diff options
| -rw-r--r-- | 56533-0.txt | 7476 | ||||
| -rw-r--r-- | 56533-8.txt | 7857 |
2 files changed, 7476 insertions, 7857 deletions
diff --git a/56533-0.txt b/56533-0.txt new file mode 100644 index 0000000..26a8cb5 --- /dev/null +++ b/56533-0.txt @@ -0,0 +1,7476 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56533 *** + + + + + + + + + + + +PYHIINVAELTAJA + +Kuvitelmia Karjalasta + + +Kirj. + +OSMO IISALO [Eino Railo] + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Kirja +1915. + + + + +SISÄLLYS: + + I. Lähtö luonnon ja alkuperäisyyden maahan. + II. Ontrei ja hänen hurskaat opetuksensa. + III. Kaksi pyhiinvaeltaja-naista. + IV. Outoja tapahtumia tshainajassa. + V. Salaperäinen vieras. + VI. Jatkoa tapahtumiin tshainajassa. + VII. Salaperäinen vieras ja pyhiinvaeltaja-naiset. + VIII. Pakoretkelle lähtö. + IX. Ontrein tarina. + X. Tulo Paadenen kylään. -- Runoilija-opettajan vieraana. + XI. Öinen juhlahetki. + XII. Herääminen ja pako erämaahan. + XIII. Unelmia Seesjärveltä. + XIV. Koskemattoman luonnon ylevyys. + XV. Mietteitä ja huomioita. + XVI. Merkillinen kallio. + XVII. Alakuloinen ilta. + XVIII. Uskomatonta. + XIX. Vanha urjadniekka. + XX. Onto ja Tuonen lintu. + XXI. Kesäinen hetki karjalaisessa kylässä. -- Runolaulaja. + XXII. Tulo Kemiin. -- Pako onnistuu. -- Tulo Solovetsiin. + XXIII. Solovetsi ja Karjala. + XXIV. Taistelu Karjalasta. -- Grijp-ritarin tarina. + XXV. Grijp-ritarin kuolema ja asemiehen kosto. -- Hyvästi. + XXVI. Uuteen elämään. + + + + +I. + +LÄHTÖ LUONNON JA ALKUPERÄISYYDEN MAAHAN. + + + Vieri siitä virstan toisen, + Pakeni palasen maata + Salon synkimmän sisähän, + Korven kolkon kainalohon. + +Hän oli istunut huoneessaan. Ovi oli ollut auki. Ulkoa oli kuulunut +siskojen ja heidän vieraittensa raikasta naurua. Tuomen kukkien tuoksua +oli kantautunut sisään ja pääskysten liverrystä sekautunut silloin +tällöin tyttöjen huolettomaan ilakointiin. Matti-renki oli istunut +pirtin portailla paitahihasillaan, isä-rovasti oli ollut huoneessaan +päivällislevollaan. Äiti oli jo leponsa katkaissut, koskapa hänen +tasainen laulunhyrinänsä oli ruvennut kuulumaan. Kylän raitilta oli +vielä silloin tällöin kaikunut pois ajavan kirkkoväen kärryjen ratinaa. + +Hän oli nauttinut elämästään ja olemassa-olostaan. Ummistaen silmänsä +kuvitteli hän tuon kaiken jälleen ilmieläväksi eteensä. Hän oli +tuntenut terveyden ja elämänhalun suomaa hyvinvointia, sekä iloinnut jo +edeltäpäin kaikesta siitä uudesta ja oudosta, jota pian tiesi tulevansa +näkemään. Laukku tuossa lattialla, jonka viime solkia hän siinä kiinni +solmeili, sekä vierellä pahkurasauva, ynnä vielä hänen pukunsakin +osoittivat, että hän oli lähdössä matkalle, nähtävästi jalkamatkalle. +Hyvin hoidettuaan asiansa oli hän päättänyt vielä kerran, ennenkuin +lukunsa lopetettuaan ryhtyi vakinaiseen toimeen ja siten kenties +kiinnittyi liiaksi, harhailla vapaana siellä, missä vielä tapasi +luontoa ja kansaa, jota ei sivistys ollut muuttanut. + +Niin oli hän matkustanut Sortavalaan ja siitä Koirinojaan. Täältä oli +hän hiljalleen astuskellut läpi Suistamon Suojärvelle, josta eräästä +rajakylästä sai matkatoverin, Ontrein. Siitä oli painuttu rajan poikki +ja lähdetty kohti kuuluisaa Solovetsin luostaria. Sillä matkalla oli +hän parhaillaan, ja oli hän jo nyt huomannut tulleensa siihen luonnon +ja alkuperäisyyden, lapsen uskon ja hartauden maahan, josta oli +uneksinut. + + + + +II. + +ONTREI JA HÄNEN HURSKAAT OPETUKSENSA. + + + Lennin maille vierahille, + Tulin tuntemattomille, + Sinisen salon sisähän. + +Hän oli solakka ja kaunis mies. Tummissa silmissä oli avomielinen +katse, jolle tuuheat kulmakarvat antoivat jonkunmoista näennäistä +tuimuutta. Päällä oli oma pysty asentonsa, joka osoitti pelotonta ja +itsenäistäkin luonnetta. Kun hän silmäsi taakseen, siellä perässä +pyrkivää toveriaan, kuvastui kasvoille malttamaton ilme, joka kuitenkin +pian vaihtui hymyksi ja leikiksi; häntä nähtävästi huvitti toverinsa +näkeminen. + +Ontrei olikin hänen reippautensa suoranainen vastakohta. Toinen jalka +oli muodostunut kömpelöksi kämpäjalaksi, jonka hän vaivoin aina sai +toisen edelle sijoitetuksi; oikea käsi oli kuivanut koukkuun ja koko +ruumis oli käynyt hiukan vinoksi. Tukka oli pellavaista, niskasta +tasaiseksi leikattua, leuassa tutisi liuhuparta. Silmät olivat +siniset, ja loisti niistä avoimesti lempeys ja hyvyys sekä lapsen +mieli. Ja kuitenkin saattoi hänen kasvoilleen joskus välähtää voiman, +toiminnan ja tarmon ilme, joka ikäänkuin hetkeksi muutti koko miehen. +Vaivaloisesti kävi häneltä kulku ja raskaasti nojasi hän sauvaansa, +mutta matkan kuluessa osoitti hän tavatonta sitkeyttä, joka pani +terveenkin kovalle koetukselle. + +He vaelsivat synkässä erämaassa ja oli heidät yllättänyt sade ja myrsky +sekä niiden mukana hämärä, joka kuusikkometsässä tuntui kaamealta. Oli +kuin olisivat nuo savenkarvaiset pilvet olleet tuossa puiden latvoissa, +joita vihainen tuuli pudisteli. Tieaukon päältä vilahti vielä pilven +lomasta iltatähti kuin hukkuvan avunhuuto, kunnes sekin katosi. Arkuus +ja vilun tunne, turvattomuuden ja hämärän salaperäinen orpous valtasi +mielen, joka halasi pois tästä epäystävällisestä säästä. + +-- Ylen -- alotti Ontrei päästyään odottelevan toverinsa kuuluville +-- ylen on nyt, veliseni, ilma paha joutuin matkata. Sinähän kyllä +nuorilla ja notkeilla jaloillasi menet saman tyynellä kuin tuulellakin, +mutta minun vaivaisen on vaikeampi. Mutta saattaapa sinunkin vauhtisi +hiljentyä, ennenkuin ollaan perillä... + +Hän hymähti leikillisesti ja vilkaisi salavihkaa nuoreen toveriinsa. + +-- Sinä olet, Ontrei, -- vastasi tämä -- hidas, mutta sitkeä. Pitäisi +joutua kylään levähtämään. Nälkäkin on. Onko vielä matkaa pitkästi? + +-- Viisi virstaa ainakin. Mutta astutaanhan hartaasti. Harvan matkanhan +perille niin nopeasti päästään kuin mieli tekisi. Ja kuitenkin, -- kun +ollaan kuoleman kanssa vastatusten, niin jopa onkin mielestämme silloin +liian joutuin maallinen vaelluksemme suoritettu... + +Ontrei huokasi, teki ristinmerkin ja jatkoi: + +-- Ei vapahtajakaan kiireesti kulkenut apostolein kera vaeltaissaan +ajallisessa haahmossaan. Ja kuinka sattuikaan pyhälle Sosimalle, kun +hän hengen herättämänä läksi Äänisen rannalta astumaan halki erämaan +pohjoista kohti... + +Tällä kohdalla tukahdutti Ontrein tavallista äkeämpi tuulen puuska, +joka sai hänet peräti hengästymään. Edessä oli suon salmeke, jonka +toisella rannalla metsä mustana ja uhkaavana odotti kulkijoita. +Nuoremman tottumattomia veriä hiukan värähdytti ja hän pysähdytti +Ontrein. + +Mikä se? + +Edestä metsästä kuului valittavaa kitinää ja tuulen outoa kohinaa. +Rusahteli ja rasahteli, pelkäävä korva kuvaili ja kuvitteli, silmä näki +näkyjä. Suuri risti kohosi tiepuolessa ja joukko valkoisia riepuja +liehui tuulessa. Kaikki lapsuuden muistot kalmasta ja murhapaikoista +lennähtivät mieleen. + +-- Mikä se on tuo risti tuossa? + +-- Risti? Vain muistutus matkamiehelle, että anoisi siunausta +retkelleen. Hurskas ja hyvä kristitty uhraa palasen liinaisestaan sivu +mennessään, saaden niin Jumalan siunauksen matkalleen. Ka, sittenpä ei +haltian ja pahan valta häneen pysty. + +Ja hartaasti risti nyt Ontrei silmänsä, kumarteli ja anoi siunausta. + +-- Ano sinäkin, veliseni, etteivät rosvot meitä yllätä, kehoitti hän +toveriaankin, taas päästen jatkamaan: + +-- Niin, kuinkapa sattuikaan hurskaalle Sosimalle, kun hän Jumalan +käskystä läksi matkalleen. Ylen olisi tietenkin ollut pyhälle miehelle +mieluinen autuas ja pikainen kuolema, että olisi hän päässyt siihen +elämään, jota niin palavasti halasi, mutta eipä suvainnut Jumala +hänen siinä asiassa kiirettä pitää. Pitkän elämän hän soi hänelle, +esimerkiksi kaikille Karjalan pakanoille, ja lopuksi sijan pyhimystensä +joukossa. Niin kun hän nyt nuorena munkkina matkasi halki Karjalan +Vienan rannalle, läpi synkeän pakanamaan, tapasi hän kerran tieltänsä +sairaan miehen. Auta minua, pyysi mies, kylään vie, sillä kovin olen +minä sairas ja äijälti on vielä matkaa. Minulla on kiire, vastaa +Sosima, Jumala kutsuu minua, en vielä tiedä, mihin; hoidan sinua +tässä, kunnes paranet, mutta kylään en voi palata. Ka, jos Jumalaa +kunnioitat, niin vie kylään, rukoili vieläkin mies; ei sinun kiireesi +niin suuri ole, ettet hyvää työtä ehtisi tekemään; kun teet, niin +saat sitä suuremman palkinnon. Sosima totteli miehen pyyntöä, hoiti +hänet terveeksi ja saattoi ihmisten ilmoille petojen kynsistä, jälleen +lähtien iloiten matkallensa. Konsa hän sitten havumajassansa Solovetsin +saarella, myrskyssä ja kylmyydessä, julmain pakanain uhkaamana, talven +ja pakkasen keskellä nälkään nääntymässä palavasti Herraa rukoili, +niin ilmestyi hänelle mies, joka toi ruokaa ja virvoitti pyhimystä +ruumiillisella ja hengellisellä lohdutuksella. Ja miehen tunsi Sosima +samaksi, jonka oli metsästä pelastanut. Se oli itse Spoassu... +Vapahtaja näet... + + * * * * * + +Selittämättömän outo tunne valtasi nuoren miehen. Siinä yön hämyssä +hänelle melkein vieraan, mutta lapsellisessa, taikauskon sekaisessa +hurskaudessaan sittenkin niin tutun ramman rinnalla vaeltaessaan oli +hän mielestään kuin salaperäisessä keskiajan maassa. Tie milloin +vaipui synkälle suolle sumuun ja väijyvien rimpien keskeen, jossa +jalka peläten haparoi tukea ja jossa pieninkin taakka selässä tuntui +syntikuormaa raskaammalta, milloin kohosi kumisevalle harjulle, +jossa myrskyn ääni soi kuin ylevän soiton humina. Silloin taas nousi +jalka keveämmin ja mieli reipastui, kuta korkeammalle tultiin. Niin +vaellettiin yössä ja hämärässä, vuoroin vaipuen, vuoroin nousten, mieli +askarrellen oudoissa ja omituisissa ajatuksissa. Kaukaa lapsuuden +muistoista se haki esiin erikoisia, ammoin unohduksissa olleita +mielikuvia kristityn kolkosta vaelluksesta kuoleman varjon laaksossa, +jossa saatiin kestää kamalat taistelut väijyvää kiusaajaa vastaan. +Ja tuosta siirtyi aatos laajemmalle upoten alakuloiseen näkyyn alati +vaeltavasta ihmisjoukosta, joka levottomana rientää aina eteenpäin, +itsekään todella tietämättä, minne... + +Hän katseli taas salaa Ontreita, kun tämä siinä kompuroi liukasta +polkua, nähtävästi syviin mietteisiin vaipuneena. Hänen täytyi +suorastaan ihmetellä sitä tarmoa ja voimaa, jota ukko osoitti. +Toista kertaa oli hän nyt matkalla Karjalan kuuluun luostariin, +ponnistellen kymmeniä peninkulmia läpi erämaiden. Ja kaiken tämän teki +hän päästäkseen mielestään edes hiukan lähemmäksi sitä ihmeellistä +päämäärää, joka hänen hengelleen kangasteli, saadakseen edes jotakin +toivovaa varmuutta siitä, mitä hän sanoi sielunsa autuudeksi. Hartaasti +ukon aatokset yleensä viipyivät pyhissä asioissa ja alati sai hän +aiheita lapselliseen tapaansa ottaa esimerkkejä sanasta, jota hän +vaikeasti selvitti Uudesta Testamentista. Siinä rinnalla sekoitteli +hän uskomuksiinsa paljon vanhaa perittyä taikauskoaan ja loitsuhenkeä, +joka oli hänellä verissä erottamattomana osana. Ja kaikessa tässä +uskossaan ja varmuudessaan hänellä oli ehtymätön toivorikkauden, ilon +ja elämänhalun lähde, niin että häntä saattoi väliin pitää aivan +kadehdittavana henkilönä... + +Nuorelle kulkijalle oli tässä ollut paljon uutta ja mielenkiintoista, +jotain kehittymättömyydessään viehättävää luonnontilaa, joka oli +tenhonnut hänet. Ääneti oli hän matkan varrella kuunnellut Ontrein +hartaita jaarituksia pään nyökäyksellä hyväksyen hänen hurskaat +arvelunsa siitä, mikä on ihmiselle tarpeellista taivaan valtakuntaan +pääsemiseksi. Visusti oli hän varonut puolella sanallakaan heittämästä +mitään varjoa tähän kirkkaasti pulppuavaan uskon, rauhan ja onnen +lähteeseen... + +-- -- -- -- -- + +Mietteistään havahtuen huomasi hän äkkiä astuvansa leveämpää ja +raivatumpaa tietä. Ontrei laahusti väsyneenä hänen rinnallaan +ilmoittaen kohta kylään päästävän, minkä kaukaa silloin tällöin +kuuluva koirain haukunta todeksi vahvistikin. Lähestyttiin tiheämmin +asuttuja seutuja, suurempia kyliä, joiden lävitse itää kohti vievä tie +laajeni laajenemistaan, kunnes yhtyi Äänisen rannalta Vienan rannalle +menevään valtamaantiehen. Sinne oli heidänkin mieli päästä, liittyä +siihen pyhiinvaeltajain virtaan, joka sitä myöten joka vuosi näihin +aikoihin vaelsi Valkean meren rannalle Sumaan, Solovetsin kuuluun ja +pyhään luostariin sieltä päästäkseen. Ontrei oli sen niin tahtonut, +sillä monet hurskaat miehet ovat silloin luostariin kulussa Venäjän +kaikilta ääriltä, ja kalliita opetuksia kuuluivat he matkan varrella +yksinkertaiselle kansalle jakavan. + +Laantumatta ulvoi tuuli yhä, mutta sade oli lakannut ja pilvet olivat +hajautumassa taivaalta. Kun metsä loppui ja kylän aukeama avautui +eteen, vilahti taas taivaalta tuo äsken sinne hukkunut kesän kalpea +tähti. Sen yläpuolelle kirkastui sininen, kuulakka öinen taivas, mutta +alapuolella olivat synkkänä muurina vielä äskeiset myrskypilvet. +Unen helmoissa uinuva aunukselainen kylä otti vaieten vastaan +vieraat, antaen ainoastaan velvollisuudentuntoisen koiraparin kujalla +ärhennellä. Mutta vaikenivat nekin, ja tyynesti avasi Ontrei parhaan +talon pirtin oven ja painui sisään, nuoremman toverin seuratessa +perässä. Oven suussa teki Ontrei hartaasti ristinmerkit, kumarsi +nöyrästi ja anoi yösijaa matkamiehelle. Ja kun hän kysyttäessä ilmoitti +"Solokoihin" mentävän, riennettiin vaeltajia palvelemaan ja yösijaa +laittamaan. + +Syötyään yksinkertaisen illallisen makasi hän kauan valveilla +vuoteellaan Ontrein vierellä, miettien ja kuunnellen. Ontrei-parka +luki iltarukouksiaan. Nöyrästi polvistuen sopotti hän puoliääneen +ulkoa oppimiaan lukuja, tiheään ja yksitoikkoisesti, silmät raukeasti +puoliummessa. Koko hänen sielunsa tuntui olevan mukana näissä sanoissa, +joista hän tuskin kaikkia ymmärsi. Mutta hän tiesi, että ne olivat +tehdyt ja kirjoitetut Jumalan kiitokseksi ja varjeluksen anomiseksi, +ja se riitti hänelle. Ja kun ulkoa opitut rukoukset olivat loppuneet, +puhui hän vielä kauan itsekseen, hiljaa liikutellen huuliaan. Silloin +tällöin kuuluvasta sanasta saattoi ymmärtää hänen nyt rukoilevan kotia +jääneiden, nuoren toverinsa ja kaikkien lähimmäisten puolesta... + +Kuta lähemmäksi siinä uni hiipi nuorukaisen mielikuvitusta, sitä +enemmän nautti hän olotilastaan. Kulttuurin veltostuttamat jäsenet +olivat jo saaneet perinpohjaisen kohennuksen, väsymys ja lämmin +raukaisi niitä suloisesti, ja levon tunne tuntui ihanalta. Olipa kuin +olisi hän ollut muumio pyramiidissa, jonne maailman myrsky ei kuulu... + +Hän vaipui uneen, mutta mielikuvitus jatkoi leikkivää työtänsä. + +Hän oli olevinaan kaukana poissa, ei oikein tiennyt, missä, mutta +ihanassa etelän maassa hän oli. Ontrein kanssa he nytkin vaelsivat, +mutta Ontreilla oli nyt turbani päässä, ja yllään vain jonkunmoinen +liinainen kauhtana. Jalat hänellä olivat paljaat, ja kädessä kuppi, +johon armeliaat ihmiset antoivat almujansa. Niin he vaelsivat pitkin +suoraa ja leveää tietä, joka vei yli upean tasangon, kaukana häipyen +sinervään vuoristoon. Paljon kansaa kulki tätä tietä heidän mukanansa, +ja he olivat Ontrein kanssa heidän vertaisiaan. He keskustelivat +pyhistä asioista ja pohtivat autuuden oppia, väitellen siitä, mitä +ihmisen olisi parasta ajallisen vaelluksensa aikana tehdä, ja väliin +kiivaillenkin oikean tien puolesta. Ja kun hän juuri leikillä +kuvaili Ontreille rauhan ja levon ihanuutta, kiivastui Ontrei kovin, +huutaen jyrähtävällä äänellä: oikea lepo on Jumalassa! Ja samalla +kosketti Ontrei, joka oli kasvanut oudon suureksi ja korkeaksi, häntä +sauvallansa. Hän tunsi äkkiä keventyvänsä ja kutistuvansa, kunnes +rupesi vaipumaan alaspäin. Hän vaipui, vaipui, tunsi äärettömän +tyhjyyden ympärillään, tunsi olemattomuuden ihanan ja ijankaikkisen +rauhan, saattaen kuitenkin sanomattomaksi vastakohtanautinnokseen +verrata sitä olemisen kuvaamattomaan tuskaan. Tämä on varmaankin +Buddhan "nirvana", aikoi hän juuri ihastuen lausua, kun hänen +ajatuksensakin jo seisahtuivat ja hän vaipui todella raskaaseen, +pitkällisen rasituksen ja miettimisen aiheuttamaan uneen. + +Uneen oli jo vaipunut Ontreikin; liuhuparta vain silloin tällöin +liikahti unimatin hänenkin mieleensä ennenkuvailemattomia autuuden +iloja esitellessä. + + + + +III. + +KAKSI PYHIINVAELTAJA-NAISTA. + + + Hyvän sait, hyvän tapasit, + Hyvän luojasi lupasi, + Hyvän antoi armollinen. + +Vaeltava ritari ei saanut lannistua mistään vaivoista ja vaaroista, +vaan oli hänen uhrattava elämänsä ja voimansa juuri sellaisten +etsimiseksi, että ne kestettyinä koituisivat hänen nais-ihanteensa +yhä suuremmaksi kunniaksi ja maineeksi. Niin voi hän joutua lumottuun +metsään, jossa salaperäisessä hämyssä hänen aistinsa huumautuivat +ja jossa hän saattoi sattua jopa hänellekin, itse sadun vaeltavalle +ritarille, outoihin ja ihmeellisiin seikkailuihin. Houkuttelevimpana +niistä on kaikkien aikojen vaeltaville ritareille mieleen kuvastunut +seikkailu lemmen ihanalla vuorella, joka tuolta mielikuvitelmain +lumometsästä alati tenhoavana viittaa. Väitetäänpä, että sinne juuri, +lumotulle lemmen vuorelle, vetää kaikkia vaeltavia ritareita salainen +ja sammumaton halu. Keskellä hartauden harjoituksia, keskellä taistelun +tuoksinaa, keskellä elämän kiihkeintä kamppailua, kuuluu äkkiä +salaperäinen kuiskaus sydämestä, vastustamaton vaatimus, käsky: tule! +Ja käsi seisahtuu, kaiho valtaa mielen. Ritari vaipuu mietteisiinsä, +lähtee vaeltamaan ja harhailee pian lumotussa metsässä loihtu-kaikujen +leikkikaluna. Mitä hakea, mitä etsiä! Virvatultako, joka levottomana +kuolleitten ritarien haudoilla väräjää, onneako, jota metsän utuiset +hengettäret ilakoiden uskottelevat? Ei voi sanoin päämäärää nimittää, +ei selittää, hakea ja etsiä on vain käsky, kulkea ijäti kysymys +huulilla. Ihanana viittaa tuolta tuulentupa, uljaana kohoaa sieltä +linna ja avosylin odottaa siellä sadun Paribanu, haltijattarista +kiehtovin. Mutta lähelle tullen kuva vaihtuu, näky katoaa, ja ilkeä +arki irvistää puun oksalta vastaan... + +-- Ontrei, sano minulle, oletko koskaan rakastanut? + +He kulkivat hiottavassa helteessä leveätä maantietä pohjoiseen päin. +Pehmeähiekkaiseen tiehen vaipui jalka nilkkoja myöten, joten astunta +tuntui raskaalta; paarmapilvi seurasi heitä uskollisesti, koettaen +saada väkisinkin tilaisuutta kiduttajan työhön hikisellä kaulalla. +Kangas valkoisine jäkäläpeitteineen ja siinä kasvava hongikko tuntuivat +aivan hehkuvan kuumuudesta. + +Kysymys tuli Ontreille odottamatta. Hän pysähtyi, pyyhki hikeä +otsaltaan ja kysyi vuorostaan puoleksi hymyilevä, puoleksi epäilevä, +mutta samalla kuitenkin hiukan surumielinen ilme silmissään: + +-- Että mielitietyn taioissako? + +-- Niin. + +-- Olen. + +Nyt oli ensimäisen kysyjän vuoro ällistyä. Hän oli odottanut +kansanmiehen tapaista kiertelevää vastausta, leikiksi lyöntiä tai muuta +sellaista, eikä ollut arvannut varautua tällaista vakaata suoruutta +vastaan ottamaan. Hän oli vaiti, keskustelua jatkamatta. + +Heidän edellään kulki kaksi naista. Toinen oli vanha mummo, jonka hän +oli nähnyt äsken venäläisessä majalassa, mutta toista hän ei ollut +siellä huomannut. Päättäen askeleista oli hän kuitenkin nuorempi, +sillä kulku kävi keveämmin ja vartalo notkahti myöskin silloin +tällöin nuorteasti. Vähitellen heidän välimatkansa lyheni, kunnes +he pian kulkivat peräkkäin maantien reunaa. Häveliäästi hän sentään +jättäysi naisista hiukan jälemmäksi, huomaten kuitenkin kuuntelevansa +jännityksellä, minkä sointuisella äänellä nuorempi vanhemman kiivaaseen +sopotukseen vastaisi. Mutta vastaus oli niin hiljainen, ettei ääntä +juuri kuulunut, ja pettyneenä huomasi hän jälleen jäävänsä naista +tarkastelemaan. Takaa kuuluvat jonkun venäläisen ajajan yksitoikkoiset +huudot saivat naisen sitten vilkaisemaan taakseen, ja silloin +vilahtivat kasvot hetkiseksi näkyviin. Samalla kosketti Ontrei +toverinsa käsivarteen. + +-- Veliseni, sanoi hän nöyrästi, menemme naisten edelle ja jätämme +heidät. + +Hän ymmärsi kyllä Ontrein tarkoituksen, mutta ei ollut tietävinäänkään. + +-- Miksi niin? kysyi hän huolettomasti. + +-- Älä katso tätä kaunokaista neitoa, veliseni, lähde edelle ja +unohdamme heidät. Ei sovi sinun nyt pyhällä matkalla, eikä sovi +muutenkaan tämän nuoren naisen suosiota hakea. + +Omituista oli, että hänen täytyi tunnustaa ukon ymmärtäneen hänet +puolittain oikein. Heti nähtyään naisen nuoreksi, ja, kuten nyt +tiesi, myös harvinaisen kauniiksi, oli aivan vaistomaisesti melkein +itsetiedoton rakastumisen ja omaksi saamisen heräävä tunne hänet +vallannut. Se ei ollut ajattelua eikä suunnittelua hänen puoleltaan, +se oli vain salaista luontoa, veren ihanaa runoutta, joka kuuluu kuin +hieno kuiske lumotusta metsästä. Mutta ukon herätyksestä hän huomasi +mahdollisuuden tuon tunteen syntymiseen, pelkäsi sitä itsekin ja sanoi +alistuen: + +-- Sinä olet, Ontrei, taaskin oikeassa. Lähdemme, menemme edelle. + +Sivu mennessään ei hän kuitenkaan voinut olla naiseen katsomatta. +Silmien eteen vedetyn huivin alta vilahti kaksi tähteä ja tumman ihon +kauneutta lisäsi vielä läpikuultava punerrus, joka hitaasti levisi +yli kasvojen. Otsa oli matala, kasvot kapeat, kulmakarvat korkeat +ja kaarevat, nenä omituisen kauniisti ja sopusuhtaisesti kyömyllä, +suu lämmin ja leuka sievästi pyöristynyt. Vaatemyttyä kantava käsi +oli sangen kapea ja valkoinen, ollakseen, kuten hän otaksui, vain +tavallisen työläisnaisen käsi... + +-- Kuule Ontrei..., yritti hän leikillä... + +-- Menemme, menemme, hoputti tämä. Vaieten olivat naiset väistyneet +tien toiselle puolelle ja vaieten menivät toiset sivu. Vasta hetken +päästä loihe Ontrei puhumaan. Hän lausuilihe sanojaan kuin säälillä +ja lohdutellen, kuin ymmärtäen, että mahdollisesti pienenpieni +katkeruuden pisara oli saattanut toisen sydämeen jäädä. + +-- Suunnattomat olivat kiusaukset -- puhui hän taas hurskaasti -- +pyhällä Sosimalla yksinäisyydessään Solovetsin autiolla saarella. Lähti +näet sieltä ensi talvena pyhä Hermanni mantereelle ruoan ja muiden +tarpeitten hakuun jättäen Sosiman yksinäisyyteen. Ja alkoi pyhimykselle +niin ankara kiusauksen aika, että ellei Jumala olisi häntä alituisesti +vahvistanut, hän olisi kaiketi, ellei toisin ollut jo alusta määrätty, +langennut johonkuhun noista moninaisista viettelyksistä. Niinpä saatana +tässäkin erikoisesti käytti kauniin naisen haamua kiusauksen aseena. +Yön pimeydessä, kun pyhä mies syntinsä tunnossa havumajassaan kovalla +vuoteellaan vaikeroi, valkenee äkkiä maja ja hänen eteensä ilmestyy +nainen ihanasti hymyillen ja käsiään ojennellen. Lähde pois saarelta +tästä kurjuudesta, mene kauas etelän maille, siellä odottaa sinua suuri +valta ja vaikutus sekä ihana elämän hekuma! Mitä täällä saarella teet +paleltumassa, kelle on siitä hyötyä? Eihän voi olla Jumalan tahto, +että hautaat itsesi tänne erämaahan! Ja kun meri jäätyy, tulevat +karjalaiset eräretkelle ja tappavat sinut. Lähde pois, etelän mailla +tulen luoksesi. Näin puhui kiusaaja, vietellen ojennellen käsiään ja +koettaen herättää pyhimyksessä synnin himoa. Mutta hän taisteli kovasti +vastaan, rukoillen voimaa Jumalalta, joka häntä auttoikin, vapauttaen +hänet saatanan loihtunäyistä. Vältä kiusausta, vältä, se on paras, se +paras, se, se-e-e... + +Moneen kertaan vakuutteli tätä hurskas Ontrei, veisaavalla äänellä +venytellen viime tavuaan. Nuorukainen hänen rinnallaan kuunteli häntä +hymyillen, aikoen jo ruveta ukon kanssa tarkemmin pyhästä Sosimasta +ja hänen elämänsä vaiheista keskustelemaan, kun jälestä kuuluva pieni +kirkaisu sai heidät katsomaan taakseen. + +Äsken heidän takaansa kuulunut ajaja oli saavuttanut naiset ja +pysähtynyt heidän kohdalleen. Nuorempaa heistä näkyi tarantassissa +istuva leikillisesti vetävän kädestä puoleensa. Siitä kirkaisu ja +vanhemman naisen toruva ja äänekäs hätä. + +Vilahduksessa ja huolimatta Ontrein rauhoittelusta oli nuorukainen +troikan luona. Tummapartainen, naurava ja hyvännäköinen venäläinen +piti tyttöä kädestä kiinni, iloisesti häntä puoleensa suostutellen ja +leikkiä laskien. Nähdessään nuorukaisemme kiireesti lähestyvän, päästi +hän neidon, antaen käskyn ajajalleen. Heti läksi troikka liikkeelle, +ja herra troikassa vilkutti ystävällisesti nuorukaiselle kättään, +ikäänkuin sanoakseen, ettei mitään pahaa oltu tarkoitettu. Tyttö ja +mummokin olivat jo vironneet säikähdyksestään. Kooten kaiken venäjän +kielen taitonsa kysyi nuorukainen hengästyneenä, mitä oikeastaan oli +tapahtunut. Nuorempi järjesti hiestyneenä huiviaan ja epäjärjestykseen +joutunutta tukkaansa, vanhempi kiiruhti selittäen vastaamaan: + +Ei ollut mitään erityistä tapahtunut. Tuo vallaton mies oli tarjonnut +sijaa tarantassissa, ja kun siitä ei oltu huolittu, oli hän muka +väkisin ajoneuvoihinsa vetänyt. Hyvä oli, kun sattui muita matkalaisia, +ettei pitemmälle leikissään mennyt, vaikka ei hän tietysti mitään pahaa +olisi lopuksikaan voinut, tuskinpa tahtonutkaan tehdä. Voi, voi, kuinka +oli turvatonta kahden naisen näillä erämaan teillä vaeltaa, turvatonta, +herra, kovin turvatonta! + +Nuorempi nainen otti huivin päästään paljastaen kauniit kasvonsa +kokonaan ja kääntyen nuorukaisen ihailevien silmien edestä punehtuen +pois. Tämä näki nyt, ettei hän voinut olla mikään tavallinen sen seudun +tyttö, sillä siksi hienostunut oli hänen kasvojensa ilme ja siksi +säilynyt hänen kapea ja valkoinen kätensä. + +-- Miksi ette aja? kysyi nyt nuorukainen. + +-- Herrat vain ajavat, ei talonpojat, vastasi mummo hiukan +salaperäisesti, lisäten sitten: + +-- Me menemme Solovetsin monasteriin. + +-- Sinnehän mekin, ilmoitti nuorukainen, ja ehdotti sitten aivan +luonnollisena asiana: + +-- Yhdessä käykäämme, niin eivät enää tahdo ajoneuvoihinsa? + +Mummo ei sanonut mitään, katsahti vain epäilevästi seuralaiseensa. +Mutta kun tämä nyökkäsi päätään, rupesi hän suostumaan. + +-- Kuka sinä olet, herra? kysyi hän. Avomielisesti teki nuorukainen +selkoa itsestään, esittelipä Ontreinkin, jonka nähdessään mummo hiukan +hymähti. Mutta kun nuorukainen vuorostaan uteliaana kysyi, ketä he +sitten olivat, ja mummo aikoi ruveta vastaamaan, estikin sen neito +äkkiä supisten mummon korvaan jotakin. + +-- Menemme sitten, sanoi nyt mummo lyhyesti. + +Nuorukainen ja neito kulkivat edellä, vaiti ollen ja vakavina, takana +tulivat mummo ja Ontrei, edellinen hiukan vaivatun näköisenä. Ontrei +asteli laahustaen, onnetonna muodoltaan, usein kuivaten hiestyvää +otsaansa ja mietteissään huuliaan liikutellen, mummo kulki vihaisesti +kättään tuiskien ja itsekseen nähtävästi äskeistä sattumaa sadatellen. + +Tie kohosi nyt ylöspäin pitkin tuuheametsäisen harjun selkää. Kun +päästiin harjun päälle ja metsä ei enää näköalaa peittänyt, avautuikin +se laajana joka taholle. Maa oli kasautunut aikojen mullerruksessa +kummuiksi, joiden rinteet peitti tuuhea metsä, miellyttävä vuoroin +tummassa, vuoroin vaaleassa vihreydessään. Tuolla laaksossa harjun +juurella kiemurteli pieni salojoki, hakien uraa, mistä pääsisi +puikahtamaan pois tästä mäkien ja laaksojen sokkelosta, nähtävästi +tuolta kaukaa välkkyvän järven helmaan. Vaarojen laelta siintivät kauas +suuret koivut, järven rannalta kultaristinen kirkko ja tuolta kaukaa +erotti silmä talon tapaista, kaivon vintin kaltaista, merkkiä kylästä +ja ihmis-asunnosta. Mutta tuolta toisaalta, tummimman metsän keskeltä, +kumpuili ilmaan hienoinen savupatsas; vaeltajan silmä huomasi sen +kummastellen, ruveten kuvittelemaan kaikellaista, mutta rauhoittuen +sitten tuohon järkevään otaksumaan, että siellä olikin niittymiesten +aidankorjaustuli. Ilmassa väreili kesän lämmin auer, mielessä pääsi +valtaan suloinen ja terve raukeus. + +Nuori nainen istahti väsyneenä pitkän mäen noususta tien viereen +kivelle, jääden katsomaan edessänsä avautuvaa maisemaa. Nuorukainen +istahti hänen lähellensä, mutta mummo vielä lähemmäksi. Ontrei taas +kyyssähti taammaksi, tylsän näköisenä ruohon kortta pureskellen. + + * * * * * + +Salon tuttua maisemaa vaieten katsellessa ja yksikantaan väsyneitä +huomautuksia toisten kanssa vaihtaessa kantautui nuorukaisen sieluun +muistoja kuin unelmia ja näkyjä menneiltä ajoilta. Lapsuuden +kadonneesta maailmasta selvisi eteen kuva samallaisesta seudusta +saloineen, järvineen, kirkkoineen ja kumpuilevine vaaroineen. Vaarain +keskellä levisi järven selkä saarettomana ulappana ja kehyksenä +kohosivat tummametsäiset kukkulat kaikkialla. Kaukaisena kohinana +kuului järven toiselta puolen kosken pauhu, kun sydänmaan ruskeat +vedet lähtivät purkautumaan kohti hautaansa, meren syliä. Mutta järven +toiselta puolen siinti niemen nenästä kirkko, niin kaukaa, että +se näytti puoleksi veteen uppoavan. Sinisten salojen takaa saapui +vakaata kansaa kirkolle, josta kellojen kumina kantautui yli vetten +hiljaisena kaikuna pienen pappilan kartanolle. Lähestyi kirkkoon +menon aika, jolloin pastori astui huoneestaan, lähtien kulkemaan +rantaan. Hänen seuraansa liittyi pian suntio, tuo kunnollinen, mutta +hiukan leikkisä mies, joka pitkillä kinkerimatkoilla sopivasti osasi +papillista ystäväänsä leikinlaskulla ja pienellä viattomalla kepposella +huvittaa. Joukkoon liittyi vähitellen juurevia isäntämiehiä, jotka +katsoivat jonkunmoiseksi kunniaksi päästä kirkkolahden poikki pastorin +venheessä. Astuttiin hiljaisina, silloin tällöin huomauttaen jotakin +ilmoista ja vuodentulon toiveista, kunnes saavuttiin rantaan. Siellä +suntio vikkelästi lykkäsi venheen vesille, meni perään huoparimillaan +venhettä vakauttamaan siksi kunnes pastori asettui paikalleen, +jonka jälkeen muita tuli mukaan sen kuin venhe kantoi. Niin sitten +lähdettiin, ja suntio ohjasi täysin lastattua alusta tyynesti kohti +kirkkorantaa. Joka suunnalta nyt soutikin venheitä kuin vesilintuja, +sillä laajat vedet halkoivat seutua. Mies oli jokaisessa perässä, +naiset soutivat ja valkoiset paidanhihat vilkkuivat. Vasta aitasta +otetuista vaatteista lemusi hauskasti hajuheinän tuoksu, naiset +nauroivat ja siellä täällä viiletti pikku poika kaislan korrella veden +pintaa. Jo tultiin kirkkorantaan. Korkeita ja kauniita koivuja kohosi +kirkon ympärillä, piha oli kauniina nurmena ja koivikossa kasvoi +runsaasti mustikoita. Pappi poistui sakastiin, mutta kansa jäi vielä +kirkon edustalle siitä vähitellen sisään siirtyen. Siellä lukkari jo +veisasi ankarasti hojottaen ja katsellen seurakuntaa tuolla alhaalla +lasiensa alatse. Kun pastori, jonka laulannolliset taipumukset eivät +olleet hänen intonsa tasalla, sattui vetämään messuansa väärään, antoi +lukkari, joka tietenkin tahtoi olla mainittavan hyvä siinä suhteessa, +hermostuneella ilmeellä pastorille merkin, että kyllä nyt kaikki +on menossa hullusti, minkä johdosta vakaa pastori rupesi hämillään +erikoisen tärkeästi kurkkuansa kakistelemaan. Mutta päästiin siitäkin, +ja niin alkoi saarna, pitkä ja perinpohjainen, jota tuontuostakin +sisään pyrkivä koira, itkevä lapsi tai ikävystyneenä ulos laahustava +sarkapöksyinen seurakuntalainen keskeyttivät. Niin kestettiin sekin, +kunnes se loppui ja päästiin taas veisaamaan. Silloin oli vikkelän +suntion vuoro esiintyä. Kourassaan pitkävartinen kolehtihaavi, jonka +pussi oli helmiompeleilla koristeltu, hän hiiviskeli pitkin käytäviä +kuin varas yöllä pistäen pyydyksensä äkkiarvaamatta aina sinne, missä +syntisen pää näytti raskaimmin alas nuokahtavan. Kilaus sieltä, kilaus +täältä osoitti, että jotakin aina haaviinkin pudotettiin. Ja kun niin +oli kirkonmenot saatu loppumaan ja luettu kuuluutukset, lähdettiin +kiireesti lahden yli takaisin soutamaan. Mieliala oli nyt pirteämpi, +sunnuntain pyhä tunnelma rupesi arkeutumaan, ja pastorikin salli +itsensä mielihyvällä ajatella vaatimatonta päivällistään. Sielläpä se +pieni ja pyöreä pastorska jo odottelikin ukkoaan pihalla pojat hameen +helmoissa. Jos kirkko tuliaiset olivat olleet hyvät, saattoi vikkelä +suntio saada päivälliskutsun, ja livahtipas joskus joku isännistäkin +mukaan... + +-- -- -- -- -- + +Hän heräsi mietteistään, jotka olivat kantautuneet kauas nykyhetkestä +salon tutun näköisen maiseman harhauttamina. Aurinko oli jo sivu puolen +päivän ja salon yllä väreili jo se kypsä ja tyydytetty valaistus, joka +on niin erilainen kuin aamun virkeys ja aavisteleva toivorikkaus. +Neidolla tuossa hänen vieressään oli huivi valahtanut niskaan; lämmin, +päivettynyt ruskeus valaisi hänen kasvonsa ja hiussuortuvat pyrkivät +vallattomina liehumaan tuulessa. Katseessa, joka syventyy kauas tuonne +taivaan rantaan, on uneksiva ja ajatteleva, ehkä suruinenkin ilme... + +Ontrei nousi vihdoin ja sitoi hitaasti reppunsa selkään. + +-- Ka, lähtekäämme, sanoi hän tyynesti ja teki ristinmerkin, alkaen +astua somerista maantietä. + +-- Lähtekäämme, sanoivat toisetkin ja kulkivat hänen perässään vaiti +ollen, nuorukainen ja neito rinnakkain, vanha mummo laahustaen perässä. + +Aika oli jo lähteäkin, sillä kaukana oli vielä heidän päämääränsä. + +Siinä kulkiessaan ajatteli hän, kuinka omituisesti joudutaan tovereiksi +näillä yhteisillä poluilla vaellettaessa. Ketä olivat nämä naiset ja +mikä oli heidän salaisuutensa? Miksi menivät he Solovetsiin ja mikä oli +se asia, jonka täyttyminen olisi heille ollut mieluisin tapahtuma? Sitä +aavistellen hän siinä kulki ja tunsi viihtymystä tuon ihanan naisen +läheisyydestä. + + + + +IV. + +OUTOJA TAPAHTUMIA TSHAINAJASSA. + + + Panen nyt maata maan luvalla, + Maan luvalla, puun luvalla, + Kaiken kartanon luvalla; + Kiesus kilpi, + Maaria miekka, + Varani vakaa Jumala. + +Yhä useampia Solovetsiin menijöitä kokoontui illan hämyssä kylään, +hakien majapaikkaa stantsijasta eli kievarista, tai muualtakin. +Oli siinä nuorta ja vanhaa, oli puolivaivaistakin, mutta kaikkia +elähdytti sama into, halu ehtiä Pietron päiviksi tuohon kuuluun +monasteriin siellä vihreältä välkkyvän Valkean meren helmassa, saarella +merellisellä. Oli tuossa parvi tummaihoista kansaa, miehiä ja naisia, +tulleita kaukaa Venäjän sydämestä. Halu nähdä pyhä luostari, rukoilla +pyhillä paikoilla, hämärä into ansioitua hengellisen, mystillisen +elämän alalla, oli saanut heidät tarttumaan matkasauvaan ja lähtemään +kesken työn hyörinää tälle pitkälle matkalle. Heidän sielunelämänsä +haaveellinen suunta, uneksimisen miettivä ilme, tuntui heidän +tummasta katseestaankin, kun he tuossa nojaten pihan aitaan nauttivat +alkulevähdystä matkansa jälkeen. Oli tuossa joukko karjalaisia, joiden +eloisa puhetapa heidät pian heimolaiselle ilmoitti, ja joihin Ontrei +heti tuttavallisesti liittyi. Vaieten viivähtivät pihalla mummo ja +neito, ikäänkuin epätietoisina siitä, minne kääntyisivät. + +Ilta tummeni yhä siksi omituiseksi kuulakkuudeksi, joka on pohjolan +yölle erikoinen. Oltiin vielä siksi etelässä, ettei valo ollut +riitelemättä vallalla, mutta kuitenkin siksi pohjoisessa, ettei yö +juuri hämyä pimeämmäksi päässyt. Salaperäistä oli kylän pitkällä +kujalla, jossa punamekkoiset naiset ja pitkätukkaiset miehet +pujahtelivat. Nuorison kisakentältä kuului heidän leikkilaulunsa +yksitoikkoinen loilotus, ja saunan ovesta sieltä täältä pullahti +ilmoille löylyn pilvi ja punaiseksi vihdottu olento, joka huohottaen +seisahtui edustalle, puhallellen ja hikeä hellittäen. + +Pienessä tshainajassa, jonne he lopuksi päätyivät yösijaa hakemaan, +oli sakeanaan tupakansavua ja väkeä, kaikilla väkevä mahorkkasavuke +suupielessä. Hurskaampi ja hiljaisempi vaeltajakansa oli nähtävästi +hakenut majaa muualta, ja ainoastaan suruton kansa, jonka mieli +oli maallisissa ja joka ansaitsi leipäänsä monella muotoa, piti +enemmän tällaisen paikan ilmapiiristä. Häntä hiukan kummastutti, +että Ontrei oli vienyt hänet tänne, mutta kummastuvan siitä näytti +Ontrei itsekin. Kaipa paikka oli ollut aikaisemmin, hänen edellisellä +matkallaan, rauhallisempi. Väestö oli huoneessa sangen kirjava, +alkaen lammasnahkalakkisesta tattarista aina erääseen komeaan, +mustaviittaiseen kaukaasialaiseen saakka; jälkeenpäin sai hän tietää +miehen olleen tänne poliittisista syistä etelästä karkoitettuja, joka +kyllä sai olla vapaana, mutta ei saanut minnekään matkustaa ja oli +pakotettu säännöllisesti urjadniekalle näyttäymään. Silmät tuikeat kuin +sysipalat loistivat karvalakin reunan alta, kauniista, miehekkäistä +kasvoista. Isäntä oli punakka ja pönäkkä isovenäläinen, jonka niska +oli ajeltu sileäksi ja tukka leikattu tasaiseksi. Esiliina vyöllä hän +siellä jakeli määräyksiään pitäen yhtämittaa vireillä keskustelua +pöydän lähellä olevien kanssa. Seinällä hänen takanaan oli revolveri, +mikä osoitti, että niitäkin elämän ilmiöitä, joissa tällaistakin asetta +tarvittiin, saattoi näiden hirsiseinäin sisällä esiintyä. Revolverin +nähdessään nuorukaisemme ajatteli hymähtäen sitä pienois-asetta +samaa lajia, joka uinaili täydessä viattomuudessa hänen housujensa +takataskussa, ja jolla oli korkeintaan jonkunmoinen periaatteellinen +merkitys. "Mutta pyhiinvaeltajan aseena olkoonkin uskon kilpi ja hengen +miekka", koetti hän lohduttaa itseään. + +Hänen ja Ontrein tulo näytti herättävän melkoista huomiota. Puheen +sorina lakkasi ja kaikki kääntyivät heitä katsomaan. Ontrei teki nöyrän +hyvän illan, mutta nuorukainen ei saanut sanotuksi mitään, seisoipahan +vain. Mutta vastaanotto olikin kaikin puolin hyvä. Nähtyään hänet +puvusta tavallista matkalaista paremmaksi, riensi isäntä kohteliaasti +pöytänsä takaa kyselemään, mitä haluttaisiin. Kuultuaan yösijaa +haettavan, ilmoitti hän kohta, että sellaisen tietysti sai, mutta +että, kuten näkyi, tupa oli aivan täysi. Kuitenkin lisäsi hän käsiään +levitellen: + +-- Mutta jos kamarin tahdot...? + +-- Anna kamari sitten... + +Puhe oli alkanut uudelleen heidän ympärillään, ja äänekkäämpänä kuin +äsken. Jo tuli muuan heidän luokseen ja kysyi, minne oltiin matkalla. + +-- Solovetsiin... + +-- Ka, Jumala apuun matkamiehelle! + +Käskettiin istumaan. Pöydän lähellä oleva seurue vietti erään +tuttavansa läksiäisiä. Sumaan Valkean meren rannalle oli tarkoitus +mennä ensin ja siitä monakkojen laivoilla Solovetsin kautta +Arkangeliin, jossa veli oli kauppiaana. Paloviinaa oli ostettu ja +juotiin sitä nyt runsaasti. Oli siinä tavallista puhdistettua viinaa, +oli pihlajanmarja- ja muutakin makeata viinaa. Palanpainimeksi oli +hankittu anjovista, mitä näyttiin pidettävän erittäin harvinaisena +ja kallisarvoisena herkkuna. Väkijuomaa kaadettiin pesemättömyydestä +harmaiksi käyneisiin juomalaseihin, melkein reunoja myöten, ja +tyhjennettiin lasit sitten monien kaipausten sanojen ja vakuuttelujen +sekä hellien hyvästelyjen ohella samalla keikauksella pohjaan saakka. +Erittäinkin näytti eräs tummapartainen mies olevan väkijuoman ihailija. +Kallistaessaan tulista nestettä suuhunsa taivutti hän vähitellen, +sitä myöten kuin juoman suuhun valuttaminen teki sen tarpeelliseksi, +koko ruumistaan taaksepäin, ja kun hän vihdoin oli päässyt määrättyyn +kaarevuuteen, loi hän äkkiä tähän saakka ummessa olleet silmänsä +hartaalla autuuden ilmeellä kohti kattoa, niin että vain valkuaiset +näkyivät täällä alhaalla maan päällä oleskeleville. Näki, että hän piti +viinasta ja nautti siitä. Puhuttiin äänekkäästi, poristiin, jopa vähän +halattiinkin. + +Nuorukainen katsoi tuota oudostuen. Hän oli ollut juomaseuroissa +mukana paljonkin, mutta siellä oli tällainen avonainen viinanhimo +visusti salattu. Hänellekin tarjottiin ystävällisesti, ja kun hän +kiitti ja kielsi, tarjottiin uudelleen sokeroitua viinaa. Nyt täytyi +hänen turvautua siihen hätävalheeseen, että hänen terveytensä ei +sallinut hänen nauttia väkeviä juomia. Mutta sille vastaukselle +naurettiin mahdottomasti, sillä tiesihän lapsikin, että viina juuri oli +"lääkettä". Mutta hyvät kuomat oltiin silti, eikä häntä sen enempää +häiritty. + +Ontreillekin tarjottiin, mutta hänkin kieltäytyi maistamasta, sillä +eihän sopinut pyhällä matkalla olevan viinaa nauttia. Eikö sopinut? +Ontreillekin naurettiin, sillä Solovetsiinhan tässä olivat muutkin +matkalla, mutta siitä huolimatta maistelivat. Ah! veliseni, ilot ovat +pienet maailmassa. Niitä suurenna, älä halveksi hetkeä, jolloin voisit +ne laajentaa. + +Ja tuo mustapartainen Bacchuksen palvelija vaipui eräänlaiseen +filosoofiseen mietiskelyyn viinan merkityksestä inhimillisen ilon +lisääjänä ja elon taakan keventäjänä. Hän puhui hellästi, tietämättä +enää, kelle, hän levitti käsivarsiansa sulkien väliin jonkun +kuvittelemansa olennon rakkaaseen syleilyynsä, ja hän vienonsi +äänensä niin sulavaksi ja hennoksi, ettei olisi voinut uskoa sen +lähteneen siitä samasta kaulasta, josta äsken oli mennyt viinaa kuin +vettä merenkurkusta. Tupakansavu pimensi tuvan puolipimeäksi, seurue +pöydän ääressä sai kynttilänpätkän valokseen ryhmittyen sen ympärille +eriskummalliseksi piiriksi, josta vapajavassa valossa näkyi milloin +välkkyviä silmiä, milloin vaahtoisia suita, milloin rasvaisia naamoja +ja punaisia sekä mustia täysipartoja. Tuvan muu osa painui pimeään, +pitkin penkkejä ja lattiaa makasi nukkuvia matkalaisia huoletonna +kuorsaten. Oven suussa istui käsiinsä nojaten kiiluvasilmäinen +kaukaasialainen, joka koko illan oli vaiti ollen seurannut tuvan +tapahtumia. + +Nuorukaisesta tuntui kuin olisi hän joutunut johonkin sadun paikkaan, +jossa tummat paholaiset viettivät tulensa ympärillä juhliaan. Outo +huone, kieli, kansa, yleensä koko ympäristö, tuntui hänestä taas niin +omituiselta ja ennen aavistamattomalta, ettei hän tahtonut voida +aisteihinsa uskoa. Kun hän Ontrein havahduttamana kääntyi ovelle +päin lähteäksensä, loi siinä istuva etelän poika häneen läpitunkevan +katseen, niin terävän, että hän säpsähti ja kysäisi Ontreilta: + +-- Näitkö sen miehen siinä oven suussa? + +-- Näin. Koko illan siinä istui... taaskin. + +-- Kuinka niin? + +-- Hän on aina iltaisin tässä tshainajassa... Tuossa istuu samalla +paikalla ja tuijottaa ihmisiin. Ei puhu mitään, ei ketään häiritse, +on niin kuin jotakin odottaisi. Kolme vuotta kuuluu jo olleen tänne +karkoitettuna kaukaa jostakin etelästä, mutta ei pääse vielä palaamaan. +Helpotettu rangaistus kuuluu tämäkin olevan. + +-- Mitä hän on sitten tehnyt? + +-- Sitä ei tiedetä. + +He hapuilivat pimeän etehisen toiselle puolelle, jossa tuo heille +luvattu kamari oli. Sekin oli pimeä, sillä akkuna oli mennyt rikki +ja oli peitetty jollain vaatteella. Nuorukainen heittäytyi täysissä +pukimissaan vuoteelle, mutta Ontrei vaipui maata lattialle, pannen +laukkunsa päänaluseksi. + +-- Joutaakin syntinen ruumis rääkkäytyä, hymähti hän. + +Ontrein ääni oli melkein niinkuin alakuloinen. Hänen iltarukouksessaan +ei ollut nyt sitä lapsellista luottamusta ja voimaa, joka aina oli +ollut sen erikoisleimana, vaan särähteli hänen äänestään tuska. Pirtin +ovi kuului aukenevan ja sieltä tulivat suurella rymäkällä erojaisten +viettäjät. Valtava porina täytti pimeän etehisen, joku hapuili kamarin +ovea, vetäisi sen auki ja huusi kovalla äänellä ja sorahtelevalla +kielellä: + +-- Rauhallista yötä! + +Ontrei katsoi parhaaksi vastata, mutta nuorukainen ei sanonut mitään. +Kovalla paukauksella lyötiin sitten ovi kiinni ja mentiin ankaralla +jytäkällä alas portaita. Kylän raitti kajahteli seurueen äänekkäästä +keskustelusta. Matkalaiset käänsivät väsyneinä kylkeä ja odottelivat +lepoa ja unta. Pian hiljenikin kaikki, Ontrei lakkasi rukouksistansa, +ja kohta olivat molemmat unen helmoissa. + +-- -- -- -- -- + +Miten ihania aikoja ne menneet nuoruuden päivät! Hän huomasi äkkiä +seisovansa kotikaupunkinsa rantatorilla, niska kenossa katsomassa, +kuinka tavattoman korkealle luokan vankin mies löi pallon lentämään. +Tuolla se kiisi pienenä pilkkuna taivaalla, ja sekä poikain että +tyttöjen sydäntä hiipaisi niin mukavasti. Vapaasti siinä sai juosta +takaisin ulkolinnasta sisälinnaan ja päinvastoin. Hänenkin vuoronsa +tuli lyödä, ja hän koetti iskeä hänkin lujasti, miehekkäästi muka +salaten ponnistustansa, mutta eihän se pallo juuri kauas lentänyt -- +tuohon vain näppimälleen ulkolinnan rajalle. Juoksuun valmiit mutisivat +kärsimättömästi, kun eivät uskaltaneet lähteä niin huonon heiton +varaan, ja hän itsekin harmistuneena ihmetteli, että mikä siinä on, kun +ei tuo pallo ota oikein lentääkseen... + +Aurinko paistoi lämpimästi ja ilma oli niin täynnä kevään virkistävää +henkeä, että mielet nuortuivat ja talven turtama nauru pääsi irti. +Äitikin tuolla pihalla sai huoliensa keskelle hymyn huulilleen... + +Hän oli sitten jo aivan kuin täysi mies, ja kulki pitkin +kotikaupunkinsa katua, -- joutilaana, ajan vietettä etsien. Silloin +tuli äkkiä eräästä kadun kulmasta häneen eteensä Kaupin ukko sieltä +ylimaasta, tunnettu polkupyörän ja ikiliikkujan keksijä. "Poika", sanoi +ukko ankarasti, "äitisi sinua kouluutti ja toivoi papin tulevan, mutta +näytäppäs todistustasi, häh!" + +Hätääntyneenä rupesi hän etsimään todistuksiaan, mutta ei löytänytkään, +ei vaikka olisi kuinka hakenut. Vihdoin putosi taskusta pitkä paperi, +johon oli kirjoitettu: "Mitätön". "Siinä sen nyt näkee", ilkkui Kaupin +ukko, "mitätön mies, jonka saa vaikka tappaa, ja annetaan vielä +tapporahat". Ja puhjeten suureen nauruun karkasi ukko hänen päälleen, +väittäen, että hänellä oli ollut paljoa suurempi oikeus koulunkäyntiin, +ja kiristäen häntä ankarasti kauluksesta. Silloin kuului viereltä +terävä ääni: "Mikä elämä täällä, -- vai tahdotteko, että minun pitää +hakea poliisi?" Kun hän katsahti sivulleen, seisoi siinä hänen entinen +rehtorinsa, jonka nähdessään Kaupin ukko äkeällä vauhdilla katosi +nurkan taa. Mutta rehtori nuhteli häntä vanhaan tapaansa ankarasti +vallattomuudesta, hänen uskaltamatta sanoa sanaakaan puolustuksekseen. +"Menisit johonkin oppiin, sinä tyhjäntoimittaja", huusi rehtori lopuksi. + +Tämä oli hänestä erinomaisen merkillistä kaikki, ja kovasti näitä +tapahtumia mielessään pohtien käveli hän rantatorille, himoiten +taas päästä linnapallille. Siellä olikin leikki täydessä vauhdissa, +mutta hän huomasikin, ettei hän voinutkaan siihen yhtyä. Hän oli +niin mahdottoman suuri ja pitkä, ettei tori riittänytkään hänelle +astuma-alaksi, ja oli polkea jaloissaan piipertävät lapset kuoliaaksi. +Nämä vihastuivat vaatien kiivaalla äänellä häntä poistumaan. "Sinähän +olet mies, mene pois, mitä täällä teet, mene miesten työhön, jos +pystyt". Niin pilkkasivat pienet pojat, ja tytöt osoittelivat häntä +sormellaan ja hihittivät: "öhö-öhö-öhöö-öö". Hän tuli taaskin +tavattoman murheelliseksi, koska hän ei ymmärtänyt, mihin miesten +työhön hänen tuli mennä, ja hän läksi vaeltamaan, alati tutkien +mielessään, mitä hänen oikeastaan oli ruvettava tekemään. Niin kulki +hän kulkemistaan, kunnes hän tuli aavalle ja lakealle seudulle. Kaukaa +taivaan rannalta loisti kirkas tähti ja hän lähti vaeltamaan sitä kohti +Nopeasti hän sitä lähestyikin, kunnes hän huomasikin, että se oli +Pohjan neito, joka istui siinä kaarellansa. Hän otti hatun päästään +ja pyysi kysyä neidolta nöyrimmin, mitähän hänenlaisensa olisi paras +ruveta tekemään...? "Tekemäänkö? Laulamaan sinun pitää ruveta", vastasi +neito, ja aikoi juuri... + +-- -- -- -- -- + +Hänestä tuntui äkkiä, etteivät he enää olleet kahden Ontrein kanssa +huoneessa, vaan että heidän läheisyydessään jossain tuossa pimeydessä, +herkeämättä heihin tuijottaen, oli joku kolmas, joku olento, joka oli +siihen salaa ja luvatta hiipinyt. "Ehkä tämäkin on unta", ajatteli hän, +ja koetti nipistää itseään säärestä päästäkseen varmuuteen siitä, oliko +hän hereillä vai ei. Mutta hän ei viitsinytkään nipistää niin kovasti, +että hänen olisi tarvinnut siitä liikahtaa, ja niin jäi hän edelleen +tuohon unen ja todellisuuden välimaille. Mutta sen tunsi hän varmasti, +että huoneessa oli joku olento, joku tuntematon kolmas, joka seisoi +tuossa vähän matkan päässä, kenties nurkassa, katsellen heitä pimeästä +herkeämättä. Häntä värisytti ja kamala pelko karsi hänen ruumistaan... +Hän suunnitteli siinä kaikellaisia keinoja, joilla hän tekisi tämän +nähtävästi vihollismielisen voiman aikeet turhaksi, mutta yhtä +nopeasti kuin hänen kiihottuneet aivonsa niitä suunnittelivat, tulivat +ne myös hylätyiksi. Hän muisteli kaikkia niitä tähän verrattavia +kohtauksia, joista hän oli lukenut, ja joista kylmäverisyydellä oli +pelastuttu, mutta yksikään niissä käytetyistä keinoista ei nyt tuntunut +sopivalta. Ja koko ajan hänestä tuntui kuin tuo olento tuossa hänen +läheisyydessään tuijottaisi häneen pilkanhymy huulillaan, vuodattaen +terävästä ja läpitunkevasta katseestaan jotakin salaista, magneetista +voimaa, joka lamautti hänen tarmonsa ja vähitellen hänen ruumiinsakin, +ettei hän saanut enää edes ääntä päästetyksi... + +Hän tahtoi maata siinä tuli mitä tuli, olla hiljaa ja liikahtamatta, +vain odottaen armoniskua. Hän muisti kertomuksen valkoisen naisen +haamusta, joka lähestyi kuutamossa uhrinsa vuodetta koettaen iskeä +häntä vuohensarvipäisellä suurella puukollaan, ja hän mietiskeli, +voisiko hän niin nopeasti ponnahtaa syrjään ja välttää iskun kuin se +mies siinä kertomuksessa. Teki mieli koettaakin, mutta kuinka olikaan, +niin jäi sekin koetus tekemättä. + +Ontrei lattialla rupesi liikkumaan ja vääntelehti unissaan. + +Hän kuunteli henkeä pidättäen. + +Taas oli hän kuulevinaan tasaista huohottamista ja kun hän oikein +jännitti silmiään, oli hän näkevinään huoneen nurkassa jonkunlaisen +haahmon. + +Uudelleen valtasi hänet lamauttava pelko, joka kuitenkin pian vaihtui +kiukuksi ja raivoksi. Viha antoi hänelle voimaa, ja niin sai hän äkkiä +kohottautuneeksi istumaan ja kiljaisseeksi kovalla äänellä: + +-- Kuka siellä? Kukaan ei vastannut. + +Hän otti revolverinsa hiljaa takataskustaan, napitti takkinsa ja +rupesi uudelleen odottamaan. Hän tunsi nyt olevansa rauhallisempi +ja alkoi tyynesti asemaansa miettiä. Ontrei ei ollut herännyt, eikä +hän itsekään ollut varma, oliko hän hereillä. Toisekseen hänestä +tuntui siltä, ettei hän välitäkään, vaikka joku huoneessa olisikin, +vaikka itse paholainen... Hän muisti jossain nähneensä kuvan, jossa +paholainen yön pimeimmällä hetkellä, kun munkki palavimmin rukoilee +salaisten syntiensä anteeksiantamusta, pitkänä nauhana pujottautuu +avaimen reiästä sisään, heti sisäpuolelle päästyään laajentuakseen +kauhistuneen munkin edessä kamalasti ilkkuvaksi kiusaajaksi. Olisipa +nyt huoneessa sellainen peijooni..., taitaisi sydän vähän oudosti +pamppailla..., karvainen otus, silmissä viheriä lieska... Ontrei se on +vahvasti vakuutettu siitä, että paholainen täällä oikein maa jalassa +kulkee ihmisiä viettelemässä. Jos ajat olisivat vanhat, näkisi Ontrei +paholaisen varmasti, olisi nähnyt jo monta kertaa... + +Hänen täytyi hymähtää näille aatoksilleen. Uudelleen rupesi häntä +nukuttamaan, ja hän painautui hiljaa vuoteelleen takaisin. Etehisessä +kuului joku kulkevan, koskapahan ovi narisi niinkuin sitä olisi +varovaisesti avattu ja säikähdetty sen narisemisesta. Hän ajatteli sitä +samaa kuin illallakin, maata pannessa, että ovi olisi pitänyt saada +lukkoon; mutta kun siinä ei ollut lukkoa... pahainen linkku vain! + +Minne lienevät joutuneet yöksi venäläinen tyttö ja mummo? Oli paha, +kun ei tullut otetuksi siitä selkoa; voivat lähteä aamulla yksinään ja +häipyä näkyvistä kokonaan. Hän muisteli tytön näköä ja tutki itseään. +Mikähän tyttö oikeastaan oli? Hienot, valkoiset kädet ja muukaan +muoto eivät juuri todistaneet käsin työtätekevän lähtöä. Mene tiedä, +-- venäläisissä oloissa tapahtuu niin paljon kummallista ja meille +käsittämätöntä, siellä on niin paljon alkuperäistä romantiikkaa, lapsen +uskoa ja lupauksia, ettei mitään tarvitse pitää liian outona... + +Tytöstä johtui hän ajattelemaan tuota ovensuussa istunutta +kaukaasialaista, komeata ja synkkää miestä. Toivoneeko jonkun +matkalaisen kotipuolestaan tapaavansa, vai muutenko halunnee outoja +kasvoja nähdä? Sääli. Milloin päässee lähtemään? Jos hyvinkin lienee +siellä nuori vaimo tai morsian odottamassa? + +Taas kävivät ajatukset yhä hajanaisemmiksi ja hän vaipui raskaaseen +uneen. + +-- -- -- -- -- + +Hän heräsi siihen, että Ontrei kosketti hänen käsivarteensa. + +-- Varaja, veli, varaja, sanoi hän kuiskaten. + +Oven takaa kuului hiipiviä askeleita. Hän hyppäsi ylös, kun samalla ovi +äkkiä temmattiin auki ja pimeästä etehisestä syöksyi häneen käsiksi +mies... + + + + +V. + +SALAPERÄINEN VIERAS. + + + Vaan elä isoni itke, + Eläkä emo valita, + Viere vettä veion silmä, + Sisaren sinä ikänä, + Vielä päästän pääramuni, + Heikon henkeni pelastan. + +Vaiti ollen ja silmät maahan luotuina vaelsi tuo tshainajassa +ollut kaukaasialainen pitkin hämyistä kujaa kohden asuntotaloansa +tuossa kylän toisessa päässä, josta valtamaantie taas lähti leveänä +sarkana halki hiekkaisen maan luikertelemaan. Vastaan tuleviin hän +saattoi luoda uneksivan katseen tummista silmistään, mutta saattoipa +tuijottaa sivukin kohti tyhjää avaruutta, sisälle päin suuntautuvalla +aatos-ilmeellä. Raskaat olivat hänen askeleensa ja hänen vartalonsa +köyristynyt, mutta ei voiman tai jäntevyyden puutteesta, vaan vallalle +päässeestä epätoivoisesta välinpitämättömyydestä. Mikä mies, jos hän +olisi tuossa vartalonsa oikaissut, mikä ilmi, jos hän olisi antanut +salaman silmistään leimahtaa! + +Mutta hän oli raukea ja haluton, ja pienet pojat uskalsivat näyttää +hänelle kieltään hänen ohi mentyään. Neidot katsoivat haaveillen hänen +jälkeensä, sillä hänen lempensä tuntui yhtä halajamisen arvoiselta +kuin autuus. Peläten ajattelivat vaimot hänen kiehtovaa katsettaan ja +hänen syleilynsä aavistettua hurmaa, ynseiksi sulhoilleen muuttuivat +immet sitä samaa uneksiessaan, ja vihaa hehkuivat miesten silmät tuota +muistaessaan. + +Hänen lempensä ei kuitenkaan esinettä ja aihetta hakenut. Vaiti hän +eli ja vaelsi, eikä kylä hänen sydäntänsä koskaan voinut ymmärtää. Hän +oli yksin heidän keskellään, yksinäisempi kuin orpo kotka korkealla +kalliopaadellaan. Hänen sydäntään jäyti alati sammumaton tuska, joka ei +sallinut hänen sieluunsa minkään tunkeutua. + +Hänellä oli ikävä kotia. + +Kun hän aamulla noustessaan katsoi akkunasta eikä nähnytkään +kotiseutunsa lumipeitteisiä vuoria, vaan yksitoikkoisen pohjolan +maiseman vaaroineen, soineen ja kankaineen, tunsi hän sydämessään +kipeän piston. Kun hän illoin ulkona kävellessään näki pohjolan kalpean +kajastuksen mailla ja vesillä, mutta ei etelän tuttua tulta vuorien +huipuilla, tunsi hän jälleen kipeän piston sydämessään. Ja niin satoja +kertoja päivässä, työssä ja levolla, alati kalvava haava rinnassa, +tunnossa tuska, joka kouristi sydäntä ja nosti katkeraa, tukahtuvaa +tunnetta kurkkuun. Kun hän näki Karjalan vaalean neidon, muisti hän +hurjalla kaipuulla sitä tummaa kaunokaista, joka oli siellä kaukana, +äärettömän, tajuamattoman kaukana. Kun hän kisakentällä syrjästä katsoi +nuorison yksitoikkoista leikkiä, muisti hän kotikylänsä nuorten tulisia +hyppyjä etelän lauhkeassa illassa nuotion ympärillä, jonka valossa +hopeakoristeinen ja punapukuinen neito keveästi nosti siroa jalkaa... + +Ah! kuinka hän ikävöi. Hän kaipasi kotiinsa niin, että hän salaa +itki kuin nainen suruansa. Väliin valtasi hänet raivo ja hän etsi +esinettä, johon puuskansa purkaa, mutta ei voinut tunnustaa arvoistansa +löytäneensä. Ja niin vaipui hän taas välinpitämättömyyteensä ja +suruiseen uneliaisuuteensa. Kun tuo outo nuori mies tshainajassa äkkiä +ilmestyi hänen eteensä ja hän kuuli hänen olevan kotoisin Suomesta, +niin oli hänen uteliaisuutensa ja mielenkiintonsa herännyt. Noin +siis astuu vapaa mies, pitää päätä pystössä, ei ketään kumarra! Ja +hän katsoi nuorukaista koko illan herkeämättä ja monet mielikuvat ja +mietteet välähtelivät hänen aivoissaan. + +Usein oli hän miettinyt pakoa, mutta ei ollut koskaan saanut mitään +päätöstä siitä kypsytetyksi. Mihin paeta ja mitä tietä? Oudot olivat +kovin nämä seudut sekä etelään että muillekin ilmansuunnille päin, ja +vaikea oli hänen Suomen tai Norjan kautta mihinkään pyrkiä, kun ei +osannut kieliä eikä ollut rahaa. Varmaankaan ei tuo outo nuorukainen +rupeaisi hänen kanssaan mihinkään tekemisiin, sillä siitähän voisi +koitua hänelle ikävyyksiä ja vastuksia? Ja jos hän pääsisi pakoon, niin +sittenhän hän ei voisi koskaan palata sinne, minne hän ikävöi, kotiin. +Eikö hän ollut yhtä orpo missä muualla hyvänsä kuin täällä, vaikkapa +maailman vapaimmassa paikassa? Kotona vain oli hänen hyvä olla, siellä +hän voisi elää vaikka orjanakin, kunhan vain sinne pääsisi... Hän oli +kuin lapsi, jolla oli ainoastaan yksi hehkuva mieliteko, mutta ei +voimia eikä suunnittelukykyä sitä saavuttaakseen. + +Hän jatkoi matkaansa ohi asuntonsa pitkin tietä, kohti vähän matkan +päässä odottavaa männikköä. Hän ei ollut huomannut, että äsken hänen +kujalla mennessään tukahdutettu naisen huudahdus oli kuulunut erään +talon pihalta. Naisen kasvot olivat sieltä näkyneet. Nainen oli +ollut kahden vaiheella, yrittänyt jälkeen, mutta siinä samassa taas +peräytynyt, taas yrittänyt, mutta sitten päättäväisesti palannut +sintsiin takaisin. Sieltä oli ilmestynyt toinen nainen katsomaan +kaukaasialaisen jälkeen, katsomaan tarkkaan ja oikein silmiään +varjostaen. Hänkin oli sitten mennyt sisään, eikä ollut enää +näyttäytynyt. Mies, jota he olivat katsoneet, oli jatkanut matkaansa +ja kadonnut metsän helmaan. Ja taas oli tiellä ollut hetkinen +hiljaisuutta, joskin odottavaa ja aavistavaa... + +Mutta pian oli mies palannut jälleen ja silloin oli tuo ensin mainittu +nainen hiipinyt aidan taakse tien vierelle hänen tuloansa odottamaan. +Ja kun mies oli tullut kohdalle, oli hän hiljaa ääntänyt erään nimen. +Silloin oli mies seisahtanut ja tarttunut kädellään otsaansa, ikäänkuin +suuren ja äkillisen voiman valtaamana, horjahtaen hiukan, seisahtuen ja +ruveten hurjin silmin ympärilleen tarkastamaan. Ja kun hänen katseensa +oli osunut pihamaalla jännittyneessä asennossa odottavaan naiseen, joka +oli samalla kohauttanut huiviaan, näyttäen kasvonsa, ja pannut sormensa +huulilleen, oli hän taas horjahtanut, tapaillut henkeään kuin hukkuva, +ummistanut hetkiseksi silmänsä, mutta syöksähtänyt sitten äkkiä +kartanolle. Mutta nainen oli paennut hänen edellään sintsiin, taaskin +hiljaisuutta ja varovaisuutta vaatien. Ikäänkuin muina miehinään oli +kaukaasialainenkin silloin, välinpitämättömästi ympärilleen katsahtaen, +hänen peräänsä pujahtanut... + + + + +VI. + +JATKOA TAPAHTUMIIN TSHAINAJASSA. + + + Jopa joutavan lähetti, + Itse lemmon lennättikin, + Kiusaksi kovien miesten, + Vastukseksi vaivaisien. + +Kun kaukaasialainen myöhällä jälleen ilmestyi kylän kujalle, oli hän +kuin muuttunut. Hän vilkaisi tutkien ympärilleen ja lähti sitten +kiireesti tshainajaan. + +Kujalla tuli häntä vastaan meluava joukko, joka juuri oli sieltä +jäähyväiskesteistä lähtenyt. Käsi kaulassa miehet kulkivat liepein +silmin katsellen maata ja yllänsä kaareutuvaa taivaan lakea. Väliin +antoivat he kuulua hihkaisun ja hellämielisen laulunpätkän. Häntä he +nyt kaikin ryhtyivät puhuttelemaan. "Sinä suruinen veikko", sanoivat +he, "ota sinä ja juo viinaa, niin virkistyt. Mitä näin allapäin aina +olet, veliseni; palvelet aikasi nöyrästi, niin jopa pääset kotiin +mutson luo. Vai onko sinulla mutsoa ollenkaan? Jos ei ole, niin älä +hanki, älä veliveikkoseni hanki sitä ristiä ja vastusta itsellesi, jos +sielusi autuus sinulle on rakas, älä, älä..." + +Kaukaasialainen sysäsi miehet syrjään, mutta seisahtui, kun näki +urjadniekan saapuvan paikalle: + +-- Lähden kalalle metsälammelle, sanoi hän. Älä kysele minua muutamaan +päivään. Hyvät kukkokalat tuon. + +-- Mutta jos karata aiot, veli? kysyi urjadniekka, vanha harmaaparta +vakavasti. Minä virkani siitä menetän. + +-- Et menetä, vaikka karkaisinkin, naurahti kaukaasialainen. Mutta +ellen tule kolmeen päivään, niin lähetä katsomaan sieltä itäiseltä +lammelta. Voinhan hukkuakin. + +-- Minä luotan sinuun, sanoi ukko. Olet ollut aina rehellinen. Ja jos +karkaat, niin oma on vastattavasi. + +-- Menkää kotia miehet, sanoi hän sitten toisille, lähtien itse +vakaasti astumaan pitkin kujaa. + +Mutta kaukaasialainen lähti tshainajaan. + +Kun hän pääsi sintsiin, kuului kamarista töminää ja jytinää, ikäänkuin +olisi siellä ollut paras paini käymässä. Hän kiskaisi oven auki... + +-- -- -- -- -- + +Hyökkäys, jonka kuvaaminen on ollut edellisen keskeyttämänä, oli tullut +niin äkkiarvaamatta, että hän aluksi suorastaan herpautui ja kaatui +takaisin vuoteelleen ahdistajansa alle. Mutta tuota herpautumista ei +ollut kestänyt kuin muutama sekunti, kun hän jo tunsi tarmonsa ja +voimansa monenkertaisina palaavan. Hänelle selvisi siinä kamppaillessa +itsetiedottomasti, että nyt oli kerrankin kysymyksessä todellinen +toiminta eikä mikään haaveilu, ja raivoisena hän äkkiä riuhtaisi +kuristavat kädet kurkustaan, hyökäten vastustamattomalla voimalla ylös. +Kovasti voivotteleva Ontrei osoitti sangen ravakkata toimeliaisuutta +tarraten terveellä kädellään ahdistajaa sääreen ja vetäen häntä +takaisin lattialle päin. Niin pääsi hän ylös hankalasta asennostaan, ja +hänen ensimäinen yrityksensä oli saada pieni revolverinsa esiin, mutta +sitä hän ei voinutkaan. Vastustaja tuntui aavistavan jotakin sellaista, +ja tarttui tiukasti häntä ranteisiin, koettaen uudelleen saada hänet +kaadetuksi. Mutta nyt se oli jo turhaa. Painin ja tappelun muistot +poikuuden ajoilta virkosivat tuossa hetkessä nuoren miehen mieleen, ja +töytäten miestä päällään rintaan, sai hän riuhtaistuksi irti vasemman +kätensä. Kun vastustaja ei sitä enää kiinni tapaillutkaan, saattoi +aavistaa hänen hapuilevan puukkoa vyöltään. Nuorukainen kokosi kaikki +voimansa ja suuntasi vasemmalla kädellään, jota hän käytteli yhtä hyvin +kuin oikeaakin, voimainsa takaa iskun vastustajansa sydänalaan. Mies +horjahti, Ontrei heittäytyi samalla hänen jalkoihinsa ja jysähtäen +kaatui mies lattiaan. Samassa oli myös nuorukainen, hänen päällään, +mutta ponnahti heti ylös: lämmin verivirta ja kipeä tunne käsivarressa +todistivat, että mies oli saanut puukkonsa esille. Ontreikin peräytyi +ja nuorukainen tempasi revolverinsa himoten tyhjentää kaikki sen +piiput tuohon roistoon, joka oli näin mullistanut hänen hurskaat ja +rauhalliset ajatuksensa. Mutta ennenkuin hän kerkesi saada asettaan +ampumakuntoon, ja taas ylös päässyt mies ehti uudelleen hyökätä heidän +kimppuunsa, aukeni ovi ja sisään ryntäsi kaukaasialainen ja hänen +perässään unenpöpperöinen, isovatsainen isäntä, kannatellen housujaan +ja siunaillen venäjäksi tätä jumalatonta meteliä. Vilauksessa oli +seinän viereen kyyristynyt rosvo, joka nyt liian myöhään katui tekoaan, +köysissä, ja arveluttavan keveästi keikkui hän kaukaasialaisen käsissä, +joka sieraimet ilmaa ahmien tuntui ikäänkuin ottelusta nauttivan. Mutta +vaikea on kuvata isännän ällistystä hänen nähdessään, kuka oli köysiin +joutunut. Aivan sanattomana jäi hän mieheen tuijottamaan, saaden +vihdoin änkyttämällä esiin: + +-- Sinä... sinä... sinä koiran poika! + +Illalla oli hän maksanut isännälle ottamansa ruoan ja yösijan kymmenen +ruplan kultarahasta. Jo silloin oli hänestä ollut vastenmielistä +näyttää niin isoa ja kirkasta rahaa, mutta kun ei ollut pienempää, niin +täytyi. Maksaessaan oli hän vaistomaisesti vilkaissut ympärilleen ja +huomannut silloin erään punapartaisen, likaiseen mekkopaitaan puetun +miehen häntä uteliaasti tarkastelevan. Heti häneen katsottuaan oli +mies säpsähtänyt ja katsonut toisaalle, mutta silti oli nuorukaiseen +jäänyt jotakin vastenmielistä tunnelmaa. Tuo mies oli tshainajan +poloinen renki, viinanjuoja kova, jonka oli rahan nähdessään vallannut +ankara ahneus. Hän se oli todellakin ensin hiipimällä saapunut +matkalaisten makuukamariin, toivossa, että he olisivat riisuutuneet +ja hän saanut heidän vaatteensa rauhassa tarkastaa, mutta petyttyään +siinä toiveessaan, oli hän käynyt välillä vahvistusta hakemassa ja +silloin puolihumalassa koettanut tätä aivan summittaista ja suoranaista +ryöväystä. Hän ei ollut tahtonut ketään tappaa, eikä ollut siksi +varustautunut puukkoa heti käyttämään, mutta ei ollut muutakaan keinoa +tiennyt kuin käydä kiinni, kun oli ymmärtänyt Ontrein jo ajoissa +havahtuneen. Sanottiin, ettei hän ollut oikein viisas, eikä luihu ja +vilkkuva katse tuuheain kulmain alta juuri tavallista järjen tilaa +todistanutkaan, mutta mitään suoranaisia hulluuden kohtauksia ei +hänelle tiedetty sattuneen, ellei tätä nyt ollut siksi luettava. + +Mutta isännän ällistys muuttui pian vihaksi. Käyttäen kaikkia +kielensä monilukuisia, taitavasti, häväisevästi ja purevasti tehtyjä +haukkumasanoja ihmeteltävällä sujuvaisuudella ja vilkkaudella, +ja säestäen niitä silloin tällöin hyvin suunnatulla potkulla ja +korvapuustilla, antoi hän miesparan ymmärtää täysin selvästi, minkä +suunnattoman vahingon hän teollaan oli hänelle ja hänen liikkeelleen +aiheuttanut. Mitä nyt kannatti enää yrittääkään majatalon pitoa, kun +oli tehty ryöstön ja murhan yritys hänen talossaan? Kukaan ei tietysti +uskaltaisi astua sinne jalallaankaan, peläten, että se oli murhaluola. +Ja isäntä repi tuon tuostakin tukkaansa yrittäen jopa kaksin käsin +haroa haiveniaan, ellei housujen putoamisen uhka olisi saanut aina +äkkiä hänen toista kättänsä tukasta liitinkiin. Niin torui tuo +punanenäinen isovenäläinen, valitellen todellakin hyvästä sydämestään +sitä harmillista ja surullista onnettomuutta, jonka täten oli hänen +talossaan täytynyt arvoisille Suomen vierahille tapahtua. + +Nuorukainen oli temmannut ikkunan peiton pois ja tarkasti haavaansa +kädessään. Se oli mitätön ja nenäliinallaan sitoi hän sen +kaukaasialaisen avulla helposti. Sen tehtyään tarttui hän pelastajansa +käteen puristaen sitä lujasti ja kiittäen häntä sydämellisesti avusta. +Nyt, ensimäisiä kertoja elämässään, tunsi hän todella elävää tarvetta +olla kiitollinen, ja oli samalla ylpeä siitäkin, että oli miehen +tavoin esiintynyt tuossa vaarallisessa kohtauksessa. Vaarassa onkin +jotakin viehättävää, johtui hän itsekseen ajattelemaan, jotakin, joka +panee toimimaan miehessä voimia, jotka tavallisissa oloissa eläen +kokonaan uinuvat salattuina. Esteitä ja vastuksia voittaen kenties +saavutetaan paljoa suurempi elämän nautinto kuin alituisessa rauhassa +ja ruusuisessa onnen paisteessa eläen? + +Mutta Ontrei oli aivan suunniltaan. Nurkassa höpisi hän lakkaamatta +hospotiaan, aina lyöden otsaansa lattiaan ja vuodattaen runsaita +kyyneliä. Nyt jälkeenpäin oli hänelle selvinnyt vaaran koko suuruus, +jota hän ei äsken potrasti ja pelottomasti nuorempaansa auttaessaan +ollut joutanut ajattelemaan. Mitä aikoi Jumala lähettäessään heille +tällaisia koettelemuksia, mikä synti oli heidän sovitettava, kun +sallittiin murhamiehen käydä heidän kimppuunsa? Säikähtäen huomasi +ukko jo rupeavansa tässä Luojan töitä ja järkkymätöntä maailman johtoa +arvostelemaan, ja sai siitä yhä uutta syytä huokailla ja pomiloida. +Kohta kuitenkin rupesi hänen huomionsa kiintymään rosvoon ja hänen +isäntäänsä. + +Mies oli kerrassaan surkean näköinen. Sidotuilla käsillään koetti +hän suojella itseään isännän korvapuusteilta, itkien ja anoen armoa. +Hänen vaatteensa olivat repaleiset, tukka ja parta takkuiset ja +auenneesta kaulantiestä näkyi laiha ja likainen rinta. Hartiat olivat +köyryt, jalat laihat kuin tikut ja sormet paljasta luuta. Syvä sääli +valtasi Ontrein. "Oi ristiveli", sanoi hän osanotolla, "mikä saattoi +sinutkin niin syvälle synnin tielle vaipumaan, mikä sai unohtamaan +ne opetukset, joita sinunkin osaksi on tullut? Onko köyhyytesi niin +suuri, että olit pakotettu anastamaan toisen omaa?" Ja Ontrei nousi ja +meni miestä lähempää katsomaan, estäen isännän lyönnit. Kuunneltuaan +isännän valituksia hetkisen meni hän sitten matkatoverinsa luokse +ruveten käsiään levitellen pyytävällä äänellä selittämään jotakin. +Aluksi ei nuorukainen näyttänyt häntä kuulevan, sillä siksi suurella +mielenkiinnolla seurasi hän kaukaasialaisen hiljaisella, mutta +kiihkeällä äänellä tekemiä esityksiä, mutta sitten hän havahtui +ja ymmärsi Ontrein asian. Ukko pyysi, ettei miestä jätettäisikään +poliisille, vaan annettaisiin koko tapahtuman jäädä sikseen, kun ei +siinä kuitenkaan ehtinyt mitään suurempaa onnettomuutta tapahtua. +Siten säästettäisiin isännältäkin, joka oli asiaan aivan syytön, suuri +vahinko. Mies ei voinut olla täysijärkinen, senhän näki selvään, +vaan vähämielinen onneton, joka kaipasi jokaisen kristityn erikoista +osanottoa. Ei tiedä, mitä Jumala tälläkin teolla on tarkoittanut? Ehkä +aivan erikoisia ja elämällemme tärkeitä seikkoja? Armahtakaamme siis +miespoloista. + +Nuorukaiselle ei tietysti tarvinnut tuota kahdesti sanoa, vaan +suostui hän asiaan heti, antaen sen tiedoksi isännälle. Tämän ilo oli +siitä vilpitön, mutta vain niin vähällä ei hän silti renki-parkaansa +päästänyt. Huolimatta Ontrein vastalauseista vei hän hänet rakennuksen +alakertaan, jossa oli tavallisuuden mukaan karjapiha, sitoi hänet +siellä kiinni laen kannatinpylvääseen ja antoi hänelle siinä +tuppivyöllään niin sydämellisen voitelun, että miehen valitus leikkasi +sydäntä. Ontrei ei voinut tuota sietää, vaan liikkasi tuohtuneena alas +rangaistuksen näyttämölle, josta kohta alkoi kuulua hänen ja isännän +riitelevää äänen hälinää. Mutta koska valitus lakkasi siihen, saattoi +uskoa Ontrein ihmisrakkaassa asiassaan onnistuneen. Sangen kiihtynyt +hän taas oli alhaalta palatessaan, mutisten itsekseen ja huokaillen +tätä julmaa asiaa. Hänellä ei ollut aikaa kuulla, mitä nuorukainen ja +kaukaasialainen yhä jännittyneemmällä mielenkiinnolla keskustelivat, +vaan ryhtyi hän kokoamaan vähiä riepujaan, ja panemaan naulapohjaisia +kenkiään jalkaansa, päästäkseen pian pois tästä paikasta, jossa aivan +selvästi vallitsi itse saatana ja kaikki hänen menonsa kiusaten ihmistä +pois oikealta tieltä. Joistakin hänen puolinaisista sanoistaan saattoi +tulla jopa siihenkin murheelliseen vakaumukseen, että Ontrei oli +tuolla alhaalla isännän kanssa keskustellessaan erehtynyt ihmisrakkaan +ottelunsa kuumuudessa kiroamaankin, -- seikka, joka oli arveluttavan +raskas teko hänen laatuiselleen. Ymmärrettävää siis onkin, että hän +laukku selässä malttamattomasti ovelta toveriansa mukaansa kiirehti, +ottamatta kuuleviin korviinsakaan isännän kiitollisia ja alamaisia +esityksiä samovaarista ja hyvästä teestä varhaiseen aamutuimaan... + +Merkitsevällä katseella hyvästeli vihdoin nuorukainen kaukaasialaista, +joka lähti huolettoman näköisenä kulkemaan kotiaan kohti. +Pyhiinvaeltajat painuivat myöskin matkalleen, Ontrei raskaasti +syntitaakkansa painamana, mutta nuori mies askel keveänä ja mieli +ikäänkuin uudessa vireessä. + +Ehtoosta ja aamusta oli tullut uusi päivä. Yön keveä usva viipyi +vielä notkopaikoissa, mutta kunnaat jo kuvastelivat auringossa, +välkyttäen tuhansia kastehelmiään. Apilapellolta tuli hiljaisen +aamutuulen mukana imelän makea tuoksu ja pensaista pyrähteli ilmoille +pikkulintuja yöpuultaan. Ilmassa oli tuo ihmeellinen raikkaus, joka +tekee aamut niin ihaniksi ja kirvoittaa mielen synkästä ja painajaisen +ahdistamana vietetyn yön tukahduttavasta tunnelmasta, antaen aavistaa +ylösnousemuksen ihanuutta. + + + + +VII. + +SALAPERÄINEN VIERAS JA PYHIINVAELTAJA-NAISET. + + + Muill' on kansa, ei minulla, + muilla maa, minulla korpi, + muilla ystävät ylimmät, + mulla pitkä umpipolku. + +Kootessaan ja järjestellessään vaikutelmiaan tämän kuluneen vuorokauden +vaiherikkaista kohtaloista täytyi hänen itselleen tunnustaa, että +se oli rikkaampi uusista ja oudoista kokemuksista kuin mitä hänelle +oli pitkään aikaan sattunut. Erinomattain tuotti hänelle tyydytystä +se, että hän oli vaaran hetkellä voinut tarmolla ja voimalla toimia, +ollenkaan siinä hätäilemättä; oli osoittanut, että hän kyllä +vaikeissakin kohdissa kykenisi asiaansa valvomaan. Ainoa hermotunne, +mikä tuosta tiimellyksestä oli jälellä, oli pieni pistelevä värähtely +yli koko ruumiin, mutta sekin kuitenkin tuntui ikäänkuin hyväätekevästi +lämmittävän, samoinkuin kylmässä kohmettunut jäsen rupeaa lämmittyään +miellyttävästi kauttaaltaan tikustelemaan. + +Mutta tämä viime vuorokausi oli myös tuonut hänen kokemuspiiriinsä +tapauksen, jossa kokonaan vedottiin häneen ikäänkuin jonakin aivan +ratkaisevana voimana. Kaukaasialainen oli pyytänyt tavata häntä eräässä +paikassa tässä matkan varrella, siinä, missä puro leikkaa maantietä, +muodostaen viheriän niityn kahdenpuolen. Oikealle puolelle tietä +oli heidän poikettava, kulettava vähän matkaa puron vartta, kunnes +tulisivat sievään, kuusimetsää kasvavaan notkoon. Siinä oli odotettava +ja sinne tulisi kaukaasialainen häntä tapaamaan ylen tärkeässä asiassa. + +Tämä se oli saanut hänet äsken tuolla majalassa niin äkkiä unohtamaan +hyökkäyksen ja sen tekijän. Tätä hän nytkin mietti enemmän kuin muuta. +Mitä saattoi olla miehellä hänelle asiaa? + +Mutta Ontrei ei sen sijaan tahtonut mitenkään päästä tasapainoon, +vaan kulki yhäkin vuoroin posmittaen ja vuoroin tyrskien kapeata +polkuansa, voivottaen samalla toverilleen tapahtunutta onnettomuutta. +Haava käsivarressa ei ollut kuitenkaan mikään vaarallinen, joten +Ontrei sai viimein kääntää huolensa koskemaan kokonaan asian +taivaallis-synnillistä puolta. Mikä alentumus ihmiskunnassa, että +rauhalliset matkalaiset, joiden tiedetään sitäpaitsi menevän pyhään +monasteriin rukoilemaan heidänkin syntejään anteeksi, joutuivat +tällaisen ilkityön uhriksi! Turhaanko työskenneltiin ihmisten +pelastamiseksi, kun kiusaaja yhäkin teettää heillä tällaisia tekoja! +Kun nousisi haudastaan pyhä Ilja, Vienan apostoli, ja katsoisi kansansa +sekaan, niin varmaankin palaisi hän takaisin maalliseen haahmoonsa +uudelleen saarnaamaan parannusta! "Lähetti luoja toki sen mustilaisen +oikealla hetkellä meitä sen toisen mustilaisen kynsistä pelastamaan..." + +-- Ontrei, menemme levähtämään tänne niitylle. Syödäkin pitää, että +jaksamme taas helteessä astua. + +-- Mutta vastahan söimme, veliseni. Emme jouda nyt istumaan, pitkä on +matka vielä meren rantaan. + +-- Tule pois vain, kyllä ehdimme. + +Hän vei vastustelevan ukon mukanaan ja saapui pian sovitulle paikalle. + +Mikä nautinto oikaista erämaan sammalelle! Se on pehmeä ja polkematon, +viileä ainaisessa rauhassaan. Puron rannalla tuossa silenee maa +vetreäksi nurmeksi, joka vietellen kutsuu helmaansa lepäämään. Reunansa +on se koristanut orvokeilla, jotka huomaat vasta maahan heittäydyttyäsi +niiden vienosta tuoksusta, älyät ilostuen kuin äkkiä löydetyn aarteen. +Mutta siemaus korpien ruskeasta suonesta, raudasta ja pohjavesistä, +sammuttaa janon ja tuo mieleen kuvia ihanista virvoittavista lähteistä. +Levon ja tyydytyksen tunne valtaa mielen, halu on tähän ainaiseksi +jäädä, viettämään ijankaikkista kesää sen solisevan puron reunalle +sinne viileään korpeen, sen orvokkia kasvavalle viheriöitsevälle +äyräälle! Sama mahtoi olla tunnelma Herran opetuslapsilla, kun he +ylösnousemuksen vuorella ilostuen sanoivat, että tässä on meidän hyvä +olla ja tahtoivat tehdä kolme majaa, -- tuollainen äkkiä sydämeen +valahtava rauhallisen ilon, intohimottomuuden ja viihtymyksen tunne, +joka tuntuu ihanalta kuin mielen katkeran soimauksen jälkeen äkkiä +saatu omantunnon rauha... + +Hetken istuttuaan näki hän pensasten lomitse, kuinka maantietä +vaelsivat hitaasti tuo kaunis neito ja perässä vanha mummo. + +-- Ontrei, kääntyi hän sanomaan, me matkaamme noiden kanssa yhdessä. Ne +eivät ehdi meitä paljon jätättää... + +-- Menkööt, ärähti ukko kärsimättömästi. Emme lähde heidän kanssaan, +onnettomuutta siitä vain... Mutta hyvänen aika, nehän tulevat tänne! + +Ukko kyyristäytyi ikäänkuin vainolaista pakoon, ja kummakseen näki +nuorukainenkin, että naiset kulkivat hitaasti pitkin puron vartta heitä +kohti, ikäänkuin jotakin hakien. Tuossa olivat he jo ääressä pensaitten +takana, jo taivuttivat niitä hiukan syrjään ja jo säpsähtäen huomasivat +Ontrein, jolla näytti olevan ankara halu piiloutua pensaikkoon kuten +jänis pää edellä. Mutta nuorukaisen huomattuaan lennähti hymy nuoren +naisen kasvoille ja venäjäksi kysyi hän, eikö kaukaasialainen vielä +ollut tullut! + +Nyt lennähti totuuden aavistus salamana nuorukaisen mieleen. Uteliaana +kääntyi hän kyselemään neidolta asiaa tarkemmin, kun jo tuossa seisoi +kaukaasialainen heidän edessään, pitkänä ja pulskana, voimakkaana ja +varmana, sydämellisesti uudelleen ojentaen nuorukaiselle kätensä ja +taputtaen ällistynyttä Ontreita ystävällisesti olkapäälle. + +-- -- -- -- -- + +Ukko katsoi vuoroin kaikkiin ja pillahti sitten itkuun. Hänen osakseen +oli kuluneitten tuntien aikana tullut niin monta mielenliikutusta ja +niin ankara säikähdys, ettei hän voinut tunteitansa ollenkaan hillitä, +vaan vetisteli syrjempänä, liuhupartansa tutisten. Kyyneleittensä +lomaan haukkasi hän kuitenkin aina palan kalakukostaan, väittäen +sillä parantavansa sydänalassaan yhä tuntemaansa heikkoutta, minkä +johdosta mummo katsoi velvollisuudekseen lähettää hänen puoleensa +eräitä paheksuvia ja arvostelevia katseita, kooten visusti hameensa +ympärilleen ja kaikin tavoin osoittaen, että Ontrei-parka oli sittenkin +astetta alempaa aatelia kuin hän. Mutta Ontrei ei sitä huomannut, vaan +vuoroin itki ja teki ristinmerkkejä, välillä taas haukaten, vuoroin +kirkastettu ilme kasvoillaan hiljalleen kiitteli Jumalaa kaikesta +ja eritoten siitä, että niinkin vähällä oli pelastuttu uhkaavasta +vaarasta. Vihdoin riisui hän saappaansa ruveten lämmittelemään +jalkapohjiaan nuotion hauteessa, sillä hänen jalkansa olivat +pitkällisestä astumisesta heltyneet; samalla näytti hän surkeasti +kutistuneen kämpäjalkansa, jossa näkyi suuria arpia. Niin menetteli +Ontrei, vaipumatta silti milloinkaan kokonaan pois tuosta hänelle +erikoisesta naivin uskonnollisesta sielun tilasta, joka oli hänen vahva +ojennus- ja ohjenuoransa hänen matkallaan sekä maailman että myös tämän +Aunuksen Karjalan läpi. + +-- -- -- -- -- + +Se oli viileä ja kirkas pohjolan aamu, jolloin näiden outojen +ihmisten tarina ensiksi kerrottiin. Vakaina ja hartaina kuuntelivat +sitä ympärillä synkeän korven kuuset, hiljaa lirisevä puronen ja +luonto kaikki. Pienen nuotion savu nousi tuskin huomattavana patsaana +tyynessä ilmassa, kohosi hiljaa kuusen latvojen tasalle, mutta +pysähtyi leijailemaan siihen, ikäänkuin epäröiden, uskaltaisiko +yrittää ylemmäksi, kohti tuota kullalta kuultelevaa maailman lakea. +Mutta kuusen latvojen tasalla pitivät hyönteiset kiihkeätä karkeloaan, +tuhatlukuisena parvena sokkeloleikissään kiitäen. Sanotaan: nämä +omituiset pohjolan hyönteiset, jotka usein kesä-illoin kokoontuvat +laskevan auringon loisteeseen karkeloimaan, elävät vain yhden +vuorokauden; siksi ne leikkivät vimmatulla vauhdilla, pysähtymättä, +levähtämättä, keretäkseen karkeloida mahdollisimman paljon, saadakseen +elää ja nauttia sen, minkä lyhyessä yössä ehtii... + +Nuori nainen, tuttava tuolta poutaiselta tieltä, kuunteli kertomusta +nöyränä ja hiljaisena, kuunteli sitä myös vanha mummo, Ontrei +ja nuorukainen, jonka käsi oli siteessä. Mutta kertojana oli +kaukaasialainen tuttavamme, tummat silmät välkkyen innosta ja +elämänhalusta. Mikä oli mieheen mennyt? Into hehkui hänen silmistään, +käskevä kaiku hänen äänestään, ja suonikas käsi näytti tietävän +voimansa. Ja katseesta, joka hellentyen suuntautui tuon tuostakin +nuoreen naiseen, joka värähti sen polton alla, tuntui alakuloisuus ja +epävarmuus hävinneen. + +Se kaikki oli tapahtunut hyvin kaukana ja oloissa, jotka tuntuivat +outoutensa vuoksi sadulta. Tuo nuori nainen tuossa väitti, että +hänen suonissaan virtasi Georgian vanhan hallitsijasuvun verta, ja +että hän oli viimeinen, kaukainen syrjähaaran jäännös tuosta muinoin +mahtavasta suvusta. Kaunis hän ainakin oli. Hyvä Jumala, kuinka hän +olikin kaunis! Nuorukainen tuijotti häneen taaskin ikäänkuin unelmiin +vaipuneena, ikäänkuin tyrmistyneenä. Hänen teki mieli langeta neidon +eteen polvilleen ja rukoilla häntä, palvella häntä, julistaa, ettei +ollut maailmassa mikään sen arvoista kuin edes yksi ainoa silmäys hänen +ihanista silmistään, joihin saattoi upota kuin pohjattomaan mereen. Ja +sitten hänen teki mieli itkeä, valittaa sitä, ettei tämä ihana kukka +ollut katoomaton vertauskuva, joka innoittaisi ihmiskuntaa ihanalla +muodollaan ja yliluonnollisella kauneudellaan ikuiseen kamppailuun +kauneuden puolesta. Hän tunsi sydämessään vuoroin riemua, vuoroin +tuskaa, vuoroin pursuavaa voimaa ja sanomatonta raukeutta, hän tunsi +aivankuin yhtenä elämyksenä kaiken sen hekuman ja tuskan, minkä +ajallinen vaelluksemme ihmiselle tarjoaa... + +Kertojan ääni tunkeusi hänen unelmiensa joukkoon. Korkealla +vuoristokylässä oli hän, georgialainen aatelismies, asunut, siellä, +josta on estämätön näköala alas laakson kaupunkiin, jossa taas eli +holhoojansa luona tämä neito. Oli riemullista tietää, kun katsoi +alas laaksoon, että siellä eli hän, joka oli enemmän kuin koko +maailma. Siellä etelässä mahtoivat tunteet olla meille viileän maan +asukkaille aavistamattoman tulisia. Kun lempi käskee, niin totellaan +ja totteleminen on autuus. Ah! syttyä kerran todella, yhdeksi ainoaksi +ihanaksi liekiksi, joka palaisi kuin mahtava polttouhri... + +Heidän rakkautensa ei tahtonut tietää mistään esteistä, mutta niitä +ilmestyi odottamattoman paljon. Georgialaisen annettiin ymmärtää sekä +oman heimon että ruhtinattaren holhoojain taholta, ettei liittoa heidän +välillään tultaisi sallimaan. Ylpeät veret kuohahtivat, uhattiin, +kehoitettiin, rukoiltiin, ei mikään auttanut: nuorten päätös näytti +järkähtämättömältä. Vaikka heitä kuinka olisi vartioitu, tiesivät he +silti tavata toisiansa; kun heitä ruvettiin ankarammin vartioimaan, +sattui väkivaltaisia kohtauksia. Kiihtyneenä antoi hän kannatusta +asioille, joiden vaarallisuuden hän tunsi, kunnes kaikki päättyi +siihen, että hän eräänä päivänä huomasi olevansa vankina kaukana +pohjoisessa... + +Silloin kun hänet oli kotikaupungistaan pois lähetetty, oli hän +osaaottavalta vartialta saanut tietää karkoituspaikkansa. "Ilmoita se +hänelle", oli hän rukoillut, "ilmoita ja pyydä kirjoittamaan". Se oli +hänen ainoa toivonsa näinä vuosina. Aluksi oli hän kirjoittanut kotiin, +ja oli itsekin saanut kirjeitä, mutta ne oli osoitettu viranomaisten +kautta tuleviksi, eikä niissä puhuttu sanaakaan hänestä. Mitä suvusta +ja ystävistä, mitä heimosta! Niitä ei ole sille, joka elää vain häntä +ajatellen. + +Ja niin oli hän lakannut kirjoittamasta, uskoen, että kaikki oli ijäksi +häneltä mennyttä. Epätoivo oli laskeutunut kuolettavana kuin lumivaippa +hänen mieleensä, ja hän oli vain ruvennut hiljaisesti odottamaan sitä +hetkeä, jolloin hän pääsisi näkemään edes onnensa raunioita. + +Onnellinen se, jonka elämässä on edes onnen raunioita! Silloin tietää +eläneensä ja kokeneensa jotakin, olleensa mukana siellä, missä on ollut +edes jotakin raunioiksi luhistuvaa, rakennuksia, rikkauksia kentiesi. +Köyhän tuvan luhistuminen ei herätä suurta huomiota ja sen mukana +ei paljon hautaannu. Ainoastaan voimakkaiden sielujen suodaan kokea +jotakin, vain heillä voi olla suuria ja jaloja henkisiä elämyksiä, +jotka aateloivat ihmisen, olivat ne sitten iloja tai suruja. Mitä +onnesta, joka on ainaista päivänpaistetta! Olkoon se surua ja myrskyä, +joka suo jännittää kättä taisteluun, olkoon ottelua tuulen kanssa, että +silloin, kun laskemme elämän meren suolavedestä tiukkuvat raajamme +hetkeksi rannalle, lepo ja pilven raosta pilkistävä päivä tuntuisi +sitäkin ihanammalta. En tahtoisi olla sunnuntailapsi, huokasi kertojaa +unelmoiden kuunteleva nuorukainen, vaan tapahtuvan tahtoisin jotakin! + +Ja niin kuului eräänä iltana, kun maanpakolainen raskaalla mielellä +jälleen palasi polultaan metsän helmasta, jossa hän oli kotimaansa +kielellä huvikseen metsän puille haastellut, erään talon pihalta hellä +ääni. Se oli samaa kuin olisi maailman onnettomimman osaksi tullut +yhdellä kertaa kaikki mahdollinen inhimillinen onni, niin suuri, että +pelkäsi sydämen siitä pakahtuvan... + +Hän ei vieläkään, siinä seistessään ja lemmittyään katsellessaan, +tahtonut voida uskoa, että tyttö tuossa oli se sama sieltä kaukaa +etelästä... + + + + +VIII. + +PAKORETKELLE LÄHTÖ. + + + Sinne lähde, sinne riennä, + Luokse Maaria-emosen, + Juurelle Jumalan äidin: + Äsken kipu kirpoavi, + Suru suurikin sulavi. + +Suloisen äänen, kuten sanottu, kuuli silloin karjalaisen talon pihalta +maanpakolainen mies, ja oli hänen sydämensä onnesta tukahtumaisillaan. +Tuo neito ei ollut kukaan muu kuin äsken maantiellä tapaamamme, ja +vanha mummo oli hänen imettäjänsä ja toinen äitinsä. Omituinen, raskas +kohtalo oli saanut neidon näin loitolle isäinsä ja heimonsa maasta +vaeltamaan, laki, jonka nimi oli rakkaus. Punehtuen hän saneli jatkoa +ja täydennystä sulhasensa kertomukseen. + +Sanattomassa surussa kuluivat viikot ja kuukaudet sen jälkeen, kun +hänen lemmittynsä oli vangittu; turhaan odotti hän sanomaa saapuvaksi +-- ei sanaakaan. Nimettömän kirjeen kautta sai hän vihdoin tietää, mikä +oli hänen sulhonsa karkoituspaikan lähin kaupunki. Odotettuaan yhä ja +kärsittyään epätoivon kaikki tuskat päätti hän vihdoin ottaa asiasta +itse varman selon. Niin hylkäsi hän kaikki korunsa ja komeutensa sekä +läksi vanhan hoitajattarensa kanssa halki Venäjän sulhoansa etsimään. +Salassa ja mutkateitä, alati piiloutuen, koettaen jättää vääriä +jälkiä eksytykseksi olivat he harhailleet kohti päämääräänsä, tuota +pientä kaupunkia Äänisjärven pohjois-rannalla. Mahtavat voimat olivat +heitä takaisin hakemassa ja kiinni ottamassa, mutta silti onnistui +heidän pujotella eteenpäin. Ensi laivalla saapuivat he keväällä +Petroskoista yli Äänisen kirkkaitten vesien, sivuuttivat vanhan Sungun +markkinapaikan ja laskivat pienen ja ystävällisen kaupungin laituriin... + +Nuorukaisen aatos seurasi hymyten neidon tuloa Poventsaan. Muistoon +virkosi kaunis kesäinen iltapäivä tuossa pienessä kaupungissa. +Nauraen ja ilakoiden oli nuorisojoukko saapunut saarelta Äänisen +ulapalta, jonne oli tehty huviretki, ja mukana oli ollut suomalainen +nuorukainen, vasta aamulla kaupunkiin tullut. Niin, vasta tullut, +mutta jo venäläisen neidon silmiin syvään katsonut! Samaan aikaan oli +taas saapunut Petroskoista matkustajahöyry, ja sitä vastaan ottamaan +oli kokoontunut koko pikkukaupungin hienosto. Mikä iloinen hälinä +ja eloisuus, vaikka erämaan helmassa elettiinkin! Tuossa naiset +juttelivat tärkeinä, tuossa venäläiset herrat hyväntahtoisesti löivät +toisiaan olkapäille ja hohottelivat isoäänisesti. Tuossa saapui +polkupyörällä -- kaupungin toistaiseksi ainoalla -- paikalle siro ja +käppelä tutkintatuomari, tervehtien oikealle ja vasemmalle kohteliaasti +kuin konsanaan paras kavaljeeri. Tuossa tuli isokasvuinen, punakka +ja suomalaissyntyinen semstvo-agronoomi, jonka hyväntahtoisuudella +ei ollut pituutta eikä leveyttä, eipä pohjaakaan. Mutta kuin +lumiaura kinoksessa halkaisi itselleen tuossa tien isovatsainen ja +jättiläiskokoinen, punakasvoinen ja määrättömän veljellinen ispravnik; +ähkien ja tervehtien kohteliaasti joka suunnalle vaelsi hän kuin +erämaan laiva hiekkameressä rantakioskille, jonka pöydän ääressä -- hän +sekoitti olueen jäätä, antaen tuon virkistävän juoman valua kurkustaan +alas suunnattoman pitkinä ja perinpohjaisina siemauksina. Ihana ilta +oli siitä seurannut, häntä tuntematonta suomalaista nuorukaista oli +pidetty joka talossa kuin rakasta sukulaista, ja vallan menehtyneenä +oli hän vihdoin muutaman päivän perästä selvinnyt jo kärsimättömäksi +käyneen Ontrein matkaan... + +Neito oli asunut kauan Poventsassa ja koettanut salavihkaa tiedustella +hakemaansa. Paljon oli karkoitettuja täällä, mutta missään ei näkynyt +grusialaista. Kului kevät kesemmäksi eikä mitään näkynyt. Meni neito +mummonsa kanssa silloin kerran rantaan katsomaan laivan saapumista, +ja näki sieltä astuvan maihin parven köyhiä vaeltajia, näöltään +pitkämatkaisiakin. Minne ovat nämä ihmiset matkalla? oli hän kysynyt. +Solovetsin pyhään monasteriin, oli hänelle vastattu. Ja silloin +oli ikäänkuin salaperäinen ääni hänelle kuiskannut: sinne lähde, +heittäydy pyhän neitsyn jalkoihin, rukoile häneltä sulhosi vapahdusta. +Ellet sitä sieltä saa, niin on sulhosi pahoin syntiä tehnyt, ja +kärsii Jumalan lähettämää rangaistusta. Sinne menen, oli hän silloin +alistuen päättänyt, tuntien samalla sydämessään suloista aavistusta. +Tuona samana iltana olivat he sitten muitten pyhiinvaeltajien kanssa +lähteneet kulkemaan kohti merta ja pyhää luostaria... + +-- -- -- -- -- + +Oi sitä suloista kohtausta pimeässä karjalaisessa sintsissä, niitä +tulisia syleilyjä ja lukemattomia suudelmia, jotka tuon tuostakin +silloin katkaisivat molemminpuolisia selvittelyjä. Kun oli neito +ikävänsä ajamana pistäytynyt pihalle, kuunnellut, katsellut auringon +vaipumista autereiseen taivaanrantaan, muistellut kadonnutta +sulhastansa, muistellut tuota vierasta nuorukaistakin, joka heidät oli +tiellä yhdyttänyt, niin olivat silloin silmät sattuneet mieheen, joka +tuossa kujalla vaieten ja allapäin oli hitaasti kulkenut. Salamana oli +silloin lennähtänyt aavistus sydämeen, niin ihana, että polvet olivat +tahtoneet herpautua, ja kurkusta oli lennähtänyt ilmoille rakas nimi. +Se oli totta, hän se oli... + +Ja hän oli aivan kuin herännyt pitkästä unesta. Pois, oli hän sanonut, +pois lähden täältä. Menemme vieraille maille siksi, kunnes meidän +sallitaan palata kotiin. Me valloitamme itsellemme onnellisuuden +oikeuden, emme rukoile, vaan vaadimme sitä. Odota minua täällä, lähden +ja kokoan tavarani, karkaamme pois... + +Mutta tyynnyttyään oli hän ruvennut asiaa järjellisesti pohtimaan. Hän +tiesi, että karkoitettuja usein yritti paeta yli rajan, mutta että +pako sittenkin harvoin onnistui. Ja nyt hänellä oli mukanaan vielä +kaksi naista. Ei, asia oli pantava viisaasti alkuun. Mene tshainajaan, +oli silloin neito havahtanut kirkkain silmin häntä neuvomaan, mene +sinne; siellä asuu suomalainen nuorukainen ja rampa äijä, ehkä ne +tietävät neuvoa. Ja neito kertoi kohtauksen maantiellä, ja mies muisti +nuorukaisen tshainajasta. Kiireesti lähti hän sinne... + +-- -- -- -- -- + +Kertomuksen loppu oli avomielinen pyyntö: auta meitä, ja siihen yhtyi +ihana silmäpari. Katsottuaan niihin sanoi nuori mies reippaasti, aivan +muuta ajattelematta: + +-- Autanpa tietenkin, teen kaikkeni! + +Nyt tuli Ontrein vuoro. Hän oli vihdoinkin päässyt rauhoittumaan, +nähtävästi kalakukkonsa vaikutuksesta, mutta oli uudelleen menettää +tasapainonsa, kun kuuli, mihin vaaralliseen yritykseen häntä +pyydettiin. Ankarasti penäsi hän vastaan, mutta oltuaan hetken tuon +saman silmäparin vaikutuksen alaisena, rupesi hänkin horjumaan ja +kynsimään korvallistaan. Mummo tuossa syrjässä tuli uudelleen terävän +näköiseksi, mutta lievensi kurttujansa sentään, kun äkkäsi, mikä etevä +henkilö tämä Ontrei sittenkin näytti seurassa olevan. + +-- -- -- -- -- + +Raskaasti huoaten nosti vihdoin ukko laukkunsa selkäänsä ja lähti +hitaasti kämpimään maantietä kohti. Mutta sen sijaan että hän olisi +lähtenyt pitkin sen leveätä selkää pohjoiseen päin, meni hän suoraan +sen yli ja rupesi painumaan metsään, kohti länttä ja sen erämaita. +Hämmästyen huomasi tämän hänen toverinsa ja kiiruhti saattamaan ukkoa +tuosta tilille. Hiukan kiivastuen selitti tämä silloin, että oli +mahdoton ajatella pääsyä Vienan rantaan näiden karkulaisten kanssa +muuten kuin kääntymällä takaisin länteen. Kun pyrittäisiin tästä, +näyttäytymättä kellekään, suoraan Ontojärvelle, johon Poventsasta +sille kulmalle menevä maantie vie, niin ei kukaan arvaisi heitä sieltä +etsiä. Ostettaisiin sieltä karjalaiset vaatteet neidolle, miehelle ja +muijalle, joita ei siinäkään kylässä näytettäisi, mentäisiin siitä +tuttuja teitä pohjoisemmaksi ja sanottaisiin kylissä, että nämä vieraat +ovat Ruotsin kansaa Suomesta eivätkä taida meidän kielellä haastaa, +niin hyvin luultavasti päästäisiin kaikessa rauhassa Kemiin, josta +sitten pitäisi muuta neuvoa keksiä edelleen. Ja jos ei Ontojärvelle +yritettäisi, niin mentäisiin vähän etelämmäksi, Seesjärvelle, vanhaan +Paadenen kylään, josta kyllä saataisiin mitä tarvittaisiin. Onhan nyt +lämmin vuodenaika ja kalaa voidaan pyytää matkalla, jopa saada välillä +olevista karjalaiskylistäkin ruoan apua, vaikka niihin ei juuri ollut +meneminen, kun ei niissä matkalaisia kesäisin tainnut paljoa käydä ja +kun eivät olleet valtatien varressa, joten siis saattaisivat epäillä. +Mutta kun edes Ontojärvelle saakka päästäisiin, niin siitä kyllä +voitaisiin huolettomammin edelleen matkata. Ankara oli muuten siinäkin +työ edessä, sillä mikäli Ontrei tunsi näitä välisaloja, niin olivat ne +suuret ja harvaan asutut, paljon veteliä soita ja tiettömiä taipaleita. +Mutta kun päästäisiin pois tämän ensimäisen urjadniekan ja stanovoin +ilmoilta, niin sitten kyllä uskaltaisi jo kylistäkin tien osviittaa +kysellä, ja niin päästäisiin hiljoilleen eteenpäin. Tuota suurta +maantietä ei ollut missään tapauksessa ajatteleminenkaan, sillä johan +ne pian sähkölangallakin ilmoittaisivat meren rannalle Sumaan, että nyt +on semmoinen mies karussa, jotta pankaa kiinni... + +Ontrei oli selittänyt kantansa vaatimattomasti, joskin hiukan +närkästyneellä äänellä, ja nuori mies huomasi pujopartaisen +seuralaisensa olevan aivan oikeassa. Nyt vasta rupesi hänelle +selviämään, mihin seikkailuun hän oli antautunut, ja mitkä kaikki +vaikeudet siinä olivat voitettavina. Huolestuen vilkaisi hän +seuralaisiinsa, noihin etelän ihmisiin, joilla ei tietenkään ollut +aavistustakaan kulusta näillä pohjattomilla nevoilla ja öiden +viettämisestä ulkoilmassa nuotiolla, savun ja sääskien seassa. +Hänelle itselleen ei siinä ollut mitään pelottavaa, vaan päinvastoin +houkuttelevaa seikkailua, mutta kieltämättä oli asia hiukan toinen +näille naisille. + +Ontrei jakeli määräyksiään. Kaukaasialaisen piti uudelleen mennä +kylään ja sanoa siellä menevänsä kalaretkelle; piti ottaa mukaan +kalastusvehkeitä ja ainakin kirves, jollei pyssyä saanut; leipää piti +myös ottaa niin paljon kuin epäilystä herättämättä saattoi. Me muut +odotettaisiin tuolla siintävän vaaran kupeella. Hyvä olisi myös, jos +saisi hiukan vihjausta, oliko näillä seuduilla edessä isojakin kyliä, +vai olivatko, niinkuin Ontrei luuli, harvaan asuttuja. Suolaa ei +pitänyt unohtaa myöskään. + +Asian kuultuaan ja päästyään ymmärtämään Ontrein suunnitelman nyökäytti +etelän mies hyväksyvästi päätänsä ja lähti enempää puhumatta. Mutta +Ontrei painui edelleen metsään seurueensa kanssa, tapansa mukaan +vaivaloisesti kulkien, perässä kaksi naista ja viimeisenä ajatuksiinsa +vaipunut nuori mies. + +-- -- -- -- -- + +Ontreista oli äkkiä tullut se, jonka varaan suureksi osaksi oli jäänyt +koko yrityksen onnistuminen. Hän oli nyt retkikunnan kieltämätön +johtaja, eikä tullut kysymykseenkään, ettei hänen tahtoaan olisi +toteltu. Hänellä olikin niin laaja ja perinpohjainen kokemus kaikissa +ulkoelämää koskevissa seikoissa, luontainen vaisto osata oikeaan +tiettömillä taipaleilla, satakin neuvoa varalla pulmallisen kohdan +ratkaisemiseksi, että piankin ymmärrettiin hänestä ennen muita +riippuvan, päästiinkö ja kuinka helposti näiden erämaiden läpi teille +ja asutummille seuduille. Tuota pikaa oli hänestä tullut nuoren +ruhtinattaren suosikki, ja itse imettäjäkin taipui leppoisemmaksi, +vaikka pitikin yhä jonkunmoista epäluuloista rajaa itsensä ja +liuhuparran välillä. Ruhtinattaren palvelukseen innostui Ontrei +pian, ottaen hänen asiansa omakseen. Mutta milloin tuli kysymykseen +voiman ja reippauden antama apu, silloin oli ruhtinattaren sulhanen +väsymätön. Uupumaton oli hän laittamaan nuotioita ja havuvuoteita, +uupumaton kantamaan taakkoja, puhumattakaan morsiamestaan, jonka jalat +usein retken ensi aikoina tahtoivat kieltäytyä emäntäänsä kantamasta. +Vanha mummo taas oli nuoren haltiattarensa naisellisena tukena tällä +rasittavalla matkalla, alati koettaen rohkaista häntä ja lievittää +vaivoja. Miten ihmeellisesti muodostuivat nämä kaksi naista koko +matkueen huolenpidon ja vaalimisen esineiksi. Vaivaisesta Ontreista +alkaen heräsi jokaisessa miehessä naisen palvelemisen ritarillinen +henki, joka sai heidät ponnistelemaan kaksinkertaisella voimalla. +Meissä asuu kaikissa jotakin, joka sykähtää iloisesti synkänkin surun +keskellä, kun näemme kauniin naisen ja joudumme hänen lämmittävään +läheisyyteensä. Kuinka hänessä on kaikki sopusuhtaista ja miellyttävää, +miten hänen naurunsa on kirkasta, kädet pienet ja silmät loistavat! +Me aivan mykistymme hämmästyksestä ja sanattomasta ihailusta, me +katselemme häntä kuin yliluonnollista olentoa, ja meillä haluttaisi +nostaa hänet korkealle jalustalle ja ruveta häntä hartaasti polvillamme +palvelemaan. Ontrei toi ruhtinattarelle hymyillen suolta tuohilipillä +karpaloita ja ensimäiset lakat, kaukaasialainen ensimäiset mustikat, +ja hän, nuorukainen, tuohisella kirkasta lähdevettä, jota hän oli +pitkän hakemisen jälkeen tuolta kaukaa kivenkolosta löytänyt. Ja +yhdessä laitettiin naisille mitä pehmeimmät vuoteet kuusen havuista ja +koivun lehvistä, valittiin suojaisimmat nuotion paikat, paistettiin +mehuisin ahven ja valppaasti öisin valvottiin, ettei tuli vain liiaksi +riutuis. Sateella luovutettiin heille kaikki vaate, mikä vain saattoi +suojaksi olla, lyötiin kirveellä suolle porrasta, milloin vain pieni +ja sievä jalka rupesi liiaksi ja pelottavasti mutaan vaipumaan, ja +kun väsymys valtasi liian aikaisin ennen yöpaikkaan pääsyä, tehtiin +hänelle koivunlehvistä paarit ja kannettiin häntä siinä hitaasti +eteenpäin. Ah, kuinka kaunis oli hänen mustankiharainen päänsä, kun hän +pisti sen esiin lehvien joukosta jotakin pienellä suullaan järkevätä +sanoakseen! Tuntikausia saattoi niin tuossa vierellä tai takana kulkea +aina vain siinä samassa jännittyneessä odotuksessa, että hän vieläkin +sanoisi jotakin, vieläkin katsoisi kauniilla silmillään ja iloisesti +naurahtaisi... + + * * * * * + +Ken oli nähnyt Ontrein kolmisen viikkoa aikaisemmin kotikylällään, +veljensä talon pihalla tai tuvassa konttia tekemässä, ei olisi enää +tuntenut häntä samaksi mieheksi. Ruumiinvammastaan huolimatta kulki +hän sitkeästi ja uupumatta, määräillen ja johtaen. Kun iltapäivällä +tuona ensi päivänä saavuttiin sinne sen siintävän vaaran kupeelle, +ja ruvettiin valmistelemaan ensimäistä yötä taivaan alla, esiintyi +Ontrein johto-asema aivan selvästi. Hänen käskystään mentiin vaaran +pohjois-puolelle, ettei savu näkyisi etelän kyliin, valittiin sieltä +rinteeltä, louhikkojen lomasta, sopiva yöpaikka, naisille mukavin +ja suojaisin, miehille ikäänkuin sen vartiaksi, ja tehtiin sinne +nuotiot sekä niiden vierille naisille kotukset ja havuvuoteet. Vähillä +keinoilla saikin hankituksi paljon mukavuuksia, kun vain älysi ja +ymmärsi. + +Väsyneenä heittäytyi nuori ruhtinatar havuvuoteelleen huoahtaen +helpotuksesta ja kiitellen nöyrästi syrjään siirtyvää Ontreita. +Vilkkaalla levottomuudella hän rupesi taas tuhannennenkin kerran +tänä päivänä kysymään, luultiinko, että tämä pako onnistuisi. Ja +vastausta odottamatta vaipui hän sitten palaviin rukouksiin, kohta +jälleen levottomana kysellen, miksi ei hänen sulhonsa jo ole saapunut. +Suloisesti hän sitten taas hätäili, etteihän häntä suinkaan liene +kiinni pantu tai ruvettu jotenkin hänen pakoaan epäilemään. Niin +vaihtelivat nuoren naisen sydämessä levottomuus ja tuska, riemu ja +pelko kuin läikähtelevä aalto, ja oudon viehättävää oli nähdä vuoroin +hänen kyyneleitänsä, ja vuoroin taas hänen nyyhkytyksistä hymyksi +vaihtuvaa ilmettänsä. Mummo lohdutti häntä sydämellisesti, puhuen kuin +tuudittaja haastaa lapselleen, rauhoittaen ja kuvaillen tulevaisuutta +ruusuiseksi. Tuo vanha nainen ei enää elänyt itselleen, vaan ainoastaan +tuolle isolle lapselleen, jota hän seurasi valittamatta vaikka mihin. + +Ontrei istui vaieten nuotion ääressä, syviin mietteisiin vaipuneena. +Hän oli riisunut saappaat jalastaan ja pannut ne sopivan matkan päähän +tulesta kuivamaan, oli syönyt kuivan leivänkannikan illallisekseen +ja istui tuossa nyt pää käsien varassa vaieten ja tuleen tuijottaen. +Tuli leikki hänen kasvoillaan ja tihruiset, muutenkin pienet silmät +nipistyivät vieläkin pienemmiksi valkean kirkkaudessa. Olipa kuin +olisi ukko ollut suruisen näköinen, kun hän tuossa tulen hauteessa +käänteli arpista, vaivaista jalkaansa ja silloin tällöin silmäsi +kuivettunutta kättään. Mitä muisteli hän ja ajatteli? Hänen sitten +alkanut iltahartautensa, johon ujostelematta yhtyivät kauniilla +vakavuudella ruhtinatar ja mummo, oli taaskin erikoisen palavaa. +Ulkoa opitut rukoukset jäivät vähemmälle, ja karjalankielinen supatus +todisti, että hän rukoili noin ikäänkuin omintakeisesti menestystä +tänä päivänä alotetulle seikkailulle. Hän tahtoi olla kuin pyhä +Sosima, jonka samoin oli hänen matkallaan saarelle kohdannut outo +mies, joka oli pelastusta vaatinut. Kun pyhimys kerran oli saattanut +matkansa keskeyttää, niin kuinka ei sitten hän, vaivainen, sitä +tekisi! Ehkä tämän vieraan maan neidon ja hänen sulhasensa pelastus +oli Jumalan juuri hänelle suoma erikoinen tehtävä, jossa hän sai +osoittaa tahtovansa tulla hänen armostansa heikkojen voimainsa mukaan +osalliseksi? Riemullinen lohdutuksen ja vakaumuksen tunne valtasi +hänen mielensä, ja ilostuen liikkasi hän ruhtinattaren nuotion äärelle +vaillinaisella kielitaidollaan hymyilevältä neidolta tarkemmin heidän +asioitaan tiedustelemaan. + +Silloin kajahti äkkiä aivan heidän läheisyydessään huuto, ja nopeasti +karkasi nuorukainen jalkeille. Pelon kiljahdus katkaisi naisten ja +Ontreinkin keskustelun, kunnes näreiköstä nuotion ääreen ilmestyvä +kaukaasialainen iloisella tervehdyksellään hälvensi levottomuuden, +heittäen maahan raskaan taakkansa. Hänen matkansa oli onnistunut hyvin, +ja erikoisella tyytyväisyydellä näytti hän nuorukaiselle -- kivääriä, +jonka tämä tunsi vanhaksi tutuksi. Se oli "Berdan n:o 2", joita Venäjän +kruunu täällä möi halvasta hinnasta karjalaisille karhujen hävittämistä +varten, jotka viime aikoina olivat taas ruvenneet tuottamaan suurta +vahinkoa karjan tappamisella. Urjadniekalta itseltään, niin sääli kuin +oli ollutkin pettää tuota kunnon vanhusta, joka oli aina koettanut +hänen kohtaloaan lievittää, oli hän saanut kiväärin lainaksi sillä +verukkeella, että sattuisi vielä karhun kohtaamaan kalaretkellään. Kun +se veruke oli näillä seuduilla hyvin luonnollinen, oli ukko kiväärin +ja joitakin patruunia lainannut. Tämä oli nuorukaiselle hyvin tuttua, +sillä Poventsassa olivat iloiset ja hyväntahtoiset semstvovirkamiehet +hänellekin tarjonneet samallaista asetta kruunun siitä vaatimasta +hinnasta, ja tiesi hän todellakin näihin aikoihin karjalais-kyliin +näitä aseita levitetyn. Tuntuipa turvalliselta, että oli mukana näissä +erämaissa ase, jolla voi pahimmankin pedon lannistaa. + +Neidon ja miehen hellää tervehdystä ei hän sietänyt nähdä, vaan +kääntyi pois. Hänen sydämeensä pisti outo tunne ja hän tunsi, että +hänen sielustaan ei sittenkään kokonaan lähtenyt pois se ihana kuva, +joka oli sinne sattuman harvinaisesta ja merkillisestä oikusta näinä +viime vuorokausina tunkeutunut. Pois kääntyessään näki hän Ontrein +itseään tarkastavan ja tulevan vihdoin hänen nuotionsa ääreen, siihen +tuttavallisesti viereen istahtaen. + +-- Nukkumaan rupeamme, veliseni, sanoi hän ystävällisesti. + +-- Uni karttaa silmiäni, vastasi nuorukainen. + +-- Hyvään omaantuntoon saapuu se kuin lääke. + +-- Kerro Ontrei, missä olet menettänyt jalkasi ja kätesi. Mistä ovat +nuo suuret arvet ja mistä yksinäinen elämäsi? + +-- Köyhän elämän arvet eivät sinua, veliseni, huvita, ja minunlaisen +käsivarsi on luonnollisempi kuivana kuin vetreänä. + +-- Älä kiusaa minua, vaan huvita puheellasi. Sanasi, tiedän sen +kokemuksesta, tulevat rauhallisina ja nöyrinä, matalalla äänellä ja +syvältä sydämestä. Hermoilleni ovat ne kuin rauhan sanomia. Kuuntelen +yksinkertaista puhettasi mieluummin kuin maailman parasta taiteilijaa. + +Savu palloili patsahana kohti kuulakasta taivasta tänä kesäisenä +yönä, jolloin nuorukainen sai kuulla Ontrein tarinan. Kukapa ei +mielellään sitä kuuntelisi, sillä kertoilihan ukko siinä nuoruutensa +käänteentekevästä tapahtumasta, josta kuvastui inhimillisen elämän +vaiherikas kulku ilojen ja surujen, onnen ja onnettomuuksien välillä. + + + + +IX. + +ONTREIN TARINA. + + + Vieri aikoa vähäisen, + päivä paistoi, pälvet nousi, + hanget suuretkin sulivat; + ei sula sydänten routa + pimeässä veljespirtin. + +Ontrein koti oli pienen erämaan järven rannalla, yhtenä muutamista +muista karjalaisista talopahasista. Kirkonkylästä vei sinne +mutkitteleva polku, ja Venäjän rajalle oli siitä vain kolme +peninkulmaa. Salot suuret ja laidattomat alkoivat tuosta aidan takaa, +niin läheltä, ettei paljoa rakennuksen ja metsän väliin pellon +sijaa jäänyt. Tuolla mäenharjalla oli tuuheakuusinen hautuumaa, tuo +karjalaisten kylien surumielinen puistikko, "kuusikko", jossa tummassa +varjossa lahoi mullaksi monta kyynelillä sinne saatettua. Se oli pyhä +paikka, eikä sinne menty muutoin kuin vainajia viemään ja itkemään. +Mihin lehvä putosi, siihen se sai myös jäädä, mihin ruoho kasvoi, siinä +sai se myös elinikänsä tuulessa ikävöiden suhista. Aikain kuluessa +kaivautui esiin vainajain luita ja arkkujen lautoja, lehdet ja neulaset +kerrostuivat vuosien pitkään paksuiksi penkereiksi, puut tihensivät +oksiaan kaivaen juurensa syvään maan mehuisiin uumeniin, sammal paisui +upottavaksi matoksi. Hyvä oli siellä, kuten itkussa sanottiin, noitten +rakkahien, kultaisien vainajien uinua, kesäisien tuulosien tuutiminen, +kultaisien kukkasien alla, auvon ja ylähäisien aamuisien toivossa... + +Kylä oli mäen rinteellä, katsellen järvelle päin pienistä +moniruutuisista akkunoistaan, joissa ilta-auringon valossa loistivat +ruostuneen lasin kaikki sateenkaaren värit. Teräväharjaiset talot +olivat kyyssähtäneet siihen kuin pystykorvat koirat kontalleen tarkoin +järvelle päin silmiään teroitellen. Paljoa ei sieltä näkynyt, kapea +veden selkä ja sen takaa sininen salo, koivumetsäinen, jossa näkyi +kesäinen tuulen puuska tai pilven varjo kuin järven pinnalla, aaltona +eteenpäin ajautuen. + +Ontrei oli kahdesta veljeksestä vanhempi, ja hänestä olisi pitänyt +tulla talon isäntä, mutta elelikin hän nyt setämiehenä nuoremman +veljensä hoteissa. Ramman käden sijaisena olivat hänellä hampaat, jalan +sijaisena sitkeys ja kovan kohtalon lievittäjänä alati tyytyväinen +ja hurskas mieli. Saattoi huomata Ontrein kotona, että sekä veli ja +tämän vaimo, lapset ja koko väki kohtelivat häntä mitä suurimmalla +kunnioituksella ja rakkaudella. Olipa kuin olisivat he olleet nöyriä +hänen edessään, ikäänkuin alituisessa ja koskaan umpeen menemättömässä +kiitollisuuden velassa. + +Oli ollut aika, jolloin kaikki oli vielä toisin ja aiottu toiseksi. +Isä, valkopartainen karjalais-vanhus, jonka mielessä yhä asui vanha +Väinö ja hänen hyvänsuovat haltiansa lauluinensa ja loihtuinensa, oli +eräänä päivänä oikaissut itsensä kuolinlaudalle ja siunannut poikansa +kuollessaan kuin sadun vanhat kuninkaat. Sopua oli hän veljeksille +toivottanut, keskinäistä rakkautta ja siunausta. Sitten oli hänet +kuoltuaan viety sinne varjoisaan surupuistikkoon, ja veljekset olivat +ruvenneet elämään talossa yhdessä vanhan äitinsä kanssa. + +Eletään, eletään siitä taas kotvan aikaa, niin jo ottaa ja kuolee +vanha mummo, ja hänetkin itketään hautaan. Nyt ei voi enää talo olla +emännättä, vaan täytyy Ontrein lähteä naimaan, mennä toteuttamaan +toivomusta, jota hän vuosia on sydämessään salassa pitänyt, mutta josta +ei ole äitinsä eläessä sanallakaan, ei tytölle eikä muille, tahtonut +totta tehdä. + +Ontrei on parhaassa ijässään, terve jäseniltään ja mieleltään. +Hän aivan riemastuu tuosta ajatuksesta, ruveten siitä veljelleen +haastelemaan. Tämä kuuntelee vaieten, hajamielisesti, kunnes vavahtaen +kuulee veljen ikäänkuin häneen vedoten lausuvan ylistäen: + +-- Ylen onkin se naapurin Outi ihana neito! + +-- Ylen... + +Niin hän vastaa, kerraten kehumasanan hiljaa ja epävarmasti, mutta +ei uskalla katsoa veljeään silmiin, vaan huoaten poistuu töihinsä. +Mutta Ontrei valmistautuu kosioille pukeutuen parhaisiinsa, viemään +kosiorahaa naapurin pöydälle. + +Nuorempi veli ei puhu mitään eikä mieti paljon mitään. Hän on kerta +kaikkiaan ymmärtänyt, että jos Ontrei, talon perillinen, menee Outia +kosimaan, niin silloin ei hänen kannata yrittääkään, sillä Outin isä ei +ottaisi asiaa edes puheeksikaan. Kun Ontrei oli tämän tytön maininnut, +niin oli hänellä haluttanut vaatia tyttöä omakseen, mutta silloin oli +kuin olisi salpa noussut kurkkuun. Ei hän voinutkaan mitään sanoa, +ei voinut alentua rukoilemaan, että Ontrei antaisi hänelle sen, jota +rakasti! + +Eihän hän ollut Outillekaan oikeastaan koskaan mitään sanonut, eikä +Outikaan hänelle. Rakastiko Outi häntä? + +Varmasti. Hän oli nähnyt sen Outin silmistä, kun hän oli uskaltanut +tyttöön salaa katsoa. Jo tuosta katseesta hän oli sen ymmärtänyt ja +ollut siitä onnellinen. Hän oli pitänyt itseään niin nuorena, ettei hän +ollut vielä tullut sanoneeksi Outille mitään. Kisakentällä leikissä oli +hän vain hiukan lujemmin puristanut hänen kättään kuin muiden tyttöjen, +ja Outi oli vastannut arasti ja vaisusti. Varmasti Outi häntä rakasti +ja surisi nyt kovasti, jos isänsä pakottaisi hänet muille menemään. + +Mutta jos Outi ei tietäisikään, ei olisi arvannutkaan, että hän rakasti +häntä, ja nyt nöyrästi alistuisi vanhempain tahtoon? + +Se oli tuskan ajatus ja sai hänet lyömään kuokkaa entistä syvemmälle. +Hän kohotti sen korkealle ilmaan ja upotti sitten tuohon sitkeään +mättäikköön, niin että ihan silmää myöten se siihen juuttui. Siitä +kun sitten rupesi palaa hartiavoimin irti kiskomaan, niin että juuret +nauskahtelivat ja oli selälleen lentää mättään irti päästessä, niin +tuntui kuin olisi helpottanut. Kun olisi sanoa tuolle Ontreille, että +älä veli-rakas vie toisen morsianta ja omaa katsomaani, vaan ota tuosta +toinen! Se kummastuisi ja sanoisi, että olisit aikaisemmin ilmoittanut, +niin en olisi mennyt... nyt jo kävin kosiolla eikä tyttökään vastaan +pannut... + +-- Mitähän Outi mahtanee sanoa? + +Hän seisahtui kuokoksellaan ja katsoi kylään. Yhä siellä Ontrei viipyy. +Eipähän mieluista kosiomiestä niin äkkiä lähtemään päästetä, eihän +toki. Sultsinat ja piirakat siinä pian leivotaan. + +Ovi tuolla aukenee ja Outi ilmestyy portaille. Hiljaa astuu pihalle, +katsoo kauan tänne kuokokselle, varjostaen kädellään silmiään, ja +poistuu sitten allapäin rakennuksen taakse. + +Taas ovi aukenee ja Ontrei tulee ulos, vielä portailla kääntyen +sintsiin päin hyvästelemään. Eihän naapuri, jota aina nähdään, pitkiä +hyvästelemisiä kaipaa. Nyt on Ontrei kotiin tulossa. Reippaasti +hän astuu ja tänne kuokokselle tuolta hattua heiluttaa ja viittaa +luokseen. Koneellisesti iskee hän silloin kuokan turpeeseen ja lähtee +kotiin kuulemaan kosiomatkan päättymisestä. Sydämessä on tuskaa ja +katkeruutta, ja mieli hakee uhmailun ja uhkan keinoa. Saapuu sisään +ja panee vaiti ollen hattunsa seinälle naulaan, kysyen oudon kylmällä +äänellä: + +-- Asia on selvä, vai? + +Ontrei joka loistavin silmin kävelee tuvan lattialla, katsahtaa häneen +kummastuen ja pysähtyy: + +-- On sanoo hän; eikö ole hauskaa mielestäsi? + +-- Mitä sanoi Outi? + +Äänessä värähti jo sointu, jota ei voinut väärin ymmärtää. Ontrei +pysähtyi taaskin oudostuneena ja katsoi häneen pitkään. Vasta hetken +vaitiolon jälkeen vastasi hän: + +-- Outi, hänkö, niin, ei hän sanonut juuri mitään, -- tietenkin myöntyi +tulemaan... + +Ja silloin Ontrei ymmärsi, mitä oli tapahtunut, ja istahti masentuneena +penkille. + +-- Miksi et sanonut sitä ennen? + +Syksyinen päivä vaipui pimeään ja hiipi lohduttomana pieneen pirttiin. +Sanattomina olivat yhä tuvassa veljekset. Heille oli molemmille +selvinnyt ikäänkuin näkynä salaman valossa, että nyt oli heidän +veljesrakkauteensa isketty eripuraisuuden aihe, vihan siemen, joka +outoudellaan oli saanut heidät säikähtämään. He ikäänkuin olivat +näkevinään isävainajansa edessään varoittamassa jostain kauheasta +vaarasta, joka heitä oli uhkaamassa, mutta tunsivat samalla mielessään +kiehuvaa katkeruutta toisiaan vastaan. Ontrei oli nyt päässyt sydämensä +kallista toivoa toteuttamaan, eikä mielinyt luovuttaa sitä, mikä oli +hänelle jo luvattu ja annettu, mutta Jyrki taas ajatteli vihalla +ja kateudella tätä veljensä onnellista osaa, joka hänen mielestään +kuului ikäänkuin jonkun pyhemmän oikeuden perustuksella hänelle. +Kaikki tuntui hänestä nyt niin vastenmieliseltä, ettei hän olisi enää +tahtonut vanhassa kodissaan korttakaan ristiin panna. Hurjana kuvaili +mielikuvitus kaikkia katkeran kohtalon lievikkeitä, ja koston henki +saneli salaa sielussa myrkyllisen suloisia sanojansa. Hän puristi +nyrkkejänsä ja tunnusteli lyhyen vartalonsa ja leveiden hartiainsa, +voimaa. Mahtaisiko hän sittenkään tuolle Ontreille riittää, sillä se on +peto väkevä kuin karhu, -- tämän kylän väkevin? + +Ontrei istui pää käsien varassa kauan, mutta nousi sitten. + +-- Aamulla menemme yhdessä sinne kuokokselle, sanoi hän sitten +tyynesti, ruveten panemaan tulta samovaariin. + +Hän oli ulkoa nähden rauhallinen, vaikkakin kulmilla asui synkeä +ikävä. Kuinka ihanasti oli hänen päivänsä alkanut ja kuinka harmaaseen +mielialaan olikaan se päättynyt! + +Ontrei vältteli sen jälkeen morsiantaan, eikä ryhtynyt tekemään +ratkaisevasti totta naima-aikeestaan. Jyrki tuli päivä päivältä +synkemmäksi ja surullisemmaksi, mutta samalla ikäänkuin voitostaan ja +asiastaan varmemmaksi. Outikin rupesi puolestaan Ontreita kaihtamaan. +Tästä ymmärsi Ontrei heidän puhuneen keskinäiset asiansa selväksi, ja +nuoremman veljensä koettavan houkutella Outia puolelleen. Katkeruus ja +viha leikkasi sydäntä. Veljekset kulkivat päivät päästään kuin unessa +ja aivot hakkasivat vain tuota yhtä kysymystä: miten selvitä? + +Pian tiedettiin koko kylässä veljesten välinen asia. Suruissaan Jyrki +erehtyi juomaan ja vietti päiviä hoilaten ja kiroten tai itkien, väliin +uhkaillen veljeään, mutta väliin puhuen hänestä suurella rakkaudella. +Ontrei hautasi asian sydämeensä eikä sallinut kenenkään siitä kanssansa +keskustella. Odotettiin hänen jo luopuvan puuhastaan, kun tiedettiin +tytön suosivan enemmän nuorempaa, mutta sitäkään hän ei tehnyt. Tyttö +oli hänen, eikä hänen tarvinnut luovuttaa morsiantaan kenellekään. Hän +ei edes huolinut ruveta asiaansa sitenkään selvittämään, että olisi +häitä kiirehtinyt, kulki vain umpimielisenä tietänsä. + +Talvi tuli. Pimeää ja lumista kujaa myöten hoippuroi Jyrki kotia, mieli +synkeänä viinasta ja ikävästä elämästä. Veljenrakkaus oli ruvennut +hänestä tyysten sammumaan, ja hän piti Ontreita nyt vain onnensa +ryövääjänä. Hän vihasi veljeään, ja tunsi tuon vihan tänä iltana +elävämmin kuin koskaan ennen. Ei, tyttöä hän ei ikinä luovuttaisi, ei +vaikka siinä autuus menköön. + +Hän seisahtui kotinsa portaille, johon sataneeseen lumeen jalka painui +narahtamatta, ja kuunteli. Oli myöhäistä eikä pirtistä enää kuulunut +mitään. Ontrei oli kylällä tai oli pannut maata. + +Hiljaa avasi hän pirtin oven ja hiipi sisään. Tuolta häämötti Ontrein +haahmo penkiltä tilaltaan Jumalan-kuvan alta. Tasainen huounta osoitti, +että hän nukkui. + +Kamala ajatus lennähti Jyrkin päähän, niin hirveä, mutta samalla +ihanasti koston ja vihan himoa hivelevä, että hengitys tahtoi +salpautua. Hän hiipi varpaisillaan lähemmäksi Ontreita katsomaan. + +Hän makasi selällään, kädet nostettuina pään yläpuolelle. Kasvolihakset +nytkähtelivät rauhattomasti ja silmäluomet värähtelivät; hengitys +purkautui väliin ulos huokauksena. + +Jyrki kumartui hiljaa hänen ylitseen. + +Silloin avasi Ontrei silmänsä ja katsoi veljeänsä. + +Hän ei muuttanut asentoaan, ei säpsähtänyt eikä säikähtänytkään, katsoi +vain veljeään sinisillä silmillään, vakavasti ja surumielisesti. + +Ja veli tunsi, että kiusaajan salainen ansa hänen sydämessään +oli Ontreille selvä kuin avoin kirja. Polttava puna kohosi hänen +poskilleen, hän suoristihe, hätääntyi, humalan viimeinenkin jäte +katosi, ja silmät maahan luotuina seisoi hän siinä ikäänkuin tuomarinsa +edessä. Mutta Ontrei ei sanonut mitään vieläkään, vaan tuijotti häneen +yhä. Tuo vakava katse tunkeutui veljen sydämeen kuin puukon terä, +pistävänä ja verta vuodattavana, leppymättömänä, paljastaen kuukausien +salaiset aikeet ja vihan sanelemat suunnitelmat. Vaikka olisi luonut +silmät maahan ja koettanut tuota katsetta välttää, niin tuntuivat ne +silti polttavan ja näkyivät tuolta kaukaa kuin tuliset nastat, syöpyen +sydämeen syvälle ja vastustamattomasti. + +Jyrki vapisi koko ruumiiltaan. Tämä muutaman minuutin kokemus oli hänen +raskaalle ja rasittuneelle mielelleen liian järkyttävä. Hän lysähti +huoaten lattialle veljensä vuoteen ääreen. Mutta Ontrei ei sanonut +mitään, vaan kääntyi seinää vastaan, antaen kuitenkin kätensä ikäänkuin +rauhoituksen tarkoituksella viivähtää veljensä hartioilla, jotka +tärisivät liikutuksen ja epätoivon sisällisestä puuskasta... + +-- -- -- -- -- + +Raskaat talvipäivät kuluivat hiljalleen ja rupesi keväämpi henki +ilmassa tuntumaan. Entistä suuremmalla voimalla ailahti silloin Jyrkin +rinnassa rakkauden kaipuu ja intohimo, ja unohdetut olivat pian ne +kokemukset, joita talvellinen yöllinen kohtaus oli hänelle tuottanut. +Uudelleen rupesi hän katsomaan karsaasti veljeänsä. + +He eivät olleet sanallakaan toisilleen tuota kohtausta selvittäneet, +ei Ontrei kysynyt eikä Jyrki liioin selitystä tarjonnut. Se oli +jäänyt heidän kahdenkeskiseksi salaisuudekseen, josta ei äänettömän +sovinnon perusteella puhuttu mitään. Eivätkä he yleensäkään puhuneet +toisilleen mitään, Ontrei ei liioin muillekaan. Apeana ja synkkänä +teki hän töitänsä, vältellen ihmisten seuraa. Mutta hänen ja Outin +häät vietettäisiin vappuna, -- sen oli hän nyt aivan kuin uhmaten +Outin isän kanssa päättänyt, ja tytön tahtoa ei siinä kuunneltu. Miten +mennä naimisiin pojan sellaisen kanssa kuin Jyrki oli, talottoman +ja rahattoman? Sehän ei ollut mahdollista, ja suorastaan järjetöntä +silloin, kun oli talon isäntä tarjolla. Outi sai tyytyä, ja itkeä +hereät itkunsa. + +Veljekset hiihtelivät kevättöille salolle, parhaan hankiaisen aikana. +Latu kohosi mutkitellen pitkin vaaran sivua, kiiveten aina yhä +korkeammalle, kunnes harjalle päästyään päätyi suoraan yli menemään. +Ontrei meni edellä, Jyrki hiihteli perässä, pyssy selässä hihnassaan. +Vaaran tässä kohden louhikkoiselta selältä aukeni ihana näky. Metsä oli +jo puhdistanut lumen turkistaan ja oli tuossa edessä vihantana, tummana +ulappana, välillä päästäen lumen vielä saarekkeina sieltä täältä +kimaltelemaan. Tuuli puhalsi kostealla raskaudella ja ilmassa oli kuin +kevään tuoksua. Vaaran laki oli jo melkein lumeton, hiukan paikoin +iljanteella. Miehet huoahtivat siinä rinnakkain, nojaten sauvoihinsa. + +Ontrei ei katsonut veljeensä, mutta tiesi tarkalleen minkä näköinen +tämä oli tuossa seistessään. Epävarmuus, katkeruus, säikähdys, viha, +kaikki myrskyisen sydämen tunteet olivat Jyrkin kasvoilla näkyvissä. +Hiihtäessään oli Ontrei tämän kaiken tuntenut ja sydämessään nähnyt, +oli varsin hyvin ymmärtänyt senkin, missä kauheassa kiusauksessa +hänen veli-poloisensa oli ollut tuossa hänen jälessään pyssyineen +hiihtäessään, oli sen ymmärtänyt ja veljeään säälinyt. Mutta hän ei +ollut huolinut pelätä, sillä hän oli kerta kaikkiaan siinä kohden +antautunut ikäänkuin kohtalon johdettavaksi; hän ei voinut ikinä uskoa +sitä mahdolliseksi, että heidän, muinoin niin rakkaiden veljesten +suhde päättyisi veljenmurhaan. Ja kuitenkin, tuo talvellinen ilta oli +kentiesi siltikin todistanut toista... Miksi hän ei sittenkin luopunut +Outista ja talosta sekä antanut niitä molempia Jyrkille? Siksi, +että hän ei voinut. Hänellä ei ollut voimia niin yli-inhimilliseen +uhraukseen, hän ei tahtonut tulla veljensä rinnalla syrjään sysätyksi, +hänkin rakasti Outia ja voimallisemmalla rakkaudella kuin kentiesi +tuo nuorempi, vielä monessa kohden poikanen. Miksi oli juuri silloin, +kun onni näytti auenneen ihanimpana ja elämä rikkaimpana, hänelle +pantu kestettäväksi sellainen koettelemus? Outi ei häntä rakastanut. +Rakastaisi varmaankin, kunhan oppisi oikein tuntemaan, rakastaisi, +kun saattoi Jyrkiäkin rakastaa. Voimallaan ja tulisella lemmellään +opettaisi hän tytön häntä rakastamaan. Ei, hän ei saattanut luopua +tästä hänelle kalliista aikeesta, sillä eihän hän voinut luopua +elämästään. Ja ennenkuin Jyrki voisi saada Outin, täytyisi hänen antaa +hänelle talokin, kaikki. Se oli liian paljon vaadittu, hän ei jaksanut +sellaiseen uhraukseen alistua, sillä hän oli nuori ja ylpeä ihminen +hänkin... + +Tätä asiaa oli hän pohtinut öin ja päivin, mutta ei ollut jaksanut +päästä siinä päätökseen. Ja kun hän oli nähnyt, mitkä kiusaukset Jyrkiä +ahdistivat, oli hänen oman tuskansa lisäksi tullut pelko siitä, että +veli lankee kiusaukseen. Tuona talvisena yönä hän oli nähnyt, mikä +kaikki saattoi olla mahdollista. Ja tuskan musertamana oli hän jo monta +kertaa koettanut suostutella itseään heittämään kaikki ja luopumaan +leikistä, kun entinen ylpeys oli taas hänen tahtonsa terästänyt ja +hyleksityn rakastajan nolo asema uudelleen valanut sydämeen vihan +katkeruutta ja voimaa. Hän oli ihminen hän, Ontrei, ei pyhimys. + +Hän katsoi nyt salavihkaa veljeään, kun tämä tuossa otti pyssyä +selästään, ja arvosteli hänen voimaansa ja pystyväisyyttään. Äkkiä +juolahti hänen mieleensä kumma ajatus: + +-- Jos Jyrki voittaa minut, niin hän saakoon tytön ja talon, mutta jos +minä voitan, niin pidän ne itse. + +Kuinka olikaan, niin toi tämä omituinen ajatus hymyn hänen huulilleen. +Oli kuin olisi hän siinä nähnyt salliman neuvon ratkaisuun pääsemiseksi +ja siitä toivosta jo edeltäpäin ilahtunut. Hän kääntyi veljeensä, joka +kummastuneena oli huomannut hänen hymynsä. + +-- Mikä naurattaa? ehätti hän tylysti kysymään. + +Mutta Ontrei ei tuosta pahastunut, vaan kävi asiaansa esittämään: + +-- Kun sinä, veliseni, halajat morsiantani, niin ratkaistaan tässä +asia. Käydään voimain koitteluun: jos voitat, niin olkoon sinun sekä +tyttö että talo, mutta jos minä voitan, niin lähde muille seuduille, +että lakkaa riita. Aika haavat parantaa. + +Kiireesti heitti Jyrki pyssynsä, puukkonsa, lakkinsa ja mekkonsa, ja +äkeästi kävivät veljekset siinä ilmavan vaaran laella painimaan. + +Kalliimpaa palkintoa ei liene monelle kilpasille käyvälle ollut tarjona +kuin tässä äänettömässä ja sitkeässä ottelussa, jota vain erämaan +säikähtyneenä pakeneva otus oli todistamassa. Siinä oli saavutettavissa +se, mitä ihanaa ihminen voi kuvitella rakkautensa esineen omaksi +saamisesta, ja siinä oli myös tämä kaikki kadotettavissa. Siinä oli +kysymyksessä veljenrakkaus ja pako kotikylästä kauas outoon maailmaan, +oli ratkaistavana, astuitko ijäiseen yöhön tai onnen päiväpaisteeseen. +Ja ottelu ei ollutkaan leikkiä, vaan pantiin siinä liikkeelle kaikki +voimat, mitä suinkin kahdesta nuoresta ja sitkeästä ruumiista saatiin +puristetuksi. Kauan kesti taistelua, kunnes viimein Ontrei kalpeana +kysyi: + +-- Tunnustatko paremmaksi? + +-- Tunnustan. + +-- Heitätkö tytön rauhassa minulle? + +-- Heitän. + +-- Lähdetkö kylästämme? + +-- Lähden. + +Ontrei nousi huohottaen, mutta Jyrki jäi itkuun purskahtaen, kalpeana +ja väsyneenä paikalleen makaamaan. Häntä ei oltu koskaan vielä niin +perinpohjin masennettu, ei niin rautaisessa ja tukahduttavassa +syleilyssä rusennettu kuin nyt; hän ei ollut koskaan aavistanut, että +Ontreissa piilivät niin suuret ja niin valtavan sisun hallitsemat +voimat. Ontrei oli etevämpi häntä kaikin puolin, sekä ruumiillisesti +että henkisesti, ja ansaitsi tytön jos kukaan. Mutta silti ja juuri +sen tähden oli hänen surunsa ja tuskansa yhä suurempi ja polttavampi, +vaikka hän kohtaloonsa alistuen tunsikin, ettei hän enää koskaan +voisi surunsa lisäksi yltyä siihen sammumattomaan vihaan, jolla hän +oli viimeajat sieluansa virkistänyt. Sen oli Ontrei taittanut samalla +kuin äsken hänen selkänsä tuossa käsivarsiensa välissä, johon Jyrki +oli luullut kuolevansa, kunnes antoi selkänsä ja mielensä murtua. Hän +oli väsynyt ja onneton, ihminen, jolta on hänen onnensa riistetty ja +joka ei löydä mitään muuta mahdollisuutta elämänsä jatkamiseksi kuin +täydellisen kohtaloonsa tyytymisen. Raukeana ja sanatonna makasi hän +paikoillaan, viileän tuulen hyväillen silitellessä hänen hiostunutta +ruumistaan. + +Ontrei puki mekkonsa ylleen ja nousi tyynenä suksilleen. Hän tunsi +kyllä tyydytystä niinkuin ainakin voiton jälkeen, mutta samalla täytyi +hänen sittenkin ikäänkuin salaisimpana pohjatunteenaan itselleen sanoa, +ettei hän kuitenkaan ollut tyytyväinen. Olipa niinkuin olisi kaukaa +hänen sielustaan epäselvänä, ja kuitenkin selvänä, tunnustettuna, mutta +taasenkin kiellettynä, soinut sana, että parempi olisi ollut, jos Jyrki +olisi voittanut. + +Se tunnelma hillitsi häntä. Siis mitään ratkaisua ei tulisikaan +siitä, että hän naisi tytön ja Jyrki poistuisi kauas pois? Olisiko +ainoa ratkaisu vain siinä, että Jyrki saisi tytön? Mutta eikö hänen +rakkaudelleen silloin tehty samaa vääryyttä kuin nyt Jyrkin? Miten on +meneteltävä? Kuinka oli saatava onni kaikkien osaksi? Oi Jumala, tätä +tuskaa! + +Oli aivan kuin olisivat hänen sielunsa silmät auenneet näkemään +inhimillisen kohtalon raskautta yleensä, kun hän katsoi tuohon maahan +masentunutta veljeänsä. Hän alkoi ymmärtää, ettei ruumiillisilla +voitoilla ole mitään merkitystä tällaisten asiain ratkaisussa, vaan +että jos ne ovat ratkaistavissa, se tapahtuu sydämessä. Ja tuntui +sielusta sitä ajatellessa kuuluvan lohdutuksen ääntä, joka kehoitti +uskomaan sellaisen lopputuloksen mahdollisuuteen. + +Jyrki ei ollut huomannut Ontreista muuta kuin että hän kauan seisoi +siinä vaiti, suksisauvoihinsa nojaten. Sitten potalsi hän sivakkansa +liikkeelle lähtien laskemaan vinoon alas vaaran kuvetta, jarrutellen +sauvoillaan. Silloin Jyrkikin nousi, valmistautuen lähtemään jälkeen. + +Vaaran juurella oli tiheäkuusinen korpi, jossa vielä oli lumi vahvoina +nietoksina. Siellä täällä pisti esiin sammaleinen ja imarteita kasvava +kallion lohkare. Saavuttuaan vaaran alle, kääntyi Ontrei katsomaan +taakseen, eikö Jyrkiä jo ruvennut kuulumaan. Kun ei kuulunut, jäi hän +siihen hetkeksi odottamaan, ajatuksissaan pistellen keihäskärkisellä +sauvallaan lumikinokseen ja vaistomaisesti ikäänkuin kammoksuen korven +synkkää tiheyttä ja korkeata juhlallisuutta. Nuo äskeiset raskaat +ajatukset yhä lisäsivät sitä ikävän ja uhkaavan onnettomuuden tunnetta, +joka hänen mieltään painoi. + +Ei koskaan tiedä ihminen kohtaloansa, ei mitä edessä on! + +Äkkiä tuntui siltä kuin olisi maa hänen jalkainsa alla ruvennut +liikkumaan. Kerkeämättä ajatella mitään tunsi hän kohoavansa ilmaan +ja sitten kaatuvansa taaksepäin. Jalkoihin kiinnitetyt sukset estivät +häntä äkkiä pääsemästä ylös, ja ennenkuin hän oli kerennyt niistä +selviytyä, oli jo musta, hallava karhu kuin heinäruko hänen päällään. +Hätä purkautui kipeänä parkaisuna ilmoille, yhtyen karhun kumeaan ja +kiukkuiseen mörinään. + +Sittemmin hän muisti senkin, että karhu oli ensin, korjuultaan +kohottuaan, ikäänkuin unisena noussut kahdelle jalalle ja katsonut +ympärilleen, muljauttaen ruskahtavia silmämuniaan. Sitten se oli +mörähtänyt kumeasti ja nähnyt hänet; hän muisti katsoneensa karhua +suoraan silmiin ja tunteneensa, että se oli ilkeällä mielellä. Se oli +kääntynyt häneen päin, puraissut häntä ensin jalkaan ja sitten aivan +heittäytynyt hänen päälleen. + +Hän ei ollut koskaan osannut arvata, että ruumiillinen runteleminen +tuottaisi niin kauheita tuskia. Nyt, kun karhu upotti pitkät ja +keltaiset kulmahampaansa saappaan läpi hänen jalkapöytäänsä, tiesi hän +sen. Hän aivan kuuli luitten rusahduksen ja tunsi suunnatonta, pistävää +tuskaa, joka oli kuin olisi kuolema hänen jalkaansa tarttunut. + +Hän koetteli tapailla puukkoa käteensä, mutta ei ehtinyt saada, sillä +hänen selälleen kaatuessaan oli tuppi jäänyt hänen allensa. Ja siinä +tuokiossa oli kontio jo hänen päällään. Hän ummisti silmänsä, ettei +hänen tarvitsisi nähdä pedon ruskealihaista kitaa ja ilettävän ohutta +kieltä sekä keltaisia, mutta kärestä teräviä kulmahampaita. Hän tunsi +vain, että jotenkin oli hänen suojeltava itseään, ja muistaen vanhan +neuvon pisti hän kätensä pedon kitaan niin syvälle kuin voi. Hän muisti +jälkeenpäin, kuinka häntä oli tuo niljakka kita ilettänyt, mutta kuinka +peto oli samalla ruvennut vetämään päätään taaksepäin ja tapailemaan +hänen kättään hampaittensa väliin, ilman puutteessa yhä enemmän +raivostuen. Painaen häntä maahan käpälillään saikin se äkkiä päätään +taaksepäin nykäisemällä kädestä hyvän otteen, puraisten niin että luut +nauskivat ja veri vuoti virtana hampaitten lomitse. Sitten tuntui äkkiä +olkapäässäkin ankaraa tuskaa, hän parkaisi taas vihlovasti ja heitti +päätään sivulle päin. + +Ennen pyörtymistään muisti hän nähneensä, vaikka ei sitä silloin +tajunnut, Jyrkin tulevan aivan lähellä pyssy kädessä. Veljesten katse +oli sattunut yhteen. Ontrei ei ollut huutanut, oli vain taaskin +tuijottanut veljeensä niin kuin silloin yöllä, mutta nyt älyttömästi, +silmissä hurja ja houraava ilme... + +Kun Jyrki vielä vaaran laella viipyessään oli kuullut alhaalta korvesta +Ontrein parkaisun ja karhun mörähdyksen, oli hän käynyt vuoroin +kylmäksi, vuoroin kuumaksi. Sitten oli hän kaksin käsin tarttunut +päähänsä ja aivankuin ahdistuksen vallassa huutanut: pois, pois...! +Kiireesti oli hän temmannut pyssynsä ja syöksynyt suksilleen Ontrein +ladulle. + +Salamana vilahtelivat aatokset hänen aivoissaan ja saatana pani kaikki +voimansa liikkeelle näinä muutamina sekunteina, jotka olivat koko +aikana kysymyksessä. Tuossa on Ontrei karhun alla edessäsi, älä mene +avuksi. Karhu lopettaa hänet varmasti, ja silloin on sekä tyttö että +talo sinun. Sinä olet viaton. Et ehdi apuun. Katso, karhu jo puree +hänen kättään ja raappii olkapäätä. Hetkinen vielä ja silloin on kaikki +ohi, odota, malta, älä mene... + +Jyrki ei kuitenkaan viivytellyt, vaan kiiruhti veljensä avuksi, +vaikkakin vavisten koko ruumiiltaan. Hänestä tuntui kuin olisi tuo +hänen äsken kärsimänsä nöyryytys ja ikuinen onnen menetys häntä +ikäänkuin kohottanut ja tehnyt hänet kykenevämmäksi kuin ennen hyviin +töihin. Kumma kyllä hän ei nyt ajatellut veljeänsä katkeruudella, vaan +rakkaudella, ollenkaan lainaamatta korvaansa kiusaajalle, jonka äänen +hän sydämensä salaisesta sopukasta selvästi kuuli. Hänen järkensä -- +niin muisti hän jälkeenpäin -- askarteli enimmäkseen siinä, osaisiko +hän kiihtyneessä mielentilassaan ja hengästyneenä ampua niin tarkoin +kuin tässä piti... + +Mutta kun hän näki Ontrein katseen ja luki niiden sammuvasta ilmeestä +kuolemaa, epäluottamusta ja epäilystä häneen, veljeensä, sai hän +äkkiä aivan ihmeellisen hermorauhan. Hän tunsi aavistaen, että nyt +jos koskaan oli vasta hänen elämänsä käännekohta, nyt oli hänellekin +annettu tilaisuus osoittaa, että hän todella ansaitsi Outin ja hänen +rakkautensa... Hän lähestyi koettaen valita parempaa puolta, josta +voisi ensi kerralla saada sattumaan hengenviepään paikkaan, mieluiten +tuohon etujalan taakse. + +Kaikki tämä oli tapahtunut sangen lyhyessä ajassa. Säikähtyneenä ja +uteliaana Jyrkin huudoista kohotti karhu päätänsä katsellen kiiluvin +silmin tulijaa. Kylmäverisesti tämä lähestyi lähestymistään, kunnes +karhu vihastuneena ärjäisten kohosi istumaan, hurmeen valuessa kuolana +sen ikenistä. Silloin lensi myös pyssy -- pieni talonpoikainen "suusta +ruokittava" -- Jyrkin poskelle. Muutaman sekunnin näkyi sen suu hiukan +täräjävän ja ampuja veti henkeä ikäänkuin lääpästyneenä, kunnes pyssy +äkkiä vakaantui aivankuin ruuvipenkkiin. Nyt oli jyvä kolossaan ja +sydäntä kohti... + +Tuima paukaus herätti kiiriskelevän kaiun vaaran kylestä ja Jyrki +ryhtyi ihmeellisen nopeasti ja kätevästi asettaan uudelleen lataamaan. +Ikäänkuin väristys kulki karhun ruumiin läpi ja jonkunmoinen sanomaton +tuskallisen ja hätäisen kummastuksen ilme oli sen villissä katseessa +vilahtavinaan, ja jo ennen kuin Jyrkillä oli pyssy uudelleen poskella, +vaipui peto kuolemantuskaisella ynähdyksellä läjään Ontrein päälle, +pehmeästi kuin heinäsäkki. Tainnoksissa hänen allaan oli Ontrei ja +sielun tuskiensa ja vaaran jännityksen murtamana vaipui hangelle myös +Jyrki. + +Suksien kahina hangen pinnalla herätti hänet. Se oli Outi. Kauhun ilme +kasvoillaan kiiruhti tyttö Ontrein luo ja ryhtyi reippaasti, nähtyään +karhun kuolleeksi, sitä hänen päältään pois vääntämään. Nyt meni +Jyrki avuksi. Outin silmissä välähti pelkäävä ja kysyvä katse, mutta +Jyrki vastasi siihen rauhoittaen viitaten haavaan karhun kylessä ja +pyssyynsä. Ilon välke vilahti silloin tytön silmissä, mutta nähtyään +sitten Ontrein rikkipurrun käden, revityn olkapään ja jalan, josta +veri norona tippui, kävi kaikki hänelle liian raskaaksi ja hän vaipui +Ontrein rinnalle nyyhkyttäen. + +-- -- -- -- -- + +Kauan sairasti Ontrei elämän ja kuoleman rajalla. + +Hänellä olivat kestettävänä sekä ruumiilliset että sielulliset tuskat +ja parannettavana syvät haavat. Haavakuumeessa houraillessaan puhui hän +laajasti ja sekavasti rakkaudestaan, Outista ja veljestään, valittaen +kohtaloaan ja rukoillen oikeata ja onnellista ratkaisua Jumalalta. +Punehtuen kuunteli sitä häntä uskollisesti ja uupumatta hoiteleva +Outi, kuunteli Jyrki, allapäin ja suruisena. Hän oli ollut veljelleen +tämän onnettomuudesta alkaen veli. Kaukaa, monen päivän matkan päästä, +oli hän käynyt kysymässä lääkäriltä neuvoja, oli hankkinut lääkkeet +ja opettanut Outia hoitamaan Ontreita aivan samalla tavalla kuin se +ystävällinen nuori lääkäri oli hänelle kädestäpitäen ja osanotolla +näyttänyt. Hän oli kertonut tuolle lääkärille avomielisesti kaikki ja +kysynyt häneltä neuvoa itselleenkin, surulleen ja sitä, mitä hänen +pitäisi tekemän. Siihen ei ollut lääkäri osannut sanoa muuta kuin että +Ontrei oli ensin hoidettava terveeksi. Ehkä asia siitä sitten isestään +selviäisi. + +Kyllä oli Outi tuossa vuoteen vierellä liikkuessaan miellyttävä. +Tummahko tukka, ruskeat silmät ja verevät posket. Ontrein silmät +seurasivat häntä kaikkialle. Kuta paremmaksi Ontrei tuli, sitä vähemmän +oleskeli Jyrki tuvassa. + +Mistä oli Outi arvannut lähteä salolle veljesten jälkeen ja tulla apuun +juuri sopivimmalla hetkellä! + +Hän oli askarrellut kotonaan kuten ennenkin, eikä ollut vielä aamulla +tiennytkään veljesten lähteneen salolle. Vasta tuossa puolenpäivän +rinnassa oli hänelle äkkiä tullut halu tavata Jyrkiä ja hän oli +salavihkaa juossut naapuriin. Mutta siellä olikin ollut Jehkosen akka +kotimiehenä, ja häneltä oli Outi kuullut veljesten matkasta. + +Hänen sydäntään oli silloin oudosti hiipaissut ja silmissä oli +väikkynyt sinistä usvaa. Allapäin ja miettien oli hän palannut kotiaan. + +Outi tiesi tarkkaan, missä kiusauksessa Jyrki oli, sillä tämä oli +sellaista peläten siitä joskus hänellekin kautta rantain maininnut. Hän +pelkäsi ja aavisti pahaa. + +Silloin -- mahdotonta selittää miten -- kuuli hän äkkiä, juuri +leivinlapiolla leipää uuniin kantaessaan, aivan selvästi hätäisen +huudon: Outi! + +Ääni oli kirkas ja niin selvä, ettei siitä voinut erehtyä. Se kuului +ikäänkuin hyvin korkealta tai rupesi sitten korva itsestään niin +soimaan, mutta kuului se vain. Hän seisahtui keskelle lattiaa ja oli +pudottaa leivän lapioltaan. Saatuaan sen kuitenkin pahojen aavistusten +valtaamana uuniin viedyksi, oli hän aivan kuin hengästyneenä painanut +sydänalaansa ja sitten seisahtunut ikäänkuin kuuntelemaan. Hän ummisti +silmänsä ja odotti. + +-- Outi! kajahti se uudelleen ihmeellisen kirkkaana, joskin kaukaisena +ja ohuena, aivankuin ääni olisi uduksi hajautunut. Mutta siinä oli +samalla jotakin pyytävää, jopa käskevääkin, joka teki tytön tuskaiseksi +ja levottomaksi. + +Hän koetti tehdä turhaksi koko asiaa ja ryhtyi taas töihinsä, kun +samalla huuto kajahti kolmannen kerran: + +-- Outi! + +Nyt siinä jo kuvastui hätä ja kiihkeä vaatimus, ja aivan kuin salaman +iskuna valkeni tytölle koko asia. Levottomuus ja säikähdys sai vallan +ja jonkun tuntemattoman onnettomuuden enne tuntui raskaana mielessä. +Hänen täytyi päästä näkemään Jyrkiä... Herra Jumala... kunhan ei vain +mikään onnettomuus...? + +Siinä samassa oli päätös kypsynyt. Siepaten sukset jalkaansa läksi Outi +hiihtämään veljesten latua heidän peräänsä, toivoen, että hänellä olisi +ollut siivet, joilla matkaa lyhentää. + +Saapuessaan vaaran laelle ja nähdessään veljesten temmellyspaikan, +valtasi heikkous hänet ja hän oli vaipua maahan. Mutta kuultuaan hetken +perästä vaaran alta pyssyn paukauksen, pääsi kipeä tuskan huuto hänen +huuliltaan ja hän lasketti valtoinaan rinnettä alas... + + * * * * * + +Päästyään jonkun verran toipumaan ei Ontrei voinut kyllin usein kuulla +kertomusta tästä Outin avuksi saapumisesta. Yhä uudelleen kyseli hän +ihmetellen, minkä värinen tuo ääni oli, miten se kuului, oliko niinkuin +olisi järven toiselta puolelta venettä huutanut? Ja Outi koki selittää, +mutta ei voinut antaa mitään kuvausta, joka olisi auttanut asian oikein +ymmärtämään. Hänen kertomuksensa loppui aina siihen, että se oli Jyrkin +suojelija, joka tahtoi saada hänet paikalle isäntänsä, suojeltavansa +avuksi. Ja Ontrei vaipui aina näiden keskustelujen jälkeen syviin +mietteisiin. + +Veljesten väli oli tämän kohtauksen jälkeen käynyt vapaammaksi +ja sydämellisemmäksi. Olipa kuin he olisivat tunteneet olevansa +onnettomuustovereita, jotka olivat vallan viattomat siihen, mitä oli +tapahtunut, ja jotka odottivat nyt asiansa ratkaisua ikäänkuin jostain +korkeammasta asteesta. Ontrein haavat paranivat hyvin hitaasti ja +hän ymmärsi jo, että hänestä joka tapauksessa tulisi rampa. Jalka +kutistui eikä tahtonut saada kantovoimaansa takaisin, käsi ei ruvennut +liikkumaan olkapäästä ja tuntui olevan kokonaan voimaton. Huoaten ja +salaisella tuskalla Ontrei tämän kaiken huomasi. + +Tapahtuipa sellaistakin, että hän joutui väliin Outin ja Jyrkin +välisten keskustelujen todistajaksi silloin kun nämä luulivat hänen +nukkuvan. Heidän äänestään tuntui tällöin puhuvan surumielisyys ja +epätoivo, ei mikään uhma tai uhittelu. Erehtyivätpä he väliin pieneen +hyväilyynkin, josta sitten säikähtäen erosivat kuin pienet lapset +pahanteosta kiinni joutuneina. Silloin makasi Ontrei kuin painajaisen +vallassa, sydän sykkien haletakseen; silmissä pimeni ja veri tuntui +seisahtuvan suonissa. Sellaisten kohtausten jälkeen oli hän puhumatonna +päiväkausia ja Jyrki sekä Outi elivät siinä raskaassa epäilyksessä, +että hän sittenkin oli jotakin nähnyt tai kuullut. Tämä katkeroitti +elämää uudelleen. + +Pitkällinen kituminen sai Ontrein antautumaan syviin mietteisiin +kaiken sen johdosta mitä oli tapahtunut. Erittäinkin kiinnitti hänen +mieltään väkevästi se, mitä Outi oli kertonut tuosta huutavasta +äänestä, ja kooten vähäiset ja alkuperäisen naivit uskonnollisen +tietonsa ja tunteensa murut rupesi hän niiden avulla asioita itselleen +selittelemään. Kituessaan vuoteellaan muodosti hän näin oman erikoisen +käsityksensä tapahtumista, asettaen käytöksensä ja osansa niissä tähän +uuteen valaistukseen. Ja silloin tuli hän taas muistaneeksi tuota +siellä vaaran laella painin jälkeen kuulunutta ääntä rinnassaan, ettei +näitä asioita painimalla ratkaista, tuota tunnetta, että parempi olisi +ollut, jos Jyrki olisi voittanut. Ja hän muisti senkin, että Jyrki oli +pelastanut hänen henkensä. Ja kun hän tunsi, ettei hänestä enää koskaan +tulisi miesten töihin täysin pystyvää, kun hän katsoi arpeutuvaa +surkeata jalkaansa ja kuivettuvaa kättänsä, kohosivat hänen silmiinsä +katkerat kyyneleet. + +Millä oli hän kaiken tämän onnettomuuden ansainnut? Siihen kysymykseen +rupesi hänen mielensä nyt hakemaan vastausta. Ja siinä hänelle rupesi +valkenemaan, mikä se oli tuo talvellinen ratkaisun aavistus ollut. +Hänen tuli väistyä ja löytää onnensa toisella tavalla, sisäisen +elämän sopusoinnulla ja rauhalla. Hän jo melkein uskoi siihen, että +Jumala oli sallinut hänelle nämä koettelemukset siksi, että hän oli +jyrkästi tehnyt mahdottomaksi kahden nuoren liiton, asettunut rakkautta +vastustamaan. Se oli ollut synti, siksi hän sen nyt jo tuomitsi. +Kokemuksestaan hän tiesi, että rakkaus on ihana, taivaallinen asia, +eikä sen tielle, missä se osoittautuu todelliseksi, sovi asettua. Siksi +oli Jumala häntä koetellut, että hän pääsisi tämän totuuden perille. + +Se vakaumus oli Ontrein elämän käännekohta. + +Kun kesä oli kukkeimmallaan, haalautui hän kerran vaivaloisesti +pihalle istumaan. Luonto oli ihanimmillaan, järvi kimalteli ja tuuli +ajeli pitkin kesäistä lehtoa. Tuolta paikaltaan saattoi Ontrei +nähdä vainiolle, jossa Jyrki niitti. Viereisellä kedolla oli Outi +haravoimassa. Punaiset paidat ja vilkkuvat liinat loistivat kauniisti +viheriää taustaa vastaan, naurua ja ilonpitoa kuului, karjalaisten +vilkasta, avomielistä, hiukan korkea-äänistä puhetta. Niittäessään +joutui Jyrki yhä lähemmäksi naapurin sarkaa, jossa Outin haravan +ala myöskin kuin sattumalta häntä kohden suuntautui. Jo olivat he +vierekkäin, Jyrki seisattui, rupesi liippaamaan viikatettaan, Outi +rupesi haravan kärjellä hajamielisesti heinäläjää kääntelemään. Jo +siirtyivät he puhelemaan lähemmäksi, vilkasivat pihalle päin, näkisikö +Ontrei, ja kun eivät häntä huomanneet, istuivat sarka-ojan reunalle. +Väliin Outi naurahti ja siirrältihe hiukan syrjemmäksi, vaistomaisesti +tuntien, että Jyrkillä oli voimakas halu kietaista käsi tuohon +solakoille vyötäisille ja siitä hellästi puristaa ja vetää luokseen. + +Tuota katsoi pihalta salaa Ontrei. Ensin kulmat rypistyivät ja silmistä +kirposi entinen ylpeä salama, mutta sitten hänen muotonsa rauhoittui. +Kiinteästi rupesi hän tuota edessään olevaa näkyä tarkastelemaan, aivan +kuin haluten totuttaa siihen itseään ja kestää sen värähtämättä. Ja +vähitellen palasi hänen kasvoilleen rauhallinen ilme, silmät saivat +entisen sinensä, ja hengitys kulki huolettomasti. Hän nousi ja meni +tuohon pihan äyräälle. + +-- Jyrki ja Outi! huusi hän. Hän oli aikonut huutaa kovasti, mutta +huomasikin nyt hämmästyksekseen, ettei hänen äänessään ollutkaan +entistä syvää kaikua, vaan oli se ohutta ja vähän käheääkin. + +Huudon kuullessaan kavahtivat molemmat kutsutut pystöön, käyden vähän +hämilleen ja tähystellen Ontreihin päin. Mutta tämä huusi uudelleen: + +-- Jyrki ja Outi, tulkaa tänne! + +He tulivat epäröiden ja epävarmoina, kysyvästi katsoen Ontreihin ja +istuutuen häneen syrjinkarein. Ontrei tarkasteli heitä kauan, tyynesti +ja vaiti ollen. He melkein vapisivat hänen silmäystensä alla. Vihdoin +sanoi Ontrei: + +-- Jyrki, minä annan sinulle talon, koska en enää voi sitä hoitaa. Ja +Outinhan sinä jo olet itse ottanut. + +Sen sanottuaan tunsi hän yhtäkkiä saavuttaneensa sen oikean ratkaisun, +jota hän oli koko ajan hakenut ja halunnut, ja virkkoi ilostuneena ja +virkistyneenä: + +-- Kyllä minäkin kotia jään... teitä auttamaan, kunhan tästä ensin +pääsen oikein terveeksi. + + + + +X. + +TULO PAADENEN KYLÄÄN. -- RUNOILIJAOPETTAJAN VIERAANA. + + + Kerran häntä silmiin katsoi, + Kerran kättä kattelitte, + Sanan lausui, toisen kuuli, + Siitä tunsi veljeksensä. + +Paadenen kylä oli suuren Seesjärven länsirannalla, molemmin puolin +melko kapeata lahtea. Etelästä, Poventsasta alkaen ja kulkien +Ahvenjärven luonnonihanan harjun kautta, tuli kruunun valtamaantie +luikerrellen pitkin laaja-ulappaisen järven etelärantaa, jatkuen siitä +länsirantaa ja ujuen edelleen pohjoiseen päin, Ontojärvelle saakka. +Seesjärven rannat ovat matalia ja valkohiekkaisia; pitkin niitä on +aalto soitten kohdalla ajanut hiekan melkoiseksi valliksi, jonka +takana maantie kulkee ikäänkuin turvassa. Maisemat ovat kankaisia +harjuja, maan pohja enimmäkseen hedelmätöntä hiekkaa, josta Poventsan +suomalaissyntyinen semstvo-agronoomi oli huolestuen turhaan hakenut +viljelykseen sopivaa savipohjaista suota. Nämä olivatkin yleensä vielä +liian nuoria, aivan palamattomia ja kokonaan ruskearahkaisia. + +Tämä maa oli elänyt kuitenkin suurta aikaansa sekin. Hyvin luultavaa +oli, että novgorodilaisten historialliset kauppatiet olivat +hipaisseet tätäkin "taipaleentakaista" seutua, että se oli nähnyt +kulkuetta monenlaista, sotaista jos rauhallistakin, pakanallista jos +jumalistakin. Olipa Paaden aikoinaan ollut kaupunkikin, vaikkakaan se +ei ollut sittemmin jaksanut tätä arvoaan ylläpitää, vaan oli vaipunut +jälleen kyläksi, uinumaan sinisen lahtensa perään. Mutta kylänäkin +oli se vielä erikoisempi muita ja edellä muista, sillä olihan siellä +venäläinen koulu ja sairaala sekä lääkäri. Se oli kuitenkin tämän +Keski-Karjalan pääpaikkoja, jolla oli historiallista menneisyyttä ja +sädekehää. + +Kylän kujalla kulkiessa huomasi heti, että väestössäkin näkyi tästä +merkkejä. Tuossa tuli vastaan tyttö, jonka tumma iho ja upeat muodot +todistivat eteläisempää lähtöä, ja helposti sai udelluksi, että hänen +sukunsa on alkuaan vähävenäläisiä karkoitettuja. Mutta tuossa oli aivan +väärentämätön karjalainen, ruskeine silmineen ja vaaleine hiuksineen. +Ja kun olemme hetkisen istuneet stantsijan tuvassa, saapuu sinne vanha +karjalainen eukko ristinmerkkejä tehden kerjäämään; -- se oli tapa, +jonka huomasi näin liikepaikoilla, mutta ei juuri syrjäisemmissä +kylissä. Kaikesta lopuksi näki, ettei paikalla vielä nykyoloissa ollut +suurempia kehitysmahdollisuuksia, vaan uinui se siinä kuin karhu +talvi-untansa, odottaen sitä kevättä, jolloin sen kautta avattaisiin +täydellinen liikeyhteys sekä Ääniseen että mereen. Silloin voisi siitä +ruveta kehittymään jonkunmoinen kauttakulkupaikka näiden vesien välille +ja voisi se siinä ohessa tuosta liikenteestä itsekin pienen prosentin +ansaita. + +Hän istui Ontrein kanssa stantsijan tuvassa, -- toverit olivat jääneet +joukosta pois kylään tultaessa kiertääkseen sen ja odottaakseen heitä +kylän pohjoispuolella jossain sopivassa paikassa. Varovainen Ontrei oli +pitänyt välttämättömänä, ettei heitä vielä ihmisille näytettäisi, ja +hänen varovaisuutensa osoittautuikin oikeaksi. + +Tuossa stantsijan seinällä oli venäjänkielinen kuuluutus, jonka +sisältöä hän sävähtäen tavaili ja selitti Ontreille. Siinä ilmoitettiin +kaukaasialaisen karkaamisesta ja lueteltiin hänen tuntomerkkinsä +sekä kehoitettiin tavattaessa ottamaan kiinni, josta oli saatavana +palkintokin. Sillä aikaa kun he harhailivat erämaassaan piilotellen +ihmisiltä, oli poliisi nopeasti levittänyt kiinnipanokuuluutuksen +niin kauas kuin vain hevosteitä riitti, ja levittäisi tietenkin +laajemmallekin mikäli ehtisi. Ja kun kuuluutus oli saapunut tännekin +päin, oli selvää, ettei heidän sittenkään ollut onnistunut kokonaan +salata viranomaisilta sotajuontaan. + +Hän katsahti Ontreihin saadakseen selville, minkä vaikutuksen asia +häneen teki, mutta ei huomannut mitään erityistä. Sen jälkeen kun +hän oli kuullut Ontrein elämäntarinan, oli ukko aivan muuttunut +hänen silmissään. Tuon surkastuneen ja kutistuneen muodon alta +ikäänkuin kuulsi esiin se entinen reipas Ontrei, jonka salaisesta +olemassa olosta tämä metsämatka kahden naisen kanssa olikin ollut +epäämättömänä todistuksena. Hän oli unohtanut kaiken sen, mikä ukon +ulkonaisessa käytöksessä oli aluksi saattanut tuntua hiukan erikoiselta +ja huvittavalta, ja pani nyt päähuomionsa hänen sisäiseen elämäänsä +ja antoi kaikille hänen näennäisesti naiveille ja yksinkertaisille +mietteilleen syvemmän sisällön. Olipa hän ollut huomaavinaan, että +ukko oli käsittänyt muukalaisten pelastamisen jonkunmoiseksi hänelle +uskotuksi pyhäksi tehtäväksi, jonka täyttämisellä hän saattoi ikäänkuin +jotenkin korvata kaiken sen, mitä muka oli rikkonut. Hän oli saanut +itselleen tehtävän, jonka suorittaminen oli herättänyt esiin kaiken +hänen henkensä ja raihnaisen ruumiinsa tarmon; mikäli vaikeudet ja +vaarat kasvoivat, sikäli kasvoi Ontrein rohkeus ja neuvokkuus; hän oli +ollut ja oli edelleenkin heidän johtajansa ja häntä oli heidän usein +ollut pelastuksestaan kiittäminen. + +Ontrei oli ollut hänenkin tukensa. Ei niin, että hän matkan +suoranaisten ruumiillisten vaivojen voittamisessa olisi mitään tukea +tarvinnut, vaan niin, että matka oli muodostunut hänelle omituiseksi +painiskeluksi ja taisteluksi tunteittensa kanssa. Hänen lempeä +himoitseva ja kaipaava sydämensä ei ollut voinut koskemattomana kestää +tuon ihanan naisen alituista läsnäoloa ja valtavaa tenhoa, vaan oli hän +tuntenut päivä päivältä käyvänsä yhä enemmän salaisen ja suloisesti +kiehtovan voiman orjaksi. Kuultuaan Ontrein kertomuksen oli hän +vaistomaisesti ruvennut vertaamaan itseään Jyrkiin, mutta oli samalla +myös tuntenut, että tässä oli hänen asiansa jäädä tappiolle taisteluun +ryhtymättäkään. + +Kaukaasialainen ei aavistanut mitään, kuten luonnollista olikin. +Koko hänen huomionsa kohdistui heidän pelastumiseensa ja morsiamensa +vaivojen huojentamiseen. Nuorukaiselle osoitti hän mitä sydämellisintä +ja avonaisinta ystävyyttä sekä kiitollisuutta, halaten vain hetkeä, +milloin saisi jotenkin häntä palkita. Nuorukainen ei tuntenut häntä +kohtaan mitään mustasukkaisuutta eikä vastenmielisyyttä, vaan täytyi +hänen aina tunnustaa miehen lahjakkuus, voima ja uljuus. Monessa kohdin +hän suorastaan piti muukalaista esimerkkinään. + +Usein oli hän kesän kalpeassa yössä, nuotion savun noustessa vaaleana +patsaana kohti puitten latvoja ja käen taukoamatta kukkuessa, +ihmetellen mietiskellyt sitä sielullisen taistelun ja elämysten +puolta, joka olikin tullut hänelle osaksi tästä retkestä, josta +hän oli odottanut vain poikamaisia seikkailuja. Ne olivat hänelle +nyt sivu-asioita, pää-asia oli hänelle hänen sydämensä kysymys. +Seikkailut kiinnittivät hänen mieltään ainoastaan sikäli, mikäli ne +edistivät hänenkin rakastamansa naisen pelastumista, ja jännittivät +hänen voimiansa sikäli, mikäli niistä saattoi koitua tuon pelastuksen +este. Silloin hän heräsi ja osoitti päättäväisyyttä ja tarmoa, joka +hetkeksi sysäsi muut syrjään, omalla paremmuudellaan kohoten etusijaan. +Mutta sitten hän taas vaipui haaveiluihin, ajatuksissaan kulkiessaan +suorastaan risuihin lankeillen. Miksi oli nyt tämä koettelemus hänelle +pantu? + +-- -- -- -- -- + +Kuullessaan, mitä kuuluutus sisälsi, vaipui Ontrei huolestuneena +mietteisiinsä, heräten niistä vasta stantsijan isännän kysymykseen, +olivatko he sattumalta tällaista kulkijaa nähneet. Liukkaasti vastasi +Ontrei kieltävästi, kertoen heidän tulevan suoraan Suomesta ja olevan +matkalla Solovetsiin. + +-- Tämä on nuori ruotsi, joka on tullut tänne näitä kaunihia maita +katselemaan ja kansan elämää tutkimaan, lisäsi hän sitten selittävästi +nuorukaiseen viitaten. + +-- A, ylen on se hyvä djelo... monasterissa käynti, ylisti nyt syrjästä +karjalaksi eräs mummo, joka oli Ontrein vastauksen sattunut kuulemaan. +Jumala apuhun matkamiehelle, jatkoi hän vielä hurskaasti, tehden pitkin +liikkein ristinmerkin ja ruveten pyytelemään, että hyvät vierahat +ottaisivat hänen kopeekkansa ja pistäisivät pyhän neitsyen kuvan +juurelle tuohuksen hänen puolestaan palamaan. Auliisti Ontrei lupasi +tehdä tämän palveluksen. + +Samalla saapui paikalle uudelleen isäntä, mainiten nuorukaiselle, että +kamarin puolella oli eräs, joka halusi tavata häntä. Kummastuneena +seurasi hän isäntää, tullen varsinaisiin kestikievarihuoneiksi +aiottuihin. + +Häntä tervehtimään nousi pitkä, laihahko, kalpea ja herrasmiehen tapaan +puettu mies. Silmät olivat omituisesti kirkkaat ja tummat, takki +hiukan kulunut ja parta ajamaton. Hämillään ja nöyrästi selitti hän +karjalaksi, sotkien joukkoon tavallista enemmän venäläisiä sanoja, +olevansa erään eteläisemmän kylän opettaja, joka oli saapunut tänne +lääkärin hoitoon loma-ajallaan. Oli nähnyt matkalaisten menevän kylän +läpi ja arvannut suomalaisiksi sekä tahtonut puhutella. Pyysi luoksensa +koululle, jossa asui, kun paikkakunnan opettaja oli perheineen poissa +matkalla. + +Hän oli aran, jopa surkeankin näköinen mies siinä hämillään lakkiaan +pyöritellessään. + +-- Ettekö olekaan venäläinen? kysyi nuorukainen kummastuneena. + +-- En, karjalainenhan minä olen, vain venäläisen seminaarin käynyt. +Olen Karjalasta kotoisin ja nyt ministerikoulun opettajana. Ka tule, +veli, luokseni, lisäsi hän sitten aito karjalaisella, sydämellisellä +avomielisyydellä ja omituisesti pyytävällä äänellä. + +-- Tulen, myöntyi nuorukainen. Mennessään sanoi hän jotakin Ontreille, +joka huomattavasti levotonna oli ilmestynyt ovensuuhun, mutta nyt +rauhoittuneena kumarsi ja jäi etehiseen katsomaan heidän jälkeensä. + +He kulkivat kujaa rinnakkain koululle päin, opettaja kumaraisena ja +hiukan jälempänä, nöyrästi ja yksikantaan haastellen tavallisista +asioista. Hänen asuntonaan oli pari pientä huonetta, kutakuinkin hyvin +ja siististi kalustettuja. Seinällä oli tavallisten väripainokuvien +sijasta m.m. Pushkinin kuva, jota nuorukainen pysähtyi katsomaan. +Opettaja hymähti surumielisesti. + +-- Ette tietenkään odottanut sitä täällä tapaavanne, sitä tai mitään +sellaista, sanoi hän, lisäksi sitten huomauttaen: + +-- Pimeydessähän me täällä erämaassa elämme kaikki... silti... + +Nuorukainen katsoi isäntäänsä pitkään. Tämän silmissä oli omituinen, +uneksiva katse. Oltiin vaiti. Vihdoin liikahti opettaja tuoliltaan, +heilautti kättään kuvaavasti ja sanoi: + +-- Tarkoitan yksinkertaisesti, että olemme täällä erämaassa ikäänkuin +varjossa, pimeydessä. Tuntuu siltä kuin ei sen auringon valo, joka +paistaa esimerkiksi teille siellä Suomessa, tänne ulottuisikaan. Olisi +vain joku toinen, joka ei valaise, ei ainakaan kylliksi... + +Ja alentaen ääntään kuiskasi hän salaperäisesti: + +-- Mitä kuuluu sinne teille? + +Mutta odottamatta vastausta hän hypähtikin tuoliltaan rientäen hakemaan +virvoituksia. Ne olivat tuota täällä aina samaa: viinaa ja kalakukkoa, +"kurniekkaa". Kohteliaisuuden vuoksi niitä maisteltuaan kertoili +nuorukainen sitte yleisin ja varovaisin sanoin, mistä oli ollut kysymys +viime aikoina. + +Opettaja kuunteli kädet ristissä, silmissä harras ilme. Hänen huulensa +rupesivat vapisemaan, ja hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Äkkiä +sanoi hän, nousten seisomaan ja ruveten kiihkeästi kävelemään +edestakaisin: + +-- Minä tukehdun, minä kuolen tänne! Täällä on niin ikävä! + +Nuorukainen tyrmistyi tämän purkauksen kuullessaan. Hän haki kuin +kuumeessa jotakin sanaa, neuvoa, lohdutusta, jolla olisi voinut tätä +näivettyvää ja valonjanoista sielua rohkaista ja virkistää, mutta +ei löytänyt mitään. Hän tunsi vain täysin ymmärtävänsä miesparkaa, +eikä voinut sitä muuten osoittaa kuin häntä veljellisesti olalle +taputtamalla. Opettaja seisahtui ja katsoi häntä silmiin. + +-- Kiitos! sanoi hän. + +Tuntui kuin olisi hän sitten päässyt tasapainoon, kuin olisi hän +tuossa ainoassa lauseessaan yhtenä valitushuutona purkanut ilmoille +monien ikävien päivien taakan, henkisen nälän ja tuskan katkeruuden, +kuin olisi tuo ollut patoutuneen kärsimyksen laukeamista, joka toi +helpotusta ja huojennusta. Ainakin puhui hän nyt jo rauhallisesti ja +iloisesti, osoittautuen olevansa valistunut ja sivistynyt mies, jonka +sielunelämä kärsi siitä, että hänen piti olla tänne hautautuneena. +Hänen keskustelutapaansa ja käytökseensä saattoi mieltyä, hänen +huomautuksensa todistivat synnynnäistä älyn joustavuutta, ja hänen +leikinlaskussaan oli mehua, neroa ja kärkeä. Hetki hetkeltä rupesi +keskustelu sujumaan yhä vilkkaammin; keskusteltiin valistus-asioista, +jopa siirryttiin kirjallisuuteenkin, joka tuntuikin olevan hänen +salainen ja voimakas intohimonsa. Hän tunsi kuitenkin vain venäläistä +kirjallisuutta, mutta sitä melkoisesti. + +Kautta rantain hän siinä koetti tiedustella, oliko vieras mahdollisesti +koskaan mitään kirjoittanut tai julkaissut, ja kun tämä naurahtaen +tunnusti pienet sitä alaa koskevat syntinsä, näytti isäntä ihastuvan +aivan erikoisesti. Samalla hän taas ikäänkuin hermostuikin, liikahteli +levottomasti tuolillaan ja oli luultavasti jo sanomaisillaan jotakin +tärkeää, kun ovelta silloin kuului iloinen venäläinen tervehdys. Sen +kuultuaan opettaja vaikenikin, mutta ei näyttänyt pahastuvan, vaan +nousi vierastaan vastaan. + +-- Pavel Augustovitsh ja -- katsoen kysyvästi nuorukaiseen, joka +hymyillen sanoi nimensä, niinkuin sen Poventsassa oli herttainen +Jelisaveta Walter venäläiseen tapaan muodostanut -- ja Gustav +Ivanovitsh, sallikaa minun esitellä. + +Kumarrettiin yhtä kohteliaasti kuin konsanaan jossakin salongissa. +Hän oli sairaalan lääkäri, naimaton mies kuten opettajakin. Hän +ihastui, ikihyväksi saadessaan odottamatta tällaista seuraa. Oli käynyt +Helsingissä ja piti siitä kovasti. Mikä ihana ja puhdas kaupunki, +mikä järjestys ja sivistyksen leima! Ah! te suomalaiset, onnelliset +ihmiset! Miten suloista mahtanee olla elää siellä sivistyksen ja +kaiken hyvän keskellä, harrastaa tiedettä, nauttia taiteesta ja +kirjallisuudesta vaivattomasti... Ei, tulkaa minun luokseni juttelemaan +ja kertomaan oikein paljo suuren maailman kuulumisia, tulkaa molemmat +nyt heti, minulla on siellä hiukan likööriäkin, jota olen säästellyt +aivankuin olisin jotakin tällaista aavistanut, tulkaa nyt heti... Sinä +opettaja-veliseni, heitä pois taas tuo surullinen naamarisi ja iloitse, +että olet saanut tavata sivistynyttä heimolaistasi... + +Ja tuo vilkas mies tarttui nuorukaista toisesta ja opettajaa toisesta +kynkästä vieden heitä iloisella kiireellä kotiaan kohti kylän toiseen +päähän, lakkaamatta kysellen, puhellen ja selvittäen sekä naureskellen. +Nuorukaisen sydäntä oikein virkisti tämä kohtaus, ja opettaja sanoi +hänelle, kun lääkäri jäi erästä äijää puhuttelemaan, että Jumala oli +lähettänyt tohtorin hänelle auttajaksi ja turvaksi... + +-- No Ontrei, oletko saanut ostetuksi karjalaisen naisen ja miehen +puvun? kysyi nuorukainen ukolta, joka ilmestyi kievarin portille heidän +siitä sivu mennessään, selittäen asian muutamin sanoin seuralaisilleen. + +-- Olen kyllä, sanoi Ontrei, näyttäen myttyä portailla, ja kysyen, +milloin lähtöön päästäisiin. + +Hän neuvotteli Ontrein kanssa hiljaa. Ukko kiirehti matkalle, sillä +ilta oli lähenemässä ja eteenpäin piti joutua, mutta nuorukainen ei +voinut lähteä nyt näin äkkiä uudesta seurastansa. + +Se voisi näyttää oudolta. Sovittiin, että ukko vielä odottaisi. Hän +oli muuten kuullut kylällä, että tien varrella pohjoisessa olivat +sieltä äsken tulleet kulkijat nähneet savua ja päätelleet siitä siellä +"raspoinikkoja" tai karkulaisia olevan. Kiiruhdettava oli... + + + + +XI. + +ÖINEN JUHLAHETKI. + + + Lauloi vanha Väinämöinen, + Järvet läikkyi, maa järisi, + Vuoret vaskiset vapisi, + Paaet vahvat paukahteli, + Kalliot kaheksi lenti, + Kivet rannoilla rakoili. + +Illan kuulakkuus ja rauha vallitsi. Lääkärin asunnon akkuna oli auki +pieneen puutarhaan, jossa hänen emännöitsijänsä koetti kasvattaa +kyökkikasveja. Ulkoa tuli viileä ilma virkistävänä sisään liikaa +tupakansavua hälventämään. Istuttiin pöydän ympärillä ja juteltiin +vahvasti. + +Hän pääsi pian selville siitä, että nämä kaksi miestä olivat toistensa +tukena ja turvana. Kun opettaja rupesi tulemaan liian tunteelliseksi +ja avomielisyydessään kentiesi hiukan häiritsevän tuttavalliseksi, +rauhoitteli häntä lääkäri veljellisesti, ja kun taas lääkäri nakkeli +liian rohkeasti liköörilaseja menemään, pidätteli häntä opettaja +isällisesti. Keskusteltiin kaikesta mitä siinä ajattelemaan ehti, +puhuttiin kirjallisuudesta ja taiteesta sekä Karjalan kansan elämis- ja +kehitysmahdollisuuksista. Ja kesken kaiken raahasi vilkas lääkäri +esille toisesta huoneesta suuren grammofonin, josta pian alkoi kuulua +surullisesti särähdellen ja rämisten: + +-- Ach du mein holder Abendstern... + +Kuunneltiin vakavina, opettaja varsinkin. Näki selvään, että hän +rupesi heltymään yhä enemmän. Taaskin saattoi otaksua, että hänellä +oli jotakin sydämellään, jonka hän halusi ilmoittaa, mutta jota ei +kuitenkaan oikein saattanut. Mutta nuorukainen aavisti, että se mahtoi +koskea jotakin kirjallista asiaa, koskapa hän aina koetti kääntää +keskustelua sinne päin. Ja vihdoinkin, kun lääkäri poikkesi kyökin +puolelle tiedustelemaan illallis-asioita, tuli se esiin. Jännitetyn +ja salaperäisen näköisenä kumartui hän nuorukaisen puoleen ja sanoi +kuiskaten: + +-- Minäkin olen kirjaillut... minulla on valmiina... runoteos... +kertovainen... suuri... Haluaisin kuulla teidän mielipidettänne siitä... + +-- Mutta en ymmärrä niin paljon venäjää, että voisin sitä lukea, +kiiruhti nuorukainen epäämään. + +-- Venäjää? lausui hän pahastuneena. Minä en kirjoita venäjäksi, vaan +karjalaksi. Se on minun äidinkieleni. + +Ja hiukan loukkautuneena rupesi hän laajasti ja innolla sekä +hellyydellä puhumaan tuosta sydämensä lapsesta, johon hän nähtävästi +oli uhrannut kaiken henkisen kykynsä. Nuorukainenkin innostui tästä +suorastaan huikeasta ajatuksesta, että täällä Karjalan sydämessä +eläisi mies, joka olisi pystynyt luomaan tällaisen teoksen ja siis +myös uuden suomalaisen kirjakielen, pelastamaan kauniin karjalan +kuolemasta. Mutta kun hän samalla muisti, kuinka vaillinaisesti hänen +uusi tuttavansa todellakin tätä kieltä taisi, tuli hän murheelliseksi, +sillä hän ymmärsi, ettei tuo runoelma voinut kelvata mihinkään. Sitä +hän ei tietystikään voinut sanoa, vaan kuunteli surumielin opettajan +innostuneita selityksiä... + +-- Opettelisitte suomea ja kirjoittaisitte sen sillä kielellä, ehdotti +hän vaihteen vuoksi, antaakseen keskustelulle uutta käännettä ja +ainesta. + +-- Suomeksiko? Ei. Minä olen karjalainen ja kielemme on yhtä hyvä kuin +suomikin. Kauniiksi karjalaksi olen sen kirjoittanut... + +Takaisin huoneeseen saapunut lääkäri näytti heti ymmärtäneen, mistä oli +kysymys. Salavihkaa kysäisi hän: + +-- Siitä eepoksestako se...? + +-- Siitä... + +-- Yhyy... + +Nuorukainen sai kuulla sen, minkä oli arvannutkin, että nimittäin +tuo kirjallinen työ oli opettajan salainen rakkaus ja aate, jota hän +sydämessään hellien vaali ja hoivaili. Se oli hänen elämänpuunsa, josta +hän sai voimaa kestää luonnolleen vaarallisen henkisen yksinäisyyden. +Kun hän koulutyönsä päätettyään palasi orpoon kotiinsa, otti hän esiin +tuon suuren teoksensa ja ryhtyi sitä taas uudemman kerran parantelemaan +ja laittelemaan. Kuinka monta kertaa hän olikaan kirjoittanut sen +uudelleen, silostellut muka säkeitään, kuinka vaivaloista oli varsinkin +alku ollut, jolloin hän oi kirjoittanut karjalaansa venäläisillä +kirjaimilla kun ei vielä osannut länsimaisia. Ja kuinka suurenmoisesti +hän olikaan nauttinut sitä sitten yksinään itselleen lausuessaan +korkealla äänellä. Siitä oli muodostunut hänelle suuren nautinnon +ja onnen lähde, ainoa, joka oli häntä täällä virkistänyt. Ja kun +lähiseudulle oli sitten muuttanut tämä nuori lääkäri, joka hyvän +sydämensä koko avonaisuudella ja osanotolla oli häneen kiintynyt, +oli miesparalle auennut ikäänkuin uuden elämä lähde. Mutta lääkäri +ei osannut karjalaa, ei voinut antaa hänelle sitä arvostelua, jota +jokainen taiteilija kehittyäkseen kaipaa. Ja kun lääkäri kehotti häntä +tutustumaan venäläiseen kirjallisuuteen ja ottamaan sen runoelmista +opastusta säkeen rakennuksessa ja muussa, ja kun häneen tämän jälkeen +hiipi synkkä epäilys, ettei hänen runoelmansa kenties täyttäisikään +minkäänlaisia vaatimuksia, murtui hänen mielensä ja hänen sydämessään +alkoi tuo sanomattoman katkera ja tuskallinen taistelu, joka on +jokaisen kutsumuksestaan epätietoisuuteen joutuneen taiteilijan +alituinen osa. Ja kun hän nyt kuuli, että oli tullut nuori ruotsi, joka +varmaan innostuisi hänen asiaansa, kiiruhti hän siitä tälle puhumaan... + +Tarinoittiin edelleen ja lämmettiin. Akkunasta näkyi Seesjärven +tyyni ja nukkuva pinta. Kuulakas hämäryys tummeni. Viirisalko piteni +pitenemistään, ujuen ylös taivasta kohti. Kaukaa kuului ratshoin +laulua. Karjalaisen kesäyön tunnelma oli täydellinen. + +Hän nautti olostaan. Hänen sydämensä lämpeni ajatellessaan tätä maata +ja kansaa, josta hänellä tähän saakka oli ollut vain hyviä kokemuksia. +Ei koskaan oltu hänelle vielä tehty niin sydämellistä hyvää päivää kuin +näissä karjalaisissa kylissä, joissa isäntä pöydän päästä tervehti +häntä veljeksi ja ystäväksi, nimeä ja kotipaikkaa, asiaa ja tarkoitusta +kysymättä. Hän oli ymmärtänyt, ettei syyttä Karjala vallannut ja +tenhonnut kävijöitään. Ja kun hän muisteli sitä valtavaa ja mahtavaa +menneisyyttä, mikä näillä taipaleentakaisilla tshuudeilla oli, muisteli +niitä taisteluja, joita pohjolan aamuhämärässä oli käyty näiden maiden +omistamisesta, sitä urheutta, jota sen karjalainen kansa oli vapauttaan +puolustaessaan osoittanut, niin ymmärsi hän seisovansa vanhan pohjolan +vallan jäännösten raunioilla, heimon keskellä, joka ei sattumalta ja +ansiotta kantanut aateluuden merkkiä otsallaan ja hengen etevyyden +todistusta laulussaan. Suottapa ei, mietti hän siinä itsekseen, +haaveilija uneksi sankarieepoksesta, joka runouden valtavoimin +kohottaisi jälleen kunniaan ja maineeseen sen, mikä on onnettomuudeksi +unhoon ja hämärään jäänyt. + +Hänen mielensä kuumeni. Hän johtui ajattelemaan sitä velttoutta, jolla +onnellisemmassa asemassa olevat suomalaiset edelleenkin suhtautuvat +heimonsa menneisyyteen. Eikö olisi pyhää työtä omistaa osa ja joukko +kotimaisesta historian tutkimuksesta ja tutkijoista yksinomaan Suomen +koko heimon suuren menneisyyden valaisemiseksi, niin että siitä vihdoin +olisi päivän valossa kaikki, mikä ihmisvoimalle olisi mahdollista? +Eikö se olisi jalointa pyhiinvaellusta, mitä Suomen heimon jälkeläiset +voisivat tehdä? + +Hän selitti tätä opettajalle ja lääkärille. Opettajan silmät +välähtelivät ja lääkäri hymyili hyväntahtoisesti. Kansallistunteisena +miehenä hän hyvin ymmärsi noiden kahden innostuksen syyn. Näissä +kolmessa ojensi uusi ja sovinnollinen aika toisilleen kättä. + +Opettajan posket punoittavat ja silmät kiiltävät. Hän tarttuu lasiinsa +ja alkaa haaveksien pitää runollista ja korkealentoista puhetta tämän +Suur-Suomen menneisyydestä. Voimakkain värein, omituisella sekakielellä +ja vilkkain liikkein loihtii hän runollisen innoituksen avulla esiin +kuvan tuosta muinaisesta tshuudien valtakunnasta ja sen mahtavuudesta. +Hän vaipuu kuvailemaan vapisevalla ja innostuneella äänellä miesten +ja päällikköjen uljuutta ja sankaruutta, antaa kuiskaten kuulijalle +aavistuksen neitojen suloista, sekä maalaa vapisematta esiin heidän +kamalat ja väririkkaat uhrikohtauksensa ja muut pakanalliset menonsa. +Ja vähitellen sopeutuvat hänen sanansa säkeiksi, jotka valtavan +runollisina kuvina ja raskaan juhlallisessa poljennossa alkavat vyöryä +esiin hänen huuliltaan. Se on jotakin uutta, jotakin ulkonaisitta +vaikutteitta ja ainoastaan perinnöllisen lahjan avulla syntynyttä +korven taiderunoutta, mahtavaa pakanallista hymniä, joka sana sanalta +värisyttäen tunkeutuu luihin ja ytimiin. Sitä kannattaa luonnonlapselle +ominainen profeetallinen innostus, joka loistaa hänen haltioituneesta +katseestaan ja hänen äänensä juhlallisen värähtelevästä liikutuksen +tärinästä, ja sen jylhyyttä lisää tämä öinen hetki ja tunnelma pyhästä +paikasta. + +Niin hän kuvailee, kunnes hän siirtyy esittämään sitä onnen +saavuttamatonta haavetta, jolloin olisi yhtyneenä Suomen heimo, +koottuna saman katon alle. Profeetallisella voimalla luo hän +eteen unelmansa, vertauskuvan suunnattoman suuresta kalevaisesta +pirtistä, jonne olisi kokoontunut Kalevan kansa kerta vielä Pohjolan +häihin. Hän siirtyy mielikuvituksessaan yli ajan ja mahdollisuuden, +suorastaan mässäten onnen ja mahtavuuden unelmissa, jotka ovat suuria, +korkealentoisia, suunnattomia salaisesti juovuttavassa huumassaan. +Ja niin siirtyy hän lausuilemaan säkeitä vapaudesta. Kuin muinaiset +laulajat, kuin parhaiden kansojen parhaat "bardit", kohottaa hän +raskaat säkeistönsä yhä laajempaan inhimilliseen kantavuuteen, +kunnes niiden huumaava tunnesisältö humisee kuin mahtavien urkujen +soitto. Kuulija tuntee, kuinka liikutus vähitellen saa vallan, kuinka +sydäntä raskauttaa suloinen, mutta voimakas ahdistus, kuten tiedetään +tapahtuvan silloin kuin Jumala sydämessä vaikuttaa, ja kuinka hän +lopuksi valtoinaan antautuu sen tunnelman valtaan, jonka tällä pyhällä +hetkellä vaikuttavat jumalaiset voimat ovat esille loihtineet. + +He nousevat ja juovat tulevaisuuden maljan. Ja kun he huomaavat +lääkärin osaaottavilla ja ystävällisillä kasvoilla vilahtavan aran ja +pelokkaan epäilyksen ilmeen, vaipuvat he itkien toistensa kaulaan. +Runollisessa lennossaan ovat he jälleen unohtaneet todellisuuden, ja +sen huomatessaan he tuntevat pettymystä ja tuskaa. Mutta onnen hetken +ovat he silti yhdessä eläneet. + +Ja he jatkavat haaveiluaan, vaikkakin nyt järkevämmin ja tyynemmin. +Hetken ja nautinnon liikuttamina puhelevat he avomielisesti kuin +lapset, ilostuvat taas ja juttelevat vilkkaasti. Tullaan aloille, jotka +ovat läheisempiä venäläisellekin, puhutaan Karjalan edistystarpeista, +kouluista, maanomistus-oloista ja muusta. Innostutaan taas ja ollaan +vakuutettuja seudun suurista kehitysmahdollisuuksista. Kunhan kerran +tutkitaan maaperä ja vuorityön mahdollisuudet, avataan hyvät kulkutiet +merestä mereen ja järveen, niin alkaa Karjalalle uusi loistokausi... + +Kylän tiellä kuului ajavan troikka, sillä aisakello rämpätti kileästi. +Kievarin pihalle pysähtyi. Saattoi olla joku virkamies Poventsasta? Ei +välitetty sen enempää. Mutta hetken kuluttua kuului koputusta. Lääkäri +meni avaamaan. Se oli Ontrei. + +-- Kiireesti lähtekäämme, sopotti hän hiljaa. Stanovoi ja se vanha +urjadniekka. Ovat nähtävästi päässeet jälille. Joutukaamme pian +matkalle. + + + + +XII. + +HERÄÄMINEN JA PAKO ERÄMAAHAN. + + + Näkyvi savu salolta, + Sinisauhu selkosilta, + Haiku nuotion norosta; + Mitä metsässä väkeä, + Kuta korvess' kulkijata? + +Hän tunsi kuin piston sydämessään ja kääntyi äkkiä hyvästelemään. +Valeltuaan päätänsä kylmällä vedellä tunsi hän heräävänsä aivan kuin +jostain huumauksesta, eikä voinut enää ymmärtää, kuinka olikin niin +kauan viivytellyt. Aurinko näkyi jo tuolla kultailevan rakennuksen +päätyjä ja toimeliaat lintuset olivat aikoja sitten heränneet +aamu-askareilleen. Miten olivat viettäneet yön heidän saatettavansa ja +mitä olivat he ajatelleet? Ontrein silmistä loisti selvä syytös, vaikka +hän ei mitään sanonutkaan. + +Hänen oli vähän vaikea selittää isäntäväelleen syytä äkkilähtöönsä, +ja hän syyttikin Ontreita, jolla sanoi olevan erittäin kiireen. +Sydämellisesti puristi hän lääkärin kättä, ja piti opettajan kättä +kauan omassaan. Opettaja oli taas tuo sama arka ja kalpea mies, joka +illalla oli häntä vieraakseen pyytänyt. Ei olisi uskonut häntä samaksi, +joka äsken haltioituneena, ikäänkuin kasvaneena, julisti innoitustansa +tälle vähälukuiselle kuulijakunnalle. Mutta kun hän vakaasti lausui, +että vielä kerta tavataan, niin välähti ilo opettajan silmistä ja hänen +muotonsa aivan kirkastui. + +Hyvästi, onnellisten unelmain ja tunnelmain näyttämö! Niin kiireesti +kuin Ontrein kyky suinkin salli, läksivät he kulkemaan tietä edelleen +Sondalan kylään päin. Vähäiset tavarat oli ukko tuonut mukanaan +kievarista. + +Vaiti ollen he kulkivat, hän taaskin edellä ja ukko jälessä. Aamun +tyyni ja valoisa sekä viileä ihanuus ei voinut olla vaikuttamatta +hänen yhäkin ikäänkuin tulehtuneeseen mieleensä viilentävästi ja +rauhoittavasti. Katse kimalteli vielä ruohikossa, sirkat jo sirittivät +siellä, missä aurinko sattui heidän makuupaikalleen, ja linnut +pyrähtelivät pensaikoissa. Hän antoi katseensa mielihyvällä liukua +pitkin avautuvaa näköalaa. Järven pinnalla viipyi vielä hiukkanen +keveätä usvaa ja aamuviri näkyi paikka paikoin sen rinnalla karehtivan. +Katse uppoutui aavaan ulappaan painuen vihdoin kauas sinne, missä +sinervä maa kohoutui kaukana vastarannalla. Siitä se jo nousi ylemmäksi +silmäten sinitaivaan hattaroita, jotka aivankuin lumivalkoiset +lammaskatraat olivat sinne ikuiselle laitumelleen makuulleen +kyyssähtäneet. Sieltä irroitti sen iloinen viserrys. Tuosta pellon ojan +reunasta oli kohonnut äkkiä siivilleen leivonen; alituisesti nousten +nopeilla nykähdyksillä aivan kuin olisi hypähdellyt portaita ylös ja +lakkaamatta livertäen kiipesi se yhä ylemmäksi taivasta kohden, niin +korkealle, että olisi jo luullut sen pientä sydäntä hiipaisevan; ja kun +se oli saapunut sinne melkein taivaan portille, niin ettei sitä juuri +silmä erottanut, ei se enää voinutkaan kestää kaipuutansa, vaan syöksyi +siivet supussa aivan kivenä alas saamaan palkintoa puolisoltaan hyvin +suoritetusta lennostaan ja laulustaan. Tuolla se puoliso makasikin +aivan hiljaa, niin leveänä ja lämpimänä kuin suinkin mahdollista, +pesässä muniensa päällä hautoen tulevaista onneaan. + +Mutta tuossa edessä alkoi taas synkkä ja vakava metsä. Se muodosti +tummanvihreän kehyksen tälle aukeaman valoisalle taululle, johon +aurinko loi vaaleata kultaansa vaihteluksi. Katse saattoi vaaran laelta +nähdä kauaksi metsä- ja kukkula-ulapalle; aamun valossa esiintyivät +vaarain laet ikäänkuin kirkastettuina, kun laaksopaikat sitävastoin +vielä erottuivat tummiksi varjostuksiksi. Taakseen katsoen saattoi +nähdä vanhan kylän siinä aukeamallaan ilman puremine, hallavine +taloineen, rukoushuoneineen ja hautuumaineen, "kuusikkoineen", joissa +harmajat kattoristit vartioitsivat haltuunsa uskottuja. Edessä maa +vähitellen kohosi, kunnes muodostui kauempana tiuhametsäiseksi ja +runolliseksi harjuksi, joka tarjosi oivallisia piilopaikkoja niille, +jotka halusivat tietä kulkevia välttää. + +Hänellä oli kieltämättä paha omatunto siitä, että oli jäänyt niin +kauaksi äskeiseen seuraansa ja unohtanut varsinaisen tehtävänsä. +Erittäinkin nyt, kun hän tiesi viranomaisten olevan karanneen jälillä, +tuntui asema hänestä kiusalliselta. Hän mietiskeli ja arveli, +olivatkohan sydänmaan kyläläiset tuolla erämaan matkalla joutuneet +jotakin epäilemään, sillä heitä ei ollut voinut välttää kokonaan +kohtaamasta, vai mistä olivat jälille päässeet. Olivatkohan selvillä +siitä, että hän Ontrein kanssa oli jotenkin asiaan sekaantunut? +Onneksi he eivät olleet näyttäytyneet siellä kylässä tuolle vanhalle +urjadniekalle, joten heillä puolestaan ei ollut vielä syytä pelätä. Nyt +he tietenkin kuulisivat Paadenessa outoa savua näkyneen tien varrelta. +Varmaan tästä koituisi todellinen takaa-ajo. + +Sitä pelkäsi Ontreikin. Huokaillen, mutta samalla lujana ja luottavana +puhui hän siitä vaikeasta tehtävästä, joka oli heille annettu, +mutta jonka he nähtävästi saisivat sittenkin onnellisesti loppuun +suoritetuksi. + +-- Sillä Jumala ei olisi muuten niin ihmeellisesti johdattanut meitä, +aivan ventovieraita ihmisiä, pelastamaan näitä kolmea onnetonta. + +Näin järkeili Ontrei ja oli asiastaan aivan vakuutettu. + +Tultuaan maantien harjun kohdalle rupesi Ontrei tarkoin tähystelemään +tien vasemmalle puolelle. Vähän matkaa kuljettuaan huomasikin hän +katajan oksalla aivan pienen liinankappaleen, joka näytti siihen +sattumoisin lentäneeltä. Sen kohdalla poikkesivat kulkijat metsään +lähtien varovasti kulkemaan yhä kapenevaa vaaran harjaa. Se tuli yhä +korkeammaksi ja jyrkkärinteisemmäksi, kunnes päättyikin korkeaan +vieruun, niin äkkijyrkkään, että alhaalla kasvavien puitten latvat +olivat äyrään tasalla. Rotkosta pulpahti ilmoille savun hajua. He +laskeutuivat varoen jyrkännettä alas. + +Rotkon tiheikköön tultuaan hämmästytti heitä paikan aivan erikoinen +luonne. Vähän matkan päässä toisella puolella alkoi harju taas +uudelleen, ja yhäkin jyrkkärinteisempänä. Rosoiset louhikot etsivät +siinä tiheämmän kasvullisuuden, mutta salskeita koivuja ja mäntyjä oli +silti rinteeseen juurtunut. Mutta se mikä häntä erikoisesti rotkon +pohjalla hämmästytti, oli kuolemankourien ja sananjalkojen keskellä +olevien suurien ja valkoisten, todella kauniiden kivilohkareiden +joukko. Ne olivat marmoria, sillä pehmeytensä vuoksi ei hän voinut +niitä muuksikaan arvata, veitsellä niiden pintaa koetellessaan. Ja +siihen viereen poiketessaan ja kallion rintaan nojatessaan huomasi +hän äkkiä kivessä kiinni kokoelman mitä kauneimpia granaatteja, +punaisia kristalleja, joista hän helposti mursi joukon taskuunsa. +Ne olivat melko yleisiä Suomessakin, mutta näin sopusuhtaisia ja +rapautumattomia ei hän vielä ollut sattunut löytämään. Muuten vallitsi +paikalla syvä hiljaisuus ja melkein hämärä, sillä synkkä kuusikko, +joka koskemattomana seisoi rotkon pohjassa joka puolella, ei laskenut +lävitsensä päivän säteitä. Ontrei teki ristinmerkin. + +He lähtivät kulkemaan rotkoa vastapäisen vaaran rinnettä kohti. Savun +haju sieltä edelleenkin kantautui, joten sitä kohti sopi hiipiä. +Taitettuaan syrjään rotkon reunalta tiheän paatsama- ja tuomivesakon, +josta sai kasvot täyteen lukin verkkoja, tulivat he suuren kallion +juurelle, jonka alle aukeni ikäänkuin luolan suu. Siinä kyti tuli. + +Mutta ei luolassa eikä lähistöllä ollutkaan ketään. + +Hän hämmästyi, ja aikoi juuri huudahtaa, kun tunsikin Ontrein käden +suullaan. Ukko painoi häntä voimakkaasti alaspäin yhä varoittaen hiljaa +olemaan. Kyykistyen ukon viereen kääntyi hän tämän puoleen kysyvä ilme +kasvoillaan. Ukko piti sormea suullaan ja osoitti päällään lehvien läpi +kallion reunalle. + +Sieltä kurkisti varovasti esiin mies. Nähtävästi hän ei ollut heitä +huomannut, vaan oli hänkin tullut savun lähtöpaikkaa tutkimaan. + +-- Paadenen urjadniekka, kuiskasi Ontrei, ja se selvitti kaikki. + +-- -- -- -- -- + +Kuultuaan illalla kyläläisiltä, että tien varrelta oli näkynyt savua, +oli urjadniekka saapunut aamulla varhain katsomaan, kuka oli tuon +savun sytyttäjä. Ehkä hän olisi sen jättänyt tekemättä, jos savu olisi +näkynyt kaukaa selkosilta, mutta näin kylän lähellä olevaa ei sopinut +heittää tutkimatta. Epäilyttäviä kulkijoita on todellakin kesäiseen +aikaan näillä saloilla, ja usein niistä kylien kansakin "oikeita" +matkalaisia varoittaa. Mitä ja ketä he ovat, siitä ei ole useinkaan +aavistustakaan, eivätkä salot kerro salaisuuksiaan. + +He vartosivat, minne mies kääntyisi, ja poistuivat visusti metsän +peittoon kuullessaan kallion rinteeltä kivien rapinaa ja arvatessaan +siitä, että hän oli tulossa paikalle. Tuossa hän saapuikin. Oksien +välistä saattoi huomata, että hän tarkasteli tarkkaan nuotion seutua, +ja osoitti hämmästyksen merkkejä nähdessään jälkien pienuudesta, että +paikalla oli nähtävästi ollut nainenkin, ellei kaksikin. Ymmällä olevan +näköisenä lähti hän sitten poistumaan paikalta, mennen aivan heidän +ohitseen, niin että he töin tuskin kerkesivät painautua varjoon. + +Asia oli selvä. Heti kylään mentyään kertoisi hän näkemästään +stanovoille ja tuossa tuokiossa olisi tämä vanhan urjadniekan kanssa +paikalla. Siinä ei ollut siis hyvä viipyä. Mutta missä olivat +kadonneet? Tässä ei voinut vartoa, sillä pian olisivat takaa-ajajat +täällä. Mutta jos kadonneet olivat vain muuten tuleltaan poistuneet ja +aikoivat pian palata, voivat he joutua suoraan surman suuhun, ellei +heitä varoitettu. Siksi piti paikalle jäädä. Mutta ehkäpä he olivat +poistuneet jotakin pakoon ja piiloon? Silloin he eivät tietenkään +palaisi, mutta miten siinä tapauksessa saada heistä selkoa? + +Pulmallista! Silloin näki hän, että Ontrei taittoi itselleen tukevan +kepin ja lähti sen varassa liikkaamaan yhdellä jalalla nuotiolle. +Silloin hänkin rupesi jälkiään sotkemaan, pisti toisen saappaansa +toisinpäin jalkaansa ja lähti Ontrein kanssa paikkaa tutkimaan. +Rotkon pehmeään multaan muodostui nyt sangen omituisia jälkiä, joita +tavallisen urjadniekan äly ei riittäisi selvittämään. He tutkivat +kiireesti nuotion seudun vähän laajemmalta ja lähtivät sitten rotkoa +pitkin pohjoiseen päin. Selvästi johtivat sinne kolmen, ihmisen +jälet, joiden askeleisiin tarkoin astumalla he koettivat kepillään +ja toisinpäin käännetyllä kengällään niitä perinpohjin sotkea. Pian +ilmestyi heidän eteensä pieni purokin, jonka rannalle askeleet +johtivat. Suuri oli kuitenkin heidän kummastuksensa, kun puron toisella +puolella ei jälkiä jatkunutkaan. + +Mihin olivat kulkijat nyt kadonneet? + +Mutta Ontrei kumartui katsomaan tarkemmin puron pohjaa ja osoitti +sinne. Siellä näkyikin vielä heikkoja jälkiä, jotka kääntyivät puron +virran suuntaan. He ymmärsivät nyt, että kaukaasialaisella oli ollut +joku tärkeä syy, joka oli saanut hänet pakenemaan nuotioltaan, että +hän pani liikkeelle kaiken taitonsa ja varovaisuutensa peittääkseen +jälkensä ja että hän ei voinut olla kaukana, koska puron tosin lienteä +virta ei ollut ehtinyt huuhtoa pohjaa uudelleen sileäksi. Hekin +astuivat veteen ja kaahlasivat varoen sitä edelleen. Noin sadan metrin +päässä alempana olivat rannalla selvät maihin nousun merkin, joita +kulkijat eivät olleet voineet epäilevältä silmältä salata. + +Nyt eivät pakolaiset enää voineet olla kaukana, sillä puro kääntyi +maantielle päin, ja sinne he tuskin olivat uskaltaneet. He olivat +siis neuvotelleet ja joutuneet viipymään sekä tietenkin miettimään, +miten voisivat jättää jotakin merkkiä itsestään ystävilleen. Varoen +menivät he siksi varmuuden vuoksi maantielle päin. Puro laajeni pian, +solisten leveämpänä pienen niityn läpi, jolta kohdalta maantiekin sen +yli meni. Jäljet ilmestyivätkin taas näkyviin. Seuraten niitä saapuivat +he maantien lähelle, jossa pensaikosta ilmestyikin heidän eteensä ilon +ilmeellä kaukaasialainen. Pitemmittä puheitta viittasi hän alas puron +suulle päin ja lähti edellä, mennen matalana maantien yli. + +Seesjärven ranta oli tässä vielä sangen lähellä. Puron äyräillä +kasvavan lepikon suojassa saapuivat he rannalle, jossa neito ja mummo +odottivat. Ruhtinattaren kauniilla kasvoilla oli huolestunut ilme +ja hän kääntyi kysyvästi nuorukaisen puoleen. Taaskin tunsi tämä +sydämessään moitetta siitä, että oli kenties viipymisellään aiheuttanut +koko vaaran, eikä voinut kohottaa katsettaan neidon silmiin, joiden +tunsi kohdalleen odottaen pysähtyvän. Mutta Ontrei antoi heille +mytystään ostamansa vaatteet, joihin he poikkesivat syrjään pukeutumaan. + +Puron äyräältä saattoi nähdä maantielle ja he silmäsivät sinne usein +odottavasti. Mutta kaukaasialainen viittasi rantasarakkoon kätkettyyn +veneeseen: + +-- Sillä pakenemme ja nousemme maihin siellä jossain järven +pohjoisrannalla, josta jatkamme sydänmaita myöten matkaa siksi, kunnes +pääsemme pois hevosteiden ulottuvilta. Kun eivät osu meitä näkemään +sitä ennen, niin siellä tuskin arvaavat enää epäilläkään. Ainoa paha on +veneellä paetessa, että näin valoisalla ajalla järven selällä kulkija +näkyy kauas, joskaan ei jälkiä heitäkään... + +-- -- -- -- -- + +Kaukaasialainen oli ollut edellisenä iltana maantien vieressä +jättämässä sinne Ontrein kanssa sopimaansa liinamerkkiä, kun oli +kuullut väkeä tulevan tietä myöten. Pensaan takaa piilosta oli hän +huomannut, miten he olivat seisahtuneet kummastelemaan metsästä +tulevaa savua, jonka tuuli oli sieltä tielle painanut. Hän ei kyllä +ymmärtänyt heidän puhettaan, mutta tunsi sanan "polititsheski", jota +hänestä karkoituskylässään karjalaiset kulkijat yleisesti olivat +käyttäneet. Kiireesti oli hän palannut takaisin nuotiolle ja sitä heti +pienentänyt, valittaen, että oli ajattelemattomuudessaan tehnytkin sen +liian suureksi. Epäillen ja tuskaisena oli hän vartioinut ja odottanut +koko yön, viipyen alati maantien vieressä. Sieltä oli hän vihdoin +huomannut, kuinka paikkaa oli saapunut tarkastamaan urjadniekka, ja +silloin oli hän kiiruhtanut toimittamaan suojattejaan turvaan. Jälkiään +varoen olivat he sitten kulkeneet pitkin puroa, erityisesti suuntaa +ajattelematta, mutta aikoen kuitenkin maantielle jotakin merkkiä +heittämään. Sille tultuaan oli hän ajatellut, että ehkä rannan puoli +olisi turvallisempi, ja mennytkin siis sinne, löytäen sieltä veneen. + +Ontrei ei puolestaan ollut kovin innostunut vesille lähtöön, mutta +myönsi toisekseen, että oli viisainta pysyä nyt kokonaan syrjässä +niiltä mailta, joilla stanovoi ja urjadniekka tulisivat liikkumaan. +Ehkä siis oli edullisinta lähteä veneellä ja viivyskellä Seesjärven +pohjoisrannan saaristossa, joiden välisissä ruohosalmissa ja +kaislikoissa pian pääsisi takaa-ajajistakin eksymään. Mutta siinä +tapauksessa ei ollut lähtemistäkään ennenkuin illalla, jonka hämyssä +parhaiten pääsisi puikahtamaan pois kylän kuuluvilta. Mutta taipale +Sekehenjoelta Onnanjoelle, joka täten tuli heidän kuljettavakseen, +oli ainakin hänen kuulemaansa synkintä sydänmaata, jota ainoastaan +erämiehet olivat kulkeneet, oikeata karhujen laidunta, joiden parasta +aluetta nämä seudut ja varsinkin salot näiden vesien ja Vienan välillä, +Sekehen- ja Uikujoen seuduilla olivat. Mutta tänä vuodenaikana ei retki +suinkaan ollut mahdoton, ja ehkä sittekin vähiten yllätyksille altis. + +Maantieltä rupesi kuulumaan ääntä ja he kyyristäysivät piiloonsa. +Tulossa oli urjadniekka sekä useita miehiä, jotka kaikki poikkesivat +metsään heidän nuotionsa kohdalle. Saattoi arvata, että siellä +ruvettaisiin nuuskimaan jälkiä tarkoin, vaikkakaan ei ollut luultavaa, +että he mitään selvää saisivat, varsinkin kun nyt itsekin lisäksi +jälkiä sotkivat tältä paikalta metsään poiketessaan. + + + + +XIII. + +UNELMIA SEESJÄRVELTÄ. + + + Joko sorti suuren puuni, + Uskontammeni tuhosi, + Kukkalatvani kumosi? + Se kun kaatui, kansa kaatui, + Kauas kaikkosit jumalat. + +Kun miehet olivat kadonneet, kumartui ruhtinatar huolestuneena +sulhasensa puoleen: + +-- Meitäkö nuo miehet etsivät? + +-- Eikö mitä, vastasi toinen hymyillen. + +-- Mutta jos sittenkin, niin miten pakenemme? + +-- Sehän on vallan yksinkertaista. Otan sinut syliini ja hyppään tuon +hattaran laelle, joka tuolla taivaalla onnen lauttana purjehtii. Sinne +hyppään ja kohta saapuvat lemmen tuulet, jotka pullistavat purjeemme. +Niiden avulla lähdemme laskemaan halki sinisen ja ylen korkean +avaruuden, jonka raikkaus ja puhtaus tuudittaa meidät sadun kauneimpaan +uneen. Purjehdimme kohti etelän ilmaa, josta pian rupeaa kuultamaan +lumisten huippujen ja vuoripurojen, lehtevien laaksojen ja tummien +öiden maa. Sinne kauas, onnen Araratille, pysähdytän pilvilauttani ja +astun maihin armaineni. Ijäti me sitten siellä asumme eikä saavuta +meitä elämän tuska. Niin, armaani, minä sinut pelastan, jos vaara uhkaa. + +Neito hymyili onnellisena: + +-- Ja ystävillemme täällä pohjolassa me lähetämme lehvän onnemme +puusta, kyyhkyläisen tuomaksi merkiksi, että onnettomuus on meidän +kohdallemme lakannut. Katso, me rakennamme uhritulemme tyynessä illassa +ja seuraamme sen savupatsaan nousua kohti korkeutta. Se on Herralle +mieluisa ja sen tuoksu on kuin mirhamin pyhässä temppelissä. Ja me +polvistumme sen alttarin äärelle rukoillen ijäti onnea niille, jotka +uhrautuvat onnettomia auttamaan. + +Neidon silmiin tuli lämmin kiilto. Kyynel kihosi tummien ripsien +alta ja vyöryi hiljaa hienoihoiselle poskelle, joka oli samettinen +kuin persikan pinta; povi aaltoili ja hymy kiiruhti taas takaisin +liikutuksen jalostamille kasvoille. Hän ojensi kätensä nuorukaiselle ja +Ontreille. + +Nuori mies tunsi, kuinka tuossa hänen otsaluunsa alla ikäänkuin kaikki +sumeni. + +Mutta yhä kiinteämmäksi kävi kysymys, oliko syytä tässä enempää viipyä. +Jos miesjoukko sittenkin saisi jälistä sen verran selvää, että pystyisi +seuraamaan niitä maantielle takaisin ja jos sille juolahtaisi siinä +mieleen katsastaa rantaakin, niin silloin oli kaikki hukassa... Eikö +ollut sittekin parempi uskaltaa tuohon vesille ja koettaa pitkin +kaislikon rintaa soudella loitommalle johonkin niemen taakse, josta +illan tullen pääsisi jatkamaan? + +Niin olikin. Äkkiä hän sen päätti, ikäänkuin joku olisi sen hänelle +sanonut, ja esitti asian Ontreille. Tämä oli epätietoinen ja tuskainen, +kun ei voinut päästä varmuuteen siitä, mitä oli tehtävä. Mutta kun +kaukaasialainen innolla hyväksyi ehdotuksen, myöntyi hänkin. + +Kiireesti astuivat veneeseen, jonka hän kävi kaahlaamalla noutamassa +puron uomaa pitkin muutaman rantakiven vierelle. Ontrei istui perään, +naiset keskelle, ja molemmat miehet tuhdoille. Varovasti ohjasi ukko +vaapperaa kolmilaitaa kauempana olevaa nientä kohti pitkin kaislikon +rintaa, joka tässä onneksi oli sangen korkeaa. Soutajat vetivät +tarmonsa takaa, sillä päämääränä oli päästä näkyvistä ennenkuin +miesjoukko taas saapuisi tielle. Säikähtynyt haapana, joka juuri oli +saanut poikueensa vesille, posahti parahtaen ruohikosta lentoon, +mennä liitäen hätääntyneenä vähän matkaa, mutta sitten taas kiireesti +palaten, tullessaan äidillisesti kutsuen ja äännähdellen. Veneen +uomasta levisi vahva viri selälle päin, siellä muodostaen heränneen +etelän kanssa sieviä ristilaineita. + +Neito oli saanut kaislan käteensä ja viiletti sillä aatoksissaan veden +pintaa. Sitten hän käänti uneksivan katseensa etutuhdoilla avokauloin +ja täysin voimin soutavaan nuorukaiseen, joka vältellen sitä väisteli. +Hän ei tiennyt, katsoisiko taivaalle tai veteen, mutta huomasi sitten +parhaaksi katsoa oikean airon lapaan, miten se hautautui tuonne +sinertävään veteen, ruveten sitä voimalla edestään työntämään, kunnes +se voimatta enää airon painoa kestää purskahti kauniisti vaahdolle. +Mutta sieltäkin oli silmät siirrettävä, sillä alati ei niitä jaksanut +siellä pitää, ja silloin oli hetkisen kestettävä tuota tumman katseen +uneksivaa syvyyttä. Siinä janoava silmä pysähtyi kiharoiden kauneuteen +ja kaulan kaarevuuteen, kunnes taas jaksoi riistäytyä irti katsomaan +sitä vasenta airoa, miten se siellä omalla puolellaan asioitaan +hoiteli. Pitkin kaulaa ja ohimoita levisi polte ja hämmennys heräsi +sydämessä. Sen tuli kuitenkin tuntemaan ja näkemään vain sekä vasen +että oikea airo, jotka syventyivät tehtäväänsä aivan harvinaisella +innolla. + +Hymy lennähti ruhtinattaren huulille. + +-- Gustav Ivanovitsh, puheli hän, miksi olette nyt niin vakava? Miksi +ette naura ja iloitse surumme lievikkeeksi, kerro meille maastanne ja +kansastanne, isästänne ja äidistänne? Miksi olette täällä matkalla, +sillä ettehän mitään tutki, kuljette vain? + +-- Mitäpä kertoisin, ruhtinatar? Jos olisin tiennyt, että haluaisitte +kuulla Suomesta, niin mielelläni olisin kertonut. Enkä tiedä itsekään, +miksi olen nyt vakava, ellen viime yön ja näiden monien uusien asioiden +vuoksi. Ja eihän Solovetsiin menijän, köyhän pyhiinvaeltajan, sovikaan +paljoa ilakoida. + +Hän puhui vältellen ja koetti lyödä leikiksi. -- Miksi aiotte, Gustav +Ivanovitsh? kyseli neito uudelleen. Turhaan ette tietenkään täällä +kule, sillä eiväthän nämä seudut ole mitään matkailupaikkoja. Ehkä +sittenkin tutkitte jotakin? Nuorukainen hymähti. + +-- Sekö hänet tiennee, vastasi hän. Omituinen ja voimakas halu +viehättää minua näillä seuduilla kulkemaan. Heimoni muinaisuus niistä +minua tervehtää. Totuuden sanoakseni, lienen kuitenkin etupäässä tämän +Ontrein opetuslapsi. Joka päivä hän minua opettaa. + +-- Mitä voi teille Ontrei opettaa? kysyi ruhtinatar ihmeissään. + +-- Sitä en voi sanoilla ilmaista, vastasi hän totuuden mukaisesti. +Totta vain on, että olen hänen opetuslapsensa siksi, että joka päivä +opin häneltä tavattoman paljon. Luulin jo olevani liiankin oppinut, +mutta sitten kohtasinkin tämän karjalaisukon, ja huomasin, etten +osannut mitään, en ainakaan paljoa... + +Ruhtinatar nauroi iloisesti, mutta hänen sulhonsa, joka oli mummon +kanssa keskustelua kuunnellut, kääntyi sanomaan: + +-- Gustav Ivanovitsh on oikeassa; minäkin olen Ontrein opetuslapsi, +sillä olen oppinut häneltä hyvin paljon. Ja selitykseksi ruhtinattaren +kysymykseen vastasi hän: + +-- En minäkään voi sitä selittää. Se on jonkunlaista sisäistä +valoisuutta ja toivorikkautta. Tuntuu kuin elämä olisi muuttunut. +Luulen, että hänettä tuolla perässä olisin usein epätoivon vallassa. +Taikka, en tiedä, -- kuvittele itse. + +Mummo nyhjötti veneen pohjalla korjaillen jotakin ja hymisten outoa +laulua, kaipa kotivuoriensa kansanlaulua. Kaikki muut oli vallannut +omituinen huolettomuus, paitsi Ontreita, jolla ei ollut silmiä eikä +korvia muulle kuin matkan onnistumiselle. Jo olivat he päässeet pitkän +matkaa ja suunnilleen äskeiseltä paikalta näkymättömiinkin, mutta +parasta oli silti kiirehtiä edelleen niin kauan kuin aikaista aamua +vielä kesti eikä kulkijoita juuri tarvinnut pelätä. Sivuutettiin niemen +kärki ja huomattiin toisella puolella jyrkkärantainen lahti, johon ei +sopinut maan puolelta katsomaan. Soudettiin sen poikki hiukan kaartaen, +kunnes toisella puolella olevan niemen kohdalle päästyä nähtiinkin sen +kärjestään revenneen maailmaa tehtäessä poikki, niin että väliin oli +jäänyt jyrkkäseinäinen, hyvin kapea salmi tai kanava. Se oli melko +pitkä ja molemmissa päissä tiheä kaislikko. Sinne käännälsikin Ontrei +veneensä. Salmeen päästyä tuntui oikein juhlalliselta. Sammaleiset +kalliot kohosivat jyrkkinä molemmin puolin ja ylhäällä oli vielä +lisäkorokkeena kelohongikko. Veneen ilmestyessä salmeen sinkosi +hongan latvasta kirkuen ilmoille piekanahaukka vihaisesti tutkien +rauhansa häiritsijöitä keltaisilla silmillään. Veneen viri rupesi +lotajamaan niissä paikoin, missä veden pinnan kohdalle sattui kallioon +syvennyksiä. Melkein salmen keskikohdalla aukeni mantereen puoleisen +kallion alle hiukan loivaa rantamaata, johon Ontrei laski veneensä. +Kun saapui siihen ja veti veneen kokonaan maalle, huomasi, että kallio +kaareutui aivankuin katoksi yläpuolelle, niin että sieltä ei voinut +varmaankaan nähdä rannalla olijoita. Tuntui oikein turvalliselta. Kun +hän meni tämän pienen rantakaistaleen päähän katsomaan, olisiko sieltä +mahdollista päästä kiipeämään kallion päälle, pakeni sieltä veden +rajasta veteen vihaisesti marahtaen pitkähkö ja musta, kiiltävän notkea +elukka. Säpsähtäen jäi hän sen nostamiin poreisiin tuijottamaan, mutta +mitään ei enää näkynyt. + +Hän tunsi äkkiä ankaraa väsymystä. Valvottu ja juhlien vietetty yö, +jonka rasitusta koko aamun jännitys oli estänyt esiin puhkeamasta, +rupesi vaatimaan omaansa takaisin. Taaskin oli hänellä ollut +vuorokauden ympäri raskasta aivokiihotusta ja merkillisiä kokemuksia. + +Nähtyään Ontrein rupeavan tyynesti ruoanlaitto-puuhiin ja muun +seurueen ryhmittyvän levolle, painui hänkin hietikolle pitkäkseen, +pää hajuheinämättääseen. Auringon lämmittämän ilman leyhkä tuntui +suloisesti tänne varjoon ja väsynyt ruumis vaipui hiljalleen levon +valtaan. Aatos kulki vielä omia teitään ja ihmetteli, muistellen +tapahtuneita. Hartaasti mietiskeli hän äskeistä iltaa opettajan ja +lääkärin seurassa, sitä innostuksen hehkua, jonka edellinen oli hänessä +osannut herättää ja niitä omituisia oloja, joissa hän oli joutunut +näin seikkailemaan. Hän näki opettajan ilmielävänä edessään, laihana, +pitkänä ja kalpeana, oudon innon ja haaveen tuli hehkumassa tummista +silmistään. Hän oli kuin joku korven profeetta, joka oli lähetetty +tänne kadonneen kansan keskelle vetoamaan Herran muinaisiin ja ijäti +järkkymättömiin lupauksiin. + +Mahtavasti nuo opettajan esittämät muinaisuus-kuvitelmat kiihottivat +hänen mielikuvitustaan. Yhä syvemmin vaipui hän haaveilemaan +noista taruhistoriallisista ajoista. Helteisenä päivänä seisoi hän +Ontrein kanssa pyhässä lehdossa. Ikivanhat kuuset ja riippakoivut +ojentuivat tummassa ja vaaleassa veljeydessä kohti taivaan lakea kuin +jättiläistammi, niin korkealle, että joka hetki saattoi pelätä ihanien +poutapilvien niiden latvoihin haaksirikkoutuvan. Heidän ympärillään +seisoi taajana joukkona kalevaista kansaa, vakavana ja ääneti. Kaikkien +silmät vartioitsivat tuota lehdon korkeinta paikkaa, sitä, jossa oli se +pyhin puu ja karsikon kallein, sillä siellä seisoi kirves kädessä Pyhä +Ilja, valmiina kaatamaan esi-isäin valtapuuta. + +Hänen sydäntään värisyttää viha ja hän puristaa nuorella kädellään +miekan kahvaa. Se sopeutuu hänen kouraansa niin hyvin, sillä sen on +kylän kuulu seppä hänen erikoisten ohjeittensa mukaan takonut ja sitten +karaissut salaisissa ja kauheissa kähyissään. Kauniille harakansulalle +olikin teräs lennähtänyt, kun sen tulta oli kähyvesissä käyttää +surauteltu. Miekkaa hän puristaa ja kuiskaa Ontreille: + +-- Emmekö mene ja lyö maahan tuota outoa miestä, joka kaataa meidän +isäimme puun? + +Ja Ontrei vapisee tuskassaan, sillä hänenkin sydäntään kirvelee +tekeillä oleva. Mutta hän on kuin taikavoiman maahan naulitsema eikä +saa sanaa suustaan. Ja uudelleen hän yhä kiihkeämmin kysyy: + +-- Menenkö ja isken maahan muukalaisen papin? + +Kukaan ei vastaa, vaan kaikki seisovat hiljaa kuin lumoissa, +liikkumatta. Pyhä Ilja siellä puhuu jotakin oudolla kielellään, jota +luopio vepsäläinen kokee tulkita livvin kielelle. Jo kohottaa munkki +kirveensä, jo jännittyy käsi lyömään... Auringon säde sattuu kiiltävään +kirveen terään, kun se on tuossa korkeimmalleen kohonneena. Se on kuin +salama... Ukko avita... + +Nauskahtaen uppoo munkin kirves kesäiseen, pehmeään puuhun ja kansan +joukosta kuuluu voihkaisu kuin olisi ase isketty sen omaan sydämeen. +Hänen jalkansa herpautuvat ja jäätävä kylmyys hiipii pitkin hänen +suoniaan. Silmissä sumenee ja hän tuntee, että elinhermo nyt lyötiin +poikki. Mutta munkin apurit tarttuvat kirveisiinsä ja rupeavat voimalla +hakkaamaan poikki valtavan paksua puuta. He lyövät niin, että lastuja +sinkoilee satamalla. Ne vilkkuvat hänen silmissään outoina lintuina, +niin tiheässä, että hän ei tahdo erottaa taivasta. Sen hän kuitenkin +huomaa, että valtapuun oksat ja lehvät tärisevät kuin puistaisi luojan +puiston kuningas päätänsä, kuin kummastelisi se sitä tekoa, joka hänet, +merkin ja vertauskuvan, tahtoo pois juurittaa. Sen liikutus kasvaa +silminnähtävästi, ikäänkuin vapisuttaisi sisäinen itku sen mahtavia +hartioita, sen voimat vähenevät ja se lähtee kaatumaan sen maan +syliin, josta se oli vuosisatoja elon voimaa imenyt. Sitä tahtoo se +jäähyväisiksi hienoimmilla ritvoillaan silitellä, pehmeillä lehvillään +lepyttää. Suunnattomalla kohauksella, kuin olisi iskenyt siihen +tuulispää, se masentuu maahan. Mutta sen sydän ei voinut ääneti kuolla, +vaan pitäen joka säikeellään ja joka solullaan kiinni kannastaan päästä +se kallistuessaan sydäntä vihlaisevan parkaisun. Ytimiin se huuto +tunki... + +Silloin kuuluu outoa ääntä ja melskettä. Tuolta kansanjoukon takaa se +saapuu ja kohta ryntää sieltä esiin kalpea ja laiha mies, -- hänen +opettaja-ystävänsähän se on. Hurjistuneena ryntää mies paikalle, +mutta peräytyy tyrmistyneenä nähdessään isien puun kaadetuksi. Hän ei +tahdo saada henkeä vedetyksi, vaan näyttää tukehtuvan, hän tuijottaa +verestävillä silmillään vuoroin kansaan, vuoroin pappeihin, hän viittaa +ja huitoo. Mutta äkkiä tarttuu hän molemmilla käsillään rintaansa, +ja kun hän kääntyy päin, nähdään ilmitulen palavan hänen rintansa +sisässä. Liekki syö hänen sydäntänsä, hän vääntelehtii tuskasta ja +puhkeaa vihdoin kauheaan huutoon. Se huuto on kamalampi, tuskallisempi, +vihlaisevampi kuin konsanaan Laokoonin, kun hän huusi tuskasta jumalien +käärmeitten kiemuroissa. Se paisui paisumistaan, se tuntui täyttävän +koko taivaan kuvun, kunnes se äkkiä lakkasi kuin korahdukseen. Ja +opettaja-ystävä raukeni siihen maahan. Hän riensi ääreen ja polvistui +siihen, mutta tuo kalpea mies kuiskasi: Se oli Karjalan heimon +kuolinhuuto... + +Hänelle tuli äärettömän tuskallinen olo, niin että hän luuli kuolevansa +vaikeaan tilaansa. Silloin kuuli hän viereltään lempeän äänen ja +tunsi leppoisan käden. Hän avasi silmänsä ja näki Ontrein, joka oli +kumartunut hänen puoleensa. + +-- Poikani, sanoi ukko rauhallisesti, Jumala näkyi rankaisseen sinua +raskaalla unella. Olet nukkunut kauan. + +-- Ontrei, kiitos, että herätit, sanoi hän. Luulin kuolevani. Mihin +olemme tulleet? Pilvessä. Tuulee. Ilta? + +-- Käy syömään, että jaksat soutaa. Ilta on ja meidän pitää ehtiä +hämärimmällä hetkellä kylän ohi. Ikävää, jos tuuli kiihtyy enemmän. +Toki on vene varavanpuoleinen. + +Hän kävi pienen tulen ääreen, jonka Ontrei oli tehnyt kallion varjoon, +ruveten nauttimaan hiilipaistikas-kalaa, jota sama ukko oli, tiesi +millä keinolla, osannut hankkia. Illan varjo näkyi vaikuttaneen +kaikkien mieleen, sillä raskas huokaus pusertui ruhtinattaren huulilta +ja mummo teki hartaana ristinmerkin. Mutta muukalainen kiersi +suojelevasti kätensä morsiamensa vyötäisille. + +Aallon hölkkä vyöryi yhä voimakkaampana kapeassa salmessa. Saattoi +aavistaa, että suuri Seesjärvi oli ulapoilla, niillä merellisillä, +vihaiseen ärjyyn yltymässä. + + + + +XIV. + +KOSKEMATTOMAN LUONNON YLEVYYS. + + + Kuuna paistoi kuusen oksat, + Päivänä petäjän latvat, + Metsä haiskahti me'elle, + Simalle salo sininen, + Ahovieret viertehelle. + +Kauhea matka järven yli oli kestetty. + +He laskivat maihin Sekehenjoen niskaan pohjois-puolelle, juuri siihen +paikkaan, jossa on pieni ruohoinen poukama ja rauhan satama. Rannan +tiheä korteikko ja kaislikko sekä tuuhea tervalepikkö muodostavat siinä +todellakin mitä mieluisimman pienen sataman, jonne mukavasti sopii +ulapan tuulilta suojaan käännältää. Poukaman pohjukkaan laskee pieni +puro, joka vaatimattomasti leviää rannan hiekalla tuskin näkyväksi +veden vireeksi. Tuskin sitä huomaisikaan, ellei jalka sattuisi +veteen ja painuisi hiekkaan, jolloin varsinkin avojalka väristen +veden kylmyyttä kummeksuu. Se saapuukin, tämä pieni lähde, tuolta +korpimaiden uumenista, ja on sillä taikavoima, sillä se kätkee itseensä +luonnon salaisuuden ihmeellistä säteily-ilmestystä. Se huuhtelee +laineillaan rentukkaa ja laihaa sarakkoa, kastelee pienen kärpässiepon +limaisia juurilehtiä ja elättelee ystävällisesti suvantopaikoissaan +kiiltävän-mustia vesilukkejaan ja kortematojaan. Sarakossa särähtää +sudenkorennon siipi, kun se äkkikäänteellä koettaa saada hyönteistä +kynsiinsä, ja väliin leikkii sen yllä ihana sinikorento. Kuin neito +se huolettomasti istahtaa kaislan korrelle keveästi ihaillakseen +päivän kimallusta sinisiivellään, kunnes lehahtaa taas lentoon jonkun +mielijohteen ajamana. + +Poukaman perästä puron vartta yletessä saavutaan niitylle, jossa vanha +ja haalistunut lato osoittaa ihmisjälkiä. Ladon ympäristöllä kasvaa +tiuhassa putkea ja angervoa, jonka väkevä tuoksu täyttää ilman. Ladon +ovelle saapuessasi huomaatkin, että paikka on ammoin hylätty. Kun +jalkasi kolahtaa kynnykseen, puikahtaa lattiarangan aukosta esiin +kärppä kuin noidannuoli, vielä nopeammasti hävitäkseen. Ja kun tuota +säpsähtäen asian oivallat ja kolahdutat uudelleen, pistäytyy utelias +pieni pää vielä kerran esiin, kohta kokonaan hävitäkseen. Seinät ovat +lahoneet ja luhistumassa, ja nurkat ovat maatumassa. Sammal kasvaa +hirsien päässä ja sammalessa pitkää ja hentoa airaa, jossa tuuli +valittaen suhajaa. Autiota on, luonnon yksinäistä ja surumielistä +autiutta, jota säestävät vain erämaan yksitoikkoiset äänet. Ellei +sinulla olisi seuraa, pelkäisit tyhjyyttä ympärilläsi, etkä mistään +hinnasta tahtoisi kaikua herättää. + +Mutta kun mennään yhä enemmän salolle päin, jää ensin puro tuonne +oikealle mustaan korpeensa luikertelemaan, ja eteen avautuu lakea +kangas harmaine honkineen. Kangas kohoaa korkeammaksi, muuttuen vihdoin +harjuksi, joka katoaa yhä yleten tuonne eteesi salon sineen. Maassa on +mahimassa jättiläispuita, jotka kaatuessaan ovat reväisseet maapalan +ilmaan juuriensa syleilyssä. Tuossa on jo sammalpeitto kasvanut koko +rungon yli ja jalka vaipuukin syvälle siihen, missä vielä luulet runkoa +olevan, mutta tuossa on vielä puu kovaa. Juurakon kuoppaan ovat metsän +monet kanalinnut kiiruhtaneet peherrykselle, hiekkamullan avulla +väiveitänsä vähentämään. Ylt'ympäri kohoaa samallaisia jättiläisiä, +ikäänkuin vaieten katsoen outoa kulkijaa, joka on tänne erämaan +rauhaan uskaltanut. Niiden oksat ovat vääntyneet eriskummallisille +kiemuroille, jotka kuin pirunkalan käsivarsina kohoutuvat taivasta +kohti ikäänkuin jotakin rukoillakseen. Ne ovat taistelleet tuskaiset +hetkensä, kunnes ovat tuohon epätoivoonsa ainiaaksi jäykistyneet. Ja +juuri sinne latvoihin tirkistellessäsi sinua säikähdyttää kova ropina. +Metso, joka on aikoja sitten sinut nähnyt, hongan latvasta rungon takaa +sinua epäluuloisesti ja kaula pitkällä vartioinut, punninnut asemaansa +ja aikeitasi, on vihdoinkin tehnyt päätöksensä ja lähtenyt raskaaseen +lentoonsa turvallisempaan paikkaan. Kun se heittäytyy pienille +siivilleen ruveten lyömään niitä vinhasti ja aluksi satuttaen ne oksiin +ja lehviin, syntyy siitä erämaan hiljaisuudessa ääni, kuin olisi koko +metsä kumoutumassa. + +Kun kävelemme kangasta eteenpäin ja tulemme sinne, missä muinaisen +metsävalkean jäleltä kasvaa tiheätä haavantynkää, ryöpsähtää sieltä +eteesi muniensa puolesta hätäilevä ja karkealla äänellä kiroileva +metsäkana. Tuossa se mennä heveltää pyrstö leveänä aivan edessäsi, niin +että lapsellisessa innossa viehätyt sitä siinä kiinni tavottamaan. +Mutta juuri kun kumarrut, väistyykin se syrjään äkäisesti kirahtaen +ja kiinteästi sinua pienillä silmillään tähystellen. Taas kumarrut ja +taas, kunnes huomaatkin joutuneesi kanan jälessä kauas alkuperäiseltä +paikaltasi. Ja ikäänkuin ilkkuen kiroaa lintu vielä kerran, kunnes +äkkiä nouseekin siivilleen ja lentää nopeasti sinne, missä hänellä on +se, jota hän ei tahtonut sinulle näyttää. + +Kuljetaan yhä edelleen. Harjun juurella kangas muuttuukin ahomaaksi, +hiekka sinertäväksi savimullaksi ja hongikko lehtimetsäksi. Vanhoja +tutisevia pökkelöitä, joiden kylestä voi saada lihavan jäniksenkäävän, +on vielä kulon jäleltä siellä täällä, mutta tuossa jo kohoaa metsä +tuuheana ja pitkänä koivikkona. Runkoa on siinä työnnetty aivan +ihmeellisen pitkästi ja hoikasti, ollenkaan muistamatta, että lehviä +onkaan olemassa. Kun niitäkin vihdoin ajateltiin, olivatkin voimat +lopussa, ja niin saatiin vain latvaan mitättömän pieni kruunu tuulessa +hiljaa keinumaan. Mutta tuossa on kulon haavoilta aikoinaan pelastunut +raavaskoivu, seutunsa lehtikuningas ja harjullansa ylevä nähdä. Aluksi +se on viidestä valtaisesta pääjuuresta rakentanut itselleen tyvituen, +jotka ovat yhtyneet voimakkaaksi ja paksuksi rungoksi, sen varassa on +se kohonnut kolmisen metriä, mutta on sitten, ikäänkuin rikkaudellansa +ja voimallansa ylpeillen, jakautunut kolmeen haaraan. Ne se on ampunut +kohti taivasta sileinä, suorina ja valkotuohisina kuin isä uljaat +poikansa, niiden terveydestä nauttien ja iloiten. Sen lehvät riippuvat +kuin hieno tukka pitkinä suortuvina ja sen helmasta kuuluu alati syvä +ja aatteellinen kohina, kun se suvituulen kanssa hartaasti haastelee. + +Mutta kulkija käy yhä edelleen, painaen sydämeensä tämän erämaan suuren +runouden. Hän saapuu yhä syvemmälle ahon lehvikköön, kunnes se maan +aletessa kosteaksi notkoksi tihenee melkein läpipääsemättömäksi. Haapa +ja pihlaja sekautuvat leikkiin ja maan pinnan peittää tiheä puolukan +ja mustikan varsikko. Hän väistää tiheikön ja saapuu taas aukeammalle, +jossa katajakin näkyy laiskana pitkiä käsivarsiaan pitkin maata +venyttelevän. Hän kulkee kulkemistaan, menee korpirämeikön poikki, +jossa lihavat pyyt pyrähtävät hänen tieltään kuusikkoon vihellellen ja +siristen, ja saapuu vihdoin harjulle, josta aukeaa hänen eteensä aava +näkö-ala. + +Suuri suo siinä on. Pitkin sen laitoja hiipii kehyksenä tumma +korpikuusikko, joka suon rinnassa muuttuu harvaksi rämemänniköksi. +Nuo käkkärämännyt ovat tuossa kuin kääpiökansaa, joiden naavaparrat +todistavat huimaavan korkeaa ikää. Ne eivät jaksa ulottaa juuriansa +rahkasammalen läpi, vaan koettavat siitä imeä ravintoa, kituen +laihuuttansa. Keskempänä jo nekin katoavat ja suo muuttuu upottavaksi +rimmeksi, joka himokkaasti imaisee sisäänsä kaiken syliinsä lankeavan. +Ilmassa tuntuu väkevä suokanervan ja maatuvien kasviaineiden haju ja +näyttää siltä kuin ei raikas kesäpäivän tuuli saisikaan ilmakerrosta +suon päällä muutetuksi. Laidoilla tuuli kohisee lehtevissä puissa, +mutta tuolla keskempänä se ei saakaan kääpiöiden partaa liikkeelle, +vaan seisoivat nämä siellä värähtämättä, aavemaisina ilmiöinä. +Äkkiä kohahtaa tuosta siivilleen vikla, jonka valittava huuto pian +kirkuvana kuuluu, kutsuen sadetta. Tuonne mättäälle se istahtaa, mutta +jo taas lehahtaa lentoon, kaiuttaen pitkäveteistä ja yhä nousevaa +sadevirttänsä. Alakuloiseksi vie se suon lakeudella ponnistelevan +matkamiehen mielen. On kuin se kääntyisi tutkimaan yhä kiinteämmin +suon lohdutonta lakeutta, mietteissään ja harmaassa tunnelmassaan +ikäänkuin etsien jotakin kiinnepistettä, johon pysähtyä kuin todella +vajoava. Mielikuvitus kääntyy outojen ja hurjain kuvitelmain uralle +ja sielussa välähtelee näkyjä. Eipä olisi kumma, jos tuosta liejuisen +lätäkkönotkelman reunasta äkkiä kohoaisi siivilleen muinaisuuden +niljakas lentolisko, joka jännittäisi lepakkomaiset nahkasiipensä ja +peittäisi lennossaan auringon kuin unessa nähty kuvitelmain paholainen. +Sadun pelottavana vaakalintuna se nousisi yhä ylemmäksi, kunnes +se näkyisi tuolta pilvien rajalta kuin jättiläis-lentokone, jonka +saavutettavissa on kaikki näköpiirin alla... + +Mahtavalla tavalla koskematon erämaa valtasi kulkijansa. Luonto +ikäänkuin paljasti oman synnynnäisen ylevyytensä, jonka rinnalla moni +inhimillinen seikka menetti suuruuttansa. Karjalan vedet olivat häntä +kuohuissaan kannatelleet, sen metsät nyt häntä suhinallaan tuudittivat, +lauloivat omakseen ja ainaiseksi ihailijakseen. + + + + +XV. + +MIETTEITÄ JA HUOMIOITA. + + + Jalka painuu sammalehen + Katse korpehen katoovi; + Mieli miettii muinaisia, + Luonnon syntyjä syviä: + Missä alku, missä loppu, + Mikä tarkoitus inehmon. + +Hänen muistiinpanoistaan ei käy ollenkaan selville, mitä oli tapahtunut +tuolla öisellä pakoretkellä poikki Seesjärven ja sivu Sondalan kylän, +eikä hän sitä itsekään koskaan kertonut. Jotakin oli sattunut, jolla +oli ollut häneen mitä syvin vaikutus, sillä hänessä, tuossa vakaassa ja +vaiteliaassa miehessä, ei olisi voinut huomata paljon jälkeä entisestä +yleensä hilpeästä ja iloisesta nuorukaisesta. Hänen suhteensa Ontreihin +näytti entistä läheisemmältä, hän oli liittynyt kaukaasialaiseen mitä +lämpimimmällä ystävyydellä ja hän kohteli ruhtinatarta mitä suurimmalla +kunnioituksella. Tämän ilme oli taas, hänen nuorukaisen läheisyyteen +jouduttuaan, hiukan arka ja ikäänkuin säikähtynyt; olipa kuin olisi +hän päässyt selville jostakin, jota oli aavistanut ja pelännytkin, +äkkiä jollain tavalla, kentiesi sangen omituisellakin. Oliko se, että +he olivat olleet tuolla samaisella seikkailumatkalla myrskyn käsissä +suoranaisessa hengenvaarassa, taikka joku niihin yöllisiin tapauksiin +liikkuva sivunäytös, tällaista aiheuttanut, se on kysymys, joihin +hän ei ole päiväkirjassaan eikä suullisesti sitä tiedusteltaessa +mitään vastausta tahtonut antaa. Hän on nähtävästi, syistä, jotka +lienevät siihen kyllin päteviä, päättänyt pitää eräät asiat omana +salaisuutenaan, joihin hän ei halua viitatakaan. + +Heidän piti päästä yli suon tuonne tumman metsän reunaan, jonka takaa +näkyi kohoavan korkea vaara, huipulla harmaantunut kelohongikko. He +kulkivat väsyneinä pitkin suon laitaa etsien paikkaa, mistä ylimeno +olisi näyttänyt hiukan helpommalta ja rahka kannattavammalta, mutta +kuta pitemmälle he ehtivät, sitä leveämmältä näytti suon salmeke. +Jopa rupesi tuntumaan siltä, että tuo maa tuossa toisella puolen on +ainakin kolmelta ilmansuunnalta nevojen ja ylipääsemättömien rimpien +ympäröimä, jonne on mentävä suoraan, jos mieli mennä ollenkaan. +Mutta ruhtinattaren ja hänen vanhan hoitajattarensa tila oli niin +huono, heidän voimansa niin lopussa, ettei näyttänyt voivan sellaista +ajatellakaan. Kaikki tahtoivat suon kiertämistä, kaikki muut, paitsi +Ontrei, jonka mielipide nyt oli toinen. Säälimättömästi vaati +hän matkalle suon yli, sillä hän tahtoi kerta kaikkiaan hävittää +jälet. Erämaankävijänä hän tiesi, että vetelät suot yleensä sentään +kannattavat enemmän kuin mitä niiden varaan uskotaan ja että jos +kulkija astelee kylmäverisesti ja joutuin, jäämättä seisomaan ja +hätäytymään siihen paikkaan, jossa tuntuu erikoisesti upottavan, +hän pääsee melko helposti eteenpäin; pahimmat paikat on paras mennä +keveällä juoksulla, jossa vain muutama silmänräpäys nojataan samaan +jalkaan. Hyvä on myöskin kovin vetelissä paikoissa heittää joku +kädessä kuletettava keppi tai muu eteensä, sillä sekin auttaa hyvin +paljon. Tottunut osaa myös nevan pinnasta päätellä, mitkä paikat ovat +kannattavampia, ja sen mukaan suunnata askeleensa. + +Kun he saapuivat tuon maan reunaan, olivat matkueen naispuoliset +jäsenet aivan menehtymässä, ja pahoin oli näännyksissä Ontreikin; hänen +nuori ystävänsä ja kaukaasialainen olivat saaneet voimalla ja väellä +heitä kaikkia rimpien yli auttaa. Mutta päästy oli yli ja nyt kovalla +maalla tuntui kulku taas ihmeellisen keveältä. Joutuin painuivat he +kuusikkoon. + +Jo aivan ensi askelilla häntä kummastutti se koskemattomuus, jota nyt +luonto kaikkialla hänen ympärillään osoitti. Niillä saloilla, joilla +hän tähän saakka oli harhaillut, oli aina jokunen merkki todistanut +niitä ennenkin kuletun, mutta täällä oli jo aluksi kuusikko niin +uskomattoman tiheää ja korkeaa, ettei hän ollut ennen moista nähnyt. +Mitä maassa makaavaa puuta oli nähtävissä, sen saattoi helposti +huomata joko vanhuuden tai myrskyn ja salaman kaatamaksi, mutta ei +suinkaan kirveen kumoamaksi; olipa toisinaan kaatumaan lähtenyt korven +jättiläinen jäänyt nojalleen muita vastaan, valittaen runkoansa toista +vasten kihnuttaen. Maassa kasvoi sakeana mustikkaa ja puolukkaa +sekä kanervaa, ja vanhat havut ja neulaset olivat kuusien juurella +kasautuneet kokonaisiksi reunusteiksi. Katse kohosi pitkin kuusien +korkeaa ja naavaista runkoa sinne latvaan saakka, jossa se oheni +pihkaiseksi ja mehuiseksi kerkäksi, vähän alempana näytellen kookkaita +käpyjänsä, joiden suomut olivat jo auringonpaisteessa pörhistyneet. +Täällä alhaalla havuholvissa oli päivälläkin juhlallinen viileys, +kuten ylhäisten suurissa pilarisaleissa, joissa niissäkin vaelletaan +hiukan arkoina ja henkeä pidätellen. Tuohon oli vanhan pökkelön kylkeen +kuitenkin elävä olento jättänyt merkkinsä: tikka oli siihen kovertanut +kävyn silpomispaikan. Lahoon uurteeseen kovempien paikkojen väliin oli +se taitavasti hakannut koveron, johon sopi mukavasti pistää käpy ja +se siinä suomu suomulta tarkoin puhdistaa. Ja kun sitä tarkastaessa +mentiin lähemmäksi ja satuttiin kopauttamaan puuhun, lensikin sieltä +ylhäältä reiästä punapää ja terävänokka, tuttuun tapaansa rapsahtaen +kiinni kynsillään läheisen puun runkoon. + +Mutta etemmäs mennessä metsä harveni, muuttuen pian hongikoksi ja +yleten ylenemistään. Suuria ja ryhmyisiä kallioita kohosi siellä +täällä, kiireellä sammalta ja kallio-imarteen vihreitä sulkia. +Pian kävi kulku vaivaloisemmaksi, kalliorinteet jyrkkenivät yhä +korkeammiksi, kunnes vallan täytyi hakea pääsyteitä. Vihdoin aukenikin +eräästä kohti rotko, joka oli kuin veitsellä leikattu tähän alkuvuoreen +ja näytti vievän johonkin tämän kallioryhmän toiselle puolelle. + +Tämä hongikko se oli näkynyt sinne suon taakse, mutta antoi se +silloin sen käsityksen, että siinä alkoi joku pitkä harjanne, joka +johti merelle päin. Kuitenkaan se ei ollut muuta kuin takapuoleltaan +omituisen jyrkkä ja alaltaan melko kapea kalliovuori, jonka takaa +aukeni sankka metsäinen maa. Siihen kallion juurelle tasaiselle +sammalikolle määräsi nyt Ontrei yöpaikan, ruveten tapansa mukaan +ja muiden apua odottamatta nuotioita valmistamaan. Kaukaasialainen +meni häntä auttamaan ja naiset lyykistyivät väsyneinä ääreen, mutta +nuorukaisemme läksi puolestaan leirin seutua tarkastamaan. + +Vasta tällä retkellä oli hän päässyt ymmärtämään, mikä suurenmoinen +kauneusnäytelmä oli joka hetkellä nautittavana sillä, jolla oli +avoin silmä luonnon nähtävyyksille. Joka askel avaa hänelle jotakin +mielenkiintoista, josta hän saa aiheen miettiä ja omituisella +luonnon ystävän sammumattomalla uteliaisuudella pohtia aina uusia +kysymyksiä. Vanhat perintövaistot metsänkäynnin ja pyynnin ajoilta +heräävät hiljalleen ja mieli rupeaa tuntemaan myös sitä petomaista +ja salaperäistä, mutta epäilemättä suloista viehätystä, jonka kyllä +saaliinhimoiset metsästäjät tuntevat, mutta joka on outoa liian +sivistyneissä ja veltostuneissa kaupunkilais-oloissa. Aivan hän +nyt antoi tämän koskemattoman jylhyyden silmiään ja tuntohermojaan +hyväillä, ollen onnellinen siitä, että oli sattunut joutumaan näihin +suuriin ja tuntemattomiin, mutta siltikin sangen läheisiin erämaihin. + +Tuntemattomiin todellakin. Poventsassa ollessaan oli hän koettanut +hankkia itselleen jonkunmoista edes vähänkään kunnollista karttaa +näistä seuduista, mutta ei ollut sellaista mistään löytänyt. Niissä, +joita hän sai hankituksi, olivat paikkakunnat ja erittäinkin vesistöt +kovin epävarmasti, ja, niinkuin hän nyt tiesi, aivan väärinkin +merkityt. Tosi-asia oli, ettei näitä maita ollut läheskään tarkoin, +tuskin paikoin ollenkaan järjestelmällisesti kartoitettu, vaan olivat +merkinnät tehdyt useimmiten suullisten kuvausten ja kertomusten +mukaan. Hänellä oli kuitenkin jonkunmoinen aavistus, että suomalaiset +geologit olivat nämäkin seudut tai oikeammin sanoen Vienan Karjalan +geologisen luonteen määritelleet, ilmoittaen sen Fennoscandian +alkuvuoriperustalla olevan alueen itä-osaksi, josta pian yhä edelleen +idempänä alkoi Venäjän luonteeltaan ja rakenteeltaan erilainen +tasanko. Mutta hänen tietonsa näiltä aloilta olivat kuitenkin kovin +häilyviä eikä hän olisi niistä paljoa välittänytkään, ellei häneen +olisi tuo alkuvuori-käsite vaikuttanut omituisen mystillisesti. Sitä +muistaessaan tuntui hänestä aina, kuin olisi hän seisonut kaksinverroin +tanakammin isänmaansa kamaralla, sillä olihan se tuota vaarumattominta +ja lujinta "alkuvuorta". Sepä kestää, kun muut vapisevat, oli hän +aina jonkunmoisella turvallisuuden-tunteella itsekseen ajatellut, ja +lisännyt, että joskin esi-isämme kaikessa muussa menettelivät tyhmästi +aikoinaan hakiessaan itselleen asuinsijoja, niin siinä ne ainakin +osuivat oikeaan, että hakivat tämän pallopahan pinnalta paikan, joka ei +ensi tärähdyksestä liioin tutaja. + +Tämä kaikki oli sitä hänen salatuinta sielunelämäänsä, josta hän ei +ollut uskaltanut koskaan kellekään mitään sanoa, ja se oli ilmaus +hänen yksityisistä ajanvieteharrastuksistaan. Hänhän oli kaunosielu +ja esteetikko, olipa kirjoittanut jo väitöskirjaakin, mutta hän oli +alansa pettäjä. Hän hylkäsi hiljaisuudessa klassikot ja kiintyi +anglosaksilaiseen kirjallisuuteen, jossa kokemusperäisen tieteen +saavutukset olivat alkaneet kelvata aiheiksi romantiikkaa rakastaville +kirjailijoille. Usein tapasi hän varsinkin amerikalaisista kirjoista +ja niiden aiheista tuota selittämätöntä tenhoa, joka herätti hänessä +eloon luonnon kaipuun ja opetti häntä sitä ymmärtämään. Hänen +maailmankatsomuksensa oli saanut hiljaisuudessa luonnontieteellistä +väristystä ja hänen henkinen silmänsä alkoi ymmärtää ihmistä osana +äärettömästä kehitysketjusta, sekä itse erillänsä että yhdessä +ympäröivän luonnon kanssa... + +Hän oli ajatuksissaan saapunut pitkin kallion reunaa tämän maan +toiseen laitaan, huomaten sen siten sangen kapeaksi, idästä länteen +pistäväksi niemeksi. Etelässä, lännessä ja pohjoisessa oli ympärillä +suo, mikä paljon selvittikin syytä sen alkuperäisyyden säilymiseen. +Sillä idästä mahdollisesti tänne päin saapuvat ja saapuneet erämiehet +eivät varmaankaan tulleet perukkaan saakka, koska tiesivät sieltä +koituvan eteen laajoja nevoja, vaan oikaisivat jo aikaisemmin toisille +maisemille. Siksi oli tämä paikka säilynyt alkuperäisyydessään, +koska se lännessä, soitten takana asuville, tietenkin oli toisten +eränkävijäin maita. + +Hän kääntyi astumaan pitkin maan pohjoisreunaa itää kohti. Seutu oli +matalaa ja mitä rehevimmän lehtimetsän peitossa. Kauempana yleni siellä +niin sakea haavikko, että varjoon joutunut maa ei enää jaksanut ottaa +marjanvartta, vaan hautautui kuolleitten lehtikasojen alle, joihin +jalka vaipui syvälle. Kyllä olisi ollut tämän lehtimetsän viheriässä +syömistä isollekin mammuttikarjalle, jos olisivat suvainneet elää niitä +nyt maistellakseen. + +Äkillinen kahahdus pensaikossa sai hänet kovasti säpsähtämään. +Hän seisahtui paikalleen kuin naulattu ruveten varoen eteensä +tähystelemään; tuosta kahden haavan lehvän välistä näkyivätkin +ikäänkuin sammaleiset puun oksat ja pian huomasi katse rungonkin: se +olikin peura, villiporo, jota vielä harvinaisuutena näillä erämailla +tavattiin, oltuaan puolen vuosisataa aikaisemmin vielä yleinenkin. +Tummilla suurilla silmillään tuijotti se vihaisesti ja arasti sekä +läksi tiehensä pitkällä ja omituisesti keinuvalla laukallaan, joka +on sille erikoinen. Sen sarvissa oli verinahka vielä hellimmillään +ja pienet pahkat kyljissä osoittivat paarmain helle-aikana laskeneen +permoja sen nahan alle. Vähän matkan päässä siitä huomasi hän sitten +hirven jälkiä, siitä kuitenkaan kummastumatta, sillä olihan tämä komea +eläin täällä vielä yleinen. + +Kun hän nyt katsahti ympärilleen, huomasi hän ihmeekseen, että suo +tuolla reunalla oli melkeinpä ylempänä. Niin olikin. Lakkaamatta +seisovassa vesipohjassa kasvava rahka valloitti hitaasti mutta +varmasti palan toisensa jälkeen tästä alavasta maasta. Tuolla vähän +alempana näkyi kyllä saavan alkunsa pieni puronen, mutta se ei +riittänyt viemäriksi sille suunnattomalle kosteudelle, mikä täällä +maaperässä oli. Ellei ihminen tullut avuksi ja iskenyt suohon suuria +viemärihaavoja, valloitti ja hukutti suo aikain kuluessa varmasti +kaikki alavammat paikat tästä maaniemekkeestä. + +Käveltyään hetken puron vartta huomasi hän sen sentään koko pian +laajenevankin, niin että se varmaankin parin kilometrin päässä +oli tuommoinen pieni korpijoki, joka siellä puoleksi kaatuneiden +korpikuusien ja koivujen alla ujuu uneliaasti edelleen mutaista +tietänsä, suoden pian asuinsijan mustille hauin-tulikoille ja +käppyröille sekä laihoille, katkeran näköisille korpiahvenille. +Mutta hän tiesi, että täällä Vienan Karjalassa, missä tällainen joki +laajenee matkallaan pieneksi lammeksi, joka suuren suon selällä +kuin herpautuneena ja aivan maan kamaraan lyötynä alati tuijottaa +taivaalle yhdellä ainoalla silmällään, asuu pohjolan ihanin lintu, +valkorinta joutsen, jonka pesät ovat lammen rannalla kaislikossa +kuin pienet heinäläjät. Tätä erämaan kuningatarta, jota karjalainen +pitää pyhänä lintuna eikä juuri salli ahdistettavan, hän himoitsi +nähdä, sillä se kuvastelihe hänen mielikuvituksessaan kuin satulumon +ruumiillinen ilmestys, outojen kauneus-maailmojen vertauskuva. Hänelle +se suotiinkin, sillä erämaa oli päättänyt näyttää kaikki salatuimmatkin +aarteensa... + +Hän meni puron poikki astuen etelää kohti. Siellä maa pian ylenikin +kankaaksi, jonka reunassa oli valtainen muurahaispesä. Mutta hänen +hämmästyksensä ei ollut vähäinen, kun hän lähemmäksi tultuaan huomasi, +että pesää oli aivan äsken käyty hajoittamassa. Näytti siltä kuin +olisi siitä aivan näillä minuuteilla kuopaissut valtava koura, jättäen +häiriinnyttyään työnsä kesken. Se saattoi olla aivan tässä lähellä, +katsomassa jostain tiheiköstä tahi hiipimässä tiehensä hiljaisilla ja +kuulumattomilla askeleilla, pehmeillä kuin olisi kävellyt lihavilla +ja keveillä kämmenillä. Jos sillä olisivat sattuneet olemaan pojat +läheisyydessä, olisi ollut vaarallista näillä mailla liikkua, sillä +niitä arastellen hyökkää se sokeasti jokaisen kimppuun, joka sattuu sen +läheisyyteen saapumaan. Tottapa sillä ei ollut poikia tai ne olivat +jossain kauempana, koska se oli poistunut vastalauseetta. + +Siitä huolimatta tunsi hän sydämensä jännittyneesti tykyttävän. +Ensi kertaa elämässään oli hän nyt seudulla, jossa tiesi millä +hetkellä hyvänsä voivansa kohdata korven kansan satujen ja taikojen +aiheen. Hän oli kylissä kysellyt sen esiintymisestä ja saanut kuulla +viljalti kertomuksia sen tuhotöistä. Ja nämä seudut olivat nimenomaan +mainitut sen varsinaisiksi valtamaiksi, joista se ulottaa retkiänsä +sekä itään meren rannalle että länteen Suomenkin rajain sisälle. +Karjalaiset metsänkävijät, jotka hän tiesi pelottomiksi ja taitaviksi +tappomiehiksi, eivät olleet voineet sitä läheskään hävittää, vaan oli +se yhäkin tavallinen otus. Sen tekemät tuhot saattoivat joinakin kesinä +nousta niin suuriin summiin, että kruunukin oli, kuten aikaisemmin +on mainittu, ruvennut asiaan huomiota kiinnittämään ja eräillä +ehdoilla luovuttanut kansan käytettäväksi kunnollisia aseita, vanhoja +"berdankkoja". + +Hän kääntyi kankaan yli mentyään ja suon reunalle päästyään länttä +ja leirivuorta kohti. Lähempänä muuttui metsä taas mitä tiheimmäksi +viidakoksi, joka loppui äkkiä sen eteen kohoavaan kallioseinään. Häntä +kummastutti se omituinen jyrkkyys, jona se tässä ulottui aivan suohon +saakka ja se melkoinen korkeus, jonka se tällä kohdalla saavutti. Hän +meni aivan kallion juurelle ja katsoi ylöspäin, jolloin hän huomasi +sen ulottuvan hiukan viistoon hänen päänsä yläpuolelle, aivan kuin +mahtavaksi räystääksi. Sen suojissa olikin aivan kuin kuiva pengermä, +ja hän lähti sitä myöten kulkemaan. + + + + +XVI. + +MERKILLINEN KALLIO. + + + Metsän peitossa pahoja + Ammoin tehty on tekoja. + Viattoman henki viety, + Syytön sorrettu saloa. + +Tämä oli hurjaa ja villiä seutua, ja hänestä tuntui omituiselta, +että muuten niin neitseellinen ja hennosti lyyrillinen luonto +sentään saattoi näin paikotellen kohota tällaiseen romanttiseen ja +miehekkääseen intohimoon, joksi hän nämä näkynsä oli hiljaa mielessään +määritellyt. Tuntui kuin olisi joku muinainen lumooja epäluuloisesti +tarkastanut hänen kulkuaan, käsi valmiina kannuksen päällä, että +lähettääkö tuhoinen noidan nuoli vai antaako mennä inehmon. Tuntui +siltä kuin olisivat sen kulmakarvat olleet rypyssä tuossa yläpuolella +ja kasvoilla epätietoinen hämmästyksen ja epäluulon ilme. + +-- Hih! + +Hän kiljaisi näin koetteeksi kuullakseen omaa ääntänsä, ja tunsi +sen kaiun lakattua yksinäisyyden yhä suuremmaksi. Kulkiessaan +eteenpäin pysähtyi hän poimimaan kallion raosta siihen juurtuneista +mustikanvarsista muutamia kesän ensimäisiä marjoja. Kuivaneesta +mullasta irtautuikin koko mätäs, jolloin hän astahti hiukan seinämältä +syrjään, tullen samalla katsahtaneeksi vähän ylemmäksi. Silloin +kiinnitti eräs seikka hänen huomiotansa. + +Kallion seinä oli tältä kohdalta hyvin sileää, mutta noin kolmen +metrin korkeudella oli siinä aukko, noin metrin mentävä reikä. +Tarkemmin katsoessa huomasi sen olevan osana tällä korkeudella olevasta +vaakasuorasta halkeamasta, ja saattoi se avautua sisempänä melkoiseksi +luolaksikin. Sen mustana ammottavaa suuta siinä tirkistellessään +rupesivat hänen silmänsä vähitellen erottamaan suun yläpuolella +kallioseinässä ristiin meneviä uurteita, joista toiset tuntuivat +omituisilta siksi, että ne kulkivat kivessä poikki syiden ja tuskin +siis olivat luonnon muodostamia. Niiden suuntaa siinä yhä tarkemmin +tutkiessa selvisi hänelle äkkiä, että viivat muodostivat suuren +vinoristin, jonka varmaan aikoinaan ihmiskäsi oli vaivalla kallioon +takonut. Hän rupesi tutkimaan seinämää laajemmalta ja huomasikin +heti ristin oikealla puolella omituisen viivaryhmän, josta heti +näki, että viivat siinä kulkivat kaarissa, eikä kulmissa. Niiden +mutkia seuraamalla saattoi otaksua niiden esittävän jotakin sammakon +tai kilpikonnan tapaista eläintä, jonka piirteet kuitenkin olivat +sangen vaillinaisesti esitetyt; saattoipa olla epätietoista, mitä ne +oikeastaan tahtoivat ilmaista. Mutta siitä voi taas olla varma, että +edelleen sen oikealla puolella olevat piirteet muodostivat tavallisen +viisikulmion, ja että tässä oli ihmiskäden suurella vaivalla ammoin +tekemä kaiverrustyö, joka selvästi oli jossain yhteydessä hänen +uskonnollisten käsitystensä kanssa. Ohikulkijasta saattoivat ne +näyttää vain kallion sammaleisilta uurteilta, mutta se, joka sattui +niihin lähemmin syventymään, huomasi pian niiden selvästi muodostavan +yllä kerrotut kuviot. Omituista oli vielä se, että ne olivat kooltaan +melkoisen suuria, mikä seikka nähtävästi oli sekin jonkun uskonnollisen +puolen vaatimaa, koska muuten tekijä olisi valinnut pienemmän koon ja +siten päässyt vähemmällä vaivalla. + +Kokonaan ymmällä näistä seikoista kääntyi hän katsomaan jotakin +puuta, jonka varassa olisi voinut nousta tuonne luolaan kurkistamaan. +Siinä mietteissään tuli hän muistaneeksi, että lappalaisen arpojan +noitarummulla, kannuksella, käytetty hyppääjäinen oli jonkunmoinen +tuollainen sammakon kaltainen otus, mikäli se nyt yleensä esitti +mitään elävää, ja että hän oli nähnyt joissakin Aasiaa kuvaavissa +matkakertomuksissa jotakin samantapaista: sammakon tai kilpikonnan +näköisiä eläimen kuvia patsaan päässä kaukana autiolla arolla, +selittämättöminä todistuksina muinaisten ihmisten merkillisistä +käsityksistä ja menoista. + +Hän raahasi kalliota vasten kaatuneen puun ja lähti sen varassa +kiipeämään aukon suulle. Päästyään siitä sisään kurkistamaan näki hän +sen laajenevan sisään päin pimeäksi ja kaiultaan herkäksi luolaksi, +jonka suulla oli käytävän pohjalla kaikenlaista soraa ja lintujen +jätteitä, kuivia lehtiä ja muuta tuulen tuomaa. Hypäten ryntäittensä +varaan suun reunalle aikoi hän juuri kömpiä pitemmälle sisään, kun hän +tunsi metallisen takkinsa napin kilahtavan ikäänkuin jotakin vastaan. +Hän kääntyi tarkastamaan ja huomasi sorassa pystössä ruosteisen raudan +kappaleen. Varovasti veti hän sen ihmeissään esiin, jolloin sen mukana +seurasi jotakin levyn tapaista, jonka tuo raudan kappale oli lävistänyt. + +Pyörähtäen aukon reunalle selin luolan suuhun istumaan, rupesi hän +ällistyksissään tarkastelemaan omituista löytöään. Pian oli hänellä +selvillä, että raudankappale oli nuolen kärki, joka tähän kuivaan +paikkaan jouduttuaan oli säilynyt -- niin, kuinka kauan? Joka +tapauksessa tuntui siltä, että se oli nuorempi kuin nuo kuviot tuossa +seinässä, mutta ainoastaan tuntui, sillä tietoa ei hänellä siitä voinut +olla. Tuo levy oli melkein hajoamistilaan saakka mahinutta luuta, mutta +luuta kuitenkin, joka vielä oli säilyttänyt alkuperäisen haahmonsakin. +Oliko se ihmisen vai eläimen, sitäkään hän ei saanut mielestään varmaan +ratkaistuksi, mutta ihmisen kallon osaksi hän sen sittenkin varmimmin +otaksui. Kappale oli siksi laaja, että sen kuperuus, joka viittasi +suureen ja sopusuhtaiseen sisältöön, tuntui parhaiten sopivan ihmisen +kallolle. Nuoli oli tullut nähtävästi melkoisella voimalla, sillä luu +oli ollut tältä kohdalta joltisenkin paksua. Mutta miten oli tämä +kamala jäännös joutunut tänne erämaahan ja tämän luolan suuhun? + +Hän kääntyi kaivelemaan uudelleen luolan pohjasoraa, mutta ei löytänyt +enempää luita. Mutta jos koko ruumis olisi tänne kuletettu, niin +olisi sentään luullut enemmän säilyneen kuin tämän ainoan siekaleen. +Kenties oli vain tämä pää, josta ei oltu huolittu kiinni tarttunutta +nuolenkärkeä irti reväistä, heitetty ohi mennessä tuolta alhaalta +luolan suusta sisään? Se oli saattanut olla mustatukka lappalainen, +jonka etelästä tuleva ylivoimainen oli surmannut. Oli sitten pilkaten +heittänyt vainajan pään hänen oman pyhän paikkansa ovesta sisään +ihan uhallakin. Olivat kenties olleet nämä paikat muinoin niitä +riistarikkaimpia ja siksi riidan esineinä? + +Häntä puistatti ja mielessä kuvastui selvästi tällainen kauhea +mahdollisuus. Kallon kappaletta kädessään käännellen hän siinä +mietiskeli, miten lohduton oli ollut tällainen taistelu muinaisina +aikoina, kun erämailla ja -vesillä sattui yhteen kaksi saalistajaa. +Kuolema oli siinä osana, armon isku lopuksi armottoman kädestä. Ei +siinä kysytty, jäikö vainajalta vaimo, jäivätkö pienet lapset, menikö +hautaan rakkautta ja hyvää tahtoa... + +Peläten vilkaisi hän ympärilleen. Illan hämy oli käynyt voimakkaammaksi +ja kauempaa korvesta kohosi kylmää usvaa. Oltiin jo mailla, joilla +päivän helle pian vaipuu öiseksi hallaksi, joka kuuralla peittää maan. +Varsinkin täällä suon keskellä tuntui illan uho kostealta ja kylmältä. +Ja kauhean löydön arkiuttava vaikutus painosti mieltä ja kiihotti +mielikuvitusta kuvailemaan epätavallista. Kiireesti pisti hän löytönsä +taskuunsa aikoen juuri kumartuen lähteä laskeutumaan alas, kun hän +samalla oli tuntevinaan aivan kuin käden kosketusta olkapäällään. + +Se ei tietysti ollut muuta kuin hermostusta, sitä samaa, joka ikäänkuin +kihelmöi hänen selässään koko ajan kun hän laskeutui alas puuta myöten. +Kiireesti palasi hän leirille kovasti ihmetellen paikan merkillistä +luonnetta. + +Sinne tultuaan näki hän, että Ontrei oli poissa, -- kai jossain +kalavettä hakemassa, sillä hänen tietääkseen ei heillä ollut nyt +muuta muonaa kuin leipää. Kaukaasialainen istui ajatuksissaan tuleen +tuijottaen ja vaitiollen nojasi häneen hänen morsiamensa. + +Vanha mummo makasi lehtivuoteella tulen vierellä ja ensi silmäys riitti +osoittamaan, että hän oli sairas, sillä kasvoilla oli kuumeen hohde ja +silmissä raukean sekava ilme. Hän oli rasittunut matkan kahden viime +vaiheen kovista vaivoista, vilustunut ja sairastunut kuumeeseen. + +Hän ymmärsi, että heidän piti kenties jäädä paikalle pitemmäksikin +ajaksi. + +Tuntui siinä illan hämyssä alakuloiselta ja ikävältä. Mieli masentui +ja pöyristyttävältä kuului tuolta korvesta huuhkajan aaveellinen ääni: +Huuu-uh! + + + + +XVII. + +ALAKULOINEN ILTA. + + + Lennä henki, nouse, liidä, + Ylene ylitse kaiken, + Kaikki kauneus käsitä; + Onni haaveissa asuvi, + Auvo mailla unelmien. + +Neito kallistui sulhasensa puoleen ja hänen kauniille kasvoilleen +kuvastui huoli. Muutenkin olivat ne laihtuneet ja rasittuneen +näköiset. Ahava ja päivä oli niitä polttanut, sääsket olivat niiden +hienoa hipiää haavoittaneet ja paljas vesi ei ollut jaksanut niiden +pehmeyttä kokonaan säilyttää. Matkan kaksi viime vaihetta oli ollut +hänelle liian rasittavaa eikä hän ollut jaksanut aina varjella mieltään +alakuloisuudelta, ihmisen pahimmalta viholliselta. Varsinkin nyt, kun +hänen vanha hoitajattarensa oli sairastunut, ja erämaan suunnaton +kolkkous häntä ympäröi, painui hänen mielensä matalaksi. Silmiin +ilmestyi kyynel ja suupielet värähtelivät aivan kuin itkuun puhkeavalla. + +Mutta hänen sulhasensa oli kuin koskematon. Syvä huoli oli hänelläkin +vanhasta vaimosta, mutta siinä ei ollut epätoivoa, vaan ainoastaan +hyvän sydämen osanottoa. Hän laittoi mummolle vuoteen tulen ääreen +ja hoiteli häntä parhaansa mukaan. Iloisesti hän sitten puhutteli +morsiantansa tuolla hellällä ja puoleksi leikillisellä tavalla, joka +oli hänelle ominainen. Oli kuin olisi hän jutellut satuja lapselleen. + +-- Katso, puheli hän, tuolla kaukana pohjoisessa, jonne ystävämme +meitä kulettaa ja josta aukee meille vapauden tie, ei nyt enää aurinko +laskekaan. Se on niin mieltynyt näiden maiden ihanuuteen, että se +unohtuu niitä katsomaan yöksikin. Ihmeellinen valo käsittää koko +maan. Se on kuin hentoa harsoa, joka huomaamatta peittää kaikki, +haaveellisesti kimallellen. Ihmiset se houkuttelee sanattomassa +nautinnossa yöt istumaan ja puoleensa kummallisesti kysyvin silmin +katsomaan, eläimiltä se estää levon ja houkuttelee lintuparvilta +rajattoman kiitos- ja ylistyslaulun virran. Tuntuu kuin taivaan kansi +syvenisi ja silmä ulottaisi sinne loppuun saakka, jossa alkaa älymme +yli käypä ja inhimilliselle tajulle liika ihanuus. + +Hän tuijotti hetken, kuin omaan puheeseensa ihastuneena, kohti jotakin, +jota hän ei nähnyt, sillä hänen katseessaan oli sisäinen ilme. +Hänellä oli harvinaisen kauniit ja miehekkäät kasvot, joista ilmeni +synnynnäinen aatteen ja runouden lahja. Hän jatkoi hiljaista puhettaan, +jota neito näytti kaihoten ja tyyntyen kuuntelevan: + +-- Katso, puheli hän, me tulemme pian merelle, joka on valkea. Sen vesi +välähtelee vaalean viheriänä ja sitä peittää talvisin lumi ja jää. Ja +kesäisin heijastaa se kalvostaan valoa niin utuista ja valkeaa, että +ihmeellistä kuuluu olevan sitä nähdä. Mitä voikaan olla merkillisempää +kuin meri, josta sanotaan, että se on "valkea"? Miten ihanaa on sitä +kohti vaeltaa. Tuntuu kuin kulkisi autuuden porttia kohti, joka avautuu +jossain siellä kaukana, jossa aamu iltaa suutelee ja päivä on yön +ystävä, siellä, jossa mahtava meri läikyttelee sinivihreitä aaltojansa +ikikallioita vastaan. Siellä astumme me valkopurjeiseen laivaan, joka +keinuen lähtee meitä viemään kohti vapautta ja lopullista onnea. + +-- Niin, haaveili neito taas onnellisena, niin teemme ja kauas jätämme +taaksemme pimeän ajan synkkine muistoineen... + +-- Mutta minut, puuttui heikolla äänellä puheeseen vanha mummo, +minut te haudatkaa sitä ennen paikkaan, jonne sopii etelän aurinko. +Minä kuolen nyt, sillä minulla ei ole voimia teitä enää seurata. Ah, +kyyhkyläiseni, minne korpeen jouduitkaan vaeltamaan. Kunpa luoja soisi +armossaan pelastuvasi, että pääsisit joskus takaisin meidän ihanaan +maahamme. Minua vilustaa täällä pohjolassa näillä epäystävällisillä ja +ynseillä mailla, joilla asuu vain halla. Luoja kutsuu minut pois, sillä +minä olen teille esteeksi, ja hän tietää, että myös lähden mielelläni. +Ah, lapseni ja rakastettuni, maailmassa ainoani, suo minun nähdä +silmäsi vielä kerran, sillä tuntuu kuin en enää näkisi oikein. Mutta +haudatkaa minut sinne, minne sopii etelän aurinko, sillä se paistoi +aina kotitöllini ikkunasta siellä kaukana. + +Itkien kumartui neito hänen puoleensa. Kaukaasialainen huokasi, mutta +nuorukainen käänsi katseensa pois. + +-- -- -- -- -- + +Ontrei saapui, riipissä muutamia katkeroituneita ja ynseitä +korpiahvenia. Hänen kasvoillaan asui yhäkin sama luottamus ja rauha, +joka oli niille ilmestynyt silloin, kun hän oli ruvennut käsittämään +tekoansa eräänlaisessa sallima-valaistuksessa. Ystävällisesti kävi hän +vanhaa mummoa katsahtamassa, teki ristinmerkin hänen yllensä ja rupesi +sitten puuhaamaan ahveniaan paistetuksi. + +-- Ylen ovat meillä nyt eväät laihat, niin ajattelin, että menenpä +katsomaan, eikö olisi suolla lampea, mistä saisi ahvenia. Olikin +tuolla pieni, josta juoksee puro. Männyn kaarnan alta löysin lihavan +matosen ja niin sain nämä kalat ongituiksi. Mutta kovin ovat pieniä ja +mitättömiä. Menemme, veliseni, aamulla anivarahin kauemmaksi tuonne +korpijoelle enemmän kalan hakuun, sillä matkata emme voi, kun on tämä +vanha nainen sairas. Ken tienee, kuinka kauan läsinee? + +Näin hän puheli siinä kaloja paistaessaan, katsellen ystävällisesti +ympärillensä ja kysyen: + +-- Missä olit, veli? Kauan viivyit. + +-- Kiertelin metsää ja katselin seutua. Löysin somia paikkoja ja peuran +näin. Joku oli purkanut muurahaispesää. + +-- Kondii se. Eiköhän tule yöllä katsomaan... Hän kertoi Ontreille +löytönsä ja näytti nuolenkärkeä. + +Kamalaa. Ontrei risti silmänsä ja kaukaasialainen kyseli uteliaasti. +Sen vainajan haltia, jonka luun siru oli tuohon nuoleen tarttunut, +vartioitsi varmaankin näitä paikkoja, kuten murhattujen haamut +tavallisesti tekevät. Ainakin kristittyjen, sillä heidän vaelluksensa +tavallisimpana syynä on se, etteivät he saaneet kristillistä hautausta. +Sitten kun heidän tomunsa on saatettu siunattuun maahan, lakkaavat +he tavallisesti kummittelemasta. Siihen saakka he ovat aavetunnilla, +k:lo 12 ja 1 välillä yöllä, liikkeellä, koettaen saada jotakin lähelle +sattuvaa tai muuten asiallista heitä auttamaan. + +Tämä oli huvittavaa. Ontrei se näin jutteli ja perillä tuntui olevan +näissä asioissa etelän mieskin. Neito kuunteli puoleksi pelolla. +Nuorukainen laski leikkiä: + +-- Johan se tapasi minua olkapäästä, tämän luupalan isäntä nimittäin. + +Hän selitti, kuinka hän oli luolan suulta laskeutuessaan ollut +tuntevinaan jonkun kosketusta olkapäällään. Entäpä se haamu, +innostuneena siitä, että kenties vuosisatoihin ensimäkien ihminen oli +hänen haudalleen sattunut, oli aivan päiväiseen aikaan liikkeelle +ponnistautunut ja koettanut saada häneltä jotakin tarvitsemaansa apua? +Mene tiedä niiden haamujen ja henkien tarkoitukset... + +He puhelivat asiasta jännityksellä ja mielenkiinnolla, sillä nämä +seikat ovat aina ja kaikille ihmiselle jotenkin huvittavia. Neito +nojasi turvaten sulhaseensa ja tämä kertoili hauskasti kotivuoriensa +kummituksista. Ontrei oli vaiti. + +Hän katseli neitoa syrjästä ihaillen hänen kauneuttaan, jota +yksinkertainen puku ei kyennyt paljoa salaamaan. Ja hänestä tuntui kuin +olisi hän nyt siinä ollut Ontrei ja nuo tuossa Jyrki ja Outi siellä +kotiniityllä. + +Ilta muuttui pimeäksi. Raskas tuuli ajeli pilviä taivaalla ja pani +nuotioiden liekit levottomasti roihuamaan. Metsä kohisi raskaasti +ja silloin tällöin pilvien repeämästä esiin pilkistävä kuu valaisi +maisemaa haaveellisella loisteellaan. Myöhään yöllä taivas taas seestyi +ja ilma pysähtyi hallaiseen tyyneyteen. + + + + +XVIII. + +USKOMATONTA. + + + Tuot' en tiennyt, tuot' en luullut, + Tuot' en uskonut ikinä. + +Hän heräsi vilusta väristen Ontrein kosketukseen. Nuotio oli kerennyt +hiiltyä melko syvälle ja paloi raukeammin, mutta Ontrei päästi pölkkyjä +lähemmäksi toisiaan, jolloin hehku tuli kuumemmaksi. Kevyttä sumua oli +kaikkialla ja sangen kylmää. Käet kukkuivat joka puolella ja aivan +nuotion lähettyvillä liiteli äänettömästi suuri ja valkoinen pöllö. +Tuntui omituiselta. Aurinko oli jossakin siellä hyvin matalalla ja +kaukana, eikä yltänyt vielä kurkistamaan yli metsän. Kaste kiilteli +hienona utuna verkoissa, joita lukit olivat yön aikana kutoneet +kaikkialle. + +He lähtivät tuolle pienelle korpijoelle, kaivaen mennessään +muurahaismättäästä suuria ja lihavia valkoisia matoja, niinsanottuja +"motukoita", joille varsinkin virran kalvossa uiskentelevat +säynäjät ovat ahneita. Kiireesti koettivat he raivautua läpi puron +rantatiheikön, mutta se ei ollut suinkaan helppoa. + +Näki selvään, että nyt oltiin seudulla, jonne tuskin oli ihmisjalka +kesäisin tunkenut. Sakeaa oli tämä ryteikkö, joka kohdassaan +alkuperäisen koskematonta. Puut kasvoivat niin tiheässä puron +rannoilla, että ne muodostivat aivan katoksen sen yli. Pian puro +kuitenkin leveni ja syveni, laskien vihdoin pieneen lampeen ja jatkaen +matkaa sen toisesta päästä. Juuri siinä, missä se laski lampeen, +oli sen yli kaatunut suuri honka, muodostaen mukavan luonnonsillan. +Sille he astuivat ja rupesivat kala-onneaan koettamaan. Kirkkaassa +pohjahiekassa saattoi nähdä sadottain helmisimpukoita. + +Tiheikön läpi astuessaan oli hän kummastellut sitä, että joen rannalla +oli siellä täällä sittenkin kuin ihmisjälkiä, sillä siellä oli jokunen +kaatunut lehtipuu ja kantoja. Tästäkin onkipaikaltaan saattoi hän nähdä +samallaisen kannon, ja kiinnitti siihen nyt enemmän huomiota. + +Hämmästyksekseen näki hän, ettei sitä oltukaan hakattu, vaan jyrsitty +poikki. Aivan selvästi saattoi huomata, että se oli saatu katkeamaan +puun syrjästä alkaen syitä poikki repimällä. Työ oli alotettu maan +puolelta, niin että puu oli lopuksi kaatunut veteen. + +Ontrein onkeen jämähti isompi kala, sillä se painalti siiman lujasti +veden alle jääden siihen äkäisesti paikoilleen. Mutta Ontrein vehkeet +olivat kotitekoisia ja siksi lujia, että hän veti kalan ujostelematta +pinnalle. Se oli harri, näiden seutujen virtojen parhaita kaloja. + +Omituinen ja hämmästyttävä epäilys mielessään katseli nuori mies +ympärilleen pitkin lammin rantoja, mutta mitään tavatonta ei näkynyt. + +Hän jätti kalastuksensa sikseen ja läksi hiipimään pitkin lammin rantaa +alapäähän. Kaikkialla tapasi hän kantoja, jotka osoittivat, että puut +oli kaadettu jyrsimällä. Puita ei kuitenkaan näkynyt. Hän saapui +lammikon alapäästä alkavan joen niskaan ja huomasi silloin, ettei tässä +ollut mitään epäilyksen sijaa. + +Puupölkyistä, risuista ja savesta oli siihen rakennettu eräänlainen +patolaitos, jota olisi saattanut pitää alkuperäisellä kannalla olevien +ihmistenkin tekemänä. Kahta rannalla kasvavaa suurta leppää oli +käytetty tukena padon molemmille päille ja itse patolaitos oli tehty +tiheäksi risuilla ja oksilla, joita oli pantu pölkkyjen ja puunrunkojen +väliin. Laitos pidätti vettä erittäin hyvin ja saattoi sen avulla pitää +veden pinnan lammessa aina yhtä korkealla. + +Erämaa oli näyttänyt hänelle suurimman ihmeensä. Hän tiesi, että +Suomesta oli majava hävitetty jo 19-nnen vuosisadan ensi puoliskolla ja +että se nyttemmin oli hävinnyt myöskin Ruotsista; suojeltuna eläimenä +tavattiin sitä jossain Norjassa, mutta yleensä oli sitä pidetty +sukupuuttoon hävitettynä koko pohjoisesta Europasta. Niin ei kuitenkaan +ollut asia, mikäli tästä silminnähtävästä todistuksesta saattoi +päättää. Tämä pohjolan suurin jyrsijä, jolla on ihmisen järki ja joka +onkin kuin mikä eläimeksi muutettu ihmisrotu, oli päässyt säilymään +täällä erämaan kohdussa, hiljaisen salopuron ja lammen turvissa, +suunnattomien soitten ja erämaiden takana. Se nähtävästi tunsi jo, +mikä vaara sitä uhkasi, sillä se ei ollut rakentanut lammen rannalle +noita asuntokumpujaan, joista se myöskin on tullut kuuluisaksi, vaan +piti luolaansa piilossa jossakin rantatörmän sisässä, vedenalaisen +käytävänsä takana. + +Omituista! Hän tarkasteli lammen pintaa, eikö missä näkyisi outoa +viriä. Aamutuuli oli herännyt ja aurinko jo kiivennyt yli metsän +kurkistamaan tälle salaperäiselle salolammelle. Hieno sumu väikkyi +särkyvinä repaleina siellä täällä kortteikon yllä, jostakin kuului +haapanan aamutyyni äänteleminen, viileä ja intohimoton, ja tuolla +kuusikossa viritteli metsäpeipponen yksitoikkoista, mutta harrasta +viserrystänsä. Ontrei näkyi istuvan hongallansa kahareisin ja +uutterasti heittelevän onkeansa sinne tänne pienen virran kosteikkoihin +ja kuohuihin houkutellakseen harreja ja kilttuja saaliiksensa. Oli +rauhallista ja puhdasta, sanomattoman ihanasti mieltä hivelevää. Tuntui +kuin olisi ollut tässä muinaisuus edessä ja onnellisen erämiehen +toimet tehtävinä. Rakennettaisiin tuonne vaaran alle kotoinen +metsäsauna kiukaineen, samalla pirtti ja samalla kyly, tehtäisiin +pitkät ansa-aidat, kulettaisiin kierrokset ja elettäisiin kuin muinoin +hallipartainen metsän väki. Vähitellen paljastaisi luonto taas salaiset +voimansa ja taikansa, sana saisi takaisin salaperäisen mahtinsa, laulu +tenhonsa, ja niin taas sillä nostettaisiin kunniaan Väinön heimo. +Ei luonto tunne sitä, joka sen rinnoilta poistuu, vaan salaa siltä +viisautensa, joka on elämän onni. + +Lammen pinta karehti ja musta pää tuli hetkeksi näkyviin, kohta taas +kadoten. Se oli padon rakentaja ja suvun säilyttäjä, joka vilaukselta +kävi katsomassa, oliko nyt heimon tuho edessä. + +Ole huoleti. Älköön ikinä kukaan muu ihmisistä saako tältä näkijältä +olinpaikkaanne tietää, ja metsän emo varjelkoon toista rauhaiselle +lammellenne osumasta, sillä pianpa ihminen tappaisi sukusi kokonaan +jälettömiin. Mieluisena salaisuutena säilyköön tieto, että nähty on +se paikka, jossa vielä elää Tapiolan kallein ja viisain nakertaja, +suomuhäntäinen rakentaja, joka on kuin eläimeksi muutettu ihminen. +Kuinka ja koska se on tapahtunut, sitä eivät tiedä enää muut kuin +maahiset, mutta se tiedetään, että silloin, kun maailmassa kerran +kaikille jaetaan oikeutta heidän tekojensa mukaan, ihmisille ja +eläimillekin, silloin on myöskin näiden anteeksi-annon hetki. + + + + +XIX. + +VANHA URJADNIEKKA. + + + Mitä haet halliparta, + Kuta kurja kurkistelet? + +Hän tunsi äkkiä, että jotakin outoa, joka oli jäätänyt hänet kuin +patsaaksi siihen rantamättäälle, oli tapahtunut, mutta mitä se oli, +sitä hän ei ensimäisinä sekunteina voinut itselleen selvittää. Vasta +silmänräpäystä myöhemmin tajusi hän, että oli kuulunut pyssynlaukaus, +selvä, kirkas, kova ja kauas kajahtava. Sen kaiku oli kiiriskellyt +pitkin maita kuin jyrinä ja sen jälkeen oli erämaa vaiennut kuin +kuollut, joka hermo kysymässä tuon oudon ja vihamielisen äänen syytä. + +Kun veri lakkasi humisemasta hänen korvissaan, huomasi hän Ontrein +kiireesti kokoavan onkivehkeitään, ja viittoen hänelle lähtevän +leiripaikalle päin. Hän syöksähtihe juoksulla matkaan. Ja nyt rupesivat +hänen aivonsa hakaten ja jyskyttäen kysymään, mistä aiheutui tämä +laukaus. + +Luonnollisin selitys oli se, että kaukaasialainen oli käyttänyt +kivääriä jonkun pedon tai saaliin tappamiseksi. + +Pian jäi Ontrei kauas jälkeen. Kun hän hengästyneenä vihdoin saapui +leiripaikalle, oli häntä siellä odottamassa omituinen näky. + +Nuotion vierellä makasi, paitsi sairasta mummoa, mies, jota +kaukaasialainen morsiamineen näkyi hoitelevan. He sitoivat hänen +kättänsä, joka oli verinen ja hervoton. Lähellä maassa oli kivääri, +mutta mitään saalista ei ollut näkyvissä. + +Hämmästyksellä tunsi hän haavoittuneen virkapuvusta urjadniekaksi +ja arvasi hänet samaksi, joka oli lähtökylästä kotoisin. Hän siis +oli päässyt heidän jälilleen tänne saakka, mutta oli nyt nähtävästi +joutunut takaa-ajettavansa valtaan. Häntäkö lienee ammuttu ja kuka? + +Mies oli vanhanpuoleinen, harteva ja halliparta. Hänen kummastuksensa +oli rajaton, kun hän huomasi Ontrein saapuessa paikalle seurueen yhä +isonevan. Aivan sattumalta oli hän karkumatkan alkupäivänä kuullut +kaukaasialaisen menneen kokonaan toiselle ilmansuunnalle kuin missä +hänen kalapaikkansa piti olla, ja oli siitä ymmärtänyt hänen sittenkin +lähteneen karkuun. Oitis oli hän velvollisuutensa mukaisesti antanut +siitä tiedon esimiehilleen ja saanut käskyn lähteä ajamaan häntä takaa. +Aina Valkealle merelle piti hänen seurata heidän jälkiään, sillä +arvattiin pakolaisten pyrkivän sinne, jolloin hänellä itselläkin olisi +Suman kautta mukavampi paluumatka. Kerran päästyään jälille olikin +hänen ollut niitä helppo seurata, sillä aivan näkemättömästi eivät +kulkijat olleet voineet edetä; seurueen monilukuisuus oli hänelle +kuitenkin ollut arvoituksena. Niinpä ei hän ollut Paadenessakaan +osannut aavistaa, että opettajan ja lääkärin vieras kuului samaan +joukkoon, ja vasta Sondalassa oli hän ruvennut sitä epäilemään. Vaikka +lääkärin vieraat olivat ilmoittaneet sinne lähteneensä, ei sinne +ollut kuitenkaan keitään sellaisia saapunut. Mutta sen sijaan olivat +myrskyä pitävät kalamiehet jostain saaresta nähneet, kuinka eräs vene +oli pahimman tuulen aikana pyrkinyt poikki järven kadoten vihdoin +hämärään ja aallokkoon. Veneessä oli ollut monta henkeä. Silloin oli +hänkin saattomiesten kanssa lähtenyt soutelemaan pitkin pohjoisrantaa, +kunnes oli Sekehen niskassa osunut matkalaistemme veneelle. Siitä +oli ollut helppo seurata jälkiä suon reunalle, josta hän sitten oli +yksin lähtenyt katsomaan nevan yli, mihin nuo jälet mahdollisesti +johtaisivat. Saattomiehet olivat jääneet sinne maan reunalle odottamaan. + +Siihen saakka oli kaikki käynyt hyvin ja verraten helposti oli +hän päässyt suonkin yli. Mutta sitten kovalle maalle tultuaan oli +hän häipynyt jäliltä ja lähtenyt umpimähkään pitkin maan reunaa +kävelemään itään päin nähdäkseen, olisiko sieltä mitään löydettävissä. +Ajatuksissaan siinä korpea samotessaan ja poimiessaan hillanraakoja +suuhunsa olikin hän äkkiä ollut tuntevinaan savun hajua. Ihmeissään +siitä oli hän varovaisesti alkanut hiipiä sinne päin, mistä tuo haiku +tuntui, kun olikin joutunut toisen hiipijän tielle. + +Oli aivan harvinaista, että metsän kuningas hyökkäsi ihmisten päälle +tällaisessa tilaisuudessa, eikä sitä voinut muuten ymmärtää kuin että +sillä lienevät olleet pojat jossain läheisyydessä. Silloin se nimittäin +on aivan arvaamaton ja oikullinen, ja karkasi nytkin viattoman +urjadniekan päälle syrjästä aivan syyttömästi. Onneksi se ei kuitenkaan +saanut kiinni muusta kuin kädestä ja miehen säikähtynyt parkaisu toi +heti kaukaasialaisen pyssyineen paikalle. + +Tämä ei tietenkään voinut aavistaa, ketä hän näin saapui pelastamaan, +sillä hänen luonnollinen otaksumisensa oli, että jompikumpi hänen +tovereistaan oli vaarassa. Hänen hämmästyksensä olikin kuvaamaton, +kun hän huomasi, ketä kontio siinä kädestä piteli. Hänen kunniakseen +on kuitenkin mainittava, ettei hän hetkeäkään epäröinyt, vaan koetti +etsiä ampumisen tilaisuutta. Nähdessään hänen tulevan heitti karhu +saaliinsa, ruveten nähtävästi punnitsemaan, olisiko parempi mennä +vai jäädä. Kaukaasialaisen hämminki oli myöskin siksi suuri, ettei +hän saanut tarkoin tähdätyksi, vaan haavoitti kuula vain lihas-osia, +jolloin kontio läksi menemään kuin suuri hallava kerä korven peittoon. +Ja ennenkuin urjadniekka-ukko kerkesi asiasta selvitä, oli hänelle +sanottu lähtökäsky ja niin saavuttiin nuotiolle. Siellä sidottiin hänen +haavansa ja tuossa hän nyt istui kalpeana nuotion ääressä katsoen +vuoronperään jokaista läsnä olevaa. + +-- Ja nytkö siis tahdot viedä minut takaisin kylään vankeuteen? kysäisi +häneltä sitten hänen pelastajansa hymysuin. + +-- Ka, veliseni, niin on käsky, vastasi siihen ukko huoaten. + +Ontrei ja hänen toverinsa seurasivat mielenkiinnolla, miten tämä +keskustelu päättyisi. + +-- Mutta kuinka viet, kun me emme lähde? uteli uudelleen takaa-ajettava. + +-- Ei voi tietää, veliseni, vastasi taas ukko. + +-- Me tietenkin pidämme sinua täällä vankina, ellet anna meidän mennä +rauhassa, sillä takaisin emme lähde, senhän voit arvata. + +Ukko ei puhunut mitään, mutta Ontrei rupesi hänen kanssaan hiljaa +haastelemaan. Saattoi kuulla, kuinka hän esitti näiden kahden ihmisen +kohtalon liikuttavaisuutta ja kuinka nyt, kun tuo vanki oli suorastaan +pelastanut hänen henkensä, oli selvä velvollisuus maksaa hyvä teko +samanlaisella. Hän ei rikkonut siinä mitään, sillä tämä ei ollut mikään +tavallinen rikoksellinen... + +-- Tiedän, tiedän, myhähteli ukko vastaukseksi. + +-- Lähde nyt kotihisi ja saattomiestesi luo ja sano heille, että nehän +olivatkin niittymiehiä ja että kivikkoon lankesit ja satutit kätesi, +jolloin revolverisi laukesi vahingossa. Sitten kuolet onnellisena. +Ellet tätä tee ja vanno kaikkea salaavasi, niin et elävänä pääse tältä +paikalta. + +Nuorukainen se näin puhui ja hänen äänensä tuntui uhkaavalta. +Kaukaasialainen vaikeni, neito oli säikähtyneen näköinen ja Ontrei +neuvoton. + +Urjadniekka katsoi häneen pitkään ja sanoi sitten: + +-- Tiedäthän, että minulla on selvä käsky ottaa kiinni tämä mies ja +että velvollisuuteni on totella. Sen olen minä vannonut. Kuinka voin +siis ruveta pakolaisen auttajaksi? + +-- Se selvitä toiste, mutta nyt on sinun ratkaistava, mitä teet. +Ymmärräthän, ettemme me rupea vangeiksesi emmekä millään ehdolla +takaisin palaamaan. Ellet pyhästi vanno, ja valaasi tahdomme uskoa, +salaavasi kaikkea sitä, minkä täällä olet nähnyt, niin emme ymmärrä +muuta kuin että meidän on tehtävä sinut vaarattomaksi. + +Se, minkä urjadniekka tässä käsitti velvollisuudekseen, oli näille +toisille pahempaa kuin kuolema. Niin olivat tässä edut ristiriitaiset. +Oli tuskallista. Kaikki olivat vaiti, vain sairas mummo houraili +kuumeissaan. Aivan sanattomana katsoi heihin taas vanha urjadniekka. + +-- Luoja tietää, sanoi hän vihdoin hiljaa, etten minä tahtoisi tehdä +kellekään pahaa enkä teoillani johdattaa teitä sellaiseen kauheaan +rikokseen. Minä lupaan ja vannon, etten kavalla teitä, vaan palaan +takaisin ilmoittaen tyhjää ajaneeni. Mahdollista on, että teen +tässä väärin, mutta se teko on minulle kuitenkin mieluinen, ja joka +tapauksessa pienempi paha kuin mihin kentiesi itsepäisyyteni teidät +johtaisi. Menkää luojan nimessä minne tahdotte, sillä en tahdo sitä +estää. Kiittää tahdon täten pelastajaani. + +Hän ojensi terveen kätensä kaukaasialaiselle. + +-- Sinä oletkin, veliseni, aina ollut mies, ja sinua on mieluista +auttaa. Mutta turhaan taisit lähteä pakoon, sillä pian olisi tainnut +tulla useimmille teidän laisillenne armahduskirja. + +Kaukaasialaisen silmät lensivät suuriksi. + +-- Mitä sanot, miksi et ennen kertonut? läähätti hän. + +-- En tiennyt, stanovoi vasta tullessamme sanoi kuulleensa. Mutta älä +säikähdä. Ehkä eivät paostasi suuresti välitä. Voithan sieltä, minne +menet, uudelleen anoa ja selvittää asiaasi. + +Olipa kuin olisi kivi vierähtänyt Ontrein rinnalta, kun hän näki, minkä +sopuisan lopputuloksen tämä asia sai. Kiireesti riensi hän paistamaan +maukasta saalistaan, jota hänellä olikin aikamoinen riippi. Väliin +vilkaisi hän nuorukaiseen ikäänkuin ihmeissään ja pelolla, sillä tämän +osoittama kaamea ankaruus tuntui hänestä kauhealta. Arkana vilkaisi +häneen myös neito, mutta kaukaasialainen ei ollut milläänkään, hyvin +ymmärtäen, että asia oli näissä oloissa ja niinkuin sen oli käynyt, +vallan luonnollinen. + +-- -- -- Päiviä on kulunut. Pieni joukko on taas matkalla, lähinnä +päämääränä se paikka, missä Onnanjoki lähtee Ontojärvestä. Siitä oli +heidän aikomuksenaan vähitellen pitkin saloja mennä aina Koivuniemen +kylään saakka, jossa vasta kääntyä kohti Vienan rantaa, Usmanalan +kylää ja Kemiä. Jolmarvi, Rukajärvi, Ontojärvi ja muut kylät jäisivät +siten lännen puolelle ja etäisempiin kyliin ei sana heistä ehtisi. +Pois palannut urjadniekka sitäpaitsi huhuja vaimentaisi, joten heillä +oli vihdoinkin toivo päästä kulkemaan paremmassa rauhassa ja nauttien +suurempia mukavuuksia. + +Mutta vanha mummo oli lopettanut tuohon merkilliseen metsäsaarelmaan +tämän korpivaelluksensa. Hänen elämänsä oli ollut alituista +uhrautumista heimonsa viimeisen helmen eteen, hellää äidillistä +huolenpitoa hänestä, joka oli hänen rinnoillaan elänyt. Vielä +kuolinhetkellään oli koko hänen henkinen kykynsä vain suuntautunut +neidon pelastuksen miettimiseen ja tuskan hiki oli kihonnut usein hänen +kasvoilleen, kun hän sairautensa väliaikoina oli muistanut, missä nyt +oltiin. Houraillessaan vaelsi hän jossain kaukana puhuen jotakin outoa +kieltä ja haaveillen tuntemattomista ihanuuksista. Selvänä ollessaan +hän alituisesti vaati pyhiä valoja siitä, ettei vain heitettäisi hänen +silmäteräänsä onnettomuuteen. Hänet haudattiin tuohon samaiseen kallion +onkaloon, jonka ulkopuolella olivat ne omituiset merkit. Sinne hänet +pantiin hiekan ja kivien alle ja Ontrei luki hartaat hautausluvut. Ja +tapahtui, että kallio olikin siltä paikalta mutkalla etelää kohti, niin +että herttainen mummo sai viimeisen maallisen mielitekonsa täytetyksi: +etelä-aurinko sattuu nyt suoraan hänen kammioonsa tuoden tervehdyksen +niiltä vuorilta, joita se juuri vähää aikaisemmin on lämmittänyt. Mutta +ainoakaan silmä ei ollut tässä tilaisuudessa kuiva, eikä neidon surua +voi kertomalla kuvata. + +Kirveen hamaralla nakutteli nuorukainen tuohon sammakon näköisen +eläimen yläpuolelle ristin ja ristin haarain väliin ne kirjaimet, jotka +olivat Ontrein kaularistissä ja jotka merkitsevät "Jesus Kristus on +voittanut". Kun ne kirjaimet ovat vanhoja kreikkalais-slavoonilaisia, +voi tämä kuvioryhmä tulevaisuudessa, kun sen löytää joku tiedemies, +joka syvämietteisenä pysähtyy niiden eteen, aiheuttaa paljon oppineita +väittelyjä ja selvittelyjä. Hyvin luultavaa on, että silloin tehdään +retkiä paikalle, kuvioista otetaan paperijäljennöksiä, ne valokuvataan +eri valaistuksessa, ja niille keksitään sangen nerokkaita selityksiä. +Kun sitten itse luolaa ruvetaan tutkimaan ja löydetään sieltä tämä +mummo-parka, jonka pääkallo ei ollut niitä kehittyneimpiä, niin voi +olla hyvin mahdollista, että tässä katsotaan tehdyksi uusi löytö, joka +valaisee alku-ihmisen historiaa ja vaivaloista elämää tämän maapallon +kamaralla. Ja kun vihdoin löydetään tuo nuolenpää luusiruineen, jonka +nuorukainen oli hautajaistilaisuudessa pistänyt sinne takaisin, +että sen oikea omistaja saisi samalla sekin Ontreilta kristilliset +hautajaiset, ja pääsisi rauhaan, niin on aivan varmaa, että paikka +tulee kuuluisaksi. + +Hän huomautti näistä näkökohdista salavihkaa kaukaasialaiselle, joka ei +suinkaan ollut mikään oppimaton mies, ja sai makean hymyn lehahtamaan +tämän huulille. Mutta sitten hän varoitti asiasta leikkiä laskemasta, +sillä paikka oli hänelle nyt pyhä. + +Vielä viimeinen silmäys ja niin jäi tämä yksinkertainen ja kullan-hyvä +etelämaalainen lepäämään tänne Karjalan synkän erämaan kohtuun. +Mutta rauhan kammionsa on luja ja rakettu, kuten olemme ymmärtäneet, +alkuvuoriperustalle, joka ei järky. Ei ennen kuin maa ja maailma +hukkuu ja lujinkin alkuvuori särkyy kuin lasi, ja salot sekä meret +antavat kuolleensa. Silloin hänkin astuu ulos kallioisesta kammiostaan +armasteltua hoidokkiaan tapaamaan, ja silloin vasta saamme tietää, +minkä haamun käsi kosketti kammion suulla istujan selkää. Siihen +saakka, jää hyvästi merkillinen paikka, jota siellä käynyt ei voi +olla koskaan kammotta, mutta samalla eräänlaisella merkillisellä +viehätyksellä muistamatta; kuta suuremmassa ihmismelskeessä olet ja +kärsit elämän alituisesta hyörinästä ja itsekkäästä kamppailusta, sitä +kutsuvampana kuvastuu mieleen tuo erämaan paikka ja sen rauhankammio +etelä-aurinkoineen. Mutta sinne ei pääse, sillä pyhiinvaeltajan, jonka +matka on vielä kesken, täytyy jatkaa korpivaellustaan. + + + + +XX. + +ONTO JA TUONEN LINTU. + + + Astua lykyttelevi, + Käyä kälkähyttelevi, + Tuonne Tuonelan joelle, + Pyhän virran pyörtehelle, + Jalo jousi olkapäällä, + Viini nuolia selässä. + +Ontojärvi on suuri, pitkänsoikea, idästä länteen ulottuva vesi, jossa +on useita saaria ja joka mataluutensa vuoksi on melko vaarallinen. +Rannat ovat yleensä hyvin loivia, joten Ontojärven kylän -- järven +länsipäässä -- asukkailla on kauan tehnyt mieli saada veden pintaa +hiukan lasketuksi, jolloin heille jäisi runsaat määrät oivallista +niittymaata. Tämä ajatus on sitäkin luonnollisempi, kun Onnanjoki, +lähtiessään järven itäpäästä mereen, tekee heti niskassaan hyvin +äkkinäisen mutkan länteen, muodostaen samalla pari pientä koskea. +Omituisinta on, että rannat juuri tässä niskassa ja kosken +länsipuolella ovat hyvin matalat, jopa juuri joen mutkan sisässä suoraa +suota, niin että laskemistyö ei voisi tulla paljoakaan maksamaan eikä +suuria vaivoja vaatimaan. Paikalla kävijä saattoi aikoinaan huomata, +että karjalaiset talonpojat ovat itse koettaneet kaivaa ojaa suohon ja +siten ratkaista asiaa, mutta onnistumatta. Kiittäkööt he onneansa, että +paikka on sitkeätä rahkaa, joka ei lähde veden mukaan niin helposti +kuin hiekka, sillä siinä tapauksessa olisi tuosta heidän ojastaan pian +voinut tulla heidän mielestään vähän liiankin suuri. Onnistumatta +omissa puuhissaan ovat he esittäneet asiaa Aunuksen semstvollekin ja +on semstvon palveluksessa oleva agronoomi aikoinaan käynyt laskemassa +veden putouskorkeuden ja muuten paikan tarkastamassa, mutta millä +myöhemmällä tuloksella, on tietymätöntä. + +Ontojärven kylän edustalla on saari, jossa ikimuistoisista ajoista +kerrotaan pesineen joutsenparin. Joutsenta pidetään siellä pyhänä +ja on juuri tämä järvi niitä vesiä, joilla saattaa tavata erämaiden +kuningattaren vapaana ja arkiutumattomana, melko suurina parvinakin. + +Ontojärvessä on vielä eräs suuri saari, jossa yleisesti tiedetään +karhun asuskelleen. Sitä ei ole kiirehditty hävittämään, sillä +kesäisinä aikoina ei se sieltä viitsi uida karjan kimppuun. + +Ontojärvi on Vienan Karjalan suuria erämaanjärviä. + +Siihen aikaan, jolloin kulkijamme väsyneinä ja osaksi eksyksissäkin +harhailtuaan saapuivat Onnanjoen niskaan, oli tämä paikka vielä +kokonaan häiritsemättömässä rauhassaan. Ensimäinen näky, joka silloin +rannalle astujaa kohtasi, oli järven laaja ja tyyni ulappa, johon +laskeva aurinko valoi kultaansa. Ja tuossa ihanassa valaistuksessa +sattui heti silmään tuosta ulapalta, ei aivan kaukaa, joukko valkoisia, +ikäänkuin utuisia vaahtopalloja. Tottumaton silmä ei tahtonut uskoa +mahdolliseksi tuota ihanaa näkyä, sillä siinä ui parvi joutsenia, +todellakin "kesäisen illan kullassa". Ne eivät outoja olioita rannalla +nähdessään osoittaneet juuri erikoisempaa levottomuutta eivätkä +kadottaneet vähääkään majesteetillisesta tyyneydestään, vaan meloivat +rauhallisesti toiselle rannalle. Ja silloin tapahtui, että Ontreissa +pääsi valtaan hänen heimonsa vanha metsätieto ja hän illan kuluessa +selitteli joutsen-sanojansa ja erätaikojansa. + +Sadun lintuhan onkin tämä valkorinta. + + * * * * * + +-- Näin astui tämän järven rannalle muinoin Onto, jalo metsämies, sanoi +Ontrei nuotion vierellä venyessään. Tänne hän saapui tienraivaajana ja +tänne hän lopuksi aatteensa ja kaipuunsa uhrina tuhoutui. Tuossa, jossa +virta mustana ja sileänä ryntää korkeata kalliota kohti, on se paikka, +josta hän lopullisen tuhonsa löysi. Ontojärveläinen ukko minulle kerran +tarinoi ja haastoi, kun yhdessä jouduimme Solovetsin matkalla sateen +pitoon. Ehkä haastan vuorostani? + + * * * * * + +Kerran -- siitä on jo niin kauan, että taju tylsyy sitä ajatellessa -- +kahahti erämaan järven rannalla lehto ja ulapan äärelle astui mies. +Hän oli muinaisten esi-isiemme puvussa, hänellä oli kirves ja miekka +vyöllä, keihäs keppinä ja varsijousi selässä. Ikäänkuin hämmästellen +jäi hän järven suuruutta katselemaan, varjostaen kädellään silmiään +ja tähystäen terävästi ympärilleen. Tukka oli hänellä pitkä, silmät +ruskeat, kasvot kauniit ja varsi solakka. Ja olipa kuin olisi erämaan +järvi siinä hänen katseensa alla punastellut, ujostellut kuin äkkiä +uimasta tavattu neito, joka ei ehdi saada suojaa verhoutuakseen piiloon +ihailevalta. + +Kauan katseli mies varoen ja vaanien ympärilleen, vasta rauhoituttuaan +vapaasti rantahiekalle astuen. Keväinen pehmeä tuuli koetti touhuisena +saada nostetuksi ulapalle lainetta, joka ikäänkuin sille mieliksi muka +siellä täällä kuohahtelikin; se noudatti hiirenkorvaisten koivujen +esimerkkiä, sillä nämä olivat sitä mieltä, että kevät-tuulelle saattoi +kyllä tehdä mieliksi, sen pohjatarkoitus kun kuitenkin oli herttainen +ja ystävällinen. Niinpä ne kohisuttivatkin nuorteita lehviänsä vallan +valtaisella tavalla, vaikka tottunut silmä saattoi heti huomata, ettei +tässä ollut sitä totuuden leimaa, joka syksyn kohinasta heti kuuluu. +Kuusikkokin tuossa huojui, mutta aivan selvästi vain omaksi huvikseen +ja lapselle mieliksi, -- kuin silmää iskien ja veitikkamaisesti kutsuen +kaikkia samaan liittoon... + +Mutta mies astui taas syvemmälle metsään ja tarkasti seutua kuin +harkiten sen sopivaisuutta asunnoksi. Ja vihdoin näytti hän tyytyvän +siihen paikkaan, jossa kasvaa ruohoisella äyräällä suuri riippakoivu, +hyvän haltian asunto, koskapahan heitti konttinsa ja ryhtyi rakentamaan +itselleen tulta ja yöpaikkaa. + +Sen jälkeen saivat järven kalat ja metsän viljat pian tuntea, että oli +seudulle ilmestynyt voimallinen pyytömies. Hän oli silminnähtävästi +Tapion suosikki, sillä tämä aivan suorastaan ajoi karjansa tuon miehen +ritoihin. Eivät säilyneet majavat ja saukot, eivät metsot eivätkä +villipeurat, vaan tarpeen mukaan hän surmasi, minkä tahtoi. Hän oli +seudulla, johon ei oltu ennen koskettu, tulevan kansan etumiehiä, +joka vaistonsa ajamana samosi edellä kuin vakooja. Ja hän ei koskaan +unohtanut uhrejansa, vaan muisti omantunnon tarkkaan sekä maahisten +että vetehisten saamiset. + +Vastapäätä sitä paikkaa, jossa oli hänen metsäsaunansa, oli parin +kivenheiton päässä rannasta pieni lehtevä saari, joka siinä tuntui +keinuvan aalloilla kuin kevein vaahtokupla. Lehvät kasvoivat niin +tiheinä rannoilla, ettei voinut nähdä saaren sisään, jos siinä mitään +näkemistä olikaan. Miten hyvänsä, aina kun mies pyynniltä palattuaan +istui saunansa ovella, katseli hän tuota saarta ja vaivasi itseään +arvailemalla, minkälainen mahtoi olla sen sisus. Oli kuin olisivat +ajatukset levähtäessään ikäänkuin itsestään sinne kääntyneet, kuin +olisi niitä johdattanut joku erikoisempi vetovoima. Aina hän silloin +päätti, että heti kun hän saa ruuhensa valmiiksi, hän pistäytyy +sielläkin katsomassa, kun on kerta tuossa lähellä. Voihan sieltä löytää +vaikka vesilinnun pesiä, jos ei muuta, jopa varata sinne itselleen +muonaakin, jos sattuisi tulemaan turvapaikan tarve. + +Ja niin sai hän sitten ruuhensa tehdyksi ja lähti sitä koettelemaan. +Silloin oli kesän pisin päivä mennyt ja lyhyin yö edessä. Voimakkaalla +airon vedolla kiidätti hän ruuhensa yli salmen ja saapui saarulaisen +rantaan. Siihen kahahti kokka hauskasti hietikkoon. Hän nousi maihin. + +Tietysti ei saarella ollut mitään merkillistä, vaan oli se samallainen +suloinen rauhan paikka kuin tuhannet muut Karjalan sinisissä järvissä. +Hän istahti rannan ruohoiselle äyräälle ja unohtui katselemaan +ulapalle. Se oli nyt aivan tyyni ja loisti kullalle matalalle menneen +auringon valossa. Omituinen raukeus valtasi hänen jäsenensä ja hän +tunsi vaipuvansa ikäänkuin johonkin loihtutilaan ja lumojen valtaan. +Hänestä tuntui, ettei hän näekään tuota ulappaa tuossa edessään, vaikka +järki sanoi, että hän sen näkee. Hänellä olivat silmät auki, mutta +hän mietiskeli jotakin niin hartaasti, että hänen katsomisensa oli +tarkoituksetonta tuijotusta. + +Kun sitten keski-yön aurinko oli hetkeksi kadonnut tuonne vaaran +peittoon ja ilmassa täräjöi terheninen valaistus, oli hän äkkiä +huomaavinaan, että ylhäällä taivaalla, jonne auringon säteet koko ajan +vapaasti pääsivät, vilahti aivan kuin jotakin valkoista. Se oli joku +lintu, mutta liian iso tiiraksi, sopiva vain joutseneksi. Hän ei siitä +hämmästynyt, sillä tunsihan hän linnun, -- odotti vain tyynesti ja +aivankuin huvitettuna, minne valkokaula lentäisi. + +Hänen ei tarvinnut kauan sitä odottaa, sillä melkein heti sen jälkeen, +kun lehvät peittivät lentäjän hänen näkyvistään, kuului saaren toiselta +puolen kohaus: sinne oli valkoinen lentäjä veteen laskeutunut. +Huvitettuna lähti hän hiipimään saaren poikki saadakseen kyllältä sitä +nähdä. + +Siellä oli pieni poukama, jonka syvän rinnassa huojuva kaislikko +suojasi aina tyyneksi. Siinä kaislikon ja maan välissä oli joutsen, +mutta ihanampi kun mitä hän oli ikänä nähnyt. Varovasti hiipi hän +pajupensaan suojassa lähemmäksi ja katsoi hämmästyneenä. + +Se oli melkein isompi kuin tavallinen Karjalan joutsen, mutta siitä +huolimatta näytti se olevan keveä kuin yksi ainoa höyhenensä, kelluen +pinnalla kuin kupla. Tai oikeastaan hänestä näytti siltä kuin ei +lintu olisi painanut mitään, koskapa se liikahtaessaan ei tuntunut +jättävän mitään veden viriä, tai oliko asia niin, ettei se siinä +paljoa liikahdellutkaan, tai niin, ettei vesi matalalla hiljaisesta +liikunnosta mitään viriä teekään. Kuinka tahansa, ihmeellisen keveältä +se siinä utuisessa kauneudessaan näytti, eikä mies muistanut koskaan +nähneensä sen vertaista. + +Ja mikä oli vielä ihmeellisempää, -- sen päässä näytti kauemmin sitä +tarkastaessa olevan jonkunmoinen koriste, kuin kruunun tapainen ikään. +Kuta enemmän sitä katsoi, sitä selvemmältä se siinä yön hämyssä näytti, +kunnes silmät menivät jännitetystä tuijottamisesta vesikiehteeseen +ja kruunukin hävisi silmistä. Mutta kun niitä kuivasi hiukan ja taas +katsahti, niin todellakin näytti sillä olevan pieni kultainen kruunu +päässä. + +Ihmeellistä. Tuo merkillinen lintu tuntui aavistavan, että sitä +tarkastettiin, sillä se liikahteli nyt levottomasti. Ja silloin +lennähti kamala kiusaus pensaan takana vaanivan miehen sydämeen. Hänen +teki mielensä ampua se. Yleensä hän ei halunnut joutsenia ahdistaa. +Niiden ihmeellinen puhtaus ja jalot muodot olivat niin pyhäntuntoisia +jo luonnostaan, ettei niitä hirvitty vereen tahria; pidettiinpä niitä +jumalien lintuinakin, sillä niiden ylimaallinen näkö oli omiaan +johtamaan ajatusta siihen suuntaan. Sanottiin niitä myöskin Tuonelan +linnuiksi, jotka Manan mustalla virralla keinuvat haaveellisina kuvina. +Mutta nyt tämän uuden ilmestyksen nähdessään valtasi hänet surmaamisen +halu niin voimakkaasti kuin ikänä kiusauksen viehätys voi ihmissydäntä +vallata. Kuka tietää, mikä ihmeellinen taikakalu tuo kruunu voi +ollakaan, puhumattakaan siitä, että se tietysti on äärettömän +kallis-arvoinen. Kiihkeä halu saada se omakseen pääsi voitolle ja hän +jännitti hiljaa jämeän jousensa. + +Lintu lienee kuullut jotakin, koskapa se käännähti ulapalle päin ja +seisahtui kuin kuuntelemaan, tarkkaavaisesti kurottaen kaulaansa. +Silloin hän laski nuolensa viuhahtaen menemään. + +Hän oli aivan kuulevinaan, kuinka se iski lintuun siihen kaulan +ja hartioiden rajaan, ja tämän näkevinäänkin, vaikka ei linnun +silmänräpäyksessä lentoon kohotessa ehtinytkään päästä aivan varmaksi, +miten sattui ja mihin nuoli meni. Omituiselta hänestä tuntui, että +se lähti lentoon niin vapaasti, vaikka hän aivan varmaan luuli ja +uskoi siihen sittenkin osanneensa. Jousi kädessä hän jäi sen lentoa +seuraamaan. + +Omituista. Hän oli ennenkin nähnyt, että siipeen haavoitettu +lintu, joka ei enää kyennyt lentimiänsä täysin hallitsemaan, +kuolemantuskassaan umpimähkään lyöden saattoi joskus kohota suoraan +ylöspäin, kunnes kuolema tapasi ja pudotti alas lähtöpaikkaan, mutta +tällaista kohoajaa hän ei silti ollut koskaan nähnyt eikä mahdolliseksi +aavistanut. Joutsen nousi nousemistaan kohtisuoraan yhä korkeammalle, +kunnes siitä ei enää näkynyt muuta kuin pieni valkoinen pilkku. Ja +siellä korkealla viileällä taivaalla sattuivat siihen auringon säteet +vaaran takaa, kullaten sen ihmeellisen kirkkaaksi pisteeksi. Kuta +kauemmin hän hämmästyksissään sen kulkua seurasi, katsoi niin, että +silmät sumenivat, sitä kirkkaammalta se näytti loistavan; lopulta oli +se kuin kiintonainen tulipilkku tuolla taivaalla. Niin, ellei olisi +ollut niin valoisa, olisi hän ollut valmis uskomaan, että tuo autereen +sinestä loistava nasta olikin kesän kaunis tähti, joka rauhallisessa +yössä loisteli allensa inehmojen maailmaan. + +Mutta tähti se ei tietenkään ollut, vaan se oli se joutsen, joka +keski-yön auringossa kuvasteli silmään niin omituisesti. Ihmeellinen +tapaus tämä olikin. Hän meni rantaan katsomaan nuoltansa, jonka +oikisuunnassa, jos se ei lintuun sattunut, piti olla veden pohjaan +kiinni tarttuneena, sillä niin matala siinä paikassa oli. Mutta ei +siellä mitään ollut, ei vaikka kuinka olisi hakenut, ei edes höyhentä +veden pinnalla kellumassa. Omituinen oli tämä tapaus, aivan erikoinen, +ja hänestä tuntui kuin olisi hän sittenkin ollut kuin lumoissa. Hän +palasi katsomaan saarta tarkemmin. Ei siellä ollut mitään nähtävää, +ellei ota lukuun sileätä ruohokenttää sen keskellä, riippakoivut +ympärillä kauniina aitauksena. Ruoholla kasvoi päivänkukkaa ja +kissankelloa, ja koivujen alta tuntui kielon vieno tuoksu. + +Kotiin hän läksi saaresta, mieli omituisesti vangittuna. Mitä lintua +oli hän ampunut? Oliko jumalien lintuun nuolensa lähettänyt? Tai Tuonen? + +Häntä värisytti. Miksi ammuinkin? + +-- -- -- -- -- + +Niinkuin olisi äkillinen tuho kaiken elollisen näiltä seuduilta +hävittänyt tästä salaperäisestä tapauksesta alkaen, niin olivat tyhjät +sen jälkeen pyytömiehen ansat, satimet ja katiskat. Vaikka hän olisi +pannut liikkeelle kaikki taitonsa ja virittänyt ritansa kaikkien +sääntöjen mukaan, niin aina lensi lintu ohi ja saalis sivusi. Jos hän +milloin lähetti nuolensa, niin vei sen syrjään joku pahansuopa oksa +tai oli hän tullut ampuneeksi metsän naavapartaista pökkelöä. Ja mikä +ihmeellisintä, hänen nuolensa katosivat aina, melkein joka ammunnalta, +niin että olisi melkein luullut kademielen ne taiteensa hänelle +kiusaksi noukkivan. Hänen täytyi vuolla yhä uusia ja hänen kärkensä +rupesivat loppumaan. Pian hän ei uskaltanutkaan enää rautakärkisillä +ampua, peläten kadottavansa ne kaikki, vaan koetti puukärkisillä +itselleen ravintoa kolkata. + +Ja sama oli asia vesillä. Vaikka hän olisi kuinka hyvältä näyttävään +paikkaan katiskansa tehnyt, niin eipä kalan nimeä ansaitsevaa niihin +juuri osunut; koko järvi näytti äkkiä käyneen kalattomaksi. Ja hänestä +tuntui, että joka kerta kun hän yritti järvelle, nousi selällä niin +oudostuttavan äkeä vihuri, että se usein oli heittää hänen vähäisen +purtensa kumoon. Ja siellä missä aikaisemmin oli alati näkynyt +narisevia ja juttelevia sorsia ja telkkiä, sieltä olivat nekin kuin +pakoon lähtien kokonaan kadonneet. Sen kaiken oli hän huomaavinaan. + +Ja muutenkin tuntui hänestä kuin olisi nykyisin aina ollut päivä +pilvessä ja aurinko loistanut murheellisen valjusti, milloin se pääsi +vähänkään näkyviin. Alakuloista hänestä kaikki oli ja hän olisikin +muuttanut pois koko seudulta, sillä hän huomasi, ettei hän siellä +voinut kauempaa olla, eipä edes elääkään, -- ellei outo uteliaisuus, +suorastaan himo päästä tuosta linnusta selville, olisi häntä siellä +pidättänyt. + +Alussa oli hänestä tuntunut tällä seudulla kaikki niin lupaavalta, +eikä hän voinut ymmärtää, mistä äkkiä tällainen muutos oli aiheutunut. +Mutta sitten hän kerran nälissään ja väsyneenä kotikoivunsa juurella +levätessään ja järvelle tuijottaessaan tuli taas ajatelleeksi tuota +kesällistä joutsenen ampumistaan ja silloin lennähti aavistus hänen +mieleensä: ehkä kaikki johtuikin siitä! Ehkä hän teollaan oli +saavuttanut kaikkien tämän seudun jumalien vihan, ehkä häntä vainosi +haltiain leppymätön kostonhalu. Paljon oli sellaista tapahtunut +hänenkin kuultensa, ja siksi juuri olikin niin tärkeätä uhreilla ja +lepytyksillä hankkia itselleen kunkin paikan haltian suosio. + +Hän mietti asiaa ja tunsi arkuutta ja pelkoa mielessään. Hänen olisi +pitänyt runsailla uhreilla saada takaisin vihastuneen haltiaväen +suosio, katua ja kaikin tavoin heille mieliksi elää. Luopua tutkimasta +tuota salaisuutta, jättää outo uteliaisuutensa, ja heittää "kolmen +puuttuvan sanan haku". Mutta samalla kuuli hän rinnastaan toisen äänen +kehottavan uhmaan ja uppiniskaisuuteen: + +-- Älä alistu, vaan hae arvoituksen ratkaisu. Tuhoa se joutsen, sillä +sen on tämä kaikki alkua. Se olikin Tuonelan lintu kesä-yön retkellään, +ja on nyt liitossa kaiken haltiaväen kanssa sinut tuhotakseen. Älä +anna jälkeen, vaan pidä puolesi. Hae vastaus sielusi aavistukselle, +joka povessasi on syttynyt, niin pääset selville elämän arvoituksesta. +Sinä voit sen tehdä, sillä olethan jo nähnyt Tuonelan joutsenen, jonka +käsittäminen on kaikkien ongelmain ratkaisu. + +Mies katsahti varoen ympärilleen, ikäänkuin peläten jonkun kuulevan +nämä salaiset kehotukset. Ääni hänen sydämessään jatkoi houkutteluaan. +Ja hän tunsi äkkiä omituista riemua, uhman ja epätoivoisen päätöksen +tuottamaa tyydytystä. Veneeseensä kantoi hän kaikki kapineensa ja +vähät ruokavaransa, hijoi viimeiset nuolensa teräviksi, tarkasti +jänteensä ja läksi vesille pienellä purrellaan. Hän tahtoi löytää +tuon salaperäisen linnun, tuon tuntemattoman kademielen, joka oli +riistänyt häneltä eräonnen. Kostaa hän tahtoi ja päästä selville, mikä +oli tuo ihmeellinen ilmestys ollut. Hän käänsi kokkansa kohti virran +suuntaa, sinne, jossa arvasi tällä suurella vedellä olevan laskutiensä +ja jossa hän ei vielä ollut käynyt; ehkä se asuikin siellä jossain +tuntemattomien vesien ja virtain vieremillä. + +Ja hän tunsi samalla, kuinka outo tunne, kuin ikuisen yön hämäryys, +olisi peittänyt hänen sielunsa. Soittona sieltä kaikui vain: Tuonelan +joutsen! + +Tämä olikin jo syksyisempää aikaa, jolloin illat nopeasti pitenivät +ja järven aalto nousi synkeällä ja ärjähtävällä ilmeellä. Metsän +suhinassa ei ollut enää kevään hilpeää sointua, vaan kumeaa kuoleman +pelkoa. Raskaasti huokui se tuulen alla, väsyneenä syvään sen vihaisten +puuskien edessä taipuen, ja sade lankesi kuin synnin rangaistuksena, +vaan ei kevään virvoittavana kasteena. Alakuloista oli, yksinäistä +suunnattomassa erämaassa, joka oli vielä vain ihmisten takamaina. +Kun katsoi kauas pimenevälle ulapalle, jossa näytti käyvän vimmattu +taistelu elämästä ja kuolemasta, karsi vilu ja turvattomuus ruumista. + +Mutta tuo yksinäinen järvellä soutaja ei näyttänyt huomaavan syksyn +tuloa, vaan matkasi alati pitkin ulapoita. Ei ollut enää sitä lahtea, +sitä niemen kainaloa ja salaista poukamaa, jota hän ei ollut tutkinut +ja mieleensä painanut. Hän kalasti ja metsästi vain niukimmaksi toimeen +tulokseen, sillä tuon ihmeellisen arvoituksen selville saaminen oli +hänellä nyt pää-asiana. Hän oli laihtunut ja kalvistunut, hänen sorea +muotonsa oli riutunut ja hänen silmiinsä oli tullut outo kiilto. +Hän oli ryhtynyt taisteluun suunnattoman mahtavia voimia vastaan, +omia jumaliaan hän oli ryhtynyt uhmaamaan, ja oli syventynyt siihen +taisteluun kokonaan. Ei hän enää vanhoja uhrejaankaan toimittanut, vaan +alati vain himosi nähdä kesällisen näkynsä ihmeellistä lintua. Sitä +hän alati ajatteli ja sen hakemiseen veti häntä sisäinen, salainen ja +voittamaton halu. Usein hän näki unta linnusta, miten se kultaisena +kavahti siivilleen ja lähti nousemaan; yhä ylemmäksi se taas kohosi, +sinne ihanaan kirkkauteen, jossa auringon säteet siihen sattuivat; +tuolla se jo oli kiiltävänä pisteenä ja sydän itki sen menoa, kunnes +se näyttikin sinne paikalleen asettuvan. Ja kun sitä kauemmin katsoi, +niin olikin se tuosta alakuloisesti suhisevan männyn oksien välistä +tuikkiva öinen tähti, joka viittoi sieltä ijankaikkisuudesta tänne +katoavaisuuteen. Täytyi nousta väristen havuvuoteelta taas ja lähteä +kulkemaan, mennä jälleen vahtimaan, eikö vielä kerran ilmestyisi +todella ihana näky. + +Kerranpa oli hänen verensä jo jäähtyä ja hän luuli jo ratkaisun hetken +tulleen. Se oli synkkänä iltana, jolloin taivas pimeni kuin jumalien +vihasta. Kun hän siinä synkeydessä huopaili hiljaa pitkin hänelle outoa +salmea, näytti hänen vaaniviin silmiinsä äkkiä kuvastavan tuosta edestä +pimeän rajasta jotakin valkoista. Vihdoinkin. Hän huopaa lähemmäksi, +varaa jousen saataville ja herkeämättä vartioitsee outoa näkyä. Se on +joutsen. Se on tavattoman suuri joutsen, se on outo kerrassaan, ja +vihaisesti tuntuvat sen silmät pimeästä vastaan välkähtävän. Hän tuntee +verensä kihelmöivän suonissa, tuntee sydämessään outoa kouristusta, +mutta ei pelkää. Jouseensa hän tarttuu ja varaa terävimmän nuolensa +valmiiksi lähettääkseen sen oudon linnun niskaan. + +Tuossa se tuleekin yhä lähemmäksi ja hän jo jännittää asettansa. Mutta +silloin hän ikäänkuin kauhusta jäykistyy, sillä hän on huomaavinaan +linnussa jotakin outoa: eikö näykin sen selästä ikäänkuin nuolen varsi? +Se on hänen nuolensa, joka yhäkin siinä törröttää. Hänen lihaksensa +herpoutuvat hetkeksi eikä hän saa joustaan nostetuksi. Silmissä +pimenee, vene heilahtaa oudosti ja kun hän jälleen pääsee tasapainoon, +on lintu kadonnut. Oliko se lentänyt pois, vai oliko uinut johonkin +varjoon, sitä hän ei voinut sanoa. Aivan kiihkon vallassa palasi hän +leiripaikalleen. + +Tuli sitten se aika, jolloin linnut muuttavat pois etelän maille. +Pitkin jokia ne alkavat hiljalleen laskeutua alas merta kohti, jossa +sitten salaisissa parvipaikoissaan pitävät syyskäräjänsä ja lähtevät +pitkälle matkalleen. Lintujen mukana lähti hänkin purrellaan alas +virtaa solumaan. Ja silloin tapahtui taas se ihme, että hän näki tuon +satulintunsa. + +Se ilmestyi hänen eteensä siinä paikassa, jossa joki tekee äkillisen +mutkan ja samalla kivan kosken. Vesi syöksyy hurjalla vauhdilla kohti +kallioseinää, joka pystysuorana kohoaa mutkan perukasta sen eteen, +kimpoaa siitä valtavana kuohuna takaisin ja jatkaa matkaansa kiukusta +ärjyen. Juuri kun Onto saapui kosken niskalle, pilkisti kuu esiin +pilven takaa valaisten koko erämaan oudolla ja kaamealla valollaan. +Kun katsoi kosken niskasta alas, saattoi nähdä alhaalla aaltojen +hypähtelevän kuin keijukaisten ja valkean vaahdon silloin tällöin +kimallellen pärskähtävän ilmaan. Virta suoltui eteenpäin sileänä, +mustana ja kiiltävänä kuin käärme, heijastaen pinnastaan ihanasti öisen +valaistuksen. Rannoilla vartioitsi korpi kolkkona ja valittavat äänet +keskustelivat öisellä hetkellä. Ei Onto tuntenut koskea eikä mutkaa +siellä alempana, vaan viiletti purrellaan huolettomana. Ja juuri siinä, +missä veden sileys ensi kertaa murtui putouksen vaahdoksi, ilmestyikin +hänen eteensä kuutamoon se samainen ihmelintu. Se keinui siinä keveänä +kuin vaahtokupla ja selvästi saattoi nähdä nuolen varren sen selässä; +surullisina loistivat sen silmät ja oli kuin olisi jonkunmoinen +lahopuun hehku sitä ympäröinyt. + +Outo kiihko silloin taas valtasi hänen mielensä. Vapisten otti hän +jousensa esille ja lähti viilettämään purttaan tuota lintua kohti. +Väkevintä valtavettä se pitelikin, luistaen keveästi alas kosken +jyrkännettä. Kuta vikevämpään vauhtiin Onto huopasi venostaan, sitä +nopeammin kiiti eteenpäin myös lintu. Ja nyt huomasi Ontokin virran +vauhdin ja suunnan, sekä ankaran, kalliosta toisaalle kimpoutuvan +vuolteen. Mutta vielä hän ei siitä välittänyt, sillä hänen oli ensin +ratkaistava taistelunsa. + +Kuin ilkkuen keinui se tuossa hänen edellään. Väliin se oli jo niin +lähellä, että hän osoitteli jousellaan, mutta silloin sen peitti joku +hypähtävä aalto tai rannan varjo, ettei hän saanut mielestään kohti +osumisen tuntoa käteensä ja hermoihinsa. Ja suoraan kalliota kohti +mentiin aivan valtaisella vauhdilla, mentiin niin voimakkaasti, että +hänen täytyi ruveta kääntämään enemmän huomiota purtensa ohjaamiseen. + +Mutta se oli myöhäistä. Vaikka hän olisi kuinka huovannut, ei hän enää +saanut venettä valtoihinsa, vaan vei sitä virta kallioon. Ja valkoinen +olento tuossa välkehti keinuen hänen edessään. Nähdessään kaikki +ponnistuksensa turhiksi jäi hän toimettomana sen leikkiä seuraamaan, +kun se kuutamon loihtuvälkkeessä siinä aallolta aallolle hurmaavasti +liukui. Muutaman sekunnin kuluttua, samalla kuin lintu katosi hänen +silmistään, rysähti vene kallioon pirstaleiksi. + +Tahdottomana painui hän veteen ja tunsi, kuinka voimakas virran vuolle +lähti häntä viemään alaspäin. Pehmeät ja suloiset kädet kannattelivat +häntä, hän näki ihmeellisiä näkyjä, joissa ihanat vedenneidot +vallitsivat ja hän vaipui mieluiseen uneen. Kaukaa rupesi kuulumaan +kaunista soittoa, joka tuntui lievittävän hänen surunsa ja tuskansa +ijankaikkisesti ja tuovan hänelle sen rauhan, jota hän oli halunnut... + +-- -- -- -- -- + +Kauhea vilu puistatti hänen ruumistaan, kun hän heräsi tainnoksistaan +suvannon rannalla kosken alapuolella. Virran väkevyys ei ollut +sallinut hänen upota, vaan oli vilauksessa vienyt hänet kosken alle, +jossa voimakas kostevirta oli heittänyt hänet rannalle matalikolle. +Ihmeissään pelastuksestaan uskoi hän nyt, ettei tuo outo olento hänen +lopullista tuhoaan tahtonutkaan; oli vain halunnut häntä rangaista +hänen ajattelemattomasta teostaan ja kehotti häntä alistumaan +kohtaloonsa salattuja hakematta; se oli nähtävästi pyhä olento, tämän +maan haltia, joka saattoi ottaa minkä kuvahisen hyvänsä. Tai saattoipa +olla Aallotar itse, Vellamo, tai joku pieni veden neito. Hänen +sydämensä valtasi rajaton kiitollisuus ja halu saada kiitollisuutensa +esille tuoduksi. Elämänhalu palasi ja hän nousi varaamaan itselleen +toimeentulon mahdollisuutta kaikilla niillä keinoilla, jotka taitavalle +erämiehelle huonoimmassakin tilassa ovat tarjona. Elää hän tahtoi, +vartioida tässä suvannon rannalla, sattuisiko hänelle vielä kerta se +armo, että saisi kiittää ja palvoa tuntematonta haltiaa, joka näytti +korvaavan pahan hyvällä. Jos tahdottiin, niin hän alistui, mutta ehkä +armosta hänelle annettaisiin vastaus sielun etsivään tunnelmaan... + +Metsämajan hän siihen itselleen rakensi ja rupesi viettämään pitkää +talvea. Ja ihmeellistä: taas oli viljaa hänen polullaan, riistaa jaloa +ylen äijä, ja helposti juoksi se hänen pyydyksiinsä. Hän huomasi +metsänkin väen itselleen leppyneen ja oli siitä onnellinen, sillä +anteeksi-saannin varmuus tuottaa aavistamattoman rauhan taistelleeseen +sydämeen. Lepo sielun ja ruumiin jännityksen jälkeen teki hänelle +hyvää ja hän tunsi taas palautuvansa entiselleen. Kuitenkin ainoastaan +ruumiiltaan, sillä hänen sielunsa oli kokonaan toinen. Hän ei elänyt +enää itselleen, vaan tuolle oudolle haaveelleen, jota hän piti +toivonaan, päämääränään ja jumalanaan. Se täytti hänen mielensä +kokonaan. + +Ja sattui sitte kerta, että suuri Suvannon sulho matkasi pitkin jokea +mahtavan seurueen kanssa sotaretkelle meren rannalle. Nähdessään +metsäsaunan rannalla käski hän tarkastaa, mikä on asukas näillä +inhoilla mailla. Ja hänen eteensä tuotiin Onto, taas solakkana ja +voimakkaana, muoto sorja, silmissä ihmeellinen loiste. + +-- Mi olet sinä miehiäsi? + +Ja Onto kertoi kohtalostaan, siitä, miten hän oli tuosta kesä-yöstä +alkaen, jolloin hänellä oli ollut ihmeellinen näkynsä, taistellut +tuon ainoan ajatuksen ja haaveen kanssa yötä päivää, miten hän oli +koko elämänsä suunnannut ja uhrannut tuon arvoituksen ratkaisemiseen. +Hän kuvasi, kuinka se joka hetki valtasi hänen sydämensä sanoin +kuvaamattomalla tenholla ja ikävällä ja kuinka hänen koko elämänsä +oli siitä riippuva. Hän olisi tahtonut saada tuon haaveensa silmin +nähtäväksi, ikäänkuin ruumiillistutetuksi, sellaiseksi, että se ei +enää olisi hänelle arvoitus, vaan ijäisen rauhan, onnen, kauneuden ja +nautinnon lähde. Mutta hän ei ollut siinä ainakaan vielä onnistunut, ja +luoja tiesi, onnistuisiko koskaan... + +Oudostuen oli häntä kuunnellut ja katsonut mahtava tietäjä. Kaikki +kuultuaan loihe hän lausumaan: + +-- Sinä olet Tuonelan joutsenen ampunut; kostoksi siitä on se pannut +sydämeesi tämän omituisen kaihon, joka kalvaa sinua kuolemaan saakka. +Sinä haet elämän ja kuoleman sanoja, mutta et niitä löydä. Kerran +löysin ne Vipusen vatsasta... Ne on ne kolme sanaa... + +Ja Suvannon sulho läksi joukkoineen eteenpäin; koko luonto iloitsi, kun +hän laski laulellen vesiä, soiton raikuessa hänen lumokanteleestaan. +Kauaksi jäi sitä Onto kuuntelemaan. + +Salaperäisiltä tuntuivat hänestä mahtavan tietäjän sanat: "Sinä haet +elämän ja kuoleman sanoja." Mitä ne olivat? Niitäkö hänen sydämensä +etsi? Mistä löytäisi hän nämä sanat, joitta hän tiesi perikatoon +joutuvansa? Mitä hänen piti tekemän? Hän muisti sankari Lemminkäisen +kuolleen sen johdosta, ettei tiennyt umpiputken sanoja. Oliko hänenkin +nyt kuoltava siksi, ettei löytänyt näitä elämän ja kuoleman sanoja? + +Hän tuli kovin murheelliseksi ja kaatui sammalvuoteelleen sairaana, +sieluntuskiensa runtelemana. + +Loveen langenneen tavoin näki hän ihmeellisiä näkyjä horrostilassaan. +Hän oli onnellinen ja kaikesta selvillä, ikäänkuin olisi hän nuo +salaperäiset sanat löytänyt. Hän olikin niin kuin olisi hän ne tiennyt, +vaikka ei saattanut sanoa, mitä ne olivat. Mutta kaukaa oli hän +kuulevinaan äänen, joka häntä rohkaisten lohdutti ja kehotti. Luokseen +se häntä kutsui. + +Toivorikkaana astui hän majastaan taas taivasalle, kuulosti siinä ja +läksi kulkemaan suvannon vartta koskelle päin, sen kallion laelle, jota +vastaan hänen veneensä oli pirstoutunut. + +Kevättä oli aika. Uupumattomana kaikui lintujen laulu taas kaikkialla, +touhuisena puuhaili tuuli nuoren metsän kimpussa, joka jälleen leikillä +antoi vetreätä tukkaansa hulmuuttaa. Ilmassa oli tuo virkistävä ja +nuori tuntu, joka tekee kevään niin ihmeelliseksi. Suurin parvin +matkasivat vesilinnut vanhoille pesimämailleen. + +Hän kulkee, katse kiinnitettynä avaruuteen. Mitä hän siellä näkee? +Se nostaa hymyn hänen huulilleen ja antaa loisteen hänen silmilleen. +Hänen huulensa avautuvat kuin jotakin ihastellen puhutellakseen, kuin +anoakseen tai kiittääkseen, ja hän kohottaa kätensä ikäänkuin kurottaen +ottamaan jotakin. Se väistyy hänen edestään alati, hän ei saavuta +sitä, vaikka kuinka huutaisi hän sitä odottamaan. Yhäti hän kulkee +sen jälessä aina kalliolle saakka, eikä huomaa muuta. Tuolla väikkyy +se taas hänen edessään tuo ihana näky, tuo arvoituksen ratkaisu, joka +valtaa sydämen voimakkaalla intohimolla. Hänen täytyy saada se kiinni, +täytyy päästä tietämään elämän ja kuoleman sanat, ja hän astuu edelleen +haaveensa jälessä, katse omituisella ilmeellä kiinnitettynä avaruuteen. +Huulet avautuvat taas kuin rukoukseen, silmissä loistaa kyynelöivän +pyytävä katse, hän nostaa kätensä kohti korkeutta ja putoaa kohisevan +kosken helmaan... + + * * * * * + +Ja nyt otti Aallotar Tuonen linnun hänelle lupaaman sulhasen, joka +oli häntä vastaan niin paljon rikkonut, mutta joka oli sen kaiken +sovittanut. Sillä järkähtämättömän uskollisesti oli hän koettanut +etsiä selitystä sille oudolle kaipuulle, joka teon johdosta oli hänen +sydämessään herätetty, tullen niin elämänsä pyhimmän aatteen uhriksi. +Ja jumalat olivatkin hänelle suosiollisia, hänelle kuten kaikille hänen +kaltaisilleen etsijöille: ne antoivat hänen lopulta löytää nuo salaiset +sanat, vaikkakin vasta kuolemassa. Sillä selvään näki, kun Tuonen virta +hetken kuluttua antoi ylös kuolleensa, vainajan onnellisesta ilmeestä, +ettei hänelle enää ollut mitään salattua, vaan oli hän saavuttanut +täydellisen vastauksen kysymyksiinsä, saanut ihanat sanat salasta ilmi. +Ja monta etsivää oli tuleva hänen jälkeensä, niinkuin oli ollut häntä +aikaisemminkin, sieluja, joiden kohtalona on alati pyytää ratkaisua +ristiriitaisuuksilleen ja ongelmilleen. Mikäli he ovat itselleen ja +päämäärälleen uskollisia, sikäli he onnistuvat ja saavat rauhan, ellei +ennen, niin ainakin kuolemassa. + +Mutta kerrotaan, ettei Kalevan kansa ikinä joutsenta ammu, sillä se on +pyhän virran aavelintu, taivaisten unelmien vertauskuva. + + + + +XXI. + +KESÄINEN HETKI KARJALAISESSA KYLÄSSÄ. -- RUNOLAULAJA. + + + Ohoh kullaista kyläistä, + Maan parasta paikaistani! + Nurmet alla, pellot päällä, + Keskellä kylä välillä, + Kylän alla armas ranta, + Rannassa rakas vetonen. + +He olivat jättäneet lännen puolelle Rukajärven suuren kylän, jossa +sanottiin olevan sata taloa ja josta parhaat miehet ovat Piiterissä +"torgovoimassa", Hiisjärven pienen kylän vanhauskolaisine asukkaineen, +ja vielä Kompakan kokoliaan paikkakunnan. Lukemattomien vaivain ja +vastusten läpi, joista pienin ei ollut pilvenä poutaisilla kankailla +pörräävä paarmain ja soilla inisevä sääskien ynnä muun "tshakan" +tuottama kiusa, olivat he niin vihdoin saapuneet Koivuniemen +sievään kylään samannimisen hymyilevän järven länsirannalla. Ja oli +heidän aikomuksensa nyt, kun ei enää nähtävästi tarvinnut mitään +pelätä, viettää kylässä muutama lepopäivä ankaran matkan jälkeen. +Kaukaasialaiset päätettiin ilmoittaa nuoriksi ruotseiksi, jotka eivät +ellennä eivät livviä eivätkä lappia, ainoastaan venäjää jonkun sanan. + +Varovaisuuden vuoksi pistäytyi kuitenkin nuorukainen aluksi yksin +kylään, katsomaan parasta taloa, johon kulkijan on Karjalassa aina +viisainta mennä. Vainiolla kylän laidassa työskentelevä vaimo neuvoi +häntä silloin Titoffin taloon, jossa otettaisiin hyvin vastaan. + +-- Jos vielä "kodavävyksi" ottanee, kun sinä noin kaunis briha olet. + +Näin tuo verevä nainen siinä jo leikkiäkin laski. Nuorukainen hymähti +ja läksi käymään Titoffin talossa. Hämärässä skitsissä tuli vastaan +erinomaisen terveen ja reippaan näköinen, täyteläinen ja varrelta sorja +neito, joka lapsen tavoin heti iloisella hämmästyksellä ehätti kysymään: + +-- A mistä sie, velli, olet, a kuhun sie menet? + +Ja samalla hän ikäänkuin varaten tarttui pirtin oven rivasta kiinni, +että pian pääsisi puikahtamaan sisään, jos tuo vieras ja tumma +nuorukainen aikoisi leikillä kiinni kaapata. Mutta kun tämä ei ruvennut +vallattomaksi, vaikka tunsikin siihen aivan kiusallisen hyvää halua, +vaan vakavana tiedusti asuntoa ja ruokaa, helähti tyttö nauramaan ja +vastaamaan: + +-- A ei ole niin ketä koissa. Mie varajan ja taaton haen. + +Hänen ruskeista silmistään loisti suloinen hyvyys ja iloisuus, ja hänen +pukimistaan näki, että hän oli ainoa ja lemmikki. Keveästi ja sirosti, +suloudella, jota harvoin näki samassa asemassa olevissa suomalaisissa +maalaistytöissä, hypähti hän ulos. Nuorukainen meni perässä ja näki +tytön vuonan vilkkaudella hilpaisevan pellolle, jossa tietenkin taatto +ja maammo olivat työssä. + +Ja kun hän sitten Ontrein ja muiden kanssa tuli kujaa pitkin takaisin, +seisoikin jo pihalla pitkä ja mustapartainen mies, vaatimaton vaimo +vähän taampana. Mutta sintsin ovelta katsoi hymyillen ja iloisena tuo +äskeinen rakastettava tyttö, Houdi nimeltään joka olikin. + +Hän oli jo kertonut asian ja kun tultiin lähemmäksi, levitti Titoff +kätensä leveään, sydämelliseen, isälliseen tervetuloon. Hän veti +päätänsä hiukan taaksepäin, hymy levisi hänen kasvoilleen, tumman +parran välistä rupesivat loistamaan valkeat hampaat ja hän oli siinä +hurstipaidassaan ja virsuissaan kuin miehuus ja hyväntahtoisuus. + +-- Terve, veli, sanoi hän. Terve, uudisti hän kaikille, pelkäävälle +neidolle, suoraselkäiselle kaukaasialaiselle, nöyrälle Ontreille ja +hänelle. Sisään hän vaati käymään, levähtämään ja tshaijua juomaan. +Sanallakaan ei hän kysynyt, kuka ja mistä sekä millä asialla, sillä hän +tiesi siitä kyllä tiedon saavansa sitten kun suu ensin on avattu ja +kädet pesty. + +Mutta Houdi jää hämillään katsomaan vierasta neitoa, jolla tosin on +hänen maansa puku, mutta joka ei ymmärrä hänen kieltään. Molemmat +unohtuvat he katsomaan toisiaan, kunnes naisellista läheisyyttä tuntien +vaipuvat toistensa kaulaan tervehtimään. Muukalaisen neidon sydäntä +virkistää tavata omaa sukupuoltaan ja varsinkin tätä vetreätä impeä, +jonka näkö on kaikille ilonsanoma. + +Vaitiollen ja hiljaisena käy Titoffin puoliso vieraitten jälkeen +pirttiin, jonka ovi pian heidän jälkeensä sulkeutuu. + +-- -- -- -- -- + +Kylä on, kuten sanottu, järvensä länsirannalla, melko aukealla, entisen +hiekkaperäisen kangasmaan loivalla rantarinteellä, joka aikain kuluessa +on ruvennut hiukan ruohottumaan. Talot ovat kaikki yhdessä rivissä, +päädyt järvelle päin, joiden editse kulkee kylän tie. Sen toisella +puolella rannassa ovat pienet saunat ja verkko- sekä nuottatalaat. Ja +siitä aukeaa sitten laaja hietikko sekä aava ulappa. Se kimaltaa tuossa +rasvatyynenä, paikoin kultana, paikoin harakansulkaan vivahtavana +punasinervänä. Ja saunain ovesta pullahtelee rauhallisesti taivaalle +makean löylyn hajuista savua, siellä täällä askartelee avokaulainen +nainen ja pikkupoikain mekastusta kuuluu illan kirkkaassa ilmassa. +Kaukaa kantautuu kisakentältä käsiharmonikan ääni. Onhan lauantai-ilta +ja sen suloista tunnelmaa ja odotusta, lepoa ja rauhaa kaikki täysi. + +Titoffin talo oli maan tavan mukaan rakennettu koiran kaulalle +pyöreäksi kolotuista hirsistä. Ikkunat olivat pienet ja korkealla +rivissä pitkin päätyseinää. Vuorilaudat olivat koristetut +lohenpyrstömallilla ja muuten hyvin huolitellusti rakennellut, +antaen edullisen käsityksen tekijänsä itsenäisesti ajattelevasta +kauneus-aistista. Katto oli tavallinen malkokatto ja seinät päivän +ruskeaksi paahtamat. Vasemmalla puolella päädystä katsoen on pieni +ruohoinen piha, josta hauskoilla kapeilla pylväillä olevan katoksen +alta noustaan pimeään sintsiin eli etehiseen. Siitä vei Titoffin +talossa ovi oikealle pirttiin, vasemmalle pieneen kamariin ja toinen +rehu- ja tarvevajaan. Sen alla, saman rakennuksen alakerrassa, on +navetta, joten karjalaisella on koko elämisensä saman katon alla. +Pirtin alustassa on säilytyshuoneita ja kellareita. Siitä myös johtuu, +että päädyn ikkunarivi on niin oudostuttavan korkealla. + +Kylä ei ole suuri, käsittäen vain muutaman kymmenkunnan taloa. +Maanviljelys on kokonaan sivuasia ja enimmäkseen naisten hoidossa, +vaikka miehet kesäisin kotona ollessaan heitä kyllä auttelevat. Miesten +pääelinkeino on kauppa, mutta ei sanottavasti silti varsinainen +repunkanto, joka kuuluu toisille paikkakunnille. He tekevät laajoja +matkoja ostellen etupäässä nahkoja, joita he kulettavat joko Sunkuun +tai Kuopion ja Joensuun markkinoille. Saapuvatpa taas jotkut niille +sieltäkin nahkoja ostaakseen ja viedäkseen ne sitten yhä paremmille +markkinoille. Marraskuusta helmikuulle harjoitetaan Valkealla +merellä seitin kalastusta ja paljon miehiä matkustaa täältä sinnekin +"purlakoitsemaan". Kesäksi kuitenkin ainakin lähimatkalaiset koettavat +saapua kotiin. + +Levoinen eli Titoff on myöskin kauppiaita, joka käy kauppamatkoillaan +enimmäkseen Suomessa. Siellä hän on saavuttanut arvokkaita tuttavia, +tiedemiehiä ja muita, joille hän tekee pieniä palveluksia. Niinpä +hän kesäisin kokoilee eräälle kasvia, joita hän on oppinut kaikkien +sääntöjen mukaan kuivaamaan ja säilyttämään. Joutessaan hän niitä +haeskelee laajalti ja kehuu löytäneensä sellaisiakin, jotka sitten +on mieluusti vastaanotettu. Hän tuntee paljon Suomen oloja ja +pitää niitä arvossa, mutta rakastaa yli kaiken Karjalaansa. Ja +hänen synnynnäisesti aatelinen luonteensa ei ole tuolla maailmalla +kulkiessa vähääkään menettänyt yksinkertaisesta avomielisyydestään +ja jalosta miehuudestaan, vaan on hän sama Levoinen, miksi hänet +alusta parhaimmalla hetkellä on aiottu. Liikuttavalla tavalla tulee +hänen luonteensa kauneus ilmi hänen suhteestaan vaimoonsa ja ainoaan +tyttäreensä, joita hän kohtelee mitä hellimmällä rakkaudella. + +Oikeaan taloon siis se nainen siinä pellolla kulkijamme neuvoikin. + +Jo tuolla taloloissa kiiruhtaa väkeä saunaan, joista rupeaa aina +oven auetessa kuulumaan pehmoista vastan roisketta, naurua ja iloa. +Löyly pöllähtää ilmoille ja punainen olento ilmestyy sieltä täältä +taivas-alle hikoilemaan. Poikasetkin muka käyvät saunassa, ovat siellä +hetkisen vastalla ropsivinaan, kunnes vähän lämpiävät, niin että on +kylliksi syytä päästä järveen vilvottelemaan. Kauas räiskyy vesi ja +kuuluu ääni tästä heidän teostansa. Ja kylä on tuossa tyytyväinen +lämpimässä kesäillassa kuin pehmeään vaippaan kääritty. + +-- -- -- -- -- + +Mutta käymme mekin sisään. + +Ovesta tullessamme on tuossa ikkunarivi edessämme ja heti huomaamme, +että tupa on hyvin lämmin; se johtuu siitä, että siellä kesälläkin +leivotaan ainakin kerta viikossa. Ovenpielessä vasemmalla puolella +on pesu-astia ja pyyhinliina. Tuvan vasemmassa ovinurkassa on uuni, +jonka edusta muodostaa jonkunmoisen keitto-astioiden pitopaikan. +Huomiotamme herättävät erikoisesti monenkokoiset saviruukut; niitä +käytetään maitoastioina ja on niiden nostelemista varten olemassa aivan +erikoinen hanko. Näemme näitä maitoruukkuja hyllyillä oikealla seinällä +ja kattoonkin kannattimien varaan asetetuilla laudoilla. Seinät ovat +höylätyt hyvin sileiksi ja nurkat taitavasti pyöristetyt. Pitkin seiniä +ovat lavitsat, näkyypä muutama tuolikin. Pöytä on ikkunain edessä, ei +kovin suuri, ja sen molemmilla puolilla rahit. Oikeassa peränurkassa +on jumalankuva ja sen alla pienellä hyllyllä pari ehtoollisleipää. +Kaikkialla on kodikkuuden tunnelmaa ja erinomaisen siistiä. Lattia +on niin puhtaan valkoinen kuin miksi se ainoastaan kuumalla vedellä +ja hiekalla saadaan, penkit ovat puhtaat. Kukaan ei syleksi ja +tupakanpolttoa pidetään koko kylässä häpeänä; ainoastaan yksi Suomen +puolessa "purlakoitsemassa" ollut mies on tähän paheeseen langennut ja +harjoittaa sitä ulkoilmassa muita kaihtaen, mutta hänetpä mainitaankin +heti muukalaiselle poikkeuksena tavallisuudesta. + +Mutta ukko Titoff istuu jo tuolla samovaarinsa takana ja pitää puhetta +vireillä käytellen sekä livviä että venättä. Nuorukaisen avulla hän +vilkkaasti selvittelee kylänsä elämää ja laskee aina yhä uutta teetä +lasiin. Siihen kehottaa hän kaatamaan makeata, uunissa räydytettyä +kermamaitoa, joka antaa juomalle entistäkin hienomman maun. Pitkin +pöydän reunaa on pantu karkea, mutta puhdas liina käsien pyyhkimistä +varten. Hymyillen kääntyy ukko aina puhuttelemaan kaunista neitoa, +jonka näky häntä nähtävästi miellyttää, ja kyselee arvokkaasti +kaukaasialaiselta jotakin, johon tämä, muka pahasti murtaen, "koettaa" +venäjäksi vastata. Mutta nuorukainen on kääntynyt Houdiin, joka siinä +ketteränä on lennähdellyt pöydän ja pankon väliä, ja rupeaa valoisin +mielin hänen kanssaan keskusteluun. Tämän rakastettavan lapsen kanssa +eksyy hän pian mitä herttaisimpaan leikinlaskuun, johon maammo ja +taattokin toisaalta yhtyvät. Ja Houdi punastelee ja naureskelee, +hypiskelee "peredniekkansa" helmaa ja taas päätään hiukan heittäen +viskaa vastaan leikkisän vastauksen, mutta ei kertaakaan hämmenny, ei +menetä hetkeksikään luonnollisuuttaan, vaan avoimesti ilmaisee joka +eleellä ihastuksensa vieraisiin ja koko illan asioihin. + +-- Kylyyn käymme, kehottaa silloin pian taatto ja miesväki noudattaa +käskyä. + +Kaukaasialainen on hiukan epätietoinen, minne nyt lähdetään, mutta +nuorukainen ja Ontrei ihastuvat ikihyväksi tästä tarjouksesta, joka +oli heille pitkän korpimatkan jälkeen sangen tarpeellinen. Taatto käy +edellä arvokkaana ja pystöpäisenä ohjaten vieraansa saunalleen, joka +oli kuin mikäkin pöksä siinä rannan hietikolla. Se oli vanhuuttaan jo +painumassa maan sisään, mutta vielä pitivät kuitenkin sen valtaiset +seinähirret, joista se aikoinaan oli rakennettu. Ovi oli niin pieni, +että piti kovasti kumartua, jos mieli päästä sisään, ja oven pielessä +melkoinen röykkiö muruksi särkyneitä vesikiviä todisti sekin puolestaan +tämän kansallisen puhdistuslaitoksen ikää. + +Heitettiin vaatteet ruohikolle ja käytiin sisään. + +Ensin siellä ei nähnyt mitään, sillä ainoaan valon lähteeseen, jona oli +reikä seinässä, oli pistetty vasta. Mutta kun silmät tottuivat pimeään, +näkikin sentään oven raoista ja luukun nurkista tulevassa vähäisessä +valossa melko hyvin ympärilleen. Vasemmassa ovinurkassa oli musta +kiuas, josta säteili kaikkialle valtainen lämpö. Koko sauna oli sisältä +aivan kiiltävän musta, jollaiseksi karsta tulee, kun sitä kastellaan. +Lauteille oli pantu koivun lehviä, vastat hautuivat vesisaavissa ja +kiulu oli valmiina löylyn lyöntiä varten. + +-- Kylyyn käykää, hoputteli taatto edelleen, varotellen samalla +koskemasta seiniin ja yleensä muihin paikkoihin kuin niihin, joissa +oli lehviä peittona. Itse hän istahti kiukaan puolelle ja rupesi +heittelemään varoen vettä kihiseville kiville. Pahaa sähinää ja kohinaa +rupesi kuulumaan, kuuma höyry kohosi kattoon; tuli yhä kuumempi, +ja kaukaasialaisen silmät alkoivat jo näyttää kummastuneilta. Hän +katsahteli jo levottomasti miehestä toiseen, mutta rauhoittui vielä +nähdessään näiden vain tyynesti vastojaan lekauttelevan. Mutta kun +taatto yhä vain laitteli kuumempaa, kunnes miehet hampaat irvissä +rupesivat vastalla selkäänsä hakkaamaan, astui hän alas neuvottoman +näköisenä, silmiään kipristellen ja vaivaloisesti huohottaen. +Ystävällisesti silloin taatto ojentaa hänelle kiulullisen kylmää vettä. + +Mutta toiset kylpevät vahvasti heimonsa koko intohimolla ja vanhalla +vauhdilla. Erittäinkin Ontrei käyttelee vastaa kauan ja perinpohjin; +hän ähkii, hikoilee ja huohottaa, hankaa milloin sieltä milloin täältä, +puhkaa taas ja levähtää välillä, yhä uudistaakseen saman tempun. Kauan +hän niin kylpee, väliin hymyillen ja jotakin nöyrästi huomauttaen. +Vihdoin on leikki lopussa ja astutaan ulos, jolloin nuorukainen menee +suoraapäätä järveen sen vilpoisissa vesissä tulehtunutta ruumistaan +raitistuttaakseen. Vakaina taas astutaan tupaan takaisin. + +Mutta sieltä lähetetään nyt muukalainen neito Houdin ja emännän kanssa +samaan paikkaan puhdistuksille, ja taatto kehottaa vaimoansa leveällä +leikillä pesemään tytöt tarkkaan. Tämä lupaa ja pilaa tervehditään +iloisella naurulla kaikkialta. Tupaan onkin kylyssä ollessamme +kertynyt paljon saunapuhtaita ukkoja, jotka ovat tulleet katsomaan +kaukamatkalaisia ja pyhään luostariin pyrkijöitä. Ja siitä kertyy +vilkas, kova-ääninen ja hauska keskustelu. + +Toimeentulosta ja ahtaista ajoista puhutaan, haastellaan sodasta ja +poikain kohtalosta kaukaisessa idässä. Vaatimattomasti eräs vanhus +tiedustelee, joko Helsinkiin mahtaa kuulua "japontsan" tykkien pauke, +ja innostuen yltyy jo eräs mies kehumaan: + +-- A kun me täältä lähdemme, niin otsa tulee eteen japontsalle... + +Vaimot istuvat vaitiollen. Juodaan teetä kovasti. Lasillinen +toisensa jälkeen menee ihmeen nopeasti ja vallan mitättömän pienellä +sokeripalalla. Tuossa jo eräs eukko juo kuudetta ja hiki helmeilee +hänen nenänvarrellaan. Miesten puhetta on suomalaisen helppo ymmärtää, +jos hän tuntee edes jonkun verran venäläisiä sanoja, mutta naisten +puhe jää vilkkautensa vuoksi epäselvemmäksi. Usein puhuvat kaikki +samalla kertaa ja koko tuvan täyttää ystävällinen porina. Taatto Titoff +kokeneena miehenä selvittää ja haastaa korkealla ja vakuuttavalla +äänellä. + +Tiedustellaan kaikellaista. Vaikka he ovatkin köyhiä, rakastavat he +kotikyläänsä. Kaukaisilta kauppamatkoiltaan he aina halajavat tänne +takaisin. + +-- Ka, ylen on meillä tässä tuvat kaunihit asua ja eleä... + +Taaskin voi tehdä sen huomion, että karjalainen heimo täällä, jossa se +lienee säilynyt sangen puhtaana, on ulkomuodoltaan erittäin komeata. +Miehet ovat pitkiä ja solakoita, soikea-kasvoisia ja avosilmäisiä, +naiset rintavia ja kaunismuotoisia. Heidän vilkkaudestaan ja heidän +luonnollista älyä osoittavasta keskustelustaan tulee ajatelleeksi, että +Suomen heimon etevin osa lienee sittenkin jäänyt tänne niemen tyvelle... + +Ilta yhä hämärtyy ja ulkona vallitsee jo yön omituinen kuulas +valaistus. Siellä on jo kaikki hiljentynyt. Yöhön on vaipumassa +pieni karjalaiskylä erämaan suuren järven rannalla. Tuvassa vain yhä +istutaan, sillä mahtavasti on vaikuttanut heidän uteliaisuuteensa niin +monen vieraan läsnä olo. + +Puhutaan jo runoista. Nuorukainen se siihen hiljalleen on koettanut +keskustelua kääntää. Ei niitä enää paljo muisteta, mutta isien kehutaan +muistaneen ja taitaneen, vaikka aamut ja illat olisivat istuneet. +Nuorukainen tiedustelee viisikielistä, ja hymyillen taatto Titoff +silloin muistaa sellaisen hänelläkin olleen: + +-- Lieneekö ylisillä vai niissä lienee? + +Ja samalla hän jo ilmoittaakin, ikkunasta katsahdettuaan: + +-- Mutta sokea Miihkali tuo vieläkin runoja taitanee. Tuolla hän näkyy +tulevankin. + +Sintsistä kuului hapuilevia ja varovaisia askeleita Kepillä siellä +joku tuntui koettelevan oven edustaa, kunnes käsi rupesi hamuillen +hakemaan ripaa. Jännitettyinä kaikki kääntyivät tulijaa katsomaan ja +keskustelu vaikeni kokonaan. Tuntui salaperäiseltä siinä odottaessa +tätä oven aukenemista, ikäänkuin olisi sen avauksesta voinut astua itse +menneisyys sisään silmin nähtäväksi ja korvin kuultavaksi... + +Raitis henkäys tuntui auenneesta ovesta vanhuksen astuessa sisään. +Ensin tuli näkyviin keppi ja käsi. Se oli ruskea ja ryppyinen, ja +jokainen sen suoni oli kohona korkealla sinisenä juovana. Jo näkyi +hamppupaita, aukosta ruskealta vilahtava rinta, jo harmaa, tuuhea, +rinnoille valuva parta, hopeinen tukka. Kumarassa tuli vanhus matalasta +ovesta sisään, mutta kynnyksen yli päästyään ja ristinmerkin tehtyään +hän vähitellen ja hitaasti oikaisihe... + +Tuntui kuin olisi hän siinä hämärässä tuvassa suoristautuessaan +kasvanut aivan jättiläiseksi. Hänen vartensa venyi kunnioitettavaan +korkeuteen, hänen tukkansa ja partansa muodostuivat Homeros-maiseksi +kehykseksi hänen korkealle ja kuperalle otsalleen. Ja hänen +suuret silmänsä, joita molempia peitti valkoinen jää, tuijottivat +ilmeettöminä, aavemaisina suoraan kohti avaruutta. Vaiti seisoi hän +siinä kuunnellen herkästi... + +Nuorukaista värisytti ja kaukaasialainen kumartui eteenpäin oikein +tarkemmin tulijaa näkemään. Ontrei osoitti hämmästyksen ilmettä ja +katsoi toveriinsa oudostuneen näköisenä. Tuo korkeavartinen ukko tuossa +oli ilmestys muinaisajoilta, jonka koko olemus tuntui olevan, hänen +tuossa seisoessaan, kuin sanatonta ihmishengen kääntymistä korkeuden +puoleen, kuin ihmisyyden avunhuutoa maan tomusta Ukon ylijumalan ja +sanan salaisten voimien puoleen. + +Mutta taatto Titoff tervehti sokeaa ystävällisesti ja vei hänet perälle +istumaan. Ja ukko tiedusteli vieraista ja sai kuulla heidän runojakin +kyselleen. Vaiti painoi hän harmajan päänsä käsiinsä tuijottaen +ilmeettömästi eteensä. + +-- Kerran kävi täällä mies, ruotsi, jolle talvisen päivän ja illan +runoja lauloin. Siitä on jo kauan, hyvin kauan. Hiihtäen hän tuli, +mistä, en tiedä, mutta heti tunsin minä hänet veljekseni. Kuollut jo +lienee. Kovin hän halasi runoja kirjaan panna. Äijän lauloin, äijän +muistin, enempi olisi isäni muistanut. Nykyinen kansa ei niin mitänä +muista... + +Hän puhui katkonaisesti, ikäänkuin omissa aatteissaan, panematta enää +huomiota ympäristöönsä. Titoff kuiskasi: + +-- Vanha on, horajaa jo... Mutta runolaulaja jatkoi itsekseen: + +-- Eivät enää taattojen tavoin haastakaan. Eivät soita kantelehia. +Räähkiä lauluja laulavat. Rumalla soitolla illat pilaavat. Pahoin myös +puhuvat. Kuolla minunkin pitävi... + +Tuntui kolkolta kuulla näitä vanhuksen valittavia syytöksiä. Vaiettiin. +Katsottiin permantoon. Odotettiin. + +Vanhuksen puhe kävi jo epäselväksi, niin ettei tahtonut voida kuulla +hänen sanojaan. Mutta pian saattoi hämmästyksekseen ymmärtää, että hän +siinä oli mumisten ruvennut hyräilemään jotakin runoa. Kuta pitemmälle +hän pääsi, sitä kuuluvammaksi ja selvemmäksi tuli hänen äänensä, ja jo +saattoi erottaa sanatkin. + +Turhaan koetti nuorukainen odottaa siinä jotakin tuttua mytoloogista +nimeä päästäkseen edes läheltä arvailemaan, mitä jaksoa ukko hyräili. +Pian hän päinvastoin pääsi selville, ettei tässä ollut kysymyksessä +mikään Kalevalan toisinto, vaan joku aiheeltaan aivan toiselle alalle +kuuluva laulu, joka oli vanhuksen runollisen luomisvoiman viimeinen +ilmaus. Uteliaana ja henkeään pidättäen kumartui hän yhä lähempää +hyräilyä kuuntelemaan. + +Mutta selvästi se jo kuuluikin. Kuta pitemmälle ukko laulussaan +pääsi ja kuta syvemmälle hän unehtui omaan runolliseen maailmaansa, +haltioituen yhä enemmän, sitä korkeammaksi kohosi hänen äänensä ja sitä +suoremmaksi oikaisi hän taas kumaraan vaipuneen vartensa. Ääni, josta +kuului vanhuuden värittömyys ja vapiseminen, tuntui kuitenkin kumpuavan +jostain syvältä ja sisäinen innostus antoi sille salaperäisesti ja +profeetallisesti vaikuttavaa hehkua. Kuka ja mikä oli tuo ukko? Mistä +oli hänellä tämä runon kyky? Oliko hän joku Vipunen, joka oli säilynyt +muinaisilta ajoilta todistukseksi keskellemme salaisista voimista ja +kyvyistä? + +Jännittyneenä olivat kaikki ruvenneet kuuntelemaan. Miihkali-ukko +oli jo pitkät aikaa ollut omituinen ja puhellut asioita, joita ei +ymmärretty. Mutta näin julkisesti ja mahtavasti ei hän vielä ollut +esiintynyt ja siksi häntä nyt aivan erikoisella uteliaisuudella +kuunneltiin. Mahdollista oli, että vieraiden tulo ja heidän +tiedustelujensa johdosta heränneet vanhat muistot olivat vaikuttaneet +mullistavasti ukon mielikuvitukseen ja saaneet hänet tänä hämärän +hetkenä ikäänkuin loveen langeten haltioitumaan. + +Vanhalla runon mitalla ja sävelellä hän kuvaili oman pienen +kyläheimonsa elämää ja taistelua. Vaivaloista se oli aina ollut, +alituista kamppailua nälän häätämiseksi. Mutta niin kauan kuin sitä oli +tehty vanhan tiedon varassa, ahkeruudella ja jaloja tapoja noudattaen, +oli sillä aina ollut luojan suosio keralla. Mutta ajat muuttuvat ja +vieraat tavat sekä ymmärrykset tunkevat salollekin, työntäen tieltään +syrjään esi-isäin menot ja uskomukset. Entisyys unohtuu ja joudutaan +uralle, joka ei ole luontaisesti Kalevan kansalle aiottu, ja niin +muututaan muuksi kansaksi itseään enää tuntematta. Niin kuolee henki +ja sanan voima, joka on aina ennen ollut hädässä ja elämässä apuna. +Kuusikkoon painuvat vanhat eivätkä nuoret heidän muistoansa kunnioita +ja heidän opetuksiansa ota enää varteen. + +Aivan haltioituen ja profeetallisella silmällä ukko siinä karussa +yksinkertaisuudessa ikäänkuin laulaa heimonsa kuolinvirttä. Näkee +selvään, ettei kuulijakunta häntä ymmärrä, ei osaa asettua sille +muinaisen itsetunnon kannalle, joka vielä elää sokeassa laulajassa. +Ja pian ukko vaipuu surumieliseen runolliseen haasteluun vanhan +haltiamaailman kanssa, puhellen kuusikon rauhasta ja kotoisten +asuinsijainsa kauneudesta. Jo siirtyy hän yhä utuisemmille maille, +kulkien pitkin sinistä siltaa kohti Kiesuksen kartanoita, jossa itse +vakainen luoja hänet vastaan ottaa, tervetulleeksi toivottaen. Siellä +on hänellä rauha ja kaikkien syntyjen syvien selvitys, palkinto ja +ijankaikkinen autuus. + +Huomaa selvästi, että ukko on kristillisen hengen läpitunkema, +vaikkakin monessa kohden runollisten luonnon-uskomuksien vallassa. +Vaietaan ja kuunnellaan. Hämärä houkuttelee tunteita liikkeelle. +Vihdoin on kaikki hiljaa. Ukko on lopettanut ja syvään on painunut pää +hänen rinnalleen. Odotetaan vielä hetkinen, kunnes vihdoin yksitellen, +äänessä pieni lämmin värähdys, lausutaan hyvästit ja mennään huoaten +kotiin. Tupa tyhjentyy, kunnes on jälellä vain talon väki ja yhä +paikallaan istuva ukko. Hänkin vihdoin vaieten havahtuu ja kiitellen +lähtee kompuroimaan ovea kohti. Nuorukainen käy häntä kotia saattamaan. + +Aikoja sitten on Houdi jo vienyt uuden ystävättärensä pieneen kamariin +levolle. Yö on kylän yllä, taivas pohjaton salaperäisessä valossaan, +järven selkä kuin rajaton kuvastin, jonka pinnalla leikkivät sumun +harsokuvat. Kaukaa kuuluu melkein räikeänä ja kirkkaana ratshoin +toimelias puhelu ja kesannolta kilahtaa silloin tällöin verkkaan +päätään kääntävän ja märehtivän lehmän kello. Ukko astuu varoen ja +vaivaloisesti, ja nuorukainen kulkee sanatonna hänen rinnallaan. +Kotipihallaan ukko sitten seisahtuu ja vaistomaisesti kääntää päänsä +sinne, missä heikosti läpi yönkin välkehtii päivän kirkkaus. Kauan hän +tuijottaa sinne elottomilla suurilla silmillään, kunnes taas havahtuu +ja nöyrästi kiittelee toveriansa tällaista vanhaa raukkaa saattamasta. +Ja kun sintsin ovi on hänen peräänsä sulkeutunut, oli tuosta +saattajasta kuin olisi kadonnut hänen näkyvistään todellakin kappale +Karjalan muinaista suuruutta ja hengen voimaa. + +Titofiin tuvassa uinui jo Ontrei olkivuoteellaan onnellisen näköisenä +kuin lapsi, ja mieli tyvenenä vaipui hänen nuori toverinsa hänen +vierelleen. Eikä ollut taistelua eikä onnettomuutta, vaan rauhan suuri +aavistus sydämessä. + +-- -- -- -- -- + +Kaukaa kuuli hän aivan selvästi kirkonkellojen juhlallisen äänen +ja ilma oli niin kaunis kuin se voi olla vain sunnuntai-aamuna. +Vähitellen rupesi soitto kuulumaan yhäkin lähempää, kunnes hän äkkiä +heräten huomasi sen tulevan kylän pienestä rukoushuoneesta. Se ei enää +ollutkaan mitään suurten kellojen juhlallista pauhua, vaan pikemmin +pienen kellon ystävällistä kilinää, joka tuntui somalta siinä aamun +ihanuudessa. Valtainen kirkkaus näkyi ulkoa, järvi kisaili virkeänä +aallokkona ja ruohon vihreys tuntui silmälle mieluiselta. + +Hän oli yksin tuvassa. Nopeasti nousi hän kiiruhtaen ulos rantaan +peseytymään. Pihalla istuikin Houdi ystävättärensä kanssa, valmiina +häntä kiusoittelemaan: + +-- Sinä pitkään makaat! + +Hänellä oli hyvin koreat vaatteet: vaaleansininen hame, valkea, +avorintainen pusero, ja keltainen, punakukkainen huivi, joka oli +somasti valahtanut niskaan. Hänen nauraessaan muodostui poskeen +kuoppa ja hän pyörähteli keveästi, nähtävästi mielihyvissään +vaatteistaan. Ruhtinatar katseli häntä naurussa suin. Kaukaasialainen +makasi ruohokossa hänkin huvitettuna tytön luonnollisesta pienestä +turhamaisuudesta. + +Nuorukainen katseli tyttöä mielihyvällä, uhaten sitte: + +-- Odotahan... + +Mutta tyttö suikasi keveästi syrjään ja hän menikin rantaan enempää +kiinni tavottamatta. Vesi syveni tasaisesti ja pohja oli mitä puhtainta +hiekkaa. Hän kahlasi hitaasti syvemmälle nauttien voimiensa tunnosta +ja hyvää tekevästä pienestä vilun väreestä. Raitis tuuli hiveli hänen +ruumistaan. Nyt tuli tuossa syvän rinta eteen ja hän heittäytyi +uimasilleen lähtien soutelemaan. + +Rannalle oli tullut ukkoja katsomaan tätä heille outoa asiaa; +karjalainen ei nimittäin enempää kuin suomalainenkaan ui muuta kuin +lapsena. Uida hän ei tavallisesti osaakkaan, vaan on vesihädässä +useimmiten aivan avuton. Ihmeissään he nyt katsoivat uijan menoa, +ystävällisesti huudellen hänelle varottavia sanoja. Mitään vaaraahan +tässä ei ollut, sillä hän oli lapsuudessa opitun tapansa mukaan veteen +mennessään juhlallisesti heittänyt kädellään vettä rannalle ja sanonut: + +-- Näkki maalle ja minä veteen. + +Se riittää. Vetehinen silloin menee maalle siksi aikaa, kun uija on +vedessä, eikä siis vedä häntä sinne aaltojen alle asuntoonsa. + +Hän kääntyi selälleen ja antoi aaltojen ajaa itseään hiljaa rantaa +kohti. Tuntui niin erinomaisen viileälle ja intohimottomalle siinä +raittiissa vedessä keinua. Vilahduksena taas kuluneet viikot +kuvastuivat hänen mieleensä, outona, merkillisenä ajanjaksona... + +Hän oli tullut rantaan ja kiiruhti ylös pukeutumaan. Kellonsoitto oli +lakannut ja hän tunsi nyt äkkiä harvinaisen voimakasta nälkää. Nopeasti +kiirehti hän tupaan, tavaten tiellä rukoushuoneelta palaavan isännän ja +Ontrein, jotka häntä iloisesti tervehtivät. + +-- Eihän meillä ole täällä ei pappia eikä diakonia, vaan itse me +laulamme ja luemme sen minkä osaamme. Kyllä se siitä yhtä suureksi +Jumalan kunniaksi rodiutuu. + +Taatto Titoff näin selitteli päivän jumalanpalveluksen suoritusta ja +Ontrei hymyili ystävällisesti joukkoon. Mentiin tupaan, jossa Houdi jo +malttamattomasti odotti. Pöydällä oli kalakukkoa, monellaisia piiraita, +voita ja tuoretta maitoa sekä suolakalaa. Mielihyvin kävi isäntä +vieraineen maukasta ateriaa nauttimaan. + +Ja niin vietettiin kaunista sunnuntaita leikkien, iloiten ja +levähdellen, ystävällisen ja vieraanvaraisen kylänväen keskuudessa. +Valoisena muistona säilyvät ne hetket kautta elämän, ja aina, kun +mieleen palaa kuva nauravasta karjalais-neidosta, rukoilee sydän +hänelle onnea ja menestystä. Miten lienee elämäsi nyt, kaunis Houdi? +Onnellinenko olet vai oliko kohtalolla raskas taival osallesi +varattuna? Jää hyvästi ijäksi, ihana neito, kotisi, ja kaunis +kotikyläsi syvällä Karjalan sydämessä! + + + + +XXII. + +TULO KEMIIN. -- PAKO ONNISTUU. -- TULO SOLOVETSIIN. + + + Kohosi merestä saari, + Saaresta sataiset kirkot, + Katot kultaa kuumottivat; + Rannalla venonen valmis, + Tuuli myötäinen merellä. + +Aamulla anivarahin, reippaina kuin kimalaiset, lähtivät matkalaisemme +liikkeelle, ja oli heillä oppaana ja seuralaisena alussa itse taatto +Titoff, joka mieli taas lähteä keräämään uusia kasveja suomalaisen +tohtorinsa varalle. Liikuttavaa oli nähdä hänen helliä jäähyväisiänsä, +joilla hän erosi vaimostansa ja Houdi-tyttärestänsä; liikuttavaa myös +huomata, mikä lämmin ystävyys oli ehtinyt syntyä näiden kahden neidon +välille. Vaikka he näin olivatkin varhaisia, kuului jo rantaluhdalta +viikatteen hiomista ja haravaniekkain naisten punaiset hameet sieltä +vilahtelivat. + +Mitäpä tästä matkasta enempää, sillä erikoisempia ei tapahtunut. +Kaukaasialaisen kiihko kasvoi sitä suuremmaksi kuta likemmäksi merta +saavuttiin, niin että ellei hänen morsiantansa olisi ollut kulun +kiivaudelle rajaa panemassa, Ontrein olisi ollut vaikea seurata mukana. +Niin kulettiin siitä 25 virstaa Kevätjärven kylään, jossa oltiin yötä +Levoisen tuttavan Trofim Filatoffin luona. Kylässä oli 45 taloa, ja +oli se matalan, liejupohjaisen ja hyvin heinäisen järven rannalla. +Siitä matkattiin vuoroin veneellä, vuoroin jalkaisin 10 virstaa +Offenanniemeen, josta oli kulettava veneellä 10 virstaa. Saattajiksi +saatiin kaksi reipasta tyttöä, nimittäin Tanja ja Marfa, Kun vielä +oli astuttu virstoja 6, saavuttiin Voijärven kylään. Edessä oli nyt +37 virstan erämaantaipale Usmanan kylään, välillä vain kurja ja köyhä +talopahanen. Siitä sitten jälleen 10 virstaa Kemiin... + +-- -- -- -- -- + +Perinpohjin oli Kiesuksen henki voittanut lauluisessa Karjalassa. +Ei vanhan Väinön sanainen valta, vaan kristinuskon käsitystapa oli +karjalaisen elämänymmärryksen perustuksena. Ja minkälainen käsitystapa? +Niinkuin keskiaikaisen uskovaisen, jonka tunne-elämä riutuu omituisen +salaperäisyyden tenhoon, liikutukseen ja mielialaan, joka kenties +on hyvinkin läheistä sukua taiteen herättämälle innoitukselle. Ei +kanteleen loihtu, vaan Solovetsin kuuluisa luostari oli karjalaisen +henkisen elämän ja ajattelun keskus. Mitä ihmeellistä maailmassa +hänelle oli, sen saattoi nähdä sen muurien sisällä. Sinne oli +vaellettava, siellä käynti oli oikeauskoisen ansiokkain teko. + +Eikä kummakaan, sillä olihan juuri tämä luostari taitavalla +politiikalla säilyttänyt Karjalan oikeauskoiselle kirkolle, ollut +luultavasti ratkaisevana tekijänä siihen, ettei Suomen heimosta +suurimmilla lahjoilla varustettu aikoinaan päässyt yhtymään sisariinsa +Maanselän länsipuolella. Mikä katkera kohtalo Väinön kansalle, että se +näin reväistiin rikki ja tietämättömyydessään joudutti vielä samoihin +aikoihin verisillä veljessodilla kohtaloaan! Myöhäistä on uuden ajan +lapsien hävinneen valtakunnan raunioilla itkeä, sillä pois on ijäksi +mennyt tilaisuus, joka olisi yhdistänyt, jos olisi aikoinaan ymmärretty. + +Tästä karjalaisen tunne-elämästä oli mielenkiintoisena todistuksena +Ontrei. Kuta lähemmäksi saavuttiin Kemiä, sitä enemmän rupesi jälleen +ukossa matkan uskonnollinen päämäärä vaikuttamaan. Hän vaipui +hartaisiin mietiskelyihin ja puheli mielellään monasterin pyhistä +miehistä, Sosimasta, Sauvatasta ja Hermannista. Tarkoin oli hän näiden +pyhimysten elämään tutustunut ja painosti erikoisella mielihyvällä +varsinkin sitä, että Sosima oli nähtävästi ollut karjalainen, koskapa +oli kotoisin Äänisjärven rannalta, Toivojan kylästä läheltä Sunkua. +Syyttäkö oli pyhä monasteri karjalaisen henkisen elämän keskus, kun oli +kerran oman miehen perustama? Ja kuka oli vielä aivan uuteen aikaan +ollut luostarin pyhin mies, jonka kirkko varmaan kerran korottaisi +pyhimystensä joukkoon? Kuka muu kuin isä Nahum, joka oli karjalainen +mies, kotoisin Kivijärven kylästä läheltä Suomen rajaa. Hänen +hurskautensa oli ollut niin suuri, että hänet oli haudattu alttarin +eteen pyhän Sosiman vierelle. Erittäinkin karjalaisten puolesta oli hän +aina rukoillut ja polvillaan kiittänyt kerran Aunuksen piispaa siitä, +että kansan sielunhoitajille oli yhteen aikaan koetettu antaa opetusta +heidän omalla äidinkielellään. Karjala oli hänelle ollut aina yli +kaiken rakas ja sen parasta oli hän voimainsa mukaan koettanut valvoa. + +Heimon ja kodin rakkaus ei ollut hävinnyt. Rakkain oli Karjala +Ontreillekin, joka liepein silmin näistä asioista vaatimattomasti +haasteli, ja niille köyhille pyhiinvaeltajille, joita heidän joukkoonsa +oli vähitellen Repolan, Tsirkkakemin ja Uhtuan puolilta Kemiä +lähestyttäessä yhtynyt. Ja kertomuksiin näiden paikkojen muinaisesta +merkityksestä ja karjalaisten isäntävallasta siellä annettiin se +surumielisen naivi arvostelu, että "ylen sie veli kauniisti haastat". + +Historiallisella tunnelmallaan nämä paikat valtasivat nuoren +matkailijan. Valkean meren siintävä ulappa oli hänen romantisuuteen +taipuvalle mielikuvitukselleen ennen muuta se vetinen pelto, joka +oli nähnyt Suomen heimon muinaisen suuruuden ja mahtavuuden. +Ja luostari taas oli hänelle se keskiaikainen valta, joka oli +vetänyt Karjalan kansain taistelun esineeksi ja kylvänyt sinne sen +mystillisyyden hengen, jonka vallassa karjalaisen tunne-elämä vielä +nytkin on. Ja alimmaisena tässä kaikessa humisi hänelle salaperäinen +kalevalainen soitto, lumous, alkuperäisyyden, koskemattomuuden ja +luonnollisen kauneuden henki, joka oli ikäänkuin uudelleen synnyttänyt +hänen sielunsa. Ja uusimpaan nykyisyyteen oli häntä yhdistämässä +saatettavainsa pakolaisten harvinainen kohtalo, omituiset seikkailut +tuolla synkissä erämaissa sekä nähty Karjalan nykyisen kansan köyhyys +ja vilpitön sydän. Tämä kaikki oli tullut hänen osalleen niin äkkiä +ja niin yllättävänä, ettei hän ollut kerennyt edes yrittääkään +vastarintaa, vaan oli valtoimenaan heittäytynyt kaiken tämän vietäväksi +ja pehmitettäväksi... + +-- -- -- -- -- + +Kaukaasialainen morsiamineen tunsi yhä suurempaa jännitystä, kuta +lähemmäksi saavuttiin Kemiä. Eihän ollut suinkaan mahdotonta, että +hänet tunnettaisiin ja pantaisiin kiinni juuri silloin kun vapaus +todellakin oli valkenemassa. Tosin rauhoitti häntä Ontrei sillä +tiedolla, että näihin aikoihin kulki Kemin läpi heidän kaltaistansa +kansaa niin paljon, ettei heihin joudettaisi suurempaa huomiota +panemaan. Kukapa voisi aavistaa hänen kulkevan sellaisessa seurassa? + +He kulkivat pitkin suoria katuja, joiden käytävät olivat laudoitetut, +mutta keskusta kiveämättä. Valkeiksi maalatut uudemman-aikaiset ja +yksinkertaiset karjalaistyyliset talot vaihtelivat somasti. Kauhallisen +näköinen poliisi selitti Ontreille, että jos heidän mieli päästä +ensi laivalla Solovetsiin, oli heidän kiireimmiten matkustettava +höyryvenheellä kaupungin edustalla 7 virstan päässä olevalle sahalle, +jonne yöllä luostariin menevä höyrylaiva saapuisi. Paljo oli sinne +näinä päivinä "bohomoltseja" kokoontunut. Saha kuului olevan "nämtsien" +omistama ja oli siellä paljon ulkolaisia laivoja. + +Siitä välähti pelastuksen ajatus nuorukaisen mieleen. Hän päätteli, +että pakolaisten oli paras seurata heitä edelleen sahalle, jäämättä +kaupunkiin, sillä mahdollisesti joku noista ulkolaisista kapteeneista +suostuisi ottamaan heidät piiloon laivalleen -- ellei ihmisyyden, niin +ainakin ahneuden pakottamana. Joka tapauksessa oli tämä keino, jota ei +sopinut jättää koettamatta, ja joutuin lähtivät he satamaan. Siellä +olikin pienoinen höyryvenhe valmiina lähtemään. Esteettä pääsivät he +siihen ja huoahtivat helpotuksesta. + +Kuullessaan heidän haastavan karjalaksi yhtyi puheeseen venheen +kulettaja, joka näkyi olevan karjalainen. Hänen hyvää sydäntänsä oli +vielä erikoisesti pehmittänyt viina, jota hän tuntui olevan ainakin +puolillaan, vaikka ohjasikin purttansa sangen varmasti. Käyttäen +tilaisuutta hyväkseen ryhtyi nuorukainen hänen kanssaan puheisiin +antaen hänen vähitellen saada heistä ja heidän matkansa suunnasta +kokonaan väärät tiedot. Kulettiin ensin laajempaa selkää ja sitten +alkavia kapeampia saaristoväyliä, kunnes jo näkyikin sahan savupiippu +tuolta etempää aavan meren laidasta. Rannat olivat kallioisia ja +alastomia, saaret puuttomia, kaukaa siinti sinertäviä vuoria. Ilmassa +tuntui voimakkaana meren suolainen kosteus, vesi aaltoili laajoina +kupaina ja oudon valkeana, vihertävänä, hyvin läpikuultavana. Järvien +rannoilla asuneesta se todellakin oli valkeata merta. Aurinko valaisi +alakuloisesti koko seutua ja kalalokkien sekä tiirain kirkuna tuntui +kaamealta ja vieraalta. Kauas oli jäänyt sisämaan kesän leppoisuus ja +vehmaus, edessä oli Jäämeren rajamaiden valju ja karu alue. + +Oli jo ilta. Aurinko painui yhä alemmaksi takana olevaa kaupunkia +kohti. Maailman väri muuttui yhä enemmän väräjäväksi kullanhohteeksi, +joka kuin utuna tuntui sulkevan itseensä kaikki. Taivas yleni aivan +pohjattomaksi, kannettomaksi, paljastaen näkyviin sen ijäisyyden sinen, +jonne halajamme. Sileäksi hijoutuneet kallioiden kielekkeet sukelsivat +mereen liukkaina ja matalina, salavihkaa kuin oudot pedot, jotka asuvat +tutkimattomissa syvyyksissä. Laaja maininki lähtee kohoamaan pitkin +niiden selkää, kunnes huomaakin ne kallioiksi ja purkaa suuttumuksensa +valkoiseksi vaahto-ärjähdykseksi. Äkkiä ilmestyy eloa ja leikkiä ihanan +meren pinnalle: parvi delfiinejä rupeaa seuraamaan purtta heittäen +iloisesti kuperkeikkaa viileissä vesissä. Niiden notkeat ruumiit +soljuvat aallolta aallolle kuin niljakkaat käärmeet. + +Miten surumielistä ja ilotonta! Tämä iltatunnelma, jolla oli loppuvan +juhlan valaistus, tunkeutui hiljaa sieluun värittäen väkisinkin +kaikki omaan sointuunsa. Kaikki inhimillisesti kallis ja halajamisen +arvoinen kadottaa äkkiä merkityksensä ja sydämessä kaikuu vain isäimme +ja sukumme ikuinen "vanitas vanitatum". Pahat aavistukset kohoavat +sisimmästämme esiin kuin kummitukset saaden meidät kirkkaalla päivällä +peläten tuijottamaan, ja jonkun uhkaavan onnettomuuden tunne vapisuttaa +sydäntämme. + +-- -- -- -- -- + +Saavutaan sahan laituriin. Ilmassa tuntuu mätänevän puun hapanta hajua +ja tuossa korkealla suitsuaa tehtaan piipusta savua. Kolme ruotsalaista +laivaa lastaa paraikaa lankkuja ja ulompana on useita muita aluksia +ankkurissa. Astutaan maihin ja ruvetaan kyselemään laivaa, joka veisi +Solovetsiin. + +Ei ole tullut vielä, yöllä milloin tullee. + +Poliisi katselee nuorukaista uteliaasti, huomatessaan hänen huonon +venäjänkielen taitonsa, ja kysyy, mistä ollaan. Saatuaan vastauksen +kuitenkin tyytyy ja hymyilee ystävällisesti, hyväsydäminen mies kun on. +Ei utele enempää turhia. + +Lähdetään katselemaan sahakylää, kaukaasialainen huolettoman +näköisenä, neito arkana, ja Ontrei vaivautuneena, alinomaa tehden +ristinmerkkejä ja höpisten rukouksiansa. Mutta nuorukainen siirrähti +perästä likimmäisen ruotsalaisen laivan luo ja kysyi merimiesten +silminnähtäväksi hämmästykseksi sujuvalla ruotsin kielellä kapteenia. +Heti ilmestyikin kannelle kansansa tyypillinen edustaja, joka +laulavalla lauseella pyysi vierasta luokseen selvittämään asiaansa. +Pian siirtyivät he siitä kajuuttaan... + +Kapteenilta kysyttiin siellä kylmästi ja tyynesti, haluaisiko hän ottaa +mukaansa Englantiin, jonne lasti oli vietävä, kaksi matkustajaa? + +Näki selvään, että kapteeni hätkähti. + +-- Onko passia? + +Hän kysyi sitä hiukan viivytellen. + +-- Miehellä on, mutta vaimolla ei ole. + +Ja hän ojensi kapteenille oman passinsa, johon moni stanovoi oli lyönyt +leimansa. + +-- Sooo-o, suomalainen? + +-- Niin on, vaikka ei hän suomea tai ruotsia osaa, sillä hän ei ole +asunut kotimaassaan. Vaimonsa onkin venäläinen. Ja maksu on hyvä. + +Kapteeni epäröi, mutta kuinka siinä puhuttiin ja soviteltiin, suostui +hän viimein. Hän olisi jo udellut enemmänkin, mutta nuorukainen oli +silloin sanonut, että oli parempi hänelle olla mitään utelematta. +Mitä ne asiat häneen kuuluivat, sillä olihan passi laillinen. Mutta +tarpeetonta oli kenenkään nähdä heidän laivalle tuloaan ja siellä +oloaan niin kauan kuin oltiin näillä vesillä. + +Noustiin kannelle ja kapteeni sai nähdä matkustajansa, jotka seisoivat +tuossa ulohtaalla. Nuorukainen meni maihin taas ja läksi uudelleen +välinpitämättömän näköisenä kävelemään seuralaistensa kanssa, sopien +heidän kanssaan siitä, miten he pääsisivät huomaamatta pujahtamaan +laivalle. + +He menivät laivan vierelle ja siinä ilmestyikin kapteeni avuksi. Hän +rupesi juttelemaan nuorukaisen kanssa taaskin, jolloin nuorukainen +kysyi, saisivatko nämä sydänmaan kollot tulla hänen laivaansa +katsomaan. Tietysti, ja niin kiivettiin sinne, Ontrei viimeisenä, +ihmisten ympärillä hymyillessä ja nuorukaisen selittäessä paikalle +laiskasti saapuneelle poliisille, kuinka outo nähtävä tällainen +tulilaiva sydänmaan asukkaalle on. + +-- Da da! + +He painuivat kannen alle katsomaan suuria koneita ja lastiruumaa. +Kauan he siellä viipyivät, eikä väki jaksanut odottaa heidän näkyviin +ilmestymistään. Ja kun vihdoin pitkän ajan kuluttua nuorukainen ja +Ontrei nousivat jälleen maihin, ei kukaan enää hoksannut kysellä, minne +jäivät heidän seuralaisensa. Ja kuuluivatkokaan ne samaan seuraan? Jos +lienevät jo aikaisemmin lähteneet ja asioilleen menneet? Laiva kätki +salaisuutensa ja varustautui kiireesti lähtemään. + +-- -- -- -- -- + +Laiva ei vaan saavu. Ontrei menee pienelle höyrypurrelle levähtämään ja +haikeaa suruansa hautomaan. Oli kuin olisi isä hyvästellyt poikaansa +ja tytärtänsä. Mutta nuorukainen kulkee pitkin sahankylää aikaansa +kuluttaen ja mieltänsä hilliten, taistellen väsymystä vastaan. Yhä +pitemmälle kuluu yö ja vihdoin hänkin lähtee tuolle höyrypurrelle, joka +heidät oli lopuksi laivalle vievä. Ruotsalaiselta alukselta ei enää näy +mitään elonmerkkiä... + +Pursi on tukkunaan täynnä väkeä, enimmäkseen naisia, kaikki matkalla +Solovetsiin. Sarafaanit korvissa, sikin sokin, poikkiteloin, +päällekkäin he siinä nukkuvat ja uni näkyy maistuvan. Ontrei istuu +keulassa ja viittaa hänelle ystävällisesti. Sinne hän meneekin ja +vaipuu ukon vierelle istumaan, tuntien lohdutusta ja turvaa hänen +läheisyydestään. + +Tulee kaukaisen pohjolan aamu. Ilman tuntu vaihtuu äkkiä virkistäväksi +ja eloisaksi, auringon valo kadottaa kalpeutensa tulvahtaen +häikäisevän kirkkaana kaikkialle tuolta idän taivaalta, yli valkean +meren, joka kimaltelee kuin sula hopea. Kaukana tanssivat valkoiset +sumukuviot syvyyksien päällä ja niiden yllä välähtelevät lokkien ja +tiirojen siivet häikäisevässä valossa kuin salamat. Mieli tuntuu +äkkiä virkeämmältä ja elämä toivorikkaammalta. Kohta sukeltaa tuolta +kimaltelevan sumun seasta näkyviin laiva, "Vienan ruhtinatar Eugenia", +kumealla vihellyksellä tervehtien näkyä edessään. Pursi vastaa ja +lähtee pahasti kallistellen viemään sille pyhiinvaeltaja-lastiaan. + +Herkeämättä tuijottavat hän ja Ontrei ruotsalaiselle laivalle. Kun on +päästy meren puolelle, ilmestyy sinne hytin suojaan kaksi olentoa, +jotka liinaisella jättävät heille hyvästiä. Salavihkaa hekin vastaavat +ja katsovat katsomistaan, kunnes pian matkan käänne peittää heidät +näkyvistä. + +Ja silloin tuntui kuin olisi joku sydämessä päässyt laukeamaan +viikkoja kestäneestä jännityksestä, kuin olisi herätty ihmeellisestä +unesta, joka nyt tuntui aivan uskomattomalta. On tapauksia, jotka +kohtalo satuttaa niin yllättävästi eteemme, ettemme ehdi niitä vaipua +pohtimaan, vaan tarvitsemme kaikki voimamme suorittaaksemme niissä +osamme. Ja kun se on tehty, me ikäänkuin heräämme, hieraisemme +silmiämme ja ihmettelemme, olemmeko nähneet unta keskellä päivää. +Mutta untahan tämä ei ollut, sillä hymyilihän tuossa Ontrei vierellä +tyytyväisenä, onnellisena siitä, että tuo tehtävä, jonka hän puolestaan +oli käsittänyt pyhäksi, oli näin onnellisesti loppuun saatettu. +Tapahtumat painuivat sinne hiljaiseen ja äänettömään menneisyyteen, +josta ne heijastuivat mieleen kuin muisto kauniista, kerran nähdystä +unesta. Ja mitä on ollut tunteita, ne on kätketty elämän lähteeksi ja +aarteeksi, mitä on ollut taistelua, se on kestetty ainaiseksi onneksi. + +-- -- -- -- -- + +Mutta Ontrein koko sielunelämä ja aatteet olivat jälleen kääntyneet +alkuperäiselle uralle, pohtimaan uskonnollis-mystillisiä asioita ja +autuuden oppia. Jos niissä oli jotakin muutosta tapahtunut, niin oli +se kehitystä yhä haaveellisempaan ajattelutapaan. Pyhäin elämä tarjosi +hänelle taaskin monenkaltaisia esimerkkejä jumalan omituisesta, +ihmiselle käsittämättömästä tavasta ohjata kadotuksen tiellä vaeltavia +Sionin lähteelle, ja näillä esimerkeillä lyhensi hän kostein silmin +lyhyen matkan hetkiä. Ja kuta lähemmäksi saavuttiin kuuluisaa +luostaria, sitä syvemmäksi kävi hänen hartautensa, kunnes hänen +täytyi kokonaan vaieta, osaksi yli pursuavien tunteittensa, osaksi +kuulijakunnan puutteen takia. + +Tuolta kaukaa taivaan rannalta, aaltojen helmasta, kimaltaakin jo +luostarin monikirkkoinen pyhättö. Hiljaa vierii sinikirkas Viena +jumalansaaren rantaa vastaan ja sointuva kellojen soitto tervehtää jo +loitolle matkalaista. Rantakalliolla, luostariin saakka länsipuolelta +pistävän lahdelman tyvellä, on korkea puuristi osoittamassa +sivupurjehtijoille Kiesuksen valtaa. Laiva pysähtyy lahdelman suulle +ja matkalaiset viedään veneillä maihin. Ylen on nyt paljon kansaa +liikkeessä, sillä onhan huomenna Karjalan apostolin, pyhän Iljan +praasniekka. Kunnianarvoisa, harmajahapsi munkki ottaa kansan vastaan +ja osoittaa kullekin olinpaikan säätynsä mukaan luostarin suurissa +majataloissa. + +Saavuttu on tähän Karjalan historiassa niin tärkeään paikkaan, +keskiaikaisen maailman piiriin. Mielen valtaa omituinen +historiallis-uskonnollinen tunnelma, ja uteliaisuus saada tietää ja +tutkia outoja, aavistamattomia salaisuuksia. Auringon valo kimmeltelee +kullatuissa risteissä ja sinertävissä sipulikupooleissa, sadoista +kelloista kumisee huumaava kellonsoitto kutsuen jumalanpalvelukseen, +ja korvia viiltää tuhatlukuisen, kaikkialla pesivän kalalokkiparven +kileä kirkuna. Kuin ilmestys muinais-ajoilta on tuossa edessäsi itse +vanhan luostarin monikulmainen, korkea ja ryhmyinen muuri, joka on +kulmauksissaan muodostettu linnantorneiksi. Meren puolelta kohoaa se +sangen korkeaksi ja uhkaavaksi, ja onkin ollut aikoinaan kunnioitettava +varustus. Aika on kuitenkin sen uhmaa lieventänyt ja lempeästi katsoo +tuolta korkealta muurin kolosta, edessään alituisesti tuikkiva lamppu, +allensa maailmaan jumalan pyhä äiti. + +Vanhan munkin tarkka silmä on huomannut hänet nuhraantuneesta puvusta +huolimatta herrasmieheksi; hän tahtoo viedä hänet säätyläisten +majalaan, mutta kuuleekin sen juhlan johdosta jo olevan täynnä. +Nuorukainen tahtoo mennä Ontrein mukaan, mutta sitä ei vanhus taas +jostain syystä salli. Mietittyään puoleen ja toiseen vie hän hänet +omaksi vieraakseen säätyläisten majalaan, jossa hänellä matkailu-aikana +on oma huone. Näkee, että hän on utelias kuulemaan, mikä on tämä jalan +vaeltava herrasnuorukainen, eikä tämäkään ole asuntoonsa tyytymätön, +sillä vanhan munkin kunnianarvoisa näkö vastasi täydelleen sitä +mielikuvaa, joka hänelle oli aina syntynyt luostarista kuullessaan. + +Mutta jälleen riennämme kirkkaaseen aamuun ja jumalanpalvelukseen. +Lintujen kirkuna sekautuu kellojen soittoon ja ihmisten hartaisiin +huudahduksiin, aava ulappa kimmeltää lepyttäen koleata ja meren +myrskyjen pieksämää maisemaa, vanhat muurit hautovat sammaleisia +kylkiään valon yltäkylläisyydessä, munkit liikkuvat mustina haamuina, +rujot, rammat, sokeat, rikkaat ja köyhät terästelevät uskoaan +rukoillakseen itselleen kaikkea mahdollista onnea, venäjä ja karjala +sointuu sekalutta, -- kaikki on omiaan luomaan eriskummallista +tunnelmaa. Luostarin isokello kumisee lakkaamatta: riennä, riennä, aika +on jumalaa rukoilla, suuret ovat meidän syntimme. + +Mennään ylösnousemuksen kirkkoon. Luostarin portin holvikäytävässä +tapaa hän uudelleen Ontrein, jonka silmät loistavat onnesta. Yhdessä +astuvat he temppeliin. Kirkon ja erittäinkin ikonostaasin loisto on +häikäisevä ja sen edessä liekehtii neljä tavattoman paksua kynttilää +miehenkorkuisissa jaloissa. Pyhä savu tuntuu voimakkaana ja huumaavana. +Laulu kajahtaa ja mustakaapuiset munkit kumartavat syvään pitkin +seiniä asetetuissa rukoustuoleissaan; esipappi lukee juhlallisella +äänellä litaniaa. Kampoja, puolisokeita, köyhiä, sivistyneitä ja +sivistymättömiä, armonkerjäläisiä kaikenlaisia tungeskelee pian kirkko +täynnänsä. Yhä hartaammin kaikuu laulu, sakeammin suitsuu pyhä savu ja +yhä syvemmälle painuu rukoilevan Ontrein pää. Hän kumartaa ja tekee +ristinmerkin, rukoilee ja painaa päänsä yhä nöyrempään kumarrukseen. +Jumala armahda, armahda minua Jumala! Aivan maahan hän jo lankee ja lyö +synnintunnossaan ja tuskassaan otsaansa lattiaan, lyö uudelleen, lyö +kolmannen kerran, kunnes hän uskon hurmiossaan jo suutelee tomuista +permantoa. Kaihoisa mollisävel tulee yhä liikuttavammaksi kaikuen hänen +korvissaan yhä hellemmin ja kehoittavammin, kunnes se viimein uudelleen +painaa hänet matona ja malkiona tomuun... Juhlallisesti aukeaa silloin +kaikkein pyhimmän ovi ja pappiskulkueen etupäässä, puettuna kultaiseen +mitraan ja kaapuun, kädessä jalokivistä välähtelevä paimensauva, +astuu kirkkoon jumalanpalveluksen esimies. Koko meno käy sen johdosta +entistä ikäänkuin kiihkeämmäksi. Pyhä savu suitsuaa ja esipapin syvä +basso kajahtelee juhlallisesti korkeissa holveissa. Ympäri kirkkoa +he kulkevat ja kansa tungeskelee kiihkeästi heidän ympärillään. +Vihdoin ojentaa pappi ristinsä ja raamatun suudeltavaksi ja kilvan +rientää kansa sitä tekemään. Vapisevin huulin ja polvilleen laskeutuen +suorittaa Ontreikin tämän kunnioituksen teon. Ja silloin kajahtaa +uudelleen laulu, mutta nyt se kohoaa riemuiten ja kiittäen, ja täyttää +holvit juhlallisella kaiulla, helpottaen, vapauttaen ja toivoa antaen... + +-- -- -- -- -- + +Mutta kun vanha munkki myöhään illalla palasi katsomaan ja +puhuttelemaan vierastaan, tapasi hän hänet tutkimassa pientä huoneesta +löytämäänsä vihkosta. Se oli luostarin ja sen merkillisyyksien +historia, joka vaiheillaan ja kuvauksillaan oli lukijan vanginnut. +Se kertoi oudoista ja mielenkiintoisista asioista, taisteluista, +keskiaikaisista ihmeistä, järkkymättömästä uskosta ja viisaasta +valtiomiestaidosta, suomalaisista ja karjalaisista, niin että sitä ei +hennonnut kädestään laskea. Hymy lennähti munkin kasvoille nähdessään +vihon vieraansa kädessä: + +-- Et ole ensimäinen ruotsi, joka sitä mielelläsi luet, sanoi hän. + +Teetä juodessa kertoili hän sitten kaikellaista luostarin kohtaloista, +enemmän kuin mitä vihko tiesi, jutteli outoja taruja menneisyydestä. +Omituista valoa loivat ne siihen maailmaan, josta olivat peräisin nuo +ryhmyiset muurit tuolla ulkona. Miten nuo kertomukset olivat syntyneet, +oliko olemassa mitään vanhoja ja salaisia kronikkoja, vai oliko hän +itse mahdollisesti niitä talven pitkien öiden ja iltojen kuluessa +rakennellut, siitä hän ei onnistunut saamaan selkoa, sillä vanhus oli +siinä suhteessa omituisesti salaperäinen. Mutta tuttuja asioita ne +tuntuivat olevan munkkivanhukselle, joka mielihyvällä huomasi, miten +niiden outo uskonkiihko ja salaperäinen, pöyristyttävä romantiikka teki +illan hämyssä vaikutuksensa. + +Vanhus näkyi kiintyneen luostarinsa vaiheisiin erikoisemmin kuin muut +ja sanoi tuntevansa tarkoin sen vanhat pohjapiirustukset ja salaiset +käytävät. Aikoinaan oli sen holveissa ollut aina asukkaita, ketä, +sitä eivät tienneet muut kuin luostaria johtavat vaikutusvaltaiset +henkilöt. Monet paikat olivat nykyisin luhistuneet, mutta toiset olivat +ennallaan, kertomassa muinaisuudesta. Yksinäisinä talvi-iltoina, kun +ulkona pauhasi Jäämeren myrskytuuli ja ainoastaan Jumalan varjelus +saattoi pitää ihmistä yllä näillä seuduilla, oli vanhus tämän paikan +kohtaloita kolkossa kopissaan mietiskellyt. Ne olivat elävöityneet ja +henkilöityneet hänen mielikuvituksessaan ja hän oli yhdistänyt nekin +rukouksiinsa. Vihdoin hän, innostuneena nuoren vieraansa pyynnöstä, toi +hänelle nähtäväksi kellastuneen pergamenttipalasen, joka oli kerran +pudonnut vanhan käsin kirjoitetun messukirjan sisästä ja jossa oli +hänelle tuntemattomalla kielellä pari riviä jotakin kirjoitettuna. +Kuvaamattomaksi hämmästyksekseen luki nuorukainen siitä seuraavat, ajan +hampaastakin huolimatta selvät sanat: + + "... thet Gudh alzmectigh ville straffa min dödh och all orätt + och öffwerwoldh... min kiäre... Gudz nÃ¥dige skydt och beskerm... + + J...n Grijp." + +Se mitä hän nyt sai kuulla, kuvasi hänelle aivan erikoisella tavalla +tärkeätä, käänteentekevää ajankohtaa Karjalan historiasta. Ilman sitä +olisi hänen pyhiinvaellusmatkansa Karjalan heimon nykyisyyteen ja +menneisyyteen jäänyt epätäydelliseksi ja siksi oli hän aina tuolle +munkkivanhukselle kiitollinen... + + + + +XXIII. + +SOLOVETSI JA KARJALA. + + + Minkä kerroin keskiyöllä, + Senpä unelta kuulin, + Minkä kuulin kuutamolla, + Senpä haastoin haavehia. + +"Että Jumala kaikkivoipa rankaisisi kuolemani ja kaiken vääryyden ja +väkivallan... rakas... Jumalan armolliseen suojaan ja varjelukseen..." +Nimen kuullessaan ja saatuaan tietää kirjoituksen sisällön nyykäytti +munkki-vanhus tietävästi päätään: + +-- Se on sitten onnettoman ritarin Johan Grijpin kirjoitusta, sanoi +hän. Tuo ritari kuoli luostarissa vuonna 1612. Mahdollista on, että +kirje antaa hiukan valaistusta hänen kohtalostaan. Varmaa on, että hän +viattomasti sortui sen ajan ristiriitaisuuksiin, ja Jumala olkoon hänen +sielulleen armollinen... + +Nuorukainen kävi uteliaaksi. -- Siis Antonii Doblestniin aikana? kysyi +hän viitaten jo mainittuun pieneen historiaan. + +-- Niin, juuri mahtavan arkkimandriitti Antoniin aikana, miehen, joka +voimalla, tarmolla ja valtioviisaudella hoiti valtakunnan etuja täällä +pohjoisessa Boris Godunowin kuoltua vuonna 1605. + +Nuorukainen ymmärsi. Luostarin historiassa kerrottiin, että kun +Boris Godunowin kuoltua valtakunta joutui hajaannuksen tilaan ja yhä +uudelleen esiintyvät kruunun tavoittelijat täyttivät maan melskeellä +ja sisäisillä sodilla, tuli Solovetsin luostari täällä pohjoisessa +vallan vartiaksi ja valtiotaidon johtajaksi, erittäinkin kun se laski +koko Karjalan jonkunmoiseksi alusmaakseen, josta se sai tuloja ja +josta sen oli vastattava. Kun nyt vuonna 1609 Kaarle IX teki Vasili +Shuiskin kanssa liiton sillä ehdolla, että hän antamansa aseellisen +avun korvaukseksi saisi koko Karjalan läänin, lähetti Pohjanmaan +sotapäällikkö Isak Behm sanansaattajan kirjeellisesti tiedustelemaan +luostarilta, miten se suhtautuu tähän sopimukseen: pitääkö +Shuiskin puolta ja luovuttaa puolestaan Karjalan, vai kannattaako +Vale-Dmitriitä, eikä anna Karjalaa hyvällä. Shuiskiahan luostari +tietenkin kannatti, mutta ei millään ehdolla halunnut luovuttaa +Karjalaa; kuitenkin oli kieltäytyminen tavallaan tsaarin käskyn +hylkäämistä; mitä tehdä tässä pulmallisessa tapauksessa? + +-- Niinkö oli asia? + +-- Niin, nyykäytti vanhus vastaukseksi, ja jatkoi itse: + +-- Mutta arkkimandriitti Antonii oli mies, joka ei mielinyt ratkaista +pulmaa luostarilleen epäedullisesti. Viisitoista vuotta aikaisemmin +olivat valmistuneet luostarin lujat muurit ja sen kahdeksan korkeata +linnatornia. Ne olivat sen ajan varustuksiksi siksi kunnioitettavat, +että Antonii saattoi huoletta heittäytyä niiden turviin, olipa +vihollisena sitten joko Ruotsi tai itse Shuiski. Ja meri tuossa +ulkopuolella suojeli myöskin pyhää hoidokkiaan. Ja Karjalan kansan +uskonnollinen mieliala sekä molemmin puolin tehdyt ryöstöretket +olivat kiihoittaneet suomalaisten ja karjalaisten keskinäiset välit +niin verisiksi, että luostarilla oli varmaankin koko alusmaittensa +asujamisto puolellaan. Harkintaa siis sieti tämä asia, eikä luostari +vastaustaan kiirehtinytkään... + +-- -- -- -- -- + +Ulkona oli kaikki hiljennyt. Ylösnousemisen kirkon sinistä +jättiläiskupoolia ja kuulakasta taivasta vastaan vilahtelivat +valkoisina välähdyksinä uupumattomien lokkien siivet. Kultaiset +ristit kajastelivat pronssin värisinä yön ilmassa ja vinoon painunut +kolmas poikkipuu kertoi väsymättömästi surumielistä taruansa maailman +vapahtajasta, jonka ihmiskunnan koko syntitaakan raskauttaman askeleen +alla se masennuksissaan vinoon vaipui. Ryhmyiset muurit olivat siinä +kuin uneen uupunut mahtava peto, silmät puoli-ummessa odottaen +hetkeänsä. Ne olivat paljon nähneet ja tiesivät paljon kertoa. + +-- Katso, poikani, tuota pientä kolon tapaista tuon korkeimman tornin +länsipuolella, sanoi vanhus hänelle viitaten akkunasta. Ulkopuolelta +ei kukaan voisi aavistaa, että se on erään pienen ja ahtaan kammion +ainoa valoreikä. Se on muurattu itsensä tornin paksuun seinään ja siinä +kopissa on... + +Hän keskeytti puheensa ja mietti hetken, mutta jatkoi sitten hiukan +lausettansa muuttaen: + +-- Siinä kopissa on aikoinaan asunut onneton ritari... Sanotaan, että +Itämaisen sodan aikana Kasaniin viedyt luostarin salaiset asiakirjat +ovat myöskin tienneet laajasti kertoa tähän tapahtumaan liittyvistä +seikoista. Jumala meitä armossaan varjelkoon ja selittäköön tekomme +parhain päin. + +Hän teki hartaasti ristinmerkin ja vaipui ajatuksiinsa. Nähtävästi +hän tunsi tämän asian tarkoinkin, vaikka oli haluton siitä kertomaan, +sen kun saattoi katsoa jotenkin luostarin maineelle epäedulliseksi. +Mutta kenties hän sitten muisti välille jo jääneen kolme vuosisataa, +joiden aikana on kerennyt pahakin viillos turpeentua, kenties tuo +kaukainen ja hänelle rakkaaseen laitokseen niin läheisesti liittyvä +ihmiskohtalo häntä liikutti ja kehoitti siitä puhumaan, miten hyvänsä, +tänä yön hetkenä valkopartainen vanhus haasteli nuorelle suomalaiselle +eriskummallisia, puoleksi historiallisia, puoleksi tarunomaisia ja +keskiaikaisen mystiikan värittämiä tarinoitansa. Tuntui aivan selvään +hänen melko nopeasta ja sujuvasta esityksestään, jossa usein saattoi +kuulla vanhan kirkkoslavonian värittämiä sanakäänteitä, että hänen +kuvauksensa oli kotoisin jostain luostarikronikasta, jota ei oltu +koskaan saatettu julkisuuteen sen vuoksi, että sen tiedot saattoivat +antaa aihetta luostarin johtajien toiminnan arvosteluun. Kirjoittaja +lienee ollut joku asian salaisimmatkin vaiheet tarkoin tunteva munkki, +joka omasta halustaan ja ikäänkuin jonkunmoista syyllisyyden tunnetta +lievittääkseen oli tapahtumat jälkimaailman tietoon saattanut. Se oli +inhimillisyyttä, Jumalan pelkoa ja naivia katolisuutta täynnä... + + + + +XXIV. + +TAISTELU KARJALASTA. -- GRIJP-RITARIN TARINA. + + + Kumajavat linnan ukset + Ukset rauta ulvahtavat: + Kenpä on tulossa tänne + Luojan linnahan lujahan? + +Jumalan tahdosta saapui autuaan arkkimandriitin Antonii Doblestniin +neljäntenä hallitusvuotena keväällä, vielä lujan jään aikana, +monasteriin nämtsien lähetystö tiedustelemaan, tahtoiko monasteri +ryhtyä kannattamaan Vasili Shuiskin, sen oikeauskoisen tsaarin asiaa, +sekä luovuttaa puolestaan Ruotsille Karjalan läänin, niinkuin sovittu +oli, vai liittyä Dmitriihin, siihen väärään vallan anastajaan, ja +kieltää vastoin tsaarin sanaa Ruotsilta Karjalan. Ja oli tässä +lähetystössä, paitsi Pohjanmaan sotapäällikön Behmin miestä, nuori +ritari Johan Grijp, sekä heidän palveluskuntansa, jotka kaikki +olivat saapuneet Pohjanmaan puolelta yli oikeauskoisen maan, Kemin +ja pyhän meren. Ja kun he olivat tulleet suuren portin edustalle, +jota monasterin palkkaama streltsien joukko ajan levottomuuden ja +epävarmuuden vuoksi yötä päivää vartioi, ja vartiat olivat heiltä, +vaikka heidän asiansa jo tunnettiinkin, tiedustelleet tulon syytä ja +tulivatko ystävinä vai vihollisina, niin kun he olivat ilmoittaneet +ystävinä tulevansa ja lähetystön suojaa vaativansa, sanoma heidän +tulostaan heti saatettiin itsellensä arkkimandriitille. Ja sillä +välillä vieraat ihmetellen katselivat äsken rakennettuja valtavia +muureja, puhellen keskenään oudolla kielellä ja katsellen koko +laitostamme nähtävästi suurella kunnioituksella. Ja oli varsinkin nuori +ritari Grijp puettu synnillisen koreasti turkkeihin ja kauniisiin +säämiskäsaappaisiin sekä nahkaisiin kyltereihin, pitkä miekka +sivullansa. Nauraen osoitteli hän seurallensa isiemme vaatetusta, eikä +kukaan lähetystön jäsenistä osoittanut pyhän neitsyen kuvalle portin +yläpuolella ristinmerkillä kunnioitusta, kuten Jumalan kunnia olisi +vaatinut. Ja paljon saapui isiä työn ja rukouksen keskeltä katsomaan +nämtsien lähetystöä ja miettimään, mikä suuri asia oli saattanut +vieras-uskoiset liikkeelle tänne jäiden ja myrskyn valtakuntaan. +Mutta oli se Jumalan tahto ja koettelemus, että saataisiin nähdä, +oliko monasteri sopiva kantamaan sitä suuruutta ja valtaa, minkä hän +armossaan sille näillä kolkoilla perukoilla ja ammoin pakanuudesta +luopuneen kansan keskuudessa oli määrännyt. + +Jumalalle ainoalle ylistys, kiitos ja kunnia. Kun suuri isämme Antonii +oli saanut kuulla nämtsien lähetystöstä, oli hänen sydämensä vallannut +ankara ahdistus ja epätoivo, niin että hän oli käsiään väännellen +heittäytynyt ristinkuvan eteen ja rukoillut palavasti Jumalalta ja +monasterin suojeluspyhimyksiltä tietoa siitä, mitä hänen piti tässä +näin pulmallisessa kysymyksessä tehdä, kun hänen järkensä ja monasterin +tulevaisuus sekä näiden perukkain oikeauskoisen kansan kohtalo ja +mielipide neuvoi tekemään toisin kuin mikä oli julistettu tsaarin +tahdoksi ja tarkoitukseksi liittokumppaninsa kanssa. Ja oli hän +käskenyt isien kokoontua ylösnousemisen kirkkoon yhteiseen rukoukseen +ja viedä vieraat monasterin vierashuoneeseen sekä kohdella heitä hyvin +ja säätynsä sekä lähettiläs-arvonsa mukaan. + +Mutta kun marttyyri Filipin rakentamilla isoilla Marian taivaaseen +nousun ja Kristuksen kirkastamisen kirkkojen kelloilla äkkiä ruvettiin +täydellä voimalla soittamaan, hämmästyi lähetystö kovin juhlallisen +äänen suuruutta ja sitä rikkautta, jota oli tarvittu sellaisten +suunnattoman suurien kellojen valamiseen. Mutta he eivät olisi asiaa +ihmetelleet, jos he olisivat todella tunteneet monasterin suuret +rikkaudet ja sen mahtavan vaikutusvallan, joka sillä jo kauan oli +ollut äiti-Venäjän asioihin, tunteneet luostarin toisen perustajan, +Pyhän Filipin uupumattoman tarmon, valtioviisauden ja uskon, hänet, +joka on rakentanut suurimman osan monasterin rakennuksista, perustanut +hospitaalin, myllyn ja paljon teitä sekä Jänissaaren kuuluisan +erakkolan, hänet, jonka tsaari viimein totuuden puhumisen tähden +surkeasti ja tuskallisesti kauheassa vankilassa tapatti. Niin jos +vieraat olisivat kaikki nämä seikat tunteneet, he eivät olisi niin +suuresti kaikkia näkemiänsä ihmetelleet. + +Mutta kun monasterin palvelijaveljet tulivat ilmoittamaan +arkkimandriitin tahtoa vieraille, eivät nämä ensin mielineet antaa +pois aseitaan, koskapa näkivät muurin reunalta streltsien piikit ja +rengaspaidat, mutta taipuivat sittemmin ja antoivat suosiollisesti pois +miekkansa, jotka olivat hyvin siroa tekoa ja joista toinen vieläkin +on tallella asehuoneessamme. Ja huolettomana ja hymyillen sekä edes +päänsä paljastaen astui sitten muiden mukana nuori ritari Grijp +portistamme sisään, ja oli hänellä kaunis muoto sekä ruskea, munkkiemme +tapaan hartioille valuva tukka, niinkuin kuului olleen siihen aikaan +nämtsien maallikoilla tapana maailmallisesti itseänsä koristella. Mutta +huomattuaan muuriemme ylettömän vahvuuden ja korkeuden, hyvät aseemme +ja asestetut vartiamme tulivat he jälleen rauhattoman näköisiksi, +mikä ei ollutkaan ihme, sillä olivathan he oudossa paikassa ja +vihollismaassa, joskin Jumalansa ja lähettilästurvansa varjeluksessa. +Sillä epäilemättä oli heidänkin varjelijansa sama armollinen Jumala, +jolle alttarimme ääreltä yötä päivää kaikuu ylistys- ja kiitoslaulu. + +Streltsit laskivat aseensa heitä tervehtiäkseen ja katselivat nämtsit +varsinkin vartiaimme päällikköä, joka oli harvinaisen voimakas ja +komea nuori mies, suurella uteliaisuudella. Heidät kuletettiin nyt +heidän asuntoonsa, joksi tuli kullekin ritarille oma huoneensa, +mutta asemiehille yhteinen, ja olivat ritarit tähän järjestelyyn +tyytymättömiä, tahtoen päästä asumaan yhteen miestensä kanssa, mutta +rauhoittuivat he, kun heille selitettiin, ettei muita huoneita +tällä kerralla ollut käytettävänä. Muut huoneet tarvittiinkin +tarkoin, kun muistetaan se, mikä jälkeenpäin saatiin tietää, että +aivan heti tämän jälkeen monasteriin saapui Shuiskin pajarien +lähetystö, joka yön pimeydessä salaa tuli hautausmaan puoleista +salakäytävää myöten, saavuttuaan saarelle Suman linnasta; eivätkä +heitä kutkaan luostariveljistä nähneet eivätkä tulleet näkemään, +sillä se oli arkkimandriitin Antoniin nimenomainen tahto. Mutta oli +eräs munkeistamme sen kuitenkin päässyt tietämään, sillä hän toimi +arkkimandriitin sihteerinä, ja ajatteli hän silloin nämtsienkin +monasteriin tullessa, että Jumala ainoastaan tietää, mitä tästä +kaikesta lopuksi tulijoille kohtaloksi koituu, kuten olikin asia, ja +tämän kaiken on hän itkien ja rukoillen yön synkkinä hetkinä salassa +ylös kirjoittanut, että tiedettäisiin viattomalla verellä olleen +pyhässä monasterissa puolustusmiehiä. + +Se huone, joka nyt joutui ritari Grijpin asunnoksi, oli pieni, muurin +sisään rakennettu isossa läntisessä tornissa, jonka akkunana oli +epäpyöreä ampumareikä. Juuri kun aurinko iltaisin hukkui lännessä +mereen, sattuivat sen säteet sopivasti tästä aukosta sisään siellä +asuvan virkistykseksi ja mielen ylennykseksi. Ja pienuudestaan +huolimatta oli huone siisti, jopa parempi kuin munkkien kopit. Sinne +vievän käytävän reunaan on muinoin laitettu pyhien hautoja, joista +toisia on myöhemmin avattu, ja on käytävä muutenkin pimeyden takia +kolkko, niin että iloisen ritarin mieli näkyi väkisinkin masentuvan +alakuloiseksi. Sanotaan Jumalan sallivan, että edessä olevan kolkon +kohtalon aavistus pääsee tunkemaan mieleen, että sydän kääntyisi +ijäisyyden puoleen, ajoissa huolehtimaan pelastuksesta. + +Mutta kun vieraat näkivät rauhallisen ja ystävällisen käytöksemme ja +saivat käskyn tulla aterioimaan monasterin yhteiseen ruokasaliin, +näytti heidän mielensä virkistyvän ja mielellään nauttivat he Jumalan +antimia vakaina kuunnellen esilukijan esitystä pyhien elämästä, jota he +kuitenkaan eivät tainneet paljoa ymmärtää. Ja kun ateria oli nautittu +ja siunattu leipä syöty, ilmaisi lähettiläs taaskin pyyntönsä saada +tavata arkkimandriittia, mihin suostuttiinkin. Mutta sitä ei sallittu, +että hän olisi ottanut mukaansa ritari Grijpin, sillä lähettiläs +oli hän yksin vain. Ja saatettiin hänet sitten monasterin esimiehen +huoneeseen, joka oli paksuun ympärysmuuriin liittyvä yläkerran laaja +asumus. Jumala olkoon tämän kertojalle armollinen siitä, että hän +puhuu näistä salaisista asioista, mutta se tapahtuu ainoastaan siinä +vakaumuksessa, ettei tässä sattunut mitään, joka ei olisi ollut Jumalan +niin sallimaa, ja tuhatkertaa olkoon annettu anteeksi sekin, että +synnillinen uteliaisuus houkutteli sen, joka on näistä asioista tiennyt +näin tarkoin kertoa, muurin sisäkäytävää arkkimandriitin salaovelle +kuuntelemaan mitä tapahtuman piti. + + * * * * * + +Arkkimandriitti Antonii istui pöytänsä ääressä, jolla paloi kaksi +tuohusta, ja jäivät hänen raudanlujat kasvonsa, joista mustat silmät +tuikkivat, muun huoneen kanssa kokonaan varjoon. Kun vieras ritari teki +kunnioittavan, mutta ylpeän tervehdyksen, nousi monasterin esimies +seisomaan ojentaen hänelle kätensä. Ja tunnustaa täytyy, että hän oli +todella komea ja ihailtava mies, sopiva näinä melskeisinä aikoina +valvomaan valtakunnan etuja näillä mailla, jotka olivat aina olleet +riidan esineinä, mutta jotka hänen viisautensa tänä ajankohtana, +jolloin tsaari oli ne jo pois luvannut, pelasti monasterille ja +oikeauskoiselle kirkolle. Hän oli pitkä ja laiha mies, parta harmaa, +rinnalle aaltoileva, päässä hiusten puutteen ja kylmän tähden kalotti, +milloin hän ei pitänyt munkkien tavallista korkeaa mustaa päähinettä. +Kun nyt lähettiläs ojensi hänelle sinetillä suljetun kirjeen, teki hän +sen jo paljoa nöyremmin kuin mitä olisi hänen ryhdistään äsken sisään +astuessaan voinut odottaa. Luettuaan kirjeen hitaasti viittasi hän +lähettilästä, hänelle sanaakaan sanomatta, poistumaan, mitä käskyä tämä +ollenkaan hidastelematta totteli. + +Tämä kirje sisälsi nyt sen, mitä tämän kirjoituksen alussa on +mainittu, ja oli siinä siis tarkoituksena saada selko, luovuttaisiko +monasteri esteettä Ruotsille sen, mistä oli sovittu, nimittäin +Karjalan Solotsiin eli siis Valkeaan mereen saakka, mikä on ollutkin +Ruotsin vanha pyrkimys ja luonnollinen asia kaiken muun paitsi uskon +puolesta, Karjalan kansa kun on heidän kanssa samaa heimoa. Mutta kun +se oli ammoin monasterin ja oikeauskoisen kirkon toimesta käännytetty +oikeaan uskoon ja mielellään pysyi monasterin alamaisuudessa, pitäen +rajantakaisia Kajaanin nämtsejä vihollisinaan, ei monasteri tietenkään +voinut katsoa oikeaksi sen luovuttamista Ruotsille, sillä olisihan +sillä teolla ehkä ainaiseksi lopetettu Venäjän valta näillä perukoilla. +Ja ainoastaan pakosta oli Vasili Shuiskikin tällaisen valtakunnalle +vahingollisen sopimuksen tehnyt, mistä saattoi olla todistuksena sekin +lähetystö, joka -- hänenkö vai muiden kaukonäköisten miesten toimesta +-- juuri näissä asioissa monasteriin saapui. Sillä salata ei voine sitä +asiaa, että valtioviisaat miehet, jotka asettivat isänmaan edun yli +kaiken, olivat heti, kuultuaan että Ruotsin kuninkaan kanssa oli tehty +sopimus Karjalan läänin luovuttamisesta avun palkaksi, lähettäneet +tämän lähetystön Solovetsiin valvomaan, että sen lupauksen toimeenpano +saataisiin jos mahdollista raukenemaan. Siinä tarkoituksessa piti +sen antaa asianomaisten ymmärtää, ettei tottelemattomuus tsaarin +käskyä vastaan ollut tässä tapauksessa mikään synti, vaan päinvastoin +erittäin ansiokas teko, joka vastaisuudessa kyllä palkittaisiin. Ja +kun monasterin etu myöskin tässä tapauksessa puhui samaan suuntaan, ei +saattanut epäillä, mikä oli oleva Antoniin lopullinen päämäärä tässä +asiassa. + +Heti kun tämä lähetystö yön hiljaisuudessa oli saapunut, herätettiin +Antonii. Heidän kesken alkoi nyt kiihkeä neuvottelu, jonka sisällystä +ei voinut kuulla, mutta joka, kuten sittemmin tapaukset osoittivat, +kävi siihen suuntaan, että monasteri vastaisi myöhemmin kirjeellisesti, +antamatta tälle lähettiläälle mitään suullista tietoa kannastaan. +Ja parempi olisi, että monasteriin jäisi sitä varten joku nämtsien +seurueesta, sillä hän, varustettuna luostarin suojeluskirjalla, +parhaiten sitten voisi viedä vastauksen takaisin. Siten voitettaisiin +ainakin aikaa ja saataisiin nähdä, miksi asiat kehittyisivät etelässä, +jossa nämtsit nyt taistelivat tsaarin puolesta. Kaikesta tästä näki, +että monasterillä oli suuri merkitys näiden maiden asioissa, jopa +valtakuntien välisissä neuvotteluissa. + +Mutta sillä välin kuin varsinainen lähettiläs oli virallisissa +puuhissaan, pitivät streltsit huolta Grijp-ritarin huvittamisesta. He +näyttivät vieraalleen kaikki kirkot, aarreaitan ja asekammion, minne +oli koottu sadottain pertuskoja, keihäitä, miekkoja, kypäreitä, nuijia +ja rautapaitoja; he näyttivät hirvittävät maalaukset, joissa kuvattiin +saatanan viettelyksiä ja helvetin tuskia, veivät katsomaan Sosiman +ja Sauvvatan muumioita sekä paikkoja, joissa oli ihmeitä tapahtunut, +aarteita ja kalliita esineitä, joista monasterin rikkaus ja maallinen +mahtavuus kävi ilmi. + +Ja kerrotaan, että streltsien päällikkö, tuo suuri ja voimakas sotilas, +oli utelias näkemään, mihin nämtsit voisivat käyttää sellaista +kapeata ja pitkää miekkaa, joka oli oikeastaan vain kärjestä terävä +ja jollainen oli Grijp-herrankin ase, hän itse kun oli tottunut +luottamaan pitkään ja raskaaseen lyömä-aseeseensa. Kun silloin ritari +Grijp oli tulkin avulla selittänyt miekkailutaitoa ja streltsi +epäillen pudistanut päätänsä, oli ritari iloisesti tarjoutunut hänelle +käytännössä osoittamaan sellaisen aseen etevämmyyttä. Hän oli saanut +aseensa, oli menty monasterin ulkopuolelle metsikköön ja siellä +käyty miekkasille. Ihmeellistä oli ollut nähdä, kuinka hän silloin +notkeudellaan ja nopeudellaan sekä äkkiarvaamattomilla pistoillaan +oli saattanut jättiläismäisen vastustajansa kokonaan ymmälle, lopuksi +lyöden liian raskaan aseen tämän kädestä. Päivittäisin oli silloin +ruvettu miekkailemaan ja ritarin uutta taitoa opettelemaan, ja oli +hänestä sekä streltsien päälliköstä pian tullut ystävät. + +Mutta monasterin väki koetti nyt Antoniin käskystä saada lähetystön +aikaa kulumaan, sillä mihinkään tarkempiin neuvotteluihin ei tahdottu +ryhtyä. Mutta ruotsalainen lähettiläs kävi pian malttamattomaksi ja +vaati vastausta päästäkseen lähtemään kotiseuduilleen, jonne hän +tahtoi saapua ennen täydellistä kelirikkoa. Silloin selitettiin, +että vastaus lähetettäisiin kirjallisesti, kunhan ensin saataisiin +tarkempi tieto tsaarilta, mikä oli hänen tahtonsa. Jos esimerkiksi +ritari Grijp tahtoisi jäädä sitä odottamaan, voisi lähettiläs siis +lähteä milloin hyvänsä. Niin sovittiinkin ja eräänä aamuna näki +Grijp-herra tornihuoneestaan toveriensa purjehtivan matkoihinsa, ollen +hän sen jälkeen useita päiviä alakuloinen ja synkkämielinen, suruksi +seuralaisilleen ja streltsille, jotka olivat oppineet hänen iloisesta +olemuksestaan paljon pitämään. Eikä ollut monasteriin jääminen hänelle +ollut mieluista, mutta oli hän sen tehnyt lähettilään erikoisesta +pyynnöstä ja kun hänelle oli taattu täysin turvallinen paluumatka. +Ja kuta pitemmälle kevät ehti, sitä kaihomielisemmäksi kävi iloinen +ritari, laulaen ulkona saarella kulkiessaan maailmallisia laulujaan, +joissa kuitenkin tuntui sydämen kääntyminen Jumalan puoleen, tai yhtyen +kirkossa pyhään messuun. + +Pian hänkin kuitenkin rupesi kiirehtimään vastausta päästäkseen +kotimatkalle ja olisikin arkkimandriitti ollut pakotettu edes +jonkunlaisen antamaan, vaikka vaikeneminen olisi ollut hänelle tässä +mieluisinta, ellei olisi tapahtunut jotakin, joka kerrassaan tuhosi +ritarin kotiin pääsyn toiveet, samalla muodostuen parhaimmaksi +keinoksi, minkä pohjalla, ellei tahdottu kokonaan luopua tehdyistä +suunnitelmista, voitaisiin jättää vastaus lähettämättä. Kävellessään +eräänä päivänä monasterin käytävissä sattuikin hän kohtaamaan Shuiskin +lähettilään. Ei tiedetä, mitä heidän välillään tapahtui, mutta pilkaten +lopuksi moskovalainen pajari kiivastuksissaan paljasti koko asian. +Ruotseja kyllä käytettiin etelässä apuna, mutta turhaa uskoivat he +näitä maita saavansa, sillä ei ollut aikomustakaan niitä antaa. + +Äkkiä valkeneekin nuorelle ritarille se, että todellakaan ei +monasterilla ole aikomustakaan mitään vastausta antaa, saati vielä +tsaarin ja kuninkaan sopimuksen mukaista, ja kiivastuneena sekä +ollenkaan tekoaan ja omaa kohtaansa harkitsematta pyrkii hän heti +Antoniin puheille ja vaatii häneltä selvitystä asiaan, syyttäen häntä +petoksesta ja tahallisesta, harkitusta viivytyksestä, sekä uhaten heti +lähteä ilmoittamaan asiasta Pohjanmaan päällikölle. + +Jumala armossaan suokoon hänelle anteeksi nämä syytökset, joihin +arkkimandriitilla ei voinut olla mitään vastattavaa, sekä sen +ajattelemattomuuden, jota hän nuoren luontonsa mukaisesti tässä +osoitti. Kun hän nyt vielä näin julkisesti ilmoitti matkustavansa +kotimaahansa viemään tietoa, ettei monasterilla ollut mitään aikomusta +tsaarin lupausta pitää ja että muka itse tsaarikin oli takana päin +asian niin tahtonut, tuli hänen pois pääsynsä aivan mahdottomaksi, +sillä hänhän olisi voinut pian särkeä sen liiton, josta pahimmassa +tapauksessa saattoi riippua koko Vasili Shuiskin valta. Kiivaudessaan +oli siis nuorukainen syössyt itsensä turmioon ja samalla antanut +monasterille hyvän tilaisuuden jättää kaikki vastaukset sikseen. +Pyhän paikan turvallisuus jo vaati, ettei tätä nuorta hurjapäätä nyt +päästettäisi minnekään. + +Kuullessaan ritarin puhetta oli Antonii aivankuin horjahtanut, sillä +äkkiä hänelle valkeni tämä asia ja ritarin pois pääsyn vaarallisuus. +Hänellä oli nyt ratkaistavana vain se, minkä arvon hän tahtoi antaa +omalle turvallisuuden lupaukselleen, sillä siinä suhteessa oli +hänellä nyt kiusaus suuri. Ja Jumala tietää, että hän ratkaisi sen +asian kristityn ja kunnian miehen tavoin, sillä hän vastasi ritarille +ainoastaan: "Lähde, olenhan luvannut sinulle turvallisuutta". Ja hän +oli horjahtanut taaksepäin kuullessaan samalla viereltään tutun äänen +sanovan: "Niin sinä, mutta en minä". Shuiskin pajari se oli, joka nyt +puuttui asiaan. Nyt älysi ritari Grijp tyhmyytensä, nyt kirosi hän +kiivauttansa ymmärtäen koko asian, ja masentuneena vaipui hän suopean +streltsin käsiin, joka oli ovelle ilmestynyt häntä takaisin kammioonsa +saattamaan. + +Salaisella näkijällä ja kuulijalla vuosi sydän verta, kun hänkin +ymmärsi, minkä mahtavain pyrkimysten uhriksi oli joutunut tämä kaikkeen +viaton lähettiläs, liian heikko ajan outoja vehkeilyjä ymmärtämään. +Mutta kun hänet oli viety pois, kääntyi Antonii pajariin katsoen häneen +kauan, ja sen katseen alla jäähtyi jäähtymistään vieraan hymy, kunnes +ylpeä ryppy ilmestyi hänen otsalleen. Hitaasti kääntyi hän pois, ja +meni ulos kylmästi olkapäitään kohauttaen. Masentuneena vaipui Antonii +pöytänsä ääreen rukoukseen. + +Tutkimattomat ovat hänen tiensä ja ihmissydän ryhtyy usein kapinoimaan, +kun sen täytyy itkeä verta oikeutta odottaessaan. Miksi kärsii viaton, +miksi haavoitetaan karitsaa, kun syyllinen ja susi usein vapaana +käyskelee? Syntiemme tähden, Herra, veriruskeitten, jotka sinä +ainoastaan tuskalla ja rangaistuksella voit pestä pois... + +Oliko pajari jostain ritariin suuttunut ja tahtonut valmistaa itselleen +täten koston tilaisuutta? Miksi ei Antonii hänestä huolimatta laskenut +ritaria menemään, vaan salli pajarin pitää päänsä? Epäilemättä yhdisti +heitä tässä valtakunnan ja luostarin etu toimimaan siten kuin etempänä +nähdään. + +Ihmetellen vaipui hän ajattelemaan sitä näytelmää, jossa oli Karjalan +kohtalo niin tärkeällä tavalla ollut kysymyksessä. + + + + +XXV. + +GRIJP-RITARIN KUOLEMA JA ASEMIEHEN KOSTO. + + + Myrsky mylvi, tuuli tuntui, + Pimeähän kaikki peittyi, + Armon aurinko aleni. + +Huoneessa oli hämärä. Vanhan munkin kertomuksen katkaisi +äkkiä juhlallinen kellojen soitto: pyhiä isiä kutsuttiin taas +jumalanpalvelukseen. + +Sielun pelastus oli heidän elämänsä päämääränä, ei aineellisten +etujen saavuttaminen eikä taistelu ulkonaisten vihollisten kanssa. +Sielun salaisessa asunnossa tapahtui heillä se kamala taistelu, +jonka onnistuminen riippui oikeasta Jumalan armon ja voiman +käsittämisestä. Hänpä tietääkin voitot tällä kilpakentällä. Niin +kuluu heidän elämänsä hautaa kohti, rukouksen ja alituisen työn +vaihdellessa. Tuskin on uni ehtinyt virvoittaa väsynyttä ruumista, +kun jo yön hiljaisuudessa kumahtavat kellot ja munkki herää unestansa +rukoukseen. Hän on uneksinut synnistä ja kadotuksesta, saatana on häntä +houkutellut hänen tahtonsa ollessa nukkuessa herpautuneena, ja katuen, +haikeasti rukoillen ja kaivaten sielun rauhaa saapuu hän yölliseen +jumalanpalvelukseen. + +Majesteetillisina kotoutuvat synkät muurit hämyn keskellä ja +yksinäisenä tähtenä tuikkii tuolta korkealta muurin kupeelta, pyhän +neitsyen kuvan alta, ijäinen valo yön synkkään yksinäisyyteen. Paljon +saapuu pyhiinvaeltajiakin, sillä pelko siitä, että poissa olo tekisi +heidät jossain suhteessa saavutettavana olevasta ansiollisuudesta +osattomaksi, tekee useimmat valppaiksi. Suuret joukot silti nukkuvat +kuin opetuslapset yrttitarhassa, sillä heidän silmänsä ovat maailman +unesta raskaat, eivätkä he jaksa valvoa. Vasta myöhemmin, kun heille +tarjotaan maallista virvoitusta luostarin suuressa ruokasalissa, +saapuvat he sinne ja saavat silloin kuulla sulopuheisen Jefrem Sirinin +liikuttavia varotuksia. + +Mutta se, joka on valpas, joka ensimäisenä odottaa aamun viileydessä +luostarin suuren portin avaamista, on uskollinen, jumalinen ja viisas +Ontrei. Suopeasti hän tuolta jo kiiruhtaa hymyilemään paikalle +hitaasti saapuvalle nuorelle toverilleen, hymyilee hyväksyvästi ja +kehoittavasti, aivan ylpeänä tämän kalliin ja pyhän laitoksen puolesta. +Ilostuneena he siinä tervehtivät toisiaan ja kyselevät huolestuneena +toistensa vointia ja toimeentuloa. + +Mutta portti avataan ja kansa pääsee sisään. Kirkkoon menemättä +hän kuitenkin lähtee vaeltamaan luostarin pimeitä ja salaperäisiä +käytäviä. Käänteissä on aina siellä täällä pyhäin kuvia ja tuohukset +palavat niiden edessä. Kirkon edustalla tuolla on tuohusten myyjä ja +hänelle juolahtaa mieleen omituinen ajatus: hän menee ja ostaa suuren +tuohuksen, niin kalliin, että munkki katsahtaa häneen hämmästyneenä. +Sitten hän kunnioittavasti lähestyy pyhän neitsyen kuvaa ja sytyttäen +kynttilänsä kiinnittää sen palamaan muitten joukkoon. Hänelle, sille +eräälle, hän tämän tuohuksensa pyhittää, hänen onnelleen virittää sen +palamaan siihen Jumalan äidin suopeaan suojaan ja varjelukseen. Hauska +tunne mielessään lähtee hän taas kulkemaan pitkin hämyisiä käytäviä. + +Hän ei myönnä itselleen, että hän ikäänkuin salaisesti toivoo jollain +merkillisellä tavalla saapuvansa sinne torniin, jossa muka olisi +se kammio, jossa... Hän ei ajattele ajatusta loppuun, vaan kulkee +edelleen, peläten kumisevia askeleitaan ja uteliaasti kurkistaen +jokaiseen haarakäytävään. Väliin sieltä ovi aukeneekin ja askelia +kuuluu; hän säpsähtää ja jää seisomaan, mutta tulija onkin munkki, +joka katsahtaa häneen uteliaasti ja menee tiehensä hänestä sen enempää +välittämättä. Hän ihmettelee keski-aikaisia maalauksia käytävän +seinissä, sitä naivia käsitystä, mikä niistä ilmenee erittäinkin mitä +tulee saatanan puuhiin ja vimmaan kristityssä maailmassa. Hän katseli +hämmästyksellä suunnattomia kivilohkareita, joista muuri oli rakennettu +ja mietiskeli sitä uskonvoimaa, joka oli tehnyt aikoinaan tämän +merkillisen paikan synnyn mahdolliseksi... + +Messu, joka äsken vielä oli kohissut valtavana käytävissä, oli nyt +vaimennut jonkin käänteen taa, jonka sivu ääniaallot eivät enää +päässeet. Hän aikoi jo kääntyä takaisin, sillä holvissa ei enää ollut +niin valoisaa kuin äsken, koska tuohuksia ei ollut täällä päin niin +tiheässä. Mentyään vielä pari askelta eteenpäin näki hän käytävän +hiukan laajenevan ja sen toisesta päästä hämärästä alkavan ahtaan +portaan. Sitä siinä katsoessaan kuuli hän askeleita. Se oli isä Agafon, +hänen äskeinen kertojansa. Messussa oltuaan oli hän lähtenyt etsimään +vierastaan. + +-- Nuo portaat eivät vie mihinkään salaperäiseen huoneeseen, sanoi hän +hymyillen, arvaten vieraansa ajatukset ja niistä näin hiukan pilaa +tehden. + +Hän pyysi munkilta jatkoa tämän kertomukseen, mutta turhaan. + +-- Nyt on teidän levättävä ja minunkin, sen verran kun Jumala suo. Ehkä +pian alkavan päivän iltana taas... + +-- -- -- -- -- + +Siinä, missä luostarin käytävästä ahtaat portaat vievät ylös +tornikammioon, pyysi streltsien päällikkö ritarilta pois miekkaa, jonka +tämä aikaisemmin oli taas haltuunsa saanut, suopeasti ja surullisesti +hänelle puhuen ja allapäin hänen edessään seisoen. Mutta ennenkuin +vaikeneva ritari ehti antaa hänelle aseensa, kuului käytävästä heidän +takaansa ankaraa melua ja huutoa sekä outoa puhetta, jota ei voitu +ymmärtää. Kaikki kääntyivät kummastuneena sinne katsomaan, kun jo +samalla näkivätkin asian. Ritarin palvelija, lyhyt, mutta harteikas ja +väkevä asemies, joka oli jäänyt isäntänsä kanssa luostariin, oli nähnyt +ritaria vietävän ja aavistaen pahaa pyrkinyt hänen jälkeensä. Mutta +streltsit olivat silloin rientäneet häntäkin kiinni ottamaan, jolloin +käytävässä oli syntynyt ankara kilpajuoksu. Sadatellen kielellä, jota +karjalainen rahvas ammoin on kutsunut lapiksi ja joka on Ruotsin +tshuhnain kieltä, tämä asemies kiukkuisesti poisteli kimpustaan +hääriviä streltsejä, väläytellen lyhyttä tikariaan, joka oli terävä +vain toisesta laidasta ja jota streltsit näyttivät kovin pelkäävän. +Näin saapuivat he ritarin luo, joka toinen jalka portailla oli +kääntynyt menoa katsomaan. Vihdoin puhui hän miehelleen jotakin, joka +näytti tekevän hänet murheelliseksi, sillä hän luopui nyt vastarinnasta +ja antoi pois aseensa. Sitten ritari pyysi saada asemiehensä mukaansa +vankilaansa, johon päällikkö hiukan epäröityään suostuikin. Hitaasti +nousivat he portaita ylös, asemies uudelleen puhjeten ankaroihin +kirouksiin ja pudistaen nyrkkiä taakseen. + +Hetken kuluttua palasi streltsien päällikkö takaisin kädessään suuri ja +raskas avain, jolla hän oli sulkenut vankinsa kammioon, ja kun hän oli +laskeutunut jälleen luostarin käytävään, seisoivat siinä hänen edessään +Antonii ja hymyilevä Moskovan pajari; muut miehet olivat poistuneet +kokonaan, ja käytävän mutkan takaa kuuntelevaa ja kurkistelevaa ei +nähty. Päällikkö silloin, kun pajari ehätti ahnaasti ottamaani häneltä +avainta, teki synkästi kieltävän eleen, antaen avaimen Antoniille, joka +vaieten otti sen vastaan. Ja sitten seisoivat he siinä kolmin, Antonii +miettiväisenä, päällikkö alakuloisena, mutta pajari hiljaa itsekseen +vihellellen ja levottomasti vilkuillen. Ja enempää puhumatta he sitten +kaikin kolmin lähtivät hitaasti tiehensä. + +Mutta näihin aikoihin aukeni meri kokonaan, yöt ja illat valkenivat +ihmeellisesti ja aurinko alkoi viipyä yhä kauemmin taivaalla, kunnes +se ei enää sanottavasti taivaan rannan alla käynytkään. Vesilintujen +parvet palasivat, meri alkoi elää ja kalat leikkivät pyytömiehen veneen +keulan edessä. Lehti tuli puihin, ruoho autioille saarillemmekin ja +kaikkien rinnat täytti ihmeellinen kaiho ja auvo, ikäänkuin Jumalan +tulemisen ja armon aavistus. Talvinen työ vaihtui kesäisiin, mieli +suunnitteli kaunista tulevaisuutta ja tuntui kuin olisi erikoinen +armon ja valvomisen kirkkaus vuotanut pyhän monasterimme yli. Näihin +aikoihin levisi vihdoin tieto monasterissa, että Shuiskin lähetti +oli matkustanut seurueineen tiehensä, milloin ja miksi salaa, sitä +ei tiedetty. Synkkänä ja vaitiollen käveli sen jälkeen Antonii +huoneessansa, rukoillen alinomaa ja vartoen ratkaisua monasterin +kohtalolle. + +Parempi olisi ollut, että Moskovan pajari olisi saanut viedä ritarin +mukanaan. Mutta sitäpä ei voitu sallia, sillä siellä etelässä olivat +Shuiski ja Ruotsi edelleen liittolaisina. Antonii tahtoi yhäkin jättää +ruotsalaiset epätietoisiksi vastauksestaan ja siten viivyttää Karjalan +luovuttamista siksi, kunnes liittolaiset riitautuisivat. Siihen saakka +ei kukaan elävä sielu saanut aavistaa Shuiskin salaisesta lähetystöstä +ja siksi täytyi ritarin olla kadonneena. + +Ja tämä aika oli kovin omituista ja vaati pyhän monasterimme johtajalta +tavatonta viisautta ja kaukonäköisyyttä. Sillä kun ruotsit eivät +saaneet meiltä selvää vastausta esitykseensä Karjalan luovuttamisesta, +niin he, vaikka etelässä olivatkin tsaarimme liittolaisia, täällä +pohjoisessa tulivat suurin joukoin rajan yli ottamaan maata haltuunsa, +kansan paetessa edestä kaikkialta. Ja vastaukseksi tähän karjalainen +rahvas vastoin tsaarimme liittoa ja Antoniin tahtoa teki sotaretken +Ruotsin puolelle rajaa, siten selvästi osoittaen, ettei se halunnut +siihen liittyä eikä sen alamaiseksi tulla. Ja tapahtui tämä kaikki +siihen aikaan, jolloin etelässä ruotsalaiset tsaarimme auttajina ja +pelastajina marssivat Moskovaan, eli vuonna 1610. + +Koskaan ei ole ollut Karjalan kansalla sellaista tilaisuutta yhtyä +Ruotsiin kuin näinä vuosina, liittyä omaan heimoonsa ja jälleen saada +haltuunsa Pohjan lahdesta Valkeaan mereen, Ääniseen, Laatokkaan ja +Suomenlahteen saakka ulottuva heimonsa yhtenäinen alue. Myöntää täytyy, +että tämä olisi ollut heille maalliselta ja ihmisjärjen kannalta +luonnollista ja toivottavaa, sillä olisivathan he siten päässeet +muodostamaan yhtenäisen ja voimakkaan, kansallisesti eheän alueen, +josta mahdollisesti olisi voinut koitua pohjan perille voimakas valtio, +ainoa, minkä tshuhnat siten olisivat tulleet muodostaneeksi. Sillä +vaikka he ovat muinoin olleet voimakas kansa, joka on asuttanut laajat +alueet koko pyhää Venäjän maata, niin eivät he silti ole jaksaneet +mitään pysyväistä rakentaa, vaan ovat synkkinä, eripuraisina, kiivaina +ja pitkävihaisina, koskaan yhteis-etua ymmärtämättä, sulautuneet muihin +kansoihin ja tulleet heidän orjikseen. Niinpä ei nytkään, kun heillä +taas olisi ollut tilaisuus heimoonsa yhtyen voimakkaasti käydä luomaan +omaa alueellisesti yhtenäistä valtakuntaa, tästä mitään tullut, sillä +Jumala ei sitä sallinut, kun he eivät olleet sitä ansainneet. Eivät, +vaan sokeasti tekivät he silloinkin ryöstöretkiä toistensa alueille, +veljiensä vainioille, vaikka heidän hallitustensa aivoituksen mukaan +olisi tullut olla liittolaisia. + +Ja Jumalan tahdon ja tarkoituksen näki siitäkin, että Ruotsilla +ei ollut ainoatakaan viisasta ja kaukonäköistä miestä täällä +peräpohjolassa valvomassa valtakuntansa etuja, ei ainoatakaan todella +tarmokasta henkilöä, joka olisi ymmärtänyt maansa hallitukselle +valaista, mistä oli kysymys ja voimalla panna aikomuksiaan toimeen. +Ei, vaan juuri oikeauskoisen kirkon ja pyhän Venäjän asiaa valvomaan +täällä oli Jumala asettanut viisaita ja kaukonäköisiä henkilöitä, jotka +tarkoin ymmärsivät, mikä merkitys kaikilla näillä asioilla saattoi +olla ja jotka voimainsa mukaan ja itsenäisesti, kysymättä valtakunnan +päämiesten lupaa tai kieltoa, ajoivat asian niinkuin sen luoja heille +osoitti, mistä kaikesta monasterille tulee ikuinen ansio Jumalan yhä +suuremmaksi kunniaksi. + +Niin jatkui tällaista epävarmuuden aikaa, kunnes etelässä liittolaiset +riitautuivat ja monasterimme silloin, tarvitsematta enää pelätä +tekevänsä vastoin tsaarin tahtoa, selvästi ilmoitti kantansa, hyläten +kaikki vihollisten vaatimukset. Ja tekivät ruotsalaiset vuonna 1611 +suuren sotaretken monasteriamme vastaan, saapuen Kusovoin saarelle +saakka ja vaatien monasterilta paljon. Mutta Antonii hylkäsi heidän +vaatimuksensa luottaen muurien lujuuteen ja miestensä uskollisuuteen, +ja täytyikin vihollisten mennä tyhjin toimin tiehensä. Vihdoin hän +ajoi asiansa hyvään loppuun siten, että valtakunnasta välittämättä ja +käyttäen kaikkia edullisia tilaisuuksia hyväkseen, teki Kajaanin ja +Oulun käskynhaltian Haren kanssa erikoisrauhan, jossa raja jätettiin +entiselleen ja monasterille tunnustettiin oikeus Karjalaan kuten +ennenkin. Hyvin oli siis Jumala auttanut ja monasterimme selvinnyt ajan +myrskyistä, joihin vahvemmatkin olisivat voineet hukkua. + +Mutta kaksi pitkää vuotta oli ritari Grijp asemiehensä kanssa +jo virunut vankilassaan, ja tarjosi hänen kohtalonsa kuvan mitä +suurimmasta inhimillisestä kurjuudesta. Alkuaikoina saattoi hän +yltyä raivoamaan ja takomaan muurien kiviä nyrkeillänsä, niin että +veri vuosi hänen käsistänsä, sitten äkkiä raueten viikkoja kestävään +sanattomaan, syvään, lohduttomaan epätoivoon, jota hänen koruton ja +uskollinen palvelijansa turhaan koetti lievittää. Väliin hän taas +vaipui hempeämielisyyteen, muistellen nähtävästi kotimaataan ja +hellästi suudellen jotakin kaulavitjoissaan kantamaansa esinettä. +Väliin mainitsi hän surulla ja epätoivolla erään naisen nimeä, +haaveillen puhellen hänestä harvasanaisen asemiehensä kanssa. +Mutta oli kaikki tämä hänen käytöksensä sellaista, joka on hyvälle +sydämelle ja inhimilliselle luonnolle kunniaksi, ei pelkuruudesta +eikä raukkamaisuudesta johtuvaa. Ja oli meille monasterin muutamille +veljille, joille heidän vartioimisensa oli uskottu, omituista nähdä, +kuinka kuukausien kuluessa jonkun naisen muisto, maallinen rakkaus +ja lemmityn olennon kaipuu niin täytti miehen koko olemuksen, että +sen todistajana oleminen olisi saattanut koitua kiusaukseksi niille, +joille se on kiellettyä. Sillä kaikesta näki, että suurimmassakin +epätoivossa ja tuskassa tuo tunne sittenkin oli hänelle suloinen ja +virkistävä, niin että ihmetellen saattoi kysyä tämän asian -- rakkauden +-- salaisuutta, kun se näytti tuottavan miltei Jumalan armon kaltaista +lohdutusta. + +Mutta pian saattoi huomata, että hyvästä ravinnosta huolimatta vankila +rupesi pahoin vaikuttamaan ritarin terveyteen, jolloin Antonii salli +hänen päästä yhä sopivampaan asuntoon. Mutta kuta pitemmälle aika +kului, sitä selvemmäksi kävi, että ritarin terveys oli kokonaan +murtunut, niin että kun Antonii vihdoin ilmoitti hänelle, että hän oli +vapaa lähtemään monasterista milloin tahtoi, koska ei ollut enää väliä +sillä, mitä hän saattoi tai tahtoi kertoa, ei hänestä ollutkaan enää +lähtijäksi, vaan häätyi hän sairasvuoteelle. + +Ja alkoi nyt murheellinen aika hänelle ja hänen hoitajilleen. Jumala +tietää, että vaikka hänen kohtalonsa olikin surullisin mitä ihminen +ajatella saattaa, ja vaikka ei voisikaan hyväksyä sitä menettelyä, +minkä uhriksi hän joutui, niin silti ei voi kukaan sanoa, ettei +olisi osoitettu hänelle kristillistä rakkautta hänen sairautensa ja +viime hetkiensä aikana. Ei mennyt aamua eikä iltaa, ettei Antonii +olisi murheella hänen voinnistaan tiedustellut ja häntä rukouksiinsa +sulkenut, ja mitä Antoniin sihteeriin tulee, niin hän sekä streltsien +päällikkö, joka oli hurja ja raaka sotilas, olivat vieraaseen +harvinaisella ja oudolla rakkaudella sekä säälillä kiintyneet. +Mutta hänen oma asemiehensä, tuo juro ja harvasanainen tsuhna, +oli kuin koirista uskollisin isäntänsä vuoteen ääressä. Ei häntä +saatu sanottavasti siitä väistymään eikä hän lauhtunut ystäväksi +kenellekään, vaan kyräsi jokaiselle rajattomassa epäluulossaan. Ja kun +ritarille koetettiin antaa lääkettä hänen tuskainsa lievikkeeksi, hän +nähtävästi kielsi isäntäänsä sitä nauttimasta, epäillen myrkytystä. Yön +keskellä saattoi kuulla tämän raa'an sotilaan haastelevan sairaalle +ritarille kuin lapselleen ja puhkeavan väliin sokeisiin sadatuksiin +ja hampaittensa kiristykseen. Varma voi olla, että kostoa hautoi tuo +mies erotuksetta meille kaikille, huolimatta siitä, miten olimme hänen +isäntäänsä kohdelleet, kostoa sitä kauheampaa, kuta voimattomammaksi +hän tunsi itsensä täällä keskellämme yksinänsä. Ei pidä kostaa, on +Jumalan laki, mutta ei voi tätä miestä tuomita, sillä hänen tunteensa +oli luonnollinen, aikeensa ja tahtonsa mahdottomuuteensa nähden +liikuttava. + +Näitä aikoja ajatellessa ja muistellessa tulkoon mainituksi sekin, +mikä aina on salaisuutena ollut, mutta jonka tulee olla nyt tiettyä +siksi, että ymmärrettäisiin Jumalan kaikkivoivan rangaistuksen ja +oikeamielisyyden vanhurskaus, nimittäin että tuo streltsi-päällikkö, +joka niin omituisesti oli ritariin kiintynyt ja uhrautui hänen +hoitajakseen, oli itse Antoniin poika. Antonii ei ollut ollut aina +hengen mies, vaan sotilas ja ritari, vaikkakin hänen elämänsä +tapahtumat olivat saaneet hänet rautapaitansa hylkäämään. Mitä ne +tapahtumat olivat olleet, sitä ei kukaan tiedä, sillä itse hän ei +koskaan puhu, aina vain vaieten, mutta poikaansa hän edelleen rakastaa +ja käyttää häntä salaisimmissa toimissaan; tätä hän ei ollut voinut +salata nuorelta sihteeriltään, joka oli monesta seikasta päässyt asian +perille. Tämä olkoon mainittu siksi, että paremmin ymmärrettäisiin se, +mitä nyt aion kertoa... + +Se oli synkeimmän syksyn aikaa se, jolloin nuori ritari Grijp vuosien +perästä erosi tästä elämästä. Meri oli jo jäätynyt ja raivosi mitä +kauhein lumimyrsky, joka kietoi monasterin vinkuvaan valkovaippaansa. +Koleat henkäykset tuntuivat pitkin kylmiä käytäviä ja väristen +syventyivät isät rukouksiinsa. Kaukaa meren ulapalta saattoi kuulla +kumeata ryskettä, kun siellä myrsky armotta kasaili jäitä päästäkseen +kannettomien syvyyksien päälle riehumaan. Ritarin vuoteen pääpuolessa +lekutti kaksi tuohusta levottomasti aivan kuin odottaen hengen +vapautumista, jalkapäässä istui asemies pää käsiin painuneena, +kauempana varjossa, oven suussa, oli streltsi-päällikkö miekan kahva +kuin ristinä edessään ja uunin ääressä istui vielä eräs nuori munkki. +Ritari huohotti hiljaa, hänen silmänsä loistivat ja hän tuntui +haaveilevan itsekseen outoja asioita. Tuon tuostakin leyhähti huoneessa +kylmä viima ja ulkoa kuului myrskyn rytinä, kun se kiihtyi jotakin +repimään ja monasterin pihalla kasvavia hentoja puita nöyryyttämään. +Ah, luoja oli antanut tänä iltana luonnossa pahalle vallan. + +Mutta silloin, keskellä hiljaisuutta, kuului oven narahdus ja kaikki +aivan säpsähtivät nähdessään Antoniin keskellä huonetta. Ketään +katsomatta seisoi hän siinä vuoteeseen kääntyneenä, kädet ristissä +rinnoilla, syviin mietteisiin vaipuneena. Kukaan muu ei liikahtanut +kuin asemies, joka Antoniin nähdessään tuntui varustautuvan kuin +kissa saaliinsa niskaan hyökkäämään. Koskaan ei saata ihmissilmissä +selvemmin kuvastua viha, inho, katkeruus, koston halu ja tuska kuin +hänen silmissään, kun hän siinä ikäänkuin ruumiinsa joka säijettä +jännittäen tuijotti arkkimandriittiin, jota piti kaiken onnettomuuden +alkuna. Oven suussa streltsien päällikkö sen myös huomasi ja aivan +hiljaa varustausi jonkun äkillisen liikkeen varalle. Huomasi tämän +vihan katseen Antoniikin, katsahti mieheen kylmästi, mutta siirsi +sitten katseensa jälleen sairaaseen. Ja taas oli huoneessa hiljaista, +niin hiljaista ja tuskallista, että sydän kutistui kokoon ja henkeä +tuntui ahdistavan. Silloin rupesivat Antoniin huulet liikkumaan ja hän +meni vaieten vuoteen ääreen, tarttuen ritarin käteen. Ja ihmeissään +tämä toipui tajuihinsa katsoen kummastellen häneen ja ympärilleen. Ja +silloin Antonii puhui hänelle: + +-- Anna minulle anteeksi, nuori mies -- niin puhui vanha pappi -- +menetetty elämäsi ja kuolemasi. Koetin sinua pelastaa ja murhaajalta +pelastinkin sinut, mutta sen sijaan vei sinut tauti. Minulla on ollut +suuria velvollisuuksia täytettävänä ja luulin parhaiten tekeväni. En +tiedä. Sydämeni halajaa anteeksi-antoasi. + +Tähän hän vaikeni, sillä hän huomasi, ettei ritari häntä oikein +ymmärtänyt. Hän meni ovelle ja saattoi sisään veljen, joka valmistautui +antamaan kuolevalle pyhää ehtoollista. Vaikka hän kuului väärä-oppiseen +kirkkoon, oli hän osoittanut niin vilpitöntä sydäntä ja Jumalan +pelkoa, että Antonii oli käskenyt suoda hänelle ehtoollisen. Ja ritari +selveni ymmärtämään kaikki, ymmärsi Antoniin tarkoituksen, hänen +anteeksi-pyyntönsä ja koetti surumielisesti hymyillen ojentaa hänelle +kättänsä, jolloin Antonii siunasi hänet. Eikä ollut huoneessa ketään, +jota ei liikutus vallannut. Mutta kun pyhä toimitus oli tehty, vaipui +ritari taas hourailuun. Oudolla kielellä hän puheli hiljaa ja asemies +hänen vierellään kuunteli tarkoin. Vihdoin hänen äänensä rupesi +heikkenemään, kunnes hän taas vaikeni. Kauan aikaa kuului hänen vaikea +ja huohottava hengityksensä, kunnes hän äkkiä sanoi selvällä äänellä +sen naisen nimen, josta hän niin paljon vankeutensa aikana oli puhunut. +Se oli kuin viime huokaus, sillä sitten hän kuoli asemiehensä syliin... + +Jumala tietää, että veljemme antoivat hänelle saman hautauksen +kuin uskollisimmalle omistamme, kolmella lyönnillä suureen kelloon +ilmoittaen kanssaveljen kuoleman. Hänen jäännöksensä kannettiin +ylösnousemuksen kirkkoon, jossa hänelle pidettiin sielumessu, ja hänet +haudattiin siunattuun maahan kaikkien kirkonkellojen soidessa ja isien +rukoillessa rauhaa pois menneen sielulle. Mutta kun hautajaiset oli +pidetty, kutsui Antonii asemiehen luoksensa, antoi hänelle turvakirjan +ja saattoi hänen tietoonsa, että hän oli vapaa lähtemään kotimaahansa. +Streltsien päällikkö, jonka hän lähetti samalla viemään viestiä +Kemiin, opastaisi hänet yli meren sinne ja sieltä hän kyllä löytäisi +turvakirjansa avulla tien omalle maalleen. + +Oli harmaa talvinen päivä, kun he lähtivät. Meri oli tyytynyt +kohtaloonsa ja uinui hiljaa valkean peitteensä alla. Päivä muuttui pian +hämäräksi ja pimeäksi, jota vain kylmät tähdet valaisivat. Taakseen +katsomatta hiihti synkeässä vihassaan ja surussaan asemies streltsin +perässä ja pian häipyivät he ulapan hämyyn, josta vain suden ulvonta +silloin tällöin kaukaisena ja kammottavana kuului. + +Kului päiviä, eikä ruvennutkaan kuulumaan streltsiä takaisin. +Levottomana lähetti Antonii miehiä menneiden jälkiä seuraamaan ja kauas +ei tarvinnutkaan ulapalle mennä, ennenkuin täydelleen selvisi, miksi ei +lähetti palannut: hänet löydettiin jäältä, osaksi sutten raatelemana, +mutta suuri yksiteräinen tikari kahvaa myöten sydämeen lyötynä. Se oli +ollut kuoleman syy ja asemiehen leppymätön käsi oli sitä kulettanut, +sillä ase tunnettiin hänen omakseen. Sammumaton koston jano oli +vaatinut hänet jotakin tekemään. Ja jos hän Antoniille kostaa tahtoi, +niin ei hän kipeämmin sitä olisi voinut tehdä. + +Selvästi saattoi nähdä, miten kaikki oli tapahtunut. Heti kun oli +päästy monasterin ulottuvilta ja kuuluvilta, oli asemies takaa +hyökännyt streltsin kimppuun ja iskenyt häntä puukollaan. Isku +oli tosin luiskahtanut pois sotilaan olkavarustuksesta, mutta +äkkiarvaamattomuudellaan kuitenkin aiheuttanut sen, että hän oli +kaatunut selälleen. Ja silloin oli mies käyttänyt tilaisuutta hyväkseen +ja iskenyt pitkän ja kamalan aseensa ihan kahvaa myöten toisen +sydämeen, niin että tämä oli varmasti siitä heti kuollut. Kiireesti oli +hän sitten lähtenyt hiihtämään eikä hänestä ole koskaan sen jälkeen +mitään kuultu. Hienoimman tuoksun hänen kostostaan kielsi Jumala +häneltä siten, ettei antanut tietää, että streltsi oli Antoniin poika. + +Se oli kauhea hetki, jolloin sana tapahtumasta saatettiin monasteriin. +Kuin jäykistyneenä ja jähmettyneenä kuunteli sitä Antonii, käyden +entistäkin kalpeammaksi, mutta muuta näkyväistä surua hän ei +osoittanut, sillä hän oli tottunut luottamaan siihen, että kaikella +on Jumalan kädessä merkityksensä ja tarkoituksensa. Hän muuttui aivan +äänettömäksi, vain entistä enemmän syventyen rukouksiinsa. Väliin +saattoi huomata hänen taistelevan ankaria sisällisiä taisteluja ja +katkonaisista huudahduksista voi otaksua sitäkin, että hänessä oli +herännyt epäilys, oliko hän menetellyt oikein ja oliko monasteri +sekautumalla maalliseen vallanhimoon toiminut kutsumuksensa ja oikean +tehtävänsä mukaisesti. Oliko Luoja käyttänyt tätä ankaraa keinoa hänen +herättämisekseen ja mahdollisesti tuon seikan valaisemiseksi, että +Karjalan heimon etsikko-aikaa ei olisi pitänyt sittenkään mahdottomaksi +tehdä. Kuinka hyvänsä, hänen sihteerinsä, joka alamaisesta ja +kuuliaisesta mielestään huolimatta ei koskaan voinut unohtaa +tshuudilaista syntyperäänsä ja joka Antoniin oppilaana oli oppinut +ymmärtämään heimonsa asioita ja tulevaisuutta toisin kuin he itse, tuli +usein hiljaisessa mielessään asiaa tältä kannalta ajatelleeksi. + +Salainen suru ja tuska rupesi tämän jälkeen Antoniita jäytämään, kunnes +hän pian kuoli, vuonna 1612. Kohta koittivat sitten monasterille +onnettomuuden ajat, kun starovertsien riidat pääsivät sielläkin +raivoamaan. Tammikuulla monasteri valloitettiin ja kaikki, jotka siellä +tavattiin ase kädessä, surmattiin. Kauhea oli silloin tila pyhässä +paikassa. Monasterin maallinen mahtavuus silloin myös suureksi osaksi +hävitettiin, mutta sitä enemmän se loisti hengellisellä kirkkaudellaan. + +Mutta silloin, kun streltsi surmattiin, oli suru luostarissa vilpitön. +Pyhät isämme osoittivat kunnioitusta hänen ja väärä-uskoisen +harvinaiselle ystävyydelle sillä, että hautasivat heidät vierekkäin. +Olivathan he molemmat saman aatteen uhreja, joten senkin vuoksi sopivat +vierekkäin lepäämään. Ja Antoniin käskystä pystytettiin haudalle suuri +risti, kuin monakoille ikään, joihin hän monakkojen tapaan käski +kirjoittaa sen, että siinä lepäävät olivat syntymisestä loppuunsa +saakka olleet nuhteettomia ritareja ja ristinsä kantajia, jotka olivat +siirtyneet toiseen elämään Vapahtajansa ansiotekoihin turvaten. + +Ja tämän kaiken on tahtonut jälkimaailman tietoon säilyttää se, +joka salaisesti on kaikkien tapahtumien todellisesta syystä päässyt +selville, sekä haluaa, että kaikki tekojen vaikuttimet oikein +tulkittaisiin. Suokoon Jumala meidän aina oikein tehdä ja hänen +tahtonsa todellinen tarkoitus toteuttaa. Amen. + +-- -- -- -- -- + +-- Mistä tiedät, isäseni, tämän kaiken, sillä monasterin kronikassa +siitä ei kerrota muuta kuin mitä on todella historiallista, se, mitä +nyt olet Antoniin ja monasterin politiikasta yleensä kertonut? + +Vanhus hymyili omituisesti. + +-- Vanhat muurit kerran juttelivat, sanoi hän. Luostari on satoja +vuosia vanha, sen painettu kronikka vähäpätöinen. Kuka tuntee kaiken +sen, mitä täällä on tapahtunut? Eivät teidän historioitsijanne, joille +vanhat paperimme antaisivat paljon uusia tietoja ja valaistusta. Mutta +ne on viety pois. + +Ja hän lisäsi hetken vaiti oltuaan: + +-- Jäi äsken sanomatta, että asemiehen taskusta hänen murhatyötä +tehdessään oli pudonnut pergamenttikäärö. Tämä liuska, jonka olet +nähnyt, on jäännös siitä. Ehkä sekin on jotakin ennen häviämistään +kertonut. + +Huomasi, ettei vanhus ollut halukas sanomaan, mistä hän oli tämän +harvinaisen tarinansa saanut. Ehkä se oli hänen omaa mielikuvitustaan? +Mutta nuo sanat tuossa pergamenttiliuskalla olivat todelliset. + +Ilta oli taaskin, mutta nyt kolea ja sateinen. Vesi valui pitkin +ruutuja, meri oli vaahtopäänä ja monasterin muureista tiukkui kosteus. +Munkit vaelsivat allapäin ja pyhiinvaeltajat olivat alakuloisia. Mielen +valtasi tyhjyys ja alakuloisuus. + +-- Sano, isäseni, kuinka jaksatte ja voitte täällä elämänne viettää? +Ettekö masennu ijankaikkisesti ja halaja kuolemaa? + +Vanhus nousi ja teki ristinmerkin. + +Tuntui sitten kuin olisi hän aikonut vastata jotakin, mutta ei +sanonutkaan mitään, vaan lähti vaieten huoneesta. Ja yhä voimakkaampana +tunkeusi mieleen masennus, kunnes vihdoin salamana lennähti mieleen +innostava huomio ja ajatus: -- Lähden kotiin! Sanon hyvästit +luostarille, Karjalalle, Ontreille, hautaan kokemukseni sydämeeni ja +matkustan jälleen kotimaahani. Tähän päättyköön vaellukseni, elämäni +vaiherikas matka luontoon ja heimoni keskuuteen. + + + + +XXVI. + +UUTEEN ELÄMÄÄN. + + + Ikävä minun tulevi, + Ikävä tuletteleksen, + Oman maani mansikoita, + Oman Suomen sorsasia. + +Vuosia on kulunut... + +Hän istui portailla ja katseli mietiskellen edessään avautuvalle järven +ulapalle. Päivä oli kirkas, lämmin ja tyyni. Järvi oli kuin kuvastin. +Pienet vihreät saarulaiset olivat kuin istahtaneet sen pinnalle +unelmoimaan. Pääskyset visertelivät lakkaamatta sinitaivaalla ja auer +väreili kaukana vaarojen laella ja taivaan rannalla. Oli mieluista ja +rauhallista siinä istua ja katsoa maailman ihanuutta. + +Ovi on auki tupaan, josta kuuluu lasten naurua sekä naisen laulua. +Laulaja saapuu hänen luokseen ja istahtaa viereen, ujostelematta pannen +kätensä hänen kaulaansa. Hän on nuori ja uhkea nainen. Iho on tervettä +ja puhdasta, kaula päivän paahtama ja sievästi kaareva. Valkoinen +kesäpuvun kaulus sitä kauniisti rajoittaa. Hän katsoo hymyten naista +silmiin ja vastaa hänen hyväilyynsä, sillä onhan nainen hänen vaimonsa. +Jo tulee tuvasta kaksi paitaressua, molemmat tyttöjä, joilla on juuri +vuosi väliä. Isompi on vaalea ja haaveksivaisen näköinen pikkuvanhassa +viisaudessaan, nuorempi on lapsellisessa terhakkuudessaan tarmokkaampi. +Kesäpäivän helle on heitäkin raukaissut ja he istahtavat viileän +etehisen varjoon. + +Piha on ruohoinen ja sen keskellä kasvaa iso koivu, haltiain mieluinen +asunto. Taampana on kaivo, jonka harmaja vintti viitaten kohoaa +korkeuteen. Oikealla on puutarha mehiläisineen ja vasemmalla vainioita. +Suoraan edestä johtaa varjoisa puistokäytävä rantaan, jossa hänellä +on se "rakas venonen". Talon ympärillä on laajalta peltoja ja viimein +kehyksenä tumma metsä. + +Niittokoneen tasainen rätinä kuuluu kedolta, jossa tehdään työtä +kiireellä ja tarmolla. Ruohon vihreyttä vastaan kuvastuvat hauskasti +miesten ja naisten kirjavat puvut. Kuuluu iloista naurua ja puhetta. +Pientareen niittäjä liippaa ahkerasti viikatettaan. Haravat heiluvat +vilkkaasti. + +Erikoista huomiota saattaisi herättää tuo punapaitainen ukko, joka +siinä ahkerasti kokee muiden mukana hyöriä, vaikka onkin aivan rampa. +Hiki valuu hänen otsaltaan, jota hän ahkerasti pyyhkii punaisella +karttuunihihallaan, mutta siitä huolimatta hän alati hymyilee +hyväntahtoisesti sinne muiden ilon ja reippauden joukkoon. Jo ensi +silmäykseltä saattaa nähdä, että hän on onnellinen ihminen. + +Hänhän onkin Ontrei. + +-- -- -- -- -- + +Ja tuo portailla istuva mies on Ontrein kerrallinen matkatoveri. Nuori +nainen on hänen vaimonsa ja pienet tyttöset hänen lapsiansa. Kaikki +ympärillä on hänen omaansa, hänen maatilaansa, vaikka hänestä väliin +tuntuukin kuin omistaisi hän sen lisäksi vielä koko maailman. + +Monet vuodet olivat kuluneet siitä, kun hän erosi rammasta toveristaan +Solovetsin kuuluisassa monasterissa siellä kaukana Valkean meren +helmassa. Hyvin hän muisti tämän eron hetken. Pyhiinvaeltajain joukossa +oli hän syleillyt ukkoa ja kiitellyt häntä kaikesta ystävyydestä ja +opetuksesta. "Hyvästi Ontrei", oli hän sanonut, "hyvästi, olen sinulle +ikuisesti kiitollinen." "Me tapaamme varmasti vielä, tulen sinua +hakemaan kerran." + +Ja hän oli saatellut ukon "Usko"-nimiselle laivalle, jolla hänen oli +määrä matkustaa Sumaan. Siitä kulkisi hän kyydillä, toverinsa antamilla +rahoilla, nopeasti kotiansa kohti, käyden välillä tervehtimässä +tuota vanhaa urjadniekkaa siinä kylässä, josta heidän merkillinen +seikkailunsa silloin oli alkanut. Ja viime hetkeen saakka oli hän +rampaa ystäväänsä puhutellut, sillä hän oli ukkoon kovasti mieltynyt. +Ontrei oli kokenut tapansa mukaan hymyillä ystävällisesti ja +tyytyväisesti, mutta liikutus oli särkenyt hänen hymynsä ilon ja itkun +sekaiseksi irvistykseksi. Niin oli vihdoin "Usko", monakkojen rakentama +ja ohjaama laiva, kadonnut satamaa varjostavan niemen taakse ja Ontrei +peittynyt hänen silmistään. + +Ja saman päivän iltana oli hän itse lähtenyt monakkojen toisella +laivalla, "Toivolla", Kemiin takaisin. Kuinka hyvin sopikin Ontreille +"Usko" ja hänelle "Toivo"! Lämpimät hyvästit oli hän jättänyt +vanhalle isännälleen, majalan harmaaparralle vartialle, joka niin +mielenkiintoisesti oli osannut hänelle monasterin muinaista suuruutta +ja koko Karjalan historiaa valaista. Hän muisti, kuinka siitä asti +moni seikka näissä asioissa oli hänelle esiintynyt kokonaan uudessa +valossa. Ja niin oli hän sitten omia aikojaan, unelmissaan ja +haaveissaan, matkustellut pitkin koleata Valkean meren rantaa: tullut +Kierettiin, Koudaan ja vihdoin Knäsöihin, jonne lahden toiselta puolen +sinisinä kuulsivat Kuolan tunturit. Siitä oli hän vähitellen saapunut +Koutajärven yli ja erämaiden läpi Suomen puolelle, Paanajärvelle, ja +siitä sitten kotiin. + +Nyt kaikki tuntui kuin unelta. Kun hän eräänä aamuna, varkaiten yöllä +hävittyään kotiinsa, oli ilmestynyt aamiaispöytään, olivat hänen vanha +isänsä ja äitinsä olleet saada halvauksen tästä äkkiarvaamattomasta +tapahtumasta. + +-- Missä ihmeessä sinä olet ollut? + +Äiti se ensiksi oli selvinnyt näin kysymään. + +-- Niin missäkö? + +Hänen täytyi oikein kerrata tuo kysymys, sillä hänestä oli retkensä +tuntunut silloin niin äkkioudolta ja merkilliseltä, ettei siitä +lyhyesti voinut mitään ilmoittaa. Mutta sitten oli hän pääpiirteissään +kertonut kulkunsa, mutta vaiennut aivankuin jostain sisäisestä käskystä +kaiken sen, mikä olisi saattanut tuntua erikoisen merkilliseltä. Häntä +oli pelottanut se, ettei häntä kentiesi uskottaisi. Ja hänen olonsa +oli samalla tuntunut niin mieluisalta ja viihdykkäältä, kaikki niin +mielenkiintoiselta ja uudelta, että elämänhalu oli vallannut hänet kuin +hyökyaaltona. Hän oikein halasi päästä siihen mukaan, täysin siemauksin +ja tarmolla siinä osaansa suorittamaan. + +Matkaltaan palattuaan oli hän tuntenut vastenmielisyyttä entisiä +aikeitaan kohtaan. Hänellä ei tehnyt mieli opettajaksi paremmin kuin +muuksikaan virkamieheksi; liikemieheksi ei hän halunnut ollenkaan, sillä +ala oli tuntunut hänestä oudolta; sanomalehtimiehenä hän olisi voinut +toimia vain siinä tapauksessa, että hänellä itse mielestään olisi ollut +jotakin sanottavaa ja opetettavaa. + +Hän antautui maanviljelijäksi. + +Se olikin aina ollut hänen salainen ihanteensa. Viljellä maata, imeä +ravinto suoraan maa-emon mahtavilta parmailta, elää kuin muukin +elollinen suorastaan luonnon turvissa, -- se oli hänestä oikeata ja +väärentämätöntä ihmisen elämän-uraa. Ja samalla sivistää sieluaan, +rikastuttaa henkistä elämäänsä niillä tiedon ja taidon tuotteilla, +joita jumaluudesta inhimillisin kyvyin irti saadaan isketyksi, -- sen +jos minkä piti antaa elämälle sisällystä. Ja kuulua siihen säätyyn, +jonka turvissa maamme on noussut ja seisoo, joka on meille Jumalan +antama ammoisista ajoista, ei irrallinen vaahto pinnalla, -- se on +suoranaisinta historiallisesti oman kansan vaiheisiin ja taisteluun +yhtymistä. Voimakas, valistunut, itsenäinen ja ihanteellisesti +ajatteleva maanviljelijäsääty, -- se oli hänen mielestään Suomen +tulevaisuus, niinkuin se oli ollut sen menneisyyskin. Tämä oli tullut +hänen vakaumuksekseen ja sen mukaan hän toimi tinkimättömästi. + +-- -- -- -- -- + +Hän nautti näistä muistoistaan, jotka vilauksena siinä hänen aivoissaan +kulkivat, ja hän tunsi, että hän oli ollut oikeassa. Teennäisen +elämän sijaan oli hän valloittanut, tai lahjana saanut, terveen, +onnea ja voimaa uhkuvan uran, kaukana joutavasta ja vähäpätöisistä +pyrkimyksistä. Ratkaisun taistelu oli nyt hänen mielestään ohi ja +hän oli päässyt urallaan vakaantumaan. Oliko hän nyt löytänyt tien +todelliseen onneen? Mitä oli elämällä hänelle varattuna, sillä olihan +ura vasta alussa? Tuota oli hän aina itsekseen aprikoinut, sillä hän +tunsi sydämensä sopukassa aavistuksen kaiken inhimillisen hauraudesta. +Mutta samalla tunsi hän voimaa ja taistelun halua, intoa otteluun, +jossa ratkaistaisiin ja voittajalle palkinto annettaisiin. Tässä +tyynessä miehessä, joka ei näistä mielipiteistään ja aatteistaan +juuri jutellut, ei niitä kellekään tyrkyttänyt eikä pakkautunut +maailmanparantajaksi, piili nyt tavaton määrä tarmoa, sitkeyttä +ja itsenäisyyttä, joilla eduillaan hän tavallisesti sai tahtonsa +toteutetuksi. Kaikki, sekä hänen ystävänsä että kylmät naapurinsa, +myöntävätkin, että hän on luonne ja persoonallisuus. Luonnon ja terveen +elämän avulla oli hän päässyt kohoamaan varmalle ponnahduslaudalle, +josta hän pelottomasti katseli edessänsä olevaa taivalta. Uudet +taistelut, velvollisuudet ja tehtävät odottivat häntä siellä. Ja +siihen kohoutumiseen oli hänet auttanut palaaminen luonnon ja kansan +keskuuteen, alkuperäisten ja yksinkertaisten inhimillisten hyveitten +pariin, oikeaan käsitykseen velvollisuudesta ja työstä sekä ihmisen +elämän tarkoituksesta; ja vielä oli häneen mahtavasti vaikuttanut +se uskonnollinen ja historiallinen tietoisuus kansastaan ja sen +todellisesta perusluonnosta, johon hän mitä omituisimmalla tavalla oli +herännyt... + +Hän oli keskustellut näistä asioista paljon vaimonsa kanssa ja kertonut +hänelle tarkoin retken kaikki salaisuudet, näyttäen katkonaisen +päiväkirjansakin. Hänen katkerat lemmenvalittelunsa, joilla eräät +kohdat olivat kaunistetut, tuntuivat nyt lapsellisilta, eivätkä +herättäneet hänen vaimossaan muuta kuin iloisuutta. Niinpä hän kerran +eräänä kesänä, jolloin hänelle saapui kaukaa etelästä ylhäisiä +vieraita, saattoi ottaa ruhtinattaren mitä sydämellisimmin vastaan. He +olivat nyt vapaita ja onnellisia, ja ruhtinatarta kaunisti hänen tällä +välin saamansa äidillisyyden piirre sanomattomasti. Tämän yhdessä olon +ja jälleen näkemisen hauskuutta lisäsi vielä suuresti se, että Ontrei, +joka kesäisin saapui toveriaan tervehtimään, sattui juuri silloin +tulemaan. + +Mutta he eivät olleet ainoat vieraat, jotka liittyivät hänen matkansa +muistoihin. Viikkokausia oleskeli hänen luonaan eräänä kesänä tuo +kalpea opettaja sieltä jostain Keski-Karjalan kylästä, hän, joka +niin innostuneesti oli osoittanut maansa menneisyyttä harrastavansa. +Ja mikään salaisuus ei ole, että tuo hänen elämäntehtävänsä, tuo +suuri karjalaisten todellinen historiallinen kansalliseepos lähestyy +valmistumisensa hetkeä. Hän on sitä yhä muovaillut ja uudistellut, +puhdistanut kielen todella karjalaiseksi ja saattanut sen kaikin +puolin julkaisukelpoiseen asuun. Mahdollista kuitenkin on, että +sen ilmestyminen siirtyy toistaiseksi, suopeampaan aikaan, jolloin +karjalaisten heimoharrastukset taas pääsevät virkoamaan; silloin +siitä epäilemättä tulee se korven vaskikäärme, johon katsominen +herättää myrkyllisistä lumoista. Nykyisin on opettaja saanut täyden +tyydytyksen jo siitä tietoisuudesta, että hänellä todella on runoilijan +ja taiteilijan lahja, että hänen unelmansa eivät sittenkään ole +haaveita, vaan mahdollisia kaikinpuolin. Eräs seikka tosin tekee +Suomessa tällaiset asiat hiukan epävarmoiksi, se nimittäin, ettei +näille suurille runoteoksille yleisön kehittymättömyyden vuoksi tahdo +mitenkään saada kustantajaa. Mutta tässä tapauksessa saanee olla +vakuutettu teoksen niin eittämättömästä arvosta, että kustantajat +tullevat suorastaan siitä kilpailemaan, ellei jo siihen aikaan ole +olemassa erikoista vienankarjalaista kustannusliikettä, jolla on +päätehtävänä näitä karjalaiskansallisia yrityksiä edes auttaa. Kuinka +hyvänsä, pää-asia tällä hetkellä on se, että opettaja-ystävämme +sisäinen ristiriita on loppunut ja hän saanut rauhan. + + * * * * * + +Ja niin jätettäköön sankarimme jatkamaan miehuuden taisteluansa, +saavuttamaan niitä kokemuksia, joita on tarjona hänen laisekseen +kehittyneelle miehelle. Hänen elämänsä muodostui työstä ja huolesta +rikkaaksi, runsaaksi voitoista ja pettymyksistä; hän otti huomattavasti +osaa silloisen Suomen tärkeään julkiseen elämään, saattaen muodostaa +omaan kokemukseen perustuvan käsityksen siitä ja siinä toimivista +henkilöistä. Olivatpa ne kokemukset mitä hyvänsä, yksi oli niille +kaikille aina yhteistä, -- se nimittäin, että jokainen niistä muistutti +hänelle Ontrein Solovetsin-retkellä opettamaa totuutta: syntymästä +hautaan tulisi ihmisen olla + + PYHIINVAELTAJA. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Pyhiinvaeltaja, by Eino Railo + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56533 *** diff --git a/56533-8.txt b/56533-8.txt deleted file mode 100644 index f0fc283..0000000 --- a/56533-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7857 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Pyhiinvaeltaja, by Eino Railo - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Pyhiinvaeltaja - Kuvitelmia Karjalasta - -Author: Eino Railo - -Release Date: February 10, 2018 [EBook #56533] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PYHIINVAELTAJA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -PYHIINVAELTAJA - -Kuvitelmia Karjalasta - - -Kirj. - -OSMO IISALO [Eino Railo] - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja -1915. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Lähtö luonnon ja alkuperäisyyden maahan. - II. Ontrei ja hänen hurskaat opetuksensa. - III. Kaksi pyhiinvaeltaja-naista. - IV. Outoja tapahtumia tshainajassa. - V. Salaperäinen vieras. - VI. Jatkoa tapahtumiin tshainajassa. - VII. Salaperäinen vieras ja pyhiinvaeltaja-naiset. - VIII. Pakoretkelle lähtö. - IX. Ontrein tarina. - X. Tulo Paadenen kylään. -- Runoilija-opettajan vieraana. - XI. Öinen juhlahetki. - XII. Herääminen ja pako erämaahan. - XIII. Unelmia Seesjärveltä. - XIV. Koskemattoman luonnon ylevyys. - XV. Mietteitä ja huomioita. - XVI. Merkillinen kallio. - XVII. Alakuloinen ilta. - XVIII. Uskomatonta. - XIX. Vanha urjadniekka. - XX. Onto ja Tuonen lintu. - XXI. Kesäinen hetki karjalaisessa kylässä. -- Runolaulaja. - XXII. Tulo Kemiin. -- Pako onnistuu. -- Tulo Solovetsiin. - XXIII. Solovetsi ja Karjala. - XXIV. Taistelu Karjalasta. -- Grijp-ritarin tarina. - XXV. Grijp-ritarin kuolema ja asemiehen kosto. -- Hyvästi. - XXVI. Uuteen elämään. - - - - -I. - -LÄHTÖ LUONNON JA ALKUPERÄISYYDEN MAAHAN. - - - Vieri siitä virstan toisen, - Pakeni palasen maata - Salon synkimmän sisähän, - Korven kolkon kainalohon. - -Hän oli istunut huoneessaan. Ovi oli ollut auki. Ulkoa oli kuulunut -siskojen ja heidän vieraittensa raikasta naurua. Tuomen kukkien tuoksua -oli kantautunut sisään ja pääskysten liverrystä sekautunut silloin -tällöin tyttöjen huolettomaan ilakointiin. Matti-renki oli istunut -pirtin portailla paitahihasillaan, isä-rovasti oli ollut huoneessaan -päivällislevollaan. Äiti oli jo leponsa katkaissut, koskapa hänen -tasainen laulunhyrinänsä oli ruvennut kuulumaan. Kylän raitilta oli -vielä silloin tällöin kaikunut pois ajavan kirkkoväen kärryjen ratinaa. - -Hän oli nauttinut elämästään ja olemassa-olostaan. Ummistaen silmänsä -kuvitteli hän tuon kaiken jälleen ilmieläväksi eteensä. Hän oli -tuntenut terveyden ja elämänhalun suomaa hyvinvointia, sekä iloinnut jo -edeltäpäin kaikesta siitä uudesta ja oudosta, jota pian tiesi tulevansa -näkemään. Laukku tuossa lattialla, jonka viime solkia hän siinä kiinni -solmeili, sekä vierellä pahkurasauva, ynnä vielä hänen pukunsakin -osoittivat, että hän oli lähdössä matkalle, nähtävästi jalkamatkalle. -Hyvin hoidettuaan asiansa oli hän päättänyt vielä kerran, ennenkuin -lukunsa lopetettuaan ryhtyi vakinaiseen toimeen ja siten kenties -kiinnittyi liiaksi, harhailla vapaana siellä, missä vielä tapasi -luontoa ja kansaa, jota ei sivistys ollut muuttanut. - -Niin oli hän matkustanut Sortavalaan ja siitä Koirinojaan. Täältä oli -hän hiljalleen astuskellut läpi Suistamon Suojärvelle, josta eräästä -rajakylästä sai matkatoverin, Ontrein. Siitä oli painuttu rajan poikki -ja lähdetty kohti kuuluisaa Solovetsin luostaria. Sillä matkalla oli -hän parhaillaan, ja oli hän jo nyt huomannut tulleensa siihen luonnon -ja alkuperäisyyden, lapsen uskon ja hartauden maahan, josta oli -uneksinut. - - - - -II. - -ONTREI JA HÄNEN HURSKAAT OPETUKSENSA. - - - Lennin maille vierahille, - Tulin tuntemattomille, - Sinisen salon sisähän. - -Hän oli solakka ja kaunis mies. Tummissa silmissä oli avomielinen -katse, jolle tuuheat kulmakarvat antoivat jonkunmoista näennäistä -tuimuutta. Päällä oli oma pysty asentonsa, joka osoitti pelotonta ja -itsenäistäkin luonnetta. Kun hän silmäsi taakseen, siellä perässä -pyrkivää toveriaan, kuvastui kasvoille malttamaton ilme, joka kuitenkin -pian vaihtui hymyksi ja leikiksi; häntä nähtävästi huvitti toverinsa -näkeminen. - -Ontrei olikin hänen reippautensa suoranainen vastakohta. Toinen jalka -oli muodostunut kömpelöksi kämpäjalaksi, jonka hän vaivoin aina sai -toisen edelle sijoitetuksi; oikea käsi oli kuivanut koukkuun ja koko -ruumis oli käynyt hiukan vinoksi. Tukka oli pellavaista, niskasta -tasaiseksi leikattua, leuassa tutisi liuhuparta. Silmät olivat -siniset, ja loisti niistä avoimesti lempeys ja hyvyys sekä lapsen -mieli. Ja kuitenkin saattoi hänen kasvoilleen joskus välähtää voiman, -toiminnan ja tarmon ilme, joka ikäänkuin hetkeksi muutti koko miehen. -Vaivaloisesti kävi häneltä kulku ja raskaasti nojasi hän sauvaansa, -mutta matkan kuluessa osoitti hän tavatonta sitkeyttä, joka pani -terveenkin kovalle koetukselle. - -He vaelsivat synkässä erämaassa ja oli heidät yllättänyt sade ja myrsky -sekä niiden mukana hämärä, joka kuusikkometsässä tuntui kaamealta. Oli -kuin olisivat nuo savenkarvaiset pilvet olleet tuossa puiden latvoissa, -joita vihainen tuuli pudisteli. Tieaukon päältä vilahti vielä pilven -lomasta iltatähti kuin hukkuvan avunhuuto, kunnes sekin katosi. Arkuus -ja vilun tunne, turvattomuuden ja hämärän salaperäinen orpous valtasi -mielen, joka halasi pois tästä epäystävällisestä säästä. - --- Ylen -- alotti Ontrei päästyään odottelevan toverinsa kuuluville --- ylen on nyt, veliseni, ilma paha joutuin matkata. Sinähän kyllä -nuorilla ja notkeilla jaloillasi menet saman tyynellä kuin tuulellakin, -mutta minun vaivaisen on vaikeampi. Mutta saattaapa sinunkin vauhtisi -hiljentyä, ennenkuin ollaan perillä... - -Hän hymähti leikillisesti ja vilkaisi salavihkaa nuoreen toveriinsa. - --- Sinä olet, Ontrei, -- vastasi tämä -- hidas, mutta sitkeä. Pitäisi -joutua kylään levähtämään. Nälkäkin on. Onko vielä matkaa pitkästi? - --- Viisi virstaa ainakin. Mutta astutaanhan hartaasti. Harvan matkanhan -perille niin nopeasti päästään kuin mieli tekisi. Ja kuitenkin, -- kun -ollaan kuoleman kanssa vastatusten, niin jopa onkin mielestämme silloin -liian joutuin maallinen vaelluksemme suoritettu... - -Ontrei huokasi, teki ristinmerkin ja jatkoi: - --- Ei vapahtajakaan kiireesti kulkenut apostolein kera vaeltaissaan -ajallisessa haahmossaan. Ja kuinka sattuikaan pyhälle Sosimalle, kun -hän hengen herättämänä läksi Äänisen rannalta astumaan halki erämaan -pohjoista kohti... - -Tällä kohdalla tukahdutti Ontrein tavallista äkeämpi tuulen puuska, -joka sai hänet peräti hengästymään. Edessä oli suon salmeke, jonka -toisella rannalla metsä mustana ja uhkaavana odotti kulkijoita. -Nuoremman tottumattomia veriä hiukan värähdytti ja hän pysähdytti -Ontrein. - -Mikä se? - -Edestä metsästä kuului valittavaa kitinää ja tuulen outoa kohinaa. -Rusahteli ja rasahteli, pelkäävä korva kuvaili ja kuvitteli, silmä näki -näkyjä. Suuri risti kohosi tiepuolessa ja joukko valkoisia riepuja -liehui tuulessa. Kaikki lapsuuden muistot kalmasta ja murhapaikoista -lennähtivät mieleen. - --- Mikä se on tuo risti tuossa? - --- Risti? Vain muistutus matkamiehelle, että anoisi siunausta -retkelleen. Hurskas ja hyvä kristitty uhraa palasen liinaisestaan sivu -mennessään, saaden niin Jumalan siunauksen matkalleen. Ka, sittenpä ei -haltian ja pahan valta häneen pysty. - -Ja hartaasti risti nyt Ontrei silmänsä, kumarteli ja anoi siunausta. - --- Ano sinäkin, veliseni, etteivät rosvot meitä yllätä, kehoitti hän -toveriaankin, taas päästen jatkamaan: - --- Niin, kuinkapa sattuikaan hurskaalle Sosimalle, kun hän Jumalan -käskystä läksi matkalleen. Ylen olisi tietenkin ollut pyhälle miehelle -mieluinen autuas ja pikainen kuolema, että olisi hän päässyt siihen -elämään, jota niin palavasti halasi, mutta eipä suvainnut Jumala -hänen siinä asiassa kiirettä pitää. Pitkän elämän hän soi hänelle, -esimerkiksi kaikille Karjalan pakanoille, ja lopuksi sijan pyhimystensä -joukossa. Niin kun hän nyt nuorena munkkina matkasi halki Karjalan -Vienan rannalle, läpi synkeän pakanamaan, tapasi hän kerran tieltänsä -sairaan miehen. Auta minua, pyysi mies, kylään vie, sillä kovin olen -minä sairas ja äijälti on vielä matkaa. Minulla on kiire, vastaa -Sosima, Jumala kutsuu minua, en vielä tiedä, mihin; hoidan sinua -tässä, kunnes paranet, mutta kylään en voi palata. Ka, jos Jumalaa -kunnioitat, niin vie kylään, rukoili vieläkin mies; ei sinun kiireesi -niin suuri ole, ettet hyvää työtä ehtisi tekemään; kun teet, niin -saat sitä suuremman palkinnon. Sosima totteli miehen pyyntöä, hoiti -hänet terveeksi ja saattoi ihmisten ilmoille petojen kynsistä, jälleen -lähtien iloiten matkallensa. Konsa hän sitten havumajassansa Solovetsin -saarella, myrskyssä ja kylmyydessä, julmain pakanain uhkaamana, talven -ja pakkasen keskellä nälkään nääntymässä palavasti Herraa rukoili, -niin ilmestyi hänelle mies, joka toi ruokaa ja virvoitti pyhimystä -ruumiillisella ja hengellisellä lohdutuksella. Ja miehen tunsi Sosima -samaksi, jonka oli metsästä pelastanut. Se oli itse Spoassu... -Vapahtaja näet... - - * * * * * - -Selittämättömän outo tunne valtasi nuoren miehen. Siinä yön hämyssä -hänelle melkein vieraan, mutta lapsellisessa, taikauskon sekaisessa -hurskaudessaan sittenkin niin tutun ramman rinnalla vaeltaessaan oli -hän mielestään kuin salaperäisessä keskiajan maassa. Tie milloin -vaipui synkälle suolle sumuun ja väijyvien rimpien keskeen, jossa -jalka peläten haparoi tukea ja jossa pieninkin taakka selässä tuntui -syntikuormaa raskaammalta, milloin kohosi kumisevalle harjulle, -jossa myrskyn ääni soi kuin ylevän soiton humina. Silloin taas nousi -jalka keveämmin ja mieli reipastui, kuta korkeammalle tultiin. Niin -vaellettiin yössä ja hämärässä, vuoroin vaipuen, vuoroin nousten, mieli -askarrellen oudoissa ja omituisissa ajatuksissa. Kaukaa lapsuuden -muistoista se haki esiin erikoisia, ammoin unohduksissa olleita -mielikuvia kristityn kolkosta vaelluksesta kuoleman varjon laaksossa, -jossa saatiin kestää kamalat taistelut väijyvää kiusaajaa vastaan. -Ja tuosta siirtyi aatos laajemmalle upoten alakuloiseen näkyyn alati -vaeltavasta ihmisjoukosta, joka levottomana rientää aina eteenpäin, -itsekään todella tietämättä, minne... - -Hän katseli taas salaa Ontreita, kun tämä siinä kompuroi liukasta -polkua, nähtävästi syviin mietteisiin vaipuneena. Hänen täytyi -suorastaan ihmetellä sitä tarmoa ja voimaa, jota ukko osoitti. -Toista kertaa oli hän nyt matkalla Karjalan kuuluun luostariin, -ponnistellen kymmeniä peninkulmia läpi erämaiden. Ja kaiken tämän teki -hän päästäkseen mielestään edes hiukan lähemmäksi sitä ihmeellistä -päämäärää, joka hänen hengelleen kangasteli, saadakseen edes jotakin -toivovaa varmuutta siitä, mitä hän sanoi sielunsa autuudeksi. Hartaasti -ukon aatokset yleensä viipyivät pyhissä asioissa ja alati sai hän -aiheita lapselliseen tapaansa ottaa esimerkkejä sanasta, jota hän -vaikeasti selvitti Uudesta Testamentista. Siinä rinnalla sekoitteli -hän uskomuksiinsa paljon vanhaa perittyä taikauskoaan ja loitsuhenkeä, -joka oli hänellä verissä erottamattomana osana. Ja kaikessa tässä -uskossaan ja varmuudessaan hänellä oli ehtymätön toivorikkauden, ilon -ja elämänhalun lähde, niin että häntä saattoi väliin pitää aivan -kadehdittavana henkilönä... - -Nuorelle kulkijalle oli tässä ollut paljon uutta ja mielenkiintoista, -jotain kehittymättömyydessään viehättävää luonnontilaa, joka oli -tenhonnut hänet. Ääneti oli hän matkan varrella kuunnellut Ontrein -hartaita jaarituksia pään nyökäyksellä hyväksyen hänen hurskaat -arvelunsa siitä, mikä on ihmiselle tarpeellista taivaan valtakuntaan -pääsemiseksi. Visusti oli hän varonut puolella sanallakaan heittämästä -mitään varjoa tähän kirkkaasti pulppuavaan uskon, rauhan ja onnen -lähteeseen... - --- -- -- -- -- - -Mietteistään havahtuen huomasi hän äkkiä astuvansa leveämpää ja -raivatumpaa tietä. Ontrei laahusti väsyneenä hänen rinnallaan -ilmoittaen kohta kylään päästävän, minkä kaukaa silloin tällöin -kuuluva koirain haukunta todeksi vahvistikin. Lähestyttiin tiheämmin -asuttuja seutuja, suurempia kyliä, joiden lävitse itää kohti vievä tie -laajeni laajenemistaan, kunnes yhtyi Äänisen rannalta Vienan rannalle -menevään valtamaantiehen. Sinne oli heidänkin mieli päästä, liittyä -siihen pyhiinvaeltajain virtaan, joka sitä myöten joka vuosi näihin -aikoihin vaelsi Valkean meren rannalle Sumaan, Solovetsin kuuluun ja -pyhään luostariin sieltä päästäkseen. Ontrei oli sen niin tahtonut, -sillä monet hurskaat miehet ovat silloin luostariin kulussa Venäjän -kaikilta ääriltä, ja kalliita opetuksia kuuluivat he matkan varrella -yksinkertaiselle kansalle jakavan. - -Laantumatta ulvoi tuuli yhä, mutta sade oli lakannut ja pilvet olivat -hajautumassa taivaalta. Kun metsä loppui ja kylän aukeama avautui -eteen, vilahti taas taivaalta tuo äsken sinne hukkunut kesän kalpea -tähti. Sen yläpuolelle kirkastui sininen, kuulakka öinen taivas, mutta -alapuolella olivat synkkänä muurina vielä äskeiset myrskypilvet. -Unen helmoissa uinuva aunukselainen kylä otti vaieten vastaan -vieraat, antaen ainoastaan velvollisuudentuntoisen koiraparin kujalla -ärhennellä. Mutta vaikenivat nekin, ja tyynesti avasi Ontrei parhaan -talon pirtin oven ja painui sisään, nuoremman toverin seuratessa -perässä. Oven suussa teki Ontrei hartaasti ristinmerkit, kumarsi -nöyrästi ja anoi yösijaa matkamiehelle. Ja kun hän kysyttäessä ilmoitti -"Solokoihin" mentävän, riennettiin vaeltajia palvelemaan ja yösijaa -laittamaan. - -Syötyään yksinkertaisen illallisen makasi hän kauan valveilla -vuoteellaan Ontrein vierellä, miettien ja kuunnellen. Ontrei-parka -luki iltarukouksiaan. Nöyrästi polvistuen sopotti hän puoliääneen -ulkoa oppimiaan lukuja, tiheään ja yksitoikkoisesti, silmät raukeasti -puoliummessa. Koko hänen sielunsa tuntui olevan mukana näissä sanoissa, -joista hän tuskin kaikkia ymmärsi. Mutta hän tiesi, että ne olivat -tehdyt ja kirjoitetut Jumalan kiitokseksi ja varjeluksen anomiseksi, -ja se riitti hänelle. Ja kun ulkoa opitut rukoukset olivat loppuneet, -puhui hän vielä kauan itsekseen, hiljaa liikutellen huuliaan. Silloin -tällöin kuuluvasta sanasta saattoi ymmärtää hänen nyt rukoilevan kotia -jääneiden, nuoren toverinsa ja kaikkien lähimmäisten puolesta... - -Kuta lähemmäksi siinä uni hiipi nuorukaisen mielikuvitusta, sitä -enemmän nautti hän olotilastaan. Kulttuurin veltostuttamat jäsenet -olivat jo saaneet perinpohjaisen kohennuksen, väsymys ja lämmin -raukaisi niitä suloisesti, ja levon tunne tuntui ihanalta. Olipa kuin -olisi hän ollut muumio pyramiidissa, jonne maailman myrsky ei kuulu... - -Hän vaipui uneen, mutta mielikuvitus jatkoi leikkivää työtänsä. - -Hän oli olevinaan kaukana poissa, ei oikein tiennyt, missä, mutta -ihanassa etelän maassa hän oli. Ontrein kanssa he nytkin vaelsivat, -mutta Ontreilla oli nyt turbani päässä, ja yllään vain jonkunmoinen -liinainen kauhtana. Jalat hänellä olivat paljaat, ja kädessä kuppi, -johon armeliaat ihmiset antoivat almujansa. Niin he vaelsivat pitkin -suoraa ja leveää tietä, joka vei yli upean tasangon, kaukana häipyen -sinervään vuoristoon. Paljon kansaa kulki tätä tietä heidän mukanansa, -ja he olivat Ontrein kanssa heidän vertaisiaan. He keskustelivat -pyhistä asioista ja pohtivat autuuden oppia, väitellen siitä, mitä -ihmisen olisi parasta ajallisen vaelluksensa aikana tehdä, ja väliin -kiivaillenkin oikean tien puolesta. Ja kun hän juuri leikillä -kuvaili Ontreille rauhan ja levon ihanuutta, kiivastui Ontrei kovin, -huutaen jyrähtävällä äänellä: oikea lepo on Jumalassa! Ja samalla -kosketti Ontrei, joka oli kasvanut oudon suureksi ja korkeaksi, häntä -sauvallansa. Hän tunsi äkkiä keventyvänsä ja kutistuvansa, kunnes -rupesi vaipumaan alaspäin. Hän vaipui, vaipui, tunsi äärettömän -tyhjyyden ympärillään, tunsi olemattomuuden ihanan ja ijankaikkisen -rauhan, saattaen kuitenkin sanomattomaksi vastakohtanautinnokseen -verrata sitä olemisen kuvaamattomaan tuskaan. Tämä on varmaankin -Buddhan "nirvana", aikoi hän juuri ihastuen lausua, kun hänen -ajatuksensakin jo seisahtuivat ja hän vaipui todella raskaaseen, -pitkällisen rasituksen ja miettimisen aiheuttamaan uneen. - -Uneen oli jo vaipunut Ontreikin; liuhuparta vain silloin tällöin -liikahti unimatin hänenkin mieleensä ennenkuvailemattomia autuuden -iloja esitellessä. - - - - -III. - -KAKSI PYHIINVAELTAJA-NAISTA. - - - Hyvän sait, hyvän tapasit, - Hyvän luojasi lupasi, - Hyvän antoi armollinen. - -Vaeltava ritari ei saanut lannistua mistään vaivoista ja vaaroista, -vaan oli hänen uhrattava elämänsä ja voimansa juuri sellaisten -etsimiseksi, että ne kestettyinä koituisivat hänen nais-ihanteensa -yhä suuremmaksi kunniaksi ja maineeksi. Niin voi hän joutua lumottuun -metsään, jossa salaperäisessä hämyssä hänen aistinsa huumautuivat -ja jossa hän saattoi sattua jopa hänellekin, itse sadun vaeltavalle -ritarille, outoihin ja ihmeellisiin seikkailuihin. Houkuttelevimpana -niistä on kaikkien aikojen vaeltaville ritareille mieleen kuvastunut -seikkailu lemmen ihanalla vuorella, joka tuolta mielikuvitelmain -lumometsästä alati tenhoavana viittaa. Väitetäänpä, että sinne juuri, -lumotulle lemmen vuorelle, vetää kaikkia vaeltavia ritareita salainen -ja sammumaton halu. Keskellä hartauden harjoituksia, keskellä taistelun -tuoksinaa, keskellä elämän kiihkeintä kamppailua, kuuluu äkkiä -salaperäinen kuiskaus sydämestä, vastustamaton vaatimus, käsky: tule! -Ja käsi seisahtuu, kaiho valtaa mielen. Ritari vaipuu mietteisiinsä, -lähtee vaeltamaan ja harhailee pian lumotussa metsässä loihtu-kaikujen -leikkikaluna. Mitä hakea, mitä etsiä! Virvatultako, joka levottomana -kuolleitten ritarien haudoilla väräjää, onneako, jota metsän utuiset -hengettäret ilakoiden uskottelevat? Ei voi sanoin päämäärää nimittää, -ei selittää, hakea ja etsiä on vain käsky, kulkea ijäti kysymys -huulilla. Ihanana viittaa tuolta tuulentupa, uljaana kohoaa sieltä -linna ja avosylin odottaa siellä sadun Paribanu, haltijattarista -kiehtovin. Mutta lähelle tullen kuva vaihtuu, näky katoaa, ja ilkeä -arki irvistää puun oksalta vastaan... - --- Ontrei, sano minulle, oletko koskaan rakastanut? - -He kulkivat hiottavassa helteessä leveätä maantietä pohjoiseen päin. -Pehmeähiekkaiseen tiehen vaipui jalka nilkkoja myöten, joten astunta -tuntui raskaalta; paarmapilvi seurasi heitä uskollisesti, koettaen -saada väkisinkin tilaisuutta kiduttajan työhön hikisellä kaulalla. -Kangas valkoisine jäkäläpeitteineen ja siinä kasvava hongikko tuntuivat -aivan hehkuvan kuumuudesta. - -Kysymys tuli Ontreille odottamatta. Hän pysähtyi, pyyhki hikeä -otsaltaan ja kysyi vuorostaan puoleksi hymyilevä, puoleksi epäilevä, -mutta samalla kuitenkin hiukan surumielinen ilme silmissään: - --- Että mielitietyn taioissako? - --- Niin. - --- Olen. - -Nyt oli ensimäisen kysyjän vuoro ällistyä. Hän oli odottanut -kansanmiehen tapaista kiertelevää vastausta, leikiksi lyöntiä tai muuta -sellaista, eikä ollut arvannut varautua tällaista vakaata suoruutta -vastaan ottamaan. Hän oli vaiti, keskustelua jatkamatta. - -Heidän edellään kulki kaksi naista. Toinen oli vanha mummo, jonka hän -oli nähnyt äsken venäläisessä majalassa, mutta toista hän ei ollut -siellä huomannut. Päättäen askeleista oli hän kuitenkin nuorempi, -sillä kulku kävi keveämmin ja vartalo notkahti myöskin silloin -tällöin nuorteasti. Vähitellen heidän välimatkansa lyheni, kunnes -he pian kulkivat peräkkäin maantien reunaa. Häveliäästi hän sentään -jättäysi naisista hiukan jälemmäksi, huomaten kuitenkin kuuntelevansa -jännityksellä, minkä sointuisella äänellä nuorempi vanhemman kiivaaseen -sopotukseen vastaisi. Mutta vastaus oli niin hiljainen, ettei ääntä -juuri kuulunut, ja pettyneenä huomasi hän jälleen jäävänsä naista -tarkastelemaan. Takaa kuuluvat jonkun venäläisen ajajan yksitoikkoiset -huudot saivat naisen sitten vilkaisemaan taakseen, ja silloin -vilahtivat kasvot hetkiseksi näkyviin. Samalla kosketti Ontrei -toverinsa käsivarteen. - --- Veliseni, sanoi hän nöyrästi, menemme naisten edelle ja jätämme -heidät. - -Hän ymmärsi kyllä Ontrein tarkoituksen, mutta ei ollut tietävinäänkään. - --- Miksi niin? kysyi hän huolettomasti. - --- Älä katso tätä kaunokaista neitoa, veliseni, lähde edelle ja -unohdamme heidät. Ei sovi sinun nyt pyhällä matkalla, eikä sovi -muutenkaan tämän nuoren naisen suosiota hakea. - -Omituista oli, että hänen täytyi tunnustaa ukon ymmärtäneen hänet -puolittain oikein. Heti nähtyään naisen nuoreksi, ja, kuten nyt -tiesi, myös harvinaisen kauniiksi, oli aivan vaistomaisesti melkein -itsetiedoton rakastumisen ja omaksi saamisen heräävä tunne hänet -vallannut. Se ei ollut ajattelua eikä suunnittelua hänen puoleltaan, -se oli vain salaista luontoa, veren ihanaa runoutta, joka kuuluu kuin -hieno kuiske lumotusta metsästä. Mutta ukon herätyksestä hän huomasi -mahdollisuuden tuon tunteen syntymiseen, pelkäsi sitä itsekin ja sanoi -alistuen: - --- Sinä olet, Ontrei, taaskin oikeassa. Lähdemme, menemme edelle. - -Sivu mennessään ei hän kuitenkaan voinut olla naiseen katsomatta. -Silmien eteen vedetyn huivin alta vilahti kaksi tähteä ja tumman ihon -kauneutta lisäsi vielä läpikuultava punerrus, joka hitaasti levisi -yli kasvojen. Otsa oli matala, kasvot kapeat, kulmakarvat korkeat -ja kaarevat, nenä omituisen kauniisti ja sopusuhtaisesti kyömyllä, -suu lämmin ja leuka sievästi pyöristynyt. Vaatemyttyä kantava käsi -oli sangen kapea ja valkoinen, ollakseen, kuten hän otaksui, vain -tavallisen työläisnaisen käsi... - --- Kuule Ontrei..., yritti hän leikillä... - --- Menemme, menemme, hoputti tämä. Vaieten olivat naiset väistyneet -tien toiselle puolelle ja vaieten menivät toiset sivu. Vasta hetken -päästä loihe Ontrei puhumaan. Hän lausuilihe sanojaan kuin säälillä -ja lohdutellen, kuin ymmärtäen, että mahdollisesti pienenpieni -katkeruuden pisara oli saattanut toisen sydämeen jäädä. - --- Suunnattomat olivat kiusaukset -- puhui hän taas hurskaasti -- -pyhällä Sosimalla yksinäisyydessään Solovetsin autiolla saarella. Lähti -näet sieltä ensi talvena pyhä Hermanni mantereelle ruoan ja muiden -tarpeitten hakuun jättäen Sosiman yksinäisyyteen. Ja alkoi pyhimykselle -niin ankara kiusauksen aika, että ellei Jumala olisi häntä alituisesti -vahvistanut, hän olisi kaiketi, ellei toisin ollut jo alusta määrätty, -langennut johonkuhun noista moninaisista viettelyksistä. Niinpä saatana -tässäkin erikoisesti käytti kauniin naisen haamua kiusauksen aseena. -Yön pimeydessä, kun pyhä mies syntinsä tunnossa havumajassaan kovalla -vuoteellaan vaikeroi, valkenee äkkiä maja ja hänen eteensä ilmestyy -nainen ihanasti hymyillen ja käsiään ojennellen. Lähde pois saarelta -tästä kurjuudesta, mene kauas etelän maille, siellä odottaa sinua suuri -valta ja vaikutus sekä ihana elämän hekuma! Mitä täällä saarella teet -paleltumassa, kelle on siitä hyötyä? Eihän voi olla Jumalan tahto, -että hautaat itsesi tänne erämaahan! Ja kun meri jäätyy, tulevat -karjalaiset eräretkelle ja tappavat sinut. Lähde pois, etelän mailla -tulen luoksesi. Näin puhui kiusaaja, vietellen ojennellen käsiään ja -koettaen herättää pyhimyksessä synnin himoa. Mutta hän taisteli kovasti -vastaan, rukoillen voimaa Jumalalta, joka häntä auttoikin, vapauttaen -hänet saatanan loihtunäyistä. Vältä kiusausta, vältä, se on paras, se -paras, se, se-e-e... - -Moneen kertaan vakuutteli tätä hurskas Ontrei, veisaavalla äänellä -venytellen viime tavuaan. Nuorukainen hänen rinnallaan kuunteli häntä -hymyillen, aikoen jo ruveta ukon kanssa tarkemmin pyhästä Sosimasta -ja hänen elämänsä vaiheista keskustelemaan, kun jälestä kuuluva pieni -kirkaisu sai heidät katsomaan taakseen. - -Äsken heidän takaansa kuulunut ajaja oli saavuttanut naiset ja -pysähtynyt heidän kohdalleen. Nuorempaa heistä näkyi tarantassissa -istuva leikillisesti vetävän kädestä puoleensa. Siitä kirkaisu ja -vanhemman naisen toruva ja äänekäs hätä. - -Vilahduksessa ja huolimatta Ontrein rauhoittelusta oli nuorukainen -troikan luona. Tummapartainen, naurava ja hyvännäköinen venäläinen -piti tyttöä kädestä kiinni, iloisesti häntä puoleensa suostutellen ja -leikkiä laskien. Nähdessään nuorukaisemme kiireesti lähestyvän, päästi -hän neidon, antaen käskyn ajajalleen. Heti läksi troikka liikkeelle, -ja herra troikassa vilkutti ystävällisesti nuorukaiselle kättään, -ikäänkuin sanoakseen, ettei mitään pahaa oltu tarkoitettu. Tyttö ja -mummokin olivat jo vironneet säikähdyksestään. Kooten kaiken venäjän -kielen taitonsa kysyi nuorukainen hengästyneenä, mitä oikeastaan oli -tapahtunut. Nuorempi järjesti hiestyneenä huiviaan ja epäjärjestykseen -joutunutta tukkaansa, vanhempi kiiruhti selittäen vastaamaan: - -Ei ollut mitään erityistä tapahtunut. Tuo vallaton mies oli tarjonnut -sijaa tarantassissa, ja kun siitä ei oltu huolittu, oli hän muka -väkisin ajoneuvoihinsa vetänyt. Hyvä oli, kun sattui muita matkalaisia, -ettei pitemmälle leikissään mennyt, vaikka ei hän tietysti mitään pahaa -olisi lopuksikaan voinut, tuskinpa tahtonutkaan tehdä. Voi, voi, kuinka -oli turvatonta kahden naisen näillä erämaan teillä vaeltaa, turvatonta, -herra, kovin turvatonta! - -Nuorempi nainen otti huivin päästään paljastaen kauniit kasvonsa -kokonaan ja kääntyen nuorukaisen ihailevien silmien edestä punehtuen -pois. Tämä näki nyt, ettei hän voinut olla mikään tavallinen sen seudun -tyttö, sillä siksi hienostunut oli hänen kasvojensa ilme ja siksi -säilynyt hänen kapea ja valkoinen kätensä. - --- Miksi ette aja? kysyi nyt nuorukainen. - --- Herrat vain ajavat, ei talonpojat, vastasi mummo hiukan -salaperäisesti, lisäten sitten: - --- Me menemme Solovetsin monasteriin. - --- Sinnehän mekin, ilmoitti nuorukainen, ja ehdotti sitten aivan -luonnollisena asiana: - --- Yhdessä käykäämme, niin eivät enää tahdo ajoneuvoihinsa? - -Mummo ei sanonut mitään, katsahti vain epäilevästi seuralaiseensa. -Mutta kun tämä nyökkäsi päätään, rupesi hän suostumaan. - --- Kuka sinä olet, herra? kysyi hän. Avomielisesti teki nuorukainen -selkoa itsestään, esittelipä Ontreinkin, jonka nähdessään mummo hiukan -hymähti. Mutta kun nuorukainen vuorostaan uteliaana kysyi, ketä he -sitten olivat, ja mummo aikoi ruveta vastaamaan, estikin sen neito -äkkiä supisten mummon korvaan jotakin. - --- Menemme sitten, sanoi nyt mummo lyhyesti. - -Nuorukainen ja neito kulkivat edellä, vaiti ollen ja vakavina, takana -tulivat mummo ja Ontrei, edellinen hiukan vaivatun näköisenä. Ontrei -asteli laahustaen, onnetonna muodoltaan, usein kuivaten hiestyvää -otsaansa ja mietteissään huuliaan liikutellen, mummo kulki vihaisesti -kättään tuiskien ja itsekseen nähtävästi äskeistä sattumaa sadatellen. - -Tie kohosi nyt ylöspäin pitkin tuuheametsäisen harjun selkää. Kun -päästiin harjun päälle ja metsä ei enää näköalaa peittänyt, avautuikin -se laajana joka taholle. Maa oli kasautunut aikojen mullerruksessa -kummuiksi, joiden rinteet peitti tuuhea metsä, miellyttävä vuoroin -tummassa, vuoroin vaaleassa vihreydessään. Tuolla laaksossa harjun -juurella kiemurteli pieni salojoki, hakien uraa, mistä pääsisi -puikahtamaan pois tästä mäkien ja laaksojen sokkelosta, nähtävästi -tuolta kaukaa välkkyvän järven helmaan. Vaarojen laelta siintivät kauas -suuret koivut, järven rannalta kultaristinen kirkko ja tuolta kaukaa -erotti silmä talon tapaista, kaivon vintin kaltaista, merkkiä kylästä -ja ihmis-asunnosta. Mutta tuolta toisaalta, tummimman metsän keskeltä, -kumpuili ilmaan hienoinen savupatsas; vaeltajan silmä huomasi sen -kummastellen, ruveten kuvittelemaan kaikellaista, mutta rauhoittuen -sitten tuohon järkevään otaksumaan, että siellä olikin niittymiesten -aidankorjaustuli. Ilmassa väreili kesän lämmin auer, mielessä pääsi -valtaan suloinen ja terve raukeus. - -Nuori nainen istahti väsyneenä pitkän mäen noususta tien viereen -kivelle, jääden katsomaan edessänsä avautuvaa maisemaa. Nuorukainen -istahti hänen lähellensä, mutta mummo vielä lähemmäksi. Ontrei taas -kyyssähti taammaksi, tylsän näköisenä ruohon kortta pureskellen. - - * * * * * - -Salon tuttua maisemaa vaieten katsellessa ja yksikantaan väsyneitä -huomautuksia toisten kanssa vaihtaessa kantautui nuorukaisen sieluun -muistoja kuin unelmia ja näkyjä menneiltä ajoilta. Lapsuuden -kadonneesta maailmasta selvisi eteen kuva samallaisesta seudusta -saloineen, järvineen, kirkkoineen ja kumpuilevine vaaroineen. Vaarain -keskellä levisi järven selkä saarettomana ulappana ja kehyksenä -kohosivat tummametsäiset kukkulat kaikkialla. Kaukaisena kohinana -kuului järven toiselta puolen kosken pauhu, kun sydänmaan ruskeat -vedet lähtivät purkautumaan kohti hautaansa, meren syliä. Mutta järven -toiselta puolen siinti niemen nenästä kirkko, niin kaukaa, että -se näytti puoleksi veteen uppoavan. Sinisten salojen takaa saapui -vakaata kansaa kirkolle, josta kellojen kumina kantautui yli vetten -hiljaisena kaikuna pienen pappilan kartanolle. Lähestyi kirkkoon -menon aika, jolloin pastori astui huoneestaan, lähtien kulkemaan -rantaan. Hänen seuraansa liittyi pian suntio, tuo kunnollinen, mutta -hiukan leikkisä mies, joka pitkillä kinkerimatkoilla sopivasti osasi -papillista ystäväänsä leikinlaskulla ja pienellä viattomalla kepposella -huvittaa. Joukkoon liittyi vähitellen juurevia isäntämiehiä, jotka -katsoivat jonkunmoiseksi kunniaksi päästä kirkkolahden poikki pastorin -venheessä. Astuttiin hiljaisina, silloin tällöin huomauttaen jotakin -ilmoista ja vuodentulon toiveista, kunnes saavuttiin rantaan. Siellä -suntio vikkelästi lykkäsi venheen vesille, meni perään huoparimillaan -venhettä vakauttamaan siksi kunnes pastori asettui paikalleen, -jonka jälkeen muita tuli mukaan sen kuin venhe kantoi. Niin sitten -lähdettiin, ja suntio ohjasi täysin lastattua alusta tyynesti kohti -kirkkorantaa. Joka suunnalta nyt soutikin venheitä kuin vesilintuja, -sillä laajat vedet halkoivat seutua. Mies oli jokaisessa perässä, -naiset soutivat ja valkoiset paidanhihat vilkkuivat. Vasta aitasta -otetuista vaatteista lemusi hauskasti hajuheinän tuoksu, naiset -nauroivat ja siellä täällä viiletti pikku poika kaislan korrella veden -pintaa. Jo tultiin kirkkorantaan. Korkeita ja kauniita koivuja kohosi -kirkon ympärillä, piha oli kauniina nurmena ja koivikossa kasvoi -runsaasti mustikoita. Pappi poistui sakastiin, mutta kansa jäi vielä -kirkon edustalle siitä vähitellen sisään siirtyen. Siellä lukkari jo -veisasi ankarasti hojottaen ja katsellen seurakuntaa tuolla alhaalla -lasiensa alatse. Kun pastori, jonka laulannolliset taipumukset eivät -olleet hänen intonsa tasalla, sattui vetämään messuansa väärään, antoi -lukkari, joka tietenkin tahtoi olla mainittavan hyvä siinä suhteessa, -hermostuneella ilmeellä pastorille merkin, että kyllä nyt kaikki -on menossa hullusti, minkä johdosta vakaa pastori rupesi hämillään -erikoisen tärkeästi kurkkuansa kakistelemaan. Mutta päästiin siitäkin, -ja niin alkoi saarna, pitkä ja perinpohjainen, jota tuontuostakin -sisään pyrkivä koira, itkevä lapsi tai ikävystyneenä ulos laahustava -sarkapöksyinen seurakuntalainen keskeyttivät. Niin kestettiin sekin, -kunnes se loppui ja päästiin taas veisaamaan. Silloin oli vikkelän -suntion vuoro esiintyä. Kourassaan pitkävartinen kolehtihaavi, jonka -pussi oli helmiompeleilla koristeltu, hän hiiviskeli pitkin käytäviä -kuin varas yöllä pistäen pyydyksensä äkkiarvaamatta aina sinne, missä -syntisen pää näytti raskaimmin alas nuokahtavan. Kilaus sieltä, kilaus -täältä osoitti, että jotakin aina haaviinkin pudotettiin. Ja kun niin -oli kirkonmenot saatu loppumaan ja luettu kuuluutukset, lähdettiin -kiireesti lahden yli takaisin soutamaan. Mieliala oli nyt pirteämpi, -sunnuntain pyhä tunnelma rupesi arkeutumaan, ja pastorikin salli -itsensä mielihyvällä ajatella vaatimatonta päivällistään. Sielläpä se -pieni ja pyöreä pastorska jo odottelikin ukkoaan pihalla pojat hameen -helmoissa. Jos kirkko tuliaiset olivat olleet hyvät, saattoi vikkelä -suntio saada päivälliskutsun, ja livahtipas joskus joku isännistäkin -mukaan... - --- -- -- -- -- - -Hän heräsi mietteistään, jotka olivat kantautuneet kauas nykyhetkestä -salon tutun näköisen maiseman harhauttamina. Aurinko oli jo sivu puolen -päivän ja salon yllä väreili jo se kypsä ja tyydytetty valaistus, joka -on niin erilainen kuin aamun virkeys ja aavisteleva toivorikkaus. -Neidolla tuossa hänen vieressään oli huivi valahtanut niskaan; lämmin, -päivettynyt ruskeus valaisi hänen kasvonsa ja hiussuortuvat pyrkivät -vallattomina liehumaan tuulessa. Katseessa, joka syventyy kauas tuonne -taivaan rantaan, on uneksiva ja ajatteleva, ehkä suruinenkin ilme... - -Ontrei nousi vihdoin ja sitoi hitaasti reppunsa selkään. - --- Ka, lähtekäämme, sanoi hän tyynesti ja teki ristinmerkin, alkaen -astua somerista maantietä. - --- Lähtekäämme, sanoivat toisetkin ja kulkivat hänen perässään vaiti -ollen, nuorukainen ja neito rinnakkain, vanha mummo laahustaen perässä. - -Aika oli jo lähteäkin, sillä kaukana oli vielä heidän päämääränsä. - -Siinä kulkiessaan ajatteli hän, kuinka omituisesti joudutaan tovereiksi -näillä yhteisillä poluilla vaellettaessa. Ketä olivat nämä naiset ja -mikä oli heidän salaisuutensa? Miksi menivät he Solovetsiin ja mikä oli -se asia, jonka täyttyminen olisi heille ollut mieluisin tapahtuma? Sitä -aavistellen hän siinä kulki ja tunsi viihtymystä tuon ihanan naisen -läheisyydestä. - - - - -IV. - -OUTOJA TAPAHTUMIA TSHAINAJASSA. - - - Panen nyt maata maan luvalla, - Maan luvalla, puun luvalla, - Kaiken kartanon luvalla; - Kiesus kilpi, - Maaria miekka, - Varani vakaa Jumala. - -Yhä useampia Solovetsiin menijöitä kokoontui illan hämyssä kylään, -hakien majapaikkaa stantsijasta eli kievarista, tai muualtakin. -Oli siinä nuorta ja vanhaa, oli puolivaivaistakin, mutta kaikkia -elähdytti sama into, halu ehtiä Pietron päiviksi tuohon kuuluun -monasteriin siellä vihreältä välkkyvän Valkean meren helmassa, saarella -merellisellä. Oli tuossa parvi tummaihoista kansaa, miehiä ja naisia, -tulleita kaukaa Venäjän sydämestä. Halu nähdä pyhä luostari, rukoilla -pyhillä paikoilla, hämärä into ansioitua hengellisen, mystillisen -elämän alalla, oli saanut heidät tarttumaan matkasauvaan ja lähtemään -kesken työn hyörinää tälle pitkälle matkalle. Heidän sielunelämänsä -haaveellinen suunta, uneksimisen miettivä ilme, tuntui heidän -tummasta katseestaankin, kun he tuossa nojaten pihan aitaan nauttivat -alkulevähdystä matkansa jälkeen. Oli tuossa joukko karjalaisia, joiden -eloisa puhetapa heidät pian heimolaiselle ilmoitti, ja joihin Ontrei -heti tuttavallisesti liittyi. Vaieten viivähtivät pihalla mummo ja -neito, ikäänkuin epätietoisina siitä, minne kääntyisivät. - -Ilta tummeni yhä siksi omituiseksi kuulakkuudeksi, joka on pohjolan -yölle erikoinen. Oltiin vielä siksi etelässä, ettei valo ollut -riitelemättä vallalla, mutta kuitenkin siksi pohjoisessa, ettei yö -juuri hämyä pimeämmäksi päässyt. Salaperäistä oli kylän pitkällä -kujalla, jossa punamekkoiset naiset ja pitkätukkaiset miehet -pujahtelivat. Nuorison kisakentältä kuului heidän leikkilaulunsa -yksitoikkoinen loilotus, ja saunan ovesta sieltä täältä pullahti -ilmoille löylyn pilvi ja punaiseksi vihdottu olento, joka huohottaen -seisahtui edustalle, puhallellen ja hikeä hellittäen. - -Pienessä tshainajassa, jonne he lopuksi päätyivät yösijaa hakemaan, -oli sakeanaan tupakansavua ja väkeä, kaikilla väkevä mahorkkasavuke -suupielessä. Hurskaampi ja hiljaisempi vaeltajakansa oli nähtävästi -hakenut majaa muualta, ja ainoastaan suruton kansa, jonka mieli -oli maallisissa ja joka ansaitsi leipäänsä monella muotoa, piti -enemmän tällaisen paikan ilmapiiristä. Häntä hiukan kummastutti, -että Ontrei oli vienyt hänet tänne, mutta kummastuvan siitä näytti -Ontrei itsekin. Kaipa paikka oli ollut aikaisemmin, hänen edellisellä -matkallaan, rauhallisempi. Väestö oli huoneessa sangen kirjava, -alkaen lammasnahkalakkisesta tattarista aina erääseen komeaan, -mustaviittaiseen kaukaasialaiseen saakka; jälkeenpäin sai hän tietää -miehen olleen tänne poliittisista syistä etelästä karkoitettuja, joka -kyllä sai olla vapaana, mutta ei saanut minnekään matkustaa ja oli -pakotettu säännöllisesti urjadniekalle näyttäymään. Silmät tuikeat kuin -sysipalat loistivat karvalakin reunan alta, kauniista, miehekkäistä -kasvoista. Isäntä oli punakka ja pönäkkä isovenäläinen, jonka niska -oli ajeltu sileäksi ja tukka leikattu tasaiseksi. Esiliina vyöllä hän -siellä jakeli määräyksiään pitäen yhtämittaa vireillä keskustelua -pöydän lähellä olevien kanssa. Seinällä hänen takanaan oli revolveri, -mikä osoitti, että niitäkin elämän ilmiöitä, joissa tällaistakin asetta -tarvittiin, saattoi näiden hirsiseinäin sisällä esiintyä. Revolverin -nähdessään nuorukaisemme ajatteli hymähtäen sitä pienois-asetta -samaa lajia, joka uinaili täydessä viattomuudessa hänen housujensa -takataskussa, ja jolla oli korkeintaan jonkunmoinen periaatteellinen -merkitys. "Mutta pyhiinvaeltajan aseena olkoonkin uskon kilpi ja hengen -miekka", koetti hän lohduttaa itseään. - -Hänen ja Ontrein tulo näytti herättävän melkoista huomiota. Puheen -sorina lakkasi ja kaikki kääntyivät heitä katsomaan. Ontrei teki nöyrän -hyvän illan, mutta nuorukainen ei saanut sanotuksi mitään, seisoipahan -vain. Mutta vastaanotto olikin kaikin puolin hyvä. Nähtyään hänet -puvusta tavallista matkalaista paremmaksi, riensi isäntä kohteliaasti -pöytänsä takaa kyselemään, mitä haluttaisiin. Kuultuaan yösijaa -haettavan, ilmoitti hän kohta, että sellaisen tietysti sai, mutta -että, kuten näkyi, tupa oli aivan täysi. Kuitenkin lisäsi hän käsiään -levitellen: - --- Mutta jos kamarin tahdot...? - --- Anna kamari sitten... - -Puhe oli alkanut uudelleen heidän ympärillään, ja äänekkäämpänä kuin -äsken. Jo tuli muuan heidän luokseen ja kysyi, minne oltiin matkalla. - --- Solovetsiin... - --- Ka, Jumala apuun matkamiehelle! - -Käskettiin istumaan. Pöydän lähellä oleva seurue vietti erään -tuttavansa läksiäisiä. Sumaan Valkean meren rannalle oli tarkoitus -mennä ensin ja siitä monakkojen laivoilla Solovetsin kautta -Arkangeliin, jossa veli oli kauppiaana. Paloviinaa oli ostettu ja -juotiin sitä nyt runsaasti. Oli siinä tavallista puhdistettua viinaa, -oli pihlajanmarja- ja muutakin makeata viinaa. Palanpainimeksi oli -hankittu anjovista, mitä näyttiin pidettävän erittäin harvinaisena -ja kallisarvoisena herkkuna. Väkijuomaa kaadettiin pesemättömyydestä -harmaiksi käyneisiin juomalaseihin, melkein reunoja myöten, ja -tyhjennettiin lasit sitten monien kaipausten sanojen ja vakuuttelujen -sekä hellien hyvästelyjen ohella samalla keikauksella pohjaan saakka. -Erittäinkin näytti eräs tummapartainen mies olevan väkijuoman ihailija. -Kallistaessaan tulista nestettä suuhunsa taivutti hän vähitellen, -sitä myöten kuin juoman suuhun valuttaminen teki sen tarpeelliseksi, -koko ruumistaan taaksepäin, ja kun hän vihdoin oli päässyt määrättyyn -kaarevuuteen, loi hän äkkiä tähän saakka ummessa olleet silmänsä -hartaalla autuuden ilmeellä kohti kattoa, niin että vain valkuaiset -näkyivät täällä alhaalla maan päällä oleskeleville. Näki, että hän piti -viinasta ja nautti siitä. Puhuttiin äänekkäästi, poristiin, jopa vähän -halattiinkin. - -Nuorukainen katsoi tuota oudostuen. Hän oli ollut juomaseuroissa -mukana paljonkin, mutta siellä oli tällainen avonainen viinanhimo -visusti salattu. Hänellekin tarjottiin ystävällisesti, ja kun hän -kiitti ja kielsi, tarjottiin uudelleen sokeroitua viinaa. Nyt täytyi -hänen turvautua siihen hätävalheeseen, että hänen terveytensä ei -sallinut hänen nauttia väkeviä juomia. Mutta sille vastaukselle -naurettiin mahdottomasti, sillä tiesihän lapsikin, että viina juuri oli -"lääkettä". Mutta hyvät kuomat oltiin silti, eikä häntä sen enempää -häiritty. - -Ontreillekin tarjottiin, mutta hänkin kieltäytyi maistamasta, sillä -eihän sopinut pyhällä matkalla olevan viinaa nauttia. Eikö sopinut? -Ontreillekin naurettiin, sillä Solovetsiinhan tässä olivat muutkin -matkalla, mutta siitä huolimatta maistelivat. Ah! veliseni, ilot ovat -pienet maailmassa. Niitä suurenna, älä halveksi hetkeä, jolloin voisit -ne laajentaa. - -Ja tuo mustapartainen Bacchuksen palvelija vaipui eräänlaiseen -filosoofiseen mietiskelyyn viinan merkityksestä inhimillisen ilon -lisääjänä ja elon taakan keventäjänä. Hän puhui hellästi, tietämättä -enää, kelle, hän levitti käsivarsiansa sulkien väliin jonkun -kuvittelemansa olennon rakkaaseen syleilyynsä, ja hän vienonsi -äänensä niin sulavaksi ja hennoksi, ettei olisi voinut uskoa sen -lähteneen siitä samasta kaulasta, josta äsken oli mennyt viinaa kuin -vettä merenkurkusta. Tupakansavu pimensi tuvan puolipimeäksi, seurue -pöydän ääressä sai kynttilänpätkän valokseen ryhmittyen sen ympärille -eriskummalliseksi piiriksi, josta vapajavassa valossa näkyi milloin -välkkyviä silmiä, milloin vaahtoisia suita, milloin rasvaisia naamoja -ja punaisia sekä mustia täysipartoja. Tuvan muu osa painui pimeään, -pitkin penkkejä ja lattiaa makasi nukkuvia matkalaisia huoletonna -kuorsaten. Oven suussa istui käsiinsä nojaten kiiluvasilmäinen -kaukaasialainen, joka koko illan oli vaiti ollen seurannut tuvan -tapahtumia. - -Nuorukaisesta tuntui kuin olisi hän joutunut johonkin sadun paikkaan, -jossa tummat paholaiset viettivät tulensa ympärillä juhliaan. Outo -huone, kieli, kansa, yleensä koko ympäristö, tuntui hänestä taas niin -omituiselta ja ennen aavistamattomalta, ettei hän tahtonut voida -aisteihinsa uskoa. Kun hän Ontrein havahduttamana kääntyi ovelle -päin lähteäksensä, loi siinä istuva etelän poika häneen läpitunkevan -katseen, niin terävän, että hän säpsähti ja kysäisi Ontreilta: - --- Näitkö sen miehen siinä oven suussa? - --- Näin. Koko illan siinä istui... taaskin. - --- Kuinka niin? - --- Hän on aina iltaisin tässä tshainajassa... Tuossa istuu samalla -paikalla ja tuijottaa ihmisiin. Ei puhu mitään, ei ketään häiritse, -on niin kuin jotakin odottaisi. Kolme vuotta kuuluu jo olleen tänne -karkoitettuna kaukaa jostakin etelästä, mutta ei pääse vielä palaamaan. -Helpotettu rangaistus kuuluu tämäkin olevan. - --- Mitä hän on sitten tehnyt? - --- Sitä ei tiedetä. - -He hapuilivat pimeän etehisen toiselle puolelle, jossa tuo heille -luvattu kamari oli. Sekin oli pimeä, sillä akkuna oli mennyt rikki -ja oli peitetty jollain vaatteella. Nuorukainen heittäytyi täysissä -pukimissaan vuoteelle, mutta Ontrei vaipui maata lattialle, pannen -laukkunsa päänaluseksi. - --- Joutaakin syntinen ruumis rääkkäytyä, hymähti hän. - -Ontrein ääni oli melkein niinkuin alakuloinen. Hänen iltarukouksessaan -ei ollut nyt sitä lapsellista luottamusta ja voimaa, joka aina oli -ollut sen erikoisleimana, vaan särähteli hänen äänestään tuska. Pirtin -ovi kuului aukenevan ja sieltä tulivat suurella rymäkällä erojaisten -viettäjät. Valtava porina täytti pimeän etehisen, joku hapuili kamarin -ovea, vetäisi sen auki ja huusi kovalla äänellä ja sorahtelevalla -kielellä: - --- Rauhallista yötä! - -Ontrei katsoi parhaaksi vastata, mutta nuorukainen ei sanonut mitään. -Kovalla paukauksella lyötiin sitten ovi kiinni ja mentiin ankaralla -jytäkällä alas portaita. Kylän raitti kajahteli seurueen äänekkäästä -keskustelusta. Matkalaiset käänsivät väsyneinä kylkeä ja odottelivat -lepoa ja unta. Pian hiljenikin kaikki, Ontrei lakkasi rukouksistansa, -ja kohta olivat molemmat unen helmoissa. - --- -- -- -- -- - -Miten ihania aikoja ne menneet nuoruuden päivät! Hän huomasi äkkiä -seisovansa kotikaupunkinsa rantatorilla, niska kenossa katsomassa, -kuinka tavattoman korkealle luokan vankin mies löi pallon lentämään. -Tuolla se kiisi pienenä pilkkuna taivaalla, ja sekä poikain että -tyttöjen sydäntä hiipaisi niin mukavasti. Vapaasti siinä sai juosta -takaisin ulkolinnasta sisälinnaan ja päinvastoin. Hänenkin vuoronsa -tuli lyödä, ja hän koetti iskeä hänkin lujasti, miehekkäästi muka -salaten ponnistustansa, mutta eihän se pallo juuri kauas lentänyt -- -tuohon vain näppimälleen ulkolinnan rajalle. Juoksuun valmiit mutisivat -kärsimättömästi, kun eivät uskaltaneet lähteä niin huonon heiton -varaan, ja hän itsekin harmistuneena ihmetteli, että mikä siinä on, kun -ei tuo pallo ota oikein lentääkseen... - -Aurinko paistoi lämpimästi ja ilma oli niin täynnä kevään virkistävää -henkeä, että mielet nuortuivat ja talven turtama nauru pääsi irti. -Äitikin tuolla pihalla sai huoliensa keskelle hymyn huulilleen... - -Hän oli sitten jo aivan kuin täysi mies, ja kulki pitkin -kotikaupunkinsa katua, -- joutilaana, ajan vietettä etsien. Silloin -tuli äkkiä eräästä kadun kulmasta häneen eteensä Kaupin ukko sieltä -ylimaasta, tunnettu polkupyörän ja ikiliikkujan keksijä. "Poika", sanoi -ukko ankarasti, "äitisi sinua kouluutti ja toivoi papin tulevan, mutta -näytäppäs todistustasi, häh!" - -Hätääntyneenä rupesi hän etsimään todistuksiaan, mutta ei löytänytkään, -ei vaikka olisi kuinka hakenut. Vihdoin putosi taskusta pitkä paperi, -johon oli kirjoitettu: "Mitätön". "Siinä sen nyt näkee", ilkkui Kaupin -ukko, "mitätön mies, jonka saa vaikka tappaa, ja annetaan vielä -tapporahat". Ja puhjeten suureen nauruun karkasi ukko hänen päälleen, -väittäen, että hänellä oli ollut paljoa suurempi oikeus koulunkäyntiin, -ja kiristäen häntä ankarasti kauluksesta. Silloin kuului viereltä -terävä ääni: "Mikä elämä täällä, -- vai tahdotteko, että minun pitää -hakea poliisi?" Kun hän katsahti sivulleen, seisoi siinä hänen entinen -rehtorinsa, jonka nähdessään Kaupin ukko äkeällä vauhdilla katosi -nurkan taa. Mutta rehtori nuhteli häntä vanhaan tapaansa ankarasti -vallattomuudesta, hänen uskaltamatta sanoa sanaakaan puolustuksekseen. -"Menisit johonkin oppiin, sinä tyhjäntoimittaja", huusi rehtori lopuksi. - -Tämä oli hänestä erinomaisen merkillistä kaikki, ja kovasti näitä -tapahtumia mielessään pohtien käveli hän rantatorille, himoiten -taas päästä linnapallille. Siellä olikin leikki täydessä vauhdissa, -mutta hän huomasikin, ettei hän voinutkaan siihen yhtyä. Hän oli -niin mahdottoman suuri ja pitkä, ettei tori riittänytkään hänelle -astuma-alaksi, ja oli polkea jaloissaan piipertävät lapset kuoliaaksi. -Nämä vihastuivat vaatien kiivaalla äänellä häntä poistumaan. "Sinähän -olet mies, mene pois, mitä täällä teet, mene miesten työhön, jos -pystyt". Niin pilkkasivat pienet pojat, ja tytöt osoittelivat häntä -sormellaan ja hihittivät: "öhö-öhö-öhöö-öö". Hän tuli taaskin -tavattoman murheelliseksi, koska hän ei ymmärtänyt, mihin miesten -työhön hänen tuli mennä, ja hän läksi vaeltamaan, alati tutkien -mielessään, mitä hänen oikeastaan oli ruvettava tekemään. Niin kulki -hän kulkemistaan, kunnes hän tuli aavalle ja lakealle seudulle. Kaukaa -taivaan rannalta loisti kirkas tähti ja hän lähti vaeltamaan sitä kohti -Nopeasti hän sitä lähestyikin, kunnes hän huomasikin, että se oli -Pohjan neito, joka istui siinä kaarellansa. Hän otti hatun päästään -ja pyysi kysyä neidolta nöyrimmin, mitähän hänenlaisensa olisi paras -ruveta tekemään...? "Tekemäänkö? Laulamaan sinun pitää ruveta", vastasi -neito, ja aikoi juuri... - --- -- -- -- -- - -Hänestä tuntui äkkiä, etteivät he enää olleet kahden Ontrein kanssa -huoneessa, vaan että heidän läheisyydessään jossain tuossa pimeydessä, -herkeämättä heihin tuijottaen, oli joku kolmas, joku olento, joka oli -siihen salaa ja luvatta hiipinyt. "Ehkä tämäkin on unta", ajatteli hän, -ja koetti nipistää itseään säärestä päästäkseen varmuuteen siitä, oliko -hän hereillä vai ei. Mutta hän ei viitsinytkään nipistää niin kovasti, -että hänen olisi tarvinnut siitä liikahtaa, ja niin jäi hän edelleen -tuohon unen ja todellisuuden välimaille. Mutta sen tunsi hän varmasti, -että huoneessa oli joku olento, joku tuntematon kolmas, joka seisoi -tuossa vähän matkan päässä, kenties nurkassa, katsellen heitä pimeästä -herkeämättä. Häntä värisytti ja kamala pelko karsi hänen ruumistaan... -Hän suunnitteli siinä kaikellaisia keinoja, joilla hän tekisi tämän -nähtävästi vihollismielisen voiman aikeet turhaksi, mutta yhtä -nopeasti kuin hänen kiihottuneet aivonsa niitä suunnittelivat, tulivat -ne myös hylätyiksi. Hän muisteli kaikkia niitä tähän verrattavia -kohtauksia, joista hän oli lukenut, ja joista kylmäverisyydellä oli -pelastuttu, mutta yksikään niissä käytetyistä keinoista ei nyt tuntunut -sopivalta. Ja koko ajan hänestä tuntui kuin tuo olento tuossa hänen -läheisyydessään tuijottaisi häneen pilkanhymy huulillaan, vuodattaen -terävästä ja läpitunkevasta katseestaan jotakin salaista, magneetista -voimaa, joka lamautti hänen tarmonsa ja vähitellen hänen ruumiinsakin, -ettei hän saanut enää edes ääntä päästetyksi... - -Hän tahtoi maata siinä tuli mitä tuli, olla hiljaa ja liikahtamatta, -vain odottaen armoniskua. Hän muisti kertomuksen valkoisen naisen -haamusta, joka lähestyi kuutamossa uhrinsa vuodetta koettaen iskeä -häntä vuohensarvipäisellä suurella puukollaan, ja hän mietiskeli, -voisiko hän niin nopeasti ponnahtaa syrjään ja välttää iskun kuin se -mies siinä kertomuksessa. Teki mieli koettaakin, mutta kuinka olikaan, -niin jäi sekin koetus tekemättä. - -Ontrei lattialla rupesi liikkumaan ja vääntelehti unissaan. - -Hän kuunteli henkeä pidättäen. - -Taas oli hän kuulevinaan tasaista huohottamista ja kun hän oikein -jännitti silmiään, oli hän näkevinään huoneen nurkassa jonkunlaisen -haahmon. - -Uudelleen valtasi hänet lamauttava pelko, joka kuitenkin pian vaihtui -kiukuksi ja raivoksi. Viha antoi hänelle voimaa, ja niin sai hän äkkiä -kohottautuneeksi istumaan ja kiljaisseeksi kovalla äänellä: - --- Kuka siellä? Kukaan ei vastannut. - -Hän otti revolverinsa hiljaa takataskustaan, napitti takkinsa ja -rupesi uudelleen odottamaan. Hän tunsi nyt olevansa rauhallisempi -ja alkoi tyynesti asemaansa miettiä. Ontrei ei ollut herännyt, eikä -hän itsekään ollut varma, oliko hän hereillä. Toisekseen hänestä -tuntui siltä, ettei hän välitäkään, vaikka joku huoneessa olisikin, -vaikka itse paholainen... Hän muisti jossain nähneensä kuvan, jossa -paholainen yön pimeimmällä hetkellä, kun munkki palavimmin rukoilee -salaisten syntiensä anteeksiantamusta, pitkänä nauhana pujottautuu -avaimen reiästä sisään, heti sisäpuolelle päästyään laajentuakseen -kauhistuneen munkin edessä kamalasti ilkkuvaksi kiusaajaksi. Olisipa -nyt huoneessa sellainen peijooni..., taitaisi sydän vähän oudosti -pamppailla..., karvainen otus, silmissä viheriä lieska... Ontrei se on -vahvasti vakuutettu siitä, että paholainen täällä oikein maa jalassa -kulkee ihmisiä viettelemässä. Jos ajat olisivat vanhat, näkisi Ontrei -paholaisen varmasti, olisi nähnyt jo monta kertaa... - -Hänen täytyi hymähtää näille aatoksilleen. Uudelleen rupesi häntä -nukuttamaan, ja hän painautui hiljaa vuoteelleen takaisin. Etehisessä -kuului joku kulkevan, koskapahan ovi narisi niinkuin sitä olisi -varovaisesti avattu ja säikähdetty sen narisemisesta. Hän ajatteli sitä -samaa kuin illallakin, maata pannessa, että ovi olisi pitänyt saada -lukkoon; mutta kun siinä ei ollut lukkoa... pahainen linkku vain! - -Minne lienevät joutuneet yöksi venäläinen tyttö ja mummo? Oli paha, -kun ei tullut otetuksi siitä selkoa; voivat lähteä aamulla yksinään ja -häipyä näkyvistä kokonaan. Hän muisteli tytön näköä ja tutki itseään. -Mikähän tyttö oikeastaan oli? Hienot, valkoiset kädet ja muukaan -muoto eivät juuri todistaneet käsin työtätekevän lähtöä. Mene tiedä, --- venäläisissä oloissa tapahtuu niin paljon kummallista ja meille -käsittämätöntä, siellä on niin paljon alkuperäistä romantiikkaa, lapsen -uskoa ja lupauksia, ettei mitään tarvitse pitää liian outona... - -Tytöstä johtui hän ajattelemaan tuota ovensuussa istunutta -kaukaasialaista, komeata ja synkkää miestä. Toivoneeko jonkun -matkalaisen kotipuolestaan tapaavansa, vai muutenko halunnee outoja -kasvoja nähdä? Sääli. Milloin päässee lähtemään? Jos hyvinkin lienee -siellä nuori vaimo tai morsian odottamassa? - -Taas kävivät ajatukset yhä hajanaisemmiksi ja hän vaipui raskaaseen -uneen. - --- -- -- -- -- - -Hän heräsi siihen, että Ontrei kosketti hänen käsivarteensa. - --- Varaja, veli, varaja, sanoi hän kuiskaten. - -Oven takaa kuului hiipiviä askeleita. Hän hyppäsi ylös, kun samalla ovi -äkkiä temmattiin auki ja pimeästä etehisestä syöksyi häneen käsiksi -mies... - - - - -V. - -SALAPERÄINEN VIERAS. - - - Vaan elä isoni itke, - Eläkä emo valita, - Viere vettä veion silmä, - Sisaren sinä ikänä, - Vielä päästän pääramuni, - Heikon henkeni pelastan. - -Vaiti ollen ja silmät maahan luotuina vaelsi tuo tshainajassa -ollut kaukaasialainen pitkin hämyistä kujaa kohden asuntotaloansa -tuossa kylän toisessa päässä, josta valtamaantie taas lähti leveänä -sarkana halki hiekkaisen maan luikertelemaan. Vastaan tuleviin hän -saattoi luoda uneksivan katseen tummista silmistään, mutta saattoipa -tuijottaa sivukin kohti tyhjää avaruutta, sisälle päin suuntautuvalla -aatos-ilmeellä. Raskaat olivat hänen askeleensa ja hänen vartalonsa -köyristynyt, mutta ei voiman tai jäntevyyden puutteesta, vaan vallalle -päässeestä epätoivoisesta välinpitämättömyydestä. Mikä mies, jos hän -olisi tuossa vartalonsa oikaissut, mikä ilmi, jos hän olisi antanut -salaman silmistään leimahtaa! - -Mutta hän oli raukea ja haluton, ja pienet pojat uskalsivat näyttää -hänelle kieltään hänen ohi mentyään. Neidot katsoivat haaveillen hänen -jälkeensä, sillä hänen lempensä tuntui yhtä halajamisen arvoiselta -kuin autuus. Peläten ajattelivat vaimot hänen kiehtovaa katsettaan ja -hänen syleilynsä aavistettua hurmaa, ynseiksi sulhoilleen muuttuivat -immet sitä samaa uneksiessaan, ja vihaa hehkuivat miesten silmät tuota -muistaessaan. - -Hänen lempensä ei kuitenkaan esinettä ja aihetta hakenut. Vaiti hän -eli ja vaelsi, eikä kylä hänen sydäntänsä koskaan voinut ymmärtää. Hän -oli yksin heidän keskellään, yksinäisempi kuin orpo kotka korkealla -kalliopaadellaan. Hänen sydäntään jäyti alati sammumaton tuska, joka ei -sallinut hänen sieluunsa minkään tunkeutua. - -Hänellä oli ikävä kotia. - -Kun hän aamulla noustessaan katsoi akkunasta eikä nähnytkään -kotiseutunsa lumipeitteisiä vuoria, vaan yksitoikkoisen pohjolan -maiseman vaaroineen, soineen ja kankaineen, tunsi hän sydämessään -kipeän piston. Kun hän illoin ulkona kävellessään näki pohjolan kalpean -kajastuksen mailla ja vesillä, mutta ei etelän tuttua tulta vuorien -huipuilla, tunsi hän jälleen kipeän piston sydämessään. Ja niin satoja -kertoja päivässä, työssä ja levolla, alati kalvava haava rinnassa, -tunnossa tuska, joka kouristi sydäntä ja nosti katkeraa, tukahtuvaa -tunnetta kurkkuun. Kun hän näki Karjalan vaalean neidon, muisti hän -hurjalla kaipuulla sitä tummaa kaunokaista, joka oli siellä kaukana, -äärettömän, tajuamattoman kaukana. Kun hän kisakentällä syrjästä katsoi -nuorison yksitoikkoista leikkiä, muisti hän kotikylänsä nuorten tulisia -hyppyjä etelän lauhkeassa illassa nuotion ympärillä, jonka valossa -hopeakoristeinen ja punapukuinen neito keveästi nosti siroa jalkaa... - -Ah! kuinka hän ikävöi. Hän kaipasi kotiinsa niin, että hän salaa -itki kuin nainen suruansa. Väliin valtasi hänet raivo ja hän etsi -esinettä, johon puuskansa purkaa, mutta ei voinut tunnustaa arvoistansa -löytäneensä. Ja niin vaipui hän taas välinpitämättömyyteensä ja -suruiseen uneliaisuuteensa. Kun tuo outo nuori mies tshainajassa äkkiä -ilmestyi hänen eteensä ja hän kuuli hänen olevan kotoisin Suomesta, -niin oli hänen uteliaisuutensa ja mielenkiintonsa herännyt. Noin -siis astuu vapaa mies, pitää päätä pystössä, ei ketään kumarra! Ja -hän katsoi nuorukaista koko illan herkeämättä ja monet mielikuvat ja -mietteet välähtelivät hänen aivoissaan. - -Usein oli hän miettinyt pakoa, mutta ei ollut koskaan saanut mitään -päätöstä siitä kypsytetyksi. Mihin paeta ja mitä tietä? Oudot olivat -kovin nämä seudut sekä etelään että muillekin ilmansuunnille päin, ja -vaikea oli hänen Suomen tai Norjan kautta mihinkään pyrkiä, kun ei -osannut kieliä eikä ollut rahaa. Varmaankaan ei tuo outo nuorukainen -rupeaisi hänen kanssaan mihinkään tekemisiin, sillä siitähän voisi -koitua hänelle ikävyyksiä ja vastuksia? Ja jos hän pääsisi pakoon, niin -sittenhän hän ei voisi koskaan palata sinne, minne hän ikävöi, kotiin. -Eikö hän ollut yhtä orpo missä muualla hyvänsä kuin täällä, vaikkapa -maailman vapaimmassa paikassa? Kotona vain oli hänen hyvä olla, siellä -hän voisi elää vaikka orjanakin, kunhan vain sinne pääsisi... Hän oli -kuin lapsi, jolla oli ainoastaan yksi hehkuva mieliteko, mutta ei -voimia eikä suunnittelukykyä sitä saavuttaakseen. - -Hän jatkoi matkaansa ohi asuntonsa pitkin tietä, kohti vähän matkan -päässä odottavaa männikköä. Hän ei ollut huomannut, että äsken hänen -kujalla mennessään tukahdutettu naisen huudahdus oli kuulunut erään -talon pihalta. Naisen kasvot olivat sieltä näkyneet. Nainen oli -ollut kahden vaiheella, yrittänyt jälkeen, mutta siinä samassa taas -peräytynyt, taas yrittänyt, mutta sitten päättäväisesti palannut -sintsiin takaisin. Sieltä oli ilmestynyt toinen nainen katsomaan -kaukaasialaisen jälkeen, katsomaan tarkkaan ja oikein silmiään -varjostaen. Hänkin oli sitten mennyt sisään, eikä ollut enää -näyttäytynyt. Mies, jota he olivat katsoneet, oli jatkanut matkaansa -ja kadonnut metsän helmaan. Ja taas oli tiellä ollut hetkinen -hiljaisuutta, joskin odottavaa ja aavistavaa... - -Mutta pian oli mies palannut jälleen ja silloin oli tuo ensin mainittu -nainen hiipinyt aidan taakse tien vierelle hänen tuloansa odottamaan. -Ja kun mies oli tullut kohdalle, oli hän hiljaa ääntänyt erään nimen. -Silloin oli mies seisahtanut ja tarttunut kädellään otsaansa, ikäänkuin -suuren ja äkillisen voiman valtaamana, horjahtaen hiukan, seisahtuen ja -ruveten hurjin silmin ympärilleen tarkastamaan. Ja kun hänen katseensa -oli osunut pihamaalla jännittyneessä asennossa odottavaan naiseen, joka -oli samalla kohauttanut huiviaan, näyttäen kasvonsa, ja pannut sormensa -huulilleen, oli hän taas horjahtanut, tapaillut henkeään kuin hukkuva, -ummistanut hetkiseksi silmänsä, mutta syöksähtänyt sitten äkkiä -kartanolle. Mutta nainen oli paennut hänen edellään sintsiin, taaskin -hiljaisuutta ja varovaisuutta vaatien. Ikäänkuin muina miehinään oli -kaukaasialainenkin silloin, välinpitämättömästi ympärilleen katsahtaen, -hänen peräänsä pujahtanut... - - - - -VI. - -JATKOA TAPAHTUMIIN TSHAINAJASSA. - - - Jopa joutavan lähetti, - Itse lemmon lennättikin, - Kiusaksi kovien miesten, - Vastukseksi vaivaisien. - -Kun kaukaasialainen myöhällä jälleen ilmestyi kylän kujalle, oli hän -kuin muuttunut. Hän vilkaisi tutkien ympärilleen ja lähti sitten -kiireesti tshainajaan. - -Kujalla tuli häntä vastaan meluava joukko, joka juuri oli sieltä -jäähyväiskesteistä lähtenyt. Käsi kaulassa miehet kulkivat liepein -silmin katsellen maata ja yllänsä kaareutuvaa taivaan lakea. Väliin -antoivat he kuulua hihkaisun ja hellämielisen laulunpätkän. Häntä he -nyt kaikin ryhtyivät puhuttelemaan. "Sinä suruinen veikko", sanoivat -he, "ota sinä ja juo viinaa, niin virkistyt. Mitä näin allapäin aina -olet, veliseni; palvelet aikasi nöyrästi, niin jopa pääset kotiin -mutson luo. Vai onko sinulla mutsoa ollenkaan? Jos ei ole, niin älä -hanki, älä veliveikkoseni hanki sitä ristiä ja vastusta itsellesi, jos -sielusi autuus sinulle on rakas, älä, älä..." - -Kaukaasialainen sysäsi miehet syrjään, mutta seisahtui, kun näki -urjadniekan saapuvan paikalle: - --- Lähden kalalle metsälammelle, sanoi hän. Älä kysele minua muutamaan -päivään. Hyvät kukkokalat tuon. - --- Mutta jos karata aiot, veli? kysyi urjadniekka, vanha harmaaparta -vakavasti. Minä virkani siitä menetän. - --- Et menetä, vaikka karkaisinkin, naurahti kaukaasialainen. Mutta -ellen tule kolmeen päivään, niin lähetä katsomaan sieltä itäiseltä -lammelta. Voinhan hukkuakin. - --- Minä luotan sinuun, sanoi ukko. Olet ollut aina rehellinen. Ja jos -karkaat, niin oma on vastattavasi. - --- Menkää kotia miehet, sanoi hän sitten toisille, lähtien itse -vakaasti astumaan pitkin kujaa. - -Mutta kaukaasialainen lähti tshainajaan. - -Kun hän pääsi sintsiin, kuului kamarista töminää ja jytinää, ikäänkuin -olisi siellä ollut paras paini käymässä. Hän kiskaisi oven auki... - --- -- -- -- -- - -Hyökkäys, jonka kuvaaminen on ollut edellisen keskeyttämänä, oli tullut -niin äkkiarvaamatta, että hän aluksi suorastaan herpautui ja kaatui -takaisin vuoteelleen ahdistajansa alle. Mutta tuota herpautumista ei -ollut kestänyt kuin muutama sekunti, kun hän jo tunsi tarmonsa ja -voimansa monenkertaisina palaavan. Hänelle selvisi siinä kamppaillessa -itsetiedottomasti, että nyt oli kerrankin kysymyksessä todellinen -toiminta eikä mikään haaveilu, ja raivoisena hän äkkiä riuhtaisi -kuristavat kädet kurkustaan, hyökäten vastustamattomalla voimalla ylös. -Kovasti voivotteleva Ontrei osoitti sangen ravakkata toimeliaisuutta -tarraten terveellä kädellään ahdistajaa sääreen ja vetäen häntä -takaisin lattialle päin. Niin pääsi hän ylös hankalasta asennostaan, ja -hänen ensimäinen yrityksensä oli saada pieni revolverinsa esiin, mutta -sitä hän ei voinutkaan. Vastustaja tuntui aavistavan jotakin sellaista, -ja tarttui tiukasti häntä ranteisiin, koettaen uudelleen saada hänet -kaadetuksi. Mutta nyt se oli jo turhaa. Painin ja tappelun muistot -poikuuden ajoilta virkosivat tuossa hetkessä nuoren miehen mieleen, ja -töytäten miestä päällään rintaan, sai hän riuhtaistuksi irti vasemman -kätensä. Kun vastustaja ei sitä enää kiinni tapaillutkaan, saattoi -aavistaa hänen hapuilevan puukkoa vyöltään. Nuorukainen kokosi kaikki -voimansa ja suuntasi vasemmalla kädellään, jota hän käytteli yhtä hyvin -kuin oikeaakin, voimainsa takaa iskun vastustajansa sydänalaan. Mies -horjahti, Ontrei heittäytyi samalla hänen jalkoihinsa ja jysähtäen -kaatui mies lattiaan. Samassa oli myös nuorukainen, hänen päällään, -mutta ponnahti heti ylös: lämmin verivirta ja kipeä tunne käsivarressa -todistivat, että mies oli saanut puukkonsa esille. Ontreikin peräytyi -ja nuorukainen tempasi revolverinsa himoten tyhjentää kaikki sen -piiput tuohon roistoon, joka oli näin mullistanut hänen hurskaat ja -rauhalliset ajatuksensa. Mutta ennenkuin hän kerkesi saada asettaan -ampumakuntoon, ja taas ylös päässyt mies ehti uudelleen hyökätä heidän -kimppuunsa, aukeni ovi ja sisään ryntäsi kaukaasialainen ja hänen -perässään unenpöpperöinen, isovatsainen isäntä, kannatellen housujaan -ja siunaillen venäjäksi tätä jumalatonta meteliä. Vilauksessa oli -seinän viereen kyyristynyt rosvo, joka nyt liian myöhään katui tekoaan, -köysissä, ja arveluttavan keveästi keikkui hän kaukaasialaisen käsissä, -joka sieraimet ilmaa ahmien tuntui ikäänkuin ottelusta nauttivan. Mutta -vaikea on kuvata isännän ällistystä hänen nähdessään, kuka oli köysiin -joutunut. Aivan sanattomana jäi hän mieheen tuijottamaan, saaden -vihdoin änkyttämällä esiin: - --- Sinä... sinä... sinä koiran poika! - -Illalla oli hän maksanut isännälle ottamansa ruoan ja yösijan kymmenen -ruplan kultarahasta. Jo silloin oli hänestä ollut vastenmielistä -näyttää niin isoa ja kirkasta rahaa, mutta kun ei ollut pienempää, niin -täytyi. Maksaessaan oli hän vaistomaisesti vilkaissut ympärilleen ja -huomannut silloin erään punapartaisen, likaiseen mekkopaitaan puetun -miehen häntä uteliaasti tarkastelevan. Heti häneen katsottuaan oli -mies säpsähtänyt ja katsonut toisaalle, mutta silti oli nuorukaiseen -jäänyt jotakin vastenmielistä tunnelmaa. Tuo mies oli tshainajan -poloinen renki, viinanjuoja kova, jonka oli rahan nähdessään vallannut -ankara ahneus. Hän se oli todellakin ensin hiipimällä saapunut -matkalaisten makuukamariin, toivossa, että he olisivat riisuutuneet -ja hän saanut heidän vaatteensa rauhassa tarkastaa, mutta petyttyään -siinä toiveessaan, oli hän käynyt välillä vahvistusta hakemassa ja -silloin puolihumalassa koettanut tätä aivan summittaista ja suoranaista -ryöväystä. Hän ei ollut tahtonut ketään tappaa, eikä ollut siksi -varustautunut puukkoa heti käyttämään, mutta ei ollut muutakaan keinoa -tiennyt kuin käydä kiinni, kun oli ymmärtänyt Ontrein jo ajoissa -havahtuneen. Sanottiin, ettei hän ollut oikein viisas, eikä luihu ja -vilkkuva katse tuuheain kulmain alta juuri tavallista järjen tilaa -todistanutkaan, mutta mitään suoranaisia hulluuden kohtauksia ei -hänelle tiedetty sattuneen, ellei tätä nyt ollut siksi luettava. - -Mutta isännän ällistys muuttui pian vihaksi. Käyttäen kaikkia -kielensä monilukuisia, taitavasti, häväisevästi ja purevasti tehtyjä -haukkumasanoja ihmeteltävällä sujuvaisuudella ja vilkkaudella, -ja säestäen niitä silloin tällöin hyvin suunnatulla potkulla ja -korvapuustilla, antoi hän miesparan ymmärtää täysin selvästi, minkä -suunnattoman vahingon hän teollaan oli hänelle ja hänen liikkeelleen -aiheuttanut. Mitä nyt kannatti enää yrittääkään majatalon pitoa, kun -oli tehty ryöstön ja murhan yritys hänen talossaan? Kukaan ei tietysti -uskaltaisi astua sinne jalallaankaan, peläten, että se oli murhaluola. -Ja isäntä repi tuon tuostakin tukkaansa yrittäen jopa kaksin käsin -haroa haiveniaan, ellei housujen putoamisen uhka olisi saanut aina -äkkiä hänen toista kättänsä tukasta liitinkiin. Niin torui tuo -punanenäinen isovenäläinen, valitellen todellakin hyvästä sydämestään -sitä harmillista ja surullista onnettomuutta, jonka täten oli hänen -talossaan täytynyt arvoisille Suomen vierahille tapahtua. - -Nuorukainen oli temmannut ikkunan peiton pois ja tarkasti haavaansa -kädessään. Se oli mitätön ja nenäliinallaan sitoi hän sen -kaukaasialaisen avulla helposti. Sen tehtyään tarttui hän pelastajansa -käteen puristaen sitä lujasti ja kiittäen häntä sydämellisesti avusta. -Nyt, ensimäisiä kertoja elämässään, tunsi hän todella elävää tarvetta -olla kiitollinen, ja oli samalla ylpeä siitäkin, että oli miehen -tavoin esiintynyt tuossa vaarallisessa kohtauksessa. Vaarassa onkin -jotakin viehättävää, johtui hän itsekseen ajattelemaan, jotakin, joka -panee toimimaan miehessä voimia, jotka tavallisissa oloissa eläen -kokonaan uinuvat salattuina. Esteitä ja vastuksia voittaen kenties -saavutetaan paljoa suurempi elämän nautinto kuin alituisessa rauhassa -ja ruusuisessa onnen paisteessa eläen? - -Mutta Ontrei oli aivan suunniltaan. Nurkassa höpisi hän lakkaamatta -hospotiaan, aina lyöden otsaansa lattiaan ja vuodattaen runsaita -kyyneliä. Nyt jälkeenpäin oli hänelle selvinnyt vaaran koko suuruus, -jota hän ei äsken potrasti ja pelottomasti nuorempaansa auttaessaan -ollut joutanut ajattelemaan. Mitä aikoi Jumala lähettäessään heille -tällaisia koettelemuksia, mikä synti oli heidän sovitettava, kun -sallittiin murhamiehen käydä heidän kimppuunsa? Säikähtäen huomasi -ukko jo rupeavansa tässä Luojan töitä ja järkkymätöntä maailman johtoa -arvostelemaan, ja sai siitä yhä uutta syytä huokailla ja pomiloida. -Kohta kuitenkin rupesi hänen huomionsa kiintymään rosvoon ja hänen -isäntäänsä. - -Mies oli kerrassaan surkean näköinen. Sidotuilla käsillään koetti -hän suojella itseään isännän korvapuusteilta, itkien ja anoen armoa. -Hänen vaatteensa olivat repaleiset, tukka ja parta takkuiset ja -auenneesta kaulantiestä näkyi laiha ja likainen rinta. Hartiat olivat -köyryt, jalat laihat kuin tikut ja sormet paljasta luuta. Syvä sääli -valtasi Ontrein. "Oi ristiveli", sanoi hän osanotolla, "mikä saattoi -sinutkin niin syvälle synnin tielle vaipumaan, mikä sai unohtamaan -ne opetukset, joita sinunkin osaksi on tullut? Onko köyhyytesi niin -suuri, että olit pakotettu anastamaan toisen omaa?" Ja Ontrei nousi ja -meni miestä lähempää katsomaan, estäen isännän lyönnit. Kuunneltuaan -isännän valituksia hetkisen meni hän sitten matkatoverinsa luokse -ruveten käsiään levitellen pyytävällä äänellä selittämään jotakin. -Aluksi ei nuorukainen näyttänyt häntä kuulevan, sillä siksi suurella -mielenkiinnolla seurasi hän kaukaasialaisen hiljaisella, mutta -kiihkeällä äänellä tekemiä esityksiä, mutta sitten hän havahtui -ja ymmärsi Ontrein asian. Ukko pyysi, ettei miestä jätettäisikään -poliisille, vaan annettaisiin koko tapahtuman jäädä sikseen, kun ei -siinä kuitenkaan ehtinyt mitään suurempaa onnettomuutta tapahtua. -Siten säästettäisiin isännältäkin, joka oli asiaan aivan syytön, suuri -vahinko. Mies ei voinut olla täysijärkinen, senhän näki selvään, -vaan vähämielinen onneton, joka kaipasi jokaisen kristityn erikoista -osanottoa. Ei tiedä, mitä Jumala tälläkin teolla on tarkoittanut? Ehkä -aivan erikoisia ja elämällemme tärkeitä seikkoja? Armahtakaamme siis -miespoloista. - -Nuorukaiselle ei tietysti tarvinnut tuota kahdesti sanoa, vaan -suostui hän asiaan heti, antaen sen tiedoksi isännälle. Tämän ilo oli -siitä vilpitön, mutta vain niin vähällä ei hän silti renki-parkaansa -päästänyt. Huolimatta Ontrein vastalauseista vei hän hänet rakennuksen -alakertaan, jossa oli tavallisuuden mukaan karjapiha, sitoi hänet -siellä kiinni laen kannatinpylvääseen ja antoi hänelle siinä -tuppivyöllään niin sydämellisen voitelun, että miehen valitus leikkasi -sydäntä. Ontrei ei voinut tuota sietää, vaan liikkasi tuohtuneena alas -rangaistuksen näyttämölle, josta kohta alkoi kuulua hänen ja isännän -riitelevää äänen hälinää. Mutta koska valitus lakkasi siihen, saattoi -uskoa Ontrein ihmisrakkaassa asiassaan onnistuneen. Sangen kiihtynyt -hän taas oli alhaalta palatessaan, mutisten itsekseen ja huokaillen -tätä julmaa asiaa. Hänellä ei ollut aikaa kuulla, mitä nuorukainen ja -kaukaasialainen yhä jännittyneemmällä mielenkiinnolla keskustelivat, -vaan ryhtyi hän kokoamaan vähiä riepujaan, ja panemaan naulapohjaisia -kenkiään jalkaansa, päästäkseen pian pois tästä paikasta, jossa aivan -selvästi vallitsi itse saatana ja kaikki hänen menonsa kiusaten ihmistä -pois oikealta tieltä. Joistakin hänen puolinaisista sanoistaan saattoi -tulla jopa siihenkin murheelliseen vakaumukseen, että Ontrei oli -tuolla alhaalla isännän kanssa keskustellessaan erehtynyt ihmisrakkaan -ottelunsa kuumuudessa kiroamaankin, -- seikka, joka oli arveluttavan -raskas teko hänen laatuiselleen. Ymmärrettävää siis onkin, että hän -laukku selässä malttamattomasti ovelta toveriansa mukaansa kiirehti, -ottamatta kuuleviin korviinsakaan isännän kiitollisia ja alamaisia -esityksiä samovaarista ja hyvästä teestä varhaiseen aamutuimaan... - -Merkitsevällä katseella hyvästeli vihdoin nuorukainen kaukaasialaista, -joka lähti huolettoman näköisenä kulkemaan kotiaan kohti. -Pyhiinvaeltajat painuivat myöskin matkalleen, Ontrei raskaasti -syntitaakkansa painamana, mutta nuori mies askel keveänä ja mieli -ikäänkuin uudessa vireessä. - -Ehtoosta ja aamusta oli tullut uusi päivä. Yön keveä usva viipyi -vielä notkopaikoissa, mutta kunnaat jo kuvastelivat auringossa, -välkyttäen tuhansia kastehelmiään. Apilapellolta tuli hiljaisen -aamutuulen mukana imelän makea tuoksu ja pensaista pyrähteli ilmoille -pikkulintuja yöpuultaan. Ilmassa oli tuo ihmeellinen raikkaus, joka -tekee aamut niin ihaniksi ja kirvoittaa mielen synkästä ja painajaisen -ahdistamana vietetyn yön tukahduttavasta tunnelmasta, antaen aavistaa -ylösnousemuksen ihanuutta. - - - - -VII. - -SALAPERÄINEN VIERAS JA PYHIINVAELTAJA-NAISET. - - - Muill' on kansa, ei minulla, - muilla maa, minulla korpi, - muilla ystävät ylimmät, - mulla pitkä umpipolku. - -Kootessaan ja järjestellessään vaikutelmiaan tämän kuluneen vuorokauden -vaiherikkaista kohtaloista täytyi hänen itselleen tunnustaa, että -se oli rikkaampi uusista ja oudoista kokemuksista kuin mitä hänelle -oli pitkään aikaan sattunut. Erinomattain tuotti hänelle tyydytystä -se, että hän oli vaaran hetkellä voinut tarmolla ja voimalla toimia, -ollenkaan siinä hätäilemättä; oli osoittanut, että hän kyllä -vaikeissakin kohdissa kykenisi asiaansa valvomaan. Ainoa hermotunne, -mikä tuosta tiimellyksestä oli jälellä, oli pieni pistelevä värähtely -yli koko ruumiin, mutta sekin kuitenkin tuntui ikäänkuin hyväätekevästi -lämmittävän, samoinkuin kylmässä kohmettunut jäsen rupeaa lämmittyään -miellyttävästi kauttaaltaan tikustelemaan. - -Mutta tämä viime vuorokausi oli myös tuonut hänen kokemuspiiriinsä -tapauksen, jossa kokonaan vedottiin häneen ikäänkuin jonakin aivan -ratkaisevana voimana. Kaukaasialainen oli pyytänyt tavata häntä eräässä -paikassa tässä matkan varrella, siinä, missä puro leikkaa maantietä, -muodostaen viheriän niityn kahdenpuolen. Oikealle puolelle tietä -oli heidän poikettava, kulettava vähän matkaa puron vartta, kunnes -tulisivat sievään, kuusimetsää kasvavaan notkoon. Siinä oli odotettava -ja sinne tulisi kaukaasialainen häntä tapaamaan ylen tärkeässä asiassa. - -Tämä se oli saanut hänet äsken tuolla majalassa niin äkkiä unohtamaan -hyökkäyksen ja sen tekijän. Tätä hän nytkin mietti enemmän kuin muuta. -Mitä saattoi olla miehellä hänelle asiaa? - -Mutta Ontrei ei sen sijaan tahtonut mitenkään päästä tasapainoon, -vaan kulki yhäkin vuoroin posmittaen ja vuoroin tyrskien kapeata -polkuansa, voivottaen samalla toverilleen tapahtunutta onnettomuutta. -Haava käsivarressa ei ollut kuitenkaan mikään vaarallinen, joten -Ontrei sai viimein kääntää huolensa koskemaan kokonaan asian -taivaallis-synnillistä puolta. Mikä alentumus ihmiskunnassa, että -rauhalliset matkalaiset, joiden tiedetään sitäpaitsi menevän pyhään -monasteriin rukoilemaan heidänkin syntejään anteeksi, joutuivat -tällaisen ilkityön uhriksi! Turhaanko työskenneltiin ihmisten -pelastamiseksi, kun kiusaaja yhäkin teettää heillä tällaisia tekoja! -Kun nousisi haudastaan pyhä Ilja, Vienan apostoli, ja katsoisi kansansa -sekaan, niin varmaankin palaisi hän takaisin maalliseen haahmoonsa -uudelleen saarnaamaan parannusta! "Lähetti luoja toki sen mustilaisen -oikealla hetkellä meitä sen toisen mustilaisen kynsistä pelastamaan..." - --- Ontrei, menemme levähtämään tänne niitylle. Syödäkin pitää, että -jaksamme taas helteessä astua. - --- Mutta vastahan söimme, veliseni. Emme jouda nyt istumaan, pitkä on -matka vielä meren rantaan. - --- Tule pois vain, kyllä ehdimme. - -Hän vei vastustelevan ukon mukanaan ja saapui pian sovitulle paikalle. - -Mikä nautinto oikaista erämaan sammalelle! Se on pehmeä ja polkematon, -viileä ainaisessa rauhassaan. Puron rannalla tuossa silenee maa -vetreäksi nurmeksi, joka vietellen kutsuu helmaansa lepäämään. Reunansa -on se koristanut orvokeilla, jotka huomaat vasta maahan heittäydyttyäsi -niiden vienosta tuoksusta, älyät ilostuen kuin äkkiä löydetyn aarteen. -Mutta siemaus korpien ruskeasta suonesta, raudasta ja pohjavesistä, -sammuttaa janon ja tuo mieleen kuvia ihanista virvoittavista lähteistä. -Levon ja tyydytyksen tunne valtaa mielen, halu on tähän ainaiseksi -jäädä, viettämään ijankaikkista kesää sen solisevan puron reunalle -sinne viileään korpeen, sen orvokkia kasvavalle viheriöitsevälle -äyräälle! Sama mahtoi olla tunnelma Herran opetuslapsilla, kun he -ylösnousemuksen vuorella ilostuen sanoivat, että tässä on meidän hyvä -olla ja tahtoivat tehdä kolme majaa, -- tuollainen äkkiä sydämeen -valahtava rauhallisen ilon, intohimottomuuden ja viihtymyksen tunne, -joka tuntuu ihanalta kuin mielen katkeran soimauksen jälkeen äkkiä -saatu omantunnon rauha... - -Hetken istuttuaan näki hän pensasten lomitse, kuinka maantietä -vaelsivat hitaasti tuo kaunis neito ja perässä vanha mummo. - --- Ontrei, kääntyi hän sanomaan, me matkaamme noiden kanssa yhdessä. Ne -eivät ehdi meitä paljon jätättää... - --- Menkööt, ärähti ukko kärsimättömästi. Emme lähde heidän kanssaan, -onnettomuutta siitä vain... Mutta hyvänen aika, nehän tulevat tänne! - -Ukko kyyristäytyi ikäänkuin vainolaista pakoon, ja kummakseen näki -nuorukainenkin, että naiset kulkivat hitaasti pitkin puron vartta heitä -kohti, ikäänkuin jotakin hakien. Tuossa olivat he jo ääressä pensaitten -takana, jo taivuttivat niitä hiukan syrjään ja jo säpsähtäen huomasivat -Ontrein, jolla näytti olevan ankara halu piiloutua pensaikkoon kuten -jänis pää edellä. Mutta nuorukaisen huomattuaan lennähti hymy nuoren -naisen kasvoille ja venäjäksi kysyi hän, eikö kaukaasialainen vielä -ollut tullut! - -Nyt lennähti totuuden aavistus salamana nuorukaisen mieleen. Uteliaana -kääntyi hän kyselemään neidolta asiaa tarkemmin, kun jo tuossa seisoi -kaukaasialainen heidän edessään, pitkänä ja pulskana, voimakkaana ja -varmana, sydämellisesti uudelleen ojentaen nuorukaiselle kätensä ja -taputtaen ällistynyttä Ontreita ystävällisesti olkapäälle. - --- -- -- -- -- - -Ukko katsoi vuoroin kaikkiin ja pillahti sitten itkuun. Hänen osakseen -oli kuluneitten tuntien aikana tullut niin monta mielenliikutusta ja -niin ankara säikähdys, ettei hän voinut tunteitansa ollenkaan hillitä, -vaan vetisteli syrjempänä, liuhupartansa tutisten. Kyyneleittensä -lomaan haukkasi hän kuitenkin aina palan kalakukostaan, väittäen -sillä parantavansa sydänalassaan yhä tuntemaansa heikkoutta, minkä -johdosta mummo katsoi velvollisuudekseen lähettää hänen puoleensa -eräitä paheksuvia ja arvostelevia katseita, kooten visusti hameensa -ympärilleen ja kaikin tavoin osoittaen, että Ontrei-parka oli sittenkin -astetta alempaa aatelia kuin hän. Mutta Ontrei ei sitä huomannut, vaan -vuoroin itki ja teki ristinmerkkejä, välillä taas haukaten, vuoroin -kirkastettu ilme kasvoillaan hiljalleen kiitteli Jumalaa kaikesta -ja eritoten siitä, että niinkin vähällä oli pelastuttu uhkaavasta -vaarasta. Vihdoin riisui hän saappaansa ruveten lämmittelemään -jalkapohjiaan nuotion hauteessa, sillä hänen jalkansa olivat -pitkällisestä astumisesta heltyneet; samalla näytti hän surkeasti -kutistuneen kämpäjalkansa, jossa näkyi suuria arpia. Niin menetteli -Ontrei, vaipumatta silti milloinkaan kokonaan pois tuosta hänelle -erikoisesta naivin uskonnollisesta sielun tilasta, joka oli hänen vahva -ojennus- ja ohjenuoransa hänen matkallaan sekä maailman että myös tämän -Aunuksen Karjalan läpi. - --- -- -- -- -- - -Se oli viileä ja kirkas pohjolan aamu, jolloin näiden outojen -ihmisten tarina ensiksi kerrottiin. Vakaina ja hartaina kuuntelivat -sitä ympärillä synkeän korven kuuset, hiljaa lirisevä puronen ja -luonto kaikki. Pienen nuotion savu nousi tuskin huomattavana patsaana -tyynessä ilmassa, kohosi hiljaa kuusen latvojen tasalle, mutta -pysähtyi leijailemaan siihen, ikäänkuin epäröiden, uskaltaisiko -yrittää ylemmäksi, kohti tuota kullalta kuultelevaa maailman lakea. -Mutta kuusen latvojen tasalla pitivät hyönteiset kiihkeätä karkeloaan, -tuhatlukuisena parvena sokkeloleikissään kiitäen. Sanotaan: nämä -omituiset pohjolan hyönteiset, jotka usein kesä-illoin kokoontuvat -laskevan auringon loisteeseen karkeloimaan, elävät vain yhden -vuorokauden; siksi ne leikkivät vimmatulla vauhdilla, pysähtymättä, -levähtämättä, keretäkseen karkeloida mahdollisimman paljon, saadakseen -elää ja nauttia sen, minkä lyhyessä yössä ehtii... - -Nuori nainen, tuttava tuolta poutaiselta tieltä, kuunteli kertomusta -nöyränä ja hiljaisena, kuunteli sitä myös vanha mummo, Ontrei -ja nuorukainen, jonka käsi oli siteessä. Mutta kertojana oli -kaukaasialainen tuttavamme, tummat silmät välkkyen innosta ja -elämänhalusta. Mikä oli mieheen mennyt? Into hehkui hänen silmistään, -käskevä kaiku hänen äänestään, ja suonikas käsi näytti tietävän -voimansa. Ja katseesta, joka hellentyen suuntautui tuon tuostakin -nuoreen naiseen, joka värähti sen polton alla, tuntui alakuloisuus ja -epävarmuus hävinneen. - -Se kaikki oli tapahtunut hyvin kaukana ja oloissa, jotka tuntuivat -outoutensa vuoksi sadulta. Tuo nuori nainen tuossa väitti, että -hänen suonissaan virtasi Georgian vanhan hallitsijasuvun verta, ja -että hän oli viimeinen, kaukainen syrjähaaran jäännös tuosta muinoin -mahtavasta suvusta. Kaunis hän ainakin oli. Hyvä Jumala, kuinka hän -olikin kaunis! Nuorukainen tuijotti häneen taaskin ikäänkuin unelmiin -vaipuneena, ikäänkuin tyrmistyneenä. Hänen teki mieli langeta neidon -eteen polvilleen ja rukoilla häntä, palvella häntä, julistaa, ettei -ollut maailmassa mikään sen arvoista kuin edes yksi ainoa silmäys hänen -ihanista silmistään, joihin saattoi upota kuin pohjattomaan mereen. Ja -sitten hänen teki mieli itkeä, valittaa sitä, ettei tämä ihana kukka -ollut katoomaton vertauskuva, joka innoittaisi ihmiskuntaa ihanalla -muodollaan ja yliluonnollisella kauneudellaan ikuiseen kamppailuun -kauneuden puolesta. Hän tunsi sydämessään vuoroin riemua, vuoroin -tuskaa, vuoroin pursuavaa voimaa ja sanomatonta raukeutta, hän tunsi -aivankuin yhtenä elämyksenä kaiken sen hekuman ja tuskan, minkä -ajallinen vaelluksemme ihmiselle tarjoaa... - -Kertojan ääni tunkeusi hänen unelmiensa joukkoon. Korkealla -vuoristokylässä oli hän, georgialainen aatelismies, asunut, siellä, -josta on estämätön näköala alas laakson kaupunkiin, jossa taas eli -holhoojansa luona tämä neito. Oli riemullista tietää, kun katsoi -alas laaksoon, että siellä eli hän, joka oli enemmän kuin koko -maailma. Siellä etelässä mahtoivat tunteet olla meille viileän maan -asukkaille aavistamattoman tulisia. Kun lempi käskee, niin totellaan -ja totteleminen on autuus. Ah! syttyä kerran todella, yhdeksi ainoaksi -ihanaksi liekiksi, joka palaisi kuin mahtava polttouhri... - -Heidän rakkautensa ei tahtonut tietää mistään esteistä, mutta niitä -ilmestyi odottamattoman paljon. Georgialaisen annettiin ymmärtää sekä -oman heimon että ruhtinattaren holhoojain taholta, ettei liittoa heidän -välillään tultaisi sallimaan. Ylpeät veret kuohahtivat, uhattiin, -kehoitettiin, rukoiltiin, ei mikään auttanut: nuorten päätös näytti -järkähtämättömältä. Vaikka heitä kuinka olisi vartioitu, tiesivät he -silti tavata toisiansa; kun heitä ruvettiin ankarammin vartioimaan, -sattui väkivaltaisia kohtauksia. Kiihtyneenä antoi hän kannatusta -asioille, joiden vaarallisuuden hän tunsi, kunnes kaikki päättyi -siihen, että hän eräänä päivänä huomasi olevansa vankina kaukana -pohjoisessa... - -Silloin kun hänet oli kotikaupungistaan pois lähetetty, oli hän -osaaottavalta vartialta saanut tietää karkoituspaikkansa. "Ilmoita se -hänelle", oli hän rukoillut, "ilmoita ja pyydä kirjoittamaan". Se oli -hänen ainoa toivonsa näinä vuosina. Aluksi oli hän kirjoittanut kotiin, -ja oli itsekin saanut kirjeitä, mutta ne oli osoitettu viranomaisten -kautta tuleviksi, eikä niissä puhuttu sanaakaan hänestä. Mitä suvusta -ja ystävistä, mitä heimosta! Niitä ei ole sille, joka elää vain häntä -ajatellen. - -Ja niin oli hän lakannut kirjoittamasta, uskoen, että kaikki oli ijäksi -häneltä mennyttä. Epätoivo oli laskeutunut kuolettavana kuin lumivaippa -hänen mieleensä, ja hän oli vain ruvennut hiljaisesti odottamaan sitä -hetkeä, jolloin hän pääsisi näkemään edes onnensa raunioita. - -Onnellinen se, jonka elämässä on edes onnen raunioita! Silloin tietää -eläneensä ja kokeneensa jotakin, olleensa mukana siellä, missä on ollut -edes jotakin raunioiksi luhistuvaa, rakennuksia, rikkauksia kentiesi. -Köyhän tuvan luhistuminen ei herätä suurta huomiota ja sen mukana -ei paljon hautaannu. Ainoastaan voimakkaiden sielujen suodaan kokea -jotakin, vain heillä voi olla suuria ja jaloja henkisiä elämyksiä, -jotka aateloivat ihmisen, olivat ne sitten iloja tai suruja. Mitä -onnesta, joka on ainaista päivänpaistetta! Olkoon se surua ja myrskyä, -joka suo jännittää kättä taisteluun, olkoon ottelua tuulen kanssa, että -silloin, kun laskemme elämän meren suolavedestä tiukkuvat raajamme -hetkeksi rannalle, lepo ja pilven raosta pilkistävä päivä tuntuisi -sitäkin ihanammalta. En tahtoisi olla sunnuntailapsi, huokasi kertojaa -unelmoiden kuunteleva nuorukainen, vaan tapahtuvan tahtoisin jotakin! - -Ja niin kuului eräänä iltana, kun maanpakolainen raskaalla mielellä -jälleen palasi polultaan metsän helmasta, jossa hän oli kotimaansa -kielellä huvikseen metsän puille haastellut, erään talon pihalta hellä -ääni. Se oli samaa kuin olisi maailman onnettomimman osaksi tullut -yhdellä kertaa kaikki mahdollinen inhimillinen onni, niin suuri, että -pelkäsi sydämen siitä pakahtuvan... - -Hän ei vieläkään, siinä seistessään ja lemmittyään katsellessaan, -tahtonut voida uskoa, että tyttö tuossa oli se sama sieltä kaukaa -etelästä... - - - - -VIII. - -PAKORETKELLE LÄHTÖ. - - - Sinne lähde, sinne riennä, - Luokse Maaria-emosen, - Juurelle Jumalan äidin: - Äsken kipu kirpoavi, - Suru suurikin sulavi. - -Suloisen äänen, kuten sanottu, kuuli silloin karjalaisen talon pihalta -maanpakolainen mies, ja oli hänen sydämensä onnesta tukahtumaisillaan. -Tuo neito ei ollut kukaan muu kuin äsken maantiellä tapaamamme, ja -vanha mummo oli hänen imettäjänsä ja toinen äitinsä. Omituinen, raskas -kohtalo oli saanut neidon näin loitolle isäinsä ja heimonsa maasta -vaeltamaan, laki, jonka nimi oli rakkaus. Punehtuen hän saneli jatkoa -ja täydennystä sulhasensa kertomukseen. - -Sanattomassa surussa kuluivat viikot ja kuukaudet sen jälkeen, kun -hänen lemmittynsä oli vangittu; turhaan odotti hän sanomaa saapuvaksi --- ei sanaakaan. Nimettömän kirjeen kautta sai hän vihdoin tietää, mikä -oli hänen sulhonsa karkoituspaikan lähin kaupunki. Odotettuaan yhä ja -kärsittyään epätoivon kaikki tuskat päätti hän vihdoin ottaa asiasta -itse varman selon. Niin hylkäsi hän kaikki korunsa ja komeutensa sekä -läksi vanhan hoitajattarensa kanssa halki Venäjän sulhoansa etsimään. -Salassa ja mutkateitä, alati piiloutuen, koettaen jättää vääriä -jälkiä eksytykseksi olivat he harhailleet kohti päämääräänsä, tuota -pientä kaupunkia Äänisjärven pohjois-rannalla. Mahtavat voimat olivat -heitä takaisin hakemassa ja kiinni ottamassa, mutta silti onnistui -heidän pujotella eteenpäin. Ensi laivalla saapuivat he keväällä -Petroskoista yli Äänisen kirkkaitten vesien, sivuuttivat vanhan Sungun -markkinapaikan ja laskivat pienen ja ystävällisen kaupungin laituriin... - -Nuorukaisen aatos seurasi hymyten neidon tuloa Poventsaan. Muistoon -virkosi kaunis kesäinen iltapäivä tuossa pienessä kaupungissa. -Nauraen ja ilakoiden oli nuorisojoukko saapunut saarelta Äänisen -ulapalta, jonne oli tehty huviretki, ja mukana oli ollut suomalainen -nuorukainen, vasta aamulla kaupunkiin tullut. Niin, vasta tullut, -mutta jo venäläisen neidon silmiin syvään katsonut! Samaan aikaan oli -taas saapunut Petroskoista matkustajahöyry, ja sitä vastaan ottamaan -oli kokoontunut koko pikkukaupungin hienosto. Mikä iloinen hälinä -ja eloisuus, vaikka erämaan helmassa elettiinkin! Tuossa naiset -juttelivat tärkeinä, tuossa venäläiset herrat hyväntahtoisesti löivät -toisiaan olkapäille ja hohottelivat isoäänisesti. Tuossa saapui -polkupyörällä -- kaupungin toistaiseksi ainoalla -- paikalle siro ja -käppelä tutkintatuomari, tervehtien oikealle ja vasemmalle kohteliaasti -kuin konsanaan paras kavaljeeri. Tuossa tuli isokasvuinen, punakka -ja suomalaissyntyinen semstvo-agronoomi, jonka hyväntahtoisuudella -ei ollut pituutta eikä leveyttä, eipä pohjaakaan. Mutta kuin -lumiaura kinoksessa halkaisi itselleen tuossa tien isovatsainen ja -jättiläiskokoinen, punakasvoinen ja määrättömän veljellinen ispravnik; -ähkien ja tervehtien kohteliaasti joka suunnalle vaelsi hän kuin -erämaan laiva hiekkameressä rantakioskille, jonka pöydän ääressä -- hän -sekoitti olueen jäätä, antaen tuon virkistävän juoman valua kurkustaan -alas suunnattoman pitkinä ja perinpohjaisina siemauksina. Ihana ilta -oli siitä seurannut, häntä tuntematonta suomalaista nuorukaista oli -pidetty joka talossa kuin rakasta sukulaista, ja vallan menehtyneenä -oli hän vihdoin muutaman päivän perästä selvinnyt jo kärsimättömäksi -käyneen Ontrein matkaan... - -Neito oli asunut kauan Poventsassa ja koettanut salavihkaa tiedustella -hakemaansa. Paljon oli karkoitettuja täällä, mutta missään ei näkynyt -grusialaista. Kului kevät kesemmäksi eikä mitään näkynyt. Meni neito -mummonsa kanssa silloin kerran rantaan katsomaan laivan saapumista, -ja näki sieltä astuvan maihin parven köyhiä vaeltajia, näöltään -pitkämatkaisiakin. Minne ovat nämä ihmiset matkalla? oli hän kysynyt. -Solovetsin pyhään monasteriin, oli hänelle vastattu. Ja silloin -oli ikäänkuin salaperäinen ääni hänelle kuiskannut: sinne lähde, -heittäydy pyhän neitsyn jalkoihin, rukoile häneltä sulhosi vapahdusta. -Ellet sitä sieltä saa, niin on sulhosi pahoin syntiä tehnyt, ja -kärsii Jumalan lähettämää rangaistusta. Sinne menen, oli hän silloin -alistuen päättänyt, tuntien samalla sydämessään suloista aavistusta. -Tuona samana iltana olivat he sitten muitten pyhiinvaeltajien kanssa -lähteneet kulkemaan kohti merta ja pyhää luostaria... - --- -- -- -- -- - -Oi sitä suloista kohtausta pimeässä karjalaisessa sintsissä, niitä -tulisia syleilyjä ja lukemattomia suudelmia, jotka tuon tuostakin -silloin katkaisivat molemminpuolisia selvittelyjä. Kun oli neito -ikävänsä ajamana pistäytynyt pihalle, kuunnellut, katsellut auringon -vaipumista autereiseen taivaanrantaan, muistellut kadonnutta -sulhastansa, muistellut tuota vierasta nuorukaistakin, joka heidät oli -tiellä yhdyttänyt, niin olivat silloin silmät sattuneet mieheen, joka -tuossa kujalla vaieten ja allapäin oli hitaasti kulkenut. Salamana oli -silloin lennähtänyt aavistus sydämeen, niin ihana, että polvet olivat -tahtoneet herpautua, ja kurkusta oli lennähtänyt ilmoille rakas nimi. -Se oli totta, hän se oli... - -Ja hän oli aivan kuin herännyt pitkästä unesta. Pois, oli hän sanonut, -pois lähden täältä. Menemme vieraille maille siksi, kunnes meidän -sallitaan palata kotiin. Me valloitamme itsellemme onnellisuuden -oikeuden, emme rukoile, vaan vaadimme sitä. Odota minua täällä, lähden -ja kokoan tavarani, karkaamme pois... - -Mutta tyynnyttyään oli hän ruvennut asiaa järjellisesti pohtimaan. Hän -tiesi, että karkoitettuja usein yritti paeta yli rajan, mutta että -pako sittenkin harvoin onnistui. Ja nyt hänellä oli mukanaan vielä -kaksi naista. Ei, asia oli pantava viisaasti alkuun. Mene tshainajaan, -oli silloin neito havahtanut kirkkain silmin häntä neuvomaan, mene -sinne; siellä asuu suomalainen nuorukainen ja rampa äijä, ehkä ne -tietävät neuvoa. Ja neito kertoi kohtauksen maantiellä, ja mies muisti -nuorukaisen tshainajasta. Kiireesti lähti hän sinne... - --- -- -- -- -- - -Kertomuksen loppu oli avomielinen pyyntö: auta meitä, ja siihen yhtyi -ihana silmäpari. Katsottuaan niihin sanoi nuori mies reippaasti, aivan -muuta ajattelematta: - --- Autanpa tietenkin, teen kaikkeni! - -Nyt tuli Ontrein vuoro. Hän oli vihdoinkin päässyt rauhoittumaan, -nähtävästi kalakukkonsa vaikutuksesta, mutta oli uudelleen menettää -tasapainonsa, kun kuuli, mihin vaaralliseen yritykseen häntä -pyydettiin. Ankarasti penäsi hän vastaan, mutta oltuaan hetken tuon -saman silmäparin vaikutuksen alaisena, rupesi hänkin horjumaan ja -kynsimään korvallistaan. Mummo tuossa syrjässä tuli uudelleen terävän -näköiseksi, mutta lievensi kurttujansa sentään, kun äkkäsi, mikä etevä -henkilö tämä Ontrei sittenkin näytti seurassa olevan. - --- -- -- -- -- - -Raskaasti huoaten nosti vihdoin ukko laukkunsa selkäänsä ja lähti -hitaasti kämpimään maantietä kohti. Mutta sen sijaan että hän olisi -lähtenyt pitkin sen leveätä selkää pohjoiseen päin, meni hän suoraan -sen yli ja rupesi painumaan metsään, kohti länttä ja sen erämaita. -Hämmästyen huomasi tämän hänen toverinsa ja kiiruhti saattamaan ukkoa -tuosta tilille. Hiukan kiivastuen selitti tämä silloin, että oli -mahdoton ajatella pääsyä Vienan rantaan näiden karkulaisten kanssa -muuten kuin kääntymällä takaisin länteen. Kun pyrittäisiin tästä, -näyttäytymättä kellekään, suoraan Ontojärvelle, johon Poventsasta -sille kulmalle menevä maantie vie, niin ei kukaan arvaisi heitä sieltä -etsiä. Ostettaisiin sieltä karjalaiset vaatteet neidolle, miehelle ja -muijalle, joita ei siinäkään kylässä näytettäisi, mentäisiin siitä -tuttuja teitä pohjoisemmaksi ja sanottaisiin kylissä, että nämä vieraat -ovat Ruotsin kansaa Suomesta eivätkä taida meidän kielellä haastaa, -niin hyvin luultavasti päästäisiin kaikessa rauhassa Kemiin, josta -sitten pitäisi muuta neuvoa keksiä edelleen. Ja jos ei Ontojärvelle -yritettäisi, niin mentäisiin vähän etelämmäksi, Seesjärvelle, vanhaan -Paadenen kylään, josta kyllä saataisiin mitä tarvittaisiin. Onhan nyt -lämmin vuodenaika ja kalaa voidaan pyytää matkalla, jopa saada välillä -olevista karjalaiskylistäkin ruoan apua, vaikka niihin ei juuri ollut -meneminen, kun ei niissä matkalaisia kesäisin tainnut paljoa käydä ja -kun eivät olleet valtatien varressa, joten siis saattaisivat epäillä. -Mutta kun edes Ontojärvelle saakka päästäisiin, niin siitä kyllä -voitaisiin huolettomammin edelleen matkata. Ankara oli muuten siinäkin -työ edessä, sillä mikäli Ontrei tunsi näitä välisaloja, niin olivat ne -suuret ja harvaan asutut, paljon veteliä soita ja tiettömiä taipaleita. -Mutta kun päästäisiin pois tämän ensimäisen urjadniekan ja stanovoin -ilmoilta, niin sitten kyllä uskaltaisi jo kylistäkin tien osviittaa -kysellä, ja niin päästäisiin hiljoilleen eteenpäin. Tuota suurta -maantietä ei ollut missään tapauksessa ajatteleminenkaan, sillä johan -ne pian sähkölangallakin ilmoittaisivat meren rannalle Sumaan, että nyt -on semmoinen mies karussa, jotta pankaa kiinni... - -Ontrei oli selittänyt kantansa vaatimattomasti, joskin hiukan -närkästyneellä äänellä, ja nuori mies huomasi pujopartaisen -seuralaisensa olevan aivan oikeassa. Nyt vasta rupesi hänelle -selviämään, mihin seikkailuun hän oli antautunut, ja mitkä kaikki -vaikeudet siinä olivat voitettavina. Huolestuen vilkaisi hän -seuralaisiinsa, noihin etelän ihmisiin, joilla ei tietenkään ollut -aavistustakaan kulusta näillä pohjattomilla nevoilla ja öiden -viettämisestä ulkoilmassa nuotiolla, savun ja sääskien seassa. -Hänelle itselleen ei siinä ollut mitään pelottavaa, vaan päinvastoin -houkuttelevaa seikkailua, mutta kieltämättä oli asia hiukan toinen -näille naisille. - -Ontrei jakeli määräyksiään. Kaukaasialaisen piti uudelleen mennä -kylään ja sanoa siellä menevänsä kalaretkelle; piti ottaa mukaan -kalastusvehkeitä ja ainakin kirves, jollei pyssyä saanut; leipää piti -myös ottaa niin paljon kuin epäilystä herättämättä saattoi. Me muut -odotettaisiin tuolla siintävän vaaran kupeella. Hyvä olisi myös, jos -saisi hiukan vihjausta, oliko näillä seuduilla edessä isojakin kyliä, -vai olivatko, niinkuin Ontrei luuli, harvaan asuttuja. Suolaa ei -pitänyt unohtaa myöskään. - -Asian kuultuaan ja päästyään ymmärtämään Ontrein suunnitelman nyökäytti -etelän mies hyväksyvästi päätänsä ja lähti enempää puhumatta. Mutta -Ontrei painui edelleen metsään seurueensa kanssa, tapansa mukaan -vaivaloisesti kulkien, perässä kaksi naista ja viimeisenä ajatuksiinsa -vaipunut nuori mies. - --- -- -- -- -- - -Ontreista oli äkkiä tullut se, jonka varaan suureksi osaksi oli jäänyt -koko yrityksen onnistuminen. Hän oli nyt retkikunnan kieltämätön -johtaja, eikä tullut kysymykseenkään, ettei hänen tahtoaan olisi -toteltu. Hänellä olikin niin laaja ja perinpohjainen kokemus kaikissa -ulkoelämää koskevissa seikoissa, luontainen vaisto osata oikeaan -tiettömillä taipaleilla, satakin neuvoa varalla pulmallisen kohdan -ratkaisemiseksi, että piankin ymmärrettiin hänestä ennen muita -riippuvan, päästiinkö ja kuinka helposti näiden erämaiden läpi teille -ja asutummille seuduille. Tuota pikaa oli hänestä tullut nuoren -ruhtinattaren suosikki, ja itse imettäjäkin taipui leppoisemmaksi, -vaikka pitikin yhä jonkunmoista epäluuloista rajaa itsensä ja -liuhuparran välillä. Ruhtinattaren palvelukseen innostui Ontrei -pian, ottaen hänen asiansa omakseen. Mutta milloin tuli kysymykseen -voiman ja reippauden antama apu, silloin oli ruhtinattaren sulhanen -väsymätön. Uupumaton oli hän laittamaan nuotioita ja havuvuoteita, -uupumaton kantamaan taakkoja, puhumattakaan morsiamestaan, jonka jalat -usein retken ensi aikoina tahtoivat kieltäytyä emäntäänsä kantamasta. -Vanha mummo taas oli nuoren haltiattarensa naisellisena tukena tällä -rasittavalla matkalla, alati koettaen rohkaista häntä ja lievittää -vaivoja. Miten ihmeellisesti muodostuivat nämä kaksi naista koko -matkueen huolenpidon ja vaalimisen esineiksi. Vaivaisesta Ontreista -alkaen heräsi jokaisessa miehessä naisen palvelemisen ritarillinen -henki, joka sai heidät ponnistelemaan kaksinkertaisella voimalla. -Meissä asuu kaikissa jotakin, joka sykähtää iloisesti synkänkin surun -keskellä, kun näemme kauniin naisen ja joudumme hänen lämmittävään -läheisyyteensä. Kuinka hänessä on kaikki sopusuhtaista ja miellyttävää, -miten hänen naurunsa on kirkasta, kädet pienet ja silmät loistavat! -Me aivan mykistymme hämmästyksestä ja sanattomasta ihailusta, me -katselemme häntä kuin yliluonnollista olentoa, ja meillä haluttaisi -nostaa hänet korkealle jalustalle ja ruveta häntä hartaasti polvillamme -palvelemaan. Ontrei toi ruhtinattarelle hymyillen suolta tuohilipillä -karpaloita ja ensimäiset lakat, kaukaasialainen ensimäiset mustikat, -ja hän, nuorukainen, tuohisella kirkasta lähdevettä, jota hän oli -pitkän hakemisen jälkeen tuolta kaukaa kivenkolosta löytänyt. Ja -yhdessä laitettiin naisille mitä pehmeimmät vuoteet kuusen havuista ja -koivun lehvistä, valittiin suojaisimmat nuotion paikat, paistettiin -mehuisin ahven ja valppaasti öisin valvottiin, ettei tuli vain liiaksi -riutuis. Sateella luovutettiin heille kaikki vaate, mikä vain saattoi -suojaksi olla, lyötiin kirveellä suolle porrasta, milloin vain pieni -ja sievä jalka rupesi liiaksi ja pelottavasti mutaan vaipumaan, ja -kun väsymys valtasi liian aikaisin ennen yöpaikkaan pääsyä, tehtiin -hänelle koivunlehvistä paarit ja kannettiin häntä siinä hitaasti -eteenpäin. Ah, kuinka kaunis oli hänen mustankiharainen päänsä, kun hän -pisti sen esiin lehvien joukosta jotakin pienellä suullaan järkevätä -sanoakseen! Tuntikausia saattoi niin tuossa vierellä tai takana kulkea -aina vain siinä samassa jännittyneessä odotuksessa, että hän vieläkin -sanoisi jotakin, vieläkin katsoisi kauniilla silmillään ja iloisesti -naurahtaisi... - - * * * * * - -Ken oli nähnyt Ontrein kolmisen viikkoa aikaisemmin kotikylällään, -veljensä talon pihalla tai tuvassa konttia tekemässä, ei olisi enää -tuntenut häntä samaksi mieheksi. Ruumiinvammastaan huolimatta kulki -hän sitkeästi ja uupumatta, määräillen ja johtaen. Kun iltapäivällä -tuona ensi päivänä saavuttiin sinne sen siintävän vaaran kupeelle, -ja ruvettiin valmistelemaan ensimäistä yötä taivaan alla, esiintyi -Ontrein johto-asema aivan selvästi. Hänen käskystään mentiin vaaran -pohjois-puolelle, ettei savu näkyisi etelän kyliin, valittiin sieltä -rinteeltä, louhikkojen lomasta, sopiva yöpaikka, naisille mukavin -ja suojaisin, miehille ikäänkuin sen vartiaksi, ja tehtiin sinne -nuotiot sekä niiden vierille naisille kotukset ja havuvuoteet. Vähillä -keinoilla saikin hankituksi paljon mukavuuksia, kun vain älysi ja -ymmärsi. - -Väsyneenä heittäytyi nuori ruhtinatar havuvuoteelleen huoahtaen -helpotuksesta ja kiitellen nöyrästi syrjään siirtyvää Ontreita. -Vilkkaalla levottomuudella hän rupesi taas tuhannennenkin kerran -tänä päivänä kysymään, luultiinko, että tämä pako onnistuisi. Ja -vastausta odottamatta vaipui hän sitten palaviin rukouksiin, kohta -jälleen levottomana kysellen, miksi ei hänen sulhonsa jo ole saapunut. -Suloisesti hän sitten taas hätäili, etteihän häntä suinkaan liene -kiinni pantu tai ruvettu jotenkin hänen pakoaan epäilemään. Niin -vaihtelivat nuoren naisen sydämessä levottomuus ja tuska, riemu ja -pelko kuin läikähtelevä aalto, ja oudon viehättävää oli nähdä vuoroin -hänen kyyneleitänsä, ja vuoroin taas hänen nyyhkytyksistä hymyksi -vaihtuvaa ilmettänsä. Mummo lohdutti häntä sydämellisesti, puhuen kuin -tuudittaja haastaa lapselleen, rauhoittaen ja kuvaillen tulevaisuutta -ruusuiseksi. Tuo vanha nainen ei enää elänyt itselleen, vaan ainoastaan -tuolle isolle lapselleen, jota hän seurasi valittamatta vaikka mihin. - -Ontrei istui vaieten nuotion ääressä, syviin mietteisiin vaipuneena. -Hän oli riisunut saappaat jalastaan ja pannut ne sopivan matkan päähän -tulesta kuivamaan, oli syönyt kuivan leivänkannikan illallisekseen -ja istui tuossa nyt pää käsien varassa vaieten ja tuleen tuijottaen. -Tuli leikki hänen kasvoillaan ja tihruiset, muutenkin pienet silmät -nipistyivät vieläkin pienemmiksi valkean kirkkaudessa. Olipa kuin -olisi ukko ollut suruisen näköinen, kun hän tuossa tulen hauteessa -käänteli arpista, vaivaista jalkaansa ja silloin tällöin silmäsi -kuivettunutta kättään. Mitä muisteli hän ja ajatteli? Hänen sitten -alkanut iltahartautensa, johon ujostelematta yhtyivät kauniilla -vakavuudella ruhtinatar ja mummo, oli taaskin erikoisen palavaa. -Ulkoa opitut rukoukset jäivät vähemmälle, ja karjalankielinen supatus -todisti, että hän rukoili noin ikäänkuin omintakeisesti menestystä -tänä päivänä alotetulle seikkailulle. Hän tahtoi olla kuin pyhä -Sosima, jonka samoin oli hänen matkallaan saarelle kohdannut outo -mies, joka oli pelastusta vaatinut. Kun pyhimys kerran oli saattanut -matkansa keskeyttää, niin kuinka ei sitten hän, vaivainen, sitä -tekisi! Ehkä tämän vieraan maan neidon ja hänen sulhasensa pelastus -oli Jumalan juuri hänelle suoma erikoinen tehtävä, jossa hän sai -osoittaa tahtovansa tulla hänen armostansa heikkojen voimainsa mukaan -osalliseksi? Riemullinen lohdutuksen ja vakaumuksen tunne valtasi -hänen mielensä, ja ilostuen liikkasi hän ruhtinattaren nuotion äärelle -vaillinaisella kielitaidollaan hymyilevältä neidolta tarkemmin heidän -asioitaan tiedustelemaan. - -Silloin kajahti äkkiä aivan heidän läheisyydessään huuto, ja nopeasti -karkasi nuorukainen jalkeille. Pelon kiljahdus katkaisi naisten ja -Ontreinkin keskustelun, kunnes näreiköstä nuotion ääreen ilmestyvä -kaukaasialainen iloisella tervehdyksellään hälvensi levottomuuden, -heittäen maahan raskaan taakkansa. Hänen matkansa oli onnistunut hyvin, -ja erikoisella tyytyväisyydellä näytti hän nuorukaiselle -- kivääriä, -jonka tämä tunsi vanhaksi tutuksi. Se oli "Berdan n:o 2", joita Venäjän -kruunu täällä möi halvasta hinnasta karjalaisille karhujen hävittämistä -varten, jotka viime aikoina olivat taas ruvenneet tuottamaan suurta -vahinkoa karjan tappamisella. Urjadniekalta itseltään, niin sääli kuin -oli ollutkin pettää tuota kunnon vanhusta, joka oli aina koettanut -hänen kohtaloaan lievittää, oli hän saanut kiväärin lainaksi sillä -verukkeella, että sattuisi vielä karhun kohtaamaan kalaretkellään. Kun -se veruke oli näillä seuduilla hyvin luonnollinen, oli ukko kiväärin -ja joitakin patruunia lainannut. Tämä oli nuorukaiselle hyvin tuttua, -sillä Poventsassa olivat iloiset ja hyväntahtoiset semstvovirkamiehet -hänellekin tarjonneet samallaista asetta kruunun siitä vaatimasta -hinnasta, ja tiesi hän todellakin näihin aikoihin karjalais-kyliin -näitä aseita levitetyn. Tuntuipa turvalliselta, että oli mukana näissä -erämaissa ase, jolla voi pahimmankin pedon lannistaa. - -Neidon ja miehen hellää tervehdystä ei hän sietänyt nähdä, vaan -kääntyi pois. Hänen sydämeensä pisti outo tunne ja hän tunsi, että -hänen sielustaan ei sittenkään kokonaan lähtenyt pois se ihana kuva, -joka oli sinne sattuman harvinaisesta ja merkillisestä oikusta näinä -viime vuorokausina tunkeutunut. Pois kääntyessään näki hän Ontrein -itseään tarkastavan ja tulevan vihdoin hänen nuotionsa ääreen, siihen -tuttavallisesti viereen istahtaen. - --- Nukkumaan rupeamme, veliseni, sanoi hän ystävällisesti. - --- Uni karttaa silmiäni, vastasi nuorukainen. - --- Hyvään omaantuntoon saapuu se kuin lääke. - --- Kerro Ontrei, missä olet menettänyt jalkasi ja kätesi. Mistä ovat -nuo suuret arvet ja mistä yksinäinen elämäsi? - --- Köyhän elämän arvet eivät sinua, veliseni, huvita, ja minunlaisen -käsivarsi on luonnollisempi kuivana kuin vetreänä. - --- Älä kiusaa minua, vaan huvita puheellasi. Sanasi, tiedän sen -kokemuksesta, tulevat rauhallisina ja nöyrinä, matalalla äänellä ja -syvältä sydämestä. Hermoilleni ovat ne kuin rauhan sanomia. Kuuntelen -yksinkertaista puhettasi mieluummin kuin maailman parasta taiteilijaa. - -Savu palloili patsahana kohti kuulakasta taivasta tänä kesäisenä -yönä, jolloin nuorukainen sai kuulla Ontrein tarinan. Kukapa ei -mielellään sitä kuuntelisi, sillä kertoilihan ukko siinä nuoruutensa -käänteentekevästä tapahtumasta, josta kuvastui inhimillisen elämän -vaiherikas kulku ilojen ja surujen, onnen ja onnettomuuksien välillä. - - - - -IX. - -ONTREIN TARINA. - - - Vieri aikoa vähäisen, - päivä paistoi, pälvet nousi, - hanget suuretkin sulivat; - ei sula sydänten routa - pimeässä veljespirtin. - -Ontrein koti oli pienen erämaan järven rannalla, yhtenä muutamista -muista karjalaisista talopahasista. Kirkonkylästä vei sinne -mutkitteleva polku, ja Venäjän rajalle oli siitä vain kolme -peninkulmaa. Salot suuret ja laidattomat alkoivat tuosta aidan takaa, -niin läheltä, ettei paljoa rakennuksen ja metsän väliin pellon -sijaa jäänyt. Tuolla mäenharjalla oli tuuheakuusinen hautuumaa, tuo -karjalaisten kylien surumielinen puistikko, "kuusikko", jossa tummassa -varjossa lahoi mullaksi monta kyynelillä sinne saatettua. Se oli pyhä -paikka, eikä sinne menty muutoin kuin vainajia viemään ja itkemään. -Mihin lehvä putosi, siihen se sai myös jäädä, mihin ruoho kasvoi, siinä -sai se myös elinikänsä tuulessa ikävöiden suhista. Aikain kuluessa -kaivautui esiin vainajain luita ja arkkujen lautoja, lehdet ja neulaset -kerrostuivat vuosien pitkään paksuiksi penkereiksi, puut tihensivät -oksiaan kaivaen juurensa syvään maan mehuisiin uumeniin, sammal paisui -upottavaksi matoksi. Hyvä oli siellä, kuten itkussa sanottiin, noitten -rakkahien, kultaisien vainajien uinua, kesäisien tuulosien tuutiminen, -kultaisien kukkasien alla, auvon ja ylähäisien aamuisien toivossa... - -Kylä oli mäen rinteellä, katsellen järvelle päin pienistä -moniruutuisista akkunoistaan, joissa ilta-auringon valossa loistivat -ruostuneen lasin kaikki sateenkaaren värit. Teräväharjaiset talot -olivat kyyssähtäneet siihen kuin pystykorvat koirat kontalleen tarkoin -järvelle päin silmiään teroitellen. Paljoa ei sieltä näkynyt, kapea -veden selkä ja sen takaa sininen salo, koivumetsäinen, jossa näkyi -kesäinen tuulen puuska tai pilven varjo kuin järven pinnalla, aaltona -eteenpäin ajautuen. - -Ontrei oli kahdesta veljeksestä vanhempi, ja hänestä olisi pitänyt -tulla talon isäntä, mutta elelikin hän nyt setämiehenä nuoremman -veljensä hoteissa. Ramman käden sijaisena olivat hänellä hampaat, jalan -sijaisena sitkeys ja kovan kohtalon lievittäjänä alati tyytyväinen -ja hurskas mieli. Saattoi huomata Ontrein kotona, että sekä veli ja -tämän vaimo, lapset ja koko väki kohtelivat häntä mitä suurimmalla -kunnioituksella ja rakkaudella. Olipa kuin olisivat he olleet nöyriä -hänen edessään, ikäänkuin alituisessa ja koskaan umpeen menemättömässä -kiitollisuuden velassa. - -Oli ollut aika, jolloin kaikki oli vielä toisin ja aiottu toiseksi. -Isä, valkopartainen karjalais-vanhus, jonka mielessä yhä asui vanha -Väinö ja hänen hyvänsuovat haltiansa lauluinensa ja loihtuinensa, oli -eräänä päivänä oikaissut itsensä kuolinlaudalle ja siunannut poikansa -kuollessaan kuin sadun vanhat kuninkaat. Sopua oli hän veljeksille -toivottanut, keskinäistä rakkautta ja siunausta. Sitten oli hänet -kuoltuaan viety sinne varjoisaan surupuistikkoon, ja veljekset olivat -ruvenneet elämään talossa yhdessä vanhan äitinsä kanssa. - -Eletään, eletään siitä taas kotvan aikaa, niin jo ottaa ja kuolee -vanha mummo, ja hänetkin itketään hautaan. Nyt ei voi enää talo olla -emännättä, vaan täytyy Ontrein lähteä naimaan, mennä toteuttamaan -toivomusta, jota hän vuosia on sydämessään salassa pitänyt, mutta josta -ei ole äitinsä eläessä sanallakaan, ei tytölle eikä muille, tahtonut -totta tehdä. - -Ontrei on parhaassa ijässään, terve jäseniltään ja mieleltään. -Hän aivan riemastuu tuosta ajatuksesta, ruveten siitä veljelleen -haastelemaan. Tämä kuuntelee vaieten, hajamielisesti, kunnes vavahtaen -kuulee veljen ikäänkuin häneen vedoten lausuvan ylistäen: - --- Ylen onkin se naapurin Outi ihana neito! - --- Ylen... - -Niin hän vastaa, kerraten kehumasanan hiljaa ja epävarmasti, mutta -ei uskalla katsoa veljeään silmiin, vaan huoaten poistuu töihinsä. -Mutta Ontrei valmistautuu kosioille pukeutuen parhaisiinsa, viemään -kosiorahaa naapurin pöydälle. - -Nuorempi veli ei puhu mitään eikä mieti paljon mitään. Hän on kerta -kaikkiaan ymmärtänyt, että jos Ontrei, talon perillinen, menee Outia -kosimaan, niin silloin ei hänen kannata yrittääkään, sillä Outin isä ei -ottaisi asiaa edes puheeksikaan. Kun Ontrei oli tämän tytön maininnut, -niin oli hänellä haluttanut vaatia tyttöä omakseen, mutta silloin oli -kuin olisi salpa noussut kurkkuun. Ei hän voinutkaan mitään sanoa, -ei voinut alentua rukoilemaan, että Ontrei antaisi hänelle sen, jota -rakasti! - -Eihän hän ollut Outillekaan oikeastaan koskaan mitään sanonut, eikä -Outikaan hänelle. Rakastiko Outi häntä? - -Varmasti. Hän oli nähnyt sen Outin silmistä, kun hän oli uskaltanut -tyttöön salaa katsoa. Jo tuosta katseesta hän oli sen ymmärtänyt ja -ollut siitä onnellinen. Hän oli pitänyt itseään niin nuorena, ettei hän -ollut vielä tullut sanoneeksi Outille mitään. Kisakentällä leikissä oli -hän vain hiukan lujemmin puristanut hänen kättään kuin muiden tyttöjen, -ja Outi oli vastannut arasti ja vaisusti. Varmasti Outi häntä rakasti -ja surisi nyt kovasti, jos isänsä pakottaisi hänet muille menemään. - -Mutta jos Outi ei tietäisikään, ei olisi arvannutkaan, että hän rakasti -häntä, ja nyt nöyrästi alistuisi vanhempain tahtoon? - -Se oli tuskan ajatus ja sai hänet lyömään kuokkaa entistä syvemmälle. -Hän kohotti sen korkealle ilmaan ja upotti sitten tuohon sitkeään -mättäikköön, niin että ihan silmää myöten se siihen juuttui. Siitä -kun sitten rupesi palaa hartiavoimin irti kiskomaan, niin että juuret -nauskahtelivat ja oli selälleen lentää mättään irti päästessä, niin -tuntui kuin olisi helpottanut. Kun olisi sanoa tuolle Ontreille, että -älä veli-rakas vie toisen morsianta ja omaa katsomaani, vaan ota tuosta -toinen! Se kummastuisi ja sanoisi, että olisit aikaisemmin ilmoittanut, -niin en olisi mennyt... nyt jo kävin kosiolla eikä tyttökään vastaan -pannut... - --- Mitähän Outi mahtanee sanoa? - -Hän seisahtui kuokoksellaan ja katsoi kylään. Yhä siellä Ontrei viipyy. -Eipähän mieluista kosiomiestä niin äkkiä lähtemään päästetä, eihän -toki. Sultsinat ja piirakat siinä pian leivotaan. - -Ovi tuolla aukenee ja Outi ilmestyy portaille. Hiljaa astuu pihalle, -katsoo kauan tänne kuokokselle, varjostaen kädellään silmiään, ja -poistuu sitten allapäin rakennuksen taakse. - -Taas ovi aukenee ja Ontrei tulee ulos, vielä portailla kääntyen -sintsiin päin hyvästelemään. Eihän naapuri, jota aina nähdään, pitkiä -hyvästelemisiä kaipaa. Nyt on Ontrei kotiin tulossa. Reippaasti -hän astuu ja tänne kuokokselle tuolta hattua heiluttaa ja viittaa -luokseen. Koneellisesti iskee hän silloin kuokan turpeeseen ja lähtee -kotiin kuulemaan kosiomatkan päättymisestä. Sydämessä on tuskaa ja -katkeruutta, ja mieli hakee uhmailun ja uhkan keinoa. Saapuu sisään -ja panee vaiti ollen hattunsa seinälle naulaan, kysyen oudon kylmällä -äänellä: - --- Asia on selvä, vai? - -Ontrei joka loistavin silmin kävelee tuvan lattialla, katsahtaa häneen -kummastuen ja pysähtyy: - --- On sanoo hän; eikö ole hauskaa mielestäsi? - --- Mitä sanoi Outi? - -Äänessä värähti jo sointu, jota ei voinut väärin ymmärtää. Ontrei -pysähtyi taaskin oudostuneena ja katsoi häneen pitkään. Vasta hetken -vaitiolon jälkeen vastasi hän: - --- Outi, hänkö, niin, ei hän sanonut juuri mitään, -- tietenkin myöntyi -tulemaan... - -Ja silloin Ontrei ymmärsi, mitä oli tapahtunut, ja istahti masentuneena -penkille. - --- Miksi et sanonut sitä ennen? - -Syksyinen päivä vaipui pimeään ja hiipi lohduttomana pieneen pirttiin. -Sanattomina olivat yhä tuvassa veljekset. Heille oli molemmille -selvinnyt ikäänkuin näkynä salaman valossa, että nyt oli heidän -veljesrakkauteensa isketty eripuraisuuden aihe, vihan siemen, joka -outoudellaan oli saanut heidät säikähtämään. He ikäänkuin olivat -näkevinään isävainajansa edessään varoittamassa jostain kauheasta -vaarasta, joka heitä oli uhkaamassa, mutta tunsivat samalla mielessään -kiehuvaa katkeruutta toisiaan vastaan. Ontrei oli nyt päässyt sydämensä -kallista toivoa toteuttamaan, eikä mielinyt luovuttaa sitä, mikä oli -hänelle jo luvattu ja annettu, mutta Jyrki taas ajatteli vihalla -ja kateudella tätä veljensä onnellista osaa, joka hänen mielestään -kuului ikäänkuin jonkun pyhemmän oikeuden perustuksella hänelle. -Kaikki tuntui hänestä nyt niin vastenmieliseltä, ettei hän olisi enää -tahtonut vanhassa kodissaan korttakaan ristiin panna. Hurjana kuvaili -mielikuvitus kaikkia katkeran kohtalon lievikkeitä, ja koston henki -saneli salaa sielussa myrkyllisen suloisia sanojansa. Hän puristi -nyrkkejänsä ja tunnusteli lyhyen vartalonsa ja leveiden hartiainsa, -voimaa. Mahtaisiko hän sittenkään tuolle Ontreille riittää, sillä se on -peto väkevä kuin karhu, -- tämän kylän väkevin? - -Ontrei istui pää käsien varassa kauan, mutta nousi sitten. - --- Aamulla menemme yhdessä sinne kuokokselle, sanoi hän sitten -tyynesti, ruveten panemaan tulta samovaariin. - -Hän oli ulkoa nähden rauhallinen, vaikkakin kulmilla asui synkeä -ikävä. Kuinka ihanasti oli hänen päivänsä alkanut ja kuinka harmaaseen -mielialaan olikaan se päättynyt! - -Ontrei vältteli sen jälkeen morsiantaan, eikä ryhtynyt tekemään -ratkaisevasti totta naima-aikeestaan. Jyrki tuli päivä päivältä -synkemmäksi ja surullisemmaksi, mutta samalla ikäänkuin voitostaan ja -asiastaan varmemmaksi. Outikin rupesi puolestaan Ontreita kaihtamaan. -Tästä ymmärsi Ontrei heidän puhuneen keskinäiset asiansa selväksi, ja -nuoremman veljensä koettavan houkutella Outia puolelleen. Katkeruus ja -viha leikkasi sydäntä. Veljekset kulkivat päivät päästään kuin unessa -ja aivot hakkasivat vain tuota yhtä kysymystä: miten selvitä? - -Pian tiedettiin koko kylässä veljesten välinen asia. Suruissaan Jyrki -erehtyi juomaan ja vietti päiviä hoilaten ja kiroten tai itkien, väliin -uhkaillen veljeään, mutta väliin puhuen hänestä suurella rakkaudella. -Ontrei hautasi asian sydämeensä eikä sallinut kenenkään siitä kanssansa -keskustella. Odotettiin hänen jo luopuvan puuhastaan, kun tiedettiin -tytön suosivan enemmän nuorempaa, mutta sitäkään hän ei tehnyt. Tyttö -oli hänen, eikä hänen tarvinnut luovuttaa morsiantaan kenellekään. Hän -ei edes huolinut ruveta asiaansa sitenkään selvittämään, että olisi -häitä kiirehtinyt, kulki vain umpimielisenä tietänsä. - -Talvi tuli. Pimeää ja lumista kujaa myöten hoippuroi Jyrki kotia, mieli -synkeänä viinasta ja ikävästä elämästä. Veljenrakkaus oli ruvennut -hänestä tyysten sammumaan, ja hän piti Ontreita nyt vain onnensa -ryövääjänä. Hän vihasi veljeään, ja tunsi tuon vihan tänä iltana -elävämmin kuin koskaan ennen. Ei, tyttöä hän ei ikinä luovuttaisi, ei -vaikka siinä autuus menköön. - -Hän seisahtui kotinsa portaille, johon sataneeseen lumeen jalka painui -narahtamatta, ja kuunteli. Oli myöhäistä eikä pirtistä enää kuulunut -mitään. Ontrei oli kylällä tai oli pannut maata. - -Hiljaa avasi hän pirtin oven ja hiipi sisään. Tuolta häämötti Ontrein -haahmo penkiltä tilaltaan Jumalan-kuvan alta. Tasainen huounta osoitti, -että hän nukkui. - -Kamala ajatus lennähti Jyrkin päähän, niin hirveä, mutta samalla -ihanasti koston ja vihan himoa hivelevä, että hengitys tahtoi -salpautua. Hän hiipi varpaisillaan lähemmäksi Ontreita katsomaan. - -Hän makasi selällään, kädet nostettuina pään yläpuolelle. Kasvolihakset -nytkähtelivät rauhattomasti ja silmäluomet värähtelivät; hengitys -purkautui väliin ulos huokauksena. - -Jyrki kumartui hiljaa hänen ylitseen. - -Silloin avasi Ontrei silmänsä ja katsoi veljeänsä. - -Hän ei muuttanut asentoaan, ei säpsähtänyt eikä säikähtänytkään, katsoi -vain veljeään sinisillä silmillään, vakavasti ja surumielisesti. - -Ja veli tunsi, että kiusaajan salainen ansa hänen sydämessään -oli Ontreille selvä kuin avoin kirja. Polttava puna kohosi hänen -poskilleen, hän suoristihe, hätääntyi, humalan viimeinenkin jäte -katosi, ja silmät maahan luotuina seisoi hän siinä ikäänkuin tuomarinsa -edessä. Mutta Ontrei ei sanonut mitään vieläkään, vaan tuijotti häneen -yhä. Tuo vakava katse tunkeutui veljen sydämeen kuin puukon terä, -pistävänä ja verta vuodattavana, leppymättömänä, paljastaen kuukausien -salaiset aikeet ja vihan sanelemat suunnitelmat. Vaikka olisi luonut -silmät maahan ja koettanut tuota katsetta välttää, niin tuntuivat ne -silti polttavan ja näkyivät tuolta kaukaa kuin tuliset nastat, syöpyen -sydämeen syvälle ja vastustamattomasti. - -Jyrki vapisi koko ruumiiltaan. Tämä muutaman minuutin kokemus oli hänen -raskaalle ja rasittuneelle mielelleen liian järkyttävä. Hän lysähti -huoaten lattialle veljensä vuoteen ääreen. Mutta Ontrei ei sanonut -mitään, vaan kääntyi seinää vastaan, antaen kuitenkin kätensä ikäänkuin -rauhoituksen tarkoituksella viivähtää veljensä hartioilla, jotka -tärisivät liikutuksen ja epätoivon sisällisestä puuskasta... - --- -- -- -- -- - -Raskaat talvipäivät kuluivat hiljalleen ja rupesi keväämpi henki -ilmassa tuntumaan. Entistä suuremmalla voimalla ailahti silloin Jyrkin -rinnassa rakkauden kaipuu ja intohimo, ja unohdetut olivat pian ne -kokemukset, joita talvellinen yöllinen kohtaus oli hänelle tuottanut. -Uudelleen rupesi hän katsomaan karsaasti veljeänsä. - -He eivät olleet sanallakaan toisilleen tuota kohtausta selvittäneet, -ei Ontrei kysynyt eikä Jyrki liioin selitystä tarjonnut. Se oli -jäänyt heidän kahdenkeskiseksi salaisuudekseen, josta ei äänettömän -sovinnon perusteella puhuttu mitään. Eivätkä he yleensäkään puhuneet -toisilleen mitään, Ontrei ei liioin muillekaan. Apeana ja synkkänä -teki hän töitänsä, vältellen ihmisten seuraa. Mutta hänen ja Outin -häät vietettäisiin vappuna, -- sen oli hän nyt aivan kuin uhmaten -Outin isän kanssa päättänyt, ja tytön tahtoa ei siinä kuunneltu. Miten -mennä naimisiin pojan sellaisen kanssa kuin Jyrki oli, talottoman -ja rahattoman? Sehän ei ollut mahdollista, ja suorastaan järjetöntä -silloin, kun oli talon isäntä tarjolla. Outi sai tyytyä, ja itkeä -hereät itkunsa. - -Veljekset hiihtelivät kevättöille salolle, parhaan hankiaisen aikana. -Latu kohosi mutkitellen pitkin vaaran sivua, kiiveten aina yhä -korkeammalle, kunnes harjalle päästyään päätyi suoraan yli menemään. -Ontrei meni edellä, Jyrki hiihteli perässä, pyssy selässä hihnassaan. -Vaaran tässä kohden louhikkoiselta selältä aukeni ihana näky. Metsä oli -jo puhdistanut lumen turkistaan ja oli tuossa edessä vihantana, tummana -ulappana, välillä päästäen lumen vielä saarekkeina sieltä täältä -kimaltelemaan. Tuuli puhalsi kostealla raskaudella ja ilmassa oli kuin -kevään tuoksua. Vaaran laki oli jo melkein lumeton, hiukan paikoin -iljanteella. Miehet huoahtivat siinä rinnakkain, nojaten sauvoihinsa. - -Ontrei ei katsonut veljeensä, mutta tiesi tarkalleen minkä näköinen -tämä oli tuossa seistessään. Epävarmuus, katkeruus, säikähdys, viha, -kaikki myrskyisen sydämen tunteet olivat Jyrkin kasvoilla näkyvissä. -Hiihtäessään oli Ontrei tämän kaiken tuntenut ja sydämessään nähnyt, -oli varsin hyvin ymmärtänyt senkin, missä kauheassa kiusauksessa -hänen veli-poloisensa oli ollut tuossa hänen jälessään pyssyineen -hiihtäessään, oli sen ymmärtänyt ja veljeään säälinyt. Mutta hän ei -ollut huolinut pelätä, sillä hän oli kerta kaikkiaan siinä kohden -antautunut ikäänkuin kohtalon johdettavaksi; hän ei voinut ikinä uskoa -sitä mahdolliseksi, että heidän, muinoin niin rakkaiden veljesten -suhde päättyisi veljenmurhaan. Ja kuitenkin, tuo talvellinen ilta oli -kentiesi siltikin todistanut toista... Miksi hän ei sittenkin luopunut -Outista ja talosta sekä antanut niitä molempia Jyrkille? Siksi, -että hän ei voinut. Hänellä ei ollut voimia niin yli-inhimilliseen -uhraukseen, hän ei tahtonut tulla veljensä rinnalla syrjään sysätyksi, -hänkin rakasti Outia ja voimallisemmalla rakkaudella kuin kentiesi -tuo nuorempi, vielä monessa kohden poikanen. Miksi oli juuri silloin, -kun onni näytti auenneen ihanimpana ja elämä rikkaimpana, hänelle -pantu kestettäväksi sellainen koettelemus? Outi ei häntä rakastanut. -Rakastaisi varmaankin, kunhan oppisi oikein tuntemaan, rakastaisi, -kun saattoi Jyrkiäkin rakastaa. Voimallaan ja tulisella lemmellään -opettaisi hän tytön häntä rakastamaan. Ei, hän ei saattanut luopua -tästä hänelle kalliista aikeesta, sillä eihän hän voinut luopua -elämästään. Ja ennenkuin Jyrki voisi saada Outin, täytyisi hänen antaa -hänelle talokin, kaikki. Se oli liian paljon vaadittu, hän ei jaksanut -sellaiseen uhraukseen alistua, sillä hän oli nuori ja ylpeä ihminen -hänkin... - -Tätä asiaa oli hän pohtinut öin ja päivin, mutta ei ollut jaksanut -päästä siinä päätökseen. Ja kun hän oli nähnyt, mitkä kiusaukset Jyrkiä -ahdistivat, oli hänen oman tuskansa lisäksi tullut pelko siitä, että -veli lankee kiusaukseen. Tuona talvisena yönä hän oli nähnyt, mikä -kaikki saattoi olla mahdollista. Ja tuskan musertamana oli hän jo monta -kertaa koettanut suostutella itseään heittämään kaikki ja luopumaan -leikistä, kun entinen ylpeys oli taas hänen tahtonsa terästänyt ja -hyleksityn rakastajan nolo asema uudelleen valanut sydämeen vihan -katkeruutta ja voimaa. Hän oli ihminen hän, Ontrei, ei pyhimys. - -Hän katsoi nyt salavihkaa veljeään, kun tämä tuossa otti pyssyä -selästään, ja arvosteli hänen voimaansa ja pystyväisyyttään. Äkkiä -juolahti hänen mieleensä kumma ajatus: - --- Jos Jyrki voittaa minut, niin hän saakoon tytön ja talon, mutta jos -minä voitan, niin pidän ne itse. - -Kuinka olikaan, niin toi tämä omituinen ajatus hymyn hänen huulilleen. -Oli kuin olisi hän siinä nähnyt salliman neuvon ratkaisuun pääsemiseksi -ja siitä toivosta jo edeltäpäin ilahtunut. Hän kääntyi veljeensä, joka -kummastuneena oli huomannut hänen hymynsä. - --- Mikä naurattaa? ehätti hän tylysti kysymään. - -Mutta Ontrei ei tuosta pahastunut, vaan kävi asiaansa esittämään: - --- Kun sinä, veliseni, halajat morsiantani, niin ratkaistaan tässä -asia. Käydään voimain koitteluun: jos voitat, niin olkoon sinun sekä -tyttö että talo, mutta jos minä voitan, niin lähde muille seuduille, -että lakkaa riita. Aika haavat parantaa. - -Kiireesti heitti Jyrki pyssynsä, puukkonsa, lakkinsa ja mekkonsa, ja -äkeästi kävivät veljekset siinä ilmavan vaaran laella painimaan. - -Kalliimpaa palkintoa ei liene monelle kilpasille käyvälle ollut tarjona -kuin tässä äänettömässä ja sitkeässä ottelussa, jota vain erämaan -säikähtyneenä pakeneva otus oli todistamassa. Siinä oli saavutettavissa -se, mitä ihanaa ihminen voi kuvitella rakkautensa esineen omaksi -saamisesta, ja siinä oli myös tämä kaikki kadotettavissa. Siinä oli -kysymyksessä veljenrakkaus ja pako kotikylästä kauas outoon maailmaan, -oli ratkaistavana, astuitko ijäiseen yöhön tai onnen päiväpaisteeseen. -Ja ottelu ei ollutkaan leikkiä, vaan pantiin siinä liikkeelle kaikki -voimat, mitä suinkin kahdesta nuoresta ja sitkeästä ruumiista saatiin -puristetuksi. Kauan kesti taistelua, kunnes viimein Ontrei kalpeana -kysyi: - --- Tunnustatko paremmaksi? - --- Tunnustan. - --- Heitätkö tytön rauhassa minulle? - --- Heitän. - --- Lähdetkö kylästämme? - --- Lähden. - -Ontrei nousi huohottaen, mutta Jyrki jäi itkuun purskahtaen, kalpeana -ja väsyneenä paikalleen makaamaan. Häntä ei oltu koskaan vielä niin -perinpohjin masennettu, ei niin rautaisessa ja tukahduttavassa -syleilyssä rusennettu kuin nyt; hän ei ollut koskaan aavistanut, että -Ontreissa piilivät niin suuret ja niin valtavan sisun hallitsemat -voimat. Ontrei oli etevämpi häntä kaikin puolin, sekä ruumiillisesti -että henkisesti, ja ansaitsi tytön jos kukaan. Mutta silti ja juuri -sen tähden oli hänen surunsa ja tuskansa yhä suurempi ja polttavampi, -vaikka hän kohtaloonsa alistuen tunsikin, ettei hän enää koskaan -voisi surunsa lisäksi yltyä siihen sammumattomaan vihaan, jolla hän -oli viimeajat sieluansa virkistänyt. Sen oli Ontrei taittanut samalla -kuin äsken hänen selkänsä tuossa käsivarsiensa välissä, johon Jyrki -oli luullut kuolevansa, kunnes antoi selkänsä ja mielensä murtua. Hän -oli väsynyt ja onneton, ihminen, jolta on hänen onnensa riistetty ja -joka ei löydä mitään muuta mahdollisuutta elämänsä jatkamiseksi kuin -täydellisen kohtaloonsa tyytymisen. Raukeana ja sanatonna makasi hän -paikoillaan, viileän tuulen hyväillen silitellessä hänen hiostunutta -ruumistaan. - -Ontrei puki mekkonsa ylleen ja nousi tyynenä suksilleen. Hän tunsi -kyllä tyydytystä niinkuin ainakin voiton jälkeen, mutta samalla täytyi -hänen sittenkin ikäänkuin salaisimpana pohjatunteenaan itselleen sanoa, -ettei hän kuitenkaan ollut tyytyväinen. Olipa niinkuin olisi kaukaa -hänen sielustaan epäselvänä, ja kuitenkin selvänä, tunnustettuna, mutta -taasenkin kiellettynä, soinut sana, että parempi olisi ollut, jos Jyrki -olisi voittanut. - -Se tunnelma hillitsi häntä. Siis mitään ratkaisua ei tulisikaan -siitä, että hän naisi tytön ja Jyrki poistuisi kauas pois? Olisiko -ainoa ratkaisu vain siinä, että Jyrki saisi tytön? Mutta eikö hänen -rakkaudelleen silloin tehty samaa vääryyttä kuin nyt Jyrkin? Miten on -meneteltävä? Kuinka oli saatava onni kaikkien osaksi? Oi Jumala, tätä -tuskaa! - -Oli aivan kuin olisivat hänen sielunsa silmät auenneet näkemään -inhimillisen kohtalon raskautta yleensä, kun hän katsoi tuohon maahan -masentunutta veljeänsä. Hän alkoi ymmärtää, ettei ruumiillisilla -voitoilla ole mitään merkitystä tällaisten asiain ratkaisussa, vaan -että jos ne ovat ratkaistavissa, se tapahtuu sydämessä. Ja tuntui -sielusta sitä ajatellessa kuuluvan lohdutuksen ääntä, joka kehoitti -uskomaan sellaisen lopputuloksen mahdollisuuteen. - -Jyrki ei ollut huomannut Ontreista muuta kuin että hän kauan seisoi -siinä vaiti, suksisauvoihinsa nojaten. Sitten potalsi hän sivakkansa -liikkeelle lähtien laskemaan vinoon alas vaaran kuvetta, jarrutellen -sauvoillaan. Silloin Jyrkikin nousi, valmistautuen lähtemään jälkeen. - -Vaaran juurella oli tiheäkuusinen korpi, jossa vielä oli lumi vahvoina -nietoksina. Siellä täällä pisti esiin sammaleinen ja imarteita kasvava -kallion lohkare. Saavuttuaan vaaran alle, kääntyi Ontrei katsomaan -taakseen, eikö Jyrkiä jo ruvennut kuulumaan. Kun ei kuulunut, jäi hän -siihen hetkeksi odottamaan, ajatuksissaan pistellen keihäskärkisellä -sauvallaan lumikinokseen ja vaistomaisesti ikäänkuin kammoksuen korven -synkkää tiheyttä ja korkeata juhlallisuutta. Nuo äskeiset raskaat -ajatukset yhä lisäsivät sitä ikävän ja uhkaavan onnettomuuden tunnetta, -joka hänen mieltään painoi. - -Ei koskaan tiedä ihminen kohtaloansa, ei mitä edessä on! - -Äkkiä tuntui siltä kuin olisi maa hänen jalkainsa alla ruvennut -liikkumaan. Kerkeämättä ajatella mitään tunsi hän kohoavansa ilmaan -ja sitten kaatuvansa taaksepäin. Jalkoihin kiinnitetyt sukset estivät -häntä äkkiä pääsemästä ylös, ja ennenkuin hän oli kerennyt niistä -selviytyä, oli jo musta, hallava karhu kuin heinäruko hänen päällään. -Hätä purkautui kipeänä parkaisuna ilmoille, yhtyen karhun kumeaan ja -kiukkuiseen mörinään. - -Sittemmin hän muisti senkin, että karhu oli ensin, korjuultaan -kohottuaan, ikäänkuin unisena noussut kahdelle jalalle ja katsonut -ympärilleen, muljauttaen ruskahtavia silmämuniaan. Sitten se oli -mörähtänyt kumeasti ja nähnyt hänet; hän muisti katsoneensa karhua -suoraan silmiin ja tunteneensa, että se oli ilkeällä mielellä. Se oli -kääntynyt häneen päin, puraissut häntä ensin jalkaan ja sitten aivan -heittäytynyt hänen päälleen. - -Hän ei ollut koskaan osannut arvata, että ruumiillinen runteleminen -tuottaisi niin kauheita tuskia. Nyt, kun karhu upotti pitkät ja -keltaiset kulmahampaansa saappaan läpi hänen jalkapöytäänsä, tiesi hän -sen. Hän aivan kuuli luitten rusahduksen ja tunsi suunnatonta, pistävää -tuskaa, joka oli kuin olisi kuolema hänen jalkaansa tarttunut. - -Hän koetteli tapailla puukkoa käteensä, mutta ei ehtinyt saada, sillä -hänen selälleen kaatuessaan oli tuppi jäänyt hänen allensa. Ja siinä -tuokiossa oli kontio jo hänen päällään. Hän ummisti silmänsä, ettei -hänen tarvitsisi nähdä pedon ruskealihaista kitaa ja ilettävän ohutta -kieltä sekä keltaisia, mutta kärestä teräviä kulmahampaita. Hän tunsi -vain, että jotenkin oli hänen suojeltava itseään, ja muistaen vanhan -neuvon pisti hän kätensä pedon kitaan niin syvälle kuin voi. Hän muisti -jälkeenpäin, kuinka häntä oli tuo niljakka kita ilettänyt, mutta kuinka -peto oli samalla ruvennut vetämään päätään taaksepäin ja tapailemaan -hänen kättään hampaittensa väliin, ilman puutteessa yhä enemmän -raivostuen. Painaen häntä maahan käpälillään saikin se äkkiä päätään -taaksepäin nykäisemällä kädestä hyvän otteen, puraisten niin että luut -nauskivat ja veri vuoti virtana hampaitten lomitse. Sitten tuntui äkkiä -olkapäässäkin ankaraa tuskaa, hän parkaisi taas vihlovasti ja heitti -päätään sivulle päin. - -Ennen pyörtymistään muisti hän nähneensä, vaikka ei sitä silloin -tajunnut, Jyrkin tulevan aivan lähellä pyssy kädessä. Veljesten katse -oli sattunut yhteen. Ontrei ei ollut huutanut, oli vain taaskin -tuijottanut veljeensä niin kuin silloin yöllä, mutta nyt älyttömästi, -silmissä hurja ja houraava ilme... - -Kun Jyrki vielä vaaran laella viipyessään oli kuullut alhaalta korvesta -Ontrein parkaisun ja karhun mörähdyksen, oli hän käynyt vuoroin -kylmäksi, vuoroin kuumaksi. Sitten oli hän kaksin käsin tarttunut -päähänsä ja aivankuin ahdistuksen vallassa huutanut: pois, pois...! -Kiireesti oli hän temmannut pyssynsä ja syöksynyt suksilleen Ontrein -ladulle. - -Salamana vilahtelivat aatokset hänen aivoissaan ja saatana pani kaikki -voimansa liikkeelle näinä muutamina sekunteina, jotka olivat koko -aikana kysymyksessä. Tuossa on Ontrei karhun alla edessäsi, älä mene -avuksi. Karhu lopettaa hänet varmasti, ja silloin on sekä tyttö että -talo sinun. Sinä olet viaton. Et ehdi apuun. Katso, karhu jo puree -hänen kättään ja raappii olkapäätä. Hetkinen vielä ja silloin on kaikki -ohi, odota, malta, älä mene... - -Jyrki ei kuitenkaan viivytellyt, vaan kiiruhti veljensä avuksi, -vaikkakin vavisten koko ruumiiltaan. Hänestä tuntui kuin olisi tuo -hänen äsken kärsimänsä nöyryytys ja ikuinen onnen menetys häntä -ikäänkuin kohottanut ja tehnyt hänet kykenevämmäksi kuin ennen hyviin -töihin. Kumma kyllä hän ei nyt ajatellut veljeänsä katkeruudella, vaan -rakkaudella, ollenkaan lainaamatta korvaansa kiusaajalle, jonka äänen -hän sydämensä salaisesta sopukasta selvästi kuuli. Hänen järkensä -- -niin muisti hän jälkeenpäin -- askarteli enimmäkseen siinä, osaisiko -hän kiihtyneessä mielentilassaan ja hengästyneenä ampua niin tarkoin -kuin tässä piti... - -Mutta kun hän näki Ontrein katseen ja luki niiden sammuvasta ilmeestä -kuolemaa, epäluottamusta ja epäilystä häneen, veljeensä, sai hän -äkkiä aivan ihmeellisen hermorauhan. Hän tunsi aavistaen, että nyt -jos koskaan oli vasta hänen elämänsä käännekohta, nyt oli hänellekin -annettu tilaisuus osoittaa, että hän todella ansaitsi Outin ja hänen -rakkautensa... Hän lähestyi koettaen valita parempaa puolta, josta -voisi ensi kerralla saada sattumaan hengenviepään paikkaan, mieluiten -tuohon etujalan taakse. - -Kaikki tämä oli tapahtunut sangen lyhyessä ajassa. Säikähtyneenä ja -uteliaana Jyrkin huudoista kohotti karhu päätänsä katsellen kiiluvin -silmin tulijaa. Kylmäverisesti tämä lähestyi lähestymistään, kunnes -karhu vihastuneena ärjäisten kohosi istumaan, hurmeen valuessa kuolana -sen ikenistä. Silloin lensi myös pyssy -- pieni talonpoikainen "suusta -ruokittava" -- Jyrkin poskelle. Muutaman sekunnin näkyi sen suu hiukan -täräjävän ja ampuja veti henkeä ikäänkuin lääpästyneenä, kunnes pyssy -äkkiä vakaantui aivankuin ruuvipenkkiin. Nyt oli jyvä kolossaan ja -sydäntä kohti... - -Tuima paukaus herätti kiiriskelevän kaiun vaaran kylestä ja Jyrki -ryhtyi ihmeellisen nopeasti ja kätevästi asettaan uudelleen lataamaan. -Ikäänkuin väristys kulki karhun ruumiin läpi ja jonkunmoinen sanomaton -tuskallisen ja hätäisen kummastuksen ilme oli sen villissä katseessa -vilahtavinaan, ja jo ennen kuin Jyrkillä oli pyssy uudelleen poskella, -vaipui peto kuolemantuskaisella ynähdyksellä läjään Ontrein päälle, -pehmeästi kuin heinäsäkki. Tainnoksissa hänen allaan oli Ontrei ja -sielun tuskiensa ja vaaran jännityksen murtamana vaipui hangelle myös -Jyrki. - -Suksien kahina hangen pinnalla herätti hänet. Se oli Outi. Kauhun ilme -kasvoillaan kiiruhti tyttö Ontrein luo ja ryhtyi reippaasti, nähtyään -karhun kuolleeksi, sitä hänen päältään pois vääntämään. Nyt meni -Jyrki avuksi. Outin silmissä välähti pelkäävä ja kysyvä katse, mutta -Jyrki vastasi siihen rauhoittaen viitaten haavaan karhun kylessä ja -pyssyynsä. Ilon välke vilahti silloin tytön silmissä, mutta nähtyään -sitten Ontrein rikkipurrun käden, revityn olkapään ja jalan, josta -veri norona tippui, kävi kaikki hänelle liian raskaaksi ja hän vaipui -Ontrein rinnalle nyyhkyttäen. - --- -- -- -- -- - -Kauan sairasti Ontrei elämän ja kuoleman rajalla. - -Hänellä olivat kestettävänä sekä ruumiilliset että sielulliset tuskat -ja parannettavana syvät haavat. Haavakuumeessa houraillessaan puhui hän -laajasti ja sekavasti rakkaudestaan, Outista ja veljestään, valittaen -kohtaloaan ja rukoillen oikeata ja onnellista ratkaisua Jumalalta. -Punehtuen kuunteli sitä häntä uskollisesti ja uupumatta hoiteleva -Outi, kuunteli Jyrki, allapäin ja suruisena. Hän oli ollut veljelleen -tämän onnettomuudesta alkaen veli. Kaukaa, monen päivän matkan päästä, -oli hän käynyt kysymässä lääkäriltä neuvoja, oli hankkinut lääkkeet -ja opettanut Outia hoitamaan Ontreita aivan samalla tavalla kuin se -ystävällinen nuori lääkäri oli hänelle kädestäpitäen ja osanotolla -näyttänyt. Hän oli kertonut tuolle lääkärille avomielisesti kaikki ja -kysynyt häneltä neuvoa itselleenkin, surulleen ja sitä, mitä hänen -pitäisi tekemän. Siihen ei ollut lääkäri osannut sanoa muuta kuin että -Ontrei oli ensin hoidettava terveeksi. Ehkä asia siitä sitten isestään -selviäisi. - -Kyllä oli Outi tuossa vuoteen vierellä liikkuessaan miellyttävä. -Tummahko tukka, ruskeat silmät ja verevät posket. Ontrein silmät -seurasivat häntä kaikkialle. Kuta paremmaksi Ontrei tuli, sitä vähemmän -oleskeli Jyrki tuvassa. - -Mistä oli Outi arvannut lähteä salolle veljesten jälkeen ja tulla apuun -juuri sopivimmalla hetkellä! - -Hän oli askarrellut kotonaan kuten ennenkin, eikä ollut vielä aamulla -tiennytkään veljesten lähteneen salolle. Vasta tuossa puolenpäivän -rinnassa oli hänelle äkkiä tullut halu tavata Jyrkiä ja hän oli -salavihkaa juossut naapuriin. Mutta siellä olikin ollut Jehkosen akka -kotimiehenä, ja häneltä oli Outi kuullut veljesten matkasta. - -Hänen sydäntään oli silloin oudosti hiipaissut ja silmissä oli -väikkynyt sinistä usvaa. Allapäin ja miettien oli hän palannut kotiaan. - -Outi tiesi tarkkaan, missä kiusauksessa Jyrki oli, sillä tämä oli -sellaista peläten siitä joskus hänellekin kautta rantain maininnut. Hän -pelkäsi ja aavisti pahaa. - -Silloin -- mahdotonta selittää miten -- kuuli hän äkkiä, juuri -leivinlapiolla leipää uuniin kantaessaan, aivan selvästi hätäisen -huudon: Outi! - -Ääni oli kirkas ja niin selvä, ettei siitä voinut erehtyä. Se kuului -ikäänkuin hyvin korkealta tai rupesi sitten korva itsestään niin -soimaan, mutta kuului se vain. Hän seisahtui keskelle lattiaa ja oli -pudottaa leivän lapioltaan. Saatuaan sen kuitenkin pahojen aavistusten -valtaamana uuniin viedyksi, oli hän aivan kuin hengästyneenä painanut -sydänalaansa ja sitten seisahtunut ikäänkuin kuuntelemaan. Hän ummisti -silmänsä ja odotti. - --- Outi! kajahti se uudelleen ihmeellisen kirkkaana, joskin kaukaisena -ja ohuena, aivankuin ääni olisi uduksi hajautunut. Mutta siinä oli -samalla jotakin pyytävää, jopa käskevääkin, joka teki tytön tuskaiseksi -ja levottomaksi. - -Hän koetti tehdä turhaksi koko asiaa ja ryhtyi taas töihinsä, kun -samalla huuto kajahti kolmannen kerran: - --- Outi! - -Nyt siinä jo kuvastui hätä ja kiihkeä vaatimus, ja aivan kuin salaman -iskuna valkeni tytölle koko asia. Levottomuus ja säikähdys sai vallan -ja jonkun tuntemattoman onnettomuuden enne tuntui raskaana mielessä. -Hänen täytyi päästä näkemään Jyrkiä... Herra Jumala... kunhan ei vain -mikään onnettomuus...? - -Siinä samassa oli päätös kypsynyt. Siepaten sukset jalkaansa läksi Outi -hiihtämään veljesten latua heidän peräänsä, toivoen, että hänellä olisi -ollut siivet, joilla matkaa lyhentää. - -Saapuessaan vaaran laelle ja nähdessään veljesten temmellyspaikan, -valtasi heikkous hänet ja hän oli vaipua maahan. Mutta kuultuaan hetken -perästä vaaran alta pyssyn paukauksen, pääsi kipeä tuskan huuto hänen -huuliltaan ja hän lasketti valtoinaan rinnettä alas... - - * * * * * - -Päästyään jonkun verran toipumaan ei Ontrei voinut kyllin usein kuulla -kertomusta tästä Outin avuksi saapumisesta. Yhä uudelleen kyseli hän -ihmetellen, minkä värinen tuo ääni oli, miten se kuului, oliko niinkuin -olisi järven toiselta puolelta venettä huutanut? Ja Outi koki selittää, -mutta ei voinut antaa mitään kuvausta, joka olisi auttanut asian oikein -ymmärtämään. Hänen kertomuksensa loppui aina siihen, että se oli Jyrkin -suojelija, joka tahtoi saada hänet paikalle isäntänsä, suojeltavansa -avuksi. Ja Ontrei vaipui aina näiden keskustelujen jälkeen syviin -mietteisiin. - -Veljesten väli oli tämän kohtauksen jälkeen käynyt vapaammaksi -ja sydämellisemmäksi. Olipa kuin he olisivat tunteneet olevansa -onnettomuustovereita, jotka olivat vallan viattomat siihen, mitä oli -tapahtunut, ja jotka odottivat nyt asiansa ratkaisua ikäänkuin jostain -korkeammasta asteesta. Ontrein haavat paranivat hyvin hitaasti ja -hän ymmärsi jo, että hänestä joka tapauksessa tulisi rampa. Jalka -kutistui eikä tahtonut saada kantovoimaansa takaisin, käsi ei ruvennut -liikkumaan olkapäästä ja tuntui olevan kokonaan voimaton. Huoaten ja -salaisella tuskalla Ontrei tämän kaiken huomasi. - -Tapahtuipa sellaistakin, että hän joutui väliin Outin ja Jyrkin -välisten keskustelujen todistajaksi silloin kun nämä luulivat hänen -nukkuvan. Heidän äänestään tuntui tällöin puhuvan surumielisyys ja -epätoivo, ei mikään uhma tai uhittelu. Erehtyivätpä he väliin pieneen -hyväilyynkin, josta sitten säikähtäen erosivat kuin pienet lapset -pahanteosta kiinni joutuneina. Silloin makasi Ontrei kuin painajaisen -vallassa, sydän sykkien haletakseen; silmissä pimeni ja veri tuntui -seisahtuvan suonissa. Sellaisten kohtausten jälkeen oli hän puhumatonna -päiväkausia ja Jyrki sekä Outi elivät siinä raskaassa epäilyksessä, -että hän sittenkin oli jotakin nähnyt tai kuullut. Tämä katkeroitti -elämää uudelleen. - -Pitkällinen kituminen sai Ontrein antautumaan syviin mietteisiin -kaiken sen johdosta mitä oli tapahtunut. Erittäinkin kiinnitti hänen -mieltään väkevästi se, mitä Outi oli kertonut tuosta huutavasta -äänestä, ja kooten vähäiset ja alkuperäisen naivit uskonnollisen -tietonsa ja tunteensa murut rupesi hän niiden avulla asioita itselleen -selittelemään. Kituessaan vuoteellaan muodosti hän näin oman erikoisen -käsityksensä tapahtumista, asettaen käytöksensä ja osansa niissä tähän -uuteen valaistukseen. Ja silloin tuli hän taas muistaneeksi tuota -siellä vaaran laella painin jälkeen kuulunutta ääntä rinnassaan, ettei -näitä asioita painimalla ratkaista, tuota tunnetta, että parempi olisi -ollut, jos Jyrki olisi voittanut. Ja hän muisti senkin, että Jyrki oli -pelastanut hänen henkensä. Ja kun hän tunsi, ettei hänestä enää koskaan -tulisi miesten töihin täysin pystyvää, kun hän katsoi arpeutuvaa -surkeata jalkaansa ja kuivettuvaa kättänsä, kohosivat hänen silmiinsä -katkerat kyyneleet. - -Millä oli hän kaiken tämän onnettomuuden ansainnut? Siihen kysymykseen -rupesi hänen mielensä nyt hakemaan vastausta. Ja siinä hänelle rupesi -valkenemaan, mikä se oli tuo talvellinen ratkaisun aavistus ollut. -Hänen tuli väistyä ja löytää onnensa toisella tavalla, sisäisen -elämän sopusoinnulla ja rauhalla. Hän jo melkein uskoi siihen, että -Jumala oli sallinut hänelle nämä koettelemukset siksi, että hän oli -jyrkästi tehnyt mahdottomaksi kahden nuoren liiton, asettunut rakkautta -vastustamaan. Se oli ollut synti, siksi hän sen nyt jo tuomitsi. -Kokemuksestaan hän tiesi, että rakkaus on ihana, taivaallinen asia, -eikä sen tielle, missä se osoittautuu todelliseksi, sovi asettua. Siksi -oli Jumala häntä koetellut, että hän pääsisi tämän totuuden perille. - -Se vakaumus oli Ontrein elämän käännekohta. - -Kun kesä oli kukkeimmallaan, haalautui hän kerran vaivaloisesti -pihalle istumaan. Luonto oli ihanimmillaan, järvi kimalteli ja tuuli -ajeli pitkin kesäistä lehtoa. Tuolta paikaltaan saattoi Ontrei -nähdä vainiolle, jossa Jyrki niitti. Viereisellä kedolla oli Outi -haravoimassa. Punaiset paidat ja vilkkuvat liinat loistivat kauniisti -viheriää taustaa vastaan, naurua ja ilonpitoa kuului, karjalaisten -vilkasta, avomielistä, hiukan korkea-äänistä puhetta. Niittäessään -joutui Jyrki yhä lähemmäksi naapurin sarkaa, jossa Outin haravan -ala myöskin kuin sattumalta häntä kohden suuntautui. Jo olivat he -vierekkäin, Jyrki seisattui, rupesi liippaamaan viikatettaan, Outi -rupesi haravan kärjellä hajamielisesti heinäläjää kääntelemään. Jo -siirtyivät he puhelemaan lähemmäksi, vilkasivat pihalle päin, näkisikö -Ontrei, ja kun eivät häntä huomanneet, istuivat sarka-ojan reunalle. -Väliin Outi naurahti ja siirrältihe hiukan syrjemmäksi, vaistomaisesti -tuntien, että Jyrkillä oli voimakas halu kietaista käsi tuohon -solakoille vyötäisille ja siitä hellästi puristaa ja vetää luokseen. - -Tuota katsoi pihalta salaa Ontrei. Ensin kulmat rypistyivät ja silmistä -kirposi entinen ylpeä salama, mutta sitten hänen muotonsa rauhoittui. -Kiinteästi rupesi hän tuota edessään olevaa näkyä tarkastelemaan, aivan -kuin haluten totuttaa siihen itseään ja kestää sen värähtämättä. Ja -vähitellen palasi hänen kasvoilleen rauhallinen ilme, silmät saivat -entisen sinensä, ja hengitys kulki huolettomasti. Hän nousi ja meni -tuohon pihan äyräälle. - --- Jyrki ja Outi! huusi hän. Hän oli aikonut huutaa kovasti, mutta -huomasikin nyt hämmästyksekseen, ettei hänen äänessään ollutkaan -entistä syvää kaikua, vaan oli se ohutta ja vähän käheääkin. - -Huudon kuullessaan kavahtivat molemmat kutsutut pystöön, käyden vähän -hämilleen ja tähystellen Ontreihin päin. Mutta tämä huusi uudelleen: - --- Jyrki ja Outi, tulkaa tänne! - -He tulivat epäröiden ja epävarmoina, kysyvästi katsoen Ontreihin ja -istuutuen häneen syrjinkarein. Ontrei tarkasteli heitä kauan, tyynesti -ja vaiti ollen. He melkein vapisivat hänen silmäystensä alla. Vihdoin -sanoi Ontrei: - --- Jyrki, minä annan sinulle talon, koska en enää voi sitä hoitaa. Ja -Outinhan sinä jo olet itse ottanut. - -Sen sanottuaan tunsi hän yhtäkkiä saavuttaneensa sen oikean ratkaisun, -jota hän oli koko ajan hakenut ja halunnut, ja virkkoi ilostuneena ja -virkistyneenä: - --- Kyllä minäkin kotia jään... teitä auttamaan, kunhan tästä ensin -pääsen oikein terveeksi. - - - - -X. - -TULO PAADENEN KYLÄÄN. -- RUNOILIJAOPETTAJAN VIERAANA. - - - Kerran häntä silmiin katsoi, - Kerran kättä kattelitte, - Sanan lausui, toisen kuuli, - Siitä tunsi veljeksensä. - -Paadenen kylä oli suuren Seesjärven länsirannalla, molemmin puolin -melko kapeata lahtea. Etelästä, Poventsasta alkaen ja kulkien -Ahvenjärven luonnonihanan harjun kautta, tuli kruunun valtamaantie -luikerrellen pitkin laaja-ulappaisen järven etelärantaa, jatkuen siitä -länsirantaa ja ujuen edelleen pohjoiseen päin, Ontojärvelle saakka. -Seesjärven rannat ovat matalia ja valkohiekkaisia; pitkin niitä on -aalto soitten kohdalla ajanut hiekan melkoiseksi valliksi, jonka -takana maantie kulkee ikäänkuin turvassa. Maisemat ovat kankaisia -harjuja, maan pohja enimmäkseen hedelmätöntä hiekkaa, josta Poventsan -suomalaissyntyinen semstvo-agronoomi oli huolestuen turhaan hakenut -viljelykseen sopivaa savipohjaista suota. Nämä olivatkin yleensä vielä -liian nuoria, aivan palamattomia ja kokonaan ruskearahkaisia. - -Tämä maa oli elänyt kuitenkin suurta aikaansa sekin. Hyvin luultavaa -oli, että novgorodilaisten historialliset kauppatiet olivat -hipaisseet tätäkin "taipaleentakaista" seutua, että se oli nähnyt -kulkuetta monenlaista, sotaista jos rauhallistakin, pakanallista jos -jumalistakin. Olipa Paaden aikoinaan ollut kaupunkikin, vaikkakaan se -ei ollut sittemmin jaksanut tätä arvoaan ylläpitää, vaan oli vaipunut -jälleen kyläksi, uinumaan sinisen lahtensa perään. Mutta kylänäkin -oli se vielä erikoisempi muita ja edellä muista, sillä olihan siellä -venäläinen koulu ja sairaala sekä lääkäri. Se oli kuitenkin tämän -Keski-Karjalan pääpaikkoja, jolla oli historiallista menneisyyttä ja -sädekehää. - -Kylän kujalla kulkiessa huomasi heti, että väestössäkin näkyi tästä -merkkejä. Tuossa tuli vastaan tyttö, jonka tumma iho ja upeat muodot -todistivat eteläisempää lähtöä, ja helposti sai udelluksi, että hänen -sukunsa on alkuaan vähävenäläisiä karkoitettuja. Mutta tuossa oli aivan -väärentämätön karjalainen, ruskeine silmineen ja vaaleine hiuksineen. -Ja kun olemme hetkisen istuneet stantsijan tuvassa, saapuu sinne vanha -karjalainen eukko ristinmerkkejä tehden kerjäämään; -- se oli tapa, -jonka huomasi näin liikepaikoilla, mutta ei juuri syrjäisemmissä -kylissä. Kaikesta lopuksi näki, ettei paikalla vielä nykyoloissa ollut -suurempia kehitysmahdollisuuksia, vaan uinui se siinä kuin karhu -talvi-untansa, odottaen sitä kevättä, jolloin sen kautta avattaisiin -täydellinen liikeyhteys sekä Ääniseen että mereen. Silloin voisi siitä -ruveta kehittymään jonkunmoinen kauttakulkupaikka näiden vesien välille -ja voisi se siinä ohessa tuosta liikenteestä itsekin pienen prosentin -ansaita. - -Hän istui Ontrein kanssa stantsijan tuvassa, -- toverit olivat jääneet -joukosta pois kylään tultaessa kiertääkseen sen ja odottaakseen heitä -kylän pohjoispuolella jossain sopivassa paikassa. Varovainen Ontrei oli -pitänyt välttämättömänä, ettei heitä vielä ihmisille näytettäisi, ja -hänen varovaisuutensa osoittautuikin oikeaksi. - -Tuossa stantsijan seinällä oli venäjänkielinen kuuluutus, jonka -sisältöä hän sävähtäen tavaili ja selitti Ontreille. Siinä ilmoitettiin -kaukaasialaisen karkaamisesta ja lueteltiin hänen tuntomerkkinsä -sekä kehoitettiin tavattaessa ottamaan kiinni, josta oli saatavana -palkintokin. Sillä aikaa kun he harhailivat erämaassaan piilotellen -ihmisiltä, oli poliisi nopeasti levittänyt kiinnipanokuuluutuksen -niin kauas kuin vain hevosteitä riitti, ja levittäisi tietenkin -laajemmallekin mikäli ehtisi. Ja kun kuuluutus oli saapunut tännekin -päin, oli selvää, ettei heidän sittenkään ollut onnistunut kokonaan -salata viranomaisilta sotajuontaan. - -Hän katsahti Ontreihin saadakseen selville, minkä vaikutuksen asia -häneen teki, mutta ei huomannut mitään erityistä. Sen jälkeen kun -hän oli kuullut Ontrein elämäntarinan, oli ukko aivan muuttunut -hänen silmissään. Tuon surkastuneen ja kutistuneen muodon alta -ikäänkuin kuulsi esiin se entinen reipas Ontrei, jonka salaisesta -olemassa olosta tämä metsämatka kahden naisen kanssa olikin ollut -epäämättömänä todistuksena. Hän oli unohtanut kaiken sen, mikä ukon -ulkonaisessa käytöksessä oli aluksi saattanut tuntua hiukan erikoiselta -ja huvittavalta, ja pani nyt päähuomionsa hänen sisäiseen elämäänsä -ja antoi kaikille hänen näennäisesti naiveille ja yksinkertaisille -mietteilleen syvemmän sisällön. Olipa hän ollut huomaavinaan, että -ukko oli käsittänyt muukalaisten pelastamisen jonkunmoiseksi hänelle -uskotuksi pyhäksi tehtäväksi, jonka täyttämisellä hän saattoi ikäänkuin -jotenkin korvata kaiken sen, mitä muka oli rikkonut. Hän oli saanut -itselleen tehtävän, jonka suorittaminen oli herättänyt esiin kaiken -hänen henkensä ja raihnaisen ruumiinsa tarmon; mikäli vaikeudet ja -vaarat kasvoivat, sikäli kasvoi Ontrein rohkeus ja neuvokkuus; hän oli -ollut ja oli edelleenkin heidän johtajansa ja häntä oli heidän usein -ollut pelastuksestaan kiittäminen. - -Ontrei oli ollut hänenkin tukensa. Ei niin, että hän matkan -suoranaisten ruumiillisten vaivojen voittamisessa olisi mitään tukea -tarvinnut, vaan niin, että matka oli muodostunut hänelle omituiseksi -painiskeluksi ja taisteluksi tunteittensa kanssa. Hänen lempeä -himoitseva ja kaipaava sydämensä ei ollut voinut koskemattomana kestää -tuon ihanan naisen alituista läsnäoloa ja valtavaa tenhoa, vaan oli hän -tuntenut päivä päivältä käyvänsä yhä enemmän salaisen ja suloisesti -kiehtovan voiman orjaksi. Kuultuaan Ontrein kertomuksen oli hän -vaistomaisesti ruvennut vertaamaan itseään Jyrkiin, mutta oli samalla -myös tuntenut, että tässä oli hänen asiansa jäädä tappiolle taisteluun -ryhtymättäkään. - -Kaukaasialainen ei aavistanut mitään, kuten luonnollista olikin. -Koko hänen huomionsa kohdistui heidän pelastumiseensa ja morsiamensa -vaivojen huojentamiseen. Nuorukaiselle osoitti hän mitä sydämellisintä -ja avonaisinta ystävyyttä sekä kiitollisuutta, halaten vain hetkeä, -milloin saisi jotenkin häntä palkita. Nuorukainen ei tuntenut häntä -kohtaan mitään mustasukkaisuutta eikä vastenmielisyyttä, vaan täytyi -hänen aina tunnustaa miehen lahjakkuus, voima ja uljuus. Monessa kohdin -hän suorastaan piti muukalaista esimerkkinään. - -Usein oli hän kesän kalpeassa yössä, nuotion savun noustessa vaaleana -patsaana kohti puitten latvoja ja käen taukoamatta kukkuessa, -ihmetellen mietiskellyt sitä sielullisen taistelun ja elämysten -puolta, joka olikin tullut hänelle osaksi tästä retkestä, josta -hän oli odottanut vain poikamaisia seikkailuja. Ne olivat hänelle -nyt sivu-asioita, pää-asia oli hänelle hänen sydämensä kysymys. -Seikkailut kiinnittivät hänen mieltään ainoastaan sikäli, mikäli ne -edistivät hänenkin rakastamansa naisen pelastumista, ja jännittivät -hänen voimiansa sikäli, mikäli niistä saattoi koitua tuon pelastuksen -este. Silloin hän heräsi ja osoitti päättäväisyyttä ja tarmoa, joka -hetkeksi sysäsi muut syrjään, omalla paremmuudellaan kohoten etusijaan. -Mutta sitten hän taas vaipui haaveiluihin, ajatuksissaan kulkiessaan -suorastaan risuihin lankeillen. Miksi oli nyt tämä koettelemus hänelle -pantu? - --- -- -- -- -- - -Kuullessaan, mitä kuuluutus sisälsi, vaipui Ontrei huolestuneena -mietteisiinsä, heräten niistä vasta stantsijan isännän kysymykseen, -olivatko he sattumalta tällaista kulkijaa nähneet. Liukkaasti vastasi -Ontrei kieltävästi, kertoen heidän tulevan suoraan Suomesta ja olevan -matkalla Solovetsiin. - --- Tämä on nuori ruotsi, joka on tullut tänne näitä kaunihia maita -katselemaan ja kansan elämää tutkimaan, lisäsi hän sitten selittävästi -nuorukaiseen viitaten. - --- A, ylen on se hyvä djelo... monasterissa käynti, ylisti nyt syrjästä -karjalaksi eräs mummo, joka oli Ontrein vastauksen sattunut kuulemaan. -Jumala apuhun matkamiehelle, jatkoi hän vielä hurskaasti, tehden pitkin -liikkein ristinmerkin ja ruveten pyytelemään, että hyvät vierahat -ottaisivat hänen kopeekkansa ja pistäisivät pyhän neitsyen kuvan -juurelle tuohuksen hänen puolestaan palamaan. Auliisti Ontrei lupasi -tehdä tämän palveluksen. - -Samalla saapui paikalle uudelleen isäntä, mainiten nuorukaiselle, että -kamarin puolella oli eräs, joka halusi tavata häntä. Kummastuneena -seurasi hän isäntää, tullen varsinaisiin kestikievarihuoneiksi -aiottuihin. - -Häntä tervehtimään nousi pitkä, laihahko, kalpea ja herrasmiehen tapaan -puettu mies. Silmät olivat omituisesti kirkkaat ja tummat, takki -hiukan kulunut ja parta ajamaton. Hämillään ja nöyrästi selitti hän -karjalaksi, sotkien joukkoon tavallista enemmän venäläisiä sanoja, -olevansa erään eteläisemmän kylän opettaja, joka oli saapunut tänne -lääkärin hoitoon loma-ajallaan. Oli nähnyt matkalaisten menevän kylän -läpi ja arvannut suomalaisiksi sekä tahtonut puhutella. Pyysi luoksensa -koululle, jossa asui, kun paikkakunnan opettaja oli perheineen poissa -matkalla. - -Hän oli aran, jopa surkeankin näköinen mies siinä hämillään lakkiaan -pyöritellessään. - --- Ettekö olekaan venäläinen? kysyi nuorukainen kummastuneena. - --- En, karjalainenhan minä olen, vain venäläisen seminaarin käynyt. -Olen Karjalasta kotoisin ja nyt ministerikoulun opettajana. Ka tule, -veli, luokseni, lisäsi hän sitten aito karjalaisella, sydämellisellä -avomielisyydellä ja omituisesti pyytävällä äänellä. - --- Tulen, myöntyi nuorukainen. Mennessään sanoi hän jotakin Ontreille, -joka huomattavasti levotonna oli ilmestynyt ovensuuhun, mutta nyt -rauhoittuneena kumarsi ja jäi etehiseen katsomaan heidän jälkeensä. - -He kulkivat kujaa rinnakkain koululle päin, opettaja kumaraisena ja -hiukan jälempänä, nöyrästi ja yksikantaan haastellen tavallisista -asioista. Hänen asuntonaan oli pari pientä huonetta, kutakuinkin hyvin -ja siististi kalustettuja. Seinällä oli tavallisten väripainokuvien -sijasta m.m. Pushkinin kuva, jota nuorukainen pysähtyi katsomaan. -Opettaja hymähti surumielisesti. - --- Ette tietenkään odottanut sitä täällä tapaavanne, sitä tai mitään -sellaista, sanoi hän, lisäksi sitten huomauttaen: - --- Pimeydessähän me täällä erämaassa elämme kaikki... silti... - -Nuorukainen katsoi isäntäänsä pitkään. Tämän silmissä oli omituinen, -uneksiva katse. Oltiin vaiti. Vihdoin liikahti opettaja tuoliltaan, -heilautti kättään kuvaavasti ja sanoi: - --- Tarkoitan yksinkertaisesti, että olemme täällä erämaassa ikäänkuin -varjossa, pimeydessä. Tuntuu siltä kuin ei sen auringon valo, joka -paistaa esimerkiksi teille siellä Suomessa, tänne ulottuisikaan. Olisi -vain joku toinen, joka ei valaise, ei ainakaan kylliksi... - -Ja alentaen ääntään kuiskasi hän salaperäisesti: - --- Mitä kuuluu sinne teille? - -Mutta odottamatta vastausta hän hypähtikin tuoliltaan rientäen hakemaan -virvoituksia. Ne olivat tuota täällä aina samaa: viinaa ja kalakukkoa, -"kurniekkaa". Kohteliaisuuden vuoksi niitä maisteltuaan kertoili -nuorukainen sitte yleisin ja varovaisin sanoin, mistä oli ollut kysymys -viime aikoina. - -Opettaja kuunteli kädet ristissä, silmissä harras ilme. Hänen huulensa -rupesivat vapisemaan, ja hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Äkkiä -sanoi hän, nousten seisomaan ja ruveten kiihkeästi kävelemään -edestakaisin: - --- Minä tukehdun, minä kuolen tänne! Täällä on niin ikävä! - -Nuorukainen tyrmistyi tämän purkauksen kuullessaan. Hän haki kuin -kuumeessa jotakin sanaa, neuvoa, lohdutusta, jolla olisi voinut tätä -näivettyvää ja valonjanoista sielua rohkaista ja virkistää, mutta -ei löytänyt mitään. Hän tunsi vain täysin ymmärtävänsä miesparkaa, -eikä voinut sitä muuten osoittaa kuin häntä veljellisesti olalle -taputtamalla. Opettaja seisahtui ja katsoi häntä silmiin. - --- Kiitos! sanoi hän. - -Tuntui kuin olisi hän sitten päässyt tasapainoon, kuin olisi hän -tuossa ainoassa lauseessaan yhtenä valitushuutona purkanut ilmoille -monien ikävien päivien taakan, henkisen nälän ja tuskan katkeruuden, -kuin olisi tuo ollut patoutuneen kärsimyksen laukeamista, joka toi -helpotusta ja huojennusta. Ainakin puhui hän nyt jo rauhallisesti ja -iloisesti, osoittautuen olevansa valistunut ja sivistynyt mies, jonka -sielunelämä kärsi siitä, että hänen piti olla tänne hautautuneena. -Hänen keskustelutapaansa ja käytökseensä saattoi mieltyä, hänen -huomautuksensa todistivat synnynnäistä älyn joustavuutta, ja hänen -leikinlaskussaan oli mehua, neroa ja kärkeä. Hetki hetkeltä rupesi -keskustelu sujumaan yhä vilkkaammin; keskusteltiin valistus-asioista, -jopa siirryttiin kirjallisuuteenkin, joka tuntuikin olevan hänen -salainen ja voimakas intohimonsa. Hän tunsi kuitenkin vain venäläistä -kirjallisuutta, mutta sitä melkoisesti. - -Kautta rantain hän siinä koetti tiedustella, oliko vieras mahdollisesti -koskaan mitään kirjoittanut tai julkaissut, ja kun tämä naurahtaen -tunnusti pienet sitä alaa koskevat syntinsä, näytti isäntä ihastuvan -aivan erikoisesti. Samalla hän taas ikäänkuin hermostuikin, liikahteli -levottomasti tuolillaan ja oli luultavasti jo sanomaisillaan jotakin -tärkeää, kun ovelta silloin kuului iloinen venäläinen tervehdys. Sen -kuultuaan opettaja vaikenikin, mutta ei näyttänyt pahastuvan, vaan -nousi vierastaan vastaan. - --- Pavel Augustovitsh ja -- katsoen kysyvästi nuorukaiseen, joka -hymyillen sanoi nimensä, niinkuin sen Poventsassa oli herttainen -Jelisaveta Walter venäläiseen tapaan muodostanut -- ja Gustav -Ivanovitsh, sallikaa minun esitellä. - -Kumarrettiin yhtä kohteliaasti kuin konsanaan jossakin salongissa. -Hän oli sairaalan lääkäri, naimaton mies kuten opettajakin. Hän -ihastui, ikihyväksi saadessaan odottamatta tällaista seuraa. Oli käynyt -Helsingissä ja piti siitä kovasti. Mikä ihana ja puhdas kaupunki, -mikä järjestys ja sivistyksen leima! Ah! te suomalaiset, onnelliset -ihmiset! Miten suloista mahtanee olla elää siellä sivistyksen ja -kaiken hyvän keskellä, harrastaa tiedettä, nauttia taiteesta ja -kirjallisuudesta vaivattomasti... Ei, tulkaa minun luokseni juttelemaan -ja kertomaan oikein paljo suuren maailman kuulumisia, tulkaa molemmat -nyt heti, minulla on siellä hiukan likööriäkin, jota olen säästellyt -aivankuin olisin jotakin tällaista aavistanut, tulkaa nyt heti... Sinä -opettaja-veliseni, heitä pois taas tuo surullinen naamarisi ja iloitse, -että olet saanut tavata sivistynyttä heimolaistasi... - -Ja tuo vilkas mies tarttui nuorukaista toisesta ja opettajaa toisesta -kynkästä vieden heitä iloisella kiireellä kotiaan kohti kylän toiseen -päähän, lakkaamatta kysellen, puhellen ja selvittäen sekä naureskellen. -Nuorukaisen sydäntä oikein virkisti tämä kohtaus, ja opettaja sanoi -hänelle, kun lääkäri jäi erästä äijää puhuttelemaan, että Jumala oli -lähettänyt tohtorin hänelle auttajaksi ja turvaksi... - --- No Ontrei, oletko saanut ostetuksi karjalaisen naisen ja miehen -puvun? kysyi nuorukainen ukolta, joka ilmestyi kievarin portille heidän -siitä sivu mennessään, selittäen asian muutamin sanoin seuralaisilleen. - --- Olen kyllä, sanoi Ontrei, näyttäen myttyä portailla, ja kysyen, -milloin lähtöön päästäisiin. - -Hän neuvotteli Ontrein kanssa hiljaa. Ukko kiirehti matkalle, sillä -ilta oli lähenemässä ja eteenpäin piti joutua, mutta nuorukainen ei -voinut lähteä nyt näin äkkiä uudesta seurastansa. - -Se voisi näyttää oudolta. Sovittiin, että ukko vielä odottaisi. Hän -oli muuten kuullut kylällä, että tien varrella pohjoisessa olivat -sieltä äsken tulleet kulkijat nähneet savua ja päätelleet siitä siellä -"raspoinikkoja" tai karkulaisia olevan. Kiiruhdettava oli... - - - - -XI. - -ÖINEN JUHLAHETKI. - - - Lauloi vanha Väinämöinen, - Järvet läikkyi, maa järisi, - Vuoret vaskiset vapisi, - Paaet vahvat paukahteli, - Kalliot kaheksi lenti, - Kivet rannoilla rakoili. - -Illan kuulakkuus ja rauha vallitsi. Lääkärin asunnon akkuna oli auki -pieneen puutarhaan, jossa hänen emännöitsijänsä koetti kasvattaa -kyökkikasveja. Ulkoa tuli viileä ilma virkistävänä sisään liikaa -tupakansavua hälventämään. Istuttiin pöydän ympärillä ja juteltiin -vahvasti. - -Hän pääsi pian selville siitä, että nämä kaksi miestä olivat toistensa -tukena ja turvana. Kun opettaja rupesi tulemaan liian tunteelliseksi -ja avomielisyydessään kentiesi hiukan häiritsevän tuttavalliseksi, -rauhoitteli häntä lääkäri veljellisesti, ja kun taas lääkäri nakkeli -liian rohkeasti liköörilaseja menemään, pidätteli häntä opettaja -isällisesti. Keskusteltiin kaikesta mitä siinä ajattelemaan ehti, -puhuttiin kirjallisuudesta ja taiteesta sekä Karjalan kansan elämis- ja -kehitysmahdollisuuksista. Ja kesken kaiken raahasi vilkas lääkäri -esille toisesta huoneesta suuren grammofonin, josta pian alkoi kuulua -surullisesti särähdellen ja rämisten: - --- Ach du mein holder Abendstern... - -Kuunneltiin vakavina, opettaja varsinkin. Näki selvään, että hän -rupesi heltymään yhä enemmän. Taaskin saattoi otaksua, että hänellä -oli jotakin sydämellään, jonka hän halusi ilmoittaa, mutta jota ei -kuitenkaan oikein saattanut. Mutta nuorukainen aavisti, että se mahtoi -koskea jotakin kirjallista asiaa, koskapa hän aina koetti kääntää -keskustelua sinne päin. Ja vihdoinkin, kun lääkäri poikkesi kyökin -puolelle tiedustelemaan illallis-asioita, tuli se esiin. Jännitetyn -ja salaperäisen näköisenä kumartui hän nuorukaisen puoleen ja sanoi -kuiskaten: - --- Minäkin olen kirjaillut... minulla on valmiina... runoteos... -kertovainen... suuri... Haluaisin kuulla teidän mielipidettänne siitä... - --- Mutta en ymmärrä niin paljon venäjää, että voisin sitä lukea, -kiiruhti nuorukainen epäämään. - --- Venäjää? lausui hän pahastuneena. Minä en kirjoita venäjäksi, vaan -karjalaksi. Se on minun äidinkieleni. - -Ja hiukan loukkautuneena rupesi hän laajasti ja innolla sekä -hellyydellä puhumaan tuosta sydämensä lapsesta, johon hän nähtävästi -oli uhrannut kaiken henkisen kykynsä. Nuorukainenkin innostui tästä -suorastaan huikeasta ajatuksesta, että täällä Karjalan sydämessä -eläisi mies, joka olisi pystynyt luomaan tällaisen teoksen ja siis -myös uuden suomalaisen kirjakielen, pelastamaan kauniin karjalan -kuolemasta. Mutta kun hän samalla muisti, kuinka vaillinaisesti hänen -uusi tuttavansa todellakin tätä kieltä taisi, tuli hän murheelliseksi, -sillä hän ymmärsi, ettei tuo runoelma voinut kelvata mihinkään. Sitä -hän ei tietystikään voinut sanoa, vaan kuunteli surumielin opettajan -innostuneita selityksiä... - --- Opettelisitte suomea ja kirjoittaisitte sen sillä kielellä, ehdotti -hän vaihteen vuoksi, antaakseen keskustelulle uutta käännettä ja -ainesta. - --- Suomeksiko? Ei. Minä olen karjalainen ja kielemme on yhtä hyvä kuin -suomikin. Kauniiksi karjalaksi olen sen kirjoittanut... - -Takaisin huoneeseen saapunut lääkäri näytti heti ymmärtäneen, mistä oli -kysymys. Salavihkaa kysäisi hän: - --- Siitä eepoksestako se...? - --- Siitä... - --- Yhyy... - -Nuorukainen sai kuulla sen, minkä oli arvannutkin, että nimittäin -tuo kirjallinen työ oli opettajan salainen rakkaus ja aate, jota hän -sydämessään hellien vaali ja hoivaili. Se oli hänen elämänpuunsa, josta -hän sai voimaa kestää luonnolleen vaarallisen henkisen yksinäisyyden. -Kun hän koulutyönsä päätettyään palasi orpoon kotiinsa, otti hän esiin -tuon suuren teoksensa ja ryhtyi sitä taas uudemman kerran parantelemaan -ja laittelemaan. Kuinka monta kertaa hän olikaan kirjoittanut sen -uudelleen, silostellut muka säkeitään, kuinka vaivaloista oli varsinkin -alku ollut, jolloin hän oi kirjoittanut karjalaansa venäläisillä -kirjaimilla kun ei vielä osannut länsimaisia. Ja kuinka suurenmoisesti -hän olikaan nauttinut sitä sitten yksinään itselleen lausuessaan -korkealla äänellä. Siitä oli muodostunut hänelle suuren nautinnon -ja onnen lähde, ainoa, joka oli häntä täällä virkistänyt. Ja kun -lähiseudulle oli sitten muuttanut tämä nuori lääkäri, joka hyvän -sydämensä koko avonaisuudella ja osanotolla oli häneen kiintynyt, -oli miesparalle auennut ikäänkuin uuden elämä lähde. Mutta lääkäri -ei osannut karjalaa, ei voinut antaa hänelle sitä arvostelua, jota -jokainen taiteilija kehittyäkseen kaipaa. Ja kun lääkäri kehotti häntä -tutustumaan venäläiseen kirjallisuuteen ja ottamaan sen runoelmista -opastusta säkeen rakennuksessa ja muussa, ja kun häneen tämän jälkeen -hiipi synkkä epäilys, ettei hänen runoelmansa kenties täyttäisikään -minkäänlaisia vaatimuksia, murtui hänen mielensä ja hänen sydämessään -alkoi tuo sanomattoman katkera ja tuskallinen taistelu, joka on -jokaisen kutsumuksestaan epätietoisuuteen joutuneen taiteilijan -alituinen osa. Ja kun hän nyt kuuli, että oli tullut nuori ruotsi, joka -varmaan innostuisi hänen asiaansa, kiiruhti hän siitä tälle puhumaan... - -Tarinoittiin edelleen ja lämmettiin. Akkunasta näkyi Seesjärven -tyyni ja nukkuva pinta. Kuulakas hämäryys tummeni. Viirisalko piteni -pitenemistään, ujuen ylös taivasta kohti. Kaukaa kuului ratshoin -laulua. Karjalaisen kesäyön tunnelma oli täydellinen. - -Hän nautti olostaan. Hänen sydämensä lämpeni ajatellessaan tätä maata -ja kansaa, josta hänellä tähän saakka oli ollut vain hyviä kokemuksia. -Ei koskaan oltu hänelle vielä tehty niin sydämellistä hyvää päivää kuin -näissä karjalaisissa kylissä, joissa isäntä pöydän päästä tervehti -häntä veljeksi ja ystäväksi, nimeä ja kotipaikkaa, asiaa ja tarkoitusta -kysymättä. Hän oli ymmärtänyt, ettei syyttä Karjala vallannut ja -tenhonnut kävijöitään. Ja kun hän muisteli sitä valtavaa ja mahtavaa -menneisyyttä, mikä näillä taipaleentakaisilla tshuudeilla oli, muisteli -niitä taisteluja, joita pohjolan aamuhämärässä oli käyty näiden maiden -omistamisesta, sitä urheutta, jota sen karjalainen kansa oli vapauttaan -puolustaessaan osoittanut, niin ymmärsi hän seisovansa vanhan pohjolan -vallan jäännösten raunioilla, heimon keskellä, joka ei sattumalta ja -ansiotta kantanut aateluuden merkkiä otsallaan ja hengen etevyyden -todistusta laulussaan. Suottapa ei, mietti hän siinä itsekseen, -haaveilija uneksi sankarieepoksesta, joka runouden valtavoimin -kohottaisi jälleen kunniaan ja maineeseen sen, mikä on onnettomuudeksi -unhoon ja hämärään jäänyt. - -Hänen mielensä kuumeni. Hän johtui ajattelemaan sitä velttoutta, jolla -onnellisemmassa asemassa olevat suomalaiset edelleenkin suhtautuvat -heimonsa menneisyyteen. Eikö olisi pyhää työtä omistaa osa ja joukko -kotimaisesta historian tutkimuksesta ja tutkijoista yksinomaan Suomen -koko heimon suuren menneisyyden valaisemiseksi, niin että siitä vihdoin -olisi päivän valossa kaikki, mikä ihmisvoimalle olisi mahdollista? -Eikö se olisi jalointa pyhiinvaellusta, mitä Suomen heimon jälkeläiset -voisivat tehdä? - -Hän selitti tätä opettajalle ja lääkärille. Opettajan silmät -välähtelivät ja lääkäri hymyili hyväntahtoisesti. Kansallistunteisena -miehenä hän hyvin ymmärsi noiden kahden innostuksen syyn. Näissä -kolmessa ojensi uusi ja sovinnollinen aika toisilleen kättä. - -Opettajan posket punoittavat ja silmät kiiltävät. Hän tarttuu lasiinsa -ja alkaa haaveksien pitää runollista ja korkealentoista puhetta tämän -Suur-Suomen menneisyydestä. Voimakkain värein, omituisella sekakielellä -ja vilkkain liikkein loihtii hän runollisen innoituksen avulla esiin -kuvan tuosta muinaisesta tshuudien valtakunnasta ja sen mahtavuudesta. -Hän vaipuu kuvailemaan vapisevalla ja innostuneella äänellä miesten -ja päällikköjen uljuutta ja sankaruutta, antaa kuiskaten kuulijalle -aavistuksen neitojen suloista, sekä maalaa vapisematta esiin heidän -kamalat ja väririkkaat uhrikohtauksensa ja muut pakanalliset menonsa. -Ja vähitellen sopeutuvat hänen sanansa säkeiksi, jotka valtavan -runollisina kuvina ja raskaan juhlallisessa poljennossa alkavat vyöryä -esiin hänen huuliltaan. Se on jotakin uutta, jotakin ulkonaisitta -vaikutteitta ja ainoastaan perinnöllisen lahjan avulla syntynyttä -korven taiderunoutta, mahtavaa pakanallista hymniä, joka sana sanalta -värisyttäen tunkeutuu luihin ja ytimiin. Sitä kannattaa luonnonlapselle -ominainen profeetallinen innostus, joka loistaa hänen haltioituneesta -katseestaan ja hänen äänensä juhlallisen värähtelevästä liikutuksen -tärinästä, ja sen jylhyyttä lisää tämä öinen hetki ja tunnelma pyhästä -paikasta. - -Niin hän kuvailee, kunnes hän siirtyy esittämään sitä onnen -saavuttamatonta haavetta, jolloin olisi yhtyneenä Suomen heimo, -koottuna saman katon alle. Profeetallisella voimalla luo hän -eteen unelmansa, vertauskuvan suunnattoman suuresta kalevaisesta -pirtistä, jonne olisi kokoontunut Kalevan kansa kerta vielä Pohjolan -häihin. Hän siirtyy mielikuvituksessaan yli ajan ja mahdollisuuden, -suorastaan mässäten onnen ja mahtavuuden unelmissa, jotka ovat suuria, -korkealentoisia, suunnattomia salaisesti juovuttavassa huumassaan. -Ja niin siirtyy hän lausuilemaan säkeitä vapaudesta. Kuin muinaiset -laulajat, kuin parhaiden kansojen parhaat "bardit", kohottaa hän -raskaat säkeistönsä yhä laajempaan inhimilliseen kantavuuteen, -kunnes niiden huumaava tunnesisältö humisee kuin mahtavien urkujen -soitto. Kuulija tuntee, kuinka liikutus vähitellen saa vallan, kuinka -sydäntä raskauttaa suloinen, mutta voimakas ahdistus, kuten tiedetään -tapahtuvan silloin kuin Jumala sydämessä vaikuttaa, ja kuinka hän -lopuksi valtoinaan antautuu sen tunnelman valtaan, jonka tällä pyhällä -hetkellä vaikuttavat jumalaiset voimat ovat esille loihtineet. - -He nousevat ja juovat tulevaisuuden maljan. Ja kun he huomaavat -lääkärin osaaottavilla ja ystävällisillä kasvoilla vilahtavan aran ja -pelokkaan epäilyksen ilmeen, vaipuvat he itkien toistensa kaulaan. -Runollisessa lennossaan ovat he jälleen unohtaneet todellisuuden, ja -sen huomatessaan he tuntevat pettymystä ja tuskaa. Mutta onnen hetken -ovat he silti yhdessä eläneet. - -Ja he jatkavat haaveiluaan, vaikkakin nyt järkevämmin ja tyynemmin. -Hetken ja nautinnon liikuttamina puhelevat he avomielisesti kuin -lapset, ilostuvat taas ja juttelevat vilkkaasti. Tullaan aloille, jotka -ovat läheisempiä venäläisellekin, puhutaan Karjalan edistystarpeista, -kouluista, maanomistus-oloista ja muusta. Innostutaan taas ja ollaan -vakuutettuja seudun suurista kehitysmahdollisuuksista. Kunhan kerran -tutkitaan maaperä ja vuorityön mahdollisuudet, avataan hyvät kulkutiet -merestä mereen ja järveen, niin alkaa Karjalalle uusi loistokausi... - -Kylän tiellä kuului ajavan troikka, sillä aisakello rämpätti kileästi. -Kievarin pihalle pysähtyi. Saattoi olla joku virkamies Poventsasta? Ei -välitetty sen enempää. Mutta hetken kuluttua kuului koputusta. Lääkäri -meni avaamaan. Se oli Ontrei. - --- Kiireesti lähtekäämme, sopotti hän hiljaa. Stanovoi ja se vanha -urjadniekka. Ovat nähtävästi päässeet jälille. Joutukaamme pian -matkalle. - - - - -XII. - -HERÄÄMINEN JA PAKO ERÄMAAHAN. - - - Näkyvi savu salolta, - Sinisauhu selkosilta, - Haiku nuotion norosta; - Mitä metsässä väkeä, - Kuta korvess' kulkijata? - -Hän tunsi kuin piston sydämessään ja kääntyi äkkiä hyvästelemään. -Valeltuaan päätänsä kylmällä vedellä tunsi hän heräävänsä aivan kuin -jostain huumauksesta, eikä voinut enää ymmärtää, kuinka olikin niin -kauan viivytellyt. Aurinko näkyi jo tuolla kultailevan rakennuksen -päätyjä ja toimeliaat lintuset olivat aikoja sitten heränneet -aamu-askareilleen. Miten olivat viettäneet yön heidän saatettavansa ja -mitä olivat he ajatelleet? Ontrein silmistä loisti selvä syytös, vaikka -hän ei mitään sanonutkaan. - -Hänen oli vähän vaikea selittää isäntäväelleen syytä äkkilähtöönsä, -ja hän syyttikin Ontreita, jolla sanoi olevan erittäin kiireen. -Sydämellisesti puristi hän lääkärin kättä, ja piti opettajan kättä -kauan omassaan. Opettaja oli taas tuo sama arka ja kalpea mies, joka -illalla oli häntä vieraakseen pyytänyt. Ei olisi uskonut häntä samaksi, -joka äsken haltioituneena, ikäänkuin kasvaneena, julisti innoitustansa -tälle vähälukuiselle kuulijakunnalle. Mutta kun hän vakaasti lausui, -että vielä kerta tavataan, niin välähti ilo opettajan silmistä ja hänen -muotonsa aivan kirkastui. - -Hyvästi, onnellisten unelmain ja tunnelmain näyttämö! Niin kiireesti -kuin Ontrein kyky suinkin salli, läksivät he kulkemaan tietä edelleen -Sondalan kylään päin. Vähäiset tavarat oli ukko tuonut mukanaan -kievarista. - -Vaiti ollen he kulkivat, hän taaskin edellä ja ukko jälessä. Aamun -tyyni ja valoisa sekä viileä ihanuus ei voinut olla vaikuttamatta -hänen yhäkin ikäänkuin tulehtuneeseen mieleensä viilentävästi ja -rauhoittavasti. Katse kimalteli vielä ruohikossa, sirkat jo sirittivät -siellä, missä aurinko sattui heidän makuupaikalleen, ja linnut -pyrähtelivät pensaikoissa. Hän antoi katseensa mielihyvällä liukua -pitkin avautuvaa näköalaa. Järven pinnalla viipyi vielä hiukkanen -keveätä usvaa ja aamuviri näkyi paikka paikoin sen rinnalla karehtivan. -Katse uppoutui aavaan ulappaan painuen vihdoin kauas sinne, missä -sinervä maa kohoutui kaukana vastarannalla. Siitä se jo nousi ylemmäksi -silmäten sinitaivaan hattaroita, jotka aivankuin lumivalkoiset -lammaskatraat olivat sinne ikuiselle laitumelleen makuulleen -kyyssähtäneet. Sieltä irroitti sen iloinen viserrys. Tuosta pellon ojan -reunasta oli kohonnut äkkiä siivilleen leivonen; alituisesti nousten -nopeilla nykähdyksillä aivan kuin olisi hypähdellyt portaita ylös ja -lakkaamatta livertäen kiipesi se yhä ylemmäksi taivasta kohden, niin -korkealle, että olisi jo luullut sen pientä sydäntä hiipaisevan; ja kun -se oli saapunut sinne melkein taivaan portille, niin ettei sitä juuri -silmä erottanut, ei se enää voinutkaan kestää kaipuutansa, vaan syöksyi -siivet supussa aivan kivenä alas saamaan palkintoa puolisoltaan hyvin -suoritetusta lennostaan ja laulustaan. Tuolla se puoliso makasikin -aivan hiljaa, niin leveänä ja lämpimänä kuin suinkin mahdollista, -pesässä muniensa päällä hautoen tulevaista onneaan. - -Mutta tuossa edessä alkoi taas synkkä ja vakava metsä. Se muodosti -tummanvihreän kehyksen tälle aukeaman valoisalle taululle, johon -aurinko loi vaaleata kultaansa vaihteluksi. Katse saattoi vaaran laelta -nähdä kauaksi metsä- ja kukkula-ulapalle; aamun valossa esiintyivät -vaarain laet ikäänkuin kirkastettuina, kun laaksopaikat sitävastoin -vielä erottuivat tummiksi varjostuksiksi. Taakseen katsoen saattoi -nähdä vanhan kylän siinä aukeamallaan ilman puremine, hallavine -taloineen, rukoushuoneineen ja hautuumaineen, "kuusikkoineen", joissa -harmajat kattoristit vartioitsivat haltuunsa uskottuja. Edessä maa -vähitellen kohosi, kunnes muodostui kauempana tiuhametsäiseksi ja -runolliseksi harjuksi, joka tarjosi oivallisia piilopaikkoja niille, -jotka halusivat tietä kulkevia välttää. - -Hänellä oli kieltämättä paha omatunto siitä, että oli jäänyt niin -kauaksi äskeiseen seuraansa ja unohtanut varsinaisen tehtävänsä. -Erittäinkin nyt, kun hän tiesi viranomaisten olevan karanneen jälillä, -tuntui asema hänestä kiusalliselta. Hän mietiskeli ja arveli, -olivatkohan sydänmaan kyläläiset tuolla erämaan matkalla joutuneet -jotakin epäilemään, sillä heitä ei ollut voinut välttää kokonaan -kohtaamasta, vai mistä olivat jälille päässeet. Olivatkohan selvillä -siitä, että hän Ontrein kanssa oli jotenkin asiaan sekaantunut? -Onneksi he eivät olleet näyttäytyneet siellä kylässä tuolle vanhalle -urjadniekalle, joten heillä puolestaan ei ollut vielä syytä pelätä. Nyt -he tietenkin kuulisivat Paadenessa outoa savua näkyneen tien varrelta. -Varmaan tästä koituisi todellinen takaa-ajo. - -Sitä pelkäsi Ontreikin. Huokaillen, mutta samalla lujana ja luottavana -puhui hän siitä vaikeasta tehtävästä, joka oli heille annettu, -mutta jonka he nähtävästi saisivat sittenkin onnellisesti loppuun -suoritetuksi. - --- Sillä Jumala ei olisi muuten niin ihmeellisesti johdattanut meitä, -aivan ventovieraita ihmisiä, pelastamaan näitä kolmea onnetonta. - -Näin järkeili Ontrei ja oli asiastaan aivan vakuutettu. - -Tultuaan maantien harjun kohdalle rupesi Ontrei tarkoin tähystelemään -tien vasemmalle puolelle. Vähän matkaa kuljettuaan huomasikin hän -katajan oksalla aivan pienen liinankappaleen, joka näytti siihen -sattumoisin lentäneeltä. Sen kohdalla poikkesivat kulkijat metsään -lähtien varovasti kulkemaan yhä kapenevaa vaaran harjaa. Se tuli yhä -korkeammaksi ja jyrkkärinteisemmäksi, kunnes päättyikin korkeaan -vieruun, niin äkkijyrkkään, että alhaalla kasvavien puitten latvat -olivat äyrään tasalla. Rotkosta pulpahti ilmoille savun hajua. He -laskeutuivat varoen jyrkännettä alas. - -Rotkon tiheikköön tultuaan hämmästytti heitä paikan aivan erikoinen -luonne. Vähän matkan päässä toisella puolella alkoi harju taas -uudelleen, ja yhäkin jyrkkärinteisempänä. Rosoiset louhikot etsivät -siinä tiheämmän kasvullisuuden, mutta salskeita koivuja ja mäntyjä oli -silti rinteeseen juurtunut. Mutta se mikä häntä erikoisesti rotkon -pohjalla hämmästytti, oli kuolemankourien ja sananjalkojen keskellä -olevien suurien ja valkoisten, todella kauniiden kivilohkareiden -joukko. Ne olivat marmoria, sillä pehmeytensä vuoksi ei hän voinut -niitä muuksikaan arvata, veitsellä niiden pintaa koetellessaan. Ja -siihen viereen poiketessaan ja kallion rintaan nojatessaan huomasi -hän äkkiä kivessä kiinni kokoelman mitä kauneimpia granaatteja, -punaisia kristalleja, joista hän helposti mursi joukon taskuunsa. -Ne olivat melko yleisiä Suomessakin, mutta näin sopusuhtaisia ja -rapautumattomia ei hän vielä ollut sattunut löytämään. Muuten vallitsi -paikalla syvä hiljaisuus ja melkein hämärä, sillä synkkä kuusikko, -joka koskemattomana seisoi rotkon pohjassa joka puolella, ei laskenut -lävitsensä päivän säteitä. Ontrei teki ristinmerkin. - -He lähtivät kulkemaan rotkoa vastapäisen vaaran rinnettä kohti. Savun -haju sieltä edelleenkin kantautui, joten sitä kohti sopi hiipiä. -Taitettuaan syrjään rotkon reunalta tiheän paatsama- ja tuomivesakon, -josta sai kasvot täyteen lukin verkkoja, tulivat he suuren kallion -juurelle, jonka alle aukeni ikäänkuin luolan suu. Siinä kyti tuli. - -Mutta ei luolassa eikä lähistöllä ollutkaan ketään. - -Hän hämmästyi, ja aikoi juuri huudahtaa, kun tunsikin Ontrein käden -suullaan. Ukko painoi häntä voimakkaasti alaspäin yhä varoittaen hiljaa -olemaan. Kyykistyen ukon viereen kääntyi hän tämän puoleen kysyvä ilme -kasvoillaan. Ukko piti sormea suullaan ja osoitti päällään lehvien läpi -kallion reunalle. - -Sieltä kurkisti varovasti esiin mies. Nähtävästi hän ei ollut heitä -huomannut, vaan oli hänkin tullut savun lähtöpaikkaa tutkimaan. - --- Paadenen urjadniekka, kuiskasi Ontrei, ja se selvitti kaikki. - --- -- -- -- -- - -Kuultuaan illalla kyläläisiltä, että tien varrelta oli näkynyt savua, -oli urjadniekka saapunut aamulla varhain katsomaan, kuka oli tuon -savun sytyttäjä. Ehkä hän olisi sen jättänyt tekemättä, jos savu olisi -näkynyt kaukaa selkosilta, mutta näin kylän lähellä olevaa ei sopinut -heittää tutkimatta. Epäilyttäviä kulkijoita on todellakin kesäiseen -aikaan näillä saloilla, ja usein niistä kylien kansakin "oikeita" -matkalaisia varoittaa. Mitä ja ketä he ovat, siitä ei ole useinkaan -aavistustakaan, eivätkä salot kerro salaisuuksiaan. - -He vartosivat, minne mies kääntyisi, ja poistuivat visusti metsän -peittoon kuullessaan kallion rinteeltä kivien rapinaa ja arvatessaan -siitä, että hän oli tulossa paikalle. Tuossa hän saapuikin. Oksien -välistä saattoi huomata, että hän tarkasteli tarkkaan nuotion seutua, -ja osoitti hämmästyksen merkkejä nähdessään jälkien pienuudesta, että -paikalla oli nähtävästi ollut nainenkin, ellei kaksikin. Ymmällä olevan -näköisenä lähti hän sitten poistumaan paikalta, mennen aivan heidän -ohitseen, niin että he töin tuskin kerkesivät painautua varjoon. - -Asia oli selvä. Heti kylään mentyään kertoisi hän näkemästään -stanovoille ja tuossa tuokiossa olisi tämä vanhan urjadniekan kanssa -paikalla. Siinä ei ollut siis hyvä viipyä. Mutta missä olivat -kadonneet? Tässä ei voinut vartoa, sillä pian olisivat takaa-ajajat -täällä. Mutta jos kadonneet olivat vain muuten tuleltaan poistuneet ja -aikoivat pian palata, voivat he joutua suoraan surman suuhun, ellei -heitä varoitettu. Siksi piti paikalle jäädä. Mutta ehkäpä he olivat -poistuneet jotakin pakoon ja piiloon? Silloin he eivät tietenkään -palaisi, mutta miten siinä tapauksessa saada heistä selkoa? - -Pulmallista! Silloin näki hän, että Ontrei taittoi itselleen tukevan -kepin ja lähti sen varassa liikkaamaan yhdellä jalalla nuotiolle. -Silloin hänkin rupesi jälkiään sotkemaan, pisti toisen saappaansa -toisinpäin jalkaansa ja lähti Ontrein kanssa paikkaa tutkimaan. -Rotkon pehmeään multaan muodostui nyt sangen omituisia jälkiä, joita -tavallisen urjadniekan äly ei riittäisi selvittämään. He tutkivat -kiireesti nuotion seudun vähän laajemmalta ja lähtivät sitten rotkoa -pitkin pohjoiseen päin. Selvästi johtivat sinne kolmen, ihmisen -jälet, joiden askeleisiin tarkoin astumalla he koettivat kepillään -ja toisinpäin käännetyllä kengällään niitä perinpohjin sotkea. Pian -ilmestyi heidän eteensä pieni purokin, jonka rannalle askeleet -johtivat. Suuri oli kuitenkin heidän kummastuksensa, kun puron toisella -puolella ei jälkiä jatkunutkaan. - -Mihin olivat kulkijat nyt kadonneet? - -Mutta Ontrei kumartui katsomaan tarkemmin puron pohjaa ja osoitti -sinne. Siellä näkyikin vielä heikkoja jälkiä, jotka kääntyivät puron -virran suuntaan. He ymmärsivät nyt, että kaukaasialaisella oli ollut -joku tärkeä syy, joka oli saanut hänet pakenemaan nuotioltaan, että -hän pani liikkeelle kaiken taitonsa ja varovaisuutensa peittääkseen -jälkensä ja että hän ei voinut olla kaukana, koska puron tosin lienteä -virta ei ollut ehtinyt huuhtoa pohjaa uudelleen sileäksi. Hekin -astuivat veteen ja kaahlasivat varoen sitä edelleen. Noin sadan metrin -päässä alempana olivat rannalla selvät maihin nousun merkin, joita -kulkijat eivät olleet voineet epäilevältä silmältä salata. - -Nyt eivät pakolaiset enää voineet olla kaukana, sillä puro kääntyi -maantielle päin, ja sinne he tuskin olivat uskaltaneet. He olivat -siis neuvotelleet ja joutuneet viipymään sekä tietenkin miettimään, -miten voisivat jättää jotakin merkkiä itsestään ystävilleen. Varoen -menivät he siksi varmuuden vuoksi maantielle päin. Puro laajeni pian, -solisten leveämpänä pienen niityn läpi, jolta kohdalta maantiekin sen -yli meni. Jäljet ilmestyivätkin taas näkyviin. Seuraten niitä saapuivat -he maantien lähelle, jossa pensaikosta ilmestyikin heidän eteensä ilon -ilmeellä kaukaasialainen. Pitemmittä puheitta viittasi hän alas puron -suulle päin ja lähti edellä, mennen matalana maantien yli. - -Seesjärven ranta oli tässä vielä sangen lähellä. Puron äyräillä -kasvavan lepikon suojassa saapuivat he rannalle, jossa neito ja mummo -odottivat. Ruhtinattaren kauniilla kasvoilla oli huolestunut ilme -ja hän kääntyi kysyvästi nuorukaisen puoleen. Taaskin tunsi tämä -sydämessään moitetta siitä, että oli kenties viipymisellään aiheuttanut -koko vaaran, eikä voinut kohottaa katsettaan neidon silmiin, joiden -tunsi kohdalleen odottaen pysähtyvän. Mutta Ontrei antoi heille -mytystään ostamansa vaatteet, joihin he poikkesivat syrjään pukeutumaan. - -Puron äyräältä saattoi nähdä maantielle ja he silmäsivät sinne usein -odottavasti. Mutta kaukaasialainen viittasi rantasarakkoon kätkettyyn -veneeseen: - --- Sillä pakenemme ja nousemme maihin siellä jossain järven -pohjoisrannalla, josta jatkamme sydänmaita myöten matkaa siksi, kunnes -pääsemme pois hevosteiden ulottuvilta. Kun eivät osu meitä näkemään -sitä ennen, niin siellä tuskin arvaavat enää epäilläkään. Ainoa paha on -veneellä paetessa, että näin valoisalla ajalla järven selällä kulkija -näkyy kauas, joskaan ei jälkiä heitäkään... - --- -- -- -- -- - -Kaukaasialainen oli ollut edellisenä iltana maantien vieressä -jättämässä sinne Ontrein kanssa sopimaansa liinamerkkiä, kun oli -kuullut väkeä tulevan tietä myöten. Pensaan takaa piilosta oli hän -huomannut, miten he olivat seisahtuneet kummastelemaan metsästä -tulevaa savua, jonka tuuli oli sieltä tielle painanut. Hän ei kyllä -ymmärtänyt heidän puhettaan, mutta tunsi sanan "polititsheski", jota -hänestä karkoituskylässään karjalaiset kulkijat yleisesti olivat -käyttäneet. Kiireesti oli hän palannut takaisin nuotiolle ja sitä heti -pienentänyt, valittaen, että oli ajattelemattomuudessaan tehnytkin sen -liian suureksi. Epäillen ja tuskaisena oli hän vartioinut ja odottanut -koko yön, viipyen alati maantien vieressä. Sieltä oli hän vihdoin -huomannut, kuinka paikkaa oli saapunut tarkastamaan urjadniekka, ja -silloin oli hän kiiruhtanut toimittamaan suojattejaan turvaan. Jälkiään -varoen olivat he sitten kulkeneet pitkin puroa, erityisesti suuntaa -ajattelematta, mutta aikoen kuitenkin maantielle jotakin merkkiä -heittämään. Sille tultuaan oli hän ajatellut, että ehkä rannan puoli -olisi turvallisempi, ja mennytkin siis sinne, löytäen sieltä veneen. - -Ontrei ei puolestaan ollut kovin innostunut vesille lähtöön, mutta -myönsi toisekseen, että oli viisainta pysyä nyt kokonaan syrjässä -niiltä mailta, joilla stanovoi ja urjadniekka tulisivat liikkumaan. -Ehkä siis oli edullisinta lähteä veneellä ja viivyskellä Seesjärven -pohjoisrannan saaristossa, joiden välisissä ruohosalmissa ja -kaislikoissa pian pääsisi takaa-ajajistakin eksymään. Mutta siinä -tapauksessa ei ollut lähtemistäkään ennenkuin illalla, jonka hämyssä -parhaiten pääsisi puikahtamaan pois kylän kuuluvilta. Mutta taipale -Sekehenjoelta Onnanjoelle, joka täten tuli heidän kuljettavakseen, -oli ainakin hänen kuulemaansa synkintä sydänmaata, jota ainoastaan -erämiehet olivat kulkeneet, oikeata karhujen laidunta, joiden parasta -aluetta nämä seudut ja varsinkin salot näiden vesien ja Vienan välillä, -Sekehen- ja Uikujoen seuduilla olivat. Mutta tänä vuodenaikana ei retki -suinkaan ollut mahdoton, ja ehkä sittekin vähiten yllätyksille altis. - -Maantieltä rupesi kuulumaan ääntä ja he kyyristäysivät piiloonsa. -Tulossa oli urjadniekka sekä useita miehiä, jotka kaikki poikkesivat -metsään heidän nuotionsa kohdalle. Saattoi arvata, että siellä -ruvettaisiin nuuskimaan jälkiä tarkoin, vaikkakaan ei ollut luultavaa, -että he mitään selvää saisivat, varsinkin kun nyt itsekin lisäksi -jälkiä sotkivat tältä paikalta metsään poiketessaan. - - - - -XIII. - -UNELMIA SEESJÄRVELTÄ. - - - Joko sorti suuren puuni, - Uskontammeni tuhosi, - Kukkalatvani kumosi? - Se kun kaatui, kansa kaatui, - Kauas kaikkosit jumalat. - -Kun miehet olivat kadonneet, kumartui ruhtinatar huolestuneena -sulhasensa puoleen: - --- Meitäkö nuo miehet etsivät? - --- Eikö mitä, vastasi toinen hymyillen. - --- Mutta jos sittenkin, niin miten pakenemme? - --- Sehän on vallan yksinkertaista. Otan sinut syliini ja hyppään tuon -hattaran laelle, joka tuolla taivaalla onnen lauttana purjehtii. Sinne -hyppään ja kohta saapuvat lemmen tuulet, jotka pullistavat purjeemme. -Niiden avulla lähdemme laskemaan halki sinisen ja ylen korkean -avaruuden, jonka raikkaus ja puhtaus tuudittaa meidät sadun kauneimpaan -uneen. Purjehdimme kohti etelän ilmaa, josta pian rupeaa kuultamaan -lumisten huippujen ja vuoripurojen, lehtevien laaksojen ja tummien -öiden maa. Sinne kauas, onnen Araratille, pysähdytän pilvilauttani ja -astun maihin armaineni. Ijäti me sitten siellä asumme eikä saavuta -meitä elämän tuska. Niin, armaani, minä sinut pelastan, jos vaara uhkaa. - -Neito hymyili onnellisena: - --- Ja ystävillemme täällä pohjolassa me lähetämme lehvän onnemme -puusta, kyyhkyläisen tuomaksi merkiksi, että onnettomuus on meidän -kohdallemme lakannut. Katso, me rakennamme uhritulemme tyynessä illassa -ja seuraamme sen savupatsaan nousua kohti korkeutta. Se on Herralle -mieluisa ja sen tuoksu on kuin mirhamin pyhässä temppelissä. Ja me -polvistumme sen alttarin äärelle rukoillen ijäti onnea niille, jotka -uhrautuvat onnettomia auttamaan. - -Neidon silmiin tuli lämmin kiilto. Kyynel kihosi tummien ripsien -alta ja vyöryi hiljaa hienoihoiselle poskelle, joka oli samettinen -kuin persikan pinta; povi aaltoili ja hymy kiiruhti taas takaisin -liikutuksen jalostamille kasvoille. Hän ojensi kätensä nuorukaiselle ja -Ontreille. - -Nuori mies tunsi, kuinka tuossa hänen otsaluunsa alla ikäänkuin kaikki -sumeni. - -Mutta yhä kiinteämmäksi kävi kysymys, oliko syytä tässä enempää viipyä. -Jos miesjoukko sittenkin saisi jälistä sen verran selvää, että pystyisi -seuraamaan niitä maantielle takaisin ja jos sille juolahtaisi siinä -mieleen katsastaa rantaakin, niin silloin oli kaikki hukassa... Eikö -ollut sittekin parempi uskaltaa tuohon vesille ja koettaa pitkin -kaislikon rintaa soudella loitommalle johonkin niemen taakse, josta -illan tullen pääsisi jatkamaan? - -Niin olikin. Äkkiä hän sen päätti, ikäänkuin joku olisi sen hänelle -sanonut, ja esitti asian Ontreille. Tämä oli epätietoinen ja tuskainen, -kun ei voinut päästä varmuuteen siitä, mitä oli tehtävä. Mutta kun -kaukaasialainen innolla hyväksyi ehdotuksen, myöntyi hänkin. - -Kiireesti astuivat veneeseen, jonka hän kävi kaahlaamalla noutamassa -puron uomaa pitkin muutaman rantakiven vierelle. Ontrei istui perään, -naiset keskelle, ja molemmat miehet tuhdoille. Varovasti ohjasi ukko -vaapperaa kolmilaitaa kauempana olevaa nientä kohti pitkin kaislikon -rintaa, joka tässä onneksi oli sangen korkeaa. Soutajat vetivät -tarmonsa takaa, sillä päämääränä oli päästä näkyvistä ennenkuin -miesjoukko taas saapuisi tielle. Säikähtynyt haapana, joka juuri oli -saanut poikueensa vesille, posahti parahtaen ruohikosta lentoon, -mennä liitäen hätääntyneenä vähän matkaa, mutta sitten taas kiireesti -palaten, tullessaan äidillisesti kutsuen ja äännähdellen. Veneen -uomasta levisi vahva viri selälle päin, siellä muodostaen heränneen -etelän kanssa sieviä ristilaineita. - -Neito oli saanut kaislan käteensä ja viiletti sillä aatoksissaan veden -pintaa. Sitten hän käänti uneksivan katseensa etutuhdoilla avokauloin -ja täysin voimin soutavaan nuorukaiseen, joka vältellen sitä väisteli. -Hän ei tiennyt, katsoisiko taivaalle tai veteen, mutta huomasi sitten -parhaaksi katsoa oikean airon lapaan, miten se hautautui tuonne -sinertävään veteen, ruveten sitä voimalla edestään työntämään, kunnes -se voimatta enää airon painoa kestää purskahti kauniisti vaahdolle. -Mutta sieltäkin oli silmät siirrettävä, sillä alati ei niitä jaksanut -siellä pitää, ja silloin oli hetkisen kestettävä tuota tumman katseen -uneksivaa syvyyttä. Siinä janoava silmä pysähtyi kiharoiden kauneuteen -ja kaulan kaarevuuteen, kunnes taas jaksoi riistäytyä irti katsomaan -sitä vasenta airoa, miten se siellä omalla puolellaan asioitaan -hoiteli. Pitkin kaulaa ja ohimoita levisi polte ja hämmennys heräsi -sydämessä. Sen tuli kuitenkin tuntemaan ja näkemään vain sekä vasen -että oikea airo, jotka syventyivät tehtäväänsä aivan harvinaisella -innolla. - -Hymy lennähti ruhtinattaren huulille. - --- Gustav Ivanovitsh, puheli hän, miksi olette nyt niin vakava? Miksi -ette naura ja iloitse surumme lievikkeeksi, kerro meille maastanne ja -kansastanne, isästänne ja äidistänne? Miksi olette täällä matkalla, -sillä ettehän mitään tutki, kuljette vain? - --- Mitäpä kertoisin, ruhtinatar? Jos olisin tiennyt, että haluaisitte -kuulla Suomesta, niin mielelläni olisin kertonut. Enkä tiedä itsekään, -miksi olen nyt vakava, ellen viime yön ja näiden monien uusien asioiden -vuoksi. Ja eihän Solovetsiin menijän, köyhän pyhiinvaeltajan, sovikaan -paljoa ilakoida. - -Hän puhui vältellen ja koetti lyödä leikiksi. -- Miksi aiotte, Gustav -Ivanovitsh? kyseli neito uudelleen. Turhaan ette tietenkään täällä -kule, sillä eiväthän nämä seudut ole mitään matkailupaikkoja. Ehkä -sittenkin tutkitte jotakin? Nuorukainen hymähti. - --- Sekö hänet tiennee, vastasi hän. Omituinen ja voimakas halu -viehättää minua näillä seuduilla kulkemaan. Heimoni muinaisuus niistä -minua tervehtää. Totuuden sanoakseni, lienen kuitenkin etupäässä tämän -Ontrein opetuslapsi. Joka päivä hän minua opettaa. - --- Mitä voi teille Ontrei opettaa? kysyi ruhtinatar ihmeissään. - --- Sitä en voi sanoilla ilmaista, vastasi hän totuuden mukaisesti. -Totta vain on, että olen hänen opetuslapsensa siksi, että joka päivä -opin häneltä tavattoman paljon. Luulin jo olevani liiankin oppinut, -mutta sitten kohtasinkin tämän karjalaisukon, ja huomasin, etten -osannut mitään, en ainakaan paljoa... - -Ruhtinatar nauroi iloisesti, mutta hänen sulhonsa, joka oli mummon -kanssa keskustelua kuunnellut, kääntyi sanomaan: - --- Gustav Ivanovitsh on oikeassa; minäkin olen Ontrein opetuslapsi, -sillä olen oppinut häneltä hyvin paljon. Ja selitykseksi ruhtinattaren -kysymykseen vastasi hän: - --- En minäkään voi sitä selittää. Se on jonkunlaista sisäistä -valoisuutta ja toivorikkautta. Tuntuu kuin elämä olisi muuttunut. -Luulen, että hänettä tuolla perässä olisin usein epätoivon vallassa. -Taikka, en tiedä, -- kuvittele itse. - -Mummo nyhjötti veneen pohjalla korjaillen jotakin ja hymisten outoa -laulua, kaipa kotivuoriensa kansanlaulua. Kaikki muut oli vallannut -omituinen huolettomuus, paitsi Ontreita, jolla ei ollut silmiä eikä -korvia muulle kuin matkan onnistumiselle. Jo olivat he päässeet pitkän -matkaa ja suunnilleen äskeiseltä paikalta näkymättömiinkin, mutta -parasta oli silti kiirehtiä edelleen niin kauan kuin aikaista aamua -vielä kesti eikä kulkijoita juuri tarvinnut pelätä. Sivuutettiin niemen -kärki ja huomattiin toisella puolella jyrkkärantainen lahti, johon ei -sopinut maan puolelta katsomaan. Soudettiin sen poikki hiukan kaartaen, -kunnes toisella puolella olevan niemen kohdalle päästyä nähtiinkin sen -kärjestään revenneen maailmaa tehtäessä poikki, niin että väliin oli -jäänyt jyrkkäseinäinen, hyvin kapea salmi tai kanava. Se oli melko -pitkä ja molemmissa päissä tiheä kaislikko. Sinne käännälsikin Ontrei -veneensä. Salmeen päästyä tuntui oikein juhlalliselta. Sammaleiset -kalliot kohosivat jyrkkinä molemmin puolin ja ylhäällä oli vielä -lisäkorokkeena kelohongikko. Veneen ilmestyessä salmeen sinkosi -hongan latvasta kirkuen ilmoille piekanahaukka vihaisesti tutkien -rauhansa häiritsijöitä keltaisilla silmillään. Veneen viri rupesi -lotajamaan niissä paikoin, missä veden pinnan kohdalle sattui kallioon -syvennyksiä. Melkein salmen keskikohdalla aukeni mantereen puoleisen -kallion alle hiukan loivaa rantamaata, johon Ontrei laski veneensä. -Kun saapui siihen ja veti veneen kokonaan maalle, huomasi, että kallio -kaareutui aivankuin katoksi yläpuolelle, niin että sieltä ei voinut -varmaankaan nähdä rannalla olijoita. Tuntui oikein turvalliselta. Kun -hän meni tämän pienen rantakaistaleen päähän katsomaan, olisiko sieltä -mahdollista päästä kiipeämään kallion päälle, pakeni sieltä veden -rajasta veteen vihaisesti marahtaen pitkähkö ja musta, kiiltävän notkea -elukka. Säpsähtäen jäi hän sen nostamiin poreisiin tuijottamaan, mutta -mitään ei enää näkynyt. - -Hän tunsi äkkiä ankaraa väsymystä. Valvottu ja juhlien vietetty yö, -jonka rasitusta koko aamun jännitys oli estänyt esiin puhkeamasta, -rupesi vaatimaan omaansa takaisin. Taaskin oli hänellä ollut -vuorokauden ympäri raskasta aivokiihotusta ja merkillisiä kokemuksia. - -Nähtyään Ontrein rupeavan tyynesti ruoanlaitto-puuhiin ja muun -seurueen ryhmittyvän levolle, painui hänkin hietikolle pitkäkseen, -pää hajuheinämättääseen. Auringon lämmittämän ilman leyhkä tuntui -suloisesti tänne varjoon ja väsynyt ruumis vaipui hiljalleen levon -valtaan. Aatos kulki vielä omia teitään ja ihmetteli, muistellen -tapahtuneita. Hartaasti mietiskeli hän äskeistä iltaa opettajan ja -lääkärin seurassa, sitä innostuksen hehkua, jonka edellinen oli hänessä -osannut herättää ja niitä omituisia oloja, joissa hän oli joutunut -näin seikkailemaan. Hän näki opettajan ilmielävänä edessään, laihana, -pitkänä ja kalpeana, oudon innon ja haaveen tuli hehkumassa tummista -silmistään. Hän oli kuin joku korven profeetta, joka oli lähetetty -tänne kadonneen kansan keskelle vetoamaan Herran muinaisiin ja ijäti -järkkymättömiin lupauksiin. - -Mahtavasti nuo opettajan esittämät muinaisuus-kuvitelmat kiihottivat -hänen mielikuvitustaan. Yhä syvemmin vaipui hän haaveilemaan -noista taruhistoriallisista ajoista. Helteisenä päivänä seisoi hän -Ontrein kanssa pyhässä lehdossa. Ikivanhat kuuset ja riippakoivut -ojentuivat tummassa ja vaaleassa veljeydessä kohti taivaan lakea kuin -jättiläistammi, niin korkealle, että joka hetki saattoi pelätä ihanien -poutapilvien niiden latvoihin haaksirikkoutuvan. Heidän ympärillään -seisoi taajana joukkona kalevaista kansaa, vakavana ja ääneti. Kaikkien -silmät vartioitsivat tuota lehdon korkeinta paikkaa, sitä, jossa oli se -pyhin puu ja karsikon kallein, sillä siellä seisoi kirves kädessä Pyhä -Ilja, valmiina kaatamaan esi-isäin valtapuuta. - -Hänen sydäntään värisyttää viha ja hän puristaa nuorella kädellään -miekan kahvaa. Se sopeutuu hänen kouraansa niin hyvin, sillä sen on -kylän kuulu seppä hänen erikoisten ohjeittensa mukaan takonut ja sitten -karaissut salaisissa ja kauheissa kähyissään. Kauniille harakansulalle -olikin teräs lennähtänyt, kun sen tulta oli kähyvesissä käyttää -surauteltu. Miekkaa hän puristaa ja kuiskaa Ontreille: - --- Emmekö mene ja lyö maahan tuota outoa miestä, joka kaataa meidän -isäimme puun? - -Ja Ontrei vapisee tuskassaan, sillä hänenkin sydäntään kirvelee -tekeillä oleva. Mutta hän on kuin taikavoiman maahan naulitsema eikä -saa sanaa suustaan. Ja uudelleen hän yhä kiihkeämmin kysyy: - --- Menenkö ja isken maahan muukalaisen papin? - -Kukaan ei vastaa, vaan kaikki seisovat hiljaa kuin lumoissa, -liikkumatta. Pyhä Ilja siellä puhuu jotakin oudolla kielellään, jota -luopio vepsäläinen kokee tulkita livvin kielelle. Jo kohottaa munkki -kirveensä, jo jännittyy käsi lyömään... Auringon säde sattuu kiiltävään -kirveen terään, kun se on tuossa korkeimmalleen kohonneena. Se on kuin -salama... Ukko avita... - -Nauskahtaen uppoo munkin kirves kesäiseen, pehmeään puuhun ja kansan -joukosta kuuluu voihkaisu kuin olisi ase isketty sen omaan sydämeen. -Hänen jalkansa herpautuvat ja jäätävä kylmyys hiipii pitkin hänen -suoniaan. Silmissä sumenee ja hän tuntee, että elinhermo nyt lyötiin -poikki. Mutta munkin apurit tarttuvat kirveisiinsä ja rupeavat voimalla -hakkaamaan poikki valtavan paksua puuta. He lyövät niin, että lastuja -sinkoilee satamalla. Ne vilkkuvat hänen silmissään outoina lintuina, -niin tiheässä, että hän ei tahdo erottaa taivasta. Sen hän kuitenkin -huomaa, että valtapuun oksat ja lehvät tärisevät kuin puistaisi luojan -puiston kuningas päätänsä, kuin kummastelisi se sitä tekoa, joka hänet, -merkin ja vertauskuvan, tahtoo pois juurittaa. Sen liikutus kasvaa -silminnähtävästi, ikäänkuin vapisuttaisi sisäinen itku sen mahtavia -hartioita, sen voimat vähenevät ja se lähtee kaatumaan sen maan -syliin, josta se oli vuosisatoja elon voimaa imenyt. Sitä tahtoo se -jäähyväisiksi hienoimmilla ritvoillaan silitellä, pehmeillä lehvillään -lepyttää. Suunnattomalla kohauksella, kuin olisi iskenyt siihen -tuulispää, se masentuu maahan. Mutta sen sydän ei voinut ääneti kuolla, -vaan pitäen joka säikeellään ja joka solullaan kiinni kannastaan päästä -se kallistuessaan sydäntä vihlaisevan parkaisun. Ytimiin se huuto -tunki... - -Silloin kuuluu outoa ääntä ja melskettä. Tuolta kansanjoukon takaa se -saapuu ja kohta ryntää sieltä esiin kalpea ja laiha mies, -- hänen -opettaja-ystävänsähän se on. Hurjistuneena ryntää mies paikalle, -mutta peräytyy tyrmistyneenä nähdessään isien puun kaadetuksi. Hän ei -tahdo saada henkeä vedetyksi, vaan näyttää tukehtuvan, hän tuijottaa -verestävillä silmillään vuoroin kansaan, vuoroin pappeihin, hän viittaa -ja huitoo. Mutta äkkiä tarttuu hän molemmilla käsillään rintaansa, -ja kun hän kääntyy päin, nähdään ilmitulen palavan hänen rintansa -sisässä. Liekki syö hänen sydäntänsä, hän vääntelehtii tuskasta ja -puhkeaa vihdoin kauheaan huutoon. Se huuto on kamalampi, tuskallisempi, -vihlaisevampi kuin konsanaan Laokoonin, kun hän huusi tuskasta jumalien -käärmeitten kiemuroissa. Se paisui paisumistaan, se tuntui täyttävän -koko taivaan kuvun, kunnes se äkkiä lakkasi kuin korahdukseen. Ja -opettaja-ystävä raukeni siihen maahan. Hän riensi ääreen ja polvistui -siihen, mutta tuo kalpea mies kuiskasi: Se oli Karjalan heimon -kuolinhuuto... - -Hänelle tuli äärettömän tuskallinen olo, niin että hän luuli kuolevansa -vaikeaan tilaansa. Silloin kuuli hän viereltään lempeän äänen ja -tunsi leppoisan käden. Hän avasi silmänsä ja näki Ontrein, joka oli -kumartunut hänen puoleensa. - --- Poikani, sanoi ukko rauhallisesti, Jumala näkyi rankaisseen sinua -raskaalla unella. Olet nukkunut kauan. - --- Ontrei, kiitos, että herätit, sanoi hän. Luulin kuolevani. Mihin -olemme tulleet? Pilvessä. Tuulee. Ilta? - --- Käy syömään, että jaksat soutaa. Ilta on ja meidän pitää ehtiä -hämärimmällä hetkellä kylän ohi. Ikävää, jos tuuli kiihtyy enemmän. -Toki on vene varavanpuoleinen. - -Hän kävi pienen tulen ääreen, jonka Ontrei oli tehnyt kallion varjoon, -ruveten nauttimaan hiilipaistikas-kalaa, jota sama ukko oli, tiesi -millä keinolla, osannut hankkia. Illan varjo näkyi vaikuttaneen -kaikkien mieleen, sillä raskas huokaus pusertui ruhtinattaren huulilta -ja mummo teki hartaana ristinmerkin. Mutta muukalainen kiersi -suojelevasti kätensä morsiamensa vyötäisille. - -Aallon hölkkä vyöryi yhä voimakkaampana kapeassa salmessa. Saattoi -aavistaa, että suuri Seesjärvi oli ulapoilla, niillä merellisillä, -vihaiseen ärjyyn yltymässä. - - - - -XIV. - -KOSKEMATTOMAN LUONNON YLEVYYS. - - - Kuuna paistoi kuusen oksat, - Päivänä petäjän latvat, - Metsä haiskahti me'elle, - Simalle salo sininen, - Ahovieret viertehelle. - -Kauhea matka järven yli oli kestetty. - -He laskivat maihin Sekehenjoen niskaan pohjois-puolelle, juuri siihen -paikkaan, jossa on pieni ruohoinen poukama ja rauhan satama. Rannan -tiheä korteikko ja kaislikko sekä tuuhea tervalepikkö muodostavat siinä -todellakin mitä mieluisimman pienen sataman, jonne mukavasti sopii -ulapan tuulilta suojaan käännältää. Poukaman pohjukkaan laskee pieni -puro, joka vaatimattomasti leviää rannan hiekalla tuskin näkyväksi -veden vireeksi. Tuskin sitä huomaisikaan, ellei jalka sattuisi -veteen ja painuisi hiekkaan, jolloin varsinkin avojalka väristen -veden kylmyyttä kummeksuu. Se saapuukin, tämä pieni lähde, tuolta -korpimaiden uumenista, ja on sillä taikavoima, sillä se kätkee itseensä -luonnon salaisuuden ihmeellistä säteily-ilmestystä. Se huuhtelee -laineillaan rentukkaa ja laihaa sarakkoa, kastelee pienen kärpässiepon -limaisia juurilehtiä ja elättelee ystävällisesti suvantopaikoissaan -kiiltävän-mustia vesilukkejaan ja kortematojaan. Sarakossa särähtää -sudenkorennon siipi, kun se äkkikäänteellä koettaa saada hyönteistä -kynsiinsä, ja väliin leikkii sen yllä ihana sinikorento. Kuin neito -se huolettomasti istahtaa kaislan korrelle keveästi ihaillakseen -päivän kimallusta sinisiivellään, kunnes lehahtaa taas lentoon jonkun -mielijohteen ajamana. - -Poukaman perästä puron vartta yletessä saavutaan niitylle, jossa vanha -ja haalistunut lato osoittaa ihmisjälkiä. Ladon ympäristöllä kasvaa -tiuhassa putkea ja angervoa, jonka väkevä tuoksu täyttää ilman. Ladon -ovelle saapuessasi huomaatkin, että paikka on ammoin hylätty. Kun -jalkasi kolahtaa kynnykseen, puikahtaa lattiarangan aukosta esiin -kärppä kuin noidannuoli, vielä nopeammasti hävitäkseen. Ja kun tuota -säpsähtäen asian oivallat ja kolahdutat uudelleen, pistäytyy utelias -pieni pää vielä kerran esiin, kohta kokonaan hävitäkseen. Seinät ovat -lahoneet ja luhistumassa, ja nurkat ovat maatumassa. Sammal kasvaa -hirsien päässä ja sammalessa pitkää ja hentoa airaa, jossa tuuli -valittaen suhajaa. Autiota on, luonnon yksinäistä ja surumielistä -autiutta, jota säestävät vain erämaan yksitoikkoiset äänet. Ellei -sinulla olisi seuraa, pelkäisit tyhjyyttä ympärilläsi, etkä mistään -hinnasta tahtoisi kaikua herättää. - -Mutta kun mennään yhä enemmän salolle päin, jää ensin puro tuonne -oikealle mustaan korpeensa luikertelemaan, ja eteen avautuu lakea -kangas harmaine honkineen. Kangas kohoaa korkeammaksi, muuttuen vihdoin -harjuksi, joka katoaa yhä yleten tuonne eteesi salon sineen. Maassa on -mahimassa jättiläispuita, jotka kaatuessaan ovat reväisseet maapalan -ilmaan juuriensa syleilyssä. Tuossa on jo sammalpeitto kasvanut koko -rungon yli ja jalka vaipuukin syvälle siihen, missä vielä luulet runkoa -olevan, mutta tuossa on vielä puu kovaa. Juurakon kuoppaan ovat metsän -monet kanalinnut kiiruhtaneet peherrykselle, hiekkamullan avulla -väiveitänsä vähentämään. Ylt'ympäri kohoaa samallaisia jättiläisiä, -ikäänkuin vaieten katsoen outoa kulkijaa, joka on tänne erämaan -rauhaan uskaltanut. Niiden oksat ovat vääntyneet eriskummallisille -kiemuroille, jotka kuin pirunkalan käsivarsina kohoutuvat taivasta -kohti ikäänkuin jotakin rukoillakseen. Ne ovat taistelleet tuskaiset -hetkensä, kunnes ovat tuohon epätoivoonsa ainiaaksi jäykistyneet. Ja -juuri sinne latvoihin tirkistellessäsi sinua säikähdyttää kova ropina. -Metso, joka on aikoja sitten sinut nähnyt, hongan latvasta rungon takaa -sinua epäluuloisesti ja kaula pitkällä vartioinut, punninnut asemaansa -ja aikeitasi, on vihdoinkin tehnyt päätöksensä ja lähtenyt raskaaseen -lentoonsa turvallisempaan paikkaan. Kun se heittäytyy pienille -siivilleen ruveten lyömään niitä vinhasti ja aluksi satuttaen ne oksiin -ja lehviin, syntyy siitä erämaan hiljaisuudessa ääni, kuin olisi koko -metsä kumoutumassa. - -Kun kävelemme kangasta eteenpäin ja tulemme sinne, missä muinaisen -metsävalkean jäleltä kasvaa tiheätä haavantynkää, ryöpsähtää sieltä -eteesi muniensa puolesta hätäilevä ja karkealla äänellä kiroileva -metsäkana. Tuossa se mennä heveltää pyrstö leveänä aivan edessäsi, niin -että lapsellisessa innossa viehätyt sitä siinä kiinni tavottamaan. -Mutta juuri kun kumarrut, väistyykin se syrjään äkäisesti kirahtaen -ja kiinteästi sinua pienillä silmillään tähystellen. Taas kumarrut ja -taas, kunnes huomaatkin joutuneesi kanan jälessä kauas alkuperäiseltä -paikaltasi. Ja ikäänkuin ilkkuen kiroaa lintu vielä kerran, kunnes -äkkiä nouseekin siivilleen ja lentää nopeasti sinne, missä hänellä on -se, jota hän ei tahtonut sinulle näyttää. - -Kuljetaan yhä edelleen. Harjun juurella kangas muuttuukin ahomaaksi, -hiekka sinertäväksi savimullaksi ja hongikko lehtimetsäksi. Vanhoja -tutisevia pökkelöitä, joiden kylestä voi saada lihavan jäniksenkäävän, -on vielä kulon jäleltä siellä täällä, mutta tuossa jo kohoaa metsä -tuuheana ja pitkänä koivikkona. Runkoa on siinä työnnetty aivan -ihmeellisen pitkästi ja hoikasti, ollenkaan muistamatta, että lehviä -onkaan olemassa. Kun niitäkin vihdoin ajateltiin, olivatkin voimat -lopussa, ja niin saatiin vain latvaan mitättömän pieni kruunu tuulessa -hiljaa keinumaan. Mutta tuossa on kulon haavoilta aikoinaan pelastunut -raavaskoivu, seutunsa lehtikuningas ja harjullansa ylevä nähdä. Aluksi -se on viidestä valtaisesta pääjuuresta rakentanut itselleen tyvituen, -jotka ovat yhtyneet voimakkaaksi ja paksuksi rungoksi, sen varassa on -se kohonnut kolmisen metriä, mutta on sitten, ikäänkuin rikkaudellansa -ja voimallansa ylpeillen, jakautunut kolmeen haaraan. Ne se on ampunut -kohti taivasta sileinä, suorina ja valkotuohisina kuin isä uljaat -poikansa, niiden terveydestä nauttien ja iloiten. Sen lehvät riippuvat -kuin hieno tukka pitkinä suortuvina ja sen helmasta kuuluu alati syvä -ja aatteellinen kohina, kun se suvituulen kanssa hartaasti haastelee. - -Mutta kulkija käy yhä edelleen, painaen sydämeensä tämän erämaan suuren -runouden. Hän saapuu yhä syvemmälle ahon lehvikköön, kunnes se maan -aletessa kosteaksi notkoksi tihenee melkein läpipääsemättömäksi. Haapa -ja pihlaja sekautuvat leikkiin ja maan pinnan peittää tiheä puolukan -ja mustikan varsikko. Hän väistää tiheikön ja saapuu taas aukeammalle, -jossa katajakin näkyy laiskana pitkiä käsivarsiaan pitkin maata -venyttelevän. Hän kulkee kulkemistaan, menee korpirämeikön poikki, -jossa lihavat pyyt pyrähtävät hänen tieltään kuusikkoon vihellellen ja -siristen, ja saapuu vihdoin harjulle, josta aukeaa hänen eteensä aava -näkö-ala. - -Suuri suo siinä on. Pitkin sen laitoja hiipii kehyksenä tumma -korpikuusikko, joka suon rinnassa muuttuu harvaksi rämemänniköksi. -Nuo käkkärämännyt ovat tuossa kuin kääpiökansaa, joiden naavaparrat -todistavat huimaavan korkeaa ikää. Ne eivät jaksa ulottaa juuriansa -rahkasammalen läpi, vaan koettavat siitä imeä ravintoa, kituen -laihuuttansa. Keskempänä jo nekin katoavat ja suo muuttuu upottavaksi -rimmeksi, joka himokkaasti imaisee sisäänsä kaiken syliinsä lankeavan. -Ilmassa tuntuu väkevä suokanervan ja maatuvien kasviaineiden haju ja -näyttää siltä kuin ei raikas kesäpäivän tuuli saisikaan ilmakerrosta -suon päällä muutetuksi. Laidoilla tuuli kohisee lehtevissä puissa, -mutta tuolla keskempänä se ei saakaan kääpiöiden partaa liikkeelle, -vaan seisoivat nämä siellä värähtämättä, aavemaisina ilmiöinä. -Äkkiä kohahtaa tuosta siivilleen vikla, jonka valittava huuto pian -kirkuvana kuuluu, kutsuen sadetta. Tuonne mättäälle se istahtaa, mutta -jo taas lehahtaa lentoon, kaiuttaen pitkäveteistä ja yhä nousevaa -sadevirttänsä. Alakuloiseksi vie se suon lakeudella ponnistelevan -matkamiehen mielen. On kuin se kääntyisi tutkimaan yhä kiinteämmin -suon lohdutonta lakeutta, mietteissään ja harmaassa tunnelmassaan -ikäänkuin etsien jotakin kiinnepistettä, johon pysähtyä kuin todella -vajoava. Mielikuvitus kääntyy outojen ja hurjain kuvitelmain uralle -ja sielussa välähtelee näkyjä. Eipä olisi kumma, jos tuosta liejuisen -lätäkkönotkelman reunasta äkkiä kohoaisi siivilleen muinaisuuden -niljakas lentolisko, joka jännittäisi lepakkomaiset nahkasiipensä ja -peittäisi lennossaan auringon kuin unessa nähty kuvitelmain paholainen. -Sadun pelottavana vaakalintuna se nousisi yhä ylemmäksi, kunnes -se näkyisi tuolta pilvien rajalta kuin jättiläis-lentokone, jonka -saavutettavissa on kaikki näköpiirin alla... - -Mahtavalla tavalla koskematon erämaa valtasi kulkijansa. Luonto -ikäänkuin paljasti oman synnynnäisen ylevyytensä, jonka rinnalla moni -inhimillinen seikka menetti suuruuttansa. Karjalan vedet olivat häntä -kuohuissaan kannatelleet, sen metsät nyt häntä suhinallaan tuudittivat, -lauloivat omakseen ja ainaiseksi ihailijakseen. - - - - -XV. - -MIETTEITÄ JA HUOMIOITA. - - - Jalka painuu sammalehen - Katse korpehen katoovi; - Mieli miettii muinaisia, - Luonnon syntyjä syviä: - Missä alku, missä loppu, - Mikä tarkoitus inehmon. - -Hänen muistiinpanoistaan ei käy ollenkaan selville, mitä oli tapahtunut -tuolla öisellä pakoretkellä poikki Seesjärven ja sivu Sondalan kylän, -eikä hän sitä itsekään koskaan kertonut. Jotakin oli sattunut, jolla -oli ollut häneen mitä syvin vaikutus, sillä hänessä, tuossa vakaassa ja -vaiteliaassa miehessä, ei olisi voinut huomata paljon jälkeä entisestä -yleensä hilpeästä ja iloisesta nuorukaisesta. Hänen suhteensa Ontreihin -näytti entistä läheisemmältä, hän oli liittynyt kaukaasialaiseen mitä -lämpimimmällä ystävyydellä ja hän kohteli ruhtinatarta mitä suurimmalla -kunnioituksella. Tämän ilme oli taas, hänen nuorukaisen läheisyyteen -jouduttuaan, hiukan arka ja ikäänkuin säikähtynyt; olipa kuin olisi -hän päässyt selville jostakin, jota oli aavistanut ja pelännytkin, -äkkiä jollain tavalla, kentiesi sangen omituisellakin. Oliko se, että -he olivat olleet tuolla samaisella seikkailumatkalla myrskyn käsissä -suoranaisessa hengenvaarassa, taikka joku niihin yöllisiin tapauksiin -liikkuva sivunäytös, tällaista aiheuttanut, se on kysymys, joihin -hän ei ole päiväkirjassaan eikä suullisesti sitä tiedusteltaessa -mitään vastausta tahtonut antaa. Hän on nähtävästi, syistä, jotka -lienevät siihen kyllin päteviä, päättänyt pitää eräät asiat omana -salaisuutenaan, joihin hän ei halua viitatakaan. - -Heidän piti päästä yli suon tuonne tumman metsän reunaan, jonka takaa -näkyi kohoavan korkea vaara, huipulla harmaantunut kelohongikko. He -kulkivat väsyneinä pitkin suon laitaa etsien paikkaa, mistä ylimeno -olisi näyttänyt hiukan helpommalta ja rahka kannattavammalta, mutta -kuta pitemmälle he ehtivät, sitä leveämmältä näytti suon salmeke. -Jopa rupesi tuntumaan siltä, että tuo maa tuossa toisella puolen on -ainakin kolmelta ilmansuunnalta nevojen ja ylipääsemättömien rimpien -ympäröimä, jonne on mentävä suoraan, jos mieli mennä ollenkaan. -Mutta ruhtinattaren ja hänen vanhan hoitajattarensa tila oli niin -huono, heidän voimansa niin lopussa, ettei näyttänyt voivan sellaista -ajatellakaan. Kaikki tahtoivat suon kiertämistä, kaikki muut, paitsi -Ontrei, jonka mielipide nyt oli toinen. Säälimättömästi vaati -hän matkalle suon yli, sillä hän tahtoi kerta kaikkiaan hävittää -jälet. Erämaankävijänä hän tiesi, että vetelät suot yleensä sentään -kannattavat enemmän kuin mitä niiden varaan uskotaan ja että jos -kulkija astelee kylmäverisesti ja joutuin, jäämättä seisomaan ja -hätäytymään siihen paikkaan, jossa tuntuu erikoisesti upottavan, -hän pääsee melko helposti eteenpäin; pahimmat paikat on paras mennä -keveällä juoksulla, jossa vain muutama silmänräpäys nojataan samaan -jalkaan. Hyvä on myöskin kovin vetelissä paikoissa heittää joku -kädessä kuletettava keppi tai muu eteensä, sillä sekin auttaa hyvin -paljon. Tottunut osaa myös nevan pinnasta päätellä, mitkä paikat ovat -kannattavampia, ja sen mukaan suunnata askeleensa. - -Kun he saapuivat tuon maan reunaan, olivat matkueen naispuoliset -jäsenet aivan menehtymässä, ja pahoin oli näännyksissä Ontreikin; hänen -nuori ystävänsä ja kaukaasialainen olivat saaneet voimalla ja väellä -heitä kaikkia rimpien yli auttaa. Mutta päästy oli yli ja nyt kovalla -maalla tuntui kulku taas ihmeellisen keveältä. Joutuin painuivat he -kuusikkoon. - -Jo aivan ensi askelilla häntä kummastutti se koskemattomuus, jota nyt -luonto kaikkialla hänen ympärillään osoitti. Niillä saloilla, joilla -hän tähän saakka oli harhaillut, oli aina jokunen merkki todistanut -niitä ennenkin kuletun, mutta täällä oli jo aluksi kuusikko niin -uskomattoman tiheää ja korkeaa, ettei hän ollut ennen moista nähnyt. -Mitä maassa makaavaa puuta oli nähtävissä, sen saattoi helposti -huomata joko vanhuuden tai myrskyn ja salaman kaatamaksi, mutta ei -suinkaan kirveen kumoamaksi; olipa toisinaan kaatumaan lähtenyt korven -jättiläinen jäänyt nojalleen muita vastaan, valittaen runkoansa toista -vasten kihnuttaen. Maassa kasvoi sakeana mustikkaa ja puolukkaa -sekä kanervaa, ja vanhat havut ja neulaset olivat kuusien juurella -kasautuneet kokonaisiksi reunusteiksi. Katse kohosi pitkin kuusien -korkeaa ja naavaista runkoa sinne latvaan saakka, jossa se oheni -pihkaiseksi ja mehuiseksi kerkäksi, vähän alempana näytellen kookkaita -käpyjänsä, joiden suomut olivat jo auringonpaisteessa pörhistyneet. -Täällä alhaalla havuholvissa oli päivälläkin juhlallinen viileys, -kuten ylhäisten suurissa pilarisaleissa, joissa niissäkin vaelletaan -hiukan arkoina ja henkeä pidätellen. Tuohon oli vanhan pökkelön kylkeen -kuitenkin elävä olento jättänyt merkkinsä: tikka oli siihen kovertanut -kävyn silpomispaikan. Lahoon uurteeseen kovempien paikkojen väliin oli -se taitavasti hakannut koveron, johon sopi mukavasti pistää käpy ja -se siinä suomu suomulta tarkoin puhdistaa. Ja kun sitä tarkastaessa -mentiin lähemmäksi ja satuttiin kopauttamaan puuhun, lensikin sieltä -ylhäältä reiästä punapää ja terävänokka, tuttuun tapaansa rapsahtaen -kiinni kynsillään läheisen puun runkoon. - -Mutta etemmäs mennessä metsä harveni, muuttuen pian hongikoksi ja -yleten ylenemistään. Suuria ja ryhmyisiä kallioita kohosi siellä -täällä, kiireellä sammalta ja kallio-imarteen vihreitä sulkia. -Pian kävi kulku vaivaloisemmaksi, kalliorinteet jyrkkenivät yhä -korkeammiksi, kunnes vallan täytyi hakea pääsyteitä. Vihdoin aukenikin -eräästä kohti rotko, joka oli kuin veitsellä leikattu tähän alkuvuoreen -ja näytti vievän johonkin tämän kallioryhmän toiselle puolelle. - -Tämä hongikko se oli näkynyt sinne suon taakse, mutta antoi se -silloin sen käsityksen, että siinä alkoi joku pitkä harjanne, joka -johti merelle päin. Kuitenkaan se ei ollut muuta kuin takapuoleltaan -omituisen jyrkkä ja alaltaan melko kapea kalliovuori, jonka takaa -aukeni sankka metsäinen maa. Siihen kallion juurelle tasaiselle -sammalikolle määräsi nyt Ontrei yöpaikan, ruveten tapansa mukaan -ja muiden apua odottamatta nuotioita valmistamaan. Kaukaasialainen -meni häntä auttamaan ja naiset lyykistyivät väsyneinä ääreen, mutta -nuorukaisemme läksi puolestaan leirin seutua tarkastamaan. - -Vasta tällä retkellä oli hän päässyt ymmärtämään, mikä suurenmoinen -kauneusnäytelmä oli joka hetkellä nautittavana sillä, jolla oli -avoin silmä luonnon nähtävyyksille. Joka askel avaa hänelle jotakin -mielenkiintoista, josta hän saa aiheen miettiä ja omituisella -luonnon ystävän sammumattomalla uteliaisuudella pohtia aina uusia -kysymyksiä. Vanhat perintövaistot metsänkäynnin ja pyynnin ajoilta -heräävät hiljalleen ja mieli rupeaa tuntemaan myös sitä petomaista -ja salaperäistä, mutta epäilemättä suloista viehätystä, jonka kyllä -saaliinhimoiset metsästäjät tuntevat, mutta joka on outoa liian -sivistyneissä ja veltostuneissa kaupunkilais-oloissa. Aivan hän -nyt antoi tämän koskemattoman jylhyyden silmiään ja tuntohermojaan -hyväillä, ollen onnellinen siitä, että oli sattunut joutumaan näihin -suuriin ja tuntemattomiin, mutta siltikin sangen läheisiin erämaihin. - -Tuntemattomiin todellakin. Poventsassa ollessaan oli hän koettanut -hankkia itselleen jonkunmoista edes vähänkään kunnollista karttaa -näistä seuduista, mutta ei ollut sellaista mistään löytänyt. Niissä, -joita hän sai hankituksi, olivat paikkakunnat ja erittäinkin vesistöt -kovin epävarmasti, ja, niinkuin hän nyt tiesi, aivan väärinkin -merkityt. Tosi-asia oli, ettei näitä maita ollut läheskään tarkoin, -tuskin paikoin ollenkaan järjestelmällisesti kartoitettu, vaan olivat -merkinnät tehdyt useimmiten suullisten kuvausten ja kertomusten -mukaan. Hänellä oli kuitenkin jonkunmoinen aavistus, että suomalaiset -geologit olivat nämäkin seudut tai oikeammin sanoen Vienan Karjalan -geologisen luonteen määritelleet, ilmoittaen sen Fennoscandian -alkuvuoriperustalla olevan alueen itä-osaksi, josta pian yhä edelleen -idempänä alkoi Venäjän luonteeltaan ja rakenteeltaan erilainen -tasanko. Mutta hänen tietonsa näiltä aloilta olivat kuitenkin kovin -häilyviä eikä hän olisi niistä paljoa välittänytkään, ellei häneen -olisi tuo alkuvuori-käsite vaikuttanut omituisen mystillisesti. Sitä -muistaessaan tuntui hänestä aina, kuin olisi hän seisonut kaksinverroin -tanakammin isänmaansa kamaralla, sillä olihan se tuota vaarumattominta -ja lujinta "alkuvuorta". Sepä kestää, kun muut vapisevat, oli hän -aina jonkunmoisella turvallisuuden-tunteella itsekseen ajatellut, ja -lisännyt, että joskin esi-isämme kaikessa muussa menettelivät tyhmästi -aikoinaan hakiessaan itselleen asuinsijoja, niin siinä ne ainakin -osuivat oikeaan, että hakivat tämän pallopahan pinnalta paikan, joka ei -ensi tärähdyksestä liioin tutaja. - -Tämä kaikki oli sitä hänen salatuinta sielunelämäänsä, josta hän ei -ollut uskaltanut koskaan kellekään mitään sanoa, ja se oli ilmaus -hänen yksityisistä ajanvieteharrastuksistaan. Hänhän oli kaunosielu -ja esteetikko, olipa kirjoittanut jo väitöskirjaakin, mutta hän oli -alansa pettäjä. Hän hylkäsi hiljaisuudessa klassikot ja kiintyi -anglosaksilaiseen kirjallisuuteen, jossa kokemusperäisen tieteen -saavutukset olivat alkaneet kelvata aiheiksi romantiikkaa rakastaville -kirjailijoille. Usein tapasi hän varsinkin amerikalaisista kirjoista -ja niiden aiheista tuota selittämätöntä tenhoa, joka herätti hänessä -eloon luonnon kaipuun ja opetti häntä sitä ymmärtämään. Hänen -maailmankatsomuksensa oli saanut hiljaisuudessa luonnontieteellistä -väristystä ja hänen henkinen silmänsä alkoi ymmärtää ihmistä osana -äärettömästä kehitysketjusta, sekä itse erillänsä että yhdessä -ympäröivän luonnon kanssa... - -Hän oli ajatuksissaan saapunut pitkin kallion reunaa tämän maan -toiseen laitaan, huomaten sen siten sangen kapeaksi, idästä länteen -pistäväksi niemeksi. Etelässä, lännessä ja pohjoisessa oli ympärillä -suo, mikä paljon selvittikin syytä sen alkuperäisyyden säilymiseen. -Sillä idästä mahdollisesti tänne päin saapuvat ja saapuneet erämiehet -eivät varmaankaan tulleet perukkaan saakka, koska tiesivät sieltä -koituvan eteen laajoja nevoja, vaan oikaisivat jo aikaisemmin toisille -maisemille. Siksi oli tämä paikka säilynyt alkuperäisyydessään, -koska se lännessä, soitten takana asuville, tietenkin oli toisten -eränkävijäin maita. - -Hän kääntyi astumaan pitkin maan pohjoisreunaa itää kohti. Seutu oli -matalaa ja mitä rehevimmän lehtimetsän peitossa. Kauempana yleni siellä -niin sakea haavikko, että varjoon joutunut maa ei enää jaksanut ottaa -marjanvartta, vaan hautautui kuolleitten lehtikasojen alle, joihin -jalka vaipui syvälle. Kyllä olisi ollut tämän lehtimetsän viheriässä -syömistä isollekin mammuttikarjalle, jos olisivat suvainneet elää niitä -nyt maistellakseen. - -Äkillinen kahahdus pensaikossa sai hänet kovasti säpsähtämään. -Hän seisahtui paikalleen kuin naulattu ruveten varoen eteensä -tähystelemään; tuosta kahden haavan lehvän välistä näkyivätkin -ikäänkuin sammaleiset puun oksat ja pian huomasi katse rungonkin: se -olikin peura, villiporo, jota vielä harvinaisuutena näillä erämailla -tavattiin, oltuaan puolen vuosisataa aikaisemmin vielä yleinenkin. -Tummilla suurilla silmillään tuijotti se vihaisesti ja arasti sekä -läksi tiehensä pitkällä ja omituisesti keinuvalla laukallaan, joka -on sille erikoinen. Sen sarvissa oli verinahka vielä hellimmillään -ja pienet pahkat kyljissä osoittivat paarmain helle-aikana laskeneen -permoja sen nahan alle. Vähän matkan päässä siitä huomasi hän sitten -hirven jälkiä, siitä kuitenkaan kummastumatta, sillä olihan tämä komea -eläin täällä vielä yleinen. - -Kun hän nyt katsahti ympärilleen, huomasi hän ihmeekseen, että suo -tuolla reunalla oli melkeinpä ylempänä. Niin olikin. Lakkaamatta -seisovassa vesipohjassa kasvava rahka valloitti hitaasti mutta -varmasti palan toisensa jälkeen tästä alavasta maasta. Tuolla vähän -alempana näkyi kyllä saavan alkunsa pieni puronen, mutta se ei -riittänyt viemäriksi sille suunnattomalle kosteudelle, mikä täällä -maaperässä oli. Ellei ihminen tullut avuksi ja iskenyt suohon suuria -viemärihaavoja, valloitti ja hukutti suo aikain kuluessa varmasti -kaikki alavammat paikat tästä maaniemekkeestä. - -Käveltyään hetken puron vartta huomasi hän sen sentään koko pian -laajenevankin, niin että se varmaankin parin kilometrin päässä -oli tuommoinen pieni korpijoki, joka siellä puoleksi kaatuneiden -korpikuusien ja koivujen alla ujuu uneliaasti edelleen mutaista -tietänsä, suoden pian asuinsijan mustille hauin-tulikoille ja -käppyröille sekä laihoille, katkeran näköisille korpiahvenille. -Mutta hän tiesi, että täällä Vienan Karjalassa, missä tällainen joki -laajenee matkallaan pieneksi lammeksi, joka suuren suon selällä -kuin herpautuneena ja aivan maan kamaraan lyötynä alati tuijottaa -taivaalle yhdellä ainoalla silmällään, asuu pohjolan ihanin lintu, -valkorinta joutsen, jonka pesät ovat lammen rannalla kaislikossa -kuin pienet heinäläjät. Tätä erämaan kuningatarta, jota karjalainen -pitää pyhänä lintuna eikä juuri salli ahdistettavan, hän himoitsi -nähdä, sillä se kuvastelihe hänen mielikuvituksessaan kuin satulumon -ruumiillinen ilmestys, outojen kauneus-maailmojen vertauskuva. Hänelle -se suotiinkin, sillä erämaa oli päättänyt näyttää kaikki salatuimmatkin -aarteensa... - -Hän meni puron poikki astuen etelää kohti. Siellä maa pian ylenikin -kankaaksi, jonka reunassa oli valtainen muurahaispesä. Mutta hänen -hämmästyksensä ei ollut vähäinen, kun hän lähemmäksi tultuaan huomasi, -että pesää oli aivan äsken käyty hajoittamassa. Näytti siltä kuin -olisi siitä aivan näillä minuuteilla kuopaissut valtava koura, jättäen -häiriinnyttyään työnsä kesken. Se saattoi olla aivan tässä lähellä, -katsomassa jostain tiheiköstä tahi hiipimässä tiehensä hiljaisilla ja -kuulumattomilla askeleilla, pehmeillä kuin olisi kävellyt lihavilla -ja keveillä kämmenillä. Jos sillä olisivat sattuneet olemaan pojat -läheisyydessä, olisi ollut vaarallista näillä mailla liikkua, sillä -niitä arastellen hyökkää se sokeasti jokaisen kimppuun, joka sattuu sen -läheisyyteen saapumaan. Tottapa sillä ei ollut poikia tai ne olivat -jossain kauempana, koska se oli poistunut vastalauseetta. - -Siitä huolimatta tunsi hän sydämensä jännittyneesti tykyttävän. -Ensi kertaa elämässään oli hän nyt seudulla, jossa tiesi millä -hetkellä hyvänsä voivansa kohdata korven kansan satujen ja taikojen -aiheen. Hän oli kylissä kysellyt sen esiintymisestä ja saanut kuulla -viljalti kertomuksia sen tuhotöistä. Ja nämä seudut olivat nimenomaan -mainitut sen varsinaisiksi valtamaiksi, joista se ulottaa retkiänsä -sekä itään meren rannalle että länteen Suomenkin rajain sisälle. -Karjalaiset metsänkävijät, jotka hän tiesi pelottomiksi ja taitaviksi -tappomiehiksi, eivät olleet voineet sitä läheskään hävittää, vaan oli -se yhäkin tavallinen otus. Sen tekemät tuhot saattoivat joinakin kesinä -nousta niin suuriin summiin, että kruunukin oli, kuten aikaisemmin -on mainittu, ruvennut asiaan huomiota kiinnittämään ja eräillä -ehdoilla luovuttanut kansan käytettäväksi kunnollisia aseita, vanhoja -"berdankkoja". - -Hän kääntyi kankaan yli mentyään ja suon reunalle päästyään länttä -ja leirivuorta kohti. Lähempänä muuttui metsä taas mitä tiheimmäksi -viidakoksi, joka loppui äkkiä sen eteen kohoavaan kallioseinään. Häntä -kummastutti se omituinen jyrkkyys, jona se tässä ulottui aivan suohon -saakka ja se melkoinen korkeus, jonka se tällä kohdalla saavutti. Hän -meni aivan kallion juurelle ja katsoi ylöspäin, jolloin hän huomasi -sen ulottuvan hiukan viistoon hänen päänsä yläpuolelle, aivan kuin -mahtavaksi räystääksi. Sen suojissa olikin aivan kuin kuiva pengermä, -ja hän lähti sitä myöten kulkemaan. - - - - -XVI. - -MERKILLINEN KALLIO. - - - Metsän peitossa pahoja - Ammoin tehty on tekoja. - Viattoman henki viety, - Syytön sorrettu saloa. - -Tämä oli hurjaa ja villiä seutua, ja hänestä tuntui omituiselta, -että muuten niin neitseellinen ja hennosti lyyrillinen luonto -sentään saattoi näin paikotellen kohota tällaiseen romanttiseen ja -miehekkääseen intohimoon, joksi hän nämä näkynsä oli hiljaa mielessään -määritellyt. Tuntui kuin olisi joku muinainen lumooja epäluuloisesti -tarkastanut hänen kulkuaan, käsi valmiina kannuksen päällä, että -lähettääkö tuhoinen noidan nuoli vai antaako mennä inehmon. Tuntui -siltä kuin olisivat sen kulmakarvat olleet rypyssä tuossa yläpuolella -ja kasvoilla epätietoinen hämmästyksen ja epäluulon ilme. - --- Hih! - -Hän kiljaisi näin koetteeksi kuullakseen omaa ääntänsä, ja tunsi -sen kaiun lakattua yksinäisyyden yhä suuremmaksi. Kulkiessaan -eteenpäin pysähtyi hän poimimaan kallion raosta siihen juurtuneista -mustikanvarsista muutamia kesän ensimäisiä marjoja. Kuivaneesta -mullasta irtautuikin koko mätäs, jolloin hän astahti hiukan seinämältä -syrjään, tullen samalla katsahtaneeksi vähän ylemmäksi. Silloin -kiinnitti eräs seikka hänen huomiotansa. - -Kallion seinä oli tältä kohdalta hyvin sileää, mutta noin kolmen -metrin korkeudella oli siinä aukko, noin metrin mentävä reikä. -Tarkemmin katsoessa huomasi sen olevan osana tällä korkeudella olevasta -vaakasuorasta halkeamasta, ja saattoi se avautua sisempänä melkoiseksi -luolaksikin. Sen mustana ammottavaa suuta siinä tirkistellessään -rupesivat hänen silmänsä vähitellen erottamaan suun yläpuolella -kallioseinässä ristiin meneviä uurteita, joista toiset tuntuivat -omituisilta siksi, että ne kulkivat kivessä poikki syiden ja tuskin -siis olivat luonnon muodostamia. Niiden suuntaa siinä yhä tarkemmin -tutkiessa selvisi hänelle äkkiä, että viivat muodostivat suuren -vinoristin, jonka varmaan aikoinaan ihmiskäsi oli vaivalla kallioon -takonut. Hän rupesi tutkimaan seinämää laajemmalta ja huomasikin -heti ristin oikealla puolella omituisen viivaryhmän, josta heti -näki, että viivat siinä kulkivat kaarissa, eikä kulmissa. Niiden -mutkia seuraamalla saattoi otaksua niiden esittävän jotakin sammakon -tai kilpikonnan tapaista eläintä, jonka piirteet kuitenkin olivat -sangen vaillinaisesti esitetyt; saattoipa olla epätietoista, mitä ne -oikeastaan tahtoivat ilmaista. Mutta siitä voi taas olla varma, että -edelleen sen oikealla puolella olevat piirteet muodostivat tavallisen -viisikulmion, ja että tässä oli ihmiskäden suurella vaivalla ammoin -tekemä kaiverrustyö, joka selvästi oli jossain yhteydessä hänen -uskonnollisten käsitystensä kanssa. Ohikulkijasta saattoivat ne -näyttää vain kallion sammaleisilta uurteilta, mutta se, joka sattui -niihin lähemmin syventymään, huomasi pian niiden selvästi muodostavan -yllä kerrotut kuviot. Omituista oli vielä se, että ne olivat kooltaan -melkoisen suuria, mikä seikka nähtävästi oli sekin jonkun uskonnollisen -puolen vaatimaa, koska muuten tekijä olisi valinnut pienemmän koon ja -siten päässyt vähemmällä vaivalla. - -Kokonaan ymmällä näistä seikoista kääntyi hän katsomaan jotakin -puuta, jonka varassa olisi voinut nousta tuonne luolaan kurkistamaan. -Siinä mietteissään tuli hän muistaneeksi, että lappalaisen arpojan -noitarummulla, kannuksella, käytetty hyppääjäinen oli jonkunmoinen -tuollainen sammakon kaltainen otus, mikäli se nyt yleensä esitti -mitään elävää, ja että hän oli nähnyt joissakin Aasiaa kuvaavissa -matkakertomuksissa jotakin samantapaista: sammakon tai kilpikonnan -näköisiä eläimen kuvia patsaan päässä kaukana autiolla arolla, -selittämättöminä todistuksina muinaisten ihmisten merkillisistä -käsityksistä ja menoista. - -Hän raahasi kalliota vasten kaatuneen puun ja lähti sen varassa -kiipeämään aukon suulle. Päästyään siitä sisään kurkistamaan näki hän -sen laajenevan sisään päin pimeäksi ja kaiultaan herkäksi luolaksi, -jonka suulla oli käytävän pohjalla kaikenlaista soraa ja lintujen -jätteitä, kuivia lehtiä ja muuta tuulen tuomaa. Hypäten ryntäittensä -varaan suun reunalle aikoi hän juuri kömpiä pitemmälle sisään, kun hän -tunsi metallisen takkinsa napin kilahtavan ikäänkuin jotakin vastaan. -Hän kääntyi tarkastamaan ja huomasi sorassa pystössä ruosteisen raudan -kappaleen. Varovasti veti hän sen ihmeissään esiin, jolloin sen mukana -seurasi jotakin levyn tapaista, jonka tuo raudan kappale oli lävistänyt. - -Pyörähtäen aukon reunalle selin luolan suuhun istumaan, rupesi hän -ällistyksissään tarkastelemaan omituista löytöään. Pian oli hänellä -selvillä, että raudankappale oli nuolen kärki, joka tähän kuivaan -paikkaan jouduttuaan oli säilynyt -- niin, kuinka kauan? Joka -tapauksessa tuntui siltä, että se oli nuorempi kuin nuo kuviot tuossa -seinässä, mutta ainoastaan tuntui, sillä tietoa ei hänellä siitä voinut -olla. Tuo levy oli melkein hajoamistilaan saakka mahinutta luuta, mutta -luuta kuitenkin, joka vielä oli säilyttänyt alkuperäisen haahmonsakin. -Oliko se ihmisen vai eläimen, sitäkään hän ei saanut mielestään varmaan -ratkaistuksi, mutta ihmisen kallon osaksi hän sen sittenkin varmimmin -otaksui. Kappale oli siksi laaja, että sen kuperuus, joka viittasi -suureen ja sopusuhtaiseen sisältöön, tuntui parhaiten sopivan ihmisen -kallolle. Nuoli oli tullut nähtävästi melkoisella voimalla, sillä luu -oli ollut tältä kohdalta joltisenkin paksua. Mutta miten oli tämä -kamala jäännös joutunut tänne erämaahan ja tämän luolan suuhun? - -Hän kääntyi kaivelemaan uudelleen luolan pohjasoraa, mutta ei löytänyt -enempää luita. Mutta jos koko ruumis olisi tänne kuletettu, niin -olisi sentään luullut enemmän säilyneen kuin tämän ainoan siekaleen. -Kenties oli vain tämä pää, josta ei oltu huolittu kiinni tarttunutta -nuolenkärkeä irti reväistä, heitetty ohi mennessä tuolta alhaalta -luolan suusta sisään? Se oli saattanut olla mustatukka lappalainen, -jonka etelästä tuleva ylivoimainen oli surmannut. Oli sitten pilkaten -heittänyt vainajan pään hänen oman pyhän paikkansa ovesta sisään -ihan uhallakin. Olivat kenties olleet nämä paikat muinoin niitä -riistarikkaimpia ja siksi riidan esineinä? - -Häntä puistatti ja mielessä kuvastui selvästi tällainen kauhea -mahdollisuus. Kallon kappaletta kädessään käännellen hän siinä -mietiskeli, miten lohduton oli ollut tällainen taistelu muinaisina -aikoina, kun erämailla ja -vesillä sattui yhteen kaksi saalistajaa. -Kuolema oli siinä osana, armon isku lopuksi armottoman kädestä. Ei -siinä kysytty, jäikö vainajalta vaimo, jäivätkö pienet lapset, menikö -hautaan rakkautta ja hyvää tahtoa... - -Peläten vilkaisi hän ympärilleen. Illan hämy oli käynyt voimakkaammaksi -ja kauempaa korvesta kohosi kylmää usvaa. Oltiin jo mailla, joilla -päivän helle pian vaipuu öiseksi hallaksi, joka kuuralla peittää maan. -Varsinkin täällä suon keskellä tuntui illan uho kostealta ja kylmältä. -Ja kauhean löydön arkiuttava vaikutus painosti mieltä ja kiihotti -mielikuvitusta kuvailemaan epätavallista. Kiireesti pisti hän löytönsä -taskuunsa aikoen juuri kumartuen lähteä laskeutumaan alas, kun hän -samalla oli tuntevinaan aivan kuin käden kosketusta olkapäällään. - -Se ei tietysti ollut muuta kuin hermostusta, sitä samaa, joka ikäänkuin -kihelmöi hänen selässään koko ajan kun hän laskeutui alas puuta myöten. -Kiireesti palasi hän leirille kovasti ihmetellen paikan merkillistä -luonnetta. - -Sinne tultuaan näki hän, että Ontrei oli poissa, -- kai jossain -kalavettä hakemassa, sillä hänen tietääkseen ei heillä ollut nyt -muuta muonaa kuin leipää. Kaukaasialainen istui ajatuksissaan tuleen -tuijottaen ja vaitiollen nojasi häneen hänen morsiamensa. - -Vanha mummo makasi lehtivuoteella tulen vierellä ja ensi silmäys riitti -osoittamaan, että hän oli sairas, sillä kasvoilla oli kuumeen hohde ja -silmissä raukean sekava ilme. Hän oli rasittunut matkan kahden viime -vaiheen kovista vaivoista, vilustunut ja sairastunut kuumeeseen. - -Hän ymmärsi, että heidän piti kenties jäädä paikalle pitemmäksikin -ajaksi. - -Tuntui siinä illan hämyssä alakuloiselta ja ikävältä. Mieli masentui -ja pöyristyttävältä kuului tuolta korvesta huuhkajan aaveellinen ääni: -Huuu-uh! - - - - -XVII. - -ALAKULOINEN ILTA. - - - Lennä henki, nouse, liidä, - Ylene ylitse kaiken, - Kaikki kauneus käsitä; - Onni haaveissa asuvi, - Auvo mailla unelmien. - -Neito kallistui sulhasensa puoleen ja hänen kauniille kasvoilleen -kuvastui huoli. Muutenkin olivat ne laihtuneet ja rasittuneen -näköiset. Ahava ja päivä oli niitä polttanut, sääsket olivat niiden -hienoa hipiää haavoittaneet ja paljas vesi ei ollut jaksanut niiden -pehmeyttä kokonaan säilyttää. Matkan kaksi viime vaihetta oli ollut -hänelle liian rasittavaa eikä hän ollut jaksanut aina varjella mieltään -alakuloisuudelta, ihmisen pahimmalta viholliselta. Varsinkin nyt, kun -hänen vanha hoitajattarensa oli sairastunut, ja erämaan suunnaton -kolkkous häntä ympäröi, painui hänen mielensä matalaksi. Silmiin -ilmestyi kyynel ja suupielet värähtelivät aivan kuin itkuun puhkeavalla. - -Mutta hänen sulhasensa oli kuin koskematon. Syvä huoli oli hänelläkin -vanhasta vaimosta, mutta siinä ei ollut epätoivoa, vaan ainoastaan -hyvän sydämen osanottoa. Hän laittoi mummolle vuoteen tulen ääreen -ja hoiteli häntä parhaansa mukaan. Iloisesti hän sitten puhutteli -morsiantansa tuolla hellällä ja puoleksi leikillisellä tavalla, joka -oli hänelle ominainen. Oli kuin olisi hän jutellut satuja lapselleen. - --- Katso, puheli hän, tuolla kaukana pohjoisessa, jonne ystävämme -meitä kulettaa ja josta aukee meille vapauden tie, ei nyt enää aurinko -laskekaan. Se on niin mieltynyt näiden maiden ihanuuteen, että se -unohtuu niitä katsomaan yöksikin. Ihmeellinen valo käsittää koko -maan. Se on kuin hentoa harsoa, joka huomaamatta peittää kaikki, -haaveellisesti kimallellen. Ihmiset se houkuttelee sanattomassa -nautinnossa yöt istumaan ja puoleensa kummallisesti kysyvin silmin -katsomaan, eläimiltä se estää levon ja houkuttelee lintuparvilta -rajattoman kiitos- ja ylistyslaulun virran. Tuntuu kuin taivaan kansi -syvenisi ja silmä ulottaisi sinne loppuun saakka, jossa alkaa älymme -yli käypä ja inhimilliselle tajulle liika ihanuus. - -Hän tuijotti hetken, kuin omaan puheeseensa ihastuneena, kohti jotakin, -jota hän ei nähnyt, sillä hänen katseessaan oli sisäinen ilme. -Hänellä oli harvinaisen kauniit ja miehekkäät kasvot, joista ilmeni -synnynnäinen aatteen ja runouden lahja. Hän jatkoi hiljaista puhettaan, -jota neito näytti kaihoten ja tyyntyen kuuntelevan: - --- Katso, puheli hän, me tulemme pian merelle, joka on valkea. Sen vesi -välähtelee vaalean viheriänä ja sitä peittää talvisin lumi ja jää. Ja -kesäisin heijastaa se kalvostaan valoa niin utuista ja valkeaa, että -ihmeellistä kuuluu olevan sitä nähdä. Mitä voikaan olla merkillisempää -kuin meri, josta sanotaan, että se on "valkea"? Miten ihanaa on sitä -kohti vaeltaa. Tuntuu kuin kulkisi autuuden porttia kohti, joka avautuu -jossain siellä kaukana, jossa aamu iltaa suutelee ja päivä on yön -ystävä, siellä, jossa mahtava meri läikyttelee sinivihreitä aaltojansa -ikikallioita vastaan. Siellä astumme me valkopurjeiseen laivaan, joka -keinuen lähtee meitä viemään kohti vapautta ja lopullista onnea. - --- Niin, haaveili neito taas onnellisena, niin teemme ja kauas jätämme -taaksemme pimeän ajan synkkine muistoineen... - --- Mutta minut, puuttui heikolla äänellä puheeseen vanha mummo, -minut te haudatkaa sitä ennen paikkaan, jonne sopii etelän aurinko. -Minä kuolen nyt, sillä minulla ei ole voimia teitä enää seurata. Ah, -kyyhkyläiseni, minne korpeen jouduitkaan vaeltamaan. Kunpa luoja soisi -armossaan pelastuvasi, että pääsisit joskus takaisin meidän ihanaan -maahamme. Minua vilustaa täällä pohjolassa näillä epäystävällisillä ja -ynseillä mailla, joilla asuu vain halla. Luoja kutsuu minut pois, sillä -minä olen teille esteeksi, ja hän tietää, että myös lähden mielelläni. -Ah, lapseni ja rakastettuni, maailmassa ainoani, suo minun nähdä -silmäsi vielä kerran, sillä tuntuu kuin en enää näkisi oikein. Mutta -haudatkaa minut sinne, minne sopii etelän aurinko, sillä se paistoi -aina kotitöllini ikkunasta siellä kaukana. - -Itkien kumartui neito hänen puoleensa. Kaukaasialainen huokasi, mutta -nuorukainen käänsi katseensa pois. - --- -- -- -- -- - -Ontrei saapui, riipissä muutamia katkeroituneita ja ynseitä -korpiahvenia. Hänen kasvoillaan asui yhäkin sama luottamus ja rauha, -joka oli niille ilmestynyt silloin, kun hän oli ruvennut käsittämään -tekoansa eräänlaisessa sallima-valaistuksessa. Ystävällisesti kävi hän -vanhaa mummoa katsahtamassa, teki ristinmerkin hänen yllensä ja rupesi -sitten puuhaamaan ahveniaan paistetuksi. - --- Ylen ovat meillä nyt eväät laihat, niin ajattelin, että menenpä -katsomaan, eikö olisi suolla lampea, mistä saisi ahvenia. Olikin -tuolla pieni, josta juoksee puro. Männyn kaarnan alta löysin lihavan -matosen ja niin sain nämä kalat ongituiksi. Mutta kovin ovat pieniä ja -mitättömiä. Menemme, veliseni, aamulla anivarahin kauemmaksi tuonne -korpijoelle enemmän kalan hakuun, sillä matkata emme voi, kun on tämä -vanha nainen sairas. Ken tienee, kuinka kauan läsinee? - -Näin hän puheli siinä kaloja paistaessaan, katsellen ystävällisesti -ympärillensä ja kysyen: - --- Missä olit, veli? Kauan viivyit. - --- Kiertelin metsää ja katselin seutua. Löysin somia paikkoja ja peuran -näin. Joku oli purkanut muurahaispesää. - --- Kondii se. Eiköhän tule yöllä katsomaan... Hän kertoi Ontreille -löytönsä ja näytti nuolenkärkeä. - -Kamalaa. Ontrei risti silmänsä ja kaukaasialainen kyseli uteliaasti. -Sen vainajan haltia, jonka luun siru oli tuohon nuoleen tarttunut, -vartioitsi varmaankin näitä paikkoja, kuten murhattujen haamut -tavallisesti tekevät. Ainakin kristittyjen, sillä heidän vaelluksensa -tavallisimpana syynä on se, etteivät he saaneet kristillistä hautausta. -Sitten kun heidän tomunsa on saatettu siunattuun maahan, lakkaavat -he tavallisesti kummittelemasta. Siihen saakka he ovat aavetunnilla, -k:lo 12 ja 1 välillä yöllä, liikkeellä, koettaen saada jotakin lähelle -sattuvaa tai muuten asiallista heitä auttamaan. - -Tämä oli huvittavaa. Ontrei se näin jutteli ja perillä tuntui olevan -näissä asioissa etelän mieskin. Neito kuunteli puoleksi pelolla. -Nuorukainen laski leikkiä: - --- Johan se tapasi minua olkapäästä, tämän luupalan isäntä nimittäin. - -Hän selitti, kuinka hän oli luolan suulta laskeutuessaan ollut -tuntevinaan jonkun kosketusta olkapäällään. Entäpä se haamu, -innostuneena siitä, että kenties vuosisatoihin ensimäkien ihminen oli -hänen haudalleen sattunut, oli aivan päiväiseen aikaan liikkeelle -ponnistautunut ja koettanut saada häneltä jotakin tarvitsemaansa apua? -Mene tiedä niiden haamujen ja henkien tarkoitukset... - -He puhelivat asiasta jännityksellä ja mielenkiinnolla, sillä nämä -seikat ovat aina ja kaikille ihmiselle jotenkin huvittavia. Neito -nojasi turvaten sulhaseensa ja tämä kertoili hauskasti kotivuoriensa -kummituksista. Ontrei oli vaiti. - -Hän katseli neitoa syrjästä ihaillen hänen kauneuttaan, jota -yksinkertainen puku ei kyennyt paljoa salaamaan. Ja hänestä tuntui kuin -olisi hän nyt siinä ollut Ontrei ja nuo tuossa Jyrki ja Outi siellä -kotiniityllä. - -Ilta muuttui pimeäksi. Raskas tuuli ajeli pilviä taivaalla ja pani -nuotioiden liekit levottomasti roihuamaan. Metsä kohisi raskaasti -ja silloin tällöin pilvien repeämästä esiin pilkistävä kuu valaisi -maisemaa haaveellisella loisteellaan. Myöhään yöllä taivas taas seestyi -ja ilma pysähtyi hallaiseen tyyneyteen. - - - - -XVIII. - -USKOMATONTA. - - - Tuot' en tiennyt, tuot' en luullut, - Tuot' en uskonut ikinä. - -Hän heräsi vilusta väristen Ontrein kosketukseen. Nuotio oli kerennyt -hiiltyä melko syvälle ja paloi raukeammin, mutta Ontrei päästi pölkkyjä -lähemmäksi toisiaan, jolloin hehku tuli kuumemmaksi. Kevyttä sumua oli -kaikkialla ja sangen kylmää. Käet kukkuivat joka puolella ja aivan -nuotion lähettyvillä liiteli äänettömästi suuri ja valkoinen pöllö. -Tuntui omituiselta. Aurinko oli jossakin siellä hyvin matalalla ja -kaukana, eikä yltänyt vielä kurkistamaan yli metsän. Kaste kiilteli -hienona utuna verkoissa, joita lukit olivat yön aikana kutoneet -kaikkialle. - -He lähtivät tuolle pienelle korpijoelle, kaivaen mennessään -muurahaismättäästä suuria ja lihavia valkoisia matoja, niinsanottuja -"motukoita", joille varsinkin virran kalvossa uiskentelevat -säynäjät ovat ahneita. Kiireesti koettivat he raivautua läpi puron -rantatiheikön, mutta se ei ollut suinkaan helppoa. - -Näki selvään, että nyt oltiin seudulla, jonne tuskin oli ihmisjalka -kesäisin tunkenut. Sakeaa oli tämä ryteikkö, joka kohdassaan -alkuperäisen koskematonta. Puut kasvoivat niin tiheässä puron -rannoilla, että ne muodostivat aivan katoksen sen yli. Pian puro -kuitenkin leveni ja syveni, laskien vihdoin pieneen lampeen ja jatkaen -matkaa sen toisesta päästä. Juuri siinä, missä se laski lampeen, -oli sen yli kaatunut suuri honka, muodostaen mukavan luonnonsillan. -Sille he astuivat ja rupesivat kala-onneaan koettamaan. Kirkkaassa -pohjahiekassa saattoi nähdä sadottain helmisimpukoita. - -Tiheikön läpi astuessaan oli hän kummastellut sitä, että joen rannalla -oli siellä täällä sittenkin kuin ihmisjälkiä, sillä siellä oli jokunen -kaatunut lehtipuu ja kantoja. Tästäkin onkipaikaltaan saattoi hän nähdä -samallaisen kannon, ja kiinnitti siihen nyt enemmän huomiota. - -Hämmästyksekseen näki hän, ettei sitä oltukaan hakattu, vaan jyrsitty -poikki. Aivan selvästi saattoi huomata, että se oli saatu katkeamaan -puun syrjästä alkaen syitä poikki repimällä. Työ oli alotettu maan -puolelta, niin että puu oli lopuksi kaatunut veteen. - -Ontrein onkeen jämähti isompi kala, sillä se painalti siiman lujasti -veden alle jääden siihen äkäisesti paikoilleen. Mutta Ontrein vehkeet -olivat kotitekoisia ja siksi lujia, että hän veti kalan ujostelematta -pinnalle. Se oli harri, näiden seutujen virtojen parhaita kaloja. - -Omituinen ja hämmästyttävä epäilys mielessään katseli nuori mies -ympärilleen pitkin lammin rantoja, mutta mitään tavatonta ei näkynyt. - -Hän jätti kalastuksensa sikseen ja läksi hiipimään pitkin lammin rantaa -alapäähän. Kaikkialla tapasi hän kantoja, jotka osoittivat, että puut -oli kaadettu jyrsimällä. Puita ei kuitenkaan näkynyt. Hän saapui -lammikon alapäästä alkavan joen niskaan ja huomasi silloin, ettei tässä -ollut mitään epäilyksen sijaa. - -Puupölkyistä, risuista ja savesta oli siihen rakennettu eräänlainen -patolaitos, jota olisi saattanut pitää alkuperäisellä kannalla olevien -ihmistenkin tekemänä. Kahta rannalla kasvavaa suurta leppää oli -käytetty tukena padon molemmille päille ja itse patolaitos oli tehty -tiheäksi risuilla ja oksilla, joita oli pantu pölkkyjen ja puunrunkojen -väliin. Laitos pidätti vettä erittäin hyvin ja saattoi sen avulla pitää -veden pinnan lammessa aina yhtä korkealla. - -Erämaa oli näyttänyt hänelle suurimman ihmeensä. Hän tiesi, että -Suomesta oli majava hävitetty jo 19-nnen vuosisadan ensi puoliskolla ja -että se nyttemmin oli hävinnyt myöskin Ruotsista; suojeltuna eläimenä -tavattiin sitä jossain Norjassa, mutta yleensä oli sitä pidetty -sukupuuttoon hävitettynä koko pohjoisesta Europasta. Niin ei kuitenkaan -ollut asia, mikäli tästä silminnähtävästä todistuksesta saattoi -päättää. Tämä pohjolan suurin jyrsijä, jolla on ihmisen järki ja joka -onkin kuin mikä eläimeksi muutettu ihmisrotu, oli päässyt säilymään -täällä erämaan kohdussa, hiljaisen salopuron ja lammen turvissa, -suunnattomien soitten ja erämaiden takana. Se nähtävästi tunsi jo, -mikä vaara sitä uhkasi, sillä se ei ollut rakentanut lammen rannalle -noita asuntokumpujaan, joista se myöskin on tullut kuuluisaksi, vaan -piti luolaansa piilossa jossakin rantatörmän sisässä, vedenalaisen -käytävänsä takana. - -Omituista! Hän tarkasteli lammen pintaa, eikö missä näkyisi outoa -viriä. Aamutuuli oli herännyt ja aurinko jo kiivennyt yli metsän -kurkistamaan tälle salaperäiselle salolammelle. Hieno sumu väikkyi -särkyvinä repaleina siellä täällä kortteikon yllä, jostakin kuului -haapanan aamutyyni äänteleminen, viileä ja intohimoton, ja tuolla -kuusikossa viritteli metsäpeipponen yksitoikkoista, mutta harrasta -viserrystänsä. Ontrei näkyi istuvan hongallansa kahareisin ja -uutterasti heittelevän onkeansa sinne tänne pienen virran kosteikkoihin -ja kuohuihin houkutellakseen harreja ja kilttuja saaliiksensa. Oli -rauhallista ja puhdasta, sanomattoman ihanasti mieltä hivelevää. Tuntui -kuin olisi ollut tässä muinaisuus edessä ja onnellisen erämiehen -toimet tehtävinä. Rakennettaisiin tuonne vaaran alle kotoinen -metsäsauna kiukaineen, samalla pirtti ja samalla kyly, tehtäisiin -pitkät ansa-aidat, kulettaisiin kierrokset ja elettäisiin kuin muinoin -hallipartainen metsän väki. Vähitellen paljastaisi luonto taas salaiset -voimansa ja taikansa, sana saisi takaisin salaperäisen mahtinsa, laulu -tenhonsa, ja niin taas sillä nostettaisiin kunniaan Väinön heimo. -Ei luonto tunne sitä, joka sen rinnoilta poistuu, vaan salaa siltä -viisautensa, joka on elämän onni. - -Lammen pinta karehti ja musta pää tuli hetkeksi näkyviin, kohta taas -kadoten. Se oli padon rakentaja ja suvun säilyttäjä, joka vilaukselta -kävi katsomassa, oliko nyt heimon tuho edessä. - -Ole huoleti. Älköön ikinä kukaan muu ihmisistä saako tältä näkijältä -olinpaikkaanne tietää, ja metsän emo varjelkoon toista rauhaiselle -lammellenne osumasta, sillä pianpa ihminen tappaisi sukusi kokonaan -jälettömiin. Mieluisena salaisuutena säilyköön tieto, että nähty on -se paikka, jossa vielä elää Tapiolan kallein ja viisain nakertaja, -suomuhäntäinen rakentaja, joka on kuin eläimeksi muutettu ihminen. -Kuinka ja koska se on tapahtunut, sitä eivät tiedä enää muut kuin -maahiset, mutta se tiedetään, että silloin, kun maailmassa kerran -kaikille jaetaan oikeutta heidän tekojensa mukaan, ihmisille ja -eläimillekin, silloin on myöskin näiden anteeksi-annon hetki. - - - - -XIX. - -VANHA URJADNIEKKA. - - - Mitä haet halliparta, - Kuta kurja kurkistelet? - -Hän tunsi äkkiä, että jotakin outoa, joka oli jäätänyt hänet kuin -patsaaksi siihen rantamättäälle, oli tapahtunut, mutta mitä se oli, -sitä hän ei ensimäisinä sekunteina voinut itselleen selvittää. Vasta -silmänräpäystä myöhemmin tajusi hän, että oli kuulunut pyssynlaukaus, -selvä, kirkas, kova ja kauas kajahtava. Sen kaiku oli kiiriskellyt -pitkin maita kuin jyrinä ja sen jälkeen oli erämaa vaiennut kuin -kuollut, joka hermo kysymässä tuon oudon ja vihamielisen äänen syytä. - -Kun veri lakkasi humisemasta hänen korvissaan, huomasi hän Ontrein -kiireesti kokoavan onkivehkeitään, ja viittoen hänelle lähtevän -leiripaikalle päin. Hän syöksähtihe juoksulla matkaan. Ja nyt rupesivat -hänen aivonsa hakaten ja jyskyttäen kysymään, mistä aiheutui tämä -laukaus. - -Luonnollisin selitys oli se, että kaukaasialainen oli käyttänyt -kivääriä jonkun pedon tai saaliin tappamiseksi. - -Pian jäi Ontrei kauas jälkeen. Kun hän hengästyneenä vihdoin saapui -leiripaikalle, oli häntä siellä odottamassa omituinen näky. - -Nuotion vierellä makasi, paitsi sairasta mummoa, mies, jota -kaukaasialainen morsiamineen näkyi hoitelevan. He sitoivat hänen -kättänsä, joka oli verinen ja hervoton. Lähellä maassa oli kivääri, -mutta mitään saalista ei ollut näkyvissä. - -Hämmästyksellä tunsi hän haavoittuneen virkapuvusta urjadniekaksi -ja arvasi hänet samaksi, joka oli lähtökylästä kotoisin. Hän siis -oli päässyt heidän jälilleen tänne saakka, mutta oli nyt nähtävästi -joutunut takaa-ajettavansa valtaan. Häntäkö lienee ammuttu ja kuka? - -Mies oli vanhanpuoleinen, harteva ja halliparta. Hänen kummastuksensa -oli rajaton, kun hän huomasi Ontrein saapuessa paikalle seurueen yhä -isonevan. Aivan sattumalta oli hän karkumatkan alkupäivänä kuullut -kaukaasialaisen menneen kokonaan toiselle ilmansuunnalle kuin missä -hänen kalapaikkansa piti olla, ja oli siitä ymmärtänyt hänen sittenkin -lähteneen karkuun. Oitis oli hän velvollisuutensa mukaisesti antanut -siitä tiedon esimiehilleen ja saanut käskyn lähteä ajamaan häntä takaa. -Aina Valkealle merelle piti hänen seurata heidän jälkiään, sillä -arvattiin pakolaisten pyrkivän sinne, jolloin hänellä itselläkin olisi -Suman kautta mukavampi paluumatka. Kerran päästyään jälille olikin -hänen ollut niitä helppo seurata, sillä aivan näkemättömästi eivät -kulkijat olleet voineet edetä; seurueen monilukuisuus oli hänelle -kuitenkin ollut arvoituksena. Niinpä ei hän ollut Paadenessakaan -osannut aavistaa, että opettajan ja lääkärin vieras kuului samaan -joukkoon, ja vasta Sondalassa oli hän ruvennut sitä epäilemään. Vaikka -lääkärin vieraat olivat ilmoittaneet sinne lähteneensä, ei sinne -ollut kuitenkaan keitään sellaisia saapunut. Mutta sen sijaan olivat -myrskyä pitävät kalamiehet jostain saaresta nähneet, kuinka eräs vene -oli pahimman tuulen aikana pyrkinyt poikki järven kadoten vihdoin -hämärään ja aallokkoon. Veneessä oli ollut monta henkeä. Silloin oli -hänkin saattomiesten kanssa lähtenyt soutelemaan pitkin pohjoisrantaa, -kunnes oli Sekehen niskassa osunut matkalaistemme veneelle. Siitä -oli ollut helppo seurata jälkiä suon reunalle, josta hän sitten oli -yksin lähtenyt katsomaan nevan yli, mihin nuo jälet mahdollisesti -johtaisivat. Saattomiehet olivat jääneet sinne maan reunalle odottamaan. - -Siihen saakka oli kaikki käynyt hyvin ja verraten helposti oli -hän päässyt suonkin yli. Mutta sitten kovalle maalle tultuaan oli -hän häipynyt jäliltä ja lähtenyt umpimähkään pitkin maan reunaa -kävelemään itään päin nähdäkseen, olisiko sieltä mitään löydettävissä. -Ajatuksissaan siinä korpea samotessaan ja poimiessaan hillanraakoja -suuhunsa olikin hän äkkiä ollut tuntevinaan savun hajua. Ihmeissään -siitä oli hän varovaisesti alkanut hiipiä sinne päin, mistä tuo haiku -tuntui, kun olikin joutunut toisen hiipijän tielle. - -Oli aivan harvinaista, että metsän kuningas hyökkäsi ihmisten päälle -tällaisessa tilaisuudessa, eikä sitä voinut muuten ymmärtää kuin että -sillä lienevät olleet pojat jossain läheisyydessä. Silloin se nimittäin -on aivan arvaamaton ja oikullinen, ja karkasi nytkin viattoman -urjadniekan päälle syrjästä aivan syyttömästi. Onneksi se ei kuitenkaan -saanut kiinni muusta kuin kädestä ja miehen säikähtynyt parkaisu toi -heti kaukaasialaisen pyssyineen paikalle. - -Tämä ei tietenkään voinut aavistaa, ketä hän näin saapui pelastamaan, -sillä hänen luonnollinen otaksumisensa oli, että jompikumpi hänen -tovereistaan oli vaarassa. Hänen hämmästyksensä olikin kuvaamaton, -kun hän huomasi, ketä kontio siinä kädestä piteli. Hänen kunniakseen -on kuitenkin mainittava, ettei hän hetkeäkään epäröinyt, vaan koetti -etsiä ampumisen tilaisuutta. Nähdessään hänen tulevan heitti karhu -saaliinsa, ruveten nähtävästi punnitsemaan, olisiko parempi mennä -vai jäädä. Kaukaasialaisen hämminki oli myöskin siksi suuri, ettei -hän saanut tarkoin tähdätyksi, vaan haavoitti kuula vain lihas-osia, -jolloin kontio läksi menemään kuin suuri hallava kerä korven peittoon. -Ja ennenkuin urjadniekka-ukko kerkesi asiasta selvitä, oli hänelle -sanottu lähtökäsky ja niin saavuttiin nuotiolle. Siellä sidottiin hänen -haavansa ja tuossa hän nyt istui kalpeana nuotion ääressä katsoen -vuoronperään jokaista läsnä olevaa. - --- Ja nytkö siis tahdot viedä minut takaisin kylään vankeuteen? kysäisi -häneltä sitten hänen pelastajansa hymysuin. - --- Ka, veliseni, niin on käsky, vastasi siihen ukko huoaten. - -Ontrei ja hänen toverinsa seurasivat mielenkiinnolla, miten tämä -keskustelu päättyisi. - --- Mutta kuinka viet, kun me emme lähde? uteli uudelleen takaa-ajettava. - --- Ei voi tietää, veliseni, vastasi taas ukko. - --- Me tietenkin pidämme sinua täällä vankina, ellet anna meidän mennä -rauhassa, sillä takaisin emme lähde, senhän voit arvata. - -Ukko ei puhunut mitään, mutta Ontrei rupesi hänen kanssaan hiljaa -haastelemaan. Saattoi kuulla, kuinka hän esitti näiden kahden ihmisen -kohtalon liikuttavaisuutta ja kuinka nyt, kun tuo vanki oli suorastaan -pelastanut hänen henkensä, oli selvä velvollisuus maksaa hyvä teko -samanlaisella. Hän ei rikkonut siinä mitään, sillä tämä ei ollut mikään -tavallinen rikoksellinen... - --- Tiedän, tiedän, myhähteli ukko vastaukseksi. - --- Lähde nyt kotihisi ja saattomiestesi luo ja sano heille, että nehän -olivatkin niittymiehiä ja että kivikkoon lankesit ja satutit kätesi, -jolloin revolverisi laukesi vahingossa. Sitten kuolet onnellisena. -Ellet tätä tee ja vanno kaikkea salaavasi, niin et elävänä pääse tältä -paikalta. - -Nuorukainen se näin puhui ja hänen äänensä tuntui uhkaavalta. -Kaukaasialainen vaikeni, neito oli säikähtyneen näköinen ja Ontrei -neuvoton. - -Urjadniekka katsoi häneen pitkään ja sanoi sitten: - --- Tiedäthän, että minulla on selvä käsky ottaa kiinni tämä mies ja -että velvollisuuteni on totella. Sen olen minä vannonut. Kuinka voin -siis ruveta pakolaisen auttajaksi? - --- Se selvitä toiste, mutta nyt on sinun ratkaistava, mitä teet. -Ymmärräthän, ettemme me rupea vangeiksesi emmekä millään ehdolla -takaisin palaamaan. Ellet pyhästi vanno, ja valaasi tahdomme uskoa, -salaavasi kaikkea sitä, minkä täällä olet nähnyt, niin emme ymmärrä -muuta kuin että meidän on tehtävä sinut vaarattomaksi. - -Se, minkä urjadniekka tässä käsitti velvollisuudekseen, oli näille -toisille pahempaa kuin kuolema. Niin olivat tässä edut ristiriitaiset. -Oli tuskallista. Kaikki olivat vaiti, vain sairas mummo houraili -kuumeissaan. Aivan sanattomana katsoi heihin taas vanha urjadniekka. - --- Luoja tietää, sanoi hän vihdoin hiljaa, etten minä tahtoisi tehdä -kellekään pahaa enkä teoillani johdattaa teitä sellaiseen kauheaan -rikokseen. Minä lupaan ja vannon, etten kavalla teitä, vaan palaan -takaisin ilmoittaen tyhjää ajaneeni. Mahdollista on, että teen -tässä väärin, mutta se teko on minulle kuitenkin mieluinen, ja joka -tapauksessa pienempi paha kuin mihin kentiesi itsepäisyyteni teidät -johtaisi. Menkää luojan nimessä minne tahdotte, sillä en tahdo sitä -estää. Kiittää tahdon täten pelastajaani. - -Hän ojensi terveen kätensä kaukaasialaiselle. - --- Sinä oletkin, veliseni, aina ollut mies, ja sinua on mieluista -auttaa. Mutta turhaan taisit lähteä pakoon, sillä pian olisi tainnut -tulla useimmille teidän laisillenne armahduskirja. - -Kaukaasialaisen silmät lensivät suuriksi. - --- Mitä sanot, miksi et ennen kertonut? läähätti hän. - --- En tiennyt, stanovoi vasta tullessamme sanoi kuulleensa. Mutta älä -säikähdä. Ehkä eivät paostasi suuresti välitä. Voithan sieltä, minne -menet, uudelleen anoa ja selvittää asiaasi. - -Olipa kuin olisi kivi vierähtänyt Ontrein rinnalta, kun hän näki, minkä -sopuisan lopputuloksen tämä asia sai. Kiireesti riensi hän paistamaan -maukasta saalistaan, jota hänellä olikin aikamoinen riippi. Väliin -vilkaisi hän nuorukaiseen ikäänkuin ihmeissään ja pelolla, sillä tämän -osoittama kaamea ankaruus tuntui hänestä kauhealta. Arkana vilkaisi -häneen myös neito, mutta kaukaasialainen ei ollut milläänkään, hyvin -ymmärtäen, että asia oli näissä oloissa ja niinkuin sen oli käynyt, -vallan luonnollinen. - --- -- -- Päiviä on kulunut. Pieni joukko on taas matkalla, lähinnä -päämääränä se paikka, missä Onnanjoki lähtee Ontojärvestä. Siitä oli -heidän aikomuksenaan vähitellen pitkin saloja mennä aina Koivuniemen -kylään saakka, jossa vasta kääntyä kohti Vienan rantaa, Usmanalan -kylää ja Kemiä. Jolmarvi, Rukajärvi, Ontojärvi ja muut kylät jäisivät -siten lännen puolelle ja etäisempiin kyliin ei sana heistä ehtisi. -Pois palannut urjadniekka sitäpaitsi huhuja vaimentaisi, joten heillä -oli vihdoinkin toivo päästä kulkemaan paremmassa rauhassa ja nauttien -suurempia mukavuuksia. - -Mutta vanha mummo oli lopettanut tuohon merkilliseen metsäsaarelmaan -tämän korpivaelluksensa. Hänen elämänsä oli ollut alituista -uhrautumista heimonsa viimeisen helmen eteen, hellää äidillistä -huolenpitoa hänestä, joka oli hänen rinnoillaan elänyt. Vielä -kuolinhetkellään oli koko hänen henkinen kykynsä vain suuntautunut -neidon pelastuksen miettimiseen ja tuskan hiki oli kihonnut usein hänen -kasvoilleen, kun hän sairautensa väliaikoina oli muistanut, missä nyt -oltiin. Houraillessaan vaelsi hän jossain kaukana puhuen jotakin outoa -kieltä ja haaveillen tuntemattomista ihanuuksista. Selvänä ollessaan -hän alituisesti vaati pyhiä valoja siitä, ettei vain heitettäisi hänen -silmäteräänsä onnettomuuteen. Hänet haudattiin tuohon samaiseen kallion -onkaloon, jonka ulkopuolella olivat ne omituiset merkit. Sinne hänet -pantiin hiekan ja kivien alle ja Ontrei luki hartaat hautausluvut. Ja -tapahtui, että kallio olikin siltä paikalta mutkalla etelää kohti, niin -että herttainen mummo sai viimeisen maallisen mielitekonsa täytetyksi: -etelä-aurinko sattuu nyt suoraan hänen kammioonsa tuoden tervehdyksen -niiltä vuorilta, joita se juuri vähää aikaisemmin on lämmittänyt. Mutta -ainoakaan silmä ei ollut tässä tilaisuudessa kuiva, eikä neidon surua -voi kertomalla kuvata. - -Kirveen hamaralla nakutteli nuorukainen tuohon sammakon näköisen -eläimen yläpuolelle ristin ja ristin haarain väliin ne kirjaimet, jotka -olivat Ontrein kaularistissä ja jotka merkitsevät "Jesus Kristus on -voittanut". Kun ne kirjaimet ovat vanhoja kreikkalais-slavoonilaisia, -voi tämä kuvioryhmä tulevaisuudessa, kun sen löytää joku tiedemies, -joka syvämietteisenä pysähtyy niiden eteen, aiheuttaa paljon oppineita -väittelyjä ja selvittelyjä. Hyvin luultavaa on, että silloin tehdään -retkiä paikalle, kuvioista otetaan paperijäljennöksiä, ne valokuvataan -eri valaistuksessa, ja niille keksitään sangen nerokkaita selityksiä. -Kun sitten itse luolaa ruvetaan tutkimaan ja löydetään sieltä tämä -mummo-parka, jonka pääkallo ei ollut niitä kehittyneimpiä, niin voi -olla hyvin mahdollista, että tässä katsotaan tehdyksi uusi löytö, joka -valaisee alku-ihmisen historiaa ja vaivaloista elämää tämän maapallon -kamaralla. Ja kun vihdoin löydetään tuo nuolenpää luusiruineen, jonka -nuorukainen oli hautajaistilaisuudessa pistänyt sinne takaisin, -että sen oikea omistaja saisi samalla sekin Ontreilta kristilliset -hautajaiset, ja pääsisi rauhaan, niin on aivan varmaa, että paikka -tulee kuuluisaksi. - -Hän huomautti näistä näkökohdista salavihkaa kaukaasialaiselle, joka ei -suinkaan ollut mikään oppimaton mies, ja sai makean hymyn lehahtamaan -tämän huulille. Mutta sitten hän varoitti asiasta leikkiä laskemasta, -sillä paikka oli hänelle nyt pyhä. - -Vielä viimeinen silmäys ja niin jäi tämä yksinkertainen ja kullan-hyvä -etelämaalainen lepäämään tänne Karjalan synkän erämaan kohtuun. -Mutta rauhan kammionsa on luja ja rakettu, kuten olemme ymmärtäneet, -alkuvuoriperustalle, joka ei järky. Ei ennen kuin maa ja maailma -hukkuu ja lujinkin alkuvuori särkyy kuin lasi, ja salot sekä meret -antavat kuolleensa. Silloin hänkin astuu ulos kallioisesta kammiostaan -armasteltua hoidokkiaan tapaamaan, ja silloin vasta saamme tietää, -minkä haamun käsi kosketti kammion suulla istujan selkää. Siihen -saakka, jää hyvästi merkillinen paikka, jota siellä käynyt ei voi -olla koskaan kammotta, mutta samalla eräänlaisella merkillisellä -viehätyksellä muistamatta; kuta suuremmassa ihmismelskeessä olet ja -kärsit elämän alituisesta hyörinästä ja itsekkäästä kamppailusta, sitä -kutsuvampana kuvastuu mieleen tuo erämaan paikka ja sen rauhankammio -etelä-aurinkoineen. Mutta sinne ei pääse, sillä pyhiinvaeltajan, jonka -matka on vielä kesken, täytyy jatkaa korpivaellustaan. - - - - -XX. - -ONTO JA TUONEN LINTU. - - - Astua lykyttelevi, - Käyä kälkähyttelevi, - Tuonne Tuonelan joelle, - Pyhän virran pyörtehelle, - Jalo jousi olkapäällä, - Viini nuolia selässä. - -Ontojärvi on suuri, pitkänsoikea, idästä länteen ulottuva vesi, jossa -on useita saaria ja joka mataluutensa vuoksi on melko vaarallinen. -Rannat ovat yleensä hyvin loivia, joten Ontojärven kylän -- järven -länsipäässä -- asukkailla on kauan tehnyt mieli saada veden pintaa -hiukan lasketuksi, jolloin heille jäisi runsaat määrät oivallista -niittymaata. Tämä ajatus on sitäkin luonnollisempi, kun Onnanjoki, -lähtiessään järven itäpäästä mereen, tekee heti niskassaan hyvin -äkkinäisen mutkan länteen, muodostaen samalla pari pientä koskea. -Omituisinta on, että rannat juuri tässä niskassa ja kosken -länsipuolella ovat hyvin matalat, jopa juuri joen mutkan sisässä suoraa -suota, niin että laskemistyö ei voisi tulla paljoakaan maksamaan eikä -suuria vaivoja vaatimaan. Paikalla kävijä saattoi aikoinaan huomata, -että karjalaiset talonpojat ovat itse koettaneet kaivaa ojaa suohon ja -siten ratkaista asiaa, mutta onnistumatta. Kiittäkööt he onneansa, että -paikka on sitkeätä rahkaa, joka ei lähde veden mukaan niin helposti -kuin hiekka, sillä siinä tapauksessa olisi tuosta heidän ojastaan pian -voinut tulla heidän mielestään vähän liiankin suuri. Onnistumatta -omissa puuhissaan ovat he esittäneet asiaa Aunuksen semstvollekin ja -on semstvon palveluksessa oleva agronoomi aikoinaan käynyt laskemassa -veden putouskorkeuden ja muuten paikan tarkastamassa, mutta millä -myöhemmällä tuloksella, on tietymätöntä. - -Ontojärven kylän edustalla on saari, jossa ikimuistoisista ajoista -kerrotaan pesineen joutsenparin. Joutsenta pidetään siellä pyhänä -ja on juuri tämä järvi niitä vesiä, joilla saattaa tavata erämaiden -kuningattaren vapaana ja arkiutumattomana, melko suurina parvinakin. - -Ontojärvessä on vielä eräs suuri saari, jossa yleisesti tiedetään -karhun asuskelleen. Sitä ei ole kiirehditty hävittämään, sillä -kesäisinä aikoina ei se sieltä viitsi uida karjan kimppuun. - -Ontojärvi on Vienan Karjalan suuria erämaanjärviä. - -Siihen aikaan, jolloin kulkijamme väsyneinä ja osaksi eksyksissäkin -harhailtuaan saapuivat Onnanjoen niskaan, oli tämä paikka vielä -kokonaan häiritsemättömässä rauhassaan. Ensimäinen näky, joka silloin -rannalle astujaa kohtasi, oli järven laaja ja tyyni ulappa, johon -laskeva aurinko valoi kultaansa. Ja tuossa ihanassa valaistuksessa -sattui heti silmään tuosta ulapalta, ei aivan kaukaa, joukko valkoisia, -ikäänkuin utuisia vaahtopalloja. Tottumaton silmä ei tahtonut uskoa -mahdolliseksi tuota ihanaa näkyä, sillä siinä ui parvi joutsenia, -todellakin "kesäisen illan kullassa". Ne eivät outoja olioita rannalla -nähdessään osoittaneet juuri erikoisempaa levottomuutta eivätkä -kadottaneet vähääkään majesteetillisesta tyyneydestään, vaan meloivat -rauhallisesti toiselle rannalle. Ja silloin tapahtui, että Ontreissa -pääsi valtaan hänen heimonsa vanha metsätieto ja hän illan kuluessa -selitteli joutsen-sanojansa ja erätaikojansa. - -Sadun lintuhan onkin tämä valkorinta. - - * * * * * - --- Näin astui tämän järven rannalle muinoin Onto, jalo metsämies, sanoi -Ontrei nuotion vierellä venyessään. Tänne hän saapui tienraivaajana ja -tänne hän lopuksi aatteensa ja kaipuunsa uhrina tuhoutui. Tuossa, jossa -virta mustana ja sileänä ryntää korkeata kalliota kohti, on se paikka, -josta hän lopullisen tuhonsa löysi. Ontojärveläinen ukko minulle kerran -tarinoi ja haastoi, kun yhdessä jouduimme Solovetsin matkalla sateen -pitoon. Ehkä haastan vuorostani? - - * * * * * - -Kerran -- siitä on jo niin kauan, että taju tylsyy sitä ajatellessa -- -kahahti erämaan järven rannalla lehto ja ulapan äärelle astui mies. -Hän oli muinaisten esi-isiemme puvussa, hänellä oli kirves ja miekka -vyöllä, keihäs keppinä ja varsijousi selässä. Ikäänkuin hämmästellen -jäi hän järven suuruutta katselemaan, varjostaen kädellään silmiään -ja tähystäen terävästi ympärilleen. Tukka oli hänellä pitkä, silmät -ruskeat, kasvot kauniit ja varsi solakka. Ja olipa kuin olisi erämaan -järvi siinä hänen katseensa alla punastellut, ujostellut kuin äkkiä -uimasta tavattu neito, joka ei ehdi saada suojaa verhoutuakseen piiloon -ihailevalta. - -Kauan katseli mies varoen ja vaanien ympärilleen, vasta rauhoituttuaan -vapaasti rantahiekalle astuen. Keväinen pehmeä tuuli koetti touhuisena -saada nostetuksi ulapalle lainetta, joka ikäänkuin sille mieliksi muka -siellä täällä kuohahtelikin; se noudatti hiirenkorvaisten koivujen -esimerkkiä, sillä nämä olivat sitä mieltä, että kevät-tuulelle saattoi -kyllä tehdä mieliksi, sen pohjatarkoitus kun kuitenkin oli herttainen -ja ystävällinen. Niinpä ne kohisuttivatkin nuorteita lehviänsä vallan -valtaisella tavalla, vaikka tottunut silmä saattoi heti huomata, ettei -tässä ollut sitä totuuden leimaa, joka syksyn kohinasta heti kuuluu. -Kuusikkokin tuossa huojui, mutta aivan selvästi vain omaksi huvikseen -ja lapselle mieliksi, -- kuin silmää iskien ja veitikkamaisesti kutsuen -kaikkia samaan liittoon... - -Mutta mies astui taas syvemmälle metsään ja tarkasti seutua kuin -harkiten sen sopivaisuutta asunnoksi. Ja vihdoin näytti hän tyytyvän -siihen paikkaan, jossa kasvaa ruohoisella äyräällä suuri riippakoivu, -hyvän haltian asunto, koskapahan heitti konttinsa ja ryhtyi rakentamaan -itselleen tulta ja yöpaikkaa. - -Sen jälkeen saivat järven kalat ja metsän viljat pian tuntea, että oli -seudulle ilmestynyt voimallinen pyytömies. Hän oli silminnähtävästi -Tapion suosikki, sillä tämä aivan suorastaan ajoi karjansa tuon miehen -ritoihin. Eivät säilyneet majavat ja saukot, eivät metsot eivätkä -villipeurat, vaan tarpeen mukaan hän surmasi, minkä tahtoi. Hän oli -seudulla, johon ei oltu ennen koskettu, tulevan kansan etumiehiä, -joka vaistonsa ajamana samosi edellä kuin vakooja. Ja hän ei koskaan -unohtanut uhrejansa, vaan muisti omantunnon tarkkaan sekä maahisten -että vetehisten saamiset. - -Vastapäätä sitä paikkaa, jossa oli hänen metsäsaunansa, oli parin -kivenheiton päässä rannasta pieni lehtevä saari, joka siinä tuntui -keinuvan aalloilla kuin kevein vaahtokupla. Lehvät kasvoivat niin -tiheinä rannoilla, ettei voinut nähdä saaren sisään, jos siinä mitään -näkemistä olikaan. Miten hyvänsä, aina kun mies pyynniltä palattuaan -istui saunansa ovella, katseli hän tuota saarta ja vaivasi itseään -arvailemalla, minkälainen mahtoi olla sen sisus. Oli kuin olisivat -ajatukset levähtäessään ikäänkuin itsestään sinne kääntyneet, kuin -olisi niitä johdattanut joku erikoisempi vetovoima. Aina hän silloin -päätti, että heti kun hän saa ruuhensa valmiiksi, hän pistäytyy -sielläkin katsomassa, kun on kerta tuossa lähellä. Voihan sieltä löytää -vaikka vesilinnun pesiä, jos ei muuta, jopa varata sinne itselleen -muonaakin, jos sattuisi tulemaan turvapaikan tarve. - -Ja niin sai hän sitten ruuhensa tehdyksi ja lähti sitä koettelemaan. -Silloin oli kesän pisin päivä mennyt ja lyhyin yö edessä. Voimakkaalla -airon vedolla kiidätti hän ruuhensa yli salmen ja saapui saarulaisen -rantaan. Siihen kahahti kokka hauskasti hietikkoon. Hän nousi maihin. - -Tietysti ei saarella ollut mitään merkillistä, vaan oli se samallainen -suloinen rauhan paikka kuin tuhannet muut Karjalan sinisissä järvissä. -Hän istahti rannan ruohoiselle äyräälle ja unohtui katselemaan -ulapalle. Se oli nyt aivan tyyni ja loisti kullalle matalalle menneen -auringon valossa. Omituinen raukeus valtasi hänen jäsenensä ja hän -tunsi vaipuvansa ikäänkuin johonkin loihtutilaan ja lumojen valtaan. -Hänestä tuntui, ettei hän näekään tuota ulappaa tuossa edessään, vaikka -järki sanoi, että hän sen näkee. Hänellä olivat silmät auki, mutta -hän mietiskeli jotakin niin hartaasti, että hänen katsomisensa oli -tarkoituksetonta tuijotusta. - -Kun sitten keski-yön aurinko oli hetkeksi kadonnut tuonne vaaran -peittoon ja ilmassa täräjöi terheninen valaistus, oli hän äkkiä -huomaavinaan, että ylhäällä taivaalla, jonne auringon säteet koko ajan -vapaasti pääsivät, vilahti aivan kuin jotakin valkoista. Se oli joku -lintu, mutta liian iso tiiraksi, sopiva vain joutseneksi. Hän ei siitä -hämmästynyt, sillä tunsihan hän linnun, -- odotti vain tyynesti ja -aivankuin huvitettuna, minne valkokaula lentäisi. - -Hänen ei tarvinnut kauan sitä odottaa, sillä melkein heti sen jälkeen, -kun lehvät peittivät lentäjän hänen näkyvistään, kuului saaren toiselta -puolen kohaus: sinne oli valkoinen lentäjä veteen laskeutunut. -Huvitettuna lähti hän hiipimään saaren poikki saadakseen kyllältä sitä -nähdä. - -Siellä oli pieni poukama, jonka syvän rinnassa huojuva kaislikko -suojasi aina tyyneksi. Siinä kaislikon ja maan välissä oli joutsen, -mutta ihanampi kun mitä hän oli ikänä nähnyt. Varovasti hiipi hän -pajupensaan suojassa lähemmäksi ja katsoi hämmästyneenä. - -Se oli melkein isompi kuin tavallinen Karjalan joutsen, mutta siitä -huolimatta näytti se olevan keveä kuin yksi ainoa höyhenensä, kelluen -pinnalla kuin kupla. Tai oikeastaan hänestä näytti siltä kuin ei -lintu olisi painanut mitään, koskapa se liikahtaessaan ei tuntunut -jättävän mitään veden viriä, tai oliko asia niin, ettei se siinä -paljoa liikahdellutkaan, tai niin, ettei vesi matalalla hiljaisesta -liikunnosta mitään viriä teekään. Kuinka tahansa, ihmeellisen keveältä -se siinä utuisessa kauneudessaan näytti, eikä mies muistanut koskaan -nähneensä sen vertaista. - -Ja mikä oli vielä ihmeellisempää, -- sen päässä näytti kauemmin sitä -tarkastaessa olevan jonkunmoinen koriste, kuin kruunun tapainen ikään. -Kuta enemmän sitä katsoi, sitä selvemmältä se siinä yön hämyssä näytti, -kunnes silmät menivät jännitetystä tuijottamisesta vesikiehteeseen -ja kruunukin hävisi silmistä. Mutta kun niitä kuivasi hiukan ja taas -katsahti, niin todellakin näytti sillä olevan pieni kultainen kruunu -päässä. - -Ihmeellistä. Tuo merkillinen lintu tuntui aavistavan, että sitä -tarkastettiin, sillä se liikahteli nyt levottomasti. Ja silloin -lennähti kamala kiusaus pensaan takana vaanivan miehen sydämeen. Hänen -teki mielensä ampua se. Yleensä hän ei halunnut joutsenia ahdistaa. -Niiden ihmeellinen puhtaus ja jalot muodot olivat niin pyhäntuntoisia -jo luonnostaan, ettei niitä hirvitty vereen tahria; pidettiinpä niitä -jumalien lintuinakin, sillä niiden ylimaallinen näkö oli omiaan -johtamaan ajatusta siihen suuntaan. Sanottiin niitä myöskin Tuonelan -linnuiksi, jotka Manan mustalla virralla keinuvat haaveellisina kuvina. -Mutta nyt tämän uuden ilmestyksen nähdessään valtasi hänet surmaamisen -halu niin voimakkaasti kuin ikänä kiusauksen viehätys voi ihmissydäntä -vallata. Kuka tietää, mikä ihmeellinen taikakalu tuo kruunu voi -ollakaan, puhumattakaan siitä, että se tietysti on äärettömän -kallis-arvoinen. Kiihkeä halu saada se omakseen pääsi voitolle ja hän -jännitti hiljaa jämeän jousensa. - -Lintu lienee kuullut jotakin, koskapa se käännähti ulapalle päin ja -seisahtui kuin kuuntelemaan, tarkkaavaisesti kurottaen kaulaansa. -Silloin hän laski nuolensa viuhahtaen menemään. - -Hän oli aivan kuulevinaan, kuinka se iski lintuun siihen kaulan -ja hartioiden rajaan, ja tämän näkevinäänkin, vaikka ei linnun -silmänräpäyksessä lentoon kohotessa ehtinytkään päästä aivan varmaksi, -miten sattui ja mihin nuoli meni. Omituiselta hänestä tuntui, että -se lähti lentoon niin vapaasti, vaikka hän aivan varmaan luuli ja -uskoi siihen sittenkin osanneensa. Jousi kädessä hän jäi sen lentoa -seuraamaan. - -Omituista. Hän oli ennenkin nähnyt, että siipeen haavoitettu -lintu, joka ei enää kyennyt lentimiänsä täysin hallitsemaan, -kuolemantuskassaan umpimähkään lyöden saattoi joskus kohota suoraan -ylöspäin, kunnes kuolema tapasi ja pudotti alas lähtöpaikkaan, mutta -tällaista kohoajaa hän ei silti ollut koskaan nähnyt eikä mahdolliseksi -aavistanut. Joutsen nousi nousemistaan kohtisuoraan yhä korkeammalle, -kunnes siitä ei enää näkynyt muuta kuin pieni valkoinen pilkku. Ja -siellä korkealla viileällä taivaalla sattuivat siihen auringon säteet -vaaran takaa, kullaten sen ihmeellisen kirkkaaksi pisteeksi. Kuta -kauemmin hän hämmästyksissään sen kulkua seurasi, katsoi niin, että -silmät sumenivat, sitä kirkkaammalta se näytti loistavan; lopulta oli -se kuin kiintonainen tulipilkku tuolla taivaalla. Niin, ellei olisi -ollut niin valoisa, olisi hän ollut valmis uskomaan, että tuo autereen -sinestä loistava nasta olikin kesän kaunis tähti, joka rauhallisessa -yössä loisteli allensa inehmojen maailmaan. - -Mutta tähti se ei tietenkään ollut, vaan se oli se joutsen, joka -keski-yön auringossa kuvasteli silmään niin omituisesti. Ihmeellinen -tapaus tämä olikin. Hän meni rantaan katsomaan nuoltansa, jonka -oikisuunnassa, jos se ei lintuun sattunut, piti olla veden pohjaan -kiinni tarttuneena, sillä niin matala siinä paikassa oli. Mutta ei -siellä mitään ollut, ei vaikka kuinka olisi hakenut, ei edes höyhentä -veden pinnalla kellumassa. Omituinen oli tämä tapaus, aivan erikoinen, -ja hänestä tuntui kuin olisi hän sittenkin ollut kuin lumoissa. Hän -palasi katsomaan saarta tarkemmin. Ei siellä ollut mitään nähtävää, -ellei ota lukuun sileätä ruohokenttää sen keskellä, riippakoivut -ympärillä kauniina aitauksena. Ruoholla kasvoi päivänkukkaa ja -kissankelloa, ja koivujen alta tuntui kielon vieno tuoksu. - -Kotiin hän läksi saaresta, mieli omituisesti vangittuna. Mitä lintua -oli hän ampunut? Oliko jumalien lintuun nuolensa lähettänyt? Tai Tuonen? - -Häntä värisytti. Miksi ammuinkin? - --- -- -- -- -- - -Niinkuin olisi äkillinen tuho kaiken elollisen näiltä seuduilta -hävittänyt tästä salaperäisestä tapauksesta alkaen, niin olivat tyhjät -sen jälkeen pyytömiehen ansat, satimet ja katiskat. Vaikka hän olisi -pannut liikkeelle kaikki taitonsa ja virittänyt ritansa kaikkien -sääntöjen mukaan, niin aina lensi lintu ohi ja saalis sivusi. Jos hän -milloin lähetti nuolensa, niin vei sen syrjään joku pahansuopa oksa -tai oli hän tullut ampuneeksi metsän naavapartaista pökkelöä. Ja mikä -ihmeellisintä, hänen nuolensa katosivat aina, melkein joka ammunnalta, -niin että olisi melkein luullut kademielen ne taiteensa hänelle -kiusaksi noukkivan. Hänen täytyi vuolla yhä uusia ja hänen kärkensä -rupesivat loppumaan. Pian hän ei uskaltanutkaan enää rautakärkisillä -ampua, peläten kadottavansa ne kaikki, vaan koetti puukärkisillä -itselleen ravintoa kolkata. - -Ja sama oli asia vesillä. Vaikka hän olisi kuinka hyvältä näyttävään -paikkaan katiskansa tehnyt, niin eipä kalan nimeä ansaitsevaa niihin -juuri osunut; koko järvi näytti äkkiä käyneen kalattomaksi. Ja hänestä -tuntui, että joka kerta kun hän yritti järvelle, nousi selällä niin -oudostuttavan äkeä vihuri, että se usein oli heittää hänen vähäisen -purtensa kumoon. Ja siellä missä aikaisemmin oli alati näkynyt -narisevia ja juttelevia sorsia ja telkkiä, sieltä olivat nekin kuin -pakoon lähtien kokonaan kadonneet. Sen kaiken oli hän huomaavinaan. - -Ja muutenkin tuntui hänestä kuin olisi nykyisin aina ollut päivä -pilvessä ja aurinko loistanut murheellisen valjusti, milloin se pääsi -vähänkään näkyviin. Alakuloista hänestä kaikki oli ja hän olisikin -muuttanut pois koko seudulta, sillä hän huomasi, ettei hän siellä -voinut kauempaa olla, eipä edes elääkään, -- ellei outo uteliaisuus, -suorastaan himo päästä tuosta linnusta selville, olisi häntä siellä -pidättänyt. - -Alussa oli hänestä tuntunut tällä seudulla kaikki niin lupaavalta, -eikä hän voinut ymmärtää, mistä äkkiä tällainen muutos oli aiheutunut. -Mutta sitten hän kerran nälissään ja väsyneenä kotikoivunsa juurella -levätessään ja järvelle tuijottaessaan tuli taas ajatelleeksi tuota -kesällistä joutsenen ampumistaan ja silloin lennähti aavistus hänen -mieleensä: ehkä kaikki johtuikin siitä! Ehkä hän teollaan oli -saavuttanut kaikkien tämän seudun jumalien vihan, ehkä häntä vainosi -haltiain leppymätön kostonhalu. Paljon oli sellaista tapahtunut -hänenkin kuultensa, ja siksi juuri olikin niin tärkeätä uhreilla ja -lepytyksillä hankkia itselleen kunkin paikan haltian suosio. - -Hän mietti asiaa ja tunsi arkuutta ja pelkoa mielessään. Hänen olisi -pitänyt runsailla uhreilla saada takaisin vihastuneen haltiaväen -suosio, katua ja kaikin tavoin heille mieliksi elää. Luopua tutkimasta -tuota salaisuutta, jättää outo uteliaisuutensa, ja heittää "kolmen -puuttuvan sanan haku". Mutta samalla kuuli hän rinnastaan toisen äänen -kehottavan uhmaan ja uppiniskaisuuteen: - --- Älä alistu, vaan hae arvoituksen ratkaisu. Tuhoa se joutsen, sillä -sen on tämä kaikki alkua. Se olikin Tuonelan lintu kesä-yön retkellään, -ja on nyt liitossa kaiken haltiaväen kanssa sinut tuhotakseen. Älä -anna jälkeen, vaan pidä puolesi. Hae vastaus sielusi aavistukselle, -joka povessasi on syttynyt, niin pääset selville elämän arvoituksesta. -Sinä voit sen tehdä, sillä olethan jo nähnyt Tuonelan joutsenen, jonka -käsittäminen on kaikkien ongelmain ratkaisu. - -Mies katsahti varoen ympärilleen, ikäänkuin peläten jonkun kuulevan -nämä salaiset kehotukset. Ääni hänen sydämessään jatkoi houkutteluaan. -Ja hän tunsi äkkiä omituista riemua, uhman ja epätoivoisen päätöksen -tuottamaa tyydytystä. Veneeseensä kantoi hän kaikki kapineensa ja -vähät ruokavaransa, hijoi viimeiset nuolensa teräviksi, tarkasti -jänteensä ja läksi vesille pienellä purrellaan. Hän tahtoi löytää -tuon salaperäisen linnun, tuon tuntemattoman kademielen, joka oli -riistänyt häneltä eräonnen. Kostaa hän tahtoi ja päästä selville, mikä -oli tuo ihmeellinen ilmestys ollut. Hän käänsi kokkansa kohti virran -suuntaa, sinne, jossa arvasi tällä suurella vedellä olevan laskutiensä -ja jossa hän ei vielä ollut käynyt; ehkä se asuikin siellä jossain -tuntemattomien vesien ja virtain vieremillä. - -Ja hän tunsi samalla, kuinka outo tunne, kuin ikuisen yön hämäryys, -olisi peittänyt hänen sielunsa. Soittona sieltä kaikui vain: Tuonelan -joutsen! - -Tämä olikin jo syksyisempää aikaa, jolloin illat nopeasti pitenivät -ja järven aalto nousi synkeällä ja ärjähtävällä ilmeellä. Metsän -suhinassa ei ollut enää kevään hilpeää sointua, vaan kumeaa kuoleman -pelkoa. Raskaasti huokui se tuulen alla, väsyneenä syvään sen vihaisten -puuskien edessä taipuen, ja sade lankesi kuin synnin rangaistuksena, -vaan ei kevään virvoittavana kasteena. Alakuloista oli, yksinäistä -suunnattomassa erämaassa, joka oli vielä vain ihmisten takamaina. -Kun katsoi kauas pimenevälle ulapalle, jossa näytti käyvän vimmattu -taistelu elämästä ja kuolemasta, karsi vilu ja turvattomuus ruumista. - -Mutta tuo yksinäinen järvellä soutaja ei näyttänyt huomaavan syksyn -tuloa, vaan matkasi alati pitkin ulapoita. Ei ollut enää sitä lahtea, -sitä niemen kainaloa ja salaista poukamaa, jota hän ei ollut tutkinut -ja mieleensä painanut. Hän kalasti ja metsästi vain niukimmaksi toimeen -tulokseen, sillä tuon ihmeellisen arvoituksen selville saaminen oli -hänellä nyt pää-asiana. Hän oli laihtunut ja kalvistunut, hänen sorea -muotonsa oli riutunut ja hänen silmiinsä oli tullut outo kiilto. -Hän oli ryhtynyt taisteluun suunnattoman mahtavia voimia vastaan, -omia jumaliaan hän oli ryhtynyt uhmaamaan, ja oli syventynyt siihen -taisteluun kokonaan. Ei hän enää vanhoja uhrejaankaan toimittanut, vaan -alati vain himosi nähdä kesällisen näkynsä ihmeellistä lintua. Sitä -hän alati ajatteli ja sen hakemiseen veti häntä sisäinen, salainen ja -voittamaton halu. Usein hän näki unta linnusta, miten se kultaisena -kavahti siivilleen ja lähti nousemaan; yhä ylemmäksi se taas kohosi, -sinne ihanaan kirkkauteen, jossa auringon säteet siihen sattuivat; -tuolla se jo oli kiiltävänä pisteenä ja sydän itki sen menoa, kunnes -se näyttikin sinne paikalleen asettuvan. Ja kun sitä kauemmin katsoi, -niin olikin se tuosta alakuloisesti suhisevan männyn oksien välistä -tuikkiva öinen tähti, joka viittoi sieltä ijankaikkisuudesta tänne -katoavaisuuteen. Täytyi nousta väristen havuvuoteelta taas ja lähteä -kulkemaan, mennä jälleen vahtimaan, eikö vielä kerran ilmestyisi -todella ihana näky. - -Kerranpa oli hänen verensä jo jäähtyä ja hän luuli jo ratkaisun hetken -tulleen. Se oli synkkänä iltana, jolloin taivas pimeni kuin jumalien -vihasta. Kun hän siinä synkeydessä huopaili hiljaa pitkin hänelle outoa -salmea, näytti hänen vaaniviin silmiinsä äkkiä kuvastavan tuosta edestä -pimeän rajasta jotakin valkoista. Vihdoinkin. Hän huopaa lähemmäksi, -varaa jousen saataville ja herkeämättä vartioitsee outoa näkyä. Se on -joutsen. Se on tavattoman suuri joutsen, se on outo kerrassaan, ja -vihaisesti tuntuvat sen silmät pimeästä vastaan välkähtävän. Hän tuntee -verensä kihelmöivän suonissa, tuntee sydämessään outoa kouristusta, -mutta ei pelkää. Jouseensa hän tarttuu ja varaa terävimmän nuolensa -valmiiksi lähettääkseen sen oudon linnun niskaan. - -Tuossa se tuleekin yhä lähemmäksi ja hän jo jännittää asettansa. Mutta -silloin hän ikäänkuin kauhusta jäykistyy, sillä hän on huomaavinaan -linnussa jotakin outoa: eikö näykin sen selästä ikäänkuin nuolen varsi? -Se on hänen nuolensa, joka yhäkin siinä törröttää. Hänen lihaksensa -herpoutuvat hetkeksi eikä hän saa joustaan nostetuksi. Silmissä -pimenee, vene heilahtaa oudosti ja kun hän jälleen pääsee tasapainoon, -on lintu kadonnut. Oliko se lentänyt pois, vai oliko uinut johonkin -varjoon, sitä hän ei voinut sanoa. Aivan kiihkon vallassa palasi hän -leiripaikalleen. - -Tuli sitten se aika, jolloin linnut muuttavat pois etelän maille. -Pitkin jokia ne alkavat hiljalleen laskeutua alas merta kohti, jossa -sitten salaisissa parvipaikoissaan pitävät syyskäräjänsä ja lähtevät -pitkälle matkalleen. Lintujen mukana lähti hänkin purrellaan alas -virtaa solumaan. Ja silloin tapahtui taas se ihme, että hän näki tuon -satulintunsa. - -Se ilmestyi hänen eteensä siinä paikassa, jossa joki tekee äkillisen -mutkan ja samalla kivan kosken. Vesi syöksyy hurjalla vauhdilla kohti -kallioseinää, joka pystysuorana kohoaa mutkan perukasta sen eteen, -kimpoaa siitä valtavana kuohuna takaisin ja jatkaa matkaansa kiukusta -ärjyen. Juuri kun Onto saapui kosken niskalle, pilkisti kuu esiin -pilven takaa valaisten koko erämaan oudolla ja kaamealla valollaan. -Kun katsoi kosken niskasta alas, saattoi nähdä alhaalla aaltojen -hypähtelevän kuin keijukaisten ja valkean vaahdon silloin tällöin -kimallellen pärskähtävän ilmaan. Virta suoltui eteenpäin sileänä, -mustana ja kiiltävänä kuin käärme, heijastaen pinnastaan ihanasti öisen -valaistuksen. Rannoilla vartioitsi korpi kolkkona ja valittavat äänet -keskustelivat öisellä hetkellä. Ei Onto tuntenut koskea eikä mutkaa -siellä alempana, vaan viiletti purrellaan huolettomana. Ja juuri siinä, -missä veden sileys ensi kertaa murtui putouksen vaahdoksi, ilmestyikin -hänen eteensä kuutamoon se samainen ihmelintu. Se keinui siinä keveänä -kuin vaahtokupla ja selvästi saattoi nähdä nuolen varren sen selässä; -surullisina loistivat sen silmät ja oli kuin olisi jonkunmoinen -lahopuun hehku sitä ympäröinyt. - -Outo kiihko silloin taas valtasi hänen mielensä. Vapisten otti hän -jousensa esille ja lähti viilettämään purttaan tuota lintua kohti. -Väkevintä valtavettä se pitelikin, luistaen keveästi alas kosken -jyrkännettä. Kuta vikevämpään vauhtiin Onto huopasi venostaan, sitä -nopeammin kiiti eteenpäin myös lintu. Ja nyt huomasi Ontokin virran -vauhdin ja suunnan, sekä ankaran, kalliosta toisaalle kimpoutuvan -vuolteen. Mutta vielä hän ei siitä välittänyt, sillä hänen oli ensin -ratkaistava taistelunsa. - -Kuin ilkkuen keinui se tuossa hänen edellään. Väliin se oli jo niin -lähellä, että hän osoitteli jousellaan, mutta silloin sen peitti joku -hypähtävä aalto tai rannan varjo, ettei hän saanut mielestään kohti -osumisen tuntoa käteensä ja hermoihinsa. Ja suoraan kalliota kohti -mentiin aivan valtaisella vauhdilla, mentiin niin voimakkaasti, että -hänen täytyi ruveta kääntämään enemmän huomiota purtensa ohjaamiseen. - -Mutta se oli myöhäistä. Vaikka hän olisi kuinka huovannut, ei hän enää -saanut venettä valtoihinsa, vaan vei sitä virta kallioon. Ja valkoinen -olento tuossa välkehti keinuen hänen edessään. Nähdessään kaikki -ponnistuksensa turhiksi jäi hän toimettomana sen leikkiä seuraamaan, -kun se kuutamon loihtuvälkkeessä siinä aallolta aallolle hurmaavasti -liukui. Muutaman sekunnin kuluttua, samalla kuin lintu katosi hänen -silmistään, rysähti vene kallioon pirstaleiksi. - -Tahdottomana painui hän veteen ja tunsi, kuinka voimakas virran vuolle -lähti häntä viemään alaspäin. Pehmeät ja suloiset kädet kannattelivat -häntä, hän näki ihmeellisiä näkyjä, joissa ihanat vedenneidot -vallitsivat ja hän vaipui mieluiseen uneen. Kaukaa rupesi kuulumaan -kaunista soittoa, joka tuntui lievittävän hänen surunsa ja tuskansa -ijankaikkisesti ja tuovan hänelle sen rauhan, jota hän oli halunnut... - --- -- -- -- -- - -Kauhea vilu puistatti hänen ruumistaan, kun hän heräsi tainnoksistaan -suvannon rannalla kosken alapuolella. Virran väkevyys ei ollut -sallinut hänen upota, vaan oli vilauksessa vienyt hänet kosken alle, -jossa voimakas kostevirta oli heittänyt hänet rannalle matalikolle. -Ihmeissään pelastuksestaan uskoi hän nyt, ettei tuo outo olento hänen -lopullista tuhoaan tahtonutkaan; oli vain halunnut häntä rangaista -hänen ajattelemattomasta teostaan ja kehotti häntä alistumaan -kohtaloonsa salattuja hakematta; se oli nähtävästi pyhä olento, tämän -maan haltia, joka saattoi ottaa minkä kuvahisen hyvänsä. Tai saattoipa -olla Aallotar itse, Vellamo, tai joku pieni veden neito. Hänen -sydämensä valtasi rajaton kiitollisuus ja halu saada kiitollisuutensa -esille tuoduksi. Elämänhalu palasi ja hän nousi varaamaan itselleen -toimeentulon mahdollisuutta kaikilla niillä keinoilla, jotka taitavalle -erämiehelle huonoimmassakin tilassa ovat tarjona. Elää hän tahtoi, -vartioida tässä suvannon rannalla, sattuisiko hänelle vielä kerta se -armo, että saisi kiittää ja palvoa tuntematonta haltiaa, joka näytti -korvaavan pahan hyvällä. Jos tahdottiin, niin hän alistui, mutta ehkä -armosta hänelle annettaisiin vastaus sielun etsivään tunnelmaan... - -Metsämajan hän siihen itselleen rakensi ja rupesi viettämään pitkää -talvea. Ja ihmeellistä: taas oli viljaa hänen polullaan, riistaa jaloa -ylen äijä, ja helposti juoksi se hänen pyydyksiinsä. Hän huomasi -metsänkin väen itselleen leppyneen ja oli siitä onnellinen, sillä -anteeksi-saannin varmuus tuottaa aavistamattoman rauhan taistelleeseen -sydämeen. Lepo sielun ja ruumiin jännityksen jälkeen teki hänelle -hyvää ja hän tunsi taas palautuvansa entiselleen. Kuitenkin ainoastaan -ruumiiltaan, sillä hänen sielunsa oli kokonaan toinen. Hän ei elänyt -enää itselleen, vaan tuolle oudolle haaveelleen, jota hän piti -toivonaan, päämääränään ja jumalanaan. Se täytti hänen mielensä -kokonaan. - -Ja sattui sitte kerta, että suuri Suvannon sulho matkasi pitkin jokea -mahtavan seurueen kanssa sotaretkelle meren rannalle. Nähdessään -metsäsaunan rannalla käski hän tarkastaa, mikä on asukas näillä -inhoilla mailla. Ja hänen eteensä tuotiin Onto, taas solakkana ja -voimakkaana, muoto sorja, silmissä ihmeellinen loiste. - --- Mi olet sinä miehiäsi? - -Ja Onto kertoi kohtalostaan, siitä, miten hän oli tuosta kesä-yöstä -alkaen, jolloin hänellä oli ollut ihmeellinen näkynsä, taistellut -tuon ainoan ajatuksen ja haaveen kanssa yötä päivää, miten hän oli -koko elämänsä suunnannut ja uhrannut tuon arvoituksen ratkaisemiseen. -Hän kuvasi, kuinka se joka hetki valtasi hänen sydämensä sanoin -kuvaamattomalla tenholla ja ikävällä ja kuinka hänen koko elämänsä -oli siitä riippuva. Hän olisi tahtonut saada tuon haaveensa silmin -nähtäväksi, ikäänkuin ruumiillistutetuksi, sellaiseksi, että se ei -enää olisi hänelle arvoitus, vaan ijäisen rauhan, onnen, kauneuden ja -nautinnon lähde. Mutta hän ei ollut siinä ainakaan vielä onnistunut, ja -luoja tiesi, onnistuisiko koskaan... - -Oudostuen oli häntä kuunnellut ja katsonut mahtava tietäjä. Kaikki -kuultuaan loihe hän lausumaan: - --- Sinä olet Tuonelan joutsenen ampunut; kostoksi siitä on se pannut -sydämeesi tämän omituisen kaihon, joka kalvaa sinua kuolemaan saakka. -Sinä haet elämän ja kuoleman sanoja, mutta et niitä löydä. Kerran -löysin ne Vipusen vatsasta... Ne on ne kolme sanaa... - -Ja Suvannon sulho läksi joukkoineen eteenpäin; koko luonto iloitsi, kun -hän laski laulellen vesiä, soiton raikuessa hänen lumokanteleestaan. -Kauaksi jäi sitä Onto kuuntelemaan. - -Salaperäisiltä tuntuivat hänestä mahtavan tietäjän sanat: "Sinä haet -elämän ja kuoleman sanoja." Mitä ne olivat? Niitäkö hänen sydämensä -etsi? Mistä löytäisi hän nämä sanat, joitta hän tiesi perikatoon -joutuvansa? Mitä hänen piti tekemän? Hän muisti sankari Lemminkäisen -kuolleen sen johdosta, ettei tiennyt umpiputken sanoja. Oliko hänenkin -nyt kuoltava siksi, ettei löytänyt näitä elämän ja kuoleman sanoja? - -Hän tuli kovin murheelliseksi ja kaatui sammalvuoteelleen sairaana, -sieluntuskiensa runtelemana. - -Loveen langenneen tavoin näki hän ihmeellisiä näkyjä horrostilassaan. -Hän oli onnellinen ja kaikesta selvillä, ikäänkuin olisi hän nuo -salaperäiset sanat löytänyt. Hän olikin niin kuin olisi hän ne tiennyt, -vaikka ei saattanut sanoa, mitä ne olivat. Mutta kaukaa oli hän -kuulevinaan äänen, joka häntä rohkaisten lohdutti ja kehotti. Luokseen -se häntä kutsui. - -Toivorikkaana astui hän majastaan taas taivasalle, kuulosti siinä ja -läksi kulkemaan suvannon vartta koskelle päin, sen kallion laelle, jota -vastaan hänen veneensä oli pirstoutunut. - -Kevättä oli aika. Uupumattomana kaikui lintujen laulu taas kaikkialla, -touhuisena puuhaili tuuli nuoren metsän kimpussa, joka jälleen leikillä -antoi vetreätä tukkaansa hulmuuttaa. Ilmassa oli tuo virkistävä ja -nuori tuntu, joka tekee kevään niin ihmeelliseksi. Suurin parvin -matkasivat vesilinnut vanhoille pesimämailleen. - -Hän kulkee, katse kiinnitettynä avaruuteen. Mitä hän siellä näkee? -Se nostaa hymyn hänen huulilleen ja antaa loisteen hänen silmilleen. -Hänen huulensa avautuvat kuin jotakin ihastellen puhutellakseen, kuin -anoakseen tai kiittääkseen, ja hän kohottaa kätensä ikäänkuin kurottaen -ottamaan jotakin. Se väistyy hänen edestään alati, hän ei saavuta -sitä, vaikka kuinka huutaisi hän sitä odottamaan. Yhäti hän kulkee -sen jälessä aina kalliolle saakka, eikä huomaa muuta. Tuolla väikkyy -se taas hänen edessään tuo ihana näky, tuo arvoituksen ratkaisu, joka -valtaa sydämen voimakkaalla intohimolla. Hänen täytyy saada se kiinni, -täytyy päästä tietämään elämän ja kuoleman sanat, ja hän astuu edelleen -haaveensa jälessä, katse omituisella ilmeellä kiinnitettynä avaruuteen. -Huulet avautuvat taas kuin rukoukseen, silmissä loistaa kyynelöivän -pyytävä katse, hän nostaa kätensä kohti korkeutta ja putoaa kohisevan -kosken helmaan... - - * * * * * - -Ja nyt otti Aallotar Tuonen linnun hänelle lupaaman sulhasen, joka -oli häntä vastaan niin paljon rikkonut, mutta joka oli sen kaiken -sovittanut. Sillä järkähtämättömän uskollisesti oli hän koettanut -etsiä selitystä sille oudolle kaipuulle, joka teon johdosta oli hänen -sydämessään herätetty, tullen niin elämänsä pyhimmän aatteen uhriksi. -Ja jumalat olivatkin hänelle suosiollisia, hänelle kuten kaikille hänen -kaltaisilleen etsijöille: ne antoivat hänen lopulta löytää nuo salaiset -sanat, vaikkakin vasta kuolemassa. Sillä selvään näki, kun Tuonen virta -hetken kuluttua antoi ylös kuolleensa, vainajan onnellisesta ilmeestä, -ettei hänelle enää ollut mitään salattua, vaan oli hän saavuttanut -täydellisen vastauksen kysymyksiinsä, saanut ihanat sanat salasta ilmi. -Ja monta etsivää oli tuleva hänen jälkeensä, niinkuin oli ollut häntä -aikaisemminkin, sieluja, joiden kohtalona on alati pyytää ratkaisua -ristiriitaisuuksilleen ja ongelmilleen. Mikäli he ovat itselleen ja -päämäärälleen uskollisia, sikäli he onnistuvat ja saavat rauhan, ellei -ennen, niin ainakin kuolemassa. - -Mutta kerrotaan, ettei Kalevan kansa ikinä joutsenta ammu, sillä se on -pyhän virran aavelintu, taivaisten unelmien vertauskuva. - - - - -XXI. - -KESÄINEN HETKI KARJALAISESSA KYLÄSSÄ. -- RUNOLAULAJA. - - - Ohoh kullaista kyläistä, - Maan parasta paikaistani! - Nurmet alla, pellot päällä, - Keskellä kylä välillä, - Kylän alla armas ranta, - Rannassa rakas vetonen. - -He olivat jättäneet lännen puolelle Rukajärven suuren kylän, jossa -sanottiin olevan sata taloa ja josta parhaat miehet ovat Piiterissä -"torgovoimassa", Hiisjärven pienen kylän vanhauskolaisine asukkaineen, -ja vielä Kompakan kokoliaan paikkakunnan. Lukemattomien vaivain ja -vastusten läpi, joista pienin ei ollut pilvenä poutaisilla kankailla -pörräävä paarmain ja soilla inisevä sääskien ynnä muun "tshakan" -tuottama kiusa, olivat he niin vihdoin saapuneet Koivuniemen -sievään kylään samannimisen hymyilevän järven länsirannalla. Ja oli -heidän aikomuksensa nyt, kun ei enää nähtävästi tarvinnut mitään -pelätä, viettää kylässä muutama lepopäivä ankaran matkan jälkeen. -Kaukaasialaiset päätettiin ilmoittaa nuoriksi ruotseiksi, jotka eivät -ellennä eivät livviä eivätkä lappia, ainoastaan venäjää jonkun sanan. - -Varovaisuuden vuoksi pistäytyi kuitenkin nuorukainen aluksi yksin -kylään, katsomaan parasta taloa, johon kulkijan on Karjalassa aina -viisainta mennä. Vainiolla kylän laidassa työskentelevä vaimo neuvoi -häntä silloin Titoffin taloon, jossa otettaisiin hyvin vastaan. - --- Jos vielä "kodavävyksi" ottanee, kun sinä noin kaunis briha olet. - -Näin tuo verevä nainen siinä jo leikkiäkin laski. Nuorukainen hymähti -ja läksi käymään Titoffin talossa. Hämärässä skitsissä tuli vastaan -erinomaisen terveen ja reippaan näköinen, täyteläinen ja varrelta sorja -neito, joka lapsen tavoin heti iloisella hämmästyksellä ehätti kysymään: - --- A mistä sie, velli, olet, a kuhun sie menet? - -Ja samalla hän ikäänkuin varaten tarttui pirtin oven rivasta kiinni, -että pian pääsisi puikahtamaan sisään, jos tuo vieras ja tumma -nuorukainen aikoisi leikillä kiinni kaapata. Mutta kun tämä ei ruvennut -vallattomaksi, vaikka tunsikin siihen aivan kiusallisen hyvää halua, -vaan vakavana tiedusti asuntoa ja ruokaa, helähti tyttö nauramaan ja -vastaamaan: - --- A ei ole niin ketä koissa. Mie varajan ja taaton haen. - -Hänen ruskeista silmistään loisti suloinen hyvyys ja iloisuus, ja hänen -pukimistaan näki, että hän oli ainoa ja lemmikki. Keveästi ja sirosti, -suloudella, jota harvoin näki samassa asemassa olevissa suomalaisissa -maalaistytöissä, hypähti hän ulos. Nuorukainen meni perässä ja näki -tytön vuonan vilkkaudella hilpaisevan pellolle, jossa tietenkin taatto -ja maammo olivat työssä. - -Ja kun hän sitten Ontrein ja muiden kanssa tuli kujaa pitkin takaisin, -seisoikin jo pihalla pitkä ja mustapartainen mies, vaatimaton vaimo -vähän taampana. Mutta sintsin ovelta katsoi hymyillen ja iloisena tuo -äskeinen rakastettava tyttö, Houdi nimeltään joka olikin. - -Hän oli jo kertonut asian ja kun tultiin lähemmäksi, levitti Titoff -kätensä leveään, sydämelliseen, isälliseen tervetuloon. Hän veti -päätänsä hiukan taaksepäin, hymy levisi hänen kasvoilleen, tumman -parran välistä rupesivat loistamaan valkeat hampaat ja hän oli siinä -hurstipaidassaan ja virsuissaan kuin miehuus ja hyväntahtoisuus. - --- Terve, veli, sanoi hän. Terve, uudisti hän kaikille, pelkäävälle -neidolle, suoraselkäiselle kaukaasialaiselle, nöyrälle Ontreille ja -hänelle. Sisään hän vaati käymään, levähtämään ja tshaijua juomaan. -Sanallakaan ei hän kysynyt, kuka ja mistä sekä millä asialla, sillä hän -tiesi siitä kyllä tiedon saavansa sitten kun suu ensin on avattu ja -kädet pesty. - -Mutta Houdi jää hämillään katsomaan vierasta neitoa, jolla tosin on -hänen maansa puku, mutta joka ei ymmärrä hänen kieltään. Molemmat -unohtuvat he katsomaan toisiaan, kunnes naisellista läheisyyttä tuntien -vaipuvat toistensa kaulaan tervehtimään. Muukalaisen neidon sydäntä -virkistää tavata omaa sukupuoltaan ja varsinkin tätä vetreätä impeä, -jonka näkö on kaikille ilonsanoma. - -Vaitiollen ja hiljaisena käy Titoffin puoliso vieraitten jälkeen -pirttiin, jonka ovi pian heidän jälkeensä sulkeutuu. - --- -- -- -- -- - -Kylä on, kuten sanottu, järvensä länsirannalla, melko aukealla, entisen -hiekkaperäisen kangasmaan loivalla rantarinteellä, joka aikain kuluessa -on ruvennut hiukan ruohottumaan. Talot ovat kaikki yhdessä rivissä, -päädyt järvelle päin, joiden editse kulkee kylän tie. Sen toisella -puolella rannassa ovat pienet saunat ja verkko- sekä nuottatalaat. Ja -siitä aukeaa sitten laaja hietikko sekä aava ulappa. Se kimaltaa tuossa -rasvatyynenä, paikoin kultana, paikoin harakansulkaan vivahtavana -punasinervänä. Ja saunain ovesta pullahtelee rauhallisesti taivaalle -makean löylyn hajuista savua, siellä täällä askartelee avokaulainen -nainen ja pikkupoikain mekastusta kuuluu illan kirkkaassa ilmassa. -Kaukaa kantautuu kisakentältä käsiharmonikan ääni. Onhan lauantai-ilta -ja sen suloista tunnelmaa ja odotusta, lepoa ja rauhaa kaikki täysi. - -Titoffin talo oli maan tavan mukaan rakennettu koiran kaulalle -pyöreäksi kolotuista hirsistä. Ikkunat olivat pienet ja korkealla -rivissä pitkin päätyseinää. Vuorilaudat olivat koristetut -lohenpyrstömallilla ja muuten hyvin huolitellusti rakennellut, -antaen edullisen käsityksen tekijänsä itsenäisesti ajattelevasta -kauneus-aistista. Katto oli tavallinen malkokatto ja seinät päivän -ruskeaksi paahtamat. Vasemmalla puolella päädystä katsoen on pieni -ruohoinen piha, josta hauskoilla kapeilla pylväillä olevan katoksen -alta noustaan pimeään sintsiin eli etehiseen. Siitä vei Titoffin -talossa ovi oikealle pirttiin, vasemmalle pieneen kamariin ja toinen -rehu- ja tarvevajaan. Sen alla, saman rakennuksen alakerrassa, on -navetta, joten karjalaisella on koko elämisensä saman katon alla. -Pirtin alustassa on säilytyshuoneita ja kellareita. Siitä myös johtuu, -että päädyn ikkunarivi on niin oudostuttavan korkealla. - -Kylä ei ole suuri, käsittäen vain muutaman kymmenkunnan taloa. -Maanviljelys on kokonaan sivuasia ja enimmäkseen naisten hoidossa, -vaikka miehet kesäisin kotona ollessaan heitä kyllä auttelevat. Miesten -pääelinkeino on kauppa, mutta ei sanottavasti silti varsinainen -repunkanto, joka kuuluu toisille paikkakunnille. He tekevät laajoja -matkoja ostellen etupäässä nahkoja, joita he kulettavat joko Sunkuun -tai Kuopion ja Joensuun markkinoille. Saapuvatpa taas jotkut niille -sieltäkin nahkoja ostaakseen ja viedäkseen ne sitten yhä paremmille -markkinoille. Marraskuusta helmikuulle harjoitetaan Valkealla -merellä seitin kalastusta ja paljon miehiä matkustaa täältä sinnekin -"purlakoitsemaan". Kesäksi kuitenkin ainakin lähimatkalaiset koettavat -saapua kotiin. - -Levoinen eli Titoff on myöskin kauppiaita, joka käy kauppamatkoillaan -enimmäkseen Suomessa. Siellä hän on saavuttanut arvokkaita tuttavia, -tiedemiehiä ja muita, joille hän tekee pieniä palveluksia. Niinpä -hän kesäisin kokoilee eräälle kasvia, joita hän on oppinut kaikkien -sääntöjen mukaan kuivaamaan ja säilyttämään. Joutessaan hän niitä -haeskelee laajalti ja kehuu löytäneensä sellaisiakin, jotka sitten -on mieluusti vastaanotettu. Hän tuntee paljon Suomen oloja ja -pitää niitä arvossa, mutta rakastaa yli kaiken Karjalaansa. Ja -hänen synnynnäisesti aatelinen luonteensa ei ole tuolla maailmalla -kulkiessa vähääkään menettänyt yksinkertaisesta avomielisyydestään -ja jalosta miehuudestaan, vaan on hän sama Levoinen, miksi hänet -alusta parhaimmalla hetkellä on aiottu. Liikuttavalla tavalla tulee -hänen luonteensa kauneus ilmi hänen suhteestaan vaimoonsa ja ainoaan -tyttäreensä, joita hän kohtelee mitä hellimmällä rakkaudella. - -Oikeaan taloon siis se nainen siinä pellolla kulkijamme neuvoikin. - -Jo tuolla taloloissa kiiruhtaa väkeä saunaan, joista rupeaa aina -oven auetessa kuulumaan pehmoista vastan roisketta, naurua ja iloa. -Löyly pöllähtää ilmoille ja punainen olento ilmestyy sieltä täältä -taivas-alle hikoilemaan. Poikasetkin muka käyvät saunassa, ovat siellä -hetkisen vastalla ropsivinaan, kunnes vähän lämpiävät, niin että on -kylliksi syytä päästä järveen vilvottelemaan. Kauas räiskyy vesi ja -kuuluu ääni tästä heidän teostansa. Ja kylä on tuossa tyytyväinen -lämpimässä kesäillassa kuin pehmeään vaippaan kääritty. - --- -- -- -- -- - -Mutta käymme mekin sisään. - -Ovesta tullessamme on tuossa ikkunarivi edessämme ja heti huomaamme, -että tupa on hyvin lämmin; se johtuu siitä, että siellä kesälläkin -leivotaan ainakin kerta viikossa. Ovenpielessä vasemmalla puolella -on pesu-astia ja pyyhinliina. Tuvan vasemmassa ovinurkassa on uuni, -jonka edusta muodostaa jonkunmoisen keitto-astioiden pitopaikan. -Huomiotamme herättävät erikoisesti monenkokoiset saviruukut; niitä -käytetään maitoastioina ja on niiden nostelemista varten olemassa aivan -erikoinen hanko. Näemme näitä maitoruukkuja hyllyillä oikealla seinällä -ja kattoonkin kannattimien varaan asetetuilla laudoilla. Seinät ovat -höylätyt hyvin sileiksi ja nurkat taitavasti pyöristetyt. Pitkin seiniä -ovat lavitsat, näkyypä muutama tuolikin. Pöytä on ikkunain edessä, ei -kovin suuri, ja sen molemmilla puolilla rahit. Oikeassa peränurkassa -on jumalankuva ja sen alla pienellä hyllyllä pari ehtoollisleipää. -Kaikkialla on kodikkuuden tunnelmaa ja erinomaisen siistiä. Lattia -on niin puhtaan valkoinen kuin miksi se ainoastaan kuumalla vedellä -ja hiekalla saadaan, penkit ovat puhtaat. Kukaan ei syleksi ja -tupakanpolttoa pidetään koko kylässä häpeänä; ainoastaan yksi Suomen -puolessa "purlakoitsemassa" ollut mies on tähän paheeseen langennut ja -harjoittaa sitä ulkoilmassa muita kaihtaen, mutta hänetpä mainitaankin -heti muukalaiselle poikkeuksena tavallisuudesta. - -Mutta ukko Titoff istuu jo tuolla samovaarinsa takana ja pitää puhetta -vireillä käytellen sekä livviä että venättä. Nuorukaisen avulla hän -vilkkaasti selvittelee kylänsä elämää ja laskee aina yhä uutta teetä -lasiin. Siihen kehottaa hän kaatamaan makeata, uunissa räydytettyä -kermamaitoa, joka antaa juomalle entistäkin hienomman maun. Pitkin -pöydän reunaa on pantu karkea, mutta puhdas liina käsien pyyhkimistä -varten. Hymyillen kääntyy ukko aina puhuttelemaan kaunista neitoa, -jonka näky häntä nähtävästi miellyttää, ja kyselee arvokkaasti -kaukaasialaiselta jotakin, johon tämä, muka pahasti murtaen, "koettaa" -venäjäksi vastata. Mutta nuorukainen on kääntynyt Houdiin, joka siinä -ketteränä on lennähdellyt pöydän ja pankon väliä, ja rupeaa valoisin -mielin hänen kanssaan keskusteluun. Tämän rakastettavan lapsen kanssa -eksyy hän pian mitä herttaisimpaan leikinlaskuun, johon maammo ja -taattokin toisaalta yhtyvät. Ja Houdi punastelee ja naureskelee, -hypiskelee "peredniekkansa" helmaa ja taas päätään hiukan heittäen -viskaa vastaan leikkisän vastauksen, mutta ei kertaakaan hämmenny, ei -menetä hetkeksikään luonnollisuuttaan, vaan avoimesti ilmaisee joka -eleellä ihastuksensa vieraisiin ja koko illan asioihin. - --- Kylyyn käymme, kehottaa silloin pian taatto ja miesväki noudattaa -käskyä. - -Kaukaasialainen on hiukan epätietoinen, minne nyt lähdetään, mutta -nuorukainen ja Ontrei ihastuvat ikihyväksi tästä tarjouksesta, joka -oli heille pitkän korpimatkan jälkeen sangen tarpeellinen. Taatto käy -edellä arvokkaana ja pystöpäisenä ohjaten vieraansa saunalleen, joka -oli kuin mikäkin pöksä siinä rannan hietikolla. Se oli vanhuuttaan jo -painumassa maan sisään, mutta vielä pitivät kuitenkin sen valtaiset -seinähirret, joista se aikoinaan oli rakennettu. Ovi oli niin pieni, -että piti kovasti kumartua, jos mieli päästä sisään, ja oven pielessä -melkoinen röykkiö muruksi särkyneitä vesikiviä todisti sekin puolestaan -tämän kansallisen puhdistuslaitoksen ikää. - -Heitettiin vaatteet ruohikolle ja käytiin sisään. - -Ensin siellä ei nähnyt mitään, sillä ainoaan valon lähteeseen, jona oli -reikä seinässä, oli pistetty vasta. Mutta kun silmät tottuivat pimeään, -näkikin sentään oven raoista ja luukun nurkista tulevassa vähäisessä -valossa melko hyvin ympärilleen. Vasemmassa ovinurkassa oli musta -kiuas, josta säteili kaikkialle valtainen lämpö. Koko sauna oli sisältä -aivan kiiltävän musta, jollaiseksi karsta tulee, kun sitä kastellaan. -Lauteille oli pantu koivun lehviä, vastat hautuivat vesisaavissa ja -kiulu oli valmiina löylyn lyöntiä varten. - --- Kylyyn käykää, hoputteli taatto edelleen, varotellen samalla -koskemasta seiniin ja yleensä muihin paikkoihin kuin niihin, joissa -oli lehviä peittona. Itse hän istahti kiukaan puolelle ja rupesi -heittelemään varoen vettä kihiseville kiville. Pahaa sähinää ja kohinaa -rupesi kuulumaan, kuuma höyry kohosi kattoon; tuli yhä kuumempi, -ja kaukaasialaisen silmät alkoivat jo näyttää kummastuneilta. Hän -katsahteli jo levottomasti miehestä toiseen, mutta rauhoittui vielä -nähdessään näiden vain tyynesti vastojaan lekauttelevan. Mutta kun -taatto yhä vain laitteli kuumempaa, kunnes miehet hampaat irvissä -rupesivat vastalla selkäänsä hakkaamaan, astui hän alas neuvottoman -näköisenä, silmiään kipristellen ja vaivaloisesti huohottaen. -Ystävällisesti silloin taatto ojentaa hänelle kiulullisen kylmää vettä. - -Mutta toiset kylpevät vahvasti heimonsa koko intohimolla ja vanhalla -vauhdilla. Erittäinkin Ontrei käyttelee vastaa kauan ja perinpohjin; -hän ähkii, hikoilee ja huohottaa, hankaa milloin sieltä milloin täältä, -puhkaa taas ja levähtää välillä, yhä uudistaakseen saman tempun. Kauan -hän niin kylpee, väliin hymyillen ja jotakin nöyrästi huomauttaen. -Vihdoin on leikki lopussa ja astutaan ulos, jolloin nuorukainen menee -suoraapäätä järveen sen vilpoisissa vesissä tulehtunutta ruumistaan -raitistuttaakseen. Vakaina taas astutaan tupaan takaisin. - -Mutta sieltä lähetetään nyt muukalainen neito Houdin ja emännän kanssa -samaan paikkaan puhdistuksille, ja taatto kehottaa vaimoansa leveällä -leikillä pesemään tytöt tarkkaan. Tämä lupaa ja pilaa tervehditään -iloisella naurulla kaikkialta. Tupaan onkin kylyssä ollessamme -kertynyt paljon saunapuhtaita ukkoja, jotka ovat tulleet katsomaan -kaukamatkalaisia ja pyhään luostariin pyrkijöitä. Ja siitä kertyy -vilkas, kova-ääninen ja hauska keskustelu. - -Toimeentulosta ja ahtaista ajoista puhutaan, haastellaan sodasta ja -poikain kohtalosta kaukaisessa idässä. Vaatimattomasti eräs vanhus -tiedustelee, joko Helsinkiin mahtaa kuulua "japontsan" tykkien pauke, -ja innostuen yltyy jo eräs mies kehumaan: - --- A kun me täältä lähdemme, niin otsa tulee eteen japontsalle... - -Vaimot istuvat vaitiollen. Juodaan teetä kovasti. Lasillinen -toisensa jälkeen menee ihmeen nopeasti ja vallan mitättömän pienellä -sokeripalalla. Tuossa jo eräs eukko juo kuudetta ja hiki helmeilee -hänen nenänvarrellaan. Miesten puhetta on suomalaisen helppo ymmärtää, -jos hän tuntee edes jonkun verran venäläisiä sanoja, mutta naisten -puhe jää vilkkautensa vuoksi epäselvemmäksi. Usein puhuvat kaikki -samalla kertaa ja koko tuvan täyttää ystävällinen porina. Taatto Titoff -kokeneena miehenä selvittää ja haastaa korkealla ja vakuuttavalla -äänellä. - -Tiedustellaan kaikellaista. Vaikka he ovatkin köyhiä, rakastavat he -kotikyläänsä. Kaukaisilta kauppamatkoiltaan he aina halajavat tänne -takaisin. - --- Ka, ylen on meillä tässä tuvat kaunihit asua ja eleä... - -Taaskin voi tehdä sen huomion, että karjalainen heimo täällä, jossa se -lienee säilynyt sangen puhtaana, on ulkomuodoltaan erittäin komeata. -Miehet ovat pitkiä ja solakoita, soikea-kasvoisia ja avosilmäisiä, -naiset rintavia ja kaunismuotoisia. Heidän vilkkaudestaan ja heidän -luonnollista älyä osoittavasta keskustelustaan tulee ajatelleeksi, että -Suomen heimon etevin osa lienee sittenkin jäänyt tänne niemen tyvelle... - -Ilta yhä hämärtyy ja ulkona vallitsee jo yön omituinen kuulas -valaistus. Siellä on jo kaikki hiljentynyt. Yöhön on vaipumassa -pieni karjalaiskylä erämaan suuren järven rannalla. Tuvassa vain yhä -istutaan, sillä mahtavasti on vaikuttanut heidän uteliaisuuteensa niin -monen vieraan läsnä olo. - -Puhutaan jo runoista. Nuorukainen se siihen hiljalleen on koettanut -keskustelua kääntää. Ei niitä enää paljo muisteta, mutta isien kehutaan -muistaneen ja taitaneen, vaikka aamut ja illat olisivat istuneet. -Nuorukainen tiedustelee viisikielistä, ja hymyillen taatto Titoff -silloin muistaa sellaisen hänelläkin olleen: - --- Lieneekö ylisillä vai niissä lienee? - -Ja samalla hän jo ilmoittaakin, ikkunasta katsahdettuaan: - --- Mutta sokea Miihkali tuo vieläkin runoja taitanee. Tuolla hän näkyy -tulevankin. - -Sintsistä kuului hapuilevia ja varovaisia askeleita Kepillä siellä -joku tuntui koettelevan oven edustaa, kunnes käsi rupesi hamuillen -hakemaan ripaa. Jännitettyinä kaikki kääntyivät tulijaa katsomaan ja -keskustelu vaikeni kokonaan. Tuntui salaperäiseltä siinä odottaessa -tätä oven aukenemista, ikäänkuin olisi sen avauksesta voinut astua itse -menneisyys sisään silmin nähtäväksi ja korvin kuultavaksi... - -Raitis henkäys tuntui auenneesta ovesta vanhuksen astuessa sisään. -Ensin tuli näkyviin keppi ja käsi. Se oli ruskea ja ryppyinen, ja -jokainen sen suoni oli kohona korkealla sinisenä juovana. Jo näkyi -hamppupaita, aukosta ruskealta vilahtava rinta, jo harmaa, tuuhea, -rinnoille valuva parta, hopeinen tukka. Kumarassa tuli vanhus matalasta -ovesta sisään, mutta kynnyksen yli päästyään ja ristinmerkin tehtyään -hän vähitellen ja hitaasti oikaisihe... - -Tuntui kuin olisi hän siinä hämärässä tuvassa suoristautuessaan -kasvanut aivan jättiläiseksi. Hänen vartensa venyi kunnioitettavaan -korkeuteen, hänen tukkansa ja partansa muodostuivat Homeros-maiseksi -kehykseksi hänen korkealle ja kuperalle otsalleen. Ja hänen -suuret silmänsä, joita molempia peitti valkoinen jää, tuijottivat -ilmeettöminä, aavemaisina suoraan kohti avaruutta. Vaiti seisoi hän -siinä kuunnellen herkästi... - -Nuorukaista värisytti ja kaukaasialainen kumartui eteenpäin oikein -tarkemmin tulijaa näkemään. Ontrei osoitti hämmästyksen ilmettä ja -katsoi toveriinsa oudostuneen näköisenä. Tuo korkeavartinen ukko tuossa -oli ilmestys muinaisajoilta, jonka koko olemus tuntui olevan, hänen -tuossa seisoessaan, kuin sanatonta ihmishengen kääntymistä korkeuden -puoleen, kuin ihmisyyden avunhuutoa maan tomusta Ukon ylijumalan ja -sanan salaisten voimien puoleen. - -Mutta taatto Titoff tervehti sokeaa ystävällisesti ja vei hänet perälle -istumaan. Ja ukko tiedusteli vieraista ja sai kuulla heidän runojakin -kyselleen. Vaiti painoi hän harmajan päänsä käsiinsä tuijottaen -ilmeettömästi eteensä. - --- Kerran kävi täällä mies, ruotsi, jolle talvisen päivän ja illan -runoja lauloin. Siitä on jo kauan, hyvin kauan. Hiihtäen hän tuli, -mistä, en tiedä, mutta heti tunsin minä hänet veljekseni. Kuollut jo -lienee. Kovin hän halasi runoja kirjaan panna. Äijän lauloin, äijän -muistin, enempi olisi isäni muistanut. Nykyinen kansa ei niin mitänä -muista... - -Hän puhui katkonaisesti, ikäänkuin omissa aatteissaan, panematta enää -huomiota ympäristöönsä. Titoff kuiskasi: - --- Vanha on, horajaa jo... Mutta runolaulaja jatkoi itsekseen: - --- Eivät enää taattojen tavoin haastakaan. Eivät soita kantelehia. -Räähkiä lauluja laulavat. Rumalla soitolla illat pilaavat. Pahoin myös -puhuvat. Kuolla minunkin pitävi... - -Tuntui kolkolta kuulla näitä vanhuksen valittavia syytöksiä. Vaiettiin. -Katsottiin permantoon. Odotettiin. - -Vanhuksen puhe kävi jo epäselväksi, niin ettei tahtonut voida kuulla -hänen sanojaan. Mutta pian saattoi hämmästyksekseen ymmärtää, että hän -siinä oli mumisten ruvennut hyräilemään jotakin runoa. Kuta pitemmälle -hän pääsi, sitä kuuluvammaksi ja selvemmäksi tuli hänen äänensä, ja jo -saattoi erottaa sanatkin. - -Turhaan koetti nuorukainen odottaa siinä jotakin tuttua mytoloogista -nimeä päästäkseen edes läheltä arvailemaan, mitä jaksoa ukko hyräili. -Pian hän päinvastoin pääsi selville, ettei tässä ollut kysymyksessä -mikään Kalevalan toisinto, vaan joku aiheeltaan aivan toiselle alalle -kuuluva laulu, joka oli vanhuksen runollisen luomisvoiman viimeinen -ilmaus. Uteliaana ja henkeään pidättäen kumartui hän yhä lähempää -hyräilyä kuuntelemaan. - -Mutta selvästi se jo kuuluikin. Kuta pitemmälle ukko laulussaan -pääsi ja kuta syvemmälle hän unehtui omaan runolliseen maailmaansa, -haltioituen yhä enemmän, sitä korkeammaksi kohosi hänen äänensä ja sitä -suoremmaksi oikaisi hän taas kumaraan vaipuneen vartensa. Ääni, josta -kuului vanhuuden värittömyys ja vapiseminen, tuntui kuitenkin kumpuavan -jostain syvältä ja sisäinen innostus antoi sille salaperäisesti ja -profeetallisesti vaikuttavaa hehkua. Kuka ja mikä oli tuo ukko? Mistä -oli hänellä tämä runon kyky? Oliko hän joku Vipunen, joka oli säilynyt -muinaisilta ajoilta todistukseksi keskellemme salaisista voimista ja -kyvyistä? - -Jännittyneenä olivat kaikki ruvenneet kuuntelemaan. Miihkali-ukko -oli jo pitkät aikaa ollut omituinen ja puhellut asioita, joita ei -ymmärretty. Mutta näin julkisesti ja mahtavasti ei hän vielä ollut -esiintynyt ja siksi häntä nyt aivan erikoisella uteliaisuudella -kuunneltiin. Mahdollista oli, että vieraiden tulo ja heidän -tiedustelujensa johdosta heränneet vanhat muistot olivat vaikuttaneet -mullistavasti ukon mielikuvitukseen ja saaneet hänet tänä hämärän -hetkenä ikäänkuin loveen langeten haltioitumaan. - -Vanhalla runon mitalla ja sävelellä hän kuvaili oman pienen -kyläheimonsa elämää ja taistelua. Vaivaloista se oli aina ollut, -alituista kamppailua nälän häätämiseksi. Mutta niin kauan kuin sitä oli -tehty vanhan tiedon varassa, ahkeruudella ja jaloja tapoja noudattaen, -oli sillä aina ollut luojan suosio keralla. Mutta ajat muuttuvat ja -vieraat tavat sekä ymmärrykset tunkevat salollekin, työntäen tieltään -syrjään esi-isäin menot ja uskomukset. Entisyys unohtuu ja joudutaan -uralle, joka ei ole luontaisesti Kalevan kansalle aiottu, ja niin -muututaan muuksi kansaksi itseään enää tuntematta. Niin kuolee henki -ja sanan voima, joka on aina ennen ollut hädässä ja elämässä apuna. -Kuusikkoon painuvat vanhat eivätkä nuoret heidän muistoansa kunnioita -ja heidän opetuksiansa ota enää varteen. - -Aivan haltioituen ja profeetallisella silmällä ukko siinä karussa -yksinkertaisuudessa ikäänkuin laulaa heimonsa kuolinvirttä. Näkee -selvään, ettei kuulijakunta häntä ymmärrä, ei osaa asettua sille -muinaisen itsetunnon kannalle, joka vielä elää sokeassa laulajassa. -Ja pian ukko vaipuu surumieliseen runolliseen haasteluun vanhan -haltiamaailman kanssa, puhellen kuusikon rauhasta ja kotoisten -asuinsijainsa kauneudesta. Jo siirtyy hän yhä utuisemmille maille, -kulkien pitkin sinistä siltaa kohti Kiesuksen kartanoita, jossa itse -vakainen luoja hänet vastaan ottaa, tervetulleeksi toivottaen. Siellä -on hänellä rauha ja kaikkien syntyjen syvien selvitys, palkinto ja -ijankaikkinen autuus. - -Huomaa selvästi, että ukko on kristillisen hengen läpitunkema, -vaikkakin monessa kohden runollisten luonnon-uskomuksien vallassa. -Vaietaan ja kuunnellaan. Hämärä houkuttelee tunteita liikkeelle. -Vihdoin on kaikki hiljaa. Ukko on lopettanut ja syvään on painunut pää -hänen rinnalleen. Odotetaan vielä hetkinen, kunnes vihdoin yksitellen, -äänessä pieni lämmin värähdys, lausutaan hyvästit ja mennään huoaten -kotiin. Tupa tyhjentyy, kunnes on jälellä vain talon väki ja yhä -paikallaan istuva ukko. Hänkin vihdoin vaieten havahtuu ja kiitellen -lähtee kompuroimaan ovea kohti. Nuorukainen käy häntä kotia saattamaan. - -Aikoja sitten on Houdi jo vienyt uuden ystävättärensä pieneen kamariin -levolle. Yö on kylän yllä, taivas pohjaton salaperäisessä valossaan, -järven selkä kuin rajaton kuvastin, jonka pinnalla leikkivät sumun -harsokuvat. Kaukaa kuuluu melkein räikeänä ja kirkkaana ratshoin -toimelias puhelu ja kesannolta kilahtaa silloin tällöin verkkaan -päätään kääntävän ja märehtivän lehmän kello. Ukko astuu varoen ja -vaivaloisesti, ja nuorukainen kulkee sanatonna hänen rinnallaan. -Kotipihallaan ukko sitten seisahtuu ja vaistomaisesti kääntää päänsä -sinne, missä heikosti läpi yönkin välkehtii päivän kirkkaus. Kauan hän -tuijottaa sinne elottomilla suurilla silmillään, kunnes taas havahtuu -ja nöyrästi kiittelee toveriansa tällaista vanhaa raukkaa saattamasta. -Ja kun sintsin ovi on hänen peräänsä sulkeutunut, oli tuosta -saattajasta kuin olisi kadonnut hänen näkyvistään todellakin kappale -Karjalan muinaista suuruutta ja hengen voimaa. - -Titofiin tuvassa uinui jo Ontrei olkivuoteellaan onnellisen näköisenä -kuin lapsi, ja mieli tyvenenä vaipui hänen nuori toverinsa hänen -vierelleen. Eikä ollut taistelua eikä onnettomuutta, vaan rauhan suuri -aavistus sydämessä. - --- -- -- -- -- - -Kaukaa kuuli hän aivan selvästi kirkonkellojen juhlallisen äänen -ja ilma oli niin kaunis kuin se voi olla vain sunnuntai-aamuna. -Vähitellen rupesi soitto kuulumaan yhäkin lähempää, kunnes hän äkkiä -heräten huomasi sen tulevan kylän pienestä rukoushuoneesta. Se ei enää -ollutkaan mitään suurten kellojen juhlallista pauhua, vaan pikemmin -pienen kellon ystävällistä kilinää, joka tuntui somalta siinä aamun -ihanuudessa. Valtainen kirkkaus näkyi ulkoa, järvi kisaili virkeänä -aallokkona ja ruohon vihreys tuntui silmälle mieluiselta. - -Hän oli yksin tuvassa. Nopeasti nousi hän kiiruhtaen ulos rantaan -peseytymään. Pihalla istuikin Houdi ystävättärensä kanssa, valmiina -häntä kiusoittelemaan: - --- Sinä pitkään makaat! - -Hänellä oli hyvin koreat vaatteet: vaaleansininen hame, valkea, -avorintainen pusero, ja keltainen, punakukkainen huivi, joka oli -somasti valahtanut niskaan. Hänen nauraessaan muodostui poskeen -kuoppa ja hän pyörähteli keveästi, nähtävästi mielihyvissään -vaatteistaan. Ruhtinatar katseli häntä naurussa suin. Kaukaasialainen -makasi ruohokossa hänkin huvitettuna tytön luonnollisesta pienestä -turhamaisuudesta. - -Nuorukainen katseli tyttöä mielihyvällä, uhaten sitte: - --- Odotahan... - -Mutta tyttö suikasi keveästi syrjään ja hän menikin rantaan enempää -kiinni tavottamatta. Vesi syveni tasaisesti ja pohja oli mitä puhtainta -hiekkaa. Hän kahlasi hitaasti syvemmälle nauttien voimiensa tunnosta -ja hyvää tekevästä pienestä vilun väreestä. Raitis tuuli hiveli hänen -ruumistaan. Nyt tuli tuossa syvän rinta eteen ja hän heittäytyi -uimasilleen lähtien soutelemaan. - -Rannalle oli tullut ukkoja katsomaan tätä heille outoa asiaa; -karjalainen ei nimittäin enempää kuin suomalainenkaan ui muuta kuin -lapsena. Uida hän ei tavallisesti osaakkaan, vaan on vesihädässä -useimmiten aivan avuton. Ihmeissään he nyt katsoivat uijan menoa, -ystävällisesti huudellen hänelle varottavia sanoja. Mitään vaaraahan -tässä ei ollut, sillä hän oli lapsuudessa opitun tapansa mukaan veteen -mennessään juhlallisesti heittänyt kädellään vettä rannalle ja sanonut: - --- Näkki maalle ja minä veteen. - -Se riittää. Vetehinen silloin menee maalle siksi aikaa, kun uija on -vedessä, eikä siis vedä häntä sinne aaltojen alle asuntoonsa. - -Hän kääntyi selälleen ja antoi aaltojen ajaa itseään hiljaa rantaa -kohti. Tuntui niin erinomaisen viileälle ja intohimottomalle siinä -raittiissa vedessä keinua. Vilahduksena taas kuluneet viikot -kuvastuivat hänen mieleensä, outona, merkillisenä ajanjaksona... - -Hän oli tullut rantaan ja kiiruhti ylös pukeutumaan. Kellonsoitto oli -lakannut ja hän tunsi nyt äkkiä harvinaisen voimakasta nälkää. Nopeasti -kiirehti hän tupaan, tavaten tiellä rukoushuoneelta palaavan isännän ja -Ontrein, jotka häntä iloisesti tervehtivät. - --- Eihän meillä ole täällä ei pappia eikä diakonia, vaan itse me -laulamme ja luemme sen minkä osaamme. Kyllä se siitä yhtä suureksi -Jumalan kunniaksi rodiutuu. - -Taatto Titoff näin selitteli päivän jumalanpalveluksen suoritusta ja -Ontrei hymyili ystävällisesti joukkoon. Mentiin tupaan, jossa Houdi jo -malttamattomasti odotti. Pöydällä oli kalakukkoa, monellaisia piiraita, -voita ja tuoretta maitoa sekä suolakalaa. Mielihyvin kävi isäntä -vieraineen maukasta ateriaa nauttimaan. - -Ja niin vietettiin kaunista sunnuntaita leikkien, iloiten ja -levähdellen, ystävällisen ja vieraanvaraisen kylänväen keskuudessa. -Valoisena muistona säilyvät ne hetket kautta elämän, ja aina, kun -mieleen palaa kuva nauravasta karjalais-neidosta, rukoilee sydän -hänelle onnea ja menestystä. Miten lienee elämäsi nyt, kaunis Houdi? -Onnellinenko olet vai oliko kohtalolla raskas taival osallesi -varattuna? Jää hyvästi ijäksi, ihana neito, kotisi, ja kaunis -kotikyläsi syvällä Karjalan sydämessä! - - - - -XXII. - -TULO KEMIIN. -- PAKO ONNISTUU. -- TULO SOLOVETSIIN. - - - Kohosi merestä saari, - Saaresta sataiset kirkot, - Katot kultaa kuumottivat; - Rannalla venonen valmis, - Tuuli myötäinen merellä. - -Aamulla anivarahin, reippaina kuin kimalaiset, lähtivät matkalaisemme -liikkeelle, ja oli heillä oppaana ja seuralaisena alussa itse taatto -Titoff, joka mieli taas lähteä keräämään uusia kasveja suomalaisen -tohtorinsa varalle. Liikuttavaa oli nähdä hänen helliä jäähyväisiänsä, -joilla hän erosi vaimostansa ja Houdi-tyttärestänsä; liikuttavaa myös -huomata, mikä lämmin ystävyys oli ehtinyt syntyä näiden kahden neidon -välille. Vaikka he näin olivatkin varhaisia, kuului jo rantaluhdalta -viikatteen hiomista ja haravaniekkain naisten punaiset hameet sieltä -vilahtelivat. - -Mitäpä tästä matkasta enempää, sillä erikoisempia ei tapahtunut. -Kaukaasialaisen kiihko kasvoi sitä suuremmaksi kuta likemmäksi merta -saavuttiin, niin että ellei hänen morsiantansa olisi ollut kulun -kiivaudelle rajaa panemassa, Ontrein olisi ollut vaikea seurata mukana. -Niin kulettiin siitä 25 virstaa Kevätjärven kylään, jossa oltiin yötä -Levoisen tuttavan Trofim Filatoffin luona. Kylässä oli 45 taloa, ja -oli se matalan, liejupohjaisen ja hyvin heinäisen järven rannalla. -Siitä matkattiin vuoroin veneellä, vuoroin jalkaisin 10 virstaa -Offenanniemeen, josta oli kulettava veneellä 10 virstaa. Saattajiksi -saatiin kaksi reipasta tyttöä, nimittäin Tanja ja Marfa, Kun vielä -oli astuttu virstoja 6, saavuttiin Voijärven kylään. Edessä oli nyt -37 virstan erämaantaipale Usmanan kylään, välillä vain kurja ja köyhä -talopahanen. Siitä sitten jälleen 10 virstaa Kemiin... - --- -- -- -- -- - -Perinpohjin oli Kiesuksen henki voittanut lauluisessa Karjalassa. -Ei vanhan Väinön sanainen valta, vaan kristinuskon käsitystapa oli -karjalaisen elämänymmärryksen perustuksena. Ja minkälainen käsitystapa? -Niinkuin keskiaikaisen uskovaisen, jonka tunne-elämä riutuu omituisen -salaperäisyyden tenhoon, liikutukseen ja mielialaan, joka kenties -on hyvinkin läheistä sukua taiteen herättämälle innoitukselle. Ei -kanteleen loihtu, vaan Solovetsin kuuluisa luostari oli karjalaisen -henkisen elämän ja ajattelun keskus. Mitä ihmeellistä maailmassa -hänelle oli, sen saattoi nähdä sen muurien sisällä. Sinne oli -vaellettava, siellä käynti oli oikeauskoisen ansiokkain teko. - -Eikä kummakaan, sillä olihan juuri tämä luostari taitavalla -politiikalla säilyttänyt Karjalan oikeauskoiselle kirkolle, ollut -luultavasti ratkaisevana tekijänä siihen, ettei Suomen heimosta -suurimmilla lahjoilla varustettu aikoinaan päässyt yhtymään sisariinsa -Maanselän länsipuolella. Mikä katkera kohtalo Väinön kansalle, että se -näin reväistiin rikki ja tietämättömyydessään joudutti vielä samoihin -aikoihin verisillä veljessodilla kohtaloaan! Myöhäistä on uuden ajan -lapsien hävinneen valtakunnan raunioilla itkeä, sillä pois on ijäksi -mennyt tilaisuus, joka olisi yhdistänyt, jos olisi aikoinaan ymmärretty. - -Tästä karjalaisen tunne-elämästä oli mielenkiintoisena todistuksena -Ontrei. Kuta lähemmäksi saavuttiin Kemiä, sitä enemmän rupesi jälleen -ukossa matkan uskonnollinen päämäärä vaikuttamaan. Hän vaipui -hartaisiin mietiskelyihin ja puheli mielellään monasterin pyhistä -miehistä, Sosimasta, Sauvatasta ja Hermannista. Tarkoin oli hän näiden -pyhimysten elämään tutustunut ja painosti erikoisella mielihyvällä -varsinkin sitä, että Sosima oli nähtävästi ollut karjalainen, koskapa -oli kotoisin Äänisjärven rannalta, Toivojan kylästä läheltä Sunkua. -Syyttäkö oli pyhä monasteri karjalaisen henkisen elämän keskus, kun oli -kerran oman miehen perustama? Ja kuka oli vielä aivan uuteen aikaan -ollut luostarin pyhin mies, jonka kirkko varmaan kerran korottaisi -pyhimystensä joukkoon? Kuka muu kuin isä Nahum, joka oli karjalainen -mies, kotoisin Kivijärven kylästä läheltä Suomen rajaa. Hänen -hurskautensa oli ollut niin suuri, että hänet oli haudattu alttarin -eteen pyhän Sosiman vierelle. Erittäinkin karjalaisten puolesta oli hän -aina rukoillut ja polvillaan kiittänyt kerran Aunuksen piispaa siitä, -että kansan sielunhoitajille oli yhteen aikaan koetettu antaa opetusta -heidän omalla äidinkielellään. Karjala oli hänelle ollut aina yli -kaiken rakas ja sen parasta oli hän voimainsa mukaan koettanut valvoa. - -Heimon ja kodin rakkaus ei ollut hävinnyt. Rakkain oli Karjala -Ontreillekin, joka liepein silmin näistä asioista vaatimattomasti -haasteli, ja niille köyhille pyhiinvaeltajille, joita heidän joukkoonsa -oli vähitellen Repolan, Tsirkkakemin ja Uhtuan puolilta Kemiä -lähestyttäessä yhtynyt. Ja kertomuksiin näiden paikkojen muinaisesta -merkityksestä ja karjalaisten isäntävallasta siellä annettiin se -surumielisen naivi arvostelu, että "ylen sie veli kauniisti haastat". - -Historiallisella tunnelmallaan nämä paikat valtasivat nuoren -matkailijan. Valkean meren siintävä ulappa oli hänen romantisuuteen -taipuvalle mielikuvitukselleen ennen muuta se vetinen pelto, joka -oli nähnyt Suomen heimon muinaisen suuruuden ja mahtavuuden. -Ja luostari taas oli hänelle se keskiaikainen valta, joka oli -vetänyt Karjalan kansain taistelun esineeksi ja kylvänyt sinne sen -mystillisyyden hengen, jonka vallassa karjalaisen tunne-elämä vielä -nytkin on. Ja alimmaisena tässä kaikessa humisi hänelle salaperäinen -kalevalainen soitto, lumous, alkuperäisyyden, koskemattomuuden ja -luonnollisen kauneuden henki, joka oli ikäänkuin uudelleen synnyttänyt -hänen sielunsa. Ja uusimpaan nykyisyyteen oli häntä yhdistämässä -saatettavainsa pakolaisten harvinainen kohtalo, omituiset seikkailut -tuolla synkissä erämaissa sekä nähty Karjalan nykyisen kansan köyhyys -ja vilpitön sydän. Tämä kaikki oli tullut hänen osalleen niin äkkiä -ja niin yllättävänä, ettei hän ollut kerennyt edes yrittääkään -vastarintaa, vaan oli valtoimenaan heittäytynyt kaiken tämän vietäväksi -ja pehmitettäväksi... - --- -- -- -- -- - -Kaukaasialainen morsiamineen tunsi yhä suurempaa jännitystä, kuta -lähemmäksi saavuttiin Kemiä. Eihän ollut suinkaan mahdotonta, että -hänet tunnettaisiin ja pantaisiin kiinni juuri silloin kun vapaus -todellakin oli valkenemassa. Tosin rauhoitti häntä Ontrei sillä -tiedolla, että näihin aikoihin kulki Kemin läpi heidän kaltaistansa -kansaa niin paljon, ettei heihin joudettaisi suurempaa huomiota -panemaan. Kukapa voisi aavistaa hänen kulkevan sellaisessa seurassa? - -He kulkivat pitkin suoria katuja, joiden käytävät olivat laudoitetut, -mutta keskusta kiveämättä. Valkeiksi maalatut uudemman-aikaiset ja -yksinkertaiset karjalaistyyliset talot vaihtelivat somasti. Kauhallisen -näköinen poliisi selitti Ontreille, että jos heidän mieli päästä -ensi laivalla Solovetsiin, oli heidän kiireimmiten matkustettava -höyryvenheellä kaupungin edustalla 7 virstan päässä olevalle sahalle, -jonne yöllä luostariin menevä höyrylaiva saapuisi. Paljo oli sinne -näinä päivinä "bohomoltseja" kokoontunut. Saha kuului olevan "nämtsien" -omistama ja oli siellä paljon ulkolaisia laivoja. - -Siitä välähti pelastuksen ajatus nuorukaisen mieleen. Hän päätteli, -että pakolaisten oli paras seurata heitä edelleen sahalle, jäämättä -kaupunkiin, sillä mahdollisesti joku noista ulkolaisista kapteeneista -suostuisi ottamaan heidät piiloon laivalleen -- ellei ihmisyyden, niin -ainakin ahneuden pakottamana. Joka tapauksessa oli tämä keino, jota ei -sopinut jättää koettamatta, ja joutuin lähtivät he satamaan. Siellä -olikin pienoinen höyryvenhe valmiina lähtemään. Esteettä pääsivät he -siihen ja huoahtivat helpotuksesta. - -Kuullessaan heidän haastavan karjalaksi yhtyi puheeseen venheen -kulettaja, joka näkyi olevan karjalainen. Hänen hyvää sydäntänsä oli -vielä erikoisesti pehmittänyt viina, jota hän tuntui olevan ainakin -puolillaan, vaikka ohjasikin purttansa sangen varmasti. Käyttäen -tilaisuutta hyväkseen ryhtyi nuorukainen hänen kanssaan puheisiin -antaen hänen vähitellen saada heistä ja heidän matkansa suunnasta -kokonaan väärät tiedot. Kulettiin ensin laajempaa selkää ja sitten -alkavia kapeampia saaristoväyliä, kunnes jo näkyikin sahan savupiippu -tuolta etempää aavan meren laidasta. Rannat olivat kallioisia ja -alastomia, saaret puuttomia, kaukaa siinti sinertäviä vuoria. Ilmassa -tuntui voimakkaana meren suolainen kosteus, vesi aaltoili laajoina -kupaina ja oudon valkeana, vihertävänä, hyvin läpikuultavana. Järvien -rannoilla asuneesta se todellakin oli valkeata merta. Aurinko valaisi -alakuloisesti koko seutua ja kalalokkien sekä tiirain kirkuna tuntui -kaamealta ja vieraalta. Kauas oli jäänyt sisämaan kesän leppoisuus ja -vehmaus, edessä oli Jäämeren rajamaiden valju ja karu alue. - -Oli jo ilta. Aurinko painui yhä alemmaksi takana olevaa kaupunkia -kohti. Maailman väri muuttui yhä enemmän väräjäväksi kullanhohteeksi, -joka kuin utuna tuntui sulkevan itseensä kaikki. Taivas yleni aivan -pohjattomaksi, kannettomaksi, paljastaen näkyviin sen ijäisyyden sinen, -jonne halajamme. Sileäksi hijoutuneet kallioiden kielekkeet sukelsivat -mereen liukkaina ja matalina, salavihkaa kuin oudot pedot, jotka asuvat -tutkimattomissa syvyyksissä. Laaja maininki lähtee kohoamaan pitkin -niiden selkää, kunnes huomaakin ne kallioiksi ja purkaa suuttumuksensa -valkoiseksi vaahto-ärjähdykseksi. Äkkiä ilmestyy eloa ja leikkiä ihanan -meren pinnalle: parvi delfiinejä rupeaa seuraamaan purtta heittäen -iloisesti kuperkeikkaa viileissä vesissä. Niiden notkeat ruumiit -soljuvat aallolta aallolle kuin niljakkaat käärmeet. - -Miten surumielistä ja ilotonta! Tämä iltatunnelma, jolla oli loppuvan -juhlan valaistus, tunkeutui hiljaa sieluun värittäen väkisinkin -kaikki omaan sointuunsa. Kaikki inhimillisesti kallis ja halajamisen -arvoinen kadottaa äkkiä merkityksensä ja sydämessä kaikuu vain isäimme -ja sukumme ikuinen "vanitas vanitatum". Pahat aavistukset kohoavat -sisimmästämme esiin kuin kummitukset saaden meidät kirkkaalla päivällä -peläten tuijottamaan, ja jonkun uhkaavan onnettomuuden tunne vapisuttaa -sydäntämme. - --- -- -- -- -- - -Saavutaan sahan laituriin. Ilmassa tuntuu mätänevän puun hapanta hajua -ja tuossa korkealla suitsuaa tehtaan piipusta savua. Kolme ruotsalaista -laivaa lastaa paraikaa lankkuja ja ulompana on useita muita aluksia -ankkurissa. Astutaan maihin ja ruvetaan kyselemään laivaa, joka veisi -Solovetsiin. - -Ei ole tullut vielä, yöllä milloin tullee. - -Poliisi katselee nuorukaista uteliaasti, huomatessaan hänen huonon -venäjänkielen taitonsa, ja kysyy, mistä ollaan. Saatuaan vastauksen -kuitenkin tyytyy ja hymyilee ystävällisesti, hyväsydäminen mies kun on. -Ei utele enempää turhia. - -Lähdetään katselemaan sahakylää, kaukaasialainen huolettoman -näköisenä, neito arkana, ja Ontrei vaivautuneena, alinomaa tehden -ristinmerkkejä ja höpisten rukouksiansa. Mutta nuorukainen siirrähti -perästä likimmäisen ruotsalaisen laivan luo ja kysyi merimiesten -silminnähtäväksi hämmästykseksi sujuvalla ruotsin kielellä kapteenia. -Heti ilmestyikin kannelle kansansa tyypillinen edustaja, joka -laulavalla lauseella pyysi vierasta luokseen selvittämään asiaansa. -Pian siirtyivät he siitä kajuuttaan... - -Kapteenilta kysyttiin siellä kylmästi ja tyynesti, haluaisiko hän ottaa -mukaansa Englantiin, jonne lasti oli vietävä, kaksi matkustajaa? - -Näki selvään, että kapteeni hätkähti. - --- Onko passia? - -Hän kysyi sitä hiukan viivytellen. - --- Miehellä on, mutta vaimolla ei ole. - -Ja hän ojensi kapteenille oman passinsa, johon moni stanovoi oli lyönyt -leimansa. - --- Sooo-o, suomalainen? - --- Niin on, vaikka ei hän suomea tai ruotsia osaa, sillä hän ei ole -asunut kotimaassaan. Vaimonsa onkin venäläinen. Ja maksu on hyvä. - -Kapteeni epäröi, mutta kuinka siinä puhuttiin ja soviteltiin, suostui -hän viimein. Hän olisi jo udellut enemmänkin, mutta nuorukainen oli -silloin sanonut, että oli parempi hänelle olla mitään utelematta. -Mitä ne asiat häneen kuuluivat, sillä olihan passi laillinen. Mutta -tarpeetonta oli kenenkään nähdä heidän laivalle tuloaan ja siellä -oloaan niin kauan kuin oltiin näillä vesillä. - -Noustiin kannelle ja kapteeni sai nähdä matkustajansa, jotka seisoivat -tuossa ulohtaalla. Nuorukainen meni maihin taas ja läksi uudelleen -välinpitämättömän näköisenä kävelemään seuralaistensa kanssa, sopien -heidän kanssaan siitä, miten he pääsisivät huomaamatta pujahtamaan -laivalle. - -He menivät laivan vierelle ja siinä ilmestyikin kapteeni avuksi. Hän -rupesi juttelemaan nuorukaisen kanssa taaskin, jolloin nuorukainen -kysyi, saisivatko nämä sydänmaan kollot tulla hänen laivaansa -katsomaan. Tietysti, ja niin kiivettiin sinne, Ontrei viimeisenä, -ihmisten ympärillä hymyillessä ja nuorukaisen selittäessä paikalle -laiskasti saapuneelle poliisille, kuinka outo nähtävä tällainen -tulilaiva sydänmaan asukkaalle on. - --- Da da! - -He painuivat kannen alle katsomaan suuria koneita ja lastiruumaa. -Kauan he siellä viipyivät, eikä väki jaksanut odottaa heidän näkyviin -ilmestymistään. Ja kun vihdoin pitkän ajan kuluttua nuorukainen ja -Ontrei nousivat jälleen maihin, ei kukaan enää hoksannut kysellä, minne -jäivät heidän seuralaisensa. Ja kuuluivatkokaan ne samaan seuraan? Jos -lienevät jo aikaisemmin lähteneet ja asioilleen menneet? Laiva kätki -salaisuutensa ja varustautui kiireesti lähtemään. - --- -- -- -- -- - -Laiva ei vaan saavu. Ontrei menee pienelle höyrypurrelle levähtämään ja -haikeaa suruansa hautomaan. Oli kuin olisi isä hyvästellyt poikaansa -ja tytärtänsä. Mutta nuorukainen kulkee pitkin sahankylää aikaansa -kuluttaen ja mieltänsä hilliten, taistellen väsymystä vastaan. Yhä -pitemmälle kuluu yö ja vihdoin hänkin lähtee tuolle höyrypurrelle, joka -heidät oli lopuksi laivalle vievä. Ruotsalaiselta alukselta ei enää näy -mitään elonmerkkiä... - -Pursi on tukkunaan täynnä väkeä, enimmäkseen naisia, kaikki matkalla -Solovetsiin. Sarafaanit korvissa, sikin sokin, poikkiteloin, -päällekkäin he siinä nukkuvat ja uni näkyy maistuvan. Ontrei istuu -keulassa ja viittaa hänelle ystävällisesti. Sinne hän meneekin ja -vaipuu ukon vierelle istumaan, tuntien lohdutusta ja turvaa hänen -läheisyydestään. - -Tulee kaukaisen pohjolan aamu. Ilman tuntu vaihtuu äkkiä virkistäväksi -ja eloisaksi, auringon valo kadottaa kalpeutensa tulvahtaen -häikäisevän kirkkaana kaikkialle tuolta idän taivaalta, yli valkean -meren, joka kimaltelee kuin sula hopea. Kaukana tanssivat valkoiset -sumukuviot syvyyksien päällä ja niiden yllä välähtelevät lokkien ja -tiirojen siivet häikäisevässä valossa kuin salamat. Mieli tuntuu -äkkiä virkeämmältä ja elämä toivorikkaammalta. Kohta sukeltaa tuolta -kimaltelevan sumun seasta näkyviin laiva, "Vienan ruhtinatar Eugenia", -kumealla vihellyksellä tervehtien näkyä edessään. Pursi vastaa ja -lähtee pahasti kallistellen viemään sille pyhiinvaeltaja-lastiaan. - -Herkeämättä tuijottavat hän ja Ontrei ruotsalaiselle laivalle. Kun on -päästy meren puolelle, ilmestyy sinne hytin suojaan kaksi olentoa, -jotka liinaisella jättävät heille hyvästiä. Salavihkaa hekin vastaavat -ja katsovat katsomistaan, kunnes pian matkan käänne peittää heidät -näkyvistä. - -Ja silloin tuntui kuin olisi joku sydämessä päässyt laukeamaan -viikkoja kestäneestä jännityksestä, kuin olisi herätty ihmeellisestä -unesta, joka nyt tuntui aivan uskomattomalta. On tapauksia, jotka -kohtalo satuttaa niin yllättävästi eteemme, ettemme ehdi niitä vaipua -pohtimaan, vaan tarvitsemme kaikki voimamme suorittaaksemme niissä -osamme. Ja kun se on tehty, me ikäänkuin heräämme, hieraisemme -silmiämme ja ihmettelemme, olemmeko nähneet unta keskellä päivää. -Mutta untahan tämä ei ollut, sillä hymyilihän tuossa Ontrei vierellä -tyytyväisenä, onnellisena siitä, että tuo tehtävä, jonka hän puolestaan -oli käsittänyt pyhäksi, oli näin onnellisesti loppuun saatettu. -Tapahtumat painuivat sinne hiljaiseen ja äänettömään menneisyyteen, -josta ne heijastuivat mieleen kuin muisto kauniista, kerran nähdystä -unesta. Ja mitä on ollut tunteita, ne on kätketty elämän lähteeksi ja -aarteeksi, mitä on ollut taistelua, se on kestetty ainaiseksi onneksi. - --- -- -- -- -- - -Mutta Ontrein koko sielunelämä ja aatteet olivat jälleen kääntyneet -alkuperäiselle uralle, pohtimaan uskonnollis-mystillisiä asioita ja -autuuden oppia. Jos niissä oli jotakin muutosta tapahtunut, niin oli -se kehitystä yhä haaveellisempaan ajattelutapaan. Pyhäin elämä tarjosi -hänelle taaskin monenkaltaisia esimerkkejä jumalan omituisesta, -ihmiselle käsittämättömästä tavasta ohjata kadotuksen tiellä vaeltavia -Sionin lähteelle, ja näillä esimerkeillä lyhensi hän kostein silmin -lyhyen matkan hetkiä. Ja kuta lähemmäksi saavuttiin kuuluisaa -luostaria, sitä syvemmäksi kävi hänen hartautensa, kunnes hänen -täytyi kokonaan vaieta, osaksi yli pursuavien tunteittensa, osaksi -kuulijakunnan puutteen takia. - -Tuolta kaukaa taivaan rannalta, aaltojen helmasta, kimaltaakin jo -luostarin monikirkkoinen pyhättö. Hiljaa vierii sinikirkas Viena -jumalansaaren rantaa vastaan ja sointuva kellojen soitto tervehtää jo -loitolle matkalaista. Rantakalliolla, luostariin saakka länsipuolelta -pistävän lahdelman tyvellä, on korkea puuristi osoittamassa -sivupurjehtijoille Kiesuksen valtaa. Laiva pysähtyy lahdelman suulle -ja matkalaiset viedään veneillä maihin. Ylen on nyt paljon kansaa -liikkeessä, sillä onhan huomenna Karjalan apostolin, pyhän Iljan -praasniekka. Kunnianarvoisa, harmajahapsi munkki ottaa kansan vastaan -ja osoittaa kullekin olinpaikan säätynsä mukaan luostarin suurissa -majataloissa. - -Saavuttu on tähän Karjalan historiassa niin tärkeään paikkaan, -keskiaikaisen maailman piiriin. Mielen valtaa omituinen -historiallis-uskonnollinen tunnelma, ja uteliaisuus saada tietää ja -tutkia outoja, aavistamattomia salaisuuksia. Auringon valo kimmeltelee -kullatuissa risteissä ja sinertävissä sipulikupooleissa, sadoista -kelloista kumisee huumaava kellonsoitto kutsuen jumalanpalvelukseen, -ja korvia viiltää tuhatlukuisen, kaikkialla pesivän kalalokkiparven -kileä kirkuna. Kuin ilmestys muinais-ajoilta on tuossa edessäsi itse -vanhan luostarin monikulmainen, korkea ja ryhmyinen muuri, joka on -kulmauksissaan muodostettu linnantorneiksi. Meren puolelta kohoaa se -sangen korkeaksi ja uhkaavaksi, ja onkin ollut aikoinaan kunnioitettava -varustus. Aika on kuitenkin sen uhmaa lieventänyt ja lempeästi katsoo -tuolta korkealta muurin kolosta, edessään alituisesti tuikkiva lamppu, -allensa maailmaan jumalan pyhä äiti. - -Vanhan munkin tarkka silmä on huomannut hänet nuhraantuneesta puvusta -huolimatta herrasmieheksi; hän tahtoo viedä hänet säätyläisten -majalaan, mutta kuuleekin sen juhlan johdosta jo olevan täynnä. -Nuorukainen tahtoo mennä Ontrein mukaan, mutta sitä ei vanhus taas -jostain syystä salli. Mietittyään puoleen ja toiseen vie hän hänet -omaksi vieraakseen säätyläisten majalaan, jossa hänellä matkailu-aikana -on oma huone. Näkee, että hän on utelias kuulemaan, mikä on tämä jalan -vaeltava herrasnuorukainen, eikä tämäkään ole asuntoonsa tyytymätön, -sillä vanhan munkin kunnianarvoisa näkö vastasi täydelleen sitä -mielikuvaa, joka hänelle oli aina syntynyt luostarista kuullessaan. - -Mutta jälleen riennämme kirkkaaseen aamuun ja jumalanpalvelukseen. -Lintujen kirkuna sekautuu kellojen soittoon ja ihmisten hartaisiin -huudahduksiin, aava ulappa kimmeltää lepyttäen koleata ja meren -myrskyjen pieksämää maisemaa, vanhat muurit hautovat sammaleisia -kylkiään valon yltäkylläisyydessä, munkit liikkuvat mustina haamuina, -rujot, rammat, sokeat, rikkaat ja köyhät terästelevät uskoaan -rukoillakseen itselleen kaikkea mahdollista onnea, venäjä ja karjala -sointuu sekalutta, -- kaikki on omiaan luomaan eriskummallista -tunnelmaa. Luostarin isokello kumisee lakkaamatta: riennä, riennä, aika -on jumalaa rukoilla, suuret ovat meidän syntimme. - -Mennään ylösnousemuksen kirkkoon. Luostarin portin holvikäytävässä -tapaa hän uudelleen Ontrein, jonka silmät loistavat onnesta. Yhdessä -astuvat he temppeliin. Kirkon ja erittäinkin ikonostaasin loisto on -häikäisevä ja sen edessä liekehtii neljä tavattoman paksua kynttilää -miehenkorkuisissa jaloissa. Pyhä savu tuntuu voimakkaana ja huumaavana. -Laulu kajahtaa ja mustakaapuiset munkit kumartavat syvään pitkin -seiniä asetetuissa rukoustuoleissaan; esipappi lukee juhlallisella -äänellä litaniaa. Kampoja, puolisokeita, köyhiä, sivistyneitä ja -sivistymättömiä, armonkerjäläisiä kaikenlaisia tungeskelee pian kirkko -täynnänsä. Yhä hartaammin kaikuu laulu, sakeammin suitsuu pyhä savu ja -yhä syvemmälle painuu rukoilevan Ontrein pää. Hän kumartaa ja tekee -ristinmerkin, rukoilee ja painaa päänsä yhä nöyrempään kumarrukseen. -Jumala armahda, armahda minua Jumala! Aivan maahan hän jo lankee ja lyö -synnintunnossaan ja tuskassaan otsaansa lattiaan, lyö uudelleen, lyö -kolmannen kerran, kunnes hän uskon hurmiossaan jo suutelee tomuista -permantoa. Kaihoisa mollisävel tulee yhä liikuttavammaksi kaikuen hänen -korvissaan yhä hellemmin ja kehoittavammin, kunnes se viimein uudelleen -painaa hänet matona ja malkiona tomuun... Juhlallisesti aukeaa silloin -kaikkein pyhimmän ovi ja pappiskulkueen etupäässä, puettuna kultaiseen -mitraan ja kaapuun, kädessä jalokivistä välähtelevä paimensauva, -astuu kirkkoon jumalanpalveluksen esimies. Koko meno käy sen johdosta -entistä ikäänkuin kiihkeämmäksi. Pyhä savu suitsuaa ja esipapin syvä -basso kajahtelee juhlallisesti korkeissa holveissa. Ympäri kirkkoa -he kulkevat ja kansa tungeskelee kiihkeästi heidän ympärillään. -Vihdoin ojentaa pappi ristinsä ja raamatun suudeltavaksi ja kilvan -rientää kansa sitä tekemään. Vapisevin huulin ja polvilleen laskeutuen -suorittaa Ontreikin tämän kunnioituksen teon. Ja silloin kajahtaa -uudelleen laulu, mutta nyt se kohoaa riemuiten ja kiittäen, ja täyttää -holvit juhlallisella kaiulla, helpottaen, vapauttaen ja toivoa antaen... - --- -- -- -- -- - -Mutta kun vanha munkki myöhään illalla palasi katsomaan ja -puhuttelemaan vierastaan, tapasi hän hänet tutkimassa pientä huoneesta -löytämäänsä vihkosta. Se oli luostarin ja sen merkillisyyksien -historia, joka vaiheillaan ja kuvauksillaan oli lukijan vanginnut. -Se kertoi oudoista ja mielenkiintoisista asioista, taisteluista, -keskiaikaisista ihmeistä, järkkymättömästä uskosta ja viisaasta -valtiomiestaidosta, suomalaisista ja karjalaisista, niin että sitä ei -hennonnut kädestään laskea. Hymy lennähti munkin kasvoille nähdessään -vihon vieraansa kädessä: - --- Et ole ensimäinen ruotsi, joka sitä mielelläsi luet, sanoi hän. - -Teetä juodessa kertoili hän sitten kaikellaista luostarin kohtaloista, -enemmän kuin mitä vihko tiesi, jutteli outoja taruja menneisyydestä. -Omituista valoa loivat ne siihen maailmaan, josta olivat peräisin nuo -ryhmyiset muurit tuolla ulkona. Miten nuo kertomukset olivat syntyneet, -oliko olemassa mitään vanhoja ja salaisia kronikkoja, vai oliko hän -itse mahdollisesti niitä talven pitkien öiden ja iltojen kuluessa -rakennellut, siitä hän ei onnistunut saamaan selkoa, sillä vanhus oli -siinä suhteessa omituisesti salaperäinen. Mutta tuttuja asioita ne -tuntuivat olevan munkkivanhukselle, joka mielihyvällä huomasi, miten -niiden outo uskonkiihko ja salaperäinen, pöyristyttävä romantiikka teki -illan hämyssä vaikutuksensa. - -Vanhus näkyi kiintyneen luostarinsa vaiheisiin erikoisemmin kuin muut -ja sanoi tuntevansa tarkoin sen vanhat pohjapiirustukset ja salaiset -käytävät. Aikoinaan oli sen holveissa ollut aina asukkaita, ketä, -sitä eivät tienneet muut kuin luostaria johtavat vaikutusvaltaiset -henkilöt. Monet paikat olivat nykyisin luhistuneet, mutta toiset olivat -ennallaan, kertomassa muinaisuudesta. Yksinäisinä talvi-iltoina, kun -ulkona pauhasi Jäämeren myrskytuuli ja ainoastaan Jumalan varjelus -saattoi pitää ihmistä yllä näillä seuduilla, oli vanhus tämän paikan -kohtaloita kolkossa kopissaan mietiskellyt. Ne olivat elävöityneet ja -henkilöityneet hänen mielikuvituksessaan ja hän oli yhdistänyt nekin -rukouksiinsa. Vihdoin hän, innostuneena nuoren vieraansa pyynnöstä, toi -hänelle nähtäväksi kellastuneen pergamenttipalasen, joka oli kerran -pudonnut vanhan käsin kirjoitetun messukirjan sisästä ja jossa oli -hänelle tuntemattomalla kielellä pari riviä jotakin kirjoitettuna. -Kuvaamattomaksi hämmästyksekseen luki nuorukainen siitä seuraavat, ajan -hampaastakin huolimatta selvät sanat: - - "... thet Gudh alzmectigh ville straffa min dödh och all orätt - och öffwerwoldh... min kiäre... Gudz nådige skydt och beskerm... - - J...n Grijp." - -Se mitä hän nyt sai kuulla, kuvasi hänelle aivan erikoisella tavalla -tärkeätä, käänteentekevää ajankohtaa Karjalan historiasta. Ilman sitä -olisi hänen pyhiinvaellusmatkansa Karjalan heimon nykyisyyteen ja -menneisyyteen jäänyt epätäydelliseksi ja siksi oli hän aina tuolle -munkkivanhukselle kiitollinen... - - - - -XXIII. - -SOLOVETSI JA KARJALA. - - - Minkä kerroin keskiyöllä, - Senpä unelta kuulin, - Minkä kuulin kuutamolla, - Senpä haastoin haavehia. - -"Että Jumala kaikkivoipa rankaisisi kuolemani ja kaiken vääryyden ja -väkivallan... rakas... Jumalan armolliseen suojaan ja varjelukseen..." -Nimen kuullessaan ja saatuaan tietää kirjoituksen sisällön nyykäytti -munkki-vanhus tietävästi päätään: - --- Se on sitten onnettoman ritarin Johan Grijpin kirjoitusta, sanoi -hän. Tuo ritari kuoli luostarissa vuonna 1612. Mahdollista on, että -kirje antaa hiukan valaistusta hänen kohtalostaan. Varmaa on, että hän -viattomasti sortui sen ajan ristiriitaisuuksiin, ja Jumala olkoon hänen -sielulleen armollinen... - -Nuorukainen kävi uteliaaksi. -- Siis Antonii Doblestniin aikana? kysyi -hän viitaten jo mainittuun pieneen historiaan. - --- Niin, juuri mahtavan arkkimandriitti Antoniin aikana, miehen, joka -voimalla, tarmolla ja valtioviisaudella hoiti valtakunnan etuja täällä -pohjoisessa Boris Godunowin kuoltua vuonna 1605. - -Nuorukainen ymmärsi. Luostarin historiassa kerrottiin, että kun -Boris Godunowin kuoltua valtakunta joutui hajaannuksen tilaan ja yhä -uudelleen esiintyvät kruunun tavoittelijat täyttivät maan melskeellä -ja sisäisillä sodilla, tuli Solovetsin luostari täällä pohjoisessa -vallan vartiaksi ja valtiotaidon johtajaksi, erittäinkin kun se laski -koko Karjalan jonkunmoiseksi alusmaakseen, josta se sai tuloja ja -josta sen oli vastattava. Kun nyt vuonna 1609 Kaarle IX teki Vasili -Shuiskin kanssa liiton sillä ehdolla, että hän antamansa aseellisen -avun korvaukseksi saisi koko Karjalan läänin, lähetti Pohjanmaan -sotapäällikkö Isak Behm sanansaattajan kirjeellisesti tiedustelemaan -luostarilta, miten se suhtautuu tähän sopimukseen: pitääkö -Shuiskin puolta ja luovuttaa puolestaan Karjalan, vai kannattaako -Vale-Dmitriitä, eikä anna Karjalaa hyvällä. Shuiskiahan luostari -tietenkin kannatti, mutta ei millään ehdolla halunnut luovuttaa -Karjalaa; kuitenkin oli kieltäytyminen tavallaan tsaarin käskyn -hylkäämistä; mitä tehdä tässä pulmallisessa tapauksessa? - --- Niinkö oli asia? - --- Niin, nyykäytti vanhus vastaukseksi, ja jatkoi itse: - --- Mutta arkkimandriitti Antonii oli mies, joka ei mielinyt ratkaista -pulmaa luostarilleen epäedullisesti. Viisitoista vuotta aikaisemmin -olivat valmistuneet luostarin lujat muurit ja sen kahdeksan korkeata -linnatornia. Ne olivat sen ajan varustuksiksi siksi kunnioitettavat, -että Antonii saattoi huoletta heittäytyä niiden turviin, olipa -vihollisena sitten joko Ruotsi tai itse Shuiski. Ja meri tuossa -ulkopuolella suojeli myöskin pyhää hoidokkiaan. Ja Karjalan kansan -uskonnollinen mieliala sekä molemmin puolin tehdyt ryöstöretket -olivat kiihoittaneet suomalaisten ja karjalaisten keskinäiset välit -niin verisiksi, että luostarilla oli varmaankin koko alusmaittensa -asujamisto puolellaan. Harkintaa siis sieti tämä asia, eikä luostari -vastaustaan kiirehtinytkään... - --- -- -- -- -- - -Ulkona oli kaikki hiljennyt. Ylösnousemisen kirkon sinistä -jättiläiskupoolia ja kuulakasta taivasta vastaan vilahtelivat -valkoisina välähdyksinä uupumattomien lokkien siivet. Kultaiset -ristit kajastelivat pronssin värisinä yön ilmassa ja vinoon painunut -kolmas poikkipuu kertoi väsymättömästi surumielistä taruansa maailman -vapahtajasta, jonka ihmiskunnan koko syntitaakan raskauttaman askeleen -alla se masennuksissaan vinoon vaipui. Ryhmyiset muurit olivat siinä -kuin uneen uupunut mahtava peto, silmät puoli-ummessa odottaen -hetkeänsä. Ne olivat paljon nähneet ja tiesivät paljon kertoa. - --- Katso, poikani, tuota pientä kolon tapaista tuon korkeimman tornin -länsipuolella, sanoi vanhus hänelle viitaten akkunasta. Ulkopuolelta -ei kukaan voisi aavistaa, että se on erään pienen ja ahtaan kammion -ainoa valoreikä. Se on muurattu itsensä tornin paksuun seinään ja siinä -kopissa on... - -Hän keskeytti puheensa ja mietti hetken, mutta jatkoi sitten hiukan -lausettansa muuttaen: - --- Siinä kopissa on aikoinaan asunut onneton ritari... Sanotaan, että -Itämaisen sodan aikana Kasaniin viedyt luostarin salaiset asiakirjat -ovat myöskin tienneet laajasti kertoa tähän tapahtumaan liittyvistä -seikoista. Jumala meitä armossaan varjelkoon ja selittäköön tekomme -parhain päin. - -Hän teki hartaasti ristinmerkin ja vaipui ajatuksiinsa. Nähtävästi -hän tunsi tämän asian tarkoinkin, vaikka oli haluton siitä kertomaan, -sen kun saattoi katsoa jotenkin luostarin maineelle epäedulliseksi. -Mutta kenties hän sitten muisti välille jo jääneen kolme vuosisataa, -joiden aikana on kerennyt pahakin viillos turpeentua, kenties tuo -kaukainen ja hänelle rakkaaseen laitokseen niin läheisesti liittyvä -ihmiskohtalo häntä liikutti ja kehoitti siitä puhumaan, miten hyvänsä, -tänä yön hetkenä valkopartainen vanhus haasteli nuorelle suomalaiselle -eriskummallisia, puoleksi historiallisia, puoleksi tarunomaisia ja -keskiaikaisen mystiikan värittämiä tarinoitansa. Tuntui aivan selvään -hänen melko nopeasta ja sujuvasta esityksestään, jossa usein saattoi -kuulla vanhan kirkkoslavonian värittämiä sanakäänteitä, että hänen -kuvauksensa oli kotoisin jostain luostarikronikasta, jota ei oltu -koskaan saatettu julkisuuteen sen vuoksi, että sen tiedot saattoivat -antaa aihetta luostarin johtajien toiminnan arvosteluun. Kirjoittaja -lienee ollut joku asian salaisimmatkin vaiheet tarkoin tunteva munkki, -joka omasta halustaan ja ikäänkuin jonkunmoista syyllisyyden tunnetta -lievittääkseen oli tapahtumat jälkimaailman tietoon saattanut. Se oli -inhimillisyyttä, Jumalan pelkoa ja naivia katolisuutta täynnä... - - - - -XXIV. - -TAISTELU KARJALASTA. -- GRIJP-RITARIN TARINA. - - - Kumajavat linnan ukset - Ukset rauta ulvahtavat: - Kenpä on tulossa tänne - Luojan linnahan lujahan? - -Jumalan tahdosta saapui autuaan arkkimandriitin Antonii Doblestniin -neljäntenä hallitusvuotena keväällä, vielä lujan jään aikana, -monasteriin nämtsien lähetystö tiedustelemaan, tahtoiko monasteri -ryhtyä kannattamaan Vasili Shuiskin, sen oikeauskoisen tsaarin asiaa, -sekä luovuttaa puolestaan Ruotsille Karjalan läänin, niinkuin sovittu -oli, vai liittyä Dmitriihin, siihen väärään vallan anastajaan, ja -kieltää vastoin tsaarin sanaa Ruotsilta Karjalan. Ja oli tässä -lähetystössä, paitsi Pohjanmaan sotapäällikön Behmin miestä, nuori -ritari Johan Grijp, sekä heidän palveluskuntansa, jotka kaikki -olivat saapuneet Pohjanmaan puolelta yli oikeauskoisen maan, Kemin -ja pyhän meren. Ja kun he olivat tulleet suuren portin edustalle, -jota monasterin palkkaama streltsien joukko ajan levottomuuden ja -epävarmuuden vuoksi yötä päivää vartioi, ja vartiat olivat heiltä, -vaikka heidän asiansa jo tunnettiinkin, tiedustelleet tulon syytä ja -tulivatko ystävinä vai vihollisina, niin kun he olivat ilmoittaneet -ystävinä tulevansa ja lähetystön suojaa vaativansa, sanoma heidän -tulostaan heti saatettiin itsellensä arkkimandriitille. Ja sillä -välillä vieraat ihmetellen katselivat äsken rakennettuja valtavia -muureja, puhellen keskenään oudolla kielellä ja katsellen koko -laitostamme nähtävästi suurella kunnioituksella. Ja oli varsinkin nuori -ritari Grijp puettu synnillisen koreasti turkkeihin ja kauniisiin -säämiskäsaappaisiin sekä nahkaisiin kyltereihin, pitkä miekka -sivullansa. Nauraen osoitteli hän seurallensa isiemme vaatetusta, eikä -kukaan lähetystön jäsenistä osoittanut pyhän neitsyen kuvalle portin -yläpuolella ristinmerkillä kunnioitusta, kuten Jumalan kunnia olisi -vaatinut. Ja paljon saapui isiä työn ja rukouksen keskeltä katsomaan -nämtsien lähetystöä ja miettimään, mikä suuri asia oli saattanut -vieras-uskoiset liikkeelle tänne jäiden ja myrskyn valtakuntaan. -Mutta oli se Jumalan tahto ja koettelemus, että saataisiin nähdä, -oliko monasteri sopiva kantamaan sitä suuruutta ja valtaa, minkä hän -armossaan sille näillä kolkoilla perukoilla ja ammoin pakanuudesta -luopuneen kansan keskuudessa oli määrännyt. - -Jumalalle ainoalle ylistys, kiitos ja kunnia. Kun suuri isämme Antonii -oli saanut kuulla nämtsien lähetystöstä, oli hänen sydämensä vallannut -ankara ahdistus ja epätoivo, niin että hän oli käsiään väännellen -heittäytynyt ristinkuvan eteen ja rukoillut palavasti Jumalalta ja -monasterin suojeluspyhimyksiltä tietoa siitä, mitä hänen piti tässä -näin pulmallisessa kysymyksessä tehdä, kun hänen järkensä ja monasterin -tulevaisuus sekä näiden perukkain oikeauskoisen kansan kohtalo ja -mielipide neuvoi tekemään toisin kuin mikä oli julistettu tsaarin -tahdoksi ja tarkoitukseksi liittokumppaninsa kanssa. Ja oli hän -käskenyt isien kokoontua ylösnousemisen kirkkoon yhteiseen rukoukseen -ja viedä vieraat monasterin vierashuoneeseen sekä kohdella heitä hyvin -ja säätynsä sekä lähettiläs-arvonsa mukaan. - -Mutta kun marttyyri Filipin rakentamilla isoilla Marian taivaaseen -nousun ja Kristuksen kirkastamisen kirkkojen kelloilla äkkiä ruvettiin -täydellä voimalla soittamaan, hämmästyi lähetystö kovin juhlallisen -äänen suuruutta ja sitä rikkautta, jota oli tarvittu sellaisten -suunnattoman suurien kellojen valamiseen. Mutta he eivät olisi asiaa -ihmetelleet, jos he olisivat todella tunteneet monasterin suuret -rikkaudet ja sen mahtavan vaikutusvallan, joka sillä jo kauan oli -ollut äiti-Venäjän asioihin, tunteneet luostarin toisen perustajan, -Pyhän Filipin uupumattoman tarmon, valtioviisauden ja uskon, hänet, -joka on rakentanut suurimman osan monasterin rakennuksista, perustanut -hospitaalin, myllyn ja paljon teitä sekä Jänissaaren kuuluisan -erakkolan, hänet, jonka tsaari viimein totuuden puhumisen tähden -surkeasti ja tuskallisesti kauheassa vankilassa tapatti. Niin jos -vieraat olisivat kaikki nämä seikat tunteneet, he eivät olisi niin -suuresti kaikkia näkemiänsä ihmetelleet. - -Mutta kun monasterin palvelijaveljet tulivat ilmoittamaan -arkkimandriitin tahtoa vieraille, eivät nämä ensin mielineet antaa -pois aseitaan, koskapa näkivät muurin reunalta streltsien piikit ja -rengaspaidat, mutta taipuivat sittemmin ja antoivat suosiollisesti pois -miekkansa, jotka olivat hyvin siroa tekoa ja joista toinen vieläkin -on tallella asehuoneessamme. Ja huolettomana ja hymyillen sekä edes -päänsä paljastaen astui sitten muiden mukana nuori ritari Grijp -portistamme sisään, ja oli hänellä kaunis muoto sekä ruskea, munkkiemme -tapaan hartioille valuva tukka, niinkuin kuului olleen siihen aikaan -nämtsien maallikoilla tapana maailmallisesti itseänsä koristella. Mutta -huomattuaan muuriemme ylettömän vahvuuden ja korkeuden, hyvät aseemme -ja asestetut vartiamme tulivat he jälleen rauhattoman näköisiksi, -mikä ei ollutkaan ihme, sillä olivathan he oudossa paikassa ja -vihollismaassa, joskin Jumalansa ja lähettilästurvansa varjeluksessa. -Sillä epäilemättä oli heidänkin varjelijansa sama armollinen Jumala, -jolle alttarimme ääreltä yötä päivää kaikuu ylistys- ja kiitoslaulu. - -Streltsit laskivat aseensa heitä tervehtiäkseen ja katselivat nämtsit -varsinkin vartiaimme päällikköä, joka oli harvinaisen voimakas ja -komea nuori mies, suurella uteliaisuudella. Heidät kuletettiin nyt -heidän asuntoonsa, joksi tuli kullekin ritarille oma huoneensa, -mutta asemiehille yhteinen, ja olivat ritarit tähän järjestelyyn -tyytymättömiä, tahtoen päästä asumaan yhteen miestensä kanssa, mutta -rauhoittuivat he, kun heille selitettiin, ettei muita huoneita -tällä kerralla ollut käytettävänä. Muut huoneet tarvittiinkin -tarkoin, kun muistetaan se, mikä jälkeenpäin saatiin tietää, että -aivan heti tämän jälkeen monasteriin saapui Shuiskin pajarien -lähetystö, joka yön pimeydessä salaa tuli hautausmaan puoleista -salakäytävää myöten, saavuttuaan saarelle Suman linnasta; eivätkä -heitä kutkaan luostariveljistä nähneet eivätkä tulleet näkemään, -sillä se oli arkkimandriitin Antoniin nimenomainen tahto. Mutta oli -eräs munkeistamme sen kuitenkin päässyt tietämään, sillä hän toimi -arkkimandriitin sihteerinä, ja ajatteli hän silloin nämtsienkin -monasteriin tullessa, että Jumala ainoastaan tietää, mitä tästä -kaikesta lopuksi tulijoille kohtaloksi koituu, kuten olikin asia, ja -tämän kaiken on hän itkien ja rukoillen yön synkkinä hetkinä salassa -ylös kirjoittanut, että tiedettäisiin viattomalla verellä olleen -pyhässä monasterissa puolustusmiehiä. - -Se huone, joka nyt joutui ritari Grijpin asunnoksi, oli pieni, muurin -sisään rakennettu isossa läntisessä tornissa, jonka akkunana oli -epäpyöreä ampumareikä. Juuri kun aurinko iltaisin hukkui lännessä -mereen, sattuivat sen säteet sopivasti tästä aukosta sisään siellä -asuvan virkistykseksi ja mielen ylennykseksi. Ja pienuudestaan -huolimatta oli huone siisti, jopa parempi kuin munkkien kopit. Sinne -vievän käytävän reunaan on muinoin laitettu pyhien hautoja, joista -toisia on myöhemmin avattu, ja on käytävä muutenkin pimeyden takia -kolkko, niin että iloisen ritarin mieli näkyi väkisinkin masentuvan -alakuloiseksi. Sanotaan Jumalan sallivan, että edessä olevan kolkon -kohtalon aavistus pääsee tunkemaan mieleen, että sydän kääntyisi -ijäisyyden puoleen, ajoissa huolehtimaan pelastuksesta. - -Mutta kun vieraat näkivät rauhallisen ja ystävällisen käytöksemme ja -saivat käskyn tulla aterioimaan monasterin yhteiseen ruokasaliin, -näytti heidän mielensä virkistyvän ja mielellään nauttivat he Jumalan -antimia vakaina kuunnellen esilukijan esitystä pyhien elämästä, jota he -kuitenkaan eivät tainneet paljoa ymmärtää. Ja kun ateria oli nautittu -ja siunattu leipä syöty, ilmaisi lähettiläs taaskin pyyntönsä saada -tavata arkkimandriittia, mihin suostuttiinkin. Mutta sitä ei sallittu, -että hän olisi ottanut mukaansa ritari Grijpin, sillä lähettiläs -oli hän yksin vain. Ja saatettiin hänet sitten monasterin esimiehen -huoneeseen, joka oli paksuun ympärysmuuriin liittyvä yläkerran laaja -asumus. Jumala olkoon tämän kertojalle armollinen siitä, että hän -puhuu näistä salaisista asioista, mutta se tapahtuu ainoastaan siinä -vakaumuksessa, ettei tässä sattunut mitään, joka ei olisi ollut Jumalan -niin sallimaa, ja tuhatkertaa olkoon annettu anteeksi sekin, että -synnillinen uteliaisuus houkutteli sen, joka on näistä asioista tiennyt -näin tarkoin kertoa, muurin sisäkäytävää arkkimandriitin salaovelle -kuuntelemaan mitä tapahtuman piti. - - * * * * * - -Arkkimandriitti Antonii istui pöytänsä ääressä, jolla paloi kaksi -tuohusta, ja jäivät hänen raudanlujat kasvonsa, joista mustat silmät -tuikkivat, muun huoneen kanssa kokonaan varjoon. Kun vieras ritari teki -kunnioittavan, mutta ylpeän tervehdyksen, nousi monasterin esimies -seisomaan ojentaen hänelle kätensä. Ja tunnustaa täytyy, että hän oli -todella komea ja ihailtava mies, sopiva näinä melskeisinä aikoina -valvomaan valtakunnan etuja näillä mailla, jotka olivat aina olleet -riidan esineinä, mutta jotka hänen viisautensa tänä ajankohtana, -jolloin tsaari oli ne jo pois luvannut, pelasti monasterille ja -oikeauskoiselle kirkolle. Hän oli pitkä ja laiha mies, parta harmaa, -rinnalle aaltoileva, päässä hiusten puutteen ja kylmän tähden kalotti, -milloin hän ei pitänyt munkkien tavallista korkeaa mustaa päähinettä. -Kun nyt lähettiläs ojensi hänelle sinetillä suljetun kirjeen, teki hän -sen jo paljoa nöyremmin kuin mitä olisi hänen ryhdistään äsken sisään -astuessaan voinut odottaa. Luettuaan kirjeen hitaasti viittasi hän -lähettilästä, hänelle sanaakaan sanomatta, poistumaan, mitä käskyä tämä -ollenkaan hidastelematta totteli. - -Tämä kirje sisälsi nyt sen, mitä tämän kirjoituksen alussa on -mainittu, ja oli siinä siis tarkoituksena saada selko, luovuttaisiko -monasteri esteettä Ruotsille sen, mistä oli sovittu, nimittäin -Karjalan Solotsiin eli siis Valkeaan mereen saakka, mikä on ollutkin -Ruotsin vanha pyrkimys ja luonnollinen asia kaiken muun paitsi uskon -puolesta, Karjalan kansa kun on heidän kanssa samaa heimoa. Mutta kun -se oli ammoin monasterin ja oikeauskoisen kirkon toimesta käännytetty -oikeaan uskoon ja mielellään pysyi monasterin alamaisuudessa, pitäen -rajantakaisia Kajaanin nämtsejä vihollisinaan, ei monasteri tietenkään -voinut katsoa oikeaksi sen luovuttamista Ruotsille, sillä olisihan -sillä teolla ehkä ainaiseksi lopetettu Venäjän valta näillä perukoilla. -Ja ainoastaan pakosta oli Vasili Shuiskikin tällaisen valtakunnalle -vahingollisen sopimuksen tehnyt, mistä saattoi olla todistuksena sekin -lähetystö, joka -- hänenkö vai muiden kaukonäköisten miesten toimesta --- juuri näissä asioissa monasteriin saapui. Sillä salata ei voine sitä -asiaa, että valtioviisaat miehet, jotka asettivat isänmaan edun yli -kaiken, olivat heti, kuultuaan että Ruotsin kuninkaan kanssa oli tehty -sopimus Karjalan läänin luovuttamisesta avun palkaksi, lähettäneet -tämän lähetystön Solovetsiin valvomaan, että sen lupauksen toimeenpano -saataisiin jos mahdollista raukenemaan. Siinä tarkoituksessa piti -sen antaa asianomaisten ymmärtää, ettei tottelemattomuus tsaarin -käskyä vastaan ollut tässä tapauksessa mikään synti, vaan päinvastoin -erittäin ansiokas teko, joka vastaisuudessa kyllä palkittaisiin. Ja -kun monasterin etu myöskin tässä tapauksessa puhui samaan suuntaan, ei -saattanut epäillä, mikä oli oleva Antoniin lopullinen päämäärä tässä -asiassa. - -Heti kun tämä lähetystö yön hiljaisuudessa oli saapunut, herätettiin -Antonii. Heidän kesken alkoi nyt kiihkeä neuvottelu, jonka sisällystä -ei voinut kuulla, mutta joka, kuten sittemmin tapaukset osoittivat, -kävi siihen suuntaan, että monasteri vastaisi myöhemmin kirjeellisesti, -antamatta tälle lähettiläälle mitään suullista tietoa kannastaan. -Ja parempi olisi, että monasteriin jäisi sitä varten joku nämtsien -seurueesta, sillä hän, varustettuna luostarin suojeluskirjalla, -parhaiten sitten voisi viedä vastauksen takaisin. Siten voitettaisiin -ainakin aikaa ja saataisiin nähdä, miksi asiat kehittyisivät etelässä, -jossa nämtsit nyt taistelivat tsaarin puolesta. Kaikesta tästä näki, -että monasterillä oli suuri merkitys näiden maiden asioissa, jopa -valtakuntien välisissä neuvotteluissa. - -Mutta sillä välin kuin varsinainen lähettiläs oli virallisissa -puuhissaan, pitivät streltsit huolta Grijp-ritarin huvittamisesta. He -näyttivät vieraalleen kaikki kirkot, aarreaitan ja asekammion, minne -oli koottu sadottain pertuskoja, keihäitä, miekkoja, kypäreitä, nuijia -ja rautapaitoja; he näyttivät hirvittävät maalaukset, joissa kuvattiin -saatanan viettelyksiä ja helvetin tuskia, veivät katsomaan Sosiman -ja Sauvvatan muumioita sekä paikkoja, joissa oli ihmeitä tapahtunut, -aarteita ja kalliita esineitä, joista monasterin rikkaus ja maallinen -mahtavuus kävi ilmi. - -Ja kerrotaan, että streltsien päällikkö, tuo suuri ja voimakas sotilas, -oli utelias näkemään, mihin nämtsit voisivat käyttää sellaista -kapeata ja pitkää miekkaa, joka oli oikeastaan vain kärjestä terävä -ja jollainen oli Grijp-herrankin ase, hän itse kun oli tottunut -luottamaan pitkään ja raskaaseen lyömä-aseeseensa. Kun silloin ritari -Grijp oli tulkin avulla selittänyt miekkailutaitoa ja streltsi -epäillen pudistanut päätänsä, oli ritari iloisesti tarjoutunut hänelle -käytännössä osoittamaan sellaisen aseen etevämmyyttä. Hän oli saanut -aseensa, oli menty monasterin ulkopuolelle metsikköön ja siellä -käyty miekkasille. Ihmeellistä oli ollut nähdä, kuinka hän silloin -notkeudellaan ja nopeudellaan sekä äkkiarvaamattomilla pistoillaan -oli saattanut jättiläismäisen vastustajansa kokonaan ymmälle, lopuksi -lyöden liian raskaan aseen tämän kädestä. Päivittäisin oli silloin -ruvettu miekkailemaan ja ritarin uutta taitoa opettelemaan, ja oli -hänestä sekä streltsien päälliköstä pian tullut ystävät. - -Mutta monasterin väki koetti nyt Antoniin käskystä saada lähetystön -aikaa kulumaan, sillä mihinkään tarkempiin neuvotteluihin ei tahdottu -ryhtyä. Mutta ruotsalainen lähettiläs kävi pian malttamattomaksi ja -vaati vastausta päästäkseen lähtemään kotiseuduilleen, jonne hän -tahtoi saapua ennen täydellistä kelirikkoa. Silloin selitettiin, -että vastaus lähetettäisiin kirjallisesti, kunhan ensin saataisiin -tarkempi tieto tsaarilta, mikä oli hänen tahtonsa. Jos esimerkiksi -ritari Grijp tahtoisi jäädä sitä odottamaan, voisi lähettiläs siis -lähteä milloin hyvänsä. Niin sovittiinkin ja eräänä aamuna näki -Grijp-herra tornihuoneestaan toveriensa purjehtivan matkoihinsa, ollen -hän sen jälkeen useita päiviä alakuloinen ja synkkämielinen, suruksi -seuralaisilleen ja streltsille, jotka olivat oppineet hänen iloisesta -olemuksestaan paljon pitämään. Eikä ollut monasteriin jääminen hänelle -ollut mieluista, mutta oli hän sen tehnyt lähettilään erikoisesta -pyynnöstä ja kun hänelle oli taattu täysin turvallinen paluumatka. -Ja kuta pitemmälle kevät ehti, sitä kaihomielisemmäksi kävi iloinen -ritari, laulaen ulkona saarella kulkiessaan maailmallisia laulujaan, -joissa kuitenkin tuntui sydämen kääntyminen Jumalan puoleen, tai yhtyen -kirkossa pyhään messuun. - -Pian hänkin kuitenkin rupesi kiirehtimään vastausta päästäkseen -kotimatkalle ja olisikin arkkimandriitti ollut pakotettu edes -jonkunlaisen antamaan, vaikka vaikeneminen olisi ollut hänelle tässä -mieluisinta, ellei olisi tapahtunut jotakin, joka kerrassaan tuhosi -ritarin kotiin pääsyn toiveet, samalla muodostuen parhaimmaksi -keinoksi, minkä pohjalla, ellei tahdottu kokonaan luopua tehdyistä -suunnitelmista, voitaisiin jättää vastaus lähettämättä. Kävellessään -eräänä päivänä monasterin käytävissä sattuikin hän kohtaamaan Shuiskin -lähettilään. Ei tiedetä, mitä heidän välillään tapahtui, mutta pilkaten -lopuksi moskovalainen pajari kiivastuksissaan paljasti koko asian. -Ruotseja kyllä käytettiin etelässä apuna, mutta turhaa uskoivat he -näitä maita saavansa, sillä ei ollut aikomustakaan niitä antaa. - -Äkkiä valkeneekin nuorelle ritarille se, että todellakaan ei -monasterilla ole aikomustakaan mitään vastausta antaa, saati vielä -tsaarin ja kuninkaan sopimuksen mukaista, ja kiivastuneena sekä -ollenkaan tekoaan ja omaa kohtaansa harkitsematta pyrkii hän heti -Antoniin puheille ja vaatii häneltä selvitystä asiaan, syyttäen häntä -petoksesta ja tahallisesta, harkitusta viivytyksestä, sekä uhaten heti -lähteä ilmoittamaan asiasta Pohjanmaan päällikölle. - -Jumala armossaan suokoon hänelle anteeksi nämä syytökset, joihin -arkkimandriitilla ei voinut olla mitään vastattavaa, sekä sen -ajattelemattomuuden, jota hän nuoren luontonsa mukaisesti tässä -osoitti. Kun hän nyt vielä näin julkisesti ilmoitti matkustavansa -kotimaahansa viemään tietoa, ettei monasterilla ollut mitään aikomusta -tsaarin lupausta pitää ja että muka itse tsaarikin oli takana päin -asian niin tahtonut, tuli hänen pois pääsynsä aivan mahdottomaksi, -sillä hänhän olisi voinut pian särkeä sen liiton, josta pahimmassa -tapauksessa saattoi riippua koko Vasili Shuiskin valta. Kiivaudessaan -oli siis nuorukainen syössyt itsensä turmioon ja samalla antanut -monasterille hyvän tilaisuuden jättää kaikki vastaukset sikseen. -Pyhän paikan turvallisuus jo vaati, ettei tätä nuorta hurjapäätä nyt -päästettäisi minnekään. - -Kuullessaan ritarin puhetta oli Antonii aivankuin horjahtanut, sillä -äkkiä hänelle valkeni tämä asia ja ritarin pois pääsyn vaarallisuus. -Hänellä oli nyt ratkaistavana vain se, minkä arvon hän tahtoi antaa -omalle turvallisuuden lupaukselleen, sillä siinä suhteessa oli -hänellä nyt kiusaus suuri. Ja Jumala tietää, että hän ratkaisi sen -asian kristityn ja kunnian miehen tavoin, sillä hän vastasi ritarille -ainoastaan: "Lähde, olenhan luvannut sinulle turvallisuutta". Ja hän -oli horjahtanut taaksepäin kuullessaan samalla viereltään tutun äänen -sanovan: "Niin sinä, mutta en minä". Shuiskin pajari se oli, joka nyt -puuttui asiaan. Nyt älysi ritari Grijp tyhmyytensä, nyt kirosi hän -kiivauttansa ymmärtäen koko asian, ja masentuneena vaipui hän suopean -streltsin käsiin, joka oli ovelle ilmestynyt häntä takaisin kammioonsa -saattamaan. - -Salaisella näkijällä ja kuulijalla vuosi sydän verta, kun hänkin -ymmärsi, minkä mahtavain pyrkimysten uhriksi oli joutunut tämä kaikkeen -viaton lähettiläs, liian heikko ajan outoja vehkeilyjä ymmärtämään. -Mutta kun hänet oli viety pois, kääntyi Antonii pajariin katsoen häneen -kauan, ja sen katseen alla jäähtyi jäähtymistään vieraan hymy, kunnes -ylpeä ryppy ilmestyi hänen otsalleen. Hitaasti kääntyi hän pois, ja -meni ulos kylmästi olkapäitään kohauttaen. Masentuneena vaipui Antonii -pöytänsä ääreen rukoukseen. - -Tutkimattomat ovat hänen tiensä ja ihmissydän ryhtyy usein kapinoimaan, -kun sen täytyy itkeä verta oikeutta odottaessaan. Miksi kärsii viaton, -miksi haavoitetaan karitsaa, kun syyllinen ja susi usein vapaana -käyskelee? Syntiemme tähden, Herra, veriruskeitten, jotka sinä -ainoastaan tuskalla ja rangaistuksella voit pestä pois... - -Oliko pajari jostain ritariin suuttunut ja tahtonut valmistaa itselleen -täten koston tilaisuutta? Miksi ei Antonii hänestä huolimatta laskenut -ritaria menemään, vaan salli pajarin pitää päänsä? Epäilemättä yhdisti -heitä tässä valtakunnan ja luostarin etu toimimaan siten kuin etempänä -nähdään. - -Ihmetellen vaipui hän ajattelemaan sitä näytelmää, jossa oli Karjalan -kohtalo niin tärkeällä tavalla ollut kysymyksessä. - - - - -XXV. - -GRIJP-RITARIN KUOLEMA JA ASEMIEHEN KOSTO. - - - Myrsky mylvi, tuuli tuntui, - Pimeähän kaikki peittyi, - Armon aurinko aleni. - -Huoneessa oli hämärä. Vanhan munkin kertomuksen katkaisi -äkkiä juhlallinen kellojen soitto: pyhiä isiä kutsuttiin taas -jumalanpalvelukseen. - -Sielun pelastus oli heidän elämänsä päämääränä, ei aineellisten -etujen saavuttaminen eikä taistelu ulkonaisten vihollisten kanssa. -Sielun salaisessa asunnossa tapahtui heillä se kamala taistelu, -jonka onnistuminen riippui oikeasta Jumalan armon ja voiman -käsittämisestä. Hänpä tietääkin voitot tällä kilpakentällä. Niin -kuluu heidän elämänsä hautaa kohti, rukouksen ja alituisen työn -vaihdellessa. Tuskin on uni ehtinyt virvoittaa väsynyttä ruumista, -kun jo yön hiljaisuudessa kumahtavat kellot ja munkki herää unestansa -rukoukseen. Hän on uneksinut synnistä ja kadotuksesta, saatana on häntä -houkutellut hänen tahtonsa ollessa nukkuessa herpautuneena, ja katuen, -haikeasti rukoillen ja kaivaten sielun rauhaa saapuu hän yölliseen -jumalanpalvelukseen. - -Majesteetillisina kotoutuvat synkät muurit hämyn keskellä ja -yksinäisenä tähtenä tuikkii tuolta korkealta muurin kupeelta, pyhän -neitsyen kuvan alta, ijäinen valo yön synkkään yksinäisyyteen. Paljon -saapuu pyhiinvaeltajiakin, sillä pelko siitä, että poissa olo tekisi -heidät jossain suhteessa saavutettavana olevasta ansiollisuudesta -osattomaksi, tekee useimmat valppaiksi. Suuret joukot silti nukkuvat -kuin opetuslapset yrttitarhassa, sillä heidän silmänsä ovat maailman -unesta raskaat, eivätkä he jaksa valvoa. Vasta myöhemmin, kun heille -tarjotaan maallista virvoitusta luostarin suuressa ruokasalissa, -saapuvat he sinne ja saavat silloin kuulla sulopuheisen Jefrem Sirinin -liikuttavia varotuksia. - -Mutta se, joka on valpas, joka ensimäisenä odottaa aamun viileydessä -luostarin suuren portin avaamista, on uskollinen, jumalinen ja viisas -Ontrei. Suopeasti hän tuolta jo kiiruhtaa hymyilemään paikalle -hitaasti saapuvalle nuorelle toverilleen, hymyilee hyväksyvästi ja -kehoittavasti, aivan ylpeänä tämän kalliin ja pyhän laitoksen puolesta. -Ilostuneena he siinä tervehtivät toisiaan ja kyselevät huolestuneena -toistensa vointia ja toimeentuloa. - -Mutta portti avataan ja kansa pääsee sisään. Kirkkoon menemättä -hän kuitenkin lähtee vaeltamaan luostarin pimeitä ja salaperäisiä -käytäviä. Käänteissä on aina siellä täällä pyhäin kuvia ja tuohukset -palavat niiden edessä. Kirkon edustalla tuolla on tuohusten myyjä ja -hänelle juolahtaa mieleen omituinen ajatus: hän menee ja ostaa suuren -tuohuksen, niin kalliin, että munkki katsahtaa häneen hämmästyneenä. -Sitten hän kunnioittavasti lähestyy pyhän neitsyen kuvaa ja sytyttäen -kynttilänsä kiinnittää sen palamaan muitten joukkoon. Hänelle, sille -eräälle, hän tämän tuohuksensa pyhittää, hänen onnelleen virittää sen -palamaan siihen Jumalan äidin suopeaan suojaan ja varjelukseen. Hauska -tunne mielessään lähtee hän taas kulkemaan pitkin hämyisiä käytäviä. - -Hän ei myönnä itselleen, että hän ikäänkuin salaisesti toivoo jollain -merkillisellä tavalla saapuvansa sinne torniin, jossa muka olisi -se kammio, jossa... Hän ei ajattele ajatusta loppuun, vaan kulkee -edelleen, peläten kumisevia askeleitaan ja uteliaasti kurkistaen -jokaiseen haarakäytävään. Väliin sieltä ovi aukeneekin ja askelia -kuuluu; hän säpsähtää ja jää seisomaan, mutta tulija onkin munkki, -joka katsahtaa häneen uteliaasti ja menee tiehensä hänestä sen enempää -välittämättä. Hän ihmettelee keski-aikaisia maalauksia käytävän -seinissä, sitä naivia käsitystä, mikä niistä ilmenee erittäinkin mitä -tulee saatanan puuhiin ja vimmaan kristityssä maailmassa. Hän katseli -hämmästyksellä suunnattomia kivilohkareita, joista muuri oli rakennettu -ja mietiskeli sitä uskonvoimaa, joka oli tehnyt aikoinaan tämän -merkillisen paikan synnyn mahdolliseksi... - -Messu, joka äsken vielä oli kohissut valtavana käytävissä, oli nyt -vaimennut jonkin käänteen taa, jonka sivu ääniaallot eivät enää -päässeet. Hän aikoi jo kääntyä takaisin, sillä holvissa ei enää ollut -niin valoisaa kuin äsken, koska tuohuksia ei ollut täällä päin niin -tiheässä. Mentyään vielä pari askelta eteenpäin näki hän käytävän -hiukan laajenevan ja sen toisesta päästä hämärästä alkavan ahtaan -portaan. Sitä siinä katsoessaan kuuli hän askeleita. Se oli isä Agafon, -hänen äskeinen kertojansa. Messussa oltuaan oli hän lähtenyt etsimään -vierastaan. - --- Nuo portaat eivät vie mihinkään salaperäiseen huoneeseen, sanoi hän -hymyillen, arvaten vieraansa ajatukset ja niistä näin hiukan pilaa -tehden. - -Hän pyysi munkilta jatkoa tämän kertomukseen, mutta turhaan. - --- Nyt on teidän levättävä ja minunkin, sen verran kun Jumala suo. Ehkä -pian alkavan päivän iltana taas... - --- -- -- -- -- - -Siinä, missä luostarin käytävästä ahtaat portaat vievät ylös -tornikammioon, pyysi streltsien päällikkö ritarilta pois miekkaa, jonka -tämä aikaisemmin oli taas haltuunsa saanut, suopeasti ja surullisesti -hänelle puhuen ja allapäin hänen edessään seisoen. Mutta ennenkuin -vaikeneva ritari ehti antaa hänelle aseensa, kuului käytävästä heidän -takaansa ankaraa melua ja huutoa sekä outoa puhetta, jota ei voitu -ymmärtää. Kaikki kääntyivät kummastuneena sinne katsomaan, kun jo -samalla näkivätkin asian. Ritarin palvelija, lyhyt, mutta harteikas ja -väkevä asemies, joka oli jäänyt isäntänsä kanssa luostariin, oli nähnyt -ritaria vietävän ja aavistaen pahaa pyrkinyt hänen jälkeensä. Mutta -streltsit olivat silloin rientäneet häntäkin kiinni ottamaan, jolloin -käytävässä oli syntynyt ankara kilpajuoksu. Sadatellen kielellä, jota -karjalainen rahvas ammoin on kutsunut lapiksi ja joka on Ruotsin -tshuhnain kieltä, tämä asemies kiukkuisesti poisteli kimpustaan -hääriviä streltsejä, väläytellen lyhyttä tikariaan, joka oli terävä -vain toisesta laidasta ja jota streltsit näyttivät kovin pelkäävän. -Näin saapuivat he ritarin luo, joka toinen jalka portailla oli -kääntynyt menoa katsomaan. Vihdoin puhui hän miehelleen jotakin, joka -näytti tekevän hänet murheelliseksi, sillä hän luopui nyt vastarinnasta -ja antoi pois aseensa. Sitten ritari pyysi saada asemiehensä mukaansa -vankilaansa, johon päällikkö hiukan epäröityään suostuikin. Hitaasti -nousivat he portaita ylös, asemies uudelleen puhjeten ankaroihin -kirouksiin ja pudistaen nyrkkiä taakseen. - -Hetken kuluttua palasi streltsien päällikkö takaisin kädessään suuri ja -raskas avain, jolla hän oli sulkenut vankinsa kammioon, ja kun hän oli -laskeutunut jälleen luostarin käytävään, seisoivat siinä hänen edessään -Antonii ja hymyilevä Moskovan pajari; muut miehet olivat poistuneet -kokonaan, ja käytävän mutkan takaa kuuntelevaa ja kurkistelevaa ei -nähty. Päällikkö silloin, kun pajari ehätti ahnaasti ottamaani häneltä -avainta, teki synkästi kieltävän eleen, antaen avaimen Antoniille, joka -vaieten otti sen vastaan. Ja sitten seisoivat he siinä kolmin, Antonii -miettiväisenä, päällikkö alakuloisena, mutta pajari hiljaa itsekseen -vihellellen ja levottomasti vilkuillen. Ja enempää puhumatta he sitten -kaikin kolmin lähtivät hitaasti tiehensä. - -Mutta näihin aikoihin aukeni meri kokonaan, yöt ja illat valkenivat -ihmeellisesti ja aurinko alkoi viipyä yhä kauemmin taivaalla, kunnes -se ei enää sanottavasti taivaan rannan alla käynytkään. Vesilintujen -parvet palasivat, meri alkoi elää ja kalat leikkivät pyytömiehen veneen -keulan edessä. Lehti tuli puihin, ruoho autioille saarillemmekin ja -kaikkien rinnat täytti ihmeellinen kaiho ja auvo, ikäänkuin Jumalan -tulemisen ja armon aavistus. Talvinen työ vaihtui kesäisiin, mieli -suunnitteli kaunista tulevaisuutta ja tuntui kuin olisi erikoinen -armon ja valvomisen kirkkaus vuotanut pyhän monasterimme yli. Näihin -aikoihin levisi vihdoin tieto monasterissa, että Shuiskin lähetti -oli matkustanut seurueineen tiehensä, milloin ja miksi salaa, sitä -ei tiedetty. Synkkänä ja vaitiollen käveli sen jälkeen Antonii -huoneessansa, rukoillen alinomaa ja vartoen ratkaisua monasterin -kohtalolle. - -Parempi olisi ollut, että Moskovan pajari olisi saanut viedä ritarin -mukanaan. Mutta sitäpä ei voitu sallia, sillä siellä etelässä olivat -Shuiski ja Ruotsi edelleen liittolaisina. Antonii tahtoi yhäkin jättää -ruotsalaiset epätietoisiksi vastauksestaan ja siten viivyttää Karjalan -luovuttamista siksi, kunnes liittolaiset riitautuisivat. Siihen saakka -ei kukaan elävä sielu saanut aavistaa Shuiskin salaisesta lähetystöstä -ja siksi täytyi ritarin olla kadonneena. - -Ja tämä aika oli kovin omituista ja vaati pyhän monasterimme johtajalta -tavatonta viisautta ja kaukonäköisyyttä. Sillä kun ruotsit eivät -saaneet meiltä selvää vastausta esitykseensä Karjalan luovuttamisesta, -niin he, vaikka etelässä olivatkin tsaarimme liittolaisia, täällä -pohjoisessa tulivat suurin joukoin rajan yli ottamaan maata haltuunsa, -kansan paetessa edestä kaikkialta. Ja vastaukseksi tähän karjalainen -rahvas vastoin tsaarimme liittoa ja Antoniin tahtoa teki sotaretken -Ruotsin puolelle rajaa, siten selvästi osoittaen, ettei se halunnut -siihen liittyä eikä sen alamaiseksi tulla. Ja tapahtui tämä kaikki -siihen aikaan, jolloin etelässä ruotsalaiset tsaarimme auttajina ja -pelastajina marssivat Moskovaan, eli vuonna 1610. - -Koskaan ei ole ollut Karjalan kansalla sellaista tilaisuutta yhtyä -Ruotsiin kuin näinä vuosina, liittyä omaan heimoonsa ja jälleen saada -haltuunsa Pohjan lahdesta Valkeaan mereen, Ääniseen, Laatokkaan ja -Suomenlahteen saakka ulottuva heimonsa yhtenäinen alue. Myöntää täytyy, -että tämä olisi ollut heille maalliselta ja ihmisjärjen kannalta -luonnollista ja toivottavaa, sillä olisivathan he siten päässeet -muodostamaan yhtenäisen ja voimakkaan, kansallisesti eheän alueen, -josta mahdollisesti olisi voinut koitua pohjan perille voimakas valtio, -ainoa, minkä tshuhnat siten olisivat tulleet muodostaneeksi. Sillä -vaikka he ovat muinoin olleet voimakas kansa, joka on asuttanut laajat -alueet koko pyhää Venäjän maata, niin eivät he silti ole jaksaneet -mitään pysyväistä rakentaa, vaan ovat synkkinä, eripuraisina, kiivaina -ja pitkävihaisina, koskaan yhteis-etua ymmärtämättä, sulautuneet muihin -kansoihin ja tulleet heidän orjikseen. Niinpä ei nytkään, kun heillä -taas olisi ollut tilaisuus heimoonsa yhtyen voimakkaasti käydä luomaan -omaa alueellisesti yhtenäistä valtakuntaa, tästä mitään tullut, sillä -Jumala ei sitä sallinut, kun he eivät olleet sitä ansainneet. Eivät, -vaan sokeasti tekivät he silloinkin ryöstöretkiä toistensa alueille, -veljiensä vainioille, vaikka heidän hallitustensa aivoituksen mukaan -olisi tullut olla liittolaisia. - -Ja Jumalan tahdon ja tarkoituksen näki siitäkin, että Ruotsilla -ei ollut ainoatakaan viisasta ja kaukonäköistä miestä täällä -peräpohjolassa valvomassa valtakuntansa etuja, ei ainoatakaan todella -tarmokasta henkilöä, joka olisi ymmärtänyt maansa hallitukselle -valaista, mistä oli kysymys ja voimalla panna aikomuksiaan toimeen. -Ei, vaan juuri oikeauskoisen kirkon ja pyhän Venäjän asiaa valvomaan -täällä oli Jumala asettanut viisaita ja kaukonäköisiä henkilöitä, jotka -tarkoin ymmärsivät, mikä merkitys kaikilla näillä asioilla saattoi -olla ja jotka voimainsa mukaan ja itsenäisesti, kysymättä valtakunnan -päämiesten lupaa tai kieltoa, ajoivat asian niinkuin sen luoja heille -osoitti, mistä kaikesta monasterille tulee ikuinen ansio Jumalan yhä -suuremmaksi kunniaksi. - -Niin jatkui tällaista epävarmuuden aikaa, kunnes etelässä liittolaiset -riitautuivat ja monasterimme silloin, tarvitsematta enää pelätä -tekevänsä vastoin tsaarin tahtoa, selvästi ilmoitti kantansa, hyläten -kaikki vihollisten vaatimukset. Ja tekivät ruotsalaiset vuonna 1611 -suuren sotaretken monasteriamme vastaan, saapuen Kusovoin saarelle -saakka ja vaatien monasterilta paljon. Mutta Antonii hylkäsi heidän -vaatimuksensa luottaen muurien lujuuteen ja miestensä uskollisuuteen, -ja täytyikin vihollisten mennä tyhjin toimin tiehensä. Vihdoin hän -ajoi asiansa hyvään loppuun siten, että valtakunnasta välittämättä ja -käyttäen kaikkia edullisia tilaisuuksia hyväkseen, teki Kajaanin ja -Oulun käskynhaltian Haren kanssa erikoisrauhan, jossa raja jätettiin -entiselleen ja monasterille tunnustettiin oikeus Karjalaan kuten -ennenkin. Hyvin oli siis Jumala auttanut ja monasterimme selvinnyt ajan -myrskyistä, joihin vahvemmatkin olisivat voineet hukkua. - -Mutta kaksi pitkää vuotta oli ritari Grijp asemiehensä kanssa -jo virunut vankilassaan, ja tarjosi hänen kohtalonsa kuvan mitä -suurimmasta inhimillisestä kurjuudesta. Alkuaikoina saattoi hän -yltyä raivoamaan ja takomaan muurien kiviä nyrkeillänsä, niin että -veri vuosi hänen käsistänsä, sitten äkkiä raueten viikkoja kestävään -sanattomaan, syvään, lohduttomaan epätoivoon, jota hänen koruton ja -uskollinen palvelijansa turhaan koetti lievittää. Väliin hän taas -vaipui hempeämielisyyteen, muistellen nähtävästi kotimaataan ja -hellästi suudellen jotakin kaulavitjoissaan kantamaansa esinettä. -Väliin mainitsi hän surulla ja epätoivolla erään naisen nimeä, -haaveillen puhellen hänestä harvasanaisen asemiehensä kanssa. -Mutta oli kaikki tämä hänen käytöksensä sellaista, joka on hyvälle -sydämelle ja inhimilliselle luonnolle kunniaksi, ei pelkuruudesta -eikä raukkamaisuudesta johtuvaa. Ja oli meille monasterin muutamille -veljille, joille heidän vartioimisensa oli uskottu, omituista nähdä, -kuinka kuukausien kuluessa jonkun naisen muisto, maallinen rakkaus -ja lemmityn olennon kaipuu niin täytti miehen koko olemuksen, että -sen todistajana oleminen olisi saattanut koitua kiusaukseksi niille, -joille se on kiellettyä. Sillä kaikesta näki, että suurimmassakin -epätoivossa ja tuskassa tuo tunne sittenkin oli hänelle suloinen ja -virkistävä, niin että ihmetellen saattoi kysyä tämän asian -- rakkauden --- salaisuutta, kun se näytti tuottavan miltei Jumalan armon kaltaista -lohdutusta. - -Mutta pian saattoi huomata, että hyvästä ravinnosta huolimatta vankila -rupesi pahoin vaikuttamaan ritarin terveyteen, jolloin Antonii salli -hänen päästä yhä sopivampaan asuntoon. Mutta kuta pitemmälle aika -kului, sitä selvemmäksi kävi, että ritarin terveys oli kokonaan -murtunut, niin että kun Antonii vihdoin ilmoitti hänelle, että hän oli -vapaa lähtemään monasterista milloin tahtoi, koska ei ollut enää väliä -sillä, mitä hän saattoi tai tahtoi kertoa, ei hänestä ollutkaan enää -lähtijäksi, vaan häätyi hän sairasvuoteelle. - -Ja alkoi nyt murheellinen aika hänelle ja hänen hoitajilleen. Jumala -tietää, että vaikka hänen kohtalonsa olikin surullisin mitä ihminen -ajatella saattaa, ja vaikka ei voisikaan hyväksyä sitä menettelyä, -minkä uhriksi hän joutui, niin silti ei voi kukaan sanoa, ettei -olisi osoitettu hänelle kristillistä rakkautta hänen sairautensa ja -viime hetkiensä aikana. Ei mennyt aamua eikä iltaa, ettei Antonii -olisi murheella hänen voinnistaan tiedustellut ja häntä rukouksiinsa -sulkenut, ja mitä Antoniin sihteeriin tulee, niin hän sekä streltsien -päällikkö, joka oli hurja ja raaka sotilas, olivat vieraaseen -harvinaisella ja oudolla rakkaudella sekä säälillä kiintyneet. -Mutta hänen oma asemiehensä, tuo juro ja harvasanainen tsuhna, -oli kuin koirista uskollisin isäntänsä vuoteen ääressä. Ei häntä -saatu sanottavasti siitä väistymään eikä hän lauhtunut ystäväksi -kenellekään, vaan kyräsi jokaiselle rajattomassa epäluulossaan. Ja kun -ritarille koetettiin antaa lääkettä hänen tuskainsa lievikkeeksi, hän -nähtävästi kielsi isäntäänsä sitä nauttimasta, epäillen myrkytystä. Yön -keskellä saattoi kuulla tämän raa'an sotilaan haastelevan sairaalle -ritarille kuin lapselleen ja puhkeavan väliin sokeisiin sadatuksiin -ja hampaittensa kiristykseen. Varma voi olla, että kostoa hautoi tuo -mies erotuksetta meille kaikille, huolimatta siitä, miten olimme hänen -isäntäänsä kohdelleet, kostoa sitä kauheampaa, kuta voimattomammaksi -hän tunsi itsensä täällä keskellämme yksinänsä. Ei pidä kostaa, on -Jumalan laki, mutta ei voi tätä miestä tuomita, sillä hänen tunteensa -oli luonnollinen, aikeensa ja tahtonsa mahdottomuuteensa nähden -liikuttava. - -Näitä aikoja ajatellessa ja muistellessa tulkoon mainituksi sekin, -mikä aina on salaisuutena ollut, mutta jonka tulee olla nyt tiettyä -siksi, että ymmärrettäisiin Jumalan kaikkivoivan rangaistuksen ja -oikeamielisyyden vanhurskaus, nimittäin että tuo streltsi-päällikkö, -joka niin omituisesti oli ritariin kiintynyt ja uhrautui hänen -hoitajakseen, oli itse Antoniin poika. Antonii ei ollut ollut aina -hengen mies, vaan sotilas ja ritari, vaikkakin hänen elämänsä -tapahtumat olivat saaneet hänet rautapaitansa hylkäämään. Mitä ne -tapahtumat olivat olleet, sitä ei kukaan tiedä, sillä itse hän ei -koskaan puhu, aina vain vaieten, mutta poikaansa hän edelleen rakastaa -ja käyttää häntä salaisimmissa toimissaan; tätä hän ei ollut voinut -salata nuorelta sihteeriltään, joka oli monesta seikasta päässyt asian -perille. Tämä olkoon mainittu siksi, että paremmin ymmärrettäisiin se, -mitä nyt aion kertoa... - -Se oli synkeimmän syksyn aikaa se, jolloin nuori ritari Grijp vuosien -perästä erosi tästä elämästä. Meri oli jo jäätynyt ja raivosi mitä -kauhein lumimyrsky, joka kietoi monasterin vinkuvaan valkovaippaansa. -Koleat henkäykset tuntuivat pitkin kylmiä käytäviä ja väristen -syventyivät isät rukouksiinsa. Kaukaa meren ulapalta saattoi kuulla -kumeata ryskettä, kun siellä myrsky armotta kasaili jäitä päästäkseen -kannettomien syvyyksien päälle riehumaan. Ritarin vuoteen pääpuolessa -lekutti kaksi tuohusta levottomasti aivan kuin odottaen hengen -vapautumista, jalkapäässä istui asemies pää käsiin painuneena, -kauempana varjossa, oven suussa, oli streltsi-päällikkö miekan kahva -kuin ristinä edessään ja uunin ääressä istui vielä eräs nuori munkki. -Ritari huohotti hiljaa, hänen silmänsä loistivat ja hän tuntui -haaveilevan itsekseen outoja asioita. Tuon tuostakin leyhähti huoneessa -kylmä viima ja ulkoa kuului myrskyn rytinä, kun se kiihtyi jotakin -repimään ja monasterin pihalla kasvavia hentoja puita nöyryyttämään. -Ah, luoja oli antanut tänä iltana luonnossa pahalle vallan. - -Mutta silloin, keskellä hiljaisuutta, kuului oven narahdus ja kaikki -aivan säpsähtivät nähdessään Antoniin keskellä huonetta. Ketään -katsomatta seisoi hän siinä vuoteeseen kääntyneenä, kädet ristissä -rinnoilla, syviin mietteisiin vaipuneena. Kukaan muu ei liikahtanut -kuin asemies, joka Antoniin nähdessään tuntui varustautuvan kuin -kissa saaliinsa niskaan hyökkäämään. Koskaan ei saata ihmissilmissä -selvemmin kuvastua viha, inho, katkeruus, koston halu ja tuska kuin -hänen silmissään, kun hän siinä ikäänkuin ruumiinsa joka säijettä -jännittäen tuijotti arkkimandriittiin, jota piti kaiken onnettomuuden -alkuna. Oven suussa streltsien päällikkö sen myös huomasi ja aivan -hiljaa varustausi jonkun äkillisen liikkeen varalle. Huomasi tämän -vihan katseen Antoniikin, katsahti mieheen kylmästi, mutta siirsi -sitten katseensa jälleen sairaaseen. Ja taas oli huoneessa hiljaista, -niin hiljaista ja tuskallista, että sydän kutistui kokoon ja henkeä -tuntui ahdistavan. Silloin rupesivat Antoniin huulet liikkumaan ja hän -meni vaieten vuoteen ääreen, tarttuen ritarin käteen. Ja ihmeissään -tämä toipui tajuihinsa katsoen kummastellen häneen ja ympärilleen. Ja -silloin Antonii puhui hänelle: - --- Anna minulle anteeksi, nuori mies -- niin puhui vanha pappi -- -menetetty elämäsi ja kuolemasi. Koetin sinua pelastaa ja murhaajalta -pelastinkin sinut, mutta sen sijaan vei sinut tauti. Minulla on ollut -suuria velvollisuuksia täytettävänä ja luulin parhaiten tekeväni. En -tiedä. Sydämeni halajaa anteeksi-antoasi. - -Tähän hän vaikeni, sillä hän huomasi, ettei ritari häntä oikein -ymmärtänyt. Hän meni ovelle ja saattoi sisään veljen, joka valmistautui -antamaan kuolevalle pyhää ehtoollista. Vaikka hän kuului väärä-oppiseen -kirkkoon, oli hän osoittanut niin vilpitöntä sydäntä ja Jumalan -pelkoa, että Antonii oli käskenyt suoda hänelle ehtoollisen. Ja ritari -selveni ymmärtämään kaikki, ymmärsi Antoniin tarkoituksen, hänen -anteeksi-pyyntönsä ja koetti surumielisesti hymyillen ojentaa hänelle -kättänsä, jolloin Antonii siunasi hänet. Eikä ollut huoneessa ketään, -jota ei liikutus vallannut. Mutta kun pyhä toimitus oli tehty, vaipui -ritari taas hourailuun. Oudolla kielellä hän puheli hiljaa ja asemies -hänen vierellään kuunteli tarkoin. Vihdoin hänen äänensä rupesi -heikkenemään, kunnes hän taas vaikeni. Kauan aikaa kuului hänen vaikea -ja huohottava hengityksensä, kunnes hän äkkiä sanoi selvällä äänellä -sen naisen nimen, josta hän niin paljon vankeutensa aikana oli puhunut. -Se oli kuin viime huokaus, sillä sitten hän kuoli asemiehensä syliin... - -Jumala tietää, että veljemme antoivat hänelle saman hautauksen -kuin uskollisimmalle omistamme, kolmella lyönnillä suureen kelloon -ilmoittaen kanssaveljen kuoleman. Hänen jäännöksensä kannettiin -ylösnousemuksen kirkkoon, jossa hänelle pidettiin sielumessu, ja hänet -haudattiin siunattuun maahan kaikkien kirkonkellojen soidessa ja isien -rukoillessa rauhaa pois menneen sielulle. Mutta kun hautajaiset oli -pidetty, kutsui Antonii asemiehen luoksensa, antoi hänelle turvakirjan -ja saattoi hänen tietoonsa, että hän oli vapaa lähtemään kotimaahansa. -Streltsien päällikkö, jonka hän lähetti samalla viemään viestiä -Kemiin, opastaisi hänet yli meren sinne ja sieltä hän kyllä löytäisi -turvakirjansa avulla tien omalle maalleen. - -Oli harmaa talvinen päivä, kun he lähtivät. Meri oli tyytynyt -kohtaloonsa ja uinui hiljaa valkean peitteensä alla. Päivä muuttui pian -hämäräksi ja pimeäksi, jota vain kylmät tähdet valaisivat. Taakseen -katsomatta hiihti synkeässä vihassaan ja surussaan asemies streltsin -perässä ja pian häipyivät he ulapan hämyyn, josta vain suden ulvonta -silloin tällöin kaukaisena ja kammottavana kuului. - -Kului päiviä, eikä ruvennutkaan kuulumaan streltsiä takaisin. -Levottomana lähetti Antonii miehiä menneiden jälkiä seuraamaan ja kauas -ei tarvinnutkaan ulapalle mennä, ennenkuin täydelleen selvisi, miksi ei -lähetti palannut: hänet löydettiin jäältä, osaksi sutten raatelemana, -mutta suuri yksiteräinen tikari kahvaa myöten sydämeen lyötynä. Se oli -ollut kuoleman syy ja asemiehen leppymätön käsi oli sitä kulettanut, -sillä ase tunnettiin hänen omakseen. Sammumaton koston jano oli -vaatinut hänet jotakin tekemään. Ja jos hän Antoniille kostaa tahtoi, -niin ei hän kipeämmin sitä olisi voinut tehdä. - -Selvästi saattoi nähdä, miten kaikki oli tapahtunut. Heti kun oli -päästy monasterin ulottuvilta ja kuuluvilta, oli asemies takaa -hyökännyt streltsin kimppuun ja iskenyt häntä puukollaan. Isku -oli tosin luiskahtanut pois sotilaan olkavarustuksesta, mutta -äkkiarvaamattomuudellaan kuitenkin aiheuttanut sen, että hän oli -kaatunut selälleen. Ja silloin oli mies käyttänyt tilaisuutta hyväkseen -ja iskenyt pitkän ja kamalan aseensa ihan kahvaa myöten toisen -sydämeen, niin että tämä oli varmasti siitä heti kuollut. Kiireesti oli -hän sitten lähtenyt hiihtämään eikä hänestä ole koskaan sen jälkeen -mitään kuultu. Hienoimman tuoksun hänen kostostaan kielsi Jumala -häneltä siten, ettei antanut tietää, että streltsi oli Antoniin poika. - -Se oli kauhea hetki, jolloin sana tapahtumasta saatettiin monasteriin. -Kuin jäykistyneenä ja jähmettyneenä kuunteli sitä Antonii, käyden -entistäkin kalpeammaksi, mutta muuta näkyväistä surua hän ei -osoittanut, sillä hän oli tottunut luottamaan siihen, että kaikella -on Jumalan kädessä merkityksensä ja tarkoituksensa. Hän muuttui aivan -äänettömäksi, vain entistä enemmän syventyen rukouksiinsa. Väliin -saattoi huomata hänen taistelevan ankaria sisällisiä taisteluja ja -katkonaisista huudahduksista voi otaksua sitäkin, että hänessä oli -herännyt epäilys, oliko hän menetellyt oikein ja oliko monasteri -sekautumalla maalliseen vallanhimoon toiminut kutsumuksensa ja oikean -tehtävänsä mukaisesti. Oliko Luoja käyttänyt tätä ankaraa keinoa hänen -herättämisekseen ja mahdollisesti tuon seikan valaisemiseksi, että -Karjalan heimon etsikko-aikaa ei olisi pitänyt sittenkään mahdottomaksi -tehdä. Kuinka hyvänsä, hänen sihteerinsä, joka alamaisesta ja -kuuliaisesta mielestään huolimatta ei koskaan voinut unohtaa -tshuudilaista syntyperäänsä ja joka Antoniin oppilaana oli oppinut -ymmärtämään heimonsa asioita ja tulevaisuutta toisin kuin he itse, tuli -usein hiljaisessa mielessään asiaa tältä kannalta ajatelleeksi. - -Salainen suru ja tuska rupesi tämän jälkeen Antoniita jäytämään, kunnes -hän pian kuoli, vuonna 1612. Kohta koittivat sitten monasterille -onnettomuuden ajat, kun starovertsien riidat pääsivät sielläkin -raivoamaan. Tammikuulla monasteri valloitettiin ja kaikki, jotka siellä -tavattiin ase kädessä, surmattiin. Kauhea oli silloin tila pyhässä -paikassa. Monasterin maallinen mahtavuus silloin myös suureksi osaksi -hävitettiin, mutta sitä enemmän se loisti hengellisellä kirkkaudellaan. - -Mutta silloin, kun streltsi surmattiin, oli suru luostarissa vilpitön. -Pyhät isämme osoittivat kunnioitusta hänen ja väärä-uskoisen -harvinaiselle ystävyydelle sillä, että hautasivat heidät vierekkäin. -Olivathan he molemmat saman aatteen uhreja, joten senkin vuoksi sopivat -vierekkäin lepäämään. Ja Antoniin käskystä pystytettiin haudalle suuri -risti, kuin monakoille ikään, joihin hän monakkojen tapaan käski -kirjoittaa sen, että siinä lepäävät olivat syntymisestä loppuunsa -saakka olleet nuhteettomia ritareja ja ristinsä kantajia, jotka olivat -siirtyneet toiseen elämään Vapahtajansa ansiotekoihin turvaten. - -Ja tämän kaiken on tahtonut jälkimaailman tietoon säilyttää se, -joka salaisesti on kaikkien tapahtumien todellisesta syystä päässyt -selville, sekä haluaa, että kaikki tekojen vaikuttimet oikein -tulkittaisiin. Suokoon Jumala meidän aina oikein tehdä ja hänen -tahtonsa todellinen tarkoitus toteuttaa. Amen. - --- -- -- -- -- - --- Mistä tiedät, isäseni, tämän kaiken, sillä monasterin kronikassa -siitä ei kerrota muuta kuin mitä on todella historiallista, se, mitä -nyt olet Antoniin ja monasterin politiikasta yleensä kertonut? - -Vanhus hymyili omituisesti. - --- Vanhat muurit kerran juttelivat, sanoi hän. Luostari on satoja -vuosia vanha, sen painettu kronikka vähäpätöinen. Kuka tuntee kaiken -sen, mitä täällä on tapahtunut? Eivät teidän historioitsijanne, joille -vanhat paperimme antaisivat paljon uusia tietoja ja valaistusta. Mutta -ne on viety pois. - -Ja hän lisäsi hetken vaiti oltuaan: - --- Jäi äsken sanomatta, että asemiehen taskusta hänen murhatyötä -tehdessään oli pudonnut pergamenttikäärö. Tämä liuska, jonka olet -nähnyt, on jäännös siitä. Ehkä sekin on jotakin ennen häviämistään -kertonut. - -Huomasi, ettei vanhus ollut halukas sanomaan, mistä hän oli tämän -harvinaisen tarinansa saanut. Ehkä se oli hänen omaa mielikuvitustaan? -Mutta nuo sanat tuossa pergamenttiliuskalla olivat todelliset. - -Ilta oli taaskin, mutta nyt kolea ja sateinen. Vesi valui pitkin -ruutuja, meri oli vaahtopäänä ja monasterin muureista tiukkui kosteus. -Munkit vaelsivat allapäin ja pyhiinvaeltajat olivat alakuloisia. Mielen -valtasi tyhjyys ja alakuloisuus. - --- Sano, isäseni, kuinka jaksatte ja voitte täällä elämänne viettää? -Ettekö masennu ijankaikkisesti ja halaja kuolemaa? - -Vanhus nousi ja teki ristinmerkin. - -Tuntui sitten kuin olisi hän aikonut vastata jotakin, mutta ei -sanonutkaan mitään, vaan lähti vaieten huoneesta. Ja yhä voimakkaampana -tunkeusi mieleen masennus, kunnes vihdoin salamana lennähti mieleen -innostava huomio ja ajatus: -- Lähden kotiin! Sanon hyvästit -luostarille, Karjalalle, Ontreille, hautaan kokemukseni sydämeeni ja -matkustan jälleen kotimaahani. Tähän päättyköön vaellukseni, elämäni -vaiherikas matka luontoon ja heimoni keskuuteen. - - - - -XXVI. - -UUTEEN ELÄMÄÄN. - - - Ikävä minun tulevi, - Ikävä tuletteleksen, - Oman maani mansikoita, - Oman Suomen sorsasia. - -Vuosia on kulunut... - -Hän istui portailla ja katseli mietiskellen edessään avautuvalle järven -ulapalle. Päivä oli kirkas, lämmin ja tyyni. Järvi oli kuin kuvastin. -Pienet vihreät saarulaiset olivat kuin istahtaneet sen pinnalle -unelmoimaan. Pääskyset visertelivät lakkaamatta sinitaivaalla ja auer -väreili kaukana vaarojen laella ja taivaan rannalla. Oli mieluista ja -rauhallista siinä istua ja katsoa maailman ihanuutta. - -Ovi on auki tupaan, josta kuuluu lasten naurua sekä naisen laulua. -Laulaja saapuu hänen luokseen ja istahtaa viereen, ujostelematta pannen -kätensä hänen kaulaansa. Hän on nuori ja uhkea nainen. Iho on tervettä -ja puhdasta, kaula päivän paahtama ja sievästi kaareva. Valkoinen -kesäpuvun kaulus sitä kauniisti rajoittaa. Hän katsoo hymyten naista -silmiin ja vastaa hänen hyväilyynsä, sillä onhan nainen hänen vaimonsa. -Jo tulee tuvasta kaksi paitaressua, molemmat tyttöjä, joilla on juuri -vuosi väliä. Isompi on vaalea ja haaveksivaisen näköinen pikkuvanhassa -viisaudessaan, nuorempi on lapsellisessa terhakkuudessaan tarmokkaampi. -Kesäpäivän helle on heitäkin raukaissut ja he istahtavat viileän -etehisen varjoon. - -Piha on ruohoinen ja sen keskellä kasvaa iso koivu, haltiain mieluinen -asunto. Taampana on kaivo, jonka harmaja vintti viitaten kohoaa -korkeuteen. Oikealla on puutarha mehiläisineen ja vasemmalla vainioita. -Suoraan edestä johtaa varjoisa puistokäytävä rantaan, jossa hänellä -on se "rakas venonen". Talon ympärillä on laajalta peltoja ja viimein -kehyksenä tumma metsä. - -Niittokoneen tasainen rätinä kuuluu kedolta, jossa tehdään työtä -kiireellä ja tarmolla. Ruohon vihreyttä vastaan kuvastuvat hauskasti -miesten ja naisten kirjavat puvut. Kuuluu iloista naurua ja puhetta. -Pientareen niittäjä liippaa ahkerasti viikatettaan. Haravat heiluvat -vilkkaasti. - -Erikoista huomiota saattaisi herättää tuo punapaitainen ukko, joka -siinä ahkerasti kokee muiden mukana hyöriä, vaikka onkin aivan rampa. -Hiki valuu hänen otsaltaan, jota hän ahkerasti pyyhkii punaisella -karttuunihihallaan, mutta siitä huolimatta hän alati hymyilee -hyväntahtoisesti sinne muiden ilon ja reippauden joukkoon. Jo ensi -silmäykseltä saattaa nähdä, että hän on onnellinen ihminen. - -Hänhän onkin Ontrei. - --- -- -- -- -- - -Ja tuo portailla istuva mies on Ontrein kerrallinen matkatoveri. Nuori -nainen on hänen vaimonsa ja pienet tyttöset hänen lapsiansa. Kaikki -ympärillä on hänen omaansa, hänen maatilaansa, vaikka hänestä väliin -tuntuukin kuin omistaisi hän sen lisäksi vielä koko maailman. - -Monet vuodet olivat kuluneet siitä, kun hän erosi rammasta toveristaan -Solovetsin kuuluisassa monasterissa siellä kaukana Valkean meren -helmassa. Hyvin hän muisti tämän eron hetken. Pyhiinvaeltajain joukossa -oli hän syleillyt ukkoa ja kiitellyt häntä kaikesta ystävyydestä ja -opetuksesta. "Hyvästi Ontrei", oli hän sanonut, "hyvästi, olen sinulle -ikuisesti kiitollinen." "Me tapaamme varmasti vielä, tulen sinua -hakemaan kerran." - -Ja hän oli saatellut ukon "Usko"-nimiselle laivalle, jolla hänen oli -määrä matkustaa Sumaan. Siitä kulkisi hän kyydillä, toverinsa antamilla -rahoilla, nopeasti kotiansa kohti, käyden välillä tervehtimässä -tuota vanhaa urjadniekkaa siinä kylässä, josta heidän merkillinen -seikkailunsa silloin oli alkanut. Ja viime hetkeen saakka oli hän -rampaa ystäväänsä puhutellut, sillä hän oli ukkoon kovasti mieltynyt. -Ontrei oli kokenut tapansa mukaan hymyillä ystävällisesti ja -tyytyväisesti, mutta liikutus oli särkenyt hänen hymynsä ilon ja itkun -sekaiseksi irvistykseksi. Niin oli vihdoin "Usko", monakkojen rakentama -ja ohjaama laiva, kadonnut satamaa varjostavan niemen taakse ja Ontrei -peittynyt hänen silmistään. - -Ja saman päivän iltana oli hän itse lähtenyt monakkojen toisella -laivalla, "Toivolla", Kemiin takaisin. Kuinka hyvin sopikin Ontreille -"Usko" ja hänelle "Toivo"! Lämpimät hyvästit oli hän jättänyt -vanhalle isännälleen, majalan harmaaparralle vartialle, joka niin -mielenkiintoisesti oli osannut hänelle monasterin muinaista suuruutta -ja koko Karjalan historiaa valaista. Hän muisti, kuinka siitä asti -moni seikka näissä asioissa oli hänelle esiintynyt kokonaan uudessa -valossa. Ja niin oli hän sitten omia aikojaan, unelmissaan ja -haaveissaan, matkustellut pitkin koleata Valkean meren rantaa: tullut -Kierettiin, Koudaan ja vihdoin Knäsöihin, jonne lahden toiselta puolen -sinisinä kuulsivat Kuolan tunturit. Siitä oli hän vähitellen saapunut -Koutajärven yli ja erämaiden läpi Suomen puolelle, Paanajärvelle, ja -siitä sitten kotiin. - -Nyt kaikki tuntui kuin unelta. Kun hän eräänä aamuna, varkaiten yöllä -hävittyään kotiinsa, oli ilmestynyt aamiaispöytään, olivat hänen vanha -isänsä ja äitinsä olleet saada halvauksen tästä äkkiarvaamattomasta -tapahtumasta. - --- Missä ihmeessä sinä olet ollut? - -Äiti se ensiksi oli selvinnyt näin kysymään. - --- Niin missäkö? - -Hänen täytyi oikein kerrata tuo kysymys, sillä hänestä oli retkensä -tuntunut silloin niin äkkioudolta ja merkilliseltä, ettei siitä -lyhyesti voinut mitään ilmoittaa. Mutta sitten oli hän pääpiirteissään -kertonut kulkunsa, mutta vaiennut aivankuin jostain sisäisestä käskystä -kaiken sen, mikä olisi saattanut tuntua erikoisen merkilliseltä. Häntä -oli pelottanut se, ettei häntä kentiesi uskottaisi. Ja hänen olonsa -oli samalla tuntunut niin mieluisalta ja viihdykkäältä, kaikki niin -mielenkiintoiselta ja uudelta, että elämänhalu oli vallannut hänet kuin -hyökyaaltona. Hän oikein halasi päästä siihen mukaan, täysin siemauksin -ja tarmolla siinä osaansa suorittamaan. - -Matkaltaan palattuaan oli hän tuntenut vastenmielisyyttä entisiä -aikeitaan kohtaan. Hänellä ei tehnyt mieli opettajaksi paremmin kuin -muuksikaan virkamieheksi; liikemieheksi ei hän halunnut ollenkaan, sillä -ala oli tuntunut hänestä oudolta; sanomalehtimiehenä hän olisi voinut -toimia vain siinä tapauksessa, että hänellä itse mielestään olisi ollut -jotakin sanottavaa ja opetettavaa. - -Hän antautui maanviljelijäksi. - -Se olikin aina ollut hänen salainen ihanteensa. Viljellä maata, imeä -ravinto suoraan maa-emon mahtavilta parmailta, elää kuin muukin -elollinen suorastaan luonnon turvissa, -- se oli hänestä oikeata ja -väärentämätöntä ihmisen elämän-uraa. Ja samalla sivistää sieluaan, -rikastuttaa henkistä elämäänsä niillä tiedon ja taidon tuotteilla, -joita jumaluudesta inhimillisin kyvyin irti saadaan isketyksi, -- sen -jos minkä piti antaa elämälle sisällystä. Ja kuulua siihen säätyyn, -jonka turvissa maamme on noussut ja seisoo, joka on meille Jumalan -antama ammoisista ajoista, ei irrallinen vaahto pinnalla, -- se on -suoranaisinta historiallisesti oman kansan vaiheisiin ja taisteluun -yhtymistä. Voimakas, valistunut, itsenäinen ja ihanteellisesti -ajatteleva maanviljelijäsääty, -- se oli hänen mielestään Suomen -tulevaisuus, niinkuin se oli ollut sen menneisyyskin. Tämä oli tullut -hänen vakaumuksekseen ja sen mukaan hän toimi tinkimättömästi. - --- -- -- -- -- - -Hän nautti näistä muistoistaan, jotka vilauksena siinä hänen aivoissaan -kulkivat, ja hän tunsi, että hän oli ollut oikeassa. Teennäisen -elämän sijaan oli hän valloittanut, tai lahjana saanut, terveen, -onnea ja voimaa uhkuvan uran, kaukana joutavasta ja vähäpätöisistä -pyrkimyksistä. Ratkaisun taistelu oli nyt hänen mielestään ohi ja -hän oli päässyt urallaan vakaantumaan. Oliko hän nyt löytänyt tien -todelliseen onneen? Mitä oli elämällä hänelle varattuna, sillä olihan -ura vasta alussa? Tuota oli hän aina itsekseen aprikoinut, sillä hän -tunsi sydämensä sopukassa aavistuksen kaiken inhimillisen hauraudesta. -Mutta samalla tunsi hän voimaa ja taistelun halua, intoa otteluun, -jossa ratkaistaisiin ja voittajalle palkinto annettaisiin. Tässä -tyynessä miehessä, joka ei näistä mielipiteistään ja aatteistaan -juuri jutellut, ei niitä kellekään tyrkyttänyt eikä pakkautunut -maailmanparantajaksi, piili nyt tavaton määrä tarmoa, sitkeyttä -ja itsenäisyyttä, joilla eduillaan hän tavallisesti sai tahtonsa -toteutetuksi. Kaikki, sekä hänen ystävänsä että kylmät naapurinsa, -myöntävätkin, että hän on luonne ja persoonallisuus. Luonnon ja terveen -elämän avulla oli hän päässyt kohoamaan varmalle ponnahduslaudalle, -josta hän pelottomasti katseli edessänsä olevaa taivalta. Uudet -taistelut, velvollisuudet ja tehtävät odottivat häntä siellä. Ja -siihen kohoutumiseen oli hänet auttanut palaaminen luonnon ja kansan -keskuuteen, alkuperäisten ja yksinkertaisten inhimillisten hyveitten -pariin, oikeaan käsitykseen velvollisuudesta ja työstä sekä ihmisen -elämän tarkoituksesta; ja vielä oli häneen mahtavasti vaikuttanut -se uskonnollinen ja historiallinen tietoisuus kansastaan ja sen -todellisesta perusluonnosta, johon hän mitä omituisimmalla tavalla oli -herännyt... - -Hän oli keskustellut näistä asioista paljon vaimonsa kanssa ja kertonut -hänelle tarkoin retken kaikki salaisuudet, näyttäen katkonaisen -päiväkirjansakin. Hänen katkerat lemmenvalittelunsa, joilla eräät -kohdat olivat kaunistetut, tuntuivat nyt lapsellisilta, eivätkä -herättäneet hänen vaimossaan muuta kuin iloisuutta. Niinpä hän kerran -eräänä kesänä, jolloin hänelle saapui kaukaa etelästä ylhäisiä -vieraita, saattoi ottaa ruhtinattaren mitä sydämellisimmin vastaan. He -olivat nyt vapaita ja onnellisia, ja ruhtinatarta kaunisti hänen tällä -välin saamansa äidillisyyden piirre sanomattomasti. Tämän yhdessä olon -ja jälleen näkemisen hauskuutta lisäsi vielä suuresti se, että Ontrei, -joka kesäisin saapui toveriaan tervehtimään, sattui juuri silloin -tulemaan. - -Mutta he eivät olleet ainoat vieraat, jotka liittyivät hänen matkansa -muistoihin. Viikkokausia oleskeli hänen luonaan eräänä kesänä tuo -kalpea opettaja sieltä jostain Keski-Karjalan kylästä, hän, joka -niin innostuneesti oli osoittanut maansa menneisyyttä harrastavansa. -Ja mikään salaisuus ei ole, että tuo hänen elämäntehtävänsä, tuo -suuri karjalaisten todellinen historiallinen kansalliseepos lähestyy -valmistumisensa hetkeä. Hän on sitä yhä muovaillut ja uudistellut, -puhdistanut kielen todella karjalaiseksi ja saattanut sen kaikin -puolin julkaisukelpoiseen asuun. Mahdollista kuitenkin on, että -sen ilmestyminen siirtyy toistaiseksi, suopeampaan aikaan, jolloin -karjalaisten heimoharrastukset taas pääsevät virkoamaan; silloin -siitä epäilemättä tulee se korven vaskikäärme, johon katsominen -herättää myrkyllisistä lumoista. Nykyisin on opettaja saanut täyden -tyydytyksen jo siitä tietoisuudesta, että hänellä todella on runoilijan -ja taiteilijan lahja, että hänen unelmansa eivät sittenkään ole -haaveita, vaan mahdollisia kaikinpuolin. Eräs seikka tosin tekee -Suomessa tällaiset asiat hiukan epävarmoiksi, se nimittäin, ettei -näille suurille runoteoksille yleisön kehittymättömyyden vuoksi tahdo -mitenkään saada kustantajaa. Mutta tässä tapauksessa saanee olla -vakuutettu teoksen niin eittämättömästä arvosta, että kustantajat -tullevat suorastaan siitä kilpailemaan, ellei jo siihen aikaan ole -olemassa erikoista vienankarjalaista kustannusliikettä, jolla on -päätehtävänä näitä karjalaiskansallisia yrityksiä edes auttaa. Kuinka -hyvänsä, pää-asia tällä hetkellä on se, että opettaja-ystävämme -sisäinen ristiriita on loppunut ja hän saanut rauhan. - - * * * * * - -Ja niin jätettäköön sankarimme jatkamaan miehuuden taisteluansa, -saavuttamaan niitä kokemuksia, joita on tarjona hänen laisekseen -kehittyneelle miehelle. Hänen elämänsä muodostui työstä ja huolesta -rikkaaksi, runsaaksi voitoista ja pettymyksistä; hän otti huomattavasti -osaa silloisen Suomen tärkeään julkiseen elämään, saattaen muodostaa -omaan kokemukseen perustuvan käsityksen siitä ja siinä toimivista -henkilöistä. Olivatpa ne kokemukset mitä hyvänsä, yksi oli niille -kaikille aina yhteistä, -- se nimittäin, että jokainen niistä muistutti -hänelle Ontrein Solovetsin-retkellä opettamaa totuutta: syntymästä -hautaan tulisi ihmisen olla - - PYHIINVAELTAJA. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Pyhiinvaeltaja, by Eino Railo - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PYHIINVAELTAJA *** - -***** This file should be named 56533-8.txt or 56533-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/6/5/3/56533/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |