Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 3203 deletions

diff --git a/56559-8.txt b/56559-8.txt
deleted file mode 100644
index db58a3e..0000000
--- a/56559-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3203 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Lähtevien laivojen kaupunki, by Aino Kallas
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-Title: Lähtevien laivojen kaupunki
-
-Author: Aino Kallas
-
-Release Date: February 15, 2018 [EBook #56559]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI
-
-Kirj.
-
-Aino Kallas
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1913.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-I
-
-Bernhard Riives.
-Vanhan Orgin kuolema.
-
-II
-
-Saarenmaalainen intermezzo.
-   Uskontunnustus.
-   Meillä on kuollut mukana.
-   Kultalaiva.
-   Ylitse muurin.
-   Vaeltava kynttilä.
-   Ihminen.
-   Näky.
-   Tuiskuhiekka.
-   Lähtevien laivojen kaupunki.
-   Saarenmaan kiitos.
-
-III
-
-Pimeys.
-Vieras.
-Yksi kaikkien edestä.
-Lasnamäen valkea laiva.
-
-
-
-
-
-
-I
-
-
-
-
-BERNHARD RIIVES
-
-
-Eräs Itämerenmaakuntain rankaisuretkikuntaan kuulunut nuori upseeri
-kertoi:
-
-"Olimme kuudenkymmenen matruusin kanssa saapuneet muutamaan Vironmaan
-rantapitäjään. Pitäjä, josta tulimme, oli ollut kapinan kaikkein
-pahimpia pesäpaikkoja, melkein kaikki aatelismoisiot olivat tuhkana;
-olimme sentähden mekin puolestamme käyttäneet kaikkea mahdollista
-ankaruutta. Olimme suoraan sanoen väsyneet näkemään verta, niin
-matruusit kuin ylipäällikkömmekin, minusta puhumattakaan. Siihen ei
-koskaan aivan totu, ajan pitkään se alkaa etoa sydäntä, paitsi siinä
-tapauksessa, että siitä juopuu.
-
-"Tekemättä mitään sopimusta tai edes keskenämme siitä puhumatta,
-olimme tällä kertaa päättäneet antaa armon käydä oikeuden edellä. Sitä
-suuremmalla syyllä, kun koko pitäjässä ei oltu poltettu kuin yksi
-ainoa moisio, ja sekin todistettavasti kiertävän, muualta tulleen
-kapinallisen joukon toimesta. Pienempiä lainvastaisuuksia oli tietysti
-tehty kosolta, oli suljettu krouvi, vaadittu lakon uhalla muonamiehille
-uusia palkkaehtoja, jotka sopimukset moision omistaja hengenhädissään
-oli allekirjoittanut, oli pidetty kapinallisia kokouksia ja puheita
-j.n.e. Vangitsimme ja kuulustelimme kymmenkunnan miestä, pääsyylliset
-sensijaan, kiihoittajat ja kokousten toimeenpanijat olivat kaikki
-teillä tietymättömillä. Ainoastaan sen talokkaan, joka oli johtanut
-muonamiesten lähetystöä, saimme kiinni. Hän oli varoituksista
-välittämättä pysynyt kodissaan, josta matruusit hänet toivat
-sotasoikeuden eteen. Hänen nimensä oli Bernhard Riives.
-
-"Neuvottelimme rangaistavien suhteen parin aatelisen ja pitäjän
-kirkkoherran kanssa, ja kaikki kehoittivat lievään rangaistukseen,
-johon itsekin olimme taipuvaiset. Ainoastaan parooni, jonka luona
-muonamiesten lähetystö oli käynyt, vaati Bernhard Riivekselle
-kuolemanrangaistusta, varoittavaksi esimerkiksi koko pitäjälle.
-Hänellä tuntui olevan vanhaa kaunaa tätä miestä kohtaan, joka, kuten
-perästäpäin kuulin, oli uskaltanut laillisen oikeuden tietä mittauttaa
-talonsa entisen oikean rajan, joka tuli kulkemaan yli paroonin
-apilaniityn. Vähän aikaa sinne tänne keskusteltuamme hän kuitenkin
-suostui vaihtamaan rangaistuksen kahdeksisadaksi lyönniksi, jota
-korkeampaa rangaistusta emme tässä pitäjässä ottaneetkaan käytäntöön.
-
-"Annoimme siis tuoda sisään talollisen Bernhard Riiveksen. Hän oli
-suurikasvuinen talonpoika, hänen kasvonsa olivat tyynet, täysiparran
-reunustamat ja kulmikkaat. Harmaansinisten silmien älykäs ja herännyt
-katse oli yhtaikaa sekä itsetietoinen että masentunut. Pelko oli
-kaukana hänen olemuksestaan, mutta hän ei näyttänyt odottavan
-mitään hyvääkään. Hän ei ollut millään lailla röyhkeä, vielä
-vähemmän mateleva, hän oli päinvastoin ikäänkuin jo sivuuttanut nämä
-ominaisuudet, jotka pitkäaikainen orjuus luo. Koko hänen olennossaan
-oli jotain vaikuttavaa, ihmisiä tiedottomasti hallitsevaa, hänen
-raskaat hartiansa näyttivät olevan luodut toisia eteenpäin työntämään.
-Hän oli niitä talonpoikia, joitten lapset tavallisesti muodostavat
-sivistyneen säädyn ensimäisen polven.
-
-"Päätöksemme oli, kuten sanottu, valmis, mutta kuulustelimme kuitenkin
-häntä näön vuoksi.
-
-"Oliko hän kehoittanut muonamiehiä lakkoon? Oli. Miksi hän sen oli
-tehnyt? Koska heidän tilansa oli sietämätön. Oliko hän johtanut
-muonamiesten kokousta ja kirjoittanut uudet sopimuskaavat? Oli. Oliko
-hän käynyt muonamiesten kanssa moisiossa? Oli. Miksi juuri hän oli
-ottanut tämän asian johtaakseen? Koska juuri hän, saatuaan parin vuoden
-koulusivistyksen, piti velvollisuutenaan auttaa muita, jotka eivät
-olleet sitä saaneet. Oliko hän moisiossa sanonut: jollette allekirjoita
-nyt, niin teette sen viikon kuluttua toisella musteella? Ei, hän ei
-ollut käyttänyt minkäänlaisia uhkauksia. Oliko hän ollut kunnantalolla
-pyhäinkuvaa repimässä? Ei, sitä hän ei ollut tehnyt.
-
-"Hän antoi kaikki vastauksensa varmasti ja yksikantaan, mutta yhtaikaa
-välinpitämättömästi, ilman toivoa, ikäänkuin olisi aavistanut
-kuulustelun muodollisuuden. Hänen harmaat ja viisaat silmänsä eivät
-katselleet ketään meistä.
-
-"Seurasi muutamain todistajain kuulustelu. Kaikki ilman poikkeusta
-todistivat ainoastaan hyvää Bernhard Riiveksestä. Hän oli itse ostanut
-talonsa vapaaksi ja maksanut suurimman osan velasta, mikä Vironmaan
-läänissä on harvinaista. Hän oli ollut kaikenlaisissa kunnallisissa
-luottamustoimissa ja aina osoittanut malttia sekä älyä. Ainoa, mitä
-häntä vastaan muistutettiin, oli, ettei hän koskaan käynyt kirkossa
-eikä ehtoollisella. Ylipäänsä ei hänellä tuntunut olevan yhtään
-vihamiestä.
-
-"Minun tehtäväkseni tuli lukea hänelle tuomio. Hänet tuotiin taas
-sisään, ja hän seisoi edessäni lammasnahkaturkissaan, joka edestä oli
-auki. Ensi kertaa tunsin, että hänen silmänsä pysähtyivät minuun, ja
-vaikka katseeni oli kädessä pitämässäni paperissa, tunsin kuitenkin
-koko ajan näitten tutkivain ja älykästen silmien katseen. Muistan
-tuumineeni, mahtoiko hän ymmärtää venättä.
-
-"Luin siis tuomion ensin venäjäksi, ja koska osaan kutakuinkin viroa,
--- olen Narvasta -- käänsin sen suoraa päätä viroksi.
-
-"Kun pääsin sanoihin 'kaksisataa lyöntiä' kuulin hänen kiristävän
-hampaitaan. Katsoin häneen, hän oli kalpean ja villin näköinen,
-ikäänkuin hänen tavallinen itsehillintänsä olisi hetkeksi pettänyt.
-Mutta hän ei sanonut sanaakaan.
-
-"Annoin käskyn viedä hänet pois. Näin hänen kääntyessään ovessa, että
-hänen hartiansa nytkyivät kuin vilutautisen.
-
-"Pienemmät syylliset rangaistiin ensin. En mennyt rangaistuspaikalle,
-hermoni olivat jonkinlaisessa hajoomistilassa, ja toivoin hartaasti,
-että kaikki pian päättyisi.
-
-"Olin jäänyt yksin huoneeseen, jossa järjestelin papereita. Yhtäkkiä
-aukeni ovi, ja Bernhard Riives työntyi sisään, kahden matruusin
-kiinnipitelemänä. Peljästyin nähdessäni hänet, ja vasten tahtoani
-tarttui käteni ladattuun revolveriin.
-
-"Hän oli kauhea katsella. Hänen lakkinsa oli poissa, ja vaatteet
-useasta kohden rikkirevityt, ikäänkuin hän olisi tullut käsikähmästä,
-toinen poski vuoti verta kuin pistimen haavasta. Kaikki jonkinlaisen
-talonpoikaissivistyksen luoma luja itsekuri oli kadonnut, hän oli
-kuin astunut monta monituista sukupolvea takaisin heimonsa sotaisia
-vaistoja kohti. Hänen arvokkaisuutensa ja ylemmyytensä olivat sensijaan
-ennallaan, samoin hänen tiedottomat johtajaominaisuutensa; hän
-muistutti pakana-aikojen heimopäälliköltä siinä seisoessaan.
-
-Mutta hurja hulluus, joka oli katsonut hänen silmistään tuomiota
-lukiessa, oli kadonnut, ja sensijalla liikkumaton, jääksi jähmettynyt
-katse.
-
-"Mitä tahdot?" kysyin häneltä.
-
-"En anna itseäni piestä", hän sanoi tyynellä uhalla.
-
-"Olet saanut tuomiosi", sanoin.
-
-"Vaikka, -- mutta _se ei sovi_ minulle, -- minä en ole orja, että minua
-vitsoin pieksetään."
-
-"Sinut oltiin vähällä tuomita kuolemaan, mies", sanoin.
-
-"Hän säpsähti, vaikeni ja katsoi minuun.
-
-"Voit kiittää ylipäällikön armoa, että pääset kahdellasadalla
-lyönnillä", jatkoin. "Voit mennä!"
-
-"Käskin sotamiesten tarttua häneen, mutta hän rynnistäysi irti.
-
-"Mitä nyt!" huusin kärsimättömästi.
-
-"Minua ei lyödä!" hän toisti.
-
-"Mies, punnitse sanojasi!" tiuskasin hänelle. "Voimme ammuttaa sinut!"
-
-"Ampukaa sitten, jollette muuta osanne", hän sanoi.
-
-"Menin ylipäällikön puheille. Ihmiselämä on kopeekan arvoinen,
-ajattelin, ja merkillinen tyhjyys, irrallisuus hajaannutti ajatukseni
-lepattaviksi kuviksi... Väkisinkin koetin pitää niitä kurissa,
-pakoittaa niitä kulkemaan määrättyä sotilaallista uraa, ainoaa
-niille oikeaa. Kuitenkin tunsin hetkellistä heikkoutta. Mitä oli
-meidän tekeminen? Olimme kumpikin neuvottomia. Uskalsin ehdoittaa,
-että armahtaisimme hänet täydellisesti, mutta tajusin itsekin, että
-senkautta kadottaisimme kaiken arvon kansaa silmissä. Se ei käynyt
-laatuun, emme voineet sivuuttaa rangaistusta.
-
-"Ylipäällikkö otti asian tyynemmin.
-
-"Antaa hänen itse valita raippojen ja kuolemanrangaistuksen välillä",
-hän sanoi. "Se pehmittää hänet, saat nähdä."
-
-"Menin taas Bernhard Riiveksen luo ja ilmoitin hänelle ylipäällikön
-päätöksen. Hän kuunteli minua ääneti.
-
-"Koetin hinnasta mistä hyvänsä hellyttää hänet.
-
-"Onko sinulla vaimo?" kysyin.
-
-"On", hän vastasi yksikantaan, aivan kuten kuulustelussakin.
-
-"Entä lapsia?"
-
-"On -- viisi", hän vastasi.
-
-"Jumalan nimessä, -- ajattele sitten heitä mies."
-
-"Pelkäsin hänen tähtensä ja yhtaikaa halusin hartaasti murtaa hänen
-itsepäisyytensä, jonka sisimmät syyt eivät olleet minulle täysin
-selviä. Kuitenkin oli hänessä jotain, jolle salaisesti tein kunniaa.
-
-"Hän ei vastannut, vaan näytti taistelevan itsekseen.
-
-"Kuule nyt minua", sanoin, "tule järkiisi! Näethän, tahdon parastasi.
-Sinä olet vahvarakenteinen ja kestät hyvin rangaistuksen, sairastat
-viikon ja olet terve taas."
-
-"Enhän minä sitä pelkää", hän sanoi:
-
-"Miksi sitten, vastaa toki!"
-
-"En voi. Siinä kaikki. Luonto ei lupaa, en voi. Voin kuolla, mutta en
-voi antaa itseäni piestä."
-
-"Teitä on aina lyöty", sanoin. "Kun vielä olitte orjia, lyötiin teitä
-aina. Isääsi on pieksetty, isoisääsi samoin."
-
-"Se on totta, meitä on aina lyöty", hän myönsi. "Mutta minua ei enää
-lyödä. Minä olen syntynyt vapaana."
-
-"Nyt hän oli taas löytänyt itsensä. Hänen kulmikkaisiin,
-suuripiirteisiin kasvoihinsa ilmestyi taas sama talonpoikaissivistyksen
-tasapaino, jonka olin heti alussa niissä huomannut.
-
-"Lapsesi, mies! Viisi lastasi, jotka jäävät orvoiksi, jos sinut
-ammutaan."
-
-"Heidän on parempi kasvaa isättöminä kuin orjan lapsina. Ampukaa minut!"
-
-"Hän sai tahtonsa täyteen. En ollut läsnä, kun hänet ammuttiin, en
-edes tahtonut nähdä hänen ruumistaan, jonka hänen vaimonsa ja vanhin
-poikansa veivät pois, en edes kuulla kertomusta hänen viimeisistä
-hetkistään.
-
-"Mutta minun mielipiteeni on: tässä talonpojassa, tässä Bernhard
-Riiveksessä suoristui seitsensatavuotisen orjuuden selkä."
-
-
-
-
-VANHAN ORGIN KUOLEMA
-
-
-1.
-
-Moision uudelle navettarakennukselle tehtiin paraikaa pärekattoa.
-Se täytti koko takapihan sivu-alan; järeistä, harmaista kivistä
-liitetty seinä kohosi jykevänä kuin kirkon muuri, ja vielä lasittomat
-ikkuna-aukot ammottivat pitkulaisina. Kurkihirsi oli enää puoliksi
-näkyvissä, -- se oli aarniohonka, joka aikoja lukemattomia oli moision
-puistossa humissut. Mutta nyt istui sen selässä kahareisin mies ja
-kalkutteli vasaralla kattonauloja päreisiin.
-
-Sellaista navettarakennusta ei oltu nähty yli kymmenen kihlakunnan.
-Piirustuksetkin oli tuotu jostain kaukaa merien takaa, sieltä, mistä
-karjarotukin oli peräisin, ja vierasta kieltä murtava rakennuttaja oli
-armollisen herran kanssa käynyt perustuksia mittaamassa. Eivät olleet
-navetan seinäkivetkään näiltä mailta, harmaata kiveä ne olivat, kovaa
-kuin rauta. Kolmensadan sarvipään kytkyeitten piti navetassa tilansa
-saada, sillä armollinen herra aikoi ensi vuonna taas karjaansa lisätä.
-Oli siellä laitoksia monimutkaisia, joista oudon silmä ei heti selkoa
-saanut; oli lämpöjohto, joka putkia myöten työnsi kuumaa ilmaa pitkin
-navettaa, oli ilmanvaihtaja, joka alati ristivedon avulla piti ilman
-puhtaana, ja erityinen vesijohto raikasta vettä heruttamassa.
-
-Kaikki moision muut rakennukset jäivät varjoon uuden navetan rinnalla,
-yksin päärakennuskin, joka suuruudestaan huolimatta oli matala ja
-vanhanaikuinen; ei piisannut pitäjän kirkkokaan navetalle komeudessa,
-sillä tällä karjakirkolla oli torninsakin, monta jalkaa korkea,
-johon vesi suureen säiliöön pumputtiin. Ja eräänä aamuna oli tornin
-harjalle ilmestynyt ristikin, joka kuitenkin ennen pehtorin tuloa yhtä
-salaperäisesti katosi, kuin oli ilmestynytkin. Mutta kirkoksi siitä
-pitäin navetta ristittiin.
-
-Lehmät, kiiltokarvaiset, rauhalliset maidonantajat kulkivat joka aamu
-tulevan asuinsijansa ohi, -- ynähtivät sen suurille ikkunoille ja
-puskivat koetteeksi sarvensa kivinurkkaukseen.
-
-Oli hyvin helteinen päivä ennen juhannusta. Miehet hikoilivat ylhäällä
-katolla päreitä pannessaan, he olivat siellä korkealla puiston
-satavuotisten lehmusten ja tammien tasalla. Armollinen herra oli äsken
-tehnyt tavallisen aamuisen tarkastuskävelynsä ja taas poistunut; työ
-kävi vähän veltompaa vauhtia, ruoka rupeamaa odotellessa.
-
-Lastukasalla navetan seinämällä seisoskeli vanha Org, moision entinen
-paimen, virsut jalassa. Parina viime vuonna hän ei ollut enää
-paimenessa käynyt, vaan sai elinaikaisesta raatamisestaan moisiolta
-pienen eläkkeen.
-
-Siitä huolimatta hän kesäisin omaksi ratokseen seurasi karjan jälkiä.
-Sinne häntä alati veti, suoreunaisille rinteille, siellä hän kannon
-nenässä yhä päivänsä vietti, suokoivujen harmahtavaa tuohta näperteli
-ja katseli, kuinka nuoremmat nyt juosta kipittivät lehmiä suon reunalta
-hätyyttämään.
-
-Hän kiroili kirkkaasti lehmiä, sätti niitä kuin järkeviä olentoja,
-joitten pitäisi käsittää hänen sanansa ensi kuulemalta; vihaisina
-hyrräsivät kurkkuärrät hänen suustaan, mutta huolimatta karkeista
-kirouksistaan, hän ei milloinkaan lyönyt lehmiä.
-
-Siitä asti kuin navettarakennukseen oli ryhdytty, ei häntä enää
-muualla näkynyt. Jo perustaa pantaessa hän oli ollut läsnä, hänen
-virsunsa löntystivät hitaasti ja säännöllisesti rakennuspaikalle,
-jossa hän päivänpaahtaman hirren nenän istuimekseen valitsi. Hän puhui
-harvoin työmiesten kanssa, kärsi heidän kompasanansa hievahtamatta,
-ilman että olisi tutissut harmaata sänkeä työntävä leuka. Itsekseen
-mitä vähän joskus pakinoi, mutta ei paljoa kysellytkään, päiväkaudet
-vain istuskeli piippunysä suussa. Joskus meni itse rakennukseenkin,
-tarkasteli epäluuloisena tornia ja hanoja, joitten merkitystä ei
-ymmärtänyt. Sattui toisinaan joku hyvänsuopa mies hänelle niitten
-merkitystä selittämään, silloin hän urahti hyvillään, täynnä
-kunnioittavaa ihmettelyä. Tekivät hänelle joskus koiranhampaat
-pilaakin, ilveilivät ja valehtelivat suut silmät täyteen; ukko ensin
-uskoi, mutta keksi kuitenkin vihdoin kepposen ja päästi kuuluville
-kaikki kuratinsa.
-
-Päivällislypsylle, joka pihan toisessa päässä toimitettiin, hän
-sentään malttoi lastukasaltaan kömpiä, -- kun luuli piikahepakkojen
-korvien välttävän, niin puheli lehmille, kullekin erikseen, nimitteli
-niitä kaikkein koreimmilla kiroussanoilla, kuten lempinimiä olisi
-jaellut. Sitten alkoi murahdellen kertoa niille navetasta, saisivat
-asua kuin saksat ikään, ei ollut papillakaan sellaista linnaa, muuta
-kuin sunnuntaisin, kun saarnastuolissa seisoi. Katsella saisivat alati
-lystiksensä maantielle suurista ikkunoista, -- niinkuin armolliset
-rouvat salin ikkunoissa hepenissään istuvat ja ohikulkijoita
-tirkistävät. Pakisi lopuksi vielä kaikista uusista laitoksista,
-vesijohdosta ja ilmanvaihtajasta, -- lehmien liikkumattomat silmät
-katsoa muljottivat, ja leuat märehtiä jauhoivat, -- kauempaa kuului
-maidon tasainen sohina.
-
-Kerran joku sattui hänelle kertomaan erään paroonin tallista, jossa
-pilttuut olivat mustaa, kallista kiveä, -- se pilasi hänen hyvän
-tuulensa pariksi päiväksi, -- kelläkään ei olisi saanut olla parempaa
-kuin hänen lehmillään.
-
-Nyt hän tapansa mukaan taas seisoskeli lastukasalla, jota aurinko
-paahtoi, niin että olisi luullut sen tuleen räsähtävän, -- katolla
-kalkahtelivat säännölliset vasaraniskut, ja kurkihirsi lyheni,
-valkoisten päreitten peittoon kadoten.
-
-Joku mies tuli kivikuormaa ajaen mäkeä ylös. Hevonen teki keskimäessä
-tenän, seisahtui äkkiä. Mies sivalsi ruoskalla koninsa laihoja kupeita,
-joitten nahan alta kuultavat lihakset heti uuteen ponnistukseen
-pingottuivat.
-
-"Vedäkin, -- kuka käski hevoseksi ruveta, -- olisit ruvennut lehmäksi,
-jos laiskotella tahdot!"
-
-Miehen kokkapuhe kuului navetan katolle saakka, josta vastaukseksi
-pärähti monikurkkuinen naurun rämäkkä. Olisit lehmäksi ruvennut, --
-hevosraiska!
-
-Org lastukasallaan muikautti myös suutaan, se oli hänestä sukkela sana.
-
-Mutta yhtäkkiä joku mies sanoa kivahti katolta, päreeseen naulaa lyöden:
-
-"Lehmiksi tässä täytyy kohta ihmistenkin ruveta, jos mieli syödä ja
-juoda kunnolla. Rakennetaan karjalle kirkkoja, mutta muonamiehet..."
-
-Se oli muuan äsken kaupungista tullut kiertävä työmies.
-
-Kuului yksinäinen naurun yritys, joka naurajansa kurkkuun tyrehtyi.
-
-Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään.
-
-Mutta oli kuin olisi katolla äkkiä alkanut itää ja kasvaa jotakin,
-niinkuin kasvavat äkkiä sadehöyrystä myrkylliset sienet. Miesten pään
-päällä alkoi sakeutua sankka pilvi, taivaan selkeydestä huolimatta, --
-he työskentelivät yhtä äkkiä kuin laukeemaisillaan olevan ukkospilven
-alla. Jokaisessa se erikseen hautui, kasvoi nopeasti kuin räikeävärinen
-myrkkysieni, toinen ei toiselle ajatustaan lausunut. Mutta kullekin
-oli merkillisen selvää yhtäkkiä: tässä minä nyt istun navetan katon
-harjalla ja lehmille korkeaa kattoa kalkuttelen, ja itse elän lapsineni
-kuin sikolätissä. Eivätkä he tienneet, mistä enemmän hämmästyä, tästä
-ajatuksestako, vaiko siitä, että se vasta nyt ilmestyi.
-
-Pieni pila hevosesta ja lehmästä kierähti kuin kipinä kuloruohoon.
-Mutta ilmiliekkiin ei se hevillä leimahtanut, kyti vain kuin kosteissa
-sammalissa.
-
-Vasarat kalahtelivat kilk, -- kalk...
-
-Aivan niinkuin ainaisina arkipäivinä, -- ei mitään eroitusta.
-
-Ainoastaan kummallinen, painostava helle paahtoi kattoa, helle, joka
-näytti auringosta sydämiin siirtyneen, ja niissä nyt poltti ja sokaisi.
-
-Org lastukasallaan kummeksi katolla vallitsevaa hiljaisuutta, --
-vihdoin hän vetäytyi nurkkauksen suojaan, johon jäi puolitorkuksiin,
-lakkireuhkana silmillä.
-
-Aurinko yhä vain tulikuumana paahtoi, kaikki iti ja kasvoi sen
-säteissä. Jotain suurta ja muodotonta se hautoi, jotain alkuvoimaista,
--- syvää, lainehtivaa levottomuutta pinnalta tyynissä mielissä, --
-ihmisten ensi yritystä ymmärtää itseään ja omaa tilaansa.
-
-Pari päivää senjälkeen kävi moision armollisen herran puheilla
-muonamiesten lähetystö pyytämässä: "että he saisivat asua yhtä hyvin
-kuin moision lehmät".
-
-
-2.
-
-Vanha Org näki eräänä joulukuisena yönä ihmeellistä unta. Hän oli
-seisovinaan navetan salvoksella, ja työmiehet rupesivat yhtäkkiä
-sitä punamullalla sivelemään. Katonkin panivat punaiseksi, niin
-että välkkyi. Org silloin meni navettaan, mutta siellä vasta silmät
-repesivät, -- miehiä oli sielläkin suti pivossa ja väripönttö vieressä,
--- ja eikös ne turkaset tuhranneetkin paraikaa lehmiä punaisiksi!
-Juuri sivelivät suurta Kirjoa, jolla oli vaikea tähti otsassa.
-Heleänpunaisiksi ne lehmät värjättiin, kuin tulen liekkejä selkään ja
-kupeihin.
-
-Org aikoi juuri heille sanoa: ettekös herkeä, vietävät, mutta samalla
-joku miehistä uhkasi häntäkin sudilla, josta tippui punaista väriä.
-
-Siihen hän heräsi. Tupa oli punertavan valoisa.
-
-Hän nousi, avasi oven, -- hänen edessään oli lakea pelto, -- lunta oli
-vielä hyvin vähän.
-
-Kuusimetsän takaa paistoi punainen ruskotus.
-
-Org ajatteli hyvin hitaasti.
-
-Yhtäkkiä tuntui, kuin olisi pieni palava kipinä jostakin iskeytynyt
-suoraan hänen aivoihinsa.
-
-Moisio paloi...
-
-Palava kipinä yhä uursi ja poltti, -- hän tunsi päässään äkillistä
-kipua.
-
-Hän ei ollut koskaan eläissään ollut pakoitettu niin nopeasti
-ajattelemaan.
-
-Yhtäkkiä hänelle selvisi: lehmät!
-
-Hän urahti jotain syvällä kurkkuäänellä, tulisella kiireellä sitoen
-virsun nauhoja.
-
-Nyt hän jo oli matkalla punaista valoa kohti, joka veti häntä
-puoleensa, kuin tuli kärpästä.
-
-Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään erittäin tarpeellisena mailmassa,
-mutta nyt hänestä yhtäkkiä tuntui, ettei ilman häntä voitaisi tulla
-toimeen. Moisiosta pitäisivät kyllä muut huolen, mutta kuka pelastaisi
-lehmät...
-
-Hän kiroili yhtämittaa juostessaan, lakki putosi päästä ja alkoi
-huppelehtia pitkin pellon sarkaa, -- hän vain juoksi...
-
-Hän oli moision takapihalla ja oli horjahtaa maahan kovasta vauhdista.
-Navetta oli paikoillaan, sen korkea kattoharja leikkautui mustana
-liekitsevään valoon, joka tuli sen takaa.
-
-Moision päärakennus paloi.
-
-Org kiitti jumalaa siitä, että päärakennus paloi eikä navetta. Hän
-tunsi yhtäkkiä juosseensa liian kiivaasti, henki ei ollut kulkea
-rinnassa.
-
-Ammunta navetassa kävi yhä kumeammaksi. Se oli hirveä, mölisevä kuoro,
-epätoivolle ja tuskalle viritetty.
-
-Org tunsi taas aivoissaan kuin kipinän polttoa. Mutta hän meni
-kuitenkin ensin päärakennukselle katsomaan, olisiko apua tarpeen.
-
-Hän näki heti, että sitä oli mahdoton pelastaa, se paloi joka neljästä
-nurkastaan.
-
-Ihmisiä oli piha ja puutarha täynnä.
-
-"Onhan puutarhan lammikossa vettä", hän sanoi ensimäiselle, jonka
-kiinni sai.
-
-Mutta se katsoi häneen kuin hourioissa oleva, hymyillen kummallista
-hymyä, eikä vastannut mitään.
-
-Sivurakennuksesta, missä tulta vielä oli vähän, kannettiin huonekaluja
-pihalle.
-
-Org laahautui sinne nähdäkseen, voisiko auttaa.
-
-Pihalla oli jo ennestään suuri röykkiö huonekaluja, -- kullatuita
-sohvia ja tuoleja silkkipäällyksineen, mattoja, ritarien ja
-avokaulaisten aatelisneitosten muotokuvia.
-
-Yhtäkkiä Org näki ihmeekseen, kuinka joku palavalla soihdulla alkoi
-röykkiötä sytyttää.
-
-Tällöin Orgin aivoissa pieni, polttava kipinä syttyi selväksi tuleksi.
-Hän, joka koskaan ei ollut paljoa ajatellut, alkoi yhtäkkiä ajatella,
-niinkuin olisi äkillinen valo hänen aivoissaan valjennut.
-
-Yhtäkkiä hän ymmärsi, että kaikki nämä ihmiset eivät olleetkaan
-saapuneet sammuttamaan, kuten hän ensin oli luullut, vaan sytyttämään.
-
-He olivat omin käsin sytyttäneet moision, niinkuin heidän esi-isänsä
-sen kerran omin käsin olivat rakentaneet.
-
-Eivätkä he ainoastaan moisiota polttaneet, vaan jotain muuta, jotain
-hirveän raskasta, jotain hyvin, hyvin vanhaa...
-
-Ja heistä tuntui, kuin olisi se muodottoman raskas ja kauhea nyt savuna
-ilmaan hajonnut, -- niinkuin ei sitä olisi enää ollutkaan olemassa...
-
-He katselivat savua ja luulivat sen nyt haihtuvan savun mukana...
-
-Orgia itketti yhtäkkiä kaikki nämä ihmiset ja heidän kurjuutensa.
-
-Mutta yhtäkkiä hän heräsi ajattelemaan sitä, miksi tänne oli tullut.
-
-"Miksi lehmät niin ammuvat?" hän kysyi.
-
-"Ne ovat kaksi päivää lypsämättä", vastasi hänelle joku, joka vieritti
-suurta viinitynnyriä.
-
-Org ymmärsi senkin, hän ymmärsi tänään kaikki. Ne, jotka olivat
-vierittämässä seitsemänsatavuotista painoa yltään, -- ne eivät ehtineet
-ajatella, että kaksisataa lehmää oli lypsämättä.
-
-Hän alkoi kiireesti juosta navettaa kohden. Kukaan ei pidättänyt häntä,
-jokaisella oli oma puuhansa.
-
-Hän pääsi sivuovesta sisään.
-
-Korvia särkevä mölinä täytti navetan, -- se oli alituista ammuntaa,
-herkeämätöntä, turhaa avunhuutoa.
-
-Muutamat vahvimmat lehmät olivat riuhtoutuneet kytkyeistä irti ja
-temmelsivät ympäri navettaa, puskien toisensa verille.
-
-Mutta useimmat makasivat kuin kuumeessa, silmät kiiltävinä, läähättäen,
-alituisesti ammuen...
-
-Kaikki ammuivat, -- toiset hiljaa, valittavasti ynisten, ikäänkuin
-jo huomaten kaikki turhaksi; toiset kurkun täydeltä, vahvalihaksisen
-kaulan kurkoittuessa...
-
-Heinät hinkaloissa olivat loppuun kolutut, muutamat jyrsivät hinkalojen
-puuseinämiä nälissään.
-
-Hiljainen, tasainen yninä oli tehdä Orgin hulluksi. Näillä kohtaloonsa
-alistuneilla oli kuumeesta suurentuneet silmät, suuret, liikkumattomat
-kuin lasista.
-
-Hän lähestyi yhtä, -- se käänsi kärsivästi päätään, -- silmät
-rävähtivät väsyneesti, -- yhtäkkiä se sai kuin raivokohtauksen ja puski
-pitkät sarvensa hinkaloon, jotta rusahti.
-
-Org koetteli sen utaria, ne olivat kivenkovat, kuumat, turvoksissa.
-
-Hän alkoi lypsää lehmää, suoraan maahan, oljille.
-
-Mutta samalla hänelle selvisi tehtävänsä mahdottomuus: eihän hän voinut
-kahtasataa lehmää yksinään lypsää...
-
-Hänen päänsä oli kuin tulessa ja hiljainen yninä ikäänkuin tunkeutui
-sinne, soi hänen korvissaan ja aivoissaan.
-
-Koko navetta oli kuin muuttunut alimmaksi helvetiksi, jossa alituinen
-voihkina vallitsi.
-
-Org tunsi sekaisin menevänsä, jos kauemmin navetassa viipyisi.
-
-Hän juoksenteli jo nytkin edestakaisin pitkin navettasiltaa, hirveästi
-kiroillen.
-
-Eiväthän lehmät olleet mitään pahaa tehneet, minkä ne sille mahtoivat,
-että kivisessä kirkossa asuivat.
-
-Hänestä tuntui, kuin kohdistuisi kaikkien kuumeen ja nälän kanssa
-kamppailevien elukoitten valitus häneen, -- niinkuin kaikki mölisevät,
-ammuvat kurkut olisivat häntä kohden suunnatut...
-
-Muuan lehmä kaatui ihan hänen silmäinsä edessä kyljelleen, kovissa
-tuskissa, kuin suonenvedossa, vaahtoa pursui kidasta...
-
-Org ei jaksanut enää kestää, hän pakeni, -- ikäänkuin koko karja olisi
-ollut kintereillä vihaisena, puskevana laumana.
-
-Ulkona oli valoisaa kuin päivällä. Puiston aarniokuuset paloivat
-latvoistaan korkeina ilotulituspatsaina.
-
-Org pidätti jokaisen, joka tielle sattui.
-
-"Lehmät, -- lehmät!" hän hoki.
-
-Hänen kielensä ei enää taipunut muuta sanomaan, siinä sanassa oli koko
-hänen epätoivonsa.
-
-Mutta hän kohtasi vain houreisia, kiihkoisia katseita, jotka
-tuijottivat häneen käsittämättä, mitä hän sanoi, -- tulen sokaisemia
-silmiä, joissa itsessä paloi outo, villi tuli.
-
-"Lehmät!" hän sopersi.
-
-Hän ei tiennyt, olivatko kaikki nämä ihmiset juovuksissa, ja jos
-olivat, viinastako vaiko jostain muusta.
-
-Heissä oli jotain viinan päihtymystä väkevämpää.
-
-Sen hän vain käsitti, ettei kukaan aikonutkaan auttaa häntä.
-
-Mutta yhtäkkiä hän näki, kuinka joku kiipesi navetan nurkkausta myöten
-katolle, päre hampaissa.
-
-Hänen aivonsa ikäänkuin paloivat liian nopeasta ponnistuksesta poroksi,
-jäljelle jäi vain hillitön, sokea vimma...
-
-He aikoivat polttaa navetan...
-
-Vaikka olisi nähnyt oman mökkinsä palavan, ei se olisi häneen niin
-koskenut... Kirkonkin olisivat voineet polttaa poroksi hänen silmäinsä
-edessä...
-
-Nyt niitä juoksi yhä useampia navettaa kohti, -- heidän varjonsa
-kasvoivat pitkiksi lumella.
-
-Org tunsi kummallista tyhjyyttä päässään, ikäänkuin siitä olisi
-sisällys valunut pois.
-
-Hän juoksi takaisin navettaan, enää tietämättä, mitä teki, hän mylvi,
-ammui kilpaa lehmien kanssa, keskellä sekasortoa...
-
-Hän alkoi päästää niitä kytkyeistä irti, toisia toistensa jäljestä,
-lehmät kasaantuivat yhteen rykelmään, syöksyivät epätoivon vimmalla
-toistensa päälle, ammottavia haavoja puskien, tallaten jalkoihinsa
-heikommat...
-
-Mutta ei yksikään ymmärtänyt törmätä avonaista sivuovea kohti.
-
-Org mylvi kurkkunsa täydeltä, irroitellen vitjoja ja kytkyeitä.
-
-Katolta kuului päreitten räiskyntää, se oli syttynyt tuleen.
-
-Kuumeesta puolihullut elukat kasaantuivat monipäiseksi, monisarviseksi
-hirviöksi.
-
-Kitkerä, tukehduttava savu alkoi pilvenä tunkeutua navettaan.
-
-Org ei ajatellut enää itseään, tuskin muistikaan, kuka oli, -- hän
-kuului mielestään tähän samaan karjaan.
-
-Hän komenteli ja käski sitä, hän oli sen johtaja, mutta nyt hän
-ikäänkuin puhui sen omaa kieltä, jota se ymmärsi.
-
-Yksi ainoa järkevä ajatus leimahti vielä hänen sammuvissa aivoissaan:
-
-"Miksi he eivät tahdo pelastaa karjaa, -- sellaista kallista karjaa, --
-miksi eivät avaa pääovia ja kanna ulos elukoita?"
-
-Ja sitten vastaukseksi siihen, viimeisenä, mitä hän ylipäänsä enää
-selvästi ajatteli:
-
-"Lehmistähän se kaikki alkunsa sai, ne kun asuivat paremmin kuin
-muonamiehet, -- nyt kostettiin lehmille."
-
-Tuli kuumotti jo läpi katon, -- palavia kekäleitä alkoi tippua.
-
-Se kiihdytti elukat äärimmilleen...
-
-Mutta Orgia ei enää helvetillinen mylvinä häirinnyt. Hän otti itse
-siihen osaa, juoksennellen ympäri navettaa, joka hetki vaarassa saada
-kuolettavan iskun tai potkun.
-
-Yhtäkkiä hän kompastui johonkin ja kaatui...
-
-Hän kompuroi ylös, -- hänen edessään makasi kuollut lehmä, -- äsken
-poikinut.
-
-Vasikka, aivan tahmainen vielä, horjui heikoilla jaloillaan ja
-kurottautui etsimään emänsä utaria.
-
-Silloin Orgissa heräsi jotain, mikä ei ollut enää ajatusta, vaan
-eräänlaista vaistoa, hän otti vasikan syliinsä ja alkoi kantaa sitä
-ikkunaa kohden...
-
-Yhtäkkiä oli kaikki muu hänelle yhdentekevää, -- hänen korvansa
-lakkasivat kuulemasta, hän luuli kaiken hiljenneen ympärillä.
-
-Ainoastaan vasikan tahmaisen ruumiin hän tunsi sylissään.
-
-Hän kantoi sitä kuin lasta.
-
-Kuumuus navetassa kävi tukahduttavaksi.
-
-Hän saapui ikkunan luo, joka ei ollut kovin korkealla. Hän yritti sitä
-avata, mutta ei löytänyt hakaa, silloin hän iski ikkunan säpäleiksi.
-
-Hän nosti vasikkaa ikkunaa kohden, sen pehmeä turpa hipaisi hänen
-kättään, -- nyt hän sai sen ikkunan tasalle...
-
-Mutta samalla putosi katosta jotain raskasta, palavaa suoraan hänen
-päälleen.
-
-Hän typertyi navetan sementtilattialle, ynisevän vasikan päälle.
-
-
-
-
-
-
-II
-
-
-
-
-SAARENMAALAINEN INTERMEZZO.
-
-
-
-USKONTUNNUSTUS.
-
-
-Olen nähnyt sen monesti ennenkin, sataman merkkitornin, avonaiset,
-ruosteenruskeat kiertoportaat, joitten yläpäässä paloi valkea lyhty,
-ja aina ajatellut käärmettä, jonka tulisen silmän tuikkiva merkkituli
-muodosti. Ruosteenruskeatko vaiko viheriähköt, -- samantekevä, "levy
-säilytetään" ei pidä paikkaansa silmämme pikavalokuviin nähden.
-
-Niin, olen nähnyt sen, olen nähnyt niin paljon muuta ympärilläni,
-esineitä ja ihmisiä, olen tuntenut ne ulkopuolellani oleviksi, olen
-alati aistinut ne kuten minulle kuulumattomina, olen yrittänyt niitä
-kuvaamaankin, havainnollistuttamaan ulkonaisia aistimuksiani minulle
-oikeastaan vieraasta mailmasta, jonka ulkokuoren ainoastaan näin ja
-tunsin, mikäli aistimeni riittivät sen vaikutteita välittämään.
-
-Olenko itse muuttunut, onko mailma ympärilläni muuttunut? Miksi nyt
-ikäänkuin haihtuvat, katoavat käsistäni ulkonaiset muodot, värit ja
-viivat, ja jää jäljelle ainoastaan vertauskuva, joka syntyy oman
-sieluni koskettaessa määrättyä esinettä? Silmäni näkevät, korvani
-kuulevat, tunto-, haju-, makuaistini toimivat kuten ennenkin, mutta
-jokin uusi ja tuntematon voima minussa itsessäni kokoo nämä erinlaiset
-heijastussäteet suureksi sisäiseksi polttokuvioksi, joka syöpyy
-olemukseeni. Kaikki aistimeni voisivat lamautua, silmäni sammua,
-korvani kuuroutua, tuntoni turtua, ja minä aistisin kuitenkin mailman,
-todellisemmin kuin ennen.
-
-Eivät enää ympäröi minua minulle vieraat, kylmät esineet, olen kuin
-hajautunut alkuosiksi, jotka ovat tunkeutuneet minulle ennen outoihin
-ja tuntemattomiin olioihin... Mailma on minulle tuttu, ikäänkuin olisin
-seurannut joka puun kehitystä, siitä asti kuin se siemenenä mullan
-sylissä iti. Tunnen oman elämykseni kaikkialla.
-
-Eikö tuijota se minua vastaan tänäkin tummana iltana ruskean
-kiertokäärmeen salaperäisesti tuikkivasta silmästä, -- aivojen
-vuosi, järjen ylivaltiuden aika! Enkö ole ylentänyt minäkin tänä
-vuonna jumalakseni järjen vaskikäärmettä, palvonut vilkkutulta, jota
-inhimilliseksi järjeksi nimitetään? Merentakaisen sataman merkkitorni,
-aivokäärme, kirkas ja kimmeltävä yli matalan vesijättömaan! Tervehdin
-sinua!
-
-
-
-MEILLÄ ON KUOLLUT MUKANA.
-
-
-Laiva lähestyy satamaa, meillä on kuollut mukana.
-
-Muuan maankiertäjä sõrvelainen työmies, yksi monista, jotka keväisin
-Saarenmaalta lähtevät työnhakuun mantereelle, edustava Saarenmaan
-ainoata varsinaista vientitavaraa, inhimillistä työvoimaa. Riian
-satamassa hän hinautti itsensä henkitoreissaan kahden armeliaan
-toverinsa nojassa kapteenin tietämättä laivalle, haluamatta kuolla
-köyhien sairaalaan vieraassa kaupungissa. Se oli hänen viimeinen
-ponnistuksensa. Keulaan, pakkalaatikoitten ja tynnyrien väliin,
-purjevaatekasalle hän oli kätkeytynyt, kunnes kuolonkorina antoi hänet
-ilmi. Hän oli koko loppumatkan useamman tunnin ajan matkustajain
-ja laivaväen uteliaisuuden ja päivittelyjen esineenä, antaen
-tilaisuutta helppohintaiseen armeliaisuuteen, johon ihmiset aina ovat
-alttiita, -- itse jo tuiki tunnotonna, sananpuhumattomana, viimeisten
-suonenvetoisten puistatusten hirveällä säännöllisyydellä toistuessa.
-Hänen kuolinkamppailunsa oli pitkällinen. Hän kuoli vasta, kun hänen
-kotisaarensa sinertävänä pitkänä juovana sukelsi luoteisen vesistä.
-
-Mutta hän pääsi tahtonsa perille. Häntä ei haudattaisi minnekkään
-suuren satamakaupungin köyhäin kirkkomaahan, josta hänet kuin mistäkin
-vuokra-asunnosta muutaman vuoden päästä poispotkittaisi, vaan sinne hän
-pääsisi, Jämajan kalastajakalmistoon, suuren Ruotsin meren rannalle,
-valkoiseen hyvään rantahietaan. Seisoisi mustan, kauas vesille
-katsovan ristin juurella siellä juhannuspäivänä pappi, ja hänellekin
-sanan puhuisi, kaikkia kuolleita muistaisi, mereen jääneitä ja maassa
-maatuvia, kaikkia siunaisi, pieniä lahonneita puuristejä kalastajain
-ja merenkävijäin haudoilla. Mereltä tulisi myötätuulessa paisuvin
-purjein venekunta toisensa jäljestä, ja kalmiston kummuilla kyykkisi
-sõrvelaisnaisia ja lapsia raitaiset hameet yllä, jokunen vanhus tai
-puolikasvuinen poika joukossa, aikamiesten ollessa merillä. Siellä hän
-valkeassa rantahiekassa lepäilisi, eipä muukalaisena, vaan kotoisena,
-omana kylänmiehenä ja odottelisi toisiakin tulevaksi aikansa ratoksi.
-
-Sininen juova luoteisen vesissä on nyt hajonnut hietasärkiksi ja
-merentakaisiksi metsiksi.
-
-Vainaja on peitetty tahraisella purjevaatteella. Kapteeni kulkee
-kallella kypärin ja sättien pitkin kantta, ja matkustajat vihoittelevat
-viivytystä, joka heitä satamassa viranomaisten tulon ja pöytäkirjan
-laadinnan takia odottaa.
-
-Me lähestymme satamaa, meillä on kuollut mukana.
-
-Kuinka olisi, viranomaisten saavuttua ja kynäin rapistessa pöytäkirjan
-lehdillä, astua esiin ja sanoa:
-
-"Arvoisa herra oikeudenpalvelija! Täällä on vielä toinenkin vainaja..."
-
-On vainajia, joitten kuolinsyistä ei koskaan tehdä pöytäkirjaa. He
-kuolevat, koska heidän täytyy kuolla.
-
-Mutta minäkin haluaisin haudata kuolleeni yksinäiselle hietasärkälle,
-jossa ajohiekka kasvaa kinoksiksi, tuuli kuljettaa pieniä
-vaahtokimpaleita kuin irtolunta, ja rantaneilikka tuoksuu näkymätönnä
-kuin salaisuus.
-
-
-
-KULTALAIVA.
-
-
-Kuka ei liene kuullut kultalaivasta kerrottavan? Yli sata vuotta
-sitten purjehti suunnattomalla rahasummalla lastattu laiva
-Saarenmaan läntisen rannikon ohitse, joka on täynnä merenalaisia
-riuttoja ja vaarallisia matalikkoja. Se teki haaksirikon, vajosi
-pohjaan laivaväkineen ja aarteineen. Siitä pitäin on sitä etsitty,
-naarattu, sukellettu, joukolla ja yksitellen, viranomaisten käskystä
-ja kalastajain alotteesta, kaikki turhaan... Isoisät kertovat
-isäinsä tarkalleen määränneen laivan uppoamispaikan, näytetään
-taloja, joitten nurkkauksesta pitää kuvitella vinon viivan merelle
-vedetyksi; missä viivat yhtyvät, siellä on muka laiva. Kuinka moni
-kampela- ja silakkaverkkojen kokija on tyyninä iltoina tähystänyt
-syvyyteen aarretta hakien, toivoen valkeain latuskain kampelalehtien
-ja silakkahopean sijaan onnen kaupalla nostavansa verkon täyden
-kultarahoja... Kultalaiva kummittelee sekä merenpohjassa että
-aivoissa...
-
-Istuin laivan kannella, jota paraikaa hinattiin satamaan. Satujen saari
-otti meidät vastaan sumulla ja tihkusateella. Mutta sumu oli lämmin, ja
-sade availi kastanjain ja sireenien silmuja.
-
-Yhtäkkiä kuulin jonkun sanovan lähelläni:
-
-"Kultalaiva on löydetty!"
-
-Ja kun heristin kuuloani, kuulin toisen siihen vastaavan:
-
-"Kuulin jo, -- sitä yritetään nostaa."
-
-Ajaessani halki vesijättömaiden, myöhemmin katajaketojen, vesiperäisten
-soitten, yli saarenmaalaisten jokien joka kesä kuivuvien uomien,
-ajattelin kultalaivaa.
-
-Kultalaiva, -- meidän sisimmän, meidän tiedottomimman romantismimme
-ilmaus! Me tarvitsemme sitä vertauskuvana, ikuisena vastalauseena,
-se nousee meille kangastuksena samasta ijäti selittämättömästä
-sielumme mysteriosta, josta kohoavat ijäisyyden kaipaus ja usko
-yliluonnollisiin. Köyhät kalastajat sõrvelaisissa savupirteissään,
-joitten elämä on yksitoikkoista ja karua kuin karjanummi, he
-tarvitsevat sitä vastalauseeksi arkipäivänsä autiudelle, heidän
-täytyy uskoa, että se jossain on olemassa, ihmeellinen, satumainen,
-mahdoton... ei haudantakainen, kuten kirkossa kuulutetut autuudet,
-vaan käsinkoskettava, maanpäällinen, aistittava ja kuitenkin
-yliluonnollinen, -- seitsemän miljoonaa ruplaa sulassa, keltaisessa
-kullassa, jokaisen heidän saavutettavanaan. He syntyvät ja kuolevat,
-ja heidän poikansa syntyvät ja kuolevat, he käyvät karheiksi ja
-ahavoittuneiksi merellä, ja heidän vaimonsa äestävät kotosalla pieniä
-soraisia pellontilkkuja ja kulkevat puuauran takana, kuihtuen varhain
-ja rumentuen raskaasta ruumillisesta työstä, ja vihdoin he kuolevat,
-tuijottaen karstaiseen lakeen, joka on nähnyt heidän syntyvän. Mutta
-sillä välin he soutelevat ulapan vihreitä vesiä, Ruotsin meren, jota
-pitkin heidän etäiset esi-isänsä, rohkeammat ja voimakkaammat heitä,
-purjehtivat vieraita kaupunkeja polttamaan, ja sama seikkailuhalu
-panee heidät laskemaan koukkuhakojaan ja luotirihmojaan kultalaivan
-löytääkseen... He näkevät sen meren syvyydestä kuultavan kultaisin
-mastoin, kullalla silatuin sivuin...
-
-Yö oli lämmin ja hienosti utuinen, ja katajapehkot olivat hämärässä
-kuin yhtä monta pehmeätä päänalusta, jotka uneksijaansa odottivat.
-
-
-
-YLITSE MUURIN.
-
-
-Harmaakivimuurien yli, kyllin korkeitten, suojellakseen ohikulkijan
-silmältä puutarhat, kyllin matalain puitten kumartua ylitse, varisee
-autioille, öisille kaduille kukkavihma. Katu on täynnä kuolevain
-kukkain tuoksua. Niinkuin pienet, karanneet sanansaattajat lentelevät
-tuulentuomat terälehdet ympärillä, lukemattomat, lemuavat viestit
-muurintakaisista puutarhoista. Oi näitten näkymättömäin kätten tuskin
-tuntuvia hyväilyjä, sanoja, jotka suhisevat ympärillä, kevyinä ja
-hapraina kuin tuoksu, -- salainen rakkauden tunnustus, yhä uudelleen,
-yhä uudelleen yölle kuulumattomasti kuiskattu! Tuoksuvia sanoja, jotka
-ohikulkijaa odottavat keskiöiseltä, merentakaiselta kadulta!
-
-Aamuun on vielä aikaa, ja kaupungin paimen ei vielä ole sitonut
-virsunrihmojaan ajaakseen kaupungin lukuisan lehmikarjan saraheinää
-kasvavalle vesijättömaalle. Raatihuoneen tornista ei vielä viito
-viiri, joka ilmoittaisi varhaisen laivan tulon etäiseen satamaan,
-eivätkä ratise vielä sõrvelaiset rattaat kampelakuormineen toria kohti,
-kirjavapukuisten, piippolakkisten vaimojen torkkuessa sukankudin
-kädessä kalasaavien takana. Yövartijain tuntihuuto kadun kulmassa on
-vaiennut vuosikymmeniä takaperin.
-
-Minkälainen pieni yksilö parka on tämä nukkuva kaupunki, tuomittu
-elämään loisena toisista, elinvoimaisemmista elimistöistä, vailla
-itsenäistä verenkiertoa, loitolla suurista kulkuväylistä, hiljainen,
-merenpakoinen kaupunki, jossa menneisyys puhuu äänekkäämmin kuin
-nykyisyys! Pienet valkoiset talot nukkuvat punaiset tiilikattonsa
-silmille vedettyinä ja vihreät ikkunaluukut suljettuina. Merentakainen
-uni on rauhallinen ja sikeä, vaikka ovet ja veräjät ovatkin ilman
-salpaa ja lukkoa.
-
-Heräjä, kunnon kuresaarelainen porvari, katso, kukkatuoksu virtaa
-kenenkään kysymättä puutarhastasi kadulle! Omenat ja kirsikat jäävät
-sinulle, mutta tuoksu, vangitsematon, menee kaiken ilman tietä,
-sekaantuen yön ihanaan ja seesteiseen kuulakkuuteen. Oi näitä
-vartioimatta jääneitä salaisuuksia, jotka yön tullen muurin yli
-tulvehtivat, tervehdyksiä tähdettömän alkukesän yön ja kukkivain
-puutarhain välillä, vähäisten kukkakeijukaisten karkeloa epätasaisella
-ja huonosti kivitetyllä kadulla, valkeaa kukkasuitsutusta kesän
-alttarille...
-
-Katu on tyhjä, ja yön kuuleva korva kokoo eksyneet, lentelevät sanat.
-
-
-
-VAELTAVA KYNTTILÄ.
-
-
-Helteistä päivää oli seurannut helteinen yö yli merentakaisen
-kaupungin. Puutarhojen muurit ja talojen valkeat seinät säteilivät
-päivällä keräämäänsä paahdetta kadulle, ne jäähtyivät hitaasti,
-yöilman imiessä kuumuuden itseensä. Yö oli vain kuin pitennetty päivä.
-Rannalla, veden rajassa, löyhkäsi liejulle ja jodille. Rantalevien
-ja kaislojen välille seisahtunut vesi mätäni hiljalleen, ja sen
-väriasteikko vaihteli viheriästä sinipunervaan. Pienet laineet
-kuljettivat kuun heijastuskuviota uimakojun luota yhä lähemmäksi
-rantaa, ja taivas laakean vesijättömaan yläpuolella sammui.
-
-Eivät ole unta varten tällaiset yöt! Mitä varten lienevätkään? Eivät
-myöskään rakkautta varten. Mätäkuun yöt, helteiset, raukeat, keltaisen
-kuutamon valaisemat, -- maa sateenjanosta nääntyneenä, kuivuuden
-kuumeessa, ruoho kuloksi kuivettuneena, pensaitten lehdet tahmeassa,
-valkeassa pölyssä, jota ei virkistävä sade viruta. Meri laiskana,
-tyynenä, vetäytyen yhä edemmäksi rannasta, liejua ja mutaa paljastaen,
-kooten kirkkautensa jonnekin autereisen taivaan rannan taakse.
-
-Suuret, ilkeät paarmat ampuvat läpi liikkumattoman ilman. Kaikki
-näivettyy, vesi mätänee, meri kuivuu, taivas on reunoistaan tiukasti
-maassa kiinni kuin kärpässatimen kupu, ja maasta lähtevä henkäys on
-täynnä edellisen päivän kuumia höyryjä, myrkyllisiä, kuten kerran
-keuhkoissa jo kiertänyt ilma.
-
-Kaksikerroksinen rakennus, jonka yläkertaa valkoiset kalkkikivipatsaat
-kannattavat, on pimeä, mutta ikkunat ovat selkoselällään. Yhtäkkiä
-syttyy tuli kulmahuoneessa, ja joku liikkuu kynttilä kädessä läpi
-koko huonerivin. Vaeltava kynttilä! Ikkuna syttyy, toinen sammuu. Ei
-ehdi nähdä mitään, vain varjoja vilahtaa, suuria, muodottomia, jotka
-kynttilän liekki herättää eloon seinillä. Ehkä kuolee joku paraikaa,
-henkisesti tai ruumiillisesti, ja kamferin ja myskin tuoksu virtaa
-kadulle... Kynttilän liekki liehuu, vaikka tuulta ei ole nimeksikään.
-Ja taas ammottaa koko ikkunarivi tyhjyyttä ja pimeyttä.
-
-Yö on helteinen ja raskas, ja ajattelu vaivaloista, huohottavaa kuin
-hengitys. Emme koskaan saa tietää kaikkea, emme koskaan kaikkea
-edes itsestämme... Kynttilä vaeltaa, ikkuna syttyy, toinen sammuu,
-ja varjot kiipeevät seinillä... Eivät ikinä ole sielumme ikkunat
-yhtaikaa valaistut. Aavistus herää, mutta ennenkuin siitä on syntynyt
-ajatus, ei sitä ole enää olemassa, se on jo liuennut takaisin ikuiseen
-olemattomuuteen, sielun salattuun alkuaineeseen.
-
-Sielumme ikkunat ovat pimeät: sisällä kuollaan.
-
-
-
-IHMINEN.
-
-
-Loiva hietasärkkä oli illan hämärässä harmaa, yksivärinen, ja tähän
-harmauteen sulivat hiedalle kuivumaan levitetyt verkot, korkeat
-merileväkasat ja avokitaisten mertojen takana meren kiilloton,
-tuhkankarvainen pinta.
-
-Jotain tummaa, liikkumatonta, kuin ajopuun kaltaista, kyyhötteli aivan
-vesirajassa, -- nuoren harmaahylkeen, hallin, pää ja eturuumis, jotka
-se oli kosteille, pyöreille kiville kohottanut. Lähellä harmaita
-kalastajavenheitä, yöteloille asetettuja, se siinä levollisesti
-loikoili, pelkäämättä, hievahtamatta, harmaana osana maiseman öisestä
-harmaudesta, vähäisten virilaineitten huuhtomana, jotka sillä kuin
-elottomalla esineellä leikittelivät, ennen lopullista maatamenoaan.
-Aavistamatta rannan asutusta, se kelletteli rannan haileassa vedessä,
-pitkämatkaisena, eksyneenä tuntemattomalle, ystävälliselle rannalle,
-jonka harmaus oli unettavaa ja rauhoittavaa.
-
-Yhtäkkiä tuli mäntyjen ja tammien pimennosta tumma haahmo, seisahtui,
-lakealle hiedalle ehdittyään paneutui pitkälleen, hitaasti ja
-kuulumattomasti mahallaan ryömien. Minkäänlaista varjoa ei syntynyt,
-kuun ensi neljännes oli vain kuin valkea sakara, käyrä hopearihma,
-ja alkukesän lyhyt yö kylmä ja vaalahko. Ajohiekka rapisi tuskin
-kuuluvasti, alempana, missä se oli hyrskystä ja vaahdosta kostea, se
-ei edes rapissutkaan. Musta haahmo ryömi hitaasti eteenpäin, kahden
-suuren merran välitse kalastajaveneitten suojaan ja pysähtyi muutaman
-kumolleen vajonneen ruuhen taakse.
-
-Koko maisema oli taas eloton. Halli oli yhä hievahtamatta, kivenheiton
-päässä, etukäpälät ja sileä, ympyriäinen pää hietikolla.
-
-Yhtäkkiä kuului pamahdus, halli käännähti nuolennopeasti ja sukelsi...
-Meren pinta oli tyhjä.
-
-Muutama henkeäpidätetty tuokio... Sen täytyy tulla esiin, -- elävänä
-tai kuolleena... Mitään ei näy.
-
-Mutta yhtäkkiä etäällä, verkkoseipäitten tumman rivin ulkopuolella
-kelluu pinnalla jotain ympyriäistä. Halli ui poispäin, vaivalloisesti,
-haavoittuneena. Se on pelastunut.
-
-Vihasin ihmistä. Ihmistä, joka tuliluikullaan rikkoo luonnon öisen
-levon ja vieraanvaraisen rannan ystävällisen vastaanoton, --
-jonka ensimäinen vaisto on murhavaisto. Hiekka oli armeliaampi,
-vieraanvaraisempi kosteassa pehmeydessään, millä se kaukomatkaiselle
-vieraalle leposijan tarjosi, katajat ja männyt ajohiekkaan
-tunkeutuneine juurineen olivat valmiit varjelemaan, suviyö lähestyi
-ystävänä ja unta-antavana, meri oli leppoisan hailea, ja mainingit
-hyväileviä, -- ainoastaan ihminen ilmestyi vihollisena, verta janoovana.
-
-Vihasin ihmistä.
-
-
-
-NÄKY.
-
-
-Säikytettyinä katajaiselta laitumeltaan, missä vähäisen, savipohjaisen
-hetteen ääressä piehtaroivat, lyhyttä kuloheinää lammasten kera
-jytystäen, -- vauhkoina kumeasta jyrinästä, joka maantieltä läheni
-paksun pölypilven peitossa, syöksyivät saarenmaalaiset hevoset,
-hiirakko ja kaksi ruosteenkarvaista laukkia yli matalan kiviaidan
-maantielle, painautuen kiivaaseen ja sokeaan juoksuun. Näin niitten
-kirmaisevan ohi, matalakasvuisina, sitkeälihaksisina, kuten rodun
-tunnus kuuluu, silmät kekäleinä, sydän sävähtäen hurjasta, hullusta
-kauhusta, vaahtoavat sieraimet särpien tomua, joka valkeana kohoo
-tulikuivasta maasta. Heti heidän kintereillään automobiili, uuden
-uutukainen, sätkyttävine koneineen ja torven törähdyksineen, uuden ja
-vielä tiheämmän pölypilven peitossa.
-
-Kilpajuoksu, vinha ja intohimoinen, pitkin Sõrven tasaista, kivikovaa
-maantietä! Hevoset ovat jo suunniltaan, pyöräpäisiä, heidän viisaat
-eläinaivonsa ovat lakanneet ajattelemasta, he syöksyvät nyt eteenpäin
-sokeasta, sisäisestä pakosta, tietämättä enää miksi ja mihin,
-pakahtumaisillaan, valmiina henkijättöinä tien oheen ojentumaan,
-tuntematta enää tietä. Tomu laskeutuu kilpajuoksijain takana kuin
-jauhoitus nummen rokoko-katajiin tien molemmin puolin, nummi ja
-hete seuraavat välittömästi toisiaan kuten aallon harja ja pohja,
-tuulimyllyt Salmen kylän kohdalla ojentavat käsivartensa pidättääkseen.
-Ja kuten usein rannikolla, alkaa aivan selkeälle taivaalle lännestä
-äkkiä kiehua pilvihuuruja, ikäänkuin jostain pahansuovasta ja
-näkymättömästä noidanpadasta, kiireesti kattaen äsken kuulakkaan
-taivaan, juosten kilpaa pitkin taivaan kantta uhkaavina, mustina
-kuvajaisina.
-
-Ja näitten vihamielisten, vinhojen pilvijättiläisten päällä minä
-näin näkymättömän Uudenajan Hengen, juuri kun hän seitsensiimaisella
-sähköruoskallaan aikoi ruhtoa vanhan, esi-isäin pyhittämän puuauran
-tien ohessa.
-
-Minä peitin kasvoni saarenmaalaiseen raitahuiviin, kuten muinaiseen
-virolaiseen itkuliinaan, ja murehdin mennyttä Saarenmaata.
-
-
-
-TUISKUHIEKKA.
-
-
-Itse hedelmättömyys heilimöi... Päivä paahtaa hiekkasärkkien autiutta,
-ja tomuna hienoksi keventynyt hiekka kohoo tuulen mukana ilmaan...
-Hiekkasärkkien kukkapöly, jonka on määrä hedelmöittää hävityksellä ja
-tyhjyydellä saari, tuiskuhiekka, rantakalastajan kauhu! Saraheinän
-juuret eivät pysty sitä kiinnipitelemään, mutta rannalla kytkevät sen
-tuulen nujertamat petäjät, kasvaen leveyttä pituuden sijaan, lannistaen
-levottoman hiekan, keräämällä sen kuin kummuksi alleen sadoin sitkein
-juurin. Kalastajapirtin seinää millä sen hävityshaluinen vapaus
-sensijaan temmeltää mielin määrin, tupruttaen perunamaat ja laihat
-laitumet umpeen valkoista, auringonkimalteista jauhoa, jossa ei kortta
-kasva. Kujiin päästyään se kiihtyy kiipeämään pitkin aitovieriä,
-loivina, tuulen lakaisemina laineina, joitten hyökyharjaan aidanseipäät
-uppoavat. Saaren sisä-osiin saakka se kylvää virstamääriä hedelmätöntä
-kukkapölyään, ja niin syntyvät hiekkalakeudet, joilla hevonen kahlaa
-raskaasti ja vaivaloisesti, joka askeleella pehmeään ja petolliseen
-hiekkaan vajoten.
-
-Tuiskuhiekka, mustalainen kaikkien vakavien ja viljavien maalajien,
-sitkeän saven ja kuohkean mullan joukossa, vapaudelle, ilmalle ja
-auringolle vannoutunut kulkuri, jonninjoutava tyhjäntoimittaja,
-kykenemätön tuottamaan muuta kuin värittömän, väkevätuoksuisen
-rantaneilikan, joka ei kelpaa kenenkään karjanrehuksi! Kaikkien eikä
-kenenkään, vaihtava omistajaa kenenkään kysymättä, lukuunottamaton
-kaikissa ostosopimuksissa ja kauppakirjoissa, kaikkiin karttoihin
-merkitty otsakkeella "kelpaamatonta maata".
-
-Minä olen kai ainoa, joka armastan sinua, ajohiekka!
-
-Minunkin ajohiekkaolemukseni odottaa turhaan, että tuhannet rakastavat
-ja hedelmälliset ajatukset sen kytkisivät maankamaraan, olkoon se oma
-tai vieras, minäkin olen kyllästynyt kaikenmailmankansalaisuuteen,
-minustakin olisi autuaallisempaa muuttua rehelliseksi mullaksi, ja olla
-vaikkapa vain niukkasatoinen pelto kalastajapirtin pientarilla, joka
-kasvattaa laihon leiväksi monille.
-
-Mutta niinkuin saarenmaalainen tuiskuhiekka, niin lentää minunkin
-levottomuuteni, ilman isänmaata, tuottaen vain rantaneilikan, jota ei
-kukaan näe, koska se ei kelpaa pureskeltavaksi. Ja niinkuin ajohiekka
-rauhattomalla retkellään värisee auringossa, niin värisee joskus
-minunkin maantieteellisesti sitomaton sieluni kaikkeuden kauneudesta,
-vaikka sen ei koskaan enää ole sallittu tajuta, kuinka autuaallista on
-rakastaa yhtä maanrahtua yli kaikkien muitten ja yli kaiken ymmärryksen!
-
-
-
-LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI.
-
-
-Hän oli puolihupakko, ikänsä kaiken saarellaan asustanut, ei edes
-Riiassa käynyt; oli yksi porvarisklubin kantajäseniä, jossa joi ja
-pelasi joka ilta faaraota, kotona omassa punakattoisessa talossaan
-elostellen huuhkajainsa ja papukaijainsa seurassa, joita koko talo oli
-täynnä. Kuten meri oli vetänyt varmat rajat hänen liikuntatarpeelleen,
-niin oli hänen ajatuksellaan yhtä varmat rajat, joitten yli hän
-ei päässyt. Hänen aivonsa olivat sekavat ja haaveelliset, kuten
-viljelemättä jäänyt kolkka, jonka varjoisassa sekasorrossa nokkoset ja
-takiaiset viihtyvät, vailla selvän ajatuksen suoraviivaisia vakoja.
-
-Hänen suurin intohimonsa, paitsi faaraopeliä, oli käydä satamassa
-lähteviä laivoja saattamassa. Hän ei koskaan, kuten muut, mennyt
-tuleville vastaan, hän vain saatteli lähtövuoroisia. Tätä hän nimitti
-"hyvästijätöksi". Hän tahtoi totutella heittämään hyvästi, se oli
-hänestä tärkeintä. Se oli hänen elämänfilosofiansa yksinkertainen ydin.
-
-Hän kompuroi jäykillä jaloillaan kolme kertaa viikossa neljä virstaa
-aamuhämärissä pitkin entistä merenpohjaa, jonka yli lokit nälkäisinä ja
-ärtyisinä kirkuen lentelivät, niitten siipien paistaessa pikimustilta
-varjossa vasten nousevaa aurinkoa, keväisin, jolloin lähtevät olivat
-enimmäkseen mannermaalle siirtyvää työväkeä, ja lähtö toivorikasta,
-kyyneletöntä. Hän oli siellä myöhäiskesän kuulakkaina iltoina, jolloin
-ilma itse jo on täynnä hyvästijättöä, ja saaren yllä aavistuksista ja
-lähestyvästä talven yksinäisyydestä tiheä alakuloisuus, yksinjäämisen
-autius. Hän näki keltaisten, suurien vankkurien kuljettavan kuormittain
-poismatkustavia kylpyvieraita, merentakaisen kaupungin vaikeitten,
-viheriäluukkuisten talojen yhä tyhjetessä, ja villiviinin lehtien
-muuttuessa veriruskeiksi, ennenkuin ne käpristyivät kokoon mustiksi
-käärylöiksi, kuin koteloihinsa palanneet perhoset.
-
-Hän ei saattanut erityisesti ketään, mutta hän seisoi laiturilla,
-nosteli hattuaan ja liehutti nenäliinaansa. Hän seisoi siellä vielä,
-kun muut jo olivat aikoja sitten palanneet kaupunkiin takaisin.
-Silloin hänkin vihdoin lähti paluumatkalle, nähdäkseen tyhjentyvien
-pikkutalojen ikkunoissa, ruukkukasvien takana, naapuriensa
-ikävystyneet, kyltyneet kasvot, heidän kurkistellessaan vaikenevalle
-kadulle.
-
-Hän ei saatellut ainoastaan laivoja, hän saatteli samoin muuttolintuja,
-hän tiesi, milloin eri lajit tekivät lähtöä, ja hän seisoskeli
-kuihtuneilla apilaniityillä taivasta kohti kurkoitellen, jossa kurkien
-kiila lensi ohitse, niin että hän taisi kuulla niitten siipien havinan,
-kuten kuuli elämän humun, joka ei koskaan enää hänen kohdalleen
-pysähtynyt.
-
-Hän seisoskeli sänkipellolla, mustain peltovaristen pitäessä
-kiviaidalla syyskäräjiään, -- kuin musta, saarella talvehtiva
-peltovaris hänkin.
-
-Hän opetteli heittämään hyvästi!
-
-Hänen hämärissä aivoissaan oli siis tietoisuus elämän suuresta ja
-vaikeasta viisaudesta. Heittää hyvästit hilpeälle seuralle, heittää
-hyvästit rakastetulle ihmiselle, vapaaehtoisesti, ajoissa, ilman
-katkeruutta, kiittää kaikesta ja mennä eteenpäin. Heittää hyvästi
-kuolemaan tuomitulle tunteelle, kiitollisena hyvästä, kiitollisena
-pahasta, -- mikä vaikea ja kalliisti opittava taito, inhimillisen
-rohkeuden mittapuu! Elämämme on alituista hyvästijättöä, ja se päättyy
-suureen hyvästijättöön ja laivojen lähtöön.
-
-
-
-SAARENMAAN KIITOS.
-
-
-Minä kiitän kaislarantoja, jotka eivät ole maata eivätkä vettä, ja
-joitten punaisissa ruovonpäissä siniset vesikorennot kiikkuvat, uuden
-vesilintujen suvun juurimättäissä hautuessa. Minä kiitän hietarantoja,
-jotka varjottomaan aukeuteensa vangitsevat auringon paahteen, niin
-että on alati kahden hehkun, kahden kimalluksen välissä, joista toinen
-tulee taivaasta, toinen maasta. Minä kiitän autiorantoja, puuttomia,
-merenpakenemia, joille pesii vain Alakuloisuuden yölintu.
-
-Minä kiitän katajia, jotka savuavat keltaista kukkapölyä kuin
-tulikivijauhetta ja sähähtävät leiskuviksi tulisoihduiksi, kun ne
-nummella iltansa iloksi tyvestä sytyttää. Palavat pensaat, joista
-puhuu Saarenmaan henki, kuten muinoin Jehoova! Minä kiitän niitten
-suojatteja, tarhakäärmeitä, siilejä ja vähäisiä kuorietanoita,
-ainoastaan kyytä en kiitä, vaan puristan sen puupihteihin ja panen
-väkiviinapurnukkaan.
-
-Minä kiitän saarenmaalaisia kesäjokia, joitten en kuuna kullan
-valkeana ole nähnyt juoksevan, en myötä- enkä vastavirtaa. Oi, niitten
-iilimatojen mustaa ilkeyttä, jotka asustavat saarenmaalaisten jokien
-saviuomissa! Mutta olkoon se heille anteeksi annettu!
-
-Minä kiitän saarenmaalaisia tuulimyllyjä, sekä levossa että liikkeessä,
-joitten vastataistelijaksi silmäni turhaan haeskeli Don Quixotea,
-vaikka varmasti päättelin hänenkin jossain täällä piileskelevän,
-romantiikan saarella. Minä pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikilta
-lokeilta, tiiroilta, kaakkureilta ja muilta, joille minua vielä ei ole
-esitetty, jos häiritsin heitä niinä aurinkoaamuina, jolloin heille ja
-myyrille yksinkuuluvalla luodolla loikoilin.
-
-Minä kiitän sinua, Saarenmaan sankari, Suur-Töll, -- vaikka et
-antanutkaan häiritä vuosisataista untasi, kuulin kuitenkin jättirintasi
-huounnan, joka kerta kun korvani maata kohden kallistin. Näenkö minä
-vielä noususi?
-
-Minä kiitän sata-ihmeistä Saarenmaata, joka minulle, oudolle ja
-maattomalle, avasi tylyn kauneutensa salaisuudet!
-
-
-
-
-
-
-III
-
-
-
-
-PIMEYS
-
-
-Lievä kuume tekee työtään minussa. Näen sen pienistä kuumepisteistä,
-jotka karkelevat parantolan leimalla varustetulla paperilla, koskaan
-kuitenkaan yli määrätyn rajan ponnahtamatta. Muuten ei mikään
-vastenmielinen tunne sitä elimistössäni ilmaise. En tunne mitään
-raukaisevaa huumetta, joka lamaisi aivoni tai täyttäisi ne hirveillä
-houreilla tai antaisi minun aavistaa äkillistä ja välttämätöntä
-loppua. Päinvastoin, minun on mieluista olla. Tunnen tavallista
-suurempaa selkeyttä ja yritteliäisyyttä ajatuksissani ja taipumusta
-mahdollisimman valoisaan katsantotapaan. Kuinka kaukana ovat ne
-aamut, jolloin alati heräsin väijyvään alakuloisuuteen, joka masensi
-elintarmoni, ennenkuin nouseva päivä sen ehti jännittää uuteen
-ponnistukseen! Tietoisuus taudista ei vaivaa minua enää kuten olentooni
-väkisin tunkeutunut vieras esine, -- se on jo osa minusta, se panee
-maata kerallani ja nousee aamulla kanssani.
-
-Kaikki aistini ovat hereillä ja herkistyneinä, uskon, että ne voisivat
-valmistaa minulle aivan uusia nautintoja. Voisin nähdä näkymättömiä
-värivivahduksia ja kuulla seinien läpi. Nopeampi palaminen liuentaa
-elimistössäni ennen aavistamattomia nautinnonmahdollisuuksia, samoin
-kuin keittäessä kuumuuden kautta syntyy joukko ennen olemattomia
-hienoja maku- ja tuoksutuntuja. Jos tätä lievää kuumetilaa jatkuu, niin
-ehtii se aivan varmaan kehittää minussa kuudennen aistin, joka paraikaa
-tietoisuuteni pohjalla viettää itiöelämäänsä. Siunattu pikku kuume!
-
-Makaan ja ajattelen veripisaraa, jonka tuonnoin sormestani puristin
-kahdeksansatakertaisen suurennuslasin alle; ajattelen, että se
-vielä eli, eli minusta eroitettunakin, ja sen punaiset verisolut
-kihisivät itsetiedottomassa liikunnossa, kunnes hyytyivät kuolleeksi,
-kankeaksi rengasketjuksi. Oliko se niinä muutamina sekunteina, mitkä
-se ulkopuolella minua eli, vielä osa minusta, elinkö sillä hetkellä
-kahdessa osassa? Ja miksi itsetiedottomassa liikunnossa? Ehkä olen
-kokoonpantu milliardeista itsetietoisista olennoista, jotka paraikaa
-elimistössäni olemassaolostaan taistelevat taudin itiöitä vastaan?
-Puolustavatko ne minua vaiko vain itseään? Onko niillä käsitystä
-kokonaisuudesta, jota minä nimitän minuudekseni? Vai onko jokainen
-tuollainen punainen verisolu itsekylläinen ja vain itsestään vastaava
-olento? Paraikaa on todellinen sota- ja piiritystila minussa, valkeat
-verisolut ahdistavat keuhkotaudin itiöitä, ja punaiset tanssivat
-hurjaa sotatanssia pitkin koko suoniverkkoa. Ja minä lepään leveässä,
-valkoisessa vuoteessa ja tunnen tanssin koko olennossani. Pitkin koko
-ruumistani karkelevat hätääntyneet, huumaantuneet verisolut, jotka
-sisääntunkeutunut vihollinen on kiihoittanut liikkeelle. Mutta minä,
-koko tämän sodan temmellystanner, tunnen sen vain nautintona. Tiedän,
-että palan ja kulun, ja että polttoaine kerran on oleva lopussa, mutta
-tunnen suurinta passiivisuutta itsessäni tapahtuvaa liikuntoa kohtaan.
-Olen aivan tyyni, ikäänkuin elämäntunnon äkillisen kohoamisen olisi
-aiheuttanut rakkaus, kunnianhimo, tai jokin keinotekoinen huumausaine,
-eikä hivuttava, minut vähitellen tappamaan tuomittu tauti.
-
-Riemuitsen kirjavista kipinöistä, jotka siunattu pikkukuume iskee
-muuten niin haluttomista ja laiskoista aivoistani, jotka ovat
-tylsistyneet yhtä ainoaa ajatusta saivartaessaan. Iloitsen vereni
-vilkkaasta vauhdista, joka sykyttää sydäntäni, ikäänkuin elämäni
-kaikkein odotuksellisimpina ja aavistusrikkaimpina aikoina. Iloitsen
-koko itsepetoksestani, koko piilosillaolosta, jota järkeni kanssa
-leikin, koko tästä elämän hedelmällisimpien ja uskaliaimpien hetkien
-valheheijastuksesta.
-
-Ja minusta tuntuu, kuin palaisi valkean talon joka komerossa tällainen
-petollinen elämäntunto, jolla ei ole sytykettä todellisuudessa, --
-ikäänkuin virvatulen yöllinen ja vihertävä liekki, joka jonakuna
-kuumeettomana aamuna on tuomittu kitumaan kuin märjän tuhkan alla ja
-muuttumaan maatamatavaksi alakuloisuudeksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Illalla kiipeevät kuumepisteet pari pikkuruista astetta korkeammalle,
-ja yhä enemmän miellyttää minua tautini. Epäilemättä se on esteettisin
-kaikista hivuttavista taudeista, jotka tavallisesti lähestyvät meitä
-rumuudella, ja joista rumin on vanhuus. Kaikki ne ovat inhoittavia
-ja ala-arvoisia ihmiselle, tämä yksin ei. Ne ovat kekseliäitä kuin
-keskiaikainen pyöveli, joka vähitellen teloitti uhrinsa, ne nyhtävät
-ensin hiuksemme ja hampaamme, koukistavat suoran ryhtimme, tekevät
-meistä linnunpelättejä, ennenkuin armahtavat lopullisella häviöllä.
-Kuinka vastenmielistä ja jokapäiväistä olisi kuolla vatsatautiin ja
-sappikiviin, kuinka iljettävää maata vainajana mätäpaiseet ruumiissa!
-Keuhkotauti on keksitty kaikkia niitä varten, jotka tahtovat kuolla
-kauneudessa, se täyttää kaikki romanttisen sielun vaatimukset.
-Keuhkotauti on kaunosielujen tauti. Siinä on jotain läpeensä
-tunteellista ja hiutuvaa, jo vanhastaan se on ollut kiitollinen
-kuolintapa runoudessa, ja monen kirjan hentomieliset sankarittaret
-ovat sen avulla heittäneet hyvästit elämälle. Tietysti heillä on ollut
-mahdollisimman vähän ysköksiä, ja tietysti he ovat oivaltaneet oikeaan
-aikaan kuolla, ennen luurangoksi laihtumista, sitä heidän ihanteellinen
-sielunsa ei sallisi. Mutta aivan varmaan he olivat ruumiillisesti
-olennoinneet tämän taudin kauneuslajin. Onko olemassa muuta tautia,
-jolla olisi oma kauneusmuotonsa? En usko sitä. Keuhkotauti sensijaan
-ei hävitä, ei ainakaan ensi asteillaan, ruumiin kauneutta, se vain
-muuttaa sen. Voi puhua keuhkotautisesta kauneustyypistä. Onko
-olemassa muuta tautia, jolla olisi kyky, ainakin aika ajoin, kohottaa
-toivehikkaisuutta ja iloisuutta? En usko sitä. Mutta keuhkotauti,
-samalla kun se lahjoittaa sielulle hentomielisen herkkyyden ja
-aika ajoin leimahtavan iloisuuden, samalla se luo ruumiille
-aivan erityisen kauneusmuodon, josta ei voi erehtyä. Botticelli
-maalasi Venuksensa keuhkotautisen lemmittynsä mukaan, siitä hänen
-soljuvat olkapäänsä, hänen pitkä joutsenkaulansa, koko hänen ilmava
-kauneutensa. Keuhkotaudin luoma kauneus on eteeristä, se hävittää
-ruumiista aineellisuuden ja henkevöi aistillisuuden. Se luo heleän ja
-herkkävaihteisen ihon, kukoistavaa terveyttä kangastelevat täplät ja
-katseelle tunteellisen, kostean kiillon.
-
-Ihmeellinen tauti! Kaikki siinä on petosta. Se on kuolemaa
-elämän naamio kasvoilla. Se pettää sekä sielun että ruumiin.
-Keuhkopuolikkaillasi luulet vielä voivasi hengittää kaikki maisen
-paratiisin tuoksut!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja minä maatessani valkoisen talon valkoisessa huoneessa, ja
-kuumepisteitten paperilla karkeloidessa, aloin ajatella kuolemaa.
-
-Kun olemme kaiken muun mailmassa kokeneet, alkaako silloin
-kuolemanuteliaisuutemme?
-
-Kuolemaa ei ole vielä yksikään ihminen kokenut, sillä kokemus
-on yhteenveto hetkellisistä aistimuksistamme, mielialoistamme,
-tietoisuuden saavuttaneista elämyksistämme, mutta tätä yhteenvetoa ei
-ole yksikään meistä tehnyt. Yhtä vähän kuin tiedämme, millaista on
-syntyä, yhtä vähän tiedämme, millaista on kuolla. Ehkä on syntyminen
-yhtä peloittava ja tuskallinen olotilan muutos kuin ikinä kuolema.
-Vainajat vaikenevat, ja äskensyntyneitten huuto on meille salattua
-kieltä. Ruumiimme tuntee kasvamisen ja elämän antamisen nautinnot ja
-tuskat, mutta kuoleman tuskia ja nautintoja se ei tunne, koska se itse
-samalla häviää.
-
-Minkälaista on häviämisen nautinto, liukeneminen, sammuminen, loppu...
-loppujen loppu? Minkälaista on se, minkä jumalat ovat meiltä salanneet?
-
-Yksinäisyydestä ja pikkukuumeesta kiihtyneet aivoni kuvittelivat suuret
-pensaikot kukkivia jasmiineja, jotka minua ympäröitsisivät kuollessani.
-Ei minkään kukan tuoksu ole niin kiihoittanut aistejani kuin jasmiinin.
-Siinä on jotain selittämättömän makeaa ja imelän väkevää, se panee
-uneksimaan kaikenlaisista itämaisista huumausaineista ja myrkyistä. Se
-voisi kiihoittaa minut rikoksiin ja kiellettyyn rakkauteen ja herättää
-valekuolleista vielä kerran tajuamaan aistien iloa. Jasmiinin tuoksu
-tekisi kuolemani hiljaiseksi sammumiseksi, ja minun elämäni eroaisi
-minusta yhtä arvoituksellisesti kuin tuoksu, tämä ääretön joukko
-äärettömän pieniä ainehitusia, eroaa kukasta yöhön.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Valvoin suurimman osan yötä. Illalla sammutin itse sähkövalon.
-En voi kuulla käytävästä lyhyttä, leikkaavaa naksahdusta, joka
-kädenkäännähdyksellä tappaa valon ja päästää pimeyden tulvimaan
-ympärilleni. On kuin katkeisi sillä hetkellä elämänlanka, jotain elävää
-leikataan poikki, ikäänkuin valon valtasuoni. Mutta kun itse sammutan
-valon, teen sen tyynesti ja tietoisesti, ja katselen ilman pelkoa
-pimeyteen ja ulkolyhdyn luomaan ikkunaruutujen heijastukseen valkealla
-seinällä vuoteeni jalkopäässä.
-
-Valvoin, tuntematta tuttua levottomuutta, joka muuten aina unettomina
-öinä vaanii, seuraavan aamun raukeutta ajatellessa. Elämä oli yhtäkkiä
-lakannut asettamasta vaatimuksiaan minulle. Se oli yhtäkkiä itse
-leimannut minut hylkyromujensa joukkoon, minut, joka vielä äsken olin
-luulotellut olevani tarpeellinen jäsen yhteiskunnassa. Mutta samalla
-se oli myös kadottanut valtansa ylitseni; minun suhteeni eivät enää
-merkinneet mitään tunnit eikä sekunnit, ei yön eikä päivän ikuinen
-vaihtelu.
-
-Ja tänä yönä, jolloin kuume alituisesti ravitsi aivojani
-taisteluhaluisella ja kiihtyneellä verellä, elin ikäänkuin monta elämää
-yhtaikaa. Ominaisuudet, jotka tähän saakka sovussa ja näennäisessä
-sopusoinnussa olivat minussa asustaneet, alkoivat yhtäkkiä kukin
-kasvaa, yli rajojensa, kunnes ne eivät enää mahtuneet minun minuuteni
-rajoihin, vaan irtautuivat, lähtivät liikkeelle monina minuuksina, jotka
-kaikki olivat minusta alkunsa saaneet.
-
-Puoleksi hereillä, puoleksi unissa minä näin näitten niin erinlaisten,
-mutta minulle kuitenkin niin tuiki tuttujen olentojen elävän kunkin
-erikoista elämäänsä, näin heidän syntyvän eri puolilla maapalloa, näin
-heidän liikkuvan, rakastavan, rikkovan kunkin omalla tavallaan, näin
-heidän kärsivän minulle vieraita kärsimyksiä ja värisevän minulle
-tuntemattomista nautinnoista, näin heidän uskaltavan siinä, missä minä
-heikkona epäröin, samalla kun minä seurasin heitä uteliaisuudella ja
-kateudella. Näin heidät kunkin eheinä ja jakamattomina, niin rumuudessa
-kuin kauneudessa, sensijaan että minussa oli rumuus ja kauneus, rohkeus
-ja heikkous rinnatusten, alati taistelevina alkuaineina.
-
-Huolimatta jääkylmästä viimasta, mikä avatusta ikkunasta virtasi,
-keinuivat edessäni koko ajan tänä unettomana ja kuumeisena yönä
-varsillaan huojuen suuret ja loistavat kukat, ikäänkuin monen monta
-ja lukematonta elämänmahdollisuutta, joita en koskaan ole elänyt enkä
-koskaan tule elämäänkään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Heräsin seuraavana aamuna kuumeettomana. Pakkanen oli vaihtunut
-kosteaksi, kaikkeen tarttuvaksi usvaksi. Jokaisen puun ympärillä oli
-suuri ympyriäinen vesiallas, ne näyttivät kuin lammikoissa kasvavan, ja
-lumi painui hitaasti maan sisään.
-
-Kuumepisteitten karkelo on lopussa, ne muodostavat tasaisen,
-ikävän viivan paperilla, matkien pienten pyöreitten verisolujen
-kuolonkangistusta.
-
-Sapekkaana ja ilkeänä herää kuumeettoman aamun harmaudessa itseivani...
-Minkälainen itsepetoksen ilveily, kuumeen karnevaali eilen, millaisia
-pöyhistyneitä ajatuksia viime yönä!
-
-Herään, sielussani syvä vastenmielisyys tautia kohtaan, joka eilen
-vielä minusta näytti terveyttäkin kauniimmalta. En tahdo katsoa ketään,
-en nähdä ketään. Lienkö itse muille yhtä vastenmielinen, kuin muut ovat
-minulle? Minua iljettää heidän alituiset rykimisensä, heidän soinnuton
-äänensä, heidän kylmät kätensä ja hermostunut elämänhalunsa... Onko
-minussa vielä niin paljon terveen ihmisen luonnollista vaistoa
-jäljellä, että taudin ja sairaitten läheisyys vaikuttaa minuun
-vastenmielisesti? Minkälainen kallisarvoinen ja turha jäännös menneiltä
-ajoilta! Mitä se nyt minua hyödyttää? En tee sillä mitään.
-
-Luultavasti vaikutan aivan samalla tapaa täysin terveisiin. Heidän
-täytyy tuntea vastenmielisyyttä minua kohtaan, ja he ovat oikeassa,
-täysin oikeassa. Miksi emme tunnustaisi sitä, -- ainakin tänä harmaana,
-kuumeettomana aamuna, jolloin aivot työskentelevät kuin huonosti
-voideltu, jyskyvä kone, äänekkäästi ja meluavasti, tuottaen ainoastaan
-järkeä ja taas järkeä...
-
-Niin, kuumeen karnevaali on ohitse, mielikuvituksen ja unien kirjavat
-serpentininauhat lepattavat repaleina, ja ajatukset ovat alakuloisesti
-maahan hajoitettuja kuin kadun lokaan tallattu ja liuennut
-konfettisade. Tuhkaa, järjen tuhkaa kaiken ylle!
-
-Utu tihkuu ulkona. Istumme nurkissa ja vaikenemme, väsyneinä puhumaan.
-Vaitiolomme on täynnä vihamielisyyttä ja vakoilemista... Olemme kuin
-kaikki numeroidut, mutta ei kukaan halua olla ykkönen, ja me katselemme
-loppumattomalla vihamielisyydellä näkymättömiä numeroja toisissamme.
-Ehkä onkin siinä salaisen, melkein ruumiillisen vastenmielisyytemme
-syy? Heitämme ehkä ajatuksissamme arpaa, kuka meistä ensin on kuoleva.
-Joku meistä tekee luetteloa kaikista parantolan asukkaista, kenen nimen
-kohdalle hän ensimäiseksi on piirtävä ristin? Luuleeko hän olevansa
-muita parempi?
-
-Pelkään, ettei kellään meistä ole kuumetta tänään.
-
-Joku ajattelee ääneen, niin että muutkin sen kuulevat:
-
-"Hän, pikku tyttöni, juoksi vastaani ja yritti minua suudella. Ja
-minä... minä työnsin hänet pois!"
-
-Kaikista vaikeuksista, mitä tauti hänelle on tuottanut, tuntuu tuo
-pakosta, tartunnan pelosta poistyönnetty suudelma tällä hetkellä
-kaikkein raskaimmalta.
-
-Mutta me muut tunnemme yhtäkkiä hetkellistä vapautusta... Tämä
-pikkuinen ajatus, itsessään niin hentomielinen, irroittaa meissä
-hautuvan kyynelherkkyyden, meidän itsesäälimme, marttyyriytemme
-tunteen, ja se kohoo kuin armahtava auer liian selvän ja kuumeettoman
-järkemme eteen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Makaamme iltapäivällä ulkohallissa, parikymmentä elävää, vaikenevaa
-sarkofaagia. On pakollinen vaitiolon hetki. Sähkölamppu palaa jossain
-kauempana rakennuksen kulman takana, ja sen valo väreilee ylös, alas
-pitkin suurten koivujen lumesta paljaita kylkiä. Kauempana, sumuisen
-ja näkymättömän järven yllä on pimeys. Koivut ovat sen rajana, niitten
-takana se lepää, liikkumattomana, täynnä uhkaa, mutta uskaltamatta
-lähestyä. Mutta se ei pakenekaan. Me voimme sen nähdä koko ajan.
-
-Sinne on kuin kertynyt, tihentynyt kaikki, mitä pelkäämme, mutta mistä
-emme puhu. Siellä vaanii ainainen vaitiolo, ainainen mykkyys, jolla ei
-ole vastausta antaa meidän aroille kysymyksillemme.
-
-Sielu muuttuu niin pieneksi ja pelokkaaksi pimeyden edessä, säikkyväksi
-ja väriseväksi kuin lapsen.
-
-Ja ajatukset, joita ei mikään kuume kultaa, vaeltavat järkevinä ja
-harmaina:
-
-Oi herkkäuskoinen ja oman mielikuvituksesi harhaanviemä! Kuoleman
-traagillisuus on siinä, että se estää meitä nauttimasta omasta
-traagillisuudestamme. Sinäkin tahtoisit olla omissa hautajaisissasi,
-jos vain seuraavana aamuna saisit kahvisi ja vehnäisesi tavalliseen
-aikaan.
-
-Kuolema on sinulle vain tyhjä sana ja kiihtyneitten aivojesi aave,
-kun sensijaan makuhermosi todistavat todeksi kahvin ja vehnäsen
-olemassaolon.
-
-Kaikki eilinen oli koristelua ja itsepetosta... Niin kauan kuin
-kuvittelet jasmiinipensaikkoja ja kuolemaa kauneudessa, et tiedä vielä
-mitään kuolemasta. Luulet irtauneesi elämästä, ja oletkin kiinni sen
-pienimmässäkin ilmaisumuodossa...
-
-Tahtoisit kuolla kuvastimen edessä... Mutta se on vain
-teaatterikuolemaa, niin kuollaan vain näyttämöllä, missä tikarit ovat
-terää vailla, ja veri vain punaista marjamehua. Et tunne kärsimystä,
-sillä et koskaan ole halunnut muuta kuin nautintoa. Et osaakaan kärsiä,
-osaat vain nauttia...
-
-Näetkös, kuinka kuitenkin pelkäät pimeyttä koivunrunkojen takana... Ei
-ole olemassa mitään kuolemaa kauneudessa.
-
-On vain olemassa hirveä, liikkumaton pimeys järven yllä, alati
-vakoileva, ja vihdoin viimein yllättävä pimeys.
-
-Parikymmentä elävää sarkofaagia tuijottaa pimeyteen, ja sähkövalon
-heijastus karkelee pitkin koivujen kylkiä.
-
-Ja minun itseivani jatkaa:
-
-Kerran se on alkava liikkua, vyöryä, niellen kaikki, mitä eteen sattuu,
-ja sinä makaat silloin kuten nytkin, kapaloituna ja avuttomana, ja
-silmät täynnä kauhua, kuten lapsen...
-
-Ja minä tiesin yhtäkkiä, etten mitään tiennyt.
-
-En tiennyt vielä mitään taudista enkä kuolemasta.
-
-
-
-
-VIERAS
-
-
-Matushka kutsui illalliselle, seisoen lasikuistilla koko venäläisessä
-mahtavuudessaan, ja ainainen surupuku yllään, jota hän herkeämättä
-käytti ainoan tyttärensä kuoleman jälkeen, posket hienosti hehkuen
-piirakkataidon salaisuuksista ja vieraanvaraisuuden tyydytyksestä.
-
-Puutarhasta vastasivat batjushkan ja vieraan äänet,
-jasmiinipensaikkojen takaa.
-
-Yli sorahiekkaan raivatun puutarhan tuntui kahdelta puolen meren
-näkymätön läheisyys suolaisena, kalseana tuntuna, johon lakeudet ja
-karjanummet lisäsivät kuivan kuloheinän tuoksun. Pähkinäpensaikko ja
-korkeat kastanjat varjosivat kujan, niin että ainoastaan pienen valkean
-kirkon vihreät sipulikuvut piirtyivät kylmänkeltaista taivasta vasten.
-
-Ilmassa oli sekä iltaa että jälkikesää.
-
-Mutta kesken puitten tummenevan vihreyden loistivat kirsikat
-aistillisena, herkullisena värituntuna, nuokkuen lasinkuultavina ja
-kypsinä, keskellä sammuvaa, saarenmaalaista maisemaa.
-
-Batjushka, virolainen syntyään, valkea, moneen kertaan pesty
-kotikauhtana yllään, yhtä haalistunut kuin harmaat hiukset ja partakin,
-johdatteli vierastaan pitkin puutarhan käytäviä, kasvoilla lempeä,
-väsynyt hymy, ikäänkuin haalistunut sekin.
-
-Vieras, Paul Karask, oli puutarhassaolijoista nähtävästi ainoa, joka
-tajusi tämän seudun ja illan kuivahkon ja suljetun kauneuden, jonka
-antaumattomuus ja arkuus häntä kiihoitti, ja hänellä oli täysi työ sitä
-sisällisesti selvitellessään. Mutta hän näytti varmasti päättäneen
-nauttia tästäkin kauneuslajista, kärsien vain siitä, ettei ollut läsnä
-ketään, jolle olisi voinut lahjoittaa hetkellisen tunnelmansa, mikä yhä
-eheämpänä alkoi selkeytyä hänen kauneustajunnastaan.
-
-"Antakaa anteeksi matushkalle, jos hän alkaa taas puhua Mashasta,"
-batjushka sanoi, heidän kumartuessaan kirsikkapuun alitse. "Hän ei voi
-toisin, se keventää hänen sydäntään, hän on täällä niin yksin, raukka."
-
-"Oliko teidän tyttärenne nimi Masha?" kysyi vieras hajamielisesti,
-ja pari lasinpunaista kirsikkaa putosi hänen olkapäälleen. "Maria
-Aleksandrovna?" hän jatkoi, yhtäkkiä herkistyen. "Ja hän on kuollut?"
-
-"Viisi vuotta takaperin", batjushka vastasi. "Niin, Maria
-Aleksandrovna..."
-
-Vieras jättäytyi yhtäkkiä jälkeen ja musersi huomaamatta kirsikan,
-jonka pursuva mehu punasi hänen sormensa. Hänen sydämensä alkoi
-yhtäkkiä sykkiä, levottomasti ja epämieluisasti.
-
-"Tekin jo huomenna lähdette, Paul Karlovitsh", sanoi batjushka.
-"Tulitte maata mittaamaan ja nyt jo lähdettekin. Mitä me teistä
-oikeastaan tiedämme? Emme mitään. Oletteko edes naimisissa vai ettekö?"
-
-Mutta ennenkuin vieras ehti vastata, päätyi batjushka jo
-katajakepillään ankkoja hätyyttämään ja ehätti huohottaen vasta
-kuistilla vieraan.
-
-Ruokasalissa oli pöytä kukkuroillaan. Syötiin piiraita ja savustettua
-kampelaa ja alotettiin uudelleen juustopiimästä ja ankanpaistista,
-kunnes saavuttiin kirsikoihin ja sajuun. Välillä juotiin madeiraa
-tomuisesta pullosta. Batjushka söi hitaasti ja vaieten, matushka ei
-syönyt melkein ollenkaan, hän istui pöydän toisessa päässä venäläisen
-vilkkaana ja kyynelherkkänä, pakinoiden yhtämittaa. Ilma oli täynnä
-pölyä ja vieraanvaraisuutta. Vieras sensijaan söi valikoimalla ja
-huolellisesti, kuten ihminen, joka ei päästä yhtäkään nautintoa
-ohitsensa, mutta vaikka hän näennäisesti oli täysin kiintynyt
-tähän mieluisaan toimeen, ilmaisivat hänen käsiensä eleet sisäistä
-hermostumista.
-
-"Oliko teidän tyttärenne Maria Aleksandrovna jonkun aikaa Pietarissa?"
-hän kysäisi yhtäkkiä aivan levollisesti.
-
-"Oli melkein vuoden ajan," batjushka vastasi, vähän hämmästyneenä. "Hän
-opiskeli siellä laulua. Vaan miksi te sitä kysytte?"
-
-"Muuten vaan... Tunsin Pietarissa erään Maria Aleksandrovnan... Mutta
-hänen vanhempansa asuivat muistaakseni Liivinmaalla."
-
-"Mepä muutimmekin tänne vasta pari vuotta takaperin," sanoi batjushka.
-"Siirsivät minut, vanhuksen, vääryyttä tekivät..."
-
-"Ehkä te tapasittekin juuri meidän Mashan", sanoi matushka. "Oliko hän
-kaunis?"
-
-"Hyvin kaunis", vieras sanoi.
-
-"Masha oli kaunis", sanoi matushka. "Kaikki sen myönsivät. Hän oli
-minun näköiseni."
-
-"Jevgenia Ivanovna on ollut kaunotar nuorena", hymyili batjushka
-anteeksi pyytävästi.
-
-"Oliko Maria Aleksandrovna naimisissa?" vieras kysyi.
-
-"Hän kuoli kahdeksan kuukautta jälkeen häitten", vastasi matushkan
-värisevä ääni.
-
-"Häneltä ei jäänyt siis lapsia?"
-
-"Hän kuoli ennenaikaiseen lapsivuoteeseen, se on, hän..."
-
-Batjushkan silmistä lennähti ehkäisevä, varoittava silmäys, mutta
-matushka jatkoi:
-
-"Hänen ei olisi lainkaan tarvinnut kuolla... Mutta on hirveitä asioita,
-joista ei ehkä pitäisi puhua."
-
-"Niin, sinä olet oikeassa, parempi on vaieta", säesti batjushka.
-
-"Pavel Karlovitsh on pian satojen virstojen takana", intoutui matushka.
-"Nähkääs, hänen miehensä, kauppias Pichelbaum, piteli häntä pahoin,
-sentähden hän kuoli."
-
-"Jätetään nämä asiat!" sanoi batjushkan särkynyt basso. "On asioita,
-joita emme koskaan voi tietää."
-
-Mutta matushkan ryppyisillä poskilla paloivat heleät täplät.
-
-"Mashalla oli ollut rakastaja ennen naimistaan, kihloissa ollessaan,
-vaikka emme sitä tienneet, emmekä nytkään tiedä kuka... Mitä me täällä
-meren takana tiesimme, mitä hän teki Pietarissa? Kannan sydämessäni
-vihaa vuosikausia enkä tiedä ketä kohtaan... Jos tyttäreni olisi
-hukkunut, en sanoisi mitään, ymmärtäisin, alistuisin, en kapinoisi.
-Sanoisin, se oli kohtalo, korkea, vihreä vesiseinä. Mutta nyt vihaan
-ihmistä, jota en tunne. Voin antaa anteeksi aallolle, joka hukuttaa
-lapseni, mutta en ihmiselle, joka hävittää hänet."
-
-"Ihmisellekin täytyy antaa anteeksi", sanoi batjushka.
-
-"Olenkin antanut anteeksi Pichelbaumille... Hän oli kärsinyt vääryyttä,
-voin sen käsittää... Mutta en voi antaa anteeksi toiselle, jota en
-tunne..."
-
-"Täytyy, täytyy...", batjushka sanoi, huojuttaen valkoista päätään.
-
-"Eipä niinkään", matushka kiihoittui. "Ihmisellä on silmät, joita voin
-hellyttää, korvat, joita voin anella, on käsi, johon voin rukoillen
-tarttua, voin järkyttää hänet kyyneleilläni... Mutta kohtalo, se on
-kostea, vihreä vesiseinä..."
-
-"Tyynnyhän, tyynnyhän, rakkaani", rauhoitteli batjushka, itse silmät
-vesissä.
-
-Mutta matushka jatkoi:
-
-"Kun ajattelen, että ehkä olen nähnyt hänet, että näillä käsilläni,
-niin, näillä käsilläni olen kantanut ruokaa hänen eteensä, että hänen
-sormensa ovat hipaisseet oveni ripaa..."
-
-"Eikö hän koskaan ilmoittanut nimeä?" kysyi vieraan hillitty ääni.
-Kirsikat olivat koskematta hänen lautasellaan.
-
-"Ei, -- ei koskaan. Hän ei ollut niinkuin minä, hänessä oli isänsä
-verta, hän osasi vaieta. Minä sanoin vielä vähää ennen hänen
-kuolemaansa: sanoisit nyt, Masha, keventäisit omaa sydäntäsi, ja
-meidänkin olisi helpompi. Mutta hän vaan katseli minua ja pudisti
-päätään. Ja niin hän kuolikin."
-
-Kaikki vaikenivat. Huoneessa oli melkein hämärä. Ei kukaan koskenut
-enää ruokiin, jotka jäähtyivät kukkuraisella pöydällä.
-
-Yhtäkkiä vieras kysyi läpi hiljaisuuden ja alkavan pimeän:
-
-"Onko Pichelbaum uusissa naimisissa?"
-
-"Hän on jo monta vuotta ollut uusissa naimisissa", batjushka vastasi.
-
-Matushkan kyynelettömät, kuin kuivuneet silmät katselivat yhä samaa
-ajatusta ajellen tyhjyyteen.
-
-"Minun täytyy sanoa teille kaikki, koska kerran aloin. Te teette niin
-vähän kysymyksiä, ja kuitenkin tahtoo teille kertoa, väkisinkin...
-Nähkääs, me emme tienneet siitä mitään, vannon sen teille, luulin
-antavani hänet avioliittoon kuin tuosta viereltäni... Mutta Mashalla
-oli ollut suhde, oli ollut rakastaja, -- ja sentakia Pichelbaum piteli
-häntä pahoin. Hän on lyönyt Mashaa juovuspäissään ja selvänäkin...
-Pichelbaum itse kertoi sen jäljestäpäin, hän syytti meitä, jotka emme
-mitään tienneet. Hän ei uskonut edes lasta omakseen, hän vihasi sitä,
-ennenkuin se syntyikään..."
-
-"Suvaitkaahan, kunnianarvoisa Jevgenia Ivanovna", puuttui nyt vieras
-puheeseen, "eikö tämä ihminen, josta puhutte, voi olla kohtalo hänkin?
-Ehkä oli hänen syntymätähtiinsä kirjoitettu, että hänen täytyi hävittää
-teidän perheonnenne, tahtomattaankin?"
-
-"Vaikkapa vaan, vaikka niinkin", intoutui matushka, "mutta ihmiselle
-tahtoo kostaa, tahtoo rangaista hänet, nöyryyttää hänet, tahtoo silmän
-silmästä, hampaan hampaasta".
-
-"Ja miksi juuri teidän pitää kostaa, Jevgenia lvanovna?"
-
-"Ei kostaa, ei kostaa", batushka hymisi.
-
-"Mutta minähän olen äiti. Minä tuntisin hänet tuhansista äidin
-vaistollani, vihani vaistolla."
-
-"Oletteko niin varma siitä, Jevgenia Ivanovna?"
-
-Matushkan mustat silmät pysähtyivät hämmentyneinä vieraan
-hermostuneisiin sormiin.
-
-"Te ette usko sitä, Pavel Karlovitsh?"
-
-"En ole sanonut, etten usko. Ette siis ole koskaan ketään epäilleet?"
-
-"Emme ketään."
-
-Syntyi hiljaisuus. Kaikkien kolmen katseet hipaisivat hitaasti toisiaan
-läpi hämärän, joka esti kasvonpiirteitä näkymästä.
-
-Kuten äänikoneen neula, elävöittäen kuolleet levyt, hitaasti kiertää
-hiuksenhienoja juovia, niin alkoi heidänkin kaikkien sielussa
-raatelevasti, julmasti kiertää muistojen terävä neula, pakoittaen
-soimaan vaienneet säveleet.
-
-"Pimeä on. Täytyy sytyttää kynttilät", sanoi matushka soinnuttomasti.
-
-Ja hän haparoi tulitikkuja. Kesti loppumattoman kauan, ennenkuin
-vihdoin kuului tuttu raapaisu. Hän sytytti kaksi hopeahaarukkaista
-kynttilää pöydällä, ja hänen kätensä vapisi.
-
-Yhtäkkiä hänen katseensa pysähtyi vieraan kalpeihin kasvoihin, ja hän
-kysyi epävarmalla, tunnustelevalla äänellä:
-
-"Kuinka te äsken sanoittekaan, Pavel Karlovitsh, -- ettekö tekin ollut
-Pietarissa?"
-
-Ja lyhyessä väliajassa, mikä kului kysymyksestä vastaukseen, ehti
-kolmen ihmisen välillä syntyä kohtalokas yhteenkuuluvaisuuden tunne,
-joka kytki heidät eroittamattomasti ja elinijäksi toisiinsa.
-
-
-
-
-YKSI KAIKKIEN EDESTÄ
-
-
-Se tapahtui kaukaisessa kalastajakylässä, etäällä moisiosta, etäällä
-kirkosta, vielä kauempana saaren ainoasta kaupungista, hietasärkällä,
-jonka ainoa ajoittainen vieras, sekin harvinainen, oli eksynyt harmaa
-halli, paennut Ruhnun ruotsalaisia hylkeenpyytäjiä.
-
-Heinäaikaan alkoi kiertää huhu, että Soorun Andreksessa oli pitaali.
-
-Soorun Andres, kalastaja, jonka savupirtti oli lähinnä verkkopihaa, oli
-jo useita vuosia tuntenut ajoittaista raukeutta, joka viime aikoina
-kiihtyi pitkin ruumista säteileviksi kivuiksi, samalla kun hänen
-käsivarsiinsa alkoi ilmestyä ruskeita laikkoja, jotka sormenpäällä
-painaessa hävisivät muun ihon karvaisiksi. Huolimatta alussa taudistaan
-sen enempää, hän kävi kalassa kuten ennenkin, sillä hänellä oli
-elätettävänään, paitsi vaimoa, kolme alaikäistä lasta, mutta vuoden
-päästä paheni hänen tilansa. Haettiin puoskarimuori, joka saunoitti
-hänet perinpohjaisesti, lasten kurkistellessa saunan rikkinäisestä
-ruudusta, kuinka isää hierottiin. Andres itse ei sanonut mitään, hänen
-suuri, roteva ruumiinsa oli lavalla avutonna naisten käsissä, hänen
-alistuessaan talttumuksella kaikkeen.
-
-Hän oli silloin melkein neljänkymmenen vuoden vanha, ikänsä kaiken
-terve ja vankkarakenteinen.
-
-Hän tervehtyi välillä, kävi taas koko kevään kalassa, mutta tultuaan
-eräänä alkukesän aamuna apajalta, hän haki täyden vesirainnan ja alkoi
-veden kalvossa ryppykulmin tarkastella muotoaan, sivellen kädenselällä
-silmäkulmiaan, joitten iho oli sinertävän kiiltäväksi pingoittunut,
-niin että kulmakarvat olivat hävinneet. Katseltuaan aikansa mitään
-puhumatta, hän työnsi jalallaan rainnan kumoon kynnykselle ja käski
-lyhyesti vaimoaan Tiiua: "Vie pois!"
-
-Sen jälkeen hän laitatti itselleen makuusijan lieden ääreen, valitellen
-herkeämätöntä ja yhtämittaista vilua, ja sieltä hän laajenneilla,
-lasimaisilla silmillään, joitten luomet riippuivat raskaina ja
-velttoina, katseli läpi savuhämärän pirtissä liikkujoita.
-
-Ruskeat laikat hänen käsivarsissaan olivat muuttuneet pieniksi,
-pakoittaviksi kuhmuiksi, ja samanlaisia kuhmuja alkoi ilmestyä hänen
-kasvoihinsakin, turvottaen ne tuntemattomiksi.
-
-Koko kylä kävi häntä katsomassa, naiset usein, miehet harvemmin. Jotkut
-peloittivat, toiset lohduttivat häntä, kolmannet antoivat neuvoja,
-ja hän totteli kaikkia, suurella ja alistuvalla kärsivällisyydellä,
-niellen kaikki ilkeät ja pahanmakuiset lääkkeet, joita hänelle
-tarjottiin.
-
-Jonkun ajan kuluttua hän taas oli jalkeilla ja teki koko talven
-kotiaskareita, punoen koppia ja verkkoja korjaten, mutta seuraavana
-kesänä heinäaikaan, hän taas jäi makuulle, tällä kertaa valittaen
-kuumetta. Ja hänen kasvonsa olivat oudon kiiltävät, ikäänkuin
-paisuneet, nahan pingoittuessa yli muuttuneiden piirteiden; samoin
-hänen kätensä ja jalkansa.
-
-Silloin ymmärsi hän itse, ja muut myöskin, että hänessä oli pitaali, ja
-yli koko kylän levisi avuttomuuden ja tulevan tuhon tunto, ikäänkuin
-jokin suuri ja armoton vitsaus olisi ollut tulossa kaikille yhteisesti.
-Ja moni tutkiskeli itseään sanan valossa, etsiskellen salaisia
-syntejään, joittenka tähden heitä nyt kuritettiin, yhteisesti. Äidit,
-pelkoa täynnä, kylvettivät lapsiaan saunassa, tutkien heidän ruumiinsa
-päästä jalkoihin, hakien hirvittävän taudin merkkejä ja säikähtyen
-viattomintakin ihottumaa. Mutta lääkärin tuontia ei kukaan ajatellut,
-sillä kylä oli perimmäisessä Sõrvessa, hietanummien ja korpien takana,
-ja siellä oli aina eletty ja kuoltu omin neuvoin, ilman apua. Andreksen
-vaimo Tiiu, nuorin, vuoden vanha lapsensa käsivarrella, meni naapurista
-naapuriin, kunnes oli käynyt koko kylän yltympäriinsä. Sinä iltana oli
-sankka sumu, johon upposi laakea hietasärkkä verkkoineen ja mertoineen,
-ainoastaan kylän kolmen tuulimyllyn siivet jäivät kellumaan pinnalle,
-uiskennellen aavemaisessa, valkeassa vedessä.
-
-Ja Reinun Kaarelin suuri oinas eksyi laumasta ja takertui sarvistaan
-mertaan ja oli siten koko yön, kunnes aamulla paimenpoika päästi irti
-vapisevan, pelosta puolikuolleen eläimen, joka huppuroituaan hiekassa
-katosi metsään.
-
-Ja Teiste Marilla kävi painajainen suuren, tiheän jouhiseulan muodossa,
-josta tihkui jauhoa, valkeata kuin kalkki, suut silmät täyteen,
-tukahduttaen hengityksen ja sokaisten silmät.
-
-Koko kalastajakylä valvoi sen yön, paitsi lapsia, etsiskellen Jumalan
-aivoitusta ja keinoa, joka kääntäisi heistä pois lähestyvän vitsauksen.
-
-Seuraava päivä oli sunnuntai, ja kylä valkoisella, kimaltavalla
-hietasärkällä selvisi sumusta. Mutta miehistä ei kukaan varustautunut
-kirkkoon, vaan aamusta alkaen he istuskelivat verkkopihalla, jonka
-hiekkaista neliötä kymmenkunta harmaata verkkovajaa piiritti, tyhjien
-verkkoseipäitten ojentuessa rivittäin, kuin joukko ohuita ristejä.
-
-He pitivät neuvoa keskenään, hiljaisena ja synkkänä lautakuntana,
-kutsumatta vaimoja avuksi, tuntien vastuunalaisuuden koko kyläkunnan
-tuhosta ja menestyksestä, joka oli heidän käsiinsä uskottu. Ja heidän
-joukossaan oli useita Andreksen kasvintovereita ja läheisiä sukulaisia,
-mutta melkein kaikki olivat samaa kalastajajoukkuetta, ja heillä oli
-yhteiset kalavedet ja yhteiset verkot ja merrat.
-
-Mutta puolipäivän aikaan, vaimojen kirkosta palatessa, he antoivat
-kutsua Andreksen ja osoittivat hänelle paikan ulompana omaa piiriään,
-muutaman luhistuneen vajan kynnyksellä.
-
-Eikä kukaan heistä halunnut aloittaa, sillä he olivat kaikki tyyni
-hyviä tovereita, ja vitsaus oli kaikille yhteinen, itsekunkin syntien
-rangaistukseksi, eikä heistä kukaan ollut varma, ettei se ensi kerralla
-kohtaisi häntä ja hänen huonettansa, sillä he tiesivät kyliä, joissa
-oli viisi ja kuusi ja enemmänkin pitaalisia.
-
-Mutta kun he näkivät sairaan kysyvät ja ahdistetut silmät, eivät he
-voineet kauemmin vaieta, vaan vanhin heistä sanoi, toisten pannessa
-pois piippunsa:
-
-"Me tiedämme kaikki, ettäs olet pitaalinen."
-
-Ja taas he vaikenivat, ja taivaalla soutivat säikähtyneet, pakenevat
-pilvet, juuri heidän päittensä päällitse.
-
-Taas sanoi vanhin:
-
-"Meitä on yhteensä neljättäkymmentä henkeä, lapset yhteenluettuina, ja
-sinä olet yksin. Eikö ole oikeampi, että yksi kadotetaan, kuin että
-kaikki kansa hukkuisi?"
-
-"Katso, meidän aivoituksemme ei ole sinua hukata, vaan tahdomme sinua
-syöttää ja juottaa, kunnes kuolet. Mutta ettet tartuttaisi meitä
-kaikkia, niin myös vaimoasi ja lapsiasi, niin suljemme sinut Reinun
-Kaarelin vanhaan talliin ja uskomme, että mielisuosiolla sallit sen
-tapahtua?"
-
-Eikä kukaan sanonut sanaakaan, ei tuomarit eikä tuomittava, sillä
-tässä lautakunnassa ei ollut asianajajaa eikä puolustuspuhetta, ja
-tuuli tuprutti ajohiekkaa auringonkimaltavana pilvenä silmiin, ja
-lokit lensivät kalantähteitä tähystäen yli verkkopihan, jossa ihmiset
-julistivat Jumalan tuomiota.
-
-Seuraava päivä oli yhtä kirkas kuin edellinenkin, täynnä meren ja
-auringon kimallusta. Lapset juoksentelivat aamun alkaen yhdestä mökistä
-toiseen, pehmeässä ajohiekassa. Reinun Kaarel, kylän toisessa päässä,
-loi lannantähteitä tallistaan ja kantoi sinne olkia. Suurin osa
-kalastajia oli jäänyt kotiin, mutta pysyttelihe kotosalla, ilmestyen
-joskus mökkinsä ovelle, levottomasti tähystellen Reinun Kaarelin
-pirttiin päin. Naiset toivat vettä toistensa kaivoista ja supisivat,
-punakirjavat sõrvelaishameet välkkyen auringossa.
-
-Kello yhden aikaan saapui Reinun Kaarel vanhan, valkopartaisen
-kalastajan kanssa Soorun Andreksen mökille. Ei kumpikaan mennyt sisään.
-Reinun Kaarel vain raoitti ovea ja huusi: "Tule ulos!"
-
-Ensin ilmestyivät Andreksen kolme vanhinta lasta, kaksi poikaa ja
-tyttö, pistivät päänsä ovesta ja pakenivat suin päin sisään. Hetken
-kuluttua he tulivat uudestaan yksitellen ja jäivät risupinon viereen
-kaikki kolme, uteliaina ja totisina.
-
-Tuvasta ei kuulunut hievahdustakaan. Reinun Kaarel istuutui
-hakkuutukille ja sytytti piippunsa, ja valkopartainen katseli
-aurinkoista merta, silmiään siristellen.
-
-Yhtäkkiä tuli Andres kiireesti ulos, kaikkein kuluneimmissa
-vaatteissaan ja pieni nyytti kädessä. Nuorin vanhemmista lapsista
-alkoi ensin huutaa, hänet nähdessään, ja sitten huusivat kaikki kolme,
-herkeämättä.
-
-"Tiiu, -- ota lapset!" käski Andres kähisevällä pitaalisen äänellä.
-
-Mutta lapset olivat jo ennättäneet edelle, ja juoksivat pitkin kujaa
-kylän toista laitaa kohden, yhä kirkuen, ja heidän edellään kymmenkunta
-säikähtynyttä lammasta.
-
-Andres lähti edeltä Reinun Kaarelin ja valkopartaisen välissä, ja Tiiu
-seurasi jäljempänä, huohottaen itkusta ja sylilasta kantaen.
-
-Heidän kulkiessaan olkikattoisten savupirttien ohi, näkyi nurkkauksien
-takana joka paikassa uteliaita ja totisia kasvoja. Yksi ja toinen
-liittyi kulkueeseen, jättäytyen jonkun matkan päähän, mutta joukko
-paljaskinttuisia lapsia juosta kirmasi aivan heidän vieressään.
-
-"Lapset pois!" hätyytti Reinun Kaarel.
-
-Lapset painuivat tuulimyllyn kivijalustan taakse ja sieltä livistivät
-yli kiviaidan, Reinun Kaarelin mökkiä kohden.
-
-Andres ei lausunut halaistua sanaakaan, yhtä vähän kuin hänen
-saattajansakaan. Tien käänteessä pysähtyi valkopartainen ja tarjosi
-Andrekselle tulta.
-
-Yhtäkkiä tuli Andreksen takkuinen paimenkoira suurella hälinällä ja
-uikuttaen kuin pahaa aavistaen ja takertui isäntänsä polviin kaksin
-käpälin.
-
-"Pankaa koira kiinni!" sanoi Andres. Joku jälkijoukosta, joka nyt
-oli kasvanut ainakin kymmeneen henkeen, tarttui koiraan ja sulki sen
-läheiseen aittaan, jossa se alkoi kynsiä ovea ja ulista.
-
-Kulkue poikkesi nyt rantanummelle, edeten hitaasti ja synkkänä kuin
-hautajaissaatto. Ajohiekka vajotti joka askeleella. Pitkin meren rantaa
-tuli toisia, yhteensä toistakymmentä henkeä, paitsi lapsia.
-
-Reinun Kaarelin pirtti oli aivan kylän äärimmäisessä laidassa, muita
-suurempi ja paremmin rakennettu. Vanha, käyttämätön ja rapistunut talli
-seisoi erillään muista uudemmista rakennuksista, puuttomalla aukealla,
-ovi avoinna. Vallitsi haudan hiljaisuus, kaukaa vain kuului aittaan
-suljetun koiran ulina.
-
-"Tahdotkos nyt sitten mielisuosiolla mennä, ja onko se myöskin oma
-totinen tahtosi?" sanoi valkopartainen.
-
-"On", kuului pitaalisen kurkusta.
-
-Jotkut naisista kävivät tallin ovella sisään kurkistamassa ja
-peräytyivät kiireesti, mutta pari pientä poikaa pujahti sisään, josta
-Kaarel heidät käsipuolesta talutti ulos.
-
-Yhtäkkiä kääntyivät kaikkien silmät Tiiuun, joka oli lyyhistynyt maahan
-istualleen ja itki kimakoin, vihlovin vedoin, rintalapsen kierähtäessä
-suulleen hiekkaan.
-
-"Kiireesti, kiireesti!" hoputti Reinun Kaarel valkopartaista.
-
-He tarttuivat molemmat Andrekseen, kumpikin olkapäästä ja työnsivät
-häntä tallin avointa ovea kohden. Mutta Andres ikäänkuin kooten kaikki
-entiset voimansa, pudisti yhdellä olkapään sysäyksellä heidät pois ja
-astui itse ovesta sisään, enää kääntymättä.
-
-Silloin Reinun Kaarel otti kiireesti taskustaan sinne kätketyn
-irtolukon ja aikoi sulkea oven, kun Andres yhtäkkiä kääntyi:
-
-"Odottakaa, täällä on poika", hän sanoi.
-
-Ja tallin pimeimmästä nurkasta, olkikuvolta, hän sai käsiinsä
-kuusivuotiaan poikansa, joka oli sinne piiloutunut, pyöröpäisenä ja
-tuhrusilmäisenä itkusta.
-
-Hän nosti pojan ulos, ja senjälkeen sulki Reinun Kaarel oven, suurella
-irtolukolla, pistäen avaimen taskuunsa.
-
-He seisoivat kaikki paljain päin, kuin pyhää toimitusta tehtäessä,
-hartaina kuten esi-isänsä vuosisatoja takaperin toimittaessaan
-lepytysuhria kiivastuneille jumalille pyhissä uhrilehdoissaan, ja
-yhtäkkiä alkoi Teiste Mari virren, jota muuten veisattiin vain
-hautajaisissa, ja he veisasivat sen kaikki seitsemän säkeistöä alusta
-loppuun, hitaasti ja venyttäen, suljetun tallin edessä.
-
-
-
-
-LASNAMÄEN VALKEA LAIVA
-
-
-Tapahtui sinä keväänä, että lähes kaksisataa Järvamaan talonpoikaa,
-maltsvetin lahkolaisia, sanottuaan aikaisemmin moisioille maansa
-irti, jätti siemenen kylvämättä ja pellot kyntämättä, ja alkoi
-vaeltaa Tallinnan rantaa kohden, odottaakseen valkeaa laivaa, jonka
-heidän uskonisänsä profeetta Maltsvet oli luvannut. Ja niille, jotka
-peloittivat heitä moisionisäntäin vihalla, he vastasivat yksin suin,
-että raskas ja sikeä uni oli tuleva yli kaikkien, jotka yrittäisivät
-estää Herran valittuja lähtemästä uuteen Kaananiin, joka hersyi maitoa
-ja hunajaa.
-
-Kun he viimeistä kertaa yöpyivät leiriksi muutaman kylän niitylle,
-tuli heitä katsomaan paljon rahvasta, kuten kaikkialla, missä he
-näyttäytyivät, mutta he kestivät kaikki pilkkapuheet närkästymättä,
-niitä sanojilleen takaisin sinkoomatta, Herramme esimerkkiä
-seuraten, niin naiset valloillisten hiustensa, kuin miehet viinan
-maistamattomuutensa takia, jota heiltä kuuliaisuus profeetan käskylle
-vaati. Koska heitä enää vain muutaman tiiman matka eroitti paikasta,
-jossa heidän oli odotettava Herran kunniaa ja ihmettä, rukoilivat ja
-veisasivat he innolla iltamyöhään, vahvistautuen sanan rieskalla ja
-tutkistellen pyhää kirjaa, johon heidän toivioretkensä jo ammoin oli
-merkitty; hevosten levätessä kauempana, vankkurien luona.
-
-Kun maltsvetit seuraavana aamuna tekivät lähtöä, seisoi kyläkauppias
-Meritsin nuori vaimo Maie paraikaa leivinuunin edessä, ja hänen
-paljaat käsivartensa olivat yhä taikinassa, ja hiukset ohimoilla
-kosteat ja kiharaiset kuumuudesta. Kuultuaan melun ja rattaitten
-ratinan, hän kiiruhti portille, hätääntyen kahden pienen poikasensa
-takia, jotka tuokio takaperin olivat pihamaalla leikkineet, ja haki
-heitä katseellaan suuresta väenvilskeestä, löytämättä. Silloin hän
-kuuli jonkun sanovan selkeällä ja tajuttavalla äänellä: "Katso, kaksi
-jauhattavat kedolla, ja yksi otetaan", ja samalla hänen sydämensä
-täytettiin suurella levottomuudella, näitten sanojen johdosta,
-ikäänkuin taikina, johon hapatus heitetään, niin että hän unohti
-tykkänään poikansa, niin myös leivät uunissa, ja meni sisään,
-hoiperrellen kuin puoliunessa.
-
-Hän seisoi avoimen leivinuunin edessä kauan aikaa, muistamatta sen
-suuta sulkea, kädet rentoina kupeille hervahtuneina, kypsyvän leivän
-tuoksun kohotessa hänen sieramiinsa. Talo oli typötyhjä, sillä kaikki
-olivat juosseet kylän raitille.
-
-Niin hän seisoi, kauan aikaa, kunnes hiljaisuus herätti hänet. Hän
-riensi puodin ikkunaan ja näki raitin tyhjäksi, tomun laskeutuessa
-hitaasti ja kullankarvaisena auringosta.
-
-Silloin hän taas kääntyi päin huoneeseen, hämärin silmin, ja yhä kuin
-unessa, alkoi kiireesti kerätä kapineita, umpimähkään, mitä tielle
-sattui, mutta laski yhtäkkiä kantamuksensa pöydälle ja siihen jätti.
-Hän ei sitonut edes huivia päähänsä. Hänen kätensä olivat tahmeat
-taikinasta, ja vaatteet jauhoiset, kun hän juoksujalkaa lähti raitille.
-Hän muisti kahta poikaansa, jotka olivat leikkineet kaivon luona,
-muisti leipiä uunissa ja lukkoamatonta puodin ovea ja juoksi eteenpäin,
-varmana ehättävänsä toivioretkeläiset maantiellä.
-
-Niinpian kuin oli saavuttanut heidät, haihtui hänestä yhtäkkiä
-kaikkinainen epäily, ja hän tunsi haluavansa puhua, kuten edellisenä
-ehtoona oli maltsvetien leirissä kuullut parin naisen puhuvan,
-unhoittaen arkuutensa ja sanoen suurella äänellä:
-
-"Totisesti, profeetta Maltsvet on lähettävä uskovaisilleen laivan
-Lasnamäen rantaan, ja hän käskee kansansa kokoontua niitylle, jossa
-nuori nurmi kasvaa. Ja hänen laivansa on oleva valkea kuten poutapilvi
-tai kuten meren vaahto."
-
-Mutta monet hänen ympärillään kysyivät: "Kuka tämä on?" Ja toiset
-vastasivat: "Ei hän taida olla maltsvetien parista, sillä hänen
-hameensa on kirjava, ja hiukset palmikolla."
-
-Silloin hän vastasi kaikille yhteisesti:
-
-"Miksi te kysytte? Minä en ole kukaan, minulla ei ole nimeä eikä lasta,
-ei miestä eikä kotia."
-
-He tyytyivät siihen eivätkä kysyneet häneltä sen enempää, vaan
-ymmärsivät, että Herran Henki oli puhunut vaimon suun kautta,
-valituillensa vahvistukseksi. Auringon paahtaessa suoraan hänen
-varjottomiin silmiinsä, tarjosi muuan nainen hänelle huivia, mutta hän
-ei huolinut siitä, vaan irroitti hiuksensa, päästäen ne valloilleen
-valumaan, kuten maltsvetien vaimojen ja tyttärien tapa oli. Ja ne
-olivat hyvin pitkät ja kiharaiset ja kattivat hänen kirjavan hameensa.
-
-Hänelle tehtiin tilaa vankkureilla, mutta hän sanoi tahtovansa
-mieluummin kulkea jalkasin ja luovutti tarjotun paikan lapselle, jonka
-jalkapohjat olivat rakoilla, itse tukien väsyneitä ja kanneskellen
-uupuvien äitien lapsia, vuorotellen, hän, ennen itse heiveröinen.
-Hänelle tarjottiin ruokaa, mutta hän hylkäsi sen päätään pudistaen,
-ja kun häneltä kysyttiin, sanoi hän isoovansa ja janoovansa vain
-vanhurskautta ja taivaallista laivaa, lykäten pois kädet, jotka
-hänelle leipää kurkoittivat, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa,
-ihmettelivät hänen uskoansa. Eikä hän loppumatkalla enää puhunut,
-vastaten vain tarpeellisimpiin, ja hänen sallittiin olla yksin,
-mutta hänen silmäteränsä olivat yhä laajentuneet ja täynnä kaukaisia
-kangastuksia, jotka hän yksin näki, vaieten niistä.
-
-Muutamat sanoivat: "Katso, Tiskren hurskas neitsyt on keskellämme!"
-
-Toiset, jotka edellisenä vuonna olivat kuulleet Tiskren neitseen
-puhuvan, vastasivat: "Eihän toki, tämä on nuorempi, ja hänen hiuksensa
-ovat väriltään kuin hunaja ennen hyytymistään."
-
-Mutta oli niitäkin, jotka sanoivat: "Eikö tämä ole Maie Merits,
-rihkamakaupasta? Eikö hänen miehensä myynyt minulle Pärtynpäivän
-tienoilla nelikollisen silliä? Eikö hänellä ole kaksi piskuista lasta
-kotona? Kuinka hän siis on täällä meidän keskellämme?"
-
-Toiset taas nuhtelivat heitä, sanoen: "Eikö tosin profeetta
-Maltsvetillakin ole toinen nimi, samanlainen kuten kaikkien muitten
-meidän seastamme? Eikö hänkin ole ollut kaikkinaisissa maallisissa
-askareissa, kuten krouvarina ja myllärinä? Eikö hän ole vaihtanut
-hevosia ja ollut kuten yksi meistä? Miksi siis vieroisimme tätä vaimoa,
-joskin hän joskus on tehnyt muutakin, kuin julistanut Herran ihmettä.
-Pois se!"
-
-Kaikkein maallisimmat uskovaisista kysyivät: "Onko hänellä edes
-lupakirja? Kuinka hän aikoo lähteä kanssamme kaukaiselle maalle?
-Onko hänellä miehensä ja moision omistajan lupakirja ja maaherran
-allekirjoitus?"
-
-Mutta että heidän joukossaan oli paljon samankaltaisia irtolaisia,
-ilman lupakirjaa, niin ei kukaan halunnut häntä häiritä, sillä heidän
-kaikkien odotuksensa oli ylenpaltinen, ja heidän suvaitsevaisuutensa
-suuri.
-
-Saavuttuaan Lasnamäen rantaniitylle, lähelle Tallinnaa, he istuutuivat
-kaikki nuorelle, keltakukkaiselle nurmelle, iloisessa odotuksessa,
-yhteensä kolmattasataa henkeä, kumpaakin sukupuolta, lapset ja
-imeväiset niihin luettuina. Eikä heillä ollut, paitsi tarpeellisimpia
-keittokaluja ja vaatevaroja, mitään mukanaan, lukuunottamatta viikon
-eväitä. Hevoset, joilla olivat tulleet, he lähettivät takaisin, sillä
-he olivat myyneet ne jo ennen lähtöään, kuten olivat rahaksi muuttaneet
-huoneensa ja irtaimistonsa, elonsa ja raavaskarjansa.
-
-Tuskin he olivat pysähtyneet, kun muuan sokea ja korkeakasvuinen
-nainen aloitti virren: "Nüüd hüa maakene, oled sina jälle käes", sillä
-hän luuli jo perille saavutun, ja hänen huulensa olivat avoimet, ja
-sieraimet värähtelivät, hengittäen olemattomia tuoksuja kukista,
-jotka eivät ikinä olleet itäneet hänen pihansa pientarilla, ja
-hän ojensi kätensä suoraan eteenpäin, ikäänkuin lämmitellen niitä
-paahtavamman auringon paisteessa, ja hänen harmaan kaihin kattamat
-silmänsä räpyttivät avuttomasti, ikäänkuin olisivat väkisin halunneet
-nähdä profeetan kuuluttamat viinamäet. Mutta kun hänelle ilmoitettiin
-hänen erhetyksensä, ei hän käynyt murheelliseksi, vaan antoi taluttaa
-itsensä ihan veden rajaan, johon hän kärsivällisenä jäi odottamaan,
-taluttajaansa tarttuen, jottei harhautuisi ihmishälinässä, kun
-lähtömerkki annettaisi.
-
-Koska Maltsvet, heidän profeettansa, oli kieltänyt heitä polvistumasta,
-niin he toimittivat rukouksensa pystyssä seisoen, kasvot siniseen
-mereen päin, josta heille oli apu tuleva, ja heidän pukunsa oli musta
-ja harmaa, joskus harvoin valkoinen, samoin profeetan sanojen mukaan,
-ja heidän vaimojensa ja tyttäriensä hiukset valloilliset.
-
-Taas he istuivat rantakiville, ja joku esilukijoista avasi raamatun,
-jossa koko heidän retkensä oli ennustettu ja vartavasten heidän
-tähtensä kirjaanpantu, sillä he eivät tehneet mitään, mitä Sana ei
-käskenyt eivätkä luopuneet mistään, mitä Sana ei kieltänyt.
-
-Kirjoitettu oli: Järvamaan talonpojat elivät kaikkinaisessa ahdingossa,
-ruumiin ja sielun, ja vaivattiin aivan ankarasti vierailta isänniltään,
-kuten Israelin rahvas Egyptin faaraoilta.
-
-Kirjoitettu oli: Herra oli herättävä työorjuudessa ja vitsain alla
-huokaavalle kansalleen profeetan, jonka sanan kennoissa olisi makeampaa
-hunajaa, kuin pappien ja veljesseurakunnan lukijain, ja tämän profeetan
-nimi oli Johannes II elikkä Maltsvet, maallisella nimellä myöskin Juhan
-Leinbergiksi kutsuttu.
-
-Ja kirjoitettu oli: Maltsvet oli johdattava uskovaisensa Egyptin
-orjuudesta autuaammille asuinsijoille, tullen heidän tykönsä valkealla
-laivalla.
-
-He olivat uskonisänsä käskyä totellen luopuneet värillisistä vaatteista
-ja silmäinkoreudesta ja palmikoiduista hiuksista, ja nuoret tytöt
-kirjavista nauhaseppelistä, ja heidän huulensa olivat puhtaat viinasta
-ja väkevistä, sianlihasta ja tupakanhajusta.
-
-Mutta missä heidän Kaananinsa oli oleva, sitä ei heistä yksikään
-tiennyt. He olivat kuulleet profeettansa kyliä kiertäessään puhuvan
-kaukaisesta, lämpimästä maasta, jonka Herra oli valituilleen varannut,
-jossa ei ollut isäntää eikä orjaa, ei yökylmiä eikä lunta, vaan
-vihertäviä viinamäkiä ainaisessa auringossa ja siunaavassa sateessa.
-He olivat kuulleet tämän maan nimenkin, mutta se oli haihtunut heidän
-aivoistaan. He tiesivät vain, että profeetta Maltsvet oli lähtenyt
-sinne ennen heitä ja lupauksensa mukaan oli tuleva heitä noutamaan
-valkealla laivalla Lasnamäen rannasta.
-
-Sentähden he eivät sallineet lasten tänä iltana kerätä risuja, eikä
-yhtään pataa pantu tulelle kivien väliin, eivätkä he myöskään aukoneet
-nyyttejään eivätkä säkkejään, kuten muina iltoina, yhtä vähän kuin
-he valmistivat makuusijojakaan, itselleen tai lapsille, sillä kaikki
-tämä oli heidän mielestään vähäuskoisuuden merkki, joka Jumalan
-pitkämielisyyttä kiusaisi. Suuremmat lapset laskeutuivat hiekalle
-likekkäin, kuten karitsaiset kedolla, mutta vähäisemmät itkivät itsensä
-uneen äitiensä sylissä.
-
-Ja sokea vaimo istui hievahtamatta, sormet taluttajansa ranteen
-ympärillä, tykyttävää valtimoa tunnustellen, odottaen sen kiivaamman
-lyönnin hänelle heti ilmoittavan, kun laiva ilmestyisi näköpiiriin, ja
-sulkien käyttämättömät silmänsä.
-
-Mutta vaimo, joka oli juossut pois miehensä ja lastensa luota, ja jota
-ei kukaan tuntenut, oli huuhtonut käsivartensa valkeiksi merivedessä
-ja istui toisten joukossa, hiusten kätkiessä hänen kasvonsa muilta,
-eikä hän muistanut rahtuakaan siitä, mikä oli ollut, eikä kuka hän oli,
-sillä hän oli uudestaan syntynyt tänä päivänä.
-
-Äidit, joilla oli monta lasta, huolehtivat, kuinka he laivan tullessa
-saisivat kaikki lapsensa mukaan, ettei yksikään puuttuisi, ja he
-kokosivat pienokaisiaan liepeisiinsä, kuten kana kokoo poikasiaan.
-
-Silloin Maie, keskittäessään katseensa suoraan aurinkoon, tunsi
-äkillistä häikäisyä, ja kaikki hänen edessään haihtui valosumuun, ja
-tästä maidonkarvaisesta autereesta, joka täytti taivaanrannan, alkoi
-haahmoittaa valkea laiva.
-
-Hän näki sen aivan selvästi, ei sisäisin silmin, vaan maallisin,
-ruumiillisin, sen liukuessa vitkaan pitkin tyyntyvää vettä, ilman airon
-loisketta, sivuttain, kyntäen pitkän, hitaasti häviävän, hopeaisen
-vesivanan, -- purjeitten pingoittuessa hapraina kuin valkeat hattarat.
-
-"Minä näen, -- minä näen!" hän huusi kuuluvalla äänellä.
-
-Ihmiset piirittivät hänet, tarttuivat häntä hartioihin, ja hänen
-hiuksensa lankesivat tiheinä ja kultaisina yli kasvojen.
-
-"Minä näen valkean laivan!" hän sanoi.
-
-"Missä se on? Näytä se meille!" hän kuuli ympärillään huudettavan.
-
-Silloin hän tunsi, kuinka kaikkien näitten satojen ihmisten ikävä
-ikäänkuin valui häneen, kunnes hänen sielunsa kävi ahtaaksi. Hän
-itse hävisi, kuoli pois, ikäänkuin hänen ruumiinsa ja sielunsa rajat
-olisivat murtuneet, hänen elämänsä haihtui olemattomaksi, ja hän
-itse sen keralla, mutta yhtäkkiä elivät hänessä kaikki, jotka hänen
-ympärillään riutuivat kipeästä ja ylen suuresta odotuksesta. Heidän
-odotuksensa ja kyyneleensä kerääntyivät häneen kuten säiliöön, ja hän
-näki ja odotti yhtäkkiä kaikkien puolesta.
-
-"Ettekö näe, te sokeat?" hän sanoi. "Avatkaa silmänne, valkea laiva,
-jonka profeetta on luvannut, lähestyy meitä."
-
-Samalla kävivät hänen jäsenensä kankeiksi, ja vaimot ottivat vastaan
-hänen maahan vaipuvan ruumiinsa ja asettivat hänet hiekalle, jossa hän
-makasi taintuneena, pitkien hiustensa päällä.
-
-Mutta miehet sälyttivät taakat selkäänsä ja kantoivat ne veden rajaan,
-ja vaimot huusivat lapsiaan, ja rintalapset parkuivat, ja monet nuoret
-miehet kahlasivat matalassa vedessä, niinkauas kuin pääsivät, ja vielä
-toiset veisasivat vastaanottovirttä, mutta väkevämmät eivät työntäneet
-heikompia, ja kellä oli vanha ja vaivaloinen isä tai äiti, tuki häntä,
-sillä he olivat kaikki yhdistetyt rakkaudessa.
-
-Mutta kun he pari tuntia täten olivat odottaneet, väsyivät useimmat, ja
-he sanoivat toisilleen: "Se oli vain ennustus. Vieras vaimo, jota emme
-tunteneet, on ennustanut. Hän on saanut merkin ennen meitä."
-
-Ja taas toiset sanoivat: "Huomenna tai ylihuomenna tulee laiva!"
-
-Vaimot hoitelivat Maiea ja priiskoittivat hänen kasvojaan vedellä,
-kunnes hän tuli tajuihinsa, mutta hän ei puhunut enää sanaakaan sinä
-yönä.
-
-Aamupuoleen yötä alkoivat useat lapset vaikertaa vilua, ja äidit
-paljastivat povensa ja lämmittivät heitä oman rintansa lämmöllä,
-riisuen osan vaatteistaan ja peittäen niillä palelijat. Kun päivä alkoi
-sarastaa, valtasi heidät outo raukeus, ja moni nukahti, mutta useimmat
-valvoivat, uupumusta vastaan taistellen, ja uusi päivä täytti heidät
-uudella uskolla ja odotuksella.
-
-He valmistivat lapsille aterian, mutta hylkivät itse ruokaa, karkaisten
-itseään kylmällä lähdevedellä, eivätkä he tunteneet mitään nälkää.
-
-Puolipäivän aikaan alkoi kaupungista päin niityn laitaan kokoontua
-joutilasta ja uteliasta väkeä, jotka kysyttelivät ja haastattelivat
-heitä. He kärsivät kuten aina kaikki kompasanat vaiti ja vastaamatta,
-harjoittautuen kärsivällisyydessä ja anteeksiannossa, varmoina
-pilkkaajiensa pikaisesta häpeästä.
-
-Seuraavina päivinä oli heidän odotuksensa levollista ja varmaa, eikä
-yksikään heistä epäillyt, ja nurina oli kaukana heistä. Ehtoisin alkoi
-heidän varsinainen varrontansa, ja he olivat niin varmoja laivan
-tulosta, että he aina kiireesti kokosivat päivän kuluessa hajaantuneet
-kapineet, etteivät turhaan kuluttaisi aikaa, kun kutsu tulisi. Ja he
-sammuttivat kaikki tulet, paitsi yhtä, jota he aina pitivät vireillä,
-merkiksi mereltä tulijoille.
-
-Heidän uskonsa vahvistettiin monin kerroin, kun leiri kasvoi, uusien
-uskonveljien ja valkean laivan odottajien saapuessa rantapitäjistä, ja
-he antoivat auliisti tilaa vieressään, jakaen, mitä heillä jakaa oli.
-Mutta viidennestä päivästä alkaen he alkoivat säännöllisesti keittää,
-tosin pyytäen Herralta anteeksi tätä epäuskon ja malttamattomuuden
-merkkiä, sillä eivät ainoastaan lapset karttaneet ruokaa, vaan moni
-aikuinenkin tunsi nälän hiukaisua, häpesi sitä ja koetti karkoittaa
-mielestään, kunnes antoi myöten, kaluten kovaa leipäkannikkaa, muilta
-varkain, lopulta sanoen ääneen itselleen ja toisille, ettei Herra
-suinkaan tahtonut heidän nälkään nääntyvän.
-
-Kun ensimäinen viikko oli ohitse, oli heitä jo viidettä sataa henkeä
-Lasnamäen niityllä ja rannalla. Heikompien valitettua väsymystä, he
-vuorottelivat öisin valvonnassa, niin että aina oli niitä, jotka
-tähystivät merta, öin ja päivin, ettei öljy heidän lampuistaan
-loppuisi, kuten tyhmien neitsyitten yljän tullessa.
-
-Mutta Maie kulki heidän keskellänsä, ja hänen aivoissaan hämärsi
-tieto jostakin, mitä hänen oli mahdoton muistaa. Hänen ajatuksensa
-pysähtyivät alati hetkeen, jolloin hän tunsi ihmistungoksen
-ympärillään, mutta mitä sen tuokion takana oli, ei hän tiennyt. Joskus
-tuli hänelle ajatuksia, joita hän ei omikseen tuntenut, ikäänkuin
-mureneina jostakin kadonneesta ja kaukaisesta olennosta. Istuessaan
-rannalla ja nähdessään lasten paahtavan puolipaljaita jäseniään
-hiekassa, hän halusi mennä ja silittää heidän päätään, ja kun hänen
-sormensa hajamielin haroivat lapsen hiuksia, herätti hiusten hipaisu
-tutun tunnon, jonka hän varmasti oli ennenkin elänyt, mutta missä ja
-milloin?
-
-Jaksamatta sitä selvittää, hän loittoni lapsista, palatakseen taas
-heidän luokseen, tuntien heidän parissaan selvimmin kadonneen itsensä
-läheisyyden. Hän jakoi heille melkein koko ruokaosansa, sillä hänen
-ruumiinsa ei tarvinnut kuin nimeksi ravintoa, eikä hän nukkunut
-sydänyön hetkeä kauempaa, mutta hän ei tuntenut silti uupumusta, ja
-usko säteili hänestä. Iltasin, auringon laskun aikaan, hän tunsi
-levottomuutta ja sydämenkouristusta, ja jos toiset silloin kokoontuivat
-odottavina hänen ympärilleen, jäykisti kuolonkankeus äkkiä hänen
-jäsenensä, mutta yli huulten tulvi vuolas sanavirta, sillä hänen
-henkensä harhaili kaukaisilla mailla, etäällä niistä, jotka hänen
-ympärillään olivat.
-
-Ja ne, jotka häntä kuuntelivat, näkivät hänen kahlaavan läpi
-lujasänkisen ja korkean vehnän, ja hänen kätensä punnitsivat tähkien
-painavuutta, ja he näkivät hänen karistavan jyviä pivoonsa ja ylistävän
-niitten valkeutta, ja hetken päästä he näkivät hänen astuvan yhä
-ylemmäksi, ja nyt hän riipi heille rypäleitä, ja niitten mehu vuosi
-pitkin hänen sormiaan, ja hän itse ja he kaikki huumaantuivat tästä
-kultaisesta mehusta, ja hänen hurmionsa tarttui heihin.
-
-Ja hän kysyi heiltä:
-
-"Tahdotteko te taivaallista vaiko maallista hyvyyttä?"
-
-Silloin he muistivat pitkiä työpäiviään ja kaikkinaista orjuuttaan, ja
-että heille jo vuosisatoja taivaalliset hyvyydet olivat tarjona olleet,
-niin he vastasivat nyt:
-
-"Me halajamme taivaallista hyvyyttä, mutta katso, me ikävöimme myös
-niitä, kuin maan päällä tarjona ovat."
-
-Hän vastasi heille:
-
-"Teidän pitää molempia saaman."
-
-Hän puhui heille profeetta Maltsvetistä, jota hän ei koskaan ollut
-nähnyt, ja hän kuvaili häntä heille, niinkuin olisi nähnyt hänet
-edessään ruumiillisin silmin ja selkeämmin kuin yksikään heistä, ja
-he kysyivät hämmästyneinä: "Missä hän on nähnyt profeetta Maltsvetin?
-Taitaako tämä vaimo nähdä, mitä muut eivät näe?"
-
-Ja heidän odotuksensa oli riemullinen, ja heidän uskonsa suuri.
-
-Mutta eräänä iltapäivänä meni taivas pilveen, ja alkoi sataa
-tihkusadetta, iltaan asti ja koko yön läpeensä. He peittivät lapset
-yöksi, eikä kukaan napissut, sillä he olivat kaikki karkaistuja ja
-säihin tottuneita. Kun seuraavana päivänä yhä satoi, niin myös toisena
-ja kolmantena, hakivat he olkia ja heiniä läheisestä kylästä, ja
-rannanpuoleinen rahvas tarkasteli tuulen merkkejä ja vakuutti sateen
-pian herkeävän, ja heidän ainoa huolensa oli, etteivät he tainneet
-pitää merkkitulta alati vireillä, ponnistuksistaan huolimatta.
-
-Mutta sadetta jatkui kuusi päivää ja yötä, ja alava rantaniitty,
-jaksamatta imeä itseensä niin suurta veden paljoutta, muuttui
-hyllyväksi hetteeksi. Tuskin oli sade tauonnut, kun tuuli kääntyi
-pohjoiseen, ja heidät yllätti laakealla rannalla pohjoismyrsky,
-joka lakaisi yli heidän leirinsä kolme päivää. Silloin alkoivat
-äidit ensimäisinä nurista palelevien lapsukaistensa takia ja sanoa:
-"Pystyttäkää toki sateensuojia kaikkein vähäisemmille!"
-
-Mutta uskonkiihkoisimmat miehistä vastasivat: "Pois se! Emmekö me
-jaksa tätä piskuista vaivaa kärsiä autuuden takia, joka meille luvattu
-on? Rakennammeko me majoja, niissä torkkuaksemme, kun Herran laiva on
-tulossa?"
-
-He kovettivat korvansa ja paaduttivat sydämensä, mutta lasten äidit
-olivat itsepintaisia eivätkä lakanneet heitä karttamasta, ja lasten
-isät olivat myöntyväisempiä kuin muut, ja niin oli toisen viikon
-lopulla muutamia vaajoja vajotettu hiekkaan, ja niitten yli pingoitettu
-peitteitä.
-
-Ja ilma oli taas ihana ja lämmin, sillä oltiin kesäkuussa.
-
-Muuan maltsvetien lapsista oli löytänyt vesilinnun pesän rannalta
-heinämättäiden välistä ja kävi joka päivä sitä katsomassa, sanoen
-itselleen: "Kun pesässä on viisi munaa, tulee valkea laiva."
-
-Mutta kun pesään ei enää mahtunut yhtään munaa, hän sanoi:
-
-"Niinpian kuin poikaset tulevat esiin munista, tulee valkea laiva."
-
-Kun pesä oli täynnä poikasia, hän sanoi:
-
-"Jahka ne oppivat uimaan, niin tulee valkea laiva."
-
-Ja hän kävi joka päivä pesällä eikä muistanut enää ollenkaan tähystää
-merelle, sillä se oli hänestä tarpeetonta.
-
-Mutta kolmannen viikon alussa sairastui erään Kolgarannan kalastajan
-kaksiajastaikainen poika kuumeeseen ja kouristuksiin ja heitti henkensä
-äitinsä vuoroin vaikeroidessa ja soimatessa. Hänen miehensä naulasi
-kokoon pari lyhyttä, höyläämätöntä laudanpätkää ja kantoi kirstun
-olallaan kaupunkiin, mutta äiti seurasi taampana eikä ollut tyytyväinen
-lapsensa valkeaan laivaan.
-
-Ja kaupungista takaisin tultuaan hän oli vieläkin tyytymättömämpi ja
-alkoi napista suurella äänellä ja sanoa, ettei hän tarvinnut mitään
-valkeaa laivaa, vaan tahtoi lapsensa takaisin, joka oli saanut taudin
-kosteudesta ja yökylmästä. Mutta hänen miehensä, joka oli hurskas ja
-jumalaapelkääväinen, sulki kiireesti hänen herjaavan suunsa, ennenkuin
-se ennätti enempää syntiä tehdä, eikä hän senjälkeen enää uskaltanut
-mitään ääneen puhua, mutta hänen huulensa liikkuivat lakkaamatta,
-sopottaen sekavia sanoja.
-
-Siitä asti alkoivat äidit peljätä pienokaistensa takia, sillä heitä
-oli paljon leirissä, ja oli niitä, jotka ehdoittivat, että lapset
-lähetettäisi pois, mutta toiset eivät suostuneet siihen, sillä he
-halusivat kaikki yhdessä lähteä luvattuun maahan.
-
-Keltaiset kukat niityn laidassa, missä niitä ei tyystin maahan
-tallattu, antoivat sijaa sinipunerville, vihdoin punaisille ja
-sinisille, ja kun lapsi eräänä aamuna meni vesilinnun pesälle, oli
-se tyhjä, ja silloin hän pitkistä ajoista tähysti merta, mutta
-avovesi oli aurinkoinen ja laaja, eikä hän voinut eroittaa muuta kuin
-uiskentelevan, untuvaisen vesilinnunpoikueen, vaan ei mitään valkeaa
-laivaa.
-
-Ja hän oli ollut niin varma uskossaan, että nyt sensijaan kadotti
-kaiken malttinsa ja kysyi itkien jokikiseltä, jonka tapasi: "Eikö
-tulekkaan koskaan valkeaa laivaa?"
-
-Kaikki, joitten puoleen hän kääntyi, lohduttivat häntä ja käskivät
-kärsivällisesti odottaa, mutta sanat oli sanottu, ja lapsi oli lausunut
-ne ensimäisenä, eivätkä ne singonneet siniseen ilmaan, kuten sanat
-tavallisesti.
-
-Valkea laiva viipyi yhä, mutta sensijaan tulivat kaikkinaiset taudit
-vedestä ja maasta, kuin myös ilmasta. Alkoi luuvalo, käpristäen
-kokoon heidän jäsenensä, puhkeilivat paiseet, ja alkoi kalvaa ankara
-sydänalanahdistus, hivuttavan kuumeen keralla. Ne, jotka olivat
-janoonsa juoneet ojan ruosteista vettä, hourasivat korkeassa kuumeessa
-maahan levitettyjen olkien päällä, ja heidän päänsä oli tulikuuma, ja
-heidän aivonsa täynnä kangastuksia, ja he tahtoivat väkisin ryöstäytyä
-hoitajiensa käsistä valkealle laivalle vastaan, jonka heidän kuumeesta
-palavat silmänsä näkivät. Ja hoitajat seurasivat heidän katsettaan,
-pidätellen heitä, ja tunsivat kateutta kuumesairaita kohtaan, jotka
-olivat onnellisia näyissänsä.
-
-Imettävistä äideistä ehtyivät monet, ja nyt tuli rintalasten vuoro
-sairastua, ja kohta senjälkeen hiukan isompien. Monesta perheestä
-sairastivat kaikki lapset ja osa aikuisiakin, ja yhdeksän tahi kymmenen
-lasta heitti tänä aikana henkensä, kuollen neuvottomien ja rukoilevien
-äitiensä käsiin. Mutta oli paljon niitä, joitten usko vain vahvistui
-kaikkinaisesta vaivasta.
-
-Kun Maie eräänä päivänä oli huomaamattaan mennyt maantielle saakka,
-näki hän pitkin tietä miehen lähestyvän raskain ja laahaavin askelin,
-ja jäi tahtomattaan odottamaan tulijaa, mutta hänen kasvonsa olivat
-kankeat ja liikkumattomat, kuten unissakävijän.
-
-Kun mies oli ehtinyt Maien kohdalle, hämmästyi hän suuresti ja kalpeni,
-mutta Maie katseli häntä kuin vierasta eikä tervehtinyt.
-
-Silloin mies sanoi aivan hiljaa: "Maie, etkö tunne minua?"
-
-Ja Maie vastasi: "Totisesti, minä en tunne sinua, vaan näen sinut
-tänään ensi kertaa."
-
-Mies sanoi: "Sinä olet laihtunut ja sairas. Tule, niin vien sinut
-kotiin."
-
-Mutta Maie vastasi: "Sinä erehdyt, sillä minulla ei ole kotia, ei
-miestä eikä lasta, vaan minä puhun niitä, kuin Herran ovat."
-
-Hän kääntyi mennäkseen, mutta hänen kultaisten hiustensa kiilto oli
-sammunut, ikäänkuin ne olisivat kauhtuneet sateesta ja auringosta.
-
-Seuraavana päivänä hän näki saman miehen vielä kerran, toisella
-puolen maantietä, jossa hän istui kuin odottava, aivan rauhallisena
-ja tomuisena. Mutta iltapäivällä, juuri kun hän tunsi Hengen olevan
-tulossa, ja hän jo viittasi lähellä seisojille, huomasi hän yhtäkkiä
-taas saman miehen, tällä kertaa maltsvetien keskellä. Silloin hänen jo
-puoliksi kangistuneet jäsenensä yhtäkkiä uudelleen oikenivat suoriksi,
-ja hän jäi tuijottamaan mieheen, ja jokin ajatus kolkutti hänen
-aivoissaan herkeämättä. Ja hän sanoi kaikille:
-
-"Minä en voi puhua tänään", ja meni rannalle ja poimi hiekasta
-raakunkuoria, ja hänen tultuaan takaisin, oli mies mennyt.
-
-Ilma oli poutainen ja ihana, eikä heillä ollut yhtään siimestä,
-ja aurinko paahtoi heitä katveettomalla niityllä, ja he kärsivät
-kuumuudesta, kuten äsken kylmyydestä. Helle hervotti heidät uneliaiksi,
-ja he olisivat halunneet vain nukkua, ja valvonta rasitti heitä.
-
-Mutta jo kolmantena viikkona olivat heidän ruokavaransa tyystin
-lopussa, sillä ei kukaan ollut aavistanut odotuksen kestävän näin
-kauan, ja he olivat toivoneet valkean laivan olevan kukkuroillaan
-muonaa. Ja heidän pienet poikasensa kävivät ongella, ja ensin he
-kurittivat heitä siitä, mutta lopulta ei kukaan enää kieltänyt, eivätkä
-he myöskään voineet estää lapsiaan juoksemasta maantielle, jossa
-armeliaat ja uteliaat ihmiset antoivat heille almuja.
-
-Ensin he ostivat leipää ja kalaa ohiajavilta talonpojilta, ja
-parempiosaiset jakoivat vähäosaisille, niinkauan kuin heillä jakaa oli,
-sillä he olivat kaikki yhtä valittua joukkoa. Mutta heitä oli paljon,
-ja heidän rahansa hupenivat nopeasti, ja nälkä alkoi heidän keskellänsä.
-
-Silloin alkoi yksi ja toinen leirissä napista ja sanoa: "Onko Maltsvet
-unohtanut uskovaisensa? Istuuko hän yksinään Kaananin lihapatain
-ääressä ja virvoittaa itseään viinamäen runsaudella, sillaikaa kun
-hänen valittujaan vaivataan näljältä ja kaikkinaisilta taudeilta?"
-
-Toiset sanoivat:
-
-"Onko valkea laiva tehnyt haaksirikon, ennenkuin ehti Lasnamäen
-rantaan? Onko tapahtunut onnettomuus?"
-
-Ja oli niitäkin, jotka sanoivat: "Miksi te petätte itseänne ja
-toisianne silmänlumeilla? Menkää kotia ja kyntäkää tyhjät vainionne!
-Valkeaa laivaa ei ole, ja Maltsvet on kelmi ja petturi!"
-
-Toiset nuhtelivat näin puhujia kauhistuneina ja sanoivat:
-
-"Meidän uskomme on ylen heikko, ja Herra koettelee meitä."
-
-Mutta kun nälkä oli heikontanut odottajien ruumiit, ja varjoton
-aurinko päivät pääksytysten paahtanut heidän päätään, muuttui heidän
-odotuksensa. He istuivat vuoroin penseässä, tylsässä epätoivossa, ja
-valkea, rutikuiva hiekka valui heidän väsyneitten sormiensa lomitse,
-ja heistä oli yhdentekevää, oliko aamu vai ehtoo. Rannanpuoleiset
-kalastajat alkoivat ajatella verkkojaan, jotka he lähtökiireissä
-olivat polkuhintaan myyneet tai muuten lahjoittaneet, ja kun he
-iltasin näkivät lähikylän miesten lähtevän apajalle, seurasivat he
-heidän pieniä purjeitaan, ikäänkuin ne olisivat olleet luvatun valkean
-laivan, ja heidän oli yhtäkkiä ikävä työtä, josta olivat luopuneet.
-Peltomiehet näkivät tyhjät, mustat vainiot, joissa ei yksikään
-vihertävä viljan korsi todistanut keväisestä työstä, ja oli kuin marras
-maa olisi syyttänyt heitä, jotka olivat sen jättäneet rikkaruohojen
-kilpakentäksi. He kärsivät työttömyydestä vielä enemmän kuin
-syömättömyydestä, ja heidän silmänsä olivat arat ja anteeksianovat, kun
-he kuulustelivat ohiajajilta vuodentulon toiveita ja kalansaalista.
-
-Maien puheet olivat sekavia ja outoja näinä aikoina, niin
-etteivät lähestulkoonkaan kaikki niitä oivaltaneet, vaikka hänen
-loveenlankeemisensa kesti nyt entistä kauemmin, ja hän taisi puhua
-pari tuntia yhtämittaa. He ymmärsivät, että hän kuin unissaan hapuili
-jotain, mikä hävinnyt oli, ja hänen äänensä oli usein uikuttava, ja hän
-valitti ääneen, silmät ummessa, ettei nähnyt enää selvään laivaa.
-
-Ja taas oli niitä heidän joukossaan, jotka sanoivat: "Mitä te odotatte?
-Mennään kotiin, ennenkuin näännymme."
-
-Mutta kun he ajattelivat, että heidän entinen elämänsä alkaisi
-uudestaan, niinkuin ei mitään olisi ollut, kauhistuivat he hengessänsä,
-heräten tympeydestään, sillä he olivat myyneet kaikki, mitä heillä
-oli, eikä ollut kattoa eikä seiniä enää, jotka he olisivat tainneet
-omikseen nimittää, eikä jalantäyttä maata, joka olisi heidän omansa
-ollut. Silloin he eivät jaksaneet käsittää, että Herra olisi unohtanut
-ja hyljännyt heidät, jotka olivat kaikki alttiiksi antaneet, ja niin
-värähti heidän nälän näännyttämissä aivoissaan kuumeinen odotus, eikä
-heidän mielikuvituksellaan ollut enää mitään rajaa.
-
-Heidän leirilleen kertyi katselijoita päivä päivältä, ja kaupungista
-samosivat sankat joukot, ilvehtiviä tai sääliviä ihmisiä, mutta suurin
-osa oli vain uteliaita. Yritteliäät kaupustelijat eivät jättäneet
-pystyttämästä kojujaan niityn laitaan, ja kuten muinoin Jerusalemin
-temppelissä, niin kaupittiin nyt maltsvetienkin taivastemppelissä
-kaiken päivää kuin turulla ja markkinoilla, ja oli paljon melua ja
-kompia ja ilakoimista ilmassa niityn ympärillä, kunnes sydänyö sen
-lopetti.
-
-Mutta eräänä yönä istui sokea vaimo unta saamatta, ja hänen kätensä
-alkoi hapuilla, ikäänkuin olisi tavoittanut uunin lämmintä kylkeä,
-ja hänen korvansa herkistyivät kuullakseen heinäsirkan siksutuksessa
-kaiun uunisirkan unettavasta soitosta, johon hän öisin oli tottunut.
-Ja hän herätti taluttajansa ja sanoi hänelle: "Mitä minulla on
-valkeasta laivasta, jota silmäni eivät koskaan selitä, ja Kaananista,
-jossa astuntani on yhtä avutonta kuin täällä? Eikö ole samantekevä,
-lämmittääkö sammuneita silmiäni risuvalkean loiste tai lämpimän maan
-aurinko?" Senjälkeen hän paneutui maata, mutta aamulla hän talututti
-itseään ympäri leiriä ja heitti kaikille hyvästi, päivitellen heidän
-käsiensä laihuutta, eikä yksikään yrittänyt häntä pidättää, kun hän
-kääntyi maantielle.
-
-Sinä iltana nurisivat muutamat nuoret miehet äänekkäästi keiton
-viheliäisyyttä ja pitivät neuvoa keskenään, ja huomenkoitteessa he
-olivat kateissa, ja joku oli nähnyt heidän kulkevan kaupunkiin päin.
-Heitä odotettiin ehtooseen saakka, mutta kun aurinko laski, eikä ketään
-kuulunut, ymmärsivät kaikki, että oli turha heitä odottaa.
-
-Silloin Kolgarannan kalastajan vaimo, joka oli vaiennut lapsensa
-kuolemasta saakka, nousi ja kulki pitkin leiriä ja sanoi kaikille,
-jotka kuulla tahtoivat, mutta eritoten äideille, joilla oli pieniä
-lapsia:
-
-"Mitä te turhaan kiusaatte Jumalaa? Tahdotteko, että hän hukkaa teidät
-ynnä lastenne kanssa? Ettekö näe, että Hän on kääntänyt kasvonsa pois
-meistä?"
-
-Illalla hän lähti ja paljon muita hänen kerallaan, mutta hänen
-miehensä, joka oli hurskas ja uskossaan luja, jäi, ja jäljelle
-jääneitten luku oli yhä suuri, eivätkä he tienneet, mitä heidän tekemän
-piti, sillä Lasnamäen niityllä odotti heitä nälkäännääntymys, mutta
-kotona raipat ja orjuus.
-
-Ja vielä kerran he tutkiskelivat itseään ja syyttivät vähäuskoisuuttaan
-ja ylitsekäymisiään siitä, että Herra näin koetteli heitä. Sillä mitä
-merkitsi Herrain Herralle lähettää valkea laiva Lasnamäen rantaan?
-Hänen ei tarvinnut muuta kuin lausua poutapilvelle: "Laskeu laivaksi
-Tallinnanmaan rantaan, sillä katso, siellä odottaa minua valittu
-kansani, johon minä mielistyin." Tai mitä merkitsi Herran sanoa
-suurimmalle sotalaivalle kaukaisella reitillä: "Käänny kulussasi, sillä
-sinua tarvitaan Lasnamäen rannassa."
-
-Ehkä he kuitenkin olivat vihoittaneet Herran ylönsyömisellä ja
-ylönjuomisella ja silmäinpyynnöllä? Ehkä Hän vaati heiltä vielä jotain?
-He olivat valmiit luopumaan kaikesta, jos heillä vielä olisi jotain
-antaa. He olivat kestäneet nälkää ja tauteja viisi viikkoa Lasnamäen
-niityllä, mutta olivat yhä alttiit, jos Herra niin tahtoi.
-
-He rukoilivat, niinkuin eivät olleet viikkokausiin enää rukoilleet,
-epätoivon uskolla: "Vaadi meiltä! Vaadi meiltä kaikki! Anna meille
-merkki, että tiedämme tahtosi!" Heidän ylitseen heittyi heijastus ensi
-kutsumuksen ajoista, jolloin profeetta Maltsvet vielä kiersi kyliä ja
-herätti sieluja, uutta uskoa julistaen, ja jolloin heidän sydämensä
-halu oli kieltäytyä kaikesta, mikä ennen oli heille himoruokaa ollut.
-
-Ja ihmiset, jotka olivat paastonneet siitä saakka, kun emo heidät
-parmailtaan vieroitti, kantoivat nyt kokoon viimeisetkin ruuantähteet
-ja polttivat ne, lepyttääkseen Jumalan, joka oli heihin julmistunut.
-He kaatoivat hiekkaan kaljat ja maidot, kellä vielä jäljellä oli, ja
-särkivät keitinastiat, ettei kukaan kiusaukseen lankeisi, ja heidän
-paastonsa olisi täydellinen. Suuren kiihkon tullessa heidän ylitseen,
-he tukkesivat lähteet ja täyttivät ne soralla, ja kovettivat korvansa
-nälkäisten lasten parkunalta eivätkä armahtaneet edes sairaitakaan.
-
-He näkivät taas valkean laivan, kuten odotuksensa ensi päivinä, ja
-kuten Henki oli sen vaimon suun kautta ennustanut, ja he tiesivät, että
-jos heidän uskonsa olisi kyllin luja, niin ihme tapahtuisi. He näkivät
-sen lähestyvän ulapalta, keskeltä satamavesien järeitten sotalaivojen
-ja kauppa-aluksien, hopeaisen laivan, valkean kuin meren raakun,
-valmiin mahduttamaan heidät kaikki ja viemään heidät kevyesti keinuen
-autuaammille asuinsijoille.
-
-Ja jos ihmisten ikävä kelvolliseksi havaitaan Herran edessä, niin oli
-heidän uhrinsa totisesti suuri.
-
-Mutta kolmannen päivän illalla heidän paastonsa alusta alkaen, kun
-kaikki olivat koolla rannalla, tapahtui, että eräs Järvamaan mies alkoi
-pidellä päätään ja hihkua kuin humaltunut, vaikka ei tilkkaakaan viinaa
-ollut kulkenut hänen huultensa yli, ja kaikkien rannalle kokoontuneiden
-nähden juosta pitkin rantaa sinnepäin, missä kalaveneet olivat. He
-näkivät hänen kompastuvan ja taas juoksevan ja koko ajan huitovan
-käsillään, vaikka aaltojen kohina esti hänen ääntään kuulumasta. Kun
-hän oli ehtinyt veneitten luo, näkivät he hänen työntävän veneen
-vesille ja melovan päin ulappaa, yhdellä airolla.
-
-He olivat kaikki vaiti hämmästyksestä, odottaen hievahtamatta, mitä
-tuleman piti.
-
-"Hän soutaa vastaan valkealle laivalle", sanoivat jotkut.
-
-Mutta yhtäkkiä he näkivät, kuinka hän heitti melan käsistään, kurkoitti
-kätensä kuin jollekin näkymättömälle vastaan ja astui yli veneen
-partaan, arvelematta, kuten olisi astunut lujalle mantereelle, kadoten
-heidän silmistään. Silloin pääsi heidän kurkuistaan huuto, pitkä ja
-epätoivoinen, ja he huusivat kauan, tietämättä lopulta itsekään miksi,
-ja juoksivat pitkin rantaa. Ja vain muutamilla oli kyllin mielenmalttia
-soutaa ulapalle ja ryhtyä naaraamaan ruumista, joka seuraavana aamuna
-vedettiinkin vedestä ja pantiin rannalle, menneenvuotisten kaislojen
-päälle.
-
-Mutta heidän silmäinsä kaihit putosivat, ja he tiesivät yhtäkkiä
-kaikki, että heidän toivioretkensä oli päättynyt, ja he alkoivat koota
-kapineitaan, lähteäkseen kotiin, etsien Maiea, purkaakseen hänelle
-pettymyksensä. Mutta Maie istui ojan reunalla, selin muihin, kädet
-velttoina ja väsyneinä helmassa, johon hän oli koonnut sinisiä ja
-punaisia kukkia. Hänen kultaisten hiustensa kiilto oli sammunut, mutta
-hänen silmänsä olivat yhä liikkumattomat kuin unissakävijän.
-
-Vaikka ei kukaan sanonut, tunsi hän kuitenkin, istuessaan paljaat jalat
-niittyojassa, että kaikki odottivat hänen avaavan suunsa ja puhuvan.
-
-Mutta hänellä ei ollut heille mitään sanomista.
-
-Hän koetti muistutella, kuka oli ja mistä oli, ja maariankämmenet
-tuoksuivat hänen sylissään, ja hän sormieli avuttomana niitten juuria,
-jotka olivat vahanvalkoiset kuin kuolleen lapsen käsi; mutta hän ei
-muistanut mitään.
-
-Silloin tuli hänen luokseen muuan maltsvetien lapsista, joka oli ollut
-maantiellä kaupunkilaisten huvimatkailijain luona ja toi almunantimena
-kädessään suuren kaistaleen äsken leivottua ja vielä lämmintä leipää.
-
-Ja koska Maie alati oli hyvä lapsille, taittoi lapsi hänelle puolet
-leivästään.
-
-Maie tarttui siihen kuin unessa, mutta äsken kypsyneestä, pehmeästä
-ruisleivästä nousi tuttu tuoksu hänen sieramiinsa, ja hän tunsi aluksi
-sietämätöntä nälkää, mutta seuraavana tuokiona hän yhtäkkiä näki
-avoimen leivinuunin ja paistuvat leivät uunissa.
-
-Hän piteli päätään, ja läpi aivojen sävähti ajatus: "Herran tähden,
-leivinuuni pitää sulkea."
-
-Samalla sanoi joku, jota hän ei nähnyt, aivan hänen korvansa juuressa:
-"Mitä sinä täällä teet? Mitä sinä odotat?"
-
-Ja heti hän hervahti heikoksi, lyyhistyen kokoon, ja hänen muistinsa
-palasi.
-
-Hän näki molemmat poikansa, jotka leikkivät pihalla kaivon luona,
-ja vanhemman hiha oli kyynäspäästä rikki. Puodin ovi oli auki, ja
-elttaantuneen sillin haju nousi avoimesta nelikosta.
-
-Hän muisti miestään, poikiaan, arkipäiväistä askarettaan,
-puodintaus-kamaria ja uunissa paistuvia leipiä, ja hänen kätensä
-palmikoitsivat vaistomaisesti vanunutta tukkaa, samalla kun hänen
-sydämensä oli sairas ikävästä.
-
-"Valkeaa laivaa ei ole", hän sanoi, nousten seisomaan, heikkona ja
-horjuen kuin pitkästä taudista.
-
-Eikä kukaan häntä pidättänyt, sillä jokaisella oli oma murheensa, ja
-niin pujottautui Maie Merits läpi tungoksen maantielle ja alkoi kulkea
-kohti kotia, odotettuaan viisi viikkoa ihmettä Lasnamäen niityllä.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Lähtevien laivojen kaupunki, by Aino Kallas
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI ***
-
-***** This file should be named 56559-8.txt or 56559-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/6/5/5/56559/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-