diff options
Diffstat (limited to '56492-0.txt')
| -rw-r--r-- | 56492-0.txt | 15893 |
1 files changed, 15893 insertions, 0 deletions
diff --git a/56492-0.txt b/56492-0.txt new file mode 100644 index 0000000..77e1b71 --- /dev/null +++ b/56492-0.txt @@ -0,0 +1,15893 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56492 *** + + + +E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen + + + +Note: Project Gutenberg has the other volume of this work. + Volume II: see http://www.gutenberg.org/ebooks/56493 + + + + + +MONSOREAUN KREIVITÄR I + +Historiallinen romaani + +Kirj. + +ALEXANDRE DUMAS + +Suomennos. + + + + + + +Porissa, +Otto Andersin'in kustannuksella, +1912. + +Otto Andersin'in kirjapainossa. + + + + +SISÄLLYS: + + 1. Saint-Luc'in häät. + 2. Saint-Luc'in häät (jatkoa). + 3. Se joka avaa portin, ei aina astukaan siitä sisälle. + 4. Unta on joskus hyvin vaikea erottaa todellisuudesta. + 5. Vastanaineet. + 6. Vastanaineet (jatkoa). + 7. Miten kuningas vietti illan. + 8. Kuninkaan kääntymys. + 9. Kuningas pelkää sitä, että on ollut pelkuri, ja Chicot + pelkää tulevaa pelkoansa. + 10. Kuinka Herran ääni erehtyi ja puhui Chicot'ille, + vaikka luulikin puhuvansa kuninkaalle. + 11. Bussyn tutkimukset. + 12. Mikä Bryan de Monsoreau oli miehiään. + 13. Miten Bussy taas löysi sekä valokuvan että sen henkilön, + jota kuva esitti. + 14. Kuka oli Diana de Méridor. + 15. Neuvotteluja. + 16. Avioliitto. + 17. Avioliitto (jatkoa). + 18. Henrik III:nen tapa matkustaa. + 19. Veli Gorenflot. + 20. Yö luostarikirkossa. + 21. Lisää seikkailuja. + 22. Muuan sukutietolöytö. + 23. Matkatoveri. + 24. Lapseton ukko. + 25. Talo Saint-Antoinen kadun varrella. + 26. Isä ja tytär. + 27. Gorenflot'in herääminen. + 28. Gorenflot'in mietelmät. + 29. Gorenflot ratsastaa aasilla. + 30. Enemmän seikkailuja matkalla. + 31. "Kultaisen joutsenen" ravintola. + 32. Munkki ripittää asianajajaa, ja päinvastoin. + 33. Taistelu. + 34. Anjoun herttua. + 35. Chicot ja kuningas. + + + + +1. + +Saint Luc'in häät. + + +Palmusunnuntaina vuonna 1578 vietettiin loistavaa juhlaa siinä +upeassa palatsissa, jonka Montmorencyn kuuluisa perhe äskettäin oli +rakentanut. Tämä perhe oli sukua kuninkaallisille ja senvuoksi se +kaikessa kilpailikin ruhtinaallisten sukujen kanssa. Kuningas Henrik +III:nen suosikki Francois d'Epinay de Saint-Luc oli tänä päivänä +mennyt naimisiin Jeanne de Cossé-Brissac'in kanssa, ja juuri sen +johdosta juhla oli järjestetty. + +Päivällinen oli syöty Louvressa, ja kuningas, joka hyvin +vastenmielisesti oli antanut suostumuksensa tähän avioliittoon, oli +juhlien aikana hyvin ankaran näköinen, mikä ei lainkaan soveltunut +tuon iloisen juhlan henkeen, ja hänen musta pukunsakin oli +täydellisessä sopusoinnussa katkerain kasvonpiirteitten kanssa. Tämä +kuninkaan vakavuus herätti kaikissa läsnäolevissa synkkiä tunteita, +varsinkin nuoressa morsiamessa, johon kuningas heitti jotenkin +ystävällisiä silmäyksiä. + +Kuitenkaan ei kukaan ihmetellyt tätä kuninkaan synkkää katsantoa +juhlain kestäessä, syynä siihen oli muuan niistä hovisalaisuuksista, +joita kaikki mitä varovimmin koettavat karttaa, niinkuin purjehtija +kiertää vedenalaisia kareja, joihin alus, jos se niihin törmää, +ehdottomasti tuhoutuu. + +Päivällinen oli juuri lopetettu, kun kuningas äkkiä nousi ylös, ja +kaikkien muidenkin täytyi seurata hänen esimerkkiään, niidenkin, +jotka vielä olisivat tahtoneet nauttia pöydän antimista. Saint-Luc +loi nyt pitkän katseen nuoreen vaimoonsa, ikäänkuin senkautta +rohkeutta saadakseen. Sitten hän lähestyi kuningasta ja virkkoi: + +-- Suvainneeko teidän majesteettinne osottaa minulle armon +kunnioittamalla läsnäolollanne niitä tanssiaisia, jotka minä tänä +iltana aion teidän kunniaksenne toimeenpanna Montmorencyn palatsissa? + +Synkkämielisen ja harmistuneen näköisenä käännähti Henrik III ympäri, +mutta kun kerran tuo syväänkumarteleva Saint-Luc oli esittänyt +pyyntönsä ylen rukoilevin äänin ja katsein, vastasi kuningas +kuitenkin: + +-- Kyllä, herraseni, me tulemme, vaikka te tosin ette ansaitsekaan +tätä meidän ystävyytemme osotusta. + +Rouva de Saint-Luc kiitteli nöyrästi kuningasta; mutta Henrik käänsi +hänellä selkänsä, lausumatta kohteliasta sanaakaan. + +-- Mitä onkaan kuninkaalla sinua vastaan? kysyi nyt nuori vaimo +puolisoltaan. + +-- Rakas ystäväni, vastasi Saint-Luc, sitten myöhemmin, kunhan tuo +ankara viha on ehtinyt haihtua, minä sen sinulle sanon. + +-- Mutta onko varmaa, että se lainkaan haihtuu? huomautti Jeanne. + +-- Sen täytyy haihtua, vastasi sulhanen. + +Neiti de Brissac ei vielä tarpeeksi kauvan ollut ollut rouva de +Saint-Luc'ina, jotta olisi tahtonut olla itsepäinen. Hän tukahutti +senvuoksi uteliaisuudentunteensa ja päätti lykätä kysymystensä +tekemisen sopivampaan aikaan, jolloin hän kyllä pakoittaisi +Saint-Luc'in niihin vastaamaan. + +Montmorencyn palatsissa odoteltiin Henrik III:nen saapumista juuri +sillä hetkellä, josta tämä kertomuksemme alkaa. Kello oli yksitoista, +eikä kuningasta vielä kuulunut. + +Saint-Luc oli kutsunut näihin tanssiaisiin niin hyvin kuninkaan +ystävät kuin omatkin miehensä. Hän oli lähettänyt kutsun myöskin +prinsseille ja näiden ystäville, etupäässä Alenconin herttualle, +josta nyttemmin Henrik III:nen noustua valtaistuimelle, oli tullut +Anjoun herttua. Mutta tämä herttua ei ollut saapunut edes Louvreen, +ja näytti siltä, ettei hän ilmestyisi näihinkään Montmorencyn +palatsissa pidettäviin tanssiaisiin. + +Navarran kuningas ja kuningatar oleskelivat Béarnissa ja olivat ilmi +riidassa kuninkaan kanssa, syystä että olivat käyneet hugenottien +etunenään. [Hugenotit = protestanttisuuteen kallistuva uskonlahko. +Suoment. muist.] + +Niinkuin tavallista oli, kuului myöskin Anjoun herttua +vastustuspuolueeseen, mutta se ei tapahtunut julkisesti, vaan salassa +ja siten, että hän aina piiloutui ystäviensä selän taakse. + +Oli itsestään ymmärrettävissä, että herttuan seurapiiriin kuuluvat +jalosukuiset olivat alituisessa epäsovussa niiden jalosukuisten +kanssa, jotka elivät kuninkaan suojassa ja lähettyvillä, ja +siitä johtui, että ainakin pari kertaa kuukaudessa taisteltiin +kaksintaisteluja, joissa useinkin joku surmattiin tai vaikeasti +haavotettiin. + +Medicin Katarina oli päässyt toiveittensa perille. Hänen rakkain +poikansa oli noussut sille valtaistuimelle, jota Katarina oli +tavoitellut tälle pojalleen tai oikeammin sanoen itselleen, ja hän +hallitsikin poikansa nimessä, vaikka teeskentelikin kääntyneensä +kokonaan pois näistä maallisista ja antautuneensa huolehtimaan +yksinomaa sielunsa autuudesta. + +Saint-Luc, ollen itsekin kovin levoton sen johdosta, ettei +kuninkaallisia alkanut kuulua, koetti kuitenkin rauhoittaa appeansa, +joka oli miltei pois suunniltaan tuosta uhkaavasta epäsuosiosta. +Varmasti vakuutettuna, kuten muutkin, kuningas Henrikin ystävyydestä +Saint-Luc'ia kohtaan, hän oli luullut naittavansa tyttärensä +kuninkaan suosikille, ja kuitenkin alkoi nyt näyttää siltä kuin +olisikin hänen vävypoikansa epäsuosioon joutunut aatelismies. +Saint-Luc koetti kaikin tavoin tyynnyttää, vaikkei itsekään ollut +tyyni, ja hänen ystävänsä Maugiron, Schomberg ja Quélus tuota +hermostuneisuutta vielä liehakoivilla valituksillaan lisäsivät. + +-- Voi, rakas ystäväni, virkkoi Quélus, luulenpa tosiaankin, että +sinä tällä kertaa olet hukassa. Kuningas on sinulle vihoissaan siitä, +että olet nauranut hänen neuvoskunnalleen, ja herttua sen johdosta, +että olet nauranut hänen nenälleen. + +-- Ei suinkaan, vastasi Saint-Luc; kuningas ei voi saapua siitä +syystä, että hän on tehnyt toivioretken erääseen Vincennermetsässä +sijaitsevaan luostariin, ja herttua pysyy kotonaan, koska hän on +rakastunut erääseen naiseen, jota en muistanut kutsua näihin juhliin. + +-- Mutta, väitti Maugiron, etkö huomannut kuninkaan katsetta +päivällisten aikana? Oliko se sopusoinnussa pyhiinvaellusretken +kanssa? Mitä Anjoun herttuaan tulee, niin onhan mahdollista, että +olet oikeassa, mutta mikseivät hänen ystävänsä voisi saapua? Näetkö +heitä täällä ainoatakaan? Et, et edes Bussya, tuota kerskailijaa. + +-- Niinpä niin, hyvät herrat, huomautti Brissac'in herttua ja +pudisteli murheellisena päätään, minusta tämä tuntui täydelliseltä +epäsuosiolta. Voi, hyvä jumala, millä tavalla onkaan minun +perheeni, joka aina on ollut kuninkuudelle uskollinen, saattanut +vihastuttaa kuninkaan? -- Näin sanoessaan kohotti tuo vanha hovimies +epätoivoissaan molemmat kätensä taivasta kohti. + +Nuoret herrat katselivat Saint-Luc'ia ja nauroivat ääneen, ja se yhä +enemmän liikutti marsalkkaa. Ajatuksiinsa vaipuneena kysyi morsian +itseltään, millä tavalla Saint-Luc oli voinut loukata kuningasta. + +Saint-Luc sen tiesi, ja juuri siitä syystä hän oli kaikista +levottomin. + +Äkkiä kuului salin ovelta huuto: Kuningas tulee. + +-- Ah! huudahti marsalkka iloissaan, nyt en pelkää mitään; jos nyt +herttuakin vielä tulee, niin olenpa tyytyväinen. + +-- Mutta minua, mutisi itsekseen Saint-Luc, minua kuninkaan läsnäolo +pelottaa enemmän kuin hänen poissaolonsa; sillä varmasti saapuu +hän tänne ainoastaan tehdäkseen minulle jonkin kepposen, ja aivan +samanlaisesta syystä jää Anjoun herttua tänne tulematta. + +Näistä alakuloisista mietteistään huolimatta hän riensi kuitenkin +kuningasta vastaan. Kuningas oli nyt viimeinkin jättänyt mustan +pukunsa ja esiintyi mitä komeimmin puettuna. + +Mutta samalla hetkellä kun Henrik III näyttäytyi yhdellä ovella, +ilmestyi vastakkaiselle ovelle toinenkin Henrik III, aivan +samanlaisessa ulkoasussa, niin että hovimiehet, jotka olivat +rientäneet ensinmainittua kohti, äkkiä pysähtyivät ja jäivät siihen +paikkaansa neuvottomina seisomaan. + +Henrik III huomasi tämän ja kysyi: + +-- No, hyvät herrat, mistä on kysymys? Kaikuva nauru kajahti +vastaukseksi. + +Jo luonnostaan jotenkin ärtyinen ja varsinkin tässä tilaisuudessa +kärsimätön kuningas rypisteli silmäkulmiaan, mutta Saint-Luc riensi +hänen luokseen ja virkkoi: + +-- Sire [Sire (lue: Siir) = herra; romaanissa mainittuna aikana +käytettiin tätä arvonimeä ainoastaan hallitsijoita puhuttaessa. +Suoment. muist.], teidän hovinarrinne Chicot on pukeutunut aivan +samalla lailla kuin teidän majesteettinnekin ja nyt hän antaa naisten +suudella kättään. + +Henrik III alkoi nyt nauraa, sillä Chicot sai harvinaisen suuressa +määrässä käyttää vapauttaan tuon viimeisen valois'ilaisen hovissa. + +Mutta Chicot ei ollutkaan mikään tavallinen narri. Ennenkuin hänestä +tuli Chicot, oli hänen nimensä ollut de Chicot. Hän oli siis +aatelismies, mutta Mayennen herttua oli kohdellut häntä huonosti +ja hän oli senvuoksi paennut Henrik III:nen turviin. Mutta tämän +kuninkaan suojeluksen hän palkitsi useinkin laskettelemalla suustaan +ylen katkeria totuuksia. + +Kuuleppas, mestari Chicot, kaksi kuningasta on täällä liikaa! huusi +Henrik III. + +-- Siinä tapauksessa, vastasi Chicot, voit sallia minun näytellä +kuningasta omalla tavallani. Näyttele sinä itse veljeäsi Anjoun +herttuaa; ehkäpä voidaan sinulle sitten sanoa asioita, joista saat +selville, et sitä mitä hän ajattelee, vaan sitä mitä hän tekee. + +-- Huomaanpa todellakin, virkkoi kuningas ja katseli vihaisesti +ympärilleen, ettei anjoulainen veljeni ole täällä. + +-- Siinä siis vieläkin yksi syy, mikä kehottaa sinua ottamaan hänen +paikkansa, huomautti Chicot. Minä olen nyt Henrik ja sinä olet Frans. +Minä nousen valtaistuimelle ja sinä voit tanssia; minä otan sinun +sijastasi kuninkaankujeet hartioilleni, ja sinä, hallitsijaparka, +voit sill'aikaa hiukan huvitella. + +Nämä sanat kuultuaan kuningas katsahti Saint-Luc'iin. + +-- Oletpa oikeassa, Chicot, virkkoi kuningas, minä tulen tanssimaan. + +-- Aivan varmaan, ajatteli Brissac, olin minä erehtynyt luullessani +kuninkaan olevan meihin vihastunut; hänhän on päinvastoin mitä +parhaimmalla tuulella. + +Ja hän juoksenteli edestakaisin ja onnitteli itseään sen johdosta, +että oli tullut antaneeksi tyttärensä miehelle, joka oli niin +kuninkaan suosiossa. + +Sillävälin oli Saint-Luc lähestynyt nuorta vaimoaan. Tämä ei ollut +juuri kaunis, mutta silmänsä olivat kauniit, hampaat valkoiset ja iho +lumoava. + +-- Ystäväni, virkkoi hän miehelleen, mistä se johtuu, että +kuninkaan on väitelty olevan minulle vihoissaan? Hänhän on nyt koko +täälläoloaikansa minulle hymyillyt. + +-- Etpä sanonut noin silloin kun nousimme päivällispöydästä; hänen +katseensakin oli sinua silloin pelästyttänyt. + +Mutta varmasti olikin hänen majesteettinsa silloin huonolla tuulella; +nyt sitävastoin... + +-- Nyt ovat asiat vieläkin pahemmin, keskeytti Saint-Luc; kuningas +hymyilee yhteenpuristetuin huulin: se on pahan merkki. Ystävä +raukkani, kuningas ihan varmaan suunnittelee meihin nähden jotain +epämieluista yllätystä. Voi, älä katso minuun niin hellästi, minä +pyydän; käännä minulle pikemmin selkäsi. Katsos, tässäpä juuri +tuleekin Maugiron; ole rakastettava häntä kohtaan. + +-- Ystäväni, huomautti Jeanne hymyillen, sinäpä annat +minulle jotenkin omituisen tehtävän; jos minä täyttäisin sen +kirjaimellisesti, niin voitaisiinpa luulla... + +-- Ah! huokasi Saint-Luc, olisippa suotavaa, että jotain sellaista +todellakin luultaisiin. + +Hän käänsi selkänsä yhä enemmän hämmästyneelle vaimolleen ja meni +puhuttelemaan Chicot'ia, joka näytteli osaansa mitä hullunkurisimman +vakavasti. + +Henrik, joka nyt käytti hyväkseen tuota kuninkuudesta vapautumistaan, +tanssi lakkaamatta, mutta ei päästänyt Saint-Luc'ia hetkeksikään +näkyvistään. + +Väliin kuningas kutsui hänet luokseen kertoakseen hänelle jonkin +kaskun. Ja olivatpa nuo jutut hupaisia tai eivät, oli niillä +kuitenkin sellainen vaikutus, että Saint-Luc niille ääneensä nauroi. +Joskus tarjosi kuningas hänelle konvehtirasiastaan manteleita +tai hedelmiä, ja Saint-Luc tietenkin kehui niitä mainioiksi. Jos +Saint-Luc hetkeksikin sattui katoamaan muihin saleihin vieraitansa +puhutellakseen, niin lähetti kuningas heti jonkun upseerinsa häntä +noutamaan. Ja hymyillen Saint-Luc palasikin herransa luo, joka ei +näyttänyt olevan tyytyväinen ilman hänen seuraansa. + +Kesken solinan kuului yht'äkkiä vihastunut ääni ja osui kuninkaankin +korviin. + +-- Luulenpa kuulevani Chicot'in äänen! huudahti Henrik. Kuuleppas, +Saint-Luc, kuningas tuntuu tulevan pahalle tuulelle. + +-- Kyllä, sire, vastasi Saint-Luc, huomaten kuninkaan tarkoituksen, +luulen, että hän on joutunut riitaan jonkun kanssa. + +-- Meneppä katsomaan, mitä se on, jatkoi kuningas, ja tule sitten +heti takaisin ilmoittamaan siitä minulle. + +Samanlaisella nenä-äänellä, jolla kuningas väliin puhui, kuultiin +Chicot'in todellakin huutavan: + +-- Ja kuitenkin olen minä julkaissut ylellisyyskieltoja! Mutta jos +ne eivät riitä, julkaisen minä useampia, niin monta, että ne vielä +kerran riittävät; jos minun asetukseni eivät ole hyviä, niin on +niillä ainakin se hyvä puoli, että niitä on monta. Belzebubin kautta, +kuusi hovipoikaa, herra de Bussy, sepä on aivan liian paljo! + +Näin sanoen Chicot pani poskensa pullolleen, heilautti ruumistaan ja +asetti kätensä lonkkiensa päälle, aivan niinkuin kuningaskin usein +teki. + +-- Mitä hän sanoo Bussystä? kysyi kuningas, kulmiaan rypistellen. + +Saint-Luc aikoi juuri vastata kuninkaalle, kun vierastulva äkkiä +jakaantui kahtia, tehden tilaa kuudelle hovipojalle, jotka olivat +puetut kultakirjailtuihin vaatteisiin ja joiden rinnassa komeili +herransa jalokivistä säteilevä vaakuna. Heidän jälestään tuli nuori, +ryhdillään ylhäinen ja katseitaan karski, kaunis aatelismies; miehen +yksinkertainen, tumma samettipuku muodosti täyden vastakohdan hänen +hovipoikainsa koreille pukimille. + +-- Bussy! huudettiin joka taholta; Amboisen Bussy! + +Monet riensivät nyt tätä nuorta miestä vastaan, toiset siirtyivät +sivulle, päästääkseen hänen kulkemaan edelleen. + +Maugiron, Schomberg ja Quélus olivat siirtyneet kuninkaan viereen, +ikäänkuin häntä puolustaakseen. + +-- Katsokaas, virkkoi ensinmainittu, tarkoittaen Bussyn odottamatonta +ilmestymistä ja Anjoun herttuan poisjäämistä, tuossa tulee renki, +mutta missä on isäntä? + +-- Kärsivällisyyttä! vastasi Quélus; rengin edellä kulkevat rengin +rengit. Rengin herra tulee kai perästä. + +-- Kuuleppas Saint-Luc, lausui Schomberg, kuninkaan suosikeista +nuorin, mutta myöskin urhoollisin, Bussy kunnioittaa sinua kovin +huonosti; katsoppa vaan hänen mustaa pukuansa. Tuhat tulimaista! +soveltuuko tuo nyt häihin? + +-- Ei, katkaisi Quélus, se pikemminkin sopisi hautajaisiin. + +Ah! mutisi Henrik, jospa nämä olisivatkin hänen omat hautajaisensa ja +jospa hän kantaisäkin tuota surupukua oman kuolemansa muistoksi! + +-- Anjoun herttua, virkkoi Maugiron, ei kuitenkaan saavu. Oletkohan +silläkin taholla epäsuosiossa, Saint-Luc? + +Tuo _"-kin"_ pääte kajahti hyvin epämiellyttävältä Saint-Luc'in +korvissa. + +-- Mitä varten hänen pitäisi tulla Bussyn jälestä? huomautti +Quélus. Ettekö muista, että kun hänen majesteettinsa teki +Bussylle sen kunnian, että kysyi tältä, tahtoisiko hän palvella +hänen majesteettiaan, niin tämä vastasi, ettei hänen, joka oli +clermontilaista sukua, tarvinnut palvella ketään, vaan saattoi hän +tyytyä palvelemaan ainoastaan omaa itseään, ollen vakuutettuna siitä, +että hän oli yhtä hyvä ruhtinas kuin kukaan muukaan maailmassa. + +Kuningas rypisti silmäkulmiaan ja puri huultaan. + +-- Siitä huolimatta, jatkoi Maugiron, näyttää kuitenkin siltä, että +hän palvelee Anjoun herttuaa. + +-- Siinä tapauksessa, vastasi Quélus kylmästi, on Anjoun herttua +jotain enemmän kuin meidän kuninkaamme. + +Tämä huomautus haavoitti Henrik III:tta mitä syvimmin, sillä hän aina +oli salaisesti vihannut veljeänsä Anjoun herttuata. Hän kalpenikin +silminnähtävästi, vaikkei vastannutkaan mitään. + +-- Malttakaa, malttakaa, hyvät herrat, keskeytti Saint-Luc vavisten; +kunnioittakaa nyt hieman minun vieraitani älkääkä häiritkö iloista +mielialaa hääpäivänäni. + +Nämä Saint-Luc'in sanat saivat nähtävästi Henrikin ajattelemaan +jotain muuta, ja hän toisti: + +Niin, älkäämme häiritkö iloa Saint-Luc'in hääpäivänä. + +Mutta nuo sanat hän lausui omituisella äänellä, minkä Saint-Luc +kylläkin huomasi. + +-- Vai niin, huudahti Schomberg, Bussy on nyt siis Brissac'in perheen +liittolainen, koskapa Saint-Luc tahtoo häntä puolustaa! Tuntuupa +minusta tosiaankin siltä, ettei tässä matoisessa maailmassa, jossa +tuskin kyetään itseänsä puolustamaan, ainakaan tarvitse puolustaa +muita kuin sukulaisiaan, liittolaisiaan ja ystäviään. + +Kuningas loi Saint-Luc'iin vihaisen katseen. + +Sen murtamana riensi tämä sanomaan: + +-- Minä en puolusta häntä vähintäkään. + +Tällävälin oli Bussy tullut lähemmäksi ja aikoi juuri tervehtiä +kuningasta, kun Chicot, muka harmistuneena siitä, että näkisi toisen +saavan osakseen sen kunnianosotuksen, jonka olisi tullut kuulua +hänelle, huudahti: + +-- Kuuleppa Bussy, Amboisen Bussy, Clermontin Ludvig, Bussyn +kreivi... koskapa sinua välttämättä on kutsuttava kaikilta nimiltäsi, +jotta kuulisit. Etkö näe oikeata Henrikkiä, hullujen kuningasta? Tuo, +jonka luokse nyt menet, on Chicot, minun hovinarrini, hän, joka tekee +niin monta hullutusta, että minä väliin olen aivan haljeta naurusta. + +Bussy meni kuitenkin Henrikin luo, mutta tämä virkkoi: + +-- Ettekö kuule, herra de Bussy, että teitä huudetaan? + +Ja suosikkiensa nauraessa käänsi kuningas tälle nuorelle soturille +selkänsä. + +Bussy punastui harmista, mutta oli ottavinaan kuninkaan huomautuksen +todeksi, ja, ikäänkuin ei olisi hovimiesten pilkallista hymyilyä +huomannutkaan, kääntyi Chicot'in puoleen sekä virkkoi: + +-- Ah, anteeksi, sire! Mutta onpa olemassa kuninkaita, jotka niin +paljo muistuttavat narreja, että teidän tulee antaa minulle anteeksi, +kun luulin teidän hovinarrianne kuninkaaksi. + +-- Hm! mutisi Henrik, mitä hän sanoo? + +-- Ei mitään, sire, virkkoi Saint-Luc, joka koko illan näytti +toimivan rauhanvälittäjänä. + +-- Kuulkaapa, herra Bussy, se on todellakin anteeksiantamatonta, +lausui Chicot ja nousi varpailleen, aivan niinkuin Henrikin oli +tapana tehdä, kun hän milloin tahtoi näyttää majesteetilliselta. + +-- Pyydän anteeksi, sire; olin hajamielinen. + +-- Siihen ovat teidän hovipoikanne syynä, lausui Chicot +tyytymättömällä äänellä. Te joudutte häviölle hovipoikainne vuoksi: +se on tunkeutumista meidän oikeuksiimme. + +-- Kuinka niin? kysyi Bussy, oivaltaen, että kun hän vastasi narrille +samassa äänilajissa, niin sen naurettavuus kohdistui kuninkaaseen. +Uskallanko pyytää teidän majesteetiltanne selitystä? + +-- Kultakirjailtuja pukuja tuommoisille lurjuksille! jatkoi Chicot, +osottaen hovipoikia sormellaan, samalla kun te, jalosukuinen, +clermontilainen, melkein ruhtinas, käytte puettuna vaan mustaan +samettiin. + +-- Sire, selitti Bussy ja käännähti kuninkaan suosikkeihin päin, asia +on sellainen, että kun eletään aikana, jolloin lurjukset pukeutuvat +ruhtinaitten tavoin, niin luulenpa ruhtinaitten osottavan hyvää +makuaistia pukeutuessaan lurjuksiksi, jotta heidät voitaisiin näistä +erottaa. + +Tämän säväyksen saivat nuo komeasti puetut suosikit äskeisen +irvistelynsä palkaksi. + +Henrik katsahti harmista kalpeneviin ystäviinsä. Nämä näyttivät vaan +odottavan merkkiä herraltaan hyökätäkseen Bussyn kimppuun. Quélus, +joka oli kiukustunein ja olisi jo -- ellei kuningas olisi sitä +nimenomaan kieltänyt -- aikoja ennen käynyt otteluun Bussyn kanssa, +asetti jo kätensä miekankahvaan. -- Oliko tuo tarkoitettu minulle ja +minun ystävilleni? kysyi nyt Chicot. + +Näin sanoen oli narri näyttävinään niin naurettavan arvokkaalta ja +loukkaantuneelta, että puolet koko seurueesta purskahti nauramaan. +Toinen puoli ei nauranut, mikä olikin vallan luonnollista, sillä +juuri se oli naurun esineenä. + +Tällävälin oli Bussyn kolme ystävää, riitaa aavistaen, tullut Bussyn +luo. Nämä olivat d'Entragues, Livarot ja Ribeirac. + +Saint-Luc arvasi Bussyn tulleen prinssin puolesta saamaan rettelön +aikaan. Hän tuli yhä enemmän levottomaksi, riensi Quélus'en luo ja, +pistäen kätensä miekankahvaan, huudahti: + +-- Jumalan nimessä, ystäväni, malta mielesi! + +-- Malta itse, vastasi tämä. Tuo roisto tarkoittaa yhtä hyvin sinua +kuin minuakin; se joka sanoo jotain jostain meistä, hän sanoo sitä +meistä kaikista, ja se joka tarkoittaa meitä kaikkia, hän loukkaa +kuningasta. + +-- Quélus, Quélus! jatkoi Saint-Luc, muistappa Anjoun herttuaa, +joka kätkeytyy Bussyn selän taakse ja joka aina on paljo valppaampi +silloinkun on poissa, ja paljo pelättävämpi, silloinkun ei ole +näkyvissä. Et kai tahdo loukata minua ajattelemalla, että minä +pelkäisin renkiä; hänen herraansa ainoastaan minä pelkään. + +-- Vieppäs tuhatta! huusi Quélus, mitä meidän tarvitsee pelätä, kun +me kerran kuulumme Ranskan kuninkaalle? Jos me rohkenemme käydä +vaaroihin hänen puolestaan, niin kyllä hän meitä suojelee. + +-- Kyllä sinua, kyllä; mutta minua... jatkoi Saint-Luc alakuloisena. + +-- Kissa vieköön! vastasi Quélus, minkävuoksi sitten menit naimisiin, +kun kerran tiedät miten kateellinen kuningas on ystäväinsä onnesta? + +-- Itse kukin on omaa itseänsä lähinnä, ajatteli Saint-Luc, ja koska +minä tahdon elää rauhassa ainakin avioliittoni neljätoista ensimäistä +päivää, niin koetanpa järjestää asiat siten, että saan Anjoun +herttuan ystäväkseni. + +Tällaisin tuumin hän jätti Quélus'en yksikseen ja siirtyi Bussyn luo. + + + + +2. + +Saint-Luc'in häät (jatkoa). + + +Noiden pilkallisten sanojensa jälkeen Bussy kohotti ylpeästi +päätään ja näytti odottavan vastausta. Mutta kaikki olivat kuin +mykkiä. Muutamat eivät kuninkaan läsnäollessa uskaltaneet osottaa +hyväksymistään sille, mitä olivat kuulleet; toiset taas eivät Bussyn +nähden uskaltaneet ilmaista hylkäävää ajatustaan. + +Tämä viimeksimainittu, huomattuaan Saint-Luc'in lähestyvän, luuli nyt +viimeinkin tavanneensa sen, jota etsi. + +-- Herrani, sanoi hän, varmaankin aiheuttavat äsken lausumani sanat +sen keskustelun, jota näytte haluavan? + +-- Äsken lausumanne sanatko? toisti Saint-Luc mitä kohteliaimman +näköisenä; anteeksi, mutta minä en ole kuullut mitään, en kerrassaan +mitään. Havaitsin teidät ja halusin vaan lausua teidät tervetulleeksi +ja kiittää teitä siitä kunniasta, minkä läsnäolollanne talolleni +osotatte. + +Bussy oli joka suhteessa voittamaton henkilö; urhoollinen +uhkarohkeuteen asti, mutta samalla oppinut, sukkela ja säädyllinen. +Hän tunsi Saint-Luc'in rohkeuden ja ymmärsi vallan hyvin, että +isännän ominaisuus esti hänen tällä hetkellä tuota rohkeuttaan +näyttämästä. Kenelle muulle tahansa Bussy olisi virkkanut tavallisen +sananpartensa tai oikeammin kaksintaisteluvaatimuksensa; mutta nyt +hän tyytyi vaan kumartamaan Saint-Luc'ille ja muutamin ystävällisin +sanoin vastaamaan tämän kohteliaisuudenosotukseen. + +Ahaa, virkkoi Henrik, huomattuaan Saint-Luc'in keskustelevan Bussyn +kanssa, luulenpa, että kukkopoikani antaa tuolle kerskailijalle +pienen läksyn. + +Siinä hän tekee oikein; mutta minä en tahdo, että hänet tapetaan. +Riennä, Quélus; ei, älä sinä, Quélus, sinulla on huono pää; vaan +sinä, Maugiron: mene sinä tuonne kuulemaan, mitä hän sanoo. + +Maugiron riensi pois, mutta Saint-Luc sen huomasi ja saapui jo +puolitiessä häntä vastaan. + +-- Mitä sanoit tuolle Bussy-narrille? kysyi kuningas. + +-- Minäkö, sire? + +-- Niin, sinä juuri. + +-- Minä sanoin hänelle hyvää iltaa, vastasi Saint-Luc. + +Siinäkö kaikki? mutisi kuningas. + +Saint-Luc huomasi tehneensä tyhmyyden ja jatkoi senvuoksi: + +-- Minä lausuin hänelle hyvää iltaa, sire, mutta lisäsin samalla, +että minä huomis-aamuna saisin kunnian sanoa hänelle hyvää huomenta. + +Tämä valhe oli olevinaan viittaus kaksintaisteluun. + +-- Ahaa, virkkoi Henrik, sitäpä minä aavistinkin, hurjuri! + +-- Mutta teidän majesteettinne suvainnee pitää tämän salaisuuteni +omana tietonaan! lausui Saint-Luc. + +-- Ohoo, sanoi Henrik, en minä kysele tätä tehdäkseni sinulle +esteitä. Onpa totisesti totta, että jos sinä vapautat minut tuosta +miehestä, saamatta itse naarmuakaan, niin... + +Suosikit heittivät tällöin toisiinsa salaisia silmäyksiä, mutta +Henrik III ei ollut niitä huomaavinaan. + +-- Sillä, jatkoi kuningas, tuo narri on siihen määrään röyhkeä, +että... + +-- Niin kylläkin, puuttui Saint-Luc puheeseen; mutta olkaa kuitenkin, +sire, vakuutettu siitä, että hän ennemmin tahi myöhemmin on löytävä +voimakkaampansa. + +-- Hm! hm! mutisi kuningas ja rypisti otsaansa; hän pitelee +miekkaansa kuin aika mies. Miksei mikään hullu koirakaan häntä pure? +Siten pääsisimme hänestä paljo helpommalla. + +Hän katseli Bussya karsain silmin. Tämä käveli noitten kolmen +ystävänsä kanssa edestakaisin salissa ja teki pilaa niistä, joiden +tiesi olevan Anjoun herttuan pahimpia vihollisia ja jotka siis +tietysti kuuluivat kuninkaan parhaisiin ystäviin. + +-- Hitto soikoon! huudahti Chicot, älkääpäs noin loukatko minun +rakastettavia jalosukuisiani, herra de Bussy; sillä niin kuningas +kuin olenkin, vedän miekan huotrastani, aivan kuin olisin narri. + +-- Haa, tuota hullua! mutisi Henrik; kunniani kautta, hän ei ole +oikeassa! + +-- Jos Chicot vielä jatkaa tuota pilaansa, niin minä häntä kuritan, +sanoi Maugiron. + +-- Älä tee sitä, Maugiron; Chicot on aatelismies ja on hyvin arka +kunniastaan. Sitäpaitsi hän ei ole enimmin rangaistava, sillä hän ei +ole hävyttömin joukosta. + +Tällä kertaa ei enää ollut epäilemistäkään kuninkaan tarkoituksesta. +Quélus antoi merkin d'O'lle [d'O (lue: Doo) oli yksi kuninkaan +suosikeista. Suoment.] ja d'Epernon'ille. + +-- Hyvät herrat, virkkoi hän, vietyään heidät syrjempään, +neuvotelkaamme. Sinä, Saint-Luc, juttele kuninkaan kanssa ja saata +päätökseen se rauhanneuvottelu, jonka niin onnellisesti näyt +alottaneen. + +Saint-Luc piti mieluummin viimemainitusta seikasta; hän lähestyi +senvuoksi kuningasta ja Chicot'ia, jotka par'aikaa puhelivat +keskenään. + +No, kysyi d'Epernon, mitä sinulla on meille sanomista? Minä olin +juuri hakkailemassa Joyeuse'n rouvaa, ja sanonpa jo edeltäkäsin, +että ellei asiasi ole mitä tärkeintä laatua, en anna sinulle tätä +häiritsemistäsi anteeksi. + +-- Minä vaan tahdon ilmoittaa teille, hyvät herrat, vastasi Quélus, +että minä tanssiaisten päätyttyä lähden viipymättä metsästysretkelle. + +-- Hyvä! virkkoi d'O; millaiselle metsästysretkelle? + +-- Villisikajahdille. + +-- Mitä hullutusta tuo nyt on! Lähteäppä kylmässä ilmassa metsiin ja +rämeisiin? + +-- Vaikkapa niinkin; mutta minä menen sentään. + +-- Yksinkö? + +-- En, Maugironin ja Schombergin seurassa; me metsästämme kuninkaan +laskuun. + +-- Ahaa, minä ymmärrän! huudahti Schomberg ja Maugiron yht'aikaa. + +-- Kuningas haluaa, että hänelle huomenna tarjotaan villisian pää. + +-- Jolla on alaskäännetty kaulus, sanoa säväytti Maugiron, +tarkoittaen Bussyn yksinkertaista, alaspäin käännettyä kaulusta. + +-- Mutta mistä sitten on kysymys? virkkoi d'O. + +-- Ooh, katseleppa ympärillesi, ystäväni; etkö näe kenenkään nauravan +sinulle vasten kasvoja? + +-- Kyllä, Bussyn luullakseni. + +-- No, mutta eikö hän sinun mielestäsi olisi villisika, jonka pää +saattaisi miellyttää kuningasta? + +-- Ja luuletko, että kuningas...? + +-- Juuri hänpä sitä toivookin, keskeytti Quélus. + +-- Hyvä, olkoon menneeksi! Siis metsästämään! + +Bussy oli huomannut tämän neuvottelun ja, arvaten sen koskevan häntä +itseään, saapui lähemmäksi ja virkkoi ystävälleen: + +-- Ei, mutta katsokaapa, miten nuo seisovat yhdessä ryhmässä! Sehän +on oikein liikuttavaa; luulisipa näkevänsä Damonin ja Pythiaan, +Castorin ja...; mutta missä onkaan Pollux? + +-- Pollux on mennyt naimisiin, vastasi d'Entragues, ja siitä syystä +on nyt Castor jäänyt parittomaksi. + +-- Mutta mistä mahtanevatkaan ne keskustella? kysyi Bussy ja loi +suosikkeihin halveksivan katseen. + +-- Lyönpä vetoa siitä, virkkoi Ribeirac, että ne neuvottelevat +jostain uudesta voitelukeinosta. + +-- Ei suinkaan, hyvät herrat, sanoi Quélus hymyillen; me puhumme +metsästyksestä. + +-- Mutta eiköhän nyt, herra Cupido, ole liian kylmä ilma metsästää; +tehän voitte palelluttaa kätenne. + +-- Ooh, vastasi Maugiron yhtä kohteliaasti, meillä on verrattain +lämpimät käsineet ja villavuoriset vaatteet. + +-- No, sittenpä voin olla rauhallinen, virkkoi Bussy; aiotteko mennä +metsälle hetikin? + +-- Jo tänä yönä, vastasi Schomberg. + +-- Minä tahdon siitä sitten ilmoittaa kuninkaalle, virkkoi Bussy; +sillä mitäpä sanoisikaan hänen majesteettinsa, jos huomisaamuna saisi +tietää, että hänen ystävänsä ovat saaneet nuhan ja rintakolotuksen? + +-- Älkää suotta vaivatko itseänne, hyvä herra, sanoi Quélus; hänen +majesteettinsa jo tietää, että me aiomme mennä metsästämään. + +-- Leivosia kai? virkahti Bussy, ivallinen ilme katseessaan. + +-- Ei, herraseni, jatkoi Quélus; aiomme metsästää villisikoja. Meidän +täytyy välttämättä saada villisianpää. + +-- No, herra de Bussy, tuletteko mukaan metsälle? kysyi d'O. + +-- En, vastasi tämä samaan tapaan; minun täytyy huomenna +olla Anjoun herttuan luona herra de Monsoreaun vastaanoton +tapahtuessa. Armollinen herra on, kuten tiedätte, nimittänyt hänet +ylihovijahtimestariksi. + +-- Mutta entäpä yöllä? kysäsi Quélus. + +-- Ooh, tänä yönä on minulla yhtä vähän aikaa; olen luvannut saapua +kohtaukseen erääseen taloon Saint-Antoinen etukaupunkiin. + +-- Vai niin, puuttui d'Epernon puheeseen; oleskelisikohan +Margareta-kuningatar ehkä tuntemattomana Parisissa? Olemme kuulleet +teidän olevan de La Molen perillisen. + +-- Se on totta; mutta minä luovuin joku aika sitten tuosta +perinnöstä, ja tarkoitan nyt kokonaan toista henkilöä. Herra de +Quélus, minä aioin pyytää teiltä pienen neuvon. + +-- Hyvin mielelläni. Vaikken olekaan lakimies, voin kuitenkin kehua +antavani erittäin hyviä neuvoja, etenkin ystävilleni. + +Väitetään, että Parisin kaduilla liikkuminen on vaarallista; +Saint-Antoinen etukaupunki on verrattain autio; mitä tietä neuvotte +minun kulkemaan? + +-- Kautta kunniani, vastasi Quélus, jos olisin teidän sijassanne, +niin menisin Pré-aux-Clerc'in luona lossilla joen ylitse toiselle +puolelle, ja sieltä kulmauksessa olevan tornin luota kulkisin +rantakatua Grand-Châtelet' iin päin. Sen jälkeen seuraisin +Tixéranderien katua, joka johtaa Saint-Antoinen etukaupunkiin päin; +päästyänne Saint-Antoinen kadun toiseen päähän ja kuljettuanne +selkkauksitta Tournelles'in hotellin ohi, on luultavaa, että te ehjin +nahoin pääsette tarkoittamaanne taloon. + +-- Kiitän teitä hyvistä neuvoistanne, herra de Quélus, lausui Bussy. +Tehän mainitsitte Pré-aux-Clerc'in luona olevan lossin, kulmauksessa +olevan tornin, Grand-Châtelet'iin päin vievän rantakadun ja sitten +Tixéranderien ja Saint-Antoinen kadut? Minä en poikkea askeltakaan +tältä tieltä, olkaa varma siitä. + +Bussy kumarsi ja meni, lausuen samalla ääneen d'Etragues'ille: + +-- Noista ihmisistä ei päästä rauhaan; mennään pois. + +Bussy ja hänen ystävänsä poistuivat, kääntyen kuitenkin useamman +kerran ympäri ja katsellen taakseen. + +Suosikit seisoivat aivan rauhallisina paikoillaan eivätkä olleet +huomaavinaan mitään. + +Kun Bussy käveli viimeisessä salongissa, missä rouva de Saint-Luc +oli, antoi miehensä tälle pienen merkin. Naisille ominaisella +tarkkanäköisyydeliä ymmärsi Jeanne heti sen tarkoituksen; hän riensi +heti Bussyn luo ja virkkoi tälle: + +-- Ah, herra de Bussy, nykyisin ei puhuta mistään muusta kuin eräästä +sonetista, jota väitetään teidän sepittämäksenne. + +-- Kuningasta vastaanko, hyvä rouva? + +-- Ei, mutta kuningattaren kunniaksi. Oi, lukekaapa se minulle, minä +pyydän. + +-- Mielelläni, hyvä rouva, sanoi Bussy ja tarjosi rouva de +Saint-Luc'ille käsivartensa. Sitten he poistuivat toisiin huoneisiin, +ja Bussy luki ulkoa rouvalle sonettiaan. + +Tällävälin oli Saint-Luc huomaamatta tullut suosikkein luo. Quélus +virkkoi nyt: + +-- Otusta ei ole vaikea seurata näin selviltä jäliltä. Siis +Tournelles'in hotellin luona, lähellä Porte Saint-Antoinea. + +-- Ottaako kukin palvelijansa mukaansa? kysyi d'Epernon. + +-- Ei, ei, vastasi Quélus. Minä kyllä miestä vihaan, mutta minua +hävettäisi, jos rengin keppi sattuisi häneen; siihen hän on liian +hyvä aatelismies. + +-- Menemmekö kaikki kuusi samalla kertaa? kysyi Maugiron. + +-- Kaikki viisi, mutt'ei kaikki kuusi, huomautti Saint-Luc. + +-- Ah, sehän on totta, olimme vähällä unohtaa, että sinä olet +viettänyt häitäsi tänään, virkkoi Schomberg. + +-- Hyvät herrat, sanoi nyt Saint-Luc; vaimoni ei minua pidätä, mutta +kyllä kuningas. + +-- Kuinka? Kuningasko? + +-- Hän juuri, hänen majesteettinsa tahtoo, että minä olen mukana +saattamassa häntä takaisin Louvreen. + +Nuoret miehet katsahtivat hymyillen toisiinsa, mutta sen hymyn +tarkoituksesta ei Saint-Luc päässyt lainkaan selville. + +-- No niin, sanoi Quélus, kuningas tuntee sinua kohtaan niin +ääretöntä ystävyyttä, ettei hän voi olla ilman sinun seuraasi. + +-- Muutoin me emme Saint-Luc'ia tarvitsekaan, huomautti Schomberg. Me +siis jätämme hänet kuninkaalleen ja rouvalleen. + +Nyt kuului Henrikin ääni huutavan Saint-Luc'ia. + +-- Hyvät herrat, lausui tämä, onnea retkellenne ja jääkää hyvästi +niin kauvaksi. + +Hän riensi pois, mutta sen sijaan, että olisi mennyt kuninkaan luo, +hiipikin hän vieraita täynnä olevain huoneitten halki muutamalle +ovelle, jonka lähistöllä Bussy edelleenkin oli tuon nuoren rouvan +seurassa. Tämä oli tehnyt parastaan viihdyttääkseen Bussyä seurassaan. + +-- Aah, hyvää iltaa, herra de Saint-Luc! lausui nuori aatelismies. +Mutta tehän näytätte hyvin innostuneelta! Ehkäpä aiotte mennä mukaan +sille suurelle metsästysretkelle, joka on kyseessä? Se kyllä olisi +todistuksena rohkeudestanne, mutta ei lainkaan kohteliaisuudestanne. + +-- En, hyvä herra, en minä sinne mene; minä olin juuri teitä +etsimässä. + +-- Todellako? + +-- Pelkäsin jo sitäkin, että olitte ehkä jo mennyt tiehenne. Hyvä +Jeanne! virkkoi hän nuorelle vaimolleen, mene sanomaan isällesi, että +hänen tulee puhutella kuningasta muutaman silmänräpäyksen ajan; minun +täytyy lausua jokunen sana herra de Bussylle. + +Jeanne ei käsittänyt tuosta kaikesta mitään, mutta noudatti kuitenkin +miehensä toivomusta. + +-- Mitä on teillä minulle sanomista? herra de Saint-Luc? kysyi Bussy. + +-- Tahdon sanoa teille, herra de Bussy, vastasi Saint-Luc, että jos +olette luvannut saapua johonkin kohtaukseen tänä iltana, teette +parhaiten, kun lykkäätte kohtauksen huomiseksi, sillä Parisin +kadut eivät ole turvallisia. Ennen kaikkea menettelette viisaimmin +karttaessanne Tournelles'in hotellin seutuja, sillä siellä on sopiva +paikka salaväijyjille. Jumala varjelkoon minua ajattelemasta, että +sellainen mies kuin te voisitte mitään pelätä; mutta ajatelkaa +kuitenkin asiata ja punnitkaa minun sanojani. + +Siinä silmänräpäyksessä kuului Chicot'in huuto: + +-- Saint-Luc, Saint-Luc, älä piilottaudu sillä lailla! Huomaathan, +että minä sinua odotan. + +-- Sire, tässä minä olen, vastasi Saint-Luc ja riensi esiin. + +Narrin vieressä seisoi Henrik III, jonka hartioille jo muuan +hovipoika asetteli raskasta kärpännahkavuorista viittaa, samalla kun +toinen ojensi hänelle hansikkaita -- ne ulottuivat kyynärpäihin asti +-- ja kolmas silkkivuorista samettinaamaria. + +-- Sire, virkkoi Saint-Luc, kohdistaen sanansa kumpaankin Henrikkiin, +minä ehkä saan kunnian kantaa tulisoihtua teidän kantotuoleillenne +asti. + +Sitäpä sinä et saa tehdä, vastasi Henrik, Chicot menee omalle +taholleen, minä taas omalleni. Ystäväni ovat kelvottomia, antaessaan +minun palata yksin Louvreen, samalla kun itse tahtovat huvitella +leikkimällä laskiaisnarreja. Huomaat siis, ettet voi jättää minua +kulkemaan yksin. Sinä olet nyt nainut ja vakava mies; sinun on +vietävä minut takaisin kuningattaren luo. Tule, ystäväni.. Hohoi! +Tuokaa hevonen herra de Saint-Luc'ille. Älkää kumminkaan, se on +tarpeetonta, lisäsi hän; minun kantotuolini on riittävän leveä; tässä +on tilaa kahdellekin. + +Jeanne oli kuullut jok'ainoan sanan tästä keskustelusta; hän olisi +tahtonut puhua, sanoa pari sanaa miehelleen, ilmoittaa isälleen, että +kuningas aikoi viedä Saint-Luc'in mukanaan; mutta tämä pani sormen +suulleen merkiksi, että vaimonsa pysyisi vaiti. + +Helkkari! mutisi Saint-Luc itsekseen; nyt, kun olen koettanut saada +Anjoun Frans'in ystäväkseni, pitää minun karttaa yhteentörmäystä +Valois'in Henrikin kanssa! Sire, lisäsi hän ääneen, tässä minä olen, +teidän palvelijanne. Olen niin kiintynyt teidän majesteettiinne, että +vaikka teidän majesteettinne käskisi minun seuraamaan itseään aina +maailman ääriin, niin minä olisin valmis sen tekemään. + +Nyt syntyi seurueessa syvä hiljaisuus, jotta kaikki voisivat +kuulla kuninkaan jäähyväissanat morsiamelle ja hänen isälleen. +Jäähyväissanat olivatkin mitä herttaisimmat. + +Jäätyään yksin kamarineitostensa kanssa Jeanne meni huoneeseensa ja +polvistui muutaman pyhimyksenkuvan eteen. Senjälkeen hän käski, että +hänet jätettäisiin yksin. + +Herra de Brissac lähetti kuusi palvelijaansa Louvren portille +odottamaan nuoren sulhasen paluuta ja saattamaan häntä kotiin. +Mutta kahden tunnin odotuksen jälkeen palasi yksi palvelijoista +ilmoittamaan marsalkalle, että kaikki Louvren portit olivat suljetut +Ennen viimeisen portin sulkemista oli vartiossa oleva kapteeni +sanonut: + +-- On turhaa odottaa kauvemmin; ei ainoakaan ihminen tule enää tänä +yönä Louvresta ulos; kuningas on mennyt makuulle, ja kaikki ihmiset +jo nukkuvat. + +Marsalkka kertoi tämän tyttärelleen. Jeanne selitti olevansa liian +levoton voidakseen mennä nukkumaan ja että hän aikoi olla valveilla +sinne asti, kunnes miehensä palaisi takaisin. + + + + +3. + +Se joka avaa portin, ei aina astukaan siitä sisälle. + + +Se aukea paikka, jonka yhdellä puolen oli Porte Saint-Antoine ja +Brétagnen hotelli, oli verrattain laaja, mutta päivälläkin siinä +liikkui hyvin vähän ihmisiä ja iltaisin se oli vallan tyhjä, sillä +öiset kulkijat näyttivät mieluummin käyttävän Bastiljin puoleista +tietä, turvautuakseen tarpeen tullen tornivartijaan, joka saattaisi, +vaikkakaan ei mieskohtaisesti tulla avuksi, huutamalla kutsua apua +tai ainakin säikäyttää ilkivallantekijöitä. Tähän aikaan olivat +näet kadut oikeita ryövärien pesiä, ja yövartijan ammattia tuskin +tunnettiin. + +Yö, jonka kuluessa tuonnempana kerrottavat tapahtumat tapahtuivat, +oli niin kylmä, pimeä ja usmainen, ettei kukaan linnoituksen +ulkopuolelta olisi voinut havaita yövartijaa, ja vaikeatapa olisi +tämänkin ollut erottaa ohikulkijoita. + +Lähellä Porte Saint-Antoinea, kaupungin sisäosaan päin, oli yhdellä +puolen Saint-Paulin kirkko ja toisella puolen Tournelles'in hotelli. +Juuri tämän rakennuksen päässä, Sainte-Catherinen kadulle päin, +muodosti muuri kulmauksen. Se oli juuri se sama paikka, josta +Saint-Luc oli puhunut Bussylle. + +Ei ainoatakaan lyhtyä ollut valaisemassa koko tätä vanhan Parisin +osaa. + +Tänä yönä, joka oli alkanut tiukanpuoleisella pakkasella ja päättyi +kovaan lumisateeseen, ei noilla jäätyneillä kujilla kuulunut +ainoankaan kulkijan askeleita. Mutta sitävastoin olisi tottunut +silmä saattanut Tournellesin hotellin mainitussa kulmauksessa +erottaa muutamia tummia haamuja, joiden liikkeistä saattoi päättää, +että ne olivat ihmisiä, jotka liikkumalla koettivat säilyttää +ruumiinlämpöään, samalla kun väliin seisoskelivatkin ja näyttivät +odottelevan jotain seikkailua. + +Torninvartija, joka pimeässä ei näitä mustia varjoja nähnyt, ei olisi +voinut kuulla heidän keskustelijaankaan, sillä niin kovin hiljaa nuo +varjot puhelivat, ja kuitenkin oli tuo keskustelu verrattain tärkeätä. + +-- Kirottu Bussy oli oikeassa, -- sanoi muuan varjoista. -- Tämä +yö muistuttaa todellakin paljo sitä yötä, joka johtuu mieleeni +Varsovasta, silloinkun Henrik oli Puolan kuninkaana, ja jos tämä vain +pysyy näin kylmänä, niin saattaapa täällä tosiaankin paleltua, kuten +hän jo ennusti. + +-- Hui hai, Maugiron, -- vastasi eräs toinen. -- Sinähän vaikertelet +kuin akka. Lämmin nyt ei tosin kyllä ole, mutta vedäppä kappa +silmillesi ja pistä kätesi taskuihin, niin etpä tunne vähääkään vilua. + +-- Saattaapa tosiaankin, Schomberg, -- puuttui kolmas puheeseen, +-- helposti huomata, että sinä olet saksalainen; mutta mitä minuun +tulee, niin vuotavat jo huuleni verta ja viikseni ovat kankeana +kuurasta. + +Käsien laita on hullummin, -- lausui neljäs; -- löisinpä vetoa, ettei +minulla sormia olekkaan, niin vähän niissä enää on tuntoa. + +-- Mikset lainannut äidiltäsi puuhkaa, Quélus parka? -- jatkoi +Schomberg; -- tuo kunnon rouva olisi kyllä mielellään lainannut +sen sinulle, varsinkin jos olisit sanonut tarvitsevasi sitä +metsästäessäsi Bussya, jota hän rakastaa kuin ruttotauti. + +-- Vielä vähän kärsivällisyyttä, -- virkkoi viides; -- olen varma +siitä, että te pian saatte kiroilla liian kovaa kuumuutta. + +-- Kunpahan taivas sen soisi! + +-- No, luulenpa, että rukouksesi kuultiin paikalla, sillä näenpä +jonkun tulevan tuolta Saint-Paulin katua pitkin. + +-- Erehdys! Hän se ei voi olla. + +-- Miks'ei? + +-- Koska hänen piti kulkea toista tietä. + +-- No, olisiko nyt kumma, jos hän olisi aavistanut väijytystä ja +senvuoksi valinnut toisen tien? + +-- Sinä et tunne Bussya. Hän kulkee sitä tietä, jota on sanonut +kulkevansa, vaikka saisi tietää pirun itsensä häntä siellä +odottelevan. + +-- Miten liekään, -- puuttui Quélus puheeseen, -- mutta tuolla tulee +kaksi ihmistä. + +-- Totta totisesti, niinpä tuleekin, -- vakuuttelivat pari muuta. + +-- Käykäämme päälle, -- virkkoi Schomberg. + +-- Hei, hei! -- huusi d'Epernon. -- Älkäämme tappako ketään +kunniallista porvaria tai rehellistä rouvaa. Katsokaas, nyt ne +pysähtyvät! + +Itse asiassa olivatkin nuo kaksi kulkijaa, nähtävästi epätietoisina, +pysähtyneet Saint-Paulin kadun päähän. + +-- Ahaa, -- kuiskasi Quélus, -- mahtoivatkohan ne nähdä meidät? + +-- Miten se olisi ollut mahdollista? Mehän tuskin näemme toisiamme. + +-- Olet oikeassa. Mutta katso, nyt ne kääntyvät vasemmalle, +pysähtyvät erään talon eteen ja näyttävät etsivän jotakin. + +-- Niinpä tosiaankin tekevät. + +-- Näyttää siltä kuin aikoisivat ne jonnekin, -- virkkoi Schomberg. +-- Jokohan nuo ehkä pääsisivät meiltä karkuun? + +-- Hm! -- virkahti Maugiron, -- ei se voi olla hän, sillä hänhän oli +aikonut tulla Saint-Antoinen etukaupunkiin, mutta nämähän sitävastoin +tulivat suoraan pitkin Saint-Paulin katua. + +-- Ätsh! -- ärähti Schomberg. -- Ken tietää, vaikka se lurjus olisi +antanut väärän ilmoituksen matkansa suunnasta. + +-- Niin, eipä olisi mahdotonta sekään, -- vastasi Quélus. + +Tämän otaksuman johdosta hyökkäsivät suosikit kuin joukko nälkäisiä +koiria paljastetuin miekoin portin edustalla seisovia kahta miestä +vastaan. + +Toinen näistä oli juuri saanut pistetyksi avaimen lukkoon ja +oli avaama isillään portin, kun hyökkääjien melu sai nuo kaksi +salaperäistä vaeltajaa kääntymään ympäri. + +-- Mitä tämä merkitsee, d'Aurilly? -- kysyi toinen heistä. -- +Aikovatkohan ne hyökätä meidän kimppuumme? + +-- Ah, armollinen herra, -- vastasi portin avaaja, -- siltä se +tosiaankin näyttää. Ilmaisetteko itsenne vai haluatteko pysyä +tuntemattomana? + +-- Asestettuja miehiä! Väijytys! + +-- Varmastikin jokin kilpailija, joka on päässyt jäljillemme; sitä +jo aavistin! Nainen on liian kaunis, teidän korkeutenne, voidakseen +pysyä huomaamattomana. + +-- Rientäkäämme sisälle, d'Aurilly. Piiritys kestetään paremmin +portin sisä- kuin ulkopuolella. + +-- Tietysti, armollinen herra, ellei linnoituksen sisäpuolella ole +vihollisia; mutta ken tietää, ellei vaan... + +Hän ei ehtinyt jatkaa puhettaan. Sillä nuolen nopeudella olivat +nuoret jalosukuiset kulkeneet sen noin sadan askeleen pituisen +välin, joka heidät rakennuksesta erotti. Quélus ja Maugiron, +jotka olivat hiipineet pitkin muurin vierustaa, syöksähtivät +portin ja sisällepyrkijäin väliin katkaistakseen näiltä kaiken +paon mahdollisuuden, samalla kun Schomberg, d'O ja d'Epernon +valmistautuivat hyökkäämään näiden kimppuun. + +-- Iskekää! Iskekää! -- kirkui Quélus, noista viidestä lihavin. + +Se, jota toverinsa äsken oli nimittänyt armolliseksi herraksi ja +kysynyt tältä, tahtoisiko hän pysyä tuntemattomana, kääntyi nyt +Quélukseen päin, astui askeleen tätä kohti ja, pannen ylpeästi +kätensä ristiin rinnoilleen, virkkoi kumealla ja pitkäveteisellä +äänellä: + +-- Luulenpa, herra Quélus, teidän sanovan: iskekää! puhuessanne +Ranskan kuninkaallisesta prinssistä. + +Quélus hätkähti hämmästyneenä takaisin. Anjoun herttua! -- huusi hän. + +-- Anjoun herttua! toistivat toiset. + +-- No niin, hyvät herrat, -- jatkoi Frans jyrisevällä äänellä, +aiotteko vieläkin huutaa: iskekää! + +-- Armollinen herra! änkytti d'Epernon, -- se oli vaan pilaa; antakaa +meille anteeksi! + +-- Teidän korkeutenne, -- virkkoi vuorostaan d'O, -- emme +voineet aavistaa tapaavamme teidän korkeuttanne tässä autiossa +kaupunginosassa. + +-- Pilaa? toisti Frans, välittämättä d'On huomautuksesta. -- Onpa +teillä merkillinen tapa lasketella pilaa, herra d'Epernon. Sanokaapa +sitten, kenelle pila oli tarkoitettu, koska se kerran ei ollut +minulle. + +Teidän korkeutenne, -- vastasi Schomberg arvokkaasti, -- me näimme +Saint-Luc'in lähtevän Montmorencyn hotellista ja kulkevan tännepäin, +ja se tuntui meistä niin kovin oudolta, niin että halusimme tietää, +mikä oli saattanut sulhasen hylkäämään morsiamensa. + +Anteeksipyytely oli verrattain hyvin keksitty. Sillä luultavasti +saisi Anjoun herttua seuraavana päivänä tietää, ettei Saint-Luc +todellakaan ollut viettänyt Montmorencyn hotellissa yötään. + +-- Herra de Saint-Luc? Pidättekö siis minua hänenä? + +-- Pidimme, teidän korkeutenne, -- vastasivat kaikki nuo viisi +aatelismiestä yht'aikaa. + +-- Mutta miten on mahdollista sekottaa meitä kahta toisiimme? -- +kyseli nyt Anjoun herttua. -- Herra de Saint-Luchan on päätään +pitempi minua. + +-- Se on totta, teidän korkeutenne, -- vastasi Quélus. -- Mutta hän +on täsmälleen yhtä pitkä kuin herra d'Ayrilly, jolla on kunnia olla +teidän korkeutenne seurassa. + +-- Ja sitäpaitsi on yö jotenkin pimeä, lisäsi Maugiron. + +-- Ja kaiken lopuksi jatkoi Quélus -- ei teidän korkeutenne saattane +epäilläkään, että meillä olisi teidän korkeaan persoonaanne nähden +pienintäkään ilkeyteen vivahtavaa aikomusta, ei edes siinäkään +tapauksessa, vaikkapa kysymys koskisi vaan teidän korkeutenne +huvitusten häiritsemistä. + +Sill'aikaa kun Frans kuunteli näitä enemmän tai vähemmän uskottavia +vastauksia, joita nuoret aatelismiehet pelon tai hämmästyksen +valtaamina jakelivat, oli hän taitavasti askel askeleelta d'Aurillyn, +tuon luutunsoittajansa ja tavallisen yöseikkailutoverinsa, seuraamana +päässyt etenemään sivummaksi portilta ja oli nyt sellaisen välimatkan +päässä siitä, ettei sitä vallitsevan pimeän vuoksi enää voinut +erottaa toisista porteista. + +-- Minun huvitusteni? -- toisti herttua, äänessään katkera sävy. -- +Mikä on saattanut teidät siihen luuloon, että minä täältä haen jotain +huvitusta? + +-- Ooh, teidän korkeutenne, joka tapauksessa, lienettepä tullut tänne +missä tarkoituksessa tahansa, pyydämme, että suotte meille anteeksi. + +-- Hyvä. Hyvästi, hyvät herrat! + +-- Teidän korkeutenne, -- lisäsi d'Epernon, -- voi olla vakuutettu +meidän vaiteliaisuudestamme ja... + +Herttua, joka jo oli astunut pari askelta poispäin, kääntyi +nyt äkisti ympäri, rypisti silmäkulmiaan ja huudahti rajusti: +vaiteliaisuutta! Kuka pyytää teiltä mitään sellaista? + +-- Teidän korkeutenne, -- vastasi d'Epernon, -- me luulimme, että +teidän korkeutenne näin myöhään ja mukananne uskottunne... + +-- Te erehdytte. Kuulkaa nyt, mitä teidän pitää uskoa ja mitä minä +tahdon muidenkin uskovan. + +Nuo viisi aatelismiestä jäivät kuuntelemaan kunnioittavasti vaieten. + +-- Minä aioin mennä -- jatkoi Anjoun herttua hyvin hitaasti, +ikäänkuin tahtoen leikkaamalla saada jok'ainoan sanansa painumaan +kuulijainsa mieleen -- Manasse-juutalaisen luo, joka ennustaa +kämmenestä ja kahvista. Niinkuin tiedätte, asuu hän Tournellesin +kadulla. Aurilly havaitsi teidät teidän ohimennessänne ja piti teitä +vartiovuorollaan kiertelevinä jousimiehinä. Myöskin olemme me -- +lisäsi hän jonkinlaisella hilpeydellä, mikä pelotti niitä, jotka +tämän ruhtinaan luonteen tunsivat -- oikeina yöaaveina hiiviskelleet +muurien vieruksia ja piileskelleet porttiholveissa säästyäksemme +teidän ankarilta katseiltanne. + +Näin puhuessaan oli prinssi vähitellen päässyt Saint-Paulin kadulle +ja oli nyt niin lähellä Bastiljin vartiopaikkoja, että hänen +äänensä jo olisi kuultu, jos hänen kimppuunsa olisi vielä yritetty +hyökätä. Hän näet tunsi siksi hyvin veljensä juurtuneen vihan, että +hän, kuninkaan suosikkien kunnioittavista anteeksipyytelemisistä +huolimatta, edelleenkin näitä epäili. + +-- Ja kun te nyt -- jatkoi prinssi -- tiedätte, mitä teidän pitää +uskoa ja, ennen kaikkea, mitä teidän tulee minulle sanoa, niin jääkää +hyvästi, hyvät herrat! + +Aatelismiehet kumarsivat prinssille. Tämä vielä poistuessaankin +katsahti useamman kerran taakseen. + +-- Teidän korkeutenne, -- virkkoi d'Aurilly, -- vannon, että +noilla ihmisillä on paha mielessä. Nyt on keskiyö ja, niinkuin ne +huomauttivat, me olemme autiossa kaupunginosassa. Rientäkäämme +takaisin palatsiin, teidän korkeutenne. + +-- Ei, -- sanoi prinssi ja pysäytti hänet. -- Meidän on päinvastoin +käytettävä tilaisuutta hyväksemme, kun he nyt ovat menneet pois. + +-- Teidän korkeutenne erehtyy, -- huomautti d'Aurilly. -- Eivät ne +suinkaan ole menneet tiehensä, vaan, kuten teidän korkeutenne itsekin +voi nähdä, ainoastaan palanneet piilopaikkaansa. Ettekö niitä näe, +armollinen herra? Ne seisovat tuolla Tournellesin hotellin kulmassa. + +Frans tähysteli sinnepäin ja havaitsi d'Aurillyn olevan oikeassa. Nuo +viisi jalosukuista olivat taas asettuneet entiseen vartiopaikkaansa, +ja näyttipä jotenkin uskottavalta, että heillä oli käymässä jokin +yritys, jonka prinssin ilmestyminen oli keskeyttänyt, taikka aikoivat +he sitten vainuta prinssin ja tämän seuralaisen jälkiä tullakseen +vakuutetuiksi siitä, menivätkö nämä todellakin Manasse-juutalaisen +luo. + +-- Millaisen päätöksen suvaitsee teidän korkeutenne tehdä? kysyi +d'Aurilly. -- Olen valmis tekemään, mitä teidän korkeutenne käskee. +Mutta minusta olisi tänne jääminen nyt varomatonta. + +-- Tuhannen tulimaista! -- mutisi prinssi. -- Vierailusta luopuminen +on kuitenkin kiusallista. + +-- Tietenkin, armollinen herra. Mutta sehän voidaan lykätä. Ja, +niinkuin minulla on ollut kunnia sanoa, talohan on vuokrattu +kokonaiseksi vuodeksi. Me tiedämme naisen asuvan ensimäisessä +kerroksessa; olemme lahjoneet hänen kamarineitonsa ja meillä on +portin avain. Tällaiset edut puolellamme käy meidän odottaminen. + +-- Oletko varma siitä, että sait portin auki? + +-- Olen. + +-- Mutta lukitsitko sen myöskin? + +-- Lukitsin, teidän korkeutenne. + +Vaikka d'Aurillyn vastauksen äänensävy olikin täydellisimmän +vakuuttava, on meidän kuitenkin huomautettava, ettei hän ollutkaan +niin ihan varma siitä, oliko tosiaankin tullut portin lukinneeksi. +Hänen varma vastauksensa rauhoitti kuitenkin prinssiä. + +-- Mutta minä olisin kuitenkin itse tahtonut tulla vakuutetuksi... + +-- Siitäkö, mitä nuo tuolla aikovat? Ah, teidän korkeutenne! +Pelkäämättä erehtyväni voin vakuuttaa, että he ovat asettuneet +väijymään jotakin. Teidän korkeudellanne on paljo vihamiehiä. Ken +tietää, mitä kaikkea he saattavat uskaltaa? + +-- Hyv'on! Menkäämme sitten, mutta vielä me kuitenkin myöhemmin +palaamme takaisin. + +-- Emme ainakaan tänä yönä, armollinen herra. Älkää moittiko minun +varovaisuuttani. Minä en näe tässä mitään muuta kuin salajuonen. +Ja tämä pelko on luonnollinen, syystä että onhan minulla kunnia +seurata ensimäistä kuninkaallisen suvun prinssiä... sen saman kruunun +perillistä, jota niin monet eivät toivoisi koskaan hänen päässään +näkevänsä. + +Nämä viimeiset sanat tekivät Fransiin sellaisen vaikutuksen, että hän +heti päätti lähteä pois. Kuitenkaan ei hän tehnyt sitä kiroilematta +huonoa onneaan ja kuvittelematta vielä vast'edes jonkin sopivan +tilaisuuden tullen kostavansa noille viidelle jalosukuiselle sen +kepposen, jonka he täten olivat hänelle tehneet. + +-- Palataan sitten palatsiin, -- virkkoi hän. -- Siellä tapaamme +Bussyn, sillä nyt hän ainakin lienee palannut noista kirotuista +häistä. Hän lienee kuitenkin hakenut siellä jotain riitaa, mistä +johtuu, että hän ehkä jo on tappanut tai tulee tappamaan jonkin +noista sänkykamarisuosikeista. Ja se on ainoa seikka, mikä minua +hieman lohduttaa. + +-- Niin, armollinen herra, -- lisäsi d'Aurilly, -- toivokaamme Bussyn +suhteen parasta. En toivo mitään sen enempää ja luotan, niinkuin +teidän korkeutennekin, Bussyyn äärettömästi. + +He menivät nyt matkoihinsa. + +Mutta kun he parahiksi olivat ehtineet kääntyä Jouyn kadun +kulmauksessa, niin havaitsivat nuo viisi aatelismiestä Tison'in kadun +päässä ratsastajan. + +-- Nyt -- virkkoi Quélus -- on hän vihdoinkin käsissämme! + +-- Mahdotonta! arveli Maugiron. + +-- Miksi niin? + +-- Koska tuo mies ratsastaa yksin. Mutta meistähän hän jäi +Livarot'in, d'Entragues'in ja Ribeirac'in seuraan, ja ne eivät ole +sallineet hänen ratsastaa yksin. + +-- Mutta hän se on kuitenkin, -- huomautti d'Epernon. -- Etkö kuule +hänen äänekästä hymähtelyään tai tunne hänen karskia ryhtiään? Hän on +todellakin yksin. + +-- Siinä tapauksessa -- virkkoi d'O -- piilee siinä jokin salajuoni. + +-- Salajuoni tahi ei, -- vastasi Schomberg, -- niin on se kuitenkin +hän, ja siispä aseisiin, aseisiin! + +Se oli tosiaankin Bussy. Hän ratsasti vallan huolettomana pitkin +Saint-Antoinen katua. Niinkuin muistamme, oli Saint-Luc häntä +varottanut, mutta niistä epäluuloista huolimatta, joita tuo +Saint-Luc'in puhe oli hänessä herättänyt, oli hän, ystäväinsä +itsepintaisista rukouksista välittämättä, eronnut heistä Montmorencyn +hotellin portilla. + +Teko oli juuri niitä uhkarohkeita temppuja, joita tuo urhoollinen +översti rakasti. + +Sitäpaitsi oli Bussy ajatellut, että Saint-Luc, joka ei lukeutunut +hänen ystäviinsä ja jonka osanottavaisuus aiheutui vain oikeastaan +hänen kiusallisesta asemastaan, että Saint-Luc, sanomme, oli +kehottanut häntä näihin varovaisuustoimenpiteisiin saattaakseen +hänet vihamiestensä silmissä naurettavaksi, jos jotkut todellakin +olisivat asettuneet häntä väijymään. Ja Bussy pelkäsi naurunalaiseksi +joutumista paljo enemmän kuin vaaraa. Hän oli vihamiestensäkin +kesken tunnettu urhoollisuudesta, mikä joskus saattoi johtaa mitä +uhkarohkeimpiin yrityksiin vain tuon yleisen arvonannon säilyttämisen +tarkoituksessa. Oikean muinaisajan sankarin tavoin oli hän siis +eronnut kolmesta urhoollisesta toveristaan, jotka olisivat halunneet +tulla hänen mukanaan. Yksinään, ilman muita aseita kuin miekkansa +ja tikarinsa, suuntasi hän kulkuaan sitä taloa kohti, missä häntä, +päinvastoin kuin mitä olisi voinut luulla, ei odottanut rakastajatar, +vaan kirje, jonka Navarran kuningatar hänelle heidän ystävyytensä +muistoksi aina kerran kuukaudessa lähetti, ja jonka tuo urhoollinen +ylimys, kuningatar Margot'ille antamansa lupauksen mukaisesti, itse +persoonallisesti yön aikaan kävi kirjeentuojalta noutamassa. + +Hän oli minkään häiritsemättä päässyt Sainte-Catherinen kadulle, +kun hänen valpas ja harjaantunut katseensa havaitsi pimeässäkin ne +ihmisolennot, joita Anjoun herttua ei heti ollut älynnyt. + +Bussy laski noitten tummien haamujen lukua. + +-- Kolme, neljä, viisi, -- virkkoi hän, paitsi palvelijoita, jotka +ovat kätkeytyneet johonkin toiseen lymypaikkaan ja syöksyvät esiin +herrainsa huudon kuultuaan. Ne näyttävät pitävän minua arvossa. +Mutta tuleepa tästä joka tapauksessa tiukka työ yhden ainoan miehen +osaksi. Kunnon Saint-Luc ei siis minua pettänytkään, ja vaikkapa hän +nyt olisikin ensimäisenä ojentamassa miekkansa minua vastaan, niin +sanoisinpa kuitenkin: kiitos varotuksesta, toveri! + +Näin ajatellen hän ratsasti eteenpäin ja tunnusteli, pääsikö oikea +käsivarsi vapaasti liikkumaan kapan alla, jonka hän aivan huomaamatta +oli aukaissut. + +Ja juuri tällöin kuului Schombergin huuto: aseisiin! Ja nuo viisi +ylimystä syöksähtivät yht'aikaa esille. + +-- Vai niin, hyvät herrat, -- lausui Bussy lujasti, mutta +rauhallisella äänellä. -- Bussyparka siis onkin se villisika, joka +oli kaadettava? Kuulkaapas, hyvät herrat, villisika tulee kyllä +raapimaan eräitä naarmuja muutamien teikäläisten nahkaan. Te tiedätte +minun pitävän lupaukseni. + +-- Se on kyllä mahdollista, vastasi Schomberg, -- mutta se ei estä +sitä, herra Bussy d'Amboise, että te olette epäkohtelias hölmö, +koskapa ette älyä astua alas hevosenne selästä puhutellessanne meitä, +jotka seisomme. + +Samassa tunsi Bussy hevosensa horjahtavan, sillä Schomberg oli +harvinaisen taidokkaasti, josta taidostaan hän jo oli näyttänyt monta +esimerkkiä, heittänyt jonkinlaisen metsästysveitsensä hevosen toiseen +takajalkaan. + +Eläin vaipui vavisten maahan. + +Valmiina kaikkeen oli Bussy silmänräpäyksessä hypännyt alas satulasta +ja heilutti nyt paljastettua miekkaansa. + +-- Haa, konna! Se oli minun lempihevoseni, -- huusi hän. -- Sen saat +kalliisti maksaa! + +Ja kun Schomberg, rohkeutensa innostamana, ei ollut oikein laskenut +itsensä ja Bussyn miekan välistä matkaa, ojentuikin äkkiä Bussyn +käsivarsi, ja hänen miekkansa tunkeutui syvälle Schombergin reiteen. + +Schomberg päästi huudon. + +-- No, -- virkkoi Bussy, -- enkö minä pidä sanaani? Nyt on jo yksi +saanut nahkansa naarmuihin. Sinun olisi, hölmö, pitänyt iskeä Bussyn +ranteeseen eikä hevosen polveen. + +Ja tuossa tuokiossa oli Bussy suunnannut pitkän miekkansa kärjen +noiden neljän muun kasvoja ja rintaa kohti, ja, halveksien avun +huutamista, kääri nyt kappansa vasemman käsivartensa ympärille +jonkinlaiseksi kilveksi sekä vetäytyi takaperin päästäkseen muurin +viereen, jota vastaan hän saattoi nojata, tulematta ahdistetuksi +selkäpuolelta. Kaiken tämän tapahtuessa antoi hän kymmenen iskua +minuutissa ja tunsi tällöin useinkin pehmeätä suhahdusta, joka +merkitsi sitä, että miekka oli sattunut vihollisen ruumiiseen. +Silmänräpäykseksi hänen jalkansa liukahti ja hän tuli tahtomattaan +katsoneeksi maahan päin. Tätä hetkeä käytti Quélus hyväkseen +antaakseen hänelle iskun sivulta. + +Haavotettu! huusi Quélus. + +-- Kyllä, takkiin, -- vastasi Bussy, joka ei halunnut tunnustaa asiaa +oikeata laitaa. + +Senjälkeen hän syöksähti Quélusta kohti ja mitteli niin taitavasti +miekkaansa tämän kanssa, että tuon nuoren miehen ase lensi hänestä +kymmenen askeleen päähän. Mutta Bussy ei ehtinyt täydentää tuota +voittoaan, sillä siinä samassa ahdistivat häntä d'O, d'Epernon ja +Maugiron raivokkaina. Schomberg oli nyt saanut haavansa sidotuksi ja +Quélus oli hakenut miekkansa. Bussy huomasi niin ollen, että hänet +joka puolelta piiritettäisiin, ellei hän silmänräpäyksessä pääsisi +muurin viereen. + +Hän hypähti taaksepäin ja pääsi siten kolmen askeleen päähän +vihollisistaan. Mutta taaskin oli pian neljä miekkaa hänen +kimpussaan. Se oli jo kuitenkin myöhäistä, sillä tehtyään vielä +yhden harppauksen taaksepäin oli hän muurin luona ja pääsi tukemaan +sitä vasten. Siinä seisoi hän nyt, väkevänä kuin Akilles, hymyillen +vain niille lukemattomille miekaniskuille, joita hänen päänsä ympäri +suhisi. Mutta äkkiä tunsi hän kylmän hien kohoovan otsalleen ja hänen +silmissään musteni. Hän oli unohtanut haavansa, ja nämä pyörtymisen +merkit muistuttivat häntä siitä. + +-- Ahaa! sinä siis vihdoinkin antaudut! -- huusi Quélus ja iski yhä +hurjemmin. + +Päätä itse, onko asia niin, -- vastasi Bussy. + +Näin sanoessaan antoi hän Quélus'elle miekanlappeellaan niin +voimakkaan iskun ohimoon, että tämä tupertui takaperin. + +Hurjana raivosta päästi Bussy nyt kauhean huudon ja hyökkäsi +eteenpäin. D'O ja d'Epernon väistyivät tieltä, Maugiron oli nostanut +Quélus'en ylös ja piteli häntä käsiensä varassa. Bussy taittoi +jalallaan tämän miekan, haavotti taitavalla pistolla d'Epernon'ia +käsivarteen, ja silmänräpäyksen ajan hän oli voittajana. Mutta Quélus +tuli taas pian tuntoihinsa, Schomberg, vaikka olikin haavottunut, +alotti taistelun uudelleen, neljä miekkaa välähteli taaskin Bussyn +pään päällä, jo toisen kerran luuli hän olevansa hukassa. Hän +vetäytyi askel askeleelta takaisin päästäkseen jälleen muuriin +kiinni. Hän tunsi selvästi, että voimansa olivat lopussa. Miekka +ei enää osunut siihen suuntaan, johon epäselvä ajatus sen oli +tarkoittanut, vasemmalla kädellään tavotteli hän muuria, kosketti +sitä, ja kivien kylmyys häntä hieman virkisti. Mutta hänen suureksi +ihmeekseen antoikin tämä muuri perään. Siinä olikin puolittain +aukinainen portti. Silloin heräsi Bussyssa jälleen toivo; hän kokosi +kaikki voimansa tätä ratkaisevaa silmänräpäystä varten. Vielä +neljännesminuutin ajan olivat hänen hyökkäyksensä niin tiheitä, että +hän sai torjutuiksi kaikki miekat luotaan tai että vihollisensa +olivat pakoitetut laskemaan ne alas. Äkkiä vetäytyi hän portista +sisään ja, päästyään onnellisesti sisäpuolelle, painalti porttia niin +voimakkaasti, että se jysähtäen paukahti lukkoon. + +Nyt oli taistelu päättynyt ja Bussy oli vaarasta vapaa; hän oli +voittaja, sillä hän oli pelastunut. + +Ilostajuopunein silmin katseli hän porttiluukun tiheän ristikon läpi +vihollistensa kalpeita kasvoja. Hän kuuli mielettömiä miekaniskuja +turhaan suunnattavan tukevaa tammiporttia vastaan, kuuli huutoja +ja kirouksia. Vihdoin hänestä tuntui siltä kuin maa ja muuri hänen +jalkainsa alla horjuisivat. Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja +oli tullut pihamaalle. Siellä hän vaipui uupuneena muutamalle rapulle. + +Senjälkeen hän ei enää tiennyt mitä tapahtui: hänestä tuntui kuin +olisi hän astunut alas haudan hiljaisuuteen ja yöhön. + + + + +4. + +Unta on joskus hyvin vaikea erottaa todellisuudesta. + + +Ennenkuin Bussy oli mennyt tainnoksiin, oli hänessä ollut vielä +sen verran tolkkua, että oli pistänyt nenäliinansa haavan kohdalle +vaatteiden alle ja tiukentanut miekanhihnaa siltä kohdalta, mikä niin +ollen muodosti jonkinlaisen siteen haavaan, josta jo oli vuotanut +niin paljo verta, että hän pyörtyi. + +Mutta olkoonpa nyt niin, että elinvoimat hänen aivoissaan vielä +tuon näennäisen tajuttomuudenkin aikana toimivat, taikka että tämä +taintumustila oli lakannut ja sen sijaan tullut kuume, jonka jälkeen +hän uudelleen vaipui tainnoksiin, tuo kaikki oli yhdentekevää siihen +nähden, mitä Bussy näki tai luuli näkevänsä ollessaan tuossa unen tai +todellisuuden tilassa. + +Hän oli nyt huoneessa, jonka huonekalut olivat veistokuvilla +koristetut, jonka seinäpaperit olivat täynnänsä mytologisia kuvioita +ja jossa oli maalattu katto. Siellä oli kaksi akkunaa, ja niiden +väliin oli asetettu nuoruutta ja kauneutta säteilevän naisen kuva. +Bussysta tuntui siltä kuin kuvan kehyksenä olisi vaan jonkinlainen +ovenpielus. Maaten pitkänään ja liikkumattomana sängyssä ja kuin +jonkin yliluonnollisen voiman kahlehtimana katsella tuijotteli Bussy +noita kuvioita Oliko hän nähnyt ne ennen, vai näkikö hän ne nyt ensi +kerran? Tähän kysymykseen hän ei voinut antaa itselleen vastausta, +sillä siksi oli hänen päänsä aivan liian epäselvä. + +Mutta yht'äkkiä astui naisenkuva ulos kehyksestään, ja ihastuttava +olento, valkoiseen villapukuun pettuna, hiukset hulmuavina läheni +häntä. Tämä nainen oli niin ihmeellisen kaunis, että Bussy teki rajun +liikkeen heittäytyäkseen hänen jalkoihinsa. Mutta hän tunsi olevansa +sidottuna sänkyyn samallaisilla siteillä kuin ruumis on kahlittu +hautaansa. + +Tuo tunne sai hänen tarkastelemaan sänkyä, jossa makasi. Se +näytti olevan hienotekoinen sänky Frans I:sen ajoilta valkoisine, +damastikankaasta tehtyine verhoineen. + +Seinille piirretyt kuviot eivät enää kiinnittäneet Bussyn huomiota. +Muotokuva oli nyt hänelle kaikki kaikessa, ja hän koetti kiinnittää +katsettaan siihen tyhjään sijaan, minkä oli täytynyt jäädä kehyksen +sisäpuolelle: mutta sen kehyksen edessä leijaili kuin pilvi, eikä hän +päässyt siitä selville. Hänen katseensa kohdistui uudelleen tuohon +salaperäiseen olentoon, ja Bussy alkoi kohteliaasti häntä puhutella. + +Mutta yht'äkkiä nainen hävisi, ja tumma ruumis asettautui Bussyn ja +naisen väliin. + +Bussy tästä kovin harmistui ja kävi niin kiukkuiseksi tuota vierasta +kohtaan, että hän, jos vaan olisi kyennyt liikkumaan, ihan varmasti +olisi käynyt hänen kimppuunsa. Hän jo todella sitä yrittikin, mutta +se oli hänelle mahdotonta. + +Samassa kuuli hän vastatulleen lausuvan: + +-- No, viimeinkin siis olen saapunut perille! + +Olette, hyvä herra, ja nyt voitte ottaa siteen kasvoiltanne, vastasi +niin suloinen ääni, että Bussyn kaikki sydänhermot siitä vavahtelivat. + +Bussy teki liikkeen nähdäkseen, oliko tuo suloääninen nainen sama, +jota muotokuva esitti. Mutta hänen yrityksensä olivat tuloksettomia. +Hän ei nähnyt mitään muuta kuin nuoren, miellyttävän miehen, joka +otti siteen silmiltään ja jäi oudoksuen katselemaan ympärilleen. + +-- Hiikkariin tuo mies! ajatteli Bussy. + +Hän koetti saada puetuksi tuon ajatuksensa sanoiksi tai teoksi; mutta +niin toinen kuin toinenkin oli vallan mahdotonta. + +Ah, nyt minä ymmärrän, -- virkkoi nuori mies ja lähestyi sänkyä, -- +Te olette haavottunut, hyvä herra, eikö niin? Sallikaa minun katsoa; +me koetamme teitä lääkitä. + +Bussy tahtoi vastata, mutta ei kyennyt. Hänen silmiään verhosi kuin +lasimainen kalvo ja hänen sormenpäissään pisteli kuin tuhansin +neuloin. + +-- Onko haava kuolettava? -- kysyi taas se suloinen ääni, mutta +samalla niin osaaottavaisen surumielisenä, että se sai kyynelet +kihoamaan Bussyn silmiin. + +-- Sitä en vielä tiedä, mutta olen sen pian teille sanova, -- vastasi +nuori mies. -- Tajutonna hän kuitenkin on. + +Vain tämän saattoi Bussy vielä käsittää: hän tunsi vielä kerran +kuulevansa kuin jotain poistuvain hameitten kahinaa. Sitten hänestä +tuntui siltä kuin valettaisiin kuumaa rautaa hänen kylkeensä, mutta +senjälkeen hän kokonaan menetti tajuntansa. + +Kun hän tästä horrostilastaan heräsi, tunsi hän kylmän tuulen +hivelevän kasvojaan, ja karkeita ääniä osui hänen korviinsa. Hän +avasi silmänsä nähdäkseen, riitelivätkö ehkä nuo seinälle maalatut +kuviot keskenään, ja hän koetti tarkastella, vieläkö muotokuva oli +paikoillaan. Mutta hän ei nähnyt seiniä eikä kattoa eikä kuvaa; +kaikki olivat kadonneet. Hänen oikealla puolellaan seisoi harmaisiin +vaatteisiin puettu mies, valkea, verentahraama esiliina edessään, +mikä oli kääritty paremmin toiselle puolelle; vasemmalla puolellaan +näkyi muuan augustinolaismunkki, joka koetteli kädellään hänen +päätään. Etupuolella seisoi jokin vanha nainen ja kuului mutisevan +eräitä rukouksia. + +Bussyn harhaileva katse kiintyi pian erääseen suunnattomaan +kivimöhkäleeseen, joka näkyi vähän tuonnempana hänen edessään, ja +hän tarkasteli sitä hyvin huomaavaisesti saadakseen selville, mikä +se oli. Hän tunsi silloin Templen harjoineen, ja sen yläpuolelta +kirkkaan talvisen taivaan, jota nouseva aurinko kultaili. + +Bussy havaitsi makaavansa ihan yksinkertaisesti kadulla tai oikeammin +sanoen Temppelitornin vallihaudan vierustalla. + +-- Kiitoksia, paljo kiitoksia, hyvät ihmiset, -- virkkoi hän, -- +vaivastanne tuodessanne minut tänne. Minä tarvitsin ilmaa, mutta +olisihan sitä voitu hankkia minulle avaamalla akkuna, ja minä olisin +maannut paremmin damastisängyssä kuin täällä kadulla. Mutta hyvä +näinkin. Jollette vielä ole saaneet maksua, niin löydätte minun +taskustani joukon kolmattakymmentä kultapalaa; ottakaa ne, hyvät +ystävät, ja jakakaa keskenänne. + +-- Herra, -- sanoi lahtari, -- emme me ole kantaneet teitä tänne. +Te olitte jo täällä ennen meidän tuloamme, ja me havaitsimme teidät +kulkiessamme tästä ohi päivän koittaessa. + +-- No, entäs nuori tohtori? -- kysyi Bussy. -- Oliko hänkin täällä? + +Ympärilläolevat katsahtivat kummastuneina toisiinsa. + +-- Hän hourii vielä, -- virkkoi augustinolaismunkki päätään +pudistellen; sitten hän sanoi Bussylle: -- luulen tekeväsi parhaiten, +jos tunnustat syntisi, poikani. + +Bussy tuijotti munkkiin. + +-- Täällä ei ole mitään lääkäriä, nuori miesparka, -- virkahti eukko. +-- Te olitte aivan yksin ja hyljättynä. Tuolla lumessa voitte nähdä +äskeisen makuusijanne. + +Bussy tunsi kylkeänsä pakottavan, muisti saaneensa miekanpiston, +vei kätensä sisälleen ja huomasi nenäliinan olevan haavan päällä, +miekanhihnan kiinnipitämänä. + +-- Onpa tämä merkillistä! huudahti hän. + +Ympärilläseisojat noudattivat nyt saamaansa lupaa ja jakaen rahoja +keskenään valittivat kovalla äänellä haavotetun surkeutta. + +-- Kas niin, -- virkkoi Bussy huomattuaan rahat jaetuiksi, -- nyt on +kaikki hyvin, hyvät ystävät. Viekää nyt minut takaisin palatsiin. + +-- Sen me kyllä teemme, nuori miesrukka, teurastaja on vahva, ja +sitäpaitsi on hänellä hevonen, jota voitte käyttää. + +-- Niin onkin, -- selitti teurastaja. -- Sekä minä että hevoseni +olemme käytettävissänne, jalo herra. + +-- Hyvä on, poikani, -- virkkoi munkki. -- Sill'aikaa kun lahtari +noutaa hevostaan, voitte saada rippinne. + +-- Taivaan kautta! -- huudahti Bussy ja nousi ylös. -- Toivonpa, +ettei minun tilani ole niinkään vaarallinen. Järjestäkää siis, isä, +asiat niin, että voitte ripittää jotain sellaista, jolla on kiiruumpi +kuin minulla. Minulla on vilu ja minä tahdon mahdollisimman pian +päästä palatsiin lämmittelemään. + +-- Mikä sitten on palatsinne nimi? + +-- Bussyn hotelli. + +-- Mitä sanotte! -- huudahtivat kaikki muut. -- Bussyn hotelli. + +-- Niin, minkävuoksi se on teistä niin kummallista. + +-- Te kuulutte siis Bussyn väkeen? + +-- Olen Bussy itse. + +-- Bussy! -- huusivat kaikki. -- Jalo Bussy, urhoollinen Bussy, +kuninkaallisten suosikkien kauhistus! Eläköön Bussy! + +Näin sanoen nostivat he tuon nuoren miehen käsivarsilleen ja +kantoivat hänet voittokulussa palatsiin, mutta munkki meni tiehensä +ja, laskien rahaosuuttaan, mutisi: + +-- Jos mies kerran on tuo kirottu Bussy, niin ei minua lainkaan +ihmetytä, ettei hän halunnut rippiä. + +Palatsiinsa saavuttuaan kutsutti Bussy luokseen lääkärinsä, joka ei +pitänyt haavaa vaarallisena. + +-- Sanokaa minulle, -- kysyi Bussy, -- onko tämä haava jo ollut +sidottuna? + +-- Sitä en todellakaan voi sanoa, -- vastasi tohtori. + +-- Ja sanokaa minulle, -- jatkoi Bussy, -- onko haava niin +vaikealaatuinen, että se olisi saattanut minut hourailemaan? + +-- Epäilemättä. + +-- Tuhannen vietävä! -- huudahti Bussy. -- Silloinhan olisivat kai +nuo koreat seinät, komea sänky, muotokuva ja ihastuttava nainen +samoinkuin tohtorikin, joka oli sokkosilla ja jolle minä olin +huutamaisillani: varokaa, polttaa, polttaa! -- silloinhan olisi +kaikki tämä ollut vaan hourailua, eikä mikään muu totta, paitsi se, +että minä taistelin kuninkaan suosikkien kanssa. Mutta missäs me +tappelimmekaan? Ahaa, jopa muistan, se tapahtui lähellä Bastiljia. +Minä nojasin muuria vastaan, ja muurissa oli portti, joka aukeni +oikeaan aikaan. Suurella vaivalla sain sen paiskatuksi lukkoon +ja sitten tulin pitkään käytävään; mutta sitten en muista enää +mitään, ennenkuin tulin tuntoihini. Mutta tulinkohan minä tosiaankin +tuntoihini, vai onko tuo kaikki ollutkin unta? Mutta toden totta, +hevoseni lienee kai löydetty kuolleena paikalta. Tohtori, olkaa hyvä +ja huutakaa joku palvelijani tänne. + +Tohtori huusi palvelijan sisälle. + +Bussy sai nyt tietää, että hevonen vertavuotavana ja haavotettuna +oli laahautunut palatsin portille, missä se päivän sarastaessa oli +tavattu hirnumassa. Talossa oli heti syntynyt hälinä. Bussyn kaikki +uskolliset palvelijat olivat rientäneet häntä etsimään, ja monet +niistä olivat vieläkin sillä tiellään. + +Siis vain muotokuva on unta, -- virkkoi Bussy, -- ja senhän tietysti +täytyikin sitä olla: sillä kuinka olisi mahdollista, että kuva astuu +ulos kehyksestään puhuttelemaan lääkäriä, jonka silmien edessä on +side? Minä olen narri voidessani ajatella mitään tuollaista. Ja +kuitenkin kaikitenkin oli muotokuva niin kovin miellyttävä! + +Bussy koetti nyt mielessään muistella, miltä tuo kuva oli näyttänyt, +ja sitä muistellessaan hän tunsi ruumiissaan suloista puistatusta, +kuin jonkinlaista horkkaa, jonka rakkaus synnyttää ja joka samalla +kertaa sekä lämmittää että jäädyttää sydäntä. + +-- Ja kaikkea tuota minä olisin uneksinut! -- huudahti hän, tohtorin +sitoessa hänen haavaansa. -- Kautta Jumalan! Se on mahdotonta. +Sellaista unta ei voida nähdä! + +Hän alkoi jo ainakin sadatta kertaa toistaa mielessään: Minä olin +tanssiaisissa, Saint-Luc varotti minua Bastiljin seuduista, olin +Antraguet'in, Livarot'in ja Ribeirac'in seurassa, mutta erosin heistä +ja läksin rannalle päin. Tournellesin hotellin luona sain minä +roistot näkyviini; ne hyökkäsivät päälleni ja haavoittivat hevoseni. +Me tappelimme urhoollisesti, minä jouduin pitkään käytävään, tunsin +voivani pahoin, ja sitten... Ah! siinä minä nyt taaskin olen; tuo +_sitten_ tappaa minut. Se on kuumetta, hourailua, unta, tuo _sitten_. + +-- Ja sitten, -- lisäsi hän huoaten, -- löysin itseni Temppelitornin +vallihaudan luota, missä muuan augustinolaismunkki halusi minua +ripittää. Mutta minä kyllä vielä otan asiasta selon, jatkoi hän +hetken vaitioltuaan. -- Sanokaapas minulle, tohtori, tarvitseeko +minun pysytellä neljäätoista päivää sisällä tämän naarmun tähden, +niinkuin minun piti olla viime kerralla? + +-- Riippuu asianhaaroista. Voitteko kävellä ja liikutella itseänne? + +-- Voinpa niinkin, -- vastasi Bussy. -- Tuntuu aivan siltä kuin +minulla olisi elohopeata säärissäni. + +-- Kävelkääpä kerran huoneen ympäri, jotta saan nähdä. + +Bussy hyppäsi ylös sängystään ja osotti puheensa todeksi kävelemällä +nopeasti huoneen ympäri. + +-- Siitä tulee pian hyvä, -- virkkoi tohtori, -- kunhan ette vain +nouse hevosen selkään ratsastamaan kymmentä peninkulmaa ensimäisenä +päivänä. + +-- No, sepä vasta oli kunnon puhetta, tohtori! -- huudahti Bussy. +-- Kuitenkin olen nähnyt toisenkin lääkärin tänä yönä. Hänen +kasvonpiirteensä ovat niin kiintyneet muistiini, että jos hänet vielä +kerran tapaan, tunnen hänet paikalla, sen voin vastata. + +-- Jalo herra, -- sanoi tohtori, -- häntä ei maksa vaivaa etsiä; +miekanpistosta johtuu aina hieman kuumetta, se pitäisi teidän +paraiten tietää, teidän, joka niin monta kertaa olette saanut niitä +tuntea. + +-- Ah! -- huudahti Bussy, saaden äkkiä päähänsä erään ajatuksen, +sillä hän ei mitenkään voinut olla ajattelematta tuota salaperäistä +yötä. -- Olisikohan uneni ehkä alkanutkin jo portin ulko- eikä +sisäpuolella? Kenties ei ole olemassakaan mitään kivitettyä käytävää +enemmän kuin mitään damastisänkyäkään tai muotokuvaa? Ehkäpä ne +lurjukset luulivat minun kuolleen ja kantoivat Temppelitornin luo? +Siinä tapauksessa on varmaa, että kaikki muu on unennäköä. Suuri +Jumala! Jos on totta, että minun on kiittäminen heitä tästä unestani, +joka saa kaiken vereni kuohumaan, niin vannonpa tuhoavani heidät +viimeiseen mieheen. + +-- Jalo herra, -- sanoi tohtori, -- jos haluatte tulla pian +terveeksi, niin ette saa olla noin raju. + +-- Lukuunottamatta Saint-Luc'ia, -- jatkoi Bussy kuuntelematta +tohtorin sanoja. Mitä häneen tulee, on kysymys aivan toinen; hän +on käyttäytynyt minua kohtaan kuin ystävä. Minä teen ensimäisen +tervehdyskäyntini hänen luonaan. + +-- Mutta ette ennen kello viittä iltapäivällä, -- huomautti tohtori. + +-- Olkoon menneeksi, -- vastasi Bussy. -- Mutta minä vakuutan teille, +etten tule sairaaksi siitä, jos menenkin ulos ihmisiä tapaamaan, +mutta pikemminkin siitä, että pysyn täällä hiljaa yhdessä kohdin ja +istun yksinäni. + +-- Se saattaa kyllä olla mahdollista, -- myönnytti tohtori. Te +olette joka suhteessa merkillinen potilas. Tehkää niinkuin haluatte, +armollinen herra: minä määrään teille vain yhden seikan, ja se on, +ettette hanki itseenne uutta miekanpistosta, ennenkuin tämä entinen +on parantunut. + +Bussy lupasi noudattaa tohtorin määräystä niin hyvin kuin taisi, ja +annettuaan pukea itsensä noudatti hän kantotuolinsa esiin ja käski +viedä itsensä Montmorencyn hotelliin. + + + + +5. + +Vastanaineet. + + +Ludvig clermontilaista, joka tavallisemmin tunnettiin Amboisen +Bussyn nimellä, pidettiin kuudennentoista vuosisadan suurimpina +sotapäällikköinä, vaikkapa hän kuolikin jo parahiksi kolmenkymmenen +vuoden vanhana. Hän oli kaunis mies ja oikea ylimys. Kuninkaat +ja ruhtinaat tavottelivat hänen ystävyyttään, ja kuningattaret +suvaitsivat jaella hänelle mitä herttaisimpia hymyilyjään. Bussy oli +La Molen jälkeen tullut Navarran Margaretan suosituksi, ja tuo kelpo +kuningatar, joka tuon entisen suosikkinsa kuoleman jälkeen kaipasi +lohdutusta, oli kauniin Bussyn vuoksi tullut tehneeksi niin monta +tyhmyyttä, että hänen puolisonsakin, Henrik, siitä harmistui, Henrik, +joka ei muuten tuollaisista juuri paljoa perustellut, -- tyhmyyksiä, +joita hänen lankonsa Frans, Anjoun herttua, ei koskaan olisi +antanut hänelle anteeksi, ellei tuo rakkaus olisi tehnyt Bussysta +hänen puoluelaistaan. Tälläkin kertaa uhrasi herttua kaikkensa sen +levottoman kunnianhimonsa vuoksi, joka koko elämänsä ajan tuotti +hänelle niin paljo kärsimyksiä. + +Mutta kaiken tämän aikana ei Bussy ollut, kuten ennenkään, tuntenut +vähintäkään pelkoa, ei edes tähän asti tiennyt, mitä rakkaus oli. + +Henrik III oli tarjonnut Bussylle ystävyyttään, mutta Bussy oli siitä +kieltäytynyt lausumalla, että kuninkaitten ystävät olivat samalla +niiden renkejä ja väliin vielä pahempaakin sekä ettei sellainen +tarjous hänelle kelvannut. Henrik III:nnen oli täytynyt niellä +tämä loukkaus, mikä muuttui yhäkin loukkaavammaksi sen kautta että +Bussy otti Fransin herrakseen. Frans oli, kuten sanottu, Bussyn +herra, ei kuitenkaan samalla tavalla kuin häkinvartija on leijonan: +hän palvelee ja ruokkii sitä, ettei se repisi häntä kappaleiksi. +Sellainen oli tämä Bussy, jota Frans aina työnti edellään. Bussy sen +kyllä tiesi, mutta se sopi juuri hänen suunnitelmiinsa. + +Hänen ajatuskantansa muistutti Rohanin perheen mielilausetta: +kuningas en voi olla, ruhtinaana oloa ylenkatson, olen Rohan. Bussy +ajatteli: Ranskan kuningasta minusta ei tule, mutta Anjoun herttuasta +se voi tulla, ja silloin tulee minusta _hänen_ kuninkaansa. + +-- Onko herra de Saint-Luc kotona? kysyi Bussy palatsiin saavuttuaan. + +-- Ei, armollinen herra, -- vastasi portinvartija. + +-- Mistä minä sitten saan hänet käsiini? + +-- Minä en tiedä, -- vastasi vanha palvelija. -- Me olemme kaikki +hyvin levottomia, sillä herra de Saint-Luc ei eilisillasta alkaen ole +ollut kotona. + +-- Mitä sanotte? -- huudahti Bussy epäillen. + +-- Asia on siten kuin minulla on ollut kunnia sanoa, armollinen herra. + +-- Onko sitten rouva de Saint-Luc kotona? + +-- On. + +-- Menkää sanomaan hänelle, että olisin iloinen, jos saisin tulla +häntä tervehtimään.? + +Viiden minuutin kuluttua palasi portinvartija ilmoittamaan, että +rouva de Saint-Luc odotti häntä. + +Bussy meni rappuja ylös. Jeanne otti hänet vastaan isossa +salissa. Hän oli hyvin kalpea, hänen silmänsä olivat punaiset +nukkumattomuudesta ja hänen kasvoiltaan saattoi havaita kyynelten +jälkiä. + +-- Olkaa tervetullut, herra de Bussy, huolimatta siitä pelosta, jota +teidän läsnäolonne minussa herättää, -- lausui tuo nuori nainen. + +-- Mitä te tarkoitatte, hyvä rouva? -- kysyi Bussy. -- Kuinka saattaa +minun läsnäoloni herättää teissä pelkoa. + +-- Ah! onhan teidän ja Saint-Luc'in kesken viime yönä tapahtunut +kaksintaistelu. Myöntäkää se! + +Minun ja herra de Saint-Luc'in kesken? -- huudahti Bussy +hämmästyneenä. + +-- Niin. Hänhän lähetti minut pois saadakseen puhutella teitä hieman +kahdenkesken. Te olette Anjoun herttuan palveluksessa, ja Saint-Luc +on kuninkaan. Teillä on varmastikin ollut jokin riita keskenänne, +herra de Bussy. Minä rukoilen teitä; sanokaa minulle totuus. Tehän +näette minun levottomuuteni. Saint-Luc tosin läksi kuninkaan +seurassa, mutta tehän olette voineet sopia kohtauksestanne jossain +muualla. Oi, minä vannotan teitä, sanokaa, mitä Saint-Luc'ille on +tapahtunut! + +-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy. -- Se mitä minulle sanotte, on +tosiaankin kummallista. Odotin teidän kysyvän kuinka on minun haavani +laita, ja nyt olisikin minun päinvastoin tehtävä selkoa toisesta +henkilöstä. + +-- Ah! Onko Saint-Luc todellakin teitä haavoittanut? Te olette +taistellut hänen kanssaan! -- huudahti Jeanne. Olinhan sittenkin +oikeassa. + +-- Ettepä niinkään, hyvä rouva. Saint-Luc'illa ja minulla ei ole +ollut pienintäkään käsikähmää, eikä hän, Jumalan kiitos, ole minua +haavottanut. Päinvastoin on hän tehnyt kaiken voitavansa saadakseen +sen estetyksi. Hän kai jo on puhunut teille siitä ystävyydestä, mikä +nyttemmin meidän välillämme vallitsee? + +Hänkö? Kuinka hän olisi voinut siitä minulle puhua, kun minä en ole +saanut häntä nähdäkään? + +-- Ettekö ole häntä nähnyt? + +-- Ah, en! En lainkaan. + +-- Mutta missä ihmeessä hän sitten mahtaa olla? + +-- Sitäpä juuri aioin itsekin kysyä teiltä, -- huokasi Jeanne. + +-- Mutta kertokaahan toki, hyvä rouva, mitä kaikkea on tapahtunut, +-- lausui nyt Bussy, arvaten asiain oikean laidan. -- Tämähän on +naurettavaa. + +Rouvaparka katsahti Bussyyn hämmästyksissään. + +-- Ei, ei, se on hyvin ikävää, tarkoitin sanoa, -- jatkoi Bussy +äkisti. -- Minun haavastani on vuotanut niin paljo verta, ettei pääni +ole vallan selvä. Kertokaa nyt, taivaan tähden, tämä surkea juttu. + +Jeanne kertoi nyt kaiken mitä tiesi, nimittäin että kuningas oli +käskenyt Saint-Luc'in seuraamaan itseään, että Louvren portit oli +sulettu ja että vartija oli lähettänyt pois herra de Brissac'in +palvelijat. + +Hyvä! -- virkkoi Bussy. -- Nyt ymmärrän kaiken: hänen majesteettinsa +on vienyt Saint-Luc'in kanssaan Louvreen, ja sinne päästyään ei +Saint-Luc ole saanut lähteä sieltä pois. + +-- Miksikä ei? -- kysyi Jeanne. + +-- Ooh, hyvä rouva, -- vastasi Bussy neuvottomana, -- ettehän toki +vaadi minun ilmaisemaan valtiosalaisuuksia? + +-- Mutta -- jatkoi nuori rouva selittelyjään -- sekä minä että +isäni olemme käyneet Louvressa, ja vastasivat, etteivät meidän +tarkoitustamme ymmärtäneet ja että herra de Saint-Luc ihan varmaan +olisi kotonaan. + +-- Siinäpä vieläkin lisätodistus siihen, että Saint-Luc edelleenkin +on Louvressa, -- huomautti Bussy. + +-- Niinkö luulette? -- kysäsi Jeanne äkkiä. + +-- Olen siitä varma, hyvä rouva. Haluatteko itse tulla siitä +vakuutetuksi? + +-- Kuinka se voisi käydä päinsä? + +-- Sallikaa minun pitää siitä huolta. + +-- Mutta minä vakuutan teille, että minun palatsiin menoni on aivan +turhaa; minut ihan varmasti palautetaan sieltä takaisin samalla +tavalla kuin viime kerrallakin. Sillä jos hän todellakin siellä +olisi, niin miksi sitten en saisi häntä nähdä? + +-- Tahdotteko todellakin tulla Louvreen tapaamaan miestänne? + +-- Mutta ellei hän ole siellä? + +-- Minä vakuutan, että hän on siellä. + +-- Merkillistä! Mutta herra de Bussy, pääsettekö te itse tosiaankin +Louvreen? + +-- Pääsen, syystä etten minä ole rouva de Saint-Luc. + +-- Minä en teitä ymmärrä. + +-- Tulkaa vaan mukaan ja luottakaa minuun. + +-- Te käytte yhä enemmän ja enemmän käsittämättömäksi. Te väitätte, +ettei rouva de Saint-Luc saa tulla Louvreen, ja kuitenkin tahdotte +itse viedä minut sinne. + +-- En lainkaan, rouvaseni; en minä tahdo viedä sinne rouva de +Saint-Luc'ia, naishenkilöä!... Hyi! + +-- Te teette minusta pilaa, herra de Bussy, ja se on väärin tehty, +sillä näettehän tuskani. + +-- Eipä niinkään, kaunis rouvani; kuunnelkaa nyt vaan minua ja +ymmärtäkää. Te olette kaksikymmenvuotias, teillä on mustat silmät +ja pitkä vartalo ja te muistutatte minun nuorinta hovipoikaani: +muistatteko sitä soreata poikaa, jolle kultavaatteet eilenillalla +niin hyvin sopivat? + +-- Ooh, mitä hullutuksia, herra de Bussy! -- huudahti Jeanne +punastuen. + +-- Kuulkaapas, tämä on ainoa keino, joka minulla on teille +ehdotettavana. Tehän voitte sen joko hyväksyä tai hylätä. Tahdotteko +tavata miestänne, sanokaa! + +-- Antaisin kaikkeni maailmassa saadakseni häntä nähdä! + +-- Minä lupaan, että saatte hänet nähdä ilman että siitä koituu +teille vähintäkään vaivaa. + +-- Niin... mutta... + +-- Olen sanonut teille, millä tavalla. + +-- Olkoon sitten menneeksi, herra de Bussy. Minä alistun +ehdotukseenne. Pyytäkää sitten joltain hovipojaltanne minulle +vaatteet lainaksi. Lähetän jonkin kamarineitsyeni niitä noutamaan. + +-- Ei, hyvä rouva, sitä ei tarvita. Minä lähetän teille jonkun niistä +uusista puvuista, joita olen niille lurjuksille valmistuttanut +kuningattaren ensi tanssiaisia varten; koetan valita sellaisen, jonka +luulen teille parhaiten sopivan. Sitten tapaamme toisemme ja menemme +yhdessä Louvreen. + +Jeanne hymyili ystävällisesti ja, ojentaen kätensä Bussylle, virkkoi: + +-- Annatteko minulle anteeksi epäilykseni, herra de Bussy? + +-- Sydämestäni, rouvaseni; minullahan on nyt tilaisuus järjestää +seikkailu, joka saa koko Europan nauramaan. Siis oikeastaan olenkin +minä teille kiitollisuuden velassa. + +Kun Bussy oli jättänyt nuorelle rouvalle hyvästit, palasi hän +kotiinsa järjestämään asioita kuntoon tämän suunnitellun naamiohuvin +varalle. + +Illalla Bussy ja rouva de Saint-Luc kohtasivat toisensa edeltäpäin +sopimassaan paikassa. Ellei tuon nuoren naisen yllä olisi ollut hänen +oman hovipoikansa puku, ei Bussy olisi häntä tuntenut. Hän olikin +tuossa valepuvussaan vallan hurmaava. Vaihdettuaan muutamia sanoja +suuntasivat he askeleensa Louvrea kohti. + +Matkalla tuli heitä vastaan niin lukuisa seurue, että se täytti +melkein koko kadun ja sulki heiltä tien. Jeanne pelästyi; mutta +vartijoista ja soihduista tunsi Bussy Anjoun herttuan, joka +sitäpaitsi oli helposti tunnettavissa ratsastamistavastaan ja +valkeasta samettiviitastaan. + +-- Teidän korkeutenne! Teidän korkeutenne! -- huusi Bussy niin +kovasti kuin keuhkoistaan sai irti. + +Hevosten kavioitten kopseesta ja yleisestä äänten sorinasta +huolimatta osui tämä huuto herttuan korviin, ja hän pyörähytti heti +ympäri ja ylen iloisena huudahti: + +-- Sinäkö, Bussy? Luulin sinun olevan kuolettavasti haavottunut ja +aioin juuri tulla sinun taloosi. + +-- Tosiaankin, teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy edes kiittämättä +prinssiä tämän osanottavaisuudesta. Ellen tällä hetkellä ole +kuollut, niin on minun siitä kiittäminen ainoastaan omaa itseäni. +Hankittepa minulle tosiaankin kauniita seikkailuja, armollinen herra! +Saint-Luc'in eilisissä tanssiaisissa oli oikea ryövärikopla. Niin, +eipä siellä ollut ainoatakaan muuta teidän puoluelaistanne kuin minä, +ja ovatpa ne, kautta kunniani, olleet lähellä vuodattaa jok'ainoan +veripisaran minusta. + +-- Kautta taivaan, sen saavat ne kalliisti maksaa, Bussy; niiden on +maksettava minulle sinun veresi, pisara pisarasta! + +-- Teidän korkeutenne sanoo nyt niin, -- jatkoi Bussy vanhaan +vapaaseen tapaansa --, ja kuitenkin olen minä varma siitä, että te +hymyilette ensimäiselle, joka teitä vastaan tulee. + +-- No, -- vastasi prinssi, -- tuleppa siis mukanani Louvreen, niin +saat omin korvin kuulla. + +-- Mitä saan kuulla, teidän korkeutenne? + +-- Saat kuulla sen, mitä minä olen sanova veljelleni. + +-- Mutta minäpä en tulekaan kanssanne Louvreen, jos vaan torain +saanti on kysymyksessä. Sitä saattavat prinssit ja suosikit pitää +hyvänään, jos haluavat. + +-- Ole vaan levollinen ja luota siihen, että minä tulen ottamaan +asian vakaalta kannalta. + +-- Lupaako teidän korkeutenne, että sovituksesta tulee loistava? + +-- Minä lupaan, että sinä tulet olemaan siihen tyytyväinen. Mutta +taidatpa yhäkin epäillä, luulemma? + +-- Teidän korkeutenne, minä tunnen teidät niin hyvin. + +-- Tule mukaan, sanon minä. Minä vastaan siitä, että he tulevat +saamaan puheenaihetta. + +-- Eipä milloinkaan saattaisi onni olla tämän suosiollisempi, -- +kuiskasi Bussy Jeannen korvaan. -- Noiden hellien veljesten kesken +syntyy kauhea kiista, ja sillävälin saatte te tavata miestänne. + +-- No, -- jatkoi prinssi, -- vieläkö pysyt epäilyksissäsi vai +täytyykö minun antaa ruhtinaallinen sanani pantiksi? + +-- Eihän toki, sehän ennustaisi onnettomuutta, -- vastasi Bussy. -- +Minä seuraan teitä omalla uhallani, tulipa mitä tuli, armollinen +herra, ja jos minua loukataan, niin minä kostan. + +-- Ei, uljas ylimykseni, -- sanoi herttua, -- ei ole sinun, vaan +minun asiani kostaa. Tiedä, -- lisäsi hän hiljaisemmalla äänellä, -- +että minulle on tunnettua, ketkä sinun kimppuusi kävivät. + +-- Äh! -- intti Bussy. -- Teidän korkeutenne olisi nyt viitsinyt +vaivautua kuulustelemaan moisia asioita. + +-- Kyllä, sanonpa sinulle, että olen itse heidät nähnyt. + +-- Missä sitten, teidän korkeutenne? + +-- Porte Saint-Antoinen luona, jonne itselläni; oli asiaa, -- vastasi +prinssi. -- Ne hyökkäsivät minunkin kimppuuni ja olivat vähällä minut +murhata, jo aavistinkin, että ne ehkä väijyivät sinua, muutoin... + +-- Mitä te tarkoitatte, armollinen herra? + +-- Oliko sinulla silloin tuo hovipoika mukanasi? -- kysäsi prinssi +kuin ohimennen ja keskeytti sen uhkauksen, jonka juuri oli aikonut +lausua. + +-- Ei, teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy. -- Olin ihan yksinäni; +mutta entä te? + +-- Minun seurassani oli Aurilly, -- selitti prinssi.. + +-- Mutta minkävuoksi sinä olit yksin? + +-- Senvuoksi, että halusin säilyttää maineeni pettämättömästä +rohkeudestani. + +-- Ja haavottivatko ne sinua? -- keskeytti hänet prinssi hänelle +ominaisen pikaisesti, kun ei ollut halukas kuulemaan pistopuhetta. + +-- Teidän korkeutenne, en halua tehdä heille sitä iloa, että +myöntäisin sen. Mutta, meidän kesken sanoen, sainpa kuitenkin melko +piston kylkeeni. + +-- Äh, ne roistot! -- huudahti herttua. Aurilly oli siis oikeassa +vakuuttaessaan, että niillä oli paha mielessä. + +-- Kuinka? -- huudahti Bussy. -- Te huomasitte salajuonen; teillä +oli mukananne Aurilly, joka käsittelee miekkaa yhtä hyvin kuin +luuttuakin. Hän oivalsi, että niillä oli paha mielessä. Teitä oli +kaksi, ja niitä vain viisi. Ettekä te jääneet väijyksiin auttaaksenne +sitä, jonka päälle ne hyökkäisivät? + +-- Mutta mitä minun sitten sinun mielestäsi olisi pitänyt tehdä? +Enhän minä tiennyt, ketä asia koski. + +-- Äh, teidän korkeutenne, kun te kerran tunsitte kuningas Henrik +III:nnen ystävät, niin olisi teidän pitänyt arvata, että asia koski +jotakin teidän omaa ystäväänne, ja koskapa ei juuri löydy ketään +muuta kuin minä, jolla on rohkeutta olla teidän ystävänne, niin +olihan helposti arvattavissa, että ne vaanivat juuri minua. + +-- Ehkä olet oikeassa, rakas Bussyni, -- vastasi prinssi. -- Mutta +minäpä en silloin sitä ajatellut. + +-- Ette, ette, -- huokasi Bussy, sillä hän ei löytänyt mitään muuta +sanaa, jolla olisi voinut ilmaista ajatuksensa herrastaan. + +Pian saavuttiinkin Louvreen. Vartija oli todellakin saanut käskyn, +ettei saisi päästää ketään sisälle, mutta tämä ei tietenkään voinut +koskea valtakunnan ensimäistä miestä lähinnä kuningasta. Prinssi ja +hänen seurueensa katosivat siis heti nostosillan holviin. + +-- Teidän korkeutenne, -- virkkoi Bussy heidän päästyään +linnanpihalle, -- pitäkää nyt puolianne ja muistakaa, että +lupauksenne tulee täytetyksi. Minun täytyy täällä sillävälin +keskustella pari sanaa erään henkilön kanssa. + +-- Jätätkö minut sitten, Bussy? -- kysyi herttua levottomana, sillä +hän olisi toivonut Bussyn olevan saapuvilla. + +-- Minun täytyy. Mutta olkaa varma siitä että kun ottelu käy +kuumimmilleen, saavun minä paikalle. Huutakaa vaan lujasti, +armollinen herra, niin että minä teidät kuulen, sillä ellen kuule +teidän huutavan, en tietenkään saavu sinne kuninkaan puheille. + +Kun nyt herttua astui drabanttisaliin, hiipi Bussy Jeannen seuraamana +sisimpiin huoneisiin. + +Bussy tunsi Louvren yhtä hyvin kuin oman palatsinsa. Hän nousi eräitä +kivirappuja myöten, kulki parin tyhjän korridoorin halki ja pääsi +viimein jonkinlaiseen eteishuoneeseen. + +-- Odottakaa minua täällä, -- sanoi hän Jeannelle. + +-- Oi, Jumalani, jätättekö minut tänne yksikseni? -- kysyi nuori +nainen pelästyneenä. + +-- Se on aivan välttämätöntä, hyvä rouva. Minun täytyy ottaa selko +tiestä ja hankkia teille sisäänpääsy. + + + + +6. + +Vastanaineet. (Jatkoa). + + +Bussy meni suorastaan Henrik III:nen sänkykamariin, joka muinoin oli +ollut Kaarle IX:nen asehuoneena. Silloin olivat jahtitorvet, pyssyt +kirjat ja käsikirjoitukset tätä huonetta koristelleet. Henrik III +oli sinne sen sijaan asetuttanut kaksi sametti- ja silkkipeitteistä +sänkyä, aiheeltaan vallattomia tauluja, pyhäinjäännöslippaita, +paavin vihkimiä pyhiä esineitä, itämaisia hajutyynyjä sekä sievosen +valikoiman komeita floretteja. + +Bussy tiesi varsin hyvin, ettei Henrik nyt ollut tässä huoneessa, +koska tämä oli antanut audienssin veljelleen. Mutta yhtä hyvin hän +tiesi myöskin sen että kuninkaan huoneen vieressä oli toinen huone +sitä hänen suosikkiaan varten, joka kulloinkin sattui kuningasta +enimmän miellyttämään. Ja kun Henrik oli ystävyytensä puolesta ylen +vaihettelevainen ruhtinas, niin olivat tässä huoneessa eri aikoina +saaneet olla vuorotellen Maugiron, d'O, Schomberg, d'Epernon ja +Quélus, ja tällä kertaa piti siellä, mikäli Bussy arveli, asuntoaan +Saint-Luc, jota kohtaan, kuten olemme nähneet, kuninkaan hellyys oli +käynyt mm voimakkaaksi, että hän oli hennonnut riistää tuon nuoren, +miehen tämän vaimolta. + +Seikka oli se, että Henrik III, tämä merkillinen luonne, tämä samalla +kertaa pikkumainen, syväajatuksinen, pelkuri ja urhoollinen ruhtinas, +joka aina oli ikävystynyt, unelmoiva ja levoton, tarvitsi alituista +huvia, retkeilyjä, naamiohuveja ja vehkeilyjä; öisin valoa, iloista +rattoisuutta, rukouksia ja hurjasteluja. Hänen olisi pitänyt syntyä +jossain itämaisessa kaupungissa orjien, eunukkien, filosofien ja +sofistein pariin; hänen hallituksensa olisi silloin tullut huomatuksi +hentomielisistä irstailuista ja ennen tuntemattomista hullutuksista, +muistuttaen sekä Neroa että Heliogabalusta. + +Kun Bussy ei epäillytkään tapaavansa täällä Saint-Luc'in, koputti hän +näihin huoneisiin vievän eteisen ovelle. + +Vartiossa oleva kapteeni avasi oven. + +-- Herra de Bussy! -- huudahti hän kummastuneena. + +-- Niin, juuri minä itse, paras herra de Nancey, -- vastasi Bussy. -- +Kuningas haluaa puhutella herra de Saint-Lucia. + +-- Hyvä on, -- vastasi kapteeni. -- Siitä ilmoitetaan herra de +Saint-Lucille. + +-- Mutta mitä herra de Saint-Luc parka sitten tekee? -- jatkoi Bussy. + +-- Hän leikkii Chicot'in kanssa, armollinen herra, odotellessaan +kuningasta, joka on mennyt vastaanottosaliin. + +-- Sallitteko, että hovipoikani odottelee minua täällä? -- kysyi +Bussy. + +-- Varsin mielelläni, -- vastasi upseeri. + +-- Tule sitten sisälle, Jean, -- virkkoi Bussy nuorelle +seuralaiselleen. Hän osotti muuatta akkunanloukkoa, ja rouva parka +meni sinne heti kuin kätköön. + +Hän oli sinne juuri parahiksi ehtinyt, kun Saint-Luc astui samassa +sisälle. Kohteliaisuudesta siirtyi herra de Nancey niin kauvas +huoneen toiseen päähän, ettei hän voinut kuulla mitä puhuttiin. + +-- Mitä kuningas taaskin tahtoo minusta? -- kysyi Saint-Luc +vihaisesti. -- Vai niin, se olettekin te, herra de Bussy. + +-- Minä itse, paras Saint-Luc. Mutta ennen kaikkea -- tässä hiljensi +Bussy ääntään -- kiitos minulle tekemästänne palveluksesta! + +-- Ah, -- virkkoi Saint-Luc, -- olihan luonnollista, etten minä +voisi sallia, että teidän kaltaisenne urhoollinen ylimys tulisi +salakavalasti murhatuksi. Kuitenkin pidin teitä tällä hetkellä +kuolleena. + +-- Eikä siitä paljo puutukkaan, mutta _ei paljo_ tällaisessa +tapauksessa merkitse samaa kuin _jotenkin paljo_. + +-- Kuinka niin? + +-- Niin, olen päässyt pälkähästä saamalla kylkeeni aimo miekanpiston, +jonka kuitenkin, mikäli otaksun, olen tullut koron kanssa +Schombergille ja d'Epernonille takaisin maksaneeksi. Mitä tulee +Quélus'een, niin saa hän kiittää kovaa pääkoppaansa. Se oli kovempia, +mitä milloinkaan olen tavannut. + +-- No kertokaapa sitten minullekin seikkailunne; se minua hieman +lohduttaisi, -- virkkoi Saint-Luc ja haukotteli niin että olisi +luullut leukojen repeävän. + +Siihen ei minulla nyt tällä hetkellä ole aikaa, paras Saint-Luc. +Sitäpaitsi olen tullut tänne kokonaan toisesta syystä. Teillä on +täällä luullakseni melkoisen ikävä. + +-- Kuninkaallisen ikävä, se olisi oikea sana. + +-- No, niinpä voinkin teitä sitten hiukan huvittaa. Hitto vieköön, +palvelus ansaitsee vastapalveluksen, mikäli ajattelen. + +-- Oletpa oikeassa, eikä teidän palveluksenne ole suinkaan +vähäpätöisempi kuin minun teille tekemäni, sillä voihan kuolla +ikävään yhtä hyvin kuin miekanpistoonkin. Se käy kyllä hitaammin, +mutta sitäkin varmemmin. + +-- Kreivi parka! -- vastasi Bussy. -- Kuten jo epäilinkin, olette te +vankina. + +-- Niin, siinä määrin kuin sitä yleensä voi olla. Kuningas väittää, +ettei kukaan muu kuin minä voi häntä huvittaa. Hänen majesteettinsa +on tosiaankin oikein hyvä. Sillä eilispäivästä asti olen minä +irvistellyt hänelle paljo pahemmin kuin hänen apinansa ja ollut häntä +kohtaan hävyttömämpi kuin hänen hovinarrinsa. + +-- No, enkö voi tehdä teille mitään palvelusta? + +-- Voittepa niinkin, -- virkkoi Saint-Luc, -- voitte mennä minun +kotiini tai paremmin sanoen marsalkka de Brissac'in luo rauhottamaan +vaimoani. Hän on tietenkin hyvin levoton minun vuokseni ja pitää +minun menettelyäni lievimmin sanoen kummallisena. + +-- No, mitä pitäisi minun sanoa hänelle? + +-- Hitto vieköön, kertokaa hänelle mitä itse olette nähnyt, että minä +olen vankina enkä pääse pois Louvresta ja että kuningas lakkaamatta +lörpöttelee minulle ystävyydestään ja hyveistään. + +-- No, mitäpä te hänelle vastaatte? -- virkahti Bussy nauraen. + +-- Minä vastaan hänelle, että minä olen, kun on kysymys ystävyydestä, +kiittämätön peto, ja kun tulee kyseeseen hyve, olen minä turmeltunut +olento, mikä ei kuitenkaan estä häntä jatkamasta ja yhä uudelleen +huokailemasta: Ah, Saint-Luc, onko sitten hyve pelkkää tyhjää +sanahelinää? Kun hän on näin sanonut ensin ranskan kielellä, sanoo +hän sen sitten latinaksi ja toistaa vihdoin kreikaksi. + +-- Niin, no mitä tahdotte hänen tekevän? Hän luulee voivansa +käännyttää teitä. Mutta oliko siinä kaikki, mitä aioitte minulta +pyytää? + +-- Oli. En tiedä, minkä muun palveluksen voisittekaan minulle tehdä. + +-- No, niinpä on palvelukseni sitten jo täytetty. + +-- Mitä tarkoitatte? + +-- Nähkääs, minä arvasin, mitä oli tapahtunut, ja olen jo edeltäpäin +ilmoittanut siitä rouvallenne. + +-- No mitä hän vastasi? + +-- Aluksi hän ei ottanut minua uskoakseen, mutta -- lisäsi Bussy ja +katsahti akkunaan päin -- toivonpa, että hän viimein tulee siitä +vakuutetuksi. Pyytäkää siis minulta jotain muuta, jotain vaikeata, +vaikkapa vallan mahdotontakin. Silloinhan olisi hauskaa sitä koettaa. + +-- No, rakas Bussyni, minä pyydän teidän sitten muutamain +silmänräpäysten ajaksi lainaamaan ritari Astolfin siivellisen hevosen +ja tuomaan sen akkunaani. Minä nousen teidän taaksenne sen selkään, +ja te lennätätte minut kotiin vaimoni luo. Sitten olette vapaa +jatkamaan matkaanne mielenne mukaan vaikka kuuhun. + +-- Ystäväni, -- virkkoi Bussy, -- olisi paljo yksinkertaisempaa viedä +tuo hevonen vaimonne luo, niin että hän voisi lentää sen selässä +tänne. + +-- Tännekö? + +-- Niin, juuri tänne. Eikö se olisi vieläkin lystillisempää, +sanokaapas? Sitten teillä ei enää olisi ikävä. + +-- Eipä olisikaan, kautta kunniani! minulla on täällä tosiaankin +hyvin ikävä. Kysykää vain Chicot'ilta. Tästä aamusta alkaen en +ole sietänyt häntä nähdäkseni, ja kolmasti olen jo käskenyt hänet +ulos. Se narri siitä niin raivostui, että me olisimme voineet +kuolla nauruun hänen vihanpurkauksensa nähdessämme, mutta, mitä +arvellettekaan, minä en edes vetänyt suutani hymyyn. Luulenpa että +jos vaan tätä olotilaa kauvemmin jatkuu, niin minä joko aivan +yksinkertaisesti murhaan hänet huvittaakseni itseäni taikka annan +sitten hänen tappaa itseni. + +-- Älkää, piru vieköön, leikitelkö sillä lailla. Tiedättehän, että +Chicot on varma ampuja. Sitäpaitsi olisi teillä ruumisarkussa +vieläkin ikävämpi kuin täällä, vai kuinka? Mutta kuulkaapas, +haluatteko, että lahjoitan teille hovipoikani? + +-- Kiitoksia paljo, -- sanoi Saint-Luc -- Minä inhoan hovipoikia. +Kuningas on antanut minulle luvan haetuttaa tänne kenen tahansa +palvelijoistani, mutta minä hylkäsin kuninkaan kohteliaan tarjouksen. +Tarjotkaa hänet kuninkaalle, joka parhaallaan valikoipi itselleen +uutta palvelusväkeä. Mitä minuun itseeni tulee, niin en tästälähin +salli kenenkään muun palvelevan itseäni kuin naisten. + +-- Ah, -- intti Bussy vastaan. -- Sopisihan nyt ainakin koettaa. + +-- Bussy, -- vastasi Saint-Luc kiihottuneena, -- ette menettele +ystävällisesti tehdessänne minusta pilaa tällä tavalla. + +-- Mutta kun minä sanon tietäväni, mitä teiltä puuttuu. + +-- Ei, ei, tuhat kertaa ei! + +-- Halloo, poika, tule tänne! + +-- Hiisi vieköön! -- huudahti Saint-Luc yhä vihassaan kiihtyen. + +Hovipoika riensi punehtuneena piilopaikastaan esiin. + +-- Oo! Mitä tämä on? -- mutisi Saint-Luc vallan nolostuneena, +tunnettuaan Jeannen. + +-- No? -- kysyi Bussy. -- Lähetänkö hänet nyt pois. + +-- Ei, ei! -- huudahti Saint-Luc. -- Ah, Bussy, Bussy, nyt se olenkin +minä, joka jään teille ikuisen ystävyyden velkaa. + +-- Te tiedätte, Saint-Luc, että teidän ääntänne eivät syrjäiset +kuule; mutta muistakaa, että teidät kyllä nähdään. + +-- Se on totta, -- vastasi Saint-Luc ja vetäytyi taaksepäin. + +Herra de Nancey, oudoksuen Saint-Luc'in liian ilmeikkäitä eleitä ja +kasvonpiirteitä, alkoi tosiaankin tarkata keskustelua, kun äkisti +kuninkaan vastaanottohuoneesta kuuluva melu käänsi hänen huomionsa +puoleensa. + +-- Ah! -- huudahti hän. -- Kuningas varmaankin riitelee jonkun kanssa! + +-- Niinpä todellakin luulen, -- vastasi Bussy ja oli olevinaan +levoton. -- Koskisikohan se ehkä Anjoun herttuaa, jonka kanssa minä +tulin tänne? + +Vartiotapitävä kapteeni vei nyt kätensä miekankahvaan ja riensi +kalleriaan, josta tosiaankin kuului verrattain ankaraa riitelemistä. + +-- Sanokaapa nyt, enkö järjestänyt asioita hyvin? -- virkkoi +Bussy Saint-Luc'ille. -- Tuolla ovat Anjoun herttua ja kuningas +tukkanuottasilla keskenään, ja koska se epäilemättä on mitä maukkain +huvinäytelmä, niin kiiruhdan minä sinne, jottei se jäisi minulta +näkemättä. Käyttäkää te sill'aikaa tilaisuutta hyväksenne, ei +paetaksenne, se ei maksaisi vaivaa, sillä kuningas saisi teidät +kuitenkin pian käsiinsä, vaan viedäksenne varmaan talteen tämän +hovipojan, jonka minä nyt luovutan teille. Käykö päinsä kätkeä hänet +johonkin? + +-- Käy, hitto soikoon. Sitäpaitsi, ellei se mielellään kävisi päinsä, +niin täytyy sen väkisin käydä päinsä. Mutta onneksi olen minä +olevinani sairas ja pysyn hyvin siivosti kamarissani. + +-- Niinpä jääkää siis hyvästi, Saint-Luc, ja te, hyvä rouva, +muistakaa minuakin esirukouksissanne! + +Tyytyväisenä siihen, että oli saanut tehdyksi Henrik III:lle +tällaisen kepposen, läksi Bussy hyvin iloisena vastaanottohuoneesta +ja riensi kalleriaan, jossa kuningas, vihasta punottaen, koetti +raivostuneelle Anjoun herttualle todistella, että juuri Bussy itse +oli ollutkin päällehyökkääjänä tuossa yöllisessä kahakassa. + +-- Minä vannon ja vakuutan, sire, -- huusi Anjoun herttua, -- että +d'Epernon, Schomberg, Maugiron, d'O ja Quélus väijyivät häntä +Tournellesin hotellin luona. + +-- Kuka sen on teille sanonut? + +-- Olen nähnyt sen itse, sire, omilla silmilläni. + +-- Pimeässäkin? Yöhän oli sysimusta. + +-- Niinpä en tuntenutkaan heitä kasvoistaan. + +-- Mistä sitten? Olkapäistä ehkä? + +-- Ei, sire, äänestä. + +-- Ne siis puhuttelivat teitä? + +-- Tekivätpä vielä enemmänkin: luulivat minua Bussyksi ja hyökkäsivät +kimppuuni. + +-- Teidänkö kimppuunne? + +-- Juuri minun. + +-- Entä mitä teillä tekemistä oli Porte Saint-Antoinen luona? + +-- Mitä se teihin koskee? + +-- Haluan sen tietää. Olen utelias tänä päivänä. + +-- Olin matkalla Manassen luo. + +-- Manassen, senkö juutalaisen? + +-- Niin, tehän tavallisesti käytte Ruggieri-nimisen ennustajan luona. + +-- Käyn, missä haluan; minä olen kuningas, minä. + +-- Tuollainen on kiertelevän vastauksen antamista. + +-- Muuten, -- jatkoi kuningas --, olenkin se minä, joka tässä saan +sanoa. Bussy on heittänyt kaksintaisteluhansikkaansa ja se tapahtui +Saint-Luc'in tanssiaisissa. + +-- Bussyko siis olisi vaatinut viiden henkilön samalla kertaa +kanssaan taisteluun! Ei, suokaa anteeksi, sire. Bussy on urhoollinen, +mutta ei kuitenkaan mikään hullu. + +-- Mutta, helkkari vieköön, kun minä kerran sanon, että itse kuulin +haasteen! Sitäpaitsi hän sellaiseen kyenneekin, koska hän, kaikista +teidän selityksistänne huolimatta, on haavottanut Schombergia +reiteen, d'Epernonia käsivarteen ja oli ollut vähällä lyödä +kuoliaaksi Quéluksen. + +-- Vai niin, todellako? -- virkkoi herttua. -- Siitä hän ei ole +maininnut mitään. Minäpä lausun siitä hänelle tunnustukseni. + +-- Mutta minä, -- huomautti kuningas --, en aio ollakaan kohtelias, +vaan aion päinvastoin rangaista tuota taistelupukaria muille +varoitukseksi. + +-- Ja minä, -- lausui nyt herttua --, minä, jota teidän ystävänne +ahdistelevat, haluaisin tietää, olenko minä teidän veljenne vaiko en, +ja löytyykö koko Ranskassa, teidän majesteettianne lukuunottamatta, +ainoatakaan ihmistä, joka rohkenee katsoa minua kasvoihin luomatta +katsettaan alas kunnioituksesta tai pelosta. + +Nyt astui Bussy esille. + +-- Sire, -- lausui hän, -- suvainnette vastaanottaa minun alamaisen +tervehdykseni. + +-- No, kas siinä hän onkin! huudahti Henrik. + +-- Minusta tuntui, sire, siltä, että te suvaitsitte puhua minusta, -- +virkkoi Bussy. + +-- Kyllä, -- vastasi kuningas, -- oli oikein hyvä, että tulitte. +Minun mielestäni teidän ulkomuotonne todistaa sitä, että voitte +hyvin, huolimatta siitä, että minulle on väitetty teidän olevan +sairaan. + +-- Suonen iskeminen puhdistaa ihoa, sire, -- vastasi Bussy. +Senpävuoksi minun siis täytyy näyttääkin terveeltä. + +-- No, koska teitä on haavotettu ja pahoinpidelty, niin vedotkaa +tuomioistuimeen, herra de Bussy, ja minä lupaan, että teille tullaan +osottamaan oikeutta. + +-- Anteeksi, sire, -- väitti Bussy vastaan, -- minua ei ole +haavotettu eikä lyöty eikä minulla ole mitään valittamista. + +Henrik katseli kummastuneena Anjoun herttuaa. + +-- Luullakseni te väititte niin, -- sanoi kuningas. + +-- Bussy on saanut miekanpiston, vastasi Anjoun herttua. + +-- Onko se totta? -- kysyi kuningas Bussyn puoleen kääntyen. + +-- Tietysti sen pitää olla totta, teidän majesteettinne, kun +teidän veljenne kerran niin sanoo, -- vastasi Bussy. -- Ensimäinen +kuninkaallinen prinssi ei voi valehdella. + +-- Ja vaikka te olette saanutkin miekanpiston, -- jatkoi Henrik, -- +niin ettekö kuitenkaan aio valittaa? + +-- Minä en valittaisi, sire, muuten kuin siinä tapauksessa, että +minulta hakattaisiin poikki oikea käsi, mikä saisi aikaan sen, etten +itse kykenisi kostamaan. Vaikkakin, -- lisäsi tuo jäykkäniskainen +taistelupukari, -- toivon pahimmassa tapauksessa voivani tehdä sen +vasemmalla kädellä. + +-- Häpeämätön! -- mutisi Henrik. + +-- Sire, -- virkkoi Anjoun herttua, -- te puhuitte juuri äsken +oikeudesta. Hyvä on! Antakaa sitten oikeutta, me emme halua mitään +sen enempää. Määrätkää tutkimus toimeenpantavaksi, niin että saadaan +selville, kuka on järjestänyt salaväijytyksen ja suunnitellut +murhayrityksen. + +Henrik punastui. + +-- Ei, -- vastasi hän. -- Tällä kertaa tahdon mieluummin olla +tietämättä, ketä lurjukset ovat, ja antaa niille kaikille +anteeksiannon. Sen sijaan vaadin, että näiden kiihkeitten vihamiesten +on solmittava rauha keskenään, ja minä olen pahoillani siitä, +että Schomberg ja d'Epernon haavainsa vuoksi eivät ole nyt täällä +saapuvilla. Kuulkaapas, Anjoun herttua, kuka minun ystävistäni oli +teidän käsityksenne mukaan kiivain? Teidän pitäisi olla helppo tähän +vastata, koska te kerran väitätte nähneenne heidät. + +-- Sire, -- vastasi herttua, -- se oli Quélus. + +-- Se on kyllä totta, -- vastasi Quélus, -- minä en sitä kiellä. +Teidän korkeutenne on aivan oikeassa. + +-- Hyvä on, -- jatkoi nyt Henrik. -- Herra de Bussyn ja herra de +Quélus'en on nyt kaikkien nimessä tehtävä sovinto. + +-- Mitä sillä tarkoitatte, sire? -- kysyi Quélus. + +-- Minä tahdon, että te heti paikalla syleilette toisianne minun +läsnäollessani. + +Quélus rypisti kulmakarvojaan. + +-- Mitä, signor, -- virkkoi Bussy, kääntyen Quélus'en puoleen ja +matkien italialaisen Pantalonin eleitä. -- Ettekö tahdo suoda minulle +sitä kunniaa? + +Tämä käänne tuli niin odottamatta ja Bussy näytteli osansa niin +hyvin, että kuningas itsekin alkoi nauraa. + +-- Kas niin, hyvä herra, se on kuninkaan tahto, -- jatkoi Bussy. + +Näin sanoen kietoi hän käsivartensa Quélus'en kaulaan. + +-- Toivon, ettei tämä merkitse mitään, -- kuiskasi Quélus Bussylle. + +-- Olkaa huoletta, -- kuiskasi jälkimäinen vastaukseksi. -- Me kyllä +vielä jonakin kauniina päivänä tapaamme toisemme. + +Harmista punaisena vetäytyi Quélus takaisin, mutta Bussy pyörähti +kantapäillään ja läksi audienssisalista, hankittuaan siellä tällä +syleilemisellään itselleen verivihollisen. + + + + +7. + +Miten kuningas vietti illan. + + +Tämän kohtauksen jälkeen, joka oli alkanut traagillisesti ja +päättynyt koomillisesti ja josta huhu pian levisi yli koko kaupungin, +siirtyi kuningas harmistuneena huoneisiinsa. Chicot seurasi hänen +mukanaan ja pyysi illallista. + +-- Minulla ei ole nälkä, -- vastasi kuningas lyhyesti ja meni +sänkykamariinsa. + +-- Se on mahdollista, -- vastasi Chicot, -- mutta niinpä olenkin minä +sitä enemmän nälissäni. + +Kuningas ei ollut Chicot'in sanoja kuulevinaankaan. Hän näytti olevan +aikeissa mennä Saint-Luc'in huoneeseen, joka vain ohuen lautaseinän +kautta oli erotettuna hänen huoneestaan. + +-- Varro täällä, narri. Minä tulen pian takaisin, -- sanoi hän. + +-- Älä pidä kiirettä, poikani, -- virkkoi Chicot, -- älähän toki +pidä kiirettä. Kuitenkin toivon itsekin, -- jatkoi hän itsekseen, +kun näki kuninkaan menneen tiehensä, että annat minulle hiukan aikaa +järjestääkseni sinulle pienen yllätyksen. + +Chicot kutsui nyt palvelijan sisälle. + +-- Kuningas on muuttanut mielipidettään, -- sanoi narri. Hän tahtoo +hyvän illallisen itselleen ja Saint-Luc'ille. Erityisesti hän on +määrännyt, että viiniä ei saa puuttua. + +Palvelija riensi täyttämään Chicotin antamia määräyksiä, eikä voinut +epäilläkään, etteivät ne olisi olleet kuninkaan omia. + +Henrik oli, kuten sanottu, mennyt Saint Luc'in luo. Tämä taas, +saatuaan jo edeltäpäin tiedon majesteetin tulosta, oli pannut +maata ja antanut erään vanhan palvelijan ryhtyä lukemaan itselleen +rukouksia. Palvelija oli seurannut Saint-Luc'ia Louvreen ja joutunut +sinne vangiksi samoinkuin isäntänsäkin. Kauvempana eräässä nurkassa +istui syvään uneen vaipuneena Bussyn sinne tuoma nuori hovipoika. + +Kerran vain vilkaistuaan huomasi kuningas kaikki tämän. + +-- Kuka tuo nuorukainen on? -- kysyi hän levottomasti. + +-- Teidän majesteettinnehan on antanut minulle luvan kutsua tänne +jonkin hovipojistani. + +-- Ahaa! No, kuinka sinun laitasi nyt on? + +-- Sire, minussa on kovaa kuumetta, -- vastasi Saint-Luc. + +-- Niin, oletpa tosiaankin aivan tulipunainen kasvoiltasi, poikaseni, +-- jatkoi kuningas. -- Annappa kun koettelen sydämenlyöntiäsi. +Tiedät, että minussa on hiukan lääkärin vikaa. + +Saint-Luc ojensi kätensä. Hän oli silminnähtävästi huonolla tuulella. + +-- Sydämenlyönti on todellakin kovin epätasaista, virkkoi kuningas. +-- Minä haetan tänne henkilääkärini ja valvon itse sinun luonasi. + +-- Sire, sitä en minä voisi milloinkaan sallia. + +-- Minä annan laittaa vuoteen itselleni tänne sinun kamariisi, +Saint-Luc. Me puhelemme koko yön. Minulla olisi tuhansia asioita +kerr... + +-- Ah! -- keskeytti hänet Saint-Luc epätoivoissaan. -- Te sanotte +olevanne lääkäri, sire, ja olevanne minun ystäväni, ja kuitenkin +tahtoisitte estää minua nukkumasta. Onpa teillä, sire, lääkärinä +totta tosiaankin hyvin omituinen tapa kohdella potilaitanne, ja +ystävänä yhtä omituinen tapa kohdella ystäviänne. + +-- Mutta haluatko sitten olla ihan yksin, niin sairas kuin oletkin? + +-- Sire, minullahan on hovipoikani Jean. + +-- Mutta hänhän nukkuu? + +-- Juuri sillä tavoin tahdonkin itseäni vartioitavan; sillä silloin +ne eivät estä minua nukkumasta. + +-- Salli siis minun valvoa edes samoin kuin hänkin. Minä en tule +puhuttelemaan sinua muulloin kuin valveilla ollessasi. + +-- Sire, minua on hyvin vaikea saada hereille, ja jokaisen täytyy +olla hyvin tottunut minuun voidakseen antaa minulle anteeksi kaikki +ne hullutukset, joita minä latelen suustani, ennenkuin pääsen +täydellisesti hereille. + +-- No, tee sitten kuten haluat, mutta tule nyt ainakin hetkeksi minun +luokseni. + +-- Olkoon menneeksi, sire, mutta minä sanon jo edeltäkäsin, että +minusta tulee mahdollisimman huono hovimies, sillä minä olen niin +uninen, että voin nuuskahtaa mihin tahansa. + +-- Sinä saat haukotella niin paljo kuin haluat. + +-- Miten paljo te kiusaattekin, sire, vaikka teillä on niin monta +muuta ystävää! + +-- Nepä ovatkin nykyisin ihanassa tilassa! Bussy on löylyttänyt niitä +kelpo lailla. Schomberg on saanut miekanpiston reiteensä, d'Epernon +ranteeseensa, Quélus on vieläkin tuperruksissa eilen saamastaan +iskusta ja tämänpäiväisestä syleilystä. Vielä ovat jälellä d'O, joka +ikävystyttää minut kuoliaaksi, ja Maugiron, joka tiuskuilee minulle. +Kas niin, herätä nyt tuo passarikunttura, niin että hän voi auttaa +yöviittaa, yllesi. + +-- Jos teidän majesteettinne tahtoo olla armollinen ja jättää minut +yksikseni, niin olen minä viiden minuutin kuluttua teidän luonanne. + +-- Olkoon sitten niin. Voit sillävälin muistutella mielessäsi +joitakin hupaisia juttuja, joille saamme nauraa. + +Tämän jälkeen meni kuningas, joka näin oli osaksi saanut tahtonsa +läpi ajetuksi, vähemmän tyytymättömänä huoneeseensa. + +Ovi oli parahiksi sulkeutunut hänen mentyään, kun hovipoika äkkiä +hyppäsi ylös tuoliltaan. + +-- Ah, Saint-Luc! -- huusi hän. -- Vieläkö nytkin jätät minut? Voi, +jumalani, tätä tuskaa! Minä kuolen kauhusta, jos vaan havaitaan, +että... + +-- Rakas Jeanne, -- keskeytti Saint-Luc ja osotti vanhaa palvelijaa, +-- Gaspard on täällä. Hän suojelee sinua kaikilta vaaroilta. + +-- Kenties on parasta, että minä menen tieheni, -- virkkoi nuori +rouva punastuen. + +-- Jos välttämättä niin tahdot, Jeanne, -- vastasi Saint-Luc +murheellisena, -- niin annan saattaa sinut takaisin Montmorencyn +hotelliin, sillä ulosmenokielto koskee ainoastaan minua. Mutta jos +olet yhtä hyvä kuin olet kaunis ja jos vähänkään säälit Saint-Luc +parkaa, niin voisit odottaa häntä hetkisen. Minä tulen olemaan niin +lopen sairas, että kuningas aivan pian väsyy niin ikävään seuraan ja +ihan varmaan lähettää minut pois. + +Jeanne loi katseensa alas. + +-- Mene sitten, -- virkkoi hän, -- niin minä odottelen. Mutta minä +sanon niinkuin kuningas, että älä viivy kauvan. + +-- Jeanne, minun rakas Jeanneni, -- sanoi Saint-Luc. -- Luota siihen, +että minä palaan mahdollisimman pian takaisin sinun luoksesi. +Sitäpaitsi olen saanut erään ajatuksen, jonka palattuani kerron +sinulle. + +-- Antaako se ajatus sinulle vapautesi takaisin? + +-- Minä toivon sitä. + +-- Mene sitten, ystäväni. + +-- Gaspard, -- jatkoi Saint-Luc, -- katso perään, ettei kukaan saa +tulla tänne sisälle, sulje ovi neljännestunnin kuluttua ja lähetä +avain minulle kuninkaan luo. Mene sitten kotipalatsiini sanomaan, +ettei kenenkään tarvitse olla levoton kreivittären tähden, äläkä +palaa takaisin ennenkuin huomisaamuna. + +Gaspard lupasi täyttää nämä määräykset. + +Saint-Luc puserti vaimonsa kättä ja riensi sitten Henrikin luo, joka +jo oli alkanut käydä kärsimättömäksi. + +Yksin jäätyään Jeanne levottomana mietti keinoja, miten selvitä tästä +tukalasta asemasta. + +Kun Saint-Luc astui kuninkaan huoneeseen, tuoksahti häntä vastaan +niiden kukkien synnyttämä väkevä lemu, joita Henrik aivan +sananmukaisesti jaloillaan tallasi. Kylmästä vuodenajasta huolimatta +näkyi siellä ruusuja, jasmiineja, orvokkeja ja neilikoita, ja niistä +muodostui pehmeä ja lemuava matto tuon turhamielisen kuninkaan +jalkojen alle. + +Kattoa koristivat mitä kauneimmat maalaukset, ja huoneessa oli, kuten +ennemmin on sanottu, kaksi sänkyä, toinen niistä tavattoman suuri. +Tämän sängyn ympärillä oli kullasta ja silkistä kudottu verho, johon +oli maalattu mytologisia kuvia ja Ceneuksen historiaa kuvailevia +tapahtumia, Ceneuksen, joka väliin oli mies, väliin nainen. + +Akkunain uutimet olivat samaa vaatetta kuin sänkyverhokin. Katosta +riippui kullattu, hopeainen lamppu kultaketjuissaan, ja siinä paloi +öljyä, josta levisi huoneeseen mitä suloisin tuoksu. Sängyn oikealla +sivulla seisoi kultainen satiiri, pitäen kädessään kynttiläjalkaa, +jossa paloi neljä paksua, ruusunväristä, hajuvesillä höystettyä +vahakynttilää. Niistä, samoinkuin lampustakin, levisi riittävästi +valoa tähän avaraan huoneeseen. + +Kuningas istui ebenholtsinojatuolissaan. Hänen paljaat jalkansa +lepäsivät kukkien päällä joita oli siroteltu matolle, ja polviensa +päällä hän piteli seitsemää tai kahdeksaa espanjalaisrotuista +koiranpenikkaa. Kaksi kamaripalvelijaa kähersi ja kampasi parhaallaan +hänen hiuksiaan, viiksiään ja ohutta, pörröistä partaansa. + +Kolmas voiteli kuninkaan kasvoja punaisella, hyvänhajuisella +seoksella. Ja silmät ummessa sekä indialaisen jumalan vakavuudella ja +majesteetillisuudella antoi kuningas palvelijainsa toimittaa tämän +iltapuhdistuksen. + +-- Saint-Luc, -- kysyi hän kärsimättömästi, -- missä on Saint-Luc? + +Siinä samassa Saint-Luc astuikin sisälle. Chicot tarttui hänen +käteensä ja saattoi hänet kuninkaan luo sanoen: + +-- Kas tässä on ystävä Saint-Luc. Käske nyt hänenkin hankauttamaan +itseään tuolla iskoksella, sillä muuten hän haisee sinusta pahalle, +sinusta, joka itse haiset niin hyvälle, taikka sitten sinä haiset +liian hyvälle hänestä, joka itse ei haise millekään. Mutta joutuin +tänne voide ja kammat! Minäkin haluan koettaa, miltä se maistuu. + +-- Chicot, -- vastasi kuningas, -- sinun ihosi on niin karkea, että +se kuluttaisi kaikki minun pumadani, jotka parahiksi itselleni +riittävät, ja sinun tukkasi on sellainen, että se särkisi rikki minun +kampani. + +-- Minun ihoni on käynyt karkeaksi sinun palveluksessasi, sinä +kiittämätön ruhtinas, ja minun hiukseni ovat jäykistyneet siitä että +sinä ikävystytät minua siinä määrin, että ne itsestään nousevat +pystyyn. Mutta jos sinä kiellät voitelun minun ulkonaiselta +ihmiseltäni, niin sitä pahempi, enpä sanokaan enää mitään, poikani. + +Henrik kohautti olkapäitään, ikäänkuin ollakseen ylen vähän narrin +pilasta huvitettu. + +-- Älä häiritse minua lörpötyksilläsi, -- virkkoi hän. Sitten hän +kääntyi Saint-Luc'in puoleen ja kysyi: + +-- No, poikaseni, miten on pääsi laita? + +Saint-Luc vei käden otsalleen ja huokasi. + +-- Voitko ajatella, -- jatkoi Henrik, -- että olen nähnyt +tuon Amboisen Bussyn. Ai, sinähän poltat minut! -- huusi hän +kamaripalvelijalleen. + +Tämä lankesi hämmästyen polvilleen. + +-- Amboisen Bussyn? -- toisti Saint-Luc levottomana. + +-- Niin, -- jatkoi kuningas. -- Mutta ajattele, että niitä typeriä +lurjuksia oli viisi eivätkä kuitenkaan saavuttaneet tarkoitustaan. +He sietäisivät tulla telotetuiksi. Jos sinä, Saint-Luc, olisit ollut +mukana, niin luuletko, että olisit onnistunut paremmin? + +-- On mahdollista, etten minä olisi ollut tovereitani onnellisempi, +-- vastasi Saint-Luc. + +-- Äh, mitä sinä lörpöttelet! Minä löisin tuhannen ecun vedon siitä, +että sinä satuttaisit Bussyn kymmenen kertaa sill'aikaa kun hän saa +sattumaan vain kuusi kertaa. Huomenna tahdomme koettaa. Miekkailetko +usein. + +-- Kyllä, minä harjoittelen itseäni melkein joka päivä, kun vaan voin +hyvin, mutta sairaana en kelpaa mihinkään. + +-- Kuinka monesti sait minuun viime kerralla sattumaan? + +-- Tarkoitan, että olimme suunnilleen tasaväkisiä. + +-- Niin, mutta minä miekkailen paremmin kuin Bussy. Ole hyvä +äläkä revi minulta viiksiäni irti! -- huusi Henrik toiselle +kamaripalvelijalleen. + +Tämäkin lankesi polvilleen. + +-- Sire, -- sanoi Saint-Luc, -- neuvokaa minulle jokin lääke +sydämenahdistusta vastaan. + +-- Täytyy syödä, -- vastasi kuningas. + +-- Olet oikeassa, valoisilainen, -- lausui Chicot, -- ja kun minulla +on sydän- tai vatsatauti ja kun en tiedä, kumpaako lajia se on, niin +seuraan sinun neuvoasi. + +Samalla kuului kummallista ääntelemistä, niinkuin apinan leukain +lätinää tämän syödessä. + +Kuningas kääntyi häneen päin ja näki, miten Chicot oli syönyt jo +miltei kokonaan sen kahdelle hengelle tuodun aterian, jonka tämä +kuninkaan nimessä oli tilannut. + +-- Mitä hiivattia sinä teet, Chicot? -- kysyi kuningas. + +-- Minä voitelen itseäni sisäpuolelta, -- vastasi Chicot, -- koska en +saa tehdä sitä ulkonaisesti. + +-- Ah, sitä lurjusta! -- huusi Henrik ja teki niin kiivaan liikkeen +päällään, että kamaripalvelijan pumadan tuhrimat sormet tunkeutuivat +kuninkaan suuhun. + +-- Syö, poikani! -- sanoi Chicot vakavasti. -- Minä en ole niin +tyrannillinen kuin sinä, vaan sallin mielelläni, että sinä voitelet +itseäsi, kuten haluat, sekä sisä- että ulkopuolisesti. + +-- Sinä tukahdutat minut! -- kiljui kuningas vihastuneena +kamaripalvelijalleen, joka polvistui samaten kuin toisetkin. + +-- Mene noutamaan vartiota pitävää kapteenia! -- huusi Henrik, -- +mene heti! + +-- Mitä on kapteenilla täällä tekemistä, poikani? -- kysyi Chicot ja +maiskautteli suutaan. + +-- Hänen on tultava lävistämään sinut miekallaan, ja niin laiha kuin +ruumiisi onkin, paistatetaan se minun koiraini ruuaksi. + +Chicot nousi ylös ja huusi: + +-- Chicot'in lihaa sinun koirillesi! Aatelismies paistiksi +rakkiloillesi! Antakaa hänen tulla, tuon kapteenin, niin saammepahan +nähdä, poikani! + +Näin sanoen veti narri esiin pitkän miekkansa ja teki niin +hullunkurisia hyökkäyksiä kamaripalvelijoita vastaan, että kuningas +ei saattanut olla nauramatta. + +-- Minulla on nälkä, -- sanoi kuningas vaikeroivalla äänellä, -- ja +tuo lurjus on syönyt minulta kaikki. + +-- Kas miten sinä olet oikullinen, Henrik! -- virkkoi Chicot. -- Minä +tarjosin sinulle illallista, mutta sinä et sitä halunnut. Sinulle +on kuitenkin vielä hiukan lihanlientä jälellä. Minä olen ravittu ja +menen nyt maata. + +-- Minäkin menen tieheni, -- sanoi Saint-Luc. -- Sillä jos minä +täällä vielä istun, pettää minun kunnioitukseni kuningastani kohtaan. +Minä saan ihan varmaan kuumekohtauksen, sillä minä tunnen ankaraa +puistatusta. + +-- Ota sitten nämä mukaasi, -- lausui kuningas ja ojensi +Saint-Luc'ille muutamia koiristaan. + +-- Mitä minun on näille tehtävä, sire? + +-- Aseta ne viereesi sänkyyn, ne vetävät sinusta taudin itseensä. + +-- Minä kiitän, sire, -- vastasi Saint-Luc ja asetti ne takaisin +koriin, -- en luota lääkkeisiin. + +Senjälkeen hän kumarsi kuninkaalle ja poistui huoneesta. Chicot oli +myöskin poistunut. Kamaripalvelijat panivat nyt kuninkaan kasvoille +hienon liinaisen naamarin, joka oli voideltu hyvänhajuisella +pumadalla. Sitten pukivat he hänen ylleen ruusunpunaisesta silkistä +ommellun yöryijyn, pumpuleilla täytetyn. Kun se oli tehty, ojensivat +he hänelle parin mitä hienoimpia nahkaisia hansikkaita. Nämä +hansikkaat ulottuivat aina kyynärpäihin saakka, ja nekin olivat +öljyllä ja hajuvesillä voidellut. + +Kun nämä kuninkaallisen pukemistaidon salaisuudet oli saatu +selvitetyiksi, tarjottiin kuninkaalle lihanlientä kultakupista, mutta +ennenkuin hän vei kupin huulilleen, kaatoi hän siitä puolet erääseen +toiseen kuppiin ja käski sen viedä Saint-Luc'ille. + +Sitten tuli Meidän Herramme vuoro, joka tänä iltana, nähtävästikin +Henrikin suuren hajamielisyyden vuoksi, sai verrattain huolimattoman +kohtelun osakseen. Sillä kuningas luki vain yhden ainoan rukouksen +eikä pyhään helminauhaansa edes koskenutkaan. Senjälkeen hän nousi +lämmitettyyn sänkyynsä. + +Päästyään viimein oikein kunnolleen noiden lukemattomien tyynyjen +väliin, käski hän ottamaan kukat pois ja avaamaan akkunan minuutin +ajaksi ilmanvaihdon vuoksi, minkä jälkeen marmoriuuniin sytytettiin +palamaan suuri viiniköynnöksistä kyhätty takka, joka leimahti +hetkisen kuin meteori, mutta ehti kuitenkin ennen sammumistaan +levittää miellyttävää lämpöä huoneeseen. + +Sitten sulki kamaripalvelija sängyn uutimet ja laski sisälle +kuninkaan mielikoiran Narcissuksen, joka yhdellä loikkauksella +hyppäsi sänkyyn, käännähteli muutaman kerran ja asettautui sitten +makaamaan herransa jalkoihin. + +Lopuksi sammutettiin kynttilät ja niiden sijaan sytytettiin heikosti +valaiseva yölamppu palamaan, jonka jälkeen sekin kamaripalvelija, +jonka tehtävänä nämä viimeksimainitut askareet olivat olleet, +varpaisillaan poistui huoneesta. + +Ja huolettomampana, tyytyväisempänä ja uneliaampana kuin hänen +valtakuntansa toimettomat munkit ei Ranskan kuningas viitsinyt +muistaa edes sitä, että Ranskan valtakunta oli olemassa, sillä +muutaman minuutin kuluttua hän nukkui. + +Puoli tuntia myöhemmin näkivät ne, jotka vielä kallerioissa +valvoivat ja jotka saattoivat nähdä kuninkaan akkunaan, miten +kuninkaallinen lamppu vihoviimein kokonaan sammui ja kuun hopeaiset +säteet punertavan valon sijaan siihen lankesivat. Luonnollisestikin +he ajattelivat, että hänen majesteettinsa nukkui. Kaikellainen +melu linnan sisä- ja ulkopuolella oli lakannut, ja kaikki oli niin +äänetöntä, että olisi voinut kuulla yökön siipien suhinan Louvren +pimeissä käytävissä. + + + + +8. + +Kuninkaan kääntymys. + + +Kun kaksi tuntia oli tätä syvää hiljaisuutta kestänyt, kuului +yht'äkkiä kauhea huuto kuninkaan makuuhuoneesta. Vielä kuului jokin +raskas esine putoavan ja helinä, kuin olisi jokin posliiniastia +mennyt rikki. Siihen tuli vielä lisäksi levottomain askelten ääniä, +minkä jälkeen kuului uudelleen huutoa ja koirain haukuntaa. + +Heti on valot sytytetty, miekkoja vedetään esiin, ja unisten +vartijain askeleet kumahtelivat pitkissä käytävissä. + +-- Aseisiin! huudetaan joka taholta. -- Aseisiin! Kuningas huutaa; +rientäkää kuninkaan luo! + +Ja kilpaillen siitä, kuka ensin ehtisi, syöksähtävät siinä +samassa sisälle kaartinkapteeni, sveitsiläisen kaartin översti, +hovipalvelusväki ja sotilaat, niin että kuninkaan huoneessa tuossa +tuokiossa loimuaa ainakin parikymmentä tulisoihtua. + +Muutaman kumoonkaatuneen nojatuolin ja särkyneitten posliinikuppien +vieressä ja sen huiskinhaiskin heitellyn sängyn etupuolella, josta +peite ja lakana olivat pudonneet lattialle, seisoi Henrik omituisessa +yöpuvussaan naurettavana, kalpeana, hiukset pystyssä ja silmät +tuijottavina. Hänen oikea kätensä oli ojossa ja se vapisi kuten +tuulen heiluttelema lehti. Vasenta kättään hän suonenvedontapaisesti +piteli sen miekan kahvassa, johon koneellisesti oli sattunut +tarttumaan. Yhtä levottomana kuin herransakin seisoi koira ulvoen +hänen jalkainsa juuressa. + +Kuningas näytti kauhusta vallan mykistyneeltä, eikä ainoakaan hänen +ympärillään olevista rohjennut tätä äänettömyyttä häiritä, vaan +kaikki katselivat levottomina toisiinsa ja tuskaisina vartoivat +selitystä. Puoleksipuettuna ja väljään kappaan kietoutuneena riensi +nuori, vaaleakutrinen kuningatar, Lothringin Lovisa, tuo lempeä ja +herttainen olento, joka eli pyhimyksen elämää, puolisonsa huudosta +kauhistuneena sisälle. + +-- Voi hyvä jumala, sire, -- huusi hän, vavisten vielä enemmän kuin +muut, -- mitä on teidän majesteetillenne tapahtunut?... Teidän +huutonne on kuulunut minun huoneisiini saakka, ja minä olen rientänyt +tänne kuulemaan, mitä on tapahtunut. + +-- Ei mitään... ei mitään, -- sammalsi kuningas liikuttamattakaan +tuijottavia silmiään, jotka näyttivät kuin ilmasta hakevan jotain +kaikille muille näkymätöntä esinettä. + +-- Mutta teidän majesteettinne on huutanut, -- jatkoi kuningatar. -- +Voiko ehkä teidän majesteettinne pahoin? + +Kauhu Henrikin kasvoilla oli niin ilmeinen, että se vähitellen +tarttui kaikkiin läsnäolijoihin. Kuningasta tarkastettiin, jotta +saataisiin varmuus siitä, ettei häneen ollut sattunut salamanisku tai +ettei mikään käärme ollut häntä purrut. + +-- Ah, sire! huudahti kuningatar. -- Älkää, jumalan tähden, jättäkö +meitä tällaiseen levottomuudentilaan, tällaiseen ahdistukseen! +Haluatteko lääkäriä, sire? + +-- Lääkäriä? -- toisti kuningas entisellä kamalalla äänellään. -- Ei, +ei mitään lääkäriä, vaan rippi-isää! Ruumis ei ole sairas, vaan sielu. + +Nyt alettiin tutkia oveja, akkunoita, lattiata, kattoa, mutta ei +missään näkynyt jälkeäkään siitä näkymättömästä esineestä, joka niin +kovasti näytti kuninkaan mieltä järkyttäneen. + +Tähän tapahtumaan liittyvä salaperäisyys yhä vaan lisääntyi, sillä +kuningas edelleenkin innokkaasti pyysi saada rippi-isää. + +Heti nousi pikalähetti ratsun selkään, ja tuhansia kipinöitä säihkyi +hevosen kavioista Louvren linnanpihalla. Viiden minuutin kuluttua +saapui, unestaan herätettynä tai oikeammin sanoen vuoteestaan, +ylöskiskottuna, palatsiin jesuiittaluostarin pääpappi. Hänen +tullessaan melu taukosi ja hiljaisuus sai jälleen vallan, mutta +levottomia kyselyjä ja johtopäätöksiä edelleenkin tehtiin, sillä +kuninkaan pyyntö kaikkia kovin kauhistutti. + +Seuraavana aamuna on kuningas noussut hereille ennenkuin kukaan +muu ja antanut määräyksen, että Louvren portit piti suljettaman +kaikilta muilta paitsi luostarin pääpapilta. Senjälkeen hän kutsuu +luokseen rahastonhoitajansa ja juhlamenojenohjaajan, ottaa sitten +messukirjansa, lukee rukouksia ja leikkaa irti pyhäinkuvia sekä +määrää äkisti, että hänen ystäväinsä on kokoonnuttava hänen luokseen. + +Tämän käskyn johdosta riennettiin ensin Saint-Luc'in luo, mutta +havaittiin hänen olevan entistäkin enemmän sairaana. Hänen +sairautensa oli muuttunut syväksi horrostilaksi, niin että hän oli +ainoa koko palatsissa, joka ei ollut kuullut mitään yöllisestä +sekasorrosta, vaikkakin hänet erotti kuninkaasta ainoastaan ohut +lautaseinä. + +Kun Henrik saa kuulla tämän, tekee hän ristimerkin ja antaa +määräyksen, että hänen apteekkarinsa on noudettava sairaan luo. +Senjälkeen käskee hän, että Louvressa on otettava käytäntöön +Augustinolaisluostarin ankarat säännöt. Sitten käy kuningas mustiin +puettuna ja synkkänä ohi Schombergin, joka ontuu, ohi d'Epernonin, +jolla on käsivartensa siteissä, ohi Quélus'en, joka vieläkin tuntee +taistelun jälkiä päässään, ohi d'O'n ja Maugironin, jotka pelosta +vapisevat. Ohikulkiessaan hän heitä ruoskii ja käskee heidän ruoskia +itseään niin paljo kuin jaksavat, d'Epernon huomauttaa silloin, että +koska hänen oikea kätensä on siteissä, pitäisi hänen päästä vapaaksi +juhlamenoista, sillä hän ei kykene antamaan vuorostaan takaisin +niitä iskuja, joita itse saa toisilta, mikä olisi kuin jonkinlainen +epäsointu ruoskimis-sinfoniassa. Henrik vastaa hänelle silloin, että +hänen katumuksensa sen kautta käy jumalalle sitäkin otollisemmaksi. +Kuningas itse on ensimäinen antamaan esimerkin riisuessaan vaatteet +yltään ja ruoskiessaan itseään kuin marttyyri. Chicot tapansa mukaan +aikoo nauraa ja ilveillä, mutta kuningas luo häneen katseen, joka +merkitsee sitä, ettei sellaiseen nyt ole oikea aika. Narri ottaa +silloin ruoskan ja alkaa ruoskinnan, mutta sillä erotuksella, että +hän, sen sijaan että ruoskisi itseään, ruoskiikin muita, ja kun +hän ennen pitkää havaitsee, ettei hänen lähentyvillään enää ole +ainoatakaan selkää, alkaa hän heitellä iskujaan vasten tauluja ja +kuvanveistoksia. + +Tämä katumustoimitus näyttää kuningas Henrikkiä vähitellen +tyynnyttävän, vaikka hän vieläkin näyttää olevan hyvin kiihdyksissä. + +Kiiruusti hän lähtee huoneistaan ja käskee odottamaan itseään siellä, +ja tuskin hän on ehtinyt poistua, niin ruoskiminen heti kuin jostain +lumousvoimasta lakkaa. Ainoastaan Chicot edelleenkin ruoskii d'O'ta, +jota hän inhoo, ja tämä maksaa hänelle takaisin minkä jaksaa, niin +että sitä jo melkein saattoi sanoa ruoskimis-kaksintaisteluksi. +Henrik menee sillävälin kuningattaren luo, lahjoittaa hänelle +kultaisen kaulanauhan, joka oli maksanut viisikolmattatuhatta +écusta, suutelee häntä kummallekin poskelle, mitä hän ei ole +tehnyt kokonaiseen vuoteen, ja pyytää häntä riisumaan päältään +kuninkaallisen puvun ja pukeutumaan katumusvaatteisiin. + +Lothringin Lovisa, aina lempeä ja mukaantuvainen, suostuu siihen +heti, mutta kysyy vain, minkävuoksi hänen puolisonsa, lahjoitettuaan +hänelle niin kallisarvoisen kaulanauhan, nyt tahtoo, että hänen +pitäisi pukeutua säkkiin ja tuhkaan. + +-- Minun synteini tähden, -- vastaa Henrik. + +Tämä vastaus on kyllin riittävä kuningattarelle, joka paremmin kuin +kukaan muu tuntee sen syntipaljouden, minkä vuoksi hänen puolisonsa +tarvitsee katumusta. Puolisonsa toivon mukaan menee hän senvuoksi +pukeutumaan niinkuin tämä haluaa. + +Kuninkaan saapuessa takaisin huoneisiinsa alkaa siellä ruoskiminen +uudelleen, d'O ja Chicot ovat verentahraamat. Kuningas kiittää heitä +siitä ja kutsuu heitä ainoiksi ja todellisiksi ystävikseen. + +Kymmenen minuutin kuluttua saapuu kuningatar, katumuspukuun +pukeutuneena. Heti jaetaan vahakynttilöitä koko hoviväelle, ja +kuninkaan tahtoon taipuen lähtevät hienot hovimiehet, kauniit +hovinaiset ja nuo hyvät parisilaiset paljasjalkaisina, ankarasta +pakkasesta huolimatta, Montmartreen. Aluksi kalisevat hampaat +kylmästä, mutta useat kulkijat ovat jo lämminneet ruoskinnasta, +varsinkin ne, jotka Chicot'in läheisyydessä oleksivat. d'O on +lopultakin tunnustanut tulleensa voitetuksi ja pysytteleikse +viidenkymmenen askeleen päässä narrista tämän takapuolella. + +Kello neljä oli tuo surkea kävelymatka lopussa, luostari oli saanut +runsaita lahjoja, hovihenkilökunnan jalat olivat turvoksissa ja +kaikkien selät kuin nyljetyt. Kuningattarella oli ollut yllään +karkeasta kankaasta neulottu puku. Oli itketty, rukoiltu, paruttu, +laulettu psalmeja ja poltettu suitsutussavua. + +Kaikki tämä oli toimitettu kuninkaan tahdon täyttämiseksi, ilman +että kukaan olisi voinut keksiä syytä, miksi tämä ruhtinas, joka +paria iltaa aikaisemmin oli ollut niin iloinen ja tanssinut niin +innokkaasti, nyt niin yht'äkkiä oli masentunut. + +Hugenotit, liigalaiset ("liittolaiset") ja vapaa-ajattelijat osasivat +antaa oikean arvon tälle äkilliselle masennuspuuskalle, ja nauraen he +olivat katselleet tämän parannuksentekijäjoukon ohikulkua. + +Kuningas palasi takaisin kokonaan paastoavana, selkänsä ja +olkapäänsä täynnä pitkiä punaisia ja sinisiä naarmuja. Hän ei +eronnut kuningattaresta koko päivänä, ja jokaisen tien varrella +olevan kappelin luona lupasi hän tälle suuria summia ja suunnitteli +pyhiinvaellusmatkoja, joita tekisi hänen seurassaan. + +Chicot, ruoskimisesta väsyneenä ja nälissään sen tavattoman +ruumiinliikunnan johdosta, johon kuningas ystävänsä oli velvoittanut, +oli muutamain hovin vapaamielisten kanssa Montmartren luona hiipinyt +puutarhaan erääseen sen ajan sangen huomattuun ravintolaan, siellä +virkistellyt itseään viinillä ja syönyt kokonaisen paistetun ankan +sekä sen jälkeen hiipinyt takaisin paikallensa kulkueeseen, joka nyt +oli paluumatkalla Louvreen. Kaksinkertaisin voimin hän nyt ruoski +kaikkia niitä, jotka olivat hänen lähellään, ja antoi siten mitä +täydellisimmän synninpäästön, kuten hän itse sitä nimitti. + +Illan tultua tunsi kuningas jo tähän kaikkeen väsyneensä. Hän +tarjoilutti itselleen ylen yksinkertaisen illallisen, hauteli +runneltua ruumistaan ja meni sitten tapaamaan Saint-Luc'ia ja +havaitsi tämän olevan valveilla ja sangen hilpeällä päällä. + +Kuningas oli paljo entisestään muuttunut. Kaikki hänen ajatuksensa +olivat nyt kääntyneet pois inhimillisten asiain turhuudesta kohti +katumusta ja kuolemaa. + +-- Ah! -- virkkoi hän kovin surullisesti. -- Jumala on menetellyt +oikein tehdessään elämän niin katkeraksi! + +-- Miksikä niin, sire? -- kysyi Saint-Luc. + +-- Sillä kun on väsynyt tähän maailmaan, niin toivoo vaan kuolemaa, +sitä lainkaan pelkäämättä. + +-- Anteeksi, sire! -- vastasi Saint-Luc. -- Te puhutte oman +käsityksenne mukaisesti, mutta mitä minuun tulee, niin en suinkaan +halua kuolla. + +-- Kuuleppas, Saint-Luc! -- vastasi kuningas ja pudisti päätänsä. -- +Jos tahtoisit menetellä oikein, niin seuraisit minun neuvoani tai +paremmin sanoen esimerkkiäni. Jos haluat, niin minä hylkään kruununi, +ja sinä hylkäät vaimosi, ja sitten menemme me kumpikin luostariin. +Minulla on siihen jo edeltäpäin paavin suostumus, ja jo huomispäivänä +voimme tehdä asiaankuuluvat lupaukset. Minä aivan yksinkertaisesti +annan kutsua itseäni veli Henrikiksi. + +-- Anteeksi, sire! Te ette enää välitä kruunustanne, koska olette +sitä jo niin kauvan kantanut. Mutta minä sitävastoin en ajattele +lainkaan samalla tavalla vaimostani, jonka juuri äsken olen saanut. +Suokaa siis anteeksi se etten voi ehdotusta hyväksyä. + +-- Saint-Luc parka! lausui kuningas ja puristi käsiään vastakkain. + +-- Eilen, sire, olisitte vallan hyvin voineet ehdotella minulle +luostarielämää, sillä silloin olin raskasmielinen ja synkkä, +silloin olisin ilomielin mennyt kaivoon tai luostariin, yhdentekevä +kumpaanko, mutta tänään on asia, piru vieköön, kokonaan toinen! + +-- Luulenpa, että kiroilet, Saint-Luc! -- virkkoi, kuningas. + +-- Kiroilenko, sire? Onkohan se mahdollista? Mutta onhan teidänkin +tapanne joskus kiroilla, mikäli muistan. + +-- Niin olen kyllä tehnyt, Saint-Luc, mutta tästälähin en sitä enää +tee. + +-- Minä puolestani en uskalla sanoa sitä samaa. Tosin aion kiroilla +mahdollisimman vähän, mutta siinä onkin kaikki, mitä voin luvata. + +-- Saint-Luc, -- lausui kuningas hetken jälkeen, -- tahdotko viettää +tämän yön minun huoneessani? + +-- Mitä minä siellä tekisin? + +-- Kas, me sytytämme paljo kynttilöitä palamaan. Minä panen maata, +sinä istut minun sänkyni vieressä ja luet minulle. + +-- Ei, paljo kiitoksia, sire! + +-- Sinä siis hylkäät minut, Saint-Luc. Sinä hylkäät minut? + +-- En, sire, en lainkaan. Minä tahdon täyttää teidän toivomuksenne, +mutta sillä ehdolla, että teidän majesteettinne käskee tuomaan +sisälle komean illallisen ja lähettää noutamaan musiikkia ja... + +-- Saint-Luc! Saint-Luc! -- huusi kuningas raivoissaan. + +-- En voi sille mitään, sire, että olen iloinen ja hilpeä tänä iltana. + +Henrik ei vastannut mitään. + +-- Saint-Luc, -- virkkoi hän vihdoinkin kumealla äänellä, -- satutko +milloinkaan näkemään unta? + +-- Hyvinkin usein sire. + +-- Mitä ajattelet unista? + +-- Ajattelen, että ne joskus ovat meille todellisuuden korvauksena, +ja juuri viime yönä sain nähdä ihanan unen. + +-- No, millaista unta sitten näit? + +-- Näin unta, että kaunis vaimoni... + +-- Niin, -- virkkoi kuningas, -- Eeva oli myöskin kaunis, ja +kuitenkin on hän tuottanut turmion meille kaikille. + +-- Ahaa, sire, siitäkö siis johtuu teidän tunnonvaivanne? + +-- Olen minäkin uneksinut jotain, -- mutisi kuningas. + +-- Hyvä on, sire, -- jatkoi Saint-Luc. -- Minä näin unta, että +vaimoni oli muuttunut pikku lintuseksi ja lennellä liiteli tänne +Louvreen. + +-- Voi sinua maailmallista ihmistä! -- vastasi kuningas. + +-- Sire, voitte mielellänne kutsua minua maailmalliseksi. Jos minä +nyt tänä yönä valvon teidän luonanne, niin tahdon saada edes jonkin +korvauksen, hukkaanmenneestä unestani. Jos siis teidän majesteettinne +tahtoo haetuttaa soittajia ja... + +-- Riittää, jo riittää, Saint-Luc, -- keskeytti hänet kuningas +ja nousi seisomaan. -- Sinä tuottaisit turmion sekä minulle että +itsellesi, jos minä vielä viipyisin täällä. Hyvästi siis! Toivon +jumalan lähettävän sinulle terveellisen ilmestyksen, joka saa sinun, +yhdessä minun kanssani katumaan syntejäsi ja ajattelemaan sielusi +autuutta. + +-- Minä sitä epäilen, sire. Olenpa siitä niin varmakin, että +neuvon teidän majesteettianne ajamaan kuta pikemmin sen parempi +tuon Saint-Luc-lurjuksen ulos portista, koska hän on kieltäytynyt +tekemästä parannusta. + +-- Ei niin, Saint-Luc. Minä toivon, että sinussa vielä tapahtuu jokin +herätys, sellainen, minkä minäkin olen saanut osakseni, ja nyt minä +menen rukoilemaan, sinun puolestasi. + +-- Hyvää yötä sitten, sire! + +Nyt alkoi Saint-Luc hyräillä ensimäistä värssyä muutamasta +kevytmielisestä laulusta, jota kuningas hyvällä tuulella ollessaan +tavallisesti lauleli. Henrikille tuli silloin kova kiire rientää +tiehensä Hän sulki oven ja omaan huoneeseensa mennessään mutisi: + +-- Suuri jumala, sinun vihasi on oikeudenmukainen, sillä maailma +muuttuu yhä pahemmaksi ja pahemmaksi! + + + + +9. + +Kuningas pelkää sitä, että on ollut pelkuri, ja Chicot pelkää tulevaa +pelkoansa. + + +Tultuaan takaisin Saint-Luc'in luota havaitsi hän koko hovin käskynsä +mukaisesti kokoontuneen suureen kalleriaan. Hän jakeli nyt erinäisiä +suosionosotuksia ystävilleen, se on, hän lähetti d'O'n, d'Epernonin +ja Schombergin maalle, uhkasi Maugironia ja Quélusta ankarasti +rangaista, jos he vielä kerran rohkenisivat antautua riitaan Bussyn +kanssa, ojensi viimeksimainitulle kätensä suudeltavaksi ja puristi +veljeänsä Fransia kotvasen sydäntänsä vasten. + +Tällävälin lähestyi se tunti, jolloin kuninkaalla oli tavanmukainen +iltavastaanottonsa, mutta saattoipa helposti havaita, että Henrik +mahdollisimman pitkälle viivytti tätä tilaisuutta. Vihdoin löi +Louvren kello kymmenen, ja Henrik katsahti tutkivasti ympärilleen +kuin valitakseen ystäväinsä seasta sen, jonka tuli olla hänen +esilukijanaan Saint-Luc'in sijasta, joka oli pyytänyt siitä +tehtävästä päästä. + +Chicot oivalsi kuninkaan ajatuksen ja huudahti tavanmukaisella +rohkeudellaan: + +Kuuleppas, Henrik, sinä katselet minua niin ystävällisesti tänä +iltana. Ehkäpä haet jotakin, jolle tahtoisit lahjoittaa jonkin +lihavan abotinpaikan kymmentuhannen livren tuloineen? Hitto vieköön, +miten mainio priori minusta tulisikaan! Anna se paikka minulle, +poikani, anna se minulle! + +-- Tule minun kanssani, Chicot, -- lausui kuningas. -- Hyvää yötä, +hyvät herrat! Minä menen nyt nukkumaan. + +Chicot kääntyi nyt hovimiesten puoleen, pyöräytti viiksiään ylöspäin +ja Henrikin ääntä matkien toisti: + +-- Hyvää yötä, hyvät herrat! Me menemme nyt nukkumaan. + +Hovimiehet purivat huuliaan ja kuningas harmista punastui. + +-- Kuulkaa! Lähettäkää meille minun parturini, minun +hiuksenkähertäjäni ja kamaripalvelijani, -- jatkoi Chicot, -- mutta +ennen kaikkea minun pumadani! + +-- Ei, niitä ei tarvita mitään tänä iltana, -- sanoi kuningas. -- +Paasto on alkanut ja minä olen katumuksentekijä. + +-- Mutta minäpä pidän hirveästi pumadasta, minä, -- intti Chicot. + +Kuningas ja narri menivät nyt kuninkaalliseen sänkykamariin. + +-- Kuules, Henrik, -- virkkoi nyt Chicot heidän makuuhuoneeseen +tultuaan, -- siis olen minä tänä iltana sinun suosikkisi ja +välttämätön seuralaisesi. Olen siis kaunis ja rakastettava tänään, +minä. + +-- Ole vaiti, narri! -- vastasi kuningas. -- Ja te, -- sanoi hän +kamaripalvelijalleen, -- saatte poistua täältä. + +Palvelijat tottelivat. Henrik ja Chicot jäivät kahdenkesken ja Chicot +jäi kummastuneena katselemaan kuningasta. + +-- Miksi lähetit ne pois? -- kysyi hän. -- Eiväthän ne ole +vielä meitä voidelleet. Aiotko ehkä itse voidella minut omalla +kuninkaallisella kädelläsi? Hyv'on! Sekin voi olla katumuksentekoa +yhtä hyvin kuin mikään muukaan. + +Henrik ei vastannut. Kuningas ja narri katselivat hetken toisiaan +äänettöminä. + +-- Rukoilkaamme! sanoi Henrik viimein. + +-- Paljo kiitoksia! vastasi Chicot. -- Sepä ei ole kovinkaan hauskaa. +Jos sinä siitä syystä toit minut tänne, niin palaanpa mieluummin +takaisin siihen huonoon seuraan, josta juuri läksin. Hyvästi, +poikani! Hyvää yötä! + +-- Pysähdy! -- käski kuningas. + +-- Ah! -- virkkoi Chicot. -- Tämähän muistuttaa tyranniutta! Sinä +olet oikea itsevaltias. Minulla on täällä ikävä, minulla. Koko +päivän olet pakoittanut minun ruoskimaan rikki ystäväini ihoa, ja +nyt tahdot, että leikki taas tänä iltana uudelleen alotetaan. Hitto +soikoon, Henrik, luovu jo tuosta! Meitä ei ole enempää kuin kaksi, ja +kun ruoskintaan ottaa vain kaksi osaa, niin sattuu jok'ainoa isku. + +-- Vaikene, hurja lörpöttelijä, -- jatkoi kuningas, -- ja ajattele +katumuksen ja parannuksen tekemistä! + +-- Vai siihen sitä taas tultiin! Minunko pitäisi katua? Mitä luulet +minun tarvitsevan katua? Kenties sitä, että olen ruvennut narriksi +munkille? No niin, tunnenpa tosiaankin sitä katuvani. + +-- Ei ainoatakaan herjausta, lurjus, ei ainoatakaan herjausta! -- +sanoi kuningas. + +-- Kuulehan! -- jatkoi Chicot. -- Haluaisin mieluummin olla +suljettuna leijonahäkkiin tai apinaparven seuraan kuin olla hullun +kuninkaan parissa. Hyvästi! Nyt minä menen tieheni. + +Kuningas otti avaimen pois ovesta. + +-- Henrik, -- virkkoi Chicot, -- minä sanon sinulle, että sinä näytät +sangen kamalalta, ja ellet anna minun mennä, niin huudan apua; minä +huudan, minä lyön ovet rikki ja samoin akkunat. Muista, että olen +sinulle sen sanonut! + +-- Chicot, -- virkkoi kuningas kovin surullisella äänellä, Chicot, +ystäväni, sinä teet pilaa minun tuskastani. + +-- Ahaa, minä ymmärrän, -- vastasi Chicot; -- sinä pelkäät olla +yksin. Niinhän aina tyrannit pelkäävät. Ota kuitenkin minun pitkä +miekkani ja anna minulle tuppi, niin menen tieheni. Mitäpä sanot +siitä? + +Kuultuaan sanan "pelkäät" sai Henrik epämääräisen puistatuksen. +Sitten hän äkkiä nousi ylös ja alkoi kävellä pitkin askelin +edestakaisin huoneessa. Hänen ulkomuotonsa ilmaisi mitä suurinta +mielenliikutusta, hänen kasvonsa olivat niin äärettömän kalpeat, +että Chicot tosiaankin alkoi uskoa kuninkaan olevan sairaan. Ja +nähtyään, miten kuningas tuijottavin katsein teki lattialla useamman +kierroksen, virkkoi hän: + +-- Poikani, mitä sinulta puuttuu? Kerro huolesi ystävällesi +Chicot'ille. + +Nämä sanat kuultuaan pysähtyi kuningas narrin eteen ja, katsellen +häntä terävästi, sanoi: + +-- Niin, sinä olet ystäväni, ainoa ystäväni. + +-- Valenceyn apotinpaikka on vapaana, -- huomautti Chicot. + +-- Kuulehan, Chicot, -- jatkoi Henrik, -- voitko olla vaitelias? + +-- Samoin myöskin Pithiviersin apottikunta, jossa saa syödä niin +hyviä lintupasteijoja. + +-- Narrimaisista puolistasi huolimatta, -- jatkoi kuningas, -- olet +sinä hyväsydäminen mies. + +-- No, niinpä annakin sitte minulle rykmentti äläkä apottikuntaa. + +-- Olet kaiken lisäksi hyvä neuvonantaja. + +-- Siinä tapauksessa on parasta, että teet minusta valtioneuvoksen, +vaikka ei sentään, sillä kun asiaa tarkemmin ajattelen, huomaankin +pitäväni enemmän rykmentistä tai apottikunnasta. Minä en halua päästä +valtioneuvokseksi, sillä silloin täytyisi minun aina olla samaa +mieltä kuin kuningas. + +-- Vaiti, vaiti, Chicot! sillä hetki lähestyy, tuon kauhun hetki. + +-- Vai niin, joko se taaskin purkaantuu Sinun päällesi? -- kysyi +Chicot. + +-- Sen saat itse nähdä ja kuulla. Odota vain! + +-- Mitä minä saan nähdä ja kuulla? + +-- Odota, sanon minä. Saat omin korvin kuulla kaikki ja tulla asiasta +vakuutetuksi. + +Ei, ei, sanon minä. Minä en tahdo odottaa. Mikä hiisi on sinut, +Henrik, tehnyt noin hulluksi? + +-- Oletko sinä rohkea, Chicot? + +-- Siitä saatan todellakin kerskailla. Mutta enpä piru vieköön, +sallikaan urheuttani tällä tavoin koeteltavan. Kun Ranskan ja Puolan +kuningas huutaa ja pauhaa keskellä yötä, niin että sitä on synti +ja häpeä kuulla, silloin olen minä, köyhä parka, ainoa, jonka on +pidettävä sinulle seuraa. Hyvästi, Henrik! huuda upseereitasi, +sveitsiläistä kaartiasi, linnanhuovejasi, ja anna minun mennä tieheni +vaaran edestä, jota en tunne enkä näe. + +-- Minä käsken sinun jäämään tänne, -- lausui kuningas vakavasti. + +-- No sepä oli, kautta kunniani, mukavaa: te tahdotte komentaa pelkoa +itseään, sire. + +-- Kuulehan, ystäväni, -- virkkoi nyt kuningas. -- Tahdonpa kertoa +sinulle kaikki tyyni, koska minun se välttämättä on tehtävä, +saadakseni sinut vaikenemaan. + +-- Hyv'on! -- vastasi Chicot ja veti huostrastaan tavattoman suuren +miekkansa. -- Kun kerran tietää, mitä pitää pelätä, niin silloin osaa +myöskin puolustautua. Kerroppa nyt, kerro poikaseni. + +Näin sanoen istahti Chicot mukavasti suureen nojatuoliin ja asetti +paljastetun miekkansa polviensa väliin. + +-- Viime yönä, -- alotti Henrik, -- minä makasin ja olin vaipunut +uneen... + +Niin minäkin, huomautti Chicot. + +-- Silloin tunsin äkkiä hienon tuulahduksen hivelevän kasvojani. + +-- Aah, se oli vain koirasi, joka nälissään nuoleksi voidetta +kasvoiltasi. + +-- Minä heräsin kovin hämmästyneenä ja tunsin, miten partani karvat +naamion alla kauhusta nousivat pystyyn. + +-- Ooh, sinun tarinasi synnyttää minussa suloisen puistatuksen, +-- virkkoi Chicot ja ryömi kokoon siihen nojatuoliinsa ja painoi +leukansa miekkansa kahvanpäähän. + +-- Silloin, -- jatkoi kuningas, mutta niin hiljaisella ja +vapisevaisella äänellä, että Chicot hädintuskin saattoi sanoja +kuulla, -- silloin kuului tässä huoneessa ääni niin valittava, että +se sai sydämeni sisimmät kielet väräjämään. Kurja syntinen, -- niin +sanoi ääni. Kuule minua, sinä paatunut, oletko vakaasti päättänyt +edelleenkin jatkaa jumalatonta elämääsi? + +-- Älä, sanoiko ääni tosiaankin niin, huudahti Chicot. -- No, +silloinpa tuntuu Meidän Herramme ääni melkoisesti muistuttavan sinun +kansasi ääntä, mikäli minä asioita käsitän. + +-- Senjälkeen, -- jatkoi taas kuningas, -- seurasi tuhansia muita +moitteita, joita, minä sen vakuutan, oli hyvin kiusallista kuulla. + +-- Kuule! keskeytti Chicot. -- Sano minulle hiukan enemmän poikaseni. +Kerro minulle, mitä ääni sanoi, niin että minä saisin tietää, onko +Meidän Herramme kaikesta täysin selvillä. + +-- Jumalaton! -- kirkui kuningas. -- Jos sinä epäilet, niin minä +rankaisen sinua. + +-- En, -- vastasi Chicot, -- en lainkaan epäile. Ihmettelen vain, +että Meidän Herramme aina tänne asti on viivytellyt antaessaan +sinulle nämä moitteet. Hän on tullut hyvin pitkämieliseksi +vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta siitä huolimatta, poikani, pelkäsitkö +tosiaankin kovasti? + +-- Pelkäsin. Hiki valui suurina karpaloina ohimoiltani ja veri +jähmettyi suonissani. + +-- No se oli luonnollista. Silloin sinä rupesit huutamaan, ihmisiä +syöksyi sisälle, he etsivät kaikkialta, mutta mistään ei Meidän +Herraamme löydetty. Poikani, ole nyt vilpitön ja sano vasten tapaasi +suora totuus: mitä ajattelee rippi-isäsi tästä ilmestyksestä? + +-- Hän värisi, teki ristinmerkin ja kehoitti minua katumaan, niinkuin +jumala on käskenyt. + +-- Ihan oikein. Mutta mitä sanoi hän itse ilmestyksestä tai oikeammin +sanoen äänestä? + +-- Hän sanoi, että se oli Sallimuksen lähettämä, että se oli ihmetyö +ja että minun tulisi ajatella valtakunnan parasta. Niinpä olenkin jo +tänä aamuna .. + +-- Mitä olet tehnyt tänä aamuna, poikani? + +-- Minä olen antanut satatuhatta livreä jesuiitoille ja sitten olen +ruoskittanut verille omani ja hovimiesteni ruumiit. + +-- Oikein! Entä sitten? + +-- Niin, sitten, niin... Mitäpä arvelet siitä, Chicot? Mutta minä +en nyt puhukaan ilveilijälle, vaan kylmäveriselle, rauhalliselle +miehelle, ystävälle. + +-- Sire, virkkoi Chicot, -- arvelenpa, että painajainen on ollut +Teidän majesteettinne kimpussa. + +-- Sinä siis luulet?.. + +-- Että kaikki tyyni on ollut vain unta, joka ei uudistu, ellei +teidän majesteettinne sitä kovin paljon ajattele. + +-- Untako? -- sanoi Henrik ja pudisti päätänsä. -- Ei, ei, minä olin +täysin valveilla, sen voin sinulle vakuuttaa. + +-- Sinähän nukuit, Henrik? + +-- Enpäs, minä vain loikoilin silmät auki. Näin kuun välähtelevän +akkunan läpi, näin, miten miekankahvani koriste juuri siinä paikassa, +missä sinä nyt olet, oudosti kimalteli. + +-- Miten oli lampun laita? + +-- Se oli sammunut. + +-- Rakas poikani, se oli unta, unta vain! + +-- Mutta miksi et usko, Chicot? Eikö satu väliin, että jumala puhuu +kuninkaille, kun hän tahtoo toimittaa jonkin suurtyön täällä maan +päällä. + +-- Tietenkin hän heille puhuu, -- vastasi Chicot -- mutta niin +hiljaa, etteivät he koskaan sitä kuule. + +-- No, ymmärrätkö nyt miksi tahdon sinun jäämään luokseni? kysyi +kuningas. + +-- Enpä totta tosiaankaan ymmärrä, -- vastasi Chicot! + +-- Katsos, senvuoksi että saisit omin korvin kuulla mitä ääni sanoo. + +-- Ja että minun luultaisiin laskettelevan pilaa kun sitten kerron +kuulemani muille! Chicot on niin vähäpätöinen, niin halpa, niin +narrimainen olento, ettei kukaan häntä usko, vaikka hän jotain +kertoisikin. Se ei ollut hullummin ajateltu, poikaseni. + +-- Miksi et pikemmin usko, että minä saatan sinun tietoosi tämän +salaisuuden koeteltuun ystävyyteesi luottaen? + +-- Ooh, älä valehtele, Henrik! Sillä jos ääni vielä kerran puhuu, +tulee se kaiken muun lisäksi moittimaan sinua vielä tästä valheesta, +ja sinulla on kyllä jo ennestäänkin tarpeeksi monta syntiä +omallatunnollasi. Mutta, vaikkapa niinkin, minä suostun tuumaan. +Minulla ei sitäpaitsi ole mitään sitä vastaan, että saan kuulla +Meidän Herramme äänen. Kentiespä sillä on jotain minullekin sanomista. + +-- No niin, mitä minun on nyt tehtävä? + +-- Sinun on mentävä makaamaan, poikani. + +-- Mutta kenties on parempi että olen valveilla? -- Luuletko ehkä +voivasi estää Meidän Herraamme puhumasta, jos seisot suorana +lattialla? Kuningas ei ole muuta kuin kruunuansa korkeampi muita +ihmisiä, ja kun hänellä ei ole sitä päässään, niin, usko minua +Henrik, hän ei ole suurempi kuin hekään, usein paljo pienempi. + +-- Hyvä on! -- virkkoi kuningas. -- Sinä siis jäät tänne, etkä nuku? + +-- Sitä en voi luvata. Unen laita on sama kuin pelonkin, poikaseni. +Se ei riipu asianomaisen omasta tahdosta... + +-- Mutta sinähän ainakin tahdot koettaa pysytellä hereillä, vai miten? + +-- Kyllä koetan, ole huoletta. Minä nipistän itseäni silloin tällöin. +Sitäpaitsi herättäähän minut ääni. + +-- Älä tee pilaa äänestä, -- sanoi Henrik, joka jo oli nostanut +toisen jalkansa sänkyyn mutta kiskaisi sen takaisin. + +-- Kuules! huomautti Chicot. -- Pitääkö minun auttaa sinua pääsemään +sänkyysi? + +Kuningas huokasi syvään ja silmäiltyään levottomasti joka suunnalle +ryömi väristen sänkyynsä. + +-- Nyt, -- virkkoi Chicot, -- on minun vuoroni. Hän heittäysi +pitkäkseen nojatuoliin ja sulloi tyynyjä ympärilleen. + +-- Miten voitte, sire? -- kysyi hän. + +-- Enpä hullummin, -- vastasi kuningas. -- Entä sinä? + +-- Mainiosti. Hyvää yötä, Henrik! + +-- Hyvää yötä, Chicot! Älä nuku! + +-- En nuku, sen suhteen kyllä pidän varani, -- vastasi Chicot ja +haukotteli niin että suunsa oli revetä. + +Senjälkeen torkahtivat he kumpikin, kuningas teeskennellen +nukkuvansa, Chicot nukkuakseen todellakin. + + + + +10. + +Kuinka Herran ääni erehtyi ja puhui Chicot'lle itse, vaikka luulikin +puhuvansa kuninkaalle. + + +Noin kymmenen minuutin ajan olivat kuningas ja Chicot liikkumatta, +mutta yht'äkkiä lensi kuningas ylös, heräten siitä suloisesta +uupumistilasta, mikä tavallisesti käy unen edellä. Myöskin Chicot +hypähti pystyyn, ja molemmat katselivat hämmästyneinä toisiaan. + +-- Mistä on kysymys? -- kysyi Chicot. + +-- Tuulenhenki, tuulenhenki! -- kuiskasi kuningas. + +Samalla hetkellä sammuivat vahakynttilät, joita pieni, kultainen +kuvapatsas piteli käsissään, senjälkeen lamppu ja huonetta valaisi +vain takkavalkean viimeiset jätteet. + +-- Sepä oli merkillistä! huudahti Chicot ja nousi seisomaan. + +Vaiti! Ääni kuuluu pian, -- sanoi Henrik ja ryömi kyyryyn siinä +sängyssään. + +Samassa kuului todellakin terävä, kolea ääni, joka aivan sängyn luona +kuului lausuvan nämä sanat: + +-- Paatunut syntinen, oletko siellä? + +-- Olen, Herra, -- vastasi kuningas, ja hänen hampaansa kalisivat +pelosta. + +-- Hm! -- myhähti Chicot. Olipa se verrattain käheä ääni tullakseen +taivaasta. Mutta vaikkapa niinkin, kamalaa se joka tapauksessa on. + +-- Kuuletko minua? -- kysyi ääni. + +-- Kuulen, Herra, vastasi Henrik, -- ja minä olen nöyryyttänyt itseni +sinun vihasi edessä. + +-- Luuletko siis totelleesi minua jatkoi ääni, -- sen kautta että +olet kujeillut itseksesi koko päivän, ilman että sydämelläsi on siinä +ollut vähintäkään osaa? + +-- Hyvin sanottu! huudahti Chicot. Kuningas puristi tutisten käsiänsä +vastakkain. + +Chicot'in hiljaa lähetessä hänen sänkyänsä. + +-- No, onneton! -- mutisi Henrik. Uskotko nyt? + +-- Varro vähän, -- vastasi Chicot. + +-- Mitä sinä täältä haet? + +-- Ole vaan vaiti! Hiivi hiljaa pois sängystäsi ja anna minun tulla +sinne sinun sijaasi. + +-- Miksikä niin? + +-- Kas että taivaan viha kohdistuisi minuun sinun sijastasi. + +Luuletko sitten että minä sen kautta säästyisin? + +-- Sopiihan meidän koettaa. + +Ystävällisen itsepintaisesti veti hän sitte Henrikin ulos sängystä ja +ryömi itse sinne. + +-- Mene nyt istumaan minun nojatuoliini Henrik, ja anna minun olla +hetkinen rauhassa. + +Henrik teki, niinkuin oli pyydetty, sillä hän alkoi vähitellen +ymmärtää narrin tarkoituksen. + +-- Sinä et vastaa, -- jatkoi ääni. -- Se merkitsee sitä, että sinä +edelleenkin paadut synneissäsi. + +-- Ah, anteeksi, Herra, anteeksi! virkkoi Chicot, puhuen nenäänsä ja +matkien kuninkaan ääntä. + +Sitten hän kääntyi Henrikkiin päin ja sanoi: + +-- Eikö sinusta ole kovin hupaista, poikani, ettei hyvä Jumala +tunnekaan Chicot'ia? + +-- Kuinka se on mahdollista? + +-- Odota, niin saatpa nähdä. + +-- Onneton! -- lausui ääni. + +-- Niin, Herra, -- vastasi Chicot. -- Minä olen paatunut, kauhea +synnintekijä. + +-- Tunnusta sitten syntisi ja kadu. + +-- Minä tunnustan, -- vastasi Chicot, -- että olen ollut suuri +petturi serkkuani Condéta kohtaan, jonka vaimon olen vietellyt, ja +minä kadun sitä. + +-- Mitä sinä sanot? mutisi kuningas. -- Oletko vaiti! Siitä +tapahtumastahan on kulunut jo kauvan. + +-- No, -- sanoi Chicot, -- siirtykäämme johonkin muuhun asiaan. + +-- Jatka! puhui ääni. + +-- Minä myönnän, -- jatkoi nyt tuo vale-Henrik, -- että olen +menetellyt roistomaisesti puolalaisia kohtaan, jotka olivat valinneet +minut kuninkaakseen, siinä että heidät yöllä salaa hylkäsin ja vein +mukanani kruunulle tulevat jalokivet. Tätäkin minä kadun. + +-- Lurjus! kuiskasi Henrik. -- Se on unohdettu jo aikoja sitten. + +-- Mutta minunhan täytyy edelleenkin narrata ääntä, huomautti Chicot. +-- Anna minun olla rauhassa. + +-- Puhu! kehoitti ääni edelleen. + +-- Minä tunnustan, -- sanoi Chicot, -- että olen riistänyt Ranskan +kruunun veljeltäni Alenconin herttualta, jolle se oikeudenmukaisesti +kuului, koska minä jo muodollisesti olin siitä luopunut ottaessani +vastaan Puolan kruunun, ja minä kadun sitäkin. + +-- Roisto! -- mutisi Henrik. + +-- Siinä ei ole vielä kaikki, -- jatkoi ääni. + +-- Oi, ei olekaan! Minä tunnustan senkin että minä yksissä neuvoin +äitini Medicin Katarinan kanssa olen koettanut karkoittaa Ranskasta +lankoani, Navarran kuningasta, tuhottuani kaikki hänen ystävänsä +sekä sisartani Margaretaa, surmautettuani kaikki hänen rakastajansa. +Kaikkea tätä minä vilpittömästi kadun. + +-- Voi sinä konna! sähisi kuningas hampaitaan purren. + +-- Henrik, poikani, älkäämme suututtako Herraa koettamalla salata +sitä, minkä hän jo tietää yhtähyvin kuin mekin. + +-- Mutta nyt ei ole kysymys politiikasta, -- jatkoi ääni. + +-- Vai niin, -- vastasi Chicot ylen valittavalla äänellä, -- lienee +kysymys minun elämäntavoistani, eikö niin? + +-- Juuri niin, -- vastasi ääni. + +-- Totta on, oi Herra! jatkoi Chicot, yhä vain nenäänsä puhuen, -- +että minä olen veltto, elostelija, laiskuri, typerä ja tekopyhä +olento. + +-- Niin, se on totta se -- vastasi ääni koleasti. + +-- Ja minä olen kohdellut huonosti naisia, varsinkin jaloa vaimoani. + +-- Vaimoansa tulee rakastaa niinkuin itseänsä ja enemmän kuin mitään +muuta! -- jyrisi ääni. + +-- Ah! -- huokasi Chicot, -- siinä suhteessa olen paljo syntiä tehnyt. + +-- Ja sinä olet johdattanut toisiakin synnintekoon senkautta että +olet näyttänyt huonoa esimerkkiä. + +-- Se on totta, varsin totta. + +-- Sinä olet ollut vähällä saattaa tuon Saint-Luc paran tuhon omaksi. +Lähetä hänet jo huomenna takaisin omaistensa luo. + +-- Ahaa! -- kuiskasi Chicot. -- Ääni tuntuu olevan hyvin läheistä +sukua Cossen talon väen kanssa. + +-- Ja ellet nimitä häntä herttuaksi, niin tulet iankaikkisesti +palamaan siinä samassa uunissa, jossa Sardanapalus, Nebukadnezar ja +marsalkka Retz sinua odottavat. + +Henrik huokasi levottomasti, sillä tämän uhkauksen kuultuaan tarttui +häneen hirveä pelko. + +-- Mutta etkö huomaa, -- kuiskasi Chicot, -- kuinka taivas pitää +Saint-Luc'in puolta? Saattaisipa hyvällä syyllä uskoa, että hän saa +Meidän Herraltamme kaiken mitä haluaa. + +Henrik ei näyttänyt kuuntelevan Chicot'in pilahuomautuksia, tai eivät +ne ainakaan, jos hän ne ehkä kuulikin, saaneet häntä rauhoittumaan. + +-- Minä olen hukassa, -- huudahti hän. -- Minä olen hukassa! Tämä +ylhäältä tuleva ääni tappaa minut, minä tunnen sen. + +-- Ylhäältä tuleva, niinkö sinä sanot? Ei, korkeintaan se tulee +sivulta. + +-- Kuinka, sivultako? -- huudahti Henrik. + +-- Niin, sillä etkö kuule, poikani, että ääni tulee tuosta seinästä? +Meidän Herramme asuu ihan varmasti Louvressa. Luultavasti menettelee +hän samaten kuin Kaarle Suuri: hän kulkee Ranskan kautta astuakseen +alas helvettiin. + +-- Jumalankieltäjä! Herjaaja! huusi Henrik. + +-- Se kunnia, mikä sinulle, Henrik on osotettu, on suuri, ja minä +onnittelen sinua sen johdosta, mutta pidän sinua sentään kovin +kylmäkiskoisena. Sillä sinuthan erottaa hyvästä Jumalasta vain +ohut lautaseinä etkä kuitenkaan mene hänen luokseen visiitille. +Valoisilainen! Minä en tunne sinua enää. Sinä et ole kohtelias. + +Samalla hetkellä leimahtivat muutamat hiilet takassa palamaan +levittäen huoneeseen hieman valoa ja valaisten Chicot'in kasvot. +Niistä huokui sellaista hilpeyttä, että kuningaskin sitä kummeksui ja +lausui moittien: + +-- Kuinka tulet laskeneeksi pilaa, Chicot. Miten sinä uskallat.? + +-- Tietysti minä uskallan ja tahdon että sinäkin teet samoin. Tee nyt +neuvoni mukaan, poikani. + +-- Tahdotko siis, että minun pitäisi mennä? + +-- Tahdon. Mene katsomaan, onko Meidän Herramme todellakin +viereisessä huoneessa. + +-- Mutta entä jos ääni edelleenkin puhuu? + +-- Olenhan minä täällä vastaamassa, ja hyväpä onkin, että minä +jatkan keskustelujani sinun nimissäsi. Ääni silloin luulee, että +sinä vieläkin olet täällä sisällä. Sillä sinun täytyy myöntää, että +taivaallinen ääni on hyvin herkkäuskoinen eikä näytä varsin hyvin +tuntevan väkeänsä. Miten onkaan mahdollista, että minä kokonaisen +neljännestunnin olen saanut soittaa suutani, ilman että se olisi +minua tuntenut. Onpa se tosiaankin nöyryyttävää henkiolennolle. + +Henrik rypisti kulmiaan. Mutta Chicot'in pila oli jo kuitenkin osaksi +järkyttänyt hänen käsittämätöntä herkkäuskoisuuttaan. + +-- Luulen sinun olevan oikeassa, Chicot, -- virkkoi kuningas: -- +Minua todellakin haluttaa mennä katsomaan. + +-- Tee niin, poikani. Mutta kiiruhda! -- sanoi Chicot. + +Henrik avasi nyt hiljaa sen käytävän oven, joka vei viereiseen +huoneeseen, siihen samaan, jossa Saint-Luc, niinkuin muistetaan, oli. +Hän oli parahiksi ehtinyt astua muutaman askeleen, kun jo kuuli äänen +uudistavan nuhdesaarnansa. Chicot vastaili mitä vaikertelevimmalla +äänellä. + +Kun kuningas ehti kauvemmaksi käytävään, huomasi hän kummakseen, +miten, samalla kun Chicotin ääni tuntui kuuluvan kauvempaa, tuo +ihmeellinen ääni sitävastoin tuntui lähenevän ja että se kuulosti +tulevan Saint-Luc'in huoneesta. + +Kuningas aikoi koputtaa ovelle, mutta samalla hän huomasikin, +että valoa kiilui avaimenreijästä. Hän rupesi siitä tirkistämään. +Hänen kalmankalpeat kasvonsa muuttuivat äkkiä verenpunaisiksi, ja +hieroessaan silmiään erottaakseen paremmin, ettei se, mitä hän näki, +ollut harhanäkyä, hän huudahti: + +-- Kautta Jumalan! Kuinka on mahdollista, että minusta uskalletaan +tehdä näin hävytöntä pilaa? + +Kas tässä selitys siitä, mitä Henrik näki. Huoneen yhdessä nurkassa +seisoi Saint-Luc, tohvelit jalassa ja yöviitta yllään ja puhui +jonkinlaiseen puhetorveen kaikki ne uhkaavat sanat, joita kuningas +oli pitänyt ylhäältä tulevana äänenä, ja hänen olkaansa vasten +nojaten seisoi yöpuvussaan nuori nainen, joka silloin tällöin tempasi +puhetorven hänen kädestään ja puhui siihen kaikkea sellaista, mitä +koirankurisuutensa hänelle mieleen johdatti, tehden samalla äänensä +mahdollisimman voimakkaaksi. Ne kumpikin nauroivat tukehtuakseen joka +kerta kun ottivat suunsa pois puhetorvesta, sillä Chicot vastaili +yhäkin mitä valittavimmalla äänellä ja matki täydelleen kuninkaan +nenäänsäpuhumista. + +-- Saint-Luc'in vaimo! Reikä seinässä! Petosta! -- mutisi Henrik. -- +Oo, ne roistot saavat sen minulle kalliisti maksaa! + +Kuullessaan erään lauseen, joka oli entisiäkin loukkaavampi, astui +Henrik askeleen takaperin ja potkasi oven auki hämmästyttävän +voimakkaasti. + +Puolialaston Jeanne riensi kirkuen sänkyyn ja kääriytyi sen verhon +sisään. Kauhusta kuolonkalpeana, puhetorvi kädessään, Saint-Luc +polvistui kuninkaan eteen, jonka kasvot raivosta olivat liidunvalkeat. + +-- Ah! -- huusi Chicot kuninkaan huoneessa, -- ah! armoa! Minä huudan +avuksi pyhän neitsyen ja kaikki pyhimykset!... Minä kuolen. + +Mutta ei kumpikaan viereisessä huoneessa olevista näyttelijöistä +ollut tässä naurettavassa näytelmässä ehtinyt sanoa ainoatakaan +sanaa, niin äkisti oli näytelmän aihe muuttunut. Henrik ensimäisenä +keskeytti äänettömyyden. + +-- Pois! -- huusi hän, ja raivolla, mikä ei suinkaan ollut +hallitsijan arvon mukaista, tempasi hän puhetorven Saint-Luc'in +kädestä ja kohotti sen ylös sillä lyödäkseen Saint-Luc'ia. + +Mutta sukkelasti, kuin käärmeen puremana, syöksähti Saint-Luc ylös ja +lausui: + +-- Sire, teillä ei ole oikeutta lyödä minua muuhun paikkaan kuin +päähän. Minä olen aatelismies. + +Henrik heitti puhetorven syrjään, mutta samassa otti sen Chicot +ylös. Kun näet Chicot oli kuullut oven potkaistavan sisään, oli hän +ymmärtänyt, että välittäjä oli nyt tarpeen, minkävuoksi hän heti +paikalla riensi hätään. + +Hän jätti Henrikin ja Saint- Luc'in aloilleen, juoksi sängyn luo, +sillä hän aavisti, että joku oli siellä kätkössä ja veti sieltä esiin +vapisevan nuoren rouvan. + +-- Katsos, -- huusi hän, -- Aatamia ja Eevaa syntiinlankeemuksen +jälkeen! Sinä kai karkoitat heidät pois, Henrik? + +-- Karkoitan, -- vastasi kuningas jylhästi. + +-- Odotappa sitten, niin saat minusta miekka kädessä vartioivan +enkelin, -- jatkoi Chicot ja, asettuen kuninkaan ja Saint-Luc'in +vähin, ojensi puhetorven molempain rikollisten päitten yli sekä +lausui: + +-- Tämä on minun paratiisini, jonka te nyt tottelemattomuutenne +kautta olette menettäneet. Minä kiellän teitä tänne palaamasta. + +Saint-Luc oli kietonut käsivartensa vaimonsa uumien ympärille +puolustaakseen tätä, jos niin tarvittiin, kuninkaan vihaa vastaan. +Chicot kuiskasi hänelle: + +-- Jos teillä on hyvä hevonen, niin kannustakaa sitä niin kauvan, +kunnes se kaatuu kuoliaana maahan, mutta laittakaa vaan asiat +niin, että olette täältä kahdenkymmenen liöön päässä jo varhain +huomisaamuna. + + + + +11. + +Bussyn tutkimukset. + + +Sillävälin oli Bussy palannut asuntoonsa. Hän mietiskeli lakkaamatta +edellisen yön seikkailujaan. + +-- Se on ainakin varmaa, -- sanoi hän itsekseen, -- että minun +kimppuuni on hyökätty ja että minut on haavotettu, sen tunnen täysin +tarkasti. Bastiljin tienoossa minun päälleni käytiin, kun olin +menossa Saint-Antoinen esikaupunkiin noutamaan Navarran kuningattaren +kirjettä. Siis oli hyökkäyspaikka siellä, lähellä jotakin porttia, ja +siinä portissa oli luukku, jonka läpi minä katselin, sittenkun portti +oli tullut paiskatuksi kiinni, ja silloin minä näin, miten kalpea +Quélus oli ja miten hänen silmänsä säkenöivät. Sitten tulin johonkin +pitkään käytävään, ja sen päässä oli rappu, johon minä kompastuin, +ja lopuksi löysin itseni paljaan taivaan alta kadulla makaamasta ja +vieressäni seisoivat munkki, teurastaja ja muuan vanha nainen. + +-- Mutta mistä se johtuu, että kaikki muut unet niin äkisti mielestä +haihtuvat, mutta tämä sen sijaan syöpyy sinne yhä syvemmälle? Ah, -- +huokasi Bussy, -- siinäpä juuri piileksii asian merkillisyys! + +-- Eihän ole mahdollista, -- jatkoi hän, -- että unesta jäisi jälelle +sellainen vaikutus. Minä näen sielussani, milloin vain tahdon, koko +huoneen, seinäpapereissa ja katossa olevat kuviot, damastiverhoisen +sängyn, valokuvan ja sen kauniin, vaaleanverisen naisen, vaikkakaan +en ole ihan varma siitä, olivatko ehkä nainen ja valokuva yksi ja +sama. Vihdoin näen nuoren lääkärin, joka silmät peitettyinä tuotiin +minun sänkyni ääreen. Kaikki tämä on niin ollen minun johdikkeenani. +Näidenhän pitäisi riittää tuntomerkeiksi, ja minä olisin ylen tyhmä, +ellei minun onnistuisi saada valaistusta asiaan. Nyt Bastiljin +kentälle! + +Tämä päätös oli kylläkin kaikkea muuta mutta ei lainkaan viisas +sellaisen miehen tekemäksi, joka edellisenä iltana vähällä oli +tulla murhatuksi juuri samassa paikassa, jonne nyt aikoi mennä. +Bussy otti kuitenkin lujimman miekkansa, kietoi kapan hartioilleen, +nousi kantotuoliinsa ja käski sen pysäyttämään Roi de Sicile-kadun +päässä. Siellä hän nousi pois kantotuolistaan ja käski palvelijansa +odottamaan, minkä jälkeen hän läksi Bastiljiin päin. + +Kello oli yhdeksän, ja Parisin kadut olivat autiot ja tyhjät. +Bussy katseli ympärilleen, tunteakseen jälleen sen paikan, missä +hänen hevosensa oli kaatunut hänen altaan, ja luuli sen piankin +löytäneensä. Hän alkoi nyt jotenkin tarkoin tutkia jokaista porttia +havaitakseen luukun, josta oli katsellut Quélusta. Mutta kaikissa +porteissa oli samallainen luukku ja porttien sisäpuolella käytävä, +mikä ei suinkaan ollut mitään kummallista, kun ajatellaan, että +portinvartijoita siihen aikaan ei yksityisten taloissa käytetty, +mistä syystä kolmeneljäsosaa taloista oli rakennettu juuri tähän +tapaan. + +Kautta jumalan! -- virkahti Bussy harmissaan. -- Jos minä nyt +kolkutan jok'ainoalle portille, kyselen jok'ikiseltä vuokralaiselta +ja tuhlaan tuhat ecua saadakseni palvelijat ja kamarineitsyet +puhumaan, niin saanhan toki vihdoinkin selville sen, mitä haluan. +Oletetaan, että taloja on viisikymmentä ja että minä käyn kymmenessä +talossa kunakin iltana, niin en tarvitse enempää kuin viisi iltaa. + +Bussy oli juuri lopettanut yksinpuhelunsa, kun hän yht'äkkiä havaitsi +heikon valon, joka vuoroon nousi ja laski. + +Tämä valo läheni hitaasti. Se pysähtyi väliin ja heilahti milloin +oikealle, milloin vasemmalle. + +-- Bastiljin seutu on ihan varmaan ihmeellinen paikka, -- ajatteli +Bussy. -- Mutta tahdonpa kuitenkin odottaa ja katsoa, mitä tämä +kaikki merkitsee. + +Voidakseen tehdä mukavammin havaintojaan kietoi Bussy viittansa +ympärilleen ja rupesi nojalleen muuatta porttia vasten. Yö oli niin +pimeä, ettei ihmistä voinut erottaa neljän askeleen päästä. + +Lyhty sillävälin kuitenkin lähenemistään läheni, heilahdellen +mitä omituisemmin kummallekin puolelle. Mutta kun Bussy ei ollut +taikauskoinen, tuli hän piankin vakuutetuksi siitä, ettei valo +ollut mitään niitä virvatulia, jotka niin kauheasti matkustavaisia +keskiajalla pelästyttivät, vaan pelkästään tavallinen lyhty, jota +jokin ihminen kantoi. + +Muutamain sekuntien kuluttua osottautui tämä johtopäätös oikeaksi. +Noin kolmenkymmenen askeleen päässä havaitsi Bussy tumman varjon, +josta vähitellen muodostui elävä olento, lyhty vasemmassa kädessään. +Ensi näkemällä näytti tämä olento kuuluvan noiden kunnianarvoisten +juomarien veljeskuntaan, sillä vain juopumuksen laskuun saattoi panna +ne ympyrät, joita hän kierteli, ja sen merkillisen kärsivällisyyden, +jolla hän kompasteli kuoppiin. + +Sattuipa hän kerran liukahtamaankin, ja aimo jysäys, jota seurasi +lyhdyn omituinen liike ylhäältä alas, näytti merkitsevän sitä, että +jaloiltaan epävakainen yökulkija oli löytänyt tanakamman pohjan. + +Bussyssa alkoi herätä jonkinlainen myötätunto, jota jalo mieli aina +juopunutta, apuatarvitsevaa olentoa kohtaan tuntee, ja hän juuri +aikoi lähestyä tätä Backuksen palvelijaa, mutta huomasikin lyhdyn +taas niin kiiruusti kohoavan, että hän havaitsi lyhdyn kantajalla +olevan ruumiissaan enemmän voimia kuin mitä olisi ollut syytä otaksua. + +-- Ahaa! -- mutisi Bussy. -- Vieläkin seikkailu; siltä se ainakin +näyttää. + +Lyhty läheni taas, ja sen valossa Bussy kummakseen havaitsi, että sen +kantajan silmien edessä oli side. + +-- Onpa todellakin merkillinen päähänpisto olla sokkosilla lyhty +kädessä, varsinkin sellaisella maalla kuin mitä tämä on, -- ajatteli +Bussy. -- Mahtanenko minä taaskin nähdä unta? + +Hän näki taas sokkomiehen kulkevan muutamia askeleita eteenpäin. + +-- Toden totta! -- virkahti Bussy. -- Luulenpa, että tuo houna +puhelee itsekseen. Hän ei ihan varmaan ole juopunut eikä hullu, vaan +yksinkertaisesti jokin matematikko, joka hakee ratkaisua johonkin +probleemiin. + +Tämän päätöksen tehtyään kuuli Bussy miehen hokevan: + +-- Neljäsataakahdeksankymmentäkahdeksan, +neljäsataakahdeksankymmentäyhdeksän, neljäsataayhdeksänkymmentä... +sen pitäisi olla tässä lähellä. + +Sen jälkeen irrotti tuo salaperäinen mies kääreen silmiltään ja +huomattuaan olevansa erään talon edessä, meni sen portille ja katseli +sitä tarkoin. + +-- Ei, tämä se ei ole. + +Senjälkeen hän veti taas siteen silmilleen ja jatkoi laskemistaan. + +-- Neljäsataayhdeksänkymmentäyksi, neljäsataayhdeksänkymmentäkaksi, +neljäsataayhdeksänkymmentäkolme. Nyt minun pitäisi olla perillä. + +Hän otti taaskin pois siteen, meni sitä lähinnä olevalle portille, +missä Bussy seisoi, ja tutki sitä. + +-- Hm, hm! -- myhähti hän hetken kuluttua. -- Se saattaisi olla +tämäkin. Ei, kyllä, ei! Nämä kirotut portit ovat ihan toistensa +kaltaisia. + +-- Saman havainnon olen minäkin tehnyt, -- sanoi Bussy itsekseen. -- +Tämä seikka lujittaa minun luottamustani laskumestariin. + +Tämä asetti nyt taaskin kääreen silmilleen ja jatkoi laskemistaan +aina neljäänsataanyhdeksäänkymmeneenyhdeksään. + +-- Jos nyt suoraan edessäni on portti, niin sen täytyy olla oikean, +-- virkkoi hän. + +Siinä oli tosiaankin portti, ja se oli juuri sama portti, jonka +pimentoon Bussy oli kätkeytynyt. Kun siis tuo otaksuttu matematikko +kohotti lyhtyään ja otti kääreen silmiltään, joutui hän seisomaan +Bussyn kanssa ihan vastakkain. + +Mitä ihmettä! -- huudahti Bussy. -- Tässähän lääkäri onkin! Te +sidoitte eilen erään aatelismiehen, jota oli haavotettu kylkeen. + +-- Kyllä, ja te olette se sama aatelismies. Minäpä en osannut odottaa +tapaavani teitä täällä. + +-- Mitä te sitten etsitte? + +-- Sitä taloa, jonne minut haettiin. + +-- Ettekö siis tuntenut sitä entuudestaan? Kuinka olisin sitä voinut +tuntea? Minuthan saatettiin sinne sidotuin silmin. + +-- Oletteko siis tosiaankin ollut tässä talossa? + +-- Olen, joko tässä tai jossakin noissa toisissa, en voi sanoa missä, +koska juuri parast'aikaa olen sitä etsimässä. + +-- Hyväpä on! huomautti Bussy. -- Niinpä en olekaan nähnyt unta. + +-- Mitä tarkoitatte? Minä en teitä ymmärrä. + +-- Nähkääs, minun täytyy teille sanoa, että luulin koko tämän +tapahtuman olleen unta vain -- miekanpistosta lukuunottamatta, kuten +ymmärrätte. + +-- Sitä en lainkaan ihmettele, sillä minä aavistin, että siinä piili +jokin salaisuus. + +-- Niin juuri, salaisuus, jonka minä haluaisin saada selville. +Tahdotteko auttaa minua siinä suhteessa? + +-- Hyvin mielelläni. + +-- Mikä on nimenne, ystäväni? + +-- Hyvä herra, -- vastasi nuori lääkäri, -- minä en tahdo nousta +suurten hevosteni selkään, kuten sanotaan. Tiedän, että minun pitäisi +tuollaisen kysymyksen kuullessani ylpeästi ojentautua suoraksi ja +käsi kupeella sanoa: entä teidän oma nimenne, hyvä herra? Mutta +teillä on pitkä miekka ja minulla vain lansettini. Sitäpaitsi te +näytätte jalosukuiselta, mutta minä sen sijaan olen märkä ja likainen +korvia myöten. Niinpä vastaankin vallan vilpittömästi, että nimeni on +Remy-le-Haudouin. + +-- Kiitän luottamuksestanne! Minä olen Clermontin kreivi Ludvig, +Bussyn herra. + +-- Amboisen Bussy! Bussy sankari! -- huusi nuori lääkäri +teeskentelemättömän ihastuksissaan. -- Olisitteko tuo kuuluisa +Bussy!... + +-- Olen, minä itse, vastasi Bussy ujostellen. -- Ja kun me nyt olemme +tehneet keskenämme tuttavuutta, niin olkaapa hyvä ja tyydyttäkää +hieman minun uteliaisuuttani. Kuinka te osuitte tulemaan tähän. + +-- Niin, onpa se kylläkin merkillistä. Herra kreivi, kuulkaapas, +mitä minulle on tapahtunut. Minä asun Beautreillisen kadun varrella, +viidensadan askeleen päässä täältä. Olen köyhä kirurgi ja olen +opiskellut verrattain paljo saamatta kuitenkaan mitään suurempaa +tunnustusta. Nyt sattui kahdeksan päivää sitten, että muuan mies +arsenaalin toisella puolen sai syvän puukonpiston. Minä ompelin +haavan kiinni, ja siitä sain ympäristössä jonkinlaista mainetta. +Siitä on minun kiittäminen sitäkin onnea, että minut edellisenä yönä +herätti suloinen ääni. + +-- Naisäänikö? -- huudahti Bussy. + +-- Niin. Mutta, jalo herra, pankaa tarkoin huomioonne, mitä minä +sanon. Niin kokematon kuin olenkin, olen kuitenkin varma siitä, että +se oli jonkin palvelijattaren ääni. + +-- No, mitä teitte silloin? + +-- Minä nousin ylös ja avasin oveni. Mutta tuskin olin tullut +etehiseen ennenkuin kaksi pientä kättä, jotka eivät olleet erittäin +hienot, käärivät siteeni silmieni eteen. + +-- Ilmanko mitään virkkamatta? + +-- Sanottiinpa tietenkin jotain. Minulle puhuttiin: Tulkaa, älkää +koettako katsoa, mihin menette, olkaa vaitelias, ja kas tässä on +teille palkintonne. + +-- Ja millainen oli palkkionne? + +-- Minun käteeni pistettiin kultarahoilla täytetty kukkaro. + +-- Entä mitä te vastasitte? + +-- Että minä olin valmis seuraamaan ihastuttavaa saattajatartani. +Enhän minä tiennyt, oliko hän ihastuttava vaiko ei. Mutta minä +ajattelin, ettei kohteliaisuus, vaikkakin hieman liioiteltu, voisi +vahingoittaa. + +-- Ja te menitte vastaansanomatta? + +-- Tietystikin menin. Sillä olen usein lukenut sellaisista +tarinoista ja aina havainnut, että niistä lääkärille johtui jotakin +miellyttävää. Minä siis läksin. Minua kuletettiin kovaa, jäätynyttä +maata myöten, ja minä laskin aina viiteensataankahteen askeleeseen +saakka. + +-- Se oli varovaisesti tehty, ja teidän pitäisi nyt olla oikealla +portilla. + +-- Niin, ainakaan ei minun pitäisi olla sieltä kaukana, koska minä +nyt olen laskenut neljäsataayhdeksänkymmentäyhdeksän askelta, ellei +se nuori nainen kuletellut minua kiertoteitä, jota minä hänestä +melkein epäilen. + +-- Mutta voittehan kai tehdä joitakin havaintoja? + +-- Panin merkille kaiken, sikäli kuin henkilö, joka ei voi nähdä, +yleensä saattaa merkille panna. Minä kuljin portista, porttikäytävän +halki ja sitten rappuja myöten, joissa oli kaksitoista porrasta. + +-- Ja oliko ovi aivan siinä vieressä? + +-- Ei, ensin oli luullakseni korridoori, sillä minä kuulin, että +kolme eri ovea avattiin. Kuultuani sitten miellyttävän naisäänen +lausuvan muutamia sanoja vietiin minut siihen huoneeseen, jossa te +makasitte, ja minun käskettiin ottamaan side pois silmiltäni. + +-- Missä minä silloin olin? + +-- Te makasitte eräässä damastiverhoisessa sängyssä. + +-- Huoneessa, jonka seinäpapereita mytologiset kuviot koristivat? + +-- Aivan niin. Ja sitten oli vielä kahden akkunan välissä... + +-- Nuoren, ihastuttavan tytön muotokuva? + +-- Niin. Hyv'on! Sitten minä sidoin haavanne. + +-- Ja sen teittekin mainiosti, sillä jo tänä aamuna oli haava melkein +parantunut. + +-- Siitä on teidän kiittäminen erästä minun keksimääni salvaa. +Monesti, kun en ole tiennyt, keneen kohdistaisin kokeiluni, olen +vedellyt haavoja omaan ihooni, ja vamma on parantunut aivan heti. + +-- No, herra Remy, kertokaapa enemmän! + +-- Sitten te menitte jälleen tajuttomaksi, ja ääni kysyi, miten +teidän laitanne oli. + +-- Missä oli nainen tämän kysymyksen tehdessään? + +-- Hän oli jossain sivuhuoneessa, niin etten minä voinut häntä nähdä, +ja minä vastasin, ettei teidän haavanne ollut vaarallinen ja että se +piankin paranisi. + +-- Näyttikö hän siitä rauhoittuvan? + +-- Oo, hän näytti tulleen vallan ihastuksiinsa, sillä hän huudahti: +Ah, hyvä Jumala, vai niin onnellisesti! + +-- Sanoiko hän todellakin niin? Rakas herra Remy! Minä tahdon toimia +teidän parhaaksenne. Entä sitten? + +-- Sitten oli kaikki päättynyt. Teidän haavanne oli sidottu, minulla +ei enää ollut mitään tekemistä, ja ääni lausui minulle: Jatkakaa, +hyvä herra, niinkuin olette alkanutkin, älkääkä saattako ikävyyksiä +naisparalle, joka on toiminut vain myötätuntoisuudesta. Asettakaa +jälleen side silmillenne ja sallikaa saattaa itsenne kotiin ilman +vastaväitteitä. + +-- Ja lupasitteko te? + +-- Lupasin. Minä annoin siihen kunniasanani. + +-- Ja oletteko sen pitänyt? + +-- Senhän näette itsekin, -- vastasi nuori mies varsin naivisti, -- +koskapa juuri nyt haen porttia. + +-- Mainiota! virkkoi Bussy. Se on kaunis ominaisuus, ritarillinen +ominaisuus, ja vaikka se minua eräässä suhteessa harmittaakin, en +kuitenkaan voi olla sanomatta: Ojentakaa minulle kätenne, herra Remy! +Te ansaitsisitte olla aatelismies. + +-- Hyvä herra, -- sanoi Remy, minulle on oleva ikuiseksi kunniaksi +se että olen saanut puristaa urhoollisen Bussyn kättä. Kuitenkin on +minulla jotain sydämelläni. + +-- Mitä niin? + +-- Nähkääs, kukkarossa oli kokonaista kymmenen kultarahaa, ja se on +aivan liian paljo sellaiselle, joka ottaa viisi sou'ta käynneistään +silloinkun ei tee niitä ihan ilmaiseksi. Juuri sentähden olen nyt +etsimässä taloa. + +-- Jättääksenne ehkä kukkaron takaisin. + +-- Aivan niin. + +-- Paras herra Remy. Minä vakuutan, että te olette aivan liian +tunnollinen. Te olette nämä rahat rehellisesti ansainnut, ja ne +kuuluvat teille. + +-- Niinkö arvelette? -- kysyi Remy ylen tyytyväisenä. + +-- Minä menen siitä vastuuseen. Ainoa seikka siinä vain on se, ettei +tuon naisen olisi tullut sitä teille maksaa, sillä minä en tunne +häntä eikä hän minua. + +-- Siinä siis vieläkin yksi syy, mikä velvoittaa minun jättämään +rahat takaisin. + +-- En minä sano sitä. Tahdoin vain huomauttaa, että minäkin olen +teille velassa. + +-- Tekö velassa minulle? + +-- Olen, ja minä aion sen myöskin maksaa. Mitä te teette Parisissa? +Antakaa kuulua... sanokaa... luottakaa minuun, paras herra Remy... + +-- Mitäkö minä teen Parisissa? En mitään, herra kreivi. Mutta kyllä +minä jotain tekisinkin, jos minulla vain olisi potilaita. + +-- No sehän sopii vallan mainiosti. Minä hankin teille heti yhden +sellaisen: tahdotteko saada minun kanssani tekemistä. Minä olen hyvä +"kundi". Tuskin näet kuluu päivääkään, etten minä joko saisi itse +tai antaisi muille jotain ruumiinvammaa. Puhukaa... tahdotteko ottaa +paikataksenne ne naarmut, joita minä saan tai annan? + +-- Ah, herra kreivi! -- virkkoi Remy. -- Minä olen aivan liian +vähäpätöinen voidakseni... + +-- Ei sinnepäinkään, hitto vie! Te päinvastoin olette juuri sellainen +mies, jota minä tarvitsen. Teillä on yhtä kevyt käsi kuin naisella, +ja teillähän on sitäpaitsi tuo verraton salvanne. + +-- Mutta, armollinen herra... + +-- Te tulette asumaan minun luonani... te saatte omat erityiset +huoneenne, omat palvelijanne. Ottakaa vastaan minun tarjoukseni +tai muuten saatatte minut kovin pahalle mielelle. Sitäpaitsi te +ette vielä ole suorittanut tehtäväänne loppuun, teidän on vieläkin +sidottava minun haavani, rakas Remy. + +-- Herra kreivi, -- vastasi nyt nuori lääkäri, -- minä olen niin +haltioissani, etten tiedä, miten taitaisin iloani ilmaista. Minä siis +saan opiskella ja minä saan käytännöllistä kokemusta! + +-- Ei, minähän sanon haluavani teitä ainoastaan itseäni varten... ja +ystäväni, kuten ymmärrätte. Ettekö satu muistamaan jotain vieläkin +liikuttavampaa seikkailua? + +-- En, en ainoatakaan. + +No auttakaapa minua sitten pääsemään asiasta hiukan selville, jos se +suinkin on mahdollista. + +-- Millä tavalla sitten, herra kreivi? + +-- Niin, kuuleppas! Te, joka olette havaintokykyinen mies, joka +luette askeleet, kompuroitte pitkin seinävieriä ja tunnette ihmiset +äänestä, te ehkä voitte sanoa, mistä johtuu se että sittenkun te +olitte minut sitonut minut kannettiin talosta kadulle Temppelitornin +vallihaudan luo? + +-- Teidätkö, herra kreivi? + +-- Juuri minut. Oletteko te jollain tavoin ollut avullisena tässä +minun siirtämisessäni? + +-- En suinkaan. Minä päinvastoin olisin pannut sitä vastaan, jos +minun neuvoani olisi kysytty... Kylmä ilma olisi voinut olla teille +mitä vahingollisin. + +-- Siis en koskaan tule hullua hurskaammaksi. Tahdotteko auttaa minua +vielä hetkisen talon etsinnässä? + +-- Minä tahdon kaikkea, mitä te vaan tahdotte, armollinen herra. +Pelkään vain, ettemme pääse mihinkään tulokseen, sillä ovathan nämä +talot kaikki toistensa kaltaisia. + +-- Olkoot, -- sanoi Bussy. -- Mutta meidän on tultava tänne uudelleen +päiväs-aikana. + +-- Kyllä, mutta päivällä meidät ehkä huomataan. + +-- Silloin meidän on tehtävä erinäisiä kysymyksiä, ja niinpä me +lopuksi saavutammekin tarkoituksemme. Meitä on nyt kaksi emmekä me +juoksentele unia utelemassa, vaan olemme tekemisissä todellisuuden +kanssa. Ja uskokaa minua, Remy, se jo on paljo se! + + + + +12. + +Mikä Bryan de Monsoreau oli miehiään. + + +Ei se ollut iloa, vaan jonkinlaista huumausta, jota Bussy +tunsi tultuaan vakuutetuksi siitä että hänen unikuvansa olikin +todellisuutta ja että tuo kaunis nainen todellakin oli osottanut +hänelle jalomielistä vieraanvaraisuutta. Hän ei tahtonut päästää +käsistään myöskään sitä nuorta lääkäriä, jonka juuri äsken +oli henkilääkärikseen korottanut. Remyn täytyi nousta hänen +kantotuoliinsa, sillä kreivi pelkäsi, että jos hän vain hetkeksikin +hänestä eroaisi, lääkäri livahtaisi kuin henki hänen käsistään. +Hän aikoi senvuoksi viedä hänet kotiinsa Bussyn hotelliin ja pitää +häntä siellä seuraavaan päivään asti, saadakseen sitten ajatella, +päästäisikö hän hänet vapaaksi vaiko ei. Koko kotimatkan ajan sateli +uusia kysymyksiä, mutta eipä Remy tiennyt juuri paljoa enemmän +kuin Bussykaan, paitsi että hän oli vakuutettu siitä, ettei ollut +uneksinut, koska hän ei ollut ollut tainnoksissa. Mutta jokaiselle +rakastuneelle nuorelle miehelle, ja Bussy oli päivänselvästi +rakastunut, merkitsee jo paljo se, että hänellä on toveri, jolle hän +voi puhua siitä naisesta, jota rakastaa. Remy häntä tosin ei ollut +nähnyt, mutta se olikin Bussyn silmissä päinvastoin ansioksi, sillä +näin ollen voi Remy saada hänet käsittämään, miten paljo ylempänä +nainen joka suhteessa oli muotokuvaansa. + +Bussy olisi mielellään halunnut koko yön puhua tuosta tuntemattomasta +naisesta, mutta Remy alotti lääkärintehtävänsä selittämällä, että +haavottuneen tuli nukkua tai ainakin maata pitkällään levollisesti. +Väsymys ja kipu neuvoivat kreiville samaa, ja nämä kolme yhtynyttä +mahtia hänet viimein voittivatkin. + +Hän ei kuitenkaan mennyt makuulle, ennenkuin oli osottanut uudelle +kotilääkärilleen asunnoksi kolme huonetta, joissa hän itse nuorempana +oli asunut ja jotka sijaitsivat Bussyn hotellin kolmannessa +kerroksessa. Tultuaan sitten vakuutetuksi siitä, ettei nuori lääkäri, +joka näytti olevan uuteen asuntoonsa tyytyväinen, salaa pakenisi +palatsista, siirtyi hän omaan upeaan asuntoonsa. + +Seuraavana aamuna herätessään hän huomasi Remyn seisovan sänkynsä +vieressä. Tuo nuori mies oli viettänyt yönsä voimatta uskoa onneensa, +ja hän odotteli vain Bussyn heräämistä tullakseen vakuutetuksi siitä, +ettei hän nyt vuorostaan ollut nähnyt unta. + +-- No, -- kysyi Remy, -- miten voitte, armollinen herra? + +-- Mainiosti, paras lääkärini. Entä te itse? Oletteko tyytyväinen? + +-- Olen, niin tyytyväinen, jalo suojelijani, etten tahtoisi vaihtaa +asemaani kuningas Henrik III:nen kanssa, vaikka hän eilispäivän +kuluessa lienee harpannutkin monta askelta taivaanvaltakuntaa +kohti. Mutta eipä tässä nyt siitä olekaan kysymys, vaan meidän on +tarkastettava haavaa. + +Se näytti varsin pian paranevan. Bussy oli nukkunut hyvin, ja kun +kerran uni ja onnellisuudentunne tulivat kirurgille avuksi, niin eipä +hänellä enää ollut juuri mitään tekemistä. + +-- No, -- kysyi Bussy, -- mitäpä sanotte haavasta? + +-- Minä sanon, etten mielelläni antaisi teidän tietää, että te jo +olette melkein terve, pelosta että te lähetätte minut takaisin +Beautreillisen kadulle, viidensadankahden askeleen päähän tuosta +kuuluisasta talosta. + +-- Josta me vielä otamme selon, etkö usko, Remy? + +-- Anteeksi! -- huomautti Remy. -- Luulen, että te sanoitte minua +sinuksi, armollinen herra? + +-- Niitä, joista pidän, minä sinuttelen. Loukkaannutko siitä? + +-- Enhän toki, päinvastoin! -- huudahti nuori mies, kokien tarttua +Bussyn käteen ja suudella sitä. -- Luulin kuulleeni väärin. Oi, +armollinen herra, te teette minut niin äärettömän iloiseksi! + +-- Rakas ystäväni, minä toivon vain, että sinäkin puolestasi pitäisit +minusta hiukan, että katsoisit olevasi täällä niinkuin kotonasi ja +että sinä sallit minun, sill'aikaa kun muutat tänne tavarasi, olla +läsnä tänään ylihovijahtimestarin virkaanasettajaisissa. + +-- Ah, virkkoi Remy, -- nythän te jo taas olette valmis tekemään +uusia hullutuksia! + +-- En, päinvastoin lupaan olla hyvin järkevä. + +-- Mutta teidänhän täytyy nousta ratsun selkään? + +-- Niin täytyy. Se on aivan välttämätöntä. + +-- Jos teillä on oikein hiljainen konkari, niin ottakaa sitten tänään +se, minkä haluaisitte satuloida sille naiselle, joka on niin sen +muotokuvan näköinen -- te tiedätte kyllä minkä. + +-- Kuuleppas Remy. Sinäpä, toden totta, olet löytänyt oikean tien +sydämeeni. Minä pelkäsin kovin, ettet sinä sallisi minun ottaa osaa +tähän metsästykseen, tai oikeammin sanoen tähän leikkiin, sillä +hovinaiset, samoinkuin kaupungin muutkin uteliaat naiset, tulevat +siihen myös osaaottamaan. Nyt, rakas Remy, ymmärtänet jo, että tuon +salaperäisen naisen täytyy olla hovin naisten tai kaupunkilaisten +naisten joukossa. Varmastikaan hän ei ole mikään yksinkertainen +porvaristyttö. Kauniit seinät, maalattu katto ja damastisänky, +sanalla sanoen, kaikki tuo aistikas ylellisyys todistaa sitä, että +hän on ylhäinen tai ainakin varakas nainen. Arveleppa, että minä +kohtaisin hänet metsästysretkellä? + +-- Kaikki on mahdollista, -- vastasi Remy filosofisesti. + +-- Paitsi talon löytäminen, -- huokasi Bussy. + +-- Ja sitten sinne pääseminen, vaikka se löydettäisiinkin, -- lisäsi +Remy. + +-- Ooh, minä kyllä tiedän erään keinon: minä hankin itseeni uuden +miekanpiston, -- huomautti Bussy. + +-- Hyvä on, -- virkkoi Remy. -- Se antaa minulle toivoa saada jäädä +teidän luoksenne. + +-- Olkaa huoleti siihen nähden, -- sanoi Bussy. -- Minä en, kautta +kunniani, nyt tahdo olla ilman sinua. + +-- No niin, -- virkkoi nuori lääkäri, -- on siis päätetty, että te +otatte osaa metsästysretkeen saadaksenne selon naisesta, ja että minä +palaan Beautreillisin kadulle koettaakseni hakea tarkoitettua taloa. + +-- Olisipa somaa, -- pisti Bussy väliin, -- jos me, kun ensi kerran +tapaamme toisemme, olisimme kumpikin etsimisessämme onnistuneet. + +Vincennerin metsässä oli todellakin määrätty suuri metsästysretki +toimeenpantavaksi Monsoreaun kreivin ylihovijahtimestarin toimeen +asettamisen johdosta. Edellisen päivän katumuskulkue ja kuninkaan +ankara parannuksenteko olivat aluksi panneet monen epäilemään, tokko +kuningas mieskohtaisesti tulisikaan mukaan. Sillä kun kuningas +väliin sai tällaisen jumalisuuden puuskan, sattui useinkin, ettei +hän moniin viikkoihin poistunut Louvresta, ellei hän mennyt +hartaudenharjoituksessaan niin pitkälle, että läksi suoraapäätä +johonkin luostariin. Mutta koko hovin suureksi kummastukseksi +saatiinkin aamulla tietää, että kuningas oli lähtenyt Vincennerin +torniin metsästääkseen yhdessä veljensä ja koko hovinsa kanssa. + +Kello yhdeksän olivat siis kaikki koolla, ja uusi hovimies, jota +tuskin kukaan tunsi ja joka senvuoksi oli yleisen uteliaisuuden +esineenä, esiintyi uljaan mustan ratsun selässä. Kaikkien katseet +suuntautuivat häneen. + +Hän oli noin kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen mies, +rotevakasvuinen, kasvoissa rokonarpia. Hänen ihonsa muutti väriään +aina erilaisten mielenliikutusten mukaan, ja siitä syystä hänen +ulkomuotonsa ensi näkemältä teki epämiellyttävän vaikutuksen. + +Puettuna vihreästä kankaasta tehtyyn hopeakaluunaiseen takkiin, +jota koristivat olkalaput, joihin kuninkaan vaakuna oli kirjaeltu, +kantaen vasemmassa kädessään metsästyskeihästä ja oikeassa sauvaa, +joka hänen, tällaisissa tilaisuuksissa vallitsevien juhlamenojen +mukaisesti, oli annettava kuninkaalle, saattoi Monsoreaun kreivi +todellakin näyttää uljaalta ritarilta, mutta mikään kaunis +aatelismies hän ei suinkaan ollut. + +-- Hyi kuitenkin, miten ruman lepakon te olette tuonut meille +herttuakunnastanne, armollinen herra! -- sanoi Bussy Anjoun +herttualle. -- Tuollaisiako aatelismiehiä teidän suosionne etsii +maaseudulta? Vakuutanpa, ettei hänen moistaan löydy edes itse +Parisista, joka kuitenkin on jotenkin suuri kaupunki ja jossa +asuu verrattain runsaasti rumia miehiä. Väitetään, että te hyvin +lämpimästi olette suositellut häntä kuninkaalle. + +-- Kreivi de Monsoreaun on palvellut minua uskollisesti, -- vastasi +Anjoun herttua lakoonisesti, -- ja minä palkitsen häntä sen johdosta. + +-- Hyvin puhuttu, armollinen herra. Ja onhan kaunista, että +ruhtinaat osaavat antaa tunnustusta, sitäkin kauniimpaa, kun se on +niin harvinaista. Mutta ellei mitään muuta vaadita, niin tuntuupa +minusta, että olen minäkin palvellut armollista herraa uskollisesti, +ja minä pyydän teidän olemaan vakuutettu siitä, että minä kantaisin +ylihovijahtimestarintakkia paljo paremmin kuin tuo pitkä kummitus. +Ei, mutta katsokaapas, hänellähän on punainen parta. Se oli vielä +lisäkaunistus! + +-- Minä en ole kuullut, -- vastasi Anjoun herttua, -- että +hovitoimeen päästäkseen pitäisi olla luotu Apolloksi tai +Antinoukseksi. Minä katson sydämeen enkä kasvoihin, tehtyihin +palveluksiin, en herran valittuihin. + +-- Teidän korkeutenne epäilemättä pitää minua kovin uteliaana, -- +jatkoi Bussy, -- mutta minun täytyy tunnustaa kykenemättömyyteni +arvaamaan, minkä palveluksen herra de Monsoreau on saattanut teidän +korkeudellenne tehdä. + +-- Oletpa oikeassa, Bussy, -- vastasi herttua äreästi. -- Olet, kuten +sanottu, ylen utelias, ja vieläpä aivan liian kovin. + +No niin, sellaisia ne ovat ruhtinaat! -- huudahti Bussy vanhaan +arkailemattomaan tapaansa. -- He kyselevät alituiseen, ja heille +täytyy vastata kaikkeen, mutta jos kerrankin rohkenee tehdä heille +itselleen kysymyksen, ei heiltä saa milloinkaan vastausta. + +-- Oikeassa olet, -- sanoi herttua, -- mutta voithan kysyä Monsoreaun +kreiviltä itseltään. + +-- Sepä oli todellakin kelpo neuvo, -- huomautti Bussy, -- ja hänen +suhteensa hänhän on vain alhainen aatelismies -- on minulla aina +keinoni jälellä, ellei hän anna vastausta. + +-- Millainen keino? + +-- Sanon hänelle, että hän on epäkohtelias herra. + +Asiaa sen enempää ajattelematta käänsi nyt Bussy selkänsä prinssille +ja lähestyi hattu kourassa herra de Monsoreauta, joka, ollen kaikkien +katseitten esineenä, ihailtavan kylmäverisesti odotti, että kuningas +tulisi vapauttamaan hänet tästä epämiellyttävästä tarkastelemisesta. + +Nähdessään Bussyn iloisena ja hymyillen hattu kourassa lähenevän +muutti hänkin muotonsa hiukan iloisemmaksi. + +-- Anteeksi, hyvä herra, -- lausui Bussy, -- mutta te näytte olevan +niin kovin yksinänne. Olisikohan ehkä se suosio, jota te nykyisin +nautitte, jo värvännyt teille yhtä paljo vihollisia kuin teillä oli +ystäviä kahdeksan päivää ennen kuin teidät ylihovijahtimestariksi +nimitettiin? + +-- Kyllä, herra kreivi, voisinpa melkein vannoa sen päälle. Mutta +saanenko kysyä, minkävuoksi saan kunnian tulla häirityksi tässä +yksinäisyydessäni? + +-- Kas, -- sanoi Bussy tyhmänrohkeasti, -- se johtuu siitä suuresta +ihailusta, jota Anjoun herttua on saanut minun teitä kohtaan +tuntemaan. + +-- Millä tavalla sitten? + +Hän on kertonut minulle teidän viimeisen urotyönne, sen saman, jonka +johdosta teidät nimitettiin ylihovijahtimestariksi. + +Herra de Monsoreau kalpeni tällöin niin kauheasti, että hänen +kasvojensa rokonarvet näkyivät mustina täplinä hänen kellertävällä +ihollaan. Samalla hän loi Bussyyn katseen, joka ennusti +vihanpurkausta. + +Bussy huomasi menetelleensä tyhmästi, mutta hän ei ollut niitä +miehiä, joiden tapana oli peräytyä. Pikemminkin hän kuului niihin, +jotka useinkin höystävät tyhmänrohkeuttaan nenäkkyydellä. + +-- Te sanotte, herra kreivi, -- lausui ylihovijahtimestari, -- että +herttua on kertonut teille minun viimeisestä urotyöstäni? + +-- Aivan niin, hyvä herra, -- vastasi Bussy, -- ja senvuoksi minä +hartaasti haluaisin kuulla kertomuksen siitä teidän omasta suustanne. + +Herra de Monsoreau puristi metsästyskeihästä suonenvedontapaan +nyrkiksi puristuneessa kädessään, ikäänkuin hän olisi tahtonut sillä +Bussyn lävistää. + +-- Kautta kunniani, -- virkkoi hän, olisin varsin halukas antamaan +tunnustukseni teidän kohteliaisuudellenne ja suostumaan pyyntöönne, +mutta kaikeksi onnettomuudeksi tulee juuri tuossa kuningas ja estää +minun sitä tällä haavaa tekemästä. Mutta jos niin haluatte, niin +voihan se tapahtua vähän myöhemmin. + +Kuningas saapui nyt ratsastaen. Hän ei näyttänyt olevan kovinkaan +mieltynyt herra de Monsoreauhon, mutta otti kuitenkin verrattain +ystävällisesti sen sauvan, jonka ylihovijahtimestari polvistuen +hänelle ojensi. + +Nyt alkoi metsästys. + +Bussy asettui sellaiseen paikkaan, että saattoi nähdä kaikkien +ratsastavan ohitse, ja hän tutki tarkoin kaikki naiset nähdäkseen, +eikö hän niiden joukossa tapaisi muotokuvan alkuperää. Mutta se oli +turha vaiva. Paljo kauniita ja miellyttäviä naisia oli kyllä mukana, +mutta sitä suloista olentoa, jota hän etsi, ei ollut niiden mukana. + +Hän oli niin ollen pakotettu tyytymään ystäväinsä seuraan, ja +Antraguet oli, kuten ainakin, hilpeä ja veitikkamainen. + +-- Olemme saaneet hirveän ruman ylihovijahtimestarin, -- sanoi hän +Bussylle. -- Mitäpä sinä sanot hänestä? + +-- Hän on kamala. Neuvoppa minulle hänen vaimonsa. + +-- Ylihovijahtimestari on poikamies, ystäväiseni, -- vastasi +Antraguet. + +-- Kuka on sen sinulle sanonut? + +-- Rouva de Veudron, jonka mielestä hän on varsin kaunis mies ja joka +mielellään tahtoisi tehdä hänet neljänneksi miehekseen. Katsoppa +vaan, miten hän ruskealla hevosellaan laskea karauttaa miehen perään. + +-- Mikä on hänen maatilansa nimi? -- kysyi Bussy. + +-- Oo, hänellä on niitä niin monta. + +-- Onko hän sitten rikas? + +-- Niin väitetään. Mutta siinäpä onkin kaikki. Hän näet lienee +alempaa aatelia. + +-- Kuka sitten on tuon maalaisjunkkarin rakastajatar? + +-- Hänellä ei ole ketään. Tuo jalo ritari näyttää pitävän kunnianaan +olla omaa erityistä lajiaan. Mutta Anjoun herttua viittailee sinulle. +Riennä hänen luokseen! + +-- Odottakoon hän hiukan. Tuo kreivi kiihottaa vimmatusti minun +uteliaisuuttani. Hän on minusta eriskummallinen, vaikken itsekkään +voi sanoa mistä syystä. Minä aavistan, että saan vielä jotain +tekemistä hänen kanssaan. + +-- Livarot hänet tuntee, -- jatkoi Antraguet. -- Hän on samalta +seudulta kotoisin. Tuleppa tänne, Livarot! Kerro meille jotakin +tuosta Monsoreausta. + +-- Mielelläni. Kerronpa siis muutamin sanoin, mitä tiedän ja mitä +ajattelen hänestä. Minä pelkään häntä. + +-- Hyvä on. Kun nyt olet sanonut, mitä sinä hänestä ajattelet, niin +sano meille myöskin, mitä hänestä tiedät. + +-- No niin, kuulkaapa siis... Noin puoli vuotta sitten olin eräänä +iltana matkalla enoni maatilalta ja ratsastin juuri Méridorin metsän +halki, kun äkkiä kuulin kauhean kirkunan ja samassa näin valkean +tamman ilman ratsastajaa nelistävän ohitseni. Kannustin hevostani, +ja erään pitkän käytävän päässä havaitsin mustalla hevosella +ratsastavan miehen. Mutta tämä mies ei ratsastanut tavalliseen +tapaan, vaan hän niin sanoakseni lensi eteenpäin. Sama tukahutettu +kirkuna kuului uudelleen, ja minä huomasin, että mies piteli edessään +satulassa naista, jonka suun päälle hän oli pannut kätensä. Minulla +oli metsästyspyssyni mukanani. Te tiedätte, että minun kuulani +tavallisesti sattuu verrattain hyvin. Minä tähtäsin, ja kautta +kunniani olisin hänet tappanut, ellei juuri samalla hetkellä kuin +minun piti laukaista sytytin oli sammunut. Sitten kysyin eräältä +halonhakkaajalta, mikä hän oli miehiään tuo mustalla hevosella +ratsastaja, ja hän vastasi minulle, että se oli herra de Monsoreau. + +-- No mutta, -- huomautti Antraguet, -- eihän naisenryöstö ole mitään +tavatonta, vai miten, Bussy? + +-- Ei suinkaan, -- vastasi Bussy, mutta pitää niiden toki antaa +huutaa, jos ne vain haluavat. + +-- Kuka oli sitten nainen? kysyi Antraguet. + +-- Sitä ei ole koskaan saatu tietää. + +-- Hyvä! -- virkkoi Bussy. -- Se mies on joka tapauksessa hyvin +omituinen ihminen ja hän herättää minussa mitä suurinta mielenkiintoa. + +-- Varmaa vain on, sanoi Livarot, -- että tuolia jalolla herralla on +kamala maine. + +-- Onko hänestä jotain muutakin kerrottavaa? + +-- Ei, itse asiassa. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään julkista pahaa. +Väitetäänpä vielä niinkin, että hän on alustalaisiaankin kohtaan +verrattain hyvä mikä ei kuitenkaan estä sitä, että häntä siellä +ympäristöllä pelätään kuin itse pirua. Sitäpaitsi hän on yhtä mainio +metsästäjä kuin Nimrod, eikä kuninkaalla ole koskaan ollut hänen +vertaistaan ylihovijahtimestaria. Hän sopii tähän toimeen paremmin +kuin Saint-Luc, jolle toimi ensin oli aiottu, mutta joka sen menetti +Anjoun herttuan väliintulon vuoksi. + +-- Etkö kuule, että Anjoun herttua sinua huutaa? -- virkkoi Antraguet. + +-- Ooh, anna hänen vain huutaa. No tiedätkö, mitä kerrotaan +Saint-Luc'ista? + +-- En. Onko hän yhäkin kuninkaan vankina? -- kysyi Livarot nauraen. + +-- Kyllä kai hän on, -- selitti Antraguet, -- koska häntä ei näy +täällä. + +-- Eipä niinkään, ystäväiseni. Hän on viime yönä kello yhden aikaan +matkustanut tarkastamaan vaimonsa maatiloja. + +-- Onko hänet karkotettu? + +-- Kyllä kai, siltä se kumminkin näyttää. + +-- Saint-Luc karkotettu, se ei liene mahdollista! + +-- Se on niin totta kuin evankeliumi, hyvä ystävä. Marsalkka de +Brissac on sen itse minulle tänä aamuna kertonut. + +-- No sepä on jotain niin harvinaista, ettei herra de Monsoreaunkaan +olemus sille vertoja vedä! + +Livarot'in ja Antraguet'in seuraamana ratsasti nyt Bussy viimeinkin +Anjoun herttuan luo. + +-- Ah, armollinen herra, -- huudahti Bussy, -- miten kelpo mies +onkaan tuo herra Monsoreau! + +-- Vai niin arvelet? No oletko kysynyt häneltä, minkä palveluksen hän +on minulle tehnyt? + +-- Olen. Hän ilmaisi minulle aivan kohteliaasti, että hän on teidän +korkeutenne, hankkija, asiamies. + +-- Kuinka sinä sanoit? -- kysyi herttua ja hänen otsansa samassa +synkistyi. -- Mitä tämä pila merkitsee, Bussy? + +-- Se merkitsee sitä, armollinen herra, että hän teitä varten +kuljettelee naisia suurella, mustalla ratsullaan, ja että hän, ne kun +epäilemättäkään eivät tiedä sitä kunniaa, mikä heitä odottaa, pitää +kättään niiden suun edessä estääkseen niitä huutamasta. + +Herttua rypisti kulmiaan, puristi uhkaavasti kätensä nyrkkiin, +kalpeni ja alkoi ratsastaa niin vimmattua neliä, että Bussy +ystävineen jäi kotvasen matkan jälkeen. + +-- Ahaa, -- virkkoi Antraguet. -- Pila oli mainio! + +-- Se oli sitäkin parempi, -- huomautti Livarot, -- koska kaikki +eivät näytä pitävän sitä pilana. + +-- Hitto vieköön! -- virkkoi Bussy. -- Näyttääpä siltä kuin olisin +minä satuttanut herttuata kovin arkaan kohtaan. + +Kohta sen jälkeen kuultiin herttuan huutavan: + +-- No, Bussy, missä olet? Tuleppas tänne! + +-- Täällä minä olen, armollinen herra, -- vastasi Bussy ja ratsasti +prinssin luo. Tämä päästi raikuvan naurun. + +-- Luulenpa, armollinen herra, -- sanoi Bussy, -- että te nauratte +sille, mitä minä äsken teille sanoin. + +-- En, Bussy, en minä sille naura. + +-- Ah, sitäpä mieluumminkin olisin tahtonut, sillä olisihan minulla +silloin ollut se ansio, että olin saanut ruhtinaan nauramaan, +ruhtinaan, joka harvoin näyttää iloiselta. + +-- Ei, Bussy, minä nauran sille, että sinä sepittelet tarinoita +saadaksesi tietää asian oikean laidan. + +-- Minä vakuutan, armollinen herra, että olen puhunut teille totta. + +-- Hyvä niinkin. Mutta kerroppa nyt, kun me olemme kahden kesken, +minulle tuo pikku juttusi. Mistä olet saanut kuulla sen, mitä minulle +sanoit? + +Méridorin metsästä, armollinen herra. Tälläkin kertaa herttua +kalpeni, mutta ei sanonut mitään. + +-- On ihan varmaa, -- mutisi Bussy, -- että herttua on jollain +tavalla sekoittunut juttuun ryöväristä ja mustasta hevosesta, +naisesta ja valkeasta tammasta. + +-- Armollinen herra, -- jatkoi Bussy ääneen ja nauroi nyt hän +vuorostaan herttuan vakavalle katsannolle. -- Jos te haluatte jotain +erityistä palveluksentekoa, niin sanokaa se meille. Me kyllä sitten +koetamme parastamme, vaikkapa meidän tarvitsisi viedä voitto herra de +Monsoreausta. + +-- Bussy, -- vastasi herttua, -- minulla olisi tosiaankin +pyydettävänä sinulta muuan palvelus, ja minä tahdon sinulle nyt +ilmaista, mitä laatua se on. + +Kerttua vei nyt Bussyn hiukan syrjemmäksi. + +-- Kuulehan! -- virkkoi hän. -- Minä olen sattumalta kirkossa nähnyt +erään kauniin naisen. Ja kun hänen kasvonpiirteensä, joita tosin +huntu verhosi, muistuttivat minulle erästä naista, jota olen suuresti +rakastanut, niin tulin minä seuranneeksi häntä ja ottaneeksi selon +siitä, missä hän asuu. Hänen kamarineitsyensä on lahjottu ja minulla +on hänen asuntonsa portin avain. + +-- Hyvä, armollinen herra. Tähän astihan näyttää kaikki käyneen hyvin. + +-- Odotahan, niin saat kuulla. Väitetään, että hän on siveä, vaikka +onkin vapaa, nuori ja kaunis. + +-- Ah, armollinen herra, nythän me joudumme mielikuvituksen maille. + +-- Kuuleppas, sinä olet rohkea ja pidät minusta, ainakin mikäli itse +väität. + +-- Minulla on omat hetkeni. + +-- Rohkeutesiko hetket? + +-- Ei, mutta ne hetket, jolloin minä teidän korkeudestanne pidän. + +-- No, onko nyt ehkä sattumalta sellainen hetki? + +-- Kenties on. + +-- Nyt pitäisi minun hyväkseni tehdä sellaista, jota tavallisesti +tehdään vain omaksi hyväkseen. + +-- Ahaa! -- virkkoi Bussy. -- Pitäisikö minun ehkä mennä hakkailemaan +teidän rakastajatartanne, niin että teidän korkeutenne tulisi +vakuutetuksi siitä että hän on yhtä siveä kuin kauniskin? Siihen minä +kyllä suostun. + +-- Ei, tarkoitus olisi saada tietää, käykö joku muu hänen luonaan. + +-- Kuulostaa vain. Tämähän alkaa käydä monimutkaiseksi! Selittäkää +hieman selvemmin, armollinen herra. + +-- Minä tahtoisin, että sinä piilottautuisit johonkin sopivaan +paikkaan ja sitten sanoisit minulle, kuka on se mies, joka käy hänen +luonaan. Jos suostut tekemään minulle tämän palveluksen... + +-- Niin tekee teidän korkeutenne minusta vuorostani +ylihovijahtimestarin heti kun paikka tulee avonaiseksi? + +-- Kautta kunniani, Bussy, minä pidän sinut sitäkin suuremmalla +syyllä muistissani, kun en vielä koskaan ole tehnyt mitään hyväksesi. + +-- Kas, kun teidän korkeutenne on itsekin sen huomannut! + +-- Sen olen jo aikoja sitten sanonut itselleni. + +-- Mutta tietysti hyvin hiljaa, kuten ruhtinaiden on tapana puhella +sellaisista asioista. Myönnän kuitenkin, armollinen herra, että +antamanne tehtävä minua kovin vähän miellyttää. + +-- Sinähän kuitenkin tarjouduit tekemään minulle jonkin palveluksen, +ja nyt olet heti valmis peräytymään. + +-- Mutta tehän, hitto vie, tahdotte, että minun pitäisi toimittaa +urkkijan tehtäviä, armollinen herra! + +-- Eihän toki, ainoastaan ystävänpalvelusta. Älä sitäpaitsi +luule sen olevan niinkään helppoa. Kenties siinä vielä tulee +miekanmittelykin kysymykseen. + +Bussy pudisti päätään. + +-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- on olemassa tehtäviä, jotka +parhaiten suorittaa itse, vaikkapa onkin ruhtinas. + +-- Kieltäydytkö sinä siis? + +-- Kieltäydyn, kautta kunniani, armollinen herra. Herttua rypisti +kulmiaan. + +-- No minä sitten seuraan sinun neuvoasi ja menen itse, ja jos minut +surmataan tai haavotetaan, niin muista, että olin pyytänyt ystäväni +Bussyn ottamaan tai antamaan sen saman miekanpiston, mutta että hän +ensi kerran elämässään oli varovainen. + +-- Teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy. -- Tässä muuanna iltana te +sanoitte minulle: Bussy, minä vihaan noita suosikkeja, jotka aina +kiusaavat ja loukkaavat meitä. Sinähän voisit mennä Saint-Luc'in +häihin ja hakea riitaa heidän kanssaan ja maksaa heille heidän +velkansa. Minä menin sinne, armollinen herra. Niitä oli viisi, +minä olin yksin. Minä uskalsin niitä uhmailla. Ne asettautuivat +väijyksiin, karkasivat kimppuuni, tappoivat hevoseni, ja kuitenkin +minä haavotin niistä kahta ja olin vähällä tappaa kolmannen. Tänään +te pyydätte minun ahdistamaan naista. Suokaa anteeksi, armollinen +herra, tämä on niiden palvelusten ulkopuolella, joita ruhtinas voi +ritarilta pyytää, ja minä niinollen kieltäydyn. + +-- Hyvä on! -- sanoi herttua. -- Minä siis teen tehtäväni yksin +taikka Aurillyn seurassa, niinkuin viimeksikin. + +-- Mitä! -- huudahti Bussy, tuntien kuin harson silmiltään putoavan. +-- Oliko teidän korkeutenne samoissa puuhissa, kun te tässä +tuonnoissa iltana satuitte yhteen niiden hienojen herrain kanssa, +jotka olivat minua vaanimassa? + +-- Olinpa niinkin. + +-- Teidän kaunis tuntemattomanne, -- kysyi Bussy, -- asuu siis ehkä +Bastiljin kentän puolella? + +-- Niin asuu, ja se on seutua, jossa voi tulla pahoinpidellyksi, +senhän tiedät omasta kokemuksestasi. + +-- Onko teidän korkeutenne käynyt siellä tarkastusmatkalla sen yön +jälkeenkin? + +-- Olin minä eilen. + +-- Näkikö teidän korkeutenne sitten mitä? + +-- Näin erään miehen hiiviskelevän siellä lähistöllä. Hän +epäilemättäkin koetti ottaa selkoa siitä, vaaniskeliko häntä kukaan. +Koska hän luultavasti huomasi minut, pysytteli hän itsepintaisesti +naisen asunnon edustalla. + +-- Oliko mies yksin, armollinen herra? -- kysyi Bussy. + +-- Oli noin puolen tunnin ajan, mutta sitten tuli hänen luokseen +toinen mies ja sillä oli lyhty kädessään. + +-- Ahaa! -- virkahti Bussy. + +-- Silloin alkoivat kappaan kääriintynyt mies..., -- jatkoi prinssi. + +-- Ensimäiselläkö siis oli kappa yllään? -- keskeytti Bussy. + +-- Niin. Silloin alkoivat, kuten sanottu, kappaan kääriintynyt ja +lyhtyä kantava mies puhella keskenään, ja kun näytti siltä, etteivät +he niinkään pian lähtisi paikaltaan, läksin minä sieltä tieheni. + +-- Harmissanne tuosta kaksinkertaisesta vastoinkäymisestä? + +-- Tietystikin, kautta kunniani, minä myönnän sen. Jos minä siis +onnistun pääsemään tuohon taloon, joka vallan hyvin saattaa olla +jokin ryövärienpesä... + +-- Niin ei teillä olisi mitään sitä vastaan, että siellä teidän +sijastanne murhattaisiin yksi teidän ystävistänne. + +-- Vai niin sinä puhut! Ei, minä toivoisin, että tuo ystävä, joka +ei ole ruhtinas ja jolla ei ole niitä vihollisia, mitä minulla on, +ja joka sitäpaitsi on tuollaisiin seikkailuihin tottunut, ottaisi +selon sen vaaran suuruudesta, mikä minua siellä ehkä odottaa, ja +ilmoittaisi sen minulle. + +-- Teidän sijassanne, armollinen herra, minä luopuisin kaikista +ajatuksista tuon naisen suhteen. + +-- En, en lainkaan. Siihen hän on aivan liian kaunis. + +-- Mutta tehän sanotte itse, että tuskin olette häntä nähnytkään. + +-- Olen nähnyt häntä tarpeeksi paljo tietääkseni, että hänellä on +ihastuttavan vaaleat hiukset, jumalalliset silmät, verraton iho ja +hurmaava vartalo. Oivaltanet hyvinkin, ettei sellaisesta naisesta +mielellään luovuta. + +-- Oivallan, armollinen herra, sen tosiaankin ymmärrän. Minua teidän +asemanne jo alkaa säälittää. + +Herttua silmäili Bussya. + +-- Se on, kautta kunniani, totta. + +-- Etkö laske leikkiä? + +-- En. Ja todistukseksi siitä voin sanoa, että jos teidän +korkeutenne tahtoo antaa minulle toimintaohjeita ja näyttää minulle +kyseessäolevan talon, niin olen minä valmis vartioimaan talon +edustalla tänä iltana. + +-- Oletko siis muuttanut mielipidettäsi? + +-- Ah, armollinen herra, eihän kukaan muu ole erehtymätön kuin meidän +pyhä isämme Gregorius XIII. Sanokaa vain minulle, mitä minun on +siellä tehtävä. + +-- Sinun on kätkeydyttävä jonkun matkan päähän siitä portista, jonka +sinulle tulen näyttämään, ja jos joku mies menee taloon, on sinun +seurattava häntä saadaksesi selon siitä, kuka hän on. + +-- Mutta entä jos hän sisään mentyään sulkee portin kiinni? + +-- Olenhan sinulle sanonut, että minulla on avain. + +-- Aah, se oli totta. On siis vain yksi seikka otettava varteen, +nimittäin se, etten erehdyksestä seuraisi väärää miestä ja että avain +kuuluisikin johonkin toiseen porttiin. + +-- Ooh, portin suhteen ei voi erehtyä. Siinä on sisäpuolella +porttikäytävä. Sen päätyttyä on raput vasemmalla puolella. Noustuasi +kaksitoista porrasta tulet korridooriin. + +-- Kuinka teidän korkeutenne tietää tuon kaiken, vaikkette itse +koskaan ole käynyt koko talossa? + +-- Olenhan sinulle sanonut, että kamarineitsyt on lahjottu, ja hän on +kertonut minulle kaikki tyyni. + +-- Piru vie, miten mukavaa onkaan olla prinssi! Jos se olisin +ollut minä, niin olisin itse saanut ottaa selon talosta, mennä +porttikäytävään, lukea raput ja osata korridooriin. Se olisi vaatinut +hirveän pitkän ajan, ja taivas tiesi, olisinko sittenkään onnistunut. + +-- Suostutko siis tuumaan? + +-- Voiko teidän korkeudeltanne milloinkaan mitään kieltää? Teidän +korkeutenne tahtonee kai tulla näyttämään minulle portin. + +-- Ei se nyt ole tarpeellista. Metsästysretkeltä palatessamme teemme +pienen mutkan, kulkemalla Porte Saint-Antoinen ohitse, ja silloin +minä näytän sinulle talon. + +-- Vallan mainiosti, armollinen herra. Mutta mitä minun on tehtävä +sille miehelle, jos hän näyttäytyy? + +-- Ei mitään muuta kuin seurattava häntä, kunnes saat selville kuka +hän on. + +-- Se on hieman vaikeata. Voipa esim. tuo mies olla niin varovainen, +että pysähtyykin puolitiehen ja siten keskeyttää minun tutkimukseni. + +-- Minä jätän koko asian sinun huostaasi menetelläksesi niinkuin +parhaaksi näet. + +-- Teidän korkeutenne siis sallii minun toimia niinkuin toimisin +itseäni varten? + +-- Kyllä, aivan täydellisesti. + +-- Minä toimin sitten niin, armollinen herra. + +-- Mutta tästä ei saa mainita sanaakaan meidän nuorille +kavaljeereillemme. + +-- Aatelisen kunnian kautta sen vakuutan! + +-- Etkä ota ketään mukaasi. + +-- En. Vannon meneväni yksin. + +-- Hyv'on. Se on siis päätetty. Kotimatkalla kuljemme Bastiljin ohi: +minä osotan sinulle portin... sinä tulet mukanani minun kotiini... +minä annan sinulle avaimen... ja tänä iltana... + +-- Näyttelen minä teidän korkeuttanne; se on päätetty. + +Bussy ja herttua liittyivät nyt taas metsästysretkeen, jota ylen +taitavasti johti herra de Monsoreau. + +Kuningas oli ihastuksissaan, ja ylihovijahtimestari sai kuulla +kohteliaisuuksia sekä häneltä että herttualta. + +-- Armollinen herra, -- sanoi Monsoreau viimeksimainitulle, -- olisin +kovin onnellinen, jos olen osannut toimia teidän mieliksenne, koska +minun on juuri teitä tästä toimestani kiittäminen. + +-- Mutta te tiedätte, hyvä herra, -- puuttui herttua puheeseen, että +jos edelleenkin haluatte pysyä minun suosiossani, täytyy teidän tänä +iltana lähteä Fontainebleauhon. Kuningas tahtoo metsästää siellä +ylihuomenna ja sitä seuraavina päivinä, eikä ole liikaa, että te +käytätte yhden päivän tutustuaksenne metsään. + +-- Minä tiedän sen, armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, -- +ja olen jo järjestänyt kaikki kuntoon matkustaakseni ensi yönä +määräpaikkaan. + +-- Ah, siinähän herra de Monsoreau onkin! -- virkkoi Bussy. -- +Tästälähin ei teidän ole ajattelemistakaan lepoa, ei yöllä eikä +päivällä. + +Tätä sanoessaan näytti Bussy ivalliselta, ja herttua loi Monsoreauhon +läpitunkevan katseen. + +Tämä oli Bussyn sanoista kalvennut niinkuin ensi kerrallakin, ja +hänen kasvonsa olivat käyneet yhtä kamaliksi. + + + + +13. + +Miten Bussy taas löysi sekä muotokuvan että sen henkilön, jota kuva +esitti. + + +Kello viisi iltapäivällä palasi kuningas hoveineen Parisiin +Saint-Antoinen esikaupungin kautta, ikäänkuin hänellä olisi ollut +aavistus Anjoun herttuan toivomuksesta. + +Monsoreaun kreivi oli sanonut ruhtinaille hyvästit selittämällä +lähtevänsä jo heti Fontainebleauhon. Seurueen kulkiessa Bastiljin ohi +tahtoi kuningas kiinnittää ystäväinsä huomiota linnoituksen jylhään +ja synkkään ulkonäköön, ikäänkuin muistuttaakseen heitä siitä, mikä +heitä odotti, jos heistä joskus tulisi hänen vihollisiaan. + +Monet yskän ymmärsivät ja olivat kahta vertaa huomaavaisempia hänen +majesteettiaan kohtaan. + +Sillävälin virkkoi Anjoun herttua aivan hiljaa Bussylle, joka +ratsasti hänen vieressään: + +-- Katsoppas oikealle, Bussy, ja pane merkille tuo pieni puutalo, +jonka päädyssä on madonnan kuva. Laske sitten silmilläsi siitä +eteenpäin neljä taloa. + +-- Hyvä on, -- vastasi Bussy. + +-- Se on järjestyksessä viides, -- jatkoi herttua, -- juuri tuo, joka +on Sainte-Catherinen kadun vastapäätä. + +-- Minä näen sen, armollinen herra. Huomaatteko, miten akkunat +kaikkialla ovat uteliaita kasvoja täynnä? + +-- Lukuunottamatta sitä taloa, jota minä tarkoitan, -- huomautti +herttua. -- Siinähän kaikki akkunat ovat suljetut. + +-- Mutta siellähän kuitenkin siirretään muuatta uudinta syrjään, -- +virkkoi Bussy sykähtelevin sydämin. + +-- Ilman että siellä kuitenkaan ketään näkyy, -- vastasi herttua. -- +Ah, hänet on kai viety sinne kätköön, tai piiloutuu hän sitten itse. +Joka tapauksessa on tuo talo oikea. Kotiin päästyämme annan sinulle +avaimen. + +Bussy koetti tunkea katsettaan tuon puoleksi avonaisen uutimen läpi, +mutta turhaan. + +Palatsiinsa päästyään kysyi Bussy heti Remyltä, kuinka tämä oli +yrityksissään onnistunut. + +-- Minä aioin juuri tehdä teille saman kysymyksen, armollinen herra. + +-- Etkö siis ole saanut mitään selkoa? + +-- Taloa on yhtä vaikea löytää päivällä kuin yölläkin. Epäilen neljää +tai viittä eri taloa, jotka ovat vieretysten. + +-- Silloinpa, -- virkkoi Bussy, -- luulen olleeni sinua onnellisempi. + +-- Kuinka niin, armollinen herra? Oletteko tekin ollut siellä selkoa +ottamassa? + +-- En. Olen vain kulkenut siitä ohitse. + +-- Ja oletteko tuntenut portin? + +-- Niin toivon. + +-- Ja milloin saan tietää teidän löytäneen sen onnen, jota etsitte? + +-- Varhain huomisaamuna. + +-- Ettekö tarvitse minua sillävälin? + +-- En, en millään lailla, rakas Remy. + +-- Ettekö tahdo minuakaan mukaanne? + +-- Se on aivan mahdotonta, hyvä ystävä. + +-- Mutta olkaa sitten ainakin varovainen, armollinen herra. + +-- Ah! -- virkkoi Bussy nauraen, on hyödytöntä puhua minun +varovaisuudestani. Sen ominaisuuden suhteen minut kyllä jo tunnetaan. + +Bussy söi päivällistään ikäänkuin ei lainkaan olisi tiennyt, +missä, miten ja milloin hän söisi. Kun kello oli lyönyt kahdeksan, +otti hän parhaimman miekkansa, pisti, kuninkaan äsken antamasta +kiellosta huolimatta, pari pistoolia vyöhönsä ja kuljetutti itsensä +kantotuolissaan Saint-Paulin kadulle. + +Sinne saavuttuaan tunsi hän pian tuon pikku madonnankuvalla +varustetun talon, laski sitten neljä seuraavaa taloa, tuli +vakuutetuksi siitä että viides oli oikea, ja meni sitten, väljään +kappaansa kääriintyneenä, loitommaksi, asettuen Sainte-Catherinen +kadun kulmaukseen ja vakaasti päättäen odottaa siellä kaksi tuntia, +ja että, ellei ketään sen ajan kuluessa näyttäytyisi, hän senjälkeen +toimisi omin neuvoin. + +Saint-Paulin kello oli juuri lyönyt yhdeksän, kun Bussy alotti +vartioimisensa. + +Tuskin oli hän ehtinyt seisoa siinä kymmentä minuuttia, kun hän jo, +kovasta pimeästä huolimatta, näki kahden ratsastajan lähestyvän. +Päästyään Tournellesin hotellin kohdalle ratsastajat pysähtyivät. +Toinen niistä astui alas satulasta ja antoi ohjat toiselle, joka +luultavasti oli palvelija, ja nähtyään tämän palaavan takaisin +samaa tietä, jota he olivat tulleetkin, ja häviävän pimeyteen +suuntasi toinen askeleensa sitä taloa kohti, jonka Bussy oli saanut +vartioitavakseen. + +Talon lähelle tultuaan katseli tuo tuntematon varovasti ympärilleen +joka puolelle ja meni sitten portista sisälle. + +Bussy kuuli, että portti suljettiin. Kreivi odotteli hetkisen +peläten, että tuo salaperäinen henkilö ehkä oli jäänyt tähystelemään +portinluukusta. Muutamain minuuttien kuluttua avasi Bussy itse hiljaa +portin ja astui siitä sisään. + +Hän havaitsi, ettei luukku ollut korkeammalla kuin että hän saattoi +katsella siitä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan oli hän juuri siitä +samasta luukusta nähnyt Quélus'en. + +Mutta Bussy ei nyt ollut tullut vanhoja muistojaan virittääkseen. Hän +kulki siis verkalleen eteenpäin, hamuillen porttikäytävässä puoleen +ja toiseen, kunnes hän vasemmalta puolelta löysi nuo tutut raput. +Siellä hän hetkeksi pysähtyi kahdestakin syystä. Ensiksi tunsi hän +polviensa horjuvan ja toiseksi hän luuli erään äänen sanovan: + +-- Gertrud, kerro emännällesi, että minä olen täällä ja tahdon häntä +tavata. + +Nuo sanat kuulostivat niin käskeviltä, ettei niihin ollut +vastaansanomista. Hetken kuluttua kuuli Bussy naisäänen vastaavan: + +-- Herra on hyvä ja käy salonkiin. Emäntäni tulee sinne pian. + +Sitten kuuli Bussy vielä yhden oven suljettavan. Hän ajatteli Remyn +laskemia portaita. Hän laski nyt vuorostaan kaksitoista porrasta ja +pääsi eteiseen. + +Hän muisti nyt käytävän ja kolme ovea ja astui varovasti muutamia +askeleita eteenpäin, hapuillen käsillään ympärilleen. Hän löysi jo +yhden oven, nähtävästi sen saman, josta tuo tuntematon mies oli +kulkenut. Sitten hän kulki eteenpäin ja löysi vielä oven, tunnusteli +sitä, ja käteensä osui avain, minkä jälkeen hän, väristen kiireestä +kantapäähän asti, väänsi lukon auki ja avasi oven. + +Huone, johon Bussy nyt joutui, oli aivan pimeä, lukuunottamatta +sitä heikkoa valoa, mikä virtasi sisälle sisempänä olevan salongin +puoliavoimesta ovesta. Hän tarkasteli niitä katon ja seinäin +osia, joihin tuo heikko valo kohdistui, ja tunsi jälleen ne samat +mytologiset kuviot, jotka hän jo kerran ennenkin oli nähnyt. Hän +hamuili käsillään ja löysi veistokuvasängynkin. Nyt hänen ei enää +tarvinnut lainkaan epäillä. Hän oli tosiaankin samassa huoneessa, +jossa eräänä yönä haavotettuna ja vieraanvaraisesti kohdeltuna oli +herännyt. + +Bussyn sydän löi yhä voimakkaammin, kun hän nyt piiloutui laajan +sänkyverhon taa kuunnellakseen. Hän kuuli tuon tuntemattoman miehen +kävelevän levottomasti edestakaisin viereisessä huoneessa, väliin +äkkiä pysähtyvän ja hampaittensa välistä mutisevan: no, eikö hän +koskaan tulekaan? + +Pian kuului avautuvan ovi jostain salongin toiselta puolelta. Naisen +kevyitä askeleita kuului matolta, silkkihameen kahina osui Bussyn +korviin, ja tämä nuori mies kuuli naisäänen pelokkaasti, mutta +samalla halveksien puhuvan: + +-- Tässä minä olen, hyvä herra. Mitä te taaskin tahdotte minusta? + +-- Ho hoo! -- virkkoi Bussy itsekseen. -- Jos tuo herra on rakastaja, +niin täytyy minun itseään aviomiestä vilpittömästi onnitella. + +-- Hyvä rouva, -- vastasi tuo niin kylmästi vastaanotettu vieras, -- +minulla on kunnia ilmoittaa teille, että koska minä huomenna olen +pakoitettu matkustamaan Fontainebleauhon, niin tulen viettämään tämän +yön täällä. + +-- Tuotteko mitään tietoja isästäni? -- kysyi nainen. -- Te muistatte +millaisen sopimuksen teimme eilen: kun minä suostuin tulemaan teidän +puolisoksenne, niin tapahtui se sillä ehdolla, että joko minun isäni +tulisi Parisiin tai saisin minä palata hänen luokseen. + +-- Heti kun minä olen palannut takaisin Fontainebleausta, matkustamme +me hänen luokseen, sen vakuutan kunniasanallani. Mutta sillävälin... + +-- Ei, hyvä herra, älkää sulkekokaan sitä ovea, se on turhaa. Minä en +vietä ainoatakaan yötä saman katon alla teidän kanssanne, ennenkuin +olen saanut rauhottavat tiedot isäni kohtalosta. + +Nainen lausui nämä sanat varmalla äänellä ja puhalsi nyt kimeän +vihellyksen pieneen hopeapilliin. Sillä tavalla niihin aikoihin +kutsuttiin palvelijoita sisälle. + +Samalla avautui se ovi, josta Bussy oli tullut sisään, ja nuoren +naisen kamarineitsyt riensi esiin. Hän oli kookas ja tanakkatekoinen +maalaistyttö, joka jo näytti odottaneen tätä emäntänsä kutsumusta +saapuakseen heti paikalle. + +Salonkiin astuessaan hän jätti oven selko selälleen. Huoneeseen, +jossa Bussy oli, tuli siten yhä enemmän valoa, ja hän havaitsi nyt +akkunain välissä olevan muotokuvan. + +-- Gertrud, -- lausui nainen, -- sinä et saa mennä nukkumaan, vaan on +sinun oltava minun läheisyydessäni, niin että voit kuulla, kun sinua +huudan. + +Kamarineitsyt poistui. + +Bussy hiipi hiljaa ovelle tarkastellakseen oven ja seinän välisestä +raosta. Mutta niin hiljaa kuin hän menikin, narahti lattia hänen +jalkainsa alla juuri samana hetkenä, jolloin hän ryhtyi raosta +tähystelemään. + +Narinan kuultuaan kääntyi nainen ympäri, ja Bussy tunsi muotokuvassa +näkemänsä naisen, unelmainsa hengettären. + +Vaikkei mies mitään kuullutkaan, käännähti kuitenkin hänkin ympäri. +Ja Bussy tunsi miehen Monsoreaun kreiviksi. + +-- Ahaa! -- virkkoi Bussy itsekseen. -- Valkea tamma... ryöstetty +nainen... kaikesta päättäen saan olla jonkin kauhean jutun +todistajana. + +Bussy näki naisen seisovan kalpeana ja halveksuvin ryhdein. Monsoreau +oli istuutunut: hän ei ollut kalpea, vaan kellervänvihreä, hän polki +jalkaansa lattiaan ja pureksi kynsiään. + +-- Hyvä rouva, -- virkkoi viimein Monsoreaun kreivi, -- ei enää +halunne teeskennellä minulle olevansa vainottu uhri. Olette +Parisissa, olette minun talossani. Ja vieläkin enemmän: te olette +Monsoreaun kreivitär, minun vaimoni. + +-- Kun minä kerran olen teidän vaimonne, niin miksi te sitten +kieltäydytte viemästä minua isäni luo? Miksi sitten yhäkin pidätte +minua piilossa maailman silmiltä? + +-- Oletteko sitten unohtanut Anjoun herttuan, hyvä rouva? + +-- Tehän olette vakuuttanut, ettei minulla, kun minä kerran olisin +tullut teidän vaimoksenne, enää olisi mitään pelättävää hänen +puoleltaan. + +-- Hyvä rouva, minun on edelleenkin oltava varovainen. + +-- Hyvä! Järjestäkää nuo varovaisuustoimenpiteenne ja tulkaa sitten +takaisin. + +-- Diana, -- virkkoi kreivi, jonka viha nähtävästi yhä yltyi, -- +Diana, älä laske leikkiä pyhästä avioliitosta. Annan sinulle sen +neuvon. + +-- Laittakaa asiat siihen kuntoon, hyvä herra, ettei minun tarvitse +epäillä miestä, ja minä tulen pitämään avioliittoa kunniassa. + +-- Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että minun olisi toiminnallani +pitänyt saavuttaa teidän täydellinen luottamuksenne. + +-- Enpä luule, että teidän menettelytapaanne olisi johtanut yksistään +osanottavaisuutenne minun parhaakseni. Ainakin on sattuma teitä +suuresti auttanut. + +-- Ah! Tämä on jo liian paljo! -- huudahti kreivi. -- Minä olen +omassa talossani, te olette minun vaimoni, ja tulkoonpa teille vaikka +itse helvetti avuksenne, niin kuulutte te sittenkin tänä yönä minulle. + +Bussy vei kätensä miekankahvaan ja astui askeleen eteenpäin, mutta +Diana ei antanut hänelle aikaa astua sisälle. + +-- Kuulkaa, -- lausui Diana ja veti tikarin esiin pukimensa +liepeistä, katsokaahan, miten minä teille vastaan. + +Näin sanoen hän syöksähti siihen huoneeseen, jossa Bussy oli, +paiskasi oven kiinni, pani sen hakaan ja, Monsoreaun uhkaillessa ja +ovelle kolkuttaessa virkkoi: + +-- Te tunnette minut, hyvä herra, ja jos rikotte ovesta pienenkään +palasen, niin tapaatte minut kuolleena kynnykseltä. + +-- Olkaa levollinen, hyvä rouva, -- kuiskasi Bussy, sulkien Dianan +syliinsä, -- te saatte puolestanne kostajan. + +Diana oli päästämäisillään huudon, mutta hän oivalsi, että ainoa +vaara saattoi uhata häntä vain oman miehensä taholta. Hän senvuoksi +pysyi vaiti, vaikka vapisi rajusti. + +Monsoreaun kreivi polki mieletönnä lattiaa, mutta kun hän +epäilemättäkin oli vakuutettu siitä, että Diana panisi uhkauksensa +täytäntöön, poistui hän viimein salongista ja löi oven mennessään +kiinni. Sinne sisälle kuului, että hän lähti tiehensä koko talosta, +kulkien rappuja alas. + +Hyvä herra, -- lausui nyt Diana, irrottautuen Bussyn käsivarsista ja +vetäytyen askeleen taaksepäin, -- kuka te olette ja miten te olette +tullut tänne? + +-- Rouvani, -- vastasi Bussy, avasi salongin oven ja polvistui +Dianan eteen, -- olen sama mies, jonka hengen te olette pelastanut. +Miten voisittekaan luulla, että minä olen tunkeutunut tänne jossakin +pahassa tarkoituksessa tai että olisin suunnitellut jotain teidän +kunniaanne vastaan? + +Salongista tuleva valohohde valaisi nyt nuoren miehen +kasvonpiirteitä, ja Diana tunsi hänet heti. + +-- Oi, tekö täällä, hyvä herra! -- huudahti hän ja pusersi käsiään +yhteen. -- Te täällä! Oletteko sitten kuullut kaiken? + +-- Olen, sen pahempi, hyvä rouva. + +-- Mutta kuka te sitten olette? + +-- Hyvä rouva, minä olen Clermontin Ludvig, Bussyn kreivi. + +-- Tekö tuo urhokas Bussy! -- huudahti Diana teeskentelemättä ja +aavistamatta, miten suurta riemastusta tuo hänen huudahduksensa +nuoren miehen sielussa herätti. + +-- Ah, Gertrud, -- jatkoi hän, kääntyen kamarineitsyensä puoleen, +joka oli kuullut emäntänsä jonkin kanssa puhelevan ja kauhuissaan +rientänyt sisälle, Gertrud, minun ei enää tarvitse pelätä mitään, +sillä tästä hetkestä lähtien uskon kunniani Ranskan urhoollisimman ja +ritarillisimman aatelismiehen käsiin. + +Sitten hän ojensi kätensä Bussylle ja virkkoi: -- Nouskaa ylös, hyvä +herra. Minä tiedän, kuka te olette. Nyt täytyy teidän vuorostanne +saada tietää, kuka minä olen. + + + + +14. + +Kuka oli Diana de Méridor. + + +Bussy nousi ylös onnen hurmaamana ja astui Dianan seurassa siihen +samaan salonkiin josta Monsoreaun kreivi juuri äsken oli lähtenyt. + +Hän katseli Dianaa ihaillen ja kummastellen. Hän ei ollut rohjennut +uskoa, että se nainen, jota hän etsi, voisi kestää vertailua hänen +unelmainsa naisen kanssa, ja kuitenkin hän nyt havaitsi todellisuuden +kohoovan vielä yläpuolellekin kaiken sen, jota hän oli pitänyt +pelkkänä mielikuvana. + +Diana oli kahdeksantoista tai yhdeksäntoista vuoden ikäinen ja oli +siis nuoruutensa ja kauneutensa ensi kukoistuksessa. Ei saattanut +erehtyä Bussyn katseen ilmeistä. Diana havaitsi hänen ihailevan +itseään, eikä hän rohjennut häiritä Bussyn tunteita. + +Lopulta katsoi Diana parhaaksi katkaista tämän vaitiolon. + +-- Hyvä herra, -- lausui hän, -- te olette vastannut minun toiseen +kysymykseeni, mutta ette toiseen. Minä kysyin teiltä, kuka te olitte, +ja te olette sen minulle sanonut. Mutta minä kysyin teiltä myöskin, +kuinka te tänne tulitte, ja tähän kysymykseen te ette ole vastannut. + +-- Rouvani, -- vastasi Bussy, -- niistä muutamista sanoista, jotka +sain selville teidän keskustelustanne herra de Monsoreaun kanssa, +olen havainnut, että syyn minun täällä olooni aivan yksinkertaisesti +selittää se kertomus, jonka te ystävällisesti olette luvannut minulle +jutella. Ettekö minulle juur'ikään sanonut, että minä saisin tietää, +kuka te olette? + +-- Sanoin kylläkin, kreivi. Minä olen kertova teille kaikki, -- +vastasi Diana. -- Teidän nimenne on jo riittävä luottaakseni teihin, +sillä olenpa useinkin kuullut mainittavan tätä nimeä, kun on ollut +kysymys urhoollisesta ja ritarillisesta miehestä, jolle voi uskoa +kaikkensa. + +Bussy kumarsi. + +-- Eräistä kuulemistanne sanoista, -- jatkoi Diana, -- olette jo +ehkä käsittänyt, että minä olen parooni de Méridorin tytär, erään +anjoulaisen vanhimman ja jaloimman nimen ainoa perijätär. + +-- Olenpa, -- virkkoi Bussy, -- kuullut puhuttavan eräästä parooni +de Méridorista, joka Pavian taistelussa olisi voinut pelastua, mutta +joka, saatuaan tietää, että kuningas oli vankina, jätti miekkansa +espanjalaisille ja pyysi saada seurata Frans I:tä Madridiin. Hän ei +eronnut kuninkaasta ennenkuin sai palata Ranskaan neuvottelemaan +kuninkaan lunnaista. + +-- Hän oli minun isäni, hyvä herra, ja jos te milloin satutte +astumaan Méridorin linnan suureen saliin, niin näätte siellä tuon +uskollisuuden muistomerkkinä Leonardo da Vincin maalaaman kuningas +Frans I:sen muotokuvan. + +-- Ah! -- huomautti Bussy. -- Siihen aikaan ymmärsivät ruhtinaat +palkita uskollisia palvelijoitaan. + +-- Espanjasta palattuaan isäni meni naimisiin. Hänen kaksi ensimäistä +lastaan, kaksi poikaa, kuoli, ja se tuotti isälleni suuren surun, +sillä hän siten kadotti nimensä jatkumisen toivon. Kuningaskin kuoli +pian. Silloin isäni tuska muuttui toivottomuudeksi. Muutamien vuosien +kuluttua siirtyi hän pois hovista ja meni puolisoineen Méridorin +linnaan. Siellä synnyin minä kymmenen vuotta veljieni kuoleman +jälkeen. + +Kaikki isäni rakkaus kohdistui nyt minuun. Hänen tunteensa minua +kohtaan ei ollut hellyyttä, se oli jumaloimista. Kolmen vuoden +kuluttua syntymisestäni kuoli äitini. Se oli uusi, kauhea isku +isälleni. + +Minä kasvoin ja vaurastuin hänen hoivissaan. Minä olin hänelle kaikki +kaikessa, ja hän oli minulle samoin. Niin tulin kuudentoista vuoden +vanhaksi aavistamattakaan, että oli olemassa toinenkin maailma kuin +se, jossa elin isäni, joutsenieni ja turtturikyyhkyisieni parissa, +ajattelematta, että tämä rauhallinen elämä milloinkaan voisi lakata, +ja tietystikin sitä koskaan toivomatta. + +Méridorin linnaa ympäröivät joka puolelta laajat metsät, jotka +omisti Anjoun herttua. Niissä vilisi runsaasti metsäpeuroja, +metsäkauriita ja hirviä, joita ei kukaan ajatellutkaan häiritä ja +jotka, kun ne saivat olla kokonaan rauhassa, viimein tulivat aivan +kesyiksi. Muutamat niistä tunsivat minun ääneni, niin että ne +juoksivat luokseni, kun minä niitä huusin. Niiden joukossa oli muuan +naarashirvi, Daphne, joka oli niin kesy, että söi minun kädestäni. + +Muutamana keväänä ei sitä näkynyt kokonaiseen kuukauteen. Minä luulin +sen kuolleen ja itkin sitä kuin hyvää ystävääni, kun sitten eräänä +päivänä näin taas saman hirven kahden pikku vasikan seurassa. Aluksi +nuo pienokaiset minua pelkäsivät, mutta nähtyään emänsä nuolevan +kättäni ymmärsivät ne, ettei niiden tarvinnut mitään pelätä, ja +tulivat nekin vuorostaan luokseni. + +Samoihin aikoihin levisi huhu, että Anjoun herttua oli lähettänyt +jonkin varakuvernöörin provinssin pääkaupunkiin. Muutamain päiväin +perästä saatiin tietää, että tämä jo oli saapunutkin ja että hän oli +kreivi de Monsoreau. + +Oi, miksi tuntui tuo nimi niin epämiellyttävältä minun korvissani ja +silloin kun kuulin sitä ensi kertaa lausuttavan? En voi selittää tätä +tuskallista mielenliikutusta muuksi kuin aavistukseksi. + +Kului kahdeksan päivää. Ympäristössä puhuttiin hyvin eri tavalla +tästä Monsoreaun kreivistä. Eräänä aamuna kajahtivat metsässä +metsästystorvet ja koirain haukunta. Minä juoksin aina puiston +kalleriportille asti ja ehdin juuri parahiksi näkemään, miten minun +Daphneni salamannopeudella kiiti ohitse, liuta koiria perässään. +Vasikat juoksivat mukana. + +Heti sen jälkeen näin miehen ratsastavan mustalla ratsulla samaan +suuntaan. Hän oli herra de Monsoreau. + +Minä huusin, olisin tahtonut pyytää armoa tuolle suojattiraukalleni, +mutta hän joko ei kuullut minun ääntäni tai ei siitä välittänyt, niin +metsästysinnon vallassa kun oli. + +Lainkaan ajattelematta sitä, miten levottomaksi saisin isäni, jos +hän saisi tietää poissaoloni, juoksin samalle suunnalle, minne olin +nähnyt miehen ratsastavan. Toivoin kohtaavani kreivin itsensä tai +jonkin hänen seuralaisensa pyytääkseni heitä lakkaamaan hirveni +ahdistamisesta. Tietämättä minne menin juoksin näin puolen liöötä +[lieue (lue: liöö) on vanha ranskalainen tiemitta, vastaten +tavallisimmin noin 4,5 kilometriä. Suoment.]. Olin kadottanut +näkyvistäni sekä hirven, koirat että metsästäjän. Kohta en enää +kuullut koirain haukuntaakaan. Vaivuin erään puun juurelle ja aloin +itkeä. Hetken kuluttua kuuluivat metsästäjät lähenevän. Nousin heti +ylös ja riensin sinnepäin, mistä kuulin ääniä. + +Eräässä metsän aukossa näin tosiaankin Daphneparan huohottaen +juoksevan ohitseni. Sillä oli nyt ainoastaan toinen vasikkansa +mukanaan. Toinen oli nähtävästi uupunut ja joutunut koirain +revittäväksi. + +Emä itsekin näytti väsyneeltä. Sen ja koirain välinen matka oli sama +kuin ensi kerrallakin. Hirven juoksu oli muuttunut epätasaiseksi +hypinnäksi, ja ohi rientäessään se surullisesti vaikeroi. + +Turhaan huusin kaikin voimin. Herra de Monsoreau ei nähnyt mitään +muuta kuin takaa-ajamansa eläimen, ja hän ratsasti eteenpäin ehkä +vieläkin nopeammin kuin ensi kerralla. + +Hänen takanaan näkyi kolme tai neljä metsästyspalvelijaa, jotka +torvin ja huudoin yllyttivät koiria. Metsästysseurue kiiti ohitse +kuin myrskytuuli ja katosi metsään. + +Olin epätoivoissani, mutta pian aloin toivoa, että seurue vielä +kolmannenkin kerran kulkisi ohitseni. Kuljin senvuoksi pientä polkua +myöten, jonka tiesin johtavan Beaugén linnaan. Tämä linna oli +Anjoun herttuan oma, ja oli sinne matkaa isäni linnasta lähes kolme +liöötä. Se tuli piakkoin näkyviini, ja vasta nyt minä muistin, että +olin kävellyt nuo kolme liöötä, että olin yksin ja että kotini oli +verrattain kaukana. + +Myönnän, että minut valtasi jonkinlainen epävarma levottomuudentunne +ja että minä tällöin ajattelin vain menettelyni varomattomuutta ja +sopimattomuutta. Kuljin erään padon reunustaa, sillä aioin pyytää +puutarhurin, joka usein oli antanut minulle kukkia, kun olin ollut +siellä isäni keralla, saattamaan itseäni kotiin, mutta silloin taas +kuulin metsästysseurueen lähenevän. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan. +Melu kasvoi, ja minä unohdin kaiken muun. Melkein samalla hetkellä +näin naarashirven syöksähtävän metsästä esiin padon toiselta puolen. +Se oli nyt yksinään, sillä se jo oli kadottanut toisenkin vasikkansa. +Veden näkeminen näytti antavan sille lisää voimia. Se syöksyi patoon +kuin tahtoen tulla minun luokseni. + +Alussa hirvi ui jotenkin reippaasti. Minä katselin sitä kyyneleet +silmissä ja melkein yhtä paljo henkeä pidättäen kuin se itsekin. +Mutta vähitellen sen voimat väsyivät, jota vastoin koirat, jotka nyt +olivat päässeet niin likelle saalistaan, näyttivät kaksin verroin +ponnistavan voimiaan. Pian ne hirven saavuttivatkin. Samana hetkenä +ilmestyi herra de Monsoreau metsän reunaan. Hän hyppäsi hevosensa +selästä maahan ja juoksi padon luo. Minä ponnistin kaikki voimani +huutaakseni ojennetuin käsin: armahtakaa eläintä! Ihan varmasti +hän kuuli minun huutoni, sillä hän kääntyi ympäri, ja minä näin +hänen hyppäävän veneeseen, jonka hän oli irrottanut ja jolla hän +nyt nopeasti läheni hirviparkaa. Olin aivan varma siitä, että herra +de Monsoreau riensi täyttämään toivomustani, kun äkkiä näinkin +hänen vetävän esiin metsästysveitsensä: sen leveä terä välähti +auringonpaisteessa, ja minulta pääsi huuto, sillä hän oli iskenyt +aseen kahvaa myöten eläimen kaulaan. Verivirta pulpahti haavasta +ja punasi veden. Hirviparka päästi valittavan äänen, kohosi miltei +pystyyn vedenpinnan yläpuolelle ja kaatui sitten kuoliaana veteen. + +Minulta pääsi huuto miltei yhtä surkea kuin Daphnelta ja minä +nyykähdin taintuneena siihen padon reunalle. + +Kun taas tuntoihini tulin, niin havaitsin makaavani Beaugén linnassa. +Isäni, joka oli haettu paikalle, oli itkien vieressäni istumassa. + +Seuraavana päivänä sain palata takaisin Méridoriin, missä en +kuitenkaan kolmeen neljään päivään kyennyt lähtemään huoneestani. + +Neljäntenä päivänä ilmoitti isäni minulle, että koko minun +sairastamiseni ajan oli herra de Monsoreau, joka oli nähnyt minua +pyörtyneenä kannettavan pois, joka päivä tullut tiedustelemaan minun +terveydentilaani. Hän oli ollut ihan onneton saatuaan tietää, että +hän vasten tahtoaan oli joutunut tähän tapahtumaan syypääksi, ja oli +anonut lupaa saada pyytää minulta anteeksi, ilmoittaen, ettei hän +rauhoittuisi ennenkuin saisi kuulla tuon anteeksiannon minun omasta +suustani. + +Olisihan näyttänyt kovin omituiselta, jos minä olisin kieltäytynyt +häntä vastaanottamasta. Vastenmielisyydestäni huolimatta en voinut +hänen pyyntöänsä kieltää. + +Päivää myöhemmin hän sitten saapui. Minä oivalsin oman asemani +naurettavuuden, sillä onhan metsästäminen huvia, johon naisetkin +usein ottavat osaa. Se siis olinkin minä, jonka tavallani tulin +pyytää anteeksi tuo omituinen mielenliikutukseni, osottaessani +niin suurta hellyyttä Daphneparkaa kohtaan. Nyt tuli kreivin vuoro +teeskennellä epätoivoaan, ja parikymmentä kertaa hän kunniansa kautta +vakuutti, että jos hän olisi osannut aavistaakaan, miten suurta +hellyyttä minä hänen uhriansa kohtaan tunsin, olisi hän ilomielellä +eläimen säästänyt. Nuo selittelyt eivät kuitenkaan tehneet minuun +lainkaan vakuuttavaa vaikutusta, ja kreivi poistui luotani +ymmärtämättä sitä, mitä minä hänestä sydämessäni ajattelin. + +Poistuessaan hän pyysi isältäni luvan saada pian palata takaisin. +Hän oli syntynyt Espanjassa ja saanut kasvatuksensa Madridissa, ja +isääni huvitti keskustella hänen kanssaan siitä maasta, jossa hän +itsekin niin kauvan oli oleskellut. Sitäpaitsi oli kreivi syntyisin +hyvästä perheestä, oli maakunnan varakuvernöörinä ja vielä, mikäli +kerrottiin, Anjoun herttuan suosikki. Isälläni ei niin ollen ollut +mitään syytä kieltää häneltä tuota hänen pyyntöään. + +Tästä hetkestä alkaen hävisi minulta ellei juuri onneni, niin +ainakin rauhani. Piakkoin havaitsin, minkä vaikutuksen olin kreiviin +tehnyt. Alussa hän kävi vain kerran viikossa, mutta pian kahdesti, +ja viimein hän tuli joka päivä. Minä näin, että isäni oli huvitettu +hänen puheistaan, jossa aina oli jotain hyvin järkevää. En luullut +tarvitsevani olla tyytymätön, sillä mitäpä minulla olisi ollutkaan +valittamista? Kreivi oli minulle kohtelias kuin rakastetulleen ja +arvokas kuin jos olisin ollut hänen oma sisarensa. + +Eräänä aamuna tuli isäni luokseni tavallista vakavamman näköisenä, +mihin kuitenkin näytti sisältyvän jonkinlainen tyydytyksen tunne. + +-- Lapseni, -- virkkoi hän minulle, -- olethan, aina vakuuttanut +olevasi onnellinen, jollei sinun tarvitse minusta erota? + +-- Ah, isäni! -- huudahdin minä. -- Tiedäthän, että se on minun sisin +toivomukseni! + +-- Se on hyvä, Dianani! -- jatkoi hän ja kumartui suutelemaan minun +otsaani. Vain sinusta itsestäsi riippuu tämän toiveesi toteutuminen. + +Minä aavistin, mitä hänellä oli minulle sanomista, ja menin niin +kauhean kalpeaksi, että hän vetäytyi takaperin ennenkuin ehti +huulillaan koskettaa minun otsaani. + +-- Diana, lapseni! -- huudahti hän. -- Oi jumalani, mikä sinulle tuli? + +-- Herra de Monsoreau, eikö niin? -- änkytin minä. + +-- Niin, minkävuoksi ei? -- kysyi hän hämmästyneenä. + +-- Oi, ei milloinkaan, isä, jos vähääkään lastanne rakastatte, ei +milloinkaan! + +-- Diana rakkahin, -- lausui hän nyt, -- kuinka minä voisinkaan sinua +mihinkään pakoittaa. Tiedäthän, että minä vain sinua pyydän. Ajattele +yhden viikon aika asiaa, ja jos, kahdeksan päivän kuluessa... + +-- Oi, ei, ei! -- huudahdin minä. -- Se on tarpeetonta. Ei kahdeksaa +päivää, ei kahdeksaa tuntia, ei ainoatakaan minuuttia. Ei, ei, oi, ei! + +Minä ratkesin itkemään. + +Isäni lohdutteli minua. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt minun +itkevän sillä lailla, hän sulki minut syliinsä ja yhä lohdutellen +lupasi kunniasanallaan, ettei hän enää milloinkaan puhuisi tästä +naimiskaupasta. + +Kuukauden ajan herra de Monsoreau todellakin pysyi poissa, enkä +minä kuullut hänestä edes puhuttavan, kun isälleni ja minulle +eräänä aamuna lähetettiin kutsu saapua suuriin juhliin, jotka herra +de Monsoreau aikoi järjestää Anjoun herttuan kunniaksi. Herttuaa +varrottiin vieraaksi siihen maakuntaan, jonka nimellä häntä +itseäänkin kutsuttiin. Juhlat pidettäisiin Angersin kaupungintalolla. + +Kirjeen mukana seurasi personallinen kutsu myöskin prinssiltä. Tämä +kirjoitti isälleni muistavansa muinoin nähneensä hänet kuningas +Henrikin hovissa, ja että hänelle taaskin olisi mieluista hänet nähdä. + +Ensin tunteeni sanoi minulle, että minun oli pyydettävä isäni +kieltäytymään kutsuista, ja varmasti olisin saanutkin hänen +taipumaan, jos kutsu olisi tullut vain herra de Monsoreaulta. Mutta +prinssilläkin oli kutsussa osansa, eikä isäni rohjennut loukata hänen +korkeuttaan kieltäytymällä juhlaan saapumasta. Menimme siis näihin +pitoihin. Herra de Monsoreau otti meidät vastaan niinkuin ei mitään +olisi tapahtunut. Hän kohteli minua samoinkuin kaikkia muitakin +naisia, ja minä tunsin olevani onnellinen sen johdosta, etten minä +hänen puoleltaan joutunut minkään erityisen huomaavaisuuden esineeksi. + +Mutta lainkaan samanlainen ei ollut asia Anjoun herttuaan nähden. +Jo alussa hän kiinnitti katseensa minuun. Minä tunsin sen katseen +kiusaavan itseäni. Ja selittämättä isälleni syytä, miksi halusin +päästä pois tanssiaisista, pyysin sitä häneltä niin kauvan, että me +vihdoin läksimme ennen muita. + +Kolmen päivän kuluttua ilmestyi Monsoreaun kreivi Méridoriin. Näin +hänet kaukaa ja vetäydyin omaan kamariini. + +Pelkäsin, että isäni kutsuisi minua, mutta sitä hän ei tehnyt. Puoli +tuntia myöhemmin näin herra de Monsoreaun ratsastavan tiehensä, +eikä kukaan ollut ilmoittanut minulle hänen käynnistään. Ja +vieläkin enemmän: ei edes isäni maininnut minulle hänestä. Luulin +vain huomaavinani, että hän tämän käynnin jälkeen oli entistäänkin +vakavampi. + +Kun eräänä päivänä tulin kävelyltä, ilmoitettiin minulle, että herra +de Monsoreau vieraili isäni luona. Isäni oli useamman kerran kysellyt +minua ja levottomana ihmetellyt, minne minä olin mahtanut mennä, sekä +käskenyt minun palattuani siitä hänelle heti ilmoittamaan. + +Samassa tulikin isäni luokseni. + +-- Lapseni, -- virkkoi hän minulle, -- muuan syy, jonka mainitseminen +sinulle on tarpeetonta, pakoittaa minun muutamiksi päiviksi eroamaan +sinusta. Älä kysele minulta mitään. Ajattele vain, että sen syyn +täytyy olla kovin tärkeän, joka saa minun kahdeksan, tai neljäntoista +päivän, ehkäpä kuukaudenkin ajan olemaan näkemättä sinua. + +Minua puistatti, vaikken voinutkaan aavistaa sitä vaaraa, mikä minua +uhkasi. Mutta herra de Monsoreaun kaksi viimeistä käyntiä eivät +ennustaneet minulle mitään hyvää. + +-- Mihin minä sitten siksi aikaa menen, isäni? -- kysyin minä. + +-- Sinä matkustat Luden linnaan, sisareni luo, missä saat olla +kätkössä kaikkien katseilta. Asia järjestetään siten, että pääset +sinne yön aikaan. + +-- Etkös sinä, isäni, tule mukaan? + +-- En, minun täytyy jäädä tänne poistaakseni kaikki epäluulot. +Talonväkenikään ei saa tietää sitä, mihin sinä matkustat. + +-- Mutta ken sitten minut sinne vie? + +-- Kaksi henkilöä, joihin minä saatan luottaa. + +-- Oi, hyvä jumala! + +-- Lapseni, -- virkkoi isäni, -- sen täytyy tapahtua. + +Olin isäni rakkaudesta niin vakuutettu, etten tehnyt mitään +vastaväitteitä enkä pyytänyt minkäänlaista selitystä. Sovittiin vain +siitä että Gertrud, imettäjäni tytär tulisi mukaan. + +Kello kahdeksan aikaan illalla -- oli hyvin pimeä ja kylmä, sillä +talvi jo oli tullut -- tuli isäni minua noutamaan. Läksimme talosta +aivan hiljaa, kuljimme halki puutarhan, ja hän itse avasi erään +pienen, metsään päin johtavan portin. Siellä tapasimme jonkinlaiset +hevospaarit ja kaksi miestä. Isäni puheli heidän kanssaan kotvasen ja +jätti minut heidän huostaansa, mikäli minusta näytti. Sitten nousin +minä paareille, ja Gertrud istui minun viereeni. Isäni syleili minua +vielä kerran, ja senjälkeen me läksimme matkaan. + +En tiennyt, että minua uhkasi mikään vaara ja että minun +senvuoksi olisi ollut pakko lähteä Méridorin linnasta. Kyselin +siitä Gertrudilta, mutta hän ei tiennyt siitä sen enempää kuin +minäkään, enkä minä uskaltanut puhutella saattajiamme, joita en +tuntenut. Jatkoimme niin matkaamme mitä äänettömimmin ja, mikäli +näytti, tarkoin harkituita kiertoteitä myöten. Noin kahden tunnin +kuluttua, juuri kun minä paarien yksitoikkoiseen liikuntaan olin +uinahtamaisillani, herätti Gertrud minut äkkiä ylös, tarttuen +käsivarteeni, sillä paarit olivat pysähtyneet. + +-- Ah, hyvä neiti, -- virkkoi tuo tyttöparka, -- mitä nyt onkaan +tapahtunut? + +Minä pistin pääni ulos uudinten välistä ja näin, että meidän +ympärillämme oli kuusi ratsastajaa. Saattajiltamme, jotka olivat +tahtoneet puolustautua, oli riistetty aseet ja heidät oli sidottu. + +Olin liian pelästynyt kyetäkseni huutamaan apua, ja mitäpä meidän +huutomme sitten olisivat merkinneetkään? + +Se henkilö, joka näytti olevan tuon naamioidun joukon johtaja, läheni +nyt paareja ja virkkoi: + +-- Olkaa levollinen, hyvä neiti, mitään pahaa ei teille tule +tapahtumaan, mutta teidän täytyy seurata meitä. + +-- Mihin sitten? -- kysyin minä. + +-- Erääseen paikkaan, jossa teitä, tarvitsematta pelätä mitään, +tullaan kohtelemaan kuin kuningatarta. + +Tämä lupaus kauhistutti minua paljo enemmän kuin mitä uhkauskaan +olisi tehnyt. Oi isäni, isäni! -- änkytin minä. + +-- Kuulkaas, hyvä neiti, -- kuiskasi minulle Gertrud, -- minä tunnen +tämän seudun, minä olen teille uskollinen, olen väkevä, ja olisimmepa +kovin onnettomia ellei meidän onnistuisi paeta. + +Tämä lohdutus, jonka palvelijaparkani tahtoi minulle antaa, ei +tietysti lainkaan minua rauhoittanut. Onhan kuitenkin suloista tuntea +toisten osanottoa suruunsa, niin että minäkin jo hieman rohkaseuduin. + +-- Hyvä on, hyvät, herrat, -- sanoin minä. -- Mehän olemme +turvattomia naisia emmekä siis voi puolustautua. + +Meidän matkamme kääntyi nyt kokonaan toiselle suunnalle. -- + +Niinkuin helposti saatamme ymmärtää, kuunteli Bussy mitä +tarkkaavaisimmin Dianan kertomusta. Versovassa lemmessä on miltei +uskonnollista tunnetta sitä henkilöä kohtaan, jota on alkanut +rakastaa. Nainen, jonka sydän kerran on omakseen valinnut, on +tämän vaalin kautta tullut kohotetuksi kaikkien muitten naisten +yläpuolelle. Häntä katsellaan kuin jonkinlaisen suurennuslasin läpi, +hän tulee ikäänkuin kirkastetuksi. Kaikki hänen liikkeensä ovat kuin +suosionosotusta, jokainen hänen sanansa kuin armo. Hänen katseensa +ilostuttaa, hänen hymyilynsä ihastuttaa rakastajaa. + +Nuori mies oli niin ollen antanut tuon kauniin kertojan kuvailla koko +aikaisemman elämänsä, ajattelemattakaan häntä keskeyttää. Jok'ainoa +yksityiskohta tuosta elämästä, jota Bussy tunsi olevansa kutsuttu +suojelemaan, teki häneen syvän vaikutuksen. Äänettömänä ja miltei +henkeään pidättäen kuunteli hän Dianan puhetta kuin olisi hänen koko +olemassaolonsa riippunut jok'ainoasta sanasta. + +Kun nyt tuo nuori nainen hetkeksi kertomuksensa keskeytti, ei +Bussy jaksanut hillitä kärsimättömyyttään, vaan huudahti käsiään +puristellen: Oi, jatkakaa, jatkakaa! + +Diana ei voinut olla huomaamatta sitä mielenkiintoa, minkä hän +nuoressa miehessä oli herättänyt: ääni, eleet ja kasvojenilmeet +olivat täydessä sopusoinnussa tämän lausuman toivomuksen kanssa. +Diana hymyili surumielisesti ja jatkoi: + +-- Me matkustimme noin kolme tuntia, minkä jälkeen paarit +pysähtyivät. Minä kuulin jonkin portin sarannoissaan narisevan, +muutamia sanoja vaihdettiin, paarit läksivät taas liikkeelle, ja +minä olin huomaavinani, että me kuljimme erään nostosillan yli. En +erehtynytkään, sillä tirkisteltyäni ulos havaitsin, että olimme +saapuneet linnanpihalle. + +Mutta mikä linna se olikaan? Sitä en tiennyt minä eikä Gertrudkaan. +Monesti matkan varrella me olimme koettaneet tutkistella seutua, +mutta olimme nähneet vain metsää. Olimme kuitenkin otaksuneet, että +meidän eksyttämiseksemme oli kuljettu kaikenmoisia kiertoteitä tässä +metsässä. + +Paarien ovi avattiin, ja sama mies, joka meitä jo oli puhutellut, +pyysi meidän nyt astumaan ulos. + +Minä tottelin mitään virkkamatta. Kaksi miestä, jotka epäilemättä +kuuluivat linnan palvelusväkeen, olivat tulisoihtuineen tulleet +ottamaan meitä vastaan. Meille annetun julman lupauksen mukaisesti +osotettiin meille, vankeudestamme huolimatta, mitä suurinta +kunnioitusta. Me menimme soihdunkantajien mukana. He saattoivat +meidät muutamaan upeasti kalustettuun sänkykamariin. + +Kelpo illallinen oli katettu pöydälle. + +-- Te olette täällä kotonanne, hyvä neiti, -- virkkoi mies, joka +jo kahdesti ennen oli meitä puhutellut. -- Ja koska kamarineito on +teille tarpeellinen, niin saatte pitää tuon, jonka olette tuonut +mukananne. Hänen huoneensa on tässä teidän huoneenne vieressä. + +Me vaihdoimme Gertrudin kanssa iloisen silmäyksen. + +-- Jos haluatte jotain, -- jatkoi naamioitu mies --, niin koputtakaa +vain tuohon oveen. Siinä huoneessa on aina joku henkilö valveilla ja +hän täyttää heti käskynne. + +Tästä näennäisestä huolenpidosta me havaitsimme, että meitä +vartioitiin. + +Sitten naamioitu mies kumarsi ja poistui. Me kuulimme hänen panevan +mennessään oven lukkoon. + +Nyt me olimme Gertrudin kanssa kahdenkesken. Gertrud virkkoi +hiljaisella äänellä: + +-- Huomasiko neiti, että me nousimme vain muutamia portaita pihaa +ylemmäksi? + +-- Huomasin. + +-- Siis olemme alakerroksessa. + +-- Tietystikin. + +-- Ja senvuoksi, -- lisäsi Gertrud hiljemmin ja kiinnitti katseensa +akkunain ulkopuolella oleviin luukkuihin, -- senvuoksi... + +-- Ellei noissa akkunoissa vaan ole mitään rautaristikkoa, -- +keskeytin minä. + +-- Niin, ja onko neidillä uskallusta? + +-- Uskallusta! -- toistin minä. -- Ah, ole vaan huoletta, kyllä minä +sitä saan! + +Minä menin akkunan luo ja koetin saada selville sen hakoja. Minä tai +pikemminkin Gertrud löysi ne kohta, ja luukku saatiin auki. + +Minulta pääsi ilohuuto: minkäänlaista rautaristikkoa ei akkunoissa +ollut. + +Mutta Gertrud jo oli saanut selville syyn tähän vartijoittemme +puolelta tapahtuneeseen otaksumaamme huolimattomuuteen: rakennuksen +sillä sivustalla aivan rakennuksessa kiinni oli leveä pato. Olimme +siis vieläkin varmemmassa tallessa kuin jos akkunain edessä olisi +ollut rautaristikko. + +Vaan kun minä nyt katsahdin ympärilleni, niin tunsinkin heti +paikat: me olimme vankeina Beaugén linnassa, jossa, kuten jo olen +maininnut, niin usein olin ollut isäni kanssa ja jonne minut kuukausi +aikaisemmin oli kuletettu samana päivänä, jolloin Daphneparkani +surmattiin. + +Beaugén linna kuului Anjoun herttualle, ja vasta nyt minulle kuin +salamaniskusta selvisi asian oikea laita. Minä katselin patoa synkän +tyytyväisenä. Se saattaisi olla viimeisenä turvapaikkana väkivaltaa +ja häpeätä vastaan. + +Me panimme luukut jälleen kiinni, ja minä heittäysin sänkyyn. Gertrud +istahti muutamaan nojatuoliin ja nukahti. + +Parikymmentä kertaa lensin minä sinä yönä pystyyn, äärettömän kauhun +valtaamana. Mutta sitä pelkoa ei aiheuttanut mikään muu kuin se +asema, johon olin joutumat. Ei mitään ilkeitä tarkoituksia itseäni +kohtaan ollut havaittavissa. Päinvastoin linnassa kaikki nukkuivat, +tai ainakin olivat nukkuvinaan, eikä minkäänlainen melu häirinnyt yön +hiljaisuutta. + +Aamu vihdoinkin sarasti, ja samassa määrässä kuin ympäristöt tulevat +näkyviin yön hämärästä vahvistui minun alkuperäinen pelkonikin. +Pakeneminen oli kerrassaan mahdotonta ilman ulkoapäin tullutta apua. +Ja mistäpä tuo apu sitten tulisi? + +Lähempänä yhdeksää koputettiin meidän ovellemme. Minä menin Gertrudin +huoneeseen sanomaan tälle, että hän päästäisi pyrkijät sisälle. + +Samat palvelijat, jotka me jo edellisenä iltana olimme nähneet, +tulivat nyt korjaamaan pois illallisruokaa, johon emme olleet +koskeneetkaan, ja järjestämään aamiaista. + +Gertrud teki niille eräitä kysymyksiä, mutta mitään vastaamatta +poistuivat ne huoneesta. + +Minä palasin takaisin huoneeseeni. Kaikki oli minulle nyt selvillä. +Anjoun herttua oli nähnyt minut Monsoreaun kreivin toimeenpanemassa +juhlassa. Hän oli mieltynyt minuun. Isälleni oli asiasta kerrottu +ja hän oli tahtonut pelastaa minut ja saattaa minut turvaan niiden +vainoojien tieltä, joiden alaiseksi minä epäilemättä joutuisin. +Senvuoksi hän oli lähettänyt minut pois Méridorista, mutta hänen +varovaisuutensa oli ollut hyödytöntä, sillä pakomme oli tullut ilmi +joko uskottomain palvelijain tai onnettoman sattuman kautta, ja minä +olin joutunut sen saman miehen käsiin, jolta hän oli tahtonut minut +piilottaa. + +Gertrudin hartaista pyynnöistä minä join kupillisen maitoa ja söin +palasen leipää. Koko aamupäivän me suunnittelimme mielettömiä +pakosuunnitelmia. Me näimme sadan askeleen päässä venheen airoineen +rantaruohikkoon kiinnitettynä: Jos tuo vene olisi ollut meitä +lähempänä, olisimme varmasti voineet pelastua. + +Meille järjestettiin päivällinen samoinkuin aamiainenkin oli +järjestetty. Minä istuin pöytään, mutta yht'äkkiä, kun olin taittanut +palan leipää, putosi siitä pieni paperilappu. + +Minä avasin sen nopeasti. Se sisälsi vain nämä sanat: + +"Muuan ystävä pitää teidän kohtaloanne silmällä. Huomenna saatte +tietoja hänestä ja isästänne". + +On helppo käsittää, miten iloiseksi minä tulin. Sydämeni sylkytti +niin että rintani oli haljeta. Näyin lapun Gertrudille, ja +jälelläolevan osan päivästä kulutimme odotellen ja toivoen. + +Toinen yö kului yhtä rauhallisesti kuin ensimäinenkin. Vihdoinkin +tuli tuo niin hartaasti odotettu aamiaistunti, sillä en lainkaan +epäillyt löytäväni taaskin leivästä paperilapun. En erehtynytkään. +Tähän lappuun oli kirjoitettu seuraavaa: + +"Se henkilö, joka teidät on ryöstättänyt, saapuu Beaugén linnaan +tänä iltana kello kymmenen. Mutta ystävä, joka harrastaa teidän +parastanne, saapuu akkunanne alle kello yhdeksän ja tuo kirjeen +isältänne, joka pyytää teidän osottamaan hänelle sitä luottamusta, +mitä te ilman tätä kirjettä hänelle tuskin osottaisitte. Polttakaa +tämä lappu". + +Minä luin uudelleen ja yhä uudelleen tämän kirjeen ja heitin +sen sitten tuleen. Käsiala oli minulle vallan vierasta, ja minä +tunnustan, etten saattanut lainkaan tietää, keneltä se lappu mahtoi +olla. + +Me jäimme Gertrudin kanssa arvailemaan. Ainakin sata kertaa riensimme +me akkunan ääreen katsomaan, näkyisikö ketään padon luona tai metsän +laidassa. Mutta kaikki oli äänetöntä ja autiota. + +Noin tunnin kuluttua päivällisestä koputettiin ovellemme. Tämä +oli ensi kertaa, jolloin luoksemme pyrittiin muuhun aikaan kuin +ateriatunteina. Koska emme voineet sulkea oveamme sisäpuolelta, emme +voineet muuta kuin päästää tulija sisälle. + +Se oli sama henkilö, joka oli puhutellut meitä jo hevospaareilla +ollessamme ja sittemmin linnanpihalla. Hänen kasvojaan en voinut +tuntea, sillä aikaisemmin meitä puhutellessaan oli hän ollut +naamioitu. Mutta jo ensimäisistä sanoista, jotka hän lausui, minä +tunsin hänet äänestä. + +Hän jätti minulle kirjeen. + +-- Kenen puolesta tulette, hyvä herra? -- kysyin minä. + +-- Jos neiti suvaitsee lukea kirjeen, -- vastasi tämä, -- niin saa +neiti sen siitä kyllä nähdä. + +-- Mutta minä en tahdo lukea tätä kirjettä, koska kerran en tiedä, +keneltä se tulee. + +-- Neidillä on oikeus tehdä niinkuin neiti vaan haluaa. Minun on +käsketty jättämään tämä kirje, ja minä jätän sen tähän teidän +jalkainne juureen. + +Mies asetti todellakin kirjeen lattialle ja poistui sitten huoneesta. + +-- Mitä minä nyt teen? -- kysyin minä Gertrudilta. + +-- Jos uskaltaisin antaa neidille neuvon, niin kehoittaisin lukemaan +tuon kirjeen. Ehkäpä saamme siitä selville jonkin uhkaavan vaaran, +jotta sitten voimme välttää. + +Neuvo oli niin älykäs, että minä peruutin aikaisemman päätökseni ja +mursin kuoren auki. + +Tässä Diana keskeytti hetkeksi kertomuksensa, nousi ylös, avasi +pienen piirongin ja otti sieltä esille erään kirjeen. + +Bussy silmäili päällekirjoitusta ja luki: Méridorin Dianalle. + +Ja katsahtaen nuoreen naiseen hän lisäsi: + +-- Tämä on Anjoun herttuan käsialaa. + +-- Ah! -- vastasi Diana huoaten. -- Hän ei siis minua pettänytkään! + +Kun Bussy epäili ottaa kirjettä esiin, jatkoi Diana: + +-- Lukekaa, hyvä herra. Onhan sattuma saattanut teidän tietoonne +elämäni tärkeimmät tapahtumat. Minulla ei enää saa olla mitään teiltä +salattavaa. + +Bussy luki: + + 'Onneton ruhtinas, jonka sydämeen teidän taivaallinen kauneutenne + on syvästi koskenut, saapuu tänä iltana kello kymmenen teidän + luoksenne pyytämään anteeksi käyttäytymistään teitä kohtaan, + käyttäytymistään, jota hän ei mitenkään muuten voi puolustaa kuin + sen voittamattoman rakkauden nimessä, jota hän teitä kohtaan + tuntee + + _Frans_.' + +-- Siis on tämä kirje todellakin Anjoun herttualta? -- kysyi Diana. + +-- On, -- vastasi Bussy. -- Se on hänen käsialaansa ja siinä on hänen +omakätinen nimikirjoituksensa. + +Olisiko hän sitten ehkä vähemmän syyllinen kuin mitä minä olen +luullut? -- huokasi Diana. + +-- Kuka? Prinssikö? -- kysyi Bussy. + +-- Ei, mutta Monsoreaun kreivi. + +Nyt Bussy vuorostaan huokasi. + +-- Jatkakaa, -- pyysi hän, -- ja me koetamme sitten arvostella oikein +sekä ruhtinasta että kreiviä. + +Diana jatkoi: + +Tämä kirje, jota minulla ei ollut mitään syytä pitää väärennettynä, +koska se kaikin puolin soveltui minun omiinkin epäilyksiini, ilmaisi +minulle, niinkuin Gertrud jo oli aavistanut, sen vaaran, mikä minua +uhkasi, ja teki minulle tuon tuntemattoman ystävän väliintulon +sitäkin kalliimmaksi, kun hän isäni nimessä tarjosi minulle apuansa. +Minun koko toivoni liittyi niin ollen häneen. + +Aloimme uudelleen tähystellä akkunasta, mutta emme havainneet mitään, +mikä olisi antanut meille jotain toivoa. + +Tuli pimeä. Neljä tai viisi tuntia oli meidän vielä odottaminen, +ennenkuin ratkaiseva hetki tulisi, ja me varroimme mitä suurimman +tuskan valtaamina. + +Noin seitsemän seudussa me näimme hienon sumun nousevan padosta. +Mutta tästä sumusta huolimatta me saatoimme erottaa esineet, tai +olivat sitten silmämme pimeyteen jo tottuneet. + +Kun meillä ei ollut kelloa, emme ajan kulumista varmaan tienneet, +mutta yht'äkkiä me näimme metsän laidassa muutamien varjojen +liikkuvan. Nuo varjot näyttivät varovasti lähenevän. Kentiespä +olisimme pitäneetkin niitä vain näköhermojemme leikittelynä, ellemme +olisi kuulleet hevosen hirnuntaa. + +-- Ne ovat ystäviämme, -- mutisi Gertrud. + +-- Tai on se sitten prinssi, -- sanoin minä. + +-- Ooh, prinssikö? -- vastasi hän. -- Hän ei piilottelisi tuolla +tapaa. + +Tämä huomautus haihdutti epäilykseni ja rauhoitti minua. Meidän +tarkkaavaisuutemme yhä jännittyi. + +Kohta näimme erään miehen lähestyvän. Minusta näytti siltä että hän +erosi erilleen muutamista muista metsän laitaan jääneistä henkilöistä. + +Tämä mies meni suoraan venheen luo, irrotti sen, nousi siihen, ja +venhe liukui äänettömästi padon yli. + +Aina sitä mukaa kuin se läheni kiinnitin minä katsettani voidakseni +nähdä pimeyden läpi. Luulin heti tuntevani Monsoreaun kreivin pitkän +vartalon ja synkät kasvonpiirteet, ja viimein, kun hän oli vain +kymmenen askeleen päässä, en enää lainkaan epäillyt, että se oli hän. + +Nyt minä pelkäsin tuota apua miltei yhtä paljo kuin vaaraakin. + +Seisoin äänettömänä ja liikkumatta akkunan vieressä, niin ettei hän +voinut minua nähdä. Päästyään muurin juurelle kiinnitti hän venheensä +erääseen rautarenkaaseen, ja pian näin minä hänen päänsä akkunan +tasalla. + +Tällöin minä en voinut pidättää hiljaista huudahdusta. + +-- Ah, suokaa anteeksi! -- virkkoi Monsoreaun kreivi. -- Minä luulin, +että te minua odotitte. + +-- On totta, että jotain odotin, hyvä herra, -- vastasin minä. -- +Mutta minä en tiennyt, että se olitte te. + +Katkera hymyily ilmestyi minun näin sanottuani kreivin kasvoille. + +-- Kuka vartioi Méridorin Dianan kunniaa ellen minä ja hänen isänsä? + +-- Minulle lähettämässänne kirjeessä te, hyvä herra, ilmoititte +saapuvanne tänne isäni nimessä. + +-- Aivan niin, hyvä neiti, Ja koska ajattelin, että te minua ehkä +epäilisitte, niin lukekaa tästä paroonin lähettämä kirje. + +Emme olleet sytyttäneet kynttilöitä, mutta takkavalkean valossa näin +minä lukea: + + 'Rakas Dianani! Monsoreaun kreivi on ainoa, joka voi sinut + uhkaavasta vaarasta pelastaa, ja se vaara on äärettömän suuri. + Usko itsesi aivan kokonaan hänen huostaansa aivan kuin hän olisi + paras ystäväsi, minkä taivas on voinut avuksemme lähettää. + + Myöhemmin sanon sinulle, mitä sisimmästä sydämestäni toivoisin + sinun tekevän, jotta saisimme hänelle velkamme maksetuksi. Minä + olen sinun isäsi ja pyydän sinun uskomaan sanojani, ja pyydän + vielä, että olet armelias itsellesi ja isällesi'. + +Eihän minulla oikeastaan ollut mitään Monsoreaun kreiviä vastaan. Se +vastenmielisyys, jota hän minussa herätti, oli pikemmin vaistomaista +kuin mihinkään tosisyihin perustuvaa. Minulla ei ollut häntä vastaan +mitään muuta muistuttamista kuin että hän oli tappanut minun hirveni, +ja sehän oli jotenkin lievä rikos metsästäjään nähden. + +-- Hyvä herra, -- sanoin minä, -- olen lukenut isäni kirjeen. Hän +sanoo, että te aiotte viedä minut täältä pois, mutta hän ei sano +minne. + +-- Minä vien teidät Méridoriin. + +-- Saanko minä siis taaskin nähdä isäni? + +-- Kahden tunnin kuluttua. + +-- Ah, hyvä herra, jos te puhutte totta... Minä keskeytin lauseeni. +Kreivi nähtävästikin tahtoi kuulla ajatuksen loppuun. + +-- Voitte luottaa minun myötätuntooni, -- lisäsin minä vapisevalla +äänellä, sillä minä aavistin, mitä hän tuosta myötätunnosta saattoi +odottaa. + +-- Hyvä neiti, -- virkkoi nyt kreivi, -- oletteko sitten valmis +tulemaan minun mukanani? + +Minä katsahdin levottomasti Gertrudiin. Saattoi helposti havaita, +etteivät kreivin synkät kasvonpiirteet herättäneet hänessäkään +luottamusta. + +-- Ajatelkaa, että jokainen minuutti, mikä kuluu, on kalliimpi +kuin mitä milloinkaan voitte aavistaa, -- sanoi kreivi. -- Olen jo +viipynyt täällä lähes puolen tuntia. Kello on kohta kymmenen, ja +silloin saapuu prinssi Beaugén linnaan. Jos hän ehtii saapua, en +minä voi muuta kuin panna hyödyttömästi elämäni alttiiksi, elämäni, +jonka menettämistä tällä hetkellä en ajattele, sillä toivon nyt vielä +voivani pelastaa teidät. + +-- Mutta miksi ei isäni ole tullut tänne? + +-- Urkkijat ympäröivät teidän isäänne. Hän ei voi astua askeltakaan +ilman että saataisiin selville, mihin hän menee. + +-- Entä miten on teidän itsenne laita? -- kysyin minä. + +-- Mitä minuun tulee, on asia kokonaan toinen. Minähän olen prinssin +ystävä ja uskottu. + +-- Mutta, hyvä herra, -- huudahdin minä, -- kun te kerran olette +prinssin ystävä ja uskottu, niin... + +-- Niin petän minä hänet teidän tähtenne. Niin, se on totta. Mutta +sanoinhan minä teille äsken myöskin sen, että minä uskallan panna +elämäni alttiiksi pelastaakseni teidän kunnianne. + +Kreivin sanoissa oli niin vakuuttava ääni, että vaikka minusta olikin +kovin vastenmielistä jättäytyä hänen turviinsa, en kuitenkaan tullut +väittäneeksi mitään vastaan. + +-- Kuulkaa! -- sanoi kreivi. -- Jos vielä epäilette, niin katsokaapas +tuonne! + +Hän viittasi kädellään ja minä näin joukon ratsastajia, jotka +lähenivät linnaa. + +-- Mitä nuo ovat? -- kysyin minä. + +-- Siinä saapuu Anjoun herttua seurueineen, -- vastasi kreivi. + +-- Neiti, neiti! -- huusi Gertrud. -- Siinä tapauksessa meillä ei ole +yhtään aikaa hukattavana! + +-- Olemme jo kuluttaneet liiaksi kallista aikaa -- virkkoi kreivi. -- +Tehkää, jumalan tähden, heti päätöksenne! + +Minä horjahdin istumaan muutamalle tuolille. Voimani pettivät. + +-- Kuulkaa, -- sanoi kreivi, -- kuulkaa, kuinka ne kolkuttavat +portille. Viiden minuutin kuluttua on jo myöhäistä. + +Minä koetin nousta, mutta en voinut. + +-- Tule auttamaan minua, Gertrud, -- sammalsin. + +-- Ah neiti! -- virkkoi tuo tyttö parka. -- Ettekö kuule, että portti +avattiin? Ettekö kuule, miten hevosten kaviot tömisevät pihalla? + +-- Kuulen, kuulen, -- vastasin minä ja koetin nousta, mutta voimani +pettivät. + +-- Ah, eikö muussa olekaan vikaa? -- sanoi Gertrud ja sieppasi minut +ylös niin keveästi kuin olisin ollut lapsi sekä jätti minut kreivin +syliin. + +Tuntiessani tämän miehen kosketuksen itseeni minä hätkähdin, niin +että olin pudota hänen sylistään veteen. Mutta hän pusersi minua +lujasti rintaansa vasten ja laski minut sitten venheeseen. Gertrud +tuli perästä. + +Nyt huomasin, että huntuni oli pudonnut veteen ja että meidän pakomme +ehkä sen avulla saataisiin selville. + +-- Huntuni, minun huntuni! -- virkoin minä kreiville. -- Ottakaa pois +minun huntuni! + +-- Ei, on parempi, että se jää siihen, -- vastasi hän. + +Sitten hän tarttui airoihin ja alkoi kiiruusti soutaa. + +Samalla havaitsimme, että huoneeseeni ilmestyi valoa ja että siellä +ihmishaamuja liikuskeli edestakaisin. + +-- Olenko pettänyt teitä, -- lausui Monsoreaun kreivi, -- ja eikö +aika jo ollut täpärällä? + +-- Kyllä, kyllä, hyvä herra, -- vastasin minä. -- Te olette +todellakin minun pelastajani. + +Me näimme nyt, että kamariin astui muuan mies, jonka edestä kaikki +muut siirtyivät syrjään. Tämä mies tuli avonaisen akkunan luo, +kumartui katsomaan siitä alas, huomasi vedessä uiskentelevan hunnun +ja päästi huudon. + +-- Näettekö nyt, että olin oikeassa jätteessäni hunnun veteen? -- +sanoi kreivi. -- Herttua otaksuu teidän heittäytyneen veteen, ja +sill'aikaa kun hän teitä sieltä etsityttää on meidän helpompi paeta. + +Minua värisytti havaitessani, miten tarkkanäköisesti hän jo edeltäpäin +oli tuonkin seikan osannut ottaa lukuun. + +Siinä samassa laski venhe rantaan. + + + + +15. + +Neuvotteluja. + + +-- Tuskin olimme päässeet maihin, ennenkuin seitsemän tai kahdeksan +miestä riensivät meitä vastaan. Ne olivat kreivin saattueeseen +kuuluvia, ja niiden joukosta olin minä tuntevinani ne kaksi, jotka +olivat kulkeneet paariemme mukana silloinkun ratsastajat, jotka +sittemmin veivät meidät Beaugén linnaan, karkasivat kimppuumme. +Muuan tallirenki piteli suitsista kahta hevosta, joista toinen oli +kreivin musta ratsu ja toinen eräs valkea hepo, minua varten varattu. +Kreivi auttoi minua pääsemään satulaan. Gertrud saisi ratsastaa erään +palvelijan kanssa samalla hevosella. + +Me läksimme eteenpäin täyttä neliä. Minä huomasin kreivin pitelevän +ratsuni suitsia, vaikka olinkin hänelle sanonut osaavani aivan hyvin +ratsastaa. Mutta hän vaan selitti minulle, että hevoseni oli hieman +pelkuri. + +Olimme ratsastaneet noin kymmenen minuuttia, kun kuulin Gertrudin +huutavan itseäni. Käännähdin ympäri ja näin, että muutamat miehet +olivat lähteneet kulkemaan ihan päinvastaiseen suuntaan ja veivät nyt +Gertrudia mukanaan metsään päin, samalla kun kreivi ja muu seurue +tuli minun mukanani. + +-- Gertrud! -- huusin minä. -- Hyvä herra! Miksei Gertrud tulekaan +meidän mukanamme? + +-- Se on välttämätön varovaisuustoimenpide, -- vastasi kreivi. Jos +meitä lähdetään ajamaan takaa, täytyy meillä heitä sotkeaksemme olla +kahdet jäljet. Nyt tullaan kummallakin taholla kertomaan, että muuan +nainen, eräitten miesten seuraamana, oli nähty ratsastavan ohitse. +Niin ollen saatamme toivoa, että Anjoun herttua lähtee väärälle +taholle ja ajaa takaa palvelijatartanne teidän asemestanne. + +Vaikkakin tämä vastaus tuntui vallan luonnolliselta, ei se kuitenkaan +minua rauhoittanut. Mutta mitäpä minä taisin tehdä? Minä huokasin ja +jäin odottamaan, mitä tuleman piti. + +Muuten kulki kreivi todellakin sitä tietä, joka vei Méridoriin. +Me ratsastimme niin nopeasti, että meidän jo noin neljännestunnin +kuluttua olisi pitänyt saapua linnaan. Mutta päästyämme muutamaan +metsässä olevaan tienristeykseen, jonka minä hyvin tunsin, kääntyi +kreivi äkisti vasemmalle ja läksi ratsastamaan linnasta poispäin +vievää tietä. Minä aloin heti huutaa, ja ratsuni kiivaasta kulusta +huolimatta tuin jo kädelläni satulasta hypätäkseni maahan, kun kreivi +kiersi käsivartensa minun ympärilleni, nosti minut pois satulasta ja +asetti minut eteensä oman hevosensa selkään. Valkea ratsuni, joka nyt +tunsi olevansa vapaa, pakeni hirnuen metsään. + +Tuo kaikki tapahtui niin nopeasti, että minä tuskin olin ehtinyt +huudahdustakaan päästää, ennenkuin kreivi jo oli pannut kätensä minun +suulleni estääkseen ääneni kuulumasta. + +-- Hyvä neiti, -- virkkoi hän, -- minä vannon toimivani ainoastaan +teidän isänne tahdon mukaisesti, mistä annan teille selvät todisteet +ensimäisessä pysähdyspaikassamme. Ellei tämä todistus ole teille +riittävä, niin vakuutan kautta kunniani, että tulette pääsemään +vapaaksi. + +-- Mutta tehän, hyvä herra, sanoitte vievänne minut isäni luo! + +-- Niin kylläkin sanoin, sillä te epäilitte tulla mukaani, ja +silmänräpäyksenkin enempi epäilys olisi tuottanut hänelle, teille ja +minulle turmion, mikä teidän jo olisi pitänyt huomata. Kuulkaapas, -- +jatkoi kreivi ja hillitsi hieman hevostaan, -- haluatteko aiheuttaa +isänne kuoleman? Tahdotteko syöstä itsennekin turmioon? Sanokaa vain +yksi ainoa sana, jaa minä vien teidät heti Méridorin linnaan. + +-- Tehän mainitsitte voivanne esittää todistuksia siihen, että +toimitte isäni tahdon mukaisesti. + +-- Mainitsin. Ja tässä on todistus, -- virkkoi kreivi. -- Ottakaa +tämä kirje ja lukekaa se ensimäisessä majapaikassamme. Jos te kirjeen +luettuanne edelleenkin haluatte palata linnaan, niin toistan minä, +kautta kunniani, että teillä on siihen vapaus. Mutta jos pidätte +isänne käskyjä kunniassa, niin olenpa varma siitä, ettette sinne +palaa. + +-- Hyvä on, hyvä herra, rientäkäämme sitten pysähdyspaikkaamme, sillä +minä haluan päästä selvyyteen siitä, missä määrin olette puhunut +minulle totta. + +-- Mutta muistakaakin sitten, hyvä neiti, seuraavanne minua +vapaaehtoisesti. + +-- Vapaaehtoisesti kylläkin, sikäli kuin nuoren tytön voidaan sanoa +toimivan vapaasti silloinkun hänellä toisella puolen on isänsä +kuolema ja oma häpeänsä silmäinsä edessä ja toisella puolen pakko +turvautuminen mieheen, jota hän tuskin tuntee. Mutta samapa se. +Minä seuraan teitä vapaaehtoisesti, hyvä herra. Siitä voitte saada +varmuuden heti, jos vaani suvaitsette antaa minulle hevosen. + +Kreivi antoi nyt eräälle ratsupalvelijalleen merkin, että tämä +astuisi satulastaan alas. Minä hyppäsin kreivin hevosen selästä +maahan, ja hetken perästä ratsastin uudella hevosella hänen sivullaan. + +-- Valkea ratsu ei liene täältä kaukana, -- virkkoi kreivi sille +miehelle, joka oli luovuttanut minulle hevosensa. -- Koeta hakea se +käsiisi metsästä. Tapaat meidät La Châtressa. + +Minua puistatti. La Châtre oli kymmenen liöön päässä Méridorin +linnasta Parisiin päin. + +-- Hyvä herra, -- sanoin minä, -- minä tulen mukaanne. Mutta La +Châtre'ssa me selvitämme ehtomme. + +-- Se on toisin sanoen sitä, hyvä neiti, -- vastasi kreivi, -- että +te La Châtre'ssa tulette antamaan minulle määräyksiänne. + +Tämä näennäinen alistuminen ei minua lainkaan rauhoittanut. Kuitenkin +minä, koskapa minulla ei ollut muutakaan keinoa välttää Anjoun +herttuan ahdistelemisia, jatkoin äänettömänä matkaani. Päivän +sarastaessa me saavuimme La Châtre'en. Mutta sen sijaan että olisimme +ratsastaneet suoraan kylään ohjasimmekin hevosemme muutamalle +syrjäiselle tuvalle. + +Minä pysäytin äkisti hevoseni. + +-- Mihin me nyt menemme? -- kysyin minä. + +-- Kuulkaahan, hyvä neiti, -- vastasi kreivi. -- Minä olen +jo huomannut teidän oivallisen ymmärryksenne, ja juuri tähän +ymmärrykseenne minä nyt vetoon. Kuinka me voisimmekaan, koettaessamme +paeta ruhtinaan edestä, joka lähinnä kuningasta on valtakunnan +mahtavin mies, mennä sisälle tavalliseen ravintolaan kylän keskelle, +missä ensimäinen talonpoika, joka meidät näkisi, antaisi meidät ilmi? +Yhden ihmisen voisi kyllä lahjoakin, mutta ei kokonaista kyläkuntaa. + +Kreivin kaikkiin sanoihin sisältyi niin paljo tarkkanäköisyyttä, +etten minä voinut väittää mitään vastaan. + +Tupaan tultuamme näytti siltä, että meitä jo oli odotettu. Minun +huomaamattani oli joku joukkueestamme jo edeltäpäin ratsastanut +tänne. Ja aimo takkavalkea rätisi loimuten tuvan viereisessä pienessä +siistissä kamarissa, jossa valmiiksi laadittu vuode oli odottamassa. + +-- Tässä on teidän huoneenne, hyvä neiti, -- lausui kreivi. -- Minä +nyt vartoon teidän määräyksiänne. + +Sitten hän kumarsi ja jätti minut yksin. + +Otin heti esille isäni kirjeen... Tässä se on, kreivi Bussy. Minä +otan teidät tuomariksi. Lukekaa itse. + +Bussy otti kirjeen ja luki: + + 'Rakas Dianani! Jos sinä, kuten otaksun, pyyntöni mukaisesti + olet seurannut Monsoreaun kreiviä, niin on hän jo varmaankin + sinulle sanonut, että sinä onnettomuudeksesi olet liian + paljo miellyttänyt Anjoun herttuaa ja että tämä ruhtinas + on kuljetuttanut sinut Beaugén linnaan. Päätä siis tästä, + mitä sinun on tuon ruhtinaan puolelta pelättävä ja millainen + kohtalo sinua uhkaa. Mutta onpa olemassa keino tämän häpeän + estämiseksi, häpeän, jota minä en jaksaisi kestää, ja se on + siinä, että sinä ojennat kätesi jalolle ystävällemme. Kun + sinä kerran olet Monsoreaun kreivitär, tietää kreivi kyllä + suojella vaimoansa, ja hän on vannonut sen tekevänsäkin kaikin + ajateltavissa olevin keinoin. Toivomukseni siis on, rakkahin + lapseni, että tämä avioliitto solmitaan mahdollisimman pian. + Ja jos sinä minun toivomukseni täytät, niin annan minä sinulle + isällisen siunaukseni ja rukoilen Jumalan lahjoittamaan sinulle + kaiken sen onnellisuuden, jollaista hänen rakkautensa jakelee + sinunlaisillesi sydämille. + + Sinun oma isäsi'. + +-- Jos tämä kirje todellakin on teidän isänne kirjoittama, hyvä +rouva, -- sanoi Bussy, -- niin onhan se, sen pahempi, aivan liian +selvä. + +-- Kyllä se on hänen, siitä ei ole epäilemistäkään. Mutta kuitenkin +luin minä sen kolmasti läpi, ennenkuin tein mitään päätöstä. Hetken +kuluttua kutsuin minä kreiviä. + +Hän astui heti sisälle, ja siitä sain selville että hän jo oli +odotellut oveni ulkopuolella. + +-- No, -- kysyi hän, -- oletteko lukenut kirjeen? + +-- Olen, -- vastasin minä. + +-- Epäilettekö edelleenkin minun alttiuttani ja kunnioitustani? + +-- Jos olen sitä epäillyt, niin on tämä kirje saanut minun muuttamaan +mielipiteeni. No, hyvä herra, jos minä nyt suostun seuraamaan isäni +neuvoa, niin mitä aiotte tehdä? + +-- Aion viedä teidät Parisiin, hyvä neiti, koska teidän on siellä +helpoin pysyä salassa. + +-- Entäpä isäni? + +-- Heti kun kakki vaarat on vältetty, tuon paroonin teidän luoksenne. + +-- Hyvä on! Minä olen valmis jättäytymään suojelukseenne +määräämillänne ehdoilla. + +-- Minä en määrää mitään, hyvä neiti, -- vastasi kreivi, -- esitän +vain keinon teidät pelastaakseni. + +-- No niin. Minä otan tarjoamanne pelastuksen vastaan, mutta kolmella +ehdolla. + +-- Puhukaa, hyvä neiti. + +-- Ensimäinen niistä on se, että Gertrud annetaan minulle takaisin. + +Hän on jo tuolla ulkona, -- vastasi kreivi. Toinen on se, että te ja +minä matkustamme Parisiin kumpikin eri teitämme. + +-- Juuri sitä samaa aioin minäkin teille ehdottaa rauhoittaakseni +teitä... + +-- Ja kolmas ehto on sellainen, että avioliittoamme, ellen minä +puolestani pitäisi sen ratkaisemista välttämättömänä, ei solmita +muuten kuin isäni läsnäollessa. + +-- Se on minunkin hartain toivomukseni, ja minä luotan hänen +siunaukseensa, niin että taivaskin sitten liittoamme siunaisi. + +Minä en voinut enää puhua. Olin luullut kreivin näitä kolmea ehtoa +vastustavan, mutta ne päinvastoin näyttivät sopivan hänen omiinkin +suunnitelmiinsa. + +-- Ja nyt, hyvä neiti, -- sanoi Monsoreaun kreivi, -- sallinette, +että minä vuorostani annan teille eräitä neuvoja? + +-- Puhukaa vaan, hyvä herra. + +-- Ensimäinen olisi sellainen, että te matkustaisitte yönaikaan. + +-- Siihen suostun. + +-- Sitten, että te jättäisitte minun huolekseni pysähdyspaikkojen +valinnan. Kaikki varovaisuustoimenpiteeni tarkoittavat vain yhtä +ja samaa asiaa, nimittäin sitä, että te pääsisitte turvaan Anjoun +herttualta. + +-- Jos te, hyvä herra, kuten väitätte, todellakin minua rakastatte, +niin ovathan etumme yhteisiä. Minulla siis ei ole mitään +vastaväitteitä. + +-- Lopuksi pyydän teidän tyytymään siihen asuntoon, jonka teille +Parisista valitsen, miten koruton ja syrjäinen se sitten tuleekin +olemaan. + +-- Minä en haluakaan mitään muuta kuin saada elää huomaamatonta +elämää. Ja kuta koruttomampi, kuta syrjäisemmässä paikassa asunto on, +sitä parempana sitä pakolainen pitää. + +-- Niinpä siis olemme kaikessa yksimielisiä, hyvä neiti. Ja +toimiakseni määräämänne suunnitelman mukaisesti ei minulla näin ollen +ole muuta tekemistä kuin vakuuttaa teille nöyrää kunnioitustani, +lähettää tänne teidän palvelijattarenne ja valita teidän +matkustamiseenne. + +-- Ja minä puolestani tahdon toimia yhtä jalomielisesti kuin tekin, +-- vastasin minä. -- Pitäkää lupauksenne, niin pidän minäkin omani. + +-- En toivo mitään muuta, -- virkkoi kreivi, -- ja tämä lupaus +saattaa minut vakuutetuksi siitä, että minusta piankin tulee +onnellisin kuolevaisista. + +Tämän sanottuaan kreivi kumarsi ja poistui huoneesta. + +Viiden minuutin kuluttua tuli Gertrud sisälle. + +Suuri oli tuon hyväsydämisen tytön ilo, sillä hän oli luullut, että +hänet tahdottiin minusta ainiaaksi eroittaa. Minä kerroin nyt hänelle +kaikki. Minä tarvitsin jonkin henkilön, jolle voin suunnitelmani +kertoa, jonkin, joka voi auttaa minua niitä toteuttaessani ja joka, +jos niin tarvittiin, ymmärtäisi totella jo ensimäistä viittausta. +Monsoreaun kreivin myöntyväisyys minua oudoksutti. Minä luulin jonkin +petoksen piilevän siinä sopimuksessa, jonka äsken olimme keskenämme +tehneet. + +Juuri kun olin saanut Gertrudille tämän kaiken kertoneeksi kuulimme +hevosen kavioiden kopsetta. Minä riensin akkunaan ja näin kreivin +ratsastavan pois samaa tietä, jota me olimme tulleetkin. Mutta miksi +hän näin palasi takaisin, edelleen matkustamatta, sitä en voinut +käsittää. Hän oli kuitenkin ensi ehdon täyttänyt jättäessään minulle +Gertrudin. Nyt pois matkustamalla täytti hän toisen. Minulla siis ei +ollut mitään valittamisen syytä. Sitäpaitsi hänen poismenonsa minua +joka tapauksessa rauhoitti, menipä hän sitten mille suunnalle tahansa. + +Olimme tuvassa koko päivän. Illalla tuli luoksemme mies, joka +näytti olevan joukkueen johtaja, ottamaan vastaan, kuten hän sanoi, +määräyksiäni. Koska minusta vaara näytti vähenevän aina sitä mukaa +kun pääsisin kauvemmaksi Beaugén linnasta, vastasin hänelle, että +olin valmis jatkamaan matkaa milloin hyvänsä. Viiden minuutin +kuluttua hän saapui taas ja ilmoitti, että kaikki oli kunnossa. +Portin ulkopuolella tapasin valkean ratsuni. Se siis oli löydetty. + +Me matkustimme yhtä mittaa koko yön ja pysähdyimme vasta päivän +vaietessa. Laskujeni mukaan olimme kai kulkeneet lähes viisitoista +liöötä. Muuten oli kreivi järjestänyt asiat kaikkien mahdollisuuksien +varalta, niin ettei väsymys ja kylmä saisi minua rasittaa. Tamma, +jolla ratsastin, oli mainion tasainen kulussaan. Ja tuvasta +lähtiessäni levitettiin hartioilleni turkisvuorinen viitta. + +Kaiken matkaa osotettiin minulle alituista huomaavaisuutta ja +kunnioitusta. Oli jotenkin varmaa, että joku matkusti meidän +edellämme järjestämässä jo etukäteen levähdyspaikkojamme, mutta oliko +se kreivi itse, sitä en ole koskaan saanut tietää, sillä sopimuksemme +mukaisesti en nähnyt häntä kertaakaan koko matkalla. + +Seitsemännen päivän illalla näin eräältä mäeltä suuren joukon +rakennuksia. Se oli Parisi. + +Me pysähdyimme nyt yön tuloa odottaaksemme. Pimeän tultua läksimme +taas matkaan. Kaupunkiin päästyämme ratsastimme suoraan Bastiljin +lähistölle. Täällä kohtasimme erään miehen, joka näytti meitä +odottavan ja joka virkkoi: + +-- Tässä se on. + +Portti oli auki, ja alimmalle rapulle asetettu lamppu valaisi +koko eteisen. + +-- Hyvä neiti, -- sanoi saattueen johtaja, -- te olette nyt päässyt +perille. Tähän päättyy nyt tehtävämme, jona oli ollut saattaa teidät +tänne. + +Saattajamme tervehtivät nyt kunnioittavasti ja: ratsastivat tiehensä. + +Gertrudin ensi tehtävänä oli sulkea portti, ja me nousimme sitte +rappuja ylös. Me tulimme tähän samaan taloon, jossa te, kreivi +Bussy, ja minä nyt olemme. Tultuani makuukamariin sain suureksi +hämmästyksekseni nähdä siellä oman muotokuvani. + +Kuvan tunsin heti. Se oli riippunut isäni huoneen seinällä Méridorin +linnassa. Kreivi oli epäilemättäkin pyytänyt sitä isältäni ja saanut +sen. + +Minua puistatti, sillä tästä uudesta havainnostani tein sen +johtopäätöksen, että isäni jo nyt piti minua Monsoreaun kreivin +puolisona. + +Me kuljimme kautta koko asumuksen. Se oli kolkko, mutta mitään +sieltä ei puuttunut. Kaikissa huoneissa oli tuli viritetty takkaan, +ja ruokasalissa odotti meitä hyvin katettu pöytä. Vilkaisin siihen +ohimennen ja huomasin, että siihen oli katettu vain yhdelle. Se minua +hieman rauhoitti. + +-- Neiti, -- virkkoi Gertrud, -- te näette nyt, että kreivi pitää +loppuun asti lupauksensa. + +-- Niin näkyy, sen pahempi, -- vastasin minä huoaten. -- Olisin +pikemmin suonut, että hän muutamia niistä olisi rikkonut. Siten hän +olisi vapauttanut minut omista lupauksistani. + +Seuraavana päivänä Gertrud meni ulos katsastelemaan. Hänen palattuaan +sain tietää, että me asuimme Saint-Antoinen kadun varrella, +Tournellesin hotellin vastapäätä, ja että tuo meidän oikealla +puolellamme ylenevä linnoitus oli Bastilji. + +Nämä tiedot eivät muuten minulle mitään merkinneet. En tuntenut +Parisia, koska en milloinkaan ennen ollut siellä ollut. + +Päivä kului ilman mitään erityisempää, mutta kun minä illalla aioin +istuutua illallispöytään, kuului portilta kolkutusta. + +Gertrud ja minä katsahdimme hämmästyneinä toisiimme. Kolkutus +uusiutui, ja nyt se oli kovempaa kuin ensi kerralla. + +-- Mene katsomaan, kuka siellä on, -- sanoin minä. + +-- Entä jos se on kreivi? -- kysäsi hän nähdessään minun kalpenevan. + +-- Jos se on kreivi, -- vastasin minä väkinäisesti, -- niin avaa +portti hänelle. Hän on rehellisesti pitänyt lupauksensa, ja hän on +saapa nähdä, että minäkin pidän omani. + +Hetken kuluttua tuli Gertrud takaisin. + +-- Se on kreivi, -- virkkoi hän. + +-- Käyköön hän sisälle, vastasin minä. Gertrud siirtyi syrjään +kreivin tieltä, joka jo oli ilmestynyt kynnykselle. + +-- No niin, hyvä neiti, -- kysyi hän, -- olenko nyt uskollisesti +täyttänyt sopimukseni. + +-- Olette, hyvä herra, ja minä teitä siitä kiitän, -- vastasin minä. + +-- Suvainnette siis, että tulen näin tervehdyskäynnille? -- lisäsi +hän hymyillen. Siihen hymyyn sisältyi hieman ivaa. + +-- Käykää vaan sisään, hyvä herra. + +Kreivi tuli lähemmäksi, mutta jäi seisomaan, kunnes minä annoin +hänelle merkin, että hän istuisi. + +-- Tuotteko mitään tervehdyksiä? -- kysyin minä. + +-- Mitä ja keneltä, hyvä neiti? + +-- Isältäni Méridorista. + +-- Minä en tule Méridorin linnasta enkä ole paroonia edes nähnyt. + +-- No tuletteko ehkä Beaugésta Anjoun herttuan luota? + +-- Tulen. Olen ollut Beaugéssa ja puhellut herttuan kanssa. + +-- No? + +-- Hän pelkäsi, että te olisitte kuollut. + +-- Te kai koetitte saada hänet siitä vakuutetuksi? + +-- Tein kaikki mitä voin esittääkseni asiat siinä valossa. + +-- Missä herttua nyt on? + +-- Parisissa. Hän saapui tänne eilen illalla. + +Monsoreaun kreivitär 181 + +-- Miksi hän niin äkisti on palannut takaisin? + +-- Koska ei mielellään viihdytä siellä missä luullaan naisen kuoleman +olevan alituisena muistuttajana. + +-- Oletteko tavannut häntä hänen Parisiin saavuttuaan? + +-- Olen. Tulen juuri suoraan hänen luotaan. + +-- Onko hän puhunut teille minusta? + +-- Minä en antanut hänelle siihen aikaa. Pyysin hänen täyttämään +erään lupauksen, jonka hän oli minulle antanut. Hän on nimittäin +luvannut, että minut niiden palvelusten vuoksi, joita olen hänelle +tehnyt, nimitetään ylihovijahtimestariksi. + +-- Vai niin! -- sanoin minä surullisesti hymyillen, sillä mieleeni +johtui Daphne-parkani kuolema. -- Te olette pelottava metsästäjä. +Minä sen varsin hyvin muistan. Te olette varmaan täysin oikeutettu +tuohon toimeen. + +-- En minä saa sitä tointa taitavuudestani metsästäjänä, hyvä neiti, +saan sen vain prinssille tekemistäni palveluksista. Minulla kylläkään +ei ole minkäänlaista oikeutta tähän toimeen, mutta Anjoun herttua ei +rohkene olla minua kohtaan kiittämätön. + +Noissa vastauksissa, huolimatta siitä kunnioittavasta äänestä, millä +ne lausuttiin, oli jotain mikä minua kauhistutti, sillä niistä huokui +järkähtämätön tahdonvoima. + +Olin hetken ääneti. + +-- Onko minun lupa kirjoittaa isälleni? -- kysyin minä. + +-- Epäilemättä. Mutta ajatelkaapa, että teidän kirjeenne voivat +joutua toisiin käsiin. + +-- Onko minun kielletty menemästä ulos? + +-- Teiltä ei ole kielletty mitään, hyvä neiti, mutta minä pyydän vain +huomauttaa teille siitä, että teidän jälkiänne voidaan urkkia. + +-- Kaiketi saanen ainakin sunnuntaisin käydä kuulemassa messua? + +-- Turvallisuutenne vuoksi olisi parempi, että jättäisitte sen +tekemättä, mutta jos sitä nyt välttämättä haluatte, niin seuratkaapa +yksinkertaista neuvoani ja käykää vain Sainte-Catherinen kirkossa. + +-- Missä se kirkko on? + +-- Tämän talon vastapäätä kadun toisella puolen. + +-- Kiitän teitä, hyvä herra, tästä luvasta. Syntyi taas vaitiolo. + +-- Milloin saan tämän jälkeen teitä nähdä, hyvä herra? + +-- Odotan teidän lupaanne, milloin saan tulla takaisin. + +-- Miksi te sitä tarvitsisitte? + +-- Tietystikin. Olenhan aina tähän asti ollut teille vieras. + +-- Teillä siis ei lainkaan ole avainta tähän taloon? + +-- Sellaiseenhan on oikeus ainoastaan teidän miehellänne. + +-- Hyvä herra, -- vastasin minä, ollen enemmän kauhuissani tästä +kovin nöyrästä vastauksesta kuin mitä olisin ollut, jos se olisi +lausuttu tiukemmassa äänilajissa, -- te tulette takaisin silloinkun +teitä haluttaa tai silloinkun luulette itsellänne olevan minulle +jotain tärkeätä sanottavaa. + +-- Minä kiitän teitä, hyvä neiti, minä tulen käyttämään hyväkseni +tätä lupaa, mutta en käytä sitä väärin... ensimäisenä todisteena +siitä on se, että minä pyydän edelleenkin vakuuttaa teille +kunnioitustani ja saan lausua jäähyväiset. + +Näin sanoen kreivi nousi lähteäkseen. + +-- Joko nyt lähdette? -- huudahdin minä yhä enemmän hämmentyneenä +hänen menettelytavastaan, jota en lainkaan olisi odottanut. + +-- Hyvä neiti, -- vastasi kreivi, -- minä tiedän, että te ette +rakasta minua, enkä minä halua väärinkäyttää teidän asemaanne, mikä +pakoittaa teidän suvaitsemaan minun huolenpitoani. Kun minä en liian +usein käy teitä katsomassa, niin toivonpa, että te vähitellen totutte +minun läsnäolooni. Ja niin ollen tulee teidänkin uhrautumisenne +siedettävämmäksi, kun hetki saapuu, jolloin teistä tulee minun +vaimoni. + +-- Hyvä herra, -- sanoin minä ja nousin ylös, minä tunnustan +täydellisesti teidän vilpittömän esiintymisenne, ja sanojenne +kalseudesta huolimatta osaan antaa niille niiden arvonsa. Olette +oikeassa, ja minä olen osottava teille samaa vilpittömyyttä, +jota te puolestanne olette osottanut minulle. Minulla oli eräitä +ennakkoluuloja teihin nähden, mutta toivon, että aika huuhtoo ne pois. + +-- Sallikaa minun, hyvä neiti, -- virkkoi kreivi, -- yhtyä tähän +toivomukseen, tuota onnellista hetkeä odotellessani. + +Sitten hän kumarsi niin kunnioittavasti kuin olisi ollut minun +halvin palvelijani, antoi Gertrudille, joka oli kuunnellut meidän +keskusteluamme, merkin valaista hänen ulospääsyään ja läksi huoneesta. + + + + +16. + +Avioliitto. + + +-- Hän on kautta jumalan, kummallinen ihminen, -- huomautti Bussy. + +-- Onpa kyllä, hyvin kummallinen onkin, sillä hänen rakkaudessaan +minuun näyttää piilevän vihan koko katkeruus. Senvuoksipa Gertrud +palattuaan näkikin minun olevan surullisemman ja säikähtyneemmän kuin +milloinkaan ennen. Hän koetti minua rauhoittaa, mutta selvästi näkyi, +että tyttö parka oli itse yhtä levoton kuin minäkin. Se jäätävä +kunnioitus, se pilkallinen alistuvaisuus ja ne tukahutetut intohimot, +jotka niin leikkelevinä sisältyivät hänen sanoihinsa, kauhistuttivat +minua paljo enemmän kuin suoraan ilmaistu tahto, jota vastaan minä +kyllä olisin voinut taistella. + +Seuraavana päivänä oli sunnuntai. Niin pitkälle taaksepäin +kuin muistan en ole jumalanpalveluksessa läsnäoloani koskaan +laiminlyönyt. Kuulin Sainte-Catherinen kirkon kellojen kutsuvan +minua. Näin ihmisten vaeltavan Herran huoneeseen. Käärin tiheän +hunnun ympärilleni ja kiiruhdin Gertrudin kera olemaan kellojen +kutsumukselle kuuliainen. + +Kirkkoon päästyäni hain syrjäisimmän sopukan ja piiloutuin ihan +seinän viereen. Gertrud asettautui kuin suojaksi ihmisjoukon ja minun +väliin, mutta tällä kertaa se ei olisi ollut tarpeellista, sillä ei +anoakaan ihminen näyttänyt kiinnittävän meihin vähintäkään huomiota. + +Seuraavana päivänä tuli kreivi taas ja kertoi minulle, että hänet +oli nimitetty ylihovijahtimestariksi. Anjoun herttuan vaikutusvalta +oli hankkinut hänelle tämän toimen, joka jo puolittain oli luvattu +eräälle kuninkaan suosikille, Saint-Luc'ille. Se oli saavutus, +jota Monsoreaun kreivi tuskin oli uskaltanut toivoa. Hän kertoi +minulle tuon uutisen nähtävästikin siinä toivossa, että hänen uusi +arvonimensä jouduttaisi minun suostumustani, mutta hän ei lainkaan +näyttänyt tahtovan minua pakoittaa. Hän ei ollut itsepäinen, hän +luotti vain lupaukseeni ja asiain kehittymiseen. + +Minä puolestani aloin toivoa, että kun Anjoun herttua piti minua +kuolleena eikä siis mitään vaaraa ollut otaksuttavissa, minä pääsisin +kreiville antamastani lupauksesta vapaaksi. + +Kului viikko. Sen kuluessa kävi kreivi kahdesti luonani, ollen yhtä +kylmä ja kunnioittava kuin ennenkin. + +Seuraavana sunnuntaina menin taaskin kirkkoon ja asettauduin samaan +paikkaan kuin ensi kerrallakin. Varmuudentunteesta johtuu usein +varomattomuus: rukousteni aikana oli huntuni pudonnut maahan... +jumalan huoneessa ajattelin ainoastaan jumalaa... Rukoilin +parhaallaan hartaasti isäni puolesta, kun tunsin Gertrudin tarttuvan +äkisti käsivarteeni. Hänen täytyi toistaa tuo varoitusmerkki +saadakseen minut hartaudestani havahtumaan. Nostin pääni pystyyn, +katsahdin koneellisesti ympärilleni ja havaitsin kauhukseni Anjoun +herttuan, muutamaan pilariin nojaten, tutkivan minua katseillaan. + +Muuan henkilö, joka pikemmin näytti hänen uskotultaan kuin +palvelijaltaan, seisoi hänen vieressään. + +-- Se oli Aurilly, -- huomautti Bussy, -- herttuan luutunsoittaja. + +-- Luulenpa todellakin, -- virkkoi Diana, -- että juuri tuon saman +nimen Gertrud sittemmin minulle mainitsi. + +-- Jatkakaa, hyvä rouva, -- pyyteli Bussy, -- olkaa armelias ja +jatkakaa! Nyt alan ymmärtää jo kaikki tyynni. + +-- Vedin heti harson kasvoilleni, mutta se oli liian myöhäistä. +Hän oli nähnyt minut. Ja vaikkei hän olisikaan minua suorastaan +tuntenut, niin oli häneen kuitenkin syvästi vaikuttanut minun, +yhdennäköisyyteni naisen kanssa, jota hän oli rakastanut ja jonka +hän luuli joutuneen surman suuhun. Nousin ylös ja kiiruhdin kirkon +ovelle, mutta sinne päästyäni näin hänet taaskin. Hän oli pistänyt +sormensa vihkivesiastiaan ja ojensi minulle vihkivettä. + +En ollut sitä huomaavinani, vaan menin hänen ohitseen, mutta taakseni +katsomattakin ymmärsin, että meitä seurattiin. Jos olisin tuntenut +Parisin, olisin koettanut johdattaa herttuan johonkin harhaan, +mutta en vielä milloinkaan ollut kulkenut mitään muuta tietä kuin +sitä, mikä vei asunnostani kirkkoon, enkä minä tuntenut ainoatakaan +ihmistä, jonka luona olisin voinut pyytää itselleni neljännestunniksi +vieraanvaraisuutta. Minulla ei ollut ainoatakaan ystävää, oli vain +yksi ainoa puolustaja, jota pelkäsin enemmän kuin vihollista. + +-- Voi hyvä jumala! -- mutisi Bussy. -- Miksei sallimus tai kohtalo +jo ennemmin ole ohjannut minua teidän tiellenne? + +-- Samana iltana, -- jatkoi Diana, -- kävi Monsoreaun kreivi luonani. +En tiennyt itsekään, pitikö minun kertoa hänelle seikkailuni, mutta +hänpä itse haihduttikin kaikki epäilykseni siinä suhteessa. + +-- Te kysyitte minulta, -- sanoi hän --, oliko messussa käyminen +kiellettyä, ja minä vastasin teille, että teillä oli vapaa +toimintavalta, mutta että te menettelisitte viisaimmin, jos olisitte +sinne menemättä. Ette tahtonut minua uskoa. Tänä aamuna olette ollut +kuulemassa messua Sainte-Catherinen kirkossa. Prinssi joka kaikeksi +onnettomuudeksi sattui olemaan siellä, on teidät nähnyt. + +-- Se on totta, hyvä herra, ja minä olin epätietoinen siitä, +kertoisinko sen teille, koska en varmaan tiennyt, tunsiko prinssi +minut todellakin. + +-- Teidän näkemisenne on tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Teidän +samannäköisyytenne sen naisen kanssa, jota hän kaipaa, on ollut +hänestä vallan harvinainen. Hän on seurannut teidän jälkiänne +ja toimeenpannut tutkimuksia, mutta ne ovat kaikki olleet ihan +tuloksettomia, sillä kukaan ei tiedä teistä mitään. + +-- Hyvä jumala! Mitä luulette hänen aikovan tehdä? -- huudahdin minä. + +-- Herttua on intohimoinen ja järkkymätön luonne, -- vastasi +Monsoreaun herra. + +-- Oi, toivonpa, että hän on minut unohtava! + +-- Sitä en usko. Kun teidät kerran on nähnyt, ei teitä niin hevillä +unohdeta. Minäkin olen tehnyt kaikkeni unohtaakseni teidät, mutta en +ole voinut. + +Nyt havaitsin kreivin katseessa ensimäisen intohimonkipinän. Ennen en +ollut sitä huomannut. + +Tämä kauhistutti minua enemmän kuin mitä minua oli aamupäivällä +prinssin näkeminen kauhistuttanut. + +Olin hetkisen ääneti. + +-- Mitä aiotte tehdä? -- kysyi kreivi. + +-- Enkö voisi muuttaa asuntoa, muuttaa johonkin Parisin toiseen +laitaan, tai, mikä vieläkin parempi, palata Anjouhun? + +-- Tuo kaikki ei lainkaan hyödyttäisi, -- vastasi Monsoreaun kreivi +päätään pudistellen. -- Anjoun herttua on kauhea vainukoira: +menittepä te mihin tahansa, niin aina hän on kintereillänne, kunnes +saa teidät viimein käsiinsä. + +-- Voi hyvä jumala! Te minut pelästytätte! + +-- Se ei ollut tarkoitukseni. Sanon teille vaan sen, miten asiat +ovat, en mitään muuta. + +-- No, minä siis vuorostani saanen tehdä teille saman kysymyksen, +jonka te äsken teitte minulle. Mitä te aiotte tehdä, hyvä herra? + +-- Sen pahempi, -- vastasi kreivi katkerasti, -- olen minä mies, +jolla on vähän neuvokkuutta. Olen maininnut teille erään keinon. Se +keino ei teitä tyydytä. Minä luovun siitä, mutta pyydän, ettei minun +tarvitse ajatella mitään muutakaan keinoa. + +-- Mutta, hyvä jumala, ehkäpä vaara ei olekaan niin suuri kuin miksi +sitä luulette! + +-- Sen on teille tulevaisuus osottava, hyvä neiti, -- sanoi kreivi ja +nousi ylös. -- Joka tapauksessa sanon vielä kerran, ettei kreivitär +Monsoreaun nykyisin tarvitsisi läheskään niin paljo pelätä prinssiä, +koska minä tämän uuden virkani vuoksi tulen ihan kokonaan olemaan +riippuvainen kuninkaasta, ja siis minä ja vaimoni voisimme tietenkin +luottaa hänen suojelukseensa. + +Minä vastasin vain huokaamalla. Se mitä kreivi sanoi oli hyvin +todennäköistä. + +Monsoreaun kreivi oli hetkisen vaiti, ikäänkuin antaakseen minulle +aikaa vastatakseni, mutta minulla ei ollut siihen voimia. Hän oli +noussut seisomaan ja oli nyt aikeissa lähteä. Katkera hymy leikki +hänen huulillaan. Hän kumarsi ja poistui huoneesta. + +Luulin kuulleeni hänen kiroilevan rappuja alas mennessään. + +Huusin Gertrudia, joka kreivin täällä oleskellessa tavallisesti oli +kabinetissa tai makuukamarissa. Hän kiiruhti luokseni. + +Minä seisoin toisen akkunaverhon takana, niin että saatoin kenenkään +huomaamatta nähdä kaiken, mitä kadulla tapahtui. Seisoimme siinä +akkunan ääressä noin neljännestunnin, mutta mitään emme huomanneet. + +Kun Gertrud seuraavana päivänä meni ulos, puhutteli häntä muuan nuori +mies: se oli sama henkilö, jonka hän edellisenä päivänä oli nähnyt +prinssin seurassa. Miehen kysymyksiin ei Gertrud mitään vastannut, +niin että mies lopulta tuli kärsimättömäksi ja meni matkoihinsa. + +Tämä tapaus minua äärettömästi kauhistutti. Se tuntui olevan alkuna +vainoon, mikä ei suinkaan päättyisi tähän ensimäiseen yritykseen. +Pelkäsin, ettei kreivi sinä iltana saapuisi luokseni ja että yön +aikana ehkä aiottaisiin tunkeutua asuntoomme. Lähetin siitä syystä +kreiville sanan, ja hän saapui heti. + +Kerroin hänelle kaikki ja kuvailin hänelle tuon nuoren miehen +ulkomuotoa, sikäli kuin Gertrud oli sen minulle kuvaillut. + +-- Hän on Aurilly, -- virkkoi kreivi. -- Mitä Gertrud on hänelle +vastannut? + +-- Gertrud ei ole vastannut hänelle mitään. + +Kreivi näytti hetkisen miettivän. + +-- Hän on menetellyt väärin ollessaan vastaamatta, -- sanoi kreivi. +-- Nyt on kysymys ajan voittamisesta. Tänään olen vielä Anjoun +herttuasta riippuvainen. Mutta neljäntoista päivän kuluttua, +ehkäpä jo kahdeksan päivän perästä, herttua päinvastoin on minusta +riippuvainen. Asiaa on siis pitkitettävä. Toivo antaa hänelle +kärsivällisyyttä, jyrkkä kielto sitävastoin voi saada hänen tekemään +epätoivoisen päätöksen. + +-- Oi, kirjoittakaa isälleni! -- huudahdin minä. -- Hän on +heittäytyvä kuninkaan jalkain juureen, ja kuningas on säälivä ukon +kyyneleitä. + +-- Se riippuu siitä, millä tuulella kuningas sattuu olemaan, ja +siitä, onko hänen politiikkansa mukaista olla sillä hetkellä Anjoun +herttuan ystävä vai vihamies. Muuten tarvitaan kuusi päivää sanan +saattamiseen isällenne, ja isänne tarvitsee toiset kuusi päivää +tänne saapuakseen, ja näiden kahdentoista päivän kuluessa voi Anjoun +herttua, ellemme me häntä siitä estä, saada paljo aikaan. + +-- Millä tavalla sitten voisimme häntä estää? Kreivi ei vastannut. +Minä ymmärsin, mitä hän ajatteli, ja loin katseeni alas. + +-- Hyvä herra, -- sanoin minä lyhyen äänettömyyden jälkeen, -- +antakaa Gertrudille määräyksenne. Hän tulee ne täyttämään. + +Tuskin huomattava hymyily väreili kreivin huulilla minun näin ensi +kertaa turvautuessani hänen suojelukseensa. + +Hän keskusteli sitten vähän aikaa Gertrudin kanssa, minkä jälkeen hän +kääntyi minun puoleeni ja virkkoi: + +-- Hyvä neiti, minut huomattaisiin, jos nyt lähtisin täältä. Parin +tunnin kuluttua on pimeä. Sallitteko, että kulutan tämän ajan teidän +seurassanne? + +Kreivillä oli melkein oikeus sitä vaatiakin, ja kuitenkin hän tyytyi +vain pyytämään. Minä viittasin hänelle merkin, että hän sai jäädä. + +Nyt vasta huomasin, miten hyvin kreivi kykeni hillitsemään +itsensä. Tuossa tuokiossa oli hän saanut poistetuksi tähän meidän +seurusteluumme liittyneen molemminpuolisen nolouden, ja hänen +puheensa tuli vähitellen vaihtelevaksi ja huvittavaksi. Kreivi oli +matkustellut paljo, nähnyt paljo, ajatellut paljo. Ja kahdessa +tunnissa tulin minä jotenkin hyvin tajunneeksi sen, mistä johtui, +että tuolla merkillisellä miehellä oli ollut niin suuri vaikutus +isääni. -- + +Bussy huokasi. + +Pimeän tultua kreivi nousi ylös ja sanoi jäähyväiset. Senjälkeen +asettausin minä Gertrudin kanssa akkunaan nähdäksemme kadulle. +Tällä kertaa erotimme selvästi kaksi miestä, jotka pitivät taloamme +silmällä. Useamman kerran lähenivät he porttia. Olimme sammuttaneet +valot, niin etteivät he voineet nähdä meitä. Lähempänä yhtätoista +miehet menivät tiehensä. + +Kun Gertrud seuraavana päivänä meni kaupungille, kohtasi hän +taas saman nuoren miehen, jonka ennenkin oli nähnyt. Tämä tuli +häntä vastaan ja teki hänelle kysymyksiä samoinkuin edellisenäkin +päivänä. Tällä kertaa Gertrud ei ollut niin vaitelias, vaan vaihtoi +muutamia sanoja hänen kanssaan. Seuraavana päivänä hän oli vieläkin +puheliaampi ja kertoi miehelle, että minä olin erään virkamiehen +leski, että minulla ei ollut omaisuutta ja että minä elin hyvin +yksinäistä elämää. Mies olisi halunnut tietää vieläkin enemmän, mutta +hänen oli sillä kertaa tyytyminen jo saamiinsa tiedonantoihin. + +Seuraavana päivänä tuntui Aurillyssä heränneen epäilyksiä sen +kertomuksen suhteen, jonka Gertrud oli hänelle sepittänyt, sillä hän +puhui nyt Anjousta, Beaugésta ja mainitsipa Méridorinkin. + +Gertrud vastasi, että kaikki nuo nimet olivat hänelle aivan +tuntemattomia. + +Silloin ilmoitti mies hänelle olevansa Anjoun herttuan uskottu ja +että herttua oli nähnyt minut ja rakastunut minuun. Senjälkeen hän +teki loistavia tarjouksia tahtoen, että minä päästäisin prinssin +luokseni. + +Joka ilta tuli herra Monsoreau minua tervehtimään, ja minä kerroin +hänelle, mitä kunakin päivänä oli tapahtunut. Hän viipyi nyt +tavallisesti luonani kello kahdeksasta puoleen yöhön saakka. Mutta +selvästi näkyi, että hän oli hyvin levoton. + +Lauvantai-iltana näin minä hänen tulevan luokseni tavallistaan +kalpeampana ja liikutetumpana. + +-- Hyvä neiti, -- sanoi hän minulle, -- teidän täytyy luvata, että te +tiistaina tai keskiviikkona suostutte herttuan rukouksiin. + +-- Mitä varten? -- kysyin minä. + +-- Koska herttua on päättänyt raivata tieltään kaikki esteet, koska +hän tällä hetkellä on ystävällisissä suhteissa kuninkaaseen, eikä +kuninkaan apuun siis ole luottamista. + +-- Mutta tapahtuuko sitten ennen tiistaita jotain sellaista, mikä +meidät pelastaa? + +-- Ehkäpä. Joka päivä vartoan sitä tapahtumaa, mikä tekee prinssin +minusta riippuvaksi. Joudutan sitä tapausta, en ainoastaan +toivomuksin, vaan myöskin teoin. Huomenna minun täytyy jättää teidät +yksin ja matkustaa Monsoreauhon. + +-- Täytyykö? -- sanoin minä levottomasti, mutta siihen +levottomuuteeni sisältyi salaista iloakin. + +-- Täytyy, -- vastasi kreivi. -- Minun täytyy siellä tavata muuan +henkilö voidakseni jouduttaa sitä tapahtumaa, josta äsken puhuin. + +-- Entäs jos me vielä tiistaina olemme samallaisessa asemassa kuin +nytkin, niin mitä silloin on tehtävä? Oi, jumalani, jumalani! + +-- Mihinpä minä voisin ryhtyä ruhtinasta vastaan, kun minulla +ei ole mitään oikeutta teitä puolustaa? Teidän täytyy alistua +välttämättömään kohtaloonne. + +-- Oi, isäni, isäni! -- huudahdin minä. Kreivi katseli minua +terävästi. + +-- Te siis inhoatte minua kutakuinkin paljo? -- virkkoi hän. + +-- Ooh, hyvä herra! + +-- Mutta mistä te siis saatatte moittia minua? + +-- Ah, en mistään, päinvastoin! + +-- Enkö ole ollut uskollinen kuin ystävä, kunnioittava kuin veli? + +-- Te olette kaikin puolin käyttäytynyt kuin kunnon mies. + +-- Enkö ole saanut omaa lupaustannekin? + +-- Olette. + +-- Olenko kertaakaan teitä siitä muistuttanut? + +-- Ette. + +-- Ja kuitenkin, vaikka olosuhteet nyt kerran ovat sellaisia, että +teidän on valitseminen kunniallisen ja halveksittavan aseman välillä, +te mieluummin haluatte tulla Anjoun herttuan jalkavaimoksi kuin +kreivi Monsoreaun puolisoksi. + +-- Sitä minä en sano, hyvä herra. + +-- Mutta tehkää sitten päätöksenne. + +-- Päätökseni on jo tehty. + +-- Tullaksenneko Monsoreaun kreivittäreksi? + +-- Niin, mieluummin kuin Anjoun herttuan jalkavaimoksi. + +-- Mieluummin kuin herttuan jalkavaimoksi! Onpa tuo vaihtoehto +tosiaankin houkutteleva! + +Minä en vastannut mitään. + +-- Hyvä niinkin, -- sanoi nyt kreivi. -- Minä käsitän teidät. +Koettakoon Gertrud kaunein sanoin saada ne pysymään poissa tiistaihin +asti, niin sittenpähän saamme nähdä. + +Seuraavana päivänä meni Gertrud tavallisuuden mukaan kaupungille, +mutta Aurillya hän ei nähnyt. Hänen palattuaan olimme me levottomia +miehen poisjäämisestä kuin mitä ennen olimme olleet, kun hän oli +käynyt Gertrudia puhuttelemassa. Gertrud meni vielä kerran ulos vain +sitä varten, että olisi tuon miehen tavannut, mutta ei onnistunut +nytkään. + +Lähetin hänet silloin kreivin luo, mutta tämäkin oli poissa, eikä +kukaan tiennyt, missä hän oli. + +Tunsimme olevamme yksinäisiä ja hyljättyjä. Ensi kertaa huomasin nyt, +miten kerrassaan väärin olin kreiviä kohtaan menetellyt. + +-- Oi, hyvä neiti, -- huudahti Bussy, -- älkää pitäkö niin kiirettä +antaessanne anteeksi tuolle miehelle. Hänen käyttäytymisessään on +jotain, mitä emme vielä jaksa käsittää, mutta jonka kyllä lopuksi +saamme selville. -- + +-- Tuli ilta ja uusi pelko sen mukana. Olin valmistautunut kaikkeen +muuhun kuin jättäytyäkseni elävänä Anjoun herttuan käsiin. Olin +varannut itselleni tämän tikarin ja päättänyt surmata itseni +prinssin silmien edessä samana hetkenä kun hän yrittäisi tehdä +minulle väkivaltaa. Laitoimme kaikenmoisia varustuksia ovien eteen. +Kadulle vievässä portissa ei -- sen pahempi -- ollut sisäpuolella +minkäänlaista hakaa. Sammutimme lampun ja asetuimme tavallisuuden +mukaan vartiopaikkaamme akkunan luo. + +Kaikki oli hiljaista kello yhteentoista asti, mutta silloin +näimme viiden miehen tulevan Saint-Antoinen kadulta. He näyttivät +neuvottelevan ja asettautuivat sitten lymypaikkaan Tournellesin +hotellin luo. + +Aloimme vavista pelosta, sillä noilla miehillä luultavasti oli +joitakin pahoja aikomuksia meihin nähden. Ne pysyivät kuitenkin +aloillaan, mutta neljännestunnin kuluttua niiden saapumisesta +huomasimme kaksi muuta miestä Saint-Paulin kadun kulmauksessa. Kuu +pilkisti pilvien välistä, ja Gertrud ehdi nähdä, että toinen näistä +viimeksimainituista oli Aurilly. + +-- Siinä on, sen pahempi, prinssi uskottuineen, -- mutisi hän. + +-- Niin on, -- vastasin minä väristen, -- ja nuo viisi muuta ovat +heidän apureitaan. + +-- Mutta he eivät pääse sisään muuten kuin lyömällä portin rikki, ja +räiskeen ja melun kuullessa rientävät kyllä naapurit meille avuksi. + +-- Miten voit luulla naapurien tekevän sitä? Eiväthän he meitä +tunnekaan, ja mitä syytä heillä olisikaan käydä käsikähmään meitä +puolustaakseen? Onnettomuudeksemme, Gertrud, ei meillä ole ketään +muuta todellista puolustajaa kuin kreivi. + +-- No, miksi neiti sitten alinomaa kieltäytyy rupeamasta +kreivittäreksi? + +Minä vain huokasin. + + + + +17. + +Avioliitto (jatkoa). + + +Sillä välin olivat ne kaksi henkilöä, jotka olivat näyttäytyneet +Saint-Paulin kadun kulmauksessa, hiipineet talojen seinuksia myöten +ja pysähtyneet meidän portillemme. + +Me avasimme hiljaa akkunan kuunnellaksemme. + +-- Oletteko varma siitä että se on juuri tämä? -- kysyi muuan ääni. + +-- Olen, armollinen herra, ihan varma. Tämä on viides talo +Saint-Paulin kadulta lukien. + +-- Ja luuletko avaimen käyvän? + +-- Luulen. Olen ottanut kohojäljennöksen lukosta. + +Minä tartuin Gertrudin käsivarteen ja puristin sitä +suonenvedontapaisesti. + +-- Entä kun olemme päässeet sisälle? -- jatkoi sama ääni. + +-- Sisälle päästyämme saatte minun antaa huolehtia lopusta. +Kamarineitsyt meille kyllä avaa oven. Teidän korkeudellanne on +taskussaan kulta-avain, joka on yhtä hyvä kuin tämäkin. + +-- No, avaa sitten portti! + +Senjälkeen kuulimme, miten avainta lukossa väännettiin. Mutta äkkiä +syöksähtivät ne henkilöt, jotka näyttivät piileskelevän vaanimassa +Tournellesin hotellin luona, prinssiä kohti ja huusivat: iskekää! +iskekää! + +Tästä kaikesta en käsittänyt lainkaan mitään, aavistin vain, +että jokin odottamaton apu oli tullut pelastukseksemme. Lankesin +polvilleni ja kiitin taivasta. + +Prinssin tarvitsi kuitenkin vain näyttää itsensä ja mainita nimensä, +niin jopa kaikki äänet vaimenivat, kaikki miehet laskeutuivat alas, +ja päällekarkaajat peräytyivät askeleen takaperin. + +-- Niin, niin, -- huomautti Bussy, -- eihän se ollutkaan prinssi, +jota he halusivat, se olin minä. + +-- Joka tapauksessa, -- jatkoi Diana, -- sai tämä päällehyökkäys +prinssin lähtemään pois, ja nuo viisi aatelismiestä siirtyivät +takaisin Tournellesin hotellin luo. Oli otaksuttavaa, ettei meidän +ainakaan tänä yönä tarvinnut mitään pelätä. Seisoimme kuitenkin +akkunassamme odotellen ihan vaistomaisesti jotain erikoisempaa vielä +tapahtuvan. + +Emme tarvinneetkaan kauvan odottaa. Muuan ratsastaja ilmestyi +pian näkyviin. Nähtävästi juuri häntä nuo viisi aatelismiestä +odottivatkin, sillä he huusivat heti: aseisiin! ja syöksyivät häntä +vastaan. + +Nähdessämme teidän mitä urhoollisimmin taisteltuanne vetäytyvän +takaperin tukeaksenne asuntomme porttia vasten, heräsi Gertrudissa +ja minussa ajatus mennä avaamaan teille portti. Hän loi minuun +kysyvän katseen ja minä vastasin myöntävästi. Mutta me, niinkuin jo +olen teille sanonut, olimme laatineet kaikenmoisia murroksia oviemme +eteen. Huonekalujen syrjään siirtäminen vei minuutin, ja samalla +hetkellä kun pääsimme eteiseen, kuulimme portin paiskattavan kiinni. + +Kumpikin jäimme liikkumattomina seisomaan. Ken oli sitten tuo +sisäpuolelle tullut henkilö, ja miten hän oli päässyt portista? + +Pian kuulimme askeleita porttikäytävästä. Näimme horjuvan ja käsiään +ojentelevan miehen: hän kaatui hiljaa vaikertaen ensimäisille +portaille. + +Oli selvää, ettei tätä miestä enää ahdistettu. Hän oli sulkenut +portin, jonka herttua kaikeksi onneksi oli jättänyt auki. Sillä +tavoin hän oli päässyt vainoojainsa käsistä rauhaan, ja oli nyt +vaarallisesti, ehkäpä kuolettavastikin haavoittuneena sortunut +rapuille. + +Missään tapauksessa ei meillä ollut mitään pelättävää. Päinvastoin +tarvitsi tuo mies meidän hoivaamme ja apuamme. + +-- Mene hakemaan lamppu, -- sanoin minä Gertrudille. + +Hän riensi sisälle ja toi sieltä pian valoa. + +Emme olleet erehtyneet: te olitte pyörtynyt. Tunsimme teidät +samaksi sankariksi, joka vähäistä ennen oli niin miehuullisesti +puolustautunut, ja ilman mitään epäilyä päätimme me avustaa teitä +kaikilla käytettävissämme olevilla keinoilla. + +Hetken perästä olimme saaneet kannetuksi teidät minun huoneeseeni ja +asetetuksi teidät sänkyyn. + +Teidän tajuttomuudentilaanne kesti yhäkin, ja välskärin apu näytti +olevan tarpeen. Gertrud muisteli kuulleensa jostain merkillisestä +parantamistapauksesta, jonka muuan nuori, Beautreillisen kadulla +asuva lääkäri muutamia päiviä aikaisemmin oli suorittanut. Hän tiesi +lääkärin asunnon ja tarjoutui mennäkseen häntä noutamaan. + +-- Mutta, -- sanoin minä hänelle, -- lääkärihän ehkä saattaisi +ilmaista meidät. + +-- Olkaa huoletta, -- vastasi Gertrud, -- minä kyllä osaan olla siinä +suhteessa varovainen. + +Gertrud on samalla sekä reipas että varovainen, ja minä luotan häneen +täydellisesti. Minä siis annoin hänen mennä. + +Hän palasi pian takaisin nuori lääkäri mukanaan. Lääkäri oli +suostunut tulemaan hänen mukaansa silmät sidottuina. Minä jäin +salonkiin, mutta hänet saatettiin siihen huoneeseen, jossa te +makasitte. + +Siellä hän sai ottaa siteen pois silmiltään. + +-- Niin, -- virkkoi Bussy, -- tuo tapahtui juuri samana hetkenä, +jolloin minä tulin tajuihini. Minä näin muotokuvan ja luulin näkeväni +teidän astuvan sisälle. + +-- Minä tulin sisälle tosiaankin, -- sanoi Diana. -- Levottomuuteni +oli varovaisuuttani suurempi. Tein nuorelle lääkärille muutamia +kysymyksiä, hän tutki teidän haavanne, meni takuuseen teidän +hengestänne, ja minä jonkun verran rauhoituin. + +-- Kaikki tuo on painunut minun muistiini, mutta vain hämäränä unena. +Ja kuitenkin, -- jatkoi tuo nuori mies, pannen käden sydämelleen --, +oli siinä jotain, mikä lakkaamatta sanoi minulle, etten minä ollut +uneksinut. + +-- Kun välskäri oli teidät sitonut, -- jatkoi vuorostaan Diana, -- +otti hän taskustaan pienen pullon ja kaatoi siitä muutamia pisaroita +huulillenne. Se oli hänen selityksensä mukaan lääkettä, joka antaisi +teille unta ja lieventäisi kuumetta. + +Aivan kohta lääkkeen nautittuanne ummistuivat teidän silmänne +jälleen, ja te vaivuitte samallaiseen tajuttomuudentilaan, mistä +äsken hetkisen olitte ollut hereillä. Minä peljästyin, mutta lääkäri +vakuutti, ettei mitään vaaraa ollut olemassa ja että teidän vain oli +annettava nukkua. + +Sitten pani Gertrud taas siteen lääkärin silmille ja saattoi hänet +takaisin asuntoonsa, mutta Gertrud oli matkalla havaitsevinaan, että +lääkäri laski askeleitaan, ja se meitä pelästytti. Me päätimme siis +hävittää kaikki merkit teille osottamastamme vierasvaraisuudesta. +Mutta tärkeintä oli saada teidät itsenne meiltä pois. + +Minä kokosin kaiken rohkeuteni. Kello oli kaksi aamulla, ja kadut +olivat tyhjät ja autiot. Gertrud otti kantaakseen teitä. Minä autoin +häntä, ja niin veimme teidät Temppelitornin vallihaudan luo. Sitten +palasimme takaisin, ihmetellen itsekin rohkeuttamme, kun olimme, +me kaksi turvatonta naista, rohjenneet mennä ulos siihen aikaan +vuorokaudesta. Mutta jumala varjeli meitä: emme tavanneet ainoatakaan +ihmistä eikä meitä koko matkalla ollut kukaan edes nähnytkään. + +Päästyäni taas omiin huoneisiini minä pyörryin. + +-- Ah! -- huudahti Bussy. -- Kuinka minä voin milloinkaan palkita +teille kaiken sen hyvän, mitä puolestani olette tehnyt? + +Syntyi hetken äänettömyys. Sainte-Catherinen tornikello kuului lyövän +kaksi. + +-- Kello on kaksi, -- huudahti Diana hätkähtäen, -- ja te yhäkin +olette täällä! + +-- Oi, -- rukoili Bussy, -- älkää ajako minua pois ennenkuin olette +kertonut minulle kaikki, ennenkuin olette sanonut minulle, miten +voisin olla teille veljen, ja sanokaa tälle veljellenne, mitä hänen +olisi tehtävä sisarensa hyväksi. + +-- Ei mitään nyt enää, sen pahempi, -- virkkoi nuori nainen. -- Nyt +on kaikki myöhäistä. + +-- Mutta mitä tapahtui seuraavana päivänä? -- kysyi Bussy. + +-- Gertrud tapasi kadulla Aurillyn, joka nyt oli itsepäisempi kuin +milloinkaan ennen. Hän ei kuitenkaan sanallakaan maininnut edellisen +yön tapahtumista, mutta pyysi herransa puolesta kohtaushetkeä. +Gertrud oli suostuvinaan, mutta pyysi kohtauksen lykkäämistä +keskiviikoksi, siis tähän päivään asti, voidakseen saada minut +suostumaan asiaan. Aurilly lupasi, että hänen herransa odottaisi +siihen asti. + +Illalla saapui Monsoreaun kreivi. Me kerroimme hänelle kaiken muun +paitsi teitä koskevaa puolta asiassa. Sanoimme hänelle, että herttua +edellisenä iltana oli avannut portin väärällä avaimella, mutta että +hänen kimppuunsa samana hetkenä, jolloin hänen piti astua portista +sisään, oli hyökännyt viisi miestä, joiden joukossa olivat herrat +d'Epernon ja Quélus. Kuulin nämä kaksi nimeä mainittavan ja ilmaisin +sen kreiville. + +-- Minä jo olen kuullut siitä puhuttavan, -- sanoi kreivi. -- Hän on +siis hankkinut itselleen väärän avaimen. Sitäpä aavistinkin. + +-- Eikö lukkoa voitaisi muuttaa? -- kysyin minä. + +-- Hän teettää silloin uuden avaimen, -- vastasi kreivi. + +-- Mutta jos portin sisäpuolelle laitetaan haka? + +-- Siinä tapauksessa hän murtaa portin. + +-- Miten on sen tapauksen laita, jonka, sikäli kuin sanoitte, piti +tehdä herttua teistä riippuvaksi. + +-- Se on lykkäytynyt epämääräiseksi ajaksi. Jäin mykkänä seisomaan, +ja kylmä hiki kohosi otsalleni. Oivalsin, ettei minulla Anjoun +herttuan välttämiseksi ollut mitään muuta keinoa kuin suostua +tulemaan kreivin puolisoksi. + +-- Hyvä herra, -- sanoin minä, -- herttua on uskottunsa kautta +ilmoittanut suostuvansa odottamaan keskiviikko-iltaan asti. Pyydän +teidän saapumaan tänne tiistaina. + +-- Minä tulen, hyvä neiti. + +Sanaakaan lisäämättä hän nousi ylös ja poistui. Minä seurasin häntä +katseillani. Sen sijaan että olisi mennyt kotiinsa asettui hän +Tournellesin hotellin muurin viereen ja näytti päättäneen vartioida +minun asuntoani koko yön. + +Jok'ainoa näyte tuon miehen kiintymyksestä itseeni oli kuin uusi +tikarinpisto sydämeeni. + +Nuo kaksi päivää kuluivat nopeasti kuin sekunnit, eikä mikään seikka +meidän yksinäisyyttämme häirinnyt. Sitä mitä minä noina kahtena +päivänä kärsin, tuntien nopeata kulkua kuunnellessani, on mahdoton +sanoin kuvailla. + +Kun tiistai-ilta joutui, olin minä aivan masennuksissa. Olin äänetön +ja päältäpäin nähdenkin tunteeton kuin kuva. Sydämeni vain rajusti +sykki, mutta koko muu olentoni näytti lakanneen elämästä. + +Gertrud pysyttelihe alinomaa akkunan ääressä. Minä istuin tässä, +missä nytkin istun. Tuontuostakin kuivailin kylmää hikeä otsaltani. + +Äkkiä ojensi Gertrud kätensä. Tuo liike, joka ennen olisi saanut +minut vapisemaan, ei nyt tehnyt minuun vähintäkään vaikutusta. + +-- Neiti! -- virkkoi hän. -- Neljä miestä... minä näen neljä +miestä... ne tulevat tännepäin... nyt ne avaavat portin... ne tulevat +sisälle... + +-- Tulkoot, -- vastasin minä paikaltani liikahtamatta. + +-- Mutta nuo neljä miestä ovat ihan varmasti Anjoun herttua, Aurilly +ja kaksi heidän seuralaistaan. + +Ainoaksi vastaukseksi siihen otin minä tikarini esiin ja asetin sen +viereeni pöydälle. + +-- Ah! Antakaa minun ainakin mennä katsomaan! -- huusi Gertrud ja +riensi ovelle. + +-- Mene vaan, -- vastasin minä. Hetkisen kuluttua tuli Gertrud +takaisin. + +-- Neiti, -- sanoi hän, -- se onkin kreivi. + +Piilotin taaskin tikarin poveeni mitään virkkamatta ja käännyin +sitten kreiviin päin, joka jo oli tullut sisälle. Epäilemättä hän +hämmästyi minun kalpeuteni vuoksi. + +-- Onko totta, mitä Gertrud sanoi, -- huudahti hän -- että luulitte +minua herttuaksi ja että olisitte, jos se olisi ollut hän, surmannut +itsenne? + +Tämä oli ensi kertaa, jolloin näin hänen tulleen liikutetuksi. Mutta +oliko tuo liikutus sitten todellista vaiko teeskenneltyä? + +-- Gertrud on menetellyt väärin kertoessaan sen teille, hyvä herra, +-- vastasin minä. -- Mutta koska siellä ei ollutkaan herttua, niin +onhan kaikki taas hyvin. + +Nyt oli hetken äänettömyyttä. + +-- Niinkuin tiedätte, en minä ole tullut yksin, -- sanoi kreivi. + +-- Gertrud mainitsi, että teitä oli neljä henkilöä. + +-- Aavistatteko, ketä nuo muut ovat? + +-- Otaksun, että yksi niistä on pappi ja että muut kaksi ovat +todistajiamme. + +-- Oletteko siis valmis tulemaan minun puolisokseni? + +-- Olihan se jo päätetty. Tahdon vain muistaa sopimuksemme olleen +sellaisen, ettei minua -- ellen itse puolestani myönnä sitä +välttämättömäksi -- vihitä muuten kuin isäni läsnäollessa. + +-- Muistan tuon ehdon täydellisesti, hyvä neiti, mutta luuletteko, +että välttämättömyys sitä nyt vaatii? + +-- Kyllä niin luulen. + +-- Entä mitä muuta? + +-- Minä olen, hyvä herra, valmis vihittäväksi teidän kanssanne. +Mutta huomatkaa, mitä nyt teille sanon: minä en missään tapauksessa +todellisuudessa tule teidän puolisoksenne, ennenkuin olen saanut +nähdä isäni. + +Kreivi rypisti silmäkulmiaan ja puri huuliaan. + +-- Hyvä neiti, -- sanoi hän, -- tarkoitukseni ei ole teitä millään +muotoa pakoittaa. Jos vaaditte lupauksenne takaisin, niin minä sen +teille annan: te olette vapaa. Mutta... + +Näin sanoen kreivi meni akkunan luo. + +-- ... mutta, -- sanoi hän, -- katsokaahan tuonne! + +Nousin ylös sen sisäisen voiman ajamana, mikä pakoittaa meitä saamaan +varman vakuutuksen onnettomuudestamme, ja akkunan alla havaitsin +kappaan kääriintyneen miehen: mies näytti koettavan pyrkiä taloon. + +-- Oi, hyvä jumala! -- huudahti Bussy. -- Ja te sanotte, että tämä +tapahtui eilen? + +-- Niin, hyvä kreivi, noin kello yhdeksän eilisiltana. + +-- Jatkakaa! -- kehoitti Bussy. + +-- Hetken perästä saapui muuan toinen mies, ja sillä oli lyhty +kädessään. Hän alkoi keskustella ensinmainitun kanssa. + +-- Mitä noista kahdesta miehestä ajattelette? kysyi kreivi Monsoreau +minulta. + +-- Ajattelen, että siinä on herttua uskottuineen, -- vastasin minä. + +Bussy huokasi syvään. + +-- Määrätkää nyt, -- jatkoi kreivi, -- jäänkö minä tänne vai onko +minun poistuttava? + +Hetkisen minä epäilin -- niin, huolimatta isäni kirjeestä, huolimatta +antamastani lupauksesta, huolimatta minua uhkaavasta vaarasta minä +vieläkin epäilin, ja ellei noita kahta miestä olisi ollut tuolla +ulkona... + +-- Voi minua onnetonta! -- huudahti Bussy. -- Kappaan kääriintynyt +mies olin minä, ja tuo toinen, joka kantoi lyhtyä, oli se sama nuori +lääkäri, jonka te olitte tänne haetuttanut! + +-- Tekö se olitte? -- huudahti Diana hämmentyneenä. + +-- Minä se olin, minä, joka tultuani yhä enemmän ja enemmän +vakuutetuksi siitä, että uneni olikin ollut todellisuutta, koetin +saada selon siitä talosta, jossa minua oli hoidettu, siitä huoneesta, +johon minut oli saatettu, siitä naisesta, tai oikeammin sanoen +enkelistä, joka eteeni oli ilmestynyt. Ah! Eikö minulla olekin oikeus +huudahtaa: voi minua onnetonta! + +Bussy näytti murtuneelta. + +-- Oletteko siis nyt hänen puolisonsa? -- kysyi hän hetken kuluttua. + +-- Eilispäivästä alkaen, -- vastasi Diana. + +Syntyi uudelleen vaitiolo, jota ei häirinnyt mikään muu kuin heidän +kummankin huokaileva hengitys. + +-- Mutta, -- kysäsi Diana äkisti, -- kuinka olette päässyt tähän +taloon? + +Bussy näytti hänelle mitään virkkamatta avainta. + +-- Avain! -- huudahti Diana. -- Kuinka olette saanut tämän avaimen? +Kuka on sen teille antanut? + +-- Eikö Gertrud ole luvannut saattaa prinssiä tänä iltana teidän +luoksenne? Prinssi on havainnut herra Monsoreaun ja minun tässä +ulkopuolella: hän pelkäsi jotain ansaa ja lähetti minut puolestaan +tänne. + +-- Ja te otitte tuon tehtävän suorittaaksenne? -- sanoi Diana +moittien. + +-- Se oli ainoa keino päästäkseni teidän luoksenne. Voitteko olla +niin epäoikeuden mukainen, että viitsitte suuttua minuun siitä että +olen etsinyt elämäni korkeinta autuutta ja suurinta tuskaa! + +-- Olen teille vihainen siitä syystä, -- virkkoi Diana, -- että olisi +ollut parempi, jos te ette olisi minua enää nähnyt. Silloin olisitte +minut unohtanut. + +-- Ei, hyvä rouva, -- sanoi Bussy, -- te erehdytte. Jumala itse on +päinvastoin minut tänne lähettänyt ottamaan selvän siitä ovelasta +suunnitelmasta, jonka uhriksi te olette joutunut. Kuulkaa: samana +hetkenä, jona teidät näin, omistin elämän teille. Se tehtävä, jonka +otin suorittaakseni, alkaa juuri nyt. Te kai haluatte saada jotain +tietoa isästänne? + +-- Ah, kyllä! + +-- Hyv'on! -- sanoi Bussy. -- Otan hankkiakseni teille tietoja +hänestä. Pitäkää vaan ystävällisessä muistossanne se mies, joka tästä +hetkestä alkaen elää ainoastaan teitä varten. + +-- Mutta entä avain? -- huomautti Diana levottomasti. + +-- Avaimen, -- vastasi Bussy, -- annan tässä nyt teille, sillä en +tahdo ottaa sitä vastaan keneltäkään muulta kuin teiltä. Aatelisen +kunniani kautta voin kuitenkin vakuuttaa, ettei mikään sisar ole +milloinkaan uskonut avainta uskollisemman ja kunnioittavamman veljen +haltuun kuin mitä minä olen. + +-- Luotan urhoollisen Bussyn sanoihin, -- lausui Diana ja ojensi +hänelle avaimen takaisin. + +-- Hyvä rouva, -- virkkoi Bussy, -- neljäntoista päivän kuluttua +saamme tietää, mikä mies herra Monsoreau oikeastaan on. + +Hän kumarsi arvokkaasti ja poistui huoneesta. + +Diana kuuli hänen menevän. Hänen askeltensa kaiku oli jo kauvan +sitten lakannut kuulumasta, mutta sykkivin sydämin ja silmät +kyynelissä Diana yhäkin vaan kuunteli. + + + + +18. + +Henrik III:nen matkustamistapa. + + +Noin kello kahdeksan seudussa seuraavana aamuna vaelsi joukko +väljiin kappoihin kääriintyneitä aatelismiehiä ratsain Louvren +isosta portista ulos. Niiden jälestä tulivat hovipojat, sitten iso +liuta lakeijoita ja viimeisenä ihan kuninkaan hevospaarein edellä, +komppania sveitsiläiskaartia. + +Nämä paarit, joita kahdeksan upeasti koristeltua muuliaasia veti, +ansaitsevat puolestaan erityisen kuvauksen. + +Se muistutti jotain tavattoman suurta, neljän pyörän päälle asetettua +laatikkoa. Se oli noin viisitoista jalkaa pitkä ja kahdeksan jalkaa +leveä ja oli sisäpuoleltaan hyvin topattu. Siellä missä tie oli huono +käytettiin kahdeksan muuliaasin sijasta suurta härkälaumaa. + +Tähän laatikkoon mahtui kuningas Henrik III hoveineen, +lukuunottamatta kuningatarta, joka hyvin harvoin matkusti puolisonsa +mukana. + +Paitsi itseään kuningasta matkusti näissä merkillisissä ajopeleissä +hänen henkilääkärinsä Marc Miron, hänen kappalaisensa, jonka nimeä +emme tiedä, hänen hovinarrinsa Chicot sekä viisi tai kuusi suosikkia, +joista tällä kertaa olivat mukana Quélus, Schomberg, d'Epernon, +d'O ja Maugiron. Lisäksi oli niissä pari suurta vinttikoiraa, +jotka silloin tällöin haukotellen kurkottivat käärmemäisiä päitään +noitten istuvain, loikovain, seisovain tai polvillaan olevien +henkilöiden keskeen. Lopuksi oli siellä vielä kori, jossa oli pieniä +englantilaisia koiranpentuja, ja sitä koria kuningas piteli joko +polvillaan tai sitten kaulassaan riippuvassa nauhassa. + +Katokkeesta riippui kullatuista teräslangoista tehty lintuhäkki, ja +sen sisällä oli mitä kauneimpia turtturikyyhkysiä. Tällä kertaa oli +noissa kuninkaallisissa paareissa vielä pari kolme apinaa, koska nuo +eläimet siihen aikaan olivat muodissa viimeisen valoisilaisen hovissa. + +Marmorinen madonnankuva oli asetettu paarien perällä olevaan +kullattuun komeroon. Madonnan, katse näytti näkemästään hyvin +hämmästyneeltä. + +Kaikissa sen aikuisissa suorasanaisissa ja runomuotoisissa +pilakirjoituksissa -- ja niitä oli paljo -- oli varsin usein +kosketeltu noita kuninkaallisia paareja, ja niitä nimitettiinkin +Noakin arkiksi. + +Kuninkaan istuinpaikka oli ihan madonnankuvan alla. Hänen jalkainsa +juuressa istuivat Quélus ja Schomberg, ja kutoivat nauhaa. Se olikin +sen ajan nuorten miesten vakavimpia toimia, ja muutamat olivatkin +siinä taidossa kehittyneet sangen pitkälle. Muutamassa nurkassa istui +Maugiron ja ompeli harso-ompelusvaakunaansa uutta lauselmaa, jonka +hän luuli omaksi keksinnökseen, vaikka olikin sen vain palauttanut +entuudesta muistiinsa. Toisessa nurkassa keskustelivat kappalainen +ja lääkäri keskenään. D'O ja d'Epernon, silmät yhäkin unisia, +tähystelivät silloin tällöin uudinten välistä ja haukottelivat +kilpaa vinttikoirien kanssa. Lopuksi nähtiin Chicotin istuvan +portaalla, sääret paarien ulkopuolella, niin että hän mielensä +mukaan voi laskeutua ajopelistä alas ja nousta niihin takaisin, ja +hänen kuultiin lakkaamatta laulavan virsiä, lukevan pilakirjoituksia +sekä ajan vallitsevan vimman mukaisesti sepittävän tilapäisiä +pilkkarunoja, ja hovimiehiin nähden hän osasi käyttää niissä +sellaisia vertauksia, että ne olivat hyvin epämieluisia niille, +joihin hän tällä tavoin sattui hyökkäyksensä kohdistamaan. + +Kun oli päästy Place du Châteletin kohdalle, alkoi Chicot veisata +virttä. + +Kappalainen käännähti silloin ympäri ja rypisti silmäkulmiaan. + +-- Chicot, ystäväni, -- virkkoi kuningas, -- varoppas vähän. Iske +suosikkeihini niin paljo kuin haluat, ole häijy minua itseänikin +kohtaan, sano mitä haluat meidän Herrastamme, sillä jumala on hyvä, +mutta älä iske ivaasi kirkkoa vastaan. + +-- Kiitos neuvosta, poikani, -- sanoi Chicot. -- Minä en huomannut +arvoisaa kappalaistamme, joka mielellään tahtoo saada olla rauhassa, +varsinkin ateriatuntien aikana. Ei lainkaan virsiä, sanot sinä. +Sinähän haastelet kuin kruunu. Se on liian vanhanaikaista. Sen sijaan +tahdon minä laulaa sinulle aivan uuden laulun. + +-- Millä säveleellä? -- kysyi kuningas. + +-- Aina samalla säveleellä, -- vastasi Chicot ja alkoi täyttä kurkkua +laulaa: + +Miljoona velkaa on Henrikillä... + +-- Enemmän minulla on velkaa, -- sanoi Henrik. -- Sinun runosepollesi +on väärin ilmoitettu, Chicot. + +Chicot jatkoi mistään välittämättä: + + Miljooneja velkaa on Henrikillä, + sitä suosikit kylläkin suurentaat. + Mut Henrikki velkansa maksais millä? + Hänpä rahvaalta riistää mannut maat. + On onneton se, joka joutuu vaan + nyt lurjusten kynsiin: hän hoklaistaan, + tahi myypi hän itsensä nahkoineen + noiden petojen nieltäväks tuimikseen. + +-- Hyvä! -- huusi Quélus, yhäkin kutoen silkkinauhaansa. -- Sinulla +on kaunis ääni, Chicot. Annappa kuulua toisen värssyn, ystäväni. + +-- Kuulehan valoisilainen, -- virkkoi Chicot, vastaamatta mitään +Quélus'elle, -- kielläppäs ystäviäsi kutsumasta minua ystäväkseen, +sillä se loukkaa minua. + +-- Puhu runomittaan, Chicot, -- sanoi kuningas, -- sinun proosastasi +ei ole juuri mihinkään. + +-- Olkoon menneeksi, -- vastasi Chicot ja alotti taas: + + On puku niillä niin hirmuinen, + sitä kunnon neito ei kehtais kantaa. + Kun päätään he kääntävät sivullen, + eipä kaulus tahtoisi perää antaa. + Ah, katsos tärkkäystä tuota vaan! + Ei kelpaa nyt vehnäliistarikaan, + riisryynit kun tärkiksi jauhetaan. + +-- Mainiota! -- huudahti kuningas. -- Etkö se olekin sinä, d'O, joka +olet keksinyt riissitärkkäyksen? + +-- Ei, sire, -- huomautti Chicot. -- Se on herra Saint Mégrin, joka +viime vuonna kaatui Mayennen miekan lävistämänä. Hänellä ei ole +mitään muuta kuin tuo tärkkinsä ja se tapa, jolla hän Guisen herttuan +kanssa taisteli, toiseen maailmaan päästäkseen. Jos häneltä otetaan +tärkkinsä pois, niin jää hän puolitiehen. + +Välittämättä mitään kuninkaasta, jonka kasvonpiirteet tuon viimeisen +huomautuksen kuullessaan synkkenivät, jatkoi Chicot: + + Ja tukka on kammattu keskolaiseen... + +-- Huomatkoon, että kysymys edelleenkin on hänen majesteettinsa +suosikeista, -- keskeytti Chicot itse. + +-- Kyllä, kyllä, antaa tulla vaan, -- virkkoi Schomberg. + +Chicot jatkoi: + + Ja tukka on kammattu keskolaiseen: + se on edestä pitkä ja takaa lyhyt. + Jos tahdot sa puhkaista muotipaiseen, + toki suosikkeihin sa ensinnä yhyt. + +-- Laulusi on jo liian vanha, -- sanoi d'Epernon. + +-- Vanhako? -- ihmetteli Chicot. -- Sehän on vasta eilispäivältä. + +-- Hyv'on! Mutta muoti onkin muuttunut tänä aamuna. Katso itse! + +Nyt otti d'Epernon pois päähineensä ja näytti Chicotille, että hänen +tukkansa oli yhtä lyhyt otsalta kuin niskastakin. + +-- Hyi, miten ruma pää! -- sanoi Chicot. Sitten hän jatkoi: + + Ne nyt päähänsä hierovat rasvat ja talit, + siksi kaikuvat naurusta narrien salit, + -- hiusrasvan lie laatinut itse piru. + Entä päähine? Tuommoinen tirunliru! + +-- Minä hyppään neljännen värssyn yli, -- sanoi Chicot, -- se on +kovin epämoraalinen. -- Senjälkeen hän taas jatkoi: + + Niin ettäkö es'isät urhokkaat, + joiden maineesta usein iloita saat, + kera miekan, ja kilven taistellen + tuollaisia kankeita kaullalleen + kai huolivat? Tuskinpa tukkaakaan + he tuommoiseks suostuivat piippaamaan! + +-- Erinomaista! -- huusi Henrik. -- Jos veljeni olisi täällä, niin +olisi hän sinulle, Chicot, ylen kiitollinen. + +-- Ketä sinä kutsut veljeksesi, poikani? -- sanoi Chicot. -- Onko se +ehkä Josef Foulon, Pyhän Genovevan luostarin apotti, jonka edessä +sinun väitetään tekevän luostarilupauksesi? + +-- Ei, ei se hän ole, -- huomautti Henrik, joka hyväntahtoisesti +suvaitsi vastata Chicotin pilaan. -- Minä tarkoitan veljeäni Fransia. + +-- Ahaa, oletpa oikeassa. Hän ei ole veljesi Herrassa, hän. Hyvä, +hyvä, sinä tarkoitat Fransia, Jumalan armosta Ranskan kuninkaallista +prinssiä, Brabantin, Luxenburgin, Gelderin, Alenconin, Anjoun, +Tourainen, Berryn, Evreuxin ja Châtaan-Thierryn herttuaa, Flanderin, +Hollannin, Zeelannin, Zutphenin, Mainen, Perchen, Nantesin, Meulonin +ja Beaufortin kreiviä, Frieslannin ja Mechelnin herraa, Belgian +vapauden puolustajaa, jolle luonto on antanut yhden nenän ja rokot +kaksi, ja josta minä olen sepittänyt seuraavan laulun: + + Ei kumma ole laisinkaan, + jos kaksi nenää Fransill' on. + Ken naamiota käyttää vaan, + kaks nokkaa saa se kelvoton. + +Suosikit räjähtivät täyttä kurkkua nauramaan, sillä Anjoun herttua +oli heidän personallinen vihamiehensä, ja prinssiin kohdistettu +epigrammi sai heidät hetkeksi unohtamaan ne solvaukset, jotka Chicot +juuri äsken oli heihin itseensä suunnannut. + +Kuningas, johon tähän asti oli sattunut vain muutamia kipinöitä +tuosta ilotulituksesta, nauroi vieläkin makeammin kuin nuo +toiset. Jaellessaan sokeria ja leivoksia koirilleen, kohdisti hän +pistopuheensa veljiinsä ja ystäviinsä. + +Äkkiä huudahti Chicot: + +-- Se ei ole lainkaan politisesti meneteltyä sinun puoleltasi. +Henrik, se on liian rohkeata ja varomatonta. + +-- Mikä niin? -- kysyi kuningas. + +-- Chicotin kunnian kautta, sinun pitäisi olla vaiti semmoisista +asioista. Hyi! + +-- Mistä asioista? -- uteli Henrik kummastuneena. + +-- Siitä, mitä sinä sanot itsestäsi kirjoittaessasi nimesi. Voi, +pikku Henrik, voi, poikani! + +-- Pitäkää varanne, sire, -- virkkoi Quélus, joka Chicotin +teeskennellyn ystävyyden takaa vainusi jotain ilkeyttä. + +-- Mitä hittoa sinä meinaat, narri? -- kysyi kuningas. + +-- Kuinka sinä kirjoitat nimesi? Selitäppäs! + +-- Hitto vieköön... minä merkitsen... minä kirjoitan Henri de Valois. + +-- Hyvä. Huomatkaa nyt, hyvät herrat, -- jatkoi Chicot, etten minä +ole sitä hänelle sanellut. Katsokaamme. Noiden kolmentoista kirjaimen +joukossahan on V-kirjain? + +-- Tietysti on. Aikaahan Valois V:llä. + +-- Ottakaapa esiin muistikirjanne, herra kappalainen, sillä nyt +saatte kuulla sen nimen, joka teidän tästälähin on kirjoitettava, kun +on kysymys hänen majesteetistaan. Henri de Valois on vain muodostelma. + +-- Kuinka? + +-- Niin, se on vain muodostelma. Minä sanon teille pian kuninkaamme +oikean nimen. Kuten sanottu: Valois-nimessä on V. Kirjoittakaa V +muistikirjaanne. + +-- Se on jo tehty, -- sanoi d'Epernon. + +-- Eikö siinä ole myöskin i? + +-- On kyllä. Se on Henri sanan viimeinen kirjain. + +-- Mitähän varten tyhmät ihmiset näin erottelevat kirjaimia +toisistaan, vaikka ne kuuluvatkin yhteen, -- puhui Chicot. -- +Kirjoittakaa nyt i V:n viereen. No, joko se on tehty? + +-- Jo, -- myönnytti d'Epernon. + +-- Hakekaamme nyt l kirjain. Onhan sekin tässä nimessä, eikö niin? +Sitten a, se on myöskin. Sitten vielä toinen i ja lopuksi n. Hyv'on! +Osaatko nyt lukea, Nogaret? + +-- Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, etten osaa, -- virkkoi +d'Epernon. + +-- Mitä sinä puhut, lurjus! Luuletko ehkä olevasi liian ylhäinen, +niin että sinulla olisi oikeus olla tyhmä? + +-- Hullu! -- huusi d'Epernon ja heristi kepillään Chicotin päätä. + +-- Lyö vaan, mutta tavaa myöskin, -- sanoi Chicot. + +D'Epernon alkoi nauraa ja tavata. + +-- Vi-lain, vilain, -- luki hän. [Vilain = heittiö, roistomainen. +Suom. muist.] + +-- Hyvä! -- huusi Chicot. -- Näethän, Henrik, miten se alkaa. Nyt +olemme löytäneet sinulle oikean ristintänimesi. Toivonpa, että sinä +myönnät minulle eläkkeen, sittenkun olen saanut selvän myöskin +sukunimestäsi. + +-- Sinä hankit itsellesi kelpo selkäsaunan, Chicot. + +-- Mistä hankitaan ne raipat, joilla aatelismiehiä lyödään, poikani, +sano, tuodaanko ne Puolasta? + +-- Luulenpa kuitenkin, -- virkkoi Quélus, -- ettei herra Mayenne +säästänyt sinua, Chicot parka, tavatessaan sinut rakastajattarensa +luota? + +-- Se tilinpäätös on edelleenkin selvittämättä, -- vastasi Chicot. + +-- Saatpa nähdä, Quélus, sanoi d'Epernon, -- että on sinun syysi, jos +meiltä nyt sukunimi jääpi kuulematta. + +-- Älä pelkää, -- selitti Chicot, -- sen kyllä muistan. + +-- No sano se sitten! -- huusivat kaikki yhteen ääneen. + +-- Jälelläolevien kirjainten joukossa on meillä ensinnäkin iso H. +Kirjoita siis H muistiin, Nogaret. + +D'Epernon totteli. + +-- Sitten e ja r. Tuonnempana Valois nimessä on o. Senjälkeen +valitsemme d ja e kirjaimet, jotka yhdessä s kirjaimen kanssa, jolla +sukunimi päättyy, muodostavat sanan... tavaa, d'Epernon... H, e, r, +o, d, e, s. + +-- Herodes, -- sanoi d'Epernon. + +-- Vilain Herodes! -- huudahti kuningas. + +-- Oikein, -- sanoi Chicot, -- niin sinä joka päivä kirjoitat nimesi, +poikani. + +Näin sanoen Chicot vetäytyi takaperin, ollen olevinaan ylen +kauhuissaan. + +-- Herra Chicot, -- virkkoi Henrik, -- te menette sopivaisuuden +rajojen yli. + +-- Minäkö? -- kysäsi Chicot. -- Minä sanon vaan asian niinkuin se on, +minä, enkä mitään muuta. Mutta sellaisiahan kuninkaat ovat. Kun sanot +niille kerrankin totuuden, niin ne heti tulevat häijyiksi. + +-- Olisipa tuo tosiaankin varsin kaunis sukutiedollinen selitys! -- +sanoi Henrik. + +-- Älä kiellä sitä, poikani, -- puhui Chicot. -- Se on aivan +paikallaan kuninkaalle, jonka kaksi tai kolme kertaa kuukaudessa +täytyy turvautua juutalaisiin. + +-- On tavallista, että tuon lurjuksen aina täytyy saada viimeinen +sana sanotuksi! -- huudahti kuningas. -- Ollaanpas vaiti, hyvät +herrat, niin ettei hän ainakaan saa iloita kenenkään vastauksesta. + +Heti syntyi mitä syvin hiljaisuus. Tätä äänettömyyttä, jota Chicot ei +lainkaan näyttänyt olevan halukas katkaisemaan, oli kestänyt muutamia +minuutteja, kun Noyersin kadun kulmauksessa huomattiin narrin äkkiä +hyppäävän paareista alas, raivaavan tiensä saattojoukkueen läpi ja +heittäytyvän polvilleen erään verrattain kauniin talon eteen. + +-- Mitä nyt, pakana! -- huusi kuningas. -- Jos aiot polvistua +jossain, niin tee se edes ristin edessä, joka on Sainte-Genevièven +kadun keskellä, äläkä tuon talon edessä, joka ei ole mikään kirkko +eikä edes kappeli. + +Chicot ei vastannut siihen mitään, vaan rukoili kuuluvalla äänellä +seuraavan rukouksen, jota kuningas kuunteli sanaakaan siitä +kadottamatta: + +-- Kaikkivoipa, oikeamielinen jumala... tunnen tämän jälleen ja +olen tunteva tämän koko elämäni ajan... tässä on se talo, jossa +Chicot on saanut kärsiä, joskaan ei sinun tähtesi, oi jumala, niin +ainakin erään sinun luomasi olennon tähden. Chicot ei ole milloinkaan +rukoillut, että Mayennelle, hänen kärsimystensä aikaansaajalle, +tai mestari Nicolas Davidille, niiden toimeenpanijalle, tapahtuisi +jotain pahaa. Ei, oi Herra! Chicot on ollut kyllin viisas +odottaakseen, sillä Chicot on kärsivällinen. Chicot on jo kuuden +vuoden ajan liittänyt herroilta Mayennelte ja Nicolas Davidilta +tulevan saatavansa korot pääomaan. Kymmenen koron mukaan sadalta, +joka on laillinen korko, koskapa itse kuningaskin maksaa sen +muilta lainatessaan, kasvaisi siis pääoma seitsemässä vuodessa +kahdenkertaiseksi. Salli siis, suuri jumala, että Chicotin +kärsivällisyys kestää vielä yhden vuoden, niin että ne viisikymmentä +raippaa, jotka Chicot tässä talossa Lothringin prinssilurjuksen ja +tuon normandialaisen asianajajaroiston käskystä on saanut ja joiden +vuoksi Chicotin ruumiista vuosi tuopillinen verta, kasvaisivat +kumpaankin lurjukseen nähden erikseen kahdeksi tuopiksi verta +ja sadaksi raipaksi. Älköön Mayennella, niin paksu kuin onkin, +älköönkä Nicolas Davidilla, niin pitkä kuin hän taas on, riittäkö +verta Chicotin velan maksuksi, vaan jääkööt he velkaa ainakin +viisitoista tai kaksikymmentä prosenttia ja heittäkööt henkensä +kahdeksannellakymmenellä tai kahdeksannellakymmenelläviidennellä +lyönnillä. + +Kaikkien pyhimysten nimeen! + +-- Amen! -- sanoi kuningas. + +Chicot suuteli sitten maata ja kaikkien katselijain suureksi +kummastukseksi -- he eivät tuosta näytelmästä rahtuakaan käsittäneet +-- meni jälleen istumaan entiselle paikalleen kuninkaallisiin +hevospaareihin. + +-- Kuuleppas, -- sanoi kuningas, jonka arvokkuudesta nyttemmin oli +haihtunut suuri annos, mutta jolla vielä kuitenkin oli oikeus saada +vastaus tekemiinsä kysymyksiin, -- kuuleppas, mestari Chicot! Mitä +merkitsee koko tuo pitkä, merkillinen litania, mitä merkitsevät +kaikki nuo lyönnit rintaan ja yleensä koko tämä sinun meininkisi tuon +maallisen talon edustalla? + +-- Sire, -- vastasi Chicot, -- kaikki tämä merkitsee sitä että Chicot +on samallainen kuin kettu. Chicot nuolee niin kauvan niitä kiviä, +jotka ovat hänen omalla verellään tahritut, kunnes hän kykenee samoja +kiviä vasten musertamaan niiden päät, jotka ovat hänen vertaan +vuodattaneet? + +-- Sire, -- huudahti Quélus -- lyönpä vetoa siitä, että Chicotin +rukouksella on yhteyttä sen saman asian kanssa, josta me äsken +puhuimme, sillä hänhän mainitsi, niinkuin teidän majesteettinne +kuuli, Mayennen herttuan nimen. + +-- Lyökääpäs vetoa, kreivi Quélus, -- virkkoi Chicot, -- lyökääpäs +vetoa, niin te voitatte. + +-- Puhuuko hän sitten totta? -- huudahti kuningas. + +-- Puhun, sire, -- jatkoi Chicot. -- Tässä talossa oli Chicotilla +rakastajatar, hyvä ja ihana olento. Eräänä iltana Chicotin ollessa +tämän rakastajattarensa luona piiritytti muuan mustasukkainen +ruhtinas talon, otatti Chicotin kiinni ja antoi piestä häntä niin +julmasti, että Chicotin oli hypättävä akkunasta kadulle. Koska oli +aivan ihme, ettei Chicot siinä ruhjoutunut kuoliaaksi, polvistuu +hän nyt joka kerta talon ohitse kulkiessaan, rukoilee rukouksen ja +kiittää Herraa, joka oli pelastanut hänet niin suuresta vaarasta. +-- Voi Chicot parkaa! Ja te juuri äsken häntä tuomitsitte, sire! +Kuitenkin minusta tuntuu siltä että sellainen toiminta kuin hänen +aivan hyvin soveltuu hyvälle kristitylle. + +-- Pideltiinkö sinua hyvinkin pahoin, Chicot parkani? + +-- Kamalan pahasti, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin olisin +halunnut. + +-- Kuinka niin? + +-- Nähkääs, minulla ei olisi ollut mitään sitä vastaan, vaikka olisin +saanut vakavammankin iskun. + +-- Syntiesikö takia? + +-- Ei, mutta Mayennin vuoksi. + +-- Ahaa, minä ymmärrän. Sinun tarkoituksesi on maksaa Caesasille... + +-- Caesarilleko? Ooh, ei. Älkäämme sekottako henkilöitä, sire: +Caesar, hän on tuo suuri kenraali, tuo urhoollinen soturi, tuo +veljeksistä vanhin, hän, joka tahtoo tulla Ranskan kuninkaaksi. Se +on sinun asiasi, se, poikani. Maksa sinä, Henrik, omat velkasi. Minä +kyllä maksan omani. + +Henrik ei pitänyt siitä, että hänelle puhuttiin Guisen herttuasta. +Chicotin huomautus sai hänet senvuoksi niin vakavalle tuulelle, että +ehdittiin aina Bicêtreen asti, ennenkuin täten keskeytynyt keskustelu +taas oli päässyt käyntiin. + +Louvren ja Bicêtren väliseen matkaan oli tarvittu kolme tuntia, ja +toivehikkaimmat laskivat saavuttavan Fontainebleauhon seuraavan +päivän iltana, jota vastoin pessimistit olisivat olleet valmiit +lyömään vetoa siitä, ettei sinne päästäisi ennenkuin kolmantena +päivänä puolenpäivän seudussa. + +Chicotin ajatus oli se, ettei sinne lainkaan saavuttaisi. + +Illempana kuljettiin erään ravintolan ohi, jonka nimi oli "Ranskan +hovi." Sieltä lemusi siihen raittiiseen ulkoilmaan paistien suloinen +tuoksu ja sen kyökistä kuului hilpeätä melua. + +Chicotin nenää kutittelivat ohikuljettaessa nuo miellyttävät tuoksut. +Hän kumartui ulommas paareista ja näki ravintolan rapuilla seisovan +useita väljiin viittoihin kääriintyneitä miehiä. Muuan miehistä oli +pieni ja paksu ja sen kasvot olivat kokonaan joutuneet leveälierisen +hatun varjoon. + +Kaikki nuo miehet riensivät sisälle heti kun olivat huomanneet +kulkueen. Mutta tuo lyhyt ja paksu mies ei ehtinyt sisään yhtä +pian kuin toiset, Chicotilla oli siis tilaisuus tarkastella +häntä likemmin. Samana hetkenä, jolloin tuo paksu mies pujahti +ravintolaan, hyppäsi gascognelaisemme alas kuninkaallisista paareista +ja pyydettyään hevosensa eräältä hovipojalta, joka talutti sitä +suitsista, eristäytyi hän hämärän turviin koko saattueesta. Kun +viimeiset ratsastajat olivat kadonneet näkymättömiin ja kun pyörien +jyrinäkin oli lakannut kuulumasta, hiipi hän esiin piilopaikastaan +ja lähestyi porttia, ikäänkuin olisi ollut tulossa Fontainebleausta. +Päästyään akkunan luo loi hän pikaisen katseen ruudun läpi ja +havaitsi suureksi tyytyväisyydekseen, että nuo äskeiset miehet +yhäkin olivat siellä ja niiden joukossa myös se lyhyt ja paksu, +johon hänellä oli ollut kunnia kiinnittää erityistä huomiotaan. +Kun Chicotilla kuitenkin tuntui olevan omat syynsä siihen, että +tämän henkilön ei tarvinnut häntä tuntea, tilasi hän pullon viiniä +viereiseen huoneeseen, mutta valitsi siellä itselleen sellaisen +paikan, ettei kukaan hänen sitä näkemättään voinut kulkea ulos eikä +sisälle. + +Chicot saattoi tästä kamaristaan silmäillä siihenkin toiseen. Siellä +hän nyt näki tuon paksun ja lyhyen miehen, joka kaikesta päättäen +oli vakuutettu siitä, ettei hänen tarvinnut pelätä urkkijoita, +koskapa hän antoi loimuavan, viiniköynnöksistä viritetyn takkavalkean +valaista täydelleen koko olentoaan. + +-- Enpä erehtynytkään, -- ajatteli Chicot. -- -- Jo rukoillessani +rukoustani Ryuerssin kadulla oli kuin olisin aavistanut tämän miehen +ilmestymistä. Mutta minkävuoksi hän tulee noin salaisesti ystävämme +Herodeksen hyvään pääkaupunkiin? Miksi hän väistyi piiloon nähdessään +meidän kulkevan ohi? Eiköhän hyvä jumala enää myöntäisikään minulle +niitä odotusvuosia, joita häneltä olen rukoillut, vaan pakoittaisi +minun maksamaan velkani ennenkuin otaksuinkaan? + +Chicot huomasi piankin suureksi ilokseen, että hän saattoi siitä +paikaltaan ei ainoastaan nähdä vaan myöskin onnellisen sattuman +kautta kuulla miesten kaikki keskustelut. Tämän havainnon tehtyään +hän alkoi mitä tarkkaavaisimmin kuunnella. + +-- Hyvät herrat, -- virkkoi tuo paksu ja lyhyt mies seuralaisilleen, +-- luulenpa että jo on aika lähteä matkalle. Kulkueen viimeinen +osasto on jo aikoja sitten mennyt ohitse, ja minä otaksun, että tie +tähän aikaan on vapaa. + +-- Ihan vapaa, armollinen herra, -- vastasi muuan ääni, joka sai +Chicotin hätkähtämään. Tuo ääni oli sellaisen henkilön, johon Chicot +ei vielä ollut kiinnittänyt vähääkään huomiotaan, sillä hän oli +pitänyt silmällä vain päähenkilöä. + +Viimeksi puhunut henkilö oli se, jota hän armolliseksi herraksi oli +kutsunut, tavattoman pitkä. Hän oli yhtä kalpea kuin tuo toinen oli +punakka, ja yhtä matelevainen kuin tuo toinen oli ylpeä. + +-- Haa, mestari Nicolas! -- mutisi Chicot hienosti nauraen. -- Sinä +kaakotat; se on hyvä! Käypä mainion hyvin tällä kertaa, jos me +erkanemme, puhuttelematta toisiamme. + +Chicot tyhjensi sitten lasinsa ja maksoi laskunsa, niin ettei mikään +häntä pidättäisi silloin kun hän katsoisi parhaaksi poistua. + +Tämä varovaisuustoimenpide olikin paikallaan, sillä nuo seitsemän +henkilöä, jotka olivat kohdistaneet Chicotin huomion itseensä, +maksoivat laskunsa hekin, tai oikeammin sanoen, tuo paksu ja lyhyt +mies maksoi niiden kaikkein puolesta. Senjälkeen he nousivat +ratsujensa selkään, kääntyivät Parisiin vievälle tielle ja hävisivät +yön hämärään. + +-- Hyvä, sanoi Chicot. -- He menevät Parisiin. -- Niinpä käännyn +minäkin sinne takaisin. + +Hän hyppäsi hevosensa selkään ja seurasi miehiä taampaa, kadottamatta +hetkeksikään näkyvistään heidän harmaita viittojaan. Joukkue +ratsasti kaupunkiin Porte-Saint-Antoinen kautta ja katosi sitten +mehiläisparven tavoin Guisen hotelliin, joka ikäänkuin näytti heidän +tuloaan odottavan, sulkeakseen kohta senjälkeen porttinsa. + +-- Vai niin, -- tuumiskeli Chicot, asettautuen syrjään Quatre Filsin +kadun kulmaukseen, -- tässä siis ei olekkaan Mayenne yksin pelissä, +vaan myöskin Guise. Tähän asti tämä juttu on ollut vain vähän +kummallista, mutta nyt alkaa tämä kaikki käydä jo huvittavaksi. +Kärsivällisyyttä vaan! + +Chicot odotti todellakin hyvän aikaa huolimatta siitä että häntä +paleli ja että hän oli nälissään. Viimein avautui taaskin palatsin +portti: mutta noiden seitsemän viittoihin kääriintynnen ratsumiehen +sijasta ilmestyikin sieltä nyt seitsemän genovevalaismunkkia, +jotka, kapusonkeihinsa kietoutuneina, läksivät kulkemaan nöyrästi +kumartunein päin ja suunnattoman suuria rukousnauhojaan nypistellen. + +-- Ohoo! -- huudahti Chicot itsekseen, -- mikä odottamatoin ratkaisu! +Onko siis Guisen hotelli niin täynnänsä pyhyyttä, että sudetkin +siellä muuttuvat lampaiksi heti kun ovat astuneet sen portista +sisälle? Tämä kaikkihan käy yhä huvittavammaksi. + +Chicot seurasi sitten munkkeja samoinkuin oli seurannut ratsastajia. +Hän oli varma siitä että noiden kaapujen sisässä nyt olivat samat +henkilöt, joita viitat olivat vähän aikaisemmin verhonneet. + +Munkit kulkivat Seinen yli ja kääntyivät Sainte-Genevièven kadulle. + +-- Hm, hm! -- ajatteli Chicot. -- Pitäisiköhän meidän nyt kääntyä +takaisin Fontainebleauhon? Siinä tapauksessa en ole kulkenut lyhintä +tietä. Mutta ei. Me emme tule matkustamaan niin kauvas. + +Munkit pysähtyivät tosiaankin Pyhän Genovevan luostarin eteen +ja astuivat sen eteiseen, jonka pimennosta näkyi muuan samaan +veljeskuntaan kuuluva munkki tarkoin tutkivan sisälletulijain käsiä. + +-- Piru vieköön! -- ajatteli Chicot. -- Näyttääpä siltä kuin pitäisi +kaikilla luostariin tänä iltana pyrkijöillä olla puhtaat kädet. +Siellä ihan varmasti on kysymyksessä jotain tavallista harvinaisempaa. + +Chicot joutui nyt verrattain hämilleen sen johdosta, miten saisi +pysäytetyiksi nuo seuraamansa henkilöt näkyvissään. Neuvottomana +katseli hän ympärilleen ja kummastuksekseen huomasi, että kaikkia +luostariin suuntautuvia katuja myöten vaelsi munkkeja, muutamat +yksin, toiset kaksittain, ja että ne kaikki painautuivat luostariin. + +-- Ahaa, ajatteli Chicot, -- tänä iltana mahtaa olla +munkkiveljeskunnan kokous, johon Ranskanmaan kaikki +genovevalaismunkit ovat kutsutut. Kautta kunniani, tämä on ensimäinen +kerta, jolloin minun tekee mieleni ottaa osaa munkkikunnan kokoukseen. + +Yhä vaan tulvi munkkeja eteiseen, ja ne kaikki näyttivät käsiään tai +jotain kädessään olevaa merkkiä. + +-- Menisin hyvin mielelläni tuonne sisälle noiden mukana, -- ajatteli +Chicot, -- mutta voidakseni sen tehdä kaipaan kahta ehdottomasti +välttämätöntä kappaletta: ensinnäkin tuota kunnioitustaherättävää +munkinkaapua ja toiseksi tuota merkkiä, jota nuo näyttelevät veli +portinvartijalle. Sillä niillä varmastikin näkyy olevan joku merkki. +Ah, veli Gorenflot, veli Gorenflot, olisitpa sinä nyt käsissäni, +kunnon ystäväni! + +Tämä huudahdus pääsi Chicotilta muistellessaan muuatta +genovevalaismunkkia, joka useinkin oli hänen pöytätoverinaan silloin +kun hän ei sattunut syömään Louvressa. + +Munkkeja näkyi edelleenkin virtaavan luostariin niin suurin joukoin, +että olisi pian luullut puolten parisilaisista kääriintyneen kaapuun. +Väsymättä tarkasteli portinvartija yhtä tarkkaavaisesti heidän +käsiään. + +-- Saapa nähdä, -- mutisi Chicot, -- eiköhän tuolla tänä iltana +puuhailla jotain eriskummallista. Minun täytyy yhäkin jatkaa +tutkimuksiani. Kello on nyt kahdeksan, ja almujenkerääminen +on toimitettu. Minun siis pitäisi tavata veli Gorenflot +_Runsaudensarvessa_, sillä juuri nyt on hänen illallisensa aika. + +Chicot kannusti hevostaan ja ratsasti täyttä neliä Saint-Jacquesin +kadulle, jonka varrella tuo Runsaudensarvi-niminen ravintola +sijaitsi. Siellä kävivät tavallisesti ylioppilaat ja viiniinmenevät +munkit. + +Chicotkin siellä hyvin tunnettiin, ei jokapäiväisenä vieraana, vaan +eräänä niistä salaperäisistä kävijöistä, jotka silloin tällöin +pistäytyivät uhraamaan muutamia kultakolikoita ja hiukan järkeään +mestari Claude Bonhometin ravintolassa. + + + + +19. + +Veli Gorenflot. + + +Ilta oli niitä kylmiä talvi-iltoja, jolloin ravintolasalien +ikkunoista hohtavat takkavalkeat tuntuvat kaksinverroin +houkuttelevammilta. + +Chicot astui aluksi saliin ja katseli siellä uteliaana ympärilleen +joka soppeen, mutta kun hän ei mestari Clauden vieraitten seassa +nähnytkään etsimäänsä henkilöä, meni hän, koteutunut taloon kun oli, +suorastaan keittiöön. + +Isäntä seisoskeli siellä erään hengellisen kirjan lukemiseen +syventyneenä, odotellen samalla sitä että tavattoman suurelle +paistinpannulle asetettu rasva ehtisi sulaa ja saisi tarpeeksi +korkean lämpömäärän, jotta siihen voisi sekottaa paistettavia +aineksia. Chicotin sisään astuessa kohotti mestari Bonhomet päätään. + +-- Vai te se olette, hyvä herra, -- sanoi hän ja paiskasi kirjan +kiinni. -- Hyvää iltaa ja hyvää ruokahalua! + +-- Kiitos, hyvä ystävä, tästä kaksinkertaisesta toivomuksesta, vaikka +toinen puoli tuleekin siitä teidän eduksenne. Mutta käyhän sekin +päinsä. + +-- Kuinka niin? Mitä te tarkoitatte? + +-- Niin, tiedätteköhän, etten minä mielelläni syö yksin. + +-- Jos niin on laita, hyvä herra, -- sanoi Bonhomet ja kohotti +vihreätä lakkiaan, -- niin voin minä kyllä tehdä teille seuraa. + +-- Kiitos, rakas isäntäni! Tiedän teidät sangen hyväksi +pöytätoveriksi. Mutta asia on nyt sellainen, että minä etsinkin +muuatta toista. + +-- Kenties veli Gorenflotia? -- kysyi Bonhomet. + +-- Häntäpä juuri, -- vastasi Chicot. -- Joka hän on alottanut +illallisensa? + +-- Ei, ei vielä. Mutta pitäkäähän kuitenkin kiirettä. + +-- Minkävuoksi minun pitäisi kiiruhtaa? + +-- Nähkääs: hän on viiden minuutin kuluttua lopettanut illallisensa. + +-- Veli Gorenflot ei ole illallistaan vielä alottanutkaan, ja +kuitenkin hän on lopettanut sen jo viiden minuutin kuluttua, sanotte +te? + +-- Hyvä herra, -- sanoi mestari Claude, -- tänään on keskiviikko, ja +paasto alkaa. + +-- No, entä sitten? -- kysyi Chicot äänellä joka ilmaisi, ettei hän +paljo luottanut Gorenflotin uskonnolliseen tunnontarkkuuteen. + +-- Niin, mitäpä minä tietäisin? -- virkkoi Claude ja teki liikkeen +ikäänkuin sanoakseen: en minä ymmärrä tästä kaikesta enempää kuin +tekään, mutta niin se kuitenkin näyttää olevan. + +-- Ihan varmaan, -- jatkoi Chicot, -- on hänen ruumiillisessa +ihmisessään jotain epäkunnossa. Vain viisi minuuttia Gorenflotin +illallista varten! Tänään saattaa kohtalo minut ihmeellisten asiain +todistajaksi. + +Chicot siirtyi nyt erääseen pieneen, yksinäiseen huoneeseen, jonka +punaruudukkailla uutimilla varustetun lasioven hän paiskasi auki. +Siellä hän puhdistamattoman kynttilän valossa näki tuon kunnon +munkin, joka välinpitämättömän näköisenä lautasellaan pyöritteli +vedessäkeitettyä pinaattiannosta. Hän koetti saada tuota annostaan +mehukkaammaksi sekottelemalla siihen muutamia juustonsiruja. + +Veli Gorenflot oli noin kolmenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen ja +suunnilleen viiden jalan pituinen. Mutta tuon lyhyehkön vartalon +korvasi kuitenkin, kuten tuo arvon veli itse väitti, ruumiinmuotoja +ihailtava sopusuhtaisuus. Sillä se mitä hänen pituudestaan puuttui +tuli korvatuksi toisaalle. Hänen selkänsä näet oli ainakin kolmen +jalan levyinen, mikä, kuten tiedetään, vastaa lähes yhdeksän jalan +ympärimittaa. + +Hänen herkulesmaisten olkapäittensä keskestä yleni lihakseton kaula. +Onnettomuudeksi oli tämä kaulakin sopusoinnussa muun ruumiin kanssa, +s.o. se oli lyhyt ja paksu, mistä johtui että veli Gorenflot, +ankaramman mielenliikutuksen sattuessa, oli aina lähellä saada +halvauksen. Mutta tietoisena tuosta häntä aina uhkaavasta vaarasta ei +veli Gorenflot koskaan kiivastunutkaan. Harvoinpa häntä näki niinkään +hämmästyneenä kuin nyt, jolloin Chicot äkkiarvaamatta astui sisään. + +-- Hei, rakas ystävä! Mitäpä te siinä puuhailette? -- huudahti +gascognolaisemme, katsellen vuoroon pinaattiin, vuoroon Gorenflotiin, +väliin puhdistamattomaan kynttilään ja väliin vedellä täytettyyn +lasiin, johon värikkeeksi oli tipahutettu muutamia pisaroita viiniä. + +-- Niinkuin, hyvä veli, näette, syön minä illallista, -- vastasi +Gorenflot äänellä, joka soinnahti yhtä kimeästi kuin hänen +luostarinsa kellot. + +-- Sanotteko tuota illallisen syömiseksi? Vihanneksiako ja juustoa? +Laskette leikkiä! + +Monsoreaun kreivitär + +-- Meillä on tänään paaston ensimäinen keskiviikko. Ajatelkaamme +myöskin autuuttamme, hyvä veli, autuuttamme, -- sanoi Gorenflot +nenäänsä puhuen ja loi hurskaasti katseensa taivasta kohti. + +Chicot seisoi nolostuneena. Hänen katseestaan huomasi, että hän jo +useamman kerran oli nähnyt Gorenflotin kokonaan toisella tavalla +viettävän pyhää paastoaikaa. + +-- Autuuttamme, -- toisti hän. -- Mitä helkuttia on vedellä ja +vihanneksilla meidän autuutemme kanssa tekemistä? + +-- Kirjoitettu on: perjantaina älköön kukaan syökö lihaa, älköönkä +myöskään keskiviikkona, -- vastasi Gorenflot. + +-- Mutta miten te söitte aamiaisenne? + +-- Aamiaista en ole lainkaan syönyt hyvä veli, -- vastasi munkki, yhä +enemmän nenäänsä puhuen. + +-- Vai niin! Ellei kysymys sitten ole muusta kuin nenäänsä +puhumisesta, -- virkkoi Chicot, -- niin olen minä valmis kilpailemaan +siinä maailman kaikkien genovevalaismunkkien kanssa. Kun kerran ette +ole syönyt aamiaista, -- jatkoi hän, nenäänsä korottaen, -- niin +mitäpä olette sitten tehnyt, hyvä veli? + +-- Olen kirjoittanut puhetta, -- vastasi Gorenflot ja kohotti ylpeänä +päätään. + +-- Ahaa! Puhetta! Missä se tulee pidettäväksi? + +-- Tänä iltana luostarissa. + +-- Vai niin! -- ajatteli Chicot, -- puhe luostarissa tänä iltana. +Sepä kuuluu hauskalta. + +-- Minä mietinkin nyt juuri lähteä sinne, sillä kuulijani tulevat +muuten ehkä kärsimättömiksi, -- sanoi Gorenflot ja pisti suuhunsa +ensimäisen lusikallisen juustopinaattiansa. + +Chicot muisti nyt tuon suuren munkkijoukon, jonka hän oli nähnyt +hiipivän luostariin, ja ajatellessaan, että Mayennen herttuakin +kaiken todennäköisyyden mukaan oli siellä, ihmetteli hän kovin sitä, +miksi Gorenflot, jota tähän saakka ei oltu pidetty kaunopuhujana, +juuri tänä iltana oli valittu puheenjohtajaksi Lothringin prinssille +ja niin suurilukuisalle seurakunnalle. + +-- No sanoppas muuta! virkkoi hän. -- Mihin aikaan teidän on tuo +puheenne pidettävä? + +-- Kello yhdeksän ja puoli kymmenen välillä, hyvä veli. + +-- Hyvä. Kello on vasta neljännestä vailla yhdeksän. Toivon teidän +viipyvän vielä viisi minuuttia. Piru vieköön! Siitähän on jo kulunut +enemmän kuin kahdeksan päivää, kun me viimeksi söimme yhdessä! + +-- Se ei ole teidän eikä minun vikani, -- vastasi Gorenflot, -- +eikä meidän ystävyytemme siitä vähääkään kärsi, saatte olla siitä +vakuutettu, rakkahin veli. Asemannehan vaatii teidän alituiseen +olemaan suuren kuninkaamme Henrik III:nen lähettyvillä, hänen, jota +jumala varjelkoon! Ja minun säätyni veloittaa minun keräämään almuja +ja lukemaan rukouksia. Ei siis lainkaan ole kummallista, että me niin +harvoin tapaamme toisiamme. + +-- Niinpä niin, -- sanoi Chicot. -- Mutta juuri senvuoksi minusta +onkin sitä suurempi syy pitää aina tavatessamme hiukan hauskaa. + +-- Minäkin olen siitä hyvin iloissani, -- vastasi Gorenflot mitä +ystävällisimmin silmäyksin, -- mutta kuitenkin täytyy minun nyt +poistua teidän luotanne. + +Munkki oli juuri nousemaisillaan ylös. + +-- Syökäähän toki edes vihanneksenne, -- virkkoi Chicot, asettaen +kätensä hänen olalleen ja pakoittaen hänen siten pysymään paikoillaan. + +Gorenflot katsahti pinaattiinsa ja huokasi. Sitten hän loi silmäyksen +punertavaan veteen ja käänsi siitä päänsä pois. + +Chicot havaitsi nyt tulleen sopivan ajan hyökkäyksen tekemiseen. + +-- Ettekö vielä muista tuota pikku päivällistä, jonka tässä +tuonnoissa päivänä söimme Porte Montmartressa, jossa me, sill'aikaa +kun suuri kuninkaamme Henrik ruoski itseään ja muita, pureksimme +paistettua ankkaa ja krapupasteijoja ja joimme tuota herkullista +bourgogneviiniä. Miksikä te sitä kutsuittekaan? + +-- Se oli muuan minun synnyinseudultani peräisin oleva viinilaji, -- +sanoi Gorenflot. + +-- Niin, niin, nyt minäkin sen muistan. Se on sitä samaa maitoa, jota +te olette imenyt aina siitä lähtien kun tulitte tähän maailmaan, te +Noakin kelpo jälkeläinen. + +Alakuloisesti hymyillen nuoleksi Gorenflot suupieliään. + +-- Mitä piditte siitä viinistä? -- kysyi Chicot. + +-- Se oli hyvää, -- vastasi munkki. -- Mutta löytyypä kuitenkin +parempaakin. + +-- Niinpä isäntämme Claude Bonhomet tässä eräänä iltana väittikin, +että hänellä on kellarissaan sellaista viiniä, joiden rinnalla hänen +Porte Montmartressa olevan virkaveljensä viinit ovat vaan viheliäistä +kuraa. + +-- Niin, se on totta, -- myönsi Gorenflot. + +-- Mitä, onko se mahdollista? -- huudahti Chicot. -- Ja kuitenkin +istutte te juomassa punaiseksi värjättyä vettä, vaikka teidän vain +tarvitsisi ojentaa kätensä saadaksenne tuollaista viiniä? Hyi +kuitenkin! + +Näin sanoen Chicot tarttui Gorenflotin lasiin ja kaasi sen sisällön +lattialle. + +-- Kaikella on oma aikansa, hyvä veli, -- huomautti Gorenflot. -- +Viini on hyvää, kun sen juotua ei ole muuta tekemistä kuin ylistää +jumalaa, joka meille sen on lahjoittanut. Mutta kun on pidettävä +puhe, silloin on vesi suositeltavampaa, ei tietenkään maun vuoksi, +mutta kumminkin hyödyn vuoksi. + +Äh, murahti Chicot. -- Minä, jonka myös on pidettävä puhe, +ja luulenpa siinä onnistuvanikin, aion pyytää pullon tuota +bourgogneviiniä. Ja sanokaapa, Gorenflot, minulle, mitä neuvoisitte +minun ottamaan palanpainoksi? + +-- Ottakaa mitä muuta hyvänsä, -- vastasi munkki, -- mutta älkää +tällaista pinaattia. Tämä on kaikista huonointa. + +-- Hyi! -- sanoi Chicot, otettuaan veli Gorenflotin lautasen ja +haistettuaan sitä. -- Hyi! + +Sitten hän kääntyi ja huusi isäntää. Tämä nähtävästikin oli jo ollut +varuillaan ja ilmestyi heti kynnykselle. + +-- Mestari Claude! Tuokaa tänne pari pulloa sitä viiniä, jota te +tässä eräänä iltana niin kovin kehuitte. + +-- Pari pulloa! sanoi Gorenflot. -- Mitä te niin paljolla teette, kun +minä kerran en mitään maista? + +-- Jos te olisitte tahtonut juoda mukana, niin olisin minä tilannut +neljä pulloa, ehkäpä kuusi, olisinpa voinut sanoa: tuokaa niin paljo +kuin sitä teillä on! -- virkkoi Chicot. -- Mutta kun saan juoda +yksinäni, ei juominen tunnu niin hyvältä, ja kaksi pulloa riittää +varsin hyvin. + +-- Kaksi pulloa on tosiaankin kohtuullista, -- huomautti Gorenflot, +-- ja ellette lisäksi syö muuta kuin eräitä yksinkertaisia +ruokalajeja, niin ei rippi-isällänne ole teille mitään huomautettavaa. + +-- En tietenkään, -- sanoi Chicot. -- Rasvaa paaston aikana! Hyi toki! + +Sillaikaa kun mestari Bonhomet meni kellariin noutamaan sieltä noita +kahta pulloa, pujahti Chicot ruokasäiliöön ja otti sieltä esiin +lihotetun kanan. + +-- Mitä te siellä teette, hyvä veli? -- uteli Gorenflot, joka +osanotolla seurasi Chicotin kaikkia liikkeitä, -- mitä teette siellä? + +-- Niinkuin näette, isken minä kynteni toutaimeen, niin ettei kukaan +muu pääse tähän käsiksi. + +Paaston aikana on näitä tällaisia ruokatavaroita hyvin vähän +saatavissa. + +-- Toutaimeen! -- huudahti Gorenflot hämmästyneenä. + +-- Tietystikin tämä on toutain, -- sanoi Chicot, ja pisti tuon +herkullisen linnun nenänsä alle. + +-- Milloin toutain on saanut nokan? -- kysyi munkki. + +-- Nokan? -- myhähti gascognelainen. -- Missä se on? En minä näe +tässä muuta kuin kitaset. + +-- Entä nuo siivet? kysyi munkki. + +-- Eviähän ne ovat. + +-- Entäpä höyhenet? + +-- Nehän ovat suomuja, rakas Gorenflot. Tehän taidatte olla +hiprakassa! + +-- Hiprakassa! -- huudahti Gorenflot. -- Hiprakassa! Ah, sepä +sattuikin paikalleen: minä, joka olen syönyt vain pinaattia ja juonut +vettä! + +No, niinpä onkin sitten pinaatti ja vesi noussut teille päähän. + +-- Loruja, arveli Gorenflot. -- Tuossahan on isäntämme. Hän +ratkaiskoon asian. + +-- Minkä niin? + +-- Sen, onko tuo toutain vai kana. + +-- Olkoon menneeksi. Mutta ensin hänen täytyy vetää korkit +viinipulloista, sillä minä tahdon tietää, onko viini oikeata. Vetäkää +korkit pois, mestari Claude! + +Mestari Claude teki työtä käskettyä ja kaatoi puoli lasia Chicotille, +joka tyhjensi sen yhdellä siemauksella. Sitten hän maiskutti suutaan, +istahti alas ja virkkoi: + +-- Ah, minä olen huono viinintuntija! Minun kieleni ei maista +lainkaan mitään. On mahdotonta sanoa, onko tämä parempaa tai +huonompaa kuin Porte Montmartren viini. Enpä ole varma edes siitä, +vaikka tämä olisi samaa viiniä. + +Gorenflotin silmät säkenöivät katsellessa Chicotin lasin pohjalle +jääneitä rubiininpunaisia pisaroita. + +-- Kuulkaapas, hyvä veli, sanoi Chicot ja kaatoi noin sormustimen +täyden viiniä munkin lasiin, -- tehän olette täällä maailmassa +palvellaksenne lähimäisiänne. Selittäkää nyt minulle. + +Gorenflot tarttui lasiin, vei sen huulilleen ja imi hitaasti ne +muutamat pisarat, joita siinä oli. + +-- Se on kyllä samaa lajia, -- virkkoi hän. -- Se on varmaa, mutta... + +-- Mutta? toisti Chicot. + +-- Mutta sitä oli liian vähän voidakseni sanoa, oliko se huonompaa +vai parempaa. + +-- Kuitenkin tahtoisin minä sen mielelläni tietää, -- sanoi Chicot. +-- Enpä, hitto vie, tahdokkaan, että minua petetään. Jollei teidän +hyvä, veli, tänä iltana olisi pidettävä puhetta, niin pyytäisin minä +teidän tosiaankin vielä kerran maistamaan viiniäni. + +-- No, olkoon menneeksi, teidän vuoksenne, -- vastasi munkki. + +-- Sepä oli kunnon miehen sana, -- lausui Chicot. Näin sanottuaan hän +kaatoi munkin lasin puolilleen. + +Gorenflot kohotti lasin huulilleen yhtä juhlallisesti kuin äskenkin +ja maisteli sen sisällön yhtä vakavasti. + +-- Tämä on parempaa, -- sanoi hän, -- sen minä takaan. + +-- Äh! Te pidätte isännän puolta. + +-- Sen, joka on tottunut juomaan, -- huomautti Gorenflot, -- tulee +ensi siemauksesta tuntea laji, toisesta hyvyys ja kolmannesta ikä. + +-- Ikä, te sanotte, -- tokaisi Chicot. -- Silloinpa olisin halukas +tietämään, miten vanhaa tämä viini on. + +-- Se on varsin helppoa saada tietää, -- selitti Gorenflot ja ojensi +lasiaan. -- Kaatakaa minulle vain kaksi tippaa, niin minä sanon sen +heti. + +Chicot kaatoi munkin lasin melkein täyteen. Munkki tyhjensi sen +hitaasti, mutta yhteen hengenvetoon. + +-- Tämä on vuodelta 1561, -- sanoi hän, pannen lasin takaisin +pöydälle. + +Niin, joulun seudusta vuodelta 1561, -- vakuutteli Claude Bonhomet. +-- Se sattui ihan oikein. + +-- Veli Gorenflot, -- sanoi nyt gascognelainen ottaen hatun päästään +ja kumartaen munkille, -- Roomassa on julistettu pyhimykseksi monta +sellaista, jotka olisivat sen paljo vähemmin ansainneet kuin te. + +-- Tämä johtuu vain pienestä tottumuksesta, hyvä veli, -- väitti +Gorenflot ujosti. + +-- Ja taipuvainen myös, -- arveli Chicot. -- Eipä tottumus, hitto +vie, yksinään riitäkään, siitä olen itsekin todistuksena, minä, jolla +nyt toki hiukan lienee tähänkin tottumusta. Mutta mitä nyt aiotte +tehdä? + +-- Nousen ylös, kuten näette. + +-- Mitä varten? + +-- Lähteäkseni luostariin. + +-- Maistamattako minun toutaintani? + +-- Aah, sehän oli totta, -- huudahti Gorenflot. -- Näyttää siltä, +kunnon veli, että te vieläkin vähemmän ymmärtäisitte ruokia kuin +juomia. Mestari Bonhomet, mikä elukka tämä on? + +Gorenflot näytti isännälle tuota kiistan esinettä. Isäntä katseli +tuollaisen kysymyksen tekijää kummastuneena. + +-- Niin, -- puuttui Chicotkin puheeseen, -- teiltä kysytään, mikä tuo +otus on? + +-- Tule ja puserra! -- huudahti isäntä. -- Kanahan se on! + +-- Kana! -- kertasi Chicot kummastunein katsein. + +-- Tietystikin! -- jatkoi mestari Claude. + +-- No, onko teillä vieläkin jotain vastaanväittämistä? kysyi +Gorenflot riemuissaan. + +-- Niin, niin, -- sanoi Chicot, -- näyttääpä siltä kuin olisin minä +väärässä. Mutta kun minun mieleni kerran tekee syödä tuo kana syntiä +tekemättä, niin tehkää minulle, hyvä veli, ainakin se palvelus... +pyydän teitä molemminpuolisen ystävyytemme nimessä... että kastatte +sen muutamilla vesipisaroilla toutaimeksi. + +-- Ahaa! -- virkkoi Gorenflot nauraen. + +-- Niin, minä pyydän teitä, -- jatkoi gascognelainen, -- sillä muuten +tulen ehkä tehneeksi syntiä, syömällä kiellettyä ruokaa. + +-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Gorenflot, joka, ollen luonnostaan +kelpo pöytäkumppani, nyt oli alkanut tulla paremmalle tuulelle. +Siihen kai oli osaltaan vaikuttanut tuo kolme kertaa tapahtunut +viinin maisteleminenkin. -- Mutta eipä tässä enää olekkaan vettä. + +-- Jossain on kirjoitettu, en muista varmaan missä: voit hätätilassa +käyttää hyväksesi sitä mitä sinulla on. Tarkoitus pyhittää +välikappaleet. Kasta viinillä, hyvä veli, kasta viinillä. Elukasta +voi tosin siten tulla vähemmän katolilainen, mutta ei silti huonompi. + +Chicot täytti munkin lasin ääriään myöten. Nyt oli ensimäinen pullo +tyhjennetty. + +-- Bacchuksen, Comuksen ja Momuksen nimeen kastan minä sinut +toutaimeksi, -- sanoi Gorenflot. + +Sitten hän kastoi sormenpäänsä viiniin ja pudotti niistä muutamia +pisaroita kanan päälle. + +-- Kas niin, -- virkkoi gascognelainen, munkin lasia kilistäen, +-- tyhjentäkäämme nyt lasi vastakastetun kunniaksi. Tulkoon hän +mahdollisimman pian paistetuksi, ja täydentäköön mestari Claude +Bonhometin taitavuus ne ominaisuudet, joita tällä kanalla jo +luonnostaan on! + +-- Niin, vastakastetun malja! -- huusi Gorenflot nauraen ja iski +nahkaansa lasillisen bourgognea, jonka Chicot oli hänelle kaatanut. +-- Toutaimen malja! Tämä on totta, kautta kunniani, oivallista viiniä. + +-- Mestari Claude, -- sanoi Chicot, -- pankaa heti tämä toutain +paistumaan. Voidelkaa se tuoreella voilla, johon on sirotettu +hienoksihakattua läskiä ja maustesipulia. Kun se alkaa muuttua +ruskeaksi, niin pankaa pari käristettyä leivänpalaa paistinpannulle +ja tarjoilkaa se sitten lämpöisenä. + +Gorenflot ei sanonut sanaakaan, mutta hän näytti hyväksyvän nuo +annetut määräykset katseellaan ja nyökäyttämällä päätään tuskin +huomattavasti. Se näytti merkitsevän täydellistä suostumusta. + +-- Vielä, -- jatkoi Chicot, huomattuaan tarkoituksensa onnistuneen, +-- vielä, mestari Bonhomet, me haluamme sardelleja ja makrilleja. +Olemme paastoavaisia niinkuin hurskas veli Gorenflot juuri huomautti, +ja minä tahdon täydellisen paastopäivällisen. Hei, odottakaapas... +kaksi pulloa tätä teidän mainiota viiniänne vuodelta 1561. + +Keittiöstä alkoivat höyryt vähitellen tunkeutua munkin nenään. Vesi +kihosi hänen suuhunsa, hänen silmänsä säkenöivät, mutta vielä hän +jaksoi hillitä itsensä ja tekipä vielä liikkeen noustakseen ylöskin. + +-- Mitä! -- huudahti Chicot. -- Aiotteko lähteä pois juuri nyt, kun +tässä pitäisi maistaa toutainta? + +-- Minun täytyy se tehdä, hyvä veli, -- sanoi Gorenflot, ja loi +katseensa taivasta kohti, ikäänkuin antaakseen Meidän Herrammekin +ymmärtää, miten suuren uhrauksen hän nyt aikoi tehdä. + +-- On kuitenkin hyvin varomatonta pitää puhe paastottuaan. + +-- Minkävuoksi? -- kysyi munkki. + +-- Sillä teidän hengityksenne tekee tenän, hyvä; veli. Galenus sanoo: +Ihmisen kieli on heikko ja herpaantuu helposti. + +-- Se on, sen pahempi, totta, -- selitti Gorenflot, -- sitä olen +monesti itsekin saanut kokea. Jos minulla olisi ollut riittävän +vahvat keuhkot, olisi minusta tullut oikea kaunopuhuja. + +-- Siinä sen nyt näette, -- virkkoi Chicot. + +-- Onneksi, -- jatkoi Gorenflot ja istahti taas paikalleen, -- +onneksi on minussa sitä enemmän hartautta. + +-- Niin kyllä, mutta ei hartauskaan yksin riitä. Teidän sijassanne +maistaisin minä näitä sardelleja ja joisin muutaman tipan tätä +nektaria, jumaltenjuomaa. + +-- No, ojentakaapa sitten tänne yksi sardelli ja yksi ainoa lasi +viiniä. + +Chicot pani sardellin munkin lautaselle ja kaatoi viiniä hänen +lasiinsa. + +No, miltäs tuntuu? kysäsi Chicot, joka, narratessaan munkkia syömään +ja juomaan, itse pysyi verrattain kohtuullisena. -- Miltäs tuntuu? + +-- Tunnenpa todellakin olevani vähemmän heikko kuin äsken, -- vastasi +Gorenflot. + +-- Mutta piru vieköön! virkkoi Chicot, -- kun on pidettävä puhe, niin +ei riitä että tuntee itsensä, kuten te sanotte, vähemmän heikoksi, +vaan täytyy tuntea olevansa voimakas ruumiiltaan ja sielultaan. Ja +teidän sijassanne, -- jatkoi gascognelainen, -- minä tuohon tilaan +päästäkseni söisin toutaimen kummankin evän. Sillä ellette syö tämän +enempää, saatatte te haiskahtaa viinille. + +-- Kas pentele! -- sanoi Gorenflot. -- Olettepa oikeassa. Sitä minä +en tullut ajatelleeksi. + +Ja kun kana juuri tällöin tuotiin pöytään, leikkasi Chicot siitä heti +yhden jalan, joita hän eviksi kutsui. Munkki maisteli sitä ja söi. + +-- Kautta jumalan! -- huudahti Gorenflot. -- Kylläpä tämä onkin +mehukasta kalaa! + +Chicot leikkasi nyt toisen "evän" ja pani senkin munkin lautaselle, +tyytyen itse siiventynkään. + +-- Entä miten tämä viini on hyvää! -- jatkoi Chicot, vetäen korkin +kolmannesta pullosta. + +Sittenkun Gorenflotin suuri vatsa kerran oli päässyt alkuun, ei +mies enää lainkaan voinut hillitä itseään, vaan hän pureksi toisen +siiventyngänkin niin paljaaksi, ettei siihen jäänyt mitään muuta kuin +pelkät luut. Senjälkeen hän huusi Bonhometia ja sanoi tälle: + +-- Mestari Claude, minä olen hyvin nälissäni. Ettekö äsken tahtonut +tarjota minulle läskipannukakkua. + +-- Tietysti, -- sanoi Chicot, -- sehän on jo tilattu. Vai kuinka, +Bonhomet? + +-- Totta kai, -- vastasi isäntä, sillä hän ei koskaan vastustellut +vieraitaan tällaisissa asioissa. + +-- No, tuokaa se sitten tänne, mestari Claude! -- huusi munkki. + +-- Viiden minuutin kuluttua, -- vastasi isäntä, oivallettuaan +Chicotin salaisen silmäniskun, ja riensi heti valmistamaan tuota +tilattua annosta. + +-- Ah! -- virkkoi Gorenflot ja antoi tavattoman suuren nyrkkinsä, +jossa oli kahveli, vaipua pöydälle -- Nyt tuntuu olo tosiaankin +paremmalta. + +-- Eikö asia siis ole niinkuin minä sanon? -- huomautti Chicot. + +-- Ja jos pannukakku nyt olisi tässä niin haukkaisin sen yhtenä +ainoana suupalana, aivan samoin kuin nyt tyhjennän tämän lasin +yhdellä siemauksella. + +Säkenöivin silmin tyhjensi nyt munkki kolmannesta pullosta +neljänneksen. + +-- Vai niin, -- sanoi Chicot, -- ette siis tuntenut voivanne varsin +hyvin? + +-- Olin aivan uuvuksissa, hyvä ystävä, -- vastasi Gorenflot. -- Tuo +kirottu puhe oli minut lopen väsyttänyt. Kokonaiseen kolmeen päivään +en mitään muuta ajatellutkaan. + +-- Mutta niinpä sen sitten täytyy ollakin mainion, -- tuumi Chicot. + +-- Kerrassaan! vastasi munkki. + +-- Lukekaapa sitä hiukan meidän tässä pannukakkua odotellessamme. + +-- Ei, sitä en tee, -- sanoi Gorenflot. -- Kristillinen puhe pöydän +ääressä! Oletko milloinkaan kuullut sellaisesta puhuttavankaan, herra +narri? Ehkäpä kuninkaasi hovissa? + +-- Siellä kyllä pidetään verrattain kauniita puheita kuningas +Henrikille, jota jumala varjelkoon! -- virkkoi Chicot ja nosti +hattuaan. + +-- Mitä ainetta niissä kosketellaan? -- kysyi Gorenflot. + +-- Siveyttä, -- vastasi Chicot. + +-- Sitäpä mahdankin uskoa! -- huusi munkki,, heittäytyen selkäkenoon +tuolin selustinta vastaan. -- Mutta siitä huolimatta on sinun +kuninkaasi kutakuinkin siveetön otus. + +-- Minä en tiedä, onko hän siveellinen vai ei, -- sanoi Chicot, +-- mutta sen kuitenkin tiedän, ettei minun ole tarvinnut olla +todistajana mihinkään sellaiseen, jota olisin tarvinnut punastua. + +-- Sen kyllä, hitto vieköön, uskon, -- vastasi munkki. -- Siitä +lienee jo kauvan, jolloin sinä olet osannut punastua, senkin vetelys! + +-- Mitä! -- huudahti Chicot. -- Minäkö vetelys! Minäkö, joka olen +itse säännöllisyys, itse pidättäväisyys ruumiiltani ja sielultani! +Minäkö, joka otan osaa kaikkiin juhlakulkueisiin ja kaikkiin +paastoihin! + +-- Mutta entäpä sinun Sardanapaluksesi, sinun Herodeksesi, sinun +Nebukadnezarisi! Vai teeskenneltyjä kulkueita ja paastoja! Onneksi +aletaan jo kokonaan osata ulkoa tuo sinun kuninkaasi Henrik III, +jonka piru periköön! + +Tällöin tuli mestari Bonhomet sisälle, pitäen toisessa kädessään +tuota kaivattua pannukakkuvatia ja toisessa kahta avaamatonta +viinipulloa. + +-- Tuokaa tänne, tuokaa tänne! -- kirkui munkki silmät sädehtien ja +nauraen niin makeasti, että kaikki nuo hänen kaksikymmentäkaksi lujaa +hammastaan selvästi näkyivät. + +-- Mutta, rakas ystäväni, -- huomautti Chicot, -- tehän sanoitte, +että teidän olisi pidettävä puhe? + +Se on minulla täällä, -- vastasi munkki, lyöden otsaansa, johon alkoi +kohota sama punottava väri kuin poskiinkin. + +-- Kello puoli kymmenen, -- muistutti Chicot. + +-- Ah, minä vaan narrasin, -- sanoi munkki. + +-- Milloinka siis puhe on pidettävä? + +-- Kello kymmenen. + +-- Kello kymmenenkö? Minä luulin, että luostari sulettaisiin kello +yhdeksältä. + +-- Sulettakoon vaan, -- sanoi Corenflot ja katseli kynttilänvaloa +täysinäisen lasinsa läpi, -- se ei minua liikuta; minulla on avain. + +-- Luostarin avain! -- huudahti Chicot. -- Teilläkö olisi luostarin +avain? + +-- Se on täällä taskussani, -- vastasi Gorenlfot ja löi kämmenellään +kaapuunsa. + +-- Mahdotonta! -- intti Chicot. -- Minä tunnen luostarinsäännöt. Olen +ollut katumusmatkalla ainakin kolmessa luostarissa. Avainta ei uskota +tavallisen veljen huostaan. + +-- Mutta tässä se nyt kuitenkin on, -- sanoi Gorenflot, heittäytyen +tuolinsa selustinta vasten ja näyttäen Chicotille muuatta pientä +rahaa. + +-- Mitä! Rahaako? -- tokaisi Chicot. -- Ahaa, minä ymmärrän! Te +lahjotte portinvartijan päästäksenne sisälle silloinkuin haluatte, te +paatunut syntinen! + +Gorenflot nauraa hohotti, niin että suu leveni korviin asti, ja +änkytti, hymyillen herttaisesti kuin autuuttatunteva juopunut: + +-- Muuta ei tarvita. + +Sitten hän aikoi pistää rahan taskuunsa. + +-- Odottakaapas, odottakaapas, -- keskeytti Chicot. -- Kas peijakas, +miten soma raha! + +-- Varustettu kerettiläisen kuvalla, selitti Gorenflot. -- Siihen on +sydämen kohdalle kaivettu reikä. + +-- Kun tätä tarkoin katselen, -- sanoi Chicot, niin näenpä, että se +on Navarran kuninkaan rintakuvalla varustettu raha, ja sen läpi on +tosiaankin reikä porattu. + +-- Tikarinpisto, niin, -- puhui Gorenflot. -- Kuolema +kerettiläiselle! Se, joka kerettiläisen tappaa, on jo etukäteen +tullut julistetuksi pyhimykseksi, ja minäkin puolestani lahjoitan +sille, jumala minua armahtakoon, paratiisiosuuteni. + +-- Ahaa! -- mutisi Chicot itsekseen. -- Nyt alkaakin asia minulle +selvitä. Mutta tuo syntinen ei vielä ole tarpeeksi humalassa. + +Hän täytti uudelleen munkin lasin ja huusi: + +-- Kuolema kerettiläiselle ja eläköön messu! + +-- Siis, -- virkkoi Chicot, joka muisti veli portinvartijan +tarkastelleen kaikkien luostarinkirkkoon pyrkivien käsiä, +-- siis teidän tarvitsee mentyänne näyttää vain tuota rahaa +portinvartijalle... ja... + +-- Minä pääsen sisään, -- täydensi Gorenflot. + +-- Ilmanko mitään vaikeuksia. + +-- Hm! Yhtä helposti kuin tämä viini solahtaa kurkustani alas. + +Näin sanoen nielaisi munkki uuden naukun tuota ihanaa juomaa. + +-- Se merkitsee, -- jatkoi Gorenflot, joka nyt oli aivan juovuksissa, +-- se merkitsee, että veli Gorenflotille avataan ovet selkoselälleen. + +-- Ja te pidätte sitte puheenne? + +-- Minä pidän puheeni, -- toisti munkki. -- Näin se käy: Minä astun +sisälle, ymmärräthän, Chicot, minä astun sisälle. + +-- Tietystikin ymmärrän. Olen pelkkänä korvana. + +-- Tulen siis sisään, kuten sanottu. Seurakunta on suurilukuinen ja +hyvin valikoitua. Siellä on parooneja, kreivejä, herttuoita. + +-- Ehkäpä prinssejäkin? + +-- Niin, prinssejäkin, -- toisti munkki. -- Olet oikeassa, ei +pienempiä eikä suurempia kuin prinssejä. Minä käyn hyvin nöyränä +Liiton uskottujen joukkoon. + +-- Liiton uskottujen? -- toisti nyt vuorostaan Chicot. -- Mitähän se +uskollisuus mahtaa merkitä? + +-- Minä käyn Liiton uskottujen joukkoon. Veli Gorenflotia huudetaan, +ja minä astun esille. + +Näin sanoen nousi munkki seisomaan. + +-- Kyllä, niinhän se käy, -- virkkoi Chicot. -- Jatkakaa! + +-- Minä esiinnyn, -- jatkoi Gorenflot ja koetti kasvonilmeillään +kuvata sanoja, mutta ehti hädintuskin ottaa yhden ainoan askeleen +lattialla, kun jo retkahti pöydännurkkaa vasten ja kaatui nurin. + +-- Hyvä! -- virkkoi Chicot, nostaen hänet pystyyn ja asettaen +tuolille istumaan. -- Te astutte esiin,, tervehditte kuulijakuntaanne +ja sanotte? + +-- Ei, en minä sano mitään. Ne ovat ystävät, jotka sanovat. + +-- No, mitä sanovat sitten ystävät? + +-- Ystävät sanovat: Veli Gorenflot! Hm! Kaunis nimi liigalaiselle, +veli Gorenflot! + +Ja munkki mainitsi useamman kerran tyytyväisenä omaa nimeänsä. + +-- Kaunis nimi liigalaiselle! -- toisti Chicot. -- Minkähänlaisia +salaisuuksia tuo juopporatti tulisi ilmaisemaan? -- lisäsi hän hiljaa +itsekseen. + +-- Sitten alan minä, -- jatkoi munkki, samalla kun hän torkahteli, +nousi ylös ja nojautui seinää vasten, sillä hän oli aivan liemenä. + +-- Te alatte? -- kysyi Chicot, pidellen häntä lujasti seinää vasten +kuin Pajazzo Arlekinia. + +-- Minä alotan: Hyvät veljet, nyt on kaunis päivä valtaistuimelle. +Veljet, onpa nyt ihana päivä oikealle valtaistuimelle. + +Chicot havaitsi nyt, että oli aivan mahdotonta saada munkista enää +mitään selkoa, minkävuoksi hän päästi tämän irti. Veli Gorenflot +romahti alas ja satutti jaloillaan pöytään, niin että eräitä tyhjiä +pulloja putoili lattialle. + +-- Amen! -- virkkoi Chicot. + +Miltei samana hetkenä alkoi kuulua ankara kuorsaaminen, niin että +tuon pikku huoneen ikkunaruudut helisivät. + +-- Hyvä! -- sanoi Chicot. -- Ravinto tekee vaikutuksensa. Ystävämme +uinailee vähintäänkin kaksitoista tuntia, ja minä voin arkailematta +riisua vaatteet hänen yltään. + +Chicot irroitti ensinnäkin munkin kaapun nyörit ja veti sen sitten +hänen päältään. Senjälkeen hän käänsi Gorenflotin ympäri kuin +ruissäkin, kietoi hänet pöytäliinaan, solmitsi servietin hänen +päähänsä, pisti hänen kaapunsa oman viittansa alle ja meni keittiöön. + +-- Mestari Bonhomet, -- sanoi hän, pistäen tämän kouraan kultarahan, +-- tässä on illallisestamme ja siitä, että pidätte toistaiseksi +huolta hevosestani, sekä erittäinkin siitä, ettette herätä tuota +kunnon veli Gorenflotia, joka nukkuu vanhurskaan unta. + +-- Hyvä, -- vastasi isäntä, joka huomasi olevan parasta tyytyä tähän +yksinkertaiseen selitykseen, -- hyvä, luottakaa vaan minuun herra +Chicot. + +Chicot kiiruhti S:t Etiennen kadulle, missä hän kääri Gorenflotin +kaapun ympärilleen ja otti rahan toiseen käteensä. Kello oli nyt +neljännestä vaille kymmenen, ja hän riensi sykkivin sydämin Pyhän +Genovevan luostarikirkkoa kohti. + + + + +20. + +Yö luostarikirkossa. + + +Kääriessään munkinkaapun ylleen oli Chicot varovaisena tehnyt itsensä +harteikkaammaksi oman viittansa ja muiden vaatteittensa avulla, +jotka kaapu kokonaan peitti. Hänen partansa väri oli sama kuin +Gorenflotillakin, ja vaikkakin tämä oli syntynyt Saônen, jota vastoin +tuo toinen oli nähnyt päivänvalon Garonnen varrella, oli Chicot +kuitenkin niin usein huvitellut matkimalla tuon ystävänsä ääntä, +että hän tällä matkimisellaan osasi johdattaa syrjäiset harhaan. +Ja tiedetäänhän, ettei munkinkaapuun kääriintynyttä henkilöä voida +tuntea muusta kuin äänestä ja parrasta. + +Chicotin saapuessa oltiin kirkonovi juuri sulkemaisillaan. +Gascognelainen näytti reikäniekkaa rahaansa ja pääsi heti sisälle. +Kaksi munkkia kulki hänen edellään, hän meni niiden perässä ja +saapui heidän seurassaan kappeliin, jonka hän jo entuudestaan tunsi, +sillä hän oli usein ollut siellä kuninkaan keralla, joka piti Pyhän +Genovevan luostaria erityisessä suojeluksessaan. + +Kuorin alla, joka oli kahdeksaa tai kymmentä jalkaa varsinaista +kirkkoa korkeammalla, oli maanalainen kirkko. Luostarikirkkoa +valaisivat tällä kertaa vain muutamat harvat lamput. + +Chicot huvittelihe aluksi laskemalla munkkien lukumäärän. +Varsinaisessa kirkossa oli satakaksikymmentä ja kuorissa kaksitoista, +siis yhteensä satakolmekymmentäkaksi. Nuo kuorin kaksitoista +munkkia olivat asetetut riviin alttarin eteen. Chicot havaitsi +tyytyväisyydekseen, ettei hän ollut ihan viimeinen noiden pariin +liittyessään, joita Gorenflot oli Liiton uskotuiksi kutsunut. Hänen +jälestään saapui vielä kolme munkkia, ja nämä, väljiin, harmaisiin +kaapuihinsa kietoutuneina, asettuivat kuoriin. + +Muuan pieni kuoripoika läksi nyt kävelemään ympäri kirkkoa ja +nähtävästi laski läsnäolijain lukua, minkä jälkeen hän kuiskasi +jotain noille kolmelle viimeksitulleelle munkille. + +-- Meitä on satakolmekymmentäkuusi, -- lausui tämä munkki kaikuvalla +äänellä Se on Herran luku. + +Heti nousivat nuo varsinaiseen kirkkoon polvistuneet +satakaksikymmentä munkkia seisaalleen ja kävivät sitten istumaan +tuoleille tai penkeille. Nyt sulettiin kirkonovet. + +Niin rohkea kuin Chicot olikin, tunsi hän kuitenkin sydämensä +tavallista kovemmin värähtelevän, kuullessaan lukon rautojen +narahtavan. Hieman tointuakseen istahti hän saarnastuolin edustalle, +ja hänen katseensa kiinnittyi noihin kolmeen viimeksi saapuneeseen +munkkiin, jotka näyttivät olevan tämän seurakunnan mahtavimmat. + +Heitä varten oli tuotu nojatuolit esiin, ja he istuivat niihin kuin +kolme tuomaria. Heidän takanaan istuivat nuo kaksitoista muuta +munkkia. + +Nyt soitettiin kolmasti pienellä kellolla kuin äänettömyyden merkiksi. + +-- Veli Monsoreau, -- lausui sama munkki, joka jo ennenkin oli +puhunut, -- mitä uutisia tuotte Anjoun maakunnasta Yhdistyksellemme? + +Kaksi seikkaa sai Chicotin kuuntelemaan entistäänkin +tarkkaavaisemmin: ensinnäkin se, että tämä ääni kuulosti niin +voimakkaalta ja käskevältä kuin olisi se pikemmin ollut tarkoitettu +tulemaan taistelussa olevan soturin rautakypärän alta kuin +munkinkaapun sisästä. Toinen seikka oli Monsoreaun nimen kuuleminen. + +Kookaskasvuinen munkki nousi nyt reippain askelin saarnastuoliin. +Chicot koetti saada nähdä hänen kasvonsa, mutta se oli mahdotonta. + +-- Hyvä, -- ajatteli hän, -- ellen minä saa nähdä noiden kasvoja, +niin eivät hekään saa nähdä minun kasvojani. + +-- Hyvät veljet, -- alkoi nyt puhua ääni, jonka Chicot heti tunsi +ylihovijahtimestarin ääneksi. -- Anjoun maakunnasta saapuneet +uutiset eivät ole läheskään rauhoittavia. Meiltä tosin ei puutu +siellä myötätuntoa, mutta edustajiakaan ei meillä siellä ole. +Liiton laajentaminen tässä maakunnassa oli uskottu parooni +Méridorin huostaan. Mutta jouduttuaan epätoivoon tyttärensä +äskettäin tapahtuneen kuoleman johdosta, on ukko surussaan tullut +laiminlyöneeksi pyhän Liigan asian, emmekä me nykyisin voi +ottaa häntä lukuun, niin kauvan kuin hän suree tuota sattunutta +onnettomuuttaan. Mitä minuun itseeni tulee, tuon minä Yhdistykseen +kolme uutta jäsentä. Neuvosto ratkaiskoon, otetaanko nämä kolme +veljeä, joista minä vastaan yhtä hyvin kuin itsestäni, pyhän +Yhdistyksen jäseniksi. + +Kuului suostumuksensorinaa. Ja veli Monsoreau astui paikalleen. + +-- Veli La Hurière! -- huusi sama munkki, joka näytti toimivan +jonkinlaisena airueena. -- Ilmoittakaa meille, mitä olette +toimittanut Parisissa. + +Toinen munkki nousi nyt vuorostaan saarnastuoliin. + +-- Veljet! -- puhui hän. -- Te tiedätte parhaiten, miten minä olen +ollut katoliselle opille uskollinen ja kuinka minä olen antanut tästä +uskollisuudestani näytteen sinä suurena päivänä, jolloin se sai +voiton. Niin, hyvät veljet, minä olen alati ollut, jumalan kiitos, +suuren Guisen Henrikkimme uskollinen puoltaja ja herra Bermeltä sain +minä täyttääkseni ne käskyt, jotka nyt olen täyttänyt aina niin +pitkälle, että surmasin omat vuokralaiseni. Tämä uskollisuuteni +pyhälle asialle sai aikaan sen, että minusta tehtiin yhden +kaupunginkorttelin tarkastusmies, ja minä rohkenen sanoa, että se oli +uskonnolle onnellinen seikka. Olen näin ollen saanut selville kaikki +kerettiläiset Saint-Germain-l'Aauxerroisin korttelista, jossa l'Arbe +Secin kadulla edelleenkin pidän Tähti-nimistä ravintolaa teidän +palvelukseksenne, veljet. Ja merkittyäni ylös kerettiläisten nimet +ilmaisen minä ne ystävillemme. En tosin nykyisin janoa yhtä paljo +kuin ennen hugenottien verta, mutta kuitenkin pidän suuressa arvossa +sen pyhän liiton tarkoitusperiä, jonka perustamista me puuhaamme. + +-- Nyt on pidettävä korvat auki, -- ajatteli Chicot. -- Tuo La +Hurière oli, ellen väärin muista, hurja kerettiläisten murhaaja ja on +Liigan suuressa suosiossa. + +-- Puhukaa, puhukaa, -- kehottivat useat äänet yht'aikaa. + +La Hurière, joka nyt katsoi sopivan hetken tulleen, puhelahjojensa +käyttämiseen, johon hänellä harvoin oli tilaisuutta, vaikka hän luuli +kaunopuhujaksi syntyneensäkin, ajatteli hetkisen, rykäsi ja jatkoi: + +-- Ellen erehdy, hyvät veljet, niin ei tehtävänämme ole ainoastaan +yksityisen kerettiläisyyden tukahduttaminen. Hyvien ranskalaisten +täytyy olla vakuutettuja siitä, ettei heidän milloinkaan tarvitse +lukea kerettiläisten joukkoon niitä ruhtinoita, jotka ovat kutsutut +heitä hallitsemaan. No niin, veljet. Millä kannalla ovat nyt siinä +suhteessa asiamme? Frans II, joka lupasi olla uskollinen asiallemme, +on kuollut lapsettomana, myöskin Kaarle IX, joka olikin innokas, on +lapsetonna kuollut. Kuningas Henrik III, jonka uskoa ja tekoja minun +ei käy tutkiminen eikä tuomitseminen, tulee nähtävästi kuolemaan +lapsettomana. On vielä jälellä Anjoun herttua, mutta hän on myöskin +lapseton ja näyttää lisäksi olevan pyhästä Liigasta välinpitämätön. + +Tällöin keskeyttivät puhujan useat äänet, joista varsinkin erotti +ylihovijahtimestarin. Tämä lausui: Miksi välinpitämätön? Mistä saatte +aiheen sanoa niin? + +-- Sanon välinpitämätön, koska hän ei vieläkään ole liittynyt +Liigaan, vaikkakin se korkea-arvoinen veli, joka äskettäin huusi +minua, on luvannut sen hänen puolestaan. + +-- Kuka sen on sanonut, ettei hän ole meihin liittynyt? -- kysyi sama +ääni. -- Onhan juuri äsken uusia jäseniä ilmoitettu. Teillä ei ole +oikeutta epäillä ketään ennenkuin nimilaput on aukaistu. + +-- Se on totta, -- sanoi La Hurière. -- Minä siis odotan vielä +vähän aikaa. Mutta Anjoun herttua, joka hänkin on kuolevainen ja +lapseton... sillä on huomattava, että heidän suvussaan kuollaan +nuorina... kenelle silloin kruunu joutuu? Niin, hurjimmalle +hugenotille, mitä ajatella voi, kaksinkertaiselle luopiolle, +Nebukadnezarille. + +Myrskyisät suostumuksenhuudot keskeyttivät nyt La Hurièren. + +-- Niin, minä tarkoitan Henrik bearnilaista jonka vastustamiseksi +tämä Yhdistys etupäässä on muodostunut, Bearnin Henrikkiä, jonka +useinkin luullaan olevan Paussa tai Tarbesissa lemmenseikkojaan +selvittelemässä, mutta jota kuitenkin saa tavata Parisissa. + +-- Parisissako? -- huudahtivat monet yht'aikaa. -- Parisissa! sehän +on mahdotonta. + +-- Hän on täällä! huudahti La Hurière. -- Hän oli täällä samana +yönä, jolloin rouva de Sauves murhattiin. Hän on täällä ehkäpä tällä +hetkelläkin. + +-- Kuolema bearnilaiselle! -- kirkuivat useat. + +-- Niin, kuolema hänelle! huusi La Hurière. -- Jos hän sattumalta +tulee Tähti-ravintolaan, niin lupaan minä... mutta sinne hän ei +tule. Kettua ei kahta kertaa vangita samaan loukkoon. Hän menee +kyllä asumaan muualle jonkin hyvän ystävänsä luo, sillä on sillä +kerettiläisellä ystäviä. No niin. Juuri näiden ystäväin lukua on +koetettava saada vähennetyksi. Yhdistyksemme on pyhä, Liigamme +on laillinen, sen on pyhittänyt ja siunannut pyhä isämme, paavi +Gregorius III. Minä vaadin, ettei tätä enää pidetä salassa, vaan +että kortteleiden tarkastusmiehille jaetaan listoja, niin että +he voivat kiertää talosta taloon ja kehottaa kaikkia kunnon +kansalaisia merkitsemään niihin nimensä. Ne, jotka sen tekevät, +olkoot ystäviämme, mutta niitä, jotka siitä kieltäytyvät, +pidämme vihollisinamme. Ja jos vielä tilaisuus tarjoutuu uuteen +Bartolomeuksen-yöhön, mikä oikeille uskovaisille näyttää tulevan yhä +välttämättömämmäksi, niin teemme me sen saman, jonka kerran ennenkin +olemme tehneet, ja säästämme siten Herraltamme vaivan erottaa +ohdakkeet nisuista. + +Tätä puhetta palkittiin myrskyisin suosionosotuksin. Kun ne olivat +loppuneet, korotti sama munkki, joka jo ennenkin oli puhunut, äänensä +ja lausui: + +-- Pyhä yhdistys kiittää veli La Hurièreä hänen innokkuudestaan. +Hänen tekemänsä ehdotus otetaan harkittavaksi ja äänestys siitä +toimeenpannaan korkeimmassa neuvostossa. + +Uusia hyvähuutoja. La Hurière kumarteli monta kertaa, laskeutui +sitte saarnastuolista alas ja meni istumaan paikalleen, ikäänkuin +voitonriemunsa painosta nääntyneenä. + +-- Ahaa, -- mutisi Chicot. -- Alanpa jo tätä hieman käsittää. Poikani +Henrikin katolilaisuuteen luotetaan vähemmän kuin Guisein. Koska +Mayennellä on sormensa tässä pelissä, niin on luultavaa, että Guiset +aikovat keskelle valtiota muodostaa itselleen pikku yhteiskunnan, +jota he aikovat hallita niin että suuri Henrik, joka on kenraali, +ottaa osalleen armeijan, paksu Mayenne ottaa porvarit ja tuo kuulu +kardinaali kirkon. Ja seuraus siitä on oleva se, että Henrik +poikani jonakin kauniina päivänä saa havaita, ettei hänellä ole +hallittavanaan mitään muuta kuin rukousnauhansa, ja hänen pyydetään +hyvin kohteliaasti vetäytymään johonkin luostariin. Tämä on, kautta +sieluni autuuden, hyvin järjestettyä! Niin, mutta... onpa vielä +jälellä Anjoun herttua, onpa saakuri soikoon! Miten hänestä sitten +päästään? + +-- Veli Gorenflot! -- huusi nyt sama ääni, joka jo oli huutanut +ylihovijahtimestarin ja La Hurièren nimet. Mutta oliko nyt niin, että +Chicot oli ajatuksiinsa vaipunut, tai ei hän sitten ollut tuohon +nimeen tottunut, vaikkapa hän oli anastanutkin veli Gorenflotin nimen +ja kaapun, pääasia oli, ettei hän vastannut. + +-- Veli Gorenflot! -- toisti kuoripojan ääni, joka oli niin sointuva +ja kimeä, että Chicot sen kuullessaan säpsähti. + +-- Ahaa! -- mutisi hän. -- Tuopa onkin luullakseni naisen ääni. +Niinkö että tässä kunnianarvoisessa kokouksessa ovat sekaisin ei +ainoastaan eri säädyt, vaan myöskin eri sukupuolet? + +-- Veli Gorenflot! -- uudisti sama naisääni. -- Ettekö ole täällä? + +-- Ohoo! -- mutisi Chicot. -- Veli Gorenflot, sehän olen minä. + +Sitten hän lausui kuuluvasti, munkin nenä-ääntä matkien: + +-- Kyllä, kyllä! Täällä minä olen. Olin niin syventynyt vakaviin +mietteisiin, joita veli La Hurièren puhe oli minussa herättänyt, +etten kuullut, kun nimeäni huudettiin. + +Kumea suosionosotuksensorina kuului tällöin La Hurièren puheen +vuoksi, joka edelleenkin piti kaikkien mieliä jännityksessä. Tämän +sorinan kestäessä ehti Chicot tointua. + +Voisi ajatella, ettei Chicotin ehkä olisi tarvinnut vastata mitään, +kun Gorenflotia huudettiin, sillä kaikilla läsnäolijoilla oli +kaapupäähine vedetty pään yli. Mutta, kuten muistetaan, oli kaikkien +lukumäärä selvillä. He niin ollen tunsivat toisensa ja odottivat +toisiansa. Jos siis läsnäolevia olisi käyty tarkemmin tutkimaan, mikä +luonnollisestikin olisi tapahtunut, elleivät nimeltään mainitut olisi +vastanneet, niin olisi petos heti tullut ilmi ja Chicotin asema olisi +voinut käydä varsin arveluttavaksi. + +Chicot siis ei hetkeäkään epäillyt. Hän nousi mahdollisimman +kumaraisena saarnastuoliin ja sinne kavutessaan veti hän kauhtanaansa +yhä enemmän kasvoilleen. + +-- Hyvät veljet, -- alotti hän äänellä, joka vallan erehdyttävästi +muistutti munkin ääntä, -- minä olen tämän luostarin almujenkerääjä, +ja te tiedätte, että tämä toimeni oikeuttaa minun tunkeutumaan +kaikkiin asumuksiin. Minä siis tätä oikeuttani käytän Herran +kunniaksi. Veljet, -- jatkoi hän, muistellen Gorenflotin puheen +alkua, mikä niin häpeällisesti oli tullut keskeytyneeksi, -- hyvät +veljet, tämä on ihana päivä valtaistuimelle, tämä päivä, joka nyt +meidät täällä yhdistää. Puhukaamme kursailematta, veljet, koska nyt +olemme Herran huoneeseen kokoontuneet. + +Mikähän Ranskan kuningaskunta on? Ruumis. Pyhä Augustinus on sanonut: +_Omnis civitas corpus est, s.o._ "jokainen valtio on ruumis." Mikä on +nyt ruumiin hyvinvoimisen ehto? Hyvä terveys. Miten ruumiin terveys +säilytetään? Siten, että isketään varovasti suonta, silloinkun voimia +näyttää olevan liiemmälti. Kun siis on otaksuttavaa, että katolisen +uskon vihamiehet ovat voimakkaita, koskapa me niitä pelkäämme, niin +täytyy tästä suuresta ruumiista, jota me yhteiskunnaksi kutsumme, +vielä kerta iskeä suonta. Tätä kuulen joka päivä hokevan niiden +uskovaisten, joilta kuletan luostariin munia, kinkkua ja rahaa. + +Tämä Chicotin puheen alkuosa teki kuulijoihin eloisan vaikutuksen. +Tuo suostumuksensorina antoi Chicotille hiukan ajatuksenaikaa. Sitten +hän jatkoi: + +-- Ehkä voidaan tehdä se huomautus, että kirkko inhoo verta. Mutta +huomatkaahan, rakkaat veljet: jumaluusoppineet eivät sano, mitä verta +kirkko inhoo, ja minä voisin panna härän vetoon yhtä munaa vastaan +siitä, etteivät he suinkaan tarkoita kerettiläisten verta. Ja vielä +toinenkin huomautus, hyvät veljet! Olen sanonut kirkko: mutta me emme +ole vain pelkkä kirkko, me. Veli Monsoreaulla, joka äsken tässä niin +kaunopuheliaasti esiintyi, on, siitä olen vakuutettu, metsästysveitsi +vyössään. Veli La Hurière käyttää mainiosti paistinvarrasta: _Veru +agreste, lethiferum tamen instrumentum_. Minä itsekin, joka nyt puhun +teille, hyvät veljet, minä Jakob Nepomuk Gorenflot, olen heilutellut +muskettia Champagnessa ja avustanut hugenottien polttamista heidän +pyhättöihinsä. Tämä olisi minulle ollut tarpeeksi kunniakasta ja +vakuuttanut minulle paratiisin autuuden. Niin ainakin luulin. Mutta +silloin syttyi äkisti omassatunnossani arvelu: hugenotteja oli ennen +niiden polttamista pidelty hieman pahoin. Se lienee hyvää asiata +vahingoittanut, niin ainakin rippi-isäni väitti. Niinpä riensinkin +ottamaan munkinkaapun ylleni. Ja saadakseni huuhdelluksi itsestäni +sen tartunnan, joka minuun kerettiläisistä ehkä oli jäänyt, olen +siitä hetkestä asti tehnyt lupauksen olla pidättyväinen kaikesta ja +seurustella vain hyvien katolilaisten kanssa. + +Tämä Chicotin puheen toinen osa teki ainakin yhtä hyvän vaikutuksen +kuin ensimäinenkin, ja itsekukin näytti ihailevan niitä keinoja, +joita Herra oli käyttänyt veli Gorenflotin käännyttämiseksi. + +-- Nyt on minun vielä, -- jatkoi Chicot, -- puhuminen johtajista, +joitten suhteen minun, halvan veljen, käsityksen mukaan olisi +erinäisiä huomautuksia tehtävä. On kylläkin kaunista ja varsinkin +varovaista, että öiseen aikaan munkinkaapuihin kääriintyneinä +hiivitään tänne veli Gorenflotin puhetta kuulemaan. Mutta minusta +tuntuu siltä, ettei noiden johtajain velvollisuus supistu vain tähän. +Niin suuri varovaisuus voi aiheuttaa salajuonia noiden kirottujen +hugenottien taholta, jotka -- se täytyy myöntää -- ovat huimapäisiä, +kun tappelusta tulee kysymys. Minä siis vaadin, että me käymme asiaan +käsiksi tavalla, joka on arvokkaampaa sellaisille rohkeille miehille +kuin mitä me olemme tai miltä me ainakin tahdomme näyttää. Mitä me +haluammekaan? Kerettiläisyyden perinpohjaista hävittämistä... No +niin, sitähän voidaan, mikäli minusta näyttää, ääneen ja julkisesti +julistaa vaikka katoilta. Miks'emme kulje kautta Parisin katujen +pyhänä juhlakulkueena, sen sijaan että hiiviskelemme yövarkaitten +tavoin, jotka jok'ainoassa kadunkulmassa pelkäävät näkevänsä +yövartijan? Mutta missä on se mies, joka tahtoisi antaa esimerkin? +kysytte te. Hyv'on! Sen olen tekevä minä, Jakob Nepomuk Gorenflot, +minä, pyhän genovevalaismunkiston halpa veli, tämän luostarin +vähäpätöinen ja nöyrä almujenkerääjä, minä sen teen, ja haarniska +rinnallani, kypärä päässäni ja musketti käsivarrellani lähden, jos +niin vaaditaan, kulkemaan niiden hyvien katolilaisten etunenässä, +jotka tahtovat minua seurata. Saisimmehan täten ainakin johtajamme +häpeään. Nyt he piilottautuvat, ikäänkuin kirkon puolustaminen olisi +vain jonninjoutava asia! + +Chicotin puhe oli mieleen useille sellaisille liiton jäsenille, jotka +pitivät parhaana keinona tarkoitustensa saavuttamiseen samantapaista +Bartholomeuksen-yötä, mikä kuusi vuotta aikaisemmin oli toimeenpantu, +ja jotka siis johtomiestensä hitautta paheksuivat. Niinpä nyt tämä +puhe sytyttikin useimmissa sydämissä pyhän liekin leimuamaan. Ja +lukuunottamatta noita kolmea munkkia, jotka yhäkin pysyivät ääneti, +alkoi koko seurakunta yksimielisesti huutaa: Eläköön messu! Ylistetty +olkoon urhoollinen veli Gorenflot! Juhlakulkue! Juhlakulkue! + +Innostus oli sitäkin suurempi, kun tämä nyt kysymyksessäoleva +veli ensi kertaa esiintyi tällaisessa valaistuksessa. Tähän +asti olivat hänen lähimmät ystävänsä kylläkin pitäneet häntä +innokkaimpiin kuuluvana, mutta sellaisiin innokkaihin, joita +itsensäsäilyttämisvaisto piteli varovaisuuden rajoissa. Nyt sen +sijaan ei ollut hiventäkään jälellä siitä arkuudesta, jota hän +ennen oli osottanut. Veli Gorenflot oli nyt äkisti syöksähtänyt +esiin ja täysin taisteluvalmiina. Tämä suuri hämmästys oli hänelle +loistava hyvitys, ja monet, joiden ihastus oli sitäkin suurempi, kun +tämä kaikki tapahtui niin odottamatta, asettivat mielessään veli +Gorenflotin, joka saarnasi ensimäistä yleistä juhlakulkuetta, Pietari +Erakon rinnalle, joka oli ensimäistä ristiretkeä saarnannut. + +Onnettomuudeksi tai ehkäpä juuri onneksi sille, joka tämän +innostuksen oli aiheuttanut, ei tuon innostuksen jatkuminen kuulunut +johtajien suunnitelmiin. Muuan niistä kolmesta munkista, jotka eivät +olleet ottaneet osaa tuohon yleiseen hyväksymishuutoon, kuiskasi +muutaman sanan kuoripojan korvaan. Ja pian kuultiin naisäänen +kolmasti huutavan: + +-- Hyvät veljet! On jo aika erota. Kokous on päättynyt. + +Puoliääneen puhellen nousivat munkit ylös, ja aikoen seuraavassa +kokouksessa yksimielisesti pyytää juhlakulkueen toimeenpanemista, +jota miehuullinen veli Gorenflot oli ehdottanut, painautuivat +he verkalleen ovea kohti. Moni heistä läheni saarnastuolia +onnitellakseen veli Gorenflotia sen puheen johdosta, jonka hän +niin hyvällä menestyksellä oli pitänyt. Mutta Chicot, joka epäili, +että hänen äänensä, johon kaikesta huolimatta liittyi hieman +gascognelaista murretta, niin lyhyen välimatkan päästä tunnettaisiin, +ja että hänen vartalonsa, joka oli kahdeksan tuumaa pitempi kuin veli +Gorenflotin, ehkä herättäisi kummastusta, oli laskeutunut polvilleen +ja näytti Samuelin tavoin syventyneen yksityiseen keskusteluun Herran +kanssa. + +Kuitenkaan ei Chicot ollut päässyt tarkoituksensa perille. Mayennen +herttuan näkeminen oli saanut hänet erkanemaan kuninkaan seurueesta. +Ja Parisiin sai hänet palaamaan Nicolas Davidin näkeminen. Niinkuin +jo aikaisemmin olemme kertoneet, oli Chicot tehnyt kaksinkertaisen +kostolupauksen. Mutta kun hän oli liian vähäpätöinen henkilö +uskaltaakseen julkisesti käydä Lothringin sukuun kuuluvan prinssin +kimppuun, täytyi hänen kärsivällisesti jäädä odottamaan sopivaa +tilaisuutta. Vaan sitä hänen ei tarvinnut ajatella Nikolas Davidin +suhteen, joka oli vain vähäinen normandialainen asianajaja ja joka +ennen oli ollut sotilaana. + +Chicot näki munkkien toisen toisensa perästä menevän ulos ja +tunnusteli niiden kaapujen ja kapusonkien alta mestari Nicolas +Davidin pitkää ja hintelää vartaloa. Silloin hän sattumalta huomasi, +että kutakin munkkia heidän poistuessaan, tarkastettiin samalla tapaa +kuin sisääntullessakin ja ettei kukaan päässyt ulos ennenkuin oli +näyttänyt portinvartijalle merkkiä, jota tämä hyvin tarkoin tutki. +Ensin luuli Chicot nähneensä väärin ja epävarmuuden tunne valtasi +hänet hetkeksi. Mutta tuo epävarmuus muuttui pian varmuudeksi, ja se +sai hiukset nousemaan hänen päässään pystyyn ja kylmän hien kohoomaan +hänen otsalleen. + +Veli Gorenflot oli hänelle kyllä ilmaissut sen merkin, jolla hän +pääsi sisälle, mutta oli unohtanut ilmaista sitä, jonka avulla hän +pääsisi sieltä ulos. + + + + +21. + +Lisää seikkailuja. + + +Chicot riensi saarnastuolista alas saadakseen, jos mahdollista, nähdä +tuon vaaditun merkin ja hankkiakseen sen itselleen, jos se suinkin +kävisi päinsä. + +Päästyään viimeisten ulospyrkijäin luo ja noustuaan varpailleen, +paremmin nähdäkseen, sai hän todellakin selville, että merkkinä oli +pieni tähdenmuotoinen raha. + +Gascognelaisellamme oli taskussaan jotenkin runsaasti pientä rahaa, +mutta kaikeksi onnettomuudeksi ei ainoatakaan tuon vaaditun rahan +muotoista, sillä eihän sillä tavalla silvottu raha tietenkään ollut +käyttökelpoinen. + +Chicot seisoi epäröiden. Jos hän menisi ovelle eikä voisi näyttää +tähdenmuotoista rahaa, niin hänet tietysti saataisiin ilmi ja hän +joutuisi satimeen. Hän ryömi muutaman pilarin ja rippituolin väliin. +-- Jos minä nyt, -- ajatteli hän, -- hukkaan oman asiani, niin +hukkaan minä myös kuninkaallisen Henrik-hupsun asiat, Henrikin, +josta minä hullu pidän, vaikka teenkin hänestä pilaa ja olen hänelle +epäkohtelias. + +Nyt huusi kuoripoika: + +-- Onko täällä enää ketään? Ovet suljetaan heti. + +Ei kukaan vastannut. Chicot kurkisti päätään ja huomasi kirkon olevan +tyhjän, lukuunottamatta noita kolmea munkkia, jotka vielä istuivat +kuorissa. + +-- Hyvä, -- tuumaili Chicot, -- kunhan vaan ikkunoita ei suljeta, +niin olen tyytyväinen. + +-- Tehkäämme nyt tarkastuskierros, -- sanoi kuoripoika +portinvartijalle. + +-- Saamari vieköön! -- ajatteli Chicot. -- Tuon kuoripojan soisin +minä hiiden kattilaan! + +Portinvartija sytytti vahakynttilän. + +Ei silmänräpäystäkään saanut nyt hukata. Portinvartija tulisi +kulkemaan neljän askeleen päässä Chicotista, ja tämä tulisi +huomatuksi. Chicot siirtyi nyt taidokkaasti ympäri pilaria ja +pysyttelihe aina varjon kohdalla sen siirtyessä, avasi vihdoin +rippituolin, joka oli vain ha'alla suljettu, pujahti sinne sisälle ja +veti oven kiinni. + +Portinvartija ja kuoripoika kulkivat ihan siitä ohitse. + +-- Saakuri! -- mutisi Chicot. -- Tämä portinvartija, tuo kuoripoika +ja nuo kolme munkkia eivät ikipäiviksi jää tänne kirkkoon. Kun +he ovat menneet tiehensä, nostan minä tuoleja penkkien päälle ja +toivoakseni pääsen ikkunasta ulos... mutta ulos tultuani joudunkin +minä pihalle, eikä piha ole lainkaan samaa kuin katu. Voisi olla +yhtä hyvä viettää yönsä tässäkin rippituolissa. Gorenflotin kaapu +on lämmin. Tästä tulisikin vähemmän pakanallinen yö kuin jos sen +ehkä jossain muualla viettäisin, ja senhän minä lukisin autuuteni +tulopuolelle. + +Portinvartija sammutti nyt lamput, niin että koko kirkossa vallitsi +synkkä pimeys. Samassa löi kello kaksitoista. + +-- Piru periköön! -- ajatteli Chicot. -- Ollappa puolenyön aikaan +yksinään kirkossa! Jos poikani Henrik olisi minun asemassani, niin +pelkäisi hän luullakseni aika lailla. Ja nyt, Chicot, ystäväni, hyvää +yötä! + +Chicot koetti saada mahdollisimman mukavan asennon siinä +rippituolissaan, sulki ovessa olevan pikku ha'an ja ummisti silmänsä. + +Hänen silmänsä olivat tuskin kymmentä minuuttia olleet ummessa ja +hänen aistimustensa harhaileva liitely tiesi unen lähestymistä, kun +yht'äkkiä kimeä lyönti, niinkuin olisi isketty johonkin kuparilevyyn, +kajahti kautta kirkon. + +-- Mi... mitä! -- sanoi Chicot itsekseen, aukaisi silmänsä ja +kuunteli. -- Mitäpä tämä merkitsee? + +Samassa sytytettiin kuoriin muuan lamppu, ja sen sinertävä valo +valaisi noita kolmea munkkia, jotka yhäkin liikkumattomina istuivat +paikoillaan. Chicotissa oli eräänlaista taikauskoista pelkuruutta. +Niin rohkea kuin tämä gascognelainen olikin, ei hän kuitenkaan ollut +aivan vapaa aikansa ennakkoluuloista. Hän teki ristinmerkin ja mutisi +hiljaa: + +-- _Vade retro, Satanas!_ [Mene pois minun tyköäni, saatana. Suom.] + +Mutta kun valo ei näiden sanojen painostuksesta sammunut, minkä +se varmasti olisi tehnyt, jos se olisi ollut helvetin liekkiä, ja +kun nuo kolme munkkia, tästä hänen "Vade retro'sta" huolimatta, +edelleenkin istuivat paikoillaan, alkoi gascognelainen arvella, että +hän olikin tekemisissä luonnollisen valon kanssa ja, ellei ihan +oikeitten munkkien, niin kuitenkin lihaa ja verta olevien ihmisten +kanssa. Kuitenkin häntä värisytti. + +Silloin nousi verkalleen muuan kuorin lattian kivistä. Harmaa +kapusonki ilmestyi synkän aukon suulle, ja vähitellen kohosi sieltä +kokonainen munkki, jääden seisomaan marmorilattialle, samalla kun +kivi hiljaa liukui paikoilleen. Tämän nähdessään katosi Chicotilta +viimeinenkin luottamus niihin loitsusanoihin, joita hän ennen oli +niin varmoina pitänyt. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, ja hän jo +alkoi uskoa, että kaikki Pyhän Genovevan luostarin apotit ja munkit +nousisivat sillan alta haudoistaan. + +-- Veli Monsoreau, -- sanoi yksi kuorin kolmesta munkista sille, joka +niin kummallisella tavalla oli siihen ilmestynyt, -- onko hän, jota +me odotamme, jo saapunut. + +-- On, armolliset herrat, -- vastasi puhuteltu.. + +-- Avatkaa hänelle ovi. + +-- Ahaa, -- ajatteli Chicot. -- Tässä huvinäytelmässä tuntuu olevan +kaksi näytöstä, ja minä olen nähnyt niistä vasta ensimäisen. + +Tästä pikku pilastaan huolimatta oli Chicot edelleenkin hyvin +peloissaan. Veli Monsoreau meni sillävälin avaamaan holvin ovea. + +Keskimäkien munkki siirsi nyt päänsä yli vedetyn kapusongin sivulle. +Kun täten hänen kasvonsa paljastuivat, huomasi Chicot niissä suuren +arven, josta parisilaiset niin innostuneina tunsivat sen miehen, jota +jo pidettiin katolilaisten sankarina ja josta odotettiin koituvan +heidän marttyyrinsa. + +-- Suuri Guisen Henrik omassa korkeassa persoonassaan, -- mutisi +Chicot kummastuneena. -- Ja hänen kaikkein typerin majesteettinsa +Henrik III luulee hänen parhaallaan olevan piirittämässä La Caritétä! +Aa, nyt minä alan käsittää! Tuo, joka istuu hänen oikealla puolellaan +ja joka siunasi läsnäolijoita, on Lothringin kardinaali, ja +vasemmanpuolinen, hän, joka puhui kuoripojalle, on ystäväni Mayennen +herttua. + +Ikäänkuin hetipaikalla vahvistaakseen Chicotin arvailut oikeiksi, +siirsivät nuo toisetkin munkit päähineensä syrjään silmiltään. +Oikeanpuoleisella tuli näkyviin kuulun kardinaalin ilmeikkäät +piirteet, leveä otsa ja läpitunkeva katse. Vasemmalla paljastuivat +Mayennen herttuan arkipäiväiset kasvot. + +-- Ahaa! Nytpä sinut tunnenkin, -- virkkoi Chicot, -- sinä ylen vähän +pyhä, mutta sangen syntinen kolmiyhteys. Saammepa nyt nähdä, mitä +sinä aiot sanoa ja tehdä. Olen pelkkänä silmänä ja korvana. + +-- Luulitko hänen tulevan? -- kysäsi arpiniekka veljeltään +kardinaalilta. + +-- Minä en sitä ainoastaan luullut, -- vastasi tämä, -- vaan olin +siitä ihan yhtä varma kuin siitäkin, että minulla on kaapuni sisällä +kaikki, mitä pyhään voitelemiseen tarvitaan. + +-- Vai niin, -- tuumaili Chicot, -- tuntuupa siltä kuin aiottaisiin +täällä jokin voidella. Ja minullakin on aina ollut ääretön halu saada +olla läsnä jossain voitelutilaisuudessa. Sattuipa se mainiosti! + +Tällävälin nähtiin noin parinkymmenen munkin, kapusongit päitten +ympärillä, tulevan holvin ovesta ja asettautuvan kirkkoon. Yksi +heistä nousi, herra Monsoreaun ohjaamana, kuoriin ja asettui Guisen +oikealle puolelle. + +Guisen herttua katsahti tuota joukkoa, joka oli äskeistä paljo +vähälukuisempi syystä että se kaikesta päättäen oli erikoisesti +valikoitua, ja, tultuaan vakuutetuksi siitä, että kaikki häntä +tarkasti kuuntelisivat, alkoi puhua: + +-- Hyvät ystävät, aika on kallis. Minä siis käyn suoraan aikaan. +Te olette juuri äsken kuulleet... sillä minä otaksun, että te +olette ottaneet osaa aikaisempaan kokoukseen... Te olette äsken +kuulleet esitettävän erinäisiä valituksia siihen suuntaan, että +muutamat meidän ensimäisistä miehistämme, sekin ruhtinas, joka +on valtaistuinta lähinnä, muka olisivat ajatuskannaltaan meidän +asiamme suhteen velttoja, jopa kelvottomiakin. Hetki on tullut, +jolloin meidän on osutettava tälle ruhtinaalle sitä kunnioitusta +ja oikeutusta, mitkä olemme hänelle velkaa. Te saatte nyt kuulla +hänen itsensä puhuvan, ja te, jotka harrastatte sitä että pyhän +Liigan ensimäinen päämäärä saavutetaan, saatte itse päättää, missä +määrin teidän johtajanne ansaitsevat niitä moitteita kylmyydestä ja +välinpitämättömyydestä, joita äsken teki täällä muuan pyhän Liigan +veli, jolle emme ole katsoneet tarpeelliseksi tätä salaisuuttamme +ilmaista, minä tarkoitan munkki Gorenflotia. + +Tämän nimen lausui Guisen herttua äänellä, joka ilmaisi +vastenmielisyyttä tuota taisteluhaluista genovevalaismunkkia kohtaan. +Ja se sai Chicotin siinä rippituolissaan hilpeälle tuulelle. + +-- Veljet, -- jatkoi herttua, -- se ruhtinas, jonka myötävaikutusta +meille oli luvattu, se ruhtinas, jonka vähintäkään suostumusta, +tännetulemisesta puhumattakaan, me tuskin olimme osanneet edes +toivoa, tämä ruhtinas on tässä. + +Kaikkien katseet kiintyivät uteliaina Lothringin prinssien oikealla +puolella seisovaan munkkiin. + +-- Armollinen herra, -- lausui Guisen herttua ja kääntyi tuon +munkin puoleen, joka nyt oli yleisen tarkkaavaisuuden esineenä, +-- Jumalan tahto näyttää minusta selvältä. Sillä koska te olette +suostunut liittymään meihin, niin se osottaa sitä että asiamme on +oikea. Sallikaa, prinssi, minun tehdä teille pieni pyyntö: poistakaa +kapusonki silmiltänne, niin että teidän uskottunne saavat omin silmin +tulla vakuutetuiksi siitä että te olette pitänyt sen lupauksen, jonka +me teidän niinessänne olemme heille antaneet, lupauksen, joka on +ollut niin mieluinen, etteivät he ole rohjenneet sitä uskoa. + +Tämä salaperäinen henkilö, jota Guisen Henrik näin puhutteli, +siirti nyt päähineensä syrjään. Chicot, joka sen kauhtanan alta oli +odottanut saavansa nähdä jonkin lothrinkilaisen prinssin, josta ei +vielä ollut kuullut puhuttavan, havaitsi hämmästyksekseen Anjoun +herttuan kalpeat kasvonpiirteet, niin kalpeat, että ne muistuttivat +marmoripatsasta. + +-- Ahaa, -- virkkoi Chicot, -- veljemme Anjou. Hän ei siis väsy +tavottelemasta valtaistuinta toisten turvin. + +-- Eläköön Anjoun herttua! huudahtivat kaikki läsnäolijat. + +Frans kävi entistäänkin kalpeammaksi. + +-- Älkää pelätkö mitään, armollinen herra, -- sanoi Guisen Henrik. -- +Tämä kirkko on kuuro, ja portit ovat hyvin suletut. + +-- Onnistunut varovaisuus! -- mutisi Chicot. + +-- Hyvät veljet, -- virkkoi Monsoreaun kreivi. -- Hänen korkeutensa +pyyntö saada puhua muutamia sanoja tälle seurakunnalle. + +-- Hän puhukoon, hän puhukoon! huusivat kaikki yhteen ääneen. -- Me +kuuntelemme. + +Nuo kolme Lothringin prinssiä kääntyivät nyt kumarrellen Anjoun +herttuan puoleen. Tämä näytti olevan maahan luhistumaisillaan. + +-- Hyvät herrat, -- alotti hän niin kumealla ja väräjävällä +äänellä, että hänen ensimäisiä sanojaan hädintuskin saattoi +kuulla, -- hyvät herrat, minä uskon, että Jumala, joka usein +näyttää välinpitämättömältä ja kuurolta tämän maailman asioiden +suhteen, päinvastoin alinomaa pitää kaikkinäkevän katseensa meihin +kiinnitettynä, ja että hän vaan näennäisesti pysyy toimettomana ja +mykkänä, korjatakseen jonakin päivänä, ennemmin tahi myöhemmin, +jonkin odottamattoman iskun kautta ne hairahdukset, joita ihmisten +hurja kunnianhimo synnyttää. + +Herttuan puheen alku oli, samoinkuin hänen oma luonteensakin, +verrattain synkkä. Hetkisen vaiettuaan jatkoi hän jonkunverran +varmemmalla äänellä: + +-- Minäkin olen tarkastellut tätä maailmaa, ja kun minun heikko +katseeni ei jaksanut tunkeutua yli maailman, olen kiinnittänyt +katseeni Ranskaan. Mutta mitä olen minä tässä kuningaskunnassa +nähnyt? Niin, koko kristillisen uskon olen nähnyt perustuksiaan +myöten järkytettynä, Jumalan oikeat palvelijat hajotettuina +ja vainottuina. Olen mittaillut sen kuilun syvyyttä, joka jo +kaksikymmentä vuotta on ollut kerettiläisyyden kautta avoinna, +kerettiläisyyden, joka kalvaa uskonoppeja, pyrkien muka pääsemään +varmemmin lähemmäksi Jumalaa, ja minun sieluni on ollut, samoinkuin +profeetankin, tuskan läpitunkema. + +Kuului hyväksymisen sorinaa. Herttua oli näyttänyt olevansa +osaaottavainen kirkon kärsimyksille, mikä jo sinänsä oli sama kuin +sodanjulistus niitä vastaan, jotka tätä kirkkoa vainosivat. + +-- Tässä syvässä murheessani, -- jatkoi prinssi, -- hiipi korviini +huhu, että useat jalosukuiset miehet, hurskaat ja esi-isien +tavoille uskolliset, aikoivat lujittaa vioittunutta alttaria. Olen +tarkastellut ympärilleni, ja minusta on tuntunut siltä kuin jo nyt +olisin sen viimeisen tuomion todistajana, jolloin Jumala erottaa +kadotetut valituista. Toisella puolen ovat kadotetut: olen kauhulla +vetäytynyt heistä pois. Toisella sivulla ovat valitut. Ja minä olen +nyt tullut heittäytyäkseni heidän syliinsä. Hyvät veljet! Tässä minä +olen. + +Voimakkaat hyväksymishuudot, joihin Lothringin prinssit olivat +antaneet merkin, kajahtivat nyt kautta kirkon. Sitten otti +kardinaali, joka seisoi herttuata lähinnä, askeleen häntä kohti ja +lausui: + +-- Onhan teidän korkeutenne saapunut tänne vapaaehtoisesti? + +-- Aivan vapaaehtoisesti. + +-- Kuka on siis teille kertonut pyhästä salaisuudesta? + +-- Mies, joka on uskonnon innokas puolustaja, kreivi Monsoreau. + +-- No niin, -- sanoi nyt vuorostaan Guisen herttua, -- kun nyt teidän +korkeutenne kuuluu meikäläisiin, niin suvainnette sanoa meille, mitä +aiotte tehdä pyhän Liigan hyväksi? + +Aion kaikin tavoin palvella roomalais-katolista uskontoa, -- vastasi +tulokas. + +-- Hitto vieköön: -- puhui Chicot itsekseen. Ovatpa nämä, kautta +kunniani, kovin typerää väkeä, koska he luulevat tarvitsevansa +piileskellä sanoakseen moisia asioita. Mikseivät he ihan suoraan +esitä asiaa korkealle herralleni Henrik III:lle? Kaikki tuo +olisi juuri hänen makunsa mukaista. Juhlasaattueet, kuritukset, +kerettiläisyyden tukahduttaminen niinkuin Roomassa, polttoroviot +niinkuin Flanderissa ja Espaniassa. Taivas minua varjelkoon, mutta +minunpa mieleni tekisi nousta ylös tästä rippituolistani ja mennä +esittelemään itseni, niin syvästi on tuon Anjoun hyvän herttuan puhe +minua liikuttanut! Jatka, sinä majesteetin mainio veli, jalo nauta, +jatka! + +Ikäänkuin tämän kehoituksen varteenottaen jatkoi Anjoun herttua +tosiaankin: + +-- Mutta uskonnon asia ei ole ainoa tarkoitusperä, mihin näiden +jalosukuisten on pyrittävä. Mitä minuun itseeni tulee, niin olen +ottanut huomiooni erään toisenkin päämäärän. + +-- Miksipä niin? -- ajatteli Chicot. -- Olen minäkin aatelismies. Ja +asia koskee siis minua yhtä paljo kuin muitakin. Puhu, Anjou, puhu! + +-- Teidän korkeutenne! Teitä kuunnellaan mitä tarkkaavaisimmin, -- +huomautti kardinaali. + +-- Ja meidän sydämemme sykähtelevät toivosta, puuttui Mayennen +herttua puheeseen. + +-- Tahdon siis kantaani selittää, -- jatkoi Anjoun herttua ja koetti +tunkea levottoman katseensa kirkon pimeyteen, kuin tullakseen +vakuutetuksi siitä, ettei hänen sanojaan kuulisi kukaan muu kuin ne, +jotka ansaitsivat saada hänen luottamuksensa. + +Monsoreaun kreivi oivalsi prinssin levottomuuden ja rauhoitti häntä +hymyilemällä hieman ja heittämällä häneen silmäyksen. + +-- Niin, -- jatkoi prinssi, alentaen tuntuvasti ääntään, -- kun +aatelismies on ajatellut, mitä hän on velkapää jumalalleen, niin +ajattelee hän senjälkeen, mitä hän on velkaa... + +-- Kuninkaalleen! -- kuiskasi Chicot. + +-- Maalleen, -- jatkoi herttua. -- Ja hän tekee itselleen kysymyksen, +nauttiiko hänen isänmaansa tosiaankin sitä kunniaa ja hyvinvointia, +mitä se voisi nauttia. Sillä oikean jalosyntyisen on nauttimistaan +eduista kiittäminen ensinnäkin jumalaa ja sitten isänmaataan. + +Kuului vilkasta hyväksymistä. + +-- No, mihin kuningasraukka sitten jää? kysäsi Chicot itsekseen. + +-- Kysyin siis itseltäni, -- jatkoi herttua, jonka ulkoneviin +poskipäihin vähitellen alkoi kohota kuumeinen puna, -- nauttiiko +maani sitä rauhaa ja onnekkuutta, jota tämä kaunis ja ihana Ranska +ansaitsee nauttia, ja seuraukseni minä näin, ettei niin ollut +asianlaita. Hyvät veljet, todellisuudessa on tämä valtakunta +taistelevien tahtojen, melkein yhtä mahtavien, haluttuna saaliina. +Hallituksen tahdon heikkoudessa, tuon tahdon, joka unohtaa, että sen +alamaistensa parhaaksi tulisi hallita kaikkea, joka vain silloin +tällöin hetkellisesti muistaa tätä kuninkuuden periaatetta ja +silloinkin melkein aina soveltaa sitä niin sopimattomalla tavalla, +että mahtisanat ovat enemmän vahingoksi kuin hyödyksi, tuossa +heikkoudessa, sanon, on Ranskan paha henki taikka sen johtomiesten +sokeudessa, joiden tiliin kaikki paha on luettava. Mutta vaikka emme +tunnekaan oikeata syytä tahi vaikka sitä ehkä enintään epäilemme, +niin on onnettomuus silti yhtä tuhoava. Enkä minä puolestani aseta +sitä kaikkea pahaa, mitä tapahtuu, niin paljo kuninkaan itsensä +niskoille, kuin niiden rikosten seuraamukseksi, joita Ranska on +uskontoa vastaan tehnyt, ja niiden jumalattomuuksien syyksi, joita +kuninkaan erinäiset väärät ystävät harjoittavat. Tämä, hyvät herrat, +on saanut minut vakuutetuksi siitä, että minun, voidakseni palvella +sekä kirkkoa että valtaistuinta, on liittyminen niihin, jotka kaikin +keinoin pyrkivät hävittämään kerettiläisyyden ja syöksemään vallasta +uskottomat neuvonantajat. Tämän, hyvät herrat, tahdon minä tehdä +Liigan hyväksi, liittyessäni nyt siihen. + +-- Ahaa! -- mutisi Chicot, -- nyt pistää pukinsorkka esiin! + +Tämä Anjoun herttuan puhe, joka lukijoistamme ehkä on tuntunut +pitkältä, sillä onhan sen aikuisesta politikasta jo kulunut kolme +ja puoli sataa vuotta, innostutti kuulijoita siihen määrin, että +useimmat heistä olivat tulleet ihan prinssin luo kuullakseen hänen +jok' ainoan sanansa. + +Näytelmä oli tosiaankin harvinainen. Kaikkien kapusongit olivat +siirretyt pois kasvoilta. Ja niinpä tulivat näkyviin nuo jalot, +rohkeat, vilkkaat kasvojenpiirteet ja uteliaisuudesta loistavat +silmät. Kaikkea tätä valaisi vain yksi ainoa kuorissa hienosti +tuikkava lamppu, jota vastoin muu osa kirkkoa oli pimeätä. + +Joukon keskeltä saattoi erottaa Anjoun herttuan kalpeat kasvot. +Hänen korkea otsansa varjosti kuoppaisia silmiä ja hänen suunsa +avautuessaan muistutti pääkallon kamalaa irvistystä. + +-- Armollinen herra, -- virkkoi nyt Guisen herttua, -- kiittäen +teitä niistä sanoista, joita juuri äsken olette lausunut, luulen +pitävän ilmoittaa teille, että teidän ympärillänne on vain ystäviä, +jotka kunnioittavat ei ainoastaan äsken ilmaisemianne periaatteita, +vaan myöskin teidän personallisia ominaisuuksianne. Ja jos teidän +korkeutenne sitä epäilisi, niin saa tämän kokouksen loppu teidät +vakuutetuksi siitä paljo tuntuvammalla tavalla kuin mitä olette +otaksunutkaan. + +Anjoun herttua kumarsi ja loi levottoman katseen ympärilläseisojiin. + +-- Ahaa! -- mutisi Chicot. -- Ellen kovin erehdy, onkin tämä vasta +alkunäytöstä. Ja tästä kaikesta päättäen tulee tapahtumaan jotain +sellaista, mikä on paljo tärkeämpää kuin kaikki nuo tähän asti +lausutut hölynpölyt yhteensä. + +-- Jos teidän korkeutenne, -- virkkoi kardinaali, huomattuaan +prinssin levottoman katseen, -- ehkä tuntisi jonkinlaista pelkoa, +niin toivon, että pelkkä niiden henkilöiden nimien mainitseminen, +jotka nyt tällä hetkellä ovat teidän ympärillänne, teitä rauhoittaa. +Tässä ovat herrat d'Entrageus, Ribeirac ja Livarot, nuoria +ylimyksiä, jotka teidän korkeutenne ehkä tuntee ja jotka ovat yhtä +urhoollisia kuin lojaalisiakin. Tässä ovat vielä hiippakunnan +päämies Castillonista, parooni Lusignan, herrat Cruse ja Leclere, +kaikki vakuutettuja teidän kuninkaallisen korkeutenne viisaudesta ja +onnellisia saadessaan teidän suojeluksessanne työskennellä uskonnon +ja valtaistuimen vapauttamiseksi niitä rasittavasta ikeestä. Me siis +kiitollisina otamme vastaan ne käskyt, joita teidän korkeutenne +suvaitsee meille antaa. + +Anjoun herttua ei voinut olla tekemättä ylevämmyyden tunteen +aiheuttamaa liikettä. Nuo Guiset, jotka muulloin olivat niin ylpeitä, +ettei heitä koskaan oltu onnistuttu kukistamaan, puhuivat nyt +tottelemisesta: + +Mayennen herttua jatkoi: + +-- Syntyperänne ja ymmärtämyksenne vuoksi olette te, armollinen +herra, liiton luonnollinen päämies, ja me odotamme teiltä ohjeita +siihen, miten meidän on meneteltävä noiden kuninkaan väärien ystävien +suhteen, joista täällä äsken puhuimme. + +-- Mikään ei ole sen yksinkertaisempaa, -- vastasi prinssi kuumeisen +innostuneesti, mikä innostus heikoissa sieluissa useinkin korvaa +rohkeuden puutetta. -- Kun myrkylliset loiskasvit kukoistavat +vainiolla, jonka rehevää viljaa ne turmelevat, niin on sellainen +vahingollinen rikkaruoho juurineen irti kiskottava. Kuninkaan +ympärillä ei ole ystäviä, vaan hovimiehiä, jotka ovat hänelle +turmioksi ja tuottavat Ranskanmaalle ja kristikunnalle alituista +häpeätä. + +-- Se on totta, -- virkkoi Guisen herttua kumealla äänellä. + +-- Sitäpaitsi, -- jatkoi kardinaali, -- estävät nuo hovimiehet +meidän, hänen majesteettinsa todellisten ystäväin, häntä +lähestymästä, mikä oikeus kuitenkin pitäisi meille kuulua +virka-asemamme ja syntyperämme vuoksi. + +-- Jättäkäämme siis, -- puuttui Mayennen herttua kiihkeästi +puheeseen, -- jättäkäämme siis Liigan muille puolustajille uskonnon +asioista huolehtiminen. Meillä taas on muuta ajattelemista. On +henkilöitä, jotka meitä uhmailevat, jotka meitä loukkaavat, jotka +alinomaa osoittavat kunnioituksen puutetta sitä ruhtinasta kohtaan, +jota meidän ennen muita tulee kunnioittaa ja joka on meidän +päämiehemme. + +Anjoun herttuan otsalle nousi puna. + +-- Tuhotkaamme, -- jatkoi Mayenne, -- viimeiseen mieheen nuo kirotut +sikiöt, joita kuningas meidän kustannuksellamme rikastuttaa, ja +sitoutukoon meistä kukin surmaamaan niistä yhden. Meitä on täällä +kolmekymmentä. Laskekaamme, kuinka monta heitä on. + +-- Se on viisasta puhetta, -- sanoi Anjoun herttua, -- ja te, +Mayennen herttua, olette jo suorittanut tehtävänne. + +-- Sitä, mikä nyt jo on suoritettu, ei oteta lukuun, -- vastasi tämä. + +-- Teidän täytyy antaa meillekin jotain tekemistä armollinen herra, +virkkoi Entragues. -- Minä otan osalleni Quelus'en. + +-- Ja minä Maugironin, -- sanoi Livarot. + +-- Ja minä Schombergin, -- lisäsi Ribeirac. + +-- Hyvä, hyvä! -- jatkoi herttua. -- Ja sitten on meillä vielä Bussy, +minun urhoollinen Bussyni, joka kyllä ottaa parin heistä osalleen.? + +-- Entä me sitten, entäpä me? -- huusivat kaikki muut liigalaiset. + +Kreivi Monsoreau astui nyt esiin. + +-- Ahaa, -- ajatteli Chicot, jota ei enää naurattanut. -- Tahtoo kai +ylihovijahtimestarikin olla mukana metsästyksessä. + +Eikä Chicot erehtynytkään. + +-- Hyvät herrat! -- lausui Monsoreaun kreivi. -- Pyydän saada +kiinnittää hetkeksi huomiotanne. Me olemme päättäväisiä miehiä, +mutta kuitenkin me pelkäämme puhua avoimesti keskenämme. Me olemme +ymmärtäväisiä ja kuitenkin takerrumme pikkumaisuuksiin. Hyv'on, +hyvät herrat, enemmän uskallusta, enemmän rohkeutta, enemmän +avosydämisyyttä! Ei tässä nyt ole kysymys kuningas Henrikin +suosikeista eikä siitä vaikeudesta, mitä saamme kokea lähestyessämme +hänen majesteettinsa persoonaa. Meitä kaikkia, hyvät herrat, +huolestuttaa seuraava seikka: Nykyinen hallituksemme on sellainen, +ettei Ranskan aateli voi sitä sietää: litanioita, mielivaltaa, +voimattomuutta, hurjasteluja, ääretöntä tuhlausta pidoissa, +jotka saavat koko Europan hymyilemään, kitsastelemista kaikessa, +mikä koskee sotalaitosta ja taiteita. Sellainen menettely ei ole +taitamattomuutta eikä heikkoutta, se on mielettömyyttä, hyvät herrat. + +Synkkä hiljaisuus seurasi ylihovijahtimestarin sanoja. Niiden +vaikutus oli sitäkin syvempi, kun kukin itsessään ajatteli juuri +sitä samaa, mitä tämä nyt ääneen oli lausunut, niin että kaikki +hätkähtelivät, ikäänkuin olisivat kuulleet oman äänensä kaiun. Heitä +värisytti se että he kaikki olivat yhtä mieltä puhujan kanssa. + +Kreivi Monsoreau, kovin ymmärtäen, että tämä äänettömyys oli vain +hyväksymisen merkkiä, jatkoi: + +Pitääkö meidän elää toimettoman ja velton kuninkaan alaisina sinä +hetkenä, jolloin Espanja sytyttää polttoroviot, jolloin Saksa näkee +uusien kerettiläislahkojen versoavan luostarien hämäristä, jolloin +Englanti taipumattomalla politiikallaan silpoo sekä aatteita että +päitä? Kaikki kansat puuhaavat jotain kunniakasta. Me sitävastoin +nukumme. Suokaa anteeksi, hyvät herrat, että olen sanonut tämän näin +suuren ruhtinaan läsnäollessa, ruhtinaan, joka ehkä perheellisten +ennakkoluulojen vuoksi on minun rohkeuttani moittiva. Meitä, hyvät +herrat, on kokonaisen neljän vuoden ajan hallinnut... ei kuningas, +vaan munkki. + +Nyt puhkesi myrsky valloilleen. Nuo äsken niin rauhallisesti ja +kylmästiharkitsevat miehet hoilasivat kuin hullut. + +-- Alas valoisilainen! huudettiin. -- Alas Henrik-munkki! Me tahdomme +hallitsijaksemme jalon ruhtinaan, ritarillisen kuninkaan, vaikka +tyranninkin, jos niin vaaditaan, mutta emme munkkia! + +-- Hyvät herrat, hyvät herrat, lausui Anjoun herttua teeskennellen, +-- antakaa anteeksi, minä pyydän, veljelleni, joka pettää itse +itseään tai, oikeammin sanoen, antaa muiden pettää itseään! +Sallikaahan minun toivoa, että Liigan valpas väliintulo ja meidän +ehdotuksemme saattavat hänet taas oikeille jälille. + +-- Sähise, käärme, sähise! -- puhui Chicot itsekseen. + +-- Armollinen herra, -- virkkoi nyt puolestaan Guisen herttua, -- +teidän korkeutenne on ehkä liian äkillisesti saanut kuulla liiton +vilpittömän ajatuksen, mutta te olette sen nyt joka tapauksessa +kuullut. Niin, nyt ei enää ole kysymys bearnilaista, tuota kaikkien +hullujen linnunpelätintä vastaan. Ei ole kysymys liitosta kirkon +ylläpitämiseksi, sillä se kyllä voi itsekin pitää itsensä pystyssä. +Hyvät herrat, nyt on kysymys Ranskanmaan aatelin kohottamisesta siitä +alennustilasta, missä se nyt on. Liian kauvan on meitä pidättänyt se +kunnioitus, jota teitä kohtaan tunnemme. Liian kauvan on se rakkaus, +jota me tiedämme teidän tuntevan perhettänne kohtaan, pidättänyt +meitä mielikuvituksen rajoissa. Nyt, armollinen herra, on kaikki +ilmaistu, ja teidän korkeutenne saa nyt nähdä Liigan varsinaisen +kokouksen menon, johon tämä, mitä täällä juuri on tapahtunut, on +ollut vain alkuvalmistusta. + +-- Mitä te tarkoitatte, herttua? kysyi prinssi, sydämensä sykähdellen +sekä levottomuutta että kunnianhimoa. + +-- Armollinen herra, -- jatkoi Guisen herttua, -- me emme ole, +niinkuin ylihovijahtimestari aivan oikein lausui, yhtyneet +kiistelemään kuluneista teoreettisista kysymyksistä, vaan toimimaan +tarmolla. Tänään me valitsemme itsellemme päällikön, joka kykenee +kunnioittamaan ja rikastuttamaan Ranskan aatelistoa. Ja kun jo +vanhojen frankkien ikivanha tapa oli päällikköä valitessaan +antaa hänelle arvonmukainen lahja, niin tarjoamme me nyt tässä +valitsemallemme johtajalle... + +Anjoun herttua seisoi äänetönnä ja liikkumatta. Ainoastaan hänen +kalpeudestaan saattoi aavistaa hänen mielenliikutuksensa. + +-- Hyvät herrat, -- jatkoi Guisen herttua, ottaen takana olevalta +penkiltä erään verrattain raskaan esineen ja nostaen sen molemmin +käsin ylös, -- hyvät herrat, tässä on se lahja, jonka minä kaikkien +meidän nimessä lasken prinssin jalkain juureen. + +-- Kruunu! -- huudahti Anjoun herttua ankaran mielenliikutuksen +valtaamana, -- kruunuko minulle, hyvät herrat! + +-- Eläköön Frans III! -- huusivat kaikki, niin että kirkon holvi +tärähteli. + +-- Minäkö? Minäkö? -- änkytti herttua, vavisten samalla sekä ilosta +että kauhistuksesta. -- Minäkö? Mutta sehän on mahdotonta! Eläähän +veljeni vielä, ja veljeni on Herran voideltu. + +-- Me erotamme hänet, -- sanoi Guisen herttua, -- ja jäämme +odottamaan sitä, että Jumala hänen kuolemallaan vahvistaa sen vaalin, +jonka nyt olemme toimittaneet, tai pikemminkin sitä, että joku hänen +alamaisistaan, väsyneenä tähän kunniattomaan hallitukseen, myrkyn tai +tikarin avulla jouduttaa Jumalan tuomiota!... + +-- Hyvät herrat, -- virkkoi Anjoun herttua entistäänkin heikommalla +äänellä, -- hyvät herrat! + +-- Armollinen herra! puhui nyt vuorostaan kardinaali, -- tässä on +nyt meidän vastauksemme teidän korkeutenne äsken lausumaan jaloon +arveluun, että Henrik III oli Herran voideltu. Mutta me olemme hänet +erottaneet: hän ei enää ole Jumalan valitsema. Te, armollinen herra, +tulette olemaan se. Tämä temppeli on yhtä kunnioitettava kuin Reimsin +temppelikin, sillä täällä ovat Parisin suojeluspyhimyksen, pyhän +Genovevan, maalliset jätteet levänneet. Tänne on Clovis, Ranskan +ensimäinen kristitty kuningas, haudattu. Armollinen herra, tässä +pyhässä temppelissä sanon minä, joka kuulun kirkkoruhtinaisiin ja +joka, ilman että se osottaisi mitään liioiteltua kunnianhimoa, voin +toivoa kerran tulevani sen päämieheksi: armollinen herra, tässä on +voiteeksi pyhää öljyä, jonka paavi Gregorius XIII on lähettänyt. +Nimittäkää, armollinen herra, Reimsin vastainen arkkipiispa, +nimittäkää konnetaabeli, ja muutamassa hetkessä on teistä tullut +voideltu kuningas, ja teidän veljeänne Henrikkiä sitävastoin, +ellei hän mielisuosiolla luovuta teille kruunua, tullaan pitämään +vallananastajana. Sytyttäkää alttarilla olevat kynttilät! + +Siinä samassa astui esiin kuoripoika, joka nähtävästi oli tätä +määräystä jo odotellut, sakaristosta, kynttilänsytytin kädessään, +ja muutamissa minuuteissa oli alttarille ja kuoriin sytytetty +viisikymmentä vahakynttilää. Alttarilla näkyi nyt jalokivistä +säteilevä hiippa ja liljoilla koristeltu leveä miekka. Nuo olivat +arkkipiispanhiippa ja konnetaabelimiekka. Pimeähkössä kirkossa, jota +kuorin valot eivät jaksaneet valaista, kajahti nyt urkujenääni: _Veni +creator!_ + +Tämä harvinainen yllätys, jonka nuo kolme Lothringin prinssiä +olivat järjestäneet ja jota Anjoun herttuakaan ei ollut odottanut, +teki syvän vaikutuksen läsnäolijoihin. Rohkeat tunsivat yhäkin +rohkaistuvansa, ja heikot tunsivat tulevansa väkeviksi. + +Anjoun herttua ojentihe suoraksi ja astui, nopeammin kuin mitä olisi +odottanut, suoraan alttarin luo, otti hiipan vasempaan käteensä ja +miekan oikeaan, palasi niiden kanssa Guisen herttuan ja kardinaalin +luo, jotka jo edeltäpäin odottivat saavansa kysymyksessäolevan +kunnian, pani hiipan kardinaalin päähän ja sitoi miekan herttuan +vyölle. + +Yksimieliset hyväksymishuudot seurasivat tätä toimitusta, joka oli +sitäkin odottamattomampi, kun prinssin horjuvainen luonne oli hyvin +tunnettu. + +-- Hyvät herrat, -- lausui prinssi läsnäolijoille, -- sallikaa, että +Mayennen herttua, Ranskan marsalkka, merkitsee ylös teidän nimenne, +sillä sinä päivänä, jolloin minusta tulee kuningas, lyödään teidät +kaikki ritareiksi. + +Suosionosotukset kävivät kaksinkertaisiksi. + +-- Hitto vieköön! virkkoi Chicot itsekseen, -- olisipa tässä nyt +mainio tilaisuus saada sininen nauha! Sitä tilaisuutta ei minulle +enää milloinkaan satu, ja kuitenkin täytyy minun nyt jättää se +käyttämättä. + +-- Nyt alttarille, sire! -- sanoi kardinaali: + +-- Herra Monsoreau, översti, herrat Ribeirac ja d'Entragues, +kapteenit, herra Livarot, luutnantti henkivartiostossani, -- puhui +Anjoun herttua, -- asettautukaa niihin paikkoihin kuorissa, joihin +nyt saamanne arvo teidät oikeuttaa. + +Mainitut henkilöt menivät, oikean kruunauksen juhlamenojen +mukaisesti, niihin paikkoihin, jotka he hovisääntöjen mukaan olivat +oikeutetut saamaan. + +-- Hyvät herrat, -- jatkoi Anjoun herttua, kääntyen toisten puoleen, +-- pyytäkää te kaikki minulta jotakin, ja minä toivon, ettei +kenenkään tarvitse poistua täältä tyytymättömänä. + +Sillävälin oli kardinaali siirtynyt alttarin taa ja pukeutunut siellä +papilliseen asuun, minkä jälkeen hän astui sieltä esiin, kädessään +pyhä voide, jonka hän pani alttarille. Sitten hän antoi kuoripojalle +merkin, ja tämä toi raamatun ja ristin. Kardinaali otti vastaan ne +kummankin, asetti ristin raamatun päälle ja ojensi ne sitten Anjoun +herttualle, joka pani niiden päälle sormensa. + +-- Jumalan nimessä, -- lausui Anjoun herttua, -- lupaan minä +kansalleni voimassapitää ja kunnioittaa pyhää uskontoamme, niinkuin +hänen kaikkeinkristillisimmän majesteettinsa ja kirkon vanhimman +pojan tulee. Tämän minä vannon Jumalan nimessä ja hänen pyhän +evankeliuminsa kautta! + +-- Amen! vastasivat kaikki läsnäolijat yhteen ääneen. + +Guisen herttua, joka juuri oli nimitetty konnetaabeliksi, meni nyt +alttarin luo ja laski sille miekkansa. Kardinaali sen siunasi. Sitten +hän veti miekan tupesta, tarttui kiinni sen terään ja ojensi sen +uudelle kuninkaalle, joka tarttui sen kahvaan. + +-- Sire, -- puhui hän, -- ottakaa tämä miekka, joka Herran +siunauksen kera on teille annettu, niin että te sillä ja pyhän +hengen avulla kykenette taistelemaan kaikkia vihollisianne vastaan +ja suojelemaan ja puolustamaan pyhää kirkkoa ja sitä kuningaskuntaa, +joka on teidän huostaanne uskottu. Ottakaa tämä miekka jakaaksenne +oikeutta, suojellaksenne leskiä ja turvattomia ja hillitäksenne +sattuvia epäjärjestyksiä. Niin että te kunnian ja kaikkien hyveiden +ympäröimänä ansaitsette olla hallitsemassa hänen sivullaan, jonka +esikuva te täällä maan päällä olette, ja joka ikuisesti hallitsee +isän ja pyhän hengen kanssa. + +Anjoun herttua laski miekan alas, niin että sen kärki kosketti +lattiaan, ja kohotettuaan sitä sitten taivasta kohti antoi hän sen +Guisen herttualle. + +Kardinaali otti nyt pyhän voiteen ja teki peukalollaan ristinmerkin +polvistuneen herttuan otsalle sanoen: + +-- Minä voitelen sinut pyhällä öljyllä kuninkaaksi isän, pojan ja +pyhän hengen nimeen. + +Senjälkeen hän tarttui molemmin käsin kruunuun ja piteli sitä +prinssin pään yllä, laskematta sitä kuitenkaan siihen. Guisen ja +Mayennen herttuat astuivat nyt esiin ja pitelivät kruunua yksi +kummaltakin puolelta, ja kardinaali, joka piteli sitä vain vasemmalla +kädellään, lausui, kohottaen siunaavaisesti oikean kätensä prinssin +yli: + +-- Kruunatkoon sinut Jumala kunnian ja oikeuden kruunulla! + +Sitten hän painoi kruunun prinssin päähän ja lisäsi: + +-- Ota vastaan tämä kruunu isän, pojan ja pyhän hengen nimessä! + +Kaikki vetivät miekkansa huotristaan, kohottivat ne ylös ja huusivat: +Eläköön kuningas Frans III! + +-- Sire, -- sanoi nyt kardinaali Anjoun herttualle, -- tästä päivästä +lähtien hallitsette te Ranskanmaata, sillä teidät on voidellut paavi +Gregorius XIII, jonka edustaja minä olen. + +-- Tihulainen! -- tuumaili Chicot. -- Kylläpä tämä kaikki käy +juhlallisesti! + +-- Hyvät herrat, -- lausui Anjoun herttua, nousten ylpeänä ja +majesteetillisena pystyyn, -- en koskaan ole unohtava niiden +kolmenkymmenen jalosukuisen nimeä, jotka ensimäisinä havaitsivat +minut arvokkaaksi heitä hallitsemaan. Ja nyt hyvästi, hyvät herrat! +Sulkekoon teidät Jumala pyhään suojelukseensa! + +Niin hyvin kardinaali kuin Guisen herttuakin kumarsivat, mutta Chicot +huomasi, että nuo kaksi Lothringin prinssiä, sill'aikaa kun Mayennen +herttua saattoi uutta kuningasta alttarilta, hymähtivät pilkallisesti +toisilleen. + +-- Kies'avita! -- tuumi gascognelainen. -- Mitähän tämäkin merkitsee? +Ja mitä tämä näytelmä tarkoittaa, jos kerran kaikki pettävät? + +Anjoun herttua meni alas holviin, jonne läsnäolijatkin yksi +toisensa perästä häntä seurasivat, lukuunottamatta noita kolmea +veljestä, jotka poistuivat sakaristoon, portinvartijan sammutellessa +kynttilöitä. + +Kirkkoa valaisi nyt vain yksi ainoa lamppu. + + + + +22. + +Muuan sukutietolöytö. + + +Chicot nousi nyt siinä rippituolissaan suoraksi, oikoakseen +herpaantuneita jäseniään. Hän otaksui, että tämä kokous olisi ollut +viimeinen, koskapa kello oli jo kaksi yöllä. Mutta äkkiä näki hän +suureksi kummastuksekseen noiden kolmen Lothringin prinssin tulevan +sakaristosta takaisin. He olivat riisuneet yltään munkinkaaput ja +esiintyivät nyt tavallisissa pukimissaan. + +Heti heidän ilmestyttyään päästi kuoripoika niin kimakan ja makean +naurun, että se tarttui Chicotiinkin. Hänkin alkoi nauraa, tietämättä +miksi. + +Mayennen herttua lausui kiiruusti: + +-- Älä naura niin kovaan, sisko! Ne tuskin ovat vielä ehtineet ulos +ja saattavat kuulla. + +-- Hänen siskonsa! -- mutisi Chicot ylen hämmästyksissään. -- Olisiko +siis tuo kuoripoika tosiaankin nainen? + +Tämä siirsi nyt kapusonkinsa taakse. Ja silloin tulivat näkyviin +todellakin sirot ja ihastuttavat naisenkasvot. + +Hän oli Guisen herttuan sisar, rouva Montpensier, vaarallinen +seireeni, joka oli osannut munkinkaapuunsa taitavasti salata kaltevat +olkansa ja vähäisen ontumisensa. + +Tuossa ruumiissa, johon Jumala oli liittänyt enkelin pään, asui +helvetillinen sielu. Chicot hänet heti tunsi, sillä hän oli usein +nähnyt hänet tämän serkun, kuningatar Louisen luona. + +-- Ah, veli kardinaali, -- virkkoi herttuatar reippaasti, -- kylläpä +sinä osaat mainiosti näytellä vanhurskasta! Entä miten hyvin sinä +puhut Jumalasta! Minä jo eräänä hetkenä sinua ihan pelkäsin ja luulin +sinun ottavan asian toden kannalta. Ja hän kun antoi voidella ja +kruunata itsensä! Äh, kuinka hurjalta hän näytti kruunu päässään! + +-- Yhdentekevää, -- vastasi herttua. -- Me olemme nyt saaneet aikaan +sen, mitä olemme tahtoneet, eikä Frans voi nyt enää peruuttaa +sanojaan Monsoreau, jolla epäilemättä on jotain salaista, yksityistä +hyötyä tästä kaikesta, on saattanut asiat sellaiseen päätökseen, että +me voimme olla varmoja siitä ettei Anjou meitä hylkää, niinkuin hän +teki La Molelle ja Coconnosille, vaikka olisimme lähellä mestauslavaa. + +-- Ooh, -- virkkoi Mayenne, -- sitä tietä ei meidänlaisia ruhtinaita +niinkään helposti saada astumaan. + +Chicot oivalsi nyt, että Anjoun herttua oli pantu pussiin. Ja koska +hän inhosi prinssiä, olisi hän tuosta koirankujeesta tahtonut +syleillä Guisejä, Mayenneä tietenkään lukuunottamatta. + +-- Ovathan kaikki ovet hyvin suljetut? -- kysyi kardinaali. + +-- Ovat, siitä minä vastaan, -- sanoi herttuatar. -- Voinhan muuten +mennä katsomaan. + +-- Älä, älä, saatat olla väsyksissä, pikku kuoripoikaparkani. + +-- En lainkaan. Täällä on ollut liian hauskaa voidakseen väsyä. + +-- Mayenne! Sinähän sanoit hänen olevan täällä? -- kysyi herttua. + +-- Sanoin. + +-- Mutta enpäs minä ole häntä nähnyt. + +-- Sen kyllä uskon. Hän on piilossa. + +-- Missä sitten? + +-- Eräässä rippituolissa. + +Nämä sanat kajahtivat Chicotin korvissa kuin ilmestyskirjan +satatuhatta pasuunaa. + +-- Kuka on piilossa rippituolissa? kysyi hän levottomana itseltään. +-- Hitto vieköön! Enpä voi otaksua sitä miksikään muuksi kuin omaksi +itsekseni! + +-- Hän siis on nähnyt ja kuullut kaiken? -- jatkoi herttua kyselyään. + +-- No, mitä se tekee? Eikös hän ole meikäläisiä? + +-- Tuo hänet tänne, Mayenne, -- sanoi herttua. + +Mayenne laskeutui alas kuorista, näytti katselevan ympärilleen ja +astui sitten suoraan sitä rippituolia kohti, jossa gascognelainen oli +piilossa. Chicot oli lujaluontoinen mies. Mutta tällä kertaa hänen +hampaansa kauhusta kalisivat ja kylmä hiki tihkui hänen otsaltaan. + +-- Ha haa, -- ajatteli hän ja alkoi vetää miekkaansa kaapun alta +esiin, -- enpä aiokaan raukan tavoin kuolla tähän onkaloon! Voinpa, +piru vieköön, katsella kuolemaa suoraan kasvoihin, ja koska minulla +nyt on hyvä tilaisuus, niin saanenpa ainakin tuon roiston surmatuksi +ennenkuin itse tulen tuhotuksi. + +Pannakseen tämän rohkean aikeensa täytäntöön, oli Chicot jo saanut +miekan käteensä ja vienyt kätensä ovenripaan, sitä aukaistakseen, kun +herttuatar huusi: + +-- Ei siinä, Mayenne, ei siinä! Tuossa toisessa, joka on vasemmalla +puolen, kaikkein viimeisessä! + +-- Ah! -- huokasi gascognelainen niin syvään, että Gorenflot olisi +voinut häntä siitä kadehtia, -- sepä sattui parhaaseen aikaan. Mutta +kuka hemmetti on sitten tuossa toisessa? + +-- Tulkaa ulos, mestari Nicolas David, -- sanoi Mayenne, -- täällä +nyt ei ole muita. + +-- Täällä minä olen, armollinen herra, -- virkkoi rippituolista +ryömivä mies. + +-- Hyvä on, -- tuumi gascognelainen, -- minä kaipasinkin sinua tästä +juhlasta, mestari Nicolas. Mutta nytpä saankin sinut käsiini ihan +etsimättäni. + +-- Olettehan nähnyt ja kuullut kaiken? -- kysyi Guisen herttua. + +-- Olen kuullut jok'ainoan sanan, mitä täällä on sanottu ja tulen +muistamaan pienimmätkin yksityiskohdat kaikesta. Siitä saatte olla +vakuutettu, armollinen herra. + +-- Te siis voisitte jättää tästä kaikesta täydellisen selostuksen +hänen pyhyytensä Gregorius XIII:nen lähettiläälle? -- kysyi herttua. + +-- Voisin. + +-- Veljeni Mayennen herttua on sanonut minulle, että te olette +tehnyt kerrassaan ihmeitä meidän hyväksemme, -- jatkoi herttua. -- +Kertokaapa, mitä kaikkea olette tehnyt. + +Kardinaali ja herttuatar tulivat nyt uteliaina! heitä lähemmäksi. + +-- Olen tehnyt sen, mitä olen luvannut, armollinen herra, -- vastasi +Nicolas David. -- Se tahtoo sanoa, että olen keksinyt keinon, jonka +avulla te voitte saada Ranskan kruunun. + +-- Vai senkin! -- mutisi Chicot. Koko maailmahan haluaa päästä +Ranskan kuninkaaksi! Paras näkyy olevan pohjalla. + +Chicot oli taas saanut entisen iloisuutensa, sillä olihan hän +ennen muuta niin odottamattomalla tavalla välttänyt uhkaavan +vaaran. Toiseksi hän oli saanut selville täydellisen salaliiton. +Kolmanneksi hän siten oli löytänyt keinon kukistaakseen kaksi pahinta +vihamiestään, Mayennen ja Nicolas Davidin. + +-- Mutta jos laittomuus siinä on ylen silmiinpistävä, -- virkkoi +Guisen herttua, -- niin voimme luopua koko keinosta. En tahdo saada +niskaani kaikkia kristikunnan n.s. laillisia kuninkaita. + +-- Tämän väitteen olen jo ottanut huomioon, armollinen herra, -- +selitti asianajaja, kumartaen herttualle. Kokeneena juristina +olen ottanut selvää erilaisista asiakirjoista, jotka antavat +vahvistuksen väitteelleni kruunun perimysoikeuteen nähden. Saada +todistus laillisuudesta on samaa kuin voittaa kaikki. Ja siihen +nähden olen minä, armolliset herrat, saanut selville, että te olette +kruunun laillisia perillisiä ja että Valoisin suku on ainoastaan +valtaanpäässyt sivuhaara. + +-- Varmuus, jolla Nicolas David lausui nämä sanat, herätti hänen +korkeissa kuulijoissaan uteliaisuutta ja iloa. + +-- On kuitenkin vaikeata todistaa, -- puuttui Guisen herttua +puheeseen, -- että Lothringin suku, niin ylhäistä kuin se onkin, +voisi kilpailla etevämmyydessä Valoisin suvun kanssa. + +-- Sepä on sittenkin todistettavissa, armollinen herra, -- sanoi +mestari Nicolas ja veti taskustaan esille erään pergamentin. + +Herttua otti pergamentin asianajajan kädestä. + +-- Mikä tämä on? -- kysyi hän. + +-- Lothringin suvun sukutaulu. + +-- Ja kuka on suvun kantaisä. + +-- Kaarle suuri, armollinen herra. + +-- Kaarle suuri! -- huudahtivat kolme veljestä yht'aikaa, tosin +ilmaisten hieman epäilystään, mutta samalla myös jonkin verran +tyytyväisyyttä. -- Sehän on mahdotonta! Olihan ensimäinen Lothringin +herttua, -- jatkoi Guise, -- vain Kaarle suuren aikalainen, mutta +hänen nimensä oli Ranier eikä hän lainkaan ollut tuon suuren keisarin +sukulainen. + +-- Odottakaahan, armollinen herra, -- virkkoi Nicolas. -- Ymmärrätte +kai, etten minä aio esittää todistusta siten, että se hetipaikalla +voidaan kumota. Ennen muuta tarvitaan pitkää oikeudenkäyntiä, +joka antaa parlamentille ja kansalle tekemistä, ja sillä aikaa te +voitte voittaa puolellenne, ette kansaa, sillä se jo nyt on teidän +puolellanne, vaan parlamentin. Kuulkaa nyt seuraavaa, armolliset +herrat: Ranier, ensimäinen Lothringin herttua, oli Kaarle suuren +aikalainen. Gilbert, hänen poikansa oli Ludvig hurskaan aikalainen. +Henrik, Gilbertin poika, eli taas yksin ajoin Kaarle kaljupään kanssa. + +-- Mutta... -- väitti Guisen herttua. + +-- Hieman kärsivällisyyttä, armollinen herra. Tässä siis juuri +saavumme pääasiaan. Kuulkaahan nyt tarkoin. Bona... + +-- Niin, -- huomautti herttua, -- hän oli Ricinin, Ranierin toisen +pojan tytär. + +-- Oikein! -- jatkoi asianajaja. -- Kenen kanssa hän joutui naimisiin? + +-- Lothringin Kaarlen, Ludvig IV:nen, Ranskan kuninkaan pojan kanssa. + +-- Niin se oli, -- sanoi David. -- Lisätkää tähän: Lotharin veljen +kanssa, Lotharin, jolta, silloin kun hän oli nimeltään Ludvig V, +vallananastaja Hugo Capet riisti Ranskan kruunun. + +-- Ah, ah! -- huudahtivat yht'aikaa Mayennen herttua ja kardinaali. + +-- Jatkakaa, -- lausui Guisen herttua, -- tuossa kaikessa on jotain +totta. + +-- Lothringin Kaarle siis peri veljensä Lotharin tämän suvun +sammuessa. Nyt on Lotharin suku sammunut, siis olette te, hyvät +herrat, Ranskan kruunun ainoat ja oikeat perijät. + +-- Saakuri! -- ajatteli Chicot, -- tuo skorpiooni on myrkyllisempi +kuin luulinkaan! + +-- Mitäpä on tästä sanottava, veli? -- kysyivät kardinaali ja +Mayennen herttua. + +-- Minä sanon, -- vastasi herttua, -- että täällä Ranskassa +kaikeksi onnettomuudeksi on olemassa muuan laki, jota kutsutaan +"saalilaiseksi" ja joka, sen pahempi, tekee tyhjäksi kaikki meidän +vaatimuksemme. + +-- Sitä väitettä olen odottanutkin, armollinen herra! -- huudahti +David ylpeästi ja itserakkaasti. + +-- Mutta mainitkaapa ensimäinen esimerkki saalilaisen lain +sovelluttamisesta. + +-- Valoisin Filipin nouseminen valtaistuimelle vastoin Englannin +Edvardin oikeutettua vaatimusta. + +-- Milloinka se tapahtui? Guisen herttua koetti muistella. + +-- Vuonna 1328, -- sanoi kardinaali arvelematta. + +-- Siis 341 vuotta Hugo Capetin vallananastuksen jälkeen ja 240 +vuoden kuluttua Lotharin suvun sammumisesta. Siis oli teidän +esi-isillänne ollut oikeus kruunuun jo 240 vuotta ennen kuin +saalilaista lakia alettiin sovelluttaa. Ja tietäähän jokainen, ettei +millään lailla ole sellaista taannehtivaa vaikutusta. + +-- Te olette taitava mies, mestari Nicolas David, -- sanoi Guisen +herttua ja katseli ihaillen asianajajaa, vaikka siihen ihailuun oli +liittynyt jonkun verran halveksumistakin. + +-- Se on mainiosti harkittua, -- virkkoi kardinaali. + +-- Kerrassaan erinomaista! -- myönsi herttuatar. -- Minä siis nyt +olen kruununprinsessa enkä mene naimisiin kenenkään sen halvemman +kanssa kuin ehkä Saksan keisarin. + +-- Ja tuollaista sekamelskaako tarvitsisi minunlaiseni mies! -- +mutisi Guisen herttua. -- Pitäisikö nyt alistua siihen, että kansan +totellakseen tulisi tarkastella moisia pergamentinlehtiä, kun se sen +sijaan saisi nähdä miehen aateluuden tämän silmäin säihkystä ja tämän +miekanpitelystä? + +-- Oikeassa olet Henrik, ihan oikeassa. Jos vain kasvot otettaisiin +huomioon, niin tulisi sinusta heti kuningas, sillä nuo toiset +ruhtinaathan sinun rinnallasi näyttävät, mikäli väitetään, kerrassaan +roskaväeltä. Mutta, niinkuin mestari Nicolas David juuri äsken +sanoi, oikeusjuttu kruunun saamiseksi on välttämätön, ja kun se +kerran on voitettu, niin onpa, kuten sinä itse olet sanonut, meidän +kilpemme yhtä hyvä kuin niidenkin, jotka istuvat Europan muilla +valtaistuimilla. + +-- No, niinpä onkin tämä sukutieto oikea, -- sanoi Guisen Henrik +huoaten. Ja kas tässä, mestari Nicolas David, on teille ne kaksisataa +kulta-écuta, jotka veljeni Mayennen herttua on pyytänyt minun teille +jättämään. + +-- Ja tässä on vielä toiset kaksisataa korvaukseksi siitä uudesta +tehtävästä, jonka annamme teidän toimitettavaksenne, lausui +kardinaali asianajajalle. Tämän silmät tyytyväisyydestä säkenöivät, +kun hän solahutti kultarahat syviin taskuihinsa. + +-- Puhukaa, armollinen herra. Olen valmis kuulemaan teidän +korkeutenne käskyjä. + +-- Emme voi jättää teidän toimeksenne tämän sukutaulun viemistä +Roomaan pyhälle isälle Gregorius XIII:lle, sukutaulun, johon hänen on +annettava hyväksymisensä, ennenkuin se mihinkään kelpaa. Te olette +liian halpa henkilö voidaksenne päästä Vatikaanin ovista sisälle. +Meidän täytyy siis se tehtävä jättää Pierre de Gondylle. + +-- Kyllähän nämä Gondyt, -- puuttui puheeseen herttuatar, -- +ovat älykästä väkeä, mutta meidän ei ole niihin luottamista. +Heitä kannustaa vain oma kunniahimonsa, ja senhän ne voivat saada +tyydytetyksi yhtä hyvin palvelemalla kuningas Henrikkiä. + +-- Sisaremme on oikeassa, -- virkkoi Mayennen herttua tavalliseen +suoraan tapaansa. -- Emme voi uskoa asiatamme Pierre de Gondylle yhtä +varmasti kuin Nicolas Davidille, joka on meidän puoluelaisiamme ja +jonka me voimme hirtättää silloinkuin mielemme tekee. + +Tällä herttuan leikinlaskulla, jonka hän ihan kursailematta lausui +asianajajan kuullen, oli tuohon liigalaisparkaan mitä omituisin +vaikutus. Hän räjähti räikeään nauruun, josta samalla kuvastui mitä +suurin kauhu. + +-- Veljeni Kaarle vain laskee leikkiä, -- sanoi Guisen Henrik tuolle +kalpenevalle asianajajalle, -- ja mehän tiedämme, että te olette +asiallemme uskollinen. Sen olette jo monta eri kertaa osottanut. +Kuitenkin olen jo etukäteen ryhtynyt varovaisuustoimenpiteisiin. +Pierre de Gondyn on vietävä tuo sukutaulu Roomaan, tietämättä +itsekään siitä mitään. Paavi saa sen sitten joko hyväksyä taikka +hylätä, ilman että Gondyllä on siitä aavistustakaan. Te, Nicolas +David, saatte matkustaa jotenkin samoihin aikoihin hänen kanssaan +ja odotella häntä Chalons'issa, Lyonissa tai Avignonissa, meiltä +saamainne määräysten mukaisesti. Niin ollen tulette te olemaan ainoa, +joka tuntee tehtävän salaisuuden. Näettehän siis, että yhä olette ja +tulette jäämäänkin meidän uskotuksemme. + +David kumarsi. + +-- Ehtosi tiedät, ystävä parka! -- mutisi Chicot. -- Tulet +hirtetyksi, jos vähääkään luikertelet. Mutta ole huoletta! Sillä +pyhän Genovevan kautta vannon minä, että sinä nyt tällä hetkellä +heilut kahden hirsipuun välillä, mutta että se niistä, joka nyt on +sinua lähinnä, on juuri se, jonka minä aion sinulle valmistaa. + +Nuo kolme veljestä pukeutuivat taas kaapuihinsa ja poistuivat, +samoinkuin heidän sisarensa, kirkosta. David meni heidän perästään. + +Portinvartija sulki oven, sammutti kuorissa tuikkavan lampun ja meni +sitten tiehensä. + +Kului viisi, Chicotin mielestä hyvin pitkää minuuttia, ilman että +mikään häiritsi hiljaisuutta ja pimeyttä. + +-- Hyv'on! -- tuumi gascognelainen. -- Nyt tuntuu näytelmä viimeinkin +olevan lopussa. Onpa jo aika koettaa päästä täältä pois. + +Chicot, joka nähtyään hautain aukenevan ja rippituoleissa olevan +asukkaita, oli luopunut ensi aikomuksesta jäädä kirkkoon aamun +sarastukseen asti, ryömi nyt varovasti ulos rippituolistaan. Hän oli +jo aikaisemmin muutamasta nurkasta huomannut tikapuut, joita kaiketi +käytettiin ikkunain puhdistamiseen. Hän ei hukannut hetkeäkään. +Hapuillen käsillään eteensä hän hiipi hiljaa eteenpäin, ja hänen +onnistui, kolinaa synnyttämättä, päästä tikapuitten luo, jotka hän +sitten nosti ikkunaa vasten. Kuun valossa hän huomasi, ettei ollut +laskelmissaan erehtynyt: ikkuna oli luostarin kirkkotarhan puolella, +ja sen takana taas oli Bordellen katu. + +Hän avasi ikkunan, asettui siihen kahanreisin istumaan ja ilon tai +pelon aiheuttamalla voimalla siirsi tikapuut kirkon sisäpuolelta sen +ulkopuolelle. Laskeuduttuaan kaikella kunnialla maahan, piilotti hän +tikapuut erääseen pensaaseen, hiipi sitten kadun vieressä olevan +muurin juurelle ja kiipesi siitä ketterästi yli, pudottaen muutamia +irtonaisia kiviä kadulle. + +Näin pitkälle päästyään Chicot hieman hengähti. Saaden vain +muutamia pieniä naarmuja, oli hän välttänyt vaaran, jolloin hänen +henkensä useamman kerran oli ollut hiuskarvan varassa. Hän riensi +nyt Saint-Jacquesin kadulle eikä pysähtynyt ennenkuin oli päässyt +Runsaudensarven ravintolan luo. Sen ovelle hän koputti. + +Mestari Claude Bonhomet tuli itse avaamaan. Hänen tapaisensa mies +hyvin tiesi, että pikku epäjärjestyksistä kyllä tulee runsas maksu. +Hän pitikin enemmän noista ylimääräisistä tuloista kuin tavallisista. + +Heti paikalla hän tunsi Chicotin, huolimatta siitä, että tämä oli +lähtenyt sieltä ulos aatelismiehenä ja palasi nyt takaisin munkkina. + +-- Ah, tehän se olettekin, hyvä herra! -- virkkoi hän. -- Tervetuloa! + +Chicot pisti ecuun rahan hänen kouraansa. + +-- Miten veli Gorenflot jaksaa? -- kysäsi hän. + +Leveä, irvistystä muistuttava hymyily levisi ravintoloitsijan +kasvoille. Hän avasi pikku huoneen oven ja sanoi: + +-- Katsokaa itse! + +Veli Gorenflot kuorsasi ihan samassa paikassa, johon Chicot oli hänet +jättänytkin. + +-- Kas hiivattia, sehän on minun kunnon ystäväni! -- virkkoi +gascognelainen. -- Aavistamattasi olet sinä nähnyt merkillisen unen. + + + + +23. + +Matkatoveri. + + +Näiden tapahtumain jälkeisenä päivänä olisi lukijamme, jos hän olisi +kulkenut Parisista Angersiin vievää tietä, Chartresin ja Nogentin +välillä huomannut kaksi ratsastajaa, aatelismiehen palvelijoineen. + +Edellisenä iltana olivat nämä ratsastajat, hevoset vaahdossa, +saapuneet Chartresiin. Olipa toinen hevosista sortunutkin +tuomiokirkon edustalle. Ja kun se sattui tapahtumaan juuri siihen +aikaan, jolloin uskovaiset menivät messuun, oli Chartresin +porvareille ollut aika hupaista katsella tuota puolikuollutta +hevosta. Sen omistaja ei taas näyttänyt tapahtuneesta vahingosta +vähääkään välittävän, ikäänkuin hevonen olisi ollut jokin +jonninjoutava arvoton koni. Olivatpa muutamat huomanneet senkin, että +pitempi ratsastaja oli pistänyt ecun muutaman pojan kouraan, jotta +tämä johdattaisi matkustavaiset johonkin läheiseen ravintolaan. Saman +ravintolan takaportista olivat matkustajat puoli tuntia myöhemmin +ratsastaneet edelleen uusilla, levänneillä hevosilla. + +Päästyään avoimelle kedolle, läheni pitempi ratsastaja lyhempää ja, +sylinsä levittäen, virkkoi: + +-- Paras pikku vaimoni, nyt voit syleillä minua kaikessa rauhassa. +Sillä nyt meillä ei enää ole mitään pelkäämistä. + +Rouva Saint-Luc -- sillä hänpä se juuri olikin -- kumartui +miellyttävästi hiukan sivulle ja siirtäen väljää viittaansa, johon +oli kietoutunut, laski kätensä nuoren miehen olkapäälle, katsoi häntä +syvälle silmiin ja painoi suudelman hänen huulilleen. + +-- Ah! -- huudahti Saint-Luc. -- Miten suloista onkaan tuntea +olevansa vapaa! Oletko sinä, Jeanne, milloinkaan ollut vapaa? + +-- Minäkö? -- vastasi tuo nuori nainen reippaasti. -- En milloinkaan! +Vasta nyt voin ensi kerran sanoa olevani täysin vapaa. Isäni oli +epäluuloinen. Äitini ei juuri koskaan kävellyt ulkosalla. Minä +en koskaan saanut pistää nokkaani oven ulkopuolelle muuten kuin +opettajattaren, kahden kamarineitsyeen ja pitkän lakeijan seurassa, +niin etten muista juoksennelleeni nurmikolla kertaakaan sen perästä +kun vallattomana pikku lapsena juoksentelin yli Méridorin laajain +metsäin ystäväni Dianan seurassa, jolloin me useinkin jouduimme niin +eksyksiin, ettemme saaneet selkoa toisistamme. Mutta sinä, rakkahin +Saint-Luc, sinä kai ainakin olet ollut vapaa? + +-- Minäkö vapaa? + +-- Niin, tietysti. Mieshän... + +-- Senpähän tiedät! En koskaan. Minähän olen aina oleskellut +kuninkaan luona enkä ankarain hovisääntöjen vuoksi ole koskaan saanut +sieltä poistua. Heti kun hetkeksikään erkanin hänen seurastaan, +kuulin hänen vaikeroivan äänensä alituiseen huutavan: + +-- Saint-Luc, hyvä ystäväni minulla on ikävä, tule ikävöimään minun +kanssani. -- Vai vapaa minä olisin ollut! Jopahan jotakin! Ei minun +ruumistani silloin olisi kureliivi kuristanut eivätkä kaulukset +kaulaani puristaneet. En silloin olisi tarvinnut tukkaani kähertää, +enkä olisi huolinut tuosta pirullisesta barettipäähineestä, joka +nuppineuloin oli pääkuoreeni kiinnitetty. Ah, ei, ei, paras Jeanne, +luulenpa olleeni vielä enemmän sidottu kuin mitä sinä olet ollut! +Mutta niinpä nyt näetkin, miten minä vapaudestani nautin. Se on, +kautta jumalan, ihanaa, ja miten kumman lailla sen tuleekaan +itseltään riistäneeksi, kun kerran on vapaus valita. + +-- Mutta entä jos meidät saadaan kiinni, Saint-Luc? -- huomautti +nuori rouva ja katsahti levottomasti taakseen. -- Entä jos meidät +teljetään Bastiljiin? + +-- Ooh, kyllä me osaamme pysytellä piilossa, -- vastasi Saint-Luc. + +-- Niin, -- myönnytti Jeanne, -- kai me säilymme turvassa. Jos sinä +tuntisit Méridorin, sen suunnattomat tammimetsät, sen loppumattomat +polut, sen kirkkaat, solisevat purot, jotka luikertelevat katveisten +lehdikköjen lomitse, niin sinä saisit kaiken tuon keskellä nähdä +tämän pikku valtakunnan kuningattaren, näiden Armidan puutarhain +haltiattaren, kauniin, verrattoman Dianan. Sinä tulet häntä +rakastamaan, Saint-Luc, siitä minä olen vakuutettu. + +-- Minä rakastan häntä jo etukäteen, koska hän kerran on sinua +rakastanut. + +-- Oi, olenpa varma siitä, että hän vieläkin minua rakastaa ja on +aina rakastava! Diana ei ole oikullinen eikä hänen ystävyytensä +ole vain hetkellinen. Ajatteleppa, miten autuasta elämää me +tulemmekaan viettämään siinä kukkaisasumuksessa, jonka kevät pian +on ihanimmilleen sulostuttava! Diana hoitaa isänsä taloa. Meidän ei +siis tarvitse olla levottomia. Vanha parooni on soturi Frans I:sen +ajoilta, jonka menneisyydestä on vain yksi ainoa muisto: Marignanon +voitto ja Pavian tappio. Nykyisin häntä johtaa vain yksi ainoa ajatus +ja yksi ainoa tulevaisuuden toivo: hänen rakas Dianansa. Me voisimme +asua Méridorissa ilman että hän koskaan saisi sitä tietää. Ja jos hän +sen saa tietää, niin tarvitsee meidän vain pitää hänen puoltaan, kun +hän sanoo, että Diana on maailman kaunein tyttö ja että Frans I on +suurin sotapäällikkö, mitä milloinkaan on ollut olemassa. + +-- Se on oleva ihanaa, -- sanoi Saint-Luc, -- mutta minusta tuntuu +siltä, että minulla paroonin kanssa tulee syntymään vakavia kiistoja. + +-- Mistä niin? Frans I:stäkö? + +-- Ei. Hänen sotaherransa minä jätän rauhaan. Mutta mitä tulee tuohon +maailman kaikkein kauniimpaan tyttöön, niin... + +-- Eihän minua voi lukea tyttöihin kuuluvaksi, sillä olenhan minä +sinun vaimosi! + +-- Ah, todellakin, niinhän se onkin! -- myönnytti Saint-Luc. + +-- Ajatteleppas, rakkaani, meidän elämäämme! -- jatkoi Jeanne. +-- Aamusta iltaan me samoilemme metsiä, jotka ovat sen pikku +paviljonkimme ympärillä, sen saman, jonka Diana asunnoksemme antaa. + +-- Rientäkäämme, Jeanne, -- kiirehti Saint-Luc. + +-- Minä jo nyt niin mielelläni olisin Méridorissa. + +He kannustivat hevosiaan, ja nämä kiitivät nopeasti eteenpäin. Niin +he pääsivät Chartresista Mansiin ja viipyivät siellä, ollen melkein +täydellisesti turvassa kaikelta etsinnältä, koko päivän. Seuraavana +päivänä he tulivat siihen hietaiseen metsäseutuun, joka ulottui +Guecelardista Ecomoyhin, ja olivat iloissaan siitä, että vielä samana +iltana ehtisivät Méridorin linnaan. + +Saint-Luc oivalsi nyt, että he olivat pelastuneet, sillä hän tunsi +kuninkaan vaihtelevan mielenlaadun, joka oli väliin äkkipäinen, +väliin veltto. Hän tiesi, että kuningas siinä mielentilassaan, +jossa oli Saint-Luc'in poistuessa ollut, olisi joko lähettänyt +heidän jälkeensä kaksikymmentä pikaratsastajaa ja sata sotamiestä +ja käskenyt niiden noutaa heidät kuolleina tai elävinä eteensä, +tahi olisi häneltä ehkä päässyt syvä huokaus ja hän olisi, käsiään +sängystään ojennellen mutissut: + +-- Ah, Saint-Luc, sinä petturi! Miksi en ole sinua jo ennen tuntenut? + +Mutta kun pakolaiset eivät olleet nähneet mitään pikaratsastajia +eivätkä ainoatakaan sotamiestä, niin oli todennäköistä, että Henrik +III mainitussa tilaisuudessa oli ollut välinpitämättömällä tuulellaan. + +-- Hyvä! -- ajatteli Saint-Luc. -- Rajuilma onkin nyt sen sijaan +kohdistunut Chicot parkaan, joka, niin hullu kuin onkin -- ja ehkäpä +juuri senvuoksi, että hän on hullu --, oli antanut minulle niin +mainion neuvon. Minä pääsen koko pälkähästä korkeintaan sillä, että +tulen antaneeksi aihetta enemmän tai vähemmän sattuvaan pilkkarunoon. + +Äkkiä huomasi Saint-Luc, miten hänen vaimonsa laski kätensä hänen +käsivarrelleen. Hän hätkähti, sillä se ei ollut mitään hyväilyn +tapaista. + +-- Katsoppas: -- huusi Jeanne. + +Saint-Luc käännähti ympäri ja huomasi kaukaa ratsastajan, joka +matkusti samaa tietä kuin hekin ja joka näytti kannustavan ratsuaan. + +Tuon henkilön äkillistä ilmestymistä piti Saint-Luc pahana enteenä, +joko siitä syystä, että todellisuus tahtoi nyt häiritä hänen iloista +mielioloansa, tai senvuoksi, että hänen osottamansa tyyneys oli +teeskenneltyä ja että hän yhäkin pelkäsi jotain kuninkaan oikkua. + +-- Meidän on paettava, -- virkkoi Jeanne ja kannusti hevostaan. + +-- Ei, -- vastasi Saint-Luc, sillä tuntemastaan pelokkuudesta +huolimatta ei hän vielä ollut mahtiaan menettänyt. -- Ei ole tarpeen. +Tuo ratsastajahan on, sikäli kuin saatan nähdä, aivan yksinäinen, +eikä meidän tule lähteä yhtä ihmistä karkuun. Voimmehan ratsastaa +sivulle ja antaa hänen mennä ohitse, niin voimmehan sitten jatkaa +matkaamme. + +-- Mutta entä jos hän pysähtyy? + +-- No, jos hän pysähtyy, niin saammehan silloin nähdä, kenen kanssa +olemme tekemisissä, ja voimme sitten toimia asianhaarain mukaan. + +-- Olet oikeassa, -- vastasi Jeanne, -- ja on väärin, että minä +pelkään, kun minulla kerran on Saint-Luci'ni suojelijanani. + +-- Mutta kun kumminkin oikein asiata ajattelen, niin lienee sentään +parasta, että pakenemme metsään, -- jatkoi Saint-Luc, katsahdettuaan +vielä kerran tuntemattomaan, joka, heti pakolaiset huomattuaan oli +päästänyt ratsunsa täyteen neliseen, -- sillä hänen hattunsa nauha ja +hänen kaulusröyhelönsä herättävät minussa hiukan epäluuloa. + +-- Ah, kuinka voivat nauha ja röyhelö sinua pelästyttää? + +-- Nauhan väri on juuri hovin muotia ja kaularöyhelö on ihan äsken +leikattu. Sitäpaitsi ovat tuollaiset nauhat kallisarvoisia, niin +ettei niitä mikään köyhä maalais-aatelismies kanna. Ei, hyvä Jeanne, +kyllä meidän on kiiruhdettava, sillä tuo ratsastaja näyttää minusta +korkean herrani ja kuninkaani lähettiläältä. + +-- Niin, joutukaamme, -- myönnytti nuori rouva ja värisi kuin +haavanlehti ajatellessaan sitä mahdollisuutta, että hänen pitäisi +erota miehestään. + +Mutta pakeneminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Kuusia oli niin +tiheässä, että niiden oksat muodostivat kuin jonkinlaisen muurin, ja +hieta oli niin pehmoista, että hevoset upposivat siihen kovin syvälle. + +-- Oi, hyvä jumala, juuri meitähän tuo ratsastaja ajaa takaa! -- +huudahti nuori rouva. + +-- Kautta kunniani, -- virkkoi Saint-Luc, pysäyttäen hevosensa, -- +jos hän ajaa meitä perästä, niin katsotaanpa mitä hän haluaa. Sillä +jos hän hyppää alas hevosen selästä, niin tapaa hän meidät tuossa +tuokiossa. + +-- Hän pysähtyy, -- huomautti Jeanne. + +-- Näkyypä hän laskeutuvan alaskin, -- lisäsi Saint-Luc, -- ja +tulevan tänne metsään. Minä menen häntä vastaan. + +-- Odotappas! -- virkkoi Jeanne, pidättäen miestään. -- Minusta +tuntuu siltä, että hän huusi. + +Sidottuaan hevosensa kiinni muutamaan puuhun, tunkeutui tuo +tuntematon mies metsään ja huusi: + +-- Kuulkaahan, jalo herra! Älkää hiidessä pitäkö tuollaista kiirettä! +Olen löytänyt erään esineen, jonka te olette hukannut. Pysähtykäähän +toki, pikku herra palvelija! -- jatkoi tuntematon. -- Te olitte +unohtanut rannerenkaanne Courvillen majataloon. Helkkari vieköön! +Nainen ei jätä saattajaansa tuolla tavoin jälkeensä, vaikkapa hän +olisikin itse kunnon rouva de Cossé. Äitinne nimessä, pyydän, älkää +antako minun juosta tällä lailla! + +-- Minäpä tunnen tuon äänen! -- huudahti Saint-Luc. + +-- Ja hän mainitsi minun äitini nimen. + +-- Oletko sitten unohtanut rannerenkaasi, ystäväni? + +-- Olenpa niinkin! Huomasin sen vasta tänä aamuna, mutta en voinut +muistaa, mihin sen olin jättänyt. + +-- Oo, sehän on Bussy, meidän ystävämme! -- huudahti Saint-Luc ja +riensi tulijaa vastaan. + +-- Saint-Luc! En siis erehtynytkään, -- virkkoi Bussy iloisella +ja soinnukkaalla äänellään ja yhdellä harppauksella loikkasi +vastanaineiden luo. -- Hyvää päivää, hyvä kreivitär! -- jatkoi hän +nauraen ja ojensi Jeannelle esineen, jonka tämä tosiaankin oli +unohtanut Courvillen majataloon. + +-- Tuletteko pidättämään meidät kuninkaan nimessä, herra Bussy? -- +kysäsi Jeanne hymyillen. + +-- Minäkö? En, kautta taivaan! En ole hänen majesteettinsa kanssa +niin hyvä ystävä, että saisin sellaisia toimia tehtäväkseni. Löysin +teidän rannerenkaanne Courvillesta ja siitä päätin, että te olette +matkalla tännepäin. Kannustin hevostani, sain teidät näkyviini, +oivalsin heti, ketä te olitte, ja olen nyt; tahtomattani tullut +ajaneeksi teitä takaa. Suonette minulle anteeksi. + +-- Siis vain sattuma, -- virkkoi Saint-Luc, joka yhäkin hiukan +epäili, -- on saattanut teidät matkustamaan samaa tietä meidän +kanssamme? + +-- Niin, sattuma, tai paremmin sanoen sallimus, -- vastasi Bussy. + +Viimeinenkin epäilyksen hiven katosi nyt Saint-Luc'ista, nähdessään +tuon kauniin ylimyksen säteilevät kasvot ja hänen verrattoman +hymyilynsä. + +-- Siis tekin olette matkalla? -- kysyi Jeanne. + +-- Matkalla olen, -- vastasi Bussy ja hyppäsi ratsunsa selkään. + +-- Mutta ette ainakaan meidän tapaamme? Nimittäin epäsuosioon +joutumisen vuoksi. + +-- Eipä paljo puutu! + +-- Mihin sitten matka? + +-- Angersiin päin. Entä teillä? + +-- Sinne meilläkin. + +-- Ahaa! Jopa ymmärrän. Brissac on noin kymmenen liöön päässä täältä, +ja te kai aiotte pelästyneiden kyyhkysten lailla etsiä suojaa +esi-isien linnasta. Sehän on vallan jumalallista, ja minä kadehtisin +teidän onneanne ellei kateus olisi niin suuri vika. + +-- Ah, herra Bussy, -- sanoi Jeanne myötätuntoisuuttaan ilmaisten, -- +menkää naimisiin ja te tulette yhtä onnelliseksi kuin mekin olemme. +Minä vakuutan, että on hyvin helppoa olla onnellisia, kun vaan +rakastaa toisiaan. + +Näin sanottuaan hän loi hymyillen katseensa Saint-Luciin, ikäänkuin +vaatiakseen tämän todistamaan väitteensä todenperäisyyden. + +-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- minä epäilen sellaista +onnea. Eipä aina teidän tavallanne päästäkään kuninkaallisilla +etuoikeuksilla naimisiin. + +-- Lorua! Teitähän kaikki rakastavat. + +-- Kun kaikki rakastavat, hyvä rouva, -- vastasi Bussy huoaten, -- +niin on se sama kuin ei kukaan rakastaisi. + +-- No niin, -- virkkoi Jeanne, katsahtaen merkitsevästi mieheensä, +-- sallikaapa, että me naitamme teidät. Se ensinnäkin olisi hyväksi +turvaksi monelle tuntemalleni naineelle miehelle. Sitten lupaan minä +vielä, että te saisitte tuntea sitä autuutta, jonka olemassaolon nyt +kiellätte. + +-- Minä en kiellä sellaisen autuuden olemassaoloa, hyvä rouva, -- +vastasi Bussy, taaskin huoaten, -- minä vain väitän, ettei se autuus +tule minun osakseni. + +-- Tahdotteko, että minä toimitan teidät naimisiin? -- toisti rouva +Saint-Luc. + +-- Jos tahdotte naittaa minut oman mielenne mukaan, niin minä vastaan +kieltävästi, mutta jos naitatte minut minun oman makuni mukaan, niin +silloin suostun. + +-- Te sanotte tuon sellaisella äänenpainolla kuin olisitte päättänyt +jäädä poikamieheksi. + +-- Ehkäpä. + +-- Te kai sitten olette rakastunut sellaiseen naiseen, jonka kanssa +ette saa mennä naimisiin? + +-- Arvatkaa, herra kreivi, -- virkkoi Bussy, -- ja pyytäkää +vaimoltanne, ettei hän iskisi tuhansia tikarinpistoja minun sydämeeni. + +-- Olkaa varuillanne Bussy. Te saatatte minut tosiaankin +kuvittelemaan, että olette rakastunut vaimooni. + +-- Siinä tapauksessa täytyy teidän toki myöntää, että minä olen ylen +tunnollinen rakastaja ja että aviomiehet menettelevät väärin, jos +ovat minulle mustasukkaisia. + +-- Se on totta, -- vastasi Saint-Luc muistaen, että se oli +juuri Bussy, joka oli tuonut hänen vaimonsa Louvreen. -- Mutta +samantekevää. Myöntäkää kuitenkin, että sydämenne ei enää ole teidän +omanne. + +-- Sen myönnän, -- vastasi Bussy. + +-- Rakkaudestako vaiko jostain oikusta se johtuu? -- kysyi Jeanne. + +-- Äärettömästä rakkaudesta, hyvä rouva. + +-- Minä teen teidät terveeksi: minä toimitan teidät naimisiin, +niinkuin jo sanoin. + +-- Sitä minä epäilen. + +-- Ja minä teen teidät niin onnelliseksi kuin miksi te yleensä +ansaitsette tulla. + +-- Äh, hyvä rouva. Ainoa onneni nykyisin on saada olla onneton. + +-- Minä olen kovin itsepäinen, sen sanon teille jo edeltäpäin, -- +vakuutteli Jeanne. + +-- Olen sitä minäkin, -- vastasi Bussy. + +-- Teidän täytyy taipua, kreivi. + +-- Kuulkaapas, hyvä rouva, -- virkkoi nyt tuo nuori mies. -- +Matkustakaammepa nyt yhdessä hyvinä ystävinä. Ensinnäkin me, jos +suvaitsette, ratsastaa karahutamme pois tältä hietamaalta ja sitten +valitsemme majapaikaksemme tuon soman pikku kylän, joka näkyy tuolta +kauvempaa. + +-- Niin, sen tai jonkin muun. + +-- Samapa se, minulle se on ihan yhdentekevää. + +-- Tuletteko siis meidän mukanamme? + +-- Tulen, siksi kun saavun sinne, jonne aion, ellei teillä +puolestanne ole mitään sitä vastaan. + +-- Päinvastoin. Mutta vielä parempi olisi, että tulisitte sinne, +mihin me aiomme. + +-- Ja mihin sitten? + +-- Méridorin linnaan. + +Veri kohosi Bussyn kasvoille ja virtasi sitten takaisin sydämeen. Hän +meni niin kalpeaksi, että olisi paljastanut itsensä, ellei Jeanne +siinä samassa olisi hymyillen katsahtanut mieheensä. + +-- Vai Méridorin linnaan, hyvä rouva, -- virkkoi Bussy, toinnuttuaan +sen verran, että kykeni hyvin lausumaan sen nimen. -- Mikä linna se +on, jos saan luvan kysyä? + +-- Se on maatila, jonka muuan hyvä ystäväni omistaa, -- vastasi +Jeanne. + +-- Teidän hyvä ystävänne... joka... joka nytkin oleksii maatilallaan? +-- jatkoi Bussy. + +-- Tietenkin, -- vastasi rouva Saint-Luc, ollen kokonaan tietämätön +niistä tapahtumista, joita kahden viimeisen kuukauden kuluessa +Méridorin linnassa oli sattunut. -- Ettekö sitten koskaan ole +kuullut puhuttavan parooni Méridorista, joka on Poitoun varakkaimpia +ylimyksiä, ja... + +-- Ja...? -- toisti Bussy huomatessaan, että Jeanne katkaisi +lauseensa. + +-- Ja hänen tyttärestään, Diana Méridorista, kauneimmasta tytöstä, +mitä maa milloinkaan on päällään kantanut? + +-- En, hyvä rouva, -- vastasi Bussy ja oli vähällä tukehtua +mielenliikutuksesta. + +Ja sill'aikaa kun Jeanne vielä kerran omituisin silmäyksin katsahti +mieheensä, kysyi tuo kaunis ylimys sielussaan itseltään, mikä +kumman kohtalo hänet oli satuttanutkin noiden ihmisten pariin, +jotka puhuivat Diana Méridorista ja jotka ikäänkuin kaikuna tulivat +vastanneeksi hänen sydämensä ainoaan ajatukseen. + +Olikohan tarkoitus tutkia häntä? Se ei ollut lainkaan luultavaa. +Mahtoiko se olla jokin ansa? Sehän oli miltei sula mahdottomuus. +Saint-Luc oli lähtenyt Parisista jo ennenkuin hän oli saanut tietää, +että Monsoreaun kreivitär oli Diana Méridor. + +-- Onko tästä vielä pitkältäkin matkaa linnaan? -- kysyi Bussy. + +-- Seitsemän liöötä luullakseni. Ja loisinpa vetoa siitä, että +vietämmekin yömme siellä emmekä tuossa pikku kylässä, josta äsken +mainitsitte. Tehän tulette meidän mukanamme, vai kuinka? + +-- Tulen, hyvä rouva. + +-- No, -- virkkoi Jeanne, -- se on jo askeleen ottamista lähemmäs +sitä autuutta, jota teille ehdotin. + +Bussy kumarsi. Hetkisen olivat he kaikki ääneti. Mutta Bussy, joka +vielä halusi saada yhtä ja toista tietää, rohkaistui vihdoin tekemään +muutamia kysymyksiä. + +-- Millainen mies on se parooni Méridor, josta te puhuitte? + +-- Täydellinen ylimys, entisajan ritari. + +-- Kenen kanssa hänen tyttärensä on naimisissa? -- kysyi nyt Bussy, +koettaen saada ääneensä mahdollisimman varmaksi. + +-- Dianako naimisissa? + +-- Mitä kummallista siinä olisi? + +-- Ei mitään. Mutta Diana tietystikään ei ole naimisissa, sillä +silloin olisin minä siitä ensimmäisenä saanut tiedon. + +Tuskallinen huokaus pulpahti Bussyn rinnasta. + +-- Neiti Méridor on siis isänsä luona? -- kysyi hän. + +-- Niin toivomme, -- vastasi Saint-Luc korostaen sanojaan, siten +vaimolleen osottaakseen, että oli häntä ymmärtänyt ja että hän +hyväksyi hänen ajatuksensa ja suunnitelmansa. + +-- Ah, katsokaapas tuonne! -- huudahti yht'äkkiä Jeanne ja kohottausi +satulassaan. -- Tuolla jo näkyvät linnantornit! Näettekö, herra +kreivi? + +-- Näen, näen, -- vastasi Bussy niin voimakkaan mielenliikutuksen +valtaamana, että se häntä itseäänkin hämmästytti. -- Kyllä minä näen. +Se on siis Méridorin linna. + +Ja tuota uljasta herraskartanoa katsellessaan muistui hänelle +mieleen vanki parka, joka oli kätketty Saint-Antoinen kadun varrella +sijaitsevaan ahtaaseen asuntoon. + +Vielä kerran hän huokasi, mutta nyt se ei ollut yksistään +tuskanhuokaus. Lupaamalla autuutta oli rouva Saint-Luc saanut hänet +jo melkein toivomaan. + + + + +24. + +Lapseton ukko. + + +Kahden tunnin kuluttua he saapuivat Méridorin linnaan. + +Bussy oli kysynyt itseltään, pitäisikö hänen noille hyville +ystävilleen kertoa se seikkailu, jonka kautta Diana oli joutunut +pois Méridorista. Mutta jos hän kerran asiasta jotain mainitsisi, +olisi hänen ilmaistava paitsi sitä, minkä koko maailma kohta saisi +tietää, myöskin sellaista, jonka hän vain yksin tiesi ja jota hän +ei kenellekään tahtonut ilmaista. Hän niin ollen luopui aikeestaan, +sillä siitä olisi aiheutunut lukemattomia uteluja, kyselyjä ja +viittauksia. + +Sitäpaitsi tahtoi Bussy Méridorissa esiintyä kokonaan outona +henkilönä. Hän halusi ilman mitään valmistelua nähdä parooni +Méridorin, kuulla hänen puhuvan Monsoreaun kreivistä ja Anjoun +herttuasta. Sanalla sanoen: hän tahtoi tulla vakuutetuksi, ei siitä, +missä määrin Dianan kertomus oli totuudenmukainen, sillä hän ei +hetkeäkään ollut epäillyt tuon enkelinpuhtoisen olennon tiedonantoja, +vaan siitä, eikö Diana ehkä jossain suhteessa ollut saattanut erehtyä +ja oliko se selonteko, jota hän niin osanottavaisesti oli kuunnellut, +kaikin puolin paljastanut asiain oikean laidan. + +Niinkuin näkyy, otti Bussy huomioonsa kaksi seikkaa, jotka +pysyttävät miehen rakkauden huumeessa ollessaankin järkevyyden +piirin sisäpuolella: hän oli näet varovainen uskottujensa valinnassa +ja hän tahtoi omistaa tuolle jumaloimalleen olennolle mitä syvintä +kunnioitusta. + +Ja niinpä joutuikin rouva Saint-Luc, naisellisesta +tarkkanäköisyydestään huolimatta, kokonaan väärään käsitykseen Bussyn +tunteista; ja Bussyn itsensähillitsemistaito sai rouvan vakuutetuksi +siitä, että tuo nuori mies nyt vasta ensi kertaa kuuli Dianan nimeä +mainittavan ja luuli kai saavansa nähdä vain tavallisen mukiinmenevän +maalaistytön. + +Senvuoksi hän valmistautuikin nauttimaan Bussyn pian huomattavasta +hämmästyksestä. + +Kuitenkin häntä itseäänkin hämmästytti muuan seikka, se nimittäin, +että kun vartija torventoitotuksella oli antanut tiedon vieraiden +saapumisesta, ei Diana kiiruhtanutkaan nostosillalle, vaikka hän +ennen aina tuon merkin kuultuaan oli niin tehnyt. Dianan sijasta +näkyi linnan portista kompuroivan ukko, vuosien koukistama, keppi +tukenaan. Iltatuuli läikytteli hänen lumivalkeita hiuksiaan. + +Kaksi isoa koiraa kintereillään hän meni nostosillan yli. Päästyään +rintavarustukselle kysyi ukko heikolla äänellä: + +-- Kuka kunnioittaa ukko parkaa tulemalla häntä tervehtimään? + +-- Minä! Minä, paras parooni Augustin, -- kajahti nuoren rouvan +reipas ääni. + +Mutta sen iloisen hämmästyksen ilmeen sijaan, jota Jeanne oli +odottanut näkevänsä, ukko vain kohotti päätään ja tuijotti tulijoihin. + +-- Te, -- virkkoi hän, -- te? Minä en näe mitään. Ken te sitten +olette?... + +-- Voi hyvä Jumala! -- huudahti Jeanne. -- Ettekö sitten enää minua +tunne? Ah, onhan totta, että valepukuni... + +-- Antakaa anteeksi, -- lausui ukko, -- mutta en enää näe juuri +lainkaan. Vanhuksen silmät eivät kestä itkemistä, ja kun ne itkevät +liian paljo, niin kyyneleet himmentävät niiden näön. + +-- Ah, rakas parooni, -- virkkoi nyt nuori rouva, -- huomaanpa +todellakin, että silmänne ovat käyneet ylen heikoiksi. Sillä muuten +olisitte te kyllä, valepuvustani huolimatta, minut tuntenut. Minun, +siis täytyy sanoa teille nimeni: minä olen kreivitär Saint-Luc. + +-- Saint-Luc! -- toisti ukko. -- Minä en tunne teitä. + +-- Tyttönimeni oli Jeanne de Cossé Brissac. + +-- Ah, hyvä Jumala! -- huudahti ukko ja koki vapisevin käsin saada +rautaporttia auki. + +Jeanne, joka ei vähääkään ymmärtänyt tästä omituisesta vastaanotosta, +jota hän oli kuvitellut aivan toisenlaiseksi ja jonka hän luki ukon +vanhuuden ja hänen heikontuneitten sielunvoimainsa syyksi, hyppäsi, +huomattuaan tulleensa tunnetuksi, ratsunsa selästä alas ja heittäytyi +vanhan tapansa mukaan paroonin syliin. Tällöin hän huomasi, että ukko +itki. + +-- Ukko itkee ilosta, -- ajatteli hän. -- Ah! Sydänhän on aina niin +nuori. + +-- Tulkaa, -- virkkoi ukko, suudeltuaan Jeannea otsalle. + +Ikäänkuin ei olisi rouvan seuralaisia huomannutkaan, palasi parooni +hitain askelin linnaan, koirat perässään. + +Linna näytti hyvin omituiselta ja surumieliseltä. Kaikissa ikkunoissa +oli sisäpuoleiset luukut suljetut, ja koko linnaa olisi voinut +verrata tavattoman suureen hautaan. Ne muutamat harvat palvelijat, +joita siellä täällä liikuskeli, olivat muotiinpuetut. Saint-Luc loi +katseen rouvaansa ikäänkuin kysyäkseen, tällaisenako tämä oli luullut +linnan tapaavansa. Jeanne sen katseen ymmärsi ja kun hän itsekin +halusi päästä tuosta kiusallisesta epävarmuudentunteesta, tarttui hän +paroonin käteen ja kysäsi: + +-- Mutta missä on Diana? Eikö hän kaikeksi onnettomuudeksi olisikaan +täällä kotona? + +Ukko pysähtyi äkisti, kuin salaman satuttamana, katseli nuorta rouvaa +kauhun ilme kasvoillaan ja huokasi: + +-- Diana! + +Tuon nimen kuultuaan katsahtivat koirat herraansa ja päästivät +surkean ulvonnan. + +Bussya väkistenkin värisytti. Jeanne katsahti Saint-Luciin, eikä +tämä puolestaan tiennyt, pitikö hänen mennä eteenpäin vaiko kääntyä +takaisin. + +-- Diana! -- toisti ukko, kuin olisi hän tarvinnut aikaa +ymmärtääkseen tuon hänelle tehden kysymyksen. -- Ettekö siis tiedä...? + +Hän alkoi suonenvedontapaisesti nyyhkyttää. + +-- Mutta missä hän sitten on? Ja mitä on tapahtunut? -- huusi Jeanne +hämmästyksissään. + +-- Diana on kuollut! -- vastasi ukko ja epätoivoisin liikkein ojensi +kätensä taivasta kohti. Hän vaipui rappujen ensi portaille, jonne +saakka jo oli ehditty kulkea, puristi päätään käsillään ja heilutteli +sitä edestakaisin, ikäänkuin karkottaakseen mielestään sen surullisen +muiston, joka lakkaamatta häntä kiusasi. + +-- Kuollut! -- huudahti Jeanne kalmankalpeana kauhusta. + +-- Kuollut! -- toisti myöskin Saint-Luc ukko rukan suruun osaaottaen. + +-- Monsoreau on siis saattanut ukon siihen luuloon, että Diane olisi +kuollut! -- ajatteli Bussy. + +-- Kuollut! Kuollut! -- toisteli parooni. -- He ovat hänet surmanneet! + +-- Voi, vanhaa ystävääni! -- änkytti Jeanne ja puhkesi tuon +surusanoman kuultuaan, kyyneliin, mikä keino estää heikon naissydämen +menehtymästä. + +-- Mutta vaikka niinkin on, -- virkkoi ukko vaivaloisesti ylös +kompuroiden, -- vaikka taloni on tyhjä ja autio, on se kuitenkin yhtä +vierasvarainen kuin ennenkin. Käykää sisälle. + +Jeanne tarttui ukon käsivarteen ja astui sisään. Toiset seurasivat +perässä. + +Salonkiin päästyään istahti ukko, tai paremmin sanoen horjahti, +muutamaan nojatuoliin. + +Jeanne ei rohjennut katkaista äänettömyyttä. Hän pelkäsi +kysymyksillään repivänsä auki ukon haavoja, eikä hän kuitenkaan, +aivan samoin kuin kaikki muutkin nuoret ja onnelliset, saattanut +uskoa kuulemansa onnettomuuden todenperäisyyttä. Eräänä ikäkautena ei +käsitetä, mitä kuolema on, sillä sitä ei ajatella. + +Parooni täytti itsestään hänen toivomuksensa kysymällä: + +-- Sinähän, paras Jeanne, sanoit olevasi naimisissa. Onko tämä herra +sinun miehesi? + +Tätä sanoessaan parooni osotti Bussya. + +-- Ei, parooni Augustin, -- vastasi Jeanne. -- Tämä toinen on kreivi +Saint-Luc. + +Saint-Luc kumarsi syvään tuolle onnettomalle, isälle. Tämä tervehti +häntä hyväntahtoisesti ja suvaitsi hiukan hymyilläkin. Senjälkeen hän +loi väsyneen katseensa Bussyyn ja virkkoi: + +-- Kuka on sitten tämä toinen herra? Onko hän miehesi veli vai onko +hän sinun omia sukulaisiasi? + +-- Ei, tämä herra ei ole sukulaisemme, vaan ystävämme. Hän on +Clermontin Louis, Amboisen kreivi Bussy, hänen korkeutensa Anjoun +herttuan seuralainen. + +Nämä sanat kuultuaan ukko hätkähti, kavahti seisomaan ja heitti +Bussyyn salamoivan katseen, mutta sitten, ikäänkuin tuon äänettömän +uhmauksen lamauttamana, vaipui takaisin nojatuoliinsa ja päästi syvän +huokauksen. + +-- Mitä tämä merkitsee? -- kysyi Jeanne. + +-- Tunteeko parooni teidät? -- kysäsi Saint-Luc Bussylta. + +-- Minulla on ensi kertaa kunnia nähdä parooni Méridoria, -- vastasi +Bussy rauhallisesti. Hän yksin oli oivaltanut, minkä vaikutuksen +Anjoun herttuan nimen kuuleminen oli ukkoon tehnyt. + +-- Haa! -- Vai kuulutte te Anjoun herttuan hoviväkeen! -- sanoi +parooni. -- Te olette tuon villipedon seuralainen, tuon pahan hengen, +ja uskallatte sen vielä tunnustaa. Ja teillä on rohkeutta näyttäytyä +minun edessäni! + +-- Onko hän hullu? -- kysyi Saint-Luc hyvin hiljaa puolisoltaan, +katsellen kummastuneena paroonia. + +-- Tuska on varmaankin tehnyt hänet mielipuoleksi, -- vastasi Jeanne +väristen. + +Parooni Méridorin sanoja seurasi vieläkin uhkaavampi katse kuin +ensimäinen. Mutta Bussy, joka aina osasi olla kylmä ja rauhallinen, +kesti tuon katseen, pysyen mitä arvokkaimmassa asennossa, eikä +vastannut sanaakaan. + +-- Niin, tuo villipeto, -- jatkoi ukko, jonka pää näytti yhä enemmän +menevän sekaisin, -- tuo murhamies, joka on surmannut tyttäreni! + +-- Isä parka! -- mutisi Bussy. + +-- Mutta mitä hän sanookaan! -- huudahti Jeanne kysyvä ilme +katseessaan. + +-- Ettekö sitten tiedä, -- jatkoi ukko ja tarttui Jeannen ja +Saint-Luc'in käsiin, -- ettekö sitten tiedä, Anjoun herttua on +surmannut minun Dianani, että Anjoun herttua on surmannut minun +lapseni, minun tyttäreni! + +Ukko lausui nämä viimeiset sanansa niin katkeralla äänellä, että +kyyneleet kihosivat itse Bussynkin silmiin. + +-- Hyvä parooni, -- virkkoi nyt rouva Saint-Luc, -- vaikkapa niinkin +olisi, vaikka minä tosin en voi pitää sitä mahdollisena, niin ei +teidän kumminkaan pidä tuosta hirveästä onnettomuudesta syyttää tätä +mitä oikeamielisintä ja ritarillisinta ylimystä. Sillä nähkääs, +hyvä ystäväni! Herra Bussy ei tiedä koko asiasta mitään. Hänhän +itkee niinkuin mekin. Olisiko hän tullutkaan tänne, jos hän olisi +aavistanut sellaista vastaanottoa! Ah, paras parooni! Kertokaa! +meille rakastamanne Dianan nimessä, miten tämä kamala onnettomuus on +tapahtunut. + +-- Ettekö siis tiedä mitään? -- kysyi ukko Bussyn puoleen kääntyen. + +Tämä kumarsi vaieten, + +-- Ah, hyvä Jumala! -- huokasi Jeanne. -- Eihän siitä ainoakaan +ihminen mitään tiedä. + +-- Dianani on kuollut, eikä hänen paras ystävänsäkään sitä tiedä! +Mutta tottahan on, etten minä ole kirjoittanut enkä puhunut siitä +kenellekään. Minusta tuntui siltä, ettei kukaan enää voisi elää, kun +minun Dianani kerran oli kuollut. Minusta tuntui, kuin pitäisi koko +maailma häntä surra. + +-- Puhukaa, puhukaa! Se lieventää teidän tuskaanne, -- kehotti Jeanne. + +-- No niin, -- lausui parooni nyyhkyttäen. -- Tuo halpamainen +ruhtinas, Ranskan aatelin häpeäpilkku, sai nähdä minun Dianani ja, +huomattuaan hänet kauniiksi, ryöstätti hänet ja kuljetutti hänet +Beaugén linnaan raiskatakseen hänet, kuin olisi hän ollut jonkin +halvan maaorjan tytär. Mutta minun jalo, siveä Dianani valitsi +mieluummin kuoleman. Hän syöksyi ulos ikkunasta veteen. Ja ainoastaan +hänen huntunsa löydettiin veden pinnalta. + +Jeanne oli vallan kaamea liikutuksesta. Hänkin katseli kreiviä +jonkinlaisella kauhulla. + +-- Ah, kreivi Bussy! -- huudahti Saint-Luc. -- Sehän on kauheata! +Teidän täytyy hylätä tuo konnamainen ruhtinas. Sellainen jalo sydän, +kuin teillä on, ei voi kiintyä ryöväriin, murhaajaan! + +Mutta sen sijaan, että olisi vastannut Saint-Luc'in kehotukseen, +astui Bussy askeleen parooni Méridoria kohti. + +-- Herra parooni, -- lausui hän, -- tahdotteko suoda minulle kunnian +saada keskustella kanssanne kahdenkesken? + +-- Ah! Tehkää se! -- huudahti Jeanne. + +-- Puhukaa, hyvä herra, -- lausui parooni vavisten. + +Bussy kääntyi nyt Saint-Luc'in ja tämän vaimon puoleen, loi heihin +merkitsevän silmäyksen ja virkkoi: + +-- Suostumuksellanne, hyvät ystävät, pyydän saada jäädä kahdenkesken +paroonin kanssa. + +Saint-Luc puolisoineen poistui salongista. Kun ovi oli heidän +mentyään sulkeutunut, lähestyi Bussy paroonia ja kumarsi syvään. + +-- Herra parooni, -- lausui hän, -- te olette äsken minun kuulteni +syyttänyt sitä ruhtinasta, jonka palveluksessa minä olen, ja tuon +syytöksen olette tehnyt niin ankarassa muodossa, että minä olen +pakotettu pyytämään selitystä. + +Ukko teki halveksumista osottavan liikkeen. + +-- Oi, älkää käsittäkö väärin minun kunnioittavia sanojani. Minä +pyydän syvimmästi osaaottaen ja toivoen voivani lieventää teidän +tuskaanne, herra parooni, että kertoisitte minulle yksityiskohdittain +sen surullisen tapahtuman, josta äsken mainitsitte kreivi ja +kreivitär Saint-Lucille. Selittäkää: onko asia tosiaankin niinkuin +luulette ja onko jo kaikki toivo mennyttä? + +-- Hyvä herra, -- vastasi ukko, -- minä tosiaankin toivoin hetkisen. +Muuan ylevämielinen ja oikeuttarakastava ylimys, Monsoreaun kreivi, +rakasti tytär parkaani ja seurasi hänen vaiheitansa. + +-- Monsoreaun kreivi! Voisitteko ehkä selittää minulle, millaista +hänen käyttäytymisensä tässä asiassa on ollut? + +-- Ah, hän käyttäytyi jalosti ja arvokkaasti, sillä Diana oli +hylännyt hänen kosimistarjouksensa! Siitä huolimatta hän ensimäisenä +kertoi minulle herttuan halpamaisista suunnitelmista. Juuri hän +minulle neuvoi, miten voisin tehdä ne tyhjiksi. Pelastaakseen +tyttäreni teki hän vain yhden ainoan vaatimuksen, joka yhä enemmän +paljasti hänen luonteensa jalouden: hän pyysi näet, että jos hänen +onnistuu pelastaa Diana herttuan käsistä, saada Diana puolisokseen, +niin että hän, nuori, toimelias ja rohkea kun oli, paremmin voisi +suojella häntä tuon mahtavan ruhtinaan ahdisteluilta, joille hänen +isä raukkansa ei mitään mahtanut. Minä suostuin siihen ilomielin, +mutta -- sen pahempi -- se oli turhaa. Hän saapui liian myöhään +ja sai todetuksi vain sen, että Diana parka kuoleman kautta oli +pelastautunut häpeästä. + +-- Eikö Monsoreaun kreivi ole antanut itsestään mitään tietoa tuon +onnettoman tapauksen jälkeen? -- kysyi Bussy. + +-- Tuosta kauheasta tapahtumasta on kulunut ainoastaan yksi kuukausi, +ja tuo onneton ylimys ei kaiketikaan ole tahtonut näyttäytyä minulle, +kun hänen jalot suunnitelmansa kerran raukesivat tyhjiin. + +Bussy painoi surullisena päänsä alas. Kaikki oli hänelle nyt +selvillä. Hän oivalsi nyt, millä tavoin Monsoreaun oli onnistunut +ryöstää tuo nuori tyttö ruhtinaalta ja miten Monsoreau pelkäsi +prinssin saavan selville, että tytöstä oli tullut hänen vaimonsa. +Tuon pelon vuoksi oli sitten Monsoreaun täytynytkin kuvitella tytön +isä raukalle, että tyttö olisi kuollut. + +-- Mitä aiotte sanoa, herra kreivi? -- kysyi ukko, huomattuaan nuoren +miehen otsan synkistyvän. + +-- Hyvä parooni, -- vastasi Bussy. -- Minä olen Anjoun herttualta +saanut toimekseni saattaa teidät Parisiin, sillä hänen korkeutensa +haluaa tavata teitä. + +-- Tavata minua! -- huudahti parooni. -- Pitäisikö minun joutua +näkemään tuo mies kasvoista kasvoihin! Mitäpähän sillä murhamiehellä +olisi minulle sanomista? + +-- Ken tietää? Ehkäpä hän tahtoo puhdistaa itsensä. + +-- Ja vaikkapa hän voisikin itsensä puhdistaa, -- huudahti ukko, -- +niin onhan tyttäreni kuitenkin kaikitenkin kuollut! Ei, kreivi Bussy, +ei! Minä en lähde Parisiin. + +-- Herra parooni, -- sanoi Bussy vakaalla äänellä, -- sallikaa että +olen itsepäinen. Velvollisuuteni on saattaa teidät Parisiin, ja juuri +sitä varten olen tänne tullutkin. + +-- No niin! Minä lähden sinne! -- huudahti ukko vihasta vavisten. -- +Mutta voi niitä, jotka ovat tehneet minut onnettomaksi! Kuninkaan +on kuultava minun valituksiani, ja ellei hän sitä tee, niin vetoan +minä Ranskan kaikkiin ylimyksiin. Unohdinpa, -- mumisi hän, -- tässä +tuskassani, että minulla on käsissäni muuan ase, jota vielä en ole +lainkaan käyttänyt. Niin, herra kreivi, minä lähden mukaanne. + +-- Ja minä, herra parooni, -- virkkoi Bussy tarttuen hänen +käteensä, -- toivotan teille sitä kärsivällisyyttä, sitä tyyneyttä +ja arvokkuutta, mitä jokaisen kristityn tulee osottaa. Jumalan +laupeus jaloja sydämiä kohtaan on loppumaton, ettekä te vielä +tiedä, mitä hän ehkä on teidän varallenne varannut. Pyydän vielä, +että te ette siihen päivään saakka, jona tuo laupeus ehkä ilmenee, +pidä minua vihollisenanne, sillä te ette aavista, mitä minä tulen +teidän hyväksenne tekemään. Huomenna me siis, herra parooni, jos +suvaitsette, päivän vaietessa lähdemme matkalle. + +-- Minä suostun, -- vastasi ukko ja tuli vasten tahtoaankin +liikutetuksi siitä lämmöstä, millä Bussy lausui nuo viimeiset +sanansa. -- Siihen saakka, lienettepä sitten ystävä tai vihamies, +olette te minun vieraanani, ja minä saatan teidät huoneeseenne. + + + + +25. + +Talo Saint-Antoinen kadun varrella. + + +Kreivi ja kreivitär Saint-Luc eivät olleet tointua hämmästyksestään. +Bussy oli saanut parooni Méridorin lähtemään Parisiin! + +Aamun tultua otti parooni jäähyväiset vierailtaan ja pyysi heidät +jäämään linnaan. Mutta kun se Saint-Lucista ja hänen puolisostaan +tuntui epämiellyttävältä, päättivät he mahdollisimman pian lähteä +Méridorista ja siirtyä läheisyydessä olevaan Brissacin linnaan. + +Bussy ei tarvinnut pitkää aikaa omituisen esiintymisensä +esittämiseen. Hän kuiskasi muutamia sanoja nuoren kreivittären +korvaan. Tämän katse heti hyvin omituisesti kirkastui. + +Ukko ei ollut siitä mitään huomannut. Katsellen esi-isiensä linnaa +hyväili hän koneellisesti koiriansa ja antoi liikutetulla äänellä +eräitä määräyksiä palvelijoillensa jotka näyttivät alakuloisilta ja +surullisilta. Noustuaan sitten vanhan lempiratsunsa selkään viittasi +hän kädellään Méridorin linnalle jäähyväiset ja läksi ratsastamaan +sanaakaan sanomatta. + +Iskien iloisesti silmää vastasi Bussy Jeannen hymyilyyn ja pyörähteli +siinä ystäviään hyvästellessä useamman kerran. Juuri heidän +erotessaan oli Jeanne kuiskannut hänelle: + +-- Jopa te esitättekin merkillistä osaa, kreivi! Minähän olin +luvannut, että teitä Méridorissa odottaa onni, ja nyt päinvastoin +juuri te itse tuottekin täältä paenneen onnen tänne takaisin. + +Matkan varrella koetti Bussy, osottaen ukolle mitä suurinta +huomaavaisuutta, saavuttaa tämän luottamusta ja siten hälventää +ukon alussa kuohahtunutta vihastumista. Ja siinä hän epäilemättä +onnistuikin, sillä kun he seitsemännen päivän aamulla saapuivat +Parisiin, lausui parooni Méridor matkatoverilleen seuraavat sanat, +mitkä todistivat hänessä mielenmuutoksen tapahtuneen: + +-- Onpa ylen kummallista, kreivi: nyt olen lähempänä onnettomuuttani +kuin milloinkaan ennen ja kuitenkaan en ole läheskään niin levoton +tänne saapuessani kuin mitä olin Méridorista lähtiessäni. + +-- Kahden tunnin kuluttua, hyvä parooni, -- virkkoi Bussy, -- tulette +te arvostelemaan minua juuri niinkuin minä teitä haluankin. + +Matkustajamme saapuivat Parisiin S:t Marselin etukaupungin kautta. + +-- Minne me nyt menemme? -- kysyi ukko. -- Louvreen kaiketikkin? + +-- Minä vien teidät ensin omaan kotiini, herra parooni, -- virkkoi +Bussy, -- niin että voitte hetkisen levähtää. + +Kreivin talonväki jo miltei luuli, ettei se enää koskaan saisi nähdä +herraansa. Palattuaan näet Dianan luota kotiinsa oli hän hiipinyt +sisälle eräästä takaportista, johon vain hänellä oli avain. Sitten +hän itse oli satuloinut hevosensa ja lähtenyt matkalle ilman että +häntä olisi nähnyt kukaan muu kuin Remy-le-Haudouin. Hänen äkillinen +katoamisensa, ne vaarat, joiden alaisena hän edellisenä päivänä oli +ollut, ja hänen seikkailunhalunsa olivat saattaneet monenkin siihen +luuloon, että hän oli joutunut vihollistensa virittämien salajuonien +uhriksi. + +Ainoastaan Remy, tuo nuori lääkäri, oli hyvällä tuulella ja väitti +Bussyn elävän ja voivan hyvin. Remy oli näinä päivinä usein +palatsista poissa, eikä kukaan tiennyt, missä hän kävi. + +Niinpä saapui hän kerrankin tuollaiselta salaperäiseltä retkeltään +ja sattui pääsemään palatsiin juuri siinä samassa kun palatsin piha +kajahteli kreivin saapumista ilmaisevista ilohuudoista. + +-- Olette iloisia nähdessänne minut elossa, -- virkkoi Bussy. -- +Kiitos siitä! Ette kaiketi usko, että minä itse olen nyt tässä, vaan +että se on minun varjoni. Mutta uskokaahan kuitenkin, että minä se +sittenkin olen. Auttakaa nyt heti tätä herraa alas hevosen selästä ja +pankaa tarkoin mieleenne, että minä pidän häntä suuremmassa arvossa +kuin jotain ruhtinasta. + +Bussy itse saattoi vanhuksen rappuja ylös ja osotti hänelle paljon +enemmän huomaavaisuutta kuin mitä hän itse oli saanut osakseen +Méridorin linnassa. Vanha parooni tunsi suurta mielihyvää tämän +hyväntahtoisen kohteliaisuuden johdosta. Ystävällisesti hymyillen +tarttui hän siihen kullattuun pikariin, jossa kreivi itse ojensi +hänelle tervetuliaisjuoman. + +-- Kiitos, kiitos, hyvä herra, -- sanoi ukko. -- Mutta emmekö jo pian +lähde sinne mihin aiomme? + +-- Kyllä, hyvä parooni, aivan pian. Olkaa ihan levollinen, sillä tuo +tapahtuva kohtaus tuottaa minulle yhtä paljo iloa kuin teillekin. + +-- Mitä te tarkoitatte, kreivi, ja mistä johtuu se, että te miltei +aina puhutte minulle arvoituksilla? + +-- Minä sanon teille, herra parooni, että on olemassa laupias +kohtalo, ja että me nyt olemme lähellä sitä hetkeä, jolloin minä +teidän nimessänne voin kääntyä tuon kohtalon puoleen. + +Kummastellen katseli parooni Bussya. Mutta Bussy teki kädellään +kunnioittavan liikkeen ikäänkuin sanoakseen: minä palaan hetken +kuluttua. Sitten hän riensi ulos. + +Niinkuin hän arvasi, oli Remy oven takana. Bussy tarttui heti tuon +nuoren miehen käsivarteen ja veti hänet mukanaan muutamaan kamariin. + +-- No, paras Hippokrates, miten pitkälle ovat asiamme kehittyneet? + +-- Mitkä asiat? + +-- Helkkari, tietenkin S:t Antoinen kadun asiat! + +-- Luulen, että olemme päässeet ylen tärkeään kohtaan, ainakin teidän +mielestänne, armollinen herra: minulla näet ei ole mitään uutta +kerrottavana. + +Bussy hengitti helpommin. + +-- Eikö siis mies ole palannut takaisin? -- kysyi hän. + +-- On kylläkin. Mutta onnistumatta. Tähän juttuun kuuluu isäkin, +joka kaikesta päättäen tulee tekemään asiassa päätöksen, ja tuota +poissaolevaa henkilöä näytään joka päivä odotettavan. + +-- Hyvä on! -- virkkoi Bussy. -- Mutta kuinka olet saanut kaiken tuon +tietoosi? + +-- Tehän ymmärrätte, armollinen herra, -- vastasi Remy avomielisesti, +-- ettei minulla teidän poissaolossanne ollut mitään tekemistä +lääkärinä, mutta olen koettanut toisella tavalla käyttää vapauttani +teidän hyväksenne. + +-- No kerroppa sitten: mitä olet tehnyt? Kerro paras Remy. Olen +pelkkänä korvana koko mies. + +-- Nähkääs, teidän matkustettuanne vuokrasin pikku huoneen S:t +Antoinen ja S:te Catherinen katujen kulmauksesta, ja siitä saatoin +pitää silmällä tarkoittamaamme taloa. Mutta pianpa sainkin selville, +että minun täytyi käyttää vieläkin tehokkaampia keinoja. + +-- No? + +-- Minä... minä rakastuin. + +-- Hm! -- myhähti Bussy voimatta käsittää, mitä hyötyä hänellä +saattoi olla Remyn rakkaudesta. + +-- Asia on niinkuin olen teille sanonut, -- toisti nuori tohtori +vakavana. -- Minä rakastuin kuin hullu. + +-- Keneen? + +-- Gertrudiin. + +-- Gertrudiinko? Monsoreaun kreivittären kamaripalvelijaanko? + +-- Juuri häneen, kamarineitoseen. Minä en ole mikään aatelismies, +niin että minun olisi lupa rakastua ylhäisiin naisiin. + +-- Remy parka, -- sanoi Bussy, -- ole varma siitä, että pidän +uskollisuuttasi suuressa arvossa. Mutta jatka! + +-- Niin, armollinen herra, vastasi Remy. -- Lähemmin ajatellen ei +siinä sittenkään ole niin paljon valittamista. Gertrud on ylen +siivo tyttö, kahta tuumaa minua pitempi, ja hän jaksaisi varsin +helposti tarttua minua kaulukseen ja pidellä minua suoralla kädellä +koholla, mikä osottaa, että tytöllä on verrattain hyvin kehittyneet +käsivarsilihakset. Se on aikaansaanut minussa häntä kohtaan +kunnioituksen, josta hän on mielissään. Ja kun minä aina myönnyn +hänen puheisiinsa, niin ei meille synny koskaan väittelyä. Hänellä on +lisäksi eräässä suhteessa ihailtavaa nerokkuutta: hän kertoo asiat +mainion hyvästi. + +-- Vai niin hän tekee! + +-- Niin. Minä saan häneltä tietää kaiken mitä talossa tapahtuu... +Hm, mitähän te, herra kreivi, siitä sanotte? Luullakseni ette ole +pahoillanne saadessanne eräitä tietoja siltä taholta. + +-- Paras Remy. Sinä olet hyvä henki, jonka sattuma tai kohtalo on +minulle lähettänyt. Olet siis hyvissä väleissä Gertrudin kanssa?... + +-- Olen, se on vallan varmaa, -- vastasi Remy ja oli olevinaan asian +johdosta kovin ylpeä. -- Eilen illalla käväsin hänen luonaan ja +puhelin hetkisen. + +-- Miten pääsit niin pitkälle? + +-- Päivää sen jälkeen, kun olin muuttanut mainitsemaani pieneen +kamariin, odottelin pikku-portilla, että sydämeni valittu menisi +ostoksilleen torille, missä hän tavallisesti käy joka aamu kahdeksan +ja yhdeksän välillä. Kymmentä yli kahdeksan näin hänen tulevan ulos +ja heti riensin häntä vastaan. + +-- Tunsiko hän sinua enää? + +-- Tunsi. Hän päästi huudon ja alkoi juosta tiehensä. Minä nelistin +perässä ja minun oli ylen vaikea saada häntä kiinni, sillä hän +luikerteli taitavasti kuin paholainen, mutta olivatpa helmukset +kuitenkin hieman tiellä. + +-- Jesus! -- parkaisi tyttö. + +-- Pyhä neitsyt! -- kirkaisin minä. + +Tämän huutoni vuoksi sai hän kaiketikin minusta hyvän ajatuksen. Joku +toinen minua pakanallisempi olisi varmaankin huudahtanut "helkkaria" +tai "pirun vietävää." + +-- Tohtori! -- virkkoi hän. + +-- Ihanainen kamarineitoseni! -- sanoin minä. Silloin hän hymyili. +Mutta pian hän taas tuli vakavaksi ja lausui: + +-- Te petytte, hyvä herra. Minä en tunne teitä. + +-- Mutta minäpä tunnen teidät, -- huudahdin minä. -- Sillä minä elän +vain teitä varten ja olen ihastunut teihin siinä määrässä, että olen +muuttanut vanhasta Beautreillisin kadun varrella olleesta asunnostani +S:t Antoinen kadulle, S:te Catherinen kadun kulmaukseen. Asuntoa olen +muuttanut ainoastaan siitä syystä, että saisin usein nähdä teidät. +Ja jos teidän vielä joskus tarvitsisi käyttää minun apuani sitomaan +jonkun nuoren ylimyksen haavoja, niin ei teidän tule hakea minua +entisestä asunnostani, vaan uudesta. + +-- Olkaa hiljaa! sanoi tyttö. + +-- No, näettehän nyt, että olen oikeassa! -- vastasin minä. -- Ja +sillä tavoin alkoi tai oikeastaan uudistui meidän tuttavuutemme. + +-- Niin ettäkö sinä nyt tällä hetkellä olet?... + +-- Niin onnellinen kuin rakastaja yleensä voi olla... Gertrudin +rakastaja, ymmärrättehän. Kaikki on sopusuhtaista tässä maailmassa. +Ja minä olen enemmänkin kuin onnellinen, minä olen ylen autuas, koska +olen päässyt niin pitkälle kuin halusinkin teitä! palvellakseni. + +-- Mutta entäpä jos hän epäilee?... + +-- Ei hituistakaan. En ole sanaakaan maininnut teistä. Eihän toki +soveltuisikaan, että Remy-le-Haudoin parka olisi tuttu niin ylhäisten +miesten kanssa, kuin kreivi Bussyn. Olen vain huolettomasti kysäissyt +häneltä: kyllä kai teidän nuori isäntänne nyt jo voi paremmin? + +-- Mikä isäntämme? -- kysyi tyttö. + +-- Se nuori herra, jonka haavat minä sidoin teidän luonanne. + +-- Ei hän ollut minun isäntäni, -- vastasi siihen tyttö. + +-- Oo, antakaa anteeksi! Minä otaksuin niin... vain ajattelin... -- +jatkoin sitten juttuani. + +Oi, hyvä Jumala, ei hän ollut isäntä, -- vastasi tyttö minulle +huoaten. -- Se nuori mies parka oli meille vallan outo. Olemme +nähneet hänet ainoastaan yhden kerran sen perästä. + +-- Tiedättekö edes hänen nimeänsä? kysyin minä. + +-- Tiedämmepä kyllä. + +-- Kaiketi olette sen kuullut ja myös unohtanut? + +-- Eipä niinkään. Ei sellaista nimeä unohdeta. + +-- Kuka hän sitten oli? + +-- Oletteko koskaan kuullut puhuttavan kreivi Bussystä? + +-- Helkkari, -- vastasin minä, -- Bussystäkö, urhoollisesta +Bussystäkö? + +-- Niin juuri, sillä se oli hän. + +-- Entäs naishenkilö? + +-- Emäntäni on naimisissa, hyvä herra. + +-- No, saahan silti olla naimisissa ja uskollinen ja kuitenkin joskus +ajatella jotain kaunista nuorta miestä, jonka on sattunut näkemään... +etenkin silloin kun tuo nuori mies on haavoittunut. + +-- Ollakseni vilpitön, -- virkkoi Gertrud, -- en minäkään voi +väittää, että emäntäni ei häntä ajattelisi. + +Bussy kovin punastui. + +-- Me puhelemmekin hänestä kahdenkesken ollessamme, -- jatkoi sitten +Gertrud. + +-- Kelpo tyttö! -- huudahti kreivi. + +-- No, mitäpä te hänestä sanotte? -- kysyin minä vuorostani. + +-- Minä kerron hänen urotöistään, mikä onkin helppoa, sillä eihän +Parisissa muusta puhutakkaan kuin niistä miekanpistoista, joita hän +antaa ja saa. Olenpa emännällekin opettanut muutaman muodissa olevan +pikkulaulun. + +-- Ah, minä tiedän! -- vastasin. -- Eikö se kuulu tällä tavalla: + + "Tuo ritari Bussy hän pelvoton + ja uljas ja rohkea on. + Ja Amboisen herran ken ystäväks saa, + ei petä hän, vaikkapa horjuis maa." + +-- Mainiosti! huudahti Gertrud. -- Emäntäni ei milloinkaan laula +mitään muuta laulua kuin tuota. + +Bussy pudisti nuoren lääkärin kättä. Omituinen autuuden väristys +tuntui hänen suonissaan. + +-- Ja onko tuossa nyt kaikki, mitä sinulla on kerrottavaa? -- kysyi +hän. Ihminenhän on haluissaan täyttymätön. + +-- Kaikki on siinä, armollinen herra. Mutta ennen pitkää saan kyllä +enemmänkin tietää. Eihän, kissa vieköön, yhdellä kertaa voi saada +kaikkia asioita selville. + + + + +26. + +Isä ja tytär. + + +Tämä Remyn kertomus teki Bussyn ylen onnelliseksi, sillä hän sai +siitä selville kaksi seikkaa: ensiksi että Monsoreauta yhäkin +entiseen tapaan vihattiin ja että häntä, Bussya, samassa määrässä +rakastettiin. + +Hänen mielestään ei aikaa lainkaan ollut hukattavissa, ja jokainen +hetki, joka pitkittäisi ukko raukan tuskia, olisi kuin rikos. +Tytärtään itkevä isä on niin onneton, että henkilö, joka häntä voisi +lohduttaa eikä tee sitä mahdollisimman pian, menettelee kuin väärin. + +Bussy ja parooni läksivät heti ulos, Remy mukanaan. Vanhus oli +kovin alakuloinen ja levoton. Millä tavalla tulisi herttua hänet +vastaanottamaan ja mitä uutta ikävyyttä tuosta kohtaamisesta +aiheutuisi? + +Väliin loi hän katseensa Bussyyn ja kysyi itseltään, mikä kumma voima +sai hänen sokeasti seuraamaan tuota ylimystä, joka palveli sitä samaa +ruhtinasta, jonka syytä kaikki hänen kärsimyksensä olivat. Eikö +hänen pikemminkin pitäisi asettua Anjoun herttuata vastaan ja sen +sijaan, että Bussyn saattamana menisi tämän luo, lähteäkin suorastaan +Louvreen ja heittäytyä valituksineen kuninkaan eteen? Mitäpä +prinsseillä olisikaan hänelle sanomista? Millä tavoin prinssi voisi +häntä lohduttaa? Eikö prinssi ollut niitä, jotka tuhlaavat muutaman +sanan niiden haavain lievittämiseksi, joita itse ovat antaneet, +sanan, joka panee haavan yhä enemmän kirvelemään hetken kuluttua? + +Sillävälin saavuttiin S:t Paulin kadulle. Taitavan sotapäällikön +tavoin oli Bussy lähettänyt Remyn jo edeltäpäin tutkimaan maaperää ja +järjestämään pääsyä linnoitukseen. + +Remy kääntyi Gertrudin puoleen ja palasi pian ilmoittamaan +isännälleen, ettei mikään estänyt pääsemästä heitä Monsoreaun +kreivittären huoneisiin. + +Helposti ymmärrettävistä syistä puhuivat tällöin Bussy ja Haudoin +hyvin hiljaa keskenään. + +Kerran katsahti parooni kummastuneena ympärilleen. + +-- Mitä! -- mutisi hän. -- Täälläkös Anjoun herttua asuu? + +Hänessä alkoi herätä jotain epäilystä talon yksinkertaisen ulkomuodon +vuoksi. + +-- Ei aivan hän, -- vastasi Bussy hymyillen, -- mutta vaikkapa se ei +olekaan hänen asuntonsa, niin on se ainakin sellaisen naisen, jota +hän on rakastanut. + +Pilvi levisi nyt vallan ylimyksen otsalle. + +-- Hyvä herra, -- sanoi hän hevostaan pidättäen, -- me maalaiset emme +ole tottuneet tämmöisiin. Kevytmieliset parisilaiset järkyttävät +meidän mieliämme niin suuresti, ettemme me voi saapua heidän +salaperäisiin kohtauksiinsa. Jos Anjoun herttua tahtoo tavata parooni +Méridoria, niin on se mielestäni tapahtuva hänen omassa linnassaan +eikä hänen rakastajattarensa talossa. Sitäpaitsi, -- lisäsi vanhus +huoaten, -- miksi tahdotte te, joka näytte olevan kelpo mies, viedä +minut sellaisten naisten luo? Saattaaksenneko minun ymmärtämään, +että Diana parkani vielä eläisi ellei hän olisi valinnut kuolemaa +mieluummin kuin häpeän? + +-- Malttakaa, malttakaa, hyvä parooni, -- virkkoi Bussy, -- älkää +etukäteen tehkö mitään vääriä johtopäätöksiä. Aatelisen kunniani +kautta ei tässä ole lainkaan kysymys mistään sellaisesta, jota te +tarkoitatte. Nainen, jonka saatte nähdä, on täysin siveellinen ja +ansaitsee kaikkien kunnioituksen. + +-- Ken hän sitten on? + +-- Hän on... erään tuntemanne ylimyksen puoliso. + +-- Niinkö? Mutta minkä vuoksi sitten sanotte, hyvä herra, että +prinssi on häntä rakastanut? + +-- Koska minä aina puhun totta, herra parooni. Astukaa sisälle ja +päättäkää itse! + +-- Muistakaa, että minä murehdin lastani ja että te sanoitte minulle: +Toivokaa, Jumalan armo on suuri. Luvata minulle lohdutusta on melkein +samaa kuin luvata minulle ihmeitä. + +-- Käykää sisään, -- kehoitti Bussy ystävällisesti hymyillen. + +Parooni laskeutui ratsunsa selästä. Gertrud oli rientänyt portille +ja katseli kummastellen Remytä, Bussya ja vanhusta voimatta +aavistaakkaan, mikä kohtalon oikku oli saattanut nuo kolme yhteen. + +-- Riennä ilmoittamaan Monsoreaun kreivittärelle, -- virkkoi Bussy, +-- että minä olen palannut ja haluan heti puhutella häntä. Mutta, +sielusi tähden, -- lisäsi hän hiljaa, älä mainitse sanaakaan mukanani +olevista henkilöistä! + +-- Monsoreaun kreivitär! -- huudahti ukko hämillään. -- Monsoreaun +kreivitärkö? + +-- Astukaa vaan sisälle, herra parooni, -- puheli Bussy ja työnsi +vanhusta hiljaa eteiseen. + +Vanhuksen kavutessa horjuvin askelin rappuja ylös kuului Dianan +värähtelevä ääni lausuvan: + +-- Kreivi Bussy, niinkö sanot, Gertrud! kreivi Bussy! Tulkoon hän +sisälle! + +-- Mikä ääni! -- huudahti parooni ja seisahtui äkkiä rapuille. -- +Mikä ääni! Voi, hyvä Jumala! + +Samassa ilmestyi ylimmälle rapulle Diana, auringonsäteiden sattuessa +hänen kasvoilleen. Hän oli hurmaavampi kuin ennen milloinkaan. + +Nähdessään tämän näyn, jota vanhus piti ylenluonnollisena +ilmestyksenä jostain toisesta maailmasta, pääsi häneltä huuto, ja +hänen siinä ojennetuin käsin ja tuijottavin silmin seisoessaan oli +hän niin kauhistuneen ja mielipuolen näköinen, että Diana, joka oli +syöksähtämäisillään hänen syliinsä, hämmästyneenä siitä pidättäytyi. + +-- Diana siis elää! -- mutisi parooni. -- Diana, Dianani, jonka jo +sanottiin kuolleen. Oi, hyvä Jumala! + +Ja iäkäs soturi murtui nyt ilosta, hänen horjuvat polvensa eivät +enää tahtoneet häntä kannattaa, ja ellei hän olisi tarttunut Bussyyn +kiinni, olisi hän kaatunut rapuilta alas tuon rakastamansa olennon +nähden, joka näyn lailla leijaili hänen väsyneissä silmissään. + +-- Voi, hyvä Jumala! -- huudahti Diana esiin rientäen. -- Mikä on +tullut isälleni, kreivi Bussy? + +Ja kauhistuneena siitä omituisesta vaikutuksesta, jonka tämä kohtaus, +mistä hän luuli isällään olleen edeltäpäin tiedon, oli aikaansaanut, +katsahti nuori nainen kysyvästi ympärilleen. + +-- Parooni Méridor piti teitä kuolleena ja murehti teitä, niinkuin +isän tuleekin sellaista tytärtään murehtia, -- vastasi Bussy. + +-- Kuinka! -- huudahti nyt Diana. -- Eikä kukaan ole päästänyt häntä +harhaluulostaan? + +-- Ei kukaan, ei kukaan! huokaili vanhus, alkaen vähitellen tointua +mielenliikutuksestaan. - Ei edes kreivi Bussy. + +-- Kiittämätön! -- virkahti Bussy hieman moittivalla äänellä. + +-- Kyllä, -- vastasi vanhus, -- olette oikeassa, sillä tämä +hetki haihduttaa kaiken tuskani. Oi Dianani, rakkahin Dianani! +-- jatkoi hän ja suuteli tytärtään ja ojensi kätensä Bussylle. +Sitten, ikäänkuin olisi jokin tuskallinen muisto tai uusi pelon +tunto tahtonut hiipiä hänen sydämeensä siellä vallitsevan ilon +vastapainoksi, hän virkkoi: + +-- Mutta, kreivi Bussy, tehän sanoitte, että minä saisin nähdä +Monsoreaun kreivittären. Missä hän on? + +-- Oi, isäni! -- mutisi Diana. + +Bussy kokosi kaiken voimansa ja virkkoi: + +-- Te näette hänet silmäinne edessä. Monsoreaun kreivi on teidän +vävynne. + +-- Mitä? -- änkytti ukko. -- Monsoreaun kreivikö minun vävyni? Ja +kaikki nämä ihmiset, sinäkin, Diana, olette pitäneet sen minulta +salassa! + +-- En uskaltanut kirjoittaa sinulle peläten, että kirje ehkä joutuisi +herttuan käsiin. Sitäpaitsi luulin sinun tietävän kaikki. + +-- Mutta mistä syystä, -- kysyi vanhus, -- on tämä kaikki pidetty +minulta salassa? + +-- Voi, isäni, selitä se itse, jos voit, -- huudahti Diana. -- Miksi +on Monsoreaun kreivi pitänyt sinua siinä uskossa, että minä olisin +kuollut? Miksi ei hän ole ilmoittanut sinulle sitäkään, että hän on +minun mieheni? + +Parooni vapisi kuin olisi häntä pelottanut tutkia tuota +hämäräperäisyyttä. Hän loi arastelevia ja kysyviä katseita +tyttäreensä ja Bussyyn. + +Sillävälin oli tultu saliin. + +-- Monsoreaun kreivi vävyni! -- sammalsi parooni Méridor yhäkin +hämmennyksissään. + +Eihän sen pitäisi sinua kummastuttaa, -- huomautti Diana +surullisesti. -- Olethan itse käskenyt antamaan käteni hänelle. + +-- Olen, jos hän pelastaisi sinut. + +-- No niin, hän on pelastanut minut, -- sanoi Diana kumealla äänellä +ja vaipui rukoustuolinsa ääreen. -- Hän on pelastanut minut, +vaikkakaan ei onnettomuudesta, niin ainakin häpeästä. + +-- Mutta miksi hän sitten on pitänyt minua siinä luulossa, että sinä +olit kuollut? -- huudahti ukko. -- Miksi antoi hän minun kuihtua +epätoivosta, kun hän yhdellä ainoalla sanalla olisi voinut virottaa +minut elämään? + +-- Oi, siinä piilee jotakin! -- huudahti Diana. -- Isä, ethän jätä +minua enää? Kreivi Bussy, suojelettehan meitä, suojelettehan? + +-- Ikävä kyllä, hyvä rouva, -- vastasi nuori mies syvään +kumartaen, -- mutta minun ei sovi enemmälti tunkeutua teidän +perhesalaisuuksiinne. Saatuani kuulla miehenne omituisesta +menettelystä olin velvollinen hankkimaan teille suojelijan, jolle +huoletta voitte uskoa asianne. Tämän suojelijan olen nyt hakenut +Méridorista. Te olette nyt saanut isänne, ja minä siirryn syrjään. + +-- Hän on oikeassa, -- virkkoi vanhus surullisesti. -- Monsoreaun +kreivi on peljännyt Anjoun herttuan vihaa, ja kreivi Bussy pelkää +sitä myöskin. + +Diana loi nuoreen mieheen katseen kuin olisi se tahtonut sanoa: + +-- Voitteko te, jota urhoolliseksi Bussyksi kutsutaan, Monsoreaun +tavoin pelätä herttuan vihaa? + +Bussy ymmärsi Dianan katseen tarkoituksen ja hymyili. + +-- Herra parooni, -- virkkoi hän, -- suokaa minulle anteeksi se +omituinen kysymys, jonka pyydän teidän tekemään, ja te, hyvä rouva, +joka tiedätte harrastukseni teidän parhaaksenne, antakaa anteeksi +tekin. + +Isä ja tytär katsoivat äänettöminä toisiinsa. + +-- Herra parooni, -- jatkoi Bussy, -- olkaa hyvä ja kysykää +Monsoreaun kreivittäreltä... + +Hän korosti näitä viime sanoja. Nuori nainen vaaleni. Bussy sen +huomasi ja jatkoi: + +-- Kysykää tyttäreltänne, onko hän onnellinen siinä avioliitossa, +jonka te olette hänelle määrännyt ja johon hän on suostunut. + +Diana puristi käsiään ja heltyi itkemään. Se oli hänen ainoa +vastauksensa Bussyn kysymykseen. Selvempää vastausta hän ei olisi +voinut antaakkaan. Vanhan parooninkin silmiin kyyneleet kihosivat, +sillä hän alkoi oivaltaa, että hänen kovin pitkälle kehittynyt +ystävyytensä kreivi Monsoreaun kanssa oli suureksi osaksi ollut syynä +hänen oman tyttärensä onnettomuuteen. + +-- Onko siis tosiaankin totta, -- kysyi Bussy, että te, herra +parooni, olematta siihen viekkaudella, tai väkivallalla pakotettu, +olette antanut tyttärenne käden Monsoreaun kreivittärelle? + +-- Olen, jos hän tyttäreni pelastaisi. + +-- Ja hän on sen todellakin tehnyt. Minun ei siis tarvitse teiltä, +herra parooni, kysyäkään, aiotteko lupauksessanne pysyä. + +-- Sanansa pitäminen kuuluu kaikille, etenkin aatelismiehille, +niinkuin te itse tiedätte paremmin kuin kukaan muu, hyvä herra. +Monsoreaun kreivi on pelastanut tyttäreni hengen. Siis tyttäreni +kuuluu Monsoreaun kreiville. + +-- Ah! huokasi nuori nainen. -- Miksi en olekin kuollut? + +-- Hyvä rouva, -- sanoi Bussy, -- kuten nyt näette, olin oikeassa +sanoessani, ettei minulla täällä enää ole mitään tekemistä. Isänne +jättää teidät Monsoreaun kreiville, ja te itse olette luvannut kuulua +hänelle, heti kun saatte nähdä isänne terveenä ja reippaana. + +-- Ah, älkää särkekö sydäntäni, kreivi! -- huudahti Diana ja tuli +nuorta miestä lähemmäksi. -- Isäni ei tiedä, että minä sitä miestä +pelkään; hän ei tiedä, että minä sitä vihaan. Isäni itsepäisyydessään +pitää häntä pelastajanani, mutta minä, minä, joka vaistomaisesti +häntä vihaan, väitän varmasti: se mies on minun pyövelini. + +-- Diana, Diana! huudahti vanhus. -- Onhan hän pelastanut sinut! + +-- Kyllä, -- huusi nyt Bussy, joka ei enää jaksanut pysyä +varovaisuuden ja harkinnan rajoissa, -- kyllä. Mutta jos teille on +kuviteltu vaaran olleen suuremman kuin mitä se itse asiassa oli, jos +koko vaara oli vain tekaistua, jos... mistä minä tiedän?... kuulkaa +minua, herra parooni, tässä kaikessa piilee salaisuus, jonka minä +tulen paljastamaan. Ja sen voin teille vakuuttaa, että jos minulla +olisi ollut onni olla Monsoreaun kreivin asemassa, niin olisin +minäkin teidän kauniin, viattoman tyttärenne häpeästä pelastanut, +mutta kautta sieluni autuuden, minä en olisi tahtonut häneltä +korvausta tuosta palveluksestani. + +-- Hän rakasti tytärtäni, -- virkkoi paroni Méridor, joka kyllä +itsekin oivalsi Monsoreaun kreivin käyttäytymisessä ilmenneen +inhottavuuden, -- ja täytyyhän rakkaudelle antaa anteeksi. + +-- Entäs minä sitten! -- huudahti Bussy. -- Ettekö luule minun... + +Mutta hämmästyneenä itsekin tästä varomattomasta puuskauksestaan, +joka vastoin hänen omaa tahtoaan oli vähällä paljastaa hänen +salaisuutensa, malttoi Bussy kuitenkin hillitä mieltänsä. Vain +tulinen katse näytti selittävän lopunkin keskenjääneestä lauseesta. +Diana sen tarkoituksen kuitenkin ymmärsi, ehkäpä sellaisenaan +vieläkin paremmin kuin loppuun lausuttuna. + +-- Hyvä on, -- puhui nyt Diana punastuen. -- Olettehan ymmärtänyt +minua? Ystäväni, veljeni... olettehan itse tahtonut, että minä teitä +noilla nimillä nimittäisin, ja mielelläni sen teenkin... ystäväni, +veljeni voitteko tehdä jotakin hyväkseni? + +-- Mutta Anjoun herttua, Anjoun herttua! -- mutisi ukko, joka alati +ajatteli prinssin vihaa kuin uhkaavaa pilveä. + +-- Minä en, herra parooni kuulu niihin, jotka ruhtinasten vihaa +pelkäävät, -- vastasi nuori mies, -- ja erehtyisinpä kovin, jos +luulisin siltä taholta olevan mitään pelättävissä. Jos niin haluatte, +parooni Méridor, teen minä teidät prinssin kanssa niin hyväksi +ystäväksi, että juuri hän on puolustava teitä Monsoreaun kreiviä +vastaan, jonka puolelta luullakseni varsinainen vaara uhkaakin, varma +vaara, vaikkakin tuntematon, vielä näkymätön, mutta ehkä kuitenkin +sellainen, joka ei ole vältettävissä. + +-- Mutta jos herttua saa tietää Dianan elävän, on kaikki hukassa, -- +lausui vanhus. + +-- Ah, -- huokasi Bussy. -- Aina huomaan, että te kaikesta puheestani +huolimatta kuitenkin luotatte paremmin Monsoreaun kreiviin kuin +minuun. Älkäämme siitä siis enää puhuko. Hyljätkää siis tarjoukseni, +herra parooni, kieltäytykää vastaanottamasta sitä tehokasta apua, +jota minä olisin tahtonut teille tarjota. Heittäytykää sen miehen +syliin, joka niin arvokkaalla tavalla on teidän luottamuksenne +palkinnut. Niinkuin olen sanonut, on tehtäväni nyt päättynyt. Minulla +ei ole täällä enään mitään tekemistä. Jääkää hyvästi, herra parooni! +Hyvästi, hyvä rouva! Te ette näe minua enää. Hyvästi! + +-- Oi! -- huudahti Diana, tarttuen nuoren miehen käteen, -- oletteko +nähnyt minun hetkeäkään epäilevän? Oletteko kuullut minun ajatelleen +hänestä muutoin kuin yhdellä tavalla? Ette. Polvillani minä teitä +rukoilen: älkää hyljätkö minua, kreivi Bussy, oi, älkää hyljätkö +minua! + +Bussy pusersi kauniin rukoilijan käsiä, ja hänen vihansa hälveni +kokonaan, niinkuin hälvenee lumi toukokuun auringon säteissä. + +-- Koska niin on, -- lausui Bussy, -- niin teidän tahtonne +tapahtukoon! Minä otan, hyvä rouva, suorittaakseni sen pyhän +tehtävän, jonka nyt toimekseni annatte, ja kolmen päivän sisällä... +sillä minun täytyy tavata prinssiä, jonka kerrotaan kuninkaan kanssa +menneen pyhiinvaellusmatkalle Chartresiin... kolmen päivän sisällä te +näette minut jälleen, niin totta kuin nimeni on Bussy. + +Lähestyessään nyt Dianaa paloi hänen katseessaan kuin juopumuksen +huumaava tuli, ja hän kuiskasi: + +-- Me olemme liittoutuneet Monsoreauta vastaan. Muistakaa, ettei hän +ole tuonut isäänne teidän luoksenne, älkääkä olko minulle uskoton. + +Sitten hän syöksyi ulos ovesta. + + + + +27. + +Gorenflotin herääminen. + + +Erotessamme viimeksi Chicotista oli hän ihastuneena jäänyt +katselemaan veli Gorenflotin häiriintymätöntä unta. Hän pyysi +hotellin isännän olemaan sanallakaan mainitsematta siitä, että hän +oli lähtenyt ulos kello kymmenen illalla ja tullut takaisin vasta +kello kolme aamulla. + +Koska mestari Bonhomet oli pannut merkille, että milloin narri ja +munkki söivät yhdessä, maksoi narri aina, niin hän piti narria +suuressa arvossa, jota vastoin hän munkista verrattain vähän välitti. +Hän lupasi senvuoksi Chicotille olla yön tapahtumista sanaakaan +hiiskumatta. Sitten hän poistui vieden Chicotin neuvon mukaan +kynttilän mennessään. + +Kuitenkin tuntui Chicotista ylen vaikealta saada kaikki pimeässä +uudelleen järjestetyksi, niin ettei Gorenflot herätessään mitään +huomaisi. Senvuoksi hän puhalsi takassa olevat hiilet hehkumaan. + +Tämän puhaltelemisen kestäessä lakkasi Gorenflot kuorsaamasta ja +mumisi: + +-- Hyvät veljet, on raju ja myrskyinen ilma. Se on Herran hengitys, +joka panee minun puhumaan. + +Sen jälkeen hän alkoi uudelleen kuorsata. + +Chicot odotti hetken, siksi kunnes uni taas oli voittanut +Gorenflotin, ja alkoi sitten kiskoa munkkia irti pöytäliinan sisästä. + +-- Huu! -- puheli Gorenflot. -- Millainen kylmyys! Se estää +viinirypäleet kypsymästä. + +Chicot oli nyt hetkisen hiljaa. + +-- Te tunnette harrastukseni, veljet, niin kirkon kuin Guisen +herttuankin hyväksi. + +-- Lurjus! -- sanoi Chicot. + +-- Olen lausunut ajatukseni, -- jatkoi Gorenflot. -- Mutta se on +vallan varmaa, että... + +-- Mikä on varmaa? -- kysyi Chicot ja kohotti munkkia ylös +kääriäkseen viitan hänen ylleen. + +-- Se on varmaa, että ihminen on viiniä voimakkaampi. Veli Gorenflot +on painiskellut viinin kanssa, niinkuin Jaakoppi enkelin kanssa, ja +Gorenflot on voittanut. + +Munkki avasi nyt toisen silmänsä ja huomasi Chicotin... + +-- Mitä? -- Onko täällä aaveita? -- mutisi hän. + +-- Hän on vielä ihan sekaisin, -- virkkoi Chicot, kietoi kaapun +munkin ympärille ja veti kapusongin hänen päähänsä. + +-- No, sepä oli hyvä, -- mutisi munkki. -- Sakastinvartija on +sulkenut kuorin oven, niin että nyt ei enää tunnu vetoa. + +-- Nyt saat herätä silloinkun haluat, -- puhui Chicot. + +-- Herra on minun rukoukseni kuullut, -- mutisi munkki, -- ja +pohjatuuli, jonka hän lähetti viinirypäleitä vahingoittamaan, on +vaihtunut leppoiseksi länsituuleksi. + +Chicot teki nyt pöytä- ja ruokaliinoista itselleen lattialle +jonkinlaisen vuoteen ja laskeusi maata. + +Hänen kasvoillensa kohdistuvat päivän ensi säteet ja isännän +keittiössä rähisevä ääni saivat Gorenflotin vihdoinkin puolittain +hereille. Vaivaloisesti hän kömpi istualleen ja alkoi tarkastella +pöydällä vallitsevaa epäjärjestystä. Sitten siirtyi hänen katseensa +Chicotiin, jonka toinen käsivarsi oli huolimattomasti heitetty otsan +yli, niin että hän munkin huomaamatta saattoi nähdä kaikki tämän +liikkeet. Chicot oli kuorsaavinaan ja tekikin sen niin luontevasti, +että se entistä enemmän todisti hänen mainiota matkimiskykyään. + +-- On jo selvä päivä, -- huudahti munkki, -- saamari soikoon! Vallan +selvä päivä. Näyttääpä siltä kuin olisin täällä viettänyt yöni... +Entä luostari! Tuhannen sarvipäätä! + +Hän alkoi nyt sitoa viittaansa kiinni, sillä Chicot ei puolestaan +ollut pitänyt sen sitomista välttämättömänä. + +-- No, olkoon miten tahansa, -- jatkoi munkki, -- olen joka +tapauksessa nähnyt merkillistä unta. Olin olevinani kuollut ja +ympärilleni oli kääritty veren tahraama vaate. + +Gorenflot ei ollutkaan ihan kokonaan erehtynyt. Hän oli kerran +hetkiseksi herännyt ja pitänyt silloin pöytäliinaa, johon Chicot +oli hänet kietonut, käärinliinoina ja viinin jättämiä merkkejä +veripilkkuina. + +-- Onneksi se olikin vain unta, -- virkkoi Gorenflot ja katsahti +jälleen ympärilleen. + +Hänen silmänsä sattuivat Chicotiin, joka huomatessaan munkin häntä +katselevan, yhä enemmän kuorsasi. + +-- Onpa hauskaa katsella juopunutta ihmistä, virkkoi Gorenflot. -- +Ah, miten hän on onnellinen voidessaan noin nukkua! Helppoapa se +onkin, sillä hän ei ole minun vaatteissani. + +Hän huokasi nyt niin äänekkäästi, että se huokaus luultavasti olisi +herättänyt gascognelaisen, jos tämä todellakin olisi nukkunut. + +-- Herättäisinköhän hänet kysyäkseni häneltä neuvoa? -- puheli +munkki. -- Hän on hyvä neuvonantaja. + +Chicot kuorsasi kaikin voimin. + +-- En, -- jatkoi Gorenflot, -- hän voisi pitää itseään minua +etevämpänä. Voinhan hänettäkin keksiä jonkin hyvän valheen... Mutta +olipa se vale sepitetty miten hyvästi tahansa, niin vaikea minun +on kuitenkin suoriutua ilman arestia. Enhän minä tosin niin kovin +pelkääkkään itse arestia, mutta siihen kuuluu vain vettä ja leipää, +ja se on pahinta. Jospa minulla olisi edes hiukan rahaa, jolla voisin +lahjoa veli vanginvartijan! + +Kuultuaan viimeisen toivomuksen veti Chicot taskustaan +runsassisältöisen kukkaronsa ja kätki sen varovasti alleen. Se ei +ollut lainkaan turha varovaisuustoimenpide, sillä Gorenflot alkoi +ryömiä lähemmäksi ja mutista: + +-- Jos hän olisi hereillä, ei hän kieltäisi minulta muutamaa écuta. +Mutta minä en tahdo häiritä hänen lepoansa... ja senvuoksi otan tuon +lantin häntä itseään herättämättä. + +Veli Gorenflot alkoi nyt kopeloida nukkujan taskuja. + +-- Onpa kummallista, -- puheli munkki, -- ettei taskuissa ole mitään. +Ehkäpä hänellä on jotain hatussaan? + +Chicot tyhjensi nyt salaa kukkaronsa sisällön käteensä ja pisti +tyhjän kukkaron housuntaskuunsa. + +-- Hm! Hatussakaan ei ole mitään, -- haasteli munkki. -- Sepä +merkillistä! Ystäväni Chicot on ymmärtäväinen narri eikä liiku +koskaan ilman rahaa. Ah, minä vanha veitikka! -- lisäsi hän irvistäen +niin makeasti, että suu venyi korviin asti, -- minähän unohdin sinun +housuntaskusi. + +Hän hiivitti kätensä Chicotin housuntaskuun ja veti sieltä esiin +tyhjän kukkaron. + +-- Voipas vietävää! -- mutisi hän. -- Kuka nyt lystin maksaa? + +Munkki nousi äkkiä ylös, hiipi tosin vielä epävarmoin, mutta +kuitenkin jo nopein askelin huoneesta, pujahti keittiön kautta ulos, +sanomatta isännälle sanaakaan, ja riensi sitten tiehensä. + +Pussi seljässä jatkoi nyt tuo almunjakajaveli kulkuaan, teeskentelevä +mietiskely kasvoillaan, jota ohikulkijat saattoivat ajatella +hartaudeksi, mutta joka kuitenkin oli kokonaan muuta. Sillä +veli Gorenflot mietti lakkaamatta keksiäkseen jonkin sopivan +hätävalheen, joihin munkit ja sotilaat turvautuvat, sattuessaan +juopotteluretkillään viivähtämään. + +Luostarin luo päästyään näyttivät nyt sen portit hänestä entistäänkin +synkemmiltä. Ja hän teki ikäviä johtopäätöksiä siitä että havaitsi +portille kokoontuneen useita keskenään keskustelevia munkkeja, jotka +levottomina tähystelivät kaikille ilmansuunnille. Mutta ehdittyään +parahiksi Saint-Jacquesin kadun kulmauksen ohi, syntyi veljien +kesken, kun he hänet olivat nähneet, sangen vilkas liike, ja se sai +hänet vallan kauhistumaan. + +-- He puhuvat minusta, -- mutisi hän, -- he osottelevat minua. Minua +on yöllä etsitty. Poissaoloni on synnyttänyt suuttumusta. Minä olen +hukassa! + +Hänen päätään huimasi. Hänessä välähti ajatus paeta. Mutta useita +munkkeja jo riensi häntä vastaan. Häntä ehdottomasti ajettaisiin +takaa. Veli Gorenflot tunsi sitäpaitsi itse liiankin hyvin, ettei +häntä oltu luotu juoksijaksi. Hänet kyllä piankin saataisiin kiinni +ja köytettynä laahattaisiin luostariin. + +Häpeissään hän siis lähestyi tovereitansa, jotka näyttivät arkailevan +puhutella häntä. + +-- Ah! -- mutisi Gorenflot. -- Ne eivät ole minua tuntevinaankaan. +Minä olen heille häpeäksi! + +Viimein läheni heistä muuan Gorenflotia ja virkkoi: + +-- Rakas veli parka! + +Gorenflot huokasi ja nosti silmänsä taivasta kohti. + +-- Tiedättekö, että priori, luostarin esimies, teitä odottaa? + +-- Ah, hyvä Jumala! + +-- Niin, -- lisäsi kolmas, -- hän on sanonut, että heti kun te +palaatte luostariin, on teidät saatettava hänen eteensä. + +-- Sitäpä juuri pelkäänkin, -- ajatteli Gorenflot. + +Ja pikemmin kuolleena kuin elävänä hän astui luostariin, jonka portti +paiskahti kiinni hänen sisälle päästyään. + +-- Aa... tekö se olette? -- huudahti portinvartija. -- Tulkaa pian, +pian! Arvoisa priori teitä odottaa. + +Portinvartija tarttui Gorenflotin käteen ja vei tai oikeammin sanoen +laahasi hänet priorin huoneeseen. + +Priorin vihastunutta katsetta peläten katseli Gorenflot vain alas. +Hän tunsi seisovansa esimiehensä edessä, jonka syystä pitäisi olla +kiukustunut. + +-- Ah! Vihdoinkin olette siis täällä! -- sanoi priori. + +-- Kunnianarvoisa isä..., änkytti munkki. + +-- Kuinka levottomiksi te olette saattanutkin meidät! -- jatkoi +priori. + +-- Te olette aivan liian hyvä, isä, -- jatkoi Gorenflot, joka ei +voinut käsittää sitä hiljaista äänensävyä, jolla häntä puhuteltiin. + +-- Teitä on pelottanut tulla tänne takaisin yöllisen tapauksen +jälkeen, eikö niin? + +-- Myönnän, etten ole uskaltanut, -- vastasi munkki, ja kylmät +hikikarpalot kohoilivat hänen otsalleen. + +-- Ah, rakas veli, -- puhui priori, -- te olette menetellyt hyvin +ajattelemattomasti! + +-- Sallikaa, että selitän teille, isä... + +-- Mitäpä teidän tarvitsee minulle selittää? Teidän +mielenpurkauksenne... + +-- Eikö minun tarvitse teille mitään selittää? Se onkin parempi, +sillä en todellakaan tiennyt, miten sen tekisin. + +-- Sen hyvin käsitän. Hetken innostus, kiihtymys on teidät vallannut. +Sellainen innostus on hyve, sellainen kiihtymys on pyhä tunne. +Mutta liiallisuuteen menevät hyveet saattavat kääntyä virheiksi ja +kunnioitettavimmatkin tunteet vähitellen muuttua moitittaviksi. + +-- Antakaa anteeksi, isä, -- sanoi Gorenflot. -- Mutta jos te nyt +tästä jotain käsitättekin, niin en minä ainakaan käsitä. Mitä te +puhuitte mielenpurkauksesta? + +-- Siitä teidän viime öisestä. + +-- Luostarin ulkopuolellako? -- kysyi munkki pelokkaasti. + +-- Ei, vaan luostarissa. + +-- Olenko esiintynyt mieltäosottavasti luostarissa? + +-- Juuri te. + +Gorenflot kynsäsi nenäänsä. Hän alkoi ymmärtää, että nyt oli jokin +erehdys kysymyksessä. + +-- Minä olen yhtä hyvä katolilainen kuin tekin, mutta kuitenkin minä +kauhistuin teidän uskaliaisuuttanne. + +-- Uskaliaisuuttaniko? -- virkkoi Gorenflot. -- Olenko siis ollut +uskalias? + +-- Enemmän kuin uskalias, hyvä ystävä. Te olette ollut vallan rohkea. + +-- Ah, liian kiivas mielenlaatu on annettava anteeksi. Minä teen +parannuksen, isä. + +-- Kyllä niinkin, mutta kuitenkin täytyy minun sekä omasta että +teidän puolestanne pelätä mielenpurkauksenne seurauksia. Jos asia +olisi tapahtunut vain meidän keskuudessamme, niin ei se olisi mitään +haitannut. + +-- Kuinka? -- kysyi Gorenflot. -- Tuntevatko sen siis muutkin? + +-- Tietysti. Tiedättehän itsekin, että enemmän kuin sata maallikkoa +oli saapuvilla, ja ne kuulivat joka sanan puheestanne. + +-- Puheestani? -- toisti Gorenflot, joutuen yhä enemmän ja enemmän +ymmälle. + +-- Myönnän, että se oli kaunis, myönnän, että suuri menestyksenne +saattoi teidät liiaksi innostumaan, että yksimieliset +suosionosotukset menivät teidän päähänne. Mutta mennä niin pitkälle +kuin ehdottaa juhlasaattuetta kautta Parisin katujen, aikoa pukea +ylleen haarniskat ja kypärät ja kääntyä kaikkien hyvien katolilaisten +puoleen, se teidän täytyy myöntää olleen jo liikaa. + +Gorenflot seisoi siinä hämmästyksestä mykkänä. + +-- On kuitenkin yksi keino saada kaikki korjatuksi, -- jatkoi priori. +-- Se hengellinen kiihkeys, joka teidän jaloa sydäntänne polttaa, +voisi vahingoittaa teitä Parisissa ollessanne, missä niin monta +urkkijaa on kintereillänne. Toivon senvuoksi teidän lähtevän... + +-- Mihin, isä? -- kysyi Gorenflot, vakuutettuna siitä, että hänen +olisi meneminen arestiin. + +-- Maaseudulle. + +-- Karkoitus! -- huudahti Gorenflot. + +-- Jos jäätte tänne, saattaa käydä paljo pahemmin, rakastettu veli. + +-- Mitä minulle sitten voisi tapahtua? + +-- Voisitte joutua rikosoikeudellisen syytteen alaiseksi, mistä +kaiken todennäköisyyden mukaan aiheutuisi elinkautinen vankeus, +ehkäpä mestauslavakin. + +Gorenflot oli kulmankalpea. Hän ei voinut käsittää, millä tavalla +hän olisi tehnyt itsensä syypääksi elinkautisen vankeuden tai +kuolemanrangaistuksen ansaitsemiseen juopuessaan ravintolassa ja +vietettyään yönsä poissa luostarista. + +-- Parhain veli, jos te alistutte tähän tilapäiseen karkoitukseen, +niin te ette ainoastaan vältä vaaraa, vaan saatte myös tilaisuuden +istuttaa uskon siemeniä maaseudullekin. Yöllä tekemänne ehdotus +on täällä vaarallinen ja mahdotonkin toimeenpanna, mutta Parisin +ulkopuolella se ehkä kävisi päinsä. Matkustakaa siis mahdollisimman +pian, veli Corenflot. Se saattaa jo olla myöhäistäkin, jos vaan +poliisi on saanut käskyn vangita teidät. + +-- Kunnianarvoisa isä, mitä te sanotte? -- änkytti munkki, ollen +yhä enemmän hämillään siitä, että tuohon hänen heikkoudensyntiinsä +pantiin nyt niin suuri paino, -- poliisi, te sanotte? Mitä minulla on +sen kanssa tekemistä? + +-- Teillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, se ehkä voisi saada +tekemistä teidän kanssanne. + +-- Onko minut sitten ehkä ilmiannettu? + +-- Voisinpa lyödä siitä vetoa. Matkustakaa siis, matkustakaa: + +-- Matkustakaa, sanotte te, arvoisa isä, -- puhui Gorenflot +avuttomana. -- Se on helppo sanoa. Mutta millä minä matkustaessani +elän? + +-- Ah, mikään ei ole sen helpompaa! Tehän olette luostarin +almujenkerääjä. Siinä on teidän tulolähteenne. Keräyksenne kautta +olette te tähän asti elättänyt muita, nyt te keräyksellänne elätätte +itseänne, ja sitäpaitsi ei teillä siinä suhteessa ole mitään +pelättävää. Sillä edustamanne mielipiteet hankkivat teille kyllä +riittävästi puolustajia, niin ettei teiltä ole puuttuva mitään. Mutta +matkustakaa jumalan tähden! Matkustakaa, älkääkä palatko, ennenkuin +teitä kutsutaan! + +Gorenflotin tullessa ulos riensivät kaikki munkit häntä vastaan +saadakseen koetella hänen käsiään ja vaatteitaan. Menivätpä muutamat +kunnianosotuksissaan niinkin pitkälle, että suutelivat hänen kaapunsa +liepeitä. + +-- Hyvästi! -- virkkoi heistä muuan häntä syleillen. -- Hyvästi! Te +olette pyhä mies. Muistakaa minua rukouksissanne. + +-- Ätsh! -- ajatteli Gorenflot, -- minä olen pyhä mies! Enpä vielä +ennen ole moista kuullut. + +-- Jääkää hyvästi, -- sanoi muuan toinen ja pusersi hänen kättään, -- +jääkää hyvästi, te uskon urhokas soturi! + +-- Hyvästi, marttyyri! -- puheli kolmas ja suuteli hänen kaapuaan. -- +Sokeutta on meissä vielä, mutta valon hetki on pian koittava. + +Gorenflotia heiteltiin siten sylistä syliin ja kohteliaisuuksia +sateli hänelle satelemistaan hänen saapuessaan luostarin portille. Se +sulettiin heti hänen siitä mentyään. Hän loi tuohon porttiin katseen, +jota on mahdoton kuvailla, ja hän poistui Parisista miltei takaperin, +ikäänkuin olisi kuolon enkeli uhkaillut häntä välkkyvällä miekallaan. + +Ainoat sanat, mitkä hänen suustaan pääsivät hänen saapuessaan +kaupungin portille, kuuluivat näin: + +-- Piru vieköön! Ell'eivät nuo jok'ikinen ole hassuja, niin olen minä +itse sitten pähkähullu! + + + + +28. + +Gorenflotin mietelmät. + + +Aina siihen surulliseen päivään asti, jolloin veli Gorenflotia +kohtasi tämä odottamaton onnettomuus, ei hän, joka luotti hyvään +jumalaan ja luostarin keittiöön, milloinkaan ollut ajatellut +itselleen muuta kuin nuo ylimääräiset vierailut Runsaudensarven +ravintolassa. Ja noita ylimääräisiä vierailuja, jotka riippuivat +vanhurskaitten ihmisten hyväntahtoisuudesta, ei käynyt järjestäminen +muuten kuin raha-almujen välityksellä. Niiden almujen pysähdyspaikka +oli mainittu ravintola, josta niitä liikeni luostariin vain sikäli +mitä jäi yli siitä summasta, minkä hän oli matkalla kuluttanut. Tosin +hänellä oli ystävänsä Chicot, joka rakasti hyvin katettua pöytää +ja iloista seuraa. Mutta Chicot vietti verrattain epäsäännöllistä +elämää. Munkki tapasi hänet väliin kolmena, neljänä päivänä +perättäin, mutta sitten saattoi kulua neljätoista päivää, kuukausi, +kuusi kokonaista viikkoakin, ilman että munkki häntä kertaakaan +kohtasi. Jospa Gorenflotilla kuitenkin olisi ollut rahoja. Mutta +priorin vastaus hänen kysymykseensä oli ollut yksinkertainen ja +vailla kaikkea apostolista hyväntahtoisuutta, niinkuin muutama +Luukas-evankelistan lause: + +-- Etsikää, niin te löydätte! + +Kuitenkin tuntui hänestä mieluisimmalta välttää häntä uhkaava vaara, +tuntematon, mutta ääretön vaara, mikäli hän oli priorin sanoista +saanut selvää. Munkki parka ei kuulunut niihin, jotka saattoivat +käyttää valepukua ja siten eksyttää takaa-ajajat. Hän päätti niin +ollen heti lähteä matkaan ja riensi siinä tarkoituksessa kiiruisin +askelin kaupungin portista ulos ja hiipi varovasti, mahdollisimman +hintelöksi tekeytyen, yövartiain ja sotilasten ohi, sillä hän +pelkäsi, että poliisi jo ehkä häntä vainusi, niinkuin Pyhän Genovevan +luostarin priori oli varotellut. + +Mutta päästyään nyt vapaaseen luontoon istahti hän tien viereen +ja, nojaten ihraista leukaansa leveään käteensä, alkoi syventyä +miettimään nykyistä tilaansa. + +Gorenflot huokasi syvään, sillä kello oli nyt lähes yhdeksän eli siis +se aika, jolloin luostarissa syötiin päivällistä, sillä munkit, jotka +eivät ajan sivistyneisyyden vaatimuksia seuranneet, söivät vielä +vuonna 1578 vanhan, hyvän tapansa mukaan päivällistä kello kahdeksan +aamulla. + +Koko joukko ajatuksia syntyi paastoavan Gorenflotin aivoissa. +Pää-ajatus, josta hänen oli vaikeinta luopua, oli siinä, että +hän palaisi Parisiin, menisi luostariin ja selittäisi priorille +tyytyvänsä mieluummin vankeuteen kuin maanpakolaisuuteen, että hän, +jos niin vaadittiin, alistuisi kuritukseen ja ruoskintaankin, kun +hänelle vain annettaisiin hänen ateriansa, joiden luvun hän nyt +tahtoi vähentää viideksi päivää kohti. + +Tätä ajatusta, joka enemmän kuin neljännestunnin ajan kierteli +munkkiparan aivoissa, seurasi toinen, hieman järkevämpi, nimittäin +että hän heti menisi Runsaudensarven ravintolaan ja lähettäisi sieltä +noutamaan Chicotin ellei tämä vielä siellä olisi. Hän kuvailisi +narrille tätä surullista asemaansa, johon hän Chicotin Bachuspitojen +johdosta oli joutunut, pitojen, joihin hänkin, Gorenflot, +heikkoudessaan oli ottanut osaa, ja pyytäisi tältä jalomieliseltä +ystävältään pientä raha-apua. + +Noin neljännestunnin punnitsi Gorenflot vieläkin tätä +suunnitelmaansa, sillä hän oli harkitseva mies eikä suunnitelmakaan +ollut hullumpi. + +Lopuksi hän teki vielä kolmannenkin suunnitelman, hieman rohkean +kyllä, että hän näet toista tietä, Porte Saint-Germainen kautta, +palajaisi takaisin Parisiin ja jatkaisi salaisesti almujenkeräämistä +kaupungissa. Hän tunsi hyvän "ostajapiirinsä" ja hyvätuloisimmat +paikat ja tiesi erityisiä pikku katuja, joiden varsilla hän tiesi +asuvan hyviä ystäviä, jotka harjoittivat tuottavaa siipikarjakauppaa +ja jotka harvoin jättivät pistämättä jotain lihotettua kukkoturvakkoa +almunkerääjän pussiin. Hän muisteli kiitollisena eräitä taloja, +joissa kesällä syltättiin hedelmiä ja muuta sen tapaista, mikä +Gorenflotin oman arvelun mukaan tapahtui etupäässä siitä syystä, että +nuo ihmiset sittemmin saisivat jättää almunkerääjän pussiin, hänen +isällisen siunauksensa vastalahjaksi, jonkin purkin kiisseliä tai +tusinan syltättyjä pähkinöitä taikka laatikollisen kuivatuita omenia, +joiden pelkkä hajukin jo saattoi herättää kuolleet haudoistaan. + +Tämä viimeinen suunnitelma häntä varsinkin miellytti. Hän ajatteli +että itse luonto oli määrännyt hänelle sellaisen elintavan. Mutta +toteuttaakseen tämän suunnitelman ja voidakseen viettää tuota +suloista elämäntapaa täytyisi hänen jäädä Parisiin ja olla aina +vaarassa joutua poliisien tai hengellisten viranomaisten tielle, +jotka kaikki nuo olivat vaarallisia seikkailuihin ryhtyneelle +munkille. Sitäpaitsi oli vielä huomioonotettava muuan seikka: +Pyhän Genovevan luostarin rahastonhoitaja ei kylläkään jättäisi +luostaria almujenkerääjättä. Gorenflot saattaisi niin ollen tavata +toisenkin almunkerääjän, jolla olisi laillisempi oikeus ammattinsa +harjoittamiseen. + +Tämä ajatus sai Gorenflotin värisemään, ja hänellä oli siihen +tosiaankin syytäkin. + +Näin pitkälle oli hän mietiskelyissään päässyt, kun hän kaukaa +huomasi ratsastajan saapuvan täyttä neliä. Ratsastaja laskeusi +hevosensa selästä erään talon luona, joka sijaitsi noin sadan +askeleen päässä siitä, missä Gorenflot istui. Mies kolkutti. Hänelle +avattiin, ja pian pujahti ratsastaja hevosineen portin sisäpuolelle. +Aivan heti palasi ratsastaja, jonka Gorenflot tunsi viitastaan, +kuitenkin portista takaisin ja kätkeytyi muutaman lähellä olevan +kiviröykkiön taa. + +-- Tässä on varmasti kyseessä jokin salajuoni, -- mutisi Gorenflot. +-- Ellei minun tarvitsisi pelätä seurauksia, tekisin minä sen +tyhjäksi. + +Piilossa oleva mies huomasi nyt Gorenflotin, joka siinä edelleen +entisessä paikassaan käsi leukaa varten istui. Vieras oli nyt +huolettomasti kävelevinään kiviröykkiön takana. + +-- Tuo ryhti, -- puheli Gorenflot, -- tuo vartalo... minusta tuntuu +siltä kuin tuntisin ne entuudestaan. Mutta ei, sehän on mahdotonta. + +Tuntematon mies, joka oli kääntynyt selin Gorenflotiin, kumartui nyt +äkisti alas. Kuului hevosen kavioiden kapsetta. + +Kolme miestä, joista kaksi näytti olevan palvelijoita, tuli +muuliaaseilla ratsastaen. He sivuuttivat tuon tuntemattoman miehen +häntä joko näkemättä tai kiinnittämättä häneen erityistä huomiotaan, +jota vastoin tuo vaaniskeleva mies näytti tarkoin heitä tähystelevän. + +-- Minäpä sainkin estetyksi rikoksen tapahtumasta, -- tuumiskeli +Gorenflot, -- ja minun läsnäoloni täällä, juuri tänä hetkenä, kuuluu +sekin jumalallisen tahdon ilmauksiin. Sellainen tarvittaisiin +vieläkin, jotta minä saisin aamiaisen itselleni. + +Ratsastajain ohimentyä riensi mies takaisin taloon. + +-- Hyv'on, -- puheli Gorenflot, -- tämä seikka, ellen kovin suuresti +erehdy, hankkii minulle sen mitä nyt haluan. Väijyksissä oleva +ihminen ei pidä siitä, että hänet on huomattu. Minulla on nyt +salaisuus tiedossani, ja olipa se vaikka vain kuuden äyrin arvoinen, +käytän minä sitä kuitenkin hyväkseni. + +Vitkastelematta ohjasi Gorenflot askeleensa taloa kohti. Mutta kuta +lähemmäksi rakennusta hän tuli, sitä selvemmin muisti hän ratsastajan +sankarilliset kasvot, hänen pitkän miekkansa ja ne sapekkaat +silmäykset, joita hän oli noihin toisiin ratsastajiin luonut. Kaikkea +tuota ajatellessaan Gorenflot mutisi: + +-- Luulen varmasti erehtyneeni. Sellainen mies ei missään tapauksessa +anna säikäyttää itseään. + +Ovelle ehdittyään tuli Gorenflot siitä täydellisesti vakuutetuksi +ja kynsi epäillen korvallistaan. Äkkiä hänen kasvonsa kuitenkin +kirkastuivat. Jotakin välähti nyt päähäni, ajatteli hän. + +-- Sepä oli mainio ajatus, -- toisti hän itsekseen. -- Minä sanon +hänelle näin: jokaisella ihmisellä on suunnitelmansa, toivomuksensa +ja mielihalunsa. Jos te annatte minulle vähän rahaa, niin minä +rukoilen teidän suunnitelmainne toteutumisen puolesta. Jos hänen +aikomuksensa ovat huonoja, niin tarvitsee hän sitäkin suuremmalla +syyllä esirukousta puolestaan ja ihan varmaan antaa minulle almun. +Minä puolestani ryhdyn sitten punnitsemaan asiaa ensimäisen +asiantuntijan kanssa, jonka saan käsiini. Sillä täytyyhän toki +saada tietää, onko rukoiltava sellaisten suunnitelmien puolesta, +joita ei tunne ja joita ehkä on syytä epäillä. Minä teen sitten +tuon asiantuntevan henkilön neuvon mukaisesti, ja edesvastuu +asiassa lankeaa siis hänen niskoilleen eikä minun. Ellen minä ehkä +tapaisikaan ketään, jolta voisin kysyä neuvoa, niin saattaisinpahan +omalla vastuullanikin rukoilla hänen toiveittensa toteutumisen +puolesta. Tulenhan kuitenkin hankkineeksi itselleni aamiaisen tuon +paha-aikeisen miehen almuilla. + +Tämän päätöksen tehtyään hiipi Gorenflot rakennuksen luo ja +odotti siellä. Viiden minutin kuluttua avautui portti. Hevonen +ratsastajineen ilmestyi taas näkyviin. + +Gorenflot tuli nöyränä lähemmäksi. + +-- Hyvä herra, -- virkkoi hän, -- jos viisi _pater nosteria_ ja viisi +_ave Mariaa_ teitä miellyttäisi, niin... + +Mies käännähti ympäri. + +-- Gorenflot! huudahti hän. + +-- Herra Chicot! -- lausui munkki vallan hämmennyksissään. + +-- Mihin helkkunaan sinä, veli, olet menossa? -- kysyi Chicot. + +-- Sitäpä en tiedä. Entäs te? + +-- Minä kyllä tiedän, mihin minä menen, -- vastasi Chicot. -- Minun +tieni kulkee suoraan eteenpäin. + +-- Onko matkan määrä kauaksikin? + +-- Aina sinne asti, mihin pysähdyn. Mutta koskapa sinä, veli, et voi +selittää syytä täällä oloosi, epäilen minä muuatta asiaa. + +-- Mitä niin? + +-- Sitä että sinä olet nuuskimassa minua. + +-- Hyvä Jumala! Minäkö nuuskimassa teitä? Taivas minua varjelkoon! +Minä vain teidät huomasin, siinä kaikki. + +-- Mitä sitten näit? + +-- Näin teidän vaaniskelevan niitä ratsastajia, jotka tästä menivät +ohi. + +-- Sinä olet hullu. + +-- Mutta tehän piilouduitte noitten kivien taa ja tähystelitte sieltä +hyvin tarkasti. + +-- Kuulkaapas, Gorenflot! Minä aion rakennuttaa itselleni talon tähän +kaupungin edustalle. Nuo kivet ovat minun, ja minä tahdoin vain +tutkia, onko niiden laatu hyvää. + +-- Se muuttaa asian, -- vastasi munkki, uskomatta Chicotin puheista +sanaakaan. + +-- Mutta mitä sinulla itselläsi on täällä kaupungin ulkopuolella +tekemistä? + +-- Ah, herra Chicot! Minut on karkoitettu, -- vastasi Gorenflot ja +huokasi syvään. + +-- Mitä? + +-- Karkoitettu, sanon minä. + +Näin sanoen kietoi Gorenflot kaapun ympärilleen ja näytti +sellaiselta, jolle suuri onnettomuus myöntää oikeuden turvautua +kanssaihmistensä apuun. -- Veljeni ajavat minut luotaan, -- jatkoi +hän. -- Minä olen hyljätty, minut on pantu pannaan. + +-- Äh! Mistä syystä? + +-- Kuulkaahan, herra Chicot, -- virkkoi munkki, pannen kätensä +sydämelleen. -- Uskokaapa minua tahi älkää, mutta, kautta kunniani, +minä en tiedä siihen syytä. + +-- Ellei se vaan johdu teidän viimeisestä renttuilemisestanne, veli? + +-- Laskette julmaa pilaa, -- vastasi Gorenflot. -- Tiedättehän vallan +hyvin mitä minä olen tehnyt eilis-illan jälkeen. + +-- Tiedän, -- jatkoi Chicot, -- mitä teitte kello kahdeksan ja +kymmenen välillä, mutta missä olitte kymmenestä kolmeen, sitä en +tiedä. + +-- Kuinka? kymmenestä kolmeenko? + +-- Niinpä tietenkin, sillä kello kymmenen te menitte tiehenne. + +-- Minäkö? -- virkkoi Gorenflot ja tuijotti gascognelaiseen. + +-- Te, ja minä teiltä vielä kysyin, mihin te aiotte mennä. + +-- No, mihin minä sanoin meneväni? + +-- Te vastasitte menevänne luostariin pitämään puhetta.. + +-- Tuossa kaikessa on siis kuitenkin hieman perää, -- mutisi +Gorenflot ällistyneenä. + +-- Saamari vieköön! Tietysti se on totta. Te luittekin osan +puheestanne, joka oli verrattain pitkä ja joka sisälsi raskaita +syytöksiä kuningas Henrik III:ta vastaan. + +-- Ah! -- ähki Gorenflot. + +-- Niin raskaita, -- jatkoi Chicot, -- ettei minua lainkaan +ihmetyttäisi, vaikkapa teitä ajettaisiinkin takaa kapinoitsijana. + +-- Te saatte minulta silmät auki, herra Chicot. Näytinkö minä ihan +valveillaolevalta puhuessani teidän kanssanne? + +-- Minun täytyy myöntää, veli, että tosiaankin näytitte minusta hyvin +omituiselta. Varsinkin oli teidän katseissanne kovin tuijottava ilme. +Olisi voinut luulla teidän puhelevan unissanne. + +-- Kuitenkin, -- virkkoi Gorenflot, -- olen minä varma siitä, että +ellei itse piru ole ollut mukana pelissä, heräsin minä tänä aamuna +Runsaudensarvessa. + +-- No, onko siinä mitään kummastuttavaa? + +-- Mitä? Eikö se sitten ole kummallista, koska te kerran väitätte +minun poistuneen sieltä kello kymmenen eilen illalla? + +-- Niin kyllä, mutta tehän tulitte takaisin kello kolme aamulla, ja +todistuksena siitä voin mainita, että te jätitte oven auki, ja minua +paleli niin vietävästi. + +-- Jos tuo, mitä puhutte, on totta... + +-- Se on sula totuus. Kysykää mestari Bonhometilta, niin saatte +kuulla. Hän juuri avasi teille portinkin. Sanonpa teille senkin, että +te takaisin tullessanne olitte kovin pöyhkeä, ja minä sanoin teille: +Hyi sentään, veli! Pöyhkeys ei sovi miehelle, kaikista vähimmän +munkille. + +-- Mistä syystä minä sitten olin pöyhkeä? + +-- Siksi että teidän puheenne oli saanut menestystä ja että Guisen +herttua, kardinaali ja Mayennen herttua, jota Jumala varjelkoon, +olivat lausuneet teille kohteliaisuuksia, -- vastasi gascognelainen +hattuansa kohottaen. + +-- Niinpä onkin minulla nyt kaikki selvillä, -- sanoi Gorenflot. + +-- Sehän on hyvä se. Te siis myönnätte olleenne mukana tuossa +kokouksessa... miksi hiivatiksi te sitä kutsuittekaan? Ahaa, nyt minä +muistankin, pyhäksi Liitoksi. Niin se oli. + +Gorenflot painoi päänsä alas ja huokasi. + +-- Minä olen unissakävijä, -- virkkoi hän. -- Sitä en ollut voinut +aavistaakaan. + +-- Unissakävijä! -- toisti Chicot. -- Mitä se merkitsee? + +-- Se merkitsee sitä, herra Chicot, -- vastasi munkki, -- että +minussa henki voittaa aineen siinä määrässä, että aineen maatessa on +henki valveilla ja antaa tehtäviä aineelle, jonka täytyy totella. + +-- Vai niin, veli, -- jatkoi Chicot, -- tuohan kovin muistuttaa +noituutta. Jos teissä asustaa paha henki, niin ilmaiskaa se +avomielisesti minulle. Mies, joka puhuu unissaan, joka käy unissaan, +joka pitää alentavia puheita unissaan kuningasta vastaan, hänen +laitansa ei, hitto vie, ole oikein. Pakene pois, Belzebub! _Vade +retro, Satanas!_ + +Ja Chicot käänsi ratsunsa ympäri. + +-- Siis tekin minut hylkäätte, herra Chicot? Ah, sitäpä en olisi +teistä uskonut! + +Ja tuo epätoivoon joutunut munkki alkoi nyyhkyttää. + +Chicot heltyi tuon selvän epätoivon edessä. + +-- Kuuleppas, mitä sinä sanoitkaan? + +-- Ah, en tiedä. Tulen ihan hulluksi. Pääni on sekaisin ja vatsani on +tyhjä. Auttakaa minua, herra Chicot! + +-- Te puhuitte matkustavanne. + +-- Puhuin. Se oli totta. Minäkin teille sanoin, että kunnianarvoisa +priori on käskenyt minun matkustamaan. + +-- No, mihin sitten aiot matkustaa? + +-- Sitä en tiedä, -- vastasi Gorenflot ja kohotti molemmat kätensä +taivasta kohti. -- Armeliaisuuden nimessä, herra Chicot, lainatkaa +minulle kaksi ecua matkarahoiksi. + +-- Minä teen enemmänkin kuin sen, -- vastasi Chicot. -- Minä otan +teidät mukaani. + +Gorenflot katseli gascognelaista epäillen, ikäänkuin ei olisi +rohjennut toivoakaan niin suurta hyväntahtoisuutta. + +-- Mutta sillä ehdolla, että te käyttäydytte hyvin siivosti. Sen +sijaan saatte olla miten jumalaton tahansa. Suostutteko tarjoukseeni? + +-- Suostunko muka siihen, -- virkkoi munkki. -- Suostunko muka +siihen... Mutta onko meillä runsaasti matkarahaa? + +-- Katsokaapa tätä! -- sanoi Chicot ja veti esiin täysinäisen +kukkaron. + +Gorenflot hykähti ilosta. + +-- Paljoko siinä on? kysyi hän. + +-- Sataviisikymmentä pistoolia. + +-- No, mihin me matkustamme? + +-- Saattepahan nähdä. + +-- Entä milloin syömme aamiaista? + +-- Heti. + +-- Mutta millä tavalla minä matkustan? -- kysyi Gorenflot levottomana. + +-- Et ainakaan minun hevosellani. Sen sinä heti ratsastaisit +kuoliaaksi. + +-- No, mitenkäs sitten? + +-- Näes, vallan yksinkertaisesti. Sinulla on vatsaa kuin +Silenuksella, sinä olet juoppo niinkuin hänkin. Hyv'on. Jotta +yhdenmukaisuus tulisi vieläkin täydellisemmäksi, ostan minä sinulle +aasin. + +-- Te olette minun kuninkaani, herra Chicot! Te olette minun +aurinkoni! Ostakaa vanha aasi. Te olette jumalani! Mutta sanokaahan, +missä me syömme aamiaista. + +-- Tässä, hiikatti ollen, juuri tässä. Katso, mitä tuonne portin +päälle on kirjoitettu, ja lue, jos osaat! + +Oli tosiaankin tultu jonkinlaisen ravintolan luo. Gorenflot tähysteli +silmillään Chicotin osottamaan suuntaan ja luki: + +_Täällä saadaan kinkkua, munia, ankeriaspasteijoja ja valkosta +viiniä._ + +On mahdotonta kuvailla Gorenflotin kasvoissa tapahtunutta muutosta +hänen nähtyään tuon kirjoituksen. Hänen piirteensä kävivät +säteileviksi, hänen silmänsä kiiluivat, hänen suunsa levisi auki ja +sieltä näkyi kaksi riviä kiiltävän lujia hampaita. + + + + +29. + +Gorenflot ratsastaa aasilla. + + +Syynä siihen, minkävuoksi Chicot nyt oli niin välinpitämätön oman +vatsansa vaatimuksista, joille hän tavallisesti, niin narri kuin +olikin tai ainakin kehasteli olevansa, antoi yhtä suuren arvon kuin +konsanaan mikään munkki, oli se, että hän ennen Runsaudensarvesta +lähtöään oli syönyt varsin hyvän aamiaisen. Väitetäänhän sitäpaitsi +kiihkeitten intohimojen huonontavan ruokahalua, ja Chicotia painoi +nyt todellakin voimakas intohimo. + +Munkin istuessa suurustamassa ravintolassa hankki Chicot aasin, jolle +Gorenflot heti antoi nimen Panurge. + +Chicot katsahti aamiaispöytään ja teki sen johtopäätöksen, että hän, +silti olematta tyranni, saattoi vaatia toveriltaan, että tämän olisi +tultava toimeen ilman päivällistä. Hän virkkoi sellaisella äänellä, +johon Gorenflot ei rohjennut mutista vastaan: + +-- Hei, toveri! Nyt me lähdemme. Ja Melunissa me syömme illallista. + +Chicotin ääni oli niin käskevä ja hän oli osannut tuohon lujaan +vaatimukseensa liittää niin suloisen lupauksen, että Gorenflot heti +toisti: + +-- Meluniin! Meluniin! + +Viivyttelemättä nousi Gorenflot tuolille ja siitä aasinsa selkään. +Ylpeänä kuin se jumalaistarujen olento, johon Chicot täydellä syyllä +oli häntä verrannut, ratsasti hän ravintolasta. + +Ketterästi kuin kokenut ratsastaja ikään hyppäsi Chicot ratsunsa +selkään, ja niin alkoivat ratsastajat painaa hienoa ravia. Näin +kulettiin neljä liöötä ja sen jälkeen hetkinen levähdettiin. Munkki +heittäysi nurmikolle nukkumaan. Chicot sitävastoin teki laskelmiaan. +Matkustaisivatko he kymmenen liöötä päivässä? Korkeintaan sellaisen +matkan saattoi vaatia aasin ja munkin yhteisiltä voimilta. + +Chicot pudisteli päätään. + +-- Se ei vetele, -- mutisi hän katsellen nurmikolla nukkuvaa +Gorenflotia. -- Tuo ei vetele. Jos tuo kaapumekko haluaa seurata +minua, täytyy hänen matkustaa vähintäänkin viisitoista liöötä +päivässä. + +Chicot nykäsi Gorenflotia. + +-- Olemmeko jo Melunissa? -- huudahti munkki puolihorroksissa. -- +Minulla on nälkä. + +-- Emme, toveri, -- vastasi Chicot, -- emme vielä. Ja senpävuoksi +sinut herätänkin. Meidän täytyy kiiruhtaa mahdollisimman nopeasti. Me +matkustamme, hiisi vieköön, liian hitaasti. + +-- Ettekö sitten pidä hitaasta matkustamisesta, herra Chicot? Mikä +meillä on hätänä? Kuta kauvemmin viivymme matkalla, sitä kauvemmin +saamme olla yksissä. Minähän matkustan uskonnon levittäjänä ja +te huviksenne, eikö niin? Hyv'on, kuta hitaammin me matkustamme, +sitä pikemmin pääsee uskonto leviämään ja sitä paremmin voitte te +huvitella. Minua haluttaisi viipyä muutamia päiviä Melunissa. Siellä +saa syödäkseen, mikäli olen kuullut, mainioita ankeriaspasteijoja, ja +minä niin mielelläni tahtoisin vertailla Melunin pasteijoja muualla +saataviin pasteijoihin. Mitäpäs siitä sanotte, herra Chicot? + +-- Minä sanon, -- vastasi gascognelainen, -- mielipiteeni olevan ihan +päinvastainen, nimittäin sen, että me matkustamme mahdollisimman +nopeasti emmekä jääkään Meluniin syömään, vaan illastamme vasta +Montereaussa voittaaksemme takaisin sen ajan, jonka olemme hukanneet. + +Gorenflot tuijotti matkatoveriinsa, ikäänkuin ymmärtämättä sitä mitä +oli kuullut. + +-- No niin, nyt meidän on lähdettävä, -- kehotti Chicot. + +Munkki, joka oli pitkänään nurmikolla, kädet pään alla, nousi +verkalleen ylös ja huokasi. + +-- Mutta, -- jatkoi Chicot, -- jos tahdotte jäädä jälkeen ja +matkustaa niinkuin teille on mukavinta, niin onhan se vapaassa +vallassanne. + +-- En, enhän toki, -- virkkoi Gorenflot, ajatellen kauhulla sitä +hyljättyä asemaansa, josta hän äsken ikäänkuin ihmeen kautta oli +pelastunut. -- En lainkaan. Minä tulen mukananne, herra Chicot. Pidän +teistä liian paljo raskiakseni teistä erota. + +-- No, nouskaakin sitten satulaan, toverini, -- sanoi Chicot. + +Gorenflot vei aasinsa muutaman paalun luo ja onnistuikin pääsemään +selkään tällä kertaa ei kuitenkaan kahanreisin, vaan jalat aasin +samalle kupeelle, naisten ratsastustapaan. Hän väitti sellaisessa +asennossa olevan mukavamman tarinoida. Asianlaita oli kuitenkin +sellainen, että munkki siinä asennossa saattoi ratsastaa nopeammin +kuin ennen, pitelemällä kiinni aasin harjasta ja hännästä. + +Chicot päästi ratsunsa täyteen raviin, ja aasi seurasi ulvahdellen +perässä. + +Ensi hetket olivat Gorenflotille kauheita. Onneksi oli se ruumiinosa, +jonka päällä hän istui, siksi laaja, että hänen oli helpompi kuin +jonkin muun pitää tasapainoa. + +Chicot höllensi väliin ohjia ja tähysteli tarkasti eteensä tielle, +mutta kun hän ei havainnut siellä mitään haluamaansa, lisäsi hän +entistä enemmän vauhtia. + +Gorenflot oli alussa vaiti, sillä hänellä oli täysi työ +pysytelläkseen aasinsa selässä. Mutta päästyään hiukkasen +hengähtämään ja huomattuaan Chicotin alituisen eteensä tähystelevän +kysäsi hän: + +-- Mitä te tutkitte, paras herra Chicot? + +-- En mitään, -- vastasi tämä, -- minä vain katson, mihin me olemme +menossa. + +-- Ooh, Meluniin! Niinhän te itse äsken sanoitte. + +-- Mutta emmehän me liikahda paikaltamme, toveri! + +-- Kuinka! Emmekö liikahda paikaltamme? -- huudahti munkki. -- Mehän +lasketamme lakkaamatonta ravia. + +-- Neliseen, neliseen! -- huusi gascognelainen ja kannusti hevostaan. + +Esimerkkiä seuraten alkoi Panurgekin nelistää sellaista vauhtia, +ettei se ennustanut ratsastajalle mitään hyvää. Gorenflotin hätä +suureni. + +-- Kuulkaahan, kuulkaahan, herra Chicot! -- huusi hän heti kun kykeni +jotain puhumaan. -- Sanotteko tätä huvikseen matkustamiseksi? Minusta +tämä ei ole lainkaan huvittavaa. + +-- Eteenpäin, eteenpäin! -- vastasi Chicot. + +-- Mutta tie on pahaa ja lisäksi vastamäkeä. + +-- Hyvät ratsastajat laskevat aina neliä ylämäessä. + +-- Kyllä, mutta minäpä en pyri olemaankaan hyvän ratsastajan +kirjoissa. + +-- No, jääkää sitten jälkeen. + +-- En, helkkarissa, -- huudahti Gorenflot. -- Sitä en suinkaan halua. + +-- No eteenpäin siis! + +Chicot kannusti hevosensa vieläkin tiukempaan neliseen. + +-- Kas niin, nyt alkaa Panurge korahdella, -- kirkui Gorenflot. -- +Nyt se pysähtyy! + +-- Jää hyvästi sitten, toveri! -- huusi Chicot. + +Gorenflotin teki aluksi mieli vastata samalla tavalla. Mutta silloin +hän muisti, että hevosella, jota hän sydämensä pohjasta sadatteli +ja joka kantoi selässään niin mielikuvituksellista olentoa, oli +myöskin kukkaro kannettavanaan, ja se oli juuri tuon miehen taskussa. +Hän niin ollen alistui kohtaloonsa, painalti sandaaleillaan hurjan +aasinsa kylkeä ja pakotti sen taas neliseen. + +-- Panurge parkani kaatuu! -- vaikeroi munkki saadakseen siten +Chicotin ajattelemaan omaa etuaan, koskapa tämä ei muuten toverinsa +vaikeasta asemasta välittänyt. -- Panurge kaatuu. Se on ihan varma. + +-- No, anna sen kaatua, toveri, -- vastasi Chicot, hiljentämättä +tehdyn huomautuksen johdosta vähääkään ratsastustaan. -- Kaatukoon +vaan, niin ostamme muuliaasin. + +Ikäänkuin olisi aasi ymmärtänyt nuo uhkaavat sanat, kääntyi se samana +hetkenä pois valtatieltä pienelle polulle, jonne Gorenflot tuskin +jalkaisinkaan olisi uskaltanut mennä. + +-- Auttakaa! -- kirkui munkki. -- Auttakaa! Minä putoan jokeen! + +-- Vielä mitä! -- vastasi Chicot. -- Jos te putoatte jokeen, niin +vastaan minä siitä, että te pysytte pinnalla. + +-- Ah! -- vaikeroi Gorenflot, -- minä hukun, se on varma! Ja kaikki +tämä tapahtuu siitä syystä, että minä olen unissakävijä! + +Chicot oli nyt päässyt muutamalle mäennyppylälle ja pysäytti äkisti +ratsunsa. + +Gorenflot, joka oli huonompi ratsastaja kuin Chicot ja jonka ohjina +suitsien asemesta oli vain marhaminta, jatkoi sillävälin menoaan. + +-- Pysähdy, helkkarissa, pysähdy! -- ärjyi Chicot. Mutta aasi oli nyt +saanut halun nelistää, ja aasin päähänpistot ovat hyvin itsepäisiä. + +-- Pysähdytkö, -- kirkui Chicot, -- taikka, kautta aatelisen +kunniani, lähetän kuulan koipiisi! + +Kun Chicotin ääni kajahti ja yhä kovemmin ja kovemmin ja munkki jo +oli kuulevinaan sen kuulan suhinaa, jolla häntä uhattiin, teki hän +liikkeen, joka oli varsin helppo sen tavan takia, jolla hän istui: +hän näet hyvin hiljaa ja varovasti laskeutui aasin selästä alas. + +-- Kas niin! -- virkkoi hän saatuaan jalkansa maahan ja pidellen +molemmin käsin marhaminnasta. Aasi oli vetänyt häntä mukanaan +pari askelta, mutta sitten pysähtynyt. Gorenflot kääntyi ympäri +katsellakseen Chicotin kasvoilta sitä tyytyväisyyttä, minkä tämä +hänen taitavasti suorittamansa liike pitäisi toisessa herättää. Mutta +Chicot piilotteliheksi erään kallion takana ja vielä yhäkin viittaili +ja uhkaili. + +Tuo varovaisuus saattoi munkin ajattelemaan, että jotain mahtoi +piillä sen takana. Hän tähysteli eteensä ja huomasi viidensadan +askeleen päässä kolme muuliaaseilla ratsastavaa miestä. Hän tunsi +heti ratsastajat samoiksi, joita Chicot jo aikaisemmin kiviröykkiön +takana oli vaaniskellut. + +Chicot seisoi paikallaan siksi kun ratsastajat olivat häipyneet +näkymättömiin. Vasta sitten hän meni toverinsa luo. + +-- Kuulkaapas, -- virkkoi Gorenflot, jonka kärsivällisyys alkoi +loppua, -- selittäkääpäs minulle, herra Chicot, mitä me tässä +oikeastaan kujeilemme. Äsken meidän piti ratsastaa neliä, ja nyt +meidän on pysähtyminen tähän keskelle tietä. + +-- Hyvä ystävä, vastasi Chicot, -- minä tahdoin saada selville, +onko teidän aasinne hyvää rotua ja oliko minua petetty, sillä olin +maksanut siitä kaksikymmentäkaksi livreä. Nyt olen vakuutettu asiasta +ja olen varsin tyytyväinen kauppaan. + +Helposti ymmärrettävistä syistä ei munkki tuollaista selitystä +uskonut ja hän aikoikin siitä toverilleen huomauttaa. Mutta hänen +sävyisä luontonsa sai voiton ja kuiskasi hänen korvaansa, ettei +hänen pitäisi ryhtyä mihinkään enempään väittelyyn. Mielipahaansa +salaamatta vastasi hän siis vain: + +-- Olkoon menneeksi! Minua kovin väsyttää ja minulla on nälkä. + +-- No, mitä siihen tulee, -- jatkoi Chicot ja taputti iloisesti +munkkia olalle, -- niin olenpa minäkin väsynyt ja nälissäni, ja +ensimäisessä ravintolassa, joka eteemme tulee, me voitelemme +sisuksia, sen lupaan varmasti, toveri. + +-- Sepä hyvä, -- virkkoi munkki, nousten aasinsa selkään. -- +Rientäkäämme siis viipymättä etsimään sitä siunattua paikkaa. + +Kaivattu ravintola ilmestyikin pian matkustavaistemme eteen, mutta +Gorenflotin suureksi hämmästykseksi käskikin Chicot hänen laskeutua +alas aasinsa selästä ja tehdä kierroksen ravintolan ympäri. +Gorenflot, jonka tajuntakyky oli nopeasti edistynyt, huomasi pian +syyn siihen: nuo kolme ratsastajaa, joiden jälkiä Chicot näytti +seuraavan, olivat näet pysähtyneet ravintolan portin edustalle. + +-- Siis noiden kirottujen ihmisten oikun mukaan meidän täytyy +järjestää matkamme, aikamme ja ateriamme. Se on hävyttömän ikävää! + +Hän huokasi syvään. + +Panurge, joka puolestaan huomasi, että tahdottiin poiketa suoralta +tieltä, minkä koko maailma, yksinpä aasitkin, tietävät olevan +lyhimmän pysähtyi äkisti ja näytti olevan haluton kulkemaan eteenpäin. + +-- Katsokaas, -- virkkoi Gorenflot valittaen, -- minun aasinikaan ei +tahdo enää lähteä. + +-- Vai ei se tahdo lähteä? -- sanoi Chicot. -- Odotahan, odotahan! + +Hän meni muutaman pensaan luo ja leikkasi siitä viittä jalkaa pitkän +vitsan, paksun kuin sormen ja samalla kestävän ja taipuisan. + +Panurge ei kuulunut niihin tyhmiin nelijalkaisiin, jotka eivät ota +selkoa siitä, mitä niiden ympärillä tapahtuu. Aasi oli silmillään +seurannut jokaista Chicotin tekemää liikettä ja alkoi epäilemättä +tuntea häntä kohtaan jonkinlaista kunnioitusta. Ja kun Panurge luuli +Chicotin tarkoituksen ymmärtävänsä, riensi se heti nopein askelin +eteenpäin. + +-- Panurge menee nyt! -- huusi munkki Chicotille. + +-- Menköön vaan, -- tuumaili toinen. -- Sille, joka matkustaa aasin +ja munkin seurassa, ei ruoska ole milloinkaan tarpeeton kapine. + +Ja gascognelainen otti kuin ottikin vitsan mukaansa. + + + + +30. + +Vieläkin seikkailuja matkalla. + + +Kuitenkin näyttivät Gorenflotin vastoinkäymiset nyt olevan +vähenemässä, varsinkin siltä päivältä. Sillä mutkan tehtyään tulivat +he taas suurelle valtatielle ja pysähtyivät muutamaan toiseen noin +kolmeneljännes liöön päässä olevaan ravintolaan. Chicot vuokrasi +huoneen, jonka ikkunat olivat maantielle päin, ja tilasi huoneeseensa +illallista, mutta selvästi saattoi huomata, että syöminen oli +hänestä vain sivuseikka. Hän söi vähän, mutta sitä enemmän tähysteli +ja kuunteli kaikkea mitä taisi. Tuota tähystelemistä kesti kello +kymmeneen asti. Mutta kun Chicot siihen mennessä ei ollut mitään +nähnyt eikä kuullut, antoi hän määräyksen, että hänen hevosensa ja +munkin aasi olivat pidettävät matkavalmiina päivän valetessa. + +Gorenflot, joka hyvän aterian nautittuaan oli vaipunut suloiseen +yltäkylläisyyden uinailuun, päästi sen kuullessaan syvän huokauksen. + +-- Päivänvaletessako? -- virkahti hän. + +-- Niin, saamari soikoon! -- jatkoi Chicot. -- Sinun on totuttava +nousemaan ylös siihen aikaan. + +-- Mistä syystä? -- kysyi Gorenflot. + +-- Entä sinun aamusaarnasi? + +-- Luostarin priori on minut niistä vapauttanut, -- vastasi munkki. +Chicot kohautti olkapäitään, ja sana "laiskureita!" purkautui hänen +huuliltaan. + +-- Niinpä niin, laiskureita, -- virkkoi Gorenflot. -- Ja miksikäs ei? + +-- Ihminen on syntynyt työntekoon, -- huomautti gascognelainen +vakavasti. + +-- Mutta munkki levätäkseen, -- selitti Gorenflot. -- Ovathan munkit +poikkeuksia tavallisista ihmisistä. + +Ollen tyytyväinen tähän selitykseensä, mikä näytti saaneen itse +Chicotinkin vakuutetuksi asiasta, astui Gorenflot arvokkaana +huoneesta ulos ja ohjasi sitten askeleensa sänkyynsä, jonka Chicot, +peläten munkin mahdollisia varomattomuuksia, oli valmistuttanut omaan +makuuhuoneeseensa. + +Seuraavan aamun sarastaessa olisi veli Gorenflot, ellei olisi +nukkunut mitä sikeimmässä unessa, saattanut nähdä, miten Chicot nousi +ylös ja meni ikkunan luo tähystelemään uudinten välistä. Vaikka +olikin ikkunaverhojen suojassa, peräytyi Chicot kuitenkin hetkisen +kuluttua askeleen takaperin, ja jos Gorenflot olisi ollut valveilla, +olisi hän kuullut ennenmainittujen muuliaasien kavioitten äänen +kivetyllä pihalla. + +Chicot riensi heti Gorenflotin luo ja puisteli häntä siksi kunnes hän +viimein avasi silmänsä. + +-- Enkö siis saa hetkenkään lepoa? -- änkytti Gorenflot, vaikka oli +nukkunut kymmenen tuntia yhtäpäätä. + +-- Pian ylös! -- huusi Chicot. -- Me matkustamme heti paikalla. + +-- Entä aamiainen? -- kysyi munkki. + +-- Sen saamme Montereauhin mennessämme. + +-- Mikä paikka on Montereau? -- kysyi nyt maantiedettä ylen vähän +taitava munkki. + +-- Montereau, -- vastasi gascognelainen, -- on kaupunki, jossa +syödään aamiaista. Siinä on sinulle tarpeeksi tietoja. Vai eikö? + +-- On, -- virkkoi Gorenflot yksikantaan. + +-- Nyt, veikko, -- sanoi gascognelainen, -- menen minä maksamaan +laskumme. Ja ellette viiden minuutin kuluttua ole valmis, matkustan +minä yksin. + +Munkin pukeutumiseen ei yleensä tarvita pitkää aikaa. Gorenflot +tarvitsi siihen kuitenkin kuusi minuuttia. Portille ehdittyään +huomasi hän Chicotin sotilaallisen täsmällisenä päässeen jo vähän +matkaa edelle. + +Tällä kertaa piti Chicot sanansa, ja aamiainen syötiin Montereaussa. + +Siten jatkettiin matkaa monta päivää. Eräänä iltana tuli Chicot ylen +pahalle tuulelle, sillä hän ei päivällisten jälkeen ollut nähnyt +takaa-ajettaviansa. + +Tuskin oli päivä ehtinyt sarastaa, kun hän jo oli jalkeilla ja +kiskomassa toveriaan hereille. Jo matkan alusta pyyhkäsivät he täyttä +ravia, mikä ennen pitkää kiihtyi mitä nurjimmaksi neliseksi. Mutta +niin nopeasti kuin matkustivatkin eivät he kuitenkaan saaneet mitään +muuliaaseja näkyviinsä. Keskipäivän aikaan olivat aasi ja hevonen +menehtyä uupumuksesta. Chicot meni nyt muutamaan Villeneuve-le-Roin +sillan luona sijaitsevaan tullitaloon. + +-- Oletteko nähnyt kolmen matkustajan ratsastavan tästä tänä aamuna +ohi muuliaaseilla? -- kysyi hän. + +-- Emme, mutta kyllä eilen illalla seitsemän seudussa, -- vastasi +tullivartija. + +-- Panitteko merkille, miltä ne näyttivät? + +-- Paninpa niinkin ja näin ne niinkuin muutkin matkustajat. + +-- Millaista väkeä ne näyttivät olevan? + +-- Yksi näytti isännältä ja toiset kaksi palvelijoilta. + +-- Juuri niitä tarkoitankin, -- sanoi Chicot. + +Hän pisti ecun tullimiehen kouraan. + +Sitten hän mutisi itsekseen: + +-- Vai eilen illalla seitsemän seudussa! Ne ovat kaksitoista tuntia +edellä. Mutta reippautta! + +-- Kuulkaapas, herra Chicot, -- virkkoi munkki, -- te sanotte, että +reippautta. Sitä kyllä on minussa itsessäni, mutta katsokaapas vaan +Panurgea. + +Tuo eläin parka, joka jo kaksi päivää oli yli voimainsa ponnistellut, +todellakin horjui. + +-- Ja katsokaapa hevostannekin, -- jatkoi Gorenflot, -- katsokaahan, +missä tilassa se on! + +Jalo eläin oli yltäpäältä vaahdossa, ja veri näytti tahtovan pusertua +hevosparan silmistä. Chicot tutki tarkoin kumpaakin elukkaa ja näytti +olevan samaa mieltä toverinsa kanssa. Gorenflot hengitti hieman +keveämmin. + +-- Kuuleppas, veli almujenkerääjä, tässä on nyt tehtävä nopsa päätös. + +-- Mutta senhän teimme jo pari päivää sitten! + +-- On välttämätöntä, että me erkanemme, -- sanoi Chicot, käyden +suorastaan asiaan. + +-- Äh! -- murahti Gorenflot, -- aina vaan samaa pilaa! Erota! Mitä +varten? + +-- Te matkustatte liian hitaasti, toveri. + +-- Vai niin! Minähän riennän kuin tuuli. Olemmehan tänä aamuna +laskeneet neljä viisi tuntia yhtä kyytiä. + +-- Eikä se sittenkään riitä. + +-- Lähtekäämme siis heti matkaan. Kuta nopeammin me matkustamme, sitä +pikemmin pääsemme perille. Sillä kait me kuitenkin kerran johonkin +määräpaikkaan saavumme. + +-- Hevosenipa ei pääse eteenpäin eikä teidän aasinnekaan. + +-- No, mitä meidän sitten on tehtävä? + +-- Me jätämme ne tähän ja otamme ne taas palatessamme. + +-- Entäpä te? Meinaatteko jatkaa matkaa jalkaisin? + +-- En, me ostamme itsellemme muuliaasit. + +Chicot tuli pian takaisin, tuoden tullessaan kaksi muuliaasia, +joilla he sinä päivänä ratsastivat kaksikymmentä liöötä. Illalla +sai Chicot erään hevosenkengityspaikan edustalla ilokseen nähdä +kolme muuliaasia, mutta gascognelaisen tottunut silmä havaitsi +pian, että silavyöt ja muulien omistajat olivat poissa. Satulat +oli otettu niiden selästä, ja niin hyvin isäntä kuin palvelijatkin +olivat tipotiessään. Ja elukoiden ympärillä hääriskeli joukko +Chicotille tuikituntemattomia henkilöitä, jotka näyttivät arvioivan +niiden hintaa: muuan hevoskauppias, hevosenkengittäjä ja pari +fransiskaanimunkkia. + +-- Meneppä tuonne, -- virkkoi Chicot Gorenflotille, -- ja lähentele +noita munkkeja. Vie ne johonkin syrjään ja puhele heidän kanssaan -- +munkeilla ei kait liene mitään salattavaa toisiltaan. Ota selville, +mistä nuo muuliaasit ovat tulleet, mitä ne maksavat ja mihinkä niiden +omistajat ovat menneet. + +Gorenflot totteli. Hän palasi takaisin hetken perästä. + +-- Ensinnäkin olen saanut kuulla, -- kertoi hän, -- että olemme +matkalla Lyoniin. + +-- Sen tiedän minäkin, -- vastasi Chicot. + +-- Se muuliaasien omistajista, joka on näyttänyt isännältä, on toisen +palvelijan seurassa lähtenyt Avignoniin päin. + +-- Entä toinen palvelija? + +-- Hän on jatkanut matkaa Lyoniin. + +-- Hyvä! Mutta miksi on isäntä lähtenyt Avignoniin? Luulin hänen +aikoneen Roomaan. Mutta, -- jatkoi Chicot kuin itsekseen -- minähän +kyselen sinulta asioita, joita et tunne. + +-- Tunnenpa niinkin, -- vastasi Gorenflot. + +-- Kuinka! Tunnetko? + +-- Tunnen. Hän on lähtenyt Avignoniin syystä että hänen pyhyytensä +paavi on lähettänyt sinne erään lähettilään, jolla on valtuutus +toimia hänen nimessään. + +-- Hyv'on! -- virkkoi Chicot, -- minä ymmärrän!... Entä muuliaasit? + +-- Muuliaasit olivat perin uupuneet ja he olivat myyneet ne eräälle +hevoskauppiaalle, joka taas puolestaan tarjosi niitä fransiskaaneille. + +-- Kuinka paljosta? + +-- Viidestätoista pistoolista kappaleelta. + +-- Mutta kuinka he senjälkeen ovat matkaa jatkaneet? + +-- Hevosilla, jotka he olivat ostaneet eräältä ratsumestarilta, joka +taas oleksii täällä hankkimassa hevosia rykmentin tarpeeksi. + +-- Helkkari vieköön, toveri! -- huudahti Chicot. -- Sinä olet kelpo +mies, ja vasta tänään osaan antaa sinulle oikean arvon. Mutta +saata nyt päätökseen asti tämä asia, kun sen niin onnellisesti +olet alottanut. Ota meidän muuliaasimme ja tarjoa niitä kymmenestä +pistoolista fransiskaaneille. He kai pitävät sinun kauppaasi +edullisempana. + +-- Niin ne tekevätkin, -- sanoi Gorenflot. -- Muuten minä ilmiannan +heidät heidän priorilleen. + +-- Hyvin ajateltu, toveri! Sinä esiinnyt yhä enemmän eduksesi. + +-- Mutta kuinkas me, -- kysyi Gorenflot, -- jatkamme matkaamme? + +-- Hevosilla, hyvä ystävä. + +-- Ai ai! -- mölähti munkki ja kynsäsi korvallistaan. + +-- Mitä nyt? -- virkkoi Chicot. -- Sinähän olet kelpo ratsastaja! + +-- Äh, -- murahti Gorenflot, -- hätätilassa kylläkin. + +Chicot meni kauppalan majataloon. Sieltä hän löysi ratsumestarin +ja osti tältä heti kaksi hevosta. Ratsumestari merkitsi +ne matkalla kuolleiksi ja saattoi se siitä syystä myydä +kolmestakymmenestäviidestä pistoolista. + +Gorenflot sai myös pian asiansa toimitetuksi. Hän oli myynyt +muuliaasit fransiskaanimunkeille. Varsin tyytyväisenä salli Chicot +hänen mennä juomaan pullon viiniä. Munkki joi kaksi. Sitten he +kumpikin nousivat ratsujensa selkään. + +Kun Gorenflot huomasi illallisensa ikäänkuin lentävän edellään, +kannusti hän reippaasti hevostaan. Sitäpaitsi oli hän nyt jo +edistynyt ratsastamistaidossa: sen sijaan että olisi pitänyt toisella +kädellään kiinni harjasta ja toisella hännästä, niinkuin ennen oli +tehnyt, tarttui hän nyt molemmin käsin satulannuppiin ja laski +menemään sellaista kyytiä kuin Chicot vaan toivoi. Lopuksi innostui +hän vieläpä enemmänkin kuin suojelijansa. Sillä joka kerta kun Chicot +hiljensi nelisensä raviksi, antoi munkki mennä neliä ja huutaa +hoilasi hevoselleen. + +Ja niinpä hyvistä harrastuksista seuraa ansaittu palkinto: seuraavan +päivän iltana oli Chicot saavuttanut mestari Nicolas Davidin, joka +edelleenkin esiintyi palvelijan puvussa, eikä enää päästänytkään +mestaria näkyvistään. Kahdeksantena päivänä Parisista lähdettyään +saapuivat he kaikki kolme illan suussa Lyoniin. + +Tämä tapahtui suunnilleen samaan aikaan, jolloin Bussy ja kreivi ja +kreivitär Saint-Luc saapuivat Méridorin linnaan. + + + + +31. + +"Kultaisen joutsenen" ravintola. + + +Mestari Nicolas David, palvelijaksi pukeutuneena valitsi asunnokseen +kaupunkiin päästyään sen parhaan majatalon, nimittäin "Kultaisen +joutsenen". + +-- Onko sinullakaan mitään sitä vastaan, jos me menemme asumaan +"Kultaiseen joutseneen?" -- kysyi gascognelainen matkatoveriltaan. + +-- Eipä vähintäkään. + +-- Mene vuokraamaan sieltä meille huone. Sano, että odotat jotain +sukulaistasi. Asettaudu senvuoksi odottelemaan minua portille. +Minä kävelen sillävälin muualla enkä tule sinne, ennenkuin tulee +pimeä, jolloin toivon löytäväni sinut sovitulta paikalta. Kun tulet +tuntemaan huoneiston, niin vie minut meidän huoneeseemme niin etten +tapaa ketään sellaista, jonka en haluaisi minua näkevän. Ymmärrätkö? + +-- Täydellisesti, -- vastasi Gorenflot. + +-- Valitse suuri ja valoisa huone mahdollisimman lähellä sitä +huonetta, jonka tuo kaupunkiin äsken saapunut matkustaja on +vuokrannut. Huoneen tulee olla kadunpuoleisen, niin että minä voin +nähdä majataloon tulevat ja sieltä poistuvat henkilöt. Elä millään +ehdolla mainitse minun nimeäni ja lupaa runsaat juomarahat. + +Gorenflot suoritti tehtävänsä mitä parhaiten. Huone vuokrattiin, ja +iltapuoleen saapui Chicot. Munkki, viekkaana kuin kaikki muutkin +kirkonpalvelijat, vaikka yleensä ovatkin luonnostaan tyhmänpuoleisia, +ilmoitti Chicotille, että heidän huoneensa, huolimatta siitä että +sillä oli toinen sisäänkäytävä kuin Nicolas Davidin huoneella, +kuitenkin oli ihan viimeksimainitun huoneen vieressä ja että sen +erotti siitä vain lautaseinä, jonka tarvittaessa saattoi helposti +porata läpi. + +-- Se mitä nyt olet minulle sanonut, -- virkkoi Chicot, -- ansaitsee +palkinnon, ja sinä saat tänä iltana illallispöydässäsi Xeres-viiniä. +Totisesti sinä sitä saat, niin totta kuin nimeni on Chicot. + +Chicot kutsutti nyt isännän sisälle. Tämä saapui, mutta ilmoitti, +että hänen ensin täytyi puhua muutama sana erään toisen +matkustavaisen kanssa. + +Chicot arvasi että tämä matkustavainen oli hänen ystävänsä asianajaja. + +-- Mitäpähän heillä olisi toisilleen puhumista? -- virkkoi Chicot. + +-- Luuletteko ehkä, että isäntä ja tuo teidän matkustavaisenne ovat +salaisessa liitossa keskenään? + +-- Saamari! Näettehän sen selvästi, koskapa tuo lurjus, joka juuri +oli täällä sisällä ja joka luullakseni oli isäntä... + +-- Kyllä hän oli isäntä itse, -- huomautti munkki. + +-- Koska hän alentuu puhuttelemaan palvelijaksi puettua miestä. + +-- Ooh, -- sanoi Gorenflot, -- hän on nyttemmin muuttanut pukua. Minä +olen hänet nähnyt. Hän on kokonaan mustiin puettu. + +-- Ahaa! -- virkkoi Chicot. -- Isäntä siis varmasti tietää +salaisuuden. + +-- Ettekö tahdo, että minä koettaisin ripittää hänen eukkoaan? -- +kysäsi Gorenflot. + +-- En, -- vastasi Chicot. -- Minusta olisi parempi, että sinä +kävelisit hieman kaupungilla. + +-- Entäpä illallinen? -- huomautti Gorenflot. + +-- Sen annan minä kattaa valmiiksi sinun poissaollessasi. Tuossa on +ecu, jolla voit odotellessasi pitää lystiä. + +Parahiksi oli Gorenflot ehtinyt päästä ulos, kun Chicot jo otti +esille poran ja kaivoi sillä reiän seinään. Seinän paksuuden vuoksi +hän tosin ei voinut nähdä sen takana olevan huoneen kaikkia osia, +mutta kun hän pani korvansa reiän kohdalle, saattoi hän jotenkin +selvästi kuulla kaikki mitä huoneessa puhuttiin. + +Huoneessaolijat olivat kuitenkin asettuneet sellaiseen paikkaan, että +Chicot selvästi näki isännän ja Nicolas Davidin, jotka keskustelivat +keskenään. + +Chicot tosin ei saanut ihan joka sanasta selkoa, mutta sen verran +hän kuitenkin sai keskustelusta selville, että Davis kerskui +uskollisuudellaan kuninkaaseen ja puhui eräästä tehtävästä, jonka +herra de Morvilliers oli hänen suoritettavakseen uskonut. + +Davidin puhuessa kuunteli isäntä kylläkin hyvin arvokkaasti, mutta +samalla jonkun verran välinpitämättömästi, sillä hän vastaili vain +lyhyesti. Chicosta tuntui hänen katseessaan ja äänessään olevan +eräänlaista ivaa joka kerta kun David puhui kuninkaasta. + +-- Ha haa -- ajatteli Chicot, -- eiköhän isäntämme vain lienekin +liigalainen? Siitä minun otettava selko. + +Ja kun Nicolas Davidin kamarista ei enää kuulunut mitään tärkeämpää +keskustelua, odotti Chicot vuorostaan, että isäntä nyt tulisi häntä +tapaamaan. + +Viimein ovi avattiinkin. + +Isäntä piteli lakkia kädessään, mutta hänen kasvoillaan oli sama +ivallinen ilme kuin asianajajan kanssa keskustellessaankin. + +-- Istukaa alas, paras herra, -- sanoi Chicot. -- Ennenkuin ryhdymme +tekemään erityistä sopimusta, pyydän teidän aluksi kuulemaan, mitä +minulla on teille sanomista. + +Isäntä ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä ja teki kädellään merkin, +että hän halusi jäädä seisomaan. + +-- Te olette nähnyt minun saapuneen erään munkin seurassa, -- jatkoi +Chicot. + +-- Olen. + +-- Vaietkaa! Elkää puhuko siitä kenellekään! Tämä munkki on +karkoitettu. + +-- Vai niin, -- virkkoi isäntä. -- Olisiko hän ehkä joku valepukuinen +hugenotti? + +Chicotin kasvoilta kuvastui loukattu arvokkuus. + +-- Hugenotti! -- sanoi hän inhoten, -- kuka sanoo hänen olevan +hugenotin? Tietäkää, että tämä munkki on minun sukulaiseni ja ettei +minun sukulaisissani ole ainoatakaan hugenottia. + +-- Ooh, hyvä herra, sellaista on ennenkin nähty. + +-- Ei milloinkaan minun perheeni keskuudessa. Tämä munkki päinvastoin +on hugenottien vannoutunut vihollinen ja on joutunut hänen +majesteettinsa epäsuosioon, majesteetin, joka, kuten tiedätte, +hugenotteja suojelee. + +Isäntä näytti innostautuvan Gorenflotin kohtalosta. + +-- Vaiti! -- virkkoi hän, pannen sormen suulleen, ja tuli lähemmäksi. + +-- Kuinka! Mistä syystä? -- kysyi Chicot. -- Olisiko tällä ehkä +sattumalta jokin kuninkaan puoluelainen? + +-- Minä pelkään, että on, -- virkkoi isäntä ja pudisteli päätään. -- +Tässä viereisessä huoneessa asuu myös muuan matkustaja. + +-- Siinä tapauksessa, -- sanoi Chicot, -- lienee parasta, että +minä ja sukulaiseni heti lähdemme tiehemme, sillä maanpakolaisena, +vihattuna... + +-- Mihinpä te sitten menisitte? + +-- Meillä on runsaasti osotteita, joita olemme saaneet ystävältämme, +ravintolanisäntä La Hurièreltä. + +-- La Hurière! Tunnetteko La Hurièren? + +-- Vaiti! Siitä ei saa puhua, mutta me tutustuimme häneen +Bartholomeuksen yönä. + +-- Vai niin, -- myhähti isäntä. -- Huomaan, että te ja sukulaisenne +olette jumalaapelkääväisiä ihmisiä. Tunnen minäkin La Hurièren. Te +siis sanotte, hyvä herra, että teidän sukulaisenne... + +-- Että hän varomattomasti on saarnannut hugenotteja vastaan, että +hänellä on ollut harvinainen menestys ja että hänen majesteettinsa, +mielettömänä siitä menestyksestä, mikä hänelle paljasti kansassa +vallitsevan mielialan, ajattaa häntä takaa pannakseen hänet vankilaan. + +-- Entä sitten? -- kysyi isäntä teeskentelemättömästi osaaottaen. + +-- Silloin minä vein hänet pois. + +-- Ah, rakas herra, siinä teitte vallan oikein. + +-- Guisen herttua on kyllä tarjoutunut häntä suojelemaan. + +-- Mitä sanotte? Guisen Henrik? Henrik arpinenko? + +-- Ei, Henrik pyhä. + +-- Niinkuin sanotte, Henrik pyhä. + +-- Mutta minä pelkään sisällistä sotaa. + +-- Hyvä, -- sanoi isäntä, -- jos kerran olette Cuisen herttuan +ystäviä, niin tunnette kai tämän. + +Nyt teki isäntä jonkinlaisen vapaamuurarimerkin, jonka perusteella +liigalaiset tunsivat toisensa. + +Sinä merkillisenä yönä, jonka Chicot oli viettänyt Pyhän Genovevan +luostarissa, ei hän ollut huomannut vain tätä merkkiä, joka ainakin +parikymmentä kertaa oli toistettu hänen silmäinsä edessä, vaan +myöskin toisen merkin, jolla edelliseen vastattiin. + +-- Tietysti minä tuon tunnen. Entä te tämän? + +-- Paras herra, -- puhui nyt isäntä, -- pitäkää minun taloani +omananne, pitäkää minua ystävänänne. Minä ajattelen teitä veljenäni, +ja jos teiltä puuttuu rahaa, niin... + +Tähän vastaukseksi veti Chicot taskustaan kukkaron, joka, vaikka sitä +olikin vähän tullattu, kuitenkin vielä oli kunnioitettavan täysi. + +-- Saadakseni teidät yhä enemmän vakuutetuksi asiasta, -- lisäsi +Chicot, -- tahdon sanoa teille, että me matkustamme oikean uskon +levittämisen tarkoituksessa ja että matkakustannuksemme suorittaa +pyhän liiton rahastonhoitaja. Neuvokaa siis meille sellainen +majatalo, missä meillä ei ole mitään pelkäämistä. + +-- Saamari! -- virkkoi isäntä, -- te ette voi missään olla paremmassa +turvassa kuin täällä. Muistakaa, että minä sen teille sanon. + +-- Mutta tehän juuri äsken mainitsitte jostain henkilöstä, joka asuu +viereisessä huoneessa? + +-- Mainitsin kyllä. Mutta pitäköön hän varansa, sillä jos vaan +kerrankaan huomaan hänessä mitään urkkijan oireita, ajan hänet ulos +portista, niin totta kuin nimeni on Bernovillet. Sanokaa vain sana, +ja minä ajan hänet ulos ovesta. + +-- Ei, ei! Miksikä niin? -- jatkoi Chicot. -- Antakaa hänen +päinvastoin olla. On parasta pitää vihollisensa lähellään. Silloin +niitä ainakin voi pitää silmällä. + +-- Oletteko oikeassa? -- vastasi Bernovillet ihastuen. + +-- Mutta mistä syystä otaksutte tämän miehen olevan meidän +vihollisemme? Sanon _meidän_ vihollisemme, -- lisäsi gascognelainen +mitä herttaisimmin hymyillen, -- sillä huomaanhan jo, että me olemme +veljiä. + +-- Epäilemättä, -- vastasi isäntä. -- Kas, hyvä ystävä, minä epäilen +tuota miestä, koska hän saapui tänne lakeijan puvussa ja sittemmin +puki ylleen jonkinlaisen asianajajan puvun. Nyt minä kuitenkin +väitän, ettei hän ole asianajaja eikä palvelija, sillä minä hänen +viittansa alta, joka oli heitetty tuolille, näin pitkän miekan +kären. Lisäksi on hän hyvin omituisella tavalla puhunut minulle +kuninkaasta ja lopuksi on hän sanonut saaneensa jonkin tehtävän herra +de Morvilliersilta, joka, kuten tiedätte, on itse Nebukadnezarin +ministeri. + +-- Herodes, niinkuin minä häntä nimitän. + +-- Sardanopolus, -- lisäsi isäntä. + +-- Hyvin sanottu! -- huusi Chicot. + +-- Ah! Huomaan, että me ymmärrämme toisiamme. + +-- Kyllä me ymmärrämme, -- vastasi Chicot. -- Minä siis jään tänne. + +-- Niin toivon. + +-- Mutta ei sanaakaan minun sukulaisestani! + +-- Ei ainoatakaan sanaa, sen lupaan. + +-- Eikä minusta itsestänikään. + +-- Miksi te sitten minua luulette? Mutta hiljaa, tuolta tulee joku. + +Gorenflot ilmestyi kynnykselle. + +-- Ah, hänhän se onkin, tuo arvon mies! huudahti isäntä mennen +munkkia vastaan ja tehden liigalaisten merkin. Gorenflot sekä +hämmästyi että kauhistui. + +-- Vastaa, vastaahan veljeni, -- sanoi Chicot. -- Isäntämme tietää +kaiken ja tuntee myöskin salaisuuden. + +-- Minkä salaisuuden? -- kysyi Gorenflot. + +-- Pyhän liiton, -- virkkoi Bernovillet hiljaa. Gorenflot teki +vaaditun merkin, ja se ylenmäärin ilahdutti isäntää. + +-- Mutta, -- sanoi Gorenflot, jonka mieli teki muuttaa +keskusteluainetta, -- minullehan oli luvattu Xeres-viiniä. + +-- Xeres, Malaga, Alicante ja kaikki muutkin kellarini viinit ovat +teidän käytettävissänne, hyvä veli. + +Gorenflot ei tuosta kaikesta tajunnut kerrassaan mitään. Kolmena +päivänä perättäin hän joi itsensä humalaan: ensimäisenä päivänä +Xerestä, toisena Malagaa ja kolmantena Alicantea. + +Näinä päivinä ei Chicot ollut lähtenyt mihinkään huoneestaan, vaan +oli aamusta iltaan pitänyt asianajajaa silmällä. Isäntä, joka luuli +Chicotin tuota otaksuttua rojalistia pelkäävän, teki asianajajalle +senkin seitsemän kepposta. Mutta ei mikään -- siltä ainakin näytti +-- saanut suuttumaan Nicolas Davidia, joka Kultaisen joutsenen +ravintolaan oli määrännyt kohtauksen Pierre de Gondyn kanssa eikä +mitenkään tahtonut lähteä tuosta asunnostaan, peläten herttuoiden +lähettilään ehkä eksyvän hänestä. Siitä syystä eivät asianajajaa +näyttäneet isännän loukkaukset lainkaan liikuttavan. Mutta heti kun +mestari Bernoville oli pannut poistuessaan asianajajan oven kiinni, +oli Chicot tähystyspaikaltaan havainnut, miten Nicolas David kaikin +keinoin koetti purkaa vihaansa. + +Jo tulonsa jälkeisenä päivänä, isännän vastenmielisyyden huomattuaan, +oli hän, nyrkkiään ovea kohden puiden, sanonut: + +-- Odotappa vain viisi tai kuusi päivää, senkin lurjus, niin kyllä +sen vielä saat minulle maksaa! Chicot siis tiesi tarpeeksi. Hän oli +vakuutettu siitä, ettei Nicolas David lähtisi ravintolasta, ennenkuin +olisi saanut lähettilään vastauksen. + +Mutta viikon kuluttua Nicolas David sairastui, sen jälkeen kun +isäntä, Chicotin vastaväitteistä huolimatta, oli antanut asianajajan +ymmärtää, että hän, isäntä, mahdollisimman pian tarvitsi tämän +asuttavana olevan huoneen. Isäntä kehoitti hänen lähtemään talosta, +koskapa hän vielä saattoi kävellä. Mutta asianajaja pyysi saada jäädä +seuraavaan päivään, jolloin hän toivoi voivansa paremmin. Seuraavana +päivänä hän kuitenkin oli paljo sairaampi. + +Isäntä tuli itse kertomaan tämän uutisen ystävälleen liigalaiselle. + +-- Tiedättekös mitä? -- virkkoi hän käsiään hieroen, -- +tuo rojalistimme, tuo Herodeksen ystävä, taitaa joutua +kenraalitarkastuksen alaiseksi. + +Liittolaisten kesken tarkoitettiin _kenraalitarkastuksella_ +muuttamista tästä maailmasta toiseen. + +-- Äh, -- murahti Chicot. -- Luuletteko hänen sitten kuolevan? + +-- Hänessä on kovin ankara kuume ja hän heittelehtii sängyssään kuin +mielipuoli. Lääkärit eivät ymmärrä sen taudin laatua. + +Chicot näytti miettiväiseltä. + +-- Miltä hän näyttää? -- kysyi hän. + +-- Hän on kalmankalpea ja huutaa vimmatusti. + +-- Mitä hän sitten puhuu? + +-- Hän huutaa: varjelkaa kuningasta! Kuninkaalle on pahaa tekeillä. +Ja sitten hän väliin sanoo odottavansa jotain henkilöä Avignonista ja +haluavansa tavata sitä ennen kuolemistaan. Eikö olisi hassua jos hän +kuolisi täällä? + +-- Olisippa kyllä, varsin somaa, -- arveli Chicot. -- Mutta minä +en kuitenkaan toivoisi hänen kuolevan, ennenkuin tuo Avignonista +odotettu henkilö on saapunut. + +-- Miksi niin? Kuta pikemmin hän kuolee, sitä pikemmin hänestä +pääsemme. + +-- Niinpä tietenkin, mutta minä en ulottaisi vihaani niin pitkälle, +että toivoisin ruumiin ja sielun tuhoutumista, ja kun kerran tuo +Avignonista saapuva henkilö tulee häntä ripittämään, niin... + +-- Mutta käsittänette kai, ettei koko tuo Avignonjuttu ole mitään +muuta kuin kuumehouretta, jonka hän on päähänsä saanut, ja ettei hän +suinkaan odota ketään. + +-- Kukapa tietää! -- tuumaili Chicot. + +-- Ah, te olette tosi kristitty, te! + +-- Paha on hyvällä palkittava, niin neuvoo jumalallinen laki. + +Isäntä poistui mitä syvimmin Chicotia ihaillen. + +Gorenflot, joka ei ottanut mihinkään näihin tällaisiin osaa, rupesi +silminnähtävästi lihomaan. Kahdeksan päivän kuluttua huojui rappu +hänen allaan ja hän hädintuskin mahtui niissä kulkemaan, niin että +hän eräänä iltana kummastellen lausui Chicotille luulevansa rappusten +kavenneen. Muuten ei hän lainkaan ajatellut Nicolas Davidia, ei +liigaa eikä uskonnon valitettavaa rappeutumista. Hänen ainoana +huolenaan oli koettaa valikoida sopivia viinilajeja niihin runsaisiin +ruokiin, joita hän itselleen tilaili. Isäntä, joka kerta kun näki +hänen menevän ulos tai sisälle, vain hämmästyksissään ihmetteli: + +-- Kukapa olisi voinut aavistaa, että tuo paksu munkki on niin mainio +kaunopuhuja! + + + + +32. + +Munkki ripittää asianajajaa, ja päinvastoin. + + +Päivä, jolloin ravintola vapautuisi epämiellyttävästä vieraastaan, +näytti vihdoinkin sarastavan. Mestari Bernovillet syöksähti Chicotin +kamariin niin täyttä kurkkua nauraen, että gascognelaisen täytyi +hetkinen odottaa, ennenkuin sai tietää syyn siihen. + +-- Se kuolee! -- huusi tuo laupias ravintolanisäntä. -- Se heittää +henkensä! Viimeinkin se oikaisee sorkkansa! + +-- Ja sekö nyt teistä sitten on niin hauskaa? -- kysyi Chicot. + +-- Tietysti. Mutta onpa se kallista kujetta. + +-- Mikä on kujetta? + +-- Ähäh! Tunnustakaa vaan suoraan, että te, hyvä ystävä, olette +saaneet aikaan sen kepposen. + +-- Minäkö järjestänyt kepposia? Mitä te tarkoitatte? Mitä on hänelle +tapahtunut? + +-- Mitäkö hänelle on tapahtunut? Tehän tiedätte hänen alituiseen +huutaneen sitä henkilöä, jonka piti saapua Avignonista. + +-- Onko tuo henkilö siis vihdoinkin saapunut? + +-- On. + +-- Oletteko nähnyt hänet? + +-- Olen, piru vieköön! + +-- Minkä näköinen hän on? + +-- Avignonista tullut mieskö? Hän on pieni, laiha ja punakka. + +-- Se on hän? -- huudahti Chicot. + +-- No, kas niin, oikeassapas olin! Tehän se juuri hänet noudatitte +tänne, koskapa tiedätte, minkä näköinen hän on. + +-- Lähettiläs on siis tullut! Kertokaapas minulle kaikki hyvin +tarkoin, veli Bernovillet. + +-- Sen olen tekevä. Noin tunti takaperin näin erään pienen miehen +ratsastavan ison hevosen selässä ja pysähtyvän portille. + +-- "Onko mestari Nicolas täällä?" kysyi ratsastaja. Tiedättehän, että +tuo rojalisti lurjus on sillä nimellä ottanut täällä asunnon. + +-- "Kyllä hän on täällä", vastasin minä. + +-- Ilmoittakaa hänelle, että se henkilö, jota hän on odottanut +Avignonista, nyt on saapunut. + +-- Aivan heti, hyvä herra. Mutta minun täytyy jo edeltäpäin +huomauttaa teitä eräästä asiasta -- mestari Nicolas, joksi te häntä +kutsutte, on kuolemaisillaan. + +-- Sitä suuremmalla syyllä on teidän toimitettava mitä pikemmin minun +terveiseni perille. + +-- Mutta hän on hyvin sairas. Hän on saanut tarttuvan kuumetaudin. + +-- No, kiiruhtakaa sitten, taivaan tähden! -- puhui mies. + +-- Tahdotteko siis välttämättä, vaarasta huolimatta, tavata häntä? + +-- Minun _täytyy_ häntä tavata, sanon minä. + +Se pieni mies puhui niin rajulla ja käskevällä äänellä, ettei mikään +vastustus voinut tulla kysymykseen. Minä siis saatoin hänet kuolevan +huoneeseen. + +-- Onko hän nyt siellä? -- kysyi Chicot. + +-- On. Ja eikö olekin hassua? Mikä onnettomuus, ettei voi kuulla, +mitä ne puhuvat! + +-- Mutta mikä estää teitä menemästä sinne sisälle? + +-- Hän lähetti minut pois teeskennellen ripityttää itsensä. + +-- Mutta voittehan kuunnella oven takana. + +-- Siinä olette oikeassa, -- virkkoi isäntä ja riensi huoneesta ulos. + +Chicot puolestaan kiiruhti heti omalle tähystyspaikalleen ja +näki Pierre de Gondyn istuvan sairaan pääalusen vieressä. Mutta +he kumpikin puhelivat niin hiljaa, ettei Chicot erottanut heidän +keskustelustaan ainoatakaan sanaa. Viiden minuutin kuluttua nousi de +Gondy ylös, sanoi jäähyväiset ja meni tiehensä. + +Chicot riensi ikkunan luo. + +Ratsupalvelija piteli suitsista sitä suurta hevosta, josta isäntä oli +puhunut. Pian ilmestyi siihen myöskin Guisen herttuain lähettiläs, +nousi nopeasti satulaan ja läksi ratsastamaan suoraa päätä Parisia +kohti. + +-- Saamari! -- murahti Chicot. -- Kunpahan tuo mies vaan ei veisi +mukanaan sukutaulua. Mutta minä hänet kyllä ehdin saada kiinni, +vaikkapa minun pitäisi ajaa kymmenen hevosta kuoliaiksi. Mutta ehkäpä +ei sentään, -- jatkoi hän, -- sillä nuo asianajajat ovat viekkaita +kettuja, varsinkin tämä, ja minä epäilen... Mutta haluaisinpa tietää, +-- lisäsi hän ja käveli kärsimättömänä edestakaisin lattialla, +ikäänkuin olisivat hänen ajatuksensa kohdistuneet kokonaan toiselle +taholle, -- tahtoisinpa tietää missä Gorenflot lurjus majailee! + +Siinä samassa tuli isäntä takaisin. + +-- Mies on matkustanut pois, -- sanoi hän. + +-- Rippi-isäkö? + +-- Juuri hän, vaikkei hän olekaan mikään rippi-isä yhtään enempää +kuin minäkään. + +-- Miten sairas voi? + +-- Hän on keskustelun jälkeen mennyt tainnoksiin. + +-- Oletteko varma siitä, että hän edelleenkin on huoneessaan? + +-- Piru vieköön! Hän kait ei lähde huoneestaan, ennenkuin hänet +viedään hautaan. + +-- Hm! Menkää nyt hakemaan tänne minun matkatoverini mahdollisimman +pian. + +-- Vaikkako hän olisi juovuksissakin? + +-- Vaikka juovuksissa, olkoon missä tilassa tahansa. Se tapahtuu +hyvän asian tähden. + +Bernovillet riensi heti ulos. Hän oli asiaansa innostunut mies. + +Nyt oli Chicotin vuoro saada kuume. Hän näet ei tiennyt, pitikö hänen +rientää de Gondyn jälkeen vaiko mennä Nicolas Davidia tapaamaan. +Jos asianajaja olisi niin sairas kuin mitä ravintolanisäntä väitti, +oli luultavaa, että hän oli jättänyt paperinsa de Gondylle. Siitäpä +syystä Chicot kävelikin levottomana huoneessaan, sivellen kädellään +otsaansa ja hapuillen aivoissaan harhailevista ajatuksista sitä +johtotähteä, mikä ehkä päästäisi hänet tästä epäselvyyden pälkähästä. + +Viereisessä huoneessa oli ihan hiljaista, eikä Chicotikaan voinut +tähystyspaikaltaan erottaa mitään muuta kuin sängynnurkan. + +Yht'äkkiä kuului ääniä rapuilta. Chicot hätkähti: munkki sieltä tulla +jyrysi. + +Mukanaan isäntä, joka turhaan pyysi häntä vaikenemaan, kapusi +Gorenflot ylös rappuja, kovaa melua pitäen. + +Chicot ehätti ovelle. + +-- Vaiti! ole hiljaa, juoppolalli! -- huusi hän. + +-- Juoppolalli, vaikka on vain hiukkasen maistellut! -- hihkui +Gorenflot. + +-- Kuulehan, tulehan tänne! Ja te, Bernovillet, tehän tiedätte... + +-- Kyllä minä tiedän, -- vastasi isäntä merkitsevästi ja poistui +huoneesta. + +-- Tule tänne, sanon minä! -- jatkoi Chicot ja veti munkin +huoneeseen. -- Meidän on puheltava vakavasti, jos sinä vaan siihen +kykenet. + +-- Oh! -- ähkyi Gorenflot, -- te laskette leikkiä, toveri. Minä olen +yhtä vakava kuin aasi juodessaan. + +-- Eli juotuaan, -- huomautti Chicot ja kohautti olkapäitään. +Hän antoi munkin istuutua. Hänen katseensa oli niin vakava, että +Gorenflotkin nyt ymmärsi täytyvänsä kuunnella. + +-- No niin, mistä nyt _taaskin_ on kysymys? -- kysäsi Gorenflot, +otaksuen Chicotin jälleen valmistavan hänelle ikävyyksiä. + +-- Katsohan -- vastasi Chicot ankarasti, -- kysymys on siitä, ettet +sinä lainkaan näy ajattelevan kutsumuksesi täyttämistä. Sinä kulutat +päiväsi juopotteluun, eikä uskonnon asia sillä välin suinkaan edisty. + +Gorenflot tuijotti hämmästyneenä nuhtelijaan. + +-- Minäkö? -- virkkoi hän viimein. + +-- Juuri sinä. Katsoppa vaan, minkä näköiseltä nytkin näytät. Kaapusi +on repaleinen, ja sinä itse olet jossain tapellut, koska silmäsi on +sinertävä. + +Ettäkö minä? -- jatkoi Gorenflot, hämmentyen yhä enemmän noista +nuhteista, joihin Chicot ei ollut häntä totuttanut. + +-- Niinpä kyllä. Olet liassa polvien yläpuolelta. Ja minkälaista +likaa sitten! Savea! Se todistaa, että sinä olet ottanut humalan +jossain esikaupungissa. + +-- Se on kyllä ihan totta, -- myönsi Gorenflot. + +-- Voi sinua, syntinen! Ja genovevalaismunkki! Jos olisit edes +fransiskaani, niin kävisi se jotenkuten päinsä. Varo itseäsi tuolla +tavoin vastaisuudessa käyttäytymästä, sillä muuten minä erkanen +sinusta. Ja onpa Lyonissa sitäpaitsi poliisejakin. + +-- Armahtakaa minua, hyvä suojelijani! -- änkytti munkki ja alkoi, +ellei juuri itkeä, niin kuitenkin ulvoa kuin petoeläin. + +-- Hyi! -- nuhteli Chicot. -- Ja sinun tuolla tavoin hummaillessasi +on tässä vieressä muuan naapuri ihan kuolemaisillaan. + +-- Se on totta, -- myönsi Gorenflot katuvaisin katsein. + +-- Sanoppa nyt: oletko kristitty? Jaa tahi ei? + +-- Olen minä kristitty? -- huudahti Gorenflot, syöksähtäen ylös. +-- Olenko minä muka kristitty! Sen vannon paavin hatun kautta, +että olen, ja sen voisin todistaa vaikka pyhän Laurentiuksen +tulikoetuksella. + +Ja kädet ojennettuina, ikäänkuin vannoakseen valan, hän alkoi laulaa, +niin että ikkunaruudut vähällä olivat särkyä: + + "Mua kristityksi kutsutaan, + ma siitä rikkauteni saan". + +-- Jo riittää, -- virkkoi Chicot, -- kun kerran olet kristitty, niin +elä salli veljesi kuolla ripittämättä. + +-- Oikeassa olet. Missä sitten on tuo veljeni? Minä hänet kyllä +ripitän, -- sanoi Gorenflot. -- Mutta ensin tahdon saada jotain +juodakseni, sillä minä kuolen janoon. + +Chicot ojensi munkille ison pikarillisen vettä, ja munkki kulautti +sen melkein pohjaan. + +-- Ah, poikani, -- sanoi hän, -- nyt alan nähdä paljo selvemmin. + +-- Sepä on toki hyvä, -- vastasi Chicot, aikoen käyttää hyväkseen +tuota valoisampaa silmänräpäystä. + +-- No, mutta ketä minun on ripitettävä? + +-- Naapuri parkaamme, joka on kuolemaisillaan. + +-- Lähetä sille tuopillinen hunajalla sekoitettua viiniä, -- neuvoi +Gorenflot. + +-- Sitä en häneltä kylläkään kadehti, mutta hän tarvitsee pikemmin +sielun kuin ruumiin ruokaa. Sinun on mentävä hänen luokseen. + +-- Luuletteko minun olevan siihen tarpeeksi valmistuneen, herra +Chicot? kysyi munkki hämillään. + +-- Sinäkö? En ole nähnyt sinulla siihen tehtävään olevan milloinkaan +enemmän kutsumusta kuin juuri nyt. Sinun tulee johdattaa hänet +oikealle tielle, jos hän on eksynyt harhaan. Sinun on näytettävä +hänelle suorin tie paratiisiin, jos hän sitä vaan haluaa. + +-- Minä riennän hänen luokseen. + +-- Elähän! Odotahan vähän! Minun täytyy selittää sinulle miten sinun +on meneteltävä. + +-- Mitä varten? Ikäänkuin minä en kahteenkymmeneen vuoteen olisi +oppinut kutsumustani täyttämään! + +-- Kyllä hyvinkin, mutta sinun tulee täyttää ei ainoastaan oma +kutsumuksesi, vaan myöskin minun tahtoni, jolta sinun on kysyttävä +neuvoa. + +-- Teidänkö tahtonne? + +-- Niin. Ja jos sinä sen täsmällisesti täytät, niin, huomaappa, mitä +nyt sinulle sanon, niin sijoitan minä tuhat écuta Runsaudensarven +ravintolaan sinun kontollesi, juodaksesi tai syödäksesi, kumminpuolin +vaan haluat. + +-- Syödä ja juoda samalla kertaa, siitä minä enimmin pidän. + +-- Olkoon menneeksi. Tuhat écuta sinä saat, jos vaan ripität kuolevan. + +-- Tietysti minä hänet ripitän, vaikka siihen paikkaan menehtyisin. +Mutta sanokaapa minulle nyt, millä tavoin minun tulee häntä ripittää. + +-- Kuule sitten: tuo munkinkauhtanasi herättää suurta kunnioitusta. +Sinä puhut Jumalan ja kuninkaan nimessä. Sinun täytyy +kaunopuheliaisuutesi avulla pakottaa tuo mies antamaan sinulle ne +paperit, jotka hän juur'ikään sai Avignonista. + +-- Mutta mitä varten minä häntä siihen pakottaisin? + +Chicot katsahti sääliväisesti munkkiin. + +-- Ansaitaksesi nuo tuhat écuta, senkin pöllö! -- sanoi hän. + +-- Aivan oikein, -- vastasi Gorenflot. -- Nyt minä menen. + +-- Odotahan vähän. Hän tulee sanomaan sinulle, että hän juuri äsken +antoi ripittää itsensä. + +-- No, jos hän kerran jo on ripityttänyt itseään, niin mitäpä minulla +siellä silloin enää on tekemistä? + +-- Sinun on vastattava hänelle, että hän valehtelee ja että se +henkilö, joka äsken kävi hänen luonansa, ei ollut mikään rippi-isä, +vaan pelkkä vehkeilijä samoin kuin hän itsekin. + +-- Mutta silloin hän suuttuu. + +-- Mitä sinä siitä välität? Hänhän on kuolemaisillaan. + +-- Se on totta. + +-- Sitten sinun tulee puhua Jumalasta, perkeleestä ja mistä vaan +tahdot, mutta tavalla tahi toisella on sinun järjestettävä asiat +siten, että saat käsiisi Avignonista tulleet paperit. + +-- Mutta entä jos hän kieltäytyy luovuttamasta niitä minulle? + +-- Siinä tapauksessa on sinun evättävä häneltä synninpäästö, sinun on +julistettava hänet kirkonkiroukseen, pantava pannaan. + +-- Taikka minä riistän häneltä paperit väkisin. + +-- Tee kuten haluat. Mutta näytäppä nyt, oletko riittävän selvä +voidaksesi täsmälleen täyttää minun määräykseni? + +-- Aivan säntilleen, sen saatte nähdä. + +Näin sanoen nosti Gorenflot kätensä leveille kasvoilleen, +ikäänkuin sivelläkseen niiltä pois kaikki juopumuksen jälet. Hänen +katseensa muuttui tyyneksi, vaikkakin, jos sitä olisi lähemmin +tarkastellut, siinä olisi voinut huomata jotain tuijottavaa. Hänen +suustaan pääsi vain arvokkaita sanoja, ja kaikki hänen liikkeensä +ilmaisivat selvyyttä, vaikkapa hän vielä vapisikin hieman. Hän astui +juhlallisena ovea kohti. + +-- Varro vähäsen! -- sanoi Chicot. -- Kun hän on luovuttanut sinulle +paperit, niin pitele niitä lujasti toisessa kädessäsi ja koputa +toisella kädelläsi seinään. + +-- Mutta entä jos hän ei annakkaan niitä minulle? + +-- Niin koputa kuitenkin. + +-- Hyvä on. + +Gorenflot läksi nyt huoneesta. Sillä aikaa Chicot, ollen mitä +ankarimman mielenliikutuksen vallassa, asetti korvansa seinää vasten +voidakseen kuulla vähäisimmänkin melun. Muutaman minuutin kuluttua +astui munkki naapurin huoneeseen. Asianajaja kohosi ylemmä sängyssään +ja tuijotti sisälletulijaa. + +-- Päivää veljeni! -- virkkoi Gorenflot, astui keskelle huonetta ja +ojensi suoraksi paksun vartalonsa. + +-- Mitä haette täältä, isä? -- mutisi sairas heikolla äänellä. + +-- Poikani, minä olen vain munkki parka ja olen saanut tietää teidän +olevan vaarallisesti sairaana. Senvuoksi olen tullut puhumaan teille +sielunne autuudesta. + +-- Minä kiitän, -- sanoi kuoleva, -- mutta luulen teidän +huolenpitoanne tarpeettomaksi. Nyt minä tunnen voivani vähän paremmin. + +Gorenflot pudisti päätään. + +-- Niinkö luulette? -- kysyi hän. + +-- Olen siitä varma. + +-- Se on vain saatanan juoni, saatanan, joka tahtoo, että te +kuolisitte ilman rippiä. + +-- Siinä tapauksessa saatana pettyy, -- virkkoi sairas, -- sillä minä +olen juuri äskettäin ripityttänyt itseni. + +-- Kenen edessä? + +-- Erään avignonilaisen papin. Gorenflot pudisti vielä kerran päätään. + +-- Se ei ollut mikään pappi, -- virkkoi hän. + +-- Kuinka! Eikö se ollut pappi? + +-- Ei. + +-- Kuinka sen tiedätte? + +-- Minä tunnen hänet, -- vastasi Gorenflot niin varmalla äänellä, +että asianajaja hämmentyi, niin vaikeata kuin yleensä onkin saada +asianajajia hämmästymään. + +-- Niin ollen, koska teidän terveydentilanne ei ole parempi, -- +jatkoi munkki, -- ja koska tuo mies ei ollut mikään pappi, on teidän +annettava ripittää itsenne. + +-- Minä en pyydä mitään muuta, -- vastasi asianajaja hieman +kovemmalla äänellä, -- kuin että saan ottaa ripin keneltä itse haluan. + +-- Teillä ei enää ole aikaa haetuttaa ketään muuta, poikani. +Sitäpaitsi, koska minä kerran olen täällä... + +-- Mitä! Eikö minulla ole aikaa? -- huudahti sairas äänellä, joka +alkoi kuulostaa yhä voimakkaammalta. -- Mutta kun minä sanon teille, +että voin paremmin, kun vakuutan, että tällä kertaa varmasti vältän +kuoleman... + +Gorenflot pudisti kolmannen kerran päätään. + +-- Mutta minä, -- sanoi hän yhtä varmasti, -- minä, poikani, +vakuutan, ettei minulla ole vähääkään toivoa teidän toipumisestanne. +Teidät on tuominnut kuolemaan niin hyvin lääkäri kuin jumalallinen +Sallimuskin. On julmaa sanoa se teille, sen hyvin ymmärrän. Mutta +sitä tietähän me kaikki ennemmin taikka myöhemmin matkaamme. On +olemassa vaaka, oikeuden vaaka, ja onhan sitäpaitsi lohduttavaa +kuolla, kun tietää heräävänsä toisessa elämässä. Siis, rakas lapseni, +ripityttäkää itsenne. + +-- Minäpä vakuutan teille, isä, että tunnen itseni paljo +voimakkaammaksi, ja se todennäköisesti johtuu teidän pyhästä +läsnäolostanne. + +-- Erehdystä, poikani, erehdystä, -- selitti Gorenflot. -- Viimeisenä +hetkenään tuntee ihminen jonkinlaista liekehtivää elinvoimaa, se +on kuin lamppu, joka sammumisensa edellä vielä kerran leimahtaa. +Selittäkääpä nyt, -- jatkoi munkki ja istahti sängyn reunalle, -- +tunnustakaapa minulle pyyteenne, salahankkeenne ja vehkeilynne. + +-- Pyyteeni, salahankkeeni ja vehkeilyni! -- toisti Nicolas David, +jota alkoi hieman pelottaa tuo merkillinen, hänelle tuiki tuntematon +munkki, joka nähtävästi hyvinkin tunsi hänet itsensä. + +-- Ne juuri, -- jatkoi Gorenflot ja näytti ihan rauhassa +valmistautuvan kuuntelemaan. -- Sittenkun olette puhunut minulle +kaiken, annatte te minulle paperit. Kentiespä Jumala suo minun +silloin antaa teille synninpäästö. + +-- Mitkä paperit? -- huudahti sairas äänellä niin voimakkaalla, että +olisi voinut luulla hänen olevan täysin terveen. + +-- Ne paperit, jotka tuo luuloteltu pappi on tuonut teille +Avignonista. + +-- Mutta kuka on sanonut teille, että tuo luuloteltu pappi on +tuonut minulle mitään papereita? -- kysyi asianajaja, pistäen +toisen jalkansa ulos sängystä. Hänen äänensä oli niin raju, että +Gorenflot hätkähti ja oli hämmentyä tehtävässään. Hän siitä kuitenkin +pian tointui ja ajatteli sopivan hetken tulleen osottaakseen +päättäväisyyttään. + +-- Hän, joka sen on sanonut, tietää mitä sanoo, -- virkkoi munkki. +-- Siis paperit tänne, paperit, taikka minä en anna minkäänlaista +synninpäästöä. + +-- Haa! Vai tarvitsen minä sinun synninpäästöäsi, roisto! -- huudahti +David, syöksähtäen ylös sängystä ja tarttuen Gorenflotin kurkkuun. + +-- Hyvänen aika! huudahti tämä. -- Tehän hourailette! Ettekö siis +halua ripityttää itseänne? + +Asianajajan peukalo, joka taidokkaasti oli osunut munkin kurkun +kohdalle, keskeytti hänen puheensa, ja siitä seurasi korinan tapainen +sähinä. + +-- Kyllä minä ripitän sinut, minä, sinä kirottu munkki! -- huusi +asianajaja David. -- Ja mitä hourimiseen tulee, niin saatpa nähdä, +tokko se estää minua kuristamasta sinua kuoliaaksi. + +Veli Gorenflot oli väkevä, mutta kaikeksi onnettomuudeksi oli hän nyt +siinä herpoutumisen tilassa, jolloin juopumus vaikuttaa hermostoon +ja veltostuttaa sen, mikä tavallisesti tapahtuu samalla kertaa kuin +siveelliset ominaisuudet toiselta puolen alkavat jälleen voimistua. + +Hän siis kykeni ainoastaan nousemaan tuoliltaan, tarttumaan molemmin +käsin kiinni asianajajaan ja heittämään hänet luotaan. Totuus vaatii +sanomaan, että veli Gorenflot, niin väsähtänyt kuin olikin, kuitenkin +antoi Nicolas Davidille niin voimakkaan sysäyksen, että tämä lensi +selälleen kauvas lattialle. Mutta vihasta mielettömänä hän nousi +ylös, tarttui siihen pitkään, vaatteittensa alla olevaan miekkaan, +jonka mestari Bernovilletkin oli nähnyt, vetäisi sen huotrasta ja +syöksyi munkkia kohti. + +-- Nyt onkin sinun vuorosi ripityttää itsesi, -- sanoi hän karkealla +äänellä, -- taikka muuten täytyy sinun kuolla. + +Gorenflot selvisi humalastaan täydellisesti, tuntiessaan kylmän +miekankären kaulallaan. + +-- Ahaa! -- virkkoi hän. -- Te ette siis ollutkaan sairas. Se olikin +siis vain teeskentelyä. + +-- Sinä unohdat, ettei nyt enää olekkaan sinun vuorosi kysellä, vaan +ainoastaan vastata. Kuka sinä olet? + +-- Senhän vallan hyvin näette, -- vastasi munkki. + +-- Se ei ole mikään vastaus, -- virkkoi asianajaja, puristaen +lujemmin miekkansa kahvaa. + +-- Mutta varokaahan, helkkarissa! Jos te tapatte minut ennenkuin +ehdin vastata, niin ettehän saa mitään tietää. + +-- Se on totta. Mikä nimesi? + +-- Veli Gorenflot. + +-- Oletko siis tosiaankin munkki? + +-- Olenpa tietenkin. + +-- Mistä johtuu se, että sinä olet Lyonissa? + +-- Siitä että minut on karkoitettu. + +-- Kuka on neuvonut sinua tähän majataloon? + +-- Sattumus. + +-- Kuinka kauan olet täällä ollut? + +-- Kuusitoista vuorokautta. + +-- Mistä syystä olet urkkinut minun puuhiani? + +-- Sitä en ole tehnyt. + +-- Mistä sitten tiesit minun saaneen joitakin papereita? + +-- Koska minulle oli niin sanottu. + +-- Kuka sen sinulle sanoi? + +-- Hän, joka lähetti minut tänne teidän luoksenne. + +-- Kuka sinut sitten tänne lähetti? + +-- Sitä en voi teille sanoa. + +-- Mutta se sinun kuitenkin täytyy sanoa. + +-- Odottakaa, odottakaa! -- kirkui munkki. -- Malttakaa! Minä huudan +apua, minä huudan... + +-- Ja minä sinut tapan. + +Munkilta pääsi huuto. Veripisara kimalteli jo asianajajan +miekankäressä. + +-- Mikä on hänen nimensä? -- kysyi hän. + +-- Ah, nyt en voi enää pidättäytyä, -- huokaili munkki. -- Olen ollut +ilmaisematta sitä niin kauvan kuin olen voinut. + +-- Se on kyllä totta. Sinä olet pelastanut kunniasi. Mutta sanoppa +nyt, kuka sinut on tänne lähettänyt. + +-- Hän on... + +Gorenflot yhäkin epäili. Hän ei mielellään olisi ilmaissut ystäväänsä. + +-- Sano heti paikalla! -- ärjäsi asianajaja ja polki jalkaansa +lattiaan. + +-- Enhän minä siitä mihin pääse. Hän on Chicot. + +-- Kuninkaan narriko? + +-- Hän juuri. + +-- Ja missä hän on nyt? + +-- Tässä, -- kuului siinä samassa kolmas ääni. Chicot oli ilmestynyt +kynnykselle kalpeana, vakavana ja paljastettu miekka kädessä. + + + + +33. + +Taistelu. + + +Kun mestari Nicolas sai nähdä tuon miehen,, jonka hän tunsi +pahimmaksi vihollisekseen, teki hän kauhua ilmaisevan liikkeen. + +Gorenflot käytti tilaisuutta hyväkseen heittäytyäkseen syrjään ja +siten pelastaakseen kaulansa asianajajan miekan tieltä. + +-- Auttakaa minua! -- huusi hän. -- Auttakaa! + +Hän tahtoo minut tappaa! + +-- Ahaa, paras herra David! -- virkkoi Chicot. -- Vai te se +olettekin! Onpa hauskaa tavata teitä. + +Sitten gascognelainen kääntyi munkin puoleen ja sanoi tälle: + +-- Paras Gorenflot, sinun läsnäolosi munkkina oli täällä äsken +tarpeellinen, kun luultiin tämän herran olevan kuolemaisillaan, mutta +nyt, voidessaan paremmin, hän ei enää tarvitse mitään rippi-isää, +vaan saa hän sen sijaan tekemistä aatelismiehen kanssa. + +David koetti saada huulilleen halveksivaa hymyilyä. + +-- Juuri niin, sellaisen aatelismiehen kanssa, joka näyttää teille +olevansa oikeata lajia, -- jatkoi Chicot. -- Gorenflot, menkääpä +huviksenne vartioimaan porstuaan, ettei kukaan saa häiritä minua +keskustellessani tämän herran kanssa. + +Gorenflotista ei ollut mikään mieluisempaa kuin päästä Nicolas +Davidista mahdollisimman kauvas. Hän riensi ulos paljo keveämmin +askelin kuin oli tullut sisälle. Chicot sulki sitten oven ja pani +reikelin hakaan. + +David tunsi alussa helposti selitettävää mielenliikutusta, mutta pian +hän siitä tointui, sillä hän luotti taitavuuteensa miekkailijana, +huomattuaan olevansa tekemisissä vain yhden ainoan henkilön kanssa. +Kun gascognelainen oli saanut suletuksi oven ja kääntynyt ympäri, +näki hän Davidin nojaavan sänkyään vastaan, ja miekka kädessään +hilpeästi hymyilevän. + +-- Pukekaa vaatteet yllenne, herra, -- sanoi Chicot. -- Annan teille +siihen aikaa, sillä en halua olla edullisemmassa asemassa kuin +tekään. Tiedän, että olette taitava miekkailija, mutta se on minulle +ihan samantekevää. + +David alkoi nauraa. + +-- Pila on mainio, -- virkkoi hän. + +-- Onpa kyllä, varsinkin minun mielestäni, koska olen sen itse +sanonut. Ja se tulee teistä pian tuntumaan vieläkin paremmalta, +sillä olettehan älykäs mies ja ymmärrätte sellaisia asioita. Mitäpä +luulette minun täältä hakevan, mestari Nicolas? + +-- Kaiketikin niitä iskuja, jotka minä jäin teille Mayennen herttuan +nimessä velkaa sinä päivänä, jolloin te niin ketterästi hyppäsitte +ulos ikkunasta. + +-- En, hyvä herra, ne minulla ovat kylläkin mielessäni ja minä kyllä +maksan ne takaisin sille henkilölle, joka minulle ne antoi, olkaa +varma siitä. Mutta nyt minä olen tullut hakemaan muuatta sukutaulua, +jonka herra Pierre de Gondy juuri äsken on teille jättänyt. + +David kalpeni. + +-- Mitä sukutaulua? + +-- Sitä, joka osottaa, niinkuin tiedätte, että Guisein herttuat +suorassa linjassa polveutuvat Kaarle Suuresta. + +-- Ahaa, -- sähähti David, -- te olette siis urkkija, hyvä herra. +Minä pidin teitä vain narrina. + +-- Minä olen, jos teitä niin haluttaa, kumpaakin: urkkija, saadakseni +teidät hirtetyksi, ja narri, voidakseni sitten hirttämisellenne +nauraa. + +-- Minäkö tulisin hirtetyksi? + +-- Siekailematta, hyvä herra. Toivoakseni ette voi vaatia +kaulanne katkaisemista, sillä sellainen oikeus kuuluu ainoastaan +aatelismiehille. + +-- Mutta kuinka se voi käydä päinsä, jos saan luvan kysyä? + +-- Aah, ei mikään ole sen helpompaa. Minun vain tarvitsee kertoa +totuus. Minun täytyy sanoa teille, paras herra David, että minä +viime kuussa olin saapuvilla eräässä kokouksessa, joka pidettiin +Guisen herttuoiden ja rouva de Montpensierin kesken. Pyhän Genovevan +luostarissa. + +-- Tekö? + +-- Minä olin rippituolissa, niinkuin tekin, mutta vastakkaisella +puolella olevassa. Niissä on surkean epämukavata istua, vai kuinka? +Minulla oli enemmänkin syytä sitä valittaa, minä kun olin pakotettu +odottamaan kokouksen loppua, ja se kesti melko kauvan. Kuulin kaikki +puheet, näin Anjoun herttuan kruunaus-ilveilyn, mikä ei lainkaan +huvittanut. Sen sijaan meni tuo pikku loppunäytös aika lailla mukiin +-- tuo Lothringin herttuoiden sukutaulu, jonka oli tarkastanut, +korjannut ja parantanut mestari Nicolas David. + +-- Vai tunnette te siis sukutaulun, -- virkkoi David, vaivoin +vihaansa hilliten. + +-- Tunnen, -- vastasi Chicot, -- minusta se oli harvinaisen +hyvin suunniteltu. Mutta saattaapa sellainen suuri ymmärrys olla +onnettomuudeksikin: voi niin pian tulla hirtetyksi. Onpa synti, +ajattelin minä, sallia niin kelpo miehen, kuin Davidin, tulla +hirtetyksi, miehen, joka on mainio miekkailija, etevä asianajaja +ja vieläpä päälle päätteeksi hyvä ystäväni, kun kerran voin en +ainoastaan pelastaa hänet joutumasta nuoran jatkoksi, vaan myös avata +hänelle tien onneen ja menestykseen. Kun siis kuulin teidän puhuvan +matkustamisestanne, päätin minäkin seurata jäljissänne, minkä olen +tehnytkin. Kaiketi ymmärrätte, etten minä ole matkustanut perässänne +Parisista Lyoniin päästääkseni teidät taas käsistäni. Kaivoin pienen +reiän tuohon seinään, ja olen voinut siitä pitää teitä mahdollisimman +paljo silmällä. Myönnänpä saaneeni siitä nauttiakin useamman kerran +päivässä. Vihdoin te sairastuitte, ja isäntä aikoi ajaa teidät täältä +tiehenne. Olitte sitoutuneet tapaamaan herra de Gondyta "Kultaisessa +joutsenessa" ja pelkäsitte, että tuo herra ehkä saisi teidät muualta +käsiinsä. Sairaus siis saattoi olla teeskentelyä, enkä minä siihen +kokonaan uskonutkaan. Mutta olisihan voinut olla myöskin todellista. +Ja kun me kaikki olemme kuolevaisia, minkä seikan totuudesta te pian +tulette vakuutetuksi, niin minä lähetin luoksenne siivon munkin, +ystäväni ja matkatoverini, herättämään teissä katumusta ja saamaan +teidän tekemään parannuksen. Mutta, paatunut syntinen kun olette, te +tahdoitte hänet tappaa. Nyt olen minä itse tullut tänne sanomaan: +sopikaamme asiasta, tahdotteko luopua yrityksestänne? + +-- Millä tavalla? + +-- Otaksukaamme, että te tosiaankin olisitte ollut sairas, +ajatelkaamme, että ystäväni Gorenflot olisi teidät ripittänyt ja te +olisitte antanut hänelle hänen pyytämänsä paperit. Silloin olisin +minä antanut teille anteeksi ja laulanut sydämeni pohjasta teille +kuolinvirrenkin. No niin, minäpä en tahdo olla elävää kohtaan +sen ankarampi kuin kuolluttakaan. En siis voi muuta kuin sanoa +teille nämä sanat: Herra David, te olette mainio mies, te osaatte +miekkailla, ratsastaa, riidellä, narrata itsellenne rahoja. Sanalla +sanoen: te voitte tehdä mitä hyvänsä. Olisi vahinko, jos sellainen +mies äkisti häviäisi maan päältä, missä hänet on määrätty niin +monessa asiassa onnistumaan. No niin, paras herra David, luopukaa +pois salaliitosta. Uskokaa minua. Rikkokaa välinne Guisein kanssa! +Antakaa paperit minulle, ja aatelisen kunniani kautta minä lupaan +sovittaa teidän välinne kuninkaan kanssa. + +-- Mutta entäpä jos minä en teille niitä anna? -- kysyi Nicolas. + +-- Ellette niitä anna, lupaan yhtä pyhästi surmata teidät. Tuntuuko +tämä teistä edelleenkin yhtä naurettavalta, herra David? + +-- Tietysti. + +-- Mutta jos annatte minulle paperit, -- jatkoi Chicot, -- jää +kaikki unhotuksiin. Te ette minua ehkä usko, herra David, sillä +teillä on huono luonne ja te kuvittelette, että minun vihani teitä +kohtaan on sammumaton. Niin ei kuitenkaan ole. Tietysti minä teitä +vihaan, se on totta, mutta vielä enemmän vihaan minä Mayennen +herttuaa. Antakaa minulle aseet käsiini häntä vastaan, niin minä +pelastan teidät. Ja jos vielä haluatte minun tähän puheeseeni +lisäävän jotain sellaista jota ette koskaan usko, kun kerran ette +itse rakasta ketään muuta kuin omaa itseänne, niin tietäkää sitten, +että minä pidän kuninkaasta, niin typerä, turmeltunut ja oikullinen +kuin hän onkin, sillä juuri hän on suojellut minua tuota Mayennen +teurastajaa vastaan. Minä tahdon, että minun Henrik kuningas parkani +saa hallita kaikessa rauhassa, mikä kävisi mahdottomaksi, jos Guiset +ja Nicolas Davidin sukutaulu häntä vastustavat. Antakaa siis minulle +tuo sukutaulu, niin minä kunniani kautta lupaan olla ilmaisematta +nimeänne ja toimia teidän onneksenne. + +Näin puhuessaan Chicot katseli hyvin tarkkaavaisesti Davidia. Hän ei +kuitenkaan kertaakaan huomannut mitään muutosta asianajajan kolkossa +katseessa, ei pieninkään parempi tunne näyttänyt lieventävän noita +kamalia piirteitä. + +-- Huomaan, -- jatkoi Chicot, -- hyvät puheeni hukkaan menneiksi. +Te siis ette minua usko. Minulle jää siis vain yksi ainoa keino +rangaista teitä minua kohtaan tekemistänne vääryyksistä ja saada +maailma vapautetuksi miehestä, joka ei luota rehellisyyteen eikä +ihmisyyteen. Minä teidät hirtätän. Hyvästi, herra David! + +Tämän sanottuaan astui Chicot takaperin askeleen ovea kohti, +päästämättä kuitenkaan asianajajaa näkyvistään. + +Tämä sitävastoin astui askeleen eteenpäin. + +-- Ja luuletteko, että minä teidät päästäisin täältä ulos! -- huusi +asianajaja. -- Enpä suinkaan, rakas urkkijani, enhän toki, Chicot +ystäväni. Sen, joka on perillä moisista salaisuuksista, täytyy +kuolla! Ken uhkaa Nicolas Davidia, hänen täytyy kuolla! Kun tullaan +sisälle sillä tavoin kuin te, niin on kuoltava! + +-- Te puhutte ihan minun toivomuksieni mukaan, -- vastasi Chicot +yhtä kylmäverisesti. -- Minua vain hieman epäilytti, koska varmasti +olen teidät surmaava. Antakaa siis paperit minulle, -- lisäsi hän +jyrisevällä äänellä, -- taikka minä teidät tapan ja ilmaisen vielä +paikankin, miltä kohdalta ruumista: minä lävistän teidän kurkkunne +samasta paikasta, josta te äsken aioitte iskeä ystäväni Gorenflotin +suonta. + +Chicot oli parahiksi saanut nuo sanat lausutuiksi, kun jo David +raivoisasti naurahtaen syöksähti hänen päällensä. + +Taistelijat olivat suunnilleen yhtä pitkät. Mutta Chicotin laihuus +peittyi hänen vaatteisiinsa, jota vastoin asianajajan pitkä ja laiha +varsi oli suojaton. Hän muistutti pitkää ja notkeata käärmettä, +mutta, niinkuin Chicot jo oli hänelle sanonut, hänellä oli +vertaisensa vastustaja vastassaan. Chicotista, joka miltei joka päivä +harjoitti miekkailua kuninkaan kanssa, oli noiden harjoitusten kautta +kehittynyt yksi taitavimmista miekkailijoista koko valtakunnassa, +minkä myöskin Nicolas David pian huomasi. Hän peräytyi askeleen +taaksepäin. + +-- Ahaa! -- huudahti Chicot, -- luulenpa, että te jo alatte minua +ymmärtää! Sepä hyvä! Sanon siis vielä kerran: antakaa paperit tänne! + +David vastasi vain hyökkäämällä uudelleen gascognelaisen kimppuun, +ja uusi miekkailu alkoi, tuimempi kuin ensimäinen, vaikkapa Chicot +edelleenkin tyytyi vain väistämään toisen iskuja. Tämä toinen yritys +päättyi samalla tavalla kuin ensimäinenkin: asianajaja näet peräytyi +muutamia askeleita. + +-- Nyt on minun vuoroni, -- sanoi Chicot ja astui askeleen eteenpäin. + +Chicotin lähetessä koetti David häntä väistää. Vihdoin sai Chicot +häntä miekallaan pistetyksi siihen paikkaan, johon oli ennustanutkin: +miekka tunkeutui asianajajan kurkkuun. + +-- Kas siinä nyt saitte sen, minkä lupasin, -- virkkoi Chicot. + +David ei vastannut. Hän vaipui lattialle ja hänen suustaan tulvahti +hiukan verta. + +Chicot peräytyi nyt vuorostaan muutaman askeleen. Sillä vaikkapa +käärmettä haavoittaakin kuolettavasti, saattaa se vieläkin hiukan +liikahtaa ja pistää. + +David koetti laahautua sänkynsä luo, ikäänkuin vielä jotain +salaisuuttaan säilyttääkseen. + +-- Ahaa! -- huusi Chicot. -- Luulin, että olet yhtä ovela kuin kettu, +mutta sinähän päinvastoin oletkin tyhmä kuin aasi! Minä en tiennyt, +mihin olit kätkenyt paperisi, mutta nyt sinä sen minulle itse näytät. + +Ja Davidin kiemurrellessa kuoleman tuskissa riensi Chicot sängyn +luo ja löysi päänaluksen alta pienen pergamenttikäärön, jota David, +uhkaavaa vaaraa aavistamatta, ei ollut arvannut paremmin piilottaa. + +Samana hetkenä kun Chicot avasi käärön katsoakseen, oliko siinä juuri +se asiakirja, jota hän haki, kohottausi David raivostuneena ylös, +mutta kaatui samalla ja heitti henkensä. + +Silmät ilosta säkenöiden tutki Chicot pergamenttia ja pani sen sitten +povitaskuunsa. Sitten hän asetti vainajan, joka oli kuollut melkein +ilman ulkonaista verenvuotoa, sillä haavan laadun vuoksi oli veri +juossut sisäänpäin, sänkyyn pitkäkseen, kasvot seinään päin, avasi +oven ja huusi Gorenflotia. + +-- Kylläpä te olette kalpea! -- virkkoi munkki sisälle tultuaan. + +-- Olen, -- vastasi Chicot. -- Tämän miesraukan viimeiset hetket ovat +mieltäni jossain suhteessa liikuttaneet. + +-- Onko hän sitten kuollut? -- kysyi Gorenflot. + +-- Niin on ainakin syy otaksua, -- vastasi Chicot. + +-- Vaikka hän äsken oli niin terve! + +-- Liian terve. Hän halusi niellä esineitä, jotka olivat hänelle +liian vaikeasti sulavia, ja hän on kuollut jostain sellaisesta, mikä +on mennyt väärään kurkkuun. + +-- Ah! -- virkkoi Gorenflot. -- Se roisto aikoi kuristaa minut, +kirkonmiehen! Senvuoksi on Jumala antanut hänelle kurituksen. + +-- Antakaa hänelle anteeksi, veli. Tehän olette kristitty. + +-- Minä annan hänelle anteeksi, vaikkapa hän säikäyttikin minua melko +lailla. + +-- Mutta se ei riitä, -- huomautti Chicot. -- Teidän täytyy sytyttää +eräitä vahakynttilöitä ja mutista muutamia rukouksia hänen tomunsa +ääressä. + +-- Mitä varten? + +-- Kysyt mitä varten? Siksi, ettei sinua vangita murhaajana. + +-- Minäkö murhaaja! Tuon miehen murhaaja! Eikö vielä muuta? Hänhän +päinvastoin tahtoi murhata minut. + +-- Niinpä vainenkin! Ja kun hän ei siinä onnistunut, niin hänen +verensä joutui kuohuksiin, verisuoni ratkesi rinnassa, ja niin tuli +hänestä loppu. Siis te jo huomaatte, Gorenflot, olleenne syynä +hänen kuolemaansa. Tosin kylläkin viaton syy. Mutta ennenkuin +syyttömyytenne tulisi selvitetyksi, saattaisitte te joutua moniin +ikävyyksiin. + +-- Luulen teidän olevan oikeassa, herra Chicot. + +-- Sitäkin suuremmalla syyllä, kun tässä Lyonin hyvässä kaupungissa +on verrattain valpas poliisi. + +-- Jeesus! -- mutisi munkki. + +-- Tehkää siis niinkuin olen sanonut, veli: jääkää tähän. Kerratkaa +kaikki rukoukset, joita muistatte tai ette muista, ja lähtekää sitten +matkalle illalla, älkää liian kiiruusti, mutta ei myöskään liian +hitaasti. Tunnettehan tuossa kulmauksessa asuvan hevosenkengittäjän? + +-- Tunnen. Juuri häneltä minä sain eilen illalla tämän iskun, -- +sanoi Gorenflot, sinistynyttä silmäänsä osottaen. + +-- Liikuttava muisto tosiaankin! No niin! Minä järjestän asiat siten, +että te saatte sieltä hevosen, ymmärrättehän? Nouskaa satulaan ja, +jos hiukankin olette omasta itsestänne selvillä, osaatte kyllä +Parisiin. Villeneuve-le-Roi'ssa myytte hevosenne ja otatte Panurgen +takaisin. + +-- Aa, tuon kelpo Panurgen! Mutta, -- lisäsi munkki kovin +surullisella äänellä, -- millä minä elän matkustaessani? + +-- Kun minä kerran annan, niin annan minä riittävästi enkä jätä +ystäviäni kerjuulle, niinkuin tehdään Pyhän Genovevan luostarissa, -- +sanoi Chicot. -- Tässä saat! + +Ja Chicot veti taskustaan kourallisen kultarahoja ja kaatoi ne munkin +leveälle kämmenelle. + +-- Jalo mies! -- huudahti Gorenflot. -- Sallikaa minun jäädä +luoksenne tänne Lyoniin! Minä pidän tästä Lyonista. + +-- Mutta oivalla toki yksi asia, sinä kolminkertainen pöllö! Minä en +jää tänne, minä, vaan lähden matkalle niin joutuun, etten neuvoisi +sinua lähtemään mukaani. + +-- Kuten haluatte, herra Chicot, vastasi Gorenflot säyseästi. + +-- Se on hyvin, toveri, -- jatkoi Chicot. -- Nyt minä sinusta pidän. + +Chicot siirtyi nyt isännän luo, vei tämän syrjään ja virkkoi: + +-- Mestari Bernoville, aavistamattanne on talossanne sattunut tärkeä +tapahtuma. + +-- Noh? -- kysäsi isäntä tuijottaen. -- Mitä on tapahtunut? + +-- Tuo mieletön rojalisti, uskonnon vastustaja, tuo inhottava +hugenottien suosija... + +-- On tänä aamuna tavannut erään Roomasta saapuneen lähettilään. + +-- Sen kyllä tiedän, koskapa itse sen teille kerroinkin. + +-- No niin. Pyhä isämme paavi, jolle on uskottu kaiken oikeuden +jakaminen, niin maallisen kuin hengellisen, on vartavasten lähettänyt +tuon lähettilään tämän kapinoitsijan luo, vaikkei tämä aavistanut, +missä tarkoituksessa. + +-- Mitä varten hän sitten tuli? + +-- Menkää sairaan kamariin, mestari Bernovillet, kohottakaa peitettä +ja katsokaa hänen kaulaansa, niin saatte syyn tietää. + +-- Mitä te puhutte? Te minut pelästytätte. + +-- En sano enää mitään. Tämän oikeuden on sallittu tapahtua teidän +talossanne, mestari Bernovillet. Paavi on senkautta osottanut teille +suuren kunnian. + +Sitten pisti Chicot kymmenen écuta isännän käteen ja riensi talliin +noutamaan hevosiaan. Isäntä kiiruhti rappuja ylös Davidin kamariin ja +löysi siellä Gorenflotin, joka oli lukemassa rukouksiaan. Bernovillet +meni sängyn luo ja kohotti täkkiä. Hän näki haavan Chicotin +ilmoittamassa paikassa. + +-- Noin kaikki uskonnon viholliset hukkukoot! -- sanoi hän ja teki +salaisen merkin Gorenflotille. + +-- Amen! -- vastasi munkki. + + + + +34. + +Anjoun herttua. + + +Oli muuan huhtikuun viimeisiä päiviä. Chartresin tuomiokirkko upeili +juhlakoristeissaan. + +Paljain jaloin oli kuningas astunut kirkkoon ja seisoi nyt keskellä +kirkkoa. Hän silmäili ympärilleen nähdäkseen, olivatko kaikki hänen +hovimiehensä ja ystävänsä uskollisesti saapuneet. Mutta eräät, +joiden jalkoja katukivet olivat rasittaneet, olivat panneet kengät +jalkoihinsa, ja toiset lepäilivät nälkiintyneinä ja väsyneinä jossain +tien varrella olevassa majatalossa, johon olivat hiipineet. Vain ani +harvat olivat pitkine katumusviittoineen ja paljasjalkaisina astuneet +kirkon kostealle lattialle. + +Se uskonnollinen seremonia, jonka piti hankkia Ranskalle +kruununperillinen, oli nyt tapahtuva: pyhän neitsyen kaksi paitaa, +joiden ihmeitätekevää vaikutusta siinä suhteessa ei saatettu +epäillä, se kun niin usein ennenkin oli toteutunut, kaivettiin nyt +esille kultaisista arkuistaan, ja kansaa tulvahti joukottain tähän +juhlatilaisuuteen. + +Yleisen hiljaisuuden vallitessa kuuli Henrik III merkillistä ääntä, +joka muistutti hiljaista naurunhohotusta, ja vanhan tavan mukaan +etsi hänen katseensa Chicotia, sillä hänestä tuntui siltä, ettei +kukaan muu viitsisi nauraa niin juhlallisessa tilaisuudessa. Se +ei kuitenkaan ollut Chicot, joka oli naurahtanut nuo pyhät paidat +nähdessään. Chicotia ei näkynytkään tuossa pyhässä toimituksessa, +ja se kuningasta kovin harmitti. Olihan Chicot hänestä hävinnyt, +niinkuin muistetaan, jo matkalla Fontainebleauhon, eikä hän sen +jälkeen ollut kuullut narrista mitään. Nauraja oli mies, joka +ihan äskettäin näytti saapuneen kaupunkiin, sillä hänen loistava +ratsastuspukunsa oli kauttaaltaan tomussa. + +Huomattuaan kuninkaan käännähtävän, jäi hän hetkeksi kunnioittavana +seisomaan. + +Henrik, joka oli tyytymätön senvuoksi, että tuo mies oli saapunut +niin myöhään ja että sillä oli kokonaan erilainen puku kuin toisilla, +loi häneen vihaisen katseen. + +Vastatullut ei näyttänyt siitä kuitenkaan olevan millänsäkään, vaan +astui eteenpäin ja polvistui sen tuolin viereen, jossa Anjoun herttua +istui. Tämä, joka näytti pikemminkin vaipuneen syviin ajatuksiin kuin +hartaudenharjoituksiin, ei pannut mitään huomiota siihen, mitä hänen +ympärillään tapahtui. Hetken kuluttua hän kuitenkin uinailuistaan +heräsi, kääntyi äkkiä sivulle ja huudahti puolittain kuuluvasti: +Bussy! + +-- Hyvää päivää, armollinen herra! -- sanoi ylimys, kuin olisi +tavannut herttuata edellisenä iltana ja ikäänkuin ei mitään +merkittävämpää olisi heidän viime näkemästään tapahtunut. + +-- Mutta oletko ihan pois suunniltasi? -- virkkoi prinssi. + +-- Kuinka niin, armollinen herra? + +-- Koska olet lähtenyt oleskelupaikastasi, missä sitten lienet +ollutkin, ja tullut tänne Chartresiin näkemään madonnan paitoja. + +-- Armollinen herra, minun täytyy saada puhutella teitä hetimiten. + +-- Miksi et ole tullut ennemmin? + +-- Koska se on ollut mahdotonta. + +-- Mutta mitä kaikkea onkaan tapahtunut niinä lähes kolmena viikkona, +jotka sinä olet ollut häveissä? + +-- Juuri siitä tahdon teitä puhutella. + +-- Kai sinä odotat siksi kunnes pääsemme ulos kirkosta. + +-- Täytyyhän se tehdä, jaa juuri se minua kiusottaakin. + +-- Vaiti! Tämä pian päättyy. Sitten menemme minun asuntooni. + +Kuningas veti nyt tosiaankin oman paitansa ylle pyhän neitsyen +karkean paidan, ja hovinaistensa avulla kommaili kuningatar samaa. +Sitten polvistuivat kuningas ja kuningatar valtaistuinkehyksen alle +ja olivat kotvasen vaipuneina hartaisiin rukouksiin. Sillävälin +painoivat muut, hallitsijaa miellyttääkseen, otsansa lattiaan. +Vihdoin nousi kuningas ylös, riisui yltään pyhän paidan, tervehti +arkkipiispaa ja kuningatarta ja suuntasi askeleensa kirkon ovelle. +Mutta äkkiä hän, huomatessaan Bussyn, pysähtyi. + +-- Haa, hyvä herra, -- sanoi hän, -- meidän hartaudenharjoituksemme +ei näytä teitä miellyttävän, koskapa ette voineet riisua yltänne +kultianne ja silkkejänne, vaikka kuninkaanne on pukeutunut tomuun ja +tuhkaan. + +-- Sire, -- vastasi Bussy arvokkaasti, vaikka harmista hiukan +punastuikin, -- ei kukaan minua hurskaammin haluaisi ottaa osaa +teidän majesteettinne hartauteen, mutta minä palaan nyt juuri +pitkältä ja vaivaloiselta matkalta ja sain vasta tänä aamuna +tietää teidän majesteettinne matkustaneen Chartresiin. Olen niin +ollen matkustanut kaksikymmentäkaksi liöötä viidessä tunnissa, +sire, ehtiäkseni ajoissa tänne. Siinä syy, miksi en ole ehtinyt +vaihtaa vaatteita, eikä sitä teidän majesteettinne muuten olisi +huomannutkaan, jos olisin jäänyt Parisiin sen sijaan, että nyt +saavuin nöyränä liittämään rukoukseni teidän majesteettinne +toivomuksiin. + +Kuningasta näytti tämä vastaus tyydyttävän, mutta kun hän samalla +tuli katsahtaneeksi ystäviinsä, joista eräät kohauttelivat Bussyn +selityksen johdosta olkapäitään, pelkäsi hän pahoittavansa heidän +mielensä, jos käyttäytyisi ystävällisesti veljensä puoltajaa kohtaan, +ja meni mitään sanomatta edelleen. + +-- No, -- virkahti herttua, -- huomasitko miten Schomberg, Quélus ja +Maugiron kohauttelivat olkapäitään sinun anteeksipyynnöllesi? + +-- Sen näin hyvinkin selvästi, -- vastasi Bussy välinpitämättömästi. + +-- No? + +-- Luuleeko teidän korkeutenne, että minä tahtoisin surmata +aatelismiehen kirkossa? En, sitä tehdäkseni olen liian hyvä kristitty. + +Herttua meni nyt sanomaan jäähyväiset veljelleen, joka, kaiketikin +pyhän neitsyen vaikutuksesta, oli verrattain myötätuntoisella +mielellä ja antoi siis Anjoun herttualle luvan palata Parisiin, +milloin tämä vaan halusi. Herttua ja Bussy riensivät heti +ensinmainitun asuntoon. + +-- Hyvä ystävä, -- sanoi prinssi, -- kerroppa nyt minulle +seikkailusi. Arveleppa: minä jo luulin sinun kuolleen. + +-- Sen kyllä arvaan, armollinen herra. + +-- Voinet kuvitella, että koko hovi jo oli mielissään sinun +katoamisesi johdosta. Mutta nyt ei ole siitä kysymys. Sinä läksit +minun luotani ottamaan selkoa eräästä kauniista, tuntemattomasta +naisesta. Kuka hän oli, ja onko minulla mitään toiveita hänen +suhteensa? + +-- Kyllä, herra, te saatte niittää, mitä olette kylvänyt, nimittäin +suuren häpeän. + +-- Kuinka sanoitte, hyvä herra? -- kysyi herttua, ollen enemmän +kummastuksissaan noista omituisista sanoista kuin Bussyn +halventavasta äänilajista. + +-- Kuulin sen jo teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy kylmästi. On +siis turhaa sanoa sitä uudelleen. + +-- Selittäkää lähemmin, hyvä herra, ja jättäkää arvoitukset ja +pistosanat Chicotin huoleksi. + +-- Hyvä on, armollinen herra. Minä tyydyn vain terästämään hiukan +teidän muistianne. + +-- Mutta ken sitten on tuo nainen? + +-- Minä luulen, että teidän korkeutenne oli hänet tuntenut. + +-- Oliko se siis hän? -- huudahti herttua. + +-- Oli, armollinen herra. + +-- Ja oletko sinä hänet nähnyt. + +-- Olen. + +-- Onko hän puhutellut sinua? + +-- Tietysti. Vain kummitukset eivät puhu. Muuten oli ehkä teidän +korkeudellanne syytä pitää häntä kuolleena, ja ehkäpä te sitä myöskin +toivoitte. + +Herttua kalpeni ja seisoi kuin murtuneena kuullessaan nuo sanat +mieheltä, jolta hänen pikemminkin olisi pitänyt odottaa imartelua. + +-- Niin, armollinen herra, -- jatkoi Bussy, -- vaikka te miltei +olitte pakottanut nuoren naisen etsimään marttyyrikuolemaa, on hän +kuitenkin siitä pelastunut. Mutta älkää rauhottuko liian pian älkääkä +vielä uskoko asian tulleen ratkaistuksi. Sillä samalla kun hän on +pelastanut henkensä, on hän joutunut vielä pahemman onnettomuuden +uhriksi kuin mitä kuolema olisi ollut. + +-- Mitä sitten on hänelle tapahtunut? - kysyi herttua liikutettuna. + +-- Hänelle on tapahtunut, armollinen herra, sellaista, että muuan +mies on pelastanut hänen kunniansa ja elämänsä, mutta että se sama +mies on vaatinut häneltä tuosta työstään niin kalliin palkan, että +hänellä oli täysi syy katua ottaneensa lainkaan pelastustarjousta +vastaan. + +-- Jatka! + +-- No niin, armollinen herra, välttääkseen joutumasta Anjoun herttuan +jalkavaimoksi, on neiti de Méridor heittäytynyt miehen sellaisen +syliin, jota hän inhoo. + +-- Mitä sinä puhut? + +-- Minä sanon, että Diana de Méridor nykyisin on Monsoreaun +kreivittärenä. + +Tavallisesti niin kalpea ruhtinas sävähti nuo sanat kuultuaan +tulipunaiseksi. + +-- Kristuksen veren kautta! -- huusi hän raivostuneena. -- Onko tuo +tosiaankin totta. + +-- On, kautta Jumalan, koska minä olen sen sanonut, -- vastasi Bussy, +katse ylpeänä. + +En minä sitä tarkoittanut, -- sanoi prinssi, -- enkä minä lainkaan +epäile teidän uskottavuuttanne, Bussy. Minä tahdoin vain itseltäni +kysyä, oliko mahdollista, että joku minun ylimyksistäni olisi +uskaltanut ryöstää minulta sen naisen, jota minä rakastin. + +-- Miksikäs ei? -- vastasi Bussy. + +-- Ehkä siis sinäkin olisit tehnyt samoin? + +-- Minä olisin menetellyt vieläkin paremmin, armollinen herra. Olisin +sanonut teille, että te olitte tahrannut kunnianne. + +-- Malttakaahan hetkinen, Bussy, -- virkkoi herttua, joka nyt jo +hieman tointui. -- Olkaa hyvä ja kuulkaa minua. Ymmärrätte, hyvä +ystävä, etten minä koetakaan puhdistautua. + +-- Siinä teette väärin, hyvä prinssi, sillä te ette ole tavallista +ylimystä parempi, kun on kysymys kunnianasioista. + +-- Hyv'on! Juuri siitä syystäpä minä pyydän teitä Monsoreaun +tuomariksi. + +-- Minuako? + +-- Teitä juuri. Ja teidän tulee sanoa minulle, eikö hän ole +käyttäytynyt minua kohtaan kuin petturi. + +-- Teitäkö kohtaan? + +-- Niin, minua kohtaan, jonka tarkoitukset hän tunsi. + +-- Ja teidän korkeutenne tarkoituksena oli... + +-- Saada Diana rakastamaan itseäni. + +-- Saadako hänet rakastamaan? + +-- Niin, mutta etten missään tapauksessa käyttäisi väkivaltaa. + +-- Ja sekö oli tarkoituksenne, armollinen herra? -- kysyi Bussy +ivallisesti hymyillen. + +-- Epäilemättä, ja se tarkoitus minulla oli viimeiseen hetkeen asti, +vaikka Monsoreau koetti sitä kaikin mahdollisin verukkein vastustaa. + +-- Armollinen herra, mitä te sanotte? Onko tuo mies siis tahtonut +pakottaa teitä häväisemään Dianan? + +-- On. + +-- Neuvoillaanko? + +-- Kirjeillään. Haluatteko nähdä yhden niistä? + +-- Ah! -- huudahti Bussy, -- voiko tätä kaikkea uskoa! + +-- Odota hetkinen, niin saat nähdä. Herttua otti nyt pienestä +laatikosta esille kirjeen ja ojensi sen Bussylle. + +-- Lue, -- sanoi hän, -- koskapa epäilet ruhtinaasi sanojen +todenperäisyyttä. + +Bussy otti vapisevin käsin kirjeen ja luki: + + 'Armollinen herra. Teidän korkeutenne voi olla levollinen. Asia + järjestyy hyvin helposti, sillä nuori henkilömme matkustaa tänä + iltana kahdeksaksi päiväksi erään tätinsä luo, joka asuu Luden + linnassa. Mitä tuon nuoren tytön ennakkoluuloihin tulee, niin + vakuutan minä, että ne haihtuvat heti kun hän saa nähdä teidän + korkeutenne. Sillävälin olen minä toimessa... ja vielä tänä + iltana on hän oleva Beaugén linnassa. + + Teidän kunink. korkeut. uskollinen palvelija + + _Bryant de Monsoreau_.' + +-- No, mitäpä sanot siitä? -- kysyi prinssi, kun Bussy kahdesti oli +lukenut kirjeen läpi. + +-- Minä sanon, että teitä palvellaan hyvin, armollinen herra. + +-- Päinvastoin, minut on petetty. + +-- Olette oikeassa: minä unohdin lopputuloksen. + +-- Se konna! Hän on kuvitellut minulle, että tyttö olisi kuollut. + +-- Tyttö, jonka hän teiltä varasti. Se oli alentava teko. Mutta, +-- lisäsi Bussy purevan ivallisesti, -- Monsoreaun kreiville antaa +anteeksi hänen rakkautensa. + +-- Haa! Luuletko niin! + +-- Hm, -- myhähti Bussy, -- minulla ei ole siihen nähden mitään +määrättyä mielipidettä. Minä luulen niin, jos tekin niin luulette. + +-- Kerro nyt minulle, millä tavalla hän on menetellyt. + +-- Hän on kuvitellut nuoren tytön isälle, että tyttö oli viety +pois teidän määräyksestänne. Hän saapui Beaugén linnaan tuoden +tytölle kirjeen Méridorin paroonilta. Suostutettuaan tytön lähtemään +mukaansa sulki hän hänet Saint-Antoinen kadun varrella sijaitsevaan +taloon, jossa hän, alituiseen pelotellen tyttöä teidän muka pahoilla +aikomuksillanne, sai viimein tytön pakotetuksi menemään avioliittoon +kanssaan. + +-- Ja eikö tuo ole mitä inhottavinta halpamaisuutta? -- huudahti +herttua. + +-- Se on vain räikeämpää kuin teidän oma menettelynne, -- vastasi +Bussy ujostelematta. + +-- Haa, Bussy? Saatpa nähdä, enkö minä ole kostava. + +-- Kostava! Teidän korkeutenne, sitä te ette tee. + +-- Kuinka? + +-- Ruhtinaat eivät kosta, armollinen herra. He rankaisevat. Teidän +tulee nuhdella Monsoreauta hänen halpamaisuudestaan ja rangaista +häntä siten, että annatte neiti Méridorille takaisin hänen entisen +vapautensa. + +-- Kuinka se kävisi päinsä? + +-- Ei mikään ole sen helpompaa: avioliitto on solmittu pakotuksesta, +sillä ei siis ole mitään lain voimaa. Purattakaa se. Silloin te, +armollinen herra, menettelisitte arvokkaan ylimyksen ja ylevämielisen +ruhtinaan tavoin. + +-- Ahaa! -- virkkoi prinssi epäluuloisena. -- Mikä lämpö sanoissa! +Sinä siis olet erittäin huvitettu tästä asiasta? + +Minäkö? En hituistakaan. Mutta mikä minua huvittaa, armollinen +herra, on se, ettei kenenkään tarvitsisi sanoa, että Bussy palvelee +uskotonta ruhtinasta ja kunniatonta miestä. + +-- Hyvä on! Sinä saat nähdä. Mutta kuinka tämä avioliitto saataisiin +puretuksi? + +-- Vallan helposti: käyttämällä tytön isän välitystä. + +-- Mutta hänhän on Anjoussa? + +-- Eipä olekkaan, armollinen herra. Hän on tyttärensä luona +Parisissa. Puhukaa hänen kanssaan, armollinen herra. Saakoon hän +teissä vihamiehen asemesta ystävän. + +-- Milloin saan häntä tavata? + +-- Heti kun pääsemme Parisiin. + +-- Hyvä! Asia on ratkaistu, minä annan ruhtinaallisen sanani sen +vakuudeksi. + + + + +35. + +Chicot ja kuningas. + + +Hiljaista oli Louvressa, sillä kello oli vasta yksitoista +aamupäivällä. Kaikki tahtoivat olla häiritsemättä kuningasta, joka +lepäili rasittavan pyhiinvaellusmatkan jälkeen. + +Kaksi ratsastajaa saapui samaan aikaan, mutta eri tahoilta, Louvren +pääportille. + +-- Ah! Herra Chicot! -- huudahti toinen. + +-- Kas vaan, kreivi Bussy! -- vastasi jälkimäinen. + +-- Te kai tulette tervehtimään kuningasta? -- kysyi Bussy. + +-- Luullakseni tekin? + +-- En. Minä tulen tapaamaan Anjoun herttuata. Tiedättehän, herra +Chicot, -- lisäsi Bussy hymyillen, -- ettei minulla ole onnea kuulua +kuninkaan suosikkeihin. + +-- Se on kuninkaan vika eikä teidän. Bussy kumarsi. + +-- Hyvä herra, -- sanoi hän, -- tahdotteko ystävällisesti tehdä +minulle pienen palveluksen? + +-- Varsin mielelläni. + +-- Hyvä on! Te saatte liikkua Louvressa missä haluatte, jota vastoin +minun täytyy jäädä eteissaliin. Olkaa senvuoksi hyvä ja ilmoittakaa +Anjoun herttualle, että minä olen täällä. + +-- Anjoun herttua aikoo epäilemättä käydä tervehtimässä hänen +majesteettiaan. Miksi ette tule minun kanssani? + +-- Minä pelkään saavani happamia silmäyksiä kuninkaalta. + +-- Se kyllä ennen pitkää muuttuu, olkaa siitä varma. + +-- Ahaa! Te olette siis ennustajakin, herra Chicot? + +-- Välistä. Tulkaa siis, herra Bussy. + +He menivät nyt kumpikin sisälle: toinen ohjasi askeleensa Anjoun +herttuan huoneisiin, toinen kuninkaan makuukamariin. + +Henrik III oli juuri herännyt. Hän oli soittanut kelloa, ja joukko +palvelijoita ja hovimiehiä oli syöksähtänyt kuninkaan huoneeseen. Jo +oli lihanliemet, mausteviinit ja lihapasteijat tuotu sisälle, kun +Chicot varsin hilpeänä astui korkean herransa eteen. Ennenkuin sanoi +hyvää päivääkään alkoi hän heti syödä vadista ja juoda kultamaljasta. + +-- No, kautta Jumalan! -- huusi kuningas ihastuksissaan, vaikka +olikin olevinaan suuttunut, -- luulenpa, että siinä on Chicotin +lurjus, se karkuri! + +-- Mitä sanot, poikani? -- virkkoi Chicot, istahtaen kursailematta +tomuisine saappaineen kultaisin liljoin kirjailtuun nojatuoliin, +jossa Henrikin oli tapana istua. -- Me kai unohdamme sen pienen +Puolanmatkan, jolloin näyttelimme paimenten osaa, sill'aikaa kun +Puolan herrat esittivät koiria... + +-- No niin, taaskin on minun kiusanhenkeni täällä, -- sanoi Henrik. +-- Olenkin saanut olla rauhassa kolme viikkoa. + +-- Äh! -- murahti Chicot. -- Aina sinä valitat. Voisippa sinua, +saamari vie, luulla joksikin omaksi alamaiseksesi! Selitäppä nyt, +mitä olet tehnyt minun poissaollessani, pikku Henrikkini? Olet kai +hallinnut tätä Ranskan kaunista kuningaskuntaa ylen hupaisesti, vai +miten? + +-- Herra Chicot, te unohdatte, kuka olette? + +-- Näyttääkö kansa kieltään, häh? + +-- Hullu! + +-- Onko ketään hyvin käherrettyä pikku herraa hirtetty? Ah, anteeksi! +Minä en huomannut teitä, herra Quélus. + +-- Chicot, meistä tulee vihamiehiä. + +-- Sanoppa myös, onko meidän taikka juutalaisten raha-arkuissa yhtään +rahaa? Se ei olisi lainkaan hullumpaa, sillä me tarvitsemme hiukan +huvittelua. Elämä tuntuu, kautta kunniani, kovin ikävältä! + +Näin sanottuaan hän mielihalulla alkoi pistellä suuhunsa keltaisiksi +paistetuita pasteijoja. + +Kuningas alkoi nauraa. Niin hän tavallisesti aina lopuksi teki. + +-- No, -- sanoi hän, -- missäpä sinä olet ollut niin kauvan? Olen +etsityttänyt sinua Parisin kaikista pahamaineisista paikoista. + +-- Oletko siis etsityttänyt myöskin Louvren? + +-- Ehkäpä sinä kaiken lopuksi olet ollutkin katumusmatkoilla. + +Ihan oikein. Olen hiukan tutkistellut uskontoa, nähdäkseni, missä +kunnossa se oli. Mutta se ei ollutkaan niin pian tehty. Olen saanut +kyllikseni munkeista. Hyi, moisia kurjia olentoja! + +Tällöin astui sisään Monsoreaun kreivi ja tervehti kuningasta hyvin +kunnioittavasti. + +-- Vai te se olette, herra ylihovijahtimestari, -- sanoi Henrik. -- +Milloinka järjestätte meille komean metsästyksen? + +-- Silloin kun teidän majesteettinne haluaa. Olen juuri saanut +tietää, että S:t Germainen-Layessa on runsaasti villisikoja. + +-- Villisiat ovat kovin vaarallisia, -- puuttui Chicot puheeseen. -- +Ellen väärin muista, oli Kaarle IX vähällä menettää henkensä eräällä +villisikametsästysretkellä, ja sitäpaitsi ovat metsästyskeihäät +raskaita ja tekevät rakkoja meidän hienoihin käsiimme. Eikö niin, +poikani? + +Herra Monsoreau katsahti karsaasti Chicotiin. + +-- Kuulehan, -- sanoi gascognelainen Henrikille, -- siitä ei ole +pitkää aikaa, kun sinun ylihovijahtimestarisi kohtasi suden. + +-- Kuinka niin? + +-- Koska hän minusta niin paljo muistuttaa sellaista eläintä. +Varsinkin on silmä hämmästyttävän yhdennäköinen. + +Monsoreaun kreivi kalpeni vihasta ja virkkoi? -- Herra Chicot, minä +en ymmärrä narreja, kun en ole elänyt hovissa, ja tahdon saada teille +sanotuksi, että en pidä loukkauksista kuninkaani läsnäollessa, +kaikkein vähimmin ollessani täällä virka-asioilla. + +No niin, hyvä herra, -- sanoi Chicot, -- te olette meidän hovimiesten +suora vastakohta. Meistä on viimeinenkin narritemppu ollut hyvin +hupainen. + +-- Mikä narritemppu? -- kysyi Monsoreau. + +-- Se että teidät nimitettiin ylihovijahtimestariksi. Te huomaatte +siitä, että vaikkei minun pikku Henrikkini olekkaan ihan niin suuri +narri kuin minä, on hän kuitenkin paljo suurempi hullu. + +Monsoreau loi kamalan silmäyksen gascognelaiseen. + +-- No, no, -- virkkoi Henrik, riitaa peläten, -- puhukaamme nyt +jostain muusta, hyvät herrat. + +-- Puhutaan vaan, -- myönnytti Chicot, -- puhutaanpa vaikka Charterin +madonnasta ja hänen ansioistaan. + +-- Ei mitään jumalattomuuksia, Chicot! -- huusi kuningas ankarasti. + +-- Minäkö puhuisin jumalattomuuksia? -- puolustihe Chicot. Luulenpa, +että pidät minua kirkonpalvelijana etkä soturina! + +Hyvä herra, -- sanoi Monsoreau hyvin hiljaa Chicotille, -- ettekö +haluaisi hiukan keskustella kanssani tuossa ikkunankomerossa? + +Kuinka sellaista kysyttekään? Sen teen mitä suurimmalla mielihyvällä. + +-- Mennään sitten syrjään. + +-- Mielelläni, vaikka kauvas metsään, jos teitä vaan haluttaa. + +-- Jättäkää nuo huomautuksenne: täällä ei niille voi kukaan nauraa, +-- virkkoi Monsoreau, mennen narrin seurassa ikkunankomeroon. -- Nyt +on meidän puhuttava totuutta, herra Chicot, herra hullu, herra narri. +Aatelismies, pankaa mieleenne, aatelismies kieltää teitä nauramasta +hänelle ja pyytää teitä ajattelemaan, ennenkuin määräätte kohtauksen +johonkin metsään, sillä siellä kasvaa koko joukko keppejä ja vitsoja, +ja ne kyllä kelpaavat toimittamaan saman tehtävän kuin nekin, joilla +Mayenne niin vakavasti teitä kuritutti. + +Haa! -- sanoi Chicot ilman huomattavaa mielenliikutusta, vaikka hänen +tummat silmänsä salamoivatkin. -- Haa, hyvä herra! Te muistutatte +minulle siitä, mitä minä olen Mayennelle velkaa. Tahdotteko ehkä +saada minusta velkamiehen itsellenne, niinkuin minä olen hänen +velallisensa? + +-- Käsittääkseni te, hyvä herra, unohdatte suurimman velkojanne. + +-- Se väitteenne minua kummastuttaa, herra kreivi, sillä voinpa +kehua, että minulla on hyvä muisti. Kuka siis on tuo velkoja, jos +saan luvan kysyä? + +-- Mestari Nicolas David. + +-- Aa, mitä häneen tulee, niin te erehdytte, -- vastasi Chicot +kolkosti hymyillen. -- Hänelle en enää ole mitään velkaa. Hänen +saamisensa on maksettu. + +Samassa saapui siihen kolmaskin ja puuttui keskusteluun. Se oli Bussy. + +-- Kas, siinähän on herra Bussy, -- sanoi Chicot. -- Tulkaapas +minua hiukan auttamaan. Herra Monsoreau on, kuten näette, vetänyt +minut tänne syrjään ja tahtoo ahdistaa minua kuin hirveä. Sanokaa, +herra Bussy, hänelle, että hän erehtyy, että hän onkin tekemisissä +villisian kanssa ja että villisika hyökkää metsästäjän päälle. + +-- Herra Chicot, -- puheli Bussy, -- luulenpa teidän menettelevän +väärin herra ylihovijahtimestaria kohtaan, jos otaksutte, ettei hän +pidä teitä sinä, mikä olette, nimittäin hyvänä aatelismiehenä. Hyvä +herra, -- jatkoi Bussy kreivin puoleen kääntyen, -- minulla on kunnia +ilmoittaa teille, että Anjoun herttua haluaa teitä puhutella. + +-- Minuako? -- kysyi Monsoreau levottomasti. + +-- Juuri teitä, hyvä herra, -- vastasi Bussy. + +Monsoreau loi Bussyyn katseen, joka näytti tahtovan tunkeutua hänen +sielunsa pohjaan. Kreivi vain rauhallisesti hymyili. + +Anjoun herttua odotteli vastaanottohuoneessaan, lueksien sitä +kirjettä, minkä lukijamme jo tuntevat. Kuultuaan oviverhojen +siirtyvän, luuli hän Monsoreaun tulevan ja kätki nopeasti kirjeen. + +Bussy astui sisälle. + +-- Armollinen herra, hän tulee heti. + +-- Eikö hän epäile mitään? + +-- No, mitäpä siitä, jos epäilisikin? kun te kerran olette hänet +vähäpätöisestä henkilöstä ylentänyt, niin voittehan tehdä hänet +jälleen vähäpätöiseksi. + +-- Tietysti, -- vastasi herttua, katseessaan hajamielisyyden ilme, +niinkuin tavallisesti aina, milloin pontevuus tuli kysymykseen. + +-- Näyttääkö hän teistä tänään vähemmän rikolliselta kuin eilen? + +-- Sata kertaa enemmän. Hänen rikoksensa ovat sitä laatua, että ne +tuntuvat sitä suuremmilta, kuta enemmän niitä ajattelee. + +-- Onhan asia, -- huomautti Bussy, -- sitäpaitsi ihan yksinkertainen. +Hän on petollisesti ryöstänyt nuoren, jalosukuisen tytön, hän +on kaikenmoisin petoksin ja keinoin, jotka ovat aatelismiehelle +arvottomia, pakottanut hänet kanssaan avioliittoon. Hänen täytyy +itsensä pyytää tuon avioliiton purkamista, tai on sitä pyydettävä +teidän hänen sijaansa. + +-- Kyllä se on päätetty. + +-- Ja isän ja tyttären nimessä on minulla teidän kunniasananne +takeena siitä? + +-- On. + +-- Pankaa mieleenne, että he tuskallisina odottavat teidän ja tuon +miehen välisen keskustelun tulosta. + +-- Nuori tyttö tulee pääsemään vapaaksi, Bussy, minä sen sinulle +lupaan. + +-- Ah! -- huokasi Bussy. -- Jos sen saatte aikaan, niin toimitte +todellakin ylevämielisen ruhtinaan tavoin. + +Näin sanoen hän tarttui herttuan käteen, siihen käteen, jolla oli +päätetty niin monta väärää lupausta, ja suuteli sitä kunnioittavasti. + +Samassa kuului etuhuoneesta askelia. + +-- Hän on nyt siinä, -- sanoi Bussy. + +-- Tulkaa herra Monsoreau sisälle! -- huusi Frans niin ankaralla +äänellä, että Bussy luuli voivansa pitää sitä hyvänä merkkinä. + +Tämä nuori ylimys, joka oli miltei varma asiansa onnistumisesta, ei +voinut pidättää katseestaan eräänlaista ylpeyden ivaa Monsoreaun +kreiviä tervehtiessään. Ylihovijahtimestari puolestaan vastasi Bussyn +tervehdykseen lasimaisella katseella, jonka taakse hän visusti salasi +sielunsa tunteet. + +Bussy siirtyi etuhuoneeseen, missä oli useita muitakin aatelismiehiä. +Hän näytti päältäpäin verrattain tyyneltä ja antamatta kenenkään +huomata sitä kauheata ahdistusta, joka hänen sieluaan painoi, +odotteli hän tuskallisena tuon hänelle niin tärkeän keskustelun +tulosta. + +Riittävästi tunsi Bussy Monsoreaun oivaltaakseen, ettei tämä +mielisuosiolla antautuisi. Mutta Anjoun herttuahan tarvitsisi vain +lausua tahtonsa julki saadakseen hänet tottelemaan, taikka saattaisi +hän miehen kokonaankin lannistaa. + +Äkkiä kuului kajahtavan prinssin ääni, ja se tuntui käskevältä. + +-- Ah! -- ajatteli Bussy, ollen ilosta pois suunniltaan, -- herttua +pitää sanansa! + +Mutta tuon huudahduksen jälkeen ei herttuan ääntä enää kuulunut. +Yht'äkkiä avautui ovi herttuan huoneeseen, ja sieltä sisäpuolelta +kuului iloisia ääniä. + +Bussy tiesi, että herttua oli ylihovijahtimestarin kanssa +kahdenkesken ja että heidän keskustelunsa, jos se olisi jatkunut +hänen toivomaansa suuntaa, olisi pitänyt olla kaikkea muuta kuin +iloista. Nuo odottamattomat äänet saivat hänet senvuoksi vapisemaan. + +Pian kuuluivat äänet lähempää, oviverho kohotettiin ylös. Monsoreau +oli tulossa selin takaisin, syvään kumartaen, ja herttua saattoi +häntä ovelle asti ja lausui: + +-- Hyvästi, hyvä ystävä! Asia on päätetty. + +-- Hyvä ystävä! -- mutisi Bussy. -- Oi, mitä se merkitsee? + +-- Siis, armollinen herra, -- sanoi Monsoreau, -- on asian julkiseksi +tekeminen nyt teidän korkeutenne mielestä parasta? + +-- Niin on, -- vastasi herttua, kaikki tuo salakähmäisyys on vain +lapsellista. + +-- Minä siis, -- virkkoi ylijahtimestari, -- esittelen hänet tänä +iltana hänen majesteetilleen. + +-- Tehkää se pelkäämättä. Minä valmistan asiata jo edeltäkäsin. + +Herttua kumartui sitten ihan lähelle ylihovijahtimestaria ja kuiskasi +jotakin tämän korvaan. + +-- Se kaikki on toimitettu, armollinen herra, -- vastasi tämä. + +Monsoreau kumarsi vielä kerran herttualle, joka nyt katsahti +ympärilleen, mutta ei huomannut Bussya, sillä tämä seisoi oviverhon +laskosten takana. + +-- Hyvät herrat, -- sanoi Monsoreau, kääntyen aatelismiesten +puoleen, jotka kumartelivat! tälle uudelle, Bussyakin etevämmälle +suosikille, -- hyvät herrat, suvaitkaa minun ilmoittaa teille muuan +uutinen: hänen korkeutensa on antanut minulle luvan tehdä tunnetuksi +avioliittoni neiti Diana de Méridorin kanssa, ja saan minä kunnian +esitellä hänet tänä iltana hovissa. + +Bussy horjui: vaikkakaan isku ei ollut odottamaton, oli se kuitenkin +niin valtava, että hän sen johdosta tunsi aivan kuin luhistuvansa +kokoon. Vaistomaisesti siirsi hän oviverhon syrjään. Hän seisoi nyt +herttuan kanssa kasvot vastatusten. He olivat kumpikin kalmankalpeat, +vaikkakin erilaisista syistä, ja he loivat toisiinsa katseen, joka +Bussyn puolelta ilmaisi halveksumista ja Anjoun herttuan puolelta +kauhua. + +Monsoreau tunkeutui aatelismiesjoukon läpi, joukon, josta sateli +hänelle kohteliaisuuksia ja onnitteluja. + +Bussy teki liikkeen mennäkseen herttuan luo. Mutta tämä huomasi, mitä +hänellä oli odotettavissa, ja ehti laskea oviverhon alas ja sulkea +oven: kuului, miten avainta lukossa käännettiin. + +Bussy tunsi veren pakkautuvan sydämeensä. Hänen kätensä siirtyi +vaistomaisesti vyössä riippuvaan tikariin ja hän veti tikarin kuin +koneellisesti ulos tupesta, sillä intohimonsa olivat useinkin alussa +hillittömät. Mutta syvä ja katkera tuska tukahutti hänen vihansa. Hän +huomasi kuitenkin, että jos hän jäisi siihen, hänen surunsa saattaisi +tehdä hänet naurunalaiseksi. Senvuoksi hän riensi alas linnanpihalle, +hyppäsi ratsunsa selkään ja alkoi täyttä neliä ratsastaa S:t Antoinen +kadulle päin. + +Parooni ja Diana odottelivat rauhattomina Bussyn lupaamaa vastausta. +He näkivät nuoren ylimyksen palaavan kalpeana ja murtuneen näköisenä. +Diana oivalsi kaiken ja parkasi. -- Rouva, -- huusi Bussy, -- +halveksikaa, vihatkaa minua! Luulin olevani jotakin tässä maailmassa, +ja olenkin vain mitätön atoomi, tomuhiukkanen. Luulin voivani saada +jotain aikaankin, enkä kykene repimään edes sydäntä rinnastani. +Hyvä rouva, te olette tosiaankin Monsoreaun kreivin puoliso, hänen +laillinen vaimonsa, tänä hetkenä julkisesti siksi tunnustettu, ja +teidät tullaan tänä iltana esittelemään hovissa. Mutta minä olen +houkkio raukka, viheliäinen hupsu, tahi oikeammin, niinkuin te, herra +parooni, sanoitte, Anjoun herttua on pelkuri konna. + +Ja niin sanottuaan hän, jättäen isän ja tyttären mitä +kuvaamattomimman kauhun valtaan, syöksähti tuskasta ja raivosta +mielipuolena ulos huoneesta, heittäysi ratsunsa selkään, kannusti +sitä hurjasti, ja käsi suonenvedontapaisesti sydäntä painaen, lensi +pois kuin kauhuaherättävä henkinäky. + +_Ensimäisen osan loppu._ + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56492 *** |