+lauluhetket tuottivat hänelle todellista iloa. Garth oli paljon
+soitannollisempi kuin hän oli luullutkaan, ja hänen täsmällinen,
+miehekäs soittamistapansa, jota eivät turhat sitomiset ja pedaalin
+käyttämiset häirinneet, oli hänelle nautinnon arvoista; ja milloin
+taas vienoutta kaivattiin, oli se vienompaa kuin hänen omansa. Mutta
+noina ihmeellisinä yhdessäolon hetkinä ei Garth sanallakaan ilmaissut,
+minkä arvoinen Janen ääni hänelle oli, sillä hän oli ensi illan jälkeen
+käynyt ankaran varovaiseksi puheessaan. Tammien alla hän oli päättänyt
+viikon verran odottaa, ennen kuin puhuisi, ja hän odotti.
+
+Janelle oli uutta ja kumman suloista, että tunsi olevansa jonkun
+sydämessä ehdottomasti ylinnä muita. Garth ilmaisi sen hänelle
+niin, että ainoastaan he molemmat sen tajusivat. Kellään muulla ei
+ollut asiasta aavistustakaan, ja kuitenkin tiesi Jane erinomaisen
+hyvin, ettei hän milloinkaan voinut astua huoneeseen Garthin heti
+sitä huomaamatta, ettei hän voinut lähteä huoneesta Garthin heti
+kaipaamatta. Hänen huomaavaisuutensa oli niin hienoa ja hillittyä,
+ettei sitä kukaan toinen voinut panna merkille. Ystävät eivät päässeet
+heitä pistelemään eikä herttuatar sanomaan: "Siunatkoon, mitä te nyt?"
+Ja sittenkin tuntui Janesta kuin Garthin hellä huolenpito olisi häntä
+aina ympäröinyt. Ensi kerran eläissään hän tunsi olevansa ylinnä
+jonkun ajatuksissa. Siksi Garth niin omituisella tavalla tuntui
+hänen omaltansa. Hän iloitsi ja ylpeili hänen sanoistaan, teoistaan
+ja oloistaan, ja vasta niinä hetkinä, jotka he yhdessä viettivät
+laulusalissa, hän oppi tuntemaan hänet ja myös ymmärtämään tuota
+innostuvaista, kauneudenhurmoista, hetkellistä luonnetta paremmin kuin
+konsanaan ennen.
+
+Ne olivat ihania päiviä, ja ero iltaisin oli suloinen, sillä se ikään
+kuin mausti seuraavan päivän tapaamisiloa. Eikä Jane kuitenkaan
+näinä ihanina onnen päivinä ajatellut rakkautta sanan tavallisessa
+merkityksessä. Hänen tietämättömyytensä ei riippunut tässä kohden
+niinkään paljon kokemattomuudesta kuin siitä, että hän oli liian usein
+kokenut, miten todellisen tunteen sijalle asetetaan sen irvikuva.
+Moinen kokemus esti hänet tuntemasta oikeata rakkautta nyt, kun se mitä
+ihanteellisimmassa muodossa häntä lähestyi.
+
+Jane ei ollut kahtatoista kautta ollut seuraelämässä, kun jo oli
+saanut tusinan verran naimatarjouksia. Vanhemmista ja holhoojista
+riippumaton, hienosukuinen perijätär ei voinut välttää eräänlaisia
+kosimisia. Harmahtavat ja kaljulta hohtavat keski-ikäiset miehet,
+jotka olivat kyllästyneet irtolaiselämäänsä ja joilla oli jokin
+vanha, kaunis maatila, mutta myös ainainen, onneton, sen ylläpitoon
+tarvittavien varojen puute, kosivat jalosukuista Jane Championia kuin
+olisivat olleet kauppa-asioilla ikään, ja jalosukuinen Jane Champion
+silmäili heitä kiireestä kantapäähän, tarkasti läpikotaisin, kunnes
+nämä huomasivat olevansa perin halpahintaisia. Sitten hän rauhallisena
+hylkäsi heidän tarjouksensa aivan yhtä kaupantaitavasti kuin hekin
+olivat sen tehneet.
+
+Pari, kolme kelpo nuorukaista, jotka Jane oli päästänyt pulasta tai
+jo vallan toivottomasta ahdingosta auttanut jälleen jalkeille, oli
+hentomielisessä kiitollisuuden puuskassa tullut ajatelleeksi, miten
+onnellista olisi nuorelle miehelle aina saada pitää hänet lähellänsä
+suuntaamassa asioita oikealle tolalle ja neuvottelemassa, mitä
+kulloinkin oli tehtävä ja -- no niin, miksikä ei -- maksamassa velkoja
+eräänlaisena äiti-kullan tapaisena, joka ei henno torua. Ja he olivat
+tarttuneet hänen käteensä ja rukoilleet häntä vaimoksensa. Jane oli
+livahuttanut heitä korvalle, jos olivat rohjenneet kajota häneen, ja
+myös kieltänyt heitä olemasta tuhmia.
+
+Overdenen lähiseudun eräs naimaton kirkkoherra oli aivan äskettäin
+tehnyt hänelle juhlallisen naimatarjouksen. Usein oli sama herra
+kiusannut häntä ikävillä keskusteluillaan, ja kun hän nyt tuli
+vierailulle mielessä tärkeä kysymyksensä, istui Jane Overdenen
+vierashuoneessa kirjoituspöydän ääressä eikä ennättänyt keksiä mitään
+neuvoa päästäkseen puikahtamaan tiehensä. Jos kirkkoherra rupesi
+liian pitkäveteiseksi, voihan hän salaa lopettaa muistiinpanonsa.
+Kirkkoherra istui mukavaan nojatuoliin, aivan kirjoituspöydän viereen,
+heitti jalkansa ristiin, toisen polven toiselle, asetti sormiensa
+päät hiuskarvalleen vastakkain ja aloitti esityksensä alkusanat. Jane
+teroitteli lyijykyniä ja järjesteli kynänteriä eikä nähtävästi oikein
+päässyt tolkulle puheen tarkoituksesta, sillä kun kirkkoherra seuraavin
+sanoin lopetti nuotikkaan esityksensä: "En ainoastaan itsekkäistä
+syistä, jalo neiti Champion, vaan seurakuntani hyväksi, laumani onneksi
+ja kirkon työn menestykseksi keskuudessamme", avasi Jane laatikon ja
+otti sieltä pankkiosoituskirjansa.
+
+"Hyvin mielelläni avustan", sanoi hän. "Kastemaljaako varten, vai
+saarnatuolia, uusia virsikirjojako vai mitä varten?"
+
+"Jalo neiti", sanoi kirkkoherra haparoiden sanoja, "te ymmärrätte minut
+väärin. Minä toivoisin saavani viedä teidät alttarille."
+
+"Hyvä herra Bilberry", sanoi Jane Champion, "sehän on ihan tarpeetonta.
+Jokainen kirkossakävijä näkee joka puolelta kirkkoa selvästi, että te
+tarvitsette uuden alttariliinan. Mielihyvin minä annan sitä varten
+kymmenen puntaa. Olenhan viime aikoina ollut siellä aika usein, sillä
+kävelen mielelläni pitkiä matkoja yksikseni metsässä. Ja nyt te varmaan
+haluatte tavata tätiäni, ennen kuin lähdette. Hän on lintulassa
+ruokkimassa ulkomaisia lintujansa. Jos menette tuosta lasiovesta pitkin
+pengertä vasemmalle, tulette lintulaan ja tapaatte tädin sieltä. Mutta
+minä pitäisin viisaimpana, ettette mainitsisi tästä keskustelusta
+mitään tädille. Hän ei pidä koruompeleisista alttariliinoista
+ja toruisi meitä molempia, väittäen hyödyllisemmäksi, että raha
+annettaisiin köyhien koululasten jalkineisiin. Ei, hyvänen aika, älkää
+minua kiittäkö. Olen todellakin iloinen, että minun näin sopii auttaa
+teidän erinomaista työtänne täällä ympäristössä."
+
+Jane ihmetteli itsekseen muutaman kerran, mahtoiko osoitus milloinkaan
+joutua maksettavaksi. Hän olisi suonut sen palaavan postitse,
+revittynä kahtia, ja samalla pari tuimaa riviä miehekkään suuttumuksen
+osoitukseksi. Mutta kun se pankista määräajan kuluttua hänelle
+palautettiin ja taakse oli sirosti ja huolitellen kirjoitettu P.
+Bilberry, ilman närkästyksen merkkiäkään, heitti hän sen paperikoriin
+joltisenkin pilkallisesti hymyillen.
+
+Tällaisia olivat Janen kosimiskokemukset. Häntä ei kukaan ollut
+rakastanut hänen itsensä vuoksi. Hän ei ollut milloinkaan tuntenut
+olevanpa ensi sijalla toisen ihmisen sydämessä ja elämässä. Ja nyt,
+miehen koko ihailevan rakkauden hellästi ja varoen häntä hoimiinsa
+kietoessa ja vallatessa, ei hän tuntenutkaan oman onnensa eikä miehen
+sydämellisyyden syytä. Hänestä oli aivan ilmeistä, että tämä mies oli
+toiseen naiseen rakastunut, eikä hänen mieleensäkään olisi juolahtanut
+ruveta kilpailemaan tämän toisen naisen nuoruuden ja viehkeyden kanssa;
+ja niin hän piti tätä hänen ja Garthin välistä likeistä sydämellisyyttä
+heidän ystävyytensä uutena kehityskautena, kauniimpana kuin hän oli
+uskonut mahdolliseksikaan.
+
+Sillä kannalla olivat asiat, kun tiistai tuli ja Overdenen vieraat
+erkanivat. Jane meni pariksi päiväksi Brandeille Lontooseen. Garth meni
+suoraan Shenstoneen, jonne hänet oli kutsuttu varta vasten tapaamaan
+neiti Listeria ja tämän tätiä rouva Parker Bangsia. Janen oli määrä
+saapua Shenstoneen perjantaina.
+
+
+
+
+Yhdeksäs luku.
+
+LADY INGLEBYN LUONA.
+
+
+Istuuduttuaan ja junan vieriessä asemalta nojautui Jane nurkkaansa ja
+huoahti tyytyväisenä. Miten liekään, mutta päivät olivat Lontoossa
+tuntuneet sietämättömän pitkiltä. Jane muisteli niitä miettiväisenä
+ja etsi syytä siihen. Oli ollut runsaasti kutsuja ja kaikenlaista
+mielenkiintoista; tavallisestihan häntä tyydytti jo pelkkä
+Lontoossa-oleminen. Miksi hän oli tuntenut itsensä levottomaksi,
+tyytymättömäksi ja yksinäiseksi?
+
+Totuttuun tapaansa hän oli sentään pysähtynyt aseman kirjakojulle ja
+ostanut ison kasan matkalukemista. Hänen ystävänsä väittivät, ettei
+Jane voinut tehdä lyhyintäkään matkaa ilman vähintään puolta tusinaa
+sanomalehtiä. Mutta nyt ne olivat välinpitämättömästi heitettyinä
+vastapäiselle istuimelle. Jane ajatteli tiistaitansa, keskiviikkoansa
+ja torstaitansa ja kummasteli, miksi ne olivat vain ikäviä porraspuita
+perjantain tiellä. Ja nyt hän oli lopultakin perjantaissa. Ja yht'äkkiä
+junassa, matkalla Shenstoneen, hän alkaa tuntea onnea ja hilpeyttä.
+Miten oli oikeastaan näiden kolmen viimeisen päivän laita? Flower oli
+ollut ihastuttava; Deryck kaltaisensa, tosiystävällinen ja huvittava;
+pikku Dicky herttainen; ja Blossom-murunen niin kultainen kuin
+ainoastaan Blossom voi olla. Missä oli vika?
+
+"Minä tiedän", sanoi Jane. "Sehän on selvää! Kuinka en ennen sitä
+huomannut? Sain kuulla niin paljon musiikkia viime päivinä Overdenessa,
+ja _mimmoista_ musiikkia! Minä olin sairas musiikin ylenpalttisuudesta,
+ja nyt sen puute taas vaikuttaa tämän alakuloisen yksinäisyyden
+tunteen. Mutta Myran luona sitä kuulen taas yllinkyllin, sillä Dalhan
+on siellä ja pitää siitä huolen, jos Myra sattuisikin unohtamaan."
+
+Jane otti _Spectatorin_ iloisen odotuksen onnellinen hymy huulillaan,
+ja syventyi pian erääseen Etelä-Afrikan kysymystä koskevaan
+kirjoitukseen.
+
+Myra oli itse asemalla häntä vastassa ponivaljakolla. Sitä paitsi
+siellä oli rattaat kamarineitsyttä ja matkatavaroita varten; ja
+viivyttelemättä lähtivät Jane ja hänen emäntänsä täyttä ravia matkaan.
+
+Iltapäiväauringon kultaamien metsien ja ketojen vihreys oli erikoisen
+rauhoittavaa. Metsäruusuja oli tukuittain pensaikoissa. Korjattiin
+viimeisiä heinäkuormia. Lintujen laulussa oli riemua ja maalaisissa
+näköaloissa ja tuoksuissa tartuttavaa tenhoa, jommoista Jane ei ennen
+ollut näin elävästi tuntenut. Hän veti syvään henkeään ja huudahti
+melkein tahtomattaan: "Voi, kuinka täällä on hyvä olla!"
+
+"Voi, kultaseni!" sanoi lady Ingleby heiluttaen ruoskaansa ja
+nyökäyttäen herttaisesti päätään vastaukseksi heinäväen kunnioittaviin
+tervehdyksiin. "On ihan turvallista, kun sinä olet täällä. Minusta
+sinä aina tunnut ikään kuin sävelmän bassolta, joltakin niin taatulta
+ja sovittavalta; kiperissä kohdin tuntee olevansa kuin turvan takana,
+kun sinä olet läsnä. Minä vihaan kaikenlaisia ikäviä asiainkäänteitä.
+Ne väsyttävät. Mikseivät asiat aina voi olla samalla kannalla? Tänään
+niinkuin eilen ja eilen niinkuin huomenna, ja niin ne olisivatkin,
+elleivät ihmiset näkisi kaikesta niin paljon vaivaa. Kuinka tahansa,
+mutta minä olen varma, ettei mikään voi koskaan mennä vallan päin
+honkiin, kun _sinä_ olet saapuvilla."
+
+Myra rapsahutti etumaista ponia, joka pyrki "varastamaan", ja he
+kiitivät eteenpäin pensasaitojen välissä, tien yli riippuvien kuusamain
+ja elämänlankain toisinaan heihin riipaistessa. Jane sieppasi
+ohimennessä elämänlangan lonkeron. "'Matkailijan ilo', sehän tämän
+kansanomainen nimi on", sanoi hän hymyillen entistä iloa uumovaa
+hymyänsä ja pisti valkeat kukat napinreikään.
+
+"Tiedähän", jatkoi lady Ingleby, "minun vieraillani tuntuu olevan
+hauskaa. Niin, ja Dalin suhteen ei ole enää mitään epäilystäkään.
+Kuinka minä olisin iloinen, jos se tapahtuisi minun siipieni suojissa!
+Amerikatar on suorastaan verraton, niin vilkas ja herttainen. Ja Dal
+on vallan lakannut olemasta 'hupsu' -- vaikken minä häntä koskaan
+ole 'hupsuna' pitänytkään, mutta kyllä sinä, -- ja on hiljainen ja
+mietiskeleväinen. Tosiaan, jos olisi jostakusta muusta puhe, melkein
+sanoisin 'kuiva'. He kuljeskelevat yhdessä aivan peittelemättä. Mutta
+koetan saada tätiä tekemään kaikki muistutuksensa minulle. Minä pelkään
+niin kovasti, että hän säikähdyttää Dalin. Dal on niin herkkä. Minä
+olen luvannut Billylle mitä vain, vaikkapa puolet valtakuntaani, kun
+hän vain istuu rouva Parker Bangsin jalkain juuressa ja kuuntelee
+hänen viisauksiansa, vastaa hänen kysymyksiinsä ja pitää hänet kaukana
+Dalista. Billy kävi niin julman huomaavaiseksi rouva Parker Bangsille,
+että minä kohta pelkään hänen palkinnoksi vaativan minua suutelemaan
+itseänsä. Siinä tapauksessa lähetän hänet sinun läksytettäväksesi.
+Sinä osaat niin mainiosti pidellä noita nuoria miehiä. Minä olen
+ihan varma, että Dal kosii Pauline Listeria tänä iltana. En voi
+käsittää, miksi hän ei tehnyt sitä jo eilen illalla. Oli mitä ihanin
+kuutamo ja he olivat järvellä. Mitä muuta Dal _saattoi_ toivoa? --
+järvi, kuutamo ja tuo kaunis, suloinen tyttö! Billy vei rouva Parker
+Bangsin kahdenistuttavaan veneeseen ja oli vähällä suututtaa hänet
+nauramalla kaikille hänen puheilleen, kun hänen oli istuttava ihan
+veneen pohjalla. Mutta Billy meloi hänet vastakkaiselle puolelle, niin
+kauaksi Dalista ja sisarentyttärestä kuin suinkin, emmekä me muuta
+pyytäneetkään. Rouva Parker Bangs kysyi minulta sittemmin jälkeenpäin,
+oliko Billy leski. Mitä luulet hänen sillä tarkoittaneen?"
+
+"En voi vähintäkään aavistaa", sanoi Jane. "Mutta minua ilahduttaa tuo,
+mitä kerroit Dalista ja neiti Listeristä. Hän on erinomaisen sopiva
+Dalille ja mukautuu pian tämän tapoihin ja toiveisiin. Sitä paitsi
+Dalin _täytyy_ saada täydellinen kaunotar, ja hänhän on sellainen."
+
+"Niin täytyykin", sanoi Myra. "Olisitpa nähnyt hänet eilen illalla
+valkeassa silkissä, metsäruusuja tukassa! Minun on mahdotonta
+ymmärtää, kuinka ei Dal aivan hullaantunut. Mutta kukaties onkin
+hyvä merkki, että hän on noin malttavainen. Minä luulen, että hän on
+ratkaisemaisillaan asian."
+
+"Ei", sanoi Jane. "Minä luulen sen tapahtuneen jo Overdenessa. Sitä
+paitsi se ei ole niinkään helppoa hänelle. Hän pitää avioliittoa perin
+vakavana asiana. Keitä teillä on Shenstonessa?"
+
+Lady Ingleby luetteli joukon nimiä. Jane tunsi kaikki.
+
+"Mainiota!" sanoi hän. "Voi, kuinka hauskaa on olla täällä! Lontoo
+oli niin kuuma ja ikävä. En ole ennen koskaan pitänyt sitä kuumana ja
+ikävänä. Semmoinen toisaikainen minä olen. Kas, tuolla on soma pieni
+kirkko! Minä tahdon kuulla uusia urkuja. Olin iloinen, että kelpo
+kirkkoherramme muisti minua ja salli minunkin avustaa niiden ostoa.
+Onko niissä kaksi vai kolme manuaalia?"
+
+"Puolen tusinaa, luulen", sanoi lady Ingleby, "ja niitä käytellään
+jaloin ylös ja alas. Mutta minä katsoin viisaimmaksi jättää ne rauhaan,
+kun eräänä sunnuntaina soitin lastenjumalanpalveluksessa. Ei koskaan
+tiedä, mitä tapahtuu, jos koskee niihin laitoksiin."
+
+"Tarkoitatko sinä pedaaleja?" korjasi Jane.
+
+"Mahdollisesti", sanoi Myra tyynesti. "Noita vehkeitä alhaalla, jotka
+säikähdyttävät kauheasti, jos sattuu niihin polkaisemaan."
+
+Jane hymyili ajatellessaan, miten Garth heittäisi päätänsä taaksepäin
+ja purskahtaisi nauramaan, jos hän kertoisi tämän keskustelun. Lady
+Inglebyn mietteet musiikkiasioista huvittivat aina hänen ystäviään.
+
+He ajoivat hauskan, muratinpeittoisen kirkon ohi ja kääntyivät puolen
+minuutin kuluttua veräjältä puistoon. Myra näki Janen vilkaisevan
+veräjänpylvääseen, johon he olivat ajamaisillaan kiinni, ja nauroi.
+"Ei hätää mitään", sanoi hän ja antoi mennä aika vauhtia pitkin
+lehmuskujaa, "niin sanoin rakkaalle äidillenikin, kun hän vihoissaan
+torui minua eräänä päivänä muka 'jumalattomasta' ajamisesta.
+Tiedähän, Jane, äiti on tullut oikein _sydämelliseksi_ viime
+aikoina. Aikaa myöten, kun minä olen seitsemänkymmenen ja hän on
+yhdeksänkymmenenkahdeksan, minä luulen, että hän vielä melkein rakastaa
+minua. Nyt ollaan perillä. Huomaa meidän Lawson. Hän on uusi ja oikein
+mukava mies. Hän laulaa hyvin, soittaa hieman hanuria ja opettaa
+pyhäkoulussa ja puhuu vallan erinomaisesti raittiuskokouksissa. Hän
+on ihastunut nurmikon leikkaamiseen, ja kamarineitsyeni kertoi, että
+hän opettelee hänen johdollansa ranskaa. Mutta hovimestariksi hänestä
+ei ole, se onkin ainoa asia, mihin hän ei näy pystyvän. Se on vallan
+onnetonta, sillä minä pidän hänestä niin paljon, etten voi erottaa
+häntä. Michael sanoo, että minulla on ihan onneton tapa: minä _pidän_
+palvelijoista ja innostan heitä tekemään sitä, mitä tekevät, mielikseen
+ja siis myöskin hyvin sen sijaan, että he tekisivät sitä, mitä varten
+heidät on pestattu. Minä luulen, että niin onkin, mutta minä haluan
+nähdä huonekuntani onnellisena."
+
+He astuivat ajoneuvoista, ja Myra meni niin vennosti eteishuoneeseen,
+ettei kukaan olisi aavistanut hänen vallan taitavasti itse ohjanneen
+ponejansa, vaan pikemminkin istuneen mukavasti vaunuissa. Jane
+tarkasti uteliaana palvelijaa, joka tuli vastaanottamaan ja auttoi
+heitä näppärästi. Ei hän nyt juuri ollut hovimestarin näköinen,
+eikä Jane voinut kuvitella hänen soittavan hanuria eikä pitävän
+puhetta raittiuskokouksissa, vaikka nyt tekikin tehtävänsä varsin
+moitteettomasti.
+
+"Ei se ollutkaan Lawson", selitti Myra opastaessaan Janea ylös
+portaita. "Minä unohdin. Hänen oli mentävä pappilaan puhumaan
+kirkkoherralle laulajaisista, joita he puuhaavat kirkkoon. Se oli Tom,
+me sanomme häntä 'Jepshoniksi'. Hän oli Michaelin tallirenkejä, mutta
+hän on kihloissa sisäkön kanssa, ja kun minä huomasin, miten mielellään
+hän oleili sisällä päärakennuksessa, järjestin niin, että hän pääsi
+Lawsonin apulaiseksi, ja nyt hän kasvattaa itselleen poskipartaa. Minun
+täytyy varovaisesti tunnustaa tämä Michaelille, kun hän palaa Norjasta.
+Tätä tietä, Jane. Me asetimme sinut magnoliahuoneeseen. Tiedän, että
+pidät näköalasta järvelle. Voi, minä unohdin sanoa, että vieraat ovat
+tenniskilpailussa. Minun täytyy rientää kentälle. Teetä tarjotaan
+kastanjien alla. Dal ja Ronnie pelaavat miesten yksinpeluun loppuerän.
+Siitä tulee hieno ottelu. Sen piti alkaa noin puoli viiden tienoissa.
+Älä jää pukua muuttamaan. Kamarineitsyesi ja tavarasi eivät saavu vielä
+tuokioon."
+
+"Kiitos", sanoi Jane. "Minä puhdistan vain vähän pois matkatomua ja
+tulen kohta jäljessäsi."
+
+Kymmenen minuutin kuluttua kulki Jane puiston läpi tenniskentälle
+riemuhuutoja ja naurua kohti. Kaikki lady Inglebyn vieraat olivat
+kokoontuneet sinne kirjavaan ryhmään puna- ja valkokukkaisten
+kastanjien alle. Kauempana, mainiosti hoidetulla kentällä oli
+parhaillaan jännittävä kilpailu. Lähestyessään erotti Jane Garthin
+sorjan ja notkean vartalon, yllä flanellihousut ja sinipunerva paita,
+ja nuoren, kookkaan ja voimakkaan Ronnien, joka tavattomaan voimaansa
+luottaen koetti pysytellä tasaväkisenä Garthin kanssa, jolla oli
+tarkempi silmä ja vikkelämmät kädenliikkeet.
+
+Kisa oli jännittävä. Garth voitti ensi erässä kuudella neljää vastaan,
+ja nyt oli taas Ronniella viisi neljää vastaan; mutta tällä kertaa oli
+Garth vastaamassa ja hän oli varma voitostaan. Siitä pitikin tulla
+sitten loppuvoitto.
+
+Jane kulki pitkin tuoliriviä, kunnes näki tyhjän paikan Myran vieressä.
+Innostuneet katselijat tervehtivät häntä sydämellisesti, mutta
+kiireisesti.
+
+Äkkiä puhkesi kova hälinä. Garth oli tehnyt kaksi erehdystä.
+
+Jane istuutui tyhjälle tuolille ja kiinnitti huomionsa peliin. Samassa
+kuului taas huutoa ja ihmettelyä. Garth oli lyönyt pallon verkkoon ja
+yli rajan. Nyt oli Ronnie voitolla.
+
+"Sepä vasta merkillistä", huudahti Billy. "En ole ikinä nähnyt Garthin
+noin tekevän. Mutta saammehan vielä toisen jännityksen. He ovat
+tavattomasti samanväkiset. Dal on salama ja Ronnie ukkonen."
+
+Pelaajat vaihtoivat paikkaa, Garth jokseenkin kalpeana, rusketuksesta
+huolimatta. Hän oli salaa raivoissaan itselleen, että oli juuri
+ratkaisevalla hetkellä iskenyt harhaan. Ei hän silti pelännyt häviötä,
+mutta hänestä tuntui, että koko seuralle oli päivänselvää, miten erään
+pitkän, harmaapukuisen, hitaasti pitkin tuoliriviä kulkevan olennon
+näkeminen pani hetkeksi maan ja taivaan hänen silmissään pyörimään ja
+hämärsi yhtä harmaaksi sekä verkot että rajat. Mutta todellisuudessa
+yksi ainoa katselijoista asetti Garthin tappion Janen saapumisen
+yhteyteen, ja se oli se kaunis tyttö, joka istui aivan verkon päässä
+ja jonka kanssa Garth vaihtoi hymyn ja pari sanaa mennessään kentän
+toiseen päähän.
+
+Viimeinen erä oli jännittävin kaikista. Kummankin puoluelaiset
+yllyttivät äänekkäästi.
+
+"Tästähän tulee ihan pyöräpäiseksi!" sanoi rouva Parker Bangs Billylle,
+joka oli nojallaan nurmikolla hänen jalkainsa juuressa. "Minusta
+tämä on kestänyt jo kyllin kauan. Ja molemmat he varmasti kaipaavat
+teetänsä. Herra Dalmain olisi ollut oikein kiltti, jos olisi antanut
+tuon pallon mennä menojansa."
+
+"Sanokaahan muuta!" sanoi Billy vakavana. "Mutta näettehän, ei Dal
+luonnostaan niin hyväsydäminen ole. Sillä jos minä olisin pelannut
+Ronnieta vastaan, olisin jo aikoja antanut pallojen mennä menojaan."
+
+"Sen minäkin uskon", sanoi rouva Parker Bangs hyväksyvästi. Mutta Jane
+kumartui ja, Myran pyynnöstä, nipisti Billyä.
+
+Ronnien maila vioittui. "Tjus! Tjus!" kuului ääniä. [Suomalaisten
+tennispelaajain väännös englantilaisesta sanasta "deuce", joka
+merkitsee tennispelissä "tasan", "tasapeli", mutta muuten
+huudahduksissa "pannahinen", "piru vieköön".]
+
+"Ei heidän pitäisi noin sanoa, vaikka ovatkin vimmoissaan", huomautti
+rouva Parker Bangs.
+
+Billy syleili polviansa ihastuksissaan. Katsoen rouvaan enkelimäisen
+viattomasti hän puheli:
+
+"Ei! Eikö olekin surkeata? En minä koskaan käytä tuhmia sanoja
+pelatessani. Minä sanon aina 'lemmi ja leiki'! Se on paljon somempaa
+mielestäni."
+
+Jane nipisti jälleen, mutta Billy vain jatkoi viekasteluaan rouva
+Parker Bangsille.
+
+"Billy", sanoi Myra tiukasti, "menkää halliin ja tuokaa minun punainen
+päivänvarjoni. Niin ette näe loppua", lisäsi hän totisena kuiskaten,
+kun Billy kumartui hänen tuolinsa yli ja yritti panna vastaan, "mutta
+se onkin ihan oikein teille."
+
+"Nyt tiedän, mitä haluan palkinnoksi, valtiattareni", kuiskasi Billy,
+kun kolmen minuutin kuluttua palasi hengästyneenä ja laski varjon
+lady Inglebyn helmaan. "Te lupasitte mitä tahansa, vaikka puolet
+valtakuntaanne. Minä tahdon rouva Parker Bangsin pään tarjottimella."
+
+"Oh, hiljaa, Billy!" huudahti Jane, "ja menkää pois edestä! Viimeinen
+lyönti meni meiltä hukkaan."
+
+Garth oli taas voitolla, ja taas heilahti Ronnien käsivarsi korkealle
+aikamoiseen lyöntiin.
+
+"Pitäkää puolianne, Dal!" kuului ääni yli sorinan.
+
+Garth tunsi tuon rakkaan äänen. Hän ei katsonut sinnepäin, mutta
+hän hymyili. Ja seuraavassa silmänräpäyksessä lennähdytti hän
+salamannopeasti pallon takaisin. Se koski Ronnien puolella verkkoa
+maahan ja kieri kimmahtamatta yli koko kentän. Turhaan koetti Ronnie
+kaikin voimin kaapata sitä. Garthin oli voitto.
+
+He lähtivät yhdessä pelialueelta, mailat kainalossa ja kauniit kasvonsa
+palavina kunniakkaasta ottelusta. Vähältähän piti, etteivät he saaneet
+jakaa voitonriemua.
+
+Pauline Lister oli säilyttänyt Garthin takkia helmassaan ja myös
+hänen kelloaan ja vitjojaan. Garth pysähtyi sekä saamaan niitä että
+ottamaan vastaan neiti Listerin onnitteluja. Sitten hän meni, pantuaan
+takin yllensä ja kellon taskuunsa, suoraapäätä Janen luo. "Mitä
+teille kuuluu, neiti Champion?" Hänen silmänsä etsivät Janen silmiä,
+ja niistä lukemansa jälleennäkemisen ilo tuotti hänelle varmuutta
+ja tyytyväisyyttä. Itse oli hän sanoin selittämättömästi kaivannut
+häntä näinä päivinä. Tiistai, keskiviikko ja torstai olivat olleet
+ikäviä porraspuita perjantain tiellä. Oli melkein uskomatonta, että
+yhden ihmisen poissaolo teki niin äärettömän eron. Ja sittenkin oli
+onnellista, että niin oli ja että he sen kumpikin totesivat nyt, päivän
+tultua, jolloin hän aikoi sanoa Janelle, miten epätoivoisesti hän aina
+häntä kaipasi. Niin, heidän täytyi molempien tuntea se -- hän oli näet
+varma, että Janekin oli tuntenut tyhjyyttä. Moinen ehdoton ja masentava
+kaipaus kuin hänen ei voinut olla yksipuolista. Ja miten kallisarvoiset
+olivatkaan näiden päivien kokemukset, jos ne olivat opettaneet jotakin
+_yhdessä_-sanan merkityksestä, nyt, kun ne sanat oli lausuttava, jotka
+tulevaisuudessa varjelisivat senkaltaisista eroista.
+
+Tämänkaltaisia ajatuksia risteili Garthin mielessä, kun hän
+englantilaisten kuluneimmin tervehdyksin puhutteli Janea, kysymyksellä,
+johon ei juuri vastausta odotetakaan. Mutta Garthin lausumana se ei
+Janesta sillä hetkellä tuntunut lainkaan kuluneelta, ja hän vastasikin
+siihen suoraan ja tarkalleen. Hän tahtoi ennen kaikkea kertoa omat
+kuulumisensa, kuulla kaiken Garthista ja verrata toisiinsa heidän
+kummankin havaintoja asiain kulusta noina kolmena pitkänä päivänä sekä
+jatkaa heidän välitöntä ystävyyttänsä juuri siitä, mihin se erotessa
+oli keskeytynyt. Hän puristi Garthin kättä lujasti ja vilpittömästi.
+Sellainen oli hänen tapansa ja siksi tuntuikin jokaisesta Janen
+kädenpuristus mieluisalta ja todella ystävänomaiselta.
+
+"Kiitos, oikein hyvin", vastasi Jane. "Ainakin minun sekä henkinen että
+ruumiillinen hyvinvointini vain hetki hetkeltä karttuu siitä pitäen
+kuin vihdoin pääsin tänne."
+
+Garth oli seisonut nojaten mailallaan Janen tuolin käsinojaan, mutta
+asettui nyt pitkin pituuttaan nurmikolle Janen viereen kyynärpäänsä
+varaan.
+
+"Oliko Lontoossa jotakin hullusti?" kysyi Garth hiljaisesti. Hän ei
+katsonut ylöspäin Janeen, vaan alas hänen kuosikkaihin ruskeihin
+kenkiinsä.
+
+"Ei Lontoossa mitään hullusti ollut", vastasi Jane avoimesti, "kuumaa
+ja tomuista tietysti, mutta hupaisaa kuten tavallisesti. Jotakin
+oli hullusti _minussa_, ja te häpeisitte minun vuokseni, Dal, jos
+tunnustaisin, missä vika oli."
+
+Garth ei nostanut silmiään, vaan nyppi ahkerasti ruohoja ja muodosteli
+niistä kuvioita Janen kengälle. Tämä keskustelu olisi johtanut
+suoraan asiaan, jos he olisivat olleet kahdenkesken. Mutta aikoiko
+Jane todellakin soinnukkaalla, hyväilevällä äänellään koko seurueelle
+ilmaista heidän suloisen salaisuutensa, kuinka he kaipasivat toisiansa?
+
+"Oliko maksassa vikaa?" tiedusteli rouva Parker Bangs yhtäkkiä.
+
+"Suvaitkaa teekakkuja!" huudahti Billy samassa rynnäten hakemaan niitä.
+Kiireissään hän heitti ne melkein rouvan helmaan tuupertuen suinpäin
+Garthin jalkoihin.
+
+Jane tuijotti rouva Parker Bangsiin ja hänen teekakkuihinsa, sitten
+hänen katseensa siirtyi Garthin tummaan päähän, joka oli kumarruksissa.
+
+"Minä olin niin laimea", sanoi hän, "sietämättömän haluton. Ja Dalin
+tapana on sanoa, että vain 'ikävä ihminen on laimea'. Mutta minäpä
+tutkin tautiani junassa ja sain tulokseksi, että hän juuri oli
+suurimmaksi osaksi siihen syypää. Kuuletteko, Dal?"
+
+Garth kohotti päätänsä ja katsoi häneen huomaten siinä samassa, että
+kaikesta huolimatta oli mahdollista, että hänen ehdoton ja masentava
+kaipauksensa oli yksipuolista. Janen rauhalliset, harmaat silmät olivat
+iloisen ystävälliset.
+
+"Teidän syynne se oli, hyvä poika", sanoi Jane.
+
+"Kuinka niin?" tutki Garth. Ja vaikka tumma puna nousikin hänen
+ruskettuneille kasvoilleen, oli hänen äänensä rauhallinen.
+
+"Sen tähden, että te viimeisinä päivinä Overdenessa viekoittelitte
+minut sellaiseen musiikilla herkuttelemiseen, jommoiseen en ole ennen
+tottunut, ja kaipasin sitä kerrassaan huolestuttavassa määrin. Rupesin
+jo pelkäämään hyvässä järjestyksessä olleen mieleni tasapainoa."
+
+"No mutta", sanoi Myra tullen näkyviin punaisen päivänvarjonsa alta,
+"tehän voitte vaikka juopua musiikista täällä, jos teitä haluttaa.
+Vierashuoneessa on piano ja toinen hallissa sekä suuri Bechstein
+biljardisalissa. Siellä minä pidän harjoituksia palvelusväen kanssa. En
+voinut ratkaista, mistä pidin eniten, Erard-, Broddwood-, Collard- vai
+Bechstein-pianoista, niin että vähitellen olen hankkinut yhden kutakin.
+Ja loppujen lopuksi taidan sittenkin soittaa parhaiten sillä pienellä
+pianolla, joka meillä oli kotona kouluhuoneessa. Se on nyt minun
+työhuoneessani. Minä olen tottuneempi sen ääneen tai sitten se sopii
+paremmin minun soittotapaani."
+
+"Kiitos, Myra", sanoi Jane. "Minä arvelen, että Dal ja minä pidämme
+Bechsteinistä."
+
+"Ja jos te haluatte jotakin musikaalisesti oikein mielenkiintoista",
+jatkoi lady Ingleby, "menkää joskus niiden laulajaisten harjoituksiin,
+joita he puuhaavat urkujen loppuvelan maksamiseksi. Minä luulen, että
+he yrittävät kokolailla suurenmoisia kappaleita."
+
+"Minä maksaisin ennemmin koko loppuvelan kuin olisin harjoitusten
+likimaillakaan", sanoi Jane painokkaasti.
+
+"Ei maarin", kiirehti Garth sanomaan, kun huomasi Myran pettyneen
+ilmeen. "On hyvin hyvä, että ihmiset itse huolehtivat veloistaan ja
+hankkivat, mitä tarvitsevat kirkkoonsa. Ja kirkkolaulajaiset ovat
+hauskoja, jos esitykset ovat kunnollisia, kuten otaksun, kun lady
+Inglebyn väki niitä hommaa. Lawson selosti minulle ohjelman tänä aamuna
+ja hyräili tärkeimmät sävelet. Se on varsin vaikuttava. Robinson Crusoe
+-- ei, tietysti ei! Mikä se nyt olikaan -- Tuomo Sedän tupa? No,
+tiesinhän minä, että se oli jotakin mustaa. Lawson on Tuomo setänä ja
+kirkkoherran pieni tyttö on pikku Evana. Neiti Champion, teidän täytyy
+tulla kanssani ensi harjoituksiin."
+
+"Täytyykö?" sanoi Jane tietämättä, kuinka hellästi hän hymyili, tuntien
+vain omassa sydämessään muiston siitä illasta Overdenessa, jolloin
+hänestä olisi ollut niin houkuttelevaa lausua: "Sanokaa, mitä tahdotte
+minun tekevän, niin minä teen sen."
+
+"Pauline tulee mielellään teidän kanssanne", sanoi rouva Parker Bangs.
+"Hän on ihastunut maalaismusiikkiin."
+
+"Kaikkea, täti!" sanoi neiti Lister, joka oli pujahtanut istumaan
+tyhjälle tuolille Myran viereen. "Minä olen neiti Championin kanssa
+samaa mieltä tuollaisista laulajaishommista ja välitän vain parhaasta
+musiikista."
+
+Jane kääntyi nopeasti hänen puoleensa, sydämellisesti hymyillen ja
+mitä ystävällisimmällä tavalla. "Mutta teidän on tultava", sanoi
+hän. "Uhrautukaamme yhdessä. Kuka tietää, vaikka Dal ja Lawson vielä
+onnistuisivat saamaan meistä näitten laulajaisten ihailijoita. Joka
+tapauksessa on hupaisaa kuulla Dalin meille selittävän tätä kaikkea.
+Hän tarvitsee kaiken rohkeutensa pysyäkseen vakaumuksessaan."
+
+"Puhuttaessa 'jostakin musikaalisesti oikein mielenkiintoisesta'",
+sanoi Pauline Lister, "johtuu mieleeni, että sellaista meillä oli
+laivalla tullessamme. Oli paljon hauskaa väkeä 'Arabicilla', ja
+järjestettiin konsertti kello puoli yhdeksäksi torstai-iltana.
+Olimme parinsadan Englannin-penikulman päässä Irlannin rannikosta,
+ja kun pääsimme päivälliseltä, olimme sakeassa sumussa. Kahdeksalta
+pantiin sumutorvet puhaltamaan joka puolen minuutin päästä, ja niiden
+törähdellessä ei voinut kuulla omaa ääntänsä. Miten olikaan, ohjelmat
+oli painettu, ja ilta oli meidän viimeisemme laivalla, niin että
+päätettiin kaikesta huolimatta pitää konsertti. Me menimme kaikin alas
+salonkiin ja joka kolmaskymmenes sekunti sumutorven mahtava _buu_
+paussitti ohjelman jok'ikista numeroa. Eräs herra lauloi syvällä
+bassolla 'Lastuna laineilla syvyyksien', ja joka kerta kun hän pääsi
+kertosäkeeseen 'Unen rauhaista nautin mä lepoa-aa', _buu_ pani
+sumutorvi ja herätti meissä pahoja epäilyksiä sen yön rauhasta ainakin.
+Sitten lauloi hentoääninen tenori 'Usein yön hiljaa tullen', ja
+sumutorvi ilmoitti tarkasti kuinka usein, joka kolmaskymmenes sekunti
+näet. Mutta kaikista hullunkurisinta oli, kun erään neitosen piti
+soittaa pianoa. Hän soitti jotakin Chopinin kappaletta, helmeileviä
+juoksutuksia. Hän aloitti kaikella kunnialla, mutta kun hän ennätti
+ensi sivun puoliväliin, _buu_ pani sumutorvi tavallista pitempään.
+Me näimme hänen sormiensa liikkuvan ja hänen kääntävän lehteä, mutta
+emme kuulleet ainoatakaan säveltä; ja kun torvi lakkasi ja me kuulimme
+jälleen pianon äänen, oli hän ennättänyt jo toisen sivun puoliväliin
+meidän voimatta seurata. Voi, kuinka se oli hullua! Ja niin koko ajan.
+Oli se aika tyttö kestämään. Me taputimme hurjasti käsiämme, kun hän
+lopetti, kunnes sumutorvi yhtyi meihin ja meidän taputuksemme hukkui
+sen ääneen. Se oli vasta erikoinen konsertti, erikoisin, missä minä
+olen ollut. Mutta kaikki me siitä, nautimme. Vaikka emmehän sitten enää
+nauttineet, kun samaa törinää kesti aamuun kello viiteen."
+
+Jane oli kääntynyt tuolillaan ja kuunteli huomaavaisena viehättävän
+amerikattaren kertomista, katsellen oikein mielihyvikseen hänen
+kuvankauniita kasvojaan ja siroja eleitään ja ajatellen, miten Dal
+mahtoi nauttia hänen katselemisestaan, kun hän niin vilkkaasti
+ja viehkeästi puheli. Hän vilkaisi alaspäin koettaen nähdä
+ihastusta Garthin silmistä, mutta tämän pää oli kumarruksissa, ja
+ilmeisesti omiin mietteisiinsä vaipuneenahan piirteli pitkällä
+kastanjanlehden varrella kuvioita hänen kengällensä. Hetkisen Jane
+katseli hänen hoikkaa ruskettunutta kättänsä, joka oli yhtä uuttera
+tässä hyödyttömässä toimessa kuin kankaalla työskennellessään.
+Sitten hän veti äkkiä jalkansa pois melkein vihoissaan Garthin
+tarkkaamattomuudesta ja silminnähtävästä välinpitämättömyydestä.
+
+Garth kohosi heti istumaan. "Se mahtoi olla kovin hullunkurista", sanoi
+hän. "Ja niin hyvin kuin te sen kuvasitte. Saattoi kuulla sumutorven
+ja nähdä esittäjien nolostuneet kasvot. Sumutorven laita on aivan sama
+kuin maanjäristyksenkin, ei kumpaankaan voi tottua. Sen ääni kaikuu yhä
+kamalammalta seuraavalla kerralla."
+
+"Näistä konserteista riittäisi kyllä huvittavia juttuja", sanoi lady
+Ingleby. "Mutta kuinka on tenniksen laita? Mitä nyt tulee? Parien
+loppueräkö? Jaha! Dal, te pelaatte neiti Listerin kanssa eversti
+Lorainea ja neiti Vermountia vastaan, ja minä luulen, että te voitatte
+sangen helposti. Te kaksi sovitte niin erinomaisesti pelaamaan yhdessä.
+Jane, sitä kannattaa katsella!",
+
+"Ihan varmaan", sanoi Jane innokkaasti katsellen noita molempia,
+jotka olivat nousseet ja seisoivat ilta-auringon valossa tarkastellen
+mailojansa ja keskustellen mahdollisista menettelytavoista odottaessaan
+vastapelaajia. He olivat huikaisevan kaunis pari; luonto oli heissä
+pienintä piirrettä myöten pannut parastansa. Kun ajatteli heitä
+naimisissa, saattoi neiti Listerin tumman, siron kauneuden ainoaksi
+virheeksi lukea sen, että se oli ikään kuin Dalin kauneuden naisellinen
+toisinto, niin että heitä voitiin helposti pitää sisaruksina; mutta
+semmoisia vikoja ei Jane huomannut. Hänen sydämellinen Paulinen
+ihailunsa kasvoi joka kerta, kun hän katsoi häneen. Ja kun hän nyt
+näki heidät yhdessä, oli hän varma, että oli antanut Garthille viisaan
+neuvon, ja iloitsi siitä, että tämä näytti seuraavan sitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun he illemmalla kulkivat yhdessä takaisin päärakennukseen -- hän ja
+Garth kahden -- kysyi Jane suoraan: "Dal, ettehän te pane pahaksenne,
+jos kysyn? Joko se nyt on ratkaistu?"
+
+"En minä pahastu teidän kysymyksistänne", sanoi Garth, "mutta
+selittäkää paremmin. Mikä on ratkaistu?"
+
+"Oletteko te ja neiti Lister kihloissa?"
+
+"Emme", vastasi Garth. "Mistä te semmoista otaksuitte?"
+
+"Te sanoitte Overdenessa tiistaina -- _tiistaina!_ -- vai eikö
+teistäkin tunnu kuin olisi siitä jo viikkoja kulunut -- te sanoitte,
+että meidän piti jo uskoa teitä."
+
+"Vuosia siitä on minun mielestäni", sanoi Garth, "ja minä toivon
+sydämestäni, että te uskotte minua. Missään tapauksessa en ole kosinut
+neiti Listeria, ja tahtoisin välttämättä saada häiritsemättä puhua
+teidän kanssanne asiasta. Neiti Champion, ettekö tahdo tulla tänne
+pengermälle tänä iltana, päivällisen jälkeen, kun pelit ja huvitukset
+ovat parhaimmillaan ja me voimme kenenkään huomaamatta karata? Täällä
+minä voin puhua teille tarvitsematta pelätä keskeytystä. Kuutamoa
+maksaa vaivan katsella pengermältä. Minä olin täällä tuntikauden eilen
+illalla -- en, en, nyt te kerran erehdyitte -- olin aivan yksin,
+venematkalta palattuani, ja ajattelin -- kuinka -- me tänä iltana --
+yhdessä puhelisimme täällä."
+
+"Tulenhan minä, tietysti", sanoi Jane, "ja te saatte avoimesti puhua,
+mitä haluatte, mutta luvatkaa, että minä saan neuvoa ja auttaa niin
+paljon kuin voin."
+
+"Minä kerron kaikki teille", sanoi Garth hiljaa, "ja teidän pitää
+neuvoa ja auttaa minua, niinkuin _te ainoa_ voitte."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jane istui ikkunalaudalla nauttien auringonlaskusta ja ihanasta
+näköalasta ja iloiten puolentunnin rauhasta ennen kamarineitsyen
+tuloa. Aivan hänen allansa oli laakea, hiekoitettu pengermä leveine
+kivireunuksineen, kahdeksan, kymmenen jalan päässä siitä vanhanaikainen
+puutarha siroine kukkasarkoineen, kiemurtelevine käytävineen ja
+kivisine suihkukaivoineen. Sen takana pehmeä nurmikko vietti järveen,
+joka hopeakuvastimen kaltaisena väikkyi himmeässä iltavalossa.
+Hiljaisuutta ei mikään häirinnyt, rauhantunne oli valtava. Janella oli
+kirja helmassaan, mutta hän ei lukenut. Hänen katseensa kulki etäisiin
+metsiin järven taakse, sitten helmenharmaalle taivaalle, jossa siellä
+täällä oli rusopilviä ja kultaviiruja, ja hänet täytti tyytyväisyyden,
+ilon ja hyvänolon tunne.
+
+Hän kuuli keveätä astuntaa hiekoitukselta ja kumartui katsomaan, kuka
+siellä liikkui. Garth oli tullut tupakkahuoneesta ja kulki edestakaisin
+pari kertaa. Sitten hän heittäytyi istumaan korituoliin aivan Janen
+ikkunan alla ja poltteli ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen savukkeensa
+tuoksu kohosi yli magnoliakukkien aina Janeen saakka. "'Zenithiä',
+'Marcovitshia'", hymähti tämä itsekseen. "Somissa vihreissä
+laatikoissa, kaksitoista shillinkiä sata! Täytyy panna se mieleeni, jos
+joskus haluan ostaa hänelle joululahjan. Vaikeata on sittenkin keksiä
+semmoista, jota hän ei olisi jo moneen kertaan saanut."
+
+Garth heitti savukkeen pään menemään ja alkoi hyräillä. Vähitellen hän
+puhkesi sanoihin ja lauloi hiljakseen kauniilla barytoniäänellään:
+
+    "Ylväyttäsi, armas, en lauluksi laatia taida,
+    sielusi suuruutta, katseestas kajastavaa."
+
+Hiljaisissa sävelissä värisi kiihkeä tunne, niin että Janesta tuntui
+pahalta salaa kuunnella niitä. Hän katkaisi suuren magnolialehden,
+kallistui sivullepäin ja pudotti sen hänen päähänsä. Garth hätkähti ja
+katsoi ylöspäin. "Hohoi!" sanoi hän. "Tekö -- siellä?"
+
+"Niin", sanoi Jane nauraen, mutta puhuen hiljaa, jos toisia
+ikkunoita olisi sattunut olemaan auki, "minä täällä. Te olette
+laulutervehdyksellä väärän ikkunan alla, hyvä rakastunut!"
+
+"Mitä te luulette tietävänne", huomautti Garth melkein äreästi.
+
+"Eikö tiedä sitten?" kuiskasi Jane. "Mutta te ette saa suuttua, Garthie
+herra, tehän tiedätte, kuinka sydämestäni suon teille hyvää. Antakaa
+minun täällä olla vanhan Margeryn sijasta huolehtijananne."
+
+Garth hypähti pystyyn ja katseli häntä puolittain huvittuneena,
+puolittain uhkaavana.
+
+"Kiipeänkö pitkin magnoliaa?" sanoi hän. "Minulla on niin paljon teille
+puhuttavaa, jota ei voi huutaa koko talolle."
+
+"Antakaa olla", vastasi Jane. "Minä en halua mitään Romeoita
+ikkunastani sisälle. 'Siunatkoon! Mitä nyt vielä!' sanoisi Gina-täti.
+'Menkää nyt ja pankaa puhdas leukalappu, pikku Garthie herra!' Sen
+paljon puhuttavan on jäätävä myöhemmäksi, tai me tulemme molemmat liian
+myöhään päivälliselle."
+
+"Hyvä on", sanoi Garth. "Mutta tulettehan sitten tänne illalla, neiti
+Champion? Ja viivytte niin kauan kuin minä tahdon?"
+
+"Minä tulen niin pian kuin suinkin pääsemme", vastasi Jane. "Te ette
+voi olla hartaampi kertomaan kuin minä kuulemaan. Voi, kuinka nämä
+magnoliat tuoksuvat! Katsokaahan noita komeita valkoisia kukkia.
+Tahdotteko yhden napinreikäänne?"
+
+Garth hymähti hänelle toiveikkaan salaperäisesti, kääntyi ja meni
+sisään.
+
+"Miksi minä aina viehätyn ärsyttämään häntä?" tuumi Jane noustessaan
+ikkunalta. "Tällä kertaa minä todellakin olin tuhma, hän sitä vastoin
+tyyni ja herkkä. Myra on aivan oikeassa. Hän ajattelee sitä hyvin
+vakavasti. Miten lie neiti Listerin laita? Voi, minä toivon, että
+hän rakastaa häntä ja oikealla tavalla! -- Mathews! Ota sama puku,
+joka minulla oli konsertti-iltana Overdenessa, ja nyt meidän täytyy
+kiirehtiä. Meillä on tasan kaksikymmentä minuuttia aikaa. Kuinka ihana
+ilta! Ennenkuin teet mitään, tule katsomaan tätä auringonlaskua. Voi,
+kuinka täällä on hyvä olla!"
+
+
+
+
+Kymmenes luku.
+
+IHMEELLISIÄ HETKIÄ.
+
+
+Kaiken maailman malttamattomuus ei voinut estää Shenstonen päivällistä
+olemasta aikaanielevä toimitus, ja seurueen kahden suosituimman jäsenen
+oli työlästä heti sen jälkeen livahtaa huomaamatta tiehensä. Niin
+loikin eräs etäinen kylän kello jo kymmentä, kun Garth ja Jane tulivat
+yhdessä pengermälle. Garth sieppasi sivumennen huopapeitteen ja sulki
+huolellisesti hallin oven.
+
+He olivat aivan kahden. Ensi kerran he todella olivatkin kahden kesken
+noiden päivien jälkeen, jotka heistä molemmista olivat tuntuneet niin
+pitkiltä.
+
+He kulkivat äänettöminä, rinnatusten leveälle kivivierustalle,
+josta näki yli koko vanhanaikaisen puiston. Hopeankirkas kuutamo
+valoi hohdettaan yli koko näkymön. He erottivat jäykät pyökkirivit,
+kiemurtelevat käytävät, sirokuvioiset kukkasarakkeet ja taustalla
+järven, jonka hopeaan kuvastui täysikuun levollinen kirkkaus.
+
+Garth levitti huopapeitteen rintanojalle ja Jane istui sille. Garth
+seisoi hänen vieressään, toinen jalka kaiteen jalustalla, käsivarret
+ristissä rinnalla, kohotetuin päin. Jane istui sivuittain, kasvot
+Garthiin päin, nojaten vanhaan kivileijonaan, joka rintanojalla piti
+vartiota, mutta hän käänsi päänsä niin, että näki järvelle, ja otaksui
+Garthin katselevan samaan suuntaan.
+
+Mutta Garth katseli Janea.
+
+Tällä oli yllä sama pehmeäkankainen musta puku kuin konsertissa
+Overdenessa, nyt vain ei ollut koristeena helmiä eikä muitakaan helyjä,
+ainoastaan kimppunen riipparuusuja. Se oli kuin pesässään hienoissa
+kellertävissä pitseissä hänen povellaan. Tyyni voima ja ylevyys huokui
+koko hänen olemuksestaan saaden ilosta tulvehtimaan sen miehen sydämen,
+joka seisoi ja katseli häntä. Tämän koko palvova ihailu, kiihkeä
+rakkaus, joka täytti hänen sydämensä niin kokonaan, heijastui silmistä.
+Ei tarvinnut enää salata. Hänen hetkensä oli vihdoin tullut eikä hänen
+tarvinnut mitään kaihtaa rakastamaltaan naiselta.
+
+Äkkiä Jane käänsi päätään ihmetellen, miksi ei Garth aloittanut puhetta
+Pauline Listeristä. Hän katsahti kysyvästi ylöspäin ja kohtasi Garthin
+katseen.
+
+"Dal!" huudahti hän ja nousi puolittain istuimeltansa. "Mitä, Dal --
+mitä!"
+
+Garth painoi hänet lempeästi takaisin. "Hiljaa, rakas!" sanoi hän.
+"Minun täytyy kertoa kaikki teille ja te olette luvannut kuunnella ja
+neuvoa ja auttaa. Voi, Jane, Jane! Minä tarvitsen teidän apuanne. Minä
+tarvitsen sitä niin suuresti, enkä vain teidän apuanne, Jane -- vaan
+teidät -- teidät, teidät itsenne. Voi, kuinka minä teitä kaipaan! Minä
+olen nämä kolme päivää ollut yksinäisyydestä sairaana, kun ette te
+ollut täällä, ja elämä virkosi jälleen, kun te palasitte. Ja on sentään
+ollut niin kovaa odottaa näin monta tuntia, jotta saisin puhua. Minulla
+on niin paljon teille kertomista, Jane, siitä, minkä arvoinen olette
+minulle -- minkä arvoiseksi olette minulle tullut konsertti-illan
+jälkeen. Voi, kuinka voisin sen sanoiksi saada? Ei minulla ole ollut
+mitään voimakkaita elämyksiä. Kaikki on ollut jokapäiväistä, mitätöntä,
+mikä enemmän, mikä vähemmän, -- pinnallista vain. Teitä tarvitsen ja
+teitä kaipaan niin voimakkaasti. Kaikki entinen tuntuu niin joutavalta.
+Kaiken tulevan se himmentää varjollaan, ellei siitä juuri tule kaiken
+tulevan valtias, koriste ja täyttymys! Oi, Jane! Minä olen ihaillut
+niin monia naisia. Minä olen ollut hurmaantunut heihin, minä olen
+huokaillut heidän tähtensä, maalannut heidät ja unohtanut heidät. Mutta
+en koskaan ennen ole _rakastanut_ naista. Minä en tiennyt, mikä nainen
+miehelle on, ennen kuin kuulin teidän äänenne värähtelevän korviini!
+-- 'Helmi helmeltä lasken tarkasti'! Oi, rakas, olen sittemmin oppinut
+laskemaan helmiä, menneen ajan kalliita hetkiä, kauan unohdettuja,
+nyt muistiin palanneita ja vihdoinkin ymmärrettyjä. 'Joka helmi on
+rukoushetkinen', voi, niin palavan rukouksen, että menneisyys ja
+nykyisyys yhtyisivät ehjäksi rukousnauhaksi ja että tulevaisuus ei
+kätkisi mitään kärsimyksiä eikä eroja. Oi, Jane, Jane! Enkö milloinkaan
+saa teitä ymmärtämään -- kaikkea, kuinka paljon -- voi, _Jane!_"
+
+Jane ei oikein tiennyt, koska Garth oli tullut niin lähelle, mutta
+hän oli notkistunut toiselle polvelleen hänen eteensä, ja lausuessaan
+viimeisiä katkonaisia lauseita hän kiersi molemmat kätensä hänen
+vyötäisilleen ja painoi kasvonsa pehmeihin pitseihin hänen povellensa.
+Äkkiä hän rauhoittui. Kaikki selitysyritykset tuntuivat vaienneen
+täydelliseen ymmärtämykseen -- valtaavaan, kiehtovaan äänettömyyteen.
+
+Jane ei liikahtanut eikä puhunut. Oli suloista pitää häntä siinä
+-- tätä mielenliikutusten pyörretuulta, joka laantuneena asettui
+olosijoillensa lepäämään, aivan hänen sydämellensä. Äkkiä hän huomasi,
+ettei kolmen viime päivän tyhjyys ollut soiton ja laulun ikävöimistä,
+vaan _hänen_ ikävöimistänsä, ja kun se hänelle selvisi, kiersi hän
+välittömästi kätensä Garthin kaulaan. Ennen kokemattomat tunteet
+heräsivät ja liikkuivat hänessä -- taivaallinen maailmanunho, elon
+yksinäisyys kuin poispyyhkäistynä, -- he vain kahden. Hänen näin
+ajatellessaan ja tuntiessaan Garth kohotti päätänsä, yhä pitäen häntä
+syleilyssään, ja katsoi häntä silmiin sanoen: "Sinä ja minä yhdessä,
+minun omani -- omani."
+
+Mutta noita kauniita, loistavia silmiä ei Jane voinut kestää. Hänen
+oma arkipäiväinen ulkomuotonsa vaivasi häntä juuri sinäkin hetkenä,
+ja nuo palvovat silmät tuntuivat valoilta, jotka paljastivat sen.
+Vain peittääkseen oman ulkomuotonsa häneltä, joka niin arvaamatta
+oli päässyt lähelle hänen sisäistä pyhäkköänsä, tarttui hän nopeasti
+molemmin käsin hänen päähänsä ja painoi sen pitseihin povellensa.
+Mutta Garth ymmärsi näiden rakkaiden, voimakkaiden käsien äkkinäisen
+kiertymisen päänsä ympäri merkiksi hänen itsensä ja kaiken, mitä
+hänellä oli tarjottavana, vastaanottamisesta. Kymmenen, kaksikymmentä,
+kolmekymmentä kuvaamatonta sekuntia hänen sielunsa värisi sanatonta
+autuutta. Sitten hän irroittautui noiden käsien kierroksesta, nosti
+päänsä ja katsoi Janea vielä kerran silmiin.
+
+"Minun vaimoni!" sanoi hän
+
+       *       *       *       *       *
+
+Janen rehellisillä kasvoilla kuvastui pelokas hämmästys. Sitten niille
+nousi tumma puna, sydämeen niin oudosti virrannut veri syöksyi poskille
+pannen ne hehkumaan ja sydämen pysähtymään.
+
+Hän irroitti Garthin kädet, nousi ja jäi katselemaan sinne, missä
+järven tyyni vesi hopein kimmelsi kuutamossa.
+
+Garth Dalmain seisoi hänen vieressään. Hän ei koskenut häneen, ei hän
+myöskään puhunut. Hän oli varma voitostaan, hänen sielunsa oli täynnä
+sanomatonta iloa ja tyydytystä. Äänettömyys tuntui ilmaisevan enemmän
+kuin sanat. Jokainen tavallinen kosketus olisi samentanut niiden
+hetkien tuntemuksia, jolloin Jane oli painanut häntä puoleensa. Niin
+hän seisoi aivan hiljaa ja odotti.
+
+Vihdoin Jane puhui. "Tarkoititteko te pyytää minua tulemaan -- tulemaan
+teidän -- teidän --?"
+
+"Kyllä, rakas", vastasi Garth rauhallisesti, mutta äänessä värähteli
+ankaraa itsensähillitsemistä. "Sellaisin aikein ainakin tulin tänne.
+Mutta nyt en voi sitä pyytää, rakkahin. En voi pyytää sinua _tulemaan_
+siksi, mikä sinä jo _olet_. Ei lupaukset, ei vihkimiset, ei sormuksen
+ottaminen tai antaminen tee sinua täydellisemmin minun vaimokseni kuin
+mitä äsken olit, noina ihmeellisinä hetkinä."
+
+Jane kääntyi hitaasti ja katsoi häneen. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt
+hänen kasvojaan niin säteilevinä. Mutta yhä nuo loistavat silmät
+viilsivät häneen kuin miekanterät. Hän mieli peittää ne käsillään tai
+pyytää häntä katsoman metsään ja järveen päin puhuessaan hänelle näitä
+suloisia sanoja. Hän asetti toisen jalkansa alakaidepuulle, nojasi
+kyynärpäällään polveensa ja varjosti kasvojaan kädellänsä. Sitten hän
+vastasi, koettaen puhua levollisesti.
+
+"Te yllätitte minut täydellisesti, Dal. Te olitte tosin erinomaisen
+ystävällinen ja huomaavainen konsertti-illan jälkeen, ja meidän
+molempain musiikinihailumme ja -nautintomme sekä keskinäinen
+luottamuksemme, jota vielä yhä lisäsi keskustelumme setrin alla, kaikki
+tämä on johtanut harvinaisen sydämelliseen ja kauniiseen ystävyyteen.
+Minä myönnän rehellisesti, että on tuntunut siltä, kuin se voittaisi
+kaikki entiset ystävyyteni. Mutta siihen, Dal, on osaksi syynä teidän
+luonteenne, joka aina pyrkii tekemään teistä eloisimman kohdan toisen
+henkiseen maisemaan. Mutta minä taasen luulin teidän pyytäneen minua
+tänne purkaaksenne sydäntänne Pauline Listerin vuoksi. Kaikki uskovat,
+että hänen kauneutensa on lopultakin vaikuttanut teihin sitovasti, ja
+todellakin, Dal, ihan todella -- minäkin uskoin niin." Jane vaikeni.
+
+"No niin?" sanoi levollinen ääni, täynnä salaista iloa. "Nyt sinä
+tiedät toista."
+
+"Dal, -- te niin säikähdytitte ja hämmästytitte minut. En voi tänä
+iltana vastata teille. Teidän täytyy suoda minulle aikaa huomiseen --
+huomisaamuun."
+
+"Mutta, rakkahin", sanoi Garth hellästi, hiukan lähestyen, "ei sinun
+ole sen tarpeellisempi vastata kuin minustakaan tuntui tarpeelliselta
+kysyä. Etkö sitä tunne? Kysymys tuli tehdyksi ja vastaus annetuksi
+äsken juuri. Voi, rakas, tule takaisin luokseni. Istu jälleen."
+
+Mutta Jane seisoi jäykkänä.
+
+"Ei", sanoi hän. "En voi antaa teidän pitää kaikkea noin vain
+päätettynä. Te yllätitte minut, menin kokonaan päästäni pyörälle
+-- anteeksiantamattomasti, minä myönnän sen. Mutta, hyvä ystävä,
+avioliitto on vakava asia. Avioliitto ei ole niin vain ilman muuta
+pelkkää tunnetta. Sen täytyy meitä ylläpitää. Sen täytyy kestää.
+Sillä täytyy olla vankka ja turvallinen perusta, jotta se pysyisi
+lujana jokapäiväisen yhteiselämän vastuksissa ja koetuksissa. Tunnen
+läheisesti niin monta naimisissa olevaa paria. Oleilen heidän
+kodeissaan ja olen heidän lastensa kummina; ja niin olen mielessäni
+tehnyt lupauksen, etten itse milloinkaan uskaltaisi seurata heidän
+esimerkkiään. Kun nyt sallin teidän tehdä tämän kysymyksen, niin
+ettehän toki ihmettele, että pyydän kahdentoista tunnin ajatusaikaa."
+
+Garth kuunteli häntä. Hän istui kivelle selin järveen, nojaten
+taaksepäin nähdäkseen Janen kasvot, mutta tämä varjosi ne kokonaan
+käsillään. Hän heitti jalkansa ristiin, liitti kätensä yhteen niiden
+ympärille, huojui hetkisen hiljalleen edestakaisin, koettaen hillitä
+kiihkeätä puhumis- ja toimimishaluansa. Hän yritti tyynnyttää mieltään
+kiinnittämällä sitä joutaviin pikkuseikkoihin, jotka sattuivat
+hänen silmiinsä. Hänen punaiset sukkansa loistivat helakasti kuun
+valossa pengermän vaaleata santaa vastaan ja sopivat mainiosti
+mustiin kiiltonahkakenkiin. Hän päätti käyttää aina iltaisin punaisia
+silkkisukkia ja arvaili, kutoisiko Jane hänelle semmoisia milloinkaan.
+Hän laski rakennuksen julkipuolen ikkunat, pannen merkille Janen
+ikkunat ja omansa ja kuinka monta oli niiden välillä. Vihdoin hän tunsi
+voivansa luottaa itseensä ja nojaten taaksepäin niin, että hänen tumma
+päänsä oli koskettamaisillaan Janen hihanpitsejä, sanoi hellästi:
+
+"Rakas, sano, etkö äsken tuntenut --"
+
+"Oih, vaiti!" huudahti Jane melkein tylysti, "vaiti, Dal! Älkää puhuko
+tunteesta tämän kysymyksen yhteydessä. Avioliitto on tosioloa, ei
+tunnetta. Jos toivotte meidän kummankin parasta, menkää heti sisään
+älkääkä puhuko minulle enää tänä iltana. Kuulin teidän sanovan, että
+menette huomisaamuna kello yhdeltätoista kirkkoon koettelemaan urkuja.
+Minä tulen sinne jo puoli kahdeltatoista kuuntelemaan soittoanne, ja
+kahdeltatoista voitte lähettää pois polkijan, ja minä annan teille
+vastaukseni. Mutta nyt -- voi, menkää, rakas ystävä, sillä todentotta,
+minä en kestä enempää. Minun täytyy saada olla yksin."
+
+Garth hellitti kätensä, jotka olivat niin lujasti ristissä polvien
+ympärillä. Hän liuvutti toisen kätensä kaidekiveä myöten Janeen
+päin, aivan hänen jalkaansa saakka. Jane tunsi hänen siroilla
+taiteilijasormillaan tarttuvan hänen pukuunsa. Sitten hän nopeasti
+taivutti tumman päänsä kuiskaten: "Minä suutelen ristiä", niin
+äärettömän hellin ja kunnioittavin elein, ettei Jane sitä koskaan
+unohtanut, ja suuteli hänen hameensa helmusta. Seuraavana tuokiona Jane
+oli yksin.
+
+Hän kuunteli, miten Garthin askelten ääni häipyi. Hän kuuli hallin oven
+aukenevan ja sulkeutuvan jälleen. Sitten hän istuutui hitaasti aivan
+samaan asentoon kuin silloinkin, kun Garth oli polvistuneena hänen
+edessänsä. Nyt hän oli aivan yksin. Viimeisten kovien hetkien jännitys
+laukesi. Hän painoi molemmat kätensä povelleen, pitseille, joihin nuo
+rakkaat, kauniit, ihailua säteilevät kasvot olivat kätkeytyneet. Oliko
+hän _tuntenut mitään_, kysyi Garth. Voi, mitä hän olikaan tuntenut!
+
+Kyyneleet eivät hevin nousseet Janen silmiin. Mutta tänä iltana häntä
+oli puhuteltu nimellä, jolla hän ei ollut luullut koskaan itseään
+puhuteltavan, ja hänen rehellinen sydämensä jo vakuutti, ettei
+toistamiseen puhuteltaisi. Ja suuria, äänettömiä kyyneleitä vieri
+käsille ja poven pitseille. Puoliso ja äiti oli hänessä havahtunut, ja
+hänen sisin olemuksensa mursi esteet, joita asetti ankara pidättymys ja
+melkein miehevä itsensähillitseminen, eikä taipunut peräytymään ilman
+naisellista kyynelveroa.
+
+Ja hänen jaloissansa ylt'ympäriinsä oli tallattujen riipparuusujen
+terälehtiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kotvasen kuluttua hän meni sisään. Halli oli täynnä iloisia ryhmiä.
+Toivoteltiin hyvää yötä naisten pysähdellen noustessa pääportaita,
+joilta sinkauttivat takaisin sutkauksia tai varmistivat seuraavan
+päivän suunnitelmia.
+
+Garth Dalmain seisoi portaiden juurella keskustelemassa Pauline
+Listerin ja tämän tädin kanssa, joka oli pysähtynyt neljännelle
+askelmalle. Astuessaan halliin Jane näki heti hänen sorjan, ryhdikkään
+vartalonsa ja kiiltävänmustan päänsä. Garth oli selin häneen, ja vaikka
+hän astui edemmäksi, aivan lähelle Garthia, ei tämä näennäisesti ollut
+tietävinään hänestä. Mutta Garthin äänen iloisuus tuntui saattavan
+hänet jälleen Janen omaksi näin uudella, suloisella tavalla. Hän
+yksin tiesi, mikä sen oli saanut aikaan, ja kuunnellessaan hän painoi
+tietämättään toisella kädellä poveansa.
+
+"Olen pahoillani, arvoisat naiset", sanoi Garth, "mutta huomisaamuna on
+aivan mahdotonta. Minun on mentävä kylään. Niin -- aivan totta. Kello
+yksitoista."
+
+"Sepä kuulostaa maalaiselta ja hauskalta, herra Dalmain", sanoi rouva
+Parker Bangs. "Miksi ette ota Paulinea ja minua mukaanne? Me emme ole
+täällä ollessamme nähneet meijereitä emmekä meijerityttöjä emmekä
+mitään muutakaan, mistä kerrotaan 'Adam Bedessä'. Minä menisin niin
+mielelläni rouva Poyserin keittiöön ja katselisin itseäni seinähyllyn
+kiiltävistä kupariastioista."
+
+"Mepä taitaisimme olla _de trop_ [liikaa] meijerissä", sanoi neiti
+Lister veitikkamaisesti.
+
+Hän oli hyvin kaunis kermanvärisessä silkkipuvussaan, pieni pää
+ylväästi pystyssä; oikean amerikattaren koko naisellinen tenho
+huokui hänestä. Hänellä ei ollut mitään jalokiviä, ainoastaan hienon
+yksinkertainen helminauha. Mutta Pauline Listerin kaulassa saattoi
+ilmankin luulla helmien välkkyvän.
+
+Kaiken tämän Jane huomasi viivytellessään Garthin takana. Ei pieninkään
+yksityiskohta jäänyt häneltä huomaamatta. Neiti Listerin kauneutta ei
+ollut milloinkaan täydellisemmäksi arvosteltu.
+
+"Mutta pahaksi onneksi tämä nyt ei koske meijerityttöjä eikä
+kupariastioita", sanoi Garth. "Minun pitäisi tavata vain eräs pieni
+pojan rehvana, jonka koko maalaiskauneus on punaisessa karritukassa ja
+lukemattomissa pisamissa."
+
+"Hyväntekeväisyyttä?" kysyi rouva Lister.
+
+"No niin, kolmeenkymmeneen penniin tunnilta."
+
+"Ah, pallopoika!" huudahtivat molemmat naiset yhtaikaa.
+
+"Kaikkea tässä! Noin salaperäinen mokoman asian vuoksi!" lisäsi rouva
+Parker Bangs. "Me olemme kuulleet, että kannattaa mennä golfkentälle
+katsomaan teidän pelaamistanne. Voitte siis nähdä meidät siellä, kun
+olette valmiina alkamaan."
+
+Garthin silmät välkähtivät. Jane kuuli välkähdyksen hänen äänestään.
+"Jalo rouva", sanoi hän, "te arvostatte liian suureksi minun
+pelaamistaitoni samoin kuin hyväsydämisyydessänne monta muutakin minua
+koskevaa seikkaa. Mutta minulle on mieluista ajatella teidän olevan
+golfkentällä huomenna kello yksitoista. Te voitte ajaa sinne, vaikka
+silloin teiltä jää ylen ihana kävely metsän halki. Muistakaa vain,
+teidän tulee mennä puiston kautta, pohjoisveräjästä, eikä valtatietä,
+jota ajamme asemalle. Minä mielelläni saattaisin teidät, mutta minun
+täytyy jo sangen varhain mennä vallan toiseen suuntaan. Kun sitä
+paitsi tulee tiedoksi, että neiti Lister aikoo mennä golfkentälle,
+selviää varsin monelle, ettei missään muualla voikaan viettää huomista
+aamupäivää, ja minä olisin vain yksi joukosta, joka vaeltaa puiston
+halki pohjoisveräjälle. Teidän on sula mahdottomuus eksyä tieltä."
+
+Rouva Parker Bangs alkoi tyystentaiten selittää, ettei Garth missään
+tapauksessa hukkuisi joukkoon, mutta sisarentytär keskeytti jyrkästi:
+
+"Kyllä me löydämme, täti. Älkää turhia. Yksin me kaikki olemme,
+ellemme ole joukossa niinkuin nyt juuri näillä portailla, niin ettei
+neiti Champion pääse ohitsemme, vaikka on yrittänyt jo hetken aikaa.
+Menettekö pelaamaan huomenna, neiti Champion?"
+
+Garth väistyi sivulle ja Jane alkoi nousta portaita. Garth ei katsonut
+häneen, mutta Janesta tuntui, että hän katsein seurasi hänen hameensa
+helmusta, kun se laahusti ohi. Hän pysähtyi neiti Listerin viereen. Hän
+tiesi varsin hyvin, millainen nuoren amerikattaren tumman kauneuden
+vastakohta hän oli. Hän kääntyi ja katsoi Garthiin. Hän toivoi tämän
+katsovan ylöspäin ja näkevän heidät seisomassa rinnatusten. Hän toivoi
+tämän vastakohtaisuuden koskevan hänen taiteilijansilmäänsä. Siksi hän
+siinä viivähti.
+
+Garthin katse oli yhä hänen hameensa helmuksessa, aivan hänen vasemman
+jalkansa vieressä, mutta se kohosi hitaasti pitseihin povelle, jolla
+hänen kätensä oli. Siihen se pysähtyi hetkeksi, painui jälleen,
+kohoutumatta sen ylemmäksi.
+
+"Niin, neiti Champion, pelaatteko huomenna aamupäivällä herra Dalmainin
+kanssa?"
+
+Jane lensi tulipunaiseksi ja oli sitten punastumisestaan armottomasti
+vihainen itselleen ja asianhaaroille, jotka saivat hänet tuntemaan ja
+toimimaan niin vastoin tavallisuutta. Hän empi pitkän, hirvittävän
+pitkän tuokion. Kuinka Garth uskalsi käyttäytyä tuolla tavoin? Ihmiset
+voivat luulla hänen liepeissään olevan jotakin tavatonta. Hän oli itse
+vähällä kumartua katsomaan, oliko Garthin suudelma ruumiillistunut ja
+riippuiko se nyt tähtenä hänen silkkisissä liepeissään. Sitten hän
+ponnistautui tyyneksi ja vastasi melkein ynseästi: "En minä pelaa
+huomenna, mutta teette varsin viisaasti, jos menette kentälle. Hyvää
+yötä, rouva Parker Bangs. Nukkukaa hyvin, neiti Lister. Hyvää yötä,
+Dal."
+
+Garth oli heitä alemmalla portaalla ja ojensi juuri Paulinen tädille
+kirjettä, joka oli pudonnut.
+
+"Hyvää yötä, neiti Champion", sanoi hän ja silmänräpäykseksi heidän
+katseensa yhtyivät, mutta hän ei ojentanut kättään eikä ollut myös
+näkevinään Janen puoleksi ojentamaa.
+
+Nuo kolme naista nousivat portaat yhdessä ja erosivat sitten kukin
+tahollensa. Neiti Lister kääntyi käytävään oikealle, täti seurasi häntä.
+
+"Niille on tullut mutka matkaan", sanoi rouva Parker Bangs.
+
+"Neiti Champion raukka!" sanoi neiti Lister lempeästi. "Minä pidän
+hänestä. Hän on todella oikeata ainesta. Minä luulin vain, että hän
+olisi ollut meitä muita viisaampi."
+
+"Todella arkipäiväinen", sanoi täti ikään kuin ei olisi viimeistä
+lausetta kuullutkaan.
+
+"Eihän hän itse ole kasvojansa tehnyt", sanoi neiti Lister
+jalomielisesti.
+
+"Ei, eikä myös maksa muille, että vähän parantaisivat niitä. Häneen
+soveltuvat Walter Scottin sanat: 'Luonto kaikessa karkeudessaan.'"
+
+"Rakas täti", huomautti neiti Lister väsyneesti, "älkää nähkö vaivaa
+viittaamalla englantilaisiin klassikoihin, kun me näin kahden olemme.
+Se on turhaa voiteen haaskausta, sillä tiedättehän te, että minä
+tiedän teidän lukeneen ne kaikki. Tässä minun oveni. Tulkaa sisään ja
+asettukaa mukavasti sohvaan. Minä istun tähän muhkeaan nojatuoliin
+vastapäätä, minulla on muutamia tärkeitä selityksiä. Varjelkoon!
+kuinka tämä painuu lattian puoleen! Nämä sukulinnat ovat erinomaisia
+tavallaan, mutta keinutuoleista ei niissä ole aavistustakaan. Nyt
+pari, kolme sanaa neiti Championista. Hän on naisten parhaita ja minä
+pidän hänestä. Hän ei ole kaunotar, mutta hänellä on kaunis vartalo
+ja hän pukeutuu hyvin. Hänellä on kosolta rahaa ja hän voisi käyttää
+kalliimpia helmiä kuin minä, mutta hän ei ole niin yksinkertainen,
+että panisi helmiä ruskealle hipiällensä. Minä pidän naisesta, joka
+tietää mahdollisuutensa ja mukautuu niihin. Kaikki miehet ihailevat
+häntä eivätkä niin tee sen vuoksi, että hän _näyttäisi_ joltakin,
+vaan sen vuoksi, että hän _on_ jotakin, ja uskokaa minua, täti, se
+se sentään ajan mittaan kannattaa. Se on sellaista, joka kestää.
+Kymmenen vuoden päästä jalosukuinen Jane on samanlainen kuin nytkin,
+mutta minä koetan näyttää siltä, mikä minä en ole. Mitä taas Garth
+Dalmainiin tulee, hänen silmänsä on jokaiseen meistä, mutta sydän
+ei kehenkään. Hänen kauniit sanansa ja ihailevat silmäyksensä eivät
+tarkoita avioliittoa. Sillä miehellä on naisihanteensa, eikä hän voi
+pettää sitä mennäkseen vähempiarvoisen kanssa naimisiin. Jos Sikstuksen
+madonna voisi astua alas noista pilvistä ja luovuttaa lapsen vasemmalla
+olevalle nuorelle naiselle, hän ehkä naisi _hänet_; mutta sittenkin
+hän pelkäisi minä päivänä tahansa näkevänsä jonkun, joka järjestäisi
+tukkansa vielä aistikkaammin, tai että tämän jalka ei näyttäisikään
+hänen persialaisella matollaan yhtä somalta kuin tuolla pilvellä. Ei
+hän nai rahaa, hänellä on itselläänkin sitä yllin kyllin. Ja vaikka
+ei olisikaan, ei hän vihkipallin puoleenkaan kääntyisi. Ei hän nai
+kauneutta, sillä hän ajattelee niin paljon sitä. Hän ihailee niin
+monia kauniita kasvoja, ettei hän ikinä kahtakymmentäneljää tuntia
+ole varma, mitä niistä hän enimmin ihailee, ja muun lisäksi on tässä
+vielä sama juttu kuin hedelmäpuun juurella ollessa: siihen tavallisesti
+mieli palaa, jota ei hevin tavoita. Ei hän nai hyvyyttä -- siveyttä
+-- sielukkaisuutta -- mitä nyt mahdetaankaan pitää parhaimpina
+luonteenominaisuuksina -- sillä niihin nähden on jalosukuinen Jane
+Champion hänen ihanteensa, ja hän taas on liian tarkkatuntoinen nainen,
+jotta kiinnittäisi moisen epikurolaisen arkipäiväisiin kasvoihinsa.
+Ja kaiken muun ohessa pitää hän vielä itseänsä häntä niin paljon
+vanhempanakin. Mutta Garth Dalmainilla on niin herttaisen vähän
+itsensätuntemusta, poika paralla, ettei hänen juolahda mieleensäkään
+kysyä, voiko hän voittaa ihanteensa itsellensä. Hän jo mielessään
+omistaa hänet ja saa kolauksen, kun Jane vastaa hylkäävästi, kuten hän
+mainitsemistani syistä varmasti tekee. Näinä kolmena päivänä, jolloin
+hän on kisaillut minun kanssani ja te muut hyvät naittamisvillit,
+vanhat höperöt olette kieppuneet ympärillämme ja kuvitelleet meidän
+olevan rakastumaisillamme, on hän jumaloinut maata, jolla Jane kulkee,
+ja laskenut tunteja, joiden kuluttua taas näkisi hänen tallaavan
+sitä. Hän oli minun kanssani mieluummin kuin muiden tyttöjen, sillä
+minä ymmärsin ja johdatin aina keskustelun Janeen, ja hän tiesi myös,
+että minun äkkiä täytyi pitää huolta teistä tai minulla oli tärkeitä
+kirjeitä kirjoitettavana, jos Jane vain ilmestyi lähimaille. Mutta
+sen enempää ei tule milloinkaan Garthin ja minun välillemme. Ja jos
+te todella välitätte minun nuoresta sydämestäni, niin te nukkaatte
+tekohampaanne pesupöydän marmorilevylle tai keksitte jonkin muun yhtä
+erinomaisen syyn meidän äkkinäiseen lähtöömme huomenna. -- Ja nyt,
+täti kulta, älkää huoliko jäädä väittelemään tästä, sillä minä olen
+sanonut sanottavani asiasta ja jo vähän liikaakin. Ja koettakaa nyt
+kömpiä vuoteeseenne kertomatta minulle, ketä Dickensin veitikoista
+minä muistutan, sillä minä olen ovelampi kuin yksikään heistä, ja jos
+minun täytyy vielä sekuntiakaan olla tässä kireässä liivissäni, niin
+en takaa, kuinka käy. -- Oui, Joséphine, entrez! -- Hyvää yötä, täti
+kulta. Makeita unia!"
+
+Mutta kun kamarineitsyt oli mennyt, sammutti Pauline sähkövalon,
+veti uutimet sivulle ja seisoi kauan aikaa katselemassa rauhallista,
+hohtavan kuutamoista, englantilaista maisemaa. Viimein hän nojasi
+kauniin päänsä ikkunanpuitteeseen ja puheli hiljakseen:
+
+"Minä ajoin hyvin asianne, Dal, vaikkette oikein sitä ansainnut. Teidän
+olisi jo viikkoja sitten pitänyt ilmaista minulle jotakin Janesta.
+Kaikissa tapauksissa, nyt loppuu puhe teistä ja minusta. Mitä teihin
+tulee, hyvä ystävä, huokailkaa te yhä vain kuulle, ja kun huomaatte
+sen saavuttamattomaksi, älkää uneksikokaan viihdytystä maallisemmista
+valoista, -- älkää edes isäukon parhaista valaanrasvakynttilöistä",
+lisäsi hän kaihomielin hymähtäen, sillä hän laski sattuvia pilojaan
+niin hyvin yksinään kuin seurassakin ja yhtä usein oman itsensä kuin
+muittenkin ihmisten kustannuksella, eikä hänen uljas amerikkalainen
+mielensä tahtonut tunnustaa edes itselleenkään, että hän oli saanut
+vaikean haavan.
+
+Jane oli sillä välin kääntynyt vasemmalle ja mennyt hitaasti
+huoneeseensa. Garth ei ollut tarttunut hänen puoleksi ojennettuun
+käteensä, ja hän tiesi erinomaisen hyvin, miksi ei. Hän ei tyytyisi
+enää koskaan ystävänä sitä puristamaan. Jos hän estää kosketuksen, joka
+tarkoittaa täydellistä omistamista, vetää Garth pois kätensä tavallisen
+ystävän kosketuksesta. Tänä iltana Garth oli ollut kuningastiikeri,
+joka oli päässyt veren makuun. Vertaus tuntui oudolta, kun hän ajatteli
+häntä asianmukaisessa, seurustelupuvussa, viimeistellyn moitteettomana,
+huoliteltuna silmäänpistävyyden rajoille asti. Mutta ulkona pengermällä
+hän oli ensi kerran nähnyt ne alkuvoimat, jotka paljastavat miehen --
+voimakkaan, lujatahtoisen valtiaan -- luomakunnan herran. Niissä oli
+aarniometsien kaikua. Leijonan kiljuntaa niissä oli, tiikerin raivoa,
+valtavaa omistusoikeuden tuntoa, joka sanoo: 'Minun sinä olet ja minä
+sinut pidän; sinusta taistelen ja sinusta nautin; ja kuka ikänänsä
+sinua lähestyy, on kuoleman oma.'
+
+Hän oli tämän tuntenut, ja hänen uljas sielunsa oli ymmärtänyt sen ja
+pelottomana vastannut siihen sekä ollut valmis tulemaan yhdeksi hänen
+kanssaan, ellei vain -- oih -- ellei vain --
+
+Mutta entiselleen eivät asiat enää voineet tulla. Jos hän aikoi antaa
+tiikerinsä nähdä nälkää, oli rautaristikko ainiaaksi asetettava
+heidän välillensä. Eivät mitkään hentomieliset viittaukset sisaren ja
+ystävättären välisestä sekaoliosta tyydyttäisi miestä, jonka pään hän
+vaistomaisesti oli painanut rintaansa vasten. Sen Jane tiesi. Garth oli
+tosin suurenmoisesti hallinnut itseänsä, kun hän oli työntänyt hänet
+luotaan, mutta Jane tiesi, että hän antoi hänelle vain hengähdysaikaa.
+Garth piti häntä yhä omanaan, ja juuri se varmuus, millä hän odotti
+läheistä tulevaisuutta, oli tehnyt hänet niin lauhkean kärsivälliseksi
+nykyhetkiksi. Mutta nytkään, odottaessaan vastausta, ei hän ystävänä
+huolinut hänen kädestään.
+
+Jane sulki ovensa ja pani sen lukkoon. Hänen täytyi rohkeana tarkastaa
+tätä tulevaisuuden kysymystä, sulkea kaikki muu ajatuksistaan sen
+ulkopuolelle paitsi Garthia ja itseänsä. Oi! kunpa hän voisi sulkea
+_itsensäkin_ sen ulkopuolelle ja ajatella vain häntä ja hänen
+rakkauttansa, jalkainsa juureen asetettuja ihania lahjoja, jotta hän ne
+nostaisi tyhjään syliinsä ja painaisi ne siihen ainiaaksi. Hetken hän
+tahtoi ne pitää. Tuntikauden elää niissä, siihen oli hänellä oikeus.
+Sitten hänen oli otettava oma itsensä lukuun -- omat mahdollisuutensa,
+omat vaillinaisuutensa, suhteensa Garthiin tulevaisuudessa, mitä
+avioliitto hänen kanssansa mahdollisesti vaikuttaisi Garthiin. Mitä se
+toisi hänen omalle osallensa, sitä ei hän tullut ajatelleeksikaan, sitä
+ei hän harkinnut. Jane oli voimakkaasti itsetietoinen, kuten kaikki
+sulkeutuneet luonteet, mutta hän ei ollut itsekäs.
+
+Hän antoi olla huoneen pimeänä, meni hapuillen ikkunan luo, veti
+uutimet auki ja avasi sen, siirti tuolin ikkunan eteen, istui siihen,
+nojaten kyynärpäitänsä ikkunalautaan, leukaansa käsiinsä, ja katseli
+kuun valaisemalle pengermälle. Hänen ikkunansa oli vastapäätä sitä
+paikkaa, jossa Garth ja hän olivat puhelleet. Hän saattoi nähdä
+kivileijonan ja punaisen kurjenpolven. Hän saattoi erottaa juuri sen
+paikan, missä hän istui, kun Garth -- -- Muisto elpyi värähdyttävänä.
+
+Jane antautui mielikuvituksessaan elämänsä ihmeellisimpiin kokemuksiin.
+Hän oli nainen, joka tiesi mitä tahtoi. Hän oli tuntenut, että hänellä
+oli oikeus näihin hetkiin, perinpohjin hän sen myös käytti. Pelottomana
+hän ajatuksissaan kohtasi tiikerinsä ja antautui sen valtaan. Ei Garth
+kysynyt, rakastiko hän häntä vai eikö, ja itseltään ei Janen tarvinnut
+sitä kysyä. Hän luopui ylväästä vapaudestaan ja lupasi hellästi ja
+nöyrästi, vaikkakin voimakkaan sielunsa koko antaumuksella rakastaa,
+kunnioittaa ja totella häntä. Ilman vähintäkään väristystä hän
+kohtasi hänen loistavien silmiensä palvovan katseen. Hän unohti oman
+ulkomuotonsa. Hän oli kahden sielunsa kanssa, ja hänen sielunsa oli
+ylen kaunis -- Garthista täydellisen kaunis.
+
+Vuosikausien yksinäisyys häipyi unohduksiin. Elämä oli rikasta ja
+tarkoituksellista. Garth tarvitsi häntä alituisesti, ja hän oli aina
+lähellä ja aina altis hänen toivomuksilleen. "Oletko tyytyväinen,
+rakkaani?" kysyi hän yhä uudestaan ja uudestaan, ja Garthin iloinen,
+ainian nuorekas ääni vastasi: "Ylenpalttisesti." Jane hymyili
+yölle, ja hänen rauhallisista syvistä silmistään kajasti tietoisuus
+jostakin siihen asti tuntemattomasta, ja hänen hellässä hymyssään
+väreili kuvaamattoman suloisena aavistus naisen todellisimman onnen
+salaisuudesta. "Hän on minun, minä olen hänen. Ja kun hän on minun, on
+rakkaani turvallinen, ja kun minä olen hänen, on hän tyytyväinen."
+
+Niin hän antautui täydellisesti, sulki armaansa rakkautensa hoimiin;
+hänen jalo sydämensä täyttyi sitä mukaa kuin anti suureni. Sitten
+virkosi äiti eloon hänessä ja hän huomasi, kuinka viljalti on
+äidillisyyttä todellisen naisen rakkaudessa, hänen oppiessaan
+ymmärtämään, kuinka valtavassa määrin rakastavassa miehessä on lasta ja
+kuinka juuri tämä hänen kaipuunsa valtavuus tekee vallan oudon heikoksi
+tuon voimakkaan luonteen, jolle hän on käynyt elämänkeskeiseksi.
+
+Jane painoi kädet rintaansa vasten. "Garth", kuiskasi hän, "Garth,
+_minä ymmärrän_. Poika raukkani, sinusta tuntui kovalle, kun juuri
+silloin työnsin sinut luotani. Mutta sinullahan oli ollut kaikki --
+kaikki, mitä toivoitkin, noina muutamina ihmeellisinä hetkinä, eikä
+mikään voi sitä riistää sinulta. Ja niin otit minut omaksesi, että mitä
+tulevaisuus tuoneekin sinulle ja minulle, toisia kasvoja ei milloinkaan
+kätketä tähän. Se on sinun ja minä olen sinun -- tänä iltana ja
+vast'edes ainian."
+
+Jane nojasi otsaansa ikkunalautaan. Kuunvalo lankesi hänen paksuille
+ruskeille hiussykeröillensä. Magnoliakukkain tuoksu tuntui hänen
+ympärillään. Satakieli laulaa liverteli läheisessä metsässä.
+Menneisyyden yksinäiset vuodet, nykyisyyden hämmentävän ihmeelliset
+hetket, tulevaisuuden epäselvät kangastukset, kaikki unohtui. Hän
+purjehti Garthin kera kultaisella valtamerellä, kaukana ajallisuuden
+rannoilta. Sillä rakkaus on iäistä, ja rakkauden syntyminen vapauttaa
+hengen kaikista ruumiin siteistä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kello löi kahtatoista etäisessä kylässä. Nuo kaksitoista lyöntiä
+väreilivät kuutamovaloisen puiston yli Janen ikkunaan. Hän eli jälleen
+ajassa. Hänen vapautunut henkensä kantoi jälleen ruumiin taakkaa.
+
+Uusi päivä oli alkanut, se päivä, jolloin hän oli luvannut Garthille
+vastauksensa. Kun kello ensi kerran löisi kahtatoista, olisi hän hänen
+kanssansa kirkossa, ja hänen vastauksensa täytyi olla valmis.
+
+Hän siirtyi ikkunan luota sulkematta sitä, veti uutimet eteen,
+sytytti sähkövalon kirjoituspöydälleen, riisui juhlapukunsa, ripusti
+sen vaatekomeroon ja pani ripeästi sen oven kiinni. Sitten hän puki
+yllensä harmaanvihreän aamupuvun, jonka oli äskettäin ostanut eräistä
+myyjäisistä, kun ei kukaan huolinut siitä ja vanha nainen, joka sen
+oli tehnyt, näytti olevan niin pahoilla mielin, ja vetäen tuolin
+lähemmäksi pöytää otti päiväkirjansa, avasi säpin ja rupesi lukemaan.
+Hän käänsi hitaasti lehtiä, pysähtyi silloin tällöin, kunnes löysi
+paikat, joita etsi. Niitä hän katseli mietteissään, pää käsissä.
+Ne sisälsivät tarkan selostuksen Garthin ja hänen keskusteluistaan
+Overdenessa, konserttipäivän iltapuolella. Varsinkin hän ajatteli
+sanoja: "Hänen kasvonsa muuttuivat... Hyvyys ja henkevyys säteili
+niistä, tehden ne enkelimäisiksi... En sittemmin koskaan enää pitänyt
+niitä rumina. Vaikka olinkin lapsi, osasin siitä päivin erottaa
+ruman rumasta. Hänen kasvoillaan näin sittemmin aina hänen sielunsa
+erinomaisen kauneuden. Kun hän saarnansa jälkeen istui, en pitänyt
+häntä enää minään simpanssin sukulaisena. Muistin hänen taivaallisen
+hymynsä kirkkauden. Eiväthän ne tietystikään olleet sellaiset kasvot,
+joiden olisi aina suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä
+pöydässä, mutta ei ihmiselle ollut pantu moista koetusta. Minulle se
+olisikin ollut sulaa kärsimystä. Ja sittemmin hän on aina pysynyt
+mielessäni vahvistamassa totuutta, ettei hyvyys koskaan ole ruma,
+että taivaallisen rakkauden ja ikävöimisen loistaessa rumimmistakin
+kasvoista nämä muuttuvat hetkellisesti kauniiksi ja herättävät jotakin
+sellaista, jota ainian onneksensa muistelee."
+
+Ensin Jane luki koko kohdan. Sitten hänen mielensä kiintyi vain yhteen
+lauselmaan: "_Eiväthän ne tietystikään olleet sellaiset kasvot, joiden
+olisi aina suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä
+pöydässä. Minulle se olisikin ollut sulaa kärsimystä_."
+
+Vihdoin Jane nousi, sytytti kaikki pukupöydän läheiset sähkövalot,
+ennen muita molemmat kirkkaat valot kummallakin puolen kuvastinta ja
+istui sen eteen vilpittömästi tarkastamaan itseänsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun kylän kello löi yhtä, seisoi Garth Dalmain ikkunassaan viipyen
+katselemassa iltayötä, joka oli ollut hänelle niin merkityksellinen.
+Hän muisteli hymähtäen, kuinka oli istunut pengermällä ja
+rauhoittuakseen ajatellut sukkiansa sekä laskenut, kuinka monta ikkunaa
+oli Janen ikkunan ja hänen omansa välillä. Niitä oli viisi. Hän tiesi
+Janen ikkunan magnoliasta ja sen alla olevasta istuimesta, jolle hän
+oli istunut tietämättä Janen olevan hänen yläpuolellansa. Hän kumartui
+pitkälle katsomaan sinnepäin. Uutimet olivat kiinni, mutta sisällä
+näytti olevan vielä valoa. Hänen katsellessaan se sammui.
+
+Hän katseli alaspäin pengermälle. Hän voi nähdä kivileijonan ja
+punaisen kurjenpolven. Hän voi tarkalleen erottaa sen paikan, jolla
+Jane oli istunut, kun hän --
+
+Sitten hän lankesi polvilleen ikkunan eteen ja loi silmänsä
+tähtitaivaalle.
+
+Garthin äiti oli ennättänyt pojalleen opettaa lempeän
+kärsivällisyytensä ja kestävyytensä pyhän salaisuuden. Voimakkaiden
+tuntemusten hetkinä tuli hänen huulilleen helpommin sanoja hänen
+äitinsä Raamatusta kuin hänen omien ajatustensa ilmaisuja. Nytkin,
+katsellessaan korkeutta kohti, toisti hän hiljaa ja hartaan
+kunnioittavasti: "'Kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja
+tulee ylhäältä valkeuden Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä
+valkeuden ja pimeyden vaihtelua.' Ja, oi Isä", lisäsi hän, "pidä
+meitä valkeudessa -- häntä ja minua. Suo ettei meissä olisi, kuten ei
+Sinussakaan, muutosta eikä vaihtelujen varjoja."
+
+Sitten hän nousi ja katseli vielä kerran kivileijonaan ja kaiteen
+jalustaan. Hänessä soivat riemunsävelet, ja hän risti käsivartensa
+rinnalleen. "Vaimoni!" sanoi hän. "Oi, minun vaimoni!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja kun kylän kello löi yhtä, oli Jane tehnyt päätöksensä.
+
+Hän nousi hitaasti ja väänsi kaikki tulet sammuksiin. Sitten hapuillen
+vuoteensa luo, hän vaipui polvilleen ja puhkesi sanomattoman epätoivon
+vihlovaan itkuun.
+
+
+
+
+Yhdestoista luku.
+
+GARTH LÖYTÄÄ RISTINSÄ.
+
+
+Ruohokentän ympäröimä kylän kirkko hohti auringossa, kun Jane
+hiljalleen asteli varjoisasta puistosta. Kello näytti puolta
+kahtatoista. Jane ei kiirehtinyt, kun tiesi odotettavan vasta
+kahdeltatoista. Kirkon ikkunat olivat auki ja jykevät tammiovet
+raollaan. Hän pysähtyi muratinverhoaman pääoven taakse ja kuunteli.
+Urkujen ääni oli tulevinaan äärettömän kaukaa, mutta oli sittenkin
+läheisen selvää. Urut tuntuivat hengittävän, ja hengitys oli musiikkia.
+
+Jane työnsi oven enemmän auki, ja silloinkin johtui hänen mieleensä,
+että punatukkainen, pisamanaamainen poika ja sorjavartaloinen Garth
+olivat nähtävästi aivan helposti menneet aukeamasta, joka oli liian
+ahdas hänen rotevuudelleen. Hän aukaisi ovea vielä vähän enemmän ja
+meni sisään.
+
+Samassa hänen sielunsa kävi hiljaiseksi. Näkymätön voima, jonka
+läsnäolon usein selvästi tunnemme astuessamme yksin tyhjään kirkkoon,
+vanhoihin seiniin ja kattoparruihin tarttunut vuosisatojen hartaus
+vaiensi hänen oman sydämensä itsepintaisen levottomuuden. Tuokioksi hän
+unohti, mille asialle oli sinne tullut, ja kumarsi päänsä ikään kuin
+yhtyäkseen menneiden sukupolvien kanssa nöyrästi rukoilemaan.
+
+Garth soitti 'Veni, Creator Spiritusta', Attwoodin ihanaa sovitusta, ja
+kun Jane lähestyi kuoria, alkoi Garth laulaa toisen säkeistön sanoja.
+Hän lauloi hiljaa, mutta hänen kaunis barytoninsa oli hyvin kantava, ja
+Jane erotti joka tavun.
+
+    Sä anna ikivalkeus,
+    tee kirkkaaks silmän sokeus!
+    Tää muoto tomun tahrima
+    ah armollasi virvoita!
+    Pois kateet poista, rauha suo!
+    Sun ohjaukses turvan tuo.
+
+Sitten urkujen ääni yltyi pauhinaksi, sanattomana kertautui viime
+säkeistön aihe, ja Janen mielessä toistuivat toistumistaan Garthin
+laulamat sanat: _"Sun ohjaukses turvan tuo!"_ Olihan hän rukoillut
+ohjausta? Varmaan siis kaikki kääntyisi hyväksi.
+
+Jane pysähtyi kuorin portaille. Garth oli aloittanut toisen säkeistön
+uudelleen ja lauloi nyt taas hiljaa säestäen: _"Sä anna ikivalkeus."_ --
+
+Jane istui vanhalle tammipenkille ja katseli ympärilleen. Kirkas
+auringonvalo tunki sisään maalattujen ikkunain läpi miedontuen
+merenkultaiseksi, purppuraviiruiseksi.
+
+Miten kaunista -- _"anna ikivalkeus!"_ Garthin laulun joka tavu tunki
+hiljaisuuteen kuin kirkkahin auringonsäde. _"Tee kirkkaaks silmän
+sokeus."_ -- Jane näki raskaan kultakuteisen urkupeitteen takaa
+ainoastaan hänen tumman päälakensa. Häntä peloitti hetki, jolloin Garth
+kääntyisi ja hänen eloisat silmänsä sattuisivat häneen. Miten vaikutti
+Garthiin se, mitä hänen täytyy sanoa? Olisiko hänellä itsellään kyllin
+voimaa kestämään pitkää, kovaa kohtausta? Särkyisikö Garthin sydän?
+_"Tää muoto tomun tahrima."_ -- Väittäisikö hän vastaan, koettaisiko
+tehdä turhaksi hänen päätöksensä? _"Sä armollasi virvoita."_ --
+Kykenisikö hän vastustamaan Garthin tulista voimaa, jos hän sitä
+käyttäisi? Pääsisikö kumpikaan näistä kovista hetkistä haavoittamatta
+verisesti toista? -- _"Pois kateet poista, rauha suo."_ -- Mitähän voi
+sanoa? Ja mitä sanonee Garth? Mitä hän itse vastaisi? Minkä hän sanoisi
+kieltonsa syyksi, jotta Garth pitäisi sitä ehdottomasti ratkaisevana?
+-- _"Sun ohjaukses turvan tuo!"_ --
+
+Sitten, muutaman mielijohteisen soinnun jälkeen, muuttui aihe.
+
+Jane pidätti henkeänsä. Garth soitti "Rukousnauhaa". Hän ei laulanut
+sitä, mutta urkujen pehmeistä sävelistä tuntui kiirivän kuuluville
+sanoja, joita ei niin olisi voinut ihmisäänin tulkita. Muistojen
+helmiä, kalliita, puhtaankirkkaita helmiä, laskivat yksitellen sekä
+huilu että dolcian, ja oboen tummat sävelet ilmoittivat ristin
+löytämistä. Kaikki sai Janesta aivan uuden merkityksen, hän silmäili
+avutonna ympärilleen, ikään kuin etsien jotakin keinoa, miten päästä
+pakenemaan näitä haikean suloisia säveliä, jotka täyttivät pienen
+kirkon.
+
+Äkkiä soitto taukosi. Garth nousi, kääntyi ja huomasi Janen. Hänen
+kasvonsa kirkastuivat.
+
+"Kas niin, Jimmy", sanoi hän, "riittää jo täksi päiväksi. Ja tässä
+on kuudenpencen raha, hoidit niin hyvin polkimia. Ahaa! Se onkin
+shillinki! Samantekevä! Saat pitää sen, kun on näin ihana päiväkin. Ei
+ikinä ole ollut tämmöistä päivää ja siksi toivon, että sinäkin olet
+tänään onnellinen. No, juokse nyt sukkelaan tiehesi ja sulje kirkon ovi
+jälkeesi, poikaseni."
+
+Voi, kuinka hänen pulppuavaa iloa väreilevä äänensä viilsi Janen
+sydäntä!
+
+Punatukkainen, likainen poika, pisamaiset kasvot ilosta loistavina,
+tuli urkujen takaa, mennä kolusi pitkin sivukäytävää, pudotti sillä
+välin shillinkinsä, jonka tietysti etsi, ja pääsi vihdoin viimein ulos
+sulkien raskaan oven, niin että kirkko kajahti.
+
+Garth oli jäänyt seisomaan urkujen viereen, aivan liikahtamatta,
+katsomatta Janeen, ja nytkin vielä, kun he olivat kahden kirkossa,
+seisoi hän yhä ja odotti muutaman hetken. Janesta nämä hetket tuntuivat
+päiviltä, viikoilta, vuosilta, iankaikkisuudelta. Kohotetuin päin,
+loistavin silmin, koko olemukseltaan voitosta varmana valloittajana
+tuli Garth sitten keskelle kuoria, siitä veistokoristeisen tammi
+aitauksen ulkopuolelle ja pysähtyi kuorin portaille. Sitten hän
+viittasi Janea tulemaan luokseen.
+
+"Tässä, rakas", sanoi hän, "tapahtukoon se tässä."
+
+Jane tuli, ja kotvan he seisoivat yhdessä katsellen kuoriin päin. Se
+oli pimeämpi kuin muu osa kirkkoa, sitä kun valaisi kolme kapeata
+maalattua ikkunaa, väriltään ja tekotavaltaan ihanaa. Keskimmäinen
+ikkuna, aivan alttarin yläpuolella, kuvasi ristillä kuolevaa maailman
+Vapahtajaa. Juhlallisen äänettöminä he katselivat sitä. Sitten Garth
+kääntyi Janeen.
+
+"Oma rakkaani", sanoi hän, "pyhä on todistaja ja pyhä on paikka.
+Mutta ei mikään paikka voisi olla niin pyhä kuulemaan, mitä meillä
+on toisillemme sanottavaa tänään, ja Hän on läsnäolollansa sitä
+siunaamassa ja hyväksymässä. Minä odotan vastausta."
+
+Janen kurkkua kuristi, ja hän pisti vapisevat kätensä takkinsa
+taskuihin.
+
+"Dal", sanoi hän, "minun vastaukseni on eräs kysymys. Kuinka vanha te
+olette?"
+
+Hän tunsi, miten Garth hätkähti, niin ylenmäärin hän hämmästyi.
+Jane näki toiveikkaan ilon häipyvän hänen kasvoiltaan. Mutta vain
+hetkisen emmittyänsä hän vastasi: "Luulin sinun tietävän. Minä olen
+kahdenkymmenenseitsemän."
+
+"Niin", sanoi Jane hitaasti ja mahtavasti, "ja minä olen
+kolmenkymmenen, näytän kolmenkymmenenviidenvuotiaalta ja tunnen olevani
+neljänkymmenen. Te olette kahdenkymmenenseitsemän, Dal, näytätte
+yhdeksäntoistavuotiaalta ja tunnette usein olevanne yhdeksänvuotias.
+Olen ajatellut sitä, ja -- ymmärrättehän -- en minä voi mennä naimisiin
+nuoren pojan kanssa."
+
+Äänettömyys, täydellinen äänettömyys.
+
+Sula kauhu pakotti Janen katsomaan Garthiin. Tämän huuletkin olivat
+kalmankalpeat. Kasvot olivat aivan jäykät ja rauhalliset -- oudon,
+kivettyneen rauhalliset. Ei niissä ollut juuri nuorekkuutta sillä
+hetkellä. _"Tää muoto tomun tahriman."_ -- Oli kuin äänetön kirkko
+olisi tällaisin sanoin vaikeroinut äärettömässä ahdistuksessa.
+
+Vihdoin Garth puhui: "En ajatellut itseäni", sanoi hän hitaasti. "En
+taida selittää, mitenkä niin on ollutkin, mutta en ole ensinkään
+ajatellut itseäni siitä pitäen, kun te olette kokonaan täyttänyt
+mieleni. Siksi en ole tarkannutkaan, kuinka vähän minussa on semmoista,
+josta te saatoitte välittää. Minä luulin, että te tunsitte niinkuin
+minäkin, että me olimme -- suorastaan toinen toistamme varten." Hän
+ojensi kätensä ikään kuin olisi halunnut koskettaa Janeen, mutta antoi
+sen heti raskaasti pudota sivulleen. "Olette aivan oikeassa", sanoi
+hän. "Ettehän voi mennä naimisiin kenenkään kanssa, jota pidätte vain
+nuorena poikana."
+
+Hän kääntyi poispäin Janesta ja katsoi alttarille päin. Pitkän,
+äänettömän tuokion hänen katseensa viipyi alttarin yläpuolella olevassa
+ikkunassa, missä riippui kärsivä Vapahtaja. Sitten hän kumarsi päänsä.
+"Otan ristin", sanoi hän ja kääntyi levollisena menemään pitkin
+sivukäytävää. Kirkon ovi aukeni, painui raskaasti kumahtaen kiinni, ja
+Jane oli yksin.
+
+Hän hoiperteli entiselle paikalleen, mistä oli noussut, ja vaipui
+polvilleen.
+
+"Oi, Jumalani", vaikeroi hän, "lähetä hänet takaisin minun luokseni,
+oi, lähetä hänet takaisin!... Voi, Garth! Minähän mitätön olen ja
+arvoton, etkä sinä. Oi, Garth -- tule takaisin! tule takaisin!
+takaisin!... Minä luotan sinuun enkä pelkää... Oi oma rakkaani -- tule
+takaisin!"
+
+Hän oli pelkkänä korvana. Hän odotti niin, että joka hermoa pakotti
+jännityksestä. Hän suunnitteli mitä sanoisi, kun raskas ovi jälleen
+avautuisi ja Garth näkyisi päivänpaisteisessa oviaukossa. Hän koetti
+muistella "Veni, Creator Spiritusta", mutta oven kumea ääni oli vienyt
+kaiken tuosta vaikuttavasta laulusta, korvissa soineen kaiunkin. Niin
+hän odotti äänettömänä, ja odottaessa hiljaisuus kävi yhä valtavammaksi
+ja oli sulkevinaan hänet jylhien, armottomien muurien sisään, jotka
+raottuivat vain sen verran, että hän sai vilaukselta nähdä vastaisten
+vuosien yksinäisyyden. Kerran vain hän häiritsi hiljaisuutta. "Oi
+rakas, tule takaisin! _Kyllä uskallan_", sanoi hän. Mutta ei kuulunut
+mitään askeleita, ja siinä polvistuessaan, pää painuneena ristiin
+pantuihin käsiin, selvisi Janelle yht'äkkiä, että Garth Dalmain oli
+ymmärtänyt hänen päätöksensä peruuttamattomaksi eikä siis tahtonut
+palata.
+
+Kuinka kauan hän oli polvillaan tämän hänelle selvittyä, ei hän
+lainkaan tiennyt. Vihdoin viimein hän rauhoittui. Hän tunsi
+tehneensä oikein. Mieluummin nyt muutama tunti repivää tuskaa
+kuin tulevaisuudessa vuosikausia pettymystä. Hänen oma elämänsä
+tulisi olemaan surullisen tyhjää, ja tämän vastikään löydetyn ilon
+menettäminen maksoi hänelle enemmän kuin hän oli luullutkaan. Mutta
+hän uskoi vilpittömästi tehneensä Garthille oikein, ja mitä merkitsi
+silloin hänen oma tuskansa? Siten lohdutteli Jane itseänsä.
+
+Viimein hän nousi ja lähti hiljaisesta kirkosta ulos tuulenhenkiseen
+auringonpaisteeseen.
+
+Puistoveräjän lähellä oli innostunut poikaparvi paperileijan
+lennättämishommissa. Jimmy, hetken sankari ja koko innostuksen keskus,
+näkyi olevan tämän uuden leijan ylpeä omistaja. Jimmystä päivä oli
+tosiaankin ihana ja hän oli onnellinen. "_Sinäkin_ onnellinen", oli
+Garth sanonut. Ja Janen silmiin nousi kyyneleitä, kun hän muisti nämä
+sanat ja äänensävyn, millä ne lausuttiin.
+
+"Siinä menee poika paran shillinki", ajatteli hän murheellisena leijan
+noustessa korkealle ja liidellessä kentän yli, "mutta voi, missä lienee
+_hänen_ ilonsa?"
+
+Hänen kulkiessaan puistokäytävää taloon päin ajoivat metsästysrattaat
+tuimaa vauhtia häntä vastaan. Garth Dalmain oli ohjaksissa, takana
+kyytipoika ja matkalaukku. Garth nosti hattuaan, kun ajoi ohitse, mutta
+katsoi suoraan eteensä. Vaikka Jane olisi tahtonutkin pysähdyttää
+hänet, ei hän olisi voinut tehdä sitä. Mutta hän ei tahtonutkaan. Hän
+tunsi tehneensä ehdottomasti oikein ja tämän teon maksaneen hänelle
+itsellensä enemmän kuin Garthille. Tämä arvatenkin -- niin, kukaties
+hyvinkin pian -- löytäisi toisen, joka antaisi hänelle kaiken, ja vielä
+enemmänkin kuin mitä hän Janelta toivoi. Entä hän itse? Ilkeä poltto
+rinnassa toi hänen mieleensä hänen omat sanansa, jotka hän oli lausunut
+edellisenä yönä huoneessansa: "Mitä tulevaisuus tuoneekin sinulle
+ja minulle, toisia kasvoja ei milloinkaan kätketä tähän." Ja näiden
+vastaisten yksinäisten vuosien ensi hetkinä hän tunsi puhuneensa totta.
+
+Hallissa hän tapasi Pauline Listerin.
+
+"Tekö, neiti Champion?" sanoi Pauline. "Oletteko kuullut mitään herra
+Dalmainista? Hänen täytyi aivan odottamatta lähteä Lontooseen kello
+1,15 junalla. Ja täti pudotti tekohampaansa pesupöydän marmorilevylle
+ja hänen on kiireimmän kautta mentävä hammaslääkäriin. Niin että me
+lähdemme taas 2,30. Tämä elämä on vasta epävakaista. Se panee myttyyn
+kaikki ihmisen suunnitelmat, varsinkin kun ne ovat riippuvaisia muitten
+ihmisten tekohampaista. Mutta ennen minä joka tapauksessa särkisin
+tekohampaani kuin uskollisia sydämiä. Edellisiä voi korjauttaa, mutta
+jälkimmäisiä, niin aavistan, ei oikein paranna mikään. Me syömme
+aikaisin aamiaista huoneissamme, niin että minä sanon teille hyvästi,
+neiti Champion."
+
+
+
+
+Kahdestoista luku.
+
+LÄÄKÄRIN MÄÄRÄYS.
+
+
+Jalosukuinen Jane Champion seisoi suuren pyramidin huipulla ja katseli
+ympärilleen.
+
+Ne neljä uupunutta arabialaista, joiden vaivannäköä sekä omia
+ponnistuksiaan hänen oli kiittäminen, että sinne oli päässyt,
+lepäilivät hauskan miellyttävissä asennoissa, jommoisia arabialainen
+ottaa ihan luonnostansa. He olivat hinanneet jalosukuisen Janen
+kahdeksankymmentä ja puoli kiloa ylimmälle huipulle ja makailivat nyt
+ylpeinä aikaansaannistaan ja varmoina "bakshishista", juomarahoista.
+
+Kaikki oli käynyt kuin kellon mukaan. Kaksi mahonginväristä miestä,
+yllä mitä niukimmin pukineita, kiipesi helposti kuin antiloopit korkean
+kiviportaan päähän, kääntyi kurkottamaan Janen kohotettuihin käsiin
+ja tarttui niihin. Kolmas, välttämätön vaikkei näkösällä, jäi taakse
+antamaan sopivaa apua juuri tarvittaessa. Sitten piti saada jalka
+neljä jalkaa sitä kiveä ylemmän kiven reunalle, jolla hän nyt seisoi,
+mikä Janesta oli ilmeisesti vallan mahdoton yritys. Yhtä hyvin hän
+olisi nostanut jalkansa vierashuoneen uuninreunukselle. Mutta "eiwa,
+eiwa"-huutojen kannustamana hän suoritti sen. Samassa kuului takaa:
+"tyeb!", molemmat ylhäällä huusivat "ketée!", ote hänen käsiensä
+ympärillä tiukkeni, takana oleva arabialainen työnsi, ja Jane nousi
+niin ketterästi, että itsekin sitä ihmetteli.
+
+Neljäs arabialainen oli vedenkantaja ja tarjosi väliaikoina vettä
+kurpitsasta. Kerran kun Janen täytyi pyytää muutaman minuutin
+hengähdysaikaa, tarjoutui Shehati, kaunein kaikista ja koko yrityksen
+johtaja, englanniksi lausumaan muka Shakespearea. Lausuttava olikin
+sitten eräs loru.
+
+Jane nauroi, ja innostuneena hauskuutusyritystensä onnistumisesta
+Shehati käytti oppimiensa verrattomien englantilaisten lastenlorujen
+säkeitä merkinantoina, kun he yhdessä ponnistelivat loppumatkaa
+kavutessansa.
+
+"Pitkin, poikin pellon", hoilasi Shehati juhlallisena, kun jälleen
+yhtyi hommaan, "Mooses veti kellon. Kello kun löi yhtä --"
+
+"Kello kun löi yhtä?" -- Siitä oli nyt lähes kolme vuotta, kun kello
+oli Shenstonessa lyönyt yhtä yöllä ja Jane oli tehnyt päätöksensä
+-- päätöksensä, joka ainiaksi karkoitti Garthin hänen luotansa.
+Tämä ei ollut iskusta murtunut. Hän kesti sen pystyssä päin ja
+hänen keveä astuntansa oli tavallista varmempaa, kun hän meni ulos
+kirkosta ja jätti hänet, sanattomana ja malttavana kuunneltuaan hänen
+vastauksensa. Jane itse oli yksin jäätyään epätoivoisena vaipunut
+polvilleen. Vieläkin häntä värisytti, kun hän muisti, miten hänen
+sydäntänsä silloin karmi. Oi, miten olisi mahtanut käydä, jos Garth
+olisi palannut, kun hän sietämättömän tuskan ja yksinäisyyden ensi
+hetkinä kutsui häntä takaisin? Mutta Garth ei ollut niitä, jotka
+norkoilevat oven takana uutta sisäänpääsyä, kun ovi kerran on heiltä
+suljettu. Kun hän työnsi hänet luotaan ja Garth huomasi sen olleen
+täyttä totta, poistui hän kokonaan hänen elämäntieltänsä. Garth
+ennätti asemalle samoihin aikoihin kuin hänkin palasi päärakennukseen,
+ja sen koommin he eivät olleet tavanneet toisiansa. Ilmeisesti piti
+Garth velvollisuutenansa välttää tapaamista eikä sitä milloinkaan
+rikkonut. Kerran tai pari meni Jane kyläilylle perheisiin, joissa
+tiesi Garthinkin oleilevan. Tämä sattui aina matkustamaan pois
+aamulla, jos hänen oli määrä saapua aamiaisajaksi, tai jollakin
+aikaisella iltapäiväjunalla, jos häntä odotettiin teelle. Garth
+sovitti ajan aina niin, ettei heille sattunut minkäänmoisia ikäviä
+tapaamisia teeskentelyineen asemalla, eikä heidän myöskään tarvinnut
+vaihtaa muodollisia tervehdyssanoja toisen ollessa juuri lähdössä,
+kun toinen saapui --, muuta ei olisi tarvittukaan herättämään uinuvaa
+tuskaa ja ihmisten ihmettelyä. Häveten Jane ajatteli, että tällaista
+näyttelemistä hän oli Garth Dalmainilta odottanutkin. Mutta tämä mies,
+jonka arvokas mukautuminen hänen päätökseensä oli hämmästyttänyt häntä,
+ihmetytti häntä yhä lujuudellaan, sillä, että hän näin sanaakaan
+kysymättä piti päätöstä peruuttamattomana ja pysyi poissa hänen
+tieltään. Jane ei tuntenut iskemänsä haavan syvyyttä.
+
+Eivät ihmiset kertaakaan asettaneet hänen tuloansa mihinkään
+yhteyteen Garthin lähdön kanssa. Aina oli jokin erinomainen ja vallan
+luonnollinen syy hänen pakolliseen lähtöönsä, ja aivan kaihtelematta
+hänestä puhuttiin ja häntä kaivattiin. Jane sai kuulla kaikki viimeiset
+"Dal-jutut" ja huomasi itsekin joutuneensa ilmapiiriin, jossa vielä
+oli tämän kauneutta rakastavan luonteen tuntua. Tavallisesti hänelle
+hyvin luottamuksellisesti osoitettiin jotakuta tyttöä -- aina seurueen
+kauneinta -- jonka kanssa varmasti olisi tullut jotakin, jos Dal vain
+olisi ollut vielä parikymmentäneljä tuntia hänen seurassaan. Mutta
+tytöstä itsestään ei huomannut mitään sydänkipua, hän silminnähtävästi
+tunsi vain suurta ystävyyttä, omaksuen kaikki Dalin mielipiteet
+taiteesta ja väreistä, ja oli niin luottavan onnellinen, kun tunsi
+varmasti olevansa kaunis, suloinen ja viehätysvoimainen. Ei Dalista
+milloinkaan jäänyt muistoja, jotka olisivat pahoittaneet sen naisen
+mieltä, joka häntä rakasti. Mutta itse hän oli aina tiessään --
+auttamattomasti tiessään. Garth Dalmain ei ollut niitä miehiä, jotka
+odottavat oven takana, että nainen sisällä pääsisi päätökseen.
+
+Pauline Listerin muotokuvaa, jonka Garth maalasi kuusi kuukautta
+Shenstonessa olonsa jälkeen, pidettiin hänen parhaana siihenastisena
+työnänsä. Viehättävä amerikatar oli kuvassa kermanvalkeassa
+silkkipuvussa, seisoen tummilla tammiportailla, toinen käsi
+kaidepuilla, toinen ojentamassa keltaista ruusuvihkoa jollekulle
+alhaalla näkymättömissä olevalle ystävälle. Hänen takanaan ja
+yläpuolellaan oli vanha, maalattu ikkuna, jossa ruusun- ja
+kullankarvaisena hohtivat talon jalosukuisen perheen vaakunamerkit
+ja valiolause. Taiteilija oli ihmeteltävästi saanut kuvaan tytön
+eloisuuden ja viehkeyden. Tämä oli teeskentelemätön amerikatar ja
+samalla pirteän nykyaikainen kuningatarmaisesti kohotetun pienen päänsä
+laelta aina valkeiden kenkiensä kärkiin saakka. Tytön asettaminen
+ympäristöön, josta huokui vanhojen ylhäiskotien parhaat perintätavat,
+tämän uuden maailman säihkyvän jalokiven sijoittaminen vanhan mitä
+upeimpaan kehykseen, mikä kaikki sitä vain tehosti, vanhan ja uuden
+maailman rohkea toisiinsa liittäminen oli ollut otollinen mielijohde,
+sillä vaikutus oli erinomainen. Ihmiset hymyilivät ja sanoivat,
+että taiteilija oli kankaalle kuvannut, mitä ennen pitkää aikoi
+tehdä todellisuudessa. Mutta taiteilijan ja mallin välinen suhde ei
+milloinkaan kehittynyt hyvää ystävyyttä läheisemmäksi, ja noiden
+portaiden sekä ikkunan jalosukuinen omistaja se sittemmin sai neiti
+Listerin jäämään siihen samaan ympäristöön, mikä sopi hänelle niin
+mainiosti.
+
+Erään jutun tuosta muotokuvasta oli Jane useita kertoja kuullut niissä
+piireissä, joissa heidät molemmat tunnettiin. Ensi kertoja mallina
+istuessaan oli Pauline Listerillä ollut ihana helminauhansa kaulassaan,
+ja Garth oli maalannut sen erinomaisesti, kuluttaen tuntikausia
+jokaisen säteilevän helmen viimeistelemiseen. Yhtäkkiä hän otti eräänä
+päivänä veitsen ja raapi häthätää pois koko helminauhan kankaalta sekä
+selitti, että neiti Listerin oli pantava punaiset topaasinsa kaulaansa,
+sillä ne sopivat paremmin Garthin värisovitukseen. Topaasit olivat
+sitten Pauline Listerin kaulassa, kun Jane näki kuvan taulunäyttelyssä,
+ja sangen kauniilta ne näyttivätkin hänen hohtavan valkealla kaulallaan.
+
+Mutta ne, jotka olivat nähneet Garthin maalaamat helmet, arvelivat,
+että raapeveitsi oli tuhonnut työn, joka sinä vuonna olisi herättänyt
+yleistä huomiota. Ja Pauline Listerin kerrottiin heti tämän tapauksen
+jälkeen kauniita olkapäitänsä kohauttaen sanoneen: "Värisovitukset
+voivat kyllä olla näinkin hyvät. Mutta hän raapi minun helmeni
+kankaalta sen tähden, että joku hänen katsellessansa kuvaa tuli sisälle
+ja hyräili muuatta laulua. Minä olisin sangen kiitollinen, jos ihmiset
+liikkuessaan hänen työhuoneensa lähettyvillä, kun minua maalataan,
+vastedes olisivat hyräilemättä mitään säveliä. En ensinkään halua, että
+hän taas raapii pois topaasini ja määrää sijalle smaragdini. Tekisi
+melkein mieleni luvata palkinto sille, joka ottaisi selon, mikä se
+laulu oli. Haluaisin todellakin tietää, mitä yhteyttä sillä ja minun
+kuvani värisovituksella on."
+
+Kuullessaan jutun Jane oli parhaillaan muutaman päivän kyläilyllä
+Brandeilla Wimpole Streetillä. Se kerrottiin teetä juotaessa lady
+Brandin sievässä vierashuoneessa. Herttuattaren konsertista, jossa
+Garth oli kuullut hänen laulavan "Rukousnauhan", oli jo aikoja. Vuosi
+oli jo melkein kulunut siitä, kun he lopullisesti erosivat, ja nyt
+hän vasta ensi kerran sai tuntea Garthin häntä muistavan. Ei hän
+epäillytkään, ettei hyräilty laulu ollut "Rukousnauha".
+
+    "Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
+    ne talletan helminauhanain
+    ja helmi helmeltä tarkasti,
+    niitä lasken rukousnauhassain."
+
+Hän oli kuulevinaan Garthin äänen samanlaisena kuin se oli ollut
+pengermällä ensimmäisinä hämmennyksen hetkinä, jolloin hänelle
+itselleen alkoi selvitä, mikä lahja oli laskettu hänen jalkainsa
+juureen -- "olen oppinut laskemaan helmiä, rakas."
+
+Janen sydäntä oli tyhjyys alkanut kylmätä ja paleltaa. Kerrottu
+tapahtuma lämmitti ja elvytti sitä hetken, mutta herätti myös
+kirvelevää tuskaa. Kun vieraat olivat lähteneet ja lady Brand
+mennyt lastenkamariin, siirtyi hän pianon ääreen ja soitti hiljaa
+"Rukousnauhan" säestystä. Kauniit yllättävät soinnutukset monine
+sopusoinnuksi sulautuvine epäsointuineen sopivat hänen mielentilaansa
+ja muistoihinsa.
+
+Äkkiä kuului ääni hänen takaansa: "Laulakaa se, Jane." Hän kääntyi
+nopeasti. Tohtori oli tullut sisään ja istui mukavasti takakenossa
+suuressa nojatuolissa aivan hänen vierellään, kädet ristissä pään
+takana. "Laulakaa se, Jane", sanoi hän.
+
+"En minä voi, Deryck", vastasi Jane, yhä hiljaa soitellen säveltä. "En
+ole moniin kuukausiin laulanut."
+
+"Mutta mistä syystä ette -- moniin kuukausiin?"
+
+Jane nosti sormensa näppäimiltä ja kääntyi äkkiä.
+
+"Veikkonen", sanoi hän, "minä olen pilannut koko oman elämäni! Ja
+kuitenkin tiedän tehneeni oikein. Samoin vieläkin tekisin, ainakin --
+ainakin toivoisin tekeväni."
+
+Tohtori istui aivan vaiti, katseli Janea ja mietti hänen lyhyitä,
+hätäisiä lauseitaan. Hän odotti jatkoa -- tietäen, että sitä tuli
+helpommin, jos hän ääneti odotti.
+
+Sitä tulikin.
+
+"Veikkonen -- minä luovuin toisen tähden jostakin, joka oli minulle
+itse elämää kalliimpaa, enkä pääse entiselleni. Tiedän, että tein
+oikein -- mutta en sittenkään pääse entiselleni."
+
+Tohtori kumartui ja otti hänen ristiin puristetut kätensä omiinsa.
+
+"Ettekö voi sitä kertoa minulle, Jeanette?"
+
+"En voi kertoa kenellekään, Deryck, en edes teille."
+
+"Jos joskus tunnette, että teidän täytyy puhua jollekulle, lupaatteko
+silloin tulla minun luokseni?"
+
+"Ilomielin."
+
+"Hyvä! Nyt, tyttöseni, tämmöinen on minun määräykseni. Matkustakaa
+ulkomaille. Mutta muistakaa, etten minä tarkoita pistäytymistä
+Pariisiin tai menoa kesäksi Sveitsiin, syksyksi Rivieralle. Lähtekää
+Amerikkaan katsomaan jotakin suurenmoista. Menkää katsomaan Niagaraa.
+Ja koko vastaisen elämänne aikana, kun elämän arkisuus painostaa,
+muistelette mielellänne valtavaa, vihreää vesipaljoutta, joka syöksyy
+putouksesta alas, sen ukkosvoimaista ärjyntää, sen pilveilevien
+ryöppyjen kohinaa, sen ainaista jättiläismäistä edelleenvyörymistä.
+Kun teitä sitten joskus tuskastuttaa veden kaateleminen teekuppeihin
+ja taas niistä pois, muistelette mielellänne, että Niagara vyöryy
+yhä ennallaan. Asettukaa johonkin hotelliin niin lähelle putousta,
+että päivin ja öin kuulette sen mahtavan äänen pauhaavan voiman ja
+toiminnan laulua. Viettäkää tuntikausia kulkemalla sen rannoilla ja
+tarkastelemalla sitä joka puolelta. Käykää Tuulien luolassa hataraa
+siltaa myöten, jolla opas kääntyy katsomaan ja huutaa teille: 'Oletteko
+lujasti kiinni.' Oppikaa sivumennen ymmärtämään, mikä on Vuosisatain
+kallion oikea merkitys. Antakaa Niagaran tunkeutua elämäänne ja
+sieluunne, tulla omaksenne, ja kiittäkää siitä Jumalaa.
+
+"Tutustukaa sitten muihin suurenmoisiin asioihin Amerikassa. Kokekaa
+sen henkisyyttä, ihmisystävällisyyttä, rakkautta ja elämää. Etsikää
+rouva Ballington Booth, kaikkien Amerikan vankien suuri 'Pikku äiti'.
+Minä tunnen hyvin hänet ja olen siitä ylpeä ja voin antaa teille
+suosituskirjeen. Pyytäkää, että hän ottaa teidät kanssansa Sing-Singiin
+tai Columbus-vankilaan ja sallii teidän kuunnella, kuinka hän puhuu
+parilletuhannelle pahantekijälle, kuinka hän julistaa toivon ja
+rakkauden evankeliumia -- hänen omaa innoittunutta ja innoittavaa
+uskoansa toivottomimmankin alati uuteen nousun mahdollisuuteen.
+
+"Menkää New Yorkiin katsomaan, kuinka mies, joka tarvitsee suuren
+rakennuksen, mutta omistaa vain pienen kaistaleen maata, käyttää
+sen nerokkaasti hyväksensä kohottamalla rakennuksen pilvien
+korkuiseksi. Oppikaa tekemään samoin. -- Ja sitten kun suurisieluinen,
+aulissydäminen, nopea-ajatuksinen Amerikan kansa suurenmoisuudellaan
+on saanut teidät innostumaan, lähtekää Japaniin katsomaan, kuinka
+pieni kansa parhaansa mukaan ponnistelee tullaksensa suureksi. --
+Sitten Palestiinaan, ja viipykää siellä kuukausia seuraten jaloimman
+ihmiselämän jälkiä, jaloimman, mitä milloinkaan on eletty. Pistäytykää
+kotimatkalla Egyptiin, jotta muistaisitte, että tässä meidän perin
+uudenaikaisessa maailmassamme vielä on yhtä ja toista joltisesti
+vanhaakin -- eräs hyvin säilynyt puinen miehenkuva esimerkiksi,
+silmät himmeätä valkoista kvartsia, teränä palanen vuorikidettä. Nämä
+kiiltävät silmät katselivat pronssisten silmäluomiensa alta maailmaa
+jo Abrahamin aikoina. Se on Kairon museossa. Ratsastakaa aasilla
+Mooskeessa, jos teitä huvittaa oikein urheilla; ja jos teitä hieman
+veltostuttaa, kiivetkää suurelle pyramidille. Kysykää Shehati nimistä
+arabialaista ja sanokaa hänelle, että haluatte suorittaa sen minuuttia
+lyhyemmässä ajassa kuin kukaan nainen ennen teitä.
+
+"Tulkaa sitten kotiin, tyttöseni, soittakaa minulle ja pyytäkää
+yksityistä vastaanottoa. Taikka sanokaa Stoddardille ilman muuta, että
+hän päästää teidät potilaitten lomassa minun vastaanottohuoneeseeni,
+ja siellä sitten kerrotte minulle, mitenkä määräykseni on vaikuttanut.
+Parempaa en ole milloinkaan antanut, mutta ei teidän silti tarvitse
+maksaa minulle yhtään mitään. Minä autan vanhoja ystäviäni ilmaiseksi."
+
+Jane nauroi ja tarttui hänen käteensä. "Rakas ystävä", sanoi hän, "minä
+luulen, että olette oikeassa. Kaikki minun ajatukseni ovat kohdistuneet
+vain itseeni ja omiin yksityisiin suruihini ja pettymyksiini. Minä
+teen kuten käskitte, ja taivas teitä palkitkoon sanoistanne. -- Tuossa
+tulee Flower. Flower", sanoi hän, kun tohtorin rouva pukeutuneena
+pehmeäkankaiseen iltapäiväpukuun tuli sisään ja sivumennessään sytytti
+sähkön, "tuleeko tästä meidän pojastamme ikämiestä milloinkaan?
+Tässä hän nyt on ihan tosissaan neuvonut tukevaa, keski-ikäistä
+naista kiipeämään suurelle pyramidille, jotta tämä paranisi
+alakuloisuudestansa, ja päällepäätteeksi ennätysajassa."
+
+"Ystävä kulta", sanoi tohtorin rouva istuen miehensä tuolin
+käsinojalle, "kenen sinä nyt olet tavannut, joka on tukeva tai
+alakuloinen tai keski-ikäinen? Jos tarkoitat rouva Parker Bangsia, niin
+ei hän ole keski-ikäinen, sillä hän on amerikatar, eikä amerikatar ole
+koskaan keski-ikäinen. Ja hän on alakuloinen vain siksi, ettei Garth
+Dalmain kosinut hänen suloista sisarentytärtänsä, vaikka maalasi hänen
+kuvansakin. Eikä ole lainkaan hyvä neuvoa häntä kiipeämään suurelle
+pyramidille, vaikka hän viettääkin ensi talven Egyptissä, sillä minä
+kuulin hänen eilen sanovan, että hänen on mahdoton kuvitellakaan sille
+kiipeämistä, ennen kuin israelilaiset, vai mitä ne alkuasukkaat ovat
+siinä ympärillä, ymmärtävät laitattaa hissin sinne."
+
+Jane ja tohtori nauroivat, ja korjaten itseänsä vähän mukavampaan
+asentoon -- tohtorin käsivarsi kun oli salavihkaa kiertynyt hänen
+uumallensa -- sanoi Flower: "Jane, minä kuulin sinun äsken soittavan
+'Rukousnauhaa', se on lempilaulujani, enkä ole moniin kuukausiin
+kuullut sitä. Laula se, rakas ystävä."
+
+Jane katsoi tohtoriin ja hymähti rauhoittaen, kääntyi sitten empimättä
+ja täytti Flowerin pyynnön. Määräys oli jo tehnyt hänelle hyvää.
+
+Laulun viimeisten sanojen kaikuessa kumartui tohtorin rouva ja painoi
+hellän suudelman miehensä ohimolle, juuri siihen, missä hänen tummassa
+tukassaan näkyi hopeahtavia viiruja. Mutta tohtorin ajatukset olivat
+Janessa, ja ennen kuin viime sävelet olivat häipyneet, hän oli täysin
+varmistunut siitä, että oli tämän suhteen osunut oikeaan. "Mutta
+parasta hänen on lähteä ulkomaille", mietti hän. "Se johtaa tykkänään
+hänen ajatuksensa pois hänestä itsestään, laajentaa yleensä hänen
+katsantokantaansa, mutta antaa myös tästä erikoistapauksesta hänelle
+oikeamman käsityksen. Eikä poika muutu; ja jos niin tapahtuisi,
+silloinhan Jane omaksi tyydytykseksensä huomaa todellakin olleensa
+oikeassa. Mutta, hyvä Jumala, jos näin on Janen laita, miten lieneekään
+Garthin! Jo minä ihmettelinkin, mikä häntä kalvoi, mikä vei koko hänen
+hilpeän nuorekkuutensa. Rakastaa Janea, se mahtaa olla kasvatusta;
+mutta saada Jane rakastamaan! Ja sitten menettää hänet! Miehen hermojen
+täytyy olla raudasta, jotta hän kykenisi elämään ensinkään. Mikä
+lieneekään se risti, joka on heidän välillään ja jota heidän kummankin
+täytyy oppia suutelemaan. Ehkäpä Niagara vie sen mennessänsä, ja Jane
+sähköttää sieltä Garthille."
+
+Sitten tohtori otti rakkaan pienen käden, joka oli yhä hänen olallansa,
+ja suuteli sitä hellästi Janen ollessa vielä selin heihin. Sillä
+tohtorillakin oli menneitä kokemuksia rististä, ja nyt olivat helmet
+hänelle hyvin kallisarvoisia.
+
+Niin seurasi Jane määräystä, ja pari vuotta siihen meni. Täällä hän nyt
+oli suuren pyramidin huipulla ja oli vielä päällepäätteeksi kiivennyt
+sinne ennätysajassa. Hän nauroi, kun ajatteli, miten kertoisi tästä
+Deryckille.
+
+Hänen arabialaisensa loikoivat siinä ympärillä kuumissaan, kiiltävinä
+ja tyytyväisinä. Hyvät juomarahat oli tiedossa, ja he loivat
+häneen tyytyväisiä, omistavia katseita, ikään kuin he olisivat
+suorittaneet koko työn, huomaten tuskin lainkaan, kuinka suuri ansio
+hänen erinomaisen kehittyneillä ruumiinvoimillaan ja notkeilla,
+sopusuhtaisilla jäsenillänsä oli tämän nousun nopeassa onnistumisessa.
+
+Ja Jane seisoi siinä, terveenä ruumiiltaan ja sielultaan, tuntien iloa
+hyvin suoritetusta ruumiillisesta ponnistuksesta, mikä aina virkistää
+mieltäkin.
+
+Hän oli hauskannäköinen vihreään ja oranssiin häivähtävässä ruskeassa
+tweed-kankaisessa Norfolkpuvussaan, jossa oli runsaasti käytännöllisiä
+nahkavuorisia taskuja, nahkanapit ja leveä nahkalieste. Asiantuntija
+olisi heti tiennyt sanoa, mistä ainoasta liikkeestä se puku saattoi
+olla kotoisin, samaten myös, mistä hattukaupasta oli se pehmeä, vihreä
+tyrolilaishattu, joka sopi siihen niin mainiosti. Mutta Shehati ei
+ollut mikään pukujentuntija, vaikka olikin melko tarkka käytöstavan
+arvostelija, ja määritteli Janen näin: "Hyvä gentlemanlady! Anta hyvä
+bakshish, ei istu puoliväli ja sano: 'Ei loppu ollenkaan!' Mutta
+oikea ladygentleman! Anta bakshish ja näyttä iloinen, ei lähetä
+arabialaisparka Assuaniin."
+
+Janen oli idän aurinko paahtanut hyvin ruskeaksi. Hän ei tarvinnut
+mitään harsoja tai päivänvarjoja, sillä hän nautti perinpohjaisesti
+päivettymisestään. Ja ilman minkäänlaisia noettuja silmälaseja hänen
+vahvat silmänsä kestivät erämaan kultaisen valon. Hän oli kuullut
+Garthin kerran sanovan, että hän voi suorastaan pahoin, kun hän
+takaapäin näkee autoharsoisen naisen, ja Jane oli nauraen yhtynyt
+häneen, sillä hänestä olivat kaikki harsot aina olleet turhia.
+Hänen suuri tukkansa ei milloinkaan irtautunut pieniin vallattomiin
+suortuviin, vaan pysyi siivosti paikoillaan, niinkuin hän sen aamulla
+muutamalla tanakasti pistetyllä hiusneulalla asetti.
+
+Jane ei ollut koskaan näyttänyt hauskemmalta kuin tuona
+marraskuunpäivänä seisoessaan suuren pyramidin huipulla. Hän oli terve,
+päivettynyt ja roteva, terve sielu terveessä ruumiissa. Kasvojen
+kieltämätön arkipäiväisyys unohtui niiden valppaan ja elämänhaluisen
+ilmeen vuoksi, hänen avonaisen, miellyttävän hymynsä vuoksi, joka
+paljasti hänen valkeat hampaansa -- hänen sekä sisäisen että ulkonaisen
+erinomaisen raittiutensa ja terveytensä todisteet.
+
+"Hyvä gentlemanlady", mumisi Shehati taas. Jos Jane olisi kuullut
+arvostelun, ei se olisi häntä loukannut, sillä vaikka hänestä
+miesmäinen nainen oli vain hiukan siedettävämpi kuin naismainen mies,
+olisi hän pitänyt Shehatin yhdyssanaa vain tunnustuksena siitä, että
+hän oli hoitanut hyvin asiansa, oli omavarainen ja tahtonsa tietävä,
+sekä että, hän, kun niikseen tuli, pääsi lyhyimmässä mahdollisessa
+ajassa minne pyrki, ilman hätää, hoppua ja hermostumista.
+
+Näitä naisellisia ominaisuuksia Jane halveksi, sillä hän tunsi olevansa
+muuten niin perin naisellinen, että hänellä oli varaa vähäpätöisimmissä
+asioissa olla rohkean epänaisellinen.
+
+Tohtorin määräys oli tehonnut vallan erinomaisesti. Särkynyt katse
+ja ennenaikainen vanhettuminen, mitkä olivat koskeneet tohtoriin
+ja huolestuttaneet häntä, kun hän Janea katseli, olivat tykkänään
+poissa. Hän näytti rauhalliselta, hauskalta kolmikymmenvuotiaalta,
+josta vuosien vieriessä kehittyisi yhtä miellyttävä ja
+sopusointuinen nelikymmenvuotias ja joka ei, ajan tullen, pelännyt
+viidettäkymmentänsäkään. Rohkeana hän katseli maailmaa, ja hänen raitis
+mielensä muodosti siitä itselleen terveitä käsityksiä ja antoi suoria
+arvosteluja, joita miedonsi hänen harvinaisen auliin ja jalon sydämensä
+hyvänsuopuus.
+
+Hän tarkasteli paraikaa näköalaa ja piti siitä. Sen voimakkaat,
+vastakohdat kiinnittivät hänen mieltänsä.
+
+Toisella puolella oli hedelmällinen suistomaa huojuvine palmu-,
+oranssi- ja öljypuulehtoineen, joita oli runsaasti Niilin
+rannoilla. Toisella puolella erämaa siintävine taivaanrantoineen,
+silmänkantamattomiin ulottuvine, kullahtavine hiekka-aaltoineen; ei
+puuta, ei lehteä, ei ruohonkortta, vain rajaton vapaus, luotettava
+kultahohtoinen meri. Sillä aurinko oli laskemaisillaan ja taivas
+loimusi väriloistossa.
+
+"Tienhaara", sanoi Jane "valintapaikka. Kuinka vaikeata tietää, minkä
+valitsisi -- vapauden vai hedelmällisyydenkö. Pitäisi kysyä sfinksiltä,
+vanhalta, viisaalta vuosisatojen vartialta, aikakausien salaisuuksien
+mykältä säilyttäjältä, joka silmäilee tulevaisuuteen, niinkuin on aina
+tehnyt, tulevaisuuden vaihtuessa nykyisyydeksi, nykyisyyden siirtyessä
+menneisyyteen. -- No niin, Shehati, lähdetäänpä alaspäin. Vai niin,
+tietysti minä haluan istua kivellä, jolla kuningas on Walesin prinssinä
+istunut. Kiitoksia, että mainitsitte siitä. Siitä saan sopivan
+keskustelunaiheen, kun hänen majesteettinsa ensi kerran kunnioittaa
+minua puhelemalla muutaman minuutin kanssani. Onneksi pääsen siten
+tekemästä kuluneita huomautuksia ilmasta. -- Ja nyt, viekää minut
+sfinksin luo, Shehati. Tahtoisin tehdä sille erään kysymyksen, juuri
+kun aurinko vaipuu taivaanrannan taakse."
+
+
+
+
+Kolmastoista luku.
+
+SFINKSIN VASTAUS.
+
+
+Kuutamo erämaassa.
+
+Jane tilasi iltapäiväkahvinsa hotellin pylväskatokseen, jotta häneltä
+ei menisi mitään hukkaan illan salaperäisestä ihanuudesta. Pyramidit
+näyttivät niin suurilta ja juhlallisilta kirkkaassa, kalpeassa valossa,
+ja sfinksi tuntui entistä salaperäisemmältä.
+
+Jane oli päättänyt lähteä kävelylle kuutamoon. Paraikaa hän istui
+matalassa korituolissa mukaviin pehmeisiin tyynyihin nojaten, joi
+verkkaan kahviansa ja nautti haaveherkästä hyvänolontunteesta, mikä on
+tavallista terveelle ihmiselle voimakkaiden ruumiillisten ponnistuksien
+jälkeen.
+
+Hellinä ja levollisina kiitivät hänen ajatuksensa tänä iltana Garthiin,
+liekö ollut kuutamon vaikutusta.
+
+    "Kirkas on yö: -- oi, tällaisna yönä,
+    kun tuuli puita hyväileepi hiljaa
+    ja värähdä ei lehtikään -- --"
+
+Oi, suuri runoilija tiesi, mitä tunteiden muisto vaikuttaa sydämeen.
+
+Ensinnäkin Garthin ääni oli kaikkialla laulavinaan:
+
+    "Sä anna ikivalkeus,
+    tee kirkkaaks' silmän sokeus!"
+
+Ja taivaan tummasta sinestä sekä hopeanhohtoisesta valosta olivat
+Garthin hellät, ihailevat silmät katselevinaan häntä. Jane sulki omansa
+nähdäkseen ne paremmin. Tänä iltana ei hän arastellut niitä, ne olivat
+niin täynnä rakkautta.
+
+Ei rahtuakaan mitään arvostelevaa ollut niissä. Voi, oliko hän tehnyt
+hänelle vääryyttä pelätessään tulevaisuutta? Hänen sydämensä tuntui
+tänä iltana niin luottavaiselta, uskaliaalta sekä itseensä että
+Garthiin nähden. Hänestä tuntui, että jos Garth olisi ollut siellä,
+olisi hän voinut lähteä hänen kanssaan ihanaan kuutamoon, istua
+jollekin vanhalle kivelle ja sallia hänen polvistua hänen eteensä ja
+katsoa ja yhä katsoa häneen tutkivalla tavallaan niin tarkoin ja kauan
+kuin häntä halutti. Kun hän näin hengessään näki nuo rakkaat silmät,
+ei niissä ollut mitään arastuttavaa. Hän tunsi, miten olisi sanonut:
+"Garth, sinun minä olen kokonaan, katso niin paljon kuin haluat. Sinun
+tähtesi olisin suonut kasvojeni olevan kauniit, mutta jos sinä, oma
+rakkaani, näinkin pidät niistä, niin miksi kätkisin ne sinulta?"
+
+Mikä oli vaikuttanut tämän mielenmuutoksen? Oliko Deryckin määräys
+tehnyt tehtävänsä? Oliko tämä nyt oikeampi käsityskanta kuin se, joka
+kieltäymystä ja sieluntuskia vaatimalla oli pakottanut hänet tekemään
+päätöksensä? Sen sijaan, että lähtisi kulkemaan pitkin Niiliä ja sitten
+Konstantinopoliin ja Atenaan, astuisiko hän laivaan, joka seuraavana
+päivänä lähti Aleksandriasta, ennättäisi viikossa Lontooseen, pyytäisi
+Garthia luoksensa, tunnustaisi kaikki hänelle ja antaisi hänen
+ratkaista heidän tulevaisuutensa?
+
+Janen ei juolahtanut mieleenkään epäillä, ettei Garth yhä häntä
+rakastaisi. Vain kun hän ajattelikin, miten kutsuisi Garthin luoksensa
+ja kertoisi suoran totuuden, oli tämä jälleen olevinaan niin lähellä
+häntä, että hän saattoi tuntea hänen kätensä vyötäisillänsä ja hänen
+päänsä sydämellänsä. Ja nuo rakkaat säteilevät silmät! Oi Garth, Garth!
+
+"Yksi asia on minulle selvinnyt tänä iltana", ajatteli Jane. "Jos hän
+vielä kaipaa minua, haluaa minut -- niin en voi kauemmin elää kaukana
+hänestä. Minun täytyy mennä hänen luoksensa." Hän avasi silmänsä ja
+katsoi sfinksiin. Parissakymmenessä sekunnissa hän kertasi mielessänsä
+koko syittensä ja vastasyittensä pitkän sarjan, mikä Shenstonessa oli
+saanut niin ratkaisevan vallan. Sitten hän sulki silmänsä uudelleen ja
+risti kätensä povelleen.
+
+"Kyllä uskallan", sanoi hän, ja voimakas ilo syttyi hänen sydämeensä.
+
+Äänekkäästi keskustellen tuli eräs englantilainen matkaseurue
+ruokailuhuoneesta pylväskatokseen. He olivat saapuneet iltapäivällä
+ja syöneet muita myöhemmin päivällistä. Tuskin Jane oli heitä edes
+huomannut. Seurueeseen kuului komea keski-ikäinen rouva ja hänen
+tyttärensä, kaksi nuorta herraa ja vanhempi, sangen sotilaallisen
+näköinen herra. Jane ei piitannut mitään heistä, mutta he keskeyttivät
+sittenkin hänen uneksimisensa, sillä he istuivat viereiseen pöytään ja
+jatkoivat, perin englantilaiseen tapaan, äänekästä puhettaan, niinkuin
+ei muita olisi ollutkaan. Pari, kolme muukalaista, jotka myös olivat
+tyytyväisinä uneksien juoneet kahviaan ja poltelleet savukkeitansa,
+nousi ja siirtyi rauhallisemmille istuimille palmujen juurelle.
+Janen teki mieli tehdä samoin, mutta hän istui todellakin liian
+mukavasti siirtyäkseen toisaalle ja pelkäsi myös menettävänsä suloisen
+tuntemuksensa Garthin läheisyydestä. Niin hän jäi paikoilleen. Vanhalla
+herralla oli kädessä kirje ja vastikään Englannista tullut Morning
+Post. He keskustelivat kirjeessä olleista tiedoista sekä eräästä
+uutisesta, jonka hän oli ääneen lukenut sanomalehdestä.
+
+"Mies parka! Kuinka surullista!" sanoi vanhempi nainen. "Minä uskon,
+että hän olisi mieluummin suonut kuolevansa heti paikalla!" huudahti
+nuori tyttö. "Minä olisin ihan varmaan."
+
+"Älä nyt", sanoi toinen nuorista herroista kumartuen tytön puoleen.
+"Elämä on yhtäkaikki ihanaa."
+
+"Niin, mutta sokea!" huudahti nuori tyttö, ääni väristen. "Ihan sokea
+koko loppuiäksensä! Kauheata!"
+
+"Oliko se hänen oma pyssynsä?" kysyi vanhempi nainen. "Ja kuinka he
+olivat metsästysretkellä maaliskuussa?"
+
+Jane hymyili kuutamossa melkein kovaa, ankaraa hymyä. Lämmin tunne
+kaikkea elollista kohtaan, välitön osanotto eläinten, pienimmän
+sääskenkin elämään oli hänelle samanlaista jumaluudenpalvelusta kuin
+Garthille kauneudenpalvelus. Hän ei milloinkaan teeskennellyt surua,
+kun kerrottiin metsästysretkillä tapahtuneista onnettomuuksista.
+Janesta tapahtui vain oikeudenmukainen rangaistus, kun niihin, jotka
+menivät kärsimyksiä tuottamaan, sattui, ja kun ne, jotka menivät
+sykkivää, uutteraa elämää lopettamaan, maksoivat sen omallaan. Hän
+ei tuntenut sääliä eikä sitä myös teeskennellyt. Niin hän nytkin
+ankarana hymyili itsekseen, tuumien: "Pari silmää vähemmän tähtäämässä
+pitkin pyssynpiippua ja estämässä jänöemon hätäistä pyrkimystä kotiin
+pienokaistensa luo. Kahta kättä vähemmän pudottamassa ilmoihin kohoavaa
+pientä olentoa verisenä ja kuolemankielissä maahan. Taas pieni
+pelastuksen mahdollisuus uljaalle kauriille, joka vinhasti kiitää
+laaksoon toverinsa luo."
+
+Sillä välin sotilaallisen näköinen herra oli asettanut silmälasit
+nenälleen ja vei tiheään kirjoitetun kirjeen lähelle valoa. "Ei", sanoi
+hän hetken päästä, "ei enää ole mikään varsinaisten metsästysretkien
+aika. He olivat vain jäniksiä väijymässä."
+
+"Ampuiko hänkin?" kysyi tyttö.
+
+"Ei", vastasi kirjeen saaja, "ja siksi onnettomuus on vieläkin
+surullisempi. Hän oli jo vuoden tai pari ollut metsästämättä. Ei hän
+ollut koskaan siitä oikein pitänyt, sillä hän rakasti niin kovin
+elämän kauneutta ja kammoksui kuolemaa, oli se sitten minkä tapaista
+tahansa. Hänellä oli kaunis maatila Pohjois-Skotlannissa ja hän
+oli siellä maalaamassa. Hän sattui näkemään, kun muutamat miehet
+ampuivat jäniksiä ja pitelivät erästä haavoittunutta hänen mielestänsä
+raakamaisesti. Hän hyppäsi aidan yli nuhtelemaan ja myös pelastamaan
+eläinparkaa sen enemmistä tuskista. Ja silloin se tapahtui. Eräs
+miehistä, luultavasti säikähdyksissään, laukaisi pyssynsä. Panos osui
+muutaman jalan päässä olevaan puuhun, mutta osa myös häneen. Mutta ei
+toki koko panos. Kasvoissa on ainoastaan naarmuja ja aivot ovat vallan
+vahingoittumattomat. Mutta haulit puhkaisivat verkkokalvon, ja näkö on
+toivottomasti mennyttä."
+
+"Se oli onneton sattuma", sanoi nuori herra.
+
+"En voi käsittää, ettei joku nuori mies olisi innostunut
+metsästämiseen", sanoi toinen nuorukaisista, joka tähän saakka oli
+ollut ääneti.
+
+"Mutta käsittäisit, jos olisit tuntenut hänet", sanoi sotilaallinen
+herra. "Hän oli pelkkää elämää. Ei voinut ajatella häntä kuolevana tai
+tuottamassa kuolemaa. Ja hän palveli kauneutta kuin jumaluutta. Minä
+en voi sitä selittää, mutta hänellä oli erikoinen taito saada toinen
+ihminen näkemään kauneutta sielläkin, missä ei ollut koskaan ennen sitä
+huomannut. Ja nyt hän, mies parka, ei näe sitä itsekään."
+
+"Onko hänen äitinsä elossa?" kysyi vanhempi nainen.
+
+"Ei, ei ole. Hän on aivan yksin. Lukemattomia ystäviä tietysti. Hän
+oli seurapiirin suosituimpia henkilöitä ja tervetullut melkein mihin
+perheeseen tahansa; ei hänen tarvinnut muuta kuin postikortilla
+ilmoittaa, koska saapui. Mutta ei mitään sukulaisia, luullakseni,
+eikä hän tahtonut milloinkaan mennä naimisiin. Poika parka! Soisi kai
+nyt olleensa vähemmän nirso. Hänellä taisi olla kauneimmat neitoset
+valittavina, useimpina kausina ainakin. Mutta ei huolinut! Vain
+sydämellistä ystävyyttä. Taide oli hänen morsiamensa. Ja nyt, kuten
+lady Ingleby kirjoittaa, hän on pimeydessä yksin ja avutonna."
+
+"Voi, puhukaa jostakin muusta!" huudahti neitonen, nousi ja työnsi
+tuolin tieltään. "Minä tahdon unohtaa koko asian. Se on niin kauhean
+surullinen. Kuvitelkaa, miltä tuntunee herätä tietämättä, onko yö vai
+päivä, maata vain pimeydessä ja ihmetellä. Voi, tulkaa ulos ja puhutaan
+jotakin hauskaa."
+
+He nousivat kaikin ja toinen nuori mies pisti kätensä neitosen
+käsikoukkuun iloissaan siitä, että mielenliikutus sangen sopivasti
+aiheutti heidän poistumisensa.
+
+"Rakas, unohda se", sanoi hän hiljaa. "Mennään katsomaan vanhaa
+sfinksiä kuutamovalossa."
+
+He lähtivät pylväskatoksesta, samoin muukin seura, mutta vanha herra
+pani Morning Postin pöydälle ja jäi sytyttämään sikariansa.
+
+Jane nousi ja meni hänen luoksensa.
+
+"Sallitteko minun katsoa lehteänne?" kysyi hän kiihkeästi.
+
+"Olkaa hyvä", vastasi herra kohteliaasti. Katsoen sitten tarkemmin
+Janeen lisäsi hän: "Mutta totta tosiaan, neiti Champion. Mitä teille
+kuuluu? En tiennyt teidän olevan näillä main."
+
+"Ah, kenraali Lorraine! Kasvot tuntuivat niin tutuilta, mutta en
+minäkään sentään tuntenut teitä. Kiitoksia, saanko pitää tämän vähän
+aikaa? Mutta älkää mitenkään minun vuokseni jääkö seurastanne. Kaiketi
+pian tapaamme."
+
+Jane odotti, kunnes koko seurue oli päässyt näkyvistä eikä sen puhetta
+eikä nauruakaan enää erottanut. Sitten hän palasi paikalleen, missä oli
+tuntenut Garthin olleen niin lähellä häntä. Hän katsahti vielä kuun
+valaisemaan sfinksiin ja suureen pyramidiin.
+
+Sitten hän otti sanomalehden ja avasi sen.
+
+    "Sä anna ikivalkeus
+    tee kirkkaaks' silmän sokeus!"
+
+Oli -- Garth Dalmain se oli -- _hänen_ säteileväsilmäinen Garthinsa
+--, joka makasi kotonaan kaukana Skotlannissa sokeana, avuttomana ja
+yksinäisenä.
+
+
+
+
+Neljästoista luku.
+
+DERYCKIN LUOTETTAVASSA HOIDOSSA.
+
+
+Vähitellen erottuivat Doverin vankat valkoiset kalliot yhä selvemmin,
+kunnes ne lujana valkoisena muurina kohosivat merestä Englannin
+eittämättömän kunnon vertauskuvana. "Voimaa ja valkoisuutta", ajatteli
+Jane kävellessään verkalleen laivan kannella. Kaksivuotisen poissaolon
+jälkeen hänen sydämensä kaipasi jo synnyinmaata. Sitten hänen
+silmänsä kiintyivät Doverin linnaan, se oli niin kaunis kevätillan
+helmenharmaassa valossa. Hänen mielensä läikähti iloiseksi, mutta
+väleen sen painoi apeaksi kovan iskun veres muisto, ja Jane ummisti
+silmänsä.
+
+Kaiken kauniin näkeminen kirvelsi hänen sydäntänsä sen jälkeen, kun hän
+Mena House-hotellin pylväskatoksessa oli lukenut tuon uutisen.
+
+Tunnin kuluttua sen lukemisesta hän ajoi pitkää suoraa tietä Kairoon,
+astui seuraavana päivänä Aleksandriassa laivaan, laski maihin
+Brindisissä ja oli näin yötä päivää matkustettuaan saanut Englannin
+rannikon näkyviinsä. Muutaman minuutin kuluttua hän sai astua sille,
+ja sitten oli enää vain kaksi pysähdystä matkalla. Sillä aloitettuaan
+paluunsa Jane ei ollut hetkeäkään epäröinyt, mikä oli hänen matkansa
+määränpää -- se huone, jossa hänen rakastamansa miehen siveellinen
+tarmo, henkinen terveys ja vaistomainen elämässä pysyttäytyminen
+ankarasti kamppailivat tuskia, pimeyttä ja epätoivoa vastaan.
+
+Janelle oli selvänä, että hänen oli mentävä Garthin luo, mutta hän
+tunsi olevansa aivan kykenemätön suunnittelemaan, miten se tapahtuisi.
+Asia oli pulmallinen, sen sanoi hänen selvä ymmärryksensä, vaikka
+kaipaava syli ja särkevä sydän huusivat: Oi, Jumalani, eikö se ole
+aivan yksinkertainen? Sokea ja yksin! _Minun_ Garthini!
+
+Mutta hän tunsi, että puolueettoman arvostelun, luotettavamman kuin
+hänen omansa, oli pulma ratkaistava ja että tie Garthin luo kulki
+tohtorin vastaanottohuoneen kautta. Niin hän sähkötti Deryckille
+Pariisista, ja tällä haavaa hänen ajatuksensa pysähtyivät Wimpole
+Streetille.
+
+Doverissa hän osti sanomalehden ja silmäili sen sivuja kävellessänsä
+välisillalla odottaen kantajaa, joka oli ottanut huostaansa hänen matka
+vaippansa ja pienen matkalaukkunsa. Perheuutisten osastosta hän löysi,
+mitä juuri oli etsinyt.
+
+"Ikävin mielin meidän on ilmoitettava, että taiteilija Garth Dalmainin
+tila pari viikkoa sitten tapahtuneen vahingonlaukauksen vuoksi yhä
+vielä on arveluttava. Hän on kotonaan Deesidessä, Aberdeenshiressa.
+Hänen näkönsä palaamisesta ei ole mitään toiveita, mutta muut vammat
+ovat paranemaan päin ja minkäänlaisesta aivoviasta ei enää liene
+pelkoa. Viime päivinä on hänen tilansa kuitenkin huolestuttavassa
+määrin huonontunut, niin että on katsottu tarpeelliseksi kutsua tohtori
+Deryck Brand, kuuluisa hermolääkäri, neuvottelemaan silmälääkärin
+ja paikkakunnan oman lääkärin kanssa. Vilpitöntä surua ja osanottoa
+tunnetaan seura- ja taiteilijapiireissä, joissa herra Dalmain oli
+yleisesti tunnettu ja suosittu."
+
+"Ohhoh, suur' kiitost', neiti", sanoi avulias kantaja, kun kouraansa
+silmättyään huomasi, ettei Janen antama kahdenshillinginraha ollutkaan
+penninrahoja. Hänellä oli kotona nuori sairas vaimo, jolle oli määrätty
+vahvistavaa ruokaa ja juuri kun matkustajat alkoivat rynnätä laivasta,
+oli hän luottavaisesti rukoillut taivaallista Isää, "joka tietää
+meidän kaikkia näitä tarvitsevan", auttamaan, että jonkun jalomielisen
+matkustajan silmät osuisivat häneen. Hän tunsi, että häntä todellakin
+oli "johdettu" tämän vaatimattoman, ruskettuneen ja hartiakkaan neidin
+luo, joka vain kaukaa nyökkäämällä oli tilannut hänet, kun hän muisti,
+kuinka vähältä piti, ettei hän totellut erään vähäläntäisen, hätäilevän
+rouvasihmisen huutoja, jolla oli paljon enemmän kimpsuja ja kampsuja
+sekä papukaijanhäkki, mutta joka näkyi nyt laskevan ranskalaisia
+kuparirahoja vaununsa ikkunasta. "Seitsemän ja puoli pencyä kaiken
+tuon töskän raahaamisesta ei ole paljon, minun mielestäni!" murisi
+hänen toverinsa, ja Janen nuori kantaja sai kokea kaksinkertaista iloa,
+hänen uskonsa vahvistui ja hänen altis palvelevaisuutensa palkittiin
+jalomielisesti.
+
+Sähkösanomapoika kulki junan vieressä tuon tuostakin huutaen:
+"Jaalosukuinen Jain Champyun." Jane kuuli nimensä ja pisti kätensä ulos
+ikkunasta.
+
+"Tänne, poikaseni! Se on minulle."
+
+Hän repäisi sen auki. Se oli tohtorilta.
+
+    "Tervetuloa kotiin. Palannut juuri Skotlannista. Vastassa Charing
+    Crossilla ja aikaa teitä varten niin paljon kuin haluatte. Juokaa
+    kahvia Doverissa.
+
+                                                    Deryck."
+
+Syvä, kyyneletön kiitollisuuden ja helpotuksen huokaus pääsi Janelta.
+Hän oli ollut niin yksinäinen.
+
+Sitten hän kääntyi ikkunaan päin. "Hoi! Tänne! Olkaa hyvä ja tuokaa
+minulle kupillinen kahvia!"
+
+Kahvista hän nyt viimeksi välitti; mutta ei kenenkään mieleen
+juolahtanut olla tottelematon tohtorille, vaikka hän oli kaukanakin.
+
+Nuori kantaja seisoi kuin vartija yhä Janen vaununosaston ovella ja
+riensi nyt kiireesti ravintolahuoneeseen sekä ojensi, juuri kun juna
+lähti liikkeelle, kupillisen höyryävää kahvia ja lautasen, jolla oli
+voileipiä, ikkunasta sisälle.
+
+"Voi, paljon kiitoksia, hyvä mies", sanoi Jane pannen lautasen
+istuimelle ja kourien taskuansa. "Tässä on! Te olitte virkku asiamies.
+Ei, pitäkää vain. Noin väleen toimitetusta kahvista kannattaa maksaa
+kunnollisesti. Hyvästi!"
+
+Juna lähti ja kantaja katseli sen menoa kyynelsilmin.
+
+Jane istui mukavasti sohvansa nurkassa pidätellen helpotuksen
+kyyneleitä, jotka pyrkivät puhkeamaan, joi kahviansa ja tunsi siitä
+suurempaa virkistystä kuin oli pitänyt mahdollisenakaan. Hänkin siis
+tarvitsi yhtä ja toista. Ei tosin shillinkejä; niitä hänellä oli
+yllinkyllin. Mutta ennen kaikkea hän tarvitsi juuri nyt viisasta,
+voimakasta, avuliasta ystävää, eikä hän ollut pettynyt kääntyessään
+Deryckin puoleen.
+
+Hän luki sähkösanoman toistamiseen ja hymyili. Kuinka hänen tapaistaan
+muistaa kahvia, ja voi, kuinka hänen tapaistaan tulla asemalle vastaan.
+
+Hän otti hatun päästään ja nojasi sohvan selkämystään. Hän oli
+matkustanut yötä ja päivää tulisen kiireisesti ja oli viimein
+ennättänyt Deryckin käden ulottumiin ja Deryckin luotettaviin hoiviin.
+Hänen sielunsa kamppailu vaimeni; lieventävä rauha tuli sijalle, ja
+Jane vaipui rauhalliseen uneen. "Teidän taivaallinen Isänne tietää
+teidän kaikkia näitä tarvitsevan."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jane oli pessyt ja puhdistanut itsensä ja oli nyt oikein virkeä, kun
+seisoi vaununosastonsa ikkunan edessä junan vieriessä Charing Crossille.
+
+Tohtori seisoi aivan hänen ovensa edessä, kun juna pysähtyi, pelkän
+sattuman vuoksi tietysti, mutta sittenkin Janesta tuntui, että hänen
+asettumisensa täsmälleen oikealle paikalle pitkällä välisillalla
+oli niin hänen tapaistaan. Eräs ihaileva naispotilas oli kerran
+sanonut Deryck Brandista sangen sattuvasti, vaikkakin virheellisesti:
+"Tiedättehän, hän on aina ihan juuri siinä paikalla." Ja tämän
+ominaisuutensa vuoksi oli tohtori monelle ollut suureksi avuksi juuri
+avuntarpeen hetkellä.
+
+Hän tunki kantajien ohi ja tarttui Janen ovenripaan. Seisoessaan
+ikkunassa tämä tarkasti noita tarmokkaita, laihoja kasvoja, joita
+nyt valaisi jälleennäkemisen ilo, ja luki lapsuudenystävänsä
+hyväntahtoisista, luotettavista silmistä pelkkää ystävyyttä ja
+ymmärtämystä. Hänen takanaan hän näki tätinsä lakeijan ja oman
+kamarineitsyensä, joka oli hänen poissaolonsa ajaksi saanut paikan
+herttuattaren luona. Seuraavassa tuokiossa hän oli välisillalla, käsi
+Deryckin kädessä.
+
+"Kas noin, rakas ystävä", sanoi tämä. "Mainiossa kunnossa, näen minä.
+Antakaa nyt avaimet tänne. Ei suinkaan teillä ole mitään kiellettyä
+tavaraa, otaksun minä? Soitin herttuattarelle, että hän lähettäisi
+jonkun ottamaan teidän tavaroitanne, ja sanoin myöskin, ettei hän
+odottaisi teitä ennen kuin päivälliselle, sillä tehän juotte tietysti
+meillä teetä. Niinhän teidän ainakin piti, eikö niin? Tätä tietä.
+Aidakkeen tälle puolelle. Mikä sohina! Ei kukaan välitä vähääkään
+säännöistä ja määräyksistä, jokainen vain pyrkii ensimmäisenä
+vuorolleen. Muilla ihmisillä olisi todellakin aikalailla oppimista
+rautatieläisten kärsivällisyydestä ja säyseydestä."
+
+Näin koko ajan puhellen tohtori raivasi Janelle tietä tungoksen läpi,
+avasi siron auton oven, auttoi häntä siihen, istui hänen viereensä, ja
+niin he kiitivät vinhasti Strandille ja kääntyivät sieltä Trafalgar
+Squarelle.
+
+"No", sanoi tohtori, "Niagara on suurenmoinen, eikö olekin? Kun ihmiset
+sanovat minulle: 'Ettekö tuntenut pettymystä Niagaran nähdessänne? _Me_
+tunsimme!' -- niin minun tekisi mieleni toivottaa, että maa heidän
+allansa aukenisi ja nielisi heidät, niin minua raivostuttaa. Ihmisten,
+jotka tuntevat pettymystä Niagaran nähdessään ja vielä puhuvat siitä,
+ei pitäisi saada tallata tämän maailman kamaraa. Entä, mitä kuuluu
+'Pikku äidille'? Maksoi vaivan tutustua häneen, eikö niin? Toivoakseni
+hän lähetti minulle terveisiä? Entä New Yorkin satama! Sanokaahan,
+oletteko milloinkaan nähnyt mitään samanveroista kuin näitte sieltä
+laivalla lähtiessänne auringon laskiessa?"
+
+Jane huoahti äkkiä; sitten hän kääntyi tohtoriin päin silmät
+kyynelettöminä.
+
+"Eikö ole mitään toivoa, Deryck?"
+
+Tohtori laski kätensä hänen kädelleen. "Hän jää ainaisesti sokeaksi,
+ystäväni. Mutta elämä ei ole yksinomaan näön vuoksi. Emme saa koskaan
+sanoa: 'Ei mitään toivoa.'"
+
+"Jääkö hän eloon?"
+
+"Ei ole syytä toisinkaan otaksua. Mutta riippuu suuressa määrin siitä,
+mitä lähimpinä kuukausina voidaan poikaparan hyväksi tehdä, tuleeko
+elämä olemaan hänelle elämisen arvoista. Hänen henkensä on sairaampi
+kuin hänen ruumiinsa."
+
+Jane riisui käsineensä, nielaisi jotakin ja laski kätensä tohtorin
+polvelle. "Deryck -- minä rakastan häntä."
+
+Tohtori oli ääneti kotvan aikaa, ikään kuin olisi miettinyt tätä
+oudostuttavaa tunnustusta. Sitten hän nosti hienon, voimakkaan käden
+polveltansa ja kumartui suutelemaan sitä -- miehen kunnianosoitus
+naisen ylevälle suoruudelle.
+
+"Siinä tapauksessa, ystäväni", sanoi hän, "tulevaisuudella on niin
+paljon hyvää Garth Dalmainin varalle, että minä luulen hänen tulevan
+toimeen näöttäkin. -- Mutta kaiketikin teillä on paljon minulle
+kerrottavaa ja tietysti olette myös oikeutettu kuulemaan kaiken,
+vähäpätöisimmänkin, mitä minä asiasta tiedän. Nyt olemme Wimpole
+Streetillä. Mennään minun vastaanottohuoneeseeni. Stoddardille on
+sanottu, ettei millään ehdolla saa häiritä meitä."
+
+
+
+
+Viidestoista luku.
+
+TOHTORI TUTKII.
+
+
+Tohtorin vastaanottohuone oli kaikin puolin rauhallinen. Jane istui
+hänen nahkapäällyksisessä nojatuolissaan, jalat jakkaralla, kädet
+pusersivat sivunojia.
+
+Tohtori istui pöytänsä ääressä kiertotuolissa, jota tavallisesti
+käytti, siinä kun saattoi yhtäkkiä helposti pyörähtää katsomaan
+potilasta suoraan silmiin tai myös hälinättä kääntyä ja kumartua
+pöytänsä yli.
+
+Nyt juuri hän ei katsonut Janeen päin. Hän oli tarkalleen
+selostanut käyntinsä Castle Gleneeshissa, josta oli palannut vasta
+edellisenä iltana. Hän oli ollut viisi tuntia Garthin luona. Tuntui
+sydämellisimmältä kertoa kaikki Janelle. Mutta hän katseli suoraan
+eteensä puhuessansa, sillä hän tiesi, ettei mikään lopulta pidättänyt
+Janen kyyneliä, ja hän tahtoi, ettei tämä luulisi hänen niitä
+huomanneenkaan.
+
+"Ymmärrättehän siis, rakas ystävä", puhui hän, "että ulkonaiset
+vammat ovat tyydyttävästi paranemaan päin. Omituista kyllä, aivot
+eivät vioittuneet lainkaan, ja vaikka kummankin silmän verkkokalvo on
+puhki ja näkö ehdottomasti mennyttä, ei kasvoissa muuten ole juuri
+mitään vikaa. Nykyinen vaara aiheutuu hermotärähdyksestä ja niistä
+äärettömistä sieluntuskista, joita hän tunsi, kun hänelle selvisi
+hänen koko onnettomuutensa. Ruumiilliset tuskat ovat ensi päivinä ja
+öinä olleet kauheita. Poika parka, hän on vallan murtuneen näköinen.
+Mutta hänen ruumiinrakenteensa on erinomainen, ja hänen elämänsä on
+ollut niin puhdasta, tervettä ja kohtuullista, että hänellä, jos
+kellään, olisi ollut hyvät parantumisen toiveet, ellei olisi käynyt
+niin, että sitä mukaa kuin kivut vähenivät ja hän joutui alituisesti
+mielessään hautomaan sokeuttaan, hänen henkiset kärsimyksensä kävivät
+ylenmääräisiksi. Näkö merkitsi hänelle niin äärettömän paljon --
+muotojen kauneutta, värien kauneutta. Taiteilija oli vallalla
+hänessä. Sanottiin hänen puhuvan kovin vähän. Hän on uljas mies
+ja voimakas. Mutta hänen mielentilansa vaihteli huolestuttavasti.
+Hänessä näkyi henkisen häiriön merkkejä, joitten yksityiskohtia en
+rupea teille kertomaan, ja hermolääkäri tuntui hänelle silmälääkäriä
+tarpeellisemmalta. Sen tähden on hän nyt minun hoidossani."
+
+Tohtori vaikeni, korjaili muutamia pöydällä olevia kirjoja paikoilleen
+ja veti pienen orvokkimaljakon lähemmäksi. Hän tarkasteli vähän aikaa
+kukkia, työnsi ne sitten siihen, mihin hänen vaimonsa oli ne asettanut,
+ja jatkoi puhettaan.
+
+"Suurin piirtein minä olen tyytyväinen. Hän tarvitsi ystävän ääntä
+pimeyteensä. Hän tarvitsi kättä, jonka puserruksessa tuntui luotettavaa
+ymmärtämystä. Hän ei tarvinnut sääliä, ja ne, jotka puhuivat hänen
+surkeudestaan ymmärtämättä sitä, kykenemättä sen äärettömyyttä
+mittaamaan, olivat saattamaisillaan hänet hulluksi. Hän tarvitsi
+veljellistä ystävää, joka tuli ja sanoi: 'Edessäsi on taistelu --
+hirveä, epätoivoinen taistelu. Mutta Jumalan avulla pääset voitolle.
+Paljon helpompaa olisi kuolla; mutta kuoleminen olisi häviölle
+joutumista; sinun täytyy elää voittaaksesi. Ihmisvoimat eivät siihen
+riitä; mutta Jumalan avulla pääset voittajana taistelusta.' Kaiken
+tämän minä sanoin hänelle ja vielä paljon muutakin, ja sitten tapahtui
+jotakin ihmeellisen kaunista. Teille voin kertoa sen ja tietysti
+Flowerille, mutta en kenellekään muulle maailmassa ilmaisisi sitä. Oli
+ollut vaikeata saada minkäänmoista vastausta häneltä. Tuntui siltä
+kuin hän ei olisi kyennyt seuraamaan, mitä hänen ympärillään tapahtui.
+Mutta nuo sanat 'Jumalan avulla' näyttivät pystyneen häneen ja saaneen
+vastakaikua hänen sielussansa. Minä kuulin hänen toistavan niitä
+parisen kertaa ja sitten vaihtavan ne sanoihin 'Ah armollasi virvoita'.
+Sitten hän verkkaan käänsi päätänsä tyynyllä ja, sen verran kuin hänen
+kasvojansa näki, hänen ilmeensä oli vallan muuttunut. Hän sanoi: 'Nyt
+minä sen muistan, ja sävel on tämmöinen', ja hän liikutti käsiänsä
+peitolla, niinkuin olisi soittanut sointuja. Sitten hän hyräili 'Veni
+Creator Spirituksen' toista säkeistöä hiljaa, mutta aivan selvästi.
+Minäkin tunnen sen, olin kuorossa laulamassa sitä kotona isäni
+kirkossa. Muistatteko?
+
+    "'Sä anna ikivalkeus,
+    tee kirkkaaks' silmän sokeus!
+    Tää muoto tomun tahrima,
+    ah, armollasi virvoita,
+    pois kateet poista, rauha suo,
+    sun ohjaukses turvan tuo.'
+
+"En ole koskaan kuullut mitään niin liikuttavaa."
+
+Tohtori vaikeni, sillä Jane oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä ja
+nyyhkytti vavahdellen. Kun hänen nyyhkytyksensä hiukan laantui, jatkoi
+tohtori tyynesti: "Ymmärrättehän, että minä tästä sain jonkinlaista
+johtoa. Kun tällainen isku kohtaa ihmistä, jää uskonto hänen ainoaksi
+turvaksensa. Ruumis kestää henkisen kehityksen mukaan. Dalmainissa
+on paljon enemmän elämän vakavuutta kuin se, joka tuntee hänet
+vain pintapuolisesti, saattaisi luulla. No niin, sen jälkeen me
+keskustelimme vallan harkitsevasti, ja minä sain hänelle vakuutetuksi
+muutamain toimenpiteiden tarpeellisuuden. Tehän tiedätte, ettei hänellä
+ole omaisia paitsi joitakuita serkkuja, jotka eivät ole milloinkaan
+olleet erittäin ystävällisiä. Hän on vallan yksin siellä. Ystäviä
+hänellä on tosin joukoittain, mutta nykyisin voi vain hyvin läheinen
+ystävä päästä hänen luokseen. Ja vaikka hän tuntui niin poikamaiselta
+ja jokainen luuli helposti hänet tuntevansa, niin olen alkanut epäillä,
+mahtoiko kukaan meistä tuntea oikeata Garthia -- hänen syvällä olevaa
+miehen sieluansa."
+
+Jane kohotti päätään. "Minä tunsin", sanoi hän lyhyesti.
+
+"Niinkö", sanoi tohtori, "vai niin. No, kuten sanottu, tavallisia
+ystäviä ei voi päästää sisälle. Lady Ingleby, herttaiseen, välittömään
+tapaansa, oli tullut sinne ilmoittamatta mitään tulostansa. Ilman
+kamarineitsyttä hän oli lähtenyt matkaan, vain pieni matkalaukku
+mukanaan, ja ajaa tupsahti portaiden eteen. Robert Mackenzie,
+paikkakunnan lääkäri, joka on karaistunut naisvihaaja, pelästyi
+ensin, että hän oli joku Dalin salaa vihitty vaimo. Hän näkyi
+uskovan, että kaikkien naisten, jotka noin vain ilman muuta saapuvat
+vuokravaunuissa, täytyy väenväkisin olla senlaatuisia rouvia, joita
+sangen vähän kaivataan. Minä otaksun, että siellä mahtoi olla hauska
+kohtaus. Mutta pianhan lady Ingleby vanhan Bobbien hellytti, vähältä
+piti, ettei tämä hullaantunut -- kukapa ei häneen ihastuisi? Mutta
+eivät he tietysti uskaltaneet päästää häntä Dalin huoneeseen, niin
+että hänen lohduttajatoimensa lienee supistunut siihen, että hän
+salli Dalin vanhan emännöitsijän itkeä kauniin olkapäänsä nojassa.
+Oli melko hullunkurista kuulla kerrottavan siitä, kun tuntee heidät
+kaikki ja vieläpä paremmin kuin he itse tuntevat toisiansa. Mutta
+palatkaamme asiaan. Hänellä oli oikein taitava miehinen hoitaja, ja
+myöskin hänen oma palvelijansa osasi vaalia häntä. Hän ei millään
+ehdolla huolinut ketään meidän lontoolaisista tutkinnonsuorittaneista
+sairaanhoitajattaristamme, jotka olisivat tuoneet mukanaan hiukan
+kodikkuutta ja naisellista hellyyttä hänen sairashuoneeseensa. Hän
+sanoi, ettei hän kestä naisen kosketusta, ja niin asia jäi. Saatiin
+kumminkin taitava mieshoitaja. Mutta nyt tultaisiin toimeen ilmankin,
+ja minä olen pakottanut Garthin suostumaan siihen, että lähetän täältä
+sairaanhoitajattaren, oman valintani mukaisen. Ei siellä tarvitsisi
+niin paljon vaalia häntä eikä tehdä muutenkaan tavallisia hoitotöitä
+-- hänen oma palvelijansa pitää kyllä niistä huolen, ja hän tuntuikin
+olevan huolellinen nuorukainen -- mutta hoitajattaren pitäisi olla
+hänen kanssansa, lukea hänelle, hoitaa hänen kirjeenvaihtonsa -- siellä
+on kokonaisia avaamattomia kirjekasoja, joita pitäisi lukea hänelle --
+toisin sanoen auttaa häntä jälleen elämään sokeanakin. Tähän tarvitaan
+sekä taitoa että hienotunteisuutta, ja tänään iltapäivällä minä tein
+sopimuksen erään mielestäni erittäin sopivan henkilön kanssa. Hän on
+syntyään säätyläisnainen, on ennenkin hoitanut minun potilaitani ja on
+hyvin selvillä tällaisten hermosairaitten erikoisista hoitotavoista.
+Hän on sitä paitsi soma, miellyttävä pikku olento, sellainen hieno
+nainen, jommoisen Garth varmasti pitäisi mielellään lähellänsä,
+jos olisi näkevä. Hän oli sitten vasta tarkkasilmäinen ulkonaiseen
+olemukseen nähden ja kauniiden kasvojen oikea asiantuntija. Minä
+kirjoitin tohtori Mackenzielle kuvauksen tästä hoitajattaresta, jotta
+hän tietäisi valmistaa potilastansa tätä vastaanottamaan. Hän lähtee
+sinne ylihuomenna. Saamme olla kiitollisia, että saimme hänet, sillä
+hän on ihan ensiluokkainen ja on aivan vastikään päässyt hoitamasta
+erästä keuhkotautista, joka on paranemaan päin ja määrätty matkustamaan
+ulkomaille. Kuten huomaatte, Jeanette, kaikki on hyvin päin. -- Ja nyt,
+hyvä tyttöseni, teidän on kerrottava itsestänne minulle, kuuntelen
+alttiisti. Mutta ensin minä soitan teetä meille, juomme sitä kahden
+kesken rauhassa täällä. Suottehan anteeksi, että poistun muutamaksi
+hetkeksi yläkertaan vähän asioimaan Flowerille."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Janesta oli ihan luonnollista, että hän kaatoi teetä tohtorille ja
+katseli, kuinka kosolta tämä riputti suolaa ohuelle voileivälle ja
+taittoi sen kaksinkerroin, hyvin säntillisesti, kuten hänellä oli
+tapana tehdä vähäpätöisinkin työnsä. Hän oli ylimalkaan sangen vähän
+muuttunut niistä ajoista, jolloin hän parikymmenvuotiaana nuorukaisena,
+viettäessään loma-aikojaan pappilassa, kävi kartanossa ja usein
+ilahdutti yksinäistä tyttöä tulemalla teelle hänen kouluhuoneeseensa,
+jossa heillä sitten tavallisesti, jos he vain jollakin keinoin saivat
+kotiopettajattaren tiehensä ja voivat jäädä kahden, oli kovin rattoisaa
+istuessaan tulennoksen edessä roihumatolla paistaen kastanjoita ja
+keskustellen kaikenmoisista asioista, jotka kumpaakin huvittivat.
+Jane muisti vielä, miten kirpeätä iloa hän tunsi käännellessään
+sormin kuumia kastanjoita pesän suussa, ja miten hän kuitenkin
+aina kiirehti toimittamaan sen työn itse, jottei hänen vieraansa
+itseään polttaisi. Hän oli aina pitänyt tämän käsistä ja ihaillut
+niitä. Sormet olivat ruskeat ja hoikat, pehmeästi koskettavat, mutta
+sentään herkän voimakkaat. Mielellään hän katseli niitä Deryckin
+teroittaessa hänen kyniään tai piirustellessa merkillisiä kuvioita
+hänen vihkoihinsa, ja ajatteli usein samalla, miten vastedes, kun
+tämä toimittaisi vaarallisia leikkauksia, moni ihmiselämä oli niiden
+taidon ja näppäryyden varassa. Siihen aikaan Deryck oli tuntunut
+niin paljon häntä vanhemmalta. Ja sitten tuli aika, jolloin hän itse
+nopeasti kehittyi nuoreksi naiseksi ja he olivat mieleltään samalla
+tasolla ja tuntuivat samanikäisiltä. Vähitellen, vuosien vieriessä,
+Jane alkoi pitää itseänsä ystäväänsä vanhempana ja rupesi sanomaan tätä
+"pojaksi" ikään kuin asiaa tähdentääksensä. Ja sitten tuli -- Flower;
+-- ja sekaannuksia. Ja Janen täytyi nähdä hänen kasvojensa laihtuvan
+ja riutuvan, hänen hiuksiensa ohimoilta harmaantuvan. Ja hän murehti
+hänen kanssansa, mutta ei uskaltanut näyttää osanottoansa. Viimein
+kääntyivät tohtorin asiat parhain päin, ja kaikki hyvä näytti koituvan
+hänen osalleen sekä hänen toimessaan ja suhteissaan ihmisiin että,
+ennen kaikkea, sydämenasioissansa, joiden johtolangat olivat aina
+olleet Flowerin somissa käsissä. Ja Jane iloitsi, mutta tunsi olevansa
+entistä yksinäisempi, kun ei ollut enää toveria yksinäisyydessä. Ja
+heidän ystävyytensä kesti yhä, Flower otettiin siihen kolmanneksi
+-- vaiteliaaksi, kiitolliseksi kolmanneksi, joka ponnisti kaikkensa
+oppiakseen siltä naiselta, jonka ystävyys oli hänen miehellensä niin
+kallisarvoinen, miten onnistua siinäkin, missä hän siihen asti oli
+ollut puuttuvainen. Ja Janen jalo sydän oli rehellinen ja uskollinen
+molemmille, vaikka hänen oma yksinäisyytensä vain kasvoi heidän eheän
+onnensa näkemisestä.
+
+Ja nyt hänen tuskanhetkellänsä oli Deryck hänen ainoa turvansa; ja
+tohtori tiesi sen ja järjesti asiat sen mukaan, sillä vihdoinkin
+oli hänen suotu maksaa vastavuoroa elinkautisesta uskollisesta
+ystävyydestä. Tämäniltainen keskustelu oli oleva heidän ystävyytensä
+vaikein tulikoe. Mitä jokapäiväisimpien ulkonaisten pikkuseikkain
+vaikutuksen henkisiin asioihin hän näiden erikoistuntijana hyvin
+oivalsi. Siksi oli hän käskenyt tuomaan lehikäisiä ja panemaan kasarin
+tulelle sekä pyytänyt Janea laittamaan teetä.
+
+Kasarin kiehuessa he muistelivat kastanjoitansa ja nauroivat vanhan
+"Fräuleinin" vastuksia hänen yrittäessään pitää heitä kurissa ja omia
+juoniansa päästäkseen hänen silmälläpidostansa. Ja vuodet vierivät
+taaksepäin, ja Jane oli kuin kotonaan lapsuudentoverinsa luona.
+
+Siitä huolimatta syntyi jännittävä hetki, kun tohtori nosti teepöydän
+syrjään ja he istuivat aivan vastatusten nojatuoleissaan molemmin
+puolin tulennosta. Kumpikin tarkasti toisen luonteenomaista asentoa.
+
+Jane istui etukumarassa, jalat lujasti roihumatolla, kyynärpäät
+polvilla ja kädet ristissä edessä.
+
+Tohtori istui takakenossa, toinen jalka heitettynä toiselle, kyynärpäät
+tuolin käsinojalla, sormenpäät vastatusten, aivan hiiskahtamatta,
+kooten pontevasti ajatuksiansa.
+
+Heidän välisensä vaitiolo muistutti pientä, tyyntä, syvää sisäjärveä.
+
+Jane hyppäsi ensiksi veteen.
+
+"Deryck, minä kerron teille kaikki. Minä puhun teille sydämestäni,
+mielestäni, tunteistani, ihan niinkuin ne olisivat luita, jänteitä tai
+keuhkoja. Toivon, että olette samalla sekä lääkäri että rippi-isä."
+
+Tohtori oli tarkastellut sormenpäitään. Nyt hän vilkaisi Janeen ja
+nyökkäsi päätään; sitten hän kääntyi katsomaan tulennokseen.
+
+"Deryck, minun elämäni on ollut kokolailla yksinäistä. Minä en ole
+milloinkaan ollut kenellekään kaikki kaikessa, eikä kukaan liioin
+ole milloinkaan ylettynyt minun syvimpiin kätköihini. Tiesin, että
+niitä minussa oli, mutta myös, että ne olivat muilta piilossa, vielä
+pohjaamatta."
+
+Tohtori avasi huulensa ikään kuin jotakin sanoakseen, pusersi ne heti
+jälleen yhteen entistä tiukempaan ja nyökkäsi vain äänetönnä.
+
+"Minua ei kukaan ollut milloinkaan rakastanut sillä rakkaudella, joka
+tekee toisen ihmisen toiselle ehdottomasti ylimmäiseksi, enkä minä itse
+ollut milloinkaan niin rakastanut. Minä olen tosin kyllä -- pitänyt
+hyvin monesta, mutta pitäminen ei ole rakastamista. -- Voi, rakas
+poika, nyt minäkin sen tiedän!"
+
+Tohtorin kasvot näyttivät kovin kalpeilta hänen tuolinsa tummanvihreää
+taustaa vasten; mutta hän hymyili vastatessaan: "Ei, hyvä ystävä, se on
+varma. Suuri ero niillä on."
+
+"Minulla oli paljon ystäviä, niiden joukossa monta kelpo nuorta
+miestä, useimmat minua nuorempia, jotka puhuttelivat minua 'neiti
+Championiksi', mutta selkäni takana 'vanhaksi kunnon Janeksi'."
+
+Tohtori hymyili. Hän oli usein kuullut nimityksen, ja hänen korvissaan
+soi vieläkin sanojain sydämellistä ihailua ja kiintymystä ilmaiseva
+äänensävy.
+
+"Miesten kanssa sovin yleensä paremmin kuin naisten", jatkoi Jane.
+"Kun olen näin suuri ja roteva ja kun tavallisesti sanon lapiota
+lapioksi enkä 'työkaluksi, jota puutarhassa tarvitaan', niin naiset
+pitävät minua kovin järkevänä ja vähin arastelevat minua. Nuoret
+miehet tietävät, että he voivat luottaa minuun. Minä olen heidän
+uskottunsa, ja he pitävät minua jonkunlaisena hauskana vanhempana
+siskona, joka tietää heistä enemmän yhtä ja toista kuin oikea sisar
+ja joka luultavasti myöskin alttiimmin kuuntelee, mitä he kulloinkin
+suvaitsevat kertoa. Mies-ystäviäni oli myös Garth Dalmain, Deryck."
+
+Jane vaikeni, mutta sanaa virkkamatta tohtori odotti, että hän jatkaisi.
+
+"Olin aina pitänyt hänestä, osittain sen tähden, että hän oli niin
+itsenäinen ja eloisa puheissaan, osittain sen tähden, että" -- heleä
+puna nousi hänen ruskettuneille poskilleen -- "no niin, sen tähden,
+että hänen tavaton kauneutensa viehätti minua, luullakseni, vaikken
+minä sitä silloin älynnyt. Sitä paitsi meidän olosuhteemme olivat
+muutenkin monissa kohdin niin samanlaiset -- molemmat olimme orpoja ja
+varakkaita; emme kumpikaan kenellekään vastuussa teoistamme; meillä oli
+paljon yhteisiä ystäviä ja vierailimme alituisesti samoissa perheissä.
+Näin kehittyi välillemme läheinen ystävyys. Ja miehenä ja veljenä,
+niin sanoakseni, oli hän yläpuolella muiden ystävieni. Me puhelimme
+monen monista naisista, kaikista hänen ihastuksistaan vuoron perään,
+ja mitenkä kunkin kauneus tehosi häneen, ja minä olin kovin utelias
+näkemään, mistä hänen harhaileva mielikuvituksensa lopultakin löytäisi
+tyyssijansa. Mutta eräänä kohtalokkaana iltana kaikki muuttui puolessa
+tunnissa. Olimme silloin molemmat Overdenessa. Siellä oli paljon
+vieraita, ja Georgina-täti oli järjestänyt konsertin, mihin puolen
+lähiseutua piti tulla. Rouva Velma peruutti tulonsa viime tingassa.
+Gina-täti joutui suunniltaan ja lainasi sanoja papukaijalta. Kyllähän
+te ne tunnette. Hän sanoo aina vain matkivansa 'lintu kultaa'. Jotakin
+oli tehtävä. Minä tarjouduin laulamaan Velman sijasta; ja minä lauloin."
+
+"Ah", sanoi tohtori.
+
+"Minä lauloin 'Rukousnauhan' -- sen, jota Flower pyysi minua viimeksi
+täällä ollessani laulamaan. Muistatteko?"
+
+Tohtori nyökkäsi. "Kyllä."
+
+"Sen jälkeen oli kaikki muuttunut Garthin ja minun välillä. En sitä
+ensin oikein ymmärtänyt. Huomasin kyllä, että laulu oli syvästi
+liikuttanut häntä, sävelten kauneus kun vaikuttaa häneen jokseenkin
+yhtä paljon kuin värienkin. Mutta minä otaksuin laulun vaikutuksen
+yön mittaan haihtuvan. Mutta päivät kuluivat ja yhä minä tunsin
+saman suloisen eron entisestä. Muut eivät sitä huomanneet, mutta
+yhtäkkiä minä tunsin, ensi kerran elämässäni, toisen ihmisen todella
+välittävän minusta. Astuessani huoneeseen tunsin, että hän heti
+huomasi läsnäoloni, lähtiessäni sieltä tunsin, että hän heti huomasi
+poistumiseni ja kaipasi minua. Tulollani ja läsnäolollani ikään
+kuin täydensin kaikkea, poistuessani jätin jälkeeni tyhjyyden,
+jota ei voinut täyttää. Tiesin tämän, enkä sentään ymmärtänyt --
+niin uskomattomalta kuin saattaa tuntuakin -- että tämä kaikki oli
+_rakkautta_. Minä pidin sitä harvinaisen herkkänä ystävyyssuhteena,
+harvinaisena toinen toisensa ymmärtämisenä, mikä johtui etupäässä
+siitä, että nautimme toistemme soitannollisista lahjoista. Me vietimme
+tuntikausia musiikkisalissa. Ja niin minä todellakin uskoin, mitä
+kerroin, vaikka hän ei silmillänsä ainoastaan katsellut minua, vaan
+kosketti minuun, ja se kosketus oli ylen hellää ja ihmeellistä.
+Enkä minä koko aikana sentään ajatellutkaan rakkautta. Minähän
+en ollut minkään näköinen ja olin jo melkein keski-ikäinen; hän
+sitä vastoin niin säteilevän kaunis nuori mies. Hän oli kuin nuori
+auringonjumala, jonka läheisyys lämmitti ja elähdytti minua. Melkein
+aina hän olikin lähelläni. Näin, totta puhuen, _minä_ katselin asioita
+konsertin jälkeisinä päivinä. Mutta _hän!_ Deryck, hän kertoi minulle
+jälkeenpäin, että kuullessaan minun laulavan 'Rukousnauhaa' hänelle
+yhtäkkiä valkeni jotakin, sekä lauluun että myös _minuun_ nähden.
+Hän sanoi aina pitäneensä minua hyvänä toverina, mutta silloin
+kohotettiin jotakin verhoa, siltä tuntui, ja hän näki, älysi ja tunsi
+minut naiseksi. Ja hän sanoi -- tämä tuntuu teistä epäilemättä vallan
+mahdottomalta, ja niin se minustakin tuntui -- mutta hän sanoi, että
+tämä hänen löytämänsä nainen oli hänen naisihanteensa ja ettei hän
+ikinä ollut mitään niin halunnut kuin nyt siitä pitäen minua omaksensa."
+
+Jane vaikeni ja katsoi hehkuvaan tulennokseen. Tohtori kääntyi hitaasti
+ja katseli Janeen. Hän oli itse kokenut, mikä valtava tenho hänen
+naisellisuudessaan piili -- ja miten vastustamattomaksi se kävi, jos
+kerran sen perille pääsi, se kun ei ollut pinnalla. Hän oli itse
+tuntenut, mikä äidillinen hellyys hänessä uinui. Hän oli tajunnut,
+millainen turvapaikka oli hänen sylinsä, miten virkistävää lepo hänen
+povellansa ja mikä selittämätön lohtu hänen rakkaudessansa. Ennen,
+yksinäisyyden ja vastoinkäymisten päivinä, oli tohtorin täytynyt
+paeta tätä Janen kätkettyä olemusta - tätä kallista aarretta, joka
+olisi ollut niin helposti otettavissa, sillä hän itse ei tiennyt sen
+arvoa. Mutta se oli aarre, josta hänellä ei ollut oikeutta ammentaa.
+Sen vuoksi hän täysin ymmärsi, kuinka suuri valta tällä kaikella oli
+mieheen, joka sen oli oppinut tuntemaan ja jota ei mikään estänyt
+voittamasta sitä omakseen.
+
+Mutta ääneensä hän sanoi vain: "En minä sitä ensinkään mahdottomana
+pidä."
+
+Jane oli tykkänään unohtanut tohtorin. Hän siirsi äkkiä katseensa pois
+tulennoksesta.
+
+"Tuntuu hyvältä, ettette pidä", sanoi hän, "mutta kyllä minä pidin.
+No niin, me lähdimme molemmat Overdenesta samana päivänä. Minä tulin
+teille, hän meni Shenstoneen. Silloin oli tiistai. Perjantaina minä
+saavuin Shenstoneen, ja me tapasimme taas toisemme. Tällaisesta
+lyhytaikaisesta erosta meidän 'yhteistunteemme' oli käynyt entistä
+syvemmäksi ja vienommaksi. Eräs kaunis amerikatar, Pauline Lister,
+oli Shenstonen vieraiden joukossa. Garth oli aivan haltioissaan
+hänen kauneudestaan ja kovin innostunut häntä maalaamaan. Kaikki
+olivat vallan varmoja, että Garth kosisi häntä. Niin minäkin luulin,
+ja vielä päälle päätteeksi kehoitin häntä siihen. Minä olin siitä
+niin mielissäni ja seurasin sydämestäni iloiten asiain kehitystä,
+vaikka hänen katseensa kyllä yhä viipyi minussa ja minä tiesin, että
+hänen päivänsä alkoi vasta meidän tavattuamme ja päättyi, kun olimme
+toisillemme toivottaneet hyvää yötä. Tunsin, että hän ensimmäiseksi ja
+viimeiseksi muisti minua, ja tämä tunne kultasi kaiken, teki elämän
+niin rikkaaksi, ja sittenkin minä pidin sitä vain harvinaisen kauniina
+ystävyytenä. Mutta samana iltana, jolloin saavuin Shenstoneen, pyysi
+hän minua päivällisen jälkeen kanssansa pengermälle, hänellä oli
+jotakin tähdellistä puhuttavaa minulle. Minä luulin hänen vanhaan
+tapaan uskovan minulle jonkin salaisuuden, ja varsinkin luulin saavani
+kuulla lähempiä tietoja hänen aikeistansa neiti Listeriin nähden.
+Siinä uskossa minä aivan levollisena lähdin hänen kanssaan. Oli kirkas
+kuutamo, minä istuin kaidepuulle odottamaan, että hän alkaisi puhua.
+Silloin -- voi, Deryck! Silloin se tapahtui!"
+
+Jane nojasi kyynärpäänsä polviinsa ja kätki kasvonsa ristiin pantuihin
+käsiinsä.
+
+"Minä en voi kertoa -- yksityiskohtia. Hänen rakkautensa vuoti
+ylitseni kuin juokseva kulta. Se kirvoitti minun sulkeutuneisuuteni,
+se mursi minun vakaumusteni jääkuoren, se tempasi minut myötänsä kuin
+ihmeellinen tulivirta. En tiennyt maasta enkä maailmasta, tiesin vain,
+että tämä rakkaus oli minun, minua varten. Ja sitten -- voi, Deryck!
+minä en voi sitä selittää -- en tiedä itsekään, miten kaikki tapahtui
+-- mutta tämä kuohuva tunnevirta tyyntyi minun povellani. Hän polvistui
+eteeni, kiersi kätensä ympärilleni, ja niin olimme ääneti sylityksin.
+Sillä hetkellä olin kokonaan hänen, ja hän tunsi sen. Siinä hän olisi
+saanut levätä vaikka tuntikausia, ellei olisi liikahtanut ja puhunut,
+mutta hän nosti päätään ja tarkasti minua. Sitten hän sanoi pari sanaa.
+En saata kerrata niitä, mutta ne saivat minut jälleen älyihini ja
+minulle valkeni, mitä kaikki tämä tarkoitti. Garth Dalmain pyysi minua
+vaimoksensa."
+
+Jane vaikeni odottaen, että tohtori jotenkin ilmaisisi hämmästystään.
+
+"Mitä muuta hän olisi voinut tarkoittaa?" sanoi Deryck Brand aivan
+tyynesti. Hän nosti kätensä huuliensa varjoksi tuntien niiden hieman
+värähtelevän. Janen tunnustus kävi häneen kovemmin kuin hän oli
+luullutkaan. "No, hyvä ystävä, mitä te sitten --?"
+
+"Minä nousin", sanoi Jane, "sillä niin kauan kuin hän oli siinä
+edessäni polvillaan, oli hän minun herrani, niin sieluni kuin
+ruumiinikin. Vaistoni sanoi, että jos hän suostuttaisi minut
+puolisoksensa, niin järkeni oli siihen myöntyvä ennen kuin koko muu
+olemukseni. Sanassa sanotaan 'henki, sielu ja ruumis', eikä 'ruumis,
+sielu ja henki', kuten ne usein käännetään, ja minä uskon, että tuo
+innoituksen sanelema järjestys on oikea."
+
+Tohtori teki nopean ymmärtämystä osoittavan liikkeen, "Hyvä Jumala,
+Jane!" sanoi hän. "Teille on valjennut totuus ja te ilmaisitte sen
+juuri niinkuin minä olisin tahtonut monesti ilmaista, mutta en ole
+kyennyt löytämään oikeita sanoja. Te löysitte ne, Jeanette."
+
+Jane katsoi häntä silmiin ja hymyili surullisesti. "Niinkö, poika?"
+sanoi hän. "Minä olen saanut niistä kalliisti maksaa. -- Minä työnsin
+luotani hänet, joka minua rakasti, ja sanoin tarvitsevani kaksitoista
+tuntia asiaa tyynesti harkitakseni. Hän oli niin varma kaikesta --
+varma minusta ja varma itsestään -- että hän ilman muuta suostui
+siihen. Pyynnöstäni hän jätti minut heti yksin. En voi kuvata, miten
+hän meni, en edes teille, Dicky. Lupasin seuraavana aamuna tulla
+häntä tapaamaan kirkkoon ja antaa vastaukseni. Hänen piti siellä
+kello yhdeltätoista koetella uusia urkuja. Tiesimme siellä saavamme
+olla kenenkään häiritsemättä. Minä menin. Hän lähetti pois polkijan.
+Sitten hän viittasi minua luoksensa kuoriin. Ympäristö oli niin
+tunnelmallinen. Hänen taiteilijasielunsa oli riemukasta odotusta
+tulvillaan. Hänen loistavista silmistään kuvastui täydellinen varmuus,
+mutta muuten hän oli kovin hillitty. Hän ei edes koskettanut minuun
+pyytäessään vastaustani. Sitten -- minä aivan ilman muuta hylkäsin
+hänet, syyn sanoin semmoisen, ettei hän voinut sitä kumota. Hän kääntyi
+ja lähti pois kirkosta. Emmekä me siitä päivästä tähän hetkeen ole
+sanaakaan vaihtaneet."
+
+Pitkä vaitiolo tohtorin vastaanottohuoneessa. Miehen sydän tunnestautui
+toisen sydämen tuskaan ja koetti hillitä suuttumustaan, kun ei vielä
+ollut kuullut asiaa loppuun saakka.
+
+Jane oli taas samassa mielentilassa kuin tuona kohtalokkaana
+hetkenäkin, ja taaskin hän uskoi sittenkin tehneensä oikein.
+
+Viimein tohtori keskeytti vaitiolon. Hän tarkasti Janea eikä
+irroittanut katsettaan hänen silmistänsä.
+
+"Ja miksi te hylkäsitte hänet, Jane?" Tavallisesti niin ystävällinen
+ääni oli nyt melkein tyly.
+
+Jane ojensi ymmärtämystä anoen käsiään. "Voi, hyvä ystävä, minun täytyy
+saada teidät ymmärtämään! Mitenkä olisin toisinkaan voinut tehdä,
+vaikka kyllä tiesin, että siten luovuin elämäni suurimmasta onnesta?
+Deryck, itsehän tunnette Garthin kyllin hyvin tietääksenne, kuinka hän
+on kauneudesta riippuvainen; aina pitää kaiken olla kaunista hänen
+ympärillänsä. Ennen kun meissä ilmeni tuo selittämätön toistemme
+kaipuu, hän puhui minulle tästä aivan avoimesti, sanoen muun muassa
+eräästä rumanpuoleisesta henkilöstä, jonka luonnetta ja lahjoja hän
+suuresti ihaili, mutta jonka kasvoista hän vasta samassa suhteessa oppi
+pitämään: 'Mutta eivät ne kasvot olleet sellaiset, joiden olisi aina
+suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä pöydässä. Mutta
+ei ihmiselle ollut toki pantu moista koetusta. Minulle se olisikin
+ollut sulaa kärsimystä.' Voi, Deryck! Kuinka minä olisin saattanut
+kahlita Garthia rumiin kasvoihini? Olisinko minä voinut ruveta
+jokapäiväiseksi, jokahetkiseksi koetukseksi tuolle päivänpaisteiselle,
+kauneutta rakastavalle sielulle? Tiedän kyllä sanottavan: 'Rakkaus
+on sokea!' Mutta se pitää paikkansa vain niin kauan kuin rakkaus ei
+vielä ole astunut hallitsijana valtakuntaansa. Kaihoava rakkaus näkee
+rakastetusta vain sen, mikä herätti kaihoamisen. Mutta kun rakkaus on
+päässyt toiveittensa perille, saa se näkönsä jälleen, ja jokapäiväisen,
+jokahetkisen harjoituksen kautta se tarkentuu ja käy ajan kuluessa --
+suurennuslasia ja kaukoputkea tarkemmaksi. Naimisissa oleva rakkaus
+ei ole sokea. Pyh! Kun näin ulkopuolinen oleilee pariskuntien luona,
+saa hän kyllä kuulla, mitä rakkaus näkee, molemmin puolin, ja varmasti
+karisevat uskottelut sen sokeudesta. Garth oli sokea noina ihanina
+päivinä, sen minä kyllä tiedän, eikä nähnyt, että minulta puuttui
+kaikki ulkonainen viehätys, sillä hän tahtoi yleensä vain minut. Mutta
+kun minä olisin ollut hänen omansa ja hän olisi mielin määrin saanut
+ammentaa sitä kauneutta, jota minun henkeni ja sieluni saattoi hänelle
+tarjota, kun olisi alkanut elämän yksitoikkoinen arki, joka sekin
+kaikkineen päivineen on elettävä, kun olisimme istuneet aamiaispöydässä
+ja minä olisin nähnyt hänen vilkaisevan minuun ja sitten kääntävän
+kasvonsa poispäin minusta, kun minä olisin siinä kahvikannun takana
+istuessani tuntenut olevani jotakuinkin ruma ja siis myös tiennyt että
+oman ystäväni kärsimys oli alkanut -- olisinko minä voinut kestää sitä?
+Eikö tuo onneton tunne, että ihan syyttäni alituisesti kiusasin häntä,
+olisi vähitellen tehnyt minua rumaa rumemmaksi, kunnes katkeruus ja
+pettymys ja, kukaties, mustasukkaisuus, kaikki yhdessä olisivat tehneet
+minut vallan jolsaksi? Sanokaa, Deryck, olisinko minä voinut kestää
+sitä?"
+
+Tohtori tarkasteli Janea kuin potilasta.
+
+"Mutta osuinpa minä diagnoosissani oikeaan, kun määräsin teidät
+lähtemään ulkomaille", virkkoi hän miettiväisenä. "Tosiaan, vaikka
+minulla oli niin vähän tietoja taudin oikeasta laadusta ja --"
+
+"Oih, poika", huudahti Jane tehden kärsimättömän kädenliikkeen, "älkää
+puhuko minulle kuin millekin potilaalle. Pitäkää toki minua ihmisenä
+ja sanokaa minulle suoraan -- niinkuin mies miehelle -- olisinko minä
+voinut kiinnittää Garth Dalmainia rumiin kasvoihini? Tiedättehän,
+etteivät ne ole minkään näköiset."
+
+Tohtori nauroi. Häntä huvitti se, että sai Janen suutahtamaan.
+"Mutta, hyvä tyttöni", sanoi hän, "jos puhuisin kuin mies miehelle,
+käyttäisin yhdestä ja toisesta koko ankaria sanoja. Mutta nyt puhuu
+mies naiselle -- ja vielä mies, joka kauan on kunnioittanut ja ihaillut
+todella ihailtavaa ja jaloa naista -- ja hän vastaa suoraan teidän
+kysymykseenne. Sanan tavallisessa merkityksessä te ette ole kaunis,
+eikä kukaan, joka teistä todella pitää, teille toisin sanoisi, sillä
+ei kenenkään, joka teidät tuntee ja teistä pitää, juolahda mieleenkään
+puhua kierosti teille. Me voimme myöntää, jos niin tahdotte, että
+te olette rumakin, vaikka minä tunnen puolen tusinaa nuoria miehiä,
+jotka heittäisivät minut ulos niistä sanoista, ja minun täytyisi
+puolustuksekseni selittää, että he kuulivat väärin ja että minä sanoin
+vain: 'Te olette _Jane_', ja siihen he olisivat täysin tyytyväisiä.
+Niin kauan kuin te olette oma itsenne, ovat ystävänne tyytyväisiä. Ja
+koska nyt kerran on puhe näistä rakkaista kasvoista, voin minä lisätä,
+että muistan aikoja, jolloin olisin voinut taivaltaa monia penikulmia
+saadakseni nähdä ne; kun ne olivat kaukana, kaipasin niitä lähelleni,
+kun ne olivat lähelläni, en koskaan toivonut niitä loitommalle."
+
+"Niin, mutta, Deryck, teidän ei tarvinnut niitä aina nähdä
+vastapäätänne pöydässä", intti Jane vakavana vastaan.
+
+"Valitettavasti ei. Mutta sitä enemmän nautin ateriasta, kun onnellinen
+sattuma toisinaan johti ne minua vastapäätä."
+
+"Mutta, Deryck -- _teidän ei tarvinnut suudella niitä_."
+
+Tohtori heitti päänsä taaksepäin ja purskahti nauramaan, niin että
+Flower portaita noustessaan ihmetteli, mihin heidän puheensa oli
+mahtanutkaan kääntyä.
+
+Mutta Jane oli aivan totinen eikä nähnyt asiassa mitään nauramista.
+
+"Ei, rakas ystävä", sanoi tohtori vähän tyynnyttyänsä, "minun
+ansioluettelooni kannattaa todella merkitä, etten kertaakaan näin
+moneen vuoteen ole suudellut niitä."
+
+"Dicky, älkää ärsyttäkö! Tämä on minulle elinkysymys, ja ellette nyt
+anna minulle viisaita ja harkituita neuvoja, meni koko minun vaikea
+tunnustukseni hukkaan."
+
+Tohtori muuttui heti vakavaksi. Hän kumartui eteenpäin ja tarttui Janen
+ristissä oleviin käsiin.
+
+"Rakas ystävä", sanoi hän, "antakaa anteeksi, jos tunnuin kovin
+välinpitämättömältä. Ajattelen vakavasti asiaanne ja olen altis
+kaikin tavoin teitä palvelemaan. Sallikaa minun tehdä muutamia
+kysymyksiä. Mitenkä te saitte Dalmainin uskomaan, että tämmöinen seikka
+voittamattomasti esti teitä menemästä naimisiin?"
+
+"En minä sitä syyksi sanonutkaan."
+
+"Millä perusteella te sitten hylkäsitte hänet?"
+
+"Minä kysyin, kuinka vanha hän oli?"
+
+"Jane! seisoessanne siinä hänen vieressään kuorissa, jonne hän oli
+tullut saamaan teidän vastaustanne?"
+
+"Niin. Se tuntui kauhealta, kun sitä perästäpäin ajattelin. Mutta se
+vaikutti."
+
+"Sitä minä en epäile. Entä sitten?"
+
+"Hän sanoi olevansa kahdenkymmenenseitsemän. Minä sanoin olevani
+kolmenkymmenen, näyttäväni kolmenkymmenenviidenvuotiaalta ja tuntevani
+olevani neljänkymmenen. Sanoin vielä lisäksi, että vaikka hän oli
+kahdenkymmenenseitsemän, hän näytti yhdeksäntoistavuotiaalta ja tunsi
+ihan varmasti usein olevansa vain yhdeksänvuotias."
+
+"No, ja --?"
+
+"Sitten minä sanoin, etten voi mennä naimisiin nuoren pojan kanssa."
+
+"Ja hän tyytyi siihen?"
+
+"Ensin hän näytti aivan tyrmistyneeltä. Sitten hän sanoi olevan
+vallan luonnollista, etten voinut mennä naimisiin hänen kanssaan, kun
+kerran hänestä niin ajattelin. Hän sanoi nyt ensi kerran tulleensa
+ajatelleeksi itseään tässä asiassa. Hän sanoi myös alistuvansa minun
+päätökseeni, ja niin hän lähti kirkosta emmekä me ole sen jälkeen
+tavanneet."
+
+"Jane", sanoi tohtori, "minä ihmettelen, ettei hän ollut
+tarkkasilmäisempi sillä kertaa. Te olette niin tottumaton käyttämään
+valhetta, että minä en usko teidän aivan alttarin juurella kyenneen
+kovinkaan vakuuttavasti valehtelemaan miehelle, jota rakastitte."
+
+Hieno puna kohosi Janen kasvoille.
+
+"Voi, Deryck, ei se ollut pelkkää valhetta. Se oli noita kauheita
+valheita, joissa on 'siteeksi totta' --."
+
+"'Ja täysivalhetta vastaan voi aina voittoisasti taistella, mutta
+vaikeaksi käy voittaa valhetta, joka osaksi on totta', sanoo Tennyson
+jossakin", lausui tohtori väliin.
+
+"Niin", vastasi Jane. "Hän ei voinut kumota sitä, sillä se oli
+osaksi totta. Hän _on_ iältään minua kolmea vuotta nuorempi ja
+mieleltään vielä sitäkin nuorempi. Ja osaksi minä juuri hänen
+miellyttävän nuorekkuutensa vuoksi pelkäsin omaa kypsyneisyyttäni
+ja vakaantuneisuuttani. Voi, Deryck, se oli kyllä osaksi totta,
+mutta suurimmaksi osaksi petosta. Ja peräti valheellista oli minun
+sanoa häntä 'nuoreksi pojaksi' -- miestä, jonka herruutta olin niin
+perin pohjin saanut tuntea edellisenä iltana. Siksi hän ei kyennyt
+panemaan vastaankaan, kun oli niin lopen hämmästynyt. Hän ei ollut
+koko aikana ensinkään ajatellut itseään, jota vastoin minä taas aivan
+sairaalloisesti tarkkasin omaa itseäni. Hän ajatteli vain minua. Minä
+ajattelin häntä ja -- itseäni."
+
+"Jane", virkkoi tohtori, "kaiken, mitä olette siitä asti kärsinyt,
+olette tinkimättä ansainnut."
+
+Jane painoi päänsä alas. "Minä tiedän sen."
+
+"Te petitte itseänne ettekä ollut suora hänellekään, joka rakasti
+teitä. Te riistitte jotakin kummaltakin, olitte vilpillinen
+kummallekin. Ettekö huomaa erehdystänne? Asia on hyvin yksinkertainen.
+Dalmain, kauneudenpalvoja, oli saanut tarpeekseen kauniista kasvoista.
+Hän oli leipurinpojan kaltainen, jolle ensin palvelukseen tullessa
+luvattiin torttuja ja muita leivoksia niin paljon kuin häntä vain
+halutti ja joka söikin niitä ensi viikolla niin paljon, että hänestä
+sittemmin aina tavallinen voileipä maistui paljon paremmalta: Te olitte
+Dalin voileipä. Olen pahoillani, jos vertaus ei miellytä teitä."
+
+Jane hymähti. "Päinvastoin vertaus miellyttää minua", sanoi hän.
+
+"Mutta te olitte paljon muutakin hänelle. Te olitte hänen
+naisihanteensa. Hän luotti teidän voimaanne ja hellyyteenne, teidän
+armauteenne ja vilpittömyyteenne. Särjitte hänen ihanteensa, petitte
+hänen luottamuksensa. Tämä haaveellinen ja valikoiva taiteilijaluonne,
+joka kuluttamattomin voimin kykeni uskollisesti ja hellästi
+rakastamaan, oli löytänyt sataman teidän rakkaudestanne, mutta
+kahdentoista tunnin kuluttua te ajoitte hänet jälleen tuuliajolle. Jane
+-- te teitte rikoksen. Sen miehen suurenmoinen henkinen tarmo näkyy
+siitä, millä tavoin hän sen kesti. Hänen taiteellinen kehityksensä
+ei pysähtynyt. Hänen parhaat teoksensa valmistuivat sen jälkeen.
+Ei hän kiihdyksissään, omaa tuskaansa ilkkuaksensa, tehnyt mitään
+kevytmielistä liittoa, eikä myös, vain teitä uhmataksensa, nainut
+rikkautta ja etuja, rakkautta kun puuttui. Hän olisi voinut tehdä
+kummatkin -- toisen tai toisen, tarkoitan. Ja kun minulle nyt selviää,
+mitä kaikkea tuo eilen näkemäni mies parka on jo saanut kestää teidän
+tähtenne! Hän taistelee niin uljaasti pimeydessänsä ja, päätänsä
+tyynyllä käännellen, riutuneilla kasvoilla heikko toivon kajastus,
+itseänsä lohduttelee: 'Sun ohjaukses' turvan tuo'. -- Jane, jos
+olisitte mies, niin totisesti minä teitä suomisin."
+
+Jane nytkähdytti olkapäitään ja kohotti päätään, hän sai hiukkasen
+takaisin entistä mielenlujuuttaan.
+
+"Hyvä ystävä, olette jo pehmittänyt minua kelpo lailla. Niin
+pehmittävät vain rehellisen suuttumuksen sanat. Ja nyt tuntuu
+helpommalta: -- Minun on kai vielä kerrottava, että yhtäkkiä,
+seisoessani suuren pyramidin huipulla, näin asiat toisessa valossa.
+Muistatteko sitä näköalaa selvine rajaviivoineen? Toisella puolella
+virta ja vihannuus, kasvillisuus ja hedelmällisyys, todellinen
+'yrttitarha'; toisella puolella laajaa tasamaata silmän kantamattomiin,
+kultainen, taivaanrannalle ulottuva vapaus, mutta ei kasvillisuuden
+merkkiäkään, ei viljelyksen toivoa, ainoastaan karu, hedelmätön erämaa.
+Se oli mielestäni oiva kuva omasta nykyisestä elämästäni. Garthin
+rakkaus kun olisi virran tavoin sitä kostuttanut, olisi se muuttanut
+sen oikeaksi 'Herran yrttitarhaksi'. Vähemmän olisi ollut vapautta,
+mutta poissa myös yksinäisyys. Ja lopultakin, vapaus, joka merkitsee
+yksinomaan itseänsä varten elämistä, käy ajan mittaan taakaksi. Sitten
+selvisi minulle myös, että olin tuominnut hänetkin samanlaiseen
+erämaanelämään. Menin vanhan sfinksin luo ja kysyin neuvoa. Sen
+rauhalliset, viisaat silmät, jotka näkevät tulevaisuuteen, olivat
+sanovinaan, 'Se vain elää, joka rakastaa.' Samana iltana päätin jättää
+sikseen koko Niilin matkani, palata kotiin, lähettää sanan Garthille,
+tunnustaa kaiken hänelle ja pyytää, että aloittaisimme elämän uudelleen
+juuri siitä, mihin kolme vuotta sitten kuutamoiltana sen Shenstonen
+pengermällä keskeytimme. Kymmenen minuuttia siitä, kun olin tehnyt
+päätökseni, kuulin hänen onnettomuudestansa."
+
+Tohtori varjosti kädellään kasvojansa. "Ajan pyörä", virkkoi hän
+hiljaa, "pyörii aina eteenpäin, taaksepäin ei milloinkaan."
+
+"Kyllä, Deryck, kyllä joskus", huudahti Jane. "Te ja Flower tiedätte,
+että se joskus pyörii niinkinpäin."
+
+Tohtori hymyili surumielisesti, mutta hellästi. "Tiedän kyllä", vastasi
+hän, "mutta poikkeus vain vahvistaa säännön." Sitten hän äkkiä jatkoi:
+"Mutta teihin nähden parantaa asiaa epäilemättä paljon se, että te
+jo ennen kuin kuulitte Dalmainin sokeudesta itsellenne tunnustitte
+olleenne väärässä ja myös päätitte luottaa häneen."
+
+"En tiedä, oliko minulle niinkään selvänä, että olin tehnyt väärin,
+mutta varmasti tiesin, etten voinut kauemmin elää ilman häntä ja siksi
+olin valmis uskaltamaan mitä tahansa. Ja nyt tietysti, kun poika
+raukkaani on kohdannut tällainen onnettomuus, on kaikki epäileminen ja
+empiminen mennyttä, asia on siltä kohdalta nyt aivan yksinkertainen."
+
+Tohtori katsoi Janeen kohottaen äkkiä tasaisia kulmakarvojaan. "Aivan
+yksinkertainen?" sanoi hän.
+
+Kun Jane näytti olevan tyytyväinen sanoihinsa eikä edes yrittänyt sen
+paremmin selittää niitä, nousi tohtori ja kohensi valkeata, jääden
+mietteisiinsä seisomaan sen eteen. Kun hän jälleen istuutui, oli hänen
+äänensä hyvin rauhallinen, mutta hänen sanontansa niin eloisaa, että
+Jane sen erikoisesti huomasi. Hän tunsi, että heidän keskustelunsa nyt
+oli tullut taitteeseen.
+
+"Sanokaahan minulle, rakas Jeanette", lausui tohtori, "mitä nyt aiotte
+tehdä."
+
+"Tehdäkö?" vastasi Jane. "Lähden tietysti suoraapäätä Garthin
+luo. Pyydän ainoastaan, että te neuvoisitte minulle, kuinka olisi
+parasta ilmoittaa hänelle minun tulostani, ja sanoisitte, voiko
+sen aiheuttamasta mielenliikutuksesta olla vaaraa hänelle. En
+sitä paitsi halua, että lääkäri tai sairaanhoitajatar kukaties
+estää minut pääsemästä hänen luoksensa. Minun paikkani on hänen
+luonansa. En pyydä elämältä muuta kuin saada olla hänen luonansa.
+Mutta sairaanhoitajattaret saattavat olla itsepintaisia, ja kiista
+sellaisissa olosuhteissa olisi sietämätöntä. Teidän sähkösanomanne
+päästäisi kaikesta."
+
+"Niin kyllä", sanoi tohtori hitaasti. "Minun sähkösanomani avaisi
+epäilemättä teille Garth Dalmainin sairashuoneen oven. Ja kun olisitte
+siellä, mitä sitten?"
+
+Kuvaamattoman hellä hymy ilmestyi Janen huulille. Tohtori näki sen,
+mutta käänsi pois katseensa. Ei hän eikä kukaan muukaan mies saanut
+nähdä sitä. Silmät, joiden olisi pitänyt se nähdä, olivat ainiaaksi
+sokeat.
+
+"Mitä sitten, Deryck? Sen sanoo rakkaus sitten. Kaikki esteet häviävät,
+ja Garth ja minä saamme olla yhdessä."
+
+Tohtori järjesti sormenpäänsä vastatusten perin täsmällisesti, ennen
+kuin hän mitään virkkoi. Kun hän sitten puhui, oli hänen äänensä hyvin
+tyyni ja ystävällinen.
+
+"Voi, Jane", sanoi hän, "sellainen on naisen näkökanta. Se on varmasti
+yksinkertaisin ja kukaties oikeinkin. Mutta Garthin sairasvuoteen
+ääressä joudutte miehen näkökannan kanssa vastakkain, ja minä pettäisin
+luottamuksenne, ellen sitä nyt jo selvittäisi. Miehen kannalta teidän
+oma järjetön menettelynne kolme vuotta sitten on saattanut teidät
+melkein mahdottomaan asemaan. Jos te nyt menette Garthin luo ja
+ilman muuta tarjoatte rakkautenne hänelle -- saman aarteen, mitä hän
+turhaan pyysi kolme vuotta sitten -- otaksuu hän tietenkin, että nyt
+tarjoamanne rakkaus on pääasiallisesti sääliä, ja Garth Dalmain ei ole
+mies, joka tyytyy sääliin toivomansa rakkauden sijaan. Eikä hän liioin
+sallisi kenenkään naisen -- kaikkein vähimmän juuri naisihanteensa
+-- liittyvän häneen, nyt sokeana, ellei hän olisi varma, että tämä
+liittyminen on naisen suurin ilo. Kuinka saattaisitte otaksua, että
+hän voisi uskoa näin olevan, kun hylkäsitte hänet, lähetitte luotanne
+silloin, kun hän täytti kaiken, mitä naissydän saattoi toivoa. Jos te
+taas selitätte hänelle, kuten epäilemättä aiotte tehdä, hylkäämisenne
+syyn, on hänen vastauksensa oleva: 'Ette voinut luottaa rakkauteeni,
+kun olin näkevä. Nyt, kun olen sokea enkä enää kykene todistamaan
+uskollisuuttani, nyt te tulette luokseni. Ei pakko ole hyveen todiste.
+En voi milloinkaan tuntea omistavani teidän täyttä luottamustanne,
+sillä tehän tulitte luokseni vasta sitten, kun onnettomuuteni vuoksi
+ei enää ollut omassa vallassani joko tehdä kuten pelkäsitte tai sitten
+todistaa olevani parempi kuin luulitte.' Rakas tyttö, sellaisilta
+näyttävät asiat miehestä, omani mukaan päätän Garthin kannan, enkä
+erehtyne, sillä, minun täytyy se tunnustaa, hän on voimakkaampi mies
+kuin minä. Jos minä olisin ollut hänen sijassansa kirkossa silloin,
+olisin heittäytynyt jalkoihinne ja koettanut hellyttää teitä. Garth
+Dalmainin mielenlujuus oli vallan yletön, kun hän noin sanallakaan
+vastustamatta kääntyi ja meni sen tähden, että nainen, joka edellisenä
+iltana oli tavallaan jo tunnustanut hänet omaksensa, seuraavana aamuna
+hylkäsi hänet vähäpätöisen ikäeron vuoksi. Pelkään, ettei voi otaksua
+hänen ajattelevan toisin nykyisestä tilanteesta."
+
+Janen kalpeiden kasvojen säikähtynyt ilme koski Deryckin sydämeen.
+
+"Mutta, Deryck -- hän rakastaa --"
+
+"Juuri _siksi_, että hän rakastaa, rakas tyttö, vaatii hän teiltä
+kaikkein parasta, eikä hän vähempään voi tyytyä."
+
+"Voi, rakas ystävä, auttakaa minua! Keksikää jokin neuvo! Sanokaa, mitä
+minun pitää tehdä!" Epätoivo kuvasti hänen silmistään.
+
+Tohtori istui pitkän aikaa ääneti mietteissään. Vihdoin hän puhui:
+"Näen yhden ainoan mahdollisuuden. Jos saataisiin Dal jollakin keinoin
+ymmärtämään teidän silloinen näkökantanne edes mahdolliseksi ja myös
+lausumaan siitä omat ajatuksensa jollekulle -- minulle esimerkiksi --
+niin että ne tulisivat teidän tietoonne, vaikkei niitä teidän tietoonne
+tarkoitettukaan, olisi teidän paljon helpompi tietää, miten menetellä.
+Mutta se on vaikeata. Jos voisitte olla niin sanoakseni kosketuksissa
+hänen henkensä kanssa, alituisesti häntä lähellä -- poika parka, onhan
+se nyt helppoa -- tarkoitan tietysti hänen sitä aavistamatta. Jos te
+esimerkiksi voisitte olla sairaanhoitajatar-seuralaisen tilalla, jonka
+aion sinne lähettää, ja saisitte tietää Garthin ajatukset asiasta, niin
+että hänen ei tarvitsisi epäillä, ettette te niitä tunne, kun sittemmin
+kaiken tunnustaisitte hänelle."
+
+Jane nytkähti tuolillansa. "Deryck, nyt minä tiedän! Voi, lähettäkää
+minut hänen sairaanhoitajatar-seuralaiseksensa! Ei hän ikinä voi
+aavistaa minua siksi. Hän ei _ole_ kolmeen vuoteen kuullut ääntäni ja
+luulee minun olevan Egyptissä. Muutamia viikkoja sitten kerrottiin
+kaikkien lehtien perheuutisissa, että minä vietän talvea Egyptissä ja
+Syyriassa ja viivyn poissa kotimaasta toukokuuhun asti. Ei yksikään
+ihminen tiedä, että olen palannut. Te tiedätte parhaiten, minkä verran
+minulla on kokemusta ja kuinka kykenevä olen sairaanhoitajattareksi.
+Koko sodan ajan oli meidän työmme yhtä paljon hengen ja sielun
+vaalimista kuin ruumiin hoitamista. Muuten ei työmme olisi ollut paljon
+mistään kotoisin. Voi, Dicky, kyllä te voitte minua huoleti suositella,
+minulla on vielä pukunikin tallessa tarpeen varalta. Minä voin olla
+lähtövalmiina vuorokauden kuluessa ja voin lähteä minä sisarena tahansa
+ja syödä vaikka keittiössä, jos niikseen tulee."
+
+"Mutta, tyttö kulta", virkkoi tohtori levollisesti, "ettehän te voi
+'minä sisarena tahansa' _lähteä_, paha kyllä. Voitte lähteä ainoastaan
+sisar Rosemary Grayna, sillä minä tein välipuheen hänen kanssaan
+tänä aamuna ja lähetin aivan yksityiskohtaisen kuvauksen hänestä
+tohtori Mackenzielle, joka ihan varmaan lukee sen potilaallensa. En
+milloinkaan vaihda potilaan hoitajatarta, ellei taitamattomuus siihen
+pakota. Ja sisar Rosemary Gray taitaisi helpommin kyetä lentämään kuin
+suorittamaan tehtäväänsä kelvottomasti. Ei hänen tarvitse keittiössä
+syödä. Hän on säätyläisnainen ja tietysti hänelle siellä kaikki
+järjestetään sen mukaan. Olisin tosiaankin sydämestäni suonut, että
+te olisitte ollut hänen sijassaan, vaikka vähän epäilenkin, kuinka
+olisitte osassanne onnistunut. -- Ja nyt on minulla teille vähän
+kerrottavaa. Juuri ennen lähtöäni kysyi Dalmain teitä. Varovasti
+hän pujahdutti teidät herttuattaren ja Flowerin väliin, mutta ei
+voinut estää verta nousemasta laihtuneille poskillensa, ja lujasti
+hän pusersi peitettä koettaessaan puhua niin luonnollisella äänellä
+kuin mahdollista. Hän kysyi, missä te olitte. Sanoin, että luulin
+teidän olevan Egyptissä. Ja koska teidän piti tulla kotiin? Kerroin
+kuulleeni, että aioitte palata Jerusalemiin pääsiäiseksi sekä että
+otaksuin teidän tulevan kotiin joko huhtikuun lopulla tai aivan
+toukokuun alussa. Hän kysyi, kuinka te jaksoitte. Vastasin, että olitte
+hitaanlainen kirjeitä kirjoittamaan, mutta että sattumalta näkemistäni
+sähkösanomista ja postikorteista päättäen voitte sangen hyvin ja myös
+nautitte matkastanne. Sitten vielä lisäsin, että minä lähetin teidät
+ulkomaille, koska olitte aivan menehtymäisillänne. Hän teki nopean
+kädenliikkeen, melkein kuin olisi tahtonut lyödä minua, kun uskalsin
+käyttää moista sanaa. 'Menehtymäisillään? Hän!' Hänen äänensä ilmaisi
+sanomatonta ylenkatsetta sekä minua että minun otaksumisiani kohtaan.
+Sitten hän rupesi kiireesti tarkkaan kyselemään uutisia Flowerista. Hän
+oli jo ennen kysellyt herttuattaresta kaiken, mitä oikeastaan aikoi
+kysyä teistä. Saatuaan kuulla, että Flower oli kotona ja voi hyvin
+sekä oli lähettänyt hänelle sydämelliset terveisensä, pyysi hän minua
+selailemaan lävitse kirjeet, joita oli tavaton määrä odottamassa, että
+hän voimistuisi niin paljon, että ne voitiin lukea hänelle, ja sanomaan
+hänelle, mitä tuttuja käsialoja niissä oli. Kaikki ihmiset näkyivät
+lähettäneen hänelle osanottokirjeitä, poika paralle. Mainitsin hänelle
+toistakymmentä nimeä -- siellä oli erään kuninkaallisenkin käsialaa
+joukossa. Hän tahtoi tietää, oliko jokin ulkomailta. Oli kaksi tai
+kolme. Tunsin niiden kirjoittajat ja mainitsin nimet. Hän ei jaksanut
+kuulla niitä luettavan. Kuninkaallinen kirje jäi avaamatta, vaikka
+hän pyysi sitä käteensä ja hypisteli pientä punaista kruunua. Sitten
+hän sanoi: 'Eikö siellä ole mitään herttuattarelta?' Oli kyllä. Sen
+hän halusi kuulla, niin että minä avasin sen ja luin. Se oli hyvin
+hänen armonsa luonteen mukainen, osaaottava ja sydämellinen ja samalla
+hienotunteinen. Mutta kesken kaiken hän kirjoitti: 'Mutta Janeen tämä
+koskee. Minä kirjoitan tästä hänelle niin pian kuin vain saan häneltä
+taas osoitteen. Tällä haavaa en edes aavista, missä maailman kolkassa
+minun rakas sisarentyttäreni oleilee. Viimeksi kuullessani hänestä oli
+hän menossa naimisiin erään pienen japanilaisen kanssa ja aikoi asettua
+asumaan Japaniin. Vaikka, jos Japanissa kaikki on osapuilleenkaan
+sikäläisten paperivarjostimien mukaista, en ymmärrä, mistä sieltä
+kääpiöiden maasta löytäisi talon tai miehen tai -- miksi niitä nyt
+sanotaan, joissa ne ajelevat, joka olisi kyllin vankka Janelle.'
+Ihan vaistomaisesti minä hyppäsin yli koko japanilaisen naimisjutun.
+Kun lopetin lukemisen, kysyi hän ihan suoraan, eikö teiltä ollut
+kirjettä. Vastasin, ettei ollut, mutta että oli myös hyvin luultavaa,
+ettei uutinen ollut vielä ennättänyt teidän tietoonne, sillä siinä
+tapauksessa olisitte jo aivan varmasti kirjoittanut. Niin toivon teidän
+tekevänkin ja sisar Rosemary Grayn on määrä lukea hänelle kaikki hänen
+kirjeensä."
+
+"Voi, Deryck", sanoi Jane murtuneena, "en kestä tätä! Minun täytyy
+mennä hänen luokseen!"
+
+Puhelin soi kiivaasti tohtorin kirjoituspöydällä. Hän meni sinne ja
+otti kuulotorven.
+
+"Halloo!... On, juuri tohtori Brand... Kuka puhuu? Sallikaa minun
+kysyä, kuka puhuu?... Vai niin, tekö, ylihoitajatar?" -- Janesta oli
+vallan ikävää, ettei ylihoitajatar nähnyt, kuinka ystävällisesti
+tohtori hymyili. -- "Kyllä? Minkä nimen te sanoitte? -- -- --
+Epäilemättä. Tänä aamuna, se oli valmiiksi sovittu asia. Hyvin vaikea
+tapaus. Hänen pitäisi tulla minun luokseni nyt illalla. -- -- --
+Mitä? -- -- --. Erehdys työjärjestyksessä? Jaha, minä ymmärrän.
+-- -- -- lähtenyt, minne? Minne?... Olkaa hyvä, avatkaa se. -- -- --
+Austraaliaan! Ja on jo lähtenyt! -- -- -- Niin, minä kuulin, että
+lääkäri on määrännyt hänet sinne -- -- -- No, mutta hyväinen aika,
+eihän se teidän syynne ole -- -- --. Kiitoksia, mutta ei nyt tällä
+kertaa. Minulla on eräs toinen tiedossa -- -- --. Kyllä -- -- -- Kyllä
+-- -- --. Epäilemättä hän sopisi. Kyllä minä ilmoitan teille, jos
+tarvitsen häntä -- -- --. Hyvästi ja hyvin paljon kiitoksia."
+
+Tohtori laski kuulotorven paikoilleen. Sitten hän kääntyi Janeen;
+hieno, hiukan kahdenvaiheinen hymy kareili hänen suupielissään.
+
+"Jeannette", virkkoi hän, "en luota onnensattumiin. Mutta uskon
+korkeimpaan johtoon, joka aikeitamme joko auttaa tai tekee ne tyhjiksi.
+Teidän on mentävä."
+
+
+
+
+Kuudestoista luku
+
+TOHTORI KEKSII KEINON.
+
+
+"Ja nyt miettimään, miten on meneteltävä", virkkoi tohtori, kun Jane
+oli vähän tointunut. "Teidän täytyy lähteä ylihuomenna, yöjunalla
+Eustonin asemalta. Ennätättekö valmiiksi siihen mennessä?"
+
+"Minä olen heti valmis", vastasi Jane. "Teidän on lähdettävä sisar
+Rosemary Grayna."
+
+"Se ei minua miellytä", keskeytti Jane. "Ottaisin mieluummin tekaistun
+nimen. Kuvitelkaapa, että oikea Rosemary Gray ilmestyisi sinne tai
+joku, joka hänet tuntee."
+
+"Rakas ystävä, hänhän on nyt jo puolimatkassa Austraaliaan, ettekä
+te muutenkaan siellä muita näe kuin tohtorin ja palvelusväen.
+Mahdollisempaa olisi, että joku matkoillaan osuisi poikkeamaan sinne
+ja tuntisi teidät. Mutta siihen vaaraan meidän täytyy alistua. Siltä
+varalta, että syntyisi jonkinlaisia sekaannuksia, annan mukaanne
+kirjeen, jonka tarpeen vaatiessa voitte näyttää ja jossa selitän, että
+samalla kun lupauduitte sisar Rosemary Grayn sijaiseksi suostuitte
+myös pyynnöstäni käyttämään hänen nimeänsä, jotta ei tarvitsisi
+antaa mitään selityksiä sairaalle, ne kun vain olisivat haitaksi
+hänen säännölliselle toipumisellensa. Näin voin vallan omatunto
+hyvänä vakuuttaa, sillä asiassa on enemmän perää kuin päältäpäin
+otaksuisikaan. Niin että teidän on nyt mukauduttava osaanne ja
+näyteltävä se niin luontevasti kuin vain teidän viisi jalkaanne
+yksitoista tuumaanne suinkin myöntää. Teidän on näet muistettava,
+että kuvasin teidät tohtori Mackenzielle pieneksi sieväksi olennoksi,
+hienoksi ja miellyttäväksi ja melkoista pystyvämmäksi kuin miltä
+näyttää."
+
+"Dicky! Hetihän hän huomaa, etten minä ole kirjeessä kuvattu henkilö."
+
+"Älkää hätääntykö! Muistakaa, että olemme tekemisissä skottilaisen
+kanssa, eikä skottilainen niin vain 'heti' pääse asiain perille.
+Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka ylen varmasti. Ja kun hän
+on vähän aikaa tarkastellut teitä, on hänestä oleva perin selvää, että
+minä olen 'vasta vaivainen naistentuntija' sekä että sisar Gray on
+kaikin tavoin paljon hienompi, kuin miksi minä hänet kuvasin. Mutta
+siihen mennessä on hän jo ennättänyt Dalmainille kuvata hoitajattaren
+minun kirjeeni mukaan, ja sehän juuri tärkeätä onkin. Meidän täytyy
+toivoa, että kaitselmus antaa apua, niin ettei vanha Robbie rupea
+täydentämään kuvausta omien havaintojensa mukaan. Koettakaa estää sitä.
+Jos kunnon tohtori näyttää epäilevän teitä, viekää hänet syrjään,
+näyttäkää kirje ja sanokaa suora totuus. Vaikka en sittenkään luule,
+että teidän tarvitsee näin tehdä. Mutta sairaaseen nähden teidän
+tulee muistaa, että sokeiden kuulo on äärettömän herkkä. Kulkekaa
+keveästi. Älkää päästäkö häntä arvioimaan kokoanne. Koettakaa muistaa,
+ettei teidän otaksuta ylettyvän viiden jalan korkuisen kirjakaapin
+ylimmälle hyllylle ilman tuolia tai tikapuita. Ja kun potilas pääsee
+nousemaan ja kävelemään, on teidän varottava, ettei hän huomaa
+hoitajattarensa olevan rahtusen häntä itseänsä pitempi. Sen ei pitäisi
+ollakaan vaikeata, hänen päähänpistonsahan on, ettei kukaan nainen
+saa koskettaa häneen, sokeaan. Hänen palvelijansa taluttaa häntä. Ja
+tiedättekö, Jane, en uskokaan, ettei jokainen, joka kerran on pitänyt
+teidän kättänne omassaan, tuntisi sitä toisella kerralla. Sen tähden
+neuvoisin teitä välttämään kädenantamista. Mutta kaikki tämä varominen
+ei päästä vaarallisimmasta ilmiantajasta -- teidän äänestänne. Voitteko
+otaksuakaan, ettei hän sitä tunne?"
+
+"Siinä tapauksessa minun on rohkeasti katsottava vaaraa silmästä
+silmään", sanoi Jane, "ja teidän täytyy auttaa minua. Selittäkää nyt
+minulle asiat ihan niinkuin selittäisitte ne, jos olisin oikea sisar
+Rosemary Gray ja ääneni muistuttaisi kovasti omaa ääntäni."
+
+Tohtori hymähti. "Hyvä sisar Rosemary", virkkoi hän, "älkää suinkaan
+hämmästykö, jos potilas teille huomauttaa, että äänenne aivan
+merkillisesti muistuttaa erään yhteisen ystävämme ääntä. Alituisesti
+minäkin sen huomaan."
+
+"Niinkö, herra tohtori", sanoi Jane. "Sallitteko minun kysyä, kenen
+ääntä minun ääneni sitten niin muistuttaa?"
+
+"Jalosukuisen neiti Jane Championin", vastasi tohtori hymyillen
+ystävällisesti kuten aina sairaanhoitajattarille puhuessaan.
+"Tunnetteko hänet?"
+
+"Jonkin verran", vastasi Jane, "ja toivon vuosien kuluessa oppivani
+häntä yhä paremmin tuntemaan."
+
+He nauroivat molemmin. "Kiitoksia, Dicky. Nyt tiedän, mitä sanon
+potilaalle. -- Mutta oi voi, kyllä se on vaikeata! Käyköhän lopultakaan
+mahdolliseksi näin pettää Garthia -- älykästä, terävää Garthia! Saanko
+minä milloinkaan voimaa siihen?"
+
+"Jos panette arvoa omalle ja hänen mahdolliselle onnellensa, riittää
+teillä kyllä voimaa, rakas ystävä. Ja nyt minun täytyy lähettää
+teidät kiireesti Portland Placeen, muuten tulette liian myöhään
+päivälliselle, ja, kuten hyvin tiedätte, sitä ei herttuatar siedä,
+ei vaikka myöhästynyt palaisi matkalta maan ympäri. Jos otatte minun
+neuvostani vaarin, kerrotte koko jutun vanhalle, järkevälle tädillenne,
+jättäen tietysti pois kaikki kuutamojutut, ja kysytte hänen mieltänsä
+meidän suunnitelmistamme. Hänen viisaat neuvonsa ovat suuriarvoisia, ja
+tuonnempana olette iloinen, että voitte saada häneltä apua."
+
+He nousivat ja katselivat toisiansa seisten roihumatolla pesän edessä.
+
+"Rakas poika", virkkoi Jane liikutettuna, "te olette ollut niin hyvä
+minulle, niin uskollinen. Mitä tapahtuneekin, ainian olen teille
+kiitollinen."
+
+"Joutavia!" sanoi tohtori. "Älkää silloin, puhuko kiitollisuudesta, kun
+minä maksan vanhoja velkojani. -- Huomenna minulla ei ole hetkeäkään
+aikaa, ja yhtä kiinni olen työssä, nähdäkseni, myös ylihuomenna. Mutta
+syödään yhdessä päivällistä Eustonin asemalla kello seitsemältä, ja
+niin minä olen teitä saattamassa samalla. Juna lähtee kahdeksalta,
+Aberdeenissa olette heti seitsemän jäljestä seuraavana aamuna ja
+Gleneeshiin ennätätte parhaiksi aamiaiselle. Saattepa nähdä, kuinka
+nautitte ajaessanne aamuvalaistuksessa ja miten nummituulet virkistävät
+vallan ihmeellisesti. -- Kiitoksia, Stoddart. Neiti Champion on
+valmis lähtemään. Halloo, Flower! Katsokaa ylöspäin, Jane! Flower ja
+Dicky ja Blossom seisovat ylimmällä porrastaitteella ja heittävät
+teille kokonaisia suukkoskuuroja. Niin, niin, mainitsemanne virta voi
+tosiaan saada aikaan oikean 'Herran yrttitarhan'. Kas niin, nojatkaa
+nyt taaksepäin ja laskekaa harso silmillenne. Ah, niin, enhän minä
+muistanut, että te ette sellaisia käytä. Viisas tyttö! Jos kaikki
+naiset seuraisivat esimerkkiänne, kävisi silmälääkärien leipä sangen
+niukaksi. Mutta nojatkaa taaksepäin, eihän teitä saa kukaan nähdä,
+kun teidän kerran pitää yhä olla Kairossa, hankkeissa Niilinmatkalle.
+Ja kuulkaa, -- tohtori pisti päänsä sisään vaunujen ikkunasta --
+muistakaa: hyvin vaatimattomasti matkakapineita mukaan! Ainoastaan
+pieni sairaanhoitajattarien matkalaukku ja siinä selvät kirjaimet R.G.!"
+
+"Kiitoksia, rakas poika", kuiskasi Jane. "Kaikkea te ajattelettekin!"
+
+"Minähän ajattelen teitä", sanoi tohtori. Monina raskaina hetkinä Jane
+sittemmin lohdutuksekseen muisteli näitä viimeisiä sanoja.
+
+
+
+
+Seitsemästoista luku.
+
+SISAR ROSEMARY GRAY.
+
+
+Sisar Rosemary Gray saapui Gleneeshiin. Kun hän matkalaukkuineen oli
+jäänyt erään sivuradan välisillalle, tuntui hänestä, kuin olisi hän
+siihen pilvistä pudonnut, jättänyt oman maailmansa ja oman itsensäkin
+jonnekin kaukaiseen kiertotähteen.
+
+Auto odotti aseman edessä, ja hetkisen hän pelkäsi, että ohjaaja
+kunnioittavasti tervehtimällä ilmaisisi tunteneensa hänet. Mutta tämä
+mies oli yhtä jämeä ja turta kuin mikä muu auton osa ainakin eikä
+kiinnittänyt huomiota enemmän häneen kuin hänen matkalaukkuunsakaan.
+Sairaanhoitajatar ja tämän matkalaukku, molemmat vain matkatavaroita,
+jotka hänen oli määrä toimittaa Gleneeshiin. Sfinksin kaltaisena
+hän tuijotti nahkaisen lakinlippansa alta suoraan eteensä, hitaan
+ja juhlallisen asemamiehen auttaessa Janea ja hänen matkalaukkuansa
+autoon. Kun Jane oli antanut kantajalle kolme penceä, koettaen
+tunnollisesti suorittaa maksunsakin matkalaukun mukaisesti, teki
+ohjaaja, sanaa virkkamatta, toisella jalallaan ja käsillään aivan
+koneellisen liikkeen ja auto kiiti asemalta vuoristoon päin.
+
+Kohti tuoksuvia kanervikkoja ja harmaita kallioita, penikulmanlaajuisia
+nummia, taivasta ja yksinäisyyttä. Voimakkaammin kuin milloinkaan
+ennen tunsi Jane siirtyneensä toiseen maailmaan. Ja niin mitätön
+pikkuseikka kuin se, että joku palvelija ei tavalliseen tapaan hyvin
+kunnioittavasti tervehtinyt häntä, herätti hänessä onnistumisen
+toiveita, luottamustakin onnistumiseen.
+
+Hän oli usein kuullut puhuttavan Garthin vanhasta linnasta, joka oli
+perintöä äidin puolelta, mutta ei hän sittenkään ollut odottanut tämän
+veroista ihanuutta, ei näin juhlallista linnatietä eikä porttiholvia.
+Kun he vinhasti nousivat ylämäkeä ja harmaat tornit tulivat näkyviin,
+taustana ylhäällä ja alhaalla laajat, uhkeat havumetsät, soi Janen
+korvissa Garthin poikamainen, elämäniloa uhkuva ääni, kun hän
+puhui Overdenessa setripuun alla: "Toivoisin teidän näkevän Castle
+Gleneeshin. Te nauttisitte pengermän näköalasta ja metsästä ja
+nummista." Ja sitten hän oli nauraen selittänyt kutsuvansa luoksensa
+"hienoja vieraita" hänkin ja herttuattaren suojin. Silloin oli Janekin
+luvannut tulla sinne. Ja nyt oli hän, kaiken tämän ihanuuden omistaja,
+sokea ja avuton, ja Jane itse ajoi hänelle ja kaikille muillekin
+tuntemattomana Gleneeshin komeasta porttiholvista sisään jonkinmoisena
+sairaanhoitajatar-yksityiskirjurina. Jane oli sanonut Overdenessa:
+"Niin, kutsukaa, ja saadaan nähdä kuinka käy." Näin oli käynyt. Mutta
+miten oli käyvä vastedes?
+
+Simpson, Garthin palvelija, oli vastassa ovella, ja taas oli yksi
+mahdollinen vaara onnellisesti ohi. Kolme vuotta sitten ei hän vielä
+ollut Garthin palveluksessa eikä nähtävästi tuntenut Janea ulkonäöltä.
+Jane katseli ympärilleen vanhassa hallissa, pitämättä kiirettä, aivan
+maalaisherraskartanoon ensi kertaa saapuneen talon ystävä tapaan. Hän
+tarkasteli suurta, erikoista tulisijaa ja komeita hirvensarvia, joita
+oli korkealla seinillä. Mutta sitten hän huomasi, että Simpson, itse
+jo puolivälissä leveitä tammiportaita, odotti, että sairaanhoitajatar
+hieman kiirehtisi. Niin tämä tekikin, ja portaiden yläpäässä tuli vanha
+Margery vastaanottamaan. Ilman batistimyssyä, mustaa satiiniesiliinaa
+ja lavendelinvärisiä nauhojakin Jane olisi tuntenut Garthin hoitajan,
+emännöitsijän ja äidillisen ystävän. Silmäys vakaviin, ystävällisiin
+kasvoihin, ryppyisiin mutta ruusuisiin -- vanhuuden ja täydellisen
+terveyden kauniiseen yhtymään -- riitti. Ei voinut erehtyä älykkäistä
+kirkkaista, pinnan allekin helposti näkevistä silmistä. Hän vei Janen
+tämän omaan huoneeseen koko ajan ystävällisesti ja arvokkaasti puhellen
+ja koettaen kaikin tavoin toivottaa hänet tervetulleeksi ja saada
+hänet tuntemaan, että hän voi siellä olla aivan kuin kotonaan silti
+unohtamatta synkkää surua, mikä lepäsi talon yllä ja teki tulijankin
+siellä tarpeelliseksi. Joka lauseen lopussa hän mainitsi häntä 'sisar
+Grayksi', äänen hieman kohotessa ja r:n sorahtaessa, mikä ihan
+liikutti Janea. Hänen teki mielensä sanoa: "Rakas vanha ystävä! Kuinka
+onnellista saada olla teidän kanssanne samassa talossa!" Mutta samassa
+hän muisti, että niin olisi jalosukuisen neiti Jane Championin käynyt
+sanominen, sehän olisi ollut vain Margerya imartelevaa alentumista
+hänen puoleltaan, mutta sisar Rosemary Grayn suusta se olisi tuntunut
+aivan liian tungettelevalta. Sen tähden hän meni vallan nöyrästi
+Margeryn perässä häntä varten järjestettyyn somaan huoneeseen, ihaili
+huonekalukangasta, vastaili kyselyihin yöllisestä matkastansa ja
+selitti, että hän olisi sangen kiitollinen aamiaisesta, mutta vielä
+kiitollisempi, jos hänen sopisi sitä ennen kylpeä.
+
+Ja nyt Jane oli sekä kylpenyt että syönyt aamiaisenkin. Hän seisoi
+ikkunansa ääressä katselemassa suurenmoista näköalaa ja odotellen
+lääkäriä, jonka sitten piti viedä hänet Garthin huoneeseen.
+
+Hän oli pukenut yllensä uusimman ja ohjesääntöjen mukaisimman
+ammattipukunsa, sinisen pumpulihameen, jossa oli valkoinen kaulus ja
+valkoiset kalvosimet, ja suuren valkoisen olkanauhallisen esiliinan.
+Hänellä oli myös pukeva päähine, jota siinä laitoksessa käytettiin,
+missä hän aikoinaan oli harjoitellut. Ei hän tosin aikonut sittemmin
+päähinettä käyttää, mutta tohtori Mackenzien varalta hän tahtoi tänä
+aamuna olla yksityiskohtia myöten niin asianmukainen kuin suinkin.
+Hänellä oli muuten kiusallinen vaisto siitä, että hän tässä perin
+vakaanyksinkertaisessa puvussa näytti tavallista pitemmältä huolimatta
+kumipohjaisten kenkiensä matalista koroista. Hänen täytyi vain
+toivoa, että Deryckin otaksumat tohtori Mackenzien huomionteoista
+osoittautuisivat oikeiksi. Kaukana, laaksosta valkeana nauhana
+kiemurtelevalla tiellä hän näki korkeiden gig-kärryjen ajavan aika
+vauhtia. Joku herra istui niillä, takana kyytipoika. Nyt oli hetki
+tullut.
+
+Jane polvistui ikkunan ääreen ja rukoili voimaa, viisautta ja
+rohkeutta. Hän ei saanut selvää näkemystä mistään. Hän oli ajatellut
+niin paljon ja niin herkeämättä, että hänen henkinen näkönsä oli aivan
+sumentunut. Garthinkin rakkaiden kasvojen piirteet olivat häipyneet
+hänen mielestänsä, hän ei saanut niitä selviksi, vaikka kiihkeästi
+ponnisti. Selvää oli hänelle sillä hetkellä ainoastaan, että muutaman
+minuutin kuluttua hänen oli mentävä huoneeseen, missä Garth makasi. Hän
+saisi nähdä kasvot, joita ei ollut nähnyt sen jälkeen kuin he olivat
+yhdessä seisoneet alttariaitauksessa -- kasvot, joilta katosi iloinen
+luottamus ja sijaan tuli hyytävä pettymys. "Ah, armollasi virvoita."
+Pian hän saisi nähdä nuo rakkaat kasvot, mutta Garth, sokea, ei näkisi
+hänen kasvojaan, ja hänen oli siis helppoa uskotella hänelle olevansa
+kuka tahansa.
+
+Kärryt olivat ennättäneet viimeiseen tienmutkaan, eikä ikkunasta voinut
+nähdä niiden saapumista pääportaiden eteen.
+
+Jane nousi ja seisoi odottaen. Yhtäkkiä muistui hänen mieleensä kaksi
+lausetta hänen ja Deryckin keskustelusta. Hän oli sanonut: "Saanko minä
+milloinkaan voimaa siihen?" Ja Deryck oli vakavana vastannut: "Jos
+panette arvoa omalle ja hänen mahdolliselle onnellensa, riittää teillä
+kyllä voimaa."
+
+Oveen koputettiin. Jane astui huoneen poikki ja avasi.
+
+Simpson seisoi kynnyksellä.
+
+"Tohtori Mackenzie odottaa kirjastossa."
+
+"Olkaa hyvä ja opastakaa minut sinne", sanoi sisar Rosemary Gray.
+
+
+
+
+Kahdeksastoista luku.
+
+NUMMIEN NAPOLEON.
+
+
+Uunin edessä karhuntaljalla, selin tulennokseen, seisoi tohtori Robert
+Mackenzie, jota tuttavien kesken mainittiin "tohtori Robiksi" tai
+"vanhaksi Robbieksi" aina sen mukaan, kuinka likeinen tuttava puhuja
+oli.
+
+Janen ensi vaikutelma tohtorista oli: lyhyt, tanakka mies, yllä
+hylkeennahkaliivit, jotka lienevät nähneet parempiakin päiviä,
+ja kulunut, ohut päällysnuttu, tarpeeksi avara kolmellekin
+hänenmoisellensa, asento napoleonimainen -- lyhyet lenkosääret
+harallaan, käsivarret ristissä rinnalla, olkapäät koholla -- niin
+että olisi luullut vielä ylempänä näkevänsä norsunluunvalkean ihon,
+roomalaisen nenän, ylpeän suun ja ohuet huulet, joiden puserruksesta
+luki itsetietoista voimaa. Mutta päinvastoin olivatkin kasvot ruskeat
+ja pisamaiset, nenä pirteästi pystyssä taivasta kohti, leuka lihava ja
+punakka ja viikset punertavat, riippuvat. Ainoastaan silmät vetivät
+huomiota puoleensa, terävät, siniset silmät, jotka joutuivat melkein
+tykkänään piiloon tuuheiden, punertavien kulmakarvain alle, kun hän
+ne tutkivasti suuntasi johonkin, ja erottuivat vain pieninä sinisinä
+valopilkkuina.
+
+Tuskin oli Jane ollut tohtorin kanssa pariakaan minuuttia, kun hänelle
+jo oli selvillä, ettei tämä syvästi jotakin miettiessään lainkaan
+tarkannut ruumistansa, joka siten saattoi suorittaa mitä omituisimpia
+tekoja aivan itsetoimivasti, niin että hänen ystävänsä olivat
+huomauttaneet: "Robbie pureskelee rikki tusinoittain hyviä kynänvarsia,
+sillä aikaa kun tohtori Mackenzie harkitsee jotakin erinomaista
+reseptiä."
+
+Janen astuessa sisään hän luki erästä kirjettä, jonka Jane ihan
+vaistomaisesti tiesi olevan Deryckiltä, eikä kohottanut heti silmiänsä
+siitä. Kun hän sitten katsoi ylöspäin, huomasi Jane, kuinka hän aivan
+silminnähtävästi hätkähti hämmästyksestä. Hän avasi suunsa puhuakseen,
+ja Janen mieleen muistui väkisinkin kesy kultakala Overdenessa, joka
+kohosi pinnalle aina, kun herttuatar heitti veteen leivänmurusia.
+Tohtori sulki taas suunsa sanaakaan virkkamatta ja rupesi uudelleen
+tutkimaan Deryckin kirjettä. Jane tunsi olevansa leivänmurunen tai
+oikeammin sanoen kameli, jota tohtorin oli sangen vaikea niellä.
+
+Jane odotti kunnioittavan ääneti, ja Deryckin sanat tyynnyttivät hänen
+levottomia ajatuksiansa. "Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka
+ylen varmasti. Hänestä on oleva perin selvää, että minä vasta olen
+vaivainen naistentuntija."
+
+Vihdoin matolla seisova pieni mies kohotti katseensa Janen silmiin --
+ja voi, korkealle hänen täytyi se kohottaakin!
+
+"Sisar --? Sairaanhoitajatar --?" kysyi hän, ja Janesta hänen tutkivat
+silmänsä näyttivät heinäsuovaan pudonneilta sinisen porsliinin
+sirpaleilta.
+
+"Rosemary Gray", vastasi Jane nöyrästi ikään kuin äänellänsä
+niiaten. Hänestä tuntui siltä kuin olisivat he olleet Overdenessa
+jonkin seuranäytelmän harjoituksissa ja herttuatar olisi koputtanut
+kepillään lattiaan sanoen, että oli puhuttava selvemmin eikä oltava
+niin saamattomia. "Jaha", sanoi tohtori Mackenzie, "aivan oikein."
+Hän tuijotti erääseen nurkkamattoon, meni sitten poikki huoneen ja
+noukkasi sieltä mattohuiskasta irtautuneen varvun, palasi takaisin
+uuninedusmatolle ja tutki tarkasti varpua, pisti toisen pään
+hampaittensa väliin ja rupesi pureskelemaan sitä.
+
+Jane mietti, miten oli sopivinta menetellä tämmöisessä tapauksessa,
+kun tohtori ei istu eikä itse liioin pyydä sairaanhoitajatarta niin
+tekemään. Hän toivoi, että olisi kysynyt sitä Deryckiltä. Mutta
+tuskinpa tämä olisi osannut valaista asiaa, sillä itse hän aina
+ensimmäiseksi sanoi hoitajattarille: "Hyvä sisar se ja se, istukaahan,
+olkaa hyvä. Ihmisten, joiden on pakosta seisottava niin paljon,
+täytyisi tottua ottamaan mukava istuinsija heti, kun vain suinkin on
+mahdollista."
+
+Mutta lyhyt, tanakka herrasmies uuninedusmatolla ei ollut Deryck. Niin
+Jane jäi siis huomaavaisena seisomaan ja katseli, kuinka varpu viipotti
+ylös ja alas ja lyheni vähä vähältä. Kun se lopulta tykkänään katosi,
+puhui tohtori Robert Mackenzie jälleen.
+
+"Jaha, te olette siis jo saapunut, sisar Gray", sanoi hän.
+
+"Tosiaan, skottilaisen aivot toimivat hitaasti", ajatteli Jane, mutta
+oli kiitollinen, kun tohtorin äänestä huomasi, että tämä hyväksyi
+hänet. Deryck oli oikeassa; mikä helpotus, ettei hänen tarvinnut tuolle
+kummalliselle herralle uskoa heidän petossuunnitelmaansa.
+
+"Niin, herra tohtori, täällä minä nyt olen", virkkoi hän. Jälleen
+vaitiolo. Palanen varpua ilmestyi näkyville uudelleen ja katosi
+jälleen, ennen kuin tohtori Mackenzie sanoi mitään.
+
+"Olen iloinen, että tulitte, sisar Gray."
+
+"Minäkin olen iloinen, että nyt olen täällä", vastasi Jane vakavasti,
+melkein odottaen kulissien takaa kuulevansa herttuattaren hyvillään
+naurahtavan: "Ha ha!" Näytelmä oli jo menossa.
+
+Mutta yhtäkkiä hänelle selvisi, että tohtorin ajatukset olivat jossakin
+muualla. Eivät ne olleet hänessä ensinkään. Mutta seuraavassa tuokiossa
+ne siirtyivät häneen, ja kaksi tuuheiden kulmakarvain alista pilkettä
+hipoi häntä pitkin nopeaan ja valaisten kuin valonheijastajat. Tohtori
+Mackenzie rupesi puhumaan kiireisesti, sorahdutellen verrattomasti
+r:äänsä.
+
+"Minun ymmärtääkseni, neiti Gray, olette tullut tänne pitämään enemmän
+huolta potilaan hengestä kuin ruumiista: Älkää suotta vaivautuko
+selittämään. Se on tohtori Deryck Brandin tarkoitus, hän määräsi
+sairaanhoitajattaren pääasiallisesti seuraksi potilaalle ja teki
+sopimuksen teidän kanssanne. Minä hyväksyn täysin hänen määräyksensä
+ja, sallikaa minun sanoa, todella ihaillen ihmettelen sen kokoonpanoa."
+
+Jane kumarsi ja mietti, miten huvittavaa tämä olisi ollut
+herttuattaresta. Minkämoinen sietämätön pikkuolento! Janella oli
+aikaa näin miettiä sillä aikaa kuin tohtori meni pöydän luo, kumartui
+ja tarkasti pöytäliinassa olevaa vanhaa mustepilkkua. Sitten hänen
+silmäänsä sattui myös sen lähellä oleva steariinipilkku, sen hän
+irroitti peukalonsa kynnellä, vei varovaisesti pesään ja asetti sen
+hiilelle. Hän katseli sen sulamista, sirisemistä ja liekehtimistä,
+kiinnittäen siihen koko huomionsa; sitten hän kääntyi Janen puoleen ja
+kohtasi tämän raivostuneen katseen.
+
+"Ja nyt minä luulen, ettei minulla ole paljonkaan sanomista
+hoitotavasta, neiti Gray", lausui hän lopuksi tyynesti. "Te olette
+arvatenkin saanut tarkat määräykset tohtori Deryckiltä itseltään.
+Tärkeintä tällä haavaa on, että saadaan potilaan mieli kääntymään häntä
+ympäröivään elämään. Äkkiä sokeiksi tulleiden vaarana on juuri se, että
+he ovat sangen taipuvaisia elämään vain yksinomaan omassa sisäisessä
+maailmassansa, muistojen ja mielikuvien maailmassa -- muuten ainoa
+maailma todellakin, missä he voivat nähdä."
+
+Jane teki nopean hyväksymistä ja mielenkiintoa ilmaisevan eleen.
+Ehkäpä hänellä lopultakin oli jotakin hyödyllistäkin opittavana tältä
+omituiselta skottilaiselta. Kunpa vain saisi hänen huomionsa pois
+mattojen roskista ja pöytäliinojen steariinipilkuista! "Niin", sanoi
+hän. "Kertokaa minulle enemmän siitä."
+
+"Sama vaikeus on meillä juuri herra Dalmainiinkin nähden. Näyttää
+ihan mahdottomalta saada häntä kiinnostumaan yleensä maailman menoon.
+Hän kieltäytyy ottamasta vastaan vieraita; hän ei tahdo edes kuulla
+luettavan kirjeitänsä. Tuntikausiin hän ei virka sanaakaan. Ellette
+kuulisi hänen puhuvan minulle tai kamaripalvelijalle, luulisitte, että
+potilas on menettänyt sekä näkönsä että puhelahjansa. Jos hän sanoisi
+haluavansa puhella vain minun kanssani, kun olemme hänen luonansa,
+älkää lähtekö huoneesta. Menkää uunin luo ja jääkää siihen. Toivoisin
+teidän näkevän, että jos hän vain tahtoo nousta ja hiukan ponnistaa, on
+hänellä siihen kyllin voimia. Teidän tärkein tehtävänne, sisar Gray,
+on päivä päivältä kiinnyttää häntä uudelleen elämään -- niin, sokean
+miehen elämään tosin, mutta eihän sen silti tarvitse välttämättä olla
+toimetonta elämää. Nyt kun haavojen tulehtumisvaara on ohitse, saa hän
+nousta ja liikkua sekä opetella kulkemaan äänen ja kosketuksen avulla.
+Hän oli taiteilija. Hän ei enää koskaan voi maalata. Mutta voihan
+taiteilijalahjoja toisinkin käyttää."
+
+Äkkiä hän vaikeni, oli luultavasti nähnyt toisen steariinipilkun,
+koskapa meni suoraapäätä pöydän luo, mutta seuraavassa
+silmänräpäyksessä hän jo kääntyi Janen puoleen kysyen:
+
+"Soittaako hän?"
+
+Mutta Jane piti varansa äkkinäisissä yllätyksissäkin.
+
+"Tohtori Deryck ei sattunut mainitsemaan, onko herra Dalmain
+musikaalinen vai eikö."
+
+"Jaha", sanoi pikku tohtori ja asettui entiseen napoleonimaiseen
+asentoonsa uuninedusmatolle, "teidän täytyy ottaa selvä siitä. Ja --
+näin puheen ollen, soitatteko te itse?"
+
+"Vähäisen", vastasi Jane.
+
+"Jaha", sanoi tohtori Rob. "Otaksun, että te myös laulatte vähäisen."
+
+Jane myönsi.
+
+"Siinä tapauksessa, hyvä neiti, minun täytyy nimenomaan kieltää teitä
+sekä soittamasta että laulamasta vähäisenkään herra Dalmainille. Me,
+joilla on näkömme, voimme töintuskin sietää ihmisten, jotka soittavat
+'vähäisen', näyttävän meille, kuinka vähäisen he osaavat soittaa, ja
+mehän saatamme sentään katsella ympärillemme ja ajatella vallan muita
+asioita. Mutta sokean, varsinkin herkkäsieluisen taiteilijan mahtaisi
+sellainen kokeilu tehdä hulluksi. Sitä mahdollisuutta emme uskalla
+ottaa vastuullemme. Olen pahoillani, että voin tuntua teistä sangen
+epäkohteliaalta, mutta minun on katsottava potilaani parasta ennen
+kaikkea."
+
+Jane hymyili. Hän rupesi jo pitämään tohtori Robista.
+
+"Koetan kyllä varoa, etten soita enkä laula herra Dalmainin kuullen",
+sanoi hän.
+
+"Hyvä on", virkkoi tohtori Mackenzie. "Mutta suokaa minun vielä
+huomauttaa, mitä teidän kuitenkin vähitellen on koetettava tehdä.
+Ohjatkaa hänet pianon luo. Ahtakaa hänen istua jollekin tuolille,
+joka on tukeva, eikä kaikenmoisille vaapperoille kiertotuoleille.
+Pankaa jokin merkki koskettimiin, jotta hän helposti sen avulla löytää
+yksiviivaisen c:n. Sallikaa hänen lievittää pakahtuvaa sydäntänsä
+maalaamalla sävelkuvia niin sanoakseni. Saattepa nähdä, tuntikausia hän
+viettää sillä tavoin onnellisena. Ja jos hänessä ennestään on hiukankin
+soittotaituria -- mitä kyllä tuo suuri piano, ihan ilman kaikennäköisiä
+koruja todistaisi -- alkakoon vain heti siten soitella, ennen kuin
+hänet ikävystytetään Braillen tai muitten sokeainsoittojärjestelmillä.
+Koettakaa keksiä jokin helppo keino -- esimerkiksi pieni uurros puuhun
+koskettimen päähän -- jonka avulla hän oitis empimättä ja tuskastumatta
+löytää yksiviivaisen c:n. Muista koskettimista välittäkää viisi. Se on
+ainoa, mikä hänen on tarvis _nähdä_, kun hän vain kerran pääsee pianon
+ääreen. Ha, ha! Ei ole mies hullumpi ollakseen skottilainen, vai mitä,
+sisar Gray?"
+
+Janea ei naurattanut, vaikkakin hän jostakin kaukaa oli hengessään
+kuulevinaan herttuattaren naurun ja kättentaputuksen. Janen mielestä
+pila oli kaukana -- hänen sokea Garthinsa pianon ääressä, pää
+kumarruksissa koskettimien yli, sormin tunnustelemassa pientä,
+liikuttavaa uurrosta, joka hänen itsensä täytyi sinne tehdä
+yksiviivaisen c:n kohdalle. Hän inhosi tuota olentoa, joka rupesi
+kokkapuheisiin Garthin sokeudesta, ja hengessään hän näki Tommyn
+herttuattaren lähellä keikkuvan edestakaisin orrellaan ja kirkuvan:
+"Lennätä ulos! Tuki suus'!"
+
+"Ja nyt", sanoi tohtori Mackenzie äkkiä, "lähin tehtävä on esittää
+teidät potilaalle."
+
+Jane tunsi kalpenevansa ja kaiken veren tunkevan sydämeen. Mutta hän
+kesti sen ja odotti ääneti.
+
+Tohtori Mackenzie soitti kelloa. Simpson tuli sisälle.
+
+"Sherrypullo, viinilasi ja pari korppua", käski tohtori Rob.
+
+Simpson poistui.
+
+"Aika elävä!" ajatteli Jane. "Yhdentoista aikaan aamupäivällä!"
+
+Tohtori Rob seisoi ja odotti, salamielisenä pureskellen punertavia
+viiksiään ja tuijottaen ulos ikkunasta.
+
+Simpson ilmestyi jälleen huoneeseen, laski pöydälle pienen tarjottimen
+ja poistui ääneti, painaen oven kiinni mentyänsä. Tohtori Rob kaatoi
+lasiin sherryä, veti tuolin pöydän viereen ja sanoi: "Kas niin, sisar,
+istukaa ja juokaa tämä ja syökää vähän korppua."
+
+Jane vastusteli. "Mutta, herra tohtori, en minä milloinkaan --."
+
+"En minä epäilekään, että te 'milloinkaan' niin teette", sanoi tohtori
+Rob, "ette ainakaan yhdentoista aikaan aamupäivällä. Mutta tänään
+teidän täytyy, niin että älkää turhaan kuluttako aikaa väittelyyn. Te
+olette matkustanut koko yön ja kohta teidän on mentävä tuonne ylhäälle,
+missä näky on niin surullinen, että se kyllä kysyy hermoja. Minun
+kanssani on teillä ollut väsyttävä keskustelu, joten kiitätte Luojaa,
+että se nyt on päättynyt. Mutta hartaammin vielä kiitätte Luojaa,
+jos nyt juotte tuon sherryn. Ja sitä paitsi te olette seisonutkin
+kaksikymmentäkolme ja puoli minuuttia. Minä seison itse aina, kun
+puhun, ja suon myös mielelläni, että nekin seisovat, jotka sanojani
+kuuntelevat. Minun on mahdotonta puhua ihmisille, jotka istuvat ja
+vetelehtivät lähelläni. Mutta nousette paljon vankemmin portaita,
+sisar Rosemary Gray, jos nyt istutte pöydän ääressä jonkin viitisen
+minuuttia."
+
+Jane totteli nöyryytettynä ja liikutettuna. Vanhojen hylkeennahkaisten
+liivien alla taisi loppujen lopuksi sittenkin sykkiä hyvä,
+osaaottavainen sydän. Omituisen, jonkin verran arveluttavan kuoren
+alla oli ihmisten ja asioitten terävää ymmärtämystä. Sillä välin kuin
+Jane joi viiniänsä ja söi korppujansa, hieroi tohtori silkkisellä
+nenäliinallaan ahkerasti ikkunaa toisella puolen huonetta ja surisi
+koko ajan kuin ikkunaa vastaan töyttäilevä mehiläinen. Hän näytti
+tykkänään unohtaneen hoitajattaren, mutta juuri kun tämä laski tyhjää
+lasia kädestänsä, hän kääntyi ja meni suoraapäätä lattian poikki ja
+laski kätensä hoitajattaren olalle.
+
+"Kas niin", sanoi hän, "seuratkaa minua nyt yläkertaan ja puhukaa
+aluksi siellä niin vähän kuin suinkin. Muistakaa, että jokainen
+pimeyteen tunkeva uusi ääni tuottaa tuskaisaa levottomuutta sairaille.
+Puhukaa vähän ja hiljaa, ja suokoon Jumala kaikkivaltias teille taitoa
+ja viisautta."
+
+Arvokkuutta ja itsetietoista voimaa oli pienessä merkillisessä
+olennossa, joka Janen edellä nousi portaita. Seuratessaan häntä
+huomasi Jane henkisesti nojaavansa häneen, saavansa häneltä tukea ja
+vahvistusta. Hänen viimeinen odottamaton lauseensa, niin vanhanaikainen
+sanonnaltaan, vaikutti melkein rukoukselta ja rohkaisi Janea. "Suokoon
+Jumala kaikkivaltias teille taitoa ja voimaa", sanoi hän, vähääkään
+aavistamatta, miten suuresti Jane tunsi niitä ominaisuuksia nyt
+tarvitsevansa. Ja sitten erottui toinen ääni, joka urkujen säestyksin
+lauloi: "Sun ohjaukses turvan tuo." Ja varmoin, vaikka äänettömin
+askelin seurasi Jane tohtori Mackenzietä huoneeseen, jossa Garth makasi
+avuttomana, sokeana ja muotopuolena.
+
+
+
+
+Yhdeksästoista luku.
+
+PIMEYDESTÄ KUULUVA ÄÄNI.
+
+
+Tumma pää tyynyllä. Muuta ei Jane aluksi nähnytkään, sen vain, ja
+aurinko paistoi siihen.
+
+Ei hän itsekään ymmärtänyt, miten aina oli kuvitellut tätä huonetta
+pimeäksi, aivan unohtaen, että Garthille nyt oli sekä valo että
+pimeys yhdentekevää ja ettei hyödyttänyt mitään estää auringonvalon
+parantavaa, puhdistavaa ja elähdyttävää vaikutusta pääsemästä sisälle
+huoneeseen.
+
+Sairas oli siirrättänyt vuoteensa vallan nurkkaan -- siihen nurkkaan,
+joka oli kauimpana ovesta, uunista ja ikkunoista -- vasen sivu
+seinäänpäin, niin että hän saattoi käsin tunnustella seinää ja kääntyä
+niin lähelle sitä, ettei kukaan voinut tarkastaa hänen kasvojaan. Siinä
+asennossa hän makasi nytkin eikä kääntynyt, kun he astuivat sisään.
+
+Rakas tumma pää tyynyllä. Muuta ei Jane aluksi nähnytkään. Näki
+sitten, miten vuoteessa-olija, yhä vasemmalla kyljellään, yllä sininen
+silkkinen makuunuttu, ojensi laihaa, valkeata oikeata kättänsä
+taaksepäin, jättäen sen voimattomana ja avuttomana peitteelle virumaan.
+
+Jane pani kätensä ristiin selkänsä taakse. Hän tunsi voimakasta halua
+syöstä polvilleen vuoteen viereen, ottaa tuo voimaton käsi omiin
+voimakkaitansa ja peittää se suudelmin. Oi, varmaankin, ihan varmaan
+tumma pää silloin kääntyisi häneen päin eikä enää etsisi piiloa kovan,
+kylmän seinän turvista, vaan sokeat kasvot kätkeytyisivät hänen sylinsä
+rajattoman hellään suojaan. Mutta varoittavana ja vakaana kaikui
+Deryckin ääni hänen korvissaan: "Jos panette arvoa omalle ja hänen
+mahdolliselle onnellensa --." Sen vuoksi piti Jane yhä käsiään selkänsä
+takana.
+
+Tohtori Mackenzie meni vuoteen viereen ja laski kätensä Garthin
+olalle. Kun hän sitten hitaasti ja rauhallisesti puhui, muuttui
+hänen luonnostaan melko karkea äänensä uskomattoman pehmeäksi, joten
+Janen oli kutakuinkin vaikea uskoa häntä samaksi mieheksi, joka
+vast'ikään kokonaista puolituntia oli pommittanut ja ahdistanut häntä
+kaikenlaisilla kysymyksillä, huomautuksilla ja määräyksillä.
+
+"Hyvää huomenta, herra Dalmain. Simpson kertoi yön olleen aivan
+erinomaisen, parhaan tähänastisista. No, sehän on vallan mainiota.
+Olette varmaankin hyvillänne, kun pääsitte Johnsonista, sillä vaikka
+hän oli sangen taitava, niin oman palvelijanne apu on teistä sittenkin
+mieluisampaa. Nuo erikoisesti toimeensa valmistuneet hoitajat eivät
+milloinkaan tyydy tekemään ainoastaan sitä, mikä on tarpeellista. He
+haluavat aina tehdä hiukan enemmän, ja tuo 'hiukan enemmän' väsyttää
+sairasta. -- Mutta tänään tuon kanssani teille erään, joka auliisti
+tekee kaikki, mitä tarvitsette, mutta ei, siitä olen varma, ikävystytä
+teitä yrittämällä tehdä enemmän kuin toivotte. Tohtori Deryck Brandin
+toimesta sisar Rosemary Gray on nyt täällä, ja minun luullakseni saatte
+hänestä oivallisen seuralaisen, kirjurin, ääneenlukijan ja minkä
+vain haluatte. Saatte oikeastaan itsellenne, herra Dalmain, uuden
+silmäparin, jonka takana on teräväjärkiset aivot, joita taas ohjaa
+ja pitää kurissa hyvä ja lämmin naisen sydän. Sisar Gray saapui tänä
+aamuna, herra Dalmain."
+
+Vuoteesta ei kuulunut vastausta. Mutta Garthin käsi hapuili seinää,
+kosketti sitä ja hervahti jälleen alas vuoteelle.
+
+Jane ei kyennyt oikein käsittämään, että _hän_ itse oli "sisar Gray".
+Hän vain toivoi, ettei hänen poika parkaansa kiusattaisi tuon naisen
+läsnäololla! Sillä hetkellä hänestä sekä Garth että hän itse olivat
+aivan syrjäisiä tässä asiassa.
+
+Tohtori Mackenzie virkkoi jälleen: "Sisar Rosemary Gray on täällä
+huoneessa, herra Dalmain."
+
+Silloin Garthin luontainen kohteliaisuus virkosi. Hän ei kääntänyt
+päätään, mutta teki oikealla kädellänsä pienen ystävällisen
+tervehdyseleen ja sanoi hiljaa, mutta selvästi: "Tervetuloa! Olitte
+kovin ystävällinen, kun tulitte näin kauaksi tänne. Toivon, että teidän
+matkanne sujui hyvin." Janen huulet liikkuivat, mutta hän ei saanut
+sanaakaan lausutuksi.
+
+Tohtori Rob vastasi kiireesti, katsomatta Janeen: "Neiti Grayn matka
+sujui varsin hyvin, ja hän onkin niin reippaan näköinen, kuin olisi
+maannut yönsä vuoteessa. Näkee kyllä, että hän on kylmää vettä
+rakastava nuori nainen."
+
+"Toivon, että emännöitsijäni pitää huolta hänen mukavuudestansa
+täällä. Olkaa hyvä ja sanokaa hänelle siitä", puhui Garth väsyneesti
+ja painautui entistä lähemmäksi seinää, ikään kuin lopettaakseen
+keskustelun.
+
+Tohtori Rob veteli viiksiänsä ja katseli hetkisen ääneti sinistä
+silkkihihaa.
+
+Sitten hän kääntyi ja virkkoi Janelle: "Tulkaa tänne ikkunan luo, sisar
+Gray. Tahtoisin näyttää teille tätä erikoistuolia, jonka hankimme herra
+Dalmainille. Siinä hänen on varsin mukava olla, sitten kun hän haluaa
+nousta istumaan. Näettehän? Tässä on tällainen sovellutettava päännoja;
+ja kaikki nämä asettimet, nojat ja pienet siirtopöydät voidaan
+kädenkäänteessä järjestää kuinka vain parhaiten sopii. Minusta se on
+vallan erinomainen, ja tohtori Deryck piti siitä myöskin. Oletteko
+nähnyt tämmöisiä ennen, sisar Gray?"
+
+"Meillä oli samanlainen sairashuoneella, mutta ei se ollut vallan noin
+täydellinen", vastasi Jane.
+
+Aurinkoisen huoneen hiljaisuudessa kuului vuoteesta yht'äkkiä ääni,
+joka aivan säikähdytti heidät. Se oli pimeään kuiluun syöstyn
+onnettoman epätoivoista avunhuutoa.
+
+"Kuka täällä huoneessa on?" huusi Garth Dalmain.
+
+Hänen kasvonsa olivat yhä seinään päin, mutta hän oli kohonnut vasemman
+kyynärpäänsä varaan; asennosta näki, että hän kuunteli jännittyneenä.
+
+Tohtori Mackenzie vastasi: "Ei täällä ketään muita ole kuin minä ja
+sisar Gray."
+
+"On, täällä _on_ joku muukin!" sanoi Garth kiivaasti. "Kuinka te
+saatatte valehdella minulle? Kuka puhui äsken?"
+
+Jane astui nopeasti vuoteen luo. Hänen kätensä vapisivat, mutta äänensä
+hän täydellisesti hillitsi:
+
+"Herra Dalmain, minä äsken puhuin", sanoi hän, "sisar Rosemary Gray. Ja
+minä luulen tietävänikin, miksi minun ääneni oudostuttaa teitä. Tohtori
+Brand huomautti minulle, että niin voisi tapahtua. Hän sanoi, etten
+saisi hämmästyä, jos minun ääneni teistä usein aivan merkillisesti
+muistuttaisi erään teille molemmille tutun naisen ääntä. Hän sanoi
+hyvin usein kiinnittäneensä siihen huomiota."
+
+Garth ei liikahtanutkaan, kuunteli ja mietti vain. Vihdoin hän kysyi
+hitaasti: "Sanoiko hän kenen ääntä?"
+
+"Sanoi, sillä minä kysyin. Hän sanoi sen muistuttavan neiti Championin
+ääntä."
+
+Garthin pää vaipui takaisin tyynylle. Sitten, yhä kääntymättä, äänessä
+sävy, josta Jane tiesi rakkailla, häneltä piilotetuilla kasvoilla
+hymyn väreilevän, hän sanoi Janelle: "Neiti Gray, teidän täytyy antaa
+anteeksi, että minä noin tyhmästi ja anteeksiantamattomasti kiivastuin.
+Mutta ymmärrättehän, sokeus on minulle yhä vielä niin uutta, ja
+jokainen tämän ikuisen yön tumman verhon läpi tunkeva uusi ääni
+merkitsee minulle äärettömän paljon enemmän kuin puhuja aavistaakaan.
+Teidän äänenne ja tohtori Deryckin mainitseman neidin ääni ovat
+niin toistensa kaltaiset, että, vaikka tiedänkin hänen tällä haavaa
+olevan Egyptissä, olin melkein varma, että hän oli tässä huoneessa.
+Ja todellakin, tuskin mikään maailmassa olisi niin vähän otaksuttavaa
+kuin se, että hän olisi tässä huoneessa. Siksi minä pyydän sekä teiltä
+että tohtori Mackenzieltä sydämestäni anteeksi kiihtymistäni ja
+epäilemistäni." Hän ojensi oikean kätensä, kämmen ylöspäin, Janea kohti.
+
+Jane pusersi vapisevia käsiään yhteen selkänsä takana.
+
+"Olkaa hyvä ja tulkaa tänne, sisar Gray", virkkoi kesken kaiken tohtori
+ikkunan luota. "Minulla on vielä yhtä ja toista lähemmin selitettävää
+teille täällä."
+
+He keskustelivat kotvan aikaa potilaan keskeyttämättä, kunnes tohtori
+Rob huomautti: "Nyt minun on jo aika lähteä."
+
+Silloin Garth sanoi: "Tahtoisin puhua kahden kesken teidän kanssanne
+muutaman minuutin."
+
+"Odotan teitä alhaalla, tohtori", sanoi Jane ja aikoi poistua, mutta
+tohtori Robin käskevä kädenliike pysähdytti hänet, ja hän kääntyi
+ja meni ääneti uunin luo. Ei hänestä ollut mitään syytä tällaiseen
+salakähmäisyyteen eikä hän pitänyt siitä, ja siksi se vaivasi häntä.
+Mutta ei ollut hyvä olla tottelematon nummimaiden pisamaiselle pikku
+Napoleonille. Tämä meni ovelle, avasi sen ja pani kiinni jälleen,
+palasi takaisin vuoteen viereen, veti tuolin siihen ja istuutui sille.
+
+"No, herra Dalmain", sanoi hän.
+
+Garth nousi istumaan ja kääntyi kiihkeästi häneen päin.
+
+Silloin Jane näki ensi kerran hänen kasvonsa.
+
+"Tohtori", sanoi hän, "kertokaa minulle jotakin tästä hoitajattaresta.
+Kuvatkaa minulle, kummoinen hän on."
+
+Ääni ja asento ilmaisivat ylenmääräistä jännitystä. Hänen kätensä
+olivat ristissä, oli kuin hän olisi rukoillut saada katsella tohtorin
+silmillä. Hänen laihat, kalpeat, kärsimysten uurtamat kasvonsa olivat
+sokeudesta huolimatta ilmeikkäät.
+
+"Kuvatkaa hänet minulle, tohtori", sanoi hän, "tuo sisar Rosemary Gray,
+joksi te häntä nimitätte."
+
+"Mutta ettehän toki, hyvä herra, luule, että minä olen antanut hänelle
+moisen hyväilynimen", sanoi tohtori Rob rauhallisesti. "Se on tämän
+neidin oikea nimi, ja sievä se onkin. Rosemary? Shakespearessa se
+esiintyy jossakin, eikö niin?"
+
+"Kuvatkaa hänet minulle", pyysi Garth kolmannen kerran.
+
+Tohtori Mackenzie vilkaisi Janeen. Mutta tämä oli kääntynyt selin
+salatakseen poskille vierineet kyynelensä. Oi, Garth! Oi, kaunis,
+kirkassilmäinen Garth! Tohtori vetäisi Deryckin kirjeen taskustaan ja
+tutki sitä.
+
+"No niin", sanoi hän verkalleen, "hän on pieni, sievä olento, juuri
+sellainen hieno nuori nainen, jommoisen te haluaisitte lähellenne, jos
+näkisitte hänet."
+
+"Tumma vai vaalea?" kysyi Garth.
+
+Tohtori vilkaisi Janen poskeen, jota ei tosin paljon nähnytkään, ja
+hänen ruskettuneihin käsiinsä, joilla hän oli tarttunut uuninreunukseen.
+
+"Vaalea", sanoi tohtori hetkeäkään tuumimatta.
+
+Jane hätkähti ja vilkaisi sivulleen. Kuinka tuo pikku mies valehteli
+ilman muuta?
+
+"Entä tukka?" kysyi tukahtunut ääni.
+
+"Tukkako", sanoi tohtori Rob muka miettien. "Sitä ei paljon näykään
+pienen, vaatimattoman päähineen alta; mutta taitaa se olla semmoinen
+pehmeä, silkinhieno tukka, jommoinen sievää ja miellyttävää naista
+vasta somistaakin."
+
+Garth heittäytyi takaisin pitkälleen raskaasti huokaisten ja painoi
+kätensä pimenneille silmilleen.
+
+"Tohtori", sanoi hän, "minä olen tuottanut teille niin paljon huolta,
+ja tänään te kai pidätte minua vallan mielettömänä. Mutta ellette
+tahdo, että minusta tulee aivan täysihullu, lähettäkää pois tuo neiti.
+Älkää antako hänen enää tulla tähän huoneeseen."
+
+"No mutta, herra Dalmain, harkitaan vähän tätä asiaa", sanoi tohtori
+Mackenzie kärsivällisesti. "Eihän teillä ole muuta tätä nuorta naista
+vastaan, kuin että hänen äänensä sattumalta muistuttaa erään tällä
+hetkellä varsin kaukana olevan tuttavanne ääntä. Eikö tuo tuttavanne
+ollut miellyttävä?"
+
+Garth naurahti, mutta katkerasti; siinä naurahduksessa oli nyyhkytystä.
+"Oli kyllä", virkkoi hän, "hän oli hyvin miellyttävä nainen."
+
+"No niin, ja miksi ei sisar Rosemary Gray saisi elvyttää miellyttäviä
+muistoja? Minusta hänen äänensä sitä paitsi vaikuttaa ystävälliseltä,
+herttaiselta ja naiselliselta, ja nykypäivinä saamme siitä olla
+kiitolliset, sillä nykyään moni nainen puhuu niin, että sitä
+variksetkin pelkäisivät; kalkattavat, kalkattavat ja kalkattavat kalin,
+kalin, kalin -- panevat kuin pienet kivet tinarasiassa."
+
+"Mutta, hyvä tohtori, ettekö te sitten voi ymmärtää, että juuri tuota
+äänten yhtäläisyyttä ja sen herättämiä muistoja en minä näin sokeana
+voi kestää? Ei minulla hänen ääntänsä vastaan sinänsä mitään ole, sen
+Jumala tietää! Mutta tietäkää, kun ensin sen kuulin, luulin että --
+että -- hän --, se toinen -- oli tullut tänne -- luokseni -- ja --."
+Garthin ääni katkesi äkkiä.
+
+"Se miellyttävä nainenko?" sanoi tohtori Rob. "Kyllä ymmärrän. No
+niin, herra Dalmain, tohtori Deryck sanoi, että kaikkein parasta tässä
+olisi, jos te rupeaisitte haluamaan vieraita. Kaikesta päättäen teillä
+on paljon ystäviä, jotka mielellään tulisivat pitkiltäkin matkoilta
+teitä tervehtimään, jos se vain teitä lohduttaisi. Enkö saa lähettää
+sanaa sille miellyttävälle naiselle? Minä en epäilekään, etteikö hän
+tulisi? Kun hän sitten istuisi vieressänne ja puhelisi kanssanne, ei
+sairaanhoitajattaren ääni enää lainkaan kiusaisi teitä."
+
+Garth oli kohonnut istumaan, kasvot ilmaisivat vimmaista vastaanpanoa.
+Jane kääntyi ja seurasi tarkoin häntä silmillään.
+
+"Ei, tohtori", sanoi Garth. "Hyvä Jumala, ei, ei! Kaikista maailman
+ihmisistä soisin hänen viimeiseksi astuvan tähän huoneeseen?"
+
+Tohtori kumartui tarkastaakseen erästä tuskin huomattavissa olevaa
+vikaa paperissa. "No ja minkätähden?" kysyi hän hillityn voittoisesti.
+
+"Sen tähden", sanoi Garth, "että sillä miellyttävällä naisella --
+mainitsitte häntä sattuvalla nimellä --, on jalo sydän, joka olisi
+pakahtumaisillaan säälistä minun sokeuteni tähden; ja hänen sääliänsä
+minä en kestä. Raskaan ristini painon lisänä se lyyhistäisi minut
+maahan asti. Minä jaksan kantaa ristini. Ainakin toivon aikaa myöten
+jaksavani miehuullisesti kantaa sen, kunnes Jumala sallii minun heittää
+sen harteiltani. Mutta viimeinen oljenkorren lisäys -- hänen saalinsa
+-- murtaisi minut kokonaan. Vaipuisin pimeyteen, mistä en ikinä
+pelastuisi."
+
+"Kyllä ymmärrän", sanoi tohtori Rob ystävällisesti. "Poika parka! Ei se
+miellyttävä nainen saa tulla."
+
+Hän istui vaiti muutamia minuutteja, työnsi sitten tuolinsa taaksepäin
+ja nousi.
+
+"Joka tapauksessa minä toivon teidän olevan ystävällinen sisar Rosemary
+Graylle, herra Dalmain, niin ettei hänen tehtävänsä käy ylenmäärin
+vaikeaksi. En uskalla lähettää häntä noin vain takaisin. Hän on
+tohtori Brandin suosittama ja lähettämä. Sitä paitsi -- ajatelkaa,
+miten loukkaavaa se olisi hänelle sairaanhoitajattarena. Ajatelkaa,
+hyvä mies! -- ilman muuta saada lähteä tiehensä, kun on ollut muutaman
+minuutin potilaan huoneessa, vain sen tähden, että, totta tosiaan,
+hänen äänensä muka vaivaisi tätä! Tyttö parka! Siitäpä tulisi mainio
+suositus hänen papereihinsa! Ja kuvitelkaa, mimmoista hänen olisi mennä
+moisine todistuksineen johtajattaren luo! Totta kai teissä on niin
+paljon jalomielisyyttä ja epäitsekkyyttä, että kestätte tuommoisen
+vähäpätöisen yhtäläisyyden tuottaman ärsytyksen?"
+
+Garth empi. "Tohtori Mackenzie", virkkoi hän viimein, "voitteko vannoa,
+että kuvauksenne tuosta nuoresta naisesta oli kaikin puolin aivan
+oikea?"
+
+"Ei sinun pidä vannoman", saneli tohtori Rob tekohartaana. "Minulla oli
+hurskas äiti, poikaseni. Sitä paitsi voin toisella tavoin tyydyttää
+teitä paljon paremmin. Kerron teille koko salaisuuden. Minä luin sen
+tohtori Deryckin kirjeestä. En ole itse mikään naisten tuntija ja olen
+ikäni pitänytkin hevosia ja koiria hölläpaulaisempana ja hauskempana
+seurana. Siksi en luottanut omiin silmiini, vaan pidin tohtori Deryckin
+kuvausta varmempana. Täytyyhän teidän myöntää, että hän pystyy
+arvostelemaan naisia. Olettehan kai nähnyt tohtorinrouva Brandin?"
+
+"Nähnytkö? Totta kai", sanoi Garth innostuen, vienon punan kohotessa
+hänen poskilleen, "minähän olen maalannut hänen kuvansa. Ah, sitä
+kuvaa! -- Hän seisoo pöydän vieressä, auringonpaiste sattuu hänen
+tukkaansa, ja hän järjestää kullankeltaisia narsisseja vanhaan
+venetsialaiseen maljakkoon. Näittekö te taulua Uudessa Galleriassa pari
+vuotta sitten?"
+
+"En", sanoi tohtori Rob. "Ei minua gallerioissa nähdä, ei uusissa eikä
+vanhoissa. Mutta" -- hän katsoi kysyvästi Janeen, ja tämä nyökkäsi
+myöntävästi -- "sisar Gray äsken juuri kertoi nähneensä sen."
+
+"Niinkö?" sanoi Garth kiinnostuneena. "Yleensä ei tule ajatelleeksikaan
+sairaanhoitajattaria ja taulunäyttelyjä toistensa yhteydessä."
+
+"En voi ymmärtää, miksikä ei", sanoi tohtori Rob. "Täytyyhän heidänkin
+jonnekin mennä lomahetkinään. Eiväthän hekään voi aina vain, oli
+ilma minkälainen tahansa, seisoa kauppojen ikkunoita tutkimassa.
+Saattavathan he toki pistäytyä teidän taulujannekin katsomaan? Sitä
+paitsi neiti Rosemary on lahjakas nuori nainen. Tohtori Deryck sanoo
+hänen olevan säätyläisperheestä, paljon lukeneen ja älykkään. -- No,
+poikaseni, kuinka käy?" Garth mietti ääneti.
+
+Jane kääntyi uuniin päin ja tarttui sen reunukseen. Seuraava tuokio
+toisi ratkaisun.
+
+Vihdoin Garth puhui hitaasti ja empien. "Kunhan minä vain voisin
+mielessäni erottaa hänen äänensä -- tuosta toisesta henkilöstä. Kun
+minä saattaisin pitää varmana, ettei hän, vaikka ääni onkin niin
+omituisesti samanlainen, ettei hän itse ole --", hän vaikeni ja Janen
+sydän lakkasi sykkimästä. Häntäkö Garth nyt alkaisi kuvata? -- "ole
+lainkaan niiden kasvojen ja piirteiden ja sen muodon kaltainen, jotka
+minun muistissani kuuluvat tuohon ääneen."
+
+"No", sanoi tohtori Rob, "siitähän me minun mielestäni helposti
+selviämme. Sairaanhoitajattaret tietävät kyllä, että potilaita on
+pidettävä hyvällä tuulella. Käsketään hänet takaisin ja pyydetään häntä
+polvistumaan vuoteenne viereen -- Herra varjelkoon! mutta olenhan
+minä tässä kolmantena, niin ettei hän siitä mitään ajattele -- ja
+te sivelette käsin hänen kasvojansa ja tukkaansa ja hänen hoikkaa
+uumaansa. Siten itse koskettamalla saatte tuntea, miten hienostunut ja
+soma olento hän on sinisessä puvussaan ja valkeassa esiliinassaan."
+
+Garth purskahti nauramaan, ja äänessä oli sävy, jota ei siinä
+ollut ennen. "Se vasta parasta kaikesta olisi!" sanoi hän. "Taivas
+varjelkoon! Minä olen mahtanut käyttäytyä kuin aasi! Rupean jo
+uskomaan, että olen niiden yhdenkaltaisuutta liioitellut. Parin päivän
+päästä en sitä kukaties enää huomaakaan! Ja katsokaa, tohtori, tuolla
+on, jos se kuva häntä todellakin huvittaa -- mihin te menette?"
+
+"Anteeksi", sanoi tohtori Rob. "Siirsin vain tuolin uunin luo ja join
+lasillisen vettä. Teidän kuulonne käy vallan luonnottoman tarkaksi. Nyt
+olen pelkkänä korvana. Mitä aioitte sanoa kuvasta?"
+
+"Niin, aioin vain sanoa, että jos häntä, sairaanhoitajatarta nimittäin,
+huvittaa rouva Brandista maalaamani taulu, on tuolla ylhäällä
+työhuoneessani sen harjoitelmat, ehkä hän haluaa katsella niitä. Jos
+hän tuo ne tänne ja kuvaa niitä minulle, voisin selittää --. Mutta,
+hyvänen aika, eihän minun -- sovi pyytää sieviä nuoria naisia tänne,
+kun itse olen makuulla. Mutta jos minä nousisin ja koettaisin sitä
+teidän uutta tuolianne? Käskekää Simpsonia tuomaan minun ruskea
+kotitakkini ja oranssinvärinen kaulaliinani. Jumalan kiitos! On
+onni, että _muistan_ värit ja tiedän, miten ne sopivat. Ajatelkaa
+niitä raukkoja, jotka ovat _syntyneet_ sokeina. Ja olkaa niin hyvä
+ja pyytäkää neiti Grayta menemään kävelemään joko männistöön tai
+kankaalle, tai ajelemaan autolla, tai lepäämään tai tekemään yleensä
+mitä vain miellyttää. Sanokaa, että hän koettaisi olla kuin kotonaan,
+mutta hän ei saa millään ehdolla tulla tänne, ennen kuin Simpson
+ilmoittaa minun olevan kunnossa."
+
+"Olkaa huoleti, sisar Gray on hyvin hienotunteinen", sanoi tohtori Rob,
+jonka ääni yhtäkkiä kävi sangen särähteleväksi. "Mutta, poikaseni,
+olkaa varovainen noustessanne. Ei teidän voimanne vielä kaikkia
+sopivaisuuksia kestä. Mutta muuten katson teidän varsin hyvin voivan
+nousta, jos teitä vain haluttaa."
+
+"Hyvästi siis, tohtori", sanoi Garth ja hapuili tohtorin kättä. "Minä
+olen kovin pahoillani, etten ikinä kykene maalaamaan rouva Mackenzietä."
+
+"Silloin saisitte maalata hänelle villakarvaisen pään, neljä käpälää ja
+maailman lempeimmät ruskeat silmät", sanoi tohtori Rob hiukan heltyen,
+"ja silmistä kuvastuisi kaikista luoduista uskollisin ja hellin
+koiransydän. Kaikkina näinä vuosina, joina olemme yhteisesti taloutta
+pitäneet, on hän aina ollut minua vastassa tervetulleeksi toivottaen;
+ei ole kertaakaan minua vastustanut, ei milloinkaan tahtonut viimeistä
+sanaa eikä harmittanut minua millään, ei edes uuden hatun ostolla.
+Kas, siinä se vasta vaimo on! -- No, niin, näkemiin, poikaseni, Jumala
+kaikkivaltias siunatkoon teitä. Olkaa varovainen. Älkää hämmästykö, jos
+vielä palatessani poikkean katsomaan, mitä pidätte tuosta tuolista."
+
+Tohtori Mackenzie avasi oven. Jane hiipi ulos hänen editsensä. Hän
+viittasi Janea menemään edellänsä alas portaita.
+
+Kirjastossa Jane kääntyi päin ja katsoi häntä suoraan silmiin. Tohtori
+tarjosi Janelle tuolin ja jäi seisomaan hänen eteensä. Tuuheiden
+kulmakarvain alla kirkkaat siniset silmät olivat kosteina.
+
+"Hyvä sisar", sanoi tohtori, "tunnen olevani oikea vanha hölmö. Teidän
+täytyy antaa minulle anteeksi. En ikinä ajatellut teille tällaista
+tulikoetta. Minä ymmärrän täydellisesti, että teistä tuntui koko
+uranne olevan vaarassa, kun hän epäili. Te olette itkenyt, näen
+minä, mutta älkää liiaksi antako käydä sydämellenne, että häntä niin
+vaivasi teidän äänenne, joka hänestä muistutti neiti Championin ääntä.
+Päivän, parin päästä hän unohtaa koko asian ja te olette hänelle
+enemmän arvoinen kuin tusina Championin neitejä. Ajatelkaahan, kuinka
+hyvää te jo olette tehnyt hänelle! Hän haluaa nyt nousta ja selittää
+teille taulujansa. Älkää suinkaan pelätkö. Pian te pääsette suosioon,
+ja minä saan ilmoittaa tohtori Deryckille, kuinka erinomaisesti te
+menestytte toimessanne. Nyt minun täytyy puhutella palvelijaa ja antaa
+hänelle tarkat ohjeet. Ja teitä minä neuvoisin tekemään pienen kävelyn
+nummelle ja niin hankkimaan itsellenne hyvän ruokahalun aamiaiseksi.
+Mutta pankaa jotakin lämpimämpää yllenne. Ei teille tule mitään
+sairashuonetöitä, ja johan minä olen selvästi nähnyt, että teillä
+kaikki on pesunkestävää ja käyttökelpoista, niin että voitte varsin
+hyvin käyttää jotakin, joka paremmin suojelee ylämaan viimoilta. Onko
+teillä lämpimämpiä vaatteita mukananne?"
+
+"Meidän laitoksessamme on sääntönä käydä aina ammattipuvussa", sanoi
+Jane, "mutta on minulla harmaa merinopuku."
+
+"Jaha. No pankaa sitten se harmaa merinonne. Minä tulen takaisin parin
+tunnin kuluttua katsomaan, kuinka potilas voi tästä muutoksesta. Mutta
+älkää antako minun viivyttää teitä."
+
+"Tohtori Mackenzie", sanoi Jane tyynesti, "sallikaa minun kysyä, miksi
+te kuvasitte minut vaaleaksi ja minun karkean, sileäksikammatun tukkani
+pehmeäksi, silkinhienoksi?"
+
+Tohtori Rob oli juuri painamaisillaan sähkökelloa, mutta jätti Janen
+kysymyksen vuoksi sen tekemättä ja kääntyi Janeen päin. Tämän vakaa ja
+hänen oma älykäs sinivälkkeinen katseensa kohtasivat.
+
+"Hyvänen aika, saattehan te kysyä, sisar Rosemary Gray", sanoi hän,
+"vaikka ihmettelenkin, että pidätte kysymystä tarpeellisena. Minusta
+oli päivänselvää, että tohtori Deryck, ja siihen hänellä lienee omat
+syynsä, tahtoi kuvata teidät potilaalle jonkin mielikuvan mukaan,
+nähtävästi niin paljon kuin suinkin jonkun hänen tietyn ihanteensa
+kaltaiseksi. Kun kuvaus oli niin perin eroava todellisuudesta, tein
+sen johtopäätöksen, että niiden kahden pikkupiirteen, joilla minun
+onnettomuudekseni oli pakko täydentää kuvaa, oli parasta olla yhtä
+erilaiset siitä, mitä edessäni näin, kuin oli erilaista muukin kuvaus.
+Ja suonettehan nyt -- --"
+
+Tohtori soitti kiivaasti.
+
+"Mutta kuinka te rohkenitte ehdottaa, että hän koskettamalla
+tunnustelisi minua?"
+
+"Koska tiesin, että hän on oikea herrasmies", ärähti tohtori Rob
+tuimasti. -- "Tulkaa sisään, Simpson -- tulkaa sisään, hyvä ystävä --
+ja pankaa ovi kiinni! Ja kaikkivaltiaan Jumalan olkoon kiitos, että hän
+teki teistä ja minusta _miehiä_ eikä naisia!"
+
+Neljännestä myöhemmin Jane näki hänen ajavan pois ja ajatteli:
+"Deryck oli oikeassa. Mikä hauska sekoitus tarkkanäköisyyttä ja
+lyhytnäköisyyttä, mutta vallan ihmeellisesti se vain edisti meidän
+suunnitelmaamme."
+
+Mutta katsellessaan, kuinka gig-kärryt kiitivät hyvää vauhtia nummen
+poikki, olisi hän koko lailla hämmästynyt, jos olisi kuullut, mitä
+mietteitä tohtori Rob mutisi itsekseen kiristäessään ohjaksia ja
+hoputtaessaan oivaa hevostansa. Kulkiessaan näin sairaan luota toisen
+luo hänen oli tapana puoliääneen puhella itsekseen kokemuksistaan.
+Hänen melko vastakohtaisen luonteensa molemmat puolet vaihtoivat
+nähtävästi mielipiteitä keskenään. Tällä kertaa alkoi keskustelu näin:
+
+"Mikähän on saanut jalosukuisen Janen tänne ylämaahan?" sanoi tohtori
+Rob.
+
+"Pannahinenko sen tiesi", sanoi tohtori Mackenzie.
+
+"Et saa kirota, poikaseni", sanoi tohtori Rob, "sinulla oli jumalinen
+äiti."
+
+
+
+
+Kahdeskymmenes luku.
+
+JANEN SELONTEKO.
+
+
+Jalosukuisen Jane Championin kirje tohtori Deryck Brandille.
+
+    Castle Gleneeshissä, Pohjois-Skotlannissa.
+
+    _Rakas Deryck!_ Sähkösanomistani ja postikorteistani ette ole
+    juuri muuta saanut tietää, kuin että olen onnellisesti perillä.
+    Kun nyt olen ollut täällä jo pari viikkoa, on mielestäni aika
+    antaa teille tietoja. Muistakaa vain, että minä olen huono
+    kynänkäyttäjä. Lapsuudesta saakka minun on aina ollut vaikeata
+    päästä tuota ainaista alkua pitemmälle: 'Toivon, että voit
+    hyvin', ja vallan ylettömästi on minun nyt ponnistettava
+    ryhtyäkseni kirjoittamaan oikein kirjallista selontekoa Teille.
+    Toivoisin todellakin voivani täksi kerraksi lainata kynän
+    joltakulta taitavalta kirjailijalta, sillä tunnen tosiaankin
+    kokeneeni sellaista, mitä ei usein satu naisen osalle.
+
+    Sisar Rosemary Gray menestyy yhä paremmin ja paremmin. Hän
+    käy vähitellen välttämättömäksi potilaalle, jonka täydellisen
+    luottamuksen hän on saavuttanut, niin että hänen sydämensä on
+    pakahtua ammattiylpeydestä.
+
+    Jane parka sitä vastoin ei ole päässyt sen pitemmälle, kuin
+    että kuuli potilaan omilta huulilta olevansa viimeinen koko
+    maailmassa, jonka tämä, ollessaan näin sokeana, soisi tulevan
+    luoksensa. Kun vihjaistiin Janen mahdollisesta käynnistä,
+    sanoi hän: 'Voi, hyvä Jumala, ei!' ja hänen kauhistuneet
+    kasvonsa ilmaisivat vastalausetta. Niin että kyllä Jane nyt
+    saa raippansa ja -- viisaan ja harkitsevan tuomarin määräyksen
+    mukaan jaetaan 'kissan' kolmekymmentä iskua kolmeen otteeseen,
+    kymmenen kerrallaan -- niin saa myös Jane rangaistuksensa pienten
+    väliaikojen päästä. Ei kerralla enempää kuin hän kestää, mutta
+    tarpeeksi, jotta sydän on aina verillä ja mieli alituisessa
+    ahdistuksessa. Ja Te, hyvä, viisas tohtori, osuitte aivan oikeaan
+    henkistä tutkimustanne tehdessänne. Hän sanoo, että Janen
+    sääli olisi viimeinen oljenkorsi hänen jo muutenkin raskaalle
+    ristilleen, ja lausetapa on kyllä sattuva, sillä Janen sääli
+    onkin oljenkorren veroista hänelle. Jane säälii vain itseänsä,
+    sillä hän on toivottomasti takertunut oman erehdyksensä verkkoon
+    eikä pääse sen silmuista irti. Mutta miten saada Garth Dalmain
+    tämä uskomaan, siinäpä vaikeus onkin.
+
+    Muistatteko, miten israelilaiset jäivät Migdolin ja meren
+    väliin? Tiesin kyllä, että Migdol merkitsee 'tornia', mutta
+    en ollut ymmärtänyt tätä kohtaa, ennen kuin itse seisoin
+    kapealla erämaankaistaleella, Punainenmeri edessäni ja
+    vasemmalla, oikealla Gebel Attikan vuoriharjanne pilviin
+    kohoavine huippuineen kuin mikäkin eriskummainen, valloittamaton
+    linnoitus. Ainoa kulkutie oli se tie, jota he juuri olivat
+    tulleet Egyptistä, mutta jolla nyt Faraon heitä takaa-ajavat
+    vaunut ja ratsumiehet tömistäen kulkivat. Samalla lailla, hyvä
+    poika, vaeltaa Jane erämaantietä, joka päivä päivältä käy
+    kaidemmaksi, niin että hän on menehtymäisillään epätoivoon.
+    Migdol on _Garthin_ vakaumus, että _Janen_ rakkaus voi olla
+    ainoastaan pelkkää sääliä. Punainenmeri on tunnustus, johon
+    hänen ehdottomasti on syöksyttävä, kun ei voi Migdolin yli
+    kiivetä; sen kylmään veteen hukkuu Garthin rakkaus, kun Jane
+    vetää hänet siihen mukanaan, sillä epäilyksen ja epäluulon aallot
+    vyöryvät hänen päänsä yli -- epäilyksen, jota karkottamaan
+    hänellä ei ole enää voimaa, epäluulon, jota hänet on niin
+    vaikea saada huomaamaan vääräksi ja erehdykseksi. Ja takana
+    tulevat Faraon joukot, sattumat, jotka työntävät liikkeelle
+    tapausten pyörän. Minä hetkenä tahansa jokin sattuma saattaa
+    pakottaa tunnustukseen, ja heti paikalla hän kapuaa Migdolin
+    vuorirotkoihin kädet haavoissa, jalat verissä. Ja hän -- Jane
+    parka -- syöksyy Punaisenmeren syvyyksiin. Mistä löytyisi
+    Mooses, taivainen lähetti, joka ojentaisi ymmärtävän rakkauden
+    sauvan ja ohjaisi turvaisesti aaltojen halki, niin että he
+    yhdessä pääsisivät Luvattuun maahan! Rakas, viisas poika, ettekö
+    uskaltaisi ruveta Moosekseksi?
+
+    Mutta nyt kirjoitan sivua Baedekeriin ja unohdan kertoa oikeita
+    asioitani.
+
+    Hyvin ymmärtänette, että Jane laihtuu ja käy huononnäköiseksi
+    Margeryn puurosta huolimatta -- joka 'pannaan päälle' joka päivä
+    jo heti aamiaisen jälkeen seuraavan päivän aamiaista varten;
+    ja kuka vain kulkee ohi, sekoittaa sitä vähän. Tiesittekö Te,
+    kuinka oikein puuroa keitetään, Deryck? Minä luulin aina, että
+    se on valmista viidessä minuutissa. Margery sanoo, että se
+    mahtaa olla jotakin englantilaista hökötystä, jota julkeasti
+    nimitetään sillä nimellä. (N. B.) Olkaa hyvä ja pankaa merkille,
+    kuinka itsetietoisesti ja halliten minä käytän skottilaisia
+    sanontatapoja, ryhtymättä mihinkään eriskummaiseen merkintätapaan
+    -- vaivaan, joka minusta on vallan tarpeeton. Sillä jos kerran
+    ennestään tiedätte, kuinka vanha Margery lausuu 'puuron', niin
+    kuulette sen myös lukiessanne. Ja ellette sitä ennestään tiedä,
+    ei mikään eriskummainen merkintätapa kykene antamaan muuta kuin
+    irvikuvan siitä somasta skottilaisesta korosta, jota Margery
+    käyttää sanoessansa: 'Sekoittakaa vähän puuroa, sisar Gray'!
+    Olen tosiaankin hyvilläni ja ihmeissäni, että niin helposti
+    ymmärrän syntyperäisiä paikkakuntalaisia ja että keskustelu
+    heidän kanssaan tuottaa minulle hauskuutta, sillä päästyäni
+    työläästi loppuun pari kolme nykyaikaista romaania, joiden aiheet
+    olivat täältä ylämaasta, otaksuin heidän puheensa olevan jotakin
+    tuiki tuntematonta kieltä. Mutta päinvastoin puhuvat vanha
+    Margery, sisäkkö Maggie, puutarhuri Macdonald, metsänvartija
+    Macalister, kaikki melkein puhtaampaa englantia kuin minä,
+    ääntävät huolellisemmin ja muodostavat r:änsä selvemmin. Murre on
+    omituisempaa kuin ääntäminen.
+
+    Mutta näitä kielitieteellisiä sivuhyppyjä! Voi, poika, haava
+    sydämessäni on niin syvä ja kipeä, että pelkään siihen
+    kajoamista, pelkään Teidänkin hellävaraista kajoamistanne.
+    Missä minä olinkaan? Niin, puurostahan jouduin kiertotielle.
+    No, kuten sanoin, Jane käy laihaksi ja huonoksi vanhan Margeryn
+    puurosta huolimatta, mutta sisar Rosemary Gray on kukoistava ja
+    yhä entinen pieni, sievä olento, jolla on pehmeä, silkinhieno
+    tukka -- tohtori Robin omavaltainen lisä ihastuttavaan kuvaan.
+    Sivumennen sanoen, tämä tohtori oli minulle täydellinen
+    yllätys. Opin paljon tohtori Mackenzieltä ja rakastan tohtori
+    Robia, paitsi toisinaan, kun tekee mieleni ottaa häntä ruskean
+    päällystakin kaulurista ja lennättää ulos ikkunasta.
+
+    Mitä taasen tulee sisar Rosemary Grayn ulkomuotoon, pidin
+    parhaana puhua siitä suoraan palvelijoille. Ette voi kuvitella,
+    kuinka hullunkurista usein oli; esimerkiksi kirjastossa,
+    kun Garth tuli ensi kerran alakertaan; hän käski Simpsonin
+    tuoda tikapuut neiti Graylle ja Simpson avasi jo huulensa
+    huomauttaakseen, että sisar Gray varsin helposti varpailtaan
+    muutenkin ulettuu ihan ylähyllylle asti, sen hän oli äsken juuri
+    nähnyt. Onneksi englantilaisten miespalvelijain erinomainen
+    koulutus pelasti minut tilanteesta, ja hän vastasi vain:
+    'Kyllä, herra, kyllä minä', ja katsoi minuun, joka seisoin
+    aivan vaiti, kuten ihmiseen, jota selvästi huvittaa vaivata
+    toista turhanpäiten. Jos siellä olisi ollut vanha hyvä Margery,
+    jonka skottilainen kieli rupeaa hitaasti käymään, mutta vauhti
+    lisääntyy käydessä niin, ettei sitä saa pysähtymään ennen kuin
+    koko hänen ajatustulvansa on päässyt purkautumaan, olisi minun
+    ollut pakko ottaa hänet hellään syliini ja viedä ulos.
+
+    Sen tähden käskin heti samana iltana Simpsonin ja Margeryn
+    ruokasaliin, kun isäntä taatusti oli niin loitolla, ettei voinut
+    mitään kuulla, ja sanoin heille, että syistä, joita en saattanut
+    täysin selostaa, potilaalle oli annettu vallan kiero kuvaus
+    minun ulkomuodostani. Hän luulee minua lyhyeksi ja hoikaksi,
+    vaaleaksi ja hyvin sieväksi, ja pitkien selitysten välttämiseksi
+    ja jotta ei turhaan häirittäisi hänen mielenrauhaansa, oli
+    välttämätöntä pitää häntä tässä harhaluulossa. Simpsonin
+    tavallinen huomaavainen ilme ei muuttunut, hän ainoastaan
+    vakuutti: 'Aivan niin, neiti. Aivan niin.' Mutta vanhan Margeryn
+    kasvoilla kuvastui monta epäilyksen varjoa minun puhuessani.
+    Onneksi ne sentään olivat minun lopettaessani vaihtuneet
+    hyväksyvään hymyyn. Hän kuitenkin lisäsi omat huomautuksensa:
+    'Parasta niin onkin, luullakseni. Sillä Garthie herra, poika
+    rukka, halusi nähdä vain kaunista ympärillänsä. Garthie herra,
+    oli minun tapana sanoa hänelle, kun hänelle oli vieraita tulossa,
+    ja kaikki hänen puheensa päivällisestä koskivat vain vanhan
+    hopean kiilloittamista ja Valentine-lasien ja Worstered-posliinin
+    käyttöönottamista, Garthie herra, sanoin, kun oli mielestäni
+    sopiva tilaisuus johtaa mieleen Sanaakin, te puhdistatte
+    juoma-astian ja ruoka-astian ulkonaisesti, mutta ette lainkaan
+    huolehdi siitä hyvästä, mitä ne sisältävät. Siksi on parasta
+    antaa hänen pysyä harhaluulossaan.' Ja kun Simpson huomaavaisesti
+    yski kätensä taakse ja vallan näkyvästi nyhkäisi häntä kylkeen
+    kyynärpäällään, lisäsi hän ystävällisen jälkimietteen: 'Sillä
+    vaikka tavalliset jokapäiväiset kasvot voivat näyttää tavallaan
+    kauniiltakin ystävällisen ilmeensä vuoksi, eihän sitä kumminkaan
+    voi ilmettä tehdä oikein selväksi sokealle.' Niin että tästä Te
+    näette, Deryck, tämä vanha viisas eukko, joka on tuntenut Garthin
+    pienestä pitäen, olisi täydellisesti hyväksynyt kolme vuotta
+    sitten tekemäni ratkaisun.
+
+    No niin, palaan varsinaisiin tiedonantoihini. Äänestä meillä oli
+    aluksi vastusta, kuten ennustittekin, ja koko suunnitelma oli
+    muutaman kauhean hetken ihan hiuskarvan varassa. Sillä vaikka hän
+    varsin helposti uskoi selityksen, minkä olimme suunnitelleet,
+    lähetti hän minut pois huoneesta ja sanoi tohtori Mackenzielle,
+    että minun ääneni tekisi hänet hulluksi. Mutta Rob tohtori
+    hallitsi tilannetta ja pääsi voitolle sillä kertaa, ja kun Garth
+    kerran oli mukautunut, ei hän enää lainkaan puuttunut siihen.
+    Toisinaan näen hänen sentään kuuntelevan ja muistelevan jotakin.
+
+    Mutta sisar Rosemary Gray viettää ihania hetkiä, kun levoton,
+    kaihoava Jane on unohduksissa. Sillä potilas kiintyy yhä enemmän
+    häneen, kääntyy hänen puoleensa, luottaa häneen ja keskustelee
+    hänen kanssaan, koettaa tunkea hänen sieluunsa, paljastaa
+    omansa ja on yleensä ihmeellinen ja ihana olento, jonka kanssa
+    nyt saan elää ja jota saan oppia tuntemaan. Kulkiessaan ulkona
+    viluissaan ja kuullessaan näiden puhelevan huomaa Jane, kuinka
+    vähän hän ymmärsi sen ihanan lahjan arvoa, joka laskettiin hänen
+    jalkainsa juureen, kuinka vähän hän oli selvillä sen miehen
+    luonteen sisimmästä, jonka "nuorena poikana" oli työntänyt
+    luotaan. Sisar Rosemary oppii kaiken tämän istuessaan tuntikausia
+    hänen seuranaan, ja epätoivon siroccotuulta kokien vaeltaa Jane
+    rauhattomana edestakaisin kapeata erämaanpolkua.
+
+    Ja nyt minä tulen kirjeen pääasiaan, ja vaikka olenkin nainen, en
+    pane sitä jälkikirjoitukseen.
+
+    Deryck, ettekö voi tulla tänne häntä katsomaan ja keskustelemaan
+    minun kanssani? Minä en luule jaksavani kauempaa, ellen saa
+    tukea joltakulta; ja hän iloitsisi niin saadessaan Teidät tänne
+    ja voidessaan näyttää Teille, kuinka hän on edistynyt ja mitä
+    kaikkea hän on jo oppinut. Voisitte myös samalla puhua hiukkasen
+    Janen puolesta tai ainakin tunnustella hänen mieltään tämän Janen
+    suhteen. Voi, hyvä poika, koettakaa uhrata neljäkymmentäkahdeksan
+    tuntia! Raikas nummi-ilma tekee Teille hyvää. Ja minulla on
+    sitä paitsi oma pieni suunnitelmani, jonka toimeenpano riippuu
+    suuressa määrin Teidän tulostanne. Voi, tulkaa, rakas poika!
+
+    Teitä tarvitseva
+
+                                                   _Jeanette_.
+
+Tohtori Deryck Brandin kirje Sisar Rosemary Graylle Castle Gleneeshiin,
+Pohjois-Skotlantiin.
+
+    Wimpole Streetillä.
+
+    _Rakas Jeanette!_ Tietysti minä tulen. Lähden Eustonin asemalta
+    perjantai-iltana. Voin olla koko lauantain ja suurimman osan
+    sunnuntaita Gleneeshissä, mutta maanantaina minun täytyy olla
+    ajoissa työssä.
+
+    Teen parhaani, mutta enhän minä ole mikään Mooses eikä minulla
+    ole hänen ihmeitätekevää sauvaansa. Sitä paitsi osoittavat
+    viimeiset tutkimukset, etteivät israelilaiset voineet kulkea
+    meren yli siltä kohtaa kuin Te mainitsette, vaan pohjoisempaa
+    Suolaisen meren luota; sangen vähäpätöinen sivuseikka muuten,
+    eikä lainkaan vähennä kuvanne sattuvaisuutta, pikemmin
+    päinvastoin, sillä pelkäänpä, että Teille, tyttö parka, on vielä
+    paljon suolaista varalla.
+
+    Sittenkin minä olen sangen toiveikas, niin, enemmänkin
+    kuin toiveikas -- luottavainen. Usein olen viime aikoina
+    ajatuksissani sovitellut Teihin lupausta, joka sanoo, että
+    kaikki vaikuttaa parhaaksemme. Kuka tahansa voi saada hyvät
+    asiat vaikuttamaan parhaaksemme, mutta taivaallinen Isä
+    ainoastaan voi kääntää pahankin hyväksi, ja kaikki erehdyksemme,
+    rikoksemme ja mielettömyytemme Hän kääntää parhaaksemme.
+    Mitä monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi tämä inhimillisen
+    elämän arvoitus käy, sitä tarpeellisempi on meille tämä selvä
+    elämänohje: 'Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, äläkä nojaa
+    omaan ymmärrykseesi. Kaikilla teilläsi katso Häneen, ja hän on
+    tasoittava polkusi.' Vanha, kulunut ja yksinkertainen ohje, mutta
+    tosi ja siksi myös ikuinen.
+
+    Olen iloinen, että sisar Rosemary niin erinomaisesti menestyy
+    toimessaan, ja toivon, ettei meille tule uusia odottamattomia
+    vastuksia. Ajatelkaahan, miten kävisi Janen silloin, jos
+    potilaamme rakastuisi somaan pikku sisar Rosemaryhin? Pelkään,
+    että erämaa aukaisisi uumenensa ja nielaisisi hänet. Meidän
+    täytyy koettaa estää sellaista onnettomuutta. Eikö pikku
+    Rosemary mitenkään suostuisi tekemään hiukan virheitä puheessaan
+    ja ääntämisessään tai tunnustamaan olevansa hiukan niinkuin
+    ihastunut Simpsoniin?
+
+    Voi, tyttö kulta! En minä näin laskisi leikkiä, ellen aivan pian
+    saapuisi avuksenne.
+
+    Kuinka hullua tämä on! Ja itse te olette korvaamaton! Mutta
+    useimmat miehet ovat joko hulluja tai sokeita, yksi on sekä hullu
+    että sokea. Luottakaa siihen, että sen kyllä hänen mieleensä
+    taon -- sekä omaksi tyydytyksekseni että hänen onnekseen -- jos
+    suinkin vain saan tilaisuuden.
+
+    Teidän alati uskollinen ystävänne _Deryck Brand_.
+
+Tohtori Deryck Brand tohtori Robert Mackenzielle.
+
+    _Hyvä tohtori Mackenzie!_ Pidättekö suotavana, että piakkoin käyn
+    katsomassa potilastamme Gleneeshissä ja annan lausuntoni hänen
+    nykyisestä tilastaan?
+
+    Voisin viikon lopulla päästä lähtemään sinne pohjoiseen.
+
+    Toivon, että olette tyytyväinen sairaanhoitajattareen, jonka
+    teille lähetin.
+
+    Kunnioittaen
+
+                                          _Deryck Brand_.
+
+Tohtori Robert Mackenzie tohtori Deryck Brandille.
+
+    _Kunnioitettava tohtori Deryck!_ Kelpo neiti, jonka lähetitte
+    tänne sairaanhoitajattareksi, täyttää potilaan kaikki mahdolliset
+    vaatimukset. Ei minua enää tarvita. Eikä teitäkään -- potilaan
+    vuoksi. Mutta pidän ylen suotavana, että mitä pikimmin käytte
+    katsomassa hoitajatarta, joka käy hoikemmaksi ja ohuemmaksi kuin
+    oikeastaan on sopivaa hänen kokoisellensa neidille.
+
+    Jokin salainen huoli sen aivan ymmärrettävän huolen ohella, mitä
+    tuottaa edesvastuu hoidosta tällaisessa tapauksessa, hiuduttaa
+    hänet aivan loppuun. Ehkä hän luottaa Teihin. Hänen on vaikea
+    täydelleen luottaa.
+
+    Teidän nöyrään palvelijaanne
+
+                                           _Robert Mackenziehin_.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesensimmäinen luku.
+
+KIRJURI ON KOVILLA.
+
+
+Sisar Rosemary istui potilaansa kanssa Gleneeshin päivänpaisteisessa
+kirjastossa. Pieni pöytä oli heidän välillänsä, sillä oli kasa
+kirjeitä, -- potilaan aamuposti -- joita hoitajattaren piti avata,
+lukea ääneen, ojentaa hänelle, jos niiden joukossa sattui olemaan
+jokin, jota hän halusi kosketella tai jonka halusi pistää taskuunsa.
+
+He istuivat lähellä ikkunaovea, joka aukeni pengermälle. Vieno
+tuulenhenki toi kevätkukkien tuoksua, ja aamuinen päivänpaiste tulvi
+sisään.
+
+Garth, yllään valkea flanellipuku, vihreä kaulanauha ja esikolta
+napinreiässä, nojasi mukavasti taaksepäin tuolissaan ja nautti nopeasti
+elpyvin tunnoin kukkien tuoksusta ja auringonsäteiden hyväilystä.
+
+Sisar Rosemary lopetti oman kirjeensä lukemisen, taittoi sen kokoon ja
+pisti taskuunsa, tuntien kiitollista helpotusta. Deryck tuli. Hän ei
+ollut turhaan luottanut häneen.
+
+"Kirje joltakulta mieshenkilöltä, eikö niin, neiti Gray?" sanoi Garth
+aivan odottamatta.
+
+"Aivan oikein", vastasi sisar Rosemary. "Kuinka sen tiesitte?"
+
+"Se oli kirjoitettu ainoastaan yhdelle arkille. Tärkeitä asioita
+sisältävään naisen kirjeeseen olisi mennyt ainakin kaksi ellei kolmea.
+Ja tuossa kirjeessä oli tärkeitä asioita."
+
+"Myöskin oikein", sanoi sisar Rosemary hymyillen. "Mutta kuinka senkin
+tiedätte?"
+
+"Koska huokasitte helpotuksesta luettuanne ensimmäisen rivin ja
+toistamiseen, kun taitoitte sen ja panitte takaisin kuoreen."
+
+Sisar Rosemary nauroi. "Te edistytte niin nopeaan, herra Dalmain, että
+kohta ei voi pitää mitään salassa teiltä. Kirje oli --."
+
+"Ei, älkää sanoko", huudahti Garth hätäisesti ja teki torjuvan
+kädenliikkeen. "En minä tosiaankaan halua näyttää uteliaalta teidän
+yksityiseen kirjeenvaihtoonne nähden, neiti Gray. On vain niin hauskaa
+näyttää teille edistystänsä sellaisissa asioissa, joiden perille itse
+pääsee, ilman toisen huomauttamista."
+
+"Mutta minä aioinkin kertoa sen teille joka tapauksessa", sanoi
+sisar Rosemary. "Kirje on tohtori Deryckiltä, ja hän sanoo siinä mm.
+tulevansa katsomaan teitä ensi lauantaina."
+
+"Ah, hyvä!" sanoi Garth. "Ja minkälaisen muutoksen hän saa nähdä!
+Ja minä saan ilokseni kertoa sairaanhoitajattaresta, kirjurista,
+ääneenlukijasta ja kuvaamattoman kärsivällisestä opettajasta ja
+toverista, jonka hän minulle toimitti." Sitten hän äkkiä levottomana
+lisäsi: "Eihän hän vain tule viemään teitä pois täältä?"
+
+"Ei", sanoi sisar Rosemary, "ei vielä. Mutta, herra Dalmain, tahtoisin
+kysyä teiltä, ettekö tule neljääkymmentäkahdeksaa tuntia toimeen
+ilman minua, tohtori Brandin käynti tarjoaa niin sopivan tilaisuuden.
+Minun olisi helpompi jättää teidät, kun tietäisin hänen olevan teidän
+seurassanne. Jos saan lähteä loppuviikosta, perjantai-iltana, voisin
+palata aikaisin maanantaiaamuna, niin että ennättäisin kyllä hyvin
+avaamaan aamupostin. Tohtori Brand kyllä lukee lauantain ja sunnuntain.
+-- Tottakin, minä unohdin, eihän sunnuntaina tule mitään postia. Ei
+minulta siis jäisi kuin yksi posti; ja muuten hän korvaa kyllä joka
+suhteessa minun poissaoloni."
+
+"No niin", sanoi Garth koettaen estää tyytymättömyyttänsä näkymästä.
+"Olisin suonut meidän kolmisin yhdessä puhelevan. Mutta eihän ole
+ihmeellistä, että te haluatte vähän vapautta. Lähdettekö kauaksi?"
+
+"En, tänne lähelle tuttavien luo. Mutta nyt kai haluatte kuulla
+kirjeenne?"
+
+"Kyllä", vastasi Garth ojentaen kättään. "Odottakaahan hiukan. Siellä
+on jokin sanomalehti joukossa. Tunnen painomusteen hajun. En minä sitä
+huoli. Mutta olkaa hyvä ja antakaa kirjeet."
+
+Sisar Rosemary otti sanomalehden erilleen. Sitten hän työnsi
+kirjekasaa, kunnes se sattui Garthin käteen.
+
+Garth otti sen. "Paljonhan niitä on!" virkkoi hän hymyillen hyvillään
+jo ennakolta. "Sen minä sanon, neiti Gray, että jos te otatte oppia,
+niinkuin teidän pitäisi, näin monien, kirjoitustavaltaan sekä
+mahdollisten että mahdottomien kirjeiden lukemisesta, niin pystytte
+piakkoin toimittamaan melko ymmärrettävän 'Täydellisen kirjeiden
+kirjoitusoppaan'. Muistatteko rouva Parker Bangsin osanottokirjettä?
+Silloin me taisimme ensi kerran oikein makeasti nauraa yhdessä.
+Hyväntahtoinen olento! Mutta ei hänen olisi pitänyt mainita mitään
+sokeasta Bartimaeuksesta, joka sukelsi seitsemän kertaa Siloamin
+lammikkoon. On aina viisainta välttää lainauksia vanhoista kirjoista,
+eritoten Raamatusta, ellei osaa niitä ihan viidellä sormellaan. Nyt
+--." Garth vaikeni.
+
+Hän oli koetellut kirjeitä, toista toisensa jälkeen, tarkasti
+sormeillen jokaista, ennen kuin laski sen pöydälle viereensä. Hän
+oli juuri ottanut erään, joka oli kirjoitettu ulkomaiselle paperille
+ja sinetöity. Hän pysähtyi kesken lauseensa, piteli hetkisen ääneti
+kirjettä ja tunnusteli sitten sinettiä sormillaan.
+
+Sisar Rosemary tarkasti häntä levottomana. Hän ei virkkanut sanaakaan,
+mutta kotvan päästä hän pani pois kirjeen ja otti seuraavan. Mutta kun
+hän työnsi kirjekasan takaisin sisarelle, pisti hän sinetöidyn kirjeen
+alimmaiseksi, niin että sisar joutui lukemaan sen viimeiseksi kaikista.
+
+Sitten alkoi tavallinen meno. Garth sytytti savukkeen -- ensimmäisiä
+asioita, joita hän oli oppinut toimittamaan omin neuvoin -- ja poltteli
+tyytyväisenä, asetti tuhkakupin huolellisesti paikoilleen ja varisti,
+melkein erehtymättä, tuhkan oikeaan aikaan ja paikkaan.
+
+Sisar Rosemary otti ensimmäisen kirjeen, luki postileiman ja selitti,
+minkälaista käsialaa oli kuorella. Garth arvioi, keneltä kirje oli,
+ja tuli kovin hyvilleen, jos oli arvannut oikein. Tänään niitä oli
+yhdeksän, 'hyvin erilaisia sisällöltään -- muutamia miesystäviltä, pari
+herttaisilta naisilta, jotka selittivät mielellään tulevansa häntä
+tervehtimään niin pian kuin hän vain halusi vieraita, yksi eräästä
+sokeainlaitoksesta, jolle pyydettiin kannatusta, lyhyt ilmoitus tohtori
+Deryckiltä hänen tulostansa ja kaulanauhalasku eräästä liikkeestä Bond
+Streetiltä.
+
+Sisar Rosemary Grayn sormet vapisivat, kun hän pani kahdeksatta
+kirjettä takaisin koteloon. Kasan viimeinen oli pöydällä. Kun hän otti
+sen, heitti Garth yhtäkkiä nopeasti savukkeenpätkän ulos ikkunasta ja
+heittäysi takanojaan, varjostaen käsillä kasvojaan.
+
+"Heitinkö oikeaan, sisar?" kysyi hän.
+
+Tämä kumartui katsomaan ja näki ohuen savuviirun nousevan
+sannoitukselta.
+
+"Aivan oikeaan", sanoi hän. "Herra Dalmain, tässä kirjeessä on
+egyptiläinen postimerkki ja se on leimattu Kairossa. Se on suljettu
+punaisella lakalla ja sinetissä on töyhtökypärä, silmikko suljettuna."
+
+"Entä käsiala?" kysyi Garth välinpitämättömästi ja perin levollisesti.
+
+"Se on jokseenkin varmaa ja hyvin selvää, ilman minkäänlaisia
+kiemuroita ja koukeroita. Se on kirjoitettu paksulla terällä."
+
+"Olkaa hyvä ja avatkaa se, sisar, ja sanokaa minulle kirjoittajan nimi,
+ennen kuin luette sen."
+
+Sisar Rosemarylla oli vastusta kurkustansa, joka uhkasi tukahduttaa
+hänen äänensä. Hän avasi kirjeen, silmäsi viimeiselle sivulle ja löysi
+nimikirjoituksen.
+
+"Alla on Jane Champion, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary.
+
+"Olkaa hyvä ja lukekaa se", sanoi Garth tyynesti. Ja sisar Rosemary
+aloitti:
+
+    "_Hyvä Dal!_ Mitä minä _voin_ kirjoittaa? Jos olisin luonanne,
+    olisi minulla paljon puhumista Teille, mutta kirjoittaminen on
+    niin vaikeata, niin, aivan mahdotonta.
+
+    Tiedän, että sellainen sallimus on kovempaa Teille kuin
+    kenellekään meistä, mutta Te kestätte sen myös uljaammin kuin
+    ainoakaan meistä olisi kestänyt, ja siksi on elämä Teistä vielä
+    kerran tuntuva ihanaltakin, ja saattepa sen ihanuuden selviämään
+    vielä muillekin. En itsekään sitä ymmärtänyt, ennen kuin vasta
+    silloin kesällä Overdenessä ja Shenstonessa, kun Te opetitte
+    minut kauneutta tajuamaan. Sittemmin sekä auringon noustessa
+    että laskiessa, Atlantin sinivihreillä aalloilla, vuorten
+    purppurahohteessa, Niagaran pärskeissä, kirsikkakukkaisessa
+    Japanissa, Egyptin kultaisilla aavikoilla ajattelin Teitä, ja
+    niiden kauneus selvisi minulle paremmin juuri Teidän avullanne.
+    Voi, Dal, tahtoisin mielelläni tulla kertomaan teille niistä
+    kaikista ja saada Teidät näkemään ne kaikki minun silmäini
+    välityksellä, ja Te avartaisitte minun ahdasta ymmärtämystäni ja
+    näyttäisitte ne minulle uudestaan entistä ihanampina.
+
+    Kuulin, ettette ota vastaan vieraita, mutta ettekö voisi tehdä
+    yhtä ainoata poikkeusta ja sallia minun tulla?
+
+    Olin suuren pyramidin luona, kun sain tiedon. Istuin
+    pylväskatoksessa päivällisen jälkeen. Kuunvalo herätti muistoja.
+    Olin vastikään päättänyt luopua Niilinmatkasta, palata
+    suoraapäätä kotiin ja kirjoittaa Teille sekä pyytää Teitä käymään
+    luonani, kun kenraali Loraine ilmestyi pylväskatokseen tuoden
+    englantilaisia lehtiä ja kirjeen Myralta -- ja niin sain tietää.
+
+    Olisitteko tullut, Garth?
+
+    Ja nyt, ystäväni, kun Te ette voi tulla minun luokseni, enkö minä
+    saa tulla Teidän luoksenne? Jos Te vain sanotte: 'Tulkaa!', niin
+    minä tulen, missä maailman ääressä lienenkin, kun viesti minut
+    saavuttaa. Älkää välittäkö tämän egyptiläisestä leimasta. En ole
+    enää siellä, kun tämä Teille luetaan. Lähettäkää vastauksenne
+    tätini Lontoon-asuntoon. Kaikki kirjeeni menevät sinne ja
+    osoitetaan avaamatta minulle.
+
+    _Sallikaa minun tulla_. Ja voi, uskokaa, että minä tunnen, kuinka
+    raskasta Teidän on. Mutta Jumala voi 'kirkastaa'. Ja uskokaa,
+    että täydellisemmin kuin sanoin voin ilmaista, olen
+
+                                     Teidän _Jane Champion_."
+
+Garth otti käden kasvoiltansa.
+
+"Ellette ole väsynyt, neiti Gray, kun olette lukenut jo niin monta
+kirjettä, sanelisin mielelläni heti vastauksen, niin kauan kuin se
+on vereksenä mielessäni. Onko teillä paperia siinä? Kiitos! Voimmeko
+aloittaa? -- Hyvä neiti Champion... Tulin syvästi liikuttuneeksi
+Teidän ystävällisestä, osaaottavasta kirjeestänne... Oli erityisen
+ystävällistä, että kirjoititte minulle niin kaukaa, vaikka siellä
+tietysti on paljon kaikenlaista, mikä helposti voisi vieroittaa Teidät
+kotoisista ystävistänne."
+
+Pitkä pysähdys. Sisar Rosemary odotti, kynä kädessä, ja toivoi, että
+hänen sydämensä tykintä kuului vain hänen omiin korviinsa eikä toiselle
+puolelle pientä pöytää.
+
+"Olen iloinen, että Te ette luopunut Niilinmatkasta, mutta --."
+
+Aikainen mehiläinen lensi hyasinttimaasta ja surisi ikkunaruudulla.
+Muuten oli huoneessa aivan hiljaista.
+
+"-- mutta, jos Te olisitte kutsunut minua, olisin tietysti tullut."
+
+Mehiläinen hyrräsi kiukkuisena ylös ja alas ikkunaa useita minuutteja,
+sitten se löysi avonaisen ruudun ja lentää surahti iloisena
+päivänpaisteeseen.
+
+Huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kunnes Garth sen keskeytti
+ruveten hiljaisella äänellä jatkamaan sanelua.
+
+"Olette myös ylen ystävällinen, kun tahdotte tulla minua katsomaan,
+mutta --"
+
+Sisar Rosemaryn kynä putosi. "Herra Dalmain", sanoi hän, "sallikaa
+hänen tulla."
+
+Garth käänsi häneen kasvonsa, jotka olivat täynnä hämmästystä.
+
+"Minä en tahdo", sanoi hän tinkimättömän ratkaisevasti.
+
+"Mutta ajatelkaa, kuinka kovalta mahtaisi tuntua kenelle tahansa,
+kun haluaisi olla jonkun -- jonkun kärsivän ystävän luona, eikä tämä
+sallisi edes hänen tulla."
+
+"Hänen harvinainen hyväsydämisyytensä kehoittaa häntä tulemaan, neiti
+Gray. Me olemme kauan olleet hyviä ystäviä ja tovereita. Häneen koskisi
+liiaksi, kun hän näkisi minut tällaisena."
+
+"Ei hän niin ajattele", puolusti sisar Rosemary. "Voi, ettekö te osaa
+lukea rivien välistä? Vai tarvitaanko naisen sydän ymmärtämään naisen
+kirjettä? Luinko sen huonosti? Luenko vielä kerran?"
+
+Garthin kasvot kuvastivat todellista suuttumusta. Hän puhui hillityn
+tuimasti, ja suorat tummat kulmakarvat olivat rypyssä.
+
+"Te luitte sen vallan hyvin", sanoi hän, "mutta ette tee oikein
+väittäessänne vastaan. Minun täytyy mieltäni myöten saada kirjurilleni
+sanella kirjeeni, tarvitsematta selitellä niitä."
+
+"Suokaa anteeksi, herra", sanoi sisar Rosemary nöyrästi.
+
+"Tein pahasti." Garth ojensi kätensä pöydän yli ja piti sitä siinä
+hetkisen, mutta toista kättä ei laskettu siihen.
+
+"Älkää olko tietävinänne", sanoi hän hymyillen voittavaa hymyänsä,
+"te minun hyvä pikku holhoojani ja hoivaajani. Te voitte useimmissa
+tapauksissa ohjata minua, mutta ette tässä. Lopettakaamme nyt siis
+kirje. Mihin jäimmekään? -- Niin -- tulla minua katsomaan. Panitteko
+ylen ystävällinen vai kovin ystävällinen?"
+
+"Ylen ystävällinen", vastasi sisar Rosemary murtunein äänin.
+
+"Hyvä on, sillä se on tottakin ylen ystävällistä. Ainoastaan hän
+ja minä käsitämme, kuinka ylenmäärin ystävällistä. Mutta jatketaan
+-- --. Mutta en ota vastaan ketään vieraita enkä kaipaakaan niitä,
+ennen kuin pääsen sen verran uusien olosuhteitteni herraksi, ettei
+painisillaoloni niiden kanssa tunnu kiusalliselta muista ihmisistä.
+Täällä Gleneeshissä, aivan eristettynä, opettelen kesän kuluessa
+vähä vähältä elämään tätä uutta elämääni. Olen varma, että ystäväni
+pitävät arvossa tätä toivomustani. Minun luonani on nyt eräs, joka
+yli toiveiden kärsivällisesti auttaa minua -- odottakaa!" huudahti
+Garth äkkiä. "Ei niin. Hän voisi luulla -- voisi käsittää väärin. Joko
+aloitte kirjoittaa sitä? Ette? Mikä oli viimeinen sana? 'Toivomustani'!
+Jaha. Aivan niin. Piste 'toivomustani' sanan jälkeen. Odottakaa, kun
+vähän mietin."
+
+Garth painoi kasvot käsiinsä ja istut pitkän aikaa mietteisiinsä
+vaipuneena.
+
+Sisar Rosemary odotti. Oikea käsi piteli kynää paperin kohdalla.
+Vasemmalla hän painoi sydäntään. Hänen silmänsä tähystivät tummaa,
+kumartunutta päätä, katseessa sanoin selittämätöntä kaihoa ja kiihkeätä
+hellyyttä.
+
+Vihdoin Garth kohotti kasvonsa. "Vilpittömästi kunnioittaen Teidän
+Garth Dalmain", sanoi hän. Ja ääneti sisar Rosemary kirjoitti niin.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenestoinen luku.
+
+TOHTORI ROBISTA ON APUA.
+
+
+Ahdistavan hiljaisuuden, mikä vallitsi kirjeen sulkemisen ja osoitteen
+kirjoittamisen jälkeen, keskeytti tohtori Robin iloisa ääni.
+
+"Kumpi on tänään potilaana? Neitikö vai herra? Ahaa, ei kumpikaan,
+nähdäkseni. Molemmat näyttävät itse terveydeltä ja saavat tohtorin
+ymmälle. Ulkona kevät, sisällä kesä", jatkoi tohtori iloista puheluaan
+ihmetellen, miksi kummankin kasvot olivat kalpeat ja hämmennyksissä
+ja miksi ilmassa oli kärsiväin sydänten tuntua. "Flanellipuku tuo
+mieleen vene- ja muut huviretket, ja mitä näen, sisar Gray on luopunut
+merinostansa ja ottanut sievän sinisen pesupukunsa. Onhan se paljon
+pukevampi, ehdottomasti, mutta älkää kylmetyttäkö itseänne ja pitäkää
+kaikella muotoa huolta ruokahalustanne. Tässä ilmastossa ihmisen täytyy
+syödä kovasti, mutta teidän painonne on ilmeisesti vähentynyt viime
+aikoina. Emme me saa sentään pyrkiä _liiaksi_ keijukaiskevyeen kokoon!"
+
+"Miksi te aina ärsytätte neiti Grayta hänen pienuudellaan, tohtori
+Rob?" kysyi Garth melkein suuttuneesti. "Ei suinkaan siinä mitään pahaa
+ole, että on pienikasvuinen."
+
+"Voinhan minä ärsytellä häntä hänen suuruudellaan, jos niin haluatte",
+sanoi tohtori Rob pikkuviekkaasti vilkuttaen silmää hoitajattarelle,
+joka todella kookkaana seisoi ikkunan luona ja kylmänmoittivasti katsoi
+takaisin häneen.
+
+"Soisin, ettei minkäänmoisia vihjauksia tehtäisi hänen ulkomuodostaan",
+virkkoi Garth lyhyesti, ja lisäsi sitten ystävällisemmin: "Näettehän,
+minulle hän on ääni -- ystävällinen, ohjaava ääni. Aluksi koetin
+mielessäni muodostaa kuvaa hänestä, hämärää tietysti, mutta nykyään
+tyydyn siihen, mitä _tiedän_ hänestä, ja annan olla kuvittelematta,
+mitä en tiedä. Ettekö ole huomannut -- että hän on ainoa --
+lukuunottamatta kamalaa Johnsonia, joka kuuluu siihen painajaisaikaan,
+mikä jo onneksi on minulta unohtumaisillaan -- niin, hän on ainoa, joka
+nyt on ollut luonani, mutta jota en ollut nähnyt ennen sokeuttani;
+ainoa kuulemani ääni, jota en mielessäni ole voinut liittää mihinkään
+kasvoihin enkä vartaloon. Ajan kuluessa niiden luku tietysti kasvaa.
+Mutta nyt hän on siinä suhteessa ainoa."
+
+Tämän selityksen aikana tohtori Robin terävät silmät kiertelivät pitkin
+huonetta etsien jotakin tarkemman tutkimisen arvoista. Yhtäkkiä ne
+keksivät tuon ulkomaisen kirjeen aivan vierestä pöydältä.
+
+"Kas!" virkkoi hän. "Pyramideja? Egyptiläinen postimerkki? Sepä
+mielenkiintoista. Onko teillä siellä tuttuja, herra Dalmain?"
+
+"Kirje on Kairosta", vastasi Garth, "mutta luulen, että neiti Champion
+tällä haavaa on jo lähtenyt Syyriaan."
+
+Tohtori Rob hypisteli viiksiään ja tuijotti kirjeeseen miettiväisenä.
+"Champion?" kertasi hän. "Champion? Se on harvinainen nimi. Ettehän
+vain, sattumoisin, ole kirjeenvaihdossa jalosukuisen neiti Janen
+kanssa?"
+
+"Miksen, kirje on juuri häneltä", vastasi Garth hämmästyneenä.
+"Tunnetteko hänet?" Hänen äänensä värähteli tuntuvasti.
+
+"Tunnen", vastasi tohtori Rob hitaanmietteliäästi. "Tunnen kasvot
+ja tunnen äänen; tunnen hyvin muutenkin ulkomuodolta ja koko lailla
+luonnettakin. Olen tuntenut hänet täällä kotona ja olen tuntenut hänet
+vieraalla maalla. Olen nähnyt hänet verisen taistelun tuoksinassa,
+ja siitä näystä kai harva hänen miestuttavansa voi kerskua. Mutta
+tuntematonta ihan kerrassaan oli minulle hänen käsialansa aina tähän
+hetkeen saakka. Saanko katsella tätä kuorta?" Hän kääntyi ikkunaan päin
+-- niin, tuo pieni, piittaamaton skottilainen teki kysymyksensä sisar
+Rosemarylle. Mutta hänen kysyvä katseensa kohtasi vain leveän sinisen
+selän. Sisar Rosemary tutki maisemaa. Tohtori kääntyi siis takaisin
+Garthiin päin, joka kaikesta päättäen oli jo antanut suostumusmerkin ja
+jonka kasvoista selvästi luki, että hän toivoi saavansa kuulla lisää,
+mutta myös, että hänestä oli perin vastenmielistä pyytää sitä.
+
+Tohtori Mackenzie otti kirjekuoren ja tarkasti sitä.
+
+"Jaha", virkkoi hän viimein, "se muistuttaa häntä -- on selvää,
+varmaa ja oikoista; tietää, mitä tahtoo sanoa, ja sanoo sen; ei
+turhia mutkistele. Voi, hyvä mies, hän on suurenmoinen nainen, ja jos
+jalosukuinen Jane on ystävänne, vähänpä te muita tarvitsettekaan."
+
+Helakka puna kohosi Garthin painuneille poskille.
+
+Hän oli pimeyteensä kovin kiihkeästi halunnut edes pienintä tietoa
+Janesta, siitä valoisasta maailmasta, missä hän liikkui. Hänestä
+oli tuntunut niin toivottomalta, ettei hänellä ollut minkäänlaista
+mahdollisuutta kuulla hänestä mitään. Ja nyt, jos hän vain olisi sen
+tiennyt, olisi vanha Robbie kaiken aikaa voinut kertoa hänestä. Hänen
+oli täytynyt kysellä Brandilta varovaisesti, jottei paljastaisi omaansa
+ja Janen salaisuutta, mutta tohtori Robin ja sisar Grayn suhteen ei
+sellainen varovaisuus ollut tarpeen. Hän saattoi huoleti säilyttää
+salaisuutensa ja kuitenkin kuunnella ja puhella.
+
+"Missä -- milloinka?" kysyi Garth.
+
+"Minä kyllä kerron teille missä ja milloin", vastasi tohtori Rob, "jos
+teitä näin leppoisena kevätaamuna haluttaa kuulla sotatarinoita."
+
+Garth ihan paloi halusta. "Onko teillä tuolia, tohtori?" kysyi hän. "Ja
+onko neiti Graylla tuolia?"
+
+"Ei, ei minulla ole tuolia", virkkoi tohtori Rob, "sillä minä aion
+oikein perinpohjin nauttia omasta kaunopuheisuudestani, ja silloin
+minulla on tapana seisoa. Sisar Graylla ei ole tuolia, sillä hän seisoo
+ikkunan edessä hartaana maisemaa ihailemassa. Hän on aivan ilmeisesti
+unohtanut sekä teidät että minut. Sangen harvoinhan te tapaatte
+naisen, joka kiinnostuneena kuuntelee toisesta naisesta kerrottavan.
+Mutta nojatkaa tuolinne selkämystään, poikaseni, ja sytyttäkää
+savuke. On ihan ihmeellistä nähdä, kuinka se teiltä jo käy, ja onhan
+se paljon hauskempaakin kuin teidän seinänkourimisenne. Eikö vain?
+Mistä kaikesta meidän onkaan kiittäminen erästä neitiä, joka nyt ei
+välitä meistä vähääkään, tarkastelee mieluummin näköaloja! No, eihän
+minussa, herra paratkoon, paljon katsottavaa olekaan, ja teitä hän saa
+katsella pitkin päivää. Mutta näitä kannattaa polttaa! Mitä nämä ovat?
+'Zenithiä'? Ahaa, ja 'Marcovitchiä'. Jaa, jaa, parempia ette juuri
+saa, poltatte niitä sitten seurusteluhuoneessa tai puutarhassa. Haju
+ei erotu kukkain tuoksusta. Nojatkaa taaksepäin ja nauttikaa, sillä
+aikaa kuin minä haistelen ruudinsavua. Sillä tahdon kertoa, missä ensi
+kerran näin jalosukuisen Janen. Kaukana Etelä-Afrikassa, keskellä
+buurisodan tuoksinaa. Minä olin vapaaehtoisena haavainhoitoa oppimassa.
+Hän oli siellä sairaanhoitajattarena ja olikin vasta hoitaja, voitte
+uskoa. Eikä niitä semmoisia, jotka pitsinenäliinoja hajuvedessä
+viruttelivat, kauniita naamoja pesivät, kun käskyläiset ne ensin olivat
+puhdistaneet, keskustelivat viehkeästi miesten kanssa, jotka olivat jo
+paranemaisillaan, mutta pakenivat kauhuissaan kuolemaisillaan olevien
+luota. Ei, hän ei ollut sitä lajia, eikä hän semmoisia suvainnut
+osastollaankaan; sillä neiti Champion oli osastonhoitaja, ja minä
+voin vakuuttaa, että hänen alaisensa olivat työssä kiinni. Hän teki
+työtä kymmenen edestä ja tahtoi muita tekemään samoin. Sekä lääkärit
+että käskyläiset jumaloivat häntä. Häntä nimitettiin yleisesti
+'jalosukuiseksi Janeksi'. Entä ne haavoittuneet sotilaat sitten!
+Monen moni nuorukainen siellä, kaukana kodista ja ystävistä, kuoli
+hymy huulilla, tuntien äidin ja kodin läheisyyttä, kun jalosukuisen
+Janen käsivarsi oli kiertyneenä hänen ympärilleen ja hänen kuoleva
+päänsä sai levätä tämän naisellista rintaa vasten. Ja hänen äänensä,
+kun hän puhui heille? En, -- sitä en ikinä unohda. Kuulla, kuinka
+hän pani kiirettä naisille ja jakeli käskyjä miehille ja kääntyi
+samassa puhelemaan jollekulle sairaalle Tommylle, niinkuin tämän äiti
+tai morsian varmaan toivoi puhuttavan hänelle, kas se oli sellaista
+ripeyden opetusta, että minulle on siitä hyötyä vielä tänä päivänä.
+Ja kyllä hänen voimakas, rakastava sydämensä mahtoi sentään usein
+olla tuskasta pakahtumaisillaan; mutta aina hän oli uljas ja iloinen.
+Kerran hän sentään murtui. Hän oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen erään
+nuorukaisen -- lienee ollut nuorin kaikista. Hän oli pidellyt kiinni
+häntä leikattaessa, sillä leikkaus oli ollut ainoa pelastuksen toive,
+ja kun ei siitä ollut mitään apua ja sairas makasi tajuttomana nojaten
+häneen, lannistui hän ja sanoi: 'Voi, tohtori, tohtori, hänhän on vasta
+nuori poika ja hänen täytyy kärsiä näin ja kuolla tällä tavalla!'
+ja hän sulki hänet kiinteämmin syliinsä ja itki häntä, niinkuin
+äitikin varmaan olisi itkenyt. Lääkäri itse kertoi minulle siitä. Hän
+sanoi, että kovettuneimmatkin mielet teltassa pehmenivät ja tulivat
+liikuttuneiksi. Mutta se olikin ainoa kerta, jolloin jalosukuinen Jane
+masentui."
+
+Garth varjosti kasvojansa kädellään. Hänen puoliksipoltettu savukkeensa
+putosi hänen huomaamattaan lattialle. Käsi, jossa se oli ollut, tarrasi
+tiukasti polveen kiinni. Tohtori Rob noukkasi savukkeen lattialta
+ja hankasi huolellisesti kärventynyttä maton kohtaa jalallaan. Hän
+katsahti ikkunaan päin. Sisar Rosemary oli kääntynyt ja nojasi
+ikkunapieleen. Hän ei katsonut tohtoriin, vaan piti tuskallisen
+hätäisenä silmällä Garthia.
+
+"Satuin usein ja eri tilaisuuksissa hänen tielleen", jatkoi
+tohtori Rob, "mutta emme olleet samassa osastossa, niin että hän
+ainoastaan kerran puhui minulle. Olin ratsastanut kaupunkiin hakemaan
+pääsairaalasta lisää kloroformia sinne, missä väliaikaisesti annoimme
+ensi apua suoraan taistelukentältä tuoduille pahimmin haavoittuneille.
+Sillä aikaa kuin sitä haettiin, kiersin ympäri salia ja näin eräässä
+nurkassa neiti Championin polvillaan erään miehen vieressä, jonka
+viime hetki näytti olevan sangen lähellä, puhellen hänelle lempeästi
+ja koettaen samalla lievittää hänen kärsimyksiänsä. Yhtäkkiä kuului
+rysähdys -- korviasärkevä rysähdys -- ja vielä toinen rysähdys, ja
+neiti Champion sekä hänen potilaansa joutuivat tomun ja pirstaleiden
+peittoon. Buurien kranaatti puhkaisi katon juuri heidän päänsä päältä.
+Mies nousi istumaan huutaen henkensä takaa. Mies parka, eihän häntä
+sovi moittia, hän oli kuolemaisillaan ja morfiinista höperryksissä.
+Mutta jalosukuinen Jane ei hievahtanutkaan. 'Pankaa maata, hyvä
+ystävä', sanoi hän, 'ja pysykää aivan hiljaa.' 'Ei täällä', vaikeroi
+mies. 'Kuinka vain', sanoi jalosukuinen Jane, 'me muutamme teidät
+sitten heti.' Hän kääntyi ja näki minut. Minulla oli mitä kurjin khaki,
+semmoinen lyhyt likaisenharmaa kersantinnuttu, jonka olin siepannut
+ylleni teltasta lähtiessäni, ja surkeannäköisiksi olivat käyneet
+sodassa muutkin vaatteeni. Olin myös tullut aikalailla pölyiseksi
+ratsastaessani. 'Kuulkaahan kersantti', sanoi hän, 'tulkaa kanssani
+nostamaan tätä miesrukkaa. En minä voi jättää häntä nyt tänne. Sen
+enempää ei Jane virkkanut, vaikka kranaatti oli vastikään lentänyt
+hänen päänsä päällitse vain muutaman jalan päästä. Ihmettelettekö
+sitten, että miehet häntä jumaloivat? Hän asetti kätensä hartioitten
+alle ja viittasi minua kietomaan käteni polvien alitse, ja yhdessä
+me kannoimme miehen salista pois pieneen käytävään, sitten tulimme
+pieneen, rauhalliseen huoneeseen, jossa oli mukava vuode ja valokuvia
+ja kirjoja eräällä pöydäntapaisella. Jane sanoi: 'Tänne, olkaa hyvä',
+ja me panimme miehen vuoteelle. 'Kenen se on?' kysyin. Hän katsoi
+minuun pitkään, mutta kun huomasi, että olin outo, vastasi hän
+ystävällisesti: 'Minun.' Ja huomattuaan, että mies kantaessamme oli
+mennyt tainnoksiin, lisäsi hän: 'Ei hän enää, poika rukka, vuodetta
+kaipaa, kun minä puolestani tarvitsen.' Ne vasta hermot olivat! -- Se
+olikin ainoa kerta, jolloin siellä puhuin jalosukuisen Janen kanssa.
+Pian sen jälkeen sain kylikseni ja palasin kotiin!"
+
+Garth kohotti päätään. "Ettekö tavannut häntä milloinkaan kotimaassa?"
+kysyi hän.
+
+"Tapasin", vastasi tohtori Rob. "Mutta ei hän muistanut minua. Ei
+rahtustakaan. Enkä sitä voinut toivoakaan. Siellä minulla oli parta,
+ei ollut aikaa ajella; ja nuttuni ilmoitti minut kersantiksi eikä
+miksikään lääkäriksi. Ei ollut hänen syynsä, ettei hän otaksunut
+tapaavansa rintamatoveria keskellä -- Lontoon sydäntä", lopetti
+tohtori Rob välinpitämättömästi lauseensa. "Kas niin, minä olenkin
+jo venyttänyt juttua niin pitkälle, että täytyy lähteä teidän
+puutarhurinne tuvalle katsomaan hänen kelpo vaimoansa, joka sai tässä,
+kuten hän liikuttavasti sanoo, 'vähän perheen lisää'. Minun mielestäni
+'vähennys' olisi sopinut paremmin sen talon oloihin. Mutta ensin minun
+on mentävä puhuttelemaan Margery emäntää ruokasaliin. Hän on kovin
+huolissaan, 'kun ei saa alas liikkiötä!' Hän sanoo, että se karkaa
+hartioitten väliin. Niin suuri harha liikkiön tavalliselta tieltä
+vaatii epäilemättä tarkkaa tutkimista. Teidän luvallanne soitan siis
+tuota kelpo rouvaa."
+
+"Älkää ihan vielä, tohtori", virkkoi rauhallinen ääni ikkunan luota.
+"Haluaisin puhella kanssanne ruokasalissa ja tulen heti sinne. Ja sillä
+aikaa kun te tutkitte Margeryä, juoksen hakemaan hattuni ja tulen
+kanssanne vähän matkaa metsän halki, jos herra Dalmain suostuu olemaan
+tunnin verran yksinään."
+
+Kun Jane tuli ruokasaliin, seisoi tohtori Robert Mackenzie roihumatolla
+napoleonimaisessa asennossaan, aivan samoin kuin silloin aamulla heidän
+siellä ensi kertaa tavatessaankin. Hän katsahti epävarmana ylöspäin,
+kun jalosukuinen Jane astui sisään.
+
+"No?" virkkoi hän. "Nyt kai saan kuulla kunniani?" Jane meni suoraan
+hänen luokseen, molemmat kädet ojennettuina. "Voi, kersantti!" virkkoi
+hän. "Te vanha, kultainen, uskollinen kersantti! Katsokaa, semmoista se
+on, kun käy toisen miehen vaatteissa. Ja minä olen pulassa, kun käytän
+toisen naisen nimeä. Te siis tiesitte koko ajan, kuka minä olin, heti
+ensi hetkestä, kun astuin huoneeseen?"
+
+"Ensi hetkestä, kun astuitte huoneeseen", myönsi tohtori Rob.
+
+"Miksette sanonut sitä?" kysyi Jane.
+
+"No, sen tähden, että ajattelin teillä olevan omat syynne esiintyä
+'sisar Rosemary Grayna', eikä sitä paitsi kuulunut minun tehtäviini
+ottaa selkoa, oliko teillä oikea nimi."
+
+"Voi teitä, rakas tohtori!" sanoi Jane. "Onkohan ikinä ketään niin
+terävää, niin viisasta ja hämmästyttävän kaukonäköistä miestä seisonut
+kahdella jalalla roihumatolla kuin te olette! Ja kun minä muistan,
+kuinka te sanoitte: 'Jaha, te olette siis jo saapunut, sisar Gray?' ja
+te olisitte voinut sanoa: 'Hyvää päivää, neiti Champion. Mikä teidät
+tänne tuo ja vielä vierasta nimeä käyttäen?'"
+
+"Olisinhan minä voinut niin sanoa", myönteli tohtori Rob miettiväisenä,
+"mutta onneksi en niin tehnyt."
+
+"Mutta sanokaa", sanoi Jane, "miksi nyt puhuitte?"
+
+Tohtori Rob laski kätensä hänen käsivarrelleen. "Ystäväni, olen
+vanha mies ja ikäni kaiken olen koettanut päästä asioista tolkulle
+kenenkään niitä kertomatta minulle. Te olette elänyt jännityksessä,
+pitkäaikaisessa jännityksessä, milloin kovemmassa, milloin lievemmässä,
+mutta ei se milloinkaan ole ollut lauenneena -- sellaista ei moni
+nainen olisi kestänyt. Teidänhän oli näyteltävä meille kaikille, ei
+ainoastaan hänelle. Minä käsitän, että jos tätä jatkuisi, teidän täytyi
+saada helpotusta uskomalla salaisuutenne jollekulle -- jollekulle,
+jonka seurassa aina silloin tällöin saisitte olla oma itsenne. Ja kun
+sain selville, että olitte kirjoittanut hänelle täältä, lähettäen
+kirjeen Kairoon postiin pantavaksi (kuinka naisten tapaista: siivilöidä
+hyttysiä, vaikka on niellyt moisen kamelin) päivä päivältä odottaen
+sen paluuta, ja kun teidän sitten oli pakko itse lukea se hänelle,
+hänen sanelunsa mukaan kirjoittaa vastaus, jonka minä teidän kummankin
+ilmeestä luin sisältäneen kiellon teidän pyyntöönne saada tulla
+katsomaan häntä, niin minusta oli jo aika, jolloin teidät oli saatava
+huomaamaan, että kyllä vallan hyvin voitte luottaa vanhaan jöröjukkaan,
+joka, samoin kuin kaikki muutkin miehet, jotka Etelä-Afrikassa oppivat
+tuntemaan teidät, ilomielin antaisi oikean kätensä jalosukuisen Janen
+puolesta."
+
+Jane katsoi häneen silmät tulvillaan kiitollisuutta. Sinä hetkenä hän
+ei kyennyt puhumaan.
+
+"Mutta, ystäväni, sanokaa minulle", virkkoi tohtori, "sanokaa minulle,
+jos voitte, miksi poika noin ehdottomasti työntää luotaan sellaisen
+hyvän, joka, jos hän sen saisi, merkitsisi hänelle jotakin niin suurta,
+ihanaa ja lohdullista?"
+
+"Voi, tohtori", sanoi Jane, "syynä on surullinen tarina epäilystä ja
+erehdyksestä, ja epäilyyn ja erehdykseen olin minä, onneton, syypää.
+Mutta sillä aikaa kun te tutkitte Margerya, laitan itseni kuntoon
+ja sitten metsän läpi kulkiessamme koetan kertoa teille, mikä se
+surullinen asia oli, joka tuli meidän välillemme ja erotti meidät niin
+kauaksi toisistamme. Teidän viisaat neuvonne ehkä auttavat minua,
+ja tarkkana ihmisten ja ihmissydänten tuntijana löydätte kenties
+jonkinlaisen pelastustien, sillä me olemme todellakin ahdistettuina
+Migdolin ja meren väliin."
+
+Kun Jane meni hallin läpi ja oli juuri nousemaisillaan portaita,
+vilkaisi hän kirjaston suljettuun oveen. Hänet valtasi äkkiä pelko,
+että tohtori Robin kertomuksen kuunteleminen oli ollut liikaa
+Garthille. Kukaan muu ei voinut tietää, mitä muistoja hänessä heräsi,
+kun niin elävästi kerrottiin kuolevista sotureista, joitten päät
+lepäsivät hänen povellansa, ja kun sanat niin oudosti sattuivat
+olemaan samat: "Vasta nuori poika ja hänen täytyy kärsiä näin." Hän ei
+voinut lähteä saamatta varmasti tietää, että Garth voi hyvin ja oli
+rauhallinen. Ja kuitenkin hän vaistomaisesti pelkäsi häiritsevänsä, jos
+menisi sisälle nyt, kun Garth otaksui tunnin ajaksi jääneensä yksikseen.
+
+Silloin Jane ahdistuksissaan teki, mitä ei ollut ennen tehnyt. Hän
+avasi hiljaa pääoven, kiersi rakennuksen ympäri pengermälle ja kun
+tuli lähelle avonaista kirjaston ikkunaa, astui nurmikolle ja niin
+aivan kuulumattomasti ikkunan taakse. Hän ei ollut milloinkaan ennen
+yllättänyt Garthia, sillä hän tiesi, että jo pelkkä ajatuskin siitä,
+että joku siten voisi tunkeutua hänen asioihinsa, suututti ja peloitti
+Garthia.
+
+Mutta nyt -- vain tämän kerran.
+
+Jane kurkisti sisään ikkunasta.
+
+Garth istui sivuittain tuolilla, kyynärpäät pöydällä ja kasvot käsiin
+painuneina. Hän voihki niinkuin Jane oli joskus kuullut sotilasten
+tekevän tuskallisten leikkausten jälkeen, jotka he äännähtämättä
+kestivät, kunnes pahin oli ohi. Garth valitti tuskissansa: _"Oi, minun
+vaimoni -- vaimoni -- minun vaimoni!"_
+
+Jane hiipi tiehensä. Miten se tapahtui, ei hän ikinä itsekään tajunnut.
+Jokin vaisto sanoi hänelle, että jos hän nyt, Garthin heikkona hetkenä,
+kun tohtori Robin kertomus oli järkyttänyt ja masentanut häntä,
+ilmaisisi itsensä, olisi kaikki hukassa. "Jos panette arvoa omalle
+ja hänen mahdolliselle onnellensa", soivat alati varoittavina hänen
+korvissaan Deryckin sanat. Tyynten, vakavien ajatusten saadessa sijaa
+tämän myrskyn jälkeen oli Garthissa lopulta kaipuu pääsevä voitolle.
+Kirje, jota ei vielä ollut pantu postiin, kirjoitettaisiin uudestansa.
+Garth sanoisi: 'Tulkaa! ja seuraavassa silmänräpäyksessä lepäisi hän
+Garthin sylissä.
+
+Siksi riensi Jane hiljaa pois.
+
+Kun hän tunnin päästä palasi, oltuaan kävelyllä tohtori Robin kanssa,
+sydän täynnä iloista odotusta, seisoi Garth ikkunan edessä kuunnellen
+lukemattomia ääniä, joita opetteli erottamaan. Hän näytti niin
+sorjalta ja kookkaalta ja suoralta valkeassa puvussaan, molemmat kädet
+pistettyinä syvälle takin taskuihin, että Janesta tuntui, kun Garth
+hänen lähelle tullessansa kääntyi, ikään kuin säteilevien silmäin olisi
+_täytynyt_ olla ennallaan.
+
+"Oliko kaunista metsässä?" kysyi Garth. "Simpson saa viedä minut sinne
+sitten, kun olemme syöneet. Mutta onkohan meillä vielä sitä ennen aikaa
+lopettaa aamullinen työmme, ellette te ole väsynyt, neiti Gray?"
+
+Kirjoitettiin viisi kirjettä ja yksi pankkiosoitus. Sitten Jane
+huomasi, että hänen kirjeensä Garthille oli hävinnyt muiden joukosta.
+Mutta Garthin kirje hänelle oli pöydällä odottamassa postimerkkiä. Hän
+empi.
+
+"Kuinka sen neiti Championille menevän kirjeen laita on?" virkkoi hän.
+"Haluatteko lähettää sen semmoisenaan, herra Dalmain?"
+
+"Kyllä, totta kai", vastasi Garth. "Emmekö jo lopettaneet sitä?"
+
+"Minä vain ajattelin", sanoi Jane hermostuneesti ja katsoi toisaanne,
+"minä vain ajattelin, että -- sen jälkeen, mitä tohtori kertoi --
+kenties -- halusitte --"
+
+"Tohtori Robin puhe ei voinut mitenkään vaikuttaa hänen tulemiseensa
+tai tulemattomuuteensa", sanoi Garth kovin painokkaasti. Sitten hän
+lisäsi lauhkeammin: "Se vain sai minut ajattelemaan --"
+
+"Mitä?" kysyi Jane painaen kätensä sydämelleen.
+
+"Miten ihana nainen hän on", sanoi Garth Dalmain ja puhalsi pitkän,
+sakean savutuprun kesäiseen ilmaan.
+
+
+
+
+Kahdeskymmeneskolmas luku.
+
+AINOA KEINO.
+
+
+Kun Deryck Brand astui junasta pohjoisen sivuradan pienellä asemalla,
+tähysteli hän pitkin hiekoitettua välisiltaa odottaen jokseenkin
+varmasti näkevänsä siellä Janen. Oli tosin sangen varhaista, mutta
+Janen tapana oli sanoa: 'sitä parempi' aina, kun oli kysymyksessä jokin
+suunnitelma, joka vaati nousemaan tavallista aikaisemmin. Mutta muuta
+hän ei erottanut kuin matkan päässä olevan matkalaukkunsa -- näytti
+siltä kuin olisi se siihen yksinäiseen paikkaansa, mihin oli heitetty,
+juuttunut iäksi -- ja vitkallisen asemamiehen, jota tieto siitä, että
+oli yksin vastaanottamassa ja lähettämässä junaa, näytti kovasti
+paisuttavan.
+
+Muita matkustajia ei ollut jäänytkään asemalle, eikä muuta matkatavaraa
+ollut näkyvissä. Junailija hyppäsi vaunuunsa, kun juna lähti liikkeelle.
+
+Vanha asemamies, varjostaen silmiään vielä sangen alhaalla olevan
+auringon säteiltä, katseli, kuinka juna vieri käänteestä ja hävisi
+näkyvistä; kääntyi sitten vitkalleen ja katseli vastakkaiselle
+suunnalle -- ikään kuin varmistuakseen, ettei toista junaa ollut
+tulossa -- huomasi matkalaukun ja tallusteli sitä kohden. Hän seisoi ja
+katseli sitä miettiväisenä, käänteli sitä ja tutki nähtävästi niiden
+mannermaan eri hotellien nimiä ja tiedonantoja, joissa matkalaukku oli
+hiljattain ollut omistajansa mukana.
+
+Tohtori Brand ei milloinkaan hoputtanut ihmisiä. Hän sanoi aina:
+"Ajan pitkään on parasta antaa heidän ottaa oma aikansa. Hoputtamalla
+voitettu minuutti ei lopulta itse asiassa koidu eduksi." Mutta tämä
+koski pääasiallisesti potilaita vastaanottohuoneessa, levottomia nuoria
+lääkärikokelaita sairashuoneissa tai sairaanhoitajattaria, jotka aluksi
+olivat liian elävästi tietoisia siitä, että hän puhui heille, niin
+etteivät täysin älynneet, mitä hän heille sanoi. Hänen tapansa vielä
+viime tingassa antaa ihmisille niin paljon aikaa kuin halusivat oli
+kerran maksanut hänelle päällystakin, toisen kerran hän oli vähällä
+jäädä junasta, mutta oli hän sillä myös voittanut, mitä eniten oli
+toivonut maailmassa. Mutta se kuuluu toiseen juttuun.
+
+Joka tapauksessa hän kaipasi aamiaista tänä raikkaana kevätaamuna. Ja
+hän kaipasi päästä tapaamaan Janea. Sen tähden, kun ei asemamies eikä
+matkalaukku tulleet hänen luokseen, asteli tohtori niitä kohden.
+
+"No, kuulkaa, hyvä mies!" huusi hän.
+
+"Mitä herra tahtoo?" sanoi skottilainen asemamies.
+
+"Minä tahtoisin matkalaukkuni."
+
+"Olisikohan tämä teidän?" kysyi asemamies epäillen.
+
+"On se", sanoi tohtori. "Ja me lähtisimme yhdessä kiireimmän kaupalla
+Castle Gleneeshiin, jos te vain olisitte niin hyvä ja kantaisitte sen
+tuonne autoon, joka näkyy odottavan tuolla edustalla."
+
+"Minä käyn vain hakemassa kärryt", sanoi mies. Mutta kun hän palasi
+varovaisesti vetäen kärryjä perässään, olivat sekä tohtori, matkalaukku
+että auto jo tiessään.
+
+Asemamies varjosti silmiään ja tähysti tielle päin. "Tottahan se nyt
+vain mahtoi olla hänen laukkunsa", sanoi hän ja meni kotiin puurovadin
+ääreen.
+
+Tohtori kiiti sillä välin ylös mäkeä innokkaasti haluten mitä pikimmin
+tavata Janea ja kuulla, miten asiat olivat viime päivinä kehittyneet.
+Hän oli kumman levoton, kun ei tätä näkynyt asemalla. Olisi ollut
+hyvin Janen tapaista olla siellä, jotta he olisivat saaneet puhella
+kahden ennen perille saapumista. Hän oli jo mielikuvituksessaan nähnyt
+Janen odottamassa välisillalla -- iloisena, vilkkaana, reippaana,
+täynnä raikasta, tervettä voimaa, mikä todistaa hyvästä yölevosta,
+miellyttävästä, aikaisesta heräämisestä aamulla ja vastikään otetun
+kylmän kylvyn tuottamasta nautinnosta -- ja tuntemansa pettymys, kun ei
+häntä siellä nähnytkään, täytti hänet oudoin aavistuksin. Mitähän, jos
+hänen hermonsa eivät olleetkaan kestäneet jännitystä?
+
+He kääntyivät eräässä tien mutkassa, ja Gleneeshin harmaat tornit
+tulivat näkyviin korkealta toiselta puolen laaksoa nummen ulottuessa
+kauaksi sen taakse ja yläpuolelle. Kun he laaksosta nousivat
+nummitielle, saattoi tohtori kirkkaassa aamuvalossa erottaa Gleneeshin
+laajan nurmikon ja pengermän iloisine kukkaryhmineen, sen tasaiset
+hiekkakäytävät ja leveän kivikaiteen melkein äkkijyrkän syvyyden
+partaalla.
+
+Simpson oli häntä vastassa hallin ovella ja hädintuskin ennätti tohtori
+ajoissa suoria sanansa, sillä vähältä piti, ettei hän kysynyt neiti
+Championia. Tästä onnettoman erehdyksen mahdollisuudesta hän huomasi,
+kuinka erinomaisen varovainen hänen täytyi olla sekä sanoissaan että
+teoissaan siinä talossa, missä Jane oli onnellisesti välttänyt kaikki
+salakarit. Hän ei olisi ikinä antanut itsellensä anteeksi, jos nyt
+olisi tuottanut Janelle harmia.
+
+"Herra Dalmain on kirjastossa, herra tohtori", sanoi Simpson. Ja perin
+valpas ja tarkka-ajatuksinen oli se tohtori, joka seurasi palvelijaa
+hallin läpi.
+
+Garth nousi tuoliltaan ja astui häntä vastaan käsi ojennettuna, hymy
+huulilla, ja niin suoraan ja haparoimatta, että tohtorin täytyi oikein
+tarkastaa hänen sokeita kasvojansa ollakseen varma, että tämä vilkas
+olento, joka liikkui niin vapaasti ja luontevasti, todellakin oli sama
+sokea mies, jota hän oli tullut katsomaan. Samassa hän huomasi pitkän
+ruskean silkkirihman kulkevan Garthin tuolin käsinojasta oveen. Garthin
+vasen käsi oli hänen kävellessään keveästi liukunut sitä myöten.
+
+Tohtori tarttui ojennettuun käteen ja pusersi sitä sydämellisesti.
+
+"Rakas ystävä! Mikä muutos!"
+
+"Eikö olekin?" vastasi Garth tyytyväisenä. "Ja kaiken tämän, ihan
+kaiken, on saanut aikaan se verraton pikku neiti, jonka lähetitte
+tänne. Minun täytyy kertoa teille, kuinka verraton hän on." Hän palasi
+takaisin tuolilleen ja löysi ja veti tohtorille sen tuolin, jolla Jane
+tavallisesti istui. "Tämä on hänen keksintöään." Hän irroitti rihman ja
+antoi sen pudota lattialle, hieno säie jäi yhdistämään rihmaa tuoliin,
+niin että hän voi nostaa sen, kun halusi. "Tällä puolella on toinen,
+pianon luo johtava ja tuossa kolmas ikkunan luo. Sanokaa, kuinka te ne
+erotatte?"
+
+"Ne ovat ruskea, punainen ja oranssinvärinen", vastasi tohtori.
+
+"Niin", sanoi Garth. "Te tunnette ne väristä, mutta minä erotan ne
+hienosta vahvuuden ja punonnan erosta, jota te ette näe, mutta jonka
+minä tunnen. Ja minä nautin myös värien kuvittelemisesta. Toisinaan
+minä käytän kaulaliinoja ynnä muita, jotka sopivat niihin. Katsokaa,
+minä tiedän ihan tarkalleen, minkä näköiset ne ovat. Tavallinen
+hoitajatar olisi pannut punaista, viheriäistä ja sinistä, ja minä
+olisin istunut ja kiusaantunut ajatellessani, kuinka huonosti ne
+sopivat persialaiseen mattooni. Mutta hän ymmärtää, miten suuri
+merkitys väreillä on minulle, vaikka en voi nähdä niitä."
+
+"Otaksun, että te 'hänellä' tarkoitatte sisar Rosemarya", sanoi
+tohtori. "Olen iloinen, että olette tyytyväinen häneen."
+
+"Tyytyväinen!" huudahti Garth. "No, mutta hänhän auttoi minut jälleen
+elämään! Minua vallan hävettää, kun ajattelen, minkämoinen minä olin,
+kun te viimeksi olitte täällä, tohtori -- makasin vain ja kourin
+seinää, kuten vanha Robbie sanoo. Te mahdoitte pitää minua tuiki
+hulluna ja raukkamaisena."
+
+"En kumpaakaan, hyvä ystävä. Teillä oli ankarampi taistelu kuin on
+ollut kenenkään meidän muiden osalla. Jumalan kiitos, että olette
+voittanut."
+
+"Olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa, tohtori Brand, mutta vielä
+suuremmassa neiti Graylle. Olisin suonut hänen olevan täällä, jotta
+olisitte tavannut hänet. Mutta hän matkusti pois loppuviikoksi."
+
+"Pois? J-juuri nyt?" huudahti tohtori niin hämmästyksissään, että oli
+toisen kerran puhua varomattomia.
+
+"Niin, hän lähti eilen illalla. Hän viipyy loppuviikon jossakin täällä
+naapuritalossa. Ei hän sanonut menevänsä kauaksi ja lupasi olla täällä
+varhain maanantai-aamuna. Hän tuntui haluavan hiukan vaihtelua ja piti
+nyt tilaisuutta sopivana, kun te olette luonani suurimman osan aikaa.
+Minun täytyy sanoa, Brand, että te olette aivan liian hyvä, kun tulitte
+tänne näin kauaksi katsomaan minua. Teidän kaltaisenne miehen teoksi se
+on melkein masentavaa minulle."
+
+"Ei kannata masentua, poikaseni, ja vaikka minä oikeastaan tulin
+katsomaan teitä, on minulla täällä lähellä hoidossani toinenkin vanha
+ystävä, johon olen hyvin kiintynyt. Mainitsen tämän vain ollakseni
+täysin rehellinen ja lievittääkseni teiltä sen ajatuksen painoa, että
+olisitte ainoa potilaani."
+
+"No niin, kiitos!" sanoi Garth. "Se lievittää omaatuntoani, mutta
+ei vähennä kiitollisuuttani. Ja nyt te varmaan haluatte sekä hiukan
+puhdistaa itseänne että myös aamiaista, ja minä sangen itsekkäästi
+pidätän teitä molemmista. Ja hyvä Brand --" Garth lehahti punaiseksi ja
+epäröi -- "olen pahoillani, ettei teillä ole seuraa ateriain aikana,
+kun neiti Gray on poissa. Ei minusta ensinkään ole mieluista ajatella
+teidän istuvan yksinänne pöydässä, mutta minä -- minä syön aina yksin.
+Simpson ainoastaan on tarjoamassa."
+
+Hän ei voinut nähdä tohtorin ymmärryksellistä silmäystä, mutta
+hänen myötätuntoinen äänensä, kun hän ilman muuta sanoi: "Niin,
+niin tietysti", sai Garthin lisäämään: "En voi pitää edes neiti
+Grayta kanssani. Aterioimme aina erikseen. Te ette voi kuvitella,
+kuinka kauheata on hakea ruokaansa pitkin lautasta, eikä koskaan
+tiedä varmasti, eikö se loppujen lopuksi sittenkin ole pöydällä tai
+kaulaliinalla, kun sitä ajaa takaa kaikkialta muualta."
+
+"En, en voi kuvitella", sanoi tohtori. "Eikä kykene kukaan, joka ei ole
+sitä koettanut. Mutta onko teistä helpompaa syödä Simpsonin kanssa kuin
+sisar Rosemaryn? Hänhän on, kuten ymmärrätte, tottunut semmoiseen."
+
+Garth punastui jälleen. "Niin kyllä, mutta Simpson ajaa partani,
+auttaa vaatteet ylleni ja riisuu ne, ja vaikka kaikki tämä aina tulee
+olemaan kiusallista, totun minä siihen sentään vähitellen. Kuinka
+selittäisinkään: Simpson on ruumiini silminä, neiti Gray henkeni
+silminä. Simpson on ainoa, joka koskettaa minuun sokeudessani.
+Tiedättekö, neiti Gray ei ole milloinkaan koskettanut minuun -- ei edes
+antanut kättä. Olen kovin iloinen siitä. Saanko sanoa miksi. Sillä
+tavoin minä tunnen hänet _sieluksi_ ja _ääneksi_, en miksikään muuksi.
+Mutta ihmeellisen ystävällinen ja avulias ääni se on. Minusta tuntuu,
+etten voisi elää ilman häntä."
+
+Garth soitti ja Simpson tuli sisään.
+
+"Viekää tohtori Deryck hänen huoneeseensa. Hän sanoo sitten, koska
+tahtoo aamiaista. Ja kun olette kaiken toimittanut, Simpson, niin
+minä tahtoisin mennä pienelle kävelylle. Minä tulen siksi takaisin,
+kun tekin joudatte, Brand. Mutta älkää minulle enää aikaanne uhratko
+nyt aamupäivällä, jos haluatte levätä tai mennä kävelemään nummelle,
+rauhaan sekä ihmisiltä että ajatuksilta."
+
+Tohtori pesi ja pukeutui polvihousuihin ja norfolkilaisnuttuunsa.
+Sitten hän meni ruokasaliin ja söi oivallisen aamiaisen. Hän pohti
+yhä Janen tilaa ja ihmetteli samalla toisessa aivo-osastossaan, millä
+kojeilla vanha Margery mahtoi keittää erinomaisen kahvinsa, kun tämä
+kelpo nainen hyvin salaperäisen näköisenä astui sisään, ja tohtori teki
+heti kysymyksensä.
+
+"Ruukkupannussa", vastasi vanha Margery. "Mutta tahtoisitteko olla hyvä
+ja tulla minun kanssani, herra tohtori -- hiljaa -- kun olette syönyt
+aamiaisenne."
+
+"Hiljaa, hiljaa", sanoi Margery taas, kun he menivät hallin läpi
+ja tohtori kookkaana seurasi aivan pyylevän olennon kintereillä.
+Noustuaan muutaman askelen portaita kääntyi Margery ja kuiskasi
+tärkeänä: "Ei sillä niin ole väliä, _millä_ sen keittää, vaan _kuinka_
+sen keittää." Hän nousi taas muutaman askelen ja kääntyi sitten
+sanomaan: "Ei mikään saa olla seisonutta. Juuri paahdettua -- juuri
+jauhettua -- ja kiehauttaa nopeasti --", sanoi vanha Margery, kun
+koko lailla hengästyneenä pääsi portaiden päähän. Sitten hän kääntyi
+pitkänpuoleiseen, pimeänlaiseen käytävään, jonka lattialla oli paksu
+matto ja seinillä vanhoja aseita ja tauluja.
+
+"Minne te minua viette, Margery emäntä?" kysyi tohtori koettaen
+sovittaa astuntansa hänen mukaansa -- ottaen askelen, kun hän otti
+kaksi.
+
+"Saatte nähdä, kun päästään perille, tohtori Deryck", virkkoi
+Margery. "Mutta ei saa koskaan sekoittaa metallilusikalla. Pankaa
+kahvi ruukkupannuun, kaatakaa kiehuvaa vettä päälle, sekoittakaa
+sitä puisella lusikalla ja antakaa hautua hellanreunalla kymmenisen
+minuuttia; poro laskeutuu pohjaan, vaikkette luulisi, ja sitten saa
+kaataa -- hyvältätulevaa, väkevää ja kirkasta kahvia. Koko salaisuus:
+juuri paahdettua, juuri jauhettua ja juuri kiehautettua -- eikähän
+siinä tietysti saa kitsastella papujakaan."
+
+Vanha Margery pysähtyi käytävän päähän erään oven taakse ja koputti
+hiljaa. Sitten hän katsoi tohtoriin, käsi ovenrivassa ja uskollisissa
+skottilaisissa silmissä vakavanvaroittava ilme.
+
+"Älkää vain unohtako: puinen lusikka, herra tohtori."
+
+Tohtori katsoi alaspäin vanhoihin ystävällisiin kasvoihin, jotka
+hämärässä olivat kääntyneinä häneen päin. "En minä sitä unohda, Margery
+emäntä", sanoi hän vakavana. Ja raoittaen ovea kuiskasi vanha Margery
+salaperäisesti sisälle: "Tohtori Deryck, neiti Gray", ja johti tohtorin
+pieneen, kodikkaaseen huoneeseen.
+
+Iloinen valkea paloi pesässä. Sen edessä, korkeaselkäisessä
+nojatuolissa istui Jane, jalat ristikolla. Tohtori saattoi nähdä
+ainoastaan hänen päälakensa ja harmaat polvensa, mutta tunsi hänet
+hyvin niistäkin.
+
+"Voi Dicky!" huudahti Jane, äänessä suurta kiitollisuutta, "tekö siellä
+olette? Tulkaa sisään ja pankaa ovi kiinni. Olemmeko kahden? Kiertäkää
+pian tuolta ja antakaa minulle kätenne, ettei minun tarvitse kopeloida
+teitä etsimään."
+
+Tuokiossa oli tohtori roihumatolla, laskeutui toiselle polvelleen
+suuren nojatuolin eteen ja tarttui häntä kohden ojennettuihin,
+haparoiviin käsiin.
+
+"Jeanette!" virkkoi hän. "Jeanette!" Hämmästykseltä ja liikutukselta
+hän ei voinut muuta sanoa.
+
+Janen silmät olivat siteissä. Musta, nelinkertainen silkki oli tiukasti
+sidottuna pään ympäri solmuun pehmeälle nutturalle. Oli jotakin
+liikuttavan avutonta hänen kookkaassa, voimakkaassa olennossaan, kun
+hän pienessä, iloisessa huoneessa istui näin yksinään, tekemättä mitään.
+
+"Jeanette!" virkkoi tohtori kolmannen kerran. "Tämäkö on teidän
+matkustamistanne?"
+
+"Rakas ystävä", sanoi Jane, "minä lähdin sokeain maahan loppuviikoksi.
+Voi, Deryck, minun täytyi. Tämä oli ainoa keino oppiakseni auttamaan
+häntä kaikissa tuskastuttavissa pikkuseikoissa. Ei minulla ole
+milloinkaan ollut paljon mielikuvitusta, mutta sen vähänikin olen jo
+tyhjentänyt. Eikä hän koskaan valita eikä selitä, mikä on vaikeinta.
+Siksi ainoa keino on kokeilla itse pari päivää. Vanha Margery ja
+Simpson tietävät tästä ja ovat minulle vallan erinomaisena apuna.
+Simpson pitää vaaria, että tie on vapaa, kun menemme joko alakertaan
+tai ulos, sillä siitähän tulisi koko sekamelska, jos me kaksi sokeata
+menisimme toisiamme päin. Margery auttaa minua kaikessa, missä olen
+avuton, ja voi, Dicky, te ette voi ajatella, kuinka paljon semmoista
+on! Ja tämä kauhea, kauhea pimeys -- se on kuin mustana verhona aina
+edessä, toisinaan tuntuen kovalta ja lujalta kuin hiilikaivoksen
+seinä, toisinaan muuttuen pehmeäksi, pohjattomaksi syvyydeksi --
+penikulmittain äänetöntä, kauhistuttavaa pimeyttä, kunnes tuntuu siltä
+kuin täytyisi tupertua siihen, upota ja hukkua. Ja tuosta pimeydestä
+kuuluu ääniä. Jos ne puhuvat kovaa, sattuvat ne korvaan kuin vasarain
+kalkatus, ja jos ne kaikuvat hiljaisena epäselvänä muminana, tekevät
+ne hulluksi, kun ei voi _nähdä_, mikä ne synnyttää. Ei voi nähdä, että
+puhujilla on neuloja suussa ja he mumisevat sen vuoksi, tai että he
+ovat puoliksi vuoteen alla etsimässä jotakin sinne kierinyttä, ja ääni
+tuntuu sen tähden tulevan jostakin maan alta. Ja kun ei näkemällä saa
+selkoa asioista, kiusaavat nuo moninaiset äänet. -- Voi, ja herätä
+aamulla samaan pimeyteen, jota koko yön oli kestänyt! Minä olen äsken
+juuri kokenut, miltä se tuntuu -- aloitin tämän pimeydessä-oloni eilen
+ennen päivällistä -- ja vakuutan teille, Deryck, että ihan pelkään
+huomisaamua. Ajatelkaa, mimmoista mahtanee olla, kun herää aina sillä
+tavoin, ilman vähintäkään toivoa päivän näkemisestä enää milloinkaan!
+Ja sitten ruoka-ateriat -- --"
+
+"Mitä? Pidättekö te sidettä yhtä mittaa?" Tohtorin ääni kuulosti
+jännittyneeltä.
+
+"Tietysti", sanoi Jane. "Ja te ette voi kuvitella, mitä nöyryytystä
+ihminen tuntee, kun hakee ruokaansa pitkin lautasta ja löytää sen
+sitten pöytäliinalta, tai kun on ihan varma, että oli vielä jäljellä
+palanen jossakin, mutta lakkaa etsimästä siirtyäkseen toiseen
+ruokalajiin, ja löytääkin mahdollisesti sen sitten helmastansa. En
+yhtään ihmettele, ettei poika parka sallinut minun syödä kanssansa.
+Mutta tämän jälkeen toivon, että hän sallii, ja nyt minä vallan hyvin
+tiedän, miten minun on tehtävä, jotta hän varsin pian pääsee kaikesta
+hankaluudesta. Voi, Dicky, minun täytyi tehdä näin! Ei ollut muuta
+keinoa!"
+
+"Niin kai", sanoi tohtori tyynesti, "teidän täytyi niin tehdä." Jane ei
+pimeyteensä nähnyt, miten hänen kasvonsa värähtelivät, kun hän hiljaa
+lisäsi: "Koska te olitte juuri _te_, rakas ystävä, niin ei ollutkaan
+muuta keinoa."
+
+"Kuinka minä olen iloinen, että te ymmärrätte tämän välttämättömyyden,
+Deryck! Minä niin pelkäsin, että te pitäisitte sitä tarpeettomana tai
+hullutuksena. Ja sen täytyi tapahtua nyt tai ei ensinkään, sillä minä
+toivon -- jos hän nimittäin antaa anteeksi minulle -- että tämä on
+ainoa loppuviikko, jona minun täytyy olla erossa hänestä. Hyvä poika,
+luuletteko, että hän antaa anteeksi minulle?"
+
+Oli onni, että Jane oli sokea. Tohtori nielaisi jonkin sanan ja virkkoi
+sitten: "No, johan nyt vallan, rakas ystävä! Te saatte minut kaipaamaan
+herttuattaren papukaijaa! Ja minähän en voi olla miksikään hyödyksi,
+jos Dalmainin varalta kärsivällisyyteni loppuu. Mutta sanokaapa nyt
+minulle: ettekö tosiaankaan ota välillä pois tuota sidettä?"
+
+"Silloin vain kun pesen kasvoni", vastasi Jane hymyillen. "Luotan niin
+paljon itseeni, että pari minuuttia voin olla raoittamatta silmiäni.
+Ja viime yönä, kun pääni kävi niin kovin kuumaksi, etten voinut
+nukkua, otin pois sen pariksi tunniksi, mutta sidoin takaisin ennen
+aamunkoittoa."
+
+"Ja aiotte pitää sen aina huomisaamuun asti?"
+
+Jane hymyili hiukan kahdenvaiheilla. Hän ymmärsi, mitä kysymys sisälsi.
+
+"Aina ylihuomen-iltaan asti, rakas poika", vastasi hän hiljaa.
+
+"Mutta Jeanette", huudahti tohtori närkästyneesti. "Tottahan minä
+saan nähdä teidät, ennen kuin lähden! Rakas tyttö, etteköhän te
+kokeiluissanne mene tarpeettoman pitkälle?"
+
+"En, en", sanoi Jane kumartuen tohtorin puoleen silmät niin
+liikuttavalla tavalla sokeiksi tehtyinä. "Ettekö te ymmärrä, hyvä
+ystävä, että teidän avullanne juuri saan aavistuksen eräästä hänen
+kovimmista koetuksistaan, sen, kun sitten myöhemmin hänen rakkaimmat
+ystävänsä tulevat ja menevät ja hän kuulee heidän äänensä, tuntee
+heidän kosketuksensa, mutta ei näe heidän kasvojaan, muistaa ne vain
+hämärästi. Deryck, juuri siksi, että _on_ niin kovaa kuulla teidän
+ääntänne saamatta nähdä teitä, minulle selviää, miten opettavaista tämä
+on minulle voidakseni helpottaa hänen vaikeuksiansa. Hän ei saa sanoa:
+'Voi, mutta tehän näitte hänet, ennen kuin hän lähti!' Minä tahdon
+voida sanoa: 'Hän tuli ja meni -- paras ystäväni -- enkä minä nähnyt
+häntä ensinkään.'"
+
+Tohtori meni ikkunan luo ja seisoi siellä vihellellen hiljakseen.
+Jane ymmärsi, että hän koetti tukahduttaa suuttumustaan. Jane odotti
+kärsivällisesti. Viheltely taukosi, ja Jane kuuli hänen naurahtavan.
+Sitten hän tuli takaisin ja istui Janen viereen.
+
+"Te olette sitten aina ollut itse ihastuttava läpikotaisuus!" sanoi
+hän. "Ei koskaan mitään puolinaista. Minä pelkään, että minun täytyy
+taipua."
+
+Jane kurottautui tarttumaan hänen käteensä. "Kas niin, rakas poika",
+sanoi hän, "nyt te autatte minua. Mutta en minä ikinä aavistanut, että
+te voitte olla melkein itsekäs."
+
+"Katsokaa, 'se toinen mies' on aina arveluttava pulma", sanoi tohtori.
+"Me miehet, kesyttömiä otuksia jo luonnostamme, tahdomme aina olla
+läheisten naistemme ylimpiä valtiaita, ei ainoastaan yhden, vaan
+kaikkien, joihin katsomme itsellämme olevan jonkinlaista oikeutta,
+usein perin häikäilemättömän omavaltaista vielä. Sen näette kaikkialla
+-- semmoisia ovat isät tyttärillensä, veljet sisarillensa, ystävät
+ystävillensä. Kun 'toinen mies' tulee, saamme hänestä aina karvaan
+palan purtavaksi. Luontoa se on, luullakseni, mutta turmeltunutta
+luontoa, ja siksi siitä on päästävä. Mutta antakaa minun nyt mennä
+hakemaan teidän hattunne ja takkinne ja mennään kävelemään nummelle.
+Ei? Miks'en? Minä etsin usein Flowerin tavaroita, niin että kyllä minä
+hakea osaan. No niin, kuten tahdotte! Kyllä minä lähetän Margeryn.
+Mutta älkää viipykö. Ei teidän tarvitse pelätä, että Dalmain kuulee,
+sillä minä näin hänen äsken juuri reippaasti kävelevän edestakaisin
+pengermällä, väliin vain kepillänsä koettaen kivikaidetta. Mitä kaikkea
+te olette jo aikaansaanut! Me saamme paremmassa rauhassa puhella
+nummella, ja kun minä talutan teitä, voimme kenties havaita yhtä ja
+toista, mistä teille sittemmin on hyötyä, kun te vuorostanne talutatte
+'toista miestä'. Mutta olkaa varovainen, kun menette alas portaita
+vanhan Margeryn kanssa! Ajatelkaa, jos te kaatuisitte hänen päällensä,
+Jane! Hän keittää niin erinomaista kahvia!"
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesneljäs luku.
+
+MIEHEN NÄKÖKANTA.
+
+
+Syvä hiljaisuus vallitsi Gleneeshin kirjastossa. Garth ja Deryck
+istuivat ja polttelivat yhdessä, nauttien hyvänolontunteesta, mikä
+aina seuraa oivallista ateriaa ja päiväkautista oleskelua raittiissa
+nummi-ilmassa.
+
+Jane istui yläkerrassa, vapaaehtoisessa pimeydessä, tekemättä mitään,
+kuunteli vain ja oli erottavinaan alla olevasta huoneesta äänten
+hyminää, hiljaista keskustelua, toisinaan yhtäjaksoista, toisinaan
+katkonaista.
+
+Oli vahinko, ettei hän voinut nähdä heitä näin yhdessä istumassa,
+sillä kumpikin oli erinomaisesti edukseen -- -- Garth 'smokingissa',
+mikä sopi niin mainiosti hänen sorjalle vartalollensa, tohtori
+moitteettomassa, uusimmankuosisessa iltapuvussa, jonka oli ottanut
+mukaansa tietäen Janen iltapukujen suhteen vaativan herratuttaviltansa
+tarkkaa huolehtimista. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, ettei Jane,
+aivan sananmukaisesti, edes nähnyt häntä.
+
+Ja tohtori oli sitä paitsi itse hyvin tarkka vaatteistaan, aina
+huoliteltu ja ehdottomasti kuosikas, poikkeuksena ainoastaan hänen
+rakas norfolkilaisnuttunsa. Tämän hän pani yllensä aina, kun aikoi olla
+"oikein hullu ja hyväntuulinen", kuten itse sanoi, vaikkakin rouva
+Brand joka kerta uudestaan lempeästi koetti estellä.
+
+Vanha norfolkilaisnuttu oli sinä aamuna päässyt kiertämään nummia Janen
+seurassa. Jane oli tuntenut sen, kun tohtori otti hänet käsikoukkuunsa,
+ja he olivat nauraneet yhdessä kaikille sen herättämille muistoille.
+Mutta nyt kääri Simpson sitä parhaillaan kokoon pannakseen sen
+matkakorjuuseen, ja perin moitteettomasti pukeutunut tohtori istui
+nojatuolissa valkean edessä, pitkät jalat ristissä ja leveät hartiat
+syvällä nojatuolissa.
+
+Garth istui niin, että valkea lämmitti häntä, ja tällaisena kirkasta
+kevätpäivää seuranneena kylmänä kevätiltana se tuntuikin suloiselta.
+Hänen tuolinsa oli sivuittain, joten hän voi, jos tahtoi, kädellään
+varjostaa kasvonsa, niin ettei hänen vieraansa nähnyt niitä.
+
+"Niin", puhui tohtori Brand miettiväisenä, "kyllä minä hyvin
+ymmärrän, että kaikki, mistä pimeydessänne saatte vaikutelmia, saa
+todellisuudesta vallan eriävät mittasuhteet ja myös tuntuvasti
+liioitellun merkityksen. Mutta luulen, että ajan mittaan, kunhan
+joudutte tekemisiin useampien ihmisten kanssa, tarkistatte
+vaikutelmanne ja arvostelunne ettekä enää ole niin arka äänille
+ja muitten ihmisten kosketuksille. Nyt teidän koko hermostonne on
+liikajännityksessä ja ottaa ylen herkästi vastaan kaikki ulkoapäin
+tulevat vaikutelmat. Kovin herkkä hermosto liioittelee tavallisesti.
+Kun ei enää ole silmiä välittämässä yhteyttä ulkomaailmaan, ottavat
+toiset välittäjäaistit, kuulo ja tunto, niiltä jääneen hermovoiman
+ja käyvät tuskallisen herkiksi. Vähitellen asia kyllä itsestänsä
+korjautuu, ja aistimet ovat ainoastaan tarpeellisen tarkat ja terävät.
+Mitä teidän pitikään sanoa, ettei sisar Rosemary milloinkaan anna
+teille kättä?"
+
+"Niin", sanoi Garth. "Mutta ensiksi tahtoisin kysyä, onko joissakin
+hänen säännöissänsä tahi ohjeissansa tai siinä laitoksessa, mihin
+hän kuuluu, määrätty, etteivät sairaanhoitajattaret saa antaa kättä
+potilaillensa?"
+
+"Ei minun tietääkseni", vastasi tohtori.
+
+"No, sitten sen täytyy johtua siitä, että neiti Gray vaistomaisesti
+tuntee, mistä minä pidän, mistä en. Sillä siitä asti kuin hän tuli
+tänne, ei hän ole antanut minulle kättä eikä ole muutenkaan koskettanut
+minuun. En edes silloin, kun hän ojentaa minulle kirjeeni tai antaa
+milloin yhden, milloin toisen esineen, kuten hän tekee lukemattomia
+kertoja päivässä, ole tuntenut hänen sormiensa koskettavan omiini."
+
+"Ja te olette siitä hyvillänne?" kysyi tohtori puhallellen savurenkaita
+ilmaan ja tarkaten tutkivasti sokean kasvoja.
+
+"Minä olen niin kiitollinen siitä", sanoi Garth vakavana. "Tiedättekö,
+Brand, kun te ehdotitte minulle naishoitajaa, joka samalla olisi
+yksityiskirjurini, tuntui minusta aivan mahdottomalta sietää naisen
+kosketusta."
+
+"Niin te sanoitte", myönsi tohtori rauhallisesti. "Enhän! Sanoinko
+minä? Minähän karhuna te oikein mahdoitte pitää minua!"
+
+"En minään", sanoi tohtori, "mutta kyllä tavallista erikoisempana
+potilaana. Yleensä miehet --"
+
+"Voi, niin kyllä", keskeytti Garth puolittain kärsimättömästi. "Oli
+aika, jolloin minäkin olisin suonut pienen, hellän käden olevan
+lähelläni. Ja minun täytyy sanoa, että minä kaiketi olisin ottanut
+sen omaani, pitänyt sitä siinä, vieläpä suudellutkin -- kuka tietää?
+Niin saatoin ennen tehdä, ajattelemattomasti kylläkin. Mutta, Brand,
+kun mies kerran on tuntenut sen yhden naisen kosketuksen, sen ainoan
+oikean, ja tämä kosketus on jäänyt muistoksi vain, kun hän on sitten
+joutunut pimeyteen, ja tuo muisto on niitä harvoja asioita, jotka
+säilyvät mielessä ja joiden säilyminen tuottaa selittämätöntä lohtua,
+voitteko ihmetellä, että mies pelkää jokaista kosketusta, joka voisi
+tätä muistoa himmentää, sen karkoittaa tai viedä jotakin sen ihanasta
+pyhyydestä?"
+
+"Minä ymmärrän", sanoi tohtori hitaasti. "Itse en ole kokenut
+semmoista, mutta kyllä ymmärrän. Mutta -- hyvä ystävä, saanko puhua
+suoraan? -- jos tuo 'ainoa oikea' -- todellakin on olemassa -- teihin
+nähden on epäily luvallista, sillä niitähän on niin monta -- olisi
+hänen paikkansa ehdottomasti oleva täällä eikä hänen kosketuksensa
+saisi olla vain säilynyt muisto."
+
+"Voi, sanokaa muuta", vastasi Garth sytyttäen toisen savukkeen. "Minun
+on niin mieluista kuulla teidän siitä noin puhuvan, mutta itse asiassa
+voisitte yhtä hyvin sanoa, että jos pengermältä on jonkinmoinen
+näköala, minun pitäisi voida se nähdä. Aivan oikein, näköala on
+olemassa, mutta silmäini sokeus estää minut näkemästä sitä."
+
+"Toisin sanoen", virkkoi tohtori kumartuen matolta noukkaisemaan
+tulitikkua, jota Garth ei tällä kertaa heittänyt yhtä varmasti kuin
+tavallisesti, niin että se ei osunutkaan uuniin, "toisin sanoen, vaikka
+hän oli 'ainoa oikea' nainen, te ette ollut 'ainoa oikea' mies."
+
+"Niin", sanoi Garth katkerasti, mutta melkein kuulumattomasti. "Minä
+olin vain 'nuori poika'."
+
+"Tai te luulottelitte, että te ette ollut", jatkoi tohtori, ikään kuin
+ei olisi kuullutkaan viimeistä huomautusta: "On aivan selvää, että te
+olette 'ainoa oikea' mies tuolle 'ainoalle oikealle' naiselle, ellei
+joku toinen ole ennättänyt ennen teitä. Mutta tarvitaan aikaa ja
+kärsivällisyyttä osoittamaan hänelle, että niin on asian laita."
+
+Garth suoristautui ja käänsi ylen hämmästyneet kasvonsa tohtoriin päin.
+
+"Sepä on omituinen käsitys! Tarkoitatteko todellakin, mitä puhutte?"
+
+"Ehdottomasti", vastasi tohtori tyynen vakuuttavasti. "Jos
+erotettaisiin kaikki sellaiset asiat kuin rahat, maaomaisuudet, arvot,
+tuttavuussuhteet, ulkonaiset viehätykset -- toisin sanoen toisensa
+pelkkien ulkonaisten etujen ihailu, mikä lopulta oikeastaan onkin vain
+vertailevaa anatomiaa; jos voitaisiin asettaa mies ja nainen, vapaina
+kaikista näistä yhteiskunnallisista ja tavanmukaisista rajoituksista,
+henkiseen Eedeniin näkemään toisensa kasvoista kasvoihin, ilman
+teennäisyyttä ja sovinnaisuutta, sielu sielua vastaan, alastomina ja
+vailla turhaa häpeämistä, ja jos nainen sellaisissakin olosuhteissa on
+miehen mieleinen, niin että kaikki, mitä miehessä on jalointa, yhtyy
+huutamaan: Hän on 'se ainoa oikea!' silloin, niin silloin, väitän minä,
+on mies varmasti myös naisen 'ainoa oikea'; mutta miehellä täytyy olla
+itseluottamusta osoittaakseen sen naiselle. Miehen tämä tietoisuus
+valtaa ilmestyksen tavoin, naiselle se valkenee vähitellen kuin
+sarastava päivä."
+
+"Oi, Jumalani", kuiskasi Garth murtuneesti, "juuri niin se oli. Eedenin
+yrttitarha, sielu sielua vastassa, ilman ehtoja, ei mitään pelkoa, ei
+mitään salattavaa. Minä tunsin, että hän oli minun _vaimoni_, nimitin
+häntä siksi. Ja seuraavana aamuna hän sanoi minua 'nuoreksi pojaksi',
+jota hän ei voinut ajatellakaan ottavansa puolisokseen. Niin että mitä
+teidän hullu teorianne merkitsee, Brand?"
+
+"Pitää paikkansa", vastasi tohtori tyynesti. "Eeva säikähtyi onnensa
+suuruutta, epäili itseänsä, peläten pettävänsä miehen ihanteen, pakeni
+Aatamia ja piiloutui paratiisin puitten sekaan. Älkää puhuko hulluista
+teorioista, poikaseni. Aatami todella hullu oli, kun ei paikalla
+lähtenyt tavoittamaan häntä kiinni."
+
+Garth istui etukumarassa, lujasti puristaen käsillään tuolin sivunojia.
+
+Tuo tyyni, tasainen ääni sai hänet epäilemään, mahtoiko hänen
+käsityksensä asemasta ollakaan oikea. Tämä tapahtui ensi kerran
+hänen lähdettyänsä Shenstonen kirkosta kolme vuotta takaperin. Hänen
+kasvonsa olivat harmaankalpeat, ja kun valo sattui niihin, näki tohtori
+hikipisaroiden helmeilevän hänen otsallansa.
+
+"Voi, Brand", virkkoi hän, "minä olen sokea. Olkaa armollinen! Kaikki
+on niin vaikeata näin sokeana."
+
+Tohtori mietti. Jos hänen sairaanhoitajattarensa ja oppilaansa olisivat
+sillä haavaa nähneet hänen kasvojensa ilmeen, olisivat he sanoneet,
+että hän oli ryhtymäisillään kovin vaikeaan ja hengenvaaralliseen
+leikkaukseen, missä pienimmästäkin veitsen luiskahduksesta olisi
+kuolema seurauksena sairaalle. He olisivat olleetkin oikeassa, sillä
+kahden ihmisen koko tulevaisuus oli kysymyksessä. Se riippui tänä
+ratkaisevana hetkenä tykkänään tohtorin käden lujuudesta ja myös
+hellävaraisuudesta. Noita kalpeita, äärimmäisen tuskan jännittämiä
+kasvoja, joita nyt tulennos valaisi, noita niin liikuttavasti vetoavia
+sanoja: 'Brand, minä olen sokea', ei tohtori ollut ottanut lukuun
+laskelmissansa. Hän ei voinut heltymättä nähdä tätä 'toista miestä'.
+Mutta ajatellessaan sitä kärsivällistä olentoa, joka silmät siteissä,
+toivon ja epätoivon vaiheilla istui yläkerrassa, kurottaen rakkaita,
+avuttomia käsiänsä häntä kohden, terästyivät hänen hermonsa. Hän siirsi
+katseensa tulennokseen. "Tosin te olette sokea, mutta en soisi teidän
+olevan hullun", sanoi tohtori tyynesti.
+
+"Olenko minä -- olinko minä -- hullu?" kysyi Garth.
+
+"Mitenkä minä voin sen päättää?" vastasi tohtori. "Kertokaa minulle
+koko asia sellaisena kuin se teistä näyttää, minä sanon sitten oman
+mielipiteeni." Hänen puheensa oli niin perin pohjin levollista
+ja suorasukaista, että se vaikutti tyynnyttävästi Garthiinkin ja
+herätti hänessä turvallisuutta. Tohtori olisi yhtä hyvin voinut puhua
+tulehtuneesta kurkusta tai mahdollisesta lonkkaviasta.
+
+Garth nojasi tuolinsa selkämystään, pisti kätensä povitaskuunsa
+ja koetti erästä kirjettä, joka oli siellä. Uskaltaisikohan hän?
+Voisikohan hän kerran edes, lohtua saadakseen, puhua surustansa
+miehelle, johon hän saattoi täysin luottaa, niin ettei tämä, joka tunsi
+naisen niin läheisesti, mitenkään pääsisi selville, kenestä oli kysymys.
+
+Garth harkitsi tätä aivan kuin shakinpelaaja mahdollisia siirtojansa.
+Voisiko hän kertoa kyllin selvästi, jotta asia todella valkenisi, eikä
+kuitenkaan vähinkään viite johtaisi epäilemään Janea siksi 'ainoaksi
+oikeaksi'.
+
+Jos tohtori olisi sanallakaan kehoittanut tai udellut, olisi Garth
+päättänyt olla puhumatta. Mutta tohtori oli vaiti. Hän kumartui, otti
+hiilihangon ja kohensi erityisen huolellisesti ja säännönmukaisesti
+tulta. Hän pani pihkaisen halon loimuavaan valkeaan ja vihelteli
+hiljakseen 'Veni Creator Spirituksen' loppusäkeitä.
+
+Garth, taistellen omaa sisäistä taisteluaan, ei tarkannut ulkoapäin
+tulevia ääniä eikä käsittänyt, miksi nämä sanat näin ratkaisevana
+hetkenä juuri olivat niin itsepintaisesti tulleet hänen mieleensä:
+
+    "Pois kateet poista, rauha suo.
+    Sun ohjaukses' turvan tuo."
+
+Hän piti niitä enteenä. Ne ratkaisivat vaa'assa.
+
+"Brand", sanoi hän, "jos minä nyt teidän ystävällisestä
+kehoituksestanne huojennan mieltäni uskomalla teille asiani,
+lupaatteko, että ette koetakaan arvata, kuka on tuo 'ainoa oikea'?"
+
+Tohtori hymyili; ja hymyä oli hänen äänessäänkin kun hän vastasi, ja se
+yhä lisäsi Garthin turvallisuuden tunnetta.
+
+"Ystäväni", sanoi hän, "en koskaan koeta arvailla ihmisten
+salaisuuksia. Se on jonkinlaista henkistä huvittelua, joka ei
+miellytä minua eikä niin sanoakseni anna minulle mitään. Jos ne
+tunnen jo ennestään, ei minun tarvitse arvailla. Ellen tunne niitä
+ja niiden omistajat haluavat kätkeä ne minulta, voisin yhtä hyvin
+ajatella varastavani heiltä heidän kukkaronsa kuin urkkivani heidän
+salaisuuksiaan."
+
+"Kiitos", sanoi Garth. "Itse puolestani en välitä, mitä tiedätte. Mutta
+velvollisuuteni häntä kohtaan vaatii, ettei hänen nimeänsä mainita."
+
+"Ehdottomasti", sanoi tohtori. "Paitsi jos hän itse tahtoo sen
+ilmaista; muuten 'ainoan oikean' nimi pysyy ainiaan salaisuutena.
+Jatkakaa, hyvä mies. Minä en keskeytä."
+
+"Teen sen niin lyhyesti ja yksinkertaisesti kuin voin", alkoi Garth.
+"Ja ymmärrätte, että on yksityiskohtia, joita ei kukaan mainitsisi. --
+Olin tuntenut hänet monta vuotta, seurustelimme samoissa perheissä ja
+tapasimme usein kaikenlaisissa tilaisuuksissa, missä yleensä samoihin
+piireihin kuuluvat tapaavat toisensa. Olin aina pitänyt hänestä,
+viihdyin hänen seurassansa, annoin arvoa hänen mielipiteillensä ja
+niin edespäin. Hän oli oikein hyvä ystävä ja seuratoveri minulle -- ja
+monelle muulle nuorelle miehelle myöskin. Mutta ei kenenkään päähänkään
+olisi pälkähtänyt ruveta liehittelemään häntä. Hän olisi nauranut
+kaikille niille typeryyksille, joita ladellaan tavallisille naisille.
+Jos hänelle olisi lähettänyt kukkia povelle pistettäviksi, olisi hän
+asettanut ne maljakkoon ja ihmetellyt, kenelle ne oikeastaan mahtoivat
+olla aiotut. Hän tanssi hyvin ja ratsasti hyvin, mutta tanssittajan
+täytyi olla taitava, muuten hän sai pian tuntea, että tanssitettava
+se ohjasikin häntä pyörivien parien vilinässä, ja miehen, joka halusi
+lähteä ratsastamaan hänen kanssansa, ei auttanut arkailla, tuli vastaan
+mikä aita tai este tahansa. Vaikka en tosin nähnyt häntä milloinkaan
+metsästysretkiltä, sillä hän rakasti elämää ja kaikkea elävää niin,
+ettei kaiketi voinut ottaa osaa niihin. Oli aina hauskaa tavata häntä
+vieraisilla tai kutsuissa, vaikkei itsekään tietänyt mistä syystä.
+Häntä on aivan mahdoton kuvata. Hän oli -- niin, hän oli --"
+
+Tohtori näki Garthin huulilla pyörivän: "vain Jane", ja tiesi myös
+hyvin, kuinka vaillinaisesti millään laatusanalla voi korvata tätä
+nimeä. Hän ei tahtonut, että Garthin vuolaana alkanut luottamus pääsisi
+tyrehtymään, niin että hän täydensi lauseen: "Vain sitä oikeata lajia.
+Niin, minä ymmärrän. No?"
+
+"Minussa oli sokean hullun vikaa, usein ja paljonkin", jatkoi innokas,
+nuortea ääni. "Ajattelin ainoastaan naisten ulkomuotoa. Kaikki
+kauniit naiset -- olivat he minkäkaltaisia tahansa -- hurmasivat
+minut hetkeksi. En ajatellut naimisiinmenoa, halusin ainoastaan
+maalata heidän kuvansa. Heidän äitinsä, tätinsä ja muut seurapiirin
+vanhat arvon naiset otaksuivat tavallisesti, että minä ajattelin
+avioliittoa, mutta nuoret itse tiesivät paremmin. Enkä minä luule,
+että tämän matoisen maan pinnalla vaeltaa ainoatakaan nuorta naista,
+joka voisi syyttää minua suoranaisesta kosiskelemisesta. Ihailin
+heidän kauneuttaan, ja sen he tiesivät ja tiesivät myös, että siihen
+minun ihailuni pysähtyikin. Ne olivat hauskoja kokemuksia aikoinaan ja
+johtivat usein myöhemmin oikein hyviin avioliittoihin. Pauline Listeria
+pidettiin minun nimissäni kokonaista pari seurakautta, mutta hänkin
+meni sitten myöhemmin naimisiin sen saman miehen kanssa, jonka kartanon
+vanhoilla portailla hän seisoi, kun hänet maalasin. Kuinka en minä
+itse joutunut kenenkään pauloihin? Heitä oli liian monta, luullakseni.
+Sitä paitsi, viehätys oli niin pinnallista. Puhuakseni oikein suoraan:
+ainoa, jonka kauneus tuotti todellakin minulle sydämenahdistusta, oli
+rouva Brand. Mutta kun olin saanut hänet maalatuksi ja koko maailma
+oli nähnyt hänen ihanuutensa, olin tyytyväinen. En minä muuta naisilta
+pyytänytkään kuin saada maalata heidät ja vaadin ainoastaan, että he
+olisivat soveliaita maalattavaksi. Enhän minä voinut tätä selittää
+kaikille aviomiehille, äideille ja muille kaitsijoille, mutta naiset
+itse sen kyllä älysivät aika hyvin. Ja kun nyt näin istun pimeydessäni,
+ei herää ainoatakaan muistoa, mistä tässä suhteessa soimaisin itseäni."
+
+"Kelpo poika", virkkoi Deryck Brand nauraen. "Kylläpä teitä sitten on
+aika tavalla väärinymmärretty, mutta minä uskon teitä."
+
+"Näettehän", jatkoi Garth, "kun kaikki tämä oli niin pinnallista, ei se
+koskenut syvemmälle. Ainoat naiset, jotka oikein tunsin, olivat äitini,
+joka kuoli ollessani yhdeksäntoista, ja Margery Graem, jota aina sekä
+kotiin tullessani että kotoa lähtiessäni syleilin ja syleilen, kunnes
+painan viimeisen suudelman hänen vanhoille kasvoillensa, kun hän lepää
+arkussansa, tai hän hoivaa minut levolle omaani. Nämä lapsuuden ja
+nuoruuden aikaiset siteet ovat elämän lujimpia ja pyhimpiä. Niin olivat
+asiat aina erääseen kesäkuun iltaan asti muutamia vuosia sitten. --
+Hän -- 'ainoa oikea' -- ja minä olimme vieraisilla eräällä kauniilla
+vanhalla maatilalla. Eräänä iltana puhelimme hyvin tuttavallisesti ja
+avomielisesti, mutta aivan sattumalta. Yhtä vähän ajattelin pyytää
+häntä vaimokseni kuin kosia Margeryä. Silloin -- tapahtui jotakin --
+en voi kertoa sitä, sillä siitä pääsisitte selville, kuka hän on.
+Mutta se, mitä tapahtui, paljasti parissa ihmeellisessä hetkessä
+hänessä olevan naisen minulle: vaimon, äidin, hänen voimansa, hänen
+hellyytensä, hänen rehellisen ja puhtaan sielunsa koko kallisarvoisen
+ihanuuden. Nuo muutamat tuokiot saivat minut isoamaan häntä niin, ettei
+mikään voinut eikä voi isoamistani tyydyttää, ennen kuin seison hänen
+rinnallansa tuolla kultaisessa kaupungissa, missä ei enää isota, ei
+janota, missä ei enää ole pimeyttä, ei auringon, ei kuun, ei kynttiläin
+tarvista, Jumalan kirkkaus sitä valaisee; siellä ei enää ole surua, ei
+tuskia, sillä ne kaikki ovat jo menneitä."
+
+Sokean kasvot loistivat takkatulen valossa. Kun Garth näin loi silmänsä
+menneihin, ilmestyi myös näkyjä tulevaisuudesta.
+
+Tohtori istui aivan hiljaa ja katseli näkyjen haihtumista Sitten hän
+sanoi: "No, ja --?"
+
+"Niin", jatkoi varjosta kuuluva nuori ääni sävyllänsä ilmaisten, että
+oli joutunut takaisin tänne maan päälle ja havainnut sen murheiden
+asuinsijaksi. "En hetkeäkään epäillyt, mikä minun oli. Tunsin
+rakastavani häntä; tunsin haluavani hänet omakseni; tunsin, että hänen
+läsnäolonsa merkitsi minulle päivää, hänen poissaolonsa koleata yötä,
+ja jokainen päivä oli silloin kirkas, sillä hän oli siellä."
+
+Garth pysähtyi hengähtääkseen ja viivähtääkseen hetkisen menneiden
+hiljaisessa muistelemisessa.
+
+Tohtori kysäisi yhtäkkiä selvään ja suorasti: "Oliko hän sievä nainen?
+Kaunis?"
+
+"Sievä nainen?" matki Garth hämillään. "Taivasten tekijä, ei! Kaunis?
+Siinä sitä ollaan, kautta kunniani, en osaa sanoa."
+
+"Minä tarkoitan, olisitteko tahtonut maalata hänet?"
+
+"Minä _olen_ maalannut hänet", sanoi Garth hiljaa, äänissä liikuttavan
+hellä väre, ja "molemmat hänen kuvansa, vaikka maalasinkin ne
+lopen alakuloisena ja muistista vain, ovat parhaat kaikista
+aikaansaannoksistani. Ei kenenkään muun silmät, paitsi omani ole
+nähneet niitä, eivätkä näe, paitsi hänen, jolle minun täytyy uskoa
+niiden hakeminen ja jota minun täytyy myös pyytää tuomaan ne minun
+hävitettävikseni."
+
+"Ja kuka se on --?" uteli tohtori.
+
+"Sisar Rosemary Gray", sanoi Garth.
+
+Tohtori potkaisi halkoa, ja valkea leimahti iloisesti. "Kyllä
+valintanne hyvä on", sanoi hän ja hänen täytyi ponnistaa koko tahtonsa,
+jotta ei kasvoilla ilakoiva hymy ilmennyt hänen äänessänsä. "Sisar
+Rosemary osaa kyllä pitää asioita takanansa. Hyvä on. Ja niin saamme
+pitää siis tuota 'ainoata oikeata' kauniina?"
+
+Mutta Garth näytti hämilliseltä. "En minä tiedä," vastasi hän
+verkalleen. "En voi katsella häntä muiden silmin. Minä näin hänet tuona
+valoisana hetkenä siinä järjestyksessä, jonka Sana mainitsee: hengen,
+sielun ja ruumiin. Hänen henkensä oli puhdas ja ihana, hänen sielunsa
+kaunis, ylevä ja naisellinen, niin että ruumis, joka oli niiden
+asuntona, pääsi niiden ihanuudesta osalliseksi ja kävi minulle sanoin
+selittämättömän rakkaaksi."
+
+"Ymmärrän sen", sanoi tohtori hiljaa. "Niin, rakas ystäväni, minä
+ymmärrän sen." (Jane, Jane! Olit silloin sokea, vaikkei ollut sidettä
+silmilläsi!)
+
+"Kului muutamia ihania päiviä", jatkoi Garth. "Huomaan nyt silloin
+eläneeni siinä oman varmuuteni onnessa, että hän oli se 'ainoa oikea'.
+Minusta se oli niin selvää, suloista ja ihmeellistä, ettei mieleeni
+juolahtanutkaan, ettei se olisi ollut yhtä selvää hänestäkin. Me
+lauloimme ja soitimme yhdessä, omaksi ratoksemme, puhelimme ihmisistä,
+sen tähden että oli hauskaa puhella, me iloitsimme toistemme
+mielipiteistä ja katsantokannoista ja annoimme arvoa niille, mutta emme
+puhuneet itsestämme, sillä me _tunsimme_ -- ainakin minä tunsin ja,
+Jumala tietää, luulin hänenkin tunteneen. Joka kerta kun näin hänet,
+tuntui hän minusta yhä jalommalta ja ihanammalta. Moni pikkuseikka,
+jota en ollut ymmärtänyt siihen asti, valkeni minulle nyt. Me nuoret
+miehet, jotka kaikki järjestään ihailimme häntä, laskimme silti aina
+toisinaan pilaa siitä, että hän käytti kovia kauluksia, kaulussaappaita
+ja lyhyitä hameita, että hän lyödä läimäytti sääreensä ratsupiiskalla
+ja korjasi puuta uunissa kenkänsä kärjellä. Sen illan jälkeen minulle
+selvisi, että kaikki tämä oli vain verho, jonka taakse hän piilotti
+valiohienon naisellisuutensa, sillä se oli syvällisempää laatua
+kuin ainoakaan mies, joka ei ollut nähnyt häntä pintaa syvemmältä,
+saattoi ymmärtää tai edes aavistaa. Ja kun hän illalla hienossa,
+vartalonmyötäisessä mustassa puvussa tuli seurusteluhuoneeseen, povella
+runsaasti pehmeitä vanhoja pitsejä, jotka kohoilivat hänen jalon,
+hellän sydämensä sykinnästä, voi, silloin minun sieluni riemuitsi ja
+minun silmäni täyttyivät ihastuksen kyllyydestä! Näin hänet sellaisena,
+jommoisena koko päivän olin tiennyt hänen olevan -- ylvään ja suloisen
+naisellisena."
+
+"Eikö hän tosiaankaan itse huomaa, kuinka tämä hänen sanoin maalaamansa
+kuva on Janen näköinen; ei voisi erehtyä", mietti tohtori.
+
+"Pian sen jälkeen erosimme kolmeksi päiväksi", jatkoi Garth, "ja
+tapasimme jälleen eräällä toisella maatilalla, missä oli paljon
+muitakin vieraita. Siellä oli myös eräs seurakauden kaunottarista,
+ja yleisesti ja vallan kaihtamatta mainittiin meidän nimemme aina
+yhdessä, ja kun hänkin -- 'ainoa oikea' -- puhui jotakin sen suuntaista
+minulle ja kun noina kolmena loppumattoman pitkänä päivänä tuntemani
+tyhjyys oli ollut vallan kauheata, päätin viipymättä puhua hänelle.
+Pyysin häntä tulemaan pengermälle samana iltana. Olimme kahden. Oli
+kuutamoinen ilta."
+
+Pitkä vaitiolo. Tohtori ei keskeyttänyt sitä. Hän tiesi, että hänen
+ystävänsä nyt hengessään uudelleen eli asioissa, joista ei mies puhu
+toiselle miehelle.
+
+Viimein sanoi Garth yksinkertaisesti: "Minä puhuin hänelle."
+
+Tohtori ei virkkanut mitään, hän muisti elävästi, miten Jane oli
+sanonut: "Sitten -- se tapahtui", kun _hän_ oli ennättänyt tähän
+kohtaan. Äänettömyyttä kesti vielä tuokion. Garth uneksui muistojen
+kuutamossa, tohtori paikkaili hätimiten Janen kuvausta. Sitten
+alakuloinen nuori ääni jatkoi:
+
+"Luulin hänen täydellisesti ymmärtäneen minut. Sittemmin huomasin,
+ettei hän ollut ymmärtänyt laisinkaan. Hänen menettelystänsä päätin,
+että olin voittanut hänet, että hänen suuri rakkautensa omaksui minut,
+niinkuin minun rakkauteni ympäröi hänet kokonaan. Syy ei ollut hänen,
+oi, ei, ei, hän vain ei käsittänyt, ei voinut käsittää, mitä hänen
+vähäisinkin kosketuksensa merkitsi minulle. Hänen elämäänsä ei ollut
+toinenkaan mies päässyt tunkeutumaan, sen verran tiesin erehtymättömän
+vaistoni avulla ja myös hänen omista puheistaan. Olen toisinaan
+ajatellut, että hänellä lienee aivan nuorena tyttösenä ollut joku
+ihanne, johon hän myöhemmin on verrannut kaikkia, ja kun nämä eivät
+kestä sitä vertailua, pitää hän heidät tarpeellisen välimatkan päässä.
+Mutta, jos olen oikeassa, on mies ollut sokea hullu, joka ei ole
+älynnyt, mikä korvaamaton rakkaus olisi voinut tulla hänen osaksensa,
+jos hän vain olisi koettanut voittaa sitä. Sillä minä olen varma,
+että siihen iltaan asti miehen rakkaus ei ollut milloinkaan täyteen
+leimuunsa puhjenneena ympäröinyt häntä. Hän ei ollut milloinkaan
+noin valtaansa kiehtovana saanut tuntea miehen tulista, sanatonta,
+selittämätöntä, rajatonta tarvetta saada omistaa hänet. Luoja tietää,
+minä luulin hänen ymmärtäneen ja suostuneen, eikä hän ymmärtänyt
+vähääkään, koetti vain olla osaaottavainen ja ystävällinen."
+
+Tohtori muutti asentoa, heitti toisen jalkansa toiselle ja katsoi
+tutkivasti sokean kasvoihin. Ei hän ollut odottanut, että se, mitä
+hänelle nyt uskoi 'toinen mies' tekisi hänelle näin kipeätä.
+
+"Oletteko varma siitä?" kysyi hän hiukan äreästi.
+
+"Aivan varma", sanoi Garth. "Kuulkaa. Kutsuin häntä siksi -- mikä hän
+oli minulle silloin juuri, minkä toivoin hänen eteenkinpäin olevan,
+mikä hän yhä _on_, mitä minuun tulee, ja on myös oleva kuolemaani asti.
+Se sana -- ei, kaksi niitä oli -- ne sanat saivat hänet ymmärtämään.
+Nyt se kyllä on minulle selvänä. Hän nousi äkkiä ja työnsi minut
+luotaan. Hän sanoi, että minun täytyi suoda hänelle kaksitoista tuntia
+ajatusaikaa ja lupasi tulla seuraavana aamuna kylän kirkkoon antamaan
+minulle vastauksensa. Brand, te voitte pitää minua hulluna, mutta
+ette niin suurena hölmönä kuin minä itse nyt pidän itseäni. Olin niin
+ehdottoman varma, että hän oli minun, niin varma, että kun hän tuli
+ja me olimme kahden Herran huoneessa, en minä rakastuneen ihailijan
+tavoin, levottomana, kiireesti rientänyt häntä vastaan, vaan käskin
+hänen tulla minun luokseni alttarin luo, aivan kuin olisin ollut
+hänen miehensä ja minulla olisi ollut oikeus käskeä häntä. Hän tuli
+ja ikään kuin täyttääkseni mieluisan muodollisuuden vain ennen kuin
+painoin hänet syliini, kysyin hänen vastaustansa. Se oli: 'En voi mennä
+naimisiin nuoren pojan kanssa.'"
+
+Garthin ääni tarttui kurkkuun viime sanoissa. Hänen päänsä oli vaipunut
+käsiin. Hän oli ennättänyt siihen kohtaan, mihin useimmat asiat hänestä
+päättyivät, mistä asti kaikki lakkasi olemasta sellaista, kuin oli
+ennen ollut.
+
+Huone tuntui oudon hiljaiselta. Intoutuneessa äänessä purkautui
+rakkautta, toivoa ja kaihoa; siinä ilmeni sielu, jonka todellinen
+kauneudenrakkaus teki ikuisesti nuoreksi, sydän, jonka korkeat ihanteet
+olivat pitäneet erillään kaikesta alhaisesta rakkauden leikittelystä,
+mutta joka tulivuoren voimaisena purkautui, kun oikea rakkaus lopulta
+sen tapasi.
+
+Tohtoria värisytti, aivan kuin olisi tyhjän kirkon kylmä ruumiissa
+kierrellyt. Hän tiesi, kuinka paljon vaikeampaa kaikki oli ollut kuin
+mitä Garth kertoi. Hän oli jo kuullut kauhean, nöyryyttävän kysymyksen:
+"Kuinka vanha te olette?" Jane oli sen tunnustanut. Hän tiesi, kuinka
+ihailevan rakkauden ulkonainen hehku oli sammunut, kun Garthin
+ajatukset niin äkkiä oli käännetty sisäiseen itsensätutkisteluun. Hän
+oli tiennyt kaiken tämän. Nyt hänellä oli näkyvä todellisuus edessänsä.
+Hän näki Janea rakastavan, murtuneen miehen, joka kumarruksissa ja
+sokeana eli niiden näkyjen ja äänien muistoissa, joita ei mikään
+lieventävän unhotuksen verho milloinkaan voinut peittää eikä
+tukahduttaa.
+
+Oli tohtorissakin vikoja, mutta ei samoja kuin Pietarissa. Hän ei
+koskaan puhunut sen vuoksi, ettei tiennyt, mitä hänen oikein piti sanoa.
+
+Hän kumartui ja laski hyvin sydämellisesti kätensä Garthin olalle.
+"Poika raukka", virkkoi hän, "voi, rakas poika raukka!"
+
+Ja sitten he istuivat pitkän aikaa aivan ääneti.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesviides luku.
+
+TOHTORI ANTAA LAUSUNTONSA.
+
+
+"Niin, te ette siis lainkaan sanonut omaa mielipidettänne? Ette
+selittänyt mitään? Jätitte hänet siihen uskoon? Voi, Dicky! Ja te
+olisitte voinut sanoa niin paljon!"
+
+Pyhäaamun hiljaisuudessa olivat Jane ja tohtori polveilevaa jalkatietä
+pengermän toisesta päästä nousseet kuusimetsässä olevalle aukeamalle.
+Kaksi lähekkäin kaatunutta puuta tarjosi heille sopivat istuinsijat
+keskellä auringonpaistetta ja vielä niin, että he saivat nauttia
+suurenmoisesta näköalasta, mikä avautui syvälle rotkoon, yli laakson
+ja kauaksi punertavien kukkuloiden taakse. Tohtori opasti Janen
+päivänpaisteisemmalle rungolle ja istui hänen viereensä. Sitten hän
+tyynesti ja täsmällisesti selosti eilisiltaisen keskustelun.
+
+"En lausunut mitään mielipidettä. En selittänyt mitään. Annoin hänen
+pitää omat luulonsa, sillä se on ainoa keino pysyttää teidät sillä
+korkealla jalustalla, minne hän on teidät asettanut. Osoittakaa tai
+otaksukaa käytökseenne jokin muu syy kuin teidän melkein lapsellinen
+ihmisten ja asioitten tuntemisenpuutteenne, niin te sieltä putoatte,
+Jane parkani, ja putoattekin pahasti. Minä en kädelläni teitä sieltä
+suinpäin alas töyttää. Kuten sanoitte minä olisin voinut paljonkin
+sanoa, mutta ikäni olisin sitä kukaties myös saanut katua."
+
+"Hänen syliinsä olisin pudonnut", sanoi Jane välittömästi, "ja siinä
+olisin mieluummin kuin millään jalustoilla."
+
+"Suokaa anteeksi, hyvä tyttö", vastasi tohtori. "Luultavinta on,
+että olisitte rientänyt suoraapäätä ensimmäiseen etelään menevään
+pikajunaan. Oikeastaan en ole vallan varma, olisitteko enää edes
+pikajunaa odottanut. Melkein jo hengessäni näen jalosukuisen Janen
+lähtevän asemalta tyhjässä hiilivaunussa. No! Älkää nyt tuolla tavalla
+rynnätkö ja lähtekö haparoimaan havuneulasia", jatkoi tohtori puhettaan
+ja painoi Janen takaisin viereensä istumaan. "Astutte vielä kävylle ja
+syöksytte päistikkaa tuonne rotkoon. Ei kannata koetella putoamisen
+esimakua."
+
+"Voi, Dicky", huokasi Jane, pisti kätensä tohtorin käsikoukkuun ja
+painoi sidotut silmänsä karkeata kangasta vasten hänen olalleen, "en
+ymmärrä, mikä teidän on tänään. Te ette ole hyvä minulle. Olette
+raastanut sielu parkaani kertomalla kaiken, mitä Garth illalla sanoi,
+ja tuon kauhistuttavan hyvän muistinne avulla saitte minut melkein
+kuulemaan hänen äänensä kaikki eri väreetkin. Ja sitten sen sijaan,
+että lohduttaisitte minua, syytätte, että olen tehnyt väärin, ja
+jätätte minut täydellisesti oman onneni nojaan."
+
+"Niin -- väärin te teitte", sanoi tohtori, "mutta kuka on sanonut,
+että jätän teidät oman onnenne nojaan. Minä en sanonut, etten tekisi
+jotakin tänään. Sanoin ainoastaan, etten eilen voinut mitään tehdä.
+Kun toivotimme toisillemme hyvää yötä, sanoin ajattelevani asiaa ja
+lausuvani siitä mielipiteeni tänään. Jos tahdotte, niin kerron teille,
+kuinka minun kävi. Sain silmätä mitä harvinaisimman ja ylevimmän
+luonteen salaisimpiin kätköihin ja näin, mitä hävityksen jälkiä nainen
+voi jättää sen miehen elämään, joka häntä rakastaa. Voin vakuuttaa
+teille, ettei minulla eilisiltana ollut mitään hauskaa ajankulua. Olin
+tänä aamuna herätessäni kuin raippoja saanut, kuvaannollisesti puhuen."
+
+"Ja mitä te luulette minun tunteneen?" kysyi Jane liikuttavasti.
+
+"Te tunnette yhä olevanne oikeassa -- osaksi ainakin", vastasi Deryck.
+"Ja niin kauan kuin luulette nimeksikään olevanne oikeassa ja pidätte
+siitä kiinni, on kaikki toivotonta. Aivan yksinkertaisesti teidän on
+sanottava ilman muuta: 'Tunnustan olleeni väärässä. Voitteko antaa
+anteeksi?'"
+
+"Mutta menettelinhän parhaani mukaan", sanoi Jane. "Ajattelin häntä
+ennen itseäni. Olisi ollut paljon helpompaa nauttia olevain hetkien
+onnesta ja heittää tulevaisuus sattuman varaan."
+
+"Ei tuo nyt ole aivan rehellistä, Jeanette. Ajattelitte ensi sijassa
+itseänne. Te pelkäsitte sitä tuskaa, jota olisitte tuntenut, jos hänen
+rakkautensa olisi kylmentynyt tai hänen ihailunsa laimentunut. Kun
+oikein ajattelee, niin kaikki inhimillinen rakkaus -- äidinrakkautta
+lukuunottamatta -- on pohjaltaan itsekästä. Onnellisinta Dalmainille
+olisi, jos hänen avuton sokeutensa elvyttäisi teissä äidinrakkauden.
+Silloin itsekkäisyys menisi menojaan."
+
+"Voi minua!" huoahti Jane. "Minä en jaksa, olen ymmällä ja sekaisin
+tässä hämmentävässä pimeydessä. Ei mikään ole selvää, ei mikään ole
+oikein. Kun edes näkisin teidän ystävälliset silmänne, rakas poika, ei
+äänenne kovuus viiltäisi niin kipeästi."
+
+"No mutta, ottakaa pois side ja katsokaa", sanoi tohtori.
+
+"Ei, en tahdo!" huudahti Jane tuimasti. "Olisinko kaiken tämän
+kestänyt, jotta viime tingassa väsähtäisin?"
+
+"Hyvä tyttö, tämä ehdontahtoinen sokeutenne käy hermoillenne. Pitäkää
+varanne, ettei siitä tule enemmän harmia kuin hyvää. Väkevät lääkkeet
+--"
+
+"Hiljaa!" kuiskasi Jane. "Kuulen askeleita."
+
+"Kuulette aina metsässä askeleita, jos niitä kuuntelemaan rupeatte",
+sanoi tohtori; mutta puhui hiljaa ja istui ääneti, kuunnellen.
+
+"Kuulen Garthin askelet", kuiskasi Jane. "Voi, Dicky, menkää katsomaan
+tuonne kallionkärjelle. Sieltä näette tielle."
+
+Tohtori nousi levollisesti ja meni katsomaan tielle päin, jota he
+olivat nousseet. Sitten hän tuli takaisin Janen luo.
+
+"Aivan oikein", sanoi hän. "Onni suosii meitä. Dalmain nousee tietä
+Simpsonin kanssa. Parissa minuutissa he ovat täällä."
+
+"Onni suosii? Dicky rakas, eihän tämän onnettomammin voi käydä?" Jane
+oli sieppaamaisillaan pois siteen, mutta tohtori ennätti estää.
+
+"Älkää toki", virkkoi hän. "Älkää viime tingassa pilatko asiaa. Kyllä
+minä voin pitää teidät molemmat sokeat erillänne. Luottakaa minuun,
+pysykää sokeana -- tarkoitan, istukaa hiljaa. Ettekö te voi ymmärtää,
+miksi sanoin onnen suosivan meitä? Dalmain tulee kuulemaan minun
+mielipiteeni asiasta. Saatte kuulla sen samalla. Minulta säästyy
+aikaa, ja te saatte itse kuulla, miten se häneen vaikuttaa. Nyt, olkaa
+hiljaa. Minä lupaan, ettei hän istu syliinne. Mutta jos liikahdatte,
+täytyy minun sanoa, että te olitte jänis tai orava, ja heittää käpyjä
+niskaanne."
+
+Tohtori nousi ja asteli tietä kohden.
+
+Jane jäi sokeana istumaan.
+
+"Halloo, Dalmain", kuuli hän tohtorin huutavan. "Osasitte tulla tänne
+ylhäälle? Ihanteellinen paikka. Simpson saa kaiketi mennä pois? Ottakaa
+minun kädestäni kiinni."
+
+"Kuten näette", vastasi Garth. "Minulle sanottiin, että te olette
+täällä ylhäällä, ja tulin jäljessänne."
+
+He kiersivät yhdessä viimeisen polvekkeen ja astuivat aukeamalle.
+
+"Oletteko yksin?" kysyi Garth ja pysähtyi. "Luulin kuulleeni puhetta."
+
+"Niin kuulittekin", vastasi tohtori. "Puhuin erään nuoren naisen
+kanssa."
+
+"Minkä nuoren naisen kanssa?" kysyi Garth.
+
+"Sangen mukavan ja hauskan nuoren naisen kanssa", vastasi tohtori,
+"mutta koko lailla itseensäottavaisen, luullakseni."
+
+"Tiedättekö nimeä?"
+
+"Jane", sanoi tohtori välinpitämättömästi.
+
+"Ei Jane", sanoi Garth nopeasti -- "vaan Jean. Tiedän hänet --
+puutarhurin vanhin tytär. Tyttö raukka, häntä kaikenlaiset perhehuolet
+painavat."
+
+"Hän näyttikin alakuloiselta. En tietänyt, että perhehuolet olivat
+syynä. Istukaamme tälle puunrungolle. Vieläkö saatte mieleenne kuvaa
+tästä näköalasta?"
+
+"Kyllä", vastasi Garth, "tunnen sen niin hyvin. Mutta ihan minua
+kauhistaa, kun huomaan, miten kuvat mielestäni katoavat: kaikki, paitsi
+yksi."
+
+"Ja mikä se on --?" kysyi tohtori.
+
+"'Ainoan oikean' kasvot", sanoi sokea Garth. "Niinkö, ystäväni", sanoi
+tohtori. "En ole unohtanut, että lupasin tänä aamuna sanoa mielipiteeni
+kertomanne johdosta. Olen ajatellut sitä sangen tarkkaan ja tehnyt
+useita johtopäätöksiä. Istummeko tuolle kaatuneelle puulle? Haluatteko
+polttaa? Hyvä tupakantuoksu saattaa paremmalle puhetuulelle."
+
+Garth otti savukelaatikkonsa, valitsi savukkeen, sytytti sen
+huolellisesti ja heitti palavan tikun suoraan Janen ristissä oleville
+käsille.
+
+Ennen kuin tohtori ennätti apuun, oli Jane jo hymyillen heittänyt sen
+menemään.
+
+"Jopa on hermot!" ajatteli Deryck ihastuneena.
+"Yhdeksänkymmentäyhdeksän naista sadasta olisi kirkaissut ja niin
+ilmaissut läsnäolonsa. Totisesti, hän ansaitsee voiton."
+
+Äkkiä Garth kavahti pystyyn. "Luulen, että meidän on parempi tuolla
+toisella rungolla", sanoi hän odottamatta. "Siellä on ainakin
+päivänpaisteisempaa". Ja hän meni Janea kohden.
+
+Yhdellä harppauksella tohtori ennätti väliin, tarttui lujasti Janeen ja
+veti hänet taaksensa, sitten hän ohjasi Garthin Janen paikalle.
+
+"Kuinka tarkasti te jo arvostelette välimatkoja", huomautti hän
+ja kuljetti Janea toiselle puunrungolle. Sitten hän istui Garthin
+viereen auringonpaisteeseen. "Palatkaamme puheeseemme", sanoi tohtori
+jotensakin hengästyneenä.
+
+"Olemmeko me varmasti kahden?" kysyi Garth. "Minusta tuntuu kuin täällä
+olisi joku."
+
+"Hyvä ystävä", sanoi tohtori, "koska metsässä on yksin tai kahden?
+Lukemattomat pikku oliot ympäröivät meitä. Pirteitä silmiä tirkistelee
+oksien välistä, karvaisia häntiä puikkii edestakaisin koloihin,
+näkymättömiä pienen pieniä olentoja liikkuu kuivuneilla lehdillä
+jalkaimme alla. Jos yksinäisyyteen haluatte, karttakaa metsää."
+
+"Niin kyllä", vastasi Garth, "kyllä minä sen tiedän ja mielelläni
+kuuntelen niitä. Minä tarkoitan, että joku ihminen on täällä. Brand,
+usein minua vaivaa tunne, että joku ihminen on lähelläni. Tässä eräänä
+päivänä, tiedättekö, olisin voinut vannoa, että hän -- 'ainoa oikea' --
+lähestyi hiljaa, katseli minua pimeydessä-olijaa, sääli minua, kuten
+hänen jalon, hellän sydämensä odottaisi tekevänkin, ja poistui myös
+ääneti."
+
+"Milloin se tapahtui?" kysyi tohtori.
+
+"Muutamia päiviä sitten. Tohtori Rob oli juuri kertonut meille, kuinka
+hän oli tavannut hänet -- ei, en saakaan sanoa, missä. Sitten hän ja
+neiti Gray jättivät minut yksin, ja yksinäni pimeydessäni tunsin hänen
+katseensa."
+
+"Hyvä mies", sanoi tohtori, "ette saa ruveta pelkäämään moisia
+näkymättömiä vieraita. Muistakaa, että usein hengessämme tunnemme
+niiden läsnäoloa, jotka syvästi ja uskollisesti ovat meihin kiintyneet,
+vaikka he ovat hyvin kaukanakin, ja erittäinkin silloin, kun he
+tietävät meillä olevan vastuksia ja meidän tarvitsevan heitä. Älkää
+siis ihmetelkö, jos useinkin tunnette 'ainoan oikean' läsnäoloa, sillä
+luulen -- ja tätä en sano harkitsematta, Dalmain -- luulen että hänen
+koko sydämensä, rakkautensa ja elämänsä kuuluu teille."
+
+"Hyvä Jumalani!" huudahti Garth, nousi ja läksi umpimähkään kävelemään.
+
+Tohtori tarttui hänen käsivarteensa. Seuraavassa tuokiossa hän olisikin
+jo muuten langennut Janen jalkoihin.
+
+"Pysykää paikallanne, mies", sanoi tohtori, "ja kuulkaa minua. Ette
+sillä mitään voita, että noin ryntäilette pimeydessä. Minä todistan
+puheeni. Mutta teidän täytyy kuunnella rauhallisena. Kuulkaa siis nyt.
+Meillä on tässä sielutieteellinen kysymys, jommoiseen ette varmaankaan
+koskaan ole kiinnittänyt huomiotanne. Tahtoisin, että vähäksi aikaa
+loisitte mieleenne kuvan 'ainoasta oikeasta' naisesta, jonka kanssa
+kuvittelisitte seisovanne silmätysten Eedenin yrttitarhassa tai
+kuutamossa -- missä tahansa -- missä mieluimmin haluatte. Voitteko
+silloin havaita asian olevan näin? Rakastunut mies unohtaa oman itsensä
+kokonaan. Toisaalta nainen, jota hän rakastaa ja haluaa omakseen
+ja jossa itsessään on vastarakkautta ja vastakaihoa, käy entistä
+itsetietoisemmaksi. Mies, haluten vain voittaa ja omistaa, ajattelee
+yksinomaan naista. Nainen, jonka asia on antautua ja antaa, kääntää
+yht'äkkiä huomionsa omaan itseensä. Vastaako hän miehen toiveita? Onko
+hän kaikessa sellainen, miksi mies luulee? Voiko hän häntä täysin
+tyydyttää, ei ainoastaan nyt, vaan vastaisinakin pitkinä vuosina?"
+
+Tohtori vilkasi Janeen, joka istui puunrungolla neljän metrin päässä.
+Tämä oli kohottanut ristissä olevat kätensä ja nyökkäsi tohtoriin päin,
+kasvot helpotusta ja kiitollisuutta loistaen.
+
+Tohtori tunsi olevansa oikealla tolalla. Mutta sokean kasvot hänen
+vieressään vetäytyivät pilveen ja synkkenivät synkkenemistään tohtorin
+jatkaessa puhettaan:
+
+"Näettekö, rakas ystävä, itse te minulle sanoitte, ettei hänen
+kauneutensa ollut sitä lajia, jota teidän tiedettiin ihailevan. Eikö
+ollut siis mahdollista, että hän pelkäsi, ettei hänen ulkomuotonsa
+jonkin ajan kuluttua enää tyydyttäisi teidän vaatimuksianne?"
+
+"Ei", vastasi Garth, äänessä ehdoton varmuus. "Sellainen otaksuma on
+liiaksi alentavaa. Sitä paitsi, jos sellainen ajatus mahdollisesti
+olisi tullut hänen mieleensä, olisi hänen tarvinnut vain kysyä minulta.
+Päätökseni oli joka tapauksessa peruuttamaton ja vastaukseni olisi
+rauhoittanut hänet."
+
+"Rakkaus on sokea", huomautti tohtori tyynesti.
+
+"Ne, jotka niin sanovat, valehtelevat", huudahti Garth tuimasti.
+"Rakkaus on niin tarkkanäköinen, että se näkee kuoren alle ja
+riemuitsee kauneudesta, jota eivät muiden silmät erota."
+
+"Ette siis hyväksy minun teoriaani?" kysyi tohtori.
+
+"En selitykseksi omaan kohtaani", vastasi Garth, "sillä minä tiedän,
+että hänen ylevä mielensä olisi auttanut hänet moisten arvelujen
+yläpuolelle. Mutta yhdyn siihen, että rakastunut mies unohtaa kokonaan
+oman itsensä. Kuinka me muuten ikinä uskaltaisimmekaan pyytää naista
+vaimoksemme? Voi, Brand, kun kaikkea oikein ajattelee -- kuinka
+tunkeudumme hänen persoonalliseen elämäänsä, kuinka pyydämme oikeutta
+saada mieltä myöten kajota häneen, vaikkapa vain käteen -- ei mies
+voisi sitä tehdä, ellei juuri se, että mies rakastaa häntä ja ajattelee
+häntä, saisi miestä niin tyyten unohtamaan oman itsensä. Katsellessani
+nyt taaksepäin sitä aikaa huomaan täydellisesti niin olleen minun
+laitani. Ja kun hän kirkossa sanoi minulle: 'Kuinka vanha te olette?'
+-- niin, en kertonut sitä teille illalla -- vaikutti tämä äkkinäinen
+ajatusteni johtaminen omaan itseeni niin väkevästi, että koko onneni
+tuntui peräti kutistuvan ja kuolevan oman mitättömyyteni kauhistukseen."
+
+Hiljaista metsässä. Tohtori tunsi olevansa pelissä häviön puolella. Hän
+ei uskaltanut katsoa vastapäätä istuvaan, äänettömään olentoon. Viimein
+hän lausui:
+
+"Dalmain, tässä ongelmassa on kaksi ratkaisua mahdollista. --
+Luuletteko, että tässä oli vain neitseellisen kainostelevana
+vastaanpaneva Eeva, joka uskoi Aatamin kyllä omansa etsivän?"
+
+"Ooh, ei", sanoi Garth painokkaasti. "Paljon pitemmälle olimme jo
+päässeet. Ettekä sellaiseen edes vihjaisisi, jos tuntisitte hänet. Hän
+on liian rehellinen, perin pohjin suora ja vilpitön pettääkseen minut.
+Ja lisäksi, jos asia niin olisi ollut, olisi hän näiden yksinäisten
+vuosien kuluessa, kun näki, etten antanut merkkiäkään itsestäni,
+lähettänyt jonkinlaisen tiedon siitä, mitä oli todella tarkoittanut."
+
+"Olisitteko mennyt hänen luoksensa?" kysyi tohtori,
+
+"Olisin", sanoi Garth verkkaisesti. "Olisin mennyt ja olisin antanut
+anteeksi -- sillä hän on minun omani. Mutta samaa se ei enää olisi
+ollut. Se olisi ollut ala-arvoista meille kummallekin."
+
+"No niin", jatkoi tohtori, "toinen ratkaisu on vielä. Te myönsitte,
+että tuo 'ainoa oikea' ei täyttänyt tavanmukaisen kauneuden mittoja.
+Teidän kauneudenihailunnehan yleensä tunnettiin. Ettekö luule tuona
+pitkänä yönä -- muistakaa, mitenkä uutta tällainen ylenpalttinen,
+kaihoava rakkaus hänelle oli -- rohkeuden häneltä uupuneen? Häntä
+peloitti tietysti, että kauneusvaatimuksenne pian muuttuisivat niihin
+kasvoihin ja siihen olemukseen nähden, joka aina oli istuva teitä
+vastapäätä pöydässä, ja huolimatta omasta suuresta rakkaudestansa
+ja teidän rakkaudestanne hän piti viisaampana välttää vastaisia
+pettymyksiä luopuen nykyhetken onnesta. Juuri siksi, että hän teitä
+todella rakasti, riitti hänellä voimaa sellaiseen ratkaisuun."
+
+Vastapäätä oleva äänetön olento nyökkäsi ja istui kädet ristissä,
+odottaen. Deryck ajoi hänen asiaansa paremmin kuin hän itse olisi
+osannutkaan.
+
+Hiljaista metsässä. Koko luonto tuntui ääneti odottavan vastausta.
+
+Se tuli. "Ei", sanoi Garthin nuorekas ääni empimättä. "Siinä
+tapauksessa hän olisi puhunut minulle pelostansa ja minä olisin heti
+hänet rauhoittanut. Teidän otaksumanne on alentavaista rakastamalleni
+naiselle."
+
+Tuuli huoahti puissa. Pilvi peitti auringon. Kumpaakin sokeata, jotka
+eivät mitään nähneet, värisytti, ja he olivat vaiti.
+
+Tohtori puhui. "Rakas poika", virkkoi hän kovin sydämellisesti,
+"minun täytyy sittenkin yhä pysyä horjumattomassa vakaumuksessani,
+että tuolle 'ainoalle oikealle' naiselle te olette yhä 'ainoa oikea'
+mies. Pimeydessänne on hänen oikea paikkansa teidän vieressänne.
+Kenties hän nytkin parhaillaan toivoo tänne luoksenne. Ettekö voi
+sanoa minulle hänen nimeänsä ja sallia minun mennä etsimään häntä ja
+kuulla hänen omasta suustansa hänen käsitystänsä asiasta, ja jos se on
+sellainen kuin arvelen, tuoda hänet tänne, niin että hän teille tässä
+ankeudessanne saisi todistaa rakkautensa ja hellyytensä?"
+
+"Ei ikinä!" sanoi Garth. "Ei elämässäni! Ettekö käsitä, että kun en
+kerran silloin, kun minulla oli näköni, mainetta ja kaikkea kyllin, kun
+en silloin voinut saavuttaa hänen rakkauttaan, niin nyt hän saattaisi
+tuntea minua, avutonta sokeana kohtaan pelkästään sääliä! Ja hänen
+sääliinsä en tyydy. Jos olin 'vain nuori poika' kolme vuotta sitten,
+olen nyt 'vain sokea mies', hyväsydämisen säälin kohde. Jos taasen
+olette oikeassa ja hän silloin epäili rakkauttani ja uskollisuuttani,
+en nyt enää kykene osoittamaan hänen olleen väärässä enkä myös
+todistamaan uskollisuuttani. Mutta en päästä tällaisia arveluja
+himmentämään rakastettuni kuvaa. Hän tarvitsi täydennykseksensä niin
+paljon parempaa, kuin mitä minä saatoin tarjota. Hän hylkäsi minut,
+koska en ollut hänen arvoisensa. Ajattelen sen asian mieluimmin niin.
+Jätetään se nyt."
+
+"Ja te jäätte yksinäisyyteenne", sanoi tohtori surullisesti.
+
+"Pidän yksinäisyyttä turhia toiveita parempana", vastasi Garth. "Kas
+niin! Kuuluu soitettavan aamiaiselle, Brand. Margery tulee pahalle
+tuulelle, jos annamme hänen pyhäruokansa odottaa."
+
+Hän nousi ja käänsi sokeat kasvonsa näköalaa kohti.
+
+"Voi, kuinka hyvin sen tunnen", virkkoi hän. "Kun neiti Grayn kanssa
+istumme täällä ylhäällä, kertoo hän minulle kaikki, mitä näkee, ja minä
+kerron, mitä hän ei näe, mutta minkä minä tiedän siellä sentään olevan.
+Hän harrastaa taidetta ja häntä huvittaa samat asiat kuin minuakin.
+Minun täytyy pyytää teitä antamaan kätenne, Brand, vaikka tie on leveä
+ja tavallaan hyväkin. Täytyy olla varovainen. Olen pari kertaa ollut
+menemäisilläni nurin ja lupasin neiti Graylle -- -- -- Tie on leveä.
+Niin, me voimme kyllä kulkea kaksi rinnatusten, kolmekin, jos tarvis
+vaatisi. Oli hyvä, että tämä tie tuli tehdyksi. Tätä oli ennen vaikea
+kiivetä."
+
+"Kolmekin rinnatusten", sanoi tohtori. "Niin voisikin -- jos tarve
+vaatisi." Hän astui muutaman askelen Janen luo, nosti hänet istumasta
+ja pisti hänen kylmän kätensä vasempaan käsikoukkuunsa. "No, ystäväni,
+vasen puoli on teille sopivampi, niin saa keppi olla oikeassa kädessä."
+
+Ja niin he lähtivät kulkemaan metsästä tuona kevätkesäisenä, kauniina
+pyhäaamuna; ja tohtori kulki ryhdikkäänä noiden kahden särkyneen
+sydämen välissä yhdistäen ne toisiinsa, mutta myös erottaen ne
+toisistansa.
+
+Yht'äkkiä Garth pysähtyi ja kuunteli. "Olin kuulevinani muitakin
+askelia kuin teidän ja minun", sanoi hän.
+
+"Metsä on täynnä askelten ääniä", sanoi tohtori, "aivan samoin kuin
+sydän on täynnä kaikuja. Jos seisotte ja kuuntelette, kuulette mitä
+haluatte niin toisaalta kuin toisaaltakin."
+
+"Ei seisota sitten", sanoi Garth, "sillä kun entisaikaan vähän
+myöhästyin aamiaiselta, sain Margeryltä aika kyytiä."
+
+
+
+
+Kahdeskymmeneskuudes luku.
+
+PIMEYDEN MAASSA SYDÄMET KOHTAAVAT TOISENSA.
+
+
+"En milloinkaan, neiti Gray, kykene ilmaisemaan, mitä ajattelen
+kaikesta siitä, mitä te olette minun hyväkseni tehnyt."
+
+Garth seisoi avonaisen ikkunan edessä kirjastossa. Aamuaurinkoa
+tulvehti sisään. Ilmassa tuntui kukkain tuoksu ja kajahteli lintujen
+laulu. Kun hän noin soreana seisoi auringonpaisteessa, kuvastui
+hänen olentonsa joka piirteessä uutta voimaa ja toiveikkuutta. Hän
+ojensi innokkaasti kätensä sisar Rosemaryä kohden, enemmän tosin
+osoittaakseen, kuinka suuressa arvossa hän piti häntä, kuin vähintäkään
+odottaen, että sisar Rosemary painaisi omansa niihin.
+
+"Ja täällä minä kuljin ja kuvittelin teillä olevan hauskaa ystävienne
+luona, tuumien keitä ja missä he täällä lähistöllä saattoivat olla. Ja
+te istuittekin koko ajan silmät siteissä huoneessanne. Voi, sehän on
+vallan selittämätöntä hyvyyttä! Mutta ettekö sentään väliin tuntenut
+olevanne pieni petturi, neiti Gray?"
+
+Ainahan hänellä se tunne oli -- Jane paralla. Siksi hän heti
+vastasikin: "Tunsin kyllä. Vaikka sanoinhan teille, etten mennyt
+kauaksi. Ja lähistöllä asuvat ystäväni olivat Simpson ja Margery, jotka
+auttoivat ja rohkaisivat minua. Ja tottahan puhuin myöskin, kun sanoin
+lähteväni pois, sillä meninhän pimeyteen, ja siellä on vallan toinen
+maailma kuin päivänvalossa."
+
+"Kuinka se on totta!" huudahti Garth. "Ja kuinka vaikeata on
+saada ihmisiä käsittämään, miten yksinäistä siellä on, ja kuinka
+tuntuu siltä, kuin he itsekin aivan odottamatta tulisivat jostakin
+toisesta maailmasta, laskeutuisivat luoksemme jostakin kaukaisesta
+taivaankappaleesta, osaaottavasti puhellen, ystävällisesti käteen
+tarttuen, ja lähtisivät jälleen muuanne jättäen meidät äärettömään
+yksinäisyyteen pimeyden maahan."
+
+"Niin", myönsi sisar Rosemary, "vieläpä melkein pelkäämme jonkun
+tulevan, sillä hänen mentyänsä tuntuu pimeys entistä pimeämmältä,
+yksinäisyys entistä yksinäisemmältä."
+
+"Voi, tunsitteko tekin sen?" sanoi Garth. "Tiedättekö, nyt kun tekin
+olette käynyt pimeyden maassa, ei siellä minusta enää tunnu niin
+yksinäiseltä kuin ennen. Voin aina sanoa: 'Eräs rakas ja uskollinen
+ystävä on myös ollut täällä.'"
+
+Hän nauroi niin poikamaisen iloisesti, että kaikki, mikä oli äidillistä
+Janen rakkaudessa, virkosi voimakkaana eloon ja vaati häneltä ääretöntä
+ponnistusta. Hän katseli valkopukuista, sorjaa olentoa, joka niin
+miehekkäänä, yhä niin kauniina nojasi ikkunapieleen, mutta joka
+kuitenkin oli niin avuton ja sen äärettömän hellyyden tarpeessa, jota
+hänellä oli antaa. Sitten, seisoessaan yhä katsellen häntä, Jane
+levitti sylinsä, ikään kuin tämän näin lähelle valmistetun ihanan
+lepopaikan olisi täytynyt aivan magneetin tavoin vetää hänet hänen
+luokseen; ja näin seisoen auringonpaisteessa Jane puhui.
+
+Oliko hän kaunis? Kannattiko hänet maalata? Saattaisiko mies
+milloinkaan kyllästyä moiseen katseeseen, moisiin häntä kohden
+ojennettuihin käsiin? Voi, liian myöhäistä! Siitä asiasta ei kukaan
+rakastava mies enää milloinkaan voisi arvosteluansa lausua. Se katse
+oli vain yhtä miestä varten. Hän ainoastaan kykeni sen katseen
+loihtimaan noihin rakkautta säteileviin kasvoihin. Mutta hän ei voi
+onnesta väräjävin äänin kertoa sen kauneudesta. Hän ei voi arvostella.
+Hän ei voi nähdä. Hän on sokea!
+
+"Herra Dalmain, on paljon yhtä ja toista, mistä kyllä puhelemme sitten,
+mutta ensin tahtoisin kertoa teille, mikä mielestäni oli tärkein, mitä
+opin pimeyden maassa." Mutta huomaten mielenliikutuksen vaikuttavan
+hänen äänensä sävyyn, mikä mahdollisesti liian selvästi johti mieleen
+"Rukousnauhan" sävelet, pysähtyi hän ja jatkoi hiukan korkeammassa ja
+vienommassa äänilajissa, jommoista sisar Rosemary tavallisesti käytti.
+
+"Herra Dalmain, opin mielestäni ymmärtämään, että se, mikä _yhdelle_
+tuntuu kuvaamattomalta yksinäisyydeltä, voi _kahdelle_ tuntua sangen
+ihanalta paratiisilta. Minulle selvisi, että joissakin tapauksissa
+pimeydestä voisi tulla sielujen ihana kohtauspaikka. Jos rakastaisin
+miestä, joka on menettänyt näkönsä, iloitsisin omastani voidakseni
+olla hänen silminänsä, kun hän niitä tarvitsee, aivan samoin kuin
+jos olisin rikas ja hän köyhä, pitäisin rahojani jonkin arvoisina
+ainoastaan siksi, että hänellä olisi hyötyä niistä. Mutta tiedän kyllä,
+että päivänvalo usein kiusaisi minua sen tähden, ettei hän sitä näe
+ja siitä kerallani nauti, ja kun ilta lähestyy, tekisi mieleni sanoa:
+'Sammuttakaamme valkeat, älkäämme päästäkö kuunvaloa sisään, istukaamme
+yhdessä pehmeässä, tenhoavassa pimeydessä, joka kykenee paremmin
+liittämään yhteen kuin päivänvalo.'"
+
+Janen puhuessa Garth kuunteli ja hänen kasvonsa kalpenivat ja
+niiden ilme kävi oudon jäykäksi. Sitten, ikään kuin jonkinlaisesta
+vastavaikutuksesta, hänen kasvonsa leimahtivat poikamaisen punaisiksi
+aina hiusmartoa myöten. Hän haparoi oranssinväristä rihmaa, joka johti
+hänen tuolilleen.
+
+"Sisar Rosemary", sanoi hän, ja Janen kädet vaipuivat, kun hän kuuli
+hänen äänensä sävyn, "on hyvin ystävällistä, että kerrotte minulle,
+mitä kauniita ajatuksia teissä heräsi pimeydessä. Mutta toivon, että
+sitä onnellista miestä, jolla on teidän sydämenne tai joka voittaa sen
+kerran omakseen, ei koskaan kohtaisi niin kova onnettomuus kuin on
+näkönsä menettäminen. Hänen on parempi elää teidän kanssanne näkevänä
+kuin joutua käyttämään hyväkseen teidän jaloa uhrautuvaisuuttanne.
+Mutta mitenkä kirjeiden avaamisen käy?"
+
+Hänen kätensä liukui pitkin oranssinväristä rihmaa, ja hän löysi
+tuolinsa.
+
+Ja Jane huomasi selittämättömäksi kauhukseen, mitä oli tehnyt. Hän
+oli kokonaan unohtanut sisar Rosemaryn ja käyttänyt häntä vain
+välikappaleena saadakseen Garthin tajuamaan, mitä hänen rakkautensa
+-- Janen rakkaus -- voisi merkitä hänelle -- sokealle. Hän unohti,
+että Garthin mielestä oli keskustelussa kysymyksessä ainoastaan
+sisar Rosemary, hän, joka äsken juuri oli osoittanut olevansa niin
+osaaottavainen ja uskollinen. Ja -- voi, rakas Garth parka! Ja
+senkin rohkea, julkea sisar Rosemary! -- Garth tietysti teki sen
+johtopäätöksen, että sisar Rosemary koetti mielistellä häntä. Jane
+tunsi olevansa Skyllan ja Kharybdiksen välissä ja teki perin nopean ja
+hänelle luonteenomaisen keikauksen asiassa.
+
+Hän meni toiselle puolelle pientä pöytää ja istuutui paikalleen. "Minä
+luulin, että juuri siksi, että ajattelin häntä, tämä selvisi minulle",
+sanoi hän, "mutta juuri tällä haavaa poika ja minä emme ole vallan
+hyvissä väleissä. Ei hän edes tiedä, että minä olen täällä."
+
+Garth kohottautui ja taas poikamainen puna osoitti hänen häpeävän
+äskeistä ajatustansa.
+
+"Hyvä neiti Gray", sanoi hän innokkaasti, "älkää vaan pitäkö minua
+tungettelevana tai epähienona, mutta tiedättekö, olen usein tuuminut,
+eiköhän vaan liene olemassa tuo onnellinen mies."
+
+Sisar Rosemary nauroi. "No niin, mutta ei häntä tällä haavaa juuri
+onnelliseksi voi sanoa", virkkoi hän, "ainakaan siihen katsoen, mitä
+hän minusta ajattelee. Minun sydämeni on niin kokonaan hänen, jos
+hänet vain saataisiin se uskomaan. Mutta väärinymmärrystä on tullut
+välillemme -- kokonaan minun syyni -- eikä hän salli minun selittää
+sitä."
+
+"Mutta hän on typerä hullu!" huudahti Garth. "Oletteko te ja hän
+kihloissa?"
+
+Sisar Rosemary empi. "Emme me oikeastaan kihloissa ole", sanoi hän,
+"vaikka asia kyllä sittenkin samaa tarkoittaa. Ei kumpainenkaan
+meistä tahtoisi ajatellakaan ketään muuta." Garth tiesi, että
+joissakin kansankerroksissa asianomaiset avioliiton ensi havitteluksi
+"pitävät seuraa keskenään", askelta korkeampi tapa kuin sisäkön, joka
+sanoo menevänsä "vähän ulos kävelemään", molemmat varsin kuvaavia
+lausetapoja, sillä jos kaunis Phyllis armaansa kanssa lähtee iltaisin
+syrjäteille ja pensasaitojen suojaan tai kaduille ja puistoihin,
+niin nuo toiset pitävät seuraa keskenään tuttujen ja omaistensa
+vierashuoneissa tai lehtimajoissa. Joka tapauksessa Garth oli aina
+ajatellut sisar Rosemaryn kuuluvan samaan yhteiskuntaluokkaan kuin
+hän itsekin. Ehkä tuo tomppeli, jota hän nyt jo sydämestänsä inhosi,
+kuului alempiin kerroksiin, tai ehkäpä se sairaanhoitajataryhdistys,
+mihin sisar Rosemary kuului, ei sallinut julkista kihlausta, mutta
+ei ollut tietävinään "julkisesta salaisuudesta". Oli miten tahansa,
+hyväsydämisellä, lahjakkaalla ja miellyttävällä pikku neidillä, joka
+oli tehnyt niin paljon hänen hyväkseen, oli oma "poikansa"; ja tämä
+todettu tieto helpotti Garthin mieltä. Hän oli viime aikoina niin
+pelännyt, ettei hän ehkä aina ollut täysin rehellinen sisar Rosemarylle
+eikä itselleen. Sisar Rosemary oli käynyt hänelle välttämättömäksi,
+aivan elinehdoksi, ja oli taidollansa ja uhrautuvaisuudellansa
+saavuttanut hänen suuren kiitollisuutensa. Heidän suhteensa oli
+niin välitön, heidän seurustelunsa toverillista ja vaivatonta, ja
+tätä ihanteellista asiaintilaa oli tohtori Rob muutamana päivänä
+tullut sotkemaan tekemällä erään ehdotuksen. Garth oli kahden kesken
+selittänyt, miten hänen onnensa ja hauskuutensa oli neiti Gray n
+varassa ja mitenkä hän pelkäsi, että laitoksen johtajatar kutsuisi
+hänet pois.
+
+"Pelkään niin, etteivät he anna sisarten olla kauan yhtä mittaa samassa
+paikassa, mutta ehkä tohtori Deryck voi järjestää niin, että tässä
+tapauksessa tehtäisiin poikkeus", sanoi Garth.
+
+"Äh, mitä te johtajattarista ja tohtori Deryckistä välitätte", virkkoi
+tohtori Rob suorasukaisesti. "Jos tahdotte aina pitää hänet, niin
+varatkaa hänet itsellenne. Naikaa hänet, poikani! Minä takaan, että hän
+kyllä huolii teidät!"
+
+Niin astui tohtori Rob kömpelöillä, rautakorkoisilla saappaillaan
+arkaluontoisen tilanteen varpaille.
+
+Garth koetti saada pois mielestään koko ehdotuksen, mutta ei
+onnistunut. Hän rupesi tarkkaamaan sisar Rosemaryn tuumia ja
+askareita hänen hyväksensä, ja ne menivät pitemmälle kuin mitä hänen
+ammattivelvollisuutensa olisi vaatinut, niin että hänestä tuntui,
+että erikoisen hellä osanotto vaikutti tämän alttiuteen. Hän työnsi
+ajatuksen pois mielestään yhä uudelleen, kutsuen tohtori Robia vanhaksi
+höperöksi ja itseänsä itserakkaaksi aasiksi. Mutta yhä uudelleen
+hän tunsi sisar Rosemaryn lähestyessä joutuvansa vaalivan rakkauden
+herkkään ilmapiiriin.
+
+Sitten hän eräänä yönä joutui suureen kiusaukseen ja voitti sen.
+
+Miksi hän ei oikeastaan tekisi, niinkuin tohtori Rob oli neuvonut?
+Miksei hän voisi mennä naimisiin tämän miellyttävän, lahjakkaan ja
+hellän sairaanhoitajattaren kanssa, ja niin hän saisi pitää hänet
+ainiaan luonansa pimeydessänsä. _Hän_ ei pitäisi häntä "vain nuorena
+poikana"... Mitä hänellä oli tarjottavana hänelle? Kaunis koti, kaikki
+mukavuudet, runsas omaisuus, seuraa, joka tuntui häntä miellyttävän.
+Mutta silloin kiusaaja iski harhaan kuiskatessaan: "Ja ääni olisi aina
+Janen. Et ole milloinkaan nähnyt sairaanhoitajattaren kasvoja, etkä
+milloinkaan näe. Voit kuvitella sen äänen kuuluvan niihin kasvoihin
+ja siihen olentoon, jota ihailet. Voit mennä naimisiin pikku sisaren
+kanssa, mutta rakastaa yhä Janea..." Mutta silloin Garth huudahti
+kauhistuneena: "Mene tiehesi, kiusaaja!" ja hän selviytyi voittajana
+taistelusta.
+
+Mutta hän oli sittenkin levoton, että oli jollakin tavoin häirinnyt
+sisar Rosemaryn sydämen rauhaa. Siksi puhe nuoresta miehestä jota
+sisar Rosemary rakasti, tuotti hänelle helpotusta herättäen samalla
+mieletöntä, hiipivää mustasukkaisuutta. Ja nyt hän kuuli, että tuo
+nuori mies oli syypää sisar Rosemaryn onnettomuuteen, kuten Jane oli
+syypää hänen omaansa -- ei syypää, vaan sen aiheuttaja.
+
+Hän päätti kerta kaikkiaan karkottaa ne ajatukset, jotka viime aikoina
+hänen omassa mielessään olivat tunkeutuneet heidän välillensä, ja
+laskea heidän ystävyydellensä vielä lujemman ja kiinteämmän perustan
+olemalla hänelle ehdottoman suora tässä asiassa.
+
+"Neiti Gray", sanoi hän, kumartuen hänen puoleensa huulilla kaunis,
+poikamaisen avomielinen hymy, jota monet naiset olivat pitäneet
+aivan vastustamattomana, "on ollut kovin ystävällistä, että olette
+kertonut minulle itsestänne, ja vaikka myönnänkin tuntevani mieletöntä
+mustasukkaisuutta tuota onnen suosimaa nuorta miestä kohtaan, jolla on
+teidän koko sydämenne, olen kuitenkin iloinen, että hän on olemassa,
+sillä olemme kaikki jotakin vailla, ellemme ihmeellisestä kokemuksesta
+tunne tuota 'ainoata oikeata' naista tai 'ainoata oikeata' miestä. Ja
+minä kerron teille, rakas, uskollinen ystäväni, jotakin, mikä läheltä
+koskee sekä teitä että minua; mutta ennenkuin sen teen, antakaa kätenne
+minulle, jotta tunnen olevani lähempänä teitä kuin ennen milloinkaan.
+Te, joka olette käynyt pimeyden maassa, ymmärrätte, mitä kädenpuristus
+siellä merkitsee."
+
+Garth ojensi kätensä pöydän yli; koko hänen olentonsa ilmaisi
+jännittynyttä odotusta.
+
+"En voi antaa, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary hiukan värähtelevin
+äänin. "Satuin polttamaan käteni. No, ei se vaarallista ole. Älkää
+näyttäkö noin levottomalta. Tulitikulla vain. Niin, silloin kun olin
+sokeana. Kertokaa nyt minulle siitä, mikä koskee sekä teitä että minua."
+
+Garth veti kätensä takaisin ja liitti molemmat yhteen polvensa ympäri.
+Hän heittäytyi taaksepäin tuolissaan ja kohotti kasvonsa. Niillä
+oli niin puhdas ilme, sellainen alhaisemman luontomme kiusausten
+yläpuolelle kohonnut hengen ylevyys, että Janen silmät kostuivat, kun
+hän niitä katseli. Hän näki, mitä rakkaus häneen ja kärsimysten kova
+koulu olivat merkinneet hänen ystävällensä.
+
+Garth alkoi puhua hiljaisesti, kääntymättä Janeen päin.
+
+"Sanokaa minulle", virkkoi hän, "sanokaa, onko hän -- kuinka rakas hän
+on teille?"
+
+Jane ei voinut irroittaa silmiänsä noista rakkaista kasvoista tuosta
+rakkaasta olennosta. Janen liikutus värähdytteli sisar Rosemaryn ääntä.
+
+"Hän on minun kaikkeni, kaikkeni", vastasi hän.
+
+"Rakastaako hän teitä niin suuresti kuin te ansaitsette?"
+
+Jane kumartui ja painoi huulensa siihen kohtaan pöytää, missä Garthin
+ojennettu käsi oli ollut. Sitten sisar Rosemary vastasi: "Hän rakasti
+minua paljon, paljon enemmän kuin ikinä ansaitsen."
+
+"Miksi sanotte 'rakasti'? Eikö 'rakastaa' ole oikeampi muoto?"
+
+"Oi, ei!" sanoi sisar Rosemary murtuneella äänellä. "Pelkään, että olen
+kadottanut hänen rakkautensa oman epäilykseni ja erehdykseni vuoksi."
+
+"Ette koskaan! Ei ikinä!" sanoi Garth. "'Rakkaus ei koskaan häviä!'
+Rakkaus on kuolemaakin väkevämpi. Saattaapa jonkin aikaa näyttää siltä,
+kuin se olisi kuollut ja haudattu. Mutta sitten koittaa pääsiäisaamu,
+ja katso! rakkaus elpyy uudelleen! Onneton rakkaus, epätoivoinen,
+kärsivä, on kuin lintu, jonka siivet ovat kastuneet. Se ei voi lentää;
+se ei voi kohota. Se hypähtelee maassa ja piipittää surkeasti. Mutta
+jokainen siipienräpytys ravistaa pois vesipisaroita, jokainen hetki
+auringonpaisteessa kuivattaa hentoja sulkia, ja ennen pitkää se
+lennähtää puunlatvaan voimistuneena kylvystä, joka ensin näytti vieneen
+siltä koko sen lentokyvyn."
+
+"Voi, -- kunpa minun rakas ystäväni voisikin kuivata siipensä", huokasi
+sisar Rosemary. "Mutta pelkään niin, että tein vielä pahempaa. Minä
+leikkasin ne. Ei, vieläkin pahempaa -- minä katkaisin ne."
+
+"Tietääkö hän, että te nyt itse tunnette tehneenne pahasti?" kysyi
+Garth lämpimästi.
+
+"Ei", vastasi sisar Rosemary. "Hän ei suo minulle tilaisuutta selittää
+eikä sanoa, kuinka väärin hän tekee sekä itseänsä että minua kohtaan
+ajatellessaan minun menettelystäni siten kuin hän nyt ajattelee."
+
+"Tyttö parka!" sanoi Garth, äänessä ymmärtämystä ja osanottoa. "Minun
+omat kokemukseni ovat olleet niin surullisia, että voin ymmärtää niitä,
+joiden uskollisen rakkauden tie ei kulje myötämaata, vaan on okainen
+ja kiviä täynnä. Mutta seuratkaa neuvoani, neiti Gray. Kirjoittakaa
+hänelle ja tunnustakaa avoimesti kaikki. Älkää salatko mitään. Kertokaa
+koko asia aivan niinkuin se oli. Kuka tahansa mies, joka todella
+rehellisesti rakastaa, uskoo teidän selityksenne ja on kiitollinen
+siitä. Toivon vain, ettei hän ryntää heti tänne ja vie teitä minulta!"
+
+Jane hymyili kyynelsilmin.
+
+"Jos hän minut tahtoo, on minun mentävä hänen luoksensa", sanoi sisar
+Rosemary.
+
+"Kuinka minä pelkään sitä päivää", jatkoi Garth, "jolloin te tulette
+ja sanotte minulle: 'Nyt, nyt minun on mentävä.' Ja tiedättekö, olen
+toisinaan ajatellut -- olettehan tehnyt niin paljon minun hyväkseni
+ja käynyt niin suuriarvoiseksi minulle -- olen toisinaan ajatellut --
+voin sen nyt suoraan sanoa -- että usein eräs keino on tuntunut sangen
+läheiseltä saadakseni pitää teidät ainiaan. Te olette ylenmäärin kaiken
+sen arvoinen, mitä mies voi teille tarjota, kaiken sen hellyyden, mitä
+hän voi osoittaa. Ja koska en teidän veroisellenne milloinkaan voisi
+tarjota muuta kuin parhaani, tahdon ilmaista teille, että sydämeni
+sisimmässä aina säilytän erään rakastamani naisen kuvaa. Kaikki muut
+himmenevät vähitellen. Sokeudessani tuskin enää selvästi muistan,
+minkä näköisiä olivat ne monet kauniit kasvot, jotka maalasin ja joita
+ihailin. Kaikki ne ovat, mitkä enemmän mitkä vähemmän, epäselvinä ja
+hämärinä mielessäni. Mutta pimeyden synkentyessä tämä kuva, Jumalan
+kiitos, käy yhä kirkkaammaksi. Se säilyy elämäni loppuun asti, vielä
+kuolinhetkelläni näen _sen naisen kasvot, jota minä rakastan_. Te
+sanoitte 'rakasti' puhuessanne miehestä, jonka kuvaa sydämessänne
+säilytätte, kun ette ole varma hänen nykyisistä tunteistaan. Minä en
+voi sanoa 'rakastaa' enkä 'rakasti' hänestä, jolla sydämeni on. Hän
+ei ole koskaan minua rakastanut. Mutta minä rakastan häntä niin, että
+minun on mahdoton antaa 'parhaintani' toiselle naiselle. Jos minä
+arvottomista, itsekkäistä pyyteistä taipuisin pyytämään jotakuta toista
+vaimokseni, tekisin hänelle ääretöntä vääryyttä. Sillä hänen kasvonsa,
+joita en milloinkaan näkisi, olisivat tyhjän veroiset minulle. Aina
+vain nuo yhdet kasvot pysyisivät kirkkaina pimeydessäni. Hänen äänensä
+olisi vain sitä mukaa rakas, kuin se muistuttaisi sen naisen ääntä,
+jota rakastan. Ystäväni, jos te joskus rukoilette puolestani, rukoilkaa
+silloin, etten milloinkaan tulisi niin halpamaiseksi, että pyytäisin
+jotakuta naista avioliittoon, sillä vain akanoitahan minä enää voisin
+hänelle tarjota."
+
+"Mutta --", sanoi sisar Rosemary, "hän, jonka syy on, että muut voivat
+saada ainoastaan akanoita, mitä hän itse, hän, joka olisi voinut saada
+koko vehnänjyvän, sen hienon, täyteläisen sisuksen --?"
+
+"Hän", sanoi Garth, "ei huolinut siitä. Ei se ollut kelvollinen. Oi
+hyvä Jumalani, te pikku tyttö --! Kunpa tietäisitte, miltä tuntuu olla
+mitätön sen naisen silmissä, jota rakastaa!" Voihkaisten peitti Garth
+kasvot käsiinsä. Täydellinen hiljaisuus vallitsi kirjastossa. Äkkiä
+Garth rupesi puhumaan, hiljaa ja nopeasti, kohottamatta päätään.
+
+"Taas", sanoi hän, "minulla on ihan sama tuntemus, mistä kerroin
+Brandillekin, mutta nyt selvempänä kuin koskaan paitsi silloin kerran,
+kun olin yksinäni. Voi, neiti Gray! Älkää liikahtako! Älkää menkö
+mihinkään! Mutta katselkaa ympäri huonetta ja sanokaa, näettekö
+mitään. Katsokaa ikkunan luota. Katsokaa oven luota. Kumartukaa ja
+katsokaa varjostimen taakse. Minä en usko, että olemme kahden. En
+voi koskaan sitä uskoa. Minua petetään sokeudessani. Ja kuitenkin --
+minua _ei voi_ pettää. Minä tunnen, että nainen, jota rakastan, on
+lähelläni. Hänen silmänsä tarkastavat minua säälivinä, murheellisina
+ja osaaottavina. Hänen surunsa, kun hän näkee minun onnettomuuteni,
+on niin valtava, että se saartaa minut, niinkuin olin uneksinut hänen
+rakkautensa tekevän -- -- -- Oi, Jumalani! Hän on niin lähellä -- ja
+se on kauheata, sillä minä en tahdo häntä lähelleni. Soisin mieluummin
+tuhansia penikulmia välillemme -- ja olen varma, ettei ole kuin
+muutama askel... Onko tämä mielikuvitusta? vai onko tämä totta? vai
+olenko tulemaisillani hulluksi?... Neiti Gray! _Te_ ette petä minua.
+Tarkastakaa huone! Herran nimessä, katsokaa kaikkialta ja sanokaa,
+olemmeko kahden? Ja ellemme ole, kuka on huoneessa paitsi teitä ja
+minua?"
+
+Jane oli istunut kyynärpäitään pöytään nojaten, hellivät silmät
+kiinteästi luotuina Garthin painuneeseen päähän. Kun Garth toivoi
+hänen olevan tuhansien penikulmien päässä, painoi hän päänsä käsiinsä.
+He olivat niin lähellä toisiaan, että jos Garth olisi uudelleen
+ojentanut oikean kätensä, se olisi koskettanut Janen tuuheaa, pehmeää
+tukkaa. Mutta Garth ei ojentanut kättänsä, ja Jane istui kasvot käsiin
+kätkettyinä.
+
+Garthin hätääntyneen kysymyksen jälkeen vallitsi kirjastossa tuokion
+syvä äänettömyys. Sitten Jane kohotti päätänsä.
+
+"Ei huoneessa ole ketään muita, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary,
+"kuin _te_ ja -- _minä_."
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesseitsemäs luku.
+
+SILMÄT, JOITA GARTH USKOI.
+
+
+"Te pidätte siis autolla ajamisesta, neiti Gray?"
+
+He olivat ensi kerran olleet ajelemassa autolla ja joivat nyt
+kirjastossa teetä yhdessä, myöskin ensi kertaa, ja ensi kertaa sisar
+Rosemary kaatoi teetä potilaallensa. Oli vasta maanantai-iltapäivä,
+mutta Janen loppuviikolla saamat kokemukset olivat jo hankkineet
+hänelle monta uutta oikeutta.
+
+"Kyllä, pidän siitä, herra Dalmain, erittäinkin kun on näin kaunis ilma
+kuin nyt."
+
+"Oletteko ennen ollut sellaisessa paikassa, missä on auto?"
+
+Sisar Rosemary epäröi. "Olen kyllä ollut perheissä, missä on auto, ja
+olen ajanut tohtori Brandin autolla. Hän oli kerran minua vastassa
+Charing Crossilla."
+
+"Jaha, minä tiedän", sanoi Garth. "Hieno vehje. Olitteko silloin
+menossa jonkun potilaan luo vai palasitteko hoitamasta jotakuta?"
+
+Sisar Rosemary hymyili ja puraisi huultaan. "Menossa", vastasi hän
+aivan totisena. "Käväisin vain tohtorin kotona saamassa lähempiä
+tietoja ja ohjeita."
+
+"Mahtaa olla suurenmoista tehdä työtä semmoisen miehen johdolla
+kuin Brand", sanoi Garth, "ja minä olen kuitenkin varma siitä, että
+kaikki paras, mitä teette, on omaa keksimäänne. Eihän hän esimerkiksi
+neuvonut teille sitä loppuviikkoista vierailumatkaa? En usko. Ja
+mitä se jo on vaikuttanut! Mutta sanokaapa eräs asia! Kun me ajoimme
+autolla, ei koskaan yhtäkkiä vähennetty vauhtia päästäksemme jonkin
+ohi eikä toitotettu äkkiä, jotta saataisiin jokin tieltä pois, vaan
+te ilmoititte aina ennakolta, minkä ohi ajoimme tai mikä oli tiellä
+vähän matkan päässä. Kuten: 'Ensi käännöksessä meidän täytyy ajaa
+heinäkuorman ohi, siinä on ahdas paikka, mutta täytyy hiljentää
+vauhtia'; tai: 'Kas, vanha ruskea lehmä on tuolla keskellä tietä.
+Tottahan väistää, kun toitotamme.' Ja kun sitten tienmutkassa äkkiä
+vauhti hiljeni tai toitotettiin torvea, tiesin syyn jo ennakolta eikä
+mikään tullut yllättäen. Tiesittekö te, kuinka tuskallista on sokealle,
+että kiidettäessä täyttä vauhtia sitten aivan äkkiä hiljennetään
+kulkua eikä hän aavista syytä siihen, tai että kaarretaan tuntuvasti
+sivulle eikä hän tiedä, mitä väistetään? Tänään ajelumme oli sulaa
+yhtämittaista nautintoa, te kun piditte huolta siitä, ettei mitään
+semmoista tapahtunut. Tiesin jo etukäteen mitä tapahtuisi aivan yhtä
+hyvin, kuin jos minulla olisi ollut näköni."
+
+Jane painoi käden povellensa. Oi, kuinka vähällä Garth pääsisi kaikista
+noista sokean tarpeettomista kärsimyksistä, jos hän saisi aina olla
+hänen rinnallansa.
+
+"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary, "minä ajoin eilen tohtori
+Deryckin kanssa asemalle ja havaitsin kaiken sen, mitä juuri
+kuvasitte. En ole ennen koskaan ollut hermostunut autolla ajaessani,
+mutta eilen huomasin, miten suuressa määrin se riippuu juuri
+siitä, että ihan tietämättämme koko ajan pidämme silmällä asioita,
+mittaamme välimatkoja, tarkkaamme nopeutta ja tiedämme, mitä jokainen
+ohjauspyörän käänne tarkoittaa. Niin että kun vasta lähdemme ajelulle,
+täytyy teidän sen vuoksi suostua ottamaan minut silmiksenne."
+
+"Kuinka hyvä te olette!" sanoi Garth kiitollisena. "Näittekö te siis
+tohtori Deryckin lähtevän?"
+
+"En. Minä en _nähnyt_ tohtori Deryckiä ollenkaan. Mutta hän sanoi
+hyvästi, ja tunsin hänen ystävällisen, voimakkaan kädenpuristuksensa,
+kun hän nousi autosta. Ja minä istuin ja kuuntelin, kuinka hänen
+junansa lähti liikkeelle ja puhkuen etääntyi."
+
+"Eikö tuntunut kovalta näin antaa hänen tulla ja mennä, saamatta nähdä
+hänen kasvojansa?"
+
+Jane hymyili. "Tuntui kyllä", sanoi sisar Rosemary, "mutta halusin
+kokea, kuinka kovaa se oli."
+
+"Tuntee niin kauheata tyhjyyttä, eikö niin?" sanoi Garth.
+
+"Niin. Melkein toivoo, ettei ystävä olisi tullutkaan."
+
+"Voi --". Garthin syvässä huokauksessa oli tyytyväistä ymmärtämystä,
+ja tuo uljas sydän, joka viimeiseen asti oli jaksanut kantaa sidettä,
+tunsi saaneensa liiankin suuren palkan.
+
+"Entä ruoka-ateriat", sanoi sisar Rosemary nauraen. "Ne vasta ilkeän
+kiusallisia ovat, eikö niin?"
+
+"Ovat, tietysti; olen unohtanut, että te sen nyt ymmärrätte. En
+voinut selittää sitä, miksi söin yksikseni. Tiedättehän sen haun ja
+kopeloimisen?"
+
+"Kyllä", sanoi sisar Rosemary, "ja tavallinen loppu on kuitenkin se,
+että takaa-ajettu esine on tiessään, kunnes jälkeenpäin itsestään
+ilmestyy! Mutta, herra Dalmain, olen keksinyt monta helpottavaa
+apukeinoa. Jos suostutte aterioimaan minun kanssani pienessä pöydässä,
+saatte nähdä, kuinka hyvin kaikki käy. Ja sitten myöhemmin, jos minä
+vielä olen täällä, kun teillä rupeaa käymään vieraita, teidän täytyy
+antaa minun istua vasemmalla puolellanne, ja kaikki pienet avunantoni
+tapahtuvat niin sivumennen, ettei niitä kukaan huomaakaan."
+
+"Kiitos!" sanoi Garth. "Olen sanomattoman kiitollinen. Usein on tullut
+mieleeni eräs tuhma leikki, jota Overdenessa leikimme jälkiruokaa
+syödessä, kun meitä oli oikein vallaton ja iloinen seura koolla.
+Tunnetteko vanhan Meldrumin herttuattaren? Joka tapauksessa olette
+kai kuullut hänestä? Aivan oikein, tietysti, tohtori Deryckhän tuntee
+hänet. Herttuatar kutsui kerran hänet papukaijaansa katsomaan. Hän
+ei maininnut linnusta mitään puhelimessa, ja tohtori Deryck, luullen
+herttuattaren häntä tarvitsevan, jäi pois eräästä hyvin tärkeästä
+kokouksesta ja lähti heti paikalle. Onneksi oli herttuatar silloin
+kaupunkiasunnossaan. Ei silti, samoin hän olisi tehnyt, vaikka olisi
+ollut Overdenessakin. Soisin, että olisitte joskus ollut Overdenessa.
+Herttuatar pitää mainion hauskoja kutsuja, jolloin henkilöt, jotka
+todella viihtyvät toistensa seurassa, tapaavat toisensa. Siellä heidät
+majoitetaan, syötetään ja ruokitaan, pidetään hyvänä, ja kukin saa
+tehdä ihan mitä haluaa, herttuattaren vaellellessa ulos ja sisälle
+eriskummaisine elukkoineen ja lintuineen, tuoden hauskuutta ja
+viihtymystä, minne vain tuleekin. Viime kerralla, kun olin siellä,
+oli hänellä tapana aina iltaisin, päivällisen jälkeen, päästää
+vierashuoneeseen kuusi Egyptistä tuotua hyppyrottaa, hirveän hauskoja
+pikkuelukoita, aivan kuin pienoiskokoisia kenguruja. Ne hyppelehtivät
+pitkin huonetta takajaloillaan pelästyttäen muutama naisia
+puolikuoliaiksi piiloutumalla heidän pukunsa helmoihin, ja nuoria
+palvelijoita, niin että nämä pudottivat tarjottimensa kahvikuppeineen
+päivineen. Hänen viimeinen löytönsä on tukaani -- etelä-amerikkalainen
+lintu, jonka nokka on kuin banaani ja ääni kuin vanhan hengenhätäisen
+lampaan. Mutta Tommy, punainen papukaija, on ylimmäinen suosikki, ja
+minun täytyy myöntää, että se on viisaampi ja ymmärtäväisempi kuin
+luulisikaan.
+
+"No niin, Overdenessa me usein leikimme ajattelematonta leikkiä
+muskottirypäleillä. Me panimme jokainen viisi marjaa määrätyn
+välimatkan päähän lautasemme ympärille, sitten suljimme silmämme
+ja yritimme tavoitella niitä haarukkaamme. Kuka ensimmäiseksi sai
+ne kiinni ja syödyksi, pääsi voittajaksi. Herttuatar ei ottanut
+milloinkaan siihen osaa. Hän istui mieluummin sovintotuomarina ja
+huusi varoittavasti, jos joku yritti salaa tirkistellä. Neiti Champion
+ja minä -- hän on herttuattaren sisarentytär, kuten ehkä tiedätte
+-- leikimme aina rehellisesti, mutta melkein aina me sitten myöskin
+hävisimme surkeasti."
+
+"Niinkö", sanoi sisar Rosemary. "Tunnen sen leikin ja muistelin sitä
+kerran, kun sidesilmäisenä aterioin."
+
+"Voi, jos minä olisin aavistanut, en olisi sallinut teidän sitä tehdä!"
+huudahti Garth.
+
+"Tiesin sen", sanoi sisar Rosemary. "Sen tähdenhän minä hankin
+loppuviikoksi vapautta."
+
+Garth ojensi kuppinsa uudelleen täytettäväksi ja kumartui
+tuttavallisesti lähemmäksi.
+
+"Nyt", virkkoi hän, "rohkenen kertoa teille pikkukiusoistanikin.
+Pelkään aina niin hirveästi, että ruoassa tai juomassa on _kärpänen_.
+Pienestä pojasta saakka olen kauhuissani ajatellut, että erehdyksessä
+voisin niellä kärpäsen. Ollessani noin kuuden vanha kuulin erään
+äitini naisvieraan sanovan: 'Oh, kerran vuodessa ainakin _täytyy_
+meidän itsekunkin niellä kärpänen! Minä nielin omani juuri äsken
+tänne tullessani!' Tämä jokavuotisen kärpäsen pelko jäi valtavaksi
+lapselliseen mieleeni. Olin melkein kiitollinen, kun satuin
+nielaisemaan kärpäsen ja niin siis pääsemään siitä. Muistan, kuinka
+sukkelaan kerran söin leipäpalasen, missä olin huomannut jalkain ja
+siipien jäännöksiä, sillä tavoin kun helpoimmin mielestäni sain sen
+syödyksi ja sain olla huoletta lopun vuotta; mutta kädet nyrkissä
+juoksin edestakaisin pengermällä sitä nieleskellessäni. Ja kun minulle
+selvisi, ettei vuosi ja kärpänen pitänytkään paikkaansa, rupesin yhtä
+onnettomasti pelkäämään satunnaista kärpäsen nielaisemista. Luulen,
+etten koskaan ole syönyt ravintolassa paahtoleipää ja sardiineja
+katsomatta, näkyikö leivän alla pöpöjäni, vaikka katsoessani tunsinkin
+olevani hyvin sen vanhan eukon kaltainen, joka aina vuoteensa alta
+etsi murtovarkaita. Mutta kyllä vieläkin olen tuon pikku elukan vuoksi
+saanut kiusaantua! En voi sanoa: 'Simpson, oletteko varma, ettei
+tässä liemessä ole kärpästä?' sillä Simpson vastaisi: 'Ei, herra, ei
+mitään kärpästä, herra', ja yskisi käteensä, enkä minä millään voisi
+toistamiseen kysyä häneltä samaa asiaa."
+
+Sisar Rosemary kumartui ja asetti teekupin niin, että Garth helposti
+sai sen. "Aterioikaa aina minun kanssani", sanoi hän niin täydellistä
+ymmärtämystä ilmaisevalla äänellä, että se melkein hyväili, "ja minä
+lupaan teille, ettei milloinkaan ole kärpästä missään. Ettekö voi tässä
+suhteessa uskoa minun silmiäni?"
+
+Ja Garth vastasi onnellisena ja kiitollisena hymyillen: "Voisin uskoa
+teidän silmiänne missä asiassa tahansa. Niin, ja tästä minä muistan:
+minun täytyy uskoa niiden huostaan eräs tehtävä, jota en antaisi
+kenellekään toiselle. Onko ja hämärä, neiti Gray, vai vieläkö on tunnin
+verran valoisaa?"
+
+Sisar Rosemary vilkaisi ulos ikkunasta ja katsoi kelloansa. "Käskimme
+kovin aikaisin tuomaan teen", sanoi hän, "sillä meillähän oli niin kova
+nälkä ajelemasta palatessamme. Kello ei ole vielä viittäkään, ja tämä
+iltapäivä on hurmaava. Aurinko laskee puoli kahdeksalta."
+
+"Siis valo on hyvä", sanoi Garth. "Joko olette juonut teenne! Valo
+tulee nyt vasemmanpuoleisesta ikkunasta työhuoneeseeni. Tiedättehän
+minun työhuoneeni yläkerrassa? Toittehan te sieltä rouva Brandin kuvan
+harjoitelmat. Huomasitte kaiketi silloin, että siellä oli iso joukko
+kehyksiin pingoitettuja kankaita nurkissa. Toisille ei ole maalattu
+mitään, toisilla on luonnoksia ja harjoitelmia, jotkut ovat valmiita
+tauluja. Neiti Gray, näiden viimeksi mainittujen joukossa on kaksi,
+jotka tahtoisin muista varmasti erottaa ja sitten hävittää. Annoin
+Simpsonin eräänä päivänä kuljettaa minut sinne. Koetin löytää ne
+tunnustelemalla, mutta en päässyt varmuuteen, ja lopulta menin vallan
+sekaisin päästäni hakiessani niitä semmoisesta määrästä. En tahtonut
+pyytää Simpsonin apua, sillä aiheet ovat -- no niin, hiukan oudot, ja
+jos hän huomaisi minun hävittäneen ne, syntyisi siitä kaikenlaista
+puhetta ja arvelua, enkä voi sietää palvelijain uteliaisuutta. En
+liioin voinut kääntyä tohtori Deryckin puoleen, sillä hän tuntee
+henkilöt. Päähenkilö on hänen tuttujansa. Kun maalasin ne taulut, en
+voinut aavistaakaan, että paitsi minua joku toinenkin saisi ne nähdä.
+Sen tähden te, rakas ja luotettava kirjurini, olette ainoa, jonka
+puoleen voin kääntyä. Tahdotteko tehdä mitä minä pyydän? Ja tahdotteko
+tehdä sen nyt heti?"
+
+Sisar Rosemary työnsi tuolinsa taaksepäin. "Kuinka en tekisi, herra
+Dalmain. Minähän olen täällä juuri tehdäkseni mitä te tahdotte, ja teen
+sen tietysti myös, milloin te vain tahdotte."
+
+Garth otti liivintaskustaan avaimen ja laski sen pöydälle. "Tässä
+on työhuoneeni avain. Luulen, että ne taulut, joita tarkoitan, ovat
+nurkassa, ovea vastapäätä, keltaisen, japanilaisen verhon takana. Ne
+ovat suuret -- noin viisi jalkaa korkeat ja kolme ja puoli leveät.
+Jos teidän on vaikea niitä kuljettaa, niin asettakaa ne vastatusten
+ja soittakaa Simpsonia kantamaan. Mutta älkää jättäkö häntä yksikseen
+niiden pariin."
+
+Sisar Rosemary otti avaimen, nousi ja meni pianon luo, jonka avasi.
+Sitten hän veti kireälle punaisen rihman, jota myöten Garth osasi
+soittokoneen luo.
+
+"Istukaa ja soittakaa", sanoi hän, "sillä aikaa kun minä olen
+toimittamassa asiaanne. Mutta sanokaa minulle eräs asia. Tehän
+tiedätte, kuinka suuresti teidän teoksenne kiinnostavat minua.
+Toivotteko te minun vain vilkaisevan niihin sen verran, että löydän ne,
+vai saanko oikein katsella niitä työhuoneen kauniissa valaistuksessa?
+Saatte olla varma, että teen aivan kuten toivotte."
+
+Taiteilija Garth ei voinut vastustaa tätä pyyntöä, joka tarkoitti hänen
+teostensa katselemista ja ihailemista. "Saattehan te tietysti katsella
+niitä, jos haluatte", sanoi hän. "Ne ovat ehdottomasti parhaat työni,
+vaikka maalasinkin ne ulkomuistista vain. Minulla on -- tarkoitan
+tietysti minulla oli ennen tapana usein niin tehdä. Eivätkä ne suinkaan
+ole mitään mielikuvia. Maalasin tarkalleen mitä näin -- ainakin mitä
+naisen kasvoihin ja koko olentoon tulee. Ja niissä koko taulun sisältö
+onkin. Muu on vain täytteenä."
+
+Hän nousi ja meni pianon luo. Hänen sormensa harhailivat koskettimilla,
+loihtien hiljaa kuuluville "Veni, Creator Spirituksen" sointuja.
+
+Sisar Rosemary meni ovea kohden. "Mitenkä minä ne tunnen?" kysyi hän ja
+odotti.
+
+"Venin" soinnut laantuivat hiljaiseksi hyminäksi. Garthin ääni kuului
+selvänä ja kirkkaana pianon luota, aivan kuin hän olisi lausunut
+jotakin itse hiljaa säestäen.
+
+"Nainen ja mies... kahden eräässä puistossa, mutta ympäristö on vain
+hahmoiteltu. Nainen on iltapuvussa, pehmeässä mustassa puvussa, jossa
+on laahustin ja pitsejä povella. Sen nimi on: 'Vaimo.'"
+
+"Entä toinen?"
+
+"Sama nainen, sama ympäristö, mutta ei miestä nyt tällä erää. Ei
+siihen tarvitse maalata miestä, sillä nyt hän on aina -- näkyvänä tai
+näkymättömänä -- hänen luonaan. Sylissään nainen pitää" -- pianon
+sävelet vaikenivat, huoneessa oli aivan hiljaista -- "pientä lasta.
+Taulun nimi on 'Äiti.'"
+
+"Venin" sävelet yltyivät pauhaavaksi rukoukseksi:
+
+    "Pois kateet poista, rauha suo!"
+
+ja ovi painui kiinni sisar Rosemaryn mentyä.
+
+
+
+
+Kahdeskymmeneskahdeksas luku.
+
+TAITEILIJAN TYÖHUONEESSA.
+
+
+Jane nousi Garthin työhuoneeseen, avasi oven ja astuttuaan sisälle veti
+sen kiinni jäljestänsä.
+
+Ilta-aurinko paistoi länsi-ikkunasta, hohdollaan kohottaen
+silkkiverhojen ja -varjostimien upeutta, japanilaisen koruompeleen
+sinipunervan vistarian väriloistoa samoin kuin tummanpurppuraiselta
+pohjalta erottuvan kultaisen, omaan loputtoman pitkään pyrstöönsä
+kietoutuneen Kiinan lohikäärmeenkin, jolla oli käyristyneitä kynsiä
+sekä mahdollisissa että mahdottomissa kohdin.
+
+Jane oli käynyt jo monta kertaa Garthin työhuoneessa, mutta aina
+kiireesti hakemassa jotakin, Garthin innokkaasti odottaessa alhaalla,
+niin ettei hänen ollut sopinut viivähtää. Margeryllä oli toinen avain,
+sillä hän kävi joka päivä siellä itse avaamassa ikkunat, hellävaroen
+tomuttamassa kaikki arvokkaimmat taideteokset ja yleensä katsomassa,
+että kaikki oli samanlaisessa kunnossa kuin silloinkin, kun isännän
+kerkeät silmät vielä voivat tarkastella ympärillensä. Mutta avain oli
+aina Margeryn avainkimpussa, eikä Jane mielellänsä pyytänyt lupaa,
+olisi kenties vielä saanut kieltävän vastauksen. Nyt hänellä oli aikaa;
+ja hän istui matalaan ja syvään, tyynyillä hyvin mukavaksi verhoiltuun
+korituoliin. Se olikin kuin tehty häntä varten, käsille, polville ja
+jaloille oli mukavaa nojaa, niin että hän arveli kaikkien muitten
+tuolien vastaisuudessa aivan varmaan tuntuvan epämukavilta tämän
+rinnalla. Juuri samoin tahtoi hänkin sopia rakastamallensa olennolle!
+Olla joka suhteessa niin sopiva hänelle, että hänen läheisyytensä olisi
+hänelle ainaisen voiman, levon ja lohdutuksen lähteenä.
+
+Hän katseli ympärilleen. Kaikki oli niin Garthin mukaista; joka
+pikkuseikka erinomaista; joka värivivahdus kohotti toista ja kohosi
+siten itse. Valoa tuli sekä katosta että ikkunoista; telineitä
+kaikenlaatuisia ja -kokoisia, tyhjää, missä tilaa ja ehdotonta
+tomuttomuutta tarvittiin, upeata mukavuutta uunin ympärillä; sopissa
+ja nurkissa; kaikki oli erinomaista. Ja yksinkertaiset, ruskeat
+seinäpaperit olivat kauniit, rauhalliset väriltään, ilman punaisen tai
+keltaisen vivahdusta, puhtaasti pähkinänruskeat. Eräillä telineillä,
+lähellä kauimmaista ikkunaa, oli keskeneräinen maalaus; värilautanen
+ja sivellin olivat vieressä, siinä mihin Garth oli ne jättänyt
+lähtiessänsä ulos eräänä aamuna kolme vuotta sitten, jolloin hän
+hyppäsi aidan yli pelastaakseen pienen eläinraukan tarpeettomista
+kärsimyksistä, mutta syöksyen itse mitä suurimpaan tuskaan ja
+onnettomuuteen.
+
+Jane nousi ja tarkasteli kaikenmoisia merkillisiä pikkuesineitä, joita
+oli uuninreunuksella. Erikoisesti kiintyi hänen huomionsa pieneen ja
+hyvinvoipaan pronssiseen karhuun, joka samalla sekä tanakasti että
+keveästi ja luontevasti istui takakäpälillään, puristaen etukäpälillään
+pronssista pylvästä, pää käännettynä sivullepäin, pienet, anovat
+silmät tähdättyinä suoraan eteenpäin. Kahleista, joilla se oli sidottu
+pylvääseen, näki, että se oli vanki ja mahdollisesti myös vihainen.
+Jane arvasi heti, että sen päätä voi nostaa ja ruumista käyttää
+tulitikkusäiliönä, mutta oli myös varma, että jos hän sitä nostaisi,
+ei sisältä mitään tikkuja löytäisi. Tämä pikku karhu oli varmaan
+aikaisemmilta Victorian ajoilta, lapsuudenystävä, jota ei käytetty
+jokapäiväisiin tarpeisiin. Hän nosti päätä. Ruumis oli tyhjä. Hän
+asetti pikku karhun takaisin paikoilleen uuninreunukselle ja tunsi
+tahallansa viivyttävänsä koetusta, mikä hänen oli kestettävä.
+
+Deryck oli hänelle kertonut Garthin maalaamista 'ainoan oikean'
+kuvista. Garth oli äsken itse kertonut lisää niistä. Turhaa oli siis
+enää viivytteleminen. Hän katsahti keltaiseen verhoon päin.
+
+Sitten hän meni läntisen ikkunan luo ja avasi sen selko selälleen.
+Aurinko painui hiljalleen punertavia kukkuloita kohti. Taivaan tumma
+sini vaaleni, ja heikko rusoitus kohosi sitä mukaa sille. Jane loi
+katseensa taivaaseen ja painaen kätensä syvälle taskuihinsa puheli
+ääneen: "Jumala tietää", sanoi hän, -- "ellen enää toiste kykene sitä
+ajattelemaan tai sanomaan, tahdon sen nyt sanoa -- _uskon tehneeni
+oikein_. Ajattelin Garthin vastaista onnea ja myös omaani. Tein
+ratkaisuni meidän molempain tähden, ja sain uhrata nykyhetken onnen sen
+hirveäksi hinnaksi. Mutta, Jumala tietää, uskoin tekeväni oikein, ja --
+_niin uskon yhä_." Jane ei milloinkaan enää niin sanonut.
+
+
+
+
+Kahdeskymmenesyhdeksäs luku.
+
+JANE KATSELEE ITSEÄNSÄ RAKKAUDEN KUVASTIMESTA.
+
+
+Keltaisen varjostimen takana oli taulunteelmiä sikinsokin, ja Jane
+näki, että sokean kädet olivat turhaan etsiä haparoineet ja sitten
+yrittäneet saada taas kaikkea järjestykseen ja paikoilleen. Hellävaroen
+Jane otti joka taulun kaatuneesta kasasta, käänsi sen oikeaan asentoon
+ja asetti kumolleen seinän nojalle. Kauniita töitä oli siellä; toiset
+valmiita, toiset puolivalmiita. Parit tutut kasvot, maalattuina vielä
+entistäänkin kauniimmat, katselivat häneen. Mutta etsimiänsä tauluja
+hän ei löytänyt.
+
+Hän nousi ja silmäili ympärilleen. Toisessa nurkassa, osittain
+kairolaisen varjostimen peitossa, oli myös kasa tauluja. Jane meni
+sinne.
+
+Melkein heti hän löysi ne, joita etsi. Ne olivat muita suuremmat, ja
+hän tunsi ne ensi silmäyksellä päähenkilön pehmeästä mustasta puvusta.
+
+Tarkastamatta niitä sen enempää, vei hän ne läntisen ikkunan eteen ja
+asetti ne niin, että valo lankesi niihin edullisesti. Hän veti tuolin
+ikkunan luo, otti pronssisen karhun vasempaan käteensä ikään kuin
+taikakaluksi, jonka piti auttaa häntä kestämään, mitä nyt kestettävä
+oli, käänsi toisen taulun takanurin, ja istuutui rauhassa katselemaan
+toista.
+
+Ylevä naisolento ylevästi kuvattuna oli ensimmäinen vaikutelma, mikä
+siirtyi silmästä aivoihin. Niin, ylevyyttä ennen kaikkea oli komeassa
+ryhdissä, uljaassa katsannossa, koko olemuksen arvokkuudessa. Sitten --
+kun katselija huomasi kookkaan vartalon, joka oli niin sopusuhtainen,
+ettei vaikuttanut kömpelöltä, vaikka oli suuri, täyteläinen ja hyvin
+kehittynyt, jäsenien pituuden, jalan lujan asennon ja isot, pystyvät
+kädet -- tuli hänen kuvasta saamaksensa toiseksi vaikutelmaksi voima --
+voima toimia, voima olla ja elää, voima eloa jatkuvasti ylläpitää.
+
+Sitten katse siirtyi kasvoihin. Ne tuottivat yllätyksen. Taulun kolmas
+vaikutelma oli rakkaus -- korkein, pyhin, ihanteellinen rakkaus ja
+kuitenkin niin perin hellän inhimillinen -- ja noista kasvoista se
+kuvastui.
+
+Kasvot olivat suuret, mutta hyvin vartalon mukaiset. Ei niitä
+tavallisen mitan mukaan voinut kauniiksi sanoa. Piirteet olivat
+melko säännölliset, ei ainoatakaan suorastansa rumaa viivaa, mutta
+ei yksikään niistä ollut täysin kauniskaan, ja yleisvaikutelma oli,
+että ne eivät olleet minkään näköiset, mutta sittenkin miellyttävät,
+eikä niissä näkynyt jälkeäkään minkäänmoisesta laittelusta, jota
+olisi tarvinnut kaihtaa. Mitä kauemmin niitä katseli, sitä enemmän ne
+miellyttivät ja sitä enemmän täytyi vain ihailla niiden rehellisyyttä
+ja puhtautta, niiden mielevyyttä ja jaloa yksinkertaisuutta, ja niiden
+puutteet jäivät huomaamatta. Nämä ulkonaiset piirteet havaittuansa
+katselija loi katseensa muuanne miettiäksensä mitä oli nähnyt, siirsi
+sen taas takaisin kuvaan, ikään kuin varmistaaksensa mietteitänsä,
+ja näki silloin ihmeitä. Kasvoille oli valahtanut kirkkaus, "jota ei
+mailla eikä merillä nähty ole". Se loisti rauhallisista harmaista
+silmistä -- kun ne hänen eteensä polvistuneen miehen pään yli taulusta
+katselivat -- ilmaisten naisen koko sielun ylevää antaumusta tunteen
+valtaan, joka voimakkaana ja täydellisesti hallitsi häntä, mutta
+samalla myös antoi hänelle voimaa olla entistäkin todellisemmin oma
+itsensä. Pelokasta iloa, vielä käsittämättömän salaisuuden ihmetystä,
+kiihkeätä hellyyttä, melkein jumalaista myötätuntoa miehen hillittömän
+voimallista tunnetta kohtaan, mikä sai miehen polvistumaan hänen
+eteensä ja hakemaan tyyntä hänen poveltansa, kaipausta saada lohduttaa,
+antaa ja onnellistaa, kaikkia näitä oli tuossa ylenpalttisen ihanassa
+katseessa, ja vedet herahtivat katselijan silmiin.
+
+Nainen istui marmorikaiteen leveällä jalustalla. Hän katsoi suoraan
+eteensä. Hänen polvensa työntyivät koko lailla pitkälle eteen, ja
+tumman puvun laahustin täytti oikean etualan. Vasemmalla, hiukan
+sivulla oli polvistuneena mies, pitkä, sorja, juhlapukuinen mies, kädet
+kiedottuina naisen vyötäisille, kasvot painettuina pehmeihin pitseihin
+hänen povelleen, näkyvissä vain hänen sileä, tumma niskansa. Ja
+kuitenkin koko olemus ilmaisi kiihkeätä tunnetta. Nainen oli painanut
+hänet itseänsä vasten, kuten näytti, liikkein, joissa tuntui naisen
+täydellistä antaumusta ja hellänä värähtelevää, äidillistä huolenpitoa,
+ja nyt olivat kädet kierrettyinä kaulaan, yhä pitäen polvistunutta
+kiinteästi povea vasten. Ei sanaakaan oltu lausuttu. Kätketyt kasvot
+olivat tietysti sanattomat, ja naisen huulet olivat tumman pään yllä
+lujassa puserruksessa, ilmaisten tyyntä itsensähillitsemistä, vaikka
+niillä jo väikähteli ääretöntä onnea kajastava hymy.
+
+Vasemmalta helakanpunainen riipparuusu kiersi hämärästi erottuvaa
+pienausta, valuen ylänurkasta hehkuvana rykelmänä alaspäin ja ollen
+taulun ainoana värikkyytenä.
+
+Mutta näistä vähäpätöisistä sivuseikoista silmä pian palasi
+rauhallisiin, helliin kasvoihin, jotka hohtivat rakkautta,
+voimakkaihin, pystyviin käsiin, jotka ensi kertaa oppivat saattamaan
+tuntuville naisen hellyyden suojelevaa lämpöä, ja sisäinen ääni
+kuiskasi, että ainoa mahdollinen nimi taululle oli "Vaimo".
+
+Jane katseli sitä kauan aikaa. Ellei Garthin pikku karhu olisi ollut
+niin lujaa tekoa kuin oli, olisi se mennyt murskaksi Janen käden
+puserruksesta.
+
+Hän ei voinut hetkeäkään epäillä, ettei katsellut omaa kuvaansa, mutta
+voi taivas! kuinka toisenlainen tämä oli kuin se, jonka hän näki omasta
+kuvastimestaan! Pari kertaa hänen ajatuksensa pysähtyivät tykkänään,
+ja hän katseli aivan tylsänä taulun mitättömiä sivuseikkoja. Mutta
+harmaitten silmien ilme veti puoleensa, elvyttäen voimakkaaksi jokaisen
+tunteen, jonka hän oli kokenut, kun tuo rakas pää niin odottamatta
+oli löytänyt lepopaikkansa hänen poveltaan. "Totta", kuiskasi hän,
+ja toisti vielä: "Niin, totta se on. En voi sitä kieltää. Tuollaiset
+olivat tunteeni; tuon näköinen lienen siis ollut."
+
+Ja sitten hän vaipui yhtäkkiä polvilleen kuvan eteen. "Oi, Jumalani!
+Tuon näköinenkö minä olin? Ja silloin tuo rakas poika kohotti
+säteilevät silmänsä ja katsoi minuun kuutamovalossa. Tässäkö siis,
+mitä hän näki? Olinko _minä tuon_ näköinen? Ja nainenko, joka tuon
+näköisenä painaa hänen päätään rintaansa vasten, kieltäytyy seuraavana
+päivänä rupeamasta hänen vaimokseen hänen nuoruutensa ja mitättömän
+ikäeron vuoksi muka?... Oi, Garth, Garth!... Oi, Jumala, auta häntä
+ymmärtämään!... auta häntä antamaan minulle anteeksi!"
+
+Jane otti toisen taulun ja asetti sen eteensä toisen päälle.
+
+Sama nainen samassa paikassa istumassa, mutta miestä ei ollut.
+Sylissänsä hän piteli lasta, jonka hento, tumma pää lepäsi hänen
+täyteläisellä rinnallansa. Nainen ei katsonut pikku pään ylitse, vaan
+katseli pää kumarruksissa lapsosen kasvoja.
+
+Punainen riippuruusu oli kasvanut niin, että muodosti hehkuvanpunaisen
+kaaren äidin ja lapsen yli taulun toisesta laidasta toiseen. Hellyyden
+majesteetillisuus kuvastui äidin voimakkaasta olemuksesta. Piirteiltään
+kasvot olivat entiset, jokapäiväiset, mutta nyt niitä kirkasti
+äidinrakkaus. Ymmärsi, että "Vaimo" oli ylenmäärin täyttänyt, mitä
+niin runsaasti oli luvannut. Siinä oli todella vaimo, äitiyden ihmeen
+täydellistämänä. Kaikki salaisuudet olivat valjenneet, kaikki ilot
+koettuina, ja hymy hänen rauhallisilla huulillansa ilmaisi sanomatonta
+tyytyväisyyttä.
+
+Ruusu oli ruhjoutunut heidän kohdaltansa ja sen terälehtiä oli
+siroittunut äidin ja lapsosen päälle. Pienokaisen hennot sormet
+hypistelivät pehmeitä pitsejä äidin povella. Lehti oli pudonnut sen
+hennolle ranteelle. Äiti oli kohottanut kätensä ottaakseen sen pois,
+mutta katse tapasi tummat, säteilevät silmät, ja hän viivytteli
+hetkisen ja hymyili.
+
+Jane purskahti katkerasti itkemään. "Nuori poika" oli paremmin
+älynnyt hänessä piilevän äidillisyyden kuin hän itse. Välähdykseltä
+kerran nähtyänsä hänet "Vaimona" hänen mielikuvituksensa oli
+kiitänyt tuonnemmaksi ja nähnyt hänet "Äitinä". Ja hänen oli jälleen
+myöntäminen: "Totta -- niin, totta se on."
+
+Ja sitten hän muisti tuon onnettoman puheen: "Eivät ne olleet sellaiset
+kasvot, joiden olisi suonut aina olevan vastapäätä pöydässä." Olivatko
+nämä sellaiset kasvot -- nämä, jotka Garth oli tällaisiksi kuvitellut
+vuoden kestäneen avioliiton jälkeen? Voisiko kukaan mies kyllästyä
+niihin tai tahtoisiko kääntää katseensa pois niistä?
+
+Jane katseli uudelleen ja kauan niitä. Pieni karhu heltisi hänen
+kädestänsä, ja hän peitti kasvot käsiinsä; hehkuva puna kohosi
+kasvoille aina hiusmartoon saakka ja kihisi aina sormenpäihin asti.
+
+Hetkisen kuluttua Jane kuiskasi: "Oi, rakkahin, anna minulle anteeksi.
+Olin kokonaan väärässä. Tahdon tunnustaa, ja Jumalan avulla kaikki
+selviää. Oi, rakkahin, annatko sinä minulle anteeksi?"
+
+Vielä kerran hän nosti päänsä ja katsoi taulua. Muutamia
+riippuruusunlehtiä oli maassa. Ne muistuttivat hänelle hänen poveltansa
+Shenstonen pengermälle pudonneita, muserrettuja ruusuja, hänen sinä
+yönä särkemiensä iloisten toiveitten ja rakkauden onnen sattuvia
+kuvia. Mutta yläreunassa koristivat taulua kasvavan riippuruusun upeat
+kukkakiehkurat.
+
+Jane meni läntisen ikkunan luo ja seisoi siellä kädet ristissä pään
+päällä katsellen auringonlaskun sädeloistoa. Taivaanranta hohti
+kultaisena ja purppuraisena, kalpeni hiukan ylempänä vehmaankeltaiseksi
+ja sieltä täältä rusopilviseksi, mutta hänen päänsä yläpuolella oli
+tumma, ääretön sini.
+
+Jane katseli punervien kukkuloiden kullanhohteisia huippuja ja lausui
+puoliääneen: "Ja kaupunki oli puhdasta kultaa; -- eikä se tarvitse
+valoksensa aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sitä.
+Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua, eikä kipua
+ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
+
+Voi, kuinka paljon entistä oli mennyt sen jälkeen kuin hän tunti sitten
+seisoi saman ikkunan edessä. Koko elämä tuntui päässeen entisille
+raiteilleen. Sen muodot olivat muuttuneet ja näköalat vaihtuneet.
+
+Jane loi silmänsä sineä kohti, ja selittämättömän aavistuksellinen
+hymy väikkyi hänen huulillansa: "Elämä, jolla ei loppua ole!" mutisi
+hän. Sitten hän kääntyi, otti pikku karhun lattialta ja asetti sen
+uuninreunukselle, työnsi tuolinkin paikoilleen, sulki läntisen ikkunan
+ja otti molemmat taulut sekä lähti varovaisesti kuljettamaan niitä
+alhaalle.
+
+
+
+
+Kolmaskymmenes luku.
+
+NAINEN, JOTA TAULUT KUVASIVAT.
+
+
+"Kauanpa te viivyitte, neiti Gray. Olin jo vähällä lähettää Simpsonin
+katsomaan, mitä oli tapahtunut."
+
+"Oli hyvä, ettette lähettänyt, herra Dalmain. Simpson olisi tavannut
+minut itkemästä työhuoneen lattialta, ja minun olisi silloin ollut
+nöyryyttävämpää pyytää hänen apuansa kuin teidän kysyä, onko liemessä
+kärpäsiä!"
+
+Garth kääntyi äkkiä tuolillaan. Taiteilijakorva oli erottanut äänessä
+sävyn, joka ilmaisi teoksien ymmärtämistä.
+
+"Itkemästä!" sanoi hän. "Minkä tähden?"
+
+"Sen tähden, että ne ovat niin vaikuttavat", vastasi sisar Rosemary.
+"Nämä taulut ovat ihanat. Nehän järkyttävät sydäntä. Ja samalla ne
+ovat niin liikuttavat -- voi, niin liikuttavat, sillä te olette tehnyt
+rumasta naisesta kauniin."
+
+Garth hypähti seisoalleen ja käänsi kasvonsa sisareen päin. Ne olisivat
+leimunneet suuttumusta, elleivät silmät olisi olleet sokeat.
+
+"Mitä sanoitte?" huudahti hän.
+
+"Rumasta naisesta kauniin", vastasi sisar Rosemary tyynesti.
+"Tiesittehän itse, ettei malli ollut kaunis. Ja siinäpä juuri taulun
+ihmeellinen teho onkin. Vaimonaolo on hänen kaunistuksensa, äitiys
+hänen ihanuutensa, niin että mitä kauemmin häntä katselee, sitä enemmän
+unohtaa hänen rumuutensa. Rakastavana ja rakastettuna ja rakkauden
+arvoisena hän on kaunis ja viehättävä. Taide viettää siinä voittojansa."
+
+Garth istui ja pani ojennetut kätensä ristiin.
+
+"Totuus viettää voittojansa", sanoi hän. "Maalasin, mitä olin nähnyt."
+
+"Maalasitte hänen sielunsa", sanoi sisar Rosemary, "ja se kirkasti
+hänen rumat kasvonsa."
+
+"Minä näin hänen sielunsa", sanoi Garth melkein kuiskaten, "ja se näky
+oli niin loistava, että se on valaissut pimeätä elämääni. Sen muisto
+luo vieläkin valoa pimeyteeni, nytkin vielä."
+
+Herkkä hiljaisuus vallitsi kirjastossa.
+
+Hämärä yhä tummeni.
+
+Sitten sisar Rosemary puhui hiljaa: "Herra Dalmain, sallikaa minun
+pyytää teiltä jotakin. Älkää hävittäkö noita tauluja."
+
+Garth kohotti päätänsä. "Hyvä lapsi, minun täytyy ne hävittää", sanoi
+hän. "En voi antaa niiden olla, ne voisi kenties nähdä joku, joka
+tuntisi minun -- sen -- sen naisen, joka niihin on maalattu."
+
+"Mutta joka tapauksessa täytyy erään henkilön nähdä ne, ennen kuin ne
+hävitetään."
+
+"Ja kuka hän on?" kysyi Garth.
+
+"Tuo nainen itse", sanoi sisar Rosemary rohkeasti.
+
+"Kuinka te tiedätte, ettei hän ole jo nähnyt niitä?"
+
+"Onko hän?" kummasteli sisar Rosemary.
+
+"Ei", vastasi Garth lyhyesti, "eikä koskaan saakaan nähdä."
+
+"Hänen täytyy!"
+
+Äänessä oli jotakin salaisen itsepintaista, mikä herätti Garthin
+huomion.
+
+"Miksi?" kysyi hän ja odotti innokkaasti vastausta.
+
+"No sen tähden, että naiselle, joka tietää olevansa ruma, olisi
+suuriarvoista nähdä itsensä noin kauniina."
+
+Garth istui muutaman hetken hyvin hiljaa.
+
+"Nainen -- joka tietää -- olevansa -- ruma?" toisti hän ihmetellen.
+
+"Niin", sanoi sisar Rosemary rohkaistuneena. "Luuletteko, että tuo
+nainen on omasta kuvastimestaan milloinkaan nähnyt lähimainkaan teidän
+tauluanne muistuttavaa kuvaa? Kun me yleensä seisomme kuvastimen
+edessä, herra Dalmain, tarkastamassa hattujamme, ruusukkeitamme ja
+hiuslaitteitamme, niin olemme tavallisesti rumimmillamme, ja tuo nainen
+ei rumimmillansa ilahdu itsensä nähdessään."
+
+Garth istui aivan ääneti.
+
+"Ei hän milloinkaan näe siitä itseänsä 'Vaimona' eikä 'Äitinä'. Onko
+hän vaimo?"
+
+Garth empi silmänräpäyksen. "On", sanoi hän hyvin tyynesti.
+
+Jane painoi kädellä sydäntänsä, sen täytyi rauhoittua, Garth kuulisi
+muuten sen sykinnän.
+
+Sisar Rosemaryn ääni värähti vain hiukkasen, kun hän taas puhui.
+
+"Onko hän äiti?"
+
+"Ei", sanoi Garth. "Kuvasin vain, minkälainen äiti hänestä olisi voinut
+tulla, jos --"
+
+"Jos --?"
+
+"Jos niikseen olisi käynyt", vastasi Garth nopeasti.
+
+Sisar Rosemary tunsi olevan parasta lopettaa. "Hyvä herra Dalmain",
+virkkoi hän alistuvaisesti, "huomaan, että olen tuntunut teistä
+varmaankin kovin tungettelevalta kaikkine kysymyksineni ja
+otaksumisineni. Mutta syyttäkää taulujenne minuun tekemää voimakasta
+vaikutusta. Ah, ne ovat ihanat -- ihanat!"
+
+"Niinkö", sanoi Garth, ja taiteilijan herkkä ilo saadusta
+tunnustuksesta virkosi hänessä. "Neiti Gray, olen osittain unohtanut
+ne. Ovatko ne siinä? Hyvä on. Asettakaa ne eteenne ja kuvatkaa ne
+minulle. Sanokaa, mitenkä ne maalauksina miellyttävät teitä!"
+
+Jane nousi ja meni ikkunan luo. Hän avasi sen; ja hengittäessään
+raitista ilmaa hän palavasti rukoili, että hänen hermonsa, äänensä ja
+itsensähillitsemiskykynsä eivät tänä ratkaisevana hetkenä pettäisi.
+Itse hän oli päässyt vakaumukseen näiden taulujen avulla. Nyt oli Garth
+saatava vakuuttuneeksi niitä kuvaamalla. Hänet täytyi saada luottamaan
+siihen rakkauteen, jota hän oli kuvannut.
+
+Sitten sisar Rosemary istui, ja tasaisella, miellyttävällä äänellään
+hän tarkalleen kuvasi hartaana kuuntelevalle sokealle taiteilijalle,
+mitä Jane oli nähnyt ylhäällä työhuoneessa.
+
+Kuvaus oli verratonta. Se oli säälimätöntä. Garthin koko epätoivoinen,
+kalvava Janen kaipuu pääsi valloilleen, hulluksitekevä tietoisuus
+siitä, että hän oli hänen, eikä nyt kuitenkaan hänen, että jos hän
+sinä iltana olisi pakottanut hänet antamaan vastauksensa, se ei olisi
+voinut olla hylkäävä, että myöhempää kylmää harkintaa ei ollut olemassa
+noina unohduksen hetkinä. Ja kuitenkin, -- hän oli menettänyt hänet --
+menettänyt hänet! Miksi? Voi, miksi! Olisiko mahdollisesti siihen
+voinut olla toinenkin syy kuin se, minkä hän ilmoitti?
+
+Sisar Rosemary jatkoi rauhallisin äänin kuvausta ottamatta lainkaan
+huomioon hänen ahdistustansa. Mutta kuvaus oli loppumaisillaan. "Ja
+kuinka kaunis tuo riipparuusu on, herra Dalmain", puhui hän. "Minua
+niin miellyttää ajatuksenne antaa sen olla pieni ja nupullaan toisessa,
+samalla kuin se toisessa on täyteen loistoonsa puhjenneena." Garth
+riistäytyi irti ajatuksistaan ja hymyili. Tuo tyttö ei saanut nähdä
+hänen liikutustansa.
+
+"Olen iloinen, että huomasitte sen", sanoi hän. "Ja kuulkaa, emme
+hävitä niitä heti. Kun ne nyt löytyivät, niin ei ole kiirettä. Minä
+vaivaan teitä nyt kovin paljon, mutta oletteko hyvä ja pyydätte
+ruskeata pinkopaperia ja kääritte taulut siihen ja kirjoitatte
+päällykseen: 'Ei saa avata. Käskekää sitten Margeryn viedä ne takaisin
+työhuoneeseen. Kun minä sitten joskus haluan saada ne, löydän ne
+helposti."
+
+"Olen oikein iloinen", sanoi sisar Rosemary. "Ehkäpä se ruma nainenkin
+sitten --"
+
+"Minä en salli hänestä noin puhuttavan", sanoi Garth leimahtaen. "En
+tiedä, mitä hän ajatteli itsestään -- epäilen, mahtoiko hän koskaan
+omaa ulkomuotoansa ajatellakaan. Enkä edes tiedä, mitä te olisitte
+pitänyt hänestä. Voin ainoastaan sanoa, että hänen kasvonsa olivat
+ainoat, jotka pimeydessäni erotan. Kaikki kaunis, mitä olen maalannut,
+kaikki kaunottaret, joita olen ihaillut, haihtuvat muistostani kuin
+sumu, irtautuvat mielestäni kuin syksyiset lehdet. Vain hänen kasvonsa
+säilyvät; rauhallisina, kirkastuneina, hellinä, kauniina näen ne aina
+edessäni. Ja minuun tekee kipeätä, kun joku, joka on nähnyt hänet
+ainoastaan sellaisena, jommoiseksi _minun_ käteni on hänet kuvannut,
+voi mainita häntä rumaksi."
+
+"Antakaa anteeksi", sanoi sisar Rosemary nöyrästi. "Tarkoitukseni ei
+ollut pahoittaa teitä, herra. Ja osoittaakseni, mitä kuvat minuun
+vaikuttivat, saanko kertoa, minkä päätöksen tein työhuoneessanne?
+Enhän voinut olla tuntematta, mitä ne kuvasivat -- elämän suloisimpia
+iloja -- ja toivoisin itselleni voimaa tunnustaa olleeni väärässä,
+nujertaa ylpeyteni ja olla suora ja nöyrä. Kirjoitan pojalleni ja
+tunnustan avomielisesti, miten minä omasta puolestani olen syyllinen
+meidän väliseemme väärinymmärrykseen. Luuletteko, että hän ymmärtää?
+Luuletteko, että hän antaa anteeksi?"
+
+Garth hymyili. Hän koetti saada mieleensä kuvaa somista, levottomista
+kasvoista, joita vaalea, pehmyt ja tuuhea tukka kehysti. Kuva ja ääni
+eivät tosin olleet sopusointuiset, mutta sellaisenahan hänet muut
+näkivät.
+
+"Sitten hän on vallan hirveä otus, ellei anna", sanoi hän.
+
+
+
+
+Kolmaskymmenesensimmäinen luku.
+
+HIUKAN MYÖTÄISTÄ.
+
+
+Päivällisen syönti sinä iltana -- he söivät nyt ensi kertaa pikku
+pöydässä -- onnistui erinomaisesti. Sisar Rosemaryn pienet keinot
+olivat suureksi hyödyksi. Garth oli ihastuksissaan kaikesta, sillä hän
+ei enää tuntenut olevansa niin avuton.
+
+Iltapäiväinen jännitys laukesi hauskuudeksi. Muutama sopiva kysymys
+viekoitteli Garthin kertomaan yhä uusia juttuja herttuattaresta ja
+hänen suosikeistaan, ja molempain mielihyväksi mainittiin neiti
+Championin nimi tuontuostakin.
+
+Janesta oli omituista kuulla Garthin vilkkaasti ja elävästi kuvaavan
+häntä. Tuohon onnettomaan iltaan saakka Shenstonessa hän oli
+vallan merkillisen vähän tarkannut itseänsä, eikä hänellä ollut
+aavistustakaan, että hänen oli tapana katsoa ihmisiä suoraan silmiin,
+kun he puhuivat hänen kanssaan, ja että se juuri "kuohutti" moniaita
+yksinkertaisia naikkosia, jotka sanoivat pelkäävänsä häntä ja hänen
+hermostuttavan heitä! "Näettekö, hän katsoo suoraan heidän tyhjiin,
+raukkamaisiin pikkusieluihinsa, jotka ovat täynnä liioiteltuja
+ajatuksia heistä itsestään ja pahansuopia, pikkumaisia ajatuksia
+hänestä. Onko sitten ihme, että he pelkäävät ja pakenevat ja puhuvat
+hirveästä neiti Championista! Minä en milloinkaan huomannut hänen
+olevan 'hirveän', mutta kyllä minun täytyy sanoa, että olin tosiaan
+kiitollinen, ettei minulla ollut mitään hävettävää, kun joskus sain
+tilaisuuden puhella oikein vakavasti hänen kanssansa. Ne kirkkaat
+silmät koskettivat pohjaa, kuten ranskalaiset niin sattuvasti sanovat."
+
+Ei Jane liioin tiennyt, että hän aina puhuessaan -- jos suinkin
+mahdollista -- piti hiilihankoa kädessänsä, kohennellen valkeata, kun
+selitti omaa mielipidettänsä, ankarasti koputellen hiiliä, kun tahtoi
+kumota vastustajansa, että hän kenkänsä kärjellä korjasi valkeata,
+mutta etteivät hänen varsin hienot jalkineensa näyttäneet siitä sen
+pahemmiksi käyvän, tai että hän jotakin vaikeata asiaa ajatellessaan
+piti oikealla kädellä kiinni leuastansa, kunnes pääsi selvyyteen.
+Kaikkia näitä pikkuseikkoja Garth kuvaili elävästi, ja Janen täytyi
+ihmetellä, miten tarkasti hän kaiken oli mielessänsä säilyttänyt, ja
+hänelle selvisi Garthin suhde häneen kolme vuotta sitten aivan uudessa
+valossa.
+
+Garthin rakkaus oli niin äkkiä ilmennyt hänelle, ja siihen oli ollut
+joko suostuen tai hyläten suhtauduttava, niin että kun hän teki
+ratkaisevan päätöksensä, ei se ollut vielä ennättänyt voimakkaana
+tekijänä tunkeutua hänen elämäänsä. Hän oli nähnyt sen, tuntenut, mitä
+se olisi voinut antaa, ja hylännyt sen.
+
+Mutta nyt hän käsitti, kuinka toisin oli ollut Garthin laita.
+Edellisellä viikolla ennen tunnustusta oli Garthille jo selvinnyt
+heidän yhä läheisemmän tuttavuutensa merkitys, ja sitä mukaa kuin hänen
+varmuutensa kasvoi, liitti hän myös hänet omaan elämäänsä. Hänen kerkeä
+mielikuvituksensa oli heti ensi hetkestä pitänyt häntä rakastettunansa
+ja omanansa, vaikka he olivat vain hyvät tuttavat, sukulaissielut,
+ystävät.
+
+Janea liikutti sanomattomasti, että Garth näin muisteli häntä ja
+sydämessänsä säilytti hänet. Se antoi suloista, varmuutta lähentelevää
+toivoa, ettei hänen olisi vaikeata saada siellä kotia, jäädä sinne
+ainiaaksi asumaan, sitten kun kaikki esteet oli raivattu heidän
+väliltänsä.
+
+Päivällisen jälkeen Garth istui kauan pianon ääressä soitellen. Pari
+kolme kertaa hän aloitti "Rukousnauhan", ja levottomana kuunnellen Jane
+odotti jatkoa, mutta melkein heti Garth vaihtoi sen johonkin toiseen
+sävelmään. Se oli ikään kuin muita mieleen tuomassa vain eikä itse
+pääaiheena.
+
+Kun Garth sitten nousi ja punaisen rihmansa avulla löysi tuolinsa,
+sanoi sisar Rosemary: "Herra Dalmain, voittekohan te suoda minulle pari
+päivää vapautta loppuviikosta?"
+
+"Mitä varten?" sanoi Garth. "Lähtisittekö te jonnekin? Ja kuinka
+pitkäksi aikaa? Hm, tiedän kyllä, että minun pitäisi sanoa: 'Tietysti!
+Mielelläni!' kaiken teidän hyvyytenne takia. Mutta en, suoraan sanoen,
+voi! Ette te voi käsittää, minkälaista tämä elämä oli ilman teitä,
+silloin kun te olitte poissa sen loppuviikon! Se aika tuntui vähintään
+kuukaudelta, vaikka Brandkin oli täällä. Oma syynne, ette olette tehnyt
+itsenne niin välttämättömäksi."
+
+Sisar Rosemary hymyili. "Minä lupaan, etten ole kauan poissa", sanoi
+hän. "Toisin sanoen palaan heti, kun te tahdotte. Mutta herra Dalmain,
+aion tänä iltana kirjoittaa sen kirjeen, josta teille puhuin. Panen sen
+postiin huomenna. Itseni minun täytyy lähteä pian sen perästä. Minun
+täytyy olla kirjeen saajan luona sen saapuessa tai heti sen jälkeen.
+Luulen -- ja toivon, että hän haluaa tavata minua heti. Tänään on
+maanantai. Saanko lähteä torstaina?"
+
+Garth näytti vallan hätääntyneeltä.
+
+"Onko sairaanhoitajattarien yleensä tapana tällä tavoin jättää
+potilaansa ja juosta tiehensä ihailijainsa luo nähdäkseen, minkä
+vaikutuksen heidän kirjeensä tekevät?" kysyi hän puolittain leikillä,
+puolittain ärtyneenä.
+
+"Ei yleensä ainakaan, herra Dalmain", vastasi sisar Rosemary teennäisen
+vakavana. "Mutta tämä on poikkeustapaus."
+
+"Minä sähkötän Brandille."
+
+"Ja hän lähettää teille varmasti taitavamman ja luotettavamman
+henkilön."
+
+"Äh, te olette sitten vasta pikkuinen häijynilkinen olento!" tohahti
+Garth. "Olisipa neiti Champion täällä, kyllä hän teitä ravistelisi! Te
+tiedätte niin erinomaisen hyvin, ettei teitä kukaan voi korvata!"
+
+"Olette kovin ystävällinen, herra Dalmain, kun niin sanotte", vastasi
+sisar Rosemary säyseästi. "Onko neiti Champion sitten niin halukas
+ravistelemaan ihmisiä, herra Dalmain?"
+
+"Älkää minua yhtä mittaa sanoko 'herraksi'. On hän; kun ihmiset ovat
+oikein väsyttäviä, sanoo hän usein, että hänen tekisi mielensä ravistaa
+heitä; ja ihan mielessänsä näkee, kuinka heidän hampaansa silloin
+löisivät loukkua. Meillä on eräs yhteinen tuttava, jota sanomme 'rouva
+Kyllä-Eiksi'! Hän ei kuulu varsinaiseen seurustelupiiriimme, mutta käy
+joskus vieraisilla ja toisinaan hänet kutsutaan aamiaisille hauskuuden
+vuoksi. Jos kysytte, pitääkö hän jostakin asiasta, vastaa hän: 'Minä
+sekä pidän että en pidä!' Jos kysytte häneltä, aikooko hän suorittaa
+sen ja sen tietyn asian, sanoo hän: 'Kyllä, en minä aio.' Ja jos
+lähetätte hänelle kirjeen ja pyydätte selvää vastausta johonkin asiaan,
+tulee vastaukseksi: 'Kyllä _ja_ ei!' Neiti Championin oli tapana sanoa,
+että hänen tekisi mielensä tarttua hänen untuvaiseen kaulapuuhkaansa ja
+ravistaa häntä, aina välillä kysyen: 'Joko lopetan?, jotta kerran edes
+saisi rouva Kyllä-Eiltä selvän vastauksen."
+
+"Olisiko neiti Champion kyennyt täyttämään uhkauksensa? Onko hän niin
+kovin roteva?"
+
+"Kyllä, olisi kyllä, mutta hän ei koskaan tahtonut. Hän on niin
+äärettömän hyväntahtoinen ja suvaitsevainen, vaikka väliin nauraakin
+ihmisten pikku heikkouksille. Mutta ei hän ole roteva. Ei se sana
+häneen sovi. Hän on kyllä nuori ja kauniskasvuinen. Tunnetteko Milon
+Venusta? Niin, juuri Louvressa. Hauskaa, että tunnette Pariisin. No
+niin, kuvitelkaa Milon Venusta, yllä yksinkertainen aistikas kävelypuku
+-- ja silloin saatte käsityksen neiti Championista."
+
+Sisar Rosemary nauroi hermostuneesti. Naurun aiheutti joko Milon
+Venus tai neiti Champion tai se, että nämä molemmat pantiin toistensa
+yhteyteen.
+
+"Pikku Dicky Brandin määrittely rouva Kyllä-Eistä ei ollut
+hullumpi", jatkoi Garth. "Tämä oli vieraisilla Brandeilla rouvan
+vastaanottopäivänä. Ja Dicky, mustassa samettipuvussaan ja valkoisissa
+liiveisään, ihan tohtori Deryckin pienoiskuva, puhui minun kanssani.
+Hän osoitti rouva Kyllä-Eitä, joka istui eräällä sohvalla jonkin matkan
+päässä meistä, ja huomautti: 'Tuo rouva ei koskaan _tiedä_, hän aina
+_luulee_. Kysyin häneltä, saisiko hänen pikku tyttönsä tulla minun
+lastenkutsuihini, ja hän sanoi: 'Kyllä minä luulen.' Jos hän olisi
+kysynyt minulta, tulenko hänen kutsuihinsa, olisin sanonut: 'Kiitoksia,
+tulen.' On niin surkean ikävää, kun ihmiset ainoastaan luulevat, vaikka
+on puhe tärkeistä asioista, kuten pikkutytöistä ja heidän kutsuistansa,
+sillä silloin asiat aina menevät myttyyn. Ei ole ollenkaan väliä, mitä
+he ajattelevat muista asioista -- ilmasta esimerkiksi. Se on semmoinen
+kuin se on, ajattelevatpa he tai ovat ajattelematta. Äiti kysyi siltä
+rouvalta, satoiko hänen tänne tullessansa, ja hän sanoi: 'En luule.' En
+ymmärrä, mitä varten äiti aina tahtoo vierailtansa tietää, mimmoinen
+heidän mielestänsä ilma on. Kuulin hänen tänään seitsemältä vieraalta
+kysyvän, satoiko ulkona. Jos isä tai minä tahdomme tietää, sataako,
+menemme ikkunaan ja katsomme ulos, palaamme takaisin ja puhelemme
+jostakin hauskemmasta. Mutta äiti kyselee aina, satoiko, sataako tai
+rupeaako satamaan, ja kun on saanut sen yhdeltä tietää, kiiruhtaa hän
+taas toisilta kyselemään. Minä kysyin tuolta luulevalta rouvalta,
+tiesikö hän, keitä sen neidin isä ja äiti olivat, jonka kanssa Kain
+meni naimisiin, ja hän sanoi: 'Kyllä, en minä tiedä.' Minä sanoin: 'Jos
+tiedätte, sanokaa. Jos ette tiedä, niin olkaa ystävällinen ja antakaa
+kätenne minulle, niin menemme yhdessä kysymään tuolta piispalta,
+jolla on kultainen risti kaulassa ja joka puhelee äidin kanssa.' Mutta
+hän luuli, että hänen täytyi kiireesti lähteä. Minä näinkin hänen
+menevän pois ja menin yksin kysymään piispalta. Piispat ovat kaikkein
+mukavimpia ihmisiä, sillä he ovat aivan varmoja kaikista asioista.
+Ihmiset tekisivät viisaasti, jos pyytäisivät heitä kotiopettajiksi."
+
+Sisar Rosemary nauroi. "Tuo on niin Dickyn tapaista!" sanoi hän.
+"Saatoin ihan kuulla hänen vakavan, lapsellisen äänensä ja nähdä hänen
+nykivän pikkuliivejänsä!"
+
+"Tunnetteko te sen pikku miehen?" kysyi Garth.
+
+"Tunnen", vastasi sisar Rosemary, "olen ollut heidän luonaan. On
+perin opettavaista puhella Dickyn kanssa, ja pikku Blossom on oikein
+kultainen pikku viiriäinen. Tuossa tulee Simpson. Kuinka pian tämä ilta
+on kulunut. Saanko siis lähteä torstaina?"
+
+"Minkä minä teille mahdan", sanoi Garth. "Enhän voi sanoa: 'Ette.'
+Mutta ajatelkaa, ellette te enää tulekaan takaisin?"
+
+"Silloin voitte sähköttää tohtori Brandille."
+
+"Minä luulen, ette te mielellänne tahtoisitte päästä minusta", sanoi
+Garth moittivasti.
+
+"Tahdon ja en tahdo!" nauroi sisar Rosemary ja väisti häntä kohti
+ojennettuja käsiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Jane aikaisemmin iltapäivällä oli lukinnut postilaukun ja antanut
+sen Simpsonille, oli hän samalla pistänyt sinne kaksi omaa kirjettänsä.
+Toisen osoitteena oli:
+
+    _Georgina, Meldrumin herttuatar.
+                    Portland Place_.
+
+toisen:
+
+    _Tohtori Deryck Brand.
+                   Wimpole Street_.
+
+Molempiin oli kirjoitettu: _Tärkeä. Jos vastaanottaja on matkoilla, on
+kirje viipymättä osoitettava hänen nykyiseen olinpaikkaansa_.
+
+
+
+
+Kolmaskymmenestoinen luku.
+
+VÄLISOITTO.
+
+
+Tiistai kului näennäisesti ilman mitään erikoista.
+
+Garthille ei vähinkään seikka ilmaissut, että hänen kirjurinsa oli
+valvonut melkein koko yön, kirjoittaen kirjeitä, ja vaihteeksi aina
+välillä katsellut pitkät ajat hänen taulujansa, jotka matkallaan
+takaisin työhuoneeseen olivat poikenneet väliaikaiseen suojaan Janen
+huoneen suureen kaappiin, jonka avain oli hänen hallussaan.
+
+Vaikka sisar Rosemary, jota omatunto vähän soimasi, kenties huomasikin
+Garthin väsyneet kasvot, joista näkyi, että sisäinen levottomuus oli
+karkottanut unen häneltä, ei hän virkkanut siitä mitään.
+
+Niin kului tiistai tapauksettomasti ja yksitoikkoisesti.
+
+Aamulla sisar Gray oli saanut kaksi sähkösanomaa. Toinen tuli hänen
+lukiessaan Garthille Timesin pääkirjoitusta. Simpson toi sen sisälle
+sanoen: "Sähkösanoma, neiti Gray."
+
+Myöhemmin Simpson aina kehui, että hän melkein heti ensi hetkestä oli
+vainunnut, ettei tätä hoitajatarta sopinut sanoa "sisareksi", vaan
+"neidiksi". Vieläpä hän vähitellen uskoi heti alunpitäen huomanneensa
+hänet "jalosukuiseksikin", mutta sitä ei Margery millään ehdolla voinut
+myöntää. Hänellä itsellään kyllä oli ollut omat epäilynsä, joista hän
+ei hiiskunut kenellekään, mutta Simpsonin kaikista arvosteluista oli
+aivan yleisesti juteltu ja niistä aprikoitu emännöitsijän huoneessa,
+eikä Simpson koskaan ollut sanaakaan maininnut jalosukuisista. Rouva
+Graem antoi hänelle sen tähden aika ripityksen siitä, että hän oli niin
+taipuvainen "erhetyksiin ja valhetta puhumaan". Mutta sisäkkö oli aina
+ollut varma, että Simpson tiesi enemmän kuin ilmaisi. "Ilmaisi enemmän
+kuin tiesikään, tahdoit sanoa", pisti vanha Margery väliin. "En",
+väitti tyttö, "tiedän mitä sanoin, ja sanoin mitä tarkoitin." "Olkoon
+vain, että sanoit, mitä tarkoitit, mutta et tarkoittanut mitä tiesit",
+intti Margery, "ja jos joku vielä sanoo sanankaan tästä asiasta, niin
+minä luen ruokarukouksen ja lähden pöydästä", lisäsi vanha Margery
+ja käytti valtaansa tavalla, jota sekä Simpson että sisäkkö, jotka
+mielellään olisivat vielä ottaneet juustoa, jälkeenpäin sanoivat
+"typeräksi".
+
+Mutta tämä tapahtui pitkän aikaa tuon tapauksettoman tiistain jälkeen,
+jolloin Simpson tuli sisälle ja sanoi, kun ei Jane häntä Timesin
+lukemiseltaan huomannut: "Sähkösanoma, neiti Gray."
+
+Sisar Rosemary otti sen, pyysi anteeksi keskeytystä ja avasi sen. Se
+oli herttuattarelta ja kuului:
+
+_Perin sopimattomaan aikaan, kuten hyvin tiedät, mutta lähden
+Eustonista illalla. Odotan lisää tietoja Aberdeenissa_.
+
+Sisar Rosemary hymyili ja pisti sähkösanoman taskuunsa. "Ei mitään
+vastausta; kiitoksia, Simpson."
+
+"Toivon, ettei se tuonut ikäviä tietoja", sanoi Garth.
+
+"Ei", vastasi sisar Rosemary, "mutta se tekee torstaisen matkani aivan
+välttämättömäksi. Se on eräältä vanhalta tädiltäni, joka aikoo lähteä
+ystäväni kotiin. Minun täytyy ennättää sinne ennen häntä, tai syntyy
+vallan tavaton sekamelska."
+
+"En minä usko, että hän sitten enää päästää teitä tänne, kun hän kerran
+saa teidät takaisin", huomautti Garth alakuloisesti.
+
+"Niinkö luulette?" sanoi sisar Rosemary hellästi hymähtäen ja otti
+sanomalehden jatkaakseen lukemista.
+
+Toinen sähkösanoma tuli aamiaisen jälkeen. Garth istui pianon ääressä
+ja soitti Beethovenin "Surumarssia sankarin kuoleman johdosta".
+Huoneessa kaikuivat mahtavat sävelet, ja Simpson ilmestyi sangen
+sopimattomaan aikaan ovelle. Sisar Rosemary nosti sormen huulilleen ja
+meni varmoin, äänettömin askelin lattian poikki ottamaan sähkösanoman.
+Hän palasi takaisin paikalleen ja odotti, kunnes sankarin hautaus oli
+toimitettu ja rummun viime pärinä häipynyt kuulumattomiin. Sitten
+hän avasi sinipunervan kuoren. Ja hänen avatessansa tapahtui jotakin
+omituista. Garth alkoi soittaa "Rukousnauhaa". Helmeileviä säveliä
+loihtivat hänen sormensa, ja sisar Rosemary luki sähkösanomansa. Se oli
+tohtorilta ja siinä oli:
+
+_Erikoislupa helposti saatavissa. Flower ja minä tulemme koska
+tahdotte. Sähköttäkää uudelleen_.
+
+"Rukousnauha" läheni vienoa, alakuloista loppuansa.
+
+"Mitä minä nyt soitan?" kysyi Garth äkkiä.
+
+"Soittakaa Veni, Creator Spiritus", sanoi sisar Rosemary ja kumarsi
+päänsä aivan kuin rukoukseen.
+
+
+
+
+Kolmaskymmeneskolmas luku.
+
+"TÄNÄÄN TAPAHTUU JOTAKIN."
+
+
+Keskiviikko valkeni, ihana vappu.
+
+Garth oli puutarhassa ennen aamiaista. Jane kuuli hänen laulavan
+ikkunan ohi kulkiessaan:
+
+    "En impein suloutta pysty laulamaan
+    ja sielua, mi loistaa katseestaan."
+
+Jane kumartui katsomaan.
+
+Garth käveli siellä hohtavan valkoisessa flanellipuvussaan. Hänen
+askelensa olivat keveät ja joustavat, hänen joka liikkeensä notkea ja
+miellyttävä. Ainoa, mikä viittasi hänen sokeuteensa, oli ruokokeppi,
+jolla hän toisinaan koetteli ruohokentän reunaa tai rakennuksen seinää.
+Jane näki ainoastaan hänen tumman päälakensa. Samoin kuin kolme vuotta
+sitten Shenstonen pengermällä, hänen teki niin kovin mielensä huutaa
+ikkunasta: "Rakkahin! Hyvää huomenta! Jumala siunatkoon sinua tänään!"
+
+Voi, mitä mahtoikaan tämä päivä tuoda tullessaan -- tämä päivä, jolloin
+Garth saisi lukea hänen rehellisen tunnustuksensa ja selityksensä ja
+anteeksiantonsa? Hän oli monessa suhteessa oikein poikamainen, niin
+hilpeä, helläsydäminen, taiteellinen, runollinen ja lamaantumaton, aina
+nuorekas suuresta surustansa huolimatta. Mutta kun oli kysymyksessä
+hänen miehekkyytensä, rakkautensa, oikeutensa valita ja päättää,
+jonkin hänen mielestään oikean mielipiteen puolustaminen tai toisten
+vääräperusteisen ajatuskannan syrjäyttäminen, tiesi hän hänen olevan
+luja ja järkähtämätön. Tuska oli karaissut häntä, tehnyt polttavan
+rakkauden pehmittämästä ihailijasta teräksisen miehen.
+
+Kun Jane sinä aamuna oli polvillaan ikkunansa ääressä, ei hän
+vähintäkään aavistanut, oliko hän illalla Aberdeenissa astuakseen
+etelään menevään yöjunaan, vaiko vastaisessa kodissansa, Garthin
+rakkauden hänelle avaamassa onnelassa.
+
+Ja alhaalla Garth kulki hiljaa hyräillen:
+
+    "Mut askeleissaan häntä seurajan,
+    viitteitään vaihein kaikin noudatan,
+    suitsutan alttarillaan rakkauttain,
+    etäältä kunnioittain palvon vain."
+
+"Oi, rakas, rakas!" kuiskasi Jane, "ei 'etäältä'. Jos tahdot hänet, jos
+kutsut häntä, on hän lähintä lähempänä, lähemmäksi ei rakkaus liitä. Ei
+ole mitään sinua ja minua erottamassa."
+
+Ja sitten, niin ihmeellisellä tavalla, -- kuten usein muistamme
+raamatun sanoja aivan irrallansa siitä asiasta, jota ne alkuaan
+tarkoittivat, ja vallan toisessa merkityksessä, -- johtuivat hänen
+mieleensä sanat: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki
+molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän -- -- -- sovittaakseen
+molemmat Jumalan kanssa ristin kautta." "Jos Sinun ristisi teki näin
+juutalaisille ja pakanoille, eikö silloin rakkaani niin uljaasti
+kantama raskas risti voi tehdä samoin hänelle ja minulle? Ja niin me
+lopulta sittenkin voisimme, 'myös ristiin huulemme kurkoittaa'."
+
+Aamiaisrumpu kumahteli kautta koko talon. Simpson oli ihastunut sen
+kumahduksiin. Hänestä ne olivat niin ylhäisiä, eikä hän niitä säästänyt.
+
+Sisar Rosemary meni alakertaan aamiaiselle.
+
+Garth astui sisään hyräillen jotakin laulua. Hän oli mitä iloisimmalla
+ja yllättävimmällä tuulella. Hän oli taittanut kullankeltaisen
+ruusunnupun kasvihuoneesta ja pistänyt sen napinreikäänsä. Kädessä
+hänellä oli keltainen ruusu.
+
+"Hyvää huomenta, neiti Rosemary", sanoi hän. "Mimmoinen vappu! Simpson
+ja minä nousimme leivosen keralla -- eikö niin, Simpson? Simpson
+parka taisi pian kuvitella olevansa jonkunlainen kevätkuningatar, kun
+sähkökelloni jo kello viideltä oikein soida päristi hänen huoneeseensa.
+Mutta minä en voinut pysyä vuoteessa. Heräsin siihen tunteeseen,
+että tänään tapahtuu jotakin. Jo ennen pikkupoikana, kun heräsin
+sillä tavoin, oli Margeryn tapana sanoa: 'No, nouskaa pian sitten,
+Garthie herra, niin se tapahtuu pikemmin.' Kysykää häneltä, eikö hän
+niin sanonut, Simpson. Neiti Gray, oletteko te koskaan osannut tuota
+laulua: 'Valvotkos, herätä ajoissa minutkin, herätä minutkin, kulta
+äitini?' Minä en voinut sietää sitä tyttöä! Hän olisi saanut itse, kun
+kerran oli niin innoissaan, nousta ennen äitiänsä, joka varmaan oli
+saanut aivan yötä myöten näännyksiin asti puuhata tyttöheilakallensa
+kevätkuningatarpukua."
+
+Simpson oli ottanut ohjatakseen hänet paikoilleen pöytään. Sitten hän
+nosti ruoka-astioitten kannet ja lähti huoneesta.
+
+Heti kun hän oli mennyt, kumartui Garth ja pani varmasti kuin näkevä
+puolipuhjenneen ruusun sisar Rosemaryn lautaselle.
+
+"Ruusuja Rosemarylle", sanoi hän. "Pankaa se rintaanne, jos luulette,
+ettei se pahoita ystäväänne. Olen ajatellut häntä ja tätiänne.
+Toivoisin, että pyytäisitte molemmat tänne sen sijaan, että lähdette
+heidän luokseen torstaina. Saisittepa nähdä, meillä olisi vasta
+hurjan hauskaa. Minä pelaisin tädin kanssa, sillä aikaa kuin te
+selvittelisitte asioita nuoren herran kanssa. Ja kyllä minä teidät
+varjelisin tädin vaaninnalta, sillä minun kuuloni on tarkempi kuin
+ikinä minkä tädin silmät hyvänsä, ja jos te vain hiljaa yskäisisitte,
+niin minä heti tarjoaisin käteni tädille ja pyytäisin häntä viemään
+minut aivan päinvastaiselle taholle. Ja minä veisin hänet autolla
+ajelemaan, te ja nuori herra saisitte ottaa kahdenistuttavat kärryt.
+Ja kun kaikki taas olisi oikealla tolalla, antaisimme heidän mennä
+ja jäisimme yksiksemme tänne. Voi, neiti Gray, kutsukaa heidät tänne
+älkääkä lähtekö torstaina."
+
+"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary hiukan nuhtelevasti ja kosketti
+teelautasen reunalla hänen oikeaa kättänsä, "luulen, että tämä
+vappuaamu on mennyt teidän päähänne. Parasta, että kutsun Margeryn. Hän
+tuntenee oireet jo vanhastaan."
+
+"Ei siinä vikaa ole", sanoi Garth. Hän kumartui ja puhui
+luottavaisesti. "Tänään tapahtuu jotakin, pikku Rosemary. Kun minulla
+vain on sellainen tunne, tapahtuu jotakin. Ensi kerran tunsin
+samanlaista kaksikymmentäviisi vuotta sitten, ja kun silloin juoksin
+portaita alas halliin, oli siellä keinuhevonen! En ikinä unohda
+ensimmäistä ratsastustani sen selässä! Voi, sitä hihkuttavaa iloa, kun
+se meni taaksepäin, sitä peloittavaa kukerrusta, kun se meni eteenpäin,
+ja sen hetken ylpeyttä, jolloin minun ei enää tarvinnut pitää kiinni
+satulasta! Vähältä piti, etten lyönyt kuoliaaksi serkkuani, joka
+kiskaisi irti sen hännän. Minä sivahduttelin häntä pitkin ja poikin
+samalla hännällä, tyhmästi kyllä, sillä samalla kun tein pahaa
+serkulleni, tärvelin koko hännän. Seuraavalla kerralla -- mutta taidan
+väsyttää teitä."
+
+"Ette lainkaan", sanoi sisar Rosemary kohteliaasti, "mutta teidän on
+ruvettava syömään. Kirjeetkin tulevat tuossa tuokiossa."
+
+Hän oli niin ruskettunut ja säteilevän näköinen, tämä nuori mies,
+kullanruskeine kaulaliinoineen ja keltaisine ruusuineen. Jane tunsi
+olevansa kalpea ja ahdistusta täynnä sanoessaan: "Kirjeetkin tulevat
+tuossa tuokiossa."
+
+"Vähät me kirjeistä!" huudahti Garth. "Annetaan niiden olla näin
+vappuna! Te rupeatte kevätkuningattareksi ja Margery vanhaksi äidiksi.
+Minä olen murtunutsydäminen Robin, joka nojaa siltaan pähkinäpuun alla,
+ja Simpson voi sitten olla se urhea nuorukainen. Ja menemme kaikin
+'kukista ja ruohoista, yrteistä myös muista seppeltä sitomaan'."
+
+"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary nauraen vasten tahtoaankin,
+"ellette nyt ole järkevä, niin menen hakemaan Margeryn. En ole teitä
+koskaan nähnyt noin villinä."
+
+"Ette ole koskaan nähnyt minua sellaisena päivänä, jolloin jotakin
+tapahtuu", sanoi Garth, eikä sisar Rosemary enää yrittänytkään hillitä
+hänen hyvää tuultansa.
+
+Aamiaisen jälkeen hän meni pianon ääreen ja soitti "two-stepiä"
+ja kaikenmaailman rimputuksia niin sykähdyttävästi, että Simpson
+väkisinkin otti tanssiaskeleita ruokia pöydältä korjatessaan, ja sisar
+Rosemaryn oli vaikeata pitää jalkojansa paikoillaan istuessaan kalpeana
+ja miettivänä kirjekasa edessään.
+
+"Two-stepin" tahdissa Simpson otti pöytäliinan ja meni ovesta, sulkien
+sen jäljestänsä. Sisar Rosemary ei ollut saanut vastausta postilaukkua
+ja kirjeitä koskevaan huomautukseen. "Kiiltomato loistossansa" raikui
+iloisena huoneessa, kun ovi aukeni ja vanha Margery astui sisään yllään
+musta satiiniesiliina ja sininen karttuunipäähine. Hän meni suoraan
+pianon luo ja tarttui keveästi Garthin käsivarteen.
+
+"Garthie herra", sanoi hän, "ettekö tahtoisi näin kauniina vappuaamuna
+tulla vanhan Margeryn kanssa metsään kävelemään?"
+
+Garth nosti heti sormensa koskettimilta. "Tietysti minä tulen, Margie",
+sanoi hän. "Ja uskokaa minua, Margie, tänään tapahtuu jotakin."
+
+"Uskonhan minä, poikaseni", sanoi vanhus hellästi, ja hänen ilmeensä,
+kun hän katsoi sokean kasvoihin, sai vedet Janen silmiin. "Minullakin
+oli sellainen tunne herätessäni, Garthie herra, ja nyt me menemme
+metsään ja kuuntelemme maata, puita ja kukkia, ja ne kertovat meille,
+iloistako vai ikävääkö tapahtuu. Tulkaa nyt, poika kulta."
+
+Garth nousi kuin unissaan. Sokeanakin hän näytti niin nuorekkaalta
+ja kauniilta, että Jane katsellessaan häntä tunsi sydämensä olevan
+pakahtumaisillaan.
+
+Ikkunan luona Garth pysähtyi. "Mihinkähän se minun kirjuri-neitini
+joutui?" kysyi hän ikään kuin sivumennen. "Hän tuntui tahtovan pitää
+minut sisällä."
+
+"Niin tuntui, niin tuntui", sanoi vanha Margery anteeksipyytävästi
+niiaten Janelle. "Näettekö, hän ei herätessään tuntenut, että 'tänään
+tapahtuu jotakin'."
+
+"Voi, eikö tuntenut?" ajatteli Jane, kun he menivät ovesta. "Mutta
+Garthini kun on hiukan pyörällä päästään tänään ja lähti vielä
+kävelemään vanhan hoitajansa kanssa, niin ei mitään voi tapahtua juuri
+nyt." Ja Jane istui pianon ääreen ja soitteli hiljaa "Rukousnauhan"
+säestystä. Sitten hän meni pengermälle, mutta nähdessään pitkän
+valkopukuisen olennon pienen tumman rinnalla pääsevän jo melkein
+kukkulan laelle palasi laulamaan sitä vieläkin hiljemmin.
+
+Vähän ajan päästä hän lähti kävelemään nummelle ja vahvisti hermojansa
+ripeään liikkumalla ja syvään hengittämällä mainiota ilmaa. Pari
+kertaa hän otti taskustaan sähkösanoman, pysähtyi ja luki sen ja lähti
+taas kulkemaan, mielessä ihmeelliset sanat: "Erikoislupa helposti
+saatavissa!" Voi, erikoislupa voi olla helposti saatavissa, mutta
+mitenkä on hänen anteeksiantonsa laita? Se on uusin saatava. Jos hänen
+olisi sovitettava ainoastaan tuo rakastettava poika, jolla virtasi
+vappuhullaannusta suonissa, saisi erikoislupa tulla vaikka heti
+paikalla ja kaikki tapahtuisi ilman viivytyksiä. Mutta Garthissa tämä
+on ainoastaan ohimenevää tuulta. Hänen on sovitettava kalpeakasvoinen
+mies, joka tyynesti sanoi: "Otan ristini" ja lähti kirkosta, jättäen
+hänet -- vuosiksi. Rakastaen niinkuin Garth on häntä rakastanut ja
+kuitenkin jättäen hänet sanaa tai merkkiä antamatta kolmeksi vuodeksi.
+Hänelle oli tunnustettava ja hänen myös oli ratkaistava; ja kuinka
+olikaan, hän ei hämmästynyt, kun hiukan myöhään tullessansa näki
+_tämän_ Garthin jo pöydässä.
+
+"Neiti Gray", sanoi hän vakavana, kun kuuli Janen astuvan sisään,
+"minun täytyy pyytää anteeksi aamullista käytöstäni. Olin, kuten
+täällä sanotaan, 'poissa laidaltani'. Margery tietää, miltä tuntuu, ja
+yhdessä hänen kanssaan kuuntelemme maa-emon puhetta painaen kätemme sen
+pehmeälle verholle, ja se kertoi meille salaisuuksiansa. Sitten panin
+pitkälleni kuusten alle ja nukuin. Heräsin tyynenä ja tasaantuneena,
+valmiina ottamaan vastaan, mitä tulleekin. Sillä tänään tapahtuu
+jotakin. En erehdy. Tänään tapahtuu jotakin erikoista. Täytyy, sillä
+Margerykin tuntee sen."
+
+"Kenties teidän kirjeissänne on joitakin tärkeitä uutisia", huomautti
+sisar Rosemary koetteeksi.
+
+"Tosiaan", sanoi Garth, "unohdin ne. Mehän emme avanneet aamullisiakaan
+kirjeitä. Otetaan ne heti syötyämme. Onko niitä paljon?"
+
+"Koko kasa", sanoi sisar Rosemary.
+
+"Vai niin. Käydään ne sitten vähitellen lävitse."
+
+Puolen tunnin kuluttua istui Garth tyynenä ja odottavana tuolissaan,
+kasvot kirjuriin päin. Hän oli käsin tunnustellut kirjeitä ja löysi
+niistä yhden sinetöidyn, ja sinetissä oli töyhtökypärä, jonka silmikko
+oli suljettu. Sisar Rosemary näki hänen kalpenevan, kun hänen
+sormensa tunsivat sen. Hän ei virkkanut mitään, mutta pani sen, kuten
+edelliselläkin kerralla, alimmaiseksi kasaan, jotta se luettaisiin
+kaikkein viimeiseksi.
+
+Kun toiset kirjeet oli luettu ja sisar Rosemary otti viimeisen, oli
+huoneessa tuiki hiljaista. He olivat aivan kahden. Mehiläiset surisivat
+puutarhassa. Kukkain tuoksu tunki huoneeseen. Mutta mikään ei häirinnyt
+heidän yksinäisyyttään.
+
+Sisar Rosemary repäisi kuoren auki.
+
+"Herra Dalmain, tässä on kirje, joka on lakattu punaisella. Sinetissä
+on kypärä ja --"
+
+"Tiedän", sanoi Garth. "Ei tarvitse selittää. Olkaa hyvä ja avatkaa."
+
+Sisar Rosemary avasi sen. "Tämä on kovin pitkä kirje, herra Dalmain."
+
+"Niinkö? Olkaa hyvä ja lukekaa se."
+
+Seurasi hetkinen jännittävää hiljaisuutta. Sisar Rosemary piti kirjettä
+edessään, mutta ääni ei tahtonut totella. Garth odotti sen enempää
+virkkamatta.
+
+"Mutta, herra Dalmain, tämä tuntuu olevan niin kovin yksityistä laatua.
+Minun on vähän vaikea lukea sitä teille."
+
+Garth kuuli äänestä, että hän oli hädissään, ja sanoi ystävällisesti:
+
+"Älkää siitä välittäkö, lapsi kulta. Eihän se teihin kuulu. Se on
+yksityinen kirje minulle, mutta saan siitä selon ainoastaan teidän
+silmäinne ja huultenne avulla. Sitä paitsi ei sillä neidillä, jonka tuo
+kypäräsinetti on, pitäisi olla mitään erikoisen salaista kirjoittamista
+minulle."
+
+"On, on hänellä", sanoi sisar Rosemary värisevin äänin.
+
+Garth mietti.
+
+"Kääntäkää sivua ja lukekaa nimi."
+
+"Tässä on monta sivua", sanoi sisar Rosemary.
+
+"No, kääntäkää kaikki sitten", sanoi Garth tuimasti. "Älkää antako
+minun odottaa. Mikä nimi siinä on?"
+
+"Sinun vaimosi."
+
+Äänettömyydessä, mikä seurasi, oli jotakin kivettynyttä. Oli kuin olisi
+tuo Garthin pimeyteen kuiskattu sana muuttanut hänet kiveksi.
+
+Vihdoin hän ojensi kätensä. "Neiti Gray, olkaa hyvä ja antakaa
+kirje minulle. Kiitos! Tahdon olla yksinäni neljännestunnin. Olen
+kiitollinen, jos istutte sillä aikaa ruokasalissa ettekä päästä ketään
+tänne. Minua ei saa häiritä. Neljänneksen kuluttua tulkaa takaisin,
+olkaa niin ystävällinen."
+
+Hän puhui niin tyynesti, että Janen sydän aivan jähmettyi. Olisi ollut
+rauhoittavampaa, jos hänessä olisi näkynyt mielenliikutusta. Tämä oli
+sama mies, joka alttarin luona kumarsi päänsä ja sanoi: "Otan ristini."
+Tämä oli sama mies, joka varmoin askelin lähti kirkosta pitkin
+kuorikäytävää ja jätti hänet. Tämä oli sama mies, jolla oli ollut
+voimaa pitää heidän välistään kohtausta lopullisesti ratkaisevana,
+lausumatta ainoatakaan rukoilevaa sanaa, antamatta muistamisen
+merkkiäkään, soimaamatta vähintäkään. Ja tälle miehelle hän oli
+kirjoittanut: "Sinun vaimosi."
+
+Jane ei ollut eläissään tuntenut pelkoa. Nyt hän tunsi.
+
+Kun hän sanaa virkkaamatta nousi ja jätti hänet yksin, loi hän nopean
+silmäyksen hänen kasvoihinsa. Garth istui aivan hiljaa, kirje kädessä.
+Hän ei ollut kääntänyt päätänsä häneen päin, kun otti sen. Hänen
+kasvonsa olivat kuin valkoisesta norsunluusta veistetyt. Niissä ei
+ollut värin hiventäkään.
+
+Jane lähti aivan hiljaa huoneesta ja painoi oven kiinni jälkeensä.
+
+Sitten seurasi pisin neljännestunti, minkä hän oli ikinä elänyt.
+Hän ymmärsi, että tuolla huoneen hiljaisuudessa oli käymässä hirveä
+sisäinen taistelu. Garth oli tekevä ratkaisunsa kuulematta ainoatakaan
+hänen syytään. Oman onnettoman itsepäisyytensä vuoksi hän oli kuullut
+ainoastaan kaksi sanaa tuosta kirjeestä, tosin merkityksellisimmät
+-- sanat, joihin koko kirje oli johdantona. Ne valaisivat hänelle
+heti koko kirjeen sisällyksen ja sen suhteen, missä sen kirjoittaja
+sydämessään tunsi olevansa häneen.
+
+Epätoivoisena kulki Jane edestakaisin huoneessa palauttaen mieleensä
+niitä aatosten hetkiä, jolloin olivat syntyneet lauseet, joiden piti
+valmistaa Garthia siihen, mitä allekirjoitus ilmaisi.
+
+Äkkiä, kesken levottomuutensa, hän muisti erään sisar Rosemaryn ja
+Garthin keskustelun tauluista. Edellinen sanoi: "Onko hän vaimo?"
+Ja Garth vastasi: "On." Jane oli heti ymmärtänyt, mitä tuo vastaus
+sisälsi ja ilmaisi. Koska Garth noina muutamina ihmeellisinä hetkinä
+Shenstonen pengermällä oli tuntenut hänet niin omaksensa, että voi
+katsoa häneen ja sanoa: "Minun vaimoni!" -- ei kysyen, vaan selvää
+tosiasiaa vakuuttaen -- piti hän häntä yhä omanaan, yhtä ehdottomasti
+kuin jos pappi, käsikirja ja sormus olisi heidät yhteen liittänyt. Hän
+asetti sielujen yhtymyksen kaikkea muuta korkeammalle, ja milloin se
+oli tapahtunut, kaikki, mikä sen jälkeen seurasi, oli vain tapahtuneen
+tosiasian ulkonaista vahvistusta. Hänen oman pelkonsa, epäilynsä ja
+valheellisuutensa vuoksi ei mitään ollut seurannut. Heidän elämänsä
+oli särkynyt, he kulkivat eri tahoilla. Garth otaksui, ettei hän
+ollut Janelle juuri suuriarvoisempi kuin kuka muu tahansa hänen
+miestuttavistansa. Näinä kuluneina vuosina hän oli uskonut, että Janen
+osa tuon illan sielujen yhdynnässä oli vain hänen mielikuvitustansa,
+ettei sillä ollut häneen ollut minkäänlaista sitovaa vaikutusta.
+Toisin oli hänen laitansa. Hänet se sitoi. Koska nuo sanat sisälsivät
+totuuden, lausui hän ne, ja koska hän kerran oli ne lausunut, piti hän
+häntä vaimonaan elämänsä loppuun saakka -- ja senkin päätyttyä. Tämän
+Jane oli vaistomaisesti tuntenut, ja siksi hän oli myös rohjennut
+kirjeessä tätä nimitystä käyttää. Kuinka saattaisi Garth sovittaa
+toisiinsa tämän allekirjoituksen ja sen käsityksen, mikä hänellä koko
+ajan oli ollut hänen käytöksestään, hän kun ei vähääkään ottanut
+lukuun, että siitä voi toisenlainenkin käsitys olla mahdollinen.
+
+Sitten Jane lohduksensa muisti, kuinka vastustamattomasti _totuus_
+vaikutti tähän taiteilijasieluun: viivojen totuus, värien totuus,
+sisällyksen totuus. Ja sävelmaailmassa sävelten, sointujen, esityksen
+ja käsitystavan totuus. Ja kun sisar Rosemary oli sanonut hänen
+"Vaimo"-taulustansa: "Siinä viettää taide voittojansa", oli Garth
+vastannut: "Totuus siinä viettää voittojansa." Ja Janen oma arvostelu
+siitä ilmeestä ja katseesta, minkä Garth oli nähnyt ja maalannut,
+kuului: "Totta -- niin, se on totta!" Eikö hän nyt ymmärtäisi tämän
+allekirjoituksen totuutta, ja jos hän sen ymmärtää, eikö hän silloin
+yksinäisyydessään olisi iloinen, jos hänen vaimonsa tulisi hänen
+luoksensa, elleivät kirjeen suorat tunnustukset ja paljastukset
+päinvastoin vaikuta, että hän työntää hänet arvottomana luotaan?
+
+Samassa Jane huomasi, mikä etu siitä oli, että Garth jo silloin tuntee
+allekirjoituksen, kun muu osa kirjettä hänelle luetaan. Hän näki
+Korkeimman johtoa tässä järjestyksessä ja ajatteli itsekseen, kun
+katseli kellonosoittimen hidasta kiertoa: "Hän on erottavan väliseinän
+purkanut", ja rauhallinen luottamuksen tunne valtasi hänen sielunsa.
+
+Neljännestunti oli kulunut.
+
+Äänettömin, mutta varmoin askelin Jane kulki hallin läpi, pysähtyi
+hetkeksi kynnyksen eteen koettaen tykkänään unohtaa oman itsensä, avasi
+oven, ja sisar Rosemary astui jälleen kirjastoon.
+
+
+
+
+Kolmaskymmenesneljäs luku.
+
+"RAKKAUS EI KOSKAAN HÄVIÄ."
+
+
+Garth seisoi avonaisen ikkunan edessä, kun sisar Rosemary astui
+kirjastoon, eikä kääntynyt heti.
+
+Janen katse etsi levottomana kirjettä ja näki sen pannuksi pöydälle
+luettavaksi. Se näytti rypistyneeltä, aivan kuin se olisi rutistettu
+palloksi ja heitetty paperikoriin, mutta sitten kuitenkin otettu
+talteen. Sitä oli sitten kyllä huolellisesti silitetty ja se oli nyt
+pöydällä odottamassa lukijaa.
+
+Kun Garth kääntyi ikkunan luota ja meni tuoliinsa istumaan, näkyi
+hänen kasvoissansa ankaran taistelun jälkiä. Hän näytti olennolta,
+joka sokeudestaan huolimatta oli aivan epätoivoisesti ponnistellut
+kyetäkseen näkemään. Norsunluumainen kalpeus oli tiessään. Hänen
+kasvonsa olivat kuumeiset, ja hänen paksu tukkansa, tavallisesti niin
+kauniisti laineissa ja huolellisesti harjattuna taaksepäin, oli nyt
+sekaisin ja pörröllään. Mutta ääntänsä hän hallitsi täydellisesti
+kääntyessään kirjurinsa puoleen.
+
+"Hyvä neiti Gray", sanoi hän, "meillä on nyt vaikea tehtävä. Olen
+saanut kirjeen, joka minun on tärkeä kuulla. Minun täytyy pyytää teitä
+lukemaan se minulle, sillä ei tosiaan ole ketään muutakaan, jota
+voisin pyytää. Käsitän varsin hyvin, että tämä on teille vaikeata ja
+tuskallista, tunnette joutuvanne kahden haavoitetun ja toisistaan
+erotetun sydämen välittäjäksi. Ehkä teistä on helpompaa, kun vakuutan,
+ettei koko maailmassa ole toista, jonka huulilta tuskattomammin
+kuuntelisin tämän kirjeen sisällystä, ja kun omilla silmilläni en näe,
+niin ei ole toisia, joiden vähemmän vastahakoisesti sallisin ottavan
+siitä selkoa; ei ole toista ihmistä, jonka tiedän niin ymmärtävästi
+arvostelevan sekä minua että kirjoittajaa ja rehellisesti unohtavan
+kaiken, mikä ei ole annettu kolmannen henkilön tietoon."
+
+"Kiitos, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary.
+
+Garth heittäysi takanojaan varjostaen käsillään kasvojansa.
+
+"No, olkaa hyvä ja alkakaa", sanoi hän. Ja sisar Rosemary alkoi
+selvästi ja tyynesti lukea.
+
+    "_Rakas Garth!_ Kun ette salli minun tulla luoksenne sanoakseni
+    Teille suoraan kahden kesken, mitä sanottava on, minun on pakko
+    kirjoittaa. Teidän on syy, Dal, ja molemmin saamme kärsiä
+    rangaistuksen. Sillä kuinka voin avoimesti Teille kirjoittaa,
+    kun tiedän, että Teistä joka sanaa kuullessanne tuntuu siltä,
+    kuin minä sekoittaisin kolmannen henkilön sellaiseen, jonka
+    mitä pyhimpänä tulisi olla vain Teidän ja minun välistäni. Ja
+    kuitenkin minun täytyy kirjoittaa avoimesti, ja minun täytyy
+    saada Teidät ymmärtämään, sillä Teidän vastainen elämänne samoin
+    kuin omanikin on vastauksessanne tähän kirjeeseen. Minun täytyy
+    kirjoittaa tämä kirje, ikään kuin saatuanne pitäisitte itse tätä
+    kädessänne ja voisitte itse tämän lukea. Siis, ellette voi täysin
+    luottavasti kirjurillenne uskoa sydämiemme salaista tarinaa,
+    pyytäkää häntä antamaan kirje takaisin Teille kääntämättä ensi
+    sivua, ja sallikaa minun itse tulla sanomaan Teille kaikki muu."
+
+"Nyt olen sivun lopussa", sanoi sisar Rosemary ja odotti.
+
+Garth ei liikahduttanut kättänsä. "Luotan teihin täydellisesti, eikä
+hän saa tulla", sanoi hän.
+
+Sisar Rosemary käänsi sivua ja jatkoi lukemista.
+
+    "Pyydän Teitä muistamaan, että jokainen sana, minkä kirjoitan,
+    on sulaa koristelematonta totuutta. Jos muistelette minua
+    entisestään, myöntänette, etten ole luonnostani valheellinen enkä
+    yleensä helposti taivu kieräilyyn. Mutta, Garth, minä olen kerran
+    valehdellut Teille, ja tuo onneton valhe, ainoana poikkeuksena
+    säännöstä, vahvistaa todeksi, että täydellinen ja pettämätön
+    luottamus on aina vallinnut välillämme ja, suokoon Jumala, on
+    vallitseva vastakin. Tunnustukseni tässä kirjeessä koskee juuri
+    tuota valhetta, ja tuskin minun tarvinnee pyytää Teitä ottamaan
+    huomioon, kuinka nöyryyttävää minun on pakottaa tunnustustani
+    kuuntelemaan miestä, joka ei ystävänänsä ole suostunut minua
+    vastaanottamaan. Muistatte kai, etten luonnostani ole nöyrä, vaan
+    minussa on aimo annos ylpeyttä, ja kun huomaatte, miten ankaraa
+    ponnistusta tämän kirjoittaminen minulta vaatii, saatte kenties
+    myös aavistuksen minun rakkauteni suuruudesta. Jumala Teitä
+    siihen auttakoon -- ystäväni, rakkaani, oma onneton poikani!"
+
+Sisar Rosemary lopetti äkkiä, sillä Garth, kuullessaan noin yht'äkkiä
+rakkautta mainittavan sekä Janen odottamattomat, hellät sanat, nousi
+ja otti pari askelta ikkunaan päin ikään kuin paetakseen jotakin liian
+suurta ja voimakasta, mitä ei voinut kestää. Mutta heti seuraavassa
+tuokiossa hän pääsi entiselleen ja istui takaisin paikalleen peittäen
+kokonaan kasvonsa kädellään.
+
+Sisar Rosemary jatkoi kirjeen lukemista.
+
+    "Voi, kuinka väärin olen tehnyt sekä Sinulle että itselleni!
+    Rakkaani, muistathan illan Shenstonen pengermällä, jolloin
+    pyysit minua -- jolloin kutsuit minua -- jolloin _olin_ vaimosi?
+    Garth, jätän nämä lauseet sellaisiksi kuin ne tulivat paperille
+    koettaessani saada sanotuksi totuutta. En pyyhi niitä pois, jätän
+    ne sinun luettaviksesi, sillä näethän, Garth, pääsin lopulta
+    totuuteen.
+
+    Minä _olin_ sinun vaimosi. En sitä silloin ymmärtänyt. Olin
+    vallan ylettömästi hämmästynyt, uskomattoman kokematon
+    tunneasioissa ja sellaisen tunnetulvan pyörryttämä, että se vei
+    pohjan jalkaini alta ja oli vähällä niellä minut kokonaan. Mutta
+    silloinkin minun sieluni nousi ja kumarsi Sinua miehenäni ja
+    valtiaanani. Ja kun pidit minua syleilyysi suljettuna ja rakas
+    pääsi lepäsi sydämelläni, tunsin ensi kerran mitä tarkoittaa sana
+    hurmaus, enkä olisi taivaalta muuta ihanampaa lahjaa osannut
+    rukoilla kuin noiden silmänräpäysten pidentämistä tuntikausiksi."
+
+Sisar Rosemaryn rauhallinen ääni katkesi äkkiä, ja lukeminen keskeytyi.
+Garth oli etunojallaan, kasvot käsien peitossa. Kyyneletön nyyhkytys
+värisytti häntä juuri, kun sisar Rosemaryn ääni petti.
+
+Garth tointui ensin. Nostamatta päätään hän ojensi suojelevan
+osaaottavasti ja sydämellisesti kätensä pöydän yli.
+
+"Tyttö parka", sanoi hän. "Olen kovin pahoillani. Tämä koskee liiaksi
+teihin. Kunpa kirje olisikin tullut Brandin ollessa vielä täällä.
+Pelkään, että teidän sittenkin täytyy jatkaa, mutta koettakaa lukea
+ajattelematta sitä laisinkaan. Jättäkää ajatteleminen tykkänään minun
+osakseni."
+
+Ja sisar Rosemary jatkoi:
+
+    "Kun kuutamovalossa nostit pääsi ja katsoit minuun kauan ja
+    vakavasti -- oi noita rakkaita silmiäsi -- herätti katseesi
+    minussa yhtäkkiä itsetajunnan. Oman ilmeisen rumuuteni tietoisuus
+    valtasi minut, ja tunsin liiankin selvästi, kuinka vähän nuo
+    rakkaat silmät löysivät minusta sellaista, mikä saattoi aiheuttaa
+    niiden ihailevan ilmeen. Kainostuen ja häpeissäni painoin pääsi
+    takaisin povelleni, jotta sain silmäsi peittoon, ja nyt minulle
+    on kyllä selvänä, että Sinä tietysti selitit tämän liikkeen aivan
+    toisin. Garth, vakuutan Sinulle, että silloin, kun nostit pääsi
+    toisen kerran ja sanoit: 'Minun vaimoni', silloin vasta ensi
+    kerran johtui mieleeni, että se, mitä oli tapahtunut, tarkoitti
+    -- avioliittoa. Tiedän kyllä, että tämä kaikki saattoi tuntua
+    suorastaan uskomattomalta ja oli pikemmin kahdeksantoistavuotiaan
+    lapsen kuin kolmikymmenvuotiaan naisen mukaista. Mutta Sinun
+    täytyy muistaa, että siihen hetkeen asti seurusteluni miesten
+    kanssa oli supistunut kädenpuristukseen, sydämelliseen
+    toveruuteen ja silloin tällöin saamaani tai antamaani
+    olantaputukseen. Älä unohda, rakas, että aina edelliseen viikkoon
+    asti Sinä itse kuuluit niihin nuorukaisiin, jotka sanoivat
+    minua 'vanhaksi kelpo Janeksi', ja oikein tuttavallisesti kun
+    tarinoitiin, sanoit 'oma veikkoseni'. Älä unohda, että aina
+    olin pitänyt Sinua itseäni monta vuotta nuorempana, ja vaikka
+    ihmeellisen suloinen side oli yhdistänyt meitä Overdenen
+    konsertti-illasta asti, en ollut ymmärtänyt sitä rakkaudeksi.
+    No niin -- muistat, että pyysin kahtatoista tuntia saadakseni
+    miettiä vastaustani, ja Sinä suostuit siihen heti. Sinä olit koko
+    ajan niin hieno ja jalo, Garth, jätit minut, kun pyysin saada
+    olla yksin, jätit minut tavalla, jota en unohda milloinkaan.
+    Se valaisi minulle, miten Sinunlaisesi miehen rakkaus kohottaa
+    naista, jonka osaksi se tulee. Sen pukuni lieve on siitä pitäen
+    ollut pyhä minulle. Ja puku on aina mukanani, vaikk'en koskaan
+    käytä sitä. -- Toivon kerran saavani Sinulle tarkkaan kuvata
+    niitä tunteja, jotka sitten seurasivat. En voi kirjoittaa niistä.
+    Salli minun aivan lyhyesti ja koko typerään rumuuteensa tälle
+    paperille paljastaa se kurja tosiasia, mikä meidät erotti,
+    muuttaen kajastavan ilon pettymykseksi ja suruksi. Garth -- näin
+    asia oli. Minä en uskonut, että Sinun rakkautesi ajan mittaan
+    kestäisi minun rumuuttani. Tiesin, mikä kauneuden ihailija Sinä
+    olit, kuinka sen aina, muodossa tai toisessa, täytyi ympäröidä
+    Sinua. Otin päiväkirjani, johon aivan sanasta sanaan olin
+    kirjoittanut keskustelumme eräästä rumasta papista, jonka kasvot
+    sisäisen innostuksen hehku oli kirkastanut kauniiksi. Ja Sinä
+    lisäsit, ettet enää milloinkaan voisi pitää häntä rumana, mutta
+    rumana hän pysyi silti. Ja sanoit, etteivät ne olleet sellaisen
+    kasvot, joiden olisi suonut aina aterioilla olevan vastapäätä
+    pöydässä, mutta ettei Sinulle onneksi pantu moista koettelemusta,
+    mikä Sinulle olisikin ollut sulaa kärsimystä.
+
+    Tämä oli minusta hyvin mielenkiintoista silloin, ja minua huvitti
+    niin se välitön tapa, miten kerroit tästä kaikkein rumimmalle
+    naistuttavallesi, että kirjoitin sen hyvin seikkaperäisesti
+    päiväkirjaani. Kaikeksi onnettomuudeksi luin taas ne sanat tuona
+    ratkaisevana yönä, luin uudelleen ja uudelleen, kunnes ne ihan
+    syöpyivät aivoihini. Sitten -- sellaista on naisessa heräävä
+    itsensätarkkaaminen, kun hän tuntee olevansa rakastettu ja
+    kaivattu -- sytytin kaikki kuvastimeni ympärillä olevat valkeat
+    ja tutkin arvostellen ja tarkasti kasvoja, joita Sinun vuodesta
+    vuoteen joka päivä olisi katseltava vastapäätäsi aamiaispöydässä,
+    jos minä seuraavana aamuna antaisin myöntävän vastauksen.
+    Rakkahin, en katsellut itseäni Sinun silmilläsi silloin, kuten,
+    Jumalan kiitos, olen tehnyt sittemmin. Enkä luullut Sinun
+    rakkautesi kestävän koetusta. Luulottelin säästäväni meidät
+    molemmat vastaisilta pettymyksiltä ja onnettomuudelta rohkeasti
+    hylkäämällä olevaisen onnen. Rakkaani, tämä tuntuu Sinusta
+    kylmän laskelmalliselta ja pikkumaiselta, niin arvottomalta sen
+    suuren rakkauden rinnalla, jota minulle tuhlasit. Mutta muista,
+    vuosikausia oli Sinun erinomainen miellyttävyytesi ja kauneutesi
+    ollut minulle ilon lähteenä, ja olin kuvitellut Sinun menevän
+    naimisiin esimerkiksi kukoistavan ja viehkeän Pauline Listerin
+    kanssa. Sairaalloisesti itseäni tarkaten sanoin: 'Tämä nuori
+    Apolloko sidottuna minunkaltaiseeni, joka en ole minkäännäköinen;
+    hän käy vuosi vuodelta kauniimmaksi, minä vanhemmaksi ja
+    rumemmaksi?' Voi, rakkaani! Tämä tuntuu nyt niin arvottomalta,
+    kun tunnemme rakkautemme. Mutta sinä yönä se tuntui järkevältä
+    ja oikealta. Ja lopuksi, vaikka sydämeni vuoti verta ja käteni
+    vaipuivat raskaina ajatellessani iloa, mikä niiltä riistettiin,
+    päätin vastata hylkäävästi. Usko minua, en vähintäkään
+    aavistanut, miten se Sinuun koski. Luulin, että löytäisit heti
+    toisen ihastuksen ja siirtäisit rakkauteni toiseen, joka kaikin
+    tavoin paremmin vastaisi vaatimuksiasi. Rehellisesti, Garth,
+    luulin yksin jääväni lohduttomaksi. -- Sitten tuli kysymys: mitä
+    sanoa syyksi. Tiesin, että jos sanoin todellisen syyn, kumoaisit
+    sen mitättömänä ja selittäisit niin lämpimin sanoin minun olevan
+    väärässä, että minun olisi ollut väkisinkin antautuminen. Kun
+    siis aivan todenteolla tahdoin pelastaa sekä Sinut että itseni
+    joutumasta vaaraan, valehtelin Sinulle, rakkahin ystäväni.
+    Valehtelin Sinulle, jota koko olemukseni kunnioitti sydämeni
+    kuninkaana, tahtoni hallitsijana, joka olit kaikkeni rakkaudessa
+    ja elämässä -- Sinulle sanoin: 'En voi mennä naimisiin nuoren
+    pojan kanssa'! Rakkahin! En koeta silittää tekoani. En puolusta
+    sitä. Tunnustan vain sen Sinulle luottaen jalouteesi, niin että
+    myönnät, ettei mikään muu syy olisi Sinuun tehonnut. Voi Jane
+    parka, yksin ja epätoivoisena! Olisitpa nähnyt hänet, kun hän
+    pienessä kirkossa kutsui Sinua takaisin peruuttaen sanansa ja
+    antaen lupauksensa, kaipauksesta kuolemantuskaisena, kuunnellen,
+    etkö kääntyisi takaisin. Mutta minun Garthini ei kuulu niihin,
+    jotka seisovat ja odottavat naisen epäröimisen kynnysmatolla.
+
+    Seuraava yksinäinen vuosi vei hermoni niin piloille, että Deryck
+    Brand sanoi minun menevän vallan riekaleiksi ja määräsi lähtemään
+    ulkomaille. Matkustin kuten tiedät, ja uudet olot voimakkaine
+    vaikutelmineen muuttivat elämänkatsomukseni terveemmäksi.
+    Viime marraskuussa Egyptissä suuren pyramidin huipulla minä
+    lopullisesti tunsin, etten voinut kauemmin elää ilman Sinua. Ei
+    minulle ollut selvää, että olin tehnyt väärin, mutta kaipasin
+    Sinun rakkauttasi, kaipasin saada tuhlata omaani Sinulle,
+    rakkaani, niin että tunsin omaavani uskallusta mihin tahansa.
+    Päätin palata ensimmäisellä laivalla kotimaahan ja lähettää
+    sanan Sinulle. Silloin -- oi, oma rakkaani -- minä sain kuulla.
+    Kirjoitin Sinulle, mutta Sinä et sallinut minun tulla.
+
+    Tiedän varsin hyvin, että voit nyt sanoa: 'Hän ei luottanut
+    minuun, kun olin näkevä. Nyt, kun en näe, ei hän pelkää enää.'
+    Garth, voit niin sanoa, mutta se ei ole totta. Viime aikoina olen
+    saanut kyllin tuntea, että olen ollut väärässä ja että minun
+    ilman muuta olisi pitänyt luottaa Sinuun. Sanon Sinulle myöhemmin
+    mitä nyt tarkoitan. Nyt voin sanoa ainoastaan, että jos Sinun
+    rakkaat säteilevät silmäsi voisivat nähdä, näkisivät ne _nyt_
+    naisen, joka luottavana ja aivan epäilyksettä on kokonaan Sinun.
+    Jos häntä kasvonsa ja muu ulkomuotonsa epäilyttääkin, sanoo hän
+    vallan yksinkertaisesti: 'Mutta _hän_ piti niistä ja ne ovat
+    _hänen_. Ei minulla ole oikeutta arvostella niitä. Jos hän ne
+    haluaa, eivät ne olekaan enää minun, vaan hänen.' Rakkaani, en
+    voi nyt kertoa, miten tulin tähän varmuuteen. Mutta olen saanut
+    eittämättömiä todisteita Sinun uskollisuudestasi ja rakkaudestasi.
+
+    Nyt on siis aivan yksinkertaisesti kysymyksessä: Voitko antaa
+    minulle anteeksi? Jos voit antaa anteeksi minulle, voin tulla
+    heti luoksesi. Jos pidät menettelyäni anteeksiantamattomana,
+    pysyn loitolla. Mutta oma rakkaani -- povi, jolle kerran painoit
+    pääsi, odottaa Sinua täynnä yksinäisten vuosien haikeata
+    ikävöimistä. Jos sitä kaipaat, älä työnnä sitä luotasi.
+
+    Kirjoita minulle vain yksi sana, omin käsin: 'Anteeksiannettu.'
+    Muuta en pyydä. Kun sen saan, tulen heti luoksesi. Älä
+    kirjurillesi sanele kirjettä. En kestä sitä. Kirjoita ainoastaan
+    -- jos vilpittömästi voit sen tehdä -- 'anteeksiannettu' ja
+    lähetä se
+
+                                              _Vaimollesi_."
+
+Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus, kun sisar Rosemary lopetti
+lukemisen pannen kirjeen pöydälle, ja odotti ääneti. Hän mietti
+silmänräpäyksen, voisiko mennä ottamaan lasillisen vettä häiritsemättä
+Garthia, mutta päätti kuitenkin olla menemättä.
+
+Garth kohotti vihdoin päätänsä.
+
+"Hän pyytää minulta mahdottomia", sanoi hän, ja vieno hymy kirkasti
+hänen liikutettuja kasvojansa.
+
+Jane painoi kätensä ristiin rinnalleen.
+
+"Ettekö voi kirjoittaa 'anteeksiannettu'?" kysyi sisar Rosemary
+katkonaisesti.
+
+"En", sanoi Garth. "En voi. Tyttöseni, antakaa minulle arkki paperia ja
+lyijykynä."
+
+Sisar Rosemary asetti ne hänen kätensä viereen.
+
+Garth otti kynän, sai kiinni paperistakin, koetteli vasemmalla
+kädellään sen reunoja, mittasi sen sormillaan, niin että löysi
+keskustan ja kirjoitti suurin, selvin kirjaimin yhden sanan.
+
+"Voiko sen lukea?" kysyi hän ja ojensi paperin pöydän yli sisar
+Rosemarylle.
+
+"Aivan hyvin", sanoi tämä, sillä hän vastasi, ennen kuin kyyneleet
+ennättivät tahrata sen.
+
+'Anteeksiannetun' sijasta oli kirjoitettu 'Rakastettu'.
+
+"Voitteko toimittaa sen heti postiin?" kysyi Garth hiljaa, mutta
+innokkaasti. "Ja hän tulee -- Jumalani, hän tulee! Jos tämä ennättää
+iltajunaan, voi hän olla täällä ylihuomenna!"
+
+Sisar Rosemary otti kirjeen ja sai melkein yliluonnollisin ponnistuksin
+hallituksi äänensä.
+
+"Herra Dalmain", sanoi hän, "kirjeessä on jälkikirjoitus. Siinä on
+'Kirjoita osoitteeksi: Palace Hotel, Aberdeen.'"
+
+Garth hypähti seisomaan, hän oli aivan kiihdyksissä.
+
+"Aberdeenissa?" huudahti hän. "Jane Aberdeenissa! Oi, Jumalani! Jos hän
+saa tämän paperin huomenaamulla, voi hän olla täällä milloin tahansa jo
+päivällä. Jane! Jane! Rakas pikku Rosemary! Kuuletteko te? Jane tulee
+huomenna. Enkö minä teille sanonut, että tänään tapahtuu jotakin? Te
+ja Simpson olitte liiaksi brittiläisiä ymmärtääksenne, mutta Margery
+ymmärsi, ja metsä kertoi, että ilo oli tulossa tuskan takaa. Voiko sen
+saada heti postiin, neiti Gray?"
+
+Hän oli jälleen vapputuulella. Hänen kasvonsa loistivat. Hänen koko
+olennossaan oli sähköistä odotusta. Sisar Rosemary istui pöydän
+vieressä käsi poskella katsellen häntä. Hellä hymy leikki huulilla,
+mutta se ei ollut niiden kasvojen eikä sen vartalon mukainen, jollaiset
+Garth kuvitteli hänellä olevan; siitä uhkui täysin kypsän ja ylevän
+rakkauden kirkkaanhehkuisaa odotusta.
+
+"Menen itse viemään sen postiin, herra Dalmain", virkkoi hän. "Kävely
+tekee hyvää ja ennätän takaisin teen ajaksi."
+
+Mutta postiasemalle päästyään hän ei lähettänytkään Garthin
+kirjoittamaa sanaa. Hän oli kätkenyt sen poveensa. Mutta hän lähetti
+kaksi sähkösanomaa. Toinen kuului:
+
+            "Meldrumin Herttuatar.
+               Palace Hotel, Aberdeen.
+    Tulkaa kaikella muotoa tänä iltana 5.50-junalla."
+
+Toisessa:
+
+            "Tohtori Deryck Brand.
+               Wimpole Street, London.
+    Kaikki hyvin."
+
+
+
+
+Kolmaskymmenesviides luku.
+
+SISAR ROSEMARY SAA PALKKANSA.
+
+
+"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary lempeästi, mutta päättävästi,
+"minä tosiaankin toivon, että pysytte alallanne ja pidätte mielessänne,
+että teidän nyt on juotava teenne. Ettehän te voi muistaa, missä mikin
+on, jos tuolla tavoin nousette ja alinomaa siirtelette tuolianne.
+Ja kun äsken koputitte pöytään kiinnittääkseni huomioni -- vaikka
+muutenkin jo aivan levottomana seurasin liikkeitänne -- olitte vähällä
+kaataa teenne, ja minunkin kupistani läikkyi jo melkolailla lautaselle.
+Ellette nyt heti ole kauniisti, pyydän Margeryltä leukatilkkua ja panen
+teidät korkeaan lastentuoliin."
+
+Garth suoristi jalkansa, nosti kätensä koholle päänsä yli ja heittäytyi
+makeasti nauraen takakenoon.
+
+"Ja silloin minä sanoisin: 'Hyvä, kulta sisar, päästäkää minut pois!'
+Teistä vasta äreä on tullut viime aikoina! Ja te kun olitte ennen
+vallan kiusoittavan huomaavainen! Te varmaankin vastaisitte: 'Kyllä,
+Garthie herra, jos vain luette kauniisti ruokarukouksenne!' Oletteko te
+kuullut tarinaa Tommystä, jonka piti lukea ruokarukouksensa?"
+
+"Te olette kertonut sen minulle jo kahdesti viimeisten
+neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa", sanoi sisar Rosemary
+säyseästi.
+
+"Voi, mikä vahinko! Olisin nyt juuri niin mielelläni kertonut sen
+teille. Jos te olisitte ollut sellainen lempeä ja osaaottavainen
+olento, millaiseksi tohtori Deryck teidät kuvasi, olisitte vastannut:
+'En, mutta olisi oikein hauskaa kuulla se.'"
+
+"En, mutta olisi oikein hauskaa kuulla se!" sanoi sisar Rosemary.
+
+"Vasta minun neuvostani! Jotta tuolla tuommoisella olisi jonkinlaista
+arvoa, täytyy sen tulla ihan itsestään. Mutta lastentuoleista muistan
+-- kun te noin hulluttelette, on äänenne aivan kuin Janen ja koko
+puhetapanne aivan kuin Janen -- kas mun peruukkini! Tiedättekö, se
+on herttuattaren ainoa omintakainen pikku kirous. Kaikki muu on
+lainatavaraa. Ja kun hän sanoo: 'Kas mun peruukkini!' koetamme kaikki
+olla katsomatta siihen. Se kun on tavallisesti hieman kallellaan.
+Tukaani nykii sitä. Se on niin kovin hellä, tuo lintu kulta!"
+
+"No, tehkää hyvin ja antakaa minulle paahtoleipää", sanoi sisar
+Rosemary, "älkääkä enää kertoko minulle kaikenmaailman juttuja
+herttuattaresta. Ei! Siinä on ohuita voileipiä. Sanoinhan minä, että
+te hukkaatte johtomerkkinne! Paahtoleipä on lämpimässä astiassa
+oikealla puolallanne. Otaksutaan nyt, että minä olen neiti Champion, ja
+ojentakaa se minulle aivan yhtä hienon kohteliaasti, kuin ojennatte sen
+huomenna tähän aikaan hänelle."
+
+"On helppoa luulotella teitä Janeksi, kun kuulee äänenne" sanoi Garth,
+"ja kuitenkin -- en minä oikein tiedä. En ole teitä koskaan oikeastaan
+vertaillut Janeen. Vanha Rob sanoi kerran lauseen, joka antoi minulle
+teistä vallan erilaisen kuvan. Hän sanoi, että teillä on vallaton ja
+vaalea, silkinhieno tukka. Eikä kukaan ihminen voi kuvitella Janella
+olevan vallattoman, silkinhienon tukan! Ja minä luulen, että ne sanat
+pelastivatkin koko tilanteen. Sillä teidän äänenne olisi muuten tehnyt
+minut hulluksi noina ensi päivinä. Väliin ihmettelin itsekseni, oliko
+mahdollista, että milloinkaan voin tottua siihen. Nyt ymmärrätte
+mistä syystä, eikö niin? Ja taas toisaalta, ei se ole hänen äänensä
+kaltainen. Hänen on syvempi, ja toisinaan hän niin herttaisen hauskasti
+venyttää puhettaan eikä suinkaan säästä höystäviä letkauksiakaan, ja
+te olette niin kovin siivo pikku olento, jolla on, kuten joku opettaja
+sanoisi, 'perin selvä ääntämistapa'. Olisi tosiaan hauskaa kuulla
+teidän ja Janen keskustelevan! Ja kuitenkin -- en minä oikein tiedä.
+Minä olisin kuin tulisilla hiilillä koko ajan."
+
+"Minkä tähden?"
+
+"Pelkäisin niin kauheasti, että te ette pitäisi toisistanne.
+Katsokaahan, _te_ olette eräällä tavalla ollut minulle suurempiarvoinen
+kuin kukaan muu koko maailmassa, mutta, mutta _hän_ -- niin, hän
+on minun koko maailmani", sanoi Garth välittömästi. "Ja minua niin
+peloittaisi, ettei hän täysin tuntisi teidän suurta arvoanne ettekä te
+oikein ymmärtäisi häntä. Hänellä on erikoinen tapa silmäillä ihmistä
+ihan kiireestä kantapäähän, eivätkä naiset voi sietää sitä, eivät
+erittäinkään sellaiset somat, pienet hepeneiset. He tuntevat, että hän
+näkee kaiken, mikä lähtee helposti irti!"
+
+"Ei minulta mitään helposti lähde irti", mutisi sisar Rosemary, "paitsi
+potilaani, joka ei pysy paikoillaan tuolissaan."
+
+"Kerran", jatkoi Garth, äänessä rattoisuus, joka tiesi aina juttua,
+missä Janellakin oli osansa, "kun meitä oli iso joukko vieraita
+Overdenessa, oli siellä eräs pieni kauhean hupsu naikkonen. Emme
+voineet keksiä muuta syytä siihen, miksi hänet oli kutsuttu
+herttuattaren 'hienojen vieraitten' seuraan, kuin sen, että herttuatar
+ylen mielellään matki häntä ja kertoi juttuja hänestä. Emmekä me taas
+olisi mitenkään älynneet, kuinka verratonta matkinta oli, ellemme
+olisi nähneet itse ihmistä. Hän oli koko lailla hauskannäköinen,
+käherretty, vahanukkemainen ja levoton hupsakka, joka ajatteli aina
+ulkomuotoansa eikä sallinut juuri muidenkaan sitä unohtaa. Melkein
+jokainen hänen lauseensa viittasi siihen. Me saimme siitä kylliksemme
+ja pyysimme Janea jollakin keinoin pitämään huolta, että hän olisi
+vaiti. Mutta Jane sanoi: 'Ei se, pojat, teille pahaa tee, ja hänestä
+se on hauskaa. Antakaa te hänen olla!' Jane oli aina aivan erikoisen
+ystävällinen henkilöille, joita hän otaksui herttuattaren kutsuneen
+saadakseen jälkeenpäin aihetta pilantekoon. Jane inhosi sellaista.
+Hän ei voinut niin kovin paljon sanoa tädilleen, mutta meidän ei
+ollut hyvä yllyttää herttuatarta Janen kuullen. No niin -- eräänä
+iltana, teen jälkeen, pieni joukko meitä odotti Janea alahallissa,
+valkean ympärillä: oli vähän puhumista hänelle. Oli joulunaika.
+Puut räiskyivät iloisesti uunissa. Punaiset samettiuutimet olivat
+alaslaskettuina ja peittivät pengermälle vievän oven ja sen molemmin
+puolin olevat ikkunat. Tommy istui orrellaan keskellämme ja piti
+tarkasti silmällä savukkeiden päitä. Ulkona oli kaikki lumen peitossa;
+vallitsi omituinen hiljaisuus, niin että puhe ja nauru sisällä tuntui
+juuri vastakohdan vuoksi tavallista hilpeämmältä ja rattoisammalta --
+tiedättehän tuon _läpitunkevan_ hiljaisuuden, jolloin puita ja peltoja
+ja polkuja peittää jalan vahvuinen, kimalteleva valkovaippa. Joka
+vuosi minä aina yhtä hartaasti odotan -- mutta minähän unohdin!...
+Ajatelkaa, en koskaan enää näe lunta!... Mitä siitä. On jo jotakin
+sekin, että muistaa nähneensä sitä, ja nyt minä kuulen tuon ihmeellisen
+lumenhiljaisuuden selvemmin kuin ennen. Ennen kuin muut vetävät
+sälekaihtimet ikkunoista, voin minä jo kenties sanoa: 'Tänä yönä on
+satanut lunta!' Mistä minä kerroinkaan. Jaa -- niin, jo muistankin.
+Pikku rouva Hupsakasta. Niin, kaikki naiset olivat menneet pukeutumaan,
+paitsi Jane, joka ei milloinkaan tarvinnut siihen enempää kuin puoli
+tuntia, ja Hupsakka oli veikeän iloinen, teennäisesti nimittäin,
+luullen itseänsä siksi vetovoimaksi, joka meitä hallissa pidätteli.
+Asianlaita oli näet sellainen, että me odotimme Janea puhuaksemme
+hänelle eräästä uutisesta, jonka juuri olimme kuulleet. Se koski erästä
+nuorta kaartilaista, joka oli joutunut selkkauksiin, jotka vaativat
+ankaranpuoleista rangaistusta. Hänen everstinsä oli Janen hyvä tuttava,
+ja me arvelimme, että Jane kyllä puhuu hänen puolestaan ja parantaa
+hiukan Billy paran asioita. Niin että rouva Hupsakka oli oikeastaan
+pahana haittana, vaikk'ei tiennyt sitä. Jane istui selin meihin, jalat
+uuninristikolla, liepeet käärittyinä polville. Niin, katsokaa, toinen
+hame oli alla, kaunis, silkkinen, missä oli monen monet poimurivit
+-- sitä olisikin luullut pidettävän päälläpäin. Mutta Janen paras ei
+koskaan ollut päälläpäin, -- hän piti sen aina piilossa. En tarkoita
+nyt vaatteita, vaan häntä itseään. No niin, pikku Hupsakka rupatti
+-- ei hän koskaan puhunut -- itsestään ja omista valloituksistaan
+aavistamatta lainkaan, kuinka me toivottelimme häntä niin pitkälle
+kuin pippuri kasvaa. Jane luki yhä iltalehtiä, mutta tunsi ilmassa
+jotakin levotonta. Ja kesken kaiken -- mutta sitähän minä en saakaan
+kertoa. Jane vaati näet meiltä lupauksen, ettemme koskaan kertoisi
+sitä. Hän piti sitä sopimattomana tuota toista naista kohtaan.
+Hätimmiten ennätimme tehdä hänelle selkoa asiasta, ja hän joudutti
+vielä iltapostiin kirjeen, joka pelasti Billyn rangaistuksesta, mutta
+hän tuli silti ajoissa päivälliselle ja oli paremmin pukeutunut kuin
+yksikään toinen. Meistä oli koko harmillista, että meidän oli täytynyt
+antaa lupauksemme, sillä jok'ikinen meistä oli toivonut pääsevänsä
+ensimmäisenä kertomaan jutun herttuattarelle. Mutta nähkäähän, täytyy
+aina tehdä niinkuin Jane sanoo."
+
+"Miksi niin?"
+
+"En minä tiedä. En osaa selittää. Jos tuntisitte hänet, ei teidän
+tavitsisi kysyä. Kaakkua, neiti Gray?"
+
+"Ei kiitos. Oikein tällä kertaa."
+
+"Taas! Noin juuri olisi Janekin sanonut: 'Oikein tällä kertaa.' Ei
+olisi lainkaan outoa, jos nyt neljä viikkoa pidettyäni teidän ääntänne
+hänen äänensä kaltaisena huomenna ajattelisin, että hänen äänensä
+muistuttaa teidän ääntänne."
+
+"Voi, ette ensinkään", sanoi sisar Rosemary. "Kun hän on teidän
+kanssanne, ette muuta muistakaan."
+
+"Muistan maarin", huudahti Garth. "Ja hyvä pikku Rosemary, kaipaan
+teitä kauheasti. Ei kukaan -- ei _hänkään_ -- voi täyttää teidän
+sijaanne. Ja tiedättekö", hän nojasi eteenpäin, ja huolestunut ilme
+varjosi hänen iloisia kasvojansa, "minä alan käydä levottomaksi. Hän ei
+ole nähnyt minua onnettomuuden jälkeen. Pelkään, että hän kauhistuu.
+Luuletteko minun hänen mielestään kovasti muuttuneen?"
+
+Jane katsoi sokeata, jonka kasvot niin huolestuneen näköisinä olivat
+häneen päin. Hän muisti sen aamun samassa huoneessa, jolloin Garth,
+luullen olevansa kahden tohtori Robin kanssa, käänsi kasvonsa seinästä
+päin ja kohosi istualleen puhelemaan, ja jolloin hän ensi kerran näki
+hänen kasvonsa. Hän muisti kääntyneensä uuniin päin, jotta ei tohtori
+Rob näkisi kyynelten vierivän pitkin hänen poskiansa. Hän katsoi
+uudelleen Garthiin -- ensi kerran todella tajuten, että tämän kasvot
+olivat tärviöllä; ja kaikki vain hänen tähtensä -- ylen valtava hellyys
+täytti hänen sydämensä. Hän vilkaisi kelloon. Hän ei kestäisi tätä enää
+kauan.
+
+"Ovatko ne perin kauhean näköiset?" kysyi Garth ja ääni värisi.
+
+"En voi mennä toisen puolesta takuuseen", sanoi sisar Rosemary, "mutta
+luulisin, että aivan tuollaisinaan teidän kasvonne ovat hänelle
+ainaiseksi iloksi."
+
+Garth punastui. Hän tunsi iloa ja helpotusta, mutta samalla myös pientä
+hämmästystä. Sisar Rosemaryn äänessä oli sävy, jonka perille hän ei
+oikein päässyt.
+
+"Mutta sitten vielä, hän ei ole tottunut minun sokeantapoihini", jatkoi
+hän. "Pelkään, että näytän hänestä kovin avuttomalta ja kopelolta.
+Hän ei ole käynyt pimeyden maassa niinkuin te ja minä. Hän ei tunne
+kaikkia meidän rihmojamme, loviamme ja muita laitteitamme. Hyvä pikku
+Rosemary, luvatkaa, että te ette jätä minua huomenna. Minä kaipaan
+häntä -- Jumala yksin tietää, kuinka häntä kaipaan -- mutta minua alkaa
+puolittain peloittaa. Kaikki on tietenkin oleva ihmeellisen ihanaa,
+mutta jokapäiväisen elämä pikkuasioissa tarvitsen sentään teitä vielä.
+Ensiksi tuntui varsin sopivalta, että olitte järjestänyt lähtönne juuri
+siksi, kun hän tuli, mutta nyt, juuri sen tähden, että hän tulee, en
+voi antaa teidän mennä. On oleva aivan sanoin selittämättömän ihanaa,
+että hän on luonani, mutta se ei ole samaa kuin teidän läsnäolonne."
+
+Sisar Rosemary sai näin palkkansa, ja se oli hänestä vallan ylellinen.
+
+Heti kun hän kykeni puhumaan, sanoi hän hiljaa: "Älkää nyt liioitelko,
+herra Dalmain. Uskokaa minua, kun olette ollut hänen kanssansa viitisen
+minuuttia, tuntuu teistä siltä, kuin minäkin olisin ollut luonanne.
+Ja mistä tiedätte, vaikka hänkin olisi käynyt pimeyden maassa?
+Sairaanhoitajatar tekee sellaista ammattiharrastuksesta, sillä hän
+tahtoo onnistua hoidossaan. Nainen, joka rakastaa teitä, tekee sen
+rakkaudesta teihin."
+
+"Se olisi kyllä hänen tapaistaan", sanoi Garth nojaten taaksepäin,
+kasvoilla suuren tyytyväisyyden ilme. "Voi Jane! Jane! Hän tulee! Hän
+tulee!" Sisar Rosemary katsoi kelloa.
+
+"Varmasti! Hän tulee", virkkoi hän, ja vaikka ääni oli luja, kädet
+vapisivat. "Ja koska tämä nyt on viimeinen ilta, jonka vietämme yhdessä
+vallan samanlaisissa olosuhteissa kuin näinä kuluneina viikkoina, niin
+suostutteko erääseen ehdotukseen? Minun täytyy nyt mennä yläkertaan
+panemaan tavaroita matkalaukkuun ja järjestelemään yhtä ja toista.
+Mutta ettekö voisi pukeutua jo aikaisin? Minäkin tekisin sitten niin,
+ja jos voisitte tulla kirjastoon puoli seitsemän aikaan, niin voisimme
+hiukan soittaa ennen päivällistä."
+
+"Miksen, vallan hyvin", sanoi Garth. "Minulle on yhdentekevää, milloin
+pukeudun, ja kun on soitosta puhe, olen aina valmis. Mutta uskokaa nyt,
+minä en tahdo, että te panette tavaroita matkalaukkuun."
+
+"No, minähän oikeastaan vain asettelen kaikenlaista tieltä pois
+korjuun."
+
+"Samaahan se on, lähtövalmistusta. Mutta te olette luvannut, ettette
+lähde, ennen kuin hän tulee."
+
+"Enkä lähde -- ennen kuin hän tulee."
+
+"Ja kerrotte hänelle kaikki, mitä hänen tarvitsee tietää?"
+
+"Kaikki, mitä minä tiedän ja mikä tuottaa teille mukavuutta."
+
+"Ettekä jätä minua, ennen kuin olen todellakin -- kuinka sanoisin --
+oikein raiteillani."
+
+"En jätä teitä niin kauan kuin te tarvitsette minua", sanoi sisar
+Rosemary Gray. Ja jälleen Garth oli huomaavinaan omituisen sävyn hänen
+äänessään. Hän nousi ja meni sinne päin, missä luuli sisaren seisovan.
+
+"Tiedättekö, te olette sitten oikea aarteiden aarre", sanoi hän
+liikutettuna ja ojensi molemmat kätensä neiti Grayta kohden. "Antakaa
+kerran kätenne minulle, pikku Rosemary. Tahtoisin koettaa kiittää
+teitä."
+
+Sisar Rosemary epäröi. Kaksi voimakasta, jäntevää kättä -- voimakkaat
+ja jäntevät, vaikka parhaillaan vapisivatkin -- oli painumaisillaan
+Garthin käsiin, mutta peräytyivät viime tingassa. Ei ollut vielä Janen
+aika. Oli sisar Rosemaryn menestyksen ja voiton hetki. Sitä ei saanut
+riistää häneltä.
+
+"Tänä iltana", sanoi hän lempeästi, "kun olemme vähän aikaa soitelleet
+-- puristamme toistemme kättä. Mutta olkaa varovainen. Ette löydä
+oikeaan. Odottakaa. Kas tässä on puutarharihma, heti vasemmalla. Menkää
+hiukan raittiiseen ilmaan pengermälle ja laulakaa se sama laulu, jota
+kuulin teidän aamulla laulavan ikkunani alla. Ja nyt, kun tiedätte mitä
+'tapahtuu', kuluu tämä kaunis vappuilta suloisen odotuksen vallassa.
+Näkemiin, herra Dalmain -- tunnin kuluttua."
+
+"Mikä pikku Rosemaryn oikein on?" kummeksi Garth kouriessaan keppiänsä
+ikkunanpuoleisesta nurkasta. "Tuskin me kauankaan aikaa olisimme
+voineet jatkaa entiseen tapaan sen jälkeen, kun hän palasi postista."
+
+Hän käveli synkkä, levoton ilme kasvoillaan. Yht'äkkiä se kirkastui,
+hän pysähtyi ja nauroi. "Hölmö!" sanoi hän. "Olet sinä oikea hölmöjen
+hölmö! Hän ajattelee tietysti tuota nuorta miestänsä. Hän menee
+huomenna hänen luokseen ja ajattelee nyt yksinomaan häntä, niinkuin
+minä ajattelen Janea. Hyvä, rakas, ymmärtäväinen Rosemary! Toivon, että
+mies on hänen arvoisensa. Ei, se on mahdotonta. Toivon miehen tietävän,
+ettei hän ole hänen arvoisensa. Se on kohdallisempaa. Kunpa mies nyt
+vain ottaisi hänet vastaan niinkuin hän toivoo. Mutta joka tapauksessa
+minua harmittaa, että Rosemary menee hänen luokseen. 'Hirteen koko
+mies!' sanoisi Tommy."
+
+
+
+
+Kolmaskymmeneskuudes luku.
+
+"RUKOUSNAUHA" SELVITTÄÄ.
+
+
+Simpson kulki hallin läpi vähän ennen puolta seitsemää. Hän oli
+jättänyt isäntänsä kirjastoon. Hän kuuli kahinaa kohdaltansa ylhäältä,
+ja katsoessaan sinne hän näki kookkaan olennon tulevan alas leveitä
+tammiportaita.
+
+Simpson seisoi kuin puusta pudonneena. Ei häntä niinkään hämmästyttänyt
+pehmeä musta iltapuku laahuksineen ja hienoine povipitseineen kuin
+rauhallisten kasvojen varma ja hallitseva ilme.
+
+"Simpson", sanoi Jane, "minun tätini, Meldrumin herttuatar, ja hänen
+kamarineitsyensä ja palvelijansa sekä melkoinen määrä matkakapineita
+saapuu Aberdeeniin noin puoli kahdeksalta. Rouva Graem tietää kyllä
+laittaa huoneet kuntoon, ja James on saanut käskyn toimittaa asemalle
+vastaan sekä vaunut että tavarakärryt. Herttuatar ei pidä autoista. Kun
+hänen armonsa saapuu, voitte viedä hänet kirjastoon. Päivällisen syömme
+ruokasalissa neljännestä yli kahdeksan. Sillä välin herra Dalmainilla
+ja minulla on erikoisia asioita, eikä meitä saa millään ehdolla häiritä
+ennen herttuattaren tuloa. Ymmärrättehän?"
+
+"Kyllä, neiti -- armollinen neiti", änkytti Simpson. Hän oli
+aikoinaan, uraansa aloittaessaan, ollut kengänkiilloittajana eräässä
+herttuallisessa perheessä ja piti herttuattaren sisarentyttäriä
+henkilöinä, joille oli kumarrettava hyvin syvään.
+
+Jane hymyili. "Neiti riittää, Simpson", sanoi hän ja meni kirjastoon.
+
+Garth kuuli hänen astuvan sisään ja vetävän oven kiinni, ja puvun
+kahina sattui heti hänen tarkkoihin korviinsa.
+
+"Hoho, neiti Gray", sanoi hän. "Joko teidän ammattipukunne nyt on
+matkalaukussa?"
+
+"Jo", vastasi Jane. "Sanoinhan, että menin laittamaan kuntoon
+matkalaukkuja."
+
+Hän kulki hitaasti huoneen poikki, pysähtyi roihumatolle ja katseli
+Garthia. Tämä oli iltapuvussa aivan samoin kuin tuona unohtumattomana
+iltana Shenstonessakin, ja kun hän istui takakenossa syvässä
+nojatuolissaan, toinen polvi ristissä toisella, näki Jane hänen
+silkkisukkiensa punaisen raidan.
+
+Jane seisoi ja katseli häntä. Vihdoin oli hänen hetkensä koittanut.
+Mutta nytkin hänen täytyi, Garthin vuoksi, olla varovainen ja
+kärsivällinen.
+
+"En kuullutkaan teidän laulavan", virkkoi hän.
+
+"Ette", vastasi Garth. "Ensiksi minä unohdin. Ja kun muistin,
+askartelivat ajatukseni jo samassa toisaalla, ja muutenkin -- voi,
+neiti Gray! En voi laulaa tänä iltana. Minun sieluni on kaipauksesta
+mykkänä."
+
+"Arvaan sen", sanoi Jane lempeästi, "mutta minä laulan teille."
+
+Garthin kasvot kuvastivat heikkoa hämmästystä. "Laulatteko te?" kysyi
+hän. "Miksette sitten ole ennen laulanut?"
+
+"Kun tulin", sanoi Jane, "kysyi tohtori Rob, soitanko minä. Sanoin:
+'Vähäisen. Siitä hän päätti, että laulankin vähäisen, ja hän kielsi
+varsin jyrkästi minua sekä soittamasta että laulamasta teille vähäisen.
+Hän sanoi, ettei hän tahdo, että teistä tehdään hullu."
+
+Garth purskahti nauramaan.
+
+"Niin vanhan Robbien tapaista", sanoi hän. "Ja hänen kiellostaan
+huolimatta te aiotte nyt tänä iltana uskaltaa 'laulaa vähäisen'
+minulle?"
+
+"Ei, ei siihen mitään uskaltamista tarvita", sanoi Jane. "Laulan vain
+yhden laulun. Tässä on punainen rihma oikealla puolellanne. Ei ole
+mitään teidän ja pianon välillä, ja te istutte aivan päin sitä. Jos
+tahdotte, että lopetan -- voitte tulla."
+
+Hän meni soittokoneen luo ja istui kiertotuolille.
+
+Pianon yli hän voi nähdä Garthin; iloinen hymy leikki tämän
+huulilla. Häntä näyttivät vieläkin huvittavan tohtori Robin
+varovaisuustoimenpiteet.
+
+"Rukousnauhassa" on vain yksi alkusointu. Jane soitti sen tarkaten
+Garthia. Hän näki tämän heti paikalla suoristautuvan, ja kasvot
+ilmaisivat hämmästystä, odotusta, aivan käsittämätöntä yllätystä.
+
+Jane alkoi laulaa. Hänen syvä, laaja äänensä kaikui täyteläisenä ja
+värehtivänä kuin sellon pehmein ääni huoneen herkässä hiljaisuudessa.
+
+    "Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
+    ne talletan helminauhanain,
+    ja helmi helmeltä tarkasti
+    niitä lasken rukousnauhassani.
+
+    Joka helmi on rukoushetkinen --"
+
+Jane keskeytti.
+
+Garth oli noussut. Hän ei virkkanut sanaakaan, mutta lähti umpimähkään
+pianon luo. Jane kääntyi kiertotuolilla ja levitti kätensä häntä
+vastaanottamaan. Garth tavoitti jo soittokoneen. Käsi sattui
+bassokoskettimiin, Ja hän löysi Janen. Hän polvistui, kiersi kätensä
+hänen vyötäisilleen. Jane sulki hänet syliinsä -- ikävöiden, hellänä,
+kuluneiden kovien viikkojen tukahdutetun kaihon vallassa.
+
+Garth kohotti hetkeksi sokeat kasvonsa häntä kohti. "Sinäkö?" sanoi
+hän. _"Sinäkö_ -- koko ajan?"
+
+Sitten hän kätki kasvonsa pehmeihin pitseihin Janen povelle.
+
+"Oi, oma poikani, rakkaani!" sanoi Jane hellästi ja painoi rakasta
+päätä tiukempaan povellensa. "Niin, minä koko ajan, koko ajan hänen
+lähellänsä, hänen yksinäisyydessänsä ja tuskissansa. Kuinka olisin
+voinut pysyä poissa? Mutta Garth! Saan vihdoinkin pitää sinut tässä,
+koskettaa sinua, tuntea sinun olevan siinä! Minä _olen_ luonasi. Voi
+rakkaani, etkö ole oikein varma? Kuka muu sitten voisi näin pitää sinua
+sylissään?... Varo, rakkaani! Tule istumaan sohvalle, minun viereeni!"
+
+Garth nousi ja nosti myös Janen tuolilta, ja he menivät mukavammalle
+istuinpaikalle. Mutta siellä Garth taas heittäysi polvilleen, kiersi
+kätensä Janen uumille ja kätki kasvonsa hänen povellensa.
+
+"Oi, rakkaani, oma rakkaani", sanoi Jane hiljaa ja otti suojelevan
+hellästi hänen päänsä käsiinsä, "on ollut suloista odottaa omaa
+poikaani, auttaa häntä hänen pimeydessänsä ja varjella häntä
+tarpeettomilta kärsimyksiltä. Mutta en voinut tulla -- minä en itse
+voinut tulla -- ennen kuin hän tiesi kaikki, ymmärsi ja antoi anteeksi
+-- ei, ei antanut anteeksi, ymmärsi ja sentään yhä rakasti. Sillä nyt
+hän ymmärtää? Ja antaahan hän anteeksi!... Oi, Garth!... Hiljaa, oma
+rakkaani!... Sinä pelästytät minut!... En, en jätä koskaan sinua, en
+koskaan, koskaan!... Etkö voi sitä ymmärtää?... Silloin minun täytyy
+sanoa se sinulle selvemmin. Nyt, rakkaani, hiljaa ja kuuntele. Vielä
+muutamia päiviä meidän täytyy olla -- niinkuin tähänkin asti, mutta
+nythän oma poikani tietää, että minä olen hänen lähellänsä. Gina
+täti tulee tänä iltana. Hän on täällä puolen tunnin kuluttua. Sitten
+hankimme niin pian kuin suinkin erikoisluvan, menemme naimisiin, ja
+sitten --" Jane pysähtyi, ja mies, joka oli polvillaan hänen edessään,
+kuunteli henkeään pidättäen. -- "Ja sitten", jatkoi Jane hiljaisella,
+hellällä äänellä, jossa värehti pyhien salaisuuksien tuntua, mutta joka
+ei silti takerrellut -- "sitten on minun suurin iloni saada aina olla
+mieheni luona, yötä ja päivää."
+
+Pitkä, hyväilevä hiljaisuus. Tunnekuohu Janen sylissä oli viihdytetty
+rauhaan. Täydellisen rakkauden ikuinen ääni oli kuiskannut: "Vaikene,
+ole hiljaa!" ja niin tuli aivan tyven.
+
+Vihdoin kohotti Garth päänsä. "Ainiaan, ainiaan yhdessä?" sanoi hän.
+"Voi, sehän on jo ikuista valoa!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Simpson tehtävänsä tärkeydestä aivan kalpeana avasi kirjaston oven
+ja ilmoitti: "Hänen armonsa Meldrumin herttuatar", istui Jane pianon
+ääressä hiljaa soitellen haaveellisia säveleitä, ja sorea iltapukuinen
+nuori mies nousi ja kiiruhti tervehtimään vierastaan, lausuen hänet
+sydämellisesti tervetulleeksi.
+
+Herttuatar joko ei nähnyt tai ei ollut näkevinään opastavaa rihmaa. Hän
+tarttui Garthin ojennettuun käteen ja puristi sitä lämpimästi molemmin
+käsin.
+
+"Taivas varjelkoon, rakas Dal! Kuinka te minut ällistytätte! Luulin
+teidän olevan sokean! Ja täällä te vaeltelette ihan ilman muuta aivan
+kuin entinen kaunis Garth ainakin!"
+
+"Rakastettava herttuatar", sanoi Garth ja kumartui suutelemaan vanhoja
+ystävällisiä käsiä, jotka yhä pitelivät hänen kättänsä, "surukseni
+minun täytyy sanoa, etten voi nähdä teitä. Mutta tänään en paljon
+huomaa sokeuttani, sillä pimeyttäni valaisee nyt sanoin kuvaamaton ilo."
+
+"Oho! Vai sieltä se tuuli nyt puhaltaa! No, kenen te sitten aiotte
+naida? Sairaanhoitajattarenneko -- otaksun, että hän on sangen
+kunnioitettava nuori nainen ja omaa mitä parhaimmat suositukset,
+tietysti -- vai tuon Jane heilakanko, joka ilman vähintäkään
+omantunnonvaivaa komentaa täti parkansa valtakunnan toisesta päästä
+toiseen vain sen tähden, että näin on hänelle itselleen mukavinta."
+
+Jane tuli pianon luota ja pisti kätensä rakastettunsa käsikoukkuun.
+
+"Rakas Gina täti", sanoi hän, "mielellännehän te tulitte, sen tiedätte
+itsekin, sillä te pidätte kaikesta, missä vain on jotakin salaperäistä,
+ja olette iloinen, jos sopivana hetkenä voitte ruveta vanhaksi,
+herttaiseksi 'Deus-ex-machinaksi'. Ja Garth taas aikoo naida molemmat;
+sillä he rakastavat molemmat häntä aivan liian paljon voidakseen erota
+hänestä, ja hänenkin näyttää olevan vaikea luopua niin toisesta kuin
+toisestakin."
+
+Herttuatar katseli molempia onnesta säteileviä kasvoja; toisen olivat
+sokeat, toisen iloiset, ylpeät silmät näkivät kahdenkin edestä, ja
+hänen omansa täyttyivät kyynelistä.
+
+"Voi, sun vietävä!" sanoi hän. "No, kyllähän me aina ajattelimme, ettei
+Dalille yksi tyttö riitä; hänen oli saatava usean avut yhtyneinä,
+ja hän luulee nyt ne löytäneensä. Jumala teitä molempia siunatkoon,
+teitä mielettömän onnellisia, ja kyllä minäkin teille siunaukseni
+annan, mutta sitten vasta, kun olen saanut päivällistä. Soita nyt
+sitä hermostuttavaa olentoa, jolla oli poskiparta, ja sano, että
+haluan saada neitsyeni ja huoneeni sekä myös tietää, minne minun
+tukaanini joutui. Niin, minun täytyi se tuoda, Jane. Se on niin hellä,
+lintu kulta! Tiedän kyllä, että se teistä on vain tiellä, mutta en
+tosiaankaan voinut jättää sitä."
+
+
+
+
+Kolmaskymmenesseitsemäs luku.
+
+"TÄMÄN KRISTILLISEN SEURAKUNNAN LÄSNÄOLLESSA."
+
+
+Sanomalehtien perheuutisissa olisi kutsuttu varsin hiljaisiksi
+vihkiäisiksi sitä tilaisuutta, jolloin Garth ja Jane muutamaa päivää
+myöhemmin julistettiin mieheksi ja vaimoksi pienessä episkopaalisessa
+kirkossa ylhäällä vuoristossa.
+
+Läsnäolijat muistelevat niitä pikemminkin ehkä erikoisina kuin
+hiljaisina vihkiäisinä.
+
+Garthista ja Janesta oli pääasia, että heidät niin nopeasti kuin
+mahdollista vihittiin ja jätettiin kahden. He eivät välittäneet
+yksityiskohdista, miten päämäärään päästiin. Jane jätti koko asian
+tohtorin huostaan sangen käytännöllisesti ja kuvaavasti virkkaen:
+"Pitäkää huolta, että kaikki käy kunnolleen, Dicky, ja lähettäkää
+sitten lasku meille."
+
+Herttuatar, oikein uskollisena vanhan ajan ihmisenä, alkoi ajoissa
+puhua hunnuista, oranssinkukista ja valkoisesta silkistä, mutta
+Jane sanoi: "Täti kulta! Kuvitelkaapa minulle oranssinkukkia! Johan
+minä näyttäisin joltakin jouluilveilyn esittäjältä! Enkä minä myös
+milloinkaan käytä huntuja enkä harsoja, en edes autolla ajaessani, ja
+minulla on aina ollut kyllin älyä karttaakseni pukeutumista valkoiseen
+silkkiin."
+
+"Missä puvussa sinä sitten oikein aiot mennä vihille, luonnoton tyttö?"
+kysyi herttuatar.
+
+"Mikä sattuu olemaan ylläni sinä aamuna", vastasi Jane, punoen punaista
+rihmaa, ja vilkaisi ikkunasta sinnepäin, missä Garth istui polttamassa
+pengermällä.
+
+"Onko sinulla aikataulua?" kysyi Meldrumin armo vaarallisen tyynesti.
+"Ja voitko toimittaa minulle vaunut iltapäivällä asemalle?"
+
+"Kun vain annatte käskyn, saatte vaunut asemalle milloin tahansa",
+sanoi Jane tarkastellen, miltä kultainen lanka näytti, jota hän oli
+punonut rihmaansa. "Mutta minne te aiotte lähteä, rakas Gina täti?
+Tiedättehän, että Deryck ja Flower tulevat tänne tänä iltana."
+
+"Minä pesen käteni ja lähden eteläänpäin", sanoi herttuatar suuttuneena.
+
+"Älkää huoliko, täti", sanoi Jane levollisena. "Te olette jo monen
+monta kertaa saanut pestä kätenne minun tähteni, ettekä te saa minua
+kuitenkaan lähtemään niistä."
+
+Sitten hän korotti ääntänsä: "Garth, jos tahdot lähteä kävelemään, niin
+huuda vain minulle. Istun täällä Gina tädin kanssa keskustelemassa
+kapioistani."
+
+"Mitä niistä?" kysyi Garthin iloinen ääni.
+
+"No, niiden täytyy olla valmiina, ennen kuin menee naimisiin", sanoi
+Jane.
+
+"Valmista ne pian sitten", huusi Garth innokkaasti. "Täti rakas",
+sanoi Jane, "emmekö voisi tehdä tällaista sopimusta? Minulla on
+tuolla ylhäällä muutamia aika sieviä pukuja. Antakaa kamarineitsyenne
+tarkastaa ne, ja minkä ikinä te niistä valitsette ja hän tuo minulle
+hääaamuna, sen lupaan pukea ylleni."
+
+Näin oli Janella, kun hän astui kirkkoon, sininen verkapuku, kullalla
+kirjailtu ja pitkälaahuksinen, mikä mainiosti sopi hänen kookkaaseen
+vartaloonsa; liivissä oli syvä, kultakuteinen silkkiedusta ja hienoja
+vanhoja pitsejä kaulassa sekä hihansuissa.
+
+Garth huolehti yhtä paljon vihkipuvustaan kuin Jane oli välinpitämätön
+omastansa. Hän oli niin usein ollut pääkaupunkilaishäissä
+sulhaspoikana, ettei Simpsonin ollut ensinkään vaikeata saada häntä
+aivan viimeisteltyyn vihkiasuun. Ja kaunis hän oli odottaessaan tai
+oikeammin sanoen kuunnellessaan kuorin portaiden vieressä, koska
+morsian saapuisi, ja kun tämä tuli Deryckin käsikoukussa, käänsi Garth
+hiukan päätään ja hymyili.
+
+Herttuatar -- loistavassa purppuranpunaisessa,
+kärpännahkareunusteisessa silkkipuvussa, hatussa valkoisia sulkia ja
+kaulassa jalokivikoristeisia vitjoja, jotka välkkyivät ja kilisivät,
+kun hän kirkon hiljaisuudessa vähänkin liikahti -- istui ensi penkillä
+vasemmalla, valmiina "luovuttamaan" sisarentyttärensä, hän kun oli
+morsiamen lähin sukulainen.
+
+Vastaavalla paikalla toisella puolella, niin lähellä sulhasta kuin
+suinkin, istui Margery Graem mustassa silkkipuvussa, päässä pieni
+silkkinen laskoshattu ja harteilla hieno valkoinen palttinaliina, jonka
+päät olivat ristissä povella, missä uskollinen sydän niin lämpimästi
+oli sykkinyt Garthille aina tämän lapsuusvuosista asti. Hän käänsi
+levottomana päätänsä joka kerta, kun herttuatar helisytteli, mutta
+seurasi muuten tarkasti vihkitoimitusta harvapainoisesta käsikirjasta,
+jota piti helmassaan. Margery ei ollut tottunut episkopaalisiin
+kirkontoimituksiin ja hänellä oli omat epäilyksensä niistä. Ja kun
+toimitus sitten alkoi, kasvoi vannan Margeryn levottomuus todella niin
+tuskaiseksi, että se puhkesi kuuluviin, ja painokkaasti kuiskaten hän
+toisti morsiusparin perässä kaikki vastaukset.
+
+Tohtori Rob, ainoa saatavissa oleva nuorimies, oli sulhaspoikana,
+vaikka Jane oli tosin pannut ehdoksi, ettei mitenkään annettaisi
+sormusta hänelle, sillä entisistä havainnoistaan hän sanoi päättävänsä,
+että tohtori aivan tietämättään pistäisi sen luultavasti omaan
+sormeensa ja etsisi sitten sitä ensin kaikista omista taskuistaan,
+sitten Garthin, vieläpä tirkistelisi alttarimaton aitakin, ennen
+kuin hoksaisi vilkaista omaan sormeensa. Jane ei olisi virkkanut
+asiasta mitään sen lupaaman pienen hauskuuden vuoksi, mutta hän
+vastusti pienintäkin viivytystä. Niin kulki siis sormus kirkkoon
+Garthin liivintaskussa, missä oli ollutkin siitä asti kun Jane toi sen
+Aberdeenista, ja ilman minkäänlaista kopeloimista tai empimistä Garth
+asetti sen rauhallisesti aukinaiselle kirjalle.
+
+Tohtori Robin asiana oli lukkarin, suntion, soittajien ja yleensä
+kaikkien maksaminen, joilla oli jotakin tekemistä näissä kirkollisissa
+menoissa. Onnessansa Garth oli antelias ja innokas tekemään kaiken
+tavalla, mikä oli sen suuren lahjan mukaista, jonka hän sinä päivänä
+itse sai täysin omaksensa. Senpä vuoksi olikin tohtori Robille varattu
+runsaasti rahaa, ja niin pian kuin pappi rupesi puhumaan, alkoi hän
+kilistellä kolikoita taskussansa. Hän näet hartaana seurasi toimitusta,
+mutta ilmaisi mielenkiintonsa noin onnettoman hajamielisellä
+tavalla. Sillä tavoin hän ja herttuatar esittivät kaksinhelistystä,
+kumpikin kuuli toisen äänen, mutta ei omaansa. Niin herttuatar
+sinkautteli tuimia silmäyksiä tohtori Robiin, ja tohtori Rob rypisteli
+silmäkulmiansa herttuattarelle; ja vanha Margery katsoi kyynelsilmin
+vuoroin kumpaankin.
+
+Deryck Brand, pisin mies kirkossa, yllä silkkikäänteinen pitkätakki,
+jossa hänen kaunis vartalonsa esiintyi kovin edukseen, palasi istumaan
+vaimonsa viereen, aivan vanhan Margeryn taakse, heti kun oli saattanut
+Janen Garthin rinnalle. Vetäessään kätensä tohtorin käsikoukusta
+Jane kääntyi ja hymyili hänelle, ja he vaihtoivat pitkän katseen.
+Vuosikausien kaikki muistot, kaikki keskinäinen ymmärtämys, kaikki
+luottamus ja kiintymys näytti keskittyneen siihen katseeseen, ja
+rouva Brandin silmistä tipahti kyyneleitä hänen sirolle, valko- ja
+kultasiteiselle virsikirjalleen. Hän ei ollut milloinkaan tuntenut
+mustasukkaisuutta; tohtori ei ollut milloinkaan antanut vähintäkään
+aihetta moisiin kauheihin kokemuksiin. Mutta Flower ei ollut koskaan
+oikein täysin ymmärtänyt miehensä ja Janen välistä syvällistä
+ystävyyttä, joka perustui lapsuuden ja nuoruuden aikaisiin muistoihin
+ja harrastuksiin sekä eräänlaiseen luonteiden samankaltaisuuteen, mikä
+avioliitossa ei kukaties olisi ollut onneksi, mutta lujitti ystävyyttä,
+joka oli koitunut voimanlähteeksi heille kummallekin. Viime aikoina
+Flower oli vakavasti koettanut yhtyä heidän ystävyysliittoonsa, vaikka
+ei ollutkaan kyennyt ymmärtämään sitä.
+
+Epäilemättä hän näytti vaaleankeltaisessa puvussaan, narsisseja
+vyötäisillä, päivänsäteitä kullan vaaleassa tukassa, kaikista
+kirkossa-olijoista enimmän morsiamelta. Kun tohtori palasi penkkiin
+hänen viereensä, katsahti hän noihin herttaisiin kasvoihin, jotka
+olivat hartaina kumarruksissa yli virsikirjan, ja ajatteli, ettei
+hän ollut milloinkaan nähnyt vaimoansa viehättävämpänä eikä
+rakastettavampana. Aivan itsetiedottomasti hän kohotti kätensä ja
+kosketti valkoista ruusunnuppua, jonka Flower oli pistänyt hänen
+napinreikäänsä heidän aamulla yhdessä kävellessään kasvihuoneessa.
+Flower katsahti ylöspäin ja kohtasi hänen katseensa. Hänen mielestään
+ei kirkossa sopinut hymyillä, mutta vieno puna sävähti hänen
+kasvoillensa ja hänen poskensa painui niin lähelle tohtorin olkapäätä
+kuin hattu vain salli. Flowerista tuntui varmalta, ettei tohtori
+milloinkaan ollut luonut sellaista katsetta Janeen.
+
+Vihkimätoimitus alkoi. Likinäköinen pappi, joka oli hyvin
+hermostunut ja melkein typerryksissään kaikista näistä merkillisistä
+yhteensattumuksista, asioista sellaisista kuin erikoinen vihkilupa,
+sokea sulhanen ja vielä huhu, joka tiesi oikean herttuattaren olevan
+läsnä, alkoi lukea kovin sukkelaan ja matalalla äänellä, niin ettei
+vanha Margery voinut lainkaan seurata, vaikka sormin kiireesti kuljetti
+rivejä. Mutta kun pappi huomasi vikansa, muutti hän esitystapansa ja
+luki ylen hitaasti ja painokkaasti, pitäen pitkiä, hermostuttavia
+taukoja, joiden aikana herttuatar helisteli ja tohtori Robin
+housuntaskuissa kilahti.
+
+Sitten kysyttiin seurakunnalta, oliko kenelläkään julkituotavana
+sellaista syytä, joka mahdollisesti voisi estää näiden kahden
+lailliseen avioliittoon yhdistämistä -- ja tauko oli niin pitkä
+ja valtava, että vanha Margery sanoi "e-ei" ja puhkesi samassa
+nyyhkytykseen. Sulhanen kääntyi ja hymyili sinnepäin, mistä äänen
+kuuli, ja tohtori kumartui ja laski kätensä värähtelevälle olkapäälle
+kuiskaten: "Rauhoittukaa, hyvä ystävä. Kaikki on hyvin."
+
+Morsiusparille lausuttujen juhlallisten kehoitussanojen jälkeen hän
+ei pysähtynyt ensinkään, niin että jos Garthilla ja Janella oli
+salaisuuksia paljastettavana toisilleen, täytyi sen tapahtua joskus
+toiste.
+
+Sitten Jane tunsi Garthin lujasti tarttuvan hänen oikeaan käteensä,
+eivätkä mitkään kirkon palvelijan erehdykset tai puutteellisuudet
+voineet hälventää niiden kirkonsanain ylevää kauneutta, joilla
+kysyttiin, tahtoiko Garth ottaa Janen aviovaimoksensa.
+
+Siihen sekä Garth että vanha Margery sangen liikutettuina vastasivat
+tahtovansa.
+
+Sitten tehtiin Janelle sama tärkeä kysymys. Kirkko tuntui suopeasti
+tahtovan muistuttaa hänelle, että hän otti sokean ja siis myös kaiken,
+mitä sokeus tuo myötänsä.
+
+Jane sanoi: "Tahdon"; ja syvä, hellä ääni oli sama, joka oli laulanut
+"Rukousnauhan".
+
+Kun Jane oli vastannut, nosti Garth käden, jota piteli, ja suuteli sitä
+kunnioittavasti.
+
+Tämä ei käsikirjan mukaan kuulunut toimitukseen ja näytti kovin
+hämmennyttävän pappia. Hän kohotti äkkiä päätään ja kysyi: "Kuka
+luovuttaa tämän naisen tämän miehen aviovaimoksi?" Ja kun ei tullut
+vastausta, toisti hän kysymyksen tuiman kuuluvasti, katsoen tutkivasti
+ympäri kirkon, aina perimmäistä nurkkaa myöten.
+
+Silloin selvisi herttuattarelle, joka jo oli pitkästynyt koko menoon,
+että nyt oli tullut hänen vuoronsa, ja hän innostui. Mahdikkaana hän
+lähti penkistään ja asteli verkkaan kuorin portaiden luo.
+
+"Hyvä mies", sanoi hän, "_minä_ luovutan sisarentyttäreni ja olen, niin
+haitallista kuin se minulle olikin, ihan paki paraastaan tullut sitä
+varten tänne teidän pohjoiseenne. No, nyt voitte jatkaa! Mikähän tästä
+sitten seuraa minun tehtäväkseni!"
+
+Tohtori Rob päästi naurunpurskahduksen. Herttuatar nosti lornjettinsa
+ja silmäili häntä.
+
+Margery etsi turhaan herttuattaren vastausta kirjastaan. Sitä ei
+näyttänyt olevan siinä.
+
+Flower katsoi hätääntyneenä tohtoriin. Mutta tohtori tutki kovin
+hartaana kuorin katossa olevaa reikäkuviota eikä niin muodoin näyttänyt
+huomanneenkaan Flowerin sanatonta kysymystä.
+
+Ainoat, jotka eivät lainkaan huomanneet mitään erikoista
+vihkitoimituksessa, näyttivät olevan sulhanen ja morsian. He ottivat
+toisensa "Jumalan ja tämän kristillisen seurakunnan läsnäollessa." He
+ajattelivat ainoastaan toinen toistansa seisoessaan rinnatusten Jumalan
+kasvojen edessä, eivätkä vähääkään tarkanneet, miten "tämä kristillinen
+seurakunta" käyttäytyi. "Ihmiset käyttäytyivät aina vihkiäisissä
+niin kummallisesti", oli Jane sanonut Garthille, "eivätkä meidän
+vihkiäisemme suinkaan tee poikkeusta."
+
+Toimitus jatkui. Papin, joka ei ollut tiennyt, miten estää heitä
+puristamasta toisiaan kädestä silloin, kun ei käsikirja niin määrännyt,
+ei ollut nyt vaikea saada heitä ottamaan toisiaan kädestä.
+
+Kun vihkitoimitus oli päättynyt, tarttui Jane Garthin käsikoukkuun ja
+nojaten häneen niin, että hän sen tunsi, ohjasi hänet sakastiin.
+
+Vähän myöhemmin vaunuissa, noina muutamina kalliina hetkinä, jolloin
+mies ja vaimo saavat ensi kertaa olla kahden, kääntyi Garth Janen
+puoleen niin malttamattoman luonnollisena, että Janen sydän ailahti.
+Garth ei sanonut: "Minun vaimoni." Se ainokainen hetki oli ollut heidän
+jo kolme vuotta sitten.
+
+"Rakkahin", sanoi hän, "lähtevätkö he kaikki piankin? Kuinka pian me
+saamme jäädä aivan kahden? Mikseivät he voi ajaa suoraan kirkosta
+asemalle?"
+
+Jane katsoi kelloansa. "Katsohan, rakas ystäväni, meidän täytyy
+ensin tarjota aamiaista heille", sanoi hän. "Ajattele, kuinka hyviä
+he kaikki ovat olleet. Emmehän toki voi aloittaa elämäämme olemalla
+vieraanvarattomia. Kello on nyt juuri yksi; määräsimme aterian puoli
+kahdeksi. Heidän junansa lähtee puoli viideltä. Kolmen tunnin kuluttua,
+Garth, me saamme olla aivan kahden."
+
+"Osaankohan minä olla kolme tuntia siivolla?" huudahti Garth
+poikamaisesti.
+
+"Sinun täytyy", sanoi Jane, "muuten minä kutsun sisar Rosemaryn!"
+
+"Oh, vaiti!" sanoi Garth. "Kaikki on tänään niin kallista ja pyhää; et
+saa siitäkään nyt leikkiä laskea."
+
+"Jane" -- hän kääntyi äkkiä ja laski kätensä Janen kädelle -- "Jane!
+Käsitätkö sinä, että sinä nyt -- aivan todenteolla -- olet minun
+vaimoni?"
+
+Jane tarttui hänen käteensä ja vei sen sydämellensä, juuri siihen,
+mihin niin usein oli painanut omaansa, kun pelkäsi Garthin kuulevan sen
+ankaran sykinnän.
+
+"Oma rakkaani", virkkoi hän, "en käsitä sitä. Mutta minä tiedän -- ah,
+Jumalan kiitos! -- minä tiedän, että se on totta."
+
+
+
+
+Kolmaskymmeneskahdeksas luku.
+
+IKUISTA VALOA.
+
+
+Kuunvaloista pengermällä -- hopeanhohteista ja rauhallista.
+
+Garth ja Jane olivat tulleet ulos kirkkauteen, ja kun ilta oli lämmin
+ja tyyni ja satakielen sulosointuinen ääni täytti metsät ja kukkulat,
+nostivat he lepotuolinsa uunin edestä aivan kivikaiteen viereen ja
+istuivat nyt siinä mukavassa levossa kuunnellen hiljaisen illan vienoja
+säveliä.
+
+Ihanaa rauhaa ja kahdenoloa ei mikään häirinnyt. Garth oli ottanut
+tuolinsa täytetyn irtoistuimen, asettanut sen hiekoitukselle ja istui
+vaimonsa jalkain juuressa nojaten hänen polviinsa. Jane silitteli
+hellästi hänen hiuksiansa ja otsaansa heidän puhellessaan, ja tuon
+tuostakin otti Garth vaimonsa käden ja vei sen huulilleen suudellen
+sormusta, jota ei ollut nähnyt.
+
+Pitkät tuokiot hellää vaitioloa. Kun he nyt vihdoin olivat kahden,
+liikkui heidän mielessään niin syvät aatokset ja niin pyhä ilo, ettei
+niitä voinut sanoiksi purkaa; ja vaitiolo tuntui ilmaisevan enemmän
+kuin sanat. Garth ei sallinut Janen hetkeksikään poistua luotansa.
+Muiden sanoessa: "En voi päästää häntä näkyvistäni", sanoi hän: "En voi
+päästää häntä käteni ulottuvilta." Ja Jane ymmärsi tämän täydelleen
+ja oli todellakin aina niin lähellä. Se tuotti hänelle itselleen
+yhtä suurta onnea kuin Garthillekin, sillä toisinaan hänestä tuntui,
+ettei hänen sydämensä kaipuuta voinut koskaan mikään tyydyttää,
+tuota nälkäistä kaipuuta, joka oli herännyt noina pitkinä odotuksen
+viikkoina, jolloin hänen sylinsä oli polttavana ikävöinyt häntä, eikä
+hän kuitenkaan ollut edes sormenpäällään tohtinut koskettaa häntä.
+
+Satakieli lauloi metsässä. Garth vihelteli, taitavasti matkien sitä.
+
+"Rakkaani", sanoi Jane, "tästä muistan, tahtoisin, että laulaisit
+minulle erään laulun. En tiedä, mikä se on, mutta luulen, että sinä
+kyllä muistat sen. Silloin oli se maanantai-ilta, jolloin minä olin
+katsellut tauluja ja sisar Rosemary oli kuvaillut niitä sinulle.
+Meidän kummankin sydäntä ahdisti, ja minä menin aikaisin yläkertaan
+kirjoittamaan tunnustustani; mutta sinä käskit Simpsonin vasta
+yhdeltätoista tulla hakemaan sinua. Kirjoittaessani kuulin sinun
+soittavan kirjastossa. Soitit paljon yhtä ja toista, mitä tunsin --
+mehän ennen aikaan soittelimme usein yhdessä. Aloitit sitten sävelmän,
+jota en ollut koskaan ennen kuullut, mutta korvani kiintyi heti
+siihen, sillä aiheessa oli jotakin vallan uutta minulle, ja se oli
+muutenkin ihmeellisen vaikuttava. Soitit sen useaan kertaan, aina
+hiukan erilailla, ikään kuin muistutellen sitä. Ilokseni rupesit
+sitten laulamaan sitä. Menin lattian poikki, avasin hiljaa ikkunan
+ja kumarruin ulos. Saatoin kuulla muutamia sanoja, mutta en kaikkia.
+Pari säettä erotin sentään selvästi, ne olivat niin läpitunkevan ja
+hellyttävän surulliset, että painoin pääni ikkunapieleen, sillä tuntui
+siltä, kuin en olisi voinut enää kirjoittaa enkä kauemmin odottaa, vaan
+minun olisi ollut suoraan siitä paikasta riennettävä sinun luoksesi."
+
+Garth veti luokseen rakkaan käden, joka tuona iltana oli pitänyt kynää,
+käänsi sen ja suuteli hiljaa kämmentä.
+
+"Mitkä ne sanat olivat, Jane?" sanoi hän.
+
+    'Oi, Herra, saata kotihin,
+    kaikk' kadonnut kun on.'
+
+Oi rakkaani, säveltäjä, kuka lieneekin, on kärsinyt samoin kuin mekin.
+Aihe muuttui sitten niin tarttuvaa toivoa ja iloa uhkuvaksi, että aivan
+rohkaistuneena nousin, otin kynäni ja jatkoin kirjeeni kirjoittamista.
+Jälleen erotin pari säettä:
+
+    'Ja Jeesus kirkkaus iäinen,
+    jo kaiken Herra on.'
+
+"Mikä se on, Garth? Ja kenen sävellys? Ja missä sinä olet sen kuullut?
+Ja, oma rakkaani, laulathan sen nyt minulle. Tahtoisin, että laulaisit
+sen täällä ja nyt heti: minä en voi odottaa!"
+
+Garth nousi ja naurahti -- naurahti onnellista naurua, missä värähteli
+liikutusta.
+
+"Jane! Kuinka mieluista minun on kuulla sinun sanovan, ettet voi
+odottaa! Se ei ole sinun tapaistasi, sinähän olet niin voimakas ja
+kärsivällinen. Ja toisaalta on kuitenkin niin herttaisesti sinun
+kaltaistasi _sanoa_, mitä _tunnet_. Löysin sanat eräästä hengellisestä
+laulukirjasta noin vuosi sitten ollessani kerran iltakirkossa
+Worcesterin tuomiokirkossa. Jäljensin ne muistikirjaani päivän tekstiä
+luettaessa -- häpeä sanoakseni tosin, mutta siinä puhuttiin vain
+siitä, mitä Baalak sanoi Bileamille ja Bileam Baalakille -- toivon
+siis saavani sen anteeksi! Sanat olivat minusta erinomaisen kauniit ja
+jäivät onneksi mieleen. Tietysti, jos vain haluat, laulan ne sinulle
+nyt heti ja täällä. Mutta pelkään, että sävel ilman säestystä kuuluu
+sangen köyhältä. Samantekevä, en kuitenkaan millään ehdolla tahtoisi
+nyt tällä hetkellä siirtyä pois täältä."
+
+Ja istuen selin Janeen, kasvot kohotettuina, kädet ristissä toisen
+polven ympärillä Garth lauloi. Paljosta harjoituksesta oli hänen jo
+luonnostaankin miellyttävä ja taipuisa äänensä vielä huomattavasti
+hioutunut, ja verrattoman hienosti hän tulkitsi nyt tämän kauniin
+sävelmän. Jane kuunteli sydän tulvillaan.
+
+    "Nyt kirkas päivä mennyt on,
+    sen kultaloiste himmenee
+    ja sammuu illan ruskohon, --
+    yön varjot pitenee.
+
+    Elomme peittyy hämärin,
+    on poissa välke auringon.
+    Oi Herra, saata kotihin
+    kaikk' kadonnut kun on!
+
+    Luo pyhäin valkopukuisten,
+    miss' valkeus on varjoton
+    ja Jeesus kirkkaus iäinen
+    jo kaiken Herra on."
+
+Viimeisten säkeiden palvova riemu kaikui illan hiljaisuudessa ja häipyi
+siihen. Garth irroitti kätensä ja nojasi taaksepäin vaimonsa polviin
+huoahtaen tyytyväisenä ja onnellisena.
+
+"Se oli ihana!" sanoi Jane. "Ihana! Garthie -- liekö siksi, että sinä
+sen lauloit ja juuri tänä iltana -- mutta se on kauneinta, mitä olen
+kuullut. Ja kuinka sopiva meille juuri tänään ja ainakin!"
+
+"Oi, en tiedä", sanoi Garth ojentaen jalkansa suoriksi ja heittäen
+toisen toiselle. "Kotiin olen päässyt ja minulla on nyt kaikki, kun
+sinä olet minun, Jane."
+
+Jane kumartui ja painoi poskensa hänen poskellensa. "Oma poikani",
+sanoi hän, "sinun on kaikki, mitä minulla on antaa, kaikki, kaikki.
+Mutta rakkaani, noina kuluneina synkkinä päivinä aurinko näytti
+peittyneen meiltä molemmilta. Mutta Hän, kirkkaus iäinen, ohjasi
+meidät pois pimeydestä ja auttoi, Garth, tähän, missä nyt olemme. On
+niin turvallista tietää, että hän on ilomme, rakkautemme, elämämme,
+kaiken Herra. Oma rakas mieheni, muuten emme voisi olla näin luottavan
+onnelliset."
+
+Garth etsi hänen vasemman kätensä ja painoi sen poskellensa. Pitkä,
+suloinen vaitiolo. Sitten Jane virkkoi äkkiä: "Mutta Garth, kenen
+säveltämä se on? Se on ihana! Kenen se on? Ja missä sinä sen olet
+kuullut?"
+
+Garth naurahti jälleen, nauru oli osittain kainoa mielihyvää.
+
+"Olen iloinen, että pidät siitä, Jane", sanoi hän, "sillä minun
+täytyy tunnustaa, että olen sen itse säveltänyt. Katsohan, kirjassa
+oli vain sanat, enkä tuntenut säveltä. Tuona kauheana iltana, jolloin
+pikku Rosemary niin säälimättä parin maalaamani kuvan mukaan rupesi
+kuvailemaan erästä naista ja hänen rakkauttansa, minkälaista se varmaan
+oli ollut, oli ja olisi voinut olla, ja sai minut jälleen _näkemään_
+'Vaimon' ja -- sen toisen kuvan, tuona iltana minä tunsin olevani lopen
+murtunut ja alakuloinen ja yksinäinen. Ja silloin nämä sanat tulivat
+mieleeni: 'Oi Herra, saata kotihin, kun loppu läsnä on.' Kaikki oli
+mennyttä mielestäni, ei näyttänyt olevan enää mitään kodin toivetta
+tässä maailmassa." Hän kohottautui ja nojasi jälleen taaksepäin, niin
+että hänen päänsä lepäsi Janen polvella. "Kotona", sanoi hän ja istui
+hetkisen hiljaa ylen onnellisen näköisenä. Muistaen sitten, mitä oli
+alkanut kertoa, hän jatkoi innokkaasti:
+
+"Niin, ne sanat tulivat siis uudelleen mieleeni ja irtautuakseni
+epätoivoisista ajatuksistani rupesin lausumaan niitä, hiljaa säestäen.
+
+    "Nyt kirkas päivä mennyt on,
+    sen kultaloiste himmenee
+    ja sammuu illan ruskohon --
+
+"Ja silloin -- yhtäkkiä, Jane -- minä _näin_ tuon kaiken, näin sen
+sävelin maalattuna! Aivan samoin kuin ennen _näin_ auringonlaskun,
+sen valot ja varjot, ja siirsin sen värien ja varjostuksen avulla
+kankaalle, aivan samoin minä nyt _kuulin_ auringonlaskun sävelet
+ja tunsin sormieni kihelmöivän kuten ennenkin intoutuessani, kun
+vielä saatoin ottaa värilautaseni ja käyttää sivellintäni. Niin minä
+soitin auringonlaskun. Ja sitten sain aiheen hämäriin peittyvästä
+elämästä, siitä, mitä ihminen tuntee, kun yhtäkkiä kirkkain päivä
+vaihtuu synkäksi pimeydeksi; ja sitten tuli rukous. Ja sitten _kuulin_
+näyn taivaasta, missä ei varjoja lankea. Ja tämän jälkeen tuli
+loppu: varmuus, ylistys ja rauha. Näet siis, miten aihe vähitellen
+kehittyi kaikesta tästä. Tuntuu aivan siltä kuin olisin tehnyt
+luonnosta johonkin tauluun. Sen tähden kuulit minun yhä uudelleen ja
+uudelleen soittavan sitä. En muistutellut mitään. Koetin koota aiheet
+yhtenäiseen, lopulliseen muotoon. Olen niin sanomattoman iloinen, että
+sinä pidät siitä, Jane, sillä jos minä soitan sen ja selitän soinnut,
+ehkä sinä voit kirjoittaa sen. Ja minulle merkitsisi paljon, jos sinä
+pitäisit sitä laulamisen arvoisena. Minä voisin säestää. -- No, mutta?
+Rupeaako nyt satamaan? Sain pisaran poskelleni ja toisen kädelleni."
+
+Ei vastausta. Sitten hän tunsi, miten raskaasti Jane hengitti, ja
+ymmärsi, että hän itki.
+
+Silmänräpäyksessä hän kääntyi polvilleen hänen eteensä.
+
+"Jane! Rakkahin, mikä sinun on? Mitä kummaa? -- Sanoinko jotakin, mikä
+koski sinuun? Jane, sano, mikä sinun on? Oi, Jumalani, miksi en saa
+nähdä häntä?"
+
+Jane tukahdutti liikutuksensa ja sai myös kovasti ponnistaen hallituksi
+äänensä. Hän painoi Garthin takaisin istumaan.
+
+"Vaiti, rakkaani, rauhoitu! Suurta iloahan tämä on -- ihmeellistä
+yllätystä. Nojaa jälleen minuun, niin koetan kertoa. Tiedätkö, että
+sävellyksesi on maailman kauneimpia sävelluomia? Tiedätkö, ettei
+ainoastaan onnellinen vaimosi, joka on niin ylpeä sinusta, mielellään
+laula sitä, vaan kaikki naiset, joilla on laulun lahja. Garthie,
+käsitätkö sinä oikein, mitä se merkitsee? Luomisvoima on sinussa
+niin valtava, että kun se ei yhtäälle voinut purkautua, puhkaisi se
+itselleen tien toisaalle. Kun sinulla oli näkösi, loit käsin ja silmin,
+nyt luot käsin ja _korvin_. Voima on sama. Se siirtyi vain toiseen
+uomaan. Mutta voi, ajattele, mitä se merkitsee! Ajattele! Maailma on
+taas avoinna sinulle!"
+
+Garth hymyili ja nosti kätensä rakkaalle poskelle, joka oli vielä
+kostea kiitollisuuden kyynelistä.
+
+"Voi, mitä minua maailma liikuttaa?" sanoi hän. "En välitä siitä.
+Välitän vain omasta vaimostani."
+
+Jane kiersi kätensä hänen ympärilleen. Kuinka poikamainen hän oli
+monessa suhteessa! Kuinka perin huolettoman ja hillittömän nuorekas
+pohjaltaan! Juuri sinä hetkenä hän tunsi olevansa häntä paljon
+vanhempi, mutta nyt se ei merkinnyt mitään. Sitä paremmin voi hän
+sulkea hänet hellyytensä hoiviin, suojella häntä kaikilta soraääniltä
+ja pettymyksiltä ja auttaa häntä käyttämään suuria lahjojansa niin
+hyvin kuin suinkin.
+
+"Tiedän sen, rakkaani", sanoi hän. "Ja hän on sinun. Hän on niin
+kokonaan sinun. Mutta ajattelehan, mikä ihana tulevaisuus! Olen onneksi
+sen verran perehtynyt nuottioppiin, että osaan merkitä sävellyksesi
+paperille, ja Garth -- ajattelehan, käymme yhdessä ihanissa kirkoissa
+kuulemassa, kun sinun hymnejäsi lauletaan, ja konserteissa, joissa
+maailman mainioimmat äänet parhaansa mukaan tulkitsevat sinun laulujasi
+niin hienosti ja täydellisesti kuin mahdollista! Ajattelehan, miten
+nyt kykenet herkyttämään sydämiä puhtain sulosoinnuin ja liikuttamaan
+ihmismieliä sävelkuvin, samoin kuin ennen ihanilla tauluillasi herätit
+meidät ymmärtämään kauneutta ja antamaan arvoa sille."
+
+Garth kohotti päätään. "Onko se todellakin niin onnistunut, Jane?"
+sanoi hän.
+
+"Rakas ystäväni", sanoi Jane vakavana, "voin ainoastaan sanoa sinulle,
+että kun lauloit sen ensi kerran enkä voinut edes aavistaa sen olevan
+sinun, ajattelin itsekseni: Se on kauneinta, mitä olen kuullut."
+
+"Kuinka iloinen olen", sanoi Garth yksinkertaisesti. "Mutta puhutaan
+nyt jostakin muusta. Oi, Jane. Nykyisyyshän on niin ihana, etteivät
+ajatukset jouda tulevaisuuteen. Puhu nykyhetkistä."
+
+Jane hymyili; hymy oli "Vaimon" hymyä -- salaperäistä, hellää, altista.
+Hän kumartui miehensä puoleen ja painoi poskensa hänen päätänsä vasten.
+
+"Voi, rakkaani, puhutaan vain. Tästä hetkestä, jos tahdot. Ala sinä."
+
+"Katsohan rakennusta ja kuvaile, miltä se näyttää, kun sitä näin
+katselet kuutamossa."
+
+"Hyvin harmaalta, hyvin rauhalliselta ja hiljaiselta. Ja tekee
+kodikkaan vaikutuksen, Garthie."
+
+"Näkyykö ikkunoista valoa?"
+
+"Näkyy. Kirjastossa on valoa kuten sieltä lähtiessämmekin. Ikkunaovi
+on auki. Jalustalamppu punaisine silkkivarjostimineen näyttää täältä
+katsellen kovin hauskalta ja luo lämpimän heijastuksen koko huoneeseen.
+Ruokasalissa näkyy palavan kynttilä. Simpson kaiketi korjaa hopeita."
+
+"Eikö muualla ole valoa, Jane?"
+
+"On, rakkaani. Parvekehuoneessa on valoa. Näen Margeryn hääräävän
+siellä edestakaisin. Hän näyttää järjestelevän minun tavaroitani ja
+yleensä suorittavan viimeistelyjä. Viereisessä huoneessa on myös
+valoa -- sinun huoneessasi. No, nyt Margery meni sinne. Hän seisoo ja
+katselee ympärilleen tarkastaen vielä kerran, että kaikki on kunnossa.
+Vanha, rakas, uskollinen sielu! Garth, kuinka onnellista on olla tänään
+kotona, missä meitä auttavat ja palvelevat ne, jotka todella ovat
+meihin kiintyneet."
+
+"Olen iloinen, että sinulla on se tunne. Pelkäsin puolittain, että
+kaipaisit kukaties tavallista häämatkaa. Ja kuitenkin! En oikeastaan
+pelännyt sitä -- enkä muutakaan. Saada lopultakin olla yhdessä -- sehän
+oli ainoa toivomme. Eikö niin, oma vaimoni?"
+
+"Ainoa."
+
+Rakennuksessa jokin kello löi yhdeksän.
+
+"Rakas vanha kello", sanoi Garth hiljaa. "Lapsena aina kuuntelin,
+kuinka se löi yhdeksää, kun lepäsin vuoteessani ja koetin pysyä
+hereillä, kunnes äiti hiipi ohitse ja meni omaan huoneeseensa. Hänen ja
+minun huoneeni välinen ovi oli tavallisesti raollaan, niin että pitkä
+valojuova lankesi hänen kynttilästään minun huoneeni kattoon. Kun näin
+tuon valojuovan, nukuin heti paikalla. Tuntui niin turvalliselta, kun
+tiesin, että hän oli siellä eikä enää lähtenyt mihinkään. Jane, pidätkö
+sinä parvekehuoneesta?"
+
+"Pidän, rakkaani. Se on sievä huone, ja sillähän on erikoinen
+pyhyytensä siksi, että se oli äitisi huone. Tiedätkö, Garth, Georgina
+täti tahtoi välttämättä nähdä sen ja sanoi, että se oli paperoitava ja
+sen katto valkaistava. Mutta en ottanut sitä kuuleviin korviini, sillä
+kauniissa vanhassa katossahan on maalauksia samoin kuin seinilläkin,
+ja olin varma, että sinä olit pikku poikana ollut ihastunut niihin ja
+tahdoit nyt mielelläsi muistella niitä."
+
+"Aivan oikein", sanoi Garth innokkaana. "Eräs ranskalainen taiteilija
+oli täällä ja maalasi ne. Vettä ja kaisloja ja mitä somimpia
+flamingoja: seinillä olevat seisovat vedessä, katossa olevat lentävät
+siivet levällään pienten valkeiden pilvien lomitse vaaleanvihertävää
+taivasta kohti. Jane, luulen, että osaisin kulkea siinä huoneessa
+silmät peitossa -- ei -- tarkoitan tietysti sellaisena kuin nyt olen,
+ja näyttää aivan tarkalleen, missä kohdalla mikin flamingo on."
+
+"Sen uskon", sanoi Jane hellästi.
+
+Tällaiset erehdykset, kun Garth aina toisinaan puhuessaan unohti
+sokeutensa, koskivat kovasti Janeen. "Vähitellen sinun täytyy kertoa
+kaikesta, mitä teit ja mihin olit erikoisesti kiintynyt pikkupoikana.
+Ne ovat minulle rakkaita tietoja. Oliko sinulla aina tuo huone aivan
+äitisi huoneen vieressä?"
+
+"Oli, niin kauan kuin minä muistan", sanoi Garth. "Ja ovi niiden
+välillä oli aina auki. Äidin kuoleman jälkeen panin sen lukkoon.
+Mutta syntymäpäiväni edellisenä päivänä tavallisesti avasin sen.
+Ja kun heräsin aikaisin ja näin sen raollaan, nousin ja juoksin
+sinne, ja tuntui siltä, kuin hän olisi näkymättömänä ollut siellä
+minua tervehtimässä juuri sinä aamuna. Mutta minun oli noustava
+nopeasti ja heti herättyäni, aivan samoin kuin meidän täytyy olla
+aikaisia, jos mielimme nähdä auringonnousun ruusunpunaisen hohteen
+kiitävillä pilvillä tai kanervia peittävät hämähäkinverkot kesäisen
+aamukasteen niillä vielä jalohelminä kimmeltäessä. Mutta vanha
+Margery pääsi jollakin tavoin asian perille, ja kolmantena vuonna
+oli mustalla nuppineulalla pistetty neulatyynyyn paperiarkki, johon
+Margeryn parhaalla käsialalla oli kirjoitettu: 'Monta onnellista
+syntymäpäivää Garthie herralle!' Sehän on liikuttavaa, sillä iloksi ja
+hienotunteiseksi huomaavaisuudeksi se oli tarkoitettu. Mutta se hävitti
+kaikki kuvittelut! Siitä pitäen on ovi ollut kiinni."
+
+Jälleen pitkä, ihana vaitiolo. Etäisissä puissa kaksi satakieltä
+vastaili toinen toiselleen, ja sulosointuisena sävelvuona kaikuivat
+niiden vuorottaiset liverrykset.
+
+Garth painoi huulensa Janen vihkimäsormukselle ja virkkoi:
+
+"Sanoit, että Margery meni sinne. Onko väliovi auki tänä iltana?"
+
+Jane kiersi kätensä -- suuret, voimakkaat kätensä, vaikka ne nyt hiukan
+vapisivat -- hänen kaulaansa ja painoi hänen kasvonsa poveaan vasten,
+niinkuin oli tehnyt kolme vuotta sitten Shenstonen pengermällä.
+
+"On, oma poikani, on se", sanoi hän.
+
+"Jane! Oi, Jane --." Garth tempautui irti hänen käsiensä puristuksesta,
+kohotti ihailua loistavat kasvonsa ja painoi ne hänen poskeansa vasten.
+
+Silloin Jane äkkiä raukesi. "Rakkaani", sanoi hän, "vie minut pois
+tästä kauheasta, kirkkaasta kuutamosta! En kestä sitä. Se muistuttaa
+Shenstonea. Se muistuttaa minulle sitä vääryyttä, mitä sinulle tein. Se
+tuntuu joltakin, mikä tunkeutuu erottavana meidän välillemme -- tämä
+kauhea kirkkaus, jota et voi nähdä."
+
+Hänen kyynelensä vierivät Garthin kohotetuille kasvoille.
+
+Garth nousi. Miehekkyyden tunne, valtiuden tietoisuus, omistusoikeuden
+ilo heräsi hänessä. Sokeanakin hän oli voimakkaampi. Vaikka hän olikin
+näin avuton -- Janen täytyi pääasioissa kuitenkin turvata häneen. Hän
+nosti hänet hellästi, kiersi kätensä hänen vartalolleen ja seisoi siten
+siinä suuren rakkautensa koko loistossa.
+
+"Vaiti, rakas vaimoni", sanoi hän. "Ei valo eikä pimeys voi meitä
+erottaa. Tämä vieno kuutamovalo ei voi riistää sinua minulta. Mutta
+viihdyttävässä, tenhoisassa pimeässä tunnet vielä täydellisemmin
+olevasi minun, sillä siellä ei ole mitään, joka ei olisi meille
+yhteistä. Tule kanssani kirjastoon, sammutamme lamput ja vedämme
+uutimet kiinni, ja sinä istut sohvalle, lähelle pianoa, missä istuit
+tuona ihmeellisenä iltana, jolloin löysin sinut ja melkein säikähdytin
+uljaan Janeni. Mutta ei hän enää säikähdy, sillä hän on nyt kokonaan
+minun, ja minä saan sanoa mitä tahdon, tehdä mitä tahdon, eikä hän
+saa uhata minua sisar Rosemarylla, sillä Janea minä rakastan, Janen
+minä tahdon omakseni, Janen -- juuri Janen! Tule sisälle, rakkaani; ja
+minä, joka näen yhtä hyvin pimeässä kuin valossakin, soitan sinulle
+'Rukousnauhan' ja sitten 'Veni, Creator Spirituksen'. Minä laulan
+sinulle sen säkeistön, joka näinä pitkinä raskaina vuosina on ollut
+minulle salaisena rauhan lähteenä ja tukenut ja vahvistanut koko minun
+henkistä elämääni."
+
+"Nyt, Garth", kuiskasi Jane. "Laula nyt mennessämme." Garth veti hänen
+kätensä käsikoukkuunsa ja lauloi hiljaa heidän kävellessään:
+
+    "Sä anna ikivalkeus,
+    tee kirkkaaks' silmän sokeus,
+    tää muoto tomun tahrima,
+    ah, armollasi virvoita!
+    Pois kateet poista, rauha suo.
+    sun ohjaukses turvan tuo."
+
+Ja niin kulki Jane, nojaten mieheensä samalla kun ohjasi häntä, uuden
+kotinsa eheään onneen.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56666 ***
diff --git a/56666-8.txt b/56666-8.txt
deleted file mode 100644
index 6202c03..0000000
--- a/56666-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,12600 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Rukousnauha, by Florence L. (Florence Louisa)
-Barclay, Translated by Hilja Tiililä
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Rukousnauha
-       Romaani
-
-
-Author: Florence L. (Florence Louisa) Barclay
-
-
-
-Release Date: March 2, 2018  [eBook #56666]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUKOUSNAUHA***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-RUKOUSNAUHA
-
-Romaani
-
-Kirj.
-
-FLORENCE L. BARCLAY
-
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1921.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-       I luku. Herttuatar astuu näyttämölle.
-      II luku. Jalosukuinen Jane neiti esitetään.
-     III luku. "Yllätys".
-      IV luku. Jane tarjoutuu sijaiseksi.
-       V luku. Uskoutumista.
-      VI luku. Verho kohoaa.
-     VII luku. Garth löytää rukousnauhansa.
-    VIII luku. Lisää helmiä.
-      IX luku. Lady Inglebyn luona.
-       X luku. Ihmeellisiä hetkiä.
-      XI luku. Garth löytää ristinsä.
-     XII luku. Lääkärin määräys.
-    XIII luku. Sfinksin vastaus.
-     XIV luku. Deryckin luotettavassa hoidossa.
-      XV luku. Tohtori tutkii.
-     XVI luku. Tohtori keksii keinon.
-    XVII luku. Sisar Rosemary Gray.
-   XVIII luku. Nummien Napoleon.
-     XIX luku. Pimeydestä kuuluva ääni.
-      XX luku. Janen selonteko.
-     XXI luku. Kirjuri on kovilla.
-    XXII luku. Tohtori Robista on apua.
-   XXIII luku. Ainoa keino.
-    XXIV luku. Miehen näkökanta.
-     XXV luku. Tohtori antaa lausuntonsa.
-    XXVI luku. Pimeyden maassa sydämet kohtaavat toisensa.
-   XXVII luku. Silmät, joita Garth uskoi.
-  XXVIII luku. Taiteilijan työhuoneessa.
-    XXIX luku. Jane katselee itseänsä rakkauden kuvastimesta.
-     XXX luku. Nainen, jota taulut kuvasivat.
-    XXXI luku. Hiukan myötäistä.
-   XXXII luku. Välisoitto.
-  XXXIII luku. "Tänään tapahtuu jotakin".
-   XXXIV luku. "Rakkaus ei koskaan häviä".
-    XXXV luku. Sisar Rosemary saa palkkansa.
-   XXXVI luku. "Rukousnauha" selvittää.
-  XXXVII luku. "Tämän kristillisen seurakunnan läsnäollessa".
- XXXVIII luku. Ikuista valoa.
-
-
-
-
-Ensimmäinen luku.
-
-HERTTUATAR ASTUU NÄYTTÄMÖLLE.
-
-
-Englantilaisen kesäiltapäivän tyyni hiljaisuus vallitsi Overdenen
-puistossa ja puutarhassa. Liikehtelevät valolaikat ja yhä pitenevät
-varjot risteilivät nurmikolla, ja raitistuttavan vilpoisuuden toive sai
-haluamaan suuren setripuun varjoon.
-
-Vanha kivirakennus, jykevä ja koristeeton, ilmaisi sisältävänsä
-rajatonta tilavuutta ja kaikenlaista mukavuutta. Sen ulkonaista
-eittämätöntä rumuutta hälvensivät hienolehtinen muratti, magnoliapuut
-ja vuosia vanha vistaria, joka kiipeili sen sileätä julkipuolta,
-peittäen sen suurin valkokukin ja punaisin kukkarykelmin koristellulla
-vihreällä verholla.
-
-Pengermä ulottui koko rakennuksen pituudelle, päättyen toisessa päässä
-kasvihuoneeseen, toisessa lintulaan. Leveät kiviportaat johtivat
-muutamista kohdin pengermältä pehmeälle, vilvakkaalle nurmikolle.
-Taempana oli avara puisto, vanhoja puuryhmiä, joiden alla oleskelivat
-vauhkot saksanhirvet, ja puitten lomitse vilkahteli joki, kapea
-hopeavyö, joka sirosti mutkaili pitkässä ruohossa voikukkien ja
-päivänkakkaroiden keskitse.
-
-Tiimapatsas osoitti neljää.
-
-Linnuilla oli hiljainen hetkensä. Ei ainoatakaan liverrystä kuulunut
-hiljaa liikkuvasta lehvistöstä, ei piipitystä, ei sirkutusta.
-Hiljaisuus tuntui melkein ahdistavalta. Maiseman ainoa loistava
-värikohta oli iso tulipunainen amerikkalainen papukaija, joka nukkui
-orrellansa setripuun alla.
-
-Vihdoin kuului oven avautuminen. Omituinen vanha olento astui
-pengermälle, kulki sen päähän vasemmalle ja katosi ruusutarhaan.
-Meldrumin herttuatar meni poimimaan ruusujansa.
-
-Hänellä oli vanhanaikainen olkihattu, "tattihattu", Victoria
-kuningattaren hallituksen alkuajan kuosia, mustilla silkkinauhoilla
-sidottu hänen voimakkaan leukansa alle, väljä hollannin-palttinainen
-mekko, lyhyt neliniitinen hame, sveitsiläiset, paksupohjaiset jalkineet
-ja käsissä hyvin vanhat ratsastushansikkaat. Hän kantoi lastu vasua ja
-suuria oksia.
-
-Joku pilkkakirves oli kerran huomauttanut, että jos kuka hyvänsä
-tapaisi Meldrumin armon tämän palatessa puutarhatöistä tai siipikarjan
-ruokinnasta, ja sattuisi olemaan armeliaalla tuulella, niin hän
-ihan varmaan antaisi hänelle kymmenpennisen. Mutta kun hän näin
-olisi kiinnittänyt herttuattaren huomion itseensä ja joutunut hänen
-silmäiltäväkseen, niin väkisinkin hänen tekisi mieli sir Walter
-Raleigh'n tapaan riisua takkinsa hänen astinlaudakseen. Tai kenties hän
-itse heittäytyisi lokaan herttuallisten jalkain tallattavaksi. Vallan
-nautinnokseen herttuatar häntä myöten astuisikin, kuuntelisi sitten
-suopeasti hänen puolusteluansa ja pitäisi kymmenpennisen, näytelläkseen
-sitä, kun juttua sittemmin kertoisi.
-
-Herttuatar asui yksinään; toisin sanoen hän ei halunnut kenenkään
-omaisen alituista seuraa eikä liioin palkatun seuralaisen ainaista
-hymyilyä ja imartelua. Hänen kalpeahko tyttärensä, jota hän aivan
-järjestelmällisesti oli aina nolannut, oli mennyt naimisiin;
-hänen kaunis poikansa, jota hän oli ihaillut ja hemmotellut,
-oli ennen aikojaan kuollut; se tapahtui muutamia vuosia sitten,
-ennen Thomas'n, Meldrumin viidennen herttuan kuolemaa. Tälle tuli
-äkkinäinen ja, kuten herttuatar monesti huomautti, aika sopiva loppu,
-sillä kuudentenakymmenentenätoisena syntymäpäivänään, kun hän,
-pukeutuneena komeaan metsästysasuun: helakanpunaiseen hännystakkiin,
-säämiskäkaatioihin ja korkeaan hattuun, säälimättömästi kannusti
-tammaansa mahdottoman esteen yli, teki hevonen äkkiä tenän, ja Thomas,
-Meldrumin herttua, suistui kuin ammuttu päälleen pystyyn naurismaahan
-eikä sen koommin enää virkkanut mitään.
-
-Tämä hänen meluisan ja kiihkeän elämänsä äkillinen päättyminen vaikutti
-täydellisen muutoksen herttuattaren ympäristöön. Siihen asti hänen
-oli täytynyt kärsiä miehensä mieleisiä vieraita, joita tämä oli aina
-halunnut talon täydeltä, tai oli hänen ollut kutsuttava niitä omia
-ystäviään, jotka hiukkasen saattoivat ymmärtää Thomas'ta tai jotka joko
-hänen ystävyytensä tai ihanan Overdenen huvitusten vuoksi iloisina
-sietivät isäntääkin. Mutta ei herttuattarella silloinkaan ollut iloa
-seurastaan, sillä niin hiomattomalta jalokiveltä kuinhan saattoi
-näyttääkin, virtasi sinistä sinisempi veri hänen suonissaan; ja vaikka
-hänen käytöksessään olikin useille vanhanpuoleisille ylhäisönaisille
-ominaista ujostelematonta tylyyttä ja ylenkatsetta muiden ihmisten
-tunteita kohtaan, oli hän sydämeltään oikea jalosukuinen, joka, siitä
-sai olla varma, aina ratkaisevina hetkinä puhui ja teki oikein.
-Herttua-vainajan puhetapa oli tullut tulikiveltä ja tavat olivat
-olleet hillittömien Yrjö-kuningasten aikaisia, ja kun hänet oli
-laskettu sukuholvin lepoon -- "ystävä-paralle niin outoon", huomautti
-herttuatar, "että on vallan lohduttavaa tietää, ettei hän todella ole
-siellä" -- hänen armonsa alkoi silmäillä ympärilleen, ja Overdenen
-kauneudet ja mahdollisuudet alkoivat selvitä hänelle.
-
-Aluksi hän tyytyi puutarhatyöhön, teetti lintulan ja keräsi ympärilleen
-kaikenkaltaisia harvinaisia lintuja ja nelijalkaisia eläimiä. Niille
-hän tuhlasi kaiken sen hellyyden, jolle ei ollut viime vuosina ollut
-inhimillistä purkauspaikkaa.
-
-Mutta jonkin ajan kuluttua hänen luontainen vieraanvaraisuutensa, hänen
-mieltymyksensä humoristiseen, muiden heikkouksien aiheuttamaan pilaan
-ja omituinen huvinsa paljastaa omat heikkoutensa muille aiheuttivat
-oikean herkeämättömän kutsujen sarjan Overdeneen, jota pian mainittiin
-kaikenmoisten huvitusten luvattuna maana, missä kukin aina tapasi
-henkilöt, joita halusi tavata, kullekin tarjoutui tilaisuus mitä
-mieluisimpaan ajanviettoon, missä jokainen ruokittiin ja majoitettiin
-parhaan mukaan, ja kaikki viettivät muutamia ihanteellisia päiviä
-kesällä ja kodikkaan hauskoja talvella, mutta pitkäveteisiä, tyhjiä
-ei milloinkaan, missä kukin oli vapaa tulemaan ja menemään mieltänsä
-myöten ja missä kaikkea tätä mausti "sauce piquante", s.o. ei kukaan
-koskaan tiennyt, mitä herttuatar kulloinkin seuraavassa tuokiossa
-sanoisi tai tekisi.
-
-Mielessään hän luokitteli seuransa kolmeen ryhmään, "kirjaviin",
-"mukiinmeneviin" ja "hienoihin".
-
-"Hienoa seuraa" oli talossa juuri sinä kauniina kesäkuun päivänä,
-jolloin herttuatar, nautittuaan tavallista pitempään päivällislepoa,
-puki ylleen "tarhuritamineet", kuten hänen oli tapana sanoa, ja lähti
-ruusuja leikkaamaan.
-
-Hän asteli pitkin pengermää ja oli menossa ruusutarhan pienestä
-rautaveräjästä, kun Tommy, äsken mainittu punainen papukaija, avasi
-toisen silmänsä ja tarkasteli häntä sekä suudella moiskahutti, kun
-emäntä pääsi veräjälle ja katosi näkyvistä, sitten se nauroi itsekseen
-ja nukahti uudelleen.
-
-Lukuisista suosikeista oli Tommy ylin, muuten ainoa olento, jolle
-herttuatar teki hentomielisiä myönnytyksiä. Herttuan kuoleman jälkeen
-oli hänestä tuntunut painostavalta, että jokainen miehinen ääni, jonka
-hän kuuli, poikkeuksetta oli niin sulavan alistuvainen. Jos hovimestari
-olisi päristellyt tai kirkkoherra päästänyt suustaan epäkohteliaan
-laatusanan, olisi herttuatar ilostunut. Asiain näin ollen vaivasi häntä
-hellittämätön alakuloisuus, kunnes hän luki erään kauppiaan ilmoituksen
-palkinnonsaaneesta papukaijasta, jonka suuri puhetaito, vähän enemmän
-kuin viisisataa sanaa, taattiin.
-
-Herttuatar lähti heti kaupunkiin, meni kauppiaan luo, kuuli muutamia
-papukaijan sanoja ja sen äänensävyn, millä ne lausuttiin, osti sen
-paikalla ja vei mukaansa Overdeneen.
-
-Ensimmäisen illan lintu istui nyreänä uuden, avaran kojunsa orrella,
-kieltäytyen lausumasta ainoatakaan viidestäsadasta sanasta,
-vaikka herttuatar vietti iltansa eteishuoneessa istuen jokaisella
-mahdollisella paikalla, ensin ihan lähellä, sitten perimmäisessä
-sopessa, sen jälkeen verhon takana nojatuolissa lukien, selin siihen,
-ikään kuin ei olisi ollut sitä huomaavinaankaan, ja lopulta katsellen
-sitä suoraan silmiin kiinteän tarkkaavasti. Tommy vain maiskutti
-hänelle kieltänsä joka kerta, kun hän ilmestyi piilopaikastaan; tai jos
-koko lailla harmistunut hovimestari taikka hermostunut palvelija kulki
-kiireesti salin läpi, se lähetti koko suukkoskuuron heidän peräänsä
-ja sai sitten mahanaurukohtauksen. Epätoivoissaan koetti herttuatar
-sille kuiskaten muistuttaa niitä sutkauksia, joita se oli myymälässä
-lasketellut, mutta Tommy vain vilkutti silmää ja nosti varpaat
-nokalleen. Herttuatar nautti kumminkin sen koreasta punaisesta asusta
-ja vetäytyi toiveikkaana levolle, mitenkään katumatta kauppojaan.
-
-Seuraavana aamuna selvisi heti sisäkölle, joka lakaisi salia, ja
-palvelijalle, joka järjesti kirjeitä, sekä hovimestarille, joka
-kumahutteli ruokarumpua, että yöllinen lepo oli Tommylle palauttanut
-sen koko sanaston käyttökyvyn.
-
-Ja kun herttuatar kymmenisen minuutin kuluttua ruokakumahduksen
-kaikumisesta asteli alas portaita ja Tommy kirkui hänelle, kiivaasti
-siipiänsä räpyttäen: "Kas niin, piikaseni, käy tänne vain!" meni hän
-aamiaiselle parempituulisena kuin moniin kuukausiin.
-
-
-
-
-Toinen luku.
-
-JALOSUKUINEN JANE NEITI ESITETÄÄN.
-
-
-Ainoa herttuattaren sukulaisista, joka todella oleili kotonansa
-hänen luonaan, oli hänen veljentyttärensä ja entinen holhokkinsa,
-jalosukuinen Jane Champion; tämä tarkoitti jotakuinkin sitä, että
-jalosukuinen Jane oli ainoa, joka saattoi itse kutsua itsensä
-vieraaksi Overdeneen tai Portland Placeen, viipyä niin kauan kuin
-viihtyi, ja lähteä, kun hänestä oli sopivinta. Isänsä kuoltua, kun
-hänen yksinäinen kasvinaikansa kotona Norfolkissa päättyi, hän olisi
-mielellään asettunut tyttären asemaan herttuattaren luo. Mutta
-herttuatar ei kaivannut tytärtä. Ja tytär, jolla oli varmat mielipiteet
-ja melkoisesti omaa selkärankaa ja joka oli kaunisvartaloinen, mutta
-kasvoiltaan arkipäiväinen, ei tuntunut Meldrumin armosta erityisen
-toivottavalta. Niin sai Jane hienon vihjauksen, että saattoi tulla
-milloin halutti, viipyä niin kauan kuin halutti, mutta samoin oikeuksin
-kuin muutkin. Hänellä ei liioin ollut mitään velvollisuuksia tädin
-vieraita kohtaan. Herttuatar piti parhaana hoitaa omat kutsunsa omalla
-tavallaan.
-
-Jane Champion oli nyt kolmannellakymmentä. Hänet oli kerran joku, joka
-näki pintaa syvemmälle, kuvaillut täydellisen kauniiksi naiseksi, --
-kuori vain oli mitä arkipäiväisin. Eikä kukaan mies siihen saakka ollut
-katsonut kuoren läpi eikä nähnyt naista täydellisyydessään. Hän olisi
-muuttanut maan taivaaksi sokealle rakastajalle, joka, huomaamatta
-hänen kasvojensa rumuutta tai vartalonsa rotevuutta, olisi lähentynyt
-ja tajunnut, millainen naisellisuuden ihme hän oli, kokenut, mihin
-hellyyden yltäkylläisyyteen hän kykeni, mikä siunattu lohtu oli
-hänen rakkautensa hoivissa, miten laaja ja täydellinen oli hänen
-ymmärtämyksensä, ja kuinka ihmeellinen ilo olisi hänen voittamisestaan
-ja puolisoksi ottamisestaan. Mutta siihen asti ei kukaan sokea,
-sisäisesti kaukonäköinen mies ollut osunut hänen tielleen, ja sen
-vuoksi näytti hänen osansa olevan, että hän sai olla toisena siellä,
-missä hän erinomaisesti olisi ollut paikallaan ensimmäisenä.
-
-Hän oli ollut morsiustyttönä häissä, joissa suloiset morsiamet, vaikka
-olivatkin näöltään viehättäviä, omasivat vain harvoja vaimon avuja,
-joita hänelle oli niin runsaasti suotu.
-
-Hän oli ystävättäriensä pienokaisten kummi, hän, jonka äidillisyys
-olisi herättänyt ihmetystä ja ihailua.
-
-Hänellä oli ihana ääni, mutta kasvot kun eivät olleet sen veroiset,
-niin harva sen kauneutta edes aavisti; ja kun hän soitti erinomaisesti,
-pyydettiin häntä tavallisesti säestämään muiden laulua.
-
-Lyhyesti, koko ikänsä Jane oli ollut toisella sijalla, ja vallan
-tyytyväisenä. Hän ei ollut koskaan tuntenut, mitä merkitsi olla
-ehdottomasti ensi sijalla jonkun sydämessä. Hänen äitinsä oli kuollut
-hänen aivan pienenä ollessaan, niin että hänellä ei ollut hämärintäkään
-muistoa äidinrakkaudesta eikä hellyydestä, joita hän toisinaan yritti
-kuvailla mielessään, vaikkei ollutkaan koskaan saanut niitä kokea.
-
-Hänen äitinsä kamarineitsyt, uskollinen ja altis nainen, oli muuttanut
-pian emäntänsä kuoleman jälkeen. Mutta tultuaan kaksitoista vuotta
-myöhemmin sattumalta paikkakunnalle hän pistäytyi kartanoon, toivoen
-tapaavansa talossa jonkun, joka hänet muisti.
-
-Teen jälkeen, kun "Fräulein" ja miss Jebb olivat tieltä poissa,
-rohkaisi hän mielensä ja meni kouluhuoneeseen katsomaan Jane neitiä,
-sydän täynnä muistoja "pikku murusesta", jolle hän ja hänen rakas
-emäntänsä olivat tuhlanneet niin paljon rakkautta ja huolta.
-
-Häntä vastassa oli pitkä, ruma tyttö, ujostelematon ja poikamainen,
-joka perin typerryttävällä tavalla "mittasi katseellaan toista
-kiireestä kantapäähän", ehkäisten alkuunsa Sarah'n muistelotulvan,
-joka niin kerkeänä oli vuotanut alhaalla emännöitsijän huoneessa.
-Kyynelsilmin tämä vain katseli ympäri huonetta huomauttaen, miten
-hän vielä muisti, kuinka he rouva-vainajan kanssa olivat valikoineet
-seinäpapereita ja miten tämän ilo oli ollut suuri, kun lapsonen ensi
-kerran huomasi ruusut ja kurotti kätensä niitä kohti. "Ja jos haluatte,
-minä voin teille näyttää, neiti, mikä kimppukin se oli."
-
-Mutta Sarah'n käynnin aikana Jane kuuli asioita, joita ei ollut edes
-uneksinut; muun muassa, että hänen äidillään oli tapana suudella hänen
-pikku käsiään, "voi, kuinka usein hän niin teki, neiti, sanoi niitä
-pieniksi ruusunlehdiksi ja peitti ne suudelmin."
-
-Hellyyden osoituksiin perin tottumaton lapsi katseli hontelolta,
-ruskettuneita käsiään ja hymyili, aivan yksinkertaisesti siksi, että
-hävetti, kun kurkkua kuristi niin oudosti ja luomien alla kirvelivät
-kyynelet. Sarah lähti ja oli sitä mieltä, että neidistä oli varttunut
-jotensakin kalseasydäminen nuori neito. Mutta "Fräuleinille" ja
-Jebbille ei koskaan selvinnyt, miksi kädet, joista heillä oli
-ollut usein kiusaa, siitä päivin olivat huolehditun siistit.
-Syntymäpäivänään, yön hiljaisuudessa kehdaten, tyttönen suuteli peiton
-alla omia käsiään koettaen siten saada tuntemusta äiti-vainajan huulten
-hellyydestä.
-
-Ja vuosien kuluttua, kun hänestä tuli oma herransa, hän kuulusteli ensi
-töikseen Sarah Mathew'ta ja pestasi hänet kamarineitsyekseen luvaten
-sellaisen palkan, että tämä kelpo nainen saattoi ostaa itselleen
-kunnollisen elinkoron.
-
-Jane näki harvoin isäänsä, jonka oli ollut vaikea antaa anteeksi
-ensinnäkin, että lapsi oli tyttö, vaikka isä oli toivonut poikaa,
-toiseksi että tämä, kun kerran oli tyttö, oli perinyt hänen
-arkipäiväisen muotonsa eikä äitinsä kauneutta.
-
-Vanhemmat eivät usein näe mitään vääryyttä siinä, että he kantavat
-kaunaa jälkeläisilleen niiden henkisten tai ruumiillisten
-ominaisuuksien vuoksi, joita itse ovat heille perinnöksi jättäneet.
-
-Janen lapsuusajan sankari, kehitysajan kisatoveri ja varttuneen iän
-uskottu ystävä oli Deryck Brand, seurakunnan kirkkoherran ainoa poika,
-lähes kymmentä vuotta häntä vanhempi. Mutta heidän ystävyydessänsä,
-niin kiinteä kuin se olikin, ei Jane ollut milloinkaan tuntenut
-olevansa Deryckille kaikki kaikessa. Kun tämä lääketieteen ylioppilaana
-vietti loma-aikoja kotonaan, ei tuo yksinäinen lapsi, jonka ystävyys
-miellytti häntä ja jonka luja luonne ja itsenäinen henkinen kehitys
-kiinnittivät hänen mieltään, saattanut sentään anastaa hänen
-huomaavaisuuttaan enemmän kuin äiti ja lukutehtävät. Sittemmin hän nai
-herttaisen tytön, niin Janen vastakohdan kuin toinen nainen suinkin
-voi toiselle olla. Mutta heidän ystävyytensä kesti ja syveni; ja nyt,
-kun hän oli nopeasti kohoamassa ammattikuntansa ensi riviin, tämän
-ystävättären arvonanto hänen töilleen ja hänen ponnistustensa ja
-tarkoitusperiensä herkkä ymmärtäminen olivat hänelle suuriarvoisemmat
-kuin huomattavat kuninkaalliset suosionosoitukset, joita hän viime
-aikoina oli saanut vastaanottaa.
-
-Jane Championilla ei ollut ketään uskottua naisystävää vertaistensa
-parissa. Yksinäinen kasvinaika oli kehittänyt hänet ehdottoman
-suoraksi itselleen ja muille, niin että hänen oli vaikea ymmärtää
-tai sietää seuraelämän teennäisyyksiä tai oman sukupuolensa
-pikkumaisia heikkouksia. Naiset, joille hän oli osoittanut erikoista
-ystävällisyyttä -- ja niitä oli paljon -- olivat hänen läsnäollessaan
-raukkamaisen vaiteliaita, kun puhe sattui häneen.
-
-Mutta miesystäviä hänellä oli paljon, etenkin juuri lukiosta päässeitä
-nuorukaisia, jotka hän otti oikein tosiystävikseen. Hauskoja poikia,
-jotka kirjoittelivat hänelle yliopisto- ja pöytäkuntajuttuja, jommoisia
-heidän ei olisi koskaan pälkähtänyt päähänsä kirjoittaa äidilleen.
-Hän tiesi varsin hyvin, että he keskenään nimittivät häntä "vanhaksi
-Janeksi", "kauniiksi Janeksi" ja "Jane kullaksi", mutta hän luotti
-leikinlaskun hyvänsuopuuteen ja heidän ystävyytensä vilpittömyyteen ja
-maksoi runsain mitoin takaisin.
-
-Jane Champion oli juuri nyt eräällä pitkistä vierailuistaan
-Overdenessä, ja tänä kesäpäivänä, herttuattaren mennessä puutarhaansa
-ruusuja leikkaamaan, hän parhaillaan pelasi golfia erään nuorukaisen
-kanssa, jota hän mieli vähän entisistä höyhentää. Mutta kuten Jane
-huomasi, ei ole niinkään helppo läksyttää toista, jos itse on
-innostunut golfpeliin ja jos tuo toinen on siihen yhtä innostunut ja
-vielä lisäksi tarkkaan selittää, miksi hän on pelannut niin ja niin,
-sekä jäljestäpäin aivan yksityiskohtaisesti, kuinka kummankin olisi
-ollut pelattava.
-
-Sen vuoksi katsoi Jane, tarkemmin miettiessään, iltapäivänsä menneen
-piloille. Mutta nuori Cathwart selitti tupakkahuoneessa samana iltana
-muutamille valituille uudelleen koko pelin ja huomautti: "Vanha Jane
-oli verraton! Löi niin että soi! Ja vaikka hän pelasi suunnattoman
-paljon paremmin kuin minä, ei hän sitten nimeksikään rehennellyt
-taidollaan. -- Nyt olen vakavasti päättänyt, etten enää lähetä
-kukkia Tou-Toulle. Tiedättekö, pojat! Ei voi ajatellakaan istuvansa
-samppanjaillallisella tanssijattaren seurassa tällaisena kauniina
-päivänä, kun on pelannut golfia jalosukuisen Janen kanssa. Kuulkaa,
-pojat! Kyllä vain tuntee, että omantunnon tulee olla koko puhdas, kun
-tarttuu hänen käteensä."
-
-
-
-
-Kolmas luku.
-
-"YLLÄTYS."
-
-
-Tiimapatsas osoitti puolta viittä. Hiljaisuus tuntui olevan mennyttä.
-Linnut alkoivat visertää, ja läheisessä metsässä kukahteli tuon
-tuostakin käki.
-
-Talokin virkosi äkkiä eloon. Ovia auottiin ja suljettiin. Kaksi
-livreepukuista palvelijaa, Meldrumien väreissä, tummansinisessä ja
-hopeassa, kiirehti pengermää alas kantaen saranallista teepöytää
-jykevien tammipöytien sijalle, jotka muulloin olivat setrin alla.
-
-Toinen palasi heti rakennukseen, toinen jäi levittämään hohtavan
-valkoisia liinoja pöydille.
-
-Papukaija heräsi, levitti siipensä ja räpytti niitä pari kertaa,
-liukuili sitten edestakaisin orrellansa tarkaten palvelijaa.
-
-"Katsohan!" huusi se yhtäkkiä hovimestaria matkien, kun huolimattomasti
-heitetty pöytäliina liukui ruoholle.
-
-"Suus kiinni!" sanoi nuori palvelija ärtyneenä huiskaisten lintua
-pöytäliinallaan ja vilkaisten salaa ruusutarhaan päin.
-
-"Tommy tahtoo karviaisen!" huusi papukaija väistäen pöytäliinaa ja
-riippuen pää alaspäin orrellaan.
-
-"Hanki, jos haluttaa!" sanoi palvelija virnaillen.
-
-"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" huomautti Tommy herttuattaren äänellä.
-
-Palvelija säpsähti ja katsoi olkansa yli taakseen, antoi Tommyn
-sitten nopeasti kuulla, mitä hän siitä ajatteli ja minne sen toivoi,
-lyödä livahutti sitä ja palasi rakennukseen suuttuneen linnun vuoroin
-nauraessa, vuoroin varoitellessa ja sadatellessa sekä keikkuessa
-edestakaisin orrella, kunnes kiusanhenki katosi näkyvistä.
-
-Muutamaa minuuttia myöhemmin oli pöydällä mitä runsaimmin ja mitä
-moninaisinta englantilaiseen iltapäiväteehen kuuluvaa syötävää.
-Raskas hopeinen teekeittiö ja hopeiset teekannut kiilsivät
-tarjoilupöydällä, jonka takaa vanha hovimestari ohjaili. Monenmoisia
-leivoksia ja voileipä valmisteita oli tarjolla, ja vastikään poimitut
-mansikkaröykkiöt antoivat väriä tälle taiteelliselle katteelle,
-jonka pohjavärinä hohtivat hopea ja valkoinen. Kun kaikki oli
-kunnossa, kohotti hovimestari kättään ja kumahutti vanhaa kiinalaista
-ruokarumpua, joka riippui setripuussa. Ennen kuin kumahduksen kaiku oli
-haipunut, kuului joka suunnalta etäisiä ääniä.
-
-Joen rannalta, tenniskentältä, asuinrakennuksesta ja puutarhasta
-tuli herttuattaren vieraita, hyvillään virkistävän teen toiveista ja
-rientäen setrin tervetulleeseen varjoon; viehättäviä valkopukuisia
-naisia, jotka huolellisesti suojasivat ihoansa leveälierisillä hatuilla
-ja kuviollisilla päivänvarjoilla; miellyttäviä nuoria tyttöjä, jotka
-aikoja sitten olivat uhranneet ihonsa mukavuudelle ja kulkivat nyt
-avopäin pitkin nurmikkoa heilutellen mailojaan ja väitellen viimeisestä
-jännittävästä ottelusta; flanellipukuisia, ruskettuneita, muhkeita
-herroja yhtyi puheeseen ja nauruun; he kehuivat tovereitaan näiden
-ollessa vaatimattomasti vaiti heidän omista saavutuksistaan puhuttaessa.
-
-Kaikin kokoonnuttuaan he muodostivat hauskankirjavan ryhmän puun alle
-ja painuivat perin tyytyväisinä mataliin korituoleihin tai pehmeälle
-nurmikolle ottaen pöydältä, mitä kutakin halutti. Kun kaikki olivat
-saaneet teetä, kahvia tai jäähdytettyjä juomia valintansa mukaan, sai
-keskustelu uutta vauhtia.
-
-"Herttuattaren konsertti on siis tänä iltana", lausui joku. "Minä
-toivoisin, että ripustettaisiin tähän puuhun kiinalaisia lyhtyjä ja
-pidettäisiin se täällä ulkona. On liian kuuma tungoksessa sisällä."
-
-"Aivan oikein", sanoi Garth Dalmain. "Minä olen ohjaaja, kuten
-tiedätte, ja voin luvata, että kaikki pengermänpuoleiset ikkunaovet
-pidetään auki. Niin ettei kenenkään, joka mieluummin on ulkona,
-tarvitse olla konserttisalissa. Asetetaan rivi lepotuoleja pengermälle
-ikkunain viereen. Eihän sieltä paljon näe, mutta kuulee mainiosti."
-
-"Niin, mutta puolet hupia on näkemisessä", huudahti eräs
-tennistytöistä. "Ne, jotka jäävät pengermälle, menettävät parhaan, kun
-herttuatar jälkeenpäin matkii, kuinka kukin esiintyi. Minä en välitä
-kuumuudesta. Varatkaa minulle paikka ensi rivillä."
-
-"Kuka on illan 'yllätys'?" kysyi lady Ingleby, joka oli saapunut vasta
-aamiaisen jälkeen.
-
-"Velma", sanoi Mary Strathern. "Hän tulee tänne loppuviikoksi, ja
-hauskaa on saada hänet tänne. Vain herttuatar saattoi taivuttaa
-hänet, ja vain Overdene voi häntä houkutella. Hän laulaa ainoastaan
-yhden laulun konsertissa, mutta ihan varmaan hän myöhemmällä ratkeaa
-ja antaa auliistikin. Meidän täytyy saada Jane menemään, ikään kuin
-sattumalta, pianon ääreen ja soittamaan jonkin Velman parhaan kappaleen
-alkusäveltä, niin varmasti saamme kuulla hänen hurmaavan äänensä. Hän
-ei voi milloinkaan vastustaa oikein hyvää säestystä."
-
-"Miksi te nimitätte rouva Velmaa 'yllätykseksi'?" kysyi eräs neitonen,
-jolle Overdenen "hienot seurat" olivat ihkasen uutta. "Hyvä ystävä",
-vastasi lady Ingleby, "se on herttuattaren pilaa. Tämä konsertti
-on järjestetty hänen vieraittensa ratoksi ja myös paikkakunnan
-kuuluisuuksien huviksi ja hyväksi. Kaikki ympäristöltä on kutsuttu.
-Ei ketään meistä pyydetä esiintymään, mutta kyllä kaikkia paikallisia
-kuuluisuuksia. He suorittavatkin todella koko ohjelman omaksi
-nautinnokseen, ystäväinsä ja omaistensa tyydytykseksi ja meidän
-huviksemme, varsinkin jälkeenpäin, kun herttuatar kertaa jokaisen
-esityksen tehden omia huomautuksiaan, selityksiään ja oikaisujaan. Voi,
-Dal! Muistatteko, kuinka hän valkoisesta kirjoituspaperista kyhäsi
-papinkauluksen ja matki korkeakirkollista apulaispappia hermostuneena
-laulamassa erästä hullunkurista laulua? Sitten vallan lopuksi -- ja
-oikeastaan taiteenharrastajien parhaaksi -- hän tuo kuultavaksi Velman
-tai jonkun muun yhtä erinomaisen taiteilijan näyttämään, miten jonkin
-kappaleen todellakin _voi_ esittää; tuossa tuokiossa sali on tulvillaan
-musiikkia, syvä hiljaisuus valtaa kuulijat, ja hyväntahtoiset
-taiteenharrastajat huomaavat, että se, mitä he esittivät, ei _lainkaan
-ollut musiikkia_; he lähtevät noloina kotiin. Mutta seuraavaan
-vuoteen mennessä he jo taas unohtavat kaiken; tai veres joukko
-esiintymishaluisia astuu rintamaan. Herttuattaren pikku kepposet
-onnistuvat aina."
-
-"Jalosukuinen Jane ei hyväksy niitä", sanoi nuori Ronald Ingram, "siksi
-hän tavallisesti hankkiutuu matkalle ja lähtee toiseen vierailupaikkaan
-ennen sellaista tilaisuutta. Mutta kukaan ei osa säestää Velmaa niin
-erinomaisesti, niin että tällä kertaa hänen on käsketty jäädä tänne. Ja
-minä epäilen, tokkopa 'yllätys' tehneekään samanlaista vaikutusta kuin
-tavallisesti, ja olen varma, ettei pila jälkeenpäin onnistu yhtä hyvin
-kuin ennen. Onhan tunnettua, että jalosukuinen Jane niissä asioissa
-pitää herttuatarta aisoissa. Kyllä hän saa olla valmis vaikka mihin
-sillä erää, mutta sittenpähän herttuatar pysyykin kurissa jälkeenpäin."
-
-"Minusta Jane neiti on vallan oikeassa", sanoi eräs vaalea amerikatar
-rohkeasti pitäen tuokion kultaista lusikkaa mansikkajäätelön yllä, jota
-Garth Dalmain oli hänelle ojentanut. "Minun kotimaassani pidettäisiin
-perin jokapäiväisenä pilana niiden ihmisten pilkkaamista, jotka ovat
-olleet vierainamme ja esiintyneet meidän kodissamme."
-
-"Teidän maassanne, hyvä ystävä", sanoi Myra Ingleby, "ei olekaan
-herttuattaria."
-
-"Ei olekaan, mutta hankimme niitä teille aina jonkun", vastasi
-amerikatar maltillisesti ja jatkoi jäätelön syömistä.
-
-Seurasi yleinen nauru, ja puhe kääntyi viimeiseen
-englantilais-amerikkalaiseen kihlaukseen.
-
-"Missä on jalosukuinen Jane?" kysyi joku heti sen jälkeen.
-
-"Pelaamassa golfia Billyn kanssa", sanoi Ronald Ingram. "Kas tuolla he
-tulevat."
-
-Janen kookas vartalo ilmestyi näkyviin, kun hän tuli pitkin pengermää
-Billy Cathcartin kanssa tämän innokkaasti puhellessa. He heittivät
-mailansa alahalliin, sitten he tulivat yhdessä pitkin nurmikkoa
-teepöytiä kohden.
-
-Janella oli yllään sileä, harmaa tweedhame, valkoinen, siniraitainen
-kamritsipusero, kovikekaulus ja kalvosimet, silkkinen kaulahuivi ja
-pehmeä huopahattu, koristeena muutama musta sulka. Hänen luonteva
-ryhtinsä ja liikuntansa ilmaisivat hyvää terveyttä ja hallituita
-liikkeitä. Hänen olentonsa erosi tavattomasti setripuun alle
-ryhmittyneistä somista ja rakastettavista naisista. Eikä se sentään
-missään suhteessa ollut miehekäs -- tai, käyttääksemme sopivampaa
-sanaa, miesmäinen, sillä kaikki voimakas on tosin miehekästä, mutta
-nainen, joka teeskentelee voimakkuutta, jota ei omista, on miesmäinen;
--- pikemminkin se oli niin perinpohjin naisellinen, että hän voi
-käyttää ylen yksinkertaista pukeutumistapaa, mikä soveltui mainiosti
-hänen ehdottomasti arkipäiväisiin kasvonpiirteisiinsä ja melkein
-rotevaan vartaloonsa.
-
-Hän liittyi setrin alla olevaan seurueeseen ja istahti eräälle
-tuolille, joita herrat heti nousivat luovuttamaan hänelle puolisen
-tusinaa, ja teki sen hänelle perin ominaisella itsetiedottomalla
-varmuudella.
-
-"Missä täti on? Simmons rukka äsken, kun kävimme sisällä viemässä
-mailojamme, tallusteli hakemassa häntä joka paikasta. Hänellä oli
-sähkösanoma."
-
-"Miks'ette te sitä avannut?" kysyi Myra.
-
-"Sen tähden, ettei täti koskaan salli avattavan sähkösanomiaan. Hän
-pitää yllätyksistä. Ja ainahan on mahdollista, että sähkösanomassa on
-kuohuttavia uutisia. Hän sanoo, että asia menettää vallan makunsa, jos
-joku muu saa sen ensin tietää ja sitten varovaisesti ilmoittaa hänelle."
-
-"Tuolla tulee herttuatar", sanoi Garth Dalmain, joka istui niin, että
-näki ruusutarhan veräjälle.
-
-"Älkää mainitko sähkösanomasta mitään", varoitti Jane. "Häntä
-harmittaisi, että minä tiedän sen tulleenkaan. Olisihan ihan
-synnillistä riistää Jutuistakaan odottamattoman sähkösanoman
-tuottamasta ilosta näin kuumana päivänä, jolloin ei liene muutakaan
-merkillistä tapahtumassa."
-
-He kääntyivät katsomaan herttuatarta, joka asteli nurmikon poikki,
-tuota omituista vanhaa olentoa, joka heidät oli kutsunut tänne, joka
-omisti sen kauniin paikan, missä he viettivät näin hauskoja päiviä, ja
-jonka omituisuuksista he aivan kaihtelematta puhuivat, kun äsken joivat
-hänen teetään ja herkuttelivat hänen mansikoillaan.
-
-Herrat nousivat, kun hän läheni, mutta eivät niin nopeasti kuin
-hänen veljentyttärellensä. Herttuatar kantoi isoa vasua, joka oli
-täynnä valikoituja ruusuja. Joka kukka oli hurmaava ja poimittu juuri
-parhaalla hetkellä.
-
-
-
-
-Neljäs luku.
-
-JANE TARJOUTUU SIJAISEKSI.
-
-
-Herttuatar työnsi vasunsa keskelle pöytää, jolla mansikat olivat.
-
-"Kas niin, hyvät ihmiset", sanoi hän hengästyneenä. "Ottakaa omanne,
-ja toivon näkeväni teidät kaikki ruusut rinnassa tänä iltana.
-Konserttisali muutetaan ruusutarhaksi. Sanomme viettävämme _La fête
-des Roses'ia_ [Ruusujuhla]... Ei, kiitoksia, Ronny. Tee on ollut
-valmiina ainakin puolisen tuntia, ja tottahan niin paljon minusta
-välität, ettet sitä väkisin minulle tyrkytä. Muutoin, enhän minä
-juo milloinkaan teetä. Kun lounaalta herään, juon viskyä ja soodaa,
-ja sillä pysyn pystyssä päivälliseen saakka. Niin kyllä, Myra hyvä,
-olinhan minä teidän mielenkiintoisessa kokouksessanne ja panin
-nimeni siihen mainioon sitoumussarakkeeseen: _pour encourager les
-autres_ [muiden innostamiseksi]; mutta sitten ajoin sinun luotasi
-suoraapäätä lääkärin luo, ja hän antoi todistuksen, että minun _täytyy_
-ottaa jotakin, kun tarve vaatii, ja tarve vaatii aina, kun herään
-lounaalta... Mutta Dal, on kerrassaan sopimatonta, että teatteriin
-kuulumaton mies näyttää noin korealta kuin sinä nyt tuossa vaaleassa
-sinipunervassa paidassasi, tummassa orvokinsinisessä kaulanauhassasi
-ja valkoisissa flanellihousuissasi. Jos olisin isoäitisi, lähettäisin
-sinut paikalla sisälle muuttamaan vaatteita. Kun panet minunlaisteni
-vanhojen eläkeleskien päät pyörälle, miten sitten enää kaikkien noitten
-pikku kanasien... Hiljaa, Tommy! Se oli kovasti rumaa puhetta! Ei sinun
-tarvitse olla mustasukkainen Dalille. Minä ihailen sinua vielä enemmän.
-Dal, tahdotko maalata minun punaisen papukaijani?"
-
-Nuori taiteilija, jonka muotokuvat Akatemian senvuotisessa näyttelyssä
-olivat herättäneet taiteilijamaailman suurta huomiota ja jonka
-sinipunerva paita juuri oli saanut niin ankaran arvostelun, istui
-takakenossa korituolissa, kädet ristissä pään takana ja ruskeissa
-silmissä veitikkamainen ilme.
-
-"En, jalo herttuatar", sanoi hän. "Pyydän nöyrimmästi päästä tästä
-tehtävästä. Tommy vaatisi jotakuta Landseeria, jotta työ tulisi sen
-asentojen ja ilmeiden veroista. Sitä paitsi, olisihan pahennukseksi
-viattomalle ja hyvin kasvatetulle nuorukaiselle, jommoiseksi minut
-tiedätte, viettää tuntikausia Tommyn seurassa ja kuunnella kaikkia
-huomautuksia, joita armas lintu tekee minun maalatessani. Mutta minäpä
-sanon, mitä teen. Minä maalaan _teidät_, jalo herttuatar, vaikka en,
-jos päässänne on _tuo_ hattu! Jo pienestä poikapahasesta saakka on
-mustilla nauhoilla koristettu, leuan alle solmittu olkihattu saanut
-minut voimaan pahoin. Jos nyt heittäytyisin luontaisen vaistoni
-valtaan, kätkisin kasvoni neiti Championin helmaan, potkisin ja
-parkuisin, kunnes te ottaisitte sen pois päästänne. Minä tahdon maalata
-teidät siinä mustassa samettipuvussa, joka teillä oli eilisiltana
-ja jossa on mediciläinen kauluri, sekä päässänne se pitseistä ja
-jalokivistä tehty kaunis laite. Ja kädessänne teidän tulee pitää
-vanhanaikaista, hopeaan uutettua kristallikuvastinta."
-
-Taiteilija ummisti puoleksi silmänsä, ja kun hän soinnukkaalla,
-salaperäisellä äänellään kuvaili taulua, kävi ympärillä oleva iloinen
-seura tarkkaavaisen äänettömäksi. Kun Garth Dalmain kuvaili taulujaan,
-näkivät kuuntelijat ne. Kun he seuraavana vuonna menivät Akatemiaan
-tai Uuteen Galleriaan, saattoivat he sanoa: "Ahaa, tuossa se on!
-Ihan semmoisena kuin sen silloin näimme, ennen kuin piirtoakaan oli
-kankaalla."
-
-"Vasemmassa kädessänne pidätte kuvastinta, mutta ettei saa katsoa
-siihen, sillä ettehän te, jalo herttuatar, koskaan katso kuvastimeen,
-paitsi ripittäessänne takananne seisovaa kamarineitsyttänne, jotta
-näkisitte, nousevatko kyynelet hänen silmiinsä ja senkö vuoksi hän niin
-kömpelösti pitelee hiusneuloja ja muita vehkeitä. Jos niin on laita,
-saa tyttö heti päivän lomaa mennäkseen vanhaa äitiään tervehtimään, ja
-te maksatte matkan edestakaisin. Ellei niin ole, te ripitätte vähän
-lisää vielä. Olisinpa minä tytön sijassa, niin itkisin aina, suuria
-kyyneleitä, jotka varmasti kuvastimessa näkyisivät. Mutta minä en
-nyyhkyttäisi, sillä nyyhkyttäminen on liiaksi sydämelle käypää, ja
-minä olisin hirmuisen varovainen, etteivät kyyneleni vuotaisi teidän
-niskaanne."
-
-"Dal, senkin poikaviikari!" sanoi herttuatar. "Ole puhumatta minun
-tytöistäni ja niskoistani ja sinun omista teeskentely-kyyneleistäsi ja
-kerro loppuun kuvasta. Mitä minä kuvastimella teen?"
-
-"Te ette katso siihen", jatkoi Garth. Dalmain syvämietteisesti,
-"sillä me tiedämme, ettette niin koskaan tee. Ette edes pannessanne
-päähänne tuon hatun ja sitoessanne nauhat -- neiti Champion, ottakaa
-ystävällisesti kädestäni kiinni -- ruususolmukkeelle leukanne alle,
-ette silloinkaan kysy kuvastimelta neuvoa. Mutta te istutte ja
-pidätte sitä vasemmassa kädessänne, kyynärpää itämaisella, helmiäisin
-koristellulla ebenholtsipöydällä. Käännätte sen poispäin itsestänne,
-niin että se kuvastaa jotakin kuviteltua, aivan vastapäätänne
-olevaa esinettä. Te katselette tuota näkymätöntä esinettä ylevän
-mieltymyksen ilmein. Ja kuvastimeen minä maalaan elävän, helakanvärisen
-kokokuvan orrella istuvasta punaisesta papukaijastanne, hyvin
-tarkan ja erinomaisen yksityiskohtia myöten. Antakaamme sille
-nimeksi _Mietelmiä_, sillä tauluille täytyy aina antaa jokin
-mieletön, nykyaikainen nimi, ja nykyään juuri ovat käsittämättömät
-sanat muodissa, ellei joku pidä välttämättömänä yleisön huomiota
-herättääkseen ristiä tauluansa luetteloon parillakymmenellä Tennysonin
-säkeellä. Mutta kun taulu kuuluisana teoksena jää jälkimaailmalle,
-tunnetaan se Kansallisgallerian luetteloissa, 'Herttuatar, kuvastin ja
-papukaija' nimisenä."
-
-"Mainiota", sanoi herttuatar huvittuneena. "Sinun täytyy maalata se
-tarpeeksi aikaisin ennen ensi näyttelyä, Dal, ja me menemme kaikki sitä
-katsomaan."
-
--- Ja hän maalasi. Ja kaikki menivät katsomaan. Ja kun he sen näkivät,
-sanoivat he: "Kas, tosiaan! Tuossa se on, ihan sellaisena kuin me sen
-näimme Overdenessa setrin alla." --
-
-"Tuolla tulee Simmons ja hänellä on jotakin tarjottimella", huudahti
-herttuatar. "Kuinka se mies kaakertaa! Miks'ei kukaan opeta häntä
-kävelemään! Jane! Sinähän marssit nurmikon poikki kuin mikäkin
-sotamies. Etkö voisi Simmonsille selittää, kuinka on käveltävä... No?
-Mikä nyt on? Soo, sähkösanoma. Mitä kauheata nyt on voinut tapahtua?
-Ketä haluttaa arvata? Minä toivon, ettei kukaan hölmöläinen ole
-myöhästynyt junasta."
-
-Ei kuulunut hiiren hiiskaustakaan, niin täysin tyydyttävä äänettömyys
-vallitsi, kun herttuatar avasi punakellervän kuoren.
-
-Yllätys oli nähtävästi perinpohjainen, vaikk'ei tosin iloista laatua,
-sillä herttuatar, joka tavallisestikin oli punakka, kävi tulipunaiseksi
-lukiessaan ja vallan sanattomaksi suuttumuksesta. Jane nousi tyynesti,
-kurkisti tätinsä olan yli, luki pitkän sanoman ja palasi paikoilleen.
-
-"Hävytön!" huudahti viimein herttuatar. "Senkin hävytön! Sellaista saa,
-kun pitää heitä ystävinään. Ja minulla kun oli niin kaunis helminauha
-häntä varten, paljon arvokkaampi kuin hänelle tavallisesti tarjotaan
-yhdestä ainoasta laulusta. Ja peruuttaa viime tingassa! Äh, hävytön!"
-
-"Hyvä rakas täti", sanoi Jane, "jos rouva Velma parka on äkkiä saanut
-laryngitiksen [kurkunpääntulehdus], voihan olla mahdollista, ettei hän
-saata laulaa ainoatakaan säveltä, vaikkapa kuningatar käskisi. Hänhän
-sähkösanomassa kovin pahoittelee."
-
-"Älä viisastele, Jane!" huudahti herttuatar äreästi. "Äläkä tähän
-kuningatarta sekoita, jolle ei kuulu minun konserttini eikä Velman
-kurkku niin vähääkään. Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta,
-tiedäthän! _Miksi_ hänen piti saada se -- mikä se nyt taas olikaan --
-juuri kun hänen piti tulla laulamaan tänne? Minun nuoruudessani ei
-ihmisillä ollut tämmöisiä uudenaikaisia kipuja. Minä en siedä kaikkia
-noita appendicitiksia [umpilisäkkeentulehdus] ja muita -- suututtaa
-ihmisen selvillä tekosyillä. Minun nuoruudessani se oli selvää
-vanhanaikaista vatsuria ja se parannettiin raparperilla."
-
-Myra Ingleby piilotti kasvonsa suuren hattunsa alle, ja Garth Dalmain
-kuiskasi Janelle: "Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta, tiedäthän!"
-Mutta Jane ravisti päätään eikä edes hymähtänyt.
-
-"Tommy tahtoo karviaisen!" huusi papukaija, joka kaiketi oli äkännyt,
-että raparperia mainittiin.
-
-"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" sanoi herttuatar vihaisena.
-
-"Täti hyvä", sanoi Jane, "ei ole karviaismarjoja."
-
-"Älä viisastele, tyttö!" huusi herttuatar raivoissaan, ja Garth,
-joka oli kovasti huvittunut, ravisti Janelle päätään. "Kun se sanoo
-'karviainen', tarkoittaa se jotakin kasvista yleensä, kuten varsin
-hyvin tiedät."
-
-Puolikymmentä henkeä riensi tarjoamaan Tommylle salaattia, nousuruohoja
-ja kurkkuvoileipiä. Garth nyhtäisi ruohon ja ojensi sen Janelle hyvin
-huolestuneen näköisenä, mutta Jane ei ollut huomaavinaan.
-
-"Ei mitään vastausta, Simmons", sanoi herttuatar. "Miks'ette mene?...
-Voi, kuinka tuo mies tuupertaa! Eikö nyt kukaan voi opettaa häntä
-kävelemään! Mutta nyt: mitä pitää tehdä? Puoli maakuntaa tulee tänne
-kuulemaan Velmaa minun kutsustani, ja Velma on Lontoossa sairastaen
-appendicitista muka -- ei, minä tarkoitan sitä toista. Oih, hiiteen
-koko nainen, kuten tuo viisas lintu sanoo."
-
-"Suus kiinni!" kirkui Tommy. Herttuatar hymähti ja talttui istumaan.
-
-"Mutta, hyvä herttuatar", huomautti Garth mitä lauhkeimmalla äänellä,
-"eihän maakunnassa tiedetä, että rouva Velman piti laulaa. Sehän oli
-suuri salaisuus. Hänellähän teidän piti lopuksi yllättää. Lady Ingleby
-sanoi häntä teidän 'yllätykseksenne'."
-
-Myra kurkisti hattunsa alta ja herttuatar noikkasi hänelle hyväksyen.
-
-"Aivan niin", sanoi hän. "Siinähän koko hauskuus olikin. Hävytön!"
-
-"Mutta hyvä herttuatar", jatkoi Garth vakuutellen, "ellei maakunta
-tiennyt, ei maakunta petykään. He tulevat kuuntelemaan toisiaan ja
-itseään ja nauttimaan teidän punaviineistänne ja jäätelöistänne.
-Nauttivat kaikesta siitä ja lähtevät pois tyytyväisinä, puhellen, miten
-taitavasti hyvä herttuatar keksii ja saattaa huomatuiksi paikalliset
-kyvyt."
-
-"Niin, niin!" sanoi herttuatar, pieni välke terävissä silmissään
-ja nostaen käyrää nenäänsä -- jota rouva Parker Bang Chicagosta,
-joka oli tavannut herttuattaren kerran tai pari, kuvasi 'oikeaksi
-plantagenetlaiseksi -- "mutta he lähtevät vakuuttuneina taidoistaan ja
-tyytyväisinä omiin keskinkertaisiin esityksiinsä. _Minun_ tarkoitukseni
-oli antaa heidän esittää ja sitten näyttää heille, kuinka olisi pitänyt
-esittää."
-
-"Mutta, Gina täti", sanoi Jane sävyisesti, "te unohdatte varmaan,
-että useimmat näistä ihmisistä ovat olleet Lontoossa ja kuulleet
-paljonkin hyvää musiikkia, luultavasti Velman ja muitten suurten
-laulajien esityksiä. Kyllä he tietävät, etteivät voi laulaa kuin joku
-näyttämövalio; mutta he koettavat parastansa, kun te heitä pyydätte. En
-minä ymmärrä, että he kaipaavat mitään havainto-opetusta."
-
-"Jane", sanoi herttuatar, "jo kolmannen kerran tänä iltapäivänä minun
-täytyy pyytää sinua olemaan viisastelematta."
-
-"Neiti Champion", sanoi Garth Dalmain, "jos minä olisin teidän
-isoäitinne, lähettäisin teidät nukkumaan."
-
-"Mitä on tehtävä?" jatkoi herttuatar. "Hänen piti laulaa 'Rukousnauha'.
-Siihen minä olen perustanut kaiken. Huoneen koko koristelukin on
-suunniteltu laulun mukaiseksi -- köynnöksiä valkeista ruusuista
-ja suuri, pelkästään punaisista riipparuusuista tehty risti lavan
-taustalla. Jane!"
-
-"Mitä, täti?"
-
-"Äh, älä sano niin värittömästi 'mitä tätiäsi'! Etkö voi ehdottaa
-jotakin?"
-
-"Hiiteen koko nainen!" kirkaisi Tommy yhtäkkiä.
-
-"Kuulkaahan lintu kultaa", huudahti herttuatar, ja hyvä tuuli palasi
-täydellisesti. "Antakoon joku sille mansikan. No, Jane, mitä sinä
-ehdotat?"
-
-Jane Champion istui leveä selkä puoleksi tätiin päin, toinen polvi
-toisella ja isot, voimakkaat kädet ristissä niiden ympärillä. Hän
-irroitti kätensä, kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi suoraan teräviin
-silmiin, jotka tattihatun alta tutkistelivat häntä. Kun hän luki
-niistä osaksi katuvan, osaksi vetoavan pyynnön, pilkisti vieno
-hymy hänen omistaankin. Hän odotti hetkisen tullakseen varmaksi
-herttuattaren tarkoituksesta, ja sanoi sitten: "Kyllä minä laulan
-teille 'Rukousnauhan' Velman sijasta tänä iltana, jos te todella niin
-haluatte, täti."
-
-Jos puun alle kokoontuneet olisivat olleet "mukiinmeneviä", olisivat
-he vetäneet henkeänsä. Jos he olisivat olleet "kirjavia", he olisivat
-äänekkäästi ilmaisseet hämmästystänsä. Ollen "hienoja" he eivät
-antaneet minkäänlaista ulkonaista merkkiä; mutta ilmassa tuntui
-perinpohjaista hämmästystä. Herttuatar oli ainoa läsnäolijoista, joka
-oli kuullut Jane Championin laulavan.
-
-"Onko sinulla se laulu?" kysyi Meldrumin armo ja nousi, ottaen
-sähkösanomansa ja tyhjän vasun.
-
-"On", sanoi Jane. "Kun viime kuussa olin kaupungissa, olin muutamalla
-tunnilla rouva Blanchen luona; ja hän, joka harvoin ihailee
-uudenaikaisia lauluja, oli kovin ihastunut siihen. Hän lauloi ja
-salli minun säestää. Kulutimme siihen melkein kokonaisen tunnin. Sain
-sittemmin nuotit."
-
-"Hyvä", sanoi herttuatar. "Minä luotan siis sinuun. Nyt minun täytyy
-lähettää osaaottava sähkösanoma herttaiselle Velma paralle, jota
-varmasti kirvelee, kun täytyi olla tulematta. Niin että au revoir
-[näkemiin!], hyvät ihmiset. Muistakaa, me syömme päivällistä täsmälleen
-kahdeksalta. Musiikkipuoli alkanee yhdeksältä. Ronnie, ole kiltti poika
-ja kanna Tommy halliin. Se kirkuu niin hirmuisesti, jos se näkee minun
-menevän ja jättävän sen. Se on niin helläsydäminen, lintu kulta!"
-
-Äänettömyyttä setrin alla.
-
-Useimmat katselivat nuorta Ronaldia, joka kantoi telinettä käsi niin
-suorana kuin mahdollista, Tommyn hiipiessä aivan hänen lähelleen
-pysyen ihmeteltävästi tasapainossa ja ilmeisesti tehden kahdenkeskisiä
-huomautuksia Ronnien pelokkaaseen korvaan. Herttuatar meni edellä,
-sangen tyytyväisenä asiain käänteeseen.
-
-Pari vieraista tarkasteli Janea.
-
-"Teit uljaasti", sanoi Myra Ingleby viimein. "Minä tarjoutuisin
-säestämään, mutta minä osaan vain laulut 'Illan kuutamolla' ja 'Kolme
-sokeaa rottaa' yhdellä sormella."
-
-"Ja minä tarjoutuisin mielelläni säestämään," sanoi Garth Dalmain, "jos
-te laulaisitte Lassenin 'Pyhäinpäivän', sillä minä soitan sen vallan
-mainiosti kymmenellä sormella. On sangen opettavaista kuulla, millä
-tavoin minä soitan hautakappelin kelloja koko laulun ajan. Mahtavan
-crescendo-appassionato-fortissimon jälkeenkin, kun he huomaavat: 'Kas,
-tänään kylmät haudat kukkii, loistaa: on juhlapäivä, pyhäinpäivä tää',
-minun kelloillani ei ole lainkaan pyhäpäivää. Enhän minä tiedä, mitä
-tapahtui 'kerran kevätkuussa'. Minun säestäessäni kellot soivat koko
-ajan vimmatun itsepintaisesti. Mutta minä olen nähnyt 'Rukousnauhan'
-nuotit enkä tahtoisi edes yrittää moisia sointuja. Heti aloitettava
-kaikki mahdolliset alennukset mielessä ja ennen kuin on pitkällekään
-päästy, on kourat täynnä tuttuja ja tuntemattomia ristejä, joihin
-takertuu uskaltamatta päästää niitä käsistään, kun kukaties ovat
-hyvinkin tarpeen seuraavassa silmänräpäyksessä. Kuinka ikävää! Mutta
-kun on puhe 'Rukousnauhan' säestyksestä, minun täytyy sanoa, kuten se
-vanha lampuoti tuonoin alustalaispäivällisillä sanoi herttuattarelle,
-kun tämä tyrkytti hänelle vanukasta kolmatta kertaa: 'Teidän armonne,
-minä _en jaksa_.'"
-
-"Älkää olko ilkeä, Dal", sanoi Jane. "Te osaisitte säestää
-'Rukousnauhan' mainiosti, jos minä vain tahtoisin. Mutta näin ollen
-pidän parempana säestää itse."
-
-"Voi, sen minä ymmärrän vallan hyvin", sanoi lady Ingleby
-myötätuntoisesti. "Onhan koko ajan turvallista tietää, että jos
-rupeaisi menemään väärin, voisi lopettaa toisen käden soiton ja ottaa
-oikean äänen itselleen."
-
-Nuo kaksi ainoata todella soitannollista läsnäolijaa vaihtoivat
-melkoista huvittuneisuutta ilmaisevan silmäyksen. "Kai se olisi hyvä,
-jos tarve tulisi", sanoi Jane. "Minä kyllä 'lopettaisin toisen käden'
-ja 'antaisin teille äänen'", sanoi Garth vakavasti.
-
-"Sen uskon", sanoi Jane. "Te olette aina niin kovin ystävällinen. Mutta
-minusta on parempi tulla toimeen omin neuvoin."
-
-"Oletteko ottanut huomioon, kuinka vaikeata on saada ääntä kuulumaan
-niin suuressa huoneessa, ellette voi seisoa päin yleisöä?" Garth
-Dalmain puhui huolestuneesti. Jane oli hänen erikoisen hyvä ystävänsä,
-ja kuten miehistä ainakin, hänestä oli vastenmielistä ajatellakin, että
-hänen ystävänsä julkinen esiintyminen jollakin tavoin epäonnistuisi.
-
-Sama rauhallinen hymy väikähti Janen silmissä ja siirtyi huulille
-kuin silloinkin, kun hän huomasi tätinsä todella tarkoittavan häntä
-Velman sijaiseksi. Hän katsoi ympärilleen. Useimmat seurueesta
-olivat poistuneet kaksittain ja kolmittain, toiset päärakennukseen,
-toiset takaisin joelle. Hän, Dal ja Myra olivat siis kolmisin. Hänen
-rauhalliset silmänsä olivat täynnä salaista veitikkaa, kun hän
-epäröimättä katsoi Garthia silmiin ja vastasi hänen kysymykseensä.
-
-"On kyllä, tiedän sen. Mutta kaiku huoneessa on vallan mainio ja minä
-olen oppinut sovittamaan ääntäni. Kenties te ette tiedäkään -- ja
-mitenkä te sen oikeastaan tietäisittekään -- että minulla on ollut
-erikoinen onni saada opiskella rouva Marches'n johdolla Pariisissa ja
-jälkeenpäin verestää entistä oppiani satunnaisilla, mutta hauskoilla
-tunneilla Lontoossa hänen tyttärensä luona, joka ei suinkaan ole
-äitiänsä lahjattomampi. Niin että kyllä minun joltisestikin pitäisi
-osata käytellä ääntäni, jos lainkaan olen osannut käyttää hyväkseni
-moisia kultaisia tilaisuuksia."
-
-Nämä sanat olivat Myralle hepreaa ja merkitsivät aivan samaa kuin
-jos Jane olisi sanonut: olen opetellut äänentapaamista. Eivätkä
-todenteolla niinkään paljon, koskapa lady Ingleby oli itse kerran
-yrittänyt opiskella äänentapaamista johtaakseen palvelijainsa ja
-palvelijattariensa kuorolaulua. Tämä tapahtui siihen aikaan, jolloin
-hänellä oli erikoisen soitannollinen palvelijakunta. Toisella
-lakeijalla oli kaunis barytoni. Hovimestari osasi 'hiukkasen vetää
-bassoa', toisin sanoen, kun muut kohosivat korkeihin alueihin,
-hän pysyi alimmassa äänessä ja piti sitä, jos käskettiin. Sisäkkö
-lauloi, kuten itse sanoi, 'toista ääntä'. Toisin sanoen hän oli aina
-tahdissa hiukan sopraanoa jäljessä ja terssiä alempana korkeudessa.
-Emännöitsijä, suuri tummaverinen ihminen, jolla oli haivenia
-ylähuulessa, tehosi vallan merkillisesti arkailemattomana laulaessaan
-säveltä oktaavia alempaa sopraanoa.
-
-Pahaksi onneksi lady Ingleby ei aina erottanut hänen ääntänsä
-hovimestarin äänestä. Myra itse ensimmäisenä myönsi, ettei hänellä
-ollut 'paljon korvaa'. Mutta oli ehdottomasti kärsivällisyyttä
-koettelevaa huutaa juuri, kun ei mitenkään olisi tohtinut nostaa
-silmiään 'Hyvän kuningas Wenceslauksen' säestyksestä: "Pysähtykää
-siihen, Jenkins!" ja sitten huomata, että rouva Jarmis se olikin
-korkeuksiin menossa. Mutta kun uudella lakeijalla, jonka lordi
-Ingleby, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota hänen soitannollisiin
-lahjoihinsa, pestasi, sattui olemaan oikein hieno kurkkutenori, niin
-Myralla mielestään oli ainesta vaikka kuinka suuriin aikaansaannoksiin,
-ja hän päätti itse opetella äänentapaamista. Hän oppi helposti mi,
-re, do ja sol, fa, fa, mi äänet, sillä ne olivat 'Kolme sokeata
-rottaa' laulun alkusävelet, mutta siihen se Myran taito loppuikin. Kun
-päästiin 'Talon vaimoa he kaikin seurasivat' aiheen monimutkaisiin
-juoksutuksiin, lady Ingleby oli hukassa, kun ei ollut sanoja, mihin
-turvata, ja niin hän epätoivoisena herkesi koko äänentapaamisesta.
-
-Niinpä siis nykyajan kuuluisimman laulunopettajan nimikään ei paljoa
-ilmaissut Myralle. Mutta Garth Dalmain kohottautui.
-
-"Vai niin! Ihmekö, että olette niin kylmäverinen. Velmahan on itsekin
-ollut kuuluisan rouvan oppilas."
-
-"Sen vuoksihan minäkin tunnen hänet jokseenkin hyvin", sanoi Jane.
-"Minä olen tänään täällä, sillä minun piti säestää häntä."
-
-"Minä ymmärrän", sanoi Garth. "Ja nyt teidän on tehtävä molemmat.
-'Varjelkoon!' sanoo rouva Parker Bangs, kun hänelle Marlborough
-Housen puutarhajuhlissa selitetään, kuka kukin on. Mutta teistä on
-mieluisampaa säestää muita kuin itse laulaa, niinkö?"
-
-Janen sävyisä hymy pilkisti jälleen.
-
-"Laulaminen on hauskempaa, mutta säestäminen on hyödyllisempää", sanoi
-hän.
-
-"Tietysti", virkkoi Garth. "Lukemattomat voivat laulaa hiukkasen, mutta
-varsin harvat säestää kunnollisesti."
-
-"Jane", sanoi Myra katsellen raukein silmin pitkien tummien ripsiensä
-alta, "kun sinä kerran olet ottanut laulutunteja ja osaat joitakuita
-lauluja, miksi ei herttuatar ole ennen pyytänyt sinua laulamaan meille?"
-
-"Surullisesta syystä", vastasi Jane. "Tiedättehän, että hänen
-ainoa poikansa kuoli kahdeksan vuotta sitten? Hän oli kaunis,
-lahjakas nuorukainen. Hän ja minä perimme rakkautemme lauluun
-meidän isoisältämme. Serkkuni antautui musiikkialalle yliopistossa,
-harjoitti innokkaasti opintoja ja aikoi ammattimusiikkimieheksi.
-Kerran joululomalla hän oli luvannut laulaa eräässä
-hyväntekeväisyyskonsertissa Lontoossa, ja täyttääkseen lupauksensa hän
-lähti ulos, vaikka oli vasta toipumassa nuhakuumeesta. Tauti uudistui,
-kääntyi keuhkokuumeeksi, ja siihen hän muutaman vuorokauden kuluttua
-kuoli. Täti parka oli mieletönnä surusta, ja siitä pitäen minun
-musiikinrakkauteni mainitseminenkin katkeroittaa häntä. Minä myöskin
-aioin tykkänään antautua musiikkialalle, mutta hän esti sen lujasti.
-Tuskin uskallan laulaa tai soittaa täällä."
-
-"Mutta miksette muualla?" kysyi Garth Dalmain. "Me olemme usein olleet
-samoissa perheissä, eikä minulla ole ollut hämärintä aavistusta, että
-te laulatte."
-
-"En tiedä", sanoi Jane hitaasti. "Mutta -- musiikki on minulle niin
-kallis asia. Se on jonkinlainen kaikkeinpyhin minun sisimmässä
-olennossani. Eikä ole helppoa nostaa verhoa."
-
-"Verho nostetaan tänä iltana", sanoi Myra Ingleby. "Niin", myönsi Jane
-hymyillen hieman surunvoittoisesti. "Niin taidetaan tehdä."
-
-"Ja me astumme kaikkein pyhimpään", sanoi Garth Dalmain.
-
-
-
-
-Viides luku.
-
-USKOUTUMISTA.
-
-
-Varjot nurmikolla yhä pitenivät.
-
-Kotiin palajavat varikset kiertelivät ja vaakkuivat suurten jalavien
-ympärillä.
-
-Tiimapatsas osoitti kuutta.
-
-Myra Ingleby nousi ja seisoi kädet ojennettuina pään yli vinojen
-auringonsäteiden sattuessa suoraan silmiin. Taiteilija tarkasti hänen
-norjan vartalonsa pehmeitä piirteitä.
-
-"Ooh!" huudahti Myra. "Täällä ulkona on niin ihanaa ja minun täytyy
-mennä sisälle kamarineitsyeni luo. Jane, minä varoitan aikanaan.
-Älä milloinkaan rupea ottamaan kasvojenhierontaa. Ihminen tulee sen
-orjaksi, ja se vie tuntikausia päivästä. Katsokaa minua!"
-
-He katselivat jo ilmankin. Myra oli katselemisen arvoinen.
-
-"Tavallista pukeutumista varten minun olisi tarvinnut mennä sisään
-vasta seitsemältä, mutta nyt minun täytyy menettää tämä viimeinen ihana
-hetki."
-
-"Mimmoista se sitten on?" kysyi Jane. "Minä en tiedä koko puuhasta
-mitään."
-
-"En minä voi yksityisseikkoja myöten selittää", vastasi lady
-Ingleby, "mutta olethan nähnyt, kuinka kukkealta olen näyttänyt koko
-päivän? No niin, ellen nyt menisi neitsyeni luo, näyttäisin vähemmän
-kukkealta päivällisen päättyessä ja myöhemmin illalla kymmentä vuotta
-vanhemmalta."
-
-"Soma sinä olet aina", sanoi Jane vilpittömästi, "ja mitä se haittaa,
-vaikka on ikänsä näköinen?"
-
-"Kultaseni, mies tuntee ikänsä, nainen näyttää ikänsä", lainasi Myra
-jonkun sanoja.
-
-"_Tunnen_ itseni nyt juuri seitsenvuotiaaksi", sanoi Garth.
-
-"Ja _näytätte_ seitsentoistavuotiaalta", nauroi Myra.
-
-"Ja _olen_ seitsemänkolmatta", selitti Garth, "niin ettei herttuattaren
-pitäisi sanoa minua 'poikaviikariksi'. Ja jos tämän salaperäisen
-toimituksen lyhentäminen vähentää rahtusenkaan teidän tämäniltaista
-sulouttanne, niin minä rukoilen teitä: kiirehtikää kamarineitsyenne
-luo, tai muuten te pilaatte koko iltani. Minä purskahdan itkemään
-päivällisellä, ja herttuatar vihaa kaikkia kohtauksia, kuten hyvin
-tiedätte!"
-
-Lady Ingleby huitaisi häntä hatullaan ohimennessään.
-
-"Olkaa vaiti, senkin poikaviikari", sanoi hän. "Ei teidän tarvinnut
-lainkaan kuunnella, mitä minulla oli sanomista Janelle. Tänä syksynä te
-maalaatte minut. Ja sen jälkeen minä jätän kasvojenhieronnan, matkustan
-ulkomaille ja palaan oikein vanhentuneena."
-
-Hän sinkautti tämän viimeisen uhkauksen olkansa yli ja asteli hitaasti
-nurmikon poikki.
-
-"Kuinka suloinen hän on!" lausui Garth katsellen hänen jälkeensä.
-"Kuinka paljon te luulette kaikessa tuossa olleen totta, neiti
-Champion?"
-
-"Ei minulla ole aavistustakaan", vastasi Jane. "Kasvojenhieronta on
-minulle tuiki tuntematon asia."
-
-"Ei paljonkaan, minä luulisin", jatkoi Garth, "muuten hän ei olisi
-siitä kertonut meille."
-
-"Ei, siinä erehdytte", vastasi Jane nopeasti. "Myra on harvinaisen
-rehellinen ja aina altis avoimesti puhumaan itsestään ja
-heikkouksistaan. Hänen kasvatuksensa oli hiukan erikoinen. Heitä oli
-suuri sisarusparvi, ja häntä pitivät muut aina syntipukkina, eivät
-tosin veljet ja sisaret niinkään kuin äiti. Miten hän oli, mitä
-sanoi tai teki, kaikki oli pahasti. Kun lordi Ingleby näki hänet ja
-luullakseni huomasi hänen orastavat mahdollisuutensa, hän oli pitkä,
-kömpelö tyttö, kaunissilmäinen, suu suloinen ja tunteikas ja kasvoilla
-ihmettelevän kysyvä ilme. Lordi oli kaksikymmentä vuotta häntä vanhempi
-ja rakastui auttamattomasti häneen, ja vaikka äiti tyrkytti kaikkia
-muita tyttäriään vuoron perään, tämä tahtoi Myran tai ei ketään. Kun
-lordi puhui asiasta Myralle, oli hänen aluksi mahdoton saada tätä
-ymmärtämään, mitä hän tarkoitti. Lopulta tarkoitus kuitenkin valkeni
-hänelle, eikä lordin tarvinnut kauan odottaa vastausta. Minä olen hänen
-usein kuullut kiusoittelevan Myraa. Tämä oli suloisesti hymyillen
-katsonut häneen silmät kyynelissä ja sanonut: 'Tietysti. Kiitollisena
-tulen teille, ja minusta te olette kovin herttainen, kun pidätte
-minusta. Mutta mikä kolaus tämä on äidille!' He menivät naimisiin niin
-pian kuin oli mahdollista, ja lordi vei nuorikkonsa Pariisiin, Italiaan
-ja Egyptiin, piti kuusi kuukautta ulkomailla ja toi takaisin --
-tällaisena. Olin kerran heidän luonaan, ja Myran äiti oli myös siellä.
-Istuimme arkihuoneessa -- ei ollut ketään herroja, vain viisi, kuusi
-naista -- ja hänen äitinsä moitti jotakin, sanoen: 'Eikö lordi Ingleby
-ole usein huomauttanut sinulle siitä?' Myra katsoi häneen herttaisesti,
-verkkaiseen tapaansa ja vastasi: 'Äiti kulta, teistä mahtaa tuntua
-oudolta, mutta, tiedättekö, minun miehestäni kaikki on erinomaista,
-mitä minä teen.' 'Sinun miehesi on typerä!' sähähti äiti. 'Teidän
-kannaltanne katsoen, äiti kulta', sanoi Myra herttaisesti."
-
-"Vanha noita!" sanoi Garth. "Miksi moisten ihmisten sallitaan omistaa
-itsellensä äidin nimi? Meidän, joilla on ollut hellät, erinomaiset
-äidit, tekisi mieli säätää laki, että heitä on sanottava vain
-kantajiksi tai annettava heille jokin muu kuvaava nimitys, eikä
-halvennettava pyhää _äidin_ nimeä." Jane oli vaiti. Hän tunsi kauniin
-tarinan Garthin poikavuosista, jotka tämä oli viettänyt leskeksi
-jääneen äitinsä kanssa. Hän tiesi, miten palavasti tämä jumaloi äidin
-siunattua muistoa. Hän piti Garthista eniten silloin, kun sai kurkistaa
-pinnan alle, eikä tahtonut laimentaa hänen lämpöänsä muistuttamalla,
-ettei itse ollut koskaan saanut kuiskata tätä nimeä.
-
-Garth nousi tuoliltaan ja oikaisi sorjaa vartaloansa laskevan auringon
-hohteessa, melkein niinkuin Myrakin oli tehnyt. Jane katseli häntä.
-Ruumiillinen kauneus vaikutti voimakkaasti häneen, kuten useimmiten
-rumiin ihmisiin. Mutta hän ei antanut sen liiallisesti vaikuttaa
-ystäväinsä arvioimiseen. Ei Garth Dalmain suinkaan ollut ylimmäinen
-hänen erikoisista ystävistään. Hän oli vanhempi kuin useimmat
-heistä, mutta eräissä suhteissa taas nuorempi kuin kukaan, ja hänen
-huomattavasti nuorekkaan käytöstapansa ja pursuavan hilpeytensä vuoksi
-Jane piti häntä toisinaan poikamaisena, sillä hänen oman luonteensa
-leikillinen puoli oli paljon sävyisämpää laatua. Mutta hänen ulkonainen
-kauneutensa oli niin eittämätön, ettei siitä ollut mitään sanomista, ja
-Jane katseli häntä ystävällisissä silmissään vilpitön ihailu, niinkuin
-varmaankin oma äiti olisi häntä katsellut.
-
-Garth oli vallan tietämätön omasta ulkomuodostaan, vaikka olikin
-valinnut ylleen vaalean sinipunervan paidan ja sitonut kaulaansa
-orvokinvärisen kaulanauhan, ja kun kultainen auringonvalo häikäisi
-silmiä, ei hän liioin huomannut Janen katsetta.
-
-"Kuulkaa, neiti Champion!" huudahti hän poikamaisesti. "Eikö olekin
-mukavaa, että he kaikki ovat menneet sisään? Olen oikein toivonut
-saavani hetkisen pakista teidän kanssanne. Tottakin, kun olemme kaikki
-yhdessä, usein vain lörpöttelemme, jotta juttu olisi käynnissä. Se
-on samanlaista kuin pienten leikkipallojen lentoon laskeminen. Usein
-ne halkeavat ja paljosta puhelusta ei jää enempää jäljelle kuin
-leikkipallostakaan: pieni, tyhjä ja kurttuinen kelmunpalanen."
-
-"Ostitteko te koskaan Brightonissa leikki-ilmapalloja? Muistatteko
-sitä rajua ihastusta, kun nähtiin myyjän tulevan pitkin suurta
-kävelykatua suunnaton kimppu niitä kädessään -- sinisiä, viheriäisiä,
-punaisia, valkoisia ja keltaisia, kaikki välkkyen päiväsessä,? Ja
-usein minun täytyi ihmetellä, mitenkä tämä saattoi nyppiä niitä
-erilleen -- enkä vieläkään sitä tajua -- ja miten olisi käynyt, jos
-hän olisi laskenut ne kaikki maahan. Itse minä aina täsmälleen tiesin,
-minkä niistä tahdoin, ja se oli tavallisesti sisimmässä nauhassa ja
-sen irroittaminen kesti kauan. Ja kuinka saattoikaan harmittaa, jos
-aikaihmiset väsyivät odotukseen ja lähtivät tiehensä penneineen. Vaikka
-en minäkään olisi huolinut mistään, ellen olisi saanut juuri sitä,
-johon olin iskenyt silmäni. Olisitteko te?"
-
-"Minä en milloinkaan ostanut leikkipalloja Brightonissa", vastasi Jane
-innottomasti. Garth tunsi olevansa taas seitsenvuotias, ja Jane tunsi
-olevansa kiusaantunut.
-
-Garth näytti huomaavan sen. Hän otti takkinsa tuolin selkämykseltä,
-jolle sen oli heittänyt, ja puki ylleen.
-
-"Tulkaa, neiti Champion", sanoi hän, "minä olen väsynyt työn
-puutteesta. Mennään joelle ja otetaan pieni, kahdenistuttava vene.
-Päivällinen on vasta kahdeksalta, ja minä olen varma, että te ennätätte
-pukeutua -- vaikkapa Velman sijaiseksikin -- puolessa tunnissa. Minä
-tiedän teidän hätätilassa tehneen sen kymmenessä minuutissa. Aikaa
-on kyllin minun soutaa teidät niin pitkälle, että näemme kirkon, ja
-saamme samalla puhella. Ajatelkaa, vanha, harmaa kirkko, taustana tämä
-auringonlasku ja edustalla keto täynnänsä esikoita!"
-
-Mutta Jane ei noussut.
-
-"Hyvä Dal", sanoi hän, "ei teillä olisi paljon innostusta jäljellä, ei
-kirkkoon eikä auringonlaskuun, kun olisitte kiskonut minun runsasta
-kahdeksaakymmentä kiloani vasten virtaa. Vaipuisitte uupuneena sinne
-esikkojen keskelle. Pitäisihän teidän nyt jo tietää, etten minä ole
-niitä ihmisiä, joita käsketään pikkuruisen veneen perään istumaan ja
-pitämään perää. Jos minä olen veneessä, minä tahdon soutaa, ja jos
-minä soudan, niin soudan mieluimmin peränpuoleisella tuhdolla. Mutta
-nyt en halua soutaa, sillä olen pelannut golfia koko iltapäivän. Ja
-tiedätte varsin hyvin, mitä nautintoa teille tuottaisi katsella minua
-koko matkan, mennen tullen, tuntien koko ajan, että minä itsekseni
-arvostelisin teidän huolimatonta soutamistanne."
-
-Garth istuutui jälleen, heittäytyi takakenoon tuoliinsa, kädet ristissä
-kiiltäväntumman pään takana, ja katseli Janea ystävällisin, kirkkain
-silmin, aivan samoin kuin oli katsellut herttuatartakin.
-
-"Tepä, veikkonen, nyreä olette", sanoi hän suopeasti. "Mikä teidän
-oikein on?"
-
-Jane naurahti ja ojensi kätensä. "Voi teitä, te hyvä poika! Minä
-luulen, että teillä on maailman herttaisin luonne. En minä enää ole
-nyreä. Ihan todella, minä vihaan herttuattaren konsertteja, eikä
-minusta ole lainkaan hauskaa olla hänen 'yllätyksenään'."
-
-"Minä ymmärrän", sanoi Garth myötätuntoisesti. "Mutta miksi siis
-tarjouduitte laulamaan?"
-
-"Ah, minun täytyi", sanoi Jane. "Vanha täti kulta. Harvoin hän minulta
-mitään pyytää, ja hänen silmänsä olivat niin rukoilevat. Ettekö te
-tunne, miten ihminen kaipaa saada tehdä jotakin sille, joka on läheinen
-hänelle? Minä kiilloittaisin hänen kenkänsä, jos hän toivoisi. Mutta
-on raskasta olla täällä viikkokausia ja aina sentään määrätyn matkan
-päässä. Tämä on ainoa, mitä hän on pyytänyt minua tekemään, ja hänen
-ylpeät vanhat silmänsä olivat liikuttavat. Saatoinko kieltää?"
-
-Garth oli pelkkää ymmärtämystä. "Ette, hyvä ystävä", sanoi hän
-miettiväisenä, "ette todellakaan. Mutta älkää hautoko mielessänne
-meidän typerää pilaamme tuosta 'yllätyksestä'. Ymmärrättehän, ettei
-teistä ole semmoiseen. Uskon, että te laulatte paljon paremmin kuin
-useimmat heistä, mutta eivät he sitä huomaa. Tarvitaan todellakin joku
-Velma, jotta moiset kuulijat havahtuisivat. He pitävät 'Rukousnauhaa'
-sievänä lauluna ja taputtavat teille hieman käsiään, ja siinä koko
-juttu. Niin että älkää pahastelko!"
-
-Jane istui ja mietti hänen sanojaan. Sitten hän sanoi: "Dal, minua
-inhoittaa laulaa sellaiselle kuulijakunnalle. On aivan kuin asettaisin
-sieluni heidän katseltavaksensa, enkä soisi, että he sen näkevät. Se
-tuntuu raiskaukselta. Minun mielestäni laulu ja soitto paremmin kuin
-mikään muu kykenevät tuomaan ilmi kaiken. Minä värisen, kun ajattelen
-tuota laulua, enkä sentään rohkene olla panematta parastani. Sen
-hetken tullen minä eläydyn lauluun ja unohdan kuulijat. Minä kerron
-teille eräästä tunnista rouva Blanchen luona. Lauloin Bembergin 'Chant
-Hindou'a, hindulaisen naisen rukousta Brahmalle. Aloin: 'Brahma, Dieu
-des croyants' [Brahma, uskovaistesi Jumala], ja lauloin niinkuin olisin
-do, re, mi'ta laulanut. Brahma ei ollut mikään minulle. 'Seis!' huusi
-rouva Blanche käskevästi. 'Voi teitä englantilaisia! Ah, vous Anglais!
-Mitä te laulatte? Brahma, c'est un Dieu! [Brahma on jumala!] Hän ei
-tosin ole teidän Jumalanne. Hän ei tosin ole minun Jumalani. Mutta hän
-on jonkun Jumala. Hän on laulun Jumala. Écoutez!' [Kuunnelkaa!] Ja
-hän kohotti päätään ja lauloi: 'Brahma! Dieu des croyants! Maitre des
-cites saintes!' [Taivasten valtias!] kauniit kasvonsa kirkastuneina ja
-sellaisella pyhällä uskonnollisella hartaudella, joka tunki sydämeen.
-Sitä tuntia en koskaan unohda. Ja, totta puhuen, sen jälkeen en ole
-laulanut ainoatakaan laulua laimeasti."
-
-"Hyvä!" sanoi Garth Dalmain. "Pidän haltioitumisesta kaikessa
-taiteessa. Minä en välitä maalatakaan muotokuvaa, ellen ihaile naista,
-jota maalaan."
-
-Jane hymyili. Keskustelu oli kääntymäisillään juuri siihen suuntaan,
-mihin hän oli toivonut mahdollisesti voivansa johtaa sen.
-
-"Dal hyvä", sanoi hän, "te ihailette niin useita, toista toisensa
-jälkeen, että me, teidän vanhat ystävänne, jotka todella tarkoitamme
-teidän parastanne, pelkäämme, että te ette milloinkaan ihaile
-ratkaisevasti."
-
-Garth nauroi. "Helkkarissa!" sanoi hän. "Oletteko te samanlainen kuin
-kaikki muutkin? Ajatteletteko tekin, että ihaileminen ja jumaloiminen
-välttämättä merkitsee naimisiinmenoa? Minä olisin odottanut teiltä
-järjellisempää ja miehisempää näkökantaa."
-
-"Poika kulta", sanoi Jane, "ystävänne ovat päättäneet, että te
-tarvitsisitte vaimon. Te olette yksin maailmassa. Teillä on kaunis
-koti. Kaikki mielettömät naiset teitä liehakoivat, pilaavat teidät.
-Alku on jo hyvä. Me oivallamme tietysti varsin hyvin, että teidän
-vaimossanne täytyy maailman verrattomimman kauneuden yhtyä hienoon
-persoonallisuuteen. Mutta jokainen uusi jumalatar, jonka te näette ja
-jota maalaatte, vastaa sillä hetkellä teidän erinomaista ihannettanne,
-ja kukaties, jos te jonkun heistä naisitte sen sijaan, että maalaatte,
-hän pysyväisestikin täyttäisi vaatimuksenne."
-
-Garth kuunteli miettiväisenä, säännölliset kulmakarvansa koholla.
-Vihdoin hän sanoi: "Kauneus on jotakin pinnalla olevaa. Näen sen,
-ihailen sitä. Minä haluan sitä ja maalaan sen. Kun olen sen maalannut,
-on se minun, enkä piittaa siitä sen enempää. Kun maalaan jotakuta
-naista, etsin koko ajan hänen sieluansa. Tahtoisin ilmentää sen
-kankaalleni. Mutta tiedättekö, neiti Champion, minä huomaan, ettei
-kauniilla naisella aina ole kaunista sielua."
-
-Jane oli vaiti. Hänestä oli viho viimeistä puhua toisten naisten
-sieluista.
-
-"Tällä haavaa sentään eräs tuntuu minusta täydelliseltä", jatkoi Garth.
-"Minä maalaan hänet syksyllä. Uskon, että silloin havaitsen hänen
-sielunsa hänen ihanan ulkomuotonsa veroiseksi."
-
-"Ja kuka hän on?" uteli Jane.
-
-"Lady Brand."
-
-"Flower!" huudahti Jane. "Oletteko _te_ niin ihastunut Floweriin?"
-
-"Oh, hän on suloinen", sanoi Garth kunnioittavan innokkaasti. "On ihan
-väärin, että kukaan on niin perinpohjin suloinen, virheetön. Se tekee
-minut sairaaksi. Oletteko te koskaan tuntenut, että täydellinen kauneus
-tekee sairaaksi, neiti Champion?"
-
-"En", sanoi Jane lyhyesti. "Eikä minusta muitten ihmisten vaimojen niin
-pitäisi vaikuttaa teihinkään."
-
-"Hyvä veikkonen", huudahti Garth hämmästyneenä, "eihän tällä asialla
-ole mitään tekemistä vaimojen taikka ei-vaimojen kanssa. Sinikelloketo
-aamuisessa auringonpaisteessa vaikuttaisi aivan samoin. Minä aivan
-sairaalloisesti haluan maalata hänet. Kun olen maalannut hänet ja
-todellakin päästänyt oikeuksiinsa hänen verrattoman kauneutensa
-sellaisena kuin minä sen näen, olen taas vallan ennallani. Toistaiseksi
-minä olen maalannut hänet vain muistista, mutta lokakuussa hän istuu
-minulle mallina."
-
-"Muististako?" kysyi Jane.
-
-"Niin, maalaan aika paljon muistista. Jos minä saan nähdä tietyn ilmeen
-jonkun kasvoilla hetkellä, jolloin voi tunkeutua pintaa syvemmälle,
-minä voin sen maalata muistista viikkokausia jälkeenpäin. Monet
-parhaista harjoitelmistani ovat siten syntyneet. Oi, mikä nautinto!
-Kauneus -- kauneudenpalvelus on minulle jumalanpalvelusta."
-
-"Mutta jumalatonta jumalanpalvelusta."
-
-"Ei niinkään", vastusti Garth totisena. "Kaikki todellinen kauneus
-tulee Jumalasta ja johtaa takaisin Jumalaan. Kaikkinainen hyvä anti
-ja täydellinen lahja tulee ylhäältä valkeuden isältä. Tapasin kerran
-erään vanhan, omituisen olion, joka sanoi, että kaikki sairaudet ovat
-perkeleestä lähtöisin. En milloinkaan voinut uskoa sitä, sillä äitini
-oli elämänsä loppuvuodet työhön kykenemätön, ja voin vakuuttaa, että
-hänen sairautensa oli siunaukseksi monelle, ja Jumalan kunniaksi
-hän sen kärsi. Vakaumukseni on, että kaikki todellinen kauneus on
-Jumalan lahja, ja siksi kauneudenpalvelus on minulle eräänlaista
-jumalanpalvelusta. Ei mikään paha ole koskaan todellisesti kaunista; ei
-mikään hyvä ole koskaan oikeastaan rumaa."
-
-Jane hymyili katsellessaan Garthia, joka loikoessaan tuolissaan
-kultaisessa päivänpaisteessa oli oikea miehisen kauneuden perikuva.
-Tämä täydellinen välittömyys sekä omaan itseensä että Janeen
-nähden, mikä salli hänen näin puhua ulkonaisesti arkipäiväisimmälle
-naistuttavalleen, sisälsi pisaran huumoria, mikä huvitti ystävätärtä.
-Se ilmaisi hänelle enemmän kuin moniväristen ilmapallojen ostaminen ja
-herttuattaren 'tattihatun' päivitteleminen.
-
-"Ovatko rumat ihmiset sitten vallan osattomia jumaluudesta, Dal?" kysyi
-hän.
-
-"Ei kaikki rumuus ole rumuutta", vastasi Garth Dalmain vilpittömästi.
-"Sen minä opin jo pienenä poikana. Äitini otti minut mukaansa
-kuulemaan erästä kuuluisaa saarnaajaa. Istuessaan alkutoimitusten
-aikana korokkeella hän näytti minusta jolsimmalta mieheltä, minkä
-ikinä olin nähnyt. Hän muistutti jotakin eriskummallista gorillaa, ja
-minä pelkäsin hetkeä, jolloin hän nousisi ja aloittaisi selityksensä.
-Tuntui ihan siltä, kuin hänen olisi pitänyt olla rautaristikon takana
-ja kuin meidän olisi saattanut yht'äkkiä tehdä mieli heittää hänelle
-pähkinöitä ja appelsiinejä. Mutta kun hän nousi puhumaan, hänen
-kasvonsa muuttuivat. Hyvyys ja innostus loisti niistä, muuttaen ne
-enkelimäisiksi. En pitänyt häntä enää koskaan rumana. Hänen sielunsa
-kauneus loisti läpi ruumiin, kirkastaen sen. Vaikka olinkin lapsi,
-erotin sittemmin aina ruman rumasta. Kun hän mainion saarnansa loputtua
-istuutui, en enää pitänyt häntä minään simpanssinmuunnoksena. Muistin
-hänen taivaallisen hymynsä kirkkauden. Tietysti olivat hänen rumat
-piirteensä ennallaan. Eivätkä ne kasvot olleet sellaiset, joiden
-olisi aina suonut olevan lähellä tai päivä päivältä vastapäätä
-pöydässä. Mutta ei ihmiselle ollut toki pantu moista koetusta; minulle
-se olisikin ollut sulaa kärsimystä. Sittemmin hän on aina pysynyt
-mielessäni vahvistamassa totuutta, ettei hyvyys koskaan ole ruma ja
-että taivaallisen rakkauden ikävöimisen loisteesta mitä rumimmat kasvot
-muuttuvat hetkellisesti kauniiksi ja synnyttävät jotakin sellaista,
-jota ainian onneksensa muistelee."
-
-"Minä ymmärrän", sanoi Jane. "Se on varmaan usein auttanut teitä
-oikeaan käsitykseen, kun niin varhain saitte sen selville. Mutta
-palatkaamme tärkeään keskusteluumme kasvoista, jotka kerran _ovat_ joka
-päivä teitä vastapäätä pöydässä. Eivät ne voi olla lady Brandin, eivät
-liioin Myran; mutta, kuten hyvin tiedätte, Dal, eräitä sangen kauniita
-kasvoja ajatellaan sille paikalle."
-
-"Ei mitään nimiä, pyydän", sanoi Garth nopeasti. "Minusta on
-vastenmielistä, että nuorten naisten nimiä mainitaan tällaisissa
-keskusteluissa."
-
-"Aivan oikein, hyvä ystävä. Minä ymmärrän vastenmielisyytenne
-ja kunnioitan sitä. Olette tehnyt hänet jo kuuluisaksi hänestä
-maalaamallanne impressionistisella muotokuvalla, ja kuulin, että aiotte
-maalata toisen, vielä viimeistellymmän. Niin, niin, Dal, kyllä itsekin
-tiedätte, miten äärettömästi ihailette häntä. Hän on kaunis, hän on
-rakastettava, kotoisin maasta, jonka naiset, jos ovat kauniita, ovat
-samalla myös luonnonraittiita ja pirteitä, vertaisiaan vailla. Te
-olette monessa suhteessa niin ainutlaatuinen, että teidän vaimonnekin
-pitää olla joltisessakin määrin erikoinen. No niin, minä en lainkaan
-tiedä, kuinka paljon te annatte ystäväinne mielipiteen vaikuttaa
-tämäntapaisissa asioissa, mutta lienee teistä mieluista kuulla, miten
-täydellisesti he hyväksyvät aikeenne, jos vannotte uskollisuutta --
-sanotaan nyt vaikka -- kauniille 'Tähtilipulle'."
-
-Garth Dalmain otti taskustaan savukekotelonsa, valikoi huolellisesti
-savukkeen ja pitäen sitä sormiensa välissä istui ajatuksiinsa
-vaipuneena.
-
-"Polttakaa vain", sanoi Jane.
-
-"Kiitoksia", sanoi Garth. Hän raapaisi tulitikulla valkean ja sytytti
-hyvin mietteissään savukkeensa. Kun hän heitti tikun pois, lennätti
-tuuli sitä ja se putosi nurmikolle, missä leimahti iloisesti. Garth
-hypähti pystyyn ja sammutti sen, veti tuolinsa vielä paremmin Janea
-vastapäätä ja nojasi taaksepäin, polttaen aatteissaan ja katsellen,
-miten pienet siniset savurenkaat, joita hän puhalteli, nousivat setrin
-oksille, laajenivat, ohenivat ja hävisivät.
-
-Jane katseli häntä. Erilaiset ja kuvaavat tavat, miten hänen ystävänsä
-sytyttivät ja polttivat savukkeensa, olivat aina huvittaneet Janea.
-Hän olisi voinut mainita ainakin kymmenkunnan nuoren miehen nimen,
-jos hänelle olisi kuvailtu heidän polttamistapansa. Hän oli sitä
-paitsi Deryck Brandilta oppinut vaikenemisen tärkeyden tähdellisessä
-keskustelussa ja myös, ettei jälkilisäyksillä saa sanottua laimentaa.
-
-Vihdoin Garth puhui.
-
-"Ihmettelen, miksi savu on kauniin vaaleansinistä, kun se renkailee
-savukkeesta, mutta harmaanvalkoista, jos sitä suusta puhaltaa."
-
-Jane tiesi niin olevan sen vuoksi, että siihen oli imeytynyt
-kosteutta, mutta hän ei sanonut sitä, sillä hänelle ei ollut lainkaan
-mieluisaa tämä ilmapallon liidätys eikä Garthin puheen suuntaaminen
-turhanpäiväisiin asioihin. Hän odotti tyynesti, minkä vastauksen
-antaisi Garthin syvempi luonne, johon hän oli vedonnut ja jonka hän
-tunsi varmasti pääsevän vallalle. Pian se pääsikin.
-
-"On sanomattoman ystävällistä, neiti Champion, että viitsitte ajatella
-kaikkea tätä ja puhua siitä minulle. Saanko osoittaa kiitollisuuttani
-selittämällä teille kerran, mikä tuottaa vaikeutta? Tuskin olen siitä
-itsekään selvillä, mutta luulen silti voivani antaa teille jonkinlaisen
-käsityksen siitä."
-
-Jälleen pitkä vaitiolo. Garth poltti ja mietti. Jane odotti. Vaitiolo
-oli täynnä ymmärtämystä. Garth huomasi hyräilevänsä erään vanhan
-kuudennentoista-sataluvun laulun säkeitä:
-
-    Mua taivas vielä jos armahtais:
-    moisen tupakan, tuolin ja ystävän sois.
-
-Joko savuke, tuoli tai Jane, tai kaikki kolme yhdessä kukaties,
-herätti hänessä ylevän rauhan ja levon ja hyvänolon tunteen, sellaisen
-mielialan kohoamisen, että kaikki hyvä näytti entistä paremmalta,
-kaikki vaikeudet helpoilta ja kaikki ihanteet saavutettavilta.
-Hiljaisuus oli kultainen kuin auringonlasku; mutta lopulta hän sen
-keskeytti.
-
-"Kaksi naista -- ainoat naiset, jotka ovat todella jotakin elämääni
-vaikuttaneet -- ovat minulle mittapuuna, josta en voi tinkiä --
-toinen äitini, kallis, siunattu muisto; toinen vanha Margery Graem,
-lapsuusaikainen ystäväni ja hoitajani, nyt emännöitsijäni ja yleensä
-hellijäni ja hoivaajani. Hänen uskollinen sydämensä ja alituinen
-huolenpitonsa auttavat minua pysymään uskollisena sen suloisen olennon
-juurruttamille ihanteille, joka viereltäni kuihtui pois, kun olin
-miehuuteni kynnyksellä. Kotiin palatessani näen ensimmäiseksi, kun
-eteisen ovi avautuu, vanhan Margeryn, musta satiiniesiliina vyöllä,
-päässä härmemyssy lavendelinvärisine nauhoineen. Tunnen silloin aina
-uudestaan olevani seitsenvuotias ja syleilen häntä joka kerta. Te,
-neiti Champion, ette pidä minusta seitsenvuotisena, mutta Margery
-pitää. No niin, mutta muutahan minun piti saada teidät tajuamaan.
-Kun minä vien morsiamen Gleneeshiin ja esitän hänet Margerylle, niin
-hänen vanhat, ystävälliset silmänsä koettavat nähdä pelkkää hyvää.
-Hänen vanha, uskollinen sydämensä haluaa palavasti vain rakastaa ja
-palvella. Ja kuitenkin tiedän, että hän tietää yhtä hyvin kuin minäkin,
-mikä on mittapuu. Tiedän, että hänen mieleensä muistuu hyvän, hellän,
-kristityn naisen ihanteellinen kuva, juuri semmoisena kuin minäkin sen
-muistan; enkä minä saa, en uskalla tuottaa hänelle pettymystä. Uskokaa
-minua, neiti Champion, monta kertaa, kun fyysillinen vetovoima on ollut
-valtava ja ulkonaista kauneutta palvoessani olen ollut unohtamaisillani
-pääasian -- näkymättömän, mutta iäisen, silloin, niin, vallan
-otaksumatta mitään vaikuttavansa, vanha Margery on ollut kirkkaasti
-katsovinaan minua silmiin, vanhan Margeryn käsi on ollut arasti
-tarttuvinaan minun takinhihaani ja ääni, joka lapsuudesta pitäen on
-minua opastanut, on ollut hieman kummastellen sanovinaan: 'Hänetkö siis
-olette valinnut rakkaan rouva-vainajani paikalle, Garth herra?' Teistä
-mahtanee tuntua perin hullunkuriselta, neiti Champion, kun te meidän
-seurapiirimme ja tunteittemme ja yleensä pinnallisen elämäntapamme
-kannalta ajattelette, kuinka minä istun täällä herttuattaren nurmikolla
-ja tunnustan, että minua on pidättänyt kosimasta naisia, joita suuresti
-olen ihaillut, vain pelko siitä, mitä minun vanha hoitajani olisi
-heistä ajatellut! Mutta ottakaa huomioon, että hänen mielipiteensä
-perustuu muistoon ja että tämä muisto on minun äiti vainajani muisto.
-Sitä paitsi, Margery puhuu minun paremman minuuteni puolesta ja
-ilmituo minun oman arvosteluni sellaisena kuin se on, kun sitä eivät
-sokaise intohimot eikä vie väärään minun kauneudenihailuni. Ei Margery
-silti kauneutta hyljeksi. Tosiasiassa hän minun vuokseni pitäisi sitä
-aivan välttämättömänä, siitä olen varma. Mutta hänen katseensa tunkee
-niin pian pinnan alle. Aivan niinkuin Paavali sanoo eräässä ylevässä
-lausumassa, hän ei näkyväisiä katso, vaan näkymättömiä. Tuntuu oudolta,
-että voin kertoa teille kaikesta tästä, ja todellakin, neiti Champion,
-ensi kerran minä tämän nyt näin itsellenikin selvitin. Mutta te olitte
-minusta niin kovin ystävällinen, kun viitsitte antaa minulle hyviä
-neuvoja tässä asiassa."
-
-Garth Dalmain lakkasi puhumasta ja hiljaisuus, joka seurasi, kesti
-kiusallisen kauan; se tuntui Janesta aidalta, jonka ylitse hän turhaan
-yritti kiivetä. Hän oli ryntäävinään edestakaisin etsien veräjää
-tai muuta poispääsyneuvoa. Hänen oli mahdotonta sopivasti vastata
-tähän vallan odottamattomaan puheeseen. Hänen mykkää hämminkiänsä
-lisäsi vielä sekin, että Garthin tunnustus oli sanomattomasti häntä
-liikuttanut, ja kun Jane oli syvästi liikutettu, kävi puhe aina
-kankeasti. Tämä nuori mies, jota kaikki naiset ihailivat hänen kauniin
-ulkomuotonsa ja miellyttävän käytöksensä vuoksi, jota hänen erinomainen
-naimakuntoisuutensa pani äidit ja naittajat kärkkymään, joka oli jo
-kuuluisa taiteen maailmassa ja jota imarreltiin, liehiteltiin ja
-seurapiireissä suosittiin, hän oli muitta mutkitta tunnustanut, että
-ainoa elossaoleva, hänen elämäänsä jotakin vaikuttava nainen oli hänen
-vanha hoitajansa ja että tämän mielipiteet ja toiveet pidättivät häntä
-maailmanmielisestä, erehdyksellisestä naimiskaupasta. Tämä kaikki
-liikutti syvästi Janea, vaikkakin hänen sydämessänsä täytyi nauraa
-ajatellessaan, mitä heidän seurapiirinsä sanoisikaan, jos huomaisi
-tilanteen. Garth joutui uuteen valoon, ja äkkiä Jane ymmärsi hänet
-aivan toisin kuin milloinkaan ennen.
-
-Mutta hän ei kyennyt vastaukseksi lausumaan muuta kuin: "Minä
-toivoisin, että tuntisin vanhan Margeryn."
-
-Garthin ruskeat silmät välähtivät mielihyvästä.
-
-"Voi, sitä minäkin toivoisin", sanoi hän. "Minä toivoisin, että
-te kerran näkisitte Gleneeshin linnan. Te nauttisitte pengermän
-näköalasta. Se kantaa jyrkkiin rotkoihin, ja loitompana se vie
-purppuraisten kukkulain yli. Luulen, että te pitäisitte sen
-havumetsistä ja kanervakankaista. Todellakin, neiti Champion,
-miks'en minä voisi kutsua 'hienoa seuraa' luokseni syyskuussa, ja
-kun oikein pyytäisin, niin herttuatar varmaan suostuisi ottamaan sen
-siipiensä suojaan? Ja niin tekin voisitte tulla ja kuka hyvänsä, jota
-haluaisitte kutsuttavan. Ja -- ja, ehkä -- me voisimme kutsua kauniin
-'Tähtilipunkin' ja hänen tätinsä, rouva Parker Bangsin. Ja sitten
-saisimme nähdä, mitä Margery tuumisi hänestä!"
-
-"Mainiota!" sanoi Jane. "Minä tulen mielelläni. Ja, hyvä Dal, minä
-luulen tosiaankin, että tuolla tytöllä on herttainen luonne. Voisitteko
-löytää parempaa? Ulkomuotoon ei moite pysty, ja ihan varmaan on hän
-sielukaskin. Niin, kutsukaa vain meidät kaikki, niin nähdään kuinka
-käy."
-
-"Niin minä teenkin", huudahti Garth iloisena. "Mutta mitä mahtanee
-Margery tuumia rouva Parker Bangsista?"
-
-"Vähät siitä", sanoi Jane päättävästi. "Kun te menette naimisiin tytön
-kanssa, lähtee täti takaisin Chicagoon."
-
-"Minä toivoisin, ettei hän olisi pohattaperheestä."
-
-"Ei sitä voi auttaa", sanoi Jane. "Amerikkalaisethan ovat niin
-rakastettavia, ettemme saa ensinkään muistaa heidän rahojaan."
-
-"Toivoisin heidän olevan täällä, neiti Listerin ja hänen tätinsä",
-huomautti Garth. "Mutta he tulevat lady Inglebyn luo, jonne minäkin
-menen tiistaina. Tuletteko te sinne, neiti Champion?"
-
-"Tulen", vastasi Jane. "Minä lähden tiistaina Brandeille muutamaksi
-päiväksi, mutta lupasin Myralle palata Shenstoneen loppuviikolla.
-Minusta on hauska olla siellä. He ovat niin sopusointuinen pari."
-
-"Niin ovatkin", sanoi Garth, "mutta eihän kukaan voisi aina olla
-olematta sopusointuinen pari, joka kerran on naimisissa lady Inglebyn
-kanssa."
-
-"Voi sitä kielioppia!" nauroi Jane. "Mutta kyllä minä ymmärrän, mitä
-te tarkoitatte, ja olen iloinen, että asetatte Myran niin korkealle
-jalustalle. Hän on kultainen! Teidän pitää vain kiirehtiä hänen
-maalaamistaan ja heittää hänet mielestänne, jotta olette vapaa Pauline
-Listerille."
-
-Tiimapatsas osoitti seitsemää. Varikset olivat lakanneet kiertämästä
-jalavia ja lentäneet tyytyväisinä pesiinsä.
-
-"Menkäämme sisään", sanoi Jane ja nousi. "Olen oikein iloinen tästä
-keskustelusta", lisäsi hän, kun he rinnatusten kulkivat nurmikon poikki.
-
-"Niin", sanoi Garth. "Eikä liidäteltykään ilmapalloja! Meillä olikin
-oikea potkupallo tällä kertaa -- hyvää, kestävää nahkaa. Ja kerran
-potkimme rajan yli sekä toinen että toinen -- voitto kummallakin. Sillä
-teidän neuvonne minä otin varteen, ja luulenpa, että minun selitykseni
-taas paljasti teille asian oikean laidan. Eikö niin, neiti Champion?"
-
-Hänestä tuntui taas kuin olisi hän ollut seitsenvuotias, mutta
-Jane katseli häntä nyt vanhan Margeryn silmin eikä tämä häntä siis
-ikävystyttänyt enää.
-
-"Niin kai", sanoi hän hymyillen hänelle ystävällisillä, uskollisilla
-silmillään, "pitäkäämme sitä ystävyytemme voittona, Dal. Minä kiitän
-teitä kaikesta, mitä olette minulle kertonut."
-
-Päästyään huoneeseensa Jane huomasi olevan vielä puolituntia aikaa,
-ennen kuin tarvitsi ryhtyä pukeutumaan. Hän otti päiväkirjansa. Heidän
-keskustelunsa Garth Dalmainin kanssa kannatti säilyttää muistissa,
-varsinkin hänen kertomuksensa saarnaajasta, jonka sielu hälvensi
-ruumiin rumuutta. Hän kirjoitti sen melkein sanasta sanaan.
-
-Sitten hän soitti kamarineitsyttä ja pukeutui sekä päivälliselle että
-konserttiin, joka oli heti sen jälkeen.
-
-
-
-
-Kuudes luku.
-
-VERHO KOHOAA.
-
-
-"Neiti Champion! Kas, siinähän te olettekin! Teidän vuoronne, seuraava.
-Paikkakuntalaisten ohjelman viimeinen numero on menossa, ja sen jälkeen
-herttuatar ilmoittaa Velman laryngitiksen -- toivokaamme, ettei hän
-puhu appendicitiksesta -- ja sitten minä saatan teidät lavalle!
-Oletteko valmis?"
-
-Illan juhlamenojen ohjaaja, Garth Dalmain, oli etsinyt Jane Championia
-pengermältä ja seisoi nyt hänen edessänsä, riippuvien kiinalaisten
-lyhtyjen miedossa valossa. Punainen ruusu napinreiässä ja samanväriset
-silkkisukat antoivat rahtusen taiteellista värikkyyttä hänen
-juhlapukunsa tavanmukaiselle mustalle ja valkealle.
-
-Jane katsahti ylöspäin mukavasta korituolistaan, naurahti sitten hänen
-huolestuneelle ilmeelleen.
-
-"Kyllä minä valmis olen", sanoi hän, nousi ja lähti Garthin kanssa.
-"Hyvinkö on käynyt?" kysyi hän. "Onko paljon väkeä?"
-
-"Huone täpösen täynnä", vastasi Garth, "ja herttuatar on nauttinut. On
-ollutkin tavallista hullunkurisempaa. Mutta vastahan illan 'yllätys'
-tulee. Entä, missä teidän nuottinne ovat?"
-
-"Kiitos", sanoi Jane. "Minä soitan ulkomuistista. Niin ei tarvitse
-kääntää lehtiä."
-
-He tulivat konserttisaliin ja seisoivat verhon takana lavalle johtavien
-portaitten vieressä.
-
-"Sh, kuulkaahan herttuatarta!" kuiskasi Garth. _"'Sisarentyttäreni,
-Jane Champion, on ystävällisesti suostunut suorittamaan --!'_ Toisin
-sanoen teidän on puolen minuutin kuluttua noustava lavalle. Olisi
-totisesti kohteliaampaa teitä kohtaan, jos hän puhuisi vähän vähemmän
-Velmasta. Mutta yhtä kaikki, he pitävät mistä tahansa. Kas niin!
-Siinä sitä ollaan! _Appendicitis!_ Sanoinhan minä. Rouva Velma parka!
-Toivotaan, ettei se tule paikkakunnan lehtiin! Voi taivas! Hän rupeaa
-vielä pitkiin puheisiin kaikenlaisista uudenaikaisista taudeista. Sama
-se, jäähän meille siten hetkinen hengähdysaikaa -- -- -- Kuulkaa, neiti
-Champion, minä puhuin hulluja tänään ylennyksistä ja alennuksista.
-Kyllä minä osaan soittaa sen säestyksen, jos haluatte. Ette? No niin,
-kuinka vain tahdotte. Mutta muistakaa, että tarvitaan paljon ääntä,
-jotta se joltakin vaikuttaisi tässä salissa, ja huone on täpötäynnä.
-Nyt -- herttuatar lopetti. Tulkaa! Varokaa aliaskelta. Hiidessä! Kuinka
-täällä verhon takana on pimeä."
-
-Garth ojensi kätensä, ja Jane nousi portaita myöten ja astui Overdenen
-konserttisaliin kokoontuneen kuulijakunnan näkyviin. Hänen kookas
-vartalonsa näytti tavallista kookkaammalta, kun hän kulki melko
-korkean lavan poikki. Hänen pukunsa oli musta, jotakin pehmeätä
-kangasta, povella hienoa vanhaa pitsiä ja helminauha kaulassa. Kun
-hän tuli esiin, tuijottivat kuulijat häneen ja taputtivat epäröiden
-käsiään. Velman nimi ohjelmassa oli herättänyt suuria toiveita, ja
-lavalla olikin neiti Champion, joka tosin soitti aika sievästi, mutta
-jonka ei otaksuttu laulavan, ei niin ainakaan, että se mitenkään
-korvaisi Velmaa. Suopeamielisempi kuulijakunta olisi osoittanut
-hänelle suosiotaan, niin että sali kajahteli, ilmaistakseen siten
-pitävänsä arvossa hänen valmiuttaan ja kerkeätä onnistumisen toivoansa.
-Tämä kuulijakunta osoitti hämmästystään empivällä ja laimealla
-kättentaputuksella.
-
-Jane hymyili hyväntahtoisesti, istuutui suuren Bechstein-pianon
-eteen ja katsahti valkoisiin ruusuköynnöksiin ja punaiseen
-riipparuusu-ristiin. Sitten hän, ilman muita alkuvalmisteluja soitti
-alkusoinnun ja rupesi laulamaan.
-
-Syvä, ihana ääni kaikui kautta salin. Kuulijat valtasi syvä hiljaisuus.
-
-Joka tavu tunkeutui hiljaisuuteen niin sydämellisin ja ihmeellisen
-suloisin sävelin, että penseitten sydän lakkasi lyömästä ja he
-ihmettelivät omaa liikutustansa; niiden sydämessä taas, jotka muutenkin
-syvästi tunsivat, tämän laulun tenho kosketti salaisimpia kieliä.
-
-    Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
-    ne talletan helminauhanain,
-    ja helmi helmeltä tarkasti
-    niitä lasken rukousnauhassain.
-
-Hiljaisena, aateksivana, hellänä kuiskauksena kuuluivat viimeiset
-sanat, tulkiten kokonaista muistojen maailmaa -- jalosydämisen naisen
-uskollisesti säilyttämiä menneen ajan onnellisten hetkien muisteloita.
-
-Kuulijakunta pidätti henkeänsä. Tämä ei ollut laulua. Tämä oli sydämen
-sykintää; ja se sykki niin suloisin sävelin, että kyynelet vierivät
-väkisin.
-
-Sitten ääni, joka niin rauhallisena oli tulkinnut alkusäkeet, kohosi
-paisuen sydäntä herkyttävään tuskaan.
-
-    Joka helmi on rukoushetkinen
-    ja sydämen polttoa lievittää,
-    mutt' alta helmisen seppeleen
-    yks' _risti_ eteeni välkähtää.
-
-Viimeiseen neljään sanaan tuli sellainen voima ja väristys, että
-läsnäolijat sähköttyivät. Lyhyen tauon aikana, joka seurasi, saattoi
-kuulla tunteiden jännityksen. Mutta seuraavassa tuokiossa tyyntynyt
-ääni kaikui vienona, ilmaisten sellaista uhrautuvaisuuden voimaa,
-jota eivät mitkään vastoinkäymiset lannistaneet, eivät vaikeimmatkaan
-kärsimykset peloittaneet, ja luontuen samalla tenhoavaan suloisuuteen,
-jota vain kärsimyksen aarteista ammennetaan.
-
-    Oi siunatut polttavat muistoni
-    ilon niukan, kohtalon katkeran,
-    joka helmeä suudellen, viimeksi
-    myös ristiin huuleni kurkotan.
-
-Ne vain, jotka ovat kuulleet Janen laulavan "Rukousnauhan", voivat
-ymmärtää, miten hän lauloi _'joka helmeä suudellen'_. Joka sanasta
-henki niin naisellinen, kaunis ja hellä rakkaus, että hänet itsensä
-unohdettiin hänen laulunsa taikavoiman vuoksi -- nekin unohtivat, jotka
-hänet parhaiten tunsivat.
-
-Säestys, joka alkaa yhdellä ainoalla soinnulla, loppuu yhteen ainoaan
-säveleeseen.
-
-Jane soitti sen hiljaa, arasti. Sitten hän nousi, kääntyi ja oli
-lähdössä lavalta, kun kuulijakunta äkkiä puhkesi myrskyisiin
-suosionosoituksiin. Jane empi, pysähtyi, katsahti tätinsä vieraisiin
-ikään kuin ihmeissään siitä, että näki heidät siellä. Sitten vieno
-hymy pilkisti silmästä ja siirtyi huulille. Hetkisen hän seisoi
-ymmällä keskellä lavaa, melkein ujona; astui sitten edelleen, kun
-herrat alkoivat huutaa: "Uudestaan, uudestaan!", ja laskeutui lavalta
-sivuportaita myöten.
-
-Mutta verhon takana, puolipimeässä odotti Janea uusi yllätys, paljoa
-hämmästyttävämpi kuin hänen kuulijakuntansa meluisa haltioissaolo.
-
-Portaitten juurella seisoi Garth Dalmain. Hänen kasvonsa olivat
-aivan kalpeat, mutta hänen silmänsä paloivat tähtinä. Hän seisoi
-hievahtamatta, kunnes Jane astui viimeiseltä portaalta ja tuli aivan
-hänen likelleen. Sitten hän äkkiä tarttui häntä olkapäihin ja käänsi
-hänet ympäri.
-
-"Takaisin!" sanoi hän äänessä vastustamaton käskyn väre, niin että
-Janen silmät, täynnä äänetöntä kummastusta, jäivät tuijottamaan
-häneen. "Menkää heti takaisin ja laulakaa se kokonaan uudestaan, sävel
-säveleltä, sana sanalta, aivan niinkuin äskenkin. Oh, älkää seisoko ja
-odottako! Menkää nyt takaisin! Menkää heti! Ettekö te ymmärrä, että
-teidän _täytyy_!"
-
-Jane katsoi noihin säihkyviin silmiin. Hän näki niissä jotakin, joka
-sovitti äänen häikäilemättömän käskyn. Sanaakaan sanomatta hän nousi
-levollisesti portaita ja astui lavan poikki pianon ääreen. Kuulijat
-taputtivat yhä ja kiihtyivät osoittamaan mieltymystään, kun hän
-ilmaantui, mutta Jane istuutui tuolille pianon ääreen omistamatta
-heille ainuttakaan ajatusta.
-
-Hän oli omituisen ja oudon tunteen vallassa. Ei hän vielä koskaan
-eläessään ollut totellut häikäilemätöntä käskyä. Jo hänen lapsena
-ollessaan olivat "Fräulein" ja miss Jebb huomanneet, että he pääsivät
-toiveittensa perille vain ystävällisesti pyytämällä ja liikuttavasti
-vetoamalla hänen tunteisiinsa ja oikeudentuntoonsa. Järjettömään
-käskyyn ja järjelliseenkin, ellei sitä perusteltu, hän teki heti jyrkän
-tenän. Ja tämä luonteenominaisuus oli yhä olemassa, vaikkakin ajan
-tasoittamana. Herttuatarkin sanoi tavallisesti Janea puhutellessaan
-"ole hyvä".
-
-Mutta nyt oli kalpeakasvoinen, palavasilmäinen nuori mies ilman muuta
-kääntänyt hänet ympäri, pakottanut nousemaan portaita ja käskenyt hänen
-laulaa uudestaan laulun, sävel säveleltä, sana sanalta, ja hän oli
-kiltisti totellut.
-
-Istuutuessaan Jane äkkiä päätti, ettei hän laukkaan "Rukousnauhaa"
-uudestaan. Hänellä oli varastossa monta hienompaa laulua.
-Kuulijakuntakin odotti jotakin muuta. Miksi hän pettäisi sen odotuksen
-moisen, aikalailla kiihtyneen nuorukaisen mahtipontisen käskyn vuoksi.
-
-Hän aloitti Händelin "Minne tiesi käynee"-sävellyksen mahtavan
-alkusoiton, mutta vähitellen hänen totuuden- ja oikeudentuntonsa
-tulivat välittäjiksi. Ei hän ollut palannut takaisin laulamaan
-kiihtyneen nuorukaisen, vaan syvästi liikutetun miehen käskystä, eikä
-tämän liikutus ollut tavallista. Se seikka, että Garth Dalmain oli
-niin liikutettu, että unohti, vaikkakin vain hetkeksi, ylen hienon
-käytöstapansa, se oli hänen taiteensa ja laulunsa parhain ylistys.
-Soittaessaan Händelin aihetta -- ja hän soitti niinkuin koskettimisto
-olisi ollut kokonainen orkesteri, joka totteli hänen voimakkaita, lujia
-sormiansa -- hänelle äkkiä selvisi, vaikkei hän sitä täydellisesti
-ymmärtänyt, Garthin lausuma _täytyy_, ja hän päätti alistua. Kun
-siis alkusävelet loppuivat, hän pysähtyi hetkeksi; sen sijaan, että
-olisi laulanut suurenmoisen "Semele"-aarian, soitti hän vielä kerran
-"Rukousnauhan" alkusoinnun ja teki kuten Garth oli käskenyt.
-
-    Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
-    ne talletan helminauhanain,
-    ja helmi helmeltä tarkasti
-    niitä lasken rukousnauhassain.
-
-    Joka helmi on rukoushetkinen
-    ja sydämen polttoa lievittää,
-    mutt' alta helmisen seppeleen
-    yks' _risti_ eteeni välkähtää.
-
-    Oi siunatut, polttavat muistoni
-    ilon niukan, kohtalon katkeran,
-    joka helmeä suudellen, viimeksi
-    myös ristiin huuleni kurkotan.
-
-Kun Jane palasi lavalta, seisoi Garth yhä liikkumatonna portaitten
-juurella. Hänen kasvonsa olivat yhtä kalpeat kuin äskenkin, mutta
-silmistä oli kadonnut pidätettyjen kyynelten peloittava kiilto,
-joka oli pakottanut Janen hänen käskystänsä menemään takaisin
-sanaakaan kysymättä tai vastaanpanematta. Ihmeellinen kirkkaus
-loisti niistä nyt, ihailun välke, joka koski Janen sydämeen, sillä
-hän ei milloinkaan ennen ollut moista nähnyt. Hän hymyili astuessaan
-hitaasti alas portaita ja ojensi Garthille molemmat kätensä, tehden
-sen aivan välittömästi, viehättävällä sydämellisyydellä. Garth astui
-ihan portaitten eteen ja tarttui niihin, Janen yhä seisoessa askelta
-ylempänä.
-
-Tuokioon ei Garth puhunut mitään. Sitten hän sanoi hiljaa,
-liikutuksesta väräjävällä äänellä: "Jumalani! oi, hyvä Jumalani!"
-
-"Sh, vaiti!" sanoi Jane, "minä en pidä siitä, että sitä nimeä mainitaan
-kevytmielisesti, Dal."
-
-"Kevytmielisesti!" huudahti Garth. "En voisi mistään puhua tänä iltana
-kevytmielisesti. 'Kaikkinainen hyvä anti tulee ylhäältä'. Kun minulta
-puuttuu sanoja puhuakseni annista, ihmettelettekö, että mainitsen
-Antajan?"
-
-Jane katsoi vakavana suoraan hänen välkkyviin silmiinsä, ja iloinen
-hymy kirkasti hänen omiaan. "Te piditte siis minun laulustani?" sanoi
-hän.
-
-"Pidinkö -- pidinkö teidän laulustanne?" kertasi Garth hämmennyksen
-kuvastuessa kasvoilla. "En minä tiedä, pidinkö teidän laulustanne."
-
-"Mistä syystä sitten tämä mairitteleva mielenosoitus?" kysyi Jane
-nauraen.
-
-"Siitä syystä", sanoi Garth aivan hiljaa, "että te nostitte verhoa ja
-minä -- minä astuin sisälle."
-
-Hän piteli yhä Janen käsiä, ja lausuessaan viimeisiä sanoja hän
-kumartui suutelemaan kumpaistakin kättä kuvaamattoman hellästi ja
-kunnioittavasti. Sitten hän päästi ne, astui hiukan syrjään, ja Jane
-meni yksin pengermälle.
-
-
-
-
-Seitsemäs luku.
-
-GARTH LÖYTÄÄ RUKOUSNAUHANSA.
-
-
-Jane vietti sinä iltana salissa vain muutaman hetken. Yhä vilkastuva
-leikinlasku ei ollut hänen mielensä mukaista, ja ylistys, jota hän
-ylenmäärin sai osakseen, ikävystytti häntä. Sitä paitsi hän halusi
-yksinäisyyteen omaan huoneeseensa miettiäkseen kohtausta, joka oli
-ollut konsertin lopussa Garthin ja hänen välillään verhon takana.
-Ei hän oikein tiennyt, mitä siitä ajatella. Hän tunsi siinä olleen
-seikkoja, joiden perille hän ei päässyt, ja Garthin viime teko oli
-herättänyt hänessä tunteita, joita hän ei ymmärtänyt. Häntä kovasti
-pahoitti se tapa, miten tämä oli suudellut hänen käsiään. Ja Garth oli
-tehnyt sen sentään niin ihailevan kunnioittavasti, että teko vaikutti
-häneen kuin pyhäksijulistaminen -- oli kuin Garth olisi vihkinyt
-hänet ihmisten sydämiin kätketyn, jumalaisen laulunlahjan ainaiseksi
-vaalijaksi, lahjan, jolla oli voimaa kohottaa ja jalostaa. Hän ei
-päässyt siitä, että yhä tunsi, kuinka Garth oli painanut huulensa
-hänen käsiinsä. Oli kuin hän olisi niihin jättänyt jotakin tuntu vaaja
-pysyväistä. Pari kertaa Jane havaitsi levottomana katselevansa niitä,
-ja kun tämä tapahtui kolmannen kerran, päätti hän lähteä huoneeseensa.
-
-Herttuatar istui pianon luona, vallan näkymättömissä, sillä melkein
-koko seurue oli kokoontunut hänen ympärilleen purskahdellen
-tuontuostakin iloiseen nauruun. Ronnie oli juuri pujottautunut ryhmän
-keskeltä hakemaan koruliinaa, ja Billy ottamaan kirjoituspöydältä
-paperia. Jane tiesi, että paperia tarvittiin apulaispapin esityksen
-matkimiseen ja että jonkun yllä oli ollut jotakin, mikä muistutti
-koruliinaa.
-
-Hän kääntyi melko väsyneenä ja meni ovea kohti. Vaikka hän oli
-poistunut hiljaa ja huomaamatta, oli Garth ovella ennen häntä. Ei
-hän ymmärtänyt, miten tämä siihen oli tullut, sillä kun hän oli
-kääntynyt lähteäksensä pois, oli hän nähnyt miehen tumman pään aivan
-Myra Inglebyn vieressä, toisella puolella herttuattaren ympärille
-kokoontunutta joukkoa. Garth avasi oven ja Jane astui ulos. Hänen teki
-mielensä sanoa kaksi asiaa --: 'Kuinka te uskalsitte käyttäytyä niin
-sopimattomasti?' sekä: 'Sanokaa, mitä te tahdotte minun tekevän, niin
-minä teen.'
-
-Hän ei sanonut kumpaakaan.
-
-Garth saattoi häntä halliin, sytytti kynttilän ja heitti tulitikun
-Tommyn päälle. Sitten hän ojensi hopeisen kynttilänjalan Janelle. Hän
-oli selittämättömän onnellisen näköinen. Janea harmitti, että Garth
-noin näytti iloansa, jonka aiheena hän tosin tahtomattansa oli ollut,
-mutta jota hän ei jakanut hänen kanssansa. Hän tunsi myös, että hänen
-oli keskeytettävä tämä tuttavallinen vaitiolo. Se ilmaisi niin paljon
-sellaista, jota ei olisi pitänyt ilmaista, koska sitä ei voinut lausua
-ääneen. Hän miltei tempaisi kynttilän ja kääntyi toisella portaalla.
-
-"Hyvää yötä, Dal", sanoi hän. "Tiedättekö, että menetätte
-pappi-kohtauksen?"
-
-Garth katsoi häneen. Hänen silmänsä loistivat Janen kynttilän valossa.
-
-"En", sanoi hän. "En minä menetä mitään, eikä minun vuokseni menetetä
-mitään. Odotin siellä vain, kunnes te lähtisitte. En minä mene
-takaisin. Menen puistoon hengittämään yöilman viileyttä. Menen tammien
-alle ja lasken helmiäni. Minä en tiennyt, että minulla oli rukousnauha,
-ennen kuin tänä iltana, mutta minulla on -- on!"
-
-"Koko tusina, minä luulen", sanoi Jane kuivasti.
-
-"Erehdytte", vastasi Garth. "Minulla on ainoastaan yksi. Mutta siihen
-liittyy monen hetken muisto. Voin palauttaa ne kaikki mieleeni, kun
-kuljen yksikseni tuolla ulkona. 'Helmi helmeltä lasken tarkasti!'"
-
-"Entä risti?" kysyi Jane.
-
-"En ole ennättänyt siihen asti", vastasi Garth. "Minun rukousnauhassani
-ei olekaan ristiä."
-
-"Pelkään, että jokaisessa oikeassa rukousnauhassa on risti, Dal", sanoi
-Jane lempeästi, "ja pelkään myös, että kovalle teidät ottaa, kun oman
-ristinne löydätte."
-
-Mutta Garth oli luottavainen ja peloton.
-
-"Kun omani löydän", sanoi hän, "toivon jaksavani rohkeasti tarttua
-siihenkin --"
-
-Tahtomattaan katsoi Jane käsiinsä. Garth huomasi sen ja hymyili, mutta
-onneksi rusketus peitti hänen punastumisensa.
-
-Jane kääntyi ja alkoi nousta portaita, mutta Garth pysähdytti hänet
-kiihkeästi pyytämällä:
-
-"Vielä hetkinen, neiti Champion! Tahtoisin kysyä teiltä jotakin.
-Uskallanko? Pidättekö minua sitten ehkä uteliaana, tungettelevana,
-julkeana?"
-
-"Ihan varmaan", sanoi Jane. "Mutta minä ajattelen teistä jo muutenkin
-tänä iltana jos jotakin tavatonta, niin että kolme laatusanaa enemmän
-tai vähemmän ei paljoa merkitse. Kysykää siis."
-
-"Neiti Champion, onko _teillä_ rukousnauha?"
-
-Jane katsoi häneen hämmästyneenä, mutta yhtäkkiä hänelle valkeni, mihin
-kysymys tähtäsi.
-
-"Hyvä ystävä, _ei!_" sanoi hän. "Minä, Jumalan kiitos, olen säilynyt
-moisilta siunatuilta, polttavilta muistoilta! Ei minun järjelliseen
-ja säännölliseen elämääni sisälly mitään semmoista enkä minä sitä
-toivoisikaan."
-
-"Kuinka te sitten", intti Garth, "lauloitte 'Rukousnauhan' ikään kuin
-joka rivi olisi ollut omaa kokemaanne, joka ilo ja suru omianne, vaikka
-mahdollisesti jo hyvin kaukaisia?"
-
-"Sen tähden, että minä aina niin kokonaan eläydyn lauluuni. Kerroinhan
-teille, minkä opetuksen sain 'Chant Hindousta'. Niin ollen minulla
-epäilemättä oli rukousnauhani, kun sitä laulua tänä iltana lauloin.
-Mutta muuten, siinä mielessä kuin te tarkoitatte, ei minulla, Jumalan
-kiitos, ole semmoista."
-
-Garth nousi pari askelta, niin että hänen silmänsä tulivat kynttilän
-tasalle.
-
-"Mutta _jos_ teillä olisi", sanoi hän hiljaa, "niinkö se teihin
-koskisi? Niinkö te tuntisitte?"
-
-Jane mietti. "Niin", vastasi hän, "_jos_ minulla olisi, koskisi se
-minuun, luullakseni, juuri niin, ja minä tuntisin juuri samoin kuin
-noina muutamina minuutteina."
-
-"_Te_ tulkitsitte siis _omaa itseänne_ laulussa, vaikka olosuhteet
-olivatkin toisenlaiset kuin teidän?"
-
-"Kyllä, kyllä kai", vastasi Jane, "jos yleensä voimme erottaa itsemme
-olosuhteistamme. Mutta nyt meillä on ihan varmaan jokseenkin hyödytön
-ilmapallo! Hyvää yötä, Garthie herra!"
-
-"Kuulkaa, neiti Champion! Vielä yksi asia. Laulatteko minulle huomenna?
-Tuletteko musiikkisaliin ja laulatte kaikki kauniit laulut, joita
-haluan kuulla? Ja annatteko minun säestää muutamia? Luvatkaa, että
-tulette. Ja luvatkaa laulaa, mitä vain pyydän, niin en kiusaa teitä
-enää."
-
-Hän seisoi ja katseli ylöspäin Janeen odottaen hänen lupaustansa
-silmissä sellainen ihailun välke, että Jane sävähti ja kävi
-levottomaksi. Sitten hän yhtäkkiä luuli päässeensä asian perille ja
-kiiruhti selittämään sitä itselleen ja Garthille.
-
-"Voi teitä, poika kulta!" sanoi hän. "Mikä taiteilija te olette!
-Ja kuinka vaikeata meidän tavallisten ihmisten on ymmärtää
-taiteilijaluonteita. Siinä te nyt olette panemaisillanne minun vanhan,
-vakavan pääni pyörälle innostuksellanne, kun muutama teidän mielestänne
-ihana sävel sattui korvaanne; vallan samoin kuin yhä uudestaan ja
-uudestaan hurmaannutte, kun silmänne keksii jotakin mielestänne
-täydellisen kaunista. Minä alan ymmärtää, kuinka naisten päät menevät
-pyörälle, kun te heitä maalaatte. Oli miten oli, mutta teidän
-ihastuksenne on ihastuttavaa, ja minä haluan nukkumaan. Siksi minä
-lupaan huomenna laulaa teille mitä vain haluatte ja niin paljon kuin
-haluatte. Pitäkää siis lupauksenne älkääkä kiusatko minua enää tänä
-iltana. Älkää olko koko yötä ulkona älkääkä peloittako metsäkauriita.
--- Kiitoksia, en minä tarvitse apua, minä olen niin tottunut yksin
-nousemaan portaita. Kuuletteko, mitä sattuvia ja mieskohtaisia
-huomautuksia Tommy tekee tuolla alhaalla? Menkää nyt, Garthie herra,
-ja laskekaa helmiänne. Ja jos sattuma toisi ristin vastaanne -- niin
-muistakaa, että risti jotensakin varmasti voidaan suostuttaa palaamaan
-Chicagoon!"
-
-Jane hymyili vielä huoneeseen astuessaan ja pannessaan kynttilänjalkaa
-pukeutumispöydälle.
-
-Overdenessa käytettiin vain lamppuja ja kynttilöitä. Herttuatar
-ei suostunut ottamaan sinne uudenaikaista sähkövalaistusta. Mutta
-kynttilöitä oli yllinkyllin, ja Jane, joka piti kirkkaasta valosta,
-sytytti kuvastimen molemminpuolisten haarakkain kummatkin kynttilät,
-samoin seinillä uuninreunuksen molemmilla puolilla ja kirjoituspöydällä
-raskaissa hopeajaloissa olevat kynttilät. Sitten hän istui mukavaan
-nojatuoliin, kurottautui ottamaan kirjoitussalkustansa päiväkirjaansa
-ja säiliökynäänsä ja ryhtyi lopettamaan muistiinpanojansa. Hän
-kirjoitti: _"Lauloin 'Rukousnauhan' Gina-tädin konsertissa Velman
-sijasta, joka laryngitiksen takia ei voinut tulla"_, mutta sitten hän
-äkkiä lopetti.
-
-Miten olikaan, Garthin ja hänen kohtaustansa oli vaikea kuvata ja
-sen herättämää tunnelmaa, jota yhä kesti, vallan mahdotonta panna
-paperille. Jane istui ja pohti tilannetta, mutta hänen oli jätettävä
-sivu tyhjäksi.
-
-Ennen kuin hän nousi, pani kiinni kirjansa ja hankkiutui levolle, oli
-hän mielestään selvillä koko asiasta. Garthin taiteilijaluonteesta oli
-selitys etsittävä, ja taiteilijaluonne ei suinkaan ole mikään luja
-peruste teorialle sen paremmin kuin ihmiskohtalollekaan. Paremman
-puutteessa täytyi Janen pitää sitä sittenkin päävaikuttimena, kun
-hän asioita mielessänsä seuraavaan tapaan sovitteli: tämä Garthin
-herkkä liikutus, joka oli niin oudosti vastakkaista hänen omalle
-perinpohjaiselle rauhallisuudellensa, ei koskenut lainkaan häntä
-itseänsä, ainoastaan hänen ääntänsä ja hänen soitannollisia lahjojansa.
-
-Niinkuin silmin havaittava kauneus hullaannutti Garthin, niin että
-tämä oli suunniltaan milloin toivosta, milloin epätoivosta, kunnes
-pääsi toiveittensa perille, s.o., sai mielensä mukaan eteensä asennella
-haluamansa mallin ja järjestää maalausvehkeensä, samoin oli nyt hänen
-kauneudenhurmionsa herännyt, tällä kertaa ei tosin näön välityksellä,
-vaan kuulon. Kun Garth saisi laulua kyllikseen ja vielä muutaman kerran
-säestääkin, olisi hän tyytyväinen, ja tuskainen ihailun ilme katoaisi
-kauniista, ruskeista silmistä. Sillä välin Janen ajatukset liitivät
-iloisina huomispäivään, vaikka hänen alati oli muistettava, ettei tämä
-ihailu lainkaan koskenut häntä itseänsä, vaan hänen taitolahjaansa.
-Vielä enemmän olisi Garth ihastunut esimerkiksi rouva Blancheen, jolla
-oli sama äänensävy ja laulutapa, mutta jonka kauneus myös ihastutti
-silmää, samalla kun ääni hyväili korvaa. Garthin täytyi välttämättä
-nähdä hänet ja kuulla hänen laulavan, koska kerran soitto ja laulu
-olivat hänelle noin suuriarvoiset. Jane suunnitteli, miten he voisivat
-tavata toisensa, ja sitten hänen ajatuksensa siirtyivät Pauline
-Listeriin, kauniiseen amerikattareen, jonka nimeä sillä huvikaudella
-aina oli mainittu Garth Dalmainin nimen yhteydessä. Janen mielestä
-hänestä juuri tulisikin sellainen puoliso, jota Garth tarvitsi. Hänen
-kauneutensa viehättäisi ja tyydyttäisi Garthia, hänen älykkäisyytensä,
-suorasukaisuutensa ja käytännöllisyytensä olisivat vastapainona Garthin
-jonkin verran epävakaiselle luonteelle, ja hänen mukautumiskykynsä taas
-olisi hänelle itselleen suureksi helpotukseksi, niin että hän piankin
-eläytyisi Garthin olosuhteisiin, mieltyisi hänen kotiinsa pohjoisessa,
-liittyisi hänen lukuisiin ystäviinsä etelässä. Kun Garth puolestaan
-olisi kunnolla naimisissa, lakkaisi hän hourimasta sekä Flowerista että
-Myrasta ja suutelemasta ihmisten käsiä noin -- "järjettömällä tavalla"
-oli Jane sanomaisillaan, mutta yksinpä ajatuksissaankin tinkimättömän
-rehellisenä hän vaihtoi sijalle "merkillisellä"-sanan, jota piti
-vastaavampana -- noin merkillisellä tavalla.
-
-Hän istui etukumarassa, kyynärpäät polvilla, ja piti käsiään edessään
-kämmenet ylöspäin, kokien jälleen selvittää tuon hetken tunnelmia.
-Sitten hän karkaisi mieltänsä, nuhdellen: "Jane Champion, älä
-ole hullu! Tekisit enemmän vääryyttä tuolle kiltille, kauneutta
-rakastavalle pojalle kuin itsellesi, jos hetkeäkään uskoisit hänen
-tarkoittaneen täyttä totta. Hän ei tämäniltaisella ihastuksellaan
-tarkoittanut sinua yhtään sen enempää kuin tarkoitti Georgina-tädin
-keittäjääkään kiittäessänsä päivällistä erinomaiseksi. Ihaillessaan
-aikaansaannoksia hän ihaili myös aikaansaajaa, siinä kaikki. Ole
-kiitollinen taiteesi menestyksestä äläkä pilaa sitä typerällä
-hentomielisyydellä. Pese nyt suuret, hontelot kätesi ja mene
-vuoteeseen!" Niin puhui Jane itselleen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tammien alla, pehmeällä nurmikolla seisoi Garth Dalmain. Arkoja
-metsäkauriita nukkui hänen ympärillänsä, ylhäältä taivaan tummasta
-sinestä tähdet lamppuina valaisivat. Hänkin haasteli itsekseen.
-
-"Löysin hänet", puhui hän hiljaa, ihastuneena, "ihannenaisen, koko
-sukupuolensa koristeen, joka sieluineen ja ruumiineen on täydellisesti
-oleva rinnan sen miehen kanssa, joka kerran hänet omakseen voittaa.
--- Jane! Jane! Voi, kuinka sokea minä olen ollut! Tuntenut hänet
-vuosikausia ja nyt vasta tämän huomaan! Mutta hän nosti verhoa ja
-minä astuin sisälle! Mikä hieno, jalo sielu! Hän ei enää koskaan saa
-vetää verhoa oman sielunsa ja minun sieluni välille. Eikä hänellä ole
-rukousnauhaa. Minä kiitän Jumalaa siitä. Toinen mies ei omista eikä ole
-koskaan omistanut sitä, mitä kaipaan enemmän kuin olen mitään konsanaan
-toivonut maailmassa, Janen rakkautta, Janen hellyyttä. Mitä se
-tarkoittaa? 'helmi helmeltä lasken tarkasti' -- Hänen täytyy kerran ne
-laskea, omat helmensä ja minun. Jumala, päästä meitä rististä. Täytyykö
-jokaisessa oikeassa rukousnauhassa olla risti? Hyvä Jumala, suo silloin
-minulle raskaampi osa ja anna yhteisen taakan liittää meitä toisiimme.
-Oi, noita rakkaita käsiä! Noita rehellisiä, uskollisia silmiä! -- -- --
-Jane! -- Jane! Janehan se on aina ollut, vaikken ole tiennyt sitä,
-hullu, sokea, mikä lienen ollutkin! Mutta totisesti, vaikka ennen olin
-sokea, näen nyt. Ja vastedes on se aina oleva Jane, tästä illasta
-elämäni loppuun ja -- suokoon Jumala -- iankaikkisuudessakin vielä."
-
-Yötuuli häilytti hänen tiheätä, tummaa tukkaansa, ja kun hän kohotti
-katseensa, loistivat hänen silmänsä tähtien valossa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jane, joka oli nukkumaisillaan, heräsi, kun sälekaihtimet löivät
-ikkunaan, ja hän mumisi: "Sanokaa, Garth, mitä te tahdotte minun
-tekevän, niin minä teen sen." Mutta kun hän sitten täysin valveutui
-ja käsitti, mitä oli sanonut, nousi hän pimeässä ja antoi itsellensä
-aika torat: "Puolivanha höperö! Aasi! Pidät itseäsi vakavana ja
-järkevänä, ja sinua miellyttävän nuoren miehen mitätön imartelu panee
-pääsi pyörälle. Tule järkiisi heti paikalla tai lähde Overdenesta
-ensimmäisessä aamujunassa."
-
-
-
-
-Kahdeksas luku.
-
-LISÄÄ HELMIÄ.
-
-
-Seuraavat päivät olivat Janelle ihania päiviä. Ei mikään tärvellyt
-hänen uuden, kumman suloisen kokemuksensa nautintoa.
-
-Garthin käytöksessä ei seuraavana aamuna ollut jälkeäkään siitä
-kiihtymyksestä, joka Janen oli typerryttänyt ja saattanut levottomaksi
-edellisenä iltana. Hän oli hyvin hiljainen ja tuntui iäkkäämmältä kuin
-milloinkaan ennen. Varsin harvoin hän joutui edes herttuattaren kanssa
-seitsenvuotiaan-tuulelle; ja kun joku naljaillen kysyi, opetteliko
-hän jo tulevan aviomiehen arvokasta käytöstä, vastasi Garth tyynesti:
-"Opettelen, tietysti."
-
-"Tuleeko _hänkin_ Shenstoneen?" uteli Ronald, sillä useimmat
-herttuattaren vieraista oli kutsuttu lady Inglebyn luo loppuviikoksi.
-
-"Tulee kyllä", sanoi Garth.
-
-"Ooh, taivastentekijä!" huudahti Billy juhlallisesti. "Sanohan,
-Benedict, pitääkö tätä uskottaman?" [Shakespearen erään henkilön
-mukaan, näytelmästä "Paljon melua tyhjästä", yleinen nimitys miehille,
-jotka hangottelevat naimisiin menoa vastaan, mutta lopulta siihen
-taipuvat.]
-
-Mutta Jane, istuen lähellä Garthia, vilkaisi tähän piilostansa
-aamulehden takaa ja sanoi niin etteivät muut kuulleet: "Voi, Dal,
-kuinka olen iloinen! Eilen illallako tämä teille selvisi?"
-
-"Niin", vastasi Garth kääntyen niin, että puhui ainoastaan Janelle,
-"eilen illalla."
-
-"Auttoiko meidän iltapäiväinen keskustelumme mitenkään sen selviämistä?"
-
-"Ei ensinkään."
-
-"Entä 'Rukousnauha'?"
-
-Garth empi, sitten hän virkkoi Janeen katsomatta: "'Rukousnauha' --
-kyllä."
-
-Janesta Garthin eilinen kiihtymys oli näin saanut selvityksensä,
-niin että hän nyt vallan välittömästi saattoi nauttia tästä
-heidän ystävyytensä uudesta vaiheesta, sillä yhteiset soittoja
-lauluhetket tuottivat hänelle todellista iloa. Garth oli paljon
-soitannollisempi kuin hän oli luullutkaan, ja hänen täsmällinen,
-miehekäs soittamistapansa, jota eivät turhat sitomiset ja pedaalin
-käyttämiset häirinneet, oli hänelle nautinnon arvoista; ja milloin
-taas vienoutta kaivattiin, oli se vienompaa kuin hänen omansa. Mutta
-noina ihmeellisinä yhdessäolon hetkinä ei Garth sanallakaan ilmaissut,
-minkä arvoinen Janen ääni hänelle oli, sillä hän oli ensi illan jälkeen
-käynyt ankaran varovaiseksi puheessaan. Tammien alla hän oli päättänyt
-viikon verran odottaa, ennen kuin puhuisi, ja hän odotti.
-
-Janelle oli uutta ja kumman suloista, että tunsi olevansa jonkun
-sydämessä ehdottomasti ylinnä muita. Garth ilmaisi sen hänelle
-niin, että ainoastaan he molemmat sen tajusivat. Kellään muulla ei
-ollut asiasta aavistustakaan, ja kuitenkin tiesi Jane erinomaisen
-hyvin, ettei hän milloinkaan voinut astua huoneeseen Garthin heti
-sitä huomaamatta, ettei hän voinut lähteä huoneesta Garthin heti
-kaipaamatta. Hänen huomaavaisuutensa oli niin hienoa ja hillittyä,
-ettei sitä kukaan toinen voinut panna merkille. Ystävät eivät päässeet
-heitä pistelemään eikä herttuatar sanomaan: "Siunatkoon, mitä te nyt?"
-Ja sittenkin tuntui Janesta kuin Garthin hellä huolenpito olisi häntä
-aina ympäröinyt. Ensi kerran eläissään hän tunsi olevansa ylinnä
-jonkun ajatuksissa. Siksi Garth niin omituisella tavalla tuntui
-hänen omaltansa. Hän iloitsi ja ylpeili hänen sanoistaan, teoistaan
-ja oloistaan, ja vasta niinä hetkinä, jotka he yhdessä viettivät
-laulusalissa, hän oppi tuntemaan hänet ja myös ymmärtämään tuota
-innostuvaista, kauneudenhurmoista, hetkellistä luonnetta paremmin kuin
-konsanaan ennen.
-
-Ne olivat ihania päiviä, ja ero iltaisin oli suloinen, sillä se ikään
-kuin mausti seuraavan päivän tapaamisiloa. Eikä Jane kuitenkaan
-näinä ihanina onnen päivinä ajatellut rakkautta sanan tavallisessa
-merkityksessä. Hänen tietämättömyytensä ei riippunut tässä kohden
-niinkään paljon kokemattomuudesta kuin siitä, että hän oli liian usein
-kokenut, miten todellisen tunteen sijalle asetetaan sen irvikuva.
-Moinen kokemus esti hänet tuntemasta oikeata rakkautta nyt, kun se mitä
-ihanteellisimmassa muodossa häntä lähestyi.
-
-Jane ei ollut kahtatoista kautta ollut seuraelämässä, kun jo oli
-saanut tusinan verran naimatarjouksia. Vanhemmista ja holhoojista
-riippumaton, hienosukuinen perijätär ei voinut välttää eräänlaisia
-kosimisia. Harmahtavat ja kaljulta hohtavat keski-ikäiset miehet,
-jotka olivat kyllästyneet irtolaiselämäänsä ja joilla oli jokin
-vanha, kaunis maatila, mutta myös ainainen, onneton, sen ylläpitoon
-tarvittavien varojen puute, kosivat jalosukuista Jane Championia kuin
-olisivat olleet kauppa-asioilla ikään, ja jalosukuinen Jane Champion
-silmäili heitä kiireestä kantapäähän, tarkasti läpikotaisin, kunnes
-nämä huomasivat olevansa perin halpahintaisia. Sitten hän rauhallisena
-hylkäsi heidän tarjouksensa aivan yhtä kaupantaitavasti kuin hekin
-olivat sen tehneet.
-
-Pari, kolme kelpo nuorukaista, jotka Jane oli päästänyt pulasta tai
-jo vallan toivottomasta ahdingosta auttanut jälleen jalkeille, oli
-hentomielisessä kiitollisuuden puuskassa tullut ajatelleeksi, miten
-onnellista olisi nuorelle miehelle aina saada pitää hänet lähellänsä
-suuntaamassa asioita oikealle tolalle ja neuvottelemassa, mitä
-kulloinkin oli tehtävä ja -- no niin, miksikä ei -- maksamassa velkoja
-eräänlaisena äiti-kullan tapaisena, joka ei henno torua. Ja he olivat
-tarttuneet hänen käteensä ja rukoilleet häntä vaimoksensa. Jane oli
-livahuttanut heitä korvalle, jos olivat rohjenneet kajota häneen, ja
-myös kieltänyt heitä olemasta tuhmia.
-
-Overdenen lähiseudun eräs naimaton kirkkoherra oli aivan äskettäin
-tehnyt hänelle juhlallisen naimatarjouksen. Usein oli sama herra
-kiusannut häntä ikävillä keskusteluillaan, ja kun hän nyt tuli
-vierailulle mielessä tärkeä kysymyksensä, istui Jane Overdenen
-vierashuoneessa kirjoituspöydän ääressä eikä ennättänyt keksiä mitään
-neuvoa päästäkseen puikahtamaan tiehensä. Jos kirkkoherra rupesi
-liian pitkäveteiseksi, voihan hän salaa lopettaa muistiinpanonsa.
-Kirkkoherra istui mukavaan nojatuoliin, aivan kirjoituspöydän viereen,
-heitti jalkansa ristiin, toisen polven toiselle, asetti sormiensa
-päät hiuskarvalleen vastakkain ja aloitti esityksensä alkusanat. Jane
-teroitteli lyijykyniä ja järjesteli kynänteriä eikä nähtävästi oikein
-päässyt tolkulle puheen tarkoituksesta, sillä kun kirkkoherra seuraavin
-sanoin lopetti nuotikkaan esityksensä: "En ainoastaan itsekkäistä
-syistä, jalo neiti Champion, vaan seurakuntani hyväksi, laumani onneksi
-ja kirkon työn menestykseksi keskuudessamme", avasi Jane laatikon ja
-otti sieltä pankkiosoituskirjansa.
-
-"Hyvin mielelläni avustan", sanoi hän. "Kastemaljaako varten, vai
-saarnatuolia, uusia virsikirjojako vai mitä varten?"
-
-"Jalo neiti", sanoi kirkkoherra haparoiden sanoja, "te ymmärrätte minut
-väärin. Minä toivoisin saavani viedä teidät alttarille."
-
-"Hyvä herra Bilberry", sanoi Jane Champion, "sehän on ihan tarpeetonta.
-Jokainen kirkossakävijä näkee joka puolelta kirkkoa selvästi, että te
-tarvitsette uuden alttariliinan. Mielihyvin minä annan sitä varten
-kymmenen puntaa. Olenhan viime aikoina ollut siellä aika usein, sillä
-kävelen mielelläni pitkiä matkoja yksikseni metsässä. Ja nyt te varmaan
-haluatte tavata tätiäni, ennen kuin lähdette. Hän on lintulassa
-ruokkimassa ulkomaisia lintujansa. Jos menette tuosta lasiovesta pitkin
-pengertä vasemmalle, tulette lintulaan ja tapaatte tädin sieltä. Mutta
-minä pitäisin viisaimpana, ettette mainitsisi tästä keskustelusta
-mitään tädille. Hän ei pidä koruompeleisista alttariliinoista
-ja toruisi meitä molempia, väittäen hyödyllisemmäksi, että raha
-annettaisiin köyhien koululasten jalkineisiin. Ei, hyvänen aika, älkää
-minua kiittäkö. Olen todellakin iloinen, että minun näin sopii auttaa
-teidän erinomaista työtänne täällä ympäristössä."
-
-Jane ihmetteli itsekseen muutaman kerran, mahtoiko osoitus milloinkaan
-joutua maksettavaksi. Hän olisi suonut sen palaavan postitse,
-revittynä kahtia, ja samalla pari tuimaa riviä miehekkään suuttumuksen
-osoitukseksi. Mutta kun se pankista määräajan kuluttua hänelle
-palautettiin ja taakse oli sirosti ja huolitellen kirjoitettu P.
-Bilberry, ilman närkästyksen merkkiäkään, heitti hän sen paperikoriin
-joltisenkin pilkallisesti hymyillen.
-
-Tällaisia olivat Janen kosimiskokemukset. Häntä ei kukaan ollut
-rakastanut hänen itsensä vuoksi. Hän ei ollut milloinkaan tuntenut
-olevanpa ensi sijalla toisen ihmisen sydämessä ja elämässä. Ja nyt,
-miehen koko ihailevan rakkauden hellästi ja varoen häntä hoimiinsa
-kietoessa ja vallatessa, ei hän tuntenutkaan oman onnensa eikä miehen
-sydämellisyyden syytä. Hänestä oli aivan ilmeistä, että tämä mies oli
-toiseen naiseen rakastunut, eikä hänen mieleensäkään olisi juolahtanut
-ruveta kilpailemaan tämän toisen naisen nuoruuden ja viehkeyden kanssa;
-ja niin hän piti tätä hänen ja Garthin välistä likeistä sydämellisyyttä
-heidän ystävyytensä uutena kehityskautena, kauniimpana kuin hän oli
-uskonut mahdolliseksikaan.
-
-Sillä kannalla olivat asiat, kun tiistai tuli ja Overdenen vieraat
-erkanivat. Jane meni pariksi päiväksi Brandeille Lontooseen. Garth meni
-suoraan Shenstoneen, jonne hänet oli kutsuttu varta vasten tapaamaan
-neiti Listeria ja tämän tätiä rouva Parker Bangsia. Janen oli määrä
-saapua Shenstoneen perjantaina.
-
-
-
-
-Yhdeksäs luku.
-
-LADY INGLEBYN LUONA.
-
-
-Istuuduttuaan ja junan vieriessä asemalta nojautui Jane nurkkaansa ja
-huoahti tyytyväisenä. Miten liekään, mutta päivät olivat Lontoossa
-tuntuneet sietämättömän pitkiltä. Jane muisteli niitä miettiväisenä
-ja etsi syytä siihen. Oli ollut runsaasti kutsuja ja kaikenlaista
-mielenkiintoista; tavallisestihan häntä tyydytti jo pelkkä
-Lontoossa-oleminen. Miksi hän oli tuntenut itsensä levottomaksi,
-tyytymättömäksi ja yksinäiseksi?
-
-Totuttuun tapaansa hän oli sentään pysähtynyt aseman kirjakojulle ja
-ostanut ison kasan matkalukemista. Hänen ystävänsä väittivät, ettei
-Jane voinut tehdä lyhyintäkään matkaa ilman vähintään puolta tusinaa
-sanomalehtiä. Mutta nyt ne olivat välinpitämättömästi heitettyinä
-vastapäiselle istuimelle. Jane ajatteli tiistaitansa, keskiviikkoansa
-ja torstaitansa ja kummasteli, miksi ne olivat vain ikäviä porraspuita
-perjantain tiellä. Ja nyt hän oli lopultakin perjantaissa. Ja yht'äkkiä
-junassa, matkalla Shenstoneen, hän alkaa tuntea onnea ja hilpeyttä.
-Miten oli oikeastaan näiden kolmen viimeisen päivän laita? Flower oli
-ollut ihastuttava; Deryck kaltaisensa, tosiystävällinen ja huvittava;
-pikku Dicky herttainen; ja Blossom-murunen niin kultainen kuin
-ainoastaan Blossom voi olla. Missä oli vika?
-
-"Minä tiedän", sanoi Jane. "Sehän on selvää! Kuinka en ennen sitä
-huomannut? Sain kuulla niin paljon musiikkia viime päivinä Overdenessa,
-ja _mimmoista_ musiikkia! Minä olin sairas musiikin ylenpalttisuudesta,
-ja nyt sen puute taas vaikuttaa tämän alakuloisen yksinäisyyden
-tunteen. Mutta Myran luona sitä kuulen taas yllinkyllin, sillä Dalhan
-on siellä ja pitää siitä huolen, jos Myra sattuisikin unohtamaan."
-
-Jane otti _Spectatorin_ iloisen odotuksen onnellinen hymy huulillaan,
-ja syventyi pian erääseen Etelä-Afrikan kysymystä koskevaan
-kirjoitukseen.
-
-Myra oli itse asemalla häntä vastassa ponivaljakolla. Sitä paitsi
-siellä oli rattaat kamarineitsyttä ja matkatavaroita varten; ja
-viivyttelemättä lähtivät Jane ja hänen emäntänsä täyttä ravia matkaan.
-
-Iltapäiväauringon kultaamien metsien ja ketojen vihreys oli erikoisen
-rauhoittavaa. Metsäruusuja oli tukuittain pensaikoissa. Korjattiin
-viimeisiä heinäkuormia. Lintujen laulussa oli riemua ja maalaisissa
-näköaloissa ja tuoksuissa tartuttavaa tenhoa, jommoista Jane ei ennen
-ollut näin elävästi tuntenut. Hän veti syvään henkeään ja huudahti
-melkein tahtomattaan: "Voi, kuinka täällä on hyvä olla!"
-
-"Voi, kultaseni!" sanoi lady Ingleby heiluttaen ruoskaansa ja
-nyökäyttäen herttaisesti päätään vastaukseksi heinäväen kunnioittaviin
-tervehdyksiin. "On ihan turvallista, kun sinä olet täällä. Minusta
-sinä aina tunnut ikään kuin sävelmän bassolta, joltakin niin taatulta
-ja sovittavalta; kiperissä kohdin tuntee olevansa kuin turvan takana,
-kun sinä olet läsnä. Minä vihaan kaikenlaisia ikäviä asiainkäänteitä.
-Ne väsyttävät. Mikseivät asiat aina voi olla samalla kannalla? Tänään
-niinkuin eilen ja eilen niinkuin huomenna, ja niin ne olisivatkin,
-elleivät ihmiset näkisi kaikesta niin paljon vaivaa. Kuinka tahansa,
-mutta minä olen varma, ettei mikään voi koskaan mennä vallan päin
-honkiin, kun _sinä_ olet saapuvilla."
-
-Myra rapsahutti etumaista ponia, joka pyrki "varastamaan", ja he
-kiitivät eteenpäin pensasaitojen välissä, tien yli riippuvien kuusamain
-ja elämänlankain toisinaan heihin riipaistessa. Jane sieppasi
-ohimennessä elämänlangan lonkeron. "'Matkailijan ilo', sehän tämän
-kansanomainen nimi on", sanoi hän hymyillen entistä iloa uumovaa
-hymyänsä ja pisti valkeat kukat napinreikään.
-
-"Tiedähän", jatkoi lady Ingleby, "minun vieraillani tuntuu olevan
-hauskaa. Niin, ja Dalin suhteen ei ole enää mitään epäilystäkään.
-Kuinka minä olisin iloinen, jos se tapahtuisi minun siipieni suojissa!
-Amerikatar on suorastaan verraton, niin vilkas ja herttainen. Ja Dal
-on vallan lakannut olemasta 'hupsu' -- vaikken minä häntä koskaan
-ole 'hupsuna' pitänytkään, mutta kyllä sinä, -- ja on hiljainen ja
-mietiskeleväinen. Tosiaan, jos olisi jostakusta muusta puhe, melkein
-sanoisin 'kuiva'. He kuljeskelevat yhdessä aivan peittelemättä. Mutta
-koetan saada tätiä tekemään kaikki muistutuksensa minulle. Minä pelkään
-niin kovasti, että hän säikähdyttää Dalin. Dal on niin herkkä. Minä
-olen luvannut Billylle mitä vain, vaikkapa puolet valtakuntaani, kun
-hän vain istuu rouva Parker Bangsin jalkain juuressa ja kuuntelee
-hänen viisauksiansa, vastaa hänen kysymyksiinsä ja pitää hänet kaukana
-Dalista. Billy kävi niin julman huomaavaiseksi rouva Parker Bangsille,
-että minä kohta pelkään hänen palkinnoksi vaativan minua suutelemaan
-itseänsä. Siinä tapauksessa lähetän hänet sinun läksytettäväksesi.
-Sinä osaat niin mainiosti pidellä noita nuoria miehiä. Minä olen
-ihan varma, että Dal kosii Pauline Listeria tänä iltana. En voi
-käsittää, miksi hän ei tehnyt sitä jo eilen illalla. Oli mitä ihanin
-kuutamo ja he olivat järvellä. Mitä muuta Dal _saattoi_ toivoa? --
-järvi, kuutamo ja tuo kaunis, suloinen tyttö! Billy vei rouva Parker
-Bangsin kahdenistuttavaan veneeseen ja oli vähällä suututtaa hänet
-nauramalla kaikille hänen puheilleen, kun hänen oli istuttava ihan
-veneen pohjalla. Mutta Billy meloi hänet vastakkaiselle puolelle, niin
-kauaksi Dalista ja sisarentyttärestä kuin suinkin, emmekä me muuta
-pyytäneetkään. Rouva Parker Bangs kysyi minulta sittemmin jälkeenpäin,
-oliko Billy leski. Mitä luulet hänen sillä tarkoittaneen?"
-
-"En voi vähintäkään aavistaa", sanoi Jane. "Mutta minua ilahduttaa tuo,
-mitä kerroit Dalista ja neiti Listeristä. Hän on erinomaisen sopiva
-Dalille ja mukautuu pian tämän tapoihin ja toiveisiin. Sitä paitsi
-Dalin _täytyy_ saada täydellinen kaunotar, ja hänhän on sellainen."
-
-"Niin täytyykin", sanoi Myra. "Olisitpa nähnyt hänet eilen illalla
-valkeassa silkissä, metsäruusuja tukassa! Minun on mahdotonta
-ymmärtää, kuinka ei Dal aivan hullaantunut. Mutta kukaties onkin
-hyvä merkki, että hän on noin malttavainen. Minä luulen, että hän on
-ratkaisemaisillaan asian."
-
-"Ei", sanoi Jane. "Minä luulen sen tapahtuneen jo Overdenessa. Sitä
-paitsi se ei ole niinkään helppoa hänelle. Hän pitää avioliittoa perin
-vakavana asiana. Keitä teillä on Shenstonessa?"
-
-Lady Ingleby luetteli joukon nimiä. Jane tunsi kaikki.
-
-"Mainiota!" sanoi hän. "Voi, kuinka hauskaa on olla täällä! Lontoo
-oli niin kuuma ja ikävä. En ole ennen koskaan pitänyt sitä kuumana ja
-ikävänä. Semmoinen toisaikainen minä olen. Kas, tuolla on soma pieni
-kirkko! Minä tahdon kuulla uusia urkuja. Olin iloinen, että kelpo
-kirkkoherramme muisti minua ja salli minunkin avustaa niiden ostoa.
-Onko niissä kaksi vai kolme manuaalia?"
-
-"Puolen tusinaa, luulen", sanoi lady Ingleby, "ja niitä käytellään
-jaloin ylös ja alas. Mutta minä katsoin viisaimmaksi jättää ne rauhaan,
-kun eräänä sunnuntaina soitin lastenjumalanpalveluksessa. Ei koskaan
-tiedä, mitä tapahtuu, jos koskee niihin laitoksiin."
-
-"Tarkoitatko sinä pedaaleja?" korjasi Jane.
-
-"Mahdollisesti", sanoi Myra tyynesti. "Noita vehkeitä alhaalla, jotka
-säikähdyttävät kauheasti, jos sattuu niihin polkaisemaan."
-
-Jane hymyili ajatellessaan, miten Garth heittäisi päätänsä taaksepäin
-ja purskahtaisi nauramaan, jos hän kertoisi tämän keskustelun. Lady
-Inglebyn mietteet musiikkiasioista huvittivat aina hänen ystäviään.
-
-He ajoivat hauskan, muratinpeittoisen kirkon ohi ja kääntyivät puolen
-minuutin kuluttua veräjältä puistoon. Myra näki Janen vilkaisevan
-veräjänpylvääseen, johon he olivat ajamaisillaan kiinni, ja nauroi.
-"Ei hätää mitään", sanoi hän ja antoi mennä aika vauhtia pitkin
-lehmuskujaa, "niin sanoin rakkaalle äidillenikin, kun hän vihoissaan
-torui minua eräänä päivänä muka 'jumalattomasta' ajamisesta.
-Tiedähän, Jane, äiti on tullut oikein _sydämelliseksi_ viime
-aikoina. Aikaa myöten, kun minä olen seitsemänkymmenen ja hän on
-yhdeksänkymmenenkahdeksan, minä luulen, että hän vielä melkein rakastaa
-minua. Nyt ollaan perillä. Huomaa meidän Lawson. Hän on uusi ja oikein
-mukava mies. Hän laulaa hyvin, soittaa hieman hanuria ja opettaa
-pyhäkoulussa ja puhuu vallan erinomaisesti raittiuskokouksissa. Hän
-on ihastunut nurmikon leikkaamiseen, ja kamarineitsyeni kertoi, että
-hän opettelee hänen johdollansa ranskaa. Mutta hovimestariksi hänestä
-ei ole, se onkin ainoa asia, mihin hän ei näy pystyvän. Se on vallan
-onnetonta, sillä minä pidän hänestä niin paljon, etten voi erottaa
-häntä. Michael sanoo, että minulla on ihan onneton tapa: minä _pidän_
-palvelijoista ja innostan heitä tekemään sitä, mitä tekevät, mielikseen
-ja siis myöskin hyvin sen sijaan, että he tekisivät sitä, mitä varten
-heidät on pestattu. Minä luulen, että niin onkin, mutta minä haluan
-nähdä huonekuntani onnellisena."
-
-He astuivat ajoneuvoista, ja Myra meni niin vennosti eteishuoneeseen,
-ettei kukaan olisi aavistanut hänen vallan taitavasti itse ohjanneen
-ponejansa, vaan pikemminkin istuneen mukavasti vaunuissa. Jane
-tarkasti uteliaana palvelijaa, joka tuli vastaanottamaan ja auttoi
-heitä näppärästi. Ei hän nyt juuri ollut hovimestarin näköinen,
-eikä Jane voinut kuvitella hänen soittavan hanuria eikä pitävän
-puhetta raittiuskokouksissa, vaikka nyt tekikin tehtävänsä varsin
-moitteettomasti.
-
-"Ei se ollutkaan Lawson", selitti Myra opastaessaan Janea ylös
-portaita. "Minä unohdin. Hänen oli mentävä pappilaan puhumaan
-kirkkoherralle laulajaisista, joita he puuhaavat kirkkoon. Se oli Tom,
-me sanomme häntä 'Jepshoniksi'. Hän oli Michaelin tallirenkejä, mutta
-hän on kihloissa sisäkön kanssa, ja kun minä huomasin, miten mielellään
-hän oleili sisällä päärakennuksessa, järjestin niin, että hän pääsi
-Lawsonin apulaiseksi, ja nyt hän kasvattaa itselleen poskipartaa. Minun
-täytyy varovaisesti tunnustaa tämä Michaelille, kun hän palaa Norjasta.
-Tätä tietä, Jane. Me asetimme sinut magnoliahuoneeseen. Tiedän, että
-pidät näköalasta järvelle. Voi, minä unohdin sanoa, että vieraat ovat
-tenniskilpailussa. Minun täytyy rientää kentälle. Teetä tarjotaan
-kastanjien alla. Dal ja Ronnie pelaavat miesten yksinpeluun loppuerän.
-Siitä tulee hieno ottelu. Sen piti alkaa noin puoli viiden tienoissa.
-Älä jää pukua muuttamaan. Kamarineitsyesi ja tavarasi eivät saavu vielä
-tuokioon."
-
-"Kiitos", sanoi Jane. "Minä puhdistan vain vähän pois matkatomua ja
-tulen kohta jäljessäsi."
-
-Kymmenen minuutin kuluttua kulki Jane puiston läpi tenniskentälle
-riemuhuutoja ja naurua kohti. Kaikki lady Inglebyn vieraat olivat
-kokoontuneet sinne kirjavaan ryhmään puna- ja valkokukkaisten
-kastanjien alle. Kauempana, mainiosti hoidetulla kentällä oli
-parhaillaan jännittävä kilpailu. Lähestyessään erotti Jane Garthin
-sorjan ja notkean vartalon, yllä flanellihousut ja sinipunerva paita,
-ja nuoren, kookkaan ja voimakkaan Ronnien, joka tavattomaan voimaansa
-luottaen koetti pysytellä tasaväkisenä Garthin kanssa, jolla oli
-tarkempi silmä ja vikkelämmät kädenliikkeet.
-
-Kisa oli jännittävä. Garth voitti ensi erässä kuudella neljää vastaan,
-ja nyt oli taas Ronniella viisi neljää vastaan; mutta tällä kertaa oli
-Garth vastaamassa ja hän oli varma voitostaan. Siitä pitikin tulla
-sitten loppuvoitto.
-
-Jane kulki pitkin tuoliriviä, kunnes näki tyhjän paikan Myran vieressä.
-Innostuneet katselijat tervehtivät häntä sydämellisesti, mutta
-kiireisesti.
-
-Äkkiä puhkesi kova hälinä. Garth oli tehnyt kaksi erehdystä.
-
-Jane istuutui tyhjälle tuolille ja kiinnitti huomionsa peliin. Samassa
-kuului taas huutoa ja ihmettelyä. Garth oli lyönyt pallon verkkoon ja
-yli rajan. Nyt oli Ronnie voitolla.
-
-"Sepä vasta merkillistä", huudahti Billy. "En ole ikinä nähnyt Garthin
-noin tekevän. Mutta saammehan vielä toisen jännityksen. He ovat
-tavattomasti samanväkiset. Dal on salama ja Ronnie ukkonen."
-
-Pelaajat vaihtoivat paikkaa, Garth jokseenkin kalpeana, rusketuksesta
-huolimatta. Hän oli salaa raivoissaan itselleen, että oli juuri
-ratkaisevalla hetkellä iskenyt harhaan. Ei hän silti pelännyt häviötä,
-mutta hänestä tuntui, että koko seuralle oli päivänselvää, miten erään
-pitkän, harmaapukuisen, hitaasti pitkin tuoliriviä kulkevan olennon
-näkeminen pani hetkeksi maan ja taivaan hänen silmissään pyörimään ja
-hämärsi yhtä harmaaksi sekä verkot että rajat. Mutta todellisuudessa
-yksi ainoa katselijoista asetti Garthin tappion Janen saapumisen
-yhteyteen, ja se oli se kaunis tyttö, joka istui aivan verkon päässä
-ja jonka kanssa Garth vaihtoi hymyn ja pari sanaa mennessään kentän
-toiseen päähän.
-
-Viimeinen erä oli jännittävin kaikista. Kummankin puoluelaiset
-yllyttivät äänekkäästi.
-
-"Tästähän tulee ihan pyöräpäiseksi!" sanoi rouva Parker Bangs Billylle,
-joka oli nojallaan nurmikolla hänen jalkainsa juuressa. "Minusta
-tämä on kestänyt jo kyllin kauan. Ja molemmat he varmasti kaipaavat
-teetänsä. Herra Dalmain olisi ollut oikein kiltti, jos olisi antanut
-tuon pallon mennä menojansa."
-
-"Sanokaahan muuta!" sanoi Billy vakavana. "Mutta näettehän, ei Dal
-luonnostaan niin hyväsydäminen ole. Sillä jos minä olisin pelannut
-Ronnieta vastaan, olisin jo aikoja antanut pallojen mennä menojaan."
-
-"Sen minäkin uskon", sanoi rouva Parker Bangs hyväksyvästi. Mutta Jane
-kumartui ja, Myran pyynnöstä, nipisti Billyä.
-
-Ronnien maila vioittui. "Tjus! Tjus!" kuului ääniä. [Suomalaisten
-tennispelaajain väännös englantilaisesta sanasta "deuce", joka
-merkitsee tennispelissä "tasan", "tasapeli", mutta muuten
-huudahduksissa "pannahinen", "piru vieköön".]
-
-"Ei heidän pitäisi noin sanoa, vaikka ovatkin vimmoissaan", huomautti
-rouva Parker Bangs.
-
-Billy syleili polviansa ihastuksissaan. Katsoen rouvaan enkelimäisen
-viattomasti hän puheli:
-
-"Ei! Eikö olekin surkeata? En minä koskaan käytä tuhmia sanoja
-pelatessani. Minä sanon aina 'lemmi ja leiki'! Se on paljon somempaa
-mielestäni."
-
-Jane nipisti jälleen, mutta Billy vain jatkoi viekasteluaan rouva
-Parker Bangsille.
-
-"Billy", sanoi Myra tiukasti, "menkää halliin ja tuokaa minun punainen
-päivänvarjoni. Niin ette näe loppua", lisäsi hän totisena kuiskaten,
-kun Billy kumartui hänen tuolinsa yli ja yritti panna vastaan, "mutta
-se onkin ihan oikein teille."
-
-"Nyt tiedän, mitä haluan palkinnoksi, valtiattareni", kuiskasi Billy,
-kun kolmen minuutin kuluttua palasi hengästyneenä ja laski varjon
-lady Inglebyn helmaan. "Te lupasitte mitä tahansa, vaikka puolet
-valtakuntaanne. Minä tahdon rouva Parker Bangsin pään tarjottimella."
-
-"Oh, hiljaa, Billy!" huudahti Jane, "ja menkää pois edestä! Viimeinen
-lyönti meni meiltä hukkaan."
-
-Garth oli taas voitolla, ja taas heilahti Ronnien käsivarsi korkealle
-aikamoiseen lyöntiin.
-
-"Pitäkää puolianne, Dal!" kuului ääni yli sorinan.
-
-Garth tunsi tuon rakkaan äänen. Hän ei katsonut sinnepäin, mutta
-hän hymyili. Ja seuraavassa silmänräpäyksessä lennähdytti hän
-salamannopeasti pallon takaisin. Se koski Ronnien puolella verkkoa
-maahan ja kieri kimmahtamatta yli koko kentän. Turhaan koetti Ronnie
-kaikin voimin kaapata sitä. Garthin oli voitto.
-
-He lähtivät yhdessä pelialueelta, mailat kainalossa ja kauniit kasvonsa
-palavina kunniakkaasta ottelusta. Vähältähän piti, etteivät he saaneet
-jakaa voitonriemua.
-
-Pauline Lister oli säilyttänyt Garthin takkia helmassaan ja myös
-hänen kelloaan ja vitjojaan. Garth pysähtyi sekä saamaan niitä että
-ottamaan vastaan neiti Listerin onnitteluja. Sitten hän meni, pantuaan
-takin yllensä ja kellon taskuunsa, suoraapäätä Janen luo. "Mitä
-teille kuuluu, neiti Champion?" Hänen silmänsä etsivät Janen silmiä,
-ja niistä lukemansa jälleennäkemisen ilo tuotti hänelle varmuutta
-ja tyytyväisyyttä. Itse oli hän sanoin selittämättömästi kaivannut
-häntä näinä päivinä. Tiistai, keskiviikko ja torstai olivat olleet
-ikäviä porraspuita perjantain tiellä. Oli melkein uskomatonta, että
-yhden ihmisen poissaolo teki niin äärettömän eron. Ja sittenkin oli
-onnellista, että niin oli ja että he sen kumpikin totesivat nyt, päivän
-tultua, jolloin hän aikoi sanoa Janelle, miten epätoivoisesti hän aina
-häntä kaipasi. Niin, heidän täytyi molempien tuntea se -- hän oli näet
-varma, että Janekin oli tuntenut tyhjyyttä. Moinen ehdoton ja masentava
-kaipaus kuin hänen ei voinut olla yksipuolista. Ja miten kallisarvoiset
-olivatkaan näiden päivien kokemukset, jos ne olivat opettaneet jotakin
-_yhdessä_-sanan merkityksestä, nyt, kun ne sanat oli lausuttava, jotka
-tulevaisuudessa varjelisivat senkaltaisista eroista.
-
-Tämänkaltaisia ajatuksia risteili Garthin mielessä, kun hän
-englantilaisten kuluneimmin tervehdyksin puhutteli Janea, kysymyksellä,
-johon ei juuri vastausta odotetakaan. Mutta Garthin lausumana se ei
-Janesta sillä hetkellä tuntunut lainkaan kuluneelta, ja hän vastasikin
-siihen suoraan ja tarkalleen. Hän tahtoi ennen kaikkea kertoa omat
-kuulumisensa, kuulla kaiken Garthista ja verrata toisiinsa heidän
-kummankin havaintoja asiain kulusta noina kolmena pitkänä päivänä sekä
-jatkaa heidän välitöntä ystävyyttänsä juuri siitä, mihin se erotessa
-oli keskeytynyt. Hän puristi Garthin kättä lujasti ja vilpittömästi.
-Sellainen oli hänen tapansa ja siksi tuntuikin jokaisesta Janen
-kädenpuristus mieluisalta ja todella ystävänomaiselta.
-
-"Kiitos, oikein hyvin", vastasi Jane. "Ainakin minun sekä henkinen että
-ruumiillinen hyvinvointini vain hetki hetkeltä karttuu siitä pitäen
-kuin vihdoin pääsin tänne."
-
-Garth oli seisonut nojaten mailallaan Janen tuolin käsinojaan, mutta
-asettui nyt pitkin pituuttaan nurmikolle Janen viereen kyynärpäänsä
-varaan.
-
-"Oliko Lontoossa jotakin hullusti?" kysyi Garth hiljaisesti. Hän ei
-katsonut ylöspäin Janeen, vaan alas hänen kuosikkaihin ruskeihin
-kenkiinsä.
-
-"Ei Lontoossa mitään hullusti ollut", vastasi Jane avoimesti, "kuumaa
-ja tomuista tietysti, mutta hupaisaa kuten tavallisesti. Jotakin
-oli hullusti _minussa_, ja te häpeisitte minun vuokseni, Dal, jos
-tunnustaisin, missä vika oli."
-
-Garth ei nostanut silmiään, vaan nyppi ahkerasti ruohoja ja muodosteli
-niistä kuvioita Janen kengälle. Tämä keskustelu olisi johtanut
-suoraan asiaan, jos he olisivat olleet kahdenkesken. Mutta aikoiko
-Jane todellakin soinnukkaalla, hyväilevällä äänellään koko seurueelle
-ilmaista heidän suloisen salaisuutensa, kuinka he kaipasivat toisiansa?
-
-"Oliko maksassa vikaa?" tiedusteli rouva Parker Bangs yhtäkkiä.
-
-"Suvaitkaa teekakkuja!" huudahti Billy samassa rynnäten hakemaan niitä.
-Kiireissään hän heitti ne melkein rouvan helmaan tuupertuen suinpäin
-Garthin jalkoihin.
-
-Jane tuijotti rouva Parker Bangsiin ja hänen teekakkuihinsa, sitten
-hänen katseensa siirtyi Garthin tummaan päähän, joka oli kumarruksissa.
-
-"Minä olin niin laimea", sanoi hän, "sietämättömän haluton. Ja Dalin
-tapana on sanoa, että vain 'ikävä ihminen on laimea'. Mutta minäpä
-tutkin tautiani junassa ja sain tulokseksi, että hän juuri oli
-suurimmaksi osaksi siihen syypää. Kuuletteko, Dal?"
-
-Garth kohotti päätänsä ja katsoi häneen huomaten siinä samassa, että
-kaikesta huolimatta oli mahdollista, että hänen ehdoton ja masentava
-kaipauksensa oli yksipuolista. Janen rauhalliset, harmaat silmät olivat
-iloisen ystävälliset.
-
-"Teidän syynne se oli, hyvä poika", sanoi Jane.
-
-"Kuinka niin?" tutki Garth. Ja vaikka tumma puna nousikin hänen
-ruskettuneille kasvoilleen, oli hänen äänensä rauhallinen.
-
-"Sen tähden, että te viimeisinä päivinä Overdenessa viekoittelitte
-minut sellaiseen musiikilla herkuttelemiseen, jommoiseen en ole ennen
-tottunut, ja kaipasin sitä kerrassaan huolestuttavassa määrin. Rupesin
-jo pelkäämään hyvässä järjestyksessä olleen mieleni tasapainoa."
-
-"No mutta", sanoi Myra tullen näkyviin punaisen päivänvarjonsa alta,
-"tehän voitte vaikka juopua musiikista täällä, jos teitä haluttaa.
-Vierashuoneessa on piano ja toinen hallissa sekä suuri Bechstein
-biljardisalissa. Siellä minä pidän harjoituksia palvelusväen kanssa. En
-voinut ratkaista, mistä pidin eniten, Erard-, Broddwood-, Collard- vai
-Bechstein-pianoista, niin että vähitellen olen hankkinut yhden kutakin.
-Ja loppujen lopuksi taidan sittenkin soittaa parhaiten sillä pienellä
-pianolla, joka meillä oli kotona kouluhuoneessa. Se on nyt minun
-työhuoneessani. Minä olen tottuneempi sen ääneen tai sitten se sopii
-paremmin minun soittotapaani."
-
-"Kiitos, Myra", sanoi Jane. "Minä arvelen, että Dal ja minä pidämme
-Bechsteinistä."
-
-"Ja jos te haluatte jotakin musikaalisesti oikein mielenkiintoista",
-jatkoi lady Ingleby, "menkää joskus niiden laulajaisten harjoituksiin,
-joita he puuhaavat urkujen loppuvelan maksamiseksi. Minä luulen, että
-he yrittävät kokolailla suurenmoisia kappaleita."
-
-"Minä maksaisin ennemmin koko loppuvelan kuin olisin harjoitusten
-likimaillakaan", sanoi Jane painokkaasti.
-
-"Ei maarin", kiirehti Garth sanomaan, kun huomasi Myran pettyneen
-ilmeen. "On hyvin hyvä, että ihmiset itse huolehtivat veloistaan ja
-hankkivat, mitä tarvitsevat kirkkoonsa. Ja kirkkolaulajaiset ovat
-hauskoja, jos esitykset ovat kunnollisia, kuten otaksun, kun lady
-Inglebyn väki niitä hommaa. Lawson selosti minulle ohjelman tänä aamuna
-ja hyräili tärkeimmät sävelet. Se on varsin vaikuttava. Robinson Crusoe
--- ei, tietysti ei! Mikä se nyt olikaan -- Tuomo Sedän tupa? No,
-tiesinhän minä, että se oli jotakin mustaa. Lawson on Tuomo setänä ja
-kirkkoherran pieni tyttö on pikku Evana. Neiti Champion, teidän täytyy
-tulla kanssani ensi harjoituksiin."
-
-"Täytyykö?" sanoi Jane tietämättä, kuinka hellästi hän hymyili, tuntien
-vain omassa sydämessään muiston siitä illasta Overdenessa, jolloin
-hänestä olisi ollut niin houkuttelevaa lausua: "Sanokaa, mitä tahdotte
-minun tekevän, niin minä teen sen."
-
-"Pauline tulee mielellään teidän kanssanne", sanoi rouva Parker Bangs.
-"Hän on ihastunut maalaismusiikkiin."
-
-"Kaikkea, täti!" sanoi neiti Lister, joka oli pujahtanut istumaan
-tyhjälle tuolille Myran viereen. "Minä olen neiti Championin kanssa
-samaa mieltä tuollaisista laulajaishommista ja välitän vain parhaasta
-musiikista."
-
-Jane kääntyi nopeasti hänen puoleensa, sydämellisesti hymyillen ja
-mitä ystävällisimmällä tavalla. "Mutta teidän on tultava", sanoi
-hän. "Uhrautukaamme yhdessä. Kuka tietää, vaikka Dal ja Lawson vielä
-onnistuisivat saamaan meistä näitten laulajaisten ihailijoita. Joka
-tapauksessa on hupaisaa kuulla Dalin meille selittävän tätä kaikkea.
-Hän tarvitsee kaiken rohkeutensa pysyäkseen vakaumuksessaan."
-
-"Puhuttaessa 'jostakin musikaalisesti oikein mielenkiintoisesta'",
-sanoi Pauline Lister, "johtuu mieleeni, että sellaista meillä oli
-laivalla tullessamme. Oli paljon hauskaa väkeä 'Arabicilla', ja
-järjestettiin konsertti kello puoli yhdeksäksi torstai-iltana.
-Olimme parinsadan Englannin-penikulman päässä Irlannin rannikosta,
-ja kun pääsimme päivälliseltä, olimme sakeassa sumussa. Kahdeksalta
-pantiin sumutorvet puhaltamaan joka puolen minuutin päästä, ja niiden
-törähdellessä ei voinut kuulla omaa ääntänsä. Miten olikaan, ohjelmat
-oli painettu, ja ilta oli meidän viimeisemme laivalla, niin että
-päätettiin kaikesta huolimatta pitää konsertti. Me menimme kaikin alas
-salonkiin ja joka kolmaskymmenes sekunti sumutorven mahtava _buu_
-paussitti ohjelman jok'ikista numeroa. Eräs herra lauloi syvällä
-bassolla 'Lastuna laineilla syvyyksien', ja joka kerta kun hän pääsi
-kertosäkeeseen 'Unen rauhaista nautin mä lepoa-aa', _buu_ pani
-sumutorvi ja herätti meissä pahoja epäilyksiä sen yön rauhasta ainakin.
-Sitten lauloi hentoääninen tenori 'Usein yön hiljaa tullen', ja
-sumutorvi ilmoitti tarkasti kuinka usein, joka kolmaskymmenes sekunti
-näet. Mutta kaikista hullunkurisinta oli, kun erään neitosen piti
-soittaa pianoa. Hän soitti jotakin Chopinin kappaletta, helmeileviä
-juoksutuksia. Hän aloitti kaikella kunnialla, mutta kun hän ennätti
-ensi sivun puoliväliin, _buu_ pani sumutorvi tavallista pitempään.
-Me näimme hänen sormiensa liikkuvan ja hänen kääntävän lehteä, mutta
-emme kuulleet ainoatakaan säveltä; ja kun torvi lakkasi ja me kuulimme
-jälleen pianon äänen, oli hän ennättänyt jo toisen sivun puoliväliin
-meidän voimatta seurata. Voi, kuinka se oli hullua! Ja niin koko ajan.
-Oli se aika tyttö kestämään. Me taputimme hurjasti käsiämme, kun hän
-lopetti, kunnes sumutorvi yhtyi meihin ja meidän taputuksemme hukkui
-sen ääneen. Se oli vasta erikoinen konsertti, erikoisin, missä minä
-olen ollut. Mutta kaikki me siitä, nautimme. Vaikka emmehän sitten enää
-nauttineet, kun samaa törinää kesti aamuun kello viiteen."
-
-Jane oli kääntynyt tuolillaan ja kuunteli huomaavaisena viehättävän
-amerikattaren kertomista, katsellen oikein mielihyvikseen hänen
-kuvankauniita kasvojaan ja siroja eleitään ja ajatellen, miten Dal
-mahtoi nauttia hänen katselemisestaan, kun hän niin vilkkaasti
-ja viehkeästi puheli. Hän vilkaisi alaspäin koettaen nähdä
-ihastusta Garthin silmistä, mutta tämän pää oli kumarruksissa, ja
-ilmeisesti omiin mietteisiinsä vaipuneenahan piirteli pitkällä
-kastanjanlehden varrella kuvioita hänen kengällensä. Hetkisen Jane
-katseli hänen hoikkaa ruskettunutta kättänsä, joka oli yhtä uuttera
-tässä hyödyttömässä toimessa kuin kankaalla työskennellessään.
-Sitten hän veti äkkiä jalkansa pois melkein vihoissaan Garthin
-tarkkaamattomuudesta ja silminnähtävästä välinpitämättömyydestä.
-
-Garth kohosi heti istumaan. "Se mahtoi olla kovin hullunkurista", sanoi
-hän. "Ja niin hyvin kuin te sen kuvasitte. Saattoi kuulla sumutorven
-ja nähdä esittäjien nolostuneet kasvot. Sumutorven laita on aivan sama
-kuin maanjäristyksenkin, ei kumpaankaan voi tottua. Sen ääni kaikuu yhä
-kamalammalta seuraavalla kerralla."
-
-"Näistä konserteista riittäisi kyllä huvittavia juttuja", sanoi lady
-Ingleby. "Mutta kuinka on tenniksen laita? Mitä nyt tulee? Parien
-loppueräkö? Jaha! Dal, te pelaatte neiti Listerin kanssa eversti
-Lorainea ja neiti Vermountia vastaan, ja minä luulen, että te voitatte
-sangen helposti. Te kaksi sovitte niin erinomaisesti pelaamaan yhdessä.
-Jane, sitä kannattaa katsella!",
-
-"Ihan varmaan", sanoi Jane innokkaasti katsellen noita molempia,
-jotka olivat nousseet ja seisoivat ilta-auringon valossa tarkastellen
-mailojansa ja keskustellen mahdollisista menettelytavoista odottaessaan
-vastapelaajia. He olivat huikaisevan kaunis pari; luonto oli heissä
-pienintä piirrettä myöten pannut parastansa. Kun ajatteli heitä
-naimisissa, saattoi neiti Listerin tumman, siron kauneuden ainoaksi
-virheeksi lukea sen, että se oli ikään kuin Dalin kauneuden naisellinen
-toisinto, niin että heitä voitiin helposti pitää sisaruksina; mutta
-semmoisia vikoja ei Jane huomannut. Hänen sydämellinen Paulinen
-ihailunsa kasvoi joka kerta, kun hän katsoi häneen. Ja kun hän nyt
-näki heidät yhdessä, oli hän varma, että oli antanut Garthille viisaan
-neuvon, ja iloitsi siitä, että tämä näytti seuraavan sitä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun he illemmalla kulkivat yhdessä takaisin päärakennukseen -- hän ja
-Garth kahden -- kysyi Jane suoraan: "Dal, ettehän te pane pahaksenne,
-jos kysyn? Joko se nyt on ratkaistu?"
-
-"En minä pahastu teidän kysymyksistänne", sanoi Garth, "mutta
-selittäkää paremmin. Mikä on ratkaistu?"
-
-"Oletteko te ja neiti Lister kihloissa?"
-
-"Emme", vastasi Garth. "Mistä te semmoista otaksuitte?"
-
-"Te sanoitte Overdenessa tiistaina -- _tiistaina!_ -- vai eikö
-teistäkin tunnu kuin olisi siitä jo viikkoja kulunut -- te sanoitte,
-että meidän piti jo uskoa teitä."
-
-"Vuosia siitä on minun mielestäni", sanoi Garth, "ja minä toivon
-sydämestäni, että te uskotte minua. Missään tapauksessa en ole kosinut
-neiti Listeria, ja tahtoisin välttämättä saada häiritsemättä puhua
-teidän kanssanne asiasta. Neiti Champion, ettekö tahdo tulla tänne
-pengermälle tänä iltana, päivällisen jälkeen, kun pelit ja huvitukset
-ovat parhaimmillaan ja me voimme kenenkään huomaamatta karata? Täällä
-minä voin puhua teille tarvitsematta pelätä keskeytystä. Kuutamoa
-maksaa vaivan katsella pengermältä. Minä olin täällä tuntikauden eilen
-illalla -- en, en, nyt te kerran erehdyitte -- olin aivan yksin,
-venematkalta palattuani, ja ajattelin -- kuinka -- me tänä iltana --
-yhdessä puhelisimme täällä."
-
-"Tulenhan minä, tietysti", sanoi Jane, "ja te saatte avoimesti puhua,
-mitä haluatte, mutta luvatkaa, että minä saan neuvoa ja auttaa niin
-paljon kuin voin."
-
-"Minä kerron kaikki teille", sanoi Garth hiljaa, "ja teidän pitää
-neuvoa ja auttaa minua, niinkuin _te ainoa_ voitte."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jane istui ikkunalaudalla nauttien auringonlaskusta ja ihanasta
-näköalasta ja iloiten puolentunnin rauhasta ennen kamarineitsyen
-tuloa. Aivan hänen allansa oli laakea, hiekoitettu pengermä leveine
-kivireunuksineen, kahdeksan, kymmenen jalan päässä siitä vanhanaikainen
-puutarha siroine kukkasarkoineen, kiemurtelevine käytävineen ja
-kivisine suihkukaivoineen. Sen takana pehmeä nurmikko vietti järveen,
-joka hopeakuvastimen kaltaisena väikkyi himmeässä iltavalossa.
-Hiljaisuutta ei mikään häirinnyt, rauhantunne oli valtava. Janella oli
-kirja helmassaan, mutta hän ei lukenut. Hänen katseensa kulki etäisiin
-metsiin järven taakse, sitten helmenharmaalle taivaalle, jossa siellä
-täällä oli rusopilviä ja kultaviiruja, ja hänet täytti tyytyväisyyden,
-ilon ja hyvänolon tunne.
-
-Hän kuuli keveätä astuntaa hiekoitukselta ja kumartui katsomaan, kuka
-siellä liikkui. Garth oli tullut tupakkahuoneesta ja kulki edestakaisin
-pari kertaa. Sitten hän heittäytyi istumaan korituoliin aivan Janen
-ikkunan alla ja poltteli ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen savukkeensa
-tuoksu kohosi yli magnoliakukkien aina Janeen saakka. "'Zenithiä',
-'Marcovitshia'", hymähti tämä itsekseen. "Somissa vihreissä
-laatikoissa, kaksitoista shillinkiä sata! Täytyy panna se mieleeni, jos
-joskus haluan ostaa hänelle joululahjan. Vaikeata on sittenkin keksiä
-semmoista, jota hän ei olisi jo moneen kertaan saanut."
-
-Garth heitti savukkeen pään menemään ja alkoi hyräillä. Vähitellen hän
-puhkesi sanoihin ja lauloi hiljakseen kauniilla barytoniäänellään:
-
-    "Ylväyttäsi, armas, en lauluksi laatia taida,
-    sielusi suuruutta, katseestas kajastavaa."
-
-Hiljaisissa sävelissä värisi kiihkeä tunne, niin että Janesta tuntui
-pahalta salaa kuunnella niitä. Hän katkaisi suuren magnolialehden,
-kallistui sivullepäin ja pudotti sen hänen päähänsä. Garth hätkähti ja
-katsoi ylöspäin. "Hohoi!" sanoi hän. "Tekö -- siellä?"
-
-"Niin", sanoi Jane nauraen, mutta puhuen hiljaa, jos toisia
-ikkunoita olisi sattunut olemaan auki, "minä täällä. Te olette
-laulutervehdyksellä väärän ikkunan alla, hyvä rakastunut!"
-
-"Mitä te luulette tietävänne", huomautti Garth melkein äreästi.
-
-"Eikö tiedä sitten?" kuiskasi Jane. "Mutta te ette saa suuttua, Garthie
-herra, tehän tiedätte, kuinka sydämestäni suon teille hyvää. Antakaa
-minun täällä olla vanhan Margeryn sijasta huolehtijananne."
-
-Garth hypähti pystyyn ja katseli häntä puolittain huvittuneena,
-puolittain uhkaavana.
-
-"Kiipeänkö pitkin magnoliaa?" sanoi hän. "Minulla on niin paljon teille
-puhuttavaa, jota ei voi huutaa koko talolle."
-
-"Antakaa olla", vastasi Jane. "Minä en halua mitään Romeoita
-ikkunastani sisälle. 'Siunatkoon! Mitä nyt vielä!' sanoisi Gina-täti.
-'Menkää nyt ja pankaa puhdas leukalappu, pikku Garthie herra!' Sen
-paljon puhuttavan on jäätävä myöhemmäksi, tai me tulemme molemmat liian
-myöhään päivälliselle."
-
-"Hyvä on", sanoi Garth. "Mutta tulettehan sitten tänne illalla, neiti
-Champion? Ja viivytte niin kauan kuin minä tahdon?"
-
-"Minä tulen niin pian kuin suinkin pääsemme", vastasi Jane. "Te ette
-voi olla hartaampi kertomaan kuin minä kuulemaan. Voi, kuinka nämä
-magnoliat tuoksuvat! Katsokaahan noita komeita valkoisia kukkia.
-Tahdotteko yhden napinreikäänne?"
-
-Garth hymähti hänelle toiveikkaan salaperäisesti, kääntyi ja meni
-sisään.
-
-"Miksi minä aina viehätyn ärsyttämään häntä?" tuumi Jane noustessaan
-ikkunalta. "Tällä kertaa minä todellakin olin tuhma, hän sitä vastoin
-tyyni ja herkkä. Myra on aivan oikeassa. Hän ajattelee sitä hyvin
-vakavasti. Miten lie neiti Listerin laita? Voi, minä toivon, että
-hän rakastaa häntä ja oikealla tavalla! -- Mathews! Ota sama puku,
-joka minulla oli konsertti-iltana Overdenessa, ja nyt meidän täytyy
-kiirehtiä. Meillä on tasan kaksikymmentä minuuttia aikaa. Kuinka ihana
-ilta! Ennenkuin teet mitään, tule katsomaan tätä auringonlaskua. Voi,
-kuinka täällä on hyvä olla!"
-
-
-
-
-Kymmenes luku.
-
-IHMEELLISIÄ HETKIÄ.
-
-
-Kaiken maailman malttamattomuus ei voinut estää Shenstonen päivällistä
-olemasta aikaanielevä toimitus, ja seurueen kahden suosituimman jäsenen
-oli työlästä heti sen jälkeen livahtaa huomaamatta tiehensä. Niin
-loikin eräs etäinen kylän kello jo kymmentä, kun Garth ja Jane tulivat
-yhdessä pengermälle. Garth sieppasi sivumennen huopapeitteen ja sulki
-huolellisesti hallin oven.
-
-He olivat aivan kahden. Ensi kerran he todella olivatkin kahden kesken
-noiden päivien jälkeen, jotka heistä molemmista olivat tuntuneet niin
-pitkiltä.
-
-He kulkivat äänettöminä, rinnatusten leveälle kivivierustalle,
-josta näki yli koko vanhanaikaisen puiston. Hopeankirkas kuutamo
-valoi hohdettaan yli koko näkymön. He erottivat jäykät pyökkirivit,
-kiemurtelevat käytävät, sirokuvioiset kukkasarakkeet ja taustalla
-järven, jonka hopeaan kuvastui täysikuun levollinen kirkkaus.
-
-Garth levitti huopapeitteen rintanojalle ja Jane istui sille. Garth
-seisoi hänen vieressään, toinen jalka kaiteen jalustalla, käsivarret
-ristissä rinnalla, kohotetuin päin. Jane istui sivuittain, kasvot
-Garthiin päin, nojaten vanhaan kivileijonaan, joka rintanojalla piti
-vartiota, mutta hän käänsi päänsä niin, että näki järvelle, ja otaksui
-Garthin katselevan samaan suuntaan.
-
-Mutta Garth katseli Janea.
-
-Tällä oli yllä sama pehmeäkankainen musta puku kuin konsertissa
-Overdenessa, nyt vain ei ollut koristeena helmiä eikä muitakaan helyjä,
-ainoastaan kimppunen riipparuusuja. Se oli kuin pesässään hienoissa
-kellertävissä pitseissä hänen povellaan. Tyyni voima ja ylevyys huokui
-koko hänen olemuksestaan saaden ilosta tulvehtimaan sen miehen sydämen,
-joka seisoi ja katseli häntä. Tämän koko palvova ihailu, kiihkeä
-rakkaus, joka täytti hänen sydämensä niin kokonaan, heijastui silmistä.
-Ei tarvinnut enää salata. Hänen hetkensä oli vihdoin tullut eikä hänen
-tarvinnut mitään kaihtaa rakastamaltaan naiselta.
-
-Äkkiä Jane käänsi päätään ihmetellen, miksi ei Garth aloittanut puhetta
-Pauline Listeristä. Hän katsahti kysyvästi ylöspäin ja kohtasi Garthin
-katseen.
-
-"Dal!" huudahti hän ja nousi puolittain istuimeltansa. "Mitä, Dal --
-mitä!"
-
-Garth painoi hänet lempeästi takaisin. "Hiljaa, rakas!" sanoi hän.
-"Minun täytyy kertoa kaikki teille ja te olette luvannut kuunnella ja
-neuvoa ja auttaa. Voi, Jane, Jane! Minä tarvitsen teidän apuanne. Minä
-tarvitsen sitä niin suuresti, enkä vain teidän apuanne, Jane -- vaan
-teidät -- teidät, teidät itsenne. Voi, kuinka minä teitä kaipaan! Minä
-olen nämä kolme päivää ollut yksinäisyydestä sairaana, kun ette te
-ollut täällä, ja elämä virkosi jälleen, kun te palasitte. Ja on sentään
-ollut niin kovaa odottaa näin monta tuntia, jotta saisin puhua. Minulla
-on niin paljon teille kertomista, Jane, siitä, minkä arvoinen olette
-minulle -- minkä arvoiseksi olette minulle tullut konsertti-illan
-jälkeen. Voi, kuinka voisin sen sanoiksi saada? Ei minulla ole ollut
-mitään voimakkaita elämyksiä. Kaikki on ollut jokapäiväistä, mitätöntä,
-mikä enemmän, mikä vähemmän, -- pinnallista vain. Teitä tarvitsen ja
-teitä kaipaan niin voimakkaasti. Kaikki entinen tuntuu niin joutavalta.
-Kaiken tulevan se himmentää varjollaan, ellei siitä juuri tule kaiken
-tulevan valtias, koriste ja täyttymys! Oi, Jane! Minä olen ihaillut
-niin monia naisia. Minä olen ollut hurmaantunut heihin, minä olen
-huokaillut heidän tähtensä, maalannut heidät ja unohtanut heidät. Mutta
-en koskaan ennen ole _rakastanut_ naista. Minä en tiennyt, mikä nainen
-miehelle on, ennen kuin kuulin teidän äänenne värähtelevän korviini!
--- 'Helmi helmeltä lasken tarkasti'! Oi, rakas, olen sittemmin oppinut
-laskemaan helmiä, menneen ajan kalliita hetkiä, kauan unohdettuja,
-nyt muistiin palanneita ja vihdoinkin ymmärrettyjä. 'Joka helmi on
-rukoushetkinen', voi, niin palavan rukouksen, että menneisyys ja
-nykyisyys yhtyisivät ehjäksi rukousnauhaksi ja että tulevaisuus ei
-kätkisi mitään kärsimyksiä eikä eroja. Oi, Jane, Jane! Enkö milloinkaan
-saa teitä ymmärtämään -- kaikkea, kuinka paljon -- voi, _Jane!_"
-
-Jane ei oikein tiennyt, koska Garth oli tullut niin lähelle, mutta
-hän oli notkistunut toiselle polvelleen hänen eteensä, ja lausuessaan
-viimeisiä katkonaisia lauseita hän kiersi molemmat kätensä hänen
-vyötäisilleen ja painoi kasvonsa pehmeihin pitseihin hänen povellensa.
-Äkkiä hän rauhoittui. Kaikki selitysyritykset tuntuivat vaienneen
-täydelliseen ymmärtämykseen -- valtaavaan, kiehtovaan äänettömyyteen.
-
-Jane ei liikahtanut eikä puhunut. Oli suloista pitää häntä siinä
--- tätä mielenliikutusten pyörretuulta, joka laantuneena asettui
-olosijoillensa lepäämään, aivan hänen sydämellensä. Äkkiä hän huomasi,
-ettei kolmen viime päivän tyhjyys ollut soiton ja laulun ikävöimistä,
-vaan _hänen_ ikävöimistänsä, ja kun se hänelle selvisi, kiersi hän
-välittömästi kätensä Garthin kaulaan. Ennen kokemattomat tunteet
-heräsivät ja liikkuivat hänessä -- taivaallinen maailmanunho, elon
-yksinäisyys kuin poispyyhkäistynä, -- he vain kahden. Hänen näin
-ajatellessaan ja tuntiessaan Garth kohotti päätänsä, yhä pitäen häntä
-syleilyssään, ja katsoi häntä silmiin sanoen: "Sinä ja minä yhdessä,
-minun omani -- omani."
-
-Mutta noita kauniita, loistavia silmiä ei Jane voinut kestää. Hänen
-oma arkipäiväinen ulkomuotonsa vaivasi häntä juuri sinäkin hetkenä,
-ja nuo palvovat silmät tuntuivat valoilta, jotka paljastivat sen.
-Vain peittääkseen oman ulkomuotonsa häneltä, joka niin arvaamatta
-oli päässyt lähelle hänen sisäistä pyhäkköänsä, tarttui hän nopeasti
-molemmin käsin hänen päähänsä ja painoi sen pitseihin povellensa.
-Mutta Garth ymmärsi näiden rakkaiden, voimakkaiden käsien äkkinäisen
-kiertymisen päänsä ympäri merkiksi hänen itsensä ja kaiken, mitä
-hänellä oli tarjottavana, vastaanottamisesta. Kymmenen, kaksikymmentä,
-kolmekymmentä kuvaamatonta sekuntia hänen sielunsa värisi sanatonta
-autuutta. Sitten hän irroittautui noiden käsien kierroksesta, nosti
-päänsä ja katsoi Janea vielä kerran silmiin.
-
-"Minun vaimoni!" sanoi hän
-
-       *       *       *       *       *
-
-Janen rehellisillä kasvoilla kuvastui pelokas hämmästys. Sitten niille
-nousi tumma puna, sydämeen niin oudosti virrannut veri syöksyi poskille
-pannen ne hehkumaan ja sydämen pysähtymään.
-
-Hän irroitti Garthin kädet, nousi ja jäi katselemaan sinne, missä
-järven tyyni vesi hopein kimmelsi kuutamossa.
-
-Garth Dalmain seisoi hänen vieressään. Hän ei koskenut häneen, ei hän
-myöskään puhunut. Hän oli varma voitostaan, hänen sielunsa oli täynnä
-sanomatonta iloa ja tyydytystä. Äänettömyys tuntui ilmaisevan enemmän
-kuin sanat. Jokainen tavallinen kosketus olisi samentanut niiden
-hetkien tuntemuksia, jolloin Jane oli painanut häntä puoleensa. Niin
-hän seisoi aivan hiljaa ja odotti.
-
-Vihdoin Jane puhui. "Tarkoititteko te pyytää minua tulemaan -- tulemaan
-teidän -- teidän --?"
-
-"Kyllä, rakas", vastasi Garth rauhallisesti, mutta äänessä värähteli
-ankaraa itsensähillitsemistä. "Sellaisin aikein ainakin tulin tänne.
-Mutta nyt en voi sitä pyytää, rakkahin. En voi pyytää sinua _tulemaan_
-siksi, mikä sinä jo _olet_. Ei lupaukset, ei vihkimiset, ei sormuksen
-ottaminen tai antaminen tee sinua täydellisemmin minun vaimokseni kuin
-mitä äsken olit, noina ihmeellisinä hetkinä."
-
-Jane kääntyi hitaasti ja katsoi häneen. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt
-hänen kasvojaan niin säteilevinä. Mutta yhä nuo loistavat silmät
-viilsivät häneen kuin miekanterät. Hän mieli peittää ne käsillään tai
-pyytää häntä katsoman metsään ja järveen päin puhuessaan hänelle näitä
-suloisia sanoja. Hän asetti toisen jalkansa alakaidepuulle, nojasi
-kyynärpäällään polveensa ja varjosti kasvojaan kädellänsä. Sitten hän
-vastasi, koettaen puhua levollisesti.
-
-"Te yllätitte minut täydellisesti, Dal. Te olitte tosin erinomaisen
-ystävällinen ja huomaavainen konsertti-illan jälkeen, ja meidän
-molempain musiikinihailumme ja -nautintomme sekä keskinäinen
-luottamuksemme, jota vielä yhä lisäsi keskustelumme setrin alla, kaikki
-tämä on johtanut harvinaisen sydämelliseen ja kauniiseen ystävyyteen.
-Minä myönnän rehellisesti, että on tuntunut siltä, kuin se voittaisi
-kaikki entiset ystävyyteni. Mutta siihen, Dal, on osaksi syynä teidän
-luonteenne, joka aina pyrkii tekemään teistä eloisimman kohdan toisen
-henkiseen maisemaan. Mutta minä taasen luulin teidän pyytäneen minua
-tänne purkaaksenne sydäntänne Pauline Listerin vuoksi. Kaikki uskovat,
-että hänen kauneutensa on lopultakin vaikuttanut teihin sitovasti, ja
-todellakin, Dal, ihan todella -- minäkin uskoin niin." Jane vaikeni.
-
-"No niin?" sanoi levollinen ääni, täynnä salaista iloa. "Nyt sinä
-tiedät toista."
-
-"Dal, -- te niin säikähdytitte ja hämmästytitte minut. En voi tänä
-iltana vastata teille. Teidän täytyy suoda minulle aikaa huomiseen --
-huomisaamuun."
-
-"Mutta, rakkahin", sanoi Garth hellästi, hiukan lähestyen, "ei sinun
-ole sen tarpeellisempi vastata kuin minustakaan tuntui tarpeelliselta
-kysyä. Etkö sitä tunne? Kysymys tuli tehdyksi ja vastaus annetuksi
-äsken juuri. Voi, rakas, tule takaisin luokseni. Istu jälleen."
-
-Mutta Jane seisoi jäykkänä.
-
-"Ei", sanoi hän. "En voi antaa teidän pitää kaikkea noin vain
-päätettynä. Te yllätitte minut, menin kokonaan päästäni pyörälle
--- anteeksiantamattomasti, minä myönnän sen. Mutta, hyvä ystävä,
-avioliitto on vakava asia. Avioliitto ei ole niin vain ilman muuta
-pelkkää tunnetta. Sen täytyy meitä ylläpitää. Sen täytyy kestää.
-Sillä täytyy olla vankka ja turvallinen perusta, jotta se pysyisi
-lujana jokapäiväisen yhteiselämän vastuksissa ja koetuksissa. Tunnen
-läheisesti niin monta naimisissa olevaa paria. Oleilen heidän
-kodeissaan ja olen heidän lastensa kummina; ja niin olen mielessäni
-tehnyt lupauksen, etten itse milloinkaan uskaltaisi seurata heidän
-esimerkkiään. Kun nyt sallin teidän tehdä tämän kysymyksen, niin
-ettehän toki ihmettele, että pyydän kahdentoista tunnin ajatusaikaa."
-
-Garth kuunteli häntä. Hän istui kivelle selin järveen, nojaten
-taaksepäin nähdäkseen Janen kasvot, mutta tämä varjosi ne kokonaan
-käsillään. Hän heitti jalkansa ristiin, liitti kätensä yhteen niiden
-ympärille, huojui hetkisen hiljalleen edestakaisin, koettaen hillitä
-kiihkeätä puhumis- ja toimimishaluansa. Hän yritti tyynnyttää mieltään
-kiinnittämällä sitä joutaviin pikkuseikkoihin, jotka sattuivat
-hänen silmiinsä. Hänen punaiset sukkansa loistivat helakasti kuun
-valossa pengermän vaaleata santaa vastaan ja sopivat mainiosti
-mustiin kiiltonahkakenkiin. Hän päätti käyttää aina iltaisin punaisia
-silkkisukkia ja arvaili, kutoisiko Jane hänelle semmoisia milloinkaan.
-Hän laski rakennuksen julkipuolen ikkunat, pannen merkille Janen
-ikkunat ja omansa ja kuinka monta oli niiden välillä. Vihdoin hän tunsi
-voivansa luottaa itseensä ja nojaten taaksepäin niin, että hänen tumma
-päänsä oli koskettamaisillaan Janen hihanpitsejä, sanoi hellästi:
-
-"Rakas, sano, etkö äsken tuntenut --"
-
-"Oih, vaiti!" huudahti Jane melkein tylysti, "vaiti, Dal! Älkää puhuko
-tunteesta tämän kysymyksen yhteydessä. Avioliitto on tosioloa, ei
-tunnetta. Jos toivotte meidän kummankin parasta, menkää heti sisään
-älkääkä puhuko minulle enää tänä iltana. Kuulin teidän sanovan, että
-menette huomisaamuna kello yhdeltätoista kirkkoon koettelemaan urkuja.
-Minä tulen sinne jo puoli kahdeltatoista kuuntelemaan soittoanne, ja
-kahdeltatoista voitte lähettää pois polkijan, ja minä annan teille
-vastaukseni. Mutta nyt -- voi, menkää, rakas ystävä, sillä todentotta,
-minä en kestä enempää. Minun täytyy saada olla yksin."
-
-Garth hellitti kätensä, jotka olivat niin lujasti ristissä polvien
-ympärillä. Hän liuvutti toisen kätensä kaidekiveä myöten Janeen
-päin, aivan hänen jalkaansa saakka. Jane tunsi hänen siroilla
-taiteilijasormillaan tarttuvan hänen pukuunsa. Sitten hän nopeasti
-taivutti tumman päänsä kuiskaten: "Minä suutelen ristiä", niin
-äärettömän hellin ja kunnioittavin elein, ettei Jane sitä koskaan
-unohtanut, ja suuteli hänen hameensa helmusta. Seuraavana tuokiona Jane
-oli yksin.
-
-Hän kuunteli, miten Garthin askelten ääni häipyi. Hän kuuli hallin oven
-aukenevan ja sulkeutuvan jälleen. Sitten hän istuutui hitaasti aivan
-samaan asentoon kuin silloinkin, kun Garth oli polvistuneena hänen
-edessänsä. Nyt hän oli aivan yksin. Viimeisten kovien hetkien jännitys
-laukesi. Hän painoi molemmat kätensä povelleen, pitseille, joihin nuo
-rakkaat, kauniit, ihailua säteilevät kasvot olivat kätkeytyneet. Oliko
-hän _tuntenut mitään_, kysyi Garth. Voi, mitä hän olikaan tuntenut!
-
-Kyyneleet eivät hevin nousseet Janen silmiin. Mutta tänä iltana häntä
-oli puhuteltu nimellä, jolla hän ei ollut luullut koskaan itseään
-puhuteltavan, ja hänen rehellinen sydämensä jo vakuutti, ettei
-toistamiseen puhuteltaisi. Ja suuria, äänettömiä kyyneleitä vieri
-käsille ja poven pitseille. Puoliso ja äiti oli hänessä havahtunut, ja
-hänen sisin olemuksensa mursi esteet, joita asetti ankara pidättymys ja
-melkein miehevä itsensähillitseminen, eikä taipunut peräytymään ilman
-naisellista kyynelveroa.
-
-Ja hänen jaloissansa ylt'ympäriinsä oli tallattujen riipparuusujen
-terälehtiä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kotvasen kuluttua hän meni sisään. Halli oli täynnä iloisia ryhmiä.
-Toivoteltiin hyvää yötä naisten pysähdellen noustessa pääportaita,
-joilta sinkauttivat takaisin sutkauksia tai varmistivat seuraavan
-päivän suunnitelmia.
-
-Garth Dalmain seisoi portaiden juurella keskustelemassa Pauline
-Listerin ja tämän tädin kanssa, joka oli pysähtynyt neljännelle
-askelmalle. Astuessaan halliin Jane näki heti hänen sorjan, ryhdikkään
-vartalonsa ja kiiltävänmustan päänsä. Garth oli selin häneen, ja vaikka
-hän astui edemmäksi, aivan lähelle Garthia, ei tämä näennäisesti ollut
-tietävinään hänestä. Mutta Garthin äänen iloisuus tuntui saattavan
-hänet jälleen Janen omaksi näin uudella, suloisella tavalla. Hän
-yksin tiesi, mikä sen oli saanut aikaan, ja kuunnellessaan hän painoi
-tietämättään toisella kädellä poveansa.
-
-"Olen pahoillani, arvoisat naiset", sanoi Garth, "mutta huomisaamuna on
-aivan mahdotonta. Minun on mentävä kylään. Niin -- aivan totta. Kello
-yksitoista."
-
-"Sepä kuulostaa maalaiselta ja hauskalta, herra Dalmain", sanoi rouva
-Parker Bangs. "Miksi ette ota Paulinea ja minua mukaanne? Me emme ole
-täällä ollessamme nähneet meijereitä emmekä meijerityttöjä emmekä
-mitään muutakaan, mistä kerrotaan 'Adam Bedessä'. Minä menisin niin
-mielelläni rouva Poyserin keittiöön ja katselisin itseäni seinähyllyn
-kiiltävistä kupariastioista."
-
-"Mepä taitaisimme olla _de trop_ [liikaa] meijerissä", sanoi neiti
-Lister veitikkamaisesti.
-
-Hän oli hyvin kaunis kermanvärisessä silkkipuvussaan, pieni pää
-ylväästi pystyssä; oikean amerikattaren koko naisellinen tenho
-huokui hänestä. Hänellä ei ollut mitään jalokiviä, ainoastaan hienon
-yksinkertainen helminauha. Mutta Pauline Listerin kaulassa saattoi
-ilmankin luulla helmien välkkyvän.
-
-Kaiken tämän Jane huomasi viivytellessään Garthin takana. Ei pieninkään
-yksityiskohta jäänyt häneltä huomaamatta. Neiti Listerin kauneutta ei
-ollut milloinkaan täydellisemmäksi arvosteltu.
-
-"Mutta pahaksi onneksi tämä nyt ei koske meijerityttöjä eikä
-kupariastioita", sanoi Garth. "Minun pitäisi tavata vain eräs pieni
-pojan rehvana, jonka koko maalaiskauneus on punaisessa karritukassa ja
-lukemattomissa pisamissa."
-
-"Hyväntekeväisyyttä?" kysyi rouva Lister.
-
-"No niin, kolmeenkymmeneen penniin tunnilta."
-
-"Ah, pallopoika!" huudahtivat molemmat naiset yhtaikaa.
-
-"Kaikkea tässä! Noin salaperäinen mokoman asian vuoksi!" lisäsi rouva
-Parker Bangs. "Me olemme kuulleet, että kannattaa mennä golfkentälle
-katsomaan teidän pelaamistanne. Voitte siis nähdä meidät siellä, kun
-olette valmiina alkamaan."
-
-Garthin silmät välkähtivät. Jane kuuli välkähdyksen hänen äänestään.
-"Jalo rouva", sanoi hän, "te arvostatte liian suureksi minun
-pelaamistaitoni samoin kuin hyväsydämisyydessänne monta muutakin minua
-koskevaa seikkaa. Mutta minulle on mieluista ajatella teidän olevan
-golfkentällä huomenna kello yksitoista. Te voitte ajaa sinne, vaikka
-silloin teiltä jää ylen ihana kävely metsän halki. Muistakaa vain,
-teidän tulee mennä puiston kautta, pohjoisveräjästä, eikä valtatietä,
-jota ajamme asemalle. Minä mielelläni saattaisin teidät, mutta minun
-täytyy jo sangen varhain mennä vallan toiseen suuntaan. Kun sitä
-paitsi tulee tiedoksi, että neiti Lister aikoo mennä golfkentälle,
-selviää varsin monelle, ettei missään muualla voikaan viettää huomista
-aamupäivää, ja minä olisin vain yksi joukosta, joka vaeltaa puiston
-halki pohjoisveräjälle. Teidän on sula mahdottomuus eksyä tieltä."
-
-Rouva Parker Bangs alkoi tyystentaiten selittää, ettei Garth missään
-tapauksessa hukkuisi joukkoon, mutta sisarentytär keskeytti jyrkästi:
-
-"Kyllä me löydämme, täti. Älkää turhia. Yksin me kaikki olemme,
-ellemme ole joukossa niinkuin nyt juuri näillä portailla, niin ettei
-neiti Champion pääse ohitsemme, vaikka on yrittänyt jo hetken aikaa.
-Menettekö pelaamaan huomenna, neiti Champion?"
-
-Garth väistyi sivulle ja Jane alkoi nousta portaita. Garth ei katsonut
-häneen, mutta Janesta tuntui, että hän katsein seurasi hänen hameensa
-helmusta, kun se laahusti ohi. Hän pysähtyi neiti Listerin viereen. Hän
-tiesi varsin hyvin, millainen nuoren amerikattaren tumman kauneuden
-vastakohta hän oli. Hän kääntyi ja katsoi Garthiin. Hän toivoi tämän
-katsovan ylöspäin ja näkevän heidät seisomassa rinnatusten. Hän toivoi
-tämän vastakohtaisuuden koskevan hänen taiteilijansilmäänsä. Siksi hän
-siinä viivähti.
-
-Garthin katse oli yhä hänen hameensa helmuksessa, aivan hänen vasemman
-jalkansa vieressä, mutta se kohosi hitaasti pitseihin povelle, jolla
-hänen kätensä oli. Siihen se pysähtyi hetkeksi, painui jälleen,
-kohoutumatta sen ylemmäksi.
-
-"Niin, neiti Champion, pelaatteko huomenna aamupäivällä herra Dalmainin
-kanssa?"
-
-Jane lensi tulipunaiseksi ja oli sitten punastumisestaan armottomasti
-vihainen itselleen ja asianhaaroille, jotka saivat hänet tuntemaan ja
-toimimaan niin vastoin tavallisuutta. Hän empi pitkän, hirvittävän
-pitkän tuokion. Kuinka Garth uskalsi käyttäytyä tuolla tavoin? Ihmiset
-voivat luulla hänen liepeissään olevan jotakin tavatonta. Hän oli itse
-vähällä kumartua katsomaan, oliko Garthin suudelma ruumiillistunut ja
-riippuiko se nyt tähtenä hänen silkkisissä liepeissään. Sitten hän
-ponnistautui tyyneksi ja vastasi melkein ynseästi: "En minä pelaa
-huomenna, mutta teette varsin viisaasti, jos menette kentälle. Hyvää
-yötä, rouva Parker Bangs. Nukkukaa hyvin, neiti Lister. Hyvää yötä,
-Dal."
-
-Garth oli heitä alemmalla portaalla ja ojensi juuri Paulinen tädille
-kirjettä, joka oli pudonnut.
-
-"Hyvää yötä, neiti Champion", sanoi hän ja silmänräpäykseksi heidän
-katseensa yhtyivät, mutta hän ei ojentanut kättään eikä ollut myös
-näkevinään Janen puoleksi ojentamaa.
-
-Nuo kolme naista nousivat portaat yhdessä ja erosivat sitten kukin
-tahollensa. Neiti Lister kääntyi käytävään oikealle, täti seurasi häntä.
-
-"Niille on tullut mutka matkaan", sanoi rouva Parker Bangs.
-
-"Neiti Champion raukka!" sanoi neiti Lister lempeästi. "Minä pidän
-hänestä. Hän on todella oikeata ainesta. Minä luulin vain, että hän
-olisi ollut meitä muita viisaampi."
-
-"Todella arkipäiväinen", sanoi täti ikään kuin ei olisi viimeistä
-lausetta kuullutkaan.
-
-"Eihän hän itse ole kasvojansa tehnyt", sanoi neiti Lister
-jalomielisesti.
-
-"Ei, eikä myös maksa muille, että vähän parantaisivat niitä. Häneen
-soveltuvat Walter Scottin sanat: 'Luonto kaikessa karkeudessaan.'"
-
-"Rakas täti", huomautti neiti Lister väsyneesti, "älkää nähkö vaivaa
-viittaamalla englantilaisiin klassikoihin, kun me näin kahden olemme.
-Se on turhaa voiteen haaskausta, sillä tiedättehän te, että minä
-tiedän teidän lukeneen ne kaikki. Tässä minun oveni. Tulkaa sisään ja
-asettukaa mukavasti sohvaan. Minä istun tähän muhkeaan nojatuoliin
-vastapäätä, minulla on muutamia tärkeitä selityksiä. Varjelkoon!
-kuinka tämä painuu lattian puoleen! Nämä sukulinnat ovat erinomaisia
-tavallaan, mutta keinutuoleista ei niissä ole aavistustakaan. Nyt
-pari, kolme sanaa neiti Championista. Hän on naisten parhaita ja minä
-pidän hänestä. Hän ei ole kaunotar, mutta hänellä on kaunis vartalo
-ja hän pukeutuu hyvin. Hänellä on kosolta rahaa ja hän voisi käyttää
-kalliimpia helmiä kuin minä, mutta hän ei ole niin yksinkertainen,
-että panisi helmiä ruskealle hipiällensä. Minä pidän naisesta, joka
-tietää mahdollisuutensa ja mukautuu niihin. Kaikki miehet ihailevat
-häntä eivätkä niin tee sen vuoksi, että hän _näyttäisi_ joltakin,
-vaan sen vuoksi, että hän _on_ jotakin, ja uskokaa minua, täti, se
-se sentään ajan mittaan kannattaa. Se on sellaista, joka kestää.
-Kymmenen vuoden päästä jalosukuinen Jane on samanlainen kuin nytkin,
-mutta minä koetan näyttää siltä, mikä minä en ole. Mitä taas Garth
-Dalmainiin tulee, hänen silmänsä on jokaiseen meistä, mutta sydän
-ei kehenkään. Hänen kauniit sanansa ja ihailevat silmäyksensä eivät
-tarkoita avioliittoa. Sillä miehellä on naisihanteensa, eikä hän voi
-pettää sitä mennäkseen vähempiarvoisen kanssa naimisiin. Jos Sikstuksen
-madonna voisi astua alas noista pilvistä ja luovuttaa lapsen vasemmalla
-olevalle nuorelle naiselle, hän ehkä naisi _hänet_; mutta sittenkin
-hän pelkäisi minä päivänä tahansa näkevänsä jonkun, joka järjestäisi
-tukkansa vielä aistikkaammin, tai että tämän jalka ei näyttäisikään
-hänen persialaisella matollaan yhtä somalta kuin tuolla pilvellä. Ei
-hän nai rahaa, hänellä on itselläänkin sitä yllin kyllin. Ja vaikka
-ei olisikaan, ei hän vihkipallin puoleenkaan kääntyisi. Ei hän nai
-kauneutta, sillä hän ajattelee niin paljon sitä. Hän ihailee niin
-monia kauniita kasvoja, ettei hän ikinä kahtakymmentäneljää tuntia
-ole varma, mitä niistä hän enimmin ihailee, ja muun lisäksi on tässä
-vielä sama juttu kuin hedelmäpuun juurella ollessa: siihen tavallisesti
-mieli palaa, jota ei hevin tavoita. Ei hän nai hyvyyttä -- siveyttä
--- sielukkaisuutta -- mitä nyt mahdetaankaan pitää parhaimpina
-luonteenominaisuuksina -- sillä niihin nähden on jalosukuinen Jane
-Champion hänen ihanteensa, ja hän taas on liian tarkkatuntoinen nainen,
-jotta kiinnittäisi moisen epikurolaisen arkipäiväisiin kasvoihinsa.
-Ja kaiken muun ohessa pitää hän vielä itseänsä häntä niin paljon
-vanhempanakin. Mutta Garth Dalmainilla on niin herttaisen vähän
-itsensätuntemusta, poika paralla, ettei hänen juolahda mieleensäkään
-kysyä, voiko hän voittaa ihanteensa itsellensä. Hän jo mielessään
-omistaa hänet ja saa kolauksen, kun Jane vastaa hylkäävästi, kuten hän
-mainitsemistani syistä varmasti tekee. Näinä kolmena päivänä, jolloin
-hän on kisaillut minun kanssani ja te muut hyvät naittamisvillit,
-vanhat höperöt olette kieppuneet ympärillämme ja kuvitelleet meidän
-olevan rakastumaisillamme, on hän jumaloinut maata, jolla Jane kulkee,
-ja laskenut tunteja, joiden kuluttua taas näkisi hänen tallaavan
-sitä. Hän oli minun kanssani mieluummin kuin muiden tyttöjen, sillä
-minä ymmärsin ja johdatin aina keskustelun Janeen, ja hän tiesi myös,
-että minun äkkiä täytyi pitää huolta teistä tai minulla oli tärkeitä
-kirjeitä kirjoitettavana, jos Jane vain ilmestyi lähimaille. Mutta
-sen enempää ei tule milloinkaan Garthin ja minun välillemme. Ja jos
-te todella välitätte minun nuoresta sydämestäni, niin te nukkaatte
-tekohampaanne pesupöydän marmorilevylle tai keksitte jonkin muun yhtä
-erinomaisen syyn meidän äkkinäiseen lähtöömme huomenna. -- Ja nyt,
-täti kulta, älkää huoliko jäädä väittelemään tästä, sillä minä olen
-sanonut sanottavani asiasta ja jo vähän liikaakin. Ja koettakaa nyt
-kömpiä vuoteeseenne kertomatta minulle, ketä Dickensin veitikoista
-minä muistutan, sillä minä olen ovelampi kuin yksikään heistä, ja jos
-minun täytyy vielä sekuntiakaan olla tässä kireässä liivissäni, niin
-en takaa, kuinka käy. -- Oui, Joséphine, entrez! -- Hyvää yötä, täti
-kulta. Makeita unia!"
-
-Mutta kun kamarineitsyt oli mennyt, sammutti Pauline sähkövalon,
-veti uutimet sivulle ja seisoi kauan aikaa katselemassa rauhallista,
-hohtavan kuutamoista, englantilaista maisemaa. Viimein hän nojasi
-kauniin päänsä ikkunanpuitteeseen ja puheli hiljakseen:
-
-"Minä ajoin hyvin asianne, Dal, vaikkette oikein sitä ansainnut. Teidän
-olisi jo viikkoja sitten pitänyt ilmaista minulle jotakin Janesta.
-Kaikissa tapauksissa, nyt loppuu puhe teistä ja minusta. Mitä teihin
-tulee, hyvä ystävä, huokailkaa te yhä vain kuulle, ja kun huomaatte
-sen saavuttamattomaksi, älkää uneksikokaan viihdytystä maallisemmista
-valoista, -- älkää edes isäukon parhaista valaanrasvakynttilöistä",
-lisäsi hän kaihomielin hymähtäen, sillä hän laski sattuvia pilojaan
-niin hyvin yksinään kuin seurassakin ja yhtä usein oman itsensä kuin
-muittenkin ihmisten kustannuksella, eikä hänen uljas amerikkalainen
-mielensä tahtonut tunnustaa edes itselleenkään, että hän oli saanut
-vaikean haavan.
-
-Jane oli sillä välin kääntynyt vasemmalle ja mennyt hitaasti
-huoneeseensa. Garth ei ollut tarttunut hänen puoleksi ojennettuun
-käteensä, ja hän tiesi erinomaisen hyvin, miksi ei. Hän ei tyytyisi
-enää koskaan ystävänä sitä puristamaan. Jos hän estää kosketuksen, joka
-tarkoittaa täydellistä omistamista, vetää Garth pois kätensä tavallisen
-ystävän kosketuksesta. Tänä iltana Garth oli ollut kuningastiikeri,
-joka oli päässyt veren makuun. Vertaus tuntui oudolta, kun hän ajatteli
-häntä asianmukaisessa, seurustelupuvussa, viimeistellyn moitteettomana,
-huoliteltuna silmäänpistävyyden rajoille asti. Mutta ulkona pengermällä
-hän oli ensi kerran nähnyt ne alkuvoimat, jotka paljastavat miehen --
-voimakkaan, lujatahtoisen valtiaan -- luomakunnan herran. Niissä oli
-aarniometsien kaikua. Leijonan kiljuntaa niissä oli, tiikerin raivoa,
-valtavaa omistusoikeuden tuntoa, joka sanoo: 'Minun sinä olet ja minä
-sinut pidän; sinusta taistelen ja sinusta nautin; ja kuka ikänänsä
-sinua lähestyy, on kuoleman oma.'
-
-Hän oli tämän tuntenut, ja hänen uljas sielunsa oli ymmärtänyt sen ja
-pelottomana vastannut siihen sekä ollut valmis tulemaan yhdeksi hänen
-kanssaan, ellei vain -- oih -- ellei vain --
-
-Mutta entiselleen eivät asiat enää voineet tulla. Jos hän aikoi antaa
-tiikerinsä nähdä nälkää, oli rautaristikko ainiaaksi asetettava
-heidän välillensä. Eivät mitkään hentomieliset viittaukset sisaren ja
-ystävättären välisestä sekaoliosta tyydyttäisi miestä, jonka pään hän
-vaistomaisesti oli painanut rintaansa vasten. Sen Jane tiesi. Garth oli
-tosin suurenmoisesti hallinnut itseänsä, kun hän oli työntänyt hänet
-luotaan, mutta Jane tiesi, että hän antoi hänelle vain hengähdysaikaa.
-Garth piti häntä yhä omanaan, ja juuri se varmuus, millä hän odotti
-läheistä tulevaisuutta, oli tehnyt hänet niin lauhkean kärsivälliseksi
-nykyhetkiksi. Mutta nytkään, odottaessaan vastausta, ei hän ystävänä
-huolinut hänen kädestään.
-
-Jane sulki ovensa ja pani sen lukkoon. Hänen täytyi rohkeana tarkastaa
-tätä tulevaisuuden kysymystä, sulkea kaikki muu ajatuksistaan sen
-ulkopuolelle paitsi Garthia ja itseänsä. Oi! kunpa hän voisi sulkea
-_itsensäkin_ sen ulkopuolelle ja ajatella vain häntä ja hänen
-rakkauttansa, jalkainsa juureen asetettuja ihania lahjoja, jotta hän ne
-nostaisi tyhjään syliinsä ja painaisi ne siihen ainiaaksi. Hetken hän
-tahtoi ne pitää. Tuntikauden elää niissä, siihen oli hänellä oikeus.
-Sitten hänen oli otettava oma itsensä lukuun -- omat mahdollisuutensa,
-omat vaillinaisuutensa, suhteensa Garthiin tulevaisuudessa, mitä
-avioliitto hänen kanssansa mahdollisesti vaikuttaisi Garthiin. Mitä se
-toisi hänen omalle osallensa, sitä ei hän tullut ajatelleeksikaan, sitä
-ei hän harkinnut. Jane oli voimakkaasti itsetietoinen, kuten kaikki
-sulkeutuneet luonteet, mutta hän ei ollut itsekäs.
-
-Hän antoi olla huoneen pimeänä, meni hapuillen ikkunan luo, veti
-uutimet auki ja avasi sen, siirti tuolin ikkunan eteen, istui siihen,
-nojaten kyynärpäitänsä ikkunalautaan, leukaansa käsiinsä, ja katseli
-kuun valaisemalle pengermälle. Hänen ikkunansa oli vastapäätä sitä
-paikkaa, jossa Garth ja hän olivat puhelleet. Hän saattoi nähdä
-kivileijonan ja punaisen kurjenpolven. Hän saattoi erottaa juuri sen
-paikan, missä hän istui, kun Garth -- -- Muisto elpyi värähdyttävänä.
-
-Jane antautui mielikuvituksessaan elämänsä ihmeellisimpiin kokemuksiin.
-Hän oli nainen, joka tiesi mitä tahtoi. Hän oli tuntenut, että hänellä
-oli oikeus näihin hetkiin, perinpohjin hän sen myös käytti. Pelottomana
-hän ajatuksissaan kohtasi tiikerinsä ja antautui sen valtaan. Ei Garth
-kysynyt, rakastiko hän häntä vai eikö, ja itseltään ei Janen tarvinnut
-sitä kysyä. Hän luopui ylväästä vapaudestaan ja lupasi hellästi ja
-nöyrästi, vaikkakin voimakkaan sielunsa koko antaumuksella rakastaa,
-kunnioittaa ja totella häntä. Ilman vähintäkään väristystä hän
-kohtasi hänen loistavien silmiensä palvovan katseen. Hän unohti oman
-ulkomuotonsa. Hän oli kahden sielunsa kanssa, ja hänen sielunsa oli
-ylen kaunis -- Garthista täydellisen kaunis.
-
-Vuosikausien yksinäisyys häipyi unohduksiin. Elämä oli rikasta ja
-tarkoituksellista. Garth tarvitsi häntä alituisesti, ja hän oli aina
-lähellä ja aina altis hänen toivomuksilleen. "Oletko tyytyväinen,
-rakkaani?" kysyi hän yhä uudestaan ja uudestaan, ja Garthin iloinen,
-ainian nuorekas ääni vastasi: "Ylenpalttisesti." Jane hymyili
-yölle, ja hänen rauhallisista syvistä silmistään kajasti tietoisuus
-jostakin siihen asti tuntemattomasta, ja hänen hellässä hymyssään
-väreili kuvaamattoman suloisena aavistus naisen todellisimman onnen
-salaisuudesta. "Hän on minun, minä olen hänen. Ja kun hän on minun, on
-rakkaani turvallinen, ja kun minä olen hänen, on hän tyytyväinen."
-
-Niin hän antautui täydellisesti, sulki armaansa rakkautensa hoimiin;
-hänen jalo sydämensä täyttyi sitä mukaa kuin anti suureni. Sitten
-virkosi äiti eloon hänessä ja hän huomasi, kuinka viljalti on
-äidillisyyttä todellisen naisen rakkaudessa, hänen oppiessaan
-ymmärtämään, kuinka valtavassa määrin rakastavassa miehessä on lasta ja
-kuinka juuri tämä hänen kaipuunsa valtavuus tekee vallan oudon heikoksi
-tuon voimakkaan luonteen, jolle hän on käynyt elämänkeskeiseksi.
-
-Jane painoi kädet rintaansa vasten. "Garth", kuiskasi hän, "Garth,
-_minä ymmärrän_. Poika raukkani, sinusta tuntui kovalle, kun juuri
-silloin työnsin sinut luotani. Mutta sinullahan oli ollut kaikki --
-kaikki, mitä toivoitkin, noina muutamina ihmeellisinä hetkinä, eikä
-mikään voi sitä riistää sinulta. Ja niin otit minut omaksesi, että mitä
-tulevaisuus tuoneekin sinulle ja minulle, toisia kasvoja ei milloinkaan
-kätketä tähän. Se on sinun ja minä olen sinun -- tänä iltana ja
-vast'edes ainian."
-
-Jane nojasi otsaansa ikkunalautaan. Kuunvalo lankesi hänen paksuille
-ruskeille hiussykeröillensä. Magnoliakukkain tuoksu tuntui hänen
-ympärillään. Satakieli laulaa liverteli läheisessä metsässä.
-Menneisyyden yksinäiset vuodet, nykyisyyden hämmentävän ihmeelliset
-hetket, tulevaisuuden epäselvät kangastukset, kaikki unohtui. Hän
-purjehti Garthin kera kultaisella valtamerellä, kaukana ajallisuuden
-rannoilta. Sillä rakkaus on iäistä, ja rakkauden syntyminen vapauttaa
-hengen kaikista ruumiin siteistä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kello löi kahtatoista etäisessä kylässä. Nuo kaksitoista lyöntiä
-väreilivät kuutamovaloisen puiston yli Janen ikkunaan. Hän eli jälleen
-ajassa. Hänen vapautunut henkensä kantoi jälleen ruumiin taakkaa.
-
-Uusi päivä oli alkanut, se päivä, jolloin hän oli luvannut Garthille
-vastauksensa. Kun kello ensi kerran löisi kahtatoista, olisi hän hänen
-kanssansa kirkossa, ja hänen vastauksensa täytyi olla valmis.
-
-Hän siirtyi ikkunan luota sulkematta sitä, veti uutimet eteen,
-sytytti sähkövalon kirjoituspöydälleen, riisui juhlapukunsa, ripusti
-sen vaatekomeroon ja pani ripeästi sen oven kiinni. Sitten hän puki
-yllensä harmaanvihreän aamupuvun, jonka oli äskettäin ostanut eräistä
-myyjäisistä, kun ei kukaan huolinut siitä ja vanha nainen, joka sen
-oli tehnyt, näytti olevan niin pahoilla mielin, ja vetäen tuolin
-lähemmäksi pöytää otti päiväkirjansa, avasi säpin ja rupesi lukemaan.
-Hän käänsi hitaasti lehtiä, pysähtyi silloin tällöin, kunnes löysi
-paikat, joita etsi. Niitä hän katseli mietteissään, pää käsissä.
-Ne sisälsivät tarkan selostuksen Garthin ja hänen keskusteluistaan
-Overdenessa, konserttipäivän iltapuolella. Varsinkin hän ajatteli
-sanoja: "Hänen kasvonsa muuttuivat... Hyvyys ja henkevyys säteili
-niistä, tehden ne enkelimäisiksi... En sittemmin koskaan enää pitänyt
-niitä rumina. Vaikka olinkin lapsi, osasin siitä päivin erottaa
-ruman rumasta. Hänen kasvoillaan näin sittemmin aina hänen sielunsa
-erinomaisen kauneuden. Kun hän saarnansa jälkeen istui, en pitänyt
-häntä enää minään simpanssin sukulaisena. Muistin hänen taivaallisen
-hymynsä kirkkauden. Eiväthän ne tietystikään olleet sellaiset kasvot,
-joiden olisi aina suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä
-pöydässä, mutta ei ihmiselle ollut pantu moista koetusta. Minulle se
-olisikin ollut sulaa kärsimystä. Ja sittemmin hän on aina pysynyt
-mielessäni vahvistamassa totuutta, ettei hyvyys koskaan ole ruma,
-että taivaallisen rakkauden ja ikävöimisen loistaessa rumimmistakin
-kasvoista nämä muuttuvat hetkellisesti kauniiksi ja herättävät jotakin
-sellaista, jota ainian onneksensa muistelee."
-
-Ensin Jane luki koko kohdan. Sitten hänen mielensä kiintyi vain yhteen
-lauselmaan: "_Eiväthän ne tietystikään olleet sellaiset kasvot, joiden
-olisi aina suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä
-pöydässä. Minulle se olisikin ollut sulaa kärsimystä_."
-
-Vihdoin Jane nousi, sytytti kaikki pukupöydän läheiset sähkövalot,
-ennen muita molemmat kirkkaat valot kummallakin puolen kuvastinta ja
-istui sen eteen vilpittömästi tarkastamaan itseänsä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun kylän kello löi yhtä, seisoi Garth Dalmain ikkunassaan viipyen
-katselemassa iltayötä, joka oli ollut hänelle niin merkityksellinen.
-Hän muisteli hymähtäen, kuinka oli istunut pengermällä ja
-rauhoittuakseen ajatellut sukkiansa sekä laskenut, kuinka monta ikkunaa
-oli Janen ikkunan ja hänen omansa välillä. Niitä oli viisi. Hän tiesi
-Janen ikkunan magnoliasta ja sen alla olevasta istuimesta, jolle hän
-oli istunut tietämättä Janen olevan hänen yläpuolellansa. Hän kumartui
-pitkälle katsomaan sinnepäin. Uutimet olivat kiinni, mutta sisällä
-näytti olevan vielä valoa. Hänen katsellessaan se sammui.
-
-Hän katseli alaspäin pengermälle. Hän voi nähdä kivileijonan ja
-punaisen kurjenpolven. Hän voi tarkalleen erottaa sen paikan, jolla
-Jane oli istunut, kun hän --
-
-Sitten hän lankesi polvilleen ikkunan eteen ja loi silmänsä
-tähtitaivaalle.
-
-Garthin äiti oli ennättänyt pojalleen opettaa lempeän
-kärsivällisyytensä ja kestävyytensä pyhän salaisuuden. Voimakkaiden
-tuntemusten hetkinä tuli hänen huulilleen helpommin sanoja hänen
-äitinsä Raamatusta kuin hänen omien ajatustensa ilmaisuja. Nytkin,
-katsellessaan korkeutta kohti, toisti hän hiljaa ja hartaan
-kunnioittavasti: "'Kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja
-tulee ylhäältä valkeuden Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä
-valkeuden ja pimeyden vaihtelua.' Ja, oi Isä", lisäsi hän, "pidä
-meitä valkeudessa -- häntä ja minua. Suo ettei meissä olisi, kuten ei
-Sinussakaan, muutosta eikä vaihtelujen varjoja."
-
-Sitten hän nousi ja katseli vielä kerran kivileijonaan ja kaiteen
-jalustaan. Hänessä soivat riemunsävelet, ja hän risti käsivartensa
-rinnalleen. "Vaimoni!" sanoi hän. "Oi, minun vaimoni!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja kun kylän kello löi yhtä, oli Jane tehnyt päätöksensä.
-
-Hän nousi hitaasti ja väänsi kaikki tulet sammuksiin. Sitten hapuillen
-vuoteensa luo, hän vaipui polvilleen ja puhkesi sanomattoman epätoivon
-vihlovaan itkuun.
-
-
-
-
-Yhdestoista luku.
-
-GARTH LÖYTÄÄ RISTINSÄ.
-
-
-Ruohokentän ympäröimä kylän kirkko hohti auringossa, kun Jane
-hiljalleen asteli varjoisasta puistosta. Kello näytti puolta
-kahtatoista. Jane ei kiirehtinyt, kun tiesi odotettavan vasta
-kahdeltatoista. Kirkon ikkunat olivat auki ja jykevät tammiovet
-raollaan. Hän pysähtyi muratinverhoaman pääoven taakse ja kuunteli.
-Urkujen ääni oli tulevinaan äärettömän kaukaa, mutta oli sittenkin
-läheisen selvää. Urut tuntuivat hengittävän, ja hengitys oli musiikkia.
-
-Jane työnsi oven enemmän auki, ja silloinkin johtui hänen mieleensä,
-että punatukkainen, pisamanaamainen poika ja sorjavartaloinen Garth
-olivat nähtävästi aivan helposti menneet aukeamasta, joka oli liian
-ahdas hänen rotevuudelleen. Hän aukaisi ovea vielä vähän enemmän ja
-meni sisään.
-
-Samassa hänen sielunsa kävi hiljaiseksi. Näkymätön voima, jonka
-läsnäolon usein selvästi tunnemme astuessamme yksin tyhjään kirkkoon,
-vanhoihin seiniin ja kattoparruihin tarttunut vuosisatojen hartaus
-vaiensi hänen oman sydämensä itsepintaisen levottomuuden. Tuokioksi hän
-unohti, mille asialle oli sinne tullut, ja kumarsi päänsä ikään kuin
-yhtyäkseen menneiden sukupolvien kanssa nöyrästi rukoilemaan.
-
-Garth soitti 'Veni, Creator Spiritusta', Attwoodin ihanaa sovitusta, ja
-kun Jane lähestyi kuoria, alkoi Garth laulaa toisen säkeistön sanoja.
-Hän lauloi hiljaa, mutta hänen kaunis barytoninsa oli hyvin kantava, ja
-Jane erotti joka tavun.
-
-    Sä anna ikivalkeus,
-    tee kirkkaaks silmän sokeus!
-    Tää muoto tomun tahrima
-    ah armollasi virvoita!
-    Pois kateet poista, rauha suo!
-    Sun ohjaukses turvan tuo.
-
-Sitten urkujen ääni yltyi pauhinaksi, sanattomana kertautui viime
-säkeistön aihe, ja Janen mielessä toistuivat toistumistaan Garthin
-laulamat sanat: _"Sun ohjaukses turvan tuo!"_ Olihan hän rukoillut
-ohjausta? Varmaan siis kaikki kääntyisi hyväksi.
-
-Jane pysähtyi kuorin portaille. Garth oli aloittanut toisen säkeistön
-uudelleen ja lauloi nyt taas hiljaa säestäen: _"Sä anna ikivalkeus."_ --
-
-Jane istui vanhalle tammipenkille ja katseli ympärilleen. Kirkas
-auringonvalo tunki sisään maalattujen ikkunain läpi miedontuen
-merenkultaiseksi, purppuraviiruiseksi.
-
-Miten kaunista -- _"anna ikivalkeus!"_ Garthin laulun joka tavu tunki
-hiljaisuuteen kuin kirkkahin auringonsäde. _"Tee kirkkaaks silmän
-sokeus."_ -- Jane näki raskaan kultakuteisen urkupeitteen takaa
-ainoastaan hänen tumman päälakensa. Häntä peloitti hetki, jolloin Garth
-kääntyisi ja hänen eloisat silmänsä sattuisivat häneen. Miten vaikutti
-Garthiin se, mitä hänen täytyy sanoa? Olisiko hänellä itsellään kyllin
-voimaa kestämään pitkää, kovaa kohtausta? Särkyisikö Garthin sydän?
-_"Tää muoto tomun tahrima."_ -- Väittäisikö hän vastaan, koettaisiko
-tehdä turhaksi hänen päätöksensä? _"Sä armollasi virvoita."_ --
-Kykenisikö hän vastustamaan Garthin tulista voimaa, jos hän sitä
-käyttäisi? Pääsisikö kumpikaan näistä kovista hetkistä haavoittamatta
-verisesti toista? -- _"Pois kateet poista, rauha suo."_ -- Mitähän voi
-sanoa? Ja mitä sanonee Garth? Mitä hän itse vastaisi? Minkä hän sanoisi
-kieltonsa syyksi, jotta Garth pitäisi sitä ehdottomasti ratkaisevana?
--- _"Sun ohjaukses turvan tuo!"_ --
-
-Sitten, muutaman mielijohteisen soinnun jälkeen, muuttui aihe.
-
-Jane pidätti henkeänsä. Garth soitti "Rukousnauhaa". Hän ei laulanut
-sitä, mutta urkujen pehmeistä sävelistä tuntui kiirivän kuuluville
-sanoja, joita ei niin olisi voinut ihmisäänin tulkita. Muistojen
-helmiä, kalliita, puhtaankirkkaita helmiä, laskivat yksitellen sekä
-huilu että dolcian, ja oboen tummat sävelet ilmoittivat ristin
-löytämistä. Kaikki sai Janesta aivan uuden merkityksen, hän silmäili
-avutonna ympärilleen, ikään kuin etsien jotakin keinoa, miten päästä
-pakenemaan näitä haikean suloisia säveliä, jotka täyttivät pienen
-kirkon.
-
-Äkkiä soitto taukosi. Garth nousi, kääntyi ja huomasi Janen. Hänen
-kasvonsa kirkastuivat.
-
-"Kas niin, Jimmy", sanoi hän, "riittää jo täksi päiväksi. Ja tässä
-on kuudenpencen raha, hoidit niin hyvin polkimia. Ahaa! Se onkin
-shillinki! Samantekevä! Saat pitää sen, kun on näin ihana päiväkin. Ei
-ikinä ole ollut tämmöistä päivää ja siksi toivon, että sinäkin olet
-tänään onnellinen. No, juokse nyt sukkelaan tiehesi ja sulje kirkon ovi
-jälkeesi, poikaseni."
-
-Voi, kuinka hänen pulppuavaa iloa väreilevä äänensä viilsi Janen
-sydäntä!
-
-Punatukkainen, likainen poika, pisamaiset kasvot ilosta loistavina,
-tuli urkujen takaa, mennä kolusi pitkin sivukäytävää, pudotti sillä
-välin shillinkinsä, jonka tietysti etsi, ja pääsi vihdoin viimein ulos
-sulkien raskaan oven, niin että kirkko kajahti.
-
-Garth oli jäänyt seisomaan urkujen viereen, aivan liikahtamatta,
-katsomatta Janeen, ja nytkin vielä, kun he olivat kahden kirkossa,
-seisoi hän yhä ja odotti muutaman hetken. Janesta nämä hetket tuntuivat
-päiviltä, viikoilta, vuosilta, iankaikkisuudelta. Kohotetuin päin,
-loistavin silmin, koko olemukseltaan voitosta varmana valloittajana
-tuli Garth sitten keskelle kuoria, siitä veistokoristeisen tammi
-aitauksen ulkopuolelle ja pysähtyi kuorin portaille. Sitten hän
-viittasi Janea tulemaan luokseen.
-
-"Tässä, rakas", sanoi hän, "tapahtukoon se tässä."
-
-Jane tuli, ja kotvan he seisoivat yhdessä katsellen kuoriin päin. Se
-oli pimeämpi kuin muu osa kirkkoa, sitä kun valaisi kolme kapeata
-maalattua ikkunaa, väriltään ja tekotavaltaan ihanaa. Keskimmäinen
-ikkuna, aivan alttarin yläpuolella, kuvasi ristillä kuolevaa maailman
-Vapahtajaa. Juhlallisen äänettöminä he katselivat sitä. Sitten Garth
-kääntyi Janeen.
-
-"Oma rakkaani", sanoi hän, "pyhä on todistaja ja pyhä on paikka.
-Mutta ei mikään paikka voisi olla niin pyhä kuulemaan, mitä meillä
-on toisillemme sanottavaa tänään, ja Hän on läsnäolollansa sitä
-siunaamassa ja hyväksymässä. Minä odotan vastausta."
-
-Janen kurkkua kuristi, ja hän pisti vapisevat kätensä takkinsa
-taskuihin.
-
-"Dal", sanoi hän, "minun vastaukseni on eräs kysymys. Kuinka vanha te
-olette?"
-
-Hän tunsi, miten Garth hätkähti, niin ylenmäärin hän hämmästyi.
-Jane näki toiveikkaan ilon häipyvän hänen kasvoiltaan. Mutta vain
-hetkisen emmittyänsä hän vastasi: "Luulin sinun tietävän. Minä olen
-kahdenkymmenenseitsemän."
-
-"Niin", sanoi Jane hitaasti ja mahtavasti, "ja minä olen
-kolmenkymmenen, näytän kolmenkymmenenviidenvuotiaalta ja tunnen olevani
-neljänkymmenen. Te olette kahdenkymmenenseitsemän, Dal, näytätte
-yhdeksäntoistavuotiaalta ja tunnette usein olevanne yhdeksänvuotias.
-Olen ajatellut sitä, ja -- ymmärrättehän -- en minä voi mennä naimisiin
-nuoren pojan kanssa."
-
-Äänettömyys, täydellinen äänettömyys.
-
-Sula kauhu pakotti Janen katsomaan Garthiin. Tämän huuletkin olivat
-kalmankalpeat. Kasvot olivat aivan jäykät ja rauhalliset -- oudon,
-kivettyneen rauhalliset. Ei niissä ollut juuri nuorekkuutta sillä
-hetkellä. _"Tää muoto tomun tahriman."_ -- Oli kuin äänetön kirkko
-olisi tällaisin sanoin vaikeroinut äärettömässä ahdistuksessa.
-
-Vihdoin Garth puhui: "En ajatellut itseäni", sanoi hän hitaasti. "En
-taida selittää, mitenkä niin on ollutkin, mutta en ole ensinkään
-ajatellut itseäni siitä pitäen, kun te olette kokonaan täyttänyt
-mieleni. Siksi en ole tarkannutkaan, kuinka vähän minussa on semmoista,
-josta te saatoitte välittää. Minä luulin, että te tunsitte niinkuin
-minäkin, että me olimme -- suorastaan toinen toistamme varten." Hän
-ojensi kätensä ikään kuin olisi halunnut koskettaa Janeen, mutta antoi
-sen heti raskaasti pudota sivulleen. "Olette aivan oikeassa", sanoi
-hän. "Ettehän voi mennä naimisiin kenenkään kanssa, jota pidätte vain
-nuorena poikana."
-
-Hän kääntyi poispäin Janesta ja katsoi alttarille päin. Pitkän,
-äänettömän tuokion hänen katseensa viipyi alttarin yläpuolella olevassa
-ikkunassa, missä riippui kärsivä Vapahtaja. Sitten hän kumarsi päänsä.
-"Otan ristin", sanoi hän ja kääntyi levollisena menemään pitkin
-sivukäytävää. Kirkon ovi aukeni, painui raskaasti kumahtaen kiinni, ja
-Jane oli yksin.
-
-Hän hoiperteli entiselle paikalleen, mistä oli noussut, ja vaipui
-polvilleen.
-
-"Oi, Jumalani", vaikeroi hän, "lähetä hänet takaisin minun luokseni,
-oi, lähetä hänet takaisin!... Voi, Garth! Minähän mitätön olen ja
-arvoton, etkä sinä. Oi, Garth -- tule takaisin! tule takaisin!
-takaisin!... Minä luotan sinuun enkä pelkää... Oi oma rakkaani -- tule
-takaisin!"
-
-Hän oli pelkkänä korvana. Hän odotti niin, että joka hermoa pakotti
-jännityksestä. Hän suunnitteli mitä sanoisi, kun raskas ovi jälleen
-avautuisi ja Garth näkyisi päivänpaisteisessa oviaukossa. Hän koetti
-muistella "Veni, Creator Spiritusta", mutta oven kumea ääni oli vienyt
-kaiken tuosta vaikuttavasta laulusta, korvissa soineen kaiunkin. Niin
-hän odotti äänettömänä, ja odottaessa hiljaisuus kävi yhä valtavammaksi
-ja oli sulkevinaan hänet jylhien, armottomien muurien sisään, jotka
-raottuivat vain sen verran, että hän sai vilaukselta nähdä vastaisten
-vuosien yksinäisyyden. Kerran vain hän häiritsi hiljaisuutta. "Oi
-rakas, tule takaisin! _Kyllä uskallan_", sanoi hän. Mutta ei kuulunut
-mitään askeleita, ja siinä polvistuessaan, pää painuneena ristiin
-pantuihin käsiin, selvisi Janelle yht'äkkiä, että Garth Dalmain oli
-ymmärtänyt hänen päätöksensä peruuttamattomaksi eikä siis tahtonut
-palata.
-
-Kuinka kauan hän oli polvillaan tämän hänelle selvittyä, ei hän
-lainkaan tiennyt. Vihdoin viimein hän rauhoittui. Hän tunsi
-tehneensä oikein. Mieluummin nyt muutama tunti repivää tuskaa
-kuin tulevaisuudessa vuosikausia pettymystä. Hänen oma elämänsä
-tulisi olemaan surullisen tyhjää, ja tämän vastikään löydetyn ilon
-menettäminen maksoi hänelle enemmän kuin hän oli luullutkaan. Mutta
-hän uskoi vilpittömästi tehneensä Garthille oikein, ja mitä merkitsi
-silloin hänen oma tuskansa? Siten lohdutteli Jane itseänsä.
-
-Viimein hän nousi ja lähti hiljaisesta kirkosta ulos tuulenhenkiseen
-auringonpaisteeseen.
-
-Puistoveräjän lähellä oli innostunut poikaparvi paperileijan
-lennättämishommissa. Jimmy, hetken sankari ja koko innostuksen keskus,
-näkyi olevan tämän uuden leijan ylpeä omistaja. Jimmystä päivä oli
-tosiaankin ihana ja hän oli onnellinen. "_Sinäkin_ onnellinen", oli
-Garth sanonut. Ja Janen silmiin nousi kyyneleitä, kun hän muisti nämä
-sanat ja äänensävyn, millä ne lausuttiin.
-
-"Siinä menee poika paran shillinki", ajatteli hän murheellisena leijan
-noustessa korkealle ja liidellessä kentän yli, "mutta voi, missä lienee
-_hänen_ ilonsa?"
-
-Hänen kulkiessaan puistokäytävää taloon päin ajoivat metsästysrattaat
-tuimaa vauhtia häntä vastaan. Garth Dalmain oli ohjaksissa, takana
-kyytipoika ja matkalaukku. Garth nosti hattuaan, kun ajoi ohitse, mutta
-katsoi suoraan eteensä. Vaikka Jane olisi tahtonutkin pysähdyttää
-hänet, ei hän olisi voinut tehdä sitä. Mutta hän ei tahtonutkaan. Hän
-tunsi tehneensä ehdottomasti oikein ja tämän teon maksaneen hänelle
-itsellensä enemmän kuin Garthille. Tämä arvatenkin -- niin, kukaties
-hyvinkin pian -- löytäisi toisen, joka antaisi hänelle kaiken, ja vielä
-enemmänkin kuin mitä hän Janelta toivoi. Entä hän itse? Ilkeä poltto
-rinnassa toi hänen mieleensä hänen omat sanansa, jotka hän oli lausunut
-edellisenä yönä huoneessansa: "Mitä tulevaisuus tuoneekin sinulle
-ja minulle, toisia kasvoja ei milloinkaan kätketä tähän." Ja näiden
-vastaisten yksinäisten vuosien ensi hetkinä hän tunsi puhuneensa totta.
-
-Hallissa hän tapasi Pauline Listerin.
-
-"Tekö, neiti Champion?" sanoi Pauline. "Oletteko kuullut mitään herra
-Dalmainista? Hänen täytyi aivan odottamatta lähteä Lontooseen kello
-1,15 junalla. Ja täti pudotti tekohampaansa pesupöydän marmorilevylle
-ja hänen on kiireimmän kautta mentävä hammaslääkäriin. Niin että me
-lähdemme taas 2,30. Tämä elämä on vasta epävakaista. Se panee myttyyn
-kaikki ihmisen suunnitelmat, varsinkin kun ne ovat riippuvaisia muitten
-ihmisten tekohampaista. Mutta ennen minä joka tapauksessa särkisin
-tekohampaani kuin uskollisia sydämiä. Edellisiä voi korjauttaa, mutta
-jälkimmäisiä, niin aavistan, ei oikein paranna mikään. Me syömme
-aikaisin aamiaista huoneissamme, niin että minä sanon teille hyvästi,
-neiti Champion."
-
-
-
-
-Kahdestoista luku.
-
-LÄÄKÄRIN MÄÄRÄYS.
-
-
-Jalosukuinen Jane Champion seisoi suuren pyramidin huipulla ja katseli
-ympärilleen.
-
-Ne neljä uupunutta arabialaista, joiden vaivannäköä sekä omia
-ponnistuksiaan hänen oli kiittäminen, että sinne oli päässyt,
-lepäilivät hauskan miellyttävissä asennoissa, jommoisia arabialainen
-ottaa ihan luonnostansa. He olivat hinanneet jalosukuisen Janen
-kahdeksankymmentä ja puoli kiloa ylimmälle huipulle ja makailivat nyt
-ylpeinä aikaansaannistaan ja varmoina "bakshishista", juomarahoista.
-
-Kaikki oli käynyt kuin kellon mukaan. Kaksi mahonginväristä miestä,
-yllä mitä niukimmin pukineita, kiipesi helposti kuin antiloopit korkean
-kiviportaan päähän, kääntyi kurkottamaan Janen kohotettuihin käsiin
-ja tarttui niihin. Kolmas, välttämätön vaikkei näkösällä, jäi taakse
-antamaan sopivaa apua juuri tarvittaessa. Sitten piti saada jalka
-neljä jalkaa sitä kiveä ylemmän kiven reunalle, jolla hän nyt seisoi,
-mikä Janesta oli ilmeisesti vallan mahdoton yritys. Yhtä hyvin hän
-olisi nostanut jalkansa vierashuoneen uuninreunukselle. Mutta "eiwa,
-eiwa"-huutojen kannustamana hän suoritti sen. Samassa kuului takaa:
-"tyeb!", molemmat ylhäällä huusivat "ketée!", ote hänen käsiensä
-ympärillä tiukkeni, takana oleva arabialainen työnsi, ja Jane nousi
-niin ketterästi, että itsekin sitä ihmetteli.
-
-Neljäs arabialainen oli vedenkantaja ja tarjosi väliaikoina vettä
-kurpitsasta. Kerran kun Janen täytyi pyytää muutaman minuutin
-hengähdysaikaa, tarjoutui Shehati, kaunein kaikista ja koko yrityksen
-johtaja, englanniksi lausumaan muka Shakespearea. Lausuttava olikin
-sitten eräs loru.
-
-Jane nauroi, ja innostuneena hauskuutusyritystensä onnistumisesta
-Shehati käytti oppimiensa verrattomien englantilaisten lastenlorujen
-säkeitä merkinantoina, kun he yhdessä ponnistelivat loppumatkaa
-kavutessansa.
-
-"Pitkin, poikin pellon", hoilasi Shehati juhlallisena, kun jälleen
-yhtyi hommaan, "Mooses veti kellon. Kello kun löi yhtä --"
-
-"Kello kun löi yhtä?" -- Siitä oli nyt lähes kolme vuotta, kun kello
-oli Shenstonessa lyönyt yhtä yöllä ja Jane oli tehnyt päätöksensä
--- päätöksensä, joka ainiaksi karkoitti Garthin hänen luotansa.
-Tämä ei ollut iskusta murtunut. Hän kesti sen pystyssä päin ja
-hänen keveä astuntansa oli tavallista varmempaa, kun hän meni ulos
-kirkosta ja jätti hänet, sanattomana ja malttavana kuunneltuaan hänen
-vastauksensa. Jane itse oli yksin jäätyään epätoivoisena vaipunut
-polvilleen. Vieläkin häntä värisytti, kun hän muisti, miten hänen
-sydäntänsä silloin karmi. Oi, miten olisi mahtanut käydä, jos Garth
-olisi palannut, kun hän sietämättömän tuskan ja yksinäisyyden ensi
-hetkinä kutsui häntä takaisin? Mutta Garth ei ollut niitä, jotka
-norkoilevat oven takana uutta sisäänpääsyä, kun ovi kerran on heiltä
-suljettu. Kun hän työnsi hänet luotaan ja Garth huomasi sen olleen
-täyttä totta, poistui hän kokonaan hänen elämäntieltänsä. Garth
-ennätti asemalle samoihin aikoihin kuin hänkin palasi päärakennukseen,
-ja sen koommin he eivät olleet tavanneet toisiansa. Ilmeisesti piti
-Garth velvollisuutenansa välttää tapaamista eikä sitä milloinkaan
-rikkonut. Kerran tai pari meni Jane kyläilylle perheisiin, joissa
-tiesi Garthinkin oleilevan. Tämä sattui aina matkustamaan pois
-aamulla, jos hänen oli määrä saapua aamiaisajaksi, tai jollakin
-aikaisella iltapäiväjunalla, jos häntä odotettiin teelle. Garth
-sovitti ajan aina niin, ettei heille sattunut minkäänmoisia ikäviä
-tapaamisia teeskentelyineen asemalla, eikä heidän myöskään tarvinnut
-vaihtaa muodollisia tervehdyssanoja toisen ollessa juuri lähdössä,
-kun toinen saapui --, muuta ei olisi tarvittukaan herättämään uinuvaa
-tuskaa ja ihmisten ihmettelyä. Häveten Jane ajatteli, että tällaista
-näyttelemistä hän oli Garth Dalmainilta odottanutkin. Mutta tämä mies,
-jonka arvokas mukautuminen hänen päätökseensä oli hämmästyttänyt häntä,
-ihmetytti häntä yhä lujuudellaan, sillä, että hän näin sanaakaan
-kysymättä piti päätöstä peruuttamattomana ja pysyi poissa hänen
-tieltään. Jane ei tuntenut iskemänsä haavan syvyyttä.
-
-Eivät ihmiset kertaakaan asettaneet hänen tuloansa mihinkään
-yhteyteen Garthin lähdön kanssa. Aina oli jokin erinomainen ja vallan
-luonnollinen syy hänen pakolliseen lähtöönsä, ja aivan kaihtelematta
-hänestä puhuttiin ja häntä kaivattiin. Jane sai kuulla kaikki viimeiset
-"Dal-jutut" ja huomasi itsekin joutuneensa ilmapiiriin, jossa vielä
-oli tämän kauneutta rakastavan luonteen tuntua. Tavallisesti hänelle
-hyvin luottamuksellisesti osoitettiin jotakuta tyttöä -- aina seurueen
-kauneinta -- jonka kanssa varmasti olisi tullut jotakin, jos Dal vain
-olisi ollut vielä parikymmentäneljä tuntia hänen seurassaan. Mutta
-tytöstä itsestään ei huomannut mitään sydänkipua, hän silminnähtävästi
-tunsi vain suurta ystävyyttä, omaksuen kaikki Dalin mielipiteet
-taiteesta ja väreistä, ja oli niin luottavan onnellinen, kun tunsi
-varmasti olevansa kaunis, suloinen ja viehätysvoimainen. Ei Dalista
-milloinkaan jäänyt muistoja, jotka olisivat pahoittaneet sen naisen
-mieltä, joka häntä rakasti. Mutta itse hän oli aina tiessään --
-auttamattomasti tiessään. Garth Dalmain ei ollut niitä miehiä, jotka
-odottavat oven takana, että nainen sisällä pääsisi päätökseen.
-
-Pauline Listerin muotokuvaa, jonka Garth maalasi kuusi kuukautta
-Shenstonessa olonsa jälkeen, pidettiin hänen parhaana siihenastisena
-työnänsä. Viehättävä amerikatar oli kuvassa kermanvalkeassa
-silkkipuvussa, seisoen tummilla tammiportailla, toinen käsi
-kaidepuilla, toinen ojentamassa keltaista ruusuvihkoa jollekulle
-alhaalla näkymättömissä olevalle ystävälle. Hänen takanaan ja
-yläpuolellaan oli vanha, maalattu ikkuna, jossa ruusun- ja
-kullankarvaisena hohtivat talon jalosukuisen perheen vaakunamerkit
-ja valiolause. Taiteilija oli ihmeteltävästi saanut kuvaan tytön
-eloisuuden ja viehkeyden. Tämä oli teeskentelemätön amerikatar ja
-samalla pirteän nykyaikainen kuningatarmaisesti kohotetun pienen päänsä
-laelta aina valkeiden kenkiensä kärkiin saakka. Tytön asettaminen
-ympäristöön, josta huokui vanhojen ylhäiskotien parhaat perintätavat,
-tämän uuden maailman säihkyvän jalokiven sijoittaminen vanhan mitä
-upeimpaan kehykseen, mikä kaikki sitä vain tehosti, vanhan ja uuden
-maailman rohkea toisiinsa liittäminen oli ollut otollinen mielijohde,
-sillä vaikutus oli erinomainen. Ihmiset hymyilivät ja sanoivat,
-että taiteilija oli kankaalle kuvannut, mitä ennen pitkää aikoi
-tehdä todellisuudessa. Mutta taiteilijan ja mallin välinen suhde ei
-milloinkaan kehittynyt hyvää ystävyyttä läheisemmäksi, ja noiden
-portaiden sekä ikkunan jalosukuinen omistaja se sittemmin sai neiti
-Listerin jäämään siihen samaan ympäristöön, mikä sopi hänelle niin
-mainiosti.
-
-Erään jutun tuosta muotokuvasta oli Jane useita kertoja kuullut niissä
-piireissä, joissa heidät molemmat tunnettiin. Ensi kertoja mallina
-istuessaan oli Pauline Listerillä ollut ihana helminauhansa kaulassaan,
-ja Garth oli maalannut sen erinomaisesti, kuluttaen tuntikausia
-jokaisen säteilevän helmen viimeistelemiseen. Yhtäkkiä hän otti eräänä
-päivänä veitsen ja raapi häthätää pois koko helminauhan kankaalta sekä
-selitti, että neiti Listerin oli pantava punaiset topaasinsa kaulaansa,
-sillä ne sopivat paremmin Garthin värisovitukseen. Topaasit olivat
-sitten Pauline Listerin kaulassa, kun Jane näki kuvan taulunäyttelyssä,
-ja sangen kauniilta ne näyttivätkin hänen hohtavan valkealla kaulallaan.
-
-Mutta ne, jotka olivat nähneet Garthin maalaamat helmet, arvelivat,
-että raapeveitsi oli tuhonnut työn, joka sinä vuonna olisi herättänyt
-yleistä huomiota. Ja Pauline Listerin kerrottiin heti tämän tapauksen
-jälkeen kauniita olkapäitänsä kohauttaen sanoneen: "Värisovitukset
-voivat kyllä olla näinkin hyvät. Mutta hän raapi minun helmeni
-kankaalta sen tähden, että joku hänen katsellessansa kuvaa tuli sisälle
-ja hyräili muuatta laulua. Minä olisin sangen kiitollinen, jos ihmiset
-liikkuessaan hänen työhuoneensa lähettyvillä, kun minua maalataan,
-vastedes olisivat hyräilemättä mitään säveliä. En ensinkään halua, että
-hän taas raapii pois topaasini ja määrää sijalle smaragdini. Tekisi
-melkein mieleni luvata palkinto sille, joka ottaisi selon, mikä se
-laulu oli. Haluaisin todellakin tietää, mitä yhteyttä sillä ja minun
-kuvani värisovituksella on."
-
-Kuullessaan jutun Jane oli parhaillaan muutaman päivän kyläilyllä
-Brandeilla Wimpole Streetillä. Se kerrottiin teetä juotaessa lady
-Brandin sievässä vierashuoneessa. Herttuattaren konsertista, jossa
-Garth oli kuullut hänen laulavan "Rukousnauhan", oli jo aikoja. Vuosi
-oli jo melkein kulunut siitä, kun he lopullisesti erosivat, ja nyt
-hän vasta ensi kerran sai tuntea Garthin häntä muistavan. Ei hän
-epäillytkään, ettei hyräilty laulu ollut "Rukousnauha".
-
-    "Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
-    ne talletan helminauhanain
-    ja helmi helmeltä tarkasti,
-    niitä lasken rukousnauhassain."
-
-Hän oli kuulevinaan Garthin äänen samanlaisena kuin se oli ollut
-pengermällä ensimmäisinä hämmennyksen hetkinä, jolloin hänelle
-itselleen alkoi selvitä, mikä lahja oli laskettu hänen jalkainsa
-juureen -- "olen oppinut laskemaan helmiä, rakas."
-
-Janen sydäntä oli tyhjyys alkanut kylmätä ja paleltaa. Kerrottu
-tapahtuma lämmitti ja elvytti sitä hetken, mutta herätti myös
-kirvelevää tuskaa. Kun vieraat olivat lähteneet ja lady Brand
-mennyt lastenkamariin, siirtyi hän pianon ääreen ja soitti hiljaa
-"Rukousnauhan" säestystä. Kauniit yllättävät soinnutukset monine
-sopusoinnuksi sulautuvine epäsointuineen sopivat hänen mielentilaansa
-ja muistoihinsa.
-
-Äkkiä kuului ääni hänen takaansa: "Laulakaa se, Jane." Hän kääntyi
-nopeasti. Tohtori oli tullut sisään ja istui mukavasti takakenossa
-suuressa nojatuolissa aivan hänen vierellään, kädet ristissä pään
-takana. "Laulakaa se, Jane", sanoi hän.
-
-"En minä voi, Deryck", vastasi Jane, yhä hiljaa soitellen säveltä. "En
-ole moniin kuukausiin laulanut."
-
-"Mutta mistä syystä ette -- moniin kuukausiin?"
-
-Jane nosti sormensa näppäimiltä ja kääntyi äkkiä.
-
-"Veikkonen", sanoi hän, "minä olen pilannut koko oman elämäni! Ja
-kuitenkin tiedän tehneeni oikein. Samoin vieläkin tekisin, ainakin --
-ainakin toivoisin tekeväni."
-
-Tohtori istui aivan vaiti, katseli Janea ja mietti hänen lyhyitä,
-hätäisiä lauseitaan. Hän odotti jatkoa -- tietäen, että sitä tuli
-helpommin, jos hän ääneti odotti.
-
-Sitä tulikin.
-
-"Veikkonen -- minä luovuin toisen tähden jostakin, joka oli minulle
-itse elämää kalliimpaa, enkä pääse entiselleni. Tiedän, että tein
-oikein -- mutta en sittenkään pääse entiselleni."
-
-Tohtori kumartui ja otti hänen ristiin puristetut kätensä omiinsa.
-
-"Ettekö voi sitä kertoa minulle, Jeanette?"
-
-"En voi kertoa kenellekään, Deryck, en edes teille."
-
-"Jos joskus tunnette, että teidän täytyy puhua jollekulle, lupaatteko
-silloin tulla minun luokseni?"
-
-"Ilomielin."
-
-"Hyvä! Nyt, tyttöseni, tämmöinen on minun määräykseni. Matkustakaa
-ulkomaille. Mutta muistakaa, etten minä tarkoita pistäytymistä
-Pariisiin tai menoa kesäksi Sveitsiin, syksyksi Rivieralle. Lähtekää
-Amerikkaan katsomaan jotakin suurenmoista. Menkää katsomaan Niagaraa.
-Ja koko vastaisen elämänne aikana, kun elämän arkisuus painostaa,
-muistelette mielellänne valtavaa, vihreää vesipaljoutta, joka syöksyy
-putouksesta alas, sen ukkosvoimaista ärjyntää, sen pilveilevien
-ryöppyjen kohinaa, sen ainaista jättiläismäistä edelleenvyörymistä.
-Kun teitä sitten joskus tuskastuttaa veden kaateleminen teekuppeihin
-ja taas niistä pois, muistelette mielellänne, että Niagara vyöryy
-yhä ennallaan. Asettukaa johonkin hotelliin niin lähelle putousta,
-että päivin ja öin kuulette sen mahtavan äänen pauhaavan voiman ja
-toiminnan laulua. Viettäkää tuntikausia kulkemalla sen rannoilla ja
-tarkastelemalla sitä joka puolelta. Käykää Tuulien luolassa hataraa
-siltaa myöten, jolla opas kääntyy katsomaan ja huutaa teille: 'Oletteko
-lujasti kiinni.' Oppikaa sivumennen ymmärtämään, mikä on Vuosisatain
-kallion oikea merkitys. Antakaa Niagaran tunkeutua elämäänne ja
-sieluunne, tulla omaksenne, ja kiittäkää siitä Jumalaa.
-
-"Tutustukaa sitten muihin suurenmoisiin asioihin Amerikassa. Kokekaa
-sen henkisyyttä, ihmisystävällisyyttä, rakkautta ja elämää. Etsikää
-rouva Ballington Booth, kaikkien Amerikan vankien suuri 'Pikku äiti'.
-Minä tunnen hyvin hänet ja olen siitä ylpeä ja voin antaa teille
-suosituskirjeen. Pyytäkää, että hän ottaa teidät kanssansa Sing-Singiin
-tai Columbus-vankilaan ja sallii teidän kuunnella, kuinka hän puhuu
-parilletuhannelle pahantekijälle, kuinka hän julistaa toivon ja
-rakkauden evankeliumia -- hänen omaa innoittunutta ja innoittavaa
-uskoansa toivottomimmankin alati uuteen nousun mahdollisuuteen.
-
-"Menkää New Yorkiin katsomaan, kuinka mies, joka tarvitsee suuren
-rakennuksen, mutta omistaa vain pienen kaistaleen maata, käyttää
-sen nerokkaasti hyväksensä kohottamalla rakennuksen pilvien
-korkuiseksi. Oppikaa tekemään samoin. -- Ja sitten kun suurisieluinen,
-aulissydäminen, nopea-ajatuksinen Amerikan kansa suurenmoisuudellaan
-on saanut teidät innostumaan, lähtekää Japaniin katsomaan, kuinka
-pieni kansa parhaansa mukaan ponnistelee tullaksensa suureksi. --
-Sitten Palestiinaan, ja viipykää siellä kuukausia seuraten jaloimman
-ihmiselämän jälkiä, jaloimman, mitä milloinkaan on eletty. Pistäytykää
-kotimatkalla Egyptiin, jotta muistaisitte, että tässä meidän perin
-uudenaikaisessa maailmassamme vielä on yhtä ja toista joltisesti
-vanhaakin -- eräs hyvin säilynyt puinen miehenkuva esimerkiksi,
-silmät himmeätä valkoista kvartsia, teränä palanen vuorikidettä. Nämä
-kiiltävät silmät katselivat pronssisten silmäluomiensa alta maailmaa
-jo Abrahamin aikoina. Se on Kairon museossa. Ratsastakaa aasilla
-Mooskeessa, jos teitä huvittaa oikein urheilla; ja jos teitä hieman
-veltostuttaa, kiivetkää suurelle pyramidille. Kysykää Shehati nimistä
-arabialaista ja sanokaa hänelle, että haluatte suorittaa sen minuuttia
-lyhyemmässä ajassa kuin kukaan nainen ennen teitä.
-
-"Tulkaa sitten kotiin, tyttöseni, soittakaa minulle ja pyytäkää
-yksityistä vastaanottoa. Taikka sanokaa Stoddardille ilman muuta, että
-hän päästää teidät potilaitten lomassa minun vastaanottohuoneeseeni,
-ja siellä sitten kerrotte minulle, mitenkä määräykseni on vaikuttanut.
-Parempaa en ole milloinkaan antanut, mutta ei teidän silti tarvitse
-maksaa minulle yhtään mitään. Minä autan vanhoja ystäviäni ilmaiseksi."
-
-Jane nauroi ja tarttui hänen käteensä. "Rakas ystävä", sanoi hän, "minä
-luulen, että olette oikeassa. Kaikki minun ajatukseni ovat kohdistuneet
-vain itseeni ja omiin yksityisiin suruihini ja pettymyksiini. Minä
-teen kuten käskitte, ja taivas teitä palkitkoon sanoistanne. -- Tuossa
-tulee Flower. Flower", sanoi hän, kun tohtorin rouva pukeutuneena
-pehmeäkankaiseen iltapäiväpukuun tuli sisään ja sivumennessään sytytti
-sähkön, "tuleeko tästä meidän pojastamme ikämiestä milloinkaan?
-Tässä hän nyt on ihan tosissaan neuvonut tukevaa, keski-ikäistä
-naista kiipeämään suurelle pyramidille, jotta tämä paranisi
-alakuloisuudestansa, ja päällepäätteeksi ennätysajassa."
-
-"Ystävä kulta", sanoi tohtorin rouva istuen miehensä tuolin
-käsinojalle, "kenen sinä nyt olet tavannut, joka on tukeva tai
-alakuloinen tai keski-ikäinen? Jos tarkoitat rouva Parker Bangsia, niin
-ei hän ole keski-ikäinen, sillä hän on amerikatar, eikä amerikatar ole
-koskaan keski-ikäinen. Ja hän on alakuloinen vain siksi, ettei Garth
-Dalmain kosinut hänen suloista sisarentytärtänsä, vaikka maalasi hänen
-kuvansakin. Eikä ole lainkaan hyvä neuvoa häntä kiipeämään suurelle
-pyramidille, vaikka hän viettääkin ensi talven Egyptissä, sillä minä
-kuulin hänen eilen sanovan, että hänen on mahdoton kuvitellakaan sille
-kiipeämistä, ennen kuin israelilaiset, vai mitä ne alkuasukkaat ovat
-siinä ympärillä, ymmärtävät laitattaa hissin sinne."
-
-Jane ja tohtori nauroivat, ja korjaten itseänsä vähän mukavampaan
-asentoon -- tohtorin käsivarsi kun oli salavihkaa kiertynyt hänen
-uumallensa -- sanoi Flower: "Jane, minä kuulin sinun äsken soittavan
-'Rukousnauhaa', se on lempilaulujani, enkä ole moniin kuukausiin
-kuullut sitä. Laula se, rakas ystävä."
-
-Jane katsoi tohtoriin ja hymähti rauhoittaen, kääntyi sitten empimättä
-ja täytti Flowerin pyynnön. Määräys oli jo tehnyt hänelle hyvää.
-
-Laulun viimeisten sanojen kaikuessa kumartui tohtorin rouva ja painoi
-hellän suudelman miehensä ohimolle, juuri siihen, missä hänen tummassa
-tukassaan näkyi hopeahtavia viiruja. Mutta tohtorin ajatukset olivat
-Janessa, ja ennen kuin viime sävelet olivat häipyneet, hän oli täysin
-varmistunut siitä, että oli tämän suhteen osunut oikeaan. "Mutta
-parasta hänen on lähteä ulkomaille", mietti hän. "Se johtaa tykkänään
-hänen ajatuksensa pois hänestä itsestään, laajentaa yleensä hänen
-katsantokantaansa, mutta antaa myös tästä erikoistapauksesta hänelle
-oikeamman käsityksen. Eikä poika muutu; ja jos niin tapahtuisi,
-silloinhan Jane omaksi tyydytykseksensä huomaa todellakin olleensa
-oikeassa. Mutta, hyvä Jumala, jos näin on Janen laita, miten lieneekään
-Garthin! Jo minä ihmettelinkin, mikä häntä kalvoi, mikä vei koko hänen
-hilpeän nuorekkuutensa. Rakastaa Janea, se mahtaa olla kasvatusta;
-mutta saada Jane rakastamaan! Ja sitten menettää hänet! Miehen hermojen
-täytyy olla raudasta, jotta hän kykenisi elämään ensinkään. Mikä
-lieneekään se risti, joka on heidän välillään ja jota heidän kummankin
-täytyy oppia suutelemaan. Ehkäpä Niagara vie sen mennessänsä, ja Jane
-sähköttää sieltä Garthille."
-
-Sitten tohtori otti rakkaan pienen käden, joka oli yhä hänen olallansa,
-ja suuteli sitä hellästi Janen ollessa vielä selin heihin. Sillä
-tohtorillakin oli menneitä kokemuksia rististä, ja nyt olivat helmet
-hänelle hyvin kallisarvoisia.
-
-Niin seurasi Jane määräystä, ja pari vuotta siihen meni. Täällä hän nyt
-oli suuren pyramidin huipulla ja oli vielä päällepäätteeksi kiivennyt
-sinne ennätysajassa. Hän nauroi, kun ajatteli, miten kertoisi tästä
-Deryckille.
-
-Hänen arabialaisensa loikoivat siinä ympärillä kuumissaan, kiiltävinä
-ja tyytyväisinä. Hyvät juomarahat oli tiedossa, ja he loivat
-häneen tyytyväisiä, omistavia katseita, ikään kuin he olisivat
-suorittaneet koko työn, huomaten tuskin lainkaan, kuinka suuri ansio
-hänen erinomaisen kehittyneillä ruumiinvoimillaan ja notkeilla,
-sopusuhtaisilla jäsenillänsä oli tämän nousun nopeassa onnistumisessa.
-
-Ja Jane seisoi siinä, terveenä ruumiiltaan ja sielultaan, tuntien iloa
-hyvin suoritetusta ruumiillisesta ponnistuksesta, mikä aina virkistää
-mieltäkin.
-
-Hän oli hauskannäköinen vihreään ja oranssiin häivähtävässä ruskeassa
-tweed-kankaisessa Norfolkpuvussaan, jossa oli runsaasti käytännöllisiä
-nahkavuorisia taskuja, nahkanapit ja leveä nahkalieste. Asiantuntija
-olisi heti tiennyt sanoa, mistä ainoasta liikkeestä se puku saattoi
-olla kotoisin, samaten myös, mistä hattukaupasta oli se pehmeä, vihreä
-tyrolilaishattu, joka sopi siihen niin mainiosti. Mutta Shehati ei
-ollut mikään pukujentuntija, vaikka olikin melko tarkka käytöstavan
-arvostelija, ja määritteli Janen näin: "Hyvä gentlemanlady! Anta hyvä
-bakshish, ei istu puoliväli ja sano: 'Ei loppu ollenkaan!' Mutta
-oikea ladygentleman! Anta bakshish ja näyttä iloinen, ei lähetä
-arabialaisparka Assuaniin."
-
-Janen oli idän aurinko paahtanut hyvin ruskeaksi. Hän ei tarvinnut
-mitään harsoja tai päivänvarjoja, sillä hän nautti perinpohjaisesti
-päivettymisestään. Ja ilman minkäänlaisia noettuja silmälaseja hänen
-vahvat silmänsä kestivät erämaan kultaisen valon. Hän oli kuullut
-Garthin kerran sanovan, että hän voi suorastaan pahoin, kun hän
-takaapäin näkee autoharsoisen naisen, ja Jane oli nauraen yhtynyt
-häneen, sillä hänestä olivat kaikki harsot aina olleet turhia.
-Hänen suuri tukkansa ei milloinkaan irtautunut pieniin vallattomiin
-suortuviin, vaan pysyi siivosti paikoillaan, niinkuin hän sen aamulla
-muutamalla tanakasti pistetyllä hiusneulalla asetti.
-
-Jane ei ollut koskaan näyttänyt hauskemmalta kuin tuona
-marraskuunpäivänä seisoessaan suuren pyramidin huipulla. Hän oli terve,
-päivettynyt ja roteva, terve sielu terveessä ruumiissa. Kasvojen
-kieltämätön arkipäiväisyys unohtui niiden valppaan ja elämänhaluisen
-ilmeen vuoksi, hänen avonaisen, miellyttävän hymynsä vuoksi, joka
-paljasti hänen valkeat hampaansa -- hänen sekä sisäisen että ulkonaisen
-erinomaisen raittiutensa ja terveytensä todisteet.
-
-"Hyvä gentlemanlady", mumisi Shehati taas. Jos Jane olisi kuullut
-arvostelun, ei se olisi häntä loukannut, sillä vaikka hänestä
-miesmäinen nainen oli vain hiukan siedettävämpi kuin naismainen mies,
-olisi hän pitänyt Shehatin yhdyssanaa vain tunnustuksena siitä, että
-hän oli hoitanut hyvin asiansa, oli omavarainen ja tahtonsa tietävä,
-sekä että, hän, kun niikseen tuli, pääsi lyhyimmässä mahdollisessa
-ajassa minne pyrki, ilman hätää, hoppua ja hermostumista.
-
-Näitä naisellisia ominaisuuksia Jane halveksi, sillä hän tunsi olevansa
-muuten niin perin naisellinen, että hänellä oli varaa vähäpätöisimmissä
-asioissa olla rohkean epänaisellinen.
-
-Tohtorin määräys oli tehonnut vallan erinomaisesti. Särkynyt katse
-ja ennenaikainen vanhettuminen, mitkä olivat koskeneet tohtoriin
-ja huolestuttaneet häntä, kun hän Janea katseli, olivat tykkänään
-poissa. Hän näytti rauhalliselta, hauskalta kolmikymmenvuotiaalta,
-josta vuosien vieriessä kehittyisi yhtä miellyttävä ja
-sopusointuinen nelikymmenvuotias ja joka ei, ajan tullen, pelännyt
-viidettäkymmentänsäkään. Rohkeana hän katseli maailmaa, ja hänen raitis
-mielensä muodosti siitä itselleen terveitä käsityksiä ja antoi suoria
-arvosteluja, joita miedonsi hänen harvinaisen auliin ja jalon sydämensä
-hyvänsuopuus.
-
-Hän tarkasteli paraikaa näköalaa ja piti siitä. Sen voimakkaat,
-vastakohdat kiinnittivät hänen mieltänsä.
-
-Toisella puolella oli hedelmällinen suistomaa huojuvine palmu-,
-oranssi- ja öljypuulehtoineen, joita oli runsaasti Niilin
-rannoilla. Toisella puolella erämaa siintävine taivaanrantoineen,
-silmänkantamattomiin ulottuvine, kullahtavine hiekka-aaltoineen; ei
-puuta, ei lehteä, ei ruohonkortta, vain rajaton vapaus, luotettava
-kultahohtoinen meri. Sillä aurinko oli laskemaisillaan ja taivas
-loimusi väriloistossa.
-
-"Tienhaara", sanoi Jane "valintapaikka. Kuinka vaikeata tietää, minkä
-valitsisi -- vapauden vai hedelmällisyydenkö. Pitäisi kysyä sfinksiltä,
-vanhalta, viisaalta vuosisatojen vartialta, aikakausien salaisuuksien
-mykältä säilyttäjältä, joka silmäilee tulevaisuuteen, niinkuin on aina
-tehnyt, tulevaisuuden vaihtuessa nykyisyydeksi, nykyisyyden siirtyessä
-menneisyyteen. -- No niin, Shehati, lähdetäänpä alaspäin. Vai niin,
-tietysti minä haluan istua kivellä, jolla kuningas on Walesin prinssinä
-istunut. Kiitoksia, että mainitsitte siitä. Siitä saan sopivan
-keskustelunaiheen, kun hänen majesteettinsa ensi kerran kunnioittaa
-minua puhelemalla muutaman minuutin kanssani. Onneksi pääsen siten
-tekemästä kuluneita huomautuksia ilmasta. -- Ja nyt, viekää minut
-sfinksin luo, Shehati. Tahtoisin tehdä sille erään kysymyksen, juuri
-kun aurinko vaipuu taivaanrannan taakse."
-
-
-
-
-Kolmastoista luku.
-
-SFINKSIN VASTAUS.
-
-
-Kuutamo erämaassa.
-
-Jane tilasi iltapäiväkahvinsa hotellin pylväskatokseen, jotta häneltä
-ei menisi mitään hukkaan illan salaperäisestä ihanuudesta. Pyramidit
-näyttivät niin suurilta ja juhlallisilta kirkkaassa, kalpeassa valossa,
-ja sfinksi tuntui entistä salaperäisemmältä.
-
-Jane oli päättänyt lähteä kävelylle kuutamoon. Paraikaa hän istui
-matalassa korituolissa mukaviin pehmeisiin tyynyihin nojaten, joi
-verkkaan kahviansa ja nautti haaveherkästä hyvänolontunteesta, mikä on
-tavallista terveelle ihmiselle voimakkaiden ruumiillisten ponnistuksien
-jälkeen.
-
-Hellinä ja levollisina kiitivät hänen ajatuksensa tänä iltana Garthiin,
-liekö ollut kuutamon vaikutusta.
-
-    "Kirkas on yö: -- oi, tällaisna yönä,
-    kun tuuli puita hyväileepi hiljaa
-    ja värähdä ei lehtikään -- --"
-
-Oi, suuri runoilija tiesi, mitä tunteiden muisto vaikuttaa sydämeen.
-
-Ensinnäkin Garthin ääni oli kaikkialla laulavinaan:
-
-    "Sä anna ikivalkeus,
-    tee kirkkaaks' silmän sokeus!"
-
-Ja taivaan tummasta sinestä sekä hopeanhohtoisesta valosta olivat
-Garthin hellät, ihailevat silmät katselevinaan häntä. Jane sulki omansa
-nähdäkseen ne paremmin. Tänä iltana ei hän arastellut niitä, ne olivat
-niin täynnä rakkautta.
-
-Ei rahtuakaan mitään arvostelevaa ollut niissä. Voi, oliko hän tehnyt
-hänelle vääryyttä pelätessään tulevaisuutta? Hänen sydämensä tuntui
-tänä iltana niin luottavaiselta, uskaliaalta sekä itseensä että
-Garthiin nähden. Hänestä tuntui, että jos Garth olisi ollut siellä,
-olisi hän voinut lähteä hänen kanssaan ihanaan kuutamoon, istua
-jollekin vanhalle kivelle ja sallia hänen polvistua hänen eteensä ja
-katsoa ja yhä katsoa häneen tutkivalla tavallaan niin tarkoin ja kauan
-kuin häntä halutti. Kun hän näin hengessään näki nuo rakkaat silmät,
-ei niissä ollut mitään arastuttavaa. Hän tunsi, miten olisi sanonut:
-"Garth, sinun minä olen kokonaan, katso niin paljon kuin haluat. Sinun
-tähtesi olisin suonut kasvojeni olevan kauniit, mutta jos sinä, oma
-rakkaani, näinkin pidät niistä, niin miksi kätkisin ne sinulta?"
-
-Mikä oli vaikuttanut tämän mielenmuutoksen? Oliko Deryckin määräys
-tehnyt tehtävänsä? Oliko tämä nyt oikeampi käsityskanta kuin se, joka
-kieltäymystä ja sieluntuskia vaatimalla oli pakottanut hänet tekemään
-päätöksensä? Sen sijaan, että lähtisi kulkemaan pitkin Niiliä ja sitten
-Konstantinopoliin ja Atenaan, astuisiko hän laivaan, joka seuraavana
-päivänä lähti Aleksandriasta, ennättäisi viikossa Lontooseen, pyytäisi
-Garthia luoksensa, tunnustaisi kaikki hänelle ja antaisi hänen
-ratkaista heidän tulevaisuutensa?
-
-Janen ei juolahtanut mieleenkään epäillä, ettei Garth yhä häntä
-rakastaisi. Vain kun hän ajattelikin, miten kutsuisi Garthin luoksensa
-ja kertoisi suoran totuuden, oli tämä jälleen olevinaan niin lähellä
-häntä, että hän saattoi tuntea hänen kätensä vyötäisillänsä ja hänen
-päänsä sydämellänsä. Ja nuo rakkaat säteilevät silmät! Oi Garth, Garth!
-
-"Yksi asia on minulle selvinnyt tänä iltana", ajatteli Jane. "Jos hän
-vielä kaipaa minua, haluaa minut -- niin en voi kauemmin elää kaukana
-hänestä. Minun täytyy mennä hänen luoksensa." Hän avasi silmänsä ja
-katsoi sfinksiin. Parissakymmenessä sekunnissa hän kertasi mielessänsä
-koko syittensä ja vastasyittensä pitkän sarjan, mikä Shenstonessa oli
-saanut niin ratkaisevan vallan. Sitten hän sulki silmänsä uudelleen ja
-risti kätensä povelleen.
-
-"Kyllä uskallan", sanoi hän, ja voimakas ilo syttyi hänen sydämeensä.
-
-Äänekkäästi keskustellen tuli eräs englantilainen matkaseurue
-ruokailuhuoneesta pylväskatokseen. He olivat saapuneet iltapäivällä
-ja syöneet muita myöhemmin päivällistä. Tuskin Jane oli heitä edes
-huomannut. Seurueeseen kuului komea keski-ikäinen rouva ja hänen
-tyttärensä, kaksi nuorta herraa ja vanhempi, sangen sotilaallisen
-näköinen herra. Jane ei piitannut mitään heistä, mutta he keskeyttivät
-sittenkin hänen uneksimisensa, sillä he istuivat viereiseen pöytään ja
-jatkoivat, perin englantilaiseen tapaan, äänekästä puhettaan, niinkuin
-ei muita olisi ollutkaan. Pari, kolme muukalaista, jotka myös olivat
-tyytyväisinä uneksien juoneet kahviaan ja poltelleet savukkeitansa,
-nousi ja siirtyi rauhallisemmille istuimille palmujen juurelle.
-Janen teki mieli tehdä samoin, mutta hän istui todellakin liian
-mukavasti siirtyäkseen toisaalle ja pelkäsi myös menettävänsä suloisen
-tuntemuksensa Garthin läheisyydestä. Niin hän jäi paikoilleen. Vanhalla
-herralla oli kädessä kirje ja vastikään Englannista tullut Morning
-Post. He keskustelivat kirjeessä olleista tiedoista sekä eräästä
-uutisesta, jonka hän oli ääneen lukenut sanomalehdestä.
-
-"Mies parka! Kuinka surullista!" sanoi vanhempi nainen. "Minä uskon,
-että hän olisi mieluummin suonut kuolevansa heti paikalla!" huudahti
-nuori tyttö. "Minä olisin ihan varmaan."
-
-"Älä nyt", sanoi toinen nuorista herroista kumartuen tytön puoleen.
-"Elämä on yhtäkaikki ihanaa."
-
-"Niin, mutta sokea!" huudahti nuori tyttö, ääni väristen. "Ihan sokea
-koko loppuiäksensä! Kauheata!"
-
-"Oliko se hänen oma pyssynsä?" kysyi vanhempi nainen. "Ja kuinka he
-olivat metsästysretkellä maaliskuussa?"
-
-Jane hymyili kuutamossa melkein kovaa, ankaraa hymyä. Lämmin tunne
-kaikkea elollista kohtaan, välitön osanotto eläinten, pienimmän
-sääskenkin elämään oli hänelle samanlaista jumaluudenpalvelusta kuin
-Garthille kauneudenpalvelus. Hän ei milloinkaan teeskennellyt surua,
-kun kerrottiin metsästysretkillä tapahtuneista onnettomuuksista.
-Janesta tapahtui vain oikeudenmukainen rangaistus, kun niihin, jotka
-menivät kärsimyksiä tuottamaan, sattui, ja kun ne, jotka menivät
-sykkivää, uutteraa elämää lopettamaan, maksoivat sen omallaan. Hän
-ei tuntenut sääliä eikä sitä myös teeskennellyt. Niin hän nytkin
-ankarana hymyili itsekseen, tuumien: "Pari silmää vähemmän tähtäämässä
-pitkin pyssynpiippua ja estämässä jänöemon hätäistä pyrkimystä kotiin
-pienokaistensa luo. Kahta kättä vähemmän pudottamassa ilmoihin kohoavaa
-pientä olentoa verisenä ja kuolemankielissä maahan. Taas pieni
-pelastuksen mahdollisuus uljaalle kauriille, joka vinhasti kiitää
-laaksoon toverinsa luo."
-
-Sillä välin sotilaallisen näköinen herra oli asettanut silmälasit
-nenälleen ja vei tiheään kirjoitetun kirjeen lähelle valoa. "Ei", sanoi
-hän hetken päästä, "ei enää ole mikään varsinaisten metsästysretkien
-aika. He olivat vain jäniksiä väijymässä."
-
-"Ampuiko hänkin?" kysyi tyttö.
-
-"Ei", vastasi kirjeen saaja, "ja siksi onnettomuus on vieläkin
-surullisempi. Hän oli jo vuoden tai pari ollut metsästämättä. Ei hän
-ollut koskaan siitä oikein pitänyt, sillä hän rakasti niin kovin
-elämän kauneutta ja kammoksui kuolemaa, oli se sitten minkä tapaista
-tahansa. Hänellä oli kaunis maatila Pohjois-Skotlannissa ja hän
-oli siellä maalaamassa. Hän sattui näkemään, kun muutamat miehet
-ampuivat jäniksiä ja pitelivät erästä haavoittunutta hänen mielestänsä
-raakamaisesti. Hän hyppäsi aidan yli nuhtelemaan ja myös pelastamaan
-eläinparkaa sen enemmistä tuskista. Ja silloin se tapahtui. Eräs
-miehistä, luultavasti säikähdyksissään, laukaisi pyssynsä. Panos osui
-muutaman jalan päässä olevaan puuhun, mutta osa myös häneen. Mutta ei
-toki koko panos. Kasvoissa on ainoastaan naarmuja ja aivot ovat vallan
-vahingoittumattomat. Mutta haulit puhkaisivat verkkokalvon, ja näkö on
-toivottomasti mennyttä."
-
-"Se oli onneton sattuma", sanoi nuori herra.
-
-"En voi käsittää, ettei joku nuori mies olisi innostunut
-metsästämiseen", sanoi toinen nuorukaisista, joka tähän saakka oli
-ollut ääneti.
-
-"Mutta käsittäisit, jos olisit tuntenut hänet", sanoi sotilaallinen
-herra. "Hän oli pelkkää elämää. Ei voinut ajatella häntä kuolevana tai
-tuottamassa kuolemaa. Ja hän palveli kauneutta kuin jumaluutta. Minä
-en voi sitä selittää, mutta hänellä oli erikoinen taito saada toinen
-ihminen näkemään kauneutta sielläkin, missä ei ollut koskaan ennen sitä
-huomannut. Ja nyt hän, mies parka, ei näe sitä itsekään."
-
-"Onko hänen äitinsä elossa?" kysyi vanhempi nainen.
-
-"Ei, ei ole. Hän on aivan yksin. Lukemattomia ystäviä tietysti. Hän
-oli seurapiirin suosituimpia henkilöitä ja tervetullut melkein mihin
-perheeseen tahansa; ei hänen tarvinnut muuta kuin postikortilla
-ilmoittaa, koska saapui. Mutta ei mitään sukulaisia, luullakseni,
-eikä hän tahtonut milloinkaan mennä naimisiin. Poika parka! Soisi kai
-nyt olleensa vähemmän nirso. Hänellä taisi olla kauneimmat neitoset
-valittavina, useimpina kausina ainakin. Mutta ei huolinut! Vain
-sydämellistä ystävyyttä. Taide oli hänen morsiamensa. Ja nyt, kuten
-lady Ingleby kirjoittaa, hän on pimeydessä yksin ja avutonna."
-
-"Voi, puhukaa jostakin muusta!" huudahti neitonen, nousi ja työnsi
-tuolin tieltään. "Minä tahdon unohtaa koko asian. Se on niin kauhean
-surullinen. Kuvitelkaa, miltä tuntunee herätä tietämättä, onko yö vai
-päivä, maata vain pimeydessä ja ihmetellä. Voi, tulkaa ulos ja puhutaan
-jotakin hauskaa."
-
-He nousivat kaikin ja toinen nuori mies pisti kätensä neitosen
-käsikoukkuun iloissaan siitä, että mielenliikutus sangen sopivasti
-aiheutti heidän poistumisensa.
-
-"Rakas, unohda se", sanoi hän hiljaa. "Mennään katsomaan vanhaa
-sfinksiä kuutamovalossa."
-
-He lähtivät pylväskatoksesta, samoin muukin seura, mutta vanha herra
-pani Morning Postin pöydälle ja jäi sytyttämään sikariansa.
-
-Jane nousi ja meni hänen luoksensa.
-
-"Sallitteko minun katsoa lehteänne?" kysyi hän kiihkeästi.
-
-"Olkaa hyvä", vastasi herra kohteliaasti. Katsoen sitten tarkemmin
-Janeen lisäsi hän: "Mutta totta tosiaan, neiti Champion. Mitä teille
-kuuluu? En tiennyt teidän olevan näillä main."
-
-"Ah, kenraali Lorraine! Kasvot tuntuivat niin tutuilta, mutta en
-minäkään sentään tuntenut teitä. Kiitoksia, saanko pitää tämän vähän
-aikaa? Mutta älkää mitenkään minun vuokseni jääkö seurastanne. Kaiketi
-pian tapaamme."
-
-Jane odotti, kunnes koko seurue oli päässyt näkyvistä eikä sen puhetta
-eikä nauruakaan enää erottanut. Sitten hän palasi paikalleen, missä oli
-tuntenut Garthin olleen niin lähellä häntä. Hän katsahti vielä kuun
-valaisemaan sfinksiin ja suureen pyramidiin.
-
-Sitten hän otti sanomalehden ja avasi sen.
-
-    "Sä anna ikivalkeus
-    tee kirkkaaks' silmän sokeus!"
-
-Oli -- Garth Dalmain se oli -- _hänen_ säteileväsilmäinen Garthinsa
---, joka makasi kotonaan kaukana Skotlannissa sokeana, avuttomana ja
-yksinäisenä.
-
-
-
-
-Neljästoista luku.
-
-DERYCKIN LUOTETTAVASSA HOIDOSSA.
-
-
-Vähitellen erottuivat Doverin vankat valkoiset kalliot yhä selvemmin,
-kunnes ne lujana valkoisena muurina kohosivat merestä Englannin
-eittämättömän kunnon vertauskuvana. "Voimaa ja valkoisuutta", ajatteli
-Jane kävellessään verkalleen laivan kannella. Kaksivuotisen poissaolon
-jälkeen hänen sydämensä kaipasi jo synnyinmaata. Sitten hänen
-silmänsä kiintyivät Doverin linnaan, se oli niin kaunis kevätillan
-helmenharmaassa valossa. Hänen mielensä läikähti iloiseksi, mutta
-väleen sen painoi apeaksi kovan iskun veres muisto, ja Jane ummisti
-silmänsä.
-
-Kaiken kauniin näkeminen kirvelsi hänen sydäntänsä sen jälkeen, kun hän
-Mena House-hotellin pylväskatoksessa oli lukenut tuon uutisen.
-
-Tunnin kuluttua sen lukemisesta hän ajoi pitkää suoraa tietä Kairoon,
-astui seuraavana päivänä Aleksandriassa laivaan, laski maihin
-Brindisissä ja oli näin yötä päivää matkustettuaan saanut Englannin
-rannikon näkyviinsä. Muutaman minuutin kuluttua hän sai astua sille,
-ja sitten oli enää vain kaksi pysähdystä matkalla. Sillä aloitettuaan
-paluunsa Jane ei ollut hetkeäkään epäröinyt, mikä oli hänen matkansa
-määränpää -- se huone, jossa hänen rakastamansa miehen siveellinen
-tarmo, henkinen terveys ja vaistomainen elämässä pysyttäytyminen
-ankarasti kamppailivat tuskia, pimeyttä ja epätoivoa vastaan.
-
-Janelle oli selvänä, että hänen oli mentävä Garthin luo, mutta hän
-tunsi olevansa aivan kykenemätön suunnittelemaan, miten se tapahtuisi.
-Asia oli pulmallinen, sen sanoi hänen selvä ymmärryksensä, vaikka
-kaipaava syli ja särkevä sydän huusivat: Oi, Jumalani, eikö se ole
-aivan yksinkertainen? Sokea ja yksin! _Minun_ Garthini!
-
-Mutta hän tunsi, että puolueettoman arvostelun, luotettavamman kuin
-hänen omansa, oli pulma ratkaistava ja että tie Garthin luo kulki
-tohtorin vastaanottohuoneen kautta. Niin hän sähkötti Deryckille
-Pariisista, ja tällä haavaa hänen ajatuksensa pysähtyivät Wimpole
-Streetille.
-
-Doverissa hän osti sanomalehden ja silmäili sen sivuja kävellessänsä
-välisillalla odottaen kantajaa, joka oli ottanut huostaansa hänen matka
-vaippansa ja pienen matkalaukkunsa. Perheuutisten osastosta hän löysi,
-mitä juuri oli etsinyt.
-
-"Ikävin mielin meidän on ilmoitettava, että taiteilija Garth Dalmainin
-tila pari viikkoa sitten tapahtuneen vahingonlaukauksen vuoksi yhä
-vielä on arveluttava. Hän on kotonaan Deesidessä, Aberdeenshiressa.
-Hänen näkönsä palaamisesta ei ole mitään toiveita, mutta muut vammat
-ovat paranemaan päin ja minkäänlaisesta aivoviasta ei enää liene
-pelkoa. Viime päivinä on hänen tilansa kuitenkin huolestuttavassa
-määrin huonontunut, niin että on katsottu tarpeelliseksi kutsua tohtori
-Deryck Brand, kuuluisa hermolääkäri, neuvottelemaan silmälääkärin
-ja paikkakunnan oman lääkärin kanssa. Vilpitöntä surua ja osanottoa
-tunnetaan seura- ja taiteilijapiireissä, joissa herra Dalmain oli
-yleisesti tunnettu ja suosittu."
-
-"Ohhoh, suur' kiitost', neiti", sanoi avulias kantaja, kun kouraansa
-silmättyään huomasi, ettei Janen antama kahdenshillinginraha ollutkaan
-penninrahoja. Hänellä oli kotona nuori sairas vaimo, jolle oli määrätty
-vahvistavaa ruokaa ja juuri kun matkustajat alkoivat rynnätä laivasta,
-oli hän luottavaisesti rukoillut taivaallista Isää, "joka tietää
-meidän kaikkia näitä tarvitsevan", auttamaan, että jonkun jalomielisen
-matkustajan silmät osuisivat häneen. Hän tunsi, että häntä todellakin
-oli "johdettu" tämän vaatimattoman, ruskettuneen ja hartiakkaan neidin
-luo, joka vain kaukaa nyökkäämällä oli tilannut hänet, kun hän muisti,
-kuinka vähältä piti, ettei hän totellut erään vähäläntäisen, hätäilevän
-rouvasihmisen huutoja, jolla oli paljon enemmän kimpsuja ja kampsuja
-sekä papukaijanhäkki, mutta joka näkyi nyt laskevan ranskalaisia
-kuparirahoja vaununsa ikkunasta. "Seitsemän ja puoli pencyä kaiken
-tuon töskän raahaamisesta ei ole paljon, minun mielestäni!" murisi
-hänen toverinsa, ja Janen nuori kantaja sai kokea kaksinkertaista iloa,
-hänen uskonsa vahvistui ja hänen altis palvelevaisuutensa palkittiin
-jalomielisesti.
-
-Sähkösanomapoika kulki junan vieressä tuon tuostakin huutaen:
-"Jaalosukuinen Jain Champyun." Jane kuuli nimensä ja pisti kätensä ulos
-ikkunasta.
-
-"Tänne, poikaseni! Se on minulle."
-
-Hän repäisi sen auki. Se oli tohtorilta.
-
-    "Tervetuloa kotiin. Palannut juuri Skotlannista. Vastassa Charing
-    Crossilla ja aikaa teitä varten niin paljon kuin haluatte. Juokaa
-    kahvia Doverissa.
-
-                                                    Deryck."
-
-Syvä, kyyneletön kiitollisuuden ja helpotuksen huokaus pääsi Janelta.
-Hän oli ollut niin yksinäinen.
-
-Sitten hän kääntyi ikkunaan päin. "Hoi! Tänne! Olkaa hyvä ja tuokaa
-minulle kupillinen kahvia!"
-
-Kahvista hän nyt viimeksi välitti; mutta ei kenenkään mieleen
-juolahtanut olla tottelematon tohtorille, vaikka hän oli kaukanakin.
-
-Nuori kantaja seisoi kuin vartija yhä Janen vaununosaston ovella ja
-riensi nyt kiireesti ravintolahuoneeseen sekä ojensi, juuri kun juna
-lähti liikkeelle, kupillisen höyryävää kahvia ja lautasen, jolla oli
-voileipiä, ikkunasta sisälle.
-
-"Voi, paljon kiitoksia, hyvä mies", sanoi Jane pannen lautasen
-istuimelle ja kourien taskuansa. "Tässä on! Te olitte virkku asiamies.
-Ei, pitäkää vain. Noin väleen toimitetusta kahvista kannattaa maksaa
-kunnollisesti. Hyvästi!"
-
-Juna lähti ja kantaja katseli sen menoa kyynelsilmin.
-
-Jane istui mukavasti sohvansa nurkassa pidätellen helpotuksen
-kyyneleitä, jotka pyrkivät puhkeamaan, joi kahviansa ja tunsi siitä
-suurempaa virkistystä kuin oli pitänyt mahdollisenakaan. Hänkin siis
-tarvitsi yhtä ja toista. Ei tosin shillinkejä; niitä hänellä oli
-yllinkyllin. Mutta ennen kaikkea hän tarvitsi juuri nyt viisasta,
-voimakasta, avuliasta ystävää, eikä hän ollut pettynyt kääntyessään
-Deryckin puoleen.
-
-Hän luki sähkösanoman toistamiseen ja hymyili. Kuinka hänen tapaistaan
-muistaa kahvia, ja voi, kuinka hänen tapaistaan tulla asemalle vastaan.
-
-Hän otti hatun päästään ja nojasi sohvan selkämystään. Hän oli
-matkustanut yötä ja päivää tulisen kiireisesti ja oli viimein
-ennättänyt Deryckin käden ulottumiin ja Deryckin luotettaviin hoiviin.
-Hänen sielunsa kamppailu vaimeni; lieventävä rauha tuli sijalle, ja
-Jane vaipui rauhalliseen uneen. "Teidän taivaallinen Isänne tietää
-teidän kaikkia näitä tarvitsevan."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jane oli pessyt ja puhdistanut itsensä ja oli nyt oikein virkeä, kun
-seisoi vaununosastonsa ikkunan edessä junan vieriessä Charing Crossille.
-
-Tohtori seisoi aivan hänen ovensa edessä, kun juna pysähtyi, pelkän
-sattuman vuoksi tietysti, mutta sittenkin Janesta tuntui, että hänen
-asettumisensa täsmälleen oikealle paikalle pitkällä välisillalla
-oli niin hänen tapaistaan. Eräs ihaileva naispotilas oli kerran
-sanonut Deryck Brandista sangen sattuvasti, vaikkakin virheellisesti:
-"Tiedättehän, hän on aina ihan juuri siinä paikalla." Ja tämän
-ominaisuutensa vuoksi oli tohtori monelle ollut suureksi avuksi juuri
-avuntarpeen hetkellä.
-
-Hän tunki kantajien ohi ja tarttui Janen ovenripaan. Seisoessaan
-ikkunassa tämä tarkasti noita tarmokkaita, laihoja kasvoja, joita
-nyt valaisi jälleennäkemisen ilo, ja luki lapsuudenystävänsä
-hyväntahtoisista, luotettavista silmistä pelkkää ystävyyttä ja
-ymmärtämystä. Hänen takanaan hän näki tätinsä lakeijan ja oman
-kamarineitsyensä, joka oli hänen poissaolonsa ajaksi saanut paikan
-herttuattaren luona. Seuraavassa tuokiossa hän oli välisillalla, käsi
-Deryckin kädessä.
-
-"Kas noin, rakas ystävä", sanoi tämä. "Mainiossa kunnossa, näen minä.
-Antakaa nyt avaimet tänne. Ei suinkaan teillä ole mitään kiellettyä
-tavaraa, otaksun minä? Soitin herttuattarelle, että hän lähettäisi
-jonkun ottamaan teidän tavaroitanne, ja sanoin myöskin, ettei hän
-odottaisi teitä ennen kuin päivälliselle, sillä tehän juotte tietysti
-meillä teetä. Niinhän teidän ainakin piti, eikö niin? Tätä tietä.
-Aidakkeen tälle puolelle. Mikä sohina! Ei kukaan välitä vähääkään
-säännöistä ja määräyksistä, jokainen vain pyrkii ensimmäisenä
-vuorolleen. Muilla ihmisillä olisi todellakin aikalailla oppimista
-rautatieläisten kärsivällisyydestä ja säyseydestä."
-
-Näin koko ajan puhellen tohtori raivasi Janelle tietä tungoksen läpi,
-avasi siron auton oven, auttoi häntä siihen, istui hänen viereensä, ja
-niin he kiitivät vinhasti Strandille ja kääntyivät sieltä Trafalgar
-Squarelle.
-
-"No", sanoi tohtori, "Niagara on suurenmoinen, eikö olekin? Kun ihmiset
-sanovat minulle: 'Ettekö tuntenut pettymystä Niagaran nähdessänne? _Me_
-tunsimme!' -- niin minun tekisi mieleni toivottaa, että maa heidän
-allansa aukenisi ja nielisi heidät, niin minua raivostuttaa. Ihmisten,
-jotka tuntevat pettymystä Niagaran nähdessään ja vielä puhuvat siitä,
-ei pitäisi saada tallata tämän maailman kamaraa. Entä, mitä kuuluu
-'Pikku äidille'? Maksoi vaivan tutustua häneen, eikö niin? Toivoakseni
-hän lähetti minulle terveisiä? Entä New Yorkin satama! Sanokaahan,
-oletteko milloinkaan nähnyt mitään samanveroista kuin näitte sieltä
-laivalla lähtiessänne auringon laskiessa?"
-
-Jane huoahti äkkiä; sitten hän kääntyi tohtoriin päin silmät
-kyynelettöminä.
-
-"Eikö ole mitään toivoa, Deryck?"
-
-Tohtori laski kätensä hänen kädelleen. "Hän jää ainaisesti sokeaksi,
-ystäväni. Mutta elämä ei ole yksinomaan näön vuoksi. Emme saa koskaan
-sanoa: 'Ei mitään toivoa.'"
-
-"Jääkö hän eloon?"
-
-"Ei ole syytä toisinkaan otaksua. Mutta riippuu suuressa määrin siitä,
-mitä lähimpinä kuukausina voidaan poikaparan hyväksi tehdä, tuleeko
-elämä olemaan hänelle elämisen arvoista. Hänen henkensä on sairaampi
-kuin hänen ruumiinsa."
-
-Jane riisui käsineensä, nielaisi jotakin ja laski kätensä tohtorin
-polvelle. "Deryck -- minä rakastan häntä."
-
-Tohtori oli ääneti kotvan aikaa, ikään kuin olisi miettinyt tätä
-oudostuttavaa tunnustusta. Sitten hän nosti hienon, voimakkaan käden
-polveltansa ja kumartui suutelemaan sitä -- miehen kunnianosoitus
-naisen ylevälle suoruudelle.
-
-"Siinä tapauksessa, ystäväni", sanoi hän, "tulevaisuudella on niin
-paljon hyvää Garth Dalmainin varalle, että minä luulen hänen tulevan
-toimeen näöttäkin. -- Mutta kaiketikin teillä on paljon minulle
-kerrottavaa ja tietysti olette myös oikeutettu kuulemaan kaiken,
-vähäpätöisimmänkin, mitä minä asiasta tiedän. Nyt olemme Wimpole
-Streetillä. Mennään minun vastaanottohuoneeseeni. Stoddardille on
-sanottu, ettei millään ehdolla saa häiritä meitä."
-
-
-
-
-Viidestoista luku.
-
-TOHTORI TUTKII.
-
-
-Tohtorin vastaanottohuone oli kaikin puolin rauhallinen. Jane istui
-hänen nahkapäällyksisessä nojatuolissaan, jalat jakkaralla, kädet
-pusersivat sivunojia.
-
-Tohtori istui pöytänsä ääressä kiertotuolissa, jota tavallisesti
-käytti, siinä kun saattoi yhtäkkiä helposti pyörähtää katsomaan
-potilasta suoraan silmiin tai myös hälinättä kääntyä ja kumartua
-pöytänsä yli.
-
-Nyt juuri hän ei katsonut Janeen päin. Hän oli tarkalleen
-selostanut käyntinsä Castle Gleneeshissa, josta oli palannut vasta
-edellisenä iltana. Hän oli ollut viisi tuntia Garthin luona. Tuntui
-sydämellisimmältä kertoa kaikki Janelle. Mutta hän katseli suoraan
-eteensä puhuessansa, sillä hän tiesi, ettei mikään lopulta pidättänyt
-Janen kyyneliä, ja hän tahtoi, ettei tämä luulisi hänen niitä
-huomanneenkaan.
-
-"Ymmärrättehän siis, rakas ystävä", puhui hän, "että ulkonaiset
-vammat ovat tyydyttävästi paranemaan päin. Omituista kyllä, aivot
-eivät vioittuneet lainkaan, ja vaikka kummankin silmän verkkokalvo on
-puhki ja näkö ehdottomasti mennyttä, ei kasvoissa muuten ole juuri
-mitään vikaa. Nykyinen vaara aiheutuu hermotärähdyksestä ja niistä
-äärettömistä sieluntuskista, joita hän tunsi, kun hänelle selvisi
-hänen koko onnettomuutensa. Ruumiilliset tuskat ovat ensi päivinä ja
-öinä olleet kauheita. Poika parka, hän on vallan murtuneen näköinen.
-Mutta hänen ruumiinrakenteensa on erinomainen, ja hänen elämänsä on
-ollut niin puhdasta, tervettä ja kohtuullista, että hänellä, jos
-kellään, olisi ollut hyvät parantumisen toiveet, ellei olisi käynyt
-niin, että sitä mukaa kuin kivut vähenivät ja hän joutui alituisesti
-mielessään hautomaan sokeuttaan, hänen henkiset kärsimyksensä kävivät
-ylenmääräisiksi. Näkö merkitsi hänelle niin äärettömän paljon --
-muotojen kauneutta, värien kauneutta. Taiteilija oli vallalla
-hänessä. Sanottiin hänen puhuvan kovin vähän. Hän on uljas mies
-ja voimakas. Mutta hänen mielentilansa vaihteli huolestuttavasti.
-Hänessä näkyi henkisen häiriön merkkejä, joitten yksityiskohtia en
-rupea teille kertomaan, ja hermolääkäri tuntui hänelle silmälääkäriä
-tarpeellisemmalta. Sen tähden on hän nyt minun hoidossani."
-
-Tohtori vaikeni, korjaili muutamia pöydällä olevia kirjoja paikoilleen
-ja veti pienen orvokkimaljakon lähemmäksi. Hän tarkasteli vähän aikaa
-kukkia, työnsi ne sitten siihen, mihin hänen vaimonsa oli ne asettanut,
-ja jatkoi puhettaan.
-
-"Suurin piirtein minä olen tyytyväinen. Hän tarvitsi ystävän ääntä
-pimeyteensä. Hän tarvitsi kättä, jonka puserruksessa tuntui luotettavaa
-ymmärtämystä. Hän ei tarvinnut sääliä, ja ne, jotka puhuivat hänen
-surkeudestaan ymmärtämättä sitä, kykenemättä sen äärettömyyttä
-mittaamaan, olivat saattamaisillaan hänet hulluksi. Hän tarvitsi
-veljellistä ystävää, joka tuli ja sanoi: 'Edessäsi on taistelu --
-hirveä, epätoivoinen taistelu. Mutta Jumalan avulla pääset voitolle.
-Paljon helpompaa olisi kuolla; mutta kuoleminen olisi häviölle
-joutumista; sinun täytyy elää voittaaksesi. Ihmisvoimat eivät siihen
-riitä; mutta Jumalan avulla pääset voittajana taistelusta.' Kaiken
-tämän minä sanoin hänelle ja vielä paljon muutakin, ja sitten tapahtui
-jotakin ihmeellisen kaunista. Teille voin kertoa sen ja tietysti
-Flowerille, mutta en kenellekään muulle maailmassa ilmaisisi sitä. Oli
-ollut vaikeata saada minkäänmoista vastausta häneltä. Tuntui siltä
-kuin hän ei olisi kyennyt seuraamaan, mitä hänen ympärillään tapahtui.
-Mutta nuo sanat 'Jumalan avulla' näyttivät pystyneen häneen ja saaneen
-vastakaikua hänen sielussansa. Minä kuulin hänen toistavan niitä
-parisen kertaa ja sitten vaihtavan ne sanoihin 'Ah armollasi virvoita'.
-Sitten hän verkkaan käänsi päätänsä tyynyllä ja, sen verran kuin hänen
-kasvojansa näki, hänen ilmeensä oli vallan muuttunut. Hän sanoi: 'Nyt
-minä sen muistan, ja sävel on tämmöinen', ja hän liikutti käsiänsä
-peitolla, niinkuin olisi soittanut sointuja. Sitten hän hyräili 'Veni
-Creator Spirituksen' toista säkeistöä hiljaa, mutta aivan selvästi.
-Minäkin tunnen sen, olin kuorossa laulamassa sitä kotona isäni
-kirkossa. Muistatteko?
-
-    "'Sä anna ikivalkeus,
-    tee kirkkaaks' silmän sokeus!
-    Tää muoto tomun tahrima,
-    ah, armollasi virvoita,
-    pois kateet poista, rauha suo,
-    sun ohjaukses turvan tuo.'
-
-"En ole koskaan kuullut mitään niin liikuttavaa."
-
-Tohtori vaikeni, sillä Jane oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä ja
-nyyhkytti vavahdellen. Kun hänen nyyhkytyksensä hiukan laantui, jatkoi
-tohtori tyynesti: "Ymmärrättehän, että minä tästä sain jonkinlaista
-johtoa. Kun tällainen isku kohtaa ihmistä, jää uskonto hänen ainoaksi
-turvaksensa. Ruumis kestää henkisen kehityksen mukaan. Dalmainissa
-on paljon enemmän elämän vakavuutta kuin se, joka tuntee hänet
-vain pintapuolisesti, saattaisi luulla. No niin, sen jälkeen me
-keskustelimme vallan harkitsevasti, ja minä sain hänelle vakuutetuksi
-muutamain toimenpiteiden tarpeellisuuden. Tehän tiedätte, ettei hänellä
-ole omaisia paitsi joitakuita serkkuja, jotka eivät ole milloinkaan
-olleet erittäin ystävällisiä. Hän on vallan yksin siellä. Ystäviä
-hänellä on tosin joukoittain, mutta nykyisin voi vain hyvin läheinen
-ystävä päästä hänen luokseen. Ja vaikka hän tuntui niin poikamaiselta
-ja jokainen luuli helposti hänet tuntevansa, niin olen alkanut epäillä,
-mahtoiko kukaan meistä tuntea oikeata Garthia -- hänen syvällä olevaa
-miehen sieluansa."
-
-Jane kohotti päätään. "Minä tunsin", sanoi hän lyhyesti.
-
-"Niinkö", sanoi tohtori, "vai niin. No, kuten sanottu, tavallisia
-ystäviä ei voi päästää sisälle. Lady Ingleby, herttaiseen, välittömään
-tapaansa, oli tullut sinne ilmoittamatta mitään tulostansa. Ilman
-kamarineitsyttä hän oli lähtenyt matkaan, vain pieni matkalaukku
-mukanaan, ja ajaa tupsahti portaiden eteen. Robert Mackenzie,
-paikkakunnan lääkäri, joka on karaistunut naisvihaaja, pelästyi
-ensin, että hän oli joku Dalin salaa vihitty vaimo. Hän näkyi
-uskovan, että kaikkien naisten, jotka noin vain ilman muuta saapuvat
-vuokravaunuissa, täytyy väenväkisin olla senlaatuisia rouvia, joita
-sangen vähän kaivataan. Minä otaksun, että siellä mahtoi olla hauska
-kohtaus. Mutta pianhan lady Ingleby vanhan Bobbien hellytti, vähältä
-piti, ettei tämä hullaantunut -- kukapa ei häneen ihastuisi? Mutta
-eivät he tietysti uskaltaneet päästää häntä Dalin huoneeseen, niin
-että hänen lohduttajatoimensa lienee supistunut siihen, että hän
-salli Dalin vanhan emännöitsijän itkeä kauniin olkapäänsä nojassa.
-Oli melko hullunkurista kuulla kerrottavan siitä, kun tuntee heidät
-kaikki ja vieläpä paremmin kuin he itse tuntevat toisiansa. Mutta
-palatkaamme asiaan. Hänellä oli oikein taitava miehinen hoitaja, ja
-myöskin hänen oma palvelijansa osasi vaalia häntä. Hän ei millään
-ehdolla huolinut ketään meidän lontoolaisista tutkinnonsuorittaneista
-sairaanhoitajattaristamme, jotka olisivat tuoneet mukanaan hiukan
-kodikkuutta ja naisellista hellyyttä hänen sairashuoneeseensa. Hän
-sanoi, ettei hän kestä naisen kosketusta, ja niin asia jäi. Saatiin
-kumminkin taitava mieshoitaja. Mutta nyt tultaisiin toimeen ilmankin,
-ja minä olen pakottanut Garthin suostumaan siihen, että lähetän täältä
-sairaanhoitajattaren, oman valintani mukaisen. Ei siellä tarvitsisi
-niin paljon vaalia häntä eikä tehdä muutenkaan tavallisia hoitotöitä
--- hänen oma palvelijansa pitää kyllä niistä huolen, ja hän tuntuikin
-olevan huolellinen nuorukainen -- mutta hoitajattaren pitäisi olla
-hänen kanssansa, lukea hänelle, hoitaa hänen kirjeenvaihtonsa -- siellä
-on kokonaisia avaamattomia kirjekasoja, joita pitäisi lukea hänelle --
-toisin sanoen auttaa häntä jälleen elämään sokeanakin. Tähän tarvitaan
-sekä taitoa että hienotunteisuutta, ja tänään iltapäivällä minä tein
-sopimuksen erään mielestäni erittäin sopivan henkilön kanssa. Hän on
-syntyään säätyläisnainen, on ennenkin hoitanut minun potilaitani ja on
-hyvin selvillä tällaisten hermosairaitten erikoisista hoitotavoista.
-Hän on sitä paitsi soma, miellyttävä pikku olento, sellainen hieno
-nainen, jommoisen Garth varmasti pitäisi mielellään lähellänsä,
-jos olisi näkevä. Hän oli sitten vasta tarkkasilmäinen ulkonaiseen
-olemukseen nähden ja kauniiden kasvojen oikea asiantuntija. Minä
-kirjoitin tohtori Mackenzielle kuvauksen tästä hoitajattaresta, jotta
-hän tietäisi valmistaa potilastansa tätä vastaanottamaan. Hän lähtee
-sinne ylihuomenna. Saamme olla kiitollisia, että saimme hänet, sillä
-hän on ihan ensiluokkainen ja on aivan vastikään päässyt hoitamasta
-erästä keuhkotautista, joka on paranemaan päin ja määrätty matkustamaan
-ulkomaille. Kuten huomaatte, Jeanette, kaikki on hyvin päin. -- Ja nyt,
-hyvä tyttöseni, teidän on kerrottava itsestänne minulle, kuuntelen
-alttiisti. Mutta ensin minä soitan teetä meille, juomme sitä kahden
-kesken rauhassa täällä. Suottehan anteeksi, että poistun muutamaksi
-hetkeksi yläkertaan vähän asioimaan Flowerille."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Janesta oli ihan luonnollista, että hän kaatoi teetä tohtorille ja
-katseli, kuinka kosolta tämä riputti suolaa ohuelle voileivälle ja
-taittoi sen kaksinkerroin, hyvin säntillisesti, kuten hänellä oli
-tapana tehdä vähäpätöisinkin työnsä. Hän oli ylimalkaan sangen vähän
-muuttunut niistä ajoista, jolloin hän parikymmenvuotiaana nuorukaisena,
-viettäessään loma-aikojaan pappilassa, kävi kartanossa ja usein
-ilahdutti yksinäistä tyttöä tulemalla teelle hänen kouluhuoneeseensa,
-jossa heillä sitten tavallisesti, jos he vain jollakin keinoin saivat
-kotiopettajattaren tiehensä ja voivat jäädä kahden, oli kovin rattoisaa
-istuessaan tulennoksen edessä roihumatolla paistaen kastanjoita ja
-keskustellen kaikenmoisista asioista, jotka kumpaakin huvittivat.
-Jane muisti vielä, miten kirpeätä iloa hän tunsi käännellessään
-sormin kuumia kastanjoita pesän suussa, ja miten hän kuitenkin
-aina kiirehti toimittamaan sen työn itse, jottei hänen vieraansa
-itseään polttaisi. Hän oli aina pitänyt tämän käsistä ja ihaillut
-niitä. Sormet olivat ruskeat ja hoikat, pehmeästi koskettavat, mutta
-sentään herkän voimakkaat. Mielellään hän katseli niitä Deryckin
-teroittaessa hänen kyniään tai piirustellessa merkillisiä kuvioita
-hänen vihkoihinsa, ja ajatteli usein samalla, miten vastedes, kun
-tämä toimittaisi vaarallisia leikkauksia, moni ihmiselämä oli niiden
-taidon ja näppäryyden varassa. Siihen aikaan Deryck oli tuntunut
-niin paljon häntä vanhemmalta. Ja sitten tuli aika, jolloin hän itse
-nopeasti kehittyi nuoreksi naiseksi ja he olivat mieleltään samalla
-tasolla ja tuntuivat samanikäisiltä. Vähitellen, vuosien vieriessä,
-Jane alkoi pitää itseänsä ystäväänsä vanhempana ja rupesi sanomaan tätä
-"pojaksi" ikään kuin asiaa tähdentääksensä. Ja sitten tuli -- Flower;
--- ja sekaannuksia. Ja Janen täytyi nähdä hänen kasvojensa laihtuvan
-ja riutuvan, hänen hiuksiensa ohimoilta harmaantuvan. Ja hän murehti
-hänen kanssansa, mutta ei uskaltanut näyttää osanottoansa. Viimein
-kääntyivät tohtorin asiat parhain päin, ja kaikki hyvä näytti koituvan
-hänen osalleen sekä hänen toimessaan ja suhteissaan ihmisiin että,
-ennen kaikkea, sydämenasioissansa, joiden johtolangat olivat aina
-olleet Flowerin somissa käsissä. Ja Jane iloitsi, mutta tunsi olevansa
-entistä yksinäisempi, kun ei ollut enää toveria yksinäisyydessä. Ja
-heidän ystävyytensä kesti yhä, Flower otettiin siihen kolmanneksi
--- vaiteliaaksi, kiitolliseksi kolmanneksi, joka ponnisti kaikkensa
-oppiakseen siltä naiselta, jonka ystävyys oli hänen miehellensä niin
-kallisarvoinen, miten onnistua siinäkin, missä hän siihen asti oli
-ollut puuttuvainen. Ja Janen jalo sydän oli rehellinen ja uskollinen
-molemmille, vaikka hänen oma yksinäisyytensä vain kasvoi heidän eheän
-onnensa näkemisestä.
-
-Ja nyt hänen tuskanhetkellänsä oli Deryck hänen ainoa turvansa; ja
-tohtori tiesi sen ja järjesti asiat sen mukaan, sillä vihdoinkin
-oli hänen suotu maksaa vastavuoroa elinkautisesta uskollisesta
-ystävyydestä. Tämäniltainen keskustelu oli oleva heidän ystävyytensä
-vaikein tulikoe. Mitä jokapäiväisimpien ulkonaisten pikkuseikkain
-vaikutuksen henkisiin asioihin hän näiden erikoistuntijana hyvin
-oivalsi. Siksi oli hän käskenyt tuomaan lehikäisiä ja panemaan kasarin
-tulelle sekä pyytänyt Janea laittamaan teetä.
-
-Kasarin kiehuessa he muistelivat kastanjoitansa ja nauroivat vanhan
-"Fräuleinin" vastuksia hänen yrittäessään pitää heitä kurissa ja omia
-juoniansa päästäkseen hänen silmälläpidostansa. Ja vuodet vierivät
-taaksepäin, ja Jane oli kuin kotonaan lapsuudentoverinsa luona.
-
-Siitä huolimatta syntyi jännittävä hetki, kun tohtori nosti teepöydän
-syrjään ja he istuivat aivan vastatusten nojatuoleissaan molemmin
-puolin tulennosta. Kumpikin tarkasti toisen luonteenomaista asentoa.
-
-Jane istui etukumarassa, jalat lujasti roihumatolla, kyynärpäät
-polvilla ja kädet ristissä edessä.
-
-Tohtori istui takakenossa, toinen jalka heitettynä toiselle, kyynärpäät
-tuolin käsinojalla, sormenpäät vastatusten, aivan hiiskahtamatta,
-kooten pontevasti ajatuksiansa.
-
-Heidän välisensä vaitiolo muistutti pientä, tyyntä, syvää sisäjärveä.
-
-Jane hyppäsi ensiksi veteen.
-
-"Deryck, minä kerron teille kaikki. Minä puhun teille sydämestäni,
-mielestäni, tunteistani, ihan niinkuin ne olisivat luita, jänteitä tai
-keuhkoja. Toivon, että olette samalla sekä lääkäri että rippi-isä."
-
-Tohtori oli tarkastellut sormenpäitään. Nyt hän vilkaisi Janeen ja
-nyökkäsi päätään; sitten hän kääntyi katsomaan tulennokseen.
-
-"Deryck, minun elämäni on ollut kokolailla yksinäistä. Minä en ole
-milloinkaan ollut kenellekään kaikki kaikessa, eikä kukaan liioin
-ole milloinkaan ylettynyt minun syvimpiin kätköihini. Tiesin, että
-niitä minussa oli, mutta myös, että ne olivat muilta piilossa, vielä
-pohjaamatta."
-
-Tohtori avasi huulensa ikään kuin jotakin sanoakseen, pusersi ne heti
-jälleen yhteen entistä tiukempaan ja nyökkäsi vain äänetönnä.
-
-"Minua ei kukaan ollut milloinkaan rakastanut sillä rakkaudella, joka
-tekee toisen ihmisen toiselle ehdottomasti ylimmäiseksi, enkä minä itse
-ollut milloinkaan niin rakastanut. Minä olen tosin kyllä -- pitänyt
-hyvin monesta, mutta pitäminen ei ole rakastamista. -- Voi, rakas
-poika, nyt minäkin sen tiedän!"
-
-Tohtorin kasvot näyttivät kovin kalpeilta hänen tuolinsa tummanvihreää
-taustaa vasten; mutta hän hymyili vastatessaan: "Ei, hyvä ystävä, se on
-varma. Suuri ero niillä on."
-
-"Minulla oli paljon ystäviä, niiden joukossa monta kelpo nuorta
-miestä, useimmat minua nuorempia, jotka puhuttelivat minua 'neiti
-Championiksi', mutta selkäni takana 'vanhaksi kunnon Janeksi'."
-
-Tohtori hymyili. Hän oli usein kuullut nimityksen, ja hänen korvissaan
-soi vieläkin sanojain sydämellistä ihailua ja kiintymystä ilmaiseva
-äänensävy.
-
-"Miesten kanssa sovin yleensä paremmin kuin naisten", jatkoi Jane.
-"Kun olen näin suuri ja roteva ja kun tavallisesti sanon lapiota
-lapioksi enkä 'työkaluksi, jota puutarhassa tarvitaan', niin naiset
-pitävät minua kovin järkevänä ja vähin arastelevat minua. Nuoret
-miehet tietävät, että he voivat luottaa minuun. Minä olen heidän
-uskottunsa, ja he pitävät minua jonkunlaisena hauskana vanhempana
-siskona, joka tietää heistä enemmän yhtä ja toista kuin oikea sisar
-ja joka luultavasti myöskin alttiimmin kuuntelee, mitä he kulloinkin
-suvaitsevat kertoa. Mies-ystäviäni oli myös Garth Dalmain, Deryck."
-
-Jane vaikeni, mutta sanaa virkkamatta tohtori odotti, että hän jatkaisi.
-
-"Olin aina pitänyt hänestä, osittain sen tähden, että hän oli niin
-itsenäinen ja eloisa puheissaan, osittain sen tähden, että" -- heleä
-puna nousi hänen ruskettuneille poskilleen -- "no niin, sen tähden,
-että hänen tavaton kauneutensa viehätti minua, luullakseni, vaikken
-minä sitä silloin älynnyt. Sitä paitsi meidän olosuhteemme olivat
-muutenkin monissa kohdin niin samanlaiset -- molemmat olimme orpoja ja
-varakkaita; emme kumpikaan kenellekään vastuussa teoistamme; meillä oli
-paljon yhteisiä ystäviä ja vierailimme alituisesti samoissa perheissä.
-Näin kehittyi välillemme läheinen ystävyys. Ja miehenä ja veljenä,
-niin sanoakseni, oli hän yläpuolella muiden ystävieni. Me puhelimme
-monen monista naisista, kaikista hänen ihastuksistaan vuoron perään,
-ja mitenkä kunkin kauneus tehosi häneen, ja minä olin kovin utelias
-näkemään, mistä hänen harhaileva mielikuvituksensa lopultakin löytäisi
-tyyssijansa. Mutta eräänä kohtalokkaana iltana kaikki muuttui puolessa
-tunnissa. Olimme silloin molemmat Overdenessa. Siellä oli paljon
-vieraita, ja Georgina-täti oli järjestänyt konsertin, mihin puolen
-lähiseutua piti tulla. Rouva Velma peruutti tulonsa viime tingassa.
-Gina-täti joutui suunniltaan ja lainasi sanoja papukaijalta. Kyllähän
-te ne tunnette. Hän sanoo aina vain matkivansa 'lintu kultaa'. Jotakin
-oli tehtävä. Minä tarjouduin laulamaan Velman sijasta; ja minä lauloin."
-
-"Ah", sanoi tohtori.
-
-"Minä lauloin 'Rukousnauhan' -- sen, jota Flower pyysi minua viimeksi
-täällä ollessani laulamaan. Muistatteko?"
-
-Tohtori nyökkäsi. "Kyllä."
-
-"Sen jälkeen oli kaikki muuttunut Garthin ja minun välillä. En sitä
-ensin oikein ymmärtänyt. Huomasin kyllä, että laulu oli syvästi
-liikuttanut häntä, sävelten kauneus kun vaikuttaa häneen jokseenkin
-yhtä paljon kuin värienkin. Mutta minä otaksuin laulun vaikutuksen
-yön mittaan haihtuvan. Mutta päivät kuluivat ja yhä minä tunsin
-saman suloisen eron entisestä. Muut eivät sitä huomanneet, mutta
-yhtäkkiä minä tunsin, ensi kerran elämässäni, toisen ihmisen todella
-välittävän minusta. Astuessani huoneeseen tunsin, että hän heti
-huomasi läsnäoloni, lähtiessäni sieltä tunsin, että hän heti huomasi
-poistumiseni ja kaipasi minua. Tulollani ja läsnäolollani ikään
-kuin täydensin kaikkea, poistuessani jätin jälkeeni tyhjyyden,
-jota ei voinut täyttää. Tiesin tämän, enkä sentään ymmärtänyt --
-niin uskomattomalta kuin saattaa tuntuakin -- että tämä kaikki oli
-_rakkautta_. Minä pidin sitä harvinaisen herkkänä ystävyyssuhteena,
-harvinaisena toinen toisensa ymmärtämisenä, mikä johtui etupäässä
-siitä, että nautimme toistemme soitannollisista lahjoista. Me vietimme
-tuntikausia musiikkisalissa. Ja niin minä todellakin uskoin, mitä
-kerroin, vaikka hän ei silmillänsä ainoastaan katsellut minua, vaan
-kosketti minuun, ja se kosketus oli ylen hellää ja ihmeellistä.
-Enkä minä koko aikana sentään ajatellutkaan rakkautta. Minähän
-en ollut minkään näköinen ja olin jo melkein keski-ikäinen; hän
-sitä vastoin niin säteilevän kaunis nuori mies. Hän oli kuin nuori
-auringonjumala, jonka läheisyys lämmitti ja elähdytti minua. Melkein
-aina hän olikin lähelläni. Näin, totta puhuen, _minä_ katselin asioita
-konsertin jälkeisinä päivinä. Mutta _hän!_ Deryck, hän kertoi minulle
-jälkeenpäin, että kuullessaan minun laulavan 'Rukousnauhaa' hänelle
-yhtäkkiä valkeni jotakin, sekä lauluun että myös _minuun_ nähden.
-Hän sanoi aina pitäneensä minua hyvänä toverina, mutta silloin
-kohotettiin jotakin verhoa, siltä tuntui, ja hän näki, älysi ja tunsi
-minut naiseksi. Ja hän sanoi -- tämä tuntuu teistä epäilemättä vallan
-mahdottomalta, ja niin se minustakin tuntui -- mutta hän sanoi, että
-tämä hänen löytämänsä nainen oli hänen naisihanteensa ja ettei hän
-ikinä ollut mitään niin halunnut kuin nyt siitä pitäen minua omaksensa."
-
-Jane vaikeni ja katsoi hehkuvaan tulennokseen. Tohtori kääntyi hitaasti
-ja katseli Janeen. Hän oli itse kokenut, mikä valtava tenho hänen
-naisellisuudessaan piili -- ja miten vastustamattomaksi se kävi, jos
-kerran sen perille pääsi, se kun ei ollut pinnalla. Hän oli itse
-tuntenut, mikä äidillinen hellyys hänessä uinui. Hän oli tajunnut,
-millainen turvapaikka oli hänen sylinsä, miten virkistävää lepo hänen
-povellansa ja mikä selittämätön lohtu hänen rakkaudessansa. Ennen,
-yksinäisyyden ja vastoinkäymisten päivinä, oli tohtorin täytynyt
-paeta tätä Janen kätkettyä olemusta - tätä kallista aarretta, joka
-olisi ollut niin helposti otettavissa, sillä hän itse ei tiennyt sen
-arvoa. Mutta se oli aarre, josta hänellä ei ollut oikeutta ammentaa.
-Sen vuoksi hän täysin ymmärsi, kuinka suuri valta tällä kaikella oli
-mieheen, joka sen oli oppinut tuntemaan ja jota ei mikään estänyt
-voittamasta sitä omakseen.
-
-Mutta ääneensä hän sanoi vain: "En minä sitä ensinkään mahdottomana
-pidä."
-
-Jane oli tykkänään unohtanut tohtorin. Hän siirsi äkkiä katseensa pois
-tulennoksesta.
-
-"Tuntuu hyvältä, ettette pidä", sanoi hän, "mutta kyllä minä pidin.
-No niin, me lähdimme molemmat Overdenesta samana päivänä. Minä tulin
-teille, hän meni Shenstoneen. Silloin oli tiistai. Perjantaina minä
-saavuin Shenstoneen, ja me tapasimme taas toisemme. Tällaisesta
-lyhytaikaisesta erosta meidän 'yhteistunteemme' oli käynyt entistä
-syvemmäksi ja vienommaksi. Eräs kaunis amerikatar, Pauline Lister,
-oli Shenstonen vieraiden joukossa. Garth oli aivan haltioissaan
-hänen kauneudestaan ja kovin innostunut häntä maalaamaan. Kaikki
-olivat vallan varmoja, että Garth kosisi häntä. Niin minäkin luulin,
-ja vielä päälle päätteeksi kehoitin häntä siihen. Minä olin siitä
-niin mielissäni ja seurasin sydämestäni iloiten asiain kehitystä,
-vaikka hänen katseensa kyllä yhä viipyi minussa ja minä tiesin, että
-hänen päivänsä alkoi vasta meidän tavattuamme ja päättyi, kun olimme
-toisillemme toivottaneet hyvää yötä. Tunsin, että hän ensimmäiseksi ja
-viimeiseksi muisti minua, ja tämä tunne kultasi kaiken, teki elämän
-niin rikkaaksi, ja sittenkin minä pidin sitä vain harvinaisen kauniina
-ystävyytenä. Mutta samana iltana, jolloin saavuin Shenstoneen, pyysi
-hän minua päivällisen jälkeen kanssansa pengermälle, hänellä oli
-jotakin tähdellistä puhuttavaa minulle. Minä luulin hänen vanhaan
-tapaan uskovan minulle jonkin salaisuuden, ja varsinkin luulin saavani
-kuulla lähempiä tietoja hänen aikeistansa neiti Listeriin nähden.
-Siinä uskossa minä aivan levollisena lähdin hänen kanssaan. Oli kirkas
-kuutamo, minä istuin kaidepuulle odottamaan, että hän alkaisi puhua.
-Silloin -- voi, Deryck! Silloin se tapahtui!"
-
-Jane nojasi kyynärpäänsä polviinsa ja kätki kasvonsa ristiin pantuihin
-käsiinsä.
-
-"Minä en voi kertoa -- yksityiskohtia. Hänen rakkautensa vuoti
-ylitseni kuin juokseva kulta. Se kirvoitti minun sulkeutuneisuuteni,
-se mursi minun vakaumusteni jääkuoren, se tempasi minut myötänsä kuin
-ihmeellinen tulivirta. En tiennyt maasta enkä maailmasta, tiesin vain,
-että tämä rakkaus oli minun, minua varten. Ja sitten -- voi, Deryck!
-minä en voi sitä selittää -- en tiedä itsekään, miten kaikki tapahtui
--- mutta tämä kuohuva tunnevirta tyyntyi minun povellani. Hän polvistui
-eteeni, kiersi kätensä ympärilleni, ja niin olimme ääneti sylityksin.
-Sillä hetkellä olin kokonaan hänen, ja hän tunsi sen. Siinä hän olisi
-saanut levätä vaikka tuntikausia, ellei olisi liikahtanut ja puhunut,
-mutta hän nosti päätään ja tarkasti minua. Sitten hän sanoi pari sanaa.
-En saata kerrata niitä, mutta ne saivat minut jälleen älyihini ja
-minulle valkeni, mitä kaikki tämä tarkoitti. Garth Dalmain pyysi minua
-vaimoksensa."
-
-Jane vaikeni odottaen, että tohtori jotenkin ilmaisisi hämmästystään.
-
-"Mitä muuta hän olisi voinut tarkoittaa?" sanoi Deryck Brand aivan
-tyynesti. Hän nosti kätensä huuliensa varjoksi tuntien niiden hieman
-värähtelevän. Janen tunnustus kävi häneen kovemmin kuin hän oli
-luullutkaan. "No, hyvä ystävä, mitä te sitten --?"
-
-"Minä nousin", sanoi Jane, "sillä niin kauan kuin hän oli siinä
-edessäni polvillaan, oli hän minun herrani, niin sieluni kuin
-ruumiinikin. Vaistoni sanoi, että jos hän suostuttaisi minut
-puolisoksensa, niin järkeni oli siihen myöntyvä ennen kuin koko muu
-olemukseni. Sanassa sanotaan 'henki, sielu ja ruumis', eikä 'ruumis,
-sielu ja henki', kuten ne usein käännetään, ja minä uskon, että tuo
-innoituksen sanelema järjestys on oikea."
-
-Tohtori teki nopean ymmärtämystä osoittavan liikkeen, "Hyvä Jumala,
-Jane!" sanoi hän. "Teille on valjennut totuus ja te ilmaisitte sen
-juuri niinkuin minä olisin tahtonut monesti ilmaista, mutta en ole
-kyennyt löytämään oikeita sanoja. Te löysitte ne, Jeanette."
-
-Jane katsoi häntä silmiin ja hymyili surullisesti. "Niinkö, poika?"
-sanoi hän. "Minä olen saanut niistä kalliisti maksaa. -- Minä työnsin
-luotani hänet, joka minua rakasti, ja sanoin tarvitsevani kaksitoista
-tuntia asiaa tyynesti harkitakseni. Hän oli niin varma kaikesta --
-varma minusta ja varma itsestään -- että hän ilman muuta suostui
-siihen. Pyynnöstäni hän jätti minut heti yksin. En voi kuvata, miten
-hän meni, en edes teille, Dicky. Lupasin seuraavana aamuna tulla
-häntä tapaamaan kirkkoon ja antaa vastaukseni. Hänen piti siellä
-kello yhdeltätoista koetella uusia urkuja. Tiesimme siellä saavamme
-olla kenenkään häiritsemättä. Minä menin. Hän lähetti pois polkijan.
-Sitten hän viittasi minua luoksensa kuoriin. Ympäristö oli niin
-tunnelmallinen. Hänen taiteilijasielunsa oli riemukasta odotusta
-tulvillaan. Hänen loistavista silmistään kuvastui täydellinen varmuus,
-mutta muuten hän oli kovin hillitty. Hän ei edes koskettanut minuun
-pyytäessään vastaustani. Sitten -- minä aivan ilman muuta hylkäsin
-hänet, syyn sanoin semmoisen, ettei hän voinut sitä kumota. Hän kääntyi
-ja lähti pois kirkosta. Emmekä me siitä päivästä tähän hetkeen ole
-sanaakaan vaihtaneet."
-
-Pitkä vaitiolo tohtorin vastaanottohuoneessa. Miehen sydän tunnestautui
-toisen sydämen tuskaan ja koetti hillitä suuttumustaan, kun ei vielä
-ollut kuullut asiaa loppuun saakka.
-
-Jane oli taas samassa mielentilassa kuin tuona kohtalokkaana
-hetkenäkin, ja taaskin hän uskoi sittenkin tehneensä oikein.
-
-Viimein tohtori keskeytti vaitiolon. Hän tarkasti Janea eikä
-irroittanut katsettaan hänen silmistänsä.
-
-"Ja miksi te hylkäsitte hänet, Jane?" Tavallisesti niin ystävällinen
-ääni oli nyt melkein tyly.
-
-Jane ojensi ymmärtämystä anoen käsiään. "Voi, hyvä ystävä, minun täytyy
-saada teidät ymmärtämään! Mitenkä olisin toisinkaan voinut tehdä,
-vaikka kyllä tiesin, että siten luovuin elämäni suurimmasta onnesta?
-Deryck, itsehän tunnette Garthin kyllin hyvin tietääksenne, kuinka hän
-on kauneudesta riippuvainen; aina pitää kaiken olla kaunista hänen
-ympärillänsä. Ennen kun meissä ilmeni tuo selittämätön toistemme
-kaipuu, hän puhui minulle tästä aivan avoimesti, sanoen muun muassa
-eräästä rumanpuoleisesta henkilöstä, jonka luonnetta ja lahjoja hän
-suuresti ihaili, mutta jonka kasvoista hän vasta samassa suhteessa oppi
-pitämään: 'Mutta eivät ne kasvot olleet sellaiset, joiden olisi aina
-suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä pöydässä. Mutta
-ei ihmiselle ollut toki pantu moista koetusta. Minulle se olisikin
-ollut sulaa kärsimystä.' Voi, Deryck! Kuinka minä olisin saattanut
-kahlita Garthia rumiin kasvoihini? Olisinko minä voinut ruveta
-jokapäiväiseksi, jokahetkiseksi koetukseksi tuolle päivänpaisteiselle,
-kauneutta rakastavalle sielulle? Tiedän kyllä sanottavan: 'Rakkaus
-on sokea!' Mutta se pitää paikkansa vain niin kauan kuin rakkaus ei
-vielä ole astunut hallitsijana valtakuntaansa. Kaihoava rakkaus näkee
-rakastetusta vain sen, mikä herätti kaihoamisen. Mutta kun rakkaus on
-päässyt toiveittensa perille, saa se näkönsä jälleen, ja jokapäiväisen,
-jokahetkisen harjoituksen kautta se tarkentuu ja käy ajan kuluessa --
-suurennuslasia ja kaukoputkea tarkemmaksi. Naimisissa oleva rakkaus
-ei ole sokea. Pyh! Kun näin ulkopuolinen oleilee pariskuntien luona,
-saa hän kyllä kuulla, mitä rakkaus näkee, molemmin puolin, ja varmasti
-karisevat uskottelut sen sokeudesta. Garth oli sokea noina ihanina
-päivinä, sen minä kyllä tiedän, eikä nähnyt, että minulta puuttui
-kaikki ulkonainen viehätys, sillä hän tahtoi yleensä vain minut. Mutta
-kun minä olisin ollut hänen omansa ja hän olisi mielin määrin saanut
-ammentaa sitä kauneutta, jota minun henkeni ja sieluni saattoi hänelle
-tarjota, kun olisi alkanut elämän yksitoikkoinen arki, joka sekin
-kaikkineen päivineen on elettävä, kun olisimme istuneet aamiaispöydässä
-ja minä olisin nähnyt hänen vilkaisevan minuun ja sitten kääntävän
-kasvonsa poispäin minusta, kun minä olisin siinä kahvikannun takana
-istuessani tuntenut olevani jotakuinkin ruma ja siis myös tiennyt että
-oman ystäväni kärsimys oli alkanut -- olisinko minä voinut kestää sitä?
-Eikö tuo onneton tunne, että ihan syyttäni alituisesti kiusasin häntä,
-olisi vähitellen tehnyt minua rumaa rumemmaksi, kunnes katkeruus ja
-pettymys ja, kukaties, mustasukkaisuus, kaikki yhdessä olisivat tehneet
-minut vallan jolsaksi? Sanokaa, Deryck, olisinko minä voinut kestää
-sitä?"
-
-Tohtori tarkasteli Janea kuin potilasta.
-
-"Mutta osuinpa minä diagnoosissani oikeaan, kun määräsin teidät
-lähtemään ulkomaille", virkkoi hän miettiväisenä. "Tosiaan, vaikka
-minulla oli niin vähän tietoja taudin oikeasta laadusta ja --"
-
-"Oih, poika", huudahti Jane tehden kärsimättömän kädenliikkeen, "älkää
-puhuko minulle kuin millekin potilaalle. Pitäkää toki minua ihmisenä
-ja sanokaa minulle suoraan -- niinkuin mies miehelle -- olisinko minä
-voinut kiinnittää Garth Dalmainia rumiin kasvoihini? Tiedättehän,
-etteivät ne ole minkään näköiset."
-
-Tohtori nauroi. Häntä huvitti se, että sai Janen suutahtamaan.
-"Mutta, hyvä tyttöni", sanoi hän, "jos puhuisin kuin mies miehelle,
-käyttäisin yhdestä ja toisesta koko ankaria sanoja. Mutta nyt puhuu
-mies naiselle -- ja vielä mies, joka kauan on kunnioittanut ja ihaillut
-todella ihailtavaa ja jaloa naista -- ja hän vastaa suoraan teidän
-kysymykseenne. Sanan tavallisessa merkityksessä te ette ole kaunis,
-eikä kukaan, joka teistä todella pitää, teille toisin sanoisi, sillä
-ei kenenkään, joka teidät tuntee ja teistä pitää, juolahda mieleenkään
-puhua kierosti teille. Me voimme myöntää, jos niin tahdotte, että
-te olette rumakin, vaikka minä tunnen puolen tusinaa nuoria miehiä,
-jotka heittäisivät minut ulos niistä sanoista, ja minun täytyisi
-puolustuksekseni selittää, että he kuulivat väärin ja että minä sanoin
-vain: 'Te olette _Jane_', ja siihen he olisivat täysin tyytyväisiä.
-Niin kauan kuin te olette oma itsenne, ovat ystävänne tyytyväisiä. Ja
-koska nyt kerran on puhe näistä rakkaista kasvoista, voin minä lisätä,
-että muistan aikoja, jolloin olisin voinut taivaltaa monia penikulmia
-saadakseni nähdä ne; kun ne olivat kaukana, kaipasin niitä lähelleni,
-kun ne olivat lähelläni, en koskaan toivonut niitä loitommalle."
-
-"Niin, mutta, Deryck, teidän ei tarvinnut niitä aina nähdä
-vastapäätänne pöydässä", intti Jane vakavana vastaan.
-
-"Valitettavasti ei. Mutta sitä enemmän nautin ateriasta, kun onnellinen
-sattuma toisinaan johti ne minua vastapäätä."
-
-"Mutta, Deryck -- _teidän ei tarvinnut suudella niitä_."
-
-Tohtori heitti päänsä taaksepäin ja purskahti nauramaan, niin että
-Flower portaita noustessaan ihmetteli, mihin heidän puheensa oli
-mahtanutkaan kääntyä.
-
-Mutta Jane oli aivan totinen eikä nähnyt asiassa mitään nauramista.
-
-"Ei, rakas ystävä", sanoi tohtori vähän tyynnyttyänsä, "minun
-ansioluettelooni kannattaa todella merkitä, etten kertaakaan näin
-moneen vuoteen ole suudellut niitä."
-
-"Dicky, älkää ärsyttäkö! Tämä on minulle elinkysymys, ja ellette nyt
-anna minulle viisaita ja harkituita neuvoja, meni koko minun vaikea
-tunnustukseni hukkaan."
-
-Tohtori muuttui heti vakavaksi. Hän kumartui eteenpäin ja tarttui Janen
-ristissä oleviin käsiin.
-
-"Rakas ystävä", sanoi hän, "antakaa anteeksi, jos tunnuin kovin
-välinpitämättömältä. Ajattelen vakavasti asiaanne ja olen altis
-kaikin tavoin teitä palvelemaan. Sallikaa minun tehdä muutamia
-kysymyksiä. Mitenkä te saitte Dalmainin uskomaan, että tämmöinen seikka
-voittamattomasti esti teitä menemästä naimisiin?"
-
-"En minä sitä syyksi sanonutkaan."
-
-"Millä perusteella te sitten hylkäsitte hänet?"
-
-"Minä kysyin, kuinka vanha hän oli?"
-
-"Jane! seisoessanne siinä hänen vieressään kuorissa, jonne hän oli
-tullut saamaan teidän vastaustanne?"
-
-"Niin. Se tuntui kauhealta, kun sitä perästäpäin ajattelin. Mutta se
-vaikutti."
-
-"Sitä minä en epäile. Entä sitten?"
-
-"Hän sanoi olevansa kahdenkymmenenseitsemän. Minä sanoin olevani
-kolmenkymmenen, näyttäväni kolmenkymmenenviidenvuotiaalta ja tuntevani
-olevani neljänkymmenen. Sanoin vielä lisäksi, että vaikka hän oli
-kahdenkymmenenseitsemän, hän näytti yhdeksäntoistavuotiaalta ja tunsi
-ihan varmasti usein olevansa vain yhdeksänvuotias."
-
-"No, ja --?"
-
-"Sitten minä sanoin, etten voi mennä naimisiin nuoren pojan kanssa."
-
-"Ja hän tyytyi siihen?"
-
-"Ensin hän näytti aivan tyrmistyneeltä. Sitten hän sanoi olevan
-vallan luonnollista, etten voinut mennä naimisiin hänen kanssaan, kun
-kerran hänestä niin ajattelin. Hän sanoi nyt ensi kerran tulleensa
-ajatelleeksi itseään tässä asiassa. Hän sanoi myös alistuvansa minun
-päätökseeni, ja niin hän lähti kirkosta emmekä me ole sen jälkeen
-tavanneet."
-
-"Jane", sanoi tohtori, "minä ihmettelen, ettei hän ollut
-tarkkasilmäisempi sillä kertaa. Te olette niin tottumaton käyttämään
-valhetta, että minä en usko teidän aivan alttarin juurella kyenneen
-kovinkaan vakuuttavasti valehtelemaan miehelle, jota rakastitte."
-
-Hieno puna kohosi Janen kasvoille.
-
-"Voi, Deryck, ei se ollut pelkkää valhetta. Se oli noita kauheita
-valheita, joissa on 'siteeksi totta' --."
-
-"'Ja täysivalhetta vastaan voi aina voittoisasti taistella, mutta
-vaikeaksi käy voittaa valhetta, joka osaksi on totta', sanoo Tennyson
-jossakin", lausui tohtori väliin.
-
-"Niin", vastasi Jane. "Hän ei voinut kumota sitä, sillä se oli
-osaksi totta. Hän _on_ iältään minua kolmea vuotta nuorempi ja
-mieleltään vielä sitäkin nuorempi. Ja osaksi minä juuri hänen
-miellyttävän nuorekkuutensa vuoksi pelkäsin omaa kypsyneisyyttäni
-ja vakaantuneisuuttani. Voi, Deryck, se oli kyllä osaksi totta,
-mutta suurimmaksi osaksi petosta. Ja peräti valheellista oli minun
-sanoa häntä 'nuoreksi pojaksi' -- miestä, jonka herruutta olin niin
-perin pohjin saanut tuntea edellisenä iltana. Siksi hän ei kyennyt
-panemaan vastaankaan, kun oli niin lopen hämmästynyt. Hän ei ollut
-koko aikana ensinkään ajatellut itseään, jota vastoin minä taas aivan
-sairaalloisesti tarkkasin omaa itseäni. Hän ajatteli vain minua. Minä
-ajattelin häntä ja -- itseäni."
-
-"Jane", virkkoi tohtori, "kaiken, mitä olette siitä asti kärsinyt,
-olette tinkimättä ansainnut."
-
-Jane painoi päänsä alas. "Minä tiedän sen."
-
-"Te petitte itseänne ettekä ollut suora hänellekään, joka rakasti
-teitä. Te riistitte jotakin kummaltakin, olitte vilpillinen
-kummallekin. Ettekö huomaa erehdystänne? Asia on hyvin yksinkertainen.
-Dalmain, kauneudenpalvoja, oli saanut tarpeekseen kauniista kasvoista.
-Hän oli leipurinpojan kaltainen, jolle ensin palvelukseen tullessa
-luvattiin torttuja ja muita leivoksia niin paljon kuin häntä vain
-halutti ja joka söikin niitä ensi viikolla niin paljon, että hänestä
-sittemmin aina tavallinen voileipä maistui paljon paremmalta: Te olitte
-Dalin voileipä. Olen pahoillani, jos vertaus ei miellytä teitä."
-
-Jane hymähti. "Päinvastoin vertaus miellyttää minua", sanoi hän.
-
-"Mutta te olitte paljon muutakin hänelle. Te olitte hänen
-naisihanteensa. Hän luotti teidän voimaanne ja hellyyteenne, teidän
-armauteenne ja vilpittömyyteenne. Särjitte hänen ihanteensa, petitte
-hänen luottamuksensa. Tämä haaveellinen ja valikoiva taiteilijaluonne,
-joka kuluttamattomin voimin kykeni uskollisesti ja hellästi
-rakastamaan, oli löytänyt sataman teidän rakkaudestanne, mutta
-kahdentoista tunnin kuluttua te ajoitte hänet jälleen tuuliajolle. Jane
--- te teitte rikoksen. Sen miehen suurenmoinen henkinen tarmo näkyy
-siitä, millä tavoin hän sen kesti. Hänen taiteellinen kehityksensä
-ei pysähtynyt. Hänen parhaat teoksensa valmistuivat sen jälkeen.
-Ei hän kiihdyksissään, omaa tuskaansa ilkkuaksensa, tehnyt mitään
-kevytmielistä liittoa, eikä myös, vain teitä uhmataksensa, nainut
-rikkautta ja etuja, rakkautta kun puuttui. Hän olisi voinut tehdä
-kummatkin -- toisen tai toisen, tarkoitan. Ja kun minulle nyt selviää,
-mitä kaikkea tuo eilen näkemäni mies parka on jo saanut kestää teidän
-tähtenne! Hän taistelee niin uljaasti pimeydessänsä ja, päätänsä
-tyynyllä käännellen, riutuneilla kasvoilla heikko toivon kajastus,
-itseänsä lohduttelee: 'Sun ohjaukses' turvan tuo'. -- Jane, jos
-olisitte mies, niin totisesti minä teitä suomisin."
-
-Jane nytkähdytti olkapäitään ja kohotti päätään, hän sai hiukkasen
-takaisin entistä mielenlujuuttaan.
-
-"Hyvä ystävä, olette jo pehmittänyt minua kelpo lailla. Niin
-pehmittävät vain rehellisen suuttumuksen sanat. Ja nyt tuntuu
-helpommalta: -- Minun on kai vielä kerrottava, että yhtäkkiä,
-seisoessani suuren pyramidin huipulla, näin asiat toisessa valossa.
-Muistatteko sitä näköalaa selvine rajaviivoineen? Toisella puolella
-virta ja vihannuus, kasvillisuus ja hedelmällisyys, todellinen
-'yrttitarha'; toisella puolella laajaa tasamaata silmän kantamattomiin,
-kultainen, taivaanrannalle ulottuva vapaus, mutta ei kasvillisuuden
-merkkiäkään, ei viljelyksen toivoa, ainoastaan karu, hedelmätön erämaa.
-Se oli mielestäni oiva kuva omasta nykyisestä elämästäni. Garthin
-rakkaus kun olisi virran tavoin sitä kostuttanut, olisi se muuttanut
-sen oikeaksi 'Herran yrttitarhaksi'. Vähemmän olisi ollut vapautta,
-mutta poissa myös yksinäisyys. Ja lopultakin, vapaus, joka merkitsee
-yksinomaan itseänsä varten elämistä, käy ajan mittaan taakaksi. Sitten
-selvisi minulle myös, että olin tuominnut hänetkin samanlaiseen
-erämaanelämään. Menin vanhan sfinksin luo ja kysyin neuvoa. Sen
-rauhalliset, viisaat silmät, jotka näkevät tulevaisuuteen, olivat
-sanovinaan, 'Se vain elää, joka rakastaa.' Samana iltana päätin jättää
-sikseen koko Niilin matkani, palata kotiin, lähettää sanan Garthille,
-tunnustaa kaiken hänelle ja pyytää, että aloittaisimme elämän uudelleen
-juuri siitä, mihin kolme vuotta sitten kuutamoiltana sen Shenstonen
-pengermällä keskeytimme. Kymmenen minuuttia siitä, kun olin tehnyt
-päätökseni, kuulin hänen onnettomuudestansa."
-
-Tohtori varjosti kädellään kasvojansa. "Ajan pyörä", virkkoi hän
-hiljaa, "pyörii aina eteenpäin, taaksepäin ei milloinkaan."
-
-"Kyllä, Deryck, kyllä joskus", huudahti Jane. "Te ja Flower tiedätte,
-että se joskus pyörii niinkinpäin."
-
-Tohtori hymyili surumielisesti, mutta hellästi. "Tiedän kyllä", vastasi
-hän, "mutta poikkeus vain vahvistaa säännön." Sitten hän äkkiä jatkoi:
-"Mutta teihin nähden parantaa asiaa epäilemättä paljon se, että te
-jo ennen kuin kuulitte Dalmainin sokeudesta itsellenne tunnustitte
-olleenne väärässä ja myös päätitte luottaa häneen."
-
-"En tiedä, oliko minulle niinkään selvänä, että olin tehnyt väärin,
-mutta varmasti tiesin, etten voinut kauemmin elää ilman häntä ja siksi
-olin valmis uskaltamaan mitä tahansa. Ja nyt tietysti, kun poika
-raukkaani on kohdannut tällainen onnettomuus, on kaikki epäileminen ja
-empiminen mennyttä, asia on siltä kohdalta nyt aivan yksinkertainen."
-
-Tohtori katsoi Janeen kohottaen äkkiä tasaisia kulmakarvojaan. "Aivan
-yksinkertainen?" sanoi hän.
-
-Kun Jane näytti olevan tyytyväinen sanoihinsa eikä edes yrittänyt sen
-paremmin selittää niitä, nousi tohtori ja kohensi valkeata, jääden
-mietteisiinsä seisomaan sen eteen. Kun hän jälleen istuutui, oli hänen
-äänensä hyvin rauhallinen, mutta hänen sanontansa niin eloisaa, että
-Jane sen erikoisesti huomasi. Hän tunsi, että heidän keskustelunsa nyt
-oli tullut taitteeseen.
-
-"Sanokaahan minulle, rakas Jeanette", lausui tohtori, "mitä nyt aiotte
-tehdä."
-
-"Tehdäkö?" vastasi Jane. "Lähden tietysti suoraapäätä Garthin
-luo. Pyydän ainoastaan, että te neuvoisitte minulle, kuinka olisi
-parasta ilmoittaa hänelle minun tulostani, ja sanoisitte, voiko
-sen aiheuttamasta mielenliikutuksesta olla vaaraa hänelle. En
-sitä paitsi halua, että lääkäri tai sairaanhoitajatar kukaties
-estää minut pääsemästä hänen luoksensa. Minun paikkani on hänen
-luonansa. En pyydä elämältä muuta kuin saada olla hänen luonansa.
-Mutta sairaanhoitajattaret saattavat olla itsepintaisia, ja kiista
-sellaisissa olosuhteissa olisi sietämätöntä. Teidän sähkösanomanne
-päästäisi kaikesta."
-
-"Niin kyllä", sanoi tohtori hitaasti. "Minun sähkösanomani avaisi
-epäilemättä teille Garth Dalmainin sairashuoneen oven. Ja kun olisitte
-siellä, mitä sitten?"
-
-Kuvaamattoman hellä hymy ilmestyi Janen huulille. Tohtori näki sen,
-mutta käänsi pois katseensa. Ei hän eikä kukaan muukaan mies saanut
-nähdä sitä. Silmät, joiden olisi pitänyt se nähdä, olivat ainiaaksi
-sokeat.
-
-"Mitä sitten, Deryck? Sen sanoo rakkaus sitten. Kaikki esteet häviävät,
-ja Garth ja minä saamme olla yhdessä."
-
-Tohtori järjesti sormenpäänsä vastatusten perin täsmällisesti, ennen
-kuin hän mitään virkkoi. Kun hän sitten puhui, oli hänen äänensä hyvin
-tyyni ja ystävällinen.
-
-"Voi, Jane", sanoi hän, "sellainen on naisen näkökanta. Se on varmasti
-yksinkertaisin ja kukaties oikeinkin. Mutta Garthin sairasvuoteen
-ääressä joudutte miehen näkökannan kanssa vastakkain, ja minä pettäisin
-luottamuksenne, ellen sitä nyt jo selvittäisi. Miehen kannalta teidän
-oma järjetön menettelynne kolme vuotta sitten on saattanut teidät
-melkein mahdottomaan asemaan. Jos te nyt menette Garthin luo ja
-ilman muuta tarjoatte rakkautenne hänelle -- saman aarteen, mitä hän
-turhaan pyysi kolme vuotta sitten -- otaksuu hän tietenkin, että nyt
-tarjoamanne rakkaus on pääasiallisesti sääliä, ja Garth Dalmain ei ole
-mies, joka tyytyy sääliin toivomansa rakkauden sijaan. Eikä hän liioin
-sallisi kenenkään naisen -- kaikkein vähimmän juuri naisihanteensa
--- liittyvän häneen, nyt sokeana, ellei hän olisi varma, että tämä
-liittyminen on naisen suurin ilo. Kuinka saattaisitte otaksua, että
-hän voisi uskoa näin olevan, kun hylkäsitte hänet, lähetitte luotanne
-silloin, kun hän täytti kaiken, mitä naissydän saattoi toivoa. Jos te
-taas selitätte hänelle, kuten epäilemättä aiotte tehdä, hylkäämisenne
-syyn, on hänen vastauksensa oleva: 'Ette voinut luottaa rakkauteeni,
-kun olin näkevä. Nyt, kun olen sokea enkä enää kykene todistamaan
-uskollisuuttani, nyt te tulette luokseni. Ei pakko ole hyveen todiste.
-En voi milloinkaan tuntea omistavani teidän täyttä luottamustanne,
-sillä tehän tulitte luokseni vasta sitten, kun onnettomuuteni vuoksi
-ei enää ollut omassa vallassani joko tehdä kuten pelkäsitte tai sitten
-todistaa olevani parempi kuin luulitte.' Rakas tyttö, sellaisilta
-näyttävät asiat miehestä, omani mukaan päätän Garthin kannan, enkä
-erehtyne, sillä, minun täytyy se tunnustaa, hän on voimakkaampi mies
-kuin minä. Jos minä olisin ollut hänen sijassansa kirkossa silloin,
-olisin heittäytynyt jalkoihinne ja koettanut hellyttää teitä. Garth
-Dalmainin mielenlujuus oli vallan yletön, kun hän noin sanallakaan
-vastustamatta kääntyi ja meni sen tähden, että nainen, joka edellisenä
-iltana oli tavallaan jo tunnustanut hänet omaksensa, seuraavana aamuna
-hylkäsi hänet vähäpätöisen ikäeron vuoksi. Pelkään, ettei voi otaksua
-hänen ajattelevan toisin nykyisestä tilanteesta."
-
-Janen kalpeiden kasvojen säikähtynyt ilme koski Deryckin sydämeen.
-
-"Mutta, Deryck -- hän rakastaa --"
-
-"Juuri _siksi_, että hän rakastaa, rakas tyttö, vaatii hän teiltä
-kaikkein parasta, eikä hän vähempään voi tyytyä."
-
-"Voi, rakas ystävä, auttakaa minua! Keksikää jokin neuvo! Sanokaa, mitä
-minun pitää tehdä!" Epätoivo kuvasti hänen silmistään.
-
-Tohtori istui pitkän aikaa ääneti mietteissään. Vihdoin hän puhui:
-"Näen yhden ainoan mahdollisuuden. Jos saataisiin Dal jollakin keinoin
-ymmärtämään teidän silloinen näkökantanne edes mahdolliseksi ja myös
-lausumaan siitä omat ajatuksensa jollekulle -- minulle esimerkiksi --
-niin että ne tulisivat teidän tietoonne, vaikkei niitä teidän tietoonne
-tarkoitettukaan, olisi teidän paljon helpompi tietää, miten menetellä.
-Mutta se on vaikeata. Jos voisitte olla niin sanoakseni kosketuksissa
-hänen henkensä kanssa, alituisesti häntä lähellä -- poika parka, onhan
-se nyt helppoa -- tarkoitan tietysti hänen sitä aavistamatta. Jos te
-esimerkiksi voisitte olla sairaanhoitajatar-seuralaisen tilalla, jonka
-aion sinne lähettää, ja saisitte tietää Garthin ajatukset asiasta, niin
-että hänen ei tarvitsisi epäillä, ettette te niitä tunne, kun sittemmin
-kaiken tunnustaisitte hänelle."
-
-Jane nytkähti tuolillansa. "Deryck, nyt minä tiedän! Voi, lähettäkää
-minut hänen sairaanhoitajatar-seuralaiseksensa! Ei hän ikinä voi
-aavistaa minua siksi. Hän ei _ole_ kolmeen vuoteen kuullut ääntäni ja
-luulee minun olevan Egyptissä. Muutamia viikkoja sitten kerrottiin
-kaikkien lehtien perheuutisissa, että minä vietän talvea Egyptissä ja
-Syyriassa ja viivyn poissa kotimaasta toukokuuhun asti. Ei yksikään
-ihminen tiedä, että olen palannut. Te tiedätte parhaiten, minkä verran
-minulla on kokemusta ja kuinka kykenevä olen sairaanhoitajattareksi.
-Koko sodan ajan oli meidän työmme yhtä paljon hengen ja sielun
-vaalimista kuin ruumiin hoitamista. Muuten ei työmme olisi ollut paljon
-mistään kotoisin. Voi, Dicky, kyllä te voitte minua huoleti suositella,
-minulla on vielä pukunikin tallessa tarpeen varalta. Minä voin olla
-lähtövalmiina vuorokauden kuluessa ja voin lähteä minä sisarena tahansa
-ja syödä vaikka keittiössä, jos niikseen tulee."
-
-"Mutta, tyttö kulta", virkkoi tohtori levollisesti, "ettehän te voi
-'minä sisarena tahansa' _lähteä_, paha kyllä. Voitte lähteä ainoastaan
-sisar Rosemary Grayna, sillä minä tein välipuheen hänen kanssaan
-tänä aamuna ja lähetin aivan yksityiskohtaisen kuvauksen hänestä
-tohtori Mackenzielle, joka ihan varmaan lukee sen potilaallensa. En
-milloinkaan vaihda potilaan hoitajatarta, ellei taitamattomuus siihen
-pakota. Ja sisar Rosemary Gray taitaisi helpommin kyetä lentämään kuin
-suorittamaan tehtäväänsä kelvottomasti. Ei hänen tarvitse keittiössä
-syödä. Hän on säätyläisnainen ja tietysti hänelle siellä kaikki
-järjestetään sen mukaan. Olisin tosiaankin sydämestäni suonut, että
-te olisitte ollut hänen sijassaan, vaikka vähän epäilenkin, kuinka
-olisitte osassanne onnistunut. -- Ja nyt on minulla teille vähän
-kerrottavaa. Juuri ennen lähtöäni kysyi Dalmain teitä. Varovasti
-hän pujahdutti teidät herttuattaren ja Flowerin väliin, mutta ei
-voinut estää verta nousemasta laihtuneille poskillensa, ja lujasti
-hän pusersi peitettä koettaessaan puhua niin luonnollisella äänellä
-kuin mahdollista. Hän kysyi, missä te olitte. Sanoin, että luulin
-teidän olevan Egyptissä. Ja koska teidän piti tulla kotiin? Kerroin
-kuulleeni, että aioitte palata Jerusalemiin pääsiäiseksi sekä että
-otaksuin teidän tulevan kotiin joko huhtikuun lopulla tai aivan
-toukokuun alussa. Hän kysyi, kuinka te jaksoitte. Vastasin, että olitte
-hitaanlainen kirjeitä kirjoittamaan, mutta että sattumalta näkemistäni
-sähkösanomista ja postikorteista päättäen voitte sangen hyvin ja myös
-nautitte matkastanne. Sitten vielä lisäsin, että minä lähetin teidät
-ulkomaille, koska olitte aivan menehtymäisillänne. Hän teki nopean
-kädenliikkeen, melkein kuin olisi tahtonut lyödä minua, kun uskalsin
-käyttää moista sanaa. 'Menehtymäisillään? Hän!' Hänen äänensä ilmaisi
-sanomatonta ylenkatsetta sekä minua että minun otaksumisiani kohtaan.
-Sitten hän rupesi kiireesti tarkkaan kyselemään uutisia Flowerista. Hän
-oli jo ennen kysellyt herttuattaresta kaiken, mitä oikeastaan aikoi
-kysyä teistä. Saatuaan kuulla, että Flower oli kotona ja voi hyvin
-sekä oli lähettänyt hänelle sydämelliset terveisensä, pyysi hän minua
-selailemaan lävitse kirjeet, joita oli tavaton määrä odottamassa, että
-hän voimistuisi niin paljon, että ne voitiin lukea hänelle, ja sanomaan
-hänelle, mitä tuttuja käsialoja niissä oli. Kaikki ihmiset näkyivät
-lähettäneen hänelle osanottokirjeitä, poika paralle. Mainitsin hänelle
-toistakymmentä nimeä -- siellä oli erään kuninkaallisenkin käsialaa
-joukossa. Hän tahtoi tietää, oliko jokin ulkomailta. Oli kaksi tai
-kolme. Tunsin niiden kirjoittajat ja mainitsin nimet. Hän ei jaksanut
-kuulla niitä luettavan. Kuninkaallinen kirje jäi avaamatta, vaikka
-hän pyysi sitä käteensä ja hypisteli pientä punaista kruunua. Sitten
-hän sanoi: 'Eikö siellä ole mitään herttuattarelta?' Oli kyllä. Sen
-hän halusi kuulla, niin että minä avasin sen ja luin. Se oli hyvin
-hänen armonsa luonteen mukainen, osaaottava ja sydämellinen ja samalla
-hienotunteinen. Mutta kesken kaiken hän kirjoitti: 'Mutta Janeen tämä
-koskee. Minä kirjoitan tästä hänelle niin pian kuin vain saan häneltä
-taas osoitteen. Tällä haavaa en edes aavista, missä maailman kolkassa
-minun rakas sisarentyttäreni oleilee. Viimeksi kuullessani hänestä oli
-hän menossa naimisiin erään pienen japanilaisen kanssa ja aikoi asettua
-asumaan Japaniin. Vaikka, jos Japanissa kaikki on osapuilleenkaan
-sikäläisten paperivarjostimien mukaista, en ymmärrä, mistä sieltä
-kääpiöiden maasta löytäisi talon tai miehen tai -- miksi niitä nyt
-sanotaan, joissa ne ajelevat, joka olisi kyllin vankka Janelle.'
-Ihan vaistomaisesti minä hyppäsin yli koko japanilaisen naimisjutun.
-Kun lopetin lukemisen, kysyi hän ihan suoraan, eikö teiltä ollut
-kirjettä. Vastasin, ettei ollut, mutta että oli myös hyvin luultavaa,
-ettei uutinen ollut vielä ennättänyt teidän tietoonne, sillä siinä
-tapauksessa olisitte jo aivan varmasti kirjoittanut. Niin toivon teidän
-tekevänkin ja sisar Rosemary Grayn on määrä lukea hänelle kaikki hänen
-kirjeensä."
-
-"Voi, Deryck", sanoi Jane murtuneena, "en kestä tätä! Minun täytyy
-mennä hänen luokseen!"
-
-Puhelin soi kiivaasti tohtorin kirjoituspöydällä. Hän meni sinne ja
-otti kuulotorven.
-
-"Halloo!... On, juuri tohtori Brand... Kuka puhuu? Sallikaa minun
-kysyä, kuka puhuu?... Vai niin, tekö, ylihoitajatar?" -- Janesta oli
-vallan ikävää, ettei ylihoitajatar nähnyt, kuinka ystävällisesti
-tohtori hymyili. -- "Kyllä? Minkä nimen te sanoitte? -- -- --
-Epäilemättä. Tänä aamuna, se oli valmiiksi sovittu asia. Hyvin vaikea
-tapaus. Hänen pitäisi tulla minun luokseni nyt illalla. -- -- --
-Mitä? -- -- --. Erehdys työjärjestyksessä? Jaha, minä ymmärrän.
--- -- -- lähtenyt, minne? Minne?... Olkaa hyvä, avatkaa se. -- -- --
-Austraaliaan! Ja on jo lähtenyt! -- -- -- Niin, minä kuulin, että
-lääkäri on määrännyt hänet sinne -- -- -- No, mutta hyväinen aika,
-eihän se teidän syynne ole -- -- --. Kiitoksia, mutta ei nyt tällä
-kertaa. Minulla on eräs toinen tiedossa -- -- --. Kyllä -- -- -- Kyllä
--- -- --. Epäilemättä hän sopisi. Kyllä minä ilmoitan teille, jos
-tarvitsen häntä -- -- --. Hyvästi ja hyvin paljon kiitoksia."
-
-Tohtori laski kuulotorven paikoilleen. Sitten hän kääntyi Janeen;
-hieno, hiukan kahdenvaiheinen hymy kareili hänen suupielissään.
-
-"Jeannette", virkkoi hän, "en luota onnensattumiin. Mutta uskon
-korkeimpaan johtoon, joka aikeitamme joko auttaa tai tekee ne tyhjiksi.
-Teidän on mentävä."
-
-
-
-
-Kuudestoista luku
-
-TOHTORI KEKSII KEINON.
-
-
-"Ja nyt miettimään, miten on meneteltävä", virkkoi tohtori, kun Jane
-oli vähän tointunut. "Teidän täytyy lähteä ylihuomenna, yöjunalla
-Eustonin asemalta. Ennätättekö valmiiksi siihen mennessä?"
-
-"Minä olen heti valmis", vastasi Jane. "Teidän on lähdettävä sisar
-Rosemary Grayna."
-
-"Se ei minua miellytä", keskeytti Jane. "Ottaisin mieluummin tekaistun
-nimen. Kuvitelkaapa, että oikea Rosemary Gray ilmestyisi sinne tai
-joku, joka hänet tuntee."
-
-"Rakas ystävä, hänhän on nyt jo puolimatkassa Austraaliaan, ettekä
-te muutenkaan siellä muita näe kuin tohtorin ja palvelusväen.
-Mahdollisempaa olisi, että joku matkoillaan osuisi poikkeamaan sinne
-ja tuntisi teidät. Mutta siihen vaaraan meidän täytyy alistua. Siltä
-varalta, että syntyisi jonkinlaisia sekaannuksia, annan mukaanne
-kirjeen, jonka tarpeen vaatiessa voitte näyttää ja jossa selitän, että
-samalla kun lupauduitte sisar Rosemary Grayn sijaiseksi suostuitte
-myös pyynnöstäni käyttämään hänen nimeänsä, jotta ei tarvitsisi
-antaa mitään selityksiä sairaalle, ne kun vain olisivat haitaksi
-hänen säännölliselle toipumisellensa. Näin voin vallan omatunto
-hyvänä vakuuttaa, sillä asiassa on enemmän perää kuin päältäpäin
-otaksuisikaan. Niin että teidän on nyt mukauduttava osaanne ja
-näyteltävä se niin luontevasti kuin vain teidän viisi jalkaanne
-yksitoista tuumaanne suinkin myöntää. Teidän on näet muistettava,
-että kuvasin teidät tohtori Mackenzielle pieneksi sieväksi olennoksi,
-hienoksi ja miellyttäväksi ja melkoista pystyvämmäksi kuin miltä
-näyttää."
-
-"Dicky! Hetihän hän huomaa, etten minä ole kirjeessä kuvattu henkilö."
-
-"Älkää hätääntykö! Muistakaa, että olemme tekemisissä skottilaisen
-kanssa, eikä skottilainen niin vain 'heti' pääse asiain perille.
-Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka ylen varmasti. Ja kun hän
-on vähän aikaa tarkastellut teitä, on hänestä oleva perin selvää, että
-minä olen 'vasta vaivainen naistentuntija' sekä että sisar Gray on
-kaikin tavoin paljon hienompi, kuin miksi minä hänet kuvasin. Mutta
-siihen mennessä on hän jo ennättänyt Dalmainille kuvata hoitajattaren
-minun kirjeeni mukaan, ja sehän juuri tärkeätä onkin. Meidän täytyy
-toivoa, että kaitselmus antaa apua, niin ettei vanha Robbie rupea
-täydentämään kuvausta omien havaintojensa mukaan. Koettakaa estää sitä.
-Jos kunnon tohtori näyttää epäilevän teitä, viekää hänet syrjään,
-näyttäkää kirje ja sanokaa suora totuus. Vaikka en sittenkään luule,
-että teidän tarvitsee näin tehdä. Mutta sairaaseen nähden teidän
-tulee muistaa, että sokeiden kuulo on äärettömän herkkä. Kulkekaa
-keveästi. Älkää päästäkö häntä arvioimaan kokoanne. Koettakaa muistaa,
-ettei teidän otaksuta ylettyvän viiden jalan korkuisen kirjakaapin
-ylimmälle hyllylle ilman tuolia tai tikapuita. Ja kun potilas pääsee
-nousemaan ja kävelemään, on teidän varottava, ettei hän huomaa
-hoitajattarensa olevan rahtusen häntä itseänsä pitempi. Sen ei pitäisi
-ollakaan vaikeata, hänen päähänpistonsahan on, ettei kukaan nainen
-saa koskettaa häneen, sokeaan. Hänen palvelijansa taluttaa häntä. Ja
-tiedättekö, Jane, en uskokaan, ettei jokainen, joka kerran on pitänyt
-teidän kättänne omassaan, tuntisi sitä toisella kerralla. Sen tähden
-neuvoisin teitä välttämään kädenantamista. Mutta kaikki tämä varominen
-ei päästä vaarallisimmasta ilmiantajasta -- teidän äänestänne. Voitteko
-otaksuakaan, ettei hän sitä tunne?"
-
-"Siinä tapauksessa minun on rohkeasti katsottava vaaraa silmästä
-silmään", sanoi Jane, "ja teidän täytyy auttaa minua. Selittäkää nyt
-minulle asiat ihan niinkuin selittäisitte ne, jos olisin oikea sisar
-Rosemary Gray ja ääneni muistuttaisi kovasti omaa ääntäni."
-
-Tohtori hymähti. "Hyvä sisar Rosemary", virkkoi hän, "älkää suinkaan
-hämmästykö, jos potilas teille huomauttaa, että äänenne aivan
-merkillisesti muistuttaa erään yhteisen ystävämme ääntä. Alituisesti
-minäkin sen huomaan."
-
-"Niinkö, herra tohtori", sanoi Jane. "Sallitteko minun kysyä, kenen
-ääntä minun ääneni sitten niin muistuttaa?"
-
-"Jalosukuisen neiti Jane Championin", vastasi tohtori hymyillen
-ystävällisesti kuten aina sairaanhoitajattarille puhuessaan.
-"Tunnetteko hänet?"
-
-"Jonkin verran", vastasi Jane, "ja toivon vuosien kuluessa oppivani
-häntä yhä paremmin tuntemaan."
-
-He nauroivat molemmin. "Kiitoksia, Dicky. Nyt tiedän, mitä sanon
-potilaalle. -- Mutta oi voi, kyllä se on vaikeata! Käyköhän lopultakaan
-mahdolliseksi näin pettää Garthia -- älykästä, terävää Garthia! Saanko
-minä milloinkaan voimaa siihen?"
-
-"Jos panette arvoa omalle ja hänen mahdolliselle onnellensa, riittää
-teillä kyllä voimaa, rakas ystävä. Ja nyt minun täytyy lähettää
-teidät kiireesti Portland Placeen, muuten tulette liian myöhään
-päivälliselle, ja, kuten hyvin tiedätte, sitä ei herttuatar siedä,
-ei vaikka myöhästynyt palaisi matkalta maan ympäri. Jos otatte minun
-neuvostani vaarin, kerrotte koko jutun vanhalle, järkevälle tädillenne,
-jättäen tietysti pois kaikki kuutamojutut, ja kysytte hänen mieltänsä
-meidän suunnitelmistamme. Hänen viisaat neuvonsa ovat suuriarvoisia, ja
-tuonnempana olette iloinen, että voitte saada häneltä apua."
-
-He nousivat ja katselivat toisiansa seisten roihumatolla pesän edessä.
-
-"Rakas poika", virkkoi Jane liikutettuna, "te olette ollut niin hyvä
-minulle, niin uskollinen. Mitä tapahtuneekin, ainian olen teille
-kiitollinen."
-
-"Joutavia!" sanoi tohtori. "Älkää silloin, puhuko kiitollisuudesta, kun
-minä maksan vanhoja velkojani. -- Huomenna minulla ei ole hetkeäkään
-aikaa, ja yhtä kiinni olen työssä, nähdäkseni, myös ylihuomenna. Mutta
-syödään yhdessä päivällistä Eustonin asemalla kello seitsemältä, ja
-niin minä olen teitä saattamassa samalla. Juna lähtee kahdeksalta,
-Aberdeenissa olette heti seitsemän jäljestä seuraavana aamuna ja
-Gleneeshiin ennätätte parhaiksi aamiaiselle. Saattepa nähdä, kuinka
-nautitte ajaessanne aamuvalaistuksessa ja miten nummituulet virkistävät
-vallan ihmeellisesti. -- Kiitoksia, Stoddart. Neiti Champion on
-valmis lähtemään. Halloo, Flower! Katsokaa ylöspäin, Jane! Flower ja
-Dicky ja Blossom seisovat ylimmällä porrastaitteella ja heittävät
-teille kokonaisia suukkoskuuroja. Niin, niin, mainitsemanne virta voi
-tosiaan saada aikaan oikean 'Herran yrttitarhan'. Kas niin, nojatkaa
-nyt taaksepäin ja laskekaa harso silmillenne. Ah, niin, enhän minä
-muistanut, että te ette sellaisia käytä. Viisas tyttö! Jos kaikki
-naiset seuraisivat esimerkkiänne, kävisi silmälääkärien leipä sangen
-niukaksi. Mutta nojatkaa taaksepäin, eihän teitä saa kukaan nähdä,
-kun teidän kerran pitää yhä olla Kairossa, hankkeissa Niilinmatkalle.
-Ja kuulkaa, -- tohtori pisti päänsä sisään vaunujen ikkunasta --
-muistakaa: hyvin vaatimattomasti matkakapineita mukaan! Ainoastaan
-pieni sairaanhoitajattarien matkalaukku ja siinä selvät kirjaimet R.G.!"
-
-"Kiitoksia, rakas poika", kuiskasi Jane. "Kaikkea te ajattelettekin!"
-
-"Minähän ajattelen teitä", sanoi tohtori. Monina raskaina hetkinä Jane
-sittemmin lohdutuksekseen muisteli näitä viimeisiä sanoja.
-
-
-
-
-Seitsemästoista luku.
-
-SISAR ROSEMARY GRAY.
-
-
-Sisar Rosemary Gray saapui Gleneeshiin. Kun hän matkalaukkuineen oli
-jäänyt erään sivuradan välisillalle, tuntui hänestä, kuin olisi hän
-siihen pilvistä pudonnut, jättänyt oman maailmansa ja oman itsensäkin
-jonnekin kaukaiseen kiertotähteen.
-
-Auto odotti aseman edessä, ja hetkisen hän pelkäsi, että ohjaaja
-kunnioittavasti tervehtimällä ilmaisisi tunteneensa hänet. Mutta tämä
-mies oli yhtä jämeä ja turta kuin mikä muu auton osa ainakin eikä
-kiinnittänyt huomiota enemmän häneen kuin hänen matkalaukkuunsakaan.
-Sairaanhoitajatar ja tämän matkalaukku, molemmat vain matkatavaroita,
-jotka hänen oli määrä toimittaa Gleneeshiin. Sfinksin kaltaisena
-hän tuijotti nahkaisen lakinlippansa alta suoraan eteensä, hitaan
-ja juhlallisen asemamiehen auttaessa Janea ja hänen matkalaukkuansa
-autoon. Kun Jane oli antanut kantajalle kolme penceä, koettaen
-tunnollisesti suorittaa maksunsakin matkalaukun mukaisesti, teki
-ohjaaja, sanaa virkkamatta, toisella jalallaan ja käsillään aivan
-koneellisen liikkeen ja auto kiiti asemalta vuoristoon päin.
-
-Kohti tuoksuvia kanervikkoja ja harmaita kallioita, penikulmanlaajuisia
-nummia, taivasta ja yksinäisyyttä. Voimakkaammin kuin milloinkaan
-ennen tunsi Jane siirtyneensä toiseen maailmaan. Ja niin mitätön
-pikkuseikka kuin se, että joku palvelija ei tavalliseen tapaan hyvin
-kunnioittavasti tervehtinyt häntä, herätti hänessä onnistumisen
-toiveita, luottamustakin onnistumiseen.
-
-Hän oli usein kuullut puhuttavan Garthin vanhasta linnasta, joka oli
-perintöä äidin puolelta, mutta ei hän sittenkään ollut odottanut tämän
-veroista ihanuutta, ei näin juhlallista linnatietä eikä porttiholvia.
-Kun he vinhasti nousivat ylämäkeä ja harmaat tornit tulivat näkyviin,
-taustana ylhäällä ja alhaalla laajat, uhkeat havumetsät, soi Janen
-korvissa Garthin poikamainen, elämäniloa uhkuva ääni, kun hän
-puhui Overdenessa setripuun alla: "Toivoisin teidän näkevän Castle
-Gleneeshin. Te nauttisitte pengermän näköalasta ja metsästä ja
-nummista." Ja sitten hän oli nauraen selittänyt kutsuvansa luoksensa
-"hienoja vieraita" hänkin ja herttuattaren suojin. Silloin oli Janekin
-luvannut tulla sinne. Ja nyt oli hän, kaiken tämän ihanuuden omistaja,
-sokea ja avuton, ja Jane itse ajoi hänelle ja kaikille muillekin
-tuntemattomana Gleneeshin komeasta porttiholvista sisään jonkinmoisena
-sairaanhoitajatar-yksityiskirjurina. Jane oli sanonut Overdenessa:
-"Niin, kutsukaa, ja saadaan nähdä kuinka käy." Näin oli käynyt. Mutta
-miten oli käyvä vastedes?
-
-Simpson, Garthin palvelija, oli vastassa ovella, ja taas oli yksi
-mahdollinen vaara onnellisesti ohi. Kolme vuotta sitten ei hän vielä
-ollut Garthin palveluksessa eikä nähtävästi tuntenut Janea ulkonäöltä.
-Jane katseli ympärilleen vanhassa hallissa, pitämättä kiirettä, aivan
-maalaisherraskartanoon ensi kertaa saapuneen talon ystävä tapaan. Hän
-tarkasteli suurta, erikoista tulisijaa ja komeita hirvensarvia, joita
-oli korkealla seinillä. Mutta sitten hän huomasi, että Simpson, itse
-jo puolivälissä leveitä tammiportaita, odotti, että sairaanhoitajatar
-hieman kiirehtisi. Niin tämä tekikin, ja portaiden yläpäässä tuli vanha
-Margery vastaanottamaan. Ilman batistimyssyä, mustaa satiiniesiliinaa
-ja lavendelinvärisiä nauhojakin Jane olisi tuntenut Garthin hoitajan,
-emännöitsijän ja äidillisen ystävän. Silmäys vakaviin, ystävällisiin
-kasvoihin, ryppyisiin mutta ruusuisiin -- vanhuuden ja täydellisen
-terveyden kauniiseen yhtymään -- riitti. Ei voinut erehtyä älykkäistä
-kirkkaista, pinnan allekin helposti näkevistä silmistä. Hän vei Janen
-tämän omaan huoneeseen koko ajan ystävällisesti ja arvokkaasti puhellen
-ja koettaen kaikin tavoin toivottaa hänet tervetulleeksi ja saada
-hänet tuntemaan, että hän voi siellä olla aivan kuin kotonaan silti
-unohtamatta synkkää surua, mikä lepäsi talon yllä ja teki tulijankin
-siellä tarpeelliseksi. Joka lauseen lopussa hän mainitsi häntä 'sisar
-Grayksi', äänen hieman kohotessa ja r:n sorahtaessa, mikä ihan
-liikutti Janea. Hänen teki mielensä sanoa: "Rakas vanha ystävä! Kuinka
-onnellista saada olla teidän kanssanne samassa talossa!" Mutta samassa
-hän muisti, että niin olisi jalosukuisen neiti Jane Championin käynyt
-sanominen, sehän olisi ollut vain Margerya imartelevaa alentumista
-hänen puoleltaan, mutta sisar Rosemary Grayn suusta se olisi tuntunut
-aivan liian tungettelevalta. Sen tähden hän meni vallan nöyrästi
-Margeryn perässä häntä varten järjestettyyn somaan huoneeseen, ihaili
-huonekalukangasta, vastaili kyselyihin yöllisestä matkastansa ja
-selitti, että hän olisi sangen kiitollinen aamiaisesta, mutta vielä
-kiitollisempi, jos hänen sopisi sitä ennen kylpeä.
-
-Ja nyt Jane oli sekä kylpenyt että syönyt aamiaisenkin. Hän seisoi
-ikkunansa ääressä katselemassa suurenmoista näköalaa ja odotellen
-lääkäriä, jonka sitten piti viedä hänet Garthin huoneeseen.
-
-Hän oli pukenut yllensä uusimman ja ohjesääntöjen mukaisimman
-ammattipukunsa, sinisen pumpulihameen, jossa oli valkoinen kaulus ja
-valkoiset kalvosimet, ja suuren valkoisen olkanauhallisen esiliinan.
-Hänellä oli myös pukeva päähine, jota siinä laitoksessa käytettiin,
-missä hän aikoinaan oli harjoitellut. Ei hän tosin aikonut sittemmin
-päähinettä käyttää, mutta tohtori Mackenzien varalta hän tahtoi tänä
-aamuna olla yksityiskohtia myöten niin asianmukainen kuin suinkin.
-Hänellä oli muuten kiusallinen vaisto siitä, että hän tässä perin
-vakaanyksinkertaisessa puvussa näytti tavallista pitemmältä huolimatta
-kumipohjaisten kenkiensä matalista koroista. Hänen täytyi vain
-toivoa, että Deryckin otaksumat tohtori Mackenzien huomionteoista
-osoittautuisivat oikeiksi. Kaukana, laaksosta valkeana nauhana
-kiemurtelevalla tiellä hän näki korkeiden gig-kärryjen ajavan aika
-vauhtia. Joku herra istui niillä, takana kyytipoika. Nyt oli hetki
-tullut.
-
-Jane polvistui ikkunan ääreen ja rukoili voimaa, viisautta ja
-rohkeutta. Hän ei saanut selvää näkemystä mistään. Hän oli ajatellut
-niin paljon ja niin herkeämättä, että hänen henkinen näkönsä oli aivan
-sumentunut. Garthinkin rakkaiden kasvojen piirteet olivat häipyneet
-hänen mielestänsä, hän ei saanut niitä selviksi, vaikka kiihkeästi
-ponnisti. Selvää oli hänelle sillä hetkellä ainoastaan, että muutaman
-minuutin kuluttua hänen oli mentävä huoneeseen, missä Garth makasi. Hän
-saisi nähdä kasvot, joita ei ollut nähnyt sen jälkeen kuin he olivat
-yhdessä seisoneet alttariaitauksessa -- kasvot, joilta katosi iloinen
-luottamus ja sijaan tuli hyytävä pettymys. "Ah, armollasi virvoita."
-Pian hän saisi nähdä nuo rakkaat kasvot, mutta Garth, sokea, ei näkisi
-hänen kasvojaan, ja hänen oli siis helppoa uskotella hänelle olevansa
-kuka tahansa.
-
-Kärryt olivat ennättäneet viimeiseen tienmutkaan, eikä ikkunasta voinut
-nähdä niiden saapumista pääportaiden eteen.
-
-Jane nousi ja seisoi odottaen. Yhtäkkiä muistui hänen mieleensä kaksi
-lausetta hänen ja Deryckin keskustelusta. Hän oli sanonut: "Saanko minä
-milloinkaan voimaa siihen?" Ja Deryck oli vakavana vastannut: "Jos
-panette arvoa omalle ja hänen mahdolliselle onnellensa, riittää teillä
-kyllä voimaa."
-
-Oveen koputettiin. Jane astui huoneen poikki ja avasi.
-
-Simpson seisoi kynnyksellä.
-
-"Tohtori Mackenzie odottaa kirjastossa."
-
-"Olkaa hyvä ja opastakaa minut sinne", sanoi sisar Rosemary Gray.
-
-
-
-
-Kahdeksastoista luku.
-
-NUMMIEN NAPOLEON.
-
-
-Uunin edessä karhuntaljalla, selin tulennokseen, seisoi tohtori Robert
-Mackenzie, jota tuttavien kesken mainittiin "tohtori Robiksi" tai
-"vanhaksi Robbieksi" aina sen mukaan, kuinka likeinen tuttava puhuja
-oli.
-
-Janen ensi vaikutelma tohtorista oli: lyhyt, tanakka mies, yllä
-hylkeennahkaliivit, jotka lienevät nähneet parempiakin päiviä,
-ja kulunut, ohut päällysnuttu, tarpeeksi avara kolmellekin
-hänenmoisellensa, asento napoleonimainen -- lyhyet lenkosääret
-harallaan, käsivarret ristissä rinnalla, olkapäät koholla -- niin
-että olisi luullut vielä ylempänä näkevänsä norsunluunvalkean ihon,
-roomalaisen nenän, ylpeän suun ja ohuet huulet, joiden puserruksesta
-luki itsetietoista voimaa. Mutta päinvastoin olivatkin kasvot ruskeat
-ja pisamaiset, nenä pirteästi pystyssä taivasta kohti, leuka lihava ja
-punakka ja viikset punertavat, riippuvat. Ainoastaan silmät vetivät
-huomiota puoleensa, terävät, siniset silmät, jotka joutuivat melkein
-tykkänään piiloon tuuheiden, punertavien kulmakarvain alle, kun hän
-ne tutkivasti suuntasi johonkin, ja erottuivat vain pieninä sinisinä
-valopilkkuina.
-
-Tuskin oli Jane ollut tohtorin kanssa pariakaan minuuttia, kun hänelle
-jo oli selvillä, ettei tämä syvästi jotakin miettiessään lainkaan
-tarkannut ruumistansa, joka siten saattoi suorittaa mitä omituisimpia
-tekoja aivan itsetoimivasti, niin että hänen ystävänsä olivat
-huomauttaneet: "Robbie pureskelee rikki tusinoittain hyviä kynänvarsia,
-sillä aikaa kun tohtori Mackenzie harkitsee jotakin erinomaista
-reseptiä."
-
-Janen astuessa sisään hän luki erästä kirjettä, jonka Jane ihan
-vaistomaisesti tiesi olevan Deryckiltä, eikä kohottanut heti silmiänsä
-siitä. Kun hän sitten katsoi ylöspäin, huomasi Jane, kuinka hän aivan
-silminnähtävästi hätkähti hämmästyksestä. Hän avasi suunsa puhuakseen,
-ja Janen mieleen muistui väkisinkin kesy kultakala Overdenessa, joka
-kohosi pinnalle aina, kun herttuatar heitti veteen leivänmurusia.
-Tohtori sulki taas suunsa sanaakaan virkkamatta ja rupesi uudelleen
-tutkimaan Deryckin kirjettä. Jane tunsi olevansa leivänmurunen tai
-oikeammin sanoen kameli, jota tohtorin oli sangen vaikea niellä.
-
-Jane odotti kunnioittavan ääneti, ja Deryckin sanat tyynnyttivät hänen
-levottomia ajatuksiansa. "Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka
-ylen varmasti. Hänestä on oleva perin selvää, että minä vasta olen
-vaivainen naistentuntija."
-
-Vihdoin matolla seisova pieni mies kohotti katseensa Janen silmiin --
-ja voi, korkealle hänen täytyi se kohottaakin!
-
-"Sisar --? Sairaanhoitajatar --?" kysyi hän, ja Janesta hänen tutkivat
-silmänsä näyttivät heinäsuovaan pudonneilta sinisen porsliinin
-sirpaleilta.
-
-"Rosemary Gray", vastasi Jane nöyrästi ikään kuin äänellänsä
-niiaten. Hänestä tuntui siltä kuin olisivat he olleet Overdenessa
-jonkin seuranäytelmän harjoituksissa ja herttuatar olisi koputtanut
-kepillään lattiaan sanoen, että oli puhuttava selvemmin eikä oltava
-niin saamattomia. "Jaha", sanoi tohtori Mackenzie, "aivan oikein."
-Hän tuijotti erääseen nurkkamattoon, meni sitten poikki huoneen ja
-noukkasi sieltä mattohuiskasta irtautuneen varvun, palasi takaisin
-uuninedusmatolle ja tutki tarkasti varpua, pisti toisen pään
-hampaittensa väliin ja rupesi pureskelemaan sitä.
-
-Jane mietti, miten oli sopivinta menetellä tämmöisessä tapauksessa,
-kun tohtori ei istu eikä itse liioin pyydä sairaanhoitajatarta niin
-tekemään. Hän toivoi, että olisi kysynyt sitä Deryckiltä. Mutta
-tuskinpa tämä olisi osannut valaista asiaa, sillä itse hän aina
-ensimmäiseksi sanoi hoitajattarille: "Hyvä sisar se ja se, istukaahan,
-olkaa hyvä. Ihmisten, joiden on pakosta seisottava niin paljon,
-täytyisi tottua ottamaan mukava istuinsija heti, kun vain suinkin on
-mahdollista."
-
-Mutta lyhyt, tanakka herrasmies uuninedusmatolla ei ollut Deryck. Niin
-Jane jäi siis huomaavaisena seisomaan ja katseli, kuinka varpu viipotti
-ylös ja alas ja lyheni vähä vähältä. Kun se lopulta tykkänään katosi,
-puhui tohtori Robert Mackenzie jälleen.
-
-"Jaha, te olette siis jo saapunut, sisar Gray", sanoi hän.
-
-"Tosiaan, skottilaisen aivot toimivat hitaasti", ajatteli Jane, mutta
-oli kiitollinen, kun tohtorin äänestä huomasi, että tämä hyväksyi
-hänet. Deryck oli oikeassa; mikä helpotus, ettei hänen tarvinnut tuolle
-kummalliselle herralle uskoa heidän petossuunnitelmaansa.
-
-"Niin, herra tohtori, täällä minä nyt olen", virkkoi hän. Jälleen
-vaitiolo. Palanen varpua ilmestyi näkyville uudelleen ja katosi
-jälleen, ennen kuin tohtori Mackenzie sanoi mitään.
-
-"Olen iloinen, että tulitte, sisar Gray."
-
-"Minäkin olen iloinen, että nyt olen täällä", vastasi Jane vakavasti,
-melkein odottaen kulissien takaa kuulevansa herttuattaren hyvillään
-naurahtavan: "Ha ha!" Näytelmä oli jo menossa.
-
-Mutta yhtäkkiä hänelle selvisi, että tohtorin ajatukset olivat jossakin
-muualla. Eivät ne olleet hänessä ensinkään. Mutta seuraavassa tuokiossa
-ne siirtyivät häneen, ja kaksi tuuheiden kulmakarvain alista pilkettä
-hipoi häntä pitkin nopeaan ja valaisten kuin valonheijastajat. Tohtori
-Mackenzie rupesi puhumaan kiireisesti, sorahdutellen verrattomasti
-r:äänsä.
-
-"Minun ymmärtääkseni, neiti Gray, olette tullut tänne pitämään enemmän
-huolta potilaan hengestä kuin ruumiista: Älkää suotta vaivautuko
-selittämään. Se on tohtori Deryck Brandin tarkoitus, hän määräsi
-sairaanhoitajattaren pääasiallisesti seuraksi potilaalle ja teki
-sopimuksen teidän kanssanne. Minä hyväksyn täysin hänen määräyksensä
-ja, sallikaa minun sanoa, todella ihaillen ihmettelen sen kokoonpanoa."
-
-Jane kumarsi ja mietti, miten huvittavaa tämä olisi ollut
-herttuattaresta. Minkämoinen sietämätön pikkuolento! Janella oli
-aikaa näin miettiä sillä aikaa kuin tohtori meni pöydän luo, kumartui
-ja tarkasti pöytäliinassa olevaa vanhaa mustepilkkua. Sitten hänen
-silmäänsä sattui myös sen lähellä oleva steariinipilkku, sen hän
-irroitti peukalonsa kynnellä, vei varovaisesti pesään ja asetti sen
-hiilelle. Hän katseli sen sulamista, sirisemistä ja liekehtimistä,
-kiinnittäen siihen koko huomionsa; sitten hän kääntyi Janen puoleen ja
-kohtasi tämän raivostuneen katseen.
-
-"Ja nyt minä luulen, ettei minulla ole paljonkaan sanomista
-hoitotavasta, neiti Gray", lausui hän lopuksi tyynesti. "Te olette
-arvatenkin saanut tarkat määräykset tohtori Deryckiltä itseltään.
-Tärkeintä tällä haavaa on, että saadaan potilaan mieli kääntymään häntä
-ympäröivään elämään. Äkkiä sokeiksi tulleiden vaarana on juuri se, että
-he ovat sangen taipuvaisia elämään vain yksinomaan omassa sisäisessä
-maailmassansa, muistojen ja mielikuvien maailmassa -- muuten ainoa
-maailma todellakin, missä he voivat nähdä."
-
-Jane teki nopean hyväksymistä ja mielenkiintoa ilmaisevan eleen.
-Ehkäpä hänellä lopultakin oli jotakin hyödyllistäkin opittavana tältä
-omituiselta skottilaiselta. Kunpa vain saisi hänen huomionsa pois
-mattojen roskista ja pöytäliinojen steariinipilkuista! "Niin", sanoi
-hän. "Kertokaa minulle enemmän siitä."
-
-"Sama vaikeus on meillä juuri herra Dalmainiinkin nähden. Näyttää
-ihan mahdottomalta saada häntä kiinnostumaan yleensä maailman menoon.
-Hän kieltäytyy ottamasta vastaan vieraita; hän ei tahdo edes kuulla
-luettavan kirjeitänsä. Tuntikausiin hän ei virka sanaakaan. Ellette
-kuulisi hänen puhuvan minulle tai kamaripalvelijalle, luulisitte, että
-potilas on menettänyt sekä näkönsä että puhelahjansa. Jos hän sanoisi
-haluavansa puhella vain minun kanssani, kun olemme hänen luonansa,
-älkää lähtekö huoneesta. Menkää uunin luo ja jääkää siihen. Toivoisin
-teidän näkevän, että jos hän vain tahtoo nousta ja hiukan ponnistaa, on
-hänellä siihen kyllin voimia. Teidän tärkein tehtävänne, sisar Gray,
-on päivä päivältä kiinnyttää häntä uudelleen elämään -- niin, sokean
-miehen elämään tosin, mutta eihän sen silti tarvitse välttämättä olla
-toimetonta elämää. Nyt kun haavojen tulehtumisvaara on ohitse, saa hän
-nousta ja liikkua sekä opetella kulkemaan äänen ja kosketuksen avulla.
-Hän oli taiteilija. Hän ei enää koskaan voi maalata. Mutta voihan
-taiteilijalahjoja toisinkin käyttää."
-
-Äkkiä hän vaikeni, oli luultavasti nähnyt toisen steariinipilkun,
-koskapa meni suoraapäätä pöydän luo, mutta seuraavassa
-silmänräpäyksessä hän jo kääntyi Janen puoleen kysyen:
-
-"Soittaako hän?"
-
-Mutta Jane piti varansa äkkinäisissä yllätyksissäkin.
-
-"Tohtori Deryck ei sattunut mainitsemaan, onko herra Dalmain
-musikaalinen vai eikö."
-
-"Jaha", sanoi pikku tohtori ja asettui entiseen napoleonimaiseen
-asentoonsa uuninedusmatolle, "teidän täytyy ottaa selvä siitä. Ja --
-näin puheen ollen, soitatteko te itse?"
-
-"Vähäisen", vastasi Jane.
-
-"Jaha", sanoi tohtori Rob. "Otaksun, että te myös laulatte vähäisen."
-
-Jane myönsi.
-
-"Siinä tapauksessa, hyvä neiti, minun täytyy nimenomaan kieltää teitä
-sekä soittamasta että laulamasta vähäisenkään herra Dalmainille. Me,
-joilla on näkömme, voimme töintuskin sietää ihmisten, jotka soittavat
-'vähäisen', näyttävän meille, kuinka vähäisen he osaavat soittaa, ja
-mehän saatamme sentään katsella ympärillemme ja ajatella vallan muita
-asioita. Mutta sokean, varsinkin herkkäsieluisen taiteilijan mahtaisi
-sellainen kokeilu tehdä hulluksi. Sitä mahdollisuutta emme uskalla
-ottaa vastuullemme. Olen pahoillani, että voin tuntua teistä sangen
-epäkohteliaalta, mutta minun on katsottava potilaani parasta ennen
-kaikkea."
-
-Jane hymyili. Hän rupesi jo pitämään tohtori Robista.
-
-"Koetan kyllä varoa, etten soita enkä laula herra Dalmainin kuullen",
-sanoi hän.
-
-"Hyvä on", virkkoi tohtori Mackenzie. "Mutta suokaa minun vielä
-huomauttaa, mitä teidän kuitenkin vähitellen on koetettava tehdä.
-Ohjatkaa hänet pianon luo. Ahtakaa hänen istua jollekin tuolille,
-joka on tukeva, eikä kaikenmoisille vaapperoille kiertotuoleille.
-Pankaa jokin merkki koskettimiin, jotta hän helposti sen avulla löytää
-yksiviivaisen c:n. Sallikaa hänen lievittää pakahtuvaa sydäntänsä
-maalaamalla sävelkuvia niin sanoakseni. Saattepa nähdä, tuntikausia hän
-viettää sillä tavoin onnellisena. Ja jos hänessä ennestään on hiukankin
-soittotaituria -- mitä kyllä tuo suuri piano, ihan ilman kaikennäköisiä
-koruja todistaisi -- alkakoon vain heti siten soitella, ennen kuin
-hänet ikävystytetään Braillen tai muitten sokeainsoittojärjestelmillä.
-Koettakaa keksiä jokin helppo keino -- esimerkiksi pieni uurros puuhun
-koskettimen päähän -- jonka avulla hän oitis empimättä ja tuskastumatta
-löytää yksiviivaisen c:n. Muista koskettimista välittäkää viisi. Se on
-ainoa, mikä hänen on tarvis _nähdä_, kun hän vain kerran pääsee pianon
-ääreen. Ha, ha! Ei ole mies hullumpi ollakseen skottilainen, vai mitä,
-sisar Gray?"
-
-Janea ei naurattanut, vaikkakin hän jostakin kaukaa oli hengessään
-kuulevinaan herttuattaren naurun ja kättentaputuksen. Janen mielestä
-pila oli kaukana -- hänen sokea Garthinsa pianon ääressä, pää
-kumarruksissa koskettimien yli, sormin tunnustelemassa pientä,
-liikuttavaa uurrosta, joka hänen itsensä täytyi sinne tehdä
-yksiviivaisen c:n kohdalle. Hän inhosi tuota olentoa, joka rupesi
-kokkapuheisiin Garthin sokeudesta, ja hengessään hän näki Tommyn
-herttuattaren lähellä keikkuvan edestakaisin orrellaan ja kirkuvan:
-"Lennätä ulos! Tuki suus'!"
-
-"Ja nyt", sanoi tohtori Mackenzie äkkiä, "lähin tehtävä on esittää
-teidät potilaalle."
-
-Jane tunsi kalpenevansa ja kaiken veren tunkevan sydämeen. Mutta hän
-kesti sen ja odotti ääneti.
-
-Tohtori Mackenzie soitti kelloa. Simpson tuli sisälle.
-
-"Sherrypullo, viinilasi ja pari korppua", käski tohtori Rob.
-
-Simpson poistui.
-
-"Aika elävä!" ajatteli Jane. "Yhdentoista aikaan aamupäivällä!"
-
-Tohtori Rob seisoi ja odotti, salamielisenä pureskellen punertavia
-viiksiään ja tuijottaen ulos ikkunasta.
-
-Simpson ilmestyi jälleen huoneeseen, laski pöydälle pienen tarjottimen
-ja poistui ääneti, painaen oven kiinni mentyänsä. Tohtori Rob kaatoi
-lasiin sherryä, veti tuolin pöydän viereen ja sanoi: "Kas niin, sisar,
-istukaa ja juokaa tämä ja syökää vähän korppua."
-
-Jane vastusteli. "Mutta, herra tohtori, en minä milloinkaan --."
-
-"En minä epäilekään, että te 'milloinkaan' niin teette", sanoi tohtori
-Rob, "ette ainakaan yhdentoista aikaan aamupäivällä. Mutta tänään
-teidän täytyy, niin että älkää turhaan kuluttako aikaa väittelyyn. Te
-olette matkustanut koko yön ja kohta teidän on mentävä tuonne ylhäälle,
-missä näky on niin surullinen, että se kyllä kysyy hermoja. Minun
-kanssani on teillä ollut väsyttävä keskustelu, joten kiitätte Luojaa,
-että se nyt on päättynyt. Mutta hartaammin vielä kiitätte Luojaa,
-jos nyt juotte tuon sherryn. Ja sitä paitsi te olette seisonutkin
-kaksikymmentäkolme ja puoli minuuttia. Minä seison itse aina, kun
-puhun, ja suon myös mielelläni, että nekin seisovat, jotka sanojani
-kuuntelevat. Minun on mahdotonta puhua ihmisille, jotka istuvat ja
-vetelehtivät lähelläni. Mutta nousette paljon vankemmin portaita,
-sisar Rosemary Gray, jos nyt istutte pöydän ääressä jonkin viitisen
-minuuttia."
-
-Jane totteli nöyryytettynä ja liikutettuna. Vanhojen hylkeennahkaisten
-liivien alla taisi loppujen lopuksi sittenkin sykkiä hyvä,
-osaaottavainen sydän. Omituisen, jonkin verran arveluttavan kuoren
-alla oli ihmisten ja asioitten terävää ymmärtämystä. Sillä välin kuin
-Jane joi viiniänsä ja söi korppujansa, hieroi tohtori silkkisellä
-nenäliinallaan ahkerasti ikkunaa toisella puolen huonetta ja surisi
-koko ajan kuin ikkunaa vastaan töyttäilevä mehiläinen. Hän näytti
-tykkänään unohtaneen hoitajattaren, mutta juuri kun tämä laski tyhjää
-lasia kädestänsä, hän kääntyi ja meni suoraapäätä lattian poikki ja
-laski kätensä hoitajattaren olalle.
-
-"Kas niin", sanoi hän, "seuratkaa minua nyt yläkertaan ja puhukaa
-aluksi siellä niin vähän kuin suinkin. Muistakaa, että jokainen
-pimeyteen tunkeva uusi ääni tuottaa tuskaisaa levottomuutta sairaille.
-Puhukaa vähän ja hiljaa, ja suokoon Jumala kaikkivaltias teille taitoa
-ja viisautta."
-
-Arvokkuutta ja itsetietoista voimaa oli pienessä merkillisessä
-olennossa, joka Janen edellä nousi portaita. Seuratessaan häntä
-huomasi Jane henkisesti nojaavansa häneen, saavansa häneltä tukea ja
-vahvistusta. Hänen viimeinen odottamaton lauseensa, niin vanhanaikainen
-sanonnaltaan, vaikutti melkein rukoukselta ja rohkaisi Janea. "Suokoon
-Jumala kaikkivaltias teille taitoa ja voimaa", sanoi hän, vähääkään
-aavistamatta, miten suuresti Jane tunsi niitä ominaisuuksia nyt
-tarvitsevansa. Ja sitten erottui toinen ääni, joka urkujen säestyksin
-lauloi: "Sun ohjaukses turvan tuo." Ja varmoin, vaikka äänettömin
-askelin seurasi Jane tohtori Mackenzietä huoneeseen, jossa Garth makasi
-avuttomana, sokeana ja muotopuolena.
-
-
-
-
-Yhdeksästoista luku.
-
-PIMEYDESTÄ KUULUVA ÄÄNI.
-
-
-Tumma pää tyynyllä. Muuta ei Jane aluksi nähnytkään, sen vain, ja
-aurinko paistoi siihen.
-
-Ei hän itsekään ymmärtänyt, miten aina oli kuvitellut tätä huonetta
-pimeäksi, aivan unohtaen, että Garthille nyt oli sekä valo että
-pimeys yhdentekevää ja ettei hyödyttänyt mitään estää auringonvalon
-parantavaa, puhdistavaa ja elähdyttävää vaikutusta pääsemästä sisälle
-huoneeseen.
-
-Sairas oli siirrättänyt vuoteensa vallan nurkkaan -- siihen nurkkaan,
-joka oli kauimpana ovesta, uunista ja ikkunoista -- vasen sivu
-seinäänpäin, niin että hän saattoi käsin tunnustella seinää ja kääntyä
-niin lähelle sitä, ettei kukaan voinut tarkastaa hänen kasvojaan. Siinä
-asennossa hän makasi nytkin eikä kääntynyt, kun he astuivat sisään.
-
-Rakas tumma pää tyynyllä. Muuta ei Jane aluksi nähnytkään. Näki
-sitten, miten vuoteessa-olija, yhä vasemmalla kyljellään, yllä sininen
-silkkinen makuunuttu, ojensi laihaa, valkeata oikeata kättänsä
-taaksepäin, jättäen sen voimattomana ja avuttomana peitteelle virumaan.
-
-Jane pani kätensä ristiin selkänsä taakse. Hän tunsi voimakasta halua
-syöstä polvilleen vuoteen viereen, ottaa tuo voimaton käsi omiin
-voimakkaitansa ja peittää se suudelmin. Oi, varmaankin, ihan varmaan
-tumma pää silloin kääntyisi häneen päin eikä enää etsisi piiloa kovan,
-kylmän seinän turvista, vaan sokeat kasvot kätkeytyisivät hänen sylinsä
-rajattoman hellään suojaan. Mutta varoittavana ja vakaana kaikui
-Deryckin ääni hänen korvissaan: "Jos panette arvoa omalle ja hänen
-mahdolliselle onnellensa --." Sen vuoksi piti Jane yhä käsiään selkänsä
-takana.
-
-Tohtori Mackenzie meni vuoteen viereen ja laski kätensä Garthin
-olalle. Kun hän sitten hitaasti ja rauhallisesti puhui, muuttui
-hänen luonnostaan melko karkea äänensä uskomattoman pehmeäksi, joten
-Janen oli kutakuinkin vaikea uskoa häntä samaksi mieheksi, joka
-vast'ikään kokonaista puolituntia oli pommittanut ja ahdistanut häntä
-kaikenlaisilla kysymyksillä, huomautuksilla ja määräyksillä.
-
-"Hyvää huomenta, herra Dalmain. Simpson kertoi yön olleen aivan
-erinomaisen, parhaan tähänastisista. No, sehän on vallan mainiota.
-Olette varmaankin hyvillänne, kun pääsitte Johnsonista, sillä vaikka
-hän oli sangen taitava, niin oman palvelijanne apu on teistä sittenkin
-mieluisampaa. Nuo erikoisesti toimeensa valmistuneet hoitajat eivät
-milloinkaan tyydy tekemään ainoastaan sitä, mikä on tarpeellista. He
-haluavat aina tehdä hiukan enemmän, ja tuo 'hiukan enemmän' väsyttää
-sairasta. -- Mutta tänään tuon kanssani teille erään, joka auliisti
-tekee kaikki, mitä tarvitsette, mutta ei, siitä olen varma, ikävystytä
-teitä yrittämällä tehdä enemmän kuin toivotte. Tohtori Deryck Brandin
-toimesta sisar Rosemary Gray on nyt täällä, ja minun luullakseni saatte
-hänestä oivallisen seuralaisen, kirjurin, ääneenlukijan ja minkä
-vain haluatte. Saatte oikeastaan itsellenne, herra Dalmain, uuden
-silmäparin, jonka takana on teräväjärkiset aivot, joita taas ohjaa
-ja pitää kurissa hyvä ja lämmin naisen sydän. Sisar Gray saapui tänä
-aamuna, herra Dalmain."
-
-Vuoteesta ei kuulunut vastausta. Mutta Garthin käsi hapuili seinää,
-kosketti sitä ja hervahti jälleen alas vuoteelle.
-
-Jane ei kyennyt oikein käsittämään, että _hän_ itse oli "sisar Gray".
-Hän vain toivoi, ettei hänen poika parkaansa kiusattaisi tuon naisen
-läsnäololla! Sillä hetkellä hänestä sekä Garth että hän itse olivat
-aivan syrjäisiä tässä asiassa.
-
-Tohtori Mackenzie virkkoi jälleen: "Sisar Rosemary Gray on täällä
-huoneessa, herra Dalmain."
-
-Silloin Garthin luontainen kohteliaisuus virkosi. Hän ei kääntänyt
-päätään, mutta teki oikealla kädellänsä pienen ystävällisen
-tervehdyseleen ja sanoi hiljaa, mutta selvästi: "Tervetuloa! Olitte
-kovin ystävällinen, kun tulitte näin kauaksi tänne. Toivon, että teidän
-matkanne sujui hyvin." Janen huulet liikkuivat, mutta hän ei saanut
-sanaakaan lausutuksi.
-
-Tohtori Rob vastasi kiireesti, katsomatta Janeen: "Neiti Grayn matka
-sujui varsin hyvin, ja hän onkin niin reippaan näköinen, kuin olisi
-maannut yönsä vuoteessa. Näkee kyllä, että hän on kylmää vettä
-rakastava nuori nainen."
-
-"Toivon, että emännöitsijäni pitää huolta hänen mukavuudestansa
-täällä. Olkaa hyvä ja sanokaa hänelle siitä", puhui Garth väsyneesti
-ja painautui entistä lähemmäksi seinää, ikään kuin lopettaakseen
-keskustelun.
-
-Tohtori Rob veteli viiksiänsä ja katseli hetkisen ääneti sinistä
-silkkihihaa.
-
-Sitten hän kääntyi ja virkkoi Janelle: "Tulkaa tänne ikkunan luo, sisar
-Gray. Tahtoisin näyttää teille tätä erikoistuolia, jonka hankimme herra
-Dalmainille. Siinä hänen on varsin mukava olla, sitten kun hän haluaa
-nousta istumaan. Näettehän? Tässä on tällainen sovellutettava päännoja;
-ja kaikki nämä asettimet, nojat ja pienet siirtopöydät voidaan
-kädenkäänteessä järjestää kuinka vain parhaiten sopii. Minusta se on
-vallan erinomainen, ja tohtori Deryck piti siitä myöskin. Oletteko
-nähnyt tämmöisiä ennen, sisar Gray?"
-
-"Meillä oli samanlainen sairashuoneella, mutta ei se ollut vallan noin
-täydellinen", vastasi Jane.
-
-Aurinkoisen huoneen hiljaisuudessa kuului vuoteesta yht'äkkiä ääni,
-joka aivan säikähdytti heidät. Se oli pimeään kuiluun syöstyn
-onnettoman epätoivoista avunhuutoa.
-
-"Kuka täällä huoneessa on?" huusi Garth Dalmain.
-
-Hänen kasvonsa olivat yhä seinään päin, mutta hän oli kohonnut vasemman
-kyynärpäänsä varaan; asennosta näki, että hän kuunteli jännittyneenä.
-
-Tohtori Mackenzie vastasi: "Ei täällä ketään muita ole kuin minä ja
-sisar Gray."
-
-"On, täällä _on_ joku muukin!" sanoi Garth kiivaasti. "Kuinka te
-saatatte valehdella minulle? Kuka puhui äsken?"
-
-Jane astui nopeasti vuoteen luo. Hänen kätensä vapisivat, mutta äänensä
-hän täydellisesti hillitsi:
-
-"Herra Dalmain, minä äsken puhuin", sanoi hän, "sisar Rosemary Gray. Ja
-minä luulen tietävänikin, miksi minun ääneni oudostuttaa teitä. Tohtori
-Brand huomautti minulle, että niin voisi tapahtua. Hän sanoi, etten
-saisi hämmästyä, jos minun ääneni teistä usein aivan merkillisesti
-muistuttaisi erään teille molemmille tutun naisen ääntä. Hän sanoi
-hyvin usein kiinnittäneensä siihen huomiota."
-
-Garth ei liikahtanutkaan, kuunteli ja mietti vain. Vihdoin hän kysyi
-hitaasti: "Sanoiko hän kenen ääntä?"
-
-"Sanoi, sillä minä kysyin. Hän sanoi sen muistuttavan neiti Championin
-ääntä."
-
-Garthin pää vaipui takaisin tyynylle. Sitten, yhä kääntymättä, äänessä
-sävy, josta Jane tiesi rakkailla, häneltä piilotetuilla kasvoilla
-hymyn väreilevän, hän sanoi Janelle: "Neiti Gray, teidän täytyy antaa
-anteeksi, että minä noin tyhmästi ja anteeksiantamattomasti kiivastuin.
-Mutta ymmärrättehän, sokeus on minulle yhä vielä niin uutta, ja
-jokainen tämän ikuisen yön tumman verhon läpi tunkeva uusi ääni
-merkitsee minulle äärettömän paljon enemmän kuin puhuja aavistaakaan.
-Teidän äänenne ja tohtori Deryckin mainitseman neidin ääni ovat
-niin toistensa kaltaiset, että, vaikka tiedänkin hänen tällä haavaa
-olevan Egyptissä, olin melkein varma, että hän oli tässä huoneessa.
-Ja todellakin, tuskin mikään maailmassa olisi niin vähän otaksuttavaa
-kuin se, että hän olisi tässä huoneessa. Siksi minä pyydän sekä teiltä
-että tohtori Mackenzieltä sydämestäni anteeksi kiihtymistäni ja
-epäilemistäni." Hän ojensi oikean kätensä, kämmen ylöspäin, Janea kohti.
-
-Jane pusersi vapisevia käsiään yhteen selkänsä takana.
-
-"Olkaa hyvä ja tulkaa tänne, sisar Gray", virkkoi kesken kaiken tohtori
-ikkunan luota. "Minulla on vielä yhtä ja toista lähemmin selitettävää
-teille täällä."
-
-He keskustelivat kotvan aikaa potilaan keskeyttämättä, kunnes tohtori
-Rob huomautti: "Nyt minun on jo aika lähteä."
-
-Silloin Garth sanoi: "Tahtoisin puhua kahden kesken teidän kanssanne
-muutaman minuutin."
-
-"Odotan teitä alhaalla, tohtori", sanoi Jane ja aikoi poistua, mutta
-tohtori Robin käskevä kädenliike pysähdytti hänet, ja hän kääntyi
-ja meni ääneti uunin luo. Ei hänestä ollut mitään syytä tällaiseen
-salakähmäisyyteen eikä hän pitänyt siitä, ja siksi se vaivasi häntä.
-Mutta ei ollut hyvä olla tottelematon nummimaiden pisamaiselle pikku
-Napoleonille. Tämä meni ovelle, avasi sen ja pani kiinni jälleen,
-palasi takaisin vuoteen viereen, veti tuolin siihen ja istuutui sille.
-
-"No, herra Dalmain", sanoi hän.
-
-Garth nousi istumaan ja kääntyi kiihkeästi häneen päin.
-
-Silloin Jane näki ensi kerran hänen kasvonsa.
-
-"Tohtori", sanoi hän, "kertokaa minulle jotakin tästä hoitajattaresta.
-Kuvatkaa minulle, kummoinen hän on."
-
-Ääni ja asento ilmaisivat ylenmääräistä jännitystä. Hänen kätensä
-olivat ristissä, oli kuin hän olisi rukoillut saada katsella tohtorin
-silmillä. Hänen laihat, kalpeat, kärsimysten uurtamat kasvonsa olivat
-sokeudesta huolimatta ilmeikkäät.
-
-"Kuvatkaa hänet minulle, tohtori", sanoi hän, "tuo sisar Rosemary Gray,
-joksi te häntä nimitätte."
-
-"Mutta ettehän toki, hyvä herra, luule, että minä olen antanut hänelle
-moisen hyväilynimen", sanoi tohtori Rob rauhallisesti. "Se on tämän
-neidin oikea nimi, ja sievä se onkin. Rosemary? Shakespearessa se
-esiintyy jossakin, eikö niin?"
-
-"Kuvatkaa hänet minulle", pyysi Garth kolmannen kerran.
-
-Tohtori Mackenzie vilkaisi Janeen. Mutta tämä oli kääntynyt selin
-salatakseen poskille vierineet kyynelensä. Oi, Garth! Oi, kaunis,
-kirkassilmäinen Garth! Tohtori vetäisi Deryckin kirjeen taskustaan ja
-tutki sitä.
-
-"No niin", sanoi hän verkalleen, "hän on pieni, sievä olento, juuri
-sellainen hieno nuori nainen, jommoisen te haluaisitte lähellenne, jos
-näkisitte hänet."
-
-"Tumma vai vaalea?" kysyi Garth.
-
-Tohtori vilkaisi Janen poskeen, jota ei tosin paljon nähnytkään, ja
-hänen ruskettuneihin käsiinsä, joilla hän oli tarttunut uuninreunukseen.
-
-"Vaalea", sanoi tohtori hetkeäkään tuumimatta.
-
-Jane hätkähti ja vilkaisi sivulleen. Kuinka tuo pikku mies valehteli
-ilman muuta?
-
-"Entä tukka?" kysyi tukahtunut ääni.
-
-"Tukkako", sanoi tohtori Rob muka miettien. "Sitä ei paljon näykään
-pienen, vaatimattoman päähineen alta; mutta taitaa se olla semmoinen
-pehmeä, silkinhieno tukka, jommoinen sievää ja miellyttävää naista
-vasta somistaakin."
-
-Garth heittäytyi takaisin pitkälleen raskaasti huokaisten ja painoi
-kätensä pimenneille silmilleen.
-
-"Tohtori", sanoi hän, "minä olen tuottanut teille niin paljon huolta,
-ja tänään te kai pidätte minua vallan mielettömänä. Mutta ellette
-tahdo, että minusta tulee aivan täysihullu, lähettäkää pois tuo neiti.
-Älkää antako hänen enää tulla tähän huoneeseen."
-
-"No mutta, herra Dalmain, harkitaan vähän tätä asiaa", sanoi tohtori
-Mackenzie kärsivällisesti. "Eihän teillä ole muuta tätä nuorta naista
-vastaan, kuin että hänen äänensä sattumalta muistuttaa erään tällä
-hetkellä varsin kaukana olevan tuttavanne ääntä. Eikö tuo tuttavanne
-ollut miellyttävä?"
-
-Garth naurahti, mutta katkerasti; siinä naurahduksessa oli nyyhkytystä.
-"Oli kyllä", virkkoi hän, "hän oli hyvin miellyttävä nainen."
-
-"No niin, ja miksi ei sisar Rosemary Gray saisi elvyttää miellyttäviä
-muistoja? Minusta hänen äänensä sitä paitsi vaikuttaa ystävälliseltä,
-herttaiselta ja naiselliselta, ja nykypäivinä saamme siitä olla
-kiitolliset, sillä nykyään moni nainen puhuu niin, että sitä
-variksetkin pelkäisivät; kalkattavat, kalkattavat ja kalkattavat kalin,
-kalin, kalin -- panevat kuin pienet kivet tinarasiassa."
-
-"Mutta, hyvä tohtori, ettekö te sitten voi ymmärtää, että juuri tuota
-äänten yhtäläisyyttä ja sen herättämiä muistoja en minä näin sokeana
-voi kestää? Ei minulla hänen ääntänsä vastaan sinänsä mitään ole, sen
-Jumala tietää! Mutta tietäkää, kun ensin sen kuulin, luulin että --
-että -- hän --, se toinen -- oli tullut tänne -- luokseni -- ja --."
-Garthin ääni katkesi äkkiä.
-
-"Se miellyttävä nainenko?" sanoi tohtori Rob. "Kyllä ymmärrän. No
-niin, herra Dalmain, tohtori Deryck sanoi, että kaikkein parasta tässä
-olisi, jos te rupeaisitte haluamaan vieraita. Kaikesta päättäen teillä
-on paljon ystäviä, jotka mielellään tulisivat pitkiltäkin matkoilta
-teitä tervehtimään, jos se vain teitä lohduttaisi. Enkö saa lähettää
-sanaa sille miellyttävälle naiselle? Minä en epäilekään, etteikö hän
-tulisi? Kun hän sitten istuisi vieressänne ja puhelisi kanssanne, ei
-sairaanhoitajattaren ääni enää lainkaan kiusaisi teitä."
-
-Garth oli kohonnut istumaan, kasvot ilmaisivat vimmaista vastaanpanoa.
-Jane kääntyi ja seurasi tarkoin häntä silmillään.
-
-"Ei, tohtori", sanoi Garth. "Hyvä Jumala, ei, ei! Kaikista maailman
-ihmisistä soisin hänen viimeiseksi astuvan tähän huoneeseen?"
-
-Tohtori kumartui tarkastaakseen erästä tuskin huomattavissa olevaa
-vikaa paperissa. "No ja minkätähden?" kysyi hän hillityn voittoisesti.
-
-"Sen tähden", sanoi Garth, "että sillä miellyttävällä naisella --
-mainitsitte häntä sattuvalla nimellä --, on jalo sydän, joka olisi
-pakahtumaisillaan säälistä minun sokeuteni tähden; ja hänen sääliänsä
-minä en kestä. Raskaan ristini painon lisänä se lyyhistäisi minut
-maahan asti. Minä jaksan kantaa ristini. Ainakin toivon aikaa myöten
-jaksavani miehuullisesti kantaa sen, kunnes Jumala sallii minun heittää
-sen harteiltani. Mutta viimeinen oljenkorren lisäys -- hänen saalinsa
--- murtaisi minut kokonaan. Vaipuisin pimeyteen, mistä en ikinä
-pelastuisi."
-
-"Kyllä ymmärrän", sanoi tohtori Rob ystävällisesti. "Poika parka! Ei se
-miellyttävä nainen saa tulla."
-
-Hän istui vaiti muutamia minuutteja, työnsi sitten tuolinsa taaksepäin
-ja nousi.
-
-"Joka tapauksessa minä toivon teidän olevan ystävällinen sisar Rosemary
-Graylle, herra Dalmain, niin ettei hänen tehtävänsä käy ylenmäärin
-vaikeaksi. En uskalla lähettää häntä noin vain takaisin. Hän on
-tohtori Brandin suosittama ja lähettämä. Sitä paitsi -- ajatelkaa,
-miten loukkaavaa se olisi hänelle sairaanhoitajattarena. Ajatelkaa,
-hyvä mies! -- ilman muuta saada lähteä tiehensä, kun on ollut muutaman
-minuutin potilaan huoneessa, vain sen tähden, että, totta tosiaan,
-hänen äänensä muka vaivaisi tätä! Tyttö parka! Siitäpä tulisi mainio
-suositus hänen papereihinsa! Ja kuvitelkaa, mimmoista hänen olisi mennä
-moisine todistuksineen johtajattaren luo! Totta kai teissä on niin
-paljon jalomielisyyttä ja epäitsekkyyttä, että kestätte tuommoisen
-vähäpätöisen yhtäläisyyden tuottaman ärsytyksen?"
-
-Garth empi. "Tohtori Mackenzie", virkkoi hän viimein, "voitteko vannoa,
-että kuvauksenne tuosta nuoresta naisesta oli kaikin puolin aivan
-oikea?"
-
-"Ei sinun pidä vannoman", saneli tohtori Rob tekohartaana. "Minulla oli
-hurskas äiti, poikaseni. Sitä paitsi voin toisella tavoin tyydyttää
-teitä paljon paremmin. Kerron teille koko salaisuuden. Minä luin sen
-tohtori Deryckin kirjeestä. En ole itse mikään naisten tuntija ja olen
-ikäni pitänytkin hevosia ja koiria hölläpaulaisempana ja hauskempana
-seurana. Siksi en luottanut omiin silmiini, vaan pidin tohtori Deryckin
-kuvausta varmempana. Täytyyhän teidän myöntää, että hän pystyy
-arvostelemaan naisia. Olettehan kai nähnyt tohtorinrouva Brandin?"
-
-"Nähnytkö? Totta kai", sanoi Garth innostuen, vienon punan kohotessa
-hänen poskilleen, "minähän olen maalannut hänen kuvansa. Ah, sitä
-kuvaa! -- Hän seisoo pöydän vieressä, auringonpaiste sattuu hänen
-tukkaansa, ja hän järjestää kullankeltaisia narsisseja vanhaan
-venetsialaiseen maljakkoon. Näittekö te taulua Uudessa Galleriassa pari
-vuotta sitten?"
-
-"En", sanoi tohtori Rob. "Ei minua gallerioissa nähdä, ei uusissa eikä
-vanhoissa. Mutta" -- hän katsoi kysyvästi Janeen, ja tämä nyökkäsi
-myöntävästi -- "sisar Gray äsken juuri kertoi nähneensä sen."
-
-"Niinkö?" sanoi Garth kiinnostuneena. "Yleensä ei tule ajatelleeksikaan
-sairaanhoitajattaria ja taulunäyttelyjä toistensa yhteydessä."
-
-"En voi ymmärtää, miksikä ei", sanoi tohtori Rob. "Täytyyhän heidänkin
-jonnekin mennä lomahetkinään. Eiväthän hekään voi aina vain, oli
-ilma minkälainen tahansa, seisoa kauppojen ikkunoita tutkimassa.
-Saattavathan he toki pistäytyä teidän taulujannekin katsomaan? Sitä
-paitsi neiti Rosemary on lahjakas nuori nainen. Tohtori Deryck sanoo
-hänen olevan säätyläisperheestä, paljon lukeneen ja älykkään. -- No,
-poikaseni, kuinka käy?" Garth mietti ääneti.
-
-Jane kääntyi uuniin päin ja tarttui sen reunukseen. Seuraava tuokio
-toisi ratkaisun.
-
-Vihdoin Garth puhui hitaasti ja empien. "Kunhan minä vain voisin
-mielessäni erottaa hänen äänensä -- tuosta toisesta henkilöstä. Kun
-minä saattaisin pitää varmana, ettei hän, vaikka ääni onkin niin
-omituisesti samanlainen, ettei hän itse ole --", hän vaikeni ja Janen
-sydän lakkasi sykkimästä. Häntäkö Garth nyt alkaisi kuvata? -- "ole
-lainkaan niiden kasvojen ja piirteiden ja sen muodon kaltainen, jotka
-minun muistissani kuuluvat tuohon ääneen."
-
-"No", sanoi tohtori Rob, "siitähän me minun mielestäni helposti
-selviämme. Sairaanhoitajattaret tietävät kyllä, että potilaita on
-pidettävä hyvällä tuulella. Käsketään hänet takaisin ja pyydetään häntä
-polvistumaan vuoteenne viereen -- Herra varjelkoon! mutta olenhan
-minä tässä kolmantena, niin ettei hän siitä mitään ajattele -- ja
-te sivelette käsin hänen kasvojansa ja tukkaansa ja hänen hoikkaa
-uumaansa. Siten itse koskettamalla saatte tuntea, miten hienostunut ja
-soma olento hän on sinisessä puvussaan ja valkeassa esiliinassaan."
-
-Garth purskahti nauramaan, ja äänessä oli sävy, jota ei siinä
-ollut ennen. "Se vasta parasta kaikesta olisi!" sanoi hän. "Taivas
-varjelkoon! Minä olen mahtanut käyttäytyä kuin aasi! Rupean jo
-uskomaan, että olen niiden yhdenkaltaisuutta liioitellut. Parin päivän
-päästä en sitä kukaties enää huomaakaan! Ja katsokaa, tohtori, tuolla
-on, jos se kuva häntä todellakin huvittaa -- mihin te menette?"
-
-"Anteeksi", sanoi tohtori Rob. "Siirsin vain tuolin uunin luo ja join
-lasillisen vettä. Teidän kuulonne käy vallan luonnottoman tarkaksi. Nyt
-olen pelkkänä korvana. Mitä aioitte sanoa kuvasta?"
-
-"Niin, aioin vain sanoa, että jos häntä, sairaanhoitajatarta nimittäin,
-huvittaa rouva Brandista maalaamani taulu, on tuolla ylhäällä
-työhuoneessani sen harjoitelmat, ehkä hän haluaa katsella niitä. Jos
-hän tuo ne tänne ja kuvaa niitä minulle, voisin selittää --. Mutta,
-hyvänen aika, eihän minun -- sovi pyytää sieviä nuoria naisia tänne,
-kun itse olen makuulla. Mutta jos minä nousisin ja koettaisin sitä
-teidän uutta tuolianne? Käskekää Simpsonia tuomaan minun ruskea
-kotitakkini ja oranssinvärinen kaulaliinani. Jumalan kiitos! On
-onni, että _muistan_ värit ja tiedän, miten ne sopivat. Ajatelkaa
-niitä raukkoja, jotka ovat _syntyneet_ sokeina. Ja olkaa niin hyvä
-ja pyytäkää neiti Grayta menemään kävelemään joko männistöön tai
-kankaalle, tai ajelemaan autolla, tai lepäämään tai tekemään yleensä
-mitä vain miellyttää. Sanokaa, että hän koettaisi olla kuin kotonaan,
-mutta hän ei saa millään ehdolla tulla tänne, ennen kuin Simpson
-ilmoittaa minun olevan kunnossa."
-
-"Olkaa huoleti, sisar Gray on hyvin hienotunteinen", sanoi tohtori Rob,
-jonka ääni yhtäkkiä kävi sangen särähteleväksi. "Mutta, poikaseni,
-olkaa varovainen noustessanne. Ei teidän voimanne vielä kaikkia
-sopivaisuuksia kestä. Mutta muuten katson teidän varsin hyvin voivan
-nousta, jos teitä vain haluttaa."
-
-"Hyvästi siis, tohtori", sanoi Garth ja hapuili tohtorin kättä. "Minä
-olen kovin pahoillani, etten ikinä kykene maalaamaan rouva Mackenzietä."
-
-"Silloin saisitte maalata hänelle villakarvaisen pään, neljä käpälää ja
-maailman lempeimmät ruskeat silmät", sanoi tohtori Rob hiukan heltyen,
-"ja silmistä kuvastuisi kaikista luoduista uskollisin ja hellin
-koiransydän. Kaikkina näinä vuosina, joina olemme yhteisesti taloutta
-pitäneet, on hän aina ollut minua vastassa tervetulleeksi toivottaen;
-ei ole kertaakaan minua vastustanut, ei milloinkaan tahtonut viimeistä
-sanaa eikä harmittanut minua millään, ei edes uuden hatun ostolla.
-Kas, siinä se vasta vaimo on! -- No, niin, näkemiin, poikaseni, Jumala
-kaikkivaltias siunatkoon teitä. Olkaa varovainen. Älkää hämmästykö, jos
-vielä palatessani poikkean katsomaan, mitä pidätte tuosta tuolista."
-
-Tohtori Mackenzie avasi oven. Jane hiipi ulos hänen editsensä. Hän
-viittasi Janea menemään edellänsä alas portaita.
-
-Kirjastossa Jane kääntyi päin ja katsoi häntä suoraan silmiin. Tohtori
-tarjosi Janelle tuolin ja jäi seisomaan hänen eteensä. Tuuheiden
-kulmakarvain alla kirkkaat siniset silmät olivat kosteina.
-
-"Hyvä sisar", sanoi tohtori, "tunnen olevani oikea vanha hölmö. Teidän
-täytyy antaa minulle anteeksi. En ikinä ajatellut teille tällaista
-tulikoetta. Minä ymmärrän täydellisesti, että teistä tuntui koko
-uranne olevan vaarassa, kun hän epäili. Te olette itkenyt, näen
-minä, mutta älkää liiaksi antako käydä sydämellenne, että häntä niin
-vaivasi teidän äänenne, joka hänestä muistutti neiti Championin ääntä.
-Päivän, parin päästä hän unohtaa koko asian ja te olette hänelle
-enemmän arvoinen kuin tusina Championin neitejä. Ajatelkaahan, kuinka
-hyvää te jo olette tehnyt hänelle! Hän haluaa nyt nousta ja selittää
-teille taulujansa. Älkää suinkaan pelätkö. Pian te pääsette suosioon,
-ja minä saan ilmoittaa tohtori Deryckille, kuinka erinomaisesti te
-menestytte toimessanne. Nyt minun täytyy puhutella palvelijaa ja antaa
-hänelle tarkat ohjeet. Ja teitä minä neuvoisin tekemään pienen kävelyn
-nummelle ja niin hankkimaan itsellenne hyvän ruokahalun aamiaiseksi.
-Mutta pankaa jotakin lämpimämpää yllenne. Ei teille tule mitään
-sairashuonetöitä, ja johan minä olen selvästi nähnyt, että teillä
-kaikki on pesunkestävää ja käyttökelpoista, niin että voitte varsin
-hyvin käyttää jotakin, joka paremmin suojelee ylämaan viimoilta. Onko
-teillä lämpimämpiä vaatteita mukananne?"
-
-"Meidän laitoksessamme on sääntönä käydä aina ammattipuvussa", sanoi
-Jane, "mutta on minulla harmaa merinopuku."
-
-"Jaha. No pankaa sitten se harmaa merinonne. Minä tulen takaisin parin
-tunnin kuluttua katsomaan, kuinka potilas voi tästä muutoksesta. Mutta
-älkää antako minun viivyttää teitä."
-
-"Tohtori Mackenzie", sanoi Jane tyynesti, "sallikaa minun kysyä, miksi
-te kuvasitte minut vaaleaksi ja minun karkean, sileäksikammatun tukkani
-pehmeäksi, silkinhienoksi?"
-
-Tohtori Rob oli juuri painamaisillaan sähkökelloa, mutta jätti Janen
-kysymyksen vuoksi sen tekemättä ja kääntyi Janeen päin. Tämän vakaa ja
-hänen oma älykäs sinivälkkeinen katseensa kohtasivat.
-
-"Hyvänen aika, saattehan te kysyä, sisar Rosemary Gray", sanoi hän,
-"vaikka ihmettelenkin, että pidätte kysymystä tarpeellisena. Minusta
-oli päivänselvää, että tohtori Deryck, ja siihen hänellä lienee omat
-syynsä, tahtoi kuvata teidät potilaalle jonkin mielikuvan mukaan,
-nähtävästi niin paljon kuin suinkin jonkun hänen tietyn ihanteensa
-kaltaiseksi. Kun kuvaus oli niin perin eroava todellisuudesta, tein
-sen johtopäätöksen, että niiden kahden pikkupiirteen, joilla minun
-onnettomuudekseni oli pakko täydentää kuvaa, oli parasta olla yhtä
-erilaiset siitä, mitä edessäni näin, kuin oli erilaista muukin kuvaus.
-Ja suonettehan nyt -- --"
-
-Tohtori soitti kiivaasti.
-
-"Mutta kuinka te rohkenitte ehdottaa, että hän koskettamalla
-tunnustelisi minua?"
-
-"Koska tiesin, että hän on oikea herrasmies", ärähti tohtori Rob
-tuimasti. -- "Tulkaa sisään, Simpson -- tulkaa sisään, hyvä ystävä --
-ja pankaa ovi kiinni! Ja kaikkivaltiaan Jumalan olkoon kiitos, että hän
-teki teistä ja minusta _miehiä_ eikä naisia!"
-
-Neljännestä myöhemmin Jane näki hänen ajavan pois ja ajatteli:
-"Deryck oli oikeassa. Mikä hauska sekoitus tarkkanäköisyyttä ja
-lyhytnäköisyyttä, mutta vallan ihmeellisesti se vain edisti meidän
-suunnitelmaamme."
-
-Mutta katsellessaan, kuinka gig-kärryt kiitivät hyvää vauhtia nummen
-poikki, olisi hän koko lailla hämmästynyt, jos olisi kuullut, mitä
-mietteitä tohtori Rob mutisi itsekseen kiristäessään ohjaksia ja
-hoputtaessaan oivaa hevostansa. Kulkiessaan näin sairaan luota toisen
-luo hänen oli tapana puoliääneen puhella itsekseen kokemuksistaan.
-Hänen melko vastakohtaisen luonteensa molemmat puolet vaihtoivat
-nähtävästi mielipiteitä keskenään. Tällä kertaa alkoi keskustelu näin:
-
-"Mikähän on saanut jalosukuisen Janen tänne ylämaahan?" sanoi tohtori
-Rob.
-
-"Pannahinenko sen tiesi", sanoi tohtori Mackenzie.
-
-"Et saa kirota, poikaseni", sanoi tohtori Rob, "sinulla oli jumalinen
-äiti."
-
-
-
-
-Kahdeskymmenes luku.
-
-JANEN SELONTEKO.
-
-
-Jalosukuisen Jane Championin kirje tohtori Deryck Brandille.
-
-    Castle Gleneeshissä, Pohjois-Skotlannissa.
-
-    _Rakas Deryck!_ Sähkösanomistani ja postikorteistani ette ole
-    juuri muuta saanut tietää, kuin että olen onnellisesti perillä.
-    Kun nyt olen ollut täällä jo pari viikkoa, on mielestäni aika
-    antaa teille tietoja. Muistakaa vain, että minä olen huono
-    kynänkäyttäjä. Lapsuudesta saakka minun on aina ollut vaikeata
-    päästä tuota ainaista alkua pitemmälle: 'Toivon, että voit
-    hyvin', ja vallan ylettömästi on minun nyt ponnistettava
-    ryhtyäkseni kirjoittamaan oikein kirjallista selontekoa Teille.
-    Toivoisin todellakin voivani täksi kerraksi lainata kynän
-    joltakulta taitavalta kirjailijalta, sillä tunnen tosiaankin
-    kokeneeni sellaista, mitä ei usein satu naisen osalle.
-
-    Sisar Rosemary Gray menestyy yhä paremmin ja paremmin. Hän
-    käy vähitellen välttämättömäksi potilaalle, jonka täydellisen
-    luottamuksen hän on saavuttanut, niin että hänen sydämensä on
-    pakahtua ammattiylpeydestä.
-
-    Jane parka sitä vastoin ei ole päässyt sen pitemmälle, kuin
-    että kuuli potilaan omilta huulilta olevansa viimeinen koko
-    maailmassa, jonka tämä, ollessaan näin sokeana, soisi tulevan
-    luoksensa. Kun vihjaistiin Janen mahdollisesta käynnistä,
-    sanoi hän: 'Voi, hyvä Jumala, ei!' ja hänen kauhistuneet
-    kasvonsa ilmaisivat vastalausetta. Niin että kyllä Jane nyt
-    saa raippansa ja -- viisaan ja harkitsevan tuomarin määräyksen
-    mukaan jaetaan 'kissan' kolmekymmentä iskua kolmeen otteeseen,
-    kymmenen kerrallaan -- niin saa myös Jane rangaistuksensa pienten
-    väliaikojen päästä. Ei kerralla enempää kuin hän kestää, mutta
-    tarpeeksi, jotta sydän on aina verillä ja mieli alituisessa
-    ahdistuksessa. Ja Te, hyvä, viisas tohtori, osuitte aivan oikeaan
-    henkistä tutkimustanne tehdessänne. Hän sanoo, että Janen
-    sääli olisi viimeinen oljenkorsi hänen jo muutenkin raskaalle
-    ristilleen, ja lausetapa on kyllä sattuva, sillä Janen sääli
-    onkin oljenkorren veroista hänelle. Jane säälii vain itseänsä,
-    sillä hän on toivottomasti takertunut oman erehdyksensä verkkoon
-    eikä pääse sen silmuista irti. Mutta miten saada Garth Dalmain
-    tämä uskomaan, siinäpä vaikeus onkin.
-
-    Muistatteko, miten israelilaiset jäivät Migdolin ja meren
-    väliin? Tiesin kyllä, että Migdol merkitsee 'tornia', mutta
-    en ollut ymmärtänyt tätä kohtaa, ennen kuin itse seisoin
-    kapealla erämaankaistaleella, Punainenmeri edessäni ja
-    vasemmalla, oikealla Gebel Attikan vuoriharjanne pilviin
-    kohoavine huippuineen kuin mikäkin eriskummainen, valloittamaton
-    linnoitus. Ainoa kulkutie oli se tie, jota he juuri olivat
-    tulleet Egyptistä, mutta jolla nyt Faraon heitä takaa-ajavat
-    vaunut ja ratsumiehet tömistäen kulkivat. Samalla lailla, hyvä
-    poika, vaeltaa Jane erämaantietä, joka päivä päivältä käy
-    kaidemmaksi, niin että hän on menehtymäisillään epätoivoon.
-    Migdol on _Garthin_ vakaumus, että _Janen_ rakkaus voi olla
-    ainoastaan pelkkää sääliä. Punainenmeri on tunnustus, johon
-    hänen ehdottomasti on syöksyttävä, kun ei voi Migdolin yli
-    kiivetä; sen kylmään veteen hukkuu Garthin rakkaus, kun Jane
-    vetää hänet siihen mukanaan, sillä epäilyksen ja epäluulon aallot
-    vyöryvät hänen päänsä yli -- epäilyksen, jota karkottamaan
-    hänellä ei ole enää voimaa, epäluulon, jota hänet on niin
-    vaikea saada huomaamaan vääräksi ja erehdykseksi. Ja takana
-    tulevat Faraon joukot, sattumat, jotka työntävät liikkeelle
-    tapausten pyörän. Minä hetkenä tahansa jokin sattuma saattaa
-    pakottaa tunnustukseen, ja heti paikalla hän kapuaa Migdolin
-    vuorirotkoihin kädet haavoissa, jalat verissä. Ja hän -- Jane
-    parka -- syöksyy Punaisenmeren syvyyksiin. Mistä löytyisi
-    Mooses, taivainen lähetti, joka ojentaisi ymmärtävän rakkauden
-    sauvan ja ohjaisi turvaisesti aaltojen halki, niin että he
-    yhdessä pääsisivät Luvattuun maahan! Rakas, viisas poika, ettekö
-    uskaltaisi ruveta Moosekseksi?
-
-    Mutta nyt kirjoitan sivua Baedekeriin ja unohdan kertoa oikeita
-    asioitani.
-
-    Hyvin ymmärtänette, että Jane laihtuu ja käy huononnäköiseksi
-    Margeryn puurosta huolimatta -- joka 'pannaan päälle' joka päivä
-    jo heti aamiaisen jälkeen seuraavan päivän aamiaista varten;
-    ja kuka vain kulkee ohi, sekoittaa sitä vähän. Tiesittekö Te,
-    kuinka oikein puuroa keitetään, Deryck? Minä luulin aina, että
-    se on valmista viidessä minuutissa. Margery sanoo, että se
-    mahtaa olla jotakin englantilaista hökötystä, jota julkeasti
-    nimitetään sillä nimellä. (N. B.) Olkaa hyvä ja pankaa merkille,
-    kuinka itsetietoisesti ja halliten minä käytän skottilaisia
-    sanontatapoja, ryhtymättä mihinkään eriskummaiseen merkintätapaan
-    -- vaivaan, joka minusta on vallan tarpeeton. Sillä jos kerran
-    ennestään tiedätte, kuinka vanha Margery lausuu 'puuron', niin
-    kuulette sen myös lukiessanne. Ja ellette sitä ennestään tiedä,
-    ei mikään eriskummainen merkintätapa kykene antamaan muuta kuin
-    irvikuvan siitä somasta skottilaisesta korosta, jota Margery
-    käyttää sanoessansa: 'Sekoittakaa vähän puuroa, sisar Gray'!
-    Olen tosiaankin hyvilläni ja ihmeissäni, että niin helposti
-    ymmärrän syntyperäisiä paikkakuntalaisia ja että keskustelu
-    heidän kanssaan tuottaa minulle hauskuutta, sillä päästyäni
-    työläästi loppuun pari kolme nykyaikaista romaania, joiden aiheet
-    olivat täältä ylämaasta, otaksuin heidän puheensa olevan jotakin
-    tuiki tuntematonta kieltä. Mutta päinvastoin puhuvat vanha
-    Margery, sisäkkö Maggie, puutarhuri Macdonald, metsänvartija
-    Macalister, kaikki melkein puhtaampaa englantia kuin minä,
-    ääntävät huolellisemmin ja muodostavat r:änsä selvemmin. Murre on
-    omituisempaa kuin ääntäminen.
-
-    Mutta näitä kielitieteellisiä sivuhyppyjä! Voi, poika, haava
-    sydämessäni on niin syvä ja kipeä, että pelkään siihen
-    kajoamista, pelkään Teidänkin hellävaraista kajoamistanne.
-    Missä minä olinkaan? Niin, puurostahan jouduin kiertotielle.
-    No, kuten sanoin, Jane käy laihaksi ja huonoksi vanhan Margeryn
-    puurosta huolimatta, mutta sisar Rosemary Gray on kukoistava ja
-    yhä entinen pieni, sievä olento, jolla on pehmeä, silkinhieno
-    tukka -- tohtori Robin omavaltainen lisä ihastuttavaan kuvaan.
-    Sivumennen sanoen, tämä tohtori oli minulle täydellinen
-    yllätys. Opin paljon tohtori Mackenzieltä ja rakastan tohtori
-    Robia, paitsi toisinaan, kun tekee mieleni ottaa häntä ruskean
-    päällystakin kaulurista ja lennättää ulos ikkunasta.
-
-    Mitä taasen tulee sisar Rosemary Grayn ulkomuotoon, pidin
-    parhaana puhua siitä suoraan palvelijoille. Ette voi kuvitella,
-    kuinka hullunkurista usein oli; esimerkiksi kirjastossa,
-    kun Garth tuli ensi kerran alakertaan; hän käski Simpsonin
-    tuoda tikapuut neiti Graylle ja Simpson avasi jo huulensa
-    huomauttaakseen, että sisar Gray varsin helposti varpailtaan
-    muutenkin ulettuu ihan ylähyllylle asti, sen hän oli äsken juuri
-    nähnyt. Onneksi englantilaisten miespalvelijain erinomainen
-    koulutus pelasti minut tilanteesta, ja hän vastasi vain:
-    'Kyllä, herra, kyllä minä', ja katsoi minuun, joka seisoin
-    aivan vaiti, kuten ihmiseen, jota selvästi huvittaa vaivata
-    toista turhanpäiten. Jos siellä olisi ollut vanha hyvä Margery,
-    jonka skottilainen kieli rupeaa hitaasti käymään, mutta vauhti
-    lisääntyy käydessä niin, ettei sitä saa pysähtymään ennen kuin
-    koko hänen ajatustulvansa on päässyt purkautumaan, olisi minun
-    ollut pakko ottaa hänet hellään syliini ja viedä ulos.
-
-    Sen tähden käskin heti samana iltana Simpsonin ja Margeryn
-    ruokasaliin, kun isäntä taatusti oli niin loitolla, ettei voinut
-    mitään kuulla, ja sanoin heille, että syistä, joita en saattanut
-    täysin selostaa, potilaalle oli annettu vallan kiero kuvaus
-    minun ulkomuodostani. Hän luulee minua lyhyeksi ja hoikaksi,
-    vaaleaksi ja hyvin sieväksi, ja pitkien selitysten välttämiseksi
-    ja jotta ei turhaan häirittäisi hänen mielenrauhaansa, oli
-    välttämätöntä pitää häntä tässä harhaluulossa. Simpsonin
-    tavallinen huomaavainen ilme ei muuttunut, hän ainoastaan
-    vakuutti: 'Aivan niin, neiti. Aivan niin.' Mutta vanhan Margeryn
-    kasvoilla kuvastui monta epäilyksen varjoa minun puhuessani.
-    Onneksi ne sentään olivat minun lopettaessani vaihtuneet
-    hyväksyvään hymyyn. Hän kuitenkin lisäsi omat huomautuksensa:
-    'Parasta niin onkin, luullakseni. Sillä Garthie herra, poika
-    rukka, halusi nähdä vain kaunista ympärillänsä. Garthie herra,
-    oli minun tapana sanoa hänelle, kun hänelle oli vieraita tulossa,
-    ja kaikki hänen puheensa päivällisestä koskivat vain vanhan
-    hopean kiilloittamista ja Valentine-lasien ja Worstered-posliinin
-    käyttöönottamista, Garthie herra, sanoin, kun oli mielestäni
-    sopiva tilaisuus johtaa mieleen Sanaakin, te puhdistatte
-    juoma-astian ja ruoka-astian ulkonaisesti, mutta ette lainkaan
-    huolehdi siitä hyvästä, mitä ne sisältävät. Siksi on parasta
-    antaa hänen pysyä harhaluulossaan.' Ja kun Simpson huomaavaisesti
-    yski kätensä taakse ja vallan näkyvästi nyhkäisi häntä kylkeen
-    kyynärpäällään, lisäsi hän ystävällisen jälkimietteen: 'Sillä
-    vaikka tavalliset jokapäiväiset kasvot voivat näyttää tavallaan
-    kauniiltakin ystävällisen ilmeensä vuoksi, eihän sitä kumminkaan
-    voi ilmettä tehdä oikein selväksi sokealle.' Niin että tästä Te
-    näette, Deryck, tämä vanha viisas eukko, joka on tuntenut Garthin
-    pienestä pitäen, olisi täydellisesti hyväksynyt kolme vuotta
-    sitten tekemäni ratkaisun.
-
-    No niin, palaan varsinaisiin tiedonantoihini. Äänestä meillä oli
-    aluksi vastusta, kuten ennustittekin, ja koko suunnitelma oli
-    muutaman kauhean hetken ihan hiuskarvan varassa. Sillä vaikka hän
-    varsin helposti uskoi selityksen, minkä olimme suunnitelleet,
-    lähetti hän minut pois huoneesta ja sanoi tohtori Mackenzielle,
-    että minun ääneni tekisi hänet hulluksi. Mutta Rob tohtori
-    hallitsi tilannetta ja pääsi voitolle sillä kertaa, ja kun Garth
-    kerran oli mukautunut, ei hän enää lainkaan puuttunut siihen.
-    Toisinaan näen hänen sentään kuuntelevan ja muistelevan jotakin.
-
-    Mutta sisar Rosemary Gray viettää ihania hetkiä, kun levoton,
-    kaihoava Jane on unohduksissa. Sillä potilas kiintyy yhä enemmän
-    häneen, kääntyy hänen puoleensa, luottaa häneen ja keskustelee
-    hänen kanssaan, koettaa tunkea hänen sieluunsa, paljastaa
-    omansa ja on yleensä ihmeellinen ja ihana olento, jonka kanssa
-    nyt saan elää ja jota saan oppia tuntemaan. Kulkiessaan ulkona
-    viluissaan ja kuullessaan näiden puhelevan huomaa Jane, kuinka
-    vähän hän ymmärsi sen ihanan lahjan arvoa, joka laskettiin hänen
-    jalkainsa juureen, kuinka vähän hän oli selvillä sen miehen
-    luonteen sisimmästä, jonka "nuorena poikana" oli työntänyt
-    luotaan. Sisar Rosemary oppii kaiken tämän istuessaan tuntikausia
-    hänen seuranaan, ja epätoivon siroccotuulta kokien vaeltaa Jane
-    rauhattomana edestakaisin kapeata erämaanpolkua.
-
-    Ja nyt minä tulen kirjeen pääasiaan, ja vaikka olenkin nainen, en
-    pane sitä jälkikirjoitukseen.
-
-    Deryck, ettekö voi tulla tänne häntä katsomaan ja keskustelemaan
-    minun kanssani? Minä en luule jaksavani kauempaa, ellen saa
-    tukea joltakulta; ja hän iloitsisi niin saadessaan Teidät tänne
-    ja voidessaan näyttää Teille, kuinka hän on edistynyt ja mitä
-    kaikkea hän on jo oppinut. Voisitte myös samalla puhua hiukkasen
-    Janen puolesta tai ainakin tunnustella hänen mieltään tämän Janen
-    suhteen. Voi, hyvä poika, koettakaa uhrata neljäkymmentäkahdeksan
-    tuntia! Raikas nummi-ilma tekee Teille hyvää. Ja minulla on
-    sitä paitsi oma pieni suunnitelmani, jonka toimeenpano riippuu
-    suuressa määrin Teidän tulostanne. Voi, tulkaa, rakas poika!
-
-    Teitä tarvitseva
-
-                                                   _Jeanette_.
-
-Tohtori Deryck Brandin kirje Sisar Rosemary Graylle Castle Gleneeshiin,
-Pohjois-Skotlantiin.
-
-    Wimpole Streetillä.
-
-    _Rakas Jeanette!_ Tietysti minä tulen. Lähden Eustonin asemalta
-    perjantai-iltana. Voin olla koko lauantain ja suurimman osan
-    sunnuntaita Gleneeshissä, mutta maanantaina minun täytyy olla
-    ajoissa työssä.
-
-    Teen parhaani, mutta enhän minä ole mikään Mooses eikä minulla
-    ole hänen ihmeitätekevää sauvaansa. Sitä paitsi osoittavat
-    viimeiset tutkimukset, etteivät israelilaiset voineet kulkea
-    meren yli siltä kohtaa kuin Te mainitsette, vaan pohjoisempaa
-    Suolaisen meren luota; sangen vähäpätöinen sivuseikka muuten,
-    eikä lainkaan vähennä kuvanne sattuvaisuutta, pikemmin
-    päinvastoin, sillä pelkäänpä, että Teille, tyttö parka, on vielä
-    paljon suolaista varalla.
-
-    Sittenkin minä olen sangen toiveikas, niin, enemmänkin
-    kuin toiveikas -- luottavainen. Usein olen viime aikoina
-    ajatuksissani sovitellut Teihin lupausta, joka sanoo, että
-    kaikki vaikuttaa parhaaksemme. Kuka tahansa voi saada hyvät
-    asiat vaikuttamaan parhaaksemme, mutta taivaallinen Isä
-    ainoastaan voi kääntää pahankin hyväksi, ja kaikki erehdyksemme,
-    rikoksemme ja mielettömyytemme Hän kääntää parhaaksemme.
-    Mitä monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi tämä inhimillisen
-    elämän arvoitus käy, sitä tarpeellisempi on meille tämä selvä
-    elämänohje: 'Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, äläkä nojaa
-    omaan ymmärrykseesi. Kaikilla teilläsi katso Häneen, ja hän on
-    tasoittava polkusi.' Vanha, kulunut ja yksinkertainen ohje, mutta
-    tosi ja siksi myös ikuinen.
-
-    Olen iloinen, että sisar Rosemary niin erinomaisesti menestyy
-    toimessaan, ja toivon, ettei meille tule uusia odottamattomia
-    vastuksia. Ajatelkaahan, miten kävisi Janen silloin, jos
-    potilaamme rakastuisi somaan pikku sisar Rosemaryhin? Pelkään,
-    että erämaa aukaisisi uumenensa ja nielaisisi hänet. Meidän
-    täytyy koettaa estää sellaista onnettomuutta. Eikö pikku
-    Rosemary mitenkään suostuisi tekemään hiukan virheitä puheessaan
-    ja ääntämisessään tai tunnustamaan olevansa hiukan niinkuin
-    ihastunut Simpsoniin?
-
-    Voi, tyttö kulta! En minä näin laskisi leikkiä, ellen aivan pian
-    saapuisi avuksenne.
-
-    Kuinka hullua tämä on! Ja itse te olette korvaamaton! Mutta
-    useimmat miehet ovat joko hulluja tai sokeita, yksi on sekä hullu
-    että sokea. Luottakaa siihen, että sen kyllä hänen mieleensä
-    taon -- sekä omaksi tyydytyksekseni että hänen onnekseen -- jos
-    suinkin vain saan tilaisuuden.
-
-    Teidän alati uskollinen ystävänne _Deryck Brand_.
-
-Tohtori Deryck Brand tohtori Robert Mackenzielle.
-
-    _Hyvä tohtori Mackenzie!_ Pidättekö suotavana, että piakkoin käyn
-    katsomassa potilastamme Gleneeshissä ja annan lausuntoni hänen
-    nykyisestä tilastaan?
-
-    Voisin viikon lopulla päästä lähtemään sinne pohjoiseen.
-
-    Toivon, että olette tyytyväinen sairaanhoitajattareen, jonka
-    teille lähetin.
-
-    Kunnioittaen
-
-                                          _Deryck Brand_.
-
-Tohtori Robert Mackenzie tohtori Deryck Brandille.
-
-    _Kunnioitettava tohtori Deryck!_ Kelpo neiti, jonka lähetitte
-    tänne sairaanhoitajattareksi, täyttää potilaan kaikki mahdolliset
-    vaatimukset. Ei minua enää tarvita. Eikä teitäkään -- potilaan
-    vuoksi. Mutta pidän ylen suotavana, että mitä pikimmin käytte
-    katsomassa hoitajatarta, joka käy hoikemmaksi ja ohuemmaksi kuin
-    oikeastaan on sopivaa hänen kokoisellensa neidille.
-
-    Jokin salainen huoli sen aivan ymmärrettävän huolen ohella, mitä
-    tuottaa edesvastuu hoidosta tällaisessa tapauksessa, hiuduttaa
-    hänet aivan loppuun. Ehkä hän luottaa Teihin. Hänen on vaikea
-    täydelleen luottaa.
-
-    Teidän nöyrään palvelijaanne
-
-                                           _Robert Mackenziehin_.
-
-
-
-
-Kahdeskymmenesensimmäinen luku.
-
-KIRJURI ON KOVILLA.
-
-
-Sisar Rosemary istui potilaansa kanssa Gleneeshin päivänpaisteisessa
-kirjastossa. Pieni pöytä oli heidän välillänsä, sillä oli kasa
-kirjeitä, -- potilaan aamuposti -- joita hoitajattaren piti avata,
-lukea ääneen, ojentaa hänelle, jos niiden joukossa sattui olemaan
-jokin, jota hän halusi kosketella tai jonka halusi pistää taskuunsa.
-
-He istuivat lähellä ikkunaovea, joka aukeni pengermälle. Vieno
-tuulenhenki toi kevätkukkien tuoksua, ja aamuinen päivänpaiste tulvi
-sisään.
-
-Garth, yllään valkea flanellipuku, vihreä kaulanauha ja esikolta
-napinreiässä, nojasi mukavasti taaksepäin tuolissaan ja nautti nopeasti
-elpyvin tunnoin kukkien tuoksusta ja auringonsäteiden hyväilystä.
-
-Sisar Rosemary lopetti oman kirjeensä lukemisen, taittoi sen kokoon ja
-pisti taskuunsa, tuntien kiitollista helpotusta. Deryck tuli. Hän ei
-ollut turhaan luottanut häneen.
-
-"Kirje joltakulta mieshenkilöltä, eikö niin, neiti Gray?" sanoi Garth
-aivan odottamatta.
-
-"Aivan oikein", vastasi sisar Rosemary. "Kuinka sen tiesitte?"
-
-"Se oli kirjoitettu ainoastaan yhdelle arkille. Tärkeitä asioita
-sisältävään naisen kirjeeseen olisi mennyt ainakin kaksi ellei kolmea.
-Ja tuossa kirjeessä oli tärkeitä asioita."
-
-"Myöskin oikein", sanoi sisar Rosemary hymyillen. "Mutta kuinka senkin
-tiedätte?"
-
-"Koska huokasitte helpotuksesta luettuanne ensimmäisen rivin ja
-toistamiseen, kun taitoitte sen ja panitte takaisin kuoreen."
-
-Sisar Rosemary nauroi. "Te edistytte niin nopeaan, herra Dalmain, että
-kohta ei voi pitää mitään salassa teiltä. Kirje oli --."
-
-"Ei, älkää sanoko", huudahti Garth hätäisesti ja teki torjuvan
-kädenliikkeen. "En minä tosiaankaan halua näyttää uteliaalta teidän
-yksityiseen kirjeenvaihtoonne nähden, neiti Gray. On vain niin hauskaa
-näyttää teille edistystänsä sellaisissa asioissa, joiden perille itse
-pääsee, ilman toisen huomauttamista."
-
-"Mutta minä aioinkin kertoa sen teille joka tapauksessa", sanoi
-sisar Rosemary. "Kirje on tohtori Deryckiltä, ja hän sanoo siinä mm.
-tulevansa katsomaan teitä ensi lauantaina."
-
-"Ah, hyvä!" sanoi Garth. "Ja minkälaisen muutoksen hän saa nähdä!
-Ja minä saan ilokseni kertoa sairaanhoitajattaresta, kirjurista,
-ääneenlukijasta ja kuvaamattoman kärsivällisestä opettajasta ja
-toverista, jonka hän minulle toimitti." Sitten hän äkkiä levottomana
-lisäsi: "Eihän hän vain tule viemään teitä pois täältä?"
-
-"Ei", sanoi sisar Rosemary, "ei vielä. Mutta, herra Dalmain, tahtoisin
-kysyä teiltä, ettekö tule neljääkymmentäkahdeksaa tuntia toimeen
-ilman minua, tohtori Brandin käynti tarjoaa niin sopivan tilaisuuden.
-Minun olisi helpompi jättää teidät, kun tietäisin hänen olevan teidän
-seurassanne. Jos saan lähteä loppuviikosta, perjantai-iltana, voisin
-palata aikaisin maanantaiaamuna, niin että ennättäisin kyllä hyvin
-avaamaan aamupostin. Tohtori Brand kyllä lukee lauantain ja sunnuntain.
--- Tottakin, minä unohdin, eihän sunnuntaina tule mitään postia. Ei
-minulta siis jäisi kuin yksi posti; ja muuten hän korvaa kyllä joka
-suhteessa minun poissaoloni."
-
-"No niin", sanoi Garth koettaen estää tyytymättömyyttänsä näkymästä.
-"Olisin suonut meidän kolmisin yhdessä puhelevan. Mutta eihän ole
-ihmeellistä, että te haluatte vähän vapautta. Lähdettekö kauaksi?"
-
-"En, tänne lähelle tuttavien luo. Mutta nyt kai haluatte kuulla
-kirjeenne?"
-
-"Kyllä", vastasi Garth ojentaen kättään. "Odottakaahan hiukan. Siellä
-on jokin sanomalehti joukossa. Tunnen painomusteen hajun. En minä sitä
-huoli. Mutta olkaa hyvä ja antakaa kirjeet."
-
-Sisar Rosemary otti sanomalehden erilleen. Sitten hän työnsi
-kirjekasaa, kunnes se sattui Garthin käteen.
-
-Garth otti sen. "Paljonhan niitä on!" virkkoi hän hymyillen hyvillään
-jo ennakolta. "Sen minä sanon, neiti Gray, että jos te otatte oppia,
-niinkuin teidän pitäisi, näin monien, kirjoitustavaltaan sekä
-mahdollisten että mahdottomien kirjeiden lukemisesta, niin pystytte
-piakkoin toimittamaan melko ymmärrettävän 'Täydellisen kirjeiden
-kirjoitusoppaan'. Muistatteko rouva Parker Bangsin osanottokirjettä?
-Silloin me taisimme ensi kerran oikein makeasti nauraa yhdessä.
-Hyväntahtoinen olento! Mutta ei hänen olisi pitänyt mainita mitään
-sokeasta Bartimaeuksesta, joka sukelsi seitsemän kertaa Siloamin
-lammikkoon. On aina viisainta välttää lainauksia vanhoista kirjoista,
-eritoten Raamatusta, ellei osaa niitä ihan viidellä sormellaan. Nyt
---." Garth vaikeni.
-
-Hän oli koetellut kirjeitä, toista toisensa jälkeen, tarkasti
-sormeillen jokaista, ennen kuin laski sen pöydälle viereensä. Hän
-oli juuri ottanut erään, joka oli kirjoitettu ulkomaiselle paperille
-ja sinetöity. Hän pysähtyi kesken lauseensa, piteli hetkisen ääneti
-kirjettä ja tunnusteli sitten sinettiä sormillaan.
-
-Sisar Rosemary tarkasti häntä levottomana. Hän ei virkkanut sanaakaan,
-mutta kotvan päästä hän pani pois kirjeen ja otti seuraavan. Mutta kun
-hän työnsi kirjekasan takaisin sisarelle, pisti hän sinetöidyn kirjeen
-alimmaiseksi, niin että sisar joutui lukemaan sen viimeiseksi kaikista.
-
-Sitten alkoi tavallinen meno. Garth sytytti savukkeen -- ensimmäisiä
-asioita, joita hän oli oppinut toimittamaan omin neuvoin -- ja poltteli
-tyytyväisenä, asetti tuhkakupin huolellisesti paikoilleen ja varisti,
-melkein erehtymättä, tuhkan oikeaan aikaan ja paikkaan.
-
-Sisar Rosemary otti ensimmäisen kirjeen, luki postileiman ja selitti,
-minkälaista käsialaa oli kuorella. Garth arvioi, keneltä kirje oli,
-ja tuli kovin hyvilleen, jos oli arvannut oikein. Tänään niitä oli
-yhdeksän, 'hyvin erilaisia sisällöltään -- muutamia miesystäviltä, pari
-herttaisilta naisilta, jotka selittivät mielellään tulevansa häntä
-tervehtimään niin pian kuin hän vain halusi vieraita, yksi eräästä
-sokeainlaitoksesta, jolle pyydettiin kannatusta, lyhyt ilmoitus tohtori
-Deryckiltä hänen tulostansa ja kaulanauhalasku eräästä liikkeestä Bond
-Streetiltä.
-
-Sisar Rosemary Grayn sormet vapisivat, kun hän pani kahdeksatta
-kirjettä takaisin koteloon. Kasan viimeinen oli pöydällä. Kun hän otti
-sen, heitti Garth yhtäkkiä nopeasti savukkeenpätkän ulos ikkunasta ja
-heittäysi takanojaan, varjostaen käsillä kasvojaan.
-
-"Heitinkö oikeaan, sisar?" kysyi hän.
-
-Tämä kumartui katsomaan ja näki ohuen savuviirun nousevan
-sannoitukselta.
-
-"Aivan oikeaan", sanoi hän. "Herra Dalmain, tässä kirjeessä on
-egyptiläinen postimerkki ja se on leimattu Kairossa. Se on suljettu
-punaisella lakalla ja sinetissä on töyhtökypärä, silmikko suljettuna."
-
-"Entä käsiala?" kysyi Garth välinpitämättömästi ja perin levollisesti.
-
-"Se on jokseenkin varmaa ja hyvin selvää, ilman minkäänlaisia
-kiemuroita ja koukeroita. Se on kirjoitettu paksulla terällä."
-
-"Olkaa hyvä ja avatkaa se, sisar, ja sanokaa minulle kirjoittajan nimi,
-ennen kuin luette sen."
-
-Sisar Rosemarylla oli vastusta kurkustansa, joka uhkasi tukahduttaa
-hänen äänensä. Hän avasi kirjeen, silmäsi viimeiselle sivulle ja löysi
-nimikirjoituksen.
-
-"Alla on Jane Champion, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary.
-
-"Olkaa hyvä ja lukekaa se", sanoi Garth tyynesti. Ja sisar Rosemary
-aloitti:
-
-    "_Hyvä Dal!_ Mitä minä _voin_ kirjoittaa? Jos olisin luonanne,
-    olisi minulla paljon puhumista Teille, mutta kirjoittaminen on
-    niin vaikeata, niin, aivan mahdotonta.
-
-    Tiedän, että sellainen sallimus on kovempaa Teille kuin
-    kenellekään meistä, mutta Te kestätte sen myös uljaammin kuin
-    ainoakaan meistä olisi kestänyt, ja siksi on elämä Teistä vielä
-    kerran tuntuva ihanaltakin, ja saattepa sen ihanuuden selviämään
-    vielä muillekin. En itsekään sitä ymmärtänyt, ennen kuin vasta
-    silloin kesällä Overdenessä ja Shenstonessa, kun Te opetitte
-    minut kauneutta tajuamaan. Sittemmin sekä auringon noustessa
-    että laskiessa, Atlantin sinivihreillä aalloilla, vuorten
-    purppurahohteessa, Niagaran pärskeissä, kirsikkakukkaisessa
-    Japanissa, Egyptin kultaisilla aavikoilla ajattelin Teitä, ja
-    niiden kauneus selvisi minulle paremmin juuri Teidän avullanne.
-    Voi, Dal, tahtoisin mielelläni tulla kertomaan teille niistä
-    kaikista ja saada Teidät näkemään ne kaikki minun silmäini
-    välityksellä, ja Te avartaisitte minun ahdasta ymmärtämystäni ja
-    näyttäisitte ne minulle uudestaan entistä ihanampina.
-
-    Kuulin, ettette ota vastaan vieraita, mutta ettekö voisi tehdä
-    yhtä ainoata poikkeusta ja sallia minun tulla?
-
-    Olin suuren pyramidin luona, kun sain tiedon. Istuin
-    pylväskatoksessa päivällisen jälkeen. Kuunvalo herätti muistoja.
-    Olin vastikään päättänyt luopua Niilinmatkasta, palata
-    suoraapäätä kotiin ja kirjoittaa Teille sekä pyytää Teitä käymään
-    luonani, kun kenraali Loraine ilmestyi pylväskatokseen tuoden
-    englantilaisia lehtiä ja kirjeen Myralta -- ja niin sain tietää.
-
-    Olisitteko tullut, Garth?
-
-    Ja nyt, ystäväni, kun Te ette voi tulla minun luokseni, enkö minä
-    saa tulla Teidän luoksenne? Jos Te vain sanotte: 'Tulkaa!', niin
-    minä tulen, missä maailman ääressä lienenkin, kun viesti minut
-    saavuttaa. Älkää välittäkö tämän egyptiläisestä leimasta. En ole
-    enää siellä, kun tämä Teille luetaan. Lähettäkää vastauksenne
-    tätini Lontoon-asuntoon. Kaikki kirjeeni menevät sinne ja
-    osoitetaan avaamatta minulle.
-
-    _Sallikaa minun tulla_. Ja voi, uskokaa, että minä tunnen, kuinka
-    raskasta Teidän on. Mutta Jumala voi 'kirkastaa'. Ja uskokaa,
-    että täydellisemmin kuin sanoin voin ilmaista, olen
-
-                                     Teidän _Jane Champion_."
-
-Garth otti käden kasvoiltansa.
-
-"Ellette ole väsynyt, neiti Gray, kun olette lukenut jo niin monta
-kirjettä, sanelisin mielelläni heti vastauksen, niin kauan kuin se
-on vereksenä mielessäni. Onko teillä paperia siinä? Kiitos! Voimmeko
-aloittaa? -- Hyvä neiti Champion... Tulin syvästi liikuttuneeksi
-Teidän ystävällisestä, osaaottavasta kirjeestänne... Oli erityisen
-ystävällistä, että kirjoititte minulle niin kaukaa, vaikka siellä
-tietysti on paljon kaikenlaista, mikä helposti voisi vieroittaa Teidät
-kotoisista ystävistänne."
-
-Pitkä pysähdys. Sisar Rosemary odotti, kynä kädessä, ja toivoi, että
-hänen sydämensä tykintä kuului vain hänen omiin korviinsa eikä toiselle
-puolelle pientä pöytää.
-
-"Olen iloinen, että Te ette luopunut Niilinmatkasta, mutta --."
-
-Aikainen mehiläinen lensi hyasinttimaasta ja surisi ikkunaruudulla.
-Muuten oli huoneessa aivan hiljaista.
-
-"-- mutta, jos Te olisitte kutsunut minua, olisin tietysti tullut."
-
-Mehiläinen hyrräsi kiukkuisena ylös ja alas ikkunaa useita minuutteja,
-sitten se löysi avonaisen ruudun ja lentää surahti iloisena
-päivänpaisteeseen.
-
-Huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kunnes Garth sen keskeytti
-ruveten hiljaisella äänellä jatkamaan sanelua.
-
-"Olette myös ylen ystävällinen, kun tahdotte tulla minua katsomaan,
-mutta --"
-
-Sisar Rosemaryn kynä putosi. "Herra Dalmain", sanoi hän, "sallikaa
-hänen tulla."
-
-Garth käänsi häneen kasvonsa, jotka olivat täynnä hämmästystä.
-
-"Minä en tahdo", sanoi hän tinkimättömän ratkaisevasti.
-
-"Mutta ajatelkaa, kuinka kovalta mahtaisi tuntua kenelle tahansa,
-kun haluaisi olla jonkun -- jonkun kärsivän ystävän luona, eikä tämä
-sallisi edes hänen tulla."
-
-"Hänen harvinainen hyväsydämisyytensä kehoittaa häntä tulemaan, neiti
-Gray. Me olemme kauan olleet hyviä ystäviä ja tovereita. Häneen koskisi
-liiaksi, kun hän näkisi minut tällaisena."
-
-"Ei hän niin ajattele", puolusti sisar Rosemary. "Voi, ettekö te osaa
-lukea rivien välistä? Vai tarvitaanko naisen sydän ymmärtämään naisen
-kirjettä? Luinko sen huonosti? Luenko vielä kerran?"
-
-Garthin kasvot kuvastivat todellista suuttumusta. Hän puhui hillityn
-tuimasti, ja suorat tummat kulmakarvat olivat rypyssä.
-
-"Te luitte sen vallan hyvin", sanoi hän, "mutta ette tee oikein
-väittäessänne vastaan. Minun täytyy mieltäni myöten saada kirjurilleni
-sanella kirjeeni, tarvitsematta selitellä niitä."
-
-"Suokaa anteeksi, herra", sanoi sisar Rosemary nöyrästi.
-
-"Tein pahasti." Garth ojensi kätensä pöydän yli ja piti sitä siinä
-hetkisen, mutta toista kättä ei laskettu siihen.
-
-"Älkää olko tietävinänne", sanoi hän hymyillen voittavaa hymyänsä,
-"te minun hyvä pikku holhoojani ja hoivaajani. Te voitte useimmissa
-tapauksissa ohjata minua, mutta ette tässä. Lopettakaamme nyt siis
-kirje. Mihin jäimmekään? -- Niin -- tulla minua katsomaan. Panitteko
-ylen ystävällinen vai kovin ystävällinen?"
-
-"Ylen ystävällinen", vastasi sisar Rosemary murtunein äänin.
-
-"Hyvä on, sillä se on tottakin ylen ystävällistä. Ainoastaan hän
-ja minä käsitämme, kuinka ylenmäärin ystävällistä. Mutta jatketaan
--- --. Mutta en ota vastaan ketään vieraita enkä kaipaakaan niitä,
-ennen kuin pääsen sen verran uusien olosuhteitteni herraksi, ettei
-painisillaoloni niiden kanssa tunnu kiusalliselta muista ihmisistä.
-Täällä Gleneeshissä, aivan eristettynä, opettelen kesän kuluessa
-vähä vähältä elämään tätä uutta elämääni. Olen varma, että ystäväni
-pitävät arvossa tätä toivomustani. Minun luonani on nyt eräs, joka
-yli toiveiden kärsivällisesti auttaa minua -- odottakaa!" huudahti
-Garth äkkiä. "Ei niin. Hän voisi luulla -- voisi käsittää väärin. Joko
-aloitte kirjoittaa sitä? Ette? Mikä oli viimeinen sana? 'Toivomustani'!
-Jaha. Aivan niin. Piste 'toivomustani' sanan jälkeen. Odottakaa, kun
-vähän mietin."
-
-Garth painoi kasvot käsiinsä ja istut pitkän aikaa mietteisiinsä
-vaipuneena.
-
-Sisar Rosemary odotti. Oikea käsi piteli kynää paperin kohdalla.
-Vasemmalla hän painoi sydäntään. Hänen silmänsä tähystivät tummaa,
-kumartunutta päätä, katseessa sanoin selittämätöntä kaihoa ja kiihkeätä
-hellyyttä.
-
-Vihdoin Garth kohotti kasvonsa. "Vilpittömästi kunnioittaen Teidän
-Garth Dalmain", sanoi hän. Ja ääneti sisar Rosemary kirjoitti niin.
-
-
-
-
-Kahdeskymmenestoinen luku.
-
-TOHTORI ROBISTA ON APUA.
-
-
-Ahdistavan hiljaisuuden, mikä vallitsi kirjeen sulkemisen ja osoitteen
-kirjoittamisen jälkeen, keskeytti tohtori Robin iloisa ääni.
-
-"Kumpi on tänään potilaana? Neitikö vai herra? Ahaa, ei kumpikaan,
-nähdäkseni. Molemmat näyttävät itse terveydeltä ja saavat tohtorin
-ymmälle. Ulkona kevät, sisällä kesä", jatkoi tohtori iloista puheluaan
-ihmetellen, miksi kummankin kasvot olivat kalpeat ja hämmennyksissä
-ja miksi ilmassa oli kärsiväin sydänten tuntua. "Flanellipuku tuo
-mieleen vene- ja muut huviretket, ja mitä näen, sisar Gray on luopunut
-merinostansa ja ottanut sievän sinisen pesupukunsa. Onhan se paljon
-pukevampi, ehdottomasti, mutta älkää kylmetyttäkö itseänne ja pitäkää
-kaikella muotoa huolta ruokahalustanne. Tässä ilmastossa ihmisen täytyy
-syödä kovasti, mutta teidän painonne on ilmeisesti vähentynyt viime
-aikoina. Emme me saa sentään pyrkiä _liiaksi_ keijukaiskevyeen kokoon!"
-
-"Miksi te aina ärsytätte neiti Grayta hänen pienuudellaan, tohtori
-Rob?" kysyi Garth melkein suuttuneesti. "Ei suinkaan siinä mitään pahaa
-ole, että on pienikasvuinen."
-
-"Voinhan minä ärsytellä häntä hänen suuruudellaan, jos niin haluatte",
-sanoi tohtori Rob pikkuviekkaasti vilkuttaen silmää hoitajattarelle,
-joka todella kookkaana seisoi ikkunan luona ja kylmänmoittivasti katsoi
-takaisin häneen.
-
-"Soisin, ettei minkäänmoisia vihjauksia tehtäisi hänen ulkomuodostaan",
-virkkoi Garth lyhyesti, ja lisäsi sitten ystävällisemmin: "Näettehän,
-minulle hän on ääni -- ystävällinen, ohjaava ääni. Aluksi koetin
-mielessäni muodostaa kuvaa hänestä, hämärää tietysti, mutta nykyään
-tyydyn siihen, mitä _tiedän_ hänestä, ja annan olla kuvittelematta,
-mitä en tiedä. Ettekö ole huomannut -- että hän on ainoa --
-lukuunottamatta kamalaa Johnsonia, joka kuuluu siihen painajaisaikaan,
-mikä jo onneksi on minulta unohtumaisillaan -- niin, hän on ainoa, joka
-nyt on ollut luonani, mutta jota en ollut nähnyt ennen sokeuttani;
-ainoa kuulemani ääni, jota en mielessäni ole voinut liittää mihinkään
-kasvoihin enkä vartaloon. Ajan kuluessa niiden luku tietysti kasvaa.
-Mutta nyt hän on siinä suhteessa ainoa."
-
-Tämän selityksen aikana tohtori Robin terävät silmät kiertelivät pitkin
-huonetta etsien jotakin tarkemman tutkimisen arvoista. Yhtäkkiä ne
-keksivät tuon ulkomaisen kirjeen aivan vierestä pöydältä.
-
-"Kas!" virkkoi hän. "Pyramideja? Egyptiläinen postimerkki? Sepä
-mielenkiintoista. Onko teillä siellä tuttuja, herra Dalmain?"
-
-"Kirje on Kairosta", vastasi Garth, "mutta luulen, että neiti Champion
-tällä haavaa on jo lähtenyt Syyriaan."
-
-Tohtori Rob hypisteli viiksiään ja tuijotti kirjeeseen miettiväisenä.
-"Champion?" kertasi hän. "Champion? Se on harvinainen nimi. Ettehän
-vain, sattumoisin, ole kirjeenvaihdossa jalosukuisen neiti Janen
-kanssa?"
-
-"Miksen, kirje on juuri häneltä", vastasi Garth hämmästyneenä.
-"Tunnetteko hänet?" Hänen äänensä värähteli tuntuvasti.
-
-"Tunnen", vastasi tohtori Rob hitaanmietteliäästi. "Tunnen kasvot
-ja tunnen äänen; tunnen hyvin muutenkin ulkomuodolta ja koko lailla
-luonnettakin. Olen tuntenut hänet täällä kotona ja olen tuntenut hänet
-vieraalla maalla. Olen nähnyt hänet verisen taistelun tuoksinassa,
-ja siitä näystä kai harva hänen miestuttavansa voi kerskua. Mutta
-tuntematonta ihan kerrassaan oli minulle hänen käsialansa aina tähän
-hetkeen saakka. Saanko katsella tätä kuorta?" Hän kääntyi ikkunaan päin
--- niin, tuo pieni, piittaamaton skottilainen teki kysymyksensä sisar
-Rosemarylle. Mutta hänen kysyvä katseensa kohtasi vain leveän sinisen
-selän. Sisar Rosemary tutki maisemaa. Tohtori kääntyi siis takaisin
-Garthiin päin, joka kaikesta päättäen oli jo antanut suostumusmerkin ja
-jonka kasvoista selvästi luki, että hän toivoi saavansa kuulla lisää,
-mutta myös, että hänestä oli perin vastenmielistä pyytää sitä.
-
-Tohtori Mackenzie otti kirjekuoren ja tarkasti sitä.
-
-"Jaha", virkkoi hän viimein, "se muistuttaa häntä -- on selvää,
-varmaa ja oikoista; tietää, mitä tahtoo sanoa, ja sanoo sen; ei
-turhia mutkistele. Voi, hyvä mies, hän on suurenmoinen nainen, ja jos
-jalosukuinen Jane on ystävänne, vähänpä te muita tarvitsettekaan."
-
-Helakka puna kohosi Garthin painuneille poskille.
-
-Hän oli pimeyteensä kovin kiihkeästi halunnut edes pienintä tietoa
-Janesta, siitä valoisasta maailmasta, missä hän liikkui. Hänestä
-oli tuntunut niin toivottomalta, ettei hänellä ollut minkäänlaista
-mahdollisuutta kuulla hänestä mitään. Ja nyt, jos hän vain olisi sen
-tiennyt, olisi vanha Robbie kaiken aikaa voinut kertoa hänestä. Hänen
-oli täytynyt kysellä Brandilta varovaisesti, jottei paljastaisi omaansa
-ja Janen salaisuutta, mutta tohtori Robin ja sisar Grayn suhteen ei
-sellainen varovaisuus ollut tarpeen. Hän saattoi huoleti säilyttää
-salaisuutensa ja kuitenkin kuunnella ja puhella.
-
-"Missä -- milloinka?" kysyi Garth.
-
-"Minä kyllä kerron teille missä ja milloin", vastasi tohtori Rob, "jos
-teitä näin leppoisena kevätaamuna haluttaa kuulla sotatarinoita."
-
-Garth ihan paloi halusta. "Onko teillä tuolia, tohtori?" kysyi hän. "Ja
-onko neiti Graylla tuolia?"
-
-"Ei, ei minulla ole tuolia", virkkoi tohtori Rob, "sillä minä aion
-oikein perinpohjin nauttia omasta kaunopuheisuudestani, ja silloin
-minulla on tapana seisoa. Sisar Graylla ei ole tuolia, sillä hän seisoo
-ikkunan edessä hartaana maisemaa ihailemassa. Hän on aivan ilmeisesti
-unohtanut sekä teidät että minut. Sangen harvoinhan te tapaatte
-naisen, joka kiinnostuneena kuuntelee toisesta naisesta kerrottavan.
-Mutta nojatkaa tuolinne selkämystään, poikaseni, ja sytyttäkää
-savuke. On ihan ihmeellistä nähdä, kuinka se teiltä jo käy, ja onhan
-se paljon hauskempaakin kuin teidän seinänkourimisenne. Eikö vain?
-Mistä kaikesta meidän onkaan kiittäminen erästä neitiä, joka nyt ei
-välitä meistä vähääkään, tarkastelee mieluummin näköaloja! No, eihän
-minussa, herra paratkoon, paljon katsottavaa olekaan, ja teitä hän saa
-katsella pitkin päivää. Mutta näitä kannattaa polttaa! Mitä nämä ovat?
-'Zenithiä'? Ahaa, ja 'Marcovitchiä'. Jaa, jaa, parempia ette juuri
-saa, poltatte niitä sitten seurusteluhuoneessa tai puutarhassa. Haju
-ei erotu kukkain tuoksusta. Nojatkaa taaksepäin ja nauttikaa, sillä
-aikaa kuin minä haistelen ruudinsavua. Sillä tahdon kertoa, missä ensi
-kerran näin jalosukuisen Janen. Kaukana Etelä-Afrikassa, keskellä
-buurisodan tuoksinaa. Minä olin vapaaehtoisena haavainhoitoa oppimassa.
-Hän oli siellä sairaanhoitajattarena ja olikin vasta hoitaja, voitte
-uskoa. Eikä niitä semmoisia, jotka pitsinenäliinoja hajuvedessä
-viruttelivat, kauniita naamoja pesivät, kun käskyläiset ne ensin olivat
-puhdistaneet, keskustelivat viehkeästi miesten kanssa, jotka olivat jo
-paranemaisillaan, mutta pakenivat kauhuissaan kuolemaisillaan olevien
-luota. Ei, hän ei ollut sitä lajia, eikä hän semmoisia suvainnut
-osastollaankaan; sillä neiti Champion oli osastonhoitaja, ja minä
-voin vakuuttaa, että hänen alaisensa olivat työssä kiinni. Hän teki
-työtä kymmenen edestä ja tahtoi muita tekemään samoin. Sekä lääkärit
-että käskyläiset jumaloivat häntä. Häntä nimitettiin yleisesti
-'jalosukuiseksi Janeksi'. Entä ne haavoittuneet sotilaat sitten!
-Monen moni nuorukainen siellä, kaukana kodista ja ystävistä, kuoli
-hymy huulilla, tuntien äidin ja kodin läheisyyttä, kun jalosukuisen
-Janen käsivarsi oli kiertyneenä hänen ympärilleen ja hänen kuoleva
-päänsä sai levätä tämän naisellista rintaa vasten. Ja hänen äänensä,
-kun hän puhui heille? En, -- sitä en ikinä unohda. Kuulla, kuinka
-hän pani kiirettä naisille ja jakeli käskyjä miehille ja kääntyi
-samassa puhelemaan jollekulle sairaalle Tommylle, niinkuin tämän äiti
-tai morsian varmaan toivoi puhuttavan hänelle, kas se oli sellaista
-ripeyden opetusta, että minulle on siitä hyötyä vielä tänä päivänä.
-Ja kyllä hänen voimakas, rakastava sydämensä mahtoi sentään usein
-olla tuskasta pakahtumaisillaan; mutta aina hän oli uljas ja iloinen.
-Kerran hän sentään murtui. Hän oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen erään
-nuorukaisen -- lienee ollut nuorin kaikista. Hän oli pidellyt kiinni
-häntä leikattaessa, sillä leikkaus oli ollut ainoa pelastuksen toive,
-ja kun ei siitä ollut mitään apua ja sairas makasi tajuttomana nojaten
-häneen, lannistui hän ja sanoi: 'Voi, tohtori, tohtori, hänhän on vasta
-nuori poika ja hänen täytyy kärsiä näin ja kuolla tällä tavalla!'
-ja hän sulki hänet kiinteämmin syliinsä ja itki häntä, niinkuin
-äitikin varmaan olisi itkenyt. Lääkäri itse kertoi minulle siitä. Hän
-sanoi, että kovettuneimmatkin mielet teltassa pehmenivät ja tulivat
-liikuttuneiksi. Mutta se olikin ainoa kerta, jolloin jalosukuinen Jane
-masentui."
-
-Garth varjosti kasvojansa kädellään. Hänen puoliksipoltettu savukkeensa
-putosi hänen huomaamattaan lattialle. Käsi, jossa se oli ollut, tarrasi
-tiukasti polveen kiinni. Tohtori Rob noukkasi savukkeen lattialta
-ja hankasi huolellisesti kärventynyttä maton kohtaa jalallaan. Hän
-katsahti ikkunaan päin. Sisar Rosemary oli kääntynyt ja nojasi
-ikkunapieleen. Hän ei katsonut tohtoriin, vaan piti tuskallisen
-hätäisenä silmällä Garthia.
-
-"Satuin usein ja eri tilaisuuksissa hänen tielleen", jatkoi
-tohtori Rob, "mutta emme olleet samassa osastossa, niin että hän
-ainoastaan kerran puhui minulle. Olin ratsastanut kaupunkiin hakemaan
-pääsairaalasta lisää kloroformia sinne, missä väliaikaisesti annoimme
-ensi apua suoraan taistelukentältä tuoduille pahimmin haavoittuneille.
-Sillä aikaa kuin sitä haettiin, kiersin ympäri salia ja näin eräässä
-nurkassa neiti Championin polvillaan erään miehen vieressä, jonka
-viime hetki näytti olevan sangen lähellä, puhellen hänelle lempeästi
-ja koettaen samalla lievittää hänen kärsimyksiänsä. Yhtäkkiä kuului
-rysähdys -- korviasärkevä rysähdys -- ja vielä toinen rysähdys, ja
-neiti Champion sekä hänen potilaansa joutuivat tomun ja pirstaleiden
-peittoon. Buurien kranaatti puhkaisi katon juuri heidän päänsä päältä.
-Mies nousi istumaan huutaen henkensä takaa. Mies parka, eihän häntä
-sovi moittia, hän oli kuolemaisillaan ja morfiinista höperryksissä.
-Mutta jalosukuinen Jane ei hievahtanutkaan. 'Pankaa maata, hyvä
-ystävä', sanoi hän, 'ja pysykää aivan hiljaa.' 'Ei täällä', vaikeroi
-mies. 'Kuinka vain', sanoi jalosukuinen Jane, 'me muutamme teidät
-sitten heti.' Hän kääntyi ja näki minut. Minulla oli mitä kurjin khaki,
-semmoinen lyhyt likaisenharmaa kersantinnuttu, jonka olin siepannut
-ylleni teltasta lähtiessäni, ja surkeannäköisiksi olivat käyneet
-sodassa muutkin vaatteeni. Olin myös tullut aikalailla pölyiseksi
-ratsastaessani. 'Kuulkaahan kersantti', sanoi hän, 'tulkaa kanssani
-nostamaan tätä miesrukkaa. En minä voi jättää häntä nyt tänne. Sen
-enempää ei Jane virkkanut, vaikka kranaatti oli vastikään lentänyt
-hänen päänsä päällitse vain muutaman jalan päästä. Ihmettelettekö
-sitten, että miehet häntä jumaloivat? Hän asetti kätensä hartioitten
-alle ja viittasi minua kietomaan käteni polvien alitse, ja yhdessä
-me kannoimme miehen salista pois pieneen käytävään, sitten tulimme
-pieneen, rauhalliseen huoneeseen, jossa oli mukava vuode ja valokuvia
-ja kirjoja eräällä pöydäntapaisella. Jane sanoi: 'Tänne, olkaa hyvä',
-ja me panimme miehen vuoteelle. 'Kenen se on?' kysyin. Hän katsoi
-minuun pitkään, mutta kun huomasi, että olin outo, vastasi hän
-ystävällisesti: 'Minun.' Ja huomattuaan, että mies kantaessamme oli
-mennyt tainnoksiin, lisäsi hän: 'Ei hän enää, poika rukka, vuodetta
-kaipaa, kun minä puolestani tarvitsen.' Ne vasta hermot olivat! -- Se
-olikin ainoa kerta, jolloin siellä puhuin jalosukuisen Janen kanssa.
-Pian sen jälkeen sain kylikseni ja palasin kotiin!"
-
-Garth kohotti päätään. "Ettekö tavannut häntä milloinkaan kotimaassa?"
-kysyi hän.
-
-"Tapasin", vastasi tohtori Rob. "Mutta ei hän muistanut minua. Ei
-rahtustakaan. Enkä sitä voinut toivoakaan. Siellä minulla oli parta,
-ei ollut aikaa ajella; ja nuttuni ilmoitti minut kersantiksi eikä
-miksikään lääkäriksi. Ei ollut hänen syynsä, ettei hän otaksunut
-tapaavansa rintamatoveria keskellä -- Lontoon sydäntä", lopetti
-tohtori Rob välinpitämättömästi lauseensa. "Kas niin, minä olenkin
-jo venyttänyt juttua niin pitkälle, että täytyy lähteä teidän
-puutarhurinne tuvalle katsomaan hänen kelpo vaimoansa, joka sai tässä,
-kuten hän liikuttavasti sanoo, 'vähän perheen lisää'. Minun mielestäni
-'vähennys' olisi sopinut paremmin sen talon oloihin. Mutta ensin minun
-on mentävä puhuttelemaan Margery emäntää ruokasaliin. Hän on kovin
-huolissaan, 'kun ei saa alas liikkiötä!' Hän sanoo, että se karkaa
-hartioitten väliin. Niin suuri harha liikkiön tavalliselta tieltä
-vaatii epäilemättä tarkkaa tutkimista. Teidän luvallanne soitan siis
-tuota kelpo rouvaa."
-
-"Älkää ihan vielä, tohtori", virkkoi rauhallinen ääni ikkunan luota.
-"Haluaisin puhella kanssanne ruokasalissa ja tulen heti sinne. Ja sillä
-aikaa kun te tutkitte Margeryä, juoksen hakemaan hattuni ja tulen
-kanssanne vähän matkaa metsän halki, jos herra Dalmain suostuu olemaan
-tunnin verran yksinään."
-
-Kun Jane tuli ruokasaliin, seisoi tohtori Robert Mackenzie roihumatolla
-napoleonimaisessa asennossaan, aivan samoin kuin silloin aamulla heidän
-siellä ensi kertaa tavatessaankin. Hän katsahti epävarmana ylöspäin,
-kun jalosukuinen Jane astui sisään.
-
-"No?" virkkoi hän. "Nyt kai saan kuulla kunniani?" Jane meni suoraan
-hänen luokseen, molemmat kädet ojennettuina. "Voi, kersantti!" virkkoi
-hän. "Te vanha, kultainen, uskollinen kersantti! Katsokaa, semmoista se
-on, kun käy toisen miehen vaatteissa. Ja minä olen pulassa, kun käytän
-toisen naisen nimeä. Te siis tiesitte koko ajan, kuka minä olin, heti
-ensi hetkestä, kun astuin huoneeseen?"
-
-"Ensi hetkestä, kun astuitte huoneeseen", myönsi tohtori Rob.
-
-"Miksette sanonut sitä?" kysyi Jane.
-
-"No, sen tähden, että ajattelin teillä olevan omat syynne esiintyä
-'sisar Rosemary Grayna', eikä sitä paitsi kuulunut minun tehtäviini
-ottaa selkoa, oliko teillä oikea nimi."
-
-"Voi teitä, rakas tohtori!" sanoi Jane. "Onkohan ikinä ketään niin
-terävää, niin viisasta ja hämmästyttävän kaukonäköistä miestä seisonut
-kahdella jalalla roihumatolla kuin te olette! Ja kun minä muistan,
-kuinka te sanoitte: 'Jaha, te olette siis jo saapunut, sisar Gray?' ja
-te olisitte voinut sanoa: 'Hyvää päivää, neiti Champion. Mikä teidät
-tänne tuo ja vielä vierasta nimeä käyttäen?'"
-
-"Olisinhan minä voinut niin sanoa", myönteli tohtori Rob miettiväisenä,
-"mutta onneksi en niin tehnyt."
-
-"Mutta sanokaa", sanoi Jane, "miksi nyt puhuitte?"
-
-Tohtori Rob laski kätensä hänen käsivarrelleen. "Ystäväni, olen
-vanha mies ja ikäni kaiken olen koettanut päästä asioista tolkulle
-kenenkään niitä kertomatta minulle. Te olette elänyt jännityksessä,
-pitkäaikaisessa jännityksessä, milloin kovemmassa, milloin lievemmässä,
-mutta ei se milloinkaan ole ollut lauenneena -- sellaista ei moni
-nainen olisi kestänyt. Teidänhän oli näyteltävä meille kaikille, ei
-ainoastaan hänelle. Minä käsitän, että jos tätä jatkuisi, teidän täytyi
-saada helpotusta uskomalla salaisuutenne jollekulle -- jollekulle,
-jonka seurassa aina silloin tällöin saisitte olla oma itsenne. Ja kun
-sain selville, että olitte kirjoittanut hänelle täältä, lähettäen
-kirjeen Kairoon postiin pantavaksi (kuinka naisten tapaista: siivilöidä
-hyttysiä, vaikka on niellyt moisen kamelin) päivä päivältä odottaen
-sen paluuta, ja kun teidän sitten oli pakko itse lukea se hänelle,
-hänen sanelunsa mukaan kirjoittaa vastaus, jonka minä teidän kummankin
-ilmeestä luin sisältäneen kiellon teidän pyyntöönne saada tulla
-katsomaan häntä, niin minusta oli jo aika, jolloin teidät oli saatava
-huomaamaan, että kyllä vallan hyvin voitte luottaa vanhaan jöröjukkaan,
-joka, samoin kuin kaikki muutkin miehet, jotka Etelä-Afrikassa oppivat
-tuntemaan teidät, ilomielin antaisi oikean kätensä jalosukuisen Janen
-puolesta."
-
-Jane katsoi häneen silmät tulvillaan kiitollisuutta. Sinä hetkenä hän
-ei kyennyt puhumaan.
-
-"Mutta, ystäväni, sanokaa minulle", virkkoi tohtori, "sanokaa minulle,
-jos voitte, miksi poika noin ehdottomasti työntää luotaan sellaisen
-hyvän, joka, jos hän sen saisi, merkitsisi hänelle jotakin niin suurta,
-ihanaa ja lohdullista?"
-
-"Voi, tohtori", sanoi Jane, "syynä on surullinen tarina epäilystä ja
-erehdyksestä, ja epäilyyn ja erehdykseen olin minä, onneton, syypää.
-Mutta sillä aikaa kun te tutkitte Margerya, laitan itseni kuntoon
-ja sitten metsän läpi kulkiessamme koetan kertoa teille, mikä se
-surullinen asia oli, joka tuli meidän välillemme ja erotti meidät niin
-kauaksi toisistamme. Teidän viisaat neuvonne ehkä auttavat minua,
-ja tarkkana ihmisten ja ihmissydänten tuntijana löydätte kenties
-jonkinlaisen pelastustien, sillä me olemme todellakin ahdistettuina
-Migdolin ja meren väliin."
-
-Kun Jane meni hallin läpi ja oli juuri nousemaisillaan portaita,
-vilkaisi hän kirjaston suljettuun oveen. Hänet valtasi äkkiä pelko,
-että tohtori Robin kertomuksen kuunteleminen oli ollut liikaa
-Garthille. Kukaan muu ei voinut tietää, mitä muistoja hänessä heräsi,
-kun niin elävästi kerrottiin kuolevista sotureista, joitten päät
-lepäsivät hänen povellansa, ja kun sanat niin oudosti sattuivat
-olemaan samat: "Vasta nuori poika ja hänen täytyy kärsiä näin." Hän ei
-voinut lähteä saamatta varmasti tietää, että Garth voi hyvin ja oli
-rauhallinen. Ja kuitenkin hän vaistomaisesti pelkäsi häiritsevänsä, jos
-menisi sisälle nyt, kun Garth otaksui tunnin ajaksi jääneensä yksikseen.
-
-Silloin Jane ahdistuksissaan teki, mitä ei ollut ennen tehnyt. Hän
-avasi hiljaa pääoven, kiersi rakennuksen ympäri pengermälle ja kun
-tuli lähelle avonaista kirjaston ikkunaa, astui nurmikolle ja niin
-aivan kuulumattomasti ikkunan taakse. Hän ei ollut milloinkaan ennen
-yllättänyt Garthia, sillä hän tiesi, että jo pelkkä ajatuskin siitä,
-että joku siten voisi tunkeutua hänen asioihinsa, suututti ja peloitti
-Garthia.
-
-Mutta nyt -- vain tämän kerran.
-
-Jane kurkisti sisään ikkunasta.
-
-Garth istui sivuittain tuolilla, kyynärpäät pöydällä ja kasvot käsiin
-painuneina. Hän voihki niinkuin Jane oli joskus kuullut sotilasten
-tekevän tuskallisten leikkausten jälkeen, jotka he äännähtämättä
-kestivät, kunnes pahin oli ohi. Garth valitti tuskissansa: _"Oi, minun
-vaimoni -- vaimoni -- minun vaimoni!"_
-
-Jane hiipi tiehensä. Miten se tapahtui, ei hän ikinä itsekään tajunnut.
-Jokin vaisto sanoi hänelle, että jos hän nyt, Garthin heikkona hetkenä,
-kun tohtori Robin kertomus oli järkyttänyt ja masentanut häntä,
-ilmaisisi itsensä, olisi kaikki hukassa. "Jos panette arvoa omalle
-ja hänen mahdolliselle onnellensa", soivat alati varoittavina hänen
-korvissaan Deryckin sanat. Tyynten, vakavien ajatusten saadessa sijaa
-tämän myrskyn jälkeen oli Garthissa lopulta kaipuu pääsevä voitolle.
-Kirje, jota ei vielä ollut pantu postiin, kirjoitettaisiin uudestansa.
-Garth sanoisi: 'Tulkaa! ja seuraavassa silmänräpäyksessä lepäisi hän
-Garthin sylissä.
-
-Siksi riensi Jane hiljaa pois.
-
-Kun hän tunnin päästä palasi, oltuaan kävelyllä tohtori Robin kanssa,
-sydän täynnä iloista odotusta, seisoi Garth ikkunan edessä kuunnellen
-lukemattomia ääniä, joita opetteli erottamaan. Hän näytti niin
-sorjalta ja kookkaalta ja suoralta valkeassa puvussaan, molemmat kädet
-pistettyinä syvälle takin taskuihin, että Janesta tuntui, kun Garth
-hänen lähelle tullessansa kääntyi, ikään kuin säteilevien silmäin olisi
-_täytynyt_ olla ennallaan.
-
-"Oliko kaunista metsässä?" kysyi Garth. "Simpson saa viedä minut sinne
-sitten, kun olemme syöneet. Mutta onkohan meillä vielä sitä ennen aikaa
-lopettaa aamullinen työmme, ellette te ole väsynyt, neiti Gray?"
-
-Kirjoitettiin viisi kirjettä ja yksi pankkiosoitus. Sitten Jane
-huomasi, että hänen kirjeensä Garthille oli hävinnyt muiden joukosta.
-Mutta Garthin kirje hänelle oli pöydällä odottamassa postimerkkiä. Hän
-empi.
-
-"Kuinka sen neiti Championille menevän kirjeen laita on?" virkkoi hän.
-"Haluatteko lähettää sen semmoisenaan, herra Dalmain?"
-
-"Kyllä, totta kai", vastasi Garth. "Emmekö jo lopettaneet sitä?"
-
-"Minä vain ajattelin", sanoi Jane hermostuneesti ja katsoi toisaanne,
-"minä vain ajattelin, että -- sen jälkeen, mitä tohtori kertoi --
-kenties -- halusitte --"
-
-"Tohtori Robin puhe ei voinut mitenkään vaikuttaa hänen tulemiseensa
-tai tulemattomuuteensa", sanoi Garth kovin painokkaasti. Sitten hän
-lisäsi lauhkeammin: "Se vain sai minut ajattelemaan --"
-
-"Mitä?" kysyi Jane painaen kätensä sydämelleen.
-
-"Miten ihana nainen hän on", sanoi Garth Dalmain ja puhalsi pitkän,
-sakean savutuprun kesäiseen ilmaan.
-
-
-
-
-Kahdeskymmeneskolmas luku.
-
-AINOA KEINO.
-
-
-Kun Deryck Brand astui junasta pohjoisen sivuradan pienellä asemalla,
-tähysteli hän pitkin hiekoitettua välisiltaa odottaen jokseenkin
-varmasti näkevänsä siellä Janen. Oli tosin sangen varhaista, mutta
-Janen tapana oli sanoa: 'sitä parempi' aina, kun oli kysymyksessä jokin
-suunnitelma, joka vaati nousemaan tavallista aikaisemmin. Mutta muuta
-hän ei erottanut kuin matkan päässä olevan matkalaukkunsa -- näytti
-siltä kuin olisi se siihen yksinäiseen paikkaansa, mihin oli heitetty,
-juuttunut iäksi -- ja vitkallisen asemamiehen, jota tieto siitä, että
-oli yksin vastaanottamassa ja lähettämässä junaa, näytti kovasti
-paisuttavan.
-
-Muita matkustajia ei ollut jäänytkään asemalle, eikä muuta matkatavaraa
-ollut näkyvissä. Junailija hyppäsi vaunuunsa, kun juna lähti liikkeelle.
-
-Vanha asemamies, varjostaen silmiään vielä sangen alhaalla olevan
-auringon säteiltä, katseli, kuinka juna vieri käänteestä ja hävisi
-näkyvistä; kääntyi sitten vitkalleen ja katseli vastakkaiselle
-suunnalle -- ikään kuin varmistuakseen, ettei toista junaa ollut
-tulossa -- huomasi matkalaukun ja tallusteli sitä kohden. Hän seisoi ja
-katseli sitä miettiväisenä, käänteli sitä ja tutki nähtävästi niiden
-mannermaan eri hotellien nimiä ja tiedonantoja, joissa matkalaukku oli
-hiljattain ollut omistajansa mukana.
-
-Tohtori Brand ei milloinkaan hoputtanut ihmisiä. Hän sanoi aina:
-"Ajan pitkään on parasta antaa heidän ottaa oma aikansa. Hoputtamalla
-voitettu minuutti ei lopulta itse asiassa koidu eduksi." Mutta tämä
-koski pääasiallisesti potilaita vastaanottohuoneessa, levottomia nuoria
-lääkärikokelaita sairashuoneissa tai sairaanhoitajattaria, jotka aluksi
-olivat liian elävästi tietoisia siitä, että hän puhui heille, niin
-etteivät täysin älynneet, mitä hän heille sanoi. Hänen tapansa vielä
-viime tingassa antaa ihmisille niin paljon aikaa kuin halusivat oli
-kerran maksanut hänelle päällystakin, toisen kerran hän oli vähällä
-jäädä junasta, mutta oli hän sillä myös voittanut, mitä eniten oli
-toivonut maailmassa. Mutta se kuuluu toiseen juttuun.
-
-Joka tapauksessa hän kaipasi aamiaista tänä raikkaana kevätaamuna. Ja
-hän kaipasi päästä tapaamaan Janea. Sen tähden, kun ei asemamies eikä
-matkalaukku tulleet hänen luokseen, asteli tohtori niitä kohden.
-
-"No, kuulkaa, hyvä mies!" huusi hän.
-
-"Mitä herra tahtoo?" sanoi skottilainen asemamies.
-
-"Minä tahtoisin matkalaukkuni."
-
-"Olisikohan tämä teidän?" kysyi asemamies epäillen.
-
-"On se", sanoi tohtori. "Ja me lähtisimme yhdessä kiireimmän kaupalla
-Castle Gleneeshiin, jos te vain olisitte niin hyvä ja kantaisitte sen
-tuonne autoon, joka näkyy odottavan tuolla edustalla."
-
-"Minä käyn vain hakemassa kärryt", sanoi mies. Mutta kun hän palasi
-varovaisesti vetäen kärryjä perässään, olivat sekä tohtori, matkalaukku
-että auto jo tiessään.
-
-Asemamies varjosti silmiään ja tähysti tielle päin. "Tottahan se nyt
-vain mahtoi olla hänen laukkunsa", sanoi hän ja meni kotiin puurovadin
-ääreen.
-
-Tohtori kiiti sillä välin ylös mäkeä innokkaasti haluten mitä pikimmin
-tavata Janea ja kuulla, miten asiat olivat viime päivinä kehittyneet.
-Hän oli kumman levoton, kun ei tätä näkynyt asemalla. Olisi ollut
-hyvin Janen tapaista olla siellä, jotta he olisivat saaneet puhella
-kahden ennen perille saapumista. Hän oli jo mielikuvituksessaan nähnyt
-Janen odottamassa välisillalla -- iloisena, vilkkaana, reippaana,
-täynnä raikasta, tervettä voimaa, mikä todistaa hyvästä yölevosta,
-miellyttävästä, aikaisesta heräämisestä aamulla ja vastikään otetun
-kylmän kylvyn tuottamasta nautinnosta -- ja tuntemansa pettymys, kun ei
-häntä siellä nähnytkään, täytti hänet oudoin aavistuksin. Mitähän, jos
-hänen hermonsa eivät olleetkaan kestäneet jännitystä?
-
-He kääntyivät eräässä tien mutkassa, ja Gleneeshin harmaat tornit
-tulivat näkyviin korkealta toiselta puolen laaksoa nummen ulottuessa
-kauaksi sen taakse ja yläpuolelle. Kun he laaksosta nousivat
-nummitielle, saattoi tohtori kirkkaassa aamuvalossa erottaa Gleneeshin
-laajan nurmikon ja pengermän iloisine kukkaryhmineen, sen tasaiset
-hiekkakäytävät ja leveän kivikaiteen melkein äkkijyrkän syvyyden
-partaalla.
-
-Simpson oli häntä vastassa hallin ovella ja hädintuskin ennätti tohtori
-ajoissa suoria sanansa, sillä vähältä piti, ettei hän kysynyt neiti
-Championia. Tästä onnettoman erehdyksen mahdollisuudesta hän huomasi,
-kuinka erinomaisen varovainen hänen täytyi olla sekä sanoissaan että
-teoissaan siinä talossa, missä Jane oli onnellisesti välttänyt kaikki
-salakarit. Hän ei olisi ikinä antanut itsellensä anteeksi, jos nyt
-olisi tuottanut Janelle harmia.
-
-"Herra Dalmain on kirjastossa, herra tohtori", sanoi Simpson. Ja perin
-valpas ja tarkka-ajatuksinen oli se tohtori, joka seurasi palvelijaa
-hallin läpi.
-
-Garth nousi tuoliltaan ja astui häntä vastaan käsi ojennettuna, hymy
-huulilla, ja niin suoraan ja haparoimatta, että tohtorin täytyi oikein
-tarkastaa hänen sokeita kasvojansa ollakseen varma, että tämä vilkas
-olento, joka liikkui niin vapaasti ja luontevasti, todellakin oli sama
-sokea mies, jota hän oli tullut katsomaan. Samassa hän huomasi pitkän
-ruskean silkkirihman kulkevan Garthin tuolin käsinojasta oveen. Garthin
-vasen käsi oli hänen kävellessään keveästi liukunut sitä myöten.
-
-Tohtori tarttui ojennettuun käteen ja pusersi sitä sydämellisesti.
-
-"Rakas ystävä! Mikä muutos!"
-
-"Eikö olekin?" vastasi Garth tyytyväisenä. "Ja kaiken tämän, ihan
-kaiken, on saanut aikaan se verraton pikku neiti, jonka lähetitte
-tänne. Minun täytyy kertoa teille, kuinka verraton hän on." Hän palasi
-takaisin tuolilleen ja löysi ja veti tohtorille sen tuolin, jolla Jane
-tavallisesti istui. "Tämä on hänen keksintöään." Hän irroitti rihman ja
-antoi sen pudota lattialle, hieno säie jäi yhdistämään rihmaa tuoliin,
-niin että hän voi nostaa sen, kun halusi. "Tällä puolella on toinen,
-pianon luo johtava ja tuossa kolmas ikkunan luo. Sanokaa, kuinka te ne
-erotatte?"
-
-"Ne ovat ruskea, punainen ja oranssinvärinen", vastasi tohtori.
-
-"Niin", sanoi Garth. "Te tunnette ne väristä, mutta minä erotan ne
-hienosta vahvuuden ja punonnan erosta, jota te ette näe, mutta jonka
-minä tunnen. Ja minä nautin myös värien kuvittelemisesta. Toisinaan
-minä käytän kaulaliinoja ynnä muita, jotka sopivat niihin. Katsokaa,
-minä tiedän ihan tarkalleen, minkä näköiset ne ovat. Tavallinen
-hoitajatar olisi pannut punaista, viheriäistä ja sinistä, ja minä
-olisin istunut ja kiusaantunut ajatellessani, kuinka huonosti ne
-sopivat persialaiseen mattooni. Mutta hän ymmärtää, miten suuri
-merkitys väreillä on minulle, vaikka en voi nähdä niitä."
-
-"Otaksun, että te 'hänellä' tarkoitatte sisar Rosemarya", sanoi
-tohtori. "Olen iloinen, että olette tyytyväinen häneen."
-
-"Tyytyväinen!" huudahti Garth. "No, mutta hänhän auttoi minut jälleen
-elämään! Minua vallan hävettää, kun ajattelen, minkämoinen minä olin,
-kun te viimeksi olitte täällä, tohtori -- makasin vain ja kourin
-seinää, kuten vanha Robbie sanoo. Te mahdoitte pitää minua tuiki
-hulluna ja raukkamaisena."
-
-"En kumpaakaan, hyvä ystävä. Teillä oli ankarampi taistelu kuin on
-ollut kenenkään meidän muiden osalla. Jumalan kiitos, että olette
-voittanut."
-
-"Olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa, tohtori Brand, mutta vielä
-suuremmassa neiti Graylle. Olisin suonut hänen olevan täällä, jotta
-olisitte tavannut hänet. Mutta hän matkusti pois loppuviikoksi."
-
-"Pois? J-juuri nyt?" huudahti tohtori niin hämmästyksissään, että oli
-toisen kerran puhua varomattomia.
-
-"Niin, hän lähti eilen illalla. Hän viipyy loppuviikon jossakin täällä
-naapuritalossa. Ei hän sanonut menevänsä kauaksi ja lupasi olla täällä
-varhain maanantai-aamuna. Hän tuntui haluavan hiukan vaihtelua ja piti
-nyt tilaisuutta sopivana, kun te olette luonani suurimman osan aikaa.
-Minun täytyy sanoa, Brand, että te olette aivan liian hyvä, kun tulitte
-tänne näin kauaksi katsomaan minua. Teidän kaltaisenne miehen teoksi se
-on melkein masentavaa minulle."
-
-"Ei kannata masentua, poikaseni, ja vaikka minä oikeastaan tulin
-katsomaan teitä, on minulla täällä lähellä hoidossani toinenkin vanha
-ystävä, johon olen hyvin kiintynyt. Mainitsen tämän vain ollakseni
-täysin rehellinen ja lievittääkseni teiltä sen ajatuksen painoa, että
-olisitte ainoa potilaani."
-
-"No niin, kiitos!" sanoi Garth. "Se lievittää omaatuntoani, mutta
-ei vähennä kiitollisuuttani. Ja nyt te varmaan haluatte sekä hiukan
-puhdistaa itseänne että myös aamiaista, ja minä sangen itsekkäästi
-pidätän teitä molemmista. Ja hyvä Brand --" Garth lehahti punaiseksi ja
-epäröi -- "olen pahoillani, ettei teillä ole seuraa ateriain aikana,
-kun neiti Gray on poissa. Ei minusta ensinkään ole mieluista ajatella
-teidän istuvan yksinänne pöydässä, mutta minä -- minä syön aina yksin.
-Simpson ainoastaan on tarjoamassa."
-
-Hän ei voinut nähdä tohtorin ymmärryksellistä silmäystä, mutta
-hänen myötätuntoinen äänensä, kun hän ilman muuta sanoi: "Niin,
-niin tietysti", sai Garthin lisäämään: "En voi pitää edes neiti
-Grayta kanssani. Aterioimme aina erikseen. Te ette voi kuvitella,
-kuinka kauheata on hakea ruokaansa pitkin lautasta, eikä koskaan
-tiedä varmasti, eikö se loppujen lopuksi sittenkin ole pöydällä tai
-kaulaliinalla, kun sitä ajaa takaa kaikkialta muualta."
-
-"En, en voi kuvitella", sanoi tohtori. "Eikä kykene kukaan, joka ei ole
-sitä koettanut. Mutta onko teistä helpompaa syödä Simpsonin kanssa kuin
-sisar Rosemaryn? Hänhän on, kuten ymmärrätte, tottunut semmoiseen."
-
-Garth punastui jälleen. "Niin kyllä, mutta Simpson ajaa partani,
-auttaa vaatteet ylleni ja riisuu ne, ja vaikka kaikki tämä aina tulee
-olemaan kiusallista, totun minä siihen sentään vähitellen. Kuinka
-selittäisinkään: Simpson on ruumiini silminä, neiti Gray henkeni
-silminä. Simpson on ainoa, joka koskettaa minuun sokeudessani.
-Tiedättekö, neiti Gray ei ole milloinkaan koskettanut minuun -- ei edes
-antanut kättä. Olen kovin iloinen siitä. Saanko sanoa miksi. Sillä
-tavoin minä tunnen hänet _sieluksi_ ja _ääneksi_, en miksikään muuksi.
-Mutta ihmeellisen ystävällinen ja avulias ääni se on. Minusta tuntuu,
-etten voisi elää ilman häntä."
-
-Garth soitti ja Simpson tuli sisään.
-
-"Viekää tohtori Deryck hänen huoneeseensa. Hän sanoo sitten, koska
-tahtoo aamiaista. Ja kun olette kaiken toimittanut, Simpson, niin
-minä tahtoisin mennä pienelle kävelylle. Minä tulen siksi takaisin,
-kun tekin joudatte, Brand. Mutta älkää minulle enää aikaanne uhratko
-nyt aamupäivällä, jos haluatte levätä tai mennä kävelemään nummelle,
-rauhaan sekä ihmisiltä että ajatuksilta."
-
-Tohtori pesi ja pukeutui polvihousuihin ja norfolkilaisnuttuunsa.
-Sitten hän meni ruokasaliin ja söi oivallisen aamiaisen. Hän pohti
-yhä Janen tilaa ja ihmetteli samalla toisessa aivo-osastossaan, millä
-kojeilla vanha Margery mahtoi keittää erinomaisen kahvinsa, kun tämä
-kelpo nainen hyvin salaperäisen näköisenä astui sisään, ja tohtori teki
-heti kysymyksensä.
-
-"Ruukkupannussa", vastasi vanha Margery. "Mutta tahtoisitteko olla hyvä
-ja tulla minun kanssani, herra tohtori -- hiljaa -- kun olette syönyt
-aamiaisenne."
-
-"Hiljaa, hiljaa", sanoi Margery taas, kun he menivät hallin läpi
-ja tohtori kookkaana seurasi aivan pyylevän olennon kintereillä.
-Noustuaan muutaman askelen portaita kääntyi Margery ja kuiskasi
-tärkeänä: "Ei sillä niin ole väliä, _millä_ sen keittää, vaan _kuinka_
-sen keittää." Hän nousi taas muutaman askelen ja kääntyi sitten
-sanomaan: "Ei mikään saa olla seisonutta. Juuri paahdettua -- juuri
-jauhettua -- ja kiehauttaa nopeasti --", sanoi vanha Margery, kun
-koko lailla hengästyneenä pääsi portaiden päähän. Sitten hän kääntyi
-pitkänpuoleiseen, pimeänlaiseen käytävään, jonka lattialla oli paksu
-matto ja seinillä vanhoja aseita ja tauluja.
-
-"Minne te minua viette, Margery emäntä?" kysyi tohtori koettaen
-sovittaa astuntansa hänen mukaansa -- ottaen askelen, kun hän otti
-kaksi.
-
-"Saatte nähdä, kun päästään perille, tohtori Deryck", virkkoi
-Margery. "Mutta ei saa koskaan sekoittaa metallilusikalla. Pankaa
-kahvi ruukkupannuun, kaatakaa kiehuvaa vettä päälle, sekoittakaa
-sitä puisella lusikalla ja antakaa hautua hellanreunalla kymmenisen
-minuuttia; poro laskeutuu pohjaan, vaikkette luulisi, ja sitten saa
-kaataa -- hyvältätulevaa, väkevää ja kirkasta kahvia. Koko salaisuus:
-juuri paahdettua, juuri jauhettua ja juuri kiehautettua -- eikähän
-siinä tietysti saa kitsastella papujakaan."
-
-Vanha Margery pysähtyi käytävän päähän erään oven taakse ja koputti
-hiljaa. Sitten hän katsoi tohtoriin, käsi ovenrivassa ja uskollisissa
-skottilaisissa silmissä vakavanvaroittava ilme.
-
-"Älkää vain unohtako: puinen lusikka, herra tohtori."
-
-Tohtori katsoi alaspäin vanhoihin ystävällisiin kasvoihin, jotka
-hämärässä olivat kääntyneinä häneen päin. "En minä sitä unohda, Margery
-emäntä", sanoi hän vakavana. Ja raoittaen ovea kuiskasi vanha Margery
-salaperäisesti sisälle: "Tohtori Deryck, neiti Gray", ja johti tohtorin
-pieneen, kodikkaaseen huoneeseen.
-
-Iloinen valkea paloi pesässä. Sen edessä, korkeaselkäisessä
-nojatuolissa istui Jane, jalat ristikolla. Tohtori saattoi nähdä
-ainoastaan hänen päälakensa ja harmaat polvensa, mutta tunsi hänet
-hyvin niistäkin.
-
-"Voi Dicky!" huudahti Jane, äänessä suurta kiitollisuutta, "tekö siellä
-olette? Tulkaa sisään ja pankaa ovi kiinni. Olemmeko kahden? Kiertäkää
-pian tuolta ja antakaa minulle kätenne, ettei minun tarvitse kopeloida
-teitä etsimään."
-
-Tuokiossa oli tohtori roihumatolla, laskeutui toiselle polvelleen
-suuren nojatuolin eteen ja tarttui häntä kohden ojennettuihin,
-haparoiviin käsiin.
-
-"Jeanette!" virkkoi hän. "Jeanette!" Hämmästykseltä ja liikutukselta
-hän ei voinut muuta sanoa.
-
-Janen silmät olivat siteissä. Musta, nelinkertainen silkki oli tiukasti
-sidottuna pään ympäri solmuun pehmeälle nutturalle. Oli jotakin
-liikuttavan avutonta hänen kookkaassa, voimakkaassa olennossaan, kun
-hän pienessä, iloisessa huoneessa istui näin yksinään, tekemättä mitään.
-
-"Jeanette!" virkkoi tohtori kolmannen kerran. "Tämäkö on teidän
-matkustamistanne?"
-
-"Rakas ystävä", sanoi Jane, "minä lähdin sokeain maahan loppuviikoksi.
-Voi, Deryck, minun täytyi. Tämä oli ainoa keino oppiakseni auttamaan
-häntä kaikissa tuskastuttavissa pikkuseikoissa. Ei minulla ole
-milloinkaan ollut paljon mielikuvitusta, mutta sen vähänikin olen jo
-tyhjentänyt. Eikä hän koskaan valita eikä selitä, mikä on vaikeinta.
-Siksi ainoa keino on kokeilla itse pari päivää. Vanha Margery ja
-Simpson tietävät tästä ja ovat minulle vallan erinomaisena apuna.
-Simpson pitää vaaria, että tie on vapaa, kun menemme joko alakertaan
-tai ulos, sillä siitähän tulisi koko sekamelska, jos me kaksi sokeata
-menisimme toisiamme päin. Margery auttaa minua kaikessa, missä olen
-avuton, ja voi, Dicky, te ette voi ajatella, kuinka paljon semmoista
-on! Ja tämä kauhea, kauhea pimeys -- se on kuin mustana verhona aina
-edessä, toisinaan tuntuen kovalta ja lujalta kuin hiilikaivoksen
-seinä, toisinaan muuttuen pehmeäksi, pohjattomaksi syvyydeksi --
-penikulmittain äänetöntä, kauhistuttavaa pimeyttä, kunnes tuntuu siltä
-kuin täytyisi tupertua siihen, upota ja hukkua. Ja tuosta pimeydestä
-kuuluu ääniä. Jos ne puhuvat kovaa, sattuvat ne korvaan kuin vasarain
-kalkatus, ja jos ne kaikuvat hiljaisena epäselvänä muminana, tekevät
-ne hulluksi, kun ei voi _nähdä_, mikä ne synnyttää. Ei voi nähdä, että
-puhujilla on neuloja suussa ja he mumisevat sen vuoksi, tai että he
-ovat puoliksi vuoteen alla etsimässä jotakin sinne kierinyttä, ja ääni
-tuntuu sen tähden tulevan jostakin maan alta. Ja kun ei näkemällä saa
-selkoa asioista, kiusaavat nuo moninaiset äänet. -- Voi, ja herätä
-aamulla samaan pimeyteen, jota koko yön oli kestänyt! Minä olen äsken
-juuri kokenut, miltä se tuntuu -- aloitin tämän pimeydessä-oloni eilen
-ennen päivällistä -- ja vakuutan teille, Deryck, että ihan pelkään
-huomisaamua. Ajatelkaa, mimmoista mahtanee olla, kun herää aina sillä
-tavoin, ilman vähintäkään toivoa päivän näkemisestä enää milloinkaan!
-Ja sitten ruoka-ateriat -- --"
-
-"Mitä? Pidättekö te sidettä yhtä mittaa?" Tohtorin ääni kuulosti
-jännittyneeltä.
-
-"Tietysti", sanoi Jane. "Ja te ette voi kuvitella, mitä nöyryytystä
-ihminen tuntee, kun hakee ruokaansa pitkin lautasta ja löytää sen
-sitten pöytäliinalta, tai kun on ihan varma, että oli vielä jäljellä
-palanen jossakin, mutta lakkaa etsimästä siirtyäkseen toiseen
-ruokalajiin, ja löytääkin mahdollisesti sen sitten helmastansa. En
-yhtään ihmettele, ettei poika parka sallinut minun syödä kanssansa.
-Mutta tämän jälkeen toivon, että hän sallii, ja nyt minä vallan hyvin
-tiedän, miten minun on tehtävä, jotta hän varsin pian pääsee kaikesta
-hankaluudesta. Voi, Dicky, minun täytyi tehdä näin! Ei ollut muuta
-keinoa!"
-
-"Niin kai", sanoi tohtori tyynesti, "teidän täytyi niin tehdä." Jane ei
-pimeyteensä nähnyt, miten hänen kasvonsa värähtelivät, kun hän hiljaa
-lisäsi: "Koska te olitte juuri _te_, rakas ystävä, niin ei ollutkaan
-muuta keinoa."
-
-"Kuinka minä olen iloinen, että te ymmärrätte tämän välttämättömyyden,
-Deryck! Minä niin pelkäsin, että te pitäisitte sitä tarpeettomana tai
-hullutuksena. Ja sen täytyi tapahtua nyt tai ei ensinkään, sillä minä
-toivon -- jos hän nimittäin antaa anteeksi minulle -- että tämä on
-ainoa loppuviikko, jona minun täytyy olla erossa hänestä. Hyvä poika,
-luuletteko, että hän antaa anteeksi minulle?"
-
-Oli onni, että Jane oli sokea. Tohtori nielaisi jonkin sanan ja virkkoi
-sitten: "No, johan nyt vallan, rakas ystävä! Te saatte minut kaipaamaan
-herttuattaren papukaijaa! Ja minähän en voi olla miksikään hyödyksi,
-jos Dalmainin varalta kärsivällisyyteni loppuu. Mutta sanokaapa nyt
-minulle: ettekö tosiaankaan ota välillä pois tuota sidettä?"
-
-"Silloin vain kun pesen kasvoni", vastasi Jane hymyillen. "Luotan niin
-paljon itseeni, että pari minuuttia voin olla raoittamatta silmiäni.
-Ja viime yönä, kun pääni kävi niin kovin kuumaksi, etten voinut
-nukkua, otin pois sen pariksi tunniksi, mutta sidoin takaisin ennen
-aamunkoittoa."
-
-"Ja aiotte pitää sen aina huomisaamuun asti?"
-
-Jane hymyili hiukan kahdenvaiheilla. Hän ymmärsi, mitä kysymys sisälsi.
-
-"Aina ylihuomen-iltaan asti, rakas poika", vastasi hän hiljaa.
-
-"Mutta Jeanette", huudahti tohtori närkästyneesti. "Tottahan minä
-saan nähdä teidät, ennen kuin lähden! Rakas tyttö, etteköhän te
-kokeiluissanne mene tarpeettoman pitkälle?"
-
-"En, en", sanoi Jane kumartuen tohtorin puoleen silmät niin
-liikuttavalla tavalla sokeiksi tehtyinä. "Ettekö te ymmärrä, hyvä
-ystävä, että teidän avullanne juuri saan aavistuksen eräästä hänen
-kovimmista koetuksistaan, sen, kun sitten myöhemmin hänen rakkaimmat
-ystävänsä tulevat ja menevät ja hän kuulee heidän äänensä, tuntee
-heidän kosketuksensa, mutta ei näe heidän kasvojaan, muistaa ne vain
-hämärästi. Deryck, juuri siksi, että _on_ niin kovaa kuulla teidän
-ääntänne saamatta nähdä teitä, minulle selviää, miten opettavaista tämä
-on minulle voidakseni helpottaa hänen vaikeuksiansa. Hän ei saa sanoa:
-'Voi, mutta tehän näitte hänet, ennen kuin hän lähti!' Minä tahdon
-voida sanoa: 'Hän tuli ja meni -- paras ystäväni -- enkä minä nähnyt
-häntä ensinkään.'"
-
-Tohtori meni ikkunan luo ja seisoi siellä vihellellen hiljakseen.
-Jane ymmärsi, että hän koetti tukahduttaa suuttumustaan. Jane odotti
-kärsivällisesti. Viheltely taukosi, ja Jane kuuli hänen naurahtavan.
-Sitten hän tuli takaisin ja istui Janen viereen.
-
-"Te olette sitten aina ollut itse ihastuttava läpikotaisuus!" sanoi
-hän. "Ei koskaan mitään puolinaista. Minä pelkään, että minun täytyy
-taipua."
-
-Jane kurottautui tarttumaan hänen käteensä. "Kas niin, rakas poika",
-sanoi hän, "nyt te autatte minua. Mutta en minä ikinä aavistanut, että
-te voitte olla melkein itsekäs."
-
-"Katsokaa, 'se toinen mies' on aina arveluttava pulma", sanoi tohtori.
-"Me miehet, kesyttömiä otuksia jo luonnostamme, tahdomme aina olla
-läheisten naistemme ylimpiä valtiaita, ei ainoastaan yhden, vaan
-kaikkien, joihin katsomme itsellämme olevan jonkinlaista oikeutta,
-usein perin häikäilemättömän omavaltaista vielä. Sen näette kaikkialla
--- semmoisia ovat isät tyttärillensä, veljet sisarillensa, ystävät
-ystävillensä. Kun 'toinen mies' tulee, saamme hänestä aina karvaan
-palan purtavaksi. Luontoa se on, luullakseni, mutta turmeltunutta
-luontoa, ja siksi siitä on päästävä. Mutta antakaa minun nyt mennä
-hakemaan teidän hattunne ja takkinne ja mennään kävelemään nummelle.
-Ei? Miks'en? Minä etsin usein Flowerin tavaroita, niin että kyllä minä
-hakea osaan. No niin, kuten tahdotte! Kyllä minä lähetän Margeryn.
-Mutta älkää viipykö. Ei teidän tarvitse pelätä, että Dalmain kuulee,
-sillä minä näin hänen äsken juuri reippaasti kävelevän edestakaisin
-pengermällä, väliin vain kepillänsä koettaen kivikaidetta. Mitä kaikkea
-te olette jo aikaansaanut! Me saamme paremmassa rauhassa puhella
-nummella, ja kun minä talutan teitä, voimme kenties havaita yhtä ja
-toista, mistä teille sittemmin on hyötyä, kun te vuorostanne talutatte
-'toista miestä'. Mutta olkaa varovainen, kun menette alas portaita
-vanhan Margeryn kanssa! Ajatelkaa, jos te kaatuisitte hänen päällensä,
-Jane! Hän keittää niin erinomaista kahvia!"
-
-
-
-
-Kahdeskymmenesneljäs luku.
-
-MIEHEN NÄKÖKANTA.
-
-
-Syvä hiljaisuus vallitsi Gleneeshin kirjastossa. Garth ja Deryck
-istuivat ja polttelivat yhdessä, nauttien hyvänolontunteesta, mikä
-aina seuraa oivallista ateriaa ja päiväkautista oleskelua raittiissa
-nummi-ilmassa.
-
-Jane istui yläkerrassa, vapaaehtoisessa pimeydessä, tekemättä mitään,
-kuunteli vain ja oli erottavinaan alla olevasta huoneesta äänten
-hyminää, hiljaista keskustelua, toisinaan yhtäjaksoista, toisinaan
-katkonaista.
-
-Oli vahinko, ettei hän voinut nähdä heitä näin yhdessä istumassa,
-sillä kumpikin oli erinomaisesti edukseen -- -- Garth 'smokingissa',
-mikä sopi niin mainiosti hänen sorjalle vartalollensa, tohtori
-moitteettomassa, uusimmankuosisessa iltapuvussa, jonka oli ottanut
-mukaansa tietäen Janen iltapukujen suhteen vaativan herratuttaviltansa
-tarkkaa huolehtimista. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, ettei Jane,
-aivan sananmukaisesti, edes nähnyt häntä.
-
-Ja tohtori oli sitä paitsi itse hyvin tarkka vaatteistaan, aina
-huoliteltu ja ehdottomasti kuosikas, poikkeuksena ainoastaan hänen
-rakas norfolkilaisnuttunsa. Tämän hän pani yllensä aina, kun aikoi olla
-"oikein hullu ja hyväntuulinen", kuten itse sanoi, vaikkakin rouva
-Brand joka kerta uudestaan lempeästi koetti estellä.
-
-Vanha norfolkilaisnuttu oli sinä aamuna päässyt kiertämään nummia Janen
-seurassa. Jane oli tuntenut sen, kun tohtori otti hänet käsikoukkuunsa,
-ja he olivat nauraneet yhdessä kaikille sen herättämille muistoille.
-Mutta nyt kääri Simpson sitä parhaillaan kokoon pannakseen sen
-matkakorjuuseen, ja perin moitteettomasti pukeutunut tohtori istui
-nojatuolissa valkean edessä, pitkät jalat ristissä ja leveät hartiat
-syvällä nojatuolissa.
-
-Garth istui niin, että valkea lämmitti häntä, ja tällaisena kirkasta
-kevätpäivää seuranneena kylmänä kevätiltana se tuntuikin suloiselta.
-Hänen tuolinsa oli sivuittain, joten hän voi, jos tahtoi, kädellään
-varjostaa kasvonsa, niin ettei hänen vieraansa nähnyt niitä.
-
-"Niin", puhui tohtori Brand miettiväisenä, "kyllä minä hyvin
-ymmärrän, että kaikki, mistä pimeydessänne saatte vaikutelmia, saa
-todellisuudesta vallan eriävät mittasuhteet ja myös tuntuvasti
-liioitellun merkityksen. Mutta luulen, että ajan mittaan, kunhan
-joudutte tekemisiin useampien ihmisten kanssa, tarkistatte
-vaikutelmanne ja arvostelunne ettekä enää ole niin arka äänille
-ja muitten ihmisten kosketuksille. Nyt teidän koko hermostonne on
-liikajännityksessä ja ottaa ylen herkästi vastaan kaikki ulkoapäin
-tulevat vaikutelmat. Kovin herkkä hermosto liioittelee tavallisesti.
-Kun ei enää ole silmiä välittämässä yhteyttä ulkomaailmaan, ottavat
-toiset välittäjäaistit, kuulo ja tunto, niiltä jääneen hermovoiman
-ja käyvät tuskallisen herkiksi. Vähitellen asia kyllä itsestänsä
-korjautuu, ja aistimet ovat ainoastaan tarpeellisen tarkat ja terävät.
-Mitä teidän pitikään sanoa, ettei sisar Rosemary milloinkaan anna
-teille kättä?"
-
-"Niin", sanoi Garth. "Mutta ensiksi tahtoisin kysyä, onko joissakin
-hänen säännöissänsä tahi ohjeissansa tai siinä laitoksessa, mihin
-hän kuuluu, määrätty, etteivät sairaanhoitajattaret saa antaa kättä
-potilaillensa?"
-
-"Ei minun tietääkseni", vastasi tohtori.
-
-"No, sitten sen täytyy johtua siitä, että neiti Gray vaistomaisesti
-tuntee, mistä minä pidän, mistä en. Sillä siitä asti kuin hän tuli
-tänne, ei hän ole antanut minulle kättä eikä ole muutenkaan koskettanut
-minuun. En edes silloin, kun hän ojentaa minulle kirjeeni tai antaa
-milloin yhden, milloin toisen esineen, kuten hän tekee lukemattomia
-kertoja päivässä, ole tuntenut hänen sormiensa koskettavan omiini."
-
-"Ja te olette siitä hyvillänne?" kysyi tohtori puhallellen savurenkaita
-ilmaan ja tarkaten tutkivasti sokean kasvoja.
-
-"Minä olen niin kiitollinen siitä", sanoi Garth vakavana. "Tiedättekö,
-Brand, kun te ehdotitte minulle naishoitajaa, joka samalla olisi
-yksityiskirjurini, tuntui minusta aivan mahdottomalta sietää naisen
-kosketusta."
-
-"Niin te sanoitte", myönsi tohtori rauhallisesti. "Enhän! Sanoinko
-minä? Minähän karhuna te oikein mahdoitte pitää minua!"
-
-"En minään", sanoi tohtori, "mutta kyllä tavallista erikoisempana
-potilaana. Yleensä miehet --"
-
-"Voi, niin kyllä", keskeytti Garth puolittain kärsimättömästi. "Oli
-aika, jolloin minäkin olisin suonut pienen, hellän käden olevan
-lähelläni. Ja minun täytyy sanoa, että minä kaiketi olisin ottanut
-sen omaani, pitänyt sitä siinä, vieläpä suudellutkin -- kuka tietää?
-Niin saatoin ennen tehdä, ajattelemattomasti kylläkin. Mutta, Brand,
-kun mies kerran on tuntenut sen yhden naisen kosketuksen, sen ainoan
-oikean, ja tämä kosketus on jäänyt muistoksi vain, kun hän on sitten
-joutunut pimeyteen, ja tuo muisto on niitä harvoja asioita, jotka
-säilyvät mielessä ja joiden säilyminen tuottaa selittämätöntä lohtua,
-voitteko ihmetellä, että mies pelkää jokaista kosketusta, joka voisi
-tätä muistoa himmentää, sen karkoittaa tai viedä jotakin sen ihanasta
-pyhyydestä?"
-
-"Minä ymmärrän", sanoi tohtori hitaasti. "Itse en ole kokenut
-semmoista, mutta kyllä ymmärrän. Mutta -- hyvä ystävä, saanko puhua
-suoraan? -- jos tuo 'ainoa oikea' -- todellakin on olemassa -- teihin
-nähden on epäily luvallista, sillä niitähän on niin monta -- olisi
-hänen paikkansa ehdottomasti oleva täällä eikä hänen kosketuksensa
-saisi olla vain säilynyt muisto."
-
-"Voi, sanokaa muuta", vastasi Garth sytyttäen toisen savukkeen. "Minun
-on niin mieluista kuulla teidän siitä noin puhuvan, mutta itse asiassa
-voisitte yhtä hyvin sanoa, että jos pengermältä on jonkinmoinen
-näköala, minun pitäisi voida se nähdä. Aivan oikein, näköala on
-olemassa, mutta silmäini sokeus estää minut näkemästä sitä."
-
-"Toisin sanoen", virkkoi tohtori kumartuen matolta noukkaisemaan
-tulitikkua, jota Garth ei tällä kertaa heittänyt yhtä varmasti kuin
-tavallisesti, niin että se ei osunutkaan uuniin, "toisin sanoen, vaikka
-hän oli 'ainoa oikea' nainen, te ette ollut 'ainoa oikea' mies."
-
-"Niin", sanoi Garth katkerasti, mutta melkein kuulumattomasti. "Minä
-olin vain 'nuori poika'."
-
-"Tai te luulottelitte, että te ette ollut", jatkoi tohtori, ikään kuin
-ei olisi kuullutkaan viimeistä huomautusta: "On aivan selvää, että te
-olette 'ainoa oikea' mies tuolle 'ainoalle oikealle' naiselle, ellei
-joku toinen ole ennättänyt ennen teitä. Mutta tarvitaan aikaa ja
-kärsivällisyyttä osoittamaan hänelle, että niin on asian laita."
-
-Garth suoristautui ja käänsi ylen hämmästyneet kasvonsa tohtoriin päin.
-
-"Sepä on omituinen käsitys! Tarkoitatteko todellakin, mitä puhutte?"
-
-"Ehdottomasti", vastasi tohtori tyynen vakuuttavasti. "Jos
-erotettaisiin kaikki sellaiset asiat kuin rahat, maaomaisuudet, arvot,
-tuttavuussuhteet, ulkonaiset viehätykset -- toisin sanoen toisensa
-pelkkien ulkonaisten etujen ihailu, mikä lopulta oikeastaan onkin vain
-vertailevaa anatomiaa; jos voitaisiin asettaa mies ja nainen, vapaina
-kaikista näistä yhteiskunnallisista ja tavanmukaisista rajoituksista,
-henkiseen Eedeniin näkemään toisensa kasvoista kasvoihin, ilman
-teennäisyyttä ja sovinnaisuutta, sielu sielua vastaan, alastomina ja
-vailla turhaa häpeämistä, ja jos nainen sellaisissakin olosuhteissa on
-miehen mieleinen, niin että kaikki, mitä miehessä on jalointa, yhtyy
-huutamaan: Hän on 'se ainoa oikea!' silloin, niin silloin, väitän minä,
-on mies varmasti myös naisen 'ainoa oikea'; mutta miehellä täytyy olla
-itseluottamusta osoittaakseen sen naiselle. Miehen tämä tietoisuus
-valtaa ilmestyksen tavoin, naiselle se valkenee vähitellen kuin
-sarastava päivä."
-
-"Oi, Jumalani", kuiskasi Garth murtuneesti, "juuri niin se oli. Eedenin
-yrttitarha, sielu sielua vastassa, ilman ehtoja, ei mitään pelkoa, ei
-mitään salattavaa. Minä tunsin, että hän oli minun _vaimoni_, nimitin
-häntä siksi. Ja seuraavana aamuna hän sanoi minua 'nuoreksi pojaksi',
-jota hän ei voinut ajatellakaan ottavansa puolisokseen. Niin että mitä
-teidän hullu teorianne merkitsee, Brand?"
-
-"Pitää paikkansa", vastasi tohtori tyynesti. "Eeva säikähtyi onnensa
-suuruutta, epäili itseänsä, peläten pettävänsä miehen ihanteen, pakeni
-Aatamia ja piiloutui paratiisin puitten sekaan. Älkää puhuko hulluista
-teorioista, poikaseni. Aatami todella hullu oli, kun ei paikalla
-lähtenyt tavoittamaan häntä kiinni."
-
-Garth istui etukumarassa, lujasti puristaen käsillään tuolin sivunojia.
-
-Tuo tyyni, tasainen ääni sai hänet epäilemään, mahtoiko hänen
-käsityksensä asemasta ollakaan oikea. Tämä tapahtui ensi kerran
-hänen lähdettyänsä Shenstonen kirkosta kolme vuotta takaperin. Hänen
-kasvonsa olivat harmaankalpeat, ja kun valo sattui niihin, näki tohtori
-hikipisaroiden helmeilevän hänen otsallansa.
-
-"Voi, Brand", virkkoi hän, "minä olen sokea. Olkaa armollinen! Kaikki
-on niin vaikeata näin sokeana."
-
-Tohtori mietti. Jos hänen sairaanhoitajattarensa ja oppilaansa olisivat
-sillä haavaa nähneet hänen kasvojensa ilmeen, olisivat he sanoneet,
-että hän oli ryhtymäisillään kovin vaikeaan ja hengenvaaralliseen
-leikkaukseen, missä pienimmästäkin veitsen luiskahduksesta olisi
-kuolema seurauksena sairaalle. He olisivat olleetkin oikeassa, sillä
-kahden ihmisen koko tulevaisuus oli kysymyksessä. Se riippui tänä
-ratkaisevana hetkenä tykkänään tohtorin käden lujuudesta ja myös
-hellävaraisuudesta. Noita kalpeita, äärimmäisen tuskan jännittämiä
-kasvoja, joita nyt tulennos valaisi, noita niin liikuttavasti vetoavia
-sanoja: 'Brand, minä olen sokea', ei tohtori ollut ottanut lukuun
-laskelmissansa. Hän ei voinut heltymättä nähdä tätä 'toista miestä'.
-Mutta ajatellessaan sitä kärsivällistä olentoa, joka silmät siteissä,
-toivon ja epätoivon vaiheilla istui yläkerrassa, kurottaen rakkaita,
-avuttomia käsiänsä häntä kohden, terästyivät hänen hermonsa. Hän siirsi
-katseensa tulennokseen. "Tosin te olette sokea, mutta en soisi teidän
-olevan hullun", sanoi tohtori tyynesti.
-
-"Olenko minä -- olinko minä -- hullu?" kysyi Garth.
-
-"Mitenkä minä voin sen päättää?" vastasi tohtori. "Kertokaa minulle
-koko asia sellaisena kuin se teistä näyttää, minä sanon sitten oman
-mielipiteeni." Hänen puheensa oli niin perin pohjin levollista
-ja suorasukaista, että se vaikutti tyynnyttävästi Garthiinkin ja
-herätti hänessä turvallisuutta. Tohtori olisi yhtä hyvin voinut puhua
-tulehtuneesta kurkusta tai mahdollisesta lonkkaviasta.
-
-Garth nojasi tuolinsa selkämystään, pisti kätensä povitaskuunsa
-ja koetti erästä kirjettä, joka oli siellä. Uskaltaisikohan hän?
-Voisikohan hän kerran edes, lohtua saadakseen, puhua surustansa
-miehelle, johon hän saattoi täysin luottaa, niin ettei tämä, joka tunsi
-naisen niin läheisesti, mitenkään pääsisi selville, kenestä oli kysymys.
-
-Garth harkitsi tätä aivan kuin shakinpelaaja mahdollisia siirtojansa.
-Voisiko hän kertoa kyllin selvästi, jotta asia todella valkenisi, eikä
-kuitenkaan vähinkään viite johtaisi epäilemään Janea siksi 'ainoaksi
-oikeaksi'.
-
-Jos tohtori olisi sanallakaan kehoittanut tai udellut, olisi Garth
-päättänyt olla puhumatta. Mutta tohtori oli vaiti. Hän kumartui, otti
-hiilihangon ja kohensi erityisen huolellisesti ja säännönmukaisesti
-tulta. Hän pani pihkaisen halon loimuavaan valkeaan ja vihelteli
-hiljakseen 'Veni Creator Spirituksen' loppusäkeitä.
-
-Garth, taistellen omaa sisäistä taisteluaan, ei tarkannut ulkoapäin
-tulevia ääniä eikä käsittänyt, miksi nämä sanat näin ratkaisevana
-hetkenä juuri olivat niin itsepintaisesti tulleet hänen mieleensä:
-
-    "Pois kateet poista, rauha suo.
-    Sun ohjaukses' turvan tuo."
-
-Hän piti niitä enteenä. Ne ratkaisivat vaa'assa.
-
-"Brand", sanoi hän, "jos minä nyt teidän ystävällisestä
-kehoituksestanne huojennan mieltäni uskomalla teille asiani,
-lupaatteko, että ette koetakaan arvata, kuka on tuo 'ainoa oikea'?"
-
-Tohtori hymyili; ja hymyä oli hänen äänessäänkin kun hän vastasi, ja se
-yhä lisäsi Garthin turvallisuuden tunnetta.
-
-"Ystäväni", sanoi hän, "en koskaan koeta arvailla ihmisten
-salaisuuksia. Se on jonkinlaista henkistä huvittelua, joka ei
-miellytä minua eikä niin sanoakseni anna minulle mitään. Jos ne
-tunnen jo ennestään, ei minun tarvitse arvailla. Ellen tunne niitä
-ja niiden omistajat haluavat kätkeä ne minulta, voisin yhtä hyvin
-ajatella varastavani heiltä heidän kukkaronsa kuin urkkivani heidän
-salaisuuksiaan."
-
-"Kiitos", sanoi Garth. "Itse puolestani en välitä, mitä tiedätte. Mutta
-velvollisuuteni häntä kohtaan vaatii, ettei hänen nimeänsä mainita."
-
-"Ehdottomasti", sanoi tohtori. "Paitsi jos hän itse tahtoo sen
-ilmaista; muuten 'ainoan oikean' nimi pysyy ainiaan salaisuutena.
-Jatkakaa, hyvä mies. Minä en keskeytä."
-
-"Teen sen niin lyhyesti ja yksinkertaisesti kuin voin", alkoi Garth.
-"Ja ymmärrätte, että on yksityiskohtia, joita ei kukaan mainitsisi. --
-Olin tuntenut hänet monta vuotta, seurustelimme samoissa perheissä ja
-tapasimme usein kaikenlaisissa tilaisuuksissa, missä yleensä samoihin
-piireihin kuuluvat tapaavat toisensa. Olin aina pitänyt hänestä,
-viihdyin hänen seurassansa, annoin arvoa hänen mielipiteillensä ja
-niin edespäin. Hän oli oikein hyvä ystävä ja seuratoveri minulle -- ja
-monelle muulle nuorelle miehelle myöskin. Mutta ei kenenkään päähänkään
-olisi pälkähtänyt ruveta liehittelemään häntä. Hän olisi nauranut
-kaikille niille typeryyksille, joita ladellaan tavallisille naisille.
-Jos hänelle olisi lähettänyt kukkia povelle pistettäviksi, olisi hän
-asettanut ne maljakkoon ja ihmetellyt, kenelle ne oikeastaan mahtoivat
-olla aiotut. Hän tanssi hyvin ja ratsasti hyvin, mutta tanssittajan
-täytyi olla taitava, muuten hän sai pian tuntea, että tanssitettava
-se ohjasikin häntä pyörivien parien vilinässä, ja miehen, joka halusi
-lähteä ratsastamaan hänen kanssansa, ei auttanut arkailla, tuli vastaan
-mikä aita tai este tahansa. Vaikka en tosin nähnyt häntä milloinkaan
-metsästysretkiltä, sillä hän rakasti elämää ja kaikkea elävää niin,
-ettei kaiketi voinut ottaa osaa niihin. Oli aina hauskaa tavata häntä
-vieraisilla tai kutsuissa, vaikkei itsekään tietänyt mistä syystä.
-Häntä on aivan mahdoton kuvata. Hän oli -- niin, hän oli --"
-
-Tohtori näki Garthin huulilla pyörivän: "vain Jane", ja tiesi myös
-hyvin, kuinka vaillinaisesti millään laatusanalla voi korvata tätä
-nimeä. Hän ei tahtonut, että Garthin vuolaana alkanut luottamus pääsisi
-tyrehtymään, niin että hän täydensi lauseen: "Vain sitä oikeata lajia.
-Niin, minä ymmärrän. No?"
-
-"Minussa oli sokean hullun vikaa, usein ja paljonkin", jatkoi innokas,
-nuortea ääni. "Ajattelin ainoastaan naisten ulkomuotoa. Kaikki
-kauniit naiset -- olivat he minkäkaltaisia tahansa -- hurmasivat
-minut hetkeksi. En ajatellut naimisiinmenoa, halusin ainoastaan
-maalata heidän kuvansa. Heidän äitinsä, tätinsä ja muut seurapiirin
-vanhat arvon naiset otaksuivat tavallisesti, että minä ajattelin
-avioliittoa, mutta nuoret itse tiesivät paremmin. Enkä minä luule,
-että tämän matoisen maan pinnalla vaeltaa ainoatakaan nuorta naista,
-joka voisi syyttää minua suoranaisesta kosiskelemisesta. Ihailin
-heidän kauneuttaan, ja sen he tiesivät ja tiesivät myös, että siihen
-minun ihailuni pysähtyikin. Ne olivat hauskoja kokemuksia aikoinaan ja
-johtivat usein myöhemmin oikein hyviin avioliittoihin. Pauline Listeria
-pidettiin minun nimissäni kokonaista pari seurakautta, mutta hänkin
-meni sitten myöhemmin naimisiin sen saman miehen kanssa, jonka kartanon
-vanhoilla portailla hän seisoi, kun hänet maalasin. Kuinka en minä
-itse joutunut kenenkään pauloihin? Heitä oli liian monta, luullakseni.
-Sitä paitsi, viehätys oli niin pinnallista. Puhuakseni oikein suoraan:
-ainoa, jonka kauneus tuotti todellakin minulle sydämenahdistusta, oli
-rouva Brand. Mutta kun olin saanut hänet maalatuksi ja koko maailma
-oli nähnyt hänen ihanuutensa, olin tyytyväinen. En minä muuta naisilta
-pyytänytkään kuin saada maalata heidät ja vaadin ainoastaan, että he
-olisivat soveliaita maalattavaksi. Enhän minä voinut tätä selittää
-kaikille aviomiehille, äideille ja muille kaitsijoille, mutta naiset
-itse sen kyllä älysivät aika hyvin. Ja kun nyt näin istun pimeydessäni,
-ei herää ainoatakaan muistoa, mistä tässä suhteessa soimaisin itseäni."
-
-"Kelpo poika", virkkoi Deryck Brand nauraen. "Kylläpä teitä sitten on
-aika tavalla väärinymmärretty, mutta minä uskon teitä."
-
-"Näettehän", jatkoi Garth, "kun kaikki tämä oli niin pinnallista, ei se
-koskenut syvemmälle. Ainoat naiset, jotka oikein tunsin, olivat äitini,
-joka kuoli ollessani yhdeksäntoista, ja Margery Graem, jota aina sekä
-kotiin tullessani että kotoa lähtiessäni syleilin ja syleilen, kunnes
-painan viimeisen suudelman hänen vanhoille kasvoillensa, kun hän lepää
-arkussansa, tai hän hoivaa minut levolle omaani. Nämä lapsuuden ja
-nuoruuden aikaiset siteet ovat elämän lujimpia ja pyhimpiä. Niin olivat
-asiat aina erääseen kesäkuun iltaan asti muutamia vuosia sitten. --
-Hän -- 'ainoa oikea' -- ja minä olimme vieraisilla eräällä kauniilla
-vanhalla maatilalla. Eräänä iltana puhelimme hyvin tuttavallisesti ja
-avomielisesti, mutta aivan sattumalta. Yhtä vähän ajattelin pyytää
-häntä vaimokseni kuin kosia Margeryä. Silloin -- tapahtui jotakin --
-en voi kertoa sitä, sillä siitä pääsisitte selville, kuka hän on.
-Mutta se, mitä tapahtui, paljasti parissa ihmeellisessä hetkessä
-hänessä olevan naisen minulle: vaimon, äidin, hänen voimansa, hänen
-hellyytensä, hänen rehellisen ja puhtaan sielunsa koko kallisarvoisen
-ihanuuden. Nuo muutamat tuokiot saivat minut isoamaan häntä niin, ettei
-mikään voinut eikä voi isoamistani tyydyttää, ennen kuin seison hänen
-rinnallansa tuolla kultaisessa kaupungissa, missä ei enää isota, ei
-janota, missä ei enää ole pimeyttä, ei auringon, ei kuun, ei kynttiläin
-tarvista, Jumalan kirkkaus sitä valaisee; siellä ei enää ole surua, ei
-tuskia, sillä ne kaikki ovat jo menneitä."
-
-Sokean kasvot loistivat takkatulen valossa. Kun Garth näin loi silmänsä
-menneihin, ilmestyi myös näkyjä tulevaisuudesta.
-
-Tohtori istui aivan hiljaa ja katseli näkyjen haihtumista Sitten hän
-sanoi: "No, ja --?"
-
-"Niin", jatkoi varjosta kuuluva nuori ääni sävyllänsä ilmaisten, että
-oli joutunut takaisin tänne maan päälle ja havainnut sen murheiden
-asuinsijaksi. "En hetkeäkään epäillyt, mikä minun oli. Tunsin
-rakastavani häntä; tunsin haluavani hänet omakseni; tunsin, että hänen
-läsnäolonsa merkitsi minulle päivää, hänen poissaolonsa koleata yötä,
-ja jokainen päivä oli silloin kirkas, sillä hän oli siellä."
-
-Garth pysähtyi hengähtääkseen ja viivähtääkseen hetkisen menneiden
-hiljaisessa muistelemisessa.
-
-Tohtori kysäisi yhtäkkiä selvään ja suorasti: "Oliko hän sievä nainen?
-Kaunis?"
-
-"Sievä nainen?" matki Garth hämillään. "Taivasten tekijä, ei! Kaunis?
-Siinä sitä ollaan, kautta kunniani, en osaa sanoa."
-
-"Minä tarkoitan, olisitteko tahtonut maalata hänet?"
-
-"Minä _olen_ maalannut hänet", sanoi Garth hiljaa, äänissä liikuttavan
-hellä väre, ja "molemmat hänen kuvansa, vaikka maalasinkin ne
-lopen alakuloisena ja muistista vain, ovat parhaat kaikista
-aikaansaannoksistani. Ei kenenkään muun silmät, paitsi omani ole
-nähneet niitä, eivätkä näe, paitsi hänen, jolle minun täytyy uskoa
-niiden hakeminen ja jota minun täytyy myös pyytää tuomaan ne minun
-hävitettävikseni."
-
-"Ja kuka se on --?" uteli tohtori.
-
-"Sisar Rosemary Gray", sanoi Garth.
-
-Tohtori potkaisi halkoa, ja valkea leimahti iloisesti. "Kyllä
-valintanne hyvä on", sanoi hän ja hänen täytyi ponnistaa koko tahtonsa,
-jotta ei kasvoilla ilakoiva hymy ilmennyt hänen äänessänsä. "Sisar
-Rosemary osaa kyllä pitää asioita takanansa. Hyvä on. Ja niin saamme
-pitää siis tuota 'ainoata oikeata' kauniina?"
-
-Mutta Garth näytti hämilliseltä. "En minä tiedä," vastasi hän
-verkalleen. "En voi katsella häntä muiden silmin. Minä näin hänet tuona
-valoisana hetkenä siinä järjestyksessä, jonka Sana mainitsee: hengen,
-sielun ja ruumiin. Hänen henkensä oli puhdas ja ihana, hänen sielunsa
-kaunis, ylevä ja naisellinen, niin että ruumis, joka oli niiden
-asuntona, pääsi niiden ihanuudesta osalliseksi ja kävi minulle sanoin
-selittämättömän rakkaaksi."
-
-"Ymmärrän sen", sanoi tohtori hiljaa. "Niin, rakas ystäväni, minä
-ymmärrän sen." (Jane, Jane! Olit silloin sokea, vaikkei ollut sidettä
-silmilläsi!)
-
-"Kului muutamia ihania päiviä", jatkoi Garth. "Huomaan nyt silloin
-eläneeni siinä oman varmuuteni onnessa, että hän oli se 'ainoa oikea'.
-Minusta se oli niin selvää, suloista ja ihmeellistä, ettei mieleeni
-juolahtanutkaan, ettei se olisi ollut yhtä selvää hänestäkin. Me
-lauloimme ja soitimme yhdessä, omaksi ratoksemme, puhelimme ihmisistä,
-sen tähden että oli hauskaa puhella, me iloitsimme toistemme
-mielipiteistä ja katsantokannoista ja annoimme arvoa niille, mutta emme
-puhuneet itsestämme, sillä me _tunsimme_ -- ainakin minä tunsin ja,
-Jumala tietää, luulin hänenkin tunteneen. Joka kerta kun näin hänet,
-tuntui hän minusta yhä jalommalta ja ihanammalta. Moni pikkuseikka,
-jota en ollut ymmärtänyt siihen asti, valkeni minulle nyt. Me nuoret
-miehet, jotka kaikki järjestään ihailimme häntä, laskimme silti aina
-toisinaan pilaa siitä, että hän käytti kovia kauluksia, kaulussaappaita
-ja lyhyitä hameita, että hän lyödä läimäytti sääreensä ratsupiiskalla
-ja korjasi puuta uunissa kenkänsä kärjellä. Sen illan jälkeen minulle
-selvisi, että kaikki tämä oli vain verho, jonka taakse hän piilotti
-valiohienon naisellisuutensa, sillä se oli syvällisempää laatua
-kuin ainoakaan mies, joka ei ollut nähnyt häntä pintaa syvemmältä,
-saattoi ymmärtää tai edes aavistaa. Ja kun hän illalla hienossa,
-vartalonmyötäisessä mustassa puvussa tuli seurusteluhuoneeseen, povella
-runsaasti pehmeitä vanhoja pitsejä, jotka kohoilivat hänen jalon,
-hellän sydämensä sykinnästä, voi, silloin minun sieluni riemuitsi ja
-minun silmäni täyttyivät ihastuksen kyllyydestä! Näin hänet sellaisena,
-jommoisena koko päivän olin tiennyt hänen olevan -- ylvään ja suloisen
-naisellisena."
-
-"Eikö hän tosiaankaan itse huomaa, kuinka tämä hänen sanoin maalaamansa
-kuva on Janen näköinen; ei voisi erehtyä", mietti tohtori.
-
-"Pian sen jälkeen erosimme kolmeksi päiväksi", jatkoi Garth, "ja
-tapasimme jälleen eräällä toisella maatilalla, missä oli paljon
-muitakin vieraita. Siellä oli myös eräs seurakauden kaunottarista,
-ja yleisesti ja vallan kaihtamatta mainittiin meidän nimemme aina
-yhdessä, ja kun hänkin -- 'ainoa oikea' -- puhui jotakin sen suuntaista
-minulle ja kun noina kolmena loppumattoman pitkänä päivänä tuntemani
-tyhjyys oli ollut vallan kauheata, päätin viipymättä puhua hänelle.
-Pyysin häntä tulemaan pengermälle samana iltana. Olimme kahden. Oli
-kuutamoinen ilta."
-
-Pitkä vaitiolo. Tohtori ei keskeyttänyt sitä. Hän tiesi, että hänen
-ystävänsä nyt hengessään uudelleen eli asioissa, joista ei mies puhu
-toiselle miehelle.
-
-Viimein sanoi Garth yksinkertaisesti: "Minä puhuin hänelle."
-
-Tohtori ei virkkanut mitään, hän muisti elävästi, miten Jane oli
-sanonut: "Sitten -- se tapahtui", kun _hän_ oli ennättänyt tähän
-kohtaan. Äänettömyyttä kesti vielä tuokion. Garth uneksui muistojen
-kuutamossa, tohtori paikkaili hätimiten Janen kuvausta. Sitten
-alakuloinen nuori ääni jatkoi:
-
-"Luulin hänen täydellisesti ymmärtäneen minut. Sittemmin huomasin,
-ettei hän ollut ymmärtänyt laisinkaan. Hänen menettelystänsä päätin,
-että olin voittanut hänet, että hänen suuri rakkautensa omaksui minut,
-niinkuin minun rakkauteni ympäröi hänet kokonaan. Syy ei ollut hänen,
-oi, ei, ei, hän vain ei käsittänyt, ei voinut käsittää, mitä hänen
-vähäisinkin kosketuksensa merkitsi minulle. Hänen elämäänsä ei ollut
-toinenkaan mies päässyt tunkeutumaan, sen verran tiesin erehtymättömän
-vaistoni avulla ja myös hänen omista puheistaan. Olen toisinaan
-ajatellut, että hänellä lienee aivan nuorena tyttösenä ollut joku
-ihanne, johon hän myöhemmin on verrannut kaikkia, ja kun nämä eivät
-kestä sitä vertailua, pitää hän heidät tarpeellisen välimatkan päässä.
-Mutta, jos olen oikeassa, on mies ollut sokea hullu, joka ei ole
-älynnyt, mikä korvaamaton rakkaus olisi voinut tulla hänen osaksensa,
-jos hän vain olisi koettanut voittaa sitä. Sillä minä olen varma,
-että siihen iltaan asti miehen rakkaus ei ollut milloinkaan täyteen
-leimuunsa puhjenneena ympäröinyt häntä. Hän ei ollut milloinkaan
-noin valtaansa kiehtovana saanut tuntea miehen tulista, sanatonta,
-selittämätöntä, rajatonta tarvetta saada omistaa hänet. Luoja tietää,
-minä luulin hänen ymmärtäneen ja suostuneen, eikä hän ymmärtänyt
-vähääkään, koetti vain olla osaaottavainen ja ystävällinen."
-
-Tohtori muutti asentoa, heitti toisen jalkansa toiselle ja katsoi
-tutkivasti sokean kasvoihin. Ei hän ollut odottanut, että se, mitä
-hänelle nyt uskoi 'toinen mies' tekisi hänelle näin kipeätä.
-
-"Oletteko varma siitä?" kysyi hän hiukan äreästi.
-
-"Aivan varma", sanoi Garth. "Kuulkaa. Kutsuin häntä siksi -- mikä hän
-oli minulle silloin juuri, minkä toivoin hänen eteenkinpäin olevan,
-mikä hän yhä _on_, mitä minuun tulee, ja on myös oleva kuolemaani asti.
-Se sana -- ei, kaksi niitä oli -- ne sanat saivat hänet ymmärtämään.
-Nyt se kyllä on minulle selvänä. Hän nousi äkkiä ja työnsi minut
-luotaan. Hän sanoi, että minun täytyi suoda hänelle kaksitoista tuntia
-ajatusaikaa ja lupasi tulla seuraavana aamuna kylän kirkkoon antamaan
-minulle vastauksensa. Brand, te voitte pitää minua hulluna, mutta
-ette niin suurena hölmönä kuin minä itse nyt pidän itseäni. Olin niin
-ehdottoman varma, että hän oli minun, niin varma, että kun hän tuli
-ja me olimme kahden Herran huoneessa, en minä rakastuneen ihailijan
-tavoin, levottomana, kiireesti rientänyt häntä vastaan, vaan käskin
-hänen tulla minun luokseni alttarin luo, aivan kuin olisin ollut
-hänen miehensä ja minulla olisi ollut oikeus käskeä häntä. Hän tuli
-ja ikään kuin täyttääkseni mieluisan muodollisuuden vain ennen kuin
-painoin hänet syliini, kysyin hänen vastaustansa. Se oli: 'En voi mennä
-naimisiin nuoren pojan kanssa.'"
-
-Garthin ääni tarttui kurkkuun viime sanoissa. Hänen päänsä oli vaipunut
-käsiin. Hän oli ennättänyt siihen kohtaan, mihin useimmat asiat hänestä
-päättyivät, mistä asti kaikki lakkasi olemasta sellaista, kuin oli
-ennen ollut.
-
-Huone tuntui oudon hiljaiselta. Intoutuneessa äänessä purkautui
-rakkautta, toivoa ja kaihoa; siinä ilmeni sielu, jonka todellinen
-kauneudenrakkaus teki ikuisesti nuoreksi, sydän, jonka korkeat ihanteet
-olivat pitäneet erillään kaikesta alhaisesta rakkauden leikittelystä,
-mutta joka tulivuoren voimaisena purkautui, kun oikea rakkaus lopulta
-sen tapasi.
-
-Tohtoria värisytti, aivan kuin olisi tyhjän kirkon kylmä ruumiissa
-kierrellyt. Hän tiesi, kuinka paljon vaikeampaa kaikki oli ollut kuin
-mitä Garth kertoi. Hän oli jo kuullut kauhean, nöyryyttävän kysymyksen:
-"Kuinka vanha te olette?" Jane oli sen tunnustanut. Hän tiesi, kuinka
-ihailevan rakkauden ulkonainen hehku oli sammunut, kun Garthin
-ajatukset niin äkkiä oli käännetty sisäiseen itsensätutkisteluun. Hän
-oli tiennyt kaiken tämän. Nyt hänellä oli näkyvä todellisuus edessänsä.
-Hän näki Janea rakastavan, murtuneen miehen, joka kumarruksissa ja
-sokeana eli niiden näkyjen ja äänien muistoissa, joita ei mikään
-lieventävän unhotuksen verho milloinkaan voinut peittää eikä
-tukahduttaa.
-
-Oli tohtorissakin vikoja, mutta ei samoja kuin Pietarissa. Hän ei
-koskaan puhunut sen vuoksi, ettei tiennyt, mitä hänen oikein piti sanoa.
-
-Hän kumartui ja laski hyvin sydämellisesti kätensä Garthin olalle.
-"Poika raukka", virkkoi hän, "voi, rakas poika raukka!"
-
-Ja sitten he istuivat pitkän aikaa aivan ääneti.
-
-
-
-
-Kahdeskymmenesviides luku.
-
-TOHTORI ANTAA LAUSUNTONSA.
-
-
-"Niin, te ette siis lainkaan sanonut omaa mielipidettänne? Ette
-selittänyt mitään? Jätitte hänet siihen uskoon? Voi, Dicky! Ja te
-olisitte voinut sanoa niin paljon!"
-
-Pyhäaamun hiljaisuudessa olivat Jane ja tohtori polveilevaa jalkatietä
-pengermän toisesta päästä nousseet kuusimetsässä olevalle aukeamalle.
-Kaksi lähekkäin kaatunutta puuta tarjosi heille sopivat istuinsijat
-keskellä auringonpaistetta ja vielä niin, että he saivat nauttia
-suurenmoisesta näköalasta, mikä avautui syvälle rotkoon, yli laakson
-ja kauaksi punertavien kukkuloiden taakse. Tohtori opasti Janen
-päivänpaisteisemmalle rungolle ja istui hänen viereensä. Sitten hän
-tyynesti ja täsmällisesti selosti eilisiltaisen keskustelun.
-
-"En lausunut mitään mielipidettä. En selittänyt mitään. Annoin hänen
-pitää omat luulonsa, sillä se on ainoa keino pysyttää teidät sillä
-korkealla jalustalla, minne hän on teidät asettanut. Osoittakaa tai
-otaksukaa käytökseenne jokin muu syy kuin teidän melkein lapsellinen
-ihmisten ja asioitten tuntemisenpuutteenne, niin te sieltä putoatte,
-Jane parkani, ja putoattekin pahasti. Minä en kädelläni teitä sieltä
-suinpäin alas töyttää. Kuten sanoitte minä olisin voinut paljonkin
-sanoa, mutta ikäni olisin sitä kukaties myös saanut katua."
-
-"Hänen syliinsä olisin pudonnut", sanoi Jane välittömästi, "ja siinä
-olisin mieluummin kuin millään jalustoilla."
-
-"Suokaa anteeksi, hyvä tyttö", vastasi tohtori. "Luultavinta on,
-että olisitte rientänyt suoraapäätä ensimmäiseen etelään menevään
-pikajunaan. Oikeastaan en ole vallan varma, olisitteko enää edes
-pikajunaa odottanut. Melkein jo hengessäni näen jalosukuisen Janen
-lähtevän asemalta tyhjässä hiilivaunussa. No! Älkää nyt tuolla tavalla
-rynnätkö ja lähtekö haparoimaan havuneulasia", jatkoi tohtori puhettaan
-ja painoi Janen takaisin viereensä istumaan. "Astutte vielä kävylle ja
-syöksytte päistikkaa tuonne rotkoon. Ei kannata koetella putoamisen
-esimakua."
-
-"Voi, Dicky", huokasi Jane, pisti kätensä tohtorin käsikoukkuun ja
-painoi sidotut silmänsä karkeata kangasta vasten hänen olalleen, "en
-ymmärrä, mikä teidän on tänään. Te ette ole hyvä minulle. Olette
-raastanut sielu parkaani kertomalla kaiken, mitä Garth illalla sanoi,
-ja tuon kauhistuttavan hyvän muistinne avulla saitte minut melkein
-kuulemaan hänen äänensä kaikki eri väreetkin. Ja sitten sen sijaan,
-että lohduttaisitte minua, syytätte, että olen tehnyt väärin, ja
-jätätte minut täydellisesti oman onneni nojaan."
-
-"Niin -- väärin te teitte", sanoi tohtori, "mutta kuka on sanonut,
-että jätän teidät oman onnenne nojaan. Minä en sanonut, etten tekisi
-jotakin tänään. Sanoin ainoastaan, etten eilen voinut mitään tehdä.
-Kun toivotimme toisillemme hyvää yötä, sanoin ajattelevani asiaa ja
-lausuvani siitä mielipiteeni tänään. Jos tahdotte, niin kerron teille,
-kuinka minun kävi. Sain silmätä mitä harvinaisimman ja ylevimmän
-luonteen salaisimpiin kätköihin ja näin, mitä hävityksen jälkiä nainen
-voi jättää sen miehen elämään, joka häntä rakastaa. Voin vakuuttaa
-teille, ettei minulla eilisiltana ollut mitään hauskaa ajankulua. Olin
-tänä aamuna herätessäni kuin raippoja saanut, kuvaannollisesti puhuen."
-
-"Ja mitä te luulette minun tunteneen?" kysyi Jane liikuttavasti.
-
-"Te tunnette yhä olevanne oikeassa -- osaksi ainakin", vastasi Deryck.
-"Ja niin kauan kuin luulette nimeksikään olevanne oikeassa ja pidätte
-siitä kiinni, on kaikki toivotonta. Aivan yksinkertaisesti teidän on
-sanottava ilman muuta: 'Tunnustan olleeni väärässä. Voitteko antaa
-anteeksi?'"
-
-"Mutta menettelinhän parhaani mukaan", sanoi Jane. "Ajattelin häntä
-ennen itseäni. Olisi ollut paljon helpompaa nauttia olevain hetkien
-onnesta ja heittää tulevaisuus sattuman varaan."
-
-"Ei tuo nyt ole aivan rehellistä, Jeanette. Ajattelitte ensi sijassa
-itseänne. Te pelkäsitte sitä tuskaa, jota olisitte tuntenut, jos hänen
-rakkautensa olisi kylmentynyt tai hänen ihailunsa laimentunut. Kun
-oikein ajattelee, niin kaikki inhimillinen rakkaus -- äidinrakkautta
-lukuunottamatta -- on pohjaltaan itsekästä. Onnellisinta Dalmainille
-olisi, jos hänen avuton sokeutensa elvyttäisi teissä äidinrakkauden.
-Silloin itsekkäisyys menisi menojaan."
-
-"Voi minua!" huoahti Jane. "Minä en jaksa, olen ymmällä ja sekaisin
-tässä hämmentävässä pimeydessä. Ei mikään ole selvää, ei mikään ole
-oikein. Kun edes näkisin teidän ystävälliset silmänne, rakas poika, ei
-äänenne kovuus viiltäisi niin kipeästi."
-
-"No mutta, ottakaa pois side ja katsokaa", sanoi tohtori.
-
-"Ei, en tahdo!" huudahti Jane tuimasti. "Olisinko kaiken tämän
-kestänyt, jotta viime tingassa väsähtäisin?"
-
-"Hyvä tyttö, tämä ehdontahtoinen sokeutenne käy hermoillenne. Pitäkää
-varanne, ettei siitä tule enemmän harmia kuin hyvää. Väkevät lääkkeet
---"
-
-"Hiljaa!" kuiskasi Jane. "Kuulen askeleita."
-
-"Kuulette aina metsässä askeleita, jos niitä kuuntelemaan rupeatte",
-sanoi tohtori; mutta puhui hiljaa ja istui ääneti, kuunnellen.
-
-"Kuulen Garthin askelet", kuiskasi Jane. "Voi, Dicky, menkää katsomaan
-tuonne kallionkärjelle. Sieltä näette tielle."
-
-Tohtori nousi levollisesti ja meni katsomaan tielle päin, jota he
-olivat nousseet. Sitten hän tuli takaisin Janen luo.
-
-"Aivan oikein", sanoi hän. "Onni suosii meitä. Dalmain nousee tietä
-Simpsonin kanssa. Parissa minuutissa he ovat täällä."
-
-"Onni suosii? Dicky rakas, eihän tämän onnettomammin voi käydä?" Jane
-oli sieppaamaisillaan pois siteen, mutta tohtori ennätti estää.
-
-"Älkää toki", virkkoi hän. "Älkää viime tingassa pilatko asiaa. Kyllä
-minä voin pitää teidät molemmat sokeat erillänne. Luottakaa minuun,
-pysykää sokeana -- tarkoitan, istukaa hiljaa. Ettekö te voi ymmärtää,
-miksi sanoin onnen suosivan meitä? Dalmain tulee kuulemaan minun
-mielipiteeni asiasta. Saatte kuulla sen samalla. Minulta säästyy
-aikaa, ja te saatte itse kuulla, miten se häneen vaikuttaa. Nyt, olkaa
-hiljaa. Minä lupaan, ettei hän istu syliinne. Mutta jos liikahdatte,
-täytyy minun sanoa, että te olitte jänis tai orava, ja heittää käpyjä
-niskaanne."
-
-Tohtori nousi ja asteli tietä kohden.
-
-Jane jäi sokeana istumaan.
-
-"Halloo, Dalmain", kuuli hän tohtorin huutavan. "Osasitte tulla tänne
-ylhäälle? Ihanteellinen paikka. Simpson saa kaiketi mennä pois? Ottakaa
-minun kädestäni kiinni."
-
-"Kuten näette", vastasi Garth. "Minulle sanottiin, että te olette
-täällä ylhäällä, ja tulin jäljessänne."
-
-He kiersivät yhdessä viimeisen polvekkeen ja astuivat aukeamalle.
-
-"Oletteko yksin?" kysyi Garth ja pysähtyi. "Luulin kuulleeni puhetta."
-
-"Niin kuulittekin", vastasi tohtori. "Puhuin erään nuoren naisen
-kanssa."
-
-"Minkä nuoren naisen kanssa?" kysyi Garth.
-
-"Sangen mukavan ja hauskan nuoren naisen kanssa", vastasi tohtori,
-"mutta koko lailla itseensäottavaisen, luullakseni."
-
-"Tiedättekö nimeä?"
-
-"Jane", sanoi tohtori välinpitämättömästi.
-
-"Ei Jane", sanoi Garth nopeasti -- "vaan Jean. Tiedän hänet --
-puutarhurin vanhin tytär. Tyttö raukka, häntä kaikenlaiset perhehuolet
-painavat."
-
-"Hän näyttikin alakuloiselta. En tietänyt, että perhehuolet olivat
-syynä. Istukaamme tälle puunrungolle. Vieläkö saatte mieleenne kuvaa
-tästä näköalasta?"
-
-"Kyllä", vastasi Garth, "tunnen sen niin hyvin. Mutta ihan minua
-kauhistaa, kun huomaan, miten kuvat mielestäni katoavat: kaikki, paitsi
-yksi."
-
-"Ja mikä se on --?" kysyi tohtori.
-
-"'Ainoan oikean' kasvot", sanoi sokea Garth. "Niinkö, ystäväni", sanoi
-tohtori. "En ole unohtanut, että lupasin tänä aamuna sanoa mielipiteeni
-kertomanne johdosta. Olen ajatellut sitä sangen tarkkaan ja tehnyt
-useita johtopäätöksiä. Istummeko tuolle kaatuneelle puulle? Haluatteko
-polttaa? Hyvä tupakantuoksu saattaa paremmalle puhetuulelle."
-
-Garth otti savukelaatikkonsa, valitsi savukkeen, sytytti sen
-huolellisesti ja heitti palavan tikun suoraan Janen ristissä oleville
-käsille.
-
-Ennen kuin tohtori ennätti apuun, oli Jane jo hymyillen heittänyt sen
-menemään.
-
-"Jopa on hermot!" ajatteli Deryck ihastuneena.
-"Yhdeksänkymmentäyhdeksän naista sadasta olisi kirkaissut ja niin
-ilmaissut läsnäolonsa. Totisesti, hän ansaitsee voiton."
-
-Äkkiä Garth kavahti pystyyn. "Luulen, että meidän on parempi tuolla
-toisella rungolla", sanoi hän odottamatta. "Siellä on ainakin
-päivänpaisteisempaa". Ja hän meni Janea kohden.
-
-Yhdellä harppauksella tohtori ennätti väliin, tarttui lujasti Janeen ja
-veti hänet taaksensa, sitten hän ohjasi Garthin Janen paikalle.
-
-"Kuinka tarkasti te jo arvostelette välimatkoja", huomautti hän
-ja kuljetti Janea toiselle puunrungolle. Sitten hän istui Garthin
-viereen auringonpaisteeseen. "Palatkaamme puheeseemme", sanoi tohtori
-jotensakin hengästyneenä.
-
-"Olemmeko me varmasti kahden?" kysyi Garth. "Minusta tuntuu kuin täällä
-olisi joku."
-
-"Hyvä ystävä", sanoi tohtori, "koska metsässä on yksin tai kahden?
-Lukemattomat pikku oliot ympäröivät meitä. Pirteitä silmiä tirkistelee
-oksien välistä, karvaisia häntiä puikkii edestakaisin koloihin,
-näkymättömiä pienen pieniä olentoja liikkuu kuivuneilla lehdillä
-jalkaimme alla. Jos yksinäisyyteen haluatte, karttakaa metsää."
-
-"Niin kyllä", vastasi Garth, "kyllä minä sen tiedän ja mielelläni
-kuuntelen niitä. Minä tarkoitan, että joku ihminen on täällä. Brand,
-usein minua vaivaa tunne, että joku ihminen on lähelläni. Tässä eräänä
-päivänä, tiedättekö, olisin voinut vannoa, että hän -- 'ainoa oikea' --
-lähestyi hiljaa, katseli minua pimeydessä-olijaa, sääli minua, kuten
-hänen jalon, hellän sydämensä odottaisi tekevänkin, ja poistui myös
-ääneti."
-
-"Milloin se tapahtui?" kysyi tohtori.
-
-"Muutamia päiviä sitten. Tohtori Rob oli juuri kertonut meille, kuinka
-hän oli tavannut hänet -- ei, en saakaan sanoa, missä. Sitten hän ja
-neiti Gray jättivät minut yksin, ja yksinäni pimeydessäni tunsin hänen
-katseensa."
-
-"Hyvä mies", sanoi tohtori, "ette saa ruveta pelkäämään moisia
-näkymättömiä vieraita. Muistakaa, että usein hengessämme tunnemme
-niiden läsnäoloa, jotka syvästi ja uskollisesti ovat meihin kiintyneet,
-vaikka he ovat hyvin kaukanakin, ja erittäinkin silloin, kun he
-tietävät meillä olevan vastuksia ja meidän tarvitsevan heitä. Älkää
-siis ihmetelkö, jos useinkin tunnette 'ainoan oikean' läsnäoloa, sillä
-luulen -- ja tätä en sano harkitsematta, Dalmain -- luulen että hänen
-koko sydämensä, rakkautensa ja elämänsä kuuluu teille."
-
-"Hyvä Jumalani!" huudahti Garth, nousi ja läksi umpimähkään kävelemään.
-
-Tohtori tarttui hänen käsivarteensa. Seuraavassa tuokiossa hän olisikin
-jo muuten langennut Janen jalkoihin.
-
-"Pysykää paikallanne, mies", sanoi tohtori, "ja kuulkaa minua. Ette
-sillä mitään voita, että noin ryntäilette pimeydessä. Minä todistan
-puheeni. Mutta teidän täytyy kuunnella rauhallisena. Kuulkaa siis nyt.
-Meillä on tässä sielutieteellinen kysymys, jommoiseen ette varmaankaan
-koskaan ole kiinnittänyt huomiotanne. Tahtoisin, että vähäksi aikaa
-loisitte mieleenne kuvan 'ainoasta oikeasta' naisesta, jonka kanssa
-kuvittelisitte seisovanne silmätysten Eedenin yrttitarhassa tai
-kuutamossa -- missä tahansa -- missä mieluimmin haluatte. Voitteko
-silloin havaita asian olevan näin? Rakastunut mies unohtaa oman itsensä
-kokonaan. Toisaalta nainen, jota hän rakastaa ja haluaa omakseen
-ja jossa itsessään on vastarakkautta ja vastakaihoa, käy entistä
-itsetietoisemmaksi. Mies, haluten vain voittaa ja omistaa, ajattelee
-yksinomaan naista. Nainen, jonka asia on antautua ja antaa, kääntää
-yht'äkkiä huomionsa omaan itseensä. Vastaako hän miehen toiveita? Onko
-hän kaikessa sellainen, miksi mies luulee? Voiko hän häntä täysin
-tyydyttää, ei ainoastaan nyt, vaan vastaisinakin pitkinä vuosina?"
-
-Tohtori vilkasi Janeen, joka istui puunrungolla neljän metrin päässä.
-Tämä oli kohottanut ristissä olevat kätensä ja nyökkäsi tohtoriin päin,
-kasvot helpotusta ja kiitollisuutta loistaen.
-
-Tohtori tunsi olevansa oikealla tolalla. Mutta sokean kasvot hänen
-vieressään vetäytyivät pilveen ja synkkenivät synkkenemistään tohtorin
-jatkaessa puhettaan:
-
-"Näettekö, rakas ystävä, itse te minulle sanoitte, ettei hänen
-kauneutensa ollut sitä lajia, jota teidän tiedettiin ihailevan. Eikö
-ollut siis mahdollista, että hän pelkäsi, ettei hänen ulkomuotonsa
-jonkin ajan kuluttua enää tyydyttäisi teidän vaatimuksianne?"
-
-"Ei", vastasi Garth, äänessä ehdoton varmuus. "Sellainen otaksuma on
-liiaksi alentavaa. Sitä paitsi, jos sellainen ajatus mahdollisesti
-olisi tullut hänen mieleensä, olisi hänen tarvinnut vain kysyä minulta.
-Päätökseni oli joka tapauksessa peruuttamaton ja vastaukseni olisi
-rauhoittanut hänet."
-
-"Rakkaus on sokea", huomautti tohtori tyynesti.
-
-"Ne, jotka niin sanovat, valehtelevat", huudahti Garth tuimasti.
-"Rakkaus on niin tarkkanäköinen, että se näkee kuoren alle ja
-riemuitsee kauneudesta, jota eivät muiden silmät erota."
-
-"Ette siis hyväksy minun teoriaani?" kysyi tohtori.
-
-"En selitykseksi omaan kohtaani", vastasi Garth, "sillä minä tiedän,
-että hänen ylevä mielensä olisi auttanut hänet moisten arvelujen
-yläpuolelle. Mutta yhdyn siihen, että rakastunut mies unohtaa kokonaan
-oman itsensä. Kuinka me muuten ikinä uskaltaisimmekaan pyytää naista
-vaimoksemme? Voi, Brand, kun kaikkea oikein ajattelee -- kuinka
-tunkeudumme hänen persoonalliseen elämäänsä, kuinka pyydämme oikeutta
-saada mieltä myöten kajota häneen, vaikkapa vain käteen -- ei mies
-voisi sitä tehdä, ellei juuri se, että mies rakastaa häntä ja ajattelee
-häntä, saisi miestä niin tyyten unohtamaan oman itsensä. Katsellessani
-nyt taaksepäin sitä aikaa huomaan täydellisesti niin olleen minun
-laitani. Ja kun hän kirkossa sanoi minulle: 'Kuinka vanha te olette?'
--- niin, en kertonut sitä teille illalla -- vaikutti tämä äkkinäinen
-ajatusteni johtaminen omaan itseeni niin väkevästi, että koko onneni
-tuntui peräti kutistuvan ja kuolevan oman mitättömyyteni kauhistukseen."
-
-Hiljaista metsässä. Tohtori tunsi olevansa pelissä häviön puolella. Hän
-ei uskaltanut katsoa vastapäätä istuvaan, äänettömään olentoon. Viimein
-hän lausui:
-
-"Dalmain, tässä ongelmassa on kaksi ratkaisua mahdollista. --
-Luuletteko, että tässä oli vain neitseellisen kainostelevana
-vastaanpaneva Eeva, joka uskoi Aatamin kyllä omansa etsivän?"
-
-"Ooh, ei", sanoi Garth painokkaasti. "Paljon pitemmälle olimme jo
-päässeet. Ettekä sellaiseen edes vihjaisisi, jos tuntisitte hänet. Hän
-on liian rehellinen, perin pohjin suora ja vilpitön pettääkseen minut.
-Ja lisäksi, jos asia niin olisi ollut, olisi hän näiden yksinäisten
-vuosien kuluessa, kun näki, etten antanut merkkiäkään itsestäni,
-lähettänyt jonkinlaisen tiedon siitä, mitä oli todella tarkoittanut."
-
-"Olisitteko mennyt hänen luoksensa?" kysyi tohtori,
-
-"Olisin", sanoi Garth verkkaisesti. "Olisin mennyt ja olisin antanut
-anteeksi -- sillä hän on minun omani. Mutta samaa se ei enää olisi
-ollut. Se olisi ollut ala-arvoista meille kummallekin."
-
-"No niin", jatkoi tohtori, "toinen ratkaisu on vielä. Te myönsitte,
-että tuo 'ainoa oikea' ei täyttänyt tavanmukaisen kauneuden mittoja.
-Teidän kauneudenihailunnehan yleensä tunnettiin. Ettekö luule tuona
-pitkänä yönä -- muistakaa, mitenkä uutta tällainen ylenpalttinen,
-kaihoava rakkaus hänelle oli -- rohkeuden häneltä uupuneen? Häntä
-peloitti tietysti, että kauneusvaatimuksenne pian muuttuisivat niihin
-kasvoihin ja siihen olemukseen nähden, joka aina oli istuva teitä
-vastapäätä pöydässä, ja huolimatta omasta suuresta rakkaudestansa
-ja teidän rakkaudestanne hän piti viisaampana välttää vastaisia
-pettymyksiä luopuen nykyhetken onnesta. Juuri siksi, että hän teitä
-todella rakasti, riitti hänellä voimaa sellaiseen ratkaisuun."
-
-Vastapäätä oleva äänetön olento nyökkäsi ja istui kädet ristissä,
-odottaen. Deryck ajoi hänen asiaansa paremmin kuin hän itse olisi
-osannutkaan.
-
-Hiljaista metsässä. Koko luonto tuntui ääneti odottavan vastausta.
-
-Se tuli. "Ei", sanoi Garthin nuorekas ääni empimättä. "Siinä
-tapauksessa hän olisi puhunut minulle pelostansa ja minä olisin heti
-hänet rauhoittanut. Teidän otaksumanne on alentavaista rakastamalleni
-naiselle."
-
-Tuuli huoahti puissa. Pilvi peitti auringon. Kumpaakin sokeata, jotka
-eivät mitään nähneet, värisytti, ja he olivat vaiti.
-
-Tohtori puhui. "Rakas poika", virkkoi hän kovin sydämellisesti,
-"minun täytyy sittenkin yhä pysyä horjumattomassa vakaumuksessani,
-että tuolle 'ainoalle oikealle' naiselle te olette yhä 'ainoa oikea'
-mies. Pimeydessänne on hänen oikea paikkansa teidän vieressänne.
-Kenties hän nytkin parhaillaan toivoo tänne luoksenne. Ettekö voi
-sanoa minulle hänen nimeänsä ja sallia minun mennä etsimään häntä ja
-kuulla hänen omasta suustansa hänen käsitystänsä asiasta, ja jos se on
-sellainen kuin arvelen, tuoda hänet tänne, niin että hän teille tässä
-ankeudessanne saisi todistaa rakkautensa ja hellyytensä?"
-
-"Ei ikinä!" sanoi Garth. "Ei elämässäni! Ettekö käsitä, että kun en
-kerran silloin, kun minulla oli näköni, mainetta ja kaikkea kyllin, kun
-en silloin voinut saavuttaa hänen rakkauttaan, niin nyt hän saattaisi
-tuntea minua, avutonta sokeana kohtaan pelkästään sääliä! Ja hänen
-sääliinsä en tyydy. Jos olin 'vain nuori poika' kolme vuotta sitten,
-olen nyt 'vain sokea mies', hyväsydämisen säälin kohde. Jos taasen
-olette oikeassa ja hän silloin epäili rakkauttani ja uskollisuuttani,
-en nyt enää kykene osoittamaan hänen olleen väärässä enkä myös
-todistamaan uskollisuuttani. Mutta en päästä tällaisia arveluja
-himmentämään rakastettuni kuvaa. Hän tarvitsi täydennykseksensä niin
-paljon parempaa, kuin mitä minä saatoin tarjota. Hän hylkäsi minut,
-koska en ollut hänen arvoisensa. Ajattelen sen asian mieluimmin niin.
-Jätetään se nyt."
-
-"Ja te jäätte yksinäisyyteenne", sanoi tohtori surullisesti.
-
-"Pidän yksinäisyyttä turhia toiveita parempana", vastasi Garth. "Kas
-niin! Kuuluu soitettavan aamiaiselle, Brand. Margery tulee pahalle
-tuulelle, jos annamme hänen pyhäruokansa odottaa."
-
-Hän nousi ja käänsi sokeat kasvonsa näköalaa kohti.
-
-"Voi, kuinka hyvin sen tunnen", virkkoi hän. "Kun neiti Grayn kanssa
-istumme täällä ylhäällä, kertoo hän minulle kaikki, mitä näkee, ja minä
-kerron, mitä hän ei näe, mutta minkä minä tiedän siellä sentään olevan.
-Hän harrastaa taidetta ja häntä huvittaa samat asiat kuin minuakin.
-Minun täytyy pyytää teitä antamaan kätenne, Brand, vaikka tie on leveä
-ja tavallaan hyväkin. Täytyy olla varovainen. Olen pari kertaa ollut
-menemäisilläni nurin ja lupasin neiti Graylle -- -- -- Tie on leveä.
-Niin, me voimme kyllä kulkea kaksi rinnatusten, kolmekin, jos tarvis
-vaatisi. Oli hyvä, että tämä tie tuli tehdyksi. Tätä oli ennen vaikea
-kiivetä."
-
-"Kolmekin rinnatusten", sanoi tohtori. "Niin voisikin -- jos tarve
-vaatisi." Hän astui muutaman askelen Janen luo, nosti hänet istumasta
-ja pisti hänen kylmän kätensä vasempaan käsikoukkuunsa. "No, ystäväni,
-vasen puoli on teille sopivampi, niin saa keppi olla oikeassa kädessä."
-
-Ja niin he lähtivät kulkemaan metsästä tuona kevätkesäisenä, kauniina
-pyhäaamuna; ja tohtori kulki ryhdikkäänä noiden kahden särkyneen
-sydämen välissä yhdistäen ne toisiinsa, mutta myös erottaen ne
-toisistansa.
-
-Yht'äkkiä Garth pysähtyi ja kuunteli. "Olin kuulevinani muitakin
-askelia kuin teidän ja minun", sanoi hän.
-
-"Metsä on täynnä askelten ääniä", sanoi tohtori, "aivan samoin kuin
-sydän on täynnä kaikuja. Jos seisotte ja kuuntelette, kuulette mitä
-haluatte niin toisaalta kuin toisaaltakin."
-
-"Ei seisota sitten", sanoi Garth, "sillä kun entisaikaan vähän
-myöhästyin aamiaiselta, sain Margeryltä aika kyytiä."
-
-
-
-
-Kahdeskymmeneskuudes luku.
-
-PIMEYDEN MAASSA SYDÄMET KOHTAAVAT TOISENSA.
-
-
-"En milloinkaan, neiti Gray, kykene ilmaisemaan, mitä ajattelen
-kaikesta siitä, mitä te olette minun hyväkseni tehnyt."
-
-Garth seisoi avonaisen ikkunan edessä kirjastossa. Aamuaurinkoa
-tulvehti sisään. Ilmassa tuntui kukkain tuoksu ja kajahteli lintujen
-laulu. Kun hän noin soreana seisoi auringonpaisteessa, kuvastui
-hänen olentonsa joka piirteessä uutta voimaa ja toiveikkuutta. Hän
-ojensi innokkaasti kätensä sisar Rosemaryä kohden, enemmän tosin
-osoittaakseen, kuinka suuressa arvossa hän piti häntä, kuin vähintäkään
-odottaen, että sisar Rosemary painaisi omansa niihin.
-
-"Ja täällä minä kuljin ja kuvittelin teillä olevan hauskaa ystävienne
-luona, tuumien keitä ja missä he täällä lähistöllä saattoivat olla. Ja
-te istuittekin koko ajan silmät siteissä huoneessanne. Voi, sehän on
-vallan selittämätöntä hyvyyttä! Mutta ettekö sentään väliin tuntenut
-olevanne pieni petturi, neiti Gray?"
-
-Ainahan hänellä se tunne oli -- Jane paralla. Siksi hän heti
-vastasikin: "Tunsin kyllä. Vaikka sanoinhan teille, etten mennyt
-kauaksi. Ja lähistöllä asuvat ystäväni olivat Simpson ja Margery, jotka
-auttoivat ja rohkaisivat minua. Ja tottahan puhuin myöskin, kun sanoin
-lähteväni pois, sillä meninhän pimeyteen, ja siellä on vallan toinen
-maailma kuin päivänvalossa."
-
-"Kuinka se on totta!" huudahti Garth. "Ja kuinka vaikeata on
-saada ihmisiä käsittämään, miten yksinäistä siellä on, ja kuinka
-tuntuu siltä, kuin he itsekin aivan odottamatta tulisivat jostakin
-toisesta maailmasta, laskeutuisivat luoksemme jostakin kaukaisesta
-taivaankappaleesta, osaaottavasti puhellen, ystävällisesti käteen
-tarttuen, ja lähtisivät jälleen muuanne jättäen meidät äärettömään
-yksinäisyyteen pimeyden maahan."
-
-"Niin", myönsi sisar Rosemary, "vieläpä melkein pelkäämme jonkun
-tulevan, sillä hänen mentyänsä tuntuu pimeys entistä pimeämmältä,
-yksinäisyys entistä yksinäisemmältä."
-
-"Voi, tunsitteko tekin sen?" sanoi Garth. "Tiedättekö, nyt kun tekin
-olette käynyt pimeyden maassa, ei siellä minusta enää tunnu niin
-yksinäiseltä kuin ennen. Voin aina sanoa: 'Eräs rakas ja uskollinen
-ystävä on myös ollut täällä.'"
-
-Hän nauroi niin poikamaisen iloisesti, että kaikki, mikä oli äidillistä
-Janen rakkaudessa, virkosi voimakkaana eloon ja vaati häneltä ääretöntä
-ponnistusta. Hän katseli valkopukuista, sorjaa olentoa, joka niin
-miehekkäänä, yhä niin kauniina nojasi ikkunapieleen, mutta joka
-kuitenkin oli niin avuton ja sen äärettömän hellyyden tarpeessa, jota
-hänellä oli antaa. Sitten, seisoessaan yhä katsellen häntä, Jane
-levitti sylinsä, ikään kuin tämän näin lähelle valmistetun ihanan
-lepopaikan olisi täytynyt aivan magneetin tavoin vetää hänet hänen
-luokseen; ja näin seisoen auringonpaisteessa Jane puhui.
-
-Oliko hän kaunis? Kannattiko hänet maalata? Saattaisiko mies
-milloinkaan kyllästyä moiseen katseeseen, moisiin häntä kohden
-ojennettuihin käsiin? Voi, liian myöhäistä! Siitä asiasta ei kukaan
-rakastava mies enää milloinkaan voisi arvosteluansa lausua. Se katse
-oli vain yhtä miestä varten. Hän ainoastaan kykeni sen katseen
-loihtimaan noihin rakkautta säteileviin kasvoihin. Mutta hän ei voi
-onnesta väräjävin äänin kertoa sen kauneudesta. Hän ei voi arvostella.
-Hän ei voi nähdä. Hän on sokea!
-
-"Herra Dalmain, on paljon yhtä ja toista, mistä kyllä puhelemme sitten,
-mutta ensin tahtoisin kertoa teille, mikä mielestäni oli tärkein, mitä
-opin pimeyden maassa." Mutta huomaten mielenliikutuksen vaikuttavan
-hänen äänensä sävyyn, mikä mahdollisesti liian selvästi johti mieleen
-"Rukousnauhan" sävelet, pysähtyi hän ja jatkoi hiukan korkeammassa ja
-vienommassa äänilajissa, jommoista sisar Rosemary tavallisesti käytti.
-
-"Herra Dalmain, opin mielestäni ymmärtämään, että se, mikä _yhdelle_
-tuntuu kuvaamattomalta yksinäisyydeltä, voi _kahdelle_ tuntua sangen
-ihanalta paratiisilta. Minulle selvisi, että joissakin tapauksissa
-pimeydestä voisi tulla sielujen ihana kohtauspaikka. Jos rakastaisin
-miestä, joka on menettänyt näkönsä, iloitsisin omastani voidakseni
-olla hänen silminänsä, kun hän niitä tarvitsee, aivan samoin kuin
-jos olisin rikas ja hän köyhä, pitäisin rahojani jonkin arvoisina
-ainoastaan siksi, että hänellä olisi hyötyä niistä. Mutta tiedän kyllä,
-että päivänvalo usein kiusaisi minua sen tähden, ettei hän sitä näe
-ja siitä kerallani nauti, ja kun ilta lähestyy, tekisi mieleni sanoa:
-'Sammuttakaamme valkeat, älkäämme päästäkö kuunvaloa sisään, istukaamme
-yhdessä pehmeässä, tenhoavassa pimeydessä, joka kykenee paremmin
-liittämään yhteen kuin päivänvalo.'"
-
-Janen puhuessa Garth kuunteli ja hänen kasvonsa kalpenivat ja
-niiden ilme kävi oudon jäykäksi. Sitten, ikään kuin jonkinlaisesta
-vastavaikutuksesta, hänen kasvonsa leimahtivat poikamaisen punaisiksi
-aina hiusmartoa myöten. Hän haparoi oranssinväristä rihmaa, joka johti
-hänen tuolilleen.
-
-"Sisar Rosemary", sanoi hän, ja Janen kädet vaipuivat, kun hän kuuli
-hänen äänensä sävyn, "on hyvin ystävällistä, että kerrotte minulle,
-mitä kauniita ajatuksia teissä heräsi pimeydessä. Mutta toivon, että
-sitä onnellista miestä, jolla on teidän sydämenne tai joka voittaa sen
-kerran omakseen, ei koskaan kohtaisi niin kova onnettomuus kuin on
-näkönsä menettäminen. Hänen on parempi elää teidän kanssanne näkevänä
-kuin joutua käyttämään hyväkseen teidän jaloa uhrautuvaisuuttanne.
-Mutta mitenkä kirjeiden avaamisen käy?"
-
-Hänen kätensä liukui pitkin oranssinväristä rihmaa, ja hän löysi
-tuolinsa.
-
-Ja Jane huomasi selittämättömäksi kauhukseen, mitä oli tehnyt. Hän
-oli kokonaan unohtanut sisar Rosemaryn ja käyttänyt häntä vain
-välikappaleena saadakseen Garthin tajuamaan, mitä hänen rakkautensa
--- Janen rakkaus -- voisi merkitä hänelle -- sokealle. Hän unohti,
-että Garthin mielestä oli keskustelussa kysymyksessä ainoastaan
-sisar Rosemary, hän, joka äsken juuri oli osoittanut olevansa niin
-osaaottavainen ja uskollinen. Ja -- voi, rakas Garth parka! Ja
-senkin rohkea, julkea sisar Rosemary! -- Garth tietysti teki sen
-johtopäätöksen, että sisar Rosemary koetti mielistellä häntä. Jane
-tunsi olevansa Skyllan ja Kharybdiksen välissä ja teki perin nopean ja
-hänelle luonteenomaisen keikauksen asiassa.
-
-Hän meni toiselle puolelle pientä pöytää ja istuutui paikalleen. "Minä
-luulin, että juuri siksi, että ajattelin häntä, tämä selvisi minulle",
-sanoi hän, "mutta juuri tällä haavaa poika ja minä emme ole vallan
-hyvissä väleissä. Ei hän edes tiedä, että minä olen täällä."
-
-Garth kohottautui ja taas poikamainen puna osoitti hänen häpeävän
-äskeistä ajatustansa.
-
-"Hyvä neiti Gray", sanoi hän innokkaasti, "älkää vaan pitäkö minua
-tungettelevana tai epähienona, mutta tiedättekö, olen usein tuuminut,
-eiköhän vaan liene olemassa tuo onnellinen mies."
-
-Sisar Rosemary nauroi. "No niin, mutta ei häntä tällä haavaa juuri
-onnelliseksi voi sanoa", virkkoi hän, "ainakaan siihen katsoen, mitä
-hän minusta ajattelee. Minun sydämeni on niin kokonaan hänen, jos
-hänet vain saataisiin se uskomaan. Mutta väärinymmärrystä on tullut
-välillemme -- kokonaan minun syyni -- eikä hän salli minun selittää
-sitä."
-
-"Mutta hän on typerä hullu!" huudahti Garth. "Oletteko te ja hän
-kihloissa?"
-
-Sisar Rosemary empi. "Emme me oikeastaan kihloissa ole", sanoi hän,
-"vaikka asia kyllä sittenkin samaa tarkoittaa. Ei kumpainenkaan
-meistä tahtoisi ajatellakaan ketään muuta." Garth tiesi, että
-joissakin kansankerroksissa asianomaiset avioliiton ensi havitteluksi
-"pitävät seuraa keskenään", askelta korkeampi tapa kuin sisäkön, joka
-sanoo menevänsä "vähän ulos kävelemään", molemmat varsin kuvaavia
-lausetapoja, sillä jos kaunis Phyllis armaansa kanssa lähtee iltaisin
-syrjäteille ja pensasaitojen suojaan tai kaduille ja puistoihin,
-niin nuo toiset pitävät seuraa keskenään tuttujen ja omaistensa
-vierashuoneissa tai lehtimajoissa. Joka tapauksessa Garth oli aina
-ajatellut sisar Rosemaryn kuuluvan samaan yhteiskuntaluokkaan kuin
-hän itsekin. Ehkä tuo tomppeli, jota hän nyt jo sydämestänsä inhosi,
-kuului alempiin kerroksiin, tai ehkäpä se sairaanhoitajataryhdistys,
-mihin sisar Rosemary kuului, ei sallinut julkista kihlausta, mutta
-ei ollut tietävinään "julkisesta salaisuudesta". Oli miten tahansa,
-hyväsydämisellä, lahjakkaalla ja miellyttävällä pikku neidillä, joka
-oli tehnyt niin paljon hänen hyväkseen, oli oma "poikansa"; ja tämä
-todettu tieto helpotti Garthin mieltä. Hän oli viime aikoina niin
-pelännyt, ettei hän ehkä aina ollut täysin rehellinen sisar Rosemarylle
-eikä itselleen. Sisar Rosemary oli käynyt hänelle välttämättömäksi,
-aivan elinehdoksi, ja oli taidollansa ja uhrautuvaisuudellansa
-saavuttanut hänen suuren kiitollisuutensa. Heidän suhteensa oli
-niin välitön, heidän seurustelunsa toverillista ja vaivatonta, ja
-tätä ihanteellista asiaintilaa oli tohtori Rob muutamana päivänä
-tullut sotkemaan tekemällä erään ehdotuksen. Garth oli kahden kesken
-selittänyt, miten hänen onnensa ja hauskuutensa oli neiti Gray n
-varassa ja mitenkä hän pelkäsi, että laitoksen johtajatar kutsuisi
-hänet pois.
-
-"Pelkään niin, etteivät he anna sisarten olla kauan yhtä mittaa samassa
-paikassa, mutta ehkä tohtori Deryck voi järjestää niin, että tässä
-tapauksessa tehtäisiin poikkeus", sanoi Garth.
-
-"Äh, mitä te johtajattarista ja tohtori Deryckistä välitätte", virkkoi
-tohtori Rob suorasukaisesti. "Jos tahdotte aina pitää hänet, niin
-varatkaa hänet itsellenne. Naikaa hänet, poikani! Minä takaan, että hän
-kyllä huolii teidät!"
-
-Niin astui tohtori Rob kömpelöillä, rautakorkoisilla saappaillaan
-arkaluontoisen tilanteen varpaille.
-
-Garth koetti saada pois mielestään koko ehdotuksen, mutta ei
-onnistunut. Hän rupesi tarkkaamaan sisar Rosemaryn tuumia ja
-askareita hänen hyväksensä, ja ne menivät pitemmälle kuin mitä hänen
-ammattivelvollisuutensa olisi vaatinut, niin että hänestä tuntui,
-että erikoisen hellä osanotto vaikutti tämän alttiuteen. Hän työnsi
-ajatuksen pois mielestään yhä uudelleen, kutsuen tohtori Robia vanhaksi
-höperöksi ja itseänsä itserakkaaksi aasiksi. Mutta yhä uudelleen
-hän tunsi sisar Rosemaryn lähestyessä joutuvansa vaalivan rakkauden
-herkkään ilmapiiriin.
-
-Sitten hän eräänä yönä joutui suureen kiusaukseen ja voitti sen.
-
-Miksi hän ei oikeastaan tekisi, niinkuin tohtori Rob oli neuvonut?
-Miksei hän voisi mennä naimisiin tämän miellyttävän, lahjakkaan ja
-hellän sairaanhoitajattaren kanssa, ja niin hän saisi pitää hänet
-ainiaan luonansa pimeydessänsä. _Hän_ ei pitäisi häntä "vain nuorena
-poikana"... Mitä hänellä oli tarjottavana hänelle? Kaunis koti, kaikki
-mukavuudet, runsas omaisuus, seuraa, joka tuntui häntä miellyttävän.
-Mutta silloin kiusaaja iski harhaan kuiskatessaan: "Ja ääni olisi aina
-Janen. Et ole milloinkaan nähnyt sairaanhoitajattaren kasvoja, etkä
-milloinkaan näe. Voit kuvitella sen äänen kuuluvan niihin kasvoihin
-ja siihen olentoon, jota ihailet. Voit mennä naimisiin pikku sisaren
-kanssa, mutta rakastaa yhä Janea..." Mutta silloin Garth huudahti
-kauhistuneena: "Mene tiehesi, kiusaaja!" ja hän selviytyi voittajana
-taistelusta.
-
-Mutta hän oli sittenkin levoton, että oli jollakin tavoin häirinnyt
-sisar Rosemaryn sydämen rauhaa. Siksi puhe nuoresta miehestä jota
-sisar Rosemary rakasti, tuotti hänelle helpotusta herättäen samalla
-mieletöntä, hiipivää mustasukkaisuutta. Ja nyt hän kuuli, että tuo
-nuori mies oli syypää sisar Rosemaryn onnettomuuteen, kuten Jane oli
-syypää hänen omaansa -- ei syypää, vaan sen aiheuttaja.
-
-Hän päätti kerta kaikkiaan karkottaa ne ajatukset, jotka viime aikoina
-hänen omassa mielessään olivat tunkeutuneet heidän välillensä, ja
-laskea heidän ystävyydellensä vielä lujemman ja kiinteämmän perustan
-olemalla hänelle ehdottoman suora tässä asiassa.
-
-"Neiti Gray", sanoi hän, kumartuen hänen puoleensa huulilla kaunis,
-poikamaisen avomielinen hymy, jota monet naiset olivat pitäneet
-aivan vastustamattomana, "on ollut kovin ystävällistä, että olette
-kertonut minulle itsestänne, ja vaikka myönnänkin tuntevani mieletöntä
-mustasukkaisuutta tuota onnen suosimaa nuorta miestä kohtaan, jolla on
-teidän koko sydämenne, olen kuitenkin iloinen, että hän on olemassa,
-sillä olemme kaikki jotakin vailla, ellemme ihmeellisestä kokemuksesta
-tunne tuota 'ainoata oikeata' naista tai 'ainoata oikeata' miestä. Ja
-minä kerron teille, rakas, uskollinen ystäväni, jotakin, mikä läheltä
-koskee sekä teitä että minua; mutta ennenkuin sen teen, antakaa kätenne
-minulle, jotta tunnen olevani lähempänä teitä kuin ennen milloinkaan.
-Te, joka olette käynyt pimeyden maassa, ymmärrätte, mitä kädenpuristus
-siellä merkitsee."
-
-Garth ojensi kätensä pöydän yli; koko hänen olentonsa ilmaisi
-jännittynyttä odotusta.
-
-"En voi antaa, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary hiukan värähtelevin
-äänin. "Satuin polttamaan käteni. No, ei se vaarallista ole. Älkää
-näyttäkö noin levottomalta. Tulitikulla vain. Niin, silloin kun olin
-sokeana. Kertokaa nyt minulle siitä, mikä koskee sekä teitä että minua."
-
-Garth veti kätensä takaisin ja liitti molemmat yhteen polvensa ympäri.
-Hän heittäytyi taaksepäin tuolissaan ja kohotti kasvonsa. Niillä
-oli niin puhdas ilme, sellainen alhaisemman luontomme kiusausten
-yläpuolelle kohonnut hengen ylevyys, että Janen silmät kostuivat, kun
-hän niitä katseli. Hän näki, mitä rakkaus häneen ja kärsimysten kova
-koulu olivat merkinneet hänen ystävällensä.
-
-Garth alkoi puhua hiljaisesti, kääntymättä Janeen päin.
-
-"Sanokaa minulle", virkkoi hän, "sanokaa, onko hän -- kuinka rakas hän
-on teille?"
-
-Jane ei voinut irroittaa silmiänsä noista rakkaista kasvoista tuosta
-rakkaasta olennosta. Janen liikutus värähdytteli sisar Rosemaryn ääntä.
-
-"Hän on minun kaikkeni, kaikkeni", vastasi hän.
-
-"Rakastaako hän teitä niin suuresti kuin te ansaitsette?"
-
-Jane kumartui ja painoi huulensa siihen kohtaan pöytää, missä Garthin
-ojennettu käsi oli ollut. Sitten sisar Rosemary vastasi: "Hän rakasti
-minua paljon, paljon enemmän kuin ikinä ansaitsen."
-
-"Miksi sanotte 'rakasti'? Eikö 'rakastaa' ole oikeampi muoto?"
-
-"Oi, ei!" sanoi sisar Rosemary murtuneella äänellä. "Pelkään, että olen
-kadottanut hänen rakkautensa oman epäilykseni ja erehdykseni vuoksi."
-
-"Ette koskaan! Ei ikinä!" sanoi Garth. "'Rakkaus ei koskaan häviä!'
-Rakkaus on kuolemaakin väkevämpi. Saattaapa jonkin aikaa näyttää siltä,
-kuin se olisi kuollut ja haudattu. Mutta sitten koittaa pääsiäisaamu,
-ja katso! rakkaus elpyy uudelleen! Onneton rakkaus, epätoivoinen,
-kärsivä, on kuin lintu, jonka siivet ovat kastuneet. Se ei voi lentää;
-se ei voi kohota. Se hypähtelee maassa ja piipittää surkeasti. Mutta
-jokainen siipienräpytys ravistaa pois vesipisaroita, jokainen hetki
-auringonpaisteessa kuivattaa hentoja sulkia, ja ennen pitkää se
-lennähtää puunlatvaan voimistuneena kylvystä, joka ensin näytti vieneen
-siltä koko sen lentokyvyn."
-
-"Voi, -- kunpa minun rakas ystäväni voisikin kuivata siipensä", huokasi
-sisar Rosemary. "Mutta pelkään niin, että tein vielä pahempaa. Minä
-leikkasin ne. Ei, vieläkin pahempaa -- minä katkaisin ne."
-
-"Tietääkö hän, että te nyt itse tunnette tehneenne pahasti?" kysyi
-Garth lämpimästi.
-
-"Ei", vastasi sisar Rosemary. "Hän ei suo minulle tilaisuutta selittää
-eikä sanoa, kuinka väärin hän tekee sekä itseänsä että minua kohtaan
-ajatellessaan minun menettelystäni siten kuin hän nyt ajattelee."
-
-"Tyttö parka!" sanoi Garth, äänessä ymmärtämystä ja osanottoa. "Minun
-omat kokemukseni ovat olleet niin surullisia, että voin ymmärtää niitä,
-joiden uskollisen rakkauden tie ei kulje myötämaata, vaan on okainen
-ja kiviä täynnä. Mutta seuratkaa neuvoani, neiti Gray. Kirjoittakaa
-hänelle ja tunnustakaa avoimesti kaikki. Älkää salatko mitään. Kertokaa
-koko asia aivan niinkuin se oli. Kuka tahansa mies, joka todella
-rehellisesti rakastaa, uskoo teidän selityksenne ja on kiitollinen
-siitä. Toivon vain, ettei hän ryntää heti tänne ja vie teitä minulta!"
-
-Jane hymyili kyynelsilmin.
-
-"Jos hän minut tahtoo, on minun mentävä hänen luoksensa", sanoi sisar
-Rosemary.
-
-"Kuinka minä pelkään sitä päivää", jatkoi Garth, "jolloin te tulette
-ja sanotte minulle: 'Nyt, nyt minun on mentävä.' Ja tiedättekö, olen
-toisinaan ajatellut -- olettehan tehnyt niin paljon minun hyväkseni
-ja käynyt niin suuriarvoiseksi minulle -- olen toisinaan ajatellut --
-voin sen nyt suoraan sanoa -- että usein eräs keino on tuntunut sangen
-läheiseltä saadakseni pitää teidät ainiaan. Te olette ylenmäärin kaiken
-sen arvoinen, mitä mies voi teille tarjota, kaiken sen hellyyden, mitä
-hän voi osoittaa. Ja koska en teidän veroisellenne milloinkaan voisi
-tarjota muuta kuin parhaani, tahdon ilmaista teille, että sydämeni
-sisimmässä aina säilytän erään rakastamani naisen kuvaa. Kaikki muut
-himmenevät vähitellen. Sokeudessani tuskin enää selvästi muistan,
-minkä näköisiä olivat ne monet kauniit kasvot, jotka maalasin ja joita
-ihailin. Kaikki ne ovat, mitkä enemmän mitkä vähemmän, epäselvinä ja
-hämärinä mielessäni. Mutta pimeyden synkentyessä tämä kuva, Jumalan
-kiitos, käy yhä kirkkaammaksi. Se säilyy elämäni loppuun asti, vielä
-kuolinhetkelläni näen _sen naisen kasvot, jota minä rakastan_. Te
-sanoitte 'rakasti' puhuessanne miehestä, jonka kuvaa sydämessänne
-säilytätte, kun ette ole varma hänen nykyisistä tunteistaan. Minä en
-voi sanoa 'rakastaa' enkä 'rakasti' hänestä, jolla sydämeni on. Hän
-ei ole koskaan minua rakastanut. Mutta minä rakastan häntä niin, että
-minun on mahdoton antaa 'parhaintani' toiselle naiselle. Jos minä
-arvottomista, itsekkäistä pyyteistä taipuisin pyytämään jotakuta toista
-vaimokseni, tekisin hänelle ääretöntä vääryyttä. Sillä hänen kasvonsa,
-joita en milloinkaan näkisi, olisivat tyhjän veroiset minulle. Aina
-vain nuo yhdet kasvot pysyisivät kirkkaina pimeydessäni. Hänen äänensä
-olisi vain sitä mukaa rakas, kuin se muistuttaisi sen naisen ääntä,
-jota rakastan. Ystäväni, jos te joskus rukoilette puolestani, rukoilkaa
-silloin, etten milloinkaan tulisi niin halpamaiseksi, että pyytäisin
-jotakuta naista avioliittoon, sillä vain akanoitahan minä enää voisin
-hänelle tarjota."
-
-"Mutta --", sanoi sisar Rosemary, "hän, jonka syy on, että muut voivat
-saada ainoastaan akanoita, mitä hän itse, hän, joka olisi voinut saada
-koko vehnänjyvän, sen hienon, täyteläisen sisuksen --?"
-
-"Hän", sanoi Garth, "ei huolinut siitä. Ei se ollut kelvollinen. Oi
-hyvä Jumalani, te pikku tyttö --! Kunpa tietäisitte, miltä tuntuu olla
-mitätön sen naisen silmissä, jota rakastaa!" Voihkaisten peitti Garth
-kasvot käsiinsä. Täydellinen hiljaisuus vallitsi kirjastossa. Äkkiä
-Garth rupesi puhumaan, hiljaa ja nopeasti, kohottamatta päätään.
-
-"Taas", sanoi hän, "minulla on ihan sama tuntemus, mistä kerroin
-Brandillekin, mutta nyt selvempänä kuin koskaan paitsi silloin kerran,
-kun olin yksinäni. Voi, neiti Gray! Älkää liikahtako! Älkää menkö
-mihinkään! Mutta katselkaa ympäri huonetta ja sanokaa, näettekö
-mitään. Katsokaa ikkunan luota. Katsokaa oven luota. Kumartukaa ja
-katsokaa varjostimen taakse. Minä en usko, että olemme kahden. En
-voi koskaan sitä uskoa. Minua petetään sokeudessani. Ja kuitenkin --
-minua _ei voi_ pettää. Minä tunnen, että nainen, jota rakastan, on
-lähelläni. Hänen silmänsä tarkastavat minua säälivinä, murheellisina
-ja osaaottavina. Hänen surunsa, kun hän näkee minun onnettomuuteni,
-on niin valtava, että se saartaa minut, niinkuin olin uneksinut hänen
-rakkautensa tekevän -- -- -- Oi, Jumalani! Hän on niin lähellä -- ja
-se on kauheata, sillä minä en tahdo häntä lähelleni. Soisin mieluummin
-tuhansia penikulmia välillemme -- ja olen varma, ettei ole kuin
-muutama askel... Onko tämä mielikuvitusta? vai onko tämä totta? vai
-olenko tulemaisillani hulluksi?... Neiti Gray! _Te_ ette petä minua.
-Tarkastakaa huone! Herran nimessä, katsokaa kaikkialta ja sanokaa,
-olemmeko kahden? Ja ellemme ole, kuka on huoneessa paitsi teitä ja
-minua?"
-
-Jane oli istunut kyynärpäitään pöytään nojaten, hellivät silmät
-kiinteästi luotuina Garthin painuneeseen päähän. Kun Garth toivoi
-hänen olevan tuhansien penikulmien päässä, painoi hän päänsä käsiinsä.
-He olivat niin lähellä toisiaan, että jos Garth olisi uudelleen
-ojentanut oikean kätensä, se olisi koskettanut Janen tuuheaa, pehmeää
-tukkaa. Mutta Garth ei ojentanut kättänsä, ja Jane istui kasvot käsiin
-kätkettyinä.
-
-Garthin hätääntyneen kysymyksen jälkeen vallitsi kirjastossa tuokion
-syvä äänettömyys. Sitten Jane kohotti päätänsä.
-
-"Ei huoneessa ole ketään muita, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary,
-"kuin _te_ ja -- _minä_."
-
-
-
-
-Kahdeskymmenesseitsemäs luku.
-
-SILMÄT, JOITA GARTH USKOI.
-
-
-"Te pidätte siis autolla ajamisesta, neiti Gray?"
-
-He olivat ensi kerran olleet ajelemassa autolla ja joivat nyt
-kirjastossa teetä yhdessä, myöskin ensi kertaa, ja ensi kertaa sisar
-Rosemary kaatoi teetä potilaallensa. Oli vasta maanantai-iltapäivä,
-mutta Janen loppuviikolla saamat kokemukset olivat jo hankkineet
-hänelle monta uutta oikeutta.
-
-"Kyllä, pidän siitä, herra Dalmain, erittäinkin kun on näin kaunis ilma
-kuin nyt."
-
-"Oletteko ennen ollut sellaisessa paikassa, missä on auto?"
-
-Sisar Rosemary epäröi. "Olen kyllä ollut perheissä, missä on auto, ja
-olen ajanut tohtori Brandin autolla. Hän oli kerran minua vastassa
-Charing Crossilla."
-
-"Jaha, minä tiedän", sanoi Garth. "Hieno vehje. Olitteko silloin
-menossa jonkun potilaan luo vai palasitteko hoitamasta jotakuta?"
-
-Sisar Rosemary hymyili ja puraisi huultaan. "Menossa", vastasi hän
-aivan totisena. "Käväisin vain tohtorin kotona saamassa lähempiä
-tietoja ja ohjeita."
-
-"Mahtaa olla suurenmoista tehdä työtä semmoisen miehen johdolla
-kuin Brand", sanoi Garth, "ja minä olen kuitenkin varma siitä, että
-kaikki paras, mitä teette, on omaa keksimäänne. Eihän hän esimerkiksi
-neuvonut teille sitä loppuviikkoista vierailumatkaa? En usko. Ja
-mitä se jo on vaikuttanut! Mutta sanokaapa eräs asia! Kun me ajoimme
-autolla, ei koskaan yhtäkkiä vähennetty vauhtia päästäksemme jonkin
-ohi eikä toitotettu äkkiä, jotta saataisiin jokin tieltä pois, vaan
-te ilmoititte aina ennakolta, minkä ohi ajoimme tai mikä oli tiellä
-vähän matkan päässä. Kuten: 'Ensi käännöksessä meidän täytyy ajaa
-heinäkuorman ohi, siinä on ahdas paikka, mutta täytyy hiljentää
-vauhtia'; tai: 'Kas, vanha ruskea lehmä on tuolla keskellä tietä.
-Tottahan väistää, kun toitotamme.' Ja kun sitten tienmutkassa äkkiä
-vauhti hiljeni tai toitotettiin torvea, tiesin syyn jo ennakolta eikä
-mikään tullut yllättäen. Tiesittekö te, kuinka tuskallista on sokealle,
-että kiidettäessä täyttä vauhtia sitten aivan äkkiä hiljennetään
-kulkua eikä hän aavista syytä siihen, tai että kaarretaan tuntuvasti
-sivulle eikä hän tiedä, mitä väistetään? Tänään ajelumme oli sulaa
-yhtämittaista nautintoa, te kun piditte huolta siitä, ettei mitään
-semmoista tapahtunut. Tiesin jo etukäteen mitä tapahtuisi aivan yhtä
-hyvin, kuin jos minulla olisi ollut näköni."
-
-Jane painoi käden povellensa. Oi, kuinka vähällä Garth pääsisi kaikista
-noista sokean tarpeettomista kärsimyksistä, jos hän saisi aina olla
-hänen rinnallansa.
-
-"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary, "minä ajoin eilen tohtori
-Deryckin kanssa asemalle ja havaitsin kaiken sen, mitä juuri
-kuvasitte. En ole ennen koskaan ollut hermostunut autolla ajaessani,
-mutta eilen huomasin, miten suuressa määrin se riippuu juuri
-siitä, että ihan tietämättämme koko ajan pidämme silmällä asioita,
-mittaamme välimatkoja, tarkkaamme nopeutta ja tiedämme, mitä jokainen
-ohjauspyörän käänne tarkoittaa. Niin että kun vasta lähdemme ajelulle,
-täytyy teidän sen vuoksi suostua ottamaan minut silmiksenne."
-
-"Kuinka hyvä te olette!" sanoi Garth kiitollisena. "Näittekö te siis
-tohtori Deryckin lähtevän?"
-
-"En. Minä en _nähnyt_ tohtori Deryckiä ollenkaan. Mutta hän sanoi
-hyvästi, ja tunsin hänen ystävällisen, voimakkaan kädenpuristuksensa,
-kun hän nousi autosta. Ja minä istuin ja kuuntelin, kuinka hänen
-junansa lähti liikkeelle ja puhkuen etääntyi."
-
-"Eikö tuntunut kovalta näin antaa hänen tulla ja mennä, saamatta nähdä
-hänen kasvojansa?"
-
-Jane hymyili. "Tuntui kyllä", sanoi sisar Rosemary, "mutta halusin
-kokea, kuinka kovaa se oli."
-
-"Tuntee niin kauheata tyhjyyttä, eikö niin?" sanoi Garth.
-
-"Niin. Melkein toivoo, ettei ystävä olisi tullutkaan."
-
-"Voi --". Garthin syvässä huokauksessa oli tyytyväistä ymmärtämystä,
-ja tuo uljas sydän, joka viimeiseen asti oli jaksanut kantaa sidettä,
-tunsi saaneensa liiankin suuren palkan.
-
-"Entä ruoka-ateriat", sanoi sisar Rosemary nauraen. "Ne vasta ilkeän
-kiusallisia ovat, eikö niin?"
-
-"Ovat, tietysti; olen unohtanut, että te sen nyt ymmärrätte. En
-voinut selittää sitä, miksi söin yksikseni. Tiedättehän sen haun ja
-kopeloimisen?"
-
-"Kyllä", sanoi sisar Rosemary, "ja tavallinen loppu on kuitenkin se,
-että takaa-ajettu esine on tiessään, kunnes jälkeenpäin itsestään
-ilmestyy! Mutta, herra Dalmain, olen keksinyt monta helpottavaa
-apukeinoa. Jos suostutte aterioimaan minun kanssani pienessä pöydässä,
-saatte nähdä, kuinka hyvin kaikki käy. Ja sitten myöhemmin, jos minä
-vielä olen täällä, kun teillä rupeaa käymään vieraita, teidän täytyy
-antaa minun istua vasemmalla puolellanne, ja kaikki pienet avunantoni
-tapahtuvat niin sivumennen, ettei niitä kukaan huomaakaan."
-
-"Kiitos!" sanoi Garth. "Olen sanomattoman kiitollinen. Usein on tullut
-mieleeni eräs tuhma leikki, jota Overdenessa leikimme jälkiruokaa
-syödessä, kun meitä oli oikein vallaton ja iloinen seura koolla.
-Tunnetteko vanhan Meldrumin herttuattaren? Joka tapauksessa olette
-kai kuullut hänestä? Aivan oikein, tietysti, tohtori Deryckhän tuntee
-hänet. Herttuatar kutsui kerran hänet papukaijaansa katsomaan. Hän
-ei maininnut linnusta mitään puhelimessa, ja tohtori Deryck, luullen
-herttuattaren häntä tarvitsevan, jäi pois eräästä hyvin tärkeästä
-kokouksesta ja lähti heti paikalle. Onneksi oli herttuatar silloin
-kaupunkiasunnossaan. Ei silti, samoin hän olisi tehnyt, vaikka olisi
-ollut Overdenessakin. Soisin, että olisitte joskus ollut Overdenessa.
-Herttuatar pitää mainion hauskoja kutsuja, jolloin henkilöt, jotka
-todella viihtyvät toistensa seurassa, tapaavat toisensa. Siellä heidät
-majoitetaan, syötetään ja ruokitaan, pidetään hyvänä, ja kukin saa
-tehdä ihan mitä haluaa, herttuattaren vaellellessa ulos ja sisälle
-eriskummaisine elukkoineen ja lintuineen, tuoden hauskuutta ja
-viihtymystä, minne vain tuleekin. Viime kerralla, kun olin siellä,
-oli hänellä tapana aina iltaisin, päivällisen jälkeen, päästää
-vierashuoneeseen kuusi Egyptistä tuotua hyppyrottaa, hirveän hauskoja
-pikkuelukoita, aivan kuin pienoiskokoisia kenguruja. Ne hyppelehtivät
-pitkin huonetta takajaloillaan pelästyttäen muutama naisia
-puolikuoliaiksi piiloutumalla heidän pukunsa helmoihin, ja nuoria
-palvelijoita, niin että nämä pudottivat tarjottimensa kahvikuppeineen
-päivineen. Hänen viimeinen löytönsä on tukaani -- etelä-amerikkalainen
-lintu, jonka nokka on kuin banaani ja ääni kuin vanhan hengenhätäisen
-lampaan. Mutta Tommy, punainen papukaija, on ylimmäinen suosikki, ja
-minun täytyy myöntää, että se on viisaampi ja ymmärtäväisempi kuin
-luulisikaan.
-
-"No niin, Overdenessa me usein leikimme ajattelematonta leikkiä
-muskottirypäleillä. Me panimme jokainen viisi marjaa määrätyn
-välimatkan päähän lautasemme ympärille, sitten suljimme silmämme
-ja yritimme tavoitella niitä haarukkaamme. Kuka ensimmäiseksi sai
-ne kiinni ja syödyksi, pääsi voittajaksi. Herttuatar ei ottanut
-milloinkaan siihen osaa. Hän istui mieluummin sovintotuomarina ja
-huusi varoittavasti, jos joku yritti salaa tirkistellä. Neiti Champion
-ja minä -- hän on herttuattaren sisarentytär, kuten ehkä tiedätte
--- leikimme aina rehellisesti, mutta melkein aina me sitten myöskin
-hävisimme surkeasti."
-
-"Niinkö", sanoi sisar Rosemary. "Tunnen sen leikin ja muistelin sitä
-kerran, kun sidesilmäisenä aterioin."
-
-"Voi, jos minä olisin aavistanut, en olisi sallinut teidän sitä tehdä!"
-huudahti Garth.
-
-"Tiesin sen", sanoi sisar Rosemary. "Sen tähdenhän minä hankin
-loppuviikoksi vapautta."
-
-Garth ojensi kuppinsa uudelleen täytettäväksi ja kumartui
-tuttavallisesti lähemmäksi.
-
-"Nyt", virkkoi hän, "rohkenen kertoa teille pikkukiusoistanikin.
-Pelkään aina niin hirveästi, että ruoassa tai juomassa on _kärpänen_.
-Pienestä pojasta saakka olen kauhuissani ajatellut, että erehdyksessä
-voisin niellä kärpäsen. Ollessani noin kuuden vanha kuulin erään
-äitini naisvieraan sanovan: 'Oh, kerran vuodessa ainakin _täytyy_
-meidän itsekunkin niellä kärpänen! Minä nielin omani juuri äsken
-tänne tullessani!' Tämä jokavuotisen kärpäsen pelko jäi valtavaksi
-lapselliseen mieleeni. Olin melkein kiitollinen, kun satuin
-nielaisemaan kärpäsen ja niin siis pääsemään siitä. Muistan, kuinka
-sukkelaan kerran söin leipäpalasen, missä olin huomannut jalkain ja
-siipien jäännöksiä, sillä tavoin kun helpoimmin mielestäni sain sen
-syödyksi ja sain olla huoletta lopun vuotta; mutta kädet nyrkissä
-juoksin edestakaisin pengermällä sitä nieleskellessäni. Ja kun minulle
-selvisi, ettei vuosi ja kärpänen pitänytkään paikkaansa, rupesin yhtä
-onnettomasti pelkäämään satunnaista kärpäsen nielaisemista. Luulen,
-etten koskaan ole syönyt ravintolassa paahtoleipää ja sardiineja
-katsomatta, näkyikö leivän alla pöpöjäni, vaikka katsoessani tunsinkin
-olevani hyvin sen vanhan eukon kaltainen, joka aina vuoteensa alta
-etsi murtovarkaita. Mutta kyllä vieläkin olen tuon pikku elukan vuoksi
-saanut kiusaantua! En voi sanoa: 'Simpson, oletteko varma, ettei
-tässä liemessä ole kärpästä?' sillä Simpson vastaisi: 'Ei, herra, ei
-mitään kärpästä, herra', ja yskisi käteensä, enkä minä millään voisi
-toistamiseen kysyä häneltä samaa asiaa."
-
-Sisar Rosemary kumartui ja asetti teekupin niin, että Garth helposti
-sai sen. "Aterioikaa aina minun kanssani", sanoi hän niin täydellistä
-ymmärtämystä ilmaisevalla äänellä, että se melkein hyväili, "ja minä
-lupaan teille, ettei milloinkaan ole kärpästä missään. Ettekö voi tässä
-suhteessa uskoa minun silmiäni?"
-
-Ja Garth vastasi onnellisena ja kiitollisena hymyillen: "Voisin uskoa
-teidän silmiänne missä asiassa tahansa. Niin, ja tästä minä muistan:
-minun täytyy uskoa niiden huostaan eräs tehtävä, jota en antaisi
-kenellekään toiselle. Onko ja hämärä, neiti Gray, vai vieläkö on tunnin
-verran valoisaa?"
-
-Sisar Rosemary vilkaisi ulos ikkunasta ja katsoi kelloansa. "Käskimme
-kovin aikaisin tuomaan teen", sanoi hän, "sillä meillähän oli niin kova
-nälkä ajelemasta palatessamme. Kello ei ole vielä viittäkään, ja tämä
-iltapäivä on hurmaava. Aurinko laskee puoli kahdeksalta."
-
-"Siis valo on hyvä", sanoi Garth. "Joko olette juonut teenne! Valo
-tulee nyt vasemmanpuoleisesta ikkunasta työhuoneeseeni. Tiedättehän
-minun työhuoneeni yläkerrassa? Toittehan te sieltä rouva Brandin kuvan
-harjoitelmat. Huomasitte kaiketi silloin, että siellä oli iso joukko
-kehyksiin pingoitettuja kankaita nurkissa. Toisille ei ole maalattu
-mitään, toisilla on luonnoksia ja harjoitelmia, jotkut ovat valmiita
-tauluja. Neiti Gray, näiden viimeksi mainittujen joukossa on kaksi,
-jotka tahtoisin muista varmasti erottaa ja sitten hävittää. Annoin
-Simpsonin eräänä päivänä kuljettaa minut sinne. Koetin löytää ne
-tunnustelemalla, mutta en päässyt varmuuteen, ja lopulta menin vallan
-sekaisin päästäni hakiessani niitä semmoisesta määrästä. En tahtonut
-pyytää Simpsonin apua, sillä aiheet ovat -- no niin, hiukan oudot, ja
-jos hän huomaisi minun hävittäneen ne, syntyisi siitä kaikenlaista
-puhetta ja arvelua, enkä voi sietää palvelijain uteliaisuutta. En
-liioin voinut kääntyä tohtori Deryckin puoleen, sillä hän tuntee
-henkilöt. Päähenkilö on hänen tuttujansa. Kun maalasin ne taulut, en
-voinut aavistaakaan, että paitsi minua joku toinenkin saisi ne nähdä.
-Sen tähden te, rakas ja luotettava kirjurini, olette ainoa, jonka
-puoleen voin kääntyä. Tahdotteko tehdä mitä minä pyydän? Ja tahdotteko
-tehdä sen nyt heti?"
-
-Sisar Rosemary työnsi tuolinsa taaksepäin. "Kuinka en tekisi, herra
-Dalmain. Minähän olen täällä juuri tehdäkseni mitä te tahdotte, ja teen
-sen tietysti myös, milloin te vain tahdotte."
-
-Garth otti liivintaskustaan avaimen ja laski sen pöydälle. "Tässä
-on työhuoneeni avain. Luulen, että ne taulut, joita tarkoitan, ovat
-nurkassa, ovea vastapäätä, keltaisen, japanilaisen verhon takana. Ne
-ovat suuret -- noin viisi jalkaa korkeat ja kolme ja puoli leveät.
-Jos teidän on vaikea niitä kuljettaa, niin asettakaa ne vastatusten
-ja soittakaa Simpsonia kantamaan. Mutta älkää jättäkö häntä yksikseen
-niiden pariin."
-
-Sisar Rosemary otti avaimen, nousi ja meni pianon luo, jonka avasi.
-Sitten hän veti kireälle punaisen rihman, jota myöten Garth osasi
-soittokoneen luo.
-
-"Istukaa ja soittakaa", sanoi hän, "sillä aikaa kun minä olen
-toimittamassa asiaanne. Mutta sanokaa minulle eräs asia. Tehän
-tiedätte, kuinka suuresti teidän teoksenne kiinnostavat minua.
-Toivotteko te minun vain vilkaisevan niihin sen verran, että löydän ne,
-vai saanko oikein katsella niitä työhuoneen kauniissa valaistuksessa?
-Saatte olla varma, että teen aivan kuten toivotte."
-
-Taiteilija Garth ei voinut vastustaa tätä pyyntöä, joka tarkoitti hänen
-teostensa katselemista ja ihailemista. "Saattehan te tietysti katsella
-niitä, jos haluatte", sanoi hän. "Ne ovat ehdottomasti parhaat työni,
-vaikka maalasinkin ne ulkomuistista vain. Minulla on -- tarkoitan
-tietysti minulla oli ennen tapana usein niin tehdä. Eivätkä ne suinkaan
-ole mitään mielikuvia. Maalasin tarkalleen mitä näin -- ainakin mitä
-naisen kasvoihin ja koko olentoon tulee. Ja niissä koko taulun sisältö
-onkin. Muu on vain täytteenä."
-
-Hän nousi ja meni pianon luo. Hänen sormensa harhailivat koskettimilla,
-loihtien hiljaa kuuluville "Veni, Creator Spirituksen" sointuja.
-
-Sisar Rosemary meni ovea kohden. "Mitenkä minä ne tunnen?" kysyi hän ja
-odotti.
-
-"Venin" soinnut laantuivat hiljaiseksi hyminäksi. Garthin ääni kuului
-selvänä ja kirkkaana pianon luota, aivan kuin hän olisi lausunut
-jotakin itse hiljaa säestäen.
-
-"Nainen ja mies... kahden eräässä puistossa, mutta ympäristö on vain
-hahmoiteltu. Nainen on iltapuvussa, pehmeässä mustassa puvussa, jossa
-on laahustin ja pitsejä povella. Sen nimi on: 'Vaimo.'"
-
-"Entä toinen?"
-
-"Sama nainen, sama ympäristö, mutta ei miestä nyt tällä erää. Ei
-siihen tarvitse maalata miestä, sillä nyt hän on aina -- näkyvänä tai
-näkymättömänä -- hänen luonaan. Sylissään nainen pitää" -- pianon
-sävelet vaikenivat, huoneessa oli aivan hiljaista -- "pientä lasta.
-Taulun nimi on 'Äiti.'"
-
-"Venin" sävelet yltyivät pauhaavaksi rukoukseksi:
-
-    "Pois kateet poista, rauha suo!"
-
-ja ovi painui kiinni sisar Rosemaryn mentyä.
-
-
-
-
-Kahdeskymmeneskahdeksas luku.
-
-TAITEILIJAN TYÖHUONEESSA.
-
-
-Jane nousi Garthin työhuoneeseen, avasi oven ja astuttuaan sisälle veti
-sen kiinni jäljestänsä.
-
-Ilta-aurinko paistoi länsi-ikkunasta, hohdollaan kohottaen
-silkkiverhojen ja -varjostimien upeutta, japanilaisen koruompeleen
-sinipunervan vistarian väriloistoa samoin kuin tummanpurppuraiselta
-pohjalta erottuvan kultaisen, omaan loputtoman pitkään pyrstöönsä
-kietoutuneen Kiinan lohikäärmeenkin, jolla oli käyristyneitä kynsiä
-sekä mahdollisissa että mahdottomissa kohdin.
-
-Jane oli käynyt jo monta kertaa Garthin työhuoneessa, mutta aina
-kiireesti hakemassa jotakin, Garthin innokkaasti odottaessa alhaalla,
-niin ettei hänen ollut sopinut viivähtää. Margeryllä oli toinen avain,
-sillä hän kävi joka päivä siellä itse avaamassa ikkunat, hellävaroen
-tomuttamassa kaikki arvokkaimmat taideteokset ja yleensä katsomassa,
-että kaikki oli samanlaisessa kunnossa kuin silloinkin, kun isännän
-kerkeät silmät vielä voivat tarkastella ympärillensä. Mutta avain oli
-aina Margeryn avainkimpussa, eikä Jane mielellänsä pyytänyt lupaa,
-olisi kenties vielä saanut kieltävän vastauksen. Nyt hänellä oli aikaa;
-ja hän istui matalaan ja syvään, tyynyillä hyvin mukavaksi verhoiltuun
-korituoliin. Se olikin kuin tehty häntä varten, käsille, polville ja
-jaloille oli mukavaa nojaa, niin että hän arveli kaikkien muitten
-tuolien vastaisuudessa aivan varmaan tuntuvan epämukavilta tämän
-rinnalla. Juuri samoin tahtoi hänkin sopia rakastamallensa olennolle!
-Olla joka suhteessa niin sopiva hänelle, että hänen läheisyytensä olisi
-hänelle ainaisen voiman, levon ja lohdutuksen lähteenä.
-
-Hän katseli ympärilleen. Kaikki oli niin Garthin mukaista; joka
-pikkuseikka erinomaista; joka värivivahdus kohotti toista ja kohosi
-siten itse. Valoa tuli sekä katosta että ikkunoista; telineitä
-kaikenlaatuisia ja -kokoisia, tyhjää, missä tilaa ja ehdotonta
-tomuttomuutta tarvittiin, upeata mukavuutta uunin ympärillä; sopissa
-ja nurkissa; kaikki oli erinomaista. Ja yksinkertaiset, ruskeat
-seinäpaperit olivat kauniit, rauhalliset väriltään, ilman punaisen tai
-keltaisen vivahdusta, puhtaasti pähkinänruskeat. Eräillä telineillä,
-lähellä kauimmaista ikkunaa, oli keskeneräinen maalaus; värilautanen
-ja sivellin olivat vieressä, siinä mihin Garth oli ne jättänyt
-lähtiessänsä ulos eräänä aamuna kolme vuotta sitten, jolloin hän
-hyppäsi aidan yli pelastaakseen pienen eläinraukan tarpeettomista
-kärsimyksistä, mutta syöksyen itse mitä suurimpaan tuskaan ja
-onnettomuuteen.
-
-Jane nousi ja tarkasteli kaikenmoisia merkillisiä pikkuesineitä, joita
-oli uuninreunuksella. Erikoisesti kiintyi hänen huomionsa pieneen ja
-hyvinvoipaan pronssiseen karhuun, joka samalla sekä tanakasti että
-keveästi ja luontevasti istui takakäpälillään, puristaen etukäpälillään
-pronssista pylvästä, pää käännettynä sivullepäin, pienet, anovat
-silmät tähdättyinä suoraan eteenpäin. Kahleista, joilla se oli sidottu
-pylvääseen, näki, että se oli vanki ja mahdollisesti myös vihainen.
-Jane arvasi heti, että sen päätä voi nostaa ja ruumista käyttää
-tulitikkusäiliönä, mutta oli myös varma, että jos hän sitä nostaisi,
-ei sisältä mitään tikkuja löytäisi. Tämä pikku karhu oli varmaan
-aikaisemmilta Victorian ajoilta, lapsuudenystävä, jota ei käytetty
-jokapäiväisiin tarpeisiin. Hän nosti päätä. Ruumis oli tyhjä. Hän
-asetti pikku karhun takaisin paikoilleen uuninreunukselle ja tunsi
-tahallansa viivyttävänsä koetusta, mikä hänen oli kestettävä.
-
-Deryck oli hänelle kertonut Garthin maalaamista 'ainoan oikean'
-kuvista. Garth oli äsken itse kertonut lisää niistä. Turhaa oli siis
-enää viivytteleminen. Hän katsahti keltaiseen verhoon päin.
-
-Sitten hän meni läntisen ikkunan luo ja avasi sen selko selälleen.
-Aurinko painui hiljalleen punertavia kukkuloita kohti. Taivaan tumma
-sini vaaleni, ja heikko rusoitus kohosi sitä mukaa sille. Jane loi
-katseensa taivaaseen ja painaen kätensä syvälle taskuihinsa puheli
-ääneen: "Jumala tietää", sanoi hän, -- "ellen enää toiste kykene sitä
-ajattelemaan tai sanomaan, tahdon sen nyt sanoa -- _uskon tehneeni
-oikein_. Ajattelin Garthin vastaista onnea ja myös omaani. Tein
-ratkaisuni meidän molempain tähden, ja sain uhrata nykyhetken onnen sen
-hirveäksi hinnaksi. Mutta, Jumala tietää, uskoin tekeväni oikein, ja --
-_niin uskon yhä_." Jane ei milloinkaan enää niin sanonut.
-
-
-
-
-Kahdeskymmenesyhdeksäs luku.
-
-JANE KATSELEE ITSEÄNSÄ RAKKAUDEN KUVASTIMESTA.
-
-
-Keltaisen varjostimen takana oli taulunteelmiä sikinsokin, ja Jane
-näki, että sokean kädet olivat turhaan etsiä haparoineet ja sitten
-yrittäneet saada taas kaikkea järjestykseen ja paikoilleen. Hellävaroen
-Jane otti joka taulun kaatuneesta kasasta, käänsi sen oikeaan asentoon
-ja asetti kumolleen seinän nojalle. Kauniita töitä oli siellä; toiset
-valmiita, toiset puolivalmiita. Parit tutut kasvot, maalattuina vielä
-entistäänkin kauniimmat, katselivat häneen. Mutta etsimiänsä tauluja
-hän ei löytänyt.
-
-Hän nousi ja silmäili ympärilleen. Toisessa nurkassa, osittain
-kairolaisen varjostimen peitossa, oli myös kasa tauluja. Jane meni
-sinne.
-
-Melkein heti hän löysi ne, joita etsi. Ne olivat muita suuremmat, ja
-hän tunsi ne ensi silmäyksellä päähenkilön pehmeästä mustasta puvusta.
-
-Tarkastamatta niitä sen enempää, vei hän ne läntisen ikkunan eteen ja
-asetti ne niin, että valo lankesi niihin edullisesti. Hän veti tuolin
-ikkunan luo, otti pronssisen karhun vasempaan käteensä ikään kuin
-taikakaluksi, jonka piti auttaa häntä kestämään, mitä nyt kestettävä
-oli, käänsi toisen taulun takanurin, ja istuutui rauhassa katselemaan
-toista.
-
-Ylevä naisolento ylevästi kuvattuna oli ensimmäinen vaikutelma, mikä
-siirtyi silmästä aivoihin. Niin, ylevyyttä ennen kaikkea oli komeassa
-ryhdissä, uljaassa katsannossa, koko olemuksen arvokkuudessa. Sitten --
-kun katselija huomasi kookkaan vartalon, joka oli niin sopusuhtainen,
-ettei vaikuttanut kömpelöltä, vaikka oli suuri, täyteläinen ja hyvin
-kehittynyt, jäsenien pituuden, jalan lujan asennon ja isot, pystyvät
-kädet -- tuli hänen kuvasta saamaksensa toiseksi vaikutelmaksi voima --
-voima toimia, voima olla ja elää, voima eloa jatkuvasti ylläpitää.
-
-Sitten katse siirtyi kasvoihin. Ne tuottivat yllätyksen. Taulun kolmas
-vaikutelma oli rakkaus -- korkein, pyhin, ihanteellinen rakkaus ja
-kuitenkin niin perin hellän inhimillinen -- ja noista kasvoista se
-kuvastui.
-
-Kasvot olivat suuret, mutta hyvin vartalon mukaiset. Ei niitä
-tavallisen mitan mukaan voinut kauniiksi sanoa. Piirteet olivat
-melko säännölliset, ei ainoatakaan suorastansa rumaa viivaa, mutta
-ei yksikään niistä ollut täysin kauniskaan, ja yleisvaikutelma oli,
-että ne eivät olleet minkään näköiset, mutta sittenkin miellyttävät,
-eikä niissä näkynyt jälkeäkään minkäänmoisesta laittelusta, jota
-olisi tarvinnut kaihtaa. Mitä kauemmin niitä katseli, sitä enemmän ne
-miellyttivät ja sitä enemmän täytyi vain ihailla niiden rehellisyyttä
-ja puhtautta, niiden mielevyyttä ja jaloa yksinkertaisuutta, ja niiden
-puutteet jäivät huomaamatta. Nämä ulkonaiset piirteet havaittuansa
-katselija loi katseensa muuanne miettiäksensä mitä oli nähnyt, siirsi
-sen taas takaisin kuvaan, ikään kuin varmistaaksensa mietteitänsä,
-ja näki silloin ihmeitä. Kasvoille oli valahtanut kirkkaus, "jota ei
-mailla eikä merillä nähty ole". Se loisti rauhallisista harmaista
-silmistä -- kun ne hänen eteensä polvistuneen miehen pään yli taulusta
-katselivat -- ilmaisten naisen koko sielun ylevää antaumusta tunteen
-valtaan, joka voimakkaana ja täydellisesti hallitsi häntä, mutta
-samalla myös antoi hänelle voimaa olla entistäkin todellisemmin oma
-itsensä. Pelokasta iloa, vielä käsittämättömän salaisuuden ihmetystä,
-kiihkeätä hellyyttä, melkein jumalaista myötätuntoa miehen hillittömän
-voimallista tunnetta kohtaan, mikä sai miehen polvistumaan hänen
-eteensä ja hakemaan tyyntä hänen poveltansa, kaipausta saada lohduttaa,
-antaa ja onnellistaa, kaikkia näitä oli tuossa ylenpalttisen ihanassa
-katseessa, ja vedet herahtivat katselijan silmiin.
-
-Nainen istui marmorikaiteen leveällä jalustalla. Hän katsoi suoraan
-eteensä. Hänen polvensa työntyivät koko lailla pitkälle eteen, ja
-tumman puvun laahustin täytti oikean etualan. Vasemmalla, hiukan
-sivulla oli polvistuneena mies, pitkä, sorja, juhlapukuinen mies, kädet
-kiedottuina naisen vyötäisille, kasvot painettuina pehmeihin pitseihin
-hänen povelleen, näkyvissä vain hänen sileä, tumma niskansa. Ja
-kuitenkin koko olemus ilmaisi kiihkeätä tunnetta. Nainen oli painanut
-hänet itseänsä vasten, kuten näytti, liikkein, joissa tuntui naisen
-täydellistä antaumusta ja hellänä värähtelevää, äidillistä huolenpitoa,
-ja nyt olivat kädet kierrettyinä kaulaan, yhä pitäen polvistunutta
-kiinteästi povea vasten. Ei sanaakaan oltu lausuttu. Kätketyt kasvot
-olivat tietysti sanattomat, ja naisen huulet olivat tumman pään yllä
-lujassa puserruksessa, ilmaisten tyyntä itsensähillitsemistä, vaikka
-niillä jo väikähteli ääretöntä onnea kajastava hymy.
-
-Vasemmalta helakanpunainen riipparuusu kiersi hämärästi erottuvaa
-pienausta, valuen ylänurkasta hehkuvana rykelmänä alaspäin ja ollen
-taulun ainoana värikkyytenä.
-
-Mutta näistä vähäpätöisistä sivuseikoista silmä pian palasi
-rauhallisiin, helliin kasvoihin, jotka hohtivat rakkautta,
-voimakkaihin, pystyviin käsiin, jotka ensi kertaa oppivat saattamaan
-tuntuville naisen hellyyden suojelevaa lämpöä, ja sisäinen ääni
-kuiskasi, että ainoa mahdollinen nimi taululle oli "Vaimo".
-
-Jane katseli sitä kauan aikaa. Ellei Garthin pikku karhu olisi ollut
-niin lujaa tekoa kuin oli, olisi se mennyt murskaksi Janen käden
-puserruksesta.
-
-Hän ei voinut hetkeäkään epäillä, ettei katsellut omaa kuvaansa, mutta
-voi taivas! kuinka toisenlainen tämä oli kuin se, jonka hän näki omasta
-kuvastimestaan! Pari kertaa hänen ajatuksensa pysähtyivät tykkänään,
-ja hän katseli aivan tylsänä taulun mitättömiä sivuseikkoja. Mutta
-harmaitten silmien ilme veti puoleensa, elvyttäen voimakkaaksi jokaisen
-tunteen, jonka hän oli kokenut, kun tuo rakas pää niin odottamatta
-oli löytänyt lepopaikkansa hänen poveltaan. "Totta", kuiskasi hän,
-ja toisti vielä: "Niin, totta se on. En voi sitä kieltää. Tuollaiset
-olivat tunteeni; tuon näköinen lienen siis ollut."
-
-Ja sitten hän vaipui yhtäkkiä polvilleen kuvan eteen. "Oi, Jumalani!
-Tuon näköinenkö minä olin? Ja silloin tuo rakas poika kohotti
-säteilevät silmänsä ja katsoi minuun kuutamovalossa. Tässäkö siis,
-mitä hän näki? Olinko _minä tuon_ näköinen? Ja nainenko, joka tuon
-näköisenä painaa hänen päätään rintaansa vasten, kieltäytyy seuraavana
-päivänä rupeamasta hänen vaimokseen hänen nuoruutensa ja mitättömän
-ikäeron vuoksi muka?... Oi, Garth, Garth!... Oi, Jumala, auta häntä
-ymmärtämään!... auta häntä antamaan minulle anteeksi!"
-
-Jane otti toisen taulun ja asetti sen eteensä toisen päälle.
-
-Sama nainen samassa paikassa istumassa, mutta miestä ei ollut.
-Sylissänsä hän piteli lasta, jonka hento, tumma pää lepäsi hänen
-täyteläisellä rinnallansa. Nainen ei katsonut pikku pään ylitse, vaan
-katseli pää kumarruksissa lapsosen kasvoja.
-
-Punainen riippuruusu oli kasvanut niin, että muodosti hehkuvanpunaisen
-kaaren äidin ja lapsen yli taulun toisesta laidasta toiseen. Hellyyden
-majesteetillisuus kuvastui äidin voimakkaasta olemuksesta. Piirteiltään
-kasvot olivat entiset, jokapäiväiset, mutta nyt niitä kirkasti
-äidinrakkaus. Ymmärsi, että "Vaimo" oli ylenmäärin täyttänyt, mitä
-niin runsaasti oli luvannut. Siinä oli todella vaimo, äitiyden ihmeen
-täydellistämänä. Kaikki salaisuudet olivat valjenneet, kaikki ilot
-koettuina, ja hymy hänen rauhallisilla huulillansa ilmaisi sanomatonta
-tyytyväisyyttä.
-
-Ruusu oli ruhjoutunut heidän kohdaltansa ja sen terälehtiä oli
-siroittunut äidin ja lapsosen päälle. Pienokaisen hennot sormet
-hypistelivät pehmeitä pitsejä äidin povella. Lehti oli pudonnut sen
-hennolle ranteelle. Äiti oli kohottanut kätensä ottaakseen sen pois,
-mutta katse tapasi tummat, säteilevät silmät, ja hän viivytteli
-hetkisen ja hymyili.
-
-Jane purskahti katkerasti itkemään. "Nuori poika" oli paremmin
-älynnyt hänessä piilevän äidillisyyden kuin hän itse. Välähdykseltä
-kerran nähtyänsä hänet "Vaimona" hänen mielikuvituksensa oli
-kiitänyt tuonnemmaksi ja nähnyt hänet "Äitinä". Ja hänen oli jälleen
-myöntäminen: "Totta -- niin, totta se on."
-
-Ja sitten hän muisti tuon onnettoman puheen: "Eivät ne olleet sellaiset
-kasvot, joiden olisi suonut aina olevan vastapäätä pöydässä." Olivatko
-nämä sellaiset kasvot -- nämä, jotka Garth oli tällaisiksi kuvitellut
-vuoden kestäneen avioliiton jälkeen? Voisiko kukaan mies kyllästyä
-niihin tai tahtoisiko kääntää katseensa pois niistä?
-
-Jane katseli uudelleen ja kauan niitä. Pieni karhu heltisi hänen
-kädestänsä, ja hän peitti kasvot käsiinsä; hehkuva puna kohosi
-kasvoille aina hiusmartoon saakka ja kihisi aina sormenpäihin asti.
-
-Hetkisen kuluttua Jane kuiskasi: "Oi, rakkahin, anna minulle anteeksi.
-Olin kokonaan väärässä. Tahdon tunnustaa, ja Jumalan avulla kaikki
-selviää. Oi, rakkahin, annatko sinä minulle anteeksi?"
-
-Vielä kerran hän nosti päänsä ja katsoi taulua. Muutamia
-riippuruusunlehtiä oli maassa. Ne muistuttivat hänelle hänen poveltansa
-Shenstonen pengermälle pudonneita, muserrettuja ruusuja, hänen sinä
-yönä särkemiensä iloisten toiveitten ja rakkauden onnen sattuvia
-kuvia. Mutta yläreunassa koristivat taulua kasvavan riippuruusun upeat
-kukkakiehkurat.
-
-Jane meni läntisen ikkunan luo ja seisoi siellä kädet ristissä pään
-päällä katsellen auringonlaskun sädeloistoa. Taivaanranta hohti
-kultaisena ja purppuraisena, kalpeni hiukan ylempänä vehmaankeltaiseksi
-ja sieltä täältä rusopilviseksi, mutta hänen päänsä yläpuolella oli
-tumma, ääretön sini.
-
-Jane katseli punervien kukkuloiden kullanhohteisia huippuja ja lausui
-puoliääneen: "Ja kaupunki oli puhdasta kultaa; -- eikä se tarvitse
-valoksensa aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sitä.
-Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua, eikä kipua
-ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
-
-Voi, kuinka paljon entistä oli mennyt sen jälkeen kuin hän tunti sitten
-seisoi saman ikkunan edessä. Koko elämä tuntui päässeen entisille
-raiteilleen. Sen muodot olivat muuttuneet ja näköalat vaihtuneet.
-
-Jane loi silmänsä sineä kohti, ja selittämättömän aavistuksellinen
-hymy väikkyi hänen huulillansa: "Elämä, jolla ei loppua ole!" mutisi
-hän. Sitten hän kääntyi, otti pikku karhun lattialta ja asetti sen
-uuninreunukselle, työnsi tuolinkin paikoilleen, sulki läntisen ikkunan
-ja otti molemmat taulut sekä lähti varovaisesti kuljettamaan niitä
-alhaalle.
-
-
-
-
-Kolmaskymmenes luku.
-
-NAINEN, JOTA TAULUT KUVASIVAT.
-
-
-"Kauanpa te viivyitte, neiti Gray. Olin jo vähällä lähettää Simpsonin
-katsomaan, mitä oli tapahtunut."
-
-"Oli hyvä, ettette lähettänyt, herra Dalmain. Simpson olisi tavannut
-minut itkemästä työhuoneen lattialta, ja minun olisi silloin ollut
-nöyryyttävämpää pyytää hänen apuansa kuin teidän kysyä, onko liemessä
-kärpäsiä!"
-
-Garth kääntyi äkkiä tuolillaan. Taiteilijakorva oli erottanut äänessä
-sävyn, joka ilmaisi teoksien ymmärtämistä.
-
-"Itkemästä!" sanoi hän. "Minkä tähden?"
-
-"Sen tähden, että ne ovat niin vaikuttavat", vastasi sisar Rosemary.
-"Nämä taulut ovat ihanat. Nehän järkyttävät sydäntä. Ja samalla ne
-ovat niin liikuttavat -- voi, niin liikuttavat, sillä te olette tehnyt
-rumasta naisesta kauniin."
-
-Garth hypähti seisoalleen ja käänsi kasvonsa sisareen päin. Ne olisivat
-leimunneet suuttumusta, elleivät silmät olisi olleet sokeat.
-
-"Mitä sanoitte?" huudahti hän.
-
-"Rumasta naisesta kauniin", vastasi sisar Rosemary tyynesti.
-"Tiesittehän itse, ettei malli ollut kaunis. Ja siinäpä juuri taulun
-ihmeellinen teho onkin. Vaimonaolo on hänen kaunistuksensa, äitiys
-hänen ihanuutensa, niin että mitä kauemmin häntä katselee, sitä enemmän
-unohtaa hänen rumuutensa. Rakastavana ja rakastettuna ja rakkauden
-arvoisena hän on kaunis ja viehättävä. Taide viettää siinä voittojansa."
-
-Garth istui ja pani ojennetut kätensä ristiin.
-
-"Totuus viettää voittojansa", sanoi hän. "Maalasin, mitä olin nähnyt."
-
-"Maalasitte hänen sielunsa", sanoi sisar Rosemary, "ja se kirkasti
-hänen rumat kasvonsa."
-
-"Minä näin hänen sielunsa", sanoi Garth melkein kuiskaten, "ja se näky
-oli niin loistava, että se on valaissut pimeätä elämääni. Sen muisto
-luo vieläkin valoa pimeyteeni, nytkin vielä."
-
-Herkkä hiljaisuus vallitsi kirjastossa.
-
-Hämärä yhä tummeni.
-
-Sitten sisar Rosemary puhui hiljaa: "Herra Dalmain, sallikaa minun
-pyytää teiltä jotakin. Älkää hävittäkö noita tauluja."
-
-Garth kohotti päätänsä. "Hyvä lapsi, minun täytyy ne hävittää", sanoi
-hän. "En voi antaa niiden olla, ne voisi kenties nähdä joku, joka
-tuntisi minun -- sen -- sen naisen, joka niihin on maalattu."
-
-"Mutta joka tapauksessa täytyy erään henkilön nähdä ne, ennen kuin ne
-hävitetään."
-
-"Ja kuka hän on?" kysyi Garth.
-
-"Tuo nainen itse", sanoi sisar Rosemary rohkeasti.
-
-"Kuinka te tiedätte, ettei hän ole jo nähnyt niitä?"
-
-"Onko hän?" kummasteli sisar Rosemary.
-
-"Ei", vastasi Garth lyhyesti, "eikä koskaan saakaan nähdä."
-
-"Hänen täytyy!"
-
-Äänessä oli jotakin salaisen itsepintaista, mikä herätti Garthin
-huomion.
-
-"Miksi?" kysyi hän ja odotti innokkaasti vastausta.
-
-"No sen tähden, että naiselle, joka tietää olevansa ruma, olisi
-suuriarvoista nähdä itsensä noin kauniina."
-
-Garth istui muutaman hetken hyvin hiljaa.
-
-"Nainen -- joka tietää -- olevansa -- ruma?" toisti hän ihmetellen.
-
-"Niin", sanoi sisar Rosemary rohkaistuneena. "Luuletteko, että tuo
-nainen on omasta kuvastimestaan milloinkaan nähnyt lähimainkaan teidän
-tauluanne muistuttavaa kuvaa? Kun me yleensä seisomme kuvastimen
-edessä, herra Dalmain, tarkastamassa hattujamme, ruusukkeitamme ja
-hiuslaitteitamme, niin olemme tavallisesti rumimmillamme, ja tuo nainen
-ei rumimmillansa ilahdu itsensä nähdessään."
-
-Garth istui aivan ääneti.
-
-"Ei hän milloinkaan näe siitä itseänsä 'Vaimona' eikä 'Äitinä'. Onko
-hän vaimo?"
-
-Garth empi silmänräpäyksen. "On", sanoi hän hyvin tyynesti.
-
-Jane painoi kädellä sydäntänsä, sen täytyi rauhoittua, Garth kuulisi
-muuten sen sykinnän.
-
-Sisar Rosemaryn ääni värähti vain hiukkasen, kun hän taas puhui.
-
-"Onko hän äiti?"
-
-"Ei", sanoi Garth. "Kuvasin vain, minkälainen äiti hänestä olisi voinut
-tulla, jos --"
-
-"Jos --?"
-
-"Jos niikseen olisi käynyt", vastasi Garth nopeasti.
-
-Sisar Rosemary tunsi olevan parasta lopettaa. "Hyvä herra Dalmain",
-virkkoi hän alistuvaisesti, "huomaan, että olen tuntunut teistä
-varmaankin kovin tungettelevalta kaikkine kysymyksineni ja
-otaksumisineni. Mutta syyttäkää taulujenne minuun tekemää voimakasta
-vaikutusta. Ah, ne ovat ihanat -- ihanat!"
-
-"Niinkö", sanoi Garth, ja taiteilijan herkkä ilo saadusta
-tunnustuksesta virkosi hänessä. "Neiti Gray, olen osittain unohtanut
-ne. Ovatko ne siinä? Hyvä on. Asettakaa ne eteenne ja kuvatkaa ne
-minulle. Sanokaa, mitenkä ne maalauksina miellyttävät teitä!"
-
-Jane nousi ja meni ikkunan luo. Hän avasi sen; ja hengittäessään
-raitista ilmaa hän palavasti rukoili, että hänen hermonsa, äänensä ja
-itsensähillitsemiskykynsä eivät tänä ratkaisevana hetkenä pettäisi.
-Itse hän oli päässyt vakaumukseen näiden taulujen avulla. Nyt oli Garth
-saatava vakuuttuneeksi niitä kuvaamalla. Hänet täytyi saada luottamaan
-siihen rakkauteen, jota hän oli kuvannut.
-
-Sitten sisar Rosemary istui, ja tasaisella, miellyttävällä äänellään
-hän tarkalleen kuvasi hartaana kuuntelevalle sokealle taiteilijalle,
-mitä Jane oli nähnyt ylhäällä työhuoneessa.
-
-Kuvaus oli verratonta. Se oli säälimätöntä. Garthin koko epätoivoinen,
-kalvava Janen kaipuu pääsi valloilleen, hulluksitekevä tietoisuus
-siitä, että hän oli hänen, eikä nyt kuitenkaan hänen, että jos hän
-sinä iltana olisi pakottanut hänet antamaan vastauksensa, se ei olisi
-voinut olla hylkäävä, että myöhempää kylmää harkintaa ei ollut olemassa
-noina unohduksen hetkinä. Ja kuitenkin, -- hän oli menettänyt hänet --
-menettänyt hänet! Miksi? Voi, miksi! Olisiko mahdollisesti siihen
-voinut olla toinenkin syy kuin se, minkä hän ilmoitti?
-
-Sisar Rosemary jatkoi rauhallisin äänin kuvausta ottamatta lainkaan
-huomioon hänen ahdistustansa. Mutta kuvaus oli loppumaisillaan. "Ja
-kuinka kaunis tuo riipparuusu on, herra Dalmain", puhui hän. "Minua
-niin miellyttää ajatuksenne antaa sen olla pieni ja nupullaan toisessa,
-samalla kuin se toisessa on täyteen loistoonsa puhjenneena." Garth
-riistäytyi irti ajatuksistaan ja hymyili. Tuo tyttö ei saanut nähdä
-hänen liikutustansa.
-
-"Olen iloinen, että huomasitte sen", sanoi hän. "Ja kuulkaa, emme
-hävitä niitä heti. Kun ne nyt löytyivät, niin ei ole kiirettä. Minä
-vaivaan teitä nyt kovin paljon, mutta oletteko hyvä ja pyydätte
-ruskeata pinkopaperia ja kääritte taulut siihen ja kirjoitatte
-päällykseen: 'Ei saa avata. Käskekää sitten Margeryn viedä ne takaisin
-työhuoneeseen. Kun minä sitten joskus haluan saada ne, löydän ne
-helposti."
-
-"Olen oikein iloinen", sanoi sisar Rosemary. "Ehkäpä se ruma nainenkin
-sitten --"
-
-"Minä en salli hänestä noin puhuttavan", sanoi Garth leimahtaen. "En
-tiedä, mitä hän ajatteli itsestään -- epäilen, mahtoiko hän koskaan
-omaa ulkomuotoansa ajatellakaan. Enkä edes tiedä, mitä te olisitte
-pitänyt hänestä. Voin ainoastaan sanoa, että hänen kasvonsa olivat
-ainoat, jotka pimeydessäni erotan. Kaikki kaunis, mitä olen maalannut,
-kaikki kaunottaret, joita olen ihaillut, haihtuvat muistostani kuin
-sumu, irtautuvat mielestäni kuin syksyiset lehdet. Vain hänen kasvonsa
-säilyvät; rauhallisina, kirkastuneina, hellinä, kauniina näen ne aina
-edessäni. Ja minuun tekee kipeätä, kun joku, joka on nähnyt hänet
-ainoastaan sellaisena, jommoiseksi _minun_ käteni on hänet kuvannut,
-voi mainita häntä rumaksi."
-
-"Antakaa anteeksi", sanoi sisar Rosemary nöyrästi. "Tarkoitukseni ei
-ollut pahoittaa teitä, herra. Ja osoittaakseni, mitä kuvat minuun
-vaikuttivat, saanko kertoa, minkä päätöksen tein työhuoneessanne?
-Enhän voinut olla tuntematta, mitä ne kuvasivat -- elämän suloisimpia
-iloja -- ja toivoisin itselleni voimaa tunnustaa olleeni väärässä,
-nujertaa ylpeyteni ja olla suora ja nöyrä. Kirjoitan pojalleni ja
-tunnustan avomielisesti, miten minä omasta puolestani olen syyllinen
-meidän väliseemme väärinymmärrykseen. Luuletteko, että hän ymmärtää?
-Luuletteko, että hän antaa anteeksi?"
-
-Garth hymyili. Hän koetti saada mieleensä kuvaa somista, levottomista
-kasvoista, joita vaalea, pehmyt ja tuuhea tukka kehysti. Kuva ja ääni
-eivät tosin olleet sopusointuiset, mutta sellaisenahan hänet muut
-näkivät.
-
-"Sitten hän on vallan hirveä otus, ellei anna", sanoi hän.
-
-
-
-
-Kolmaskymmenesensimmäinen luku.
-
-HIUKAN MYÖTÄISTÄ.
-
-
-Päivällisen syönti sinä iltana -- he söivät nyt ensi kertaa pikku
-pöydässä -- onnistui erinomaisesti. Sisar Rosemaryn pienet keinot
-olivat suureksi hyödyksi. Garth oli ihastuksissaan kaikesta, sillä hän
-ei enää tuntenut olevansa niin avuton.
-
-Iltapäiväinen jännitys laukesi hauskuudeksi. Muutama sopiva kysymys
-viekoitteli Garthin kertomaan yhä uusia juttuja herttuattaresta ja
-hänen suosikeistaan, ja molempain mielihyväksi mainittiin neiti
-Championin nimi tuontuostakin.
-
-Janesta oli omituista kuulla Garthin vilkkaasti ja elävästi kuvaavan
-häntä. Tuohon onnettomaan iltaan saakka Shenstonessa hän oli
-vallan merkillisen vähän tarkannut itseänsä, eikä hänellä ollut
-aavistustakaan, että hänen oli tapana katsoa ihmisiä suoraan silmiin,
-kun he puhuivat hänen kanssaan, ja että se juuri "kuohutti" moniaita
-yksinkertaisia naikkosia, jotka sanoivat pelkäävänsä häntä ja hänen
-hermostuttavan heitä! "Näettekö, hän katsoo suoraan heidän tyhjiin,
-raukkamaisiin pikkusieluihinsa, jotka ovat täynnä liioiteltuja
-ajatuksia heistä itsestään ja pahansuopia, pikkumaisia ajatuksia
-hänestä. Onko sitten ihme, että he pelkäävät ja pakenevat ja puhuvat
-hirveästä neiti Championista! Minä en milloinkaan huomannut hänen
-olevan 'hirveän', mutta kyllä minun täytyy sanoa, että olin tosiaan
-kiitollinen, ettei minulla ollut mitään hävettävää, kun joskus sain
-tilaisuuden puhella oikein vakavasti hänen kanssansa. Ne kirkkaat
-silmät koskettivat pohjaa, kuten ranskalaiset niin sattuvasti sanovat."
-
-Ei Jane liioin tiennyt, että hän aina puhuessaan -- jos suinkin
-mahdollista -- piti hiilihankoa kädessänsä, kohennellen valkeata, kun
-selitti omaa mielipidettänsä, ankarasti koputellen hiiliä, kun tahtoi
-kumota vastustajansa, että hän kenkänsä kärjellä korjasi valkeata,
-mutta etteivät hänen varsin hienot jalkineensa näyttäneet siitä sen
-pahemmiksi käyvän, tai että hän jotakin vaikeata asiaa ajatellessaan
-piti oikealla kädellä kiinni leuastansa, kunnes pääsi selvyyteen.
-Kaikkia näitä pikkuseikkoja Garth kuvaili elävästi, ja Janen täytyi
-ihmetellä, miten tarkasti hän kaiken oli mielessänsä säilyttänyt, ja
-hänelle selvisi Garthin suhde häneen kolme vuotta sitten aivan uudessa
-valossa.
-
-Garthin rakkaus oli niin äkkiä ilmennyt hänelle, ja siihen oli ollut
-joko suostuen tai hyläten suhtauduttava, niin että kun hän teki
-ratkaisevan päätöksensä, ei se ollut vielä ennättänyt voimakkaana
-tekijänä tunkeutua hänen elämäänsä. Hän oli nähnyt sen, tuntenut, mitä
-se olisi voinut antaa, ja hylännyt sen.
-
-Mutta nyt hän käsitti, kuinka toisin oli ollut Garthin laita.
-Edellisellä viikolla ennen tunnustusta oli Garthille jo selvinnyt
-heidän yhä läheisemmän tuttavuutensa merkitys, ja sitä mukaa kuin hänen
-varmuutensa kasvoi, liitti hän myös hänet omaan elämäänsä. Hänen kerkeä
-mielikuvituksensa oli heti ensi hetkestä pitänyt häntä rakastettunansa
-ja omanansa, vaikka he olivat vain hyvät tuttavat, sukulaissielut,
-ystävät.
-
-Janea liikutti sanomattomasti, että Garth näin muisteli häntä ja
-sydämessänsä säilytti hänet. Se antoi suloista, varmuutta lähentelevää
-toivoa, ettei hänen olisi vaikeata saada siellä kotia, jäädä sinne
-ainiaaksi asumaan, sitten kun kaikki esteet oli raivattu heidän
-väliltänsä.
-
-Päivällisen jälkeen Garth istui kauan pianon ääressä soitellen. Pari
-kolme kertaa hän aloitti "Rukousnauhan", ja levottomana kuunnellen Jane
-odotti jatkoa, mutta melkein heti Garth vaihtoi sen johonkin toiseen
-sävelmään. Se oli ikään kuin muita mieleen tuomassa vain eikä itse
-pääaiheena.
-
-Kun Garth sitten nousi ja punaisen rihmansa avulla löysi tuolinsa,
-sanoi sisar Rosemary: "Herra Dalmain, voittekohan te suoda minulle pari
-päivää vapautta loppuviikosta?"
-
-"Mitä varten?" sanoi Garth. "Lähtisittekö te jonnekin? Ja kuinka
-pitkäksi aikaa? Hm, tiedän kyllä, että minun pitäisi sanoa: 'Tietysti!
-Mielelläni!' kaiken teidän hyvyytenne takia. Mutta en, suoraan sanoen,
-voi! Ette te voi käsittää, minkälaista tämä elämä oli ilman teitä,
-silloin kun te olitte poissa sen loppuviikon! Se aika tuntui vähintään
-kuukaudelta, vaikka Brandkin oli täällä. Oma syynne, ette olette tehnyt
-itsenne niin välttämättömäksi."
-
-Sisar Rosemary hymyili. "Minä lupaan, etten ole kauan poissa", sanoi
-hän. "Toisin sanoen palaan heti, kun te tahdotte. Mutta herra Dalmain,
-aion tänä iltana kirjoittaa sen kirjeen, josta teille puhuin. Panen sen
-postiin huomenna. Itseni minun täytyy lähteä pian sen perästä. Minun
-täytyy olla kirjeen saajan luona sen saapuessa tai heti sen jälkeen.
-Luulen -- ja toivon, että hän haluaa tavata minua heti. Tänään on
-maanantai. Saanko lähteä torstaina?"
-
-Garth näytti vallan hätääntyneeltä.
-
-"Onko sairaanhoitajattarien yleensä tapana tällä tavoin jättää
-potilaansa ja juosta tiehensä ihailijainsa luo nähdäkseen, minkä
-vaikutuksen heidän kirjeensä tekevät?" kysyi hän puolittain leikillä,
-puolittain ärtyneenä.
-
-"Ei yleensä ainakaan, herra Dalmain", vastasi sisar Rosemary teennäisen
-vakavana. "Mutta tämä on poikkeustapaus."
-
-"Minä sähkötän Brandille."
-
-"Ja hän lähettää teille varmasti taitavamman ja luotettavamman
-henkilön."
-
-"Äh, te olette sitten vasta pikkuinen häijynilkinen olento!" tohahti
-Garth. "Olisipa neiti Champion täällä, kyllä hän teitä ravistelisi! Te
-tiedätte niin erinomaisen hyvin, ettei teitä kukaan voi korvata!"
-
-"Olette kovin ystävällinen, herra Dalmain, kun niin sanotte", vastasi
-sisar Rosemary säyseästi. "Onko neiti Champion sitten niin halukas
-ravistelemaan ihmisiä, herra Dalmain?"
-
-"Älkää minua yhtä mittaa sanoko 'herraksi'. On hän; kun ihmiset ovat
-oikein väsyttäviä, sanoo hän usein, että hänen tekisi mielensä ravistaa
-heitä; ja ihan mielessänsä näkee, kuinka heidän hampaansa silloin
-löisivät loukkua. Meillä on eräs yhteinen tuttava, jota sanomme 'rouva
-Kyllä-Eiksi'! Hän ei kuulu varsinaiseen seurustelupiiriimme, mutta käy
-joskus vieraisilla ja toisinaan hänet kutsutaan aamiaisille hauskuuden
-vuoksi. Jos kysytte, pitääkö hän jostakin asiasta, vastaa hän: 'Minä
-sekä pidän että en pidä!' Jos kysytte häneltä, aikooko hän suorittaa
-sen ja sen tietyn asian, sanoo hän: 'Kyllä, en minä aio.' Ja jos
-lähetätte hänelle kirjeen ja pyydätte selvää vastausta johonkin asiaan,
-tulee vastaukseksi: 'Kyllä _ja_ ei!' Neiti Championin oli tapana sanoa,
-että hänen tekisi mielensä tarttua hänen untuvaiseen kaulapuuhkaansa ja
-ravistaa häntä, aina välillä kysyen: 'Joko lopetan?, jotta kerran edes
-saisi rouva Kyllä-Eiltä selvän vastauksen."
-
-"Olisiko neiti Champion kyennyt täyttämään uhkauksensa? Onko hän niin
-kovin roteva?"
-
-"Kyllä, olisi kyllä, mutta hän ei koskaan tahtonut. Hän on niin
-äärettömän hyväntahtoinen ja suvaitsevainen, vaikka väliin nauraakin
-ihmisten pikku heikkouksille. Mutta ei hän ole roteva. Ei se sana
-häneen sovi. Hän on kyllä nuori ja kauniskasvuinen. Tunnetteko Milon
-Venusta? Niin, juuri Louvressa. Hauskaa, että tunnette Pariisin. No
-niin, kuvitelkaa Milon Venusta, yllä yksinkertainen aistikas kävelypuku
--- ja silloin saatte käsityksen neiti Championista."
-
-Sisar Rosemary nauroi hermostuneesti. Naurun aiheutti joko Milon
-Venus tai neiti Champion tai se, että nämä molemmat pantiin toistensa
-yhteyteen.
-
-"Pikku Dicky Brandin määrittely rouva Kyllä-Eistä ei ollut
-hullumpi", jatkoi Garth. "Tämä oli vieraisilla Brandeilla rouvan
-vastaanottopäivänä. Ja Dicky, mustassa samettipuvussaan ja valkoisissa
-liiveisään, ihan tohtori Deryckin pienoiskuva, puhui minun kanssani.
-Hän osoitti rouva Kyllä-Eitä, joka istui eräällä sohvalla jonkin matkan
-päässä meistä, ja huomautti: 'Tuo rouva ei koskaan _tiedä_, hän aina
-_luulee_. Kysyin häneltä, saisiko hänen pikku tyttönsä tulla minun
-lastenkutsuihini, ja hän sanoi: 'Kyllä minä luulen.' Jos hän olisi
-kysynyt minulta, tulenko hänen kutsuihinsa, olisin sanonut: 'Kiitoksia,
-tulen.' On niin surkean ikävää, kun ihmiset ainoastaan luulevat, vaikka
-on puhe tärkeistä asioista, kuten pikkutytöistä ja heidän kutsuistansa,
-sillä silloin asiat aina menevät myttyyn. Ei ole ollenkaan väliä, mitä
-he ajattelevat muista asioista -- ilmasta esimerkiksi. Se on semmoinen
-kuin se on, ajattelevatpa he tai ovat ajattelematta. Äiti kysyi siltä
-rouvalta, satoiko hänen tänne tullessansa, ja hän sanoi: 'En luule.' En
-ymmärrä, mitä varten äiti aina tahtoo vierailtansa tietää, mimmoinen
-heidän mielestänsä ilma on. Kuulin hänen tänään seitsemältä vieraalta
-kysyvän, satoiko ulkona. Jos isä tai minä tahdomme tietää, sataako,
-menemme ikkunaan ja katsomme ulos, palaamme takaisin ja puhelemme
-jostakin hauskemmasta. Mutta äiti kyselee aina, satoiko, sataako tai
-rupeaako satamaan, ja kun on saanut sen yhdeltä tietää, kiiruhtaa hän
-taas toisilta kyselemään. Minä kysyin tuolta luulevalta rouvalta,
-tiesikö hän, keitä sen neidin isä ja äiti olivat, jonka kanssa Kain
-meni naimisiin, ja hän sanoi: 'Kyllä, en minä tiedä.' Minä sanoin: 'Jos
-tiedätte, sanokaa. Jos ette tiedä, niin olkaa ystävällinen ja antakaa
-kätenne minulle, niin menemme yhdessä kysymään tuolta piispalta,
-jolla on kultainen risti kaulassa ja joka puhelee äidin kanssa.' Mutta
-hän luuli, että hänen täytyi kiireesti lähteä. Minä näinkin hänen
-menevän pois ja menin yksin kysymään piispalta. Piispat ovat kaikkein
-mukavimpia ihmisiä, sillä he ovat aivan varmoja kaikista asioista.
-Ihmiset tekisivät viisaasti, jos pyytäisivät heitä kotiopettajiksi."
-
-Sisar Rosemary nauroi. "Tuo on niin Dickyn tapaista!" sanoi hän.
-"Saatoin ihan kuulla hänen vakavan, lapsellisen äänensä ja nähdä hänen
-nykivän pikkuliivejänsä!"
-
-"Tunnetteko te sen pikku miehen?" kysyi Garth.
-
-"Tunnen", vastasi sisar Rosemary, "olen ollut heidän luonaan. On
-perin opettavaista puhella Dickyn kanssa, ja pikku Blossom on oikein
-kultainen pikku viiriäinen. Tuossa tulee Simpson. Kuinka pian tämä ilta
-on kulunut. Saanko siis lähteä torstaina?"
-
-"Minkä minä teille mahdan", sanoi Garth. "Enhän voi sanoa: 'Ette.'
-Mutta ajatelkaa, ellette te enää tulekaan takaisin?"
-
-"Silloin voitte sähköttää tohtori Brandille."
-
-"Minä luulen, ette te mielellänne tahtoisitte päästä minusta", sanoi
-Garth moittivasti.
-
-"Tahdon ja en tahdo!" nauroi sisar Rosemary ja väisti häntä kohti
-ojennettuja käsiä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Jane aikaisemmin iltapäivällä oli lukinnut postilaukun ja antanut
-sen Simpsonille, oli hän samalla pistänyt sinne kaksi omaa kirjettänsä.
-Toisen osoitteena oli:
-
-    _Georgina, Meldrumin herttuatar.
-                    Portland Place_.
-
-toisen:
-
-    _Tohtori Deryck Brand.
-                   Wimpole Street_.
-
-Molempiin oli kirjoitettu: _Tärkeä. Jos vastaanottaja on matkoilla, on
-kirje viipymättä osoitettava hänen nykyiseen olinpaikkaansa_.
-
-
-
-
-Kolmaskymmenestoinen luku.
-
-VÄLISOITTO.
-
-
-Tiistai kului näennäisesti ilman mitään erikoista.
-
-Garthille ei vähinkään seikka ilmaissut, että hänen kirjurinsa oli
-valvonut melkein koko yön, kirjoittaen kirjeitä, ja vaihteeksi aina
-välillä katsellut pitkät ajat hänen taulujansa, jotka matkallaan
-takaisin työhuoneeseen olivat poikenneet väliaikaiseen suojaan Janen
-huoneen suureen kaappiin, jonka avain oli hänen hallussaan.
-
-Vaikka sisar Rosemary, jota omatunto vähän soimasi, kenties huomasikin
-Garthin väsyneet kasvot, joista näkyi, että sisäinen levottomuus oli
-karkottanut unen häneltä, ei hän virkkanut siitä mitään.
-
-Niin kului tiistai tapauksettomasti ja yksitoikkoisesti.
-
-Aamulla sisar Gray oli saanut kaksi sähkösanomaa. Toinen tuli hänen
-lukiessaan Garthille Timesin pääkirjoitusta. Simpson toi sen sisälle
-sanoen: "Sähkösanoma, neiti Gray."
-
-Myöhemmin Simpson aina kehui, että hän melkein heti ensi hetkestä oli
-vainunnut, ettei tätä hoitajatarta sopinut sanoa "sisareksi", vaan
-"neidiksi". Vieläpä hän vähitellen uskoi heti alunpitäen huomanneensa
-hänet "jalosukuiseksikin", mutta sitä ei Margery millään ehdolla voinut
-myöntää. Hänellä itsellään kyllä oli ollut omat epäilynsä, joista hän
-ei hiiskunut kenellekään, mutta Simpsonin kaikista arvosteluista oli
-aivan yleisesti juteltu ja niistä aprikoitu emännöitsijän huoneessa,
-eikä Simpson koskaan ollut sanaakaan maininnut jalosukuisista. Rouva
-Graem antoi hänelle sen tähden aika ripityksen siitä, että hän oli niin
-taipuvainen "erhetyksiin ja valhetta puhumaan". Mutta sisäkkö oli aina
-ollut varma, että Simpson tiesi enemmän kuin ilmaisi. "Ilmaisi enemmän
-kuin tiesikään, tahdoit sanoa", pisti vanha Margery väliin. "En",
-väitti tyttö, "tiedän mitä sanoin, ja sanoin mitä tarkoitin." "Olkoon
-vain, että sanoit, mitä tarkoitit, mutta et tarkoittanut mitä tiesit",
-intti Margery, "ja jos joku vielä sanoo sanankaan tästä asiasta, niin
-minä luen ruokarukouksen ja lähden pöydästä", lisäsi vanha Margery
-ja käytti valtaansa tavalla, jota sekä Simpson että sisäkkö, jotka
-mielellään olisivat vielä ottaneet juustoa, jälkeenpäin sanoivat
-"typeräksi".
-
-Mutta tämä tapahtui pitkän aikaa tuon tapauksettoman tiistain jälkeen,
-jolloin Simpson tuli sisälle ja sanoi, kun ei Jane häntä Timesin
-lukemiseltaan huomannut: "Sähkösanoma, neiti Gray."
-
-Sisar Rosemary otti sen, pyysi anteeksi keskeytystä ja avasi sen. Se
-oli herttuattarelta ja kuului:
-
-_Perin sopimattomaan aikaan, kuten hyvin tiedät, mutta lähden
-Eustonista illalla. Odotan lisää tietoja Aberdeenissa_.
-
-Sisar Rosemary hymyili ja pisti sähkösanoman taskuunsa. "Ei mitään
-vastausta; kiitoksia, Simpson."
-
-"Toivon, ettei se tuonut ikäviä tietoja", sanoi Garth.
-
-"Ei", vastasi sisar Rosemary, "mutta se tekee torstaisen matkani aivan
-välttämättömäksi. Se on eräältä vanhalta tädiltäni, joka aikoo lähteä
-ystäväni kotiin. Minun täytyy ennättää sinne ennen häntä, tai syntyy
-vallan tavaton sekamelska."
-
-"En minä usko, että hän sitten enää päästää teitä tänne, kun hän kerran
-saa teidät takaisin", huomautti Garth alakuloisesti.
-
-"Niinkö luulette?" sanoi sisar Rosemary hellästi hymähtäen ja otti
-sanomalehden jatkaakseen lukemista.
-
-Toinen sähkösanoma tuli aamiaisen jälkeen. Garth istui pianon ääressä
-ja soitti Beethovenin "Surumarssia sankarin kuoleman johdosta".
-Huoneessa kaikuivat mahtavat sävelet, ja Simpson ilmestyi sangen
-sopimattomaan aikaan ovelle. Sisar Rosemary nosti sormen huulilleen ja
-meni varmoin, äänettömin askelin lattian poikki ottamaan sähkösanoman.
-Hän palasi takaisin paikalleen ja odotti, kunnes sankarin hautaus oli
-toimitettu ja rummun viime pärinä häipynyt kuulumattomiin. Sitten
-hän avasi sinipunervan kuoren. Ja hänen avatessansa tapahtui jotakin
-omituista. Garth alkoi soittaa "Rukousnauhaa". Helmeileviä säveliä
-loihtivat hänen sormensa, ja sisar Rosemary luki sähkösanomansa. Se oli
-tohtorilta ja siinä oli:
-
-_Erikoislupa helposti saatavissa. Flower ja minä tulemme koska
-tahdotte. Sähköttäkää uudelleen_.
-
-"Rukousnauha" läheni vienoa, alakuloista loppuansa.
-
-"Mitä minä nyt soitan?" kysyi Garth äkkiä.
-
-"Soittakaa Veni, Creator Spiritus", sanoi sisar Rosemary ja kumarsi
-päänsä aivan kuin rukoukseen.
-
-
-
-
-Kolmaskymmeneskolmas luku.
-
-"TÄNÄÄN TAPAHTUU JOTAKIN."
-
-
-Keskiviikko valkeni, ihana vappu.
-
-Garth oli puutarhassa ennen aamiaista. Jane kuuli hänen laulavan
-ikkunan ohi kulkiessaan:
-
-    "En impein suloutta pysty laulamaan
-    ja sielua, mi loistaa katseestaan."
-
-Jane kumartui katsomaan.
-
-Garth käveli siellä hohtavan valkoisessa flanellipuvussaan. Hänen
-askelensa olivat keveät ja joustavat, hänen joka liikkeensä notkea ja
-miellyttävä. Ainoa, mikä viittasi hänen sokeuteensa, oli ruokokeppi,
-jolla hän toisinaan koetteli ruohokentän reunaa tai rakennuksen seinää.
-Jane näki ainoastaan hänen tumman päälakensa. Samoin kuin kolme vuotta
-sitten Shenstonen pengermällä, hänen teki niin kovin mielensä huutaa
-ikkunasta: "Rakkahin! Hyvää huomenta! Jumala siunatkoon sinua tänään!"
-
-Voi, mitä mahtoikaan tämä päivä tuoda tullessaan -- tämä päivä, jolloin
-Garth saisi lukea hänen rehellisen tunnustuksensa ja selityksensä ja
-anteeksiantonsa? Hän oli monessa suhteessa oikein poikamainen, niin
-hilpeä, helläsydäminen, taiteellinen, runollinen ja lamaantumaton, aina
-nuorekas suuresta surustansa huolimatta. Mutta kun oli kysymyksessä
-hänen miehekkyytensä, rakkautensa, oikeutensa valita ja päättää,
-jonkin hänen mielestään oikean mielipiteen puolustaminen tai toisten
-vääräperusteisen ajatuskannan syrjäyttäminen, tiesi hän hänen olevan
-luja ja järkähtämätön. Tuska oli karaissut häntä, tehnyt polttavan
-rakkauden pehmittämästä ihailijasta teräksisen miehen.
-
-Kun Jane sinä aamuna oli polvillaan ikkunansa ääressä, ei hän
-vähintäkään aavistanut, oliko hän illalla Aberdeenissa astuakseen
-etelään menevään yöjunaan, vaiko vastaisessa kodissansa, Garthin
-rakkauden hänelle avaamassa onnelassa.
-
-Ja alhaalla Garth kulki hiljaa hyräillen:
-
-    "Mut askeleissaan häntä seurajan,
-    viitteitään vaihein kaikin noudatan,
-    suitsutan alttarillaan rakkauttain,
-    etäältä kunnioittain palvon vain."
-
-"Oi, rakas, rakas!" kuiskasi Jane, "ei 'etäältä'. Jos tahdot hänet, jos
-kutsut häntä, on hän lähintä lähempänä, lähemmäksi ei rakkaus liitä. Ei
-ole mitään sinua ja minua erottamassa."
-
-Ja sitten, niin ihmeellisellä tavalla, -- kuten usein muistamme
-raamatun sanoja aivan irrallansa siitä asiasta, jota ne alkuaan
-tarkoittivat, ja vallan toisessa merkityksessä, -- johtuivat hänen
-mieleensä sanat: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki
-molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän -- -- -- sovittaakseen
-molemmat Jumalan kanssa ristin kautta." "Jos Sinun ristisi teki näin
-juutalaisille ja pakanoille, eikö silloin rakkaani niin uljaasti
-kantama raskas risti voi tehdä samoin hänelle ja minulle? Ja niin me
-lopulta sittenkin voisimme, 'myös ristiin huulemme kurkoittaa'."
-
-Aamiaisrumpu kumahteli kautta koko talon. Simpson oli ihastunut sen
-kumahduksiin. Hänestä ne olivat niin ylhäisiä, eikä hän niitä säästänyt.
-
-Sisar Rosemary meni alakertaan aamiaiselle.
-
-Garth astui sisään hyräillen jotakin laulua. Hän oli mitä iloisimmalla
-ja yllättävimmällä tuulella. Hän oli taittanut kullankeltaisen
-ruusunnupun kasvihuoneesta ja pistänyt sen napinreikäänsä. Kädessä
-hänellä oli keltainen ruusu.
-
-"Hyvää huomenta, neiti Rosemary", sanoi hän. "Mimmoinen vappu! Simpson
-ja minä nousimme leivosen keralla -- eikö niin, Simpson? Simpson
-parka taisi pian kuvitella olevansa jonkunlainen kevätkuningatar, kun
-sähkökelloni jo kello viideltä oikein soida päristi hänen huoneeseensa.
-Mutta minä en voinut pysyä vuoteessa. Heräsin siihen tunteeseen,
-että tänään tapahtuu jotakin. Jo ennen pikkupoikana, kun heräsin
-sillä tavoin, oli Margeryn tapana sanoa: 'No, nouskaa pian sitten,
-Garthie herra, niin se tapahtuu pikemmin.' Kysykää häneltä, eikö hän
-niin sanonut, Simpson. Neiti Gray, oletteko te koskaan osannut tuota
-laulua: 'Valvotkos, herätä ajoissa minutkin, herätä minutkin, kulta
-äitini?' Minä en voinut sietää sitä tyttöä! Hän olisi saanut itse, kun
-kerran oli niin innoissaan, nousta ennen äitiänsä, joka varmaan oli
-saanut aivan yötä myöten näännyksiin asti puuhata tyttöheilakallensa
-kevätkuningatarpukua."
-
-Simpson oli ottanut ohjatakseen hänet paikoilleen pöytään. Sitten hän
-nosti ruoka-astioitten kannet ja lähti huoneesta.
-
-Heti kun hän oli mennyt, kumartui Garth ja pani varmasti kuin näkevä
-puolipuhjenneen ruusun sisar Rosemaryn lautaselle.
-
-"Ruusuja Rosemarylle", sanoi hän. "Pankaa se rintaanne, jos luulette,
-ettei se pahoita ystäväänne. Olen ajatellut häntä ja tätiänne.
-Toivoisin, että pyytäisitte molemmat tänne sen sijaan, että lähdette
-heidän luokseen torstaina. Saisittepa nähdä, meillä olisi vasta
-hurjan hauskaa. Minä pelaisin tädin kanssa, sillä aikaa kuin te
-selvittelisitte asioita nuoren herran kanssa. Ja kyllä minä teidät
-varjelisin tädin vaaninnalta, sillä minun kuuloni on tarkempi kuin
-ikinä minkä tädin silmät hyvänsä, ja jos te vain hiljaa yskäisisitte,
-niin minä heti tarjoaisin käteni tädille ja pyytäisin häntä viemään
-minut aivan päinvastaiselle taholle. Ja minä veisin hänet autolla
-ajelemaan, te ja nuori herra saisitte ottaa kahdenistuttavat kärryt.
-Ja kun kaikki taas olisi oikealla tolalla, antaisimme heidän mennä
-ja jäisimme yksiksemme tänne. Voi, neiti Gray, kutsukaa heidät tänne
-älkääkä lähtekö torstaina."
-
-"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary hiukan nuhtelevasti ja kosketti
-teelautasen reunalla hänen oikeaa kättänsä, "luulen, että tämä
-vappuaamu on mennyt teidän päähänne. Parasta, että kutsun Margeryn. Hän
-tuntenee oireet jo vanhastaan."
-
-"Ei siinä vikaa ole", sanoi Garth. Hän kumartui ja puhui
-luottavaisesti. "Tänään tapahtuu jotakin, pikku Rosemary. Kun minulla
-vain on sellainen tunne, tapahtuu jotakin. Ensi kerran tunsin
-samanlaista kaksikymmentäviisi vuotta sitten, ja kun silloin juoksin
-portaita alas halliin, oli siellä keinuhevonen! En ikinä unohda
-ensimmäistä ratsastustani sen selässä! Voi, sitä hihkuttavaa iloa, kun
-se meni taaksepäin, sitä peloittavaa kukerrusta, kun se meni eteenpäin,
-ja sen hetken ylpeyttä, jolloin minun ei enää tarvinnut pitää kiinni
-satulasta! Vähältä piti, etten lyönyt kuoliaaksi serkkuani, joka
-kiskaisi irti sen hännän. Minä sivahduttelin häntä pitkin ja poikin
-samalla hännällä, tyhmästi kyllä, sillä samalla kun tein pahaa
-serkulleni, tärvelin koko hännän. Seuraavalla kerralla -- mutta taidan
-väsyttää teitä."
-
-"Ette lainkaan", sanoi sisar Rosemary kohteliaasti, "mutta teidän on
-ruvettava syömään. Kirjeetkin tulevat tuossa tuokiossa."
-
-Hän oli niin ruskettunut ja säteilevän näköinen, tämä nuori mies,
-kullanruskeine kaulaliinoineen ja keltaisine ruusuineen. Jane tunsi
-olevansa kalpea ja ahdistusta täynnä sanoessaan: "Kirjeetkin tulevat
-tuossa tuokiossa."
-
-"Vähät me kirjeistä!" huudahti Garth. "Annetaan niiden olla näin
-vappuna! Te rupeatte kevätkuningattareksi ja Margery vanhaksi äidiksi.
-Minä olen murtunutsydäminen Robin, joka nojaa siltaan pähkinäpuun alla,
-ja Simpson voi sitten olla se urhea nuorukainen. Ja menemme kaikin
-'kukista ja ruohoista, yrteistä myös muista seppeltä sitomaan'."
-
-"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary nauraen vasten tahtoaankin,
-"ellette nyt ole järkevä, niin menen hakemaan Margeryn. En ole teitä
-koskaan nähnyt noin villinä."
-
-"Ette ole koskaan nähnyt minua sellaisena päivänä, jolloin jotakin
-tapahtuu", sanoi Garth, eikä sisar Rosemary enää yrittänytkään hillitä
-hänen hyvää tuultansa.
-
-Aamiaisen jälkeen hän meni pianon ääreen ja soitti "two-stepiä"
-ja kaikenmaailman rimputuksia niin sykähdyttävästi, että Simpson
-väkisinkin otti tanssiaskeleita ruokia pöydältä korjatessaan, ja sisar
-Rosemaryn oli vaikeata pitää jalkojansa paikoillaan istuessaan kalpeana
-ja miettivänä kirjekasa edessään.
-
-"Two-stepin" tahdissa Simpson otti pöytäliinan ja meni ovesta, sulkien
-sen jäljestänsä. Sisar Rosemary ei ollut saanut vastausta postilaukkua
-ja kirjeitä koskevaan huomautukseen. "Kiiltomato loistossansa" raikui
-iloisena huoneessa, kun ovi aukeni ja vanha Margery astui sisään yllään
-musta satiiniesiliina ja sininen karttuunipäähine. Hän meni suoraan
-pianon luo ja tarttui keveästi Garthin käsivarteen.
-
-"Garthie herra", sanoi hän, "ettekö tahtoisi näin kauniina vappuaamuna
-tulla vanhan Margeryn kanssa metsään kävelemään?"
-
-Garth nosti heti sormensa koskettimilta. "Tietysti minä tulen, Margie",
-sanoi hän. "Ja uskokaa minua, Margie, tänään tapahtuu jotakin."
-
-"Uskonhan minä, poikaseni", sanoi vanhus hellästi, ja hänen ilmeensä,
-kun hän katsoi sokean kasvoihin, sai vedet Janen silmiin. "Minullakin
-oli sellainen tunne herätessäni, Garthie herra, ja nyt me menemme
-metsään ja kuuntelemme maata, puita ja kukkia, ja ne kertovat meille,
-iloistako vai ikävääkö tapahtuu. Tulkaa nyt, poika kulta."
-
-Garth nousi kuin unissaan. Sokeanakin hän näytti niin nuorekkaalta
-ja kauniilta, että Jane katsellessaan häntä tunsi sydämensä olevan
-pakahtumaisillaan.
-
-Ikkunan luona Garth pysähtyi. "Mihinkähän se minun kirjuri-neitini
-joutui?" kysyi hän ikään kuin sivumennen. "Hän tuntui tahtovan pitää
-minut sisällä."
-
-"Niin tuntui, niin tuntui", sanoi vanha Margery anteeksipyytävästi
-niiaten Janelle. "Näettekö, hän ei herätessään tuntenut, että 'tänään
-tapahtuu jotakin'."
-
-"Voi, eikö tuntenut?" ajatteli Jane, kun he menivät ovesta. "Mutta
-Garthini kun on hiukan pyörällä päästään tänään ja lähti vielä
-kävelemään vanhan hoitajansa kanssa, niin ei mitään voi tapahtua juuri
-nyt." Ja Jane istui pianon ääreen ja soitteli hiljaa "Rukousnauhan"
-säestystä. Sitten hän meni pengermälle, mutta nähdessään pitkän
-valkopukuisen olennon pienen tumman rinnalla pääsevän jo melkein
-kukkulan laelle palasi laulamaan sitä vieläkin hiljemmin.
-
-Vähän ajan päästä hän lähti kävelemään nummelle ja vahvisti hermojansa
-ripeään liikkumalla ja syvään hengittämällä mainiota ilmaa. Pari
-kertaa hän otti taskustaan sähkösanoman, pysähtyi ja luki sen ja lähti
-taas kulkemaan, mielessä ihmeelliset sanat: "Erikoislupa helposti
-saatavissa!" Voi, erikoislupa voi olla helposti saatavissa, mutta
-mitenkä on hänen anteeksiantonsa laita? Se on uusin saatava. Jos hänen
-olisi sovitettava ainoastaan tuo rakastettava poika, jolla virtasi
-vappuhullaannusta suonissa, saisi erikoislupa tulla vaikka heti
-paikalla ja kaikki tapahtuisi ilman viivytyksiä. Mutta Garthissa tämä
-on ainoastaan ohimenevää tuulta. Hänen on sovitettava kalpeakasvoinen
-mies, joka tyynesti sanoi: "Otan ristini" ja lähti kirkosta, jättäen
-hänet -- vuosiksi. Rakastaen niinkuin Garth on häntä rakastanut ja
-kuitenkin jättäen hänet sanaa tai merkkiä antamatta kolmeksi vuodeksi.
-Hänelle oli tunnustettava ja hänen myös oli ratkaistava; ja kuinka
-olikaan, hän ei hämmästynyt, kun hiukan myöhään tullessansa näki
-_tämän_ Garthin jo pöydässä.
-
-"Neiti Gray", sanoi hän vakavana, kun kuuli Janen astuvan sisään,
-"minun täytyy pyytää anteeksi aamullista käytöstäni. Olin, kuten
-täällä sanotaan, 'poissa laidaltani'. Margery tietää, miltä tuntuu, ja
-yhdessä hänen kanssaan kuuntelemme maa-emon puhetta painaen kätemme sen
-pehmeälle verholle, ja se kertoi meille salaisuuksiansa. Sitten panin
-pitkälleni kuusten alle ja nukuin. Heräsin tyynenä ja tasaantuneena,
-valmiina ottamaan vastaan, mitä tulleekin. Sillä tänään tapahtuu
-jotakin. En erehdy. Tänään tapahtuu jotakin erikoista. Täytyy, sillä
-Margerykin tuntee sen."
-
-"Kenties teidän kirjeissänne on joitakin tärkeitä uutisia", huomautti
-sisar Rosemary koetteeksi.
-
-"Tosiaan", sanoi Garth, "unohdin ne. Mehän emme avanneet aamullisiakaan
-kirjeitä. Otetaan ne heti syötyämme. Onko niitä paljon?"
-
-"Koko kasa", sanoi sisar Rosemary.
-
-"Vai niin. Käydään ne sitten vähitellen lävitse."
-
-Puolen tunnin kuluttua istui Garth tyynenä ja odottavana tuolissaan,
-kasvot kirjuriin päin. Hän oli käsin tunnustellut kirjeitä ja löysi
-niistä yhden sinetöidyn, ja sinetissä oli töyhtökypärä, jonka silmikko
-oli suljettu. Sisar Rosemary näki hänen kalpenevan, kun hänen
-sormensa tunsivat sen. Hän ei virkkanut mitään, mutta pani sen, kuten
-edelliselläkin kerralla, alimmaiseksi kasaan, jotta se luettaisiin
-kaikkein viimeiseksi.
-
-Kun toiset kirjeet oli luettu ja sisar Rosemary otti viimeisen, oli
-huoneessa tuiki hiljaista. He olivat aivan kahden. Mehiläiset surisivat
-puutarhassa. Kukkain tuoksu tunki huoneeseen. Mutta mikään ei häirinnyt
-heidän yksinäisyyttään.
-
-Sisar Rosemary repäisi kuoren auki.
-
-"Herra Dalmain, tässä on kirje, joka on lakattu punaisella. Sinetissä
-on kypärä ja --"
-
-"Tiedän", sanoi Garth. "Ei tarvitse selittää. Olkaa hyvä ja avatkaa."
-
-Sisar Rosemary avasi sen. "Tämä on kovin pitkä kirje, herra Dalmain."
-
-"Niinkö? Olkaa hyvä ja lukekaa se."
-
-Seurasi hetkinen jännittävää hiljaisuutta. Sisar Rosemary piti kirjettä
-edessään, mutta ääni ei tahtonut totella. Garth odotti sen enempää
-virkkamatta.
-
-"Mutta, herra Dalmain, tämä tuntuu olevan niin kovin yksityistä laatua.
-Minun on vähän vaikea lukea sitä teille."
-
-Garth kuuli äänestä, että hän oli hädissään, ja sanoi ystävällisesti:
-
-"Älkää siitä välittäkö, lapsi kulta. Eihän se teihin kuulu. Se on
-yksityinen kirje minulle, mutta saan siitä selon ainoastaan teidän
-silmäinne ja huultenne avulla. Sitä paitsi ei sillä neidillä, jonka tuo
-kypäräsinetti on, pitäisi olla mitään erikoisen salaista kirjoittamista
-minulle."
-
-"On, on hänellä", sanoi sisar Rosemary värisevin äänin.
-
-Garth mietti.
-
-"Kääntäkää sivua ja lukekaa nimi."
-
-"Tässä on monta sivua", sanoi sisar Rosemary.
-
-"No, kääntäkää kaikki sitten", sanoi Garth tuimasti. "Älkää antako
-minun odottaa. Mikä nimi siinä on?"
-
-"Sinun vaimosi."
-
-Äänettömyydessä, mikä seurasi, oli jotakin kivettynyttä. Oli kuin olisi
-tuo Garthin pimeyteen kuiskattu sana muuttanut hänet kiveksi.
-
-Vihdoin hän ojensi kätensä. "Neiti Gray, olkaa hyvä ja antakaa
-kirje minulle. Kiitos! Tahdon olla yksinäni neljännestunnin. Olen
-kiitollinen, jos istutte sillä aikaa ruokasalissa ettekä päästä ketään
-tänne. Minua ei saa häiritä. Neljänneksen kuluttua tulkaa takaisin,
-olkaa niin ystävällinen."
-
-Hän puhui niin tyynesti, että Janen sydän aivan jähmettyi. Olisi ollut
-rauhoittavampaa, jos hänessä olisi näkynyt mielenliikutusta. Tämä oli
-sama mies, joka alttarin luona kumarsi päänsä ja sanoi: "Otan ristini."
-Tämä oli sama mies, joka varmoin askelin lähti kirkosta pitkin
-kuorikäytävää ja jätti hänet. Tämä oli sama mies, jolla oli ollut
-voimaa pitää heidän välistään kohtausta lopullisesti ratkaisevana,
-lausumatta ainoatakaan rukoilevaa sanaa, antamatta muistamisen
-merkkiäkään, soimaamatta vähintäkään. Ja tälle miehelle hän oli
-kirjoittanut: "Sinun vaimosi."
-
-Jane ei ollut eläissään tuntenut pelkoa. Nyt hän tunsi.
-
-Kun hän sanaa virkkaamatta nousi ja jätti hänet yksin, loi hän nopean
-silmäyksen hänen kasvoihinsa. Garth istui aivan hiljaa, kirje kädessä.
-Hän ei ollut kääntänyt päätänsä häneen päin, kun otti sen. Hänen
-kasvonsa olivat kuin valkoisesta norsunluusta veistetyt. Niissä ei
-ollut värin hiventäkään.
-
-Jane lähti aivan hiljaa huoneesta ja painoi oven kiinni jälkeensä.
-
-Sitten seurasi pisin neljännestunti, minkä hän oli ikinä elänyt.
-Hän ymmärsi, että tuolla huoneen hiljaisuudessa oli käymässä hirveä
-sisäinen taistelu. Garth oli tekevä ratkaisunsa kuulematta ainoatakaan
-hänen syytään. Oman onnettoman itsepäisyytensä vuoksi hän oli kuullut
-ainoastaan kaksi sanaa tuosta kirjeestä, tosin merkityksellisimmät
--- sanat, joihin koko kirje oli johdantona. Ne valaisivat hänelle
-heti koko kirjeen sisällyksen ja sen suhteen, missä sen kirjoittaja
-sydämessään tunsi olevansa häneen.
-
-Epätoivoisena kulki Jane edestakaisin huoneessa palauttaen mieleensä
-niitä aatosten hetkiä, jolloin olivat syntyneet lauseet, joiden piti
-valmistaa Garthia siihen, mitä allekirjoitus ilmaisi.
-
-Äkkiä, kesken levottomuutensa, hän muisti erään sisar Rosemaryn ja
-Garthin keskustelun tauluista. Edellinen sanoi: "Onko hän vaimo?"
-Ja Garth vastasi: "On." Jane oli heti ymmärtänyt, mitä tuo vastaus
-sisälsi ja ilmaisi. Koska Garth noina muutamina ihmeellisinä hetkinä
-Shenstonen pengermällä oli tuntenut hänet niin omaksensa, että voi
-katsoa häneen ja sanoa: "Minun vaimoni!" -- ei kysyen, vaan selvää
-tosiasiaa vakuuttaen -- piti hän häntä yhä omanaan, yhtä ehdottomasti
-kuin jos pappi, käsikirja ja sormus olisi heidät yhteen liittänyt. Hän
-asetti sielujen yhtymyksen kaikkea muuta korkeammalle, ja milloin se
-oli tapahtunut, kaikki, mikä sen jälkeen seurasi, oli vain tapahtuneen
-tosiasian ulkonaista vahvistusta. Hänen oman pelkonsa, epäilynsä ja
-valheellisuutensa vuoksi ei mitään ollut seurannut. Heidän elämänsä
-oli särkynyt, he kulkivat eri tahoilla. Garth otaksui, ettei hän
-ollut Janelle juuri suuriarvoisempi kuin kuka muu tahansa hänen
-miestuttavistansa. Näinä kuluneina vuosina hän oli uskonut, että Janen
-osa tuon illan sielujen yhdynnässä oli vain hänen mielikuvitustansa,
-ettei sillä ollut häneen ollut minkäänlaista sitovaa vaikutusta.
-Toisin oli hänen laitansa. Hänet se sitoi. Koska nuo sanat sisälsivät
-totuuden, lausui hän ne, ja koska hän kerran oli ne lausunut, piti hän
-häntä vaimonaan elämänsä loppuun saakka -- ja senkin päätyttyä. Tämän
-Jane oli vaistomaisesti tuntenut, ja siksi hän oli myös rohjennut
-kirjeessä tätä nimitystä käyttää. Kuinka saattaisi Garth sovittaa
-toisiinsa tämän allekirjoituksen ja sen käsityksen, mikä hänellä koko
-ajan oli ollut hänen käytöksestään, hän kun ei vähääkään ottanut
-lukuun, että siitä voi toisenlainenkin käsitys olla mahdollinen.
-
-Sitten Jane lohduksensa muisti, kuinka vastustamattomasti _totuus_
-vaikutti tähän taiteilijasieluun: viivojen totuus, värien totuus,
-sisällyksen totuus. Ja sävelmaailmassa sävelten, sointujen, esityksen
-ja käsitystavan totuus. Ja kun sisar Rosemary oli sanonut hänen
-"Vaimo"-taulustansa: "Siinä viettää taide voittojansa", oli Garth
-vastannut: "Totuus siinä viettää voittojansa." Ja Janen oma arvostelu
-siitä ilmeestä ja katseesta, minkä Garth oli nähnyt ja maalannut,
-kuului: "Totta -- niin, se on totta!" Eikö hän nyt ymmärtäisi tämän
-allekirjoituksen totuutta, ja jos hän sen ymmärtää, eikö hän silloin
-yksinäisyydessään olisi iloinen, jos hänen vaimonsa tulisi hänen
-luoksensa, elleivät kirjeen suorat tunnustukset ja paljastukset
-päinvastoin vaikuta, että hän työntää hänet arvottomana luotaan?
-
-Samassa Jane huomasi, mikä etu siitä oli, että Garth jo silloin tuntee
-allekirjoituksen, kun muu osa kirjettä hänelle luetaan. Hän näki
-Korkeimman johtoa tässä järjestyksessä ja ajatteli itsekseen, kun
-katseli kellonosoittimen hidasta kiertoa: "Hän on erottavan väliseinän
-purkanut", ja rauhallinen luottamuksen tunne valtasi hänen sielunsa.
-
-Neljännestunti oli kulunut.
-
-Äänettömin, mutta varmoin askelin Jane kulki hallin läpi, pysähtyi
-hetkeksi kynnyksen eteen koettaen tykkänään unohtaa oman itsensä, avasi
-oven, ja sisar Rosemary astui jälleen kirjastoon.
-
-
-
-
-Kolmaskymmenesneljäs luku.
-
-"RAKKAUS EI KOSKAAN HÄVIÄ."
-
-
-Garth seisoi avonaisen ikkunan edessä, kun sisar Rosemary astui
-kirjastoon, eikä kääntynyt heti.
-
-Janen katse etsi levottomana kirjettä ja näki sen pannuksi pöydälle
-luettavaksi. Se näytti rypistyneeltä, aivan kuin se olisi rutistettu
-palloksi ja heitetty paperikoriin, mutta sitten kuitenkin otettu
-talteen. Sitä oli sitten kyllä huolellisesti silitetty ja se oli nyt
-pöydällä odottamassa lukijaa.
-
-Kun Garth kääntyi ikkunan luota ja meni tuoliinsa istumaan, näkyi
-hänen kasvoissansa ankaran taistelun jälkiä. Hän näytti olennolta,
-joka sokeudestaan huolimatta oli aivan epätoivoisesti ponnistellut
-kyetäkseen näkemään. Norsunluumainen kalpeus oli tiessään. Hänen
-kasvonsa olivat kuumeiset, ja hänen paksu tukkansa, tavallisesti niin
-kauniisti laineissa ja huolellisesti harjattuna taaksepäin, oli nyt
-sekaisin ja pörröllään. Mutta ääntänsä hän hallitsi täydellisesti
-kääntyessään kirjurinsa puoleen.
-
-"Hyvä neiti Gray", sanoi hän, "meillä on nyt vaikea tehtävä. Olen
-saanut kirjeen, joka minun on tärkeä kuulla. Minun täytyy pyytää teitä
-lukemaan se minulle, sillä ei tosiaan ole ketään muutakaan, jota
-voisin pyytää. Käsitän varsin hyvin, että tämä on teille vaikeata ja
-tuskallista, tunnette joutuvanne kahden haavoitetun ja toisistaan
-erotetun sydämen välittäjäksi. Ehkä teistä on helpompaa, kun vakuutan,
-ettei koko maailmassa ole toista, jonka huulilta tuskattomammin
-kuuntelisin tämän kirjeen sisällystä, ja kun omilla silmilläni en näe,
-niin ei ole toisia, joiden vähemmän vastahakoisesti sallisin ottavan
-siitä selkoa; ei ole toista ihmistä, jonka tiedän niin ymmärtävästi
-arvostelevan sekä minua että kirjoittajaa ja rehellisesti unohtavan
-kaiken, mikä ei ole annettu kolmannen henkilön tietoon."
-
-"Kiitos, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary.
-
-Garth heittäysi takanojaan varjostaen käsillään kasvojansa.
-
-"No, olkaa hyvä ja alkakaa", sanoi hän. Ja sisar Rosemary alkoi
-selvästi ja tyynesti lukea.
-
-    "_Rakas Garth!_ Kun ette salli minun tulla luoksenne sanoakseni
-    Teille suoraan kahden kesken, mitä sanottava on, minun on pakko
-    kirjoittaa. Teidän on syy, Dal, ja molemmin saamme kärsiä
-    rangaistuksen. Sillä kuinka voin avoimesti Teille kirjoittaa,
-    kun tiedän, että Teistä joka sanaa kuullessanne tuntuu siltä,
-    kuin minä sekoittaisin kolmannen henkilön sellaiseen, jonka
-    mitä pyhimpänä tulisi olla vain Teidän ja minun välistäni. Ja
-    kuitenkin minun täytyy kirjoittaa avoimesti, ja minun täytyy
-    saada Teidät ymmärtämään, sillä Teidän vastainen elämänne samoin
-    kuin omanikin on vastauksessanne tähän kirjeeseen. Minun täytyy
-    kirjoittaa tämä kirje, ikään kuin saatuanne pitäisitte itse tätä
-    kädessänne ja voisitte itse tämän lukea. Siis, ellette voi täysin
-    luottavasti kirjurillenne uskoa sydämiemme salaista tarinaa,
-    pyytäkää häntä antamaan kirje takaisin Teille kääntämättä ensi
-    sivua, ja sallikaa minun itse tulla sanomaan Teille kaikki muu."
-
-"Nyt olen sivun lopussa", sanoi sisar Rosemary ja odotti.
-
-Garth ei liikahduttanut kättänsä. "Luotan teihin täydellisesti, eikä
-hän saa tulla", sanoi hän.
-
-Sisar Rosemary käänsi sivua ja jatkoi lukemista.
-
-    "Pyydän Teitä muistamaan, että jokainen sana, minkä kirjoitan,
-    on sulaa koristelematonta totuutta. Jos muistelette minua
-    entisestään, myöntänette, etten ole luonnostani valheellinen enkä
-    yleensä helposti taivu kieräilyyn. Mutta, Garth, minä olen kerran
-    valehdellut Teille, ja tuo onneton valhe, ainoana poikkeuksena
-    säännöstä, vahvistaa todeksi, että täydellinen ja pettämätön
-    luottamus on aina vallinnut välillämme ja, suokoon Jumala, on
-    vallitseva vastakin. Tunnustukseni tässä kirjeessä koskee juuri
-    tuota valhetta, ja tuskin minun tarvinnee pyytää Teitä ottamaan
-    huomioon, kuinka nöyryyttävää minun on pakottaa tunnustustani
-    kuuntelemaan miestä, joka ei ystävänänsä ole suostunut minua
-    vastaanottamaan. Muistatte kai, etten luonnostani ole nöyrä, vaan
-    minussa on aimo annos ylpeyttä, ja kun huomaatte, miten ankaraa
-    ponnistusta tämän kirjoittaminen minulta vaatii, saatte kenties
-    myös aavistuksen minun rakkauteni suuruudesta. Jumala Teitä
-    siihen auttakoon -- ystäväni, rakkaani, oma onneton poikani!"
-
-Sisar Rosemary lopetti äkkiä, sillä Garth, kuullessaan noin yht'äkkiä
-rakkautta mainittavan sekä Janen odottamattomat, hellät sanat, nousi
-ja otti pari askelta ikkunaan päin ikään kuin paetakseen jotakin liian
-suurta ja voimakasta, mitä ei voinut kestää. Mutta heti seuraavassa
-tuokiossa hän pääsi entiselleen ja istui takaisin paikalleen peittäen
-kokonaan kasvonsa kädellään.
-
-Sisar Rosemary jatkoi kirjeen lukemista.
-
-    "Voi, kuinka väärin olen tehnyt sekä Sinulle että itselleni!
-    Rakkaani, muistathan illan Shenstonen pengermällä, jolloin
-    pyysit minua -- jolloin kutsuit minua -- jolloin _olin_ vaimosi?
-    Garth, jätän nämä lauseet sellaisiksi kuin ne tulivat paperille
-    koettaessani saada sanotuksi totuutta. En pyyhi niitä pois, jätän
-    ne sinun luettaviksesi, sillä näethän, Garth, pääsin lopulta
-    totuuteen.
-
-    Minä _olin_ sinun vaimosi. En sitä silloin ymmärtänyt. Olin
-    vallan ylettömästi hämmästynyt, uskomattoman kokematon
-    tunneasioissa ja sellaisen tunnetulvan pyörryttämä, että se vei
-    pohjan jalkaini alta ja oli vähällä niellä minut kokonaan. Mutta
-    silloinkin minun sieluni nousi ja kumarsi Sinua miehenäni ja
-    valtiaanani. Ja kun pidit minua syleilyysi suljettuna ja rakas
-    pääsi lepäsi sydämelläni, tunsin ensi kerran mitä tarkoittaa sana
-    hurmaus, enkä olisi taivaalta muuta ihanampaa lahjaa osannut
-    rukoilla kuin noiden silmänräpäysten pidentämistä tuntikausiksi."
-
-Sisar Rosemaryn rauhallinen ääni katkesi äkkiä, ja lukeminen keskeytyi.
-Garth oli etunojallaan, kasvot käsien peitossa. Kyyneletön nyyhkytys
-värisytti häntä juuri, kun sisar Rosemaryn ääni petti.
-
-Garth tointui ensin. Nostamatta päätään hän ojensi suojelevan
-osaaottavasti ja sydämellisesti kätensä pöydän yli.
-
-"Tyttö parka", sanoi hän. "Olen kovin pahoillani. Tämä koskee liiaksi
-teihin. Kunpa kirje olisikin tullut Brandin ollessa vielä täällä.
-Pelkään, että teidän sittenkin täytyy jatkaa, mutta koettakaa lukea
-ajattelematta sitä laisinkaan. Jättäkää ajatteleminen tykkänään minun
-osakseni."
-
-Ja sisar Rosemary jatkoi:
-
-    "Kun kuutamovalossa nostit pääsi ja katsoit minuun kauan ja
-    vakavasti -- oi noita rakkaita silmiäsi -- herätti katseesi
-    minussa yhtäkkiä itsetajunnan. Oman ilmeisen rumuuteni tietoisuus
-    valtasi minut, ja tunsin liiankin selvästi, kuinka vähän nuo
-    rakkaat silmät löysivät minusta sellaista, mikä saattoi aiheuttaa
-    niiden ihailevan ilmeen. Kainostuen ja häpeissäni painoin pääsi
-    takaisin povelleni, jotta sain silmäsi peittoon, ja nyt minulle
-    on kyllä selvänä, että Sinä tietysti selitit tämän liikkeen aivan
-    toisin. Garth, vakuutan Sinulle, että silloin, kun nostit pääsi
-    toisen kerran ja sanoit: 'Minun vaimoni', silloin vasta ensi
-    kerran johtui mieleeni, että se, mitä oli tapahtunut, tarkoitti
-    -- avioliittoa. Tiedän kyllä, että tämä kaikki saattoi tuntua
-    suorastaan uskomattomalta ja oli pikemmin kahdeksantoistavuotiaan
-    lapsen kuin kolmikymmenvuotiaan naisen mukaista. Mutta Sinun
-    täytyy muistaa, että siihen hetkeen asti seurusteluni miesten
-    kanssa oli supistunut kädenpuristukseen, sydämelliseen
-    toveruuteen ja silloin tällöin saamaani tai antamaani
-    olantaputukseen. Älä unohda, rakas, että aina edelliseen viikkoon
-    asti Sinä itse kuuluit niihin nuorukaisiin, jotka sanoivat
-    minua 'vanhaksi kelpo Janeksi', ja oikein tuttavallisesti kun
-    tarinoitiin, sanoit 'oma veikkoseni'. Älä unohda, että aina
-    olin pitänyt Sinua itseäni monta vuotta nuorempana, ja vaikka
-    ihmeellisen suloinen side oli yhdistänyt meitä Overdenen
-    konsertti-illasta asti, en ollut ymmärtänyt sitä rakkaudeksi.
-    No niin -- muistat, että pyysin kahtatoista tuntia saadakseni
-    miettiä vastaustani, ja Sinä suostuit siihen heti. Sinä olit koko
-    ajan niin hieno ja jalo, Garth, jätit minut, kun pyysin saada
-    olla yksin, jätit minut tavalla, jota en unohda milloinkaan.
-    Se valaisi minulle, miten Sinunlaisesi miehen rakkaus kohottaa
-    naista, jonka osaksi se tulee. Sen pukuni lieve on siitä pitäen
-    ollut pyhä minulle. Ja puku on aina mukanani, vaikk'en koskaan
-    käytä sitä. -- Toivon kerran saavani Sinulle tarkkaan kuvata
-    niitä tunteja, jotka sitten seurasivat. En voi kirjoittaa niistä.
-    Salli minun aivan lyhyesti ja koko typerään rumuuteensa tälle
-    paperille paljastaa se kurja tosiasia, mikä meidät erotti,
-    muuttaen kajastavan ilon pettymykseksi ja suruksi. Garth -- näin
-    asia oli. Minä en uskonut, että Sinun rakkautesi ajan mittaan
-    kestäisi minun rumuuttani. Tiesin, mikä kauneuden ihailija Sinä
-    olit, kuinka sen aina, muodossa tai toisessa, täytyi ympäröidä
-    Sinua. Otin päiväkirjani, johon aivan sanasta sanaan olin
-    kirjoittanut keskustelumme eräästä rumasta papista, jonka kasvot
-    sisäisen innostuksen hehku oli kirkastanut kauniiksi. Ja Sinä
-    lisäsit, ettet enää milloinkaan voisi pitää häntä rumana, mutta
-    rumana hän pysyi silti. Ja sanoit, etteivät ne olleet sellaisen
-    kasvot, joiden olisi suonut aina aterioilla olevan vastapäätä
-    pöydässä, mutta ettei Sinulle onneksi pantu moista koettelemusta,
-    mikä Sinulle olisikin ollut sulaa kärsimystä.
-
-    Tämä oli minusta hyvin mielenkiintoista silloin, ja minua huvitti
-    niin se välitön tapa, miten kerroit tästä kaikkein rumimmalle
-    naistuttavallesi, että kirjoitin sen hyvin seikkaperäisesti
-    päiväkirjaani. Kaikeksi onnettomuudeksi luin taas ne sanat tuona
-    ratkaisevana yönä, luin uudelleen ja uudelleen, kunnes ne ihan
-    syöpyivät aivoihini. Sitten -- sellaista on naisessa heräävä
-    itsensätarkkaaminen, kun hän tuntee olevansa rakastettu ja
-    kaivattu -- sytytin kaikki kuvastimeni ympärillä olevat valkeat
-    ja tutkin arvostellen ja tarkasti kasvoja, joita Sinun vuodesta
-    vuoteen joka päivä olisi katseltava vastapäätäsi aamiaispöydässä,
-    jos minä seuraavana aamuna antaisin myöntävän vastauksen.
-    Rakkahin, en katsellut itseäni Sinun silmilläsi silloin, kuten,
-    Jumalan kiitos, olen tehnyt sittemmin. Enkä luullut Sinun
-    rakkautesi kestävän koetusta. Luulottelin säästäväni meidät
-    molemmat vastaisilta pettymyksiltä ja onnettomuudelta rohkeasti
-    hylkäämällä olevaisen onnen. Rakkaani, tämä tuntuu Sinusta
-    kylmän laskelmalliselta ja pikkumaiselta, niin arvottomalta sen
-    suuren rakkauden rinnalla, jota minulle tuhlasit. Mutta muista,
-    vuosikausia oli Sinun erinomainen miellyttävyytesi ja kauneutesi
-    ollut minulle ilon lähteenä, ja olin kuvitellut Sinun menevän
-    naimisiin esimerkiksi kukoistavan ja viehkeän Pauline Listerin
-    kanssa. Sairaalloisesti itseäni tarkaten sanoin: 'Tämä nuori
-    Apolloko sidottuna minunkaltaiseeni, joka en ole minkäännäköinen;
-    hän käy vuosi vuodelta kauniimmaksi, minä vanhemmaksi ja
-    rumemmaksi?' Voi, rakkaani! Tämä tuntuu nyt niin arvottomalta,
-    kun tunnemme rakkautemme. Mutta sinä yönä se tuntui järkevältä
-    ja oikealta. Ja lopuksi, vaikka sydämeni vuoti verta ja käteni
-    vaipuivat raskaina ajatellessani iloa, mikä niiltä riistettiin,
-    päätin vastata hylkäävästi. Usko minua, en vähintäkään
-    aavistanut, miten se Sinuun koski. Luulin, että löytäisit heti
-    toisen ihastuksen ja siirtäisit rakkauteni toiseen, joka kaikin
-    tavoin paremmin vastaisi vaatimuksiasi. Rehellisesti, Garth,
-    luulin yksin jääväni lohduttomaksi. -- Sitten tuli kysymys: mitä
-    sanoa syyksi. Tiesin, että jos sanoin todellisen syyn, kumoaisit
-    sen mitättömänä ja selittäisit niin lämpimin sanoin minun olevan
-    väärässä, että minun olisi ollut väkisinkin antautuminen. Kun
-    siis aivan todenteolla tahdoin pelastaa sekä Sinut että itseni
-    joutumasta vaaraan, valehtelin Sinulle, rakkahin ystäväni.
-    Valehtelin Sinulle, jota koko olemukseni kunnioitti sydämeni
-    kuninkaana, tahtoni hallitsijana, joka olit kaikkeni rakkaudessa
-    ja elämässä -- Sinulle sanoin: 'En voi mennä naimisiin nuoren
-    pojan kanssa'! Rakkahin! En koeta silittää tekoani. En puolusta
-    sitä. Tunnustan vain sen Sinulle luottaen jalouteesi, niin että
-    myönnät, ettei mikään muu syy olisi Sinuun tehonnut. Voi Jane
-    parka, yksin ja epätoivoisena! Olisitpa nähnyt hänet, kun hän
-    pienessä kirkossa kutsui Sinua takaisin peruuttaen sanansa ja
-    antaen lupauksensa, kaipauksesta kuolemantuskaisena, kuunnellen,
-    etkö kääntyisi takaisin. Mutta minun Garthini ei kuulu niihin,
-    jotka seisovat ja odottavat naisen epäröimisen kynnysmatolla.
-
-    Seuraava yksinäinen vuosi vei hermoni niin piloille, että Deryck
-    Brand sanoi minun menevän vallan riekaleiksi ja määräsi lähtemään
-    ulkomaille. Matkustin kuten tiedät, ja uudet olot voimakkaine
-    vaikutelmineen muuttivat elämänkatsomukseni terveemmäksi.
-    Viime marraskuussa Egyptissä suuren pyramidin huipulla minä
-    lopullisesti tunsin, etten voinut kauemmin elää ilman Sinua. Ei
-    minulle ollut selvää, että olin tehnyt väärin, mutta kaipasin
-    Sinun rakkauttasi, kaipasin saada tuhlata omaani Sinulle,
-    rakkaani, niin että tunsin omaavani uskallusta mihin tahansa.
-    Päätin palata ensimmäisellä laivalla kotimaahan ja lähettää
-    sanan Sinulle. Silloin -- oi, oma rakkaani -- minä sain kuulla.
-    Kirjoitin Sinulle, mutta Sinä et sallinut minun tulla.
-
-    Tiedän varsin hyvin, että voit nyt sanoa: 'Hän ei luottanut
-    minuun, kun olin näkevä. Nyt, kun en näe, ei hän pelkää enää.'
-    Garth, voit niin sanoa, mutta se ei ole totta. Viime aikoina olen
-    saanut kyllin tuntea, että olen ollut väärässä ja että minun
-    ilman muuta olisi pitänyt luottaa Sinuun. Sanon Sinulle myöhemmin
-    mitä nyt tarkoitan. Nyt voin sanoa ainoastaan, että jos Sinun
-    rakkaat säteilevät silmäsi voisivat nähdä, näkisivät ne _nyt_
-    naisen, joka luottavana ja aivan epäilyksettä on kokonaan Sinun.
-    Jos häntä kasvonsa ja muu ulkomuotonsa epäilyttääkin, sanoo hän
-    vallan yksinkertaisesti: 'Mutta _hän_ piti niistä ja ne ovat
-    _hänen_. Ei minulla ole oikeutta arvostella niitä. Jos hän ne
-    haluaa, eivät ne olekaan enää minun, vaan hänen.' Rakkaani, en
-    voi nyt kertoa, miten tulin tähän varmuuteen. Mutta olen saanut
-    eittämättömiä todisteita Sinun uskollisuudestasi ja rakkaudestasi.
-
-    Nyt on siis aivan yksinkertaisesti kysymyksessä: Voitko antaa
-    minulle anteeksi? Jos voit antaa anteeksi minulle, voin tulla
-    heti luoksesi. Jos pidät menettelyäni anteeksiantamattomana,
-    pysyn loitolla. Mutta oma rakkaani -- povi, jolle kerran painoit
-    pääsi, odottaa Sinua täynnä yksinäisten vuosien haikeata
-    ikävöimistä. Jos sitä kaipaat, älä työnnä sitä luotasi.
-
-    Kirjoita minulle vain yksi sana, omin käsin: 'Anteeksiannettu.'
-    Muuta en pyydä. Kun sen saan, tulen heti luoksesi. Älä
-    kirjurillesi sanele kirjettä. En kestä sitä. Kirjoita ainoastaan
-    -- jos vilpittömästi voit sen tehdä -- 'anteeksiannettu' ja
-    lähetä se
-
-                                              _Vaimollesi_."
-
-Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus, kun sisar Rosemary lopetti
-lukemisen pannen kirjeen pöydälle, ja odotti ääneti. Hän mietti
-silmänräpäyksen, voisiko mennä ottamaan lasillisen vettä häiritsemättä
-Garthia, mutta päätti kuitenkin olla menemättä.
-
-Garth kohotti vihdoin päätänsä.
-
-"Hän pyytää minulta mahdottomia", sanoi hän, ja vieno hymy kirkasti
-hänen liikutettuja kasvojansa.
-
-Jane painoi kätensä ristiin rinnalleen.
-
-"Ettekö voi kirjoittaa 'anteeksiannettu'?" kysyi sisar Rosemary
-katkonaisesti.
-
-"En", sanoi Garth. "En voi. Tyttöseni, antakaa minulle arkki paperia ja
-lyijykynä."
-
-Sisar Rosemary asetti ne hänen kätensä viereen.
-
-Garth otti kynän, sai kiinni paperistakin, koetteli vasemmalla
-kädellään sen reunoja, mittasi sen sormillaan, niin että löysi
-keskustan ja kirjoitti suurin, selvin kirjaimin yhden sanan.
-
-"Voiko sen lukea?" kysyi hän ja ojensi paperin pöydän yli sisar
-Rosemarylle.
-
-"Aivan hyvin", sanoi tämä, sillä hän vastasi, ennen kuin kyyneleet
-ennättivät tahrata sen.
-
-'Anteeksiannetun' sijasta oli kirjoitettu 'Rakastettu'.
-
-"Voitteko toimittaa sen heti postiin?" kysyi Garth hiljaa, mutta
-innokkaasti. "Ja hän tulee -- Jumalani, hän tulee! Jos tämä ennättää
-iltajunaan, voi hän olla täällä ylihuomenna!"
-
-Sisar Rosemary otti kirjeen ja sai melkein yliluonnollisin ponnistuksin
-hallituksi äänensä.
-
-"Herra Dalmain", sanoi hän, "kirjeessä on jälkikirjoitus. Siinä on
-'Kirjoita osoitteeksi: Palace Hotel, Aberdeen.'"
-
-Garth hypähti seisomaan, hän oli aivan kiihdyksissä.
-
-"Aberdeenissa?" huudahti hän. "Jane Aberdeenissa! Oi, Jumalani! Jos hän
-saa tämän paperin huomenaamulla, voi hän olla täällä milloin tahansa jo
-päivällä. Jane! Jane! Rakas pikku Rosemary! Kuuletteko te? Jane tulee
-huomenna. Enkö minä teille sanonut, että tänään tapahtuu jotakin? Te
-ja Simpson olitte liiaksi brittiläisiä ymmärtääksenne, mutta Margery
-ymmärsi, ja metsä kertoi, että ilo oli tulossa tuskan takaa. Voiko sen
-saada heti postiin, neiti Gray?"
-
-Hän oli jälleen vapputuulella. Hänen kasvonsa loistivat. Hänen koko
-olennossaan oli sähköistä odotusta. Sisar Rosemary istui pöydän
-vieressä käsi poskella katsellen häntä. Hellä hymy leikki huulilla,
-mutta se ei ollut niiden kasvojen eikä sen vartalon mukainen, jollaiset
-Garth kuvitteli hänellä olevan; siitä uhkui täysin kypsän ja ylevän
-rakkauden kirkkaanhehkuisaa odotusta.
-
-"Menen itse viemään sen postiin, herra Dalmain", virkkoi hän. "Kävely
-tekee hyvää ja ennätän takaisin teen ajaksi."
-
-Mutta postiasemalle päästyään hän ei lähettänytkään Garthin
-kirjoittamaa sanaa. Hän oli kätkenyt sen poveensa. Mutta hän lähetti
-kaksi sähkösanomaa. Toinen kuului:
-
-            "Meldrumin Herttuatar.
-               Palace Hotel, Aberdeen.
-    Tulkaa kaikella muotoa tänä iltana 5.50-junalla."
-
-Toisessa:
-
-            "Tohtori Deryck Brand.
-               Wimpole Street, London.
-    Kaikki hyvin."
-
-
-
-
-Kolmaskymmenesviides luku.
-
-SISAR ROSEMARY SAA PALKKANSA.
-
-
-"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary lempeästi, mutta päättävästi,
-"minä tosiaankin toivon, että pysytte alallanne ja pidätte mielessänne,
-että teidän nyt on juotava teenne. Ettehän te voi muistaa, missä mikin
-on, jos tuolla tavoin nousette ja alinomaa siirtelette tuolianne.
-Ja kun äsken koputitte pöytään kiinnittääkseni huomioni -- vaikka
-muutenkin jo aivan levottomana seurasin liikkeitänne -- olitte vähällä
-kaataa teenne, ja minunkin kupistani läikkyi jo melkolailla lautaselle.
-Ellette nyt heti ole kauniisti, pyydän Margeryltä leukatilkkua ja panen
-teidät korkeaan lastentuoliin."
-
-Garth suoristi jalkansa, nosti kätensä koholle päänsä yli ja heittäytyi
-makeasti nauraen takakenoon.
-
-"Ja silloin minä sanoisin: 'Hyvä, kulta sisar, päästäkää minut pois!'
-Teistä vasta äreä on tullut viime aikoina! Ja te kun olitte ennen
-vallan kiusoittavan huomaavainen! Te varmaankin vastaisitte: 'Kyllä,
-Garthie herra, jos vain luette kauniisti ruokarukouksenne!' Oletteko te
-kuullut tarinaa Tommystä, jonka piti lukea ruokarukouksensa?"
-
-"Te olette kertonut sen minulle jo kahdesti viimeisten
-neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa", sanoi sisar Rosemary
-säyseästi.
-
-"Voi, mikä vahinko! Olisin nyt juuri niin mielelläni kertonut sen
-teille. Jos te olisitte ollut sellainen lempeä ja osaaottavainen
-olento, millaiseksi tohtori Deryck teidät kuvasi, olisitte vastannut:
-'En, mutta olisi oikein hauskaa kuulla se.'"
-
-"En, mutta olisi oikein hauskaa kuulla se!" sanoi sisar Rosemary.
-
-"Vasta minun neuvostani! Jotta tuolla tuommoisella olisi jonkinlaista
-arvoa, täytyy sen tulla ihan itsestään. Mutta lastentuoleista muistan
--- kun te noin hulluttelette, on äänenne aivan kuin Janen ja koko
-puhetapanne aivan kuin Janen -- kas mun peruukkini! Tiedättekö, se
-on herttuattaren ainoa omintakainen pikku kirous. Kaikki muu on
-lainatavaraa. Ja kun hän sanoo: 'Kas mun peruukkini!' koetamme kaikki
-olla katsomatta siihen. Se kun on tavallisesti hieman kallellaan.
-Tukaani nykii sitä. Se on niin kovin hellä, tuo lintu kulta!"
-
-"No, tehkää hyvin ja antakaa minulle paahtoleipää", sanoi sisar
-Rosemary, "älkääkä enää kertoko minulle kaikenmaailman juttuja
-herttuattaresta. Ei! Siinä on ohuita voileipiä. Sanoinhan minä, että
-te hukkaatte johtomerkkinne! Paahtoleipä on lämpimässä astiassa
-oikealla puolallanne. Otaksutaan nyt, että minä olen neiti Champion, ja
-ojentakaa se minulle aivan yhtä hienon kohteliaasti, kuin ojennatte sen
-huomenna tähän aikaan hänelle."
-
-"On helppoa luulotella teitä Janeksi, kun kuulee äänenne" sanoi Garth,
-"ja kuitenkin -- en minä oikein tiedä. En ole teitä koskaan oikeastaan
-vertaillut Janeen. Vanha Rob sanoi kerran lauseen, joka antoi minulle
-teistä vallan erilaisen kuvan. Hän sanoi, että teillä on vallaton ja
-vaalea, silkinhieno tukka. Eikä kukaan ihminen voi kuvitella Janella
-olevan vallattoman, silkinhienon tukan! Ja minä luulen, että ne sanat
-pelastivatkin koko tilanteen. Sillä teidän äänenne olisi muuten tehnyt
-minut hulluksi noina ensi päivinä. Väliin ihmettelin itsekseni, oliko
-mahdollista, että milloinkaan voin tottua siihen. Nyt ymmärrätte
-mistä syystä, eikö niin? Ja taas toisaalta, ei se ole hänen äänensä
-kaltainen. Hänen on syvempi, ja toisinaan hän niin herttaisen hauskasti
-venyttää puhettaan eikä suinkaan säästä höystäviä letkauksiakaan, ja
-te olette niin kovin siivo pikku olento, jolla on, kuten joku opettaja
-sanoisi, 'perin selvä ääntämistapa'. Olisi tosiaan hauskaa kuulla
-teidän ja Janen keskustelevan! Ja kuitenkin -- en minä oikein tiedä.
-Minä olisin kuin tulisilla hiilillä koko ajan."
-
-"Minkä tähden?"
-
-"Pelkäisin niin kauheasti, että te ette pitäisi toisistanne.
-Katsokaahan, _te_ olette eräällä tavalla ollut minulle suurempiarvoinen
-kuin kukaan muu koko maailmassa, mutta, mutta _hän_ -- niin, hän
-on minun koko maailmani", sanoi Garth välittömästi. "Ja minua niin
-peloittaisi, ettei hän täysin tuntisi teidän suurta arvoanne ettekä te
-oikein ymmärtäisi häntä. Hänellä on erikoinen tapa silmäillä ihmistä
-ihan kiireestä kantapäähän, eivätkä naiset voi sietää sitä, eivät
-erittäinkään sellaiset somat, pienet hepeneiset. He tuntevat, että hän
-näkee kaiken, mikä lähtee helposti irti!"
-
-"Ei minulta mitään helposti lähde irti", mutisi sisar Rosemary, "paitsi
-potilaani, joka ei pysy paikoillaan tuolissaan."
-
-"Kerran", jatkoi Garth, äänessä rattoisuus, joka tiesi aina juttua,
-missä Janellakin oli osansa, "kun meitä oli iso joukko vieraita
-Overdenessa, oli siellä eräs pieni kauhean hupsu naikkonen. Emme
-voineet keksiä muuta syytä siihen, miksi hänet oli kutsuttu
-herttuattaren 'hienojen vieraitten' seuraan, kuin sen, että herttuatar
-ylen mielellään matki häntä ja kertoi juttuja hänestä. Emmekä me taas
-olisi mitenkään älynneet, kuinka verratonta matkinta oli, ellemme
-olisi nähneet itse ihmistä. Hän oli koko lailla hauskannäköinen,
-käherretty, vahanukkemainen ja levoton hupsakka, joka ajatteli aina
-ulkomuotoansa eikä sallinut juuri muidenkaan sitä unohtaa. Melkein
-jokainen hänen lauseensa viittasi siihen. Me saimme siitä kylliksemme
-ja pyysimme Janea jollakin keinoin pitämään huolta, että hän olisi
-vaiti. Mutta Jane sanoi: 'Ei se, pojat, teille pahaa tee, ja hänestä
-se on hauskaa. Antakaa te hänen olla!' Jane oli aina aivan erikoisen
-ystävällinen henkilöille, joita hän otaksui herttuattaren kutsuneen
-saadakseen jälkeenpäin aihetta pilantekoon. Jane inhosi sellaista.
-Hän ei voinut niin kovin paljon sanoa tädilleen, mutta meidän ei
-ollut hyvä yllyttää herttuatarta Janen kuullen. No niin -- eräänä
-iltana, teen jälkeen, pieni joukko meitä odotti Janea alahallissa,
-valkean ympärillä: oli vähän puhumista hänelle. Oli joulunaika.
-Puut räiskyivät iloisesti uunissa. Punaiset samettiuutimet olivat
-alaslaskettuina ja peittivät pengermälle vievän oven ja sen molemmin
-puolin olevat ikkunat. Tommy istui orrellaan keskellämme ja piti
-tarkasti silmällä savukkeiden päitä. Ulkona oli kaikki lumen peitossa;
-vallitsi omituinen hiljaisuus, niin että puhe ja nauru sisällä tuntui
-juuri vastakohdan vuoksi tavallista hilpeämmältä ja rattoisammalta --
-tiedättehän tuon _läpitunkevan_ hiljaisuuden, jolloin puita ja peltoja
-ja polkuja peittää jalan vahvuinen, kimalteleva valkovaippa. Joka
-vuosi minä aina yhtä hartaasti odotan -- mutta minähän unohdin!...
-Ajatelkaa, en koskaan enää näe lunta!... Mitä siitä. On jo jotakin
-sekin, että muistaa nähneensä sitä, ja nyt minä kuulen tuon ihmeellisen
-lumenhiljaisuuden selvemmin kuin ennen. Ennen kuin muut vetävät
-sälekaihtimet ikkunoista, voin minä jo kenties sanoa: 'Tänä yönä on
-satanut lunta!' Mistä minä kerroinkaan. Jaa -- niin, jo muistankin.
-Pikku rouva Hupsakasta. Niin, kaikki naiset olivat menneet pukeutumaan,
-paitsi Jane, joka ei milloinkaan tarvinnut siihen enempää kuin puoli
-tuntia, ja Hupsakka oli veikeän iloinen, teennäisesti nimittäin,
-luullen itseänsä siksi vetovoimaksi, joka meitä hallissa pidätteli.
-Asianlaita oli näet sellainen, että me odotimme Janea puhuaksemme
-hänelle eräästä uutisesta, jonka juuri olimme kuulleet. Se koski erästä
-nuorta kaartilaista, joka oli joutunut selkkauksiin, jotka vaativat
-ankaranpuoleista rangaistusta. Hänen everstinsä oli Janen hyvä tuttava,
-ja me arvelimme, että Jane kyllä puhuu hänen puolestaan ja parantaa
-hiukan Billy paran asioita. Niin että rouva Hupsakka oli oikeastaan
-pahana haittana, vaikk'ei tiennyt sitä. Jane istui selin meihin, jalat
-uuninristikolla, liepeet käärittyinä polville. Niin, katsokaa, toinen
-hame oli alla, kaunis, silkkinen, missä oli monen monet poimurivit
--- sitä olisikin luullut pidettävän päälläpäin. Mutta Janen paras ei
-koskaan ollut päälläpäin, -- hän piti sen aina piilossa. En tarkoita
-nyt vaatteita, vaan häntä itseään. No niin, pikku Hupsakka rupatti
--- ei hän koskaan puhunut -- itsestään ja omista valloituksistaan
-aavistamatta lainkaan, kuinka me toivottelimme häntä niin pitkälle
-kuin pippuri kasvaa. Jane luki yhä iltalehtiä, mutta tunsi ilmassa
-jotakin levotonta. Ja kesken kaiken -- mutta sitähän minä en saakaan
-kertoa. Jane vaati näet meiltä lupauksen, ettemme koskaan kertoisi
-sitä. Hän piti sitä sopimattomana tuota toista naista kohtaan.
-Hätimmiten ennätimme tehdä hänelle selkoa asiasta, ja hän joudutti
-vielä iltapostiin kirjeen, joka pelasti Billyn rangaistuksesta, mutta
-hän tuli silti ajoissa päivälliselle ja oli paremmin pukeutunut kuin
-yksikään toinen. Meistä oli koko harmillista, että meidän oli täytynyt
-antaa lupauksemme, sillä jok'ikinen meistä oli toivonut pääsevänsä
-ensimmäisenä kertomaan jutun herttuattarelle. Mutta nähkäähän, täytyy
-aina tehdä niinkuin Jane sanoo."
-
-"Miksi niin?"
-
-"En minä tiedä. En osaa selittää. Jos tuntisitte hänet, ei teidän
-tavitsisi kysyä. Kaakkua, neiti Gray?"
-
-"Ei kiitos. Oikein tällä kertaa."
-
-"Taas! Noin juuri olisi Janekin sanonut: 'Oikein tällä kertaa.' Ei
-olisi lainkaan outoa, jos nyt neljä viikkoa pidettyäni teidän ääntänne
-hänen äänensä kaltaisena huomenna ajattelisin, että hänen äänensä
-muistuttaa teidän ääntänne."
-
-"Voi, ette ensinkään", sanoi sisar Rosemary. "Kun hän on teidän
-kanssanne, ette muuta muistakaan."
-
-"Muistan maarin", huudahti Garth. "Ja hyvä pikku Rosemary, kaipaan
-teitä kauheasti. Ei kukaan -- ei _hänkään_ -- voi täyttää teidän
-sijaanne. Ja tiedättekö", hän nojasi eteenpäin, ja huolestunut ilme
-varjosi hänen iloisia kasvojansa, "minä alan käydä levottomaksi. Hän ei
-ole nähnyt minua onnettomuuden jälkeen. Pelkään, että hän kauhistuu.
-Luuletteko minun hänen mielestään kovasti muuttuneen?"
-
-Jane katsoi sokeata, jonka kasvot niin huolestuneen näköisinä olivat
-häneen päin. Hän muisti sen aamun samassa huoneessa, jolloin Garth,
-luullen olevansa kahden tohtori Robin kanssa, käänsi kasvonsa seinästä
-päin ja kohosi istualleen puhelemaan, ja jolloin hän ensi kerran näki
-hänen kasvonsa. Hän muisti kääntyneensä uuniin päin, jotta ei tohtori
-Rob näkisi kyynelten vierivän pitkin hänen poskiansa. Hän katsoi
-uudelleen Garthiin -- ensi kerran todella tajuten, että tämän kasvot
-olivat tärviöllä; ja kaikki vain hänen tähtensä -- ylen valtava hellyys
-täytti hänen sydämensä. Hän vilkaisi kelloon. Hän ei kestäisi tätä enää
-kauan.
-
-"Ovatko ne perin kauhean näköiset?" kysyi Garth ja ääni värisi.
-
-"En voi mennä toisen puolesta takuuseen", sanoi sisar Rosemary, "mutta
-luulisin, että aivan tuollaisinaan teidän kasvonne ovat hänelle
-ainaiseksi iloksi."
-
-Garth punastui. Hän tunsi iloa ja helpotusta, mutta samalla myös pientä
-hämmästystä. Sisar Rosemaryn äänessä oli sävy, jonka perille hän ei
-oikein päässyt.
-
-"Mutta sitten vielä, hän ei ole tottunut minun sokeantapoihini", jatkoi
-hän. "Pelkään, että näytän hänestä kovin avuttomalta ja kopelolta.
-Hän ei ole käynyt pimeyden maassa niinkuin te ja minä. Hän ei tunne
-kaikkia meidän rihmojamme, loviamme ja muita laitteitamme. Hyvä pikku
-Rosemary, luvatkaa, että te ette jätä minua huomenna. Minä kaipaan
-häntä -- Jumala yksin tietää, kuinka häntä kaipaan -- mutta minua alkaa
-puolittain peloittaa. Kaikki on tietenkin oleva ihmeellisen ihanaa,
-mutta jokapäiväisen elämä pikkuasioissa tarvitsen sentään teitä vielä.
-Ensiksi tuntui varsin sopivalta, että olitte järjestänyt lähtönne juuri
-siksi, kun hän tuli, mutta nyt, juuri sen tähden, että hän tulee, en
-voi antaa teidän mennä. On oleva aivan sanoin selittämättömän ihanaa,
-että hän on luonani, mutta se ei ole samaa kuin teidän läsnäolonne."
-
-Sisar Rosemary sai näin palkkansa, ja se oli hänestä vallan ylellinen.
-
-Heti kun hän kykeni puhumaan, sanoi hän hiljaa: "Älkää nyt liioitelko,
-herra Dalmain. Uskokaa minua, kun olette ollut hänen kanssansa viitisen
-minuuttia, tuntuu teistä siltä, kuin minäkin olisin ollut luonanne.
-Ja mistä tiedätte, vaikka hänkin olisi käynyt pimeyden maassa?
-Sairaanhoitajatar tekee sellaista ammattiharrastuksesta, sillä hän
-tahtoo onnistua hoidossaan. Nainen, joka rakastaa teitä, tekee sen
-rakkaudesta teihin."
-
-"Se olisi kyllä hänen tapaistaan", sanoi Garth nojaten taaksepäin,
-kasvoilla suuren tyytyväisyyden ilme. "Voi Jane! Jane! Hän tulee! Hän
-tulee!" Sisar Rosemary katsoi kelloa.
-
-"Varmasti! Hän tulee", virkkoi hän, ja vaikka ääni oli luja, kädet
-vapisivat. "Ja koska tämä nyt on viimeinen ilta, jonka vietämme yhdessä
-vallan samanlaisissa olosuhteissa kuin näinä kuluneina viikkoina, niin
-suostutteko erääseen ehdotukseen? Minun täytyy nyt mennä yläkertaan
-panemaan tavaroita matkalaukkuun ja järjestelemään yhtä ja toista.
-Mutta ettekö voisi pukeutua jo aikaisin? Minäkin tekisin sitten niin,
-ja jos voisitte tulla kirjastoon puoli seitsemän aikaan, niin voisimme
-hiukan soittaa ennen päivällistä."
-
-"Miksen, vallan hyvin", sanoi Garth. "Minulle on yhdentekevää, milloin
-pukeudun, ja kun on soitosta puhe, olen aina valmis. Mutta uskokaa nyt,
-minä en tahdo, että te panette tavaroita matkalaukkuun."
-
-"No, minähän oikeastaan vain asettelen kaikenlaista tieltä pois
-korjuun."
-
-"Samaahan se on, lähtövalmistusta. Mutta te olette luvannut, ettette
-lähde, ennen kuin hän tulee."
-
-"Enkä lähde -- ennen kuin hän tulee."
-
-"Ja kerrotte hänelle kaikki, mitä hänen tarvitsee tietää?"
-
-"Kaikki, mitä minä tiedän ja mikä tuottaa teille mukavuutta."
-
-"Ettekä jätä minua, ennen kuin olen todellakin -- kuinka sanoisin --
-oikein raiteillani."
-
-"En jätä teitä niin kauan kuin te tarvitsette minua", sanoi sisar
-Rosemary Gray. Ja jälleen Garth oli huomaavinaan omituisen sävyn hänen
-äänessään. Hän nousi ja meni sinne päin, missä luuli sisaren seisovan.
-
-"Tiedättekö, te olette sitten oikea aarteiden aarre", sanoi hän
-liikutettuna ja ojensi molemmat kätensä neiti Grayta kohden. "Antakaa
-kerran kätenne minulle, pikku Rosemary. Tahtoisin koettaa kiittää
-teitä."
-
-Sisar Rosemary epäröi. Kaksi voimakasta, jäntevää kättä -- voimakkaat
-ja jäntevät, vaikka parhaillaan vapisivatkin -- oli painumaisillaan
-Garthin käsiin, mutta peräytyivät viime tingassa. Ei ollut vielä Janen
-aika. Oli sisar Rosemaryn menestyksen ja voiton hetki. Sitä ei saanut
-riistää häneltä.
-
-"Tänä iltana", sanoi hän lempeästi, "kun olemme vähän aikaa soitelleet
--- puristamme toistemme kättä. Mutta olkaa varovainen. Ette löydä
-oikeaan. Odottakaa. Kas tässä on puutarharihma, heti vasemmalla. Menkää
-hiukan raittiiseen ilmaan pengermälle ja laulakaa se sama laulu, jota
-kuulin teidän aamulla laulavan ikkunani alla. Ja nyt, kun tiedätte mitä
-'tapahtuu', kuluu tämä kaunis vappuilta suloisen odotuksen vallassa.
-Näkemiin, herra Dalmain -- tunnin kuluttua."
-
-"Mikä pikku Rosemaryn oikein on?" kummeksi Garth kouriessaan keppiänsä
-ikkunanpuoleisesta nurkasta. "Tuskin me kauankaan aikaa olisimme
-voineet jatkaa entiseen tapaan sen jälkeen, kun hän palasi postista."
-
-Hän käveli synkkä, levoton ilme kasvoillaan. Yht'äkkiä se kirkastui,
-hän pysähtyi ja nauroi. "Hölmö!" sanoi hän. "Olet sinä oikea hölmöjen
-hölmö! Hän ajattelee tietysti tuota nuorta miestänsä. Hän menee
-huomenna hänen luokseen ja ajattelee nyt yksinomaan häntä, niinkuin
-minä ajattelen Janea. Hyvä, rakas, ymmärtäväinen Rosemary! Toivon, että
-mies on hänen arvoisensa. Ei, se on mahdotonta. Toivon miehen tietävän,
-ettei hän ole hänen arvoisensa. Se on kohdallisempaa. Kunpa mies nyt
-vain ottaisi hänet vastaan niinkuin hän toivoo. Mutta joka tapauksessa
-minua harmittaa, että Rosemary menee hänen luokseen. 'Hirteen koko
-mies!' sanoisi Tommy."
-
-
-
-
-Kolmaskymmeneskuudes luku.
-
-"RUKOUSNAUHA" SELVITTÄÄ.
-
-
-Simpson kulki hallin läpi vähän ennen puolta seitsemää. Hän oli
-jättänyt isäntänsä kirjastoon. Hän kuuli kahinaa kohdaltansa ylhäältä,
-ja katsoessaan sinne hän näki kookkaan olennon tulevan alas leveitä
-tammiportaita.
-
-Simpson seisoi kuin puusta pudonneena. Ei häntä niinkään hämmästyttänyt
-pehmeä musta iltapuku laahuksineen ja hienoine povipitseineen kuin
-rauhallisten kasvojen varma ja hallitseva ilme.
-
-"Simpson", sanoi Jane, "minun tätini, Meldrumin herttuatar, ja hänen
-kamarineitsyensä ja palvelijansa sekä melkoinen määrä matkakapineita
-saapuu Aberdeeniin noin puoli kahdeksalta. Rouva Graem tietää kyllä
-laittaa huoneet kuntoon, ja James on saanut käskyn toimittaa asemalle
-vastaan sekä vaunut että tavarakärryt. Herttuatar ei pidä autoista. Kun
-hänen armonsa saapuu, voitte viedä hänet kirjastoon. Päivällisen syömme
-ruokasalissa neljännestä yli kahdeksan. Sillä välin herra Dalmainilla
-ja minulla on erikoisia asioita, eikä meitä saa millään ehdolla häiritä
-ennen herttuattaren tuloa. Ymmärrättehän?"
-
-"Kyllä, neiti -- armollinen neiti", änkytti Simpson. Hän oli
-aikoinaan, uraansa aloittaessaan, ollut kengänkiilloittajana eräässä
-herttuallisessa perheessä ja piti herttuattaren sisarentyttäriä
-henkilöinä, joille oli kumarrettava hyvin syvään.
-
-Jane hymyili. "Neiti riittää, Simpson", sanoi hän ja meni kirjastoon.
-
-Garth kuuli hänen astuvan sisään ja vetävän oven kiinni, ja puvun
-kahina sattui heti hänen tarkkoihin korviinsa.
-
-"Hoho, neiti Gray", sanoi hän. "Joko teidän ammattipukunne nyt on
-matkalaukussa?"
-
-"Jo", vastasi Jane. "Sanoinhan, että menin laittamaan kuntoon
-matkalaukkuja."
-
-Hän kulki hitaasti huoneen poikki, pysähtyi roihumatolle ja katseli
-Garthia. Tämä oli iltapuvussa aivan samoin kuin tuona unohtumattomana
-iltana Shenstonessakin, ja kun hän istui takakenossa syvässä
-nojatuolissaan, toinen polvi ristissä toisella, näki Jane hänen
-silkkisukkiensa punaisen raidan.
-
-Jane seisoi ja katseli häntä. Vihdoin oli hänen hetkensä koittanut.
-Mutta nytkin hänen täytyi, Garthin vuoksi, olla varovainen ja
-kärsivällinen.
-
-"En kuullutkaan teidän laulavan", virkkoi hän.
-
-"Ette", vastasi Garth. "Ensiksi minä unohdin. Ja kun muistin,
-askartelivat ajatukseni jo samassa toisaalla, ja muutenkin -- voi,
-neiti Gray! En voi laulaa tänä iltana. Minun sieluni on kaipauksesta
-mykkänä."
-
-"Arvaan sen", sanoi Jane lempeästi, "mutta minä laulan teille."
-
-Garthin kasvot kuvastivat heikkoa hämmästystä. "Laulatteko te?" kysyi
-hän. "Miksette sitten ole ennen laulanut?"
-
-"Kun tulin", sanoi Jane, "kysyi tohtori Rob, soitanko minä. Sanoin:
-'Vähäisen. Siitä hän päätti, että laulankin vähäisen, ja hän kielsi
-varsin jyrkästi minua sekä soittamasta että laulamasta teille vähäisen.
-Hän sanoi, ettei hän tahdo, että teistä tehdään hullu."
-
-Garth purskahti nauramaan.
-
-"Niin vanhan Robbien tapaista", sanoi hän. "Ja hänen kiellostaan
-huolimatta te aiotte nyt tänä iltana uskaltaa 'laulaa vähäisen'
-minulle?"
-
-"Ei, ei siihen mitään uskaltamista tarvita", sanoi Jane. "Laulan vain
-yhden laulun. Tässä on punainen rihma oikealla puolellanne. Ei ole
-mitään teidän ja pianon välillä, ja te istutte aivan päin sitä. Jos
-tahdotte, että lopetan -- voitte tulla."
-
-Hän meni soittokoneen luo ja istui kiertotuolille.
-
-Pianon yli hän voi nähdä Garthin; iloinen hymy leikki tämän
-huulilla. Häntä näyttivät vieläkin huvittavan tohtori Robin
-varovaisuustoimenpiteet.
-
-"Rukousnauhassa" on vain yksi alkusointu. Jane soitti sen tarkaten
-Garthia. Hän näki tämän heti paikalla suoristautuvan, ja kasvot
-ilmaisivat hämmästystä, odotusta, aivan käsittämätöntä yllätystä.
-
-Jane alkoi laulaa. Hänen syvä, laaja äänensä kaikui täyteläisenä ja
-värehtivänä kuin sellon pehmein ääni huoneen herkässä hiljaisuudessa.
-
-    "Nuo hetket, vietetyt kanssasi,
-    ne talletan helminauhanain,
-    ja helmi helmeltä tarkasti
-    niitä lasken rukousnauhassani.
-
-    Joka helmi on rukoushetkinen --"
-
-Jane keskeytti.
-
-Garth oli noussut. Hän ei virkkanut sanaakaan, mutta lähti umpimähkään
-pianon luo. Jane kääntyi kiertotuolilla ja levitti kätensä häntä
-vastaanottamaan. Garth tavoitti jo soittokoneen. Käsi sattui
-bassokoskettimiin, Ja hän löysi Janen. Hän polvistui, kiersi kätensä
-hänen vyötäisilleen. Jane sulki hänet syliinsä -- ikävöiden, hellänä,
-kuluneiden kovien viikkojen tukahdutetun kaihon vallassa.
-
-Garth kohotti hetkeksi sokeat kasvonsa häntä kohti. "Sinäkö?" sanoi
-hän. _"Sinäkö_ -- koko ajan?"
-
-Sitten hän kätki kasvonsa pehmeihin pitseihin Janen povelle.
-
-"Oi, oma poikani, rakkaani!" sanoi Jane hellästi ja painoi rakasta
-päätä tiukempaan povellensa. "Niin, minä koko ajan, koko ajan hänen
-lähellänsä, hänen yksinäisyydessänsä ja tuskissansa. Kuinka olisin
-voinut pysyä poissa? Mutta Garth! Saan vihdoinkin pitää sinut tässä,
-koskettaa sinua, tuntea sinun olevan siinä! Minä _olen_ luonasi. Voi
-rakkaani, etkö ole oikein varma? Kuka muu sitten voisi näin pitää sinua
-sylissään?... Varo, rakkaani! Tule istumaan sohvalle, minun viereeni!"
-
-Garth nousi ja nosti myös Janen tuolilta, ja he menivät mukavammalle
-istuinpaikalle. Mutta siellä Garth taas heittäysi polvilleen, kiersi
-kätensä Janen uumille ja kätki kasvonsa hänen povellensa.
-
-"Oi, rakkaani, oma rakkaani", sanoi Jane hiljaa ja otti suojelevan
-hellästi hänen päänsä käsiinsä, "on ollut suloista odottaa omaa
-poikaani, auttaa häntä hänen pimeydessänsä ja varjella häntä
-tarpeettomilta kärsimyksiltä. Mutta en voinut tulla -- minä en itse
-voinut tulla -- ennen kuin hän tiesi kaikki, ymmärsi ja antoi anteeksi
--- ei, ei antanut anteeksi, ymmärsi ja sentään yhä rakasti. Sillä nyt
-hän ymmärtää? Ja antaahan hän anteeksi!... Oi, Garth!... Hiljaa, oma
-rakkaani!... Sinä pelästytät minut!... En, en jätä koskaan sinua, en
-koskaan, koskaan!... Etkö voi sitä ymmärtää?... Silloin minun täytyy
-sanoa se sinulle selvemmin. Nyt, rakkaani, hiljaa ja kuuntele. Vielä
-muutamia päiviä meidän täytyy olla -- niinkuin tähänkin asti, mutta
-nythän oma poikani tietää, että minä olen hänen lähellänsä. Gina
-täti tulee tänä iltana. Hän on täällä puolen tunnin kuluttua. Sitten
-hankimme niin pian kuin suinkin erikoisluvan, menemme naimisiin, ja
-sitten --" Jane pysähtyi, ja mies, joka oli polvillaan hänen edessään,
-kuunteli henkeään pidättäen. -- "Ja sitten", jatkoi Jane hiljaisella,
-hellällä äänellä, jossa värehti pyhien salaisuuksien tuntua, mutta joka
-ei silti takerrellut -- "sitten on minun suurin iloni saada aina olla
-mieheni luona, yötä ja päivää."
-
-Pitkä, hyväilevä hiljaisuus. Tunnekuohu Janen sylissä oli viihdytetty
-rauhaan. Täydellisen rakkauden ikuinen ääni oli kuiskannut: "Vaikene,
-ole hiljaa!" ja niin tuli aivan tyven.
-
-Vihdoin kohotti Garth päänsä. "Ainiaan, ainiaan yhdessä?" sanoi hän.
-"Voi, sehän on jo ikuista valoa!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Simpson tehtävänsä tärkeydestä aivan kalpeana avasi kirjaston oven
-ja ilmoitti: "Hänen armonsa Meldrumin herttuatar", istui Jane pianon
-ääressä hiljaa soitellen haaveellisia säveleitä, ja sorea iltapukuinen
-nuori mies nousi ja kiiruhti tervehtimään vierastaan, lausuen hänet
-sydämellisesti tervetulleeksi.
-
-Herttuatar joko ei nähnyt tai ei ollut näkevinään opastavaa rihmaa. Hän
-tarttui Garthin ojennettuun käteen ja puristi sitä lämpimästi molemmin
-käsin.
-
-"Taivas varjelkoon, rakas Dal! Kuinka te minut ällistytätte! Luulin
-teidän olevan sokean! Ja täällä te vaeltelette ihan ilman muuta aivan
-kuin entinen kaunis Garth ainakin!"
-
-"Rakastettava herttuatar", sanoi Garth ja kumartui suutelemaan vanhoja
-ystävällisiä käsiä, jotka yhä pitelivät hänen kättänsä, "surukseni
-minun täytyy sanoa, etten voi nähdä teitä. Mutta tänään en paljon
-huomaa sokeuttani, sillä pimeyttäni valaisee nyt sanoin kuvaamaton ilo."
-
-"Oho! Vai sieltä se tuuli nyt puhaltaa! No, kenen te sitten aiotte
-naida? Sairaanhoitajattarenneko -- otaksun, että hän on sangen
-kunnioitettava nuori nainen ja omaa mitä parhaimmat suositukset,
-tietysti -- vai tuon Jane heilakanko, joka ilman vähintäkään
-omantunnonvaivaa komentaa täti parkansa valtakunnan toisesta päästä
-toiseen vain sen tähden, että näin on hänelle itselleen mukavinta."
-
-Jane tuli pianon luota ja pisti kätensä rakastettunsa käsikoukkuun.
-
-"Rakas Gina täti", sanoi hän, "mielellännehän te tulitte, sen tiedätte
-itsekin, sillä te pidätte kaikesta, missä vain on jotakin salaperäistä,
-ja olette iloinen, jos sopivana hetkenä voitte ruveta vanhaksi,
-herttaiseksi 'Deus-ex-machinaksi'. Ja Garth taas aikoo naida molemmat;
-sillä he rakastavat molemmat häntä aivan liian paljon voidakseen erota
-hänestä, ja hänenkin näyttää olevan vaikea luopua niin toisesta kuin
-toisestakin."
-
-Herttuatar katseli molempia onnesta säteileviä kasvoja; toisen olivat
-sokeat, toisen iloiset, ylpeät silmät näkivät kahdenkin edestä, ja
-hänen omansa täyttyivät kyynelistä.
-
-"Voi, sun vietävä!" sanoi hän. "No, kyllähän me aina ajattelimme, ettei
-Dalille yksi tyttö riitä; hänen oli saatava usean avut yhtyneinä,
-ja hän luulee nyt ne löytäneensä. Jumala teitä molempia siunatkoon,
-teitä mielettömän onnellisia, ja kyllä minäkin teille siunaukseni
-annan, mutta sitten vasta, kun olen saanut päivällistä. Soita nyt
-sitä hermostuttavaa olentoa, jolla oli poskiparta, ja sano, että
-haluan saada neitsyeni ja huoneeni sekä myös tietää, minne minun
-tukaanini joutui. Niin, minun täytyi se tuoda, Jane. Se on niin hellä,
-lintu kulta! Tiedän kyllä, että se teistä on vain tiellä, mutta en
-tosiaankaan voinut jättää sitä."
-
-
-
-
-Kolmaskymmenesseitsemäs luku.
-
-"TÄMÄN KRISTILLISEN SEURAKUNNAN LÄSNÄOLLESSA."
-
-
-Sanomalehtien perheuutisissa olisi kutsuttu varsin hiljaisiksi
-vihkiäisiksi sitä tilaisuutta, jolloin Garth ja Jane muutamaa päivää
-myöhemmin julistettiin mieheksi ja vaimoksi pienessä episkopaalisessa
-kirkossa ylhäällä vuoristossa.
-
-Läsnäolijat muistelevat niitä pikemminkin ehkä erikoisina kuin
-hiljaisina vihkiäisinä.
-
-Garthista ja Janesta oli pääasia, että heidät niin nopeasti kuin
-mahdollista vihittiin ja jätettiin kahden. He eivät välittäneet
-yksityiskohdista, miten päämäärään päästiin. Jane jätti koko asian
-tohtorin huostaan sangen käytännöllisesti ja kuvaavasti virkkaen:
-"Pitäkää huolta, että kaikki käy kunnolleen, Dicky, ja lähettäkää
-sitten lasku meille."
-
-Herttuatar, oikein uskollisena vanhan ajan ihmisenä, alkoi ajoissa
-puhua hunnuista, oranssinkukista ja valkoisesta silkistä, mutta
-Jane sanoi: "Täti kulta! Kuvitelkaapa minulle oranssinkukkia! Johan
-minä näyttäisin joltakin jouluilveilyn esittäjältä! Enkä minä myös
-milloinkaan käytä huntuja enkä harsoja, en edes autolla ajaessani, ja
-minulla on aina ollut kyllin älyä karttaakseni pukeutumista valkoiseen
-silkkiin."
-
-"Missä puvussa sinä sitten oikein aiot mennä vihille, luonnoton tyttö?"
-kysyi herttuatar.
-
-"Mikä sattuu olemaan ylläni sinä aamuna", vastasi Jane, punoen punaista
-rihmaa, ja vilkaisi ikkunasta sinnepäin, missä Garth istui polttamassa
-pengermällä.
-
-"Onko sinulla aikataulua?" kysyi Meldrumin armo vaarallisen tyynesti.
-"Ja voitko toimittaa minulle vaunut iltapäivällä asemalle?"
-
-"Kun vain annatte käskyn, saatte vaunut asemalle milloin tahansa",
-sanoi Jane tarkastellen, miltä kultainen lanka näytti, jota hän oli
-punonut rihmaansa. "Mutta minne te aiotte lähteä, rakas Gina täti?
-Tiedättehän, että Deryck ja Flower tulevat tänne tänä iltana."
-
-"Minä pesen käteni ja lähden eteläänpäin", sanoi herttuatar suuttuneena.
-
-"Älkää huoliko, täti", sanoi Jane levollisena. "Te olette jo monen
-monta kertaa saanut pestä kätenne minun tähteni, ettekä te saa minua
-kuitenkaan lähtemään niistä."
-
-Sitten hän korotti ääntänsä: "Garth, jos tahdot lähteä kävelemään, niin
-huuda vain minulle. Istun täällä Gina tädin kanssa keskustelemassa
-kapioistani."
-
-"Mitä niistä?" kysyi Garthin iloinen ääni.
-
-"No, niiden täytyy olla valmiina, ennen kuin menee naimisiin", sanoi
-Jane.
-
-"Valmista ne pian sitten", huusi Garth innokkaasti. "Täti rakas",
-sanoi Jane, "emmekö voisi tehdä tällaista sopimusta? Minulla on
-tuolla ylhäällä muutamia aika sieviä pukuja. Antakaa kamarineitsyenne
-tarkastaa ne, ja minkä ikinä te niistä valitsette ja hän tuo minulle
-hääaamuna, sen lupaan pukea ylleni."
-
-Näin oli Janella, kun hän astui kirkkoon, sininen verkapuku, kullalla
-kirjailtu ja pitkälaahuksinen, mikä mainiosti sopi hänen kookkaaseen
-vartaloonsa; liivissä oli syvä, kultakuteinen silkkiedusta ja hienoja
-vanhoja pitsejä kaulassa sekä hihansuissa.
-
-Garth huolehti yhtä paljon vihkipuvustaan kuin Jane oli välinpitämätön
-omastansa. Hän oli niin usein ollut pääkaupunkilaishäissä
-sulhaspoikana, ettei Simpsonin ollut ensinkään vaikeata saada häntä
-aivan viimeisteltyyn vihkiasuun. Ja kaunis hän oli odottaessaan tai
-oikeammin sanoen kuunnellessaan kuorin portaiden vieressä, koska
-morsian saapuisi, ja kun tämä tuli Deryckin käsikoukussa, käänsi Garth
-hiukan päätään ja hymyili.
-
-Herttuatar -- loistavassa purppuranpunaisessa,
-kärpännahkareunusteisessa silkkipuvussa, hatussa valkoisia sulkia ja
-kaulassa jalokivikoristeisia vitjoja, jotka välkkyivät ja kilisivät,
-kun hän kirkon hiljaisuudessa vähänkin liikahti -- istui ensi penkillä
-vasemmalla, valmiina "luovuttamaan" sisarentyttärensä, hän kun oli
-morsiamen lähin sukulainen.
-
-Vastaavalla paikalla toisella puolella, niin lähellä sulhasta kuin
-suinkin, istui Margery Graem mustassa silkkipuvussa, päässä pieni
-silkkinen laskoshattu ja harteilla hieno valkoinen palttinaliina, jonka
-päät olivat ristissä povella, missä uskollinen sydän niin lämpimästi
-oli sykkinyt Garthille aina tämän lapsuusvuosista asti. Hän käänsi
-levottomana päätänsä joka kerta, kun herttuatar helisytteli, mutta
-seurasi muuten tarkasti vihkitoimitusta harvapainoisesta käsikirjasta,
-jota piti helmassaan. Margery ei ollut tottunut episkopaalisiin
-kirkontoimituksiin ja hänellä oli omat epäilyksensä niistä. Ja kun
-toimitus sitten alkoi, kasvoi vannan Margeryn levottomuus todella niin
-tuskaiseksi, että se puhkesi kuuluviin, ja painokkaasti kuiskaten hän
-toisti morsiusparin perässä kaikki vastaukset.
-
-Tohtori Rob, ainoa saatavissa oleva nuorimies, oli sulhaspoikana,
-vaikka Jane oli tosin pannut ehdoksi, ettei mitenkään annettaisi
-sormusta hänelle, sillä entisistä havainnoistaan hän sanoi päättävänsä,
-että tohtori aivan tietämättään pistäisi sen luultavasti omaan
-sormeensa ja etsisi sitten sitä ensin kaikista omista taskuistaan,
-sitten Garthin, vieläpä tirkistelisi alttarimaton aitakin, ennen
-kuin hoksaisi vilkaista omaan sormeensa. Jane ei olisi virkkanut
-asiasta mitään sen lupaaman pienen hauskuuden vuoksi, mutta hän
-vastusti pienintäkin viivytystä. Niin kulki siis sormus kirkkoon
-Garthin liivintaskussa, missä oli ollutkin siitä asti kun Jane toi sen
-Aberdeenista, ja ilman minkäänlaista kopeloimista tai empimistä Garth
-asetti sen rauhallisesti aukinaiselle kirjalle.
-
-Tohtori Robin asiana oli lukkarin, suntion, soittajien ja yleensä
-kaikkien maksaminen, joilla oli jotakin tekemistä näissä kirkollisissa
-menoissa. Onnessansa Garth oli antelias ja innokas tekemään kaiken
-tavalla, mikä oli sen suuren lahjan mukaista, jonka hän sinä päivänä
-itse sai täysin omaksensa. Senpä vuoksi olikin tohtori Robille varattu
-runsaasti rahaa, ja niin pian kuin pappi rupesi puhumaan, alkoi hän
-kilistellä kolikoita taskussansa. Hän näet hartaana seurasi toimitusta,
-mutta ilmaisi mielenkiintonsa noin onnettoman hajamielisellä
-tavalla. Sillä tavoin hän ja herttuatar esittivät kaksinhelistystä,
-kumpikin kuuli toisen äänen, mutta ei omaansa. Niin herttuatar
-sinkautteli tuimia silmäyksiä tohtori Robiin, ja tohtori Rob rypisteli
-silmäkulmiansa herttuattarelle; ja vanha Margery katsoi kyynelsilmin
-vuoroin kumpaankin.
-
-Deryck Brand, pisin mies kirkossa, yllä silkkikäänteinen pitkätakki,
-jossa hänen kaunis vartalonsa esiintyi kovin edukseen, palasi istumaan
-vaimonsa viereen, aivan vanhan Margeryn taakse, heti kun oli saattanut
-Janen Garthin rinnalle. Vetäessään kätensä tohtorin käsikoukusta
-Jane kääntyi ja hymyili hänelle, ja he vaihtoivat pitkän katseen.
-Vuosikausien kaikki muistot, kaikki keskinäinen ymmärtämys, kaikki
-luottamus ja kiintymys näytti keskittyneen siihen katseeseen, ja
-rouva Brandin silmistä tipahti kyyneleitä hänen sirolle, valko- ja
-kultasiteiselle virsikirjalleen. Hän ei ollut milloinkaan tuntenut
-mustasukkaisuutta; tohtori ei ollut milloinkaan antanut vähintäkään
-aihetta moisiin kauheihin kokemuksiin. Mutta Flower ei ollut koskaan
-oikein täysin ymmärtänyt miehensä ja Janen välistä syvällistä
-ystävyyttä, joka perustui lapsuuden ja nuoruuden aikaisiin muistoihin
-ja harrastuksiin sekä eräänlaiseen luonteiden samankaltaisuuteen, mikä
-avioliitossa ei kukaties olisi ollut onneksi, mutta lujitti ystävyyttä,
-joka oli koitunut voimanlähteeksi heille kummallekin. Viime aikoina
-Flower oli vakavasti koettanut yhtyä heidän ystävyysliittoonsa, vaikka
-ei ollutkaan kyennyt ymmärtämään sitä.
-
-Epäilemättä hän näytti vaaleankeltaisessa puvussaan, narsisseja
-vyötäisillä, päivänsäteitä kullan vaaleassa tukassa, kaikista
-kirkossa-olijoista enimmän morsiamelta. Kun tohtori palasi penkkiin
-hänen viereensä, katsahti hän noihin herttaisiin kasvoihin, jotka
-olivat hartaina kumarruksissa yli virsikirjan, ja ajatteli, ettei
-hän ollut milloinkaan nähnyt vaimoansa viehättävämpänä eikä
-rakastettavampana. Aivan itsetiedottomasti hän kohotti kätensä ja
-kosketti valkoista ruusunnuppua, jonka Flower oli pistänyt hänen
-napinreikäänsä heidän aamulla yhdessä kävellessään kasvihuoneessa.
-Flower katsahti ylöspäin ja kohtasi hänen katseensa. Hänen mielestään
-ei kirkossa sopinut hymyillä, mutta vieno puna sävähti hänen
-kasvoillensa ja hänen poskensa painui niin lähelle tohtorin olkapäätä
-kuin hattu vain salli. Flowerista tuntui varmalta, ettei tohtori
-milloinkaan ollut luonut sellaista katsetta Janeen.
-
-Vihkimätoimitus alkoi. Likinäköinen pappi, joka oli hyvin
-hermostunut ja melkein typerryksissään kaikista näistä merkillisistä
-yhteensattumuksista, asioista sellaisista kuin erikoinen vihkilupa,
-sokea sulhanen ja vielä huhu, joka tiesi oikean herttuattaren olevan
-läsnä, alkoi lukea kovin sukkelaan ja matalalla äänellä, niin ettei
-vanha Margery voinut lainkaan seurata, vaikka sormin kiireesti kuljetti
-rivejä. Mutta kun pappi huomasi vikansa, muutti hän esitystapansa ja
-luki ylen hitaasti ja painokkaasti, pitäen pitkiä, hermostuttavia
-taukoja, joiden aikana herttuatar helisteli ja tohtori Robin
-housuntaskuissa kilahti.
-
-Sitten kysyttiin seurakunnalta, oliko kenelläkään julkituotavana
-sellaista syytä, joka mahdollisesti voisi estää näiden kahden
-lailliseen avioliittoon yhdistämistä -- ja tauko oli niin pitkä
-ja valtava, että vanha Margery sanoi "e-ei" ja puhkesi samassa
-nyyhkytykseen. Sulhanen kääntyi ja hymyili sinnepäin, mistä äänen
-kuuli, ja tohtori kumartui ja laski kätensä värähtelevälle olkapäälle
-kuiskaten: "Rauhoittukaa, hyvä ystävä. Kaikki on hyvin."
-
-Morsiusparille lausuttujen juhlallisten kehoitussanojen jälkeen hän
-ei pysähtynyt ensinkään, niin että jos Garthilla ja Janella oli
-salaisuuksia paljastettavana toisilleen, täytyi sen tapahtua joskus
-toiste.
-
-Sitten Jane tunsi Garthin lujasti tarttuvan hänen oikeaan käteensä,
-eivätkä mitkään kirkon palvelijan erehdykset tai puutteellisuudet
-voineet hälventää niiden kirkonsanain ylevää kauneutta, joilla
-kysyttiin, tahtoiko Garth ottaa Janen aviovaimoksensa.
-
-Siihen sekä Garth että vanha Margery sangen liikutettuina vastasivat
-tahtovansa.
-
-Sitten tehtiin Janelle sama tärkeä kysymys. Kirkko tuntui suopeasti
-tahtovan muistuttaa hänelle, että hän otti sokean ja siis myös kaiken,
-mitä sokeus tuo myötänsä.
-
-Jane sanoi: "Tahdon"; ja syvä, hellä ääni oli sama, joka oli laulanut
-"Rukousnauhan".
-
-Kun Jane oli vastannut, nosti Garth käden, jota piteli, ja suuteli sitä
-kunnioittavasti.
-
-Tämä ei käsikirjan mukaan kuulunut toimitukseen ja näytti kovin
-hämmennyttävän pappia. Hän kohotti äkkiä päätään ja kysyi: "Kuka
-luovuttaa tämän naisen tämän miehen aviovaimoksi?" Ja kun ei tullut
-vastausta, toisti hän kysymyksen tuiman kuuluvasti, katsoen tutkivasti
-ympäri kirkon, aina perimmäistä nurkkaa myöten.
-
-Silloin selvisi herttuattarelle, joka jo oli pitkästynyt koko menoon,
-että nyt oli tullut hänen vuoronsa, ja hän innostui. Mahdikkaana hän
-lähti penkistään ja asteli verkkaan kuorin portaiden luo.
-
-"Hyvä mies", sanoi hän, "_minä_ luovutan sisarentyttäreni ja olen, niin
-haitallista kuin se minulle olikin, ihan paki paraastaan tullut sitä
-varten tänne teidän pohjoiseenne. No, nyt voitte jatkaa! Mikähän tästä
-sitten seuraa minun tehtäväkseni!"
-
-Tohtori Rob päästi naurunpurskahduksen. Herttuatar nosti lornjettinsa
-ja silmäili häntä.
-
-Margery etsi turhaan herttuattaren vastausta kirjastaan. Sitä ei
-näyttänyt olevan siinä.
-
-Flower katsoi hätääntyneenä tohtoriin. Mutta tohtori tutki kovin
-hartaana kuorin katossa olevaa reikäkuviota eikä niin muodoin näyttänyt
-huomanneenkaan Flowerin sanatonta kysymystä.
-
-Ainoat, jotka eivät lainkaan huomanneet mitään erikoista
-vihkitoimituksessa, näyttivät olevan sulhanen ja morsian. He ottivat
-toisensa "Jumalan ja tämän kristillisen seurakunnan läsnäollessa." He
-ajattelivat ainoastaan toinen toistansa seisoessaan rinnatusten Jumalan
-kasvojen edessä, eivätkä vähääkään tarkanneet, miten "tämä kristillinen
-seurakunta" käyttäytyi. "Ihmiset käyttäytyivät aina vihkiäisissä
-niin kummallisesti", oli Jane sanonut Garthille, "eivätkä meidän
-vihkiäisemme suinkaan tee poikkeusta."
-
-Toimitus jatkui. Papin, joka ei ollut tiennyt, miten estää heitä
-puristamasta toisiaan kädestä silloin, kun ei käsikirja niin määrännyt,
-ei ollut nyt vaikea saada heitä ottamaan toisiaan kädestä.
-
-Kun vihkitoimitus oli päättynyt, tarttui Jane Garthin käsikoukkuun ja
-nojaten häneen niin, että hän sen tunsi, ohjasi hänet sakastiin.
-
-Vähän myöhemmin vaunuissa, noina muutamina kalliina hetkinä, jolloin
-mies ja vaimo saavat ensi kertaa olla kahden, kääntyi Garth Janen
-puoleen niin malttamattoman luonnollisena, että Janen sydän ailahti.
-Garth ei sanonut: "Minun vaimoni." Se ainokainen hetki oli ollut heidän
-jo kolme vuotta sitten.
-
-"Rakkahin", sanoi hän, "lähtevätkö he kaikki piankin? Kuinka pian me
-saamme jäädä aivan kahden? Mikseivät he voi ajaa suoraan kirkosta
-asemalle?"
-
-Jane katsoi kelloansa. "Katsohan, rakas ystäväni, meidän täytyy
-ensin tarjota aamiaista heille", sanoi hän. "Ajattele, kuinka hyviä
-he kaikki ovat olleet. Emmehän toki voi aloittaa elämäämme olemalla
-vieraanvarattomia. Kello on nyt juuri yksi; määräsimme aterian puoli
-kahdeksi. Heidän junansa lähtee puoli viideltä. Kolmen tunnin kuluttua,
-Garth, me saamme olla aivan kahden."
-
-"Osaankohan minä olla kolme tuntia siivolla?" huudahti Garth
-poikamaisesti.
-
-"Sinun täytyy", sanoi Jane, "muuten minä kutsun sisar Rosemaryn!"
-
-"Oh, vaiti!" sanoi Garth. "Kaikki on tänään niin kallista ja pyhää; et
-saa siitäkään nyt leikkiä laskea."
-
-"Jane" -- hän kääntyi äkkiä ja laski kätensä Janen kädelle -- "Jane!
-Käsitätkö sinä, että sinä nyt -- aivan todenteolla -- olet minun
-vaimoni?"
-
-Jane tarttui hänen käteensä ja vei sen sydämellensä, juuri siihen,
-mihin niin usein oli painanut omaansa, kun pelkäsi Garthin kuulevan sen
-ankaran sykinnän.
-
-"Oma rakkaani", virkkoi hän, "en käsitä sitä. Mutta minä tiedän -- ah,
-Jumalan kiitos! -- minä tiedän, että se on totta."
-
-
-
-
-Kolmaskymmeneskahdeksas luku.
-
-IKUISTA VALOA.
-
-
-Kuunvaloista pengermällä -- hopeanhohteista ja rauhallista.
-
-Garth ja Jane olivat tulleet ulos kirkkauteen, ja kun ilta oli lämmin
-ja tyyni ja satakielen sulosointuinen ääni täytti metsät ja kukkulat,
-nostivat he lepotuolinsa uunin edestä aivan kivikaiteen viereen ja
-istuivat nyt siinä mukavassa levossa kuunnellen hiljaisen illan vienoja
-säveliä.
-
-Ihanaa rauhaa ja kahdenoloa ei mikään häirinnyt. Garth oli ottanut
-tuolinsa täytetyn irtoistuimen, asettanut sen hiekoitukselle ja istui
-vaimonsa jalkain juuressa nojaten hänen polviinsa. Jane silitteli
-hellästi hänen hiuksiansa ja otsaansa heidän puhellessaan, ja tuon
-tuostakin otti Garth vaimonsa käden ja vei sen huulilleen suudellen
-sormusta, jota ei ollut nähnyt.
-
-Pitkät tuokiot hellää vaitioloa. Kun he nyt vihdoin olivat kahden,
-liikkui heidän mielessään niin syvät aatokset ja niin pyhä ilo, ettei
-niitä voinut sanoiksi purkaa; ja vaitiolo tuntui ilmaisevan enemmän
-kuin sanat. Garth ei sallinut Janen hetkeksikään poistua luotansa.
-Muiden sanoessa: "En voi päästää häntä näkyvistäni", sanoi hän: "En voi
-päästää häntä käteni ulottuvilta." Ja Jane ymmärsi tämän täydelleen
-ja oli todellakin aina niin lähellä. Se tuotti hänelle itselleen
-yhtä suurta onnea kuin Garthillekin, sillä toisinaan hänestä tuntui,
-ettei hänen sydämensä kaipuuta voinut koskaan mikään tyydyttää,
-tuota nälkäistä kaipuuta, joka oli herännyt noina pitkinä odotuksen
-viikkoina, jolloin hänen sylinsä oli polttavana ikävöinyt häntä, eikä
-hän kuitenkaan ollut edes sormenpäällään tohtinut koskettaa häntä.
-
-Satakieli lauloi metsässä. Garth vihelteli, taitavasti matkien sitä.
-
-"Rakkaani", sanoi Jane, "tästä muistan, tahtoisin, että laulaisit
-minulle erään laulun. En tiedä, mikä se on, mutta luulen, että sinä
-kyllä muistat sen. Silloin oli se maanantai-ilta, jolloin minä olin
-katsellut tauluja ja sisar Rosemary oli kuvaillut niitä sinulle.
-Meidän kummankin sydäntä ahdisti, ja minä menin aikaisin yläkertaan
-kirjoittamaan tunnustustani; mutta sinä käskit Simpsonin vasta
-yhdeltätoista tulla hakemaan sinua. Kirjoittaessani kuulin sinun
-soittavan kirjastossa. Soitit paljon yhtä ja toista, mitä tunsin --
-mehän ennen aikaan soittelimme usein yhdessä. Aloitit sitten sävelmän,
-jota en ollut koskaan ennen kuullut, mutta korvani kiintyi heti
-siihen, sillä aiheessa oli jotakin vallan uutta minulle, ja se oli
-muutenkin ihmeellisen vaikuttava. Soitit sen useaan kertaan, aina
-hiukan erilailla, ikään kuin muistutellen sitä. Ilokseni rupesit
-sitten laulamaan sitä. Menin lattian poikki, avasin hiljaa ikkunan
-ja kumarruin ulos. Saatoin kuulla muutamia sanoja, mutta en kaikkia.
-Pari säettä erotin sentään selvästi, ne olivat niin läpitunkevan ja
-hellyttävän surulliset, että painoin pääni ikkunapieleen, sillä tuntui
-siltä, kuin en olisi voinut enää kirjoittaa enkä kauemmin odottaa, vaan
-minun olisi ollut suoraan siitä paikasta riennettävä sinun luoksesi."
-
-Garth veti luokseen rakkaan käden, joka tuona iltana oli pitänyt kynää,
-käänsi sen ja suuteli hiljaa kämmentä.
-
-"Mitkä ne sanat olivat, Jane?" sanoi hän.
-
-    'Oi, Herra, saata kotihin,
-    kaikk' kadonnut kun on.'
-
-Oi rakkaani, säveltäjä, kuka lieneekin, on kärsinyt samoin kuin mekin.
-Aihe muuttui sitten niin tarttuvaa toivoa ja iloa uhkuvaksi, että aivan
-rohkaistuneena nousin, otin kynäni ja jatkoin kirjeeni kirjoittamista.
-Jälleen erotin pari säettä:
-
-    'Ja Jeesus kirkkaus iäinen,
-    jo kaiken Herra on.'
-
-"Mikä se on, Garth? Ja kenen sävellys? Ja missä sinä olet sen kuullut?
-Ja, oma rakkaani, laulathan sen nyt minulle. Tahtoisin, että laulaisit
-sen täällä ja nyt heti: minä en voi odottaa!"
-
-Garth nousi ja naurahti -- naurahti onnellista naurua, missä värähteli
-liikutusta.
-
-"Jane! Kuinka mieluista minun on kuulla sinun sanovan, ettet voi
-odottaa! Se ei ole sinun tapaistasi, sinähän olet niin voimakas ja
-kärsivällinen. Ja toisaalta on kuitenkin niin herttaisesti sinun
-kaltaistasi _sanoa_, mitä _tunnet_. Löysin sanat eräästä hengellisestä
-laulukirjasta noin vuosi sitten ollessani kerran iltakirkossa
-Worcesterin tuomiokirkossa. Jäljensin ne muistikirjaani päivän tekstiä
-luettaessa -- häpeä sanoakseni tosin, mutta siinä puhuttiin vain
-siitä, mitä Baalak sanoi Bileamille ja Bileam Baalakille -- toivon
-siis saavani sen anteeksi! Sanat olivat minusta erinomaisen kauniit ja
-jäivät onneksi mieleen. Tietysti, jos vain haluat, laulan ne sinulle
-nyt heti ja täällä. Mutta pelkään, että sävel ilman säestystä kuuluu
-sangen köyhältä. Samantekevä, en kuitenkaan millään ehdolla tahtoisi
-nyt tällä hetkellä siirtyä pois täältä."
-
-Ja istuen selin Janeen, kasvot kohotettuina, kädet ristissä toisen
-polven ympärillä Garth lauloi. Paljosta harjoituksesta oli hänen jo
-luonnostaankin miellyttävä ja taipuisa äänensä vielä huomattavasti
-hioutunut, ja verrattoman hienosti hän tulkitsi nyt tämän kauniin
-sävelmän. Jane kuunteli sydän tulvillaan.
-
-    "Nyt kirkas päivä mennyt on,
-    sen kultaloiste himmenee
-    ja sammuu illan ruskohon, --
-    yön varjot pitenee.
-
-    Elomme peittyy hämärin,
-    on poissa välke auringon.
-    Oi Herra, saata kotihin
-    kaikk' kadonnut kun on!
-
-    Luo pyhäin valkopukuisten,
-    miss' valkeus on varjoton
-    ja Jeesus kirkkaus iäinen
-    jo kaiken Herra on."
-
-Viimeisten säkeiden palvova riemu kaikui illan hiljaisuudessa ja häipyi
-siihen. Garth irroitti kätensä ja nojasi taaksepäin vaimonsa polviin
-huoahtaen tyytyväisenä ja onnellisena.
-
-"Se oli ihana!" sanoi Jane. "Ihana! Garthie -- liekö siksi, että sinä
-sen lauloit ja juuri tänä iltana -- mutta se on kauneinta, mitä olen
-kuullut. Ja kuinka sopiva meille juuri tänään ja ainakin!"
-
-"Oi, en tiedä", sanoi Garth ojentaen jalkansa suoriksi ja heittäen
-toisen toiselle. "Kotiin olen päässyt ja minulla on nyt kaikki, kun
-sinä olet minun, Jane."
-
-Jane kumartui ja painoi poskensa hänen poskellensa. "Oma poikani",
-sanoi hän, "sinun on kaikki, mitä minulla on antaa, kaikki, kaikki.
-Mutta rakkaani, noina kuluneina synkkinä päivinä aurinko näytti
-peittyneen meiltä molemmilta. Mutta Hän, kirkkaus iäinen, ohjasi
-meidät pois pimeydestä ja auttoi, Garth, tähän, missä nyt olemme. On
-niin turvallista tietää, että hän on ilomme, rakkautemme, elämämme,
-kaiken Herra. Oma rakas mieheni, muuten emme voisi olla näin luottavan
-onnelliset."
-
-Garth etsi hänen vasemman kätensä ja painoi sen poskellensa. Pitkä,
-suloinen vaitiolo. Sitten Jane virkkoi äkkiä: "Mutta Garth, kenen
-säveltämä se on? Se on ihana! Kenen se on? Ja missä sinä sen olet
-kuullut?"
-
-Garth naurahti jälleen, nauru oli osittain kainoa mielihyvää.
-
-"Olen iloinen, että pidät siitä, Jane", sanoi hän, "sillä minun
-täytyy tunnustaa, että olen sen itse säveltänyt. Katsohan, kirjassa
-oli vain sanat, enkä tuntenut säveltä. Tuona kauheana iltana, jolloin
-pikku Rosemary niin säälimättä parin maalaamani kuvan mukaan rupesi
-kuvailemaan erästä naista ja hänen rakkauttansa, minkälaista se varmaan
-oli ollut, oli ja olisi voinut olla, ja sai minut jälleen _näkemään_
-'Vaimon' ja -- sen toisen kuvan, tuona iltana minä tunsin olevani lopen
-murtunut ja alakuloinen ja yksinäinen. Ja silloin nämä sanat tulivat
-mieleeni: 'Oi Herra, saata kotihin, kun loppu läsnä on.' Kaikki oli
-mennyttä mielestäni, ei näyttänyt olevan enää mitään kodin toivetta
-tässä maailmassa." Hän kohottautui ja nojasi jälleen taaksepäin, niin
-että hänen päänsä lepäsi Janen polvella. "Kotona", sanoi hän ja istui
-hetkisen hiljaa ylen onnellisen näköisenä. Muistaen sitten, mitä oli
-alkanut kertoa, hän jatkoi innokkaasti:
-
-"Niin, ne sanat tulivat siis uudelleen mieleeni ja irtautuakseni
-epätoivoisista ajatuksistani rupesin lausumaan niitä, hiljaa säestäen.
-
-    "Nyt kirkas päivä mennyt on,
-    sen kultaloiste himmenee
-    ja sammuu illan ruskohon --
-
-"Ja silloin -- yhtäkkiä, Jane -- minä _näin_ tuon kaiken, näin sen
-sävelin maalattuna! Aivan samoin kuin ennen _näin_ auringonlaskun,
-sen valot ja varjot, ja siirsin sen värien ja varjostuksen avulla
-kankaalle, aivan samoin minä nyt _kuulin_ auringonlaskun sävelet
-ja tunsin sormieni kihelmöivän kuten ennenkin intoutuessani, kun
-vielä saatoin ottaa värilautaseni ja käyttää sivellintäni. Niin minä
-soitin auringonlaskun. Ja sitten sain aiheen hämäriin peittyvästä
-elämästä, siitä, mitä ihminen tuntee, kun yhtäkkiä kirkkain päivä
-vaihtuu synkäksi pimeydeksi; ja sitten tuli rukous. Ja sitten _kuulin_
-näyn taivaasta, missä ei varjoja lankea. Ja tämän jälkeen tuli
-loppu: varmuus, ylistys ja rauha. Näet siis, miten aihe vähitellen
-kehittyi kaikesta tästä. Tuntuu aivan siltä kuin olisin tehnyt
-luonnosta johonkin tauluun. Sen tähden kuulit minun yhä uudelleen ja
-uudelleen soittavan sitä. En muistutellut mitään. Koetin koota aiheet
-yhtenäiseen, lopulliseen muotoon. Olen niin sanomattoman iloinen, että
-sinä pidät siitä, Jane, sillä jos minä soitan sen ja selitän soinnut,
-ehkä sinä voit kirjoittaa sen. Ja minulle merkitsisi paljon, jos sinä
-pitäisit sitä laulamisen arvoisena. Minä voisin säestää. -- No, mutta?
-Rupeaako nyt satamaan? Sain pisaran poskelleni ja toisen kädelleni."
-
-Ei vastausta. Sitten hän tunsi, miten raskaasti Jane hengitti, ja
-ymmärsi, että hän itki.
-
-Silmänräpäyksessä hän kääntyi polvilleen hänen eteensä.
-
-"Jane! Rakkahin, mikä sinun on? Mitä kummaa? -- Sanoinko jotakin, mikä
-koski sinuun? Jane, sano, mikä sinun on? Oi, Jumalani, miksi en saa
-nähdä häntä?"
-
-Jane tukahdutti liikutuksensa ja sai myös kovasti ponnistaen hallituksi
-äänensä. Hän painoi Garthin takaisin istumaan.
-
-"Vaiti, rakkaani, rauhoitu! Suurta iloahan tämä on -- ihmeellistä
-yllätystä. Nojaa jälleen minuun, niin koetan kertoa. Tiedätkö, että
-sävellyksesi on maailman kauneimpia sävelluomia? Tiedätkö, ettei
-ainoastaan onnellinen vaimosi, joka on niin ylpeä sinusta, mielellään
-laula sitä, vaan kaikki naiset, joilla on laulun lahja. Garthie,
-käsitätkö sinä oikein, mitä se merkitsee? Luomisvoima on sinussa
-niin valtava, että kun se ei yhtäälle voinut purkautua, puhkaisi se
-itselleen tien toisaalle. Kun sinulla oli näkösi, loit käsin ja silmin,
-nyt luot käsin ja _korvin_. Voima on sama. Se siirtyi vain toiseen
-uomaan. Mutta voi, ajattele, mitä se merkitsee! Ajattele! Maailma on
-taas avoinna sinulle!"
-
-Garth hymyili ja nosti kätensä rakkaalle poskelle, joka oli vielä
-kostea kiitollisuuden kyynelistä.
-
-"Voi, mitä minua maailma liikuttaa?" sanoi hän. "En välitä siitä.
-Välitän vain omasta vaimostani."
-
-Jane kiersi kätensä hänen ympärilleen. Kuinka poikamainen hän oli
-monessa suhteessa! Kuinka perin huolettoman ja hillittömän nuorekas
-pohjaltaan! Juuri sinä hetkenä hän tunsi olevansa häntä paljon
-vanhempi, mutta nyt se ei merkinnyt mitään. Sitä paremmin voi hän
-sulkea hänet hellyytensä hoiviin, suojella häntä kaikilta soraääniltä
-ja pettymyksiltä ja auttaa häntä käyttämään suuria lahjojansa niin
-hyvin kuin suinkin.
-
-"Tiedän sen, rakkaani", sanoi hän. "Ja hän on sinun. Hän on niin
-kokonaan sinun. Mutta ajattelehan, mikä ihana tulevaisuus! Olen onneksi
-sen verran perehtynyt nuottioppiin, että osaan merkitä sävellyksesi
-paperille, ja Garth -- ajattelehan, käymme yhdessä ihanissa kirkoissa
-kuulemassa, kun sinun hymnejäsi lauletaan, ja konserteissa, joissa
-maailman mainioimmat äänet parhaansa mukaan tulkitsevat sinun laulujasi
-niin hienosti ja täydellisesti kuin mahdollista! Ajattelehan, miten
-nyt kykenet herkyttämään sydämiä puhtain sulosoinnuin ja liikuttamaan
-ihmismieliä sävelkuvin, samoin kuin ennen ihanilla tauluillasi herätit
-meidät ymmärtämään kauneutta ja antamaan arvoa sille."
-
-Garth kohotti päätään. "Onko se todellakin niin onnistunut, Jane?"
-sanoi hän.
-
-"Rakas ystäväni", sanoi Jane vakavana, "voin ainoastaan sanoa sinulle,
-että kun lauloit sen ensi kerran enkä voinut edes aavistaa sen olevan
-sinun, ajattelin itsekseni: Se on kauneinta, mitä olen kuullut."
-
-"Kuinka iloinen olen", sanoi Garth yksinkertaisesti. "Mutta puhutaan
-nyt jostakin muusta. Oi, Jane. Nykyisyyshän on niin ihana, etteivät
-ajatukset jouda tulevaisuuteen. Puhu nykyhetkistä."
-
-Jane hymyili; hymy oli "Vaimon" hymyä -- salaperäistä, hellää, altista.
-Hän kumartui miehensä puoleen ja painoi poskensa hänen päätänsä vasten.
-
-"Voi, rakkaani, puhutaan vain. Tästä hetkestä, jos tahdot. Ala sinä."
-
-"Katsohan rakennusta ja kuvaile, miltä se näyttää, kun sitä näin
-katselet kuutamossa."
-
-"Hyvin harmaalta, hyvin rauhalliselta ja hiljaiselta. Ja tekee
-kodikkaan vaikutuksen, Garthie."
-
-"Näkyykö ikkunoista valoa?"
-
-"Näkyy. Kirjastossa on valoa kuten sieltä lähtiessämmekin. Ikkunaovi
-on auki. Jalustalamppu punaisine silkkivarjostimineen näyttää täältä
-katsellen kovin hauskalta ja luo lämpimän heijastuksen koko huoneeseen.
-Ruokasalissa näkyy palavan kynttilä. Simpson kaiketi korjaa hopeita."
-
-"Eikö muualla ole valoa, Jane?"
-
-"On, rakkaani. Parvekehuoneessa on valoa. Näen Margeryn hääräävän
-siellä edestakaisin. Hän näyttää järjestelevän minun tavaroitani ja
-yleensä suorittavan viimeistelyjä. Viereisessä huoneessa on myös
-valoa -- sinun huoneessasi. No, nyt Margery meni sinne. Hän seisoo ja
-katselee ympärilleen tarkastaen vielä kerran, että kaikki on kunnossa.
-Vanha, rakas, uskollinen sielu! Garth, kuinka onnellista on olla tänään
-kotona, missä meitä auttavat ja palvelevat ne, jotka todella ovat
-meihin kiintyneet."
-
-"Olen iloinen, että sinulla on se tunne. Pelkäsin puolittain, että
-kaipaisit kukaties tavallista häämatkaa. Ja kuitenkin! En oikeastaan
-pelännyt sitä -- enkä muutakaan. Saada lopultakin olla yhdessä -- sehän
-oli ainoa toivomme. Eikö niin, oma vaimoni?"
-
-"Ainoa."
-
-Rakennuksessa jokin kello löi yhdeksän.
-
-"Rakas vanha kello", sanoi Garth hiljaa. "Lapsena aina kuuntelin,
-kuinka se löi yhdeksää, kun lepäsin vuoteessani ja koetin pysyä
-hereillä, kunnes äiti hiipi ohitse ja meni omaan huoneeseensa. Hänen ja
-minun huoneeni välinen ovi oli tavallisesti raollaan, niin että pitkä
-valojuova lankesi hänen kynttilästään minun huoneeni kattoon. Kun näin
-tuon valojuovan, nukuin heti paikalla. Tuntui niin turvalliselta, kun
-tiesin, että hän oli siellä eikä enää lähtenyt mihinkään. Jane, pidätkö
-sinä parvekehuoneesta?"
-
-"Pidän, rakkaani. Se on sievä huone, ja sillähän on erikoinen
-pyhyytensä siksi, että se oli äitisi huone. Tiedätkö, Garth, Georgina
-täti tahtoi välttämättä nähdä sen ja sanoi, että se oli paperoitava ja
-sen katto valkaistava. Mutta en ottanut sitä kuuleviin korviini, sillä
-kauniissa vanhassa katossahan on maalauksia samoin kuin seinilläkin,
-ja olin varma, että sinä olit pikku poikana ollut ihastunut niihin ja
-tahdoit nyt mielelläsi muistella niitä."
-
-"Aivan oikein", sanoi Garth innokkaana. "Eräs ranskalainen taiteilija
-oli täällä ja maalasi ne. Vettä ja kaisloja ja mitä somimpia
-flamingoja: seinillä olevat seisovat vedessä, katossa olevat lentävät
-siivet levällään pienten valkeiden pilvien lomitse vaaleanvihertävää
-taivasta kohti. Jane, luulen, että osaisin kulkea siinä huoneessa
-silmät peitossa -- ei -- tarkoitan tietysti sellaisena kuin nyt olen,
-ja näyttää aivan tarkalleen, missä kohdalla mikin flamingo on."
-
-"Sen uskon", sanoi Jane hellästi.
-
-Tällaiset erehdykset, kun Garth aina toisinaan puhuessaan unohti
-sokeutensa, koskivat kovasti Janeen. "Vähitellen sinun täytyy kertoa
-kaikesta, mitä teit ja mihin olit erikoisesti kiintynyt pikkupoikana.
-Ne ovat minulle rakkaita tietoja. Oliko sinulla aina tuo huone aivan
-äitisi huoneen vieressä?"
-
-"Oli, niin kauan kuin minä muistan", sanoi Garth. "Ja ovi niiden
-välillä oli aina auki. Äidin kuoleman jälkeen panin sen lukkoon.
-Mutta syntymäpäiväni edellisenä päivänä tavallisesti avasin sen.
-Ja kun heräsin aikaisin ja näin sen raollaan, nousin ja juoksin
-sinne, ja tuntui siltä, kuin hän olisi näkymättömänä ollut siellä
-minua tervehtimässä juuri sinä aamuna. Mutta minun oli noustava
-nopeasti ja heti herättyäni, aivan samoin kuin meidän täytyy olla
-aikaisia, jos mielimme nähdä auringonnousun ruusunpunaisen hohteen
-kiitävillä pilvillä tai kanervia peittävät hämähäkinverkot kesäisen
-aamukasteen niillä vielä jalohelminä kimmeltäessä. Mutta vanha
-Margery pääsi jollakin tavoin asian perille, ja kolmantena vuonna
-oli mustalla nuppineulalla pistetty neulatyynyyn paperiarkki, johon
-Margeryn parhaalla käsialalla oli kirjoitettu: 'Monta onnellista
-syntymäpäivää Garthie herralle!' Sehän on liikuttavaa, sillä iloksi ja
-hienotunteiseksi huomaavaisuudeksi se oli tarkoitettu. Mutta se hävitti
-kaikki kuvittelut! Siitä pitäen on ovi ollut kiinni."
-
-Jälleen pitkä, ihana vaitiolo. Etäisissä puissa kaksi satakieltä
-vastaili toinen toiselleen, ja sulosointuisena sävelvuona kaikuivat
-niiden vuorottaiset liverrykset.
-
-Garth painoi huulensa Janen vihkimäsormukselle ja virkkoi:
-
-"Sanoit, että Margery meni sinne. Onko väliovi auki tänä iltana?"
-
-Jane kiersi kätensä -- suuret, voimakkaat kätensä, vaikka ne nyt hiukan
-vapisivat -- hänen kaulaansa ja painoi hänen kasvonsa poveaan vasten,
-niinkuin oli tehnyt kolme vuotta sitten Shenstonen pengermällä.
-
-"On, oma poikani, on se", sanoi hän.
-
-"Jane! Oi, Jane --." Garth tempautui irti hänen käsiensä puristuksesta,
-kohotti ihailua loistavat kasvonsa ja painoi ne hänen poskeansa vasten.
-
-Silloin Jane äkkiä raukesi. "Rakkaani", sanoi hän, "vie minut pois
-tästä kauheasta, kirkkaasta kuutamosta! En kestä sitä. Se muistuttaa
-Shenstonea. Se muistuttaa minulle sitä vääryyttä, mitä sinulle tein. Se
-tuntuu joltakin, mikä tunkeutuu erottavana meidän välillemme -- tämä
-kauhea kirkkaus, jota et voi nähdä."
-
-Hänen kyynelensä vierivät Garthin kohotetuille kasvoille.
-
-Garth nousi. Miehekkyyden tunne, valtiuden tietoisuus, omistusoikeuden
-ilo heräsi hänessä. Sokeanakin hän oli voimakkaampi. Vaikka hän olikin
-näin avuton -- Janen täytyi pääasioissa kuitenkin turvata häneen. Hän
-nosti hänet hellästi, kiersi kätensä hänen vartalolleen ja seisoi siten
-siinä suuren rakkautensa koko loistossa.
-
-"Vaiti, rakas vaimoni", sanoi hän. "Ei valo eikä pimeys voi meitä
-erottaa. Tämä vieno kuutamovalo ei voi riistää sinua minulta. Mutta
-viihdyttävässä, tenhoisassa pimeässä tunnet vielä täydellisemmin
-olevasi minun, sillä siellä ei ole mitään, joka ei olisi meille
-yhteistä. Tule kanssani kirjastoon, sammutamme lamput ja vedämme
-uutimet kiinni, ja sinä istut sohvalle, lähelle pianoa, missä istuit
-tuona ihmeellisenä iltana, jolloin löysin sinut ja melkein säikähdytin
-uljaan Janeni. Mutta ei hän enää säikähdy, sillä hän on nyt kokonaan
-minun, ja minä saan sanoa mitä tahdon, tehdä mitä tahdon, eikä hän
-saa uhata minua sisar Rosemarylla, sillä Janea minä rakastan, Janen
-minä tahdon omakseni, Janen -- juuri Janen! Tule sisälle, rakkaani; ja
-minä, joka näen yhtä hyvin pimeässä kuin valossakin, soitan sinulle
-'Rukousnauhan' ja sitten 'Veni, Creator Spirituksen'. Minä laulan
-sinulle sen säkeistön, joka näinä pitkinä raskaina vuosina on ollut
-minulle salaisena rauhan lähteenä ja tukenut ja vahvistanut koko minun
-henkistä elämääni."
-
-"Nyt, Garth", kuiskasi Jane. "Laula nyt mennessämme." Garth veti hänen
-kätensä käsikoukkuunsa ja lauloi hiljaa heidän kävellessään:
-
-    "Sä anna ikivalkeus,
-    tee kirkkaaks' silmän sokeus,
-    tää muoto tomun tahrima,
-    ah, armollasi virvoita!
-    Pois kateet poista, rauha suo.
-    sun ohjaukses turvan tuo."
-
-Ja niin kulki Jane, nojaten mieheensä samalla kun ohjasi häntä, uuden
-kotinsa eheään onneen.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUKOUSNAUHA***
-
-
-******* This file should be named 56666-8.txt or 56666-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/6/6/6/56666
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-