diff options
Diffstat (limited to '56666-0.txt')
| -rw-r--r-- | 56666-0.txt | 12213 |
1 files changed, 12213 insertions, 0 deletions
diff --git a/56666-0.txt b/56666-0.txt new file mode 100644 index 0000000..97fb7dc --- /dev/null +++ b/56666-0.txt @@ -0,0 +1,12213 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56666 *** + + + +E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen + + + +RUKOUSNAUHA + +Romaani + +Kirj. + +FLORENCE L. BARCLAY + + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1921. + + + + +SISÄLLYS: + + I luku. Herttuatar astuu näyttämölle. + II luku. Jalosukuinen Jane neiti esitetään. + III luku. "Yllätys". + IV luku. Jane tarjoutuu sijaiseksi. + V luku. Uskoutumista. + VI luku. Verho kohoaa. + VII luku. Garth löytää rukousnauhansa. + VIII luku. Lisää helmiä. + IX luku. Lady Inglebyn luona. + X luku. Ihmeellisiä hetkiä. + XI luku. Garth löytää ristinsä. + XII luku. Lääkärin määräys. + XIII luku. Sfinksin vastaus. + XIV luku. Deryckin luotettavassa hoidossa. + XV luku. Tohtori tutkii. + XVI luku. Tohtori keksii keinon. + XVII luku. Sisar Rosemary Gray. + XVIII luku. Nummien Napoleon. + XIX luku. Pimeydestä kuuluva ääni. + XX luku. Janen selonteko. + XXI luku. Kirjuri on kovilla. + XXII luku. Tohtori Robista on apua. + XXIII luku. Ainoa keino. + XXIV luku. Miehen näkökanta. + XXV luku. Tohtori antaa lausuntonsa. + XXVI luku. Pimeyden maassa sydämet kohtaavat toisensa. + XXVII luku. Silmät, joita Garth uskoi. + XXVIII luku. Taiteilijan työhuoneessa. + XXIX luku. Jane katselee itseänsä rakkauden kuvastimesta. + XXX luku. Nainen, jota taulut kuvasivat. + XXXI luku. Hiukan myötäistä. + XXXII luku. Välisoitto. + XXXIII luku. "Tänään tapahtuu jotakin". + XXXIV luku. "Rakkaus ei koskaan häviä". + XXXV luku. Sisar Rosemary saa palkkansa. + XXXVI luku. "Rukousnauha" selvittää. + XXXVII luku. "Tämän kristillisen seurakunnan läsnäollessa". + XXXVIII luku. Ikuista valoa. + + + + +Ensimmäinen luku. + +HERTTUATAR ASTUU NÄYTTÄMÖLLE. + + +Englantilaisen kesäiltapäivän tyyni hiljaisuus vallitsi Overdenen +puistossa ja puutarhassa. Liikehtelevät valolaikat ja yhä pitenevät +varjot risteilivät nurmikolla, ja raitistuttavan vilpoisuuden toive sai +haluamaan suuren setripuun varjoon. + +Vanha kivirakennus, jykevä ja koristeeton, ilmaisi sisältävänsä +rajatonta tilavuutta ja kaikenlaista mukavuutta. Sen ulkonaista +eittämätöntä rumuutta hälvensivät hienolehtinen muratti, magnoliapuut +ja vuosia vanha vistaria, joka kiipeili sen sileätä julkipuolta, +peittäen sen suurin valkokukin ja punaisin kukkarykelmin koristellulla +vihreällä verholla. + +Pengermä ulottui koko rakennuksen pituudelle, päättyen toisessa päässä +kasvihuoneeseen, toisessa lintulaan. Leveät kiviportaat johtivat +muutamista kohdin pengermältä pehmeälle, vilvakkaalle nurmikolle. +Taempana oli avara puisto, vanhoja puuryhmiä, joiden alla oleskelivat +vauhkot saksanhirvet, ja puitten lomitse vilkahteli joki, kapea +hopeavyö, joka sirosti mutkaili pitkässä ruohossa voikukkien ja +päivänkakkaroiden keskitse. + +Tiimapatsas osoitti neljää. + +Linnuilla oli hiljainen hetkensä. Ei ainoatakaan liverrystä kuulunut +hiljaa liikkuvasta lehvistöstä, ei piipitystä, ei sirkutusta. +Hiljaisuus tuntui melkein ahdistavalta. Maiseman ainoa loistava +värikohta oli iso tulipunainen amerikkalainen papukaija, joka nukkui +orrellansa setripuun alla. + +Vihdoin kuului oven avautuminen. Omituinen vanha olento astui +pengermälle, kulki sen päähän vasemmalle ja katosi ruusutarhaan. +Meldrumin herttuatar meni poimimaan ruusujansa. + +Hänellä oli vanhanaikainen olkihattu, "tattihattu", Victoria +kuningattaren hallituksen alkuajan kuosia, mustilla silkkinauhoilla +sidottu hänen voimakkaan leukansa alle, väljä hollannin-palttinainen +mekko, lyhyt neliniitinen hame, sveitsiläiset, paksupohjaiset jalkineet +ja käsissä hyvin vanhat ratsastushansikkaat. Hän kantoi lastu vasua ja +suuria oksia. + +Joku pilkkakirves oli kerran huomauttanut, että jos kuka hyvänsä +tapaisi Meldrumin armon tämän palatessa puutarhatöistä tai siipikarjan +ruokinnasta, ja sattuisi olemaan armeliaalla tuulella, niin hän +ihan varmaan antaisi hänelle kymmenpennisen. Mutta kun hän näin +olisi kiinnittänyt herttuattaren huomion itseensä ja joutunut hänen +silmäiltäväkseen, niin väkisinkin hänen tekisi mieli sir Walter +Raleigh'n tapaan riisua takkinsa hänen astinlaudakseen. Tai kenties hän +itse heittäytyisi lokaan herttuallisten jalkain tallattavaksi. Vallan +nautinnokseen herttuatar häntä myöten astuisikin, kuuntelisi sitten +suopeasti hänen puolusteluansa ja pitäisi kymmenpennisen, näytelläkseen +sitä, kun juttua sittemmin kertoisi. + +Herttuatar asui yksinään; toisin sanoen hän ei halunnut kenenkään +omaisen alituista seuraa eikä liioin palkatun seuralaisen ainaista +hymyilyä ja imartelua. Hänen kalpeahko tyttärensä, jota hän aivan +järjestelmällisesti oli aina nolannut, oli mennyt naimisiin; +hänen kaunis poikansa, jota hän oli ihaillut ja hemmotellut, +oli ennen aikojaan kuollut; se tapahtui muutamia vuosia sitten, +ennen Thomas'n, Meldrumin viidennen herttuan kuolemaa. Tälle tuli +äkkinäinen ja, kuten herttuatar monesti huomautti, aika sopiva loppu, +sillä kuudentenakymmenentenätoisena syntymäpäivänään, kun hän, +pukeutuneena komeaan metsästysasuun: helakanpunaiseen hännystakkiin, +säämiskäkaatioihin ja korkeaan hattuun, säälimättömästi kannusti +tammaansa mahdottoman esteen yli, teki hevonen äkkiä tenän, ja Thomas, +Meldrumin herttua, suistui kuin ammuttu päälleen pystyyn naurismaahan +eikä sen koommin enää virkkanut mitään. + +Tämä hänen meluisan ja kiihkeän elämänsä äkillinen päättyminen vaikutti +täydellisen muutoksen herttuattaren ympäristöön. Siihen asti hänen +oli täytynyt kärsiä miehensä mieleisiä vieraita, joita tämä oli aina +halunnut talon täydeltä, tai oli hänen ollut kutsuttava niitä omia +ystäviään, jotka hiukkasen saattoivat ymmärtää Thomas'ta tai jotka joko +hänen ystävyytensä tai ihanan Overdenen huvitusten vuoksi iloisina +sietivät isäntääkin. Mutta ei herttuattarella silloinkaan ollut iloa +seurastaan, sillä niin hiomattomalta jalokiveltä kuinhan saattoi +näyttääkin, virtasi sinistä sinisempi veri hänen suonissaan; ja vaikka +hänen käytöksessään olikin useille vanhanpuoleisille ylhäisönaisille +ominaista ujostelematonta tylyyttä ja ylenkatsetta muiden ihmisten +tunteita kohtaan, oli hän sydämeltään oikea jalosukuinen, joka, siitä +sai olla varma, aina ratkaisevina hetkinä puhui ja teki oikein. +Herttua-vainajan puhetapa oli tullut tulikiveltä ja tavat olivat +olleet hillittömien Yrjö-kuningasten aikaisia, ja kun hänet oli +laskettu sukuholvin lepoon -- "ystävä-paralle niin outoon", huomautti +herttuatar, "että on vallan lohduttavaa tietää, ettei hän todella ole +siellä" -- hänen armonsa alkoi silmäillä ympärilleen, ja Overdenen +kauneudet ja mahdollisuudet alkoivat selvitä hänelle. + +Aluksi hän tyytyi puutarhatyöhön, teetti lintulan ja keräsi ympärilleen +kaikenkaltaisia harvinaisia lintuja ja nelijalkaisia eläimiä. Niille +hän tuhlasi kaiken sen hellyyden, jolle ei ollut viime vuosina ollut +inhimillistä purkauspaikkaa. + +Mutta jonkin ajan kuluttua hänen luontainen vieraanvaraisuutensa, hänen +mieltymyksensä humoristiseen, muiden heikkouksien aiheuttamaan pilaan +ja omituinen huvinsa paljastaa omat heikkoutensa muille aiheuttivat +oikean herkeämättömän kutsujen sarjan Overdeneen, jota pian mainittiin +kaikenmoisten huvitusten luvattuna maana, missä kukin aina tapasi +henkilöt, joita halusi tavata, kullekin tarjoutui tilaisuus mitä +mieluisimpaan ajanviettoon, missä jokainen ruokittiin ja majoitettiin +parhaan mukaan, ja kaikki viettivät muutamia ihanteellisia päiviä +kesällä ja kodikkaan hauskoja talvella, mutta pitkäveteisiä, tyhjiä +ei milloinkaan, missä kukin oli vapaa tulemaan ja menemään mieltänsä +myöten ja missä kaikkea tätä mausti "sauce piquante", s.o. ei kukaan +koskaan tiennyt, mitä herttuatar kulloinkin seuraavassa tuokiossa +sanoisi tai tekisi. + +Mielessään hän luokitteli seuransa kolmeen ryhmään, "kirjaviin", +"mukiinmeneviin" ja "hienoihin". + +"Hienoa seuraa" oli talossa juuri sinä kauniina kesäkuun päivänä, +jolloin herttuatar, nautittuaan tavallista pitempään päivällislepoa, +puki ylleen "tarhuritamineet", kuten hänen oli tapana sanoa, ja lähti +ruusuja leikkaamaan. + +Hän asteli pitkin pengermää ja oli menossa ruusutarhan pienestä +rautaveräjästä, kun Tommy, äsken mainittu punainen papukaija, avasi +toisen silmänsä ja tarkasteli häntä sekä suudella moiskahutti, kun +emäntä pääsi veräjälle ja katosi näkyvistä, sitten se nauroi itsekseen +ja nukahti uudelleen. + +Lukuisista suosikeista oli Tommy ylin, muuten ainoa olento, jolle +herttuatar teki hentomielisiä myönnytyksiä. Herttuan kuoleman jälkeen +oli hänestä tuntunut painostavalta, että jokainen miehinen ääni, jonka +hän kuuli, poikkeuksetta oli niin sulavan alistuvainen. Jos hovimestari +olisi päristellyt tai kirkkoherra päästänyt suustaan epäkohteliaan +laatusanan, olisi herttuatar ilostunut. Asiain näin ollen vaivasi häntä +hellittämätön alakuloisuus, kunnes hän luki erään kauppiaan ilmoituksen +palkinnonsaaneesta papukaijasta, jonka suuri puhetaito, vähän enemmän +kuin viisisataa sanaa, taattiin. + +Herttuatar lähti heti kaupunkiin, meni kauppiaan luo, kuuli muutamia +papukaijan sanoja ja sen äänensävyn, millä ne lausuttiin, osti sen +paikalla ja vei mukaansa Overdeneen. + +Ensimmäisen illan lintu istui nyreänä uuden, avaran kojunsa orrella, +kieltäytyen lausumasta ainoatakaan viidestäsadasta sanasta, +vaikka herttuatar vietti iltansa eteishuoneessa istuen jokaisella +mahdollisella paikalla, ensin ihan lähellä, sitten perimmäisessä +sopessa, sen jälkeen verhon takana nojatuolissa lukien, selin siihen, +ikään kuin ei olisi ollut sitä huomaavinaankaan, ja lopulta katsellen +sitä suoraan silmiin kiinteän tarkkaavasti. Tommy vain maiskutti +hänelle kieltänsä joka kerta, kun hän ilmestyi piilopaikastaan; tai jos +koko lailla harmistunut hovimestari taikka hermostunut palvelija kulki +kiireesti salin läpi, se lähetti koko suukkoskuuron heidän peräänsä +ja sai sitten mahanaurukohtauksen. Epätoivoissaan koetti herttuatar +sille kuiskaten muistuttaa niitä sutkauksia, joita se oli myymälässä +lasketellut, mutta Tommy vain vilkutti silmää ja nosti varpaat +nokalleen. Herttuatar nautti kumminkin sen koreasta punaisesta asusta +ja vetäytyi toiveikkaana levolle, mitenkään katumatta kauppojaan. + +Seuraavana aamuna selvisi heti sisäkölle, joka lakaisi salia, ja +palvelijalle, joka järjesti kirjeitä, sekä hovimestarille, joka +kumahutteli ruokarumpua, että yöllinen lepo oli Tommylle palauttanut +sen koko sanaston käyttökyvyn. + +Ja kun herttuatar kymmenisen minuutin kuluttua ruokakumahduksen +kaikumisesta asteli alas portaita ja Tommy kirkui hänelle, kiivaasti +siipiänsä räpyttäen: "Kas niin, piikaseni, käy tänne vain!" meni hän +aamiaiselle parempituulisena kuin moniin kuukausiin. + + + + +Toinen luku. + +JALOSUKUINEN JANE NEITI ESITETÄÄN. + + +Ainoa herttuattaren sukulaisista, joka todella oleili kotonansa +hänen luonaan, oli hänen veljentyttärensä ja entinen holhokkinsa, +jalosukuinen Jane Champion; tämä tarkoitti jotakuinkin sitä, että +jalosukuinen Jane oli ainoa, joka saattoi itse kutsua itsensä +vieraaksi Overdeneen tai Portland Placeen, viipyä niin kauan kuin +viihtyi, ja lähteä, kun hänestä oli sopivinta. Isänsä kuoltua, kun +hänen yksinäinen kasvinaikansa kotona Norfolkissa päättyi, hän olisi +mielellään asettunut tyttären asemaan herttuattaren luo. Mutta +herttuatar ei kaivannut tytärtä. Ja tytär, jolla oli varmat mielipiteet +ja melkoisesti omaa selkärankaa ja joka oli kaunisvartaloinen, mutta +kasvoiltaan arkipäiväinen, ei tuntunut Meldrumin armosta erityisen +toivottavalta. Niin sai Jane hienon vihjauksen, että saattoi tulla +milloin halutti, viipyä niin kauan kuin halutti, mutta samoin oikeuksin +kuin muutkin. Hänellä ei liioin ollut mitään velvollisuuksia tädin +vieraita kohtaan. Herttuatar piti parhaana hoitaa omat kutsunsa omalla +tavallaan. + +Jane Champion oli nyt kolmannellakymmentä. Hänet oli kerran joku, joka +näki pintaa syvemmälle, kuvaillut täydellisen kauniiksi naiseksi, -- +kuori vain oli mitä arkipäiväisin. Eikä kukaan mies siihen saakka ollut +katsonut kuoren läpi eikä nähnyt naista täydellisyydessään. Hän olisi +muuttanut maan taivaaksi sokealle rakastajalle, joka, huomaamatta +hänen kasvojensa rumuutta tai vartalonsa rotevuutta, olisi lähentynyt +ja tajunnut, millainen naisellisuuden ihme hän oli, kokenut, mihin +hellyyden yltäkylläisyyteen hän kykeni, mikä siunattu lohtu oli +hänen rakkautensa hoivissa, miten laaja ja täydellinen oli hänen +ymmärtämyksensä, ja kuinka ihmeellinen ilo olisi hänen voittamisestaan +ja puolisoksi ottamisestaan. Mutta siihen asti ei kukaan sokea, +sisäisesti kaukonäköinen mies ollut osunut hänen tielleen, ja sen +vuoksi näytti hänen osansa olevan, että hän sai olla toisena siellä, +missä hän erinomaisesti olisi ollut paikallaan ensimmäisenä. + +Hän oli ollut morsiustyttönä häissä, joissa suloiset morsiamet, vaikka +olivatkin näöltään viehättäviä, omasivat vain harvoja vaimon avuja, +joita hänelle oli niin runsaasti suotu. + +Hän oli ystävättäriensä pienokaisten kummi, hän, jonka äidillisyys +olisi herättänyt ihmetystä ja ihailua. + +Hänellä oli ihana ääni, mutta kasvot kun eivät olleet sen veroiset, +niin harva sen kauneutta edes aavisti; ja kun hän soitti erinomaisesti, +pyydettiin häntä tavallisesti säestämään muiden laulua. + +Lyhyesti, koko ikänsä Jane oli ollut toisella sijalla, ja vallan +tyytyväisenä. Hän ei ollut koskaan tuntenut, mitä merkitsi olla +ehdottomasti ensi sijalla jonkun sydämessä. Hänen äitinsä oli kuollut +hänen aivan pienenä ollessaan, niin että hänellä ei ollut hämärintäkään +muistoa äidinrakkaudesta eikä hellyydestä, joita hän toisinaan yritti +kuvailla mielessään, vaikkei ollutkaan koskaan saanut niitä kokea. + +Hänen äitinsä kamarineitsyt, uskollinen ja altis nainen, oli muuttanut +pian emäntänsä kuoleman jälkeen. Mutta tultuaan kaksitoista vuotta +myöhemmin sattumalta paikkakunnalle hän pistäytyi kartanoon, toivoen +tapaavansa talossa jonkun, joka hänet muisti. + +Teen jälkeen, kun "Fräulein" ja miss Jebb olivat tieltä poissa, +rohkaisi hän mielensä ja meni kouluhuoneeseen katsomaan Jane neitiä, +sydän täynnä muistoja "pikku murusesta", jolle hän ja hänen rakas +emäntänsä olivat tuhlanneet niin paljon rakkautta ja huolta. + +Häntä vastassa oli pitkä, ruma tyttö, ujostelematon ja poikamainen, +joka perin typerryttävällä tavalla "mittasi katseellaan toista +kiireestä kantapäähän", ehkäisten alkuunsa Sarah'n muistelotulvan, +joka niin kerkeänä oli vuotanut alhaalla emännöitsijän huoneessa. +Kyynelsilmin tämä vain katseli ympäri huonetta huomauttaen, miten +hän vielä muisti, kuinka he rouva-vainajan kanssa olivat valikoineet +seinäpapereita ja miten tämän ilo oli ollut suuri, kun lapsonen ensi +kerran huomasi ruusut ja kurotti kätensä niitä kohti. "Ja jos haluatte, +minä voin teille näyttää, neiti, mikä kimppukin se oli." + +Mutta Sarah'n käynnin aikana Jane kuuli asioita, joita ei ollut edes +uneksinut; muun muassa, että hänen äidillään oli tapana suudella hänen +pikku käsiään, "voi, kuinka usein hän niin teki, neiti, sanoi niitä +pieniksi ruusunlehdiksi ja peitti ne suudelmin." + +Hellyyden osoituksiin perin tottumaton lapsi katseli hontelolta, +ruskettuneita käsiään ja hymyili, aivan yksinkertaisesti siksi, että +hävetti, kun kurkkua kuristi niin oudosti ja luomien alla kirvelivät +kyynelet. Sarah lähti ja oli sitä mieltä, että neidistä oli varttunut +jotensakin kalseasydäminen nuori neito. Mutta "Fräuleinille" ja +Jebbille ei koskaan selvinnyt, miksi kädet, joista heillä oli +ollut usein kiusaa, siitä päivin olivat huolehditun siistit. +Syntymäpäivänään, yön hiljaisuudessa kehdaten, tyttönen suuteli peiton +alla omia käsiään koettaen siten saada tuntemusta äiti-vainajan huulten +hellyydestä. + +Ja vuosien kuluttua, kun hänestä tuli oma herransa, hän kuulusteli ensi +töikseen Sarah Mathew'ta ja pestasi hänet kamarineitsyekseen luvaten +sellaisen palkan, että tämä kelpo nainen saattoi ostaa itselleen +kunnollisen elinkoron. + +Jane näki harvoin isäänsä, jonka oli ollut vaikea antaa anteeksi +ensinnäkin, että lapsi oli tyttö, vaikka isä oli toivonut poikaa, +toiseksi että tämä, kun kerran oli tyttö, oli perinyt hänen +arkipäiväisen muotonsa eikä äitinsä kauneutta. + +Vanhemmat eivät usein näe mitään vääryyttä siinä, että he kantavat +kaunaa jälkeläisilleen niiden henkisten tai ruumiillisten +ominaisuuksien vuoksi, joita itse ovat heille perinnöksi jättäneet. + +Janen lapsuusajan sankari, kehitysajan kisatoveri ja varttuneen iän +uskottu ystävä oli Deryck Brand, seurakunnan kirkkoherran ainoa poika, +lähes kymmentä vuotta häntä vanhempi. Mutta heidän ystävyydessänsä, +niin kiinteä kuin se olikin, ei Jane ollut milloinkaan tuntenut +olevansa Deryckille kaikki kaikessa. Kun tämä lääketieteen ylioppilaana +vietti loma-aikoja kotonaan, ei tuo yksinäinen lapsi, jonka ystävyys +miellytti häntä ja jonka luja luonne ja itsenäinen henkinen kehitys +kiinnittivät hänen mieltään, saattanut sentään anastaa hänen +huomaavaisuuttaan enemmän kuin äiti ja lukutehtävät. Sittemmin hän nai +herttaisen tytön, niin Janen vastakohdan kuin toinen nainen suinkin +voi toiselle olla. Mutta heidän ystävyytensä kesti ja syveni; ja nyt, +kun hän oli nopeasti kohoamassa ammattikuntansa ensi riviin, tämän +ystävättären arvonanto hänen töilleen ja hänen ponnistustensa ja +tarkoitusperiensä herkkä ymmärtäminen olivat hänelle suuriarvoisemmat +kuin huomattavat kuninkaalliset suosionosoitukset, joita hän viime +aikoina oli saanut vastaanottaa. + +Jane Championilla ei ollut ketään uskottua naisystävää vertaistensa +parissa. Yksinäinen kasvinaika oli kehittänyt hänet ehdottoman +suoraksi itselleen ja muille, niin että hänen oli vaikea ymmärtää +tai sietää seuraelämän teennäisyyksiä tai oman sukupuolensa +pikkumaisia heikkouksia. Naiset, joille hän oli osoittanut erikoista +ystävällisyyttä -- ja niitä oli paljon -- olivat hänen läsnäollessaan +raukkamaisen vaiteliaita, kun puhe sattui häneen. + +Mutta miesystäviä hänellä oli paljon, etenkin juuri lukiosta päässeitä +nuorukaisia, jotka hän otti oikein tosiystävikseen. Hauskoja poikia, +jotka kirjoittelivat hänelle yliopisto- ja pöytäkuntajuttuja, jommoisia +heidän ei olisi koskaan pälkähtänyt päähänsä kirjoittaa äidilleen. +Hän tiesi varsin hyvin, että he keskenään nimittivät häntä "vanhaksi +Janeksi", "kauniiksi Janeksi" ja "Jane kullaksi", mutta hän luotti +leikinlaskun hyvänsuopuuteen ja heidän ystävyytensä vilpittömyyteen ja +maksoi runsain mitoin takaisin. + +Jane Champion oli juuri nyt eräällä pitkistä vierailuistaan +Overdenessä, ja tänä kesäpäivänä, herttuattaren mennessä puutarhaansa +ruusuja leikkaamaan, hän parhaillaan pelasi golfia erään nuorukaisen +kanssa, jota hän mieli vähän entisistä höyhentää. Mutta kuten Jane +huomasi, ei ole niinkään helppo läksyttää toista, jos itse on +innostunut golfpeliin ja jos tuo toinen on siihen yhtä innostunut ja +vielä lisäksi tarkkaan selittää, miksi hän on pelannut niin ja niin, +sekä jäljestäpäin aivan yksityiskohtaisesti, kuinka kummankin olisi +ollut pelattava. + +Sen vuoksi katsoi Jane, tarkemmin miettiessään, iltapäivänsä menneen +piloille. Mutta nuori Cathwart selitti tupakkahuoneessa samana iltana +muutamille valituille uudelleen koko pelin ja huomautti: "Vanha Jane +oli verraton! Löi niin että soi! Ja vaikka hän pelasi suunnattoman +paljon paremmin kuin minä, ei hän sitten nimeksikään rehennellyt +taidollaan. -- Nyt olen vakavasti päättänyt, etten enää lähetä +kukkia Tou-Toulle. Tiedättekö, pojat! Ei voi ajatellakaan istuvansa +samppanjaillallisella tanssijattaren seurassa tällaisena kauniina +päivänä, kun on pelannut golfia jalosukuisen Janen kanssa. Kuulkaa, +pojat! Kyllä vain tuntee, että omantunnon tulee olla koko puhdas, kun +tarttuu hänen käteensä." + + + + +Kolmas luku. + +"YLLÄTYS." + + +Tiimapatsas osoitti puolta viittä. Hiljaisuus tuntui olevan mennyttä. +Linnut alkoivat visertää, ja läheisessä metsässä kukahteli tuon +tuostakin käki. + +Talokin virkosi äkkiä eloon. Ovia auottiin ja suljettiin. Kaksi +livreepukuista palvelijaa, Meldrumien väreissä, tummansinisessä ja +hopeassa, kiirehti pengermää alas kantaen saranallista teepöytää +jykevien tammipöytien sijalle, jotka muulloin olivat setrin alla. + +Toinen palasi heti rakennukseen, toinen jäi levittämään hohtavan +valkoisia liinoja pöydille. + +Papukaija heräsi, levitti siipensä ja räpytti niitä pari kertaa, +liukuili sitten edestakaisin orrellansa tarkaten palvelijaa. + +"Katsohan!" huusi se yhtäkkiä hovimestaria matkien, kun huolimattomasti +heitetty pöytäliina liukui ruoholle. + +"Suus kiinni!" sanoi nuori palvelija ärtyneenä huiskaisten lintua +pöytäliinallaan ja vilkaisten salaa ruusutarhaan päin. + +"Tommy tahtoo karviaisen!" huusi papukaija väistäen pöytäliinaa ja +riippuen pää alaspäin orrellaan. + +"Hanki, jos haluttaa!" sanoi palvelija virnaillen. + +"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" huomautti Tommy herttuattaren äänellä. + +Palvelija säpsähti ja katsoi olkansa yli taakseen, antoi Tommyn +sitten nopeasti kuulla, mitä hän siitä ajatteli ja minne sen toivoi, +lyödä livahutti sitä ja palasi rakennukseen suuttuneen linnun vuoroin +nauraessa, vuoroin varoitellessa ja sadatellessa sekä keikkuessa +edestakaisin orrella, kunnes kiusanhenki katosi näkyvistä. + +Muutamaa minuuttia myöhemmin oli pöydällä mitä runsaimmin ja mitä +moninaisinta englantilaiseen iltapäiväteehen kuuluvaa syötävää. +Raskas hopeinen teekeittiö ja hopeiset teekannut kiilsivät +tarjoilupöydällä, jonka takaa vanha hovimestari ohjaili. Monenmoisia +leivoksia ja voileipä valmisteita oli tarjolla, ja vastikään poimitut +mansikkaröykkiöt antoivat väriä tälle taiteelliselle katteelle, +jonka pohjavärinä hohtivat hopea ja valkoinen. Kun kaikki oli +kunnossa, kohotti hovimestari kättään ja kumahutti vanhaa kiinalaista +ruokarumpua, joka riippui setripuussa. Ennen kuin kumahduksen kaiku oli +haipunut, kuului joka suunnalta etäisiä ääniä. + +Joen rannalta, tenniskentältä, asuinrakennuksesta ja puutarhasta +tuli herttuattaren vieraita, hyvillään virkistävän teen toiveista ja +rientäen setrin tervetulleeseen varjoon; viehättäviä valkopukuisia +naisia, jotka huolellisesti suojasivat ihoansa leveälierisillä hatuilla +ja kuviollisilla päivänvarjoilla; miellyttäviä nuoria tyttöjä, jotka +aikoja sitten olivat uhranneet ihonsa mukavuudelle ja kulkivat nyt +avopäin pitkin nurmikkoa heilutellen mailojaan ja väitellen viimeisestä +jännittävästä ottelusta; flanellipukuisia, ruskettuneita, muhkeita +herroja yhtyi puheeseen ja nauruun; he kehuivat tovereitaan näiden +ollessa vaatimattomasti vaiti heidän omista saavutuksistaan puhuttaessa. + +Kaikin kokoonnuttuaan he muodostivat hauskankirjavan ryhmän puun alle +ja painuivat perin tyytyväisinä mataliin korituoleihin tai pehmeälle +nurmikolle ottaen pöydältä, mitä kutakin halutti. Kun kaikki olivat +saaneet teetä, kahvia tai jäähdytettyjä juomia valintansa mukaan, sai +keskustelu uutta vauhtia. + +"Herttuattaren konsertti on siis tänä iltana", lausui joku. "Minä +toivoisin, että ripustettaisiin tähän puuhun kiinalaisia lyhtyjä ja +pidettäisiin se täällä ulkona. On liian kuuma tungoksessa sisällä." + +"Aivan oikein", sanoi Garth Dalmain. "Minä olen ohjaaja, kuten +tiedätte, ja voin luvata, että kaikki pengermänpuoleiset ikkunaovet +pidetään auki. Niin ettei kenenkään, joka mieluummin on ulkona, +tarvitse olla konserttisalissa. Asetetaan rivi lepotuoleja pengermälle +ikkunain viereen. Eihän sieltä paljon näe, mutta kuulee mainiosti." + +"Niin, mutta puolet hupia on näkemisessä", huudahti eräs +tennistytöistä. "Ne, jotka jäävät pengermälle, menettävät parhaan, kun +herttuatar jälkeenpäin matkii, kuinka kukin esiintyi. Minä en välitä +kuumuudesta. Varatkaa minulle paikka ensi rivillä." + +"Kuka on illan 'yllätys'?" kysyi lady Ingleby, joka oli saapunut vasta +aamiaisen jälkeen. + +"Velma", sanoi Mary Strathern. "Hän tulee tänne loppuviikoksi, ja +hauskaa on saada hänet tänne. Vain herttuatar saattoi taivuttaa +hänet, ja vain Overdene voi häntä houkutella. Hän laulaa ainoastaan +yhden laulun konsertissa, mutta ihan varmaan hän myöhemmällä ratkeaa +ja antaa auliistikin. Meidän täytyy saada Jane menemään, ikään kuin +sattumalta, pianon ääreen ja soittamaan jonkin Velman parhaan kappaleen +alkusäveltä, niin varmasti saamme kuulla hänen hurmaavan äänensä. Hän +ei voi milloinkaan vastustaa oikein hyvää säestystä." + +"Miksi te nimitätte rouva Velmaa 'yllätykseksi'?" kysyi eräs neitonen, +jolle Overdenen "hienot seurat" olivat ihkasen uutta. "Hyvä ystävä", +vastasi lady Ingleby, "se on herttuattaren pilaa. Tämä konsertti +on järjestetty hänen vieraittensa ratoksi ja myös paikkakunnan +kuuluisuuksien huviksi ja hyväksi. Kaikki ympäristöltä on kutsuttu. +Ei ketään meistä pyydetä esiintymään, mutta kyllä kaikkia paikallisia +kuuluisuuksia. He suorittavatkin todella koko ohjelman omaksi +nautinnokseen, ystäväinsä ja omaistensa tyydytykseksi ja meidän +huviksemme, varsinkin jälkeenpäin, kun herttuatar kertaa jokaisen +esityksen tehden omia huomautuksiaan, selityksiään ja oikaisujaan. Voi, +Dal! Muistatteko, kuinka hän valkoisesta kirjoituspaperista kyhäsi +papinkauluksen ja matki korkeakirkollista apulaispappia hermostuneena +laulamassa erästä hullunkurista laulua? Sitten vallan lopuksi -- ja +oikeastaan taiteenharrastajien parhaaksi -- hän tuo kuultavaksi Velman +tai jonkun muun yhtä erinomaisen taiteilijan näyttämään, miten jonkin +kappaleen todellakin _voi_ esittää; tuossa tuokiossa sali on tulvillaan +musiikkia, syvä hiljaisuus valtaa kuulijat, ja hyväntahtoiset +taiteenharrastajat huomaavat, että se, mitä he esittivät, ei _lainkaan +ollut musiikkia_; he lähtevät noloina kotiin. Mutta seuraavaan +vuoteen mennessä he jo taas unohtavat kaiken; tai veres joukko +esiintymishaluisia astuu rintamaan. Herttuattaren pikku kepposet +onnistuvat aina." + +"Jalosukuinen Jane ei hyväksy niitä", sanoi nuori Ronald Ingram, "siksi +hän tavallisesti hankkiutuu matkalle ja lähtee toiseen vierailupaikkaan +ennen sellaista tilaisuutta. Mutta kukaan ei osa säestää Velmaa niin +erinomaisesti, niin että tällä kertaa hänen on käsketty jäädä tänne. Ja +minä epäilen, tokkopa 'yllätys' tehneekään samanlaista vaikutusta kuin +tavallisesti, ja olen varma, ettei pila jälkeenpäin onnistu yhtä hyvin +kuin ennen. Onhan tunnettua, että jalosukuinen Jane niissä asioissa +pitää herttuatarta aisoissa. Kyllä hän saa olla valmis vaikka mihin +sillä erää, mutta sittenpähän herttuatar pysyykin kurissa jälkeenpäin." + +"Minusta Jane neiti on vallan oikeassa", sanoi eräs vaalea amerikatar +rohkeasti pitäen tuokion kultaista lusikkaa mansikkajäätelön yllä, jota +Garth Dalmain oli hänelle ojentanut. "Minun kotimaassani pidettäisiin +perin jokapäiväisenä pilana niiden ihmisten pilkkaamista, jotka ovat +olleet vierainamme ja esiintyneet meidän kodissamme." + +"Teidän maassanne, hyvä ystävä", sanoi Myra Ingleby, "ei olekaan +herttuattaria." + +"Ei olekaan, mutta hankimme niitä teille aina jonkun", vastasi +amerikatar maltillisesti ja jatkoi jäätelön syömistä. + +Seurasi yleinen nauru, ja puhe kääntyi viimeiseen +englantilais-amerikkalaiseen kihlaukseen. + +"Missä on jalosukuinen Jane?" kysyi joku heti sen jälkeen. + +"Pelaamassa golfia Billyn kanssa", sanoi Ronald Ingram. "Kas tuolla he +tulevat." + +Janen kookas vartalo ilmestyi näkyviin, kun hän tuli pitkin pengermää +Billy Cathcartin kanssa tämän innokkaasti puhellessa. He heittivät +mailansa alahalliin, sitten he tulivat yhdessä pitkin nurmikkoa +teepöytiä kohden. + +Janella oli yllään sileä, harmaa tweedhame, valkoinen, siniraitainen +kamritsipusero, kovikekaulus ja kalvosimet, silkkinen kaulahuivi ja +pehmeä huopahattu, koristeena muutama musta sulka. Hänen luonteva +ryhtinsä ja liikuntansa ilmaisivat hyvää terveyttä ja hallituita +liikkeitä. Hänen olentonsa erosi tavattomasti setripuun alle +ryhmittyneistä somista ja rakastettavista naisista. Eikä se sentään +missään suhteessa ollut miehekäs -- tai, käyttääksemme sopivampaa +sanaa, miesmäinen, sillä kaikki voimakas on tosin miehekästä, mutta +nainen, joka teeskentelee voimakkuutta, jota ei omista, on miesmäinen; +-- pikemminkin se oli niin perinpohjin naisellinen, että hän voi +käyttää ylen yksinkertaista pukeutumistapaa, mikä soveltui mainiosti +hänen ehdottomasti arkipäiväisiin kasvonpiirteisiinsä ja melkein +rotevaan vartaloonsa. + +Hän liittyi setrin alla olevaan seurueeseen ja istahti eräälle +tuolille, joita herrat heti nousivat luovuttamaan hänelle puolisen +tusinaa, ja teki sen hänelle perin ominaisella itsetiedottomalla +varmuudella. + +"Missä täti on? Simmons rukka äsken, kun kävimme sisällä viemässä +mailojamme, tallusteli hakemassa häntä joka paikasta. Hänellä oli +sähkösanoma." + +"Miks'ette te sitä avannut?" kysyi Myra. + +"Sen tähden, ettei täti koskaan salli avattavan sähkösanomiaan. Hän +pitää yllätyksistä. Ja ainahan on mahdollista, että sähkösanomassa on +kuohuttavia uutisia. Hän sanoo, että asia menettää vallan makunsa, jos +joku muu saa sen ensin tietää ja sitten varovaisesti ilmoittaa hänelle." + +"Tuolla tulee herttuatar", sanoi Garth Dalmain, joka istui niin, että +näki ruusutarhan veräjälle. + +"Älkää mainitko sähkösanomasta mitään", varoitti Jane. "Häntä +harmittaisi, että minä tiedän sen tulleenkaan. Olisihan ihan +synnillistä riistää Jutuistakaan odottamattoman sähkösanoman +tuottamasta ilosta näin kuumana päivänä, jolloin ei liene muutakaan +merkillistä tapahtumassa." + +He kääntyivät katsomaan herttuatarta, joka asteli nurmikon poikki, +tuota omituista vanhaa olentoa, joka heidät oli kutsunut tänne, joka +omisti sen kauniin paikan, missä he viettivät näin hauskoja päiviä, ja +jonka omituisuuksista he aivan kaihtelematta puhuivat, kun äsken joivat +hänen teetään ja herkuttelivat hänen mansikoillaan. + +Herrat nousivat, kun hän läheni, mutta eivät niin nopeasti kuin +hänen veljentyttärellensä. Herttuatar kantoi isoa vasua, joka oli +täynnä valikoituja ruusuja. Joka kukka oli hurmaava ja poimittu juuri +parhaalla hetkellä. + + + + +Neljäs luku. + +JANE TARJOUTUU SIJAISEKSI. + + +Herttuatar työnsi vasunsa keskelle pöytää, jolla mansikat olivat. + +"Kas niin, hyvät ihmiset", sanoi hän hengästyneenä. "Ottakaa omanne, +ja toivon näkeväni teidät kaikki ruusut rinnassa tänä iltana. +Konserttisali muutetaan ruusutarhaksi. Sanomme viettävämme _La fête +des Roses'ia_ [Ruusujuhla]... Ei, kiitoksia, Ronny. Tee on ollut +valmiina ainakin puolisen tuntia, ja tottahan niin paljon minusta +välität, ettet sitä väkisin minulle tyrkytä. Muutoin, enhän minä +juo milloinkaan teetä. Kun lounaalta herään, juon viskyä ja soodaa, +ja sillä pysyn pystyssä päivälliseen saakka. Niin kyllä, Myra hyvä, +olinhan minä teidän mielenkiintoisessa kokouksessanne ja panin +nimeni siihen mainioon sitoumussarakkeeseen: _pour encourager les +autres_ [muiden innostamiseksi]; mutta sitten ajoin sinun luotasi +suoraapäätä lääkärin luo, ja hän antoi todistuksen, että minun _täytyy_ +ottaa jotakin, kun tarve vaatii, ja tarve vaatii aina, kun herään +lounaalta... Mutta Dal, on kerrassaan sopimatonta, että teatteriin +kuulumaton mies näyttää noin korealta kuin sinä nyt tuossa vaaleassa +sinipunervassa paidassasi, tummassa orvokinsinisessä kaulanauhassasi +ja valkoisissa flanellihousuissasi. Jos olisin isoäitisi, lähettäisin +sinut paikalla sisälle muuttamaan vaatteita. Kun panet minunlaisteni +vanhojen eläkeleskien päät pyörälle, miten sitten enää kaikkien noitten +pikku kanasien... Hiljaa, Tommy! Se oli kovasti rumaa puhetta! Ei sinun +tarvitse olla mustasukkainen Dalille. Minä ihailen sinua vielä enemmän. +Dal, tahdotko maalata minun punaisen papukaijani?" + +Nuori taiteilija, jonka muotokuvat Akatemian senvuotisessa näyttelyssä +olivat herättäneet taiteilijamaailman suurta huomiota ja jonka +sinipunerva paita juuri oli saanut niin ankaran arvostelun, istui +takakenossa korituolissa, kädet ristissä pään takana ja ruskeissa +silmissä veitikkamainen ilme. + +"En, jalo herttuatar", sanoi hän. "Pyydän nöyrimmästi päästä tästä +tehtävästä. Tommy vaatisi jotakuta Landseeria, jotta työ tulisi sen +asentojen ja ilmeiden veroista. Sitä paitsi, olisihan pahennukseksi +viattomalle ja hyvin kasvatetulle nuorukaiselle, jommoiseksi minut +tiedätte, viettää tuntikausia Tommyn seurassa ja kuunnella kaikkia +huomautuksia, joita armas lintu tekee minun maalatessani. Mutta minäpä +sanon, mitä teen. Minä maalaan _teidät_, jalo herttuatar, vaikka en, +jos päässänne on _tuo_ hattu! Jo pienestä poikapahasesta saakka on +mustilla nauhoilla koristettu, leuan alle solmittu olkihattu saanut +minut voimaan pahoin. Jos nyt heittäytyisin luontaisen vaistoni +valtaan, kätkisin kasvoni neiti Championin helmaan, potkisin ja +parkuisin, kunnes te ottaisitte sen pois päästänne. Minä tahdon maalata +teidät siinä mustassa samettipuvussa, joka teillä oli eilisiltana +ja jossa on mediciläinen kauluri, sekä päässänne se pitseistä ja +jalokivistä tehty kaunis laite. Ja kädessänne teidän tulee pitää +vanhanaikaista, hopeaan uutettua kristallikuvastinta." + +Taiteilija ummisti puoleksi silmänsä, ja kun hän soinnukkaalla, +salaperäisellä äänellään kuvaili taulua, kävi ympärillä oleva iloinen +seura tarkkaavaisen äänettömäksi. Kun Garth Dalmain kuvaili taulujaan, +näkivät kuuntelijat ne. Kun he seuraavana vuonna menivät Akatemiaan +tai Uuteen Galleriaan, saattoivat he sanoa: "Ahaa, tuossa se on! +Ihan semmoisena kuin sen silloin näimme, ennen kuin piirtoakaan oli +kankaalla." + +"Vasemmassa kädessänne pidätte kuvastinta, mutta ettei saa katsoa +siihen, sillä ettehän te, jalo herttuatar, koskaan katso kuvastimeen, +paitsi ripittäessänne takananne seisovaa kamarineitsyttänne, jotta +näkisitte, nousevatko kyynelet hänen silmiinsä ja senkö vuoksi hän niin +kömpelösti pitelee hiusneuloja ja muita vehkeitä. Jos niin on laita, +saa tyttö heti päivän lomaa mennäkseen vanhaa äitiään tervehtimään, ja +te maksatte matkan edestakaisin. Ellei niin ole, te ripitätte vähän +lisää vielä. Olisinpa minä tytön sijassa, niin itkisin aina, suuria +kyyneleitä, jotka varmasti kuvastimessa näkyisivät. Mutta minä en +nyyhkyttäisi, sillä nyyhkyttäminen on liiaksi sydämelle käypää, ja +minä olisin hirmuisen varovainen, etteivät kyyneleni vuotaisi teidän +niskaanne." + +"Dal, senkin poikaviikari!" sanoi herttuatar. "Ole puhumatta minun +tytöistäni ja niskoistani ja sinun omista teeskentely-kyyneleistäsi ja +kerro loppuun kuvasta. Mitä minä kuvastimella teen?" + +"Te ette katso siihen", jatkoi Garth. Dalmain syvämietteisesti, +"sillä me tiedämme, ettette niin koskaan tee. Ette edes pannessanne +päähänne tuon hatun ja sitoessanne nauhat -- neiti Champion, ottakaa +ystävällisesti kädestäni kiinni -- ruususolmukkeelle leukanne alle, +ette silloinkaan kysy kuvastimelta neuvoa. Mutta te istutte ja +pidätte sitä vasemmassa kädessänne, kyynärpää itämaisella, helmiäisin +koristellulla ebenholtsipöydällä. Käännätte sen poispäin itsestänne, +niin että se kuvastaa jotakin kuviteltua, aivan vastapäätänne +olevaa esinettä. Te katselette tuota näkymätöntä esinettä ylevän +mieltymyksen ilmein. Ja kuvastimeen minä maalaan elävän, helakanvärisen +kokokuvan orrella istuvasta punaisesta papukaijastanne, hyvin +tarkan ja erinomaisen yksityiskohtia myöten. Antakaamme sille +nimeksi _Mietelmiä_, sillä tauluille täytyy aina antaa jokin +mieletön, nykyaikainen nimi, ja nykyään juuri ovat käsittämättömät +sanat muodissa, ellei joku pidä välttämättömänä yleisön huomiota +herättääkseen ristiä tauluansa luetteloon parillakymmenellä Tennysonin +säkeellä. Mutta kun taulu kuuluisana teoksena jää jälkimaailmalle, +tunnetaan se Kansallisgallerian luetteloissa, 'Herttuatar, kuvastin ja +papukaija' nimisenä." + +"Mainiota", sanoi herttuatar huvittuneena. "Sinun täytyy maalata se +tarpeeksi aikaisin ennen ensi näyttelyä, Dal, ja me menemme kaikki sitä +katsomaan." + +-- Ja hän maalasi. Ja kaikki menivät katsomaan. Ja kun he sen näkivät, +sanoivat he: "Kas, tosiaan! Tuossa se on, ihan sellaisena kuin me sen +näimme Overdenessa setrin alla." -- + +"Tuolla tulee Simmons ja hänellä on jotakin tarjottimella", huudahti +herttuatar. "Kuinka se mies kaakertaa! Miks'ei kukaan opeta häntä +kävelemään! Jane! Sinähän marssit nurmikon poikki kuin mikäkin +sotamies. Etkö voisi Simmonsille selittää, kuinka on käveltävä... No? +Mikä nyt on? Soo, sähkösanoma. Mitä kauheata nyt on voinut tapahtua? +Ketä haluttaa arvata? Minä toivon, ettei kukaan hölmöläinen ole +myöhästynyt junasta." + +Ei kuulunut hiiren hiiskaustakaan, niin täysin tyydyttävä äänettömyys +vallitsi, kun herttuatar avasi punakellervän kuoren. + +Yllätys oli nähtävästi perinpohjainen, vaikk'ei tosin iloista laatua, +sillä herttuatar, joka tavallisestikin oli punakka, kävi tulipunaiseksi +lukiessaan ja vallan sanattomaksi suuttumuksesta. Jane nousi tyynesti, +kurkisti tätinsä olan yli, luki pitkän sanoman ja palasi paikoilleen. + +"Hävytön!" huudahti viimein herttuatar. "Senkin hävytön! Sellaista saa, +kun pitää heitä ystävinään. Ja minulla kun oli niin kaunis helminauha +häntä varten, paljon arvokkaampi kuin hänelle tavallisesti tarjotaan +yhdestä ainoasta laulusta. Ja peruuttaa viime tingassa! Äh, hävytön!" + +"Hyvä rakas täti", sanoi Jane, "jos rouva Velma parka on äkkiä saanut +laryngitiksen [kurkunpääntulehdus], voihan olla mahdollista, ettei hän +saata laulaa ainoatakaan säveltä, vaikkapa kuningatar käskisi. Hänhän +sähkösanomassa kovin pahoittelee." + +"Älä viisastele, Jane!" huudahti herttuatar äreästi. "Äläkä tähän +kuningatarta sekoita, jolle ei kuulu minun konserttini eikä Velman +kurkku niin vähääkään. Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta, +tiedäthän! _Miksi_ hänen piti saada se -- mikä se nyt taas olikaan -- +juuri kun hänen piti tulla laulamaan tänne? Minun nuoruudessani ei +ihmisillä ollut tämmöisiä uudenaikaisia kipuja. Minä en siedä kaikkia +noita appendicitiksia [umpilisäkkeentulehdus] ja muita -- suututtaa +ihmisen selvillä tekosyillä. Minun nuoruudessani se oli selvää +vanhanaikaista vatsuria ja se parannettiin raparperilla." + +Myra Ingleby piilotti kasvonsa suuren hattunsa alle, ja Garth Dalmain +kuiskasi Janelle: "Minä inhoan kaikkea asiaankuulumatonta, tiedäthän!" +Mutta Jane ravisti päätään eikä edes hymähtänyt. + +"Tommy tahtoo karviaisen!" huusi papukaija, joka kaiketi oli äkännyt, +että raparperia mainittiin. + +"No, eikö sitä kukaan voi antaa!" sanoi herttuatar vihaisena. + +"Täti hyvä", sanoi Jane, "ei ole karviaismarjoja." + +"Älä viisastele, tyttö!" huusi herttuatar raivoissaan, ja Garth, +joka oli kovasti huvittunut, ravisti Janelle päätään. "Kun se sanoo +'karviainen', tarkoittaa se jotakin kasvista yleensä, kuten varsin +hyvin tiedät." + +Puolikymmentä henkeä riensi tarjoamaan Tommylle salaattia, nousuruohoja +ja kurkkuvoileipiä. Garth nyhtäisi ruohon ja ojensi sen Janelle hyvin +huolestuneen näköisenä, mutta Jane ei ollut huomaavinaan. + +"Ei mitään vastausta, Simmons", sanoi herttuatar. "Miks'ette mene?... +Voi, kuinka tuo mies tuupertaa! Eikö nyt kukaan voi opettaa häntä +kävelemään! Mutta nyt: mitä pitää tehdä? Puoli maakuntaa tulee tänne +kuulemaan Velmaa minun kutsustani, ja Velma on Lontoossa sairastaen +appendicitista muka -- ei, minä tarkoitan sitä toista. Oih, hiiteen +koko nainen, kuten tuo viisas lintu sanoo." + +"Suus kiinni!" kirkui Tommy. Herttuatar hymähti ja talttui istumaan. + +"Mutta, hyvä herttuatar", huomautti Garth mitä lauhkeimmalla äänellä, +"eihän maakunnassa tiedetä, että rouva Velman piti laulaa. Sehän oli +suuri salaisuus. Hänellähän teidän piti lopuksi yllättää. Lady Ingleby +sanoi häntä teidän 'yllätykseksenne'." + +Myra kurkisti hattunsa alta ja herttuatar noikkasi hänelle hyväksyen. + +"Aivan niin", sanoi hän. "Siinähän koko hauskuus olikin. Hävytön!" + +"Mutta hyvä herttuatar", jatkoi Garth vakuutellen, "ellei maakunta +tiennyt, ei maakunta petykään. He tulevat kuuntelemaan toisiaan ja +itseään ja nauttimaan teidän punaviineistänne ja jäätelöistänne. +Nauttivat kaikesta siitä ja lähtevät pois tyytyväisinä, puhellen, miten +taitavasti hyvä herttuatar keksii ja saattaa huomatuiksi paikalliset +kyvyt." + +"Niin, niin!" sanoi herttuatar, pieni välke terävissä silmissään +ja nostaen käyrää nenäänsä -- jota rouva Parker Bang Chicagosta, +joka oli tavannut herttuattaren kerran tai pari, kuvasi 'oikeaksi +plantagenetlaiseksi -- "mutta he lähtevät vakuuttuneina taidoistaan ja +tyytyväisinä omiin keskinkertaisiin esityksiinsä. _Minun_ tarkoitukseni +oli antaa heidän esittää ja sitten näyttää heille, kuinka olisi pitänyt +esittää." + +"Mutta, Gina täti", sanoi Jane sävyisesti, "te unohdatte varmaan, +että useimmat näistä ihmisistä ovat olleet Lontoossa ja kuulleet +paljonkin hyvää musiikkia, luultavasti Velman ja muitten suurten +laulajien esityksiä. Kyllä he tietävät, etteivät voi laulaa kuin joku +näyttämövalio; mutta he koettavat parastansa, kun te heitä pyydätte. En +minä ymmärrä, että he kaipaavat mitään havainto-opetusta." + +"Jane", sanoi herttuatar, "jo kolmannen kerran tänä iltapäivänä minun +täytyy pyytää sinua olemaan viisastelematta." + +"Neiti Champion", sanoi Garth Dalmain, "jos minä olisin teidän +isoäitinne, lähettäisin teidät nukkumaan." + +"Mitä on tehtävä?" jatkoi herttuatar. "Hänen piti laulaa 'Rukousnauha'. +Siihen minä olen perustanut kaiken. Huoneen koko koristelukin on +suunniteltu laulun mukaiseksi -- köynnöksiä valkeista ruusuista +ja suuri, pelkästään punaisista riipparuusuista tehty risti lavan +taustalla. Jane!" + +"Mitä, täti?" + +"Äh, älä sano niin värittömästi 'mitä tätiäsi'! Etkö voi ehdottaa +jotakin?" + +"Hiiteen koko nainen!" kirkaisi Tommy yhtäkkiä. + +"Kuulkaahan lintu kultaa", huudahti herttuatar, ja hyvä tuuli palasi +täydellisesti. "Antakoon joku sille mansikan. No, Jane, mitä sinä +ehdotat?" + +Jane Champion istui leveä selkä puoleksi tätiin päin, toinen polvi +toisella ja isot, voimakkaat kädet ristissä niiden ympärillä. Hän +irroitti kätensä, kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi suoraan teräviin +silmiin, jotka tattihatun alta tutkistelivat häntä. Kun hän luki +niistä osaksi katuvan, osaksi vetoavan pyynnön, pilkisti vieno +hymy hänen omistaankin. Hän odotti hetkisen tullakseen varmaksi +herttuattaren tarkoituksesta, ja sanoi sitten: "Kyllä minä laulan +teille 'Rukousnauhan' Velman sijasta tänä iltana, jos te todella niin +haluatte, täti." + +Jos puun alle kokoontuneet olisivat olleet "mukiinmeneviä", olisivat +he vetäneet henkeänsä. Jos he olisivat olleet "kirjavia", he olisivat +äänekkäästi ilmaisseet hämmästystänsä. Ollen "hienoja" he eivät +antaneet minkäänlaista ulkonaista merkkiä; mutta ilmassa tuntui +perinpohjaista hämmästystä. Herttuatar oli ainoa läsnäolijoista, joka +oli kuullut Jane Championin laulavan. + +"Onko sinulla se laulu?" kysyi Meldrumin armo ja nousi, ottaen +sähkösanomansa ja tyhjän vasun. + +"On", sanoi Jane. "Kun viime kuussa olin kaupungissa, olin muutamalla +tunnilla rouva Blanchen luona; ja hän, joka harvoin ihailee +uudenaikaisia lauluja, oli kovin ihastunut siihen. Hän lauloi ja +salli minun säestää. Kulutimme siihen melkein kokonaisen tunnin. Sain +sittemmin nuotit." + +"Hyvä", sanoi herttuatar. "Minä luotan siis sinuun. Nyt minun täytyy +lähettää osaaottava sähkösanoma herttaiselle Velma paralle, jota +varmasti kirvelee, kun täytyi olla tulematta. Niin että au revoir +[näkemiin!], hyvät ihmiset. Muistakaa, me syömme päivällistä täsmälleen +kahdeksalta. Musiikkipuoli alkanee yhdeksältä. Ronnie, ole kiltti poika +ja kanna Tommy halliin. Se kirkuu niin hirmuisesti, jos se näkee minun +menevän ja jättävän sen. Se on niin helläsydäminen, lintu kulta!" + +Äänettömyyttä setrin alla. + +Useimmat katselivat nuorta Ronaldia, joka kantoi telinettä käsi niin +suorana kuin mahdollista, Tommyn hiipiessä aivan hänen lähelleen +pysyen ihmeteltävästi tasapainossa ja ilmeisesti tehden kahdenkeskisiä +huomautuksia Ronnien pelokkaaseen korvaan. Herttuatar meni edellä, +sangen tyytyväisenä asiain käänteeseen. + +Pari vieraista tarkasteli Janea. + +"Teit uljaasti", sanoi Myra Ingleby viimein. "Minä tarjoutuisin +säestämään, mutta minä osaan vain laulut 'Illan kuutamolla' ja 'Kolme +sokeaa rottaa' yhdellä sormella." + +"Ja minä tarjoutuisin mielelläni säestämään," sanoi Garth Dalmain, "jos +te laulaisitte Lassenin 'Pyhäinpäivän', sillä minä soitan sen vallan +mainiosti kymmenellä sormella. On sangen opettavaista kuulla, millä +tavoin minä soitan hautakappelin kelloja koko laulun ajan. Mahtavan +crescendo-appassionato-fortissimon jälkeenkin, kun he huomaavat: 'Kas, +tänään kylmät haudat kukkii, loistaa: on juhlapäivä, pyhäinpäivä tää', +minun kelloillani ei ole lainkaan pyhäpäivää. Enhän minä tiedä, mitä +tapahtui 'kerran kevätkuussa'. Minun säestäessäni kellot soivat koko +ajan vimmatun itsepintaisesti. Mutta minä olen nähnyt 'Rukousnauhan' +nuotit enkä tahtoisi edes yrittää moisia sointuja. Heti aloitettava +kaikki mahdolliset alennukset mielessä ja ennen kuin on pitkällekään +päästy, on kourat täynnä tuttuja ja tuntemattomia ristejä, joihin +takertuu uskaltamatta päästää niitä käsistään, kun kukaties ovat +hyvinkin tarpeen seuraavassa silmänräpäyksessä. Kuinka ikävää! Mutta +kun on puhe 'Rukousnauhan' säestyksestä, minun täytyy sanoa, kuten se +vanha lampuoti tuonoin alustalaispäivällisillä sanoi herttuattarelle, +kun tämä tyrkytti hänelle vanukasta kolmatta kertaa: 'Teidän armonne, +minä _en jaksa_.'" + +"Älkää olko ilkeä, Dal", sanoi Jane. "Te osaisitte säestää +'Rukousnauhan' mainiosti, jos minä vain tahtoisin. Mutta näin ollen +pidän parempana säestää itse." + +"Voi, sen minä ymmärrän vallan hyvin", sanoi lady Ingleby +myötätuntoisesti. "Onhan koko ajan turvallista tietää, että jos +rupeaisi menemään väärin, voisi lopettaa toisen käden soiton ja ottaa +oikean äänen itselleen." + +Nuo kaksi ainoata todella soitannollista läsnäolijaa vaihtoivat +melkoista huvittuneisuutta ilmaisevan silmäyksen. "Kai se olisi hyvä, +jos tarve tulisi", sanoi Jane. "Minä kyllä 'lopettaisin toisen käden' +ja 'antaisin teille äänen'", sanoi Garth vakavasti. + +"Sen uskon", sanoi Jane. "Te olette aina niin kovin ystävällinen. Mutta +minusta on parempi tulla toimeen omin neuvoin." + +"Oletteko ottanut huomioon, kuinka vaikeata on saada ääntä kuulumaan +niin suuressa huoneessa, ellette voi seisoa päin yleisöä?" Garth +Dalmain puhui huolestuneesti. Jane oli hänen erikoisen hyvä ystävänsä, +ja kuten miehistä ainakin, hänestä oli vastenmielistä ajatellakin, että +hänen ystävänsä julkinen esiintyminen jollakin tavoin epäonnistuisi. + +Sama rauhallinen hymy väikähti Janen silmissä ja siirtyi huulille +kuin silloinkin, kun hän huomasi tätinsä todella tarkoittavan häntä +Velman sijaiseksi. Hän katsoi ympärilleen. Useimmat seurueesta +olivat poistuneet kaksittain ja kolmittain, toiset päärakennukseen, +toiset takaisin joelle. Hän, Dal ja Myra olivat siis kolmisin. Hänen +rauhalliset silmänsä olivat täynnä salaista veitikkaa, kun hän +epäröimättä katsoi Garthia silmiin ja vastasi hänen kysymykseensä. + +"On kyllä, tiedän sen. Mutta kaiku huoneessa on vallan mainio ja minä +olen oppinut sovittamaan ääntäni. Kenties te ette tiedäkään -- ja +mitenkä te sen oikeastaan tietäisittekään -- että minulla on ollut +erikoinen onni saada opiskella rouva Marches'n johdolla Pariisissa ja +jälkeenpäin verestää entistä oppiani satunnaisilla, mutta hauskoilla +tunneilla Lontoossa hänen tyttärensä luona, joka ei suinkaan ole +äitiänsä lahjattomampi. Niin että kyllä minun joltisestikin pitäisi +osata käytellä ääntäni, jos lainkaan olen osannut käyttää hyväkseni +moisia kultaisia tilaisuuksia." + +Nämä sanat olivat Myralle hepreaa ja merkitsivät aivan samaa kuin +jos Jane olisi sanonut: olen opetellut äänentapaamista. Eivätkä +todenteolla niinkään paljon, koskapa lady Ingleby oli itse kerran +yrittänyt opiskella äänentapaamista johtaakseen palvelijainsa ja +palvelijattariensa kuorolaulua. Tämä tapahtui siihen aikaan, jolloin +hänellä oli erikoisen soitannollinen palvelijakunta. Toisella +lakeijalla oli kaunis barytoni. Hovimestari osasi 'hiukkasen vetää +bassoa', toisin sanoen, kun muut kohosivat korkeihin alueihin, +hän pysyi alimmassa äänessä ja piti sitä, jos käskettiin. Sisäkkö +lauloi, kuten itse sanoi, 'toista ääntä'. Toisin sanoen hän oli aina +tahdissa hiukan sopraanoa jäljessä ja terssiä alempana korkeudessa. +Emännöitsijä, suuri tummaverinen ihminen, jolla oli haivenia +ylähuulessa, tehosi vallan merkillisesti arkailemattomana laulaessaan +säveltä oktaavia alempaa sopraanoa. + +Pahaksi onneksi lady Ingleby ei aina erottanut hänen ääntänsä +hovimestarin äänestä. Myra itse ensimmäisenä myönsi, ettei hänellä +ollut 'paljon korvaa'. Mutta oli ehdottomasti kärsivällisyyttä +koettelevaa huutaa juuri, kun ei mitenkään olisi tohtinut nostaa +silmiään 'Hyvän kuningas Wenceslauksen' säestyksestä: "Pysähtykää +siihen, Jenkins!" ja sitten huomata, että rouva Jarmis se olikin +korkeuksiin menossa. Mutta kun uudella lakeijalla, jonka lordi +Ingleby, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota hänen soitannollisiin +lahjoihinsa, pestasi, sattui olemaan oikein hieno kurkkutenori, niin +Myralla mielestään oli ainesta vaikka kuinka suuriin aikaansaannoksiin, +ja hän päätti itse opetella äänentapaamista. Hän oppi helposti mi, +re, do ja sol, fa, fa, mi äänet, sillä ne olivat 'Kolme sokeata +rottaa' laulun alkusävelet, mutta siihen se Myran taito loppuikin. Kun +päästiin 'Talon vaimoa he kaikin seurasivat' aiheen monimutkaisiin +juoksutuksiin, lady Ingleby oli hukassa, kun ei ollut sanoja, mihin +turvata, ja niin hän epätoivoisena herkesi koko äänentapaamisesta. + +Niinpä siis nykyajan kuuluisimman laulunopettajan nimikään ei paljoa +ilmaissut Myralle. Mutta Garth Dalmain kohottautui. + +"Vai niin! Ihmekö, että olette niin kylmäverinen. Velmahan on itsekin +ollut kuuluisan rouvan oppilas." + +"Sen vuoksihan minäkin tunnen hänet jokseenkin hyvin", sanoi Jane. +"Minä olen tänään täällä, sillä minun piti säestää häntä." + +"Minä ymmärrän", sanoi Garth. "Ja nyt teidän on tehtävä molemmat. +'Varjelkoon!' sanoo rouva Parker Bangs, kun hänelle Marlborough +Housen puutarhajuhlissa selitetään, kuka kukin on. Mutta teistä on +mieluisampaa säestää muita kuin itse laulaa, niinkö?" + +Janen sävyisä hymy pilkisti jälleen. + +"Laulaminen on hauskempaa, mutta säestäminen on hyödyllisempää", sanoi +hän. + +"Tietysti", virkkoi Garth. "Lukemattomat voivat laulaa hiukkasen, mutta +varsin harvat säestää kunnollisesti." + +"Jane", sanoi Myra katsellen raukein silmin pitkien tummien ripsiensä +alta, "kun sinä kerran olet ottanut laulutunteja ja osaat joitakuita +lauluja, miksi ei herttuatar ole ennen pyytänyt sinua laulamaan meille?" + +"Surullisesta syystä", vastasi Jane. "Tiedättehän, että hänen +ainoa poikansa kuoli kahdeksan vuotta sitten? Hän oli kaunis, +lahjakas nuorukainen. Hän ja minä perimme rakkautemme lauluun +meidän isoisältämme. Serkkuni antautui musiikkialalle yliopistossa, +harjoitti innokkaasti opintoja ja aikoi ammattimusiikkimieheksi. +Kerran joululomalla hän oli luvannut laulaa eräässä +hyväntekeväisyyskonsertissa Lontoossa, ja täyttääkseen lupauksensa hän +lähti ulos, vaikka oli vasta toipumassa nuhakuumeesta. Tauti uudistui, +kääntyi keuhkokuumeeksi, ja siihen hän muutaman vuorokauden kuluttua +kuoli. Täti parka oli mieletönnä surusta, ja siitä pitäen minun +musiikinrakkauteni mainitseminenkin katkeroittaa häntä. Minä myöskin +aioin tykkänään antautua musiikkialalle, mutta hän esti sen lujasti. +Tuskin uskallan laulaa tai soittaa täällä." + +"Mutta miksette muualla?" kysyi Garth Dalmain. "Me olemme usein olleet +samoissa perheissä, eikä minulla ole ollut hämärintä aavistusta, että +te laulatte." + +"En tiedä", sanoi Jane hitaasti. "Mutta -- musiikki on minulle niin +kallis asia. Se on jonkinlainen kaikkeinpyhin minun sisimmässä +olennossani. Eikä ole helppoa nostaa verhoa." + +"Verho nostetaan tänä iltana", sanoi Myra Ingleby. "Niin", myönsi Jane +hymyillen hieman surunvoittoisesti. "Niin taidetaan tehdä." + +"Ja me astumme kaikkein pyhimpään", sanoi Garth Dalmain. + + + + +Viides luku. + +USKOUTUMISTA. + + +Varjot nurmikolla yhä pitenivät. + +Kotiin palajavat varikset kiertelivät ja vaakkuivat suurten jalavien +ympärillä. + +Tiimapatsas osoitti kuutta. + +Myra Ingleby nousi ja seisoi kädet ojennettuina pään yli vinojen +auringonsäteiden sattuessa suoraan silmiin. Taiteilija tarkasti hänen +norjan vartalonsa pehmeitä piirteitä. + +"Ooh!" huudahti Myra. "Täällä ulkona on niin ihanaa ja minun täytyy +mennä sisälle kamarineitsyeni luo. Jane, minä varoitan aikanaan. +Älä milloinkaan rupea ottamaan kasvojenhierontaa. Ihminen tulee sen +orjaksi, ja se vie tuntikausia päivästä. Katsokaa minua!" + +He katselivat jo ilmankin. Myra oli katselemisen arvoinen. + +"Tavallista pukeutumista varten minun olisi tarvinnut mennä sisään +vasta seitsemältä, mutta nyt minun täytyy menettää tämä viimeinen ihana +hetki." + +"Mimmoista se sitten on?" kysyi Jane. "Minä en tiedä koko puuhasta +mitään." + +"En minä voi yksityisseikkoja myöten selittää", vastasi lady +Ingleby, "mutta olethan nähnyt, kuinka kukkealta olen näyttänyt koko +päivän? No niin, ellen nyt menisi neitsyeni luo, näyttäisin vähemmän +kukkealta päivällisen päättyessä ja myöhemmin illalla kymmentä vuotta +vanhemmalta." + +"Soma sinä olet aina", sanoi Jane vilpittömästi, "ja mitä se haittaa, +vaikka on ikänsä näköinen?" + +"Kultaseni, mies tuntee ikänsä, nainen näyttää ikänsä", lainasi Myra +jonkun sanoja. + +"_Tunnen_ itseni nyt juuri seitsenvuotiaaksi", sanoi Garth. + +"Ja _näytätte_ seitsentoistavuotiaalta", nauroi Myra. + +"Ja _olen_ seitsemänkolmatta", selitti Garth, "niin ettei herttuattaren +pitäisi sanoa minua 'poikaviikariksi'. Ja jos tämän salaperäisen +toimituksen lyhentäminen vähentää rahtusenkaan teidän tämäniltaista +sulouttanne, niin minä rukoilen teitä: kiirehtikää kamarineitsyenne +luo, tai muuten te pilaatte koko iltani. Minä purskahdan itkemään +päivällisellä, ja herttuatar vihaa kaikkia kohtauksia, kuten hyvin +tiedätte!" + +Lady Ingleby huitaisi häntä hatullaan ohimennessään. + +"Olkaa vaiti, senkin poikaviikari", sanoi hän. "Ei teidän tarvinnut +lainkaan kuunnella, mitä minulla oli sanomista Janelle. Tänä syksynä te +maalaatte minut. Ja sen jälkeen minä jätän kasvojenhieronnan, matkustan +ulkomaille ja palaan oikein vanhentuneena." + +Hän sinkautti tämän viimeisen uhkauksen olkansa yli ja asteli hitaasti +nurmikon poikki. + +"Kuinka suloinen hän on!" lausui Garth katsellen hänen jälkeensä. +"Kuinka paljon te luulette kaikessa tuossa olleen totta, neiti +Champion?" + +"Ei minulla ole aavistustakaan", vastasi Jane. "Kasvojenhieronta on +minulle tuiki tuntematon asia." + +"Ei paljonkaan, minä luulisin", jatkoi Garth, "muuten hän ei olisi +siitä kertonut meille." + +"Ei, siinä erehdytte", vastasi Jane nopeasti. "Myra on harvinaisen +rehellinen ja aina altis avoimesti puhumaan itsestään ja +heikkouksistaan. Hänen kasvatuksensa oli hiukan erikoinen. Heitä oli +suuri sisarusparvi, ja häntä pitivät muut aina syntipukkina, eivät +tosin veljet ja sisaret niinkään kuin äiti. Miten hän oli, mitä +sanoi tai teki, kaikki oli pahasti. Kun lordi Ingleby näki hänet ja +luullakseni huomasi hänen orastavat mahdollisuutensa, hän oli pitkä, +kömpelö tyttö, kaunissilmäinen, suu suloinen ja tunteikas ja kasvoilla +ihmettelevän kysyvä ilme. Lordi oli kaksikymmentä vuotta häntä vanhempi +ja rakastui auttamattomasti häneen, ja vaikka äiti tyrkytti kaikkia +muita tyttäriään vuoron perään, tämä tahtoi Myran tai ei ketään. Kun +lordi puhui asiasta Myralle, oli hänen aluksi mahdoton saada tätä +ymmärtämään, mitä hän tarkoitti. Lopulta tarkoitus kuitenkin valkeni +hänelle, eikä lordin tarvinnut kauan odottaa vastausta. Minä olen hänen +usein kuullut kiusoittelevan Myraa. Tämä oli suloisesti hymyillen +katsonut häneen silmät kyynelissä ja sanonut: 'Tietysti. Kiitollisena +tulen teille, ja minusta te olette kovin herttainen, kun pidätte +minusta. Mutta mikä kolaus tämä on äidille!' He menivät naimisiin niin +pian kuin oli mahdollista, ja lordi vei nuorikkonsa Pariisiin, Italiaan +ja Egyptiin, piti kuusi kuukautta ulkomailla ja toi takaisin -- +tällaisena. Olin kerran heidän luonaan, ja Myran äiti oli myös siellä. +Istuimme arkihuoneessa -- ei ollut ketään herroja, vain viisi, kuusi +naista -- ja hänen äitinsä moitti jotakin, sanoen: 'Eikö lordi Ingleby +ole usein huomauttanut sinulle siitä?' Myra katsoi häneen herttaisesti, +verkkaiseen tapaansa ja vastasi: 'Äiti kulta, teistä mahtaa tuntua +oudolta, mutta, tiedättekö, minun miehestäni kaikki on erinomaista, +mitä minä teen.' 'Sinun miehesi on typerä!' sähähti äiti. 'Teidän +kannaltanne katsoen, äiti kulta', sanoi Myra herttaisesti." + +"Vanha noita!" sanoi Garth. "Miksi moisten ihmisten sallitaan omistaa +itsellensä äidin nimi? Meidän, joilla on ollut hellät, erinomaiset +äidit, tekisi mieli säätää laki, että heitä on sanottava vain +kantajiksi tai annettava heille jokin muu kuvaava nimitys, eikä +halvennettava pyhää _äidin_ nimeä." Jane oli vaiti. Hän tunsi kauniin +tarinan Garthin poikavuosista, jotka tämä oli viettänyt leskeksi +jääneen äitinsä kanssa. Hän tiesi, miten palavasti tämä jumaloi äidin +siunattua muistoa. Hän piti Garthista eniten silloin, kun sai kurkistaa +pinnan alle, eikä tahtonut laimentaa hänen lämpöänsä muistuttamalla, +ettei itse ollut koskaan saanut kuiskata tätä nimeä. + +Garth nousi tuoliltaan ja oikaisi sorjaa vartaloansa laskevan auringon +hohteessa, melkein niinkuin Myrakin oli tehnyt. Jane katseli häntä. +Ruumiillinen kauneus vaikutti voimakkaasti häneen, kuten useimmiten +rumiin ihmisiin. Mutta hän ei antanut sen liiallisesti vaikuttaa +ystäväinsä arvioimiseen. Ei Garth Dalmain suinkaan ollut ylimmäinen +hänen erikoisista ystävistään. Hän oli vanhempi kuin useimmat +heistä, mutta eräissä suhteissa taas nuorempi kuin kukaan, ja hänen +huomattavasti nuorekkaan käytöstapansa ja pursuavan hilpeytensä vuoksi +Jane piti häntä toisinaan poikamaisena, sillä hänen oman luonteensa +leikillinen puoli oli paljon sävyisämpää laatua. Mutta hänen ulkonainen +kauneutensa oli niin eittämätön, ettei siitä ollut mitään sanomista, ja +Jane katseli häntä ystävällisissä silmissään vilpitön ihailu, niinkuin +varmaankin oma äiti olisi häntä katsellut. + +Garth oli vallan tietämätön omasta ulkomuodostaan, vaikka olikin +valinnut ylleen vaalean sinipunervan paidan ja sitonut kaulaansa +orvokinvärisen kaulanauhan, ja kun kultainen auringonvalo häikäisi +silmiä, ei hän liioin huomannut Janen katsetta. + +"Kuulkaa, neiti Champion!" huudahti hän poikamaisesti. "Eikö olekin +mukavaa, että he kaikki ovat menneet sisään? Olen oikein toivonut +saavani hetkisen pakista teidän kanssanne. Tottakin, kun olemme kaikki +yhdessä, usein vain lörpöttelemme, jotta juttu olisi käynnissä. Se +on samanlaista kuin pienten leikkipallojen lentoon laskeminen. Usein +ne halkeavat ja paljosta puhelusta ei jää enempää jäljelle kuin +leikkipallostakaan: pieni, tyhjä ja kurttuinen kelmunpalanen." + +"Ostitteko te koskaan Brightonissa leikki-ilmapalloja? Muistatteko +sitä rajua ihastusta, kun nähtiin myyjän tulevan pitkin suurta +kävelykatua suunnaton kimppu niitä kädessään -- sinisiä, viheriäisiä, +punaisia, valkoisia ja keltaisia, kaikki välkkyen päiväsessä,? Ja +usein minun täytyi ihmetellä, mitenkä tämä saattoi nyppiä niitä +erilleen -- enkä vieläkään sitä tajua -- ja miten olisi käynyt, jos +hän olisi laskenut ne kaikki maahan. Itse minä aina täsmälleen tiesin, +minkä niistä tahdoin, ja se oli tavallisesti sisimmässä nauhassa ja +sen irroittaminen kesti kauan. Ja kuinka saattoikaan harmittaa, jos +aikaihmiset väsyivät odotukseen ja lähtivät tiehensä penneineen. Vaikka +en minäkään olisi huolinut mistään, ellen olisi saanut juuri sitä, +johon olin iskenyt silmäni. Olisitteko te?" + +"Minä en milloinkaan ostanut leikkipalloja Brightonissa", vastasi Jane +innottomasti. Garth tunsi olevansa taas seitsenvuotias, ja Jane tunsi +olevansa kiusaantunut. + +Garth näytti huomaavan sen. Hän otti takkinsa tuolin selkämykseltä, +jolle sen oli heittänyt, ja puki ylleen. + +"Tulkaa, neiti Champion", sanoi hän, "minä olen väsynyt työn +puutteesta. Mennään joelle ja otetaan pieni, kahdenistuttava vene. +Päivällinen on vasta kahdeksalta, ja minä olen varma, että te ennätätte +pukeutua -- vaikkapa Velman sijaiseksikin -- puolessa tunnissa. Minä +tiedän teidän hätätilassa tehneen sen kymmenessä minuutissa. Aikaa +on kyllin minun soutaa teidät niin pitkälle, että näemme kirkon, ja +saamme samalla puhella. Ajatelkaa, vanha, harmaa kirkko, taustana tämä +auringonlasku ja edustalla keto täynnänsä esikoita!" + +Mutta Jane ei noussut. + +"Hyvä Dal", sanoi hän, "ei teillä olisi paljon innostusta jäljellä, ei +kirkkoon eikä auringonlaskuun, kun olisitte kiskonut minun runsasta +kahdeksaakymmentä kiloani vasten virtaa. Vaipuisitte uupuneena sinne +esikkojen keskelle. Pitäisihän teidän nyt jo tietää, etten minä ole +niitä ihmisiä, joita käsketään pikkuruisen veneen perään istumaan ja +pitämään perää. Jos minä olen veneessä, minä tahdon soutaa, ja jos +minä soudan, niin soudan mieluimmin peränpuoleisella tuhdolla. Mutta +nyt en halua soutaa, sillä olen pelannut golfia koko iltapäivän. Ja +tiedätte varsin hyvin, mitä nautintoa teille tuottaisi katsella minua +koko matkan, mennen tullen, tuntien koko ajan, että minä itsekseni +arvostelisin teidän huolimatonta soutamistanne." + +Garth istuutui jälleen, heittäytyi takakenoon tuoliinsa, kädet ristissä +kiiltäväntumman pään takana, ja katseli Janea ystävällisin, kirkkain +silmin, aivan samoin kuin oli katsellut herttuatartakin. + +"Tepä, veikkonen, nyreä olette", sanoi hän suopeasti. "Mikä teidän +oikein on?" + +Jane naurahti ja ojensi kätensä. "Voi teitä, te hyvä poika! Minä +luulen, että teillä on maailman herttaisin luonne. En minä enää ole +nyreä. Ihan todella, minä vihaan herttuattaren konsertteja, eikä +minusta ole lainkaan hauskaa olla hänen 'yllätyksenään'." + +"Minä ymmärrän", sanoi Garth myötätuntoisesti. "Mutta miksi siis +tarjouduitte laulamaan?" + +"Ah, minun täytyi", sanoi Jane. "Vanha täti kulta. Harvoin hän minulta +mitään pyytää, ja hänen silmänsä olivat niin rukoilevat. Ettekö te +tunne, miten ihminen kaipaa saada tehdä jotakin sille, joka on läheinen +hänelle? Minä kiilloittaisin hänen kenkänsä, jos hän toivoisi. Mutta +on raskasta olla täällä viikkokausia ja aina sentään määrätyn matkan +päässä. Tämä on ainoa, mitä hän on pyytänyt minua tekemään, ja hänen +ylpeät vanhat silmänsä olivat liikuttavat. Saatoinko kieltää?" + +Garth oli pelkkää ymmärtämystä. "Ette, hyvä ystävä", sanoi hän +miettiväisenä, "ette todellakaan. Mutta älkää hautoko mielessänne +meidän typerää pilaamme tuosta 'yllätyksestä'. Ymmärrättehän, ettei +teistä ole semmoiseen. Uskon, että te laulatte paljon paremmin kuin +useimmat heistä, mutta eivät he sitä huomaa. Tarvitaan todellakin joku +Velma, jotta moiset kuulijat havahtuisivat. He pitävät 'Rukousnauhaa' +sievänä lauluna ja taputtavat teille hieman käsiään, ja siinä koko +juttu. Niin että älkää pahastelko!" + +Jane istui ja mietti hänen sanojaan. Sitten hän sanoi: "Dal, minua +inhoittaa laulaa sellaiselle kuulijakunnalle. On aivan kuin asettaisin +sieluni heidän katseltavaksensa, enkä soisi, että he sen näkevät. Se +tuntuu raiskaukselta. Minun mielestäni laulu ja soitto paremmin kuin +mikään muu kykenevät tuomaan ilmi kaiken. Minä värisen, kun ajattelen +tuota laulua, enkä sentään rohkene olla panematta parastani. Sen +hetken tullen minä eläydyn lauluun ja unohdan kuulijat. Minä kerron +teille eräästä tunnista rouva Blanchen luona. Lauloin Bembergin 'Chant +Hindou'a, hindulaisen naisen rukousta Brahmalle. Aloin: 'Brahma, Dieu +des croyants' [Brahma, uskovaistesi Jumala], ja lauloin niinkuin olisin +do, re, mi'ta laulanut. Brahma ei ollut mikään minulle. 'Seis!' huusi +rouva Blanche käskevästi. 'Voi teitä englantilaisia! Ah, vous Anglais! +Mitä te laulatte? Brahma, c'est un Dieu! [Brahma on jumala!] Hän ei +tosin ole teidän Jumalanne. Hän ei tosin ole minun Jumalani. Mutta hän +on jonkun Jumala. Hän on laulun Jumala. Écoutez!' [Kuunnelkaa!] Ja +hän kohotti päätään ja lauloi: 'Brahma! Dieu des croyants! Maitre des +cites saintes!' [Taivasten valtias!] kauniit kasvonsa kirkastuneina ja +sellaisella pyhällä uskonnollisella hartaudella, joka tunki sydämeen. +Sitä tuntia en koskaan unohda. Ja, totta puhuen, sen jälkeen en ole +laulanut ainoatakaan laulua laimeasti." + +"Hyvä!" sanoi Garth Dalmain. "Pidän haltioitumisesta kaikessa +taiteessa. Minä en välitä maalatakaan muotokuvaa, ellen ihaile naista, +jota maalaan." + +Jane hymyili. Keskustelu oli kääntymäisillään juuri siihen suuntaan, +mihin hän oli toivonut mahdollisesti voivansa johtaa sen. + +"Dal hyvä", sanoi hän, "te ihailette niin useita, toista toisensa +jälkeen, että me, teidän vanhat ystävänne, jotka todella tarkoitamme +teidän parastanne, pelkäämme, että te ette milloinkaan ihaile +ratkaisevasti." + +Garth nauroi. "Helkkarissa!" sanoi hän. "Oletteko te samanlainen kuin +kaikki muutkin? Ajatteletteko tekin, että ihaileminen ja jumaloiminen +välttämättä merkitsee naimisiinmenoa? Minä olisin odottanut teiltä +järjellisempää ja miehisempää näkökantaa." + +"Poika kulta", sanoi Jane, "ystävänne ovat päättäneet, että te +tarvitsisitte vaimon. Te olette yksin maailmassa. Teillä on kaunis +koti. Kaikki mielettömät naiset teitä liehakoivat, pilaavat teidät. +Alku on jo hyvä. Me oivallamme tietysti varsin hyvin, että teidän +vaimossanne täytyy maailman verrattomimman kauneuden yhtyä hienoon +persoonallisuuteen. Mutta jokainen uusi jumalatar, jonka te näette ja +jota maalaatte, vastaa sillä hetkellä teidän erinomaista ihannettanne, +ja kukaties, jos te jonkun heistä naisitte sen sijaan, että maalaatte, +hän pysyväisestikin täyttäisi vaatimuksenne." + +Garth kuunteli miettiväisenä, säännölliset kulmakarvansa koholla. +Vihdoin hän sanoi: "Kauneus on jotakin pinnalla olevaa. Näen sen, +ihailen sitä. Minä haluan sitä ja maalaan sen. Kun olen sen maalannut, +on se minun, enkä piittaa siitä sen enempää. Kun maalaan jotakuta +naista, etsin koko ajan hänen sieluansa. Tahtoisin ilmentää sen +kankaalleni. Mutta tiedättekö, neiti Champion, minä huomaan, ettei +kauniilla naisella aina ole kaunista sielua." + +Jane oli vaiti. Hänestä oli viho viimeistä puhua toisten naisten +sieluista. + +"Tällä haavaa sentään eräs tuntuu minusta täydelliseltä", jatkoi Garth. +"Minä maalaan hänet syksyllä. Uskon, että silloin havaitsen hänen +sielunsa hänen ihanan ulkomuotonsa veroiseksi." + +"Ja kuka hän on?" uteli Jane. + +"Lady Brand." + +"Flower!" huudahti Jane. "Oletteko _te_ niin ihastunut Floweriin?" + +"Oh, hän on suloinen", sanoi Garth kunnioittavan innokkaasti. "On ihan +väärin, että kukaan on niin perinpohjin suloinen, virheetön. Se tekee +minut sairaaksi. Oletteko te koskaan tuntenut, että täydellinen kauneus +tekee sairaaksi, neiti Champion?" + +"En", sanoi Jane lyhyesti. "Eikä minusta muitten ihmisten vaimojen niin +pitäisi vaikuttaa teihinkään." + +"Hyvä veikkonen", huudahti Garth hämmästyneenä, "eihän tällä asialla +ole mitään tekemistä vaimojen taikka ei-vaimojen kanssa. Sinikelloketo +aamuisessa auringonpaisteessa vaikuttaisi aivan samoin. Minä aivan +sairaalloisesti haluan maalata hänet. Kun olen maalannut hänet ja +todellakin päästänyt oikeuksiinsa hänen verrattoman kauneutensa +sellaisena kuin minä sen näen, olen taas vallan ennallani. Toistaiseksi +minä olen maalannut hänet vain muistista, mutta lokakuussa hän istuu +minulle mallina." + +"Muististako?" kysyi Jane. + +"Niin, maalaan aika paljon muistista. Jos minä saan nähdä tietyn ilmeen +jonkun kasvoilla hetkellä, jolloin voi tunkeutua pintaa syvemmälle, +minä voin sen maalata muistista viikkokausia jälkeenpäin. Monet +parhaista harjoitelmistani ovat siten syntyneet. Oi, mikä nautinto! +Kauneus -- kauneudenpalvelus on minulle jumalanpalvelusta." + +"Mutta jumalatonta jumalanpalvelusta." + +"Ei niinkään", vastusti Garth totisena. "Kaikki todellinen kauneus +tulee Jumalasta ja johtaa takaisin Jumalaan. Kaikkinainen hyvä anti +ja täydellinen lahja tulee ylhäältä valkeuden isältä. Tapasin kerran +erään vanhan, omituisen olion, joka sanoi, että kaikki sairaudet ovat +perkeleestä lähtöisin. En milloinkaan voinut uskoa sitä, sillä äitini +oli elämänsä loppuvuodet työhön kykenemätön, ja voin vakuuttaa, että +hänen sairautensa oli siunaukseksi monelle, ja Jumalan kunniaksi +hän sen kärsi. Vakaumukseni on, että kaikki todellinen kauneus on +Jumalan lahja, ja siksi kauneudenpalvelus on minulle eräänlaista +jumalanpalvelusta. Ei mikään paha ole koskaan todellisesti kaunista; ei +mikään hyvä ole koskaan oikeastaan rumaa." + +Jane hymyili katsellessaan Garthia, joka loikoessaan tuolissaan +kultaisessa päivänpaisteessa oli oikea miehisen kauneuden perikuva. +Tämä täydellinen välittömyys sekä omaan itseensä että Janeen +nähden, mikä salli hänen näin puhua ulkonaisesti arkipäiväisimmälle +naistuttavalleen, sisälsi pisaran huumoria, mikä huvitti ystävätärtä. +Se ilmaisi hänelle enemmän kuin moniväristen ilmapallojen ostaminen ja +herttuattaren 'tattihatun' päivitteleminen. + +"Ovatko rumat ihmiset sitten vallan osattomia jumaluudesta, Dal?" kysyi +hän. + +"Ei kaikki rumuus ole rumuutta", vastasi Garth Dalmain vilpittömästi. +"Sen minä opin jo pienenä poikana. Äitini otti minut mukaansa +kuulemaan erästä kuuluisaa saarnaajaa. Istuessaan alkutoimitusten +aikana korokkeella hän näytti minusta jolsimmalta mieheltä, minkä +ikinä olin nähnyt. Hän muistutti jotakin eriskummallista gorillaa, ja +minä pelkäsin hetkeä, jolloin hän nousisi ja aloittaisi selityksensä. +Tuntui ihan siltä, kuin hänen olisi pitänyt olla rautaristikon takana +ja kuin meidän olisi saattanut yht'äkkiä tehdä mieli heittää hänelle +pähkinöitä ja appelsiinejä. Mutta kun hän nousi puhumaan, hänen +kasvonsa muuttuivat. Hyvyys ja innostus loisti niistä, muuttaen ne +enkelimäisiksi. En pitänyt häntä enää koskaan rumana. Hänen sielunsa +kauneus loisti läpi ruumiin, kirkastaen sen. Vaikka olinkin lapsi, +erotin sittemmin aina ruman rumasta. Kun hän mainion saarnansa loputtua +istuutui, en enää pitänyt häntä minään simpanssinmuunnoksena. Muistin +hänen taivaallisen hymynsä kirkkauden. Tietysti olivat hänen rumat +piirteensä ennallaan. Eivätkä ne kasvot olleet sellaiset, joiden +olisi aina suonut olevan lähellä tai päivä päivältä vastapäätä +pöydässä. Mutta ei ihmiselle ollut toki pantu moista koetusta; minulle +se olisikin ollut sulaa kärsimystä. Sittemmin hän on aina pysynyt +mielessäni vahvistamassa totuutta, ettei hyvyys koskaan ole ruma ja +että taivaallisen rakkauden ikävöimisen loisteesta mitä rumimmat kasvot +muuttuvat hetkellisesti kauniiksi ja synnyttävät jotakin sellaista, +jota ainian onneksensa muistelee." + +"Minä ymmärrän", sanoi Jane. "Se on varmaan usein auttanut teitä +oikeaan käsitykseen, kun niin varhain saitte sen selville. Mutta +palatkaamme tärkeään keskusteluumme kasvoista, jotka kerran _ovat_ joka +päivä teitä vastapäätä pöydässä. Eivät ne voi olla lady Brandin, eivät +liioin Myran; mutta, kuten hyvin tiedätte, Dal, eräitä sangen kauniita +kasvoja ajatellaan sille paikalle." + +"Ei mitään nimiä, pyydän", sanoi Garth nopeasti. "Minusta on +vastenmielistä, että nuorten naisten nimiä mainitaan tällaisissa +keskusteluissa." + +"Aivan oikein, hyvä ystävä. Minä ymmärrän vastenmielisyytenne +ja kunnioitan sitä. Olette tehnyt hänet jo kuuluisaksi hänestä +maalaamallanne impressionistisella muotokuvalla, ja kuulin, että aiotte +maalata toisen, vielä viimeistellymmän. Niin, niin, Dal, kyllä itsekin +tiedätte, miten äärettömästi ihailette häntä. Hän on kaunis, hän on +rakastettava, kotoisin maasta, jonka naiset, jos ovat kauniita, ovat +samalla myös luonnonraittiita ja pirteitä, vertaisiaan vailla. Te +olette monessa suhteessa niin ainutlaatuinen, että teidän vaimonnekin +pitää olla joltisessakin määrin erikoinen. No niin, minä en lainkaan +tiedä, kuinka paljon te annatte ystäväinne mielipiteen vaikuttaa +tämäntapaisissa asioissa, mutta lienee teistä mieluista kuulla, miten +täydellisesti he hyväksyvät aikeenne, jos vannotte uskollisuutta -- +sanotaan nyt vaikka -- kauniille 'Tähtilipulle'." + +Garth Dalmain otti taskustaan savukekotelonsa, valikoi huolellisesti +savukkeen ja pitäen sitä sormiensa välissä istui ajatuksiinsa +vaipuneena. + +"Polttakaa vain", sanoi Jane. + +"Kiitoksia", sanoi Garth. Hän raapaisi tulitikulla valkean ja sytytti +hyvin mietteissään savukkeensa. Kun hän heitti tikun pois, lennätti +tuuli sitä ja se putosi nurmikolle, missä leimahti iloisesti. Garth +hypähti pystyyn ja sammutti sen, veti tuolinsa vielä paremmin Janea +vastapäätä ja nojasi taaksepäin, polttaen aatteissaan ja katsellen, +miten pienet siniset savurenkaat, joita hän puhalteli, nousivat setrin +oksille, laajenivat, ohenivat ja hävisivät. + +Jane katseli häntä. Erilaiset ja kuvaavat tavat, miten hänen ystävänsä +sytyttivät ja polttivat savukkeensa, olivat aina huvittaneet Janea. +Hän olisi voinut mainita ainakin kymmenkunnan nuoren miehen nimen, +jos hänelle olisi kuvailtu heidän polttamistapansa. Hän oli sitä +paitsi Deryck Brandilta oppinut vaikenemisen tärkeyden tähdellisessä +keskustelussa ja myös, ettei jälkilisäyksillä saa sanottua laimentaa. + +Vihdoin Garth puhui. + +"Ihmettelen, miksi savu on kauniin vaaleansinistä, kun se renkailee +savukkeesta, mutta harmaanvalkoista, jos sitä suusta puhaltaa." + +Jane tiesi niin olevan sen vuoksi, että siihen oli imeytynyt +kosteutta, mutta hän ei sanonut sitä, sillä hänelle ei ollut lainkaan +mieluisaa tämä ilmapallon liidätys eikä Garthin puheen suuntaaminen +turhanpäiväisiin asioihin. Hän odotti tyynesti, minkä vastauksen +antaisi Garthin syvempi luonne, johon hän oli vedonnut ja jonka hän +tunsi varmasti pääsevän vallalle. Pian se pääsikin. + +"On sanomattoman ystävällistä, neiti Champion, että viitsitte ajatella +kaikkea tätä ja puhua siitä minulle. Saanko osoittaa kiitollisuuttani +selittämällä teille kerran, mikä tuottaa vaikeutta? Tuskin olen siitä +itsekään selvillä, mutta luulen silti voivani antaa teille jonkinlaisen +käsityksen siitä." + +Jälleen pitkä vaitiolo. Garth poltti ja mietti. Jane odotti. Vaitiolo +oli täynnä ymmärtämystä. Garth huomasi hyräilevänsä erään vanhan +kuudennentoista-sataluvun laulun säkeitä: + + Mua taivas vielä jos armahtais: + moisen tupakan, tuolin ja ystävän sois. + +Joko savuke, tuoli tai Jane, tai kaikki kolme yhdessä kukaties, +herätti hänessä ylevän rauhan ja levon ja hyvänolon tunteen, sellaisen +mielialan kohoamisen, että kaikki hyvä näytti entistä paremmalta, +kaikki vaikeudet helpoilta ja kaikki ihanteet saavutettavilta. +Hiljaisuus oli kultainen kuin auringonlasku; mutta lopulta hän sen +keskeytti. + +"Kaksi naista -- ainoat naiset, jotka ovat todella jotakin elämääni +vaikuttaneet -- ovat minulle mittapuuna, josta en voi tinkiä -- +toinen äitini, kallis, siunattu muisto; toinen vanha Margery Graem, +lapsuusaikainen ystäväni ja hoitajani, nyt emännöitsijäni ja yleensä +hellijäni ja hoivaajani. Hänen uskollinen sydämensä ja alituinen +huolenpitonsa auttavat minua pysymään uskollisena sen suloisen olennon +juurruttamille ihanteille, joka viereltäni kuihtui pois, kun olin +miehuuteni kynnyksellä. Kotiin palatessani näen ensimmäiseksi, kun +eteisen ovi avautuu, vanhan Margeryn, musta satiiniesiliina vyöllä, +päässä härmemyssy lavendelinvärisine nauhoineen. Tunnen silloin aina +uudestaan olevani seitsenvuotias ja syleilen häntä joka kerta. Te, +neiti Champion, ette pidä minusta seitsenvuotisena, mutta Margery +pitää. No niin, mutta muutahan minun piti saada teidät tajuamaan. +Kun minä vien morsiamen Gleneeshiin ja esitän hänet Margerylle, niin +hänen vanhat, ystävälliset silmänsä koettavat nähdä pelkkää hyvää. +Hänen vanha, uskollinen sydämensä haluaa palavasti vain rakastaa ja +palvella. Ja kuitenkin tiedän, että hän tietää yhtä hyvin kuin minäkin, +mikä on mittapuu. Tiedän, että hänen mieleensä muistuu hyvän, hellän, +kristityn naisen ihanteellinen kuva, juuri semmoisena kuin minäkin sen +muistan; enkä minä saa, en uskalla tuottaa hänelle pettymystä. Uskokaa +minua, neiti Champion, monta kertaa, kun fyysillinen vetovoima on ollut +valtava ja ulkonaista kauneutta palvoessani olen ollut unohtamaisillani +pääasian -- näkymättömän, mutta iäisen, silloin, niin, vallan +otaksumatta mitään vaikuttavansa, vanha Margery on ollut kirkkaasti +katsovinaan minua silmiin, vanhan Margeryn käsi on ollut arasti +tarttuvinaan minun takinhihaani ja ääni, joka lapsuudesta pitäen on +minua opastanut, on ollut hieman kummastellen sanovinaan: 'Hänetkö siis +olette valinnut rakkaan rouva-vainajani paikalle, Garth herra?' Teistä +mahtanee tuntua perin hullunkuriselta, neiti Champion, kun te meidän +seurapiirimme ja tunteittemme ja yleensä pinnallisen elämäntapamme +kannalta ajattelette, kuinka minä istun täällä herttuattaren nurmikolla +ja tunnustan, että minua on pidättänyt kosimasta naisia, joita suuresti +olen ihaillut, vain pelko siitä, mitä minun vanha hoitajani olisi +heistä ajatellut! Mutta ottakaa huomioon, että hänen mielipiteensä +perustuu muistoon ja että tämä muisto on minun äiti vainajani muisto. +Sitä paitsi, Margery puhuu minun paremman minuuteni puolesta ja +ilmituo minun oman arvosteluni sellaisena kuin se on, kun sitä eivät +sokaise intohimot eikä vie väärään minun kauneudenihailuni. Ei Margery +silti kauneutta hyljeksi. Tosiasiassa hän minun vuokseni pitäisi sitä +aivan välttämättömänä, siitä olen varma. Mutta hänen katseensa tunkee +niin pian pinnan alle. Aivan niinkuin Paavali sanoo eräässä ylevässä +lausumassa, hän ei näkyväisiä katso, vaan näkymättömiä. Tuntuu oudolta, +että voin kertoa teille kaikesta tästä, ja todellakin, neiti Champion, +ensi kerran minä tämän nyt näin itsellenikin selvitin. Mutta te olitte +minusta niin kovin ystävällinen, kun viitsitte antaa minulle hyviä +neuvoja tässä asiassa." + +Garth Dalmain lakkasi puhumasta ja hiljaisuus, joka seurasi, kesti +kiusallisen kauan; se tuntui Janesta aidalta, jonka ylitse hän turhaan +yritti kiivetä. Hän oli ryntäävinään edestakaisin etsien veräjää +tai muuta poispääsyneuvoa. Hänen oli mahdotonta sopivasti vastata +tähän vallan odottamattomaan puheeseen. Hänen mykkää hämminkiänsä +lisäsi vielä sekin, että Garthin tunnustus oli sanomattomasti häntä +liikuttanut, ja kun Jane oli syvästi liikutettu, kävi puhe aina +kankeasti. Tämä nuori mies, jota kaikki naiset ihailivat hänen kauniin +ulkomuotonsa ja miellyttävän käytöksensä vuoksi, jota hänen erinomainen +naimakuntoisuutensa pani äidit ja naittajat kärkkymään, joka oli jo +kuuluisa taiteen maailmassa ja jota imarreltiin, liehiteltiin ja +seurapiireissä suosittiin, hän oli muitta mutkitta tunnustanut, että +ainoa elossaoleva, hänen elämäänsä jotakin vaikuttava nainen oli hänen +vanha hoitajansa ja että tämän mielipiteet ja toiveet pidättivät häntä +maailmanmielisestä, erehdyksellisestä naimiskaupasta. Tämä kaikki +liikutti syvästi Janea, vaikkakin hänen sydämessänsä täytyi nauraa +ajatellessaan, mitä heidän seurapiirinsä sanoisikaan, jos huomaisi +tilanteen. Garth joutui uuteen valoon, ja äkkiä Jane ymmärsi hänet +aivan toisin kuin milloinkaan ennen. + +Mutta hän ei kyennyt vastaukseksi lausumaan muuta kuin: "Minä +toivoisin, että tuntisin vanhan Margeryn." + +Garthin ruskeat silmät välähtivät mielihyvästä. + +"Voi, sitä minäkin toivoisin", sanoi hän. "Minä toivoisin, että +te kerran näkisitte Gleneeshin linnan. Te nauttisitte pengermän +näköalasta. Se kantaa jyrkkiin rotkoihin, ja loitompana se vie +purppuraisten kukkulain yli. Luulen, että te pitäisitte sen +havumetsistä ja kanervakankaista. Todellakin, neiti Champion, +miks'en minä voisi kutsua 'hienoa seuraa' luokseni syyskuussa, ja +kun oikein pyytäisin, niin herttuatar varmaan suostuisi ottamaan sen +siipiensä suojaan? Ja niin tekin voisitte tulla ja kuka hyvänsä, jota +haluaisitte kutsuttavan. Ja -- ja, ehkä -- me voisimme kutsua kauniin +'Tähtilipunkin' ja hänen tätinsä, rouva Parker Bangsin. Ja sitten +saisimme nähdä, mitä Margery tuumisi hänestä!" + +"Mainiota!" sanoi Jane. "Minä tulen mielelläni. Ja, hyvä Dal, minä +luulen tosiaankin, että tuolla tytöllä on herttainen luonne. Voisitteko +löytää parempaa? Ulkomuotoon ei moite pysty, ja ihan varmaan on hän +sielukaskin. Niin, kutsukaa vain meidät kaikki, niin nähdään kuinka +käy." + +"Niin minä teenkin", huudahti Garth iloisena. "Mutta mitä mahtanee +Margery tuumia rouva Parker Bangsista?" + +"Vähät siitä", sanoi Jane päättävästi. "Kun te menette naimisiin tytön +kanssa, lähtee täti takaisin Chicagoon." + +"Minä toivoisin, ettei hän olisi pohattaperheestä." + +"Ei sitä voi auttaa", sanoi Jane. "Amerikkalaisethan ovat niin +rakastettavia, ettemme saa ensinkään muistaa heidän rahojaan." + +"Toivoisin heidän olevan täällä, neiti Listerin ja hänen tätinsä", +huomautti Garth. "Mutta he tulevat lady Inglebyn luo, jonne minäkin +menen tiistaina. Tuletteko te sinne, neiti Champion?" + +"Tulen", vastasi Jane. "Minä lähden tiistaina Brandeille muutamaksi +päiväksi, mutta lupasin Myralle palata Shenstoneen loppuviikolla. +Minusta on hauska olla siellä. He ovat niin sopusointuinen pari." + +"Niin ovatkin", sanoi Garth, "mutta eihän kukaan voisi aina olla +olematta sopusointuinen pari, joka kerran on naimisissa lady Inglebyn +kanssa." + +"Voi sitä kielioppia!" nauroi Jane. "Mutta kyllä minä ymmärrän, mitä +te tarkoitatte, ja olen iloinen, että asetatte Myran niin korkealle +jalustalle. Hän on kultainen! Teidän pitää vain kiirehtiä hänen +maalaamistaan ja heittää hänet mielestänne, jotta olette vapaa Pauline +Listerille." + +Tiimapatsas osoitti seitsemää. Varikset olivat lakanneet kiertämästä +jalavia ja lentäneet tyytyväisinä pesiinsä. + +"Menkäämme sisään", sanoi Jane ja nousi. "Olen oikein iloinen tästä +keskustelusta", lisäsi hän, kun he rinnatusten kulkivat nurmikon poikki. + +"Niin", sanoi Garth. "Eikä liidäteltykään ilmapalloja! Meillä olikin +oikea potkupallo tällä kertaa -- hyvää, kestävää nahkaa. Ja kerran +potkimme rajan yli sekä toinen että toinen -- voitto kummallakin. Sillä +teidän neuvonne minä otin varteen, ja luulenpa, että minun selitykseni +taas paljasti teille asian oikean laidan. Eikö niin, neiti Champion?" + +Hänestä tuntui taas kuin olisi hän ollut seitsenvuotias, mutta +Jane katseli häntä nyt vanhan Margeryn silmin eikä tämä häntä siis +ikävystyttänyt enää. + +"Niin kai", sanoi hän hymyillen hänelle ystävällisillä, uskollisilla +silmillään, "pitäkäämme sitä ystävyytemme voittona, Dal. Minä kiitän +teitä kaikesta, mitä olette minulle kertonut." + +Päästyään huoneeseensa Jane huomasi olevan vielä puolituntia aikaa, +ennen kuin tarvitsi ryhtyä pukeutumaan. Hän otti päiväkirjansa. Heidän +keskustelunsa Garth Dalmainin kanssa kannatti säilyttää muistissa, +varsinkin hänen kertomuksensa saarnaajasta, jonka sielu hälvensi +ruumiin rumuutta. Hän kirjoitti sen melkein sanasta sanaan. + +Sitten hän soitti kamarineitsyttä ja pukeutui sekä päivälliselle että +konserttiin, joka oli heti sen jälkeen. + + + + +Kuudes luku. + +VERHO KOHOAA. + + +"Neiti Champion! Kas, siinähän te olettekin! Teidän vuoronne, seuraava. +Paikkakuntalaisten ohjelman viimeinen numero on menossa, ja sen jälkeen +herttuatar ilmoittaa Velman laryngitiksen -- toivokaamme, ettei hän +puhu appendicitiksesta -- ja sitten minä saatan teidät lavalle! +Oletteko valmis?" + +Illan juhlamenojen ohjaaja, Garth Dalmain, oli etsinyt Jane Championia +pengermältä ja seisoi nyt hänen edessänsä, riippuvien kiinalaisten +lyhtyjen miedossa valossa. Punainen ruusu napinreiässä ja samanväriset +silkkisukat antoivat rahtusen taiteellista värikkyyttä hänen +juhlapukunsa tavanmukaiselle mustalle ja valkealle. + +Jane katsahti ylöspäin mukavasta korituolistaan, naurahti sitten hänen +huolestuneelle ilmeelleen. + +"Kyllä minä valmis olen", sanoi hän, nousi ja lähti Garthin kanssa. +"Hyvinkö on käynyt?" kysyi hän. "Onko paljon väkeä?" + +"Huone täpösen täynnä", vastasi Garth, "ja herttuatar on nauttinut. On +ollutkin tavallista hullunkurisempaa. Mutta vastahan illan 'yllätys' +tulee. Entä, missä teidän nuottinne ovat?" + +"Kiitos", sanoi Jane. "Minä soitan ulkomuistista. Niin ei tarvitse +kääntää lehtiä." + +He tulivat konserttisaliin ja seisoivat verhon takana lavalle johtavien +portaitten vieressä. + +"Sh, kuulkaahan herttuatarta!" kuiskasi Garth. _"'Sisarentyttäreni, +Jane Champion, on ystävällisesti suostunut suorittamaan --!'_ Toisin +sanoen teidän on puolen minuutin kuluttua noustava lavalle. Olisi +totisesti kohteliaampaa teitä kohtaan, jos hän puhuisi vähän vähemmän +Velmasta. Mutta yhtä kaikki, he pitävät mistä tahansa. Kas niin! +Siinä sitä ollaan! _Appendicitis!_ Sanoinhan minä. Rouva Velma parka! +Toivotaan, ettei se tule paikkakunnan lehtiin! Voi taivas! Hän rupeaa +vielä pitkiin puheisiin kaikenlaisista uudenaikaisista taudeista. Sama +se, jäähän meille siten hetkinen hengähdysaikaa -- -- -- Kuulkaa, neiti +Champion, minä puhuin hulluja tänään ylennyksistä ja alennuksista. +Kyllä minä osaan soittaa sen säestyksen, jos haluatte. Ette? No niin, +kuinka vain tahdotte. Mutta muistakaa, että tarvitaan paljon ääntä, +jotta se joltakin vaikuttaisi tässä salissa, ja huone on täpötäynnä. +Nyt -- herttuatar lopetti. Tulkaa! Varokaa aliaskelta. Hiidessä! Kuinka +täällä verhon takana on pimeä." + +Garth ojensi kätensä, ja Jane nousi portaita myöten ja astui Overdenen +konserttisaliin kokoontuneen kuulijakunnan näkyviin. Hänen kookas +vartalonsa näytti tavallista kookkaammalta, kun hän kulki melko +korkean lavan poikki. Hänen pukunsa oli musta, jotakin pehmeätä +kangasta, povella hienoa vanhaa pitsiä ja helminauha kaulassa. Kun +hän tuli esiin, tuijottivat kuulijat häneen ja taputtivat epäröiden +käsiään. Velman nimi ohjelmassa oli herättänyt suuria toiveita, ja +lavalla olikin neiti Champion, joka tosin soitti aika sievästi, mutta +jonka ei otaksuttu laulavan, ei niin ainakaan, että se mitenkään +korvaisi Velmaa. Suopeamielisempi kuulijakunta olisi osoittanut +hänelle suosiotaan, niin että sali kajahteli, ilmaistakseen siten +pitävänsä arvossa hänen valmiuttaan ja kerkeätä onnistumisen toivoansa. +Tämä kuulijakunta osoitti hämmästystään empivällä ja laimealla +kättentaputuksella. + +Jane hymyili hyväntahtoisesti, istuutui suuren Bechstein-pianon +eteen ja katsahti valkoisiin ruusuköynnöksiin ja punaiseen +riipparuusu-ristiin. Sitten hän, ilman muita alkuvalmisteluja soitti +alkusoinnun ja rupesi laulamaan. + +Syvä, ihana ääni kaikui kautta salin. Kuulijat valtasi syvä hiljaisuus. + +Joka tavu tunkeutui hiljaisuuteen niin sydämellisin ja ihmeellisen +suloisin sävelin, että penseitten sydän lakkasi lyömästä ja he +ihmettelivät omaa liikutustansa; niiden sydämessä taas, jotka muutenkin +syvästi tunsivat, tämän laulun tenho kosketti salaisimpia kieliä. + + Nuo hetket, vietetyt kanssasi, + ne talletan helminauhanain, + ja helmi helmeltä tarkasti + niitä lasken rukousnauhassain. + +Hiljaisena, aateksivana, hellänä kuiskauksena kuuluivat viimeiset +sanat, tulkiten kokonaista muistojen maailmaa -- jalosydämisen naisen +uskollisesti säilyttämiä menneen ajan onnellisten hetkien muisteloita. + +Kuulijakunta pidätti henkeänsä. Tämä ei ollut laulua. Tämä oli sydämen +sykintää; ja se sykki niin suloisin sävelin, että kyynelet vierivät +väkisin. + +Sitten ääni, joka niin rauhallisena oli tulkinnut alkusäkeet, kohosi +paisuen sydäntä herkyttävään tuskaan. + + Joka helmi on rukoushetkinen + ja sydämen polttoa lievittää, + mutt' alta helmisen seppeleen + yks' _risti_ eteeni välkähtää. + +Viimeiseen neljään sanaan tuli sellainen voima ja väristys, että +läsnäolijat sähköttyivät. Lyhyen tauon aikana, joka seurasi, saattoi +kuulla tunteiden jännityksen. Mutta seuraavassa tuokiossa tyyntynyt +ääni kaikui vienona, ilmaisten sellaista uhrautuvaisuuden voimaa, +jota eivät mitkään vastoinkäymiset lannistaneet, eivät vaikeimmatkaan +kärsimykset peloittaneet, ja luontuen samalla tenhoavaan suloisuuteen, +jota vain kärsimyksen aarteista ammennetaan. + + Oi siunatut polttavat muistoni + ilon niukan, kohtalon katkeran, + joka helmeä suudellen, viimeksi + myös ristiin huuleni kurkotan. + +Ne vain, jotka ovat kuulleet Janen laulavan "Rukousnauhan", voivat +ymmärtää, miten hän lauloi _'joka helmeä suudellen'_. Joka sanasta +henki niin naisellinen, kaunis ja hellä rakkaus, että hänet itsensä +unohdettiin hänen laulunsa taikavoiman vuoksi -- nekin unohtivat, jotka +hänet parhaiten tunsivat. + +Säestys, joka alkaa yhdellä ainoalla soinnulla, loppuu yhteen ainoaan +säveleeseen. + +Jane soitti sen hiljaa, arasti. Sitten hän nousi, kääntyi ja oli +lähdössä lavalta, kun kuulijakunta äkkiä puhkesi myrskyisiin +suosionosoituksiin. Jane empi, pysähtyi, katsahti tätinsä vieraisiin +ikään kuin ihmeissään siitä, että näki heidät siellä. Sitten vieno +hymy pilkisti silmästä ja siirtyi huulille. Hetkisen hän seisoi +ymmällä keskellä lavaa, melkein ujona; astui sitten edelleen, kun +herrat alkoivat huutaa: "Uudestaan, uudestaan!", ja laskeutui lavalta +sivuportaita myöten. + +Mutta verhon takana, puolipimeässä odotti Janea uusi yllätys, paljoa +hämmästyttävämpi kuin hänen kuulijakuntansa meluisa haltioissaolo. + +Portaitten juurella seisoi Garth Dalmain. Hänen kasvonsa olivat +aivan kalpeat, mutta hänen silmänsä paloivat tähtinä. Hän seisoi +hievahtamatta, kunnes Jane astui viimeiseltä portaalta ja tuli aivan +hänen likelleen. Sitten hän äkkiä tarttui häntä olkapäihin ja käänsi +hänet ympäri. + +"Takaisin!" sanoi hän äänessä vastustamaton käskyn väre, niin että +Janen silmät, täynnä äänetöntä kummastusta, jäivät tuijottamaan +häneen. "Menkää heti takaisin ja laulakaa se kokonaan uudestaan, sävel +säveleltä, sana sanalta, aivan niinkuin äskenkin. Oh, älkää seisoko ja +odottako! Menkää nyt takaisin! Menkää heti! Ettekö te ymmärrä, että +teidän _täytyy_!" + +Jane katsoi noihin säihkyviin silmiin. Hän näki niissä jotakin, joka +sovitti äänen häikäilemättömän käskyn. Sanaakaan sanomatta hän nousi +levollisesti portaita ja astui lavan poikki pianon ääreen. Kuulijat +taputtivat yhä ja kiihtyivät osoittamaan mieltymystään, kun hän +ilmaantui, mutta Jane istuutui tuolille pianon ääreen omistamatta +heille ainuttakaan ajatusta. + +Hän oli omituisen ja oudon tunteen vallassa. Ei hän vielä koskaan +eläessään ollut totellut häikäilemätöntä käskyä. Jo hänen lapsena +ollessaan olivat "Fräulein" ja miss Jebb huomanneet, että he pääsivät +toiveittensa perille vain ystävällisesti pyytämällä ja liikuttavasti +vetoamalla hänen tunteisiinsa ja oikeudentuntoonsa. Järjettömään +käskyyn ja järjelliseenkin, ellei sitä perusteltu, hän teki heti jyrkän +tenän. Ja tämä luonteenominaisuus oli yhä olemassa, vaikkakin ajan +tasoittamana. Herttuatarkin sanoi tavallisesti Janea puhutellessaan +"ole hyvä". + +Mutta nyt oli kalpeakasvoinen, palavasilmäinen nuori mies ilman muuta +kääntänyt hänet ympäri, pakottanut nousemaan portaita ja käskenyt hänen +laulaa uudestaan laulun, sävel säveleltä, sana sanalta, ja hän oli +kiltisti totellut. + +Istuutuessaan Jane äkkiä päätti, ettei hän laukkaan "Rukousnauhaa" +uudestaan. Hänellä oli varastossa monta hienompaa laulua. +Kuulijakuntakin odotti jotakin muuta. Miksi hän pettäisi sen odotuksen +moisen, aikalailla kiihtyneen nuorukaisen mahtipontisen käskyn vuoksi. + +Hän aloitti Händelin "Minne tiesi käynee"-sävellyksen mahtavan +alkusoiton, mutta vähitellen hänen totuuden- ja oikeudentuntonsa +tulivat välittäjiksi. Ei hän ollut palannut takaisin laulamaan +kiihtyneen nuorukaisen, vaan syvästi liikutetun miehen käskystä, eikä +tämän liikutus ollut tavallista. Se seikka, että Garth Dalmain oli +niin liikutettu, että unohti, vaikkakin vain hetkeksi, ylen hienon +käytöstapansa, se oli hänen taiteensa ja laulunsa parhain ylistys. +Soittaessaan Händelin aihetta -- ja hän soitti niinkuin koskettimisto +olisi ollut kokonainen orkesteri, joka totteli hänen voimakkaita, lujia +sormiansa -- hänelle äkkiä selvisi, vaikkei hän sitä täydellisesti +ymmärtänyt, Garthin lausuma _täytyy_, ja hän päätti alistua. Kun +siis alkusävelet loppuivat, hän pysähtyi hetkeksi; sen sijaan, että +olisi laulanut suurenmoisen "Semele"-aarian, soitti hän vielä kerran +"Rukousnauhan" alkusoinnun ja teki kuten Garth oli käskenyt. + + Nuo hetket, vietetyt kanssasi, + ne talletan helminauhanain, + ja helmi helmeltä tarkasti + niitä lasken rukousnauhassain. + + Joka helmi on rukoushetkinen + ja sydämen polttoa lievittää, + mutt' alta helmisen seppeleen + yks' _risti_ eteeni välkähtää. + + Oi siunatut, polttavat muistoni + ilon niukan, kohtalon katkeran, + joka helmeä suudellen, viimeksi + myös ristiin huuleni kurkotan. + +Kun Jane palasi lavalta, seisoi Garth yhä liikkumatonna portaitten +juurella. Hänen kasvonsa olivat yhtä kalpeat kuin äskenkin, mutta +silmistä oli kadonnut pidätettyjen kyynelten peloittava kiilto, +joka oli pakottanut Janen hänen käskystänsä menemään takaisin +sanaakaan kysymättä tai vastaanpanematta. Ihmeellinen kirkkaus +loisti niistä nyt, ihailun välke, joka koski Janen sydämeen, sillä +hän ei milloinkaan ennen ollut moista nähnyt. Hän hymyili astuessaan +hitaasti alas portaita ja ojensi Garthille molemmat kätensä, tehden +sen aivan välittömästi, viehättävällä sydämellisyydellä. Garth astui +ihan portaitten eteen ja tarttui niihin, Janen yhä seisoessa askelta +ylempänä. + +Tuokioon ei Garth puhunut mitään. Sitten hän sanoi hiljaa, +liikutuksesta väräjävällä äänellä: "Jumalani! oi, hyvä Jumalani!" + +"Sh, vaiti!" sanoi Jane, "minä en pidä siitä, että sitä nimeä mainitaan +kevytmielisesti, Dal." + +"Kevytmielisesti!" huudahti Garth. "En voisi mistään puhua tänä iltana +kevytmielisesti. 'Kaikkinainen hyvä anti tulee ylhäältä'. Kun minulta +puuttuu sanoja puhuakseni annista, ihmettelettekö, että mainitsen +Antajan?" + +Jane katsoi vakavana suoraan hänen välkkyviin silmiinsä, ja iloinen +hymy kirkasti hänen omiaan. "Te piditte siis minun laulustani?" sanoi +hän. + +"Pidinkö -- pidinkö teidän laulustanne?" kertasi Garth hämmennyksen +kuvastuessa kasvoilla. "En minä tiedä, pidinkö teidän laulustanne." + +"Mistä syystä sitten tämä mairitteleva mielenosoitus?" kysyi Jane +nauraen. + +"Siitä syystä", sanoi Garth aivan hiljaa, "että te nostitte verhoa ja +minä -- minä astuin sisälle." + +Hän piteli yhä Janen käsiä, ja lausuessaan viimeisiä sanoja hän +kumartui suutelemaan kumpaistakin kättä kuvaamattoman hellästi ja +kunnioittavasti. Sitten hän päästi ne, astui hiukan syrjään, ja Jane +meni yksin pengermälle. + + + + +Seitsemäs luku. + +GARTH LÖYTÄÄ RUKOUSNAUHANSA. + + +Jane vietti sinä iltana salissa vain muutaman hetken. Yhä vilkastuva +leikinlasku ei ollut hänen mielensä mukaista, ja ylistys, jota hän +ylenmäärin sai osakseen, ikävystytti häntä. Sitä paitsi hän halusi +yksinäisyyteen omaan huoneeseensa miettiäkseen kohtausta, joka oli +ollut konsertin lopussa Garthin ja hänen välillään verhon takana. +Ei hän oikein tiennyt, mitä siitä ajatella. Hän tunsi siinä olleen +seikkoja, joiden perille hän ei päässyt, ja Garthin viime teko oli +herättänyt hänessä tunteita, joita hän ei ymmärtänyt. Häntä kovasti +pahoitti se tapa, miten tämä oli suudellut hänen käsiään. Ja Garth oli +tehnyt sen sentään niin ihailevan kunnioittavasti, että teko vaikutti +häneen kuin pyhäksijulistaminen -- oli kuin Garth olisi vihkinyt +hänet ihmisten sydämiin kätketyn, jumalaisen laulunlahjan ainaiseksi +vaalijaksi, lahjan, jolla oli voimaa kohottaa ja jalostaa. Hän ei +päässyt siitä, että yhä tunsi, kuinka Garth oli painanut huulensa +hänen käsiinsä. Oli kuin hän olisi niihin jättänyt jotakin tuntu vaaja +pysyväistä. Pari kertaa Jane havaitsi levottomana katselevansa niitä, +ja kun tämä tapahtui kolmannen kerran, päätti hän lähteä huoneeseensa. + +Herttuatar istui pianon luona, vallan näkymättömissä, sillä melkein +koko seurue oli kokoontunut hänen ympärilleen purskahdellen +tuontuostakin iloiseen nauruun. Ronnie oli juuri pujottautunut ryhmän +keskeltä hakemaan koruliinaa, ja Billy ottamaan kirjoituspöydältä +paperia. Jane tiesi, että paperia tarvittiin apulaispapin esityksen +matkimiseen ja että jonkun yllä oli ollut jotakin, mikä muistutti +koruliinaa. + +Hän kääntyi melko väsyneenä ja meni ovea kohti. Vaikka hän oli +poistunut hiljaa ja huomaamatta, oli Garth ovella ennen häntä. Ei +hän ymmärtänyt, miten tämä siihen oli tullut, sillä kun hän oli +kääntynyt lähteäksensä pois, oli hän nähnyt miehen tumman pään aivan +Myra Inglebyn vieressä, toisella puolella herttuattaren ympärille +kokoontunutta joukkoa. Garth avasi oven ja Jane astui ulos. Hänen teki +mielensä sanoa kaksi asiaa --: 'Kuinka te uskalsitte käyttäytyä niin +sopimattomasti?' sekä: 'Sanokaa, mitä te tahdotte minun tekevän, niin +minä teen.' + +Hän ei sanonut kumpaakaan. + +Garth saattoi häntä halliin, sytytti kynttilän ja heitti tulitikun +Tommyn päälle. Sitten hän ojensi hopeisen kynttilänjalan Janelle. Hän +oli selittämättömän onnellisen näköinen. Janea harmitti, että Garth +noin näytti iloansa, jonka aiheena hän tosin tahtomattansa oli ollut, +mutta jota hän ei jakanut hänen kanssansa. Hän tunsi myös, että hänen +oli keskeytettävä tämä tuttavallinen vaitiolo. Se ilmaisi niin paljon +sellaista, jota ei olisi pitänyt ilmaista, koska sitä ei voinut lausua +ääneen. Hän miltei tempaisi kynttilän ja kääntyi toisella portaalla. + +"Hyvää yötä, Dal", sanoi hän. "Tiedättekö, että menetätte +pappi-kohtauksen?" + +Garth katsoi häneen. Hänen silmänsä loistivat Janen kynttilän valossa. + +"En", sanoi hän. "En minä menetä mitään, eikä minun vuokseni menetetä +mitään. Odotin siellä vain, kunnes te lähtisitte. En minä mene +takaisin. Menen puistoon hengittämään yöilman viileyttä. Menen tammien +alle ja lasken helmiäni. Minä en tiennyt, että minulla oli rukousnauha, +ennen kuin tänä iltana, mutta minulla on -- on!" + +"Koko tusina, minä luulen", sanoi Jane kuivasti. + +"Erehdytte", vastasi Garth. "Minulla on ainoastaan yksi. Mutta siihen +liittyy monen hetken muisto. Voin palauttaa ne kaikki mieleeni, kun +kuljen yksikseni tuolla ulkona. 'Helmi helmeltä lasken tarkasti!'" + +"Entä risti?" kysyi Jane. + +"En ole ennättänyt siihen asti", vastasi Garth. "Minun rukousnauhassani +ei olekaan ristiä." + +"Pelkään, että jokaisessa oikeassa rukousnauhassa on risti, Dal", sanoi +Jane lempeästi, "ja pelkään myös, että kovalle teidät ottaa, kun oman +ristinne löydätte." + +Mutta Garth oli luottavainen ja peloton. + +"Kun omani löydän", sanoi hän, "toivon jaksavani rohkeasti tarttua +siihenkin --" + +Tahtomattaan katsoi Jane käsiinsä. Garth huomasi sen ja hymyili, mutta +onneksi rusketus peitti hänen punastumisensa. + +Jane kääntyi ja alkoi nousta portaita, mutta Garth pysähdytti hänet +kiihkeästi pyytämällä: + +"Vielä hetkinen, neiti Champion! Tahtoisin kysyä teiltä jotakin. +Uskallanko? Pidättekö minua sitten ehkä uteliaana, tungettelevana, +julkeana?" + +"Ihan varmaan", sanoi Jane. "Mutta minä ajattelen teistä jo muutenkin +tänä iltana jos jotakin tavatonta, niin että kolme laatusanaa enemmän +tai vähemmän ei paljoa merkitse. Kysykää siis." + +"Neiti Champion, onko _teillä_ rukousnauha?" + +Jane katsoi häneen hämmästyneenä, mutta yhtäkkiä hänelle valkeni, mihin +kysymys tähtäsi. + +"Hyvä ystävä, _ei!_" sanoi hän. "Minä, Jumalan kiitos, olen säilynyt +moisilta siunatuilta, polttavilta muistoilta! Ei minun järjelliseen +ja säännölliseen elämääni sisälly mitään semmoista enkä minä sitä +toivoisikaan." + +"Kuinka te sitten", intti Garth, "lauloitte 'Rukousnauhan' ikään kuin +joka rivi olisi ollut omaa kokemaanne, joka ilo ja suru omianne, vaikka +mahdollisesti jo hyvin kaukaisia?" + +"Sen tähden, että minä aina niin kokonaan eläydyn lauluuni. Kerroinhan +teille, minkä opetuksen sain 'Chant Hindousta'. Niin ollen minulla +epäilemättä oli rukousnauhani, kun sitä laulua tänä iltana lauloin. +Mutta muuten, siinä mielessä kuin te tarkoitatte, ei minulla, Jumalan +kiitos, ole semmoista." + +Garth nousi pari askelta, niin että hänen silmänsä tulivat kynttilän +tasalle. + +"Mutta _jos_ teillä olisi", sanoi hän hiljaa, "niinkö se teihin +koskisi? Niinkö te tuntisitte?" + +Jane mietti. "Niin", vastasi hän, "_jos_ minulla olisi, koskisi se +minuun, luullakseni, juuri niin, ja minä tuntisin juuri samoin kuin +noina muutamina minuutteina." + +"_Te_ tulkitsitte siis _omaa itseänne_ laulussa, vaikka olosuhteet +olivatkin toisenlaiset kuin teidän?" + +"Kyllä, kyllä kai", vastasi Jane, "jos yleensä voimme erottaa itsemme +olosuhteistamme. Mutta nyt meillä on ihan varmaan jokseenkin hyödytön +ilmapallo! Hyvää yötä, Garthie herra!" + +"Kuulkaa, neiti Champion! Vielä yksi asia. Laulatteko minulle huomenna? +Tuletteko musiikkisaliin ja laulatte kaikki kauniit laulut, joita +haluan kuulla? Ja annatteko minun säestää muutamia? Luvatkaa, että +tulette. Ja luvatkaa laulaa, mitä vain pyydän, niin en kiusaa teitä +enää." + +Hän seisoi ja katseli ylöspäin Janeen odottaen hänen lupaustansa +silmissä sellainen ihailun välke, että Jane sävähti ja kävi +levottomaksi. Sitten hän yhtäkkiä luuli päässeensä asian perille ja +kiiruhti selittämään sitä itselleen ja Garthille. + +"Voi teitä, poika kulta!" sanoi hän. "Mikä taiteilija te olette! +Ja kuinka vaikeata meidän tavallisten ihmisten on ymmärtää +taiteilijaluonteita. Siinä te nyt olette panemaisillanne minun vanhan, +vakavan pääni pyörälle innostuksellanne, kun muutama teidän mielestänne +ihana sävel sattui korvaanne; vallan samoin kuin yhä uudestaan ja +uudestaan hurmaannutte, kun silmänne keksii jotakin mielestänne +täydellisen kaunista. Minä alan ymmärtää, kuinka naisten päät menevät +pyörälle, kun te heitä maalaatte. Oli miten oli, mutta teidän +ihastuksenne on ihastuttavaa, ja minä haluan nukkumaan. Siksi minä +lupaan huomenna laulaa teille mitä vain haluatte ja niin paljon kuin +haluatte. Pitäkää siis lupauksenne älkääkä kiusatko minua enää tänä +iltana. Älkää olko koko yötä ulkona älkääkä peloittako metsäkauriita. +-- Kiitoksia, en minä tarvitse apua, minä olen niin tottunut yksin +nousemaan portaita. Kuuletteko, mitä sattuvia ja mieskohtaisia +huomautuksia Tommy tekee tuolla alhaalla? Menkää nyt, Garthie herra, +ja laskekaa helmiänne. Ja jos sattuma toisi ristin vastaanne -- niin +muistakaa, että risti jotensakin varmasti voidaan suostuttaa palaamaan +Chicagoon!" + +Jane hymyili vielä huoneeseen astuessaan ja pannessaan kynttilänjalkaa +pukeutumispöydälle. + +Overdenessa käytettiin vain lamppuja ja kynttilöitä. Herttuatar +ei suostunut ottamaan sinne uudenaikaista sähkövalaistusta. Mutta +kynttilöitä oli yllinkyllin, ja Jane, joka piti kirkkaasta valosta, +sytytti kuvastimen molemminpuolisten haarakkain kummatkin kynttilät, +samoin seinillä uuninreunuksen molemmilla puolilla ja kirjoituspöydällä +raskaissa hopeajaloissa olevat kynttilät. Sitten hän istui mukavaan +nojatuoliin, kurottautui ottamaan kirjoitussalkustansa päiväkirjaansa +ja säiliökynäänsä ja ryhtyi lopettamaan muistiinpanojansa. Hän +kirjoitti: _"Lauloin 'Rukousnauhan' Gina-tädin konsertissa Velman +sijasta, joka laryngitiksen takia ei voinut tulla"_, mutta sitten hän +äkkiä lopetti. + +Miten olikaan, Garthin ja hänen kohtaustansa oli vaikea kuvata ja +sen herättämää tunnelmaa, jota yhä kesti, vallan mahdotonta panna +paperille. Jane istui ja pohti tilannetta, mutta hänen oli jätettävä +sivu tyhjäksi. + +Ennen kuin hän nousi, pani kiinni kirjansa ja hankkiutui levolle, oli +hän mielestään selvillä koko asiasta. Garthin taiteilijaluonteesta oli +selitys etsittävä, ja taiteilijaluonne ei suinkaan ole mikään luja +peruste teorialle sen paremmin kuin ihmiskohtalollekaan. Paremman +puutteessa täytyi Janen pitää sitä sittenkin päävaikuttimena, kun +hän asioita mielessänsä seuraavaan tapaan sovitteli: tämä Garthin +herkkä liikutus, joka oli niin oudosti vastakkaista hänen omalle +perinpohjaiselle rauhallisuudellensa, ei koskenut lainkaan häntä +itseänsä, ainoastaan hänen ääntänsä ja hänen soitannollisia lahjojansa. + +Niinkuin silmin havaittava kauneus hullaannutti Garthin, niin että +tämä oli suunniltaan milloin toivosta, milloin epätoivosta, kunnes +pääsi toiveittensa perille, s.o., sai mielensä mukaan eteensä asennella +haluamansa mallin ja järjestää maalausvehkeensä, samoin oli nyt hänen +kauneudenhurmionsa herännyt, tällä kertaa ei tosin näön välityksellä, +vaan kuulon. Kun Garth saisi laulua kyllikseen ja vielä muutaman kerran +säestääkin, olisi hän tyytyväinen, ja tuskainen ihailun ilme katoaisi +kauniista, ruskeista silmistä. Sillä välin Janen ajatukset liitivät +iloisina huomispäivään, vaikka hänen alati oli muistettava, ettei tämä +ihailu lainkaan koskenut häntä itseänsä, vaan hänen taitolahjaansa. +Vielä enemmän olisi Garth ihastunut esimerkiksi rouva Blancheen, jolla +oli sama äänensävy ja laulutapa, mutta jonka kauneus myös ihastutti +silmää, samalla kun ääni hyväili korvaa. Garthin täytyi välttämättä +nähdä hänet ja kuulla hänen laulavan, koska kerran soitto ja laulu +olivat hänelle noin suuriarvoiset. Jane suunnitteli, miten he voisivat +tavata toisensa, ja sitten hänen ajatuksensa siirtyivät Pauline +Listeriin, kauniiseen amerikattareen, jonka nimeä sillä huvikaudella +aina oli mainittu Garth Dalmainin nimen yhteydessä. Janen mielestä +hänestä juuri tulisikin sellainen puoliso, jota Garth tarvitsi. Hänen +kauneutensa viehättäisi ja tyydyttäisi Garthia, hänen älykkäisyytensä, +suorasukaisuutensa ja käytännöllisyytensä olisivat vastapainona Garthin +jonkin verran epävakaiselle luonteelle, ja hänen mukautumiskykynsä taas +olisi hänelle itselleen suureksi helpotukseksi, niin että hän piankin +eläytyisi Garthin olosuhteisiin, mieltyisi hänen kotiinsa pohjoisessa, +liittyisi hänen lukuisiin ystäviinsä etelässä. Kun Garth puolestaan +olisi kunnolla naimisissa, lakkaisi hän hourimasta sekä Flowerista että +Myrasta ja suutelemasta ihmisten käsiä noin -- "järjettömällä tavalla" +oli Jane sanomaisillaan, mutta yksinpä ajatuksissaankin tinkimättömän +rehellisenä hän vaihtoi sijalle "merkillisellä"-sanan, jota piti +vastaavampana -- noin merkillisellä tavalla. + +Hän istui etukumarassa, kyynärpäät polvilla, ja piti käsiään edessään +kämmenet ylöspäin, kokien jälleen selvittää tuon hetken tunnelmia. +Sitten hän karkaisi mieltänsä, nuhdellen: "Jane Champion, älä +ole hullu! Tekisit enemmän vääryyttä tuolle kiltille, kauneutta +rakastavalle pojalle kuin itsellesi, jos hetkeäkään uskoisit hänen +tarkoittaneen täyttä totta. Hän ei tämäniltaisella ihastuksellaan +tarkoittanut sinua yhtään sen enempää kuin tarkoitti Georgina-tädin +keittäjääkään kiittäessänsä päivällistä erinomaiseksi. Ihaillessaan +aikaansaannoksia hän ihaili myös aikaansaajaa, siinä kaikki. Ole +kiitollinen taiteesi menestyksestä äläkä pilaa sitä typerällä +hentomielisyydellä. Pese nyt suuret, hontelot kätesi ja mene +vuoteeseen!" Niin puhui Jane itselleen. + + * * * * * + +Tammien alla, pehmeällä nurmikolla seisoi Garth Dalmain. Arkoja +metsäkauriita nukkui hänen ympärillänsä, ylhäältä taivaan tummasta +sinestä tähdet lamppuina valaisivat. Hänkin haasteli itsekseen. + +"Löysin hänet", puhui hän hiljaa, ihastuneena, "ihannenaisen, koko +sukupuolensa koristeen, joka sieluineen ja ruumiineen on täydellisesti +oleva rinnan sen miehen kanssa, joka kerran hänet omakseen voittaa. +-- Jane! Jane! Voi, kuinka sokea minä olen ollut! Tuntenut hänet +vuosikausia ja nyt vasta tämän huomaan! Mutta hän nosti verhoa ja +minä astuin sisälle! Mikä hieno, jalo sielu! Hän ei enää koskaan saa +vetää verhoa oman sielunsa ja minun sieluni välille. Eikä hänellä ole +rukousnauhaa. Minä kiitän Jumalaa siitä. Toinen mies ei omista eikä ole +koskaan omistanut sitä, mitä kaipaan enemmän kuin olen mitään konsanaan +toivonut maailmassa, Janen rakkautta, Janen hellyyttä. Mitä se +tarkoittaa? 'helmi helmeltä lasken tarkasti' -- Hänen täytyy kerran ne +laskea, omat helmensä ja minun. Jumala, päästä meitä rististä. Täytyykö +jokaisessa oikeassa rukousnauhassa olla risti? Hyvä Jumala, suo silloin +minulle raskaampi osa ja anna yhteisen taakan liittää meitä toisiimme. +Oi, noita rakkaita käsiä! Noita rehellisiä, uskollisia silmiä! -- -- -- +Jane! -- Jane! Janehan se on aina ollut, vaikken ole tiennyt sitä, +hullu, sokea, mikä lienen ollutkin! Mutta totisesti, vaikka ennen olin +sokea, näen nyt. Ja vastedes on se aina oleva Jane, tästä illasta +elämäni loppuun ja -- suokoon Jumala -- iankaikkisuudessakin vielä." + +Yötuuli häilytti hänen tiheätä, tummaa tukkaansa, ja kun hän kohotti +katseensa, loistivat hänen silmänsä tähtien valossa. + + * * * * * + +Jane, joka oli nukkumaisillaan, heräsi, kun sälekaihtimet löivät +ikkunaan, ja hän mumisi: "Sanokaa, Garth, mitä te tahdotte minun +tekevän, niin minä teen sen." Mutta kun hän sitten täysin valveutui +ja käsitti, mitä oli sanonut, nousi hän pimeässä ja antoi itsellensä +aika torat: "Puolivanha höperö! Aasi! Pidät itseäsi vakavana ja +järkevänä, ja sinua miellyttävän nuoren miehen mitätön imartelu panee +pääsi pyörälle. Tule järkiisi heti paikalla tai lähde Overdenesta +ensimmäisessä aamujunassa." + + + + +Kahdeksas luku. + +LISÄÄ HELMIÄ. + + +Seuraavat päivät olivat Janelle ihania päiviä. Ei mikään tärvellyt +hänen uuden, kumman suloisen kokemuksensa nautintoa. + +Garthin käytöksessä ei seuraavana aamuna ollut jälkeäkään siitä +kiihtymyksestä, joka Janen oli typerryttänyt ja saattanut levottomaksi +edellisenä iltana. Hän oli hyvin hiljainen ja tuntui iäkkäämmältä kuin +milloinkaan ennen. Varsin harvoin hän joutui edes herttuattaren kanssa +seitsenvuotiaan-tuulelle; ja kun joku naljaillen kysyi, opetteliko +hän jo tulevan aviomiehen arvokasta käytöstä, vastasi Garth tyynesti: +"Opettelen, tietysti." + +"Tuleeko _hänkin_ Shenstoneen?" uteli Ronald, sillä useimmat +herttuattaren vieraista oli kutsuttu lady Inglebyn luo loppuviikoksi. + +"Tulee kyllä", sanoi Garth. + +"Ooh, taivastentekijä!" huudahti Billy juhlallisesti. "Sanohan, +Benedict, pitääkö tätä uskottaman?" [Shakespearen erään henkilön +mukaan, näytelmästä "Paljon melua tyhjästä", yleinen nimitys miehille, +jotka hangottelevat naimisiin menoa vastaan, mutta lopulta siihen +taipuvat.] + +Mutta Jane, istuen lähellä Garthia, vilkaisi tähän piilostansa +aamulehden takaa ja sanoi niin etteivät muut kuulleet: "Voi, Dal, +kuinka olen iloinen! Eilen illallako tämä teille selvisi?" + +"Niin", vastasi Garth kääntyen niin, että puhui ainoastaan Janelle, +"eilen illalla." + +"Auttoiko meidän iltapäiväinen keskustelumme mitenkään sen selviämistä?" + +"Ei ensinkään." + +"Entä 'Rukousnauha'?" + +Garth empi, sitten hän virkkoi Janeen katsomatta: "'Rukousnauha' -- +kyllä." + +Janesta Garthin eilinen kiihtymys oli näin saanut selvityksensä, +niin että hän nyt vallan välittömästi saattoi nauttia tästä +heidän ystävyytensä uudesta vaiheesta, sillä yhteiset soittoja +lauluhetket tuottivat hänelle todellista iloa. Garth oli paljon +soitannollisempi kuin hän oli luullutkaan, ja hänen täsmällinen, +miehekäs soittamistapansa, jota eivät turhat sitomiset ja pedaalin +käyttämiset häirinneet, oli hänelle nautinnon arvoista; ja milloin +taas vienoutta kaivattiin, oli se vienompaa kuin hänen omansa. Mutta +noina ihmeellisinä yhdessäolon hetkinä ei Garth sanallakaan ilmaissut, +minkä arvoinen Janen ääni hänelle oli, sillä hän oli ensi illan jälkeen +käynyt ankaran varovaiseksi puheessaan. Tammien alla hän oli päättänyt +viikon verran odottaa, ennen kuin puhuisi, ja hän odotti. + +Janelle oli uutta ja kumman suloista, että tunsi olevansa jonkun +sydämessä ehdottomasti ylinnä muita. Garth ilmaisi sen hänelle +niin, että ainoastaan he molemmat sen tajusivat. Kellään muulla ei +ollut asiasta aavistustakaan, ja kuitenkin tiesi Jane erinomaisen +hyvin, ettei hän milloinkaan voinut astua huoneeseen Garthin heti +sitä huomaamatta, ettei hän voinut lähteä huoneesta Garthin heti +kaipaamatta. Hänen huomaavaisuutensa oli niin hienoa ja hillittyä, +ettei sitä kukaan toinen voinut panna merkille. Ystävät eivät päässeet +heitä pistelemään eikä herttuatar sanomaan: "Siunatkoon, mitä te nyt?" +Ja sittenkin tuntui Janesta kuin Garthin hellä huolenpito olisi häntä +aina ympäröinyt. Ensi kerran eläissään hän tunsi olevansa ylinnä +jonkun ajatuksissa. Siksi Garth niin omituisella tavalla tuntui +hänen omaltansa. Hän iloitsi ja ylpeili hänen sanoistaan, teoistaan +ja oloistaan, ja vasta niinä hetkinä, jotka he yhdessä viettivät +laulusalissa, hän oppi tuntemaan hänet ja myös ymmärtämään tuota +innostuvaista, kauneudenhurmoista, hetkellistä luonnetta paremmin kuin +konsanaan ennen. + +Ne olivat ihania päiviä, ja ero iltaisin oli suloinen, sillä se ikään +kuin mausti seuraavan päivän tapaamisiloa. Eikä Jane kuitenkaan +näinä ihanina onnen päivinä ajatellut rakkautta sanan tavallisessa +merkityksessä. Hänen tietämättömyytensä ei riippunut tässä kohden +niinkään paljon kokemattomuudesta kuin siitä, että hän oli liian usein +kokenut, miten todellisen tunteen sijalle asetetaan sen irvikuva. +Moinen kokemus esti hänet tuntemasta oikeata rakkautta nyt, kun se mitä +ihanteellisimmassa muodossa häntä lähestyi. + +Jane ei ollut kahtatoista kautta ollut seuraelämässä, kun jo oli +saanut tusinan verran naimatarjouksia. Vanhemmista ja holhoojista +riippumaton, hienosukuinen perijätär ei voinut välttää eräänlaisia +kosimisia. Harmahtavat ja kaljulta hohtavat keski-ikäiset miehet, +jotka olivat kyllästyneet irtolaiselämäänsä ja joilla oli jokin +vanha, kaunis maatila, mutta myös ainainen, onneton, sen ylläpitoon +tarvittavien varojen puute, kosivat jalosukuista Jane Championia kuin +olisivat olleet kauppa-asioilla ikään, ja jalosukuinen Jane Champion +silmäili heitä kiireestä kantapäähän, tarkasti läpikotaisin, kunnes +nämä huomasivat olevansa perin halpahintaisia. Sitten hän rauhallisena +hylkäsi heidän tarjouksensa aivan yhtä kaupantaitavasti kuin hekin +olivat sen tehneet. + +Pari, kolme kelpo nuorukaista, jotka Jane oli päästänyt pulasta tai +jo vallan toivottomasta ahdingosta auttanut jälleen jalkeille, oli +hentomielisessä kiitollisuuden puuskassa tullut ajatelleeksi, miten +onnellista olisi nuorelle miehelle aina saada pitää hänet lähellänsä +suuntaamassa asioita oikealle tolalle ja neuvottelemassa, mitä +kulloinkin oli tehtävä ja -- no niin, miksikä ei -- maksamassa velkoja +eräänlaisena äiti-kullan tapaisena, joka ei henno torua. Ja he olivat +tarttuneet hänen käteensä ja rukoilleet häntä vaimoksensa. Jane oli +livahuttanut heitä korvalle, jos olivat rohjenneet kajota häneen, ja +myös kieltänyt heitä olemasta tuhmia. + +Overdenen lähiseudun eräs naimaton kirkkoherra oli aivan äskettäin +tehnyt hänelle juhlallisen naimatarjouksen. Usein oli sama herra +kiusannut häntä ikävillä keskusteluillaan, ja kun hän nyt tuli +vierailulle mielessä tärkeä kysymyksensä, istui Jane Overdenen +vierashuoneessa kirjoituspöydän ääressä eikä ennättänyt keksiä mitään +neuvoa päästäkseen puikahtamaan tiehensä. Jos kirkkoherra rupesi +liian pitkäveteiseksi, voihan hän salaa lopettaa muistiinpanonsa. +Kirkkoherra istui mukavaan nojatuoliin, aivan kirjoituspöydän viereen, +heitti jalkansa ristiin, toisen polven toiselle, asetti sormiensa +päät hiuskarvalleen vastakkain ja aloitti esityksensä alkusanat. Jane +teroitteli lyijykyniä ja järjesteli kynänteriä eikä nähtävästi oikein +päässyt tolkulle puheen tarkoituksesta, sillä kun kirkkoherra seuraavin +sanoin lopetti nuotikkaan esityksensä: "En ainoastaan itsekkäistä +syistä, jalo neiti Champion, vaan seurakuntani hyväksi, laumani onneksi +ja kirkon työn menestykseksi keskuudessamme", avasi Jane laatikon ja +otti sieltä pankkiosoituskirjansa. + +"Hyvin mielelläni avustan", sanoi hän. "Kastemaljaako varten, vai +saarnatuolia, uusia virsikirjojako vai mitä varten?" + +"Jalo neiti", sanoi kirkkoherra haparoiden sanoja, "te ymmärrätte minut +väärin. Minä toivoisin saavani viedä teidät alttarille." + +"Hyvä herra Bilberry", sanoi Jane Champion, "sehän on ihan tarpeetonta. +Jokainen kirkossakävijä näkee joka puolelta kirkkoa selvästi, että te +tarvitsette uuden alttariliinan. Mielihyvin minä annan sitä varten +kymmenen puntaa. Olenhan viime aikoina ollut siellä aika usein, sillä +kävelen mielelläni pitkiä matkoja yksikseni metsässä. Ja nyt te varmaan +haluatte tavata tätiäni, ennen kuin lähdette. Hän on lintulassa +ruokkimassa ulkomaisia lintujansa. Jos menette tuosta lasiovesta pitkin +pengertä vasemmalle, tulette lintulaan ja tapaatte tädin sieltä. Mutta +minä pitäisin viisaimpana, ettette mainitsisi tästä keskustelusta +mitään tädille. Hän ei pidä koruompeleisista alttariliinoista +ja toruisi meitä molempia, väittäen hyödyllisemmäksi, että raha +annettaisiin köyhien koululasten jalkineisiin. Ei, hyvänen aika, älkää +minua kiittäkö. Olen todellakin iloinen, että minun näin sopii auttaa +teidän erinomaista työtänne täällä ympäristössä." + +Jane ihmetteli itsekseen muutaman kerran, mahtoiko osoitus milloinkaan +joutua maksettavaksi. Hän olisi suonut sen palaavan postitse, +revittynä kahtia, ja samalla pari tuimaa riviä miehekkään suuttumuksen +osoitukseksi. Mutta kun se pankista määräajan kuluttua hänelle +palautettiin ja taakse oli sirosti ja huolitellen kirjoitettu P. +Bilberry, ilman närkästyksen merkkiäkään, heitti hän sen paperikoriin +joltisenkin pilkallisesti hymyillen. + +Tällaisia olivat Janen kosimiskokemukset. Häntä ei kukaan ollut +rakastanut hänen itsensä vuoksi. Hän ei ollut milloinkaan tuntenut +olevanpa ensi sijalla toisen ihmisen sydämessä ja elämässä. Ja nyt, +miehen koko ihailevan rakkauden hellästi ja varoen häntä hoimiinsa +kietoessa ja vallatessa, ei hän tuntenutkaan oman onnensa eikä miehen +sydämellisyyden syytä. Hänestä oli aivan ilmeistä, että tämä mies oli +toiseen naiseen rakastunut, eikä hänen mieleensäkään olisi juolahtanut +ruveta kilpailemaan tämän toisen naisen nuoruuden ja viehkeyden kanssa; +ja niin hän piti tätä hänen ja Garthin välistä likeistä sydämellisyyttä +heidän ystävyytensä uutena kehityskautena, kauniimpana kuin hän oli +uskonut mahdolliseksikaan. + +Sillä kannalla olivat asiat, kun tiistai tuli ja Overdenen vieraat +erkanivat. Jane meni pariksi päiväksi Brandeille Lontooseen. Garth meni +suoraan Shenstoneen, jonne hänet oli kutsuttu varta vasten tapaamaan +neiti Listeria ja tämän tätiä rouva Parker Bangsia. Janen oli määrä +saapua Shenstoneen perjantaina. + + + + +Yhdeksäs luku. + +LADY INGLEBYN LUONA. + + +Istuuduttuaan ja junan vieriessä asemalta nojautui Jane nurkkaansa ja +huoahti tyytyväisenä. Miten liekään, mutta päivät olivat Lontoossa +tuntuneet sietämättömän pitkiltä. Jane muisteli niitä miettiväisenä +ja etsi syytä siihen. Oli ollut runsaasti kutsuja ja kaikenlaista +mielenkiintoista; tavallisestihan häntä tyydytti jo pelkkä +Lontoossa-oleminen. Miksi hän oli tuntenut itsensä levottomaksi, +tyytymättömäksi ja yksinäiseksi? + +Totuttuun tapaansa hän oli sentään pysähtynyt aseman kirjakojulle ja +ostanut ison kasan matkalukemista. Hänen ystävänsä väittivät, ettei +Jane voinut tehdä lyhyintäkään matkaa ilman vähintään puolta tusinaa +sanomalehtiä. Mutta nyt ne olivat välinpitämättömästi heitettyinä +vastapäiselle istuimelle. Jane ajatteli tiistaitansa, keskiviikkoansa +ja torstaitansa ja kummasteli, miksi ne olivat vain ikäviä porraspuita +perjantain tiellä. Ja nyt hän oli lopultakin perjantaissa. Ja yht'äkkiä +junassa, matkalla Shenstoneen, hän alkaa tuntea onnea ja hilpeyttä. +Miten oli oikeastaan näiden kolmen viimeisen päivän laita? Flower oli +ollut ihastuttava; Deryck kaltaisensa, tosiystävällinen ja huvittava; +pikku Dicky herttainen; ja Blossom-murunen niin kultainen kuin +ainoastaan Blossom voi olla. Missä oli vika? + +"Minä tiedän", sanoi Jane. "Sehän on selvää! Kuinka en ennen sitä +huomannut? Sain kuulla niin paljon musiikkia viime päivinä Overdenessa, +ja _mimmoista_ musiikkia! Minä olin sairas musiikin ylenpalttisuudesta, +ja nyt sen puute taas vaikuttaa tämän alakuloisen yksinäisyyden +tunteen. Mutta Myran luona sitä kuulen taas yllinkyllin, sillä Dalhan +on siellä ja pitää siitä huolen, jos Myra sattuisikin unohtamaan." + +Jane otti _Spectatorin_ iloisen odotuksen onnellinen hymy huulillaan, +ja syventyi pian erääseen Etelä-Afrikan kysymystä koskevaan +kirjoitukseen. + +Myra oli itse asemalla häntä vastassa ponivaljakolla. Sitä paitsi +siellä oli rattaat kamarineitsyttä ja matkatavaroita varten; ja +viivyttelemättä lähtivät Jane ja hänen emäntänsä täyttä ravia matkaan. + +Iltapäiväauringon kultaamien metsien ja ketojen vihreys oli erikoisen +rauhoittavaa. Metsäruusuja oli tukuittain pensaikoissa. Korjattiin +viimeisiä heinäkuormia. Lintujen laulussa oli riemua ja maalaisissa +näköaloissa ja tuoksuissa tartuttavaa tenhoa, jommoista Jane ei ennen +ollut näin elävästi tuntenut. Hän veti syvään henkeään ja huudahti +melkein tahtomattaan: "Voi, kuinka täällä on hyvä olla!" + +"Voi, kultaseni!" sanoi lady Ingleby heiluttaen ruoskaansa ja +nyökäyttäen herttaisesti päätään vastaukseksi heinäväen kunnioittaviin +tervehdyksiin. "On ihan turvallista, kun sinä olet täällä. Minusta +sinä aina tunnut ikään kuin sävelmän bassolta, joltakin niin taatulta +ja sovittavalta; kiperissä kohdin tuntee olevansa kuin turvan takana, +kun sinä olet läsnä. Minä vihaan kaikenlaisia ikäviä asiainkäänteitä. +Ne väsyttävät. Mikseivät asiat aina voi olla samalla kannalla? Tänään +niinkuin eilen ja eilen niinkuin huomenna, ja niin ne olisivatkin, +elleivät ihmiset näkisi kaikesta niin paljon vaivaa. Kuinka tahansa, +mutta minä olen varma, ettei mikään voi koskaan mennä vallan päin +honkiin, kun _sinä_ olet saapuvilla." + +Myra rapsahutti etumaista ponia, joka pyrki "varastamaan", ja he +kiitivät eteenpäin pensasaitojen välissä, tien yli riippuvien kuusamain +ja elämänlankain toisinaan heihin riipaistessa. Jane sieppasi +ohimennessä elämänlangan lonkeron. "'Matkailijan ilo', sehän tämän +kansanomainen nimi on", sanoi hän hymyillen entistä iloa uumovaa +hymyänsä ja pisti valkeat kukat napinreikään. + +"Tiedähän", jatkoi lady Ingleby, "minun vieraillani tuntuu olevan +hauskaa. Niin, ja Dalin suhteen ei ole enää mitään epäilystäkään. +Kuinka minä olisin iloinen, jos se tapahtuisi minun siipieni suojissa! +Amerikatar on suorastaan verraton, niin vilkas ja herttainen. Ja Dal +on vallan lakannut olemasta 'hupsu' -- vaikken minä häntä koskaan +ole 'hupsuna' pitänytkään, mutta kyllä sinä, -- ja on hiljainen ja +mietiskeleväinen. Tosiaan, jos olisi jostakusta muusta puhe, melkein +sanoisin 'kuiva'. He kuljeskelevat yhdessä aivan peittelemättä. Mutta +koetan saada tätiä tekemään kaikki muistutuksensa minulle. Minä pelkään +niin kovasti, että hän säikähdyttää Dalin. Dal on niin herkkä. Minä +olen luvannut Billylle mitä vain, vaikkapa puolet valtakuntaani, kun +hän vain istuu rouva Parker Bangsin jalkain juuressa ja kuuntelee +hänen viisauksiansa, vastaa hänen kysymyksiinsä ja pitää hänet kaukana +Dalista. Billy kävi niin julman huomaavaiseksi rouva Parker Bangsille, +että minä kohta pelkään hänen palkinnoksi vaativan minua suutelemaan +itseänsä. Siinä tapauksessa lähetän hänet sinun läksytettäväksesi. +Sinä osaat niin mainiosti pidellä noita nuoria miehiä. Minä olen +ihan varma, että Dal kosii Pauline Listeria tänä iltana. En voi +käsittää, miksi hän ei tehnyt sitä jo eilen illalla. Oli mitä ihanin +kuutamo ja he olivat järvellä. Mitä muuta Dal _saattoi_ toivoa? -- +järvi, kuutamo ja tuo kaunis, suloinen tyttö! Billy vei rouva Parker +Bangsin kahdenistuttavaan veneeseen ja oli vähällä suututtaa hänet +nauramalla kaikille hänen puheilleen, kun hänen oli istuttava ihan +veneen pohjalla. Mutta Billy meloi hänet vastakkaiselle puolelle, niin +kauaksi Dalista ja sisarentyttärestä kuin suinkin, emmekä me muuta +pyytäneetkään. Rouva Parker Bangs kysyi minulta sittemmin jälkeenpäin, +oliko Billy leski. Mitä luulet hänen sillä tarkoittaneen?" + +"En voi vähintäkään aavistaa", sanoi Jane. "Mutta minua ilahduttaa tuo, +mitä kerroit Dalista ja neiti Listeristä. Hän on erinomaisen sopiva +Dalille ja mukautuu pian tämän tapoihin ja toiveisiin. Sitä paitsi +Dalin _täytyy_ saada täydellinen kaunotar, ja hänhän on sellainen." + +"Niin täytyykin", sanoi Myra. "Olisitpa nähnyt hänet eilen illalla +valkeassa silkissä, metsäruusuja tukassa! Minun on mahdotonta +ymmärtää, kuinka ei Dal aivan hullaantunut. Mutta kukaties onkin +hyvä merkki, että hän on noin malttavainen. Minä luulen, että hän on +ratkaisemaisillaan asian." + +"Ei", sanoi Jane. "Minä luulen sen tapahtuneen jo Overdenessa. Sitä +paitsi se ei ole niinkään helppoa hänelle. Hän pitää avioliittoa perin +vakavana asiana. Keitä teillä on Shenstonessa?" + +Lady Ingleby luetteli joukon nimiä. Jane tunsi kaikki. + +"Mainiota!" sanoi hän. "Voi, kuinka hauskaa on olla täällä! Lontoo +oli niin kuuma ja ikävä. En ole ennen koskaan pitänyt sitä kuumana ja +ikävänä. Semmoinen toisaikainen minä olen. Kas, tuolla on soma pieni +kirkko! Minä tahdon kuulla uusia urkuja. Olin iloinen, että kelpo +kirkkoherramme muisti minua ja salli minunkin avustaa niiden ostoa. +Onko niissä kaksi vai kolme manuaalia?" + +"Puolen tusinaa, luulen", sanoi lady Ingleby, "ja niitä käytellään +jaloin ylös ja alas. Mutta minä katsoin viisaimmaksi jättää ne rauhaan, +kun eräänä sunnuntaina soitin lastenjumalanpalveluksessa. Ei koskaan +tiedä, mitä tapahtuu, jos koskee niihin laitoksiin." + +"Tarkoitatko sinä pedaaleja?" korjasi Jane. + +"Mahdollisesti", sanoi Myra tyynesti. "Noita vehkeitä alhaalla, jotka +säikähdyttävät kauheasti, jos sattuu niihin polkaisemaan." + +Jane hymyili ajatellessaan, miten Garth heittäisi päätänsä taaksepäin +ja purskahtaisi nauramaan, jos hän kertoisi tämän keskustelun. Lady +Inglebyn mietteet musiikkiasioista huvittivat aina hänen ystäviään. + +He ajoivat hauskan, muratinpeittoisen kirkon ohi ja kääntyivät puolen +minuutin kuluttua veräjältä puistoon. Myra näki Janen vilkaisevan +veräjänpylvääseen, johon he olivat ajamaisillaan kiinni, ja nauroi. +"Ei hätää mitään", sanoi hän ja antoi mennä aika vauhtia pitkin +lehmuskujaa, "niin sanoin rakkaalle äidillenikin, kun hän vihoissaan +torui minua eräänä päivänä muka 'jumalattomasta' ajamisesta. +Tiedähän, Jane, äiti on tullut oikein _sydämelliseksi_ viime +aikoina. Aikaa myöten, kun minä olen seitsemänkymmenen ja hän on +yhdeksänkymmenenkahdeksan, minä luulen, että hän vielä melkein rakastaa +minua. Nyt ollaan perillä. Huomaa meidän Lawson. Hän on uusi ja oikein +mukava mies. Hän laulaa hyvin, soittaa hieman hanuria ja opettaa +pyhäkoulussa ja puhuu vallan erinomaisesti raittiuskokouksissa. Hän +on ihastunut nurmikon leikkaamiseen, ja kamarineitsyeni kertoi, että +hän opettelee hänen johdollansa ranskaa. Mutta hovimestariksi hänestä +ei ole, se onkin ainoa asia, mihin hän ei näy pystyvän. Se on vallan +onnetonta, sillä minä pidän hänestä niin paljon, etten voi erottaa +häntä. Michael sanoo, että minulla on ihan onneton tapa: minä _pidän_ +palvelijoista ja innostan heitä tekemään sitä, mitä tekevät, mielikseen +ja siis myöskin hyvin sen sijaan, että he tekisivät sitä, mitä varten +heidät on pestattu. Minä luulen, että niin onkin, mutta minä haluan +nähdä huonekuntani onnellisena." + +He astuivat ajoneuvoista, ja Myra meni niin vennosti eteishuoneeseen, +ettei kukaan olisi aavistanut hänen vallan taitavasti itse ohjanneen +ponejansa, vaan pikemminkin istuneen mukavasti vaunuissa. Jane +tarkasti uteliaana palvelijaa, joka tuli vastaanottamaan ja auttoi +heitä näppärästi. Ei hän nyt juuri ollut hovimestarin näköinen, +eikä Jane voinut kuvitella hänen soittavan hanuria eikä pitävän +puhetta raittiuskokouksissa, vaikka nyt tekikin tehtävänsä varsin +moitteettomasti. + +"Ei se ollutkaan Lawson", selitti Myra opastaessaan Janea ylös +portaita. "Minä unohdin. Hänen oli mentävä pappilaan puhumaan +kirkkoherralle laulajaisista, joita he puuhaavat kirkkoon. Se oli Tom, +me sanomme häntä 'Jepshoniksi'. Hän oli Michaelin tallirenkejä, mutta +hän on kihloissa sisäkön kanssa, ja kun minä huomasin, miten mielellään +hän oleili sisällä päärakennuksessa, järjestin niin, että hän pääsi +Lawsonin apulaiseksi, ja nyt hän kasvattaa itselleen poskipartaa. Minun +täytyy varovaisesti tunnustaa tämä Michaelille, kun hän palaa Norjasta. +Tätä tietä, Jane. Me asetimme sinut magnoliahuoneeseen. Tiedän, että +pidät näköalasta järvelle. Voi, minä unohdin sanoa, että vieraat ovat +tenniskilpailussa. Minun täytyy rientää kentälle. Teetä tarjotaan +kastanjien alla. Dal ja Ronnie pelaavat miesten yksinpeluun loppuerän. +Siitä tulee hieno ottelu. Sen piti alkaa noin puoli viiden tienoissa. +Älä jää pukua muuttamaan. Kamarineitsyesi ja tavarasi eivät saavu vielä +tuokioon." + +"Kiitos", sanoi Jane. "Minä puhdistan vain vähän pois matkatomua ja +tulen kohta jäljessäsi." + +Kymmenen minuutin kuluttua kulki Jane puiston läpi tenniskentälle +riemuhuutoja ja naurua kohti. Kaikki lady Inglebyn vieraat olivat +kokoontuneet sinne kirjavaan ryhmään puna- ja valkokukkaisten +kastanjien alle. Kauempana, mainiosti hoidetulla kentällä oli +parhaillaan jännittävä kilpailu. Lähestyessään erotti Jane Garthin +sorjan ja notkean vartalon, yllä flanellihousut ja sinipunerva paita, +ja nuoren, kookkaan ja voimakkaan Ronnien, joka tavattomaan voimaansa +luottaen koetti pysytellä tasaväkisenä Garthin kanssa, jolla oli +tarkempi silmä ja vikkelämmät kädenliikkeet. + +Kisa oli jännittävä. Garth voitti ensi erässä kuudella neljää vastaan, +ja nyt oli taas Ronniella viisi neljää vastaan; mutta tällä kertaa oli +Garth vastaamassa ja hän oli varma voitostaan. Siitä pitikin tulla +sitten loppuvoitto. + +Jane kulki pitkin tuoliriviä, kunnes näki tyhjän paikan Myran vieressä. +Innostuneet katselijat tervehtivät häntä sydämellisesti, mutta +kiireisesti. + +Äkkiä puhkesi kova hälinä. Garth oli tehnyt kaksi erehdystä. + +Jane istuutui tyhjälle tuolille ja kiinnitti huomionsa peliin. Samassa +kuului taas huutoa ja ihmettelyä. Garth oli lyönyt pallon verkkoon ja +yli rajan. Nyt oli Ronnie voitolla. + +"Sepä vasta merkillistä", huudahti Billy. "En ole ikinä nähnyt Garthin +noin tekevän. Mutta saammehan vielä toisen jännityksen. He ovat +tavattomasti samanväkiset. Dal on salama ja Ronnie ukkonen." + +Pelaajat vaihtoivat paikkaa, Garth jokseenkin kalpeana, rusketuksesta +huolimatta. Hän oli salaa raivoissaan itselleen, että oli juuri +ratkaisevalla hetkellä iskenyt harhaan. Ei hän silti pelännyt häviötä, +mutta hänestä tuntui, että koko seuralle oli päivänselvää, miten erään +pitkän, harmaapukuisen, hitaasti pitkin tuoliriviä kulkevan olennon +näkeminen pani hetkeksi maan ja taivaan hänen silmissään pyörimään ja +hämärsi yhtä harmaaksi sekä verkot että rajat. Mutta todellisuudessa +yksi ainoa katselijoista asetti Garthin tappion Janen saapumisen +yhteyteen, ja se oli se kaunis tyttö, joka istui aivan verkon päässä +ja jonka kanssa Garth vaihtoi hymyn ja pari sanaa mennessään kentän +toiseen päähän. + +Viimeinen erä oli jännittävin kaikista. Kummankin puoluelaiset +yllyttivät äänekkäästi. + +"Tästähän tulee ihan pyöräpäiseksi!" sanoi rouva Parker Bangs Billylle, +joka oli nojallaan nurmikolla hänen jalkainsa juuressa. "Minusta +tämä on kestänyt jo kyllin kauan. Ja molemmat he varmasti kaipaavat +teetänsä. Herra Dalmain olisi ollut oikein kiltti, jos olisi antanut +tuon pallon mennä menojansa." + +"Sanokaahan muuta!" sanoi Billy vakavana. "Mutta näettehän, ei Dal +luonnostaan niin hyväsydäminen ole. Sillä jos minä olisin pelannut +Ronnieta vastaan, olisin jo aikoja antanut pallojen mennä menojaan." + +"Sen minäkin uskon", sanoi rouva Parker Bangs hyväksyvästi. Mutta Jane +kumartui ja, Myran pyynnöstä, nipisti Billyä. + +Ronnien maila vioittui. "Tjus! Tjus!" kuului ääniä. [Suomalaisten +tennispelaajain väännös englantilaisesta sanasta "deuce", joka +merkitsee tennispelissä "tasan", "tasapeli", mutta muuten +huudahduksissa "pannahinen", "piru vieköön".] + +"Ei heidän pitäisi noin sanoa, vaikka ovatkin vimmoissaan", huomautti +rouva Parker Bangs. + +Billy syleili polviansa ihastuksissaan. Katsoen rouvaan enkelimäisen +viattomasti hän puheli: + +"Ei! Eikö olekin surkeata? En minä koskaan käytä tuhmia sanoja +pelatessani. Minä sanon aina 'lemmi ja leiki'! Se on paljon somempaa +mielestäni." + +Jane nipisti jälleen, mutta Billy vain jatkoi viekasteluaan rouva +Parker Bangsille. + +"Billy", sanoi Myra tiukasti, "menkää halliin ja tuokaa minun punainen +päivänvarjoni. Niin ette näe loppua", lisäsi hän totisena kuiskaten, +kun Billy kumartui hänen tuolinsa yli ja yritti panna vastaan, "mutta +se onkin ihan oikein teille." + +"Nyt tiedän, mitä haluan palkinnoksi, valtiattareni", kuiskasi Billy, +kun kolmen minuutin kuluttua palasi hengästyneenä ja laski varjon +lady Inglebyn helmaan. "Te lupasitte mitä tahansa, vaikka puolet +valtakuntaanne. Minä tahdon rouva Parker Bangsin pään tarjottimella." + +"Oh, hiljaa, Billy!" huudahti Jane, "ja menkää pois edestä! Viimeinen +lyönti meni meiltä hukkaan." + +Garth oli taas voitolla, ja taas heilahti Ronnien käsivarsi korkealle +aikamoiseen lyöntiin. + +"Pitäkää puolianne, Dal!" kuului ääni yli sorinan. + +Garth tunsi tuon rakkaan äänen. Hän ei katsonut sinnepäin, mutta +hän hymyili. Ja seuraavassa silmänräpäyksessä lennähdytti hän +salamannopeasti pallon takaisin. Se koski Ronnien puolella verkkoa +maahan ja kieri kimmahtamatta yli koko kentän. Turhaan koetti Ronnie +kaikin voimin kaapata sitä. Garthin oli voitto. + +He lähtivät yhdessä pelialueelta, mailat kainalossa ja kauniit kasvonsa +palavina kunniakkaasta ottelusta. Vähältähän piti, etteivät he saaneet +jakaa voitonriemua. + +Pauline Lister oli säilyttänyt Garthin takkia helmassaan ja myös +hänen kelloaan ja vitjojaan. Garth pysähtyi sekä saamaan niitä että +ottamaan vastaan neiti Listerin onnitteluja. Sitten hän meni, pantuaan +takin yllensä ja kellon taskuunsa, suoraapäätä Janen luo. "Mitä +teille kuuluu, neiti Champion?" Hänen silmänsä etsivät Janen silmiä, +ja niistä lukemansa jälleennäkemisen ilo tuotti hänelle varmuutta +ja tyytyväisyyttä. Itse oli hän sanoin selittämättömästi kaivannut +häntä näinä päivinä. Tiistai, keskiviikko ja torstai olivat olleet +ikäviä porraspuita perjantain tiellä. Oli melkein uskomatonta, että +yhden ihmisen poissaolo teki niin äärettömän eron. Ja sittenkin oli +onnellista, että niin oli ja että he sen kumpikin totesivat nyt, päivän +tultua, jolloin hän aikoi sanoa Janelle, miten epätoivoisesti hän aina +häntä kaipasi. Niin, heidän täytyi molempien tuntea se -- hän oli näet +varma, että Janekin oli tuntenut tyhjyyttä. Moinen ehdoton ja masentava +kaipaus kuin hänen ei voinut olla yksipuolista. Ja miten kallisarvoiset +olivatkaan näiden päivien kokemukset, jos ne olivat opettaneet jotakin +_yhdessä_-sanan merkityksestä, nyt, kun ne sanat oli lausuttava, jotka +tulevaisuudessa varjelisivat senkaltaisista eroista. + +Tämänkaltaisia ajatuksia risteili Garthin mielessä, kun hän +englantilaisten kuluneimmin tervehdyksin puhutteli Janea, kysymyksellä, +johon ei juuri vastausta odotetakaan. Mutta Garthin lausumana se ei +Janesta sillä hetkellä tuntunut lainkaan kuluneelta, ja hän vastasikin +siihen suoraan ja tarkalleen. Hän tahtoi ennen kaikkea kertoa omat +kuulumisensa, kuulla kaiken Garthista ja verrata toisiinsa heidän +kummankin havaintoja asiain kulusta noina kolmena pitkänä päivänä sekä +jatkaa heidän välitöntä ystävyyttänsä juuri siitä, mihin se erotessa +oli keskeytynyt. Hän puristi Garthin kättä lujasti ja vilpittömästi. +Sellainen oli hänen tapansa ja siksi tuntuikin jokaisesta Janen +kädenpuristus mieluisalta ja todella ystävänomaiselta. + +"Kiitos, oikein hyvin", vastasi Jane. "Ainakin minun sekä henkinen että +ruumiillinen hyvinvointini vain hetki hetkeltä karttuu siitä pitäen +kuin vihdoin pääsin tänne." + +Garth oli seisonut nojaten mailallaan Janen tuolin käsinojaan, mutta +asettui nyt pitkin pituuttaan nurmikolle Janen viereen kyynärpäänsä +varaan. + +"Oliko Lontoossa jotakin hullusti?" kysyi Garth hiljaisesti. Hän ei +katsonut ylöspäin Janeen, vaan alas hänen kuosikkaihin ruskeihin +kenkiinsä. + +"Ei Lontoossa mitään hullusti ollut", vastasi Jane avoimesti, "kuumaa +ja tomuista tietysti, mutta hupaisaa kuten tavallisesti. Jotakin +oli hullusti _minussa_, ja te häpeisitte minun vuokseni, Dal, jos +tunnustaisin, missä vika oli." + +Garth ei nostanut silmiään, vaan nyppi ahkerasti ruohoja ja muodosteli +niistä kuvioita Janen kengälle. Tämä keskustelu olisi johtanut +suoraan asiaan, jos he olisivat olleet kahdenkesken. Mutta aikoiko +Jane todellakin soinnukkaalla, hyväilevällä äänellään koko seurueelle +ilmaista heidän suloisen salaisuutensa, kuinka he kaipasivat toisiansa? + +"Oliko maksassa vikaa?" tiedusteli rouva Parker Bangs yhtäkkiä. + +"Suvaitkaa teekakkuja!" huudahti Billy samassa rynnäten hakemaan niitä. +Kiireissään hän heitti ne melkein rouvan helmaan tuupertuen suinpäin +Garthin jalkoihin. + +Jane tuijotti rouva Parker Bangsiin ja hänen teekakkuihinsa, sitten +hänen katseensa siirtyi Garthin tummaan päähän, joka oli kumarruksissa. + +"Minä olin niin laimea", sanoi hän, "sietämättömän haluton. Ja Dalin +tapana on sanoa, että vain 'ikävä ihminen on laimea'. Mutta minäpä +tutkin tautiani junassa ja sain tulokseksi, että hän juuri oli +suurimmaksi osaksi siihen syypää. Kuuletteko, Dal?" + +Garth kohotti päätänsä ja katsoi häneen huomaten siinä samassa, että +kaikesta huolimatta oli mahdollista, että hänen ehdoton ja masentava +kaipauksensa oli yksipuolista. Janen rauhalliset, harmaat silmät olivat +iloisen ystävälliset. + +"Teidän syynne se oli, hyvä poika", sanoi Jane. + +"Kuinka niin?" tutki Garth. Ja vaikka tumma puna nousikin hänen +ruskettuneille kasvoilleen, oli hänen äänensä rauhallinen. + +"Sen tähden, että te viimeisinä päivinä Overdenessa viekoittelitte +minut sellaiseen musiikilla herkuttelemiseen, jommoiseen en ole ennen +tottunut, ja kaipasin sitä kerrassaan huolestuttavassa määrin. Rupesin +jo pelkäämään hyvässä järjestyksessä olleen mieleni tasapainoa." + +"No mutta", sanoi Myra tullen näkyviin punaisen päivänvarjonsa alta, +"tehän voitte vaikka juopua musiikista täällä, jos teitä haluttaa. +Vierashuoneessa on piano ja toinen hallissa sekä suuri Bechstein +biljardisalissa. Siellä minä pidän harjoituksia palvelusväen kanssa. En +voinut ratkaista, mistä pidin eniten, Erard-, Broddwood-, Collard- vai +Bechstein-pianoista, niin että vähitellen olen hankkinut yhden kutakin. +Ja loppujen lopuksi taidan sittenkin soittaa parhaiten sillä pienellä +pianolla, joka meillä oli kotona kouluhuoneessa. Se on nyt minun +työhuoneessani. Minä olen tottuneempi sen ääneen tai sitten se sopii +paremmin minun soittotapaani." + +"Kiitos, Myra", sanoi Jane. "Minä arvelen, että Dal ja minä pidämme +Bechsteinistä." + +"Ja jos te haluatte jotakin musikaalisesti oikein mielenkiintoista", +jatkoi lady Ingleby, "menkää joskus niiden laulajaisten harjoituksiin, +joita he puuhaavat urkujen loppuvelan maksamiseksi. Minä luulen, että +he yrittävät kokolailla suurenmoisia kappaleita." + +"Minä maksaisin ennemmin koko loppuvelan kuin olisin harjoitusten +likimaillakaan", sanoi Jane painokkaasti. + +"Ei maarin", kiirehti Garth sanomaan, kun huomasi Myran pettyneen +ilmeen. "On hyvin hyvä, että ihmiset itse huolehtivat veloistaan ja +hankkivat, mitä tarvitsevat kirkkoonsa. Ja kirkkolaulajaiset ovat +hauskoja, jos esitykset ovat kunnollisia, kuten otaksun, kun lady +Inglebyn väki niitä hommaa. Lawson selosti minulle ohjelman tänä aamuna +ja hyräili tärkeimmät sävelet. Se on varsin vaikuttava. Robinson Crusoe +-- ei, tietysti ei! Mikä se nyt olikaan -- Tuomo Sedän tupa? No, +tiesinhän minä, että se oli jotakin mustaa. Lawson on Tuomo setänä ja +kirkkoherran pieni tyttö on pikku Evana. Neiti Champion, teidän täytyy +tulla kanssani ensi harjoituksiin." + +"Täytyykö?" sanoi Jane tietämättä, kuinka hellästi hän hymyili, tuntien +vain omassa sydämessään muiston siitä illasta Overdenessa, jolloin +hänestä olisi ollut niin houkuttelevaa lausua: "Sanokaa, mitä tahdotte +minun tekevän, niin minä teen sen." + +"Pauline tulee mielellään teidän kanssanne", sanoi rouva Parker Bangs. +"Hän on ihastunut maalaismusiikkiin." + +"Kaikkea, täti!" sanoi neiti Lister, joka oli pujahtanut istumaan +tyhjälle tuolille Myran viereen. "Minä olen neiti Championin kanssa +samaa mieltä tuollaisista laulajaishommista ja välitän vain parhaasta +musiikista." + +Jane kääntyi nopeasti hänen puoleensa, sydämellisesti hymyillen ja +mitä ystävällisimmällä tavalla. "Mutta teidän on tultava", sanoi +hän. "Uhrautukaamme yhdessä. Kuka tietää, vaikka Dal ja Lawson vielä +onnistuisivat saamaan meistä näitten laulajaisten ihailijoita. Joka +tapauksessa on hupaisaa kuulla Dalin meille selittävän tätä kaikkea. +Hän tarvitsee kaiken rohkeutensa pysyäkseen vakaumuksessaan." + +"Puhuttaessa 'jostakin musikaalisesti oikein mielenkiintoisesta'", +sanoi Pauline Lister, "johtuu mieleeni, että sellaista meillä oli +laivalla tullessamme. Oli paljon hauskaa väkeä 'Arabicilla', ja +järjestettiin konsertti kello puoli yhdeksäksi torstai-iltana. +Olimme parinsadan Englannin-penikulman päässä Irlannin rannikosta, +ja kun pääsimme päivälliseltä, olimme sakeassa sumussa. Kahdeksalta +pantiin sumutorvet puhaltamaan joka puolen minuutin päästä, ja niiden +törähdellessä ei voinut kuulla omaa ääntänsä. Miten olikaan, ohjelmat +oli painettu, ja ilta oli meidän viimeisemme laivalla, niin että +päätettiin kaikesta huolimatta pitää konsertti. Me menimme kaikin alas +salonkiin ja joka kolmaskymmenes sekunti sumutorven mahtava _buu_ +paussitti ohjelman jok'ikista numeroa. Eräs herra lauloi syvällä +bassolla 'Lastuna laineilla syvyyksien', ja joka kerta kun hän pääsi +kertosäkeeseen 'Unen rauhaista nautin mä lepoa-aa', _buu_ pani +sumutorvi ja herätti meissä pahoja epäilyksiä sen yön rauhasta ainakin. +Sitten lauloi hentoääninen tenori 'Usein yön hiljaa tullen', ja +sumutorvi ilmoitti tarkasti kuinka usein, joka kolmaskymmenes sekunti +näet. Mutta kaikista hullunkurisinta oli, kun erään neitosen piti +soittaa pianoa. Hän soitti jotakin Chopinin kappaletta, helmeileviä +juoksutuksia. Hän aloitti kaikella kunnialla, mutta kun hän ennätti +ensi sivun puoliväliin, _buu_ pani sumutorvi tavallista pitempään. +Me näimme hänen sormiensa liikkuvan ja hänen kääntävän lehteä, mutta +emme kuulleet ainoatakaan säveltä; ja kun torvi lakkasi ja me kuulimme +jälleen pianon äänen, oli hän ennättänyt jo toisen sivun puoliväliin +meidän voimatta seurata. Voi, kuinka se oli hullua! Ja niin koko ajan. +Oli se aika tyttö kestämään. Me taputimme hurjasti käsiämme, kun hän +lopetti, kunnes sumutorvi yhtyi meihin ja meidän taputuksemme hukkui +sen ääneen. Se oli vasta erikoinen konsertti, erikoisin, missä minä +olen ollut. Mutta kaikki me siitä, nautimme. Vaikka emmehän sitten enää +nauttineet, kun samaa törinää kesti aamuun kello viiteen." + +Jane oli kääntynyt tuolillaan ja kuunteli huomaavaisena viehättävän +amerikattaren kertomista, katsellen oikein mielihyvikseen hänen +kuvankauniita kasvojaan ja siroja eleitään ja ajatellen, miten Dal +mahtoi nauttia hänen katselemisestaan, kun hän niin vilkkaasti +ja viehkeästi puheli. Hän vilkaisi alaspäin koettaen nähdä +ihastusta Garthin silmistä, mutta tämän pää oli kumarruksissa, ja +ilmeisesti omiin mietteisiinsä vaipuneenahan piirteli pitkällä +kastanjanlehden varrella kuvioita hänen kengällensä. Hetkisen Jane +katseli hänen hoikkaa ruskettunutta kättänsä, joka oli yhtä uuttera +tässä hyödyttömässä toimessa kuin kankaalla työskennellessään. +Sitten hän veti äkkiä jalkansa pois melkein vihoissaan Garthin +tarkkaamattomuudesta ja silminnähtävästä välinpitämättömyydestä. + +Garth kohosi heti istumaan. "Se mahtoi olla kovin hullunkurista", sanoi +hän. "Ja niin hyvin kuin te sen kuvasitte. Saattoi kuulla sumutorven +ja nähdä esittäjien nolostuneet kasvot. Sumutorven laita on aivan sama +kuin maanjäristyksenkin, ei kumpaankaan voi tottua. Sen ääni kaikuu yhä +kamalammalta seuraavalla kerralla." + +"Näistä konserteista riittäisi kyllä huvittavia juttuja", sanoi lady +Ingleby. "Mutta kuinka on tenniksen laita? Mitä nyt tulee? Parien +loppueräkö? Jaha! Dal, te pelaatte neiti Listerin kanssa eversti +Lorainea ja neiti Vermountia vastaan, ja minä luulen, että te voitatte +sangen helposti. Te kaksi sovitte niin erinomaisesti pelaamaan yhdessä. +Jane, sitä kannattaa katsella!", + +"Ihan varmaan", sanoi Jane innokkaasti katsellen noita molempia, +jotka olivat nousseet ja seisoivat ilta-auringon valossa tarkastellen +mailojansa ja keskustellen mahdollisista menettelytavoista odottaessaan +vastapelaajia. He olivat huikaisevan kaunis pari; luonto oli heissä +pienintä piirrettä myöten pannut parastansa. Kun ajatteli heitä +naimisissa, saattoi neiti Listerin tumman, siron kauneuden ainoaksi +virheeksi lukea sen, että se oli ikään kuin Dalin kauneuden naisellinen +toisinto, niin että heitä voitiin helposti pitää sisaruksina; mutta +semmoisia vikoja ei Jane huomannut. Hänen sydämellinen Paulinen +ihailunsa kasvoi joka kerta, kun hän katsoi häneen. Ja kun hän nyt +näki heidät yhdessä, oli hän varma, että oli antanut Garthille viisaan +neuvon, ja iloitsi siitä, että tämä näytti seuraavan sitä. + + * * * * * + +Kun he illemmalla kulkivat yhdessä takaisin päärakennukseen -- hän ja +Garth kahden -- kysyi Jane suoraan: "Dal, ettehän te pane pahaksenne, +jos kysyn? Joko se nyt on ratkaistu?" + +"En minä pahastu teidän kysymyksistänne", sanoi Garth, "mutta +selittäkää paremmin. Mikä on ratkaistu?" + +"Oletteko te ja neiti Lister kihloissa?" + +"Emme", vastasi Garth. "Mistä te semmoista otaksuitte?" + +"Te sanoitte Overdenessa tiistaina -- _tiistaina!_ -- vai eikö +teistäkin tunnu kuin olisi siitä jo viikkoja kulunut -- te sanoitte, +että meidän piti jo uskoa teitä." + +"Vuosia siitä on minun mielestäni", sanoi Garth, "ja minä toivon +sydämestäni, että te uskotte minua. Missään tapauksessa en ole kosinut +neiti Listeria, ja tahtoisin välttämättä saada häiritsemättä puhua +teidän kanssanne asiasta. Neiti Champion, ettekö tahdo tulla tänne +pengermälle tänä iltana, päivällisen jälkeen, kun pelit ja huvitukset +ovat parhaimmillaan ja me voimme kenenkään huomaamatta karata? Täällä +minä voin puhua teille tarvitsematta pelätä keskeytystä. Kuutamoa +maksaa vaivan katsella pengermältä. Minä olin täällä tuntikauden eilen +illalla -- en, en, nyt te kerran erehdyitte -- olin aivan yksin, +venematkalta palattuani, ja ajattelin -- kuinka -- me tänä iltana -- +yhdessä puhelisimme täällä." + +"Tulenhan minä, tietysti", sanoi Jane, "ja te saatte avoimesti puhua, +mitä haluatte, mutta luvatkaa, että minä saan neuvoa ja auttaa niin +paljon kuin voin." + +"Minä kerron kaikki teille", sanoi Garth hiljaa, "ja teidän pitää +neuvoa ja auttaa minua, niinkuin _te ainoa_ voitte." + + * * * * * + +Jane istui ikkunalaudalla nauttien auringonlaskusta ja ihanasta +näköalasta ja iloiten puolentunnin rauhasta ennen kamarineitsyen +tuloa. Aivan hänen allansa oli laakea, hiekoitettu pengermä leveine +kivireunuksineen, kahdeksan, kymmenen jalan päässä siitä vanhanaikainen +puutarha siroine kukkasarkoineen, kiemurtelevine käytävineen ja +kivisine suihkukaivoineen. Sen takana pehmeä nurmikko vietti järveen, +joka hopeakuvastimen kaltaisena väikkyi himmeässä iltavalossa. +Hiljaisuutta ei mikään häirinnyt, rauhantunne oli valtava. Janella oli +kirja helmassaan, mutta hän ei lukenut. Hänen katseensa kulki etäisiin +metsiin järven taakse, sitten helmenharmaalle taivaalle, jossa siellä +täällä oli rusopilviä ja kultaviiruja, ja hänet täytti tyytyväisyyden, +ilon ja hyvänolon tunne. + +Hän kuuli keveätä astuntaa hiekoitukselta ja kumartui katsomaan, kuka +siellä liikkui. Garth oli tullut tupakkahuoneesta ja kulki edestakaisin +pari kertaa. Sitten hän heittäytyi istumaan korituoliin aivan Janen +ikkunan alla ja poltteli ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen savukkeensa +tuoksu kohosi yli magnoliakukkien aina Janeen saakka. "'Zenithiä', +'Marcovitshia'", hymähti tämä itsekseen. "Somissa vihreissä +laatikoissa, kaksitoista shillinkiä sata! Täytyy panna se mieleeni, jos +joskus haluan ostaa hänelle joululahjan. Vaikeata on sittenkin keksiä +semmoista, jota hän ei olisi jo moneen kertaan saanut." + +Garth heitti savukkeen pään menemään ja alkoi hyräillä. Vähitellen hän +puhkesi sanoihin ja lauloi hiljakseen kauniilla barytoniäänellään: + + "Ylväyttäsi, armas, en lauluksi laatia taida, + sielusi suuruutta, katseestas kajastavaa." + +Hiljaisissa sävelissä värisi kiihkeä tunne, niin että Janesta tuntui +pahalta salaa kuunnella niitä. Hän katkaisi suuren magnolialehden, +kallistui sivullepäin ja pudotti sen hänen päähänsä. Garth hätkähti ja +katsoi ylöspäin. "Hohoi!" sanoi hän. "Tekö -- siellä?" + +"Niin", sanoi Jane nauraen, mutta puhuen hiljaa, jos toisia +ikkunoita olisi sattunut olemaan auki, "minä täällä. Te olette +laulutervehdyksellä väärän ikkunan alla, hyvä rakastunut!" + +"Mitä te luulette tietävänne", huomautti Garth melkein äreästi. + +"Eikö tiedä sitten?" kuiskasi Jane. "Mutta te ette saa suuttua, Garthie +herra, tehän tiedätte, kuinka sydämestäni suon teille hyvää. Antakaa +minun täällä olla vanhan Margeryn sijasta huolehtijananne." + +Garth hypähti pystyyn ja katseli häntä puolittain huvittuneena, +puolittain uhkaavana. + +"Kiipeänkö pitkin magnoliaa?" sanoi hän. "Minulla on niin paljon teille +puhuttavaa, jota ei voi huutaa koko talolle." + +"Antakaa olla", vastasi Jane. "Minä en halua mitään Romeoita +ikkunastani sisälle. 'Siunatkoon! Mitä nyt vielä!' sanoisi Gina-täti. +'Menkää nyt ja pankaa puhdas leukalappu, pikku Garthie herra!' Sen +paljon puhuttavan on jäätävä myöhemmäksi, tai me tulemme molemmat liian +myöhään päivälliselle." + +"Hyvä on", sanoi Garth. "Mutta tulettehan sitten tänne illalla, neiti +Champion? Ja viivytte niin kauan kuin minä tahdon?" + +"Minä tulen niin pian kuin suinkin pääsemme", vastasi Jane. "Te ette +voi olla hartaampi kertomaan kuin minä kuulemaan. Voi, kuinka nämä +magnoliat tuoksuvat! Katsokaahan noita komeita valkoisia kukkia. +Tahdotteko yhden napinreikäänne?" + +Garth hymähti hänelle toiveikkaan salaperäisesti, kääntyi ja meni +sisään. + +"Miksi minä aina viehätyn ärsyttämään häntä?" tuumi Jane noustessaan +ikkunalta. "Tällä kertaa minä todellakin olin tuhma, hän sitä vastoin +tyyni ja herkkä. Myra on aivan oikeassa. Hän ajattelee sitä hyvin +vakavasti. Miten lie neiti Listerin laita? Voi, minä toivon, että +hän rakastaa häntä ja oikealla tavalla! -- Mathews! Ota sama puku, +joka minulla oli konsertti-iltana Overdenessa, ja nyt meidän täytyy +kiirehtiä. Meillä on tasan kaksikymmentä minuuttia aikaa. Kuinka ihana +ilta! Ennenkuin teet mitään, tule katsomaan tätä auringonlaskua. Voi, +kuinka täällä on hyvä olla!" + + + + +Kymmenes luku. + +IHMEELLISIÄ HETKIÄ. + + +Kaiken maailman malttamattomuus ei voinut estää Shenstonen päivällistä +olemasta aikaanielevä toimitus, ja seurueen kahden suosituimman jäsenen +oli työlästä heti sen jälkeen livahtaa huomaamatta tiehensä. Niin +loikin eräs etäinen kylän kello jo kymmentä, kun Garth ja Jane tulivat +yhdessä pengermälle. Garth sieppasi sivumennen huopapeitteen ja sulki +huolellisesti hallin oven. + +He olivat aivan kahden. Ensi kerran he todella olivatkin kahden kesken +noiden päivien jälkeen, jotka heistä molemmista olivat tuntuneet niin +pitkiltä. + +He kulkivat äänettöminä, rinnatusten leveälle kivivierustalle, +josta näki yli koko vanhanaikaisen puiston. Hopeankirkas kuutamo +valoi hohdettaan yli koko näkymön. He erottivat jäykät pyökkirivit, +kiemurtelevat käytävät, sirokuvioiset kukkasarakkeet ja taustalla +järven, jonka hopeaan kuvastui täysikuun levollinen kirkkaus. + +Garth levitti huopapeitteen rintanojalle ja Jane istui sille. Garth +seisoi hänen vieressään, toinen jalka kaiteen jalustalla, käsivarret +ristissä rinnalla, kohotetuin päin. Jane istui sivuittain, kasvot +Garthiin päin, nojaten vanhaan kivileijonaan, joka rintanojalla piti +vartiota, mutta hän käänsi päänsä niin, että näki järvelle, ja otaksui +Garthin katselevan samaan suuntaan. + +Mutta Garth katseli Janea. + +Tällä oli yllä sama pehmeäkankainen musta puku kuin konsertissa +Overdenessa, nyt vain ei ollut koristeena helmiä eikä muitakaan helyjä, +ainoastaan kimppunen riipparuusuja. Se oli kuin pesässään hienoissa +kellertävissä pitseissä hänen povellaan. Tyyni voima ja ylevyys huokui +koko hänen olemuksestaan saaden ilosta tulvehtimaan sen miehen sydämen, +joka seisoi ja katseli häntä. Tämän koko palvova ihailu, kiihkeä +rakkaus, joka täytti hänen sydämensä niin kokonaan, heijastui silmistä. +Ei tarvinnut enää salata. Hänen hetkensä oli vihdoin tullut eikä hänen +tarvinnut mitään kaihtaa rakastamaltaan naiselta. + +Äkkiä Jane käänsi päätään ihmetellen, miksi ei Garth aloittanut puhetta +Pauline Listeristä. Hän katsahti kysyvästi ylöspäin ja kohtasi Garthin +katseen. + +"Dal!" huudahti hän ja nousi puolittain istuimeltansa. "Mitä, Dal -- +mitä!" + +Garth painoi hänet lempeästi takaisin. "Hiljaa, rakas!" sanoi hän. +"Minun täytyy kertoa kaikki teille ja te olette luvannut kuunnella ja +neuvoa ja auttaa. Voi, Jane, Jane! Minä tarvitsen teidän apuanne. Minä +tarvitsen sitä niin suuresti, enkä vain teidän apuanne, Jane -- vaan +teidät -- teidät, teidät itsenne. Voi, kuinka minä teitä kaipaan! Minä +olen nämä kolme päivää ollut yksinäisyydestä sairaana, kun ette te +ollut täällä, ja elämä virkosi jälleen, kun te palasitte. Ja on sentään +ollut niin kovaa odottaa näin monta tuntia, jotta saisin puhua. Minulla +on niin paljon teille kertomista, Jane, siitä, minkä arvoinen olette +minulle -- minkä arvoiseksi olette minulle tullut konsertti-illan +jälkeen. Voi, kuinka voisin sen sanoiksi saada? Ei minulla ole ollut +mitään voimakkaita elämyksiä. Kaikki on ollut jokapäiväistä, mitätöntä, +mikä enemmän, mikä vähemmän, -- pinnallista vain. Teitä tarvitsen ja +teitä kaipaan niin voimakkaasti. Kaikki entinen tuntuu niin joutavalta. +Kaiken tulevan se himmentää varjollaan, ellei siitä juuri tule kaiken +tulevan valtias, koriste ja täyttymys! Oi, Jane! Minä olen ihaillut +niin monia naisia. Minä olen ollut hurmaantunut heihin, minä olen +huokaillut heidän tähtensä, maalannut heidät ja unohtanut heidät. Mutta +en koskaan ennen ole _rakastanut_ naista. Minä en tiennyt, mikä nainen +miehelle on, ennen kuin kuulin teidän äänenne värähtelevän korviini! +-- 'Helmi helmeltä lasken tarkasti'! Oi, rakas, olen sittemmin oppinut +laskemaan helmiä, menneen ajan kalliita hetkiä, kauan unohdettuja, +nyt muistiin palanneita ja vihdoinkin ymmärrettyjä. 'Joka helmi on +rukoushetkinen', voi, niin palavan rukouksen, että menneisyys ja +nykyisyys yhtyisivät ehjäksi rukousnauhaksi ja että tulevaisuus ei +kätkisi mitään kärsimyksiä eikä eroja. Oi, Jane, Jane! Enkö milloinkaan +saa teitä ymmärtämään -- kaikkea, kuinka paljon -- voi, _Jane!_" + +Jane ei oikein tiennyt, koska Garth oli tullut niin lähelle, mutta +hän oli notkistunut toiselle polvelleen hänen eteensä, ja lausuessaan +viimeisiä katkonaisia lauseita hän kiersi molemmat kätensä hänen +vyötäisilleen ja painoi kasvonsa pehmeihin pitseihin hänen povellensa. +Äkkiä hän rauhoittui. Kaikki selitysyritykset tuntuivat vaienneen +täydelliseen ymmärtämykseen -- valtaavaan, kiehtovaan äänettömyyteen. + +Jane ei liikahtanut eikä puhunut. Oli suloista pitää häntä siinä +-- tätä mielenliikutusten pyörretuulta, joka laantuneena asettui +olosijoillensa lepäämään, aivan hänen sydämellensä. Äkkiä hän huomasi, +ettei kolmen viime päivän tyhjyys ollut soiton ja laulun ikävöimistä, +vaan _hänen_ ikävöimistänsä, ja kun se hänelle selvisi, kiersi hän +välittömästi kätensä Garthin kaulaan. Ennen kokemattomat tunteet +heräsivät ja liikkuivat hänessä -- taivaallinen maailmanunho, elon +yksinäisyys kuin poispyyhkäistynä, -- he vain kahden. Hänen näin +ajatellessaan ja tuntiessaan Garth kohotti päätänsä, yhä pitäen häntä +syleilyssään, ja katsoi häntä silmiin sanoen: "Sinä ja minä yhdessä, +minun omani -- omani." + +Mutta noita kauniita, loistavia silmiä ei Jane voinut kestää. Hänen +oma arkipäiväinen ulkomuotonsa vaivasi häntä juuri sinäkin hetkenä, +ja nuo palvovat silmät tuntuivat valoilta, jotka paljastivat sen. +Vain peittääkseen oman ulkomuotonsa häneltä, joka niin arvaamatta +oli päässyt lähelle hänen sisäistä pyhäkköänsä, tarttui hän nopeasti +molemmin käsin hänen päähänsä ja painoi sen pitseihin povellensa. +Mutta Garth ymmärsi näiden rakkaiden, voimakkaiden käsien äkkinäisen +kiertymisen päänsä ympäri merkiksi hänen itsensä ja kaiken, mitä +hänellä oli tarjottavana, vastaanottamisesta. Kymmenen, kaksikymmentä, +kolmekymmentä kuvaamatonta sekuntia hänen sielunsa värisi sanatonta +autuutta. Sitten hän irroittautui noiden käsien kierroksesta, nosti +päänsä ja katsoi Janea vielä kerran silmiin. + +"Minun vaimoni!" sanoi hän + + * * * * * + +Janen rehellisillä kasvoilla kuvastui pelokas hämmästys. Sitten niille +nousi tumma puna, sydämeen niin oudosti virrannut veri syöksyi poskille +pannen ne hehkumaan ja sydämen pysähtymään. + +Hän irroitti Garthin kädet, nousi ja jäi katselemaan sinne, missä +järven tyyni vesi hopein kimmelsi kuutamossa. + +Garth Dalmain seisoi hänen vieressään. Hän ei koskenut häneen, ei hän +myöskään puhunut. Hän oli varma voitostaan, hänen sielunsa oli täynnä +sanomatonta iloa ja tyydytystä. Äänettömyys tuntui ilmaisevan enemmän +kuin sanat. Jokainen tavallinen kosketus olisi samentanut niiden +hetkien tuntemuksia, jolloin Jane oli painanut häntä puoleensa. Niin +hän seisoi aivan hiljaa ja odotti. + +Vihdoin Jane puhui. "Tarkoititteko te pyytää minua tulemaan -- tulemaan +teidän -- teidän --?" + +"Kyllä, rakas", vastasi Garth rauhallisesti, mutta äänessä värähteli +ankaraa itsensähillitsemistä. "Sellaisin aikein ainakin tulin tänne. +Mutta nyt en voi sitä pyytää, rakkahin. En voi pyytää sinua _tulemaan_ +siksi, mikä sinä jo _olet_. Ei lupaukset, ei vihkimiset, ei sormuksen +ottaminen tai antaminen tee sinua täydellisemmin minun vaimokseni kuin +mitä äsken olit, noina ihmeellisinä hetkinä." + +Jane kääntyi hitaasti ja katsoi häneen. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt +hänen kasvojaan niin säteilevinä. Mutta yhä nuo loistavat silmät +viilsivät häneen kuin miekanterät. Hän mieli peittää ne käsillään tai +pyytää häntä katsoman metsään ja järveen päin puhuessaan hänelle näitä +suloisia sanoja. Hän asetti toisen jalkansa alakaidepuulle, nojasi +kyynärpäällään polveensa ja varjosti kasvojaan kädellänsä. Sitten hän +vastasi, koettaen puhua levollisesti. + +"Te yllätitte minut täydellisesti, Dal. Te olitte tosin erinomaisen +ystävällinen ja huomaavainen konsertti-illan jälkeen, ja meidän +molempain musiikinihailumme ja -nautintomme sekä keskinäinen +luottamuksemme, jota vielä yhä lisäsi keskustelumme setrin alla, kaikki +tämä on johtanut harvinaisen sydämelliseen ja kauniiseen ystävyyteen. +Minä myönnän rehellisesti, että on tuntunut siltä, kuin se voittaisi +kaikki entiset ystävyyteni. Mutta siihen, Dal, on osaksi syynä teidän +luonteenne, joka aina pyrkii tekemään teistä eloisimman kohdan toisen +henkiseen maisemaan. Mutta minä taasen luulin teidän pyytäneen minua +tänne purkaaksenne sydäntänne Pauline Listerin vuoksi. Kaikki uskovat, +että hänen kauneutensa on lopultakin vaikuttanut teihin sitovasti, ja +todellakin, Dal, ihan todella -- minäkin uskoin niin." Jane vaikeni. + +"No niin?" sanoi levollinen ääni, täynnä salaista iloa. "Nyt sinä +tiedät toista." + +"Dal, -- te niin säikähdytitte ja hämmästytitte minut. En voi tänä +iltana vastata teille. Teidän täytyy suoda minulle aikaa huomiseen -- +huomisaamuun." + +"Mutta, rakkahin", sanoi Garth hellästi, hiukan lähestyen, "ei sinun +ole sen tarpeellisempi vastata kuin minustakaan tuntui tarpeelliselta +kysyä. Etkö sitä tunne? Kysymys tuli tehdyksi ja vastaus annetuksi +äsken juuri. Voi, rakas, tule takaisin luokseni. Istu jälleen." + +Mutta Jane seisoi jäykkänä. + +"Ei", sanoi hän. "En voi antaa teidän pitää kaikkea noin vain +päätettynä. Te yllätitte minut, menin kokonaan päästäni pyörälle +-- anteeksiantamattomasti, minä myönnän sen. Mutta, hyvä ystävä, +avioliitto on vakava asia. Avioliitto ei ole niin vain ilman muuta +pelkkää tunnetta. Sen täytyy meitä ylläpitää. Sen täytyy kestää. +Sillä täytyy olla vankka ja turvallinen perusta, jotta se pysyisi +lujana jokapäiväisen yhteiselämän vastuksissa ja koetuksissa. Tunnen +läheisesti niin monta naimisissa olevaa paria. Oleilen heidän +kodeissaan ja olen heidän lastensa kummina; ja niin olen mielessäni +tehnyt lupauksen, etten itse milloinkaan uskaltaisi seurata heidän +esimerkkiään. Kun nyt sallin teidän tehdä tämän kysymyksen, niin +ettehän toki ihmettele, että pyydän kahdentoista tunnin ajatusaikaa." + +Garth kuunteli häntä. Hän istui kivelle selin järveen, nojaten +taaksepäin nähdäkseen Janen kasvot, mutta tämä varjosi ne kokonaan +käsillään. Hän heitti jalkansa ristiin, liitti kätensä yhteen niiden +ympärille, huojui hetkisen hiljalleen edestakaisin, koettaen hillitä +kiihkeätä puhumis- ja toimimishaluansa. Hän yritti tyynnyttää mieltään +kiinnittämällä sitä joutaviin pikkuseikkoihin, jotka sattuivat +hänen silmiinsä. Hänen punaiset sukkansa loistivat helakasti kuun +valossa pengermän vaaleata santaa vastaan ja sopivat mainiosti +mustiin kiiltonahkakenkiin. Hän päätti käyttää aina iltaisin punaisia +silkkisukkia ja arvaili, kutoisiko Jane hänelle semmoisia milloinkaan. +Hän laski rakennuksen julkipuolen ikkunat, pannen merkille Janen +ikkunat ja omansa ja kuinka monta oli niiden välillä. Vihdoin hän tunsi +voivansa luottaa itseensä ja nojaten taaksepäin niin, että hänen tumma +päänsä oli koskettamaisillaan Janen hihanpitsejä, sanoi hellästi: + +"Rakas, sano, etkö äsken tuntenut --" + +"Oih, vaiti!" huudahti Jane melkein tylysti, "vaiti, Dal! Älkää puhuko +tunteesta tämän kysymyksen yhteydessä. Avioliitto on tosioloa, ei +tunnetta. Jos toivotte meidän kummankin parasta, menkää heti sisään +älkääkä puhuko minulle enää tänä iltana. Kuulin teidän sanovan, että +menette huomisaamuna kello yhdeltätoista kirkkoon koettelemaan urkuja. +Minä tulen sinne jo puoli kahdeltatoista kuuntelemaan soittoanne, ja +kahdeltatoista voitte lähettää pois polkijan, ja minä annan teille +vastaukseni. Mutta nyt -- voi, menkää, rakas ystävä, sillä todentotta, +minä en kestä enempää. Minun täytyy saada olla yksin." + +Garth hellitti kätensä, jotka olivat niin lujasti ristissä polvien +ympärillä. Hän liuvutti toisen kätensä kaidekiveä myöten Janeen +päin, aivan hänen jalkaansa saakka. Jane tunsi hänen siroilla +taiteilijasormillaan tarttuvan hänen pukuunsa. Sitten hän nopeasti +taivutti tumman päänsä kuiskaten: "Minä suutelen ristiä", niin +äärettömän hellin ja kunnioittavin elein, ettei Jane sitä koskaan +unohtanut, ja suuteli hänen hameensa helmusta. Seuraavana tuokiona Jane +oli yksin. + +Hän kuunteli, miten Garthin askelten ääni häipyi. Hän kuuli hallin oven +aukenevan ja sulkeutuvan jälleen. Sitten hän istuutui hitaasti aivan +samaan asentoon kuin silloinkin, kun Garth oli polvistuneena hänen +edessänsä. Nyt hän oli aivan yksin. Viimeisten kovien hetkien jännitys +laukesi. Hän painoi molemmat kätensä povelleen, pitseille, joihin nuo +rakkaat, kauniit, ihailua säteilevät kasvot olivat kätkeytyneet. Oliko +hän _tuntenut mitään_, kysyi Garth. Voi, mitä hän olikaan tuntenut! + +Kyyneleet eivät hevin nousseet Janen silmiin. Mutta tänä iltana häntä +oli puhuteltu nimellä, jolla hän ei ollut luullut koskaan itseään +puhuteltavan, ja hänen rehellinen sydämensä jo vakuutti, ettei +toistamiseen puhuteltaisi. Ja suuria, äänettömiä kyyneleitä vieri +käsille ja poven pitseille. Puoliso ja äiti oli hänessä havahtunut, ja +hänen sisin olemuksensa mursi esteet, joita asetti ankara pidättymys ja +melkein miehevä itsensähillitseminen, eikä taipunut peräytymään ilman +naisellista kyynelveroa. + +Ja hänen jaloissansa ylt'ympäriinsä oli tallattujen riipparuusujen +terälehtiä. + + * * * * * + +Kotvasen kuluttua hän meni sisään. Halli oli täynnä iloisia ryhmiä. +Toivoteltiin hyvää yötä naisten pysähdellen noustessa pääportaita, +joilta sinkauttivat takaisin sutkauksia tai varmistivat seuraavan +päivän suunnitelmia. + +Garth Dalmain seisoi portaiden juurella keskustelemassa Pauline +Listerin ja tämän tädin kanssa, joka oli pysähtynyt neljännelle +askelmalle. Astuessaan halliin Jane näki heti hänen sorjan, ryhdikkään +vartalonsa ja kiiltävänmustan päänsä. Garth oli selin häneen, ja vaikka +hän astui edemmäksi, aivan lähelle Garthia, ei tämä näennäisesti ollut +tietävinään hänestä. Mutta Garthin äänen iloisuus tuntui saattavan +hänet jälleen Janen omaksi näin uudella, suloisella tavalla. Hän +yksin tiesi, mikä sen oli saanut aikaan, ja kuunnellessaan hän painoi +tietämättään toisella kädellä poveansa. + +"Olen pahoillani, arvoisat naiset", sanoi Garth, "mutta huomisaamuna on +aivan mahdotonta. Minun on mentävä kylään. Niin -- aivan totta. Kello +yksitoista." + +"Sepä kuulostaa maalaiselta ja hauskalta, herra Dalmain", sanoi rouva +Parker Bangs. "Miksi ette ota Paulinea ja minua mukaanne? Me emme ole +täällä ollessamme nähneet meijereitä emmekä meijerityttöjä emmekä +mitään muutakaan, mistä kerrotaan 'Adam Bedessä'. Minä menisin niin +mielelläni rouva Poyserin keittiöön ja katselisin itseäni seinähyllyn +kiiltävistä kupariastioista." + +"Mepä taitaisimme olla _de trop_ [liikaa] meijerissä", sanoi neiti +Lister veitikkamaisesti. + +Hän oli hyvin kaunis kermanvärisessä silkkipuvussaan, pieni pää +ylväästi pystyssä; oikean amerikattaren koko naisellinen tenho +huokui hänestä. Hänellä ei ollut mitään jalokiviä, ainoastaan hienon +yksinkertainen helminauha. Mutta Pauline Listerin kaulassa saattoi +ilmankin luulla helmien välkkyvän. + +Kaiken tämän Jane huomasi viivytellessään Garthin takana. Ei pieninkään +yksityiskohta jäänyt häneltä huomaamatta. Neiti Listerin kauneutta ei +ollut milloinkaan täydellisemmäksi arvosteltu. + +"Mutta pahaksi onneksi tämä nyt ei koske meijerityttöjä eikä +kupariastioita", sanoi Garth. "Minun pitäisi tavata vain eräs pieni +pojan rehvana, jonka koko maalaiskauneus on punaisessa karritukassa ja +lukemattomissa pisamissa." + +"Hyväntekeväisyyttä?" kysyi rouva Lister. + +"No niin, kolmeenkymmeneen penniin tunnilta." + +"Ah, pallopoika!" huudahtivat molemmat naiset yhtaikaa. + +"Kaikkea tässä! Noin salaperäinen mokoman asian vuoksi!" lisäsi rouva +Parker Bangs. "Me olemme kuulleet, että kannattaa mennä golfkentälle +katsomaan teidän pelaamistanne. Voitte siis nähdä meidät siellä, kun +olette valmiina alkamaan." + +Garthin silmät välkähtivät. Jane kuuli välkähdyksen hänen äänestään. +"Jalo rouva", sanoi hän, "te arvostatte liian suureksi minun +pelaamistaitoni samoin kuin hyväsydämisyydessänne monta muutakin minua +koskevaa seikkaa. Mutta minulle on mieluista ajatella teidän olevan +golfkentällä huomenna kello yksitoista. Te voitte ajaa sinne, vaikka +silloin teiltä jää ylen ihana kävely metsän halki. Muistakaa vain, +teidän tulee mennä puiston kautta, pohjoisveräjästä, eikä valtatietä, +jota ajamme asemalle. Minä mielelläni saattaisin teidät, mutta minun +täytyy jo sangen varhain mennä vallan toiseen suuntaan. Kun sitä +paitsi tulee tiedoksi, että neiti Lister aikoo mennä golfkentälle, +selviää varsin monelle, ettei missään muualla voikaan viettää huomista +aamupäivää, ja minä olisin vain yksi joukosta, joka vaeltaa puiston +halki pohjoisveräjälle. Teidän on sula mahdottomuus eksyä tieltä." + +Rouva Parker Bangs alkoi tyystentaiten selittää, ettei Garth missään +tapauksessa hukkuisi joukkoon, mutta sisarentytär keskeytti jyrkästi: + +"Kyllä me löydämme, täti. Älkää turhia. Yksin me kaikki olemme, +ellemme ole joukossa niinkuin nyt juuri näillä portailla, niin ettei +neiti Champion pääse ohitsemme, vaikka on yrittänyt jo hetken aikaa. +Menettekö pelaamaan huomenna, neiti Champion?" + +Garth väistyi sivulle ja Jane alkoi nousta portaita. Garth ei katsonut +häneen, mutta Janesta tuntui, että hän katsein seurasi hänen hameensa +helmusta, kun se laahusti ohi. Hän pysähtyi neiti Listerin viereen. Hän +tiesi varsin hyvin, millainen nuoren amerikattaren tumman kauneuden +vastakohta hän oli. Hän kääntyi ja katsoi Garthiin. Hän toivoi tämän +katsovan ylöspäin ja näkevän heidät seisomassa rinnatusten. Hän toivoi +tämän vastakohtaisuuden koskevan hänen taiteilijansilmäänsä. Siksi hän +siinä viivähti. + +Garthin katse oli yhä hänen hameensa helmuksessa, aivan hänen vasemman +jalkansa vieressä, mutta se kohosi hitaasti pitseihin povelle, jolla +hänen kätensä oli. Siihen se pysähtyi hetkeksi, painui jälleen, +kohoutumatta sen ylemmäksi. + +"Niin, neiti Champion, pelaatteko huomenna aamupäivällä herra Dalmainin +kanssa?" + +Jane lensi tulipunaiseksi ja oli sitten punastumisestaan armottomasti +vihainen itselleen ja asianhaaroille, jotka saivat hänet tuntemaan ja +toimimaan niin vastoin tavallisuutta. Hän empi pitkän, hirvittävän +pitkän tuokion. Kuinka Garth uskalsi käyttäytyä tuolla tavoin? Ihmiset +voivat luulla hänen liepeissään olevan jotakin tavatonta. Hän oli itse +vähällä kumartua katsomaan, oliko Garthin suudelma ruumiillistunut ja +riippuiko se nyt tähtenä hänen silkkisissä liepeissään. Sitten hän +ponnistautui tyyneksi ja vastasi melkein ynseästi: "En minä pelaa +huomenna, mutta teette varsin viisaasti, jos menette kentälle. Hyvää +yötä, rouva Parker Bangs. Nukkukaa hyvin, neiti Lister. Hyvää yötä, +Dal." + +Garth oli heitä alemmalla portaalla ja ojensi juuri Paulinen tädille +kirjettä, joka oli pudonnut. + +"Hyvää yötä, neiti Champion", sanoi hän ja silmänräpäykseksi heidän +katseensa yhtyivät, mutta hän ei ojentanut kättään eikä ollut myös +näkevinään Janen puoleksi ojentamaa. + +Nuo kolme naista nousivat portaat yhdessä ja erosivat sitten kukin +tahollensa. Neiti Lister kääntyi käytävään oikealle, täti seurasi häntä. + +"Niille on tullut mutka matkaan", sanoi rouva Parker Bangs. + +"Neiti Champion raukka!" sanoi neiti Lister lempeästi. "Minä pidän +hänestä. Hän on todella oikeata ainesta. Minä luulin vain, että hän +olisi ollut meitä muita viisaampi." + +"Todella arkipäiväinen", sanoi täti ikään kuin ei olisi viimeistä +lausetta kuullutkaan. + +"Eihän hän itse ole kasvojansa tehnyt", sanoi neiti Lister +jalomielisesti. + +"Ei, eikä myös maksa muille, että vähän parantaisivat niitä. Häneen +soveltuvat Walter Scottin sanat: 'Luonto kaikessa karkeudessaan.'" + +"Rakas täti", huomautti neiti Lister väsyneesti, "älkää nähkö vaivaa +viittaamalla englantilaisiin klassikoihin, kun me näin kahden olemme. +Se on turhaa voiteen haaskausta, sillä tiedättehän te, että minä +tiedän teidän lukeneen ne kaikki. Tässä minun oveni. Tulkaa sisään ja +asettukaa mukavasti sohvaan. Minä istun tähän muhkeaan nojatuoliin +vastapäätä, minulla on muutamia tärkeitä selityksiä. Varjelkoon! +kuinka tämä painuu lattian puoleen! Nämä sukulinnat ovat erinomaisia +tavallaan, mutta keinutuoleista ei niissä ole aavistustakaan. Nyt +pari, kolme sanaa neiti Championista. Hän on naisten parhaita ja minä +pidän hänestä. Hän ei ole kaunotar, mutta hänellä on kaunis vartalo +ja hän pukeutuu hyvin. Hänellä on kosolta rahaa ja hän voisi käyttää +kalliimpia helmiä kuin minä, mutta hän ei ole niin yksinkertainen, +että panisi helmiä ruskealle hipiällensä. Minä pidän naisesta, joka +tietää mahdollisuutensa ja mukautuu niihin. Kaikki miehet ihailevat +häntä eivätkä niin tee sen vuoksi, että hän _näyttäisi_ joltakin, +vaan sen vuoksi, että hän _on_ jotakin, ja uskokaa minua, täti, se +se sentään ajan mittaan kannattaa. Se on sellaista, joka kestää. +Kymmenen vuoden päästä jalosukuinen Jane on samanlainen kuin nytkin, +mutta minä koetan näyttää siltä, mikä minä en ole. Mitä taas Garth +Dalmainiin tulee, hänen silmänsä on jokaiseen meistä, mutta sydän +ei kehenkään. Hänen kauniit sanansa ja ihailevat silmäyksensä eivät +tarkoita avioliittoa. Sillä miehellä on naisihanteensa, eikä hän voi +pettää sitä mennäkseen vähempiarvoisen kanssa naimisiin. Jos Sikstuksen +madonna voisi astua alas noista pilvistä ja luovuttaa lapsen vasemmalla +olevalle nuorelle naiselle, hän ehkä naisi _hänet_; mutta sittenkin +hän pelkäisi minä päivänä tahansa näkevänsä jonkun, joka järjestäisi +tukkansa vielä aistikkaammin, tai että tämän jalka ei näyttäisikään +hänen persialaisella matollaan yhtä somalta kuin tuolla pilvellä. Ei +hän nai rahaa, hänellä on itselläänkin sitä yllin kyllin. Ja vaikka +ei olisikaan, ei hän vihkipallin puoleenkaan kääntyisi. Ei hän nai +kauneutta, sillä hän ajattelee niin paljon sitä. Hän ihailee niin +monia kauniita kasvoja, ettei hän ikinä kahtakymmentäneljää tuntia +ole varma, mitä niistä hän enimmin ihailee, ja muun lisäksi on tässä +vielä sama juttu kuin hedelmäpuun juurella ollessa: siihen tavallisesti +mieli palaa, jota ei hevin tavoita. Ei hän nai hyvyyttä -- siveyttä +-- sielukkaisuutta -- mitä nyt mahdetaankaan pitää parhaimpina +luonteenominaisuuksina -- sillä niihin nähden on jalosukuinen Jane +Champion hänen ihanteensa, ja hän taas on liian tarkkatuntoinen nainen, +jotta kiinnittäisi moisen epikurolaisen arkipäiväisiin kasvoihinsa. +Ja kaiken muun ohessa pitää hän vielä itseänsä häntä niin paljon +vanhempanakin. Mutta Garth Dalmainilla on niin herttaisen vähän +itsensätuntemusta, poika paralla, ettei hänen juolahda mieleensäkään +kysyä, voiko hän voittaa ihanteensa itsellensä. Hän jo mielessään +omistaa hänet ja saa kolauksen, kun Jane vastaa hylkäävästi, kuten hän +mainitsemistani syistä varmasti tekee. Näinä kolmena päivänä, jolloin +hän on kisaillut minun kanssani ja te muut hyvät naittamisvillit, +vanhat höperöt olette kieppuneet ympärillämme ja kuvitelleet meidän +olevan rakastumaisillamme, on hän jumaloinut maata, jolla Jane kulkee, +ja laskenut tunteja, joiden kuluttua taas näkisi hänen tallaavan +sitä. Hän oli minun kanssani mieluummin kuin muiden tyttöjen, sillä +minä ymmärsin ja johdatin aina keskustelun Janeen, ja hän tiesi myös, +että minun äkkiä täytyi pitää huolta teistä tai minulla oli tärkeitä +kirjeitä kirjoitettavana, jos Jane vain ilmestyi lähimaille. Mutta +sen enempää ei tule milloinkaan Garthin ja minun välillemme. Ja jos +te todella välitätte minun nuoresta sydämestäni, niin te nukkaatte +tekohampaanne pesupöydän marmorilevylle tai keksitte jonkin muun yhtä +erinomaisen syyn meidän äkkinäiseen lähtöömme huomenna. -- Ja nyt, +täti kulta, älkää huoliko jäädä väittelemään tästä, sillä minä olen +sanonut sanottavani asiasta ja jo vähän liikaakin. Ja koettakaa nyt +kömpiä vuoteeseenne kertomatta minulle, ketä Dickensin veitikoista +minä muistutan, sillä minä olen ovelampi kuin yksikään heistä, ja jos +minun täytyy vielä sekuntiakaan olla tässä kireässä liivissäni, niin +en takaa, kuinka käy. -- Oui, Joséphine, entrez! -- Hyvää yötä, täti +kulta. Makeita unia!" + +Mutta kun kamarineitsyt oli mennyt, sammutti Pauline sähkövalon, +veti uutimet sivulle ja seisoi kauan aikaa katselemassa rauhallista, +hohtavan kuutamoista, englantilaista maisemaa. Viimein hän nojasi +kauniin päänsä ikkunanpuitteeseen ja puheli hiljakseen: + +"Minä ajoin hyvin asianne, Dal, vaikkette oikein sitä ansainnut. Teidän +olisi jo viikkoja sitten pitänyt ilmaista minulle jotakin Janesta. +Kaikissa tapauksissa, nyt loppuu puhe teistä ja minusta. Mitä teihin +tulee, hyvä ystävä, huokailkaa te yhä vain kuulle, ja kun huomaatte +sen saavuttamattomaksi, älkää uneksikokaan viihdytystä maallisemmista +valoista, -- älkää edes isäukon parhaista valaanrasvakynttilöistä", +lisäsi hän kaihomielin hymähtäen, sillä hän laski sattuvia pilojaan +niin hyvin yksinään kuin seurassakin ja yhtä usein oman itsensä kuin +muittenkin ihmisten kustannuksella, eikä hänen uljas amerikkalainen +mielensä tahtonut tunnustaa edes itselleenkään, että hän oli saanut +vaikean haavan. + +Jane oli sillä välin kääntynyt vasemmalle ja mennyt hitaasti +huoneeseensa. Garth ei ollut tarttunut hänen puoleksi ojennettuun +käteensä, ja hän tiesi erinomaisen hyvin, miksi ei. Hän ei tyytyisi +enää koskaan ystävänä sitä puristamaan. Jos hän estää kosketuksen, joka +tarkoittaa täydellistä omistamista, vetää Garth pois kätensä tavallisen +ystävän kosketuksesta. Tänä iltana Garth oli ollut kuningastiikeri, +joka oli päässyt veren makuun. Vertaus tuntui oudolta, kun hän ajatteli +häntä asianmukaisessa, seurustelupuvussa, viimeistellyn moitteettomana, +huoliteltuna silmäänpistävyyden rajoille asti. Mutta ulkona pengermällä +hän oli ensi kerran nähnyt ne alkuvoimat, jotka paljastavat miehen -- +voimakkaan, lujatahtoisen valtiaan -- luomakunnan herran. Niissä oli +aarniometsien kaikua. Leijonan kiljuntaa niissä oli, tiikerin raivoa, +valtavaa omistusoikeuden tuntoa, joka sanoo: 'Minun sinä olet ja minä +sinut pidän; sinusta taistelen ja sinusta nautin; ja kuka ikänänsä +sinua lähestyy, on kuoleman oma.' + +Hän oli tämän tuntenut, ja hänen uljas sielunsa oli ymmärtänyt sen ja +pelottomana vastannut siihen sekä ollut valmis tulemaan yhdeksi hänen +kanssaan, ellei vain -- oih -- ellei vain -- + +Mutta entiselleen eivät asiat enää voineet tulla. Jos hän aikoi antaa +tiikerinsä nähdä nälkää, oli rautaristikko ainiaaksi asetettava +heidän välillensä. Eivät mitkään hentomieliset viittaukset sisaren ja +ystävättären välisestä sekaoliosta tyydyttäisi miestä, jonka pään hän +vaistomaisesti oli painanut rintaansa vasten. Sen Jane tiesi. Garth oli +tosin suurenmoisesti hallinnut itseänsä, kun hän oli työntänyt hänet +luotaan, mutta Jane tiesi, että hän antoi hänelle vain hengähdysaikaa. +Garth piti häntä yhä omanaan, ja juuri se varmuus, millä hän odotti +läheistä tulevaisuutta, oli tehnyt hänet niin lauhkean kärsivälliseksi +nykyhetkiksi. Mutta nytkään, odottaessaan vastausta, ei hän ystävänä +huolinut hänen kädestään. + +Jane sulki ovensa ja pani sen lukkoon. Hänen täytyi rohkeana tarkastaa +tätä tulevaisuuden kysymystä, sulkea kaikki muu ajatuksistaan sen +ulkopuolelle paitsi Garthia ja itseänsä. Oi! kunpa hän voisi sulkea +_itsensäkin_ sen ulkopuolelle ja ajatella vain häntä ja hänen +rakkauttansa, jalkainsa juureen asetettuja ihania lahjoja, jotta hän ne +nostaisi tyhjään syliinsä ja painaisi ne siihen ainiaaksi. Hetken hän +tahtoi ne pitää. Tuntikauden elää niissä, siihen oli hänellä oikeus. +Sitten hänen oli otettava oma itsensä lukuun -- omat mahdollisuutensa, +omat vaillinaisuutensa, suhteensa Garthiin tulevaisuudessa, mitä +avioliitto hänen kanssansa mahdollisesti vaikuttaisi Garthiin. Mitä se +toisi hänen omalle osallensa, sitä ei hän tullut ajatelleeksikaan, sitä +ei hän harkinnut. Jane oli voimakkaasti itsetietoinen, kuten kaikki +sulkeutuneet luonteet, mutta hän ei ollut itsekäs. + +Hän antoi olla huoneen pimeänä, meni hapuillen ikkunan luo, veti +uutimet auki ja avasi sen, siirti tuolin ikkunan eteen, istui siihen, +nojaten kyynärpäitänsä ikkunalautaan, leukaansa käsiinsä, ja katseli +kuun valaisemalle pengermälle. Hänen ikkunansa oli vastapäätä sitä +paikkaa, jossa Garth ja hän olivat puhelleet. Hän saattoi nähdä +kivileijonan ja punaisen kurjenpolven. Hän saattoi erottaa juuri sen +paikan, missä hän istui, kun Garth -- -- Muisto elpyi värähdyttävänä. + +Jane antautui mielikuvituksessaan elämänsä ihmeellisimpiin kokemuksiin. +Hän oli nainen, joka tiesi mitä tahtoi. Hän oli tuntenut, että hänellä +oli oikeus näihin hetkiin, perinpohjin hän sen myös käytti. Pelottomana +hän ajatuksissaan kohtasi tiikerinsä ja antautui sen valtaan. Ei Garth +kysynyt, rakastiko hän häntä vai eikö, ja itseltään ei Janen tarvinnut +sitä kysyä. Hän luopui ylväästä vapaudestaan ja lupasi hellästi ja +nöyrästi, vaikkakin voimakkaan sielunsa koko antaumuksella rakastaa, +kunnioittaa ja totella häntä. Ilman vähintäkään väristystä hän +kohtasi hänen loistavien silmiensä palvovan katseen. Hän unohti oman +ulkomuotonsa. Hän oli kahden sielunsa kanssa, ja hänen sielunsa oli +ylen kaunis -- Garthista täydellisen kaunis. + +Vuosikausien yksinäisyys häipyi unohduksiin. Elämä oli rikasta ja +tarkoituksellista. Garth tarvitsi häntä alituisesti, ja hän oli aina +lähellä ja aina altis hänen toivomuksilleen. "Oletko tyytyväinen, +rakkaani?" kysyi hän yhä uudestaan ja uudestaan, ja Garthin iloinen, +ainian nuorekas ääni vastasi: "Ylenpalttisesti." Jane hymyili +yölle, ja hänen rauhallisista syvistä silmistään kajasti tietoisuus +jostakin siihen asti tuntemattomasta, ja hänen hellässä hymyssään +väreili kuvaamattoman suloisena aavistus naisen todellisimman onnen +salaisuudesta. "Hän on minun, minä olen hänen. Ja kun hän on minun, on +rakkaani turvallinen, ja kun minä olen hänen, on hän tyytyväinen." + +Niin hän antautui täydellisesti, sulki armaansa rakkautensa hoimiin; +hänen jalo sydämensä täyttyi sitä mukaa kuin anti suureni. Sitten +virkosi äiti eloon hänessä ja hän huomasi, kuinka viljalti on +äidillisyyttä todellisen naisen rakkaudessa, hänen oppiessaan +ymmärtämään, kuinka valtavassa määrin rakastavassa miehessä on lasta ja +kuinka juuri tämä hänen kaipuunsa valtavuus tekee vallan oudon heikoksi +tuon voimakkaan luonteen, jolle hän on käynyt elämänkeskeiseksi. + +Jane painoi kädet rintaansa vasten. "Garth", kuiskasi hän, "Garth, +_minä ymmärrän_. Poika raukkani, sinusta tuntui kovalle, kun juuri +silloin työnsin sinut luotani. Mutta sinullahan oli ollut kaikki -- +kaikki, mitä toivoitkin, noina muutamina ihmeellisinä hetkinä, eikä +mikään voi sitä riistää sinulta. Ja niin otit minut omaksesi, että mitä +tulevaisuus tuoneekin sinulle ja minulle, toisia kasvoja ei milloinkaan +kätketä tähän. Se on sinun ja minä olen sinun -- tänä iltana ja +vast'edes ainian." + +Jane nojasi otsaansa ikkunalautaan. Kuunvalo lankesi hänen paksuille +ruskeille hiussykeröillensä. Magnoliakukkain tuoksu tuntui hänen +ympärillään. Satakieli laulaa liverteli läheisessä metsässä. +Menneisyyden yksinäiset vuodet, nykyisyyden hämmentävän ihmeelliset +hetket, tulevaisuuden epäselvät kangastukset, kaikki unohtui. Hän +purjehti Garthin kera kultaisella valtamerellä, kaukana ajallisuuden +rannoilta. Sillä rakkaus on iäistä, ja rakkauden syntyminen vapauttaa +hengen kaikista ruumiin siteistä. + + * * * * * + +Kello löi kahtatoista etäisessä kylässä. Nuo kaksitoista lyöntiä +väreilivät kuutamovaloisen puiston yli Janen ikkunaan. Hän eli jälleen +ajassa. Hänen vapautunut henkensä kantoi jälleen ruumiin taakkaa. + +Uusi päivä oli alkanut, se päivä, jolloin hän oli luvannut Garthille +vastauksensa. Kun kello ensi kerran löisi kahtatoista, olisi hän hänen +kanssansa kirkossa, ja hänen vastauksensa täytyi olla valmis. + +Hän siirtyi ikkunan luota sulkematta sitä, veti uutimet eteen, +sytytti sähkövalon kirjoituspöydälleen, riisui juhlapukunsa, ripusti +sen vaatekomeroon ja pani ripeästi sen oven kiinni. Sitten hän puki +yllensä harmaanvihreän aamupuvun, jonka oli äskettäin ostanut eräistä +myyjäisistä, kun ei kukaan huolinut siitä ja vanha nainen, joka sen +oli tehnyt, näytti olevan niin pahoilla mielin, ja vetäen tuolin +lähemmäksi pöytää otti päiväkirjansa, avasi säpin ja rupesi lukemaan. +Hän käänsi hitaasti lehtiä, pysähtyi silloin tällöin, kunnes löysi +paikat, joita etsi. Niitä hän katseli mietteissään, pää käsissä. +Ne sisälsivät tarkan selostuksen Garthin ja hänen keskusteluistaan +Overdenessa, konserttipäivän iltapuolella. Varsinkin hän ajatteli +sanoja: "Hänen kasvonsa muuttuivat... Hyvyys ja henkevyys säteili +niistä, tehden ne enkelimäisiksi... En sittemmin koskaan enää pitänyt +niitä rumina. Vaikka olinkin lapsi, osasin siitä päivin erottaa +ruman rumasta. Hänen kasvoillaan näin sittemmin aina hänen sielunsa +erinomaisen kauneuden. Kun hän saarnansa jälkeen istui, en pitänyt +häntä enää minään simpanssin sukulaisena. Muistin hänen taivaallisen +hymynsä kirkkauden. Eiväthän ne tietystikään olleet sellaiset kasvot, +joiden olisi aina suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä +pöydässä, mutta ei ihmiselle ollut pantu moista koetusta. Minulle se +olisikin ollut sulaa kärsimystä. Ja sittemmin hän on aina pysynyt +mielessäni vahvistamassa totuutta, ettei hyvyys koskaan ole ruma, +että taivaallisen rakkauden ja ikävöimisen loistaessa rumimmistakin +kasvoista nämä muuttuvat hetkellisesti kauniiksi ja herättävät jotakin +sellaista, jota ainian onneksensa muistelee." + +Ensin Jane luki koko kohdan. Sitten hänen mielensä kiintyi vain yhteen +lauselmaan: "_Eiväthän ne tietystikään olleet sellaiset kasvot, joiden +olisi aina suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä +pöydässä. Minulle se olisikin ollut sulaa kärsimystä_." + +Vihdoin Jane nousi, sytytti kaikki pukupöydän läheiset sähkövalot, +ennen muita molemmat kirkkaat valot kummallakin puolen kuvastinta ja +istui sen eteen vilpittömästi tarkastamaan itseänsä. + + * * * * * + +Kun kylän kello löi yhtä, seisoi Garth Dalmain ikkunassaan viipyen +katselemassa iltayötä, joka oli ollut hänelle niin merkityksellinen. +Hän muisteli hymähtäen, kuinka oli istunut pengermällä ja +rauhoittuakseen ajatellut sukkiansa sekä laskenut, kuinka monta ikkunaa +oli Janen ikkunan ja hänen omansa välillä. Niitä oli viisi. Hän tiesi +Janen ikkunan magnoliasta ja sen alla olevasta istuimesta, jolle hän +oli istunut tietämättä Janen olevan hänen yläpuolellansa. Hän kumartui +pitkälle katsomaan sinnepäin. Uutimet olivat kiinni, mutta sisällä +näytti olevan vielä valoa. Hänen katsellessaan se sammui. + +Hän katseli alaspäin pengermälle. Hän voi nähdä kivileijonan ja +punaisen kurjenpolven. Hän voi tarkalleen erottaa sen paikan, jolla +Jane oli istunut, kun hän -- + +Sitten hän lankesi polvilleen ikkunan eteen ja loi silmänsä +tähtitaivaalle. + +Garthin äiti oli ennättänyt pojalleen opettaa lempeän +kärsivällisyytensä ja kestävyytensä pyhän salaisuuden. Voimakkaiden +tuntemusten hetkinä tuli hänen huulilleen helpommin sanoja hänen +äitinsä Raamatusta kuin hänen omien ajatustensa ilmaisuja. Nytkin, +katsellessaan korkeutta kohti, toisti hän hiljaa ja hartaan +kunnioittavasti: "'Kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja +tulee ylhäältä valkeuden Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä +valkeuden ja pimeyden vaihtelua.' Ja, oi Isä", lisäsi hän, "pidä +meitä valkeudessa -- häntä ja minua. Suo ettei meissä olisi, kuten ei +Sinussakaan, muutosta eikä vaihtelujen varjoja." + +Sitten hän nousi ja katseli vielä kerran kivileijonaan ja kaiteen +jalustaan. Hänessä soivat riemunsävelet, ja hän risti käsivartensa +rinnalleen. "Vaimoni!" sanoi hän. "Oi, minun vaimoni!" + + * * * * * + +Ja kun kylän kello löi yhtä, oli Jane tehnyt päätöksensä. + +Hän nousi hitaasti ja väänsi kaikki tulet sammuksiin. Sitten hapuillen +vuoteensa luo, hän vaipui polvilleen ja puhkesi sanomattoman epätoivon +vihlovaan itkuun. + + + + +Yhdestoista luku. + +GARTH LÖYTÄÄ RISTINSÄ. + + +Ruohokentän ympäröimä kylän kirkko hohti auringossa, kun Jane +hiljalleen asteli varjoisasta puistosta. Kello näytti puolta +kahtatoista. Jane ei kiirehtinyt, kun tiesi odotettavan vasta +kahdeltatoista. Kirkon ikkunat olivat auki ja jykevät tammiovet +raollaan. Hän pysähtyi muratinverhoaman pääoven taakse ja kuunteli. +Urkujen ääni oli tulevinaan äärettömän kaukaa, mutta oli sittenkin +läheisen selvää. Urut tuntuivat hengittävän, ja hengitys oli musiikkia. + +Jane työnsi oven enemmän auki, ja silloinkin johtui hänen mieleensä, +että punatukkainen, pisamanaamainen poika ja sorjavartaloinen Garth +olivat nähtävästi aivan helposti menneet aukeamasta, joka oli liian +ahdas hänen rotevuudelleen. Hän aukaisi ovea vielä vähän enemmän ja +meni sisään. + +Samassa hänen sielunsa kävi hiljaiseksi. Näkymätön voima, jonka +läsnäolon usein selvästi tunnemme astuessamme yksin tyhjään kirkkoon, +vanhoihin seiniin ja kattoparruihin tarttunut vuosisatojen hartaus +vaiensi hänen oman sydämensä itsepintaisen levottomuuden. Tuokioksi hän +unohti, mille asialle oli sinne tullut, ja kumarsi päänsä ikään kuin +yhtyäkseen menneiden sukupolvien kanssa nöyrästi rukoilemaan. + +Garth soitti 'Veni, Creator Spiritusta', Attwoodin ihanaa sovitusta, ja +kun Jane lähestyi kuoria, alkoi Garth laulaa toisen säkeistön sanoja. +Hän lauloi hiljaa, mutta hänen kaunis barytoninsa oli hyvin kantava, ja +Jane erotti joka tavun. + + Sä anna ikivalkeus, + tee kirkkaaks silmän sokeus! + Tää muoto tomun tahrima + ah armollasi virvoita! + Pois kateet poista, rauha suo! + Sun ohjaukses turvan tuo. + +Sitten urkujen ääni yltyi pauhinaksi, sanattomana kertautui viime +säkeistön aihe, ja Janen mielessä toistuivat toistumistaan Garthin +laulamat sanat: _"Sun ohjaukses turvan tuo!"_ Olihan hän rukoillut +ohjausta? Varmaan siis kaikki kääntyisi hyväksi. + +Jane pysähtyi kuorin portaille. Garth oli aloittanut toisen säkeistön +uudelleen ja lauloi nyt taas hiljaa säestäen: _"Sä anna ikivalkeus."_ -- + +Jane istui vanhalle tammipenkille ja katseli ympärilleen. Kirkas +auringonvalo tunki sisään maalattujen ikkunain läpi miedontuen +merenkultaiseksi, purppuraviiruiseksi. + +Miten kaunista -- _"anna ikivalkeus!"_ Garthin laulun joka tavu tunki +hiljaisuuteen kuin kirkkahin auringonsäde. _"Tee kirkkaaks silmän +sokeus."_ -- Jane näki raskaan kultakuteisen urkupeitteen takaa +ainoastaan hänen tumman päälakensa. Häntä peloitti hetki, jolloin Garth +kääntyisi ja hänen eloisat silmänsä sattuisivat häneen. Miten vaikutti +Garthiin se, mitä hänen täytyy sanoa? Olisiko hänellä itsellään kyllin +voimaa kestämään pitkää, kovaa kohtausta? Särkyisikö Garthin sydän? +_"Tää muoto tomun tahrima."_ -- Väittäisikö hän vastaan, koettaisiko +tehdä turhaksi hänen päätöksensä? _"Sä armollasi virvoita."_ -- +Kykenisikö hän vastustamaan Garthin tulista voimaa, jos hän sitä +käyttäisi? Pääsisikö kumpikaan näistä kovista hetkistä haavoittamatta +verisesti toista? -- _"Pois kateet poista, rauha suo."_ -- Mitähän voi +sanoa? Ja mitä sanonee Garth? Mitä hän itse vastaisi? Minkä hän sanoisi +kieltonsa syyksi, jotta Garth pitäisi sitä ehdottomasti ratkaisevana? +-- _"Sun ohjaukses turvan tuo!"_ -- + +Sitten, muutaman mielijohteisen soinnun jälkeen, muuttui aihe. + +Jane pidätti henkeänsä. Garth soitti "Rukousnauhaa". Hän ei laulanut +sitä, mutta urkujen pehmeistä sävelistä tuntui kiirivän kuuluville +sanoja, joita ei niin olisi voinut ihmisäänin tulkita. Muistojen +helmiä, kalliita, puhtaankirkkaita helmiä, laskivat yksitellen sekä +huilu että dolcian, ja oboen tummat sävelet ilmoittivat ristin +löytämistä. Kaikki sai Janesta aivan uuden merkityksen, hän silmäili +avutonna ympärilleen, ikään kuin etsien jotakin keinoa, miten päästä +pakenemaan näitä haikean suloisia säveliä, jotka täyttivät pienen +kirkon. + +Äkkiä soitto taukosi. Garth nousi, kääntyi ja huomasi Janen. Hänen +kasvonsa kirkastuivat. + +"Kas niin, Jimmy", sanoi hän, "riittää jo täksi päiväksi. Ja tässä +on kuudenpencen raha, hoidit niin hyvin polkimia. Ahaa! Se onkin +shillinki! Samantekevä! Saat pitää sen, kun on näin ihana päiväkin. Ei +ikinä ole ollut tämmöistä päivää ja siksi toivon, että sinäkin olet +tänään onnellinen. No, juokse nyt sukkelaan tiehesi ja sulje kirkon ovi +jälkeesi, poikaseni." + +Voi, kuinka hänen pulppuavaa iloa väreilevä äänensä viilsi Janen +sydäntä! + +Punatukkainen, likainen poika, pisamaiset kasvot ilosta loistavina, +tuli urkujen takaa, mennä kolusi pitkin sivukäytävää, pudotti sillä +välin shillinkinsä, jonka tietysti etsi, ja pääsi vihdoin viimein ulos +sulkien raskaan oven, niin että kirkko kajahti. + +Garth oli jäänyt seisomaan urkujen viereen, aivan liikahtamatta, +katsomatta Janeen, ja nytkin vielä, kun he olivat kahden kirkossa, +seisoi hän yhä ja odotti muutaman hetken. Janesta nämä hetket tuntuivat +päiviltä, viikoilta, vuosilta, iankaikkisuudelta. Kohotetuin päin, +loistavin silmin, koko olemukseltaan voitosta varmana valloittajana +tuli Garth sitten keskelle kuoria, siitä veistokoristeisen tammi +aitauksen ulkopuolelle ja pysähtyi kuorin portaille. Sitten hän +viittasi Janea tulemaan luokseen. + +"Tässä, rakas", sanoi hän, "tapahtukoon se tässä." + +Jane tuli, ja kotvan he seisoivat yhdessä katsellen kuoriin päin. Se +oli pimeämpi kuin muu osa kirkkoa, sitä kun valaisi kolme kapeata +maalattua ikkunaa, väriltään ja tekotavaltaan ihanaa. Keskimmäinen +ikkuna, aivan alttarin yläpuolella, kuvasi ristillä kuolevaa maailman +Vapahtajaa. Juhlallisen äänettöminä he katselivat sitä. Sitten Garth +kääntyi Janeen. + +"Oma rakkaani", sanoi hän, "pyhä on todistaja ja pyhä on paikka. +Mutta ei mikään paikka voisi olla niin pyhä kuulemaan, mitä meillä +on toisillemme sanottavaa tänään, ja Hän on läsnäolollansa sitä +siunaamassa ja hyväksymässä. Minä odotan vastausta." + +Janen kurkkua kuristi, ja hän pisti vapisevat kätensä takkinsa +taskuihin. + +"Dal", sanoi hän, "minun vastaukseni on eräs kysymys. Kuinka vanha te +olette?" + +Hän tunsi, miten Garth hätkähti, niin ylenmäärin hän hämmästyi. +Jane näki toiveikkaan ilon häipyvän hänen kasvoiltaan. Mutta vain +hetkisen emmittyänsä hän vastasi: "Luulin sinun tietävän. Minä olen +kahdenkymmenenseitsemän." + +"Niin", sanoi Jane hitaasti ja mahtavasti, "ja minä olen +kolmenkymmenen, näytän kolmenkymmenenviidenvuotiaalta ja tunnen olevani +neljänkymmenen. Te olette kahdenkymmenenseitsemän, Dal, näytätte +yhdeksäntoistavuotiaalta ja tunnette usein olevanne yhdeksänvuotias. +Olen ajatellut sitä, ja -- ymmärrättehän -- en minä voi mennä naimisiin +nuoren pojan kanssa." + +Äänettömyys, täydellinen äänettömyys. + +Sula kauhu pakotti Janen katsomaan Garthiin. Tämän huuletkin olivat +kalmankalpeat. Kasvot olivat aivan jäykät ja rauhalliset -- oudon, +kivettyneen rauhalliset. Ei niissä ollut juuri nuorekkuutta sillä +hetkellä. _"Tää muoto tomun tahriman."_ -- Oli kuin äänetön kirkko +olisi tällaisin sanoin vaikeroinut äärettömässä ahdistuksessa. + +Vihdoin Garth puhui: "En ajatellut itseäni", sanoi hän hitaasti. "En +taida selittää, mitenkä niin on ollutkin, mutta en ole ensinkään +ajatellut itseäni siitä pitäen, kun te olette kokonaan täyttänyt +mieleni. Siksi en ole tarkannutkaan, kuinka vähän minussa on semmoista, +josta te saatoitte välittää. Minä luulin, että te tunsitte niinkuin +minäkin, että me olimme -- suorastaan toinen toistamme varten." Hän +ojensi kätensä ikään kuin olisi halunnut koskettaa Janeen, mutta antoi +sen heti raskaasti pudota sivulleen. "Olette aivan oikeassa", sanoi +hän. "Ettehän voi mennä naimisiin kenenkään kanssa, jota pidätte vain +nuorena poikana." + +Hän kääntyi poispäin Janesta ja katsoi alttarille päin. Pitkän, +äänettömän tuokion hänen katseensa viipyi alttarin yläpuolella olevassa +ikkunassa, missä riippui kärsivä Vapahtaja. Sitten hän kumarsi päänsä. +"Otan ristin", sanoi hän ja kääntyi levollisena menemään pitkin +sivukäytävää. Kirkon ovi aukeni, painui raskaasti kumahtaen kiinni, ja +Jane oli yksin. + +Hän hoiperteli entiselle paikalleen, mistä oli noussut, ja vaipui +polvilleen. + +"Oi, Jumalani", vaikeroi hän, "lähetä hänet takaisin minun luokseni, +oi, lähetä hänet takaisin!... Voi, Garth! Minähän mitätön olen ja +arvoton, etkä sinä. Oi, Garth -- tule takaisin! tule takaisin! +takaisin!... Minä luotan sinuun enkä pelkää... Oi oma rakkaani -- tule +takaisin!" + +Hän oli pelkkänä korvana. Hän odotti niin, että joka hermoa pakotti +jännityksestä. Hän suunnitteli mitä sanoisi, kun raskas ovi jälleen +avautuisi ja Garth näkyisi päivänpaisteisessa oviaukossa. Hän koetti +muistella "Veni, Creator Spiritusta", mutta oven kumea ääni oli vienyt +kaiken tuosta vaikuttavasta laulusta, korvissa soineen kaiunkin. Niin +hän odotti äänettömänä, ja odottaessa hiljaisuus kävi yhä valtavammaksi +ja oli sulkevinaan hänet jylhien, armottomien muurien sisään, jotka +raottuivat vain sen verran, että hän sai vilaukselta nähdä vastaisten +vuosien yksinäisyyden. Kerran vain hän häiritsi hiljaisuutta. "Oi +rakas, tule takaisin! _Kyllä uskallan_", sanoi hän. Mutta ei kuulunut +mitään askeleita, ja siinä polvistuessaan, pää painuneena ristiin +pantuihin käsiin, selvisi Janelle yht'äkkiä, että Garth Dalmain oli +ymmärtänyt hänen päätöksensä peruuttamattomaksi eikä siis tahtonut +palata. + +Kuinka kauan hän oli polvillaan tämän hänelle selvittyä, ei hän +lainkaan tiennyt. Vihdoin viimein hän rauhoittui. Hän tunsi +tehneensä oikein. Mieluummin nyt muutama tunti repivää tuskaa +kuin tulevaisuudessa vuosikausia pettymystä. Hänen oma elämänsä +tulisi olemaan surullisen tyhjää, ja tämän vastikään löydetyn ilon +menettäminen maksoi hänelle enemmän kuin hän oli luullutkaan. Mutta +hän uskoi vilpittömästi tehneensä Garthille oikein, ja mitä merkitsi +silloin hänen oma tuskansa? Siten lohdutteli Jane itseänsä. + +Viimein hän nousi ja lähti hiljaisesta kirkosta ulos tuulenhenkiseen +auringonpaisteeseen. + +Puistoveräjän lähellä oli innostunut poikaparvi paperileijan +lennättämishommissa. Jimmy, hetken sankari ja koko innostuksen keskus, +näkyi olevan tämän uuden leijan ylpeä omistaja. Jimmystä päivä oli +tosiaankin ihana ja hän oli onnellinen. "_Sinäkin_ onnellinen", oli +Garth sanonut. Ja Janen silmiin nousi kyyneleitä, kun hän muisti nämä +sanat ja äänensävyn, millä ne lausuttiin. + +"Siinä menee poika paran shillinki", ajatteli hän murheellisena leijan +noustessa korkealle ja liidellessä kentän yli, "mutta voi, missä lienee +_hänen_ ilonsa?" + +Hänen kulkiessaan puistokäytävää taloon päin ajoivat metsästysrattaat +tuimaa vauhtia häntä vastaan. Garth Dalmain oli ohjaksissa, takana +kyytipoika ja matkalaukku. Garth nosti hattuaan, kun ajoi ohitse, mutta +katsoi suoraan eteensä. Vaikka Jane olisi tahtonutkin pysähdyttää +hänet, ei hän olisi voinut tehdä sitä. Mutta hän ei tahtonutkaan. Hän +tunsi tehneensä ehdottomasti oikein ja tämän teon maksaneen hänelle +itsellensä enemmän kuin Garthille. Tämä arvatenkin -- niin, kukaties +hyvinkin pian -- löytäisi toisen, joka antaisi hänelle kaiken, ja vielä +enemmänkin kuin mitä hän Janelta toivoi. Entä hän itse? Ilkeä poltto +rinnassa toi hänen mieleensä hänen omat sanansa, jotka hän oli lausunut +edellisenä yönä huoneessansa: "Mitä tulevaisuus tuoneekin sinulle +ja minulle, toisia kasvoja ei milloinkaan kätketä tähän." Ja näiden +vastaisten yksinäisten vuosien ensi hetkinä hän tunsi puhuneensa totta. + +Hallissa hän tapasi Pauline Listerin. + +"Tekö, neiti Champion?" sanoi Pauline. "Oletteko kuullut mitään herra +Dalmainista? Hänen täytyi aivan odottamatta lähteä Lontooseen kello +1,15 junalla. Ja täti pudotti tekohampaansa pesupöydän marmorilevylle +ja hänen on kiireimmän kautta mentävä hammaslääkäriin. Niin että me +lähdemme taas 2,30. Tämä elämä on vasta epävakaista. Se panee myttyyn +kaikki ihmisen suunnitelmat, varsinkin kun ne ovat riippuvaisia muitten +ihmisten tekohampaista. Mutta ennen minä joka tapauksessa särkisin +tekohampaani kuin uskollisia sydämiä. Edellisiä voi korjauttaa, mutta +jälkimmäisiä, niin aavistan, ei oikein paranna mikään. Me syömme +aikaisin aamiaista huoneissamme, niin että minä sanon teille hyvästi, +neiti Champion." + + + + +Kahdestoista luku. + +LÄÄKÄRIN MÄÄRÄYS. + + +Jalosukuinen Jane Champion seisoi suuren pyramidin huipulla ja katseli +ympärilleen. + +Ne neljä uupunutta arabialaista, joiden vaivannäköä sekä omia +ponnistuksiaan hänen oli kiittäminen, että sinne oli päässyt, +lepäilivät hauskan miellyttävissä asennoissa, jommoisia arabialainen +ottaa ihan luonnostansa. He olivat hinanneet jalosukuisen Janen +kahdeksankymmentä ja puoli kiloa ylimmälle huipulle ja makailivat nyt +ylpeinä aikaansaannistaan ja varmoina "bakshishista", juomarahoista. + +Kaikki oli käynyt kuin kellon mukaan. Kaksi mahonginväristä miestä, +yllä mitä niukimmin pukineita, kiipesi helposti kuin antiloopit korkean +kiviportaan päähän, kääntyi kurkottamaan Janen kohotettuihin käsiin +ja tarttui niihin. Kolmas, välttämätön vaikkei näkösällä, jäi taakse +antamaan sopivaa apua juuri tarvittaessa. Sitten piti saada jalka +neljä jalkaa sitä kiveä ylemmän kiven reunalle, jolla hän nyt seisoi, +mikä Janesta oli ilmeisesti vallan mahdoton yritys. Yhtä hyvin hän +olisi nostanut jalkansa vierashuoneen uuninreunukselle. Mutta "eiwa, +eiwa"-huutojen kannustamana hän suoritti sen. Samassa kuului takaa: +"tyeb!", molemmat ylhäällä huusivat "ketée!", ote hänen käsiensä +ympärillä tiukkeni, takana oleva arabialainen työnsi, ja Jane nousi +niin ketterästi, että itsekin sitä ihmetteli. + +Neljäs arabialainen oli vedenkantaja ja tarjosi väliaikoina vettä +kurpitsasta. Kerran kun Janen täytyi pyytää muutaman minuutin +hengähdysaikaa, tarjoutui Shehati, kaunein kaikista ja koko yrityksen +johtaja, englanniksi lausumaan muka Shakespearea. Lausuttava olikin +sitten eräs loru. + +Jane nauroi, ja innostuneena hauskuutusyritystensä onnistumisesta +Shehati käytti oppimiensa verrattomien englantilaisten lastenlorujen +säkeitä merkinantoina, kun he yhdessä ponnistelivat loppumatkaa +kavutessansa. + +"Pitkin, poikin pellon", hoilasi Shehati juhlallisena, kun jälleen +yhtyi hommaan, "Mooses veti kellon. Kello kun löi yhtä --" + +"Kello kun löi yhtä?" -- Siitä oli nyt lähes kolme vuotta, kun kello +oli Shenstonessa lyönyt yhtä yöllä ja Jane oli tehnyt päätöksensä +-- päätöksensä, joka ainiaksi karkoitti Garthin hänen luotansa. +Tämä ei ollut iskusta murtunut. Hän kesti sen pystyssä päin ja +hänen keveä astuntansa oli tavallista varmempaa, kun hän meni ulos +kirkosta ja jätti hänet, sanattomana ja malttavana kuunneltuaan hänen +vastauksensa. Jane itse oli yksin jäätyään epätoivoisena vaipunut +polvilleen. Vieläkin häntä värisytti, kun hän muisti, miten hänen +sydäntänsä silloin karmi. Oi, miten olisi mahtanut käydä, jos Garth +olisi palannut, kun hän sietämättömän tuskan ja yksinäisyyden ensi +hetkinä kutsui häntä takaisin? Mutta Garth ei ollut niitä, jotka +norkoilevat oven takana uutta sisäänpääsyä, kun ovi kerran on heiltä +suljettu. Kun hän työnsi hänet luotaan ja Garth huomasi sen olleen +täyttä totta, poistui hän kokonaan hänen elämäntieltänsä. Garth +ennätti asemalle samoihin aikoihin kuin hänkin palasi päärakennukseen, +ja sen koommin he eivät olleet tavanneet toisiansa. Ilmeisesti piti +Garth velvollisuutenansa välttää tapaamista eikä sitä milloinkaan +rikkonut. Kerran tai pari meni Jane kyläilylle perheisiin, joissa +tiesi Garthinkin oleilevan. Tämä sattui aina matkustamaan pois +aamulla, jos hänen oli määrä saapua aamiaisajaksi, tai jollakin +aikaisella iltapäiväjunalla, jos häntä odotettiin teelle. Garth +sovitti ajan aina niin, ettei heille sattunut minkäänmoisia ikäviä +tapaamisia teeskentelyineen asemalla, eikä heidän myöskään tarvinnut +vaihtaa muodollisia tervehdyssanoja toisen ollessa juuri lähdössä, +kun toinen saapui --, muuta ei olisi tarvittukaan herättämään uinuvaa +tuskaa ja ihmisten ihmettelyä. Häveten Jane ajatteli, että tällaista +näyttelemistä hän oli Garth Dalmainilta odottanutkin. Mutta tämä mies, +jonka arvokas mukautuminen hänen päätökseensä oli hämmästyttänyt häntä, +ihmetytti häntä yhä lujuudellaan, sillä, että hän näin sanaakaan +kysymättä piti päätöstä peruuttamattomana ja pysyi poissa hänen +tieltään. Jane ei tuntenut iskemänsä haavan syvyyttä. + +Eivät ihmiset kertaakaan asettaneet hänen tuloansa mihinkään +yhteyteen Garthin lähdön kanssa. Aina oli jokin erinomainen ja vallan +luonnollinen syy hänen pakolliseen lähtöönsä, ja aivan kaihtelematta +hänestä puhuttiin ja häntä kaivattiin. Jane sai kuulla kaikki viimeiset +"Dal-jutut" ja huomasi itsekin joutuneensa ilmapiiriin, jossa vielä +oli tämän kauneutta rakastavan luonteen tuntua. Tavallisesti hänelle +hyvin luottamuksellisesti osoitettiin jotakuta tyttöä -- aina seurueen +kauneinta -- jonka kanssa varmasti olisi tullut jotakin, jos Dal vain +olisi ollut vielä parikymmentäneljä tuntia hänen seurassaan. Mutta +tytöstä itsestään ei huomannut mitään sydänkipua, hän silminnähtävästi +tunsi vain suurta ystävyyttä, omaksuen kaikki Dalin mielipiteet +taiteesta ja väreistä, ja oli niin luottavan onnellinen, kun tunsi +varmasti olevansa kaunis, suloinen ja viehätysvoimainen. Ei Dalista +milloinkaan jäänyt muistoja, jotka olisivat pahoittaneet sen naisen +mieltä, joka häntä rakasti. Mutta itse hän oli aina tiessään -- +auttamattomasti tiessään. Garth Dalmain ei ollut niitä miehiä, jotka +odottavat oven takana, että nainen sisällä pääsisi päätökseen. + +Pauline Listerin muotokuvaa, jonka Garth maalasi kuusi kuukautta +Shenstonessa olonsa jälkeen, pidettiin hänen parhaana siihenastisena +työnänsä. Viehättävä amerikatar oli kuvassa kermanvalkeassa +silkkipuvussa, seisoen tummilla tammiportailla, toinen käsi +kaidepuilla, toinen ojentamassa keltaista ruusuvihkoa jollekulle +alhaalla näkymättömissä olevalle ystävälle. Hänen takanaan ja +yläpuolellaan oli vanha, maalattu ikkuna, jossa ruusun- ja +kullankarvaisena hohtivat talon jalosukuisen perheen vaakunamerkit +ja valiolause. Taiteilija oli ihmeteltävästi saanut kuvaan tytön +eloisuuden ja viehkeyden. Tämä oli teeskentelemätön amerikatar ja +samalla pirteän nykyaikainen kuningatarmaisesti kohotetun pienen päänsä +laelta aina valkeiden kenkiensä kärkiin saakka. Tytön asettaminen +ympäristöön, josta huokui vanhojen ylhäiskotien parhaat perintätavat, +tämän uuden maailman säihkyvän jalokiven sijoittaminen vanhan mitä +upeimpaan kehykseen, mikä kaikki sitä vain tehosti, vanhan ja uuden +maailman rohkea toisiinsa liittäminen oli ollut otollinen mielijohde, +sillä vaikutus oli erinomainen. Ihmiset hymyilivät ja sanoivat, +että taiteilija oli kankaalle kuvannut, mitä ennen pitkää aikoi +tehdä todellisuudessa. Mutta taiteilijan ja mallin välinen suhde ei +milloinkaan kehittynyt hyvää ystävyyttä läheisemmäksi, ja noiden +portaiden sekä ikkunan jalosukuinen omistaja se sittemmin sai neiti +Listerin jäämään siihen samaan ympäristöön, mikä sopi hänelle niin +mainiosti. + +Erään jutun tuosta muotokuvasta oli Jane useita kertoja kuullut niissä +piireissä, joissa heidät molemmat tunnettiin. Ensi kertoja mallina +istuessaan oli Pauline Listerillä ollut ihana helminauhansa kaulassaan, +ja Garth oli maalannut sen erinomaisesti, kuluttaen tuntikausia +jokaisen säteilevän helmen viimeistelemiseen. Yhtäkkiä hän otti eräänä +päivänä veitsen ja raapi häthätää pois koko helminauhan kankaalta sekä +selitti, että neiti Listerin oli pantava punaiset topaasinsa kaulaansa, +sillä ne sopivat paremmin Garthin värisovitukseen. Topaasit olivat +sitten Pauline Listerin kaulassa, kun Jane näki kuvan taulunäyttelyssä, +ja sangen kauniilta ne näyttivätkin hänen hohtavan valkealla kaulallaan. + +Mutta ne, jotka olivat nähneet Garthin maalaamat helmet, arvelivat, +että raapeveitsi oli tuhonnut työn, joka sinä vuonna olisi herättänyt +yleistä huomiota. Ja Pauline Listerin kerrottiin heti tämän tapauksen +jälkeen kauniita olkapäitänsä kohauttaen sanoneen: "Värisovitukset +voivat kyllä olla näinkin hyvät. Mutta hän raapi minun helmeni +kankaalta sen tähden, että joku hänen katsellessansa kuvaa tuli sisälle +ja hyräili muuatta laulua. Minä olisin sangen kiitollinen, jos ihmiset +liikkuessaan hänen työhuoneensa lähettyvillä, kun minua maalataan, +vastedes olisivat hyräilemättä mitään säveliä. En ensinkään halua, että +hän taas raapii pois topaasini ja määrää sijalle smaragdini. Tekisi +melkein mieleni luvata palkinto sille, joka ottaisi selon, mikä se +laulu oli. Haluaisin todellakin tietää, mitä yhteyttä sillä ja minun +kuvani värisovituksella on." + +Kuullessaan jutun Jane oli parhaillaan muutaman päivän kyläilyllä +Brandeilla Wimpole Streetillä. Se kerrottiin teetä juotaessa lady +Brandin sievässä vierashuoneessa. Herttuattaren konsertista, jossa +Garth oli kuullut hänen laulavan "Rukousnauhan", oli jo aikoja. Vuosi +oli jo melkein kulunut siitä, kun he lopullisesti erosivat, ja nyt +hän vasta ensi kerran sai tuntea Garthin häntä muistavan. Ei hän +epäillytkään, ettei hyräilty laulu ollut "Rukousnauha". + + "Nuo hetket, vietetyt kanssasi, + ne talletan helminauhanain + ja helmi helmeltä tarkasti, + niitä lasken rukousnauhassain." + +Hän oli kuulevinaan Garthin äänen samanlaisena kuin se oli ollut +pengermällä ensimmäisinä hämmennyksen hetkinä, jolloin hänelle +itselleen alkoi selvitä, mikä lahja oli laskettu hänen jalkainsa +juureen -- "olen oppinut laskemaan helmiä, rakas." + +Janen sydäntä oli tyhjyys alkanut kylmätä ja paleltaa. Kerrottu +tapahtuma lämmitti ja elvytti sitä hetken, mutta herätti myös +kirvelevää tuskaa. Kun vieraat olivat lähteneet ja lady Brand +mennyt lastenkamariin, siirtyi hän pianon ääreen ja soitti hiljaa +"Rukousnauhan" säestystä. Kauniit yllättävät soinnutukset monine +sopusoinnuksi sulautuvine epäsointuineen sopivat hänen mielentilaansa +ja muistoihinsa. + +Äkkiä kuului ääni hänen takaansa: "Laulakaa se, Jane." Hän kääntyi +nopeasti. Tohtori oli tullut sisään ja istui mukavasti takakenossa +suuressa nojatuolissa aivan hänen vierellään, kädet ristissä pään +takana. "Laulakaa se, Jane", sanoi hän. + +"En minä voi, Deryck", vastasi Jane, yhä hiljaa soitellen säveltä. "En +ole moniin kuukausiin laulanut." + +"Mutta mistä syystä ette -- moniin kuukausiin?" + +Jane nosti sormensa näppäimiltä ja kääntyi äkkiä. + +"Veikkonen", sanoi hän, "minä olen pilannut koko oman elämäni! Ja +kuitenkin tiedän tehneeni oikein. Samoin vieläkin tekisin, ainakin -- +ainakin toivoisin tekeväni." + +Tohtori istui aivan vaiti, katseli Janea ja mietti hänen lyhyitä, +hätäisiä lauseitaan. Hän odotti jatkoa -- tietäen, että sitä tuli +helpommin, jos hän ääneti odotti. + +Sitä tulikin. + +"Veikkonen -- minä luovuin toisen tähden jostakin, joka oli minulle +itse elämää kalliimpaa, enkä pääse entiselleni. Tiedän, että tein +oikein -- mutta en sittenkään pääse entiselleni." + +Tohtori kumartui ja otti hänen ristiin puristetut kätensä omiinsa. + +"Ettekö voi sitä kertoa minulle, Jeanette?" + +"En voi kertoa kenellekään, Deryck, en edes teille." + +"Jos joskus tunnette, että teidän täytyy puhua jollekulle, lupaatteko +silloin tulla minun luokseni?" + +"Ilomielin." + +"Hyvä! Nyt, tyttöseni, tämmöinen on minun määräykseni. Matkustakaa +ulkomaille. Mutta muistakaa, etten minä tarkoita pistäytymistä +Pariisiin tai menoa kesäksi Sveitsiin, syksyksi Rivieralle. Lähtekää +Amerikkaan katsomaan jotakin suurenmoista. Menkää katsomaan Niagaraa. +Ja koko vastaisen elämänne aikana, kun elämän arkisuus painostaa, +muistelette mielellänne valtavaa, vihreää vesipaljoutta, joka syöksyy +putouksesta alas, sen ukkosvoimaista ärjyntää, sen pilveilevien +ryöppyjen kohinaa, sen ainaista jättiläismäistä edelleenvyörymistä. +Kun teitä sitten joskus tuskastuttaa veden kaateleminen teekuppeihin +ja taas niistä pois, muistelette mielellänne, että Niagara vyöryy +yhä ennallaan. Asettukaa johonkin hotelliin niin lähelle putousta, +että päivin ja öin kuulette sen mahtavan äänen pauhaavan voiman ja +toiminnan laulua. Viettäkää tuntikausia kulkemalla sen rannoilla ja +tarkastelemalla sitä joka puolelta. Käykää Tuulien luolassa hataraa +siltaa myöten, jolla opas kääntyy katsomaan ja huutaa teille: 'Oletteko +lujasti kiinni.' Oppikaa sivumennen ymmärtämään, mikä on Vuosisatain +kallion oikea merkitys. Antakaa Niagaran tunkeutua elämäänne ja +sieluunne, tulla omaksenne, ja kiittäkää siitä Jumalaa. + +"Tutustukaa sitten muihin suurenmoisiin asioihin Amerikassa. Kokekaa +sen henkisyyttä, ihmisystävällisyyttä, rakkautta ja elämää. Etsikää +rouva Ballington Booth, kaikkien Amerikan vankien suuri 'Pikku äiti'. +Minä tunnen hyvin hänet ja olen siitä ylpeä ja voin antaa teille +suosituskirjeen. Pyytäkää, että hän ottaa teidät kanssansa Sing-Singiin +tai Columbus-vankilaan ja sallii teidän kuunnella, kuinka hän puhuu +parilletuhannelle pahantekijälle, kuinka hän julistaa toivon ja +rakkauden evankeliumia -- hänen omaa innoittunutta ja innoittavaa +uskoansa toivottomimmankin alati uuteen nousun mahdollisuuteen. + +"Menkää New Yorkiin katsomaan, kuinka mies, joka tarvitsee suuren +rakennuksen, mutta omistaa vain pienen kaistaleen maata, käyttää +sen nerokkaasti hyväksensä kohottamalla rakennuksen pilvien +korkuiseksi. Oppikaa tekemään samoin. -- Ja sitten kun suurisieluinen, +aulissydäminen, nopea-ajatuksinen Amerikan kansa suurenmoisuudellaan +on saanut teidät innostumaan, lähtekää Japaniin katsomaan, kuinka +pieni kansa parhaansa mukaan ponnistelee tullaksensa suureksi. -- +Sitten Palestiinaan, ja viipykää siellä kuukausia seuraten jaloimman +ihmiselämän jälkiä, jaloimman, mitä milloinkaan on eletty. Pistäytykää +kotimatkalla Egyptiin, jotta muistaisitte, että tässä meidän perin +uudenaikaisessa maailmassamme vielä on yhtä ja toista joltisesti +vanhaakin -- eräs hyvin säilynyt puinen miehenkuva esimerkiksi, +silmät himmeätä valkoista kvartsia, teränä palanen vuorikidettä. Nämä +kiiltävät silmät katselivat pronssisten silmäluomiensa alta maailmaa +jo Abrahamin aikoina. Se on Kairon museossa. Ratsastakaa aasilla +Mooskeessa, jos teitä huvittaa oikein urheilla; ja jos teitä hieman +veltostuttaa, kiivetkää suurelle pyramidille. Kysykää Shehati nimistä +arabialaista ja sanokaa hänelle, että haluatte suorittaa sen minuuttia +lyhyemmässä ajassa kuin kukaan nainen ennen teitä. + +"Tulkaa sitten kotiin, tyttöseni, soittakaa minulle ja pyytäkää +yksityistä vastaanottoa. Taikka sanokaa Stoddardille ilman muuta, että +hän päästää teidät potilaitten lomassa minun vastaanottohuoneeseeni, +ja siellä sitten kerrotte minulle, mitenkä määräykseni on vaikuttanut. +Parempaa en ole milloinkaan antanut, mutta ei teidän silti tarvitse +maksaa minulle yhtään mitään. Minä autan vanhoja ystäviäni ilmaiseksi." + +Jane nauroi ja tarttui hänen käteensä. "Rakas ystävä", sanoi hän, "minä +luulen, että olette oikeassa. Kaikki minun ajatukseni ovat kohdistuneet +vain itseeni ja omiin yksityisiin suruihini ja pettymyksiini. Minä +teen kuten käskitte, ja taivas teitä palkitkoon sanoistanne. -- Tuossa +tulee Flower. Flower", sanoi hän, kun tohtorin rouva pukeutuneena +pehmeäkankaiseen iltapäiväpukuun tuli sisään ja sivumennessään sytytti +sähkön, "tuleeko tästä meidän pojastamme ikämiestä milloinkaan? +Tässä hän nyt on ihan tosissaan neuvonut tukevaa, keski-ikäistä +naista kiipeämään suurelle pyramidille, jotta tämä paranisi +alakuloisuudestansa, ja päällepäätteeksi ennätysajassa." + +"Ystävä kulta", sanoi tohtorin rouva istuen miehensä tuolin +käsinojalle, "kenen sinä nyt olet tavannut, joka on tukeva tai +alakuloinen tai keski-ikäinen? Jos tarkoitat rouva Parker Bangsia, niin +ei hän ole keski-ikäinen, sillä hän on amerikatar, eikä amerikatar ole +koskaan keski-ikäinen. Ja hän on alakuloinen vain siksi, ettei Garth +Dalmain kosinut hänen suloista sisarentytärtänsä, vaikka maalasi hänen +kuvansakin. Eikä ole lainkaan hyvä neuvoa häntä kiipeämään suurelle +pyramidille, vaikka hän viettääkin ensi talven Egyptissä, sillä minä +kuulin hänen eilen sanovan, että hänen on mahdoton kuvitellakaan sille +kiipeämistä, ennen kuin israelilaiset, vai mitä ne alkuasukkaat ovat +siinä ympärillä, ymmärtävät laitattaa hissin sinne." + +Jane ja tohtori nauroivat, ja korjaten itseänsä vähän mukavampaan +asentoon -- tohtorin käsivarsi kun oli salavihkaa kiertynyt hänen +uumallensa -- sanoi Flower: "Jane, minä kuulin sinun äsken soittavan +'Rukousnauhaa', se on lempilaulujani, enkä ole moniin kuukausiin +kuullut sitä. Laula se, rakas ystävä." + +Jane katsoi tohtoriin ja hymähti rauhoittaen, kääntyi sitten empimättä +ja täytti Flowerin pyynnön. Määräys oli jo tehnyt hänelle hyvää. + +Laulun viimeisten sanojen kaikuessa kumartui tohtorin rouva ja painoi +hellän suudelman miehensä ohimolle, juuri siihen, missä hänen tummassa +tukassaan näkyi hopeahtavia viiruja. Mutta tohtorin ajatukset olivat +Janessa, ja ennen kuin viime sävelet olivat häipyneet, hän oli täysin +varmistunut siitä, että oli tämän suhteen osunut oikeaan. "Mutta +parasta hänen on lähteä ulkomaille", mietti hän. "Se johtaa tykkänään +hänen ajatuksensa pois hänestä itsestään, laajentaa yleensä hänen +katsantokantaansa, mutta antaa myös tästä erikoistapauksesta hänelle +oikeamman käsityksen. Eikä poika muutu; ja jos niin tapahtuisi, +silloinhan Jane omaksi tyydytykseksensä huomaa todellakin olleensa +oikeassa. Mutta, hyvä Jumala, jos näin on Janen laita, miten lieneekään +Garthin! Jo minä ihmettelinkin, mikä häntä kalvoi, mikä vei koko hänen +hilpeän nuorekkuutensa. Rakastaa Janea, se mahtaa olla kasvatusta; +mutta saada Jane rakastamaan! Ja sitten menettää hänet! Miehen hermojen +täytyy olla raudasta, jotta hän kykenisi elämään ensinkään. Mikä +lieneekään se risti, joka on heidän välillään ja jota heidän kummankin +täytyy oppia suutelemaan. Ehkäpä Niagara vie sen mennessänsä, ja Jane +sähköttää sieltä Garthille." + +Sitten tohtori otti rakkaan pienen käden, joka oli yhä hänen olallansa, +ja suuteli sitä hellästi Janen ollessa vielä selin heihin. Sillä +tohtorillakin oli menneitä kokemuksia rististä, ja nyt olivat helmet +hänelle hyvin kallisarvoisia. + +Niin seurasi Jane määräystä, ja pari vuotta siihen meni. Täällä hän nyt +oli suuren pyramidin huipulla ja oli vielä päällepäätteeksi kiivennyt +sinne ennätysajassa. Hän nauroi, kun ajatteli, miten kertoisi tästä +Deryckille. + +Hänen arabialaisensa loikoivat siinä ympärillä kuumissaan, kiiltävinä +ja tyytyväisinä. Hyvät juomarahat oli tiedossa, ja he loivat +häneen tyytyväisiä, omistavia katseita, ikään kuin he olisivat +suorittaneet koko työn, huomaten tuskin lainkaan, kuinka suuri ansio +hänen erinomaisen kehittyneillä ruumiinvoimillaan ja notkeilla, +sopusuhtaisilla jäsenillänsä oli tämän nousun nopeassa onnistumisessa. + +Ja Jane seisoi siinä, terveenä ruumiiltaan ja sielultaan, tuntien iloa +hyvin suoritetusta ruumiillisesta ponnistuksesta, mikä aina virkistää +mieltäkin. + +Hän oli hauskannäköinen vihreään ja oranssiin häivähtävässä ruskeassa +tweed-kankaisessa Norfolkpuvussaan, jossa oli runsaasti käytännöllisiä +nahkavuorisia taskuja, nahkanapit ja leveä nahkalieste. Asiantuntija +olisi heti tiennyt sanoa, mistä ainoasta liikkeestä se puku saattoi +olla kotoisin, samaten myös, mistä hattukaupasta oli se pehmeä, vihreä +tyrolilaishattu, joka sopi siihen niin mainiosti. Mutta Shehati ei +ollut mikään pukujentuntija, vaikka olikin melko tarkka käytöstavan +arvostelija, ja määritteli Janen näin: "Hyvä gentlemanlady! Anta hyvä +bakshish, ei istu puoliväli ja sano: 'Ei loppu ollenkaan!' Mutta +oikea ladygentleman! Anta bakshish ja näyttä iloinen, ei lähetä +arabialaisparka Assuaniin." + +Janen oli idän aurinko paahtanut hyvin ruskeaksi. Hän ei tarvinnut +mitään harsoja tai päivänvarjoja, sillä hän nautti perinpohjaisesti +päivettymisestään. Ja ilman minkäänlaisia noettuja silmälaseja hänen +vahvat silmänsä kestivät erämaan kultaisen valon. Hän oli kuullut +Garthin kerran sanovan, että hän voi suorastaan pahoin, kun hän +takaapäin näkee autoharsoisen naisen, ja Jane oli nauraen yhtynyt +häneen, sillä hänestä olivat kaikki harsot aina olleet turhia. +Hänen suuri tukkansa ei milloinkaan irtautunut pieniin vallattomiin +suortuviin, vaan pysyi siivosti paikoillaan, niinkuin hän sen aamulla +muutamalla tanakasti pistetyllä hiusneulalla asetti. + +Jane ei ollut koskaan näyttänyt hauskemmalta kuin tuona +marraskuunpäivänä seisoessaan suuren pyramidin huipulla. Hän oli terve, +päivettynyt ja roteva, terve sielu terveessä ruumiissa. Kasvojen +kieltämätön arkipäiväisyys unohtui niiden valppaan ja elämänhaluisen +ilmeen vuoksi, hänen avonaisen, miellyttävän hymynsä vuoksi, joka +paljasti hänen valkeat hampaansa -- hänen sekä sisäisen että ulkonaisen +erinomaisen raittiutensa ja terveytensä todisteet. + +"Hyvä gentlemanlady", mumisi Shehati taas. Jos Jane olisi kuullut +arvostelun, ei se olisi häntä loukannut, sillä vaikka hänestä +miesmäinen nainen oli vain hiukan siedettävämpi kuin naismainen mies, +olisi hän pitänyt Shehatin yhdyssanaa vain tunnustuksena siitä, että +hän oli hoitanut hyvin asiansa, oli omavarainen ja tahtonsa tietävä, +sekä että, hän, kun niikseen tuli, pääsi lyhyimmässä mahdollisessa +ajassa minne pyrki, ilman hätää, hoppua ja hermostumista. + +Näitä naisellisia ominaisuuksia Jane halveksi, sillä hän tunsi olevansa +muuten niin perin naisellinen, että hänellä oli varaa vähäpätöisimmissä +asioissa olla rohkean epänaisellinen. + +Tohtorin määräys oli tehonnut vallan erinomaisesti. Särkynyt katse +ja ennenaikainen vanhettuminen, mitkä olivat koskeneet tohtoriin +ja huolestuttaneet häntä, kun hän Janea katseli, olivat tykkänään +poissa. Hän näytti rauhalliselta, hauskalta kolmikymmenvuotiaalta, +josta vuosien vieriessä kehittyisi yhtä miellyttävä ja +sopusointuinen nelikymmenvuotias ja joka ei, ajan tullen, pelännyt +viidettäkymmentänsäkään. Rohkeana hän katseli maailmaa, ja hänen raitis +mielensä muodosti siitä itselleen terveitä käsityksiä ja antoi suoria +arvosteluja, joita miedonsi hänen harvinaisen auliin ja jalon sydämensä +hyvänsuopuus. + +Hän tarkasteli paraikaa näköalaa ja piti siitä. Sen voimakkaat, +vastakohdat kiinnittivät hänen mieltänsä. + +Toisella puolella oli hedelmällinen suistomaa huojuvine palmu-, +oranssi- ja öljypuulehtoineen, joita oli runsaasti Niilin +rannoilla. Toisella puolella erämaa siintävine taivaanrantoineen, +silmänkantamattomiin ulottuvine, kullahtavine hiekka-aaltoineen; ei +puuta, ei lehteä, ei ruohonkortta, vain rajaton vapaus, luotettava +kultahohtoinen meri. Sillä aurinko oli laskemaisillaan ja taivas +loimusi väriloistossa. + +"Tienhaara", sanoi Jane "valintapaikka. Kuinka vaikeata tietää, minkä +valitsisi -- vapauden vai hedelmällisyydenkö. Pitäisi kysyä sfinksiltä, +vanhalta, viisaalta vuosisatojen vartialta, aikakausien salaisuuksien +mykältä säilyttäjältä, joka silmäilee tulevaisuuteen, niinkuin on aina +tehnyt, tulevaisuuden vaihtuessa nykyisyydeksi, nykyisyyden siirtyessä +menneisyyteen. -- No niin, Shehati, lähdetäänpä alaspäin. Vai niin, +tietysti minä haluan istua kivellä, jolla kuningas on Walesin prinssinä +istunut. Kiitoksia, että mainitsitte siitä. Siitä saan sopivan +keskustelunaiheen, kun hänen majesteettinsa ensi kerran kunnioittaa +minua puhelemalla muutaman minuutin kanssani. Onneksi pääsen siten +tekemästä kuluneita huomautuksia ilmasta. -- Ja nyt, viekää minut +sfinksin luo, Shehati. Tahtoisin tehdä sille erään kysymyksen, juuri +kun aurinko vaipuu taivaanrannan taakse." + + + + +Kolmastoista luku. + +SFINKSIN VASTAUS. + + +Kuutamo erämaassa. + +Jane tilasi iltapäiväkahvinsa hotellin pylväskatokseen, jotta häneltä +ei menisi mitään hukkaan illan salaperäisestä ihanuudesta. Pyramidit +näyttivät niin suurilta ja juhlallisilta kirkkaassa, kalpeassa valossa, +ja sfinksi tuntui entistä salaperäisemmältä. + +Jane oli päättänyt lähteä kävelylle kuutamoon. Paraikaa hän istui +matalassa korituolissa mukaviin pehmeisiin tyynyihin nojaten, joi +verkkaan kahviansa ja nautti haaveherkästä hyvänolontunteesta, mikä on +tavallista terveelle ihmiselle voimakkaiden ruumiillisten ponnistuksien +jälkeen. + +Hellinä ja levollisina kiitivät hänen ajatuksensa tänä iltana Garthiin, +liekö ollut kuutamon vaikutusta. + + "Kirkas on yö: -- oi, tällaisna yönä, + kun tuuli puita hyväileepi hiljaa + ja värähdä ei lehtikään -- --" + +Oi, suuri runoilija tiesi, mitä tunteiden muisto vaikuttaa sydämeen. + +Ensinnäkin Garthin ääni oli kaikkialla laulavinaan: + + "Sä anna ikivalkeus, + tee kirkkaaks' silmän sokeus!" + +Ja taivaan tummasta sinestä sekä hopeanhohtoisesta valosta olivat +Garthin hellät, ihailevat silmät katselevinaan häntä. Jane sulki omansa +nähdäkseen ne paremmin. Tänä iltana ei hän arastellut niitä, ne olivat +niin täynnä rakkautta. + +Ei rahtuakaan mitään arvostelevaa ollut niissä. Voi, oliko hän tehnyt +hänelle vääryyttä pelätessään tulevaisuutta? Hänen sydämensä tuntui +tänä iltana niin luottavaiselta, uskaliaalta sekä itseensä että +Garthiin nähden. Hänestä tuntui, että jos Garth olisi ollut siellä, +olisi hän voinut lähteä hänen kanssaan ihanaan kuutamoon, istua +jollekin vanhalle kivelle ja sallia hänen polvistua hänen eteensä ja +katsoa ja yhä katsoa häneen tutkivalla tavallaan niin tarkoin ja kauan +kuin häntä halutti. Kun hän näin hengessään näki nuo rakkaat silmät, +ei niissä ollut mitään arastuttavaa. Hän tunsi, miten olisi sanonut: +"Garth, sinun minä olen kokonaan, katso niin paljon kuin haluat. Sinun +tähtesi olisin suonut kasvojeni olevan kauniit, mutta jos sinä, oma +rakkaani, näinkin pidät niistä, niin miksi kätkisin ne sinulta?" + +Mikä oli vaikuttanut tämän mielenmuutoksen? Oliko Deryckin määräys +tehnyt tehtävänsä? Oliko tämä nyt oikeampi käsityskanta kuin se, joka +kieltäymystä ja sieluntuskia vaatimalla oli pakottanut hänet tekemään +päätöksensä? Sen sijaan, että lähtisi kulkemaan pitkin Niiliä ja sitten +Konstantinopoliin ja Atenaan, astuisiko hän laivaan, joka seuraavana +päivänä lähti Aleksandriasta, ennättäisi viikossa Lontooseen, pyytäisi +Garthia luoksensa, tunnustaisi kaikki hänelle ja antaisi hänen +ratkaista heidän tulevaisuutensa? + +Janen ei juolahtanut mieleenkään epäillä, ettei Garth yhä häntä +rakastaisi. Vain kun hän ajattelikin, miten kutsuisi Garthin luoksensa +ja kertoisi suoran totuuden, oli tämä jälleen olevinaan niin lähellä +häntä, että hän saattoi tuntea hänen kätensä vyötäisillänsä ja hänen +päänsä sydämellänsä. Ja nuo rakkaat säteilevät silmät! Oi Garth, Garth! + +"Yksi asia on minulle selvinnyt tänä iltana", ajatteli Jane. "Jos hän +vielä kaipaa minua, haluaa minut -- niin en voi kauemmin elää kaukana +hänestä. Minun täytyy mennä hänen luoksensa." Hän avasi silmänsä ja +katsoi sfinksiin. Parissakymmenessä sekunnissa hän kertasi mielessänsä +koko syittensä ja vastasyittensä pitkän sarjan, mikä Shenstonessa oli +saanut niin ratkaisevan vallan. Sitten hän sulki silmänsä uudelleen ja +risti kätensä povelleen. + +"Kyllä uskallan", sanoi hän, ja voimakas ilo syttyi hänen sydämeensä. + +Äänekkäästi keskustellen tuli eräs englantilainen matkaseurue +ruokailuhuoneesta pylväskatokseen. He olivat saapuneet iltapäivällä +ja syöneet muita myöhemmin päivällistä. Tuskin Jane oli heitä edes +huomannut. Seurueeseen kuului komea keski-ikäinen rouva ja hänen +tyttärensä, kaksi nuorta herraa ja vanhempi, sangen sotilaallisen +näköinen herra. Jane ei piitannut mitään heistä, mutta he keskeyttivät +sittenkin hänen uneksimisensa, sillä he istuivat viereiseen pöytään ja +jatkoivat, perin englantilaiseen tapaan, äänekästä puhettaan, niinkuin +ei muita olisi ollutkaan. Pari, kolme muukalaista, jotka myös olivat +tyytyväisinä uneksien juoneet kahviaan ja poltelleet savukkeitansa, +nousi ja siirtyi rauhallisemmille istuimille palmujen juurelle. +Janen teki mieli tehdä samoin, mutta hän istui todellakin liian +mukavasti siirtyäkseen toisaalle ja pelkäsi myös menettävänsä suloisen +tuntemuksensa Garthin läheisyydestä. Niin hän jäi paikoilleen. Vanhalla +herralla oli kädessä kirje ja vastikään Englannista tullut Morning +Post. He keskustelivat kirjeessä olleista tiedoista sekä eräästä +uutisesta, jonka hän oli ääneen lukenut sanomalehdestä. + +"Mies parka! Kuinka surullista!" sanoi vanhempi nainen. "Minä uskon, +että hän olisi mieluummin suonut kuolevansa heti paikalla!" huudahti +nuori tyttö. "Minä olisin ihan varmaan." + +"Älä nyt", sanoi toinen nuorista herroista kumartuen tytön puoleen. +"Elämä on yhtäkaikki ihanaa." + +"Niin, mutta sokea!" huudahti nuori tyttö, ääni väristen. "Ihan sokea +koko loppuiäksensä! Kauheata!" + +"Oliko se hänen oma pyssynsä?" kysyi vanhempi nainen. "Ja kuinka he +olivat metsästysretkellä maaliskuussa?" + +Jane hymyili kuutamossa melkein kovaa, ankaraa hymyä. Lämmin tunne +kaikkea elollista kohtaan, välitön osanotto eläinten, pienimmän +sääskenkin elämään oli hänelle samanlaista jumaluudenpalvelusta kuin +Garthille kauneudenpalvelus. Hän ei milloinkaan teeskennellyt surua, +kun kerrottiin metsästysretkillä tapahtuneista onnettomuuksista. +Janesta tapahtui vain oikeudenmukainen rangaistus, kun niihin, jotka +menivät kärsimyksiä tuottamaan, sattui, ja kun ne, jotka menivät +sykkivää, uutteraa elämää lopettamaan, maksoivat sen omallaan. Hän +ei tuntenut sääliä eikä sitä myös teeskennellyt. Niin hän nytkin +ankarana hymyili itsekseen, tuumien: "Pari silmää vähemmän tähtäämässä +pitkin pyssynpiippua ja estämässä jänöemon hätäistä pyrkimystä kotiin +pienokaistensa luo. Kahta kättä vähemmän pudottamassa ilmoihin kohoavaa +pientä olentoa verisenä ja kuolemankielissä maahan. Taas pieni +pelastuksen mahdollisuus uljaalle kauriille, joka vinhasti kiitää +laaksoon toverinsa luo." + +Sillä välin sotilaallisen näköinen herra oli asettanut silmälasit +nenälleen ja vei tiheään kirjoitetun kirjeen lähelle valoa. "Ei", sanoi +hän hetken päästä, "ei enää ole mikään varsinaisten metsästysretkien +aika. He olivat vain jäniksiä väijymässä." + +"Ampuiko hänkin?" kysyi tyttö. + +"Ei", vastasi kirjeen saaja, "ja siksi onnettomuus on vieläkin +surullisempi. Hän oli jo vuoden tai pari ollut metsästämättä. Ei hän +ollut koskaan siitä oikein pitänyt, sillä hän rakasti niin kovin +elämän kauneutta ja kammoksui kuolemaa, oli se sitten minkä tapaista +tahansa. Hänellä oli kaunis maatila Pohjois-Skotlannissa ja hän +oli siellä maalaamassa. Hän sattui näkemään, kun muutamat miehet +ampuivat jäniksiä ja pitelivät erästä haavoittunutta hänen mielestänsä +raakamaisesti. Hän hyppäsi aidan yli nuhtelemaan ja myös pelastamaan +eläinparkaa sen enemmistä tuskista. Ja silloin se tapahtui. Eräs +miehistä, luultavasti säikähdyksissään, laukaisi pyssynsä. Panos osui +muutaman jalan päässä olevaan puuhun, mutta osa myös häneen. Mutta ei +toki koko panos. Kasvoissa on ainoastaan naarmuja ja aivot ovat vallan +vahingoittumattomat. Mutta haulit puhkaisivat verkkokalvon, ja näkö on +toivottomasti mennyttä." + +"Se oli onneton sattuma", sanoi nuori herra. + +"En voi käsittää, ettei joku nuori mies olisi innostunut +metsästämiseen", sanoi toinen nuorukaisista, joka tähän saakka oli +ollut ääneti. + +"Mutta käsittäisit, jos olisit tuntenut hänet", sanoi sotilaallinen +herra. "Hän oli pelkkää elämää. Ei voinut ajatella häntä kuolevana tai +tuottamassa kuolemaa. Ja hän palveli kauneutta kuin jumaluutta. Minä +en voi sitä selittää, mutta hänellä oli erikoinen taito saada toinen +ihminen näkemään kauneutta sielläkin, missä ei ollut koskaan ennen sitä +huomannut. Ja nyt hän, mies parka, ei näe sitä itsekään." + +"Onko hänen äitinsä elossa?" kysyi vanhempi nainen. + +"Ei, ei ole. Hän on aivan yksin. Lukemattomia ystäviä tietysti. Hän +oli seurapiirin suosituimpia henkilöitä ja tervetullut melkein mihin +perheeseen tahansa; ei hänen tarvinnut muuta kuin postikortilla +ilmoittaa, koska saapui. Mutta ei mitään sukulaisia, luullakseni, +eikä hän tahtonut milloinkaan mennä naimisiin. Poika parka! Soisi kai +nyt olleensa vähemmän nirso. Hänellä taisi olla kauneimmat neitoset +valittavina, useimpina kausina ainakin. Mutta ei huolinut! Vain +sydämellistä ystävyyttä. Taide oli hänen morsiamensa. Ja nyt, kuten +lady Ingleby kirjoittaa, hän on pimeydessä yksin ja avutonna." + +"Voi, puhukaa jostakin muusta!" huudahti neitonen, nousi ja työnsi +tuolin tieltään. "Minä tahdon unohtaa koko asian. Se on niin kauhean +surullinen. Kuvitelkaa, miltä tuntunee herätä tietämättä, onko yö vai +päivä, maata vain pimeydessä ja ihmetellä. Voi, tulkaa ulos ja puhutaan +jotakin hauskaa." + +He nousivat kaikin ja toinen nuori mies pisti kätensä neitosen +käsikoukkuun iloissaan siitä, että mielenliikutus sangen sopivasti +aiheutti heidän poistumisensa. + +"Rakas, unohda se", sanoi hän hiljaa. "Mennään katsomaan vanhaa +sfinksiä kuutamovalossa." + +He lähtivät pylväskatoksesta, samoin muukin seura, mutta vanha herra +pani Morning Postin pöydälle ja jäi sytyttämään sikariansa. + +Jane nousi ja meni hänen luoksensa. + +"Sallitteko minun katsoa lehteänne?" kysyi hän kiihkeästi. + +"Olkaa hyvä", vastasi herra kohteliaasti. Katsoen sitten tarkemmin +Janeen lisäsi hän: "Mutta totta tosiaan, neiti Champion. Mitä teille +kuuluu? En tiennyt teidän olevan näillä main." + +"Ah, kenraali Lorraine! Kasvot tuntuivat niin tutuilta, mutta en +minäkään sentään tuntenut teitä. Kiitoksia, saanko pitää tämän vähän +aikaa? Mutta älkää mitenkään minun vuokseni jääkö seurastanne. Kaiketi +pian tapaamme." + +Jane odotti, kunnes koko seurue oli päässyt näkyvistä eikä sen puhetta +eikä nauruakaan enää erottanut. Sitten hän palasi paikalleen, missä oli +tuntenut Garthin olleen niin lähellä häntä. Hän katsahti vielä kuun +valaisemaan sfinksiin ja suureen pyramidiin. + +Sitten hän otti sanomalehden ja avasi sen. + + "Sä anna ikivalkeus + tee kirkkaaks' silmän sokeus!" + +Oli -- Garth Dalmain se oli -- _hänen_ säteileväsilmäinen Garthinsa +--, joka makasi kotonaan kaukana Skotlannissa sokeana, avuttomana ja +yksinäisenä. + + + + +Neljästoista luku. + +DERYCKIN LUOTETTAVASSA HOIDOSSA. + + +Vähitellen erottuivat Doverin vankat valkoiset kalliot yhä selvemmin, +kunnes ne lujana valkoisena muurina kohosivat merestä Englannin +eittämättömän kunnon vertauskuvana. "Voimaa ja valkoisuutta", ajatteli +Jane kävellessään verkalleen laivan kannella. Kaksivuotisen poissaolon +jälkeen hänen sydämensä kaipasi jo synnyinmaata. Sitten hänen +silmänsä kiintyivät Doverin linnaan, se oli niin kaunis kevätillan +helmenharmaassa valossa. Hänen mielensä läikähti iloiseksi, mutta +väleen sen painoi apeaksi kovan iskun veres muisto, ja Jane ummisti +silmänsä. + +Kaiken kauniin näkeminen kirvelsi hänen sydäntänsä sen jälkeen, kun hän +Mena House-hotellin pylväskatoksessa oli lukenut tuon uutisen. + +Tunnin kuluttua sen lukemisesta hän ajoi pitkää suoraa tietä Kairoon, +astui seuraavana päivänä Aleksandriassa laivaan, laski maihin +Brindisissä ja oli näin yötä päivää matkustettuaan saanut Englannin +rannikon näkyviinsä. Muutaman minuutin kuluttua hän sai astua sille, +ja sitten oli enää vain kaksi pysähdystä matkalla. Sillä aloitettuaan +paluunsa Jane ei ollut hetkeäkään epäröinyt, mikä oli hänen matkansa +määränpää -- se huone, jossa hänen rakastamansa miehen siveellinen +tarmo, henkinen terveys ja vaistomainen elämässä pysyttäytyminen +ankarasti kamppailivat tuskia, pimeyttä ja epätoivoa vastaan. + +Janelle oli selvänä, että hänen oli mentävä Garthin luo, mutta hän +tunsi olevansa aivan kykenemätön suunnittelemaan, miten se tapahtuisi. +Asia oli pulmallinen, sen sanoi hänen selvä ymmärryksensä, vaikka +kaipaava syli ja särkevä sydän huusivat: Oi, Jumalani, eikö se ole +aivan yksinkertainen? Sokea ja yksin! _Minun_ Garthini! + +Mutta hän tunsi, että puolueettoman arvostelun, luotettavamman kuin +hänen omansa, oli pulma ratkaistava ja että tie Garthin luo kulki +tohtorin vastaanottohuoneen kautta. Niin hän sähkötti Deryckille +Pariisista, ja tällä haavaa hänen ajatuksensa pysähtyivät Wimpole +Streetille. + +Doverissa hän osti sanomalehden ja silmäili sen sivuja kävellessänsä +välisillalla odottaen kantajaa, joka oli ottanut huostaansa hänen matka +vaippansa ja pienen matkalaukkunsa. Perheuutisten osastosta hän löysi, +mitä juuri oli etsinyt. + +"Ikävin mielin meidän on ilmoitettava, että taiteilija Garth Dalmainin +tila pari viikkoa sitten tapahtuneen vahingonlaukauksen vuoksi yhä +vielä on arveluttava. Hän on kotonaan Deesidessä, Aberdeenshiressa. +Hänen näkönsä palaamisesta ei ole mitään toiveita, mutta muut vammat +ovat paranemaan päin ja minkäänlaisesta aivoviasta ei enää liene +pelkoa. Viime päivinä on hänen tilansa kuitenkin huolestuttavassa +määrin huonontunut, niin että on katsottu tarpeelliseksi kutsua tohtori +Deryck Brand, kuuluisa hermolääkäri, neuvottelemaan silmälääkärin +ja paikkakunnan oman lääkärin kanssa. Vilpitöntä surua ja osanottoa +tunnetaan seura- ja taiteilijapiireissä, joissa herra Dalmain oli +yleisesti tunnettu ja suosittu." + +"Ohhoh, suur' kiitost', neiti", sanoi avulias kantaja, kun kouraansa +silmättyään huomasi, ettei Janen antama kahdenshillinginraha ollutkaan +penninrahoja. Hänellä oli kotona nuori sairas vaimo, jolle oli määrätty +vahvistavaa ruokaa ja juuri kun matkustajat alkoivat rynnätä laivasta, +oli hän luottavaisesti rukoillut taivaallista Isää, "joka tietää +meidän kaikkia näitä tarvitsevan", auttamaan, että jonkun jalomielisen +matkustajan silmät osuisivat häneen. Hän tunsi, että häntä todellakin +oli "johdettu" tämän vaatimattoman, ruskettuneen ja hartiakkaan neidin +luo, joka vain kaukaa nyökkäämällä oli tilannut hänet, kun hän muisti, +kuinka vähältä piti, ettei hän totellut erään vähäläntäisen, hätäilevän +rouvasihmisen huutoja, jolla oli paljon enemmän kimpsuja ja kampsuja +sekä papukaijanhäkki, mutta joka näkyi nyt laskevan ranskalaisia +kuparirahoja vaununsa ikkunasta. "Seitsemän ja puoli pencyä kaiken +tuon töskän raahaamisesta ei ole paljon, minun mielestäni!" murisi +hänen toverinsa, ja Janen nuori kantaja sai kokea kaksinkertaista iloa, +hänen uskonsa vahvistui ja hänen altis palvelevaisuutensa palkittiin +jalomielisesti. + +Sähkösanomapoika kulki junan vieressä tuon tuostakin huutaen: +"Jaalosukuinen Jain Champyun." Jane kuuli nimensä ja pisti kätensä ulos +ikkunasta. + +"Tänne, poikaseni! Se on minulle." + +Hän repäisi sen auki. Se oli tohtorilta. + + "Tervetuloa kotiin. Palannut juuri Skotlannista. Vastassa Charing + Crossilla ja aikaa teitä varten niin paljon kuin haluatte. Juokaa + kahvia Doverissa. + + Deryck." + +Syvä, kyyneletön kiitollisuuden ja helpotuksen huokaus pääsi Janelta. +Hän oli ollut niin yksinäinen. + +Sitten hän kääntyi ikkunaan päin. "Hoi! Tänne! Olkaa hyvä ja tuokaa +minulle kupillinen kahvia!" + +Kahvista hän nyt viimeksi välitti; mutta ei kenenkään mieleen +juolahtanut olla tottelematon tohtorille, vaikka hän oli kaukanakin. + +Nuori kantaja seisoi kuin vartija yhä Janen vaununosaston ovella ja +riensi nyt kiireesti ravintolahuoneeseen sekä ojensi, juuri kun juna +lähti liikkeelle, kupillisen höyryävää kahvia ja lautasen, jolla oli +voileipiä, ikkunasta sisälle. + +"Voi, paljon kiitoksia, hyvä mies", sanoi Jane pannen lautasen +istuimelle ja kourien taskuansa. "Tässä on! Te olitte virkku asiamies. +Ei, pitäkää vain. Noin väleen toimitetusta kahvista kannattaa maksaa +kunnollisesti. Hyvästi!" + +Juna lähti ja kantaja katseli sen menoa kyynelsilmin. + +Jane istui mukavasti sohvansa nurkassa pidätellen helpotuksen +kyyneleitä, jotka pyrkivät puhkeamaan, joi kahviansa ja tunsi siitä +suurempaa virkistystä kuin oli pitänyt mahdollisenakaan. Hänkin siis +tarvitsi yhtä ja toista. Ei tosin shillinkejä; niitä hänellä oli +yllinkyllin. Mutta ennen kaikkea hän tarvitsi juuri nyt viisasta, +voimakasta, avuliasta ystävää, eikä hän ollut pettynyt kääntyessään +Deryckin puoleen. + +Hän luki sähkösanoman toistamiseen ja hymyili. Kuinka hänen tapaistaan +muistaa kahvia, ja voi, kuinka hänen tapaistaan tulla asemalle vastaan. + +Hän otti hatun päästään ja nojasi sohvan selkämystään. Hän oli +matkustanut yötä ja päivää tulisen kiireisesti ja oli viimein +ennättänyt Deryckin käden ulottumiin ja Deryckin luotettaviin hoiviin. +Hänen sielunsa kamppailu vaimeni; lieventävä rauha tuli sijalle, ja +Jane vaipui rauhalliseen uneen. "Teidän taivaallinen Isänne tietää +teidän kaikkia näitä tarvitsevan." + + * * * * * + +Jane oli pessyt ja puhdistanut itsensä ja oli nyt oikein virkeä, kun +seisoi vaununosastonsa ikkunan edessä junan vieriessä Charing Crossille. + +Tohtori seisoi aivan hänen ovensa edessä, kun juna pysähtyi, pelkän +sattuman vuoksi tietysti, mutta sittenkin Janesta tuntui, että hänen +asettumisensa täsmälleen oikealle paikalle pitkällä välisillalla +oli niin hänen tapaistaan. Eräs ihaileva naispotilas oli kerran +sanonut Deryck Brandista sangen sattuvasti, vaikkakin virheellisesti: +"Tiedättehän, hän on aina ihan juuri siinä paikalla." Ja tämän +ominaisuutensa vuoksi oli tohtori monelle ollut suureksi avuksi juuri +avuntarpeen hetkellä. + +Hän tunki kantajien ohi ja tarttui Janen ovenripaan. Seisoessaan +ikkunassa tämä tarkasti noita tarmokkaita, laihoja kasvoja, joita +nyt valaisi jälleennäkemisen ilo, ja luki lapsuudenystävänsä +hyväntahtoisista, luotettavista silmistä pelkkää ystävyyttä ja +ymmärtämystä. Hänen takanaan hän näki tätinsä lakeijan ja oman +kamarineitsyensä, joka oli hänen poissaolonsa ajaksi saanut paikan +herttuattaren luona. Seuraavassa tuokiossa hän oli välisillalla, käsi +Deryckin kädessä. + +"Kas noin, rakas ystävä", sanoi tämä. "Mainiossa kunnossa, näen minä. +Antakaa nyt avaimet tänne. Ei suinkaan teillä ole mitään kiellettyä +tavaraa, otaksun minä? Soitin herttuattarelle, että hän lähettäisi +jonkun ottamaan teidän tavaroitanne, ja sanoin myöskin, ettei hän +odottaisi teitä ennen kuin päivälliselle, sillä tehän juotte tietysti +meillä teetä. Niinhän teidän ainakin piti, eikö niin? Tätä tietä. +Aidakkeen tälle puolelle. Mikä sohina! Ei kukaan välitä vähääkään +säännöistä ja määräyksistä, jokainen vain pyrkii ensimmäisenä +vuorolleen. Muilla ihmisillä olisi todellakin aikalailla oppimista +rautatieläisten kärsivällisyydestä ja säyseydestä." + +Näin koko ajan puhellen tohtori raivasi Janelle tietä tungoksen läpi, +avasi siron auton oven, auttoi häntä siihen, istui hänen viereensä, ja +niin he kiitivät vinhasti Strandille ja kääntyivät sieltä Trafalgar +Squarelle. + +"No", sanoi tohtori, "Niagara on suurenmoinen, eikö olekin? Kun ihmiset +sanovat minulle: 'Ettekö tuntenut pettymystä Niagaran nähdessänne? _Me_ +tunsimme!' -- niin minun tekisi mieleni toivottaa, että maa heidän +allansa aukenisi ja nielisi heidät, niin minua raivostuttaa. Ihmisten, +jotka tuntevat pettymystä Niagaran nähdessään ja vielä puhuvat siitä, +ei pitäisi saada tallata tämän maailman kamaraa. Entä, mitä kuuluu +'Pikku äidille'? Maksoi vaivan tutustua häneen, eikö niin? Toivoakseni +hän lähetti minulle terveisiä? Entä New Yorkin satama! Sanokaahan, +oletteko milloinkaan nähnyt mitään samanveroista kuin näitte sieltä +laivalla lähtiessänne auringon laskiessa?" + +Jane huoahti äkkiä; sitten hän kääntyi tohtoriin päin silmät +kyynelettöminä. + +"Eikö ole mitään toivoa, Deryck?" + +Tohtori laski kätensä hänen kädelleen. "Hän jää ainaisesti sokeaksi, +ystäväni. Mutta elämä ei ole yksinomaan näön vuoksi. Emme saa koskaan +sanoa: 'Ei mitään toivoa.'" + +"Jääkö hän eloon?" + +"Ei ole syytä toisinkaan otaksua. Mutta riippuu suuressa määrin siitä, +mitä lähimpinä kuukausina voidaan poikaparan hyväksi tehdä, tuleeko +elämä olemaan hänelle elämisen arvoista. Hänen henkensä on sairaampi +kuin hänen ruumiinsa." + +Jane riisui käsineensä, nielaisi jotakin ja laski kätensä tohtorin +polvelle. "Deryck -- minä rakastan häntä." + +Tohtori oli ääneti kotvan aikaa, ikään kuin olisi miettinyt tätä +oudostuttavaa tunnustusta. Sitten hän nosti hienon, voimakkaan käden +polveltansa ja kumartui suutelemaan sitä -- miehen kunnianosoitus +naisen ylevälle suoruudelle. + +"Siinä tapauksessa, ystäväni", sanoi hän, "tulevaisuudella on niin +paljon hyvää Garth Dalmainin varalle, että minä luulen hänen tulevan +toimeen näöttäkin. -- Mutta kaiketikin teillä on paljon minulle +kerrottavaa ja tietysti olette myös oikeutettu kuulemaan kaiken, +vähäpätöisimmänkin, mitä minä asiasta tiedän. Nyt olemme Wimpole +Streetillä. Mennään minun vastaanottohuoneeseeni. Stoddardille on +sanottu, ettei millään ehdolla saa häiritä meitä." + + + + +Viidestoista luku. + +TOHTORI TUTKII. + + +Tohtorin vastaanottohuone oli kaikin puolin rauhallinen. Jane istui +hänen nahkapäällyksisessä nojatuolissaan, jalat jakkaralla, kädet +pusersivat sivunojia. + +Tohtori istui pöytänsä ääressä kiertotuolissa, jota tavallisesti +käytti, siinä kun saattoi yhtäkkiä helposti pyörähtää katsomaan +potilasta suoraan silmiin tai myös hälinättä kääntyä ja kumartua +pöytänsä yli. + +Nyt juuri hän ei katsonut Janeen päin. Hän oli tarkalleen +selostanut käyntinsä Castle Gleneeshissa, josta oli palannut vasta +edellisenä iltana. Hän oli ollut viisi tuntia Garthin luona. Tuntui +sydämellisimmältä kertoa kaikki Janelle. Mutta hän katseli suoraan +eteensä puhuessansa, sillä hän tiesi, ettei mikään lopulta pidättänyt +Janen kyyneliä, ja hän tahtoi, ettei tämä luulisi hänen niitä +huomanneenkaan. + +"Ymmärrättehän siis, rakas ystävä", puhui hän, "että ulkonaiset +vammat ovat tyydyttävästi paranemaan päin. Omituista kyllä, aivot +eivät vioittuneet lainkaan, ja vaikka kummankin silmän verkkokalvo on +puhki ja näkö ehdottomasti mennyttä, ei kasvoissa muuten ole juuri +mitään vikaa. Nykyinen vaara aiheutuu hermotärähdyksestä ja niistä +äärettömistä sieluntuskista, joita hän tunsi, kun hänelle selvisi +hänen koko onnettomuutensa. Ruumiilliset tuskat ovat ensi päivinä ja +öinä olleet kauheita. Poika parka, hän on vallan murtuneen näköinen. +Mutta hänen ruumiinrakenteensa on erinomainen, ja hänen elämänsä on +ollut niin puhdasta, tervettä ja kohtuullista, että hänellä, jos +kellään, olisi ollut hyvät parantumisen toiveet, ellei olisi käynyt +niin, että sitä mukaa kuin kivut vähenivät ja hän joutui alituisesti +mielessään hautomaan sokeuttaan, hänen henkiset kärsimyksensä kävivät +ylenmääräisiksi. Näkö merkitsi hänelle niin äärettömän paljon -- +muotojen kauneutta, värien kauneutta. Taiteilija oli vallalla +hänessä. Sanottiin hänen puhuvan kovin vähän. Hän on uljas mies +ja voimakas. Mutta hänen mielentilansa vaihteli huolestuttavasti. +Hänessä näkyi henkisen häiriön merkkejä, joitten yksityiskohtia en +rupea teille kertomaan, ja hermolääkäri tuntui hänelle silmälääkäriä +tarpeellisemmalta. Sen tähden on hän nyt minun hoidossani." + +Tohtori vaikeni, korjaili muutamia pöydällä olevia kirjoja paikoilleen +ja veti pienen orvokkimaljakon lähemmäksi. Hän tarkasteli vähän aikaa +kukkia, työnsi ne sitten siihen, mihin hänen vaimonsa oli ne asettanut, +ja jatkoi puhettaan. + +"Suurin piirtein minä olen tyytyväinen. Hän tarvitsi ystävän ääntä +pimeyteensä. Hän tarvitsi kättä, jonka puserruksessa tuntui luotettavaa +ymmärtämystä. Hän ei tarvinnut sääliä, ja ne, jotka puhuivat hänen +surkeudestaan ymmärtämättä sitä, kykenemättä sen äärettömyyttä +mittaamaan, olivat saattamaisillaan hänet hulluksi. Hän tarvitsi +veljellistä ystävää, joka tuli ja sanoi: 'Edessäsi on taistelu -- +hirveä, epätoivoinen taistelu. Mutta Jumalan avulla pääset voitolle. +Paljon helpompaa olisi kuolla; mutta kuoleminen olisi häviölle +joutumista; sinun täytyy elää voittaaksesi. Ihmisvoimat eivät siihen +riitä; mutta Jumalan avulla pääset voittajana taistelusta.' Kaiken +tämän minä sanoin hänelle ja vielä paljon muutakin, ja sitten tapahtui +jotakin ihmeellisen kaunista. Teille voin kertoa sen ja tietysti +Flowerille, mutta en kenellekään muulle maailmassa ilmaisisi sitä. Oli +ollut vaikeata saada minkäänmoista vastausta häneltä. Tuntui siltä +kuin hän ei olisi kyennyt seuraamaan, mitä hänen ympärillään tapahtui. +Mutta nuo sanat 'Jumalan avulla' näyttivät pystyneen häneen ja saaneen +vastakaikua hänen sielussansa. Minä kuulin hänen toistavan niitä +parisen kertaa ja sitten vaihtavan ne sanoihin 'Ah armollasi virvoita'. +Sitten hän verkkaan käänsi päätänsä tyynyllä ja, sen verran kuin hänen +kasvojansa näki, hänen ilmeensä oli vallan muuttunut. Hän sanoi: 'Nyt +minä sen muistan, ja sävel on tämmöinen', ja hän liikutti käsiänsä +peitolla, niinkuin olisi soittanut sointuja. Sitten hän hyräili 'Veni +Creator Spirituksen' toista säkeistöä hiljaa, mutta aivan selvästi. +Minäkin tunnen sen, olin kuorossa laulamassa sitä kotona isäni +kirkossa. Muistatteko? + + "'Sä anna ikivalkeus, + tee kirkkaaks' silmän sokeus! + Tää muoto tomun tahrima, + ah, armollasi virvoita, + pois kateet poista, rauha suo, + sun ohjaukses turvan tuo.' + +"En ole koskaan kuullut mitään niin liikuttavaa." + +Tohtori vaikeni, sillä Jane oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä ja +nyyhkytti vavahdellen. Kun hänen nyyhkytyksensä hiukan laantui, jatkoi +tohtori tyynesti: "Ymmärrättehän, että minä tästä sain jonkinlaista +johtoa. Kun tällainen isku kohtaa ihmistä, jää uskonto hänen ainoaksi +turvaksensa. Ruumis kestää henkisen kehityksen mukaan. Dalmainissa +on paljon enemmän elämän vakavuutta kuin se, joka tuntee hänet +vain pintapuolisesti, saattaisi luulla. No niin, sen jälkeen me +keskustelimme vallan harkitsevasti, ja minä sain hänelle vakuutetuksi +muutamain toimenpiteiden tarpeellisuuden. Tehän tiedätte, ettei hänellä +ole omaisia paitsi joitakuita serkkuja, jotka eivät ole milloinkaan +olleet erittäin ystävällisiä. Hän on vallan yksin siellä. Ystäviä +hänellä on tosin joukoittain, mutta nykyisin voi vain hyvin läheinen +ystävä päästä hänen luokseen. Ja vaikka hän tuntui niin poikamaiselta +ja jokainen luuli helposti hänet tuntevansa, niin olen alkanut epäillä, +mahtoiko kukaan meistä tuntea oikeata Garthia -- hänen syvällä olevaa +miehen sieluansa." + +Jane kohotti päätään. "Minä tunsin", sanoi hän lyhyesti. + +"Niinkö", sanoi tohtori, "vai niin. No, kuten sanottu, tavallisia +ystäviä ei voi päästää sisälle. Lady Ingleby, herttaiseen, välittömään +tapaansa, oli tullut sinne ilmoittamatta mitään tulostansa. Ilman +kamarineitsyttä hän oli lähtenyt matkaan, vain pieni matkalaukku +mukanaan, ja ajaa tupsahti portaiden eteen. Robert Mackenzie, +paikkakunnan lääkäri, joka on karaistunut naisvihaaja, pelästyi +ensin, että hän oli joku Dalin salaa vihitty vaimo. Hän näkyi +uskovan, että kaikkien naisten, jotka noin vain ilman muuta saapuvat +vuokravaunuissa, täytyy väenväkisin olla senlaatuisia rouvia, joita +sangen vähän kaivataan. Minä otaksun, että siellä mahtoi olla hauska +kohtaus. Mutta pianhan lady Ingleby vanhan Bobbien hellytti, vähältä +piti, ettei tämä hullaantunut -- kukapa ei häneen ihastuisi? Mutta +eivät he tietysti uskaltaneet päästää häntä Dalin huoneeseen, niin +että hänen lohduttajatoimensa lienee supistunut siihen, että hän +salli Dalin vanhan emännöitsijän itkeä kauniin olkapäänsä nojassa. +Oli melko hullunkurista kuulla kerrottavan siitä, kun tuntee heidät +kaikki ja vieläpä paremmin kuin he itse tuntevat toisiansa. Mutta +palatkaamme asiaan. Hänellä oli oikein taitava miehinen hoitaja, ja +myöskin hänen oma palvelijansa osasi vaalia häntä. Hän ei millään +ehdolla huolinut ketään meidän lontoolaisista tutkinnonsuorittaneista +sairaanhoitajattaristamme, jotka olisivat tuoneet mukanaan hiukan +kodikkuutta ja naisellista hellyyttä hänen sairashuoneeseensa. Hän +sanoi, ettei hän kestä naisen kosketusta, ja niin asia jäi. Saatiin +kumminkin taitava mieshoitaja. Mutta nyt tultaisiin toimeen ilmankin, +ja minä olen pakottanut Garthin suostumaan siihen, että lähetän täältä +sairaanhoitajattaren, oman valintani mukaisen. Ei siellä tarvitsisi +niin paljon vaalia häntä eikä tehdä muutenkaan tavallisia hoitotöitä +-- hänen oma palvelijansa pitää kyllä niistä huolen, ja hän tuntuikin +olevan huolellinen nuorukainen -- mutta hoitajattaren pitäisi olla +hänen kanssansa, lukea hänelle, hoitaa hänen kirjeenvaihtonsa -- siellä +on kokonaisia avaamattomia kirjekasoja, joita pitäisi lukea hänelle -- +toisin sanoen auttaa häntä jälleen elämään sokeanakin. Tähän tarvitaan +sekä taitoa että hienotunteisuutta, ja tänään iltapäivällä minä tein +sopimuksen erään mielestäni erittäin sopivan henkilön kanssa. Hän on +syntyään säätyläisnainen, on ennenkin hoitanut minun potilaitani ja on +hyvin selvillä tällaisten hermosairaitten erikoisista hoitotavoista. +Hän on sitä paitsi soma, miellyttävä pikku olento, sellainen hieno +nainen, jommoisen Garth varmasti pitäisi mielellään lähellänsä, +jos olisi näkevä. Hän oli sitten vasta tarkkasilmäinen ulkonaiseen +olemukseen nähden ja kauniiden kasvojen oikea asiantuntija. Minä +kirjoitin tohtori Mackenzielle kuvauksen tästä hoitajattaresta, jotta +hän tietäisi valmistaa potilastansa tätä vastaanottamaan. Hän lähtee +sinne ylihuomenna. Saamme olla kiitollisia, että saimme hänet, sillä +hän on ihan ensiluokkainen ja on aivan vastikään päässyt hoitamasta +erästä keuhkotautista, joka on paranemaan päin ja määrätty matkustamaan +ulkomaille. Kuten huomaatte, Jeanette, kaikki on hyvin päin. -- Ja nyt, +hyvä tyttöseni, teidän on kerrottava itsestänne minulle, kuuntelen +alttiisti. Mutta ensin minä soitan teetä meille, juomme sitä kahden +kesken rauhassa täällä. Suottehan anteeksi, että poistun muutamaksi +hetkeksi yläkertaan vähän asioimaan Flowerille." + + * * * * * + +Janesta oli ihan luonnollista, että hän kaatoi teetä tohtorille ja +katseli, kuinka kosolta tämä riputti suolaa ohuelle voileivälle ja +taittoi sen kaksinkerroin, hyvin säntillisesti, kuten hänellä oli +tapana tehdä vähäpätöisinkin työnsä. Hän oli ylimalkaan sangen vähän +muuttunut niistä ajoista, jolloin hän parikymmenvuotiaana nuorukaisena, +viettäessään loma-aikojaan pappilassa, kävi kartanossa ja usein +ilahdutti yksinäistä tyttöä tulemalla teelle hänen kouluhuoneeseensa, +jossa heillä sitten tavallisesti, jos he vain jollakin keinoin saivat +kotiopettajattaren tiehensä ja voivat jäädä kahden, oli kovin rattoisaa +istuessaan tulennoksen edessä roihumatolla paistaen kastanjoita ja +keskustellen kaikenmoisista asioista, jotka kumpaakin huvittivat. +Jane muisti vielä, miten kirpeätä iloa hän tunsi käännellessään +sormin kuumia kastanjoita pesän suussa, ja miten hän kuitenkin +aina kiirehti toimittamaan sen työn itse, jottei hänen vieraansa +itseään polttaisi. Hän oli aina pitänyt tämän käsistä ja ihaillut +niitä. Sormet olivat ruskeat ja hoikat, pehmeästi koskettavat, mutta +sentään herkän voimakkaat. Mielellään hän katseli niitä Deryckin +teroittaessa hänen kyniään tai piirustellessa merkillisiä kuvioita +hänen vihkoihinsa, ja ajatteli usein samalla, miten vastedes, kun +tämä toimittaisi vaarallisia leikkauksia, moni ihmiselämä oli niiden +taidon ja näppäryyden varassa. Siihen aikaan Deryck oli tuntunut +niin paljon häntä vanhemmalta. Ja sitten tuli aika, jolloin hän itse +nopeasti kehittyi nuoreksi naiseksi ja he olivat mieleltään samalla +tasolla ja tuntuivat samanikäisiltä. Vähitellen, vuosien vieriessä, +Jane alkoi pitää itseänsä ystäväänsä vanhempana ja rupesi sanomaan tätä +"pojaksi" ikään kuin asiaa tähdentääksensä. Ja sitten tuli -- Flower; +-- ja sekaannuksia. Ja Janen täytyi nähdä hänen kasvojensa laihtuvan +ja riutuvan, hänen hiuksiensa ohimoilta harmaantuvan. Ja hän murehti +hänen kanssansa, mutta ei uskaltanut näyttää osanottoansa. Viimein +kääntyivät tohtorin asiat parhain päin, ja kaikki hyvä näytti koituvan +hänen osalleen sekä hänen toimessaan ja suhteissaan ihmisiin että, +ennen kaikkea, sydämenasioissansa, joiden johtolangat olivat aina +olleet Flowerin somissa käsissä. Ja Jane iloitsi, mutta tunsi olevansa +entistä yksinäisempi, kun ei ollut enää toveria yksinäisyydessä. Ja +heidän ystävyytensä kesti yhä, Flower otettiin siihen kolmanneksi +-- vaiteliaaksi, kiitolliseksi kolmanneksi, joka ponnisti kaikkensa +oppiakseen siltä naiselta, jonka ystävyys oli hänen miehellensä niin +kallisarvoinen, miten onnistua siinäkin, missä hän siihen asti oli +ollut puuttuvainen. Ja Janen jalo sydän oli rehellinen ja uskollinen +molemmille, vaikka hänen oma yksinäisyytensä vain kasvoi heidän eheän +onnensa näkemisestä. + +Ja nyt hänen tuskanhetkellänsä oli Deryck hänen ainoa turvansa; ja +tohtori tiesi sen ja järjesti asiat sen mukaan, sillä vihdoinkin +oli hänen suotu maksaa vastavuoroa elinkautisesta uskollisesta +ystävyydestä. Tämäniltainen keskustelu oli oleva heidän ystävyytensä +vaikein tulikoe. Mitä jokapäiväisimpien ulkonaisten pikkuseikkain +vaikutuksen henkisiin asioihin hän näiden erikoistuntijana hyvin +oivalsi. Siksi oli hän käskenyt tuomaan lehikäisiä ja panemaan kasarin +tulelle sekä pyytänyt Janea laittamaan teetä. + +Kasarin kiehuessa he muistelivat kastanjoitansa ja nauroivat vanhan +"Fräuleinin" vastuksia hänen yrittäessään pitää heitä kurissa ja omia +juoniansa päästäkseen hänen silmälläpidostansa. Ja vuodet vierivät +taaksepäin, ja Jane oli kuin kotonaan lapsuudentoverinsa luona. + +Siitä huolimatta syntyi jännittävä hetki, kun tohtori nosti teepöydän +syrjään ja he istuivat aivan vastatusten nojatuoleissaan molemmin +puolin tulennosta. Kumpikin tarkasti toisen luonteenomaista asentoa. + +Jane istui etukumarassa, jalat lujasti roihumatolla, kyynärpäät +polvilla ja kädet ristissä edessä. + +Tohtori istui takakenossa, toinen jalka heitettynä toiselle, kyynärpäät +tuolin käsinojalla, sormenpäät vastatusten, aivan hiiskahtamatta, +kooten pontevasti ajatuksiansa. + +Heidän välisensä vaitiolo muistutti pientä, tyyntä, syvää sisäjärveä. + +Jane hyppäsi ensiksi veteen. + +"Deryck, minä kerron teille kaikki. Minä puhun teille sydämestäni, +mielestäni, tunteistani, ihan niinkuin ne olisivat luita, jänteitä tai +keuhkoja. Toivon, että olette samalla sekä lääkäri että rippi-isä." + +Tohtori oli tarkastellut sormenpäitään. Nyt hän vilkaisi Janeen ja +nyökkäsi päätään; sitten hän kääntyi katsomaan tulennokseen. + +"Deryck, minun elämäni on ollut kokolailla yksinäistä. Minä en ole +milloinkaan ollut kenellekään kaikki kaikessa, eikä kukaan liioin +ole milloinkaan ylettynyt minun syvimpiin kätköihini. Tiesin, että +niitä minussa oli, mutta myös, että ne olivat muilta piilossa, vielä +pohjaamatta." + +Tohtori avasi huulensa ikään kuin jotakin sanoakseen, pusersi ne heti +jälleen yhteen entistä tiukempaan ja nyökkäsi vain äänetönnä. + +"Minua ei kukaan ollut milloinkaan rakastanut sillä rakkaudella, joka +tekee toisen ihmisen toiselle ehdottomasti ylimmäiseksi, enkä minä itse +ollut milloinkaan niin rakastanut. Minä olen tosin kyllä -- pitänyt +hyvin monesta, mutta pitäminen ei ole rakastamista. -- Voi, rakas +poika, nyt minäkin sen tiedän!" + +Tohtorin kasvot näyttivät kovin kalpeilta hänen tuolinsa tummanvihreää +taustaa vasten; mutta hän hymyili vastatessaan: "Ei, hyvä ystävä, se on +varma. Suuri ero niillä on." + +"Minulla oli paljon ystäviä, niiden joukossa monta kelpo nuorta +miestä, useimmat minua nuorempia, jotka puhuttelivat minua 'neiti +Championiksi', mutta selkäni takana 'vanhaksi kunnon Janeksi'." + +Tohtori hymyili. Hän oli usein kuullut nimityksen, ja hänen korvissaan +soi vieläkin sanojain sydämellistä ihailua ja kiintymystä ilmaiseva +äänensävy. + +"Miesten kanssa sovin yleensä paremmin kuin naisten", jatkoi Jane. +"Kun olen näin suuri ja roteva ja kun tavallisesti sanon lapiota +lapioksi enkä 'työkaluksi, jota puutarhassa tarvitaan', niin naiset +pitävät minua kovin järkevänä ja vähin arastelevat minua. Nuoret +miehet tietävät, että he voivat luottaa minuun. Minä olen heidän +uskottunsa, ja he pitävät minua jonkunlaisena hauskana vanhempana +siskona, joka tietää heistä enemmän yhtä ja toista kuin oikea sisar +ja joka luultavasti myöskin alttiimmin kuuntelee, mitä he kulloinkin +suvaitsevat kertoa. Mies-ystäviäni oli myös Garth Dalmain, Deryck." + +Jane vaikeni, mutta sanaa virkkamatta tohtori odotti, että hän jatkaisi. + +"Olin aina pitänyt hänestä, osittain sen tähden, että hän oli niin +itsenäinen ja eloisa puheissaan, osittain sen tähden, että" -- heleä +puna nousi hänen ruskettuneille poskilleen -- "no niin, sen tähden, +että hänen tavaton kauneutensa viehätti minua, luullakseni, vaikken +minä sitä silloin älynnyt. Sitä paitsi meidän olosuhteemme olivat +muutenkin monissa kohdin niin samanlaiset -- molemmat olimme orpoja ja +varakkaita; emme kumpikaan kenellekään vastuussa teoistamme; meillä oli +paljon yhteisiä ystäviä ja vierailimme alituisesti samoissa perheissä. +Näin kehittyi välillemme läheinen ystävyys. Ja miehenä ja veljenä, +niin sanoakseni, oli hän yläpuolella muiden ystävieni. Me puhelimme +monen monista naisista, kaikista hänen ihastuksistaan vuoron perään, +ja mitenkä kunkin kauneus tehosi häneen, ja minä olin kovin utelias +näkemään, mistä hänen harhaileva mielikuvituksensa lopultakin löytäisi +tyyssijansa. Mutta eräänä kohtalokkaana iltana kaikki muuttui puolessa +tunnissa. Olimme silloin molemmat Overdenessa. Siellä oli paljon +vieraita, ja Georgina-täti oli järjestänyt konsertin, mihin puolen +lähiseutua piti tulla. Rouva Velma peruutti tulonsa viime tingassa. +Gina-täti joutui suunniltaan ja lainasi sanoja papukaijalta. Kyllähän +te ne tunnette. Hän sanoo aina vain matkivansa 'lintu kultaa'. Jotakin +oli tehtävä. Minä tarjouduin laulamaan Velman sijasta; ja minä lauloin." + +"Ah", sanoi tohtori. + +"Minä lauloin 'Rukousnauhan' -- sen, jota Flower pyysi minua viimeksi +täällä ollessani laulamaan. Muistatteko?" + +Tohtori nyökkäsi. "Kyllä." + +"Sen jälkeen oli kaikki muuttunut Garthin ja minun välillä. En sitä +ensin oikein ymmärtänyt. Huomasin kyllä, että laulu oli syvästi +liikuttanut häntä, sävelten kauneus kun vaikuttaa häneen jokseenkin +yhtä paljon kuin värienkin. Mutta minä otaksuin laulun vaikutuksen +yön mittaan haihtuvan. Mutta päivät kuluivat ja yhä minä tunsin +saman suloisen eron entisestä. Muut eivät sitä huomanneet, mutta +yhtäkkiä minä tunsin, ensi kerran elämässäni, toisen ihmisen todella +välittävän minusta. Astuessani huoneeseen tunsin, että hän heti +huomasi läsnäoloni, lähtiessäni sieltä tunsin, että hän heti huomasi +poistumiseni ja kaipasi minua. Tulollani ja läsnäolollani ikään +kuin täydensin kaikkea, poistuessani jätin jälkeeni tyhjyyden, +jota ei voinut täyttää. Tiesin tämän, enkä sentään ymmärtänyt -- +niin uskomattomalta kuin saattaa tuntuakin -- että tämä kaikki oli +_rakkautta_. Minä pidin sitä harvinaisen herkkänä ystävyyssuhteena, +harvinaisena toinen toisensa ymmärtämisenä, mikä johtui etupäässä +siitä, että nautimme toistemme soitannollisista lahjoista. Me vietimme +tuntikausia musiikkisalissa. Ja niin minä todellakin uskoin, mitä +kerroin, vaikka hän ei silmillänsä ainoastaan katsellut minua, vaan +kosketti minuun, ja se kosketus oli ylen hellää ja ihmeellistä. +Enkä minä koko aikana sentään ajatellutkaan rakkautta. Minähän +en ollut minkään näköinen ja olin jo melkein keski-ikäinen; hän +sitä vastoin niin säteilevän kaunis nuori mies. Hän oli kuin nuori +auringonjumala, jonka läheisyys lämmitti ja elähdytti minua. Melkein +aina hän olikin lähelläni. Näin, totta puhuen, _minä_ katselin asioita +konsertin jälkeisinä päivinä. Mutta _hän!_ Deryck, hän kertoi minulle +jälkeenpäin, että kuullessaan minun laulavan 'Rukousnauhaa' hänelle +yhtäkkiä valkeni jotakin, sekä lauluun että myös _minuun_ nähden. +Hän sanoi aina pitäneensä minua hyvänä toverina, mutta silloin +kohotettiin jotakin verhoa, siltä tuntui, ja hän näki, älysi ja tunsi +minut naiseksi. Ja hän sanoi -- tämä tuntuu teistä epäilemättä vallan +mahdottomalta, ja niin se minustakin tuntui -- mutta hän sanoi, että +tämä hänen löytämänsä nainen oli hänen naisihanteensa ja ettei hän +ikinä ollut mitään niin halunnut kuin nyt siitä pitäen minua omaksensa." + +Jane vaikeni ja katsoi hehkuvaan tulennokseen. Tohtori kääntyi hitaasti +ja katseli Janeen. Hän oli itse kokenut, mikä valtava tenho hänen +naisellisuudessaan piili -- ja miten vastustamattomaksi se kävi, jos +kerran sen perille pääsi, se kun ei ollut pinnalla. Hän oli itse +tuntenut, mikä äidillinen hellyys hänessä uinui. Hän oli tajunnut, +millainen turvapaikka oli hänen sylinsä, miten virkistävää lepo hänen +povellansa ja mikä selittämätön lohtu hänen rakkaudessansa. Ennen, +yksinäisyyden ja vastoinkäymisten päivinä, oli tohtorin täytynyt +paeta tätä Janen kätkettyä olemusta - tätä kallista aarretta, joka +olisi ollut niin helposti otettavissa, sillä hän itse ei tiennyt sen +arvoa. Mutta se oli aarre, josta hänellä ei ollut oikeutta ammentaa. +Sen vuoksi hän täysin ymmärsi, kuinka suuri valta tällä kaikella oli +mieheen, joka sen oli oppinut tuntemaan ja jota ei mikään estänyt +voittamasta sitä omakseen. + +Mutta ääneensä hän sanoi vain: "En minä sitä ensinkään mahdottomana +pidä." + +Jane oli tykkänään unohtanut tohtorin. Hän siirsi äkkiä katseensa pois +tulennoksesta. + +"Tuntuu hyvältä, ettette pidä", sanoi hän, "mutta kyllä minä pidin. +No niin, me lähdimme molemmat Overdenesta samana päivänä. Minä tulin +teille, hän meni Shenstoneen. Silloin oli tiistai. Perjantaina minä +saavuin Shenstoneen, ja me tapasimme taas toisemme. Tällaisesta +lyhytaikaisesta erosta meidän 'yhteistunteemme' oli käynyt entistä +syvemmäksi ja vienommaksi. Eräs kaunis amerikatar, Pauline Lister, +oli Shenstonen vieraiden joukossa. Garth oli aivan haltioissaan +hänen kauneudestaan ja kovin innostunut häntä maalaamaan. Kaikki +olivat vallan varmoja, että Garth kosisi häntä. Niin minäkin luulin, +ja vielä päälle päätteeksi kehoitin häntä siihen. Minä olin siitä +niin mielissäni ja seurasin sydämestäni iloiten asiain kehitystä, +vaikka hänen katseensa kyllä yhä viipyi minussa ja minä tiesin, että +hänen päivänsä alkoi vasta meidän tavattuamme ja päättyi, kun olimme +toisillemme toivottaneet hyvää yötä. Tunsin, että hän ensimmäiseksi ja +viimeiseksi muisti minua, ja tämä tunne kultasi kaiken, teki elämän +niin rikkaaksi, ja sittenkin minä pidin sitä vain harvinaisen kauniina +ystävyytenä. Mutta samana iltana, jolloin saavuin Shenstoneen, pyysi +hän minua päivällisen jälkeen kanssansa pengermälle, hänellä oli +jotakin tähdellistä puhuttavaa minulle. Minä luulin hänen vanhaan +tapaan uskovan minulle jonkin salaisuuden, ja varsinkin luulin saavani +kuulla lähempiä tietoja hänen aikeistansa neiti Listeriin nähden. +Siinä uskossa minä aivan levollisena lähdin hänen kanssaan. Oli kirkas +kuutamo, minä istuin kaidepuulle odottamaan, että hän alkaisi puhua. +Silloin -- voi, Deryck! Silloin se tapahtui!" + +Jane nojasi kyynärpäänsä polviinsa ja kätki kasvonsa ristiin pantuihin +käsiinsä. + +"Minä en voi kertoa -- yksityiskohtia. Hänen rakkautensa vuoti +ylitseni kuin juokseva kulta. Se kirvoitti minun sulkeutuneisuuteni, +se mursi minun vakaumusteni jääkuoren, se tempasi minut myötänsä kuin +ihmeellinen tulivirta. En tiennyt maasta enkä maailmasta, tiesin vain, +että tämä rakkaus oli minun, minua varten. Ja sitten -- voi, Deryck! +minä en voi sitä selittää -- en tiedä itsekään, miten kaikki tapahtui +-- mutta tämä kuohuva tunnevirta tyyntyi minun povellani. Hän polvistui +eteeni, kiersi kätensä ympärilleni, ja niin olimme ääneti sylityksin. +Sillä hetkellä olin kokonaan hänen, ja hän tunsi sen. Siinä hän olisi +saanut levätä vaikka tuntikausia, ellei olisi liikahtanut ja puhunut, +mutta hän nosti päätään ja tarkasti minua. Sitten hän sanoi pari sanaa. +En saata kerrata niitä, mutta ne saivat minut jälleen älyihini ja +minulle valkeni, mitä kaikki tämä tarkoitti. Garth Dalmain pyysi minua +vaimoksensa." + +Jane vaikeni odottaen, että tohtori jotenkin ilmaisisi hämmästystään. + +"Mitä muuta hän olisi voinut tarkoittaa?" sanoi Deryck Brand aivan +tyynesti. Hän nosti kätensä huuliensa varjoksi tuntien niiden hieman +värähtelevän. Janen tunnustus kävi häneen kovemmin kuin hän oli +luullutkaan. "No, hyvä ystävä, mitä te sitten --?" + +"Minä nousin", sanoi Jane, "sillä niin kauan kuin hän oli siinä +edessäni polvillaan, oli hän minun herrani, niin sieluni kuin +ruumiinikin. Vaistoni sanoi, että jos hän suostuttaisi minut +puolisoksensa, niin järkeni oli siihen myöntyvä ennen kuin koko muu +olemukseni. Sanassa sanotaan 'henki, sielu ja ruumis', eikä 'ruumis, +sielu ja henki', kuten ne usein käännetään, ja minä uskon, että tuo +innoituksen sanelema järjestys on oikea." + +Tohtori teki nopean ymmärtämystä osoittavan liikkeen, "Hyvä Jumala, +Jane!" sanoi hän. "Teille on valjennut totuus ja te ilmaisitte sen +juuri niinkuin minä olisin tahtonut monesti ilmaista, mutta en ole +kyennyt löytämään oikeita sanoja. Te löysitte ne, Jeanette." + +Jane katsoi häntä silmiin ja hymyili surullisesti. "Niinkö, poika?" +sanoi hän. "Minä olen saanut niistä kalliisti maksaa. -- Minä työnsin +luotani hänet, joka minua rakasti, ja sanoin tarvitsevani kaksitoista +tuntia asiaa tyynesti harkitakseni. Hän oli niin varma kaikesta -- +varma minusta ja varma itsestään -- että hän ilman muuta suostui +siihen. Pyynnöstäni hän jätti minut heti yksin. En voi kuvata, miten +hän meni, en edes teille, Dicky. Lupasin seuraavana aamuna tulla +häntä tapaamaan kirkkoon ja antaa vastaukseni. Hänen piti siellä +kello yhdeltätoista koetella uusia urkuja. Tiesimme siellä saavamme +olla kenenkään häiritsemättä. Minä menin. Hän lähetti pois polkijan. +Sitten hän viittasi minua luoksensa kuoriin. Ympäristö oli niin +tunnelmallinen. Hänen taiteilijasielunsa oli riemukasta odotusta +tulvillaan. Hänen loistavista silmistään kuvastui täydellinen varmuus, +mutta muuten hän oli kovin hillitty. Hän ei edes koskettanut minuun +pyytäessään vastaustani. Sitten -- minä aivan ilman muuta hylkäsin +hänet, syyn sanoin semmoisen, ettei hän voinut sitä kumota. Hän kääntyi +ja lähti pois kirkosta. Emmekä me siitä päivästä tähän hetkeen ole +sanaakaan vaihtaneet." + +Pitkä vaitiolo tohtorin vastaanottohuoneessa. Miehen sydän tunnestautui +toisen sydämen tuskaan ja koetti hillitä suuttumustaan, kun ei vielä +ollut kuullut asiaa loppuun saakka. + +Jane oli taas samassa mielentilassa kuin tuona kohtalokkaana +hetkenäkin, ja taaskin hän uskoi sittenkin tehneensä oikein. + +Viimein tohtori keskeytti vaitiolon. Hän tarkasti Janea eikä +irroittanut katsettaan hänen silmistänsä. + +"Ja miksi te hylkäsitte hänet, Jane?" Tavallisesti niin ystävällinen +ääni oli nyt melkein tyly. + +Jane ojensi ymmärtämystä anoen käsiään. "Voi, hyvä ystävä, minun täytyy +saada teidät ymmärtämään! Mitenkä olisin toisinkaan voinut tehdä, +vaikka kyllä tiesin, että siten luovuin elämäni suurimmasta onnesta? +Deryck, itsehän tunnette Garthin kyllin hyvin tietääksenne, kuinka hän +on kauneudesta riippuvainen; aina pitää kaiken olla kaunista hänen +ympärillänsä. Ennen kun meissä ilmeni tuo selittämätön toistemme +kaipuu, hän puhui minulle tästä aivan avoimesti, sanoen muun muassa +eräästä rumanpuoleisesta henkilöstä, jonka luonnetta ja lahjoja hän +suuresti ihaili, mutta jonka kasvoista hän vasta samassa suhteessa oppi +pitämään: 'Mutta eivät ne kasvot olleet sellaiset, joiden olisi aina +suonut olevan lähellään tai päivä päivältä vastapäätä pöydässä. Mutta +ei ihmiselle ollut toki pantu moista koetusta. Minulle se olisikin +ollut sulaa kärsimystä.' Voi, Deryck! Kuinka minä olisin saattanut +kahlita Garthia rumiin kasvoihini? Olisinko minä voinut ruveta +jokapäiväiseksi, jokahetkiseksi koetukseksi tuolle päivänpaisteiselle, +kauneutta rakastavalle sielulle? Tiedän kyllä sanottavan: 'Rakkaus +on sokea!' Mutta se pitää paikkansa vain niin kauan kuin rakkaus ei +vielä ole astunut hallitsijana valtakuntaansa. Kaihoava rakkaus näkee +rakastetusta vain sen, mikä herätti kaihoamisen. Mutta kun rakkaus on +päässyt toiveittensa perille, saa se näkönsä jälleen, ja jokapäiväisen, +jokahetkisen harjoituksen kautta se tarkentuu ja käy ajan kuluessa -- +suurennuslasia ja kaukoputkea tarkemmaksi. Naimisissa oleva rakkaus +ei ole sokea. Pyh! Kun näin ulkopuolinen oleilee pariskuntien luona, +saa hän kyllä kuulla, mitä rakkaus näkee, molemmin puolin, ja varmasti +karisevat uskottelut sen sokeudesta. Garth oli sokea noina ihanina +päivinä, sen minä kyllä tiedän, eikä nähnyt, että minulta puuttui +kaikki ulkonainen viehätys, sillä hän tahtoi yleensä vain minut. Mutta +kun minä olisin ollut hänen omansa ja hän olisi mielin määrin saanut +ammentaa sitä kauneutta, jota minun henkeni ja sieluni saattoi hänelle +tarjota, kun olisi alkanut elämän yksitoikkoinen arki, joka sekin +kaikkineen päivineen on elettävä, kun olisimme istuneet aamiaispöydässä +ja minä olisin nähnyt hänen vilkaisevan minuun ja sitten kääntävän +kasvonsa poispäin minusta, kun minä olisin siinä kahvikannun takana +istuessani tuntenut olevani jotakuinkin ruma ja siis myös tiennyt että +oman ystäväni kärsimys oli alkanut -- olisinko minä voinut kestää sitä? +Eikö tuo onneton tunne, että ihan syyttäni alituisesti kiusasin häntä, +olisi vähitellen tehnyt minua rumaa rumemmaksi, kunnes katkeruus ja +pettymys ja, kukaties, mustasukkaisuus, kaikki yhdessä olisivat tehneet +minut vallan jolsaksi? Sanokaa, Deryck, olisinko minä voinut kestää +sitä?" + +Tohtori tarkasteli Janea kuin potilasta. + +"Mutta osuinpa minä diagnoosissani oikeaan, kun määräsin teidät +lähtemään ulkomaille", virkkoi hän miettiväisenä. "Tosiaan, vaikka +minulla oli niin vähän tietoja taudin oikeasta laadusta ja --" + +"Oih, poika", huudahti Jane tehden kärsimättömän kädenliikkeen, "älkää +puhuko minulle kuin millekin potilaalle. Pitäkää toki minua ihmisenä +ja sanokaa minulle suoraan -- niinkuin mies miehelle -- olisinko minä +voinut kiinnittää Garth Dalmainia rumiin kasvoihini? Tiedättehän, +etteivät ne ole minkään näköiset." + +Tohtori nauroi. Häntä huvitti se, että sai Janen suutahtamaan. +"Mutta, hyvä tyttöni", sanoi hän, "jos puhuisin kuin mies miehelle, +käyttäisin yhdestä ja toisesta koko ankaria sanoja. Mutta nyt puhuu +mies naiselle -- ja vielä mies, joka kauan on kunnioittanut ja ihaillut +todella ihailtavaa ja jaloa naista -- ja hän vastaa suoraan teidän +kysymykseenne. Sanan tavallisessa merkityksessä te ette ole kaunis, +eikä kukaan, joka teistä todella pitää, teille toisin sanoisi, sillä +ei kenenkään, joka teidät tuntee ja teistä pitää, juolahda mieleenkään +puhua kierosti teille. Me voimme myöntää, jos niin tahdotte, että +te olette rumakin, vaikka minä tunnen puolen tusinaa nuoria miehiä, +jotka heittäisivät minut ulos niistä sanoista, ja minun täytyisi +puolustuksekseni selittää, että he kuulivat väärin ja että minä sanoin +vain: 'Te olette _Jane_', ja siihen he olisivat täysin tyytyväisiä. +Niin kauan kuin te olette oma itsenne, ovat ystävänne tyytyväisiä. Ja +koska nyt kerran on puhe näistä rakkaista kasvoista, voin minä lisätä, +että muistan aikoja, jolloin olisin voinut taivaltaa monia penikulmia +saadakseni nähdä ne; kun ne olivat kaukana, kaipasin niitä lähelleni, +kun ne olivat lähelläni, en koskaan toivonut niitä loitommalle." + +"Niin, mutta, Deryck, teidän ei tarvinnut niitä aina nähdä +vastapäätänne pöydässä", intti Jane vakavana vastaan. + +"Valitettavasti ei. Mutta sitä enemmän nautin ateriasta, kun onnellinen +sattuma toisinaan johti ne minua vastapäätä." + +"Mutta, Deryck -- _teidän ei tarvinnut suudella niitä_." + +Tohtori heitti päänsä taaksepäin ja purskahti nauramaan, niin että +Flower portaita noustessaan ihmetteli, mihin heidän puheensa oli +mahtanutkaan kääntyä. + +Mutta Jane oli aivan totinen eikä nähnyt asiassa mitään nauramista. + +"Ei, rakas ystävä", sanoi tohtori vähän tyynnyttyänsä, "minun +ansioluettelooni kannattaa todella merkitä, etten kertaakaan näin +moneen vuoteen ole suudellut niitä." + +"Dicky, älkää ärsyttäkö! Tämä on minulle elinkysymys, ja ellette nyt +anna minulle viisaita ja harkituita neuvoja, meni koko minun vaikea +tunnustukseni hukkaan." + +Tohtori muuttui heti vakavaksi. Hän kumartui eteenpäin ja tarttui Janen +ristissä oleviin käsiin. + +"Rakas ystävä", sanoi hän, "antakaa anteeksi, jos tunnuin kovin +välinpitämättömältä. Ajattelen vakavasti asiaanne ja olen altis +kaikin tavoin teitä palvelemaan. Sallikaa minun tehdä muutamia +kysymyksiä. Mitenkä te saitte Dalmainin uskomaan, että tämmöinen seikka +voittamattomasti esti teitä menemästä naimisiin?" + +"En minä sitä syyksi sanonutkaan." + +"Millä perusteella te sitten hylkäsitte hänet?" + +"Minä kysyin, kuinka vanha hän oli?" + +"Jane! seisoessanne siinä hänen vieressään kuorissa, jonne hän oli +tullut saamaan teidän vastaustanne?" + +"Niin. Se tuntui kauhealta, kun sitä perästäpäin ajattelin. Mutta se +vaikutti." + +"Sitä minä en epäile. Entä sitten?" + +"Hän sanoi olevansa kahdenkymmenenseitsemän. Minä sanoin olevani +kolmenkymmenen, näyttäväni kolmenkymmenenviidenvuotiaalta ja tuntevani +olevani neljänkymmenen. Sanoin vielä lisäksi, että vaikka hän oli +kahdenkymmenenseitsemän, hän näytti yhdeksäntoistavuotiaalta ja tunsi +ihan varmasti usein olevansa vain yhdeksänvuotias." + +"No, ja --?" + +"Sitten minä sanoin, etten voi mennä naimisiin nuoren pojan kanssa." + +"Ja hän tyytyi siihen?" + +"Ensin hän näytti aivan tyrmistyneeltä. Sitten hän sanoi olevan +vallan luonnollista, etten voinut mennä naimisiin hänen kanssaan, kun +kerran hänestä niin ajattelin. Hän sanoi nyt ensi kerran tulleensa +ajatelleeksi itseään tässä asiassa. Hän sanoi myös alistuvansa minun +päätökseeni, ja niin hän lähti kirkosta emmekä me ole sen jälkeen +tavanneet." + +"Jane", sanoi tohtori, "minä ihmettelen, ettei hän ollut +tarkkasilmäisempi sillä kertaa. Te olette niin tottumaton käyttämään +valhetta, että minä en usko teidän aivan alttarin juurella kyenneen +kovinkaan vakuuttavasti valehtelemaan miehelle, jota rakastitte." + +Hieno puna kohosi Janen kasvoille. + +"Voi, Deryck, ei se ollut pelkkää valhetta. Se oli noita kauheita +valheita, joissa on 'siteeksi totta' --." + +"'Ja täysivalhetta vastaan voi aina voittoisasti taistella, mutta +vaikeaksi käy voittaa valhetta, joka osaksi on totta', sanoo Tennyson +jossakin", lausui tohtori väliin. + +"Niin", vastasi Jane. "Hän ei voinut kumota sitä, sillä se oli +osaksi totta. Hän _on_ iältään minua kolmea vuotta nuorempi ja +mieleltään vielä sitäkin nuorempi. Ja osaksi minä juuri hänen +miellyttävän nuorekkuutensa vuoksi pelkäsin omaa kypsyneisyyttäni +ja vakaantuneisuuttani. Voi, Deryck, se oli kyllä osaksi totta, +mutta suurimmaksi osaksi petosta. Ja peräti valheellista oli minun +sanoa häntä 'nuoreksi pojaksi' -- miestä, jonka herruutta olin niin +perin pohjin saanut tuntea edellisenä iltana. Siksi hän ei kyennyt +panemaan vastaankaan, kun oli niin lopen hämmästynyt. Hän ei ollut +koko aikana ensinkään ajatellut itseään, jota vastoin minä taas aivan +sairaalloisesti tarkkasin omaa itseäni. Hän ajatteli vain minua. Minä +ajattelin häntä ja -- itseäni." + +"Jane", virkkoi tohtori, "kaiken, mitä olette siitä asti kärsinyt, +olette tinkimättä ansainnut." + +Jane painoi päänsä alas. "Minä tiedän sen." + +"Te petitte itseänne ettekä ollut suora hänellekään, joka rakasti +teitä. Te riistitte jotakin kummaltakin, olitte vilpillinen +kummallekin. Ettekö huomaa erehdystänne? Asia on hyvin yksinkertainen. +Dalmain, kauneudenpalvoja, oli saanut tarpeekseen kauniista kasvoista. +Hän oli leipurinpojan kaltainen, jolle ensin palvelukseen tullessa +luvattiin torttuja ja muita leivoksia niin paljon kuin häntä vain +halutti ja joka söikin niitä ensi viikolla niin paljon, että hänestä +sittemmin aina tavallinen voileipä maistui paljon paremmalta: Te olitte +Dalin voileipä. Olen pahoillani, jos vertaus ei miellytä teitä." + +Jane hymähti. "Päinvastoin vertaus miellyttää minua", sanoi hän. + +"Mutta te olitte paljon muutakin hänelle. Te olitte hänen +naisihanteensa. Hän luotti teidän voimaanne ja hellyyteenne, teidän +armauteenne ja vilpittömyyteenne. Särjitte hänen ihanteensa, petitte +hänen luottamuksensa. Tämä haaveellinen ja valikoiva taiteilijaluonne, +joka kuluttamattomin voimin kykeni uskollisesti ja hellästi +rakastamaan, oli löytänyt sataman teidän rakkaudestanne, mutta +kahdentoista tunnin kuluttua te ajoitte hänet jälleen tuuliajolle. Jane +-- te teitte rikoksen. Sen miehen suurenmoinen henkinen tarmo näkyy +siitä, millä tavoin hän sen kesti. Hänen taiteellinen kehityksensä +ei pysähtynyt. Hänen parhaat teoksensa valmistuivat sen jälkeen. +Ei hän kiihdyksissään, omaa tuskaansa ilkkuaksensa, tehnyt mitään +kevytmielistä liittoa, eikä myös, vain teitä uhmataksensa, nainut +rikkautta ja etuja, rakkautta kun puuttui. Hän olisi voinut tehdä +kummatkin -- toisen tai toisen, tarkoitan. Ja kun minulle nyt selviää, +mitä kaikkea tuo eilen näkemäni mies parka on jo saanut kestää teidän +tähtenne! Hän taistelee niin uljaasti pimeydessänsä ja, päätänsä +tyynyllä käännellen, riutuneilla kasvoilla heikko toivon kajastus, +itseänsä lohduttelee: 'Sun ohjaukses' turvan tuo'. -- Jane, jos +olisitte mies, niin totisesti minä teitä suomisin." + +Jane nytkähdytti olkapäitään ja kohotti päätään, hän sai hiukkasen +takaisin entistä mielenlujuuttaan. + +"Hyvä ystävä, olette jo pehmittänyt minua kelpo lailla. Niin +pehmittävät vain rehellisen suuttumuksen sanat. Ja nyt tuntuu +helpommalta: -- Minun on kai vielä kerrottava, että yhtäkkiä, +seisoessani suuren pyramidin huipulla, näin asiat toisessa valossa. +Muistatteko sitä näköalaa selvine rajaviivoineen? Toisella puolella +virta ja vihannuus, kasvillisuus ja hedelmällisyys, todellinen +'yrttitarha'; toisella puolella laajaa tasamaata silmän kantamattomiin, +kultainen, taivaanrannalle ulottuva vapaus, mutta ei kasvillisuuden +merkkiäkään, ei viljelyksen toivoa, ainoastaan karu, hedelmätön erämaa. +Se oli mielestäni oiva kuva omasta nykyisestä elämästäni. Garthin +rakkaus kun olisi virran tavoin sitä kostuttanut, olisi se muuttanut +sen oikeaksi 'Herran yrttitarhaksi'. Vähemmän olisi ollut vapautta, +mutta poissa myös yksinäisyys. Ja lopultakin, vapaus, joka merkitsee +yksinomaan itseänsä varten elämistä, käy ajan mittaan taakaksi. Sitten +selvisi minulle myös, että olin tuominnut hänetkin samanlaiseen +erämaanelämään. Menin vanhan sfinksin luo ja kysyin neuvoa. Sen +rauhalliset, viisaat silmät, jotka näkevät tulevaisuuteen, olivat +sanovinaan, 'Se vain elää, joka rakastaa.' Samana iltana päätin jättää +sikseen koko Niilin matkani, palata kotiin, lähettää sanan Garthille, +tunnustaa kaiken hänelle ja pyytää, että aloittaisimme elämän uudelleen +juuri siitä, mihin kolme vuotta sitten kuutamoiltana sen Shenstonen +pengermällä keskeytimme. Kymmenen minuuttia siitä, kun olin tehnyt +päätökseni, kuulin hänen onnettomuudestansa." + +Tohtori varjosti kädellään kasvojansa. "Ajan pyörä", virkkoi hän +hiljaa, "pyörii aina eteenpäin, taaksepäin ei milloinkaan." + +"Kyllä, Deryck, kyllä joskus", huudahti Jane. "Te ja Flower tiedätte, +että se joskus pyörii niinkinpäin." + +Tohtori hymyili surumielisesti, mutta hellästi. "Tiedän kyllä", vastasi +hän, "mutta poikkeus vain vahvistaa säännön." Sitten hän äkkiä jatkoi: +"Mutta teihin nähden parantaa asiaa epäilemättä paljon se, että te +jo ennen kuin kuulitte Dalmainin sokeudesta itsellenne tunnustitte +olleenne väärässä ja myös päätitte luottaa häneen." + +"En tiedä, oliko minulle niinkään selvänä, että olin tehnyt väärin, +mutta varmasti tiesin, etten voinut kauemmin elää ilman häntä ja siksi +olin valmis uskaltamaan mitä tahansa. Ja nyt tietysti, kun poika +raukkaani on kohdannut tällainen onnettomuus, on kaikki epäileminen ja +empiminen mennyttä, asia on siltä kohdalta nyt aivan yksinkertainen." + +Tohtori katsoi Janeen kohottaen äkkiä tasaisia kulmakarvojaan. "Aivan +yksinkertainen?" sanoi hän. + +Kun Jane näytti olevan tyytyväinen sanoihinsa eikä edes yrittänyt sen +paremmin selittää niitä, nousi tohtori ja kohensi valkeata, jääden +mietteisiinsä seisomaan sen eteen. Kun hän jälleen istuutui, oli hänen +äänensä hyvin rauhallinen, mutta hänen sanontansa niin eloisaa, että +Jane sen erikoisesti huomasi. Hän tunsi, että heidän keskustelunsa nyt +oli tullut taitteeseen. + +"Sanokaahan minulle, rakas Jeanette", lausui tohtori, "mitä nyt aiotte +tehdä." + +"Tehdäkö?" vastasi Jane. "Lähden tietysti suoraapäätä Garthin +luo. Pyydän ainoastaan, että te neuvoisitte minulle, kuinka olisi +parasta ilmoittaa hänelle minun tulostani, ja sanoisitte, voiko +sen aiheuttamasta mielenliikutuksesta olla vaaraa hänelle. En +sitä paitsi halua, että lääkäri tai sairaanhoitajatar kukaties +estää minut pääsemästä hänen luoksensa. Minun paikkani on hänen +luonansa. En pyydä elämältä muuta kuin saada olla hänen luonansa. +Mutta sairaanhoitajattaret saattavat olla itsepintaisia, ja kiista +sellaisissa olosuhteissa olisi sietämätöntä. Teidän sähkösanomanne +päästäisi kaikesta." + +"Niin kyllä", sanoi tohtori hitaasti. "Minun sähkösanomani avaisi +epäilemättä teille Garth Dalmainin sairashuoneen oven. Ja kun olisitte +siellä, mitä sitten?" + +Kuvaamattoman hellä hymy ilmestyi Janen huulille. Tohtori näki sen, +mutta käänsi pois katseensa. Ei hän eikä kukaan muukaan mies saanut +nähdä sitä. Silmät, joiden olisi pitänyt se nähdä, olivat ainiaaksi +sokeat. + +"Mitä sitten, Deryck? Sen sanoo rakkaus sitten. Kaikki esteet häviävät, +ja Garth ja minä saamme olla yhdessä." + +Tohtori järjesti sormenpäänsä vastatusten perin täsmällisesti, ennen +kuin hän mitään virkkoi. Kun hän sitten puhui, oli hänen äänensä hyvin +tyyni ja ystävällinen. + +"Voi, Jane", sanoi hän, "sellainen on naisen näkökanta. Se on varmasti +yksinkertaisin ja kukaties oikeinkin. Mutta Garthin sairasvuoteen +ääressä joudutte miehen näkökannan kanssa vastakkain, ja minä pettäisin +luottamuksenne, ellen sitä nyt jo selvittäisi. Miehen kannalta teidän +oma järjetön menettelynne kolme vuotta sitten on saattanut teidät +melkein mahdottomaan asemaan. Jos te nyt menette Garthin luo ja +ilman muuta tarjoatte rakkautenne hänelle -- saman aarteen, mitä hän +turhaan pyysi kolme vuotta sitten -- otaksuu hän tietenkin, että nyt +tarjoamanne rakkaus on pääasiallisesti sääliä, ja Garth Dalmain ei ole +mies, joka tyytyy sääliin toivomansa rakkauden sijaan. Eikä hän liioin +sallisi kenenkään naisen -- kaikkein vähimmän juuri naisihanteensa +-- liittyvän häneen, nyt sokeana, ellei hän olisi varma, että tämä +liittyminen on naisen suurin ilo. Kuinka saattaisitte otaksua, että +hän voisi uskoa näin olevan, kun hylkäsitte hänet, lähetitte luotanne +silloin, kun hän täytti kaiken, mitä naissydän saattoi toivoa. Jos te +taas selitätte hänelle, kuten epäilemättä aiotte tehdä, hylkäämisenne +syyn, on hänen vastauksensa oleva: 'Ette voinut luottaa rakkauteeni, +kun olin näkevä. Nyt, kun olen sokea enkä enää kykene todistamaan +uskollisuuttani, nyt te tulette luokseni. Ei pakko ole hyveen todiste. +En voi milloinkaan tuntea omistavani teidän täyttä luottamustanne, +sillä tehän tulitte luokseni vasta sitten, kun onnettomuuteni vuoksi +ei enää ollut omassa vallassani joko tehdä kuten pelkäsitte tai sitten +todistaa olevani parempi kuin luulitte.' Rakas tyttö, sellaisilta +näyttävät asiat miehestä, omani mukaan päätän Garthin kannan, enkä +erehtyne, sillä, minun täytyy se tunnustaa, hän on voimakkaampi mies +kuin minä. Jos minä olisin ollut hänen sijassansa kirkossa silloin, +olisin heittäytynyt jalkoihinne ja koettanut hellyttää teitä. Garth +Dalmainin mielenlujuus oli vallan yletön, kun hän noin sanallakaan +vastustamatta kääntyi ja meni sen tähden, että nainen, joka edellisenä +iltana oli tavallaan jo tunnustanut hänet omaksensa, seuraavana aamuna +hylkäsi hänet vähäpätöisen ikäeron vuoksi. Pelkään, ettei voi otaksua +hänen ajattelevan toisin nykyisestä tilanteesta." + +Janen kalpeiden kasvojen säikähtynyt ilme koski Deryckin sydämeen. + +"Mutta, Deryck -- hän rakastaa --" + +"Juuri _siksi_, että hän rakastaa, rakas tyttö, vaatii hän teiltä +kaikkein parasta, eikä hän vähempään voi tyytyä." + +"Voi, rakas ystävä, auttakaa minua! Keksikää jokin neuvo! Sanokaa, mitä +minun pitää tehdä!" Epätoivo kuvasti hänen silmistään. + +Tohtori istui pitkän aikaa ääneti mietteissään. Vihdoin hän puhui: +"Näen yhden ainoan mahdollisuuden. Jos saataisiin Dal jollakin keinoin +ymmärtämään teidän silloinen näkökantanne edes mahdolliseksi ja myös +lausumaan siitä omat ajatuksensa jollekulle -- minulle esimerkiksi -- +niin että ne tulisivat teidän tietoonne, vaikkei niitä teidän tietoonne +tarkoitettukaan, olisi teidän paljon helpompi tietää, miten menetellä. +Mutta se on vaikeata. Jos voisitte olla niin sanoakseni kosketuksissa +hänen henkensä kanssa, alituisesti häntä lähellä -- poika parka, onhan +se nyt helppoa -- tarkoitan tietysti hänen sitä aavistamatta. Jos te +esimerkiksi voisitte olla sairaanhoitajatar-seuralaisen tilalla, jonka +aion sinne lähettää, ja saisitte tietää Garthin ajatukset asiasta, niin +että hänen ei tarvitsisi epäillä, ettette te niitä tunne, kun sittemmin +kaiken tunnustaisitte hänelle." + +Jane nytkähti tuolillansa. "Deryck, nyt minä tiedän! Voi, lähettäkää +minut hänen sairaanhoitajatar-seuralaiseksensa! Ei hän ikinä voi +aavistaa minua siksi. Hän ei _ole_ kolmeen vuoteen kuullut ääntäni ja +luulee minun olevan Egyptissä. Muutamia viikkoja sitten kerrottiin +kaikkien lehtien perheuutisissa, että minä vietän talvea Egyptissä ja +Syyriassa ja viivyn poissa kotimaasta toukokuuhun asti. Ei yksikään +ihminen tiedä, että olen palannut. Te tiedätte parhaiten, minkä verran +minulla on kokemusta ja kuinka kykenevä olen sairaanhoitajattareksi. +Koko sodan ajan oli meidän työmme yhtä paljon hengen ja sielun +vaalimista kuin ruumiin hoitamista. Muuten ei työmme olisi ollut paljon +mistään kotoisin. Voi, Dicky, kyllä te voitte minua huoleti suositella, +minulla on vielä pukunikin tallessa tarpeen varalta. Minä voin olla +lähtövalmiina vuorokauden kuluessa ja voin lähteä minä sisarena tahansa +ja syödä vaikka keittiössä, jos niikseen tulee." + +"Mutta, tyttö kulta", virkkoi tohtori levollisesti, "ettehän te voi +'minä sisarena tahansa' _lähteä_, paha kyllä. Voitte lähteä ainoastaan +sisar Rosemary Grayna, sillä minä tein välipuheen hänen kanssaan +tänä aamuna ja lähetin aivan yksityiskohtaisen kuvauksen hänestä +tohtori Mackenzielle, joka ihan varmaan lukee sen potilaallensa. En +milloinkaan vaihda potilaan hoitajatarta, ellei taitamattomuus siihen +pakota. Ja sisar Rosemary Gray taitaisi helpommin kyetä lentämään kuin +suorittamaan tehtäväänsä kelvottomasti. Ei hänen tarvitse keittiössä +syödä. Hän on säätyläisnainen ja tietysti hänelle siellä kaikki +järjestetään sen mukaan. Olisin tosiaankin sydämestäni suonut, että +te olisitte ollut hänen sijassaan, vaikka vähän epäilenkin, kuinka +olisitte osassanne onnistunut. -- Ja nyt on minulla teille vähän +kerrottavaa. Juuri ennen lähtöäni kysyi Dalmain teitä. Varovasti +hän pujahdutti teidät herttuattaren ja Flowerin väliin, mutta ei +voinut estää verta nousemasta laihtuneille poskillensa, ja lujasti +hän pusersi peitettä koettaessaan puhua niin luonnollisella äänellä +kuin mahdollista. Hän kysyi, missä te olitte. Sanoin, että luulin +teidän olevan Egyptissä. Ja koska teidän piti tulla kotiin? Kerroin +kuulleeni, että aioitte palata Jerusalemiin pääsiäiseksi sekä että +otaksuin teidän tulevan kotiin joko huhtikuun lopulla tai aivan +toukokuun alussa. Hän kysyi, kuinka te jaksoitte. Vastasin, että olitte +hitaanlainen kirjeitä kirjoittamaan, mutta että sattumalta näkemistäni +sähkösanomista ja postikorteista päättäen voitte sangen hyvin ja myös +nautitte matkastanne. Sitten vielä lisäsin, että minä lähetin teidät +ulkomaille, koska olitte aivan menehtymäisillänne. Hän teki nopean +kädenliikkeen, melkein kuin olisi tahtonut lyödä minua, kun uskalsin +käyttää moista sanaa. 'Menehtymäisillään? Hän!' Hänen äänensä ilmaisi +sanomatonta ylenkatsetta sekä minua että minun otaksumisiani kohtaan. +Sitten hän rupesi kiireesti tarkkaan kyselemään uutisia Flowerista. Hän +oli jo ennen kysellyt herttuattaresta kaiken, mitä oikeastaan aikoi +kysyä teistä. Saatuaan kuulla, että Flower oli kotona ja voi hyvin +sekä oli lähettänyt hänelle sydämelliset terveisensä, pyysi hän minua +selailemaan lävitse kirjeet, joita oli tavaton määrä odottamassa, että +hän voimistuisi niin paljon, että ne voitiin lukea hänelle, ja sanomaan +hänelle, mitä tuttuja käsialoja niissä oli. Kaikki ihmiset näkyivät +lähettäneen hänelle osanottokirjeitä, poika paralle. Mainitsin hänelle +toistakymmentä nimeä -- siellä oli erään kuninkaallisenkin käsialaa +joukossa. Hän tahtoi tietää, oliko jokin ulkomailta. Oli kaksi tai +kolme. Tunsin niiden kirjoittajat ja mainitsin nimet. Hän ei jaksanut +kuulla niitä luettavan. Kuninkaallinen kirje jäi avaamatta, vaikka +hän pyysi sitä käteensä ja hypisteli pientä punaista kruunua. Sitten +hän sanoi: 'Eikö siellä ole mitään herttuattarelta?' Oli kyllä. Sen +hän halusi kuulla, niin että minä avasin sen ja luin. Se oli hyvin +hänen armonsa luonteen mukainen, osaaottava ja sydämellinen ja samalla +hienotunteinen. Mutta kesken kaiken hän kirjoitti: 'Mutta Janeen tämä +koskee. Minä kirjoitan tästä hänelle niin pian kuin vain saan häneltä +taas osoitteen. Tällä haavaa en edes aavista, missä maailman kolkassa +minun rakas sisarentyttäreni oleilee. Viimeksi kuullessani hänestä oli +hän menossa naimisiin erään pienen japanilaisen kanssa ja aikoi asettua +asumaan Japaniin. Vaikka, jos Japanissa kaikki on osapuilleenkaan +sikäläisten paperivarjostimien mukaista, en ymmärrä, mistä sieltä +kääpiöiden maasta löytäisi talon tai miehen tai -- miksi niitä nyt +sanotaan, joissa ne ajelevat, joka olisi kyllin vankka Janelle.' +Ihan vaistomaisesti minä hyppäsin yli koko japanilaisen naimisjutun. +Kun lopetin lukemisen, kysyi hän ihan suoraan, eikö teiltä ollut +kirjettä. Vastasin, ettei ollut, mutta että oli myös hyvin luultavaa, +ettei uutinen ollut vielä ennättänyt teidän tietoonne, sillä siinä +tapauksessa olisitte jo aivan varmasti kirjoittanut. Niin toivon teidän +tekevänkin ja sisar Rosemary Grayn on määrä lukea hänelle kaikki hänen +kirjeensä." + +"Voi, Deryck", sanoi Jane murtuneena, "en kestä tätä! Minun täytyy +mennä hänen luokseen!" + +Puhelin soi kiivaasti tohtorin kirjoituspöydällä. Hän meni sinne ja +otti kuulotorven. + +"Halloo!... On, juuri tohtori Brand... Kuka puhuu? Sallikaa minun +kysyä, kuka puhuu?... Vai niin, tekö, ylihoitajatar?" -- Janesta oli +vallan ikävää, ettei ylihoitajatar nähnyt, kuinka ystävällisesti +tohtori hymyili. -- "Kyllä? Minkä nimen te sanoitte? -- -- -- +Epäilemättä. Tänä aamuna, se oli valmiiksi sovittu asia. Hyvin vaikea +tapaus. Hänen pitäisi tulla minun luokseni nyt illalla. -- -- -- +Mitä? -- -- --. Erehdys työjärjestyksessä? Jaha, minä ymmärrän. +-- -- -- lähtenyt, minne? Minne?... Olkaa hyvä, avatkaa se. -- -- -- +Austraaliaan! Ja on jo lähtenyt! -- -- -- Niin, minä kuulin, että +lääkäri on määrännyt hänet sinne -- -- -- No, mutta hyväinen aika, +eihän se teidän syynne ole -- -- --. Kiitoksia, mutta ei nyt tällä +kertaa. Minulla on eräs toinen tiedossa -- -- --. Kyllä -- -- -- Kyllä +-- -- --. Epäilemättä hän sopisi. Kyllä minä ilmoitan teille, jos +tarvitsen häntä -- -- --. Hyvästi ja hyvin paljon kiitoksia." + +Tohtori laski kuulotorven paikoilleen. Sitten hän kääntyi Janeen; +hieno, hiukan kahdenvaiheinen hymy kareili hänen suupielissään. + +"Jeannette", virkkoi hän, "en luota onnensattumiin. Mutta uskon +korkeimpaan johtoon, joka aikeitamme joko auttaa tai tekee ne tyhjiksi. +Teidän on mentävä." + + + + +Kuudestoista luku + +TOHTORI KEKSII KEINON. + + +"Ja nyt miettimään, miten on meneteltävä", virkkoi tohtori, kun Jane +oli vähän tointunut. "Teidän täytyy lähteä ylihuomenna, yöjunalla +Eustonin asemalta. Ennätättekö valmiiksi siihen mennessä?" + +"Minä olen heti valmis", vastasi Jane. "Teidän on lähdettävä sisar +Rosemary Grayna." + +"Se ei minua miellytä", keskeytti Jane. "Ottaisin mieluummin tekaistun +nimen. Kuvitelkaapa, että oikea Rosemary Gray ilmestyisi sinne tai +joku, joka hänet tuntee." + +"Rakas ystävä, hänhän on nyt jo puolimatkassa Austraaliaan, ettekä +te muutenkaan siellä muita näe kuin tohtorin ja palvelusväen. +Mahdollisempaa olisi, että joku matkoillaan osuisi poikkeamaan sinne +ja tuntisi teidät. Mutta siihen vaaraan meidän täytyy alistua. Siltä +varalta, että syntyisi jonkinlaisia sekaannuksia, annan mukaanne +kirjeen, jonka tarpeen vaatiessa voitte näyttää ja jossa selitän, että +samalla kun lupauduitte sisar Rosemary Grayn sijaiseksi suostuitte +myös pyynnöstäni käyttämään hänen nimeänsä, jotta ei tarvitsisi +antaa mitään selityksiä sairaalle, ne kun vain olisivat haitaksi +hänen säännölliselle toipumisellensa. Näin voin vallan omatunto +hyvänä vakuuttaa, sillä asiassa on enemmän perää kuin päältäpäin +otaksuisikaan. Niin että teidän on nyt mukauduttava osaanne ja +näyteltävä se niin luontevasti kuin vain teidän viisi jalkaanne +yksitoista tuumaanne suinkin myöntää. Teidän on näet muistettava, +että kuvasin teidät tohtori Mackenzielle pieneksi sieväksi olennoksi, +hienoksi ja miellyttäväksi ja melkoista pystyvämmäksi kuin miltä +näyttää." + +"Dicky! Hetihän hän huomaa, etten minä ole kirjeessä kuvattu henkilö." + +"Älkää hätääntykö! Muistakaa, että olemme tekemisissä skottilaisen +kanssa, eikä skottilainen niin vain 'heti' pääse asiain perille. +Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka ylen varmasti. Ja kun hän +on vähän aikaa tarkastellut teitä, on hänestä oleva perin selvää, että +minä olen 'vasta vaivainen naistentuntija' sekä että sisar Gray on +kaikin tavoin paljon hienompi, kuin miksi minä hänet kuvasin. Mutta +siihen mennessä on hän jo ennättänyt Dalmainille kuvata hoitajattaren +minun kirjeeni mukaan, ja sehän juuri tärkeätä onkin. Meidän täytyy +toivoa, että kaitselmus antaa apua, niin ettei vanha Robbie rupea +täydentämään kuvausta omien havaintojensa mukaan. Koettakaa estää sitä. +Jos kunnon tohtori näyttää epäilevän teitä, viekää hänet syrjään, +näyttäkää kirje ja sanokaa suora totuus. Vaikka en sittenkään luule, +että teidän tarvitsee näin tehdä. Mutta sairaaseen nähden teidän +tulee muistaa, että sokeiden kuulo on äärettömän herkkä. Kulkekaa +keveästi. Älkää päästäkö häntä arvioimaan kokoanne. Koettakaa muistaa, +ettei teidän otaksuta ylettyvän viiden jalan korkuisen kirjakaapin +ylimmälle hyllylle ilman tuolia tai tikapuita. Ja kun potilas pääsee +nousemaan ja kävelemään, on teidän varottava, ettei hän huomaa +hoitajattarensa olevan rahtusen häntä itseänsä pitempi. Sen ei pitäisi +ollakaan vaikeata, hänen päähänpistonsahan on, ettei kukaan nainen +saa koskettaa häneen, sokeaan. Hänen palvelijansa taluttaa häntä. Ja +tiedättekö, Jane, en uskokaan, ettei jokainen, joka kerran on pitänyt +teidän kättänne omassaan, tuntisi sitä toisella kerralla. Sen tähden +neuvoisin teitä välttämään kädenantamista. Mutta kaikki tämä varominen +ei päästä vaarallisimmasta ilmiantajasta -- teidän äänestänne. Voitteko +otaksuakaan, ettei hän sitä tunne?" + +"Siinä tapauksessa minun on rohkeasti katsottava vaaraa silmästä +silmään", sanoi Jane, "ja teidän täytyy auttaa minua. Selittäkää nyt +minulle asiat ihan niinkuin selittäisitte ne, jos olisin oikea sisar +Rosemary Gray ja ääneni muistuttaisi kovasti omaa ääntäni." + +Tohtori hymähti. "Hyvä sisar Rosemary", virkkoi hän, "älkää suinkaan +hämmästykö, jos potilas teille huomauttaa, että äänenne aivan +merkillisesti muistuttaa erään yhteisen ystävämme ääntä. Alituisesti +minäkin sen huomaan." + +"Niinkö, herra tohtori", sanoi Jane. "Sallitteko minun kysyä, kenen +ääntä minun ääneni sitten niin muistuttaa?" + +"Jalosukuisen neiti Jane Championin", vastasi tohtori hymyillen +ystävällisesti kuten aina sairaanhoitajattarille puhuessaan. +"Tunnetteko hänet?" + +"Jonkin verran", vastasi Jane, "ja toivon vuosien kuluessa oppivani +häntä yhä paremmin tuntemaan." + +He nauroivat molemmin. "Kiitoksia, Dicky. Nyt tiedän, mitä sanon +potilaalle. -- Mutta oi voi, kyllä se on vaikeata! Käyköhän lopultakaan +mahdolliseksi näin pettää Garthia -- älykästä, terävää Garthia! Saanko +minä milloinkaan voimaa siihen?" + +"Jos panette arvoa omalle ja hänen mahdolliselle onnellensa, riittää +teillä kyllä voimaa, rakas ystävä. Ja nyt minun täytyy lähettää +teidät kiireesti Portland Placeen, muuten tulette liian myöhään +päivälliselle, ja, kuten hyvin tiedätte, sitä ei herttuatar siedä, +ei vaikka myöhästynyt palaisi matkalta maan ympäri. Jos otatte minun +neuvostani vaarin, kerrotte koko jutun vanhalle, järkevälle tädillenne, +jättäen tietysti pois kaikki kuutamojutut, ja kysytte hänen mieltänsä +meidän suunnitelmistamme. Hänen viisaat neuvonsa ovat suuriarvoisia, ja +tuonnempana olette iloinen, että voitte saada häneltä apua." + +He nousivat ja katselivat toisiansa seisten roihumatolla pesän edessä. + +"Rakas poika", virkkoi Jane liikutettuna, "te olette ollut niin hyvä +minulle, niin uskollinen. Mitä tapahtuneekin, ainian olen teille +kiitollinen." + +"Joutavia!" sanoi tohtori. "Älkää silloin, puhuko kiitollisuudesta, kun +minä maksan vanhoja velkojani. -- Huomenna minulla ei ole hetkeäkään +aikaa, ja yhtä kiinni olen työssä, nähdäkseni, myös ylihuomenna. Mutta +syödään yhdessä päivällistä Eustonin asemalla kello seitsemältä, ja +niin minä olen teitä saattamassa samalla. Juna lähtee kahdeksalta, +Aberdeenissa olette heti seitsemän jäljestä seuraavana aamuna ja +Gleneeshiin ennätätte parhaiksi aamiaiselle. Saattepa nähdä, kuinka +nautitte ajaessanne aamuvalaistuksessa ja miten nummituulet virkistävät +vallan ihmeellisesti. -- Kiitoksia, Stoddart. Neiti Champion on +valmis lähtemään. Halloo, Flower! Katsokaa ylöspäin, Jane! Flower ja +Dicky ja Blossom seisovat ylimmällä porrastaitteella ja heittävät +teille kokonaisia suukkoskuuroja. Niin, niin, mainitsemanne virta voi +tosiaan saada aikaan oikean 'Herran yrttitarhan'. Kas niin, nojatkaa +nyt taaksepäin ja laskekaa harso silmillenne. Ah, niin, enhän minä +muistanut, että te ette sellaisia käytä. Viisas tyttö! Jos kaikki +naiset seuraisivat esimerkkiänne, kävisi silmälääkärien leipä sangen +niukaksi. Mutta nojatkaa taaksepäin, eihän teitä saa kukaan nähdä, +kun teidän kerran pitää yhä olla Kairossa, hankkeissa Niilinmatkalle. +Ja kuulkaa, -- tohtori pisti päänsä sisään vaunujen ikkunasta -- +muistakaa: hyvin vaatimattomasti matkakapineita mukaan! Ainoastaan +pieni sairaanhoitajattarien matkalaukku ja siinä selvät kirjaimet R.G.!" + +"Kiitoksia, rakas poika", kuiskasi Jane. "Kaikkea te ajattelettekin!" + +"Minähän ajattelen teitä", sanoi tohtori. Monina raskaina hetkinä Jane +sittemmin lohdutuksekseen muisteli näitä viimeisiä sanoja. + + + + +Seitsemästoista luku. + +SISAR ROSEMARY GRAY. + + +Sisar Rosemary Gray saapui Gleneeshiin. Kun hän matkalaukkuineen oli +jäänyt erään sivuradan välisillalle, tuntui hänestä, kuin olisi hän +siihen pilvistä pudonnut, jättänyt oman maailmansa ja oman itsensäkin +jonnekin kaukaiseen kiertotähteen. + +Auto odotti aseman edessä, ja hetkisen hän pelkäsi, että ohjaaja +kunnioittavasti tervehtimällä ilmaisisi tunteneensa hänet. Mutta tämä +mies oli yhtä jämeä ja turta kuin mikä muu auton osa ainakin eikä +kiinnittänyt huomiota enemmän häneen kuin hänen matkalaukkuunsakaan. +Sairaanhoitajatar ja tämän matkalaukku, molemmat vain matkatavaroita, +jotka hänen oli määrä toimittaa Gleneeshiin. Sfinksin kaltaisena +hän tuijotti nahkaisen lakinlippansa alta suoraan eteensä, hitaan +ja juhlallisen asemamiehen auttaessa Janea ja hänen matkalaukkuansa +autoon. Kun Jane oli antanut kantajalle kolme penceä, koettaen +tunnollisesti suorittaa maksunsakin matkalaukun mukaisesti, teki +ohjaaja, sanaa virkkamatta, toisella jalallaan ja käsillään aivan +koneellisen liikkeen ja auto kiiti asemalta vuoristoon päin. + +Kohti tuoksuvia kanervikkoja ja harmaita kallioita, penikulmanlaajuisia +nummia, taivasta ja yksinäisyyttä. Voimakkaammin kuin milloinkaan +ennen tunsi Jane siirtyneensä toiseen maailmaan. Ja niin mitätön +pikkuseikka kuin se, että joku palvelija ei tavalliseen tapaan hyvin +kunnioittavasti tervehtinyt häntä, herätti hänessä onnistumisen +toiveita, luottamustakin onnistumiseen. + +Hän oli usein kuullut puhuttavan Garthin vanhasta linnasta, joka oli +perintöä äidin puolelta, mutta ei hän sittenkään ollut odottanut tämän +veroista ihanuutta, ei näin juhlallista linnatietä eikä porttiholvia. +Kun he vinhasti nousivat ylämäkeä ja harmaat tornit tulivat näkyviin, +taustana ylhäällä ja alhaalla laajat, uhkeat havumetsät, soi Janen +korvissa Garthin poikamainen, elämäniloa uhkuva ääni, kun hän +puhui Overdenessa setripuun alla: "Toivoisin teidän näkevän Castle +Gleneeshin. Te nauttisitte pengermän näköalasta ja metsästä ja +nummista." Ja sitten hän oli nauraen selittänyt kutsuvansa luoksensa +"hienoja vieraita" hänkin ja herttuattaren suojin. Silloin oli Janekin +luvannut tulla sinne. Ja nyt oli hän, kaiken tämän ihanuuden omistaja, +sokea ja avuton, ja Jane itse ajoi hänelle ja kaikille muillekin +tuntemattomana Gleneeshin komeasta porttiholvista sisään jonkinmoisena +sairaanhoitajatar-yksityiskirjurina. Jane oli sanonut Overdenessa: +"Niin, kutsukaa, ja saadaan nähdä kuinka käy." Näin oli käynyt. Mutta +miten oli käyvä vastedes? + +Simpson, Garthin palvelija, oli vastassa ovella, ja taas oli yksi +mahdollinen vaara onnellisesti ohi. Kolme vuotta sitten ei hän vielä +ollut Garthin palveluksessa eikä nähtävästi tuntenut Janea ulkonäöltä. +Jane katseli ympärilleen vanhassa hallissa, pitämättä kiirettä, aivan +maalaisherraskartanoon ensi kertaa saapuneen talon ystävä tapaan. Hän +tarkasteli suurta, erikoista tulisijaa ja komeita hirvensarvia, joita +oli korkealla seinillä. Mutta sitten hän huomasi, että Simpson, itse +jo puolivälissä leveitä tammiportaita, odotti, että sairaanhoitajatar +hieman kiirehtisi. Niin tämä tekikin, ja portaiden yläpäässä tuli vanha +Margery vastaanottamaan. Ilman batistimyssyä, mustaa satiiniesiliinaa +ja lavendelinvärisiä nauhojakin Jane olisi tuntenut Garthin hoitajan, +emännöitsijän ja äidillisen ystävän. Silmäys vakaviin, ystävällisiin +kasvoihin, ryppyisiin mutta ruusuisiin -- vanhuuden ja täydellisen +terveyden kauniiseen yhtymään -- riitti. Ei voinut erehtyä älykkäistä +kirkkaista, pinnan allekin helposti näkevistä silmistä. Hän vei Janen +tämän omaan huoneeseen koko ajan ystävällisesti ja arvokkaasti puhellen +ja koettaen kaikin tavoin toivottaa hänet tervetulleeksi ja saada +hänet tuntemaan, että hän voi siellä olla aivan kuin kotonaan silti +unohtamatta synkkää surua, mikä lepäsi talon yllä ja teki tulijankin +siellä tarpeelliseksi. Joka lauseen lopussa hän mainitsi häntä 'sisar +Grayksi', äänen hieman kohotessa ja r:n sorahtaessa, mikä ihan +liikutti Janea. Hänen teki mielensä sanoa: "Rakas vanha ystävä! Kuinka +onnellista saada olla teidän kanssanne samassa talossa!" Mutta samassa +hän muisti, että niin olisi jalosukuisen neiti Jane Championin käynyt +sanominen, sehän olisi ollut vain Margerya imartelevaa alentumista +hänen puoleltaan, mutta sisar Rosemary Grayn suusta se olisi tuntunut +aivan liian tungettelevalta. Sen tähden hän meni vallan nöyrästi +Margeryn perässä häntä varten järjestettyyn somaan huoneeseen, ihaili +huonekalukangasta, vastaili kyselyihin yöllisestä matkastansa ja +selitti, että hän olisi sangen kiitollinen aamiaisesta, mutta vielä +kiitollisempi, jos hänen sopisi sitä ennen kylpeä. + +Ja nyt Jane oli sekä kylpenyt että syönyt aamiaisenkin. Hän seisoi +ikkunansa ääressä katselemassa suurenmoista näköalaa ja odotellen +lääkäriä, jonka sitten piti viedä hänet Garthin huoneeseen. + +Hän oli pukenut yllensä uusimman ja ohjesääntöjen mukaisimman +ammattipukunsa, sinisen pumpulihameen, jossa oli valkoinen kaulus ja +valkoiset kalvosimet, ja suuren valkoisen olkanauhallisen esiliinan. +Hänellä oli myös pukeva päähine, jota siinä laitoksessa käytettiin, +missä hän aikoinaan oli harjoitellut. Ei hän tosin aikonut sittemmin +päähinettä käyttää, mutta tohtori Mackenzien varalta hän tahtoi tänä +aamuna olla yksityiskohtia myöten niin asianmukainen kuin suinkin. +Hänellä oli muuten kiusallinen vaisto siitä, että hän tässä perin +vakaanyksinkertaisessa puvussa näytti tavallista pitemmältä huolimatta +kumipohjaisten kenkiensä matalista koroista. Hänen täytyi vain +toivoa, että Deryckin otaksumat tohtori Mackenzien huomionteoista +osoittautuisivat oikeiksi. Kaukana, laaksosta valkeana nauhana +kiemurtelevalla tiellä hän näki korkeiden gig-kärryjen ajavan aika +vauhtia. Joku herra istui niillä, takana kyytipoika. Nyt oli hetki +tullut. + +Jane polvistui ikkunan ääreen ja rukoili voimaa, viisautta ja +rohkeutta. Hän ei saanut selvää näkemystä mistään. Hän oli ajatellut +niin paljon ja niin herkeämättä, että hänen henkinen näkönsä oli aivan +sumentunut. Garthinkin rakkaiden kasvojen piirteet olivat häipyneet +hänen mielestänsä, hän ei saanut niitä selviksi, vaikka kiihkeästi +ponnisti. Selvää oli hänelle sillä hetkellä ainoastaan, että muutaman +minuutin kuluttua hänen oli mentävä huoneeseen, missä Garth makasi. Hän +saisi nähdä kasvot, joita ei ollut nähnyt sen jälkeen kuin he olivat +yhdessä seisoneet alttariaitauksessa -- kasvot, joilta katosi iloinen +luottamus ja sijaan tuli hyytävä pettymys. "Ah, armollasi virvoita." +Pian hän saisi nähdä nuo rakkaat kasvot, mutta Garth, sokea, ei näkisi +hänen kasvojaan, ja hänen oli siis helppoa uskotella hänelle olevansa +kuka tahansa. + +Kärryt olivat ennättäneet viimeiseen tienmutkaan, eikä ikkunasta voinut +nähdä niiden saapumista pääportaiden eteen. + +Jane nousi ja seisoi odottaen. Yhtäkkiä muistui hänen mieleensä kaksi +lausetta hänen ja Deryckin keskustelusta. Hän oli sanonut: "Saanko minä +milloinkaan voimaa siihen?" Ja Deryck oli vakavana vastannut: "Jos +panette arvoa omalle ja hänen mahdolliselle onnellensa, riittää teillä +kyllä voimaa." + +Oveen koputettiin. Jane astui huoneen poikki ja avasi. + +Simpson seisoi kynnyksellä. + +"Tohtori Mackenzie odottaa kirjastossa." + +"Olkaa hyvä ja opastakaa minut sinne", sanoi sisar Rosemary Gray. + + + + +Kahdeksastoista luku. + +NUMMIEN NAPOLEON. + + +Uunin edessä karhuntaljalla, selin tulennokseen, seisoi tohtori Robert +Mackenzie, jota tuttavien kesken mainittiin "tohtori Robiksi" tai +"vanhaksi Robbieksi" aina sen mukaan, kuinka likeinen tuttava puhuja +oli. + +Janen ensi vaikutelma tohtorista oli: lyhyt, tanakka mies, yllä +hylkeennahkaliivit, jotka lienevät nähneet parempiakin päiviä, +ja kulunut, ohut päällysnuttu, tarpeeksi avara kolmellekin +hänenmoisellensa, asento napoleonimainen -- lyhyet lenkosääret +harallaan, käsivarret ristissä rinnalla, olkapäät koholla -- niin +että olisi luullut vielä ylempänä näkevänsä norsunluunvalkean ihon, +roomalaisen nenän, ylpeän suun ja ohuet huulet, joiden puserruksesta +luki itsetietoista voimaa. Mutta päinvastoin olivatkin kasvot ruskeat +ja pisamaiset, nenä pirteästi pystyssä taivasta kohti, leuka lihava ja +punakka ja viikset punertavat, riippuvat. Ainoastaan silmät vetivät +huomiota puoleensa, terävät, siniset silmät, jotka joutuivat melkein +tykkänään piiloon tuuheiden, punertavien kulmakarvain alle, kun hän +ne tutkivasti suuntasi johonkin, ja erottuivat vain pieninä sinisinä +valopilkkuina. + +Tuskin oli Jane ollut tohtorin kanssa pariakaan minuuttia, kun hänelle +jo oli selvillä, ettei tämä syvästi jotakin miettiessään lainkaan +tarkannut ruumistansa, joka siten saattoi suorittaa mitä omituisimpia +tekoja aivan itsetoimivasti, niin että hänen ystävänsä olivat +huomauttaneet: "Robbie pureskelee rikki tusinoittain hyviä kynänvarsia, +sillä aikaa kun tohtori Mackenzie harkitsee jotakin erinomaista +reseptiä." + +Janen astuessa sisään hän luki erästä kirjettä, jonka Jane ihan +vaistomaisesti tiesi olevan Deryckiltä, eikä kohottanut heti silmiänsä +siitä. Kun hän sitten katsoi ylöspäin, huomasi Jane, kuinka hän aivan +silminnähtävästi hätkähti hämmästyksestä. Hän avasi suunsa puhuakseen, +ja Janen mieleen muistui väkisinkin kesy kultakala Overdenessa, joka +kohosi pinnalle aina, kun herttuatar heitti veteen leivänmurusia. +Tohtori sulki taas suunsa sanaakaan virkkamatta ja rupesi uudelleen +tutkimaan Deryckin kirjettä. Jane tunsi olevansa leivänmurunen tai +oikeammin sanoen kameli, jota tohtorin oli sangen vaikea niellä. + +Jane odotti kunnioittavan ääneti, ja Deryckin sanat tyynnyttivät hänen +levottomia ajatuksiansa. "Gaeliläisen aivot toimivat hitaasti, vaikka +ylen varmasti. Hänestä on oleva perin selvää, että minä vasta olen +vaivainen naistentuntija." + +Vihdoin matolla seisova pieni mies kohotti katseensa Janen silmiin -- +ja voi, korkealle hänen täytyi se kohottaakin! + +"Sisar --? Sairaanhoitajatar --?" kysyi hän, ja Janesta hänen tutkivat +silmänsä näyttivät heinäsuovaan pudonneilta sinisen porsliinin +sirpaleilta. + +"Rosemary Gray", vastasi Jane nöyrästi ikään kuin äänellänsä +niiaten. Hänestä tuntui siltä kuin olisivat he olleet Overdenessa +jonkin seuranäytelmän harjoituksissa ja herttuatar olisi koputtanut +kepillään lattiaan sanoen, että oli puhuttava selvemmin eikä oltava +niin saamattomia. "Jaha", sanoi tohtori Mackenzie, "aivan oikein." +Hän tuijotti erääseen nurkkamattoon, meni sitten poikki huoneen ja +noukkasi sieltä mattohuiskasta irtautuneen varvun, palasi takaisin +uuninedusmatolle ja tutki tarkasti varpua, pisti toisen pään +hampaittensa väliin ja rupesi pureskelemaan sitä. + +Jane mietti, miten oli sopivinta menetellä tämmöisessä tapauksessa, +kun tohtori ei istu eikä itse liioin pyydä sairaanhoitajatarta niin +tekemään. Hän toivoi, että olisi kysynyt sitä Deryckiltä. Mutta +tuskinpa tämä olisi osannut valaista asiaa, sillä itse hän aina +ensimmäiseksi sanoi hoitajattarille: "Hyvä sisar se ja se, istukaahan, +olkaa hyvä. Ihmisten, joiden on pakosta seisottava niin paljon, +täytyisi tottua ottamaan mukava istuinsija heti, kun vain suinkin on +mahdollista." + +Mutta lyhyt, tanakka herrasmies uuninedusmatolla ei ollut Deryck. Niin +Jane jäi siis huomaavaisena seisomaan ja katseli, kuinka varpu viipotti +ylös ja alas ja lyheni vähä vähältä. Kun se lopulta tykkänään katosi, +puhui tohtori Robert Mackenzie jälleen. + +"Jaha, te olette siis jo saapunut, sisar Gray", sanoi hän. + +"Tosiaan, skottilaisen aivot toimivat hitaasti", ajatteli Jane, mutta +oli kiitollinen, kun tohtorin äänestä huomasi, että tämä hyväksyi +hänet. Deryck oli oikeassa; mikä helpotus, ettei hänen tarvinnut tuolle +kummalliselle herralle uskoa heidän petossuunnitelmaansa. + +"Niin, herra tohtori, täällä minä nyt olen", virkkoi hän. Jälleen +vaitiolo. Palanen varpua ilmestyi näkyville uudelleen ja katosi +jälleen, ennen kuin tohtori Mackenzie sanoi mitään. + +"Olen iloinen, että tulitte, sisar Gray." + +"Minäkin olen iloinen, että nyt olen täällä", vastasi Jane vakavasti, +melkein odottaen kulissien takaa kuulevansa herttuattaren hyvillään +naurahtavan: "Ha ha!" Näytelmä oli jo menossa. + +Mutta yhtäkkiä hänelle selvisi, että tohtorin ajatukset olivat jossakin +muualla. Eivät ne olleet hänessä ensinkään. Mutta seuraavassa tuokiossa +ne siirtyivät häneen, ja kaksi tuuheiden kulmakarvain alista pilkettä +hipoi häntä pitkin nopeaan ja valaisten kuin valonheijastajat. Tohtori +Mackenzie rupesi puhumaan kiireisesti, sorahdutellen verrattomasti +r:äänsä. + +"Minun ymmärtääkseni, neiti Gray, olette tullut tänne pitämään enemmän +huolta potilaan hengestä kuin ruumiista: Älkää suotta vaivautuko +selittämään. Se on tohtori Deryck Brandin tarkoitus, hän määräsi +sairaanhoitajattaren pääasiallisesti seuraksi potilaalle ja teki +sopimuksen teidän kanssanne. Minä hyväksyn täysin hänen määräyksensä +ja, sallikaa minun sanoa, todella ihaillen ihmettelen sen kokoonpanoa." + +Jane kumarsi ja mietti, miten huvittavaa tämä olisi ollut +herttuattaresta. Minkämoinen sietämätön pikkuolento! Janella oli +aikaa näin miettiä sillä aikaa kuin tohtori meni pöydän luo, kumartui +ja tarkasti pöytäliinassa olevaa vanhaa mustepilkkua. Sitten hänen +silmäänsä sattui myös sen lähellä oleva steariinipilkku, sen hän +irroitti peukalonsa kynnellä, vei varovaisesti pesään ja asetti sen +hiilelle. Hän katseli sen sulamista, sirisemistä ja liekehtimistä, +kiinnittäen siihen koko huomionsa; sitten hän kääntyi Janen puoleen ja +kohtasi tämän raivostuneen katseen. + +"Ja nyt minä luulen, ettei minulla ole paljonkaan sanomista +hoitotavasta, neiti Gray", lausui hän lopuksi tyynesti. "Te olette +arvatenkin saanut tarkat määräykset tohtori Deryckiltä itseltään. +Tärkeintä tällä haavaa on, että saadaan potilaan mieli kääntymään häntä +ympäröivään elämään. Äkkiä sokeiksi tulleiden vaarana on juuri se, että +he ovat sangen taipuvaisia elämään vain yksinomaan omassa sisäisessä +maailmassansa, muistojen ja mielikuvien maailmassa -- muuten ainoa +maailma todellakin, missä he voivat nähdä." + +Jane teki nopean hyväksymistä ja mielenkiintoa ilmaisevan eleen. +Ehkäpä hänellä lopultakin oli jotakin hyödyllistäkin opittavana tältä +omituiselta skottilaiselta. Kunpa vain saisi hänen huomionsa pois +mattojen roskista ja pöytäliinojen steariinipilkuista! "Niin", sanoi +hän. "Kertokaa minulle enemmän siitä." + +"Sama vaikeus on meillä juuri herra Dalmainiinkin nähden. Näyttää +ihan mahdottomalta saada häntä kiinnostumaan yleensä maailman menoon. +Hän kieltäytyy ottamasta vastaan vieraita; hän ei tahdo edes kuulla +luettavan kirjeitänsä. Tuntikausiin hän ei virka sanaakaan. Ellette +kuulisi hänen puhuvan minulle tai kamaripalvelijalle, luulisitte, että +potilas on menettänyt sekä näkönsä että puhelahjansa. Jos hän sanoisi +haluavansa puhella vain minun kanssani, kun olemme hänen luonansa, +älkää lähtekö huoneesta. Menkää uunin luo ja jääkää siihen. Toivoisin +teidän näkevän, että jos hän vain tahtoo nousta ja hiukan ponnistaa, on +hänellä siihen kyllin voimia. Teidän tärkein tehtävänne, sisar Gray, +on päivä päivältä kiinnyttää häntä uudelleen elämään -- niin, sokean +miehen elämään tosin, mutta eihän sen silti tarvitse välttämättä olla +toimetonta elämää. Nyt kun haavojen tulehtumisvaara on ohitse, saa hän +nousta ja liikkua sekä opetella kulkemaan äänen ja kosketuksen avulla. +Hän oli taiteilija. Hän ei enää koskaan voi maalata. Mutta voihan +taiteilijalahjoja toisinkin käyttää." + +Äkkiä hän vaikeni, oli luultavasti nähnyt toisen steariinipilkun, +koskapa meni suoraapäätä pöydän luo, mutta seuraavassa +silmänräpäyksessä hän jo kääntyi Janen puoleen kysyen: + +"Soittaako hän?" + +Mutta Jane piti varansa äkkinäisissä yllätyksissäkin. + +"Tohtori Deryck ei sattunut mainitsemaan, onko herra Dalmain +musikaalinen vai eikö." + +"Jaha", sanoi pikku tohtori ja asettui entiseen napoleonimaiseen +asentoonsa uuninedusmatolle, "teidän täytyy ottaa selvä siitä. Ja -- +näin puheen ollen, soitatteko te itse?" + +"Vähäisen", vastasi Jane. + +"Jaha", sanoi tohtori Rob. "Otaksun, että te myös laulatte vähäisen." + +Jane myönsi. + +"Siinä tapauksessa, hyvä neiti, minun täytyy nimenomaan kieltää teitä +sekä soittamasta että laulamasta vähäisenkään herra Dalmainille. Me, +joilla on näkömme, voimme töintuskin sietää ihmisten, jotka soittavat +'vähäisen', näyttävän meille, kuinka vähäisen he osaavat soittaa, ja +mehän saatamme sentään katsella ympärillemme ja ajatella vallan muita +asioita. Mutta sokean, varsinkin herkkäsieluisen taiteilijan mahtaisi +sellainen kokeilu tehdä hulluksi. Sitä mahdollisuutta emme uskalla +ottaa vastuullemme. Olen pahoillani, että voin tuntua teistä sangen +epäkohteliaalta, mutta minun on katsottava potilaani parasta ennen +kaikkea." + +Jane hymyili. Hän rupesi jo pitämään tohtori Robista. + +"Koetan kyllä varoa, etten soita enkä laula herra Dalmainin kuullen", +sanoi hän. + +"Hyvä on", virkkoi tohtori Mackenzie. "Mutta suokaa minun vielä +huomauttaa, mitä teidän kuitenkin vähitellen on koetettava tehdä. +Ohjatkaa hänet pianon luo. Ahtakaa hänen istua jollekin tuolille, +joka on tukeva, eikä kaikenmoisille vaapperoille kiertotuoleille. +Pankaa jokin merkki koskettimiin, jotta hän helposti sen avulla löytää +yksiviivaisen c:n. Sallikaa hänen lievittää pakahtuvaa sydäntänsä +maalaamalla sävelkuvia niin sanoakseni. Saattepa nähdä, tuntikausia hän +viettää sillä tavoin onnellisena. Ja jos hänessä ennestään on hiukankin +soittotaituria -- mitä kyllä tuo suuri piano, ihan ilman kaikennäköisiä +koruja todistaisi -- alkakoon vain heti siten soitella, ennen kuin +hänet ikävystytetään Braillen tai muitten sokeainsoittojärjestelmillä. +Koettakaa keksiä jokin helppo keino -- esimerkiksi pieni uurros puuhun +koskettimen päähän -- jonka avulla hän oitis empimättä ja tuskastumatta +löytää yksiviivaisen c:n. Muista koskettimista välittäkää viisi. Se on +ainoa, mikä hänen on tarvis _nähdä_, kun hän vain kerran pääsee pianon +ääreen. Ha, ha! Ei ole mies hullumpi ollakseen skottilainen, vai mitä, +sisar Gray?" + +Janea ei naurattanut, vaikkakin hän jostakin kaukaa oli hengessään +kuulevinaan herttuattaren naurun ja kättentaputuksen. Janen mielestä +pila oli kaukana -- hänen sokea Garthinsa pianon ääressä, pää +kumarruksissa koskettimien yli, sormin tunnustelemassa pientä, +liikuttavaa uurrosta, joka hänen itsensä täytyi sinne tehdä +yksiviivaisen c:n kohdalle. Hän inhosi tuota olentoa, joka rupesi +kokkapuheisiin Garthin sokeudesta, ja hengessään hän näki Tommyn +herttuattaren lähellä keikkuvan edestakaisin orrellaan ja kirkuvan: +"Lennätä ulos! Tuki suus'!" + +"Ja nyt", sanoi tohtori Mackenzie äkkiä, "lähin tehtävä on esittää +teidät potilaalle." + +Jane tunsi kalpenevansa ja kaiken veren tunkevan sydämeen. Mutta hän +kesti sen ja odotti ääneti. + +Tohtori Mackenzie soitti kelloa. Simpson tuli sisälle. + +"Sherrypullo, viinilasi ja pari korppua", käski tohtori Rob. + +Simpson poistui. + +"Aika elävä!" ajatteli Jane. "Yhdentoista aikaan aamupäivällä!" + +Tohtori Rob seisoi ja odotti, salamielisenä pureskellen punertavia +viiksiään ja tuijottaen ulos ikkunasta. + +Simpson ilmestyi jälleen huoneeseen, laski pöydälle pienen tarjottimen +ja poistui ääneti, painaen oven kiinni mentyänsä. Tohtori Rob kaatoi +lasiin sherryä, veti tuolin pöydän viereen ja sanoi: "Kas niin, sisar, +istukaa ja juokaa tämä ja syökää vähän korppua." + +Jane vastusteli. "Mutta, herra tohtori, en minä milloinkaan --." + +"En minä epäilekään, että te 'milloinkaan' niin teette", sanoi tohtori +Rob, "ette ainakaan yhdentoista aikaan aamupäivällä. Mutta tänään +teidän täytyy, niin että älkää turhaan kuluttako aikaa väittelyyn. Te +olette matkustanut koko yön ja kohta teidän on mentävä tuonne ylhäälle, +missä näky on niin surullinen, että se kyllä kysyy hermoja. Minun +kanssani on teillä ollut väsyttävä keskustelu, joten kiitätte Luojaa, +että se nyt on päättynyt. Mutta hartaammin vielä kiitätte Luojaa, +jos nyt juotte tuon sherryn. Ja sitä paitsi te olette seisonutkin +kaksikymmentäkolme ja puoli minuuttia. Minä seison itse aina, kun +puhun, ja suon myös mielelläni, että nekin seisovat, jotka sanojani +kuuntelevat. Minun on mahdotonta puhua ihmisille, jotka istuvat ja +vetelehtivät lähelläni. Mutta nousette paljon vankemmin portaita, +sisar Rosemary Gray, jos nyt istutte pöydän ääressä jonkin viitisen +minuuttia." + +Jane totteli nöyryytettynä ja liikutettuna. Vanhojen hylkeennahkaisten +liivien alla taisi loppujen lopuksi sittenkin sykkiä hyvä, +osaaottavainen sydän. Omituisen, jonkin verran arveluttavan kuoren +alla oli ihmisten ja asioitten terävää ymmärtämystä. Sillä välin kuin +Jane joi viiniänsä ja söi korppujansa, hieroi tohtori silkkisellä +nenäliinallaan ahkerasti ikkunaa toisella puolen huonetta ja surisi +koko ajan kuin ikkunaa vastaan töyttäilevä mehiläinen. Hän näytti +tykkänään unohtaneen hoitajattaren, mutta juuri kun tämä laski tyhjää +lasia kädestänsä, hän kääntyi ja meni suoraapäätä lattian poikki ja +laski kätensä hoitajattaren olalle. + +"Kas niin", sanoi hän, "seuratkaa minua nyt yläkertaan ja puhukaa +aluksi siellä niin vähän kuin suinkin. Muistakaa, että jokainen +pimeyteen tunkeva uusi ääni tuottaa tuskaisaa levottomuutta sairaille. +Puhukaa vähän ja hiljaa, ja suokoon Jumala kaikkivaltias teille taitoa +ja viisautta." + +Arvokkuutta ja itsetietoista voimaa oli pienessä merkillisessä +olennossa, joka Janen edellä nousi portaita. Seuratessaan häntä +huomasi Jane henkisesti nojaavansa häneen, saavansa häneltä tukea ja +vahvistusta. Hänen viimeinen odottamaton lauseensa, niin vanhanaikainen +sanonnaltaan, vaikutti melkein rukoukselta ja rohkaisi Janea. "Suokoon +Jumala kaikkivaltias teille taitoa ja voimaa", sanoi hän, vähääkään +aavistamatta, miten suuresti Jane tunsi niitä ominaisuuksia nyt +tarvitsevansa. Ja sitten erottui toinen ääni, joka urkujen säestyksin +lauloi: "Sun ohjaukses turvan tuo." Ja varmoin, vaikka äänettömin +askelin seurasi Jane tohtori Mackenzietä huoneeseen, jossa Garth makasi +avuttomana, sokeana ja muotopuolena. + + + + +Yhdeksästoista luku. + +PIMEYDESTÄ KUULUVA ÄÄNI. + + +Tumma pää tyynyllä. Muuta ei Jane aluksi nähnytkään, sen vain, ja +aurinko paistoi siihen. + +Ei hän itsekään ymmärtänyt, miten aina oli kuvitellut tätä huonetta +pimeäksi, aivan unohtaen, että Garthille nyt oli sekä valo että +pimeys yhdentekevää ja ettei hyödyttänyt mitään estää auringonvalon +parantavaa, puhdistavaa ja elähdyttävää vaikutusta pääsemästä sisälle +huoneeseen. + +Sairas oli siirrättänyt vuoteensa vallan nurkkaan -- siihen nurkkaan, +joka oli kauimpana ovesta, uunista ja ikkunoista -- vasen sivu +seinäänpäin, niin että hän saattoi käsin tunnustella seinää ja kääntyä +niin lähelle sitä, ettei kukaan voinut tarkastaa hänen kasvojaan. Siinä +asennossa hän makasi nytkin eikä kääntynyt, kun he astuivat sisään. + +Rakas tumma pää tyynyllä. Muuta ei Jane aluksi nähnytkään. Näki +sitten, miten vuoteessa-olija, yhä vasemmalla kyljellään, yllä sininen +silkkinen makuunuttu, ojensi laihaa, valkeata oikeata kättänsä +taaksepäin, jättäen sen voimattomana ja avuttomana peitteelle virumaan. + +Jane pani kätensä ristiin selkänsä taakse. Hän tunsi voimakasta halua +syöstä polvilleen vuoteen viereen, ottaa tuo voimaton käsi omiin +voimakkaitansa ja peittää se suudelmin. Oi, varmaankin, ihan varmaan +tumma pää silloin kääntyisi häneen päin eikä enää etsisi piiloa kovan, +kylmän seinän turvista, vaan sokeat kasvot kätkeytyisivät hänen sylinsä +rajattoman hellään suojaan. Mutta varoittavana ja vakaana kaikui +Deryckin ääni hänen korvissaan: "Jos panette arvoa omalle ja hänen +mahdolliselle onnellensa --." Sen vuoksi piti Jane yhä käsiään selkänsä +takana. + +Tohtori Mackenzie meni vuoteen viereen ja laski kätensä Garthin +olalle. Kun hän sitten hitaasti ja rauhallisesti puhui, muuttui +hänen luonnostaan melko karkea äänensä uskomattoman pehmeäksi, joten +Janen oli kutakuinkin vaikea uskoa häntä samaksi mieheksi, joka +vast'ikään kokonaista puolituntia oli pommittanut ja ahdistanut häntä +kaikenlaisilla kysymyksillä, huomautuksilla ja määräyksillä. + +"Hyvää huomenta, herra Dalmain. Simpson kertoi yön olleen aivan +erinomaisen, parhaan tähänastisista. No, sehän on vallan mainiota. +Olette varmaankin hyvillänne, kun pääsitte Johnsonista, sillä vaikka +hän oli sangen taitava, niin oman palvelijanne apu on teistä sittenkin +mieluisampaa. Nuo erikoisesti toimeensa valmistuneet hoitajat eivät +milloinkaan tyydy tekemään ainoastaan sitä, mikä on tarpeellista. He +haluavat aina tehdä hiukan enemmän, ja tuo 'hiukan enemmän' väsyttää +sairasta. -- Mutta tänään tuon kanssani teille erään, joka auliisti +tekee kaikki, mitä tarvitsette, mutta ei, siitä olen varma, ikävystytä +teitä yrittämällä tehdä enemmän kuin toivotte. Tohtori Deryck Brandin +toimesta sisar Rosemary Gray on nyt täällä, ja minun luullakseni saatte +hänestä oivallisen seuralaisen, kirjurin, ääneenlukijan ja minkä +vain haluatte. Saatte oikeastaan itsellenne, herra Dalmain, uuden +silmäparin, jonka takana on teräväjärkiset aivot, joita taas ohjaa +ja pitää kurissa hyvä ja lämmin naisen sydän. Sisar Gray saapui tänä +aamuna, herra Dalmain." + +Vuoteesta ei kuulunut vastausta. Mutta Garthin käsi hapuili seinää, +kosketti sitä ja hervahti jälleen alas vuoteelle. + +Jane ei kyennyt oikein käsittämään, että _hän_ itse oli "sisar Gray". +Hän vain toivoi, ettei hänen poika parkaansa kiusattaisi tuon naisen +läsnäololla! Sillä hetkellä hänestä sekä Garth että hän itse olivat +aivan syrjäisiä tässä asiassa. + +Tohtori Mackenzie virkkoi jälleen: "Sisar Rosemary Gray on täällä +huoneessa, herra Dalmain." + +Silloin Garthin luontainen kohteliaisuus virkosi. Hän ei kääntänyt +päätään, mutta teki oikealla kädellänsä pienen ystävällisen +tervehdyseleen ja sanoi hiljaa, mutta selvästi: "Tervetuloa! Olitte +kovin ystävällinen, kun tulitte näin kauaksi tänne. Toivon, että teidän +matkanne sujui hyvin." Janen huulet liikkuivat, mutta hän ei saanut +sanaakaan lausutuksi. + +Tohtori Rob vastasi kiireesti, katsomatta Janeen: "Neiti Grayn matka +sujui varsin hyvin, ja hän onkin niin reippaan näköinen, kuin olisi +maannut yönsä vuoteessa. Näkee kyllä, että hän on kylmää vettä +rakastava nuori nainen." + +"Toivon, että emännöitsijäni pitää huolta hänen mukavuudestansa +täällä. Olkaa hyvä ja sanokaa hänelle siitä", puhui Garth väsyneesti +ja painautui entistä lähemmäksi seinää, ikään kuin lopettaakseen +keskustelun. + +Tohtori Rob veteli viiksiänsä ja katseli hetkisen ääneti sinistä +silkkihihaa. + +Sitten hän kääntyi ja virkkoi Janelle: "Tulkaa tänne ikkunan luo, sisar +Gray. Tahtoisin näyttää teille tätä erikoistuolia, jonka hankimme herra +Dalmainille. Siinä hänen on varsin mukava olla, sitten kun hän haluaa +nousta istumaan. Näettehän? Tässä on tällainen sovellutettava päännoja; +ja kaikki nämä asettimet, nojat ja pienet siirtopöydät voidaan +kädenkäänteessä järjestää kuinka vain parhaiten sopii. Minusta se on +vallan erinomainen, ja tohtori Deryck piti siitä myöskin. Oletteko +nähnyt tämmöisiä ennen, sisar Gray?" + +"Meillä oli samanlainen sairashuoneella, mutta ei se ollut vallan noin +täydellinen", vastasi Jane. + +Aurinkoisen huoneen hiljaisuudessa kuului vuoteesta yht'äkkiä ääni, +joka aivan säikähdytti heidät. Se oli pimeään kuiluun syöstyn +onnettoman epätoivoista avunhuutoa. + +"Kuka täällä huoneessa on?" huusi Garth Dalmain. + +Hänen kasvonsa olivat yhä seinään päin, mutta hän oli kohonnut vasemman +kyynärpäänsä varaan; asennosta näki, että hän kuunteli jännittyneenä. + +Tohtori Mackenzie vastasi: "Ei täällä ketään muita ole kuin minä ja +sisar Gray." + +"On, täällä _on_ joku muukin!" sanoi Garth kiivaasti. "Kuinka te +saatatte valehdella minulle? Kuka puhui äsken?" + +Jane astui nopeasti vuoteen luo. Hänen kätensä vapisivat, mutta äänensä +hän täydellisesti hillitsi: + +"Herra Dalmain, minä äsken puhuin", sanoi hän, "sisar Rosemary Gray. Ja +minä luulen tietävänikin, miksi minun ääneni oudostuttaa teitä. Tohtori +Brand huomautti minulle, että niin voisi tapahtua. Hän sanoi, etten +saisi hämmästyä, jos minun ääneni teistä usein aivan merkillisesti +muistuttaisi erään teille molemmille tutun naisen ääntä. Hän sanoi +hyvin usein kiinnittäneensä siihen huomiota." + +Garth ei liikahtanutkaan, kuunteli ja mietti vain. Vihdoin hän kysyi +hitaasti: "Sanoiko hän kenen ääntä?" + +"Sanoi, sillä minä kysyin. Hän sanoi sen muistuttavan neiti Championin +ääntä." + +Garthin pää vaipui takaisin tyynylle. Sitten, yhä kääntymättä, äänessä +sävy, josta Jane tiesi rakkailla, häneltä piilotetuilla kasvoilla +hymyn väreilevän, hän sanoi Janelle: "Neiti Gray, teidän täytyy antaa +anteeksi, että minä noin tyhmästi ja anteeksiantamattomasti kiivastuin. +Mutta ymmärrättehän, sokeus on minulle yhä vielä niin uutta, ja +jokainen tämän ikuisen yön tumman verhon läpi tunkeva uusi ääni +merkitsee minulle äärettömän paljon enemmän kuin puhuja aavistaakaan. +Teidän äänenne ja tohtori Deryckin mainitseman neidin ääni ovat +niin toistensa kaltaiset, että, vaikka tiedänkin hänen tällä haavaa +olevan Egyptissä, olin melkein varma, että hän oli tässä huoneessa. +Ja todellakin, tuskin mikään maailmassa olisi niin vähän otaksuttavaa +kuin se, että hän olisi tässä huoneessa. Siksi minä pyydän sekä teiltä +että tohtori Mackenzieltä sydämestäni anteeksi kiihtymistäni ja +epäilemistäni." Hän ojensi oikean kätensä, kämmen ylöspäin, Janea kohti. + +Jane pusersi vapisevia käsiään yhteen selkänsä takana. + +"Olkaa hyvä ja tulkaa tänne, sisar Gray", virkkoi kesken kaiken tohtori +ikkunan luota. "Minulla on vielä yhtä ja toista lähemmin selitettävää +teille täällä." + +He keskustelivat kotvan aikaa potilaan keskeyttämättä, kunnes tohtori +Rob huomautti: "Nyt minun on jo aika lähteä." + +Silloin Garth sanoi: "Tahtoisin puhua kahden kesken teidän kanssanne +muutaman minuutin." + +"Odotan teitä alhaalla, tohtori", sanoi Jane ja aikoi poistua, mutta +tohtori Robin käskevä kädenliike pysähdytti hänet, ja hän kääntyi +ja meni ääneti uunin luo. Ei hänestä ollut mitään syytä tällaiseen +salakähmäisyyteen eikä hän pitänyt siitä, ja siksi se vaivasi häntä. +Mutta ei ollut hyvä olla tottelematon nummimaiden pisamaiselle pikku +Napoleonille. Tämä meni ovelle, avasi sen ja pani kiinni jälleen, +palasi takaisin vuoteen viereen, veti tuolin siihen ja istuutui sille. + +"No, herra Dalmain", sanoi hän. + +Garth nousi istumaan ja kääntyi kiihkeästi häneen päin. + +Silloin Jane näki ensi kerran hänen kasvonsa. + +"Tohtori", sanoi hän, "kertokaa minulle jotakin tästä hoitajattaresta. +Kuvatkaa minulle, kummoinen hän on." + +Ääni ja asento ilmaisivat ylenmääräistä jännitystä. Hänen kätensä +olivat ristissä, oli kuin hän olisi rukoillut saada katsella tohtorin +silmillä. Hänen laihat, kalpeat, kärsimysten uurtamat kasvonsa olivat +sokeudesta huolimatta ilmeikkäät. + +"Kuvatkaa hänet minulle, tohtori", sanoi hän, "tuo sisar Rosemary Gray, +joksi te häntä nimitätte." + +"Mutta ettehän toki, hyvä herra, luule, että minä olen antanut hänelle +moisen hyväilynimen", sanoi tohtori Rob rauhallisesti. "Se on tämän +neidin oikea nimi, ja sievä se onkin. Rosemary? Shakespearessa se +esiintyy jossakin, eikö niin?" + +"Kuvatkaa hänet minulle", pyysi Garth kolmannen kerran. + +Tohtori Mackenzie vilkaisi Janeen. Mutta tämä oli kääntynyt selin +salatakseen poskille vierineet kyynelensä. Oi, Garth! Oi, kaunis, +kirkassilmäinen Garth! Tohtori vetäisi Deryckin kirjeen taskustaan ja +tutki sitä. + +"No niin", sanoi hän verkalleen, "hän on pieni, sievä olento, juuri +sellainen hieno nuori nainen, jommoisen te haluaisitte lähellenne, jos +näkisitte hänet." + +"Tumma vai vaalea?" kysyi Garth. + +Tohtori vilkaisi Janen poskeen, jota ei tosin paljon nähnytkään, ja +hänen ruskettuneihin käsiinsä, joilla hän oli tarttunut uuninreunukseen. + +"Vaalea", sanoi tohtori hetkeäkään tuumimatta. + +Jane hätkähti ja vilkaisi sivulleen. Kuinka tuo pikku mies valehteli +ilman muuta? + +"Entä tukka?" kysyi tukahtunut ääni. + +"Tukkako", sanoi tohtori Rob muka miettien. "Sitä ei paljon näykään +pienen, vaatimattoman päähineen alta; mutta taitaa se olla semmoinen +pehmeä, silkinhieno tukka, jommoinen sievää ja miellyttävää naista +vasta somistaakin." + +Garth heittäytyi takaisin pitkälleen raskaasti huokaisten ja painoi +kätensä pimenneille silmilleen. + +"Tohtori", sanoi hän, "minä olen tuottanut teille niin paljon huolta, +ja tänään te kai pidätte minua vallan mielettömänä. Mutta ellette +tahdo, että minusta tulee aivan täysihullu, lähettäkää pois tuo neiti. +Älkää antako hänen enää tulla tähän huoneeseen." + +"No mutta, herra Dalmain, harkitaan vähän tätä asiaa", sanoi tohtori +Mackenzie kärsivällisesti. "Eihän teillä ole muuta tätä nuorta naista +vastaan, kuin että hänen äänensä sattumalta muistuttaa erään tällä +hetkellä varsin kaukana olevan tuttavanne ääntä. Eikö tuo tuttavanne +ollut miellyttävä?" + +Garth naurahti, mutta katkerasti; siinä naurahduksessa oli nyyhkytystä. +"Oli kyllä", virkkoi hän, "hän oli hyvin miellyttävä nainen." + +"No niin, ja miksi ei sisar Rosemary Gray saisi elvyttää miellyttäviä +muistoja? Minusta hänen äänensä sitä paitsi vaikuttaa ystävälliseltä, +herttaiselta ja naiselliselta, ja nykypäivinä saamme siitä olla +kiitolliset, sillä nykyään moni nainen puhuu niin, että sitä +variksetkin pelkäisivät; kalkattavat, kalkattavat ja kalkattavat kalin, +kalin, kalin -- panevat kuin pienet kivet tinarasiassa." + +"Mutta, hyvä tohtori, ettekö te sitten voi ymmärtää, että juuri tuota +äänten yhtäläisyyttä ja sen herättämiä muistoja en minä näin sokeana +voi kestää? Ei minulla hänen ääntänsä vastaan sinänsä mitään ole, sen +Jumala tietää! Mutta tietäkää, kun ensin sen kuulin, luulin että -- +että -- hän --, se toinen -- oli tullut tänne -- luokseni -- ja --." +Garthin ääni katkesi äkkiä. + +"Se miellyttävä nainenko?" sanoi tohtori Rob. "Kyllä ymmärrän. No +niin, herra Dalmain, tohtori Deryck sanoi, että kaikkein parasta tässä +olisi, jos te rupeaisitte haluamaan vieraita. Kaikesta päättäen teillä +on paljon ystäviä, jotka mielellään tulisivat pitkiltäkin matkoilta +teitä tervehtimään, jos se vain teitä lohduttaisi. Enkö saa lähettää +sanaa sille miellyttävälle naiselle? Minä en epäilekään, etteikö hän +tulisi? Kun hän sitten istuisi vieressänne ja puhelisi kanssanne, ei +sairaanhoitajattaren ääni enää lainkaan kiusaisi teitä." + +Garth oli kohonnut istumaan, kasvot ilmaisivat vimmaista vastaanpanoa. +Jane kääntyi ja seurasi tarkoin häntä silmillään. + +"Ei, tohtori", sanoi Garth. "Hyvä Jumala, ei, ei! Kaikista maailman +ihmisistä soisin hänen viimeiseksi astuvan tähän huoneeseen?" + +Tohtori kumartui tarkastaakseen erästä tuskin huomattavissa olevaa +vikaa paperissa. "No ja minkätähden?" kysyi hän hillityn voittoisesti. + +"Sen tähden", sanoi Garth, "että sillä miellyttävällä naisella -- +mainitsitte häntä sattuvalla nimellä --, on jalo sydän, joka olisi +pakahtumaisillaan säälistä minun sokeuteni tähden; ja hänen sääliänsä +minä en kestä. Raskaan ristini painon lisänä se lyyhistäisi minut +maahan asti. Minä jaksan kantaa ristini. Ainakin toivon aikaa myöten +jaksavani miehuullisesti kantaa sen, kunnes Jumala sallii minun heittää +sen harteiltani. Mutta viimeinen oljenkorren lisäys -- hänen saalinsa +-- murtaisi minut kokonaan. Vaipuisin pimeyteen, mistä en ikinä +pelastuisi." + +"Kyllä ymmärrän", sanoi tohtori Rob ystävällisesti. "Poika parka! Ei se +miellyttävä nainen saa tulla." + +Hän istui vaiti muutamia minuutteja, työnsi sitten tuolinsa taaksepäin +ja nousi. + +"Joka tapauksessa minä toivon teidän olevan ystävällinen sisar Rosemary +Graylle, herra Dalmain, niin ettei hänen tehtävänsä käy ylenmäärin +vaikeaksi. En uskalla lähettää häntä noin vain takaisin. Hän on +tohtori Brandin suosittama ja lähettämä. Sitä paitsi -- ajatelkaa, +miten loukkaavaa se olisi hänelle sairaanhoitajattarena. Ajatelkaa, +hyvä mies! -- ilman muuta saada lähteä tiehensä, kun on ollut muutaman +minuutin potilaan huoneessa, vain sen tähden, että, totta tosiaan, +hänen äänensä muka vaivaisi tätä! Tyttö parka! Siitäpä tulisi mainio +suositus hänen papereihinsa! Ja kuvitelkaa, mimmoista hänen olisi mennä +moisine todistuksineen johtajattaren luo! Totta kai teissä on niin +paljon jalomielisyyttä ja epäitsekkyyttä, että kestätte tuommoisen +vähäpätöisen yhtäläisyyden tuottaman ärsytyksen?" + +Garth empi. "Tohtori Mackenzie", virkkoi hän viimein, "voitteko vannoa, +että kuvauksenne tuosta nuoresta naisesta oli kaikin puolin aivan +oikea?" + +"Ei sinun pidä vannoman", saneli tohtori Rob tekohartaana. "Minulla oli +hurskas äiti, poikaseni. Sitä paitsi voin toisella tavoin tyydyttää +teitä paljon paremmin. Kerron teille koko salaisuuden. Minä luin sen +tohtori Deryckin kirjeestä. En ole itse mikään naisten tuntija ja olen +ikäni pitänytkin hevosia ja koiria hölläpaulaisempana ja hauskempana +seurana. Siksi en luottanut omiin silmiini, vaan pidin tohtori Deryckin +kuvausta varmempana. Täytyyhän teidän myöntää, että hän pystyy +arvostelemaan naisia. Olettehan kai nähnyt tohtorinrouva Brandin?" + +"Nähnytkö? Totta kai", sanoi Garth innostuen, vienon punan kohotessa +hänen poskilleen, "minähän olen maalannut hänen kuvansa. Ah, sitä +kuvaa! -- Hän seisoo pöydän vieressä, auringonpaiste sattuu hänen +tukkaansa, ja hän järjestää kullankeltaisia narsisseja vanhaan +venetsialaiseen maljakkoon. Näittekö te taulua Uudessa Galleriassa pari +vuotta sitten?" + +"En", sanoi tohtori Rob. "Ei minua gallerioissa nähdä, ei uusissa eikä +vanhoissa. Mutta" -- hän katsoi kysyvästi Janeen, ja tämä nyökkäsi +myöntävästi -- "sisar Gray äsken juuri kertoi nähneensä sen." + +"Niinkö?" sanoi Garth kiinnostuneena. "Yleensä ei tule ajatelleeksikaan +sairaanhoitajattaria ja taulunäyttelyjä toistensa yhteydessä." + +"En voi ymmärtää, miksikä ei", sanoi tohtori Rob. "Täytyyhän heidänkin +jonnekin mennä lomahetkinään. Eiväthän hekään voi aina vain, oli +ilma minkälainen tahansa, seisoa kauppojen ikkunoita tutkimassa. +Saattavathan he toki pistäytyä teidän taulujannekin katsomaan? Sitä +paitsi neiti Rosemary on lahjakas nuori nainen. Tohtori Deryck sanoo +hänen olevan säätyläisperheestä, paljon lukeneen ja älykkään. -- No, +poikaseni, kuinka käy?" Garth mietti ääneti. + +Jane kääntyi uuniin päin ja tarttui sen reunukseen. Seuraava tuokio +toisi ratkaisun. + +Vihdoin Garth puhui hitaasti ja empien. "Kunhan minä vain voisin +mielessäni erottaa hänen äänensä -- tuosta toisesta henkilöstä. Kun +minä saattaisin pitää varmana, ettei hän, vaikka ääni onkin niin +omituisesti samanlainen, ettei hän itse ole --", hän vaikeni ja Janen +sydän lakkasi sykkimästä. Häntäkö Garth nyt alkaisi kuvata? -- "ole +lainkaan niiden kasvojen ja piirteiden ja sen muodon kaltainen, jotka +minun muistissani kuuluvat tuohon ääneen." + +"No", sanoi tohtori Rob, "siitähän me minun mielestäni helposti +selviämme. Sairaanhoitajattaret tietävät kyllä, että potilaita on +pidettävä hyvällä tuulella. Käsketään hänet takaisin ja pyydetään häntä +polvistumaan vuoteenne viereen -- Herra varjelkoon! mutta olenhan +minä tässä kolmantena, niin ettei hän siitä mitään ajattele -- ja +te sivelette käsin hänen kasvojansa ja tukkaansa ja hänen hoikkaa +uumaansa. Siten itse koskettamalla saatte tuntea, miten hienostunut ja +soma olento hän on sinisessä puvussaan ja valkeassa esiliinassaan." + +Garth purskahti nauramaan, ja äänessä oli sävy, jota ei siinä +ollut ennen. "Se vasta parasta kaikesta olisi!" sanoi hän. "Taivas +varjelkoon! Minä olen mahtanut käyttäytyä kuin aasi! Rupean jo +uskomaan, että olen niiden yhdenkaltaisuutta liioitellut. Parin päivän +päästä en sitä kukaties enää huomaakaan! Ja katsokaa, tohtori, tuolla +on, jos se kuva häntä todellakin huvittaa -- mihin te menette?" + +"Anteeksi", sanoi tohtori Rob. "Siirsin vain tuolin uunin luo ja join +lasillisen vettä. Teidän kuulonne käy vallan luonnottoman tarkaksi. Nyt +olen pelkkänä korvana. Mitä aioitte sanoa kuvasta?" + +"Niin, aioin vain sanoa, että jos häntä, sairaanhoitajatarta nimittäin, +huvittaa rouva Brandista maalaamani taulu, on tuolla ylhäällä +työhuoneessani sen harjoitelmat, ehkä hän haluaa katsella niitä. Jos +hän tuo ne tänne ja kuvaa niitä minulle, voisin selittää --. Mutta, +hyvänen aika, eihän minun -- sovi pyytää sieviä nuoria naisia tänne, +kun itse olen makuulla. Mutta jos minä nousisin ja koettaisin sitä +teidän uutta tuolianne? Käskekää Simpsonia tuomaan minun ruskea +kotitakkini ja oranssinvärinen kaulaliinani. Jumalan kiitos! On +onni, että _muistan_ värit ja tiedän, miten ne sopivat. Ajatelkaa +niitä raukkoja, jotka ovat _syntyneet_ sokeina. Ja olkaa niin hyvä +ja pyytäkää neiti Grayta menemään kävelemään joko männistöön tai +kankaalle, tai ajelemaan autolla, tai lepäämään tai tekemään yleensä +mitä vain miellyttää. Sanokaa, että hän koettaisi olla kuin kotonaan, +mutta hän ei saa millään ehdolla tulla tänne, ennen kuin Simpson +ilmoittaa minun olevan kunnossa." + +"Olkaa huoleti, sisar Gray on hyvin hienotunteinen", sanoi tohtori Rob, +jonka ääni yhtäkkiä kävi sangen särähteleväksi. "Mutta, poikaseni, +olkaa varovainen noustessanne. Ei teidän voimanne vielä kaikkia +sopivaisuuksia kestä. Mutta muuten katson teidän varsin hyvin voivan +nousta, jos teitä vain haluttaa." + +"Hyvästi siis, tohtori", sanoi Garth ja hapuili tohtorin kättä. "Minä +olen kovin pahoillani, etten ikinä kykene maalaamaan rouva Mackenzietä." + +"Silloin saisitte maalata hänelle villakarvaisen pään, neljä käpälää ja +maailman lempeimmät ruskeat silmät", sanoi tohtori Rob hiukan heltyen, +"ja silmistä kuvastuisi kaikista luoduista uskollisin ja hellin +koiransydän. Kaikkina näinä vuosina, joina olemme yhteisesti taloutta +pitäneet, on hän aina ollut minua vastassa tervetulleeksi toivottaen; +ei ole kertaakaan minua vastustanut, ei milloinkaan tahtonut viimeistä +sanaa eikä harmittanut minua millään, ei edes uuden hatun ostolla. +Kas, siinä se vasta vaimo on! -- No, niin, näkemiin, poikaseni, Jumala +kaikkivaltias siunatkoon teitä. Olkaa varovainen. Älkää hämmästykö, jos +vielä palatessani poikkean katsomaan, mitä pidätte tuosta tuolista." + +Tohtori Mackenzie avasi oven. Jane hiipi ulos hänen editsensä. Hän +viittasi Janea menemään edellänsä alas portaita. + +Kirjastossa Jane kääntyi päin ja katsoi häntä suoraan silmiin. Tohtori +tarjosi Janelle tuolin ja jäi seisomaan hänen eteensä. Tuuheiden +kulmakarvain alla kirkkaat siniset silmät olivat kosteina. + +"Hyvä sisar", sanoi tohtori, "tunnen olevani oikea vanha hölmö. Teidän +täytyy antaa minulle anteeksi. En ikinä ajatellut teille tällaista +tulikoetta. Minä ymmärrän täydellisesti, että teistä tuntui koko +uranne olevan vaarassa, kun hän epäili. Te olette itkenyt, näen +minä, mutta älkää liiaksi antako käydä sydämellenne, että häntä niin +vaivasi teidän äänenne, joka hänestä muistutti neiti Championin ääntä. +Päivän, parin päästä hän unohtaa koko asian ja te olette hänelle +enemmän arvoinen kuin tusina Championin neitejä. Ajatelkaahan, kuinka +hyvää te jo olette tehnyt hänelle! Hän haluaa nyt nousta ja selittää +teille taulujansa. Älkää suinkaan pelätkö. Pian te pääsette suosioon, +ja minä saan ilmoittaa tohtori Deryckille, kuinka erinomaisesti te +menestytte toimessanne. Nyt minun täytyy puhutella palvelijaa ja antaa +hänelle tarkat ohjeet. Ja teitä minä neuvoisin tekemään pienen kävelyn +nummelle ja niin hankkimaan itsellenne hyvän ruokahalun aamiaiseksi. +Mutta pankaa jotakin lämpimämpää yllenne. Ei teille tule mitään +sairashuonetöitä, ja johan minä olen selvästi nähnyt, että teillä +kaikki on pesunkestävää ja käyttökelpoista, niin että voitte varsin +hyvin käyttää jotakin, joka paremmin suojelee ylämaan viimoilta. Onko +teillä lämpimämpiä vaatteita mukananne?" + +"Meidän laitoksessamme on sääntönä käydä aina ammattipuvussa", sanoi +Jane, "mutta on minulla harmaa merinopuku." + +"Jaha. No pankaa sitten se harmaa merinonne. Minä tulen takaisin parin +tunnin kuluttua katsomaan, kuinka potilas voi tästä muutoksesta. Mutta +älkää antako minun viivyttää teitä." + +"Tohtori Mackenzie", sanoi Jane tyynesti, "sallikaa minun kysyä, miksi +te kuvasitte minut vaaleaksi ja minun karkean, sileäksikammatun tukkani +pehmeäksi, silkinhienoksi?" + +Tohtori Rob oli juuri painamaisillaan sähkökelloa, mutta jätti Janen +kysymyksen vuoksi sen tekemättä ja kääntyi Janeen päin. Tämän vakaa ja +hänen oma älykäs sinivälkkeinen katseensa kohtasivat. + +"Hyvänen aika, saattehan te kysyä, sisar Rosemary Gray", sanoi hän, +"vaikka ihmettelenkin, että pidätte kysymystä tarpeellisena. Minusta +oli päivänselvää, että tohtori Deryck, ja siihen hänellä lienee omat +syynsä, tahtoi kuvata teidät potilaalle jonkin mielikuvan mukaan, +nähtävästi niin paljon kuin suinkin jonkun hänen tietyn ihanteensa +kaltaiseksi. Kun kuvaus oli niin perin eroava todellisuudesta, tein +sen johtopäätöksen, että niiden kahden pikkupiirteen, joilla minun +onnettomuudekseni oli pakko täydentää kuvaa, oli parasta olla yhtä +erilaiset siitä, mitä edessäni näin, kuin oli erilaista muukin kuvaus. +Ja suonettehan nyt -- --" + +Tohtori soitti kiivaasti. + +"Mutta kuinka te rohkenitte ehdottaa, että hän koskettamalla +tunnustelisi minua?" + +"Koska tiesin, että hän on oikea herrasmies", ärähti tohtori Rob +tuimasti. -- "Tulkaa sisään, Simpson -- tulkaa sisään, hyvä ystävä -- +ja pankaa ovi kiinni! Ja kaikkivaltiaan Jumalan olkoon kiitos, että hän +teki teistä ja minusta _miehiä_ eikä naisia!" + +Neljännestä myöhemmin Jane näki hänen ajavan pois ja ajatteli: +"Deryck oli oikeassa. Mikä hauska sekoitus tarkkanäköisyyttä ja +lyhytnäköisyyttä, mutta vallan ihmeellisesti se vain edisti meidän +suunnitelmaamme." + +Mutta katsellessaan, kuinka gig-kärryt kiitivät hyvää vauhtia nummen +poikki, olisi hän koko lailla hämmästynyt, jos olisi kuullut, mitä +mietteitä tohtori Rob mutisi itsekseen kiristäessään ohjaksia ja +hoputtaessaan oivaa hevostansa. Kulkiessaan näin sairaan luota toisen +luo hänen oli tapana puoliääneen puhella itsekseen kokemuksistaan. +Hänen melko vastakohtaisen luonteensa molemmat puolet vaihtoivat +nähtävästi mielipiteitä keskenään. Tällä kertaa alkoi keskustelu näin: + +"Mikähän on saanut jalosukuisen Janen tänne ylämaahan?" sanoi tohtori +Rob. + +"Pannahinenko sen tiesi", sanoi tohtori Mackenzie. + +"Et saa kirota, poikaseni", sanoi tohtori Rob, "sinulla oli jumalinen +äiti." + + + + +Kahdeskymmenes luku. + +JANEN SELONTEKO. + + +Jalosukuisen Jane Championin kirje tohtori Deryck Brandille. + + Castle Gleneeshissä, Pohjois-Skotlannissa. + + _Rakas Deryck!_ Sähkösanomistani ja postikorteistani ette ole + juuri muuta saanut tietää, kuin että olen onnellisesti perillä. + Kun nyt olen ollut täällä jo pari viikkoa, on mielestäni aika + antaa teille tietoja. Muistakaa vain, että minä olen huono + kynänkäyttäjä. Lapsuudesta saakka minun on aina ollut vaikeata + päästä tuota ainaista alkua pitemmälle: 'Toivon, että voit + hyvin', ja vallan ylettömästi on minun nyt ponnistettava + ryhtyäkseni kirjoittamaan oikein kirjallista selontekoa Teille. + Toivoisin todellakin voivani täksi kerraksi lainata kynän + joltakulta taitavalta kirjailijalta, sillä tunnen tosiaankin + kokeneeni sellaista, mitä ei usein satu naisen osalle. + + Sisar Rosemary Gray menestyy yhä paremmin ja paremmin. Hän + käy vähitellen välttämättömäksi potilaalle, jonka täydellisen + luottamuksen hän on saavuttanut, niin että hänen sydämensä on + pakahtua ammattiylpeydestä. + + Jane parka sitä vastoin ei ole päässyt sen pitemmälle, kuin + että kuuli potilaan omilta huulilta olevansa viimeinen koko + maailmassa, jonka tämä, ollessaan näin sokeana, soisi tulevan + luoksensa. Kun vihjaistiin Janen mahdollisesta käynnistä, + sanoi hän: 'Voi, hyvä Jumala, ei!' ja hänen kauhistuneet + kasvonsa ilmaisivat vastalausetta. Niin että kyllä Jane nyt + saa raippansa ja -- viisaan ja harkitsevan tuomarin määräyksen + mukaan jaetaan 'kissan' kolmekymmentä iskua kolmeen otteeseen, + kymmenen kerrallaan -- niin saa myös Jane rangaistuksensa pienten + väliaikojen päästä. Ei kerralla enempää kuin hän kestää, mutta + tarpeeksi, jotta sydän on aina verillä ja mieli alituisessa + ahdistuksessa. Ja Te, hyvä, viisas tohtori, osuitte aivan oikeaan + henkistä tutkimustanne tehdessänne. Hän sanoo, että Janen + sääli olisi viimeinen oljenkorsi hänen jo muutenkin raskaalle + ristilleen, ja lausetapa on kyllä sattuva, sillä Janen sääli + onkin oljenkorren veroista hänelle. Jane säälii vain itseänsä, + sillä hän on toivottomasti takertunut oman erehdyksensä verkkoon + eikä pääse sen silmuista irti. Mutta miten saada Garth Dalmain + tämä uskomaan, siinäpä vaikeus onkin. + + Muistatteko, miten israelilaiset jäivät Migdolin ja meren + väliin? Tiesin kyllä, että Migdol merkitsee 'tornia', mutta + en ollut ymmärtänyt tätä kohtaa, ennen kuin itse seisoin + kapealla erämaankaistaleella, Punainenmeri edessäni ja + vasemmalla, oikealla Gebel Attikan vuoriharjanne pilviin + kohoavine huippuineen kuin mikäkin eriskummainen, valloittamaton + linnoitus. Ainoa kulkutie oli se tie, jota he juuri olivat + tulleet Egyptistä, mutta jolla nyt Faraon heitä takaa-ajavat + vaunut ja ratsumiehet tömistäen kulkivat. Samalla lailla, hyvä + poika, vaeltaa Jane erämaantietä, joka päivä päivältä käy + kaidemmaksi, niin että hän on menehtymäisillään epätoivoon. + Migdol on _Garthin_ vakaumus, että _Janen_ rakkaus voi olla + ainoastaan pelkkää sääliä. Punainenmeri on tunnustus, johon + hänen ehdottomasti on syöksyttävä, kun ei voi Migdolin yli + kiivetä; sen kylmään veteen hukkuu Garthin rakkaus, kun Jane + vetää hänet siihen mukanaan, sillä epäilyksen ja epäluulon aallot + vyöryvät hänen päänsä yli -- epäilyksen, jota karkottamaan + hänellä ei ole enää voimaa, epäluulon, jota hänet on niin + vaikea saada huomaamaan vääräksi ja erehdykseksi. Ja takana + tulevat Faraon joukot, sattumat, jotka työntävät liikkeelle + tapausten pyörän. Minä hetkenä tahansa jokin sattuma saattaa + pakottaa tunnustukseen, ja heti paikalla hän kapuaa Migdolin + vuorirotkoihin kädet haavoissa, jalat verissä. Ja hän -- Jane + parka -- syöksyy Punaisenmeren syvyyksiin. Mistä löytyisi + Mooses, taivainen lähetti, joka ojentaisi ymmärtävän rakkauden + sauvan ja ohjaisi turvaisesti aaltojen halki, niin että he + yhdessä pääsisivät Luvattuun maahan! Rakas, viisas poika, ettekö + uskaltaisi ruveta Moosekseksi? + + Mutta nyt kirjoitan sivua Baedekeriin ja unohdan kertoa oikeita + asioitani. + + Hyvin ymmärtänette, että Jane laihtuu ja käy huononnäköiseksi + Margeryn puurosta huolimatta -- joka 'pannaan päälle' joka päivä + jo heti aamiaisen jälkeen seuraavan päivän aamiaista varten; + ja kuka vain kulkee ohi, sekoittaa sitä vähän. Tiesittekö Te, + kuinka oikein puuroa keitetään, Deryck? Minä luulin aina, että + se on valmista viidessä minuutissa. Margery sanoo, että se + mahtaa olla jotakin englantilaista hökötystä, jota julkeasti + nimitetään sillä nimellä. (N. B.) Olkaa hyvä ja pankaa merkille, + kuinka itsetietoisesti ja halliten minä käytän skottilaisia + sanontatapoja, ryhtymättä mihinkään eriskummaiseen merkintätapaan + -- vaivaan, joka minusta on vallan tarpeeton. Sillä jos kerran + ennestään tiedätte, kuinka vanha Margery lausuu 'puuron', niin + kuulette sen myös lukiessanne. Ja ellette sitä ennestään tiedä, + ei mikään eriskummainen merkintätapa kykene antamaan muuta kuin + irvikuvan siitä somasta skottilaisesta korosta, jota Margery + käyttää sanoessansa: 'Sekoittakaa vähän puuroa, sisar Gray'! + Olen tosiaankin hyvilläni ja ihmeissäni, että niin helposti + ymmärrän syntyperäisiä paikkakuntalaisia ja että keskustelu + heidän kanssaan tuottaa minulle hauskuutta, sillä päästyäni + työläästi loppuun pari kolme nykyaikaista romaania, joiden aiheet + olivat täältä ylämaasta, otaksuin heidän puheensa olevan jotakin + tuiki tuntematonta kieltä. Mutta päinvastoin puhuvat vanha + Margery, sisäkkö Maggie, puutarhuri Macdonald, metsänvartija + Macalister, kaikki melkein puhtaampaa englantia kuin minä, + ääntävät huolellisemmin ja muodostavat r:änsä selvemmin. Murre on + omituisempaa kuin ääntäminen. + + Mutta näitä kielitieteellisiä sivuhyppyjä! Voi, poika, haava + sydämessäni on niin syvä ja kipeä, että pelkään siihen + kajoamista, pelkään Teidänkin hellävaraista kajoamistanne. + Missä minä olinkaan? Niin, puurostahan jouduin kiertotielle. + No, kuten sanoin, Jane käy laihaksi ja huonoksi vanhan Margeryn + puurosta huolimatta, mutta sisar Rosemary Gray on kukoistava ja + yhä entinen pieni, sievä olento, jolla on pehmeä, silkinhieno + tukka -- tohtori Robin omavaltainen lisä ihastuttavaan kuvaan. + Sivumennen sanoen, tämä tohtori oli minulle täydellinen + yllätys. Opin paljon tohtori Mackenzieltä ja rakastan tohtori + Robia, paitsi toisinaan, kun tekee mieleni ottaa häntä ruskean + päällystakin kaulurista ja lennättää ulos ikkunasta. + + Mitä taasen tulee sisar Rosemary Grayn ulkomuotoon, pidin + parhaana puhua siitä suoraan palvelijoille. Ette voi kuvitella, + kuinka hullunkurista usein oli; esimerkiksi kirjastossa, + kun Garth tuli ensi kerran alakertaan; hän käski Simpsonin + tuoda tikapuut neiti Graylle ja Simpson avasi jo huulensa + huomauttaakseen, että sisar Gray varsin helposti varpailtaan + muutenkin ulettuu ihan ylähyllylle asti, sen hän oli äsken juuri + nähnyt. Onneksi englantilaisten miespalvelijain erinomainen + koulutus pelasti minut tilanteesta, ja hän vastasi vain: + 'Kyllä, herra, kyllä minä', ja katsoi minuun, joka seisoin + aivan vaiti, kuten ihmiseen, jota selvästi huvittaa vaivata + toista turhanpäiten. Jos siellä olisi ollut vanha hyvä Margery, + jonka skottilainen kieli rupeaa hitaasti käymään, mutta vauhti + lisääntyy käydessä niin, ettei sitä saa pysähtymään ennen kuin + koko hänen ajatustulvansa on päässyt purkautumaan, olisi minun + ollut pakko ottaa hänet hellään syliini ja viedä ulos. + + Sen tähden käskin heti samana iltana Simpsonin ja Margeryn + ruokasaliin, kun isäntä taatusti oli niin loitolla, ettei voinut + mitään kuulla, ja sanoin heille, että syistä, joita en saattanut + täysin selostaa, potilaalle oli annettu vallan kiero kuvaus + minun ulkomuodostani. Hän luulee minua lyhyeksi ja hoikaksi, + vaaleaksi ja hyvin sieväksi, ja pitkien selitysten välttämiseksi + ja jotta ei turhaan häirittäisi hänen mielenrauhaansa, oli + välttämätöntä pitää häntä tässä harhaluulossa. Simpsonin + tavallinen huomaavainen ilme ei muuttunut, hän ainoastaan + vakuutti: 'Aivan niin, neiti. Aivan niin.' Mutta vanhan Margeryn + kasvoilla kuvastui monta epäilyksen varjoa minun puhuessani. + Onneksi ne sentään olivat minun lopettaessani vaihtuneet + hyväksyvään hymyyn. Hän kuitenkin lisäsi omat huomautuksensa: + 'Parasta niin onkin, luullakseni. Sillä Garthie herra, poika + rukka, halusi nähdä vain kaunista ympärillänsä. Garthie herra, + oli minun tapana sanoa hänelle, kun hänelle oli vieraita tulossa, + ja kaikki hänen puheensa päivällisestä koskivat vain vanhan + hopean kiilloittamista ja Valentine-lasien ja Worstered-posliinin + käyttöönottamista, Garthie herra, sanoin, kun oli mielestäni + sopiva tilaisuus johtaa mieleen Sanaakin, te puhdistatte + juoma-astian ja ruoka-astian ulkonaisesti, mutta ette lainkaan + huolehdi siitä hyvästä, mitä ne sisältävät. Siksi on parasta + antaa hänen pysyä harhaluulossaan.' Ja kun Simpson huomaavaisesti + yski kätensä taakse ja vallan näkyvästi nyhkäisi häntä kylkeen + kyynärpäällään, lisäsi hän ystävällisen jälkimietteen: 'Sillä + vaikka tavalliset jokapäiväiset kasvot voivat näyttää tavallaan + kauniiltakin ystävällisen ilmeensä vuoksi, eihän sitä kumminkaan + voi ilmettä tehdä oikein selväksi sokealle.' Niin että tästä Te + näette, Deryck, tämä vanha viisas eukko, joka on tuntenut Garthin + pienestä pitäen, olisi täydellisesti hyväksynyt kolme vuotta + sitten tekemäni ratkaisun. + + No niin, palaan varsinaisiin tiedonantoihini. Äänestä meillä oli + aluksi vastusta, kuten ennustittekin, ja koko suunnitelma oli + muutaman kauhean hetken ihan hiuskarvan varassa. Sillä vaikka hän + varsin helposti uskoi selityksen, minkä olimme suunnitelleet, + lähetti hän minut pois huoneesta ja sanoi tohtori Mackenzielle, + että minun ääneni tekisi hänet hulluksi. Mutta Rob tohtori + hallitsi tilannetta ja pääsi voitolle sillä kertaa, ja kun Garth + kerran oli mukautunut, ei hän enää lainkaan puuttunut siihen. + Toisinaan näen hänen sentään kuuntelevan ja muistelevan jotakin. + + Mutta sisar Rosemary Gray viettää ihania hetkiä, kun levoton, + kaihoava Jane on unohduksissa. Sillä potilas kiintyy yhä enemmän + häneen, kääntyy hänen puoleensa, luottaa häneen ja keskustelee + hänen kanssaan, koettaa tunkea hänen sieluunsa, paljastaa + omansa ja on yleensä ihmeellinen ja ihana olento, jonka kanssa + nyt saan elää ja jota saan oppia tuntemaan. Kulkiessaan ulkona + viluissaan ja kuullessaan näiden puhelevan huomaa Jane, kuinka + vähän hän ymmärsi sen ihanan lahjan arvoa, joka laskettiin hänen + jalkainsa juureen, kuinka vähän hän oli selvillä sen miehen + luonteen sisimmästä, jonka "nuorena poikana" oli työntänyt + luotaan. Sisar Rosemary oppii kaiken tämän istuessaan tuntikausia + hänen seuranaan, ja epätoivon siroccotuulta kokien vaeltaa Jane + rauhattomana edestakaisin kapeata erämaanpolkua. + + Ja nyt minä tulen kirjeen pääasiaan, ja vaikka olenkin nainen, en + pane sitä jälkikirjoitukseen. + + Deryck, ettekö voi tulla tänne häntä katsomaan ja keskustelemaan + minun kanssani? Minä en luule jaksavani kauempaa, ellen saa + tukea joltakulta; ja hän iloitsisi niin saadessaan Teidät tänne + ja voidessaan näyttää Teille, kuinka hän on edistynyt ja mitä + kaikkea hän on jo oppinut. Voisitte myös samalla puhua hiukkasen + Janen puolesta tai ainakin tunnustella hänen mieltään tämän Janen + suhteen. Voi, hyvä poika, koettakaa uhrata neljäkymmentäkahdeksan + tuntia! Raikas nummi-ilma tekee Teille hyvää. Ja minulla on + sitä paitsi oma pieni suunnitelmani, jonka toimeenpano riippuu + suuressa määrin Teidän tulostanne. Voi, tulkaa, rakas poika! + + Teitä tarvitseva + + _Jeanette_. + +Tohtori Deryck Brandin kirje Sisar Rosemary Graylle Castle Gleneeshiin, +Pohjois-Skotlantiin. + + Wimpole Streetillä. + + _Rakas Jeanette!_ Tietysti minä tulen. Lähden Eustonin asemalta + perjantai-iltana. Voin olla koko lauantain ja suurimman osan + sunnuntaita Gleneeshissä, mutta maanantaina minun täytyy olla + ajoissa työssä. + + Teen parhaani, mutta enhän minä ole mikään Mooses eikä minulla + ole hänen ihmeitätekevää sauvaansa. Sitä paitsi osoittavat + viimeiset tutkimukset, etteivät israelilaiset voineet kulkea + meren yli siltä kohtaa kuin Te mainitsette, vaan pohjoisempaa + Suolaisen meren luota; sangen vähäpätöinen sivuseikka muuten, + eikä lainkaan vähennä kuvanne sattuvaisuutta, pikemmin + päinvastoin, sillä pelkäänpä, että Teille, tyttö parka, on vielä + paljon suolaista varalla. + + Sittenkin minä olen sangen toiveikas, niin, enemmänkin + kuin toiveikas -- luottavainen. Usein olen viime aikoina + ajatuksissani sovitellut Teihin lupausta, joka sanoo, että + kaikki vaikuttaa parhaaksemme. Kuka tahansa voi saada hyvät + asiat vaikuttamaan parhaaksemme, mutta taivaallinen Isä + ainoastaan voi kääntää pahankin hyväksi, ja kaikki erehdyksemme, + rikoksemme ja mielettömyytemme Hän kääntää parhaaksemme. + Mitä monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi tämä inhimillisen + elämän arvoitus käy, sitä tarpeellisempi on meille tämä selvä + elämänohje: 'Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, äläkä nojaa + omaan ymmärrykseesi. Kaikilla teilläsi katso Häneen, ja hän on + tasoittava polkusi.' Vanha, kulunut ja yksinkertainen ohje, mutta + tosi ja siksi myös ikuinen. + + Olen iloinen, että sisar Rosemary niin erinomaisesti menestyy + toimessaan, ja toivon, ettei meille tule uusia odottamattomia + vastuksia. Ajatelkaahan, miten kävisi Janen silloin, jos + potilaamme rakastuisi somaan pikku sisar Rosemaryhin? Pelkään, + että erämaa aukaisisi uumenensa ja nielaisisi hänet. Meidän + täytyy koettaa estää sellaista onnettomuutta. Eikö pikku + Rosemary mitenkään suostuisi tekemään hiukan virheitä puheessaan + ja ääntämisessään tai tunnustamaan olevansa hiukan niinkuin + ihastunut Simpsoniin? + + Voi, tyttö kulta! En minä näin laskisi leikkiä, ellen aivan pian + saapuisi avuksenne. + + Kuinka hullua tämä on! Ja itse te olette korvaamaton! Mutta + useimmat miehet ovat joko hulluja tai sokeita, yksi on sekä hullu + että sokea. Luottakaa siihen, että sen kyllä hänen mieleensä + taon -- sekä omaksi tyydytyksekseni että hänen onnekseen -- jos + suinkin vain saan tilaisuuden. + + Teidän alati uskollinen ystävänne _Deryck Brand_. + +Tohtori Deryck Brand tohtori Robert Mackenzielle. + + _Hyvä tohtori Mackenzie!_ Pidättekö suotavana, että piakkoin käyn + katsomassa potilastamme Gleneeshissä ja annan lausuntoni hänen + nykyisestä tilastaan? + + Voisin viikon lopulla päästä lähtemään sinne pohjoiseen. + + Toivon, että olette tyytyväinen sairaanhoitajattareen, jonka + teille lähetin. + + Kunnioittaen + + _Deryck Brand_. + +Tohtori Robert Mackenzie tohtori Deryck Brandille. + + _Kunnioitettava tohtori Deryck!_ Kelpo neiti, jonka lähetitte + tänne sairaanhoitajattareksi, täyttää potilaan kaikki mahdolliset + vaatimukset. Ei minua enää tarvita. Eikä teitäkään -- potilaan + vuoksi. Mutta pidän ylen suotavana, että mitä pikimmin käytte + katsomassa hoitajatarta, joka käy hoikemmaksi ja ohuemmaksi kuin + oikeastaan on sopivaa hänen kokoisellensa neidille. + + Jokin salainen huoli sen aivan ymmärrettävän huolen ohella, mitä + tuottaa edesvastuu hoidosta tällaisessa tapauksessa, hiuduttaa + hänet aivan loppuun. Ehkä hän luottaa Teihin. Hänen on vaikea + täydelleen luottaa. + + Teidän nöyrään palvelijaanne + + _Robert Mackenziehin_. + + + + +Kahdeskymmenesensimmäinen luku. + +KIRJURI ON KOVILLA. + + +Sisar Rosemary istui potilaansa kanssa Gleneeshin päivänpaisteisessa +kirjastossa. Pieni pöytä oli heidän välillänsä, sillä oli kasa +kirjeitä, -- potilaan aamuposti -- joita hoitajattaren piti avata, +lukea ääneen, ojentaa hänelle, jos niiden joukossa sattui olemaan +jokin, jota hän halusi kosketella tai jonka halusi pistää taskuunsa. + +He istuivat lähellä ikkunaovea, joka aukeni pengermälle. Vieno +tuulenhenki toi kevätkukkien tuoksua, ja aamuinen päivänpaiste tulvi +sisään. + +Garth, yllään valkea flanellipuku, vihreä kaulanauha ja esikolta +napinreiässä, nojasi mukavasti taaksepäin tuolissaan ja nautti nopeasti +elpyvin tunnoin kukkien tuoksusta ja auringonsäteiden hyväilystä. + +Sisar Rosemary lopetti oman kirjeensä lukemisen, taittoi sen kokoon ja +pisti taskuunsa, tuntien kiitollista helpotusta. Deryck tuli. Hän ei +ollut turhaan luottanut häneen. + +"Kirje joltakulta mieshenkilöltä, eikö niin, neiti Gray?" sanoi Garth +aivan odottamatta. + +"Aivan oikein", vastasi sisar Rosemary. "Kuinka sen tiesitte?" + +"Se oli kirjoitettu ainoastaan yhdelle arkille. Tärkeitä asioita +sisältävään naisen kirjeeseen olisi mennyt ainakin kaksi ellei kolmea. +Ja tuossa kirjeessä oli tärkeitä asioita." + +"Myöskin oikein", sanoi sisar Rosemary hymyillen. "Mutta kuinka senkin +tiedätte?" + +"Koska huokasitte helpotuksesta luettuanne ensimmäisen rivin ja +toistamiseen, kun taitoitte sen ja panitte takaisin kuoreen." + +Sisar Rosemary nauroi. "Te edistytte niin nopeaan, herra Dalmain, että +kohta ei voi pitää mitään salassa teiltä. Kirje oli --." + +"Ei, älkää sanoko", huudahti Garth hätäisesti ja teki torjuvan +kädenliikkeen. "En minä tosiaankaan halua näyttää uteliaalta teidän +yksityiseen kirjeenvaihtoonne nähden, neiti Gray. On vain niin hauskaa +näyttää teille edistystänsä sellaisissa asioissa, joiden perille itse +pääsee, ilman toisen huomauttamista." + +"Mutta minä aioinkin kertoa sen teille joka tapauksessa", sanoi +sisar Rosemary. "Kirje on tohtori Deryckiltä, ja hän sanoo siinä mm. +tulevansa katsomaan teitä ensi lauantaina." + +"Ah, hyvä!" sanoi Garth. "Ja minkälaisen muutoksen hän saa nähdä! +Ja minä saan ilokseni kertoa sairaanhoitajattaresta, kirjurista, +ääneenlukijasta ja kuvaamattoman kärsivällisestä opettajasta ja +toverista, jonka hän minulle toimitti." Sitten hän äkkiä levottomana +lisäsi: "Eihän hän vain tule viemään teitä pois täältä?" + +"Ei", sanoi sisar Rosemary, "ei vielä. Mutta, herra Dalmain, tahtoisin +kysyä teiltä, ettekö tule neljääkymmentäkahdeksaa tuntia toimeen +ilman minua, tohtori Brandin käynti tarjoaa niin sopivan tilaisuuden. +Minun olisi helpompi jättää teidät, kun tietäisin hänen olevan teidän +seurassanne. Jos saan lähteä loppuviikosta, perjantai-iltana, voisin +palata aikaisin maanantaiaamuna, niin että ennättäisin kyllä hyvin +avaamaan aamupostin. Tohtori Brand kyllä lukee lauantain ja sunnuntain. +-- Tottakin, minä unohdin, eihän sunnuntaina tule mitään postia. Ei +minulta siis jäisi kuin yksi posti; ja muuten hän korvaa kyllä joka +suhteessa minun poissaoloni." + +"No niin", sanoi Garth koettaen estää tyytymättömyyttänsä näkymästä. +"Olisin suonut meidän kolmisin yhdessä puhelevan. Mutta eihän ole +ihmeellistä, että te haluatte vähän vapautta. Lähdettekö kauaksi?" + +"En, tänne lähelle tuttavien luo. Mutta nyt kai haluatte kuulla +kirjeenne?" + +"Kyllä", vastasi Garth ojentaen kättään. "Odottakaahan hiukan. Siellä +on jokin sanomalehti joukossa. Tunnen painomusteen hajun. En minä sitä +huoli. Mutta olkaa hyvä ja antakaa kirjeet." + +Sisar Rosemary otti sanomalehden erilleen. Sitten hän työnsi +kirjekasaa, kunnes se sattui Garthin käteen. + +Garth otti sen. "Paljonhan niitä on!" virkkoi hän hymyillen hyvillään +jo ennakolta. "Sen minä sanon, neiti Gray, että jos te otatte oppia, +niinkuin teidän pitäisi, näin monien, kirjoitustavaltaan sekä +mahdollisten että mahdottomien kirjeiden lukemisesta, niin pystytte +piakkoin toimittamaan melko ymmärrettävän 'Täydellisen kirjeiden +kirjoitusoppaan'. Muistatteko rouva Parker Bangsin osanottokirjettä? +Silloin me taisimme ensi kerran oikein makeasti nauraa yhdessä. +Hyväntahtoinen olento! Mutta ei hänen olisi pitänyt mainita mitään +sokeasta Bartimaeuksesta, joka sukelsi seitsemän kertaa Siloamin +lammikkoon. On aina viisainta välttää lainauksia vanhoista kirjoista, +eritoten Raamatusta, ellei osaa niitä ihan viidellä sormellaan. Nyt +--." Garth vaikeni. + +Hän oli koetellut kirjeitä, toista toisensa jälkeen, tarkasti +sormeillen jokaista, ennen kuin laski sen pöydälle viereensä. Hän +oli juuri ottanut erään, joka oli kirjoitettu ulkomaiselle paperille +ja sinetöity. Hän pysähtyi kesken lauseensa, piteli hetkisen ääneti +kirjettä ja tunnusteli sitten sinettiä sormillaan. + +Sisar Rosemary tarkasti häntä levottomana. Hän ei virkkanut sanaakaan, +mutta kotvan päästä hän pani pois kirjeen ja otti seuraavan. Mutta kun +hän työnsi kirjekasan takaisin sisarelle, pisti hän sinetöidyn kirjeen +alimmaiseksi, niin että sisar joutui lukemaan sen viimeiseksi kaikista. + +Sitten alkoi tavallinen meno. Garth sytytti savukkeen -- ensimmäisiä +asioita, joita hän oli oppinut toimittamaan omin neuvoin -- ja poltteli +tyytyväisenä, asetti tuhkakupin huolellisesti paikoilleen ja varisti, +melkein erehtymättä, tuhkan oikeaan aikaan ja paikkaan. + +Sisar Rosemary otti ensimmäisen kirjeen, luki postileiman ja selitti, +minkälaista käsialaa oli kuorella. Garth arvioi, keneltä kirje oli, +ja tuli kovin hyvilleen, jos oli arvannut oikein. Tänään niitä oli +yhdeksän, 'hyvin erilaisia sisällöltään -- muutamia miesystäviltä, pari +herttaisilta naisilta, jotka selittivät mielellään tulevansa häntä +tervehtimään niin pian kuin hän vain halusi vieraita, yksi eräästä +sokeainlaitoksesta, jolle pyydettiin kannatusta, lyhyt ilmoitus tohtori +Deryckiltä hänen tulostansa ja kaulanauhalasku eräästä liikkeestä Bond +Streetiltä. + +Sisar Rosemary Grayn sormet vapisivat, kun hän pani kahdeksatta +kirjettä takaisin koteloon. Kasan viimeinen oli pöydällä. Kun hän otti +sen, heitti Garth yhtäkkiä nopeasti savukkeenpätkän ulos ikkunasta ja +heittäysi takanojaan, varjostaen käsillä kasvojaan. + +"Heitinkö oikeaan, sisar?" kysyi hän. + +Tämä kumartui katsomaan ja näki ohuen savuviirun nousevan +sannoitukselta. + +"Aivan oikeaan", sanoi hän. "Herra Dalmain, tässä kirjeessä on +egyptiläinen postimerkki ja se on leimattu Kairossa. Se on suljettu +punaisella lakalla ja sinetissä on töyhtökypärä, silmikko suljettuna." + +"Entä käsiala?" kysyi Garth välinpitämättömästi ja perin levollisesti. + +"Se on jokseenkin varmaa ja hyvin selvää, ilman minkäänlaisia +kiemuroita ja koukeroita. Se on kirjoitettu paksulla terällä." + +"Olkaa hyvä ja avatkaa se, sisar, ja sanokaa minulle kirjoittajan nimi, +ennen kuin luette sen." + +Sisar Rosemarylla oli vastusta kurkustansa, joka uhkasi tukahduttaa +hänen äänensä. Hän avasi kirjeen, silmäsi viimeiselle sivulle ja löysi +nimikirjoituksen. + +"Alla on Jane Champion, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary. + +"Olkaa hyvä ja lukekaa se", sanoi Garth tyynesti. Ja sisar Rosemary +aloitti: + + "_Hyvä Dal!_ Mitä minä _voin_ kirjoittaa? Jos olisin luonanne, + olisi minulla paljon puhumista Teille, mutta kirjoittaminen on + niin vaikeata, niin, aivan mahdotonta. + + Tiedän, että sellainen sallimus on kovempaa Teille kuin + kenellekään meistä, mutta Te kestätte sen myös uljaammin kuin + ainoakaan meistä olisi kestänyt, ja siksi on elämä Teistä vielä + kerran tuntuva ihanaltakin, ja saattepa sen ihanuuden selviämään + vielä muillekin. En itsekään sitä ymmärtänyt, ennen kuin vasta + silloin kesällä Overdenessä ja Shenstonessa, kun Te opetitte + minut kauneutta tajuamaan. Sittemmin sekä auringon noustessa + että laskiessa, Atlantin sinivihreillä aalloilla, vuorten + purppurahohteessa, Niagaran pärskeissä, kirsikkakukkaisessa + Japanissa, Egyptin kultaisilla aavikoilla ajattelin Teitä, ja + niiden kauneus selvisi minulle paremmin juuri Teidän avullanne. + Voi, Dal, tahtoisin mielelläni tulla kertomaan teille niistä + kaikista ja saada Teidät näkemään ne kaikki minun silmäini + välityksellä, ja Te avartaisitte minun ahdasta ymmärtämystäni ja + näyttäisitte ne minulle uudestaan entistä ihanampina. + + Kuulin, ettette ota vastaan vieraita, mutta ettekö voisi tehdä + yhtä ainoata poikkeusta ja sallia minun tulla? + + Olin suuren pyramidin luona, kun sain tiedon. Istuin + pylväskatoksessa päivällisen jälkeen. Kuunvalo herätti muistoja. + Olin vastikään päättänyt luopua Niilinmatkasta, palata + suoraapäätä kotiin ja kirjoittaa Teille sekä pyytää Teitä käymään + luonani, kun kenraali Loraine ilmestyi pylväskatokseen tuoden + englantilaisia lehtiä ja kirjeen Myralta -- ja niin sain tietää. + + Olisitteko tullut, Garth? + + Ja nyt, ystäväni, kun Te ette voi tulla minun luokseni, enkö minä + saa tulla Teidän luoksenne? Jos Te vain sanotte: 'Tulkaa!', niin + minä tulen, missä maailman ääressä lienenkin, kun viesti minut + saavuttaa. Älkää välittäkö tämän egyptiläisestä leimasta. En ole + enää siellä, kun tämä Teille luetaan. Lähettäkää vastauksenne + tätini Lontoon-asuntoon. Kaikki kirjeeni menevät sinne ja + osoitetaan avaamatta minulle. + + _Sallikaa minun tulla_. Ja voi, uskokaa, että minä tunnen, kuinka + raskasta Teidän on. Mutta Jumala voi 'kirkastaa'. Ja uskokaa, + että täydellisemmin kuin sanoin voin ilmaista, olen + + Teidän _Jane Champion_." + +Garth otti käden kasvoiltansa. + +"Ellette ole väsynyt, neiti Gray, kun olette lukenut jo niin monta +kirjettä, sanelisin mielelläni heti vastauksen, niin kauan kuin se +on vereksenä mielessäni. Onko teillä paperia siinä? Kiitos! Voimmeko +aloittaa? -- Hyvä neiti Champion... Tulin syvästi liikuttuneeksi +Teidän ystävällisestä, osaaottavasta kirjeestänne... Oli erityisen +ystävällistä, että kirjoititte minulle niin kaukaa, vaikka siellä +tietysti on paljon kaikenlaista, mikä helposti voisi vieroittaa Teidät +kotoisista ystävistänne." + +Pitkä pysähdys. Sisar Rosemary odotti, kynä kädessä, ja toivoi, että +hänen sydämensä tykintä kuului vain hänen omiin korviinsa eikä toiselle +puolelle pientä pöytää. + +"Olen iloinen, että Te ette luopunut Niilinmatkasta, mutta --." + +Aikainen mehiläinen lensi hyasinttimaasta ja surisi ikkunaruudulla. +Muuten oli huoneessa aivan hiljaista. + +"-- mutta, jos Te olisitte kutsunut minua, olisin tietysti tullut." + +Mehiläinen hyrräsi kiukkuisena ylös ja alas ikkunaa useita minuutteja, +sitten se löysi avonaisen ruudun ja lentää surahti iloisena +päivänpaisteeseen. + +Huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kunnes Garth sen keskeytti +ruveten hiljaisella äänellä jatkamaan sanelua. + +"Olette myös ylen ystävällinen, kun tahdotte tulla minua katsomaan, +mutta --" + +Sisar Rosemaryn kynä putosi. "Herra Dalmain", sanoi hän, "sallikaa +hänen tulla." + +Garth käänsi häneen kasvonsa, jotka olivat täynnä hämmästystä. + +"Minä en tahdo", sanoi hän tinkimättömän ratkaisevasti. + +"Mutta ajatelkaa, kuinka kovalta mahtaisi tuntua kenelle tahansa, +kun haluaisi olla jonkun -- jonkun kärsivän ystävän luona, eikä tämä +sallisi edes hänen tulla." + +"Hänen harvinainen hyväsydämisyytensä kehoittaa häntä tulemaan, neiti +Gray. Me olemme kauan olleet hyviä ystäviä ja tovereita. Häneen koskisi +liiaksi, kun hän näkisi minut tällaisena." + +"Ei hän niin ajattele", puolusti sisar Rosemary. "Voi, ettekö te osaa +lukea rivien välistä? Vai tarvitaanko naisen sydän ymmärtämään naisen +kirjettä? Luinko sen huonosti? Luenko vielä kerran?" + +Garthin kasvot kuvastivat todellista suuttumusta. Hän puhui hillityn +tuimasti, ja suorat tummat kulmakarvat olivat rypyssä. + +"Te luitte sen vallan hyvin", sanoi hän, "mutta ette tee oikein +väittäessänne vastaan. Minun täytyy mieltäni myöten saada kirjurilleni +sanella kirjeeni, tarvitsematta selitellä niitä." + +"Suokaa anteeksi, herra", sanoi sisar Rosemary nöyrästi. + +"Tein pahasti." Garth ojensi kätensä pöydän yli ja piti sitä siinä +hetkisen, mutta toista kättä ei laskettu siihen. + +"Älkää olko tietävinänne", sanoi hän hymyillen voittavaa hymyänsä, +"te minun hyvä pikku holhoojani ja hoivaajani. Te voitte useimmissa +tapauksissa ohjata minua, mutta ette tässä. Lopettakaamme nyt siis +kirje. Mihin jäimmekään? -- Niin -- tulla minua katsomaan. Panitteko +ylen ystävällinen vai kovin ystävällinen?" + +"Ylen ystävällinen", vastasi sisar Rosemary murtunein äänin. + +"Hyvä on, sillä se on tottakin ylen ystävällistä. Ainoastaan hän +ja minä käsitämme, kuinka ylenmäärin ystävällistä. Mutta jatketaan +-- --. Mutta en ota vastaan ketään vieraita enkä kaipaakaan niitä, +ennen kuin pääsen sen verran uusien olosuhteitteni herraksi, ettei +painisillaoloni niiden kanssa tunnu kiusalliselta muista ihmisistä. +Täällä Gleneeshissä, aivan eristettynä, opettelen kesän kuluessa +vähä vähältä elämään tätä uutta elämääni. Olen varma, että ystäväni +pitävät arvossa tätä toivomustani. Minun luonani on nyt eräs, joka +yli toiveiden kärsivällisesti auttaa minua -- odottakaa!" huudahti +Garth äkkiä. "Ei niin. Hän voisi luulla -- voisi käsittää väärin. Joko +aloitte kirjoittaa sitä? Ette? Mikä oli viimeinen sana? 'Toivomustani'! +Jaha. Aivan niin. Piste 'toivomustani' sanan jälkeen. Odottakaa, kun +vähän mietin." + +Garth painoi kasvot käsiinsä ja istut pitkän aikaa mietteisiinsä +vaipuneena. + +Sisar Rosemary odotti. Oikea käsi piteli kynää paperin kohdalla. +Vasemmalla hän painoi sydäntään. Hänen silmänsä tähystivät tummaa, +kumartunutta päätä, katseessa sanoin selittämätöntä kaihoa ja kiihkeätä +hellyyttä. + +Vihdoin Garth kohotti kasvonsa. "Vilpittömästi kunnioittaen Teidän +Garth Dalmain", sanoi hän. Ja ääneti sisar Rosemary kirjoitti niin. + + + + +Kahdeskymmenestoinen luku. + +TOHTORI ROBISTA ON APUA. + + +Ahdistavan hiljaisuuden, mikä vallitsi kirjeen sulkemisen ja osoitteen +kirjoittamisen jälkeen, keskeytti tohtori Robin iloisa ääni. + +"Kumpi on tänään potilaana? Neitikö vai herra? Ahaa, ei kumpikaan, +nähdäkseni. Molemmat näyttävät itse terveydeltä ja saavat tohtorin +ymmälle. Ulkona kevät, sisällä kesä", jatkoi tohtori iloista puheluaan +ihmetellen, miksi kummankin kasvot olivat kalpeat ja hämmennyksissä +ja miksi ilmassa oli kärsiväin sydänten tuntua. "Flanellipuku tuo +mieleen vene- ja muut huviretket, ja mitä näen, sisar Gray on luopunut +merinostansa ja ottanut sievän sinisen pesupukunsa. Onhan se paljon +pukevampi, ehdottomasti, mutta älkää kylmetyttäkö itseänne ja pitäkää +kaikella muotoa huolta ruokahalustanne. Tässä ilmastossa ihmisen täytyy +syödä kovasti, mutta teidän painonne on ilmeisesti vähentynyt viime +aikoina. Emme me saa sentään pyrkiä _liiaksi_ keijukaiskevyeen kokoon!" + +"Miksi te aina ärsytätte neiti Grayta hänen pienuudellaan, tohtori +Rob?" kysyi Garth melkein suuttuneesti. "Ei suinkaan siinä mitään pahaa +ole, että on pienikasvuinen." + +"Voinhan minä ärsytellä häntä hänen suuruudellaan, jos niin haluatte", +sanoi tohtori Rob pikkuviekkaasti vilkuttaen silmää hoitajattarelle, +joka todella kookkaana seisoi ikkunan luona ja kylmänmoittivasti katsoi +takaisin häneen. + +"Soisin, ettei minkäänmoisia vihjauksia tehtäisi hänen ulkomuodostaan", +virkkoi Garth lyhyesti, ja lisäsi sitten ystävällisemmin: "Näettehän, +minulle hän on ääni -- ystävällinen, ohjaava ääni. Aluksi koetin +mielessäni muodostaa kuvaa hänestä, hämärää tietysti, mutta nykyään +tyydyn siihen, mitä _tiedän_ hänestä, ja annan olla kuvittelematta, +mitä en tiedä. Ettekö ole huomannut -- että hän on ainoa -- +lukuunottamatta kamalaa Johnsonia, joka kuuluu siihen painajaisaikaan, +mikä jo onneksi on minulta unohtumaisillaan -- niin, hän on ainoa, joka +nyt on ollut luonani, mutta jota en ollut nähnyt ennen sokeuttani; +ainoa kuulemani ääni, jota en mielessäni ole voinut liittää mihinkään +kasvoihin enkä vartaloon. Ajan kuluessa niiden luku tietysti kasvaa. +Mutta nyt hän on siinä suhteessa ainoa." + +Tämän selityksen aikana tohtori Robin terävät silmät kiertelivät pitkin +huonetta etsien jotakin tarkemman tutkimisen arvoista. Yhtäkkiä ne +keksivät tuon ulkomaisen kirjeen aivan vierestä pöydältä. + +"Kas!" virkkoi hän. "Pyramideja? Egyptiläinen postimerkki? Sepä +mielenkiintoista. Onko teillä siellä tuttuja, herra Dalmain?" + +"Kirje on Kairosta", vastasi Garth, "mutta luulen, että neiti Champion +tällä haavaa on jo lähtenyt Syyriaan." + +Tohtori Rob hypisteli viiksiään ja tuijotti kirjeeseen miettiväisenä. +"Champion?" kertasi hän. "Champion? Se on harvinainen nimi. Ettehän +vain, sattumoisin, ole kirjeenvaihdossa jalosukuisen neiti Janen +kanssa?" + +"Miksen, kirje on juuri häneltä", vastasi Garth hämmästyneenä. +"Tunnetteko hänet?" Hänen äänensä värähteli tuntuvasti. + +"Tunnen", vastasi tohtori Rob hitaanmietteliäästi. "Tunnen kasvot +ja tunnen äänen; tunnen hyvin muutenkin ulkomuodolta ja koko lailla +luonnettakin. Olen tuntenut hänet täällä kotona ja olen tuntenut hänet +vieraalla maalla. Olen nähnyt hänet verisen taistelun tuoksinassa, +ja siitä näystä kai harva hänen miestuttavansa voi kerskua. Mutta +tuntematonta ihan kerrassaan oli minulle hänen käsialansa aina tähän +hetkeen saakka. Saanko katsella tätä kuorta?" Hän kääntyi ikkunaan päin +-- niin, tuo pieni, piittaamaton skottilainen teki kysymyksensä sisar +Rosemarylle. Mutta hänen kysyvä katseensa kohtasi vain leveän sinisen +selän. Sisar Rosemary tutki maisemaa. Tohtori kääntyi siis takaisin +Garthiin päin, joka kaikesta päättäen oli jo antanut suostumusmerkin ja +jonka kasvoista selvästi luki, että hän toivoi saavansa kuulla lisää, +mutta myös, että hänestä oli perin vastenmielistä pyytää sitä. + +Tohtori Mackenzie otti kirjekuoren ja tarkasti sitä. + +"Jaha", virkkoi hän viimein, "se muistuttaa häntä -- on selvää, +varmaa ja oikoista; tietää, mitä tahtoo sanoa, ja sanoo sen; ei +turhia mutkistele. Voi, hyvä mies, hän on suurenmoinen nainen, ja jos +jalosukuinen Jane on ystävänne, vähänpä te muita tarvitsettekaan." + +Helakka puna kohosi Garthin painuneille poskille. + +Hän oli pimeyteensä kovin kiihkeästi halunnut edes pienintä tietoa +Janesta, siitä valoisasta maailmasta, missä hän liikkui. Hänestä +oli tuntunut niin toivottomalta, ettei hänellä ollut minkäänlaista +mahdollisuutta kuulla hänestä mitään. Ja nyt, jos hän vain olisi sen +tiennyt, olisi vanha Robbie kaiken aikaa voinut kertoa hänestä. Hänen +oli täytynyt kysellä Brandilta varovaisesti, jottei paljastaisi omaansa +ja Janen salaisuutta, mutta tohtori Robin ja sisar Grayn suhteen ei +sellainen varovaisuus ollut tarpeen. Hän saattoi huoleti säilyttää +salaisuutensa ja kuitenkin kuunnella ja puhella. + +"Missä -- milloinka?" kysyi Garth. + +"Minä kyllä kerron teille missä ja milloin", vastasi tohtori Rob, "jos +teitä näin leppoisena kevätaamuna haluttaa kuulla sotatarinoita." + +Garth ihan paloi halusta. "Onko teillä tuolia, tohtori?" kysyi hän. "Ja +onko neiti Graylla tuolia?" + +"Ei, ei minulla ole tuolia", virkkoi tohtori Rob, "sillä minä aion +oikein perinpohjin nauttia omasta kaunopuheisuudestani, ja silloin +minulla on tapana seisoa. Sisar Graylla ei ole tuolia, sillä hän seisoo +ikkunan edessä hartaana maisemaa ihailemassa. Hän on aivan ilmeisesti +unohtanut sekä teidät että minut. Sangen harvoinhan te tapaatte +naisen, joka kiinnostuneena kuuntelee toisesta naisesta kerrottavan. +Mutta nojatkaa tuolinne selkämystään, poikaseni, ja sytyttäkää +savuke. On ihan ihmeellistä nähdä, kuinka se teiltä jo käy, ja onhan +se paljon hauskempaakin kuin teidän seinänkourimisenne. Eikö vain? +Mistä kaikesta meidän onkaan kiittäminen erästä neitiä, joka nyt ei +välitä meistä vähääkään, tarkastelee mieluummin näköaloja! No, eihän +minussa, herra paratkoon, paljon katsottavaa olekaan, ja teitä hän saa +katsella pitkin päivää. Mutta näitä kannattaa polttaa! Mitä nämä ovat? +'Zenithiä'? Ahaa, ja 'Marcovitchiä'. Jaa, jaa, parempia ette juuri +saa, poltatte niitä sitten seurusteluhuoneessa tai puutarhassa. Haju +ei erotu kukkain tuoksusta. Nojatkaa taaksepäin ja nauttikaa, sillä +aikaa kuin minä haistelen ruudinsavua. Sillä tahdon kertoa, missä ensi +kerran näin jalosukuisen Janen. Kaukana Etelä-Afrikassa, keskellä +buurisodan tuoksinaa. Minä olin vapaaehtoisena haavainhoitoa oppimassa. +Hän oli siellä sairaanhoitajattarena ja olikin vasta hoitaja, voitte +uskoa. Eikä niitä semmoisia, jotka pitsinenäliinoja hajuvedessä +viruttelivat, kauniita naamoja pesivät, kun käskyläiset ne ensin olivat +puhdistaneet, keskustelivat viehkeästi miesten kanssa, jotka olivat jo +paranemaisillaan, mutta pakenivat kauhuissaan kuolemaisillaan olevien +luota. Ei, hän ei ollut sitä lajia, eikä hän semmoisia suvainnut +osastollaankaan; sillä neiti Champion oli osastonhoitaja, ja minä +voin vakuuttaa, että hänen alaisensa olivat työssä kiinni. Hän teki +työtä kymmenen edestä ja tahtoi muita tekemään samoin. Sekä lääkärit +että käskyläiset jumaloivat häntä. Häntä nimitettiin yleisesti +'jalosukuiseksi Janeksi'. Entä ne haavoittuneet sotilaat sitten! +Monen moni nuorukainen siellä, kaukana kodista ja ystävistä, kuoli +hymy huulilla, tuntien äidin ja kodin läheisyyttä, kun jalosukuisen +Janen käsivarsi oli kiertyneenä hänen ympärilleen ja hänen kuoleva +päänsä sai levätä tämän naisellista rintaa vasten. Ja hänen äänensä, +kun hän puhui heille? En, -- sitä en ikinä unohda. Kuulla, kuinka +hän pani kiirettä naisille ja jakeli käskyjä miehille ja kääntyi +samassa puhelemaan jollekulle sairaalle Tommylle, niinkuin tämän äiti +tai morsian varmaan toivoi puhuttavan hänelle, kas se oli sellaista +ripeyden opetusta, että minulle on siitä hyötyä vielä tänä päivänä. +Ja kyllä hänen voimakas, rakastava sydämensä mahtoi sentään usein +olla tuskasta pakahtumaisillaan; mutta aina hän oli uljas ja iloinen. +Kerran hän sentään murtui. Hän oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen erään +nuorukaisen -- lienee ollut nuorin kaikista. Hän oli pidellyt kiinni +häntä leikattaessa, sillä leikkaus oli ollut ainoa pelastuksen toive, +ja kun ei siitä ollut mitään apua ja sairas makasi tajuttomana nojaten +häneen, lannistui hän ja sanoi: 'Voi, tohtori, tohtori, hänhän on vasta +nuori poika ja hänen täytyy kärsiä näin ja kuolla tällä tavalla!' +ja hän sulki hänet kiinteämmin syliinsä ja itki häntä, niinkuin +äitikin varmaan olisi itkenyt. Lääkäri itse kertoi minulle siitä. Hän +sanoi, että kovettuneimmatkin mielet teltassa pehmenivät ja tulivat +liikuttuneiksi. Mutta se olikin ainoa kerta, jolloin jalosukuinen Jane +masentui." + +Garth varjosti kasvojansa kädellään. Hänen puoliksipoltettu savukkeensa +putosi hänen huomaamattaan lattialle. Käsi, jossa se oli ollut, tarrasi +tiukasti polveen kiinni. Tohtori Rob noukkasi savukkeen lattialta +ja hankasi huolellisesti kärventynyttä maton kohtaa jalallaan. Hän +katsahti ikkunaan päin. Sisar Rosemary oli kääntynyt ja nojasi +ikkunapieleen. Hän ei katsonut tohtoriin, vaan piti tuskallisen +hätäisenä silmällä Garthia. + +"Satuin usein ja eri tilaisuuksissa hänen tielleen", jatkoi +tohtori Rob, "mutta emme olleet samassa osastossa, niin että hän +ainoastaan kerran puhui minulle. Olin ratsastanut kaupunkiin hakemaan +pääsairaalasta lisää kloroformia sinne, missä väliaikaisesti annoimme +ensi apua suoraan taistelukentältä tuoduille pahimmin haavoittuneille. +Sillä aikaa kuin sitä haettiin, kiersin ympäri salia ja näin eräässä +nurkassa neiti Championin polvillaan erään miehen vieressä, jonka +viime hetki näytti olevan sangen lähellä, puhellen hänelle lempeästi +ja koettaen samalla lievittää hänen kärsimyksiänsä. Yhtäkkiä kuului +rysähdys -- korviasärkevä rysähdys -- ja vielä toinen rysähdys, ja +neiti Champion sekä hänen potilaansa joutuivat tomun ja pirstaleiden +peittoon. Buurien kranaatti puhkaisi katon juuri heidän päänsä päältä. +Mies nousi istumaan huutaen henkensä takaa. Mies parka, eihän häntä +sovi moittia, hän oli kuolemaisillaan ja morfiinista höperryksissä. +Mutta jalosukuinen Jane ei hievahtanutkaan. 'Pankaa maata, hyvä +ystävä', sanoi hän, 'ja pysykää aivan hiljaa.' 'Ei täällä', vaikeroi +mies. 'Kuinka vain', sanoi jalosukuinen Jane, 'me muutamme teidät +sitten heti.' Hän kääntyi ja näki minut. Minulla oli mitä kurjin khaki, +semmoinen lyhyt likaisenharmaa kersantinnuttu, jonka olin siepannut +ylleni teltasta lähtiessäni, ja surkeannäköisiksi olivat käyneet +sodassa muutkin vaatteeni. Olin myös tullut aikalailla pölyiseksi +ratsastaessani. 'Kuulkaahan kersantti', sanoi hän, 'tulkaa kanssani +nostamaan tätä miesrukkaa. En minä voi jättää häntä nyt tänne. Sen +enempää ei Jane virkkanut, vaikka kranaatti oli vastikään lentänyt +hänen päänsä päällitse vain muutaman jalan päästä. Ihmettelettekö +sitten, että miehet häntä jumaloivat? Hän asetti kätensä hartioitten +alle ja viittasi minua kietomaan käteni polvien alitse, ja yhdessä +me kannoimme miehen salista pois pieneen käytävään, sitten tulimme +pieneen, rauhalliseen huoneeseen, jossa oli mukava vuode ja valokuvia +ja kirjoja eräällä pöydäntapaisella. Jane sanoi: 'Tänne, olkaa hyvä', +ja me panimme miehen vuoteelle. 'Kenen se on?' kysyin. Hän katsoi +minuun pitkään, mutta kun huomasi, että olin outo, vastasi hän +ystävällisesti: 'Minun.' Ja huomattuaan, että mies kantaessamme oli +mennyt tainnoksiin, lisäsi hän: 'Ei hän enää, poika rukka, vuodetta +kaipaa, kun minä puolestani tarvitsen.' Ne vasta hermot olivat! -- Se +olikin ainoa kerta, jolloin siellä puhuin jalosukuisen Janen kanssa. +Pian sen jälkeen sain kylikseni ja palasin kotiin!" + +Garth kohotti päätään. "Ettekö tavannut häntä milloinkaan kotimaassa?" +kysyi hän. + +"Tapasin", vastasi tohtori Rob. "Mutta ei hän muistanut minua. Ei +rahtustakaan. Enkä sitä voinut toivoakaan. Siellä minulla oli parta, +ei ollut aikaa ajella; ja nuttuni ilmoitti minut kersantiksi eikä +miksikään lääkäriksi. Ei ollut hänen syynsä, ettei hän otaksunut +tapaavansa rintamatoveria keskellä -- Lontoon sydäntä", lopetti +tohtori Rob välinpitämättömästi lauseensa. "Kas niin, minä olenkin +jo venyttänyt juttua niin pitkälle, että täytyy lähteä teidän +puutarhurinne tuvalle katsomaan hänen kelpo vaimoansa, joka sai tässä, +kuten hän liikuttavasti sanoo, 'vähän perheen lisää'. Minun mielestäni +'vähennys' olisi sopinut paremmin sen talon oloihin. Mutta ensin minun +on mentävä puhuttelemaan Margery emäntää ruokasaliin. Hän on kovin +huolissaan, 'kun ei saa alas liikkiötä!' Hän sanoo, että se karkaa +hartioitten väliin. Niin suuri harha liikkiön tavalliselta tieltä +vaatii epäilemättä tarkkaa tutkimista. Teidän luvallanne soitan siis +tuota kelpo rouvaa." + +"Älkää ihan vielä, tohtori", virkkoi rauhallinen ääni ikkunan luota. +"Haluaisin puhella kanssanne ruokasalissa ja tulen heti sinne. Ja sillä +aikaa kun te tutkitte Margeryä, juoksen hakemaan hattuni ja tulen +kanssanne vähän matkaa metsän halki, jos herra Dalmain suostuu olemaan +tunnin verran yksinään." + +Kun Jane tuli ruokasaliin, seisoi tohtori Robert Mackenzie roihumatolla +napoleonimaisessa asennossaan, aivan samoin kuin silloin aamulla heidän +siellä ensi kertaa tavatessaankin. Hän katsahti epävarmana ylöspäin, +kun jalosukuinen Jane astui sisään. + +"No?" virkkoi hän. "Nyt kai saan kuulla kunniani?" Jane meni suoraan +hänen luokseen, molemmat kädet ojennettuina. "Voi, kersantti!" virkkoi +hän. "Te vanha, kultainen, uskollinen kersantti! Katsokaa, semmoista se +on, kun käy toisen miehen vaatteissa. Ja minä olen pulassa, kun käytän +toisen naisen nimeä. Te siis tiesitte koko ajan, kuka minä olin, heti +ensi hetkestä, kun astuin huoneeseen?" + +"Ensi hetkestä, kun astuitte huoneeseen", myönsi tohtori Rob. + +"Miksette sanonut sitä?" kysyi Jane. + +"No, sen tähden, että ajattelin teillä olevan omat syynne esiintyä +'sisar Rosemary Grayna', eikä sitä paitsi kuulunut minun tehtäviini +ottaa selkoa, oliko teillä oikea nimi." + +"Voi teitä, rakas tohtori!" sanoi Jane. "Onkohan ikinä ketään niin +terävää, niin viisasta ja hämmästyttävän kaukonäköistä miestä seisonut +kahdella jalalla roihumatolla kuin te olette! Ja kun minä muistan, +kuinka te sanoitte: 'Jaha, te olette siis jo saapunut, sisar Gray?' ja +te olisitte voinut sanoa: 'Hyvää päivää, neiti Champion. Mikä teidät +tänne tuo ja vielä vierasta nimeä käyttäen?'" + +"Olisinhan minä voinut niin sanoa", myönteli tohtori Rob miettiväisenä, +"mutta onneksi en niin tehnyt." + +"Mutta sanokaa", sanoi Jane, "miksi nyt puhuitte?" + +Tohtori Rob laski kätensä hänen käsivarrelleen. "Ystäväni, olen +vanha mies ja ikäni kaiken olen koettanut päästä asioista tolkulle +kenenkään niitä kertomatta minulle. Te olette elänyt jännityksessä, +pitkäaikaisessa jännityksessä, milloin kovemmassa, milloin lievemmässä, +mutta ei se milloinkaan ole ollut lauenneena -- sellaista ei moni +nainen olisi kestänyt. Teidänhän oli näyteltävä meille kaikille, ei +ainoastaan hänelle. Minä käsitän, että jos tätä jatkuisi, teidän täytyi +saada helpotusta uskomalla salaisuutenne jollekulle -- jollekulle, +jonka seurassa aina silloin tällöin saisitte olla oma itsenne. Ja kun +sain selville, että olitte kirjoittanut hänelle täältä, lähettäen +kirjeen Kairoon postiin pantavaksi (kuinka naisten tapaista: siivilöidä +hyttysiä, vaikka on niellyt moisen kamelin) päivä päivältä odottaen +sen paluuta, ja kun teidän sitten oli pakko itse lukea se hänelle, +hänen sanelunsa mukaan kirjoittaa vastaus, jonka minä teidän kummankin +ilmeestä luin sisältäneen kiellon teidän pyyntöönne saada tulla +katsomaan häntä, niin minusta oli jo aika, jolloin teidät oli saatava +huomaamaan, että kyllä vallan hyvin voitte luottaa vanhaan jöröjukkaan, +joka, samoin kuin kaikki muutkin miehet, jotka Etelä-Afrikassa oppivat +tuntemaan teidät, ilomielin antaisi oikean kätensä jalosukuisen Janen +puolesta." + +Jane katsoi häneen silmät tulvillaan kiitollisuutta. Sinä hetkenä hän +ei kyennyt puhumaan. + +"Mutta, ystäväni, sanokaa minulle", virkkoi tohtori, "sanokaa minulle, +jos voitte, miksi poika noin ehdottomasti työntää luotaan sellaisen +hyvän, joka, jos hän sen saisi, merkitsisi hänelle jotakin niin suurta, +ihanaa ja lohdullista?" + +"Voi, tohtori", sanoi Jane, "syynä on surullinen tarina epäilystä ja +erehdyksestä, ja epäilyyn ja erehdykseen olin minä, onneton, syypää. +Mutta sillä aikaa kun te tutkitte Margerya, laitan itseni kuntoon +ja sitten metsän läpi kulkiessamme koetan kertoa teille, mikä se +surullinen asia oli, joka tuli meidän välillemme ja erotti meidät niin +kauaksi toisistamme. Teidän viisaat neuvonne ehkä auttavat minua, +ja tarkkana ihmisten ja ihmissydänten tuntijana löydätte kenties +jonkinlaisen pelastustien, sillä me olemme todellakin ahdistettuina +Migdolin ja meren väliin." + +Kun Jane meni hallin läpi ja oli juuri nousemaisillaan portaita, +vilkaisi hän kirjaston suljettuun oveen. Hänet valtasi äkkiä pelko, +että tohtori Robin kertomuksen kuunteleminen oli ollut liikaa +Garthille. Kukaan muu ei voinut tietää, mitä muistoja hänessä heräsi, +kun niin elävästi kerrottiin kuolevista sotureista, joitten päät +lepäsivät hänen povellansa, ja kun sanat niin oudosti sattuivat +olemaan samat: "Vasta nuori poika ja hänen täytyy kärsiä näin." Hän ei +voinut lähteä saamatta varmasti tietää, että Garth voi hyvin ja oli +rauhallinen. Ja kuitenkin hän vaistomaisesti pelkäsi häiritsevänsä, jos +menisi sisälle nyt, kun Garth otaksui tunnin ajaksi jääneensä yksikseen. + +Silloin Jane ahdistuksissaan teki, mitä ei ollut ennen tehnyt. Hän +avasi hiljaa pääoven, kiersi rakennuksen ympäri pengermälle ja kun +tuli lähelle avonaista kirjaston ikkunaa, astui nurmikolle ja niin +aivan kuulumattomasti ikkunan taakse. Hän ei ollut milloinkaan ennen +yllättänyt Garthia, sillä hän tiesi, että jo pelkkä ajatuskin siitä, +että joku siten voisi tunkeutua hänen asioihinsa, suututti ja peloitti +Garthia. + +Mutta nyt -- vain tämän kerran. + +Jane kurkisti sisään ikkunasta. + +Garth istui sivuittain tuolilla, kyynärpäät pöydällä ja kasvot käsiin +painuneina. Hän voihki niinkuin Jane oli joskus kuullut sotilasten +tekevän tuskallisten leikkausten jälkeen, jotka he äännähtämättä +kestivät, kunnes pahin oli ohi. Garth valitti tuskissansa: _"Oi, minun +vaimoni -- vaimoni -- minun vaimoni!"_ + +Jane hiipi tiehensä. Miten se tapahtui, ei hän ikinä itsekään tajunnut. +Jokin vaisto sanoi hänelle, että jos hän nyt, Garthin heikkona hetkenä, +kun tohtori Robin kertomus oli järkyttänyt ja masentanut häntä, +ilmaisisi itsensä, olisi kaikki hukassa. "Jos panette arvoa omalle +ja hänen mahdolliselle onnellensa", soivat alati varoittavina hänen +korvissaan Deryckin sanat. Tyynten, vakavien ajatusten saadessa sijaa +tämän myrskyn jälkeen oli Garthissa lopulta kaipuu pääsevä voitolle. +Kirje, jota ei vielä ollut pantu postiin, kirjoitettaisiin uudestansa. +Garth sanoisi: 'Tulkaa! ja seuraavassa silmänräpäyksessä lepäisi hän +Garthin sylissä. + +Siksi riensi Jane hiljaa pois. + +Kun hän tunnin päästä palasi, oltuaan kävelyllä tohtori Robin kanssa, +sydän täynnä iloista odotusta, seisoi Garth ikkunan edessä kuunnellen +lukemattomia ääniä, joita opetteli erottamaan. Hän näytti niin +sorjalta ja kookkaalta ja suoralta valkeassa puvussaan, molemmat kädet +pistettyinä syvälle takin taskuihin, että Janesta tuntui, kun Garth +hänen lähelle tullessansa kääntyi, ikään kuin säteilevien silmäin olisi +_täytynyt_ olla ennallaan. + +"Oliko kaunista metsässä?" kysyi Garth. "Simpson saa viedä minut sinne +sitten, kun olemme syöneet. Mutta onkohan meillä vielä sitä ennen aikaa +lopettaa aamullinen työmme, ellette te ole väsynyt, neiti Gray?" + +Kirjoitettiin viisi kirjettä ja yksi pankkiosoitus. Sitten Jane +huomasi, että hänen kirjeensä Garthille oli hävinnyt muiden joukosta. +Mutta Garthin kirje hänelle oli pöydällä odottamassa postimerkkiä. Hän +empi. + +"Kuinka sen neiti Championille menevän kirjeen laita on?" virkkoi hän. +"Haluatteko lähettää sen semmoisenaan, herra Dalmain?" + +"Kyllä, totta kai", vastasi Garth. "Emmekö jo lopettaneet sitä?" + +"Minä vain ajattelin", sanoi Jane hermostuneesti ja katsoi toisaanne, +"minä vain ajattelin, että -- sen jälkeen, mitä tohtori kertoi -- +kenties -- halusitte --" + +"Tohtori Robin puhe ei voinut mitenkään vaikuttaa hänen tulemiseensa +tai tulemattomuuteensa", sanoi Garth kovin painokkaasti. Sitten hän +lisäsi lauhkeammin: "Se vain sai minut ajattelemaan --" + +"Mitä?" kysyi Jane painaen kätensä sydämelleen. + +"Miten ihana nainen hän on", sanoi Garth Dalmain ja puhalsi pitkän, +sakean savutuprun kesäiseen ilmaan. + + + + +Kahdeskymmeneskolmas luku. + +AINOA KEINO. + + +Kun Deryck Brand astui junasta pohjoisen sivuradan pienellä asemalla, +tähysteli hän pitkin hiekoitettua välisiltaa odottaen jokseenkin +varmasti näkevänsä siellä Janen. Oli tosin sangen varhaista, mutta +Janen tapana oli sanoa: 'sitä parempi' aina, kun oli kysymyksessä jokin +suunnitelma, joka vaati nousemaan tavallista aikaisemmin. Mutta muuta +hän ei erottanut kuin matkan päässä olevan matkalaukkunsa -- näytti +siltä kuin olisi se siihen yksinäiseen paikkaansa, mihin oli heitetty, +juuttunut iäksi -- ja vitkallisen asemamiehen, jota tieto siitä, että +oli yksin vastaanottamassa ja lähettämässä junaa, näytti kovasti +paisuttavan. + +Muita matkustajia ei ollut jäänytkään asemalle, eikä muuta matkatavaraa +ollut näkyvissä. Junailija hyppäsi vaunuunsa, kun juna lähti liikkeelle. + +Vanha asemamies, varjostaen silmiään vielä sangen alhaalla olevan +auringon säteiltä, katseli, kuinka juna vieri käänteestä ja hävisi +näkyvistä; kääntyi sitten vitkalleen ja katseli vastakkaiselle +suunnalle -- ikään kuin varmistuakseen, ettei toista junaa ollut +tulossa -- huomasi matkalaukun ja tallusteli sitä kohden. Hän seisoi ja +katseli sitä miettiväisenä, käänteli sitä ja tutki nähtävästi niiden +mannermaan eri hotellien nimiä ja tiedonantoja, joissa matkalaukku oli +hiljattain ollut omistajansa mukana. + +Tohtori Brand ei milloinkaan hoputtanut ihmisiä. Hän sanoi aina: +"Ajan pitkään on parasta antaa heidän ottaa oma aikansa. Hoputtamalla +voitettu minuutti ei lopulta itse asiassa koidu eduksi." Mutta tämä +koski pääasiallisesti potilaita vastaanottohuoneessa, levottomia nuoria +lääkärikokelaita sairashuoneissa tai sairaanhoitajattaria, jotka aluksi +olivat liian elävästi tietoisia siitä, että hän puhui heille, niin +etteivät täysin älynneet, mitä hän heille sanoi. Hänen tapansa vielä +viime tingassa antaa ihmisille niin paljon aikaa kuin halusivat oli +kerran maksanut hänelle päällystakin, toisen kerran hän oli vähällä +jäädä junasta, mutta oli hän sillä myös voittanut, mitä eniten oli +toivonut maailmassa. Mutta se kuuluu toiseen juttuun. + +Joka tapauksessa hän kaipasi aamiaista tänä raikkaana kevätaamuna. Ja +hän kaipasi päästä tapaamaan Janea. Sen tähden, kun ei asemamies eikä +matkalaukku tulleet hänen luokseen, asteli tohtori niitä kohden. + +"No, kuulkaa, hyvä mies!" huusi hän. + +"Mitä herra tahtoo?" sanoi skottilainen asemamies. + +"Minä tahtoisin matkalaukkuni." + +"Olisikohan tämä teidän?" kysyi asemamies epäillen. + +"On se", sanoi tohtori. "Ja me lähtisimme yhdessä kiireimmän kaupalla +Castle Gleneeshiin, jos te vain olisitte niin hyvä ja kantaisitte sen +tuonne autoon, joka näkyy odottavan tuolla edustalla." + +"Minä käyn vain hakemassa kärryt", sanoi mies. Mutta kun hän palasi +varovaisesti vetäen kärryjä perässään, olivat sekä tohtori, matkalaukku +että auto jo tiessään. + +Asemamies varjosti silmiään ja tähysti tielle päin. "Tottahan se nyt +vain mahtoi olla hänen laukkunsa", sanoi hän ja meni kotiin puurovadin +ääreen. + +Tohtori kiiti sillä välin ylös mäkeä innokkaasti haluten mitä pikimmin +tavata Janea ja kuulla, miten asiat olivat viime päivinä kehittyneet. +Hän oli kumman levoton, kun ei tätä näkynyt asemalla. Olisi ollut +hyvin Janen tapaista olla siellä, jotta he olisivat saaneet puhella +kahden ennen perille saapumista. Hän oli jo mielikuvituksessaan nähnyt +Janen odottamassa välisillalla -- iloisena, vilkkaana, reippaana, +täynnä raikasta, tervettä voimaa, mikä todistaa hyvästä yölevosta, +miellyttävästä, aikaisesta heräämisestä aamulla ja vastikään otetun +kylmän kylvyn tuottamasta nautinnosta -- ja tuntemansa pettymys, kun ei +häntä siellä nähnytkään, täytti hänet oudoin aavistuksin. Mitähän, jos +hänen hermonsa eivät olleetkaan kestäneet jännitystä? + +He kääntyivät eräässä tien mutkassa, ja Gleneeshin harmaat tornit +tulivat näkyviin korkealta toiselta puolen laaksoa nummen ulottuessa +kauaksi sen taakse ja yläpuolelle. Kun he laaksosta nousivat +nummitielle, saattoi tohtori kirkkaassa aamuvalossa erottaa Gleneeshin +laajan nurmikon ja pengermän iloisine kukkaryhmineen, sen tasaiset +hiekkakäytävät ja leveän kivikaiteen melkein äkkijyrkän syvyyden +partaalla. + +Simpson oli häntä vastassa hallin ovella ja hädintuskin ennätti tohtori +ajoissa suoria sanansa, sillä vähältä piti, ettei hän kysynyt neiti +Championia. Tästä onnettoman erehdyksen mahdollisuudesta hän huomasi, +kuinka erinomaisen varovainen hänen täytyi olla sekä sanoissaan että +teoissaan siinä talossa, missä Jane oli onnellisesti välttänyt kaikki +salakarit. Hän ei olisi ikinä antanut itsellensä anteeksi, jos nyt +olisi tuottanut Janelle harmia. + +"Herra Dalmain on kirjastossa, herra tohtori", sanoi Simpson. Ja perin +valpas ja tarkka-ajatuksinen oli se tohtori, joka seurasi palvelijaa +hallin läpi. + +Garth nousi tuoliltaan ja astui häntä vastaan käsi ojennettuna, hymy +huulilla, ja niin suoraan ja haparoimatta, että tohtorin täytyi oikein +tarkastaa hänen sokeita kasvojansa ollakseen varma, että tämä vilkas +olento, joka liikkui niin vapaasti ja luontevasti, todellakin oli sama +sokea mies, jota hän oli tullut katsomaan. Samassa hän huomasi pitkän +ruskean silkkirihman kulkevan Garthin tuolin käsinojasta oveen. Garthin +vasen käsi oli hänen kävellessään keveästi liukunut sitä myöten. + +Tohtori tarttui ojennettuun käteen ja pusersi sitä sydämellisesti. + +"Rakas ystävä! Mikä muutos!" + +"Eikö olekin?" vastasi Garth tyytyväisenä. "Ja kaiken tämän, ihan +kaiken, on saanut aikaan se verraton pikku neiti, jonka lähetitte +tänne. Minun täytyy kertoa teille, kuinka verraton hän on." Hän palasi +takaisin tuolilleen ja löysi ja veti tohtorille sen tuolin, jolla Jane +tavallisesti istui. "Tämä on hänen keksintöään." Hän irroitti rihman ja +antoi sen pudota lattialle, hieno säie jäi yhdistämään rihmaa tuoliin, +niin että hän voi nostaa sen, kun halusi. "Tällä puolella on toinen, +pianon luo johtava ja tuossa kolmas ikkunan luo. Sanokaa, kuinka te ne +erotatte?" + +"Ne ovat ruskea, punainen ja oranssinvärinen", vastasi tohtori. + +"Niin", sanoi Garth. "Te tunnette ne väristä, mutta minä erotan ne +hienosta vahvuuden ja punonnan erosta, jota te ette näe, mutta jonka +minä tunnen. Ja minä nautin myös värien kuvittelemisesta. Toisinaan +minä käytän kaulaliinoja ynnä muita, jotka sopivat niihin. Katsokaa, +minä tiedän ihan tarkalleen, minkä näköiset ne ovat. Tavallinen +hoitajatar olisi pannut punaista, viheriäistä ja sinistä, ja minä +olisin istunut ja kiusaantunut ajatellessani, kuinka huonosti ne +sopivat persialaiseen mattooni. Mutta hän ymmärtää, miten suuri +merkitys väreillä on minulle, vaikka en voi nähdä niitä." + +"Otaksun, että te 'hänellä' tarkoitatte sisar Rosemarya", sanoi +tohtori. "Olen iloinen, että olette tyytyväinen häneen." + +"Tyytyväinen!" huudahti Garth. "No, mutta hänhän auttoi minut jälleen +elämään! Minua vallan hävettää, kun ajattelen, minkämoinen minä olin, +kun te viimeksi olitte täällä, tohtori -- makasin vain ja kourin +seinää, kuten vanha Robbie sanoo. Te mahdoitte pitää minua tuiki +hulluna ja raukkamaisena." + +"En kumpaakaan, hyvä ystävä. Teillä oli ankarampi taistelu kuin on +ollut kenenkään meidän muiden osalla. Jumalan kiitos, että olette +voittanut." + +"Olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa, tohtori Brand, mutta vielä +suuremmassa neiti Graylle. Olisin suonut hänen olevan täällä, jotta +olisitte tavannut hänet. Mutta hän matkusti pois loppuviikoksi." + +"Pois? J-juuri nyt?" huudahti tohtori niin hämmästyksissään, että oli +toisen kerran puhua varomattomia. + +"Niin, hän lähti eilen illalla. Hän viipyy loppuviikon jossakin täällä +naapuritalossa. Ei hän sanonut menevänsä kauaksi ja lupasi olla täällä +varhain maanantai-aamuna. Hän tuntui haluavan hiukan vaihtelua ja piti +nyt tilaisuutta sopivana, kun te olette luonani suurimman osan aikaa. +Minun täytyy sanoa, Brand, että te olette aivan liian hyvä, kun tulitte +tänne näin kauaksi katsomaan minua. Teidän kaltaisenne miehen teoksi se +on melkein masentavaa minulle." + +"Ei kannata masentua, poikaseni, ja vaikka minä oikeastaan tulin +katsomaan teitä, on minulla täällä lähellä hoidossani toinenkin vanha +ystävä, johon olen hyvin kiintynyt. Mainitsen tämän vain ollakseni +täysin rehellinen ja lievittääkseni teiltä sen ajatuksen painoa, että +olisitte ainoa potilaani." + +"No niin, kiitos!" sanoi Garth. "Se lievittää omaatuntoani, mutta +ei vähennä kiitollisuuttani. Ja nyt te varmaan haluatte sekä hiukan +puhdistaa itseänne että myös aamiaista, ja minä sangen itsekkäästi +pidätän teitä molemmista. Ja hyvä Brand --" Garth lehahti punaiseksi ja +epäröi -- "olen pahoillani, ettei teillä ole seuraa ateriain aikana, +kun neiti Gray on poissa. Ei minusta ensinkään ole mieluista ajatella +teidän istuvan yksinänne pöydässä, mutta minä -- minä syön aina yksin. +Simpson ainoastaan on tarjoamassa." + +Hän ei voinut nähdä tohtorin ymmärryksellistä silmäystä, mutta +hänen myötätuntoinen äänensä, kun hän ilman muuta sanoi: "Niin, +niin tietysti", sai Garthin lisäämään: "En voi pitää edes neiti +Grayta kanssani. Aterioimme aina erikseen. Te ette voi kuvitella, +kuinka kauheata on hakea ruokaansa pitkin lautasta, eikä koskaan +tiedä varmasti, eikö se loppujen lopuksi sittenkin ole pöydällä tai +kaulaliinalla, kun sitä ajaa takaa kaikkialta muualta." + +"En, en voi kuvitella", sanoi tohtori. "Eikä kykene kukaan, joka ei ole +sitä koettanut. Mutta onko teistä helpompaa syödä Simpsonin kanssa kuin +sisar Rosemaryn? Hänhän on, kuten ymmärrätte, tottunut semmoiseen." + +Garth punastui jälleen. "Niin kyllä, mutta Simpson ajaa partani, +auttaa vaatteet ylleni ja riisuu ne, ja vaikka kaikki tämä aina tulee +olemaan kiusallista, totun minä siihen sentään vähitellen. Kuinka +selittäisinkään: Simpson on ruumiini silminä, neiti Gray henkeni +silminä. Simpson on ainoa, joka koskettaa minuun sokeudessani. +Tiedättekö, neiti Gray ei ole milloinkaan koskettanut minuun -- ei edes +antanut kättä. Olen kovin iloinen siitä. Saanko sanoa miksi. Sillä +tavoin minä tunnen hänet _sieluksi_ ja _ääneksi_, en miksikään muuksi. +Mutta ihmeellisen ystävällinen ja avulias ääni se on. Minusta tuntuu, +etten voisi elää ilman häntä." + +Garth soitti ja Simpson tuli sisään. + +"Viekää tohtori Deryck hänen huoneeseensa. Hän sanoo sitten, koska +tahtoo aamiaista. Ja kun olette kaiken toimittanut, Simpson, niin +minä tahtoisin mennä pienelle kävelylle. Minä tulen siksi takaisin, +kun tekin joudatte, Brand. Mutta älkää minulle enää aikaanne uhratko +nyt aamupäivällä, jos haluatte levätä tai mennä kävelemään nummelle, +rauhaan sekä ihmisiltä että ajatuksilta." + +Tohtori pesi ja pukeutui polvihousuihin ja norfolkilaisnuttuunsa. +Sitten hän meni ruokasaliin ja söi oivallisen aamiaisen. Hän pohti +yhä Janen tilaa ja ihmetteli samalla toisessa aivo-osastossaan, millä +kojeilla vanha Margery mahtoi keittää erinomaisen kahvinsa, kun tämä +kelpo nainen hyvin salaperäisen näköisenä astui sisään, ja tohtori teki +heti kysymyksensä. + +"Ruukkupannussa", vastasi vanha Margery. "Mutta tahtoisitteko olla hyvä +ja tulla minun kanssani, herra tohtori -- hiljaa -- kun olette syönyt +aamiaisenne." + +"Hiljaa, hiljaa", sanoi Margery taas, kun he menivät hallin läpi +ja tohtori kookkaana seurasi aivan pyylevän olennon kintereillä. +Noustuaan muutaman askelen portaita kääntyi Margery ja kuiskasi +tärkeänä: "Ei sillä niin ole väliä, _millä_ sen keittää, vaan _kuinka_ +sen keittää." Hän nousi taas muutaman askelen ja kääntyi sitten +sanomaan: "Ei mikään saa olla seisonutta. Juuri paahdettua -- juuri +jauhettua -- ja kiehauttaa nopeasti --", sanoi vanha Margery, kun +koko lailla hengästyneenä pääsi portaiden päähän. Sitten hän kääntyi +pitkänpuoleiseen, pimeänlaiseen käytävään, jonka lattialla oli paksu +matto ja seinillä vanhoja aseita ja tauluja. + +"Minne te minua viette, Margery emäntä?" kysyi tohtori koettaen +sovittaa astuntansa hänen mukaansa -- ottaen askelen, kun hän otti +kaksi. + +"Saatte nähdä, kun päästään perille, tohtori Deryck", virkkoi +Margery. "Mutta ei saa koskaan sekoittaa metallilusikalla. Pankaa +kahvi ruukkupannuun, kaatakaa kiehuvaa vettä päälle, sekoittakaa +sitä puisella lusikalla ja antakaa hautua hellanreunalla kymmenisen +minuuttia; poro laskeutuu pohjaan, vaikkette luulisi, ja sitten saa +kaataa -- hyvältätulevaa, väkevää ja kirkasta kahvia. Koko salaisuus: +juuri paahdettua, juuri jauhettua ja juuri kiehautettua -- eikähän +siinä tietysti saa kitsastella papujakaan." + +Vanha Margery pysähtyi käytävän päähän erään oven taakse ja koputti +hiljaa. Sitten hän katsoi tohtoriin, käsi ovenrivassa ja uskollisissa +skottilaisissa silmissä vakavanvaroittava ilme. + +"Älkää vain unohtako: puinen lusikka, herra tohtori." + +Tohtori katsoi alaspäin vanhoihin ystävällisiin kasvoihin, jotka +hämärässä olivat kääntyneinä häneen päin. "En minä sitä unohda, Margery +emäntä", sanoi hän vakavana. Ja raoittaen ovea kuiskasi vanha Margery +salaperäisesti sisälle: "Tohtori Deryck, neiti Gray", ja johti tohtorin +pieneen, kodikkaaseen huoneeseen. + +Iloinen valkea paloi pesässä. Sen edessä, korkeaselkäisessä +nojatuolissa istui Jane, jalat ristikolla. Tohtori saattoi nähdä +ainoastaan hänen päälakensa ja harmaat polvensa, mutta tunsi hänet +hyvin niistäkin. + +"Voi Dicky!" huudahti Jane, äänessä suurta kiitollisuutta, "tekö siellä +olette? Tulkaa sisään ja pankaa ovi kiinni. Olemmeko kahden? Kiertäkää +pian tuolta ja antakaa minulle kätenne, ettei minun tarvitse kopeloida +teitä etsimään." + +Tuokiossa oli tohtori roihumatolla, laskeutui toiselle polvelleen +suuren nojatuolin eteen ja tarttui häntä kohden ojennettuihin, +haparoiviin käsiin. + +"Jeanette!" virkkoi hän. "Jeanette!" Hämmästykseltä ja liikutukselta +hän ei voinut muuta sanoa. + +Janen silmät olivat siteissä. Musta, nelinkertainen silkki oli tiukasti +sidottuna pään ympäri solmuun pehmeälle nutturalle. Oli jotakin +liikuttavan avutonta hänen kookkaassa, voimakkaassa olennossaan, kun +hän pienessä, iloisessa huoneessa istui näin yksinään, tekemättä mitään. + +"Jeanette!" virkkoi tohtori kolmannen kerran. "Tämäkö on teidän +matkustamistanne?" + +"Rakas ystävä", sanoi Jane, "minä lähdin sokeain maahan loppuviikoksi. +Voi, Deryck, minun täytyi. Tämä oli ainoa keino oppiakseni auttamaan +häntä kaikissa tuskastuttavissa pikkuseikoissa. Ei minulla ole +milloinkaan ollut paljon mielikuvitusta, mutta sen vähänikin olen jo +tyhjentänyt. Eikä hän koskaan valita eikä selitä, mikä on vaikeinta. +Siksi ainoa keino on kokeilla itse pari päivää. Vanha Margery ja +Simpson tietävät tästä ja ovat minulle vallan erinomaisena apuna. +Simpson pitää vaaria, että tie on vapaa, kun menemme joko alakertaan +tai ulos, sillä siitähän tulisi koko sekamelska, jos me kaksi sokeata +menisimme toisiamme päin. Margery auttaa minua kaikessa, missä olen +avuton, ja voi, Dicky, te ette voi ajatella, kuinka paljon semmoista +on! Ja tämä kauhea, kauhea pimeys -- se on kuin mustana verhona aina +edessä, toisinaan tuntuen kovalta ja lujalta kuin hiilikaivoksen +seinä, toisinaan muuttuen pehmeäksi, pohjattomaksi syvyydeksi -- +penikulmittain äänetöntä, kauhistuttavaa pimeyttä, kunnes tuntuu siltä +kuin täytyisi tupertua siihen, upota ja hukkua. Ja tuosta pimeydestä +kuuluu ääniä. Jos ne puhuvat kovaa, sattuvat ne korvaan kuin vasarain +kalkatus, ja jos ne kaikuvat hiljaisena epäselvänä muminana, tekevät +ne hulluksi, kun ei voi _nähdä_, mikä ne synnyttää. Ei voi nähdä, että +puhujilla on neuloja suussa ja he mumisevat sen vuoksi, tai että he +ovat puoliksi vuoteen alla etsimässä jotakin sinne kierinyttä, ja ääni +tuntuu sen tähden tulevan jostakin maan alta. Ja kun ei näkemällä saa +selkoa asioista, kiusaavat nuo moninaiset äänet. -- Voi, ja herätä +aamulla samaan pimeyteen, jota koko yön oli kestänyt! Minä olen äsken +juuri kokenut, miltä se tuntuu -- aloitin tämän pimeydessä-oloni eilen +ennen päivällistä -- ja vakuutan teille, Deryck, että ihan pelkään +huomisaamua. Ajatelkaa, mimmoista mahtanee olla, kun herää aina sillä +tavoin, ilman vähintäkään toivoa päivän näkemisestä enää milloinkaan! +Ja sitten ruoka-ateriat -- --" + +"Mitä? Pidättekö te sidettä yhtä mittaa?" Tohtorin ääni kuulosti +jännittyneeltä. + +"Tietysti", sanoi Jane. "Ja te ette voi kuvitella, mitä nöyryytystä +ihminen tuntee, kun hakee ruokaansa pitkin lautasta ja löytää sen +sitten pöytäliinalta, tai kun on ihan varma, että oli vielä jäljellä +palanen jossakin, mutta lakkaa etsimästä siirtyäkseen toiseen +ruokalajiin, ja löytääkin mahdollisesti sen sitten helmastansa. En +yhtään ihmettele, ettei poika parka sallinut minun syödä kanssansa. +Mutta tämän jälkeen toivon, että hän sallii, ja nyt minä vallan hyvin +tiedän, miten minun on tehtävä, jotta hän varsin pian pääsee kaikesta +hankaluudesta. Voi, Dicky, minun täytyi tehdä näin! Ei ollut muuta +keinoa!" + +"Niin kai", sanoi tohtori tyynesti, "teidän täytyi niin tehdä." Jane ei +pimeyteensä nähnyt, miten hänen kasvonsa värähtelivät, kun hän hiljaa +lisäsi: "Koska te olitte juuri _te_, rakas ystävä, niin ei ollutkaan +muuta keinoa." + +"Kuinka minä olen iloinen, että te ymmärrätte tämän välttämättömyyden, +Deryck! Minä niin pelkäsin, että te pitäisitte sitä tarpeettomana tai +hullutuksena. Ja sen täytyi tapahtua nyt tai ei ensinkään, sillä minä +toivon -- jos hän nimittäin antaa anteeksi minulle -- että tämä on +ainoa loppuviikko, jona minun täytyy olla erossa hänestä. Hyvä poika, +luuletteko, että hän antaa anteeksi minulle?" + +Oli onni, että Jane oli sokea. Tohtori nielaisi jonkin sanan ja virkkoi +sitten: "No, johan nyt vallan, rakas ystävä! Te saatte minut kaipaamaan +herttuattaren papukaijaa! Ja minähän en voi olla miksikään hyödyksi, +jos Dalmainin varalta kärsivällisyyteni loppuu. Mutta sanokaapa nyt +minulle: ettekö tosiaankaan ota välillä pois tuota sidettä?" + +"Silloin vain kun pesen kasvoni", vastasi Jane hymyillen. "Luotan niin +paljon itseeni, että pari minuuttia voin olla raoittamatta silmiäni. +Ja viime yönä, kun pääni kävi niin kovin kuumaksi, etten voinut +nukkua, otin pois sen pariksi tunniksi, mutta sidoin takaisin ennen +aamunkoittoa." + +"Ja aiotte pitää sen aina huomisaamuun asti?" + +Jane hymyili hiukan kahdenvaiheilla. Hän ymmärsi, mitä kysymys sisälsi. + +"Aina ylihuomen-iltaan asti, rakas poika", vastasi hän hiljaa. + +"Mutta Jeanette", huudahti tohtori närkästyneesti. "Tottahan minä +saan nähdä teidät, ennen kuin lähden! Rakas tyttö, etteköhän te +kokeiluissanne mene tarpeettoman pitkälle?" + +"En, en", sanoi Jane kumartuen tohtorin puoleen silmät niin +liikuttavalla tavalla sokeiksi tehtyinä. "Ettekö te ymmärrä, hyvä +ystävä, että teidän avullanne juuri saan aavistuksen eräästä hänen +kovimmista koetuksistaan, sen, kun sitten myöhemmin hänen rakkaimmat +ystävänsä tulevat ja menevät ja hän kuulee heidän äänensä, tuntee +heidän kosketuksensa, mutta ei näe heidän kasvojaan, muistaa ne vain +hämärästi. Deryck, juuri siksi, että _on_ niin kovaa kuulla teidän +ääntänne saamatta nähdä teitä, minulle selviää, miten opettavaista tämä +on minulle voidakseni helpottaa hänen vaikeuksiansa. Hän ei saa sanoa: +'Voi, mutta tehän näitte hänet, ennen kuin hän lähti!' Minä tahdon +voida sanoa: 'Hän tuli ja meni -- paras ystäväni -- enkä minä nähnyt +häntä ensinkään.'" + +Tohtori meni ikkunan luo ja seisoi siellä vihellellen hiljakseen. +Jane ymmärsi, että hän koetti tukahduttaa suuttumustaan. Jane odotti +kärsivällisesti. Viheltely taukosi, ja Jane kuuli hänen naurahtavan. +Sitten hän tuli takaisin ja istui Janen viereen. + +"Te olette sitten aina ollut itse ihastuttava läpikotaisuus!" sanoi +hän. "Ei koskaan mitään puolinaista. Minä pelkään, että minun täytyy +taipua." + +Jane kurottautui tarttumaan hänen käteensä. "Kas niin, rakas poika", +sanoi hän, "nyt te autatte minua. Mutta en minä ikinä aavistanut, että +te voitte olla melkein itsekäs." + +"Katsokaa, 'se toinen mies' on aina arveluttava pulma", sanoi tohtori. +"Me miehet, kesyttömiä otuksia jo luonnostamme, tahdomme aina olla +läheisten naistemme ylimpiä valtiaita, ei ainoastaan yhden, vaan +kaikkien, joihin katsomme itsellämme olevan jonkinlaista oikeutta, +usein perin häikäilemättömän omavaltaista vielä. Sen näette kaikkialla +-- semmoisia ovat isät tyttärillensä, veljet sisarillensa, ystävät +ystävillensä. Kun 'toinen mies' tulee, saamme hänestä aina karvaan +palan purtavaksi. Luontoa se on, luullakseni, mutta turmeltunutta +luontoa, ja siksi siitä on päästävä. Mutta antakaa minun nyt mennä +hakemaan teidän hattunne ja takkinne ja mennään kävelemään nummelle. +Ei? Miks'en? Minä etsin usein Flowerin tavaroita, niin että kyllä minä +hakea osaan. No niin, kuten tahdotte! Kyllä minä lähetän Margeryn. +Mutta älkää viipykö. Ei teidän tarvitse pelätä, että Dalmain kuulee, +sillä minä näin hänen äsken juuri reippaasti kävelevän edestakaisin +pengermällä, väliin vain kepillänsä koettaen kivikaidetta. Mitä kaikkea +te olette jo aikaansaanut! Me saamme paremmassa rauhassa puhella +nummella, ja kun minä talutan teitä, voimme kenties havaita yhtä ja +toista, mistä teille sittemmin on hyötyä, kun te vuorostanne talutatte +'toista miestä'. Mutta olkaa varovainen, kun menette alas portaita +vanhan Margeryn kanssa! Ajatelkaa, jos te kaatuisitte hänen päällensä, +Jane! Hän keittää niin erinomaista kahvia!" + + + + +Kahdeskymmenesneljäs luku. + +MIEHEN NÄKÖKANTA. + + +Syvä hiljaisuus vallitsi Gleneeshin kirjastossa. Garth ja Deryck +istuivat ja polttelivat yhdessä, nauttien hyvänolontunteesta, mikä +aina seuraa oivallista ateriaa ja päiväkautista oleskelua raittiissa +nummi-ilmassa. + +Jane istui yläkerrassa, vapaaehtoisessa pimeydessä, tekemättä mitään, +kuunteli vain ja oli erottavinaan alla olevasta huoneesta äänten +hyminää, hiljaista keskustelua, toisinaan yhtäjaksoista, toisinaan +katkonaista. + +Oli vahinko, ettei hän voinut nähdä heitä näin yhdessä istumassa, +sillä kumpikin oli erinomaisesti edukseen -- -- Garth 'smokingissa', +mikä sopi niin mainiosti hänen sorjalle vartalollensa, tohtori +moitteettomassa, uusimmankuosisessa iltapuvussa, jonka oli ottanut +mukaansa tietäen Janen iltapukujen suhteen vaativan herratuttaviltansa +tarkkaa huolehtimista. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, ettei Jane, +aivan sananmukaisesti, edes nähnyt häntä. + +Ja tohtori oli sitä paitsi itse hyvin tarkka vaatteistaan, aina +huoliteltu ja ehdottomasti kuosikas, poikkeuksena ainoastaan hänen +rakas norfolkilaisnuttunsa. Tämän hän pani yllensä aina, kun aikoi olla +"oikein hullu ja hyväntuulinen", kuten itse sanoi, vaikkakin rouva +Brand joka kerta uudestaan lempeästi koetti estellä. + +Vanha norfolkilaisnuttu oli sinä aamuna päässyt kiertämään nummia Janen +seurassa. Jane oli tuntenut sen, kun tohtori otti hänet käsikoukkuunsa, +ja he olivat nauraneet yhdessä kaikille sen herättämille muistoille. +Mutta nyt kääri Simpson sitä parhaillaan kokoon pannakseen sen +matkakorjuuseen, ja perin moitteettomasti pukeutunut tohtori istui +nojatuolissa valkean edessä, pitkät jalat ristissä ja leveät hartiat +syvällä nojatuolissa. + +Garth istui niin, että valkea lämmitti häntä, ja tällaisena kirkasta +kevätpäivää seuranneena kylmänä kevätiltana se tuntuikin suloiselta. +Hänen tuolinsa oli sivuittain, joten hän voi, jos tahtoi, kädellään +varjostaa kasvonsa, niin ettei hänen vieraansa nähnyt niitä. + +"Niin", puhui tohtori Brand miettiväisenä, "kyllä minä hyvin +ymmärrän, että kaikki, mistä pimeydessänne saatte vaikutelmia, saa +todellisuudesta vallan eriävät mittasuhteet ja myös tuntuvasti +liioitellun merkityksen. Mutta luulen, että ajan mittaan, kunhan +joudutte tekemisiin useampien ihmisten kanssa, tarkistatte +vaikutelmanne ja arvostelunne ettekä enää ole niin arka äänille +ja muitten ihmisten kosketuksille. Nyt teidän koko hermostonne on +liikajännityksessä ja ottaa ylen herkästi vastaan kaikki ulkoapäin +tulevat vaikutelmat. Kovin herkkä hermosto liioittelee tavallisesti. +Kun ei enää ole silmiä välittämässä yhteyttä ulkomaailmaan, ottavat +toiset välittäjäaistit, kuulo ja tunto, niiltä jääneen hermovoiman +ja käyvät tuskallisen herkiksi. Vähitellen asia kyllä itsestänsä +korjautuu, ja aistimet ovat ainoastaan tarpeellisen tarkat ja terävät. +Mitä teidän pitikään sanoa, ettei sisar Rosemary milloinkaan anna +teille kättä?" + +"Niin", sanoi Garth. "Mutta ensiksi tahtoisin kysyä, onko joissakin +hänen säännöissänsä tahi ohjeissansa tai siinä laitoksessa, mihin +hän kuuluu, määrätty, etteivät sairaanhoitajattaret saa antaa kättä +potilaillensa?" + +"Ei minun tietääkseni", vastasi tohtori. + +"No, sitten sen täytyy johtua siitä, että neiti Gray vaistomaisesti +tuntee, mistä minä pidän, mistä en. Sillä siitä asti kuin hän tuli +tänne, ei hän ole antanut minulle kättä eikä ole muutenkaan koskettanut +minuun. En edes silloin, kun hän ojentaa minulle kirjeeni tai antaa +milloin yhden, milloin toisen esineen, kuten hän tekee lukemattomia +kertoja päivässä, ole tuntenut hänen sormiensa koskettavan omiini." + +"Ja te olette siitä hyvillänne?" kysyi tohtori puhallellen savurenkaita +ilmaan ja tarkaten tutkivasti sokean kasvoja. + +"Minä olen niin kiitollinen siitä", sanoi Garth vakavana. "Tiedättekö, +Brand, kun te ehdotitte minulle naishoitajaa, joka samalla olisi +yksityiskirjurini, tuntui minusta aivan mahdottomalta sietää naisen +kosketusta." + +"Niin te sanoitte", myönsi tohtori rauhallisesti. "Enhän! Sanoinko +minä? Minähän karhuna te oikein mahdoitte pitää minua!" + +"En minään", sanoi tohtori, "mutta kyllä tavallista erikoisempana +potilaana. Yleensä miehet --" + +"Voi, niin kyllä", keskeytti Garth puolittain kärsimättömästi. "Oli +aika, jolloin minäkin olisin suonut pienen, hellän käden olevan +lähelläni. Ja minun täytyy sanoa, että minä kaiketi olisin ottanut +sen omaani, pitänyt sitä siinä, vieläpä suudellutkin -- kuka tietää? +Niin saatoin ennen tehdä, ajattelemattomasti kylläkin. Mutta, Brand, +kun mies kerran on tuntenut sen yhden naisen kosketuksen, sen ainoan +oikean, ja tämä kosketus on jäänyt muistoksi vain, kun hän on sitten +joutunut pimeyteen, ja tuo muisto on niitä harvoja asioita, jotka +säilyvät mielessä ja joiden säilyminen tuottaa selittämätöntä lohtua, +voitteko ihmetellä, että mies pelkää jokaista kosketusta, joka voisi +tätä muistoa himmentää, sen karkoittaa tai viedä jotakin sen ihanasta +pyhyydestä?" + +"Minä ymmärrän", sanoi tohtori hitaasti. "Itse en ole kokenut +semmoista, mutta kyllä ymmärrän. Mutta -- hyvä ystävä, saanko puhua +suoraan? -- jos tuo 'ainoa oikea' -- todellakin on olemassa -- teihin +nähden on epäily luvallista, sillä niitähän on niin monta -- olisi +hänen paikkansa ehdottomasti oleva täällä eikä hänen kosketuksensa +saisi olla vain säilynyt muisto." + +"Voi, sanokaa muuta", vastasi Garth sytyttäen toisen savukkeen. "Minun +on niin mieluista kuulla teidän siitä noin puhuvan, mutta itse asiassa +voisitte yhtä hyvin sanoa, että jos pengermältä on jonkinmoinen +näköala, minun pitäisi voida se nähdä. Aivan oikein, näköala on +olemassa, mutta silmäini sokeus estää minut näkemästä sitä." + +"Toisin sanoen", virkkoi tohtori kumartuen matolta noukkaisemaan +tulitikkua, jota Garth ei tällä kertaa heittänyt yhtä varmasti kuin +tavallisesti, niin että se ei osunutkaan uuniin, "toisin sanoen, vaikka +hän oli 'ainoa oikea' nainen, te ette ollut 'ainoa oikea' mies." + +"Niin", sanoi Garth katkerasti, mutta melkein kuulumattomasti. "Minä +olin vain 'nuori poika'." + +"Tai te luulottelitte, että te ette ollut", jatkoi tohtori, ikään kuin +ei olisi kuullutkaan viimeistä huomautusta: "On aivan selvää, että te +olette 'ainoa oikea' mies tuolle 'ainoalle oikealle' naiselle, ellei +joku toinen ole ennättänyt ennen teitä. Mutta tarvitaan aikaa ja +kärsivällisyyttä osoittamaan hänelle, että niin on asian laita." + +Garth suoristautui ja käänsi ylen hämmästyneet kasvonsa tohtoriin päin. + +"Sepä on omituinen käsitys! Tarkoitatteko todellakin, mitä puhutte?" + +"Ehdottomasti", vastasi tohtori tyynen vakuuttavasti. "Jos +erotettaisiin kaikki sellaiset asiat kuin rahat, maaomaisuudet, arvot, +tuttavuussuhteet, ulkonaiset viehätykset -- toisin sanoen toisensa +pelkkien ulkonaisten etujen ihailu, mikä lopulta oikeastaan onkin vain +vertailevaa anatomiaa; jos voitaisiin asettaa mies ja nainen, vapaina +kaikista näistä yhteiskunnallisista ja tavanmukaisista rajoituksista, +henkiseen Eedeniin näkemään toisensa kasvoista kasvoihin, ilman +teennäisyyttä ja sovinnaisuutta, sielu sielua vastaan, alastomina ja +vailla turhaa häpeämistä, ja jos nainen sellaisissakin olosuhteissa on +miehen mieleinen, niin että kaikki, mitä miehessä on jalointa, yhtyy +huutamaan: Hän on 'se ainoa oikea!' silloin, niin silloin, väitän minä, +on mies varmasti myös naisen 'ainoa oikea'; mutta miehellä täytyy olla +itseluottamusta osoittaakseen sen naiselle. Miehen tämä tietoisuus +valtaa ilmestyksen tavoin, naiselle se valkenee vähitellen kuin +sarastava päivä." + +"Oi, Jumalani", kuiskasi Garth murtuneesti, "juuri niin se oli. Eedenin +yrttitarha, sielu sielua vastassa, ilman ehtoja, ei mitään pelkoa, ei +mitään salattavaa. Minä tunsin, että hän oli minun _vaimoni_, nimitin +häntä siksi. Ja seuraavana aamuna hän sanoi minua 'nuoreksi pojaksi', +jota hän ei voinut ajatellakaan ottavansa puolisokseen. Niin että mitä +teidän hullu teorianne merkitsee, Brand?" + +"Pitää paikkansa", vastasi tohtori tyynesti. "Eeva säikähtyi onnensa +suuruutta, epäili itseänsä, peläten pettävänsä miehen ihanteen, pakeni +Aatamia ja piiloutui paratiisin puitten sekaan. Älkää puhuko hulluista +teorioista, poikaseni. Aatami todella hullu oli, kun ei paikalla +lähtenyt tavoittamaan häntä kiinni." + +Garth istui etukumarassa, lujasti puristaen käsillään tuolin sivunojia. + +Tuo tyyni, tasainen ääni sai hänet epäilemään, mahtoiko hänen +käsityksensä asemasta ollakaan oikea. Tämä tapahtui ensi kerran +hänen lähdettyänsä Shenstonen kirkosta kolme vuotta takaperin. Hänen +kasvonsa olivat harmaankalpeat, ja kun valo sattui niihin, näki tohtori +hikipisaroiden helmeilevän hänen otsallansa. + +"Voi, Brand", virkkoi hän, "minä olen sokea. Olkaa armollinen! Kaikki +on niin vaikeata näin sokeana." + +Tohtori mietti. Jos hänen sairaanhoitajattarensa ja oppilaansa olisivat +sillä haavaa nähneet hänen kasvojensa ilmeen, olisivat he sanoneet, +että hän oli ryhtymäisillään kovin vaikeaan ja hengenvaaralliseen +leikkaukseen, missä pienimmästäkin veitsen luiskahduksesta olisi +kuolema seurauksena sairaalle. He olisivat olleetkin oikeassa, sillä +kahden ihmisen koko tulevaisuus oli kysymyksessä. Se riippui tänä +ratkaisevana hetkenä tykkänään tohtorin käden lujuudesta ja myös +hellävaraisuudesta. Noita kalpeita, äärimmäisen tuskan jännittämiä +kasvoja, joita nyt tulennos valaisi, noita niin liikuttavasti vetoavia +sanoja: 'Brand, minä olen sokea', ei tohtori ollut ottanut lukuun +laskelmissansa. Hän ei voinut heltymättä nähdä tätä 'toista miestä'. +Mutta ajatellessaan sitä kärsivällistä olentoa, joka silmät siteissä, +toivon ja epätoivon vaiheilla istui yläkerrassa, kurottaen rakkaita, +avuttomia käsiänsä häntä kohden, terästyivät hänen hermonsa. Hän siirsi +katseensa tulennokseen. "Tosin te olette sokea, mutta en soisi teidän +olevan hullun", sanoi tohtori tyynesti. + +"Olenko minä -- olinko minä -- hullu?" kysyi Garth. + +"Mitenkä minä voin sen päättää?" vastasi tohtori. "Kertokaa minulle +koko asia sellaisena kuin se teistä näyttää, minä sanon sitten oman +mielipiteeni." Hänen puheensa oli niin perin pohjin levollista +ja suorasukaista, että se vaikutti tyynnyttävästi Garthiinkin ja +herätti hänessä turvallisuutta. Tohtori olisi yhtä hyvin voinut puhua +tulehtuneesta kurkusta tai mahdollisesta lonkkaviasta. + +Garth nojasi tuolinsa selkämystään, pisti kätensä povitaskuunsa +ja koetti erästä kirjettä, joka oli siellä. Uskaltaisikohan hän? +Voisikohan hän kerran edes, lohtua saadakseen, puhua surustansa +miehelle, johon hän saattoi täysin luottaa, niin ettei tämä, joka tunsi +naisen niin läheisesti, mitenkään pääsisi selville, kenestä oli kysymys. + +Garth harkitsi tätä aivan kuin shakinpelaaja mahdollisia siirtojansa. +Voisiko hän kertoa kyllin selvästi, jotta asia todella valkenisi, eikä +kuitenkaan vähinkään viite johtaisi epäilemään Janea siksi 'ainoaksi +oikeaksi'. + +Jos tohtori olisi sanallakaan kehoittanut tai udellut, olisi Garth +päättänyt olla puhumatta. Mutta tohtori oli vaiti. Hän kumartui, otti +hiilihangon ja kohensi erityisen huolellisesti ja säännönmukaisesti +tulta. Hän pani pihkaisen halon loimuavaan valkeaan ja vihelteli +hiljakseen 'Veni Creator Spirituksen' loppusäkeitä. + +Garth, taistellen omaa sisäistä taisteluaan, ei tarkannut ulkoapäin +tulevia ääniä eikä käsittänyt, miksi nämä sanat näin ratkaisevana +hetkenä juuri olivat niin itsepintaisesti tulleet hänen mieleensä: + + "Pois kateet poista, rauha suo. + Sun ohjaukses' turvan tuo." + +Hän piti niitä enteenä. Ne ratkaisivat vaa'assa. + +"Brand", sanoi hän, "jos minä nyt teidän ystävällisestä +kehoituksestanne huojennan mieltäni uskomalla teille asiani, +lupaatteko, että ette koetakaan arvata, kuka on tuo 'ainoa oikea'?" + +Tohtori hymyili; ja hymyä oli hänen äänessäänkin kun hän vastasi, ja se +yhä lisäsi Garthin turvallisuuden tunnetta. + +"Ystäväni", sanoi hän, "en koskaan koeta arvailla ihmisten +salaisuuksia. Se on jonkinlaista henkistä huvittelua, joka ei +miellytä minua eikä niin sanoakseni anna minulle mitään. Jos ne +tunnen jo ennestään, ei minun tarvitse arvailla. Ellen tunne niitä +ja niiden omistajat haluavat kätkeä ne minulta, voisin yhtä hyvin +ajatella varastavani heiltä heidän kukkaronsa kuin urkkivani heidän +salaisuuksiaan." + +"Kiitos", sanoi Garth. "Itse puolestani en välitä, mitä tiedätte. Mutta +velvollisuuteni häntä kohtaan vaatii, ettei hänen nimeänsä mainita." + +"Ehdottomasti", sanoi tohtori. "Paitsi jos hän itse tahtoo sen +ilmaista; muuten 'ainoan oikean' nimi pysyy ainiaan salaisuutena. +Jatkakaa, hyvä mies. Minä en keskeytä." + +"Teen sen niin lyhyesti ja yksinkertaisesti kuin voin", alkoi Garth. +"Ja ymmärrätte, että on yksityiskohtia, joita ei kukaan mainitsisi. -- +Olin tuntenut hänet monta vuotta, seurustelimme samoissa perheissä ja +tapasimme usein kaikenlaisissa tilaisuuksissa, missä yleensä samoihin +piireihin kuuluvat tapaavat toisensa. Olin aina pitänyt hänestä, +viihdyin hänen seurassansa, annoin arvoa hänen mielipiteillensä ja +niin edespäin. Hän oli oikein hyvä ystävä ja seuratoveri minulle -- ja +monelle muulle nuorelle miehelle myöskin. Mutta ei kenenkään päähänkään +olisi pälkähtänyt ruveta liehittelemään häntä. Hän olisi nauranut +kaikille niille typeryyksille, joita ladellaan tavallisille naisille. +Jos hänelle olisi lähettänyt kukkia povelle pistettäviksi, olisi hän +asettanut ne maljakkoon ja ihmetellyt, kenelle ne oikeastaan mahtoivat +olla aiotut. Hän tanssi hyvin ja ratsasti hyvin, mutta tanssittajan +täytyi olla taitava, muuten hän sai pian tuntea, että tanssitettava +se ohjasikin häntä pyörivien parien vilinässä, ja miehen, joka halusi +lähteä ratsastamaan hänen kanssansa, ei auttanut arkailla, tuli vastaan +mikä aita tai este tahansa. Vaikka en tosin nähnyt häntä milloinkaan +metsästysretkiltä, sillä hän rakasti elämää ja kaikkea elävää niin, +ettei kaiketi voinut ottaa osaa niihin. Oli aina hauskaa tavata häntä +vieraisilla tai kutsuissa, vaikkei itsekään tietänyt mistä syystä. +Häntä on aivan mahdoton kuvata. Hän oli -- niin, hän oli --" + +Tohtori näki Garthin huulilla pyörivän: "vain Jane", ja tiesi myös +hyvin, kuinka vaillinaisesti millään laatusanalla voi korvata tätä +nimeä. Hän ei tahtonut, että Garthin vuolaana alkanut luottamus pääsisi +tyrehtymään, niin että hän täydensi lauseen: "Vain sitä oikeata lajia. +Niin, minä ymmärrän. No?" + +"Minussa oli sokean hullun vikaa, usein ja paljonkin", jatkoi innokas, +nuortea ääni. "Ajattelin ainoastaan naisten ulkomuotoa. Kaikki +kauniit naiset -- olivat he minkäkaltaisia tahansa -- hurmasivat +minut hetkeksi. En ajatellut naimisiinmenoa, halusin ainoastaan +maalata heidän kuvansa. Heidän äitinsä, tätinsä ja muut seurapiirin +vanhat arvon naiset otaksuivat tavallisesti, että minä ajattelin +avioliittoa, mutta nuoret itse tiesivät paremmin. Enkä minä luule, +että tämän matoisen maan pinnalla vaeltaa ainoatakaan nuorta naista, +joka voisi syyttää minua suoranaisesta kosiskelemisesta. Ihailin +heidän kauneuttaan, ja sen he tiesivät ja tiesivät myös, että siihen +minun ihailuni pysähtyikin. Ne olivat hauskoja kokemuksia aikoinaan ja +johtivat usein myöhemmin oikein hyviin avioliittoihin. Pauline Listeria +pidettiin minun nimissäni kokonaista pari seurakautta, mutta hänkin +meni sitten myöhemmin naimisiin sen saman miehen kanssa, jonka kartanon +vanhoilla portailla hän seisoi, kun hänet maalasin. Kuinka en minä +itse joutunut kenenkään pauloihin? Heitä oli liian monta, luullakseni. +Sitä paitsi, viehätys oli niin pinnallista. Puhuakseni oikein suoraan: +ainoa, jonka kauneus tuotti todellakin minulle sydämenahdistusta, oli +rouva Brand. Mutta kun olin saanut hänet maalatuksi ja koko maailma +oli nähnyt hänen ihanuutensa, olin tyytyväinen. En minä muuta naisilta +pyytänytkään kuin saada maalata heidät ja vaadin ainoastaan, että he +olisivat soveliaita maalattavaksi. Enhän minä voinut tätä selittää +kaikille aviomiehille, äideille ja muille kaitsijoille, mutta naiset +itse sen kyllä älysivät aika hyvin. Ja kun nyt näin istun pimeydessäni, +ei herää ainoatakaan muistoa, mistä tässä suhteessa soimaisin itseäni." + +"Kelpo poika", virkkoi Deryck Brand nauraen. "Kylläpä teitä sitten on +aika tavalla väärinymmärretty, mutta minä uskon teitä." + +"Näettehän", jatkoi Garth, "kun kaikki tämä oli niin pinnallista, ei se +koskenut syvemmälle. Ainoat naiset, jotka oikein tunsin, olivat äitini, +joka kuoli ollessani yhdeksäntoista, ja Margery Graem, jota aina sekä +kotiin tullessani että kotoa lähtiessäni syleilin ja syleilen, kunnes +painan viimeisen suudelman hänen vanhoille kasvoillensa, kun hän lepää +arkussansa, tai hän hoivaa minut levolle omaani. Nämä lapsuuden ja +nuoruuden aikaiset siteet ovat elämän lujimpia ja pyhimpiä. Niin olivat +asiat aina erääseen kesäkuun iltaan asti muutamia vuosia sitten. -- +Hän -- 'ainoa oikea' -- ja minä olimme vieraisilla eräällä kauniilla +vanhalla maatilalla. Eräänä iltana puhelimme hyvin tuttavallisesti ja +avomielisesti, mutta aivan sattumalta. Yhtä vähän ajattelin pyytää +häntä vaimokseni kuin kosia Margeryä. Silloin -- tapahtui jotakin -- +en voi kertoa sitä, sillä siitä pääsisitte selville, kuka hän on. +Mutta se, mitä tapahtui, paljasti parissa ihmeellisessä hetkessä +hänessä olevan naisen minulle: vaimon, äidin, hänen voimansa, hänen +hellyytensä, hänen rehellisen ja puhtaan sielunsa koko kallisarvoisen +ihanuuden. Nuo muutamat tuokiot saivat minut isoamaan häntä niin, ettei +mikään voinut eikä voi isoamistani tyydyttää, ennen kuin seison hänen +rinnallansa tuolla kultaisessa kaupungissa, missä ei enää isota, ei +janota, missä ei enää ole pimeyttä, ei auringon, ei kuun, ei kynttiläin +tarvista, Jumalan kirkkaus sitä valaisee; siellä ei enää ole surua, ei +tuskia, sillä ne kaikki ovat jo menneitä." + +Sokean kasvot loistivat takkatulen valossa. Kun Garth näin loi silmänsä +menneihin, ilmestyi myös näkyjä tulevaisuudesta. + +Tohtori istui aivan hiljaa ja katseli näkyjen haihtumista Sitten hän +sanoi: "No, ja --?" + +"Niin", jatkoi varjosta kuuluva nuori ääni sävyllänsä ilmaisten, että +oli joutunut takaisin tänne maan päälle ja havainnut sen murheiden +asuinsijaksi. "En hetkeäkään epäillyt, mikä minun oli. Tunsin +rakastavani häntä; tunsin haluavani hänet omakseni; tunsin, että hänen +läsnäolonsa merkitsi minulle päivää, hänen poissaolonsa koleata yötä, +ja jokainen päivä oli silloin kirkas, sillä hän oli siellä." + +Garth pysähtyi hengähtääkseen ja viivähtääkseen hetkisen menneiden +hiljaisessa muistelemisessa. + +Tohtori kysäisi yhtäkkiä selvään ja suorasti: "Oliko hän sievä nainen? +Kaunis?" + +"Sievä nainen?" matki Garth hämillään. "Taivasten tekijä, ei! Kaunis? +Siinä sitä ollaan, kautta kunniani, en osaa sanoa." + +"Minä tarkoitan, olisitteko tahtonut maalata hänet?" + +"Minä _olen_ maalannut hänet", sanoi Garth hiljaa, äänissä liikuttavan +hellä väre, ja "molemmat hänen kuvansa, vaikka maalasinkin ne +lopen alakuloisena ja muistista vain, ovat parhaat kaikista +aikaansaannoksistani. Ei kenenkään muun silmät, paitsi omani ole +nähneet niitä, eivätkä näe, paitsi hänen, jolle minun täytyy uskoa +niiden hakeminen ja jota minun täytyy myös pyytää tuomaan ne minun +hävitettävikseni." + +"Ja kuka se on --?" uteli tohtori. + +"Sisar Rosemary Gray", sanoi Garth. + +Tohtori potkaisi halkoa, ja valkea leimahti iloisesti. "Kyllä +valintanne hyvä on", sanoi hän ja hänen täytyi ponnistaa koko tahtonsa, +jotta ei kasvoilla ilakoiva hymy ilmennyt hänen äänessänsä. "Sisar +Rosemary osaa kyllä pitää asioita takanansa. Hyvä on. Ja niin saamme +pitää siis tuota 'ainoata oikeata' kauniina?" + +Mutta Garth näytti hämilliseltä. "En minä tiedä," vastasi hän +verkalleen. "En voi katsella häntä muiden silmin. Minä näin hänet tuona +valoisana hetkenä siinä järjestyksessä, jonka Sana mainitsee: hengen, +sielun ja ruumiin. Hänen henkensä oli puhdas ja ihana, hänen sielunsa +kaunis, ylevä ja naisellinen, niin että ruumis, joka oli niiden +asuntona, pääsi niiden ihanuudesta osalliseksi ja kävi minulle sanoin +selittämättömän rakkaaksi." + +"Ymmärrän sen", sanoi tohtori hiljaa. "Niin, rakas ystäväni, minä +ymmärrän sen." (Jane, Jane! Olit silloin sokea, vaikkei ollut sidettä +silmilläsi!) + +"Kului muutamia ihania päiviä", jatkoi Garth. "Huomaan nyt silloin +eläneeni siinä oman varmuuteni onnessa, että hän oli se 'ainoa oikea'. +Minusta se oli niin selvää, suloista ja ihmeellistä, ettei mieleeni +juolahtanutkaan, ettei se olisi ollut yhtä selvää hänestäkin. Me +lauloimme ja soitimme yhdessä, omaksi ratoksemme, puhelimme ihmisistä, +sen tähden että oli hauskaa puhella, me iloitsimme toistemme +mielipiteistä ja katsantokannoista ja annoimme arvoa niille, mutta emme +puhuneet itsestämme, sillä me _tunsimme_ -- ainakin minä tunsin ja, +Jumala tietää, luulin hänenkin tunteneen. Joka kerta kun näin hänet, +tuntui hän minusta yhä jalommalta ja ihanammalta. Moni pikkuseikka, +jota en ollut ymmärtänyt siihen asti, valkeni minulle nyt. Me nuoret +miehet, jotka kaikki järjestään ihailimme häntä, laskimme silti aina +toisinaan pilaa siitä, että hän käytti kovia kauluksia, kaulussaappaita +ja lyhyitä hameita, että hän lyödä läimäytti sääreensä ratsupiiskalla +ja korjasi puuta uunissa kenkänsä kärjellä. Sen illan jälkeen minulle +selvisi, että kaikki tämä oli vain verho, jonka taakse hän piilotti +valiohienon naisellisuutensa, sillä se oli syvällisempää laatua +kuin ainoakaan mies, joka ei ollut nähnyt häntä pintaa syvemmältä, +saattoi ymmärtää tai edes aavistaa. Ja kun hän illalla hienossa, +vartalonmyötäisessä mustassa puvussa tuli seurusteluhuoneeseen, povella +runsaasti pehmeitä vanhoja pitsejä, jotka kohoilivat hänen jalon, +hellän sydämensä sykinnästä, voi, silloin minun sieluni riemuitsi ja +minun silmäni täyttyivät ihastuksen kyllyydestä! Näin hänet sellaisena, +jommoisena koko päivän olin tiennyt hänen olevan -- ylvään ja suloisen +naisellisena." + +"Eikö hän tosiaankaan itse huomaa, kuinka tämä hänen sanoin maalaamansa +kuva on Janen näköinen; ei voisi erehtyä", mietti tohtori. + +"Pian sen jälkeen erosimme kolmeksi päiväksi", jatkoi Garth, "ja +tapasimme jälleen eräällä toisella maatilalla, missä oli paljon +muitakin vieraita. Siellä oli myös eräs seurakauden kaunottarista, +ja yleisesti ja vallan kaihtamatta mainittiin meidän nimemme aina +yhdessä, ja kun hänkin -- 'ainoa oikea' -- puhui jotakin sen suuntaista +minulle ja kun noina kolmena loppumattoman pitkänä päivänä tuntemani +tyhjyys oli ollut vallan kauheata, päätin viipymättä puhua hänelle. +Pyysin häntä tulemaan pengermälle samana iltana. Olimme kahden. Oli +kuutamoinen ilta." + +Pitkä vaitiolo. Tohtori ei keskeyttänyt sitä. Hän tiesi, että hänen +ystävänsä nyt hengessään uudelleen eli asioissa, joista ei mies puhu +toiselle miehelle. + +Viimein sanoi Garth yksinkertaisesti: "Minä puhuin hänelle." + +Tohtori ei virkkanut mitään, hän muisti elävästi, miten Jane oli +sanonut: "Sitten -- se tapahtui", kun _hän_ oli ennättänyt tähän +kohtaan. Äänettömyyttä kesti vielä tuokion. Garth uneksui muistojen +kuutamossa, tohtori paikkaili hätimiten Janen kuvausta. Sitten +alakuloinen nuori ääni jatkoi: + +"Luulin hänen täydellisesti ymmärtäneen minut. Sittemmin huomasin, +ettei hän ollut ymmärtänyt laisinkaan. Hänen menettelystänsä päätin, +että olin voittanut hänet, että hänen suuri rakkautensa omaksui minut, +niinkuin minun rakkauteni ympäröi hänet kokonaan. Syy ei ollut hänen, +oi, ei, ei, hän vain ei käsittänyt, ei voinut käsittää, mitä hänen +vähäisinkin kosketuksensa merkitsi minulle. Hänen elämäänsä ei ollut +toinenkaan mies päässyt tunkeutumaan, sen verran tiesin erehtymättömän +vaistoni avulla ja myös hänen omista puheistaan. Olen toisinaan +ajatellut, että hänellä lienee aivan nuorena tyttösenä ollut joku +ihanne, johon hän myöhemmin on verrannut kaikkia, ja kun nämä eivät +kestä sitä vertailua, pitää hän heidät tarpeellisen välimatkan päässä. +Mutta, jos olen oikeassa, on mies ollut sokea hullu, joka ei ole +älynnyt, mikä korvaamaton rakkaus olisi voinut tulla hänen osaksensa, +jos hän vain olisi koettanut voittaa sitä. Sillä minä olen varma, +että siihen iltaan asti miehen rakkaus ei ollut milloinkaan täyteen +leimuunsa puhjenneena ympäröinyt häntä. Hän ei ollut milloinkaan +noin valtaansa kiehtovana saanut tuntea miehen tulista, sanatonta, +selittämätöntä, rajatonta tarvetta saada omistaa hänet. Luoja tietää, +minä luulin hänen ymmärtäneen ja suostuneen, eikä hän ymmärtänyt +vähääkään, koetti vain olla osaaottavainen ja ystävällinen." + +Tohtori muutti asentoa, heitti toisen jalkansa toiselle ja katsoi +tutkivasti sokean kasvoihin. Ei hän ollut odottanut, että se, mitä +hänelle nyt uskoi 'toinen mies' tekisi hänelle näin kipeätä. + +"Oletteko varma siitä?" kysyi hän hiukan äreästi. + +"Aivan varma", sanoi Garth. "Kuulkaa. Kutsuin häntä siksi -- mikä hän +oli minulle silloin juuri, minkä toivoin hänen eteenkinpäin olevan, +mikä hän yhä _on_, mitä minuun tulee, ja on myös oleva kuolemaani asti. +Se sana -- ei, kaksi niitä oli -- ne sanat saivat hänet ymmärtämään. +Nyt se kyllä on minulle selvänä. Hän nousi äkkiä ja työnsi minut +luotaan. Hän sanoi, että minun täytyi suoda hänelle kaksitoista tuntia +ajatusaikaa ja lupasi tulla seuraavana aamuna kylän kirkkoon antamaan +minulle vastauksensa. Brand, te voitte pitää minua hulluna, mutta +ette niin suurena hölmönä kuin minä itse nyt pidän itseäni. Olin niin +ehdottoman varma, että hän oli minun, niin varma, että kun hän tuli +ja me olimme kahden Herran huoneessa, en minä rakastuneen ihailijan +tavoin, levottomana, kiireesti rientänyt häntä vastaan, vaan käskin +hänen tulla minun luokseni alttarin luo, aivan kuin olisin ollut +hänen miehensä ja minulla olisi ollut oikeus käskeä häntä. Hän tuli +ja ikään kuin täyttääkseni mieluisan muodollisuuden vain ennen kuin +painoin hänet syliini, kysyin hänen vastaustansa. Se oli: 'En voi mennä +naimisiin nuoren pojan kanssa.'" + +Garthin ääni tarttui kurkkuun viime sanoissa. Hänen päänsä oli vaipunut +käsiin. Hän oli ennättänyt siihen kohtaan, mihin useimmat asiat hänestä +päättyivät, mistä asti kaikki lakkasi olemasta sellaista, kuin oli +ennen ollut. + +Huone tuntui oudon hiljaiselta. Intoutuneessa äänessä purkautui +rakkautta, toivoa ja kaihoa; siinä ilmeni sielu, jonka todellinen +kauneudenrakkaus teki ikuisesti nuoreksi, sydän, jonka korkeat ihanteet +olivat pitäneet erillään kaikesta alhaisesta rakkauden leikittelystä, +mutta joka tulivuoren voimaisena purkautui, kun oikea rakkaus lopulta +sen tapasi. + +Tohtoria värisytti, aivan kuin olisi tyhjän kirkon kylmä ruumiissa +kierrellyt. Hän tiesi, kuinka paljon vaikeampaa kaikki oli ollut kuin +mitä Garth kertoi. Hän oli jo kuullut kauhean, nöyryyttävän kysymyksen: +"Kuinka vanha te olette?" Jane oli sen tunnustanut. Hän tiesi, kuinka +ihailevan rakkauden ulkonainen hehku oli sammunut, kun Garthin +ajatukset niin äkkiä oli käännetty sisäiseen itsensätutkisteluun. Hän +oli tiennyt kaiken tämän. Nyt hänellä oli näkyvä todellisuus edessänsä. +Hän näki Janea rakastavan, murtuneen miehen, joka kumarruksissa ja +sokeana eli niiden näkyjen ja äänien muistoissa, joita ei mikään +lieventävän unhotuksen verho milloinkaan voinut peittää eikä +tukahduttaa. + +Oli tohtorissakin vikoja, mutta ei samoja kuin Pietarissa. Hän ei +koskaan puhunut sen vuoksi, ettei tiennyt, mitä hänen oikein piti sanoa. + +Hän kumartui ja laski hyvin sydämellisesti kätensä Garthin olalle. +"Poika raukka", virkkoi hän, "voi, rakas poika raukka!" + +Ja sitten he istuivat pitkän aikaa aivan ääneti. + + + + +Kahdeskymmenesviides luku. + +TOHTORI ANTAA LAUSUNTONSA. + + +"Niin, te ette siis lainkaan sanonut omaa mielipidettänne? Ette +selittänyt mitään? Jätitte hänet siihen uskoon? Voi, Dicky! Ja te +olisitte voinut sanoa niin paljon!" + +Pyhäaamun hiljaisuudessa olivat Jane ja tohtori polveilevaa jalkatietä +pengermän toisesta päästä nousseet kuusimetsässä olevalle aukeamalle. +Kaksi lähekkäin kaatunutta puuta tarjosi heille sopivat istuinsijat +keskellä auringonpaistetta ja vielä niin, että he saivat nauttia +suurenmoisesta näköalasta, mikä avautui syvälle rotkoon, yli laakson +ja kauaksi punertavien kukkuloiden taakse. Tohtori opasti Janen +päivänpaisteisemmalle rungolle ja istui hänen viereensä. Sitten hän +tyynesti ja täsmällisesti selosti eilisiltaisen keskustelun. + +"En lausunut mitään mielipidettä. En selittänyt mitään. Annoin hänen +pitää omat luulonsa, sillä se on ainoa keino pysyttää teidät sillä +korkealla jalustalla, minne hän on teidät asettanut. Osoittakaa tai +otaksukaa käytökseenne jokin muu syy kuin teidän melkein lapsellinen +ihmisten ja asioitten tuntemisenpuutteenne, niin te sieltä putoatte, +Jane parkani, ja putoattekin pahasti. Minä en kädelläni teitä sieltä +suinpäin alas töyttää. Kuten sanoitte minä olisin voinut paljonkin +sanoa, mutta ikäni olisin sitä kukaties myös saanut katua." + +"Hänen syliinsä olisin pudonnut", sanoi Jane välittömästi, "ja siinä +olisin mieluummin kuin millään jalustoilla." + +"Suokaa anteeksi, hyvä tyttö", vastasi tohtori. "Luultavinta on, +että olisitte rientänyt suoraapäätä ensimmäiseen etelään menevään +pikajunaan. Oikeastaan en ole vallan varma, olisitteko enää edes +pikajunaa odottanut. Melkein jo hengessäni näen jalosukuisen Janen +lähtevän asemalta tyhjässä hiilivaunussa. No! Älkää nyt tuolla tavalla +rynnätkö ja lähtekö haparoimaan havuneulasia", jatkoi tohtori puhettaan +ja painoi Janen takaisin viereensä istumaan. "Astutte vielä kävylle ja +syöksytte päistikkaa tuonne rotkoon. Ei kannata koetella putoamisen +esimakua." + +"Voi, Dicky", huokasi Jane, pisti kätensä tohtorin käsikoukkuun ja +painoi sidotut silmänsä karkeata kangasta vasten hänen olalleen, "en +ymmärrä, mikä teidän on tänään. Te ette ole hyvä minulle. Olette +raastanut sielu parkaani kertomalla kaiken, mitä Garth illalla sanoi, +ja tuon kauhistuttavan hyvän muistinne avulla saitte minut melkein +kuulemaan hänen äänensä kaikki eri väreetkin. Ja sitten sen sijaan, +että lohduttaisitte minua, syytätte, että olen tehnyt väärin, ja +jätätte minut täydellisesti oman onneni nojaan." + +"Niin -- väärin te teitte", sanoi tohtori, "mutta kuka on sanonut, +että jätän teidät oman onnenne nojaan. Minä en sanonut, etten tekisi +jotakin tänään. Sanoin ainoastaan, etten eilen voinut mitään tehdä. +Kun toivotimme toisillemme hyvää yötä, sanoin ajattelevani asiaa ja +lausuvani siitä mielipiteeni tänään. Jos tahdotte, niin kerron teille, +kuinka minun kävi. Sain silmätä mitä harvinaisimman ja ylevimmän +luonteen salaisimpiin kätköihin ja näin, mitä hävityksen jälkiä nainen +voi jättää sen miehen elämään, joka häntä rakastaa. Voin vakuuttaa +teille, ettei minulla eilisiltana ollut mitään hauskaa ajankulua. Olin +tänä aamuna herätessäni kuin raippoja saanut, kuvaannollisesti puhuen." + +"Ja mitä te luulette minun tunteneen?" kysyi Jane liikuttavasti. + +"Te tunnette yhä olevanne oikeassa -- osaksi ainakin", vastasi Deryck. +"Ja niin kauan kuin luulette nimeksikään olevanne oikeassa ja pidätte +siitä kiinni, on kaikki toivotonta. Aivan yksinkertaisesti teidän on +sanottava ilman muuta: 'Tunnustan olleeni väärässä. Voitteko antaa +anteeksi?'" + +"Mutta menettelinhän parhaani mukaan", sanoi Jane. "Ajattelin häntä +ennen itseäni. Olisi ollut paljon helpompaa nauttia olevain hetkien +onnesta ja heittää tulevaisuus sattuman varaan." + +"Ei tuo nyt ole aivan rehellistä, Jeanette. Ajattelitte ensi sijassa +itseänne. Te pelkäsitte sitä tuskaa, jota olisitte tuntenut, jos hänen +rakkautensa olisi kylmentynyt tai hänen ihailunsa laimentunut. Kun +oikein ajattelee, niin kaikki inhimillinen rakkaus -- äidinrakkautta +lukuunottamatta -- on pohjaltaan itsekästä. Onnellisinta Dalmainille +olisi, jos hänen avuton sokeutensa elvyttäisi teissä äidinrakkauden. +Silloin itsekkäisyys menisi menojaan." + +"Voi minua!" huoahti Jane. "Minä en jaksa, olen ymmällä ja sekaisin +tässä hämmentävässä pimeydessä. Ei mikään ole selvää, ei mikään ole +oikein. Kun edes näkisin teidän ystävälliset silmänne, rakas poika, ei +äänenne kovuus viiltäisi niin kipeästi." + +"No mutta, ottakaa pois side ja katsokaa", sanoi tohtori. + +"Ei, en tahdo!" huudahti Jane tuimasti. "Olisinko kaiken tämän +kestänyt, jotta viime tingassa väsähtäisin?" + +"Hyvä tyttö, tämä ehdontahtoinen sokeutenne käy hermoillenne. Pitäkää +varanne, ettei siitä tule enemmän harmia kuin hyvää. Väkevät lääkkeet +--" + +"Hiljaa!" kuiskasi Jane. "Kuulen askeleita." + +"Kuulette aina metsässä askeleita, jos niitä kuuntelemaan rupeatte", +sanoi tohtori; mutta puhui hiljaa ja istui ääneti, kuunnellen. + +"Kuulen Garthin askelet", kuiskasi Jane. "Voi, Dicky, menkää katsomaan +tuonne kallionkärjelle. Sieltä näette tielle." + +Tohtori nousi levollisesti ja meni katsomaan tielle päin, jota he +olivat nousseet. Sitten hän tuli takaisin Janen luo. + +"Aivan oikein", sanoi hän. "Onni suosii meitä. Dalmain nousee tietä +Simpsonin kanssa. Parissa minuutissa he ovat täällä." + +"Onni suosii? Dicky rakas, eihän tämän onnettomammin voi käydä?" Jane +oli sieppaamaisillaan pois siteen, mutta tohtori ennätti estää. + +"Älkää toki", virkkoi hän. "Älkää viime tingassa pilatko asiaa. Kyllä +minä voin pitää teidät molemmat sokeat erillänne. Luottakaa minuun, +pysykää sokeana -- tarkoitan, istukaa hiljaa. Ettekö te voi ymmärtää, +miksi sanoin onnen suosivan meitä? Dalmain tulee kuulemaan minun +mielipiteeni asiasta. Saatte kuulla sen samalla. Minulta säästyy +aikaa, ja te saatte itse kuulla, miten se häneen vaikuttaa. Nyt, olkaa +hiljaa. Minä lupaan, ettei hän istu syliinne. Mutta jos liikahdatte, +täytyy minun sanoa, että te olitte jänis tai orava, ja heittää käpyjä +niskaanne." + +Tohtori nousi ja asteli tietä kohden. + +Jane jäi sokeana istumaan. + +"Halloo, Dalmain", kuuli hän tohtorin huutavan. "Osasitte tulla tänne +ylhäälle? Ihanteellinen paikka. Simpson saa kaiketi mennä pois? Ottakaa +minun kädestäni kiinni." + +"Kuten näette", vastasi Garth. "Minulle sanottiin, että te olette +täällä ylhäällä, ja tulin jäljessänne." + +He kiersivät yhdessä viimeisen polvekkeen ja astuivat aukeamalle. + +"Oletteko yksin?" kysyi Garth ja pysähtyi. "Luulin kuulleeni puhetta." + +"Niin kuulittekin", vastasi tohtori. "Puhuin erään nuoren naisen +kanssa." + +"Minkä nuoren naisen kanssa?" kysyi Garth. + +"Sangen mukavan ja hauskan nuoren naisen kanssa", vastasi tohtori, +"mutta koko lailla itseensäottavaisen, luullakseni." + +"Tiedättekö nimeä?" + +"Jane", sanoi tohtori välinpitämättömästi. + +"Ei Jane", sanoi Garth nopeasti -- "vaan Jean. Tiedän hänet -- +puutarhurin vanhin tytär. Tyttö raukka, häntä kaikenlaiset perhehuolet +painavat." + +"Hän näyttikin alakuloiselta. En tietänyt, että perhehuolet olivat +syynä. Istukaamme tälle puunrungolle. Vieläkö saatte mieleenne kuvaa +tästä näköalasta?" + +"Kyllä", vastasi Garth, "tunnen sen niin hyvin. Mutta ihan minua +kauhistaa, kun huomaan, miten kuvat mielestäni katoavat: kaikki, paitsi +yksi." + +"Ja mikä se on --?" kysyi tohtori. + +"'Ainoan oikean' kasvot", sanoi sokea Garth. "Niinkö, ystäväni", sanoi +tohtori. "En ole unohtanut, että lupasin tänä aamuna sanoa mielipiteeni +kertomanne johdosta. Olen ajatellut sitä sangen tarkkaan ja tehnyt +useita johtopäätöksiä. Istummeko tuolle kaatuneelle puulle? Haluatteko +polttaa? Hyvä tupakantuoksu saattaa paremmalle puhetuulelle." + +Garth otti savukelaatikkonsa, valitsi savukkeen, sytytti sen +huolellisesti ja heitti palavan tikun suoraan Janen ristissä oleville +käsille. + +Ennen kuin tohtori ennätti apuun, oli Jane jo hymyillen heittänyt sen +menemään. + +"Jopa on hermot!" ajatteli Deryck ihastuneena. +"Yhdeksänkymmentäyhdeksän naista sadasta olisi kirkaissut ja niin +ilmaissut läsnäolonsa. Totisesti, hän ansaitsee voiton." + +Äkkiä Garth kavahti pystyyn. "Luulen, että meidän on parempi tuolla +toisella rungolla", sanoi hän odottamatta. "Siellä on ainakin +päivänpaisteisempaa". Ja hän meni Janea kohden. + +Yhdellä harppauksella tohtori ennätti väliin, tarttui lujasti Janeen ja +veti hänet taaksensa, sitten hän ohjasi Garthin Janen paikalle. + +"Kuinka tarkasti te jo arvostelette välimatkoja", huomautti hän +ja kuljetti Janea toiselle puunrungolle. Sitten hän istui Garthin +viereen auringonpaisteeseen. "Palatkaamme puheeseemme", sanoi tohtori +jotensakin hengästyneenä. + +"Olemmeko me varmasti kahden?" kysyi Garth. "Minusta tuntuu kuin täällä +olisi joku." + +"Hyvä ystävä", sanoi tohtori, "koska metsässä on yksin tai kahden? +Lukemattomat pikku oliot ympäröivät meitä. Pirteitä silmiä tirkistelee +oksien välistä, karvaisia häntiä puikkii edestakaisin koloihin, +näkymättömiä pienen pieniä olentoja liikkuu kuivuneilla lehdillä +jalkaimme alla. Jos yksinäisyyteen haluatte, karttakaa metsää." + +"Niin kyllä", vastasi Garth, "kyllä minä sen tiedän ja mielelläni +kuuntelen niitä. Minä tarkoitan, että joku ihminen on täällä. Brand, +usein minua vaivaa tunne, että joku ihminen on lähelläni. Tässä eräänä +päivänä, tiedättekö, olisin voinut vannoa, että hän -- 'ainoa oikea' -- +lähestyi hiljaa, katseli minua pimeydessä-olijaa, sääli minua, kuten +hänen jalon, hellän sydämensä odottaisi tekevänkin, ja poistui myös +ääneti." + +"Milloin se tapahtui?" kysyi tohtori. + +"Muutamia päiviä sitten. Tohtori Rob oli juuri kertonut meille, kuinka +hän oli tavannut hänet -- ei, en saakaan sanoa, missä. Sitten hän ja +neiti Gray jättivät minut yksin, ja yksinäni pimeydessäni tunsin hänen +katseensa." + +"Hyvä mies", sanoi tohtori, "ette saa ruveta pelkäämään moisia +näkymättömiä vieraita. Muistakaa, että usein hengessämme tunnemme +niiden läsnäoloa, jotka syvästi ja uskollisesti ovat meihin kiintyneet, +vaikka he ovat hyvin kaukanakin, ja erittäinkin silloin, kun he +tietävät meillä olevan vastuksia ja meidän tarvitsevan heitä. Älkää +siis ihmetelkö, jos useinkin tunnette 'ainoan oikean' läsnäoloa, sillä +luulen -- ja tätä en sano harkitsematta, Dalmain -- luulen että hänen +koko sydämensä, rakkautensa ja elämänsä kuuluu teille." + +"Hyvä Jumalani!" huudahti Garth, nousi ja läksi umpimähkään kävelemään. + +Tohtori tarttui hänen käsivarteensa. Seuraavassa tuokiossa hän olisikin +jo muuten langennut Janen jalkoihin. + +"Pysykää paikallanne, mies", sanoi tohtori, "ja kuulkaa minua. Ette +sillä mitään voita, että noin ryntäilette pimeydessä. Minä todistan +puheeni. Mutta teidän täytyy kuunnella rauhallisena. Kuulkaa siis nyt. +Meillä on tässä sielutieteellinen kysymys, jommoiseen ette varmaankaan +koskaan ole kiinnittänyt huomiotanne. Tahtoisin, että vähäksi aikaa +loisitte mieleenne kuvan 'ainoasta oikeasta' naisesta, jonka kanssa +kuvittelisitte seisovanne silmätysten Eedenin yrttitarhassa tai +kuutamossa -- missä tahansa -- missä mieluimmin haluatte. Voitteko +silloin havaita asian olevan näin? Rakastunut mies unohtaa oman itsensä +kokonaan. Toisaalta nainen, jota hän rakastaa ja haluaa omakseen +ja jossa itsessään on vastarakkautta ja vastakaihoa, käy entistä +itsetietoisemmaksi. Mies, haluten vain voittaa ja omistaa, ajattelee +yksinomaan naista. Nainen, jonka asia on antautua ja antaa, kääntää +yht'äkkiä huomionsa omaan itseensä. Vastaako hän miehen toiveita? Onko +hän kaikessa sellainen, miksi mies luulee? Voiko hän häntä täysin +tyydyttää, ei ainoastaan nyt, vaan vastaisinakin pitkinä vuosina?" + +Tohtori vilkasi Janeen, joka istui puunrungolla neljän metrin päässä. +Tämä oli kohottanut ristissä olevat kätensä ja nyökkäsi tohtoriin päin, +kasvot helpotusta ja kiitollisuutta loistaen. + +Tohtori tunsi olevansa oikealla tolalla. Mutta sokean kasvot hänen +vieressään vetäytyivät pilveen ja synkkenivät synkkenemistään tohtorin +jatkaessa puhettaan: + +"Näettekö, rakas ystävä, itse te minulle sanoitte, ettei hänen +kauneutensa ollut sitä lajia, jota teidän tiedettiin ihailevan. Eikö +ollut siis mahdollista, että hän pelkäsi, ettei hänen ulkomuotonsa +jonkin ajan kuluttua enää tyydyttäisi teidän vaatimuksianne?" + +"Ei", vastasi Garth, äänessä ehdoton varmuus. "Sellainen otaksuma on +liiaksi alentavaa. Sitä paitsi, jos sellainen ajatus mahdollisesti +olisi tullut hänen mieleensä, olisi hänen tarvinnut vain kysyä minulta. +Päätökseni oli joka tapauksessa peruuttamaton ja vastaukseni olisi +rauhoittanut hänet." + +"Rakkaus on sokea", huomautti tohtori tyynesti. + +"Ne, jotka niin sanovat, valehtelevat", huudahti Garth tuimasti. +"Rakkaus on niin tarkkanäköinen, että se näkee kuoren alle ja +riemuitsee kauneudesta, jota eivät muiden silmät erota." + +"Ette siis hyväksy minun teoriaani?" kysyi tohtori. + +"En selitykseksi omaan kohtaani", vastasi Garth, "sillä minä tiedän, +että hänen ylevä mielensä olisi auttanut hänet moisten arvelujen +yläpuolelle. Mutta yhdyn siihen, että rakastunut mies unohtaa kokonaan +oman itsensä. Kuinka me muuten ikinä uskaltaisimmekaan pyytää naista +vaimoksemme? Voi, Brand, kun kaikkea oikein ajattelee -- kuinka +tunkeudumme hänen persoonalliseen elämäänsä, kuinka pyydämme oikeutta +saada mieltä myöten kajota häneen, vaikkapa vain käteen -- ei mies +voisi sitä tehdä, ellei juuri se, että mies rakastaa häntä ja ajattelee +häntä, saisi miestä niin tyyten unohtamaan oman itsensä. Katsellessani +nyt taaksepäin sitä aikaa huomaan täydellisesti niin olleen minun +laitani. Ja kun hän kirkossa sanoi minulle: 'Kuinka vanha te olette?' +-- niin, en kertonut sitä teille illalla -- vaikutti tämä äkkinäinen +ajatusteni johtaminen omaan itseeni niin väkevästi, että koko onneni +tuntui peräti kutistuvan ja kuolevan oman mitättömyyteni kauhistukseen." + +Hiljaista metsässä. Tohtori tunsi olevansa pelissä häviön puolella. Hän +ei uskaltanut katsoa vastapäätä istuvaan, äänettömään olentoon. Viimein +hän lausui: + +"Dalmain, tässä ongelmassa on kaksi ratkaisua mahdollista. -- +Luuletteko, että tässä oli vain neitseellisen kainostelevana +vastaanpaneva Eeva, joka uskoi Aatamin kyllä omansa etsivän?" + +"Ooh, ei", sanoi Garth painokkaasti. "Paljon pitemmälle olimme jo +päässeet. Ettekä sellaiseen edes vihjaisisi, jos tuntisitte hänet. Hän +on liian rehellinen, perin pohjin suora ja vilpitön pettääkseen minut. +Ja lisäksi, jos asia niin olisi ollut, olisi hän näiden yksinäisten +vuosien kuluessa, kun näki, etten antanut merkkiäkään itsestäni, +lähettänyt jonkinlaisen tiedon siitä, mitä oli todella tarkoittanut." + +"Olisitteko mennyt hänen luoksensa?" kysyi tohtori, + +"Olisin", sanoi Garth verkkaisesti. "Olisin mennyt ja olisin antanut +anteeksi -- sillä hän on minun omani. Mutta samaa se ei enää olisi +ollut. Se olisi ollut ala-arvoista meille kummallekin." + +"No niin", jatkoi tohtori, "toinen ratkaisu on vielä. Te myönsitte, +että tuo 'ainoa oikea' ei täyttänyt tavanmukaisen kauneuden mittoja. +Teidän kauneudenihailunnehan yleensä tunnettiin. Ettekö luule tuona +pitkänä yönä -- muistakaa, mitenkä uutta tällainen ylenpalttinen, +kaihoava rakkaus hänelle oli -- rohkeuden häneltä uupuneen? Häntä +peloitti tietysti, että kauneusvaatimuksenne pian muuttuisivat niihin +kasvoihin ja siihen olemukseen nähden, joka aina oli istuva teitä +vastapäätä pöydässä, ja huolimatta omasta suuresta rakkaudestansa +ja teidän rakkaudestanne hän piti viisaampana välttää vastaisia +pettymyksiä luopuen nykyhetken onnesta. Juuri siksi, että hän teitä +todella rakasti, riitti hänellä voimaa sellaiseen ratkaisuun." + +Vastapäätä oleva äänetön olento nyökkäsi ja istui kädet ristissä, +odottaen. Deryck ajoi hänen asiaansa paremmin kuin hän itse olisi +osannutkaan. + +Hiljaista metsässä. Koko luonto tuntui ääneti odottavan vastausta. + +Se tuli. "Ei", sanoi Garthin nuorekas ääni empimättä. "Siinä +tapauksessa hän olisi puhunut minulle pelostansa ja minä olisin heti +hänet rauhoittanut. Teidän otaksumanne on alentavaista rakastamalleni +naiselle." + +Tuuli huoahti puissa. Pilvi peitti auringon. Kumpaakin sokeata, jotka +eivät mitään nähneet, värisytti, ja he olivat vaiti. + +Tohtori puhui. "Rakas poika", virkkoi hän kovin sydämellisesti, +"minun täytyy sittenkin yhä pysyä horjumattomassa vakaumuksessani, +että tuolle 'ainoalle oikealle' naiselle te olette yhä 'ainoa oikea' +mies. Pimeydessänne on hänen oikea paikkansa teidän vieressänne. +Kenties hän nytkin parhaillaan toivoo tänne luoksenne. Ettekö voi +sanoa minulle hänen nimeänsä ja sallia minun mennä etsimään häntä ja +kuulla hänen omasta suustansa hänen käsitystänsä asiasta, ja jos se on +sellainen kuin arvelen, tuoda hänet tänne, niin että hän teille tässä +ankeudessanne saisi todistaa rakkautensa ja hellyytensä?" + +"Ei ikinä!" sanoi Garth. "Ei elämässäni! Ettekö käsitä, että kun en +kerran silloin, kun minulla oli näköni, mainetta ja kaikkea kyllin, kun +en silloin voinut saavuttaa hänen rakkauttaan, niin nyt hän saattaisi +tuntea minua, avutonta sokeana kohtaan pelkästään sääliä! Ja hänen +sääliinsä en tyydy. Jos olin 'vain nuori poika' kolme vuotta sitten, +olen nyt 'vain sokea mies', hyväsydämisen säälin kohde. Jos taasen +olette oikeassa ja hän silloin epäili rakkauttani ja uskollisuuttani, +en nyt enää kykene osoittamaan hänen olleen väärässä enkä myös +todistamaan uskollisuuttani. Mutta en päästä tällaisia arveluja +himmentämään rakastettuni kuvaa. Hän tarvitsi täydennykseksensä niin +paljon parempaa, kuin mitä minä saatoin tarjota. Hän hylkäsi minut, +koska en ollut hänen arvoisensa. Ajattelen sen asian mieluimmin niin. +Jätetään se nyt." + +"Ja te jäätte yksinäisyyteenne", sanoi tohtori surullisesti. + +"Pidän yksinäisyyttä turhia toiveita parempana", vastasi Garth. "Kas +niin! Kuuluu soitettavan aamiaiselle, Brand. Margery tulee pahalle +tuulelle, jos annamme hänen pyhäruokansa odottaa." + +Hän nousi ja käänsi sokeat kasvonsa näköalaa kohti. + +"Voi, kuinka hyvin sen tunnen", virkkoi hän. "Kun neiti Grayn kanssa +istumme täällä ylhäällä, kertoo hän minulle kaikki, mitä näkee, ja minä +kerron, mitä hän ei näe, mutta minkä minä tiedän siellä sentään olevan. +Hän harrastaa taidetta ja häntä huvittaa samat asiat kuin minuakin. +Minun täytyy pyytää teitä antamaan kätenne, Brand, vaikka tie on leveä +ja tavallaan hyväkin. Täytyy olla varovainen. Olen pari kertaa ollut +menemäisilläni nurin ja lupasin neiti Graylle -- -- -- Tie on leveä. +Niin, me voimme kyllä kulkea kaksi rinnatusten, kolmekin, jos tarvis +vaatisi. Oli hyvä, että tämä tie tuli tehdyksi. Tätä oli ennen vaikea +kiivetä." + +"Kolmekin rinnatusten", sanoi tohtori. "Niin voisikin -- jos tarve +vaatisi." Hän astui muutaman askelen Janen luo, nosti hänet istumasta +ja pisti hänen kylmän kätensä vasempaan käsikoukkuunsa. "No, ystäväni, +vasen puoli on teille sopivampi, niin saa keppi olla oikeassa kädessä." + +Ja niin he lähtivät kulkemaan metsästä tuona kevätkesäisenä, kauniina +pyhäaamuna; ja tohtori kulki ryhdikkäänä noiden kahden särkyneen +sydämen välissä yhdistäen ne toisiinsa, mutta myös erottaen ne +toisistansa. + +Yht'äkkiä Garth pysähtyi ja kuunteli. "Olin kuulevinani muitakin +askelia kuin teidän ja minun", sanoi hän. + +"Metsä on täynnä askelten ääniä", sanoi tohtori, "aivan samoin kuin +sydän on täynnä kaikuja. Jos seisotte ja kuuntelette, kuulette mitä +haluatte niin toisaalta kuin toisaaltakin." + +"Ei seisota sitten", sanoi Garth, "sillä kun entisaikaan vähän +myöhästyin aamiaiselta, sain Margeryltä aika kyytiä." + + + + +Kahdeskymmeneskuudes luku. + +PIMEYDEN MAASSA SYDÄMET KOHTAAVAT TOISENSA. + + +"En milloinkaan, neiti Gray, kykene ilmaisemaan, mitä ajattelen +kaikesta siitä, mitä te olette minun hyväkseni tehnyt." + +Garth seisoi avonaisen ikkunan edessä kirjastossa. Aamuaurinkoa +tulvehti sisään. Ilmassa tuntui kukkain tuoksu ja kajahteli lintujen +laulu. Kun hän noin soreana seisoi auringonpaisteessa, kuvastui +hänen olentonsa joka piirteessä uutta voimaa ja toiveikkuutta. Hän +ojensi innokkaasti kätensä sisar Rosemaryä kohden, enemmän tosin +osoittaakseen, kuinka suuressa arvossa hän piti häntä, kuin vähintäkään +odottaen, että sisar Rosemary painaisi omansa niihin. + +"Ja täällä minä kuljin ja kuvittelin teillä olevan hauskaa ystävienne +luona, tuumien keitä ja missä he täällä lähistöllä saattoivat olla. Ja +te istuittekin koko ajan silmät siteissä huoneessanne. Voi, sehän on +vallan selittämätöntä hyvyyttä! Mutta ettekö sentään väliin tuntenut +olevanne pieni petturi, neiti Gray?" + +Ainahan hänellä se tunne oli -- Jane paralla. Siksi hän heti +vastasikin: "Tunsin kyllä. Vaikka sanoinhan teille, etten mennyt +kauaksi. Ja lähistöllä asuvat ystäväni olivat Simpson ja Margery, jotka +auttoivat ja rohkaisivat minua. Ja tottahan puhuin myöskin, kun sanoin +lähteväni pois, sillä meninhän pimeyteen, ja siellä on vallan toinen +maailma kuin päivänvalossa." + +"Kuinka se on totta!" huudahti Garth. "Ja kuinka vaikeata on +saada ihmisiä käsittämään, miten yksinäistä siellä on, ja kuinka +tuntuu siltä, kuin he itsekin aivan odottamatta tulisivat jostakin +toisesta maailmasta, laskeutuisivat luoksemme jostakin kaukaisesta +taivaankappaleesta, osaaottavasti puhellen, ystävällisesti käteen +tarttuen, ja lähtisivät jälleen muuanne jättäen meidät äärettömään +yksinäisyyteen pimeyden maahan." + +"Niin", myönsi sisar Rosemary, "vieläpä melkein pelkäämme jonkun +tulevan, sillä hänen mentyänsä tuntuu pimeys entistä pimeämmältä, +yksinäisyys entistä yksinäisemmältä." + +"Voi, tunsitteko tekin sen?" sanoi Garth. "Tiedättekö, nyt kun tekin +olette käynyt pimeyden maassa, ei siellä minusta enää tunnu niin +yksinäiseltä kuin ennen. Voin aina sanoa: 'Eräs rakas ja uskollinen +ystävä on myös ollut täällä.'" + +Hän nauroi niin poikamaisen iloisesti, että kaikki, mikä oli äidillistä +Janen rakkaudessa, virkosi voimakkaana eloon ja vaati häneltä ääretöntä +ponnistusta. Hän katseli valkopukuista, sorjaa olentoa, joka niin +miehekkäänä, yhä niin kauniina nojasi ikkunapieleen, mutta joka +kuitenkin oli niin avuton ja sen äärettömän hellyyden tarpeessa, jota +hänellä oli antaa. Sitten, seisoessaan yhä katsellen häntä, Jane +levitti sylinsä, ikään kuin tämän näin lähelle valmistetun ihanan +lepopaikan olisi täytynyt aivan magneetin tavoin vetää hänet hänen +luokseen; ja näin seisoen auringonpaisteessa Jane puhui. + +Oliko hän kaunis? Kannattiko hänet maalata? Saattaisiko mies +milloinkaan kyllästyä moiseen katseeseen, moisiin häntä kohden +ojennettuihin käsiin? Voi, liian myöhäistä! Siitä asiasta ei kukaan +rakastava mies enää milloinkaan voisi arvosteluansa lausua. Se katse +oli vain yhtä miestä varten. Hän ainoastaan kykeni sen katseen +loihtimaan noihin rakkautta säteileviin kasvoihin. Mutta hän ei voi +onnesta väräjävin äänin kertoa sen kauneudesta. Hän ei voi arvostella. +Hän ei voi nähdä. Hän on sokea! + +"Herra Dalmain, on paljon yhtä ja toista, mistä kyllä puhelemme sitten, +mutta ensin tahtoisin kertoa teille, mikä mielestäni oli tärkein, mitä +opin pimeyden maassa." Mutta huomaten mielenliikutuksen vaikuttavan +hänen äänensä sävyyn, mikä mahdollisesti liian selvästi johti mieleen +"Rukousnauhan" sävelet, pysähtyi hän ja jatkoi hiukan korkeammassa ja +vienommassa äänilajissa, jommoista sisar Rosemary tavallisesti käytti. + +"Herra Dalmain, opin mielestäni ymmärtämään, että se, mikä _yhdelle_ +tuntuu kuvaamattomalta yksinäisyydeltä, voi _kahdelle_ tuntua sangen +ihanalta paratiisilta. Minulle selvisi, että joissakin tapauksissa +pimeydestä voisi tulla sielujen ihana kohtauspaikka. Jos rakastaisin +miestä, joka on menettänyt näkönsä, iloitsisin omastani voidakseni +olla hänen silminänsä, kun hän niitä tarvitsee, aivan samoin kuin +jos olisin rikas ja hän köyhä, pitäisin rahojani jonkin arvoisina +ainoastaan siksi, että hänellä olisi hyötyä niistä. Mutta tiedän kyllä, +että päivänvalo usein kiusaisi minua sen tähden, ettei hän sitä näe +ja siitä kerallani nauti, ja kun ilta lähestyy, tekisi mieleni sanoa: +'Sammuttakaamme valkeat, älkäämme päästäkö kuunvaloa sisään, istukaamme +yhdessä pehmeässä, tenhoavassa pimeydessä, joka kykenee paremmin +liittämään yhteen kuin päivänvalo.'" + +Janen puhuessa Garth kuunteli ja hänen kasvonsa kalpenivat ja +niiden ilme kävi oudon jäykäksi. Sitten, ikään kuin jonkinlaisesta +vastavaikutuksesta, hänen kasvonsa leimahtivat poikamaisen punaisiksi +aina hiusmartoa myöten. Hän haparoi oranssinväristä rihmaa, joka johti +hänen tuolilleen. + +"Sisar Rosemary", sanoi hän, ja Janen kädet vaipuivat, kun hän kuuli +hänen äänensä sävyn, "on hyvin ystävällistä, että kerrotte minulle, +mitä kauniita ajatuksia teissä heräsi pimeydessä. Mutta toivon, että +sitä onnellista miestä, jolla on teidän sydämenne tai joka voittaa sen +kerran omakseen, ei koskaan kohtaisi niin kova onnettomuus kuin on +näkönsä menettäminen. Hänen on parempi elää teidän kanssanne näkevänä +kuin joutua käyttämään hyväkseen teidän jaloa uhrautuvaisuuttanne. +Mutta mitenkä kirjeiden avaamisen käy?" + +Hänen kätensä liukui pitkin oranssinväristä rihmaa, ja hän löysi +tuolinsa. + +Ja Jane huomasi selittämättömäksi kauhukseen, mitä oli tehnyt. Hän +oli kokonaan unohtanut sisar Rosemaryn ja käyttänyt häntä vain +välikappaleena saadakseen Garthin tajuamaan, mitä hänen rakkautensa +-- Janen rakkaus -- voisi merkitä hänelle -- sokealle. Hän unohti, +että Garthin mielestä oli keskustelussa kysymyksessä ainoastaan +sisar Rosemary, hän, joka äsken juuri oli osoittanut olevansa niin +osaaottavainen ja uskollinen. Ja -- voi, rakas Garth parka! Ja +senkin rohkea, julkea sisar Rosemary! -- Garth tietysti teki sen +johtopäätöksen, että sisar Rosemary koetti mielistellä häntä. Jane +tunsi olevansa Skyllan ja Kharybdiksen välissä ja teki perin nopean ja +hänelle luonteenomaisen keikauksen asiassa. + +Hän meni toiselle puolelle pientä pöytää ja istuutui paikalleen. "Minä +luulin, että juuri siksi, että ajattelin häntä, tämä selvisi minulle", +sanoi hän, "mutta juuri tällä haavaa poika ja minä emme ole vallan +hyvissä väleissä. Ei hän edes tiedä, että minä olen täällä." + +Garth kohottautui ja taas poikamainen puna osoitti hänen häpeävän +äskeistä ajatustansa. + +"Hyvä neiti Gray", sanoi hän innokkaasti, "älkää vaan pitäkö minua +tungettelevana tai epähienona, mutta tiedättekö, olen usein tuuminut, +eiköhän vaan liene olemassa tuo onnellinen mies." + +Sisar Rosemary nauroi. "No niin, mutta ei häntä tällä haavaa juuri +onnelliseksi voi sanoa", virkkoi hän, "ainakaan siihen katsoen, mitä +hän minusta ajattelee. Minun sydämeni on niin kokonaan hänen, jos +hänet vain saataisiin se uskomaan. Mutta väärinymmärrystä on tullut +välillemme -- kokonaan minun syyni -- eikä hän salli minun selittää +sitä." + +"Mutta hän on typerä hullu!" huudahti Garth. "Oletteko te ja hän +kihloissa?" + +Sisar Rosemary empi. "Emme me oikeastaan kihloissa ole", sanoi hän, +"vaikka asia kyllä sittenkin samaa tarkoittaa. Ei kumpainenkaan +meistä tahtoisi ajatellakaan ketään muuta." Garth tiesi, että +joissakin kansankerroksissa asianomaiset avioliiton ensi havitteluksi +"pitävät seuraa keskenään", askelta korkeampi tapa kuin sisäkön, joka +sanoo menevänsä "vähän ulos kävelemään", molemmat varsin kuvaavia +lausetapoja, sillä jos kaunis Phyllis armaansa kanssa lähtee iltaisin +syrjäteille ja pensasaitojen suojaan tai kaduille ja puistoihin, +niin nuo toiset pitävät seuraa keskenään tuttujen ja omaistensa +vierashuoneissa tai lehtimajoissa. Joka tapauksessa Garth oli aina +ajatellut sisar Rosemaryn kuuluvan samaan yhteiskuntaluokkaan kuin +hän itsekin. Ehkä tuo tomppeli, jota hän nyt jo sydämestänsä inhosi, +kuului alempiin kerroksiin, tai ehkäpä se sairaanhoitajataryhdistys, +mihin sisar Rosemary kuului, ei sallinut julkista kihlausta, mutta +ei ollut tietävinään "julkisesta salaisuudesta". Oli miten tahansa, +hyväsydämisellä, lahjakkaalla ja miellyttävällä pikku neidillä, joka +oli tehnyt niin paljon hänen hyväkseen, oli oma "poikansa"; ja tämä +todettu tieto helpotti Garthin mieltä. Hän oli viime aikoina niin +pelännyt, ettei hän ehkä aina ollut täysin rehellinen sisar Rosemarylle +eikä itselleen. Sisar Rosemary oli käynyt hänelle välttämättömäksi, +aivan elinehdoksi, ja oli taidollansa ja uhrautuvaisuudellansa +saavuttanut hänen suuren kiitollisuutensa. Heidän suhteensa oli +niin välitön, heidän seurustelunsa toverillista ja vaivatonta, ja +tätä ihanteellista asiaintilaa oli tohtori Rob muutamana päivänä +tullut sotkemaan tekemällä erään ehdotuksen. Garth oli kahden kesken +selittänyt, miten hänen onnensa ja hauskuutensa oli neiti Gray n +varassa ja mitenkä hän pelkäsi, että laitoksen johtajatar kutsuisi +hänet pois. + +"Pelkään niin, etteivät he anna sisarten olla kauan yhtä mittaa samassa +paikassa, mutta ehkä tohtori Deryck voi järjestää niin, että tässä +tapauksessa tehtäisiin poikkeus", sanoi Garth. + +"Äh, mitä te johtajattarista ja tohtori Deryckistä välitätte", virkkoi +tohtori Rob suorasukaisesti. "Jos tahdotte aina pitää hänet, niin +varatkaa hänet itsellenne. Naikaa hänet, poikani! Minä takaan, että hän +kyllä huolii teidät!" + +Niin astui tohtori Rob kömpelöillä, rautakorkoisilla saappaillaan +arkaluontoisen tilanteen varpaille. + +Garth koetti saada pois mielestään koko ehdotuksen, mutta ei +onnistunut. Hän rupesi tarkkaamaan sisar Rosemaryn tuumia ja +askareita hänen hyväksensä, ja ne menivät pitemmälle kuin mitä hänen +ammattivelvollisuutensa olisi vaatinut, niin että hänestä tuntui, +että erikoisen hellä osanotto vaikutti tämän alttiuteen. Hän työnsi +ajatuksen pois mielestään yhä uudelleen, kutsuen tohtori Robia vanhaksi +höperöksi ja itseänsä itserakkaaksi aasiksi. Mutta yhä uudelleen +hän tunsi sisar Rosemaryn lähestyessä joutuvansa vaalivan rakkauden +herkkään ilmapiiriin. + +Sitten hän eräänä yönä joutui suureen kiusaukseen ja voitti sen. + +Miksi hän ei oikeastaan tekisi, niinkuin tohtori Rob oli neuvonut? +Miksei hän voisi mennä naimisiin tämän miellyttävän, lahjakkaan ja +hellän sairaanhoitajattaren kanssa, ja niin hän saisi pitää hänet +ainiaan luonansa pimeydessänsä. _Hän_ ei pitäisi häntä "vain nuorena +poikana"... Mitä hänellä oli tarjottavana hänelle? Kaunis koti, kaikki +mukavuudet, runsas omaisuus, seuraa, joka tuntui häntä miellyttävän. +Mutta silloin kiusaaja iski harhaan kuiskatessaan: "Ja ääni olisi aina +Janen. Et ole milloinkaan nähnyt sairaanhoitajattaren kasvoja, etkä +milloinkaan näe. Voit kuvitella sen äänen kuuluvan niihin kasvoihin +ja siihen olentoon, jota ihailet. Voit mennä naimisiin pikku sisaren +kanssa, mutta rakastaa yhä Janea..." Mutta silloin Garth huudahti +kauhistuneena: "Mene tiehesi, kiusaaja!" ja hän selviytyi voittajana +taistelusta. + +Mutta hän oli sittenkin levoton, että oli jollakin tavoin häirinnyt +sisar Rosemaryn sydämen rauhaa. Siksi puhe nuoresta miehestä jota +sisar Rosemary rakasti, tuotti hänelle helpotusta herättäen samalla +mieletöntä, hiipivää mustasukkaisuutta. Ja nyt hän kuuli, että tuo +nuori mies oli syypää sisar Rosemaryn onnettomuuteen, kuten Jane oli +syypää hänen omaansa -- ei syypää, vaan sen aiheuttaja. + +Hän päätti kerta kaikkiaan karkottaa ne ajatukset, jotka viime aikoina +hänen omassa mielessään olivat tunkeutuneet heidän välillensä, ja +laskea heidän ystävyydellensä vielä lujemman ja kiinteämmän perustan +olemalla hänelle ehdottoman suora tässä asiassa. + +"Neiti Gray", sanoi hän, kumartuen hänen puoleensa huulilla kaunis, +poikamaisen avomielinen hymy, jota monet naiset olivat pitäneet +aivan vastustamattomana, "on ollut kovin ystävällistä, että olette +kertonut minulle itsestänne, ja vaikka myönnänkin tuntevani mieletöntä +mustasukkaisuutta tuota onnen suosimaa nuorta miestä kohtaan, jolla on +teidän koko sydämenne, olen kuitenkin iloinen, että hän on olemassa, +sillä olemme kaikki jotakin vailla, ellemme ihmeellisestä kokemuksesta +tunne tuota 'ainoata oikeata' naista tai 'ainoata oikeata' miestä. Ja +minä kerron teille, rakas, uskollinen ystäväni, jotakin, mikä läheltä +koskee sekä teitä että minua; mutta ennenkuin sen teen, antakaa kätenne +minulle, jotta tunnen olevani lähempänä teitä kuin ennen milloinkaan. +Te, joka olette käynyt pimeyden maassa, ymmärrätte, mitä kädenpuristus +siellä merkitsee." + +Garth ojensi kätensä pöydän yli; koko hänen olentonsa ilmaisi +jännittynyttä odotusta. + +"En voi antaa, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary hiukan värähtelevin +äänin. "Satuin polttamaan käteni. No, ei se vaarallista ole. Älkää +näyttäkö noin levottomalta. Tulitikulla vain. Niin, silloin kun olin +sokeana. Kertokaa nyt minulle siitä, mikä koskee sekä teitä että minua." + +Garth veti kätensä takaisin ja liitti molemmat yhteen polvensa ympäri. +Hän heittäytyi taaksepäin tuolissaan ja kohotti kasvonsa. Niillä +oli niin puhdas ilme, sellainen alhaisemman luontomme kiusausten +yläpuolelle kohonnut hengen ylevyys, että Janen silmät kostuivat, kun +hän niitä katseli. Hän näki, mitä rakkaus häneen ja kärsimysten kova +koulu olivat merkinneet hänen ystävällensä. + +Garth alkoi puhua hiljaisesti, kääntymättä Janeen päin. + +"Sanokaa minulle", virkkoi hän, "sanokaa, onko hän -- kuinka rakas hän +on teille?" + +Jane ei voinut irroittaa silmiänsä noista rakkaista kasvoista tuosta +rakkaasta olennosta. Janen liikutus värähdytteli sisar Rosemaryn ääntä. + +"Hän on minun kaikkeni, kaikkeni", vastasi hän. + +"Rakastaako hän teitä niin suuresti kuin te ansaitsette?" + +Jane kumartui ja painoi huulensa siihen kohtaan pöytää, missä Garthin +ojennettu käsi oli ollut. Sitten sisar Rosemary vastasi: "Hän rakasti +minua paljon, paljon enemmän kuin ikinä ansaitsen." + +"Miksi sanotte 'rakasti'? Eikö 'rakastaa' ole oikeampi muoto?" + +"Oi, ei!" sanoi sisar Rosemary murtuneella äänellä. "Pelkään, että olen +kadottanut hänen rakkautensa oman epäilykseni ja erehdykseni vuoksi." + +"Ette koskaan! Ei ikinä!" sanoi Garth. "'Rakkaus ei koskaan häviä!' +Rakkaus on kuolemaakin väkevämpi. Saattaapa jonkin aikaa näyttää siltä, +kuin se olisi kuollut ja haudattu. Mutta sitten koittaa pääsiäisaamu, +ja katso! rakkaus elpyy uudelleen! Onneton rakkaus, epätoivoinen, +kärsivä, on kuin lintu, jonka siivet ovat kastuneet. Se ei voi lentää; +se ei voi kohota. Se hypähtelee maassa ja piipittää surkeasti. Mutta +jokainen siipienräpytys ravistaa pois vesipisaroita, jokainen hetki +auringonpaisteessa kuivattaa hentoja sulkia, ja ennen pitkää se +lennähtää puunlatvaan voimistuneena kylvystä, joka ensin näytti vieneen +siltä koko sen lentokyvyn." + +"Voi, -- kunpa minun rakas ystäväni voisikin kuivata siipensä", huokasi +sisar Rosemary. "Mutta pelkään niin, että tein vielä pahempaa. Minä +leikkasin ne. Ei, vieläkin pahempaa -- minä katkaisin ne." + +"Tietääkö hän, että te nyt itse tunnette tehneenne pahasti?" kysyi +Garth lämpimästi. + +"Ei", vastasi sisar Rosemary. "Hän ei suo minulle tilaisuutta selittää +eikä sanoa, kuinka väärin hän tekee sekä itseänsä että minua kohtaan +ajatellessaan minun menettelystäni siten kuin hän nyt ajattelee." + +"Tyttö parka!" sanoi Garth, äänessä ymmärtämystä ja osanottoa. "Minun +omat kokemukseni ovat olleet niin surullisia, että voin ymmärtää niitä, +joiden uskollisen rakkauden tie ei kulje myötämaata, vaan on okainen +ja kiviä täynnä. Mutta seuratkaa neuvoani, neiti Gray. Kirjoittakaa +hänelle ja tunnustakaa avoimesti kaikki. Älkää salatko mitään. Kertokaa +koko asia aivan niinkuin se oli. Kuka tahansa mies, joka todella +rehellisesti rakastaa, uskoo teidän selityksenne ja on kiitollinen +siitä. Toivon vain, ettei hän ryntää heti tänne ja vie teitä minulta!" + +Jane hymyili kyynelsilmin. + +"Jos hän minut tahtoo, on minun mentävä hänen luoksensa", sanoi sisar +Rosemary. + +"Kuinka minä pelkään sitä päivää", jatkoi Garth, "jolloin te tulette +ja sanotte minulle: 'Nyt, nyt minun on mentävä.' Ja tiedättekö, olen +toisinaan ajatellut -- olettehan tehnyt niin paljon minun hyväkseni +ja käynyt niin suuriarvoiseksi minulle -- olen toisinaan ajatellut -- +voin sen nyt suoraan sanoa -- että usein eräs keino on tuntunut sangen +läheiseltä saadakseni pitää teidät ainiaan. Te olette ylenmäärin kaiken +sen arvoinen, mitä mies voi teille tarjota, kaiken sen hellyyden, mitä +hän voi osoittaa. Ja koska en teidän veroisellenne milloinkaan voisi +tarjota muuta kuin parhaani, tahdon ilmaista teille, että sydämeni +sisimmässä aina säilytän erään rakastamani naisen kuvaa. Kaikki muut +himmenevät vähitellen. Sokeudessani tuskin enää selvästi muistan, +minkä näköisiä olivat ne monet kauniit kasvot, jotka maalasin ja joita +ihailin. Kaikki ne ovat, mitkä enemmän mitkä vähemmän, epäselvinä ja +hämärinä mielessäni. Mutta pimeyden synkentyessä tämä kuva, Jumalan +kiitos, käy yhä kirkkaammaksi. Se säilyy elämäni loppuun asti, vielä +kuolinhetkelläni näen _sen naisen kasvot, jota minä rakastan_. Te +sanoitte 'rakasti' puhuessanne miehestä, jonka kuvaa sydämessänne +säilytätte, kun ette ole varma hänen nykyisistä tunteistaan. Minä en +voi sanoa 'rakastaa' enkä 'rakasti' hänestä, jolla sydämeni on. Hän +ei ole koskaan minua rakastanut. Mutta minä rakastan häntä niin, että +minun on mahdoton antaa 'parhaintani' toiselle naiselle. Jos minä +arvottomista, itsekkäistä pyyteistä taipuisin pyytämään jotakuta toista +vaimokseni, tekisin hänelle ääretöntä vääryyttä. Sillä hänen kasvonsa, +joita en milloinkaan näkisi, olisivat tyhjän veroiset minulle. Aina +vain nuo yhdet kasvot pysyisivät kirkkaina pimeydessäni. Hänen äänensä +olisi vain sitä mukaa rakas, kuin se muistuttaisi sen naisen ääntä, +jota rakastan. Ystäväni, jos te joskus rukoilette puolestani, rukoilkaa +silloin, etten milloinkaan tulisi niin halpamaiseksi, että pyytäisin +jotakuta naista avioliittoon, sillä vain akanoitahan minä enää voisin +hänelle tarjota." + +"Mutta --", sanoi sisar Rosemary, "hän, jonka syy on, että muut voivat +saada ainoastaan akanoita, mitä hän itse, hän, joka olisi voinut saada +koko vehnänjyvän, sen hienon, täyteläisen sisuksen --?" + +"Hän", sanoi Garth, "ei huolinut siitä. Ei se ollut kelvollinen. Oi +hyvä Jumalani, te pikku tyttö --! Kunpa tietäisitte, miltä tuntuu olla +mitätön sen naisen silmissä, jota rakastaa!" Voihkaisten peitti Garth +kasvot käsiinsä. Täydellinen hiljaisuus vallitsi kirjastossa. Äkkiä +Garth rupesi puhumaan, hiljaa ja nopeasti, kohottamatta päätään. + +"Taas", sanoi hän, "minulla on ihan sama tuntemus, mistä kerroin +Brandillekin, mutta nyt selvempänä kuin koskaan paitsi silloin kerran, +kun olin yksinäni. Voi, neiti Gray! Älkää liikahtako! Älkää menkö +mihinkään! Mutta katselkaa ympäri huonetta ja sanokaa, näettekö +mitään. Katsokaa ikkunan luota. Katsokaa oven luota. Kumartukaa ja +katsokaa varjostimen taakse. Minä en usko, että olemme kahden. En +voi koskaan sitä uskoa. Minua petetään sokeudessani. Ja kuitenkin -- +minua _ei voi_ pettää. Minä tunnen, että nainen, jota rakastan, on +lähelläni. Hänen silmänsä tarkastavat minua säälivinä, murheellisina +ja osaaottavina. Hänen surunsa, kun hän näkee minun onnettomuuteni, +on niin valtava, että se saartaa minut, niinkuin olin uneksinut hänen +rakkautensa tekevän -- -- -- Oi, Jumalani! Hän on niin lähellä -- ja +se on kauheata, sillä minä en tahdo häntä lähelleni. Soisin mieluummin +tuhansia penikulmia välillemme -- ja olen varma, ettei ole kuin +muutama askel... Onko tämä mielikuvitusta? vai onko tämä totta? vai +olenko tulemaisillani hulluksi?... Neiti Gray! _Te_ ette petä minua. +Tarkastakaa huone! Herran nimessä, katsokaa kaikkialta ja sanokaa, +olemmeko kahden? Ja ellemme ole, kuka on huoneessa paitsi teitä ja +minua?" + +Jane oli istunut kyynärpäitään pöytään nojaten, hellivät silmät +kiinteästi luotuina Garthin painuneeseen päähän. Kun Garth toivoi +hänen olevan tuhansien penikulmien päässä, painoi hän päänsä käsiinsä. +He olivat niin lähellä toisiaan, että jos Garth olisi uudelleen +ojentanut oikean kätensä, se olisi koskettanut Janen tuuheaa, pehmeää +tukkaa. Mutta Garth ei ojentanut kättänsä, ja Jane istui kasvot käsiin +kätkettyinä. + +Garthin hätääntyneen kysymyksen jälkeen vallitsi kirjastossa tuokion +syvä äänettömyys. Sitten Jane kohotti päätänsä. + +"Ei huoneessa ole ketään muita, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary, +"kuin _te_ ja -- _minä_." + + + + +Kahdeskymmenesseitsemäs luku. + +SILMÄT, JOITA GARTH USKOI. + + +"Te pidätte siis autolla ajamisesta, neiti Gray?" + +He olivat ensi kerran olleet ajelemassa autolla ja joivat nyt +kirjastossa teetä yhdessä, myöskin ensi kertaa, ja ensi kertaa sisar +Rosemary kaatoi teetä potilaallensa. Oli vasta maanantai-iltapäivä, +mutta Janen loppuviikolla saamat kokemukset olivat jo hankkineet +hänelle monta uutta oikeutta. + +"Kyllä, pidän siitä, herra Dalmain, erittäinkin kun on näin kaunis ilma +kuin nyt." + +"Oletteko ennen ollut sellaisessa paikassa, missä on auto?" + +Sisar Rosemary epäröi. "Olen kyllä ollut perheissä, missä on auto, ja +olen ajanut tohtori Brandin autolla. Hän oli kerran minua vastassa +Charing Crossilla." + +"Jaha, minä tiedän", sanoi Garth. "Hieno vehje. Olitteko silloin +menossa jonkun potilaan luo vai palasitteko hoitamasta jotakuta?" + +Sisar Rosemary hymyili ja puraisi huultaan. "Menossa", vastasi hän +aivan totisena. "Käväisin vain tohtorin kotona saamassa lähempiä +tietoja ja ohjeita." + +"Mahtaa olla suurenmoista tehdä työtä semmoisen miehen johdolla +kuin Brand", sanoi Garth, "ja minä olen kuitenkin varma siitä, että +kaikki paras, mitä teette, on omaa keksimäänne. Eihän hän esimerkiksi +neuvonut teille sitä loppuviikkoista vierailumatkaa? En usko. Ja +mitä se jo on vaikuttanut! Mutta sanokaapa eräs asia! Kun me ajoimme +autolla, ei koskaan yhtäkkiä vähennetty vauhtia päästäksemme jonkin +ohi eikä toitotettu äkkiä, jotta saataisiin jokin tieltä pois, vaan +te ilmoititte aina ennakolta, minkä ohi ajoimme tai mikä oli tiellä +vähän matkan päässä. Kuten: 'Ensi käännöksessä meidän täytyy ajaa +heinäkuorman ohi, siinä on ahdas paikka, mutta täytyy hiljentää +vauhtia'; tai: 'Kas, vanha ruskea lehmä on tuolla keskellä tietä. +Tottahan väistää, kun toitotamme.' Ja kun sitten tienmutkassa äkkiä +vauhti hiljeni tai toitotettiin torvea, tiesin syyn jo ennakolta eikä +mikään tullut yllättäen. Tiesittekö te, kuinka tuskallista on sokealle, +että kiidettäessä täyttä vauhtia sitten aivan äkkiä hiljennetään +kulkua eikä hän aavista syytä siihen, tai että kaarretaan tuntuvasti +sivulle eikä hän tiedä, mitä väistetään? Tänään ajelumme oli sulaa +yhtämittaista nautintoa, te kun piditte huolta siitä, ettei mitään +semmoista tapahtunut. Tiesin jo etukäteen mitä tapahtuisi aivan yhtä +hyvin, kuin jos minulla olisi ollut näköni." + +Jane painoi käden povellensa. Oi, kuinka vähällä Garth pääsisi kaikista +noista sokean tarpeettomista kärsimyksistä, jos hän saisi aina olla +hänen rinnallansa. + +"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary, "minä ajoin eilen tohtori +Deryckin kanssa asemalle ja havaitsin kaiken sen, mitä juuri +kuvasitte. En ole ennen koskaan ollut hermostunut autolla ajaessani, +mutta eilen huomasin, miten suuressa määrin se riippuu juuri +siitä, että ihan tietämättämme koko ajan pidämme silmällä asioita, +mittaamme välimatkoja, tarkkaamme nopeutta ja tiedämme, mitä jokainen +ohjauspyörän käänne tarkoittaa. Niin että kun vasta lähdemme ajelulle, +täytyy teidän sen vuoksi suostua ottamaan minut silmiksenne." + +"Kuinka hyvä te olette!" sanoi Garth kiitollisena. "Näittekö te siis +tohtori Deryckin lähtevän?" + +"En. Minä en _nähnyt_ tohtori Deryckiä ollenkaan. Mutta hän sanoi +hyvästi, ja tunsin hänen ystävällisen, voimakkaan kädenpuristuksensa, +kun hän nousi autosta. Ja minä istuin ja kuuntelin, kuinka hänen +junansa lähti liikkeelle ja puhkuen etääntyi." + +"Eikö tuntunut kovalta näin antaa hänen tulla ja mennä, saamatta nähdä +hänen kasvojansa?" + +Jane hymyili. "Tuntui kyllä", sanoi sisar Rosemary, "mutta halusin +kokea, kuinka kovaa se oli." + +"Tuntee niin kauheata tyhjyyttä, eikö niin?" sanoi Garth. + +"Niin. Melkein toivoo, ettei ystävä olisi tullutkaan." + +"Voi --". Garthin syvässä huokauksessa oli tyytyväistä ymmärtämystä, +ja tuo uljas sydän, joka viimeiseen asti oli jaksanut kantaa sidettä, +tunsi saaneensa liiankin suuren palkan. + +"Entä ruoka-ateriat", sanoi sisar Rosemary nauraen. "Ne vasta ilkeän +kiusallisia ovat, eikö niin?" + +"Ovat, tietysti; olen unohtanut, että te sen nyt ymmärrätte. En +voinut selittää sitä, miksi söin yksikseni. Tiedättehän sen haun ja +kopeloimisen?" + +"Kyllä", sanoi sisar Rosemary, "ja tavallinen loppu on kuitenkin se, +että takaa-ajettu esine on tiessään, kunnes jälkeenpäin itsestään +ilmestyy! Mutta, herra Dalmain, olen keksinyt monta helpottavaa +apukeinoa. Jos suostutte aterioimaan minun kanssani pienessä pöydässä, +saatte nähdä, kuinka hyvin kaikki käy. Ja sitten myöhemmin, jos minä +vielä olen täällä, kun teillä rupeaa käymään vieraita, teidän täytyy +antaa minun istua vasemmalla puolellanne, ja kaikki pienet avunantoni +tapahtuvat niin sivumennen, ettei niitä kukaan huomaakaan." + +"Kiitos!" sanoi Garth. "Olen sanomattoman kiitollinen. Usein on tullut +mieleeni eräs tuhma leikki, jota Overdenessa leikimme jälkiruokaa +syödessä, kun meitä oli oikein vallaton ja iloinen seura koolla. +Tunnetteko vanhan Meldrumin herttuattaren? Joka tapauksessa olette +kai kuullut hänestä? Aivan oikein, tietysti, tohtori Deryckhän tuntee +hänet. Herttuatar kutsui kerran hänet papukaijaansa katsomaan. Hän +ei maininnut linnusta mitään puhelimessa, ja tohtori Deryck, luullen +herttuattaren häntä tarvitsevan, jäi pois eräästä hyvin tärkeästä +kokouksesta ja lähti heti paikalle. Onneksi oli herttuatar silloin +kaupunkiasunnossaan. Ei silti, samoin hän olisi tehnyt, vaikka olisi +ollut Overdenessakin. Soisin, että olisitte joskus ollut Overdenessa. +Herttuatar pitää mainion hauskoja kutsuja, jolloin henkilöt, jotka +todella viihtyvät toistensa seurassa, tapaavat toisensa. Siellä heidät +majoitetaan, syötetään ja ruokitaan, pidetään hyvänä, ja kukin saa +tehdä ihan mitä haluaa, herttuattaren vaellellessa ulos ja sisälle +eriskummaisine elukkoineen ja lintuineen, tuoden hauskuutta ja +viihtymystä, minne vain tuleekin. Viime kerralla, kun olin siellä, +oli hänellä tapana aina iltaisin, päivällisen jälkeen, päästää +vierashuoneeseen kuusi Egyptistä tuotua hyppyrottaa, hirveän hauskoja +pikkuelukoita, aivan kuin pienoiskokoisia kenguruja. Ne hyppelehtivät +pitkin huonetta takajaloillaan pelästyttäen muutama naisia +puolikuoliaiksi piiloutumalla heidän pukunsa helmoihin, ja nuoria +palvelijoita, niin että nämä pudottivat tarjottimensa kahvikuppeineen +päivineen. Hänen viimeinen löytönsä on tukaani -- etelä-amerikkalainen +lintu, jonka nokka on kuin banaani ja ääni kuin vanhan hengenhätäisen +lampaan. Mutta Tommy, punainen papukaija, on ylimmäinen suosikki, ja +minun täytyy myöntää, että se on viisaampi ja ymmärtäväisempi kuin +luulisikaan. + +"No niin, Overdenessa me usein leikimme ajattelematonta leikkiä +muskottirypäleillä. Me panimme jokainen viisi marjaa määrätyn +välimatkan päähän lautasemme ympärille, sitten suljimme silmämme +ja yritimme tavoitella niitä haarukkaamme. Kuka ensimmäiseksi sai +ne kiinni ja syödyksi, pääsi voittajaksi. Herttuatar ei ottanut +milloinkaan siihen osaa. Hän istui mieluummin sovintotuomarina ja +huusi varoittavasti, jos joku yritti salaa tirkistellä. Neiti Champion +ja minä -- hän on herttuattaren sisarentytär, kuten ehkä tiedätte +-- leikimme aina rehellisesti, mutta melkein aina me sitten myöskin +hävisimme surkeasti." + +"Niinkö", sanoi sisar Rosemary. "Tunnen sen leikin ja muistelin sitä +kerran, kun sidesilmäisenä aterioin." + +"Voi, jos minä olisin aavistanut, en olisi sallinut teidän sitä tehdä!" +huudahti Garth. + +"Tiesin sen", sanoi sisar Rosemary. "Sen tähdenhän minä hankin +loppuviikoksi vapautta." + +Garth ojensi kuppinsa uudelleen täytettäväksi ja kumartui +tuttavallisesti lähemmäksi. + +"Nyt", virkkoi hän, "rohkenen kertoa teille pikkukiusoistanikin. +Pelkään aina niin hirveästi, että ruoassa tai juomassa on _kärpänen_. +Pienestä pojasta saakka olen kauhuissani ajatellut, että erehdyksessä +voisin niellä kärpäsen. Ollessani noin kuuden vanha kuulin erään +äitini naisvieraan sanovan: 'Oh, kerran vuodessa ainakin _täytyy_ +meidän itsekunkin niellä kärpänen! Minä nielin omani juuri äsken +tänne tullessani!' Tämä jokavuotisen kärpäsen pelko jäi valtavaksi +lapselliseen mieleeni. Olin melkein kiitollinen, kun satuin +nielaisemaan kärpäsen ja niin siis pääsemään siitä. Muistan, kuinka +sukkelaan kerran söin leipäpalasen, missä olin huomannut jalkain ja +siipien jäännöksiä, sillä tavoin kun helpoimmin mielestäni sain sen +syödyksi ja sain olla huoletta lopun vuotta; mutta kädet nyrkissä +juoksin edestakaisin pengermällä sitä nieleskellessäni. Ja kun minulle +selvisi, ettei vuosi ja kärpänen pitänytkään paikkaansa, rupesin yhtä +onnettomasti pelkäämään satunnaista kärpäsen nielaisemista. Luulen, +etten koskaan ole syönyt ravintolassa paahtoleipää ja sardiineja +katsomatta, näkyikö leivän alla pöpöjäni, vaikka katsoessani tunsinkin +olevani hyvin sen vanhan eukon kaltainen, joka aina vuoteensa alta +etsi murtovarkaita. Mutta kyllä vieläkin olen tuon pikku elukan vuoksi +saanut kiusaantua! En voi sanoa: 'Simpson, oletteko varma, ettei +tässä liemessä ole kärpästä?' sillä Simpson vastaisi: 'Ei, herra, ei +mitään kärpästä, herra', ja yskisi käteensä, enkä minä millään voisi +toistamiseen kysyä häneltä samaa asiaa." + +Sisar Rosemary kumartui ja asetti teekupin niin, että Garth helposti +sai sen. "Aterioikaa aina minun kanssani", sanoi hän niin täydellistä +ymmärtämystä ilmaisevalla äänellä, että se melkein hyväili, "ja minä +lupaan teille, ettei milloinkaan ole kärpästä missään. Ettekö voi tässä +suhteessa uskoa minun silmiäni?" + +Ja Garth vastasi onnellisena ja kiitollisena hymyillen: "Voisin uskoa +teidän silmiänne missä asiassa tahansa. Niin, ja tästä minä muistan: +minun täytyy uskoa niiden huostaan eräs tehtävä, jota en antaisi +kenellekään toiselle. Onko ja hämärä, neiti Gray, vai vieläkö on tunnin +verran valoisaa?" + +Sisar Rosemary vilkaisi ulos ikkunasta ja katsoi kelloansa. "Käskimme +kovin aikaisin tuomaan teen", sanoi hän, "sillä meillähän oli niin kova +nälkä ajelemasta palatessamme. Kello ei ole vielä viittäkään, ja tämä +iltapäivä on hurmaava. Aurinko laskee puoli kahdeksalta." + +"Siis valo on hyvä", sanoi Garth. "Joko olette juonut teenne! Valo +tulee nyt vasemmanpuoleisesta ikkunasta työhuoneeseeni. Tiedättehän +minun työhuoneeni yläkerrassa? Toittehan te sieltä rouva Brandin kuvan +harjoitelmat. Huomasitte kaiketi silloin, että siellä oli iso joukko +kehyksiin pingoitettuja kankaita nurkissa. Toisille ei ole maalattu +mitään, toisilla on luonnoksia ja harjoitelmia, jotkut ovat valmiita +tauluja. Neiti Gray, näiden viimeksi mainittujen joukossa on kaksi, +jotka tahtoisin muista varmasti erottaa ja sitten hävittää. Annoin +Simpsonin eräänä päivänä kuljettaa minut sinne. Koetin löytää ne +tunnustelemalla, mutta en päässyt varmuuteen, ja lopulta menin vallan +sekaisin päästäni hakiessani niitä semmoisesta määrästä. En tahtonut +pyytää Simpsonin apua, sillä aiheet ovat -- no niin, hiukan oudot, ja +jos hän huomaisi minun hävittäneen ne, syntyisi siitä kaikenlaista +puhetta ja arvelua, enkä voi sietää palvelijain uteliaisuutta. En +liioin voinut kääntyä tohtori Deryckin puoleen, sillä hän tuntee +henkilöt. Päähenkilö on hänen tuttujansa. Kun maalasin ne taulut, en +voinut aavistaakaan, että paitsi minua joku toinenkin saisi ne nähdä. +Sen tähden te, rakas ja luotettava kirjurini, olette ainoa, jonka +puoleen voin kääntyä. Tahdotteko tehdä mitä minä pyydän? Ja tahdotteko +tehdä sen nyt heti?" + +Sisar Rosemary työnsi tuolinsa taaksepäin. "Kuinka en tekisi, herra +Dalmain. Minähän olen täällä juuri tehdäkseni mitä te tahdotte, ja teen +sen tietysti myös, milloin te vain tahdotte." + +Garth otti liivintaskustaan avaimen ja laski sen pöydälle. "Tässä +on työhuoneeni avain. Luulen, että ne taulut, joita tarkoitan, ovat +nurkassa, ovea vastapäätä, keltaisen, japanilaisen verhon takana. Ne +ovat suuret -- noin viisi jalkaa korkeat ja kolme ja puoli leveät. +Jos teidän on vaikea niitä kuljettaa, niin asettakaa ne vastatusten +ja soittakaa Simpsonia kantamaan. Mutta älkää jättäkö häntä yksikseen +niiden pariin." + +Sisar Rosemary otti avaimen, nousi ja meni pianon luo, jonka avasi. +Sitten hän veti kireälle punaisen rihman, jota myöten Garth osasi +soittokoneen luo. + +"Istukaa ja soittakaa", sanoi hän, "sillä aikaa kun minä olen +toimittamassa asiaanne. Mutta sanokaa minulle eräs asia. Tehän +tiedätte, kuinka suuresti teidän teoksenne kiinnostavat minua. +Toivotteko te minun vain vilkaisevan niihin sen verran, että löydän ne, +vai saanko oikein katsella niitä työhuoneen kauniissa valaistuksessa? +Saatte olla varma, että teen aivan kuten toivotte." + +Taiteilija Garth ei voinut vastustaa tätä pyyntöä, joka tarkoitti hänen +teostensa katselemista ja ihailemista. "Saattehan te tietysti katsella +niitä, jos haluatte", sanoi hän. "Ne ovat ehdottomasti parhaat työni, +vaikka maalasinkin ne ulkomuistista vain. Minulla on -- tarkoitan +tietysti minulla oli ennen tapana usein niin tehdä. Eivätkä ne suinkaan +ole mitään mielikuvia. Maalasin tarkalleen mitä näin -- ainakin mitä +naisen kasvoihin ja koko olentoon tulee. Ja niissä koko taulun sisältö +onkin. Muu on vain täytteenä." + +Hän nousi ja meni pianon luo. Hänen sormensa harhailivat koskettimilla, +loihtien hiljaa kuuluville "Veni, Creator Spirituksen" sointuja. + +Sisar Rosemary meni ovea kohden. "Mitenkä minä ne tunnen?" kysyi hän ja +odotti. + +"Venin" soinnut laantuivat hiljaiseksi hyminäksi. Garthin ääni kuului +selvänä ja kirkkaana pianon luota, aivan kuin hän olisi lausunut +jotakin itse hiljaa säestäen. + +"Nainen ja mies... kahden eräässä puistossa, mutta ympäristö on vain +hahmoiteltu. Nainen on iltapuvussa, pehmeässä mustassa puvussa, jossa +on laahustin ja pitsejä povella. Sen nimi on: 'Vaimo.'" + +"Entä toinen?" + +"Sama nainen, sama ympäristö, mutta ei miestä nyt tällä erää. Ei +siihen tarvitse maalata miestä, sillä nyt hän on aina -- näkyvänä tai +näkymättömänä -- hänen luonaan. Sylissään nainen pitää" -- pianon +sävelet vaikenivat, huoneessa oli aivan hiljaista -- "pientä lasta. +Taulun nimi on 'Äiti.'" + +"Venin" sävelet yltyivät pauhaavaksi rukoukseksi: + + "Pois kateet poista, rauha suo!" + +ja ovi painui kiinni sisar Rosemaryn mentyä. + + + + +Kahdeskymmeneskahdeksas luku. + +TAITEILIJAN TYÖHUONEESSA. + + +Jane nousi Garthin työhuoneeseen, avasi oven ja astuttuaan sisälle veti +sen kiinni jäljestänsä. + +Ilta-aurinko paistoi länsi-ikkunasta, hohdollaan kohottaen +silkkiverhojen ja -varjostimien upeutta, japanilaisen koruompeleen +sinipunervan vistarian väriloistoa samoin kuin tummanpurppuraiselta +pohjalta erottuvan kultaisen, omaan loputtoman pitkään pyrstöönsä +kietoutuneen Kiinan lohikäärmeenkin, jolla oli käyristyneitä kynsiä +sekä mahdollisissa että mahdottomissa kohdin. + +Jane oli käynyt jo monta kertaa Garthin työhuoneessa, mutta aina +kiireesti hakemassa jotakin, Garthin innokkaasti odottaessa alhaalla, +niin ettei hänen ollut sopinut viivähtää. Margeryllä oli toinen avain, +sillä hän kävi joka päivä siellä itse avaamassa ikkunat, hellävaroen +tomuttamassa kaikki arvokkaimmat taideteokset ja yleensä katsomassa, +että kaikki oli samanlaisessa kunnossa kuin silloinkin, kun isännän +kerkeät silmät vielä voivat tarkastella ympärillensä. Mutta avain oli +aina Margeryn avainkimpussa, eikä Jane mielellänsä pyytänyt lupaa, +olisi kenties vielä saanut kieltävän vastauksen. Nyt hänellä oli aikaa; +ja hän istui matalaan ja syvään, tyynyillä hyvin mukavaksi verhoiltuun +korituoliin. Se olikin kuin tehty häntä varten, käsille, polville ja +jaloille oli mukavaa nojaa, niin että hän arveli kaikkien muitten +tuolien vastaisuudessa aivan varmaan tuntuvan epämukavilta tämän +rinnalla. Juuri samoin tahtoi hänkin sopia rakastamallensa olennolle! +Olla joka suhteessa niin sopiva hänelle, että hänen läheisyytensä olisi +hänelle ainaisen voiman, levon ja lohdutuksen lähteenä. + +Hän katseli ympärilleen. Kaikki oli niin Garthin mukaista; joka +pikkuseikka erinomaista; joka värivivahdus kohotti toista ja kohosi +siten itse. Valoa tuli sekä katosta että ikkunoista; telineitä +kaikenlaatuisia ja -kokoisia, tyhjää, missä tilaa ja ehdotonta +tomuttomuutta tarvittiin, upeata mukavuutta uunin ympärillä; sopissa +ja nurkissa; kaikki oli erinomaista. Ja yksinkertaiset, ruskeat +seinäpaperit olivat kauniit, rauhalliset väriltään, ilman punaisen tai +keltaisen vivahdusta, puhtaasti pähkinänruskeat. Eräillä telineillä, +lähellä kauimmaista ikkunaa, oli keskeneräinen maalaus; värilautanen +ja sivellin olivat vieressä, siinä mihin Garth oli ne jättänyt +lähtiessänsä ulos eräänä aamuna kolme vuotta sitten, jolloin hän +hyppäsi aidan yli pelastaakseen pienen eläinraukan tarpeettomista +kärsimyksistä, mutta syöksyen itse mitä suurimpaan tuskaan ja +onnettomuuteen. + +Jane nousi ja tarkasteli kaikenmoisia merkillisiä pikkuesineitä, joita +oli uuninreunuksella. Erikoisesti kiintyi hänen huomionsa pieneen ja +hyvinvoipaan pronssiseen karhuun, joka samalla sekä tanakasti että +keveästi ja luontevasti istui takakäpälillään, puristaen etukäpälillään +pronssista pylvästä, pää käännettynä sivullepäin, pienet, anovat +silmät tähdättyinä suoraan eteenpäin. Kahleista, joilla se oli sidottu +pylvääseen, näki, että se oli vanki ja mahdollisesti myös vihainen. +Jane arvasi heti, että sen päätä voi nostaa ja ruumista käyttää +tulitikkusäiliönä, mutta oli myös varma, että jos hän sitä nostaisi, +ei sisältä mitään tikkuja löytäisi. Tämä pikku karhu oli varmaan +aikaisemmilta Victorian ajoilta, lapsuudenystävä, jota ei käytetty +jokapäiväisiin tarpeisiin. Hän nosti päätä. Ruumis oli tyhjä. Hän +asetti pikku karhun takaisin paikoilleen uuninreunukselle ja tunsi +tahallansa viivyttävänsä koetusta, mikä hänen oli kestettävä. + +Deryck oli hänelle kertonut Garthin maalaamista 'ainoan oikean' +kuvista. Garth oli äsken itse kertonut lisää niistä. Turhaa oli siis +enää viivytteleminen. Hän katsahti keltaiseen verhoon päin. + +Sitten hän meni läntisen ikkunan luo ja avasi sen selko selälleen. +Aurinko painui hiljalleen punertavia kukkuloita kohti. Taivaan tumma +sini vaaleni, ja heikko rusoitus kohosi sitä mukaa sille. Jane loi +katseensa taivaaseen ja painaen kätensä syvälle taskuihinsa puheli +ääneen: "Jumala tietää", sanoi hän, -- "ellen enää toiste kykene sitä +ajattelemaan tai sanomaan, tahdon sen nyt sanoa -- _uskon tehneeni +oikein_. Ajattelin Garthin vastaista onnea ja myös omaani. Tein +ratkaisuni meidän molempain tähden, ja sain uhrata nykyhetken onnen sen +hirveäksi hinnaksi. Mutta, Jumala tietää, uskoin tekeväni oikein, ja -- +_niin uskon yhä_." Jane ei milloinkaan enää niin sanonut. + + + + +Kahdeskymmenesyhdeksäs luku. + +JANE KATSELEE ITSEÄNSÄ RAKKAUDEN KUVASTIMESTA. + + +Keltaisen varjostimen takana oli taulunteelmiä sikinsokin, ja Jane +näki, että sokean kädet olivat turhaan etsiä haparoineet ja sitten +yrittäneet saada taas kaikkea järjestykseen ja paikoilleen. Hellävaroen +Jane otti joka taulun kaatuneesta kasasta, käänsi sen oikeaan asentoon +ja asetti kumolleen seinän nojalle. Kauniita töitä oli siellä; toiset +valmiita, toiset puolivalmiita. Parit tutut kasvot, maalattuina vielä +entistäänkin kauniimmat, katselivat häneen. Mutta etsimiänsä tauluja +hän ei löytänyt. + +Hän nousi ja silmäili ympärilleen. Toisessa nurkassa, osittain +kairolaisen varjostimen peitossa, oli myös kasa tauluja. Jane meni +sinne. + +Melkein heti hän löysi ne, joita etsi. Ne olivat muita suuremmat, ja +hän tunsi ne ensi silmäyksellä päähenkilön pehmeästä mustasta puvusta. + +Tarkastamatta niitä sen enempää, vei hän ne läntisen ikkunan eteen ja +asetti ne niin, että valo lankesi niihin edullisesti. Hän veti tuolin +ikkunan luo, otti pronssisen karhun vasempaan käteensä ikään kuin +taikakaluksi, jonka piti auttaa häntä kestämään, mitä nyt kestettävä +oli, käänsi toisen taulun takanurin, ja istuutui rauhassa katselemaan +toista. + +Ylevä naisolento ylevästi kuvattuna oli ensimmäinen vaikutelma, mikä +siirtyi silmästä aivoihin. Niin, ylevyyttä ennen kaikkea oli komeassa +ryhdissä, uljaassa katsannossa, koko olemuksen arvokkuudessa. Sitten -- +kun katselija huomasi kookkaan vartalon, joka oli niin sopusuhtainen, +ettei vaikuttanut kömpelöltä, vaikka oli suuri, täyteläinen ja hyvin +kehittynyt, jäsenien pituuden, jalan lujan asennon ja isot, pystyvät +kädet -- tuli hänen kuvasta saamaksensa toiseksi vaikutelmaksi voima -- +voima toimia, voima olla ja elää, voima eloa jatkuvasti ylläpitää. + +Sitten katse siirtyi kasvoihin. Ne tuottivat yllätyksen. Taulun kolmas +vaikutelma oli rakkaus -- korkein, pyhin, ihanteellinen rakkaus ja +kuitenkin niin perin hellän inhimillinen -- ja noista kasvoista se +kuvastui. + +Kasvot olivat suuret, mutta hyvin vartalon mukaiset. Ei niitä +tavallisen mitan mukaan voinut kauniiksi sanoa. Piirteet olivat +melko säännölliset, ei ainoatakaan suorastansa rumaa viivaa, mutta +ei yksikään niistä ollut täysin kauniskaan, ja yleisvaikutelma oli, +että ne eivät olleet minkään näköiset, mutta sittenkin miellyttävät, +eikä niissä näkynyt jälkeäkään minkäänmoisesta laittelusta, jota +olisi tarvinnut kaihtaa. Mitä kauemmin niitä katseli, sitä enemmän ne +miellyttivät ja sitä enemmän täytyi vain ihailla niiden rehellisyyttä +ja puhtautta, niiden mielevyyttä ja jaloa yksinkertaisuutta, ja niiden +puutteet jäivät huomaamatta. Nämä ulkonaiset piirteet havaittuansa +katselija loi katseensa muuanne miettiäksensä mitä oli nähnyt, siirsi +sen taas takaisin kuvaan, ikään kuin varmistaaksensa mietteitänsä, +ja näki silloin ihmeitä. Kasvoille oli valahtanut kirkkaus, "jota ei +mailla eikä merillä nähty ole". Se loisti rauhallisista harmaista +silmistä -- kun ne hänen eteensä polvistuneen miehen pään yli taulusta +katselivat -- ilmaisten naisen koko sielun ylevää antaumusta tunteen +valtaan, joka voimakkaana ja täydellisesti hallitsi häntä, mutta +samalla myös antoi hänelle voimaa olla entistäkin todellisemmin oma +itsensä. Pelokasta iloa, vielä käsittämättömän salaisuuden ihmetystä, +kiihkeätä hellyyttä, melkein jumalaista myötätuntoa miehen hillittömän +voimallista tunnetta kohtaan, mikä sai miehen polvistumaan hänen +eteensä ja hakemaan tyyntä hänen poveltansa, kaipausta saada lohduttaa, +antaa ja onnellistaa, kaikkia näitä oli tuossa ylenpalttisen ihanassa +katseessa, ja vedet herahtivat katselijan silmiin. + +Nainen istui marmorikaiteen leveällä jalustalla. Hän katsoi suoraan +eteensä. Hänen polvensa työntyivät koko lailla pitkälle eteen, ja +tumman puvun laahustin täytti oikean etualan. Vasemmalla, hiukan +sivulla oli polvistuneena mies, pitkä, sorja, juhlapukuinen mies, kädet +kiedottuina naisen vyötäisille, kasvot painettuina pehmeihin pitseihin +hänen povelleen, näkyvissä vain hänen sileä, tumma niskansa. Ja +kuitenkin koko olemus ilmaisi kiihkeätä tunnetta. Nainen oli painanut +hänet itseänsä vasten, kuten näytti, liikkein, joissa tuntui naisen +täydellistä antaumusta ja hellänä värähtelevää, äidillistä huolenpitoa, +ja nyt olivat kädet kierrettyinä kaulaan, yhä pitäen polvistunutta +kiinteästi povea vasten. Ei sanaakaan oltu lausuttu. Kätketyt kasvot +olivat tietysti sanattomat, ja naisen huulet olivat tumman pään yllä +lujassa puserruksessa, ilmaisten tyyntä itsensähillitsemistä, vaikka +niillä jo väikähteli ääretöntä onnea kajastava hymy. + +Vasemmalta helakanpunainen riipparuusu kiersi hämärästi erottuvaa +pienausta, valuen ylänurkasta hehkuvana rykelmänä alaspäin ja ollen +taulun ainoana värikkyytenä. + +Mutta näistä vähäpätöisistä sivuseikoista silmä pian palasi +rauhallisiin, helliin kasvoihin, jotka hohtivat rakkautta, +voimakkaihin, pystyviin käsiin, jotka ensi kertaa oppivat saattamaan +tuntuville naisen hellyyden suojelevaa lämpöä, ja sisäinen ääni +kuiskasi, että ainoa mahdollinen nimi taululle oli "Vaimo". + +Jane katseli sitä kauan aikaa. Ellei Garthin pikku karhu olisi ollut +niin lujaa tekoa kuin oli, olisi se mennyt murskaksi Janen käden +puserruksesta. + +Hän ei voinut hetkeäkään epäillä, ettei katsellut omaa kuvaansa, mutta +voi taivas! kuinka toisenlainen tämä oli kuin se, jonka hän näki omasta +kuvastimestaan! Pari kertaa hänen ajatuksensa pysähtyivät tykkänään, +ja hän katseli aivan tylsänä taulun mitättömiä sivuseikkoja. Mutta +harmaitten silmien ilme veti puoleensa, elvyttäen voimakkaaksi jokaisen +tunteen, jonka hän oli kokenut, kun tuo rakas pää niin odottamatta +oli löytänyt lepopaikkansa hänen poveltaan. "Totta", kuiskasi hän, +ja toisti vielä: "Niin, totta se on. En voi sitä kieltää. Tuollaiset +olivat tunteeni; tuon näköinen lienen siis ollut." + +Ja sitten hän vaipui yhtäkkiä polvilleen kuvan eteen. "Oi, Jumalani! +Tuon näköinenkö minä olin? Ja silloin tuo rakas poika kohotti +säteilevät silmänsä ja katsoi minuun kuutamovalossa. Tässäkö siis, +mitä hän näki? Olinko _minä tuon_ näköinen? Ja nainenko, joka tuon +näköisenä painaa hänen päätään rintaansa vasten, kieltäytyy seuraavana +päivänä rupeamasta hänen vaimokseen hänen nuoruutensa ja mitättömän +ikäeron vuoksi muka?... Oi, Garth, Garth!... Oi, Jumala, auta häntä +ymmärtämään!... auta häntä antamaan minulle anteeksi!" + +Jane otti toisen taulun ja asetti sen eteensä toisen päälle. + +Sama nainen samassa paikassa istumassa, mutta miestä ei ollut. +Sylissänsä hän piteli lasta, jonka hento, tumma pää lepäsi hänen +täyteläisellä rinnallansa. Nainen ei katsonut pikku pään ylitse, vaan +katseli pää kumarruksissa lapsosen kasvoja. + +Punainen riippuruusu oli kasvanut niin, että muodosti hehkuvanpunaisen +kaaren äidin ja lapsen yli taulun toisesta laidasta toiseen. Hellyyden +majesteetillisuus kuvastui äidin voimakkaasta olemuksesta. Piirteiltään +kasvot olivat entiset, jokapäiväiset, mutta nyt niitä kirkasti +äidinrakkaus. Ymmärsi, että "Vaimo" oli ylenmäärin täyttänyt, mitä +niin runsaasti oli luvannut. Siinä oli todella vaimo, äitiyden ihmeen +täydellistämänä. Kaikki salaisuudet olivat valjenneet, kaikki ilot +koettuina, ja hymy hänen rauhallisilla huulillansa ilmaisi sanomatonta +tyytyväisyyttä. + +Ruusu oli ruhjoutunut heidän kohdaltansa ja sen terälehtiä oli +siroittunut äidin ja lapsosen päälle. Pienokaisen hennot sormet +hypistelivät pehmeitä pitsejä äidin povella. Lehti oli pudonnut sen +hennolle ranteelle. Äiti oli kohottanut kätensä ottaakseen sen pois, +mutta katse tapasi tummat, säteilevät silmät, ja hän viivytteli +hetkisen ja hymyili. + +Jane purskahti katkerasti itkemään. "Nuori poika" oli paremmin +älynnyt hänessä piilevän äidillisyyden kuin hän itse. Välähdykseltä +kerran nähtyänsä hänet "Vaimona" hänen mielikuvituksensa oli +kiitänyt tuonnemmaksi ja nähnyt hänet "Äitinä". Ja hänen oli jälleen +myöntäminen: "Totta -- niin, totta se on." + +Ja sitten hän muisti tuon onnettoman puheen: "Eivät ne olleet sellaiset +kasvot, joiden olisi suonut aina olevan vastapäätä pöydässä." Olivatko +nämä sellaiset kasvot -- nämä, jotka Garth oli tällaisiksi kuvitellut +vuoden kestäneen avioliiton jälkeen? Voisiko kukaan mies kyllästyä +niihin tai tahtoisiko kääntää katseensa pois niistä? + +Jane katseli uudelleen ja kauan niitä. Pieni karhu heltisi hänen +kädestänsä, ja hän peitti kasvot käsiinsä; hehkuva puna kohosi +kasvoille aina hiusmartoon saakka ja kihisi aina sormenpäihin asti. + +Hetkisen kuluttua Jane kuiskasi: "Oi, rakkahin, anna minulle anteeksi. +Olin kokonaan väärässä. Tahdon tunnustaa, ja Jumalan avulla kaikki +selviää. Oi, rakkahin, annatko sinä minulle anteeksi?" + +Vielä kerran hän nosti päänsä ja katsoi taulua. Muutamia +riippuruusunlehtiä oli maassa. Ne muistuttivat hänelle hänen poveltansa +Shenstonen pengermälle pudonneita, muserrettuja ruusuja, hänen sinä +yönä särkemiensä iloisten toiveitten ja rakkauden onnen sattuvia +kuvia. Mutta yläreunassa koristivat taulua kasvavan riippuruusun upeat +kukkakiehkurat. + +Jane meni läntisen ikkunan luo ja seisoi siellä kädet ristissä pään +päällä katsellen auringonlaskun sädeloistoa. Taivaanranta hohti +kultaisena ja purppuraisena, kalpeni hiukan ylempänä vehmaankeltaiseksi +ja sieltä täältä rusopilviseksi, mutta hänen päänsä yläpuolella oli +tumma, ääretön sini. + +Jane katseli punervien kukkuloiden kullanhohteisia huippuja ja lausui +puoliääneen: "Ja kaupunki oli puhdasta kultaa; -- eikä se tarvitse +valoksensa aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sitä. +Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua, eikä kipua +ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." + +Voi, kuinka paljon entistä oli mennyt sen jälkeen kuin hän tunti sitten +seisoi saman ikkunan edessä. Koko elämä tuntui päässeen entisille +raiteilleen. Sen muodot olivat muuttuneet ja näköalat vaihtuneet. + +Jane loi silmänsä sineä kohti, ja selittämättömän aavistuksellinen +hymy väikkyi hänen huulillansa: "Elämä, jolla ei loppua ole!" mutisi +hän. Sitten hän kääntyi, otti pikku karhun lattialta ja asetti sen +uuninreunukselle, työnsi tuolinkin paikoilleen, sulki läntisen ikkunan +ja otti molemmat taulut sekä lähti varovaisesti kuljettamaan niitä +alhaalle. + + + + +Kolmaskymmenes luku. + +NAINEN, JOTA TAULUT KUVASIVAT. + + +"Kauanpa te viivyitte, neiti Gray. Olin jo vähällä lähettää Simpsonin +katsomaan, mitä oli tapahtunut." + +"Oli hyvä, ettette lähettänyt, herra Dalmain. Simpson olisi tavannut +minut itkemästä työhuoneen lattialta, ja minun olisi silloin ollut +nöyryyttävämpää pyytää hänen apuansa kuin teidän kysyä, onko liemessä +kärpäsiä!" + +Garth kääntyi äkkiä tuolillaan. Taiteilijakorva oli erottanut äänessä +sävyn, joka ilmaisi teoksien ymmärtämistä. + +"Itkemästä!" sanoi hän. "Minkä tähden?" + +"Sen tähden, että ne ovat niin vaikuttavat", vastasi sisar Rosemary. +"Nämä taulut ovat ihanat. Nehän järkyttävät sydäntä. Ja samalla ne +ovat niin liikuttavat -- voi, niin liikuttavat, sillä te olette tehnyt +rumasta naisesta kauniin." + +Garth hypähti seisoalleen ja käänsi kasvonsa sisareen päin. Ne olisivat +leimunneet suuttumusta, elleivät silmät olisi olleet sokeat. + +"Mitä sanoitte?" huudahti hän. + +"Rumasta naisesta kauniin", vastasi sisar Rosemary tyynesti. +"Tiesittehän itse, ettei malli ollut kaunis. Ja siinäpä juuri taulun +ihmeellinen teho onkin. Vaimonaolo on hänen kaunistuksensa, äitiys +hänen ihanuutensa, niin että mitä kauemmin häntä katselee, sitä enemmän +unohtaa hänen rumuutensa. Rakastavana ja rakastettuna ja rakkauden +arvoisena hän on kaunis ja viehättävä. Taide viettää siinä voittojansa." + +Garth istui ja pani ojennetut kätensä ristiin. + +"Totuus viettää voittojansa", sanoi hän. "Maalasin, mitä olin nähnyt." + +"Maalasitte hänen sielunsa", sanoi sisar Rosemary, "ja se kirkasti +hänen rumat kasvonsa." + +"Minä näin hänen sielunsa", sanoi Garth melkein kuiskaten, "ja se näky +oli niin loistava, että se on valaissut pimeätä elämääni. Sen muisto +luo vieläkin valoa pimeyteeni, nytkin vielä." + +Herkkä hiljaisuus vallitsi kirjastossa. + +Hämärä yhä tummeni. + +Sitten sisar Rosemary puhui hiljaa: "Herra Dalmain, sallikaa minun +pyytää teiltä jotakin. Älkää hävittäkö noita tauluja." + +Garth kohotti päätänsä. "Hyvä lapsi, minun täytyy ne hävittää", sanoi +hän. "En voi antaa niiden olla, ne voisi kenties nähdä joku, joka +tuntisi minun -- sen -- sen naisen, joka niihin on maalattu." + +"Mutta joka tapauksessa täytyy erään henkilön nähdä ne, ennen kuin ne +hävitetään." + +"Ja kuka hän on?" kysyi Garth. + +"Tuo nainen itse", sanoi sisar Rosemary rohkeasti. + +"Kuinka te tiedätte, ettei hän ole jo nähnyt niitä?" + +"Onko hän?" kummasteli sisar Rosemary. + +"Ei", vastasi Garth lyhyesti, "eikä koskaan saakaan nähdä." + +"Hänen täytyy!" + +Äänessä oli jotakin salaisen itsepintaista, mikä herätti Garthin +huomion. + +"Miksi?" kysyi hän ja odotti innokkaasti vastausta. + +"No sen tähden, että naiselle, joka tietää olevansa ruma, olisi +suuriarvoista nähdä itsensä noin kauniina." + +Garth istui muutaman hetken hyvin hiljaa. + +"Nainen -- joka tietää -- olevansa -- ruma?" toisti hän ihmetellen. + +"Niin", sanoi sisar Rosemary rohkaistuneena. "Luuletteko, että tuo +nainen on omasta kuvastimestaan milloinkaan nähnyt lähimainkaan teidän +tauluanne muistuttavaa kuvaa? Kun me yleensä seisomme kuvastimen +edessä, herra Dalmain, tarkastamassa hattujamme, ruusukkeitamme ja +hiuslaitteitamme, niin olemme tavallisesti rumimmillamme, ja tuo nainen +ei rumimmillansa ilahdu itsensä nähdessään." + +Garth istui aivan ääneti. + +"Ei hän milloinkaan näe siitä itseänsä 'Vaimona' eikä 'Äitinä'. Onko +hän vaimo?" + +Garth empi silmänräpäyksen. "On", sanoi hän hyvin tyynesti. + +Jane painoi kädellä sydäntänsä, sen täytyi rauhoittua, Garth kuulisi +muuten sen sykinnän. + +Sisar Rosemaryn ääni värähti vain hiukkasen, kun hän taas puhui. + +"Onko hän äiti?" + +"Ei", sanoi Garth. "Kuvasin vain, minkälainen äiti hänestä olisi voinut +tulla, jos --" + +"Jos --?" + +"Jos niikseen olisi käynyt", vastasi Garth nopeasti. + +Sisar Rosemary tunsi olevan parasta lopettaa. "Hyvä herra Dalmain", +virkkoi hän alistuvaisesti, "huomaan, että olen tuntunut teistä +varmaankin kovin tungettelevalta kaikkine kysymyksineni ja +otaksumisineni. Mutta syyttäkää taulujenne minuun tekemää voimakasta +vaikutusta. Ah, ne ovat ihanat -- ihanat!" + +"Niinkö", sanoi Garth, ja taiteilijan herkkä ilo saadusta +tunnustuksesta virkosi hänessä. "Neiti Gray, olen osittain unohtanut +ne. Ovatko ne siinä? Hyvä on. Asettakaa ne eteenne ja kuvatkaa ne +minulle. Sanokaa, mitenkä ne maalauksina miellyttävät teitä!" + +Jane nousi ja meni ikkunan luo. Hän avasi sen; ja hengittäessään +raitista ilmaa hän palavasti rukoili, että hänen hermonsa, äänensä ja +itsensähillitsemiskykynsä eivät tänä ratkaisevana hetkenä pettäisi. +Itse hän oli päässyt vakaumukseen näiden taulujen avulla. Nyt oli Garth +saatava vakuuttuneeksi niitä kuvaamalla. Hänet täytyi saada luottamaan +siihen rakkauteen, jota hän oli kuvannut. + +Sitten sisar Rosemary istui, ja tasaisella, miellyttävällä äänellään +hän tarkalleen kuvasi hartaana kuuntelevalle sokealle taiteilijalle, +mitä Jane oli nähnyt ylhäällä työhuoneessa. + +Kuvaus oli verratonta. Se oli säälimätöntä. Garthin koko epätoivoinen, +kalvava Janen kaipuu pääsi valloilleen, hulluksitekevä tietoisuus +siitä, että hän oli hänen, eikä nyt kuitenkaan hänen, että jos hän +sinä iltana olisi pakottanut hänet antamaan vastauksensa, se ei olisi +voinut olla hylkäävä, että myöhempää kylmää harkintaa ei ollut olemassa +noina unohduksen hetkinä. Ja kuitenkin, -- hän oli menettänyt hänet -- +menettänyt hänet! Miksi? Voi, miksi! Olisiko mahdollisesti siihen +voinut olla toinenkin syy kuin se, minkä hän ilmoitti? + +Sisar Rosemary jatkoi rauhallisin äänin kuvausta ottamatta lainkaan +huomioon hänen ahdistustansa. Mutta kuvaus oli loppumaisillaan. "Ja +kuinka kaunis tuo riipparuusu on, herra Dalmain", puhui hän. "Minua +niin miellyttää ajatuksenne antaa sen olla pieni ja nupullaan toisessa, +samalla kuin se toisessa on täyteen loistoonsa puhjenneena." Garth +riistäytyi irti ajatuksistaan ja hymyili. Tuo tyttö ei saanut nähdä +hänen liikutustansa. + +"Olen iloinen, että huomasitte sen", sanoi hän. "Ja kuulkaa, emme +hävitä niitä heti. Kun ne nyt löytyivät, niin ei ole kiirettä. Minä +vaivaan teitä nyt kovin paljon, mutta oletteko hyvä ja pyydätte +ruskeata pinkopaperia ja kääritte taulut siihen ja kirjoitatte +päällykseen: 'Ei saa avata. Käskekää sitten Margeryn viedä ne takaisin +työhuoneeseen. Kun minä sitten joskus haluan saada ne, löydän ne +helposti." + +"Olen oikein iloinen", sanoi sisar Rosemary. "Ehkäpä se ruma nainenkin +sitten --" + +"Minä en salli hänestä noin puhuttavan", sanoi Garth leimahtaen. "En +tiedä, mitä hän ajatteli itsestään -- epäilen, mahtoiko hän koskaan +omaa ulkomuotoansa ajatellakaan. Enkä edes tiedä, mitä te olisitte +pitänyt hänestä. Voin ainoastaan sanoa, että hänen kasvonsa olivat +ainoat, jotka pimeydessäni erotan. Kaikki kaunis, mitä olen maalannut, +kaikki kaunottaret, joita olen ihaillut, haihtuvat muistostani kuin +sumu, irtautuvat mielestäni kuin syksyiset lehdet. Vain hänen kasvonsa +säilyvät; rauhallisina, kirkastuneina, hellinä, kauniina näen ne aina +edessäni. Ja minuun tekee kipeätä, kun joku, joka on nähnyt hänet +ainoastaan sellaisena, jommoiseksi _minun_ käteni on hänet kuvannut, +voi mainita häntä rumaksi." + +"Antakaa anteeksi", sanoi sisar Rosemary nöyrästi. "Tarkoitukseni ei +ollut pahoittaa teitä, herra. Ja osoittaakseni, mitä kuvat minuun +vaikuttivat, saanko kertoa, minkä päätöksen tein työhuoneessanne? +Enhän voinut olla tuntematta, mitä ne kuvasivat -- elämän suloisimpia +iloja -- ja toivoisin itselleni voimaa tunnustaa olleeni väärässä, +nujertaa ylpeyteni ja olla suora ja nöyrä. Kirjoitan pojalleni ja +tunnustan avomielisesti, miten minä omasta puolestani olen syyllinen +meidän väliseemme väärinymmärrykseen. Luuletteko, että hän ymmärtää? +Luuletteko, että hän antaa anteeksi?" + +Garth hymyili. Hän koetti saada mieleensä kuvaa somista, levottomista +kasvoista, joita vaalea, pehmyt ja tuuhea tukka kehysti. Kuva ja ääni +eivät tosin olleet sopusointuiset, mutta sellaisenahan hänet muut +näkivät. + +"Sitten hän on vallan hirveä otus, ellei anna", sanoi hän. + + + + +Kolmaskymmenesensimmäinen luku. + +HIUKAN MYÖTÄISTÄ. + + +Päivällisen syönti sinä iltana -- he söivät nyt ensi kertaa pikku +pöydässä -- onnistui erinomaisesti. Sisar Rosemaryn pienet keinot +olivat suureksi hyödyksi. Garth oli ihastuksissaan kaikesta, sillä hän +ei enää tuntenut olevansa niin avuton. + +Iltapäiväinen jännitys laukesi hauskuudeksi. Muutama sopiva kysymys +viekoitteli Garthin kertomaan yhä uusia juttuja herttuattaresta ja +hänen suosikeistaan, ja molempain mielihyväksi mainittiin neiti +Championin nimi tuontuostakin. + +Janesta oli omituista kuulla Garthin vilkkaasti ja elävästi kuvaavan +häntä. Tuohon onnettomaan iltaan saakka Shenstonessa hän oli +vallan merkillisen vähän tarkannut itseänsä, eikä hänellä ollut +aavistustakaan, että hänen oli tapana katsoa ihmisiä suoraan silmiin, +kun he puhuivat hänen kanssaan, ja että se juuri "kuohutti" moniaita +yksinkertaisia naikkosia, jotka sanoivat pelkäävänsä häntä ja hänen +hermostuttavan heitä! "Näettekö, hän katsoo suoraan heidän tyhjiin, +raukkamaisiin pikkusieluihinsa, jotka ovat täynnä liioiteltuja +ajatuksia heistä itsestään ja pahansuopia, pikkumaisia ajatuksia +hänestä. Onko sitten ihme, että he pelkäävät ja pakenevat ja puhuvat +hirveästä neiti Championista! Minä en milloinkaan huomannut hänen +olevan 'hirveän', mutta kyllä minun täytyy sanoa, että olin tosiaan +kiitollinen, ettei minulla ollut mitään hävettävää, kun joskus sain +tilaisuuden puhella oikein vakavasti hänen kanssansa. Ne kirkkaat +silmät koskettivat pohjaa, kuten ranskalaiset niin sattuvasti sanovat." + +Ei Jane liioin tiennyt, että hän aina puhuessaan -- jos suinkin +mahdollista -- piti hiilihankoa kädessänsä, kohennellen valkeata, kun +selitti omaa mielipidettänsä, ankarasti koputellen hiiliä, kun tahtoi +kumota vastustajansa, että hän kenkänsä kärjellä korjasi valkeata, +mutta etteivät hänen varsin hienot jalkineensa näyttäneet siitä sen +pahemmiksi käyvän, tai että hän jotakin vaikeata asiaa ajatellessaan +piti oikealla kädellä kiinni leuastansa, kunnes pääsi selvyyteen. +Kaikkia näitä pikkuseikkoja Garth kuvaili elävästi, ja Janen täytyi +ihmetellä, miten tarkasti hän kaiken oli mielessänsä säilyttänyt, ja +hänelle selvisi Garthin suhde häneen kolme vuotta sitten aivan uudessa +valossa. + +Garthin rakkaus oli niin äkkiä ilmennyt hänelle, ja siihen oli ollut +joko suostuen tai hyläten suhtauduttava, niin että kun hän teki +ratkaisevan päätöksensä, ei se ollut vielä ennättänyt voimakkaana +tekijänä tunkeutua hänen elämäänsä. Hän oli nähnyt sen, tuntenut, mitä +se olisi voinut antaa, ja hylännyt sen. + +Mutta nyt hän käsitti, kuinka toisin oli ollut Garthin laita. +Edellisellä viikolla ennen tunnustusta oli Garthille jo selvinnyt +heidän yhä läheisemmän tuttavuutensa merkitys, ja sitä mukaa kuin hänen +varmuutensa kasvoi, liitti hän myös hänet omaan elämäänsä. Hänen kerkeä +mielikuvituksensa oli heti ensi hetkestä pitänyt häntä rakastettunansa +ja omanansa, vaikka he olivat vain hyvät tuttavat, sukulaissielut, +ystävät. + +Janea liikutti sanomattomasti, että Garth näin muisteli häntä ja +sydämessänsä säilytti hänet. Se antoi suloista, varmuutta lähentelevää +toivoa, ettei hänen olisi vaikeata saada siellä kotia, jäädä sinne +ainiaaksi asumaan, sitten kun kaikki esteet oli raivattu heidän +väliltänsä. + +Päivällisen jälkeen Garth istui kauan pianon ääressä soitellen. Pari +kolme kertaa hän aloitti "Rukousnauhan", ja levottomana kuunnellen Jane +odotti jatkoa, mutta melkein heti Garth vaihtoi sen johonkin toiseen +sävelmään. Se oli ikään kuin muita mieleen tuomassa vain eikä itse +pääaiheena. + +Kun Garth sitten nousi ja punaisen rihmansa avulla löysi tuolinsa, +sanoi sisar Rosemary: "Herra Dalmain, voittekohan te suoda minulle pari +päivää vapautta loppuviikosta?" + +"Mitä varten?" sanoi Garth. "Lähtisittekö te jonnekin? Ja kuinka +pitkäksi aikaa? Hm, tiedän kyllä, että minun pitäisi sanoa: 'Tietysti! +Mielelläni!' kaiken teidän hyvyytenne takia. Mutta en, suoraan sanoen, +voi! Ette te voi käsittää, minkälaista tämä elämä oli ilman teitä, +silloin kun te olitte poissa sen loppuviikon! Se aika tuntui vähintään +kuukaudelta, vaikka Brandkin oli täällä. Oma syynne, ette olette tehnyt +itsenne niin välttämättömäksi." + +Sisar Rosemary hymyili. "Minä lupaan, etten ole kauan poissa", sanoi +hän. "Toisin sanoen palaan heti, kun te tahdotte. Mutta herra Dalmain, +aion tänä iltana kirjoittaa sen kirjeen, josta teille puhuin. Panen sen +postiin huomenna. Itseni minun täytyy lähteä pian sen perästä. Minun +täytyy olla kirjeen saajan luona sen saapuessa tai heti sen jälkeen. +Luulen -- ja toivon, että hän haluaa tavata minua heti. Tänään on +maanantai. Saanko lähteä torstaina?" + +Garth näytti vallan hätääntyneeltä. + +"Onko sairaanhoitajattarien yleensä tapana tällä tavoin jättää +potilaansa ja juosta tiehensä ihailijainsa luo nähdäkseen, minkä +vaikutuksen heidän kirjeensä tekevät?" kysyi hän puolittain leikillä, +puolittain ärtyneenä. + +"Ei yleensä ainakaan, herra Dalmain", vastasi sisar Rosemary teennäisen +vakavana. "Mutta tämä on poikkeustapaus." + +"Minä sähkötän Brandille." + +"Ja hän lähettää teille varmasti taitavamman ja luotettavamman +henkilön." + +"Äh, te olette sitten vasta pikkuinen häijynilkinen olento!" tohahti +Garth. "Olisipa neiti Champion täällä, kyllä hän teitä ravistelisi! Te +tiedätte niin erinomaisen hyvin, ettei teitä kukaan voi korvata!" + +"Olette kovin ystävällinen, herra Dalmain, kun niin sanotte", vastasi +sisar Rosemary säyseästi. "Onko neiti Champion sitten niin halukas +ravistelemaan ihmisiä, herra Dalmain?" + +"Älkää minua yhtä mittaa sanoko 'herraksi'. On hän; kun ihmiset ovat +oikein väsyttäviä, sanoo hän usein, että hänen tekisi mielensä ravistaa +heitä; ja ihan mielessänsä näkee, kuinka heidän hampaansa silloin +löisivät loukkua. Meillä on eräs yhteinen tuttava, jota sanomme 'rouva +Kyllä-Eiksi'! Hän ei kuulu varsinaiseen seurustelupiiriimme, mutta käy +joskus vieraisilla ja toisinaan hänet kutsutaan aamiaisille hauskuuden +vuoksi. Jos kysytte, pitääkö hän jostakin asiasta, vastaa hän: 'Minä +sekä pidän että en pidä!' Jos kysytte häneltä, aikooko hän suorittaa +sen ja sen tietyn asian, sanoo hän: 'Kyllä, en minä aio.' Ja jos +lähetätte hänelle kirjeen ja pyydätte selvää vastausta johonkin asiaan, +tulee vastaukseksi: 'Kyllä _ja_ ei!' Neiti Championin oli tapana sanoa, +että hänen tekisi mielensä tarttua hänen untuvaiseen kaulapuuhkaansa ja +ravistaa häntä, aina välillä kysyen: 'Joko lopetan?, jotta kerran edes +saisi rouva Kyllä-Eiltä selvän vastauksen." + +"Olisiko neiti Champion kyennyt täyttämään uhkauksensa? Onko hän niin +kovin roteva?" + +"Kyllä, olisi kyllä, mutta hän ei koskaan tahtonut. Hän on niin +äärettömän hyväntahtoinen ja suvaitsevainen, vaikka väliin nauraakin +ihmisten pikku heikkouksille. Mutta ei hän ole roteva. Ei se sana +häneen sovi. Hän on kyllä nuori ja kauniskasvuinen. Tunnetteko Milon +Venusta? Niin, juuri Louvressa. Hauskaa, että tunnette Pariisin. No +niin, kuvitelkaa Milon Venusta, yllä yksinkertainen aistikas kävelypuku +-- ja silloin saatte käsityksen neiti Championista." + +Sisar Rosemary nauroi hermostuneesti. Naurun aiheutti joko Milon +Venus tai neiti Champion tai se, että nämä molemmat pantiin toistensa +yhteyteen. + +"Pikku Dicky Brandin määrittely rouva Kyllä-Eistä ei ollut +hullumpi", jatkoi Garth. "Tämä oli vieraisilla Brandeilla rouvan +vastaanottopäivänä. Ja Dicky, mustassa samettipuvussaan ja valkoisissa +liiveisään, ihan tohtori Deryckin pienoiskuva, puhui minun kanssani. +Hän osoitti rouva Kyllä-Eitä, joka istui eräällä sohvalla jonkin matkan +päässä meistä, ja huomautti: 'Tuo rouva ei koskaan _tiedä_, hän aina +_luulee_. Kysyin häneltä, saisiko hänen pikku tyttönsä tulla minun +lastenkutsuihini, ja hän sanoi: 'Kyllä minä luulen.' Jos hän olisi +kysynyt minulta, tulenko hänen kutsuihinsa, olisin sanonut: 'Kiitoksia, +tulen.' On niin surkean ikävää, kun ihmiset ainoastaan luulevat, vaikka +on puhe tärkeistä asioista, kuten pikkutytöistä ja heidän kutsuistansa, +sillä silloin asiat aina menevät myttyyn. Ei ole ollenkaan väliä, mitä +he ajattelevat muista asioista -- ilmasta esimerkiksi. Se on semmoinen +kuin se on, ajattelevatpa he tai ovat ajattelematta. Äiti kysyi siltä +rouvalta, satoiko hänen tänne tullessansa, ja hän sanoi: 'En luule.' En +ymmärrä, mitä varten äiti aina tahtoo vierailtansa tietää, mimmoinen +heidän mielestänsä ilma on. Kuulin hänen tänään seitsemältä vieraalta +kysyvän, satoiko ulkona. Jos isä tai minä tahdomme tietää, sataako, +menemme ikkunaan ja katsomme ulos, palaamme takaisin ja puhelemme +jostakin hauskemmasta. Mutta äiti kyselee aina, satoiko, sataako tai +rupeaako satamaan, ja kun on saanut sen yhdeltä tietää, kiiruhtaa hän +taas toisilta kyselemään. Minä kysyin tuolta luulevalta rouvalta, +tiesikö hän, keitä sen neidin isä ja äiti olivat, jonka kanssa Kain +meni naimisiin, ja hän sanoi: 'Kyllä, en minä tiedä.' Minä sanoin: 'Jos +tiedätte, sanokaa. Jos ette tiedä, niin olkaa ystävällinen ja antakaa +kätenne minulle, niin menemme yhdessä kysymään tuolta piispalta, +jolla on kultainen risti kaulassa ja joka puhelee äidin kanssa.' Mutta +hän luuli, että hänen täytyi kiireesti lähteä. Minä näinkin hänen +menevän pois ja menin yksin kysymään piispalta. Piispat ovat kaikkein +mukavimpia ihmisiä, sillä he ovat aivan varmoja kaikista asioista. +Ihmiset tekisivät viisaasti, jos pyytäisivät heitä kotiopettajiksi." + +Sisar Rosemary nauroi. "Tuo on niin Dickyn tapaista!" sanoi hän. +"Saatoin ihan kuulla hänen vakavan, lapsellisen äänensä ja nähdä hänen +nykivän pikkuliivejänsä!" + +"Tunnetteko te sen pikku miehen?" kysyi Garth. + +"Tunnen", vastasi sisar Rosemary, "olen ollut heidän luonaan. On +perin opettavaista puhella Dickyn kanssa, ja pikku Blossom on oikein +kultainen pikku viiriäinen. Tuossa tulee Simpson. Kuinka pian tämä ilta +on kulunut. Saanko siis lähteä torstaina?" + +"Minkä minä teille mahdan", sanoi Garth. "Enhän voi sanoa: 'Ette.' +Mutta ajatelkaa, ellette te enää tulekaan takaisin?" + +"Silloin voitte sähköttää tohtori Brandille." + +"Minä luulen, ette te mielellänne tahtoisitte päästä minusta", sanoi +Garth moittivasti. + +"Tahdon ja en tahdo!" nauroi sisar Rosemary ja väisti häntä kohti +ojennettuja käsiä. + + * * * * * + +Kun Jane aikaisemmin iltapäivällä oli lukinnut postilaukun ja antanut +sen Simpsonille, oli hän samalla pistänyt sinne kaksi omaa kirjettänsä. +Toisen osoitteena oli: + + _Georgina, Meldrumin herttuatar. + Portland Place_. + +toisen: + + _Tohtori Deryck Brand. + Wimpole Street_. + +Molempiin oli kirjoitettu: _Tärkeä. Jos vastaanottaja on matkoilla, on +kirje viipymättä osoitettava hänen nykyiseen olinpaikkaansa_. + + + + +Kolmaskymmenestoinen luku. + +VÄLISOITTO. + + +Tiistai kului näennäisesti ilman mitään erikoista. + +Garthille ei vähinkään seikka ilmaissut, että hänen kirjurinsa oli +valvonut melkein koko yön, kirjoittaen kirjeitä, ja vaihteeksi aina +välillä katsellut pitkät ajat hänen taulujansa, jotka matkallaan +takaisin työhuoneeseen olivat poikenneet väliaikaiseen suojaan Janen +huoneen suureen kaappiin, jonka avain oli hänen hallussaan. + +Vaikka sisar Rosemary, jota omatunto vähän soimasi, kenties huomasikin +Garthin väsyneet kasvot, joista näkyi, että sisäinen levottomuus oli +karkottanut unen häneltä, ei hän virkkanut siitä mitään. + +Niin kului tiistai tapauksettomasti ja yksitoikkoisesti. + +Aamulla sisar Gray oli saanut kaksi sähkösanomaa. Toinen tuli hänen +lukiessaan Garthille Timesin pääkirjoitusta. Simpson toi sen sisälle +sanoen: "Sähkösanoma, neiti Gray." + +Myöhemmin Simpson aina kehui, että hän melkein heti ensi hetkestä oli +vainunnut, ettei tätä hoitajatarta sopinut sanoa "sisareksi", vaan +"neidiksi". Vieläpä hän vähitellen uskoi heti alunpitäen huomanneensa +hänet "jalosukuiseksikin", mutta sitä ei Margery millään ehdolla voinut +myöntää. Hänellä itsellään kyllä oli ollut omat epäilynsä, joista hän +ei hiiskunut kenellekään, mutta Simpsonin kaikista arvosteluista oli +aivan yleisesti juteltu ja niistä aprikoitu emännöitsijän huoneessa, +eikä Simpson koskaan ollut sanaakaan maininnut jalosukuisista. Rouva +Graem antoi hänelle sen tähden aika ripityksen siitä, että hän oli niin +taipuvainen "erhetyksiin ja valhetta puhumaan". Mutta sisäkkö oli aina +ollut varma, että Simpson tiesi enemmän kuin ilmaisi. "Ilmaisi enemmän +kuin tiesikään, tahdoit sanoa", pisti vanha Margery väliin. "En", +väitti tyttö, "tiedän mitä sanoin, ja sanoin mitä tarkoitin." "Olkoon +vain, että sanoit, mitä tarkoitit, mutta et tarkoittanut mitä tiesit", +intti Margery, "ja jos joku vielä sanoo sanankaan tästä asiasta, niin +minä luen ruokarukouksen ja lähden pöydästä", lisäsi vanha Margery +ja käytti valtaansa tavalla, jota sekä Simpson että sisäkkö, jotka +mielellään olisivat vielä ottaneet juustoa, jälkeenpäin sanoivat +"typeräksi". + +Mutta tämä tapahtui pitkän aikaa tuon tapauksettoman tiistain jälkeen, +jolloin Simpson tuli sisälle ja sanoi, kun ei Jane häntä Timesin +lukemiseltaan huomannut: "Sähkösanoma, neiti Gray." + +Sisar Rosemary otti sen, pyysi anteeksi keskeytystä ja avasi sen. Se +oli herttuattarelta ja kuului: + +_Perin sopimattomaan aikaan, kuten hyvin tiedät, mutta lähden +Eustonista illalla. Odotan lisää tietoja Aberdeenissa_. + +Sisar Rosemary hymyili ja pisti sähkösanoman taskuunsa. "Ei mitään +vastausta; kiitoksia, Simpson." + +"Toivon, ettei se tuonut ikäviä tietoja", sanoi Garth. + +"Ei", vastasi sisar Rosemary, "mutta se tekee torstaisen matkani aivan +välttämättömäksi. Se on eräältä vanhalta tädiltäni, joka aikoo lähteä +ystäväni kotiin. Minun täytyy ennättää sinne ennen häntä, tai syntyy +vallan tavaton sekamelska." + +"En minä usko, että hän sitten enää päästää teitä tänne, kun hän kerran +saa teidät takaisin", huomautti Garth alakuloisesti. + +"Niinkö luulette?" sanoi sisar Rosemary hellästi hymähtäen ja otti +sanomalehden jatkaakseen lukemista. + +Toinen sähkösanoma tuli aamiaisen jälkeen. Garth istui pianon ääressä +ja soitti Beethovenin "Surumarssia sankarin kuoleman johdosta". +Huoneessa kaikuivat mahtavat sävelet, ja Simpson ilmestyi sangen +sopimattomaan aikaan ovelle. Sisar Rosemary nosti sormen huulilleen ja +meni varmoin, äänettömin askelin lattian poikki ottamaan sähkösanoman. +Hän palasi takaisin paikalleen ja odotti, kunnes sankarin hautaus oli +toimitettu ja rummun viime pärinä häipynyt kuulumattomiin. Sitten +hän avasi sinipunervan kuoren. Ja hänen avatessansa tapahtui jotakin +omituista. Garth alkoi soittaa "Rukousnauhaa". Helmeileviä säveliä +loihtivat hänen sormensa, ja sisar Rosemary luki sähkösanomansa. Se oli +tohtorilta ja siinä oli: + +_Erikoislupa helposti saatavissa. Flower ja minä tulemme koska +tahdotte. Sähköttäkää uudelleen_. + +"Rukousnauha" läheni vienoa, alakuloista loppuansa. + +"Mitä minä nyt soitan?" kysyi Garth äkkiä. + +"Soittakaa Veni, Creator Spiritus", sanoi sisar Rosemary ja kumarsi +päänsä aivan kuin rukoukseen. + + + + +Kolmaskymmeneskolmas luku. + +"TÄNÄÄN TAPAHTUU JOTAKIN." + + +Keskiviikko valkeni, ihana vappu. + +Garth oli puutarhassa ennen aamiaista. Jane kuuli hänen laulavan +ikkunan ohi kulkiessaan: + + "En impein suloutta pysty laulamaan + ja sielua, mi loistaa katseestaan." + +Jane kumartui katsomaan. + +Garth käveli siellä hohtavan valkoisessa flanellipuvussaan. Hänen +askelensa olivat keveät ja joustavat, hänen joka liikkeensä notkea ja +miellyttävä. Ainoa, mikä viittasi hänen sokeuteensa, oli ruokokeppi, +jolla hän toisinaan koetteli ruohokentän reunaa tai rakennuksen seinää. +Jane näki ainoastaan hänen tumman päälakensa. Samoin kuin kolme vuotta +sitten Shenstonen pengermällä, hänen teki niin kovin mielensä huutaa +ikkunasta: "Rakkahin! Hyvää huomenta! Jumala siunatkoon sinua tänään!" + +Voi, mitä mahtoikaan tämä päivä tuoda tullessaan -- tämä päivä, jolloin +Garth saisi lukea hänen rehellisen tunnustuksensa ja selityksensä ja +anteeksiantonsa? Hän oli monessa suhteessa oikein poikamainen, niin +hilpeä, helläsydäminen, taiteellinen, runollinen ja lamaantumaton, aina +nuorekas suuresta surustansa huolimatta. Mutta kun oli kysymyksessä +hänen miehekkyytensä, rakkautensa, oikeutensa valita ja päättää, +jonkin hänen mielestään oikean mielipiteen puolustaminen tai toisten +vääräperusteisen ajatuskannan syrjäyttäminen, tiesi hän hänen olevan +luja ja järkähtämätön. Tuska oli karaissut häntä, tehnyt polttavan +rakkauden pehmittämästä ihailijasta teräksisen miehen. + +Kun Jane sinä aamuna oli polvillaan ikkunansa ääressä, ei hän +vähintäkään aavistanut, oliko hän illalla Aberdeenissa astuakseen +etelään menevään yöjunaan, vaiko vastaisessa kodissansa, Garthin +rakkauden hänelle avaamassa onnelassa. + +Ja alhaalla Garth kulki hiljaa hyräillen: + + "Mut askeleissaan häntä seurajan, + viitteitään vaihein kaikin noudatan, + suitsutan alttarillaan rakkauttain, + etäältä kunnioittain palvon vain." + +"Oi, rakas, rakas!" kuiskasi Jane, "ei 'etäältä'. Jos tahdot hänet, jos +kutsut häntä, on hän lähintä lähempänä, lähemmäksi ei rakkaus liitä. Ei +ole mitään sinua ja minua erottamassa." + +Ja sitten, niin ihmeellisellä tavalla, -- kuten usein muistamme +raamatun sanoja aivan irrallansa siitä asiasta, jota ne alkuaan +tarkoittivat, ja vallan toisessa merkityksessä, -- johtuivat hänen +mieleensä sanat: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki +molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän -- -- -- sovittaakseen +molemmat Jumalan kanssa ristin kautta." "Jos Sinun ristisi teki näin +juutalaisille ja pakanoille, eikö silloin rakkaani niin uljaasti +kantama raskas risti voi tehdä samoin hänelle ja minulle? Ja niin me +lopulta sittenkin voisimme, 'myös ristiin huulemme kurkoittaa'." + +Aamiaisrumpu kumahteli kautta koko talon. Simpson oli ihastunut sen +kumahduksiin. Hänestä ne olivat niin ylhäisiä, eikä hän niitä säästänyt. + +Sisar Rosemary meni alakertaan aamiaiselle. + +Garth astui sisään hyräillen jotakin laulua. Hän oli mitä iloisimmalla +ja yllättävimmällä tuulella. Hän oli taittanut kullankeltaisen +ruusunnupun kasvihuoneesta ja pistänyt sen napinreikäänsä. Kädessä +hänellä oli keltainen ruusu. + +"Hyvää huomenta, neiti Rosemary", sanoi hän. "Mimmoinen vappu! Simpson +ja minä nousimme leivosen keralla -- eikö niin, Simpson? Simpson +parka taisi pian kuvitella olevansa jonkunlainen kevätkuningatar, kun +sähkökelloni jo kello viideltä oikein soida päristi hänen huoneeseensa. +Mutta minä en voinut pysyä vuoteessa. Heräsin siihen tunteeseen, +että tänään tapahtuu jotakin. Jo ennen pikkupoikana, kun heräsin +sillä tavoin, oli Margeryn tapana sanoa: 'No, nouskaa pian sitten, +Garthie herra, niin se tapahtuu pikemmin.' Kysykää häneltä, eikö hän +niin sanonut, Simpson. Neiti Gray, oletteko te koskaan osannut tuota +laulua: 'Valvotkos, herätä ajoissa minutkin, herätä minutkin, kulta +äitini?' Minä en voinut sietää sitä tyttöä! Hän olisi saanut itse, kun +kerran oli niin innoissaan, nousta ennen äitiänsä, joka varmaan oli +saanut aivan yötä myöten näännyksiin asti puuhata tyttöheilakallensa +kevätkuningatarpukua." + +Simpson oli ottanut ohjatakseen hänet paikoilleen pöytään. Sitten hän +nosti ruoka-astioitten kannet ja lähti huoneesta. + +Heti kun hän oli mennyt, kumartui Garth ja pani varmasti kuin näkevä +puolipuhjenneen ruusun sisar Rosemaryn lautaselle. + +"Ruusuja Rosemarylle", sanoi hän. "Pankaa se rintaanne, jos luulette, +ettei se pahoita ystäväänne. Olen ajatellut häntä ja tätiänne. +Toivoisin, että pyytäisitte molemmat tänne sen sijaan, että lähdette +heidän luokseen torstaina. Saisittepa nähdä, meillä olisi vasta +hurjan hauskaa. Minä pelaisin tädin kanssa, sillä aikaa kuin te +selvittelisitte asioita nuoren herran kanssa. Ja kyllä minä teidät +varjelisin tädin vaaninnalta, sillä minun kuuloni on tarkempi kuin +ikinä minkä tädin silmät hyvänsä, ja jos te vain hiljaa yskäisisitte, +niin minä heti tarjoaisin käteni tädille ja pyytäisin häntä viemään +minut aivan päinvastaiselle taholle. Ja minä veisin hänet autolla +ajelemaan, te ja nuori herra saisitte ottaa kahdenistuttavat kärryt. +Ja kun kaikki taas olisi oikealla tolalla, antaisimme heidän mennä +ja jäisimme yksiksemme tänne. Voi, neiti Gray, kutsukaa heidät tänne +älkääkä lähtekö torstaina." + +"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary hiukan nuhtelevasti ja kosketti +teelautasen reunalla hänen oikeaa kättänsä, "luulen, että tämä +vappuaamu on mennyt teidän päähänne. Parasta, että kutsun Margeryn. Hän +tuntenee oireet jo vanhastaan." + +"Ei siinä vikaa ole", sanoi Garth. Hän kumartui ja puhui +luottavaisesti. "Tänään tapahtuu jotakin, pikku Rosemary. Kun minulla +vain on sellainen tunne, tapahtuu jotakin. Ensi kerran tunsin +samanlaista kaksikymmentäviisi vuotta sitten, ja kun silloin juoksin +portaita alas halliin, oli siellä keinuhevonen! En ikinä unohda +ensimmäistä ratsastustani sen selässä! Voi, sitä hihkuttavaa iloa, kun +se meni taaksepäin, sitä peloittavaa kukerrusta, kun se meni eteenpäin, +ja sen hetken ylpeyttä, jolloin minun ei enää tarvinnut pitää kiinni +satulasta! Vähältä piti, etten lyönyt kuoliaaksi serkkuani, joka +kiskaisi irti sen hännän. Minä sivahduttelin häntä pitkin ja poikin +samalla hännällä, tyhmästi kyllä, sillä samalla kun tein pahaa +serkulleni, tärvelin koko hännän. Seuraavalla kerralla -- mutta taidan +väsyttää teitä." + +"Ette lainkaan", sanoi sisar Rosemary kohteliaasti, "mutta teidän on +ruvettava syömään. Kirjeetkin tulevat tuossa tuokiossa." + +Hän oli niin ruskettunut ja säteilevän näköinen, tämä nuori mies, +kullanruskeine kaulaliinoineen ja keltaisine ruusuineen. Jane tunsi +olevansa kalpea ja ahdistusta täynnä sanoessaan: "Kirjeetkin tulevat +tuossa tuokiossa." + +"Vähät me kirjeistä!" huudahti Garth. "Annetaan niiden olla näin +vappuna! Te rupeatte kevätkuningattareksi ja Margery vanhaksi äidiksi. +Minä olen murtunutsydäminen Robin, joka nojaa siltaan pähkinäpuun alla, +ja Simpson voi sitten olla se urhea nuorukainen. Ja menemme kaikin +'kukista ja ruohoista, yrteistä myös muista seppeltä sitomaan'." + +"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary nauraen vasten tahtoaankin, +"ellette nyt ole järkevä, niin menen hakemaan Margeryn. En ole teitä +koskaan nähnyt noin villinä." + +"Ette ole koskaan nähnyt minua sellaisena päivänä, jolloin jotakin +tapahtuu", sanoi Garth, eikä sisar Rosemary enää yrittänytkään hillitä +hänen hyvää tuultansa. + +Aamiaisen jälkeen hän meni pianon ääreen ja soitti "two-stepiä" +ja kaikenmaailman rimputuksia niin sykähdyttävästi, että Simpson +väkisinkin otti tanssiaskeleita ruokia pöydältä korjatessaan, ja sisar +Rosemaryn oli vaikeata pitää jalkojansa paikoillaan istuessaan kalpeana +ja miettivänä kirjekasa edessään. + +"Two-stepin" tahdissa Simpson otti pöytäliinan ja meni ovesta, sulkien +sen jäljestänsä. Sisar Rosemary ei ollut saanut vastausta postilaukkua +ja kirjeitä koskevaan huomautukseen. "Kiiltomato loistossansa" raikui +iloisena huoneessa, kun ovi aukeni ja vanha Margery astui sisään yllään +musta satiiniesiliina ja sininen karttuunipäähine. Hän meni suoraan +pianon luo ja tarttui keveästi Garthin käsivarteen. + +"Garthie herra", sanoi hän, "ettekö tahtoisi näin kauniina vappuaamuna +tulla vanhan Margeryn kanssa metsään kävelemään?" + +Garth nosti heti sormensa koskettimilta. "Tietysti minä tulen, Margie", +sanoi hän. "Ja uskokaa minua, Margie, tänään tapahtuu jotakin." + +"Uskonhan minä, poikaseni", sanoi vanhus hellästi, ja hänen ilmeensä, +kun hän katsoi sokean kasvoihin, sai vedet Janen silmiin. "Minullakin +oli sellainen tunne herätessäni, Garthie herra, ja nyt me menemme +metsään ja kuuntelemme maata, puita ja kukkia, ja ne kertovat meille, +iloistako vai ikävääkö tapahtuu. Tulkaa nyt, poika kulta." + +Garth nousi kuin unissaan. Sokeanakin hän näytti niin nuorekkaalta +ja kauniilta, että Jane katsellessaan häntä tunsi sydämensä olevan +pakahtumaisillaan. + +Ikkunan luona Garth pysähtyi. "Mihinkähän se minun kirjuri-neitini +joutui?" kysyi hän ikään kuin sivumennen. "Hän tuntui tahtovan pitää +minut sisällä." + +"Niin tuntui, niin tuntui", sanoi vanha Margery anteeksipyytävästi +niiaten Janelle. "Näettekö, hän ei herätessään tuntenut, että 'tänään +tapahtuu jotakin'." + +"Voi, eikö tuntenut?" ajatteli Jane, kun he menivät ovesta. "Mutta +Garthini kun on hiukan pyörällä päästään tänään ja lähti vielä +kävelemään vanhan hoitajansa kanssa, niin ei mitään voi tapahtua juuri +nyt." Ja Jane istui pianon ääreen ja soitteli hiljaa "Rukousnauhan" +säestystä. Sitten hän meni pengermälle, mutta nähdessään pitkän +valkopukuisen olennon pienen tumman rinnalla pääsevän jo melkein +kukkulan laelle palasi laulamaan sitä vieläkin hiljemmin. + +Vähän ajan päästä hän lähti kävelemään nummelle ja vahvisti hermojansa +ripeään liikkumalla ja syvään hengittämällä mainiota ilmaa. Pari +kertaa hän otti taskustaan sähkösanoman, pysähtyi ja luki sen ja lähti +taas kulkemaan, mielessä ihmeelliset sanat: "Erikoislupa helposti +saatavissa!" Voi, erikoislupa voi olla helposti saatavissa, mutta +mitenkä on hänen anteeksiantonsa laita? Se on uusin saatava. Jos hänen +olisi sovitettava ainoastaan tuo rakastettava poika, jolla virtasi +vappuhullaannusta suonissa, saisi erikoislupa tulla vaikka heti +paikalla ja kaikki tapahtuisi ilman viivytyksiä. Mutta Garthissa tämä +on ainoastaan ohimenevää tuulta. Hänen on sovitettava kalpeakasvoinen +mies, joka tyynesti sanoi: "Otan ristini" ja lähti kirkosta, jättäen +hänet -- vuosiksi. Rakastaen niinkuin Garth on häntä rakastanut ja +kuitenkin jättäen hänet sanaa tai merkkiä antamatta kolmeksi vuodeksi. +Hänelle oli tunnustettava ja hänen myös oli ratkaistava; ja kuinka +olikaan, hän ei hämmästynyt, kun hiukan myöhään tullessansa näki +_tämän_ Garthin jo pöydässä. + +"Neiti Gray", sanoi hän vakavana, kun kuuli Janen astuvan sisään, +"minun täytyy pyytää anteeksi aamullista käytöstäni. Olin, kuten +täällä sanotaan, 'poissa laidaltani'. Margery tietää, miltä tuntuu, ja +yhdessä hänen kanssaan kuuntelemme maa-emon puhetta painaen kätemme sen +pehmeälle verholle, ja se kertoi meille salaisuuksiansa. Sitten panin +pitkälleni kuusten alle ja nukuin. Heräsin tyynenä ja tasaantuneena, +valmiina ottamaan vastaan, mitä tulleekin. Sillä tänään tapahtuu +jotakin. En erehdy. Tänään tapahtuu jotakin erikoista. Täytyy, sillä +Margerykin tuntee sen." + +"Kenties teidän kirjeissänne on joitakin tärkeitä uutisia", huomautti +sisar Rosemary koetteeksi. + +"Tosiaan", sanoi Garth, "unohdin ne. Mehän emme avanneet aamullisiakaan +kirjeitä. Otetaan ne heti syötyämme. Onko niitä paljon?" + +"Koko kasa", sanoi sisar Rosemary. + +"Vai niin. Käydään ne sitten vähitellen lävitse." + +Puolen tunnin kuluttua istui Garth tyynenä ja odottavana tuolissaan, +kasvot kirjuriin päin. Hän oli käsin tunnustellut kirjeitä ja löysi +niistä yhden sinetöidyn, ja sinetissä oli töyhtökypärä, jonka silmikko +oli suljettu. Sisar Rosemary näki hänen kalpenevan, kun hänen +sormensa tunsivat sen. Hän ei virkkanut mitään, mutta pani sen, kuten +edelliselläkin kerralla, alimmaiseksi kasaan, jotta se luettaisiin +kaikkein viimeiseksi. + +Kun toiset kirjeet oli luettu ja sisar Rosemary otti viimeisen, oli +huoneessa tuiki hiljaista. He olivat aivan kahden. Mehiläiset surisivat +puutarhassa. Kukkain tuoksu tunki huoneeseen. Mutta mikään ei häirinnyt +heidän yksinäisyyttään. + +Sisar Rosemary repäisi kuoren auki. + +"Herra Dalmain, tässä on kirje, joka on lakattu punaisella. Sinetissä +on kypärä ja --" + +"Tiedän", sanoi Garth. "Ei tarvitse selittää. Olkaa hyvä ja avatkaa." + +Sisar Rosemary avasi sen. "Tämä on kovin pitkä kirje, herra Dalmain." + +"Niinkö? Olkaa hyvä ja lukekaa se." + +Seurasi hetkinen jännittävää hiljaisuutta. Sisar Rosemary piti kirjettä +edessään, mutta ääni ei tahtonut totella. Garth odotti sen enempää +virkkamatta. + +"Mutta, herra Dalmain, tämä tuntuu olevan niin kovin yksityistä laatua. +Minun on vähän vaikea lukea sitä teille." + +Garth kuuli äänestä, että hän oli hädissään, ja sanoi ystävällisesti: + +"Älkää siitä välittäkö, lapsi kulta. Eihän se teihin kuulu. Se on +yksityinen kirje minulle, mutta saan siitä selon ainoastaan teidän +silmäinne ja huultenne avulla. Sitä paitsi ei sillä neidillä, jonka tuo +kypäräsinetti on, pitäisi olla mitään erikoisen salaista kirjoittamista +minulle." + +"On, on hänellä", sanoi sisar Rosemary värisevin äänin. + +Garth mietti. + +"Kääntäkää sivua ja lukekaa nimi." + +"Tässä on monta sivua", sanoi sisar Rosemary. + +"No, kääntäkää kaikki sitten", sanoi Garth tuimasti. "Älkää antako +minun odottaa. Mikä nimi siinä on?" + +"Sinun vaimosi." + +Äänettömyydessä, mikä seurasi, oli jotakin kivettynyttä. Oli kuin olisi +tuo Garthin pimeyteen kuiskattu sana muuttanut hänet kiveksi. + +Vihdoin hän ojensi kätensä. "Neiti Gray, olkaa hyvä ja antakaa +kirje minulle. Kiitos! Tahdon olla yksinäni neljännestunnin. Olen +kiitollinen, jos istutte sillä aikaa ruokasalissa ettekä päästä ketään +tänne. Minua ei saa häiritä. Neljänneksen kuluttua tulkaa takaisin, +olkaa niin ystävällinen." + +Hän puhui niin tyynesti, että Janen sydän aivan jähmettyi. Olisi ollut +rauhoittavampaa, jos hänessä olisi näkynyt mielenliikutusta. Tämä oli +sama mies, joka alttarin luona kumarsi päänsä ja sanoi: "Otan ristini." +Tämä oli sama mies, joka varmoin askelin lähti kirkosta pitkin +kuorikäytävää ja jätti hänet. Tämä oli sama mies, jolla oli ollut +voimaa pitää heidän välistään kohtausta lopullisesti ratkaisevana, +lausumatta ainoatakaan rukoilevaa sanaa, antamatta muistamisen +merkkiäkään, soimaamatta vähintäkään. Ja tälle miehelle hän oli +kirjoittanut: "Sinun vaimosi." + +Jane ei ollut eläissään tuntenut pelkoa. Nyt hän tunsi. + +Kun hän sanaa virkkaamatta nousi ja jätti hänet yksin, loi hän nopean +silmäyksen hänen kasvoihinsa. Garth istui aivan hiljaa, kirje kädessä. +Hän ei ollut kääntänyt päätänsä häneen päin, kun otti sen. Hänen +kasvonsa olivat kuin valkoisesta norsunluusta veistetyt. Niissä ei +ollut värin hiventäkään. + +Jane lähti aivan hiljaa huoneesta ja painoi oven kiinni jälkeensä. + +Sitten seurasi pisin neljännestunti, minkä hän oli ikinä elänyt. +Hän ymmärsi, että tuolla huoneen hiljaisuudessa oli käymässä hirveä +sisäinen taistelu. Garth oli tekevä ratkaisunsa kuulematta ainoatakaan +hänen syytään. Oman onnettoman itsepäisyytensä vuoksi hän oli kuullut +ainoastaan kaksi sanaa tuosta kirjeestä, tosin merkityksellisimmät +-- sanat, joihin koko kirje oli johdantona. Ne valaisivat hänelle +heti koko kirjeen sisällyksen ja sen suhteen, missä sen kirjoittaja +sydämessään tunsi olevansa häneen. + +Epätoivoisena kulki Jane edestakaisin huoneessa palauttaen mieleensä +niitä aatosten hetkiä, jolloin olivat syntyneet lauseet, joiden piti +valmistaa Garthia siihen, mitä allekirjoitus ilmaisi. + +Äkkiä, kesken levottomuutensa, hän muisti erään sisar Rosemaryn ja +Garthin keskustelun tauluista. Edellinen sanoi: "Onko hän vaimo?" +Ja Garth vastasi: "On." Jane oli heti ymmärtänyt, mitä tuo vastaus +sisälsi ja ilmaisi. Koska Garth noina muutamina ihmeellisinä hetkinä +Shenstonen pengermällä oli tuntenut hänet niin omaksensa, että voi +katsoa häneen ja sanoa: "Minun vaimoni!" -- ei kysyen, vaan selvää +tosiasiaa vakuuttaen -- piti hän häntä yhä omanaan, yhtä ehdottomasti +kuin jos pappi, käsikirja ja sormus olisi heidät yhteen liittänyt. Hän +asetti sielujen yhtymyksen kaikkea muuta korkeammalle, ja milloin se +oli tapahtunut, kaikki, mikä sen jälkeen seurasi, oli vain tapahtuneen +tosiasian ulkonaista vahvistusta. Hänen oman pelkonsa, epäilynsä ja +valheellisuutensa vuoksi ei mitään ollut seurannut. Heidän elämänsä +oli särkynyt, he kulkivat eri tahoilla. Garth otaksui, ettei hän +ollut Janelle juuri suuriarvoisempi kuin kuka muu tahansa hänen +miestuttavistansa. Näinä kuluneina vuosina hän oli uskonut, että Janen +osa tuon illan sielujen yhdynnässä oli vain hänen mielikuvitustansa, +ettei sillä ollut häneen ollut minkäänlaista sitovaa vaikutusta. +Toisin oli hänen laitansa. Hänet se sitoi. Koska nuo sanat sisälsivät +totuuden, lausui hän ne, ja koska hän kerran oli ne lausunut, piti hän +häntä vaimonaan elämänsä loppuun saakka -- ja senkin päätyttyä. Tämän +Jane oli vaistomaisesti tuntenut, ja siksi hän oli myös rohjennut +kirjeessä tätä nimitystä käyttää. Kuinka saattaisi Garth sovittaa +toisiinsa tämän allekirjoituksen ja sen käsityksen, mikä hänellä koko +ajan oli ollut hänen käytöksestään, hän kun ei vähääkään ottanut +lukuun, että siitä voi toisenlainenkin käsitys olla mahdollinen. + +Sitten Jane lohduksensa muisti, kuinka vastustamattomasti _totuus_ +vaikutti tähän taiteilijasieluun: viivojen totuus, värien totuus, +sisällyksen totuus. Ja sävelmaailmassa sävelten, sointujen, esityksen +ja käsitystavan totuus. Ja kun sisar Rosemary oli sanonut hänen +"Vaimo"-taulustansa: "Siinä viettää taide voittojansa", oli Garth +vastannut: "Totuus siinä viettää voittojansa." Ja Janen oma arvostelu +siitä ilmeestä ja katseesta, minkä Garth oli nähnyt ja maalannut, +kuului: "Totta -- niin, se on totta!" Eikö hän nyt ymmärtäisi tämän +allekirjoituksen totuutta, ja jos hän sen ymmärtää, eikö hän silloin +yksinäisyydessään olisi iloinen, jos hänen vaimonsa tulisi hänen +luoksensa, elleivät kirjeen suorat tunnustukset ja paljastukset +päinvastoin vaikuta, että hän työntää hänet arvottomana luotaan? + +Samassa Jane huomasi, mikä etu siitä oli, että Garth jo silloin tuntee +allekirjoituksen, kun muu osa kirjettä hänelle luetaan. Hän näki +Korkeimman johtoa tässä järjestyksessä ja ajatteli itsekseen, kun +katseli kellonosoittimen hidasta kiertoa: "Hän on erottavan väliseinän +purkanut", ja rauhallinen luottamuksen tunne valtasi hänen sielunsa. + +Neljännestunti oli kulunut. + +Äänettömin, mutta varmoin askelin Jane kulki hallin läpi, pysähtyi +hetkeksi kynnyksen eteen koettaen tykkänään unohtaa oman itsensä, avasi +oven, ja sisar Rosemary astui jälleen kirjastoon. + + + + +Kolmaskymmenesneljäs luku. + +"RAKKAUS EI KOSKAAN HÄVIÄ." + + +Garth seisoi avonaisen ikkunan edessä, kun sisar Rosemary astui +kirjastoon, eikä kääntynyt heti. + +Janen katse etsi levottomana kirjettä ja näki sen pannuksi pöydälle +luettavaksi. Se näytti rypistyneeltä, aivan kuin se olisi rutistettu +palloksi ja heitetty paperikoriin, mutta sitten kuitenkin otettu +talteen. Sitä oli sitten kyllä huolellisesti silitetty ja se oli nyt +pöydällä odottamassa lukijaa. + +Kun Garth kääntyi ikkunan luota ja meni tuoliinsa istumaan, näkyi +hänen kasvoissansa ankaran taistelun jälkiä. Hän näytti olennolta, +joka sokeudestaan huolimatta oli aivan epätoivoisesti ponnistellut +kyetäkseen näkemään. Norsunluumainen kalpeus oli tiessään. Hänen +kasvonsa olivat kuumeiset, ja hänen paksu tukkansa, tavallisesti niin +kauniisti laineissa ja huolellisesti harjattuna taaksepäin, oli nyt +sekaisin ja pörröllään. Mutta ääntänsä hän hallitsi täydellisesti +kääntyessään kirjurinsa puoleen. + +"Hyvä neiti Gray", sanoi hän, "meillä on nyt vaikea tehtävä. Olen +saanut kirjeen, joka minun on tärkeä kuulla. Minun täytyy pyytää teitä +lukemaan se minulle, sillä ei tosiaan ole ketään muutakaan, jota +voisin pyytää. Käsitän varsin hyvin, että tämä on teille vaikeata ja +tuskallista, tunnette joutuvanne kahden haavoitetun ja toisistaan +erotetun sydämen välittäjäksi. Ehkä teistä on helpompaa, kun vakuutan, +ettei koko maailmassa ole toista, jonka huulilta tuskattomammin +kuuntelisin tämän kirjeen sisällystä, ja kun omilla silmilläni en näe, +niin ei ole toisia, joiden vähemmän vastahakoisesti sallisin ottavan +siitä selkoa; ei ole toista ihmistä, jonka tiedän niin ymmärtävästi +arvostelevan sekä minua että kirjoittajaa ja rehellisesti unohtavan +kaiken, mikä ei ole annettu kolmannen henkilön tietoon." + +"Kiitos, herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary. + +Garth heittäysi takanojaan varjostaen käsillään kasvojansa. + +"No, olkaa hyvä ja alkakaa", sanoi hän. Ja sisar Rosemary alkoi +selvästi ja tyynesti lukea. + + "_Rakas Garth!_ Kun ette salli minun tulla luoksenne sanoakseni + Teille suoraan kahden kesken, mitä sanottava on, minun on pakko + kirjoittaa. Teidän on syy, Dal, ja molemmin saamme kärsiä + rangaistuksen. Sillä kuinka voin avoimesti Teille kirjoittaa, + kun tiedän, että Teistä joka sanaa kuullessanne tuntuu siltä, + kuin minä sekoittaisin kolmannen henkilön sellaiseen, jonka + mitä pyhimpänä tulisi olla vain Teidän ja minun välistäni. Ja + kuitenkin minun täytyy kirjoittaa avoimesti, ja minun täytyy + saada Teidät ymmärtämään, sillä Teidän vastainen elämänne samoin + kuin omanikin on vastauksessanne tähän kirjeeseen. Minun täytyy + kirjoittaa tämä kirje, ikään kuin saatuanne pitäisitte itse tätä + kädessänne ja voisitte itse tämän lukea. Siis, ellette voi täysin + luottavasti kirjurillenne uskoa sydämiemme salaista tarinaa, + pyytäkää häntä antamaan kirje takaisin Teille kääntämättä ensi + sivua, ja sallikaa minun itse tulla sanomaan Teille kaikki muu." + +"Nyt olen sivun lopussa", sanoi sisar Rosemary ja odotti. + +Garth ei liikahduttanut kättänsä. "Luotan teihin täydellisesti, eikä +hän saa tulla", sanoi hän. + +Sisar Rosemary käänsi sivua ja jatkoi lukemista. + + "Pyydän Teitä muistamaan, että jokainen sana, minkä kirjoitan, + on sulaa koristelematonta totuutta. Jos muistelette minua + entisestään, myöntänette, etten ole luonnostani valheellinen enkä + yleensä helposti taivu kieräilyyn. Mutta, Garth, minä olen kerran + valehdellut Teille, ja tuo onneton valhe, ainoana poikkeuksena + säännöstä, vahvistaa todeksi, että täydellinen ja pettämätön + luottamus on aina vallinnut välillämme ja, suokoon Jumala, on + vallitseva vastakin. Tunnustukseni tässä kirjeessä koskee juuri + tuota valhetta, ja tuskin minun tarvinnee pyytää Teitä ottamaan + huomioon, kuinka nöyryyttävää minun on pakottaa tunnustustani + kuuntelemaan miestä, joka ei ystävänänsä ole suostunut minua + vastaanottamaan. Muistatte kai, etten luonnostani ole nöyrä, vaan + minussa on aimo annos ylpeyttä, ja kun huomaatte, miten ankaraa + ponnistusta tämän kirjoittaminen minulta vaatii, saatte kenties + myös aavistuksen minun rakkauteni suuruudesta. Jumala Teitä + siihen auttakoon -- ystäväni, rakkaani, oma onneton poikani!" + +Sisar Rosemary lopetti äkkiä, sillä Garth, kuullessaan noin yht'äkkiä +rakkautta mainittavan sekä Janen odottamattomat, hellät sanat, nousi +ja otti pari askelta ikkunaan päin ikään kuin paetakseen jotakin liian +suurta ja voimakasta, mitä ei voinut kestää. Mutta heti seuraavassa +tuokiossa hän pääsi entiselleen ja istui takaisin paikalleen peittäen +kokonaan kasvonsa kädellään. + +Sisar Rosemary jatkoi kirjeen lukemista. + + "Voi, kuinka väärin olen tehnyt sekä Sinulle että itselleni! + Rakkaani, muistathan illan Shenstonen pengermällä, jolloin + pyysit minua -- jolloin kutsuit minua -- jolloin _olin_ vaimosi? + Garth, jätän nämä lauseet sellaisiksi kuin ne tulivat paperille + koettaessani saada sanotuksi totuutta. En pyyhi niitä pois, jätän + ne sinun luettaviksesi, sillä näethän, Garth, pääsin lopulta + totuuteen. + + Minä _olin_ sinun vaimosi. En sitä silloin ymmärtänyt. Olin + vallan ylettömästi hämmästynyt, uskomattoman kokematon + tunneasioissa ja sellaisen tunnetulvan pyörryttämä, että se vei + pohjan jalkaini alta ja oli vähällä niellä minut kokonaan. Mutta + silloinkin minun sieluni nousi ja kumarsi Sinua miehenäni ja + valtiaanani. Ja kun pidit minua syleilyysi suljettuna ja rakas + pääsi lepäsi sydämelläni, tunsin ensi kerran mitä tarkoittaa sana + hurmaus, enkä olisi taivaalta muuta ihanampaa lahjaa osannut + rukoilla kuin noiden silmänräpäysten pidentämistä tuntikausiksi." + +Sisar Rosemaryn rauhallinen ääni katkesi äkkiä, ja lukeminen keskeytyi. +Garth oli etunojallaan, kasvot käsien peitossa. Kyyneletön nyyhkytys +värisytti häntä juuri, kun sisar Rosemaryn ääni petti. + +Garth tointui ensin. Nostamatta päätään hän ojensi suojelevan +osaaottavasti ja sydämellisesti kätensä pöydän yli. + +"Tyttö parka", sanoi hän. "Olen kovin pahoillani. Tämä koskee liiaksi +teihin. Kunpa kirje olisikin tullut Brandin ollessa vielä täällä. +Pelkään, että teidän sittenkin täytyy jatkaa, mutta koettakaa lukea +ajattelematta sitä laisinkaan. Jättäkää ajatteleminen tykkänään minun +osakseni." + +Ja sisar Rosemary jatkoi: + + "Kun kuutamovalossa nostit pääsi ja katsoit minuun kauan ja + vakavasti -- oi noita rakkaita silmiäsi -- herätti katseesi + minussa yhtäkkiä itsetajunnan. Oman ilmeisen rumuuteni tietoisuus + valtasi minut, ja tunsin liiankin selvästi, kuinka vähän nuo + rakkaat silmät löysivät minusta sellaista, mikä saattoi aiheuttaa + niiden ihailevan ilmeen. Kainostuen ja häpeissäni painoin pääsi + takaisin povelleni, jotta sain silmäsi peittoon, ja nyt minulle + on kyllä selvänä, että Sinä tietysti selitit tämän liikkeen aivan + toisin. Garth, vakuutan Sinulle, että silloin, kun nostit pääsi + toisen kerran ja sanoit: 'Minun vaimoni', silloin vasta ensi + kerran johtui mieleeni, että se, mitä oli tapahtunut, tarkoitti + -- avioliittoa. Tiedän kyllä, että tämä kaikki saattoi tuntua + suorastaan uskomattomalta ja oli pikemmin kahdeksantoistavuotiaan + lapsen kuin kolmikymmenvuotiaan naisen mukaista. Mutta Sinun + täytyy muistaa, että siihen hetkeen asti seurusteluni miesten + kanssa oli supistunut kädenpuristukseen, sydämelliseen + toveruuteen ja silloin tällöin saamaani tai antamaani + olantaputukseen. Älä unohda, rakas, että aina edelliseen viikkoon + asti Sinä itse kuuluit niihin nuorukaisiin, jotka sanoivat + minua 'vanhaksi kelpo Janeksi', ja oikein tuttavallisesti kun + tarinoitiin, sanoit 'oma veikkoseni'. Älä unohda, että aina + olin pitänyt Sinua itseäni monta vuotta nuorempana, ja vaikka + ihmeellisen suloinen side oli yhdistänyt meitä Overdenen + konsertti-illasta asti, en ollut ymmärtänyt sitä rakkaudeksi. + No niin -- muistat, että pyysin kahtatoista tuntia saadakseni + miettiä vastaustani, ja Sinä suostuit siihen heti. Sinä olit koko + ajan niin hieno ja jalo, Garth, jätit minut, kun pyysin saada + olla yksin, jätit minut tavalla, jota en unohda milloinkaan. + Se valaisi minulle, miten Sinunlaisesi miehen rakkaus kohottaa + naista, jonka osaksi se tulee. Sen pukuni lieve on siitä pitäen + ollut pyhä minulle. Ja puku on aina mukanani, vaikk'en koskaan + käytä sitä. -- Toivon kerran saavani Sinulle tarkkaan kuvata + niitä tunteja, jotka sitten seurasivat. En voi kirjoittaa niistä. + Salli minun aivan lyhyesti ja koko typerään rumuuteensa tälle + paperille paljastaa se kurja tosiasia, mikä meidät erotti, + muuttaen kajastavan ilon pettymykseksi ja suruksi. Garth -- näin + asia oli. Minä en uskonut, että Sinun rakkautesi ajan mittaan + kestäisi minun rumuuttani. Tiesin, mikä kauneuden ihailija Sinä + olit, kuinka sen aina, muodossa tai toisessa, täytyi ympäröidä + Sinua. Otin päiväkirjani, johon aivan sanasta sanaan olin + kirjoittanut keskustelumme eräästä rumasta papista, jonka kasvot + sisäisen innostuksen hehku oli kirkastanut kauniiksi. Ja Sinä + lisäsit, ettet enää milloinkaan voisi pitää häntä rumana, mutta + rumana hän pysyi silti. Ja sanoit, etteivät ne olleet sellaisen + kasvot, joiden olisi suonut aina aterioilla olevan vastapäätä + pöydässä, mutta ettei Sinulle onneksi pantu moista koettelemusta, + mikä Sinulle olisikin ollut sulaa kärsimystä. + + Tämä oli minusta hyvin mielenkiintoista silloin, ja minua huvitti + niin se välitön tapa, miten kerroit tästä kaikkein rumimmalle + naistuttavallesi, että kirjoitin sen hyvin seikkaperäisesti + päiväkirjaani. Kaikeksi onnettomuudeksi luin taas ne sanat tuona + ratkaisevana yönä, luin uudelleen ja uudelleen, kunnes ne ihan + syöpyivät aivoihini. Sitten -- sellaista on naisessa heräävä + itsensätarkkaaminen, kun hän tuntee olevansa rakastettu ja + kaivattu -- sytytin kaikki kuvastimeni ympärillä olevat valkeat + ja tutkin arvostellen ja tarkasti kasvoja, joita Sinun vuodesta + vuoteen joka päivä olisi katseltava vastapäätäsi aamiaispöydässä, + jos minä seuraavana aamuna antaisin myöntävän vastauksen. + Rakkahin, en katsellut itseäni Sinun silmilläsi silloin, kuten, + Jumalan kiitos, olen tehnyt sittemmin. Enkä luullut Sinun + rakkautesi kestävän koetusta. Luulottelin säästäväni meidät + molemmat vastaisilta pettymyksiltä ja onnettomuudelta rohkeasti + hylkäämällä olevaisen onnen. Rakkaani, tämä tuntuu Sinusta + kylmän laskelmalliselta ja pikkumaiselta, niin arvottomalta sen + suuren rakkauden rinnalla, jota minulle tuhlasit. Mutta muista, + vuosikausia oli Sinun erinomainen miellyttävyytesi ja kauneutesi + ollut minulle ilon lähteenä, ja olin kuvitellut Sinun menevän + naimisiin esimerkiksi kukoistavan ja viehkeän Pauline Listerin + kanssa. Sairaalloisesti itseäni tarkaten sanoin: 'Tämä nuori + Apolloko sidottuna minunkaltaiseeni, joka en ole minkäännäköinen; + hän käy vuosi vuodelta kauniimmaksi, minä vanhemmaksi ja + rumemmaksi?' Voi, rakkaani! Tämä tuntuu nyt niin arvottomalta, + kun tunnemme rakkautemme. Mutta sinä yönä se tuntui järkevältä + ja oikealta. Ja lopuksi, vaikka sydämeni vuoti verta ja käteni + vaipuivat raskaina ajatellessani iloa, mikä niiltä riistettiin, + päätin vastata hylkäävästi. Usko minua, en vähintäkään + aavistanut, miten se Sinuun koski. Luulin, että löytäisit heti + toisen ihastuksen ja siirtäisit rakkauteni toiseen, joka kaikin + tavoin paremmin vastaisi vaatimuksiasi. Rehellisesti, Garth, + luulin yksin jääväni lohduttomaksi. -- Sitten tuli kysymys: mitä + sanoa syyksi. Tiesin, että jos sanoin todellisen syyn, kumoaisit + sen mitättömänä ja selittäisit niin lämpimin sanoin minun olevan + väärässä, että minun olisi ollut väkisinkin antautuminen. Kun + siis aivan todenteolla tahdoin pelastaa sekä Sinut että itseni + joutumasta vaaraan, valehtelin Sinulle, rakkahin ystäväni. + Valehtelin Sinulle, jota koko olemukseni kunnioitti sydämeni + kuninkaana, tahtoni hallitsijana, joka olit kaikkeni rakkaudessa + ja elämässä -- Sinulle sanoin: 'En voi mennä naimisiin nuoren + pojan kanssa'! Rakkahin! En koeta silittää tekoani. En puolusta + sitä. Tunnustan vain sen Sinulle luottaen jalouteesi, niin että + myönnät, ettei mikään muu syy olisi Sinuun tehonnut. Voi Jane + parka, yksin ja epätoivoisena! Olisitpa nähnyt hänet, kun hän + pienessä kirkossa kutsui Sinua takaisin peruuttaen sanansa ja + antaen lupauksensa, kaipauksesta kuolemantuskaisena, kuunnellen, + etkö kääntyisi takaisin. Mutta minun Garthini ei kuulu niihin, + jotka seisovat ja odottavat naisen epäröimisen kynnysmatolla. + + Seuraava yksinäinen vuosi vei hermoni niin piloille, että Deryck + Brand sanoi minun menevän vallan riekaleiksi ja määräsi lähtemään + ulkomaille. Matkustin kuten tiedät, ja uudet olot voimakkaine + vaikutelmineen muuttivat elämänkatsomukseni terveemmäksi. + Viime marraskuussa Egyptissä suuren pyramidin huipulla minä + lopullisesti tunsin, etten voinut kauemmin elää ilman Sinua. Ei + minulle ollut selvää, että olin tehnyt väärin, mutta kaipasin + Sinun rakkauttasi, kaipasin saada tuhlata omaani Sinulle, + rakkaani, niin että tunsin omaavani uskallusta mihin tahansa. + Päätin palata ensimmäisellä laivalla kotimaahan ja lähettää + sanan Sinulle. Silloin -- oi, oma rakkaani -- minä sain kuulla. + Kirjoitin Sinulle, mutta Sinä et sallinut minun tulla. + + Tiedän varsin hyvin, että voit nyt sanoa: 'Hän ei luottanut + minuun, kun olin näkevä. Nyt, kun en näe, ei hän pelkää enää.' + Garth, voit niin sanoa, mutta se ei ole totta. Viime aikoina olen + saanut kyllin tuntea, että olen ollut väärässä ja että minun + ilman muuta olisi pitänyt luottaa Sinuun. Sanon Sinulle myöhemmin + mitä nyt tarkoitan. Nyt voin sanoa ainoastaan, että jos Sinun + rakkaat säteilevät silmäsi voisivat nähdä, näkisivät ne _nyt_ + naisen, joka luottavana ja aivan epäilyksettä on kokonaan Sinun. + Jos häntä kasvonsa ja muu ulkomuotonsa epäilyttääkin, sanoo hän + vallan yksinkertaisesti: 'Mutta _hän_ piti niistä ja ne ovat + _hänen_. Ei minulla ole oikeutta arvostella niitä. Jos hän ne + haluaa, eivät ne olekaan enää minun, vaan hänen.' Rakkaani, en + voi nyt kertoa, miten tulin tähän varmuuteen. Mutta olen saanut + eittämättömiä todisteita Sinun uskollisuudestasi ja rakkaudestasi. + + Nyt on siis aivan yksinkertaisesti kysymyksessä: Voitko antaa + minulle anteeksi? Jos voit antaa anteeksi minulle, voin tulla + heti luoksesi. Jos pidät menettelyäni anteeksiantamattomana, + pysyn loitolla. Mutta oma rakkaani -- povi, jolle kerran painoit + pääsi, odottaa Sinua täynnä yksinäisten vuosien haikeata + ikävöimistä. Jos sitä kaipaat, älä työnnä sitä luotasi. + + Kirjoita minulle vain yksi sana, omin käsin: 'Anteeksiannettu.' + Muuta en pyydä. Kun sen saan, tulen heti luoksesi. Älä + kirjurillesi sanele kirjettä. En kestä sitä. Kirjoita ainoastaan + -- jos vilpittömästi voit sen tehdä -- 'anteeksiannettu' ja + lähetä se + + _Vaimollesi_." + +Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus, kun sisar Rosemary lopetti +lukemisen pannen kirjeen pöydälle, ja odotti ääneti. Hän mietti +silmänräpäyksen, voisiko mennä ottamaan lasillisen vettä häiritsemättä +Garthia, mutta päätti kuitenkin olla menemättä. + +Garth kohotti vihdoin päätänsä. + +"Hän pyytää minulta mahdottomia", sanoi hän, ja vieno hymy kirkasti +hänen liikutettuja kasvojansa. + +Jane painoi kätensä ristiin rinnalleen. + +"Ettekö voi kirjoittaa 'anteeksiannettu'?" kysyi sisar Rosemary +katkonaisesti. + +"En", sanoi Garth. "En voi. Tyttöseni, antakaa minulle arkki paperia ja +lyijykynä." + +Sisar Rosemary asetti ne hänen kätensä viereen. + +Garth otti kynän, sai kiinni paperistakin, koetteli vasemmalla +kädellään sen reunoja, mittasi sen sormillaan, niin että löysi +keskustan ja kirjoitti suurin, selvin kirjaimin yhden sanan. + +"Voiko sen lukea?" kysyi hän ja ojensi paperin pöydän yli sisar +Rosemarylle. + +"Aivan hyvin", sanoi tämä, sillä hän vastasi, ennen kuin kyyneleet +ennättivät tahrata sen. + +'Anteeksiannetun' sijasta oli kirjoitettu 'Rakastettu'. + +"Voitteko toimittaa sen heti postiin?" kysyi Garth hiljaa, mutta +innokkaasti. "Ja hän tulee -- Jumalani, hän tulee! Jos tämä ennättää +iltajunaan, voi hän olla täällä ylihuomenna!" + +Sisar Rosemary otti kirjeen ja sai melkein yliluonnollisin ponnistuksin +hallituksi äänensä. + +"Herra Dalmain", sanoi hän, "kirjeessä on jälkikirjoitus. Siinä on +'Kirjoita osoitteeksi: Palace Hotel, Aberdeen.'" + +Garth hypähti seisomaan, hän oli aivan kiihdyksissä. + +"Aberdeenissa?" huudahti hän. "Jane Aberdeenissa! Oi, Jumalani! Jos hän +saa tämän paperin huomenaamulla, voi hän olla täällä milloin tahansa jo +päivällä. Jane! Jane! Rakas pikku Rosemary! Kuuletteko te? Jane tulee +huomenna. Enkö minä teille sanonut, että tänään tapahtuu jotakin? Te +ja Simpson olitte liiaksi brittiläisiä ymmärtääksenne, mutta Margery +ymmärsi, ja metsä kertoi, että ilo oli tulossa tuskan takaa. Voiko sen +saada heti postiin, neiti Gray?" + +Hän oli jälleen vapputuulella. Hänen kasvonsa loistivat. Hänen koko +olennossaan oli sähköistä odotusta. Sisar Rosemary istui pöydän +vieressä käsi poskella katsellen häntä. Hellä hymy leikki huulilla, +mutta se ei ollut niiden kasvojen eikä sen vartalon mukainen, jollaiset +Garth kuvitteli hänellä olevan; siitä uhkui täysin kypsän ja ylevän +rakkauden kirkkaanhehkuisaa odotusta. + +"Menen itse viemään sen postiin, herra Dalmain", virkkoi hän. "Kävely +tekee hyvää ja ennätän takaisin teen ajaksi." + +Mutta postiasemalle päästyään hän ei lähettänytkään Garthin +kirjoittamaa sanaa. Hän oli kätkenyt sen poveensa. Mutta hän lähetti +kaksi sähkösanomaa. Toinen kuului: + + "Meldrumin Herttuatar. + Palace Hotel, Aberdeen. + Tulkaa kaikella muotoa tänä iltana 5.50-junalla." + +Toisessa: + + "Tohtori Deryck Brand. + Wimpole Street, London. + Kaikki hyvin." + + + + +Kolmaskymmenesviides luku. + +SISAR ROSEMARY SAA PALKKANSA. + + +"Herra Dalmain", sanoi sisar Rosemary lempeästi, mutta päättävästi, +"minä tosiaankin toivon, että pysytte alallanne ja pidätte mielessänne, +että teidän nyt on juotava teenne. Ettehän te voi muistaa, missä mikin +on, jos tuolla tavoin nousette ja alinomaa siirtelette tuolianne. +Ja kun äsken koputitte pöytään kiinnittääkseni huomioni -- vaikka +muutenkin jo aivan levottomana seurasin liikkeitänne -- olitte vähällä +kaataa teenne, ja minunkin kupistani läikkyi jo melkolailla lautaselle. +Ellette nyt heti ole kauniisti, pyydän Margeryltä leukatilkkua ja panen +teidät korkeaan lastentuoliin." + +Garth suoristi jalkansa, nosti kätensä koholle päänsä yli ja heittäytyi +makeasti nauraen takakenoon. + +"Ja silloin minä sanoisin: 'Hyvä, kulta sisar, päästäkää minut pois!' +Teistä vasta äreä on tullut viime aikoina! Ja te kun olitte ennen +vallan kiusoittavan huomaavainen! Te varmaankin vastaisitte: 'Kyllä, +Garthie herra, jos vain luette kauniisti ruokarukouksenne!' Oletteko te +kuullut tarinaa Tommystä, jonka piti lukea ruokarukouksensa?" + +"Te olette kertonut sen minulle jo kahdesti viimeisten +neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa", sanoi sisar Rosemary +säyseästi. + +"Voi, mikä vahinko! Olisin nyt juuri niin mielelläni kertonut sen +teille. Jos te olisitte ollut sellainen lempeä ja osaaottavainen +olento, millaiseksi tohtori Deryck teidät kuvasi, olisitte vastannut: +'En, mutta olisi oikein hauskaa kuulla se.'" + +"En, mutta olisi oikein hauskaa kuulla se!" sanoi sisar Rosemary. + +"Vasta minun neuvostani! Jotta tuolla tuommoisella olisi jonkinlaista +arvoa, täytyy sen tulla ihan itsestään. Mutta lastentuoleista muistan +-- kun te noin hulluttelette, on äänenne aivan kuin Janen ja koko +puhetapanne aivan kuin Janen -- kas mun peruukkini! Tiedättekö, se +on herttuattaren ainoa omintakainen pikku kirous. Kaikki muu on +lainatavaraa. Ja kun hän sanoo: 'Kas mun peruukkini!' koetamme kaikki +olla katsomatta siihen. Se kun on tavallisesti hieman kallellaan. +Tukaani nykii sitä. Se on niin kovin hellä, tuo lintu kulta!" + +"No, tehkää hyvin ja antakaa minulle paahtoleipää", sanoi sisar +Rosemary, "älkääkä enää kertoko minulle kaikenmaailman juttuja +herttuattaresta. Ei! Siinä on ohuita voileipiä. Sanoinhan minä, että +te hukkaatte johtomerkkinne! Paahtoleipä on lämpimässä astiassa +oikealla puolallanne. Otaksutaan nyt, että minä olen neiti Champion, ja +ojentakaa se minulle aivan yhtä hienon kohteliaasti, kuin ojennatte sen +huomenna tähän aikaan hänelle." + +"On helppoa luulotella teitä Janeksi, kun kuulee äänenne" sanoi Garth, +"ja kuitenkin -- en minä oikein tiedä. En ole teitä koskaan oikeastaan +vertaillut Janeen. Vanha Rob sanoi kerran lauseen, joka antoi minulle +teistä vallan erilaisen kuvan. Hän sanoi, että teillä on vallaton ja +vaalea, silkinhieno tukka. Eikä kukaan ihminen voi kuvitella Janella +olevan vallattoman, silkinhienon tukan! Ja minä luulen, että ne sanat +pelastivatkin koko tilanteen. Sillä teidän äänenne olisi muuten tehnyt +minut hulluksi noina ensi päivinä. Väliin ihmettelin itsekseni, oliko +mahdollista, että milloinkaan voin tottua siihen. Nyt ymmärrätte +mistä syystä, eikö niin? Ja taas toisaalta, ei se ole hänen äänensä +kaltainen. Hänen on syvempi, ja toisinaan hän niin herttaisen hauskasti +venyttää puhettaan eikä suinkaan säästä höystäviä letkauksiakaan, ja +te olette niin kovin siivo pikku olento, jolla on, kuten joku opettaja +sanoisi, 'perin selvä ääntämistapa'. Olisi tosiaan hauskaa kuulla +teidän ja Janen keskustelevan! Ja kuitenkin -- en minä oikein tiedä. +Minä olisin kuin tulisilla hiilillä koko ajan." + +"Minkä tähden?" + +"Pelkäisin niin kauheasti, että te ette pitäisi toisistanne. +Katsokaahan, _te_ olette eräällä tavalla ollut minulle suurempiarvoinen +kuin kukaan muu koko maailmassa, mutta, mutta _hän_ -- niin, hän +on minun koko maailmani", sanoi Garth välittömästi. "Ja minua niin +peloittaisi, ettei hän täysin tuntisi teidän suurta arvoanne ettekä te +oikein ymmärtäisi häntä. Hänellä on erikoinen tapa silmäillä ihmistä +ihan kiireestä kantapäähän, eivätkä naiset voi sietää sitä, eivät +erittäinkään sellaiset somat, pienet hepeneiset. He tuntevat, että hän +näkee kaiken, mikä lähtee helposti irti!" + +"Ei minulta mitään helposti lähde irti", mutisi sisar Rosemary, "paitsi +potilaani, joka ei pysy paikoillaan tuolissaan." + +"Kerran", jatkoi Garth, äänessä rattoisuus, joka tiesi aina juttua, +missä Janellakin oli osansa, "kun meitä oli iso joukko vieraita +Overdenessa, oli siellä eräs pieni kauhean hupsu naikkonen. Emme +voineet keksiä muuta syytä siihen, miksi hänet oli kutsuttu +herttuattaren 'hienojen vieraitten' seuraan, kuin sen, että herttuatar +ylen mielellään matki häntä ja kertoi juttuja hänestä. Emmekä me taas +olisi mitenkään älynneet, kuinka verratonta matkinta oli, ellemme +olisi nähneet itse ihmistä. Hän oli koko lailla hauskannäköinen, +käherretty, vahanukkemainen ja levoton hupsakka, joka ajatteli aina +ulkomuotoansa eikä sallinut juuri muidenkaan sitä unohtaa. Melkein +jokainen hänen lauseensa viittasi siihen. Me saimme siitä kylliksemme +ja pyysimme Janea jollakin keinoin pitämään huolta, että hän olisi +vaiti. Mutta Jane sanoi: 'Ei se, pojat, teille pahaa tee, ja hänestä +se on hauskaa. Antakaa te hänen olla!' Jane oli aina aivan erikoisen +ystävällinen henkilöille, joita hän otaksui herttuattaren kutsuneen +saadakseen jälkeenpäin aihetta pilantekoon. Jane inhosi sellaista. +Hän ei voinut niin kovin paljon sanoa tädilleen, mutta meidän ei +ollut hyvä yllyttää herttuatarta Janen kuullen. No niin -- eräänä +iltana, teen jälkeen, pieni joukko meitä odotti Janea alahallissa, +valkean ympärillä: oli vähän puhumista hänelle. Oli joulunaika. +Puut räiskyivät iloisesti uunissa. Punaiset samettiuutimet olivat +alaslaskettuina ja peittivät pengermälle vievän oven ja sen molemmin +puolin olevat ikkunat. Tommy istui orrellaan keskellämme ja piti +tarkasti silmällä savukkeiden päitä. Ulkona oli kaikki lumen peitossa; +vallitsi omituinen hiljaisuus, niin että puhe ja nauru sisällä tuntui +juuri vastakohdan vuoksi tavallista hilpeämmältä ja rattoisammalta -- +tiedättehän tuon _läpitunkevan_ hiljaisuuden, jolloin puita ja peltoja +ja polkuja peittää jalan vahvuinen, kimalteleva valkovaippa. Joka +vuosi minä aina yhtä hartaasti odotan -- mutta minähän unohdin!... +Ajatelkaa, en koskaan enää näe lunta!... Mitä siitä. On jo jotakin +sekin, että muistaa nähneensä sitä, ja nyt minä kuulen tuon ihmeellisen +lumenhiljaisuuden selvemmin kuin ennen. Ennen kuin muut vetävät +sälekaihtimet ikkunoista, voin minä jo kenties sanoa: 'Tänä yönä on +satanut lunta!' Mistä minä kerroinkaan. Jaa -- niin, jo muistankin. +Pikku rouva Hupsakasta. Niin, kaikki naiset olivat menneet pukeutumaan, +paitsi Jane, joka ei milloinkaan tarvinnut siihen enempää kuin puoli +tuntia, ja Hupsakka oli veikeän iloinen, teennäisesti nimittäin, +luullen itseänsä siksi vetovoimaksi, joka meitä hallissa pidätteli. +Asianlaita oli näet sellainen, että me odotimme Janea puhuaksemme +hänelle eräästä uutisesta, jonka juuri olimme kuulleet. Se koski erästä +nuorta kaartilaista, joka oli joutunut selkkauksiin, jotka vaativat +ankaranpuoleista rangaistusta. Hänen everstinsä oli Janen hyvä tuttava, +ja me arvelimme, että Jane kyllä puhuu hänen puolestaan ja parantaa +hiukan Billy paran asioita. Niin että rouva Hupsakka oli oikeastaan +pahana haittana, vaikk'ei tiennyt sitä. Jane istui selin meihin, jalat +uuninristikolla, liepeet käärittyinä polville. Niin, katsokaa, toinen +hame oli alla, kaunis, silkkinen, missä oli monen monet poimurivit +-- sitä olisikin luullut pidettävän päälläpäin. Mutta Janen paras ei +koskaan ollut päälläpäin, -- hän piti sen aina piilossa. En tarkoita +nyt vaatteita, vaan häntä itseään. No niin, pikku Hupsakka rupatti +-- ei hän koskaan puhunut -- itsestään ja omista valloituksistaan +aavistamatta lainkaan, kuinka me toivottelimme häntä niin pitkälle +kuin pippuri kasvaa. Jane luki yhä iltalehtiä, mutta tunsi ilmassa +jotakin levotonta. Ja kesken kaiken -- mutta sitähän minä en saakaan +kertoa. Jane vaati näet meiltä lupauksen, ettemme koskaan kertoisi +sitä. Hän piti sitä sopimattomana tuota toista naista kohtaan. +Hätimmiten ennätimme tehdä hänelle selkoa asiasta, ja hän joudutti +vielä iltapostiin kirjeen, joka pelasti Billyn rangaistuksesta, mutta +hän tuli silti ajoissa päivälliselle ja oli paremmin pukeutunut kuin +yksikään toinen. Meistä oli koko harmillista, että meidän oli täytynyt +antaa lupauksemme, sillä jok'ikinen meistä oli toivonut pääsevänsä +ensimmäisenä kertomaan jutun herttuattarelle. Mutta nähkäähän, täytyy +aina tehdä niinkuin Jane sanoo." + +"Miksi niin?" + +"En minä tiedä. En osaa selittää. Jos tuntisitte hänet, ei teidän +tavitsisi kysyä. Kaakkua, neiti Gray?" + +"Ei kiitos. Oikein tällä kertaa." + +"Taas! Noin juuri olisi Janekin sanonut: 'Oikein tällä kertaa.' Ei +olisi lainkaan outoa, jos nyt neljä viikkoa pidettyäni teidän ääntänne +hänen äänensä kaltaisena huomenna ajattelisin, että hänen äänensä +muistuttaa teidän ääntänne." + +"Voi, ette ensinkään", sanoi sisar Rosemary. "Kun hän on teidän +kanssanne, ette muuta muistakaan." + +"Muistan maarin", huudahti Garth. "Ja hyvä pikku Rosemary, kaipaan +teitä kauheasti. Ei kukaan -- ei _hänkään_ -- voi täyttää teidän +sijaanne. Ja tiedättekö", hän nojasi eteenpäin, ja huolestunut ilme +varjosi hänen iloisia kasvojansa, "minä alan käydä levottomaksi. Hän ei +ole nähnyt minua onnettomuuden jälkeen. Pelkään, että hän kauhistuu. +Luuletteko minun hänen mielestään kovasti muuttuneen?" + +Jane katsoi sokeata, jonka kasvot niin huolestuneen näköisinä olivat +häneen päin. Hän muisti sen aamun samassa huoneessa, jolloin Garth, +luullen olevansa kahden tohtori Robin kanssa, käänsi kasvonsa seinästä +päin ja kohosi istualleen puhelemaan, ja jolloin hän ensi kerran näki +hänen kasvonsa. Hän muisti kääntyneensä uuniin päin, jotta ei tohtori +Rob näkisi kyynelten vierivän pitkin hänen poskiansa. Hän katsoi +uudelleen Garthiin -- ensi kerran todella tajuten, että tämän kasvot +olivat tärviöllä; ja kaikki vain hänen tähtensä -- ylen valtava hellyys +täytti hänen sydämensä. Hän vilkaisi kelloon. Hän ei kestäisi tätä enää +kauan. + +"Ovatko ne perin kauhean näköiset?" kysyi Garth ja ääni värisi. + +"En voi mennä toisen puolesta takuuseen", sanoi sisar Rosemary, "mutta +luulisin, että aivan tuollaisinaan teidän kasvonne ovat hänelle +ainaiseksi iloksi." + +Garth punastui. Hän tunsi iloa ja helpotusta, mutta samalla myös pientä +hämmästystä. Sisar Rosemaryn äänessä oli sävy, jonka perille hän ei +oikein päässyt. + +"Mutta sitten vielä, hän ei ole tottunut minun sokeantapoihini", jatkoi +hän. "Pelkään, että näytän hänestä kovin avuttomalta ja kopelolta. +Hän ei ole käynyt pimeyden maassa niinkuin te ja minä. Hän ei tunne +kaikkia meidän rihmojamme, loviamme ja muita laitteitamme. Hyvä pikku +Rosemary, luvatkaa, että te ette jätä minua huomenna. Minä kaipaan +häntä -- Jumala yksin tietää, kuinka häntä kaipaan -- mutta minua alkaa +puolittain peloittaa. Kaikki on tietenkin oleva ihmeellisen ihanaa, +mutta jokapäiväisen elämä pikkuasioissa tarvitsen sentään teitä vielä. +Ensiksi tuntui varsin sopivalta, että olitte järjestänyt lähtönne juuri +siksi, kun hän tuli, mutta nyt, juuri sen tähden, että hän tulee, en +voi antaa teidän mennä. On oleva aivan sanoin selittämättömän ihanaa, +että hän on luonani, mutta se ei ole samaa kuin teidän läsnäolonne." + +Sisar Rosemary sai näin palkkansa, ja se oli hänestä vallan ylellinen. + +Heti kun hän kykeni puhumaan, sanoi hän hiljaa: "Älkää nyt liioitelko, +herra Dalmain. Uskokaa minua, kun olette ollut hänen kanssansa viitisen +minuuttia, tuntuu teistä siltä, kuin minäkin olisin ollut luonanne. +Ja mistä tiedätte, vaikka hänkin olisi käynyt pimeyden maassa? +Sairaanhoitajatar tekee sellaista ammattiharrastuksesta, sillä hän +tahtoo onnistua hoidossaan. Nainen, joka rakastaa teitä, tekee sen +rakkaudesta teihin." + +"Se olisi kyllä hänen tapaistaan", sanoi Garth nojaten taaksepäin, +kasvoilla suuren tyytyväisyyden ilme. "Voi Jane! Jane! Hän tulee! Hän +tulee!" Sisar Rosemary katsoi kelloa. + +"Varmasti! Hän tulee", virkkoi hän, ja vaikka ääni oli luja, kädet +vapisivat. "Ja koska tämä nyt on viimeinen ilta, jonka vietämme yhdessä +vallan samanlaisissa olosuhteissa kuin näinä kuluneina viikkoina, niin +suostutteko erääseen ehdotukseen? Minun täytyy nyt mennä yläkertaan +panemaan tavaroita matkalaukkuun ja järjestelemään yhtä ja toista. +Mutta ettekö voisi pukeutua jo aikaisin? Minäkin tekisin sitten niin, +ja jos voisitte tulla kirjastoon puoli seitsemän aikaan, niin voisimme +hiukan soittaa ennen päivällistä." + +"Miksen, vallan hyvin", sanoi Garth. "Minulle on yhdentekevää, milloin +pukeudun, ja kun on soitosta puhe, olen aina valmis. Mutta uskokaa nyt, +minä en tahdo, että te panette tavaroita matkalaukkuun." + +"No, minähän oikeastaan vain asettelen kaikenlaista tieltä pois +korjuun." + +"Samaahan se on, lähtövalmistusta. Mutta te olette luvannut, ettette +lähde, ennen kuin hän tulee." + +"Enkä lähde -- ennen kuin hän tulee." + +"Ja kerrotte hänelle kaikki, mitä hänen tarvitsee tietää?" + +"Kaikki, mitä minä tiedän ja mikä tuottaa teille mukavuutta." + +"Ettekä jätä minua, ennen kuin olen todellakin -- kuinka sanoisin -- +oikein raiteillani." + +"En jätä teitä niin kauan kuin te tarvitsette minua", sanoi sisar +Rosemary Gray. Ja jälleen Garth oli huomaavinaan omituisen sävyn hänen +äänessään. Hän nousi ja meni sinne päin, missä luuli sisaren seisovan. + +"Tiedättekö, te olette sitten oikea aarteiden aarre", sanoi hän +liikutettuna ja ojensi molemmat kätensä neiti Grayta kohden. "Antakaa +kerran kätenne minulle, pikku Rosemary. Tahtoisin koettaa kiittää +teitä." + +Sisar Rosemary epäröi. Kaksi voimakasta, jäntevää kättä -- voimakkaat +ja jäntevät, vaikka parhaillaan vapisivatkin -- oli painumaisillaan +Garthin käsiin, mutta peräytyivät viime tingassa. Ei ollut vielä Janen +aika. Oli sisar Rosemaryn menestyksen ja voiton hetki. Sitä ei saanut +riistää häneltä. + +"Tänä iltana", sanoi hän lempeästi, "kun olemme vähän aikaa soitelleet +-- puristamme toistemme kättä. Mutta olkaa varovainen. Ette löydä +oikeaan. Odottakaa. Kas tässä on puutarharihma, heti vasemmalla. Menkää +hiukan raittiiseen ilmaan pengermälle ja laulakaa se sama laulu, jota +kuulin teidän aamulla laulavan ikkunani alla. Ja nyt, kun tiedätte mitä +'tapahtuu', kuluu tämä kaunis vappuilta suloisen odotuksen vallassa. +Näkemiin, herra Dalmain -- tunnin kuluttua." + +"Mikä pikku Rosemaryn oikein on?" kummeksi Garth kouriessaan keppiänsä +ikkunanpuoleisesta nurkasta. "Tuskin me kauankaan aikaa olisimme +voineet jatkaa entiseen tapaan sen jälkeen, kun hän palasi postista." + +Hän käveli synkkä, levoton ilme kasvoillaan. Yht'äkkiä se kirkastui, +hän pysähtyi ja nauroi. "Hölmö!" sanoi hän. "Olet sinä oikea hölmöjen +hölmö! Hän ajattelee tietysti tuota nuorta miestänsä. Hän menee +huomenna hänen luokseen ja ajattelee nyt yksinomaan häntä, niinkuin +minä ajattelen Janea. Hyvä, rakas, ymmärtäväinen Rosemary! Toivon, että +mies on hänen arvoisensa. Ei, se on mahdotonta. Toivon miehen tietävän, +ettei hän ole hänen arvoisensa. Se on kohdallisempaa. Kunpa mies nyt +vain ottaisi hänet vastaan niinkuin hän toivoo. Mutta joka tapauksessa +minua harmittaa, että Rosemary menee hänen luokseen. 'Hirteen koko +mies!' sanoisi Tommy." + + + + +Kolmaskymmeneskuudes luku. + +"RUKOUSNAUHA" SELVITTÄÄ. + + +Simpson kulki hallin läpi vähän ennen puolta seitsemää. Hän oli +jättänyt isäntänsä kirjastoon. Hän kuuli kahinaa kohdaltansa ylhäältä, +ja katsoessaan sinne hän näki kookkaan olennon tulevan alas leveitä +tammiportaita. + +Simpson seisoi kuin puusta pudonneena. Ei häntä niinkään hämmästyttänyt +pehmeä musta iltapuku laahuksineen ja hienoine povipitseineen kuin +rauhallisten kasvojen varma ja hallitseva ilme. + +"Simpson", sanoi Jane, "minun tätini, Meldrumin herttuatar, ja hänen +kamarineitsyensä ja palvelijansa sekä melkoinen määrä matkakapineita +saapuu Aberdeeniin noin puoli kahdeksalta. Rouva Graem tietää kyllä +laittaa huoneet kuntoon, ja James on saanut käskyn toimittaa asemalle +vastaan sekä vaunut että tavarakärryt. Herttuatar ei pidä autoista. Kun +hänen armonsa saapuu, voitte viedä hänet kirjastoon. Päivällisen syömme +ruokasalissa neljännestä yli kahdeksan. Sillä välin herra Dalmainilla +ja minulla on erikoisia asioita, eikä meitä saa millään ehdolla häiritä +ennen herttuattaren tuloa. Ymmärrättehän?" + +"Kyllä, neiti -- armollinen neiti", änkytti Simpson. Hän oli +aikoinaan, uraansa aloittaessaan, ollut kengänkiilloittajana eräässä +herttuallisessa perheessä ja piti herttuattaren sisarentyttäriä +henkilöinä, joille oli kumarrettava hyvin syvään. + +Jane hymyili. "Neiti riittää, Simpson", sanoi hän ja meni kirjastoon. + +Garth kuuli hänen astuvan sisään ja vetävän oven kiinni, ja puvun +kahina sattui heti hänen tarkkoihin korviinsa. + +"Hoho, neiti Gray", sanoi hän. "Joko teidän ammattipukunne nyt on +matkalaukussa?" + +"Jo", vastasi Jane. "Sanoinhan, että menin laittamaan kuntoon +matkalaukkuja." + +Hän kulki hitaasti huoneen poikki, pysähtyi roihumatolle ja katseli +Garthia. Tämä oli iltapuvussa aivan samoin kuin tuona unohtumattomana +iltana Shenstonessakin, ja kun hän istui takakenossa syvässä +nojatuolissaan, toinen polvi ristissä toisella, näki Jane hänen +silkkisukkiensa punaisen raidan. + +Jane seisoi ja katseli häntä. Vihdoin oli hänen hetkensä koittanut. +Mutta nytkin hänen täytyi, Garthin vuoksi, olla varovainen ja +kärsivällinen. + +"En kuullutkaan teidän laulavan", virkkoi hän. + +"Ette", vastasi Garth. "Ensiksi minä unohdin. Ja kun muistin, +askartelivat ajatukseni jo samassa toisaalla, ja muutenkin -- voi, +neiti Gray! En voi laulaa tänä iltana. Minun sieluni on kaipauksesta +mykkänä." + +"Arvaan sen", sanoi Jane lempeästi, "mutta minä laulan teille." + +Garthin kasvot kuvastivat heikkoa hämmästystä. "Laulatteko te?" kysyi +hän. "Miksette sitten ole ennen laulanut?" + +"Kun tulin", sanoi Jane, "kysyi tohtori Rob, soitanko minä. Sanoin: +'Vähäisen. Siitä hän päätti, että laulankin vähäisen, ja hän kielsi +varsin jyrkästi minua sekä soittamasta että laulamasta teille vähäisen. +Hän sanoi, ettei hän tahdo, että teistä tehdään hullu." + +Garth purskahti nauramaan. + +"Niin vanhan Robbien tapaista", sanoi hän. "Ja hänen kiellostaan +huolimatta te aiotte nyt tänä iltana uskaltaa 'laulaa vähäisen' +minulle?" + +"Ei, ei siihen mitään uskaltamista tarvita", sanoi Jane. "Laulan vain +yhden laulun. Tässä on punainen rihma oikealla puolellanne. Ei ole +mitään teidän ja pianon välillä, ja te istutte aivan päin sitä. Jos +tahdotte, että lopetan -- voitte tulla." + +Hän meni soittokoneen luo ja istui kiertotuolille. + +Pianon yli hän voi nähdä Garthin; iloinen hymy leikki tämän +huulilla. Häntä näyttivät vieläkin huvittavan tohtori Robin +varovaisuustoimenpiteet. + +"Rukousnauhassa" on vain yksi alkusointu. Jane soitti sen tarkaten +Garthia. Hän näki tämän heti paikalla suoristautuvan, ja kasvot +ilmaisivat hämmästystä, odotusta, aivan käsittämätöntä yllätystä. + +Jane alkoi laulaa. Hänen syvä, laaja äänensä kaikui täyteläisenä ja +värehtivänä kuin sellon pehmein ääni huoneen herkässä hiljaisuudessa. + + "Nuo hetket, vietetyt kanssasi, + ne talletan helminauhanain, + ja helmi helmeltä tarkasti + niitä lasken rukousnauhassani. + + Joka helmi on rukoushetkinen --" + +Jane keskeytti. + +Garth oli noussut. Hän ei virkkanut sanaakaan, mutta lähti umpimähkään +pianon luo. Jane kääntyi kiertotuolilla ja levitti kätensä häntä +vastaanottamaan. Garth tavoitti jo soittokoneen. Käsi sattui +bassokoskettimiin, Ja hän löysi Janen. Hän polvistui, kiersi kätensä +hänen vyötäisilleen. Jane sulki hänet syliinsä -- ikävöiden, hellänä, +kuluneiden kovien viikkojen tukahdutetun kaihon vallassa. + +Garth kohotti hetkeksi sokeat kasvonsa häntä kohti. "Sinäkö?" sanoi +hän. _"Sinäkö_ -- koko ajan?" + +Sitten hän kätki kasvonsa pehmeihin pitseihin Janen povelle. + +"Oi, oma poikani, rakkaani!" sanoi Jane hellästi ja painoi rakasta +päätä tiukempaan povellensa. "Niin, minä koko ajan, koko ajan hänen +lähellänsä, hänen yksinäisyydessänsä ja tuskissansa. Kuinka olisin +voinut pysyä poissa? Mutta Garth! Saan vihdoinkin pitää sinut tässä, +koskettaa sinua, tuntea sinun olevan siinä! Minä _olen_ luonasi. Voi +rakkaani, etkö ole oikein varma? Kuka muu sitten voisi näin pitää sinua +sylissään?... Varo, rakkaani! Tule istumaan sohvalle, minun viereeni!" + +Garth nousi ja nosti myös Janen tuolilta, ja he menivät mukavammalle +istuinpaikalle. Mutta siellä Garth taas heittäysi polvilleen, kiersi +kätensä Janen uumille ja kätki kasvonsa hänen povellensa. + +"Oi, rakkaani, oma rakkaani", sanoi Jane hiljaa ja otti suojelevan +hellästi hänen päänsä käsiinsä, "on ollut suloista odottaa omaa +poikaani, auttaa häntä hänen pimeydessänsä ja varjella häntä +tarpeettomilta kärsimyksiltä. Mutta en voinut tulla -- minä en itse +voinut tulla -- ennen kuin hän tiesi kaikki, ymmärsi ja antoi anteeksi +-- ei, ei antanut anteeksi, ymmärsi ja sentään yhä rakasti. Sillä nyt +hän ymmärtää? Ja antaahan hän anteeksi!... Oi, Garth!... Hiljaa, oma +rakkaani!... Sinä pelästytät minut!... En, en jätä koskaan sinua, en +koskaan, koskaan!... Etkö voi sitä ymmärtää?... Silloin minun täytyy +sanoa se sinulle selvemmin. Nyt, rakkaani, hiljaa ja kuuntele. Vielä +muutamia päiviä meidän täytyy olla -- niinkuin tähänkin asti, mutta +nythän oma poikani tietää, että minä olen hänen lähellänsä. Gina +täti tulee tänä iltana. Hän on täällä puolen tunnin kuluttua. Sitten +hankimme niin pian kuin suinkin erikoisluvan, menemme naimisiin, ja +sitten --" Jane pysähtyi, ja mies, joka oli polvillaan hänen edessään, +kuunteli henkeään pidättäen. -- "Ja sitten", jatkoi Jane hiljaisella, +hellällä äänellä, jossa värehti pyhien salaisuuksien tuntua, mutta joka +ei silti takerrellut -- "sitten on minun suurin iloni saada aina olla +mieheni luona, yötä ja päivää." + +Pitkä, hyväilevä hiljaisuus. Tunnekuohu Janen sylissä oli viihdytetty +rauhaan. Täydellisen rakkauden ikuinen ääni oli kuiskannut: "Vaikene, +ole hiljaa!" ja niin tuli aivan tyven. + +Vihdoin kohotti Garth päänsä. "Ainiaan, ainiaan yhdessä?" sanoi hän. +"Voi, sehän on jo ikuista valoa!" + + * * * * * + +Kun Simpson tehtävänsä tärkeydestä aivan kalpeana avasi kirjaston oven +ja ilmoitti: "Hänen armonsa Meldrumin herttuatar", istui Jane pianon +ääressä hiljaa soitellen haaveellisia säveleitä, ja sorea iltapukuinen +nuori mies nousi ja kiiruhti tervehtimään vierastaan, lausuen hänet +sydämellisesti tervetulleeksi. + +Herttuatar joko ei nähnyt tai ei ollut näkevinään opastavaa rihmaa. Hän +tarttui Garthin ojennettuun käteen ja puristi sitä lämpimästi molemmin +käsin. + +"Taivas varjelkoon, rakas Dal! Kuinka te minut ällistytätte! Luulin +teidän olevan sokean! Ja täällä te vaeltelette ihan ilman muuta aivan +kuin entinen kaunis Garth ainakin!" + +"Rakastettava herttuatar", sanoi Garth ja kumartui suutelemaan vanhoja +ystävällisiä käsiä, jotka yhä pitelivät hänen kättänsä, "surukseni +minun täytyy sanoa, etten voi nähdä teitä. Mutta tänään en paljon +huomaa sokeuttani, sillä pimeyttäni valaisee nyt sanoin kuvaamaton ilo." + +"Oho! Vai sieltä se tuuli nyt puhaltaa! No, kenen te sitten aiotte +naida? Sairaanhoitajattarenneko -- otaksun, että hän on sangen +kunnioitettava nuori nainen ja omaa mitä parhaimmat suositukset, +tietysti -- vai tuon Jane heilakanko, joka ilman vähintäkään +omantunnonvaivaa komentaa täti parkansa valtakunnan toisesta päästä +toiseen vain sen tähden, että näin on hänelle itselleen mukavinta." + +Jane tuli pianon luota ja pisti kätensä rakastettunsa käsikoukkuun. + +"Rakas Gina täti", sanoi hän, "mielellännehän te tulitte, sen tiedätte +itsekin, sillä te pidätte kaikesta, missä vain on jotakin salaperäistä, +ja olette iloinen, jos sopivana hetkenä voitte ruveta vanhaksi, +herttaiseksi 'Deus-ex-machinaksi'. Ja Garth taas aikoo naida molemmat; +sillä he rakastavat molemmat häntä aivan liian paljon voidakseen erota +hänestä, ja hänenkin näyttää olevan vaikea luopua niin toisesta kuin +toisestakin." + +Herttuatar katseli molempia onnesta säteileviä kasvoja; toisen olivat +sokeat, toisen iloiset, ylpeät silmät näkivät kahdenkin edestä, ja +hänen omansa täyttyivät kyynelistä. + +"Voi, sun vietävä!" sanoi hän. "No, kyllähän me aina ajattelimme, ettei +Dalille yksi tyttö riitä; hänen oli saatava usean avut yhtyneinä, +ja hän luulee nyt ne löytäneensä. Jumala teitä molempia siunatkoon, +teitä mielettömän onnellisia, ja kyllä minäkin teille siunaukseni +annan, mutta sitten vasta, kun olen saanut päivällistä. Soita nyt +sitä hermostuttavaa olentoa, jolla oli poskiparta, ja sano, että +haluan saada neitsyeni ja huoneeni sekä myös tietää, minne minun +tukaanini joutui. Niin, minun täytyi se tuoda, Jane. Se on niin hellä, +lintu kulta! Tiedän kyllä, että se teistä on vain tiellä, mutta en +tosiaankaan voinut jättää sitä." + + + + +Kolmaskymmenesseitsemäs luku. + +"TÄMÄN KRISTILLISEN SEURAKUNNAN LÄSNÄOLLESSA." + + +Sanomalehtien perheuutisissa olisi kutsuttu varsin hiljaisiksi +vihkiäisiksi sitä tilaisuutta, jolloin Garth ja Jane muutamaa päivää +myöhemmin julistettiin mieheksi ja vaimoksi pienessä episkopaalisessa +kirkossa ylhäällä vuoristossa. + +Läsnäolijat muistelevat niitä pikemminkin ehkä erikoisina kuin +hiljaisina vihkiäisinä. + +Garthista ja Janesta oli pääasia, että heidät niin nopeasti kuin +mahdollista vihittiin ja jätettiin kahden. He eivät välittäneet +yksityiskohdista, miten päämäärään päästiin. Jane jätti koko asian +tohtorin huostaan sangen käytännöllisesti ja kuvaavasti virkkaen: +"Pitäkää huolta, että kaikki käy kunnolleen, Dicky, ja lähettäkää +sitten lasku meille." + +Herttuatar, oikein uskollisena vanhan ajan ihmisenä, alkoi ajoissa +puhua hunnuista, oranssinkukista ja valkoisesta silkistä, mutta +Jane sanoi: "Täti kulta! Kuvitelkaapa minulle oranssinkukkia! Johan +minä näyttäisin joltakin jouluilveilyn esittäjältä! Enkä minä myös +milloinkaan käytä huntuja enkä harsoja, en edes autolla ajaessani, ja +minulla on aina ollut kyllin älyä karttaakseni pukeutumista valkoiseen +silkkiin." + +"Missä puvussa sinä sitten oikein aiot mennä vihille, luonnoton tyttö?" +kysyi herttuatar. + +"Mikä sattuu olemaan ylläni sinä aamuna", vastasi Jane, punoen punaista +rihmaa, ja vilkaisi ikkunasta sinnepäin, missä Garth istui polttamassa +pengermällä. + +"Onko sinulla aikataulua?" kysyi Meldrumin armo vaarallisen tyynesti. +"Ja voitko toimittaa minulle vaunut iltapäivällä asemalle?" + +"Kun vain annatte käskyn, saatte vaunut asemalle milloin tahansa", +sanoi Jane tarkastellen, miltä kultainen lanka näytti, jota hän oli +punonut rihmaansa. "Mutta minne te aiotte lähteä, rakas Gina täti? +Tiedättehän, että Deryck ja Flower tulevat tänne tänä iltana." + +"Minä pesen käteni ja lähden eteläänpäin", sanoi herttuatar suuttuneena. + +"Älkää huoliko, täti", sanoi Jane levollisena. "Te olette jo monen +monta kertaa saanut pestä kätenne minun tähteni, ettekä te saa minua +kuitenkaan lähtemään niistä." + +Sitten hän korotti ääntänsä: "Garth, jos tahdot lähteä kävelemään, niin +huuda vain minulle. Istun täällä Gina tädin kanssa keskustelemassa +kapioistani." + +"Mitä niistä?" kysyi Garthin iloinen ääni. + +"No, niiden täytyy olla valmiina, ennen kuin menee naimisiin", sanoi +Jane. + +"Valmista ne pian sitten", huusi Garth innokkaasti. "Täti rakas", +sanoi Jane, "emmekö voisi tehdä tällaista sopimusta? Minulla on +tuolla ylhäällä muutamia aika sieviä pukuja. Antakaa kamarineitsyenne +tarkastaa ne, ja minkä ikinä te niistä valitsette ja hän tuo minulle +hääaamuna, sen lupaan pukea ylleni." + +Näin oli Janella, kun hän astui kirkkoon, sininen verkapuku, kullalla +kirjailtu ja pitkälaahuksinen, mikä mainiosti sopi hänen kookkaaseen +vartaloonsa; liivissä oli syvä, kultakuteinen silkkiedusta ja hienoja +vanhoja pitsejä kaulassa sekä hihansuissa. + +Garth huolehti yhtä paljon vihkipuvustaan kuin Jane oli välinpitämätön +omastansa. Hän oli niin usein ollut pääkaupunkilaishäissä +sulhaspoikana, ettei Simpsonin ollut ensinkään vaikeata saada häntä +aivan viimeisteltyyn vihkiasuun. Ja kaunis hän oli odottaessaan tai +oikeammin sanoen kuunnellessaan kuorin portaiden vieressä, koska +morsian saapuisi, ja kun tämä tuli Deryckin käsikoukussa, käänsi Garth +hiukan päätään ja hymyili. + +Herttuatar -- loistavassa purppuranpunaisessa, +kärpännahkareunusteisessa silkkipuvussa, hatussa valkoisia sulkia ja +kaulassa jalokivikoristeisia vitjoja, jotka välkkyivät ja kilisivät, +kun hän kirkon hiljaisuudessa vähänkin liikahti -- istui ensi penkillä +vasemmalla, valmiina "luovuttamaan" sisarentyttärensä, hän kun oli +morsiamen lähin sukulainen. + +Vastaavalla paikalla toisella puolella, niin lähellä sulhasta kuin +suinkin, istui Margery Graem mustassa silkkipuvussa, päässä pieni +silkkinen laskoshattu ja harteilla hieno valkoinen palttinaliina, jonka +päät olivat ristissä povella, missä uskollinen sydän niin lämpimästi +oli sykkinyt Garthille aina tämän lapsuusvuosista asti. Hän käänsi +levottomana päätänsä joka kerta, kun herttuatar helisytteli, mutta +seurasi muuten tarkasti vihkitoimitusta harvapainoisesta käsikirjasta, +jota piti helmassaan. Margery ei ollut tottunut episkopaalisiin +kirkontoimituksiin ja hänellä oli omat epäilyksensä niistä. Ja kun +toimitus sitten alkoi, kasvoi vannan Margeryn levottomuus todella niin +tuskaiseksi, että se puhkesi kuuluviin, ja painokkaasti kuiskaten hän +toisti morsiusparin perässä kaikki vastaukset. + +Tohtori Rob, ainoa saatavissa oleva nuorimies, oli sulhaspoikana, +vaikka Jane oli tosin pannut ehdoksi, ettei mitenkään annettaisi +sormusta hänelle, sillä entisistä havainnoistaan hän sanoi päättävänsä, +että tohtori aivan tietämättään pistäisi sen luultavasti omaan +sormeensa ja etsisi sitten sitä ensin kaikista omista taskuistaan, +sitten Garthin, vieläpä tirkistelisi alttarimaton aitakin, ennen +kuin hoksaisi vilkaista omaan sormeensa. Jane ei olisi virkkanut +asiasta mitään sen lupaaman pienen hauskuuden vuoksi, mutta hän +vastusti pienintäkin viivytystä. Niin kulki siis sormus kirkkoon +Garthin liivintaskussa, missä oli ollutkin siitä asti kun Jane toi sen +Aberdeenista, ja ilman minkäänlaista kopeloimista tai empimistä Garth +asetti sen rauhallisesti aukinaiselle kirjalle. + +Tohtori Robin asiana oli lukkarin, suntion, soittajien ja yleensä +kaikkien maksaminen, joilla oli jotakin tekemistä näissä kirkollisissa +menoissa. Onnessansa Garth oli antelias ja innokas tekemään kaiken +tavalla, mikä oli sen suuren lahjan mukaista, jonka hän sinä päivänä +itse sai täysin omaksensa. Senpä vuoksi olikin tohtori Robille varattu +runsaasti rahaa, ja niin pian kuin pappi rupesi puhumaan, alkoi hän +kilistellä kolikoita taskussansa. Hän näet hartaana seurasi toimitusta, +mutta ilmaisi mielenkiintonsa noin onnettoman hajamielisellä +tavalla. Sillä tavoin hän ja herttuatar esittivät kaksinhelistystä, +kumpikin kuuli toisen äänen, mutta ei omaansa. Niin herttuatar +sinkautteli tuimia silmäyksiä tohtori Robiin, ja tohtori Rob rypisteli +silmäkulmiansa herttuattarelle; ja vanha Margery katsoi kyynelsilmin +vuoroin kumpaankin. + +Deryck Brand, pisin mies kirkossa, yllä silkkikäänteinen pitkätakki, +jossa hänen kaunis vartalonsa esiintyi kovin edukseen, palasi istumaan +vaimonsa viereen, aivan vanhan Margeryn taakse, heti kun oli saattanut +Janen Garthin rinnalle. Vetäessään kätensä tohtorin käsikoukusta +Jane kääntyi ja hymyili hänelle, ja he vaihtoivat pitkän katseen. +Vuosikausien kaikki muistot, kaikki keskinäinen ymmärtämys, kaikki +luottamus ja kiintymys näytti keskittyneen siihen katseeseen, ja +rouva Brandin silmistä tipahti kyyneleitä hänen sirolle, valko- ja +kultasiteiselle virsikirjalleen. Hän ei ollut milloinkaan tuntenut +mustasukkaisuutta; tohtori ei ollut milloinkaan antanut vähintäkään +aihetta moisiin kauheihin kokemuksiin. Mutta Flower ei ollut koskaan +oikein täysin ymmärtänyt miehensä ja Janen välistä syvällistä +ystävyyttä, joka perustui lapsuuden ja nuoruuden aikaisiin muistoihin +ja harrastuksiin sekä eräänlaiseen luonteiden samankaltaisuuteen, mikä +avioliitossa ei kukaties olisi ollut onneksi, mutta lujitti ystävyyttä, +joka oli koitunut voimanlähteeksi heille kummallekin. Viime aikoina +Flower oli vakavasti koettanut yhtyä heidän ystävyysliittoonsa, vaikka +ei ollutkaan kyennyt ymmärtämään sitä. + +Epäilemättä hän näytti vaaleankeltaisessa puvussaan, narsisseja +vyötäisillä, päivänsäteitä kullan vaaleassa tukassa, kaikista +kirkossa-olijoista enimmän morsiamelta. Kun tohtori palasi penkkiin +hänen viereensä, katsahti hän noihin herttaisiin kasvoihin, jotka +olivat hartaina kumarruksissa yli virsikirjan, ja ajatteli, ettei +hän ollut milloinkaan nähnyt vaimoansa viehättävämpänä eikä +rakastettavampana. Aivan itsetiedottomasti hän kohotti kätensä ja +kosketti valkoista ruusunnuppua, jonka Flower oli pistänyt hänen +napinreikäänsä heidän aamulla yhdessä kävellessään kasvihuoneessa. +Flower katsahti ylöspäin ja kohtasi hänen katseensa. Hänen mielestään +ei kirkossa sopinut hymyillä, mutta vieno puna sävähti hänen +kasvoillensa ja hänen poskensa painui niin lähelle tohtorin olkapäätä +kuin hattu vain salli. Flowerista tuntui varmalta, ettei tohtori +milloinkaan ollut luonut sellaista katsetta Janeen. + +Vihkimätoimitus alkoi. Likinäköinen pappi, joka oli hyvin +hermostunut ja melkein typerryksissään kaikista näistä merkillisistä +yhteensattumuksista, asioista sellaisista kuin erikoinen vihkilupa, +sokea sulhanen ja vielä huhu, joka tiesi oikean herttuattaren olevan +läsnä, alkoi lukea kovin sukkelaan ja matalalla äänellä, niin ettei +vanha Margery voinut lainkaan seurata, vaikka sormin kiireesti kuljetti +rivejä. Mutta kun pappi huomasi vikansa, muutti hän esitystapansa ja +luki ylen hitaasti ja painokkaasti, pitäen pitkiä, hermostuttavia +taukoja, joiden aikana herttuatar helisteli ja tohtori Robin +housuntaskuissa kilahti. + +Sitten kysyttiin seurakunnalta, oliko kenelläkään julkituotavana +sellaista syytä, joka mahdollisesti voisi estää näiden kahden +lailliseen avioliittoon yhdistämistä -- ja tauko oli niin pitkä +ja valtava, että vanha Margery sanoi "e-ei" ja puhkesi samassa +nyyhkytykseen. Sulhanen kääntyi ja hymyili sinnepäin, mistä äänen +kuuli, ja tohtori kumartui ja laski kätensä värähtelevälle olkapäälle +kuiskaten: "Rauhoittukaa, hyvä ystävä. Kaikki on hyvin." + +Morsiusparille lausuttujen juhlallisten kehoitussanojen jälkeen hän +ei pysähtynyt ensinkään, niin että jos Garthilla ja Janella oli +salaisuuksia paljastettavana toisilleen, täytyi sen tapahtua joskus +toiste. + +Sitten Jane tunsi Garthin lujasti tarttuvan hänen oikeaan käteensä, +eivätkä mitkään kirkon palvelijan erehdykset tai puutteellisuudet +voineet hälventää niiden kirkonsanain ylevää kauneutta, joilla +kysyttiin, tahtoiko Garth ottaa Janen aviovaimoksensa. + +Siihen sekä Garth että vanha Margery sangen liikutettuina vastasivat +tahtovansa. + +Sitten tehtiin Janelle sama tärkeä kysymys. Kirkko tuntui suopeasti +tahtovan muistuttaa hänelle, että hän otti sokean ja siis myös kaiken, +mitä sokeus tuo myötänsä. + +Jane sanoi: "Tahdon"; ja syvä, hellä ääni oli sama, joka oli laulanut +"Rukousnauhan". + +Kun Jane oli vastannut, nosti Garth käden, jota piteli, ja suuteli sitä +kunnioittavasti. + +Tämä ei käsikirjan mukaan kuulunut toimitukseen ja näytti kovin +hämmennyttävän pappia. Hän kohotti äkkiä päätään ja kysyi: "Kuka +luovuttaa tämän naisen tämän miehen aviovaimoksi?" Ja kun ei tullut +vastausta, toisti hän kysymyksen tuiman kuuluvasti, katsoen tutkivasti +ympäri kirkon, aina perimmäistä nurkkaa myöten. + +Silloin selvisi herttuattarelle, joka jo oli pitkästynyt koko menoon, +että nyt oli tullut hänen vuoronsa, ja hän innostui. Mahdikkaana hän +lähti penkistään ja asteli verkkaan kuorin portaiden luo. + +"Hyvä mies", sanoi hän, "_minä_ luovutan sisarentyttäreni ja olen, niin +haitallista kuin se minulle olikin, ihan paki paraastaan tullut sitä +varten tänne teidän pohjoiseenne. No, nyt voitte jatkaa! Mikähän tästä +sitten seuraa minun tehtäväkseni!" + +Tohtori Rob päästi naurunpurskahduksen. Herttuatar nosti lornjettinsa +ja silmäili häntä. + +Margery etsi turhaan herttuattaren vastausta kirjastaan. Sitä ei +näyttänyt olevan siinä. + +Flower katsoi hätääntyneenä tohtoriin. Mutta tohtori tutki kovin +hartaana kuorin katossa olevaa reikäkuviota eikä niin muodoin näyttänyt +huomanneenkaan Flowerin sanatonta kysymystä. + +Ainoat, jotka eivät lainkaan huomanneet mitään erikoista +vihkitoimituksessa, näyttivät olevan sulhanen ja morsian. He ottivat +toisensa "Jumalan ja tämän kristillisen seurakunnan läsnäollessa." He +ajattelivat ainoastaan toinen toistansa seisoessaan rinnatusten Jumalan +kasvojen edessä, eivätkä vähääkään tarkanneet, miten "tämä kristillinen +seurakunta" käyttäytyi. "Ihmiset käyttäytyivät aina vihkiäisissä +niin kummallisesti", oli Jane sanonut Garthille, "eivätkä meidän +vihkiäisemme suinkaan tee poikkeusta." + +Toimitus jatkui. Papin, joka ei ollut tiennyt, miten estää heitä +puristamasta toisiaan kädestä silloin, kun ei käsikirja niin määrännyt, +ei ollut nyt vaikea saada heitä ottamaan toisiaan kädestä. + +Kun vihkitoimitus oli päättynyt, tarttui Jane Garthin käsikoukkuun ja +nojaten häneen niin, että hän sen tunsi, ohjasi hänet sakastiin. + +Vähän myöhemmin vaunuissa, noina muutamina kalliina hetkinä, jolloin +mies ja vaimo saavat ensi kertaa olla kahden, kääntyi Garth Janen +puoleen niin malttamattoman luonnollisena, että Janen sydän ailahti. +Garth ei sanonut: "Minun vaimoni." Se ainokainen hetki oli ollut heidän +jo kolme vuotta sitten. + +"Rakkahin", sanoi hän, "lähtevätkö he kaikki piankin? Kuinka pian me +saamme jäädä aivan kahden? Mikseivät he voi ajaa suoraan kirkosta +asemalle?" + +Jane katsoi kelloansa. "Katsohan, rakas ystäväni, meidän täytyy +ensin tarjota aamiaista heille", sanoi hän. "Ajattele, kuinka hyviä +he kaikki ovat olleet. Emmehän toki voi aloittaa elämäämme olemalla +vieraanvarattomia. Kello on nyt juuri yksi; määräsimme aterian puoli +kahdeksi. Heidän junansa lähtee puoli viideltä. Kolmen tunnin kuluttua, +Garth, me saamme olla aivan kahden." + +"Osaankohan minä olla kolme tuntia siivolla?" huudahti Garth +poikamaisesti. + +"Sinun täytyy", sanoi Jane, "muuten minä kutsun sisar Rosemaryn!" + +"Oh, vaiti!" sanoi Garth. "Kaikki on tänään niin kallista ja pyhää; et +saa siitäkään nyt leikkiä laskea." + +"Jane" -- hän kääntyi äkkiä ja laski kätensä Janen kädelle -- "Jane! +Käsitätkö sinä, että sinä nyt -- aivan todenteolla -- olet minun +vaimoni?" + +Jane tarttui hänen käteensä ja vei sen sydämellensä, juuri siihen, +mihin niin usein oli painanut omaansa, kun pelkäsi Garthin kuulevan sen +ankaran sykinnän. + +"Oma rakkaani", virkkoi hän, "en käsitä sitä. Mutta minä tiedän -- ah, +Jumalan kiitos! -- minä tiedän, että se on totta." + + + + +Kolmaskymmeneskahdeksas luku. + +IKUISTA VALOA. + + +Kuunvaloista pengermällä -- hopeanhohteista ja rauhallista. + +Garth ja Jane olivat tulleet ulos kirkkauteen, ja kun ilta oli lämmin +ja tyyni ja satakielen sulosointuinen ääni täytti metsät ja kukkulat, +nostivat he lepotuolinsa uunin edestä aivan kivikaiteen viereen ja +istuivat nyt siinä mukavassa levossa kuunnellen hiljaisen illan vienoja +säveliä. + +Ihanaa rauhaa ja kahdenoloa ei mikään häirinnyt. Garth oli ottanut +tuolinsa täytetyn irtoistuimen, asettanut sen hiekoitukselle ja istui +vaimonsa jalkain juuressa nojaten hänen polviinsa. Jane silitteli +hellästi hänen hiuksiansa ja otsaansa heidän puhellessaan, ja tuon +tuostakin otti Garth vaimonsa käden ja vei sen huulilleen suudellen +sormusta, jota ei ollut nähnyt. + +Pitkät tuokiot hellää vaitioloa. Kun he nyt vihdoin olivat kahden, +liikkui heidän mielessään niin syvät aatokset ja niin pyhä ilo, ettei +niitä voinut sanoiksi purkaa; ja vaitiolo tuntui ilmaisevan enemmän +kuin sanat. Garth ei sallinut Janen hetkeksikään poistua luotansa. +Muiden sanoessa: "En voi päästää häntä näkyvistäni", sanoi hän: "En voi +päästää häntä käteni ulottuvilta." Ja Jane ymmärsi tämän täydelleen +ja oli todellakin aina niin lähellä. Se tuotti hänelle itselleen +yhtä suurta onnea kuin Garthillekin, sillä toisinaan hänestä tuntui, +ettei hänen sydämensä kaipuuta voinut koskaan mikään tyydyttää, +tuota nälkäistä kaipuuta, joka oli herännyt noina pitkinä odotuksen +viikkoina, jolloin hänen sylinsä oli polttavana ikävöinyt häntä, eikä +hän kuitenkaan ollut edes sormenpäällään tohtinut koskettaa häntä. + +Satakieli lauloi metsässä. Garth vihelteli, taitavasti matkien sitä. + +"Rakkaani", sanoi Jane, "tästä muistan, tahtoisin, että laulaisit +minulle erään laulun. En tiedä, mikä se on, mutta luulen, että sinä +kyllä muistat sen. Silloin oli se maanantai-ilta, jolloin minä olin +katsellut tauluja ja sisar Rosemary oli kuvaillut niitä sinulle. +Meidän kummankin sydäntä ahdisti, ja minä menin aikaisin yläkertaan +kirjoittamaan tunnustustani; mutta sinä käskit Simpsonin vasta +yhdeltätoista tulla hakemaan sinua. Kirjoittaessani kuulin sinun +soittavan kirjastossa. Soitit paljon yhtä ja toista, mitä tunsin -- +mehän ennen aikaan soittelimme usein yhdessä. Aloitit sitten sävelmän, +jota en ollut koskaan ennen kuullut, mutta korvani kiintyi heti +siihen, sillä aiheessa oli jotakin vallan uutta minulle, ja se oli +muutenkin ihmeellisen vaikuttava. Soitit sen useaan kertaan, aina +hiukan erilailla, ikään kuin muistutellen sitä. Ilokseni rupesit +sitten laulamaan sitä. Menin lattian poikki, avasin hiljaa ikkunan +ja kumarruin ulos. Saatoin kuulla muutamia sanoja, mutta en kaikkia. +Pari säettä erotin sentään selvästi, ne olivat niin läpitunkevan ja +hellyttävän surulliset, että painoin pääni ikkunapieleen, sillä tuntui +siltä, kuin en olisi voinut enää kirjoittaa enkä kauemmin odottaa, vaan +minun olisi ollut suoraan siitä paikasta riennettävä sinun luoksesi." + +Garth veti luokseen rakkaan käden, joka tuona iltana oli pitänyt kynää, +käänsi sen ja suuteli hiljaa kämmentä. + +"Mitkä ne sanat olivat, Jane?" sanoi hän. + + 'Oi, Herra, saata kotihin, + kaikk' kadonnut kun on.' + +Oi rakkaani, säveltäjä, kuka lieneekin, on kärsinyt samoin kuin mekin. +Aihe muuttui sitten niin tarttuvaa toivoa ja iloa uhkuvaksi, että aivan +rohkaistuneena nousin, otin kynäni ja jatkoin kirjeeni kirjoittamista. +Jälleen erotin pari säettä: + + 'Ja Jeesus kirkkaus iäinen, + jo kaiken Herra on.' + +"Mikä se on, Garth? Ja kenen sävellys? Ja missä sinä olet sen kuullut? +Ja, oma rakkaani, laulathan sen nyt minulle. Tahtoisin, että laulaisit +sen täällä ja nyt heti: minä en voi odottaa!" + +Garth nousi ja naurahti -- naurahti onnellista naurua, missä värähteli +liikutusta. + +"Jane! Kuinka mieluista minun on kuulla sinun sanovan, ettet voi +odottaa! Se ei ole sinun tapaistasi, sinähän olet niin voimakas ja +kärsivällinen. Ja toisaalta on kuitenkin niin herttaisesti sinun +kaltaistasi _sanoa_, mitä _tunnet_. Löysin sanat eräästä hengellisestä +laulukirjasta noin vuosi sitten ollessani kerran iltakirkossa +Worcesterin tuomiokirkossa. Jäljensin ne muistikirjaani päivän tekstiä +luettaessa -- häpeä sanoakseni tosin, mutta siinä puhuttiin vain +siitä, mitä Baalak sanoi Bileamille ja Bileam Baalakille -- toivon +siis saavani sen anteeksi! Sanat olivat minusta erinomaisen kauniit ja +jäivät onneksi mieleen. Tietysti, jos vain haluat, laulan ne sinulle +nyt heti ja täällä. Mutta pelkään, että sävel ilman säestystä kuuluu +sangen köyhältä. Samantekevä, en kuitenkaan millään ehdolla tahtoisi +nyt tällä hetkellä siirtyä pois täältä." + +Ja istuen selin Janeen, kasvot kohotettuina, kädet ristissä toisen +polven ympärillä Garth lauloi. Paljosta harjoituksesta oli hänen jo +luonnostaankin miellyttävä ja taipuisa äänensä vielä huomattavasti +hioutunut, ja verrattoman hienosti hän tulkitsi nyt tämän kauniin +sävelmän. Jane kuunteli sydän tulvillaan. + + "Nyt kirkas päivä mennyt on, + sen kultaloiste himmenee + ja sammuu illan ruskohon, -- + yön varjot pitenee. + + Elomme peittyy hämärin, + on poissa välke auringon. + Oi Herra, saata kotihin + kaikk' kadonnut kun on! + + Luo pyhäin valkopukuisten, + miss' valkeus on varjoton + ja Jeesus kirkkaus iäinen + jo kaiken Herra on." + +Viimeisten säkeiden palvova riemu kaikui illan hiljaisuudessa ja häipyi +siihen. Garth irroitti kätensä ja nojasi taaksepäin vaimonsa polviin +huoahtaen tyytyväisenä ja onnellisena. + +"Se oli ihana!" sanoi Jane. "Ihana! Garthie -- liekö siksi, että sinä +sen lauloit ja juuri tänä iltana -- mutta se on kauneinta, mitä olen +kuullut. Ja kuinka sopiva meille juuri tänään ja ainakin!" + +"Oi, en tiedä", sanoi Garth ojentaen jalkansa suoriksi ja heittäen +toisen toiselle. "Kotiin olen päässyt ja minulla on nyt kaikki, kun +sinä olet minun, Jane." + +Jane kumartui ja painoi poskensa hänen poskellensa. "Oma poikani", +sanoi hän, "sinun on kaikki, mitä minulla on antaa, kaikki, kaikki. +Mutta rakkaani, noina kuluneina synkkinä päivinä aurinko näytti +peittyneen meiltä molemmilta. Mutta Hän, kirkkaus iäinen, ohjasi +meidät pois pimeydestä ja auttoi, Garth, tähän, missä nyt olemme. On +niin turvallista tietää, että hän on ilomme, rakkautemme, elämämme, +kaiken Herra. Oma rakas mieheni, muuten emme voisi olla näin luottavan +onnelliset." + +Garth etsi hänen vasemman kätensä ja painoi sen poskellensa. Pitkä, +suloinen vaitiolo. Sitten Jane virkkoi äkkiä: "Mutta Garth, kenen +säveltämä se on? Se on ihana! Kenen se on? Ja missä sinä sen olet +kuullut?" + +Garth naurahti jälleen, nauru oli osittain kainoa mielihyvää. + +"Olen iloinen, että pidät siitä, Jane", sanoi hän, "sillä minun +täytyy tunnustaa, että olen sen itse säveltänyt. Katsohan, kirjassa +oli vain sanat, enkä tuntenut säveltä. Tuona kauheana iltana, jolloin +pikku Rosemary niin säälimättä parin maalaamani kuvan mukaan rupesi +kuvailemaan erästä naista ja hänen rakkauttansa, minkälaista se varmaan +oli ollut, oli ja olisi voinut olla, ja sai minut jälleen _näkemään_ +'Vaimon' ja -- sen toisen kuvan, tuona iltana minä tunsin olevani lopen +murtunut ja alakuloinen ja yksinäinen. Ja silloin nämä sanat tulivat +mieleeni: 'Oi Herra, saata kotihin, kun loppu läsnä on.' Kaikki oli +mennyttä mielestäni, ei näyttänyt olevan enää mitään kodin toivetta +tässä maailmassa." Hän kohottautui ja nojasi jälleen taaksepäin, niin +että hänen päänsä lepäsi Janen polvella. "Kotona", sanoi hän ja istui +hetkisen hiljaa ylen onnellisen näköisenä. Muistaen sitten, mitä oli +alkanut kertoa, hän jatkoi innokkaasti: + +"Niin, ne sanat tulivat siis uudelleen mieleeni ja irtautuakseni +epätoivoisista ajatuksistani rupesin lausumaan niitä, hiljaa säestäen. + + "Nyt kirkas päivä mennyt on, + sen kultaloiste himmenee + ja sammuu illan ruskohon -- + +"Ja silloin -- yhtäkkiä, Jane -- minä _näin_ tuon kaiken, näin sen +sävelin maalattuna! Aivan samoin kuin ennen _näin_ auringonlaskun, +sen valot ja varjot, ja siirsin sen värien ja varjostuksen avulla +kankaalle, aivan samoin minä nyt _kuulin_ auringonlaskun sävelet +ja tunsin sormieni kihelmöivän kuten ennenkin intoutuessani, kun +vielä saatoin ottaa värilautaseni ja käyttää sivellintäni. Niin minä +soitin auringonlaskun. Ja sitten sain aiheen hämäriin peittyvästä +elämästä, siitä, mitä ihminen tuntee, kun yhtäkkiä kirkkain päivä +vaihtuu synkäksi pimeydeksi; ja sitten tuli rukous. Ja sitten _kuulin_ +näyn taivaasta, missä ei varjoja lankea. Ja tämän jälkeen tuli +loppu: varmuus, ylistys ja rauha. Näet siis, miten aihe vähitellen +kehittyi kaikesta tästä. Tuntuu aivan siltä kuin olisin tehnyt +luonnosta johonkin tauluun. Sen tähden kuulit minun yhä uudelleen ja +uudelleen soittavan sitä. En muistutellut mitään. Koetin koota aiheet +yhtenäiseen, lopulliseen muotoon. Olen niin sanomattoman iloinen, että +sinä pidät siitä, Jane, sillä jos minä soitan sen ja selitän soinnut, +ehkä sinä voit kirjoittaa sen. Ja minulle merkitsisi paljon, jos sinä +pitäisit sitä laulamisen arvoisena. Minä voisin säestää. -- No, mutta? +Rupeaako nyt satamaan? Sain pisaran poskelleni ja toisen kädelleni." + +Ei vastausta. Sitten hän tunsi, miten raskaasti Jane hengitti, ja +ymmärsi, että hän itki. + +Silmänräpäyksessä hän kääntyi polvilleen hänen eteensä. + +"Jane! Rakkahin, mikä sinun on? Mitä kummaa? -- Sanoinko jotakin, mikä +koski sinuun? Jane, sano, mikä sinun on? Oi, Jumalani, miksi en saa +nähdä häntä?" + +Jane tukahdutti liikutuksensa ja sai myös kovasti ponnistaen hallituksi +äänensä. Hän painoi Garthin takaisin istumaan. + +"Vaiti, rakkaani, rauhoitu! Suurta iloahan tämä on -- ihmeellistä +yllätystä. Nojaa jälleen minuun, niin koetan kertoa. Tiedätkö, että +sävellyksesi on maailman kauneimpia sävelluomia? Tiedätkö, ettei +ainoastaan onnellinen vaimosi, joka on niin ylpeä sinusta, mielellään +laula sitä, vaan kaikki naiset, joilla on laulun lahja. Garthie, +käsitätkö sinä oikein, mitä se merkitsee? Luomisvoima on sinussa +niin valtava, että kun se ei yhtäälle voinut purkautua, puhkaisi se +itselleen tien toisaalle. Kun sinulla oli näkösi, loit käsin ja silmin, +nyt luot käsin ja _korvin_. Voima on sama. Se siirtyi vain toiseen +uomaan. Mutta voi, ajattele, mitä se merkitsee! Ajattele! Maailma on +taas avoinna sinulle!" + +Garth hymyili ja nosti kätensä rakkaalle poskelle, joka oli vielä +kostea kiitollisuuden kyynelistä. + +"Voi, mitä minua maailma liikuttaa?" sanoi hän. "En välitä siitä. +Välitän vain omasta vaimostani." + +Jane kiersi kätensä hänen ympärilleen. Kuinka poikamainen hän oli +monessa suhteessa! Kuinka perin huolettoman ja hillittömän nuorekas +pohjaltaan! Juuri sinä hetkenä hän tunsi olevansa häntä paljon +vanhempi, mutta nyt se ei merkinnyt mitään. Sitä paremmin voi hän +sulkea hänet hellyytensä hoiviin, suojella häntä kaikilta soraääniltä +ja pettymyksiltä ja auttaa häntä käyttämään suuria lahjojansa niin +hyvin kuin suinkin. + +"Tiedän sen, rakkaani", sanoi hän. "Ja hän on sinun. Hän on niin +kokonaan sinun. Mutta ajattelehan, mikä ihana tulevaisuus! Olen onneksi +sen verran perehtynyt nuottioppiin, että osaan merkitä sävellyksesi +paperille, ja Garth -- ajattelehan, käymme yhdessä ihanissa kirkoissa +kuulemassa, kun sinun hymnejäsi lauletaan, ja konserteissa, joissa +maailman mainioimmat äänet parhaansa mukaan tulkitsevat sinun laulujasi +niin hienosti ja täydellisesti kuin mahdollista! Ajattelehan, miten +nyt kykenet herkyttämään sydämiä puhtain sulosoinnuin ja liikuttamaan +ihmismieliä sävelkuvin, samoin kuin ennen ihanilla tauluillasi herätit +meidät ymmärtämään kauneutta ja antamaan arvoa sille." + +Garth kohotti päätään. "Onko se todellakin niin onnistunut, Jane?" +sanoi hän. + +"Rakas ystäväni", sanoi Jane vakavana, "voin ainoastaan sanoa sinulle, +että kun lauloit sen ensi kerran enkä voinut edes aavistaa sen olevan +sinun, ajattelin itsekseni: Se on kauneinta, mitä olen kuullut." + +"Kuinka iloinen olen", sanoi Garth yksinkertaisesti. "Mutta puhutaan +nyt jostakin muusta. Oi, Jane. Nykyisyyshän on niin ihana, etteivät +ajatukset jouda tulevaisuuteen. Puhu nykyhetkistä." + +Jane hymyili; hymy oli "Vaimon" hymyä -- salaperäistä, hellää, altista. +Hän kumartui miehensä puoleen ja painoi poskensa hänen päätänsä vasten. + +"Voi, rakkaani, puhutaan vain. Tästä hetkestä, jos tahdot. Ala sinä." + +"Katsohan rakennusta ja kuvaile, miltä se näyttää, kun sitä näin +katselet kuutamossa." + +"Hyvin harmaalta, hyvin rauhalliselta ja hiljaiselta. Ja tekee +kodikkaan vaikutuksen, Garthie." + +"Näkyykö ikkunoista valoa?" + +"Näkyy. Kirjastossa on valoa kuten sieltä lähtiessämmekin. Ikkunaovi +on auki. Jalustalamppu punaisine silkkivarjostimineen näyttää täältä +katsellen kovin hauskalta ja luo lämpimän heijastuksen koko huoneeseen. +Ruokasalissa näkyy palavan kynttilä. Simpson kaiketi korjaa hopeita." + +"Eikö muualla ole valoa, Jane?" + +"On, rakkaani. Parvekehuoneessa on valoa. Näen Margeryn hääräävän +siellä edestakaisin. Hän näyttää järjestelevän minun tavaroitani ja +yleensä suorittavan viimeistelyjä. Viereisessä huoneessa on myös +valoa -- sinun huoneessasi. No, nyt Margery meni sinne. Hän seisoo ja +katselee ympärilleen tarkastaen vielä kerran, että kaikki on kunnossa. +Vanha, rakas, uskollinen sielu! Garth, kuinka onnellista on olla tänään +kotona, missä meitä auttavat ja palvelevat ne, jotka todella ovat +meihin kiintyneet." + +"Olen iloinen, että sinulla on se tunne. Pelkäsin puolittain, että +kaipaisit kukaties tavallista häämatkaa. Ja kuitenkin! En oikeastaan +pelännyt sitä -- enkä muutakaan. Saada lopultakin olla yhdessä -- sehän +oli ainoa toivomme. Eikö niin, oma vaimoni?" + +"Ainoa." + +Rakennuksessa jokin kello löi yhdeksän. + +"Rakas vanha kello", sanoi Garth hiljaa. "Lapsena aina kuuntelin, +kuinka se löi yhdeksää, kun lepäsin vuoteessani ja koetin pysyä +hereillä, kunnes äiti hiipi ohitse ja meni omaan huoneeseensa. Hänen ja +minun huoneeni välinen ovi oli tavallisesti raollaan, niin että pitkä +valojuova lankesi hänen kynttilästään minun huoneeni kattoon. Kun näin +tuon valojuovan, nukuin heti paikalla. Tuntui niin turvalliselta, kun +tiesin, että hän oli siellä eikä enää lähtenyt mihinkään. Jane, pidätkö +sinä parvekehuoneesta?" + +"Pidän, rakkaani. Se on sievä huone, ja sillähän on erikoinen +pyhyytensä siksi, että se oli äitisi huone. Tiedätkö, Garth, Georgina +täti tahtoi välttämättä nähdä sen ja sanoi, että se oli paperoitava ja +sen katto valkaistava. Mutta en ottanut sitä kuuleviin korviini, sillä +kauniissa vanhassa katossahan on maalauksia samoin kuin seinilläkin, +ja olin varma, että sinä olit pikku poikana ollut ihastunut niihin ja +tahdoit nyt mielelläsi muistella niitä." + +"Aivan oikein", sanoi Garth innokkaana. "Eräs ranskalainen taiteilija +oli täällä ja maalasi ne. Vettä ja kaisloja ja mitä somimpia +flamingoja: seinillä olevat seisovat vedessä, katossa olevat lentävät +siivet levällään pienten valkeiden pilvien lomitse vaaleanvihertävää +taivasta kohti. Jane, luulen, että osaisin kulkea siinä huoneessa +silmät peitossa -- ei -- tarkoitan tietysti sellaisena kuin nyt olen, +ja näyttää aivan tarkalleen, missä kohdalla mikin flamingo on." + +"Sen uskon", sanoi Jane hellästi. + +Tällaiset erehdykset, kun Garth aina toisinaan puhuessaan unohti +sokeutensa, koskivat kovasti Janeen. "Vähitellen sinun täytyy kertoa +kaikesta, mitä teit ja mihin olit erikoisesti kiintynyt pikkupoikana. +Ne ovat minulle rakkaita tietoja. Oliko sinulla aina tuo huone aivan +äitisi huoneen vieressä?" + +"Oli, niin kauan kuin minä muistan", sanoi Garth. "Ja ovi niiden +välillä oli aina auki. Äidin kuoleman jälkeen panin sen lukkoon. +Mutta syntymäpäiväni edellisenä päivänä tavallisesti avasin sen. +Ja kun heräsin aikaisin ja näin sen raollaan, nousin ja juoksin +sinne, ja tuntui siltä, kuin hän olisi näkymättömänä ollut siellä +minua tervehtimässä juuri sinä aamuna. Mutta minun oli noustava +nopeasti ja heti herättyäni, aivan samoin kuin meidän täytyy olla +aikaisia, jos mielimme nähdä auringonnousun ruusunpunaisen hohteen +kiitävillä pilvillä tai kanervia peittävät hämähäkinverkot kesäisen +aamukasteen niillä vielä jalohelminä kimmeltäessä. Mutta vanha +Margery pääsi jollakin tavoin asian perille, ja kolmantena vuonna +oli mustalla nuppineulalla pistetty neulatyynyyn paperiarkki, johon +Margeryn parhaalla käsialalla oli kirjoitettu: 'Monta onnellista +syntymäpäivää Garthie herralle!' Sehän on liikuttavaa, sillä iloksi ja +hienotunteiseksi huomaavaisuudeksi se oli tarkoitettu. Mutta se hävitti +kaikki kuvittelut! Siitä pitäen on ovi ollut kiinni." + +Jälleen pitkä, ihana vaitiolo. Etäisissä puissa kaksi satakieltä +vastaili toinen toiselleen, ja sulosointuisena sävelvuona kaikuivat +niiden vuorottaiset liverrykset. + +Garth painoi huulensa Janen vihkimäsormukselle ja virkkoi: + +"Sanoit, että Margery meni sinne. Onko väliovi auki tänä iltana?" + +Jane kiersi kätensä -- suuret, voimakkaat kätensä, vaikka ne nyt hiukan +vapisivat -- hänen kaulaansa ja painoi hänen kasvonsa poveaan vasten, +niinkuin oli tehnyt kolme vuotta sitten Shenstonen pengermällä. + +"On, oma poikani, on se", sanoi hän. + +"Jane! Oi, Jane --." Garth tempautui irti hänen käsiensä puristuksesta, +kohotti ihailua loistavat kasvonsa ja painoi ne hänen poskeansa vasten. + +Silloin Jane äkkiä raukesi. "Rakkaani", sanoi hän, "vie minut pois +tästä kauheasta, kirkkaasta kuutamosta! En kestä sitä. Se muistuttaa +Shenstonea. Se muistuttaa minulle sitä vääryyttä, mitä sinulle tein. Se +tuntuu joltakin, mikä tunkeutuu erottavana meidän välillemme -- tämä +kauhea kirkkaus, jota et voi nähdä." + +Hänen kyynelensä vierivät Garthin kohotetuille kasvoille. + +Garth nousi. Miehekkyyden tunne, valtiuden tietoisuus, omistusoikeuden +ilo heräsi hänessä. Sokeanakin hän oli voimakkaampi. Vaikka hän olikin +näin avuton -- Janen täytyi pääasioissa kuitenkin turvata häneen. Hän +nosti hänet hellästi, kiersi kätensä hänen vartalolleen ja seisoi siten +siinä suuren rakkautensa koko loistossa. + +"Vaiti, rakas vaimoni", sanoi hän. "Ei valo eikä pimeys voi meitä +erottaa. Tämä vieno kuutamovalo ei voi riistää sinua minulta. Mutta +viihdyttävässä, tenhoisassa pimeässä tunnet vielä täydellisemmin +olevasi minun, sillä siellä ei ole mitään, joka ei olisi meille +yhteistä. Tule kanssani kirjastoon, sammutamme lamput ja vedämme +uutimet kiinni, ja sinä istut sohvalle, lähelle pianoa, missä istuit +tuona ihmeellisenä iltana, jolloin löysin sinut ja melkein säikähdytin +uljaan Janeni. Mutta ei hän enää säikähdy, sillä hän on nyt kokonaan +minun, ja minä saan sanoa mitä tahdon, tehdä mitä tahdon, eikä hän +saa uhata minua sisar Rosemarylla, sillä Janea minä rakastan, Janen +minä tahdon omakseni, Janen -- juuri Janen! Tule sisälle, rakkaani; ja +minä, joka näen yhtä hyvin pimeässä kuin valossakin, soitan sinulle +'Rukousnauhan' ja sitten 'Veni, Creator Spirituksen'. Minä laulan +sinulle sen säkeistön, joka näinä pitkinä raskaina vuosina on ollut +minulle salaisena rauhan lähteenä ja tukenut ja vahvistanut koko minun +henkistä elämääni." + +"Nyt, Garth", kuiskasi Jane. "Laula nyt mennessämme." Garth veti hänen +kätensä käsikoukkuunsa ja lauloi hiljaa heidän kävellessään: + + "Sä anna ikivalkeus, + tee kirkkaaks' silmän sokeus, + tää muoto tomun tahrima, + ah, armollasi virvoita! + Pois kateet poista, rauha suo. + sun ohjaukses turvan tuo." + +Ja niin kulki Jane, nojaten mieheensä samalla kun ohjasi häntä, uuden +kotinsa eheään onneen. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56666 *** |