diff options
| -rw-r--r-- | 56559-0.txt | 2823 | ||||
| -rw-r--r-- | 56559-8.txt | 3203 |
2 files changed, 2823 insertions, 3203 deletions
diff --git a/56559-0.txt b/56559-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f6e9e40 --- /dev/null +++ b/56559-0.txt @@ -0,0 +1,2823 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56559 *** + + + + + + + + + + + +LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI + +Kirj. + +Aino Kallas + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1913. + + + + +SISÄLLYS: + +I + +Bernhard Riives. +Vanhan Orgin kuolema. + +II + +Saarenmaalainen intermezzo. + Uskontunnustus. + Meillä on kuollut mukana. + Kultalaiva. + Ylitse muurin. + Vaeltava kynttilä. + Ihminen. + Näky. + Tuiskuhiekka. + Lähtevien laivojen kaupunki. + Saarenmaan kiitos. + +III + +Pimeys. +Vieras. +Yksi kaikkien edestä. +Lasnamäen valkea laiva. + + + + + + +I + + + + +BERNHARD RIIVES + + +Eräs Itämerenmaakuntain rankaisuretkikuntaan kuulunut nuori upseeri +kertoi: + +"Olimme kuudenkymmenen matruusin kanssa saapuneet muutamaan Vironmaan +rantapitäjään. Pitäjä, josta tulimme, oli ollut kapinan kaikkein +pahimpia pesäpaikkoja, melkein kaikki aatelismoisiot olivat tuhkana; +olimme sentähden mekin puolestamme käyttäneet kaikkea mahdollista +ankaruutta. Olimme suoraan sanoen väsyneet näkemään verta, niin +matruusit kuin ylipäällikkömmekin, minusta puhumattakaan. Siihen ei +koskaan aivan totu, ajan pitkään se alkaa etoa sydäntä, paitsi siinä +tapauksessa, että siitä juopuu. + +"Tekemättä mitään sopimusta tai edes keskenämme siitä puhumatta, +olimme tällä kertaa päättäneet antaa armon käydä oikeuden edellä. Sitä +suuremmalla syyllä, kun koko pitäjässä ei oltu poltettu kuin yksi +ainoa moisio, ja sekin todistettavasti kiertävän, muualta tulleen +kapinallisen joukon toimesta. Pienempiä lainvastaisuuksia oli tietysti +tehty kosolta, oli suljettu krouvi, vaadittu lakon uhalla muonamiehille +uusia palkkaehtoja, jotka sopimukset moision omistaja hengenhädissään +oli allekirjoittanut, oli pidetty kapinallisia kokouksia ja puheita +j.n.e. Vangitsimme ja kuulustelimme kymmenkunnan miestä, pääsyylliset +sensijaan, kiihoittajat ja kokousten toimeenpanijat olivat kaikki +teillä tietymättömillä. Ainoastaan sen talokkaan, joka oli johtanut +muonamiesten lähetystöä, saimme kiinni. Hän oli varoituksista +välittämättä pysynyt kodissaan, josta matruusit hänet toivat +sotasoikeuden eteen. Hänen nimensä oli Bernhard Riives. + +"Neuvottelimme rangaistavien suhteen parin aatelisen ja pitäjän +kirkkoherran kanssa, ja kaikki kehoittivat lievään rangaistukseen, +johon itsekin olimme taipuvaiset. Ainoastaan parooni, jonka luona +muonamiesten lähetystö oli käynyt, vaati Bernhard Riivekselle +kuolemanrangaistusta, varoittavaksi esimerkiksi koko pitäjälle. +Hänellä tuntui olevan vanhaa kaunaa tätä miestä kohtaan, joka, kuten +perästäpäin kuulin, oli uskaltanut laillisen oikeuden tietä mittauttaa +talonsa entisen oikean rajan, joka tuli kulkemaan yli paroonin +apilaniityn. Vähän aikaa sinne tänne keskusteltuamme hän kuitenkin +suostui vaihtamaan rangaistuksen kahdeksisadaksi lyönniksi, jota +korkeampaa rangaistusta emme tässä pitäjässä ottaneetkaan käytäntöön. + +"Annoimme siis tuoda sisään talollisen Bernhard Riiveksen. Hän oli +suurikasvuinen talonpoika, hänen kasvonsa olivat tyynet, täysiparran +reunustamat ja kulmikkaat. Harmaansinisten silmien älykäs ja herännyt +katse oli yhtaikaa sekä itsetietoinen että masentunut. Pelko oli +kaukana hänen olemuksestaan, mutta hän ei näyttänyt odottavan +mitään hyvääkään. Hän ei ollut millään lailla röyhkeä, vielä +vähemmän mateleva, hän oli päinvastoin ikäänkuin jo sivuuttanut nämä +ominaisuudet, jotka pitkäaikainen orjuus luo. Koko hänen olennossaan +oli jotain vaikuttavaa, ihmisiä tiedottomasti hallitsevaa, hänen +raskaat hartiansa näyttivät olevan luodut toisia eteenpäin työntämään. +Hän oli niitä talonpoikia, joitten lapset tavallisesti muodostavat +sivistyneen säädyn ensimäisen polven. + +"Päätöksemme oli, kuten sanottu, valmis, mutta kuulustelimme kuitenkin +häntä näön vuoksi. + +"Oliko hän kehoittanut muonamiehiä lakkoon? Oli. Miksi hän sen oli +tehnyt? Koska heidän tilansa oli sietämätön. Oliko hän johtanut +muonamiesten kokousta ja kirjoittanut uudet sopimuskaavat? Oli. Oliko +hän käynyt muonamiesten kanssa moisiossa? Oli. Miksi juuri hän oli +ottanut tämän asian johtaakseen? Koska juuri hän, saatuaan parin vuoden +koulusivistyksen, piti velvollisuutenaan auttaa muita, jotka eivät +olleet sitä saaneet. Oliko hän moisiossa sanonut: jollette allekirjoita +nyt, niin teette sen viikon kuluttua toisella musteella? Ei, hän ei +ollut käyttänyt minkäänlaisia uhkauksia. Oliko hän ollut kunnantalolla +pyhäinkuvaa repimässä? Ei, sitä hän ei ollut tehnyt. + +"Hän antoi kaikki vastauksensa varmasti ja yksikantaan, mutta yhtaikaa +välinpitämättömästi, ilman toivoa, ikäänkuin olisi aavistanut +kuulustelun muodollisuuden. Hänen harmaat ja viisaat silmänsä eivät +katselleet ketään meistä. + +"Seurasi muutamain todistajain kuulustelu. Kaikki ilman poikkeusta +todistivat ainoastaan hyvää Bernhard Riiveksestä. Hän oli itse ostanut +talonsa vapaaksi ja maksanut suurimman osan velasta, mikä Vironmaan +läänissä on harvinaista. Hän oli ollut kaikenlaisissa kunnallisissa +luottamustoimissa ja aina osoittanut malttia sekä älyä. Ainoa, mitä +häntä vastaan muistutettiin, oli, ettei hän koskaan käynyt kirkossa +eikä ehtoollisella. Ylipäänsä ei hänellä tuntunut olevan yhtään +vihamiestä. + +"Minun tehtäväkseni tuli lukea hänelle tuomio. Hänet tuotiin taas +sisään, ja hän seisoi edessäni lammasnahkaturkissaan, joka edestä oli +auki. Ensi kertaa tunsin, että hänen silmänsä pysähtyivät minuun, ja +vaikka katseeni oli kädessä pitämässäni paperissa, tunsin kuitenkin +koko ajan näitten tutkivain ja älykästen silmien katseen. Muistan +tuumineeni, mahtoiko hän ymmärtää venättä. + +"Luin siis tuomion ensin venäjäksi, ja koska osaan kutakuinkin viroa, +-- olen Narvasta -- käänsin sen suoraa päätä viroksi. + +"Kun pääsin sanoihin 'kaksisataa lyöntiä' kuulin hänen kiristävän +hampaitaan. Katsoin häneen, hän oli kalpean ja villin näköinen, +ikäänkuin hänen tavallinen itsehillintänsä olisi hetkeksi pettänyt. +Mutta hän ei sanonut sanaakaan. + +"Annoin käskyn viedä hänet pois. Näin hänen kääntyessään ovessa, että +hänen hartiansa nytkyivät kuin vilutautisen. + +"Pienemmät syylliset rangaistiin ensin. En mennyt rangaistuspaikalle, +hermoni olivat jonkinlaisessa hajoomistilassa, ja toivoin hartaasti, +että kaikki pian päättyisi. + +"Olin jäänyt yksin huoneeseen, jossa järjestelin papereita. Yhtäkkiä +aukeni ovi, ja Bernhard Riives työntyi sisään, kahden matruusin +kiinnipitelemänä. Peljästyin nähdessäni hänet, ja vasten tahtoani +tarttui käteni ladattuun revolveriin. + +"Hän oli kauhea katsella. Hänen lakkinsa oli poissa, ja vaatteet +useasta kohden rikkirevityt, ikäänkuin hän olisi tullut käsikähmästä, +toinen poski vuoti verta kuin pistimen haavasta. Kaikki jonkinlaisen +talonpoikaissivistyksen luoma luja itsekuri oli kadonnut, hän oli +kuin astunut monta monituista sukupolvea takaisin heimonsa sotaisia +vaistoja kohti. Hänen arvokkaisuutensa ja ylemmyytensä olivat sensijaan +ennallaan, samoin hänen tiedottomat johtajaominaisuutensa; hän +muistutti pakana-aikojen heimopäälliköltä siinä seisoessaan. + +Mutta hurja hulluus, joka oli katsonut hänen silmistään tuomiota +lukiessa, oli kadonnut, ja sensijalla liikkumaton, jääksi jähmettynyt +katse. + +"Mitä tahdot?" kysyin häneltä. + +"En anna itseäni piestä", hän sanoi tyynellä uhalla. + +"Olet saanut tuomiosi", sanoin. + +"Vaikka, -- mutta _se ei sovi_ minulle, -- minä en ole orja, että minua +vitsoin pieksetään." + +"Sinut oltiin vähällä tuomita kuolemaan, mies", sanoin. + +"Hän säpsähti, vaikeni ja katsoi minuun. + +"Voit kiittää ylipäällikön armoa, että pääset kahdellasadalla +lyönnillä", jatkoin. "Voit mennä!" + +"Käskin sotamiesten tarttua häneen, mutta hän rynnistäysi irti. + +"Mitä nyt!" huusin kärsimättömästi. + +"Minua ei lyödä!" hän toisti. + +"Mies, punnitse sanojasi!" tiuskasin hänelle. "Voimme ammuttaa sinut!" + +"Ampukaa sitten, jollette muuta osanne", hän sanoi. + +"Menin ylipäällikön puheille. Ihmiselämä on kopeekan arvoinen, +ajattelin, ja merkillinen tyhjyys, irrallisuus hajaannutti ajatukseni +lepattaviksi kuviksi... Väkisinkin koetin pitää niitä kurissa, +pakoittaa niitä kulkemaan määrättyä sotilaallista uraa, ainoaa +niille oikeaa. Kuitenkin tunsin hetkellistä heikkoutta. Mitä oli +meidän tekeminen? Olimme kumpikin neuvottomia. Uskalsin ehdoittaa, +että armahtaisimme hänet täydellisesti, mutta tajusin itsekin, että +senkautta kadottaisimme kaiken arvon kansaa silmissä. Se ei käynyt +laatuun, emme voineet sivuuttaa rangaistusta. + +"Ylipäällikkö otti asian tyynemmin. + +"Antaa hänen itse valita raippojen ja kuolemanrangaistuksen välillä", +hän sanoi. "Se pehmittää hänet, saat nähdä." + +"Menin taas Bernhard Riiveksen luo ja ilmoitin hänelle ylipäällikön +päätöksen. Hän kuunteli minua ääneti. + +"Koetin hinnasta mistä hyvänsä hellyttää hänet. + +"Onko sinulla vaimo?" kysyin. + +"On", hän vastasi yksikantaan, aivan kuten kuulustelussakin. + +"Entä lapsia?" + +"On -- viisi", hän vastasi. + +"Jumalan nimessä, -- ajattele sitten heitä mies." + +"Pelkäsin hänen tähtensä ja yhtaikaa halusin hartaasti murtaa hänen +itsepäisyytensä, jonka sisimmät syyt eivät olleet minulle täysin +selviä. Kuitenkin oli hänessä jotain, jolle salaisesti tein kunniaa. + +"Hän ei vastannut, vaan näytti taistelevan itsekseen. + +"Kuule nyt minua", sanoin, "tule järkiisi! Näethän, tahdon parastasi. +Sinä olet vahvarakenteinen ja kestät hyvin rangaistuksen, sairastat +viikon ja olet terve taas." + +"Enhän minä sitä pelkää", hän sanoi: + +"Miksi sitten, vastaa toki!" + +"En voi. Siinä kaikki. Luonto ei lupaa, en voi. Voin kuolla, mutta en +voi antaa itseäni piestä." + +"Teitä on aina lyöty", sanoin. "Kun vielä olitte orjia, lyötiin teitä +aina. Isääsi on pieksetty, isoisääsi samoin." + +"Se on totta, meitä on aina lyöty", hän myönsi. "Mutta minua ei enää +lyödä. Minä olen syntynyt vapaana." + +"Nyt hän oli taas löytänyt itsensä. Hänen kulmikkaisiin, +suuripiirteisiin kasvoihinsa ilmestyi taas sama talonpoikaissivistyksen +tasapaino, jonka olin heti alussa niissä huomannut. + +"Lapsesi, mies! Viisi lastasi, jotka jäävät orvoiksi, jos sinut +ammutaan." + +"Heidän on parempi kasvaa isättöminä kuin orjan lapsina. Ampukaa minut!" + +"Hän sai tahtonsa täyteen. En ollut läsnä, kun hänet ammuttiin, en +edes tahtonut nähdä hänen ruumistaan, jonka hänen vaimonsa ja vanhin +poikansa veivät pois, en edes kuulla kertomusta hänen viimeisistä +hetkistään. + +"Mutta minun mielipiteeni on: tässä talonpojassa, tässä Bernhard +Riiveksessä suoristui seitsensatavuotisen orjuuden selkä." + + + + +VANHAN ORGIN KUOLEMA + + +1. + +Moision uudelle navettarakennukselle tehtiin paraikaa pärekattoa. +Se täytti koko takapihan sivu-alan; järeistä, harmaista kivistä +liitetty seinä kohosi jykevänä kuin kirkon muuri, ja vielä lasittomat +ikkuna-aukot ammottivat pitkulaisina. Kurkihirsi oli enää puoliksi +näkyvissä, -- se oli aarniohonka, joka aikoja lukemattomia oli moision +puistossa humissut. Mutta nyt istui sen selässä kahareisin mies ja +kalkutteli vasaralla kattonauloja päreisiin. + +Sellaista navettarakennusta ei oltu nähty yli kymmenen kihlakunnan. +Piirustuksetkin oli tuotu jostain kaukaa merien takaa, sieltä, mistä +karjarotukin oli peräisin, ja vierasta kieltä murtava rakennuttaja oli +armollisen herran kanssa käynyt perustuksia mittaamassa. Eivät olleet +navetan seinäkivetkään näiltä mailta, harmaata kiveä ne olivat, kovaa +kuin rauta. Kolmensadan sarvipään kytkyeitten piti navetassa tilansa +saada, sillä armollinen herra aikoi ensi vuonna taas karjaansa lisätä. +Oli siellä laitoksia monimutkaisia, joista oudon silmä ei heti selkoa +saanut; oli lämpöjohto, joka putkia myöten työnsi kuumaa ilmaa pitkin +navettaa, oli ilmanvaihtaja, joka alati ristivedon avulla piti ilman +puhtaana, ja erityinen vesijohto raikasta vettä heruttamassa. + +Kaikki moision muut rakennukset jäivät varjoon uuden navetan rinnalla, +yksin päärakennuskin, joka suuruudestaan huolimatta oli matala ja +vanhanaikuinen; ei piisannut pitäjän kirkkokaan navetalle komeudessa, +sillä tällä karjakirkolla oli torninsakin, monta jalkaa korkea, +johon vesi suureen säiliöön pumputtiin. Ja eräänä aamuna oli tornin +harjalle ilmestynyt ristikin, joka kuitenkin ennen pehtorin tuloa yhtä +salaperäisesti katosi, kuin oli ilmestynytkin. Mutta kirkoksi siitä +pitäin navetta ristittiin. + +Lehmät, kiiltokarvaiset, rauhalliset maidonantajat kulkivat joka aamu +tulevan asuinsijansa ohi, -- ynähtivät sen suurille ikkunoille ja +puskivat koetteeksi sarvensa kivinurkkaukseen. + +Oli hyvin helteinen päivä ennen juhannusta. Miehet hikoilivat ylhäällä +katolla päreitä pannessaan, he olivat siellä korkealla puiston +satavuotisten lehmusten ja tammien tasalla. Armollinen herra oli äsken +tehnyt tavallisen aamuisen tarkastuskävelynsä ja taas poistunut; työ +kävi vähän veltompaa vauhtia, ruoka rupeamaa odotellessa. + +Lastukasalla navetan seinämällä seisoskeli vanha Org, moision entinen +paimen, virsut jalassa. Parina viime vuonna hän ei ollut enää +paimenessa käynyt, vaan sai elinaikaisesta raatamisestaan moisiolta +pienen eläkkeen. + +Siitä huolimatta hän kesäisin omaksi ratokseen seurasi karjan jälkiä. +Sinne häntä alati veti, suoreunaisille rinteille, siellä hän kannon +nenässä yhä päivänsä vietti, suokoivujen harmahtavaa tuohta näperteli +ja katseli, kuinka nuoremmat nyt juosta kipittivät lehmiä suon reunalta +hätyyttämään. + +Hän kiroili kirkkaasti lehmiä, sätti niitä kuin järkeviä olentoja, +joitten pitäisi käsittää hänen sanansa ensi kuulemalta; vihaisina +hyrräsivät kurkkuärrät hänen suustaan, mutta huolimatta karkeista +kirouksistaan, hän ei milloinkaan lyönyt lehmiä. + +Siitä asti kuin navettarakennukseen oli ryhdytty, ei häntä enää +muualla näkynyt. Jo perustaa pantaessa hän oli ollut läsnä, hänen +virsunsa löntystivät hitaasti ja säännöllisesti rakennuspaikalle, +jossa hän päivänpaahtaman hirren nenän istuimekseen valitsi. Hän puhui +harvoin työmiesten kanssa, kärsi heidän kompasanansa hievahtamatta, +ilman että olisi tutissut harmaata sänkeä työntävä leuka. Itsekseen +mitä vähän joskus pakinoi, mutta ei paljoa kysellytkään, päiväkaudet +vain istuskeli piippunysä suussa. Joskus meni itse rakennukseenkin, +tarkasteli epäluuloisena tornia ja hanoja, joitten merkitystä ei +ymmärtänyt. Sattui toisinaan joku hyvänsuopa mies hänelle niitten +merkitystä selittämään, silloin hän urahti hyvillään, täynnä +kunnioittavaa ihmettelyä. Tekivät hänelle joskus koiranhampaat +pilaakin, ilveilivät ja valehtelivat suut silmät täyteen; ukko ensin +uskoi, mutta keksi kuitenkin vihdoin kepposen ja päästi kuuluville +kaikki kuratinsa. + +Päivällislypsylle, joka pihan toisessa päässä toimitettiin, hän +sentään malttoi lastukasaltaan kömpiä, -- kun luuli piikahepakkojen +korvien välttävän, niin puheli lehmille, kullekin erikseen, nimitteli +niitä kaikkein koreimmilla kiroussanoilla, kuten lempinimiä olisi +jaellut. Sitten alkoi murahdellen kertoa niille navetasta, saisivat +asua kuin saksat ikään, ei ollut papillakaan sellaista linnaa, muuta +kuin sunnuntaisin, kun saarnastuolissa seisoi. Katsella saisivat alati +lystiksensä maantielle suurista ikkunoista, -- niinkuin armolliset +rouvat salin ikkunoissa hepenissään istuvat ja ohikulkijoita +tirkistävät. Pakisi lopuksi vielä kaikista uusista laitoksista, +vesijohdosta ja ilmanvaihtajasta, -- lehmien liikkumattomat silmät +katsoa muljottivat, ja leuat märehtiä jauhoivat, -- kauempaa kuului +maidon tasainen sohina. + +Kerran joku sattui hänelle kertomaan erään paroonin tallista, jossa +pilttuut olivat mustaa, kallista kiveä, -- se pilasi hänen hyvän +tuulensa pariksi päiväksi, -- kelläkään ei olisi saanut olla parempaa +kuin hänen lehmillään. + +Nyt hän tapansa mukaan taas seisoskeli lastukasalla, jota aurinko +paahtoi, niin että olisi luullut sen tuleen räsähtävän, -- katolla +kalkahtelivat säännölliset vasaraniskut, ja kurkihirsi lyheni, +valkoisten päreitten peittoon kadoten. + +Joku mies tuli kivikuormaa ajaen mäkeä ylös. Hevonen teki keskimäessä +tenän, seisahtui äkkiä. Mies sivalsi ruoskalla koninsa laihoja kupeita, +joitten nahan alta kuultavat lihakset heti uuteen ponnistukseen +pingottuivat. + +"Vedäkin, -- kuka käski hevoseksi ruveta, -- olisit ruvennut lehmäksi, +jos laiskotella tahdot!" + +Miehen kokkapuhe kuului navetan katolle saakka, josta vastaukseksi +pärähti monikurkkuinen naurun rämäkkä. Olisit lehmäksi ruvennut, -- +hevosraiska! + +Org lastukasallaan muikautti myös suutaan, se oli hänestä sukkela sana. + +Mutta yhtäkkiä joku mies sanoa kivahti katolta, päreeseen naulaa lyöden: + +"Lehmiksi tässä täytyy kohta ihmistenkin ruveta, jos mieli syödä ja +juoda kunnolla. Rakennetaan karjalle kirkkoja, mutta muonamiehet..." + +Se oli muuan äsken kaupungista tullut kiertävä työmies. + +Kuului yksinäinen naurun yritys, joka naurajansa kurkkuun tyrehtyi. + +Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. + +Mutta oli kuin olisi katolla äkkiä alkanut itää ja kasvaa jotakin, +niinkuin kasvavat äkkiä sadehöyrystä myrkylliset sienet. Miesten pään +päällä alkoi sakeutua sankka pilvi, taivaan selkeydestä huolimatta, -- +he työskentelivät yhtä äkkiä kuin laukeemaisillaan olevan ukkospilven +alla. Jokaisessa se erikseen hautui, kasvoi nopeasti kuin räikeävärinen +myrkkysieni, toinen ei toiselle ajatustaan lausunut. Mutta kullekin +oli merkillisen selvää yhtäkkiä: tässä minä nyt istun navetan katon +harjalla ja lehmille korkeaa kattoa kalkuttelen, ja itse elän lapsineni +kuin sikolätissä. Eivätkä he tienneet, mistä enemmän hämmästyä, tästä +ajatuksestako, vaiko siitä, että se vasta nyt ilmestyi. + +Pieni pila hevosesta ja lehmästä kierähti kuin kipinä kuloruohoon. +Mutta ilmiliekkiin ei se hevillä leimahtanut, kyti vain kuin kosteissa +sammalissa. + +Vasarat kalahtelivat kilk, -- kalk... + +Aivan niinkuin ainaisina arkipäivinä, -- ei mitään eroitusta. + +Ainoastaan kummallinen, painostava helle paahtoi kattoa, helle, joka +näytti auringosta sydämiin siirtyneen, ja niissä nyt poltti ja sokaisi. + +Org lastukasallaan kummeksi katolla vallitsevaa hiljaisuutta, -- +vihdoin hän vetäytyi nurkkauksen suojaan, johon jäi puolitorkuksiin, +lakkireuhkana silmillä. + +Aurinko yhä vain tulikuumana paahtoi, kaikki iti ja kasvoi sen +säteissä. Jotain suurta ja muodotonta se hautoi, jotain alkuvoimaista, +-- syvää, lainehtivaa levottomuutta pinnalta tyynissä mielissä, -- +ihmisten ensi yritystä ymmärtää itseään ja omaa tilaansa. + +Pari päivää senjälkeen kävi moision armollisen herran puheilla +muonamiesten lähetystö pyytämässä: "että he saisivat asua yhtä hyvin +kuin moision lehmät". + + +2. + +Vanha Org näki eräänä joulukuisena yönä ihmeellistä unta. Hän oli +seisovinaan navetan salvoksella, ja työmiehet rupesivat yhtäkkiä +sitä punamullalla sivelemään. Katonkin panivat punaiseksi, niin +että välkkyi. Org silloin meni navettaan, mutta siellä vasta silmät +repesivät, -- miehiä oli sielläkin suti pivossa ja väripönttö vieressä, +-- ja eikös ne turkaset tuhranneetkin paraikaa lehmiä punaisiksi! +Juuri sivelivät suurta Kirjoa, jolla oli vaikea tähti otsassa. +Heleänpunaisiksi ne lehmät värjättiin, kuin tulen liekkejä selkään ja +kupeihin. + +Org aikoi juuri heille sanoa: ettekös herkeä, vietävät, mutta samalla +joku miehistä uhkasi häntäkin sudilla, josta tippui punaista väriä. + +Siihen hän heräsi. Tupa oli punertavan valoisa. + +Hän nousi, avasi oven, -- hänen edessään oli lakea pelto, -- lunta oli +vielä hyvin vähän. + +Kuusimetsän takaa paistoi punainen ruskotus. + +Org ajatteli hyvin hitaasti. + +Yhtäkkiä tuntui, kuin olisi pieni palava kipinä jostakin iskeytynyt +suoraan hänen aivoihinsa. + +Moisio paloi... + +Palava kipinä yhä uursi ja poltti, -- hän tunsi päässään äkillistä +kipua. + +Hän ei ollut koskaan eläissään ollut pakoitettu niin nopeasti +ajattelemaan. + +Yhtäkkiä hänelle selvisi: lehmät! + +Hän urahti jotain syvällä kurkkuäänellä, tulisella kiireellä sitoen +virsun nauhoja. + +Nyt hän jo oli matkalla punaista valoa kohti, joka veti häntä +puoleensa, kuin tuli kärpästä. + +Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään erittäin tarpeellisena mailmassa, +mutta nyt hänestä yhtäkkiä tuntui, ettei ilman häntä voitaisi tulla +toimeen. Moisiosta pitäisivät kyllä muut huolen, mutta kuka pelastaisi +lehmät... + +Hän kiroili yhtämittaa juostessaan, lakki putosi päästä ja alkoi +huppelehtia pitkin pellon sarkaa, -- hän vain juoksi... + +Hän oli moision takapihalla ja oli horjahtaa maahan kovasta vauhdista. +Navetta oli paikoillaan, sen korkea kattoharja leikkautui mustana +liekitsevään valoon, joka tuli sen takaa. + +Moision päärakennus paloi. + +Org kiitti jumalaa siitä, että päärakennus paloi eikä navetta. Hän +tunsi yhtäkkiä juosseensa liian kiivaasti, henki ei ollut kulkea +rinnassa. + +Ammunta navetassa kävi yhä kumeammaksi. Se oli hirveä, mölisevä kuoro, +epätoivolle ja tuskalle viritetty. + +Org tunsi taas aivoissaan kuin kipinän polttoa. Mutta hän meni +kuitenkin ensin päärakennukselle katsomaan, olisiko apua tarpeen. + +Hän näki heti, että sitä oli mahdoton pelastaa, se paloi joka neljästä +nurkastaan. + +Ihmisiä oli piha ja puutarha täynnä. + +"Onhan puutarhan lammikossa vettä", hän sanoi ensimäiselle, jonka +kiinni sai. + +Mutta se katsoi häneen kuin hourioissa oleva, hymyillen kummallista +hymyä, eikä vastannut mitään. + +Sivurakennuksesta, missä tulta vielä oli vähän, kannettiin huonekaluja +pihalle. + +Org laahautui sinne nähdäkseen, voisiko auttaa. + +Pihalla oli jo ennestään suuri röykkiö huonekaluja, -- kullatuita +sohvia ja tuoleja silkkipäällyksineen, mattoja, ritarien ja +avokaulaisten aatelisneitosten muotokuvia. + +Yhtäkkiä Org näki ihmeekseen, kuinka joku palavalla soihdulla alkoi +röykkiötä sytyttää. + +Tällöin Orgin aivoissa pieni, polttava kipinä syttyi selväksi tuleksi. +Hän, joka koskaan ei ollut paljoa ajatellut, alkoi yhtäkkiä ajatella, +niinkuin olisi äkillinen valo hänen aivoissaan valjennut. + +Yhtäkkiä hän ymmärsi, että kaikki nämä ihmiset eivät olleetkaan +saapuneet sammuttamaan, kuten hän ensin oli luullut, vaan sytyttämään. + +He olivat omin käsin sytyttäneet moision, niinkuin heidän esi-isänsä +sen kerran omin käsin olivat rakentaneet. + +Eivätkä he ainoastaan moisiota polttaneet, vaan jotain muuta, jotain +hirveän raskasta, jotain hyvin, hyvin vanhaa... + +Ja heistä tuntui, kuin olisi se muodottoman raskas ja kauhea nyt savuna +ilmaan hajonnut, -- niinkuin ei sitä olisi enää ollutkaan olemassa... + +He katselivat savua ja luulivat sen nyt haihtuvan savun mukana... + +Orgia itketti yhtäkkiä kaikki nämä ihmiset ja heidän kurjuutensa. + +Mutta yhtäkkiä hän heräsi ajattelemaan sitä, miksi tänne oli tullut. + +"Miksi lehmät niin ammuvat?" hän kysyi. + +"Ne ovat kaksi päivää lypsämättä", vastasi hänelle joku, joka vieritti +suurta viinitynnyriä. + +Org ymmärsi senkin, hän ymmärsi tänään kaikki. Ne, jotka olivat +vierittämässä seitsemänsatavuotista painoa yltään, -- ne eivät ehtineet +ajatella, että kaksisataa lehmää oli lypsämättä. + +Hän alkoi kiireesti juosta navettaa kohden. Kukaan ei pidättänyt häntä, +jokaisella oli oma puuhansa. + +Hän pääsi sivuovesta sisään. + +Korvia särkevä mölinä täytti navetan, -- se oli alituista ammuntaa, +herkeämätöntä, turhaa avunhuutoa. + +Muutamat vahvimmat lehmät olivat riuhtoutuneet kytkyeistä irti ja +temmelsivät ympäri navettaa, puskien toisensa verille. + +Mutta useimmat makasivat kuin kuumeessa, silmät kiiltävinä, läähättäen, +alituisesti ammuen... + +Kaikki ammuivat, -- toiset hiljaa, valittavasti ynisten, ikäänkuin +jo huomaten kaikki turhaksi; toiset kurkun täydeltä, vahvalihaksisen +kaulan kurkoittuessa... + +Heinät hinkaloissa olivat loppuun kolutut, muutamat jyrsivät hinkalojen +puuseinämiä nälissään. + +Hiljainen, tasainen yninä oli tehdä Orgin hulluksi. Näillä kohtaloonsa +alistuneilla oli kuumeesta suurentuneet silmät, suuret, liikkumattomat +kuin lasista. + +Hän lähestyi yhtä, -- se käänsi kärsivästi päätään, -- silmät +rävähtivät väsyneesti, -- yhtäkkiä se sai kuin raivokohtauksen ja puski +pitkät sarvensa hinkaloon, jotta rusahti. + +Org koetteli sen utaria, ne olivat kivenkovat, kuumat, turvoksissa. + +Hän alkoi lypsää lehmää, suoraan maahan, oljille. + +Mutta samalla hänelle selvisi tehtävänsä mahdottomuus: eihän hän voinut +kahtasataa lehmää yksinään lypsää... + +Hänen päänsä oli kuin tulessa ja hiljainen yninä ikäänkuin tunkeutui +sinne, soi hänen korvissaan ja aivoissaan. + +Koko navetta oli kuin muuttunut alimmaksi helvetiksi, jossa alituinen +voihkina vallitsi. + +Org tunsi sekaisin menevänsä, jos kauemmin navetassa viipyisi. + +Hän juoksenteli jo nytkin edestakaisin pitkin navettasiltaa, hirveästi +kiroillen. + +Eiväthän lehmät olleet mitään pahaa tehneet, minkä ne sille mahtoivat, +että kivisessä kirkossa asuivat. + +Hänestä tuntui, kuin kohdistuisi kaikkien kuumeen ja nälän kanssa +kamppailevien elukoitten valitus häneen, -- niinkuin kaikki mölisevät, +ammuvat kurkut olisivat häntä kohden suunnatut... + +Muuan lehmä kaatui ihan hänen silmäinsä edessä kyljelleen, kovissa +tuskissa, kuin suonenvedossa, vaahtoa pursui kidasta... + +Org ei jaksanut enää kestää, hän pakeni, -- ikäänkuin koko karja olisi +ollut kintereillä vihaisena, puskevana laumana. + +Ulkona oli valoisaa kuin päivällä. Puiston aarniokuuset paloivat +latvoistaan korkeina ilotulituspatsaina. + +Org pidätti jokaisen, joka tielle sattui. + +"Lehmät, -- lehmät!" hän hoki. + +Hänen kielensä ei enää taipunut muuta sanomaan, siinä sanassa oli koko +hänen epätoivonsa. + +Mutta hän kohtasi vain houreisia, kiihkoisia katseita, jotka +tuijottivat häneen käsittämättä, mitä hän sanoi, -- tulen sokaisemia +silmiä, joissa itsessä paloi outo, villi tuli. + +"Lehmät!" hän sopersi. + +Hän ei tiennyt, olivatko kaikki nämä ihmiset juovuksissa, ja jos +olivat, viinastako vaiko jostain muusta. + +Heissä oli jotain viinan päihtymystä väkevämpää. + +Sen hän vain käsitti, ettei kukaan aikonutkaan auttaa häntä. + +Mutta yhtäkkiä hän näki, kuinka joku kiipesi navetan nurkkausta myöten +katolle, päre hampaissa. + +Hänen aivonsa ikäänkuin paloivat liian nopeasta ponnistuksesta poroksi, +jäljelle jäi vain hillitön, sokea vimma... + +He aikoivat polttaa navetan... + +Vaikka olisi nähnyt oman mökkinsä palavan, ei se olisi häneen niin +koskenut... Kirkonkin olisivat voineet polttaa poroksi hänen silmäinsä +edessä... + +Nyt niitä juoksi yhä useampia navettaa kohti, -- heidän varjonsa +kasvoivat pitkiksi lumella. + +Org tunsi kummallista tyhjyyttä päässään, ikäänkuin siitä olisi +sisällys valunut pois. + +Hän juoksi takaisin navettaan, enää tietämättä, mitä teki, hän mylvi, +ammui kilpaa lehmien kanssa, keskellä sekasortoa... + +Hän alkoi päästää niitä kytkyeistä irti, toisia toistensa jäljestä, +lehmät kasaantuivat yhteen rykelmään, syöksyivät epätoivon vimmalla +toistensa päälle, ammottavia haavoja puskien, tallaten jalkoihinsa +heikommat... + +Mutta ei yksikään ymmärtänyt törmätä avonaista sivuovea kohti. + +Org mylvi kurkkunsa täydeltä, irroitellen vitjoja ja kytkyeitä. + +Katolta kuului päreitten räiskyntää, se oli syttynyt tuleen. + +Kuumeesta puolihullut elukat kasaantuivat monipäiseksi, monisarviseksi +hirviöksi. + +Kitkerä, tukehduttava savu alkoi pilvenä tunkeutua navettaan. + +Org ei ajatellut enää itseään, tuskin muistikaan, kuka oli, -- hän +kuului mielestään tähän samaan karjaan. + +Hän komenteli ja käski sitä, hän oli sen johtaja, mutta nyt hän +ikäänkuin puhui sen omaa kieltä, jota se ymmärsi. + +Yksi ainoa järkevä ajatus leimahti vielä hänen sammuvissa aivoissaan: + +"Miksi he eivät tahdo pelastaa karjaa, -- sellaista kallista karjaa, -- +miksi eivät avaa pääovia ja kanna ulos elukoita?" + +Ja sitten vastaukseksi siihen, viimeisenä, mitä hän ylipäänsä enää +selvästi ajatteli: + +"Lehmistähän se kaikki alkunsa sai, ne kun asuivat paremmin kuin +muonamiehet, -- nyt kostettiin lehmille." + +Tuli kuumotti jo läpi katon, -- palavia kekäleitä alkoi tippua. + +Se kiihdytti elukat äärimmilleen... + +Mutta Orgia ei enää helvetillinen mylvinä häirinnyt. Hän otti itse +siihen osaa, juoksennellen ympäri navettaa, joka hetki vaarassa saada +kuolettavan iskun tai potkun. + +Yhtäkkiä hän kompastui johonkin ja kaatui... + +Hän kompuroi ylös, -- hänen edessään makasi kuollut lehmä, -- äsken +poikinut. + +Vasikka, aivan tahmainen vielä, horjui heikoilla jaloillaan ja +kurottautui etsimään emänsä utaria. + +Silloin Orgissa heräsi jotain, mikä ei ollut enää ajatusta, vaan +eräänlaista vaistoa, hän otti vasikan syliinsä ja alkoi kantaa sitä +ikkunaa kohden... + +Yhtäkkiä oli kaikki muu hänelle yhdentekevää, -- hänen korvansa +lakkasivat kuulemasta, hän luuli kaiken hiljenneen ympärillä. + +Ainoastaan vasikan tahmaisen ruumiin hän tunsi sylissään. + +Hän kantoi sitä kuin lasta. + +Kuumuus navetassa kävi tukahduttavaksi. + +Hän saapui ikkunan luo, joka ei ollut kovin korkealla. Hän yritti sitä +avata, mutta ei löytänyt hakaa, silloin hän iski ikkunan säpäleiksi. + +Hän nosti vasikkaa ikkunaa kohden, sen pehmeä turpa hipaisi hänen +kättään, -- nyt hän sai sen ikkunan tasalle... + +Mutta samalla putosi katosta jotain raskasta, palavaa suoraan hänen +päälleen. + +Hän typertyi navetan sementtilattialle, ynisevän vasikan päälle. + + + + + + +II + + + + +SAARENMAALAINEN INTERMEZZO. + + + +USKONTUNNUSTUS. + + +Olen nähnyt sen monesti ennenkin, sataman merkkitornin, avonaiset, +ruosteenruskeat kiertoportaat, joitten yläpäässä paloi valkea lyhty, +ja aina ajatellut käärmettä, jonka tulisen silmän tuikkiva merkkituli +muodosti. Ruosteenruskeatko vaiko viheriähköt, -- samantekevä, "levy +säilytetään" ei pidä paikkaansa silmämme pikavalokuviin nähden. + +Niin, olen nähnyt sen, olen nähnyt niin paljon muuta ympärilläni, +esineitä ja ihmisiä, olen tuntenut ne ulkopuolellani oleviksi, olen +alati aistinut ne kuten minulle kuulumattomina, olen yrittänyt niitä +kuvaamaankin, havainnollistuttamaan ulkonaisia aistimuksiani minulle +oikeastaan vieraasta mailmasta, jonka ulkokuoren ainoastaan näin ja +tunsin, mikäli aistimeni riittivät sen vaikutteita välittämään. + +Olenko itse muuttunut, onko mailma ympärilläni muuttunut? Miksi nyt +ikäänkuin haihtuvat, katoavat käsistäni ulkonaiset muodot, värit ja +viivat, ja jää jäljelle ainoastaan vertauskuva, joka syntyy oman +sieluni koskettaessa määrättyä esinettä? Silmäni näkevät, korvani +kuulevat, tunto-, haju-, makuaistini toimivat kuten ennenkin, mutta +jokin uusi ja tuntematon voima minussa itsessäni kokoo nämä erinlaiset +heijastussäteet suureksi sisäiseksi polttokuvioksi, joka syöpyy +olemukseeni. Kaikki aistimeni voisivat lamautua, silmäni sammua, +korvani kuuroutua, tuntoni turtua, ja minä aistisin kuitenkin mailman, +todellisemmin kuin ennen. + +Eivät enää ympäröi minua minulle vieraat, kylmät esineet, olen kuin +hajautunut alkuosiksi, jotka ovat tunkeutuneet minulle ennen outoihin +ja tuntemattomiin olioihin... Mailma on minulle tuttu, ikäänkuin olisin +seurannut joka puun kehitystä, siitä asti kuin se siemenenä mullan +sylissä iti. Tunnen oman elämykseni kaikkialla. + +Eikö tuijota se minua vastaan tänäkin tummana iltana ruskean +kiertokäärmeen salaperäisesti tuikkivasta silmästä, -- aivojen +vuosi, järjen ylivaltiuden aika! Enkö ole ylentänyt minäkin tänä +vuonna jumalakseni järjen vaskikäärmettä, palvonut vilkkutulta, jota +inhimilliseksi järjeksi nimitetään? Merentakaisen sataman merkkitorni, +aivokäärme, kirkas ja kimmeltävä yli matalan vesijättömaan! Tervehdin +sinua! + + + +MEILLÄ ON KUOLLUT MUKANA. + + +Laiva lähestyy satamaa, meillä on kuollut mukana. + +Muuan maankiertäjä sõrvelainen työmies, yksi monista, jotka keväisin +Saarenmaalta lähtevät työnhakuun mantereelle, edustava Saarenmaan +ainoata varsinaista vientitavaraa, inhimillistä työvoimaa. Riian +satamassa hän hinautti itsensä henkitoreissaan kahden armeliaan +toverinsa nojassa kapteenin tietämättä laivalle, haluamatta kuolla +köyhien sairaalaan vieraassa kaupungissa. Se oli hänen viimeinen +ponnistuksensa. Keulaan, pakkalaatikoitten ja tynnyrien väliin, +purjevaatekasalle hän oli kätkeytynyt, kunnes kuolonkorina antoi hänet +ilmi. Hän oli koko loppumatkan useamman tunnin ajan matkustajain +ja laivaväen uteliaisuuden ja päivittelyjen esineenä, antaen +tilaisuutta helppohintaiseen armeliaisuuteen, johon ihmiset aina ovat +alttiita, -- itse jo tuiki tunnotonna, sananpuhumattomana, viimeisten +suonenvetoisten puistatusten hirveällä säännöllisyydellä toistuessa. +Hänen kuolinkamppailunsa oli pitkällinen. Hän kuoli vasta, kun hänen +kotisaarensa sinertävänä pitkänä juovana sukelsi luoteisen vesistä. + +Mutta hän pääsi tahtonsa perille. Häntä ei haudattaisi minnekkään +suuren satamakaupungin köyhäin kirkkomaahan, josta hänet kuin mistäkin +vuokra-asunnosta muutaman vuoden päästä poispotkittaisi, vaan sinne hän +pääsisi, Jämajan kalastajakalmistoon, suuren Ruotsin meren rannalle, +valkoiseen hyvään rantahietaan. Seisoisi mustan, kauas vesille +katsovan ristin juurella siellä juhannuspäivänä pappi, ja hänellekin +sanan puhuisi, kaikkia kuolleita muistaisi, mereen jääneitä ja maassa +maatuvia, kaikkia siunaisi, pieniä lahonneita puuristejä kalastajain +ja merenkävijäin haudoilla. Mereltä tulisi myötätuulessa paisuvin +purjein venekunta toisensa jäljestä, ja kalmiston kummuilla kyykkisi +sõrvelaisnaisia ja lapsia raitaiset hameet yllä, jokunen vanhus tai +puolikasvuinen poika joukossa, aikamiesten ollessa merillä. Siellä hän +valkeassa rantahiekassa lepäilisi, eipä muukalaisena, vaan kotoisena, +omana kylänmiehenä ja odottelisi toisiakin tulevaksi aikansa ratoksi. + +Sininen juova luoteisen vesissä on nyt hajonnut hietasärkiksi ja +merentakaisiksi metsiksi. + +Vainaja on peitetty tahraisella purjevaatteella. Kapteeni kulkee +kallella kypärin ja sättien pitkin kantta, ja matkustajat vihoittelevat +viivytystä, joka heitä satamassa viranomaisten tulon ja pöytäkirjan +laadinnan takia odottaa. + +Me lähestymme satamaa, meillä on kuollut mukana. + +Kuinka olisi, viranomaisten saavuttua ja kynäin rapistessa pöytäkirjan +lehdillä, astua esiin ja sanoa: + +"Arvoisa herra oikeudenpalvelija! Täällä on vielä toinenkin vainaja..." + +On vainajia, joitten kuolinsyistä ei koskaan tehdä pöytäkirjaa. He +kuolevat, koska heidän täytyy kuolla. + +Mutta minäkin haluaisin haudata kuolleeni yksinäiselle hietasärkälle, +jossa ajohiekka kasvaa kinoksiksi, tuuli kuljettaa pieniä +vaahtokimpaleita kuin irtolunta, ja rantaneilikka tuoksuu näkymätönnä +kuin salaisuus. + + + +KULTALAIVA. + + +Kuka ei liene kuullut kultalaivasta kerrottavan? Yli sata vuotta +sitten purjehti suunnattomalla rahasummalla lastattu laiva +Saarenmaan läntisen rannikon ohitse, joka on täynnä merenalaisia +riuttoja ja vaarallisia matalikkoja. Se teki haaksirikon, vajosi +pohjaan laivaväkineen ja aarteineen. Siitä pitäin on sitä etsitty, +naarattu, sukellettu, joukolla ja yksitellen, viranomaisten käskystä +ja kalastajain alotteesta, kaikki turhaan... Isoisät kertovat +isäinsä tarkalleen määränneen laivan uppoamispaikan, näytetään +taloja, joitten nurkkauksesta pitää kuvitella vinon viivan merelle +vedetyksi; missä viivat yhtyvät, siellä on muka laiva. Kuinka moni +kampela- ja silakkaverkkojen kokija on tyyninä iltoina tähystänyt +syvyyteen aarretta hakien, toivoen valkeain latuskain kampelalehtien +ja silakkahopean sijaan onnen kaupalla nostavansa verkon täyden +kultarahoja... Kultalaiva kummittelee sekä merenpohjassa että +aivoissa... + +Istuin laivan kannella, jota paraikaa hinattiin satamaan. Satujen saari +otti meidät vastaan sumulla ja tihkusateella. Mutta sumu oli lämmin, ja +sade availi kastanjain ja sireenien silmuja. + +Yhtäkkiä kuulin jonkun sanovan lähelläni: + +"Kultalaiva on löydetty!" + +Ja kun heristin kuuloani, kuulin toisen siihen vastaavan: + +"Kuulin jo, -- sitä yritetään nostaa." + +Ajaessani halki vesijättömaiden, myöhemmin katajaketojen, vesiperäisten +soitten, yli saarenmaalaisten jokien joka kesä kuivuvien uomien, +ajattelin kultalaivaa. + +Kultalaiva, -- meidän sisimmän, meidän tiedottomimman romantismimme +ilmaus! Me tarvitsemme sitä vertauskuvana, ikuisena vastalauseena, +se nousee meille kangastuksena samasta ijäti selittämättömästä +sielumme mysteriosta, josta kohoavat ijäisyyden kaipaus ja usko +yliluonnollisiin. Köyhät kalastajat sõrvelaisissa savupirteissään, +joitten elämä on yksitoikkoista ja karua kuin karjanummi, he +tarvitsevat sitä vastalauseeksi arkipäivänsä autiudelle, heidän +täytyy uskoa, että se jossain on olemassa, ihmeellinen, satumainen, +mahdoton... ei haudantakainen, kuten kirkossa kuulutetut autuudet, +vaan käsinkoskettava, maanpäällinen, aistittava ja kuitenkin +yliluonnollinen, -- seitsemän miljoonaa ruplaa sulassa, keltaisessa +kullassa, jokaisen heidän saavutettavanaan. He syntyvät ja kuolevat, +ja heidän poikansa syntyvät ja kuolevat, he käyvät karheiksi ja +ahavoittuneiksi merellä, ja heidän vaimonsa äestävät kotosalla pieniä +soraisia pellontilkkuja ja kulkevat puuauran takana, kuihtuen varhain +ja rumentuen raskaasta ruumillisesta työstä, ja vihdoin he kuolevat, +tuijottaen karstaiseen lakeen, joka on nähnyt heidän syntyvän. Mutta +sillä välin he soutelevat ulapan vihreitä vesiä, Ruotsin meren, jota +pitkin heidän etäiset esi-isänsä, rohkeammat ja voimakkaammat heitä, +purjehtivat vieraita kaupunkeja polttamaan, ja sama seikkailuhalu +panee heidät laskemaan koukkuhakojaan ja luotirihmojaan kultalaivan +löytääkseen... He näkevät sen meren syvyydestä kuultavan kultaisin +mastoin, kullalla silatuin sivuin... + +Yö oli lämmin ja hienosti utuinen, ja katajapehkot olivat hämärässä +kuin yhtä monta pehmeätä päänalusta, jotka uneksijaansa odottivat. + + + +YLITSE MUURIN. + + +Harmaakivimuurien yli, kyllin korkeitten, suojellakseen ohikulkijan +silmältä puutarhat, kyllin matalain puitten kumartua ylitse, varisee +autioille, öisille kaduille kukkavihma. Katu on täynnä kuolevain +kukkain tuoksua. Niinkuin pienet, karanneet sanansaattajat lentelevät +tuulentuomat terälehdet ympärillä, lukemattomat, lemuavat viestit +muurintakaisista puutarhoista. Oi näitten näkymättömäin kätten tuskin +tuntuvia hyväilyjä, sanoja, jotka suhisevat ympärillä, kevyinä ja +hapraina kuin tuoksu, -- salainen rakkauden tunnustus, yhä uudelleen, +yhä uudelleen yölle kuulumattomasti kuiskattu! Tuoksuvia sanoja, jotka +ohikulkijaa odottavat keskiöiseltä, merentakaiselta kadulta! + +Aamuun on vielä aikaa, ja kaupungin paimen ei vielä ole sitonut +virsunrihmojaan ajaakseen kaupungin lukuisan lehmikarjan saraheinää +kasvavalle vesijättömaalle. Raatihuoneen tornista ei vielä viito +viiri, joka ilmoittaisi varhaisen laivan tulon etäiseen satamaan, +eivätkä ratise vielä sõrvelaiset rattaat kampelakuormineen toria kohti, +kirjavapukuisten, piippolakkisten vaimojen torkkuessa sukankudin +kädessä kalasaavien takana. Yövartijain tuntihuuto kadun kulmassa on +vaiennut vuosikymmeniä takaperin. + +Minkälainen pieni yksilö parka on tämä nukkuva kaupunki, tuomittu +elämään loisena toisista, elinvoimaisemmista elimistöistä, vailla +itsenäistä verenkiertoa, loitolla suurista kulkuväylistä, hiljainen, +merenpakoinen kaupunki, jossa menneisyys puhuu äänekkäämmin kuin +nykyisyys! Pienet valkoiset talot nukkuvat punaiset tiilikattonsa +silmille vedettyinä ja vihreät ikkunaluukut suljettuina. Merentakainen +uni on rauhallinen ja sikeä, vaikka ovet ja veräjät ovatkin ilman +salpaa ja lukkoa. + +Heräjä, kunnon kuresaarelainen porvari, katso, kukkatuoksu virtaa +kenenkään kysymättä puutarhastasi kadulle! Omenat ja kirsikat jäävät +sinulle, mutta tuoksu, vangitsematon, menee kaiken ilman tietä, +sekaantuen yön ihanaan ja seesteiseen kuulakkuuteen. Oi näitä +vartioimatta jääneitä salaisuuksia, jotka yön tullen muurin yli +tulvehtivat, tervehdyksiä tähdettömän alkukesän yön ja kukkivain +puutarhain välillä, vähäisten kukkakeijukaisten karkeloa epätasaisella +ja huonosti kivitetyllä kadulla, valkeaa kukkasuitsutusta kesän +alttarille... + +Katu on tyhjä, ja yön kuuleva korva kokoo eksyneet, lentelevät sanat. + + + +VAELTAVA KYNTTILÄ. + + +Helteistä päivää oli seurannut helteinen yö yli merentakaisen +kaupungin. Puutarhojen muurit ja talojen valkeat seinät säteilivät +päivällä keräämäänsä paahdetta kadulle, ne jäähtyivät hitaasti, +yöilman imiessä kuumuuden itseensä. Yö oli vain kuin pitennetty päivä. +Rannalla, veden rajassa, löyhkäsi liejulle ja jodille. Rantalevien +ja kaislojen välille seisahtunut vesi mätäni hiljalleen, ja sen +väriasteikko vaihteli viheriästä sinipunervaan. Pienet laineet +kuljettivat kuun heijastuskuviota uimakojun luota yhä lähemmäksi +rantaa, ja taivas laakean vesijättömaan yläpuolella sammui. + +Eivät ole unta varten tällaiset yöt! Mitä varten lienevätkään? Eivät +myöskään rakkautta varten. Mätäkuun yöt, helteiset, raukeat, keltaisen +kuutamon valaisemat, -- maa sateenjanosta nääntyneenä, kuivuuden +kuumeessa, ruoho kuloksi kuivettuneena, pensaitten lehdet tahmeassa, +valkeassa pölyssä, jota ei virkistävä sade viruta. Meri laiskana, +tyynenä, vetäytyen yhä edemmäksi rannasta, liejua ja mutaa paljastaen, +kooten kirkkautensa jonnekin autereisen taivaan rannan taakse. + +Suuret, ilkeät paarmat ampuvat läpi liikkumattoman ilman. Kaikki +näivettyy, vesi mätänee, meri kuivuu, taivas on reunoistaan tiukasti +maassa kiinni kuin kärpässatimen kupu, ja maasta lähtevä henkäys on +täynnä edellisen päivän kuumia höyryjä, myrkyllisiä, kuten kerran +keuhkoissa jo kiertänyt ilma. + +Kaksikerroksinen rakennus, jonka yläkertaa valkoiset kalkkikivipatsaat +kannattavat, on pimeä, mutta ikkunat ovat selkoselällään. Yhtäkkiä +syttyy tuli kulmahuoneessa, ja joku liikkuu kynttilä kädessä läpi +koko huonerivin. Vaeltava kynttilä! Ikkuna syttyy, toinen sammuu. Ei +ehdi nähdä mitään, vain varjoja vilahtaa, suuria, muodottomia, jotka +kynttilän liekki herättää eloon seinillä. Ehkä kuolee joku paraikaa, +henkisesti tai ruumiillisesti, ja kamferin ja myskin tuoksu virtaa +kadulle... Kynttilän liekki liehuu, vaikka tuulta ei ole nimeksikään. +Ja taas ammottaa koko ikkunarivi tyhjyyttä ja pimeyttä. + +Yö on helteinen ja raskas, ja ajattelu vaivaloista, huohottavaa kuin +hengitys. Emme koskaan saa tietää kaikkea, emme koskaan kaikkea +edes itsestämme... Kynttilä vaeltaa, ikkuna syttyy, toinen sammuu, +ja varjot kiipeevät seinillä... Eivät ikinä ole sielumme ikkunat +yhtaikaa valaistut. Aavistus herää, mutta ennenkuin siitä on syntynyt +ajatus, ei sitä ole enää olemassa, se on jo liuennut takaisin ikuiseen +olemattomuuteen, sielun salattuun alkuaineeseen. + +Sielumme ikkunat ovat pimeät: sisällä kuollaan. + + + +IHMINEN. + + +Loiva hietasärkkä oli illan hämärässä harmaa, yksivärinen, ja tähän +harmauteen sulivat hiedalle kuivumaan levitetyt verkot, korkeat +merileväkasat ja avokitaisten mertojen takana meren kiilloton, +tuhkankarvainen pinta. + +Jotain tummaa, liikkumatonta, kuin ajopuun kaltaista, kyyhötteli aivan +vesirajassa, -- nuoren harmaahylkeen, hallin, pää ja eturuumis, jotka +se oli kosteille, pyöreille kiville kohottanut. Lähellä harmaita +kalastajavenheitä, yöteloille asetettuja, se siinä levollisesti +loikoili, pelkäämättä, hievahtamatta, harmaana osana maiseman öisestä +harmaudesta, vähäisten virilaineitten huuhtomana, jotka sillä kuin +elottomalla esineellä leikittelivät, ennen lopullista maatamenoaan. +Aavistamatta rannan asutusta, se kelletteli rannan haileassa vedessä, +pitkämatkaisena, eksyneenä tuntemattomalle, ystävälliselle rannalle, +jonka harmaus oli unettavaa ja rauhoittavaa. + +Yhtäkkiä tuli mäntyjen ja tammien pimennosta tumma haahmo, seisahtui, +lakealle hiedalle ehdittyään paneutui pitkälleen, hitaasti ja +kuulumattomasti mahallaan ryömien. Minkäänlaista varjoa ei syntynyt, +kuun ensi neljännes oli vain kuin valkea sakara, käyrä hopearihma, +ja alkukesän lyhyt yö kylmä ja vaalahko. Ajohiekka rapisi tuskin +kuuluvasti, alempana, missä se oli hyrskystä ja vaahdosta kostea, se +ei edes rapissutkaan. Musta haahmo ryömi hitaasti eteenpäin, kahden +suuren merran välitse kalastajaveneitten suojaan ja pysähtyi muutaman +kumolleen vajonneen ruuhen taakse. + +Koko maisema oli taas eloton. Halli oli yhä hievahtamatta, kivenheiton +päässä, etukäpälät ja sileä, ympyriäinen pää hietikolla. + +Yhtäkkiä kuului pamahdus, halli käännähti nuolennopeasti ja sukelsi... +Meren pinta oli tyhjä. + +Muutama henkeäpidätetty tuokio... Sen täytyy tulla esiin, -- elävänä +tai kuolleena... Mitään ei näy. + +Mutta yhtäkkiä etäällä, verkkoseipäitten tumman rivin ulkopuolella +kelluu pinnalla jotain ympyriäistä. Halli ui poispäin, vaivalloisesti, +haavoittuneena. Se on pelastunut. + +Vihasin ihmistä. Ihmistä, joka tuliluikullaan rikkoo luonnon öisen +levon ja vieraanvaraisen rannan ystävällisen vastaanoton, -- +jonka ensimäinen vaisto on murhavaisto. Hiekka oli armeliaampi, +vieraanvaraisempi kosteassa pehmeydessään, millä se kaukomatkaiselle +vieraalle leposijan tarjosi, katajat ja männyt ajohiekkaan +tunkeutuneine juurineen olivat valmiit varjelemaan, suviyö lähestyi +ystävänä ja unta-antavana, meri oli leppoisan hailea, ja mainingit +hyväileviä, -- ainoastaan ihminen ilmestyi vihollisena, verta janoovana. + +Vihasin ihmistä. + + + +NÄKY. + + +Säikytettyinä katajaiselta laitumeltaan, missä vähäisen, savipohjaisen +hetteen ääressä piehtaroivat, lyhyttä kuloheinää lammasten kera +jytystäen, -- vauhkoina kumeasta jyrinästä, joka maantieltä läheni +paksun pölypilven peitossa, syöksyivät saarenmaalaiset hevoset, +hiirakko ja kaksi ruosteenkarvaista laukkia yli matalan kiviaidan +maantielle, painautuen kiivaaseen ja sokeaan juoksuun. Näin niitten +kirmaisevan ohi, matalakasvuisina, sitkeälihaksisina, kuten rodun +tunnus kuuluu, silmät kekäleinä, sydän sävähtäen hurjasta, hullusta +kauhusta, vaahtoavat sieraimet särpien tomua, joka valkeana kohoo +tulikuivasta maasta. Heti heidän kintereillään automobiili, uuden +uutukainen, sätkyttävine koneineen ja torven törähdyksineen, uuden ja +vielä tiheämmän pölypilven peitossa. + +Kilpajuoksu, vinha ja intohimoinen, pitkin Sõrven tasaista, kivikovaa +maantietä! Hevoset ovat jo suunniltaan, pyöräpäisiä, heidän viisaat +eläinaivonsa ovat lakanneet ajattelemasta, he syöksyvät nyt eteenpäin +sokeasta, sisäisestä pakosta, tietämättä enää miksi ja mihin, +pakahtumaisillaan, valmiina henkijättöinä tien oheen ojentumaan, +tuntematta enää tietä. Tomu laskeutuu kilpajuoksijain takana kuin +jauhoitus nummen rokoko-katajiin tien molemmin puolin, nummi ja +hete seuraavat välittömästi toisiaan kuten aallon harja ja pohja, +tuulimyllyt Salmen kylän kohdalla ojentavat käsivartensa pidättääkseen. +Ja kuten usein rannikolla, alkaa aivan selkeälle taivaalle lännestä +äkkiä kiehua pilvihuuruja, ikäänkuin jostain pahansuovasta ja +näkymättömästä noidanpadasta, kiireesti kattaen äsken kuulakkaan +taivaan, juosten kilpaa pitkin taivaan kantta uhkaavina, mustina +kuvajaisina. + +Ja näitten vihamielisten, vinhojen pilvijättiläisten päällä minä +näin näkymättömän Uudenajan Hengen, juuri kun hän seitsensiimaisella +sähköruoskallaan aikoi ruhtoa vanhan, esi-isäin pyhittämän puuauran +tien ohessa. + +Minä peitin kasvoni saarenmaalaiseen raitahuiviin, kuten muinaiseen +virolaiseen itkuliinaan, ja murehdin mennyttä Saarenmaata. + + + +TUISKUHIEKKA. + + +Itse hedelmättömyys heilimöi... Päivä paahtaa hiekkasärkkien autiutta, +ja tomuna hienoksi keventynyt hiekka kohoo tuulen mukana ilmaan... +Hiekkasärkkien kukkapöly, jonka on määrä hedelmöittää hävityksellä ja +tyhjyydellä saari, tuiskuhiekka, rantakalastajan kauhu! Saraheinän +juuret eivät pysty sitä kiinnipitelemään, mutta rannalla kytkevät sen +tuulen nujertamat petäjät, kasvaen leveyttä pituuden sijaan, lannistaen +levottoman hiekan, keräämällä sen kuin kummuksi alleen sadoin sitkein +juurin. Kalastajapirtin seinää millä sen hävityshaluinen vapaus +sensijaan temmeltää mielin määrin, tupruttaen perunamaat ja laihat +laitumet umpeen valkoista, auringonkimalteista jauhoa, jossa ei kortta +kasva. Kujiin päästyään se kiihtyy kiipeämään pitkin aitovieriä, +loivina, tuulen lakaisemina laineina, joitten hyökyharjaan aidanseipäät +uppoavat. Saaren sisä-osiin saakka se kylvää virstamääriä hedelmätöntä +kukkapölyään, ja niin syntyvät hiekkalakeudet, joilla hevonen kahlaa +raskaasti ja vaivaloisesti, joka askeleella pehmeään ja petolliseen +hiekkaan vajoten. + +Tuiskuhiekka, mustalainen kaikkien vakavien ja viljavien maalajien, +sitkeän saven ja kuohkean mullan joukossa, vapaudelle, ilmalle ja +auringolle vannoutunut kulkuri, jonninjoutava tyhjäntoimittaja, +kykenemätön tuottamaan muuta kuin värittömän, väkevätuoksuisen +rantaneilikan, joka ei kelpaa kenenkään karjanrehuksi! Kaikkien eikä +kenenkään, vaihtava omistajaa kenenkään kysymättä, lukuunottamaton +kaikissa ostosopimuksissa ja kauppakirjoissa, kaikkiin karttoihin +merkitty otsakkeella "kelpaamatonta maata". + +Minä olen kai ainoa, joka armastan sinua, ajohiekka! + +Minunkin ajohiekkaolemukseni odottaa turhaan, että tuhannet rakastavat +ja hedelmälliset ajatukset sen kytkisivät maankamaraan, olkoon se oma +tai vieras, minäkin olen kyllästynyt kaikenmailmankansalaisuuteen, +minustakin olisi autuaallisempaa muuttua rehelliseksi mullaksi, ja olla +vaikkapa vain niukkasatoinen pelto kalastajapirtin pientarilla, joka +kasvattaa laihon leiväksi monille. + +Mutta niinkuin saarenmaalainen tuiskuhiekka, niin lentää minunkin +levottomuuteni, ilman isänmaata, tuottaen vain rantaneilikan, jota ei +kukaan näe, koska se ei kelpaa pureskeltavaksi. Ja niinkuin ajohiekka +rauhattomalla retkellään värisee auringossa, niin värisee joskus +minunkin maantieteellisesti sitomaton sieluni kaikkeuden kauneudesta, +vaikka sen ei koskaan enää ole sallittu tajuta, kuinka autuaallista on +rakastaa yhtä maanrahtua yli kaikkien muitten ja yli kaiken ymmärryksen! + + + +LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI. + + +Hän oli puolihupakko, ikänsä kaiken saarellaan asustanut, ei edes +Riiassa käynyt; oli yksi porvarisklubin kantajäseniä, jossa joi ja +pelasi joka ilta faaraota, kotona omassa punakattoisessa talossaan +elostellen huuhkajainsa ja papukaijainsa seurassa, joita koko talo oli +täynnä. Kuten meri oli vetänyt varmat rajat hänen liikuntatarpeelleen, +niin oli hänen ajatuksellaan yhtä varmat rajat, joitten yli hän +ei päässyt. Hänen aivonsa olivat sekavat ja haaveelliset, kuten +viljelemättä jäänyt kolkka, jonka varjoisassa sekasorrossa nokkoset ja +takiaiset viihtyvät, vailla selvän ajatuksen suoraviivaisia vakoja. + +Hänen suurin intohimonsa, paitsi faaraopeliä, oli käydä satamassa +lähteviä laivoja saattamassa. Hän ei koskaan, kuten muut, mennyt +tuleville vastaan, hän vain saatteli lähtövuoroisia. Tätä hän nimitti +"hyvästijätöksi". Hän tahtoi totutella heittämään hyvästi, se oli +hänestä tärkeintä. Se oli hänen elämänfilosofiansa yksinkertainen ydin. + +Hän kompuroi jäykillä jaloillaan kolme kertaa viikossa neljä virstaa +aamuhämärissä pitkin entistä merenpohjaa, jonka yli lokit nälkäisinä ja +ärtyisinä kirkuen lentelivät, niitten siipien paistaessa pikimustilta +varjossa vasten nousevaa aurinkoa, keväisin, jolloin lähtevät olivat +enimmäkseen mannermaalle siirtyvää työväkeä, ja lähtö toivorikasta, +kyyneletöntä. Hän oli siellä myöhäiskesän kuulakkaina iltoina, jolloin +ilma itse jo on täynnä hyvästijättöä, ja saaren yllä aavistuksista ja +lähestyvästä talven yksinäisyydestä tiheä alakuloisuus, yksinjäämisen +autius. Hän näki keltaisten, suurien vankkurien kuljettavan kuormittain +poismatkustavia kylpyvieraita, merentakaisen kaupungin vaikeitten, +viheriäluukkuisten talojen yhä tyhjetessä, ja villiviinin lehtien +muuttuessa veriruskeiksi, ennenkuin ne käpristyivät kokoon mustiksi +käärylöiksi, kuin koteloihinsa palanneet perhoset. + +Hän ei saattanut erityisesti ketään, mutta hän seisoi laiturilla, +nosteli hattuaan ja liehutti nenäliinaansa. Hän seisoi siellä vielä, +kun muut jo olivat aikoja sitten palanneet kaupunkiin takaisin. +Silloin hänkin vihdoin lähti paluumatkalle, nähdäkseen tyhjentyvien +pikkutalojen ikkunoissa, ruukkukasvien takana, naapuriensa +ikävystyneet, kyltyneet kasvot, heidän kurkistellessaan vaikenevalle +kadulle. + +Hän ei saatellut ainoastaan laivoja, hän saatteli samoin muuttolintuja, +hän tiesi, milloin eri lajit tekivät lähtöä, ja hän seisoskeli +kuihtuneilla apilaniityillä taivasta kohti kurkoitellen, jossa kurkien +kiila lensi ohitse, niin että hän taisi kuulla niitten siipien havinan, +kuten kuuli elämän humun, joka ei koskaan enää hänen kohdalleen +pysähtynyt. + +Hän seisoskeli sänkipellolla, mustain peltovaristen pitäessä +kiviaidalla syyskäräjiään, -- kuin musta, saarella talvehtiva +peltovaris hänkin. + +Hän opetteli heittämään hyvästi! + +Hänen hämärissä aivoissaan oli siis tietoisuus elämän suuresta ja +vaikeasta viisaudesta. Heittää hyvästit hilpeälle seuralle, heittää +hyvästit rakastetulle ihmiselle, vapaaehtoisesti, ajoissa, ilman +katkeruutta, kiittää kaikesta ja mennä eteenpäin. Heittää hyvästi +kuolemaan tuomitulle tunteelle, kiitollisena hyvästä, kiitollisena +pahasta, -- mikä vaikea ja kalliisti opittava taito, inhimillisen +rohkeuden mittapuu! Elämämme on alituista hyvästijättöä, ja se päättyy +suureen hyvästijättöön ja laivojen lähtöön. + + + +SAARENMAAN KIITOS. + + +Minä kiitän kaislarantoja, jotka eivät ole maata eivätkä vettä, ja +joitten punaisissa ruovonpäissä siniset vesikorennot kiikkuvat, uuden +vesilintujen suvun juurimättäissä hautuessa. Minä kiitän hietarantoja, +jotka varjottomaan aukeuteensa vangitsevat auringon paahteen, niin +että on alati kahden hehkun, kahden kimalluksen välissä, joista toinen +tulee taivaasta, toinen maasta. Minä kiitän autiorantoja, puuttomia, +merenpakenemia, joille pesii vain Alakuloisuuden yölintu. + +Minä kiitän katajia, jotka savuavat keltaista kukkapölyä kuin +tulikivijauhetta ja sähähtävät leiskuviksi tulisoihduiksi, kun ne +nummella iltansa iloksi tyvestä sytyttää. Palavat pensaat, joista +puhuu Saarenmaan henki, kuten muinoin Jehoova! Minä kiitän niitten +suojatteja, tarhakäärmeitä, siilejä ja vähäisiä kuorietanoita, +ainoastaan kyytä en kiitä, vaan puristan sen puupihteihin ja panen +väkiviinapurnukkaan. + +Minä kiitän saarenmaalaisia kesäjokia, joitten en kuuna kullan +valkeana ole nähnyt juoksevan, en myötä- enkä vastavirtaa. Oi, niitten +iilimatojen mustaa ilkeyttä, jotka asustavat saarenmaalaisten jokien +saviuomissa! Mutta olkoon se heille anteeksi annettu! + +Minä kiitän saarenmaalaisia tuulimyllyjä, sekä levossa että liikkeessä, +joitten vastataistelijaksi silmäni turhaan haeskeli Don Quixotea, +vaikka varmasti päättelin hänenkin jossain täällä piileskelevän, +romantiikan saarella. Minä pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikilta +lokeilta, tiiroilta, kaakkureilta ja muilta, joille minua vielä ei ole +esitetty, jos häiritsin heitä niinä aurinkoaamuina, jolloin heille ja +myyrille yksinkuuluvalla luodolla loikoilin. + +Minä kiitän sinua, Saarenmaan sankari, Suur-Töll, -- vaikka et +antanutkaan häiritä vuosisataista untasi, kuulin kuitenkin jättirintasi +huounnan, joka kerta kun korvani maata kohden kallistin. Näenkö minä +vielä noususi? + +Minä kiitän sata-ihmeistä Saarenmaata, joka minulle, oudolle ja +maattomalle, avasi tylyn kauneutensa salaisuudet! + + + + + + +III + + + + +PIMEYS + + +Lievä kuume tekee työtään minussa. Näen sen pienistä kuumepisteistä, +jotka karkelevat parantolan leimalla varustetulla paperilla, koskaan +kuitenkaan yli määrätyn rajan ponnahtamatta. Muuten ei mikään +vastenmielinen tunne sitä elimistössäni ilmaise. En tunne mitään +raukaisevaa huumetta, joka lamaisi aivoni tai täyttäisi ne hirveillä +houreilla tai antaisi minun aavistaa äkillistä ja välttämätöntä +loppua. Päinvastoin, minun on mieluista olla. Tunnen tavallista +suurempaa selkeyttä ja yritteliäisyyttä ajatuksissani ja taipumusta +mahdollisimman valoisaan katsantotapaan. Kuinka kaukana ovat ne +aamut, jolloin alati heräsin väijyvään alakuloisuuteen, joka masensi +elintarmoni, ennenkuin nouseva päivä sen ehti jännittää uuteen +ponnistukseen! Tietoisuus taudista ei vaivaa minua enää kuten olentooni +väkisin tunkeutunut vieras esine, -- se on jo osa minusta, se panee +maata kerallani ja nousee aamulla kanssani. + +Kaikki aistini ovat hereillä ja herkistyneinä, uskon, että ne voisivat +valmistaa minulle aivan uusia nautintoja. Voisin nähdä näkymättömiä +värivivahduksia ja kuulla seinien läpi. Nopeampi palaminen liuentaa +elimistössäni ennen aavistamattomia nautinnonmahdollisuuksia, samoin +kuin keittäessä kuumuuden kautta syntyy joukko ennen olemattomia +hienoja maku- ja tuoksutuntuja. Jos tätä lievää kuumetilaa jatkuu, niin +ehtii se aivan varmaan kehittää minussa kuudennen aistin, joka paraikaa +tietoisuuteni pohjalla viettää itiöelämäänsä. Siunattu pikku kuume! + +Makaan ja ajattelen veripisaraa, jonka tuonnoin sormestani puristin +kahdeksansatakertaisen suurennuslasin alle; ajattelen, että se +vielä eli, eli minusta eroitettunakin, ja sen punaiset verisolut +kihisivät itsetiedottomassa liikunnossa, kunnes hyytyivät kuolleeksi, +kankeaksi rengasketjuksi. Oliko se niinä muutamina sekunteina, mitkä +se ulkopuolella minua eli, vielä osa minusta, elinkö sillä hetkellä +kahdessa osassa? Ja miksi itsetiedottomassa liikunnossa? Ehkä olen +kokoonpantu milliardeista itsetietoisista olennoista, jotka paraikaa +elimistössäni olemassaolostaan taistelevat taudin itiöitä vastaan? +Puolustavatko ne minua vaiko vain itseään? Onko niillä käsitystä +kokonaisuudesta, jota minä nimitän minuudekseni? Vai onko jokainen +tuollainen punainen verisolu itsekylläinen ja vain itsestään vastaava +olento? Paraikaa on todellinen sota- ja piiritystila minussa, valkeat +verisolut ahdistavat keuhkotaudin itiöitä, ja punaiset tanssivat +hurjaa sotatanssia pitkin koko suoniverkkoa. Ja minä lepään leveässä, +valkoisessa vuoteessa ja tunnen tanssin koko olennossani. Pitkin koko +ruumistani karkelevat hätääntyneet, huumaantuneet verisolut, jotka +sisääntunkeutunut vihollinen on kiihoittanut liikkeelle. Mutta minä, +koko tämän sodan temmellystanner, tunnen sen vain nautintona. Tiedän, +että palan ja kulun, ja että polttoaine kerran on oleva lopussa, mutta +tunnen suurinta passiivisuutta itsessäni tapahtuvaa liikuntoa kohtaan. +Olen aivan tyyni, ikäänkuin elämäntunnon äkillisen kohoamisen olisi +aiheuttanut rakkaus, kunnianhimo, tai jokin keinotekoinen huumausaine, +eikä hivuttava, minut vähitellen tappamaan tuomittu tauti. + +Riemuitsen kirjavista kipinöistä, jotka siunattu pikkukuume iskee +muuten niin haluttomista ja laiskoista aivoistani, jotka ovat +tylsistyneet yhtä ainoaa ajatusta saivartaessaan. Iloitsen vereni +vilkkaasta vauhdista, joka sykyttää sydäntäni, ikäänkuin elämäni +kaikkein odotuksellisimpina ja aavistusrikkaimpina aikoina. Iloitsen +koko itsepetoksestani, koko piilosillaolosta, jota järkeni kanssa +leikin, koko tästä elämän hedelmällisimpien ja uskaliaimpien hetkien +valheheijastuksesta. + +Ja minusta tuntuu, kuin palaisi valkean talon joka komerossa tällainen +petollinen elämäntunto, jolla ei ole sytykettä todellisuudessa, -- +ikäänkuin virvatulen yöllinen ja vihertävä liekki, joka jonakuna +kuumeettomana aamuna on tuomittu kitumaan kuin märjän tuhkan alla ja +muuttumaan maatamatavaksi alakuloisuudeksi. + + * * * * * + +Illalla kiipeevät kuumepisteet pari pikkuruista astetta korkeammalle, +ja yhä enemmän miellyttää minua tautini. Epäilemättä se on esteettisin +kaikista hivuttavista taudeista, jotka tavallisesti lähestyvät meitä +rumuudella, ja joista rumin on vanhuus. Kaikki ne ovat inhoittavia +ja ala-arvoisia ihmiselle, tämä yksin ei. Ne ovat kekseliäitä kuin +keskiaikainen pyöveli, joka vähitellen teloitti uhrinsa, ne nyhtävät +ensin hiuksemme ja hampaamme, koukistavat suoran ryhtimme, tekevät +meistä linnunpelättejä, ennenkuin armahtavat lopullisella häviöllä. +Kuinka vastenmielistä ja jokapäiväistä olisi kuolla vatsatautiin ja +sappikiviin, kuinka iljettävää maata vainajana mätäpaiseet ruumiissa! +Keuhkotauti on keksitty kaikkia niitä varten, jotka tahtovat kuolla +kauneudessa, se täyttää kaikki romanttisen sielun vaatimukset. +Keuhkotauti on kaunosielujen tauti. Siinä on jotain läpeensä +tunteellista ja hiutuvaa, jo vanhastaan se on ollut kiitollinen +kuolintapa runoudessa, ja monen kirjan hentomieliset sankarittaret +ovat sen avulla heittäneet hyvästit elämälle. Tietysti heillä on ollut +mahdollisimman vähän ysköksiä, ja tietysti he ovat oivaltaneet oikeaan +aikaan kuolla, ennen luurangoksi laihtumista, sitä heidän ihanteellinen +sielunsa ei sallisi. Mutta aivan varmaan he olivat ruumiillisesti +olennoinneet tämän taudin kauneuslajin. Onko olemassa muuta tautia, +jolla olisi oma kauneusmuotonsa? En usko sitä. Keuhkotauti sensijaan +ei hävitä, ei ainakaan ensi asteillaan, ruumiin kauneutta, se vain +muuttaa sen. Voi puhua keuhkotautisesta kauneustyypistä. Onko +olemassa muuta tautia, jolla olisi kyky, ainakin aika ajoin, kohottaa +toivehikkaisuutta ja iloisuutta? En usko sitä. Mutta keuhkotauti, +samalla kun se lahjoittaa sielulle hentomielisen herkkyyden ja +aika ajoin leimahtavan iloisuuden, samalla se luo ruumiille +aivan erityisen kauneusmuodon, josta ei voi erehtyä. Botticelli +maalasi Venuksensa keuhkotautisen lemmittynsä mukaan, siitä hänen +soljuvat olkapäänsä, hänen pitkä joutsenkaulansa, koko hänen ilmava +kauneutensa. Keuhkotaudin luoma kauneus on eteeristä, se hävittää +ruumiista aineellisuuden ja henkevöi aistillisuuden. Se luo heleän ja +herkkävaihteisen ihon, kukoistavaa terveyttä kangastelevat täplät ja +katseelle tunteellisen, kostean kiillon. + +Ihmeellinen tauti! Kaikki siinä on petosta. Se on kuolemaa +elämän naamio kasvoilla. Se pettää sekä sielun että ruumiin. +Keuhkopuolikkaillasi luulet vielä voivasi hengittää kaikki maisen +paratiisin tuoksut! + + * * * * * + +Ja minä maatessani valkoisen talon valkoisessa huoneessa, ja +kuumepisteitten paperilla karkeloidessa, aloin ajatella kuolemaa. + +Kun olemme kaiken muun mailmassa kokeneet, alkaako silloin +kuolemanuteliaisuutemme? + +Kuolemaa ei ole vielä yksikään ihminen kokenut, sillä kokemus +on yhteenveto hetkellisistä aistimuksistamme, mielialoistamme, +tietoisuuden saavuttaneista elämyksistämme, mutta tätä yhteenvetoa ei +ole yksikään meistä tehnyt. Yhtä vähän kuin tiedämme, millaista on +syntyä, yhtä vähän tiedämme, millaista on kuolla. Ehkä on syntyminen +yhtä peloittava ja tuskallinen olotilan muutos kuin ikinä kuolema. +Vainajat vaikenevat, ja äskensyntyneitten huuto on meille salattua +kieltä. Ruumiimme tuntee kasvamisen ja elämän antamisen nautinnot ja +tuskat, mutta kuoleman tuskia ja nautintoja se ei tunne, koska se itse +samalla häviää. + +Minkälaista on häviämisen nautinto, liukeneminen, sammuminen, loppu... +loppujen loppu? Minkälaista on se, minkä jumalat ovat meiltä salanneet? + +Yksinäisyydestä ja pikkukuumeesta kiihtyneet aivoni kuvittelivat suuret +pensaikot kukkivia jasmiineja, jotka minua ympäröitsisivät kuollessani. +Ei minkään kukan tuoksu ole niin kiihoittanut aistejani kuin jasmiinin. +Siinä on jotain selittämättömän makeaa ja imelän väkevää, se panee +uneksimaan kaikenlaisista itämaisista huumausaineista ja myrkyistä. Se +voisi kiihoittaa minut rikoksiin ja kiellettyyn rakkauteen ja herättää +valekuolleista vielä kerran tajuamaan aistien iloa. Jasmiinin tuoksu +tekisi kuolemani hiljaiseksi sammumiseksi, ja minun elämäni eroaisi +minusta yhtä arvoituksellisesti kuin tuoksu, tämä ääretön joukko +äärettömän pieniä ainehitusia, eroaa kukasta yöhön. + + * * * * * + +Valvoin suurimman osan yötä. Illalla sammutin itse sähkövalon. +En voi kuulla käytävästä lyhyttä, leikkaavaa naksahdusta, joka +kädenkäännähdyksellä tappaa valon ja päästää pimeyden tulvimaan +ympärilleni. On kuin katkeisi sillä hetkellä elämänlanka, jotain elävää +leikataan poikki, ikäänkuin valon valtasuoni. Mutta kun itse sammutan +valon, teen sen tyynesti ja tietoisesti, ja katselen ilman pelkoa +pimeyteen ja ulkolyhdyn luomaan ikkunaruutujen heijastukseen valkealla +seinällä vuoteeni jalkopäässä. + +Valvoin, tuntematta tuttua levottomuutta, joka muuten aina unettomina +öinä vaanii, seuraavan aamun raukeutta ajatellessa. Elämä oli yhtäkkiä +lakannut asettamasta vaatimuksiaan minulle. Se oli yhtäkkiä itse +leimannut minut hylkyromujensa joukkoon, minut, joka vielä äsken olin +luulotellut olevani tarpeellinen jäsen yhteiskunnassa. Mutta samalla +se oli myös kadottanut valtansa ylitseni; minun suhteeni eivät enää +merkinneet mitään tunnit eikä sekunnit, ei yön eikä päivän ikuinen +vaihtelu. + +Ja tänä yönä, jolloin kuume alituisesti ravitsi aivojani +taisteluhaluisella ja kiihtyneellä verellä, elin ikäänkuin monta elämää +yhtaikaa. Ominaisuudet, jotka tähän saakka sovussa ja näennäisessä +sopusoinnussa olivat minussa asustaneet, alkoivat yhtäkkiä kukin +kasvaa, yli rajojensa, kunnes ne eivät enää mahtuneet minun minuuteni +rajoihin, vaan irtautuivat, lähtivät liikkeelle monina minuuksina, jotka +kaikki olivat minusta alkunsa saaneet. + +Puoleksi hereillä, puoleksi unissa minä näin näitten niin erinlaisten, +mutta minulle kuitenkin niin tuiki tuttujen olentojen elävän kunkin +erikoista elämäänsä, näin heidän syntyvän eri puolilla maapalloa, näin +heidän liikkuvan, rakastavan, rikkovan kunkin omalla tavallaan, näin +heidän kärsivän minulle vieraita kärsimyksiä ja värisevän minulle +tuntemattomista nautinnoista, näin heidän uskaltavan siinä, missä minä +heikkona epäröin, samalla kun minä seurasin heitä uteliaisuudella ja +kateudella. Näin heidät kunkin eheinä ja jakamattomina, niin rumuudessa +kuin kauneudessa, sensijaan että minussa oli rumuus ja kauneus, rohkeus +ja heikkous rinnatusten, alati taistelevina alkuaineina. + +Huolimatta jääkylmästä viimasta, mikä avatusta ikkunasta virtasi, +keinuivat edessäni koko ajan tänä unettomana ja kuumeisena yönä +varsillaan huojuen suuret ja loistavat kukat, ikäänkuin monen monta +ja lukematonta elämänmahdollisuutta, joita en koskaan ole elänyt enkä +koskaan tule elämäänkään. + + * * * * * + +Heräsin seuraavana aamuna kuumeettomana. Pakkanen oli vaihtunut +kosteaksi, kaikkeen tarttuvaksi usvaksi. Jokaisen puun ympärillä oli +suuri ympyriäinen vesiallas, ne näyttivät kuin lammikoissa kasvavan, ja +lumi painui hitaasti maan sisään. + +Kuumepisteitten karkelo on lopussa, ne muodostavat tasaisen, +ikävän viivan paperilla, matkien pienten pyöreitten verisolujen +kuolonkangistusta. + +Sapekkaana ja ilkeänä herää kuumeettoman aamun harmaudessa itseivani... +Minkälainen itsepetoksen ilveily, kuumeen karnevaali eilen, millaisia +pöyhistyneitä ajatuksia viime yönä! + +Herään, sielussani syvä vastenmielisyys tautia kohtaan, joka eilen +vielä minusta näytti terveyttäkin kauniimmalta. En tahdo katsoa ketään, +en nähdä ketään. Lienkö itse muille yhtä vastenmielinen, kuin muut ovat +minulle? Minua iljettää heidän alituiset rykimisensä, heidän soinnuton +äänensä, heidän kylmät kätensä ja hermostunut elämänhalunsa... Onko +minussa vielä niin paljon terveen ihmisen luonnollista vaistoa +jäljellä, että taudin ja sairaitten läheisyys vaikuttaa minuun +vastenmielisesti? Minkälainen kallisarvoinen ja turha jäännös menneiltä +ajoilta! Mitä se nyt minua hyödyttää? En tee sillä mitään. + +Luultavasti vaikutan aivan samalla tapaa täysin terveisiin. Heidän +täytyy tuntea vastenmielisyyttä minua kohtaan, ja he ovat oikeassa, +täysin oikeassa. Miksi emme tunnustaisi sitä, -- ainakin tänä harmaana, +kuumeettomana aamuna, jolloin aivot työskentelevät kuin huonosti +voideltu, jyskyvä kone, äänekkäästi ja meluavasti, tuottaen ainoastaan +järkeä ja taas järkeä... + +Niin, kuumeen karnevaali on ohitse, mielikuvituksen ja unien kirjavat +serpentininauhat lepattavat repaleina, ja ajatukset ovat alakuloisesti +maahan hajoitettuja kuin kadun lokaan tallattu ja liuennut +konfettisade. Tuhkaa, järjen tuhkaa kaiken ylle! + +Utu tihkuu ulkona. Istumme nurkissa ja vaikenemme, väsyneinä puhumaan. +Vaitiolomme on täynnä vihamielisyyttä ja vakoilemista... Olemme kuin +kaikki numeroidut, mutta ei kukaan halua olla ykkönen, ja me katselemme +loppumattomalla vihamielisyydellä näkymättömiä numeroja toisissamme. +Ehkä onkin siinä salaisen, melkein ruumiillisen vastenmielisyytemme +syy? Heitämme ehkä ajatuksissamme arpaa, kuka meistä ensin on kuoleva. +Joku meistä tekee luetteloa kaikista parantolan asukkaista, kenen nimen +kohdalle hän ensimäiseksi on piirtävä ristin? Luuleeko hän olevansa +muita parempi? + +Pelkään, ettei kellään meistä ole kuumetta tänään. + +Joku ajattelee ääneen, niin että muutkin sen kuulevat: + +"Hän, pikku tyttöni, juoksi vastaani ja yritti minua suudella. Ja +minä... minä työnsin hänet pois!" + +Kaikista vaikeuksista, mitä tauti hänelle on tuottanut, tuntuu tuo +pakosta, tartunnan pelosta poistyönnetty suudelma tällä hetkellä +kaikkein raskaimmalta. + +Mutta me muut tunnemme yhtäkkiä hetkellistä vapautusta... Tämä +pikkuinen ajatus, itsessään niin hentomielinen, irroittaa meissä +hautuvan kyynelherkkyyden, meidän itsesäälimme, marttyyriytemme +tunteen, ja se kohoo kuin armahtava auer liian selvän ja kuumeettoman +järkemme eteen. + + * * * * * + +Makaamme iltapäivällä ulkohallissa, parikymmentä elävää, vaikenevaa +sarkofaagia. On pakollinen vaitiolon hetki. Sähkölamppu palaa jossain +kauempana rakennuksen kulman takana, ja sen valo väreilee ylös, alas +pitkin suurten koivujen lumesta paljaita kylkiä. Kauempana, sumuisen +ja näkymättömän järven yllä on pimeys. Koivut ovat sen rajana, niitten +takana se lepää, liikkumattomana, täynnä uhkaa, mutta uskaltamatta +lähestyä. Mutta se ei pakenekaan. Me voimme sen nähdä koko ajan. + +Sinne on kuin kertynyt, tihentynyt kaikki, mitä pelkäämme, mutta mistä +emme puhu. Siellä vaanii ainainen vaitiolo, ainainen mykkyys, jolla ei +ole vastausta antaa meidän aroille kysymyksillemme. + +Sielu muuttuu niin pieneksi ja pelokkaaksi pimeyden edessä, säikkyväksi +ja väriseväksi kuin lapsen. + +Ja ajatukset, joita ei mikään kuume kultaa, vaeltavat järkevinä ja +harmaina: + +Oi herkkäuskoinen ja oman mielikuvituksesi harhaanviemä! Kuoleman +traagillisuus on siinä, että se estää meitä nauttimasta omasta +traagillisuudestamme. Sinäkin tahtoisit olla omissa hautajaisissasi, +jos vain seuraavana aamuna saisit kahvisi ja vehnäisesi tavalliseen +aikaan. + +Kuolema on sinulle vain tyhjä sana ja kiihtyneitten aivojesi aave, +kun sensijaan makuhermosi todistavat todeksi kahvin ja vehnäsen +olemassaolon. + +Kaikki eilinen oli koristelua ja itsepetosta... Niin kauan kuin +kuvittelet jasmiinipensaikkoja ja kuolemaa kauneudessa, et tiedä vielä +mitään kuolemasta. Luulet irtauneesi elämästä, ja oletkin kiinni sen +pienimmässäkin ilmaisumuodossa... + +Tahtoisit kuolla kuvastimen edessä... Mutta se on vain +teaatterikuolemaa, niin kuollaan vain näyttämöllä, missä tikarit ovat +terää vailla, ja veri vain punaista marjamehua. Et tunne kärsimystä, +sillä et koskaan ole halunnut muuta kuin nautintoa. Et osaakaan kärsiä, +osaat vain nauttia... + +Näetkös, kuinka kuitenkin pelkäät pimeyttä koivunrunkojen takana... Ei +ole olemassa mitään kuolemaa kauneudessa. + +On vain olemassa hirveä, liikkumaton pimeys järven yllä, alati +vakoileva, ja vihdoin viimein yllättävä pimeys. + +Parikymmentä elävää sarkofaagia tuijottaa pimeyteen, ja sähkövalon +heijastus karkelee pitkin koivujen kylkiä. + +Ja minun itseivani jatkaa: + +Kerran se on alkava liikkua, vyöryä, niellen kaikki, mitä eteen sattuu, +ja sinä makaat silloin kuten nytkin, kapaloituna ja avuttomana, ja +silmät täynnä kauhua, kuten lapsen... + +Ja minä tiesin yhtäkkiä, etten mitään tiennyt. + +En tiennyt vielä mitään taudista enkä kuolemasta. + + + + +VIERAS + + +Matushka kutsui illalliselle, seisoen lasikuistilla koko venäläisessä +mahtavuudessaan, ja ainainen surupuku yllään, jota hän herkeämättä +käytti ainoan tyttärensä kuoleman jälkeen, posket hienosti hehkuen +piirakkataidon salaisuuksista ja vieraanvaraisuuden tyydytyksestä. + +Puutarhasta vastasivat batjushkan ja vieraan äänet, +jasmiinipensaikkojen takaa. + +Yli sorahiekkaan raivatun puutarhan tuntui kahdelta puolen meren +näkymätön läheisyys suolaisena, kalseana tuntuna, johon lakeudet ja +karjanummet lisäsivät kuivan kuloheinän tuoksun. Pähkinäpensaikko ja +korkeat kastanjat varjosivat kujan, niin että ainoastaan pienen valkean +kirkon vihreät sipulikuvut piirtyivät kylmänkeltaista taivasta vasten. + +Ilmassa oli sekä iltaa että jälkikesää. + +Mutta kesken puitten tummenevan vihreyden loistivat kirsikat +aistillisena, herkullisena värituntuna, nuokkuen lasinkuultavina ja +kypsinä, keskellä sammuvaa, saarenmaalaista maisemaa. + +Batjushka, virolainen syntyään, valkea, moneen kertaan pesty +kotikauhtana yllään, yhtä haalistunut kuin harmaat hiukset ja partakin, +johdatteli vierastaan pitkin puutarhan käytäviä, kasvoilla lempeä, +väsynyt hymy, ikäänkuin haalistunut sekin. + +Vieras, Paul Karask, oli puutarhassaolijoista nähtävästi ainoa, joka +tajusi tämän seudun ja illan kuivahkon ja suljetun kauneuden, jonka +antaumattomuus ja arkuus häntä kiihoitti, ja hänellä oli täysi työ sitä +sisällisesti selvitellessään. Mutta hän näytti varmasti päättäneen +nauttia tästäkin kauneuslajista, kärsien vain siitä, ettei ollut läsnä +ketään, jolle olisi voinut lahjoittaa hetkellisen tunnelmansa, mikä yhä +eheämpänä alkoi selkeytyä hänen kauneustajunnastaan. + +"Antakaa anteeksi matushkalle, jos hän alkaa taas puhua Mashasta," +batjushka sanoi, heidän kumartuessaan kirsikkapuun alitse. "Hän ei voi +toisin, se keventää hänen sydäntään, hän on täällä niin yksin, raukka." + +"Oliko teidän tyttärenne nimi Masha?" kysyi vieras hajamielisesti, +ja pari lasinpunaista kirsikkaa putosi hänen olkapäälleen. "Maria +Aleksandrovna?" hän jatkoi, yhtäkkiä herkistyen. "Ja hän on kuollut?" + +"Viisi vuotta takaperin", batjushka vastasi. "Niin, Maria +Aleksandrovna..." + +Vieras jättäytyi yhtäkkiä jälkeen ja musersi huomaamatta kirsikan, +jonka pursuva mehu punasi hänen sormensa. Hänen sydämensä alkoi +yhtäkkiä sykkiä, levottomasti ja epämieluisasti. + +"Tekin jo huomenna lähdette, Paul Karlovitsh", sanoi batjushka. +"Tulitte maata mittaamaan ja nyt jo lähdettekin. Mitä me teistä +oikeastaan tiedämme? Emme mitään. Oletteko edes naimisissa vai ettekö?" + +Mutta ennenkuin vieras ehti vastata, päätyi batjushka jo +katajakepillään ankkoja hätyyttämään ja ehätti huohottaen vasta +kuistilla vieraan. + +Ruokasalissa oli pöytä kukkuroillaan. Syötiin piiraita ja savustettua +kampelaa ja alotettiin uudelleen juustopiimästä ja ankanpaistista, +kunnes saavuttiin kirsikoihin ja sajuun. Välillä juotiin madeiraa +tomuisesta pullosta. Batjushka söi hitaasti ja vaieten, matushka ei +syönyt melkein ollenkaan, hän istui pöydän toisessa päässä venäläisen +vilkkaana ja kyynelherkkänä, pakinoiden yhtämittaa. Ilma oli täynnä +pölyä ja vieraanvaraisuutta. Vieras sensijaan söi valikoimalla ja +huolellisesti, kuten ihminen, joka ei päästä yhtäkään nautintoa +ohitsensa, mutta vaikka hän näennäisesti oli täysin kiintynyt +tähän mieluisaan toimeen, ilmaisivat hänen käsiensä eleet sisäistä +hermostumista. + +"Oliko teidän tyttärenne Maria Aleksandrovna jonkun aikaa Pietarissa?" +hän kysäisi yhtäkkiä aivan levollisesti. + +"Oli melkein vuoden ajan," batjushka vastasi, vähän hämmästyneenä. "Hän +opiskeli siellä laulua. Vaan miksi te sitä kysytte?" + +"Muuten vaan... Tunsin Pietarissa erään Maria Aleksandrovnan... Mutta +hänen vanhempansa asuivat muistaakseni Liivinmaalla." + +"Mepä muutimmekin tänne vasta pari vuotta takaperin," sanoi batjushka. +"Siirsivät minut, vanhuksen, vääryyttä tekivät..." + +"Ehkä te tapasittekin juuri meidän Mashan", sanoi matushka. "Oliko hän +kaunis?" + +"Hyvin kaunis", vieras sanoi. + +"Masha oli kaunis", sanoi matushka. "Kaikki sen myönsivät. Hän oli +minun näköiseni." + +"Jevgenia Ivanovna on ollut kaunotar nuorena", hymyili batjushka +anteeksi pyytävästi. + +"Oliko Maria Aleksandrovna naimisissa?" vieras kysyi. + +"Hän kuoli kahdeksan kuukautta jälkeen häitten", vastasi matushkan +värisevä ääni. + +"Häneltä ei jäänyt siis lapsia?" + +"Hän kuoli ennenaikaiseen lapsivuoteeseen, se on, hän..." + +Batjushkan silmistä lennähti ehkäisevä, varoittava silmäys, mutta +matushka jatkoi: + +"Hänen ei olisi lainkaan tarvinnut kuolla... Mutta on hirveitä asioita, +joista ei ehkä pitäisi puhua." + +"Niin, sinä olet oikeassa, parempi on vaieta", säesti batjushka. + +"Pavel Karlovitsh on pian satojen virstojen takana", intoutui matushka. +"Nähkääs, hänen miehensä, kauppias Pichelbaum, piteli häntä pahoin, +sentähden hän kuoli." + +"Jätetään nämä asiat!" sanoi batjushkan särkynyt basso. "On asioita, +joita emme koskaan voi tietää." + +Mutta matushkan ryppyisillä poskilla paloivat heleät täplät. + +"Mashalla oli ollut rakastaja ennen naimistaan, kihloissa ollessaan, +vaikka emme sitä tienneet, emmekä nytkään tiedä kuka... Mitä me täällä +meren takana tiesimme, mitä hän teki Pietarissa? Kannan sydämessäni +vihaa vuosikausia enkä tiedä ketä kohtaan... Jos tyttäreni olisi +hukkunut, en sanoisi mitään, ymmärtäisin, alistuisin, en kapinoisi. +Sanoisin, se oli kohtalo, korkea, vihreä vesiseinä. Mutta nyt vihaan +ihmistä, jota en tunne. Voin antaa anteeksi aallolle, joka hukuttaa +lapseni, mutta en ihmiselle, joka hävittää hänet." + +"Ihmisellekin täytyy antaa anteeksi", sanoi batjushka. + +"Olenkin antanut anteeksi Pichelbaumille... Hän oli kärsinyt vääryyttä, +voin sen käsittää... Mutta en voi antaa anteeksi toiselle, jota en +tunne..." + +"Täytyy, täytyy...", batjushka sanoi, huojuttaen valkoista päätään. + +"Eipä niinkään", matushka kiihoittui. "Ihmisellä on silmät, joita voin +hellyttää, korvat, joita voin anella, on käsi, johon voin rukoillen +tarttua, voin järkyttää hänet kyyneleilläni... Mutta kohtalo, se on +kostea, vihreä vesiseinä..." + +"Tyynnyhän, tyynnyhän, rakkaani", rauhoitteli batjushka, itse silmät +vesissä. + +Mutta matushka jatkoi: + +"Kun ajattelen, että ehkä olen nähnyt hänet, että näillä käsilläni, +niin, näillä käsilläni olen kantanut ruokaa hänen eteensä, että hänen +sormensa ovat hipaisseet oveni ripaa..." + +"Eikö hän koskaan ilmoittanut nimeä?" kysyi vieraan hillitty ääni. +Kirsikat olivat koskematta hänen lautasellaan. + +"Ei, -- ei koskaan. Hän ei ollut niinkuin minä, hänessä oli isänsä +verta, hän osasi vaieta. Minä sanoin vielä vähää ennen hänen +kuolemaansa: sanoisit nyt, Masha, keventäisit omaa sydäntäsi, ja +meidänkin olisi helpompi. Mutta hän vaan katseli minua ja pudisti +päätään. Ja niin hän kuolikin." + +Kaikki vaikenivat. Huoneessa oli melkein hämärä. Ei kukaan koskenut +enää ruokiin, jotka jäähtyivät kukkuraisella pöydällä. + +Yhtäkkiä vieras kysyi läpi hiljaisuuden ja alkavan pimeän: + +"Onko Pichelbaum uusissa naimisissa?" + +"Hän on jo monta vuotta ollut uusissa naimisissa", batjushka vastasi. + +Matushkan kyynelettömät, kuin kuivuneet silmät katselivat yhä samaa +ajatusta ajellen tyhjyyteen. + +"Minun täytyy sanoa teille kaikki, koska kerran aloin. Te teette niin +vähän kysymyksiä, ja kuitenkin tahtoo teille kertoa, väkisinkin... +Nähkääs, me emme tienneet siitä mitään, vannon sen teille, luulin +antavani hänet avioliittoon kuin tuosta viereltäni... Mutta Mashalla +oli ollut suhde, oli ollut rakastaja, -- ja sentakia Pichelbaum piteli +häntä pahoin. Hän on lyönyt Mashaa juovuspäissään ja selvänäkin... +Pichelbaum itse kertoi sen jäljestäpäin, hän syytti meitä, jotka emme +mitään tienneet. Hän ei uskonut edes lasta omakseen, hän vihasi sitä, +ennenkuin se syntyikään..." + +"Suvaitkaahan, kunnianarvoisa Jevgenia Ivanovna", puuttui nyt vieras +puheeseen, "eikö tämä ihminen, josta puhutte, voi olla kohtalo hänkin? +Ehkä oli hänen syntymätähtiinsä kirjoitettu, että hänen täytyi hävittää +teidän perheonnenne, tahtomattaankin?" + +"Vaikkapa vaan, vaikka niinkin", intoutui matushka, "mutta ihmiselle +tahtoo kostaa, tahtoo rangaista hänet, nöyryyttää hänet, tahtoo silmän +silmästä, hampaan hampaasta". + +"Ja miksi juuri teidän pitää kostaa, Jevgenia lvanovna?" + +"Ei kostaa, ei kostaa", batushka hymisi. + +"Mutta minähän olen äiti. Minä tuntisin hänet tuhansista äidin +vaistollani, vihani vaistolla." + +"Oletteko niin varma siitä, Jevgenia Ivanovna?" + +Matushkan mustat silmät pysähtyivät hämmentyneinä vieraan +hermostuneisiin sormiin. + +"Te ette usko sitä, Pavel Karlovitsh?" + +"En ole sanonut, etten usko. Ette siis ole koskaan ketään epäilleet?" + +"Emme ketään." + +Syntyi hiljaisuus. Kaikkien kolmen katseet hipaisivat hitaasti toisiaan +läpi hämärän, joka esti kasvonpiirteitä näkymästä. + +Kuten äänikoneen neula, elävöittäen kuolleet levyt, hitaasti kiertää +hiuksenhienoja juovia, niin alkoi heidänkin kaikkien sielussa +raatelevasti, julmasti kiertää muistojen terävä neula, pakoittaen +soimaan vaienneet säveleet. + +"Pimeä on. Täytyy sytyttää kynttilät", sanoi matushka soinnuttomasti. + +Ja hän haparoi tulitikkuja. Kesti loppumattoman kauan, ennenkuin +vihdoin kuului tuttu raapaisu. Hän sytytti kaksi hopeahaarukkaista +kynttilää pöydällä, ja hänen kätensä vapisi. + +Yhtäkkiä hänen katseensa pysähtyi vieraan kalpeihin kasvoihin, ja hän +kysyi epävarmalla, tunnustelevalla äänellä: + +"Kuinka te äsken sanoittekaan, Pavel Karlovitsh, -- ettekö tekin ollut +Pietarissa?" + +Ja lyhyessä väliajassa, mikä kului kysymyksestä vastaukseen, ehti +kolmen ihmisen välillä syntyä kohtalokas yhteenkuuluvaisuuden tunne, +joka kytki heidät eroittamattomasti ja elinijäksi toisiinsa. + + + + +YKSI KAIKKIEN EDESTÄ + + +Se tapahtui kaukaisessa kalastajakylässä, etäällä moisiosta, etäällä +kirkosta, vielä kauempana saaren ainoasta kaupungista, hietasärkällä, +jonka ainoa ajoittainen vieras, sekin harvinainen, oli eksynyt harmaa +halli, paennut Ruhnun ruotsalaisia hylkeenpyytäjiä. + +Heinäaikaan alkoi kiertää huhu, että Soorun Andreksessa oli pitaali. + +Soorun Andres, kalastaja, jonka savupirtti oli lähinnä verkkopihaa, oli +jo useita vuosia tuntenut ajoittaista raukeutta, joka viime aikoina +kiihtyi pitkin ruumista säteileviksi kivuiksi, samalla kun hänen +käsivarsiinsa alkoi ilmestyä ruskeita laikkoja, jotka sormenpäällä +painaessa hävisivät muun ihon karvaisiksi. Huolimatta alussa taudistaan +sen enempää, hän kävi kalassa kuten ennenkin, sillä hänellä oli +elätettävänään, paitsi vaimoa, kolme alaikäistä lasta, mutta vuoden +päästä paheni hänen tilansa. Haettiin puoskarimuori, joka saunoitti +hänet perinpohjaisesti, lasten kurkistellessa saunan rikkinäisestä +ruudusta, kuinka isää hierottiin. Andres itse ei sanonut mitään, hänen +suuri, roteva ruumiinsa oli lavalla avutonna naisten käsissä, hänen +alistuessaan talttumuksella kaikkeen. + +Hän oli silloin melkein neljänkymmenen vuoden vanha, ikänsä kaiken +terve ja vankkarakenteinen. + +Hän tervehtyi välillä, kävi taas koko kevään kalassa, mutta tultuaan +eräänä alkukesän aamuna apajalta, hän haki täyden vesirainnan ja alkoi +veden kalvossa ryppykulmin tarkastella muotoaan, sivellen kädenselällä +silmäkulmiaan, joitten iho oli sinertävän kiiltäväksi pingoittunut, +niin että kulmakarvat olivat hävinneet. Katseltuaan aikansa mitään +puhumatta, hän työnsi jalallaan rainnan kumoon kynnykselle ja käski +lyhyesti vaimoaan Tiiua: "Vie pois!" + +Sen jälkeen hän laitatti itselleen makuusijan lieden ääreen, valitellen +herkeämätöntä ja yhtämittaista vilua, ja sieltä hän laajenneilla, +lasimaisilla silmillään, joitten luomet riippuivat raskaina ja +velttoina, katseli läpi savuhämärän pirtissä liikkujoita. + +Ruskeat laikat hänen käsivarsissaan olivat muuttuneet pieniksi, +pakoittaviksi kuhmuiksi, ja samanlaisia kuhmuja alkoi ilmestyä hänen +kasvoihinsakin, turvottaen ne tuntemattomiksi. + +Koko kylä kävi häntä katsomassa, naiset usein, miehet harvemmin. Jotkut +peloittivat, toiset lohduttivat häntä, kolmannet antoivat neuvoja, +ja hän totteli kaikkia, suurella ja alistuvalla kärsivällisyydellä, +niellen kaikki ilkeät ja pahanmakuiset lääkkeet, joita hänelle +tarjottiin. + +Jonkun ajan kuluttua hän taas oli jalkeilla ja teki koko talven +kotiaskareita, punoen koppia ja verkkoja korjaten, mutta seuraavana +kesänä heinäaikaan, hän taas jäi makuulle, tällä kertaa valittaen +kuumetta. Ja hänen kasvonsa olivat oudon kiiltävät, ikäänkuin +paisuneet, nahan pingoittuessa yli muuttuneiden piirteiden; samoin +hänen kätensä ja jalkansa. + +Silloin ymmärsi hän itse, ja muut myöskin, että hänessä oli pitaali, ja +yli koko kylän levisi avuttomuuden ja tulevan tuhon tunto, ikäänkuin +jokin suuri ja armoton vitsaus olisi ollut tulossa kaikille yhteisesti. +Ja moni tutkiskeli itseään sanan valossa, etsiskellen salaisia +syntejään, joittenka tähden heitä nyt kuritettiin, yhteisesti. Äidit, +pelkoa täynnä, kylvettivät lapsiaan saunassa, tutkien heidän ruumiinsa +päästä jalkoihin, hakien hirvittävän taudin merkkejä ja säikähtyen +viattomintakin ihottumaa. Mutta lääkärin tuontia ei kukaan ajatellut, +sillä kylä oli perimmäisessä Sõrvessa, hietanummien ja korpien takana, +ja siellä oli aina eletty ja kuoltu omin neuvoin, ilman apua. Andreksen +vaimo Tiiu, nuorin, vuoden vanha lapsensa käsivarrella, meni naapurista +naapuriin, kunnes oli käynyt koko kylän yltympäriinsä. Sinä iltana oli +sankka sumu, johon upposi laakea hietasärkkä verkkoineen ja mertoineen, +ainoastaan kylän kolmen tuulimyllyn siivet jäivät kellumaan pinnalle, +uiskennellen aavemaisessa, valkeassa vedessä. + +Ja Reinun Kaarelin suuri oinas eksyi laumasta ja takertui sarvistaan +mertaan ja oli siten koko yön, kunnes aamulla paimenpoika päästi irti +vapisevan, pelosta puolikuolleen eläimen, joka huppuroituaan hiekassa +katosi metsään. + +Ja Teiste Marilla kävi painajainen suuren, tiheän jouhiseulan muodossa, +josta tihkui jauhoa, valkeata kuin kalkki, suut silmät täyteen, +tukahduttaen hengityksen ja sokaisten silmät. + +Koko kalastajakylä valvoi sen yön, paitsi lapsia, etsiskellen Jumalan +aivoitusta ja keinoa, joka kääntäisi heistä pois lähestyvän vitsauksen. + +Seuraava päivä oli sunnuntai, ja kylä valkoisella, kimaltavalla +hietasärkällä selvisi sumusta. Mutta miehistä ei kukaan varustautunut +kirkkoon, vaan aamusta alkaen he istuskelivat verkkopihalla, jonka +hiekkaista neliötä kymmenkunta harmaata verkkovajaa piiritti, tyhjien +verkkoseipäitten ojentuessa rivittäin, kuin joukko ohuita ristejä. + +He pitivät neuvoa keskenään, hiljaisena ja synkkänä lautakuntana, +kutsumatta vaimoja avuksi, tuntien vastuunalaisuuden koko kyläkunnan +tuhosta ja menestyksestä, joka oli heidän käsiinsä uskottu. Ja heidän +joukossaan oli useita Andreksen kasvintovereita ja läheisiä sukulaisia, +mutta melkein kaikki olivat samaa kalastajajoukkuetta, ja heillä oli +yhteiset kalavedet ja yhteiset verkot ja merrat. + +Mutta puolipäivän aikaan, vaimojen kirkosta palatessa, he antoivat +kutsua Andreksen ja osoittivat hänelle paikan ulompana omaa piiriään, +muutaman luhistuneen vajan kynnyksellä. + +Eikä kukaan heistä halunnut aloittaa, sillä he olivat kaikki tyyni +hyviä tovereita, ja vitsaus oli kaikille yhteinen, itsekunkin syntien +rangaistukseksi, eikä heistä kukaan ollut varma, ettei se ensi kerralla +kohtaisi häntä ja hänen huonettansa, sillä he tiesivät kyliä, joissa +oli viisi ja kuusi ja enemmänkin pitaalisia. + +Mutta kun he näkivät sairaan kysyvät ja ahdistetut silmät, eivät he +voineet kauemmin vaieta, vaan vanhin heistä sanoi, toisten pannessa +pois piippunsa: + +"Me tiedämme kaikki, ettäs olet pitaalinen." + +Ja taas he vaikenivat, ja taivaalla soutivat säikähtyneet, pakenevat +pilvet, juuri heidän päittensä päällitse. + +Taas sanoi vanhin: + +"Meitä on yhteensä neljättäkymmentä henkeä, lapset yhteenluettuina, ja +sinä olet yksin. Eikö ole oikeampi, että yksi kadotetaan, kuin että +kaikki kansa hukkuisi?" + +"Katso, meidän aivoituksemme ei ole sinua hukata, vaan tahdomme sinua +syöttää ja juottaa, kunnes kuolet. Mutta ettet tartuttaisi meitä +kaikkia, niin myös vaimoasi ja lapsiasi, niin suljemme sinut Reinun +Kaarelin vanhaan talliin ja uskomme, että mielisuosiolla sallit sen +tapahtua?" + +Eikä kukaan sanonut sanaakaan, ei tuomarit eikä tuomittava, sillä +tässä lautakunnassa ei ollut asianajajaa eikä puolustuspuhetta, ja +tuuli tuprutti ajohiekkaa auringonkimaltavana pilvenä silmiin, ja +lokit lensivät kalantähteitä tähystäen yli verkkopihan, jossa ihmiset +julistivat Jumalan tuomiota. + +Seuraava päivä oli yhtä kirkas kuin edellinenkin, täynnä meren ja +auringon kimallusta. Lapset juoksentelivat aamun alkaen yhdestä mökistä +toiseen, pehmeässä ajohiekassa. Reinun Kaarel, kylän toisessa päässä, +loi lannantähteitä tallistaan ja kantoi sinne olkia. Suurin osa +kalastajia oli jäänyt kotiin, mutta pysyttelihe kotosalla, ilmestyen +joskus mökkinsä ovelle, levottomasti tähystellen Reinun Kaarelin +pirttiin päin. Naiset toivat vettä toistensa kaivoista ja supisivat, +punakirjavat sõrvelaishameet välkkyen auringossa. + +Kello yhden aikaan saapui Reinun Kaarel vanhan, valkopartaisen +kalastajan kanssa Soorun Andreksen mökille. Ei kumpikaan mennyt sisään. +Reinun Kaarel vain raoitti ovea ja huusi: "Tule ulos!" + +Ensin ilmestyivät Andreksen kolme vanhinta lasta, kaksi poikaa ja +tyttö, pistivät päänsä ovesta ja pakenivat suin päin sisään. Hetken +kuluttua he tulivat uudestaan yksitellen ja jäivät risupinon viereen +kaikki kolme, uteliaina ja totisina. + +Tuvasta ei kuulunut hievahdustakaan. Reinun Kaarel istuutui +hakkuutukille ja sytytti piippunsa, ja valkopartainen katseli +aurinkoista merta, silmiään siristellen. + +Yhtäkkiä tuli Andres kiireesti ulos, kaikkein kuluneimmissa +vaatteissaan ja pieni nyytti kädessä. Nuorin vanhemmista lapsista +alkoi ensin huutaa, hänet nähdessään, ja sitten huusivat kaikki kolme, +herkeämättä. + +"Tiiu, -- ota lapset!" käski Andres kähisevällä pitaalisen äänellä. + +Mutta lapset olivat jo ennättäneet edelle, ja juoksivat pitkin kujaa +kylän toista laitaa kohden, yhä kirkuen, ja heidän edellään kymmenkunta +säikähtynyttä lammasta. + +Andres lähti edeltä Reinun Kaarelin ja valkopartaisen välissä, ja Tiiu +seurasi jäljempänä, huohottaen itkusta ja sylilasta kantaen. + +Heidän kulkiessaan olkikattoisten savupirttien ohi, näkyi nurkkauksien +takana joka paikassa uteliaita ja totisia kasvoja. Yksi ja toinen +liittyi kulkueeseen, jättäytyen jonkun matkan päähän, mutta joukko +paljaskinttuisia lapsia juosta kirmasi aivan heidän vieressään. + +"Lapset pois!" hätyytti Reinun Kaarel. + +Lapset painuivat tuulimyllyn kivijalustan taakse ja sieltä livistivät +yli kiviaidan, Reinun Kaarelin mökkiä kohden. + +Andres ei lausunut halaistua sanaakaan, yhtä vähän kuin hänen +saattajansakaan. Tien käänteessä pysähtyi valkopartainen ja tarjosi +Andrekselle tulta. + +Yhtäkkiä tuli Andreksen takkuinen paimenkoira suurella hälinällä ja +uikuttaen kuin pahaa aavistaen ja takertui isäntänsä polviin kaksin +käpälin. + +"Pankaa koira kiinni!" sanoi Andres. Joku jälkijoukosta, joka nyt +oli kasvanut ainakin kymmeneen henkeen, tarttui koiraan ja sulki sen +läheiseen aittaan, jossa se alkoi kynsiä ovea ja ulista. + +Kulkue poikkesi nyt rantanummelle, edeten hitaasti ja synkkänä kuin +hautajaissaatto. Ajohiekka vajotti joka askeleella. Pitkin meren rantaa +tuli toisia, yhteensä toistakymmentä henkeä, paitsi lapsia. + +Reinun Kaarelin pirtti oli aivan kylän äärimmäisessä laidassa, muita +suurempi ja paremmin rakennettu. Vanha, käyttämätön ja rapistunut talli +seisoi erillään muista uudemmista rakennuksista, puuttomalla aukealla, +ovi avoinna. Vallitsi haudan hiljaisuus, kaukaa vain kuului aittaan +suljetun koiran ulina. + +"Tahdotkos nyt sitten mielisuosiolla mennä, ja onko se myöskin oma +totinen tahtosi?" sanoi valkopartainen. + +"On", kuului pitaalisen kurkusta. + +Jotkut naisista kävivät tallin ovella sisään kurkistamassa ja +peräytyivät kiireesti, mutta pari pientä poikaa pujahti sisään, josta +Kaarel heidät käsipuolesta talutti ulos. + +Yhtäkkiä kääntyivät kaikkien silmät Tiiuun, joka oli lyyhistynyt maahan +istualleen ja itki kimakoin, vihlovin vedoin, rintalapsen kierähtäessä +suulleen hiekkaan. + +"Kiireesti, kiireesti!" hoputti Reinun Kaarel valkopartaista. + +He tarttuivat molemmat Andrekseen, kumpikin olkapäästä ja työnsivät +häntä tallin avointa ovea kohden. Mutta Andres ikäänkuin kooten kaikki +entiset voimansa, pudisti yhdellä olkapään sysäyksellä heidät pois ja +astui itse ovesta sisään, enää kääntymättä. + +Silloin Reinun Kaarel otti kiireesti taskustaan sinne kätketyn +irtolukon ja aikoi sulkea oven, kun Andres yhtäkkiä kääntyi: + +"Odottakaa, täällä on poika", hän sanoi. + +Ja tallin pimeimmästä nurkasta, olkikuvolta, hän sai käsiinsä +kuusivuotiaan poikansa, joka oli sinne piiloutunut, pyöröpäisenä ja +tuhrusilmäisenä itkusta. + +Hän nosti pojan ulos, ja senjälkeen sulki Reinun Kaarel oven, suurella +irtolukolla, pistäen avaimen taskuunsa. + +He seisoivat kaikki paljain päin, kuin pyhää toimitusta tehtäessä, +hartaina kuten esi-isänsä vuosisatoja takaperin toimittaessaan +lepytysuhria kiivastuneille jumalille pyhissä uhrilehdoissaan, ja +yhtäkkiä alkoi Teiste Mari virren, jota muuten veisattiin vain +hautajaisissa, ja he veisasivat sen kaikki seitsemän säkeistöä alusta +loppuun, hitaasti ja venyttäen, suljetun tallin edessä. + + + + +LASNAMÄEN VALKEA LAIVA + + +Tapahtui sinä keväänä, että lähes kaksisataa Järvamaan talonpoikaa, +maltsvetin lahkolaisia, sanottuaan aikaisemmin moisioille maansa +irti, jätti siemenen kylvämättä ja pellot kyntämättä, ja alkoi +vaeltaa Tallinnan rantaa kohden, odottaakseen valkeaa laivaa, jonka +heidän uskonisänsä profeetta Maltsvet oli luvannut. Ja niille, jotka +peloittivat heitä moisionisäntäin vihalla, he vastasivat yksin suin, +että raskas ja sikeä uni oli tuleva yli kaikkien, jotka yrittäisivät +estää Herran valittuja lähtemästä uuteen Kaananiin, joka hersyi maitoa +ja hunajaa. + +Kun he viimeistä kertaa yöpyivät leiriksi muutaman kylän niitylle, +tuli heitä katsomaan paljon rahvasta, kuten kaikkialla, missä he +näyttäytyivät, mutta he kestivät kaikki pilkkapuheet närkästymättä, +niitä sanojilleen takaisin sinkoomatta, Herramme esimerkkiä +seuraten, niin naiset valloillisten hiustensa, kuin miehet viinan +maistamattomuutensa takia, jota heiltä kuuliaisuus profeetan käskylle +vaati. Koska heitä enää vain muutaman tiiman matka eroitti paikasta, +jossa heidän oli odotettava Herran kunniaa ja ihmettä, rukoilivat ja +veisasivat he innolla iltamyöhään, vahvistautuen sanan rieskalla ja +tutkistellen pyhää kirjaa, johon heidän toivioretkensä jo ammoin oli +merkitty; hevosten levätessä kauempana, vankkurien luona. + +Kun maltsvetit seuraavana aamuna tekivät lähtöä, seisoi kyläkauppias +Meritsin nuori vaimo Maie paraikaa leivinuunin edessä, ja hänen +paljaat käsivartensa olivat yhä taikinassa, ja hiukset ohimoilla +kosteat ja kiharaiset kuumuudesta. Kuultuaan melun ja rattaitten +ratinan, hän kiiruhti portille, hätääntyen kahden pienen poikasensa +takia, jotka tuokio takaperin olivat pihamaalla leikkineet, ja haki +heitä katseellaan suuresta väenvilskeestä, löytämättä. Silloin hän +kuuli jonkun sanovan selkeällä ja tajuttavalla äänellä: "Katso, kaksi +jauhattavat kedolla, ja yksi otetaan", ja samalla hänen sydämensä +täytettiin suurella levottomuudella, näitten sanojen johdosta, +ikäänkuin taikina, johon hapatus heitetään, niin että hän unohti +tykkänään poikansa, niin myös leivät uunissa, ja meni sisään, +hoiperrellen kuin puoliunessa. + +Hän seisoi avoimen leivinuunin edessä kauan aikaa, muistamatta sen +suuta sulkea, kädet rentoina kupeille hervahtuneina, kypsyvän leivän +tuoksun kohotessa hänen sieramiinsa. Talo oli typötyhjä, sillä kaikki +olivat juosseet kylän raitille. + +Niin hän seisoi, kauan aikaa, kunnes hiljaisuus herätti hänet. Hän +riensi puodin ikkunaan ja näki raitin tyhjäksi, tomun laskeutuessa +hitaasti ja kullankarvaisena auringosta. + +Silloin hän taas kääntyi päin huoneeseen, hämärin silmin, ja yhä kuin +unessa, alkoi kiireesti kerätä kapineita, umpimähkään, mitä tielle +sattui, mutta laski yhtäkkiä kantamuksensa pöydälle ja siihen jätti. +Hän ei sitonut edes huivia päähänsä. Hänen kätensä olivat tahmeat +taikinasta, ja vaatteet jauhoiset, kun hän juoksujalkaa lähti raitille. +Hän muisti kahta poikaansa, jotka olivat leikkineet kaivon luona, +muisti leipiä uunissa ja lukkoamatonta puodin ovea ja juoksi eteenpäin, +varmana ehättävänsä toivioretkeläiset maantiellä. + +Niinpian kuin oli saavuttanut heidät, haihtui hänestä yhtäkkiä +kaikkinainen epäily, ja hän tunsi haluavansa puhua, kuten edellisenä +ehtoona oli maltsvetien leirissä kuullut parin naisen puhuvan, +unhoittaen arkuutensa ja sanoen suurella äänellä: + +"Totisesti, profeetta Maltsvet on lähettävä uskovaisilleen laivan +Lasnamäen rantaan, ja hän käskee kansansa kokoontua niitylle, jossa +nuori nurmi kasvaa. Ja hänen laivansa on oleva valkea kuten poutapilvi +tai kuten meren vaahto." + +Mutta monet hänen ympärillään kysyivät: "Kuka tämä on?" Ja toiset +vastasivat: "Ei hän taida olla maltsvetien parista, sillä hänen +hameensa on kirjava, ja hiukset palmikolla." + +Silloin hän vastasi kaikille yhteisesti: + +"Miksi te kysytte? Minä en ole kukaan, minulla ei ole nimeä eikä lasta, +ei miestä eikä kotia." + +He tyytyivät siihen eivätkä kysyneet häneltä sen enempää, vaan +ymmärsivät, että Herran Henki oli puhunut vaimon suun kautta, +valituillensa vahvistukseksi. Auringon paahtaessa suoraan hänen +varjottomiin silmiinsä, tarjosi muuan nainen hänelle huivia, mutta hän +ei huolinut siitä, vaan irroitti hiuksensa, päästäen ne valloilleen +valumaan, kuten maltsvetien vaimojen ja tyttärien tapa oli. Ja ne +olivat hyvin pitkät ja kiharaiset ja kattivat hänen kirjavan hameensa. + +Hänelle tehtiin tilaa vankkureilla, mutta hän sanoi tahtovansa +mieluummin kulkea jalkasin ja luovutti tarjotun paikan lapselle, jonka +jalkapohjat olivat rakoilla, itse tukien väsyneitä ja kanneskellen +uupuvien äitien lapsia, vuorotellen, hän, ennen itse heiveröinen. +Hänelle tarjottiin ruokaa, mutta hän hylkäsi sen päätään pudistaen, +ja kun häneltä kysyttiin, sanoi hän isoovansa ja janoovansa vain +vanhurskautta ja taivaallista laivaa, lykäten pois kädet, jotka +hänelle leipää kurkoittivat, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa, +ihmettelivät hänen uskoansa. Eikä hän loppumatkalla enää puhunut, +vastaten vain tarpeellisimpiin, ja hänen sallittiin olla yksin, +mutta hänen silmäteränsä olivat yhä laajentuneet ja täynnä kaukaisia +kangastuksia, jotka hän yksin näki, vaieten niistä. + +Muutamat sanoivat: "Katso, Tiskren hurskas neitsyt on keskellämme!" + +Toiset, jotka edellisenä vuonna olivat kuulleet Tiskren neitseen +puhuvan, vastasivat: "Eihän toki, tämä on nuorempi, ja hänen hiuksensa +ovat väriltään kuin hunaja ennen hyytymistään." + +Mutta oli niitäkin, jotka sanoivat: "Eikö tämä ole Maie Merits, +rihkamakaupasta? Eikö hänen miehensä myynyt minulle Pärtynpäivän +tienoilla nelikollisen silliä? Eikö hänellä ole kaksi piskuista lasta +kotona? Kuinka hän siis on täällä meidän keskellämme?" + +Toiset taas nuhtelivat heitä, sanoen: "Eikö tosin profeetta +Maltsvetillakin ole toinen nimi, samanlainen kuten kaikkien muitten +meidän seastamme? Eikö hänkin ole ollut kaikkinaisissa maallisissa +askareissa, kuten krouvarina ja myllärinä? Eikö hän ole vaihtanut +hevosia ja ollut kuten yksi meistä? Miksi siis vieroisimme tätä vaimoa, +joskin hän joskus on tehnyt muutakin, kuin julistanut Herran ihmettä. +Pois se!" + +Kaikkein maallisimmat uskovaisista kysyivät: "Onko hänellä edes +lupakirja? Kuinka hän aikoo lähteä kanssamme kaukaiselle maalle? +Onko hänellä miehensä ja moision omistajan lupakirja ja maaherran +allekirjoitus?" + +Mutta että heidän joukossaan oli paljon samankaltaisia irtolaisia, +ilman lupakirjaa, niin ei kukaan halunnut häntä häiritä, sillä heidän +kaikkien odotuksensa oli ylenpaltinen, ja heidän suvaitsevaisuutensa +suuri. + +Saavuttuaan Lasnamäen rantaniitylle, lähelle Tallinnaa, he istuutuivat +kaikki nuorelle, keltakukkaiselle nurmelle, iloisessa odotuksessa, +yhteensä kolmattasataa henkeä, kumpaakin sukupuolta, lapset ja +imeväiset niihin luettuina. Eikä heillä ollut, paitsi tarpeellisimpia +keittokaluja ja vaatevaroja, mitään mukanaan, lukuunottamatta viikon +eväitä. Hevoset, joilla olivat tulleet, he lähettivät takaisin, sillä +he olivat myyneet ne jo ennen lähtöään, kuten olivat rahaksi muuttaneet +huoneensa ja irtaimistonsa, elonsa ja raavaskarjansa. + +Tuskin he olivat pysähtyneet, kun muuan sokea ja korkeakasvuinen +nainen aloitti virren: "Nüüd hüa maakene, oled sina jälle käes", sillä +hän luuli jo perille saavutun, ja hänen huulensa olivat avoimet, ja +sieraimet värähtelivät, hengittäen olemattomia tuoksuja kukista, +jotka eivät ikinä olleet itäneet hänen pihansa pientarilla, ja +hän ojensi kätensä suoraan eteenpäin, ikäänkuin lämmitellen niitä +paahtavamman auringon paisteessa, ja hänen harmaan kaihin kattamat +silmänsä räpyttivät avuttomasti, ikäänkuin olisivat väkisin halunneet +nähdä profeetan kuuluttamat viinamäet. Mutta kun hänelle ilmoitettiin +hänen erhetyksensä, ei hän käynyt murheelliseksi, vaan antoi taluttaa +itsensä ihan veden rajaan, johon hän kärsivällisenä jäi odottamaan, +taluttajaansa tarttuen, jottei harhautuisi ihmishälinässä, kun +lähtömerkki annettaisi. + +Koska Maltsvet, heidän profeettansa, oli kieltänyt heitä polvistumasta, +niin he toimittivat rukouksensa pystyssä seisoen, kasvot siniseen +mereen päin, josta heille oli apu tuleva, ja heidän pukunsa oli musta +ja harmaa, joskus harvoin valkoinen, samoin profeetan sanojen mukaan, +ja heidän vaimojensa ja tyttäriensä hiukset valloilliset. + +Taas he istuivat rantakiville, ja joku esilukijoista avasi raamatun, +jossa koko heidän retkensä oli ennustettu ja vartavasten heidän +tähtensä kirjaanpantu, sillä he eivät tehneet mitään, mitä Sana ei +käskenyt eivätkä luopuneet mistään, mitä Sana ei kieltänyt. + +Kirjoitettu oli: Järvamaan talonpojat elivät kaikkinaisessa ahdingossa, +ruumiin ja sielun, ja vaivattiin aivan ankarasti vierailta isänniltään, +kuten Israelin rahvas Egyptin faaraoilta. + +Kirjoitettu oli: Herra oli herättävä työorjuudessa ja vitsain alla +huokaavalle kansalleen profeetan, jonka sanan kennoissa olisi makeampaa +hunajaa, kuin pappien ja veljesseurakunnan lukijain, ja tämän profeetan +nimi oli Johannes II elikkä Maltsvet, maallisella nimellä myöskin Juhan +Leinbergiksi kutsuttu. + +Ja kirjoitettu oli: Maltsvet oli johdattava uskovaisensa Egyptin +orjuudesta autuaammille asuinsijoille, tullen heidän tykönsä valkealla +laivalla. + +He olivat uskonisänsä käskyä totellen luopuneet värillisistä vaatteista +ja silmäinkoreudesta ja palmikoiduista hiuksista, ja nuoret tytöt +kirjavista nauhaseppelistä, ja heidän huulensa olivat puhtaat viinasta +ja väkevistä, sianlihasta ja tupakanhajusta. + +Mutta missä heidän Kaananinsa oli oleva, sitä ei heistä yksikään +tiennyt. He olivat kuulleet profeettansa kyliä kiertäessään puhuvan +kaukaisesta, lämpimästä maasta, jonka Herra oli valituilleen varannut, +jossa ei ollut isäntää eikä orjaa, ei yökylmiä eikä lunta, vaan +vihertäviä viinamäkiä ainaisessa auringossa ja siunaavassa sateessa. +He olivat kuulleet tämän maan nimenkin, mutta se oli haihtunut heidän +aivoistaan. He tiesivät vain, että profeetta Maltsvet oli lähtenyt +sinne ennen heitä ja lupauksensa mukaan oli tuleva heitä noutamaan +valkealla laivalla Lasnamäen rannasta. + +Sentähden he eivät sallineet lasten tänä iltana kerätä risuja, eikä +yhtään pataa pantu tulelle kivien väliin, eivätkä he myöskään aukoneet +nyyttejään eivätkä säkkejään, kuten muina iltoina, yhtä vähän kuin +he valmistivat makuusijojakaan, itselleen tai lapsille, sillä kaikki +tämä oli heidän mielestään vähäuskoisuuden merkki, joka Jumalan +pitkämielisyyttä kiusaisi. Suuremmat lapset laskeutuivat hiekalle +likekkäin, kuten karitsaiset kedolla, mutta vähäisemmät itkivät itsensä +uneen äitiensä sylissä. + +Ja sokea vaimo istui hievahtamatta, sormet taluttajansa ranteen +ympärillä, tykyttävää valtimoa tunnustellen, odottaen sen kiivaamman +lyönnin hänelle heti ilmoittavan, kun laiva ilmestyisi näköpiiriin, ja +sulkien käyttämättömät silmänsä. + +Mutta vaimo, joka oli juossut pois miehensä ja lastensa luota, ja jota +ei kukaan tuntenut, oli huuhtonut käsivartensa valkeiksi merivedessä +ja istui toisten joukossa, hiusten kätkiessä hänen kasvonsa muilta, +eikä hän muistanut rahtuakaan siitä, mikä oli ollut, eikä kuka hän oli, +sillä hän oli uudestaan syntynyt tänä päivänä. + +Äidit, joilla oli monta lasta, huolehtivat, kuinka he laivan tullessa +saisivat kaikki lapsensa mukaan, ettei yksikään puuttuisi, ja he +kokosivat pienokaisiaan liepeisiinsä, kuten kana kokoo poikasiaan. + +Silloin Maie, keskittäessään katseensa suoraan aurinkoon, tunsi +äkillistä häikäisyä, ja kaikki hänen edessään haihtui valosumuun, ja +tästä maidonkarvaisesta autereesta, joka täytti taivaanrannan, alkoi +haahmoittaa valkea laiva. + +Hän näki sen aivan selvästi, ei sisäisin silmin, vaan maallisin, +ruumiillisin, sen liukuessa vitkaan pitkin tyyntyvää vettä, ilman airon +loisketta, sivuttain, kyntäen pitkän, hitaasti häviävän, hopeaisen +vesivanan, -- purjeitten pingoittuessa hapraina kuin valkeat hattarat. + +"Minä näen, -- minä näen!" hän huusi kuuluvalla äänellä. + +Ihmiset piirittivät hänet, tarttuivat häntä hartioihin, ja hänen +hiuksensa lankesivat tiheinä ja kultaisina yli kasvojen. + +"Minä näen valkean laivan!" hän sanoi. + +"Missä se on? Näytä se meille!" hän kuuli ympärillään huudettavan. + +Silloin hän tunsi, kuinka kaikkien näitten satojen ihmisten ikävä +ikäänkuin valui häneen, kunnes hänen sielunsa kävi ahtaaksi. Hän +itse hävisi, kuoli pois, ikäänkuin hänen ruumiinsa ja sielunsa rajat +olisivat murtuneet, hänen elämänsä haihtui olemattomaksi, ja hän +itse sen keralla, mutta yhtäkkiä elivät hänessä kaikki, jotka hänen +ympärillään riutuivat kipeästä ja ylen suuresta odotuksesta. Heidän +odotuksensa ja kyyneleensä kerääntyivät häneen kuten säiliöön, ja hän +näki ja odotti yhtäkkiä kaikkien puolesta. + +"Ettekö näe, te sokeat?" hän sanoi. "Avatkaa silmänne, valkea laiva, +jonka profeetta on luvannut, lähestyy meitä." + +Samalla kävivät hänen jäsenensä kankeiksi, ja vaimot ottivat vastaan +hänen maahan vaipuvan ruumiinsa ja asettivat hänet hiekalle, jossa hän +makasi taintuneena, pitkien hiustensa päällä. + +Mutta miehet sälyttivät taakat selkäänsä ja kantoivat ne veden rajaan, +ja vaimot huusivat lapsiaan, ja rintalapset parkuivat, ja monet nuoret +miehet kahlasivat matalassa vedessä, niinkauas kuin pääsivät, ja vielä +toiset veisasivat vastaanottovirttä, mutta väkevämmät eivät työntäneet +heikompia, ja kellä oli vanha ja vaivaloinen isä tai äiti, tuki häntä, +sillä he olivat kaikki yhdistetyt rakkaudessa. + +Mutta kun he pari tuntia täten olivat odottaneet, väsyivät useimmat, ja +he sanoivat toisilleen: "Se oli vain ennustus. Vieras vaimo, jota emme +tunteneet, on ennustanut. Hän on saanut merkin ennen meitä." + +Ja taas toiset sanoivat: "Huomenna tai ylihuomenna tulee laiva!" + +Vaimot hoitelivat Maiea ja priiskoittivat hänen kasvojaan vedellä, +kunnes hän tuli tajuihinsa, mutta hän ei puhunut enää sanaakaan sinä +yönä. + +Aamupuoleen yötä alkoivat useat lapset vaikertaa vilua, ja äidit +paljastivat povensa ja lämmittivät heitä oman rintansa lämmöllä, +riisuen osan vaatteistaan ja peittäen niillä palelijat. Kun päivä alkoi +sarastaa, valtasi heidät outo raukeus, ja moni nukahti, mutta useimmat +valvoivat, uupumusta vastaan taistellen, ja uusi päivä täytti heidät +uudella uskolla ja odotuksella. + +He valmistivat lapsille aterian, mutta hylkivät itse ruokaa, karkaisten +itseään kylmällä lähdevedellä, eivätkä he tunteneet mitään nälkää. + +Puolipäivän aikaan alkoi kaupungista päin niityn laitaan kokoontua +joutilasta ja uteliasta väkeä, jotka kysyttelivät ja haastattelivat +heitä. He kärsivät kuten aina kaikki kompasanat vaiti ja vastaamatta, +harjoittautuen kärsivällisyydessä ja anteeksiannossa, varmoina +pilkkaajiensa pikaisesta häpeästä. + +Seuraavina päivinä oli heidän odotuksensa levollista ja varmaa, eikä +yksikään heistä epäillyt, ja nurina oli kaukana heistä. Ehtoisin alkoi +heidän varsinainen varrontansa, ja he olivat niin varmoja laivan +tulosta, että he aina kiireesti kokosivat päivän kuluessa hajaantuneet +kapineet, etteivät turhaan kuluttaisi aikaa, kun kutsu tulisi. Ja he +sammuttivat kaikki tulet, paitsi yhtä, jota he aina pitivät vireillä, +merkiksi mereltä tulijoille. + +Heidän uskonsa vahvistettiin monin kerroin, kun leiri kasvoi, uusien +uskonveljien ja valkean laivan odottajien saapuessa rantapitäjistä, ja +he antoivat auliisti tilaa vieressään, jakaen, mitä heillä jakaa oli. +Mutta viidennestä päivästä alkaen he alkoivat säännöllisesti keittää, +tosin pyytäen Herralta anteeksi tätä epäuskon ja malttamattomuuden +merkkiä, sillä eivät ainoastaan lapset karttaneet ruokaa, vaan moni +aikuinenkin tunsi nälän hiukaisua, häpesi sitä ja koetti karkoittaa +mielestään, kunnes antoi myöten, kaluten kovaa leipäkannikkaa, muilta +varkain, lopulta sanoen ääneen itselleen ja toisille, ettei Herra +suinkaan tahtonut heidän nälkään nääntyvän. + +Kun ensimäinen viikko oli ohitse, oli heitä jo viidettä sataa henkeä +Lasnamäen niityllä ja rannalla. Heikompien valitettua väsymystä, he +vuorottelivat öisin valvonnassa, niin että aina oli niitä, jotka +tähystivät merta, öin ja päivin, ettei öljy heidän lampuistaan +loppuisi, kuten tyhmien neitsyitten yljän tullessa. + +Mutta Maie kulki heidän keskellänsä, ja hänen aivoissaan hämärsi +tieto jostakin, mitä hänen oli mahdoton muistaa. Hänen ajatuksensa +pysähtyivät alati hetkeen, jolloin hän tunsi ihmistungoksen +ympärillään, mutta mitä sen tuokion takana oli, ei hän tiennyt. Joskus +tuli hänelle ajatuksia, joita hän ei omikseen tuntenut, ikäänkuin +mureneina jostakin kadonneesta ja kaukaisesta olennosta. Istuessaan +rannalla ja nähdessään lasten paahtavan puolipaljaita jäseniään +hiekassa, hän halusi mennä ja silittää heidän päätään, ja kun hänen +sormensa hajamielin haroivat lapsen hiuksia, herätti hiusten hipaisu +tutun tunnon, jonka hän varmasti oli ennenkin elänyt, mutta missä ja +milloin? + +Jaksamatta sitä selvittää, hän loittoni lapsista, palatakseen taas +heidän luokseen, tuntien heidän parissaan selvimmin kadonneen itsensä +läheisyyden. Hän jakoi heille melkein koko ruokaosansa, sillä hänen +ruumiinsa ei tarvinnut kuin nimeksi ravintoa, eikä hän nukkunut +sydänyön hetkeä kauempaa, mutta hän ei tuntenut silti uupumusta, ja +usko säteili hänestä. Iltasin, auringon laskun aikaan, hän tunsi +levottomuutta ja sydämenkouristusta, ja jos toiset silloin kokoontuivat +odottavina hänen ympärilleen, jäykisti kuolonkankeus äkkiä hänen +jäsenensä, mutta yli huulten tulvi vuolas sanavirta, sillä hänen +henkensä harhaili kaukaisilla mailla, etäällä niistä, jotka hänen +ympärillään olivat. + +Ja ne, jotka häntä kuuntelivat, näkivät hänen kahlaavan läpi +lujasänkisen ja korkean vehnän, ja hänen kätensä punnitsivat tähkien +painavuutta, ja he näkivät hänen karistavan jyviä pivoonsa ja ylistävän +niitten valkeutta, ja hetken päästä he näkivät hänen astuvan yhä +ylemmäksi, ja nyt hän riipi heille rypäleitä, ja niitten mehu vuosi +pitkin hänen sormiaan, ja hän itse ja he kaikki huumaantuivat tästä +kultaisesta mehusta, ja hänen hurmionsa tarttui heihin. + +Ja hän kysyi heiltä: + +"Tahdotteko te taivaallista vaiko maallista hyvyyttä?" + +Silloin he muistivat pitkiä työpäiviään ja kaikkinaista orjuuttaan, ja +että heille jo vuosisatoja taivaalliset hyvyydet olivat tarjona olleet, +niin he vastasivat nyt: + +"Me halajamme taivaallista hyvyyttä, mutta katso, me ikävöimme myös +niitä, kuin maan päällä tarjona ovat." + +Hän vastasi heille: + +"Teidän pitää molempia saaman." + +Hän puhui heille profeetta Maltsvetistä, jota hän ei koskaan ollut +nähnyt, ja hän kuvaili häntä heille, niinkuin olisi nähnyt hänet +edessään ruumiillisin silmin ja selkeämmin kuin yksikään heistä, ja +he kysyivät hämmästyneinä: "Missä hän on nähnyt profeetta Maltsvetin? +Taitaako tämä vaimo nähdä, mitä muut eivät näe?" + +Ja heidän odotuksensa oli riemullinen, ja heidän uskonsa suuri. + +Mutta eräänä iltapäivänä meni taivas pilveen, ja alkoi sataa +tihkusadetta, iltaan asti ja koko yön läpeensä. He peittivät lapset +yöksi, eikä kukaan napissut, sillä he olivat kaikki karkaistuja ja +säihin tottuneita. Kun seuraavana päivänä yhä satoi, niin myös toisena +ja kolmantena, hakivat he olkia ja heiniä läheisestä kylästä, ja +rannanpuoleinen rahvas tarkasteli tuulen merkkejä ja vakuutti sateen +pian herkeävän, ja heidän ainoa huolensa oli, etteivät he tainneet +pitää merkkitulta alati vireillä, ponnistuksistaan huolimatta. + +Mutta sadetta jatkui kuusi päivää ja yötä, ja alava rantaniitty, +jaksamatta imeä itseensä niin suurta veden paljoutta, muuttui +hyllyväksi hetteeksi. Tuskin oli sade tauonnut, kun tuuli kääntyi +pohjoiseen, ja heidät yllätti laakealla rannalla pohjoismyrsky, +joka lakaisi yli heidän leirinsä kolme päivää. Silloin alkoivat +äidit ensimäisinä nurista palelevien lapsukaistensa takia ja sanoa: +"Pystyttäkää toki sateensuojia kaikkein vähäisemmille!" + +Mutta uskonkiihkoisimmat miehistä vastasivat: "Pois se! Emmekö me +jaksa tätä piskuista vaivaa kärsiä autuuden takia, joka meille luvattu +on? Rakennammeko me majoja, niissä torkkuaksemme, kun Herran laiva on +tulossa?" + +He kovettivat korvansa ja paaduttivat sydämensä, mutta lasten äidit +olivat itsepintaisia eivätkä lakanneet heitä karttamasta, ja lasten +isät olivat myöntyväisempiä kuin muut, ja niin oli toisen viikon +lopulla muutamia vaajoja vajotettu hiekkaan, ja niitten yli pingoitettu +peitteitä. + +Ja ilma oli taas ihana ja lämmin, sillä oltiin kesäkuussa. + +Muuan maltsvetien lapsista oli löytänyt vesilinnun pesän rannalta +heinämättäiden välistä ja kävi joka päivä sitä katsomassa, sanoen +itselleen: "Kun pesässä on viisi munaa, tulee valkea laiva." + +Mutta kun pesään ei enää mahtunut yhtään munaa, hän sanoi: + +"Niinpian kuin poikaset tulevat esiin munista, tulee valkea laiva." + +Kun pesä oli täynnä poikasia, hän sanoi: + +"Jahka ne oppivat uimaan, niin tulee valkea laiva." + +Ja hän kävi joka päivä pesällä eikä muistanut enää ollenkaan tähystää +merelle, sillä se oli hänestä tarpeetonta. + +Mutta kolmannen viikon alussa sairastui erään Kolgarannan kalastajan +kaksiajastaikainen poika kuumeeseen ja kouristuksiin ja heitti henkensä +äitinsä vuoroin vaikeroidessa ja soimatessa. Hänen miehensä naulasi +kokoon pari lyhyttä, höyläämätöntä laudanpätkää ja kantoi kirstun +olallaan kaupunkiin, mutta äiti seurasi taampana eikä ollut tyytyväinen +lapsensa valkeaan laivaan. + +Ja kaupungista takaisin tultuaan hän oli vieläkin tyytymättömämpi ja +alkoi napista suurella äänellä ja sanoa, ettei hän tarvinnut mitään +valkeaa laivaa, vaan tahtoi lapsensa takaisin, joka oli saanut taudin +kosteudesta ja yökylmästä. Mutta hänen miehensä, joka oli hurskas ja +jumalaapelkääväinen, sulki kiireesti hänen herjaavan suunsa, ennenkuin +se ennätti enempää syntiä tehdä, eikä hän senjälkeen enää uskaltanut +mitään ääneen puhua, mutta hänen huulensa liikkuivat lakkaamatta, +sopottaen sekavia sanoja. + +Siitä asti alkoivat äidit peljätä pienokaistensa takia, sillä heitä +oli paljon leirissä, ja oli niitä, jotka ehdoittivat, että lapset +lähetettäisi pois, mutta toiset eivät suostuneet siihen, sillä he +halusivat kaikki yhdessä lähteä luvattuun maahan. + +Keltaiset kukat niityn laidassa, missä niitä ei tyystin maahan +tallattu, antoivat sijaa sinipunerville, vihdoin punaisille ja +sinisille, ja kun lapsi eräänä aamuna meni vesilinnun pesälle, oli +se tyhjä, ja silloin hän pitkistä ajoista tähysti merta, mutta +avovesi oli aurinkoinen ja laaja, eikä hän voinut eroittaa muuta kuin +uiskentelevan, untuvaisen vesilinnunpoikueen, vaan ei mitään valkeaa +laivaa. + +Ja hän oli ollut niin varma uskossaan, että nyt sensijaan kadotti +kaiken malttinsa ja kysyi itkien jokikiseltä, jonka tapasi: "Eikö +tulekkaan koskaan valkeaa laivaa?" + +Kaikki, joitten puoleen hän kääntyi, lohduttivat häntä ja käskivät +kärsivällisesti odottaa, mutta sanat oli sanottu, ja lapsi oli lausunut +ne ensimäisenä, eivätkä ne singonneet siniseen ilmaan, kuten sanat +tavallisesti. + +Valkea laiva viipyi yhä, mutta sensijaan tulivat kaikkinaiset taudit +vedestä ja maasta, kuin myös ilmasta. Alkoi luuvalo, käpristäen +kokoon heidän jäsenensä, puhkeilivat paiseet, ja alkoi kalvaa ankara +sydänalanahdistus, hivuttavan kuumeen keralla. Ne, jotka olivat +janoonsa juoneet ojan ruosteista vettä, hourasivat korkeassa kuumeessa +maahan levitettyjen olkien päällä, ja heidän päänsä oli tulikuuma, ja +heidän aivonsa täynnä kangastuksia, ja he tahtoivat väkisin ryöstäytyä +hoitajiensa käsistä valkealle laivalle vastaan, jonka heidän kuumeesta +palavat silmänsä näkivät. Ja hoitajat seurasivat heidän katsettaan, +pidätellen heitä, ja tunsivat kateutta kuumesairaita kohtaan, jotka +olivat onnellisia näyissänsä. + +Imettävistä äideistä ehtyivät monet, ja nyt tuli rintalasten vuoro +sairastua, ja kohta senjälkeen hiukan isompien. Monesta perheestä +sairastivat kaikki lapset ja osa aikuisiakin, ja yhdeksän tahi kymmenen +lasta heitti tänä aikana henkensä, kuollen neuvottomien ja rukoilevien +äitiensä käsiin. Mutta oli paljon niitä, joitten usko vain vahvistui +kaikkinaisesta vaivasta. + +Kun Maie eräänä päivänä oli huomaamattaan mennyt maantielle saakka, +näki hän pitkin tietä miehen lähestyvän raskain ja laahaavin askelin, +ja jäi tahtomattaan odottamaan tulijaa, mutta hänen kasvonsa olivat +kankeat ja liikkumattomat, kuten unissakävijän. + +Kun mies oli ehtinyt Maien kohdalle, hämmästyi hän suuresti ja kalpeni, +mutta Maie katseli häntä kuin vierasta eikä tervehtinyt. + +Silloin mies sanoi aivan hiljaa: "Maie, etkö tunne minua?" + +Ja Maie vastasi: "Totisesti, minä en tunne sinua, vaan näen sinut +tänään ensi kertaa." + +Mies sanoi: "Sinä olet laihtunut ja sairas. Tule, niin vien sinut +kotiin." + +Mutta Maie vastasi: "Sinä erehdyt, sillä minulla ei ole kotia, ei +miestä eikä lasta, vaan minä puhun niitä, kuin Herran ovat." + +Hän kääntyi mennäkseen, mutta hänen kultaisten hiustensa kiilto oli +sammunut, ikäänkuin ne olisivat kauhtuneet sateesta ja auringosta. + +Seuraavana päivänä hän näki saman miehen vielä kerran, toisella +puolen maantietä, jossa hän istui kuin odottava, aivan rauhallisena +ja tomuisena. Mutta iltapäivällä, juuri kun hän tunsi Hengen olevan +tulossa, ja hän jo viittasi lähellä seisojille, huomasi hän yhtäkkiä +taas saman miehen, tällä kertaa maltsvetien keskellä. Silloin hänen jo +puoliksi kangistuneet jäsenensä yhtäkkiä uudelleen oikenivat suoriksi, +ja hän jäi tuijottamaan mieheen, ja jokin ajatus kolkutti hänen +aivoissaan herkeämättä. Ja hän sanoi kaikille: + +"Minä en voi puhua tänään", ja meni rannalle ja poimi hiekasta +raakunkuoria, ja hänen tultuaan takaisin, oli mies mennyt. + +Ilma oli poutainen ja ihana, eikä heillä ollut yhtään siimestä, +ja aurinko paahtoi heitä katveettomalla niityllä, ja he kärsivät +kuumuudesta, kuten äsken kylmyydestä. Helle hervotti heidät uneliaiksi, +ja he olisivat halunneet vain nukkua, ja valvonta rasitti heitä. + +Mutta jo kolmantena viikkona olivat heidän ruokavaransa tyystin +lopussa, sillä ei kukaan ollut aavistanut odotuksen kestävän näin +kauan, ja he olivat toivoneet valkean laivan olevan kukkuroillaan +muonaa. Ja heidän pienet poikasensa kävivät ongella, ja ensin he +kurittivat heitä siitä, mutta lopulta ei kukaan enää kieltänyt, eivätkä +he myöskään voineet estää lapsiaan juoksemasta maantielle, jossa +armeliaat ja uteliaat ihmiset antoivat heille almuja. + +Ensin he ostivat leipää ja kalaa ohiajavilta talonpojilta, ja +parempiosaiset jakoivat vähäosaisille, niinkauan kuin heillä jakaa oli, +sillä he olivat kaikki yhtä valittua joukkoa. Mutta heitä oli paljon, +ja heidän rahansa hupenivat nopeasti, ja nälkä alkoi heidän keskellänsä. + +Silloin alkoi yksi ja toinen leirissä napista ja sanoa: "Onko Maltsvet +unohtanut uskovaisensa? Istuuko hän yksinään Kaananin lihapatain +ääressä ja virvoittaa itseään viinamäen runsaudella, sillaikaa kun +hänen valittujaan vaivataan näljältä ja kaikkinaisilta taudeilta?" + +Toiset sanoivat: + +"Onko valkea laiva tehnyt haaksirikon, ennenkuin ehti Lasnamäen +rantaan? Onko tapahtunut onnettomuus?" + +Ja oli niitäkin, jotka sanoivat: "Miksi te petätte itseänne ja +toisianne silmänlumeilla? Menkää kotia ja kyntäkää tyhjät vainionne! +Valkeaa laivaa ei ole, ja Maltsvet on kelmi ja petturi!" + +Toiset nuhtelivat näin puhujia kauhistuneina ja sanoivat: + +"Meidän uskomme on ylen heikko, ja Herra koettelee meitä." + +Mutta kun nälkä oli heikontanut odottajien ruumiit, ja varjoton +aurinko päivät pääksytysten paahtanut heidän päätään, muuttui heidän +odotuksensa. He istuivat vuoroin penseässä, tylsässä epätoivossa, ja +valkea, rutikuiva hiekka valui heidän väsyneitten sormiensa lomitse, +ja heistä oli yhdentekevää, oliko aamu vai ehtoo. Rannanpuoleiset +kalastajat alkoivat ajatella verkkojaan, jotka he lähtökiireissä +olivat polkuhintaan myyneet tai muuten lahjoittaneet, ja kun he +iltasin näkivät lähikylän miesten lähtevän apajalle, seurasivat he +heidän pieniä purjeitaan, ikäänkuin ne olisivat olleet luvatun valkean +laivan, ja heidän oli yhtäkkiä ikävä työtä, josta olivat luopuneet. +Peltomiehet näkivät tyhjät, mustat vainiot, joissa ei yksikään +vihertävä viljan korsi todistanut keväisestä työstä, ja oli kuin marras +maa olisi syyttänyt heitä, jotka olivat sen jättäneet rikkaruohojen +kilpakentäksi. He kärsivät työttömyydestä vielä enemmän kuin +syömättömyydestä, ja heidän silmänsä olivat arat ja anteeksianovat, kun +he kuulustelivat ohiajajilta vuodentulon toiveita ja kalansaalista. + +Maien puheet olivat sekavia ja outoja näinä aikoina, niin +etteivät lähestulkoonkaan kaikki niitä oivaltaneet, vaikka hänen +loveenlankeemisensa kesti nyt entistä kauemmin, ja hän taisi puhua +pari tuntia yhtämittaa. He ymmärsivät, että hän kuin unissaan hapuili +jotain, mikä hävinnyt oli, ja hänen äänensä oli usein uikuttava, ja hän +valitti ääneen, silmät ummessa, ettei nähnyt enää selvään laivaa. + +Ja taas oli niitä heidän joukossaan, jotka sanoivat: "Mitä te odotatte? +Mennään kotiin, ennenkuin näännymme." + +Mutta kun he ajattelivat, että heidän entinen elämänsä alkaisi +uudestaan, niinkuin ei mitään olisi ollut, kauhistuivat he hengessänsä, +heräten tympeydestään, sillä he olivat myyneet kaikki, mitä heillä +oli, eikä ollut kattoa eikä seiniä enää, jotka he olisivat tainneet +omikseen nimittää, eikä jalantäyttä maata, joka olisi heidän omansa +ollut. Silloin he eivät jaksaneet käsittää, että Herra olisi unohtanut +ja hyljännyt heidät, jotka olivat kaikki alttiiksi antaneet, ja niin +värähti heidän nälän näännyttämissä aivoissaan kuumeinen odotus, eikä +heidän mielikuvituksellaan ollut enää mitään rajaa. + +Heidän leirilleen kertyi katselijoita päivä päivältä, ja kaupungista +samosivat sankat joukot, ilvehtiviä tai sääliviä ihmisiä, mutta suurin +osa oli vain uteliaita. Yritteliäät kaupustelijat eivät jättäneet +pystyttämästä kojujaan niityn laitaan, ja kuten muinoin Jerusalemin +temppelissä, niin kaupittiin nyt maltsvetienkin taivastemppelissä +kaiken päivää kuin turulla ja markkinoilla, ja oli paljon melua ja +kompia ja ilakoimista ilmassa niityn ympärillä, kunnes sydänyö sen +lopetti. + +Mutta eräänä yönä istui sokea vaimo unta saamatta, ja hänen kätensä +alkoi hapuilla, ikäänkuin olisi tavoittanut uunin lämmintä kylkeä, +ja hänen korvansa herkistyivät kuullakseen heinäsirkan siksutuksessa +kaiun uunisirkan unettavasta soitosta, johon hän öisin oli tottunut. +Ja hän herätti taluttajansa ja sanoi hänelle: "Mitä minulla on +valkeasta laivasta, jota silmäni eivät koskaan selitä, ja Kaananista, +jossa astuntani on yhtä avutonta kuin täällä? Eikö ole samantekevä, +lämmittääkö sammuneita silmiäni risuvalkean loiste tai lämpimän maan +aurinko?" Senjälkeen hän paneutui maata, mutta aamulla hän talututti +itseään ympäri leiriä ja heitti kaikille hyvästi, päivitellen heidän +käsiensä laihuutta, eikä yksikään yrittänyt häntä pidättää, kun hän +kääntyi maantielle. + +Sinä iltana nurisivat muutamat nuoret miehet äänekkäästi keiton +viheliäisyyttä ja pitivät neuvoa keskenään, ja huomenkoitteessa he +olivat kateissa, ja joku oli nähnyt heidän kulkevan kaupunkiin päin. +Heitä odotettiin ehtooseen saakka, mutta kun aurinko laski, eikä ketään +kuulunut, ymmärsivät kaikki, että oli turha heitä odottaa. + +Silloin Kolgarannan kalastajan vaimo, joka oli vaiennut lapsensa +kuolemasta saakka, nousi ja kulki pitkin leiriä ja sanoi kaikille, +jotka kuulla tahtoivat, mutta eritoten äideille, joilla oli pieniä +lapsia: + +"Mitä te turhaan kiusaatte Jumalaa? Tahdotteko, että hän hukkaa teidät +ynnä lastenne kanssa? Ettekö näe, että Hän on kääntänyt kasvonsa pois +meistä?" + +Illalla hän lähti ja paljon muita hänen kerallaan, mutta hänen +miehensä, joka oli hurskas ja uskossaan luja, jäi, ja jäljelle +jääneitten luku oli yhä suuri, eivätkä he tienneet, mitä heidän tekemän +piti, sillä Lasnamäen niityllä odotti heitä nälkäännääntymys, mutta +kotona raipat ja orjuus. + +Ja vielä kerran he tutkiskelivat itseään ja syyttivät vähäuskoisuuttaan +ja ylitsekäymisiään siitä, että Herra näin koetteli heitä. Sillä mitä +merkitsi Herrain Herralle lähettää valkea laiva Lasnamäen rantaan? +Hänen ei tarvinnut muuta kuin lausua poutapilvelle: "Laskeu laivaksi +Tallinnanmaan rantaan, sillä katso, siellä odottaa minua valittu +kansani, johon minä mielistyin." Tai mitä merkitsi Herran sanoa +suurimmalle sotalaivalle kaukaisella reitillä: "Käänny kulussasi, sillä +sinua tarvitaan Lasnamäen rannassa." + +Ehkä he kuitenkin olivat vihoittaneet Herran ylönsyömisellä ja +ylönjuomisella ja silmäinpyynnöllä? Ehkä Hän vaati heiltä vielä jotain? +He olivat valmiit luopumaan kaikesta, jos heillä vielä olisi jotain +antaa. He olivat kestäneet nälkää ja tauteja viisi viikkoa Lasnamäen +niityllä, mutta olivat yhä alttiit, jos Herra niin tahtoi. + +He rukoilivat, niinkuin eivät olleet viikkokausiin enää rukoilleet, +epätoivon uskolla: "Vaadi meiltä! Vaadi meiltä kaikki! Anna meille +merkki, että tiedämme tahtosi!" Heidän ylitseen heittyi heijastus ensi +kutsumuksen ajoista, jolloin profeetta Maltsvet vielä kiersi kyliä ja +herätti sieluja, uutta uskoa julistaen, ja jolloin heidän sydämensä +halu oli kieltäytyä kaikesta, mikä ennen oli heille himoruokaa ollut. + +Ja ihmiset, jotka olivat paastonneet siitä saakka, kun emo heidät +parmailtaan vieroitti, kantoivat nyt kokoon viimeisetkin ruuantähteet +ja polttivat ne, lepyttääkseen Jumalan, joka oli heihin julmistunut. +He kaatoivat hiekkaan kaljat ja maidot, kellä vielä jäljellä oli, ja +särkivät keitinastiat, ettei kukaan kiusaukseen lankeisi, ja heidän +paastonsa olisi täydellinen. Suuren kiihkon tullessa heidän ylitseen, +he tukkesivat lähteet ja täyttivät ne soralla, ja kovettivat korvansa +nälkäisten lasten parkunalta eivätkä armahtaneet edes sairaitakaan. + +He näkivät taas valkean laivan, kuten odotuksensa ensi päivinä, ja +kuten Henki oli sen vaimon suun kautta ennustanut, ja he tiesivät, että +jos heidän uskonsa olisi kyllin luja, niin ihme tapahtuisi. He näkivät +sen lähestyvän ulapalta, keskeltä satamavesien järeitten sotalaivojen +ja kauppa-aluksien, hopeaisen laivan, valkean kuin meren raakun, +valmiin mahduttamaan heidät kaikki ja viemään heidät kevyesti keinuen +autuaammille asuinsijoille. + +Ja jos ihmisten ikävä kelvolliseksi havaitaan Herran edessä, niin oli +heidän uhrinsa totisesti suuri. + +Mutta kolmannen päivän illalla heidän paastonsa alusta alkaen, kun +kaikki olivat koolla rannalla, tapahtui, että eräs Järvamaan mies alkoi +pidellä päätään ja hihkua kuin humaltunut, vaikka ei tilkkaakaan viinaa +ollut kulkenut hänen huultensa yli, ja kaikkien rannalle kokoontuneiden +nähden juosta pitkin rantaa sinnepäin, missä kalaveneet olivat. He +näkivät hänen kompastuvan ja taas juoksevan ja koko ajan huitovan +käsillään, vaikka aaltojen kohina esti hänen ääntään kuulumasta. Kun +hän oli ehtinyt veneitten luo, näkivät he hänen työntävän veneen +vesille ja melovan päin ulappaa, yhdellä airolla. + +He olivat kaikki vaiti hämmästyksestä, odottaen hievahtamatta, mitä +tuleman piti. + +"Hän soutaa vastaan valkealle laivalle", sanoivat jotkut. + +Mutta yhtäkkiä he näkivät, kuinka hän heitti melan käsistään, kurkoitti +kätensä kuin jollekin näkymättömälle vastaan ja astui yli veneen +partaan, arvelematta, kuten olisi astunut lujalle mantereelle, kadoten +heidän silmistään. Silloin pääsi heidän kurkuistaan huuto, pitkä ja +epätoivoinen, ja he huusivat kauan, tietämättä lopulta itsekään miksi, +ja juoksivat pitkin rantaa. Ja vain muutamilla oli kyllin mielenmalttia +soutaa ulapalle ja ryhtyä naaraamaan ruumista, joka seuraavana aamuna +vedettiinkin vedestä ja pantiin rannalle, menneenvuotisten kaislojen +päälle. + +Mutta heidän silmäinsä kaihit putosivat, ja he tiesivät yhtäkkiä +kaikki, että heidän toivioretkensä oli päättynyt, ja he alkoivat koota +kapineitaan, lähteäkseen kotiin, etsien Maiea, purkaakseen hänelle +pettymyksensä. Mutta Maie istui ojan reunalla, selin muihin, kädet +velttoina ja väsyneinä helmassa, johon hän oli koonnut sinisiä ja +punaisia kukkia. Hänen kultaisten hiustensa kiilto oli sammunut, mutta +hänen silmänsä olivat yhä liikkumattomat kuin unissakävijän. + +Vaikka ei kukaan sanonut, tunsi hän kuitenkin, istuessaan paljaat jalat +niittyojassa, että kaikki odottivat hänen avaavan suunsa ja puhuvan. + +Mutta hänellä ei ollut heille mitään sanomista. + +Hän koetti muistutella, kuka oli ja mistä oli, ja maariankämmenet +tuoksuivat hänen sylissään, ja hän sormieli avuttomana niitten juuria, +jotka olivat vahanvalkoiset kuin kuolleen lapsen käsi; mutta hän ei +muistanut mitään. + +Silloin tuli hänen luokseen muuan maltsvetien lapsista, joka oli ollut +maantiellä kaupunkilaisten huvimatkailijain luona ja toi almunantimena +kädessään suuren kaistaleen äsken leivottua ja vielä lämmintä leipää. + +Ja koska Maie alati oli hyvä lapsille, taittoi lapsi hänelle puolet +leivästään. + +Maie tarttui siihen kuin unessa, mutta äsken kypsyneestä, pehmeästä +ruisleivästä nousi tuttu tuoksu hänen sieramiinsa, ja hän tunsi aluksi +sietämätöntä nälkää, mutta seuraavana tuokiona hän yhtäkkiä näki +avoimen leivinuunin ja paistuvat leivät uunissa. + +Hän piteli päätään, ja läpi aivojen sävähti ajatus: "Herran tähden, +leivinuuni pitää sulkea." + +Samalla sanoi joku, jota hän ei nähnyt, aivan hänen korvansa juuressa: +"Mitä sinä täällä teet? Mitä sinä odotat?" + +Ja heti hän hervahti heikoksi, lyyhistyen kokoon, ja hänen muistinsa +palasi. + +Hän näki molemmat poikansa, jotka leikkivät pihalla kaivon luona, +ja vanhemman hiha oli kyynäspäästä rikki. Puodin ovi oli auki, ja +elttaantuneen sillin haju nousi avoimesta nelikosta. + +Hän muisti miestään, poikiaan, arkipäiväistä askarettaan, +puodintaus-kamaria ja uunissa paistuvia leipiä, ja hänen kätensä +palmikoitsivat vaistomaisesti vanunutta tukkaa, samalla kun hänen +sydämensä oli sairas ikävästä. + +"Valkeaa laivaa ei ole", hän sanoi, nousten seisomaan, heikkona ja +horjuen kuin pitkästä taudista. + +Eikä kukaan häntä pidättänyt, sillä jokaisella oli oma murheensa, ja +niin pujottautui Maie Merits läpi tungoksen maantielle ja alkoi kulkea +kohti kotia, odotettuaan viisi viikkoa ihmettä Lasnamäen niityllä. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Lähtevien laivojen kaupunki, by Aino Kallas + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56559 *** diff --git a/56559-8.txt b/56559-8.txt deleted file mode 100644 index db58a3e..0000000 --- a/56559-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3203 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Lähtevien laivojen kaupunki, by Aino Kallas - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Lähtevien laivojen kaupunki - -Author: Aino Kallas - -Release Date: February 15, 2018 [EBook #56559] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI - -Kirj. - -Aino Kallas - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1913. - - - - -SISÄLLYS: - -I - -Bernhard Riives. -Vanhan Orgin kuolema. - -II - -Saarenmaalainen intermezzo. - Uskontunnustus. - Meillä on kuollut mukana. - Kultalaiva. - Ylitse muurin. - Vaeltava kynttilä. - Ihminen. - Näky. - Tuiskuhiekka. - Lähtevien laivojen kaupunki. - Saarenmaan kiitos. - -III - -Pimeys. -Vieras. -Yksi kaikkien edestä. -Lasnamäen valkea laiva. - - - - - - -I - - - - -BERNHARD RIIVES - - -Eräs Itämerenmaakuntain rankaisuretkikuntaan kuulunut nuori upseeri -kertoi: - -"Olimme kuudenkymmenen matruusin kanssa saapuneet muutamaan Vironmaan -rantapitäjään. Pitäjä, josta tulimme, oli ollut kapinan kaikkein -pahimpia pesäpaikkoja, melkein kaikki aatelismoisiot olivat tuhkana; -olimme sentähden mekin puolestamme käyttäneet kaikkea mahdollista -ankaruutta. Olimme suoraan sanoen väsyneet näkemään verta, niin -matruusit kuin ylipäällikkömmekin, minusta puhumattakaan. Siihen ei -koskaan aivan totu, ajan pitkään se alkaa etoa sydäntä, paitsi siinä -tapauksessa, että siitä juopuu. - -"Tekemättä mitään sopimusta tai edes keskenämme siitä puhumatta, -olimme tällä kertaa päättäneet antaa armon käydä oikeuden edellä. Sitä -suuremmalla syyllä, kun koko pitäjässä ei oltu poltettu kuin yksi -ainoa moisio, ja sekin todistettavasti kiertävän, muualta tulleen -kapinallisen joukon toimesta. Pienempiä lainvastaisuuksia oli tietysti -tehty kosolta, oli suljettu krouvi, vaadittu lakon uhalla muonamiehille -uusia palkkaehtoja, jotka sopimukset moision omistaja hengenhädissään -oli allekirjoittanut, oli pidetty kapinallisia kokouksia ja puheita -j.n.e. Vangitsimme ja kuulustelimme kymmenkunnan miestä, pääsyylliset -sensijaan, kiihoittajat ja kokousten toimeenpanijat olivat kaikki -teillä tietymättömillä. Ainoastaan sen talokkaan, joka oli johtanut -muonamiesten lähetystöä, saimme kiinni. Hän oli varoituksista -välittämättä pysynyt kodissaan, josta matruusit hänet toivat -sotasoikeuden eteen. Hänen nimensä oli Bernhard Riives. - -"Neuvottelimme rangaistavien suhteen parin aatelisen ja pitäjän -kirkkoherran kanssa, ja kaikki kehoittivat lievään rangaistukseen, -johon itsekin olimme taipuvaiset. Ainoastaan parooni, jonka luona -muonamiesten lähetystö oli käynyt, vaati Bernhard Riivekselle -kuolemanrangaistusta, varoittavaksi esimerkiksi koko pitäjälle. -Hänellä tuntui olevan vanhaa kaunaa tätä miestä kohtaan, joka, kuten -perästäpäin kuulin, oli uskaltanut laillisen oikeuden tietä mittauttaa -talonsa entisen oikean rajan, joka tuli kulkemaan yli paroonin -apilaniityn. Vähän aikaa sinne tänne keskusteltuamme hän kuitenkin -suostui vaihtamaan rangaistuksen kahdeksisadaksi lyönniksi, jota -korkeampaa rangaistusta emme tässä pitäjässä ottaneetkaan käytäntöön. - -"Annoimme siis tuoda sisään talollisen Bernhard Riiveksen. Hän oli -suurikasvuinen talonpoika, hänen kasvonsa olivat tyynet, täysiparran -reunustamat ja kulmikkaat. Harmaansinisten silmien älykäs ja herännyt -katse oli yhtaikaa sekä itsetietoinen että masentunut. Pelko oli -kaukana hänen olemuksestaan, mutta hän ei näyttänyt odottavan -mitään hyvääkään. Hän ei ollut millään lailla röyhkeä, vielä -vähemmän mateleva, hän oli päinvastoin ikäänkuin jo sivuuttanut nämä -ominaisuudet, jotka pitkäaikainen orjuus luo. Koko hänen olennossaan -oli jotain vaikuttavaa, ihmisiä tiedottomasti hallitsevaa, hänen -raskaat hartiansa näyttivät olevan luodut toisia eteenpäin työntämään. -Hän oli niitä talonpoikia, joitten lapset tavallisesti muodostavat -sivistyneen säädyn ensimäisen polven. - -"Päätöksemme oli, kuten sanottu, valmis, mutta kuulustelimme kuitenkin -häntä näön vuoksi. - -"Oliko hän kehoittanut muonamiehiä lakkoon? Oli. Miksi hän sen oli -tehnyt? Koska heidän tilansa oli sietämätön. Oliko hän johtanut -muonamiesten kokousta ja kirjoittanut uudet sopimuskaavat? Oli. Oliko -hän käynyt muonamiesten kanssa moisiossa? Oli. Miksi juuri hän oli -ottanut tämän asian johtaakseen? Koska juuri hän, saatuaan parin vuoden -koulusivistyksen, piti velvollisuutenaan auttaa muita, jotka eivät -olleet sitä saaneet. Oliko hän moisiossa sanonut: jollette allekirjoita -nyt, niin teette sen viikon kuluttua toisella musteella? Ei, hän ei -ollut käyttänyt minkäänlaisia uhkauksia. Oliko hän ollut kunnantalolla -pyhäinkuvaa repimässä? Ei, sitä hän ei ollut tehnyt. - -"Hän antoi kaikki vastauksensa varmasti ja yksikantaan, mutta yhtaikaa -välinpitämättömästi, ilman toivoa, ikäänkuin olisi aavistanut -kuulustelun muodollisuuden. Hänen harmaat ja viisaat silmänsä eivät -katselleet ketään meistä. - -"Seurasi muutamain todistajain kuulustelu. Kaikki ilman poikkeusta -todistivat ainoastaan hyvää Bernhard Riiveksestä. Hän oli itse ostanut -talonsa vapaaksi ja maksanut suurimman osan velasta, mikä Vironmaan -läänissä on harvinaista. Hän oli ollut kaikenlaisissa kunnallisissa -luottamustoimissa ja aina osoittanut malttia sekä älyä. Ainoa, mitä -häntä vastaan muistutettiin, oli, ettei hän koskaan käynyt kirkossa -eikä ehtoollisella. Ylipäänsä ei hänellä tuntunut olevan yhtään -vihamiestä. - -"Minun tehtäväkseni tuli lukea hänelle tuomio. Hänet tuotiin taas -sisään, ja hän seisoi edessäni lammasnahkaturkissaan, joka edestä oli -auki. Ensi kertaa tunsin, että hänen silmänsä pysähtyivät minuun, ja -vaikka katseeni oli kädessä pitämässäni paperissa, tunsin kuitenkin -koko ajan näitten tutkivain ja älykästen silmien katseen. Muistan -tuumineeni, mahtoiko hän ymmärtää venättä. - -"Luin siis tuomion ensin venäjäksi, ja koska osaan kutakuinkin viroa, --- olen Narvasta -- käänsin sen suoraa päätä viroksi. - -"Kun pääsin sanoihin 'kaksisataa lyöntiä' kuulin hänen kiristävän -hampaitaan. Katsoin häneen, hän oli kalpean ja villin näköinen, -ikäänkuin hänen tavallinen itsehillintänsä olisi hetkeksi pettänyt. -Mutta hän ei sanonut sanaakaan. - -"Annoin käskyn viedä hänet pois. Näin hänen kääntyessään ovessa, että -hänen hartiansa nytkyivät kuin vilutautisen. - -"Pienemmät syylliset rangaistiin ensin. En mennyt rangaistuspaikalle, -hermoni olivat jonkinlaisessa hajoomistilassa, ja toivoin hartaasti, -että kaikki pian päättyisi. - -"Olin jäänyt yksin huoneeseen, jossa järjestelin papereita. Yhtäkkiä -aukeni ovi, ja Bernhard Riives työntyi sisään, kahden matruusin -kiinnipitelemänä. Peljästyin nähdessäni hänet, ja vasten tahtoani -tarttui käteni ladattuun revolveriin. - -"Hän oli kauhea katsella. Hänen lakkinsa oli poissa, ja vaatteet -useasta kohden rikkirevityt, ikäänkuin hän olisi tullut käsikähmästä, -toinen poski vuoti verta kuin pistimen haavasta. Kaikki jonkinlaisen -talonpoikaissivistyksen luoma luja itsekuri oli kadonnut, hän oli -kuin astunut monta monituista sukupolvea takaisin heimonsa sotaisia -vaistoja kohti. Hänen arvokkaisuutensa ja ylemmyytensä olivat sensijaan -ennallaan, samoin hänen tiedottomat johtajaominaisuutensa; hän -muistutti pakana-aikojen heimopäälliköltä siinä seisoessaan. - -Mutta hurja hulluus, joka oli katsonut hänen silmistään tuomiota -lukiessa, oli kadonnut, ja sensijalla liikkumaton, jääksi jähmettynyt -katse. - -"Mitä tahdot?" kysyin häneltä. - -"En anna itseäni piestä", hän sanoi tyynellä uhalla. - -"Olet saanut tuomiosi", sanoin. - -"Vaikka, -- mutta _se ei sovi_ minulle, -- minä en ole orja, että minua -vitsoin pieksetään." - -"Sinut oltiin vähällä tuomita kuolemaan, mies", sanoin. - -"Hän säpsähti, vaikeni ja katsoi minuun. - -"Voit kiittää ylipäällikön armoa, että pääset kahdellasadalla -lyönnillä", jatkoin. "Voit mennä!" - -"Käskin sotamiesten tarttua häneen, mutta hän rynnistäysi irti. - -"Mitä nyt!" huusin kärsimättömästi. - -"Minua ei lyödä!" hän toisti. - -"Mies, punnitse sanojasi!" tiuskasin hänelle. "Voimme ammuttaa sinut!" - -"Ampukaa sitten, jollette muuta osanne", hän sanoi. - -"Menin ylipäällikön puheille. Ihmiselämä on kopeekan arvoinen, -ajattelin, ja merkillinen tyhjyys, irrallisuus hajaannutti ajatukseni -lepattaviksi kuviksi... Väkisinkin koetin pitää niitä kurissa, -pakoittaa niitä kulkemaan määrättyä sotilaallista uraa, ainoaa -niille oikeaa. Kuitenkin tunsin hetkellistä heikkoutta. Mitä oli -meidän tekeminen? Olimme kumpikin neuvottomia. Uskalsin ehdoittaa, -että armahtaisimme hänet täydellisesti, mutta tajusin itsekin, että -senkautta kadottaisimme kaiken arvon kansaa silmissä. Se ei käynyt -laatuun, emme voineet sivuuttaa rangaistusta. - -"Ylipäällikkö otti asian tyynemmin. - -"Antaa hänen itse valita raippojen ja kuolemanrangaistuksen välillä", -hän sanoi. "Se pehmittää hänet, saat nähdä." - -"Menin taas Bernhard Riiveksen luo ja ilmoitin hänelle ylipäällikön -päätöksen. Hän kuunteli minua ääneti. - -"Koetin hinnasta mistä hyvänsä hellyttää hänet. - -"Onko sinulla vaimo?" kysyin. - -"On", hän vastasi yksikantaan, aivan kuten kuulustelussakin. - -"Entä lapsia?" - -"On -- viisi", hän vastasi. - -"Jumalan nimessä, -- ajattele sitten heitä mies." - -"Pelkäsin hänen tähtensä ja yhtaikaa halusin hartaasti murtaa hänen -itsepäisyytensä, jonka sisimmät syyt eivät olleet minulle täysin -selviä. Kuitenkin oli hänessä jotain, jolle salaisesti tein kunniaa. - -"Hän ei vastannut, vaan näytti taistelevan itsekseen. - -"Kuule nyt minua", sanoin, "tule järkiisi! Näethän, tahdon parastasi. -Sinä olet vahvarakenteinen ja kestät hyvin rangaistuksen, sairastat -viikon ja olet terve taas." - -"Enhän minä sitä pelkää", hän sanoi: - -"Miksi sitten, vastaa toki!" - -"En voi. Siinä kaikki. Luonto ei lupaa, en voi. Voin kuolla, mutta en -voi antaa itseäni piestä." - -"Teitä on aina lyöty", sanoin. "Kun vielä olitte orjia, lyötiin teitä -aina. Isääsi on pieksetty, isoisääsi samoin." - -"Se on totta, meitä on aina lyöty", hän myönsi. "Mutta minua ei enää -lyödä. Minä olen syntynyt vapaana." - -"Nyt hän oli taas löytänyt itsensä. Hänen kulmikkaisiin, -suuripiirteisiin kasvoihinsa ilmestyi taas sama talonpoikaissivistyksen -tasapaino, jonka olin heti alussa niissä huomannut. - -"Lapsesi, mies! Viisi lastasi, jotka jäävät orvoiksi, jos sinut -ammutaan." - -"Heidän on parempi kasvaa isättöminä kuin orjan lapsina. Ampukaa minut!" - -"Hän sai tahtonsa täyteen. En ollut läsnä, kun hänet ammuttiin, en -edes tahtonut nähdä hänen ruumistaan, jonka hänen vaimonsa ja vanhin -poikansa veivät pois, en edes kuulla kertomusta hänen viimeisistä -hetkistään. - -"Mutta minun mielipiteeni on: tässä talonpojassa, tässä Bernhard -Riiveksessä suoristui seitsensatavuotisen orjuuden selkä." - - - - -VANHAN ORGIN KUOLEMA - - -1. - -Moision uudelle navettarakennukselle tehtiin paraikaa pärekattoa. -Se täytti koko takapihan sivu-alan; järeistä, harmaista kivistä -liitetty seinä kohosi jykevänä kuin kirkon muuri, ja vielä lasittomat -ikkuna-aukot ammottivat pitkulaisina. Kurkihirsi oli enää puoliksi -näkyvissä, -- se oli aarniohonka, joka aikoja lukemattomia oli moision -puistossa humissut. Mutta nyt istui sen selässä kahareisin mies ja -kalkutteli vasaralla kattonauloja päreisiin. - -Sellaista navettarakennusta ei oltu nähty yli kymmenen kihlakunnan. -Piirustuksetkin oli tuotu jostain kaukaa merien takaa, sieltä, mistä -karjarotukin oli peräisin, ja vierasta kieltä murtava rakennuttaja oli -armollisen herran kanssa käynyt perustuksia mittaamassa. Eivät olleet -navetan seinäkivetkään näiltä mailta, harmaata kiveä ne olivat, kovaa -kuin rauta. Kolmensadan sarvipään kytkyeitten piti navetassa tilansa -saada, sillä armollinen herra aikoi ensi vuonna taas karjaansa lisätä. -Oli siellä laitoksia monimutkaisia, joista oudon silmä ei heti selkoa -saanut; oli lämpöjohto, joka putkia myöten työnsi kuumaa ilmaa pitkin -navettaa, oli ilmanvaihtaja, joka alati ristivedon avulla piti ilman -puhtaana, ja erityinen vesijohto raikasta vettä heruttamassa. - -Kaikki moision muut rakennukset jäivät varjoon uuden navetan rinnalla, -yksin päärakennuskin, joka suuruudestaan huolimatta oli matala ja -vanhanaikuinen; ei piisannut pitäjän kirkkokaan navetalle komeudessa, -sillä tällä karjakirkolla oli torninsakin, monta jalkaa korkea, -johon vesi suureen säiliöön pumputtiin. Ja eräänä aamuna oli tornin -harjalle ilmestynyt ristikin, joka kuitenkin ennen pehtorin tuloa yhtä -salaperäisesti katosi, kuin oli ilmestynytkin. Mutta kirkoksi siitä -pitäin navetta ristittiin. - -Lehmät, kiiltokarvaiset, rauhalliset maidonantajat kulkivat joka aamu -tulevan asuinsijansa ohi, -- ynähtivät sen suurille ikkunoille ja -puskivat koetteeksi sarvensa kivinurkkaukseen. - -Oli hyvin helteinen päivä ennen juhannusta. Miehet hikoilivat ylhäällä -katolla päreitä pannessaan, he olivat siellä korkealla puiston -satavuotisten lehmusten ja tammien tasalla. Armollinen herra oli äsken -tehnyt tavallisen aamuisen tarkastuskävelynsä ja taas poistunut; työ -kävi vähän veltompaa vauhtia, ruoka rupeamaa odotellessa. - -Lastukasalla navetan seinämällä seisoskeli vanha Org, moision entinen -paimen, virsut jalassa. Parina viime vuonna hän ei ollut enää -paimenessa käynyt, vaan sai elinaikaisesta raatamisestaan moisiolta -pienen eläkkeen. - -Siitä huolimatta hän kesäisin omaksi ratokseen seurasi karjan jälkiä. -Sinne häntä alati veti, suoreunaisille rinteille, siellä hän kannon -nenässä yhä päivänsä vietti, suokoivujen harmahtavaa tuohta näperteli -ja katseli, kuinka nuoremmat nyt juosta kipittivät lehmiä suon reunalta -hätyyttämään. - -Hän kiroili kirkkaasti lehmiä, sätti niitä kuin järkeviä olentoja, -joitten pitäisi käsittää hänen sanansa ensi kuulemalta; vihaisina -hyrräsivät kurkkuärrät hänen suustaan, mutta huolimatta karkeista -kirouksistaan, hän ei milloinkaan lyönyt lehmiä. - -Siitä asti kuin navettarakennukseen oli ryhdytty, ei häntä enää -muualla näkynyt. Jo perustaa pantaessa hän oli ollut läsnä, hänen -virsunsa löntystivät hitaasti ja säännöllisesti rakennuspaikalle, -jossa hän päivänpaahtaman hirren nenän istuimekseen valitsi. Hän puhui -harvoin työmiesten kanssa, kärsi heidän kompasanansa hievahtamatta, -ilman että olisi tutissut harmaata sänkeä työntävä leuka. Itsekseen -mitä vähän joskus pakinoi, mutta ei paljoa kysellytkään, päiväkaudet -vain istuskeli piippunysä suussa. Joskus meni itse rakennukseenkin, -tarkasteli epäluuloisena tornia ja hanoja, joitten merkitystä ei -ymmärtänyt. Sattui toisinaan joku hyvänsuopa mies hänelle niitten -merkitystä selittämään, silloin hän urahti hyvillään, täynnä -kunnioittavaa ihmettelyä. Tekivät hänelle joskus koiranhampaat -pilaakin, ilveilivät ja valehtelivat suut silmät täyteen; ukko ensin -uskoi, mutta keksi kuitenkin vihdoin kepposen ja päästi kuuluville -kaikki kuratinsa. - -Päivällislypsylle, joka pihan toisessa päässä toimitettiin, hän -sentään malttoi lastukasaltaan kömpiä, -- kun luuli piikahepakkojen -korvien välttävän, niin puheli lehmille, kullekin erikseen, nimitteli -niitä kaikkein koreimmilla kiroussanoilla, kuten lempinimiä olisi -jaellut. Sitten alkoi murahdellen kertoa niille navetasta, saisivat -asua kuin saksat ikään, ei ollut papillakaan sellaista linnaa, muuta -kuin sunnuntaisin, kun saarnastuolissa seisoi. Katsella saisivat alati -lystiksensä maantielle suurista ikkunoista, -- niinkuin armolliset -rouvat salin ikkunoissa hepenissään istuvat ja ohikulkijoita -tirkistävät. Pakisi lopuksi vielä kaikista uusista laitoksista, -vesijohdosta ja ilmanvaihtajasta, -- lehmien liikkumattomat silmät -katsoa muljottivat, ja leuat märehtiä jauhoivat, -- kauempaa kuului -maidon tasainen sohina. - -Kerran joku sattui hänelle kertomaan erään paroonin tallista, jossa -pilttuut olivat mustaa, kallista kiveä, -- se pilasi hänen hyvän -tuulensa pariksi päiväksi, -- kelläkään ei olisi saanut olla parempaa -kuin hänen lehmillään. - -Nyt hän tapansa mukaan taas seisoskeli lastukasalla, jota aurinko -paahtoi, niin että olisi luullut sen tuleen räsähtävän, -- katolla -kalkahtelivat säännölliset vasaraniskut, ja kurkihirsi lyheni, -valkoisten päreitten peittoon kadoten. - -Joku mies tuli kivikuormaa ajaen mäkeä ylös. Hevonen teki keskimäessä -tenän, seisahtui äkkiä. Mies sivalsi ruoskalla koninsa laihoja kupeita, -joitten nahan alta kuultavat lihakset heti uuteen ponnistukseen -pingottuivat. - -"Vedäkin, -- kuka käski hevoseksi ruveta, -- olisit ruvennut lehmäksi, -jos laiskotella tahdot!" - -Miehen kokkapuhe kuului navetan katolle saakka, josta vastaukseksi -pärähti monikurkkuinen naurun rämäkkä. Olisit lehmäksi ruvennut, -- -hevosraiska! - -Org lastukasallaan muikautti myös suutaan, se oli hänestä sukkela sana. - -Mutta yhtäkkiä joku mies sanoa kivahti katolta, päreeseen naulaa lyöden: - -"Lehmiksi tässä täytyy kohta ihmistenkin ruveta, jos mieli syödä ja -juoda kunnolla. Rakennetaan karjalle kirkkoja, mutta muonamiehet..." - -Se oli muuan äsken kaupungista tullut kiertävä työmies. - -Kuului yksinäinen naurun yritys, joka naurajansa kurkkuun tyrehtyi. - -Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. - -Mutta oli kuin olisi katolla äkkiä alkanut itää ja kasvaa jotakin, -niinkuin kasvavat äkkiä sadehöyrystä myrkylliset sienet. Miesten pään -päällä alkoi sakeutua sankka pilvi, taivaan selkeydestä huolimatta, -- -he työskentelivät yhtä äkkiä kuin laukeemaisillaan olevan ukkospilven -alla. Jokaisessa se erikseen hautui, kasvoi nopeasti kuin räikeävärinen -myrkkysieni, toinen ei toiselle ajatustaan lausunut. Mutta kullekin -oli merkillisen selvää yhtäkkiä: tässä minä nyt istun navetan katon -harjalla ja lehmille korkeaa kattoa kalkuttelen, ja itse elän lapsineni -kuin sikolätissä. Eivätkä he tienneet, mistä enemmän hämmästyä, tästä -ajatuksestako, vaiko siitä, että se vasta nyt ilmestyi. - -Pieni pila hevosesta ja lehmästä kierähti kuin kipinä kuloruohoon. -Mutta ilmiliekkiin ei se hevillä leimahtanut, kyti vain kuin kosteissa -sammalissa. - -Vasarat kalahtelivat kilk, -- kalk... - -Aivan niinkuin ainaisina arkipäivinä, -- ei mitään eroitusta. - -Ainoastaan kummallinen, painostava helle paahtoi kattoa, helle, joka -näytti auringosta sydämiin siirtyneen, ja niissä nyt poltti ja sokaisi. - -Org lastukasallaan kummeksi katolla vallitsevaa hiljaisuutta, -- -vihdoin hän vetäytyi nurkkauksen suojaan, johon jäi puolitorkuksiin, -lakkireuhkana silmillä. - -Aurinko yhä vain tulikuumana paahtoi, kaikki iti ja kasvoi sen -säteissä. Jotain suurta ja muodotonta se hautoi, jotain alkuvoimaista, --- syvää, lainehtivaa levottomuutta pinnalta tyynissä mielissä, -- -ihmisten ensi yritystä ymmärtää itseään ja omaa tilaansa. - -Pari päivää senjälkeen kävi moision armollisen herran puheilla -muonamiesten lähetystö pyytämässä: "että he saisivat asua yhtä hyvin -kuin moision lehmät". - - -2. - -Vanha Org näki eräänä joulukuisena yönä ihmeellistä unta. Hän oli -seisovinaan navetan salvoksella, ja työmiehet rupesivat yhtäkkiä -sitä punamullalla sivelemään. Katonkin panivat punaiseksi, niin -että välkkyi. Org silloin meni navettaan, mutta siellä vasta silmät -repesivät, -- miehiä oli sielläkin suti pivossa ja väripönttö vieressä, --- ja eikös ne turkaset tuhranneetkin paraikaa lehmiä punaisiksi! -Juuri sivelivät suurta Kirjoa, jolla oli vaikea tähti otsassa. -Heleänpunaisiksi ne lehmät värjättiin, kuin tulen liekkejä selkään ja -kupeihin. - -Org aikoi juuri heille sanoa: ettekös herkeä, vietävät, mutta samalla -joku miehistä uhkasi häntäkin sudilla, josta tippui punaista väriä. - -Siihen hän heräsi. Tupa oli punertavan valoisa. - -Hän nousi, avasi oven, -- hänen edessään oli lakea pelto, -- lunta oli -vielä hyvin vähän. - -Kuusimetsän takaa paistoi punainen ruskotus. - -Org ajatteli hyvin hitaasti. - -Yhtäkkiä tuntui, kuin olisi pieni palava kipinä jostakin iskeytynyt -suoraan hänen aivoihinsa. - -Moisio paloi... - -Palava kipinä yhä uursi ja poltti, -- hän tunsi päässään äkillistä -kipua. - -Hän ei ollut koskaan eläissään ollut pakoitettu niin nopeasti -ajattelemaan. - -Yhtäkkiä hänelle selvisi: lehmät! - -Hän urahti jotain syvällä kurkkuäänellä, tulisella kiireellä sitoen -virsun nauhoja. - -Nyt hän jo oli matkalla punaista valoa kohti, joka veti häntä -puoleensa, kuin tuli kärpästä. - -Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään erittäin tarpeellisena mailmassa, -mutta nyt hänestä yhtäkkiä tuntui, ettei ilman häntä voitaisi tulla -toimeen. Moisiosta pitäisivät kyllä muut huolen, mutta kuka pelastaisi -lehmät... - -Hän kiroili yhtämittaa juostessaan, lakki putosi päästä ja alkoi -huppelehtia pitkin pellon sarkaa, -- hän vain juoksi... - -Hän oli moision takapihalla ja oli horjahtaa maahan kovasta vauhdista. -Navetta oli paikoillaan, sen korkea kattoharja leikkautui mustana -liekitsevään valoon, joka tuli sen takaa. - -Moision päärakennus paloi. - -Org kiitti jumalaa siitä, että päärakennus paloi eikä navetta. Hän -tunsi yhtäkkiä juosseensa liian kiivaasti, henki ei ollut kulkea -rinnassa. - -Ammunta navetassa kävi yhä kumeammaksi. Se oli hirveä, mölisevä kuoro, -epätoivolle ja tuskalle viritetty. - -Org tunsi taas aivoissaan kuin kipinän polttoa. Mutta hän meni -kuitenkin ensin päärakennukselle katsomaan, olisiko apua tarpeen. - -Hän näki heti, että sitä oli mahdoton pelastaa, se paloi joka neljästä -nurkastaan. - -Ihmisiä oli piha ja puutarha täynnä. - -"Onhan puutarhan lammikossa vettä", hän sanoi ensimäiselle, jonka -kiinni sai. - -Mutta se katsoi häneen kuin hourioissa oleva, hymyillen kummallista -hymyä, eikä vastannut mitään. - -Sivurakennuksesta, missä tulta vielä oli vähän, kannettiin huonekaluja -pihalle. - -Org laahautui sinne nähdäkseen, voisiko auttaa. - -Pihalla oli jo ennestään suuri röykkiö huonekaluja, -- kullatuita -sohvia ja tuoleja silkkipäällyksineen, mattoja, ritarien ja -avokaulaisten aatelisneitosten muotokuvia. - -Yhtäkkiä Org näki ihmeekseen, kuinka joku palavalla soihdulla alkoi -röykkiötä sytyttää. - -Tällöin Orgin aivoissa pieni, polttava kipinä syttyi selväksi tuleksi. -Hän, joka koskaan ei ollut paljoa ajatellut, alkoi yhtäkkiä ajatella, -niinkuin olisi äkillinen valo hänen aivoissaan valjennut. - -Yhtäkkiä hän ymmärsi, että kaikki nämä ihmiset eivät olleetkaan -saapuneet sammuttamaan, kuten hän ensin oli luullut, vaan sytyttämään. - -He olivat omin käsin sytyttäneet moision, niinkuin heidän esi-isänsä -sen kerran omin käsin olivat rakentaneet. - -Eivätkä he ainoastaan moisiota polttaneet, vaan jotain muuta, jotain -hirveän raskasta, jotain hyvin, hyvin vanhaa... - -Ja heistä tuntui, kuin olisi se muodottoman raskas ja kauhea nyt savuna -ilmaan hajonnut, -- niinkuin ei sitä olisi enää ollutkaan olemassa... - -He katselivat savua ja luulivat sen nyt haihtuvan savun mukana... - -Orgia itketti yhtäkkiä kaikki nämä ihmiset ja heidän kurjuutensa. - -Mutta yhtäkkiä hän heräsi ajattelemaan sitä, miksi tänne oli tullut. - -"Miksi lehmät niin ammuvat?" hän kysyi. - -"Ne ovat kaksi päivää lypsämättä", vastasi hänelle joku, joka vieritti -suurta viinitynnyriä. - -Org ymmärsi senkin, hän ymmärsi tänään kaikki. Ne, jotka olivat -vierittämässä seitsemänsatavuotista painoa yltään, -- ne eivät ehtineet -ajatella, että kaksisataa lehmää oli lypsämättä. - -Hän alkoi kiireesti juosta navettaa kohden. Kukaan ei pidättänyt häntä, -jokaisella oli oma puuhansa. - -Hän pääsi sivuovesta sisään. - -Korvia särkevä mölinä täytti navetan, -- se oli alituista ammuntaa, -herkeämätöntä, turhaa avunhuutoa. - -Muutamat vahvimmat lehmät olivat riuhtoutuneet kytkyeistä irti ja -temmelsivät ympäri navettaa, puskien toisensa verille. - -Mutta useimmat makasivat kuin kuumeessa, silmät kiiltävinä, läähättäen, -alituisesti ammuen... - -Kaikki ammuivat, -- toiset hiljaa, valittavasti ynisten, ikäänkuin -jo huomaten kaikki turhaksi; toiset kurkun täydeltä, vahvalihaksisen -kaulan kurkoittuessa... - -Heinät hinkaloissa olivat loppuun kolutut, muutamat jyrsivät hinkalojen -puuseinämiä nälissään. - -Hiljainen, tasainen yninä oli tehdä Orgin hulluksi. Näillä kohtaloonsa -alistuneilla oli kuumeesta suurentuneet silmät, suuret, liikkumattomat -kuin lasista. - -Hän lähestyi yhtä, -- se käänsi kärsivästi päätään, -- silmät -rävähtivät väsyneesti, -- yhtäkkiä se sai kuin raivokohtauksen ja puski -pitkät sarvensa hinkaloon, jotta rusahti. - -Org koetteli sen utaria, ne olivat kivenkovat, kuumat, turvoksissa. - -Hän alkoi lypsää lehmää, suoraan maahan, oljille. - -Mutta samalla hänelle selvisi tehtävänsä mahdottomuus: eihän hän voinut -kahtasataa lehmää yksinään lypsää... - -Hänen päänsä oli kuin tulessa ja hiljainen yninä ikäänkuin tunkeutui -sinne, soi hänen korvissaan ja aivoissaan. - -Koko navetta oli kuin muuttunut alimmaksi helvetiksi, jossa alituinen -voihkina vallitsi. - -Org tunsi sekaisin menevänsä, jos kauemmin navetassa viipyisi. - -Hän juoksenteli jo nytkin edestakaisin pitkin navettasiltaa, hirveästi -kiroillen. - -Eiväthän lehmät olleet mitään pahaa tehneet, minkä ne sille mahtoivat, -että kivisessä kirkossa asuivat. - -Hänestä tuntui, kuin kohdistuisi kaikkien kuumeen ja nälän kanssa -kamppailevien elukoitten valitus häneen, -- niinkuin kaikki mölisevät, -ammuvat kurkut olisivat häntä kohden suunnatut... - -Muuan lehmä kaatui ihan hänen silmäinsä edessä kyljelleen, kovissa -tuskissa, kuin suonenvedossa, vaahtoa pursui kidasta... - -Org ei jaksanut enää kestää, hän pakeni, -- ikäänkuin koko karja olisi -ollut kintereillä vihaisena, puskevana laumana. - -Ulkona oli valoisaa kuin päivällä. Puiston aarniokuuset paloivat -latvoistaan korkeina ilotulituspatsaina. - -Org pidätti jokaisen, joka tielle sattui. - -"Lehmät, -- lehmät!" hän hoki. - -Hänen kielensä ei enää taipunut muuta sanomaan, siinä sanassa oli koko -hänen epätoivonsa. - -Mutta hän kohtasi vain houreisia, kiihkoisia katseita, jotka -tuijottivat häneen käsittämättä, mitä hän sanoi, -- tulen sokaisemia -silmiä, joissa itsessä paloi outo, villi tuli. - -"Lehmät!" hän sopersi. - -Hän ei tiennyt, olivatko kaikki nämä ihmiset juovuksissa, ja jos -olivat, viinastako vaiko jostain muusta. - -Heissä oli jotain viinan päihtymystä väkevämpää. - -Sen hän vain käsitti, ettei kukaan aikonutkaan auttaa häntä. - -Mutta yhtäkkiä hän näki, kuinka joku kiipesi navetan nurkkausta myöten -katolle, päre hampaissa. - -Hänen aivonsa ikäänkuin paloivat liian nopeasta ponnistuksesta poroksi, -jäljelle jäi vain hillitön, sokea vimma... - -He aikoivat polttaa navetan... - -Vaikka olisi nähnyt oman mökkinsä palavan, ei se olisi häneen niin -koskenut... Kirkonkin olisivat voineet polttaa poroksi hänen silmäinsä -edessä... - -Nyt niitä juoksi yhä useampia navettaa kohti, -- heidän varjonsa -kasvoivat pitkiksi lumella. - -Org tunsi kummallista tyhjyyttä päässään, ikäänkuin siitä olisi -sisällys valunut pois. - -Hän juoksi takaisin navettaan, enää tietämättä, mitä teki, hän mylvi, -ammui kilpaa lehmien kanssa, keskellä sekasortoa... - -Hän alkoi päästää niitä kytkyeistä irti, toisia toistensa jäljestä, -lehmät kasaantuivat yhteen rykelmään, syöksyivät epätoivon vimmalla -toistensa päälle, ammottavia haavoja puskien, tallaten jalkoihinsa -heikommat... - -Mutta ei yksikään ymmärtänyt törmätä avonaista sivuovea kohti. - -Org mylvi kurkkunsa täydeltä, irroitellen vitjoja ja kytkyeitä. - -Katolta kuului päreitten räiskyntää, se oli syttynyt tuleen. - -Kuumeesta puolihullut elukat kasaantuivat monipäiseksi, monisarviseksi -hirviöksi. - -Kitkerä, tukehduttava savu alkoi pilvenä tunkeutua navettaan. - -Org ei ajatellut enää itseään, tuskin muistikaan, kuka oli, -- hän -kuului mielestään tähän samaan karjaan. - -Hän komenteli ja käski sitä, hän oli sen johtaja, mutta nyt hän -ikäänkuin puhui sen omaa kieltä, jota se ymmärsi. - -Yksi ainoa järkevä ajatus leimahti vielä hänen sammuvissa aivoissaan: - -"Miksi he eivät tahdo pelastaa karjaa, -- sellaista kallista karjaa, -- -miksi eivät avaa pääovia ja kanna ulos elukoita?" - -Ja sitten vastaukseksi siihen, viimeisenä, mitä hän ylipäänsä enää -selvästi ajatteli: - -"Lehmistähän se kaikki alkunsa sai, ne kun asuivat paremmin kuin -muonamiehet, -- nyt kostettiin lehmille." - -Tuli kuumotti jo läpi katon, -- palavia kekäleitä alkoi tippua. - -Se kiihdytti elukat äärimmilleen... - -Mutta Orgia ei enää helvetillinen mylvinä häirinnyt. Hän otti itse -siihen osaa, juoksennellen ympäri navettaa, joka hetki vaarassa saada -kuolettavan iskun tai potkun. - -Yhtäkkiä hän kompastui johonkin ja kaatui... - -Hän kompuroi ylös, -- hänen edessään makasi kuollut lehmä, -- äsken -poikinut. - -Vasikka, aivan tahmainen vielä, horjui heikoilla jaloillaan ja -kurottautui etsimään emänsä utaria. - -Silloin Orgissa heräsi jotain, mikä ei ollut enää ajatusta, vaan -eräänlaista vaistoa, hän otti vasikan syliinsä ja alkoi kantaa sitä -ikkunaa kohden... - -Yhtäkkiä oli kaikki muu hänelle yhdentekevää, -- hänen korvansa -lakkasivat kuulemasta, hän luuli kaiken hiljenneen ympärillä. - -Ainoastaan vasikan tahmaisen ruumiin hän tunsi sylissään. - -Hän kantoi sitä kuin lasta. - -Kuumuus navetassa kävi tukahduttavaksi. - -Hän saapui ikkunan luo, joka ei ollut kovin korkealla. Hän yritti sitä -avata, mutta ei löytänyt hakaa, silloin hän iski ikkunan säpäleiksi. - -Hän nosti vasikkaa ikkunaa kohden, sen pehmeä turpa hipaisi hänen -kättään, -- nyt hän sai sen ikkunan tasalle... - -Mutta samalla putosi katosta jotain raskasta, palavaa suoraan hänen -päälleen. - -Hän typertyi navetan sementtilattialle, ynisevän vasikan päälle. - - - - - - -II - - - - -SAARENMAALAINEN INTERMEZZO. - - - -USKONTUNNUSTUS. - - -Olen nähnyt sen monesti ennenkin, sataman merkkitornin, avonaiset, -ruosteenruskeat kiertoportaat, joitten yläpäässä paloi valkea lyhty, -ja aina ajatellut käärmettä, jonka tulisen silmän tuikkiva merkkituli -muodosti. Ruosteenruskeatko vaiko viheriähköt, -- samantekevä, "levy -säilytetään" ei pidä paikkaansa silmämme pikavalokuviin nähden. - -Niin, olen nähnyt sen, olen nähnyt niin paljon muuta ympärilläni, -esineitä ja ihmisiä, olen tuntenut ne ulkopuolellani oleviksi, olen -alati aistinut ne kuten minulle kuulumattomina, olen yrittänyt niitä -kuvaamaankin, havainnollistuttamaan ulkonaisia aistimuksiani minulle -oikeastaan vieraasta mailmasta, jonka ulkokuoren ainoastaan näin ja -tunsin, mikäli aistimeni riittivät sen vaikutteita välittämään. - -Olenko itse muuttunut, onko mailma ympärilläni muuttunut? Miksi nyt -ikäänkuin haihtuvat, katoavat käsistäni ulkonaiset muodot, värit ja -viivat, ja jää jäljelle ainoastaan vertauskuva, joka syntyy oman -sieluni koskettaessa määrättyä esinettä? Silmäni näkevät, korvani -kuulevat, tunto-, haju-, makuaistini toimivat kuten ennenkin, mutta -jokin uusi ja tuntematon voima minussa itsessäni kokoo nämä erinlaiset -heijastussäteet suureksi sisäiseksi polttokuvioksi, joka syöpyy -olemukseeni. Kaikki aistimeni voisivat lamautua, silmäni sammua, -korvani kuuroutua, tuntoni turtua, ja minä aistisin kuitenkin mailman, -todellisemmin kuin ennen. - -Eivät enää ympäröi minua minulle vieraat, kylmät esineet, olen kuin -hajautunut alkuosiksi, jotka ovat tunkeutuneet minulle ennen outoihin -ja tuntemattomiin olioihin... Mailma on minulle tuttu, ikäänkuin olisin -seurannut joka puun kehitystä, siitä asti kuin se siemenenä mullan -sylissä iti. Tunnen oman elämykseni kaikkialla. - -Eikö tuijota se minua vastaan tänäkin tummana iltana ruskean -kiertokäärmeen salaperäisesti tuikkivasta silmästä, -- aivojen -vuosi, järjen ylivaltiuden aika! Enkö ole ylentänyt minäkin tänä -vuonna jumalakseni järjen vaskikäärmettä, palvonut vilkkutulta, jota -inhimilliseksi järjeksi nimitetään? Merentakaisen sataman merkkitorni, -aivokäärme, kirkas ja kimmeltävä yli matalan vesijättömaan! Tervehdin -sinua! - - - -MEILLÄ ON KUOLLUT MUKANA. - - -Laiva lähestyy satamaa, meillä on kuollut mukana. - -Muuan maankiertäjä sõrvelainen työmies, yksi monista, jotka keväisin -Saarenmaalta lähtevät työnhakuun mantereelle, edustava Saarenmaan -ainoata varsinaista vientitavaraa, inhimillistä työvoimaa. Riian -satamassa hän hinautti itsensä henkitoreissaan kahden armeliaan -toverinsa nojassa kapteenin tietämättä laivalle, haluamatta kuolla -köyhien sairaalaan vieraassa kaupungissa. Se oli hänen viimeinen -ponnistuksensa. Keulaan, pakkalaatikoitten ja tynnyrien väliin, -purjevaatekasalle hän oli kätkeytynyt, kunnes kuolonkorina antoi hänet -ilmi. Hän oli koko loppumatkan useamman tunnin ajan matkustajain -ja laivaväen uteliaisuuden ja päivittelyjen esineenä, antaen -tilaisuutta helppohintaiseen armeliaisuuteen, johon ihmiset aina ovat -alttiita, -- itse jo tuiki tunnotonna, sananpuhumattomana, viimeisten -suonenvetoisten puistatusten hirveällä säännöllisyydellä toistuessa. -Hänen kuolinkamppailunsa oli pitkällinen. Hän kuoli vasta, kun hänen -kotisaarensa sinertävänä pitkänä juovana sukelsi luoteisen vesistä. - -Mutta hän pääsi tahtonsa perille. Häntä ei haudattaisi minnekkään -suuren satamakaupungin köyhäin kirkkomaahan, josta hänet kuin mistäkin -vuokra-asunnosta muutaman vuoden päästä poispotkittaisi, vaan sinne hän -pääsisi, Jämajan kalastajakalmistoon, suuren Ruotsin meren rannalle, -valkoiseen hyvään rantahietaan. Seisoisi mustan, kauas vesille -katsovan ristin juurella siellä juhannuspäivänä pappi, ja hänellekin -sanan puhuisi, kaikkia kuolleita muistaisi, mereen jääneitä ja maassa -maatuvia, kaikkia siunaisi, pieniä lahonneita puuristejä kalastajain -ja merenkävijäin haudoilla. Mereltä tulisi myötätuulessa paisuvin -purjein venekunta toisensa jäljestä, ja kalmiston kummuilla kyykkisi -sõrvelaisnaisia ja lapsia raitaiset hameet yllä, jokunen vanhus tai -puolikasvuinen poika joukossa, aikamiesten ollessa merillä. Siellä hän -valkeassa rantahiekassa lepäilisi, eipä muukalaisena, vaan kotoisena, -omana kylänmiehenä ja odottelisi toisiakin tulevaksi aikansa ratoksi. - -Sininen juova luoteisen vesissä on nyt hajonnut hietasärkiksi ja -merentakaisiksi metsiksi. - -Vainaja on peitetty tahraisella purjevaatteella. Kapteeni kulkee -kallella kypärin ja sättien pitkin kantta, ja matkustajat vihoittelevat -viivytystä, joka heitä satamassa viranomaisten tulon ja pöytäkirjan -laadinnan takia odottaa. - -Me lähestymme satamaa, meillä on kuollut mukana. - -Kuinka olisi, viranomaisten saavuttua ja kynäin rapistessa pöytäkirjan -lehdillä, astua esiin ja sanoa: - -"Arvoisa herra oikeudenpalvelija! Täällä on vielä toinenkin vainaja..." - -On vainajia, joitten kuolinsyistä ei koskaan tehdä pöytäkirjaa. He -kuolevat, koska heidän täytyy kuolla. - -Mutta minäkin haluaisin haudata kuolleeni yksinäiselle hietasärkälle, -jossa ajohiekka kasvaa kinoksiksi, tuuli kuljettaa pieniä -vaahtokimpaleita kuin irtolunta, ja rantaneilikka tuoksuu näkymätönnä -kuin salaisuus. - - - -KULTALAIVA. - - -Kuka ei liene kuullut kultalaivasta kerrottavan? Yli sata vuotta -sitten purjehti suunnattomalla rahasummalla lastattu laiva -Saarenmaan läntisen rannikon ohitse, joka on täynnä merenalaisia -riuttoja ja vaarallisia matalikkoja. Se teki haaksirikon, vajosi -pohjaan laivaväkineen ja aarteineen. Siitä pitäin on sitä etsitty, -naarattu, sukellettu, joukolla ja yksitellen, viranomaisten käskystä -ja kalastajain alotteesta, kaikki turhaan... Isoisät kertovat -isäinsä tarkalleen määränneen laivan uppoamispaikan, näytetään -taloja, joitten nurkkauksesta pitää kuvitella vinon viivan merelle -vedetyksi; missä viivat yhtyvät, siellä on muka laiva. Kuinka moni -kampela- ja silakkaverkkojen kokija on tyyninä iltoina tähystänyt -syvyyteen aarretta hakien, toivoen valkeain latuskain kampelalehtien -ja silakkahopean sijaan onnen kaupalla nostavansa verkon täyden -kultarahoja... Kultalaiva kummittelee sekä merenpohjassa että -aivoissa... - -Istuin laivan kannella, jota paraikaa hinattiin satamaan. Satujen saari -otti meidät vastaan sumulla ja tihkusateella. Mutta sumu oli lämmin, ja -sade availi kastanjain ja sireenien silmuja. - -Yhtäkkiä kuulin jonkun sanovan lähelläni: - -"Kultalaiva on löydetty!" - -Ja kun heristin kuuloani, kuulin toisen siihen vastaavan: - -"Kuulin jo, -- sitä yritetään nostaa." - -Ajaessani halki vesijättömaiden, myöhemmin katajaketojen, vesiperäisten -soitten, yli saarenmaalaisten jokien joka kesä kuivuvien uomien, -ajattelin kultalaivaa. - -Kultalaiva, -- meidän sisimmän, meidän tiedottomimman romantismimme -ilmaus! Me tarvitsemme sitä vertauskuvana, ikuisena vastalauseena, -se nousee meille kangastuksena samasta ijäti selittämättömästä -sielumme mysteriosta, josta kohoavat ijäisyyden kaipaus ja usko -yliluonnollisiin. Köyhät kalastajat sõrvelaisissa savupirteissään, -joitten elämä on yksitoikkoista ja karua kuin karjanummi, he -tarvitsevat sitä vastalauseeksi arkipäivänsä autiudelle, heidän -täytyy uskoa, että se jossain on olemassa, ihmeellinen, satumainen, -mahdoton... ei haudantakainen, kuten kirkossa kuulutetut autuudet, -vaan käsinkoskettava, maanpäällinen, aistittava ja kuitenkin -yliluonnollinen, -- seitsemän miljoonaa ruplaa sulassa, keltaisessa -kullassa, jokaisen heidän saavutettavanaan. He syntyvät ja kuolevat, -ja heidän poikansa syntyvät ja kuolevat, he käyvät karheiksi ja -ahavoittuneiksi merellä, ja heidän vaimonsa äestävät kotosalla pieniä -soraisia pellontilkkuja ja kulkevat puuauran takana, kuihtuen varhain -ja rumentuen raskaasta ruumillisesta työstä, ja vihdoin he kuolevat, -tuijottaen karstaiseen lakeen, joka on nähnyt heidän syntyvän. Mutta -sillä välin he soutelevat ulapan vihreitä vesiä, Ruotsin meren, jota -pitkin heidän etäiset esi-isänsä, rohkeammat ja voimakkaammat heitä, -purjehtivat vieraita kaupunkeja polttamaan, ja sama seikkailuhalu -panee heidät laskemaan koukkuhakojaan ja luotirihmojaan kultalaivan -löytääkseen... He näkevät sen meren syvyydestä kuultavan kultaisin -mastoin, kullalla silatuin sivuin... - -Yö oli lämmin ja hienosti utuinen, ja katajapehkot olivat hämärässä -kuin yhtä monta pehmeätä päänalusta, jotka uneksijaansa odottivat. - - - -YLITSE MUURIN. - - -Harmaakivimuurien yli, kyllin korkeitten, suojellakseen ohikulkijan -silmältä puutarhat, kyllin matalain puitten kumartua ylitse, varisee -autioille, öisille kaduille kukkavihma. Katu on täynnä kuolevain -kukkain tuoksua. Niinkuin pienet, karanneet sanansaattajat lentelevät -tuulentuomat terälehdet ympärillä, lukemattomat, lemuavat viestit -muurintakaisista puutarhoista. Oi näitten näkymättömäin kätten tuskin -tuntuvia hyväilyjä, sanoja, jotka suhisevat ympärillä, kevyinä ja -hapraina kuin tuoksu, -- salainen rakkauden tunnustus, yhä uudelleen, -yhä uudelleen yölle kuulumattomasti kuiskattu! Tuoksuvia sanoja, jotka -ohikulkijaa odottavat keskiöiseltä, merentakaiselta kadulta! - -Aamuun on vielä aikaa, ja kaupungin paimen ei vielä ole sitonut -virsunrihmojaan ajaakseen kaupungin lukuisan lehmikarjan saraheinää -kasvavalle vesijättömaalle. Raatihuoneen tornista ei vielä viito -viiri, joka ilmoittaisi varhaisen laivan tulon etäiseen satamaan, -eivätkä ratise vielä sõrvelaiset rattaat kampelakuormineen toria kohti, -kirjavapukuisten, piippolakkisten vaimojen torkkuessa sukankudin -kädessä kalasaavien takana. Yövartijain tuntihuuto kadun kulmassa on -vaiennut vuosikymmeniä takaperin. - -Minkälainen pieni yksilö parka on tämä nukkuva kaupunki, tuomittu -elämään loisena toisista, elinvoimaisemmista elimistöistä, vailla -itsenäistä verenkiertoa, loitolla suurista kulkuväylistä, hiljainen, -merenpakoinen kaupunki, jossa menneisyys puhuu äänekkäämmin kuin -nykyisyys! Pienet valkoiset talot nukkuvat punaiset tiilikattonsa -silmille vedettyinä ja vihreät ikkunaluukut suljettuina. Merentakainen -uni on rauhallinen ja sikeä, vaikka ovet ja veräjät ovatkin ilman -salpaa ja lukkoa. - -Heräjä, kunnon kuresaarelainen porvari, katso, kukkatuoksu virtaa -kenenkään kysymättä puutarhastasi kadulle! Omenat ja kirsikat jäävät -sinulle, mutta tuoksu, vangitsematon, menee kaiken ilman tietä, -sekaantuen yön ihanaan ja seesteiseen kuulakkuuteen. Oi näitä -vartioimatta jääneitä salaisuuksia, jotka yön tullen muurin yli -tulvehtivat, tervehdyksiä tähdettömän alkukesän yön ja kukkivain -puutarhain välillä, vähäisten kukkakeijukaisten karkeloa epätasaisella -ja huonosti kivitetyllä kadulla, valkeaa kukkasuitsutusta kesän -alttarille... - -Katu on tyhjä, ja yön kuuleva korva kokoo eksyneet, lentelevät sanat. - - - -VAELTAVA KYNTTILÄ. - - -Helteistä päivää oli seurannut helteinen yö yli merentakaisen -kaupungin. Puutarhojen muurit ja talojen valkeat seinät säteilivät -päivällä keräämäänsä paahdetta kadulle, ne jäähtyivät hitaasti, -yöilman imiessä kuumuuden itseensä. Yö oli vain kuin pitennetty päivä. -Rannalla, veden rajassa, löyhkäsi liejulle ja jodille. Rantalevien -ja kaislojen välille seisahtunut vesi mätäni hiljalleen, ja sen -väriasteikko vaihteli viheriästä sinipunervaan. Pienet laineet -kuljettivat kuun heijastuskuviota uimakojun luota yhä lähemmäksi -rantaa, ja taivas laakean vesijättömaan yläpuolella sammui. - -Eivät ole unta varten tällaiset yöt! Mitä varten lienevätkään? Eivät -myöskään rakkautta varten. Mätäkuun yöt, helteiset, raukeat, keltaisen -kuutamon valaisemat, -- maa sateenjanosta nääntyneenä, kuivuuden -kuumeessa, ruoho kuloksi kuivettuneena, pensaitten lehdet tahmeassa, -valkeassa pölyssä, jota ei virkistävä sade viruta. Meri laiskana, -tyynenä, vetäytyen yhä edemmäksi rannasta, liejua ja mutaa paljastaen, -kooten kirkkautensa jonnekin autereisen taivaan rannan taakse. - -Suuret, ilkeät paarmat ampuvat läpi liikkumattoman ilman. Kaikki -näivettyy, vesi mätänee, meri kuivuu, taivas on reunoistaan tiukasti -maassa kiinni kuin kärpässatimen kupu, ja maasta lähtevä henkäys on -täynnä edellisen päivän kuumia höyryjä, myrkyllisiä, kuten kerran -keuhkoissa jo kiertänyt ilma. - -Kaksikerroksinen rakennus, jonka yläkertaa valkoiset kalkkikivipatsaat -kannattavat, on pimeä, mutta ikkunat ovat selkoselällään. Yhtäkkiä -syttyy tuli kulmahuoneessa, ja joku liikkuu kynttilä kädessä läpi -koko huonerivin. Vaeltava kynttilä! Ikkuna syttyy, toinen sammuu. Ei -ehdi nähdä mitään, vain varjoja vilahtaa, suuria, muodottomia, jotka -kynttilän liekki herättää eloon seinillä. Ehkä kuolee joku paraikaa, -henkisesti tai ruumiillisesti, ja kamferin ja myskin tuoksu virtaa -kadulle... Kynttilän liekki liehuu, vaikka tuulta ei ole nimeksikään. -Ja taas ammottaa koko ikkunarivi tyhjyyttä ja pimeyttä. - -Yö on helteinen ja raskas, ja ajattelu vaivaloista, huohottavaa kuin -hengitys. Emme koskaan saa tietää kaikkea, emme koskaan kaikkea -edes itsestämme... Kynttilä vaeltaa, ikkuna syttyy, toinen sammuu, -ja varjot kiipeevät seinillä... Eivät ikinä ole sielumme ikkunat -yhtaikaa valaistut. Aavistus herää, mutta ennenkuin siitä on syntynyt -ajatus, ei sitä ole enää olemassa, se on jo liuennut takaisin ikuiseen -olemattomuuteen, sielun salattuun alkuaineeseen. - -Sielumme ikkunat ovat pimeät: sisällä kuollaan. - - - -IHMINEN. - - -Loiva hietasärkkä oli illan hämärässä harmaa, yksivärinen, ja tähän -harmauteen sulivat hiedalle kuivumaan levitetyt verkot, korkeat -merileväkasat ja avokitaisten mertojen takana meren kiilloton, -tuhkankarvainen pinta. - -Jotain tummaa, liikkumatonta, kuin ajopuun kaltaista, kyyhötteli aivan -vesirajassa, -- nuoren harmaahylkeen, hallin, pää ja eturuumis, jotka -se oli kosteille, pyöreille kiville kohottanut. Lähellä harmaita -kalastajavenheitä, yöteloille asetettuja, se siinä levollisesti -loikoili, pelkäämättä, hievahtamatta, harmaana osana maiseman öisestä -harmaudesta, vähäisten virilaineitten huuhtomana, jotka sillä kuin -elottomalla esineellä leikittelivät, ennen lopullista maatamenoaan. -Aavistamatta rannan asutusta, se kelletteli rannan haileassa vedessä, -pitkämatkaisena, eksyneenä tuntemattomalle, ystävälliselle rannalle, -jonka harmaus oli unettavaa ja rauhoittavaa. - -Yhtäkkiä tuli mäntyjen ja tammien pimennosta tumma haahmo, seisahtui, -lakealle hiedalle ehdittyään paneutui pitkälleen, hitaasti ja -kuulumattomasti mahallaan ryömien. Minkäänlaista varjoa ei syntynyt, -kuun ensi neljännes oli vain kuin valkea sakara, käyrä hopearihma, -ja alkukesän lyhyt yö kylmä ja vaalahko. Ajohiekka rapisi tuskin -kuuluvasti, alempana, missä se oli hyrskystä ja vaahdosta kostea, se -ei edes rapissutkaan. Musta haahmo ryömi hitaasti eteenpäin, kahden -suuren merran välitse kalastajaveneitten suojaan ja pysähtyi muutaman -kumolleen vajonneen ruuhen taakse. - -Koko maisema oli taas eloton. Halli oli yhä hievahtamatta, kivenheiton -päässä, etukäpälät ja sileä, ympyriäinen pää hietikolla. - -Yhtäkkiä kuului pamahdus, halli käännähti nuolennopeasti ja sukelsi... -Meren pinta oli tyhjä. - -Muutama henkeäpidätetty tuokio... Sen täytyy tulla esiin, -- elävänä -tai kuolleena... Mitään ei näy. - -Mutta yhtäkkiä etäällä, verkkoseipäitten tumman rivin ulkopuolella -kelluu pinnalla jotain ympyriäistä. Halli ui poispäin, vaivalloisesti, -haavoittuneena. Se on pelastunut. - -Vihasin ihmistä. Ihmistä, joka tuliluikullaan rikkoo luonnon öisen -levon ja vieraanvaraisen rannan ystävällisen vastaanoton, -- -jonka ensimäinen vaisto on murhavaisto. Hiekka oli armeliaampi, -vieraanvaraisempi kosteassa pehmeydessään, millä se kaukomatkaiselle -vieraalle leposijan tarjosi, katajat ja männyt ajohiekkaan -tunkeutuneine juurineen olivat valmiit varjelemaan, suviyö lähestyi -ystävänä ja unta-antavana, meri oli leppoisan hailea, ja mainingit -hyväileviä, -- ainoastaan ihminen ilmestyi vihollisena, verta janoovana. - -Vihasin ihmistä. - - - -NÄKY. - - -Säikytettyinä katajaiselta laitumeltaan, missä vähäisen, savipohjaisen -hetteen ääressä piehtaroivat, lyhyttä kuloheinää lammasten kera -jytystäen, -- vauhkoina kumeasta jyrinästä, joka maantieltä läheni -paksun pölypilven peitossa, syöksyivät saarenmaalaiset hevoset, -hiirakko ja kaksi ruosteenkarvaista laukkia yli matalan kiviaidan -maantielle, painautuen kiivaaseen ja sokeaan juoksuun. Näin niitten -kirmaisevan ohi, matalakasvuisina, sitkeälihaksisina, kuten rodun -tunnus kuuluu, silmät kekäleinä, sydän sävähtäen hurjasta, hullusta -kauhusta, vaahtoavat sieraimet särpien tomua, joka valkeana kohoo -tulikuivasta maasta. Heti heidän kintereillään automobiili, uuden -uutukainen, sätkyttävine koneineen ja torven törähdyksineen, uuden ja -vielä tiheämmän pölypilven peitossa. - -Kilpajuoksu, vinha ja intohimoinen, pitkin Sõrven tasaista, kivikovaa -maantietä! Hevoset ovat jo suunniltaan, pyöräpäisiä, heidän viisaat -eläinaivonsa ovat lakanneet ajattelemasta, he syöksyvät nyt eteenpäin -sokeasta, sisäisestä pakosta, tietämättä enää miksi ja mihin, -pakahtumaisillaan, valmiina henkijättöinä tien oheen ojentumaan, -tuntematta enää tietä. Tomu laskeutuu kilpajuoksijain takana kuin -jauhoitus nummen rokoko-katajiin tien molemmin puolin, nummi ja -hete seuraavat välittömästi toisiaan kuten aallon harja ja pohja, -tuulimyllyt Salmen kylän kohdalla ojentavat käsivartensa pidättääkseen. -Ja kuten usein rannikolla, alkaa aivan selkeälle taivaalle lännestä -äkkiä kiehua pilvihuuruja, ikäänkuin jostain pahansuovasta ja -näkymättömästä noidanpadasta, kiireesti kattaen äsken kuulakkaan -taivaan, juosten kilpaa pitkin taivaan kantta uhkaavina, mustina -kuvajaisina. - -Ja näitten vihamielisten, vinhojen pilvijättiläisten päällä minä -näin näkymättömän Uudenajan Hengen, juuri kun hän seitsensiimaisella -sähköruoskallaan aikoi ruhtoa vanhan, esi-isäin pyhittämän puuauran -tien ohessa. - -Minä peitin kasvoni saarenmaalaiseen raitahuiviin, kuten muinaiseen -virolaiseen itkuliinaan, ja murehdin mennyttä Saarenmaata. - - - -TUISKUHIEKKA. - - -Itse hedelmättömyys heilimöi... Päivä paahtaa hiekkasärkkien autiutta, -ja tomuna hienoksi keventynyt hiekka kohoo tuulen mukana ilmaan... -Hiekkasärkkien kukkapöly, jonka on määrä hedelmöittää hävityksellä ja -tyhjyydellä saari, tuiskuhiekka, rantakalastajan kauhu! Saraheinän -juuret eivät pysty sitä kiinnipitelemään, mutta rannalla kytkevät sen -tuulen nujertamat petäjät, kasvaen leveyttä pituuden sijaan, lannistaen -levottoman hiekan, keräämällä sen kuin kummuksi alleen sadoin sitkein -juurin. Kalastajapirtin seinää millä sen hävityshaluinen vapaus -sensijaan temmeltää mielin määrin, tupruttaen perunamaat ja laihat -laitumet umpeen valkoista, auringonkimalteista jauhoa, jossa ei kortta -kasva. Kujiin päästyään se kiihtyy kiipeämään pitkin aitovieriä, -loivina, tuulen lakaisemina laineina, joitten hyökyharjaan aidanseipäät -uppoavat. Saaren sisä-osiin saakka se kylvää virstamääriä hedelmätöntä -kukkapölyään, ja niin syntyvät hiekkalakeudet, joilla hevonen kahlaa -raskaasti ja vaivaloisesti, joka askeleella pehmeään ja petolliseen -hiekkaan vajoten. - -Tuiskuhiekka, mustalainen kaikkien vakavien ja viljavien maalajien, -sitkeän saven ja kuohkean mullan joukossa, vapaudelle, ilmalle ja -auringolle vannoutunut kulkuri, jonninjoutava tyhjäntoimittaja, -kykenemätön tuottamaan muuta kuin värittömän, väkevätuoksuisen -rantaneilikan, joka ei kelpaa kenenkään karjanrehuksi! Kaikkien eikä -kenenkään, vaihtava omistajaa kenenkään kysymättä, lukuunottamaton -kaikissa ostosopimuksissa ja kauppakirjoissa, kaikkiin karttoihin -merkitty otsakkeella "kelpaamatonta maata". - -Minä olen kai ainoa, joka armastan sinua, ajohiekka! - -Minunkin ajohiekkaolemukseni odottaa turhaan, että tuhannet rakastavat -ja hedelmälliset ajatukset sen kytkisivät maankamaraan, olkoon se oma -tai vieras, minäkin olen kyllästynyt kaikenmailmankansalaisuuteen, -minustakin olisi autuaallisempaa muuttua rehelliseksi mullaksi, ja olla -vaikkapa vain niukkasatoinen pelto kalastajapirtin pientarilla, joka -kasvattaa laihon leiväksi monille. - -Mutta niinkuin saarenmaalainen tuiskuhiekka, niin lentää minunkin -levottomuuteni, ilman isänmaata, tuottaen vain rantaneilikan, jota ei -kukaan näe, koska se ei kelpaa pureskeltavaksi. Ja niinkuin ajohiekka -rauhattomalla retkellään värisee auringossa, niin värisee joskus -minunkin maantieteellisesti sitomaton sieluni kaikkeuden kauneudesta, -vaikka sen ei koskaan enää ole sallittu tajuta, kuinka autuaallista on -rakastaa yhtä maanrahtua yli kaikkien muitten ja yli kaiken ymmärryksen! - - - -LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI. - - -Hän oli puolihupakko, ikänsä kaiken saarellaan asustanut, ei edes -Riiassa käynyt; oli yksi porvarisklubin kantajäseniä, jossa joi ja -pelasi joka ilta faaraota, kotona omassa punakattoisessa talossaan -elostellen huuhkajainsa ja papukaijainsa seurassa, joita koko talo oli -täynnä. Kuten meri oli vetänyt varmat rajat hänen liikuntatarpeelleen, -niin oli hänen ajatuksellaan yhtä varmat rajat, joitten yli hän -ei päässyt. Hänen aivonsa olivat sekavat ja haaveelliset, kuten -viljelemättä jäänyt kolkka, jonka varjoisassa sekasorrossa nokkoset ja -takiaiset viihtyvät, vailla selvän ajatuksen suoraviivaisia vakoja. - -Hänen suurin intohimonsa, paitsi faaraopeliä, oli käydä satamassa -lähteviä laivoja saattamassa. Hän ei koskaan, kuten muut, mennyt -tuleville vastaan, hän vain saatteli lähtövuoroisia. Tätä hän nimitti -"hyvästijätöksi". Hän tahtoi totutella heittämään hyvästi, se oli -hänestä tärkeintä. Se oli hänen elämänfilosofiansa yksinkertainen ydin. - -Hän kompuroi jäykillä jaloillaan kolme kertaa viikossa neljä virstaa -aamuhämärissä pitkin entistä merenpohjaa, jonka yli lokit nälkäisinä ja -ärtyisinä kirkuen lentelivät, niitten siipien paistaessa pikimustilta -varjossa vasten nousevaa aurinkoa, keväisin, jolloin lähtevät olivat -enimmäkseen mannermaalle siirtyvää työväkeä, ja lähtö toivorikasta, -kyyneletöntä. Hän oli siellä myöhäiskesän kuulakkaina iltoina, jolloin -ilma itse jo on täynnä hyvästijättöä, ja saaren yllä aavistuksista ja -lähestyvästä talven yksinäisyydestä tiheä alakuloisuus, yksinjäämisen -autius. Hän näki keltaisten, suurien vankkurien kuljettavan kuormittain -poismatkustavia kylpyvieraita, merentakaisen kaupungin vaikeitten, -viheriäluukkuisten talojen yhä tyhjetessä, ja villiviinin lehtien -muuttuessa veriruskeiksi, ennenkuin ne käpristyivät kokoon mustiksi -käärylöiksi, kuin koteloihinsa palanneet perhoset. - -Hän ei saattanut erityisesti ketään, mutta hän seisoi laiturilla, -nosteli hattuaan ja liehutti nenäliinaansa. Hän seisoi siellä vielä, -kun muut jo olivat aikoja sitten palanneet kaupunkiin takaisin. -Silloin hänkin vihdoin lähti paluumatkalle, nähdäkseen tyhjentyvien -pikkutalojen ikkunoissa, ruukkukasvien takana, naapuriensa -ikävystyneet, kyltyneet kasvot, heidän kurkistellessaan vaikenevalle -kadulle. - -Hän ei saatellut ainoastaan laivoja, hän saatteli samoin muuttolintuja, -hän tiesi, milloin eri lajit tekivät lähtöä, ja hän seisoskeli -kuihtuneilla apilaniityillä taivasta kohti kurkoitellen, jossa kurkien -kiila lensi ohitse, niin että hän taisi kuulla niitten siipien havinan, -kuten kuuli elämän humun, joka ei koskaan enää hänen kohdalleen -pysähtynyt. - -Hän seisoskeli sänkipellolla, mustain peltovaristen pitäessä -kiviaidalla syyskäräjiään, -- kuin musta, saarella talvehtiva -peltovaris hänkin. - -Hän opetteli heittämään hyvästi! - -Hänen hämärissä aivoissaan oli siis tietoisuus elämän suuresta ja -vaikeasta viisaudesta. Heittää hyvästit hilpeälle seuralle, heittää -hyvästit rakastetulle ihmiselle, vapaaehtoisesti, ajoissa, ilman -katkeruutta, kiittää kaikesta ja mennä eteenpäin. Heittää hyvästi -kuolemaan tuomitulle tunteelle, kiitollisena hyvästä, kiitollisena -pahasta, -- mikä vaikea ja kalliisti opittava taito, inhimillisen -rohkeuden mittapuu! Elämämme on alituista hyvästijättöä, ja se päättyy -suureen hyvästijättöön ja laivojen lähtöön. - - - -SAARENMAAN KIITOS. - - -Minä kiitän kaislarantoja, jotka eivät ole maata eivätkä vettä, ja -joitten punaisissa ruovonpäissä siniset vesikorennot kiikkuvat, uuden -vesilintujen suvun juurimättäissä hautuessa. Minä kiitän hietarantoja, -jotka varjottomaan aukeuteensa vangitsevat auringon paahteen, niin -että on alati kahden hehkun, kahden kimalluksen välissä, joista toinen -tulee taivaasta, toinen maasta. Minä kiitän autiorantoja, puuttomia, -merenpakenemia, joille pesii vain Alakuloisuuden yölintu. - -Minä kiitän katajia, jotka savuavat keltaista kukkapölyä kuin -tulikivijauhetta ja sähähtävät leiskuviksi tulisoihduiksi, kun ne -nummella iltansa iloksi tyvestä sytyttää. Palavat pensaat, joista -puhuu Saarenmaan henki, kuten muinoin Jehoova! Minä kiitän niitten -suojatteja, tarhakäärmeitä, siilejä ja vähäisiä kuorietanoita, -ainoastaan kyytä en kiitä, vaan puristan sen puupihteihin ja panen -väkiviinapurnukkaan. - -Minä kiitän saarenmaalaisia kesäjokia, joitten en kuuna kullan -valkeana ole nähnyt juoksevan, en myötä- enkä vastavirtaa. Oi, niitten -iilimatojen mustaa ilkeyttä, jotka asustavat saarenmaalaisten jokien -saviuomissa! Mutta olkoon se heille anteeksi annettu! - -Minä kiitän saarenmaalaisia tuulimyllyjä, sekä levossa että liikkeessä, -joitten vastataistelijaksi silmäni turhaan haeskeli Don Quixotea, -vaikka varmasti päättelin hänenkin jossain täällä piileskelevän, -romantiikan saarella. Minä pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikilta -lokeilta, tiiroilta, kaakkureilta ja muilta, joille minua vielä ei ole -esitetty, jos häiritsin heitä niinä aurinkoaamuina, jolloin heille ja -myyrille yksinkuuluvalla luodolla loikoilin. - -Minä kiitän sinua, Saarenmaan sankari, Suur-Töll, -- vaikka et -antanutkaan häiritä vuosisataista untasi, kuulin kuitenkin jättirintasi -huounnan, joka kerta kun korvani maata kohden kallistin. Näenkö minä -vielä noususi? - -Minä kiitän sata-ihmeistä Saarenmaata, joka minulle, oudolle ja -maattomalle, avasi tylyn kauneutensa salaisuudet! - - - - - - -III - - - - -PIMEYS - - -Lievä kuume tekee työtään minussa. Näen sen pienistä kuumepisteistä, -jotka karkelevat parantolan leimalla varustetulla paperilla, koskaan -kuitenkaan yli määrätyn rajan ponnahtamatta. Muuten ei mikään -vastenmielinen tunne sitä elimistössäni ilmaise. En tunne mitään -raukaisevaa huumetta, joka lamaisi aivoni tai täyttäisi ne hirveillä -houreilla tai antaisi minun aavistaa äkillistä ja välttämätöntä -loppua. Päinvastoin, minun on mieluista olla. Tunnen tavallista -suurempaa selkeyttä ja yritteliäisyyttä ajatuksissani ja taipumusta -mahdollisimman valoisaan katsantotapaan. Kuinka kaukana ovat ne -aamut, jolloin alati heräsin väijyvään alakuloisuuteen, joka masensi -elintarmoni, ennenkuin nouseva päivä sen ehti jännittää uuteen -ponnistukseen! Tietoisuus taudista ei vaivaa minua enää kuten olentooni -väkisin tunkeutunut vieras esine, -- se on jo osa minusta, se panee -maata kerallani ja nousee aamulla kanssani. - -Kaikki aistini ovat hereillä ja herkistyneinä, uskon, että ne voisivat -valmistaa minulle aivan uusia nautintoja. Voisin nähdä näkymättömiä -värivivahduksia ja kuulla seinien läpi. Nopeampi palaminen liuentaa -elimistössäni ennen aavistamattomia nautinnonmahdollisuuksia, samoin -kuin keittäessä kuumuuden kautta syntyy joukko ennen olemattomia -hienoja maku- ja tuoksutuntuja. Jos tätä lievää kuumetilaa jatkuu, niin -ehtii se aivan varmaan kehittää minussa kuudennen aistin, joka paraikaa -tietoisuuteni pohjalla viettää itiöelämäänsä. Siunattu pikku kuume! - -Makaan ja ajattelen veripisaraa, jonka tuonnoin sormestani puristin -kahdeksansatakertaisen suurennuslasin alle; ajattelen, että se -vielä eli, eli minusta eroitettunakin, ja sen punaiset verisolut -kihisivät itsetiedottomassa liikunnossa, kunnes hyytyivät kuolleeksi, -kankeaksi rengasketjuksi. Oliko se niinä muutamina sekunteina, mitkä -se ulkopuolella minua eli, vielä osa minusta, elinkö sillä hetkellä -kahdessa osassa? Ja miksi itsetiedottomassa liikunnossa? Ehkä olen -kokoonpantu milliardeista itsetietoisista olennoista, jotka paraikaa -elimistössäni olemassaolostaan taistelevat taudin itiöitä vastaan? -Puolustavatko ne minua vaiko vain itseään? Onko niillä käsitystä -kokonaisuudesta, jota minä nimitän minuudekseni? Vai onko jokainen -tuollainen punainen verisolu itsekylläinen ja vain itsestään vastaava -olento? Paraikaa on todellinen sota- ja piiritystila minussa, valkeat -verisolut ahdistavat keuhkotaudin itiöitä, ja punaiset tanssivat -hurjaa sotatanssia pitkin koko suoniverkkoa. Ja minä lepään leveässä, -valkoisessa vuoteessa ja tunnen tanssin koko olennossani. Pitkin koko -ruumistani karkelevat hätääntyneet, huumaantuneet verisolut, jotka -sisääntunkeutunut vihollinen on kiihoittanut liikkeelle. Mutta minä, -koko tämän sodan temmellystanner, tunnen sen vain nautintona. Tiedän, -että palan ja kulun, ja että polttoaine kerran on oleva lopussa, mutta -tunnen suurinta passiivisuutta itsessäni tapahtuvaa liikuntoa kohtaan. -Olen aivan tyyni, ikäänkuin elämäntunnon äkillisen kohoamisen olisi -aiheuttanut rakkaus, kunnianhimo, tai jokin keinotekoinen huumausaine, -eikä hivuttava, minut vähitellen tappamaan tuomittu tauti. - -Riemuitsen kirjavista kipinöistä, jotka siunattu pikkukuume iskee -muuten niin haluttomista ja laiskoista aivoistani, jotka ovat -tylsistyneet yhtä ainoaa ajatusta saivartaessaan. Iloitsen vereni -vilkkaasta vauhdista, joka sykyttää sydäntäni, ikäänkuin elämäni -kaikkein odotuksellisimpina ja aavistusrikkaimpina aikoina. Iloitsen -koko itsepetoksestani, koko piilosillaolosta, jota järkeni kanssa -leikin, koko tästä elämän hedelmällisimpien ja uskaliaimpien hetkien -valheheijastuksesta. - -Ja minusta tuntuu, kuin palaisi valkean talon joka komerossa tällainen -petollinen elämäntunto, jolla ei ole sytykettä todellisuudessa, -- -ikäänkuin virvatulen yöllinen ja vihertävä liekki, joka jonakuna -kuumeettomana aamuna on tuomittu kitumaan kuin märjän tuhkan alla ja -muuttumaan maatamatavaksi alakuloisuudeksi. - - * * * * * - -Illalla kiipeevät kuumepisteet pari pikkuruista astetta korkeammalle, -ja yhä enemmän miellyttää minua tautini. Epäilemättä se on esteettisin -kaikista hivuttavista taudeista, jotka tavallisesti lähestyvät meitä -rumuudella, ja joista rumin on vanhuus. Kaikki ne ovat inhoittavia -ja ala-arvoisia ihmiselle, tämä yksin ei. Ne ovat kekseliäitä kuin -keskiaikainen pyöveli, joka vähitellen teloitti uhrinsa, ne nyhtävät -ensin hiuksemme ja hampaamme, koukistavat suoran ryhtimme, tekevät -meistä linnunpelättejä, ennenkuin armahtavat lopullisella häviöllä. -Kuinka vastenmielistä ja jokapäiväistä olisi kuolla vatsatautiin ja -sappikiviin, kuinka iljettävää maata vainajana mätäpaiseet ruumiissa! -Keuhkotauti on keksitty kaikkia niitä varten, jotka tahtovat kuolla -kauneudessa, se täyttää kaikki romanttisen sielun vaatimukset. -Keuhkotauti on kaunosielujen tauti. Siinä on jotain läpeensä -tunteellista ja hiutuvaa, jo vanhastaan se on ollut kiitollinen -kuolintapa runoudessa, ja monen kirjan hentomieliset sankarittaret -ovat sen avulla heittäneet hyvästit elämälle. Tietysti heillä on ollut -mahdollisimman vähän ysköksiä, ja tietysti he ovat oivaltaneet oikeaan -aikaan kuolla, ennen luurangoksi laihtumista, sitä heidän ihanteellinen -sielunsa ei sallisi. Mutta aivan varmaan he olivat ruumiillisesti -olennoinneet tämän taudin kauneuslajin. Onko olemassa muuta tautia, -jolla olisi oma kauneusmuotonsa? En usko sitä. Keuhkotauti sensijaan -ei hävitä, ei ainakaan ensi asteillaan, ruumiin kauneutta, se vain -muuttaa sen. Voi puhua keuhkotautisesta kauneustyypistä. Onko -olemassa muuta tautia, jolla olisi kyky, ainakin aika ajoin, kohottaa -toivehikkaisuutta ja iloisuutta? En usko sitä. Mutta keuhkotauti, -samalla kun se lahjoittaa sielulle hentomielisen herkkyyden ja -aika ajoin leimahtavan iloisuuden, samalla se luo ruumiille -aivan erityisen kauneusmuodon, josta ei voi erehtyä. Botticelli -maalasi Venuksensa keuhkotautisen lemmittynsä mukaan, siitä hänen -soljuvat olkapäänsä, hänen pitkä joutsenkaulansa, koko hänen ilmava -kauneutensa. Keuhkotaudin luoma kauneus on eteeristä, se hävittää -ruumiista aineellisuuden ja henkevöi aistillisuuden. Se luo heleän ja -herkkävaihteisen ihon, kukoistavaa terveyttä kangastelevat täplät ja -katseelle tunteellisen, kostean kiillon. - -Ihmeellinen tauti! Kaikki siinä on petosta. Se on kuolemaa -elämän naamio kasvoilla. Se pettää sekä sielun että ruumiin. -Keuhkopuolikkaillasi luulet vielä voivasi hengittää kaikki maisen -paratiisin tuoksut! - - * * * * * - -Ja minä maatessani valkoisen talon valkoisessa huoneessa, ja -kuumepisteitten paperilla karkeloidessa, aloin ajatella kuolemaa. - -Kun olemme kaiken muun mailmassa kokeneet, alkaako silloin -kuolemanuteliaisuutemme? - -Kuolemaa ei ole vielä yksikään ihminen kokenut, sillä kokemus -on yhteenveto hetkellisistä aistimuksistamme, mielialoistamme, -tietoisuuden saavuttaneista elämyksistämme, mutta tätä yhteenvetoa ei -ole yksikään meistä tehnyt. Yhtä vähän kuin tiedämme, millaista on -syntyä, yhtä vähän tiedämme, millaista on kuolla. Ehkä on syntyminen -yhtä peloittava ja tuskallinen olotilan muutos kuin ikinä kuolema. -Vainajat vaikenevat, ja äskensyntyneitten huuto on meille salattua -kieltä. Ruumiimme tuntee kasvamisen ja elämän antamisen nautinnot ja -tuskat, mutta kuoleman tuskia ja nautintoja se ei tunne, koska se itse -samalla häviää. - -Minkälaista on häviämisen nautinto, liukeneminen, sammuminen, loppu... -loppujen loppu? Minkälaista on se, minkä jumalat ovat meiltä salanneet? - -Yksinäisyydestä ja pikkukuumeesta kiihtyneet aivoni kuvittelivat suuret -pensaikot kukkivia jasmiineja, jotka minua ympäröitsisivät kuollessani. -Ei minkään kukan tuoksu ole niin kiihoittanut aistejani kuin jasmiinin. -Siinä on jotain selittämättömän makeaa ja imelän väkevää, se panee -uneksimaan kaikenlaisista itämaisista huumausaineista ja myrkyistä. Se -voisi kiihoittaa minut rikoksiin ja kiellettyyn rakkauteen ja herättää -valekuolleista vielä kerran tajuamaan aistien iloa. Jasmiinin tuoksu -tekisi kuolemani hiljaiseksi sammumiseksi, ja minun elämäni eroaisi -minusta yhtä arvoituksellisesti kuin tuoksu, tämä ääretön joukko -äärettömän pieniä ainehitusia, eroaa kukasta yöhön. - - * * * * * - -Valvoin suurimman osan yötä. Illalla sammutin itse sähkövalon. -En voi kuulla käytävästä lyhyttä, leikkaavaa naksahdusta, joka -kädenkäännähdyksellä tappaa valon ja päästää pimeyden tulvimaan -ympärilleni. On kuin katkeisi sillä hetkellä elämänlanka, jotain elävää -leikataan poikki, ikäänkuin valon valtasuoni. Mutta kun itse sammutan -valon, teen sen tyynesti ja tietoisesti, ja katselen ilman pelkoa -pimeyteen ja ulkolyhdyn luomaan ikkunaruutujen heijastukseen valkealla -seinällä vuoteeni jalkopäässä. - -Valvoin, tuntematta tuttua levottomuutta, joka muuten aina unettomina -öinä vaanii, seuraavan aamun raukeutta ajatellessa. Elämä oli yhtäkkiä -lakannut asettamasta vaatimuksiaan minulle. Se oli yhtäkkiä itse -leimannut minut hylkyromujensa joukkoon, minut, joka vielä äsken olin -luulotellut olevani tarpeellinen jäsen yhteiskunnassa. Mutta samalla -se oli myös kadottanut valtansa ylitseni; minun suhteeni eivät enää -merkinneet mitään tunnit eikä sekunnit, ei yön eikä päivän ikuinen -vaihtelu. - -Ja tänä yönä, jolloin kuume alituisesti ravitsi aivojani -taisteluhaluisella ja kiihtyneellä verellä, elin ikäänkuin monta elämää -yhtaikaa. Ominaisuudet, jotka tähän saakka sovussa ja näennäisessä -sopusoinnussa olivat minussa asustaneet, alkoivat yhtäkkiä kukin -kasvaa, yli rajojensa, kunnes ne eivät enää mahtuneet minun minuuteni -rajoihin, vaan irtautuivat, lähtivät liikkeelle monina minuuksina, jotka -kaikki olivat minusta alkunsa saaneet. - -Puoleksi hereillä, puoleksi unissa minä näin näitten niin erinlaisten, -mutta minulle kuitenkin niin tuiki tuttujen olentojen elävän kunkin -erikoista elämäänsä, näin heidän syntyvän eri puolilla maapalloa, näin -heidän liikkuvan, rakastavan, rikkovan kunkin omalla tavallaan, näin -heidän kärsivän minulle vieraita kärsimyksiä ja värisevän minulle -tuntemattomista nautinnoista, näin heidän uskaltavan siinä, missä minä -heikkona epäröin, samalla kun minä seurasin heitä uteliaisuudella ja -kateudella. Näin heidät kunkin eheinä ja jakamattomina, niin rumuudessa -kuin kauneudessa, sensijaan että minussa oli rumuus ja kauneus, rohkeus -ja heikkous rinnatusten, alati taistelevina alkuaineina. - -Huolimatta jääkylmästä viimasta, mikä avatusta ikkunasta virtasi, -keinuivat edessäni koko ajan tänä unettomana ja kuumeisena yönä -varsillaan huojuen suuret ja loistavat kukat, ikäänkuin monen monta -ja lukematonta elämänmahdollisuutta, joita en koskaan ole elänyt enkä -koskaan tule elämäänkään. - - * * * * * - -Heräsin seuraavana aamuna kuumeettomana. Pakkanen oli vaihtunut -kosteaksi, kaikkeen tarttuvaksi usvaksi. Jokaisen puun ympärillä oli -suuri ympyriäinen vesiallas, ne näyttivät kuin lammikoissa kasvavan, ja -lumi painui hitaasti maan sisään. - -Kuumepisteitten karkelo on lopussa, ne muodostavat tasaisen, -ikävän viivan paperilla, matkien pienten pyöreitten verisolujen -kuolonkangistusta. - -Sapekkaana ja ilkeänä herää kuumeettoman aamun harmaudessa itseivani... -Minkälainen itsepetoksen ilveily, kuumeen karnevaali eilen, millaisia -pöyhistyneitä ajatuksia viime yönä! - -Herään, sielussani syvä vastenmielisyys tautia kohtaan, joka eilen -vielä minusta näytti terveyttäkin kauniimmalta. En tahdo katsoa ketään, -en nähdä ketään. Lienkö itse muille yhtä vastenmielinen, kuin muut ovat -minulle? Minua iljettää heidän alituiset rykimisensä, heidän soinnuton -äänensä, heidän kylmät kätensä ja hermostunut elämänhalunsa... Onko -minussa vielä niin paljon terveen ihmisen luonnollista vaistoa -jäljellä, että taudin ja sairaitten läheisyys vaikuttaa minuun -vastenmielisesti? Minkälainen kallisarvoinen ja turha jäännös menneiltä -ajoilta! Mitä se nyt minua hyödyttää? En tee sillä mitään. - -Luultavasti vaikutan aivan samalla tapaa täysin terveisiin. Heidän -täytyy tuntea vastenmielisyyttä minua kohtaan, ja he ovat oikeassa, -täysin oikeassa. Miksi emme tunnustaisi sitä, -- ainakin tänä harmaana, -kuumeettomana aamuna, jolloin aivot työskentelevät kuin huonosti -voideltu, jyskyvä kone, äänekkäästi ja meluavasti, tuottaen ainoastaan -järkeä ja taas järkeä... - -Niin, kuumeen karnevaali on ohitse, mielikuvituksen ja unien kirjavat -serpentininauhat lepattavat repaleina, ja ajatukset ovat alakuloisesti -maahan hajoitettuja kuin kadun lokaan tallattu ja liuennut -konfettisade. Tuhkaa, järjen tuhkaa kaiken ylle! - -Utu tihkuu ulkona. Istumme nurkissa ja vaikenemme, väsyneinä puhumaan. -Vaitiolomme on täynnä vihamielisyyttä ja vakoilemista... Olemme kuin -kaikki numeroidut, mutta ei kukaan halua olla ykkönen, ja me katselemme -loppumattomalla vihamielisyydellä näkymättömiä numeroja toisissamme. -Ehkä onkin siinä salaisen, melkein ruumiillisen vastenmielisyytemme -syy? Heitämme ehkä ajatuksissamme arpaa, kuka meistä ensin on kuoleva. -Joku meistä tekee luetteloa kaikista parantolan asukkaista, kenen nimen -kohdalle hän ensimäiseksi on piirtävä ristin? Luuleeko hän olevansa -muita parempi? - -Pelkään, ettei kellään meistä ole kuumetta tänään. - -Joku ajattelee ääneen, niin että muutkin sen kuulevat: - -"Hän, pikku tyttöni, juoksi vastaani ja yritti minua suudella. Ja -minä... minä työnsin hänet pois!" - -Kaikista vaikeuksista, mitä tauti hänelle on tuottanut, tuntuu tuo -pakosta, tartunnan pelosta poistyönnetty suudelma tällä hetkellä -kaikkein raskaimmalta. - -Mutta me muut tunnemme yhtäkkiä hetkellistä vapautusta... Tämä -pikkuinen ajatus, itsessään niin hentomielinen, irroittaa meissä -hautuvan kyynelherkkyyden, meidän itsesäälimme, marttyyriytemme -tunteen, ja se kohoo kuin armahtava auer liian selvän ja kuumeettoman -järkemme eteen. - - * * * * * - -Makaamme iltapäivällä ulkohallissa, parikymmentä elävää, vaikenevaa -sarkofaagia. On pakollinen vaitiolon hetki. Sähkölamppu palaa jossain -kauempana rakennuksen kulman takana, ja sen valo väreilee ylös, alas -pitkin suurten koivujen lumesta paljaita kylkiä. Kauempana, sumuisen -ja näkymättömän järven yllä on pimeys. Koivut ovat sen rajana, niitten -takana se lepää, liikkumattomana, täynnä uhkaa, mutta uskaltamatta -lähestyä. Mutta se ei pakenekaan. Me voimme sen nähdä koko ajan. - -Sinne on kuin kertynyt, tihentynyt kaikki, mitä pelkäämme, mutta mistä -emme puhu. Siellä vaanii ainainen vaitiolo, ainainen mykkyys, jolla ei -ole vastausta antaa meidän aroille kysymyksillemme. - -Sielu muuttuu niin pieneksi ja pelokkaaksi pimeyden edessä, säikkyväksi -ja väriseväksi kuin lapsen. - -Ja ajatukset, joita ei mikään kuume kultaa, vaeltavat järkevinä ja -harmaina: - -Oi herkkäuskoinen ja oman mielikuvituksesi harhaanviemä! Kuoleman -traagillisuus on siinä, että se estää meitä nauttimasta omasta -traagillisuudestamme. Sinäkin tahtoisit olla omissa hautajaisissasi, -jos vain seuraavana aamuna saisit kahvisi ja vehnäisesi tavalliseen -aikaan. - -Kuolema on sinulle vain tyhjä sana ja kiihtyneitten aivojesi aave, -kun sensijaan makuhermosi todistavat todeksi kahvin ja vehnäsen -olemassaolon. - -Kaikki eilinen oli koristelua ja itsepetosta... Niin kauan kuin -kuvittelet jasmiinipensaikkoja ja kuolemaa kauneudessa, et tiedä vielä -mitään kuolemasta. Luulet irtauneesi elämästä, ja oletkin kiinni sen -pienimmässäkin ilmaisumuodossa... - -Tahtoisit kuolla kuvastimen edessä... Mutta se on vain -teaatterikuolemaa, niin kuollaan vain näyttämöllä, missä tikarit ovat -terää vailla, ja veri vain punaista marjamehua. Et tunne kärsimystä, -sillä et koskaan ole halunnut muuta kuin nautintoa. Et osaakaan kärsiä, -osaat vain nauttia... - -Näetkös, kuinka kuitenkin pelkäät pimeyttä koivunrunkojen takana... Ei -ole olemassa mitään kuolemaa kauneudessa. - -On vain olemassa hirveä, liikkumaton pimeys järven yllä, alati -vakoileva, ja vihdoin viimein yllättävä pimeys. - -Parikymmentä elävää sarkofaagia tuijottaa pimeyteen, ja sähkövalon -heijastus karkelee pitkin koivujen kylkiä. - -Ja minun itseivani jatkaa: - -Kerran se on alkava liikkua, vyöryä, niellen kaikki, mitä eteen sattuu, -ja sinä makaat silloin kuten nytkin, kapaloituna ja avuttomana, ja -silmät täynnä kauhua, kuten lapsen... - -Ja minä tiesin yhtäkkiä, etten mitään tiennyt. - -En tiennyt vielä mitään taudista enkä kuolemasta. - - - - -VIERAS - - -Matushka kutsui illalliselle, seisoen lasikuistilla koko venäläisessä -mahtavuudessaan, ja ainainen surupuku yllään, jota hän herkeämättä -käytti ainoan tyttärensä kuoleman jälkeen, posket hienosti hehkuen -piirakkataidon salaisuuksista ja vieraanvaraisuuden tyydytyksestä. - -Puutarhasta vastasivat batjushkan ja vieraan äänet, -jasmiinipensaikkojen takaa. - -Yli sorahiekkaan raivatun puutarhan tuntui kahdelta puolen meren -näkymätön läheisyys suolaisena, kalseana tuntuna, johon lakeudet ja -karjanummet lisäsivät kuivan kuloheinän tuoksun. Pähkinäpensaikko ja -korkeat kastanjat varjosivat kujan, niin että ainoastaan pienen valkean -kirkon vihreät sipulikuvut piirtyivät kylmänkeltaista taivasta vasten. - -Ilmassa oli sekä iltaa että jälkikesää. - -Mutta kesken puitten tummenevan vihreyden loistivat kirsikat -aistillisena, herkullisena värituntuna, nuokkuen lasinkuultavina ja -kypsinä, keskellä sammuvaa, saarenmaalaista maisemaa. - -Batjushka, virolainen syntyään, valkea, moneen kertaan pesty -kotikauhtana yllään, yhtä haalistunut kuin harmaat hiukset ja partakin, -johdatteli vierastaan pitkin puutarhan käytäviä, kasvoilla lempeä, -väsynyt hymy, ikäänkuin haalistunut sekin. - -Vieras, Paul Karask, oli puutarhassaolijoista nähtävästi ainoa, joka -tajusi tämän seudun ja illan kuivahkon ja suljetun kauneuden, jonka -antaumattomuus ja arkuus häntä kiihoitti, ja hänellä oli täysi työ sitä -sisällisesti selvitellessään. Mutta hän näytti varmasti päättäneen -nauttia tästäkin kauneuslajista, kärsien vain siitä, ettei ollut läsnä -ketään, jolle olisi voinut lahjoittaa hetkellisen tunnelmansa, mikä yhä -eheämpänä alkoi selkeytyä hänen kauneustajunnastaan. - -"Antakaa anteeksi matushkalle, jos hän alkaa taas puhua Mashasta," -batjushka sanoi, heidän kumartuessaan kirsikkapuun alitse. "Hän ei voi -toisin, se keventää hänen sydäntään, hän on täällä niin yksin, raukka." - -"Oliko teidän tyttärenne nimi Masha?" kysyi vieras hajamielisesti, -ja pari lasinpunaista kirsikkaa putosi hänen olkapäälleen. "Maria -Aleksandrovna?" hän jatkoi, yhtäkkiä herkistyen. "Ja hän on kuollut?" - -"Viisi vuotta takaperin", batjushka vastasi. "Niin, Maria -Aleksandrovna..." - -Vieras jättäytyi yhtäkkiä jälkeen ja musersi huomaamatta kirsikan, -jonka pursuva mehu punasi hänen sormensa. Hänen sydämensä alkoi -yhtäkkiä sykkiä, levottomasti ja epämieluisasti. - -"Tekin jo huomenna lähdette, Paul Karlovitsh", sanoi batjushka. -"Tulitte maata mittaamaan ja nyt jo lähdettekin. Mitä me teistä -oikeastaan tiedämme? Emme mitään. Oletteko edes naimisissa vai ettekö?" - -Mutta ennenkuin vieras ehti vastata, päätyi batjushka jo -katajakepillään ankkoja hätyyttämään ja ehätti huohottaen vasta -kuistilla vieraan. - -Ruokasalissa oli pöytä kukkuroillaan. Syötiin piiraita ja savustettua -kampelaa ja alotettiin uudelleen juustopiimästä ja ankanpaistista, -kunnes saavuttiin kirsikoihin ja sajuun. Välillä juotiin madeiraa -tomuisesta pullosta. Batjushka söi hitaasti ja vaieten, matushka ei -syönyt melkein ollenkaan, hän istui pöydän toisessa päässä venäläisen -vilkkaana ja kyynelherkkänä, pakinoiden yhtämittaa. Ilma oli täynnä -pölyä ja vieraanvaraisuutta. Vieras sensijaan söi valikoimalla ja -huolellisesti, kuten ihminen, joka ei päästä yhtäkään nautintoa -ohitsensa, mutta vaikka hän näennäisesti oli täysin kiintynyt -tähän mieluisaan toimeen, ilmaisivat hänen käsiensä eleet sisäistä -hermostumista. - -"Oliko teidän tyttärenne Maria Aleksandrovna jonkun aikaa Pietarissa?" -hän kysäisi yhtäkkiä aivan levollisesti. - -"Oli melkein vuoden ajan," batjushka vastasi, vähän hämmästyneenä. "Hän -opiskeli siellä laulua. Vaan miksi te sitä kysytte?" - -"Muuten vaan... Tunsin Pietarissa erään Maria Aleksandrovnan... Mutta -hänen vanhempansa asuivat muistaakseni Liivinmaalla." - -"Mepä muutimmekin tänne vasta pari vuotta takaperin," sanoi batjushka. -"Siirsivät minut, vanhuksen, vääryyttä tekivät..." - -"Ehkä te tapasittekin juuri meidän Mashan", sanoi matushka. "Oliko hän -kaunis?" - -"Hyvin kaunis", vieras sanoi. - -"Masha oli kaunis", sanoi matushka. "Kaikki sen myönsivät. Hän oli -minun näköiseni." - -"Jevgenia Ivanovna on ollut kaunotar nuorena", hymyili batjushka -anteeksi pyytävästi. - -"Oliko Maria Aleksandrovna naimisissa?" vieras kysyi. - -"Hän kuoli kahdeksan kuukautta jälkeen häitten", vastasi matushkan -värisevä ääni. - -"Häneltä ei jäänyt siis lapsia?" - -"Hän kuoli ennenaikaiseen lapsivuoteeseen, se on, hän..." - -Batjushkan silmistä lennähti ehkäisevä, varoittava silmäys, mutta -matushka jatkoi: - -"Hänen ei olisi lainkaan tarvinnut kuolla... Mutta on hirveitä asioita, -joista ei ehkä pitäisi puhua." - -"Niin, sinä olet oikeassa, parempi on vaieta", säesti batjushka. - -"Pavel Karlovitsh on pian satojen virstojen takana", intoutui matushka. -"Nähkääs, hänen miehensä, kauppias Pichelbaum, piteli häntä pahoin, -sentähden hän kuoli." - -"Jätetään nämä asiat!" sanoi batjushkan särkynyt basso. "On asioita, -joita emme koskaan voi tietää." - -Mutta matushkan ryppyisillä poskilla paloivat heleät täplät. - -"Mashalla oli ollut rakastaja ennen naimistaan, kihloissa ollessaan, -vaikka emme sitä tienneet, emmekä nytkään tiedä kuka... Mitä me täällä -meren takana tiesimme, mitä hän teki Pietarissa? Kannan sydämessäni -vihaa vuosikausia enkä tiedä ketä kohtaan... Jos tyttäreni olisi -hukkunut, en sanoisi mitään, ymmärtäisin, alistuisin, en kapinoisi. -Sanoisin, se oli kohtalo, korkea, vihreä vesiseinä. Mutta nyt vihaan -ihmistä, jota en tunne. Voin antaa anteeksi aallolle, joka hukuttaa -lapseni, mutta en ihmiselle, joka hävittää hänet." - -"Ihmisellekin täytyy antaa anteeksi", sanoi batjushka. - -"Olenkin antanut anteeksi Pichelbaumille... Hän oli kärsinyt vääryyttä, -voin sen käsittää... Mutta en voi antaa anteeksi toiselle, jota en -tunne..." - -"Täytyy, täytyy...", batjushka sanoi, huojuttaen valkoista päätään. - -"Eipä niinkään", matushka kiihoittui. "Ihmisellä on silmät, joita voin -hellyttää, korvat, joita voin anella, on käsi, johon voin rukoillen -tarttua, voin järkyttää hänet kyyneleilläni... Mutta kohtalo, se on -kostea, vihreä vesiseinä..." - -"Tyynnyhän, tyynnyhän, rakkaani", rauhoitteli batjushka, itse silmät -vesissä. - -Mutta matushka jatkoi: - -"Kun ajattelen, että ehkä olen nähnyt hänet, että näillä käsilläni, -niin, näillä käsilläni olen kantanut ruokaa hänen eteensä, että hänen -sormensa ovat hipaisseet oveni ripaa..." - -"Eikö hän koskaan ilmoittanut nimeä?" kysyi vieraan hillitty ääni. -Kirsikat olivat koskematta hänen lautasellaan. - -"Ei, -- ei koskaan. Hän ei ollut niinkuin minä, hänessä oli isänsä -verta, hän osasi vaieta. Minä sanoin vielä vähää ennen hänen -kuolemaansa: sanoisit nyt, Masha, keventäisit omaa sydäntäsi, ja -meidänkin olisi helpompi. Mutta hän vaan katseli minua ja pudisti -päätään. Ja niin hän kuolikin." - -Kaikki vaikenivat. Huoneessa oli melkein hämärä. Ei kukaan koskenut -enää ruokiin, jotka jäähtyivät kukkuraisella pöydällä. - -Yhtäkkiä vieras kysyi läpi hiljaisuuden ja alkavan pimeän: - -"Onko Pichelbaum uusissa naimisissa?" - -"Hän on jo monta vuotta ollut uusissa naimisissa", batjushka vastasi. - -Matushkan kyynelettömät, kuin kuivuneet silmät katselivat yhä samaa -ajatusta ajellen tyhjyyteen. - -"Minun täytyy sanoa teille kaikki, koska kerran aloin. Te teette niin -vähän kysymyksiä, ja kuitenkin tahtoo teille kertoa, väkisinkin... -Nähkääs, me emme tienneet siitä mitään, vannon sen teille, luulin -antavani hänet avioliittoon kuin tuosta viereltäni... Mutta Mashalla -oli ollut suhde, oli ollut rakastaja, -- ja sentakia Pichelbaum piteli -häntä pahoin. Hän on lyönyt Mashaa juovuspäissään ja selvänäkin... -Pichelbaum itse kertoi sen jäljestäpäin, hän syytti meitä, jotka emme -mitään tienneet. Hän ei uskonut edes lasta omakseen, hän vihasi sitä, -ennenkuin se syntyikään..." - -"Suvaitkaahan, kunnianarvoisa Jevgenia Ivanovna", puuttui nyt vieras -puheeseen, "eikö tämä ihminen, josta puhutte, voi olla kohtalo hänkin? -Ehkä oli hänen syntymätähtiinsä kirjoitettu, että hänen täytyi hävittää -teidän perheonnenne, tahtomattaankin?" - -"Vaikkapa vaan, vaikka niinkin", intoutui matushka, "mutta ihmiselle -tahtoo kostaa, tahtoo rangaista hänet, nöyryyttää hänet, tahtoo silmän -silmästä, hampaan hampaasta". - -"Ja miksi juuri teidän pitää kostaa, Jevgenia lvanovna?" - -"Ei kostaa, ei kostaa", batushka hymisi. - -"Mutta minähän olen äiti. Minä tuntisin hänet tuhansista äidin -vaistollani, vihani vaistolla." - -"Oletteko niin varma siitä, Jevgenia Ivanovna?" - -Matushkan mustat silmät pysähtyivät hämmentyneinä vieraan -hermostuneisiin sormiin. - -"Te ette usko sitä, Pavel Karlovitsh?" - -"En ole sanonut, etten usko. Ette siis ole koskaan ketään epäilleet?" - -"Emme ketään." - -Syntyi hiljaisuus. Kaikkien kolmen katseet hipaisivat hitaasti toisiaan -läpi hämärän, joka esti kasvonpiirteitä näkymästä. - -Kuten äänikoneen neula, elävöittäen kuolleet levyt, hitaasti kiertää -hiuksenhienoja juovia, niin alkoi heidänkin kaikkien sielussa -raatelevasti, julmasti kiertää muistojen terävä neula, pakoittaen -soimaan vaienneet säveleet. - -"Pimeä on. Täytyy sytyttää kynttilät", sanoi matushka soinnuttomasti. - -Ja hän haparoi tulitikkuja. Kesti loppumattoman kauan, ennenkuin -vihdoin kuului tuttu raapaisu. Hän sytytti kaksi hopeahaarukkaista -kynttilää pöydällä, ja hänen kätensä vapisi. - -Yhtäkkiä hänen katseensa pysähtyi vieraan kalpeihin kasvoihin, ja hän -kysyi epävarmalla, tunnustelevalla äänellä: - -"Kuinka te äsken sanoittekaan, Pavel Karlovitsh, -- ettekö tekin ollut -Pietarissa?" - -Ja lyhyessä väliajassa, mikä kului kysymyksestä vastaukseen, ehti -kolmen ihmisen välillä syntyä kohtalokas yhteenkuuluvaisuuden tunne, -joka kytki heidät eroittamattomasti ja elinijäksi toisiinsa. - - - - -YKSI KAIKKIEN EDESTÄ - - -Se tapahtui kaukaisessa kalastajakylässä, etäällä moisiosta, etäällä -kirkosta, vielä kauempana saaren ainoasta kaupungista, hietasärkällä, -jonka ainoa ajoittainen vieras, sekin harvinainen, oli eksynyt harmaa -halli, paennut Ruhnun ruotsalaisia hylkeenpyytäjiä. - -Heinäaikaan alkoi kiertää huhu, että Soorun Andreksessa oli pitaali. - -Soorun Andres, kalastaja, jonka savupirtti oli lähinnä verkkopihaa, oli -jo useita vuosia tuntenut ajoittaista raukeutta, joka viime aikoina -kiihtyi pitkin ruumista säteileviksi kivuiksi, samalla kun hänen -käsivarsiinsa alkoi ilmestyä ruskeita laikkoja, jotka sormenpäällä -painaessa hävisivät muun ihon karvaisiksi. Huolimatta alussa taudistaan -sen enempää, hän kävi kalassa kuten ennenkin, sillä hänellä oli -elätettävänään, paitsi vaimoa, kolme alaikäistä lasta, mutta vuoden -päästä paheni hänen tilansa. Haettiin puoskarimuori, joka saunoitti -hänet perinpohjaisesti, lasten kurkistellessa saunan rikkinäisestä -ruudusta, kuinka isää hierottiin. Andres itse ei sanonut mitään, hänen -suuri, roteva ruumiinsa oli lavalla avutonna naisten käsissä, hänen -alistuessaan talttumuksella kaikkeen. - -Hän oli silloin melkein neljänkymmenen vuoden vanha, ikänsä kaiken -terve ja vankkarakenteinen. - -Hän tervehtyi välillä, kävi taas koko kevään kalassa, mutta tultuaan -eräänä alkukesän aamuna apajalta, hän haki täyden vesirainnan ja alkoi -veden kalvossa ryppykulmin tarkastella muotoaan, sivellen kädenselällä -silmäkulmiaan, joitten iho oli sinertävän kiiltäväksi pingoittunut, -niin että kulmakarvat olivat hävinneet. Katseltuaan aikansa mitään -puhumatta, hän työnsi jalallaan rainnan kumoon kynnykselle ja käski -lyhyesti vaimoaan Tiiua: "Vie pois!" - -Sen jälkeen hän laitatti itselleen makuusijan lieden ääreen, valitellen -herkeämätöntä ja yhtämittaista vilua, ja sieltä hän laajenneilla, -lasimaisilla silmillään, joitten luomet riippuivat raskaina ja -velttoina, katseli läpi savuhämärän pirtissä liikkujoita. - -Ruskeat laikat hänen käsivarsissaan olivat muuttuneet pieniksi, -pakoittaviksi kuhmuiksi, ja samanlaisia kuhmuja alkoi ilmestyä hänen -kasvoihinsakin, turvottaen ne tuntemattomiksi. - -Koko kylä kävi häntä katsomassa, naiset usein, miehet harvemmin. Jotkut -peloittivat, toiset lohduttivat häntä, kolmannet antoivat neuvoja, -ja hän totteli kaikkia, suurella ja alistuvalla kärsivällisyydellä, -niellen kaikki ilkeät ja pahanmakuiset lääkkeet, joita hänelle -tarjottiin. - -Jonkun ajan kuluttua hän taas oli jalkeilla ja teki koko talven -kotiaskareita, punoen koppia ja verkkoja korjaten, mutta seuraavana -kesänä heinäaikaan, hän taas jäi makuulle, tällä kertaa valittaen -kuumetta. Ja hänen kasvonsa olivat oudon kiiltävät, ikäänkuin -paisuneet, nahan pingoittuessa yli muuttuneiden piirteiden; samoin -hänen kätensä ja jalkansa. - -Silloin ymmärsi hän itse, ja muut myöskin, että hänessä oli pitaali, ja -yli koko kylän levisi avuttomuuden ja tulevan tuhon tunto, ikäänkuin -jokin suuri ja armoton vitsaus olisi ollut tulossa kaikille yhteisesti. -Ja moni tutkiskeli itseään sanan valossa, etsiskellen salaisia -syntejään, joittenka tähden heitä nyt kuritettiin, yhteisesti. Äidit, -pelkoa täynnä, kylvettivät lapsiaan saunassa, tutkien heidän ruumiinsa -päästä jalkoihin, hakien hirvittävän taudin merkkejä ja säikähtyen -viattomintakin ihottumaa. Mutta lääkärin tuontia ei kukaan ajatellut, -sillä kylä oli perimmäisessä Sõrvessa, hietanummien ja korpien takana, -ja siellä oli aina eletty ja kuoltu omin neuvoin, ilman apua. Andreksen -vaimo Tiiu, nuorin, vuoden vanha lapsensa käsivarrella, meni naapurista -naapuriin, kunnes oli käynyt koko kylän yltympäriinsä. Sinä iltana oli -sankka sumu, johon upposi laakea hietasärkkä verkkoineen ja mertoineen, -ainoastaan kylän kolmen tuulimyllyn siivet jäivät kellumaan pinnalle, -uiskennellen aavemaisessa, valkeassa vedessä. - -Ja Reinun Kaarelin suuri oinas eksyi laumasta ja takertui sarvistaan -mertaan ja oli siten koko yön, kunnes aamulla paimenpoika päästi irti -vapisevan, pelosta puolikuolleen eläimen, joka huppuroituaan hiekassa -katosi metsään. - -Ja Teiste Marilla kävi painajainen suuren, tiheän jouhiseulan muodossa, -josta tihkui jauhoa, valkeata kuin kalkki, suut silmät täyteen, -tukahduttaen hengityksen ja sokaisten silmät. - -Koko kalastajakylä valvoi sen yön, paitsi lapsia, etsiskellen Jumalan -aivoitusta ja keinoa, joka kääntäisi heistä pois lähestyvän vitsauksen. - -Seuraava päivä oli sunnuntai, ja kylä valkoisella, kimaltavalla -hietasärkällä selvisi sumusta. Mutta miehistä ei kukaan varustautunut -kirkkoon, vaan aamusta alkaen he istuskelivat verkkopihalla, jonka -hiekkaista neliötä kymmenkunta harmaata verkkovajaa piiritti, tyhjien -verkkoseipäitten ojentuessa rivittäin, kuin joukko ohuita ristejä. - -He pitivät neuvoa keskenään, hiljaisena ja synkkänä lautakuntana, -kutsumatta vaimoja avuksi, tuntien vastuunalaisuuden koko kyläkunnan -tuhosta ja menestyksestä, joka oli heidän käsiinsä uskottu. Ja heidän -joukossaan oli useita Andreksen kasvintovereita ja läheisiä sukulaisia, -mutta melkein kaikki olivat samaa kalastajajoukkuetta, ja heillä oli -yhteiset kalavedet ja yhteiset verkot ja merrat. - -Mutta puolipäivän aikaan, vaimojen kirkosta palatessa, he antoivat -kutsua Andreksen ja osoittivat hänelle paikan ulompana omaa piiriään, -muutaman luhistuneen vajan kynnyksellä. - -Eikä kukaan heistä halunnut aloittaa, sillä he olivat kaikki tyyni -hyviä tovereita, ja vitsaus oli kaikille yhteinen, itsekunkin syntien -rangaistukseksi, eikä heistä kukaan ollut varma, ettei se ensi kerralla -kohtaisi häntä ja hänen huonettansa, sillä he tiesivät kyliä, joissa -oli viisi ja kuusi ja enemmänkin pitaalisia. - -Mutta kun he näkivät sairaan kysyvät ja ahdistetut silmät, eivät he -voineet kauemmin vaieta, vaan vanhin heistä sanoi, toisten pannessa -pois piippunsa: - -"Me tiedämme kaikki, ettäs olet pitaalinen." - -Ja taas he vaikenivat, ja taivaalla soutivat säikähtyneet, pakenevat -pilvet, juuri heidän päittensä päällitse. - -Taas sanoi vanhin: - -"Meitä on yhteensä neljättäkymmentä henkeä, lapset yhteenluettuina, ja -sinä olet yksin. Eikö ole oikeampi, että yksi kadotetaan, kuin että -kaikki kansa hukkuisi?" - -"Katso, meidän aivoituksemme ei ole sinua hukata, vaan tahdomme sinua -syöttää ja juottaa, kunnes kuolet. Mutta ettet tartuttaisi meitä -kaikkia, niin myös vaimoasi ja lapsiasi, niin suljemme sinut Reinun -Kaarelin vanhaan talliin ja uskomme, että mielisuosiolla sallit sen -tapahtua?" - -Eikä kukaan sanonut sanaakaan, ei tuomarit eikä tuomittava, sillä -tässä lautakunnassa ei ollut asianajajaa eikä puolustuspuhetta, ja -tuuli tuprutti ajohiekkaa auringonkimaltavana pilvenä silmiin, ja -lokit lensivät kalantähteitä tähystäen yli verkkopihan, jossa ihmiset -julistivat Jumalan tuomiota. - -Seuraava päivä oli yhtä kirkas kuin edellinenkin, täynnä meren ja -auringon kimallusta. Lapset juoksentelivat aamun alkaen yhdestä mökistä -toiseen, pehmeässä ajohiekassa. Reinun Kaarel, kylän toisessa päässä, -loi lannantähteitä tallistaan ja kantoi sinne olkia. Suurin osa -kalastajia oli jäänyt kotiin, mutta pysyttelihe kotosalla, ilmestyen -joskus mökkinsä ovelle, levottomasti tähystellen Reinun Kaarelin -pirttiin päin. Naiset toivat vettä toistensa kaivoista ja supisivat, -punakirjavat sõrvelaishameet välkkyen auringossa. - -Kello yhden aikaan saapui Reinun Kaarel vanhan, valkopartaisen -kalastajan kanssa Soorun Andreksen mökille. Ei kumpikaan mennyt sisään. -Reinun Kaarel vain raoitti ovea ja huusi: "Tule ulos!" - -Ensin ilmestyivät Andreksen kolme vanhinta lasta, kaksi poikaa ja -tyttö, pistivät päänsä ovesta ja pakenivat suin päin sisään. Hetken -kuluttua he tulivat uudestaan yksitellen ja jäivät risupinon viereen -kaikki kolme, uteliaina ja totisina. - -Tuvasta ei kuulunut hievahdustakaan. Reinun Kaarel istuutui -hakkuutukille ja sytytti piippunsa, ja valkopartainen katseli -aurinkoista merta, silmiään siristellen. - -Yhtäkkiä tuli Andres kiireesti ulos, kaikkein kuluneimmissa -vaatteissaan ja pieni nyytti kädessä. Nuorin vanhemmista lapsista -alkoi ensin huutaa, hänet nähdessään, ja sitten huusivat kaikki kolme, -herkeämättä. - -"Tiiu, -- ota lapset!" käski Andres kähisevällä pitaalisen äänellä. - -Mutta lapset olivat jo ennättäneet edelle, ja juoksivat pitkin kujaa -kylän toista laitaa kohden, yhä kirkuen, ja heidän edellään kymmenkunta -säikähtynyttä lammasta. - -Andres lähti edeltä Reinun Kaarelin ja valkopartaisen välissä, ja Tiiu -seurasi jäljempänä, huohottaen itkusta ja sylilasta kantaen. - -Heidän kulkiessaan olkikattoisten savupirttien ohi, näkyi nurkkauksien -takana joka paikassa uteliaita ja totisia kasvoja. Yksi ja toinen -liittyi kulkueeseen, jättäytyen jonkun matkan päähän, mutta joukko -paljaskinttuisia lapsia juosta kirmasi aivan heidän vieressään. - -"Lapset pois!" hätyytti Reinun Kaarel. - -Lapset painuivat tuulimyllyn kivijalustan taakse ja sieltä livistivät -yli kiviaidan, Reinun Kaarelin mökkiä kohden. - -Andres ei lausunut halaistua sanaakaan, yhtä vähän kuin hänen -saattajansakaan. Tien käänteessä pysähtyi valkopartainen ja tarjosi -Andrekselle tulta. - -Yhtäkkiä tuli Andreksen takkuinen paimenkoira suurella hälinällä ja -uikuttaen kuin pahaa aavistaen ja takertui isäntänsä polviin kaksin -käpälin. - -"Pankaa koira kiinni!" sanoi Andres. Joku jälkijoukosta, joka nyt -oli kasvanut ainakin kymmeneen henkeen, tarttui koiraan ja sulki sen -läheiseen aittaan, jossa se alkoi kynsiä ovea ja ulista. - -Kulkue poikkesi nyt rantanummelle, edeten hitaasti ja synkkänä kuin -hautajaissaatto. Ajohiekka vajotti joka askeleella. Pitkin meren rantaa -tuli toisia, yhteensä toistakymmentä henkeä, paitsi lapsia. - -Reinun Kaarelin pirtti oli aivan kylän äärimmäisessä laidassa, muita -suurempi ja paremmin rakennettu. Vanha, käyttämätön ja rapistunut talli -seisoi erillään muista uudemmista rakennuksista, puuttomalla aukealla, -ovi avoinna. Vallitsi haudan hiljaisuus, kaukaa vain kuului aittaan -suljetun koiran ulina. - -"Tahdotkos nyt sitten mielisuosiolla mennä, ja onko se myöskin oma -totinen tahtosi?" sanoi valkopartainen. - -"On", kuului pitaalisen kurkusta. - -Jotkut naisista kävivät tallin ovella sisään kurkistamassa ja -peräytyivät kiireesti, mutta pari pientä poikaa pujahti sisään, josta -Kaarel heidät käsipuolesta talutti ulos. - -Yhtäkkiä kääntyivät kaikkien silmät Tiiuun, joka oli lyyhistynyt maahan -istualleen ja itki kimakoin, vihlovin vedoin, rintalapsen kierähtäessä -suulleen hiekkaan. - -"Kiireesti, kiireesti!" hoputti Reinun Kaarel valkopartaista. - -He tarttuivat molemmat Andrekseen, kumpikin olkapäästä ja työnsivät -häntä tallin avointa ovea kohden. Mutta Andres ikäänkuin kooten kaikki -entiset voimansa, pudisti yhdellä olkapään sysäyksellä heidät pois ja -astui itse ovesta sisään, enää kääntymättä. - -Silloin Reinun Kaarel otti kiireesti taskustaan sinne kätketyn -irtolukon ja aikoi sulkea oven, kun Andres yhtäkkiä kääntyi: - -"Odottakaa, täällä on poika", hän sanoi. - -Ja tallin pimeimmästä nurkasta, olkikuvolta, hän sai käsiinsä -kuusivuotiaan poikansa, joka oli sinne piiloutunut, pyöröpäisenä ja -tuhrusilmäisenä itkusta. - -Hän nosti pojan ulos, ja senjälkeen sulki Reinun Kaarel oven, suurella -irtolukolla, pistäen avaimen taskuunsa. - -He seisoivat kaikki paljain päin, kuin pyhää toimitusta tehtäessä, -hartaina kuten esi-isänsä vuosisatoja takaperin toimittaessaan -lepytysuhria kiivastuneille jumalille pyhissä uhrilehdoissaan, ja -yhtäkkiä alkoi Teiste Mari virren, jota muuten veisattiin vain -hautajaisissa, ja he veisasivat sen kaikki seitsemän säkeistöä alusta -loppuun, hitaasti ja venyttäen, suljetun tallin edessä. - - - - -LASNAMÄEN VALKEA LAIVA - - -Tapahtui sinä keväänä, että lähes kaksisataa Järvamaan talonpoikaa, -maltsvetin lahkolaisia, sanottuaan aikaisemmin moisioille maansa -irti, jätti siemenen kylvämättä ja pellot kyntämättä, ja alkoi -vaeltaa Tallinnan rantaa kohden, odottaakseen valkeaa laivaa, jonka -heidän uskonisänsä profeetta Maltsvet oli luvannut. Ja niille, jotka -peloittivat heitä moisionisäntäin vihalla, he vastasivat yksin suin, -että raskas ja sikeä uni oli tuleva yli kaikkien, jotka yrittäisivät -estää Herran valittuja lähtemästä uuteen Kaananiin, joka hersyi maitoa -ja hunajaa. - -Kun he viimeistä kertaa yöpyivät leiriksi muutaman kylän niitylle, -tuli heitä katsomaan paljon rahvasta, kuten kaikkialla, missä he -näyttäytyivät, mutta he kestivät kaikki pilkkapuheet närkästymättä, -niitä sanojilleen takaisin sinkoomatta, Herramme esimerkkiä -seuraten, niin naiset valloillisten hiustensa, kuin miehet viinan -maistamattomuutensa takia, jota heiltä kuuliaisuus profeetan käskylle -vaati. Koska heitä enää vain muutaman tiiman matka eroitti paikasta, -jossa heidän oli odotettava Herran kunniaa ja ihmettä, rukoilivat ja -veisasivat he innolla iltamyöhään, vahvistautuen sanan rieskalla ja -tutkistellen pyhää kirjaa, johon heidän toivioretkensä jo ammoin oli -merkitty; hevosten levätessä kauempana, vankkurien luona. - -Kun maltsvetit seuraavana aamuna tekivät lähtöä, seisoi kyläkauppias -Meritsin nuori vaimo Maie paraikaa leivinuunin edessä, ja hänen -paljaat käsivartensa olivat yhä taikinassa, ja hiukset ohimoilla -kosteat ja kiharaiset kuumuudesta. Kuultuaan melun ja rattaitten -ratinan, hän kiiruhti portille, hätääntyen kahden pienen poikasensa -takia, jotka tuokio takaperin olivat pihamaalla leikkineet, ja haki -heitä katseellaan suuresta väenvilskeestä, löytämättä. Silloin hän -kuuli jonkun sanovan selkeällä ja tajuttavalla äänellä: "Katso, kaksi -jauhattavat kedolla, ja yksi otetaan", ja samalla hänen sydämensä -täytettiin suurella levottomuudella, näitten sanojen johdosta, -ikäänkuin taikina, johon hapatus heitetään, niin että hän unohti -tykkänään poikansa, niin myös leivät uunissa, ja meni sisään, -hoiperrellen kuin puoliunessa. - -Hän seisoi avoimen leivinuunin edessä kauan aikaa, muistamatta sen -suuta sulkea, kädet rentoina kupeille hervahtuneina, kypsyvän leivän -tuoksun kohotessa hänen sieramiinsa. Talo oli typötyhjä, sillä kaikki -olivat juosseet kylän raitille. - -Niin hän seisoi, kauan aikaa, kunnes hiljaisuus herätti hänet. Hän -riensi puodin ikkunaan ja näki raitin tyhjäksi, tomun laskeutuessa -hitaasti ja kullankarvaisena auringosta. - -Silloin hän taas kääntyi päin huoneeseen, hämärin silmin, ja yhä kuin -unessa, alkoi kiireesti kerätä kapineita, umpimähkään, mitä tielle -sattui, mutta laski yhtäkkiä kantamuksensa pöydälle ja siihen jätti. -Hän ei sitonut edes huivia päähänsä. Hänen kätensä olivat tahmeat -taikinasta, ja vaatteet jauhoiset, kun hän juoksujalkaa lähti raitille. -Hän muisti kahta poikaansa, jotka olivat leikkineet kaivon luona, -muisti leipiä uunissa ja lukkoamatonta puodin ovea ja juoksi eteenpäin, -varmana ehättävänsä toivioretkeläiset maantiellä. - -Niinpian kuin oli saavuttanut heidät, haihtui hänestä yhtäkkiä -kaikkinainen epäily, ja hän tunsi haluavansa puhua, kuten edellisenä -ehtoona oli maltsvetien leirissä kuullut parin naisen puhuvan, -unhoittaen arkuutensa ja sanoen suurella äänellä: - -"Totisesti, profeetta Maltsvet on lähettävä uskovaisilleen laivan -Lasnamäen rantaan, ja hän käskee kansansa kokoontua niitylle, jossa -nuori nurmi kasvaa. Ja hänen laivansa on oleva valkea kuten poutapilvi -tai kuten meren vaahto." - -Mutta monet hänen ympärillään kysyivät: "Kuka tämä on?" Ja toiset -vastasivat: "Ei hän taida olla maltsvetien parista, sillä hänen -hameensa on kirjava, ja hiukset palmikolla." - -Silloin hän vastasi kaikille yhteisesti: - -"Miksi te kysytte? Minä en ole kukaan, minulla ei ole nimeä eikä lasta, -ei miestä eikä kotia." - -He tyytyivät siihen eivätkä kysyneet häneltä sen enempää, vaan -ymmärsivät, että Herran Henki oli puhunut vaimon suun kautta, -valituillensa vahvistukseksi. Auringon paahtaessa suoraan hänen -varjottomiin silmiinsä, tarjosi muuan nainen hänelle huivia, mutta hän -ei huolinut siitä, vaan irroitti hiuksensa, päästäen ne valloilleen -valumaan, kuten maltsvetien vaimojen ja tyttärien tapa oli. Ja ne -olivat hyvin pitkät ja kiharaiset ja kattivat hänen kirjavan hameensa. - -Hänelle tehtiin tilaa vankkureilla, mutta hän sanoi tahtovansa -mieluummin kulkea jalkasin ja luovutti tarjotun paikan lapselle, jonka -jalkapohjat olivat rakoilla, itse tukien väsyneitä ja kanneskellen -uupuvien äitien lapsia, vuorotellen, hän, ennen itse heiveröinen. -Hänelle tarjottiin ruokaa, mutta hän hylkäsi sen päätään pudistaen, -ja kun häneltä kysyttiin, sanoi hän isoovansa ja janoovansa vain -vanhurskautta ja taivaallista laivaa, lykäten pois kädet, jotka -hänelle leipää kurkoittivat, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa, -ihmettelivät hänen uskoansa. Eikä hän loppumatkalla enää puhunut, -vastaten vain tarpeellisimpiin, ja hänen sallittiin olla yksin, -mutta hänen silmäteränsä olivat yhä laajentuneet ja täynnä kaukaisia -kangastuksia, jotka hän yksin näki, vaieten niistä. - -Muutamat sanoivat: "Katso, Tiskren hurskas neitsyt on keskellämme!" - -Toiset, jotka edellisenä vuonna olivat kuulleet Tiskren neitseen -puhuvan, vastasivat: "Eihän toki, tämä on nuorempi, ja hänen hiuksensa -ovat väriltään kuin hunaja ennen hyytymistään." - -Mutta oli niitäkin, jotka sanoivat: "Eikö tämä ole Maie Merits, -rihkamakaupasta? Eikö hänen miehensä myynyt minulle Pärtynpäivän -tienoilla nelikollisen silliä? Eikö hänellä ole kaksi piskuista lasta -kotona? Kuinka hän siis on täällä meidän keskellämme?" - -Toiset taas nuhtelivat heitä, sanoen: "Eikö tosin profeetta -Maltsvetillakin ole toinen nimi, samanlainen kuten kaikkien muitten -meidän seastamme? Eikö hänkin ole ollut kaikkinaisissa maallisissa -askareissa, kuten krouvarina ja myllärinä? Eikö hän ole vaihtanut -hevosia ja ollut kuten yksi meistä? Miksi siis vieroisimme tätä vaimoa, -joskin hän joskus on tehnyt muutakin, kuin julistanut Herran ihmettä. -Pois se!" - -Kaikkein maallisimmat uskovaisista kysyivät: "Onko hänellä edes -lupakirja? Kuinka hän aikoo lähteä kanssamme kaukaiselle maalle? -Onko hänellä miehensä ja moision omistajan lupakirja ja maaherran -allekirjoitus?" - -Mutta että heidän joukossaan oli paljon samankaltaisia irtolaisia, -ilman lupakirjaa, niin ei kukaan halunnut häntä häiritä, sillä heidän -kaikkien odotuksensa oli ylenpaltinen, ja heidän suvaitsevaisuutensa -suuri. - -Saavuttuaan Lasnamäen rantaniitylle, lähelle Tallinnaa, he istuutuivat -kaikki nuorelle, keltakukkaiselle nurmelle, iloisessa odotuksessa, -yhteensä kolmattasataa henkeä, kumpaakin sukupuolta, lapset ja -imeväiset niihin luettuina. Eikä heillä ollut, paitsi tarpeellisimpia -keittokaluja ja vaatevaroja, mitään mukanaan, lukuunottamatta viikon -eväitä. Hevoset, joilla olivat tulleet, he lähettivät takaisin, sillä -he olivat myyneet ne jo ennen lähtöään, kuten olivat rahaksi muuttaneet -huoneensa ja irtaimistonsa, elonsa ja raavaskarjansa. - -Tuskin he olivat pysähtyneet, kun muuan sokea ja korkeakasvuinen -nainen aloitti virren: "Nüüd hüa maakene, oled sina jälle käes", sillä -hän luuli jo perille saavutun, ja hänen huulensa olivat avoimet, ja -sieraimet värähtelivät, hengittäen olemattomia tuoksuja kukista, -jotka eivät ikinä olleet itäneet hänen pihansa pientarilla, ja -hän ojensi kätensä suoraan eteenpäin, ikäänkuin lämmitellen niitä -paahtavamman auringon paisteessa, ja hänen harmaan kaihin kattamat -silmänsä räpyttivät avuttomasti, ikäänkuin olisivat väkisin halunneet -nähdä profeetan kuuluttamat viinamäet. Mutta kun hänelle ilmoitettiin -hänen erhetyksensä, ei hän käynyt murheelliseksi, vaan antoi taluttaa -itsensä ihan veden rajaan, johon hän kärsivällisenä jäi odottamaan, -taluttajaansa tarttuen, jottei harhautuisi ihmishälinässä, kun -lähtömerkki annettaisi. - -Koska Maltsvet, heidän profeettansa, oli kieltänyt heitä polvistumasta, -niin he toimittivat rukouksensa pystyssä seisoen, kasvot siniseen -mereen päin, josta heille oli apu tuleva, ja heidän pukunsa oli musta -ja harmaa, joskus harvoin valkoinen, samoin profeetan sanojen mukaan, -ja heidän vaimojensa ja tyttäriensä hiukset valloilliset. - -Taas he istuivat rantakiville, ja joku esilukijoista avasi raamatun, -jossa koko heidän retkensä oli ennustettu ja vartavasten heidän -tähtensä kirjaanpantu, sillä he eivät tehneet mitään, mitä Sana ei -käskenyt eivätkä luopuneet mistään, mitä Sana ei kieltänyt. - -Kirjoitettu oli: Järvamaan talonpojat elivät kaikkinaisessa ahdingossa, -ruumiin ja sielun, ja vaivattiin aivan ankarasti vierailta isänniltään, -kuten Israelin rahvas Egyptin faaraoilta. - -Kirjoitettu oli: Herra oli herättävä työorjuudessa ja vitsain alla -huokaavalle kansalleen profeetan, jonka sanan kennoissa olisi makeampaa -hunajaa, kuin pappien ja veljesseurakunnan lukijain, ja tämän profeetan -nimi oli Johannes II elikkä Maltsvet, maallisella nimellä myöskin Juhan -Leinbergiksi kutsuttu. - -Ja kirjoitettu oli: Maltsvet oli johdattava uskovaisensa Egyptin -orjuudesta autuaammille asuinsijoille, tullen heidän tykönsä valkealla -laivalla. - -He olivat uskonisänsä käskyä totellen luopuneet värillisistä vaatteista -ja silmäinkoreudesta ja palmikoiduista hiuksista, ja nuoret tytöt -kirjavista nauhaseppelistä, ja heidän huulensa olivat puhtaat viinasta -ja väkevistä, sianlihasta ja tupakanhajusta. - -Mutta missä heidän Kaananinsa oli oleva, sitä ei heistä yksikään -tiennyt. He olivat kuulleet profeettansa kyliä kiertäessään puhuvan -kaukaisesta, lämpimästä maasta, jonka Herra oli valituilleen varannut, -jossa ei ollut isäntää eikä orjaa, ei yökylmiä eikä lunta, vaan -vihertäviä viinamäkiä ainaisessa auringossa ja siunaavassa sateessa. -He olivat kuulleet tämän maan nimenkin, mutta se oli haihtunut heidän -aivoistaan. He tiesivät vain, että profeetta Maltsvet oli lähtenyt -sinne ennen heitä ja lupauksensa mukaan oli tuleva heitä noutamaan -valkealla laivalla Lasnamäen rannasta. - -Sentähden he eivät sallineet lasten tänä iltana kerätä risuja, eikä -yhtään pataa pantu tulelle kivien väliin, eivätkä he myöskään aukoneet -nyyttejään eivätkä säkkejään, kuten muina iltoina, yhtä vähän kuin -he valmistivat makuusijojakaan, itselleen tai lapsille, sillä kaikki -tämä oli heidän mielestään vähäuskoisuuden merkki, joka Jumalan -pitkämielisyyttä kiusaisi. Suuremmat lapset laskeutuivat hiekalle -likekkäin, kuten karitsaiset kedolla, mutta vähäisemmät itkivät itsensä -uneen äitiensä sylissä. - -Ja sokea vaimo istui hievahtamatta, sormet taluttajansa ranteen -ympärillä, tykyttävää valtimoa tunnustellen, odottaen sen kiivaamman -lyönnin hänelle heti ilmoittavan, kun laiva ilmestyisi näköpiiriin, ja -sulkien käyttämättömät silmänsä. - -Mutta vaimo, joka oli juossut pois miehensä ja lastensa luota, ja jota -ei kukaan tuntenut, oli huuhtonut käsivartensa valkeiksi merivedessä -ja istui toisten joukossa, hiusten kätkiessä hänen kasvonsa muilta, -eikä hän muistanut rahtuakaan siitä, mikä oli ollut, eikä kuka hän oli, -sillä hän oli uudestaan syntynyt tänä päivänä. - -Äidit, joilla oli monta lasta, huolehtivat, kuinka he laivan tullessa -saisivat kaikki lapsensa mukaan, ettei yksikään puuttuisi, ja he -kokosivat pienokaisiaan liepeisiinsä, kuten kana kokoo poikasiaan. - -Silloin Maie, keskittäessään katseensa suoraan aurinkoon, tunsi -äkillistä häikäisyä, ja kaikki hänen edessään haihtui valosumuun, ja -tästä maidonkarvaisesta autereesta, joka täytti taivaanrannan, alkoi -haahmoittaa valkea laiva. - -Hän näki sen aivan selvästi, ei sisäisin silmin, vaan maallisin, -ruumiillisin, sen liukuessa vitkaan pitkin tyyntyvää vettä, ilman airon -loisketta, sivuttain, kyntäen pitkän, hitaasti häviävän, hopeaisen -vesivanan, -- purjeitten pingoittuessa hapraina kuin valkeat hattarat. - -"Minä näen, -- minä näen!" hän huusi kuuluvalla äänellä. - -Ihmiset piirittivät hänet, tarttuivat häntä hartioihin, ja hänen -hiuksensa lankesivat tiheinä ja kultaisina yli kasvojen. - -"Minä näen valkean laivan!" hän sanoi. - -"Missä se on? Näytä se meille!" hän kuuli ympärillään huudettavan. - -Silloin hän tunsi, kuinka kaikkien näitten satojen ihmisten ikävä -ikäänkuin valui häneen, kunnes hänen sielunsa kävi ahtaaksi. Hän -itse hävisi, kuoli pois, ikäänkuin hänen ruumiinsa ja sielunsa rajat -olisivat murtuneet, hänen elämänsä haihtui olemattomaksi, ja hän -itse sen keralla, mutta yhtäkkiä elivät hänessä kaikki, jotka hänen -ympärillään riutuivat kipeästä ja ylen suuresta odotuksesta. Heidän -odotuksensa ja kyyneleensä kerääntyivät häneen kuten säiliöön, ja hän -näki ja odotti yhtäkkiä kaikkien puolesta. - -"Ettekö näe, te sokeat?" hän sanoi. "Avatkaa silmänne, valkea laiva, -jonka profeetta on luvannut, lähestyy meitä." - -Samalla kävivät hänen jäsenensä kankeiksi, ja vaimot ottivat vastaan -hänen maahan vaipuvan ruumiinsa ja asettivat hänet hiekalle, jossa hän -makasi taintuneena, pitkien hiustensa päällä. - -Mutta miehet sälyttivät taakat selkäänsä ja kantoivat ne veden rajaan, -ja vaimot huusivat lapsiaan, ja rintalapset parkuivat, ja monet nuoret -miehet kahlasivat matalassa vedessä, niinkauas kuin pääsivät, ja vielä -toiset veisasivat vastaanottovirttä, mutta väkevämmät eivät työntäneet -heikompia, ja kellä oli vanha ja vaivaloinen isä tai äiti, tuki häntä, -sillä he olivat kaikki yhdistetyt rakkaudessa. - -Mutta kun he pari tuntia täten olivat odottaneet, väsyivät useimmat, ja -he sanoivat toisilleen: "Se oli vain ennustus. Vieras vaimo, jota emme -tunteneet, on ennustanut. Hän on saanut merkin ennen meitä." - -Ja taas toiset sanoivat: "Huomenna tai ylihuomenna tulee laiva!" - -Vaimot hoitelivat Maiea ja priiskoittivat hänen kasvojaan vedellä, -kunnes hän tuli tajuihinsa, mutta hän ei puhunut enää sanaakaan sinä -yönä. - -Aamupuoleen yötä alkoivat useat lapset vaikertaa vilua, ja äidit -paljastivat povensa ja lämmittivät heitä oman rintansa lämmöllä, -riisuen osan vaatteistaan ja peittäen niillä palelijat. Kun päivä alkoi -sarastaa, valtasi heidät outo raukeus, ja moni nukahti, mutta useimmat -valvoivat, uupumusta vastaan taistellen, ja uusi päivä täytti heidät -uudella uskolla ja odotuksella. - -He valmistivat lapsille aterian, mutta hylkivät itse ruokaa, karkaisten -itseään kylmällä lähdevedellä, eivätkä he tunteneet mitään nälkää. - -Puolipäivän aikaan alkoi kaupungista päin niityn laitaan kokoontua -joutilasta ja uteliasta väkeä, jotka kysyttelivät ja haastattelivat -heitä. He kärsivät kuten aina kaikki kompasanat vaiti ja vastaamatta, -harjoittautuen kärsivällisyydessä ja anteeksiannossa, varmoina -pilkkaajiensa pikaisesta häpeästä. - -Seuraavina päivinä oli heidän odotuksensa levollista ja varmaa, eikä -yksikään heistä epäillyt, ja nurina oli kaukana heistä. Ehtoisin alkoi -heidän varsinainen varrontansa, ja he olivat niin varmoja laivan -tulosta, että he aina kiireesti kokosivat päivän kuluessa hajaantuneet -kapineet, etteivät turhaan kuluttaisi aikaa, kun kutsu tulisi. Ja he -sammuttivat kaikki tulet, paitsi yhtä, jota he aina pitivät vireillä, -merkiksi mereltä tulijoille. - -Heidän uskonsa vahvistettiin monin kerroin, kun leiri kasvoi, uusien -uskonveljien ja valkean laivan odottajien saapuessa rantapitäjistä, ja -he antoivat auliisti tilaa vieressään, jakaen, mitä heillä jakaa oli. -Mutta viidennestä päivästä alkaen he alkoivat säännöllisesti keittää, -tosin pyytäen Herralta anteeksi tätä epäuskon ja malttamattomuuden -merkkiä, sillä eivät ainoastaan lapset karttaneet ruokaa, vaan moni -aikuinenkin tunsi nälän hiukaisua, häpesi sitä ja koetti karkoittaa -mielestään, kunnes antoi myöten, kaluten kovaa leipäkannikkaa, muilta -varkain, lopulta sanoen ääneen itselleen ja toisille, ettei Herra -suinkaan tahtonut heidän nälkään nääntyvän. - -Kun ensimäinen viikko oli ohitse, oli heitä jo viidettä sataa henkeä -Lasnamäen niityllä ja rannalla. Heikompien valitettua väsymystä, he -vuorottelivat öisin valvonnassa, niin että aina oli niitä, jotka -tähystivät merta, öin ja päivin, ettei öljy heidän lampuistaan -loppuisi, kuten tyhmien neitsyitten yljän tullessa. - -Mutta Maie kulki heidän keskellänsä, ja hänen aivoissaan hämärsi -tieto jostakin, mitä hänen oli mahdoton muistaa. Hänen ajatuksensa -pysähtyivät alati hetkeen, jolloin hän tunsi ihmistungoksen -ympärillään, mutta mitä sen tuokion takana oli, ei hän tiennyt. Joskus -tuli hänelle ajatuksia, joita hän ei omikseen tuntenut, ikäänkuin -mureneina jostakin kadonneesta ja kaukaisesta olennosta. Istuessaan -rannalla ja nähdessään lasten paahtavan puolipaljaita jäseniään -hiekassa, hän halusi mennä ja silittää heidän päätään, ja kun hänen -sormensa hajamielin haroivat lapsen hiuksia, herätti hiusten hipaisu -tutun tunnon, jonka hän varmasti oli ennenkin elänyt, mutta missä ja -milloin? - -Jaksamatta sitä selvittää, hän loittoni lapsista, palatakseen taas -heidän luokseen, tuntien heidän parissaan selvimmin kadonneen itsensä -läheisyyden. Hän jakoi heille melkein koko ruokaosansa, sillä hänen -ruumiinsa ei tarvinnut kuin nimeksi ravintoa, eikä hän nukkunut -sydänyön hetkeä kauempaa, mutta hän ei tuntenut silti uupumusta, ja -usko säteili hänestä. Iltasin, auringon laskun aikaan, hän tunsi -levottomuutta ja sydämenkouristusta, ja jos toiset silloin kokoontuivat -odottavina hänen ympärilleen, jäykisti kuolonkankeus äkkiä hänen -jäsenensä, mutta yli huulten tulvi vuolas sanavirta, sillä hänen -henkensä harhaili kaukaisilla mailla, etäällä niistä, jotka hänen -ympärillään olivat. - -Ja ne, jotka häntä kuuntelivat, näkivät hänen kahlaavan läpi -lujasänkisen ja korkean vehnän, ja hänen kätensä punnitsivat tähkien -painavuutta, ja he näkivät hänen karistavan jyviä pivoonsa ja ylistävän -niitten valkeutta, ja hetken päästä he näkivät hänen astuvan yhä -ylemmäksi, ja nyt hän riipi heille rypäleitä, ja niitten mehu vuosi -pitkin hänen sormiaan, ja hän itse ja he kaikki huumaantuivat tästä -kultaisesta mehusta, ja hänen hurmionsa tarttui heihin. - -Ja hän kysyi heiltä: - -"Tahdotteko te taivaallista vaiko maallista hyvyyttä?" - -Silloin he muistivat pitkiä työpäiviään ja kaikkinaista orjuuttaan, ja -että heille jo vuosisatoja taivaalliset hyvyydet olivat tarjona olleet, -niin he vastasivat nyt: - -"Me halajamme taivaallista hyvyyttä, mutta katso, me ikävöimme myös -niitä, kuin maan päällä tarjona ovat." - -Hän vastasi heille: - -"Teidän pitää molempia saaman." - -Hän puhui heille profeetta Maltsvetistä, jota hän ei koskaan ollut -nähnyt, ja hän kuvaili häntä heille, niinkuin olisi nähnyt hänet -edessään ruumiillisin silmin ja selkeämmin kuin yksikään heistä, ja -he kysyivät hämmästyneinä: "Missä hän on nähnyt profeetta Maltsvetin? -Taitaako tämä vaimo nähdä, mitä muut eivät näe?" - -Ja heidän odotuksensa oli riemullinen, ja heidän uskonsa suuri. - -Mutta eräänä iltapäivänä meni taivas pilveen, ja alkoi sataa -tihkusadetta, iltaan asti ja koko yön läpeensä. He peittivät lapset -yöksi, eikä kukaan napissut, sillä he olivat kaikki karkaistuja ja -säihin tottuneita. Kun seuraavana päivänä yhä satoi, niin myös toisena -ja kolmantena, hakivat he olkia ja heiniä läheisestä kylästä, ja -rannanpuoleinen rahvas tarkasteli tuulen merkkejä ja vakuutti sateen -pian herkeävän, ja heidän ainoa huolensa oli, etteivät he tainneet -pitää merkkitulta alati vireillä, ponnistuksistaan huolimatta. - -Mutta sadetta jatkui kuusi päivää ja yötä, ja alava rantaniitty, -jaksamatta imeä itseensä niin suurta veden paljoutta, muuttui -hyllyväksi hetteeksi. Tuskin oli sade tauonnut, kun tuuli kääntyi -pohjoiseen, ja heidät yllätti laakealla rannalla pohjoismyrsky, -joka lakaisi yli heidän leirinsä kolme päivää. Silloin alkoivat -äidit ensimäisinä nurista palelevien lapsukaistensa takia ja sanoa: -"Pystyttäkää toki sateensuojia kaikkein vähäisemmille!" - -Mutta uskonkiihkoisimmat miehistä vastasivat: "Pois se! Emmekö me -jaksa tätä piskuista vaivaa kärsiä autuuden takia, joka meille luvattu -on? Rakennammeko me majoja, niissä torkkuaksemme, kun Herran laiva on -tulossa?" - -He kovettivat korvansa ja paaduttivat sydämensä, mutta lasten äidit -olivat itsepintaisia eivätkä lakanneet heitä karttamasta, ja lasten -isät olivat myöntyväisempiä kuin muut, ja niin oli toisen viikon -lopulla muutamia vaajoja vajotettu hiekkaan, ja niitten yli pingoitettu -peitteitä. - -Ja ilma oli taas ihana ja lämmin, sillä oltiin kesäkuussa. - -Muuan maltsvetien lapsista oli löytänyt vesilinnun pesän rannalta -heinämättäiden välistä ja kävi joka päivä sitä katsomassa, sanoen -itselleen: "Kun pesässä on viisi munaa, tulee valkea laiva." - -Mutta kun pesään ei enää mahtunut yhtään munaa, hän sanoi: - -"Niinpian kuin poikaset tulevat esiin munista, tulee valkea laiva." - -Kun pesä oli täynnä poikasia, hän sanoi: - -"Jahka ne oppivat uimaan, niin tulee valkea laiva." - -Ja hän kävi joka päivä pesällä eikä muistanut enää ollenkaan tähystää -merelle, sillä se oli hänestä tarpeetonta. - -Mutta kolmannen viikon alussa sairastui erään Kolgarannan kalastajan -kaksiajastaikainen poika kuumeeseen ja kouristuksiin ja heitti henkensä -äitinsä vuoroin vaikeroidessa ja soimatessa. Hänen miehensä naulasi -kokoon pari lyhyttä, höyläämätöntä laudanpätkää ja kantoi kirstun -olallaan kaupunkiin, mutta äiti seurasi taampana eikä ollut tyytyväinen -lapsensa valkeaan laivaan. - -Ja kaupungista takaisin tultuaan hän oli vieläkin tyytymättömämpi ja -alkoi napista suurella äänellä ja sanoa, ettei hän tarvinnut mitään -valkeaa laivaa, vaan tahtoi lapsensa takaisin, joka oli saanut taudin -kosteudesta ja yökylmästä. Mutta hänen miehensä, joka oli hurskas ja -jumalaapelkääväinen, sulki kiireesti hänen herjaavan suunsa, ennenkuin -se ennätti enempää syntiä tehdä, eikä hän senjälkeen enää uskaltanut -mitään ääneen puhua, mutta hänen huulensa liikkuivat lakkaamatta, -sopottaen sekavia sanoja. - -Siitä asti alkoivat äidit peljätä pienokaistensa takia, sillä heitä -oli paljon leirissä, ja oli niitä, jotka ehdoittivat, että lapset -lähetettäisi pois, mutta toiset eivät suostuneet siihen, sillä he -halusivat kaikki yhdessä lähteä luvattuun maahan. - -Keltaiset kukat niityn laidassa, missä niitä ei tyystin maahan -tallattu, antoivat sijaa sinipunerville, vihdoin punaisille ja -sinisille, ja kun lapsi eräänä aamuna meni vesilinnun pesälle, oli -se tyhjä, ja silloin hän pitkistä ajoista tähysti merta, mutta -avovesi oli aurinkoinen ja laaja, eikä hän voinut eroittaa muuta kuin -uiskentelevan, untuvaisen vesilinnunpoikueen, vaan ei mitään valkeaa -laivaa. - -Ja hän oli ollut niin varma uskossaan, että nyt sensijaan kadotti -kaiken malttinsa ja kysyi itkien jokikiseltä, jonka tapasi: "Eikö -tulekkaan koskaan valkeaa laivaa?" - -Kaikki, joitten puoleen hän kääntyi, lohduttivat häntä ja käskivät -kärsivällisesti odottaa, mutta sanat oli sanottu, ja lapsi oli lausunut -ne ensimäisenä, eivätkä ne singonneet siniseen ilmaan, kuten sanat -tavallisesti. - -Valkea laiva viipyi yhä, mutta sensijaan tulivat kaikkinaiset taudit -vedestä ja maasta, kuin myös ilmasta. Alkoi luuvalo, käpristäen -kokoon heidän jäsenensä, puhkeilivat paiseet, ja alkoi kalvaa ankara -sydänalanahdistus, hivuttavan kuumeen keralla. Ne, jotka olivat -janoonsa juoneet ojan ruosteista vettä, hourasivat korkeassa kuumeessa -maahan levitettyjen olkien päällä, ja heidän päänsä oli tulikuuma, ja -heidän aivonsa täynnä kangastuksia, ja he tahtoivat väkisin ryöstäytyä -hoitajiensa käsistä valkealle laivalle vastaan, jonka heidän kuumeesta -palavat silmänsä näkivät. Ja hoitajat seurasivat heidän katsettaan, -pidätellen heitä, ja tunsivat kateutta kuumesairaita kohtaan, jotka -olivat onnellisia näyissänsä. - -Imettävistä äideistä ehtyivät monet, ja nyt tuli rintalasten vuoro -sairastua, ja kohta senjälkeen hiukan isompien. Monesta perheestä -sairastivat kaikki lapset ja osa aikuisiakin, ja yhdeksän tahi kymmenen -lasta heitti tänä aikana henkensä, kuollen neuvottomien ja rukoilevien -äitiensä käsiin. Mutta oli paljon niitä, joitten usko vain vahvistui -kaikkinaisesta vaivasta. - -Kun Maie eräänä päivänä oli huomaamattaan mennyt maantielle saakka, -näki hän pitkin tietä miehen lähestyvän raskain ja laahaavin askelin, -ja jäi tahtomattaan odottamaan tulijaa, mutta hänen kasvonsa olivat -kankeat ja liikkumattomat, kuten unissakävijän. - -Kun mies oli ehtinyt Maien kohdalle, hämmästyi hän suuresti ja kalpeni, -mutta Maie katseli häntä kuin vierasta eikä tervehtinyt. - -Silloin mies sanoi aivan hiljaa: "Maie, etkö tunne minua?" - -Ja Maie vastasi: "Totisesti, minä en tunne sinua, vaan näen sinut -tänään ensi kertaa." - -Mies sanoi: "Sinä olet laihtunut ja sairas. Tule, niin vien sinut -kotiin." - -Mutta Maie vastasi: "Sinä erehdyt, sillä minulla ei ole kotia, ei -miestä eikä lasta, vaan minä puhun niitä, kuin Herran ovat." - -Hän kääntyi mennäkseen, mutta hänen kultaisten hiustensa kiilto oli -sammunut, ikäänkuin ne olisivat kauhtuneet sateesta ja auringosta. - -Seuraavana päivänä hän näki saman miehen vielä kerran, toisella -puolen maantietä, jossa hän istui kuin odottava, aivan rauhallisena -ja tomuisena. Mutta iltapäivällä, juuri kun hän tunsi Hengen olevan -tulossa, ja hän jo viittasi lähellä seisojille, huomasi hän yhtäkkiä -taas saman miehen, tällä kertaa maltsvetien keskellä. Silloin hänen jo -puoliksi kangistuneet jäsenensä yhtäkkiä uudelleen oikenivat suoriksi, -ja hän jäi tuijottamaan mieheen, ja jokin ajatus kolkutti hänen -aivoissaan herkeämättä. Ja hän sanoi kaikille: - -"Minä en voi puhua tänään", ja meni rannalle ja poimi hiekasta -raakunkuoria, ja hänen tultuaan takaisin, oli mies mennyt. - -Ilma oli poutainen ja ihana, eikä heillä ollut yhtään siimestä, -ja aurinko paahtoi heitä katveettomalla niityllä, ja he kärsivät -kuumuudesta, kuten äsken kylmyydestä. Helle hervotti heidät uneliaiksi, -ja he olisivat halunneet vain nukkua, ja valvonta rasitti heitä. - -Mutta jo kolmantena viikkona olivat heidän ruokavaransa tyystin -lopussa, sillä ei kukaan ollut aavistanut odotuksen kestävän näin -kauan, ja he olivat toivoneet valkean laivan olevan kukkuroillaan -muonaa. Ja heidän pienet poikasensa kävivät ongella, ja ensin he -kurittivat heitä siitä, mutta lopulta ei kukaan enää kieltänyt, eivätkä -he myöskään voineet estää lapsiaan juoksemasta maantielle, jossa -armeliaat ja uteliaat ihmiset antoivat heille almuja. - -Ensin he ostivat leipää ja kalaa ohiajavilta talonpojilta, ja -parempiosaiset jakoivat vähäosaisille, niinkauan kuin heillä jakaa oli, -sillä he olivat kaikki yhtä valittua joukkoa. Mutta heitä oli paljon, -ja heidän rahansa hupenivat nopeasti, ja nälkä alkoi heidän keskellänsä. - -Silloin alkoi yksi ja toinen leirissä napista ja sanoa: "Onko Maltsvet -unohtanut uskovaisensa? Istuuko hän yksinään Kaananin lihapatain -ääressä ja virvoittaa itseään viinamäen runsaudella, sillaikaa kun -hänen valittujaan vaivataan näljältä ja kaikkinaisilta taudeilta?" - -Toiset sanoivat: - -"Onko valkea laiva tehnyt haaksirikon, ennenkuin ehti Lasnamäen -rantaan? Onko tapahtunut onnettomuus?" - -Ja oli niitäkin, jotka sanoivat: "Miksi te petätte itseänne ja -toisianne silmänlumeilla? Menkää kotia ja kyntäkää tyhjät vainionne! -Valkeaa laivaa ei ole, ja Maltsvet on kelmi ja petturi!" - -Toiset nuhtelivat näin puhujia kauhistuneina ja sanoivat: - -"Meidän uskomme on ylen heikko, ja Herra koettelee meitä." - -Mutta kun nälkä oli heikontanut odottajien ruumiit, ja varjoton -aurinko päivät pääksytysten paahtanut heidän päätään, muuttui heidän -odotuksensa. He istuivat vuoroin penseässä, tylsässä epätoivossa, ja -valkea, rutikuiva hiekka valui heidän väsyneitten sormiensa lomitse, -ja heistä oli yhdentekevää, oliko aamu vai ehtoo. Rannanpuoleiset -kalastajat alkoivat ajatella verkkojaan, jotka he lähtökiireissä -olivat polkuhintaan myyneet tai muuten lahjoittaneet, ja kun he -iltasin näkivät lähikylän miesten lähtevän apajalle, seurasivat he -heidän pieniä purjeitaan, ikäänkuin ne olisivat olleet luvatun valkean -laivan, ja heidän oli yhtäkkiä ikävä työtä, josta olivat luopuneet. -Peltomiehet näkivät tyhjät, mustat vainiot, joissa ei yksikään -vihertävä viljan korsi todistanut keväisestä työstä, ja oli kuin marras -maa olisi syyttänyt heitä, jotka olivat sen jättäneet rikkaruohojen -kilpakentäksi. He kärsivät työttömyydestä vielä enemmän kuin -syömättömyydestä, ja heidän silmänsä olivat arat ja anteeksianovat, kun -he kuulustelivat ohiajajilta vuodentulon toiveita ja kalansaalista. - -Maien puheet olivat sekavia ja outoja näinä aikoina, niin -etteivät lähestulkoonkaan kaikki niitä oivaltaneet, vaikka hänen -loveenlankeemisensa kesti nyt entistä kauemmin, ja hän taisi puhua -pari tuntia yhtämittaa. He ymmärsivät, että hän kuin unissaan hapuili -jotain, mikä hävinnyt oli, ja hänen äänensä oli usein uikuttava, ja hän -valitti ääneen, silmät ummessa, ettei nähnyt enää selvään laivaa. - -Ja taas oli niitä heidän joukossaan, jotka sanoivat: "Mitä te odotatte? -Mennään kotiin, ennenkuin näännymme." - -Mutta kun he ajattelivat, että heidän entinen elämänsä alkaisi -uudestaan, niinkuin ei mitään olisi ollut, kauhistuivat he hengessänsä, -heräten tympeydestään, sillä he olivat myyneet kaikki, mitä heillä -oli, eikä ollut kattoa eikä seiniä enää, jotka he olisivat tainneet -omikseen nimittää, eikä jalantäyttä maata, joka olisi heidän omansa -ollut. Silloin he eivät jaksaneet käsittää, että Herra olisi unohtanut -ja hyljännyt heidät, jotka olivat kaikki alttiiksi antaneet, ja niin -värähti heidän nälän näännyttämissä aivoissaan kuumeinen odotus, eikä -heidän mielikuvituksellaan ollut enää mitään rajaa. - -Heidän leirilleen kertyi katselijoita päivä päivältä, ja kaupungista -samosivat sankat joukot, ilvehtiviä tai sääliviä ihmisiä, mutta suurin -osa oli vain uteliaita. Yritteliäät kaupustelijat eivät jättäneet -pystyttämästä kojujaan niityn laitaan, ja kuten muinoin Jerusalemin -temppelissä, niin kaupittiin nyt maltsvetienkin taivastemppelissä -kaiken päivää kuin turulla ja markkinoilla, ja oli paljon melua ja -kompia ja ilakoimista ilmassa niityn ympärillä, kunnes sydänyö sen -lopetti. - -Mutta eräänä yönä istui sokea vaimo unta saamatta, ja hänen kätensä -alkoi hapuilla, ikäänkuin olisi tavoittanut uunin lämmintä kylkeä, -ja hänen korvansa herkistyivät kuullakseen heinäsirkan siksutuksessa -kaiun uunisirkan unettavasta soitosta, johon hän öisin oli tottunut. -Ja hän herätti taluttajansa ja sanoi hänelle: "Mitä minulla on -valkeasta laivasta, jota silmäni eivät koskaan selitä, ja Kaananista, -jossa astuntani on yhtä avutonta kuin täällä? Eikö ole samantekevä, -lämmittääkö sammuneita silmiäni risuvalkean loiste tai lämpimän maan -aurinko?" Senjälkeen hän paneutui maata, mutta aamulla hän talututti -itseään ympäri leiriä ja heitti kaikille hyvästi, päivitellen heidän -käsiensä laihuutta, eikä yksikään yrittänyt häntä pidättää, kun hän -kääntyi maantielle. - -Sinä iltana nurisivat muutamat nuoret miehet äänekkäästi keiton -viheliäisyyttä ja pitivät neuvoa keskenään, ja huomenkoitteessa he -olivat kateissa, ja joku oli nähnyt heidän kulkevan kaupunkiin päin. -Heitä odotettiin ehtooseen saakka, mutta kun aurinko laski, eikä ketään -kuulunut, ymmärsivät kaikki, että oli turha heitä odottaa. - -Silloin Kolgarannan kalastajan vaimo, joka oli vaiennut lapsensa -kuolemasta saakka, nousi ja kulki pitkin leiriä ja sanoi kaikille, -jotka kuulla tahtoivat, mutta eritoten äideille, joilla oli pieniä -lapsia: - -"Mitä te turhaan kiusaatte Jumalaa? Tahdotteko, että hän hukkaa teidät -ynnä lastenne kanssa? Ettekö näe, että Hän on kääntänyt kasvonsa pois -meistä?" - -Illalla hän lähti ja paljon muita hänen kerallaan, mutta hänen -miehensä, joka oli hurskas ja uskossaan luja, jäi, ja jäljelle -jääneitten luku oli yhä suuri, eivätkä he tienneet, mitä heidän tekemän -piti, sillä Lasnamäen niityllä odotti heitä nälkäännääntymys, mutta -kotona raipat ja orjuus. - -Ja vielä kerran he tutkiskelivat itseään ja syyttivät vähäuskoisuuttaan -ja ylitsekäymisiään siitä, että Herra näin koetteli heitä. Sillä mitä -merkitsi Herrain Herralle lähettää valkea laiva Lasnamäen rantaan? -Hänen ei tarvinnut muuta kuin lausua poutapilvelle: "Laskeu laivaksi -Tallinnanmaan rantaan, sillä katso, siellä odottaa minua valittu -kansani, johon minä mielistyin." Tai mitä merkitsi Herran sanoa -suurimmalle sotalaivalle kaukaisella reitillä: "Käänny kulussasi, sillä -sinua tarvitaan Lasnamäen rannassa." - -Ehkä he kuitenkin olivat vihoittaneet Herran ylönsyömisellä ja -ylönjuomisella ja silmäinpyynnöllä? Ehkä Hän vaati heiltä vielä jotain? -He olivat valmiit luopumaan kaikesta, jos heillä vielä olisi jotain -antaa. He olivat kestäneet nälkää ja tauteja viisi viikkoa Lasnamäen -niityllä, mutta olivat yhä alttiit, jos Herra niin tahtoi. - -He rukoilivat, niinkuin eivät olleet viikkokausiin enää rukoilleet, -epätoivon uskolla: "Vaadi meiltä! Vaadi meiltä kaikki! Anna meille -merkki, että tiedämme tahtosi!" Heidän ylitseen heittyi heijastus ensi -kutsumuksen ajoista, jolloin profeetta Maltsvet vielä kiersi kyliä ja -herätti sieluja, uutta uskoa julistaen, ja jolloin heidän sydämensä -halu oli kieltäytyä kaikesta, mikä ennen oli heille himoruokaa ollut. - -Ja ihmiset, jotka olivat paastonneet siitä saakka, kun emo heidät -parmailtaan vieroitti, kantoivat nyt kokoon viimeisetkin ruuantähteet -ja polttivat ne, lepyttääkseen Jumalan, joka oli heihin julmistunut. -He kaatoivat hiekkaan kaljat ja maidot, kellä vielä jäljellä oli, ja -särkivät keitinastiat, ettei kukaan kiusaukseen lankeisi, ja heidän -paastonsa olisi täydellinen. Suuren kiihkon tullessa heidän ylitseen, -he tukkesivat lähteet ja täyttivät ne soralla, ja kovettivat korvansa -nälkäisten lasten parkunalta eivätkä armahtaneet edes sairaitakaan. - -He näkivät taas valkean laivan, kuten odotuksensa ensi päivinä, ja -kuten Henki oli sen vaimon suun kautta ennustanut, ja he tiesivät, että -jos heidän uskonsa olisi kyllin luja, niin ihme tapahtuisi. He näkivät -sen lähestyvän ulapalta, keskeltä satamavesien järeitten sotalaivojen -ja kauppa-aluksien, hopeaisen laivan, valkean kuin meren raakun, -valmiin mahduttamaan heidät kaikki ja viemään heidät kevyesti keinuen -autuaammille asuinsijoille. - -Ja jos ihmisten ikävä kelvolliseksi havaitaan Herran edessä, niin oli -heidän uhrinsa totisesti suuri. - -Mutta kolmannen päivän illalla heidän paastonsa alusta alkaen, kun -kaikki olivat koolla rannalla, tapahtui, että eräs Järvamaan mies alkoi -pidellä päätään ja hihkua kuin humaltunut, vaikka ei tilkkaakaan viinaa -ollut kulkenut hänen huultensa yli, ja kaikkien rannalle kokoontuneiden -nähden juosta pitkin rantaa sinnepäin, missä kalaveneet olivat. He -näkivät hänen kompastuvan ja taas juoksevan ja koko ajan huitovan -käsillään, vaikka aaltojen kohina esti hänen ääntään kuulumasta. Kun -hän oli ehtinyt veneitten luo, näkivät he hänen työntävän veneen -vesille ja melovan päin ulappaa, yhdellä airolla. - -He olivat kaikki vaiti hämmästyksestä, odottaen hievahtamatta, mitä -tuleman piti. - -"Hän soutaa vastaan valkealle laivalle", sanoivat jotkut. - -Mutta yhtäkkiä he näkivät, kuinka hän heitti melan käsistään, kurkoitti -kätensä kuin jollekin näkymättömälle vastaan ja astui yli veneen -partaan, arvelematta, kuten olisi astunut lujalle mantereelle, kadoten -heidän silmistään. Silloin pääsi heidän kurkuistaan huuto, pitkä ja -epätoivoinen, ja he huusivat kauan, tietämättä lopulta itsekään miksi, -ja juoksivat pitkin rantaa. Ja vain muutamilla oli kyllin mielenmalttia -soutaa ulapalle ja ryhtyä naaraamaan ruumista, joka seuraavana aamuna -vedettiinkin vedestä ja pantiin rannalle, menneenvuotisten kaislojen -päälle. - -Mutta heidän silmäinsä kaihit putosivat, ja he tiesivät yhtäkkiä -kaikki, että heidän toivioretkensä oli päättynyt, ja he alkoivat koota -kapineitaan, lähteäkseen kotiin, etsien Maiea, purkaakseen hänelle -pettymyksensä. Mutta Maie istui ojan reunalla, selin muihin, kädet -velttoina ja väsyneinä helmassa, johon hän oli koonnut sinisiä ja -punaisia kukkia. Hänen kultaisten hiustensa kiilto oli sammunut, mutta -hänen silmänsä olivat yhä liikkumattomat kuin unissakävijän. - -Vaikka ei kukaan sanonut, tunsi hän kuitenkin, istuessaan paljaat jalat -niittyojassa, että kaikki odottivat hänen avaavan suunsa ja puhuvan. - -Mutta hänellä ei ollut heille mitään sanomista. - -Hän koetti muistutella, kuka oli ja mistä oli, ja maariankämmenet -tuoksuivat hänen sylissään, ja hän sormieli avuttomana niitten juuria, -jotka olivat vahanvalkoiset kuin kuolleen lapsen käsi; mutta hän ei -muistanut mitään. - -Silloin tuli hänen luokseen muuan maltsvetien lapsista, joka oli ollut -maantiellä kaupunkilaisten huvimatkailijain luona ja toi almunantimena -kädessään suuren kaistaleen äsken leivottua ja vielä lämmintä leipää. - -Ja koska Maie alati oli hyvä lapsille, taittoi lapsi hänelle puolet -leivästään. - -Maie tarttui siihen kuin unessa, mutta äsken kypsyneestä, pehmeästä -ruisleivästä nousi tuttu tuoksu hänen sieramiinsa, ja hän tunsi aluksi -sietämätöntä nälkää, mutta seuraavana tuokiona hän yhtäkkiä näki -avoimen leivinuunin ja paistuvat leivät uunissa. - -Hän piteli päätään, ja läpi aivojen sävähti ajatus: "Herran tähden, -leivinuuni pitää sulkea." - -Samalla sanoi joku, jota hän ei nähnyt, aivan hänen korvansa juuressa: -"Mitä sinä täällä teet? Mitä sinä odotat?" - -Ja heti hän hervahti heikoksi, lyyhistyen kokoon, ja hänen muistinsa -palasi. - -Hän näki molemmat poikansa, jotka leikkivät pihalla kaivon luona, -ja vanhemman hiha oli kyynäspäästä rikki. Puodin ovi oli auki, ja -elttaantuneen sillin haju nousi avoimesta nelikosta. - -Hän muisti miestään, poikiaan, arkipäiväistä askarettaan, -puodintaus-kamaria ja uunissa paistuvia leipiä, ja hänen kätensä -palmikoitsivat vaistomaisesti vanunutta tukkaa, samalla kun hänen -sydämensä oli sairas ikävästä. - -"Valkeaa laivaa ei ole", hän sanoi, nousten seisomaan, heikkona ja -horjuen kuin pitkästä taudista. - -Eikä kukaan häntä pidättänyt, sillä jokaisella oli oma murheensa, ja -niin pujottautui Maie Merits läpi tungoksen maantielle ja alkoi kulkea -kohti kotia, odotettuaan viisi viikkoa ihmettä Lasnamäen niityllä. - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Lähtevien laivojen kaupunki, by Aino Kallas - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LÄHTEVIEN LAIVOJEN KAUPUNKI *** - -***** This file should be named 56559-8.txt or 56559-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/5/5/56559/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |