Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 15893 insertions, 0 deletions

diff --git a/56492-0.txt b/56492-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..77e1b71
--- /dev/null
+++ b/56492-0.txt
@@ -0,0 +1,15893 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56492 ***
+
+
+
+E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
+
+
+
+Note: Project Gutenberg has the other volume of this work.
+      Volume II: see http://www.gutenberg.org/ebooks/56493
+
+
+
+
+
+MONSOREAUN KREIVITÄR I
+
+Historiallinen romaani
+
+Kirj.
+
+ALEXANDRE DUMAS
+
+Suomennos.
+
+
+
+
+
+
+Porissa,
+Otto Andersin'in kustannuksella,
+1912.
+
+Otto Andersin'in kirjapainossa.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+  1. Saint-Luc'in häät.
+  2. Saint-Luc'in häät (jatkoa).
+  3. Se joka avaa portin, ei aina astukaan siitä sisälle.
+  4. Unta on joskus hyvin vaikea erottaa todellisuudesta.
+  5. Vastanaineet.
+  6. Vastanaineet (jatkoa).
+  7. Miten kuningas vietti illan.
+  8. Kuninkaan kääntymys.
+  9. Kuningas pelkää sitä, että on ollut pelkuri, ja Chicot
+     pelkää tulevaa pelkoansa.
+ 10. Kuinka Herran ääni erehtyi ja puhui Chicot'ille,
+     vaikka luulikin puhuvansa kuninkaalle.
+ 11. Bussyn tutkimukset.
+ 12. Mikä Bryan de Monsoreau oli miehiään.
+ 13. Miten Bussy taas löysi sekä valokuvan että sen henkilön,
+     jota kuva esitti.
+ 14. Kuka oli Diana de Méridor.
+ 15. Neuvotteluja.
+ 16. Avioliitto.
+ 17. Avioliitto (jatkoa).
+ 18. Henrik III:nen tapa matkustaa.
+ 19. Veli Gorenflot.
+ 20. Yö luostarikirkossa.
+ 21. Lisää seikkailuja.
+ 22. Muuan sukutietolöytö.
+ 23. Matkatoveri.
+ 24. Lapseton ukko.
+ 25. Talo Saint-Antoinen kadun varrella.
+ 26. Isä ja tytär.
+ 27. Gorenflot'in herääminen.
+ 28. Gorenflot'in mietelmät.
+ 29. Gorenflot ratsastaa aasilla.
+ 30. Enemmän seikkailuja matkalla.
+ 31. "Kultaisen joutsenen" ravintola.
+ 32. Munkki ripittää asianajajaa, ja päinvastoin.
+ 33. Taistelu.
+ 34. Anjoun herttua.
+ 35. Chicot ja kuningas.
+
+
+
+
+1.
+
+Saint Luc'in häät.
+
+
+Palmusunnuntaina vuonna 1578 vietettiin loistavaa juhlaa siinä
+upeassa palatsissa, jonka Montmorencyn kuuluisa perhe äskettäin oli
+rakentanut. Tämä perhe oli sukua kuninkaallisille ja senvuoksi se
+kaikessa kilpailikin ruhtinaallisten sukujen kanssa. Kuningas Henrik
+III:nen suosikki Francois d'Epinay de Saint-Luc oli tänä päivänä
+mennyt naimisiin Jeanne de Cossé-Brissac'in kanssa, ja juuri sen
+johdosta juhla oli järjestetty.
+
+Päivällinen oli syöty Louvressa, ja kuningas, joka hyvin
+vastenmielisesti oli antanut suostumuksensa tähän avioliittoon, oli
+juhlien aikana hyvin ankaran näköinen, mikä ei lainkaan soveltunut
+tuon iloisen juhlan henkeen, ja hänen musta pukunsakin oli
+täydellisessä sopusoinnussa katkerain kasvonpiirteitten kanssa. Tämä
+kuninkaan vakavuus herätti kaikissa läsnäolevissa synkkiä tunteita,
+varsinkin nuoressa morsiamessa, johon kuningas heitti jotenkin
+ystävällisiä silmäyksiä.
+
+Kuitenkaan ei kukaan ihmetellyt tätä kuninkaan synkkää katsantoa
+juhlain kestäessä, syynä siihen oli muuan niistä hovisalaisuuksista,
+joita kaikki mitä varovimmin koettavat karttaa, niinkuin purjehtija
+kiertää vedenalaisia kareja, joihin alus, jos se niihin törmää,
+ehdottomasti tuhoutuu.
+
+Päivällinen oli juuri lopetettu, kun kuningas äkkiä nousi ylös, ja
+kaikkien muidenkin täytyi seurata hänen esimerkkiään, niidenkin,
+jotka vielä olisivat tahtoneet nauttia pöydän antimista. Saint-Luc
+loi nyt pitkän katseen nuoreen vaimoonsa, ikäänkuin senkautta
+rohkeutta saadakseen. Sitten hän lähestyi kuningasta ja virkkoi:
+
+-- Suvainneeko teidän majesteettinne osottaa minulle armon
+kunnioittamalla läsnäolollanne niitä tanssiaisia, jotka minä tänä
+iltana aion teidän kunniaksenne toimeenpanna Montmorencyn palatsissa?
+
+Synkkämielisen ja harmistuneen näköisenä käännähti Henrik III ympäri,
+mutta kun kerran tuo syväänkumarteleva Saint-Luc oli esittänyt
+pyyntönsä ylen rukoilevin äänin ja katsein, vastasi kuningas
+kuitenkin:
+
+-- Kyllä, herraseni, me tulemme, vaikka te tosin ette ansaitsekaan
+tätä meidän ystävyytemme osotusta.
+
+Rouva de Saint-Luc kiitteli nöyrästi kuningasta; mutta Henrik käänsi
+hänellä selkänsä, lausumatta kohteliasta sanaakaan.
+
+-- Mitä onkaan kuninkaalla sinua vastaan? kysyi nyt nuori vaimo
+puolisoltaan.
+
+-- Rakas ystäväni, vastasi Saint-Luc, sitten myöhemmin, kunhan tuo
+ankara viha on ehtinyt haihtua, minä sen sinulle sanon.
+
+-- Mutta onko varmaa, että se lainkaan haihtuu? huomautti Jeanne.
+
+-- Sen täytyy haihtua, vastasi sulhanen.
+
+Neiti de Brissac ei vielä tarpeeksi kauvan ollut ollut rouva de
+Saint-Luc'ina, jotta olisi tahtonut olla itsepäinen. Hän tukahutti
+senvuoksi uteliaisuudentunteensa ja päätti lykätä kysymystensä
+tekemisen sopivampaan aikaan, jolloin hän kyllä pakoittaisi
+Saint-Luc'in niihin vastaamaan.
+
+Montmorencyn palatsissa odoteltiin Henrik III:nen saapumista juuri
+sillä hetkellä, josta tämä kertomuksemme alkaa. Kello oli yksitoista,
+eikä kuningasta vielä kuulunut.
+
+Saint-Luc oli kutsunut näihin tanssiaisiin niin hyvin kuninkaan
+ystävät kuin omatkin miehensä. Hän oli lähettänyt kutsun myöskin
+prinsseille ja näiden ystäville, etupäässä Alenconin herttualle,
+josta nyttemmin Henrik III:nen noustua valtaistuimelle, oli tullut
+Anjoun herttua. Mutta tämä herttua ei ollut saapunut edes Louvreen,
+ja näytti siltä, ettei hän ilmestyisi näihinkään Montmorencyn
+palatsissa pidettäviin tanssiaisiin.
+
+Navarran kuningas ja kuningatar oleskelivat Béarnissa ja olivat ilmi
+riidassa kuninkaan kanssa, syystä että olivat käyneet hugenottien
+etunenään. [Hugenotit = protestanttisuuteen kallistuva uskonlahko.
+Suoment. muist.]
+
+Niinkuin tavallista oli, kuului myöskin Anjoun herttua
+vastustuspuolueeseen, mutta se ei tapahtunut julkisesti, vaan salassa
+ja siten, että hän aina piiloutui ystäviensä selän taakse.
+
+Oli itsestään ymmärrettävissä, että herttuan seurapiiriin kuuluvat
+jalosukuiset olivat alituisessa epäsovussa niiden jalosukuisten
+kanssa, jotka elivät kuninkaan suojassa ja lähettyvillä, ja
+siitä johtui, että ainakin pari kertaa kuukaudessa taisteltiin
+kaksintaisteluja, joissa useinkin joku surmattiin tai vaikeasti
+haavotettiin.
+
+Medicin Katarina oli päässyt toiveittensa perille. Hänen rakkain
+poikansa oli noussut sille valtaistuimelle, jota Katarina oli
+tavoitellut tälle pojalleen tai oikeammin sanoen itselleen, ja hän
+hallitsikin poikansa nimessä, vaikka teeskentelikin kääntyneensä
+kokonaan pois näistä maallisista ja antautuneensa huolehtimaan
+yksinomaa sielunsa autuudesta.
+
+Saint-Luc, ollen itsekin kovin levoton sen johdosta, ettei
+kuninkaallisia alkanut kuulua, koetti kuitenkin rauhoittaa appeansa,
+joka oli miltei pois suunniltaan tuosta uhkaavasta epäsuosiosta.
+Varmasti vakuutettuna, kuten muutkin, kuningas Henrikin ystävyydestä
+Saint-Luc'ia kohtaan, hän oli luullut naittavansa tyttärensä
+kuninkaan suosikille, ja kuitenkin alkoi nyt näyttää siltä kuin
+olisikin hänen vävypoikansa epäsuosioon joutunut aatelismies.
+Saint-Luc koetti kaikin tavoin tyynnyttää, vaikkei itsekään ollut
+tyyni, ja hänen ystävänsä Maugiron, Schomberg ja Quélus tuota
+hermostuneisuutta vielä liehakoivilla valituksillaan lisäsivät.
+
+-- Voi, rakas ystäväni, virkkoi Quélus, luulenpa tosiaankin, että
+sinä tällä kertaa olet hukassa. Kuningas on sinulle vihoissaan siitä,
+että olet nauranut hänen neuvoskunnalleen, ja herttua sen johdosta,
+että olet nauranut hänen nenälleen.
+
+-- Ei suinkaan, vastasi Saint-Luc; kuningas ei voi saapua siitä
+syystä, että hän on tehnyt toivioretken erääseen Vincennermetsässä
+sijaitsevaan luostariin, ja herttua pysyy kotonaan, koska hän on
+rakastunut erääseen naiseen, jota en muistanut kutsua näihin juhliin.
+
+-- Mutta, väitti Maugiron, etkö huomannut kuninkaan katsetta
+päivällisten aikana? Oliko se sopusoinnussa pyhiinvaellusretken
+kanssa? Mitä Anjoun herttuaan tulee, niin onhan mahdollista, että
+olet oikeassa, mutta mikseivät hänen ystävänsä voisi saapua? Näetkö
+heitä täällä ainoatakaan? Et, et edes Bussya, tuota kerskailijaa.
+
+-- Niinpä niin, hyvät herrat, huomautti Brissac'in herttua ja
+pudisteli murheellisena päätään, minusta tämä tuntui täydelliseltä
+epäsuosiolta. Voi, hyvä jumala, millä tavalla onkaan minun
+perheeni, joka aina on ollut kuninkuudelle uskollinen, saattanut
+vihastuttaa kuninkaan? -- Näin sanoessaan kohotti tuo vanha hovimies
+epätoivoissaan molemmat kätensä taivasta kohti.
+
+Nuoret herrat katselivat Saint-Luc'ia ja nauroivat ääneen, ja se yhä
+enemmän liikutti marsalkkaa. Ajatuksiinsa vaipuneena kysyi morsian
+itseltään, millä tavalla Saint-Luc oli voinut loukata kuningasta.
+
+Saint-Luc sen tiesi, ja juuri siitä syystä hän oli kaikista
+levottomin.
+
+Äkkiä kuului salin ovelta huuto: Kuningas tulee.
+
+-- Ah! huudahti marsalkka iloissaan, nyt en pelkää mitään; jos nyt
+herttuakin vielä tulee, niin olenpa tyytyväinen.
+
+-- Mutta minua, mutisi itsekseen Saint-Luc, minua kuninkaan läsnäolo
+pelottaa enemmän kuin hänen poissaolonsa; sillä varmasti saapuu
+hän tänne ainoastaan tehdäkseen minulle jonkin kepposen, ja aivan
+samanlaisesta syystä jää Anjoun herttua tänne tulematta.
+
+Näistä alakuloisista mietteistään huolimatta hän riensi kuitenkin
+kuningasta vastaan. Kuningas oli nyt viimeinkin jättänyt mustan
+pukunsa ja esiintyi mitä komeimmin puettuna.
+
+Mutta samalla hetkellä kun Henrik III näyttäytyi yhdellä ovella,
+ilmestyi vastakkaiselle ovelle toinenkin Henrik III, aivan
+samanlaisessa ulkoasussa, niin että hovimiehet, jotka olivat
+rientäneet ensinmainittua kohti, äkkiä pysähtyivät ja jäivät siihen
+paikkaansa neuvottomina seisomaan.
+
+Henrik III huomasi tämän ja kysyi:
+
+-- No, hyvät herrat, mistä on kysymys? Kaikuva nauru kajahti
+vastaukseksi.
+
+Jo luonnostaan jotenkin ärtyinen ja varsinkin tässä tilaisuudessa
+kärsimätön kuningas rypisteli silmäkulmiaan, mutta Saint-Luc riensi
+hänen luokseen ja virkkoi:
+
+-- Sire [Sire (lue: Siir) = herra; romaanissa mainittuna aikana
+käytettiin tätä arvonimeä ainoastaan hallitsijoita puhuttaessa.
+Suoment. muist.], teidän hovinarrinne Chicot on pukeutunut aivan
+samalla lailla kuin teidän majesteettinnekin ja nyt hän antaa naisten
+suudella kättään.
+
+Henrik III alkoi nyt nauraa, sillä Chicot sai harvinaisen suuressa
+määrässä käyttää vapauttaan tuon viimeisen valois'ilaisen hovissa.
+
+Mutta Chicot ei ollutkaan mikään tavallinen narri. Ennenkuin hänestä
+tuli Chicot, oli hänen nimensä ollut de Chicot. Hän oli siis
+aatelismies, mutta Mayennen herttua oli kohdellut häntä huonosti
+ja hän oli senvuoksi paennut Henrik III:nen turviin. Mutta tämän
+kuninkaan suojeluksen hän palkitsi useinkin laskettelemalla suustaan
+ylen katkeria totuuksia.
+
+Kuuleppas, mestari Chicot, kaksi kuningasta on täällä liikaa! huusi
+Henrik III.
+
+-- Siinä tapauksessa, vastasi Chicot, voit sallia minun näytellä
+kuningasta omalla tavallani. Näyttele sinä itse veljeäsi Anjoun
+herttuaa; ehkäpä voidaan sinulle sitten sanoa asioita, joista saat
+selville, et sitä mitä hän ajattelee, vaan sitä mitä hän tekee.
+
+-- Huomaanpa todellakin, virkkoi kuningas ja katseli vihaisesti
+ympärilleen, ettei anjoulainen veljeni ole täällä.
+
+-- Siinä siis vieläkin yksi syy, mikä kehottaa sinua ottamaan hänen
+paikkansa, huomautti Chicot. Minä olen nyt Henrik ja sinä olet Frans.
+Minä nousen valtaistuimelle ja sinä voit tanssia; minä otan sinun
+sijastasi kuninkaankujeet hartioilleni, ja sinä, hallitsijaparka,
+voit sill'aikaa hiukan huvitella.
+
+Nämä sanat kuultuaan kuningas katsahti Saint-Luc'iin.
+
+-- Oletpa oikeassa, Chicot, virkkoi kuningas, minä tulen tanssimaan.
+
+-- Aivan varmaan, ajatteli Brissac, olin minä erehtynyt luullessani
+kuninkaan olevan meihin vihastunut; hänhän on päinvastoin mitä
+parhaimmalla tuulella.
+
+Ja hän juoksenteli edestakaisin ja onnitteli itseään sen johdosta,
+että oli tullut antaneeksi tyttärensä miehelle, joka oli niin
+kuninkaan suosiossa.
+
+Sillävälin oli Saint-Luc lähestynyt nuorta vaimoaan. Tämä ei ollut
+juuri kaunis, mutta silmänsä olivat kauniit, hampaat valkoiset ja iho
+lumoava.
+
+-- Ystäväni, virkkoi hän miehelleen, mistä se johtuu, että
+kuninkaan on väitelty olevan minulle vihoissaan? Hänhän on nyt koko
+täälläoloaikansa minulle hymyillyt.
+
+-- Etpä sanonut noin silloin kun nousimme päivällispöydästä; hänen
+katseensakin oli sinua silloin pelästyttänyt.
+
+Mutta varmasti olikin hänen majesteettinsa silloin huonolla tuulella;
+nyt sitävastoin...
+
+-- Nyt ovat asiat vieläkin pahemmin, keskeytti Saint-Luc; kuningas
+hymyilee yhteenpuristetuin huulin: se on pahan merkki. Ystävä
+raukkani, kuningas ihan varmaan suunnittelee meihin nähden jotain
+epämieluista yllätystä. Voi, älä katso minuun niin hellästi, minä
+pyydän; käännä minulle pikemmin selkäsi. Katsos, tässäpä juuri
+tuleekin Maugiron; ole rakastettava häntä kohtaan.
+
+-- Ystäväni, huomautti Jeanne hymyillen, sinäpä annat
+minulle jotenkin omituisen tehtävän; jos minä täyttäisin sen
+kirjaimellisesti, niin voitaisiinpa luulla...
+
+-- Ah! huokasi Saint-Luc, olisippa suotavaa, että jotain sellaista
+todellakin luultaisiin.
+
+Hän käänsi selkänsä yhä enemmän hämmästyneelle vaimolleen ja meni
+puhuttelemaan Chicot'ia, joka näytteli osaansa mitä hullunkurisimman
+vakavasti.
+
+Henrik, joka nyt käytti hyväkseen tuota kuninkuudesta vapautumistaan,
+tanssi lakkaamatta, mutta ei päästänyt Saint-Luc'ia hetkeksikään
+näkyvistään.
+
+Väliin kuningas kutsui hänet luokseen kertoakseen hänelle jonkin
+kaskun. Ja olivatpa nuo jutut hupaisia tai eivät, oli niillä
+kuitenkin sellainen vaikutus, että Saint-Luc niille ääneensä nauroi.
+Joskus tarjosi kuningas hänelle konvehtirasiastaan manteleita
+tai hedelmiä, ja Saint-Luc tietenkin kehui niitä mainioiksi. Jos
+Saint-Luc hetkeksikin sattui katoamaan muihin saleihin vieraitansa
+puhutellakseen, niin lähetti kuningas heti jonkun upseerinsa häntä
+noutamaan. Ja hymyillen Saint-Luc palasikin herransa luo, joka ei
+näyttänyt olevan tyytyväinen ilman hänen seuraansa.
+
+Kesken solinan kuului yht'äkkiä vihastunut ääni ja osui kuninkaankin
+korviin.
+
+-- Luulenpa kuulevani Chicot'in äänen! huudahti Henrik. Kuuleppas,
+Saint-Luc, kuningas tuntuu tulevan pahalle tuulelle.
+
+-- Kyllä, sire, vastasi Saint-Luc, huomaten kuninkaan tarkoituksen,
+luulen, että hän on joutunut riitaan jonkun kanssa.
+
+-- Meneppä katsomaan, mitä se on, jatkoi kuningas, ja tule sitten
+heti takaisin ilmoittamaan siitä minulle.
+
+Samanlaisella nenä-äänellä, jolla kuningas väliin puhui, kuultiin
+Chicot'in todellakin huutavan:
+
+-- Ja kuitenkin olen minä julkaissut ylellisyyskieltoja! Mutta jos
+ne eivät riitä, julkaisen minä useampia, niin monta, että ne vielä
+kerran riittävät; jos minun asetukseni eivät ole hyviä, niin on
+niillä ainakin se hyvä puoli, että niitä on monta. Belzebubin kautta,
+kuusi hovipoikaa, herra de Bussy, sepä on aivan liian paljo!
+
+Näin sanoen Chicot pani poskensa pullolleen, heilautti ruumistaan ja
+asetti kätensä lonkkiensa päälle, aivan niinkuin kuningaskin usein
+teki.
+
+-- Mitä hän sanoo Bussystä? kysyi kuningas, kulmiaan rypistellen.
+
+Saint-Luc aikoi juuri vastata kuninkaalle, kun vierastulva äkkiä
+jakaantui kahtia, tehden tilaa kuudelle hovipojalle, jotka olivat
+puetut kultakirjailtuihin vaatteisiin ja joiden rinnassa komeili
+herransa jalokivistä säteilevä vaakuna. Heidän jälestään tuli nuori,
+ryhdillään ylhäinen ja katseitaan karski, kaunis aatelismies; miehen
+yksinkertainen, tumma samettipuku muodosti täyden vastakohdan hänen
+hovipoikainsa koreille pukimille.
+
+-- Bussy! huudettiin joka taholta; Amboisen Bussy!
+
+Monet riensivät nyt tätä nuorta miestä vastaan, toiset siirtyivät
+sivulle, päästääkseen hänen kulkemaan edelleen.
+
+Maugiron, Schomberg ja Quélus olivat siirtyneet kuninkaan viereen,
+ikäänkuin häntä puolustaakseen.
+
+-- Katsokaas, virkkoi ensinmainittu, tarkoittaen Bussyn odottamatonta
+ilmestymistä ja Anjoun herttuan poisjäämistä, tuossa tulee renki,
+mutta missä on isäntä?
+
+-- Kärsivällisyyttä! vastasi Quélus; rengin edellä kulkevat rengin
+rengit. Rengin herra tulee kai perästä.
+
+-- Kuuleppas Saint-Luc, lausui Schomberg, kuninkaan suosikeista
+nuorin, mutta myöskin urhoollisin, Bussy kunnioittaa sinua kovin
+huonosti; katsoppa vaan hänen mustaa pukuansa. Tuhat tulimaista!
+soveltuuko tuo nyt häihin?
+
+-- Ei, katkaisi Quélus, se pikemminkin sopisi hautajaisiin.
+
+Ah! mutisi Henrik, jospa nämä olisivatkin hänen omat hautajaisensa ja
+jospa hän kantaisäkin tuota surupukua oman kuolemansa muistoksi!
+
+-- Anjoun herttua, virkkoi Maugiron, ei kuitenkaan saavu. Oletkohan
+silläkin taholla epäsuosiossa, Saint-Luc?
+
+Tuo _"-kin"_ pääte kajahti hyvin epämiellyttävältä Saint-Luc'in
+korvissa.
+
+-- Mitä varten hänen pitäisi tulla Bussyn jälestä? huomautti
+Quélus. Ettekö muista, että kun hänen majesteettinsa teki
+Bussylle sen kunnian, että kysyi tältä, tahtoisiko hän palvella
+hänen majesteettiaan, niin tämä vastasi, ettei hänen, joka oli
+clermontilaista sukua, tarvinnut palvella ketään, vaan saattoi hän
+tyytyä palvelemaan ainoastaan omaa itseään, ollen vakuutettuna siitä,
+että hän oli yhtä hyvä ruhtinas kuin kukaan muukaan maailmassa.
+
+Kuningas rypisti silmäkulmiaan ja puri huultaan.
+
+-- Siitä huolimatta, jatkoi Maugiron, näyttää kuitenkin siltä, että
+hän palvelee Anjoun herttuaa.
+
+-- Siinä tapauksessa, vastasi Quélus kylmästi, on Anjoun herttua
+jotain enemmän kuin meidän kuninkaamme.
+
+Tämä huomautus haavoitti Henrik III:tta mitä syvimmin, sillä hän aina
+oli salaisesti vihannut veljeänsä Anjoun herttuata. Hän kalpenikin
+silminnähtävästi, vaikkei vastannutkaan mitään.
+
+-- Malttakaa, malttakaa, hyvät herrat, keskeytti Saint-Luc vavisten;
+kunnioittakaa nyt hieman minun vieraitani älkääkä häiritkö iloista
+mielialaa hääpäivänäni.
+
+Nämä Saint-Luc'in sanat saivat nähtävästi Henrikin ajattelemaan
+jotain muuta, ja hän toisti:
+
+Niin, älkäämme häiritkö iloa Saint-Luc'in hääpäivänä.
+
+Mutta nuo sanat hän lausui omituisella äänellä, minkä Saint-Luc
+kylläkin huomasi.
+
+-- Vai niin, huudahti Schomberg, Bussy on nyt siis Brissac'in perheen
+liittolainen, koskapa Saint-Luc tahtoo häntä puolustaa! Tuntuupa
+minusta tosiaankin siltä, ettei tässä matoisessa maailmassa, jossa
+tuskin kyetään itseänsä puolustamaan, ainakaan tarvitse puolustaa
+muita kuin sukulaisiaan, liittolaisiaan ja ystäviään.
+
+Kuningas loi Saint-Luc'iin vihaisen katseen.
+
+Sen murtamana riensi tämä sanomaan:
+
+-- Minä en puolusta häntä vähintäkään.
+
+Tällävälin oli Bussy tullut lähemmäksi ja aikoi juuri tervehtiä
+kuningasta, kun Chicot, muka harmistuneena siitä, että näkisi toisen
+saavan osakseen sen kunnianosotuksen, jonka olisi tullut kuulua
+hänelle, huudahti:
+
+-- Kuuleppa Bussy, Amboisen Bussy, Clermontin Ludvig, Bussyn
+kreivi... koskapa sinua välttämättä on kutsuttava kaikilta nimiltäsi,
+jotta kuulisit. Etkö näe oikeata Henrikkiä, hullujen kuningasta? Tuo,
+jonka luokse nyt menet, on Chicot, minun hovinarrini, hän, joka tekee
+niin monta hullutusta, että minä väliin olen aivan haljeta naurusta.
+
+Bussy meni kuitenkin Henrikin luo, mutta tämä virkkoi:
+
+-- Ettekö kuule, herra de Bussy, että teitä huudetaan?
+
+Ja suosikkiensa nauraessa käänsi kuningas tälle nuorelle soturille
+selkänsä.
+
+Bussy punastui harmista, mutta oli ottavinaan kuninkaan huomautuksen
+todeksi, ja, ikäänkuin ei olisi hovimiesten pilkallista hymyilyä
+huomannutkaan, kääntyi Chicot'in puoleen sekä virkkoi:
+
+-- Ah, anteeksi, sire! Mutta onpa olemassa kuninkaita, jotka niin
+paljo muistuttavat narreja, että teidän tulee antaa minulle anteeksi,
+kun luulin teidän hovinarrianne kuninkaaksi.
+
+-- Hm! mutisi Henrik, mitä hän sanoo?
+
+-- Ei mitään, sire, virkkoi Saint-Luc, joka koko illan näytti
+toimivan rauhanvälittäjänä.
+
+-- Kuulkaapa, herra Bussy, se on todellakin anteeksiantamatonta,
+lausui Chicot ja nousi varpailleen, aivan niinkuin Henrikin oli
+tapana tehdä, kun hän milloin tahtoi näyttää majesteetilliselta.
+
+-- Pyydän anteeksi, sire; olin hajamielinen.
+
+-- Siihen ovat teidän hovipoikanne syynä, lausui Chicot
+tyytymättömällä äänellä. Te joudutte häviölle hovipoikainne vuoksi:
+se on tunkeutumista meidän oikeuksiimme.
+
+-- Kuinka niin? kysyi Bussy, oivaltaen, että kun hän vastasi narrille
+samassa äänilajissa, niin sen naurettavuus kohdistui kuninkaaseen.
+Uskallanko pyytää teidän majesteetiltanne selitystä?
+
+-- Kultakirjailtuja pukuja tuommoisille lurjuksille! jatkoi Chicot,
+osottaen hovipoikia sormellaan, samalla kun te, jalosukuinen,
+clermontilainen, melkein ruhtinas, käytte puettuna vaan mustaan
+samettiin.
+
+-- Sire, selitti Bussy ja käännähti kuninkaan suosikkeihin päin, asia
+on sellainen, että kun eletään aikana, jolloin lurjukset pukeutuvat
+ruhtinaitten tavoin, niin luulenpa ruhtinaitten osottavan hyvää
+makuaistia pukeutuessaan lurjuksiksi, jotta heidät voitaisiin näistä
+erottaa.
+
+Tämän säväyksen saivat nuo komeasti puetut suosikit äskeisen
+irvistelynsä palkaksi.
+
+Henrik katsahti harmista kalpeneviin ystäviinsä. Nämä näyttivät vaan
+odottavan merkkiä herraltaan hyökätäkseen Bussyn kimppuun. Quélus,
+joka oli kiukustunein ja olisi jo -- ellei kuningas olisi sitä
+nimenomaan kieltänyt -- aikoja ennen käynyt otteluun Bussyn kanssa,
+asetti jo kätensä miekankahvaan. -- Oliko tuo tarkoitettu minulle ja
+minun ystävilleni? kysyi nyt Chicot.
+
+Näin sanoen oli narri näyttävinään niin naurettavan arvokkaalta ja
+loukkaantuneelta, että puolet koko seurueesta purskahti nauramaan.
+Toinen puoli ei nauranut, mikä olikin vallan luonnollista, sillä
+juuri se oli naurun esineenä.
+
+Tällävälin oli Bussyn kolme ystävää, riitaa aavistaen, tullut Bussyn
+luo. Nämä olivat d'Entragues, Livarot ja Ribeirac.
+
+Saint-Luc arvasi Bussyn tulleen prinssin puolesta saamaan rettelön
+aikaan. Hän tuli yhä enemmän levottomaksi, riensi Quélus'en luo ja,
+pistäen kätensä miekankahvaan, huudahti:
+
+-- Jumalan nimessä, ystäväni, malta mielesi!
+
+-- Malta itse, vastasi tämä. Tuo roisto tarkoittaa yhtä hyvin sinua
+kuin minuakin; se joka sanoo jotain jostain meistä, hän sanoo sitä
+meistä kaikista, ja se joka tarkoittaa meitä kaikkia, hän loukkaa
+kuningasta.
+
+-- Quélus, Quélus! jatkoi Saint-Luc, muistappa Anjoun herttuaa,
+joka kätkeytyy Bussyn selän taakse ja joka aina on paljo valppaampi
+silloinkun on poissa, ja paljo pelättävämpi, silloinkun ei ole
+näkyvissä. Et kai tahdo loukata minua ajattelemalla, että minä
+pelkäisin renkiä; hänen herraansa ainoastaan minä pelkään.
+
+-- Vieppäs tuhatta! huusi Quélus, mitä meidän tarvitsee pelätä, kun
+me kerran kuulumme Ranskan kuninkaalle? Jos me rohkenemme käydä
+vaaroihin hänen puolestaan, niin kyllä hän meitä suojelee.
+
+-- Kyllä sinua, kyllä; mutta minua... jatkoi Saint-Luc alakuloisena.
+
+-- Kissa vieköön! vastasi Quélus, minkävuoksi sitten menit naimisiin,
+kun kerran tiedät miten kateellinen kuningas on ystäväinsä onnesta?
+
+-- Itse kukin on omaa itseänsä lähinnä, ajatteli Saint-Luc, ja koska
+minä tahdon elää rauhassa ainakin avioliittoni neljätoista ensimäistä
+päivää, niin koetanpa järjestää asiat siten, että saan Anjoun
+herttuan ystäväkseni.
+
+Tällaisin tuumin hän jätti Quélus'en yksikseen ja siirtyi Bussyn luo.
+
+
+
+
+2.
+
+Saint-Luc'in häät (jatkoa).
+
+
+Noiden pilkallisten sanojensa jälkeen Bussy kohotti ylpeästi
+päätään ja näytti odottavan vastausta. Mutta kaikki olivat kuin
+mykkiä. Muutamat eivät kuninkaan läsnäollessa uskaltaneet osottaa
+hyväksymistään sille, mitä olivat kuulleet; toiset taas eivät Bussyn
+nähden uskaltaneet ilmaista hylkäävää ajatustaan.
+
+Tämä viimeksimainittu, huomattuaan Saint-Luc'in lähestyvän, luuli nyt
+viimeinkin tavanneensa sen, jota etsi.
+
+-- Herrani, sanoi hän, varmaankin aiheuttavat äsken lausumani sanat
+sen keskustelun, jota näytte haluavan?
+
+-- Äsken lausumanne sanatko? toisti Saint-Luc mitä kohteliaimman
+näköisenä; anteeksi, mutta minä en ole kuullut mitään, en kerrassaan
+mitään. Havaitsin teidät ja halusin vaan lausua teidät tervetulleeksi
+ja kiittää teitä siitä kunniasta, minkä läsnäolollanne talolleni
+osotatte.
+
+Bussy oli joka suhteessa voittamaton henkilö; urhoollinen
+uhkarohkeuteen asti, mutta samalla oppinut, sukkela ja säädyllinen.
+Hän tunsi Saint-Luc'in rohkeuden ja ymmärsi vallan hyvin, että
+isännän ominaisuus esti hänen tällä hetkellä tuota rohkeuttaan
+näyttämästä. Kenelle muulle tahansa Bussy olisi virkkanut tavallisen
+sananpartensa tai oikeammin kaksintaisteluvaatimuksensa; mutta nyt
+hän tyytyi vaan kumartamaan Saint-Luc'ille ja muutamin ystävällisin
+sanoin vastaamaan tämän kohteliaisuudenosotukseen.
+
+Ahaa, virkkoi Henrik, huomattuaan Saint-Luc'in keskustelevan Bussyn
+kanssa, luulenpa, että kukkopoikani antaa tuolle kerskailijalle
+pienen läksyn.
+
+Siinä hän tekee oikein; mutta minä en tahdo, että hänet tapetaan.
+Riennä, Quélus; ei, älä sinä, Quélus, sinulla on huono pää; vaan
+sinä, Maugiron: mene sinä tuonne kuulemaan, mitä hän sanoo.
+
+Maugiron riensi pois, mutta Saint-Luc sen huomasi ja saapui jo
+puolitiessä häntä vastaan.
+
+-- Mitä sanoit tuolle Bussy-narrille? kysyi kuningas.
+
+-- Minäkö, sire?
+
+-- Niin, sinä juuri.
+
+-- Minä sanoin hänelle hyvää iltaa, vastasi Saint-Luc.
+
+Siinäkö kaikki? mutisi kuningas.
+
+Saint-Luc huomasi tehneensä tyhmyyden ja jatkoi senvuoksi:
+
+-- Minä lausuin hänelle hyvää iltaa, sire, mutta lisäsin samalla,
+että minä huomis-aamuna saisin kunnian sanoa hänelle hyvää huomenta.
+
+Tämä valhe oli olevinaan viittaus kaksintaisteluun.
+
+-- Ahaa, virkkoi Henrik, sitäpä minä aavistinkin, hurjuri!
+
+-- Mutta teidän majesteettinne suvainnee pitää tämän salaisuuteni
+omana tietonaan! lausui Saint-Luc.
+
+-- Ohoo, sanoi Henrik, en minä kysele tätä tehdäkseni sinulle
+esteitä. Onpa totisesti totta, että jos sinä vapautat minut tuosta
+miehestä, saamatta itse naarmuakaan, niin...
+
+Suosikit heittivät tällöin toisiinsa salaisia silmäyksiä, mutta
+Henrik III ei ollut niitä huomaavinaan.
+
+-- Sillä, jatkoi kuningas, tuo narri on siihen määrään röyhkeä,
+että...
+
+-- Niin kylläkin, puuttui Saint-Luc puheeseen; mutta olkaa kuitenkin,
+sire, vakuutettu siitä, että hän ennemmin tahi myöhemmin on löytävä
+voimakkaampansa.
+
+-- Hm! hm! mutisi kuningas ja rypisti otsaansa; hän pitelee
+miekkaansa kuin aika mies. Miksei mikään hullu koirakaan häntä pure?
+Siten pääsisimme hänestä paljo helpommalla.
+
+Hän katseli Bussya karsain silmin. Tämä käveli noitten kolmen
+ystävänsä kanssa edestakaisin salissa ja teki pilaa niistä, joiden
+tiesi olevan Anjoun herttuan pahimpia vihollisia ja jotka siis
+tietysti kuuluivat kuninkaan parhaisiin ystäviin.
+
+-- Hitto soikoon! huudahti Chicot, älkääpäs noin loukatko minun
+rakastettavia jalosukuisiani, herra de Bussy; sillä niin kuningas
+kuin olenkin, vedän miekan huotrastani, aivan kuin olisin narri.
+
+-- Haa, tuota hullua! mutisi Henrik; kunniani kautta, hän ei ole
+oikeassa!
+
+-- Jos Chicot vielä jatkaa tuota pilaansa, niin minä häntä kuritan,
+sanoi Maugiron.
+
+-- Älä tee sitä, Maugiron; Chicot on aatelismies ja on hyvin arka
+kunniastaan. Sitäpaitsi hän ei ole enimmin rangaistava, sillä hän ei
+ole hävyttömin joukosta.
+
+Tällä kertaa ei enää ollut epäilemistäkään kuninkaan tarkoituksesta.
+Quélus antoi merkin d'O'lle [d'O (lue: Doo) oli yksi kuninkaan
+suosikeista. Suoment.] ja d'Epernon'ille.
+
+-- Hyvät herrat, virkkoi hän, vietyään heidät syrjempään,
+neuvotelkaamme. Sinä, Saint-Luc, juttele kuninkaan kanssa ja saata
+päätökseen se rauhanneuvottelu, jonka niin onnellisesti näyt
+alottaneen.
+
+Saint-Luc piti mieluummin viimemainitusta seikasta; hän lähestyi
+senvuoksi kuningasta ja Chicot'ia, jotka par'aikaa puhelivat
+keskenään.
+
+No, kysyi d'Epernon, mitä sinulla on meille sanomista? Minä olin
+juuri hakkailemassa Joyeuse'n rouvaa, ja sanonpa jo edeltäkäsin,
+että ellei asiasi ole mitä tärkeintä laatua, en anna sinulle tätä
+häiritsemistäsi anteeksi.
+
+-- Minä vaan tahdon ilmoittaa teille, hyvät herrat, vastasi Quélus,
+että minä tanssiaisten päätyttyä lähden viipymättä metsästysretkelle.
+
+-- Hyvä! virkkoi d'O; millaiselle metsästysretkelle?
+
+-- Villisikajahdille.
+
+-- Mitä hullutusta tuo nyt on! Lähteäppä kylmässä ilmassa metsiin ja
+rämeisiin?
+
+-- Vaikkapa niinkin; mutta minä menen sentään.
+
+-- Yksinkö?
+
+-- En, Maugironin ja Schombergin seurassa; me metsästämme kuninkaan
+laskuun.
+
+-- Ahaa, minä ymmärrän! huudahti Schomberg ja Maugiron yht'aikaa.
+
+-- Kuningas haluaa, että hänelle huomenna tarjotaan villisian pää.
+
+-- Jolla on alaskäännetty kaulus, sanoa säväytti Maugiron,
+tarkoittaen Bussyn yksinkertaista, alaspäin käännettyä kaulusta.
+
+-- Mutta mistä sitten on kysymys? virkkoi d'O.
+
+-- Ooh, katseleppa ympärillesi, ystäväni; etkö näe kenenkään nauravan
+sinulle vasten kasvoja?
+
+-- Kyllä, Bussyn luullakseni.
+
+-- No, mutta eikö hän sinun mielestäsi olisi villisika, jonka pää
+saattaisi miellyttää kuningasta?
+
+-- Ja luuletko, että kuningas...?
+
+-- Juuri hänpä sitä toivookin, keskeytti Quélus.
+
+-- Hyvä, olkoon menneeksi! Siis metsästämään!
+
+Bussy oli huomannut tämän neuvottelun ja, arvaten sen koskevan häntä
+itseään, saapui lähemmäksi ja virkkoi ystävälleen:
+
+-- Ei, mutta katsokaapa, miten nuo seisovat yhdessä ryhmässä! Sehän
+on oikein liikuttavaa; luulisipa näkevänsä Damonin ja Pythiaan,
+Castorin ja...; mutta missä onkaan Pollux?
+
+-- Pollux on mennyt naimisiin, vastasi d'Entragues, ja siitä syystä
+on nyt Castor jäänyt parittomaksi.
+
+-- Mutta mistä mahtanevatkaan ne keskustella? kysyi Bussy ja loi
+suosikkeihin halveksivan katseen.
+
+-- Lyönpä vetoa siitä, virkkoi Ribeirac, että ne neuvottelevat
+jostain uudesta voitelukeinosta.
+
+-- Ei suinkaan, hyvät herrat, sanoi Quélus hymyillen; me puhumme
+metsästyksestä.
+
+-- Mutta eiköhän nyt, herra Cupido, ole liian kylmä ilma metsästää;
+tehän voitte palelluttaa kätenne.
+
+-- Ooh, vastasi Maugiron yhtä kohteliaasti, meillä on verrattain
+lämpimät käsineet ja villavuoriset vaatteet.
+
+-- No, sittenpä voin olla rauhallinen, virkkoi Bussy; aiotteko mennä
+metsälle hetikin?
+
+-- Jo tänä yönä, vastasi Schomberg.
+
+-- Minä tahdon siitä sitten ilmoittaa kuninkaalle, virkkoi Bussy;
+sillä mitäpä sanoisikaan hänen majesteettinsa, jos huomisaamuna saisi
+tietää, että hänen ystävänsä ovat saaneet nuhan ja rintakolotuksen?
+
+-- Älkää suotta vaivatko itseänne, hyvä herra, sanoi Quélus; hänen
+majesteettinsa jo tietää, että me aiomme mennä metsästämään.
+
+-- Leivosia kai? virkahti Bussy, ivallinen ilme katseessaan.
+
+-- Ei, herraseni, jatkoi Quélus; aiomme metsästää villisikoja. Meidän
+täytyy välttämättä saada villisianpää.
+
+-- No, herra de Bussy, tuletteko mukaan metsälle? kysyi d'O.
+
+-- En, vastasi tämä samaan tapaan; minun täytyy huomenna
+olla Anjoun herttuan luona herra de Monsoreaun vastaanoton
+tapahtuessa. Armollinen herra on, kuten tiedätte, nimittänyt hänet
+ylihovijahtimestariksi.
+
+-- Mutta entäpä yöllä? kysäsi Quélus.
+
+-- Ooh, tänä yönä on minulla yhtä vähän aikaa; olen luvannut saapua
+kohtaukseen erääseen taloon Saint-Antoinen etukaupunkiin.
+
+-- Vai niin, puuttui d'Epernon puheeseen; oleskelisikohan
+Margareta-kuningatar ehkä tuntemattomana Parisissa? Olemme kuulleet
+teidän olevan de La Molen perillisen.
+
+-- Se on totta; mutta minä luovuin joku aika sitten tuosta
+perinnöstä, ja tarkoitan nyt kokonaan toista henkilöä. Herra de
+Quélus, minä aioin pyytää teiltä pienen neuvon.
+
+-- Hyvin mielelläni. Vaikken olekaan lakimies, voin kuitenkin kehua
+antavani erittäin hyviä neuvoja, etenkin ystävilleni.
+
+Väitetään, että Parisin kaduilla liikkuminen on vaarallista;
+Saint-Antoinen etukaupunki on verrattain autio; mitä tietä neuvotte
+minun kulkemaan?
+
+-- Kautta kunniani, vastasi Quélus, jos olisin teidän sijassanne,
+niin menisin Pré-aux-Clerc'in luona lossilla joen ylitse toiselle
+puolelle, ja sieltä kulmauksessa olevan tornin luota kulkisin
+rantakatua Grand-Châtelet' iin päin. Sen jälkeen seuraisin
+Tixéranderien katua, joka johtaa Saint-Antoinen etukaupunkiin päin;
+päästyänne Saint-Antoinen kadun toiseen päähän ja kuljettuanne
+selkkauksitta Tournelles'in hotellin ohi, on luultavaa, että te ehjin
+nahoin pääsette tarkoittamaanne taloon.
+
+-- Kiitän teitä hyvistä neuvoistanne, herra de Quélus, lausui Bussy.
+Tehän mainitsitte Pré-aux-Clerc'in luona olevan lossin, kulmauksessa
+olevan tornin, Grand-Châtelet'iin päin vievän rantakadun ja sitten
+Tixéranderien ja Saint-Antoinen kadut? Minä en poikkea askeltakaan
+tältä tieltä, olkaa varma siitä.
+
+Bussy kumarsi ja meni, lausuen samalla ääneen d'Etragues'ille:
+
+-- Noista ihmisistä ei päästä rauhaan; mennään pois.
+
+Bussy ja hänen ystävänsä poistuivat, kääntyen kuitenkin useamman
+kerran ympäri ja katsellen taakseen.
+
+Suosikit seisoivat aivan rauhallisina paikoillaan eivätkä olleet
+huomaavinaan mitään.
+
+Kun Bussy käveli viimeisessä salongissa, missä rouva de Saint-Luc
+oli, antoi miehensä tälle pienen merkin. Naisille ominaisella
+tarkkanäköisyydeliä ymmärsi Jeanne heti sen tarkoituksen; hän riensi
+heti Bussyn luo ja virkkoi tälle:
+
+-- Ah, herra de Bussy, nykyisin ei puhuta mistään muusta kuin eräästä
+sonetista, jota väitetään teidän sepittämäksenne.
+
+-- Kuningasta vastaanko, hyvä rouva?
+
+-- Ei, mutta kuningattaren kunniaksi. Oi, lukekaapa se minulle, minä
+pyydän.
+
+-- Mielelläni, hyvä rouva, sanoi Bussy ja tarjosi rouva de
+Saint-Luc'ille käsivartensa. Sitten he poistuivat toisiin huoneisiin,
+ja Bussy luki ulkoa rouvalle sonettiaan.
+
+Tällävälin oli Saint-Luc huomaamatta tullut suosikkein luo. Quélus
+virkkoi nyt:
+
+-- Otusta ei ole vaikea seurata näin selviltä jäliltä. Siis
+Tournelles'in hotellin luona, lähellä Porte Saint-Antoinea.
+
+-- Ottaako kukin palvelijansa mukaansa? kysyi d'Epernon.
+
+-- Ei, ei, vastasi Quélus. Minä kyllä miestä vihaan, mutta minua
+hävettäisi, jos rengin keppi sattuisi häneen; siihen hän on liian
+hyvä aatelismies.
+
+-- Menemmekö kaikki kuusi samalla kertaa? kysyi Maugiron.
+
+-- Kaikki viisi, mutt'ei kaikki kuusi, huomautti Saint-Luc.
+
+-- Ah, sehän on totta, olimme vähällä unohtaa, että sinä olet
+viettänyt häitäsi tänään, virkkoi Schomberg.
+
+-- Hyvät herrat, sanoi nyt Saint-Luc; vaimoni ei minua pidätä, mutta
+kyllä kuningas.
+
+-- Kuinka? Kuningasko?
+
+-- Hän juuri, hänen majesteettinsa tahtoo, että minä olen mukana
+saattamassa häntä takaisin Louvreen.
+
+Nuoret miehet katsahtivat hymyillen toisiinsa, mutta sen hymyn
+tarkoituksesta ei Saint-Luc päässyt lainkaan selville.
+
+-- No niin, sanoi Quélus, kuningas tuntee sinua kohtaan niin
+ääretöntä ystävyyttä, ettei hän voi olla ilman sinun seuraasi.
+
+-- Muutoin me emme Saint-Luc'ia tarvitsekaan, huomautti Schomberg. Me
+siis jätämme hänet kuninkaalleen ja rouvalleen.
+
+Nyt kuului Henrikin ääni huutavan Saint-Luc'ia.
+
+-- Hyvät herrat, lausui tämä, onnea retkellenne ja jääkää hyvästi
+niin kauvaksi.
+
+Hän riensi pois, mutta sen sijaan, että olisi mennyt kuninkaan luo,
+hiipikin hän vieraita täynnä olevain huoneitten halki muutamalle
+ovelle, jonka lähistöllä Bussy edelleenkin oli tuon nuoren rouvan
+seurassa. Tämä oli tehnyt parastaan viihdyttääkseen Bussyä seurassaan.
+
+-- Aah, hyvää iltaa, herra de Saint-Luc! lausui nuori aatelismies.
+Mutta tehän näytätte hyvin innostuneelta! Ehkäpä aiotte mennä mukaan
+sille suurelle metsästysretkelle, joka on kyseessä? Se kyllä olisi
+todistuksena rohkeudestanne, mutta ei lainkaan kohteliaisuudestanne.
+
+-- En, hyvä herra, en minä sinne mene; minä olin juuri teitä
+etsimässä.
+
+-- Todellako?
+
+-- Pelkäsin jo sitäkin, että olitte ehkä jo mennyt tiehenne. Hyvä
+Jeanne! virkkoi hän nuorelle vaimolleen, mene sanomaan isällesi, että
+hänen tulee puhutella kuningasta muutaman silmänräpäyksen ajan; minun
+täytyy lausua jokunen sana herra de Bussylle.
+
+Jeanne ei käsittänyt tuosta kaikesta mitään, mutta noudatti kuitenkin
+miehensä toivomusta.
+
+-- Mitä on teillä minulle sanomista? herra de Saint-Luc? kysyi Bussy.
+
+-- Tahdon sanoa teille, herra de Bussy, vastasi Saint-Luc, että jos
+olette luvannut saapua johonkin kohtaukseen tänä iltana, teette
+parhaiten, kun lykkäätte kohtauksen huomiseksi, sillä Parisin
+kadut eivät ole turvallisia. Ennen kaikkea menettelette viisaimmin
+karttaessanne Tournelles'in hotellin seutuja, sillä siellä on sopiva
+paikka salaväijyjille. Jumala varjelkoon minua ajattelemasta, että
+sellainen mies kuin te voisitte mitään pelätä; mutta ajatelkaa
+kuitenkin asiata ja punnitkaa minun sanojani.
+
+Siinä silmänräpäyksessä kuului Chicot'in huuto:
+
+-- Saint-Luc, Saint-Luc, älä piilottaudu sillä lailla! Huomaathan,
+että minä sinua odotan.
+
+-- Sire, tässä minä olen, vastasi Saint-Luc ja riensi esiin.
+
+Narrin vieressä seisoi Henrik III, jonka hartioille jo muuan
+hovipoika asetteli raskasta kärpännahkavuorista viittaa, samalla kun
+toinen ojensi hänelle hansikkaita -- ne ulottuivat kyynärpäihin asti
+-- ja kolmas silkkivuorista samettinaamaria.
+
+-- Sire, virkkoi Saint-Luc, kohdistaen sanansa kumpaankin Henrikkiin,
+minä ehkä saan kunnian kantaa tulisoihtua teidän kantotuoleillenne
+asti.
+
+Sitäpä sinä et saa tehdä, vastasi Henrik, Chicot menee omalle
+taholleen, minä taas omalleni. Ystäväni ovat kelvottomia, antaessaan
+minun palata yksin Louvreen, samalla kun itse tahtovat huvitella
+leikkimällä laskiaisnarreja. Huomaat siis, ettet voi jättää minua
+kulkemaan yksin. Sinä olet nyt nainut ja vakava mies; sinun on
+vietävä minut takaisin kuningattaren luo. Tule, ystäväni.. Hohoi!
+Tuokaa hevonen herra de Saint-Luc'ille. Älkää kumminkaan, se on
+tarpeetonta, lisäsi hän; minun kantotuolini on riittävän leveä; tässä
+on tilaa kahdellekin.
+
+Jeanne oli kuullut jok'ainoan sanan tästä keskustelusta; hän olisi
+tahtonut puhua, sanoa pari sanaa miehelleen, ilmoittaa isälleen, että
+kuningas aikoi viedä Saint-Luc'in mukanaan; mutta tämä pani sormen
+suulleen merkiksi, että vaimonsa pysyisi vaiti.
+
+Helkkari! mutisi Saint-Luc itsekseen; nyt, kun olen koettanut saada
+Anjoun Frans'in ystäväkseni, pitää minun karttaa yhteentörmäystä
+Valois'in Henrikin kanssa! Sire, lisäsi hän ääneen, tässä minä olen,
+teidän palvelijanne. Olen niin kiintynyt teidän majesteettiinne, että
+vaikka teidän majesteettinne käskisi minun seuraamaan itseään aina
+maailman ääriin, niin minä olisin valmis sen tekemään.
+
+Nyt syntyi seurueessa syvä hiljaisuus, jotta kaikki voisivat
+kuulla kuninkaan jäähyväissanat morsiamelle ja hänen isälleen.
+Jäähyväissanat olivatkin mitä herttaisimmat.
+
+Jäätyään yksin kamarineitostensa kanssa Jeanne meni huoneeseensa ja
+polvistui muutaman pyhimyksenkuvan eteen. Senjälkeen hän käski, että
+hänet jätettäisiin yksin.
+
+Herra de Brissac lähetti kuusi palvelijaansa Louvren portille
+odottamaan nuoren sulhasen paluuta ja saattamaan häntä kotiin.
+Mutta kahden tunnin odotuksen jälkeen palasi yksi palvelijoista
+ilmoittamaan marsalkalle, että kaikki Louvren portit olivat suljetut
+Ennen viimeisen portin sulkemista oli vartiossa oleva kapteeni
+sanonut:
+
+-- On turhaa odottaa kauvemmin; ei ainoakaan ihminen tule enää tänä
+yönä Louvresta ulos; kuningas on mennyt makuulle, ja kaikki ihmiset
+jo nukkuvat.
+
+Marsalkka kertoi tämän tyttärelleen. Jeanne selitti olevansa liian
+levoton voidakseen mennä nukkumaan ja että hän aikoi olla valveilla
+sinne asti, kunnes miehensä palaisi takaisin.
+
+
+
+
+3.
+
+Se joka avaa portin, ei aina astukaan siitä sisälle.
+
+
+Se aukea paikka, jonka yhdellä puolen oli Porte Saint-Antoine ja
+Brétagnen hotelli, oli verrattain laaja, mutta päivälläkin siinä
+liikkui hyvin vähän ihmisiä ja iltaisin se oli vallan tyhjä, sillä
+öiset kulkijat näyttivät mieluummin käyttävän Bastiljin puoleista
+tietä, turvautuakseen tarpeen tullen tornivartijaan, joka saattaisi,
+vaikkakaan ei mieskohtaisesti tulla avuksi, huutamalla kutsua apua
+tai ainakin säikäyttää ilkivallantekijöitä. Tähän aikaan olivat
+näet kadut oikeita ryövärien pesiä, ja yövartijan ammattia tuskin
+tunnettiin.
+
+Yö, jonka kuluessa tuonnempana kerrottavat tapahtumat tapahtuivat,
+oli niin kylmä, pimeä ja usmainen, ettei kukaan linnoituksen
+ulkopuolelta olisi voinut havaita yövartijaa, ja vaikeatapa olisi
+tämänkin ollut erottaa ohikulkijoita.
+
+Lähellä Porte Saint-Antoinea, kaupungin sisäosaan päin, oli yhdellä
+puolen Saint-Paulin kirkko ja toisella puolen Tournelles'in hotelli.
+Juuri tämän rakennuksen päässä, Sainte-Catherinen kadulle päin,
+muodosti muuri kulmauksen. Se oli juuri se sama paikka, josta
+Saint-Luc oli puhunut Bussylle.
+
+Ei ainoatakaan lyhtyä ollut valaisemassa koko tätä vanhan Parisin
+osaa.
+
+Tänä yönä, joka oli alkanut tiukanpuoleisella pakkasella ja päättyi
+kovaan lumisateeseen, ei noilla jäätyneillä kujilla kuulunut
+ainoankaan kulkijan askeleita. Mutta sitävastoin olisi tottunut
+silmä saattanut Tournellesin hotellin mainitussa kulmauksessa
+erottaa muutamia tummia haamuja, joiden liikkeistä saattoi päättää,
+että ne olivat ihmisiä, jotka liikkumalla koettivat säilyttää
+ruumiinlämpöään, samalla kun väliin seisoskelivatkin ja näyttivät
+odottelevan jotain seikkailua.
+
+Torninvartija, joka pimeässä ei näitä mustia varjoja nähnyt, ei olisi
+voinut kuulla heidän keskustelijaankaan, sillä niin kovin hiljaa nuo
+varjot puhelivat, ja kuitenkin oli tuo keskustelu verrattain tärkeätä.
+
+-- Kirottu Bussy oli oikeassa, -- sanoi muuan varjoista. -- Tämä
+yö muistuttaa todellakin paljo sitä yötä, joka johtuu mieleeni
+Varsovasta, silloinkun Henrik oli Puolan kuninkaana, ja jos tämä vain
+pysyy näin kylmänä, niin saattaapa täällä tosiaankin paleltua, kuten
+hän jo ennusti.
+
+-- Hui hai, Maugiron, -- vastasi eräs toinen. -- Sinähän vaikertelet
+kuin akka. Lämmin nyt ei tosin kyllä ole, mutta vedäppä kappa
+silmillesi ja pistä kätesi taskuihin, niin etpä tunne vähääkään vilua.
+
+-- Saattaapa tosiaankin, Schomberg, -- puuttui kolmas puheeseen,
+-- helposti huomata, että sinä olet saksalainen; mutta mitä minuun
+tulee, niin vuotavat jo huuleni verta ja viikseni ovat kankeana
+kuurasta.
+
+Käsien laita on hullummin, -- lausui neljäs; -- löisinpä vetoa, ettei
+minulla sormia olekkaan, niin vähän niissä enää on tuntoa.
+
+-- Mikset lainannut äidiltäsi puuhkaa, Quélus parka? -- jatkoi
+Schomberg; -- tuo kunnon rouva olisi kyllä mielellään lainannut
+sen sinulle, varsinkin jos olisit sanonut tarvitsevasi sitä
+metsästäessäsi Bussya, jota hän rakastaa kuin ruttotauti.
+
+-- Vielä vähän kärsivällisyyttä, -- virkkoi viides; -- olen varma
+siitä, että te pian saatte kiroilla liian kovaa kuumuutta.
+
+-- Kunpahan taivas sen soisi!
+
+-- No, luulenpa, että rukouksesi kuultiin paikalla, sillä näenpä
+jonkun tulevan tuolta Saint-Paulin katua pitkin.
+
+-- Erehdys! Hän se ei voi olla.
+
+-- Miks'ei?
+
+-- Koska hänen piti kulkea toista tietä.
+
+-- No, olisiko nyt kumma, jos hän olisi aavistanut väijytystä ja
+senvuoksi valinnut toisen tien?
+
+-- Sinä et tunne Bussya. Hän kulkee sitä tietä, jota on sanonut
+kulkevansa, vaikka saisi tietää pirun itsensä häntä siellä
+odottelevan.
+
+-- Miten liekään, -- puuttui Quélus puheeseen, -- mutta tuolla tulee
+kaksi ihmistä.
+
+-- Totta totisesti, niinpä tuleekin, -- vakuuttelivat pari muuta.
+
+-- Käykäämme päälle, -- virkkoi Schomberg.
+
+-- Hei, hei! -- huusi d'Epernon. -- Älkäämme tappako ketään
+kunniallista porvaria tai rehellistä rouvaa. Katsokaas, nyt ne
+pysähtyvät!
+
+Itse asiassa olivatkin nuo kaksi kulkijaa, nähtävästi epätietoisina,
+pysähtyneet Saint-Paulin kadun päähän.
+
+-- Ahaa, -- kuiskasi Quélus, -- mahtoivatkohan ne nähdä meidät?
+
+-- Miten se olisi ollut mahdollista? Mehän tuskin näemme toisiamme.
+
+-- Olet oikeassa. Mutta katso, nyt ne kääntyvät vasemmalle,
+pysähtyvät erään talon eteen ja näyttävät etsivän jotakin.
+
+-- Niinpä tosiaankin tekevät.
+
+-- Näyttää siltä kuin aikoisivat ne jonnekin, -- virkkoi Schomberg.
+-- Jokohan nuo ehkä pääsisivät meiltä karkuun?
+
+-- Hm! -- virkahti Maugiron, -- ei se voi olla hän, sillä hänhän oli
+aikonut tulla Saint-Antoinen etukaupunkiin, mutta nämähän sitävastoin
+tulivat suoraan pitkin Saint-Paulin katua.
+
+-- Ätsh! -- ärähti Schomberg. -- Ken tietää, vaikka se lurjus olisi
+antanut väärän ilmoituksen matkansa suunnasta.
+
+-- Niin, eipä olisi mahdotonta sekään, -- vastasi Quélus.
+
+Tämän otaksuman johdosta hyökkäsivät suosikit kuin joukko nälkäisiä
+koiria paljastetuin miekoin portin edustalla seisovia kahta miestä
+vastaan.
+
+Toinen näistä oli juuri saanut pistetyksi avaimen lukkoon ja
+oli avaama isillään portin, kun hyökkääjien melu sai nuo kaksi
+salaperäistä vaeltajaa kääntymään ympäri.
+
+-- Mitä tämä merkitsee, d'Aurilly? -- kysyi toinen heistä. --
+Aikovatkohan ne hyökätä meidän kimppuumme?
+
+-- Ah, armollinen herra, -- vastasi portin avaaja, -- siltä se
+tosiaankin näyttää. Ilmaisetteko itsenne vai haluatteko pysyä
+tuntemattomana?
+
+-- Asestettuja miehiä! Väijytys!
+
+-- Varmastikin jokin kilpailija, joka on päässyt jäljillemme; sitä
+jo aavistin! Nainen on liian kaunis, teidän korkeutenne, voidakseen
+pysyä huomaamattomana.
+
+-- Rientäkäämme sisälle, d'Aurilly. Piiritys kestetään paremmin
+portin sisä- kuin ulkopuolella.
+
+-- Tietysti, armollinen herra, ellei linnoituksen sisäpuolella ole
+vihollisia; mutta ken tietää, ellei vaan...
+
+Hän ei ehtinyt jatkaa puhettaan. Sillä nuolen nopeudella olivat
+nuoret jalosukuiset kulkeneet sen noin sadan askeleen pituisen
+välin, joka heidät rakennuksesta erotti. Quélus ja Maugiron,
+jotka olivat hiipineet pitkin muurin vierustaa, syöksähtivät
+portin ja sisällepyrkijäin väliin katkaistakseen näiltä kaiken
+paon mahdollisuuden, samalla kun Schomberg, d'O ja d'Epernon
+valmistautuivat hyökkäämään näiden kimppuun.
+
+-- Iskekää! Iskekää! -- kirkui Quélus, noista viidestä lihavin.
+
+Se, jota toverinsa äsken oli nimittänyt armolliseksi herraksi ja
+kysynyt tältä, tahtoisiko hän pysyä tuntemattomana, kääntyi nyt
+Quélukseen päin, astui askeleen tätä kohti ja, pannen ylpeästi
+kätensä ristiin rinnoilleen, virkkoi kumealla ja pitkäveteisellä
+äänellä:
+
+-- Luulenpa, herra Quélus, teidän sanovan: iskekää! puhuessanne
+Ranskan kuninkaallisesta prinssistä.
+
+Quélus hätkähti hämmästyneenä takaisin. Anjoun herttua! -- huusi hän.
+
+-- Anjoun herttua! toistivat toiset.
+
+-- No niin, hyvät herrat, -- jatkoi Frans jyrisevällä äänellä,
+aiotteko vieläkin huutaa: iskekää!
+
+-- Armollinen herra! änkytti d'Epernon, -- se oli vaan pilaa; antakaa
+meille anteeksi!
+
+-- Teidän korkeutenne, -- virkkoi vuorostaan d'O, -- emme
+voineet aavistaa tapaavamme teidän korkeuttanne tässä autiossa
+kaupunginosassa.
+
+-- Pilaa? toisti Frans, välittämättä d'On huomautuksesta. -- Onpa
+teillä merkillinen tapa lasketella pilaa, herra d'Epernon. Sanokaapa
+sitten, kenelle pila oli tarkoitettu, koska se kerran ei ollut
+minulle.
+
+Teidän korkeutenne, -- vastasi Schomberg arvokkaasti, -- me näimme
+Saint-Luc'in lähtevän Montmorencyn hotellista ja kulkevan tännepäin,
+ja se tuntui meistä niin kovin oudolta, niin että halusimme tietää,
+mikä oli saattanut sulhasen hylkäämään morsiamensa.
+
+Anteeksipyytely oli verrattain hyvin keksitty. Sillä luultavasti
+saisi Anjoun herttua seuraavana päivänä tietää, ettei Saint-Luc
+todellakaan ollut viettänyt Montmorencyn hotellissa yötään.
+
+-- Herra de Saint-Luc? Pidättekö siis minua hänenä?
+
+-- Pidimme, teidän korkeutenne, -- vastasivat kaikki nuo viisi
+aatelismiestä yht'aikaa.
+
+-- Mutta miten on mahdollista sekottaa meitä kahta toisiimme? --
+kyseli nyt Anjoun herttua. -- Herra de Saint-Luchan on päätään
+pitempi minua.
+
+-- Se on totta, teidän korkeutenne, -- vastasi Quélus. -- Mutta hän
+on täsmälleen yhtä pitkä kuin herra d'Ayrilly, jolla on kunnia olla
+teidän korkeutenne seurassa.
+
+-- Ja sitäpaitsi on yö jotenkin pimeä, lisäsi Maugiron.
+
+-- Ja kaiken lopuksi jatkoi Quélus -- ei teidän korkeutenne saattane
+epäilläkään, että meillä olisi teidän korkeaan persoonaanne nähden
+pienintäkään ilkeyteen vivahtavaa aikomusta, ei edes siinäkään
+tapauksessa, vaikkapa kysymys koskisi vaan teidän korkeutenne
+huvitusten häiritsemistä.
+
+Sill'aikaa kun Frans kuunteli näitä enemmän tai vähemmän uskottavia
+vastauksia, joita nuoret aatelismiehet pelon tai hämmästyksen
+valtaamina jakelivat, oli hän taitavasti askel askeleelta d'Aurillyn,
+tuon luutunsoittajansa ja tavallisen yöseikkailutoverinsa, seuraamana
+päässyt etenemään sivummaksi portilta ja oli nyt sellaisen välimatkan
+päässä siitä, ettei sitä vallitsevan pimeän vuoksi enää voinut
+erottaa toisista porteista.
+
+-- Minun huvitusteni? -- toisti herttua, äänessään katkera sävy. --
+Mikä on saattanut teidät siihen luuloon, että minä täältä haen jotain
+huvitusta?
+
+-- Ooh, teidän korkeutenne, joka tapauksessa, lienettepä tullut tänne
+missä tarkoituksessa tahansa, pyydämme, että suotte meille anteeksi.
+
+-- Hyvä. Hyvästi, hyvät herrat!
+
+-- Teidän korkeutenne, -- lisäsi d'Epernon, -- voi olla vakuutettu
+meidän vaiteliaisuudestamme ja...
+
+Herttua, joka jo oli astunut pari askelta poispäin, kääntyi
+nyt äkisti ympäri, rypisti silmäkulmiaan ja huudahti rajusti:
+vaiteliaisuutta! Kuka pyytää teiltä mitään sellaista?
+
+-- Teidän korkeutenne, -- vastasi d'Epernon, -- me luulimme, että
+teidän korkeutenne näin myöhään ja mukananne uskottunne...
+
+-- Te erehdytte. Kuulkaa nyt, mitä teidän pitää uskoa ja mitä minä
+tahdon muidenkin uskovan.
+
+Nuo viisi aatelismiestä jäivät kuuntelemaan kunnioittavasti vaieten.
+
+-- Minä aioin mennä -- jatkoi Anjoun herttua hyvin hitaasti,
+ikäänkuin tahtoen leikkaamalla saada jok'ainoan sanansa painumaan
+kuulijainsa mieleen -- Manasse-juutalaisen luo, joka ennustaa
+kämmenestä ja kahvista. Niinkuin tiedätte, asuu hän Tournellesin
+kadulla. Aurilly havaitsi teidät teidän ohimennessänne ja piti teitä
+vartiovuorollaan kiertelevinä jousimiehinä. Myöskin olemme me --
+lisäsi hän jonkinlaisella hilpeydellä, mikä pelotti niitä, jotka
+tämän ruhtinaan luonteen tunsivat -- oikeina yöaaveina hiiviskelleet
+muurien vieruksia ja piileskelleet porttiholveissa säästyäksemme
+teidän ankarilta katseiltanne.
+
+Näin puhuessaan oli prinssi vähitellen päässyt Saint-Paulin kadulle
+ja oli nyt niin lähellä Bastiljin vartiopaikkoja, että hänen
+äänensä jo olisi kuultu, jos hänen kimppuunsa olisi vielä yritetty
+hyökätä. Hän näet tunsi siksi hyvin veljensä juurtuneen vihan, että
+hän, kuninkaan suosikkien kunnioittavista anteeksipyytelemisistä
+huolimatta, edelleenkin näitä epäili.
+
+-- Ja kun te nyt -- jatkoi prinssi -- tiedätte, mitä teidän pitää
+uskoa ja, ennen kaikkea, mitä teidän tulee minulle sanoa, niin jääkää
+hyvästi, hyvät herrat!
+
+Aatelismiehet kumarsivat prinssille. Tämä vielä poistuessaankin
+katsahti useamman kerran taakseen.
+
+-- Teidän korkeutenne, -- virkkoi d'Aurilly, -- vannon, että
+noilla ihmisillä on paha mielessä. Nyt on keskiyö ja, niinkuin ne
+huomauttivat, me olemme autiossa kaupunginosassa. Rientäkäämme
+takaisin palatsiin, teidän korkeutenne.
+
+-- Ei, -- sanoi prinssi ja pysäytti hänet. -- Meidän on päinvastoin
+käytettävä tilaisuutta hyväksemme, kun he nyt ovat menneet pois.
+
+-- Teidän korkeutenne erehtyy, -- huomautti d'Aurilly. -- Eivät ne
+suinkaan ole menneet tiehensä, vaan, kuten teidän korkeutenne itsekin
+voi nähdä, ainoastaan palanneet piilopaikkaansa. Ettekö niitä näe,
+armollinen herra? Ne seisovat tuolla Tournellesin hotellin kulmassa.
+
+Frans tähysteli sinnepäin ja havaitsi d'Aurillyn olevan oikeassa. Nuo
+viisi jalosukuista olivat taas asettuneet entiseen vartiopaikkaansa,
+ja näyttipä jotenkin uskottavalta, että heillä oli käymässä jokin
+yritys, jonka prinssin ilmestyminen oli keskeyttänyt, taikka aikoivat
+he sitten vainuta prinssin ja tämän seuralaisen jälkiä tullakseen
+vakuutetuiksi siitä, menivätkö nämä todellakin Manasse-juutalaisen
+luo.
+
+-- Millaisen päätöksen suvaitsee teidän korkeutenne tehdä? kysyi
+d'Aurilly. -- Olen valmis tekemään, mitä teidän korkeutenne käskee.
+Mutta minusta olisi tänne jääminen nyt varomatonta.
+
+-- Tuhannen tulimaista! -- mutisi prinssi. -- Vierailusta luopuminen
+on kuitenkin kiusallista.
+
+-- Tietenkin, armollinen herra. Mutta sehän voidaan lykätä. Ja,
+niinkuin minulla on ollut kunnia sanoa, talohan on vuokrattu
+kokonaiseksi vuodeksi. Me tiedämme naisen asuvan ensimäisessä
+kerroksessa; olemme lahjoneet hänen kamarineitonsa ja meillä on
+portin avain. Tällaiset edut puolellamme käy meidän odottaminen.
+
+-- Oletko varma siitä, että sait portin auki?
+
+-- Olen.
+
+-- Mutta lukitsitko sen myöskin?
+
+-- Lukitsin, teidän korkeutenne.
+
+Vaikka d'Aurillyn vastauksen äänensävy olikin täydellisimmän
+vakuuttava, on meidän kuitenkin huomautettava, ettei hän ollutkaan
+niin ihan varma siitä, oliko tosiaankin tullut portin lukinneeksi.
+Hänen varma vastauksensa rauhoitti kuitenkin prinssiä.
+
+-- Mutta minä olisin kuitenkin itse tahtonut tulla vakuutetuksi...
+
+-- Siitäkö, mitä nuo tuolla aikovat? Ah, teidän korkeutenne!
+Pelkäämättä erehtyväni voin vakuuttaa, että he ovat asettuneet
+väijymään jotakin. Teidän korkeudellanne on paljo vihamiehiä. Ken
+tietää, mitä kaikkea he saattavat uskaltaa?
+
+-- Hyv'on! Menkäämme sitten, mutta vielä me kuitenkin myöhemmin
+palaamme takaisin.
+
+-- Emme ainakaan tänä yönä, armollinen herra. Älkää moittiko minun
+varovaisuuttani. Minä en näe tässä mitään muuta kuin salajuonen.
+Ja tämä pelko on luonnollinen, syystä että onhan minulla kunnia
+seurata ensimäistä kuninkaallisen suvun prinssiä... sen saman kruunun
+perillistä, jota niin monet eivät toivoisi koskaan hänen päässään
+näkevänsä.
+
+Nämä viimeiset sanat tekivät Fransiin sellaisen vaikutuksen, että hän
+heti päätti lähteä pois. Kuitenkaan ei hän tehnyt sitä kiroilematta
+huonoa onneaan ja kuvittelematta vielä vast'edes jonkin sopivan
+tilaisuuden tullen kostavansa noille viidelle jalosukuiselle sen
+kepposen, jonka he täten olivat hänelle tehneet.
+
+-- Palataan sitten palatsiin, -- virkkoi hän. -- Siellä tapaamme
+Bussyn, sillä nyt hän ainakin lienee palannut noista kirotuista
+häistä. Hän lienee kuitenkin hakenut siellä jotain riitaa, mistä
+johtuu, että hän ehkä jo on tappanut tai tulee tappamaan jonkin
+noista sänkykamarisuosikeista. Ja se on ainoa seikka, mikä minua
+hieman lohduttaa.
+
+-- Niin, armollinen herra, -- lisäsi d'Aurilly, -- toivokaamme Bussyn
+suhteen parasta. En toivo mitään sen enempää ja luotan, niinkuin
+teidän korkeutennekin, Bussyyn äärettömästi.
+
+He menivät nyt matkoihinsa.
+
+Mutta kun he parahiksi olivat ehtineet kääntyä Jouyn kadun
+kulmauksessa, niin havaitsivat nuo viisi aatelismiestä Tison'in kadun
+päässä ratsastajan.
+
+-- Nyt -- virkkoi Quélus -- on hän vihdoinkin käsissämme!
+
+-- Mahdotonta! arveli Maugiron.
+
+-- Miksi niin?
+
+-- Koska tuo mies ratsastaa yksin. Mutta meistähän hän jäi
+Livarot'in, d'Entragues'in ja Ribeirac'in seuraan, ja ne eivät ole
+sallineet hänen ratsastaa yksin.
+
+-- Mutta hän se on kuitenkin, -- huomautti d'Epernon. -- Etkö kuule
+hänen äänekästä hymähtelyään tai tunne hänen karskia ryhtiään? Hän on
+todellakin yksin.
+
+-- Siinä tapauksessa -- virkkoi d'O -- piilee siinä jokin salajuoni.
+
+-- Salajuoni tahi ei, -- vastasi Schomberg, -- niin on se kuitenkin
+hän, ja siispä aseisiin, aseisiin!
+
+Se oli tosiaankin Bussy. Hän ratsasti vallan huolettomana pitkin
+Saint-Antoinen katua. Niinkuin muistamme, oli Saint-Luc häntä
+varottanut, mutta niistä epäluuloista huolimatta, joita tuo
+Saint-Luc'in puhe oli hänessä herättänyt, oli hän, ystäväinsä
+itsepintaisista rukouksista välittämättä, eronnut heistä Montmorencyn
+hotellin portilla.
+
+Teko oli juuri niitä uhkarohkeita temppuja, joita tuo urhoollinen
+översti rakasti.
+
+Sitäpaitsi oli Bussy ajatellut, että Saint-Luc, joka ei lukeutunut
+hänen ystäviinsä ja jonka osanottavaisuus aiheutui vain oikeastaan
+hänen kiusallisesta asemastaan, että Saint-Luc, sanomme, oli
+kehottanut häntä näihin varovaisuustoimenpiteisiin saattaakseen
+hänet vihamiestensä silmissä naurettavaksi, jos jotkut todellakin
+olisivat asettuneet häntä väijymään. Ja Bussy pelkäsi naurunalaiseksi
+joutumista paljo enemmän kuin vaaraa. Hän oli vihamiestensäkin
+kesken tunnettu urhoollisuudesta, mikä joskus saattoi johtaa mitä
+uhkarohkeimpiin yrityksiin vain tuon yleisen arvonannon säilyttämisen
+tarkoituksessa. Oikean muinaisajan sankarin tavoin oli hän siis
+eronnut kolmesta urhoollisesta toveristaan, jotka olisivat halunneet
+tulla hänen mukanaan. Yksinään, ilman muita aseita kuin miekkansa
+ja tikarinsa, suuntasi hän kulkuaan sitä taloa kohti, missä häntä,
+päinvastoin kuin mitä olisi voinut luulla, ei odottanut rakastajatar,
+vaan kirje, jonka Navarran kuningatar hänelle heidän ystävyytensä
+muistoksi aina kerran kuukaudessa lähetti, ja jonka tuo urhoollinen
+ylimys, kuningatar Margot'ille antamansa lupauksen mukaisesti, itse
+persoonallisesti yön aikaan kävi kirjeentuojalta noutamassa.
+
+Hän oli minkään häiritsemättä päässyt Sainte-Catherinen kadulle,
+kun hänen valpas ja harjaantunut katseensa havaitsi pimeässäkin ne
+ihmisolennot, joita Anjoun herttua ei heti ollut älynnyt.
+
+Bussy laski noitten tummien haamujen lukua.
+
+-- Kolme, neljä, viisi, -- virkkoi hän, paitsi palvelijoita, jotka
+ovat kätkeytyneet johonkin toiseen lymypaikkaan ja syöksyvät esiin
+herrainsa huudon kuultuaan. Ne näyttävät pitävän minua arvossa.
+Mutta tuleepa tästä joka tapauksessa tiukka työ yhden ainoan miehen
+osaksi. Kunnon Saint-Luc ei siis minua pettänytkään, ja vaikkapa hän
+nyt olisikin ensimäisenä ojentamassa miekkansa minua vastaan, niin
+sanoisinpa kuitenkin: kiitos varotuksesta, toveri!
+
+Näin ajatellen hän ratsasti eteenpäin ja tunnusteli, pääsikö oikea
+käsivarsi vapaasti liikkumaan kapan alla, jonka hän aivan huomaamatta
+oli aukaissut.
+
+Ja juuri tällöin kuului Schombergin huuto: aseisiin! Ja nuo viisi
+ylimystä syöksähtivät yht'aikaa esille.
+
+-- Vai niin, hyvät herrat, -- lausui Bussy lujasti, mutta
+rauhallisella äänellä. -- Bussyparka siis onkin se villisika, joka
+oli kaadettava? Kuulkaapas, hyvät herrat, villisika tulee kyllä
+raapimaan eräitä naarmuja muutamien teikäläisten nahkaan. Te tiedätte
+minun pitävän lupaukseni.
+
+-- Se on kyllä mahdollista, vastasi Schomberg, -- mutta se ei estä
+sitä, herra Bussy d'Amboise, että te olette epäkohtelias hölmö,
+koskapa ette älyä astua alas hevosenne selästä puhutellessanne meitä,
+jotka seisomme.
+
+Samassa tunsi Bussy hevosensa horjahtavan, sillä Schomberg oli
+harvinaisen taidokkaasti, josta taidostaan hän jo oli näyttänyt monta
+esimerkkiä, heittänyt jonkinlaisen metsästysveitsensä hevosen toiseen
+takajalkaan.
+
+Eläin vaipui vavisten maahan.
+
+Valmiina kaikkeen oli Bussy silmänräpäyksessä hypännyt alas satulasta
+ja heilutti nyt paljastettua miekkaansa.
+
+-- Haa, konna! Se oli minun lempihevoseni, -- huusi hän. -- Sen saat
+kalliisti maksaa!
+
+Ja kun Schomberg, rohkeutensa innostamana, ei ollut oikein laskenut
+itsensä ja Bussyn miekan välistä matkaa, ojentuikin äkkiä Bussyn
+käsivarsi, ja hänen miekkansa tunkeutui syvälle Schombergin reiteen.
+
+Schomberg päästi huudon.
+
+-- No, -- virkkoi Bussy, -- enkö minä pidä sanaani? Nyt on jo yksi
+saanut nahkansa naarmuihin. Sinun olisi, hölmö, pitänyt iskeä Bussyn
+ranteeseen eikä hevosen polveen.
+
+Ja tuossa tuokiossa oli Bussy suunnannut pitkän miekkansa kärjen
+noiden neljän muun kasvoja ja rintaa kohti, ja, halveksien avun
+huutamista, kääri nyt kappansa vasemman käsivartensa ympärille
+jonkinlaiseksi kilveksi sekä vetäytyi takaperin päästäkseen muurin
+viereen, jota vastaan hän saattoi nojata, tulematta ahdistetuksi
+selkäpuolelta. Kaiken tämän tapahtuessa antoi hän kymmenen iskua
+minuutissa ja tunsi tällöin useinkin pehmeätä suhahdusta, joka
+merkitsi sitä, että miekka oli sattunut vihollisen ruumiiseen.
+Silmänräpäykseksi hänen jalkansa liukahti ja hän tuli tahtomattaan
+katsoneeksi maahan päin. Tätä hetkeä käytti Quélus hyväkseen
+antaakseen hänelle iskun sivulta.
+
+Haavotettu! huusi Quélus.
+
+-- Kyllä, takkiin, -- vastasi Bussy, joka ei halunnut tunnustaa asiaa
+oikeata laitaa.
+
+Senjälkeen hän syöksähti Quélusta kohti ja mitteli niin taitavasti
+miekkaansa tämän kanssa, että tuon nuoren miehen ase lensi hänestä
+kymmenen askeleen päähän. Mutta Bussy ei ehtinyt täydentää tuota
+voittoaan, sillä siinä samassa ahdistivat häntä d'O, d'Epernon ja
+Maugiron raivokkaina. Schomberg oli nyt saanut haavansa sidotuksi ja
+Quélus oli hakenut miekkansa. Bussy huomasi niin ollen, että hänet
+joka puolelta piiritettäisiin, ellei hän silmänräpäyksessä pääsisi
+muurin viereen.
+
+Hän hypähti taaksepäin ja pääsi siten kolmen askeleen päähän
+vihollisistaan. Mutta taaskin oli pian neljä miekkaa hänen
+kimpussaan. Se oli jo kuitenkin myöhäistä, sillä tehtyään vielä
+yhden harppauksen taaksepäin oli hän muurin luona ja pääsi tukemaan
+sitä vasten. Siinä seisoi hän nyt, väkevänä kuin Akilles, hymyillen
+vain niille lukemattomille miekaniskuille, joita hänen päänsä ympäri
+suhisi. Mutta äkkiä tunsi hän kylmän hien kohoovan otsalleen ja hänen
+silmissään musteni. Hän oli unohtanut haavansa, ja nämä pyörtymisen
+merkit muistuttivat häntä siitä.
+
+-- Ahaa! sinä siis vihdoinkin antaudut! -- huusi Quélus ja iski yhä
+hurjemmin.
+
+Päätä itse, onko asia niin, -- vastasi Bussy.
+
+Näin sanoessaan antoi hän Quélus'elle miekanlappeellaan niin
+voimakkaan iskun ohimoon, että tämä tupertui takaperin.
+
+Hurjana raivosta päästi Bussy nyt kauhean huudon ja hyökkäsi
+eteenpäin. D'O ja d'Epernon väistyivät tieltä, Maugiron oli nostanut
+Quélus'en ylös ja piteli häntä käsiensä varassa. Bussy taittoi
+jalallaan tämän miekan, haavotti taitavalla pistolla d'Epernon'ia
+käsivarteen, ja silmänräpäyksen ajan hän oli voittajana. Mutta Quélus
+tuli taas pian tuntoihinsa, Schomberg, vaikka olikin haavottunut,
+alotti taistelun uudelleen, neljä miekkaa välähteli taaskin Bussyn
+pään päällä, jo toisen kerran luuli hän olevansa hukassa. Hän
+vetäytyi askel askeleelta takaisin päästäkseen jälleen muuriin
+kiinni. Hän tunsi selvästi, että voimansa olivat lopussa. Miekka
+ei enää osunut siihen suuntaan, johon epäselvä ajatus sen oli
+tarkoittanut, vasemmalla kädellään tavotteli hän muuria, kosketti
+sitä, ja kivien kylmyys häntä hieman virkisti. Mutta hänen suureksi
+ihmeekseen antoikin tämä muuri perään. Siinä olikin puolittain
+aukinainen portti. Silloin heräsi Bussyssa jälleen toivo; hän kokosi
+kaikki voimansa tätä ratkaisevaa silmänräpäystä varten. Vielä
+neljännesminuutin ajan olivat hänen hyökkäyksensä niin tiheitä, että
+hän sai torjutuiksi kaikki miekat luotaan tai että vihollisensa
+olivat pakoitetut laskemaan ne alas. Äkkiä vetäytyi hän portista
+sisään ja, päästyään onnellisesti sisäpuolelle, painalti porttia niin
+voimakkaasti, että se jysähtäen paukahti lukkoon.
+
+Nyt oli taistelu päättynyt ja Bussy oli vaarasta vapaa; hän oli
+voittaja, sillä hän oli pelastunut.
+
+Ilostajuopunein silmin katseli hän porttiluukun tiheän ristikon läpi
+vihollistensa kalpeita kasvoja. Hän kuuli mielettömiä miekaniskuja
+turhaan suunnattavan tukevaa tammiporttia vastaan, kuuli huutoja
+ja kirouksia. Vihdoin hänestä tuntui siltä kuin maa ja muuri hänen
+jalkainsa alla horjuisivat. Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja
+oli tullut pihamaalle. Siellä hän vaipui uupuneena muutamalle rapulle.
+
+Senjälkeen hän ei enää tiennyt mitä tapahtui: hänestä tuntui kuin
+olisi hän astunut alas haudan hiljaisuuteen ja yöhön.
+
+
+
+
+4.
+
+Unta on joskus hyvin vaikea erottaa todellisuudesta.
+
+
+Ennenkuin Bussy oli mennyt tainnoksiin, oli hänessä ollut vielä
+sen verran tolkkua, että oli pistänyt nenäliinansa haavan kohdalle
+vaatteiden alle ja tiukentanut miekanhihnaa siltä kohdalta, mikä niin
+ollen muodosti jonkinlaisen siteen haavaan, josta jo oli vuotanut
+niin paljo verta, että hän pyörtyi.
+
+Mutta olkoonpa nyt niin, että elinvoimat hänen aivoissaan vielä
+tuon näennäisen tajuttomuudenkin aikana toimivat, taikka että tämä
+taintumustila oli lakannut ja sen sijaan tullut kuume, jonka jälkeen
+hän uudelleen vaipui tainnoksiin, tuo kaikki oli yhdentekevää siihen
+nähden, mitä Bussy näki tai luuli näkevänsä ollessaan tuossa unen tai
+todellisuuden tilassa.
+
+Hän oli nyt huoneessa, jonka huonekalut olivat veistokuvilla
+koristetut, jonka seinäpaperit olivat täynnänsä mytologisia kuvioita
+ja jossa oli maalattu katto. Siellä oli kaksi akkunaa, ja niiden
+väliin oli asetettu nuoruutta ja kauneutta säteilevän naisen kuva.
+Bussysta tuntui siltä kuin kuvan kehyksenä olisi vaan jonkinlainen
+ovenpielus. Maaten pitkänään ja liikkumattomana sängyssä ja kuin
+jonkin yliluonnollisen voiman kahlehtimana katsella tuijotteli Bussy
+noita kuvioita Oliko hän nähnyt ne ennen, vai näkikö hän ne nyt ensi
+kerran? Tähän kysymykseen hän ei voinut antaa itselleen vastausta,
+sillä siksi oli hänen päänsä aivan liian epäselvä.
+
+Mutta yht'äkkiä astui naisenkuva ulos kehyksestään, ja ihastuttava
+olento, valkoiseen villapukuun pettuna, hiukset hulmuavina läheni
+häntä. Tämä nainen oli niin ihmeellisen kaunis, että Bussy teki rajun
+liikkeen heittäytyäkseen hänen jalkoihinsa. Mutta hän tunsi olevansa
+sidottuna sänkyyn samallaisilla siteillä kuin ruumis on kahlittu
+hautaansa.
+
+Tuo tunne sai hänen tarkastelemaan sänkyä, jossa makasi. Se
+näytti olevan hienotekoinen sänky Frans I:sen ajoilta valkoisine,
+damastikankaasta tehtyine verhoineen.
+
+Seinille piirretyt kuviot eivät enää kiinnittäneet Bussyn huomiota.
+Muotokuva oli nyt hänelle kaikki kaikessa, ja hän koetti kiinnittää
+katsettaan siihen tyhjään sijaan, minkä oli täytynyt jäädä kehyksen
+sisäpuolelle: mutta sen kehyksen edessä leijaili kuin pilvi, eikä hän
+päässyt siitä selville. Hänen katseensa kohdistui uudelleen tuohon
+salaperäiseen olentoon, ja Bussy alkoi kohteliaasti häntä puhutella.
+
+Mutta yht'äkkiä nainen hävisi, ja tumma ruumis asettautui Bussyn ja
+naisen väliin.
+
+Bussy tästä kovin harmistui ja kävi niin kiukkuiseksi tuota vierasta
+kohtaan, että hän, jos vaan olisi kyennyt liikkumaan, ihan varmasti
+olisi käynyt hänen kimppuunsa. Hän jo todella sitä yrittikin, mutta
+se oli hänelle mahdotonta.
+
+Samassa kuuli hän vastatulleen lausuvan:
+
+-- No, viimeinkin siis olen saapunut perille!
+
+Olette, hyvä herra, ja nyt voitte ottaa siteen kasvoiltanne, vastasi
+niin suloinen ääni, että Bussyn kaikki sydänhermot siitä vavahtelivat.
+
+Bussy teki liikkeen nähdäkseen, oliko tuo suloääninen nainen sama,
+jota muotokuva esitti. Mutta hänen yrityksensä olivat tuloksettomia.
+Hän ei nähnyt mitään muuta kuin nuoren, miellyttävän miehen, joka
+otti siteen silmiltään ja jäi oudoksuen katselemaan ympärilleen.
+
+-- Hiikkariin tuo mies! ajatteli Bussy.
+
+Hän koetti saada puetuksi tuon ajatuksensa sanoiksi tai teoksi; mutta
+niin toinen kuin toinenkin oli vallan mahdotonta.
+
+Ah, nyt minä ymmärrän, -- virkkoi nuori mies ja lähestyi sänkyä, --
+Te olette haavottunut, hyvä herra, eikö niin? Sallikaa minun katsoa;
+me koetamme teitä lääkitä.
+
+Bussy tahtoi vastata, mutta ei kyennyt. Hänen silmiään verhosi kuin
+lasimainen kalvo ja hänen sormenpäissään pisteli kuin tuhansin
+neuloin.
+
+-- Onko haava kuolettava? -- kysyi taas se suloinen ääni, mutta
+samalla niin osaaottavaisen surumielisenä, että se sai kyynelet
+kihoamaan Bussyn silmiin.
+
+-- Sitä en vielä tiedä, mutta olen sen pian teille sanova, -- vastasi
+nuori mies. -- Tajutonna hän kuitenkin on.
+
+Vain tämän saattoi Bussy vielä käsittää: hän tunsi vielä kerran
+kuulevansa kuin jotain poistuvain hameitten kahinaa. Sitten hänestä
+tuntui siltä kuin valettaisiin kuumaa rautaa hänen kylkeensä, mutta
+senjälkeen hän kokonaan menetti tajuntansa.
+
+Kun hän tästä horrostilastaan heräsi, tunsi hän kylmän tuulen
+hivelevän kasvojaan, ja karkeita ääniä osui hänen korviinsa. Hän
+avasi silmänsä nähdäkseen, riitelivätkö ehkä nuo seinälle maalatut
+kuviot keskenään, ja hän koetti tarkastella, vieläkö muotokuva oli
+paikoillaan. Mutta hän ei nähnyt seiniä eikä kattoa eikä kuvaa;
+kaikki olivat kadonneet. Hänen oikealla puolellaan seisoi harmaisiin
+vaatteisiin puettu mies, valkea, verentahraama esiliina edessään,
+mikä oli kääritty paremmin toiselle puolelle; vasemmalla puolellaan
+näkyi muuan augustinolaismunkki, joka koetteli kädellään hänen
+päätään. Etupuolella seisoi jokin vanha nainen ja kuului mutisevan
+eräitä rukouksia.
+
+Bussyn harhaileva katse kiintyi pian erääseen suunnattomaan
+kivimöhkäleeseen, joka näkyi vähän tuonnempana hänen edessään, ja
+hän tarkasteli sitä hyvin huomaavaisesti saadakseen selville, mikä
+se oli. Hän tunsi silloin Templen harjoineen, ja sen yläpuolelta
+kirkkaan talvisen taivaan, jota nouseva aurinko kultaili.
+
+Bussy havaitsi makaavansa ihan yksinkertaisesti kadulla tai oikeammin
+sanoen Temppelitornin vallihaudan vierustalla.
+
+-- Kiitoksia, paljo kiitoksia, hyvät ihmiset, -- virkkoi hän, --
+vaivastanne tuodessanne minut tänne. Minä tarvitsin ilmaa, mutta
+olisihan sitä voitu hankkia minulle avaamalla akkuna, ja minä olisin
+maannut paremmin damastisängyssä kuin täällä kadulla. Mutta hyvä
+näinkin. Jollette vielä ole saaneet maksua, niin löydätte minun
+taskustani joukon kolmattakymmentä kultapalaa; ottakaa ne, hyvät
+ystävät, ja jakakaa keskenänne.
+
+-- Herra, -- sanoi lahtari, -- emme me ole kantaneet teitä tänne.
+Te olitte jo täällä ennen meidän tuloamme, ja me havaitsimme teidät
+kulkiessamme tästä ohi päivän koittaessa.
+
+-- No, entäs nuori tohtori? -- kysyi Bussy. -- Oliko hänkin täällä?
+
+Ympärilläolevat katsahtivat kummastuneina toisiinsa.
+
+-- Hän hourii vielä, -- virkkoi augustinolaismunkki päätään
+pudistellen; sitten hän sanoi Bussylle: -- luulen tekeväsi parhaiten,
+jos tunnustat syntisi, poikani.
+
+Bussy tuijotti munkkiin.
+
+-- Täällä ei ole mitään lääkäriä, nuori miesparka, -- virkahti eukko.
+-- Te olitte aivan yksin ja hyljättynä. Tuolla lumessa voitte nähdä
+äskeisen makuusijanne.
+
+Bussy tunsi kylkeänsä pakottavan, muisti saaneensa miekanpiston,
+vei kätensä sisälleen ja huomasi nenäliinan olevan haavan päällä,
+miekanhihnan kiinnipitämänä.
+
+-- Onpa tämä merkillistä! huudahti hän.
+
+Ympärilläseisojat noudattivat nyt saamaansa lupaa ja jakaen rahoja
+keskenään valittivat kovalla äänellä haavotetun surkeutta.
+
+-- Kas niin, -- virkkoi Bussy huomattuaan rahat jaetuiksi, -- nyt on
+kaikki hyvin, hyvät ystävät. Viekää nyt minut takaisin palatsiin.
+
+-- Sen me kyllä teemme, nuori miesrukka, teurastaja on vahva, ja
+sitäpaitsi on hänellä hevonen, jota voitte käyttää.
+
+-- Niin onkin, -- selitti teurastaja. -- Sekä minä että hevoseni
+olemme käytettävissänne, jalo herra.
+
+-- Hyvä on, poikani, -- virkkoi munkki. -- Sill'aikaa kun lahtari
+noutaa hevostaan, voitte saada rippinne.
+
+-- Taivaan kautta! -- huudahti Bussy ja nousi ylös. -- Toivonpa,
+ettei minun tilani ole niinkään vaarallinen. Järjestäkää siis, isä,
+asiat niin, että voitte ripittää jotain sellaista, jolla on kiiruumpi
+kuin minulla. Minulla on vilu ja minä tahdon mahdollisimman pian
+päästä palatsiin lämmittelemään.
+
+-- Mikä sitten on palatsinne nimi?
+
+-- Bussyn hotelli.
+
+-- Mitä sanotte! -- huudahtivat kaikki muut. -- Bussyn hotelli.
+
+-- Niin, minkävuoksi se on teistä niin kummallista.
+
+-- Te kuulutte siis Bussyn väkeen?
+
+-- Olen Bussy itse.
+
+-- Bussy! -- huusivat kaikki. -- Jalo Bussy, urhoollinen Bussy,
+kuninkaallisten suosikkien kauhistus! Eläköön Bussy!
+
+Näin sanoen nostivat he tuon nuoren miehen käsivarsilleen ja
+kantoivat hänet voittokulussa palatsiin, mutta munkki meni tiehensä
+ja, laskien rahaosuuttaan, mutisi:
+
+-- Jos mies kerran on tuo kirottu Bussy, niin ei minua lainkaan
+ihmetytä, ettei hän halunnut rippiä.
+
+Palatsiinsa saavuttuaan kutsutti Bussy luokseen lääkärinsä, joka ei
+pitänyt haavaa vaarallisena.
+
+-- Sanokaa minulle, -- kysyi Bussy, -- onko tämä haava jo ollut
+sidottuna?
+
+-- Sitä en todellakaan voi sanoa, -- vastasi tohtori.
+
+-- Ja sanokaa minulle, -- jatkoi Bussy, -- onko haava niin
+vaikealaatuinen, että se olisi saattanut minut hourailemaan?
+
+-- Epäilemättä.
+
+-- Tuhannen vietävä! -- huudahti Bussy. -- Silloinhan olisivat kai
+nuo koreat seinät, komea sänky, muotokuva ja ihastuttava nainen
+samoinkuin tohtorikin, joka oli sokkosilla ja jolle minä olin
+huutamaisillani: varokaa, polttaa, polttaa! -- silloinhan olisi
+kaikki tämä ollut vaan hourailua, eikä mikään muu totta, paitsi se,
+että minä taistelin kuninkaan suosikkien kanssa. Mutta missäs me
+tappelimmekaan? Ahaa, jopa muistan, se tapahtui lähellä Bastiljia.
+Minä nojasin muuria vastaan, ja muurissa oli portti, joka aukeni
+oikeaan aikaan. Suurella vaivalla sain sen paiskatuksi lukkoon
+ja sitten tulin pitkään käytävään; mutta sitten en muista enää
+mitään, ennenkuin tulin tuntoihini. Mutta tulinkohan minä tosiaankin
+tuntoihini, vai onko tuo kaikki ollutkin unta? Mutta toden totta,
+hevoseni lienee kai löydetty kuolleena paikalta. Tohtori, olkaa hyvä
+ja huutakaa joku palvelijani tänne.
+
+Tohtori huusi palvelijan sisälle.
+
+Bussy sai nyt tietää, että hevonen vertavuotavana ja haavotettuna
+oli laahautunut palatsin portille, missä se päivän sarastaessa oli
+tavattu hirnumassa. Talossa oli heti syntynyt hälinä. Bussyn kaikki
+uskolliset palvelijat olivat rientäneet häntä etsimään, ja monet
+niistä olivat vieläkin sillä tiellään.
+
+Siis vain muotokuva on unta, -- virkkoi Bussy, -- ja senhän tietysti
+täytyikin sitä olla: sillä kuinka olisi mahdollista, että kuva astuu
+ulos kehyksestään puhuttelemaan lääkäriä, jonka silmien edessä on
+side? Minä olen narri voidessani ajatella mitään tuollaista. Ja
+kuitenkin kaikitenkin oli muotokuva niin kovin miellyttävä!
+
+Bussy koetti nyt mielessään muistella, miltä tuo kuva oli näyttänyt,
+ja sitä muistellessaan hän tunsi ruumiissaan suloista puistatusta,
+kuin jonkinlaista horkkaa, jonka rakkaus synnyttää ja joka samalla
+kertaa sekä lämmittää että jäädyttää sydäntä.
+
+-- Ja kaikkea tuota minä olisin uneksinut! -- huudahti hän, tohtorin
+sitoessa hänen haavaansa. -- Kautta Jumalan! Se on mahdotonta.
+Sellaista unta ei voida nähdä!
+
+Hän alkoi jo ainakin sadatta kertaa toistaa mielessään: Minä olin
+tanssiaisissa, Saint-Luc varotti minua Bastiljin seuduista, olin
+Antraguet'in, Livarot'in ja Ribeirac'in seurassa, mutta erosin heistä
+ja läksin rannalle päin. Tournellesin hotellin luona sain minä
+roistot näkyviini; ne hyökkäsivät päälleni ja haavoittivat hevoseni.
+Me tappelimme urhoollisesti, minä jouduin pitkään käytävään, tunsin
+voivani pahoin, ja sitten... Ah! siinä minä nyt taaskin olen; tuo
+_sitten_ tappaa minut. Se on kuumetta, hourailua, unta, tuo _sitten_.
+
+-- Ja sitten, -- lisäsi hän huoaten, -- löysin itseni Temppelitornin
+vallihaudan luota, missä muuan augustinolaismunkki halusi minua
+ripittää. Mutta minä kyllä vielä otan asiasta selon, jatkoi hän
+hetken vaitioltuaan. -- Sanokaapas minulle, tohtori, tarvitseeko
+minun pysytellä neljäätoista päivää sisällä tämän naarmun tähden,
+niinkuin minun piti olla viime kerralla?
+
+-- Riippuu asianhaaroista. Voitteko kävellä ja liikutella itseänne?
+
+-- Voinpa niinkin, -- vastasi Bussy. -- Tuntuu aivan siltä kuin
+minulla olisi elohopeata säärissäni.
+
+-- Kävelkääpä kerran huoneen ympäri, jotta saan nähdä.
+
+Bussy hyppäsi ylös sängystään ja osotti puheensa todeksi kävelemällä
+nopeasti huoneen ympäri.
+
+-- Siitä tulee pian hyvä, -- virkkoi tohtori, -- kunhan ette vain
+nouse hevosen selkään ratsastamaan kymmentä peninkulmaa ensimäisenä
+päivänä.
+
+-- No, sepä vasta oli kunnon puhetta, tohtori! -- huudahti Bussy.
+-- Kuitenkin olen nähnyt toisenkin lääkärin tänä yönä. Hänen
+kasvonpiirteensä ovat niin kiintyneet muistiini, että jos hänet vielä
+kerran tapaan, tunnen hänet paikalla, sen voin vastata.
+
+-- Jalo herra, -- sanoi tohtori, -- häntä ei maksa vaivaa etsiä;
+miekanpistosta johtuu aina hieman kuumetta, se pitäisi teidän
+paraiten tietää, teidän, joka niin monta kertaa olette saanut niitä
+tuntea.
+
+-- Ah! -- huudahti Bussy, saaden äkkiä päähänsä erään ajatuksen,
+sillä hän ei mitenkään voinut olla ajattelematta tuota salaperäistä
+yötä. -- Olisikohan uneni ehkä alkanutkin jo portin ulko- eikä
+sisäpuolella? Kenties ei ole olemassakaan mitään kivitettyä käytävää
+enemmän kuin mitään damastisänkyäkään tai muotokuvaa? Ehkäpä ne
+lurjukset luulivat minun kuolleen ja kantoivat Temppelitornin luo?
+Siinä tapauksessa on varmaa, että kaikki muu on unennäköä. Suuri
+Jumala! Jos on totta, että minun on kiittäminen heitä tästä unestani,
+joka saa kaiken vereni kuohumaan, niin vannonpa tuhoavani heidät
+viimeiseen mieheen.
+
+-- Jalo herra, -- sanoi tohtori, -- jos haluatte tulla pian
+terveeksi, niin ette saa olla noin raju.
+
+-- Lukuunottamatta Saint-Luc'ia, -- jatkoi Bussy kuuntelematta
+tohtorin sanoja. Mitä häneen tulee, on kysymys aivan toinen; hän
+on käyttäytynyt minua kohtaan kuin ystävä. Minä teen ensimäisen
+tervehdyskäyntini hänen luonaan.
+
+-- Mutta ette ennen kello viittä iltapäivällä, -- huomautti tohtori.
+
+-- Olkoon menneeksi, -- vastasi Bussy. -- Mutta minä vakuutan teille,
+etten tule sairaaksi siitä, jos menenkin ulos ihmisiä tapaamaan,
+mutta pikemminkin siitä, että pysyn täällä hiljaa yhdessä kohdin ja
+istun yksinäni.
+
+-- Se saattaa kyllä olla mahdollista, -- myönnytti tohtori. Te
+olette joka suhteessa merkillinen potilas. Tehkää niinkuin haluatte,
+armollinen herra: minä määrään teille vain yhden seikan, ja se on,
+ettette hanki itseenne uutta miekanpistosta, ennenkuin tämä entinen
+on parantunut.
+
+Bussy lupasi noudattaa tohtorin määräystä niin hyvin kuin taisi, ja
+annettuaan pukea itsensä noudatti hän kantotuolinsa esiin ja käski
+viedä itsensä Montmorencyn hotelliin.
+
+
+
+
+5.
+
+Vastanaineet.
+
+
+Ludvig clermontilaista, joka tavallisemmin tunnettiin Amboisen
+Bussyn nimellä, pidettiin kuudennentoista vuosisadan suurimpina
+sotapäällikköinä, vaikkapa hän kuolikin jo parahiksi kolmenkymmenen
+vuoden vanhana. Hän oli kaunis mies ja oikea ylimys. Kuninkaat
+ja ruhtinaat tavottelivat hänen ystävyyttään, ja kuningattaret
+suvaitsivat jaella hänelle mitä herttaisimpia hymyilyjään. Bussy oli
+La Molen jälkeen tullut Navarran Margaretan suosituksi, ja tuo kelpo
+kuningatar, joka tuon entisen suosikkinsa kuoleman jälkeen kaipasi
+lohdutusta, oli kauniin Bussyn vuoksi tullut tehneeksi niin monta
+tyhmyyttä, että hänen puolisonsakin, Henrik, siitä harmistui, Henrik,
+joka ei muuten tuollaisista juuri paljoa perustellut, -- tyhmyyksiä,
+joita hänen lankonsa Frans, Anjoun herttua, ei koskaan olisi
+antanut hänelle anteeksi, ellei tuo rakkaus olisi tehnyt Bussysta
+hänen puoluelaistaan. Tälläkin kertaa uhrasi herttua kaikkensa sen
+levottoman kunnianhimonsa vuoksi, joka koko elämänsä ajan tuotti
+hänelle niin paljo kärsimyksiä.
+
+Mutta kaiken tämän aikana ei Bussy ollut, kuten ennenkään, tuntenut
+vähintäkään pelkoa, ei edes tähän asti tiennyt, mitä rakkaus oli.
+
+Henrik III oli tarjonnut Bussylle ystävyyttään, mutta Bussy oli siitä
+kieltäytynyt lausumalla, että kuninkaitten ystävät olivat samalla
+niiden renkejä ja väliin vielä pahempaakin sekä ettei sellainen
+tarjous hänelle kelvannut. Henrik III:nnen oli täytynyt niellä
+tämä loukkaus, mikä muuttui yhäkin loukkaavammaksi sen kautta että
+Bussy otti Fransin herrakseen. Frans oli, kuten sanottu, Bussyn
+herra, ei kuitenkaan samalla tavalla kuin häkinvartija on leijonan:
+hän palvelee ja ruokkii sitä, ettei se repisi häntä kappaleiksi.
+Sellainen oli tämä Bussy, jota Frans aina työnti edellään. Bussy sen
+kyllä tiesi, mutta se sopi juuri hänen suunnitelmiinsa.
+
+Hänen ajatuskantansa muistutti Rohanin perheen mielilausetta:
+kuningas en voi olla, ruhtinaana oloa ylenkatson, olen Rohan. Bussy
+ajatteli: Ranskan kuningasta minusta ei tule, mutta Anjoun herttuasta
+se voi tulla, ja silloin tulee minusta _hänen_ kuninkaansa.
+
+-- Onko herra de Saint-Luc kotona? kysyi Bussy palatsiin saavuttuaan.
+
+-- Ei, armollinen herra, -- vastasi portinvartija.
+
+-- Mistä minä sitten saan hänet käsiini?
+
+-- Minä en tiedä, -- vastasi vanha palvelija. -- Me olemme kaikki
+hyvin levottomia, sillä herra de Saint-Luc ei eilisillasta alkaen ole
+ollut kotona.
+
+-- Mitä sanotte? -- huudahti Bussy epäillen.
+
+-- Asia on siten kuin minulla on ollut kunnia sanoa, armollinen herra.
+
+-- Onko sitten rouva de Saint-Luc kotona?
+
+-- On.
+
+-- Menkää sanomaan hänelle, että olisin iloinen, jos saisin tulla
+häntä tervehtimään.?
+
+Viiden minuutin kuluttua palasi portinvartija ilmoittamaan, että
+rouva de Saint-Luc odotti häntä.
+
+Bussy meni rappuja ylös. Jeanne otti hänet vastaan isossa
+salissa. Hän oli hyvin kalpea, hänen silmänsä olivat punaiset
+nukkumattomuudesta ja hänen kasvoiltaan saattoi havaita kyynelten
+jälkiä.
+
+-- Olkaa tervetullut, herra de Bussy, huolimatta siitä pelosta, jota
+teidän läsnäolonne minussa herättää, -- lausui tuo nuori nainen.
+
+-- Mitä te tarkoitatte, hyvä rouva? -- kysyi Bussy. -- Kuinka saattaa
+minun läsnäoloni herättää teissä pelkoa.
+
+-- Ah! onhan teidän ja Saint-Luc'in kesken viime yönä tapahtunut
+kaksintaistelu. Myöntäkää se!
+
+Minun ja herra de Saint-Luc'in kesken? -- huudahti Bussy
+hämmästyneenä.
+
+-- Niin. Hänhän lähetti minut pois saadakseen puhutella teitä hieman
+kahdenkesken. Te olette Anjoun herttuan palveluksessa, ja Saint-Luc
+on kuninkaan. Teillä on varmastikin ollut jokin riita keskenänne,
+herra de Bussy. Minä rukoilen teitä; sanokaa minulle totuus. Tehän
+näette minun levottomuuteni. Saint-Luc tosin läksi kuninkaan
+seurassa, mutta tehän olette voineet sopia kohtauksestanne jossain
+muualla. Oi, minä vannotan teitä, sanokaa, mitä Saint-Luc'ille on
+tapahtunut!
+
+-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy. -- Se mitä minulle sanotte, on
+tosiaankin kummallista. Odotin teidän kysyvän kuinka on minun haavani
+laita, ja nyt olisikin minun päinvastoin tehtävä selkoa toisesta
+henkilöstä.
+
+-- Ah! Onko Saint-Luc todellakin teitä haavoittanut? Te olette
+taistellut hänen kanssaan! -- huudahti Jeanne. Olinhan sittenkin
+oikeassa.
+
+-- Ettepä niinkään, hyvä rouva. Saint-Luc'illa ja minulla ei ole
+ollut pienintäkään käsikähmää, eikä hän, Jumalan kiitos, ole minua
+haavottanut. Päinvastoin on hän tehnyt kaiken voitavansa saadakseen
+sen estetyksi. Hän kai jo on puhunut teille siitä ystävyydestä, mikä
+nyttemmin meidän välillämme vallitsee?
+
+Hänkö? Kuinka hän olisi voinut siitä minulle puhua, kun minä en ole
+saanut häntä nähdäkään?
+
+-- Ettekö ole häntä nähnyt?
+
+-- Ah, en! En lainkaan.
+
+-- Mutta missä ihmeessä hän sitten mahtaa olla?
+
+-- Sitäpä juuri aioin itsekin kysyä teiltä, -- huokasi Jeanne.
+
+-- Mutta kertokaahan toki, hyvä rouva, mitä kaikkea on tapahtunut,
+-- lausui nyt Bussy, arvaten asiain oikean laidan. -- Tämähän on
+naurettavaa.
+
+Rouvaparka katsahti Bussyyn hämmästyksissään.
+
+-- Ei, ei, se on hyvin ikävää, tarkoitin sanoa, -- jatkoi Bussy
+äkisti. -- Minun haavastani on vuotanut niin paljo verta, ettei pääni
+ole vallan selvä. Kertokaa nyt, taivaan tähden, tämä surkea juttu.
+
+Jeanne kertoi nyt kaiken mitä tiesi, nimittäin että kuningas oli
+käskenyt Saint-Luc'in seuraamaan itseään, että Louvren portit oli
+sulettu ja että vartija oli lähettänyt pois herra de Brissac'in
+palvelijat.
+
+Hyvä! -- virkkoi Bussy. -- Nyt ymmärrän kaiken: hänen majesteettinsa
+on vienyt Saint-Luc'in kanssaan Louvreen, ja sinne päästyään ei
+Saint-Luc ole saanut lähteä sieltä pois.
+
+-- Miksikä ei? -- kysyi Jeanne.
+
+-- Ooh, hyvä rouva, -- vastasi Bussy neuvottomana, -- ettehän toki
+vaadi minun ilmaisemaan valtiosalaisuuksia?
+
+-- Mutta -- jatkoi nuori rouva selittelyjään -- sekä minä että
+isäni olemme käyneet Louvressa, ja vastasivat, etteivät meidän
+tarkoitustamme ymmärtäneet ja että herra de Saint-Luc ihan varmaan
+olisi kotonaan.
+
+-- Siinäpä vieläkin lisätodistus siihen, että Saint-Luc edelleenkin
+on Louvressa, -- huomautti Bussy.
+
+-- Niinkö luulette? -- kysäsi Jeanne äkkiä.
+
+-- Olen siitä varma, hyvä rouva. Haluatteko itse tulla siitä
+vakuutetuksi?
+
+-- Kuinka se voisi käydä päinsä?
+
+-- Sallikaa minun pitää siitä huolta.
+
+-- Mutta minä vakuutan teille, että minun palatsiin menoni on aivan
+turhaa; minut ihan varmasti palautetaan sieltä takaisin samalla
+tavalla kuin viime kerrallakin. Sillä jos hän todellakin siellä
+olisi, niin miksi sitten en saisi häntä nähdä?
+
+-- Tahdotteko todellakin tulla Louvreen tapaamaan miestänne?
+
+-- Mutta ellei hän ole siellä?
+
+-- Minä vakuutan, että hän on siellä.
+
+-- Merkillistä! Mutta herra de Bussy, pääsettekö te itse tosiaankin
+Louvreen?
+
+-- Pääsen, syystä etten minä ole rouva de Saint-Luc.
+
+-- Minä en teitä ymmärrä.
+
+-- Tulkaa vaan mukaan ja luottakaa minuun.
+
+-- Te käytte yhä enemmän ja enemmän käsittämättömäksi. Te väitätte,
+ettei rouva de Saint-Luc saa tulla Louvreen, ja kuitenkin tahdotte
+itse viedä minut sinne.
+
+-- En lainkaan, rouvaseni; en minä tahdo viedä sinne rouva de
+Saint-Luc'ia, naishenkilöä!... Hyi!
+
+-- Te teette minusta pilaa, herra de Bussy, ja se on väärin tehty,
+sillä näettehän tuskani.
+
+-- Eipä niinkään, kaunis rouvani; kuunnelkaa nyt vaan minua ja
+ymmärtäkää. Te olette kaksikymmenvuotias, teillä on mustat silmät
+ja pitkä vartalo ja te muistutatte minun nuorinta hovipoikaani:
+muistatteko sitä soreata poikaa, jolle kultavaatteet eilenillalla
+niin hyvin sopivat?
+
+-- Ooh, mitä hullutuksia, herra de Bussy! -- huudahti Jeanne
+punastuen.
+
+-- Kuulkaapas, tämä on ainoa keino, joka minulla on teille
+ehdotettavana. Tehän voitte sen joko hyväksyä tai hylätä. Tahdotteko
+tavata miestänne, sanokaa!
+
+-- Antaisin kaikkeni maailmassa saadakseni häntä nähdä!
+
+-- Minä lupaan, että saatte hänet nähdä ilman että siitä koituu
+teille vähintäkään vaivaa.
+
+-- Niin... mutta...
+
+-- Olen sanonut teille, millä tavalla.
+
+-- Olkoon sitten menneeksi, herra de Bussy. Minä alistun
+ehdotukseenne. Pyytäkää sitten joltain hovipojaltanne minulle
+vaatteet lainaksi. Lähetän jonkin kamarineitsyeni niitä noutamaan.
+
+-- Ei, hyvä rouva, sitä ei tarvita. Minä lähetän teille jonkun niistä
+uusista puvuista, joita olen niille lurjuksille valmistuttanut
+kuningattaren ensi tanssiaisia varten; koetan valita sellaisen, jonka
+luulen teille parhaiten sopivan. Sitten tapaamme toisemme ja menemme
+yhdessä Louvreen.
+
+Jeanne hymyili ystävällisesti ja, ojentaen kätensä Bussylle, virkkoi:
+
+-- Annatteko minulle anteeksi epäilykseni, herra de Bussy?
+
+-- Sydämestäni, rouvaseni; minullahan on nyt tilaisuus järjestää
+seikkailu, joka saa koko Europan nauramaan. Siis oikeastaan olenkin
+minä teille kiitollisuuden velassa.
+
+Kun Bussy oli jättänyt nuorelle rouvalle hyvästit, palasi hän
+kotiinsa järjestämään asioita kuntoon tämän suunnitellun naamiohuvin
+varalle.
+
+Illalla Bussy ja rouva de Saint-Luc kohtasivat toisensa edeltäpäin
+sopimassaan paikassa. Ellei tuon nuoren naisen yllä olisi ollut hänen
+oman hovipoikansa puku, ei Bussy olisi häntä tuntenut. Hän olikin
+tuossa valepuvussaan vallan hurmaava. Vaihdettuaan muutamia sanoja
+suuntasivat he askeleensa Louvrea kohti.
+
+Matkalla tuli heitä vastaan niin lukuisa seurue, että se täytti
+melkein koko kadun ja sulki heiltä tien. Jeanne pelästyi; mutta
+vartijoista ja soihduista tunsi Bussy Anjoun herttuan, joka
+sitäpaitsi oli helposti tunnettavissa ratsastamistavastaan ja
+valkeasta samettiviitastaan.
+
+-- Teidän korkeutenne! Teidän korkeutenne! -- huusi Bussy niin
+kovasti kuin keuhkoistaan sai irti.
+
+Hevosten kavioitten kopseesta ja yleisestä äänten sorinasta
+huolimatta osui tämä huuto herttuan korviin, ja hän pyörähytti heti
+ympäri ja ylen iloisena huudahti:
+
+-- Sinäkö, Bussy? Luulin sinun olevan kuolettavasti haavottunut ja
+aioin juuri tulla sinun taloosi.
+
+-- Tosiaankin, teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy edes kiittämättä
+prinssiä tämän osanottavaisuudesta. Ellen tällä hetkellä ole
+kuollut, niin on minun siitä kiittäminen ainoastaan omaa itseäni.
+Hankittepa minulle tosiaankin kauniita seikkailuja, armollinen herra!
+Saint-Luc'in eilisissä tanssiaisissa oli oikea ryövärikopla. Niin,
+eipä siellä ollut ainoatakaan muuta teidän puoluelaistanne kuin minä,
+ja ovatpa ne, kautta kunniani, olleet lähellä vuodattaa jok'ainoan
+veripisaran minusta.
+
+-- Kautta taivaan, sen saavat ne kalliisti maksaa, Bussy; niiden on
+maksettava minulle sinun veresi, pisara pisarasta!
+
+-- Teidän korkeutenne sanoo nyt niin, -- jatkoi Bussy vanhaan
+vapaaseen tapaansa --, ja kuitenkin olen minä varma siitä, että te
+hymyilette ensimäiselle, joka teitä vastaan tulee.
+
+-- No, -- vastasi prinssi, -- tuleppa siis mukanani Louvreen, niin
+saat omin korvin kuulla.
+
+-- Mitä saan kuulla, teidän korkeutenne?
+
+-- Saat kuulla sen, mitä minä olen sanova veljelleni.
+
+-- Mutta minäpä en tulekaan kanssanne Louvreen, jos vaan torain
+saanti on kysymyksessä. Sitä saattavat prinssit ja suosikit pitää
+hyvänään, jos haluavat.
+
+-- Ole vaan levollinen ja luota siihen, että minä tulen ottamaan
+asian vakaalta kannalta.
+
+-- Lupaako teidän korkeutenne, että sovituksesta tulee loistava?
+
+-- Minä lupaan, että sinä tulet olemaan siihen tyytyväinen. Mutta
+taidatpa yhäkin epäillä, luulemma?
+
+-- Teidän korkeutenne, minä tunnen teidät niin hyvin.
+
+-- Tule mukaan, sanon minä. Minä vastaan siitä, että he tulevat
+saamaan puheenaihetta.
+
+-- Eipä milloinkaan saattaisi onni olla tämän suosiollisempi, --
+kuiskasi Bussy Jeannen korvaan. -- Noiden hellien veljesten kesken
+syntyy kauhea kiista, ja sillävälin saatte te tavata miestänne.
+
+-- No, -- jatkoi prinssi, -- vieläkö pysyt epäilyksissäsi vai
+täytyykö minun antaa ruhtinaallinen sanani pantiksi?
+
+-- Eihän toki, sehän ennustaisi onnettomuutta, -- vastasi Bussy. --
+Minä seuraan teitä omalla uhallani, tulipa mitä tuli, armollinen
+herra, ja jos minua loukataan, niin minä kostan.
+
+-- Ei, uljas ylimykseni, -- sanoi herttua, -- ei ole sinun, vaan
+minun asiani kostaa. Tiedä, -- lisäsi hän hiljaisemmalla äänellä, --
+että minulle on tunnettua, ketkä sinun kimppuusi kävivät.
+
+-- Äh! -- intti Bussy. -- Teidän korkeutenne olisi nyt viitsinyt
+vaivautua kuulustelemaan moisia asioita.
+
+-- Kyllä, sanonpa sinulle, että olen itse heidät nähnyt.
+
+-- Missä sitten, teidän korkeutenne?
+
+-- Porte Saint-Antoinen luona, jonne itselläni; oli asiaa, -- vastasi
+prinssi. -- Ne hyökkäsivät minunkin kimppuuni ja olivat vähällä minut
+murhata, jo aavistinkin, että ne ehkä väijyivät sinua, muutoin...
+
+-- Mitä te tarkoitatte, armollinen herra?
+
+-- Oliko sinulla silloin tuo hovipoika mukanasi? -- kysäsi prinssi
+kuin ohimennen ja keskeytti sen uhkauksen, jonka juuri oli aikonut
+lausua.
+
+-- Ei, teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy. -- Olin ihan yksinäni;
+mutta entä te?
+
+-- Minun seurassani oli Aurilly, -- selitti prinssi..
+
+-- Mutta minkävuoksi sinä olit yksin?
+
+-- Senvuoksi, että halusin säilyttää maineeni pettämättömästä
+rohkeudestani.
+
+-- Ja haavottivatko ne sinua? -- keskeytti hänet prinssi hänelle
+ominaisen pikaisesti, kun ei ollut halukas kuulemaan pistopuhetta.
+
+-- Teidän korkeutenne, en halua tehdä heille sitä iloa, että
+myöntäisin sen. Mutta, meidän kesken sanoen, sainpa kuitenkin melko
+piston kylkeeni.
+
+-- Äh, ne roistot! -- huudahti herttua. Aurilly oli siis oikeassa
+vakuuttaessaan, että niillä oli paha mielessä.
+
+-- Kuinka? -- huudahti Bussy. -- Te huomasitte salajuonen; teillä
+oli mukananne Aurilly, joka käsittelee miekkaa yhtä hyvin kuin
+luuttuakin. Hän oivalsi, että niillä oli paha mielessä. Teitä oli
+kaksi, ja niitä vain viisi. Ettekä te jääneet väijyksiin auttaaksenne
+sitä, jonka päälle ne hyökkäisivät?
+
+-- Mutta mitä minun sitten sinun mielestäsi olisi pitänyt tehdä?
+Enhän minä tiennyt, ketä asia koski.
+
+-- Äh, teidän korkeutenne, kun te kerran tunsitte kuningas Henrik
+III:nnen ystävät, niin olisi teidän pitänyt arvata, että asia koski
+jotakin teidän omaa ystäväänne, ja koskapa ei juuri löydy ketään
+muuta kuin minä, jolla on rohkeutta olla teidän ystävänne, niin
+olihan helposti arvattavissa, että ne vaanivat juuri minua.
+
+-- Ehkä olet oikeassa, rakas Bussyni, -- vastasi prinssi. -- Mutta
+minäpä en silloin sitä ajatellut.
+
+-- Ette, ette, -- huokasi Bussy, sillä hän ei löytänyt mitään muuta
+sanaa, jolla olisi voinut ilmaista ajatuksensa herrastaan.
+
+Pian saavuttiinkin Louvreen. Vartija oli todellakin saanut käskyn,
+ettei saisi päästää ketään sisälle, mutta tämä ei tietenkään voinut
+koskea valtakunnan ensimäistä miestä lähinnä kuningasta. Prinssi ja
+hänen seurueensa katosivat siis heti nostosillan holviin.
+
+-- Teidän korkeutenne, -- virkkoi Bussy heidän päästyään
+linnanpihalle, -- pitäkää nyt puolianne ja muistakaa, että
+lupauksenne tulee täytetyksi. Minun täytyy täällä sillävälin
+keskustella pari sanaa erään henkilön kanssa.
+
+-- Jätätkö minut sitten, Bussy? -- kysyi herttua levottomana, sillä
+hän olisi toivonut Bussyn olevan saapuvilla.
+
+-- Minun täytyy. Mutta olkaa varma siitä että kun ottelu käy
+kuumimmilleen, saavun minä paikalle. Huutakaa vaan lujasti,
+armollinen herra, niin että minä teidät kuulen, sillä ellen kuule
+teidän huutavan, en tietenkään saavu sinne kuninkaan puheille.
+
+Kun nyt herttua astui drabanttisaliin, hiipi Bussy Jeannen seuraamana
+sisimpiin huoneisiin.
+
+Bussy tunsi Louvren yhtä hyvin kuin oman palatsinsa. Hän nousi eräitä
+kivirappuja myöten, kulki parin tyhjän korridoorin halki ja pääsi
+viimein jonkinlaiseen eteishuoneeseen.
+
+-- Odottakaa minua täällä, -- sanoi hän Jeannelle.
+
+-- Oi, Jumalani, jätättekö minut tänne yksikseni? -- kysyi nuori
+nainen pelästyneenä.
+
+-- Se on aivan välttämätöntä, hyvä rouva. Minun täytyy ottaa selko
+tiestä ja hankkia teille sisäänpääsy.
+
+
+
+
+6.
+
+Vastanaineet. (Jatkoa).
+
+
+Bussy meni suorastaan Henrik III:nen sänkykamariin, joka muinoin oli
+ollut Kaarle IX:nen asehuoneena. Silloin olivat jahtitorvet, pyssyt
+kirjat ja käsikirjoitukset tätä huonetta koristelleet. Henrik III
+oli sinne sen sijaan asetuttanut kaksi sametti- ja silkkipeitteistä
+sänkyä, aiheeltaan vallattomia tauluja, pyhäinjäännöslippaita,
+paavin vihkimiä pyhiä esineitä, itämaisia hajutyynyjä sekä sievosen
+valikoiman komeita floretteja.
+
+Bussy tiesi varsin hyvin, ettei Henrik nyt ollut tässä huoneessa,
+koska tämä oli antanut audienssin veljelleen. Mutta yhtä hyvin hän
+tiesi myöskin sen että kuninkaan huoneen vieressä oli toinen huone
+sitä hänen suosikkiaan varten, joka kulloinkin sattui kuningasta
+enimmän miellyttämään. Ja kun Henrik oli ystävyytensä puolesta ylen
+vaihettelevainen ruhtinas, niin olivat tässä huoneessa eri aikoina
+saaneet olla vuorotellen Maugiron, d'O, Schomberg, d'Epernon ja
+Quélus, ja tällä kertaa piti siellä, mikäli Bussy arveli, asuntoaan
+Saint-Luc, jota kohtaan, kuten olemme nähneet, kuninkaan hellyys oli
+käynyt mm voimakkaaksi, että hän oli hennonnut riistää tuon nuoren,
+miehen tämän vaimolta.
+
+Seikka oli se, että Henrik III, tämä merkillinen luonne, tämä samalla
+kertaa pikkumainen, syväajatuksinen, pelkuri ja urhoollinen ruhtinas,
+joka aina oli ikävystynyt, unelmoiva ja levoton, tarvitsi alituista
+huvia, retkeilyjä, naamiohuveja ja vehkeilyjä; öisin valoa, iloista
+rattoisuutta, rukouksia ja hurjasteluja. Hänen olisi pitänyt syntyä
+jossain itämaisessa kaupungissa orjien, eunukkien, filosofien ja
+sofistein pariin; hänen hallituksensa olisi silloin tullut huomatuksi
+hentomielisistä irstailuista ja ennen tuntemattomista hullutuksista,
+muistuttaen sekä Neroa että Heliogabalusta.
+
+Kun Bussy ei epäillytkään tapaavansa täällä Saint-Luc'in, koputti hän
+näihin huoneisiin vievän eteisen ovelle.
+
+Vartiossa oleva kapteeni avasi oven.
+
+-- Herra de Bussy! -- huudahti hän kummastuneena.
+
+-- Niin, juuri minä itse, paras herra de Nancey, -- vastasi Bussy. --
+Kuningas haluaa puhutella herra de Saint-Lucia.
+
+-- Hyvä on, -- vastasi kapteeni. -- Siitä ilmoitetaan herra de
+Saint-Lucille.
+
+-- Mutta mitä herra de Saint-Luc parka sitten tekee? -- jatkoi Bussy.
+
+-- Hän leikkii Chicot'in kanssa, armollinen herra, odotellessaan
+kuningasta, joka on mennyt vastaanottosaliin.
+
+-- Sallitteko, että hovipoikani odottelee minua täällä? -- kysyi
+Bussy.
+
+-- Varsin mielelläni, -- vastasi upseeri.
+
+-- Tule sitten sisälle, Jean, -- virkkoi Bussy nuorelle
+seuralaiselleen. Hän osotti muuatta akkunanloukkoa, ja rouva parka
+meni sinne heti kuin kätköön.
+
+Hän oli sinne juuri parahiksi ehtinyt, kun Saint-Luc astui samassa
+sisälle. Kohteliaisuudesta siirtyi herra de Nancey niin kauvas
+huoneen toiseen päähän, ettei hän voinut kuulla mitä puhuttiin.
+
+-- Mitä kuningas taaskin tahtoo minusta? -- kysyi Saint-Luc
+vihaisesti. -- Vai niin, se olettekin te, herra de Bussy.
+
+-- Minä itse, paras Saint-Luc. Mutta ennen kaikkea -- tässä hiljensi
+Bussy ääntään -- kiitos minulle tekemästänne palveluksesta!
+
+-- Ah, -- virkkoi Saint-Luc, -- olihan luonnollista, etten minä
+voisi sallia, että teidän kaltaisenne urhoollinen ylimys tulisi
+salakavalasti murhatuksi. Kuitenkin pidin teitä tällä hetkellä
+kuolleena.
+
+-- Eikä siitä paljo puutukkaan, mutta _ei paljo_ tällaisessa
+tapauksessa merkitse samaa kuin _jotenkin paljo_.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Niin, olen päässyt pälkähästä saamalla kylkeeni aimo miekanpiston,
+jonka kuitenkin, mikäli otaksun, olen tullut koron kanssa
+Schombergille ja d'Epernonille takaisin maksaneeksi. Mitä tulee
+Quélus'een, niin saa hän kiittää kovaa pääkoppaansa. Se oli kovempia,
+mitä milloinkaan olen tavannut.
+
+-- No kertokaapa sitten minullekin seikkailunne; se minua hieman
+lohduttaisi, -- virkkoi Saint-Luc ja haukotteli niin että olisi
+luullut leukojen repeävän.
+
+Siihen ei minulla nyt tällä hetkellä ole aikaa, paras Saint-Luc.
+Sitäpaitsi olen tullut tänne kokonaan toisesta syystä. Teillä on
+täällä luullakseni melkoisen ikävä.
+
+-- Kuninkaallisen ikävä, se olisi oikea sana.
+
+-- No, niinpä voinkin teitä sitten hiukan huvittaa. Hitto vieköön,
+palvelus ansaitsee vastapalveluksen, mikäli ajattelen.
+
+-- Oletpa oikeassa, eikä teidän palveluksenne ole suinkaan
+vähäpätöisempi kuin minun teille tekemäni, sillä voihan kuolla
+ikävään yhtä hyvin kuin miekanpistoonkin. Se käy kyllä hitaammin,
+mutta sitäkin varmemmin.
+
+-- Kreivi parka! -- vastasi Bussy. -- Kuten jo epäilinkin, olette te
+vankina.
+
+-- Niin, siinä määrin kuin sitä yleensä voi olla. Kuningas väittää,
+ettei kukaan muu kuin minä voi häntä huvittaa. Hänen majesteettinsa
+on tosiaankin oikein hyvä. Sillä eilispäivästä asti olen minä
+irvistellyt hänelle paljo pahemmin kuin hänen apinansa ja ollut häntä
+kohtaan hävyttömämpi kuin hänen hovinarrinsa.
+
+-- No, enkö voi tehdä teille mitään palvelusta?
+
+-- Voittepa niinkin, -- virkkoi Saint-Luc, -- voitte mennä minun
+kotiini tai paremmin sanoen marsalkka de Brissac'in luo rauhottamaan
+vaimoani. Hän on tietenkin hyvin levoton minun vuokseni ja pitää
+minun menettelyäni lievimmin sanoen kummallisena.
+
+-- No, mitä pitäisi minun sanoa hänelle?
+
+-- Hitto vieköön, kertokaa hänelle mitä itse olette nähnyt, että minä
+olen vankina enkä pääse pois Louvresta ja että kuningas lakkaamatta
+lörpöttelee minulle ystävyydestään ja hyveistään.
+
+-- No, mitäpä te hänelle vastaatte? -- virkahti Bussy nauraen.
+
+-- Minä vastaan hänelle, että minä olen, kun on kysymys ystävyydestä,
+kiittämätön peto, ja kun tulee kyseeseen hyve, olen minä turmeltunut
+olento, mikä ei kuitenkaan estä häntä jatkamasta ja yhä uudelleen
+huokailemasta: Ah, Saint-Luc, onko sitten hyve pelkkää tyhjää
+sanahelinää? Kun hän on näin sanonut ensin ranskan kielellä, sanoo
+hän sen sitten latinaksi ja toistaa vihdoin kreikaksi.
+
+-- Niin, no mitä tahdotte hänen tekevän? Hän luulee voivansa
+käännyttää teitä. Mutta oliko siinä kaikki, mitä aioitte minulta
+pyytää?
+
+-- Oli. En tiedä, minkä muun palveluksen voisittekaan minulle tehdä.
+
+-- No, niinpä on palvelukseni sitten jo täytetty.
+
+-- Mitä tarkoitatte?
+
+-- Nähkääs, minä arvasin, mitä oli tapahtunut, ja olen jo edeltäpäin
+ilmoittanut siitä rouvallenne.
+
+-- No mitä hän vastasi?
+
+-- Aluksi hän ei ottanut minua uskoakseen, mutta -- lisäsi Bussy ja
+katsahti akkunaan päin -- toivonpa, että hän viimein tulee siitä
+vakuutetuksi. Pyytäkää siis minulta jotain muuta, jotain vaikeata,
+vaikkapa vallan mahdotontakin. Silloinhan olisi hauskaa sitä koettaa.
+
+-- No, rakas Bussyni, minä pyydän teidän sitten muutamain
+silmänräpäysten ajaksi lainaamaan ritari Astolfin siivellisen hevosen
+ja tuomaan sen akkunaani. Minä nousen teidän taaksenne sen selkään,
+ja te lennätätte minut kotiin vaimoni luo. Sitten olette vapaa
+jatkamaan matkaanne mielenne mukaan vaikka kuuhun.
+
+-- Ystäväni, -- virkkoi Bussy, -- olisi paljo yksinkertaisempaa viedä
+tuo hevonen vaimonne luo, niin että hän voisi lentää sen selässä
+tänne.
+
+-- Tännekö?
+
+-- Niin, juuri tänne. Eikö se olisi vieläkin lystillisempää,
+sanokaapas? Sitten teillä ei enää olisi ikävä.
+
+-- Eipä olisikaan, kautta kunniani! minulla on täällä tosiaankin
+hyvin ikävä. Kysykää vain Chicot'ilta. Tästä aamusta alkaen en
+ole sietänyt häntä nähdäkseni, ja kolmasti olen jo käskenyt hänet
+ulos. Se narri siitä niin raivostui, että me olisimme voineet
+kuolla nauruun hänen vihanpurkauksensa nähdessämme, mutta, mitä
+arvellettekaan, minä en edes vetänyt suutani hymyyn. Luulenpa että
+jos vaan tätä olotilaa kauvemmin jatkuu, niin minä joko aivan
+yksinkertaisesti murhaan hänet huvittaakseni itseäni taikka annan
+sitten hänen tappaa itseni.
+
+-- Älkää, piru vieköön, leikitelkö sillä lailla. Tiedättehän, että
+Chicot on varma ampuja. Sitäpaitsi olisi teillä ruumisarkussa
+vieläkin ikävämpi kuin täällä, vai kuinka? Mutta kuulkaapas,
+haluatteko, että lahjoitan teille hovipoikani?
+
+-- Kiitoksia paljo, -- sanoi Saint-Luc -- Minä inhoan hovipoikia.
+Kuningas on antanut minulle luvan haetuttaa tänne kenen tahansa
+palvelijoistani, mutta minä hylkäsin kuninkaan kohteliaan tarjouksen.
+Tarjotkaa hänet kuninkaalle, joka parhaallaan valikoipi itselleen
+uutta palvelusväkeä. Mitä minuun itseeni tulee, niin en tästälähin
+salli kenenkään muun palvelevan itseäni kuin naisten.
+
+-- Ah, -- intti Bussy vastaan. -- Sopisihan nyt ainakin koettaa.
+
+-- Bussy, -- vastasi Saint-Luc kiihottuneena, -- ette menettele
+ystävällisesti tehdessänne minusta pilaa tällä tavalla.
+
+-- Mutta kun minä sanon tietäväni, mitä teiltä puuttuu.
+
+-- Ei, ei, tuhat kertaa ei!
+
+-- Halloo, poika, tule tänne!
+
+-- Hiisi vieköön! -- huudahti Saint-Luc yhä vihassaan kiihtyen.
+
+Hovipoika riensi punehtuneena piilopaikastaan esiin.
+
+-- Oo! Mitä tämä on? -- mutisi Saint-Luc vallan nolostuneena,
+tunnettuaan Jeannen.
+
+-- No? -- kysyi Bussy. -- Lähetänkö hänet nyt pois.
+
+-- Ei, ei! -- huudahti Saint-Luc. -- Ah, Bussy, Bussy, nyt se olenkin
+minä, joka jään teille ikuisen ystävyyden velkaa.
+
+-- Te tiedätte, Saint-Luc, että teidän ääntänne eivät syrjäiset
+kuule; mutta muistakaa, että teidät kyllä nähdään.
+
+-- Se on totta, -- vastasi Saint-Luc ja vetäytyi taaksepäin.
+
+Herra de Nancey, oudoksuen Saint-Luc'in liian ilmeikkäitä eleitä ja
+kasvonpiirteitä, alkoi tosiaankin tarkata keskustelua, kun äkisti
+kuninkaan vastaanottohuoneesta kuuluva melu käänsi hänen huomionsa
+puoleensa.
+
+-- Ah! -- huudahti hän. -- Kuningas varmaankin riitelee jonkun kanssa!
+
+-- Niinpä todellakin luulen, -- vastasi Bussy ja oli olevinaan
+levoton. -- Koskisikohan se ehkä Anjoun herttuaa, jonka kanssa minä
+tulin tänne?
+
+Vartiotapitävä kapteeni vei nyt kätensä miekankahvaan ja riensi
+kalleriaan, josta tosiaankin kuului verrattain ankaraa riitelemistä.
+
+-- Sanokaapa nyt, enkö järjestänyt asioita hyvin? -- virkkoi
+Bussy Saint-Luc'ille. -- Tuolla ovat Anjoun herttua ja kuningas
+tukkanuottasilla keskenään, ja koska se epäilemättä on mitä maukkain
+huvinäytelmä, niin kiiruhdan minä sinne, jottei se jäisi minulta
+näkemättä. Käyttäkää te sill'aikaa tilaisuutta hyväksenne, ei
+paetaksenne, se ei maksaisi vaivaa, sillä kuningas saisi teidät
+kuitenkin pian käsiinsä, vaan viedäksenne varmaan talteen tämän
+hovipojan, jonka minä nyt luovutan teille. Käykö päinsä kätkeä hänet
+johonkin?
+
+-- Käy, hitto soikoon. Sitäpaitsi, ellei se mielellään kävisi päinsä,
+niin täytyy sen väkisin käydä päinsä. Mutta onneksi olen minä
+olevinani sairas ja pysyn hyvin siivosti kamarissani.
+
+-- Niinpä jääkää siis hyvästi, Saint-Luc, ja te, hyvä rouva,
+muistakaa minuakin esirukouksissanne!
+
+Tyytyväisenä siihen, että oli saanut tehdyksi Henrik III:lle
+tällaisen kepposen, läksi Bussy hyvin iloisena vastaanottohuoneesta
+ja riensi kalleriaan, jossa kuningas, vihasta punottaen, koetti
+raivostuneelle Anjoun herttualle todistella, että juuri Bussy itse
+oli ollutkin päällehyökkääjänä tuossa yöllisessä kahakassa.
+
+-- Minä vannon ja vakuutan, sire, -- huusi Anjoun herttua, -- että
+d'Epernon, Schomberg, Maugiron, d'O ja Quélus väijyivät häntä
+Tournellesin hotellin luona.
+
+-- Kuka sen on teille sanonut?
+
+-- Olen nähnyt sen itse, sire, omilla silmilläni.
+
+-- Pimeässäkin? Yöhän oli sysimusta.
+
+-- Niinpä en tuntenutkaan heitä kasvoistaan.
+
+-- Mistä sitten? Olkapäistä ehkä?
+
+-- Ei, sire, äänestä.
+
+-- Ne siis puhuttelivat teitä?
+
+-- Tekivätpä vielä enemmänkin: luulivat minua Bussyksi ja hyökkäsivät
+kimppuuni.
+
+-- Teidänkö kimppuunne?
+
+-- Juuri minun.
+
+-- Entä mitä teillä tekemistä oli Porte Saint-Antoinen luona?
+
+-- Mitä se teihin koskee?
+
+-- Haluan sen tietää. Olen utelias tänä päivänä.
+
+-- Olin matkalla Manassen luo.
+
+-- Manassen, senkö juutalaisen?
+
+-- Niin, tehän tavallisesti käytte Ruggieri-nimisen ennustajan luona.
+
+-- Käyn, missä haluan; minä olen kuningas, minä.
+
+-- Tuollainen on kiertelevän vastauksen antamista.
+
+-- Muuten, -- jatkoi kuningas --, olenkin se minä, joka tässä saan
+sanoa. Bussy on heittänyt kaksintaisteluhansikkaansa ja se tapahtui
+Saint-Luc'in tanssiaisissa.
+
+-- Bussyko siis olisi vaatinut viiden henkilön samalla kertaa
+kanssaan taisteluun! Ei, suokaa anteeksi, sire. Bussy on urhoollinen,
+mutta ei kuitenkaan mikään hullu.
+
+-- Mutta, helkkari vieköön, kun minä kerran sanon, että itse kuulin
+haasteen! Sitäpaitsi hän sellaiseen kyenneekin, koska hän, kaikista
+teidän selityksistänne huolimatta, on haavottanut Schombergia
+reiteen, d'Epernonia käsivarteen ja oli ollut vähällä lyödä
+kuoliaaksi Quéluksen.
+
+-- Vai niin, todellako? -- virkkoi herttua. -- Siitä hän ei ole
+maininnut mitään. Minäpä lausun siitä hänelle tunnustukseni.
+
+-- Mutta minä, -- huomautti kuningas --, en aio ollakaan kohtelias,
+vaan aion päinvastoin rangaista tuota taistelupukaria muille
+varoitukseksi.
+
+-- Ja minä, -- lausui nyt herttua --, minä, jota teidän ystävänne
+ahdistelevat, haluaisin tietää, olenko minä teidän veljenne vaiko en,
+ja löytyykö koko Ranskassa, teidän majesteettianne lukuunottamatta,
+ainoatakaan ihmistä, joka rohkenee katsoa minua kasvoihin luomatta
+katsettaan alas kunnioituksesta tai pelosta.
+
+Nyt astui Bussy esille.
+
+-- Sire, -- lausui hän, -- suvainnette vastaanottaa minun alamaisen
+tervehdykseni.
+
+-- No, kas siinä hän onkin! huudahti Henrik.
+
+-- Minusta tuntui, sire, siltä, että te suvaitsitte puhua minusta, --
+virkkoi Bussy.
+
+-- Kyllä, -- vastasi kuningas, -- oli oikein hyvä, että tulitte.
+Minun mielestäni teidän ulkomuotonne todistaa sitä, että voitte
+hyvin, huolimatta siitä, että minulle on väitetty teidän olevan
+sairaan.
+
+-- Suonen iskeminen puhdistaa ihoa, sire, -- vastasi Bussy.
+Senpävuoksi minun siis täytyy näyttääkin terveeltä.
+
+-- No, koska teitä on haavotettu ja pahoinpidelty, niin vedotkaa
+tuomioistuimeen, herra de Bussy, ja minä lupaan, että teille tullaan
+osottamaan oikeutta.
+
+-- Anteeksi, sire, -- väitti Bussy vastaan, -- minua ei ole
+haavotettu eikä lyöty eikä minulla ole mitään valittamista.
+
+Henrik katseli kummastuneena Anjoun herttuaa.
+
+-- Luullakseni te väititte niin, -- sanoi kuningas.
+
+-- Bussy on saanut miekanpiston, vastasi Anjoun herttua.
+
+-- Onko se totta? -- kysyi kuningas Bussyn puoleen kääntyen.
+
+-- Tietysti sen pitää olla totta, teidän majesteettinne, kun
+teidän veljenne kerran niin sanoo, -- vastasi Bussy. -- Ensimäinen
+kuninkaallinen prinssi ei voi valehdella.
+
+-- Ja vaikka te olette saanutkin miekanpiston, -- jatkoi Henrik, --
+niin ettekö kuitenkaan aio valittaa?
+
+-- Minä en valittaisi, sire, muuten kuin siinä tapauksessa, että
+minulta hakattaisiin poikki oikea käsi, mikä saisi aikaan sen, etten
+itse kykenisi kostamaan. Vaikkakin, -- lisäsi tuo jäykkäniskainen
+taistelupukari, -- toivon pahimmassa tapauksessa voivani tehdä sen
+vasemmalla kädellä.
+
+-- Häpeämätön! -- mutisi Henrik.
+
+-- Sire, -- virkkoi Anjoun herttua, -- te puhuitte juuri äsken
+oikeudesta. Hyvä on! Antakaa sitten oikeutta, me emme halua mitään
+sen enempää. Määrätkää tutkimus toimeenpantavaksi, niin että saadaan
+selville, kuka on järjestänyt salaväijytyksen ja suunnitellut
+murhayrityksen.
+
+Henrik punastui.
+
+-- Ei, -- vastasi hän. -- Tällä kertaa tahdon mieluummin olla
+tietämättä, ketä lurjukset ovat, ja antaa niille kaikille
+anteeksiannon. Sen sijaan vaadin, että näiden kiihkeitten vihamiesten
+on solmittava rauha keskenään, ja minä olen pahoillani siitä,
+että Schomberg ja d'Epernon haavainsa vuoksi eivät ole nyt täällä
+saapuvilla. Kuulkaapas, Anjoun herttua, kuka minun ystävistäni oli
+teidän käsityksenne mukaan kiivain? Teidän pitäisi olla helppo tähän
+vastata, koska te kerran väitätte nähneenne heidät.
+
+-- Sire, -- vastasi herttua, -- se oli Quélus.
+
+-- Se on kyllä totta, -- vastasi Quélus, -- minä en sitä kiellä.
+Teidän korkeutenne on aivan oikeassa.
+
+-- Hyvä on, -- jatkoi nyt Henrik. -- Herra de Bussyn ja herra de
+Quélus'en on nyt kaikkien nimessä tehtävä sovinto.
+
+-- Mitä sillä tarkoitatte, sire? -- kysyi Quélus.
+
+-- Minä tahdon, että te heti paikalla syleilette toisianne minun
+läsnäollessani.
+
+Quélus rypisti kulmakarvojaan.
+
+-- Mitä, signor, -- virkkoi Bussy, kääntyen Quélus'en puoleen ja
+matkien italialaisen Pantalonin eleitä. -- Ettekö tahdo suoda minulle
+sitä kunniaa?
+
+Tämä käänne tuli niin odottamatta ja Bussy näytteli osansa niin
+hyvin, että kuningas itsekin alkoi nauraa.
+
+-- Kas niin, hyvä herra, se on kuninkaan tahto, -- jatkoi Bussy.
+
+Näin sanoen kietoi hän käsivartensa Quélus'en kaulaan.
+
+-- Toivon, ettei tämä merkitse mitään, -- kuiskasi Quélus Bussylle.
+
+-- Olkaa huoletta, -- kuiskasi jälkimäinen vastaukseksi. -- Me kyllä
+vielä jonakin kauniina päivänä tapaamme toisemme.
+
+Harmista punaisena vetäytyi Quélus takaisin, mutta Bussy pyörähti
+kantapäillään ja läksi audienssisalista, hankittuaan siellä tällä
+syleilemisellään itselleen verivihollisen.
+
+
+
+
+7.
+
+Miten kuningas vietti illan.
+
+
+Tämän kohtauksen jälkeen, joka oli alkanut traagillisesti ja
+päättynyt koomillisesti ja josta huhu pian levisi yli koko kaupungin,
+siirtyi kuningas harmistuneena huoneisiinsa. Chicot seurasi hänen
+mukanaan ja pyysi illallista.
+
+-- Minulla ei ole nälkä, -- vastasi kuningas lyhyesti ja meni
+sänkykamariinsa.
+
+-- Se on mahdollista, -- vastasi Chicot, -- mutta niinpä olenkin minä
+sitä enemmän nälissäni.
+
+Kuningas ei ollut Chicot'in sanoja kuulevinaankaan. Hän näytti olevan
+aikeissa mennä Saint-Luc'in huoneeseen, joka vain ohuen lautaseinän
+kautta oli erotettuna hänen huoneestaan.
+
+-- Varro täällä, narri. Minä tulen pian takaisin, -- sanoi hän.
+
+-- Älä pidä kiirettä, poikani, -- virkkoi Chicot, -- älähän toki
+pidä kiirettä. Kuitenkin toivon itsekin, -- jatkoi hän itsekseen,
+kun näki kuninkaan menneen tiehensä, että annat minulle hiukan aikaa
+järjestääkseni sinulle pienen yllätyksen.
+
+Chicot kutsui nyt palvelijan sisälle.
+
+-- Kuningas on muuttanut mielipidettään, -- sanoi narri. Hän tahtoo
+hyvän illallisen itselleen ja Saint-Luc'ille. Erityisesti hän on
+määrännyt, että viiniä ei saa puuttua.
+
+Palvelija riensi täyttämään Chicotin antamia määräyksiä, eikä voinut
+epäilläkään, etteivät ne olisi olleet kuninkaan omia.
+
+Henrik oli, kuten sanottu, mennyt Saint Luc'in luo. Tämä taas,
+saatuaan jo edeltäpäin tiedon majesteetin tulosta, oli pannut
+maata ja antanut erään vanhan palvelijan ryhtyä lukemaan itselleen
+rukouksia. Palvelija oli seurannut Saint-Luc'ia Louvreen ja joutunut
+sinne vangiksi samoinkuin isäntänsäkin. Kauvempana eräässä nurkassa
+istui syvään uneen vaipuneena Bussyn sinne tuoma nuori hovipoika.
+
+Kerran vain vilkaistuaan huomasi kuningas kaikki tämän.
+
+-- Kuka tuo nuorukainen on? -- kysyi hän levottomasti.
+
+-- Teidän majesteettinnehan on antanut minulle luvan kutsua tänne
+jonkin hovipojistani.
+
+-- Ahaa! No, kuinka sinun laitasi nyt on?
+
+-- Sire, minussa on kovaa kuumetta, -- vastasi Saint-Luc.
+
+-- Niin, oletpa tosiaankin aivan tulipunainen kasvoiltasi, poikaseni,
+-- jatkoi kuningas. -- Annappa kun koettelen sydämenlyöntiäsi.
+Tiedät, että minussa on hiukan lääkärin vikaa.
+
+Saint-Luc ojensi kätensä. Hän oli silminnähtävästi huonolla tuulella.
+
+-- Sydämenlyönti on todellakin kovin epätasaista, virkkoi kuningas.
+-- Minä haetan tänne henkilääkärini ja valvon itse sinun luonasi.
+
+-- Sire, sitä en minä voisi milloinkaan sallia.
+
+-- Minä annan laittaa vuoteen itselleni tänne sinun kamariisi,
+Saint-Luc. Me puhelemme koko yön. Minulla olisi tuhansia asioita
+kerr...
+
+-- Ah! -- keskeytti hänet Saint-Luc epätoivoissaan. -- Te sanotte
+olevanne lääkäri, sire, ja olevanne minun ystäväni, ja kuitenkin
+tahtoisitte estää minua nukkumasta. Onpa teillä, sire, lääkärinä
+totta tosiaankin hyvin omituinen tapa kohdella potilaitanne, ja
+ystävänä yhtä omituinen tapa kohdella ystäviänne.
+
+-- Mutta haluatko sitten olla ihan yksin, niin sairas kuin oletkin?
+
+-- Sire, minullahan on hovipoikani Jean.
+
+-- Mutta hänhän nukkuu?
+
+-- Juuri sillä tavoin tahdonkin itseäni vartioitavan; sillä silloin
+ne eivät estä minua nukkumasta.
+
+-- Salli siis minun valvoa edes samoin kuin hänkin. Minä en tule
+puhuttelemaan sinua muulloin kuin valveilla ollessasi.
+
+-- Sire, minua on hyvin vaikea saada hereille, ja jokaisen täytyy
+olla hyvin tottunut minuun voidakseen antaa minulle anteeksi kaikki
+ne hullutukset, joita minä latelen suustani, ennenkuin pääsen
+täydellisesti hereille.
+
+-- No, tee sitten kuten haluat, mutta tule nyt ainakin hetkeksi minun
+luokseni.
+
+-- Olkoon menneeksi, sire, mutta minä sanon jo edeltäkäsin, että
+minusta tulee mahdollisimman huono hovimies, sillä minä olen niin
+uninen, että voin nuuskahtaa mihin tahansa.
+
+-- Sinä saat haukotella niin paljo kuin haluat.
+
+-- Miten paljo te kiusaattekin, sire, vaikka teillä on niin monta
+muuta ystävää!
+
+-- Nepä ovatkin nykyisin ihanassa tilassa! Bussy on löylyttänyt niitä
+kelpo lailla. Schomberg on saanut miekanpiston reiteensä, d'Epernon
+ranteeseensa, Quélus on vieläkin tuperruksissa eilen saamastaan
+iskusta ja tämänpäiväisestä syleilystä. Vielä ovat jälellä d'O, joka
+ikävystyttää minut kuoliaaksi, ja Maugiron, joka tiuskuilee minulle.
+Kas niin, herätä nyt tuo passarikunttura, niin että hän voi auttaa
+yöviittaa, yllesi.
+
+-- Jos teidän majesteettinne tahtoo olla armollinen ja jättää minut
+yksikseni, niin olen minä viiden minuutin kuluttua teidän luonanne.
+
+-- Olkoon sitten niin. Voit sillävälin muistutella mielessäsi
+joitakin hupaisia juttuja, joille saamme nauraa.
+
+Tämän jälkeen meni kuningas, joka näin oli osaksi saanut tahtonsa
+läpi ajetuksi, vähemmän tyytymättömänä huoneeseensa.
+
+Ovi oli parahiksi sulkeutunut hänen mentyään, kun hovipoika äkkiä
+hyppäsi ylös tuoliltaan.
+
+-- Ah, Saint-Luc! -- huusi hän. -- Vieläkö nytkin jätät minut? Voi,
+jumalani, tätä tuskaa! Minä kuolen kauhusta, jos vaan havaitaan,
+että...
+
+-- Rakas Jeanne, -- keskeytti Saint-Luc ja osotti vanhaa palvelijaa,
+-- Gaspard on täällä. Hän suojelee sinua kaikilta vaaroilta.
+
+-- Kenties on parasta, että minä menen tieheni, -- virkkoi nuori
+rouva punastuen.
+
+-- Jos välttämättä niin tahdot, Jeanne, -- vastasi Saint-Luc
+murheellisena, -- niin annan saattaa sinut takaisin Montmorencyn
+hotelliin, sillä ulosmenokielto koskee ainoastaan minua. Mutta jos
+olet yhtä hyvä kuin olet kaunis ja jos vähänkään säälit Saint-Luc
+parkaa, niin voisit odottaa häntä hetkisen. Minä tulen olemaan niin
+lopen sairas, että kuningas aivan pian väsyy niin ikävään seuraan ja
+ihan varmaan lähettää minut pois.
+
+Jeanne loi katseensa alas.
+
+-- Mene sitten, -- virkkoi hän, -- niin minä odottelen. Mutta minä
+sanon niinkuin kuningas, että älä viivy kauvan.
+
+-- Jeanne, minun rakas Jeanneni, -- sanoi Saint-Luc. -- Luota siihen,
+että minä palaan mahdollisimman pian takaisin sinun luoksesi.
+Sitäpaitsi olen saanut erään ajatuksen, jonka palattuani kerron
+sinulle.
+
+-- Antaako se ajatus sinulle vapautesi takaisin?
+
+-- Minä toivon sitä.
+
+-- Mene sitten, ystäväni.
+
+-- Gaspard, -- jatkoi Saint-Luc, -- katso perään, ettei kukaan saa
+tulla tänne sisälle, sulje ovi neljännestunnin kuluttua ja lähetä
+avain minulle kuninkaan luo. Mene sitten kotipalatsiini sanomaan,
+ettei kenenkään tarvitse olla levoton kreivittären tähden, äläkä
+palaa takaisin ennenkuin huomisaamuna.
+
+Gaspard lupasi täyttää nämä määräykset.
+
+Saint-Luc puserti vaimonsa kättä ja riensi sitten Henrikin luo, joka
+jo oli alkanut käydä kärsimättömäksi.
+
+Yksin jäätyään Jeanne levottomana mietti keinoja, miten selvitä tästä
+tukalasta asemasta.
+
+Kun Saint-Luc astui kuninkaan huoneeseen, tuoksahti häntä vastaan
+niiden kukkien synnyttämä väkevä lemu, joita Henrik aivan
+sananmukaisesti jaloillaan tallasi. Kylmästä vuodenajasta huolimatta
+näkyi siellä ruusuja, jasmiineja, orvokkeja ja neilikoita, ja niistä
+muodostui pehmeä ja lemuava matto tuon turhamielisen kuninkaan
+jalkojen alle.
+
+Kattoa koristivat mitä kauneimmat maalaukset, ja huoneessa oli, kuten
+ennemmin on sanottu, kaksi sänkyä, toinen niistä tavattoman suuri.
+Tämän sängyn ympärillä oli kullasta ja silkistä kudottu verho, johon
+oli maalattu mytologisia kuvia ja Ceneuksen historiaa kuvailevia
+tapahtumia, Ceneuksen, joka väliin oli mies, väliin nainen.
+
+Akkunain uutimet olivat samaa vaatetta kuin sänkyverhokin. Katosta
+riippui kullattu, hopeainen lamppu kultaketjuissaan, ja siinä paloi
+öljyä, josta levisi huoneeseen mitä suloisin tuoksu. Sängyn oikealla
+sivulla seisoi kultainen satiiri, pitäen kädessään kynttiläjalkaa,
+jossa paloi neljä paksua, ruusunväristä, hajuvesillä höystettyä
+vahakynttilää. Niistä, samoinkuin lampustakin, levisi riittävästi
+valoa tähän avaraan huoneeseen.
+
+Kuningas istui ebenholtsinojatuolissaan. Hänen paljaat jalkansa
+lepäsivät kukkien päällä joita oli siroteltu matolle, ja polviensa
+päällä hän piteli seitsemää tai kahdeksaa espanjalaisrotuista
+koiranpenikkaa. Kaksi kamaripalvelijaa kähersi ja kampasi parhaallaan
+hänen hiuksiaan, viiksiään ja ohutta, pörröistä partaansa.
+
+Kolmas voiteli kuninkaan kasvoja punaisella, hyvänhajuisella
+seoksella. Ja silmät ummessa sekä indialaisen jumalan vakavuudella ja
+majesteetillisuudella antoi kuningas palvelijainsa toimittaa tämän
+iltapuhdistuksen.
+
+-- Saint-Luc, -- kysyi hän kärsimättömästi, -- missä on Saint-Luc?
+
+Siinä samassa Saint-Luc astuikin sisälle. Chicot tarttui hänen
+käteensä ja saattoi hänet kuninkaan luo sanoen:
+
+-- Kas tässä on ystävä Saint-Luc. Käske nyt hänenkin hankauttamaan
+itseään tuolla iskoksella, sillä muuten hän haisee sinusta pahalle,
+sinusta, joka itse haiset niin hyvälle, taikka sitten sinä haiset
+liian hyvälle hänestä, joka itse ei haise millekään. Mutta joutuin
+tänne voide ja kammat! Minäkin haluan koettaa, miltä se maistuu.
+
+-- Chicot, -- vastasi kuningas, -- sinun ihosi on niin karkea, että
+se kuluttaisi kaikki minun pumadani, jotka parahiksi itselleni
+riittävät, ja sinun tukkasi on sellainen, että se särkisi rikki minun
+kampani.
+
+-- Minun ihoni on käynyt karkeaksi sinun palveluksessasi, sinä
+kiittämätön ruhtinas, ja minun hiukseni ovat jäykistyneet siitä että
+sinä ikävystytät minua siinä määrin, että ne itsestään nousevat
+pystyyn. Mutta jos sinä kiellät voitelun minun ulkonaiselta
+ihmiseltäni, niin sitä pahempi, enpä sanokaan enää mitään, poikani.
+
+Henrik kohautti olkapäitään, ikäänkuin ollakseen ylen vähän narrin
+pilasta huvitettu.
+
+-- Älä häiritse minua lörpötyksilläsi, -- virkkoi hän. Sitten hän
+kääntyi Saint-Luc'in puoleen ja kysyi:
+
+-- No, poikaseni, miten on pääsi laita?
+
+Saint-Luc vei käden otsalleen ja huokasi.
+
+-- Voitko ajatella, -- jatkoi Henrik, -- että olen nähnyt
+tuon Amboisen Bussyn. Ai, sinähän poltat minut! -- huusi hän
+kamaripalvelijalleen.
+
+Tämä lankesi hämmästyen polvilleen.
+
+-- Amboisen Bussyn? -- toisti Saint-Luc levottomana.
+
+-- Niin, -- jatkoi kuningas. -- Mutta ajattele, että niitä typeriä
+lurjuksia oli viisi eivätkä kuitenkaan saavuttaneet tarkoitustaan.
+He sietäisivät tulla telotetuiksi. Jos sinä, Saint-Luc, olisit ollut
+mukana, niin luuletko, että olisit onnistunut paremmin?
+
+-- On mahdollista, etten minä olisi ollut tovereitani onnellisempi,
+-- vastasi Saint-Luc.
+
+-- Äh, mitä sinä lörpöttelet! Minä löisin tuhannen ecun vedon siitä,
+että sinä satuttaisit Bussyn kymmenen kertaa sill'aikaa kun hän saa
+sattumaan vain kuusi kertaa. Huomenna tahdomme koettaa. Miekkailetko
+usein.
+
+-- Kyllä, minä harjoittelen itseäni melkein joka päivä, kun vaan voin
+hyvin, mutta sairaana en kelpaa mihinkään.
+
+-- Kuinka monesti sait minuun viime kerralla sattumaan?
+
+-- Tarkoitan, että olimme suunnilleen tasaväkisiä.
+
+-- Niin, mutta minä miekkailen paremmin kuin Bussy. Ole hyvä
+äläkä revi minulta viiksiäni irti! -- huusi Henrik toiselle
+kamaripalvelijalleen.
+
+Tämäkin lankesi polvilleen.
+
+-- Sire, -- sanoi Saint-Luc, -- neuvokaa minulle jokin lääke
+sydämenahdistusta vastaan.
+
+-- Täytyy syödä, -- vastasi kuningas.
+
+-- Olet oikeassa, valoisilainen, -- lausui Chicot, -- ja kun minulla
+on sydän- tai vatsatauti ja kun en tiedä, kumpaako lajia se on, niin
+seuraan sinun neuvoasi.
+
+Samalla kuului kummallista ääntelemistä, niinkuin apinan leukain
+lätinää tämän syödessä.
+
+Kuningas kääntyi häneen päin ja näki, miten Chicot oli syönyt jo
+miltei kokonaan sen kahdelle hengelle tuodun aterian, jonka tämä
+kuninkaan nimessä oli tilannut.
+
+-- Mitä hiivattia sinä teet, Chicot? -- kysyi kuningas.
+
+-- Minä voitelen itseäni sisäpuolelta, -- vastasi Chicot, -- koska en
+saa tehdä sitä ulkonaisesti.
+
+-- Ah, sitä lurjusta! -- huusi Henrik ja teki niin kiivaan liikkeen
+päällään, että kamaripalvelijan pumadan tuhrimat sormet tunkeutuivat
+kuninkaan suuhun.
+
+-- Syö, poikani! -- sanoi Chicot vakavasti. -- Minä en ole niin
+tyrannillinen kuin sinä, vaan sallin mielelläni, että sinä voitelet
+itseäsi, kuten haluat, sekä sisä- että ulkopuolisesti.
+
+-- Sinä tukahdutat minut! -- kiljui kuningas vihastuneena
+kamaripalvelijalleen, joka polvistui samaten kuin toisetkin.
+
+-- Mene noutamaan vartiota pitävää kapteenia! -- huusi Henrik, --
+mene heti!
+
+-- Mitä on kapteenilla täällä tekemistä, poikani? -- kysyi Chicot ja
+maiskautteli suutaan.
+
+-- Hänen on tultava lävistämään sinut miekallaan, ja niin laiha kuin
+ruumiisi onkin, paistatetaan se minun koiraini ruuaksi.
+
+Chicot nousi ylös ja huusi:
+
+-- Chicot'in lihaa sinun koirillesi! Aatelismies paistiksi
+rakkiloillesi! Antakaa hänen tulla, tuon kapteenin, niin saammepahan
+nähdä, poikani!
+
+Näin sanoen veti narri esiin pitkän miekkansa ja teki niin
+hullunkurisia hyökkäyksiä kamaripalvelijoita vastaan, että kuningas
+ei saattanut olla nauramatta.
+
+-- Minulla on nälkä, -- sanoi kuningas vaikeroivalla äänellä, -- ja
+tuo lurjus on syönyt minulta kaikki.
+
+-- Kas miten sinä olet oikullinen, Henrik! -- virkkoi Chicot. -- Minä
+tarjosin sinulle illallista, mutta sinä et sitä halunnut. Sinulle
+on kuitenkin vielä hiukan lihanlientä jälellä. Minä olen ravittu ja
+menen nyt maata.
+
+-- Minäkin menen tieheni, -- sanoi Saint-Luc. -- Sillä jos minä
+täällä vielä istun, pettää minun kunnioitukseni kuningastani kohtaan.
+Minä saan ihan varmaan kuumekohtauksen, sillä minä tunnen ankaraa
+puistatusta.
+
+-- Ota sitten nämä mukaasi, -- lausui kuningas ja ojensi
+Saint-Luc'ille muutamia koiristaan.
+
+-- Mitä minun on näille tehtävä, sire?
+
+-- Aseta ne viereesi sänkyyn, ne vetävät sinusta taudin itseensä.
+
+-- Minä kiitän, sire, -- vastasi Saint-Luc ja asetti ne takaisin
+koriin, -- en luota lääkkeisiin.
+
+Senjälkeen hän kumarsi kuninkaalle ja poistui huoneesta. Chicot oli
+myöskin poistunut. Kamaripalvelijat panivat nyt kuninkaan kasvoille
+hienon liinaisen naamarin, joka oli voideltu hyvänhajuisella
+pumadalla. Sitten pukivat he hänen ylleen ruusunpunaisesta silkistä
+ommellun yöryijyn, pumpuleilla täytetyn. Kun se oli tehty, ojensivat
+he hänelle parin mitä hienoimpia nahkaisia hansikkaita. Nämä
+hansikkaat ulottuivat aina kyynärpäihin saakka, ja nekin olivat
+öljyllä ja hajuvesillä voidellut.
+
+Kun nämä kuninkaallisen pukemistaidon salaisuudet oli saatu
+selvitetyiksi, tarjottiin kuninkaalle lihanlientä kultakupista, mutta
+ennenkuin hän vei kupin huulilleen, kaatoi hän siitä puolet erääseen
+toiseen kuppiin ja käski sen viedä Saint-Luc'ille.
+
+Sitten tuli Meidän Herramme vuoro, joka tänä iltana, nähtävästikin
+Henrikin suuren hajamielisyyden vuoksi, sai verrattain huolimattoman
+kohtelun osakseen. Sillä kuningas luki vain yhden ainoan rukouksen
+eikä pyhään helminauhaansa edes koskenutkaan. Senjälkeen hän nousi
+lämmitettyyn sänkyynsä.
+
+Päästyään viimein oikein kunnolleen noiden lukemattomien tyynyjen
+väliin, käski hän ottamaan kukat pois ja avaamaan akkunan minuutin
+ajaksi ilmanvaihdon vuoksi, minkä jälkeen marmoriuuniin sytytettiin
+palamaan suuri viiniköynnöksistä kyhätty takka, joka leimahti
+hetkisen kuin meteori, mutta ehti kuitenkin ennen sammumistaan
+levittää miellyttävää lämpöä huoneeseen.
+
+Sitten sulki kamaripalvelija sängyn uutimet ja laski sisälle
+kuninkaan mielikoiran Narcissuksen, joka yhdellä loikkauksella
+hyppäsi sänkyyn, käännähteli muutaman kerran ja asettautui sitten
+makaamaan herransa jalkoihin.
+
+Lopuksi sammutettiin kynttilät ja niiden sijaan sytytettiin heikosti
+valaiseva yölamppu palamaan, jonka jälkeen sekin kamaripalvelija,
+jonka tehtävänä nämä viimeksimainitut askareet olivat olleet,
+varpaisillaan poistui huoneesta.
+
+Ja huolettomampana, tyytyväisempänä ja uneliaampana kuin hänen
+valtakuntansa toimettomat munkit ei Ranskan kuningas viitsinyt
+muistaa edes sitä, että Ranskan valtakunta oli olemassa, sillä
+muutaman minuutin kuluttua hän nukkui.
+
+Puoli tuntia myöhemmin näkivät ne, jotka vielä kallerioissa
+valvoivat ja jotka saattoivat nähdä kuninkaan akkunaan, miten
+kuninkaallinen lamppu vihoviimein kokonaan sammui ja kuun hopeaiset
+säteet punertavan valon sijaan siihen lankesivat. Luonnollisestikin
+he ajattelivat, että hänen majesteettinsa nukkui. Kaikellainen
+melu linnan sisä- ja ulkopuolella oli lakannut, ja kaikki oli niin
+äänetöntä, että olisi voinut kuulla yökön siipien suhinan Louvren
+pimeissä käytävissä.
+
+
+
+
+8.
+
+Kuninkaan kääntymys.
+
+
+Kun kaksi tuntia oli tätä syvää hiljaisuutta kestänyt, kuului
+yht'äkkiä kauhea huuto kuninkaan makuuhuoneesta. Vielä kuului jokin
+raskas esine putoavan ja helinä, kuin olisi jokin posliiniastia
+mennyt rikki. Siihen tuli vielä lisäksi levottomain askelten ääniä,
+minkä jälkeen kuului uudelleen huutoa ja koirain haukuntaa.
+
+Heti on valot sytytetty, miekkoja vedetään esiin, ja unisten
+vartijain askeleet kumahtelivat pitkissä käytävissä.
+
+-- Aseisiin! huudetaan joka taholta. -- Aseisiin! Kuningas huutaa;
+rientäkää kuninkaan luo!
+
+Ja kilpaillen siitä, kuka ensin ehtisi, syöksähtävät siinä
+samassa sisälle kaartinkapteeni, sveitsiläisen kaartin översti,
+hovipalvelusväki ja sotilaat, niin että kuninkaan huoneessa tuossa
+tuokiossa loimuaa ainakin parikymmentä tulisoihtua.
+
+Muutaman kumoonkaatuneen nojatuolin ja särkyneitten posliinikuppien
+vieressä ja sen huiskinhaiskin heitellyn sängyn etupuolella, josta
+peite ja lakana olivat pudonneet lattialle, seisoi Henrik omituisessa
+yöpuvussaan naurettavana, kalpeana, hiukset pystyssä ja silmät
+tuijottavina. Hänen oikea kätensä oli ojossa ja se vapisi kuten
+tuulen heiluttelema lehti. Vasenta kättään hän suonenvedontapaisesti
+piteli sen miekan kahvassa, johon koneellisesti oli sattunut
+tarttumaan. Yhtä levottomana kuin herransakin seisoi koira ulvoen
+hänen jalkainsa juuressa.
+
+Kuningas näytti kauhusta vallan mykistyneeltä, eikä ainoakaan hänen
+ympärillään olevista rohjennut tätä äänettömyyttä häiritä, vaan
+kaikki katselivat levottomina toisiinsa ja tuskaisina vartoivat
+selitystä. Puoleksipuettuna ja väljään kappaan kietoutuneena riensi
+nuori, vaaleakutrinen kuningatar, Lothringin Lovisa, tuo lempeä ja
+herttainen olento, joka eli pyhimyksen elämää, puolisonsa huudosta
+kauhistuneena sisälle.
+
+-- Voi hyvä jumala, sire, -- huusi hän, vavisten vielä enemmän kuin
+muut, -- mitä on teidän majesteetillenne tapahtunut?... Teidän
+huutonne on kuulunut minun huoneisiini saakka, ja minä olen rientänyt
+tänne kuulemaan, mitä on tapahtunut.
+
+-- Ei mitään... ei mitään, -- sammalsi kuningas liikuttamattakaan
+tuijottavia silmiään, jotka näyttivät kuin ilmasta hakevan jotain
+kaikille muille näkymätöntä esinettä.
+
+-- Mutta teidän majesteettinne on huutanut, -- jatkoi kuningatar. --
+Voiko ehkä teidän majesteettinne pahoin?
+
+Kauhu Henrikin kasvoilla oli niin ilmeinen, että se vähitellen
+tarttui kaikkiin läsnäolijoihin. Kuningasta tarkastettiin, jotta
+saataisiin varmuus siitä, ettei häneen ollut sattunut salamanisku tai
+ettei mikään käärme ollut häntä purrut.
+
+-- Ah, sire! huudahti kuningatar. -- Älkää, jumalan tähden, jättäkö
+meitä tällaiseen levottomuudentilaan, tällaiseen ahdistukseen!
+Haluatteko lääkäriä, sire?
+
+-- Lääkäriä? -- toisti kuningas entisellä kamalalla äänellään. -- Ei,
+ei mitään lääkäriä, vaan rippi-isää! Ruumis ei ole sairas, vaan sielu.
+
+Nyt alettiin tutkia oveja, akkunoita, lattiata, kattoa, mutta ei
+missään näkynyt jälkeäkään siitä näkymättömästä esineestä, joka niin
+kovasti näytti kuninkaan mieltä järkyttäneen.
+
+Tähän tapahtumaan liittyvä salaperäisyys yhä vaan lisääntyi, sillä
+kuningas edelleenkin innokkaasti pyysi saada rippi-isää.
+
+Heti nousi pikalähetti ratsun selkään, ja tuhansia kipinöitä säihkyi
+hevosen kavioista Louvren linnanpihalla. Viiden minuutin kuluttua
+saapui, unestaan herätettynä tai oikeammin sanoen vuoteestaan,
+ylöskiskottuna, palatsiin jesuiittaluostarin pääpappi. Hänen
+tullessaan melu taukosi ja hiljaisuus sai jälleen vallan, mutta
+levottomia kyselyjä ja johtopäätöksiä edelleenkin tehtiin, sillä
+kuninkaan pyyntö kaikkia kovin kauhistutti.
+
+Seuraavana aamuna on kuningas noussut hereille ennenkuin kukaan
+muu ja antanut määräyksen, että Louvren portit piti suljettaman
+kaikilta muilta paitsi luostarin pääpapilta. Senjälkeen hän kutsuu
+luokseen rahastonhoitajansa ja juhlamenojenohjaajan, ottaa sitten
+messukirjansa, lukee rukouksia ja leikkaa irti pyhäinkuvia sekä
+määrää äkisti, että hänen ystäväinsä on kokoonnuttava hänen luokseen.
+
+Tämän käskyn johdosta riennettiin ensin Saint-Luc'in luo, mutta
+havaittiin hänen olevan entistäkin enemmän sairaana. Hänen
+sairautensa oli muuttunut syväksi horrostilaksi, niin että hän oli
+ainoa koko palatsissa, joka ei ollut kuullut mitään yöllisestä
+sekasorrosta, vaikkakin hänet erotti kuninkaasta ainoastaan ohut
+lautaseinä.
+
+Kun Henrik saa kuulla tämän, tekee hän ristimerkin ja antaa
+määräyksen, että hänen apteekkarinsa on noudettava sairaan luo.
+Senjälkeen käskee hän, että Louvressa on otettava käytäntöön
+Augustinolaisluostarin ankarat säännöt. Sitten käy kuningas mustiin
+puettuna ja synkkänä ohi Schombergin, joka ontuu, ohi d'Epernonin,
+jolla on käsivartensa siteissä, ohi Quélus'en, joka vieläkin tuntee
+taistelun jälkiä päässään, ohi d'O'n ja Maugironin, jotka pelosta
+vapisevat. Ohikulkiessaan hän heitä ruoskii ja käskee heidän ruoskia
+itseään niin paljo kuin jaksavat, d'Epernon huomauttaa silloin, että
+koska hänen oikea kätensä on siteissä, pitäisi hänen päästä vapaaksi
+juhlamenoista, sillä hän ei kykene antamaan vuorostaan takaisin
+niitä iskuja, joita itse saa toisilta, mikä olisi kuin jonkinlainen
+epäsointu ruoskimis-sinfoniassa. Henrik vastaa hänelle silloin, että
+hänen katumuksensa sen kautta käy jumalalle sitäkin otollisemmaksi.
+Kuningas itse on ensimäinen antamaan esimerkin riisuessaan vaatteet
+yltään ja ruoskiessaan itseään kuin marttyyri. Chicot tapansa mukaan
+aikoo nauraa ja ilveillä, mutta kuningas luo häneen katseen, joka
+merkitsee sitä, ettei sellaiseen nyt ole oikea aika. Narri ottaa
+silloin ruoskan ja alkaa ruoskinnan, mutta sillä erotuksella, että
+hän, sen sijaan että ruoskisi itseään, ruoskiikin muita, ja kun
+hän ennen pitkää havaitsee, ettei hänen lähentyvillään enää ole
+ainoatakaan selkää, alkaa hän heitellä iskujaan vasten tauluja ja
+kuvanveistoksia.
+
+Tämä katumustoimitus näyttää kuningas Henrikkiä vähitellen
+tyynnyttävän, vaikka hän vieläkin näyttää olevan hyvin kiihdyksissä.
+
+Kiiruusti hän lähtee huoneistaan ja käskee odottamaan itseään siellä,
+ja tuskin hän on ehtinyt poistua, niin ruoskiminen heti kuin jostain
+lumousvoimasta lakkaa. Ainoastaan Chicot edelleenkin ruoskii d'O'ta,
+jota hän inhoo, ja tämä maksaa hänelle takaisin minkä jaksaa, niin
+että sitä jo melkein saattoi sanoa ruoskimis-kaksintaisteluksi.
+Henrik menee sillävälin kuningattaren luo, lahjoittaa hänelle
+kultaisen kaulanauhan, joka oli maksanut viisikolmattatuhatta
+écusta, suutelee häntä kummallekin poskelle, mitä hän ei ole
+tehnyt kokonaiseen vuoteen, ja pyytää häntä riisumaan päältään
+kuninkaallisen puvun ja pukeutumaan katumusvaatteisiin.
+
+Lothringin Lovisa, aina lempeä ja mukaantuvainen, suostuu siihen
+heti, mutta kysyy vain, minkävuoksi hänen puolisonsa, lahjoitettuaan
+hänelle niin kallisarvoisen kaulanauhan, nyt tahtoo, että hänen
+pitäisi pukeutua säkkiin ja tuhkaan.
+
+-- Minun synteini tähden, -- vastaa Henrik.
+
+Tämä vastaus on kyllin riittävä kuningattarelle, joka paremmin kuin
+kukaan muu tuntee sen syntipaljouden, minkä vuoksi hänen puolisonsa
+tarvitsee katumusta. Puolisonsa toivon mukaan menee hän senvuoksi
+pukeutumaan niinkuin tämä haluaa.
+
+Kuninkaan saapuessa takaisin huoneisiinsa alkaa siellä ruoskiminen
+uudelleen, d'O ja Chicot ovat verentahraamat. Kuningas kiittää heitä
+siitä ja kutsuu heitä ainoiksi ja todellisiksi ystävikseen.
+
+Kymmenen minuutin kuluttua saapuu kuningatar, katumuspukuun
+pukeutuneena. Heti jaetaan vahakynttilöitä koko hoviväelle, ja
+kuninkaan tahtoon taipuen lähtevät hienot hovimiehet, kauniit
+hovinaiset ja nuo hyvät parisilaiset paljasjalkaisina, ankarasta
+pakkasesta huolimatta, Montmartreen. Aluksi kalisevat hampaat
+kylmästä, mutta useat kulkijat ovat jo lämminneet ruoskinnasta,
+varsinkin ne, jotka Chicot'in läheisyydessä oleksivat. d'O on
+lopultakin tunnustanut tulleensa voitetuksi ja pysytteleikse
+viidenkymmenen askeleen päässä narrista tämän takapuolella.
+
+Kello neljä oli tuo surkea kävelymatka lopussa, luostari oli saanut
+runsaita lahjoja, hovihenkilökunnan jalat olivat turvoksissa ja
+kaikkien selät kuin nyljetyt. Kuningattarella oli ollut yllään
+karkeasta kankaasta neulottu puku. Oli itketty, rukoiltu, paruttu,
+laulettu psalmeja ja poltettu suitsutussavua.
+
+Kaikki tämä oli toimitettu kuninkaan tahdon täyttämiseksi, ilman
+että kukaan olisi voinut keksiä syytä, miksi tämä ruhtinas, joka
+paria iltaa aikaisemmin oli ollut niin iloinen ja tanssinut niin
+innokkaasti, nyt niin yht'äkkiä oli masentunut.
+
+Hugenotit, liigalaiset ("liittolaiset") ja vapaa-ajattelijat osasivat
+antaa oikean arvon tälle äkilliselle masennuspuuskalle, ja nauraen he
+olivat katselleet tämän parannuksentekijäjoukon ohikulkua.
+
+Kuningas palasi takaisin kokonaan paastoavana, selkänsä ja
+olkapäänsä täynnä pitkiä punaisia ja sinisiä naarmuja. Hän ei
+eronnut kuningattaresta koko päivänä, ja jokaisen tien varrella
+olevan kappelin luona lupasi hän tälle suuria summia ja suunnitteli
+pyhiinvaellusmatkoja, joita tekisi hänen seurassaan.
+
+Chicot, ruoskimisesta väsyneenä ja nälissään sen tavattoman
+ruumiinliikunnan johdosta, johon kuningas ystävänsä oli velvoittanut,
+oli muutamain hovin vapaamielisten kanssa Montmartren luona hiipinyt
+puutarhaan erääseen sen ajan sangen huomattuun ravintolaan, siellä
+virkistellyt itseään viinillä ja syönyt kokonaisen paistetun ankan
+sekä sen jälkeen hiipinyt takaisin paikallensa kulkueeseen, joka nyt
+oli paluumatkalla Louvreen. Kaksinkertaisin voimin hän nyt ruoski
+kaikkia niitä, jotka olivat hänen lähellään, ja antoi siten mitä
+täydellisimmän synninpäästön, kuten hän itse sitä nimitti.
+
+Illan tultua tunsi kuningas jo tähän kaikkeen väsyneensä. Hän
+tarjoilutti itselleen ylen yksinkertaisen illallisen, hauteli
+runneltua ruumistaan ja meni sitten tapaamaan Saint-Luc'ia ja
+havaitsi tämän olevan valveilla ja sangen hilpeällä päällä.
+
+Kuningas oli paljo entisestään muuttunut. Kaikki hänen ajatuksensa
+olivat nyt kääntyneet pois inhimillisten asiain turhuudesta kohti
+katumusta ja kuolemaa.
+
+-- Ah! -- virkkoi hän kovin surullisesti. -- Jumala on menetellyt
+oikein tehdessään elämän niin katkeraksi!
+
+-- Miksikä niin, sire? -- kysyi Saint-Luc.
+
+-- Sillä kun on väsynyt tähän maailmaan, niin toivoo vaan kuolemaa,
+sitä lainkaan pelkäämättä.
+
+-- Anteeksi, sire! -- vastasi Saint-Luc. -- Te puhutte oman
+käsityksenne mukaisesti, mutta mitä minuun tulee, niin en suinkaan
+halua kuolla.
+
+-- Kuuleppas, Saint-Luc! -- vastasi kuningas ja pudisti päätänsä. --
+Jos tahtoisit menetellä oikein, niin seuraisit minun neuvoani tai
+paremmin sanoen esimerkkiäni. Jos haluat, niin minä hylkään kruununi,
+ja sinä hylkäät vaimosi, ja sitten menemme me kumpikin luostariin.
+Minulla on siihen jo edeltäpäin paavin suostumus, ja jo huomispäivänä
+voimme tehdä asiaankuuluvat lupaukset. Minä aivan yksinkertaisesti
+annan kutsua itseäni veli Henrikiksi.
+
+-- Anteeksi, sire! Te ette enää välitä kruunustanne, koska olette
+sitä jo niin kauvan kantanut. Mutta minä sitävastoin en ajattele
+lainkaan samalla tavalla vaimostani, jonka juuri äsken olen saanut.
+Suokaa siis anteeksi se etten voi ehdotusta hyväksyä.
+
+-- Saint-Luc parka! lausui kuningas ja puristi käsiään vastakkain.
+
+-- Eilen, sire, olisitte vallan hyvin voineet ehdotella minulle
+luostarielämää, sillä silloin olin raskasmielinen ja synkkä,
+silloin olisin ilomielin mennyt kaivoon tai luostariin, yhdentekevä
+kumpaanko, mutta tänään on asia, piru vieköön, kokonaan toinen!
+
+-- Luulenpa, että kiroilet, Saint-Luc! -- virkkoi, kuningas.
+
+-- Kiroilenko, sire? Onkohan se mahdollista? Mutta onhan teidänkin
+tapanne joskus kiroilla, mikäli muistan.
+
+-- Niin olen kyllä tehnyt, Saint-Luc, mutta tästälähin en sitä enää
+tee.
+
+-- Minä puolestani en uskalla sanoa sitä samaa. Tosin aion kiroilla
+mahdollisimman vähän, mutta siinä onkin kaikki, mitä voin luvata.
+
+-- Saint-Luc, -- lausui kuningas hetken jälkeen, -- tahdotko viettää
+tämän yön minun huoneessani?
+
+-- Mitä minä siellä tekisin?
+
+-- Kas, me sytytämme paljo kynttilöitä palamaan. Minä panen maata,
+sinä istut minun sänkyni vieressä ja luet minulle.
+
+-- Ei, paljo kiitoksia, sire!
+
+-- Sinä siis hylkäät minut, Saint-Luc. Sinä hylkäät minut?
+
+-- En, sire, en lainkaan. Minä tahdon täyttää teidän toivomuksenne,
+mutta sillä ehdolla, että teidän majesteettinne käskee tuomaan
+sisälle komean illallisen ja lähettää noutamaan musiikkia ja...
+
+-- Saint-Luc! Saint-Luc! -- huusi kuningas raivoissaan.
+
+-- En voi sille mitään, sire, että olen iloinen ja hilpeä tänä iltana.
+
+Henrik ei vastannut mitään.
+
+-- Saint-Luc, -- virkkoi hän vihdoinkin kumealla äänellä, -- satutko
+milloinkaan näkemään unta?
+
+-- Hyvinkin usein sire.
+
+-- Mitä ajattelet unista?
+
+-- Ajattelen, että ne joskus ovat meille todellisuuden korvauksena,
+ja juuri viime yönä sain nähdä ihanan unen.
+
+-- No, millaista unta sitten näit?
+
+-- Näin unta, että kaunis vaimoni...
+
+-- Niin, -- virkkoi kuningas, -- Eeva oli myöskin kaunis, ja
+kuitenkin on hän tuottanut turmion meille kaikille.
+
+-- Ahaa, sire, siitäkö siis johtuu teidän tunnonvaivanne?
+
+-- Olen minäkin uneksinut jotain, -- mutisi kuningas.
+
+-- Hyvä on, sire, -- jatkoi Saint-Luc. -- Minä näin unta, että
+vaimoni oli muuttunut pikku lintuseksi ja lennellä liiteli tänne
+Louvreen.
+
+-- Voi sinua maailmallista ihmistä! -- vastasi kuningas.
+
+-- Sire, voitte mielellänne kutsua minua maailmalliseksi. Jos minä
+nyt tänä yönä valvon teidän luonanne, niin tahdon saada edes jonkin
+korvauksen, hukkaanmenneestä unestani. Jos siis teidän majesteettinne
+tahtoo haetuttaa soittajia ja...
+
+-- Riittää, jo riittää, Saint-Luc, -- keskeytti hänet kuningas
+ja nousi seisomaan. -- Sinä tuottaisit turmion sekä minulle että
+itsellesi, jos minä vielä viipyisin täällä. Hyvästi siis! Toivon
+jumalan lähettävän sinulle terveellisen ilmestyksen, joka saa sinun,
+yhdessä minun kanssani katumaan syntejäsi ja ajattelemaan sielusi
+autuutta.
+
+-- Minä sitä epäilen, sire. Olenpa siitä niin varmakin, että
+neuvon teidän majesteettianne ajamaan kuta pikemmin sen parempi
+tuon Saint-Luc-lurjuksen ulos portista, koska hän on kieltäytynyt
+tekemästä parannusta.
+
+-- Ei niin, Saint-Luc. Minä toivon, että sinussa vielä tapahtuu jokin
+herätys, sellainen, minkä minäkin olen saanut osakseni, ja nyt minä
+menen rukoilemaan, sinun puolestasi.
+
+-- Hyvää yötä sitten, sire!
+
+Nyt alkoi Saint-Luc hyräillä ensimäistä värssyä muutamasta
+kevytmielisestä laulusta, jota kuningas hyvällä tuulella ollessaan
+tavallisesti lauleli. Henrikille tuli silloin kova kiire rientää
+tiehensä Hän sulki oven ja omaan huoneeseensa mennessään mutisi:
+
+-- Suuri jumala, sinun vihasi on oikeudenmukainen, sillä maailma
+muuttuu yhä pahemmaksi ja pahemmaksi!
+
+
+
+
+9.
+
+Kuningas pelkää sitä, että on ollut pelkuri, ja Chicot pelkää tulevaa
+pelkoansa.
+
+
+Tultuaan takaisin Saint-Luc'in luota havaitsi hän koko hovin käskynsä
+mukaisesti kokoontuneen suureen kalleriaan. Hän jakeli nyt erinäisiä
+suosionosotuksia ystävilleen, se on, hän lähetti d'O'n, d'Epernonin
+ja Schombergin maalle, uhkasi Maugironia ja Quélusta ankarasti
+rangaista, jos he vielä kerran rohkenisivat antautua riitaan Bussyn
+kanssa, ojensi viimeksimainitulle kätensä suudeltavaksi ja puristi
+veljeänsä Fransia kotvasen sydäntänsä vasten.
+
+Tällävälin lähestyi se tunti, jolloin kuninkaalla oli tavanmukainen
+iltavastaanottonsa, mutta saattoipa helposti havaita, että Henrik
+mahdollisimman pitkälle viivytti tätä tilaisuutta. Vihdoin löi
+Louvren kello kymmenen, ja Henrik katsahti tutkivasti ympärilleen
+kuin valitakseen ystäväinsä seasta sen, jonka tuli olla hänen
+esilukijanaan Saint-Luc'in sijasta, joka oli pyytänyt siitä
+tehtävästä päästä.
+
+Chicot oivalsi kuninkaan ajatuksen ja huudahti tavanmukaisella
+rohkeudellaan:
+
+Kuuleppas, Henrik, sinä katselet minua niin ystävällisesti tänä
+iltana. Ehkäpä haet jotakin, jolle tahtoisit lahjoittaa jonkin
+lihavan abotinpaikan kymmentuhannen livren tuloineen? Hitto vieköön,
+miten mainio priori minusta tulisikaan! Anna se paikka minulle,
+poikani, anna se minulle!
+
+-- Tule minun kanssani, Chicot, -- lausui kuningas. -- Hyvää yötä,
+hyvät herrat! Minä menen nyt nukkumaan.
+
+Chicot kääntyi nyt hovimiesten puoleen, pyöräytti viiksiään ylöspäin
+ja Henrikin ääntä matkien toisti:
+
+-- Hyvää yötä, hyvät herrat! Me menemme nyt nukkumaan.
+
+Hovimiehet purivat huuliaan ja kuningas harmista punastui.
+
+-- Kuulkaa! Lähettäkää meille minun parturini, minun
+hiuksenkähertäjäni ja kamaripalvelijani, -- jatkoi Chicot, -- mutta
+ennen kaikkea minun pumadani!
+
+-- Ei, niitä ei tarvita mitään tänä iltana, -- sanoi kuningas. --
+Paasto on alkanut ja minä olen katumuksentekijä.
+
+-- Mutta minäpä pidän hirveästi pumadasta, minä, -- intti Chicot.
+
+Kuningas ja narri menivät nyt kuninkaalliseen sänkykamariin.
+
+-- Kuules, Henrik, -- virkkoi nyt Chicot heidän makuuhuoneeseen
+tultuaan, -- siis olen minä tänä iltana sinun suosikkisi ja
+välttämätön seuralaisesi. Olen siis kaunis ja rakastettava tänään,
+minä.
+
+-- Ole vaiti, narri! -- vastasi kuningas. -- Ja te, -- sanoi hän
+kamaripalvelijalleen, -- saatte poistua täältä.
+
+Palvelijat tottelivat. Henrik ja Chicot jäivät kahdenkesken ja Chicot
+jäi kummastuneena katselemaan kuningasta.
+
+-- Miksi lähetit ne pois? -- kysyi hän. -- Eiväthän ne ole
+vielä meitä voidelleet. Aiotko ehkä itse voidella minut omalla
+kuninkaallisella kädelläsi? Hyv'on! Sekin voi olla katumuksentekoa
+yhtä hyvin kuin mikään muukaan.
+
+Henrik ei vastannut. Kuningas ja narri katselivat hetken toisiaan
+äänettöminä.
+
+-- Rukoilkaamme! sanoi Henrik viimein.
+
+-- Paljo kiitoksia! vastasi Chicot. -- Sepä ei ole kovinkaan hauskaa.
+Jos sinä siitä syystä toit minut tänne, niin palaanpa mieluummin
+takaisin siihen huonoon seuraan, josta juuri läksin. Hyvästi,
+poikani! Hyvää yötä!
+
+-- Pysähdy! -- käski kuningas.
+
+-- Ah! -- virkkoi Chicot. -- Tämähän muistuttaa tyranniutta! Sinä
+olet oikea itsevaltias. Minulla on täällä ikävä, minulla. Koko
+päivän olet pakoittanut minun ruoskimaan rikki ystäväini ihoa, ja
+nyt tahdot, että leikki taas tänä iltana uudelleen alotetaan. Hitto
+soikoon, Henrik, luovu jo tuosta! Meitä ei ole enempää kuin kaksi, ja
+kun ruoskintaan ottaa vain kaksi osaa, niin sattuu jok'ainoa isku.
+
+-- Vaikene, hurja lörpöttelijä, -- jatkoi kuningas, -- ja ajattele
+katumuksen ja parannuksen tekemistä!
+
+-- Vai siihen sitä taas tultiin! Minunko pitäisi katua? Mitä luulet
+minun tarvitsevan katua? Kenties sitä, että olen ruvennut narriksi
+munkille? No niin, tunnenpa tosiaankin sitä katuvani.
+
+-- Ei ainoatakaan herjausta, lurjus, ei ainoatakaan herjausta! --
+sanoi kuningas.
+
+-- Kuulehan! -- jatkoi Chicot. -- Haluaisin mieluummin olla
+suljettuna leijonahäkkiin tai apinaparven seuraan kuin olla hullun
+kuninkaan parissa. Hyvästi! Nyt minä menen tieheni.
+
+Kuningas otti avaimen pois ovesta.
+
+-- Henrik, -- virkkoi Chicot, -- minä sanon sinulle, että sinä näytät
+sangen kamalalta, ja ellet anna minun mennä, niin huudan apua; minä
+huudan, minä lyön ovet rikki ja samoin akkunat. Muista, että olen
+sinulle sen sanonut!
+
+-- Chicot, -- virkkoi kuningas kovin surullisella äänellä, Chicot,
+ystäväni, sinä teet pilaa minun tuskastani.
+
+-- Ahaa, minä ymmärrän, -- vastasi Chicot; -- sinä pelkäät olla
+yksin. Niinhän aina tyrannit pelkäävät. Ota kuitenkin minun pitkä
+miekkani ja anna minulle tuppi, niin menen tieheni. Mitäpä sanot
+siitä?
+
+Kuultuaan sanan "pelkäät" sai Henrik epämääräisen puistatuksen.
+Sitten hän äkkiä nousi ylös ja alkoi kävellä pitkin askelin
+edestakaisin huoneessa. Hänen ulkomuotonsa ilmaisi mitä suurinta
+mielenliikutusta, hänen kasvonsa olivat niin äärettömän kalpeat,
+että Chicot tosiaankin alkoi uskoa kuninkaan olevan sairaan. Ja
+nähtyään, miten kuningas tuijottavin katsein teki lattialla useamman
+kierroksen, virkkoi hän:
+
+-- Poikani, mitä sinulta puuttuu? Kerro huolesi ystävällesi
+Chicot'ille.
+
+Nämä sanat kuultuaan pysähtyi kuningas narrin eteen ja, katsellen
+häntä terävästi, sanoi:
+
+-- Niin, sinä olet ystäväni, ainoa ystäväni.
+
+-- Valenceyn apotinpaikka on vapaana, -- huomautti Chicot.
+
+-- Kuulehan, Chicot, -- jatkoi Henrik, -- voitko olla vaitelias?
+
+-- Samoin myöskin Pithiviersin apottikunta, jossa saa syödä niin
+hyviä lintupasteijoja.
+
+-- Narrimaisista puolistasi huolimatta, -- jatkoi kuningas, -- olet
+sinä hyväsydäminen mies.
+
+-- No, niinpä annakin sitte minulle rykmentti äläkä apottikuntaa.
+
+-- Olet kaiken lisäksi hyvä neuvonantaja.
+
+-- Siinä tapauksessa on parasta, että teet minusta valtioneuvoksen,
+vaikka ei sentään, sillä kun asiaa tarkemmin ajattelen, huomaankin
+pitäväni enemmän rykmentistä tai apottikunnasta. Minä en halua päästä
+valtioneuvokseksi, sillä silloin täytyisi minun aina olla samaa
+mieltä kuin kuningas.
+
+-- Vaiti, vaiti, Chicot! sillä hetki lähestyy, tuon kauhun hetki.
+
+-- Vai niin, joko se taaskin purkaantuu Sinun päällesi? -- kysyi
+Chicot.
+
+-- Sen saat itse nähdä ja kuulla. Odota vain!
+
+-- Mitä minä saan nähdä ja kuulla?
+
+-- Odota, sanon minä. Saat omin korvin kuulla kaikki ja tulla asiasta
+vakuutetuksi.
+
+Ei, ei, sanon minä. Minä en tahdo odottaa. Mikä hiisi on sinut,
+Henrik, tehnyt noin hulluksi?
+
+-- Oletko sinä rohkea, Chicot?
+
+-- Siitä saatan todellakin kerskailla. Mutta enpä piru vieköön,
+sallikaan urheuttani tällä tavoin koeteltavan. Kun Ranskan ja Puolan
+kuningas huutaa ja pauhaa keskellä yötä, niin että sitä on synti
+ja häpeä kuulla, silloin olen minä, köyhä parka, ainoa, jonka on
+pidettävä sinulle seuraa. Hyvästi, Henrik! huuda upseereitasi,
+sveitsiläistä kaartiasi, linnanhuovejasi, ja anna minun mennä tieheni
+vaaran edestä, jota en tunne enkä näe.
+
+-- Minä käsken sinun jäämään tänne, -- lausui kuningas vakavasti.
+
+-- No sepä oli, kautta kunniani, mukavaa: te tahdotte komentaa pelkoa
+itseään, sire.
+
+-- Kuulehan, ystäväni, -- virkkoi nyt kuningas. -- Tahdonpa kertoa
+sinulle kaikki tyyni, koska minun se välttämättä on tehtävä,
+saadakseni sinut vaikenemaan.
+
+-- Hyv'on! -- vastasi Chicot ja veti huostrastaan tavattoman suuren
+miekkansa. -- Kun kerran tietää, mitä pitää pelätä, niin silloin osaa
+myöskin puolustautua. Kerroppa nyt, kerro poikaseni.
+
+Näin sanoen istahti Chicot mukavasti suureen nojatuoliin ja asetti
+paljastetun miekkansa polviensa väliin.
+
+-- Viime yönä, -- alotti Henrik, -- minä makasin ja olin vaipunut
+uneen...
+
+Niin minäkin, huomautti Chicot.
+
+-- Silloin tunsin äkkiä hienon tuulahduksen hivelevän kasvojani.
+
+-- Aah, se oli vain koirasi, joka nälissään nuoleksi voidetta
+kasvoiltasi.
+
+-- Minä heräsin kovin hämmästyneenä ja tunsin, miten partani karvat
+naamion alla kauhusta nousivat pystyyn.
+
+-- Ooh, sinun tarinasi synnyttää minussa suloisen puistatuksen,
+-- virkkoi Chicot ja ryömi kokoon siihen nojatuoliinsa ja painoi
+leukansa miekkansa kahvanpäähän.
+
+-- Silloin, -- jatkoi kuningas, mutta niin hiljaisella ja
+vapisevaisella äänellä, että Chicot hädintuskin saattoi sanoja
+kuulla, -- silloin kuului tässä huoneessa ääni niin valittava, että
+se sai sydämeni sisimmät kielet väräjämään. Kurja syntinen, -- niin
+sanoi ääni. Kuule minua, sinä paatunut, oletko vakaasti päättänyt
+edelleenkin jatkaa jumalatonta elämääsi?
+
+-- Älä, sanoiko ääni tosiaankin niin, huudahti Chicot. -- No,
+silloinpa tuntuu Meidän Herramme ääni melkoisesti muistuttavan sinun
+kansasi ääntä, mikäli minä asioita käsitän.
+
+-- Senjälkeen, -- jatkoi taas kuningas, -- seurasi tuhansia muita
+moitteita, joita, minä sen vakuutan, oli hyvin kiusallista kuulla.
+
+-- Kuule! keskeytti Chicot. -- Sano minulle hiukan enemmän poikaseni.
+Kerro minulle, mitä ääni sanoi, niin että minä saisin tietää, onko
+Meidän Herramme kaikesta täysin selvillä.
+
+-- Jumalaton! -- kirkui kuningas. -- Jos sinä epäilet, niin minä
+rankaisen sinua.
+
+-- En, -- vastasi Chicot, -- en lainkaan epäile. Ihmettelen vain,
+että Meidän Herramme aina tänne asti on viivytellyt antaessaan
+sinulle nämä moitteet. Hän on tullut hyvin pitkämieliseksi
+vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta siitä huolimatta, poikani, pelkäsitkö
+tosiaankin kovasti?
+
+-- Pelkäsin. Hiki valui suurina karpaloina ohimoiltani ja veri
+jähmettyi suonissani.
+
+-- No se oli luonnollista. Silloin sinä rupesit huutamaan, ihmisiä
+syöksyi sisälle, he etsivät kaikkialta, mutta mistään ei Meidän
+Herraamme löydetty. Poikani, ole nyt vilpitön ja sano vasten tapaasi
+suora totuus: mitä ajattelee rippi-isäsi tästä ilmestyksestä?
+
+-- Hän värisi, teki ristinmerkin ja kehoitti minua katumaan, niinkuin
+jumala on käskenyt.
+
+-- Ihan oikein. Mutta mitä sanoi hän itse ilmestyksestä tai oikeammin
+sanoen äänestä?
+
+-- Hän sanoi, että se oli Sallimuksen lähettämä, että se oli ihmetyö
+ja että minun tulisi ajatella valtakunnan parasta. Niinpä olenkin jo
+tänä aamuna ..
+
+-- Mitä olet tehnyt tänä aamuna, poikani?
+
+-- Minä olen antanut satatuhatta livreä jesuiitoille ja sitten olen
+ruoskittanut verille omani ja hovimiesteni ruumiit.
+
+-- Oikein! Entä sitten?
+
+-- Niin, sitten, niin... Mitäpä arvelet siitä, Chicot? Mutta minä
+en nyt puhukaan ilveilijälle, vaan kylmäveriselle, rauhalliselle
+miehelle, ystävälle.
+
+-- Sire, virkkoi Chicot, -- arvelenpa, että painajainen on ollut
+Teidän majesteettinne kimpussa.
+
+-- Sinä siis luulet?..
+
+-- Että kaikki tyyni on ollut vain unta, joka ei uudistu, ellei
+teidän majesteettinne sitä kovin paljon ajattele.
+
+-- Untako? -- sanoi Henrik ja pudisti päätänsä. -- Ei, ei, minä olin
+täysin valveilla, sen voin sinulle vakuuttaa.
+
+-- Sinähän nukuit, Henrik?
+
+-- Enpäs, minä vain loikoilin silmät auki. Näin kuun välähtelevän
+akkunan läpi, näin, miten miekankahvani koriste juuri siinä paikassa,
+missä sinä nyt olet, oudosti kimalteli.
+
+-- Miten oli lampun laita?
+
+-- Se oli sammunut.
+
+-- Rakas poikani, se oli unta, unta vain!
+
+-- Mutta miksi et usko, Chicot? Eikö satu väliin, että jumala puhuu
+kuninkaille, kun hän tahtoo toimittaa jonkin suurtyön täällä maan
+päällä.
+
+-- Tietenkin hän heille puhuu, -- vastasi Chicot -- mutta niin
+hiljaa, etteivät he koskaan sitä kuule.
+
+-- No, ymmärrätkö nyt miksi tahdon sinun jäämään luokseni? kysyi
+kuningas.
+
+-- Enpä totta tosiaankaan ymmärrä, -- vastasi Chicot!
+
+-- Katsos, senvuoksi että saisit omin korvin kuulla mitä ääni sanoo.
+
+-- Ja että minun luultaisiin laskettelevan pilaa kun sitten kerron
+kuulemani muille! Chicot on niin vähäpätöinen, niin halpa, niin
+narrimainen olento, ettei kukaan häntä usko, vaikka hän jotain
+kertoisikin. Se ei ollut hullummin ajateltu, poikaseni.
+
+-- Miksi et pikemmin usko, että minä saatan sinun tietoosi tämän
+salaisuuden koeteltuun ystävyyteesi luottaen?
+
+-- Ooh, älä valehtele, Henrik! Sillä jos ääni vielä kerran puhuu,
+tulee se kaiken muun lisäksi moittimaan sinua vielä tästä valheesta,
+ja sinulla on kyllä jo ennestäänkin tarpeeksi monta syntiä
+omallatunnollasi. Mutta, vaikkapa niinkin, minä suostun tuumaan.
+Minulla ei sitäpaitsi ole mitään sitä vastaan, että saan kuulla
+Meidän Herramme äänen. Kentiespä sillä on jotain minullekin sanomista.
+
+-- No niin, mitä minun on nyt tehtävä?
+
+-- Sinun on mentävä makaamaan, poikani.
+
+-- Mutta kenties on parempi että olen valveilla? -- Luuletko ehkä
+voivasi estää Meidän Herraamme puhumasta, jos seisot suorana
+lattialla? Kuningas ei ole muuta kuin kruunuansa korkeampi muita
+ihmisiä, ja kun hänellä ei ole sitä päässään, niin, usko minua
+Henrik, hän ei ole suurempi kuin hekään, usein paljo pienempi.
+
+-- Hyvä on! -- virkkoi kuningas. -- Sinä siis jäät tänne, etkä nuku?
+
+-- Sitä en voi luvata. Unen laita on sama kuin pelonkin, poikaseni.
+Se ei riipu asianomaisen omasta tahdosta...
+
+-- Mutta sinähän ainakin tahdot koettaa pysytellä hereillä, vai miten?
+
+-- Kyllä koetan, ole huoletta. Minä nipistän itseäni silloin tällöin.
+Sitäpaitsi herättäähän minut ääni.
+
+-- Älä tee pilaa äänestä, -- sanoi Henrik, joka jo oli nostanut
+toisen jalkansa sänkyyn mutta kiskaisi sen takaisin.
+
+-- Kuules! huomautti Chicot. -- Pitääkö minun auttaa sinua pääsemään
+sänkyysi?
+
+Kuningas huokasi syvään ja silmäiltyään levottomasti joka suunnalle
+ryömi väristen sänkyynsä.
+
+-- Nyt, -- virkkoi Chicot, -- on minun vuoroni. Hän heittäysi
+pitkäkseen nojatuoliin ja sulloi tyynyjä ympärilleen.
+
+-- Miten voitte, sire? -- kysyi hän.
+
+-- Enpä hullummin, -- vastasi kuningas. -- Entä sinä?
+
+-- Mainiosti. Hyvää yötä, Henrik!
+
+-- Hyvää yötä, Chicot! Älä nuku!
+
+-- En nuku, sen suhteen kyllä pidän varani, -- vastasi Chicot ja
+haukotteli niin että suunsa oli revetä.
+
+Senjälkeen torkahtivat he kumpikin, kuningas teeskennellen
+nukkuvansa, Chicot nukkuakseen todellakin.
+
+
+
+
+10.
+
+Kuinka Herran ääni erehtyi ja puhui Chicot'lle itse, vaikka luulikin
+puhuvansa kuninkaalle.
+
+
+Noin kymmenen minuutin ajan olivat kuningas ja Chicot liikkumatta,
+mutta yht'äkkiä lensi kuningas ylös, heräten siitä suloisesta
+uupumistilasta, mikä tavallisesti käy unen edellä. Myöskin Chicot
+hypähti pystyyn, ja molemmat katselivat hämmästyneinä toisiaan.
+
+-- Mistä on kysymys? -- kysyi Chicot.
+
+-- Tuulenhenki, tuulenhenki! -- kuiskasi kuningas.
+
+Samalla hetkellä sammuivat vahakynttilät, joita pieni, kultainen
+kuvapatsas piteli käsissään, senjälkeen lamppu ja huonetta valaisi
+vain takkavalkean viimeiset jätteet.
+
+-- Sepä oli merkillistä! huudahti Chicot ja nousi seisomaan.
+
+Vaiti! Ääni kuuluu pian, -- sanoi Henrik ja ryömi kyyryyn siinä
+sängyssään.
+
+Samassa kuului todellakin terävä, kolea ääni, joka aivan sängyn luona
+kuului lausuvan nämä sanat:
+
+-- Paatunut syntinen, oletko siellä?
+
+-- Olen, Herra, -- vastasi kuningas, ja hänen hampaansa kalisivat
+pelosta.
+
+-- Hm! -- myhähti Chicot. Olipa se verrattain käheä ääni tullakseen
+taivaasta. Mutta vaikkapa niinkin, kamalaa se joka tapauksessa on.
+
+-- Kuuletko minua? -- kysyi ääni.
+
+-- Kuulen, Herra, vastasi Henrik, -- ja minä olen nöyryyttänyt itseni
+sinun vihasi edessä.
+
+-- Luuletko siis totelleesi minua jatkoi ääni, -- sen kautta että
+olet kujeillut itseksesi koko päivän, ilman että sydämelläsi on siinä
+ollut vähintäkään osaa?
+
+-- Hyvin sanottu! huudahti Chicot. Kuningas puristi tutisten käsiänsä
+vastakkain.
+
+Chicot'in hiljaa lähetessä hänen sänkyänsä.
+
+-- No, onneton! -- mutisi Henrik. Uskotko nyt?
+
+-- Varro vähän, -- vastasi Chicot.
+
+-- Mitä sinä täältä haet?
+
+-- Ole vaan vaiti! Hiivi hiljaa pois sängystäsi ja anna minun tulla
+sinne sinun sijaasi.
+
+-- Miksikä niin?
+
+-- Kas että taivaan viha kohdistuisi minuun sinun sijastasi.
+
+Luuletko sitten että minä sen kautta säästyisin?
+
+-- Sopiihan meidän koettaa.
+
+Ystävällisen itsepintaisesti veti hän sitte Henrikin ulos sängystä ja
+ryömi itse sinne.
+
+-- Mene nyt istumaan minun nojatuoliini Henrik, ja anna minun olla
+hetkinen rauhassa.
+
+Henrik teki, niinkuin oli pyydetty, sillä hän alkoi vähitellen
+ymmärtää narrin tarkoituksen.
+
+-- Sinä et vastaa, -- jatkoi ääni. -- Se merkitsee sitä, että sinä
+edelleenkin paadut synneissäsi.
+
+-- Ah, anteeksi, Herra, anteeksi! virkkoi Chicot, puhuen nenäänsä ja
+matkien kuninkaan ääntä.
+
+Sitten hän kääntyi Henrikkiin päin ja sanoi:
+
+-- Eikö sinusta ole kovin hupaista, poikani, ettei hyvä Jumala
+tunnekaan Chicot'ia?
+
+-- Kuinka se on mahdollista?
+
+-- Odota, niin saatpa nähdä.
+
+-- Onneton! -- lausui ääni.
+
+-- Niin, Herra, -- vastasi Chicot. -- Minä olen paatunut, kauhea
+synnintekijä.
+
+-- Tunnusta sitten syntisi ja kadu.
+
+-- Minä tunnustan, -- vastasi Chicot, -- että olen ollut suuri
+petturi serkkuani Condéta kohtaan, jonka vaimon olen vietellyt, ja
+minä kadun sitä.
+
+-- Mitä sinä sanot? mutisi kuningas. -- Oletko vaiti! Siitä
+tapahtumastahan on kulunut jo kauvan.
+
+-- No, -- sanoi Chicot, -- siirtykäämme johonkin muuhun asiaan.
+
+-- Jatka! puhui ääni.
+
+-- Minä myönnän, -- jatkoi nyt tuo vale-Henrik, -- että olen
+menetellyt roistomaisesti puolalaisia kohtaan, jotka olivat valinneet
+minut kuninkaakseen, siinä että heidät yöllä salaa hylkäsin ja vein
+mukanani kruunulle tulevat jalokivet. Tätäkin minä kadun.
+
+-- Lurjus! kuiskasi Henrik. -- Se on unohdettu jo aikoja sitten.
+
+-- Mutta minunhan täytyy edelleenkin narrata ääntä, huomautti Chicot.
+-- Anna minun olla rauhassa.
+
+-- Puhu! kehoitti ääni edelleen.
+
+-- Minä tunnustan, -- sanoi Chicot, -- että olen riistänyt Ranskan
+kruunun veljeltäni Alenconin herttualta, jolle se oikeudenmukaisesti
+kuului, koska minä jo muodollisesti olin siitä luopunut ottaessani
+vastaan Puolan kruunun, ja minä kadun sitäkin.
+
+-- Roisto! -- mutisi Henrik.
+
+-- Siinä ei ole vielä kaikki, -- jatkoi ääni.
+
+-- Oi, ei olekaan! Minä tunnustan senkin että minä yksissä neuvoin
+äitini Medicin Katarinan kanssa olen koettanut karkoittaa Ranskasta
+lankoani, Navarran kuningasta, tuhottuani kaikki hänen ystävänsä
+sekä sisartani Margaretaa, surmautettuani kaikki hänen rakastajansa.
+Kaikkea tätä minä vilpittömästi kadun.
+
+-- Voi sinä konna! sähisi kuningas hampaitaan purren.
+
+-- Henrik, poikani, älkäämme suututtako Herraa koettamalla salata
+sitä, minkä hän jo tietää yhtähyvin kuin mekin.
+
+-- Mutta nyt ei ole kysymys politiikasta, -- jatkoi ääni.
+
+-- Vai niin, -- vastasi Chicot ylen valittavalla äänellä, -- lienee
+kysymys minun elämäntavoistani, eikö niin?
+
+-- Juuri niin, -- vastasi ääni.
+
+-- Totta on, oi Herra! jatkoi Chicot, yhä vain nenäänsä puhuen, --
+että minä olen veltto, elostelija, laiskuri, typerä ja tekopyhä
+olento.
+
+-- Niin, se on totta se -- vastasi ääni koleasti.
+
+-- Ja minä olen kohdellut huonosti naisia, varsinkin jaloa vaimoani.
+
+-- Vaimoansa tulee rakastaa niinkuin itseänsä ja enemmän kuin mitään
+muuta! -- jyrisi ääni.
+
+-- Ah! -- huokasi Chicot, -- siinä suhteessa olen paljo syntiä tehnyt.
+
+-- Ja sinä olet johdattanut toisiakin synnintekoon senkautta että
+olet näyttänyt huonoa esimerkkiä.
+
+-- Se on totta, varsin totta.
+
+-- Sinä olet ollut vähällä saattaa tuon Saint-Luc paran tuhon omaksi.
+Lähetä hänet jo huomenna takaisin omaistensa luo.
+
+-- Ahaa! -- kuiskasi Chicot. -- Ääni tuntuu olevan hyvin läheistä
+sukua Cossen talon väen kanssa.
+
+-- Ja ellet nimitä häntä herttuaksi, niin tulet iankaikkisesti
+palamaan siinä samassa uunissa, jossa Sardanapalus, Nebukadnezar ja
+marsalkka Retz sinua odottavat.
+
+Henrik huokasi levottomasti, sillä tämän uhkauksen kuultuaan tarttui
+häneen hirveä pelko.
+
+-- Mutta etkö huomaa, -- kuiskasi Chicot, -- kuinka taivas pitää
+Saint-Luc'in puolta? Saattaisipa hyvällä syyllä uskoa, että hän saa
+Meidän Herraltamme kaiken mitä haluaa.
+
+Henrik ei näyttänyt kuuntelevan Chicot'in pilahuomautuksia, tai eivät
+ne ainakaan, jos hän ne ehkä kuulikin, saaneet häntä rauhoittumaan.
+
+-- Minä olen hukassa, -- huudahti hän. -- Minä olen hukassa! Tämä
+ylhäältä tuleva ääni tappaa minut, minä tunnen sen.
+
+-- Ylhäältä tuleva, niinkö sinä sanot? Ei, korkeintaan se tulee
+sivulta.
+
+-- Kuinka, sivultako? -- huudahti Henrik.
+
+-- Niin, sillä etkö kuule, poikani, että ääni tulee tuosta seinästä?
+Meidän Herramme asuu ihan varmasti Louvressa. Luultavasti menettelee
+hän samaten kuin Kaarle Suuri: hän kulkee Ranskan kautta astuakseen
+alas helvettiin.
+
+-- Jumalankieltäjä! Herjaaja! huusi Henrik.
+
+-- Se kunnia, mikä sinulle, Henrik on osotettu, on suuri, ja minä
+onnittelen sinua sen johdosta, mutta pidän sinua sentään kovin
+kylmäkiskoisena. Sillä sinuthan erottaa hyvästä Jumalasta vain
+ohut lautaseinä etkä kuitenkaan mene hänen luokseen visiitille.
+Valoisilainen! Minä en tunne sinua enää. Sinä et ole kohtelias.
+
+Samalla hetkellä leimahtivat muutamat hiilet takassa palamaan
+levittäen huoneeseen hieman valoa ja valaisten Chicot'in kasvot.
+Niistä huokui sellaista hilpeyttä, että kuningaskin sitä kummeksui ja
+lausui moittien:
+
+-- Kuinka tulet laskeneeksi pilaa, Chicot. Miten sinä uskallat.?
+
+-- Tietysti minä uskallan ja tahdon että sinäkin teet samoin. Tee nyt
+neuvoni mukaan, poikani.
+
+-- Tahdotko siis, että minun pitäisi mennä?
+
+-- Tahdon. Mene katsomaan, onko Meidän Herramme todellakin
+viereisessä huoneessa.
+
+-- Mutta entä jos ääni edelleenkin puhuu?
+
+-- Olenhan minä täällä vastaamassa, ja hyväpä onkin, että minä
+jatkan keskustelujani sinun nimissäsi. Ääni silloin luulee, että
+sinä vieläkin olet täällä sisällä. Sillä sinun täytyy myöntää, että
+taivaallinen ääni on hyvin herkkäuskoinen eikä näytä varsin hyvin
+tuntevan väkeänsä. Miten onkaan mahdollista, että minä kokonaisen
+neljännestunnin olen saanut soittaa suutani, ilman että se olisi
+minua tuntenut. Onpa se tosiaankin nöyryyttävää henkiolennolle.
+
+Henrik rypisti kulmiaan. Mutta Chicot'in pila oli jo kuitenkin osaksi
+järkyttänyt hänen käsittämätöntä herkkäuskoisuuttaan.
+
+-- Luulen sinun olevan oikeassa, Chicot, -- virkkoi kuningas: --
+Minua todellakin haluttaa mennä katsomaan.
+
+-- Tee niin, poikani. Mutta kiiruhda! -- sanoi Chicot.
+
+Henrik avasi nyt hiljaa sen käytävän oven, joka vei viereiseen
+huoneeseen, siihen samaan, jossa Saint-Luc, niinkuin muistetaan, oli.
+Hän oli parahiksi ehtinyt astua muutaman askeleen, kun jo kuuli äänen
+uudistavan nuhdesaarnansa. Chicot vastaili mitä vaikertelevimmalla
+äänellä.
+
+Kun kuningas ehti kauvemmaksi käytävään, huomasi hän kummakseen,
+miten, samalla kun Chicotin ääni tuntui kuuluvan kauvempaa, tuo
+ihmeellinen ääni sitävastoin tuntui lähenevän ja että se kuulosti
+tulevan Saint-Luc'in huoneesta.
+
+Kuningas aikoi koputtaa ovelle, mutta samalla hän huomasikin,
+että valoa kiilui avaimenreijästä. Hän rupesi siitä tirkistämään.
+Hänen kalmankalpeat kasvonsa muuttuivat äkkiä verenpunaisiksi, ja
+hieroessaan silmiään erottaakseen paremmin, ettei se, mitä hän näki,
+ollut harhanäkyä, hän huudahti:
+
+-- Kautta Jumalan! Kuinka on mahdollista, että minusta uskalletaan
+tehdä näin hävytöntä pilaa?
+
+Kas tässä selitys siitä, mitä Henrik näki. Huoneen yhdessä nurkassa
+seisoi Saint-Luc, tohvelit jalassa ja yöviitta yllään ja puhui
+jonkinlaiseen puhetorveen kaikki ne uhkaavat sanat, joita kuningas
+oli pitänyt ylhäältä tulevana äänenä, ja hänen olkaansa vasten
+nojaten seisoi yöpuvussaan nuori nainen, joka silloin tällöin tempasi
+puhetorven hänen kädestään ja puhui siihen kaikkea sellaista, mitä
+koirankurisuutensa hänelle mieleen johdatti, tehden samalla äänensä
+mahdollisimman voimakkaaksi. Ne kumpikin nauroivat tukehtuakseen joka
+kerta kun ottivat suunsa pois puhetorvesta, sillä Chicot vastaili
+yhäkin mitä valittavimmalla äänellä ja matki täydelleen kuninkaan
+nenäänsäpuhumista.
+
+-- Saint-Luc'in vaimo! Reikä seinässä! Petosta! -- mutisi Henrik. --
+Oo, ne roistot saavat sen minulle kalliisti maksaa!
+
+Kuullessaan erään lauseen, joka oli entisiäkin loukkaavampi, astui
+Henrik askeleen takaperin ja potkasi oven auki hämmästyttävän
+voimakkaasti.
+
+Puolialaston Jeanne riensi kirkuen sänkyyn ja kääriytyi sen verhon
+sisään. Kauhusta kuolonkalpeana, puhetorvi kädessään, Saint-Luc
+polvistui kuninkaan eteen, jonka kasvot raivosta olivat liidunvalkeat.
+
+-- Ah! -- huusi Chicot kuninkaan huoneessa, -- ah! armoa! Minä huudan
+avuksi pyhän neitsyen ja kaikki pyhimykset!... Minä kuolen.
+
+Mutta ei kumpikaan viereisessä huoneessa olevista näyttelijöistä
+ollut tässä naurettavassa näytelmässä ehtinyt sanoa ainoatakaan
+sanaa, niin äkisti oli näytelmän aihe muuttunut. Henrik ensimäisenä
+keskeytti äänettömyyden.
+
+-- Pois! -- huusi hän, ja raivolla, mikä ei suinkaan ollut
+hallitsijan arvon mukaista, tempasi hän puhetorven Saint-Luc'in
+kädestä ja kohotti sen ylös sillä lyödäkseen Saint-Luc'ia.
+
+Mutta sukkelasti, kuin käärmeen puremana, syöksähti Saint-Luc ylös ja
+lausui:
+
+-- Sire, teillä ei ole oikeutta lyödä minua muuhun paikkaan kuin
+päähän. Minä olen aatelismies.
+
+Henrik heitti puhetorven syrjään, mutta samassa otti sen Chicot
+ylös. Kun näet Chicot oli kuullut oven potkaistavan sisään, oli hän
+ymmärtänyt, että välittäjä oli nyt tarpeen, minkävuoksi hän heti
+paikalla riensi hätään.
+
+Hän jätti Henrikin ja Saint- Luc'in aloilleen, juoksi sängyn luo,
+sillä hän aavisti, että joku oli siellä kätkössä ja veti sieltä esiin
+vapisevan nuoren rouvan.
+
+-- Katsos, -- huusi hän, -- Aatamia ja Eevaa syntiinlankeemuksen
+jälkeen! Sinä kai karkoitat heidät pois, Henrik?
+
+-- Karkoitan, -- vastasi kuningas jylhästi.
+
+-- Odotappa sitten, niin saat minusta miekka kädessä vartioivan
+enkelin, -- jatkoi Chicot ja, asettuen kuninkaan ja Saint-Luc'in
+vähin, ojensi puhetorven molempain rikollisten päitten yli sekä
+lausui:
+
+-- Tämä on minun paratiisini, jonka te nyt tottelemattomuutenne
+kautta olette menettäneet. Minä kiellän teitä tänne palaamasta.
+
+Saint-Luc oli kietonut käsivartensa vaimonsa uumien ympärille
+puolustaakseen tätä, jos niin tarvittiin, kuninkaan vihaa vastaan.
+Chicot kuiskasi hänelle:
+
+-- Jos teillä on hyvä hevonen, niin kannustakaa sitä niin kauvan,
+kunnes se kaatuu kuoliaana maahan, mutta laittakaa vaan asiat
+niin, että olette täältä kahdenkymmenen liöön päässä jo varhain
+huomisaamuna.
+
+
+
+
+11.
+
+Bussyn tutkimukset.
+
+
+Sillävälin oli Bussy palannut asuntoonsa. Hän mietiskeli lakkaamatta
+edellisen yön seikkailujaan.
+
+-- Se on ainakin varmaa, -- sanoi hän itsekseen, -- että minun
+kimppuuni on hyökätty ja että minut on haavotettu, sen tunnen täysin
+tarkasti. Bastiljin tienoossa minun päälleni käytiin, kun olin
+menossa Saint-Antoinen esikaupunkiin noutamaan Navarran kuningattaren
+kirjettä. Siis oli hyökkäyspaikka siellä, lähellä jotakin porttia, ja
+siinä portissa oli luukku, jonka läpi minä katselin, sittenkun portti
+oli tullut paiskatuksi kiinni, ja silloin minä näin, miten kalpea
+Quélus oli ja miten hänen silmänsä säkenöivät. Sitten tulin johonkin
+pitkään käytävään, ja sen päässä oli rappu, johon minä kompastuin,
+ja lopuksi löysin itseni paljaan taivaan alta kadulla makaamasta ja
+vieressäni seisoivat munkki, teurastaja ja muuan vanha nainen.
+
+-- Mutta mistä se johtuu, että kaikki muut unet niin äkisti mielestä
+haihtuvat, mutta tämä sen sijaan syöpyy sinne yhä syvemmälle? Ah, --
+huokasi Bussy, -- siinäpä juuri piileksii asian merkillisyys!
+
+-- Eihän ole mahdollista, -- jatkoi hän, -- että unesta jäisi jälelle
+sellainen vaikutus. Minä näen sielussani, milloin vain tahdon, koko
+huoneen, seinäpapereissa ja katossa olevat kuviot, damastiverhoisen
+sängyn, valokuvan ja sen kauniin, vaaleanverisen naisen, vaikkakaan
+en ole ihan varma siitä, olivatko ehkä nainen ja valokuva yksi ja
+sama. Vihdoin näen nuoren lääkärin, joka silmät peitettyinä tuotiin
+minun sänkyni ääreen. Kaikki tämä on niin ollen minun johdikkeenani.
+Näidenhän pitäisi riittää tuntomerkeiksi, ja minä olisin ylen tyhmä,
+ellei minun onnistuisi saada valaistusta asiaan. Nyt Bastiljin
+kentälle!
+
+Tämä päätös oli kylläkin kaikkea muuta mutta ei lainkaan viisas
+sellaisen miehen tekemäksi, joka edellisenä iltana vähällä oli
+tulla murhatuksi juuri samassa paikassa, jonne nyt aikoi mennä.
+Bussy otti kuitenkin lujimman miekkansa, kietoi kapan hartioilleen,
+nousi kantotuoliinsa ja käski sen pysäyttämään Roi de Sicile-kadun
+päässä. Siellä hän nousi pois kantotuolistaan ja käski palvelijansa
+odottamaan, minkä jälkeen hän läksi Bastiljiin päin.
+
+Kello oli yhdeksän, ja Parisin kadut olivat autiot ja tyhjät.
+Bussy katseli ympärilleen, tunteakseen jälleen sen paikan, missä
+hänen hevosensa oli kaatunut hänen altaan, ja luuli sen piankin
+löytäneensä. Hän alkoi nyt jotenkin tarkoin tutkia jokaista porttia
+havaitakseen luukun, josta oli katsellut Quélusta. Mutta kaikissa
+porteissa oli samallainen luukku ja porttien sisäpuolella käytävä,
+mikä ei suinkaan ollut mitään kummallista, kun ajatellaan, että
+portinvartijoita siihen aikaan ei yksityisten taloissa käytetty,
+mistä syystä kolmeneljäsosaa taloista oli rakennettu juuri tähän
+tapaan.
+
+Kautta jumalan! -- virkahti Bussy harmissaan. -- Jos minä nyt
+kolkutan jok'ainoalle portille, kyselen jok'ikiseltä vuokralaiselta
+ja tuhlaan tuhat ecua saadakseni palvelijat ja kamarineitsyet
+puhumaan, niin saanhan toki vihdoinkin selville sen, mitä haluan.
+Oletetaan, että taloja on viisikymmentä ja että minä käyn kymmenessä
+talossa kunakin iltana, niin en tarvitse enempää kuin viisi iltaa.
+
+Bussy oli juuri lopettanut yksinpuhelunsa, kun hän yht'äkkiä havaitsi
+heikon valon, joka vuoroon nousi ja laski.
+
+Tämä valo läheni hitaasti. Se pysähtyi väliin ja heilahti milloin
+oikealle, milloin vasemmalle.
+
+-- Bastiljin seutu on ihan varmaan ihmeellinen paikka, -- ajatteli
+Bussy. -- Mutta tahdonpa kuitenkin odottaa ja katsoa, mitä tämä
+kaikki merkitsee.
+
+Voidakseen tehdä mukavammin havaintojaan kietoi Bussy viittansa
+ympärilleen ja rupesi nojalleen muuatta porttia vasten. Yö oli niin
+pimeä, ettei ihmistä voinut erottaa neljän askeleen päästä.
+
+Lyhty sillävälin kuitenkin lähenemistään läheni, heilahdellen
+mitä omituisemmin kummallekin puolelle. Mutta kun Bussy ei ollut
+taikauskoinen, tuli hän piankin vakuutetuksi siitä, ettei valo
+ollut mitään niitä virvatulia, jotka niin kauheasti matkustavaisia
+keskiajalla pelästyttivät, vaan pelkästään tavallinen lyhty, jota
+jokin ihminen kantoi.
+
+Muutamain sekuntien kuluttua osottautui tämä johtopäätös oikeaksi.
+Noin kolmenkymmenen askeleen päässä havaitsi Bussy tumman varjon,
+josta vähitellen muodostui elävä olento, lyhty vasemmassa kädessään.
+Ensi näkemällä näytti tämä olento kuuluvan noiden kunnianarvoisten
+juomarien veljeskuntaan, sillä vain juopumuksen laskuun saattoi panna
+ne ympyrät, joita hän kierteli, ja sen merkillisen kärsivällisyyden,
+jolla hän kompasteli kuoppiin.
+
+Sattuipa hän kerran liukahtamaankin, ja aimo jysäys, jota seurasi
+lyhdyn omituinen liike ylhäältä alas, näytti merkitsevän sitä, että
+jaloiltaan epävakainen yökulkija oli löytänyt tanakamman pohjan.
+
+Bussyssa alkoi herätä jonkinlainen myötätunto, jota jalo mieli aina
+juopunutta, apuatarvitsevaa olentoa kohtaan tuntee, ja hän juuri
+aikoi lähestyä tätä Backuksen palvelijaa, mutta huomasikin lyhdyn
+taas niin kiiruusti kohoavan, että hän havaitsi lyhdyn kantajalla
+olevan ruumiissaan enemmän voimia kuin mitä olisi ollut syytä otaksua.
+
+-- Ahaa! -- mutisi Bussy. -- Vieläkin seikkailu; siltä se ainakin
+näyttää.
+
+Lyhty läheni taas, ja sen valossa Bussy kummakseen havaitsi, että sen
+kantajan silmien edessä oli side.
+
+-- Onpa todellakin merkillinen päähänpisto olla sokkosilla lyhty
+kädessä, varsinkin sellaisella maalla kuin mitä tämä on, -- ajatteli
+Bussy. -- Mahtanenko minä taaskin nähdä unta?
+
+Hän näki taas sokkomiehen kulkevan muutamia askeleita eteenpäin.
+
+-- Toden totta! -- virkahti Bussy. -- Luulenpa, että tuo houna
+puhelee itsekseen. Hän ei ihan varmaan ole juopunut eikä hullu, vaan
+yksinkertaisesti jokin matematikko, joka hakee ratkaisua johonkin
+probleemiin.
+
+Tämän päätöksen tehtyään kuuli Bussy miehen hokevan:
+
+-- Neljäsataakahdeksankymmentäkahdeksan,
+neljäsataakahdeksankymmentäyhdeksän, neljäsataayhdeksänkymmentä...
+sen pitäisi olla tässä lähellä.
+
+Sen jälkeen irrotti tuo salaperäinen mies kääreen silmiltään ja
+huomattuaan olevansa erään talon edessä, meni sen portille ja katseli
+sitä tarkoin.
+
+-- Ei, tämä se ei ole.
+
+Senjälkeen hän veti taas siteen silmilleen ja jatkoi laskemistaan.
+
+-- Neljäsataayhdeksänkymmentäyksi, neljäsataayhdeksänkymmentäkaksi,
+neljäsataayhdeksänkymmentäkolme. Nyt minun pitäisi olla perillä.
+
+Hän otti taaskin pois siteen, meni sitä lähinnä olevalle portille,
+missä Bussy seisoi, ja tutki sitä.
+
+-- Hm, hm! -- myhähti hän hetken kuluttua. -- Se saattaisi olla
+tämäkin. Ei, kyllä, ei! Nämä kirotut portit ovat ihan toistensa
+kaltaisia.
+
+-- Saman havainnon olen minäkin tehnyt, -- sanoi Bussy itsekseen. --
+Tämä seikka lujittaa minun luottamustani laskumestariin.
+
+Tämä asetti nyt taaskin kääreen silmilleen ja jatkoi laskemistaan
+aina neljäänsataanyhdeksäänkymmeneenyhdeksään.
+
+-- Jos nyt suoraan edessäni on portti, niin sen täytyy olla oikean,
+-- virkkoi hän.
+
+Siinä oli tosiaankin portti, ja se oli juuri sama portti, jonka
+pimentoon Bussy oli kätkeytynyt. Kun siis tuo otaksuttu matematikko
+kohotti lyhtyään ja otti kääreen silmiltään, joutui hän seisomaan
+Bussyn kanssa ihan vastakkain.
+
+Mitä ihmettä! -- huudahti Bussy. -- Tässähän lääkäri onkin! Te
+sidoitte eilen erään aatelismiehen, jota oli haavotettu kylkeen.
+
+-- Kyllä, ja te olette se sama aatelismies. Minäpä en osannut odottaa
+tapaavani teitä täällä.
+
+-- Mitä te sitten etsitte?
+
+-- Sitä taloa, jonne minut haettiin.
+
+-- Ettekö siis tuntenut sitä entuudestaan? Kuinka olisin sitä voinut
+tuntea? Minuthan saatettiin sinne sidotuin silmin.
+
+-- Oletteko siis tosiaankin ollut tässä talossa?
+
+-- Olen, joko tässä tai jossakin noissa toisissa, en voi sanoa missä,
+koska juuri parast'aikaa olen sitä etsimässä.
+
+-- Hyväpä on! huomautti Bussy. -- Niinpä en olekaan nähnyt unta.
+
+-- Mitä tarkoitatte? Minä en teitä ymmärrä.
+
+-- Nähkääs, minun täytyy teille sanoa, että luulin koko tämän
+tapahtuman olleen unta vain -- miekanpistosta lukuunottamatta, kuten
+ymmärrätte.
+
+-- Sitä en lainkaan ihmettele, sillä minä aavistin, että siinä piili
+jokin salaisuus.
+
+-- Niin juuri, salaisuus, jonka minä haluaisin saada selville.
+Tahdotteko auttaa minua siinä suhteessa?
+
+-- Hyvin mielelläni.
+
+-- Mikä on nimenne, ystäväni?
+
+-- Hyvä herra, -- vastasi nuori lääkäri, -- minä en tahdo nousta
+suurten hevosteni selkään, kuten sanotaan. Tiedän, että minun pitäisi
+tuollaisen kysymyksen kuullessani ylpeästi ojentautua suoraksi ja
+käsi kupeella sanoa: entä teidän oma nimenne, hyvä herra? Mutta
+teillä on pitkä miekka ja minulla vain lansettini. Sitäpaitsi te
+näytätte jalosukuiselta, mutta minä sen sijaan olen märkä ja likainen
+korvia myöten. Niinpä vastaankin vallan vilpittömästi, että nimeni on
+Remy-le-Haudouin.
+
+-- Kiitän luottamuksestanne! Minä olen Clermontin kreivi Ludvig,
+Bussyn herra.
+
+-- Amboisen Bussy! Bussy sankari! -- huusi nuori lääkäri
+teeskentelemättömän ihastuksissaan. -- Olisitteko tuo kuuluisa
+Bussy!...
+
+-- Olen, minä itse, vastasi Bussy ujostellen. -- Ja kun me nyt olemme
+tehneet keskenämme tuttavuutta, niin olkaapa hyvä ja tyydyttäkää
+hieman minun uteliaisuuttani. Kuinka te osuitte tulemaan tähän.
+
+-- Niin, onpa se kylläkin merkillistä. Herra kreivi, kuulkaapas,
+mitä minulle on tapahtunut. Minä asun Beautreillisen kadun varrella,
+viidensadan askeleen päässä täältä. Olen köyhä kirurgi ja olen
+opiskellut verrattain paljo saamatta kuitenkaan mitään suurempaa
+tunnustusta. Nyt sattui kahdeksan päivää sitten, että muuan mies
+arsenaalin toisella puolen sai syvän puukonpiston. Minä ompelin
+haavan kiinni, ja siitä sain ympäristössä jonkinlaista mainetta.
+Siitä on minun kiittäminen sitäkin onnea, että minut edellisenä yönä
+herätti suloinen ääni.
+
+-- Naisäänikö? -- huudahti Bussy.
+
+-- Niin. Mutta, jalo herra, pankaa tarkoin huomioonne, mitä minä
+sanon. Niin kokematon kuin olenkin, olen kuitenkin varma siitä, että
+se oli jonkin palvelijattaren ääni.
+
+-- No, mitä teitte silloin?
+
+-- Minä nousin ylös ja avasin oveni. Mutta tuskin olin tullut
+etehiseen ennenkuin kaksi pientä kättä, jotka eivät olleet erittäin
+hienot, käärivät siteeni silmieni eteen.
+
+-- Ilmanko mitään virkkamatta?
+
+-- Sanottiinpa tietenkin jotain. Minulle puhuttiin: Tulkaa, älkää
+koettako katsoa, mihin menette, olkaa vaitelias, ja kas tässä on
+teille palkintonne.
+
+-- Ja millainen oli palkkionne?
+
+-- Minun käteeni pistettiin kultarahoilla täytetty kukkaro.
+
+-- Entä mitä te vastasitte?
+
+-- Että minä olin valmis seuraamaan ihastuttavaa saattajatartani.
+Enhän minä tiennyt, oliko hän ihastuttava vaiko ei. Mutta minä
+ajattelin, ettei kohteliaisuus, vaikkakin hieman liioiteltu, voisi
+vahingoittaa.
+
+-- Ja te menitte vastaansanomatta?
+
+-- Tietystikin menin. Sillä olen usein lukenut sellaisista
+tarinoista ja aina havainnut, että niistä lääkärille johtui jotakin
+miellyttävää. Minä siis läksin. Minua kuletettiin kovaa, jäätynyttä
+maata myöten, ja minä laskin aina viiteensataankahteen askeleeseen
+saakka.
+
+-- Se oli varovaisesti tehty, ja teidän pitäisi nyt olla oikealla
+portilla.
+
+-- Niin, ainakaan ei minun pitäisi olla sieltä kaukana, koska minä
+nyt olen laskenut neljäsataayhdeksänkymmentäyhdeksän askelta, ellei
+se nuori nainen kuletellut minua kiertoteitä, jota minä hänestä
+melkein epäilen.
+
+-- Mutta voittehan kai tehdä joitakin havaintoja?
+
+-- Panin merkille kaiken, sikäli kuin henkilö, joka ei voi nähdä,
+yleensä saattaa merkille panna. Minä kuljin portista, porttikäytävän
+halki ja sitten rappuja myöten, joissa oli kaksitoista porrasta.
+
+-- Ja oliko ovi aivan siinä vieressä?
+
+-- Ei, ensin oli luullakseni korridoori, sillä minä kuulin, että
+kolme eri ovea avattiin. Kuultuani sitten miellyttävän naisäänen
+lausuvan muutamia sanoja vietiin minut siihen huoneeseen, jossa te
+makasitte, ja minun käskettiin ottamaan side pois silmiltäni.
+
+-- Missä minä silloin olin?
+
+-- Te makasitte eräässä damastiverhoisessa sängyssä.
+
+-- Huoneessa, jonka seinäpapereita mytologiset kuviot koristivat?
+
+-- Aivan niin. Ja sitten oli vielä kahden akkunan välissä...
+
+-- Nuoren, ihastuttavan tytön muotokuva?
+
+-- Niin. Hyv'on! Sitten minä sidoin haavanne.
+
+-- Ja sen teittekin mainiosti, sillä jo tänä aamuna oli haava melkein
+parantunut.
+
+-- Siitä on teidän kiittäminen erästä minun keksimääni salvaa.
+Monesti, kun en ole tiennyt, keneen kohdistaisin kokeiluni, olen
+vedellyt haavoja omaan ihooni, ja vamma on parantunut aivan heti.
+
+-- No, herra Remy, kertokaapa enemmän!
+
+-- Sitten te menitte jälleen tajuttomaksi, ja ääni kysyi, miten
+teidän laitanne oli.
+
+-- Missä oli nainen tämän kysymyksen tehdessään?
+
+-- Hän oli jossain sivuhuoneessa, niin etten minä voinut häntä nähdä,
+ja minä vastasin, ettei teidän haavanne ollut vaarallinen ja että se
+piankin paranisi.
+
+-- Näyttikö hän siitä rauhoittuvan?
+
+-- Oo, hän näytti tulleen vallan ihastuksiinsa, sillä hän huudahti:
+Ah, hyvä Jumala, vai niin onnellisesti!
+
+-- Sanoiko hän todellakin niin? Rakas herra Remy! Minä tahdon toimia
+teidän parhaaksenne. Entä sitten?
+
+-- Sitten oli kaikki päättynyt. Teidän haavanne oli sidottu, minulla
+ei enää ollut mitään tekemistä, ja ääni lausui minulle: Jatkakaa,
+hyvä herra, niinkuin olette alkanutkin, älkääkä saattako ikävyyksiä
+naisparalle, joka on toiminut vain myötätuntoisuudesta. Asettakaa
+jälleen side silmillenne ja sallikaa saattaa itsenne kotiin ilman
+vastaväitteitä.
+
+-- Ja lupasitteko te?
+
+-- Lupasin. Minä annoin siihen kunniasanani.
+
+-- Ja oletteko sen pitänyt?
+
+-- Senhän näette itsekin, -- vastasi nuori mies varsin naivisti, --
+koskapa juuri nyt haen porttia.
+
+-- Mainiota! virkkoi Bussy. Se on kaunis ominaisuus, ritarillinen
+ominaisuus, ja vaikka se minua eräässä suhteessa harmittaakin, en
+kuitenkaan voi olla sanomatta: Ojentakaa minulle kätenne, herra Remy!
+Te ansaitsisitte olla aatelismies.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoi Remy, minulle on oleva ikuiseksi kunniaksi
+se että olen saanut puristaa urhoollisen Bussyn kättä. Kuitenkin on
+minulla jotain sydämelläni.
+
+-- Mitä niin?
+
+-- Nähkääs, kukkarossa oli kokonaista kymmenen kultarahaa, ja se on
+aivan liian paljo sellaiselle, joka ottaa viisi sou'ta käynneistään
+silloinkun ei tee niitä ihan ilmaiseksi. Juuri sentähden olen nyt
+etsimässä taloa.
+
+-- Jättääksenne ehkä kukkaron takaisin.
+
+-- Aivan niin.
+
+-- Paras herra Remy. Minä vakuutan, että te olette aivan liian
+tunnollinen. Te olette nämä rahat rehellisesti ansainnut, ja ne
+kuuluvat teille.
+
+-- Niinkö arvelette? -- kysyi Remy ylen tyytyväisenä.
+
+-- Minä menen siitä vastuuseen. Ainoa seikka siinä vain on se, ettei
+tuon naisen olisi tullut sitä teille maksaa, sillä minä en tunne
+häntä eikä hän minua.
+
+-- Siinä siis vieläkin yksi syy, mikä velvoittaa minun jättämään
+rahat takaisin.
+
+-- En minä sano sitä. Tahdoin vain huomauttaa, että minäkin olen
+teille velassa.
+
+-- Tekö velassa minulle?
+
+-- Olen, ja minä aion sen myöskin maksaa. Mitä te teette Parisissa?
+Antakaa kuulua... sanokaa... luottakaa minuun, paras herra Remy...
+
+-- Mitäkö minä teen Parisissa? En mitään, herra kreivi. Mutta kyllä
+minä jotain tekisinkin, jos minulla vain olisi potilaita.
+
+-- No sehän sopii vallan mainiosti. Minä hankin teille heti yhden
+sellaisen: tahdotteko saada minun kanssani tekemistä. Minä olen hyvä
+"kundi". Tuskin näet kuluu päivääkään, etten minä joko saisi itse
+tai antaisi muille jotain ruumiinvammaa. Puhukaa... tahdotteko ottaa
+paikataksenne ne naarmut, joita minä saan tai annan?
+
+-- Ah, herra kreivi! -- virkkoi Remy. -- Minä olen aivan liian
+vähäpätöinen voidakseni...
+
+-- Ei sinnepäinkään, hitto vie! Te päinvastoin olette juuri sellainen
+mies, jota minä tarvitsen. Teillä on yhtä kevyt käsi kuin naisella,
+ja teillähän on sitäpaitsi tuo verraton salvanne.
+
+-- Mutta, armollinen herra...
+
+-- Te tulette asumaan minun luonani... te saatte omat erityiset
+huoneenne, omat palvelijanne. Ottakaa vastaan minun tarjoukseni
+tai muuten saatatte minut kovin pahalle mielelle. Sitäpaitsi te
+ette vielä ole suorittanut tehtäväänne loppuun, teidän on vieläkin
+sidottava minun haavani, rakas Remy.
+
+-- Herra kreivi, -- vastasi nyt nuori lääkäri, -- minä olen niin
+haltioissani, etten tiedä, miten taitaisin iloani ilmaista. Minä siis
+saan opiskella ja minä saan käytännöllistä kokemusta!
+
+-- Ei, minähän sanon haluavani teitä ainoastaan itseäni varten... ja
+ystäväni, kuten ymmärrätte. Ettekö satu muistamaan jotain vieläkin
+liikuttavampaa seikkailua?
+
+-- En, en ainoatakaan.
+
+No auttakaapa minua sitten pääsemään asiasta hiukan selville, jos se
+suinkin on mahdollista.
+
+-- Millä tavalla sitten, herra kreivi?
+
+-- Niin, kuuleppas! Te, joka olette havaintokykyinen mies, joka
+luette askeleet, kompuroitte pitkin seinävieriä ja tunnette ihmiset
+äänestä, te ehkä voitte sanoa, mistä johtuu se että sittenkun te
+olitte minut sitonut minut kannettiin talosta kadulle Temppelitornin
+vallihaudan luo?
+
+-- Teidätkö, herra kreivi?
+
+-- Juuri minut. Oletteko te jollain tavoin ollut avullisena tässä
+minun siirtämisessäni?
+
+-- En suinkaan. Minä päinvastoin olisin pannut sitä vastaan, jos
+minun neuvoani olisi kysytty... Kylmä ilma olisi voinut olla teille
+mitä vahingollisin.
+
+-- Siis en koskaan tule hullua hurskaammaksi. Tahdotteko auttaa minua
+vielä hetkisen talon etsinnässä?
+
+-- Minä tahdon kaikkea, mitä te vaan tahdotte, armollinen herra.
+Pelkään vain, ettemme pääse mihinkään tulokseen, sillä ovathan nämä
+talot kaikki toistensa kaltaisia.
+
+-- Olkoot, -- sanoi Bussy. -- Mutta meidän on tultava tänne uudelleen
+päiväs-aikana.
+
+-- Kyllä, mutta päivällä meidät ehkä huomataan.
+
+-- Silloin meidän on tehtävä erinäisiä kysymyksiä, ja niinpä me
+lopuksi saavutammekin tarkoituksemme. Meitä on nyt kaksi emmekä me
+juoksentele unia utelemassa, vaan olemme tekemisissä todellisuuden
+kanssa. Ja uskokaa minua, Remy, se jo on paljo se!
+
+
+
+
+12.
+
+Mikä Bryan de Monsoreau oli miehiään.
+
+
+Ei se ollut iloa, vaan jonkinlaista huumausta, jota Bussy
+tunsi tultuaan vakuutetuksi siitä että hänen unikuvansa olikin
+todellisuutta ja että tuo kaunis nainen todellakin oli osottanut
+hänelle jalomielistä vieraanvaraisuutta. Hän ei tahtonut päästää
+käsistään myöskään sitä nuorta lääkäriä, jonka juuri äsken
+oli henkilääkärikseen korottanut. Remyn täytyi nousta hänen
+kantotuoliinsa, sillä kreivi pelkäsi, että jos hän vain hetkeksikin
+hänestä eroaisi, lääkäri livahtaisi kuin henki hänen käsistään.
+Hän aikoi senvuoksi viedä hänet kotiinsa Bussyn hotelliin ja pitää
+häntä siellä seuraavaan päivään asti, saadakseen sitten ajatella,
+päästäisikö hän hänet vapaaksi vaiko ei. Koko kotimatkan ajan sateli
+uusia kysymyksiä, mutta eipä Remy tiennyt juuri paljoa enemmän
+kuin Bussykaan, paitsi että hän oli vakuutettu siitä, ettei ollut
+uneksinut, koska hän ei ollut ollut tainnoksissa. Mutta jokaiselle
+rakastuneelle nuorelle miehelle, ja Bussy oli päivänselvästi
+rakastunut, merkitsee jo paljo se, että hänellä on toveri, jolle hän
+voi puhua siitä naisesta, jota rakastaa. Remy häntä tosin ei ollut
+nähnyt, mutta se olikin Bussyn silmissä päinvastoin ansioksi, sillä
+näin ollen voi Remy saada hänet käsittämään, miten paljo ylempänä
+nainen joka suhteessa oli muotokuvaansa.
+
+Bussy olisi mielellään halunnut koko yön puhua tuosta tuntemattomasta
+naisesta, mutta Remy alotti lääkärintehtävänsä selittämällä, että
+haavottuneen tuli nukkua tai ainakin maata pitkällään levollisesti.
+Väsymys ja kipu neuvoivat kreiville samaa, ja nämä kolme yhtynyttä
+mahtia hänet viimein voittivatkin.
+
+Hän ei kuitenkaan mennyt makuulle, ennenkuin oli osottanut uudelle
+kotilääkärilleen asunnoksi kolme huonetta, joissa hän itse nuorempana
+oli asunut ja jotka sijaitsivat Bussyn hotellin kolmannessa
+kerroksessa. Tultuaan sitten vakuutetuksi siitä, ettei nuori lääkäri,
+joka näytti olevan uuteen asuntoonsa tyytyväinen, salaa pakenisi
+palatsista, siirtyi hän omaan upeaan asuntoonsa.
+
+Seuraavana aamuna herätessään hän huomasi Remyn seisovan sänkynsä
+vieressä. Tuo nuori mies oli viettänyt yönsä voimatta uskoa onneensa,
+ja hän odotteli vain Bussyn heräämistä tullakseen vakuutetuksi siitä,
+ettei hän nyt vuorostaan ollut nähnyt unta.
+
+-- No, -- kysyi Remy, -- miten voitte, armollinen herra?
+
+-- Mainiosti, paras lääkärini. Entä te itse? Oletteko tyytyväinen?
+
+-- Olen, niin tyytyväinen, jalo suojelijani, etten tahtoisi vaihtaa
+asemaani kuningas Henrik III:nen kanssa, vaikka hän eilispäivän
+kuluessa lienee harpannutkin monta askelta taivaanvaltakuntaa
+kohti. Mutta eipä tässä nyt siitä olekaan kysymys, vaan meidän on
+tarkastettava haavaa.
+
+Se näytti varsin pian paranevan. Bussy oli nukkunut hyvin, ja kun
+kerran uni ja onnellisuudentunne tulivat kirurgille avuksi, niin eipä
+hänellä enää ollut juuri mitään tekemistä.
+
+-- No, -- kysyi Bussy, -- mitäpä sanotte haavasta?
+
+-- Minä sanon, etten mielelläni antaisi teidän tietää, että te jo
+olette melkein terve, pelosta että te lähetätte minut takaisin
+Beautreillisen kadulle, viidensadankahden askeleen päähän tuosta
+kuuluisasta talosta.
+
+-- Josta me vielä otamme selon, etkö usko, Remy?
+
+-- Anteeksi! -- huomautti Remy. -- Luulen, että te sanoitte minua
+sinuksi, armollinen herra?
+
+-- Niitä, joista pidän, minä sinuttelen. Loukkaannutko siitä?
+
+-- Enhän toki, päinvastoin! -- huudahti nuori mies, kokien tarttua
+Bussyn käteen ja suudella sitä. -- Luulin kuulleeni väärin. Oi,
+armollinen herra, te teette minut niin äärettömän iloiseksi!
+
+-- Rakas ystäväni, minä toivon vain, että sinäkin puolestasi pitäisit
+minusta hiukan, että katsoisit olevasi täällä niinkuin kotonasi ja
+että sinä sallit minun, sill'aikaa kun muutat tänne tavarasi, olla
+läsnä tänään ylihovijahtimestarin virkaanasettajaisissa.
+
+-- Ah, virkkoi Remy, -- nythän te jo taas olette valmis tekemään
+uusia hullutuksia!
+
+-- En, päinvastoin lupaan olla hyvin järkevä.
+
+-- Mutta teidänhän täytyy nousta ratsun selkään?
+
+-- Niin täytyy. Se on aivan välttämätöntä.
+
+-- Jos teillä on oikein hiljainen konkari, niin ottakaa sitten tänään
+se, minkä haluaisitte satuloida sille naiselle, joka on niin sen
+muotokuvan näköinen -- te tiedätte kyllä minkä.
+
+-- Kuuleppas Remy. Sinäpä, toden totta, olet löytänyt oikean tien
+sydämeeni. Minä pelkäsin kovin, ettet sinä sallisi minun ottaa osaa
+tähän metsästykseen, tai oikeammin sanoen tähän leikkiin, sillä
+hovinaiset, samoinkuin kaupungin muutkin uteliaat naiset, tulevat
+siihen myös osaaottamaan. Nyt, rakas Remy, ymmärtänet jo, että tuon
+salaperäisen naisen täytyy olla hovin naisten tai kaupunkilaisten
+naisten joukossa. Varmastikaan hän ei ole mikään yksinkertainen
+porvaristyttö. Kauniit seinät, maalattu katto ja damastisänky,
+sanalla sanoen, kaikki tuo aistikas ylellisyys todistaa sitä, että
+hän on ylhäinen tai ainakin varakas nainen. Arveleppa, että minä
+kohtaisin hänet metsästysretkellä?
+
+-- Kaikki on mahdollista, -- vastasi Remy filosofisesti.
+
+-- Paitsi talon löytäminen, -- huokasi Bussy.
+
+-- Ja sitten sinne pääseminen, vaikka se löydettäisiinkin, -- lisäsi
+Remy.
+
+-- Ooh, minä kyllä tiedän erään keinon: minä hankin itseeni uuden
+miekanpiston, -- huomautti Bussy.
+
+-- Hyvä on, -- virkkoi Remy. -- Se antaa minulle toivoa saada jäädä
+teidän luoksenne.
+
+-- Olkaa huoleti siihen nähden, -- sanoi Bussy. -- Minä en, kautta
+kunniani, nyt tahdo olla ilman sinua.
+
+-- No niin, -- virkkoi nuori lääkäri, -- on siis päätetty, että te
+otatte osaa metsästysretkeen saadaksenne selon naisesta, ja että minä
+palaan Beautreillisin kadulle koettaakseni hakea tarkoitettua taloa.
+
+-- Olisipa somaa, -- pisti Bussy väliin, -- jos me, kun ensi kerran
+tapaamme toisemme, olisimme kumpikin etsimisessämme onnistuneet.
+
+Vincennerin metsässä oli todellakin määrätty suuri metsästysretki
+toimeenpantavaksi Monsoreaun kreivin ylihovijahtimestarin toimeen
+asettamisen johdosta. Edellisen päivän katumuskulkue ja kuninkaan
+ankara parannuksenteko olivat aluksi panneet monen epäilemään, tokko
+kuningas mieskohtaisesti tulisikaan mukaan. Sillä kun kuningas
+väliin sai tällaisen jumalisuuden puuskan, sattui useinkin, ettei
+hän moniin viikkoihin poistunut Louvresta, ellei hän mennyt
+hartaudenharjoituksessaan niin pitkälle, että läksi suoraapäätä
+johonkin luostariin. Mutta koko hovin suureksi kummastukseksi
+saatiinkin aamulla tietää, että kuningas oli lähtenyt Vincennerin
+torniin metsästääkseen yhdessä veljensä ja koko hovinsa kanssa.
+
+Kello yhdeksän olivat siis kaikki koolla, ja uusi hovimies, jota
+tuskin kukaan tunsi ja joka senvuoksi oli yleisen uteliaisuuden
+esineenä, esiintyi uljaan mustan ratsun selässä. Kaikkien katseet
+suuntautuivat häneen.
+
+Hän oli noin kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen mies,
+rotevakasvuinen, kasvoissa rokonarpia. Hänen ihonsa muutti väriään
+aina erilaisten mielenliikutusten mukaan, ja siitä syystä hänen
+ulkomuotonsa ensi näkemältä teki epämiellyttävän vaikutuksen.
+
+Puettuna vihreästä kankaasta tehtyyn hopeakaluunaiseen takkiin,
+jota koristivat olkalaput, joihin kuninkaan vaakuna oli kirjaeltu,
+kantaen vasemmassa kädessään metsästyskeihästä ja oikeassa sauvaa,
+joka hänen, tällaisissa tilaisuuksissa vallitsevien juhlamenojen
+mukaisesti, oli annettava kuninkaalle, saattoi Monsoreaun kreivi
+todellakin näyttää uljaalta ritarilta, mutta mikään kaunis
+aatelismies hän ei suinkaan ollut.
+
+-- Hyi kuitenkin, miten ruman lepakon te olette tuonut meille
+herttuakunnastanne, armollinen herra! -- sanoi Bussy Anjoun
+herttualle. -- Tuollaisiako aatelismiehiä teidän suosionne etsii
+maaseudulta? Vakuutanpa, ettei hänen moistaan löydy edes itse
+Parisista, joka kuitenkin on jotenkin suuri kaupunki ja jossa
+asuu verrattain runsaasti rumia miehiä. Väitetään, että te hyvin
+lämpimästi olette suositellut häntä kuninkaalle.
+
+-- Kreivi de Monsoreaun on palvellut minua uskollisesti, -- vastasi
+Anjoun herttua lakoonisesti, -- ja minä palkitsen häntä sen johdosta.
+
+-- Hyvin puhuttu, armollinen herra. Ja onhan kaunista, että
+ruhtinaat osaavat antaa tunnustusta, sitäkin kauniimpaa, kun se on
+niin harvinaista. Mutta ellei mitään muuta vaadita, niin tuntuupa
+minusta, että olen minäkin palvellut armollista herraa uskollisesti,
+ja minä pyydän teidän olemaan vakuutettu siitä, että minä kantaisin
+ylihovijahtimestarintakkia paljo paremmin kuin tuo pitkä kummitus.
+Ei, mutta katsokaapas, hänellähän on punainen parta. Se oli vielä
+lisäkaunistus!
+
+-- Minä en ole kuullut, -- vastasi Anjoun herttua, -- että
+hovitoimeen päästäkseen pitäisi olla luotu Apolloksi tai
+Antinoukseksi. Minä katson sydämeen enkä kasvoihin, tehtyihin
+palveluksiin, en herran valittuihin.
+
+-- Teidän korkeutenne epäilemättä pitää minua kovin uteliaana, --
+jatkoi Bussy, -- mutta minun täytyy tunnustaa kykenemättömyyteni
+arvaamaan, minkä palveluksen herra de Monsoreau on saattanut teidän
+korkeudellenne tehdä.
+
+-- Oletpa oikeassa, Bussy, -- vastasi herttua äreästi. -- Olet, kuten
+sanottu, ylen utelias, ja vieläpä aivan liian kovin.
+
+No niin, sellaisia ne ovat ruhtinaat! -- huudahti Bussy vanhaan
+arkailemattomaan tapaansa. -- He kyselevät alituiseen, ja heille
+täytyy vastata kaikkeen, mutta jos kerrankin rohkenee tehdä heille
+itselleen kysymyksen, ei heiltä saa milloinkaan vastausta.
+
+-- Oikeassa olet, -- sanoi herttua, -- mutta voithan kysyä Monsoreaun
+kreiviltä itseltään.
+
+-- Sepä oli todellakin kelpo neuvo, -- huomautti Bussy, -- ja hänen
+suhteensa hänhän on vain alhainen aatelismies -- on minulla aina
+keinoni jälellä, ellei hän anna vastausta.
+
+-- Millainen keino?
+
+-- Sanon hänelle, että hän on epäkohtelias herra.
+
+Asiaa sen enempää ajattelematta käänsi nyt Bussy selkänsä prinssille
+ja lähestyi hattu kourassa herra de Monsoreauta, joka, ollen kaikkien
+katseitten esineenä, ihailtavan kylmäverisesti odotti, että kuningas
+tulisi vapauttamaan hänet tästä epämiellyttävästä tarkastelemisesta.
+
+Nähdessään Bussyn iloisena ja hymyillen hattu kourassa lähenevän
+muutti hänkin muotonsa hiukan iloisemmaksi.
+
+-- Anteeksi, hyvä herra, -- lausui Bussy, -- mutta te näytte olevan
+niin kovin yksinänne. Olisikohan ehkä se suosio, jota te nykyisin
+nautitte, jo värvännyt teille yhtä paljo vihollisia kuin teillä oli
+ystäviä kahdeksan päivää ennen kuin teidät ylihovijahtimestariksi
+nimitettiin?
+
+-- Kyllä, herra kreivi, voisinpa melkein vannoa sen päälle. Mutta
+saanenko kysyä, minkävuoksi saan kunnian tulla häirityksi tässä
+yksinäisyydessäni?
+
+-- Kas, -- sanoi Bussy tyhmänrohkeasti, -- se johtuu siitä suuresta
+ihailusta, jota Anjoun herttua on saanut minun teitä kohtaan
+tuntemaan.
+
+-- Millä tavalla sitten?
+
+Hän on kertonut minulle teidän viimeisen urotyönne, sen saman, jonka
+johdosta teidät nimitettiin ylihovijahtimestariksi.
+
+Herra de Monsoreau kalpeni tällöin niin kauheasti, että hänen
+kasvojensa rokonarvet näkyivät mustina täplinä hänen kellertävällä
+ihollaan. Samalla hän loi Bussyyn katseen, joka ennusti
+vihanpurkausta.
+
+Bussy huomasi menetelleensä tyhmästi, mutta hän ei ollut niitä
+miehiä, joiden tapana oli peräytyä. Pikemminkin hän kuului niihin,
+jotka useinkin höystävät tyhmänrohkeuttaan nenäkkyydellä.
+
+-- Te sanotte, herra kreivi, -- lausui ylihovijahtimestari, -- että
+herttua on kertonut teille minun viimeisestä urotyöstäni?
+
+-- Aivan niin, hyvä herra, -- vastasi Bussy, -- ja senvuoksi minä
+hartaasti haluaisin kuulla kertomuksen siitä teidän omasta suustanne.
+
+Herra de Monsoreau puristi metsästyskeihästä suonenvedontapaan
+nyrkiksi puristuneessa kädessään, ikäänkuin hän olisi tahtonut sillä
+Bussyn lävistää.
+
+-- Kautta kunniani, -- virkkoi hän, olisin varsin halukas antamaan
+tunnustukseni teidän kohteliaisuudellenne ja suostumaan pyyntöönne,
+mutta kaikeksi onnettomuudeksi tulee juuri tuossa kuningas ja estää
+minun sitä tällä haavaa tekemästä. Mutta jos niin haluatte, niin
+voihan se tapahtua vähän myöhemmin.
+
+Kuningas saapui nyt ratsastaen. Hän ei näyttänyt olevan kovinkaan
+mieltynyt herra de Monsoreauhon, mutta otti kuitenkin verrattain
+ystävällisesti sen sauvan, jonka ylihovijahtimestari polvistuen
+hänelle ojensi.
+
+Nyt alkoi metsästys.
+
+Bussy asettui sellaiseen paikkaan, että saattoi nähdä kaikkien
+ratsastavan ohitse, ja hän tutki tarkoin kaikki naiset nähdäkseen,
+eikö hän niiden joukossa tapaisi muotokuvan alkuperää. Mutta se oli
+turha vaiva. Paljo kauniita ja miellyttäviä naisia oli kyllä mukana,
+mutta sitä suloista olentoa, jota hän etsi, ei ollut niiden mukana.
+
+Hän oli niin ollen pakotettu tyytymään ystäväinsä seuraan, ja
+Antraguet oli, kuten ainakin, hilpeä ja veitikkamainen.
+
+-- Olemme saaneet hirveän ruman ylihovijahtimestarin, -- sanoi hän
+Bussylle. -- Mitäpä sinä sanot hänestä?
+
+-- Hän on kamala. Neuvoppa minulle hänen vaimonsa.
+
+-- Ylihovijahtimestari on poikamies, ystäväiseni, -- vastasi
+Antraguet.
+
+-- Kuka on sen sinulle sanonut?
+
+-- Rouva de Veudron, jonka mielestä hän on varsin kaunis mies ja joka
+mielellään tahtoisi tehdä hänet neljänneksi miehekseen. Katsoppa
+vaan, miten hän ruskealla hevosellaan laskea karauttaa miehen perään.
+
+-- Mikä on hänen maatilansa nimi? -- kysyi Bussy.
+
+-- Oo, hänellä on niitä niin monta.
+
+-- Onko hän sitten rikas?
+
+-- Niin väitetään. Mutta siinäpä onkin kaikki. Hän näet lienee
+alempaa aatelia.
+
+-- Kuka sitten on tuon maalaisjunkkarin rakastajatar?
+
+-- Hänellä ei ole ketään. Tuo jalo ritari näyttää pitävän kunnianaan
+olla omaa erityistä lajiaan. Mutta Anjoun herttua viittailee sinulle.
+Riennä hänen luokseen!
+
+-- Odottakoon hän hiukan. Tuo kreivi kiihottaa vimmatusti minun
+uteliaisuuttani. Hän on minusta eriskummallinen, vaikken itsekkään
+voi sanoa mistä syystä. Minä aavistan, että saan vielä jotain
+tekemistä hänen kanssaan.
+
+-- Livarot hänet tuntee, -- jatkoi Antraguet. -- Hän on samalta
+seudulta kotoisin. Tuleppa tänne, Livarot! Kerro meille jotakin
+tuosta Monsoreausta.
+
+-- Mielelläni. Kerronpa siis muutamin sanoin, mitä tiedän ja mitä
+ajattelen hänestä. Minä pelkään häntä.
+
+-- Hyvä on. Kun nyt olet sanonut, mitä sinä hänestä ajattelet, niin
+sano meille myöskin, mitä hänestä tiedät.
+
+-- No niin, kuulkaapa siis... Noin puoli vuotta sitten olin eräänä
+iltana matkalla enoni maatilalta ja ratsastin juuri Méridorin metsän
+halki, kun äkkiä kuulin kauhean kirkunan ja samassa näin valkean
+tamman ilman ratsastajaa nelistävän ohitseni. Kannustin hevostani,
+ja erään pitkän käytävän päässä havaitsin mustalla hevosella
+ratsastavan miehen. Mutta tämä mies ei ratsastanut tavalliseen
+tapaan, vaan hän niin sanoakseni lensi eteenpäin. Sama tukahutettu
+kirkuna kuului uudelleen, ja minä huomasin, että mies piteli edessään
+satulassa naista, jonka suun päälle hän oli pannut kätensä. Minulla
+oli metsästyspyssyni mukanani. Te tiedätte, että minun kuulani
+tavallisesti sattuu verrattain hyvin. Minä tähtäsin, ja kautta
+kunniani olisin hänet tappanut, ellei juuri samalla hetkellä kuin
+minun piti laukaista sytytin oli sammunut. Sitten kysyin eräältä
+halonhakkaajalta, mikä hän oli miehiään tuo mustalla hevosella
+ratsastaja, ja hän vastasi minulle, että se oli herra de Monsoreau.
+
+-- No mutta, -- huomautti Antraguet, -- eihän naisenryöstö ole mitään
+tavatonta, vai miten, Bussy?
+
+-- Ei suinkaan, -- vastasi Bussy, mutta pitää niiden toki antaa
+huutaa, jos ne vain haluavat.
+
+-- Kuka oli sitten nainen? kysyi Antraguet.
+
+-- Sitä ei ole koskaan saatu tietää.
+
+-- Hyvä! -- virkkoi Bussy. -- Se mies on joka tapauksessa hyvin
+omituinen ihminen ja hän herättää minussa mitä suurinta mielenkiintoa.
+
+-- Varmaa vain on, sanoi Livarot, -- että tuolia jalolla herralla on
+kamala maine.
+
+-- Onko hänestä jotain muutakin kerrottavaa?
+
+-- Ei, itse asiassa. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään julkista pahaa.
+Väitetäänpä vielä niinkin, että hän on alustalaisiaankin kohtaan
+verrattain hyvä mikä ei kuitenkaan estä sitä, että häntä siellä
+ympäristöllä pelätään kuin itse pirua. Sitäpaitsi hän on yhtä mainio
+metsästäjä kuin Nimrod, eikä kuninkaalla ole koskaan ollut hänen
+vertaistaan ylihovijahtimestaria. Hän sopii tähän toimeen paremmin
+kuin Saint-Luc, jolle toimi ensin oli aiottu, mutta joka sen menetti
+Anjoun herttuan väliintulon vuoksi.
+
+-- Etkö kuule, että Anjoun herttua sinua huutaa? -- virkkoi Antraguet.
+
+-- Ooh, anna hänen vain huutaa. No tiedätkö, mitä kerrotaan
+Saint-Luc'ista?
+
+-- En. Onko hän yhäkin kuninkaan vankina? -- kysyi Livarot nauraen.
+
+-- Kyllä kai hän on, -- selitti Antraguet, -- koska häntä ei näy
+täällä.
+
+-- Eipä niinkään, ystäväiseni. Hän on viime yönä kello yhden aikaan
+matkustanut tarkastamaan vaimonsa maatiloja.
+
+-- Onko hänet karkotettu?
+
+-- Kyllä kai, siltä se kumminkin näyttää.
+
+-- Saint-Luc karkotettu, se ei liene mahdollista!
+
+-- Se on niin totta kuin evankeliumi, hyvä ystävä. Marsalkka de
+Brissac on sen itse minulle tänä aamuna kertonut.
+
+-- No sepä on jotain niin harvinaista, ettei herra de Monsoreaunkaan
+olemus sille vertoja vedä!
+
+Livarot'in ja Antraguet'in seuraamana ratsasti nyt Bussy viimeinkin
+Anjoun herttuan luo.
+
+-- Ah, armollinen herra, -- huudahti Bussy, -- miten kelpo mies
+onkaan tuo herra Monsoreau!
+
+-- Vai niin arvelet? No oletko kysynyt häneltä, minkä palveluksen hän
+on minulle tehnyt?
+
+-- Olen. Hän ilmaisi minulle aivan kohteliaasti, että hän on teidän
+korkeutenne, hankkija, asiamies.
+
+-- Kuinka sinä sanoit? -- kysyi herttua ja hänen otsansa samassa
+synkistyi. -- Mitä tämä pila merkitsee, Bussy?
+
+-- Se merkitsee sitä, armollinen herra, että hän teitä varten
+kuljettelee naisia suurella, mustalla ratsullaan, ja että hän, ne kun
+epäilemättäkään eivät tiedä sitä kunniaa, mikä heitä odottaa, pitää
+kättään niiden suun edessä estääkseen niitä huutamasta.
+
+Herttua rypisti kulmiaan, puristi uhkaavasti kätensä nyrkkiin,
+kalpeni ja alkoi ratsastaa niin vimmattua neliä, että Bussy
+ystävineen jäi kotvasen matkan jälkeen.
+
+-- Ahaa, -- virkkoi Antraguet. -- Pila oli mainio!
+
+-- Se oli sitäkin parempi, -- huomautti Livarot, -- koska kaikki
+eivät näytä pitävän sitä pilana.
+
+-- Hitto vieköön! -- virkkoi Bussy. -- Näyttääpä siltä kuin olisin
+minä satuttanut herttuata kovin arkaan kohtaan.
+
+Kohta sen jälkeen kuultiin herttuan huutavan:
+
+-- No, Bussy, missä olet? Tuleppas tänne!
+
+-- Täällä minä olen, armollinen herra, -- vastasi Bussy ja ratsasti
+prinssin luo. Tämä päästi raikuvan naurun.
+
+-- Luulenpa, armollinen herra, -- sanoi Bussy, -- että te nauratte
+sille, mitä minä äsken teille sanoin.
+
+-- En, Bussy, en minä sille naura.
+
+-- Ah, sitäpä mieluumminkin olisin tahtonut, sillä olisihan minulla
+silloin ollut se ansio, että olin saanut ruhtinaan nauramaan,
+ruhtinaan, joka harvoin näyttää iloiselta.
+
+-- Ei, Bussy, minä nauran sille, että sinä sepittelet tarinoita
+saadaksesi tietää asian oikean laidan.
+
+-- Minä vakuutan, armollinen herra, että olen puhunut teille totta.
+
+-- Hyvä niinkin. Mutta kerroppa nyt, kun me olemme kahden kesken,
+minulle tuo pikku juttusi. Mistä olet saanut kuulla sen, mitä minulle
+sanoit?
+
+Méridorin metsästä, armollinen herra. Tälläkin kertaa herttua
+kalpeni, mutta ei sanonut mitään.
+
+-- On ihan varmaa, -- mutisi Bussy, -- että herttua on jollain
+tavalla sekoittunut juttuun ryöväristä ja mustasta hevosesta,
+naisesta ja valkeasta tammasta.
+
+-- Armollinen herra, -- jatkoi Bussy ääneen ja nauroi nyt hän
+vuorostaan herttuan vakavalle katsannolle. -- Jos te haluatte jotain
+erityistä palveluksentekoa, niin sanokaa se meille. Me kyllä sitten
+koetamme parastamme, vaikkapa meidän tarvitsisi viedä voitto herra de
+Monsoreausta.
+
+-- Bussy, -- vastasi herttua, -- minulla olisi tosiaankin
+pyydettävänä sinulta muuan palvelus, ja minä tahdon sinulle nyt
+ilmaista, mitä laatua se on.
+
+Kerttua vei nyt Bussyn hiukan syrjemmäksi.
+
+-- Kuulehan! -- virkkoi hän. -- Minä olen sattumalta kirkossa nähnyt
+erään kauniin naisen. Ja kun hänen kasvonpiirteensä, joita tosin
+huntu verhosi, muistuttivat minulle erästä naista, jota olen suuresti
+rakastanut, niin tulin minä seuranneeksi häntä ja ottaneeksi selon
+siitä, missä hän asuu. Hänen kamarineitsyensä on lahjottu ja minulla
+on hänen asuntonsa portin avain.
+
+-- Hyvä, armollinen herra. Tähän astihan näyttää kaikki käyneen hyvin.
+
+-- Odotahan, niin saat kuulla. Väitetään, että hän on siveä, vaikka
+onkin vapaa, nuori ja kaunis.
+
+-- Ah, armollinen herra, nythän me joudumme mielikuvituksen maille.
+
+-- Kuuleppas, sinä olet rohkea ja pidät minusta, ainakin mikäli itse
+väität.
+
+-- Minulla on omat hetkeni.
+
+-- Rohkeutesiko hetket?
+
+-- Ei, mutta ne hetket, jolloin minä teidän korkeudestanne pidän.
+
+-- No, onko nyt ehkä sattumalta sellainen hetki?
+
+-- Kenties on.
+
+-- Nyt pitäisi minun hyväkseni tehdä sellaista, jota tavallisesti
+tehdään vain omaksi hyväkseen.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi Bussy. -- Pitäisikö minun ehkä mennä hakkailemaan
+teidän rakastajatartanne, niin että teidän korkeutenne tulisi
+vakuutetuksi siitä että hän on yhtä siveä kuin kauniskin? Siihen minä
+kyllä suostun.
+
+-- Ei, tarkoitus olisi saada tietää, käykö joku muu hänen luonaan.
+
+-- Kuulostaa vain. Tämähän alkaa käydä monimutkaiseksi! Selittäkää
+hieman selvemmin, armollinen herra.
+
+-- Minä tahtoisin, että sinä piilottautuisit johonkin sopivaan
+paikkaan ja sitten sanoisit minulle, kuka on se mies, joka käy hänen
+luonaan. Jos suostut tekemään minulle tämän palveluksen...
+
+-- Niin tekee teidän korkeutenne minusta vuorostani
+ylihovijahtimestarin heti kun paikka tulee avonaiseksi?
+
+-- Kautta kunniani, Bussy, minä pidän sinut sitäkin suuremmalla
+syyllä muistissani, kun en vielä koskaan ole tehnyt mitään hyväksesi.
+
+-- Kas, kun teidän korkeutenne on itsekin sen huomannut!
+
+-- Sen olen jo aikoja sitten sanonut itselleni.
+
+-- Mutta tietysti hyvin hiljaa, kuten ruhtinaiden on tapana puhella
+sellaisista asioista. Myönnän kuitenkin, armollinen herra, että
+antamanne tehtävä minua kovin vähän miellyttää.
+
+-- Sinähän kuitenkin tarjouduit tekemään minulle jonkin palveluksen,
+ja nyt olet heti valmis peräytymään.
+
+-- Mutta tehän, hitto vie, tahdotte, että minun pitäisi toimittaa
+urkkijan tehtäviä, armollinen herra!
+
+-- Eihän toki, ainoastaan ystävänpalvelusta. Älä sitäpaitsi
+luule sen olevan niinkään helppoa. Kenties siinä vielä tulee
+miekanmittelykin kysymykseen.
+
+Bussy pudisti päätään.
+
+-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- on olemassa tehtäviä, jotka
+parhaiten suorittaa itse, vaikkapa onkin ruhtinas.
+
+-- Kieltäydytkö sinä siis?
+
+-- Kieltäydyn, kautta kunniani, armollinen herra. Herttua rypisti
+kulmiaan.
+
+-- No minä sitten seuraan sinun neuvoasi ja menen itse, ja jos minut
+surmataan tai haavotetaan, niin muista, että olin pyytänyt ystäväni
+Bussyn ottamaan tai antamaan sen saman miekanpiston, mutta että hän
+ensi kerran elämässään oli varovainen.
+
+-- Teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy. -- Tässä muuanna iltana te
+sanoitte minulle: Bussy, minä vihaan noita suosikkeja, jotka aina
+kiusaavat ja loukkaavat meitä. Sinähän voisit mennä Saint-Luc'in
+häihin ja hakea riitaa heidän kanssaan ja maksaa heille heidän
+velkansa. Minä menin sinne, armollinen herra. Niitä oli viisi,
+minä olin yksin. Minä uskalsin niitä uhmailla. Ne asettautuivat
+väijyksiin, karkasivat kimppuuni, tappoivat hevoseni, ja kuitenkin
+minä haavotin niistä kahta ja olin vähällä tappaa kolmannen. Tänään
+te pyydätte minun ahdistamaan naista. Suokaa anteeksi, armollinen
+herra, tämä on niiden palvelusten ulkopuolella, joita ruhtinas voi
+ritarilta pyytää, ja minä niinollen kieltäydyn.
+
+-- Hyvä on! -- sanoi herttua. -- Minä siis teen tehtäväni yksin
+taikka Aurillyn seurassa, niinkuin viimeksikin.
+
+-- Mitä! -- huudahti Bussy, tuntien kuin harson silmiltään putoavan.
+-- Oliko teidän korkeutenne samoissa puuhissa, kun te tässä
+tuonnoissa iltana satuitte yhteen niiden hienojen herrain kanssa,
+jotka olivat minua vaanimassa?
+
+-- Olinpa niinkin.
+
+-- Teidän kaunis tuntemattomanne, -- kysyi Bussy, -- asuu siis ehkä
+Bastiljin kentän puolella?
+
+-- Niin asuu, ja se on seutua, jossa voi tulla pahoinpidellyksi,
+senhän tiedät omasta kokemuksestasi.
+
+-- Onko teidän korkeutenne käynyt siellä tarkastusmatkalla sen yön
+jälkeenkin?
+
+-- Olin minä eilen.
+
+-- Näkikö teidän korkeutenne sitten mitä?
+
+-- Näin erään miehen hiiviskelevän siellä lähistöllä. Hän
+epäilemättäkin koetti ottaa selkoa siitä, vaaniskeliko häntä kukaan.
+Koska hän luultavasti huomasi minut, pysytteli hän itsepintaisesti
+naisen asunnon edustalla.
+
+-- Oliko mies yksin, armollinen herra? -- kysyi Bussy.
+
+-- Oli noin puolen tunnin ajan, mutta sitten tuli hänen luokseen
+toinen mies ja sillä oli lyhty kädessään.
+
+-- Ahaa! -- virkahti Bussy.
+
+-- Silloin alkoivat kappaan kääriintynyt mies..., -- jatkoi prinssi.
+
+-- Ensimäiselläkö siis oli kappa yllään? -- keskeytti Bussy.
+
+-- Niin. Silloin alkoivat, kuten sanottu, kappaan kääriintynyt ja
+lyhtyä kantava mies puhella keskenään, ja kun näytti siltä, etteivät
+he niinkään pian lähtisi paikaltaan, läksin minä sieltä tieheni.
+
+-- Harmissanne tuosta kaksinkertaisesta vastoinkäymisestä?
+
+-- Tietystikin, kautta kunniani, minä myönnän sen. Jos minä siis
+onnistun pääsemään tuohon taloon, joka vallan hyvin saattaa olla
+jokin ryövärienpesä...
+
+-- Niin ei teillä olisi mitään sitä vastaan, että siellä teidän
+sijastanne murhattaisiin yksi teidän ystävistänne.
+
+-- Vai niin sinä puhut! Ei, minä toivoisin, että tuo ystävä, joka
+ei ole ruhtinas ja jolla ei ole niitä vihollisia, mitä minulla on,
+ja joka sitäpaitsi on tuollaisiin seikkailuihin tottunut, ottaisi
+selon sen vaaran suuruudesta, mikä minua siellä ehkä odottaa, ja
+ilmoittaisi sen minulle.
+
+-- Teidän sijassanne, armollinen herra, minä luopuisin kaikista
+ajatuksista tuon naisen suhteen.
+
+-- En, en lainkaan. Siihen hän on aivan liian kaunis.
+
+-- Mutta tehän sanotte itse, että tuskin olette häntä nähnytkään.
+
+-- Olen nähnyt häntä tarpeeksi paljo tietääkseni, että hänellä on
+ihastuttavan vaaleat hiukset, jumalalliset silmät, verraton iho ja
+hurmaava vartalo. Oivaltanet hyvinkin, ettei sellaisesta naisesta
+mielellään luovuta.
+
+-- Oivallan, armollinen herra, sen tosiaankin ymmärrän. Minua teidän
+asemanne jo alkaa säälittää.
+
+Herttua silmäili Bussya.
+
+-- Se on, kautta kunniani, totta.
+
+-- Etkö laske leikkiä?
+
+-- En. Ja todistukseksi siitä voin sanoa, että jos teidän
+korkeutenne tahtoo antaa minulle toimintaohjeita ja näyttää minulle
+kyseessäolevan talon, niin olen minä valmis vartioimaan talon
+edustalla tänä iltana.
+
+-- Oletko siis muuttanut mielipidettäsi?
+
+-- Ah, armollinen herra, eihän kukaan muu ole erehtymätön kuin meidän
+pyhä isämme Gregorius XIII. Sanokaa vain minulle, mitä minun on
+siellä tehtävä.
+
+-- Sinun on kätkeydyttävä jonkun matkan päähän siitä portista, jonka
+sinulle tulen näyttämään, ja jos joku mies menee taloon, on sinun
+seurattava häntä saadaksesi selon siitä, kuka hän on.
+
+-- Mutta entä jos hän sisään mentyään sulkee portin kiinni?
+
+-- Olenhan sinulle sanonut, että minulla on avain.
+
+-- Aah, se oli totta. On siis vain yksi seikka otettava varteen,
+nimittäin se, etten erehdyksestä seuraisi väärää miestä ja että avain
+kuuluisikin johonkin toiseen porttiin.
+
+-- Ooh, portin suhteen ei voi erehtyä. Siinä on sisäpuolella
+porttikäytävä. Sen päätyttyä on raput vasemmalla puolella. Noustuasi
+kaksitoista porrasta tulet korridooriin.
+
+-- Kuinka teidän korkeutenne tietää tuon kaiken, vaikkette itse
+koskaan ole käynyt koko talossa?
+
+-- Olenhan sinulle sanonut, että kamarineitsyt on lahjottu, ja hän on
+kertonut minulle kaikki tyyni.
+
+-- Piru vie, miten mukavaa onkaan olla prinssi! Jos se olisin
+ollut minä, niin olisin itse saanut ottaa selon talosta, mennä
+porttikäytävään, lukea raput ja osata korridooriin. Se olisi vaatinut
+hirveän pitkän ajan, ja taivas tiesi, olisinko sittenkään onnistunut.
+
+-- Suostutko siis tuumaan?
+
+-- Voiko teidän korkeudeltanne milloinkaan mitään kieltää? Teidän
+korkeutenne tahtonee kai tulla näyttämään minulle portin.
+
+-- Ei se nyt ole tarpeellista. Metsästysretkeltä palatessamme teemme
+pienen mutkan, kulkemalla Porte Saint-Antoinen ohitse, ja silloin
+minä näytän sinulle talon.
+
+-- Vallan mainiosti, armollinen herra. Mutta mitä minun on tehtävä
+sille miehelle, jos hän näyttäytyy?
+
+-- Ei mitään muuta kuin seurattava häntä, kunnes saat selville kuka
+hän on.
+
+-- Se on hieman vaikeata. Voipa esim. tuo mies olla niin varovainen,
+että pysähtyykin puolitiehen ja siten keskeyttää minun tutkimukseni.
+
+-- Minä jätän koko asian sinun huostaasi menetelläksesi niinkuin
+parhaaksi näet.
+
+-- Teidän korkeutenne siis sallii minun toimia niinkuin toimisin
+itseäni varten?
+
+-- Kyllä, aivan täydellisesti.
+
+-- Minä toimin sitten niin, armollinen herra.
+
+-- Mutta tästä ei saa mainita sanaakaan meidän nuorille
+kavaljeereillemme.
+
+-- Aatelisen kunnian kautta sen vakuutan!
+
+-- Etkä ota ketään mukaasi.
+
+-- En. Vannon meneväni yksin.
+
+-- Hyv'on. Se on siis päätetty. Kotimatkalla kuljemme Bastiljin ohi:
+minä osotan sinulle portin... sinä tulet mukanani minun kotiini...
+minä annan sinulle avaimen... ja tänä iltana...
+
+-- Näyttelen minä teidän korkeuttanne; se on päätetty.
+
+Bussy ja herttua liittyivät nyt taas metsästysretkeen, jota ylen
+taitavasti johti herra de Monsoreau.
+
+Kuningas oli ihastuksissaan, ja ylihovijahtimestari sai kuulla
+kohteliaisuuksia sekä häneltä että herttualta.
+
+-- Armollinen herra, -- sanoi Monsoreau viimeksimainitulle, -- olisin
+kovin onnellinen, jos olen osannut toimia teidän mieliksenne, koska
+minun on juuri teitä tästä toimestani kiittäminen.
+
+-- Mutta te tiedätte, hyvä herra, -- puuttui herttua puheeseen, että
+jos edelleenkin haluatte pysyä minun suosiossani, täytyy teidän tänä
+iltana lähteä Fontainebleauhon. Kuningas tahtoo metsästää siellä
+ylihuomenna ja sitä seuraavina päivinä, eikä ole liikaa, että te
+käytätte yhden päivän tutustuaksenne metsään.
+
+-- Minä tiedän sen, armollinen herra, -- vastasi Monsoreau, --
+ja olen jo järjestänyt kaikki kuntoon matkustaakseni ensi yönä
+määräpaikkaan.
+
+-- Ah, siinähän herra de Monsoreau onkin! -- virkkoi Bussy. --
+Tästälähin ei teidän ole ajattelemistakaan lepoa, ei yöllä eikä
+päivällä.
+
+Tätä sanoessaan näytti Bussy ivalliselta, ja herttua loi Monsoreauhon
+läpitunkevan katseen.
+
+Tämä oli Bussyn sanoista kalvennut niinkuin ensi kerrallakin, ja
+hänen kasvonsa olivat käyneet yhtä kamaliksi.
+
+
+
+
+13.
+
+Miten Bussy taas löysi sekä muotokuvan että sen henkilön, jota kuva
+esitti.
+
+
+Kello viisi iltapäivällä palasi kuningas hoveineen Parisiin
+Saint-Antoinen esikaupungin kautta, ikäänkuin hänellä olisi ollut
+aavistus Anjoun herttuan toivomuksesta.
+
+Monsoreaun kreivi oli sanonut ruhtinaille hyvästit selittämällä
+lähtevänsä jo heti Fontainebleauhon. Seurueen kulkiessa Bastiljin ohi
+tahtoi kuningas kiinnittää ystäväinsä huomiota linnoituksen jylhään
+ja synkkään ulkonäköön, ikäänkuin muistuttaakseen heitä siitä, mikä
+heitä odotti, jos heistä joskus tulisi hänen vihollisiaan.
+
+Monet yskän ymmärsivät ja olivat kahta vertaa huomaavaisempia hänen
+majesteettiaan kohtaan.
+
+Sillävälin virkkoi Anjoun herttua aivan hiljaa Bussylle, joka
+ratsasti hänen vieressään:
+
+-- Katsoppas oikealle, Bussy, ja pane merkille tuo pieni puutalo,
+jonka päädyssä on madonnan kuva. Laske sitten silmilläsi siitä
+eteenpäin neljä taloa.
+
+-- Hyvä on, -- vastasi Bussy.
+
+-- Se on järjestyksessä viides, -- jatkoi herttua, -- juuri tuo, joka
+on Sainte-Catherinen kadun vastapäätä.
+
+-- Minä näen sen, armollinen herra. Huomaatteko, miten akkunat
+kaikkialla ovat uteliaita kasvoja täynnä?
+
+-- Lukuunottamatta sitä taloa, jota minä tarkoitan, -- huomautti
+herttua. -- Siinähän kaikki akkunat ovat suljetut.
+
+-- Mutta siellähän kuitenkin siirretään muuatta uudinta syrjään, --
+virkkoi Bussy sykähtelevin sydämin.
+
+-- Ilman että siellä kuitenkaan ketään näkyy, -- vastasi herttua. --
+Ah, hänet on kai viety sinne kätköön, tai piiloutuu hän sitten itse.
+Joka tapauksessa on tuo talo oikea. Kotiin päästyämme annan sinulle
+avaimen.
+
+Bussy koetti tunkea katsettaan tuon puoleksi avonaisen uutimen läpi,
+mutta turhaan.
+
+Palatsiinsa päästyään kysyi Bussy heti Remyltä, kuinka tämä oli
+yrityksissään onnistunut.
+
+-- Minä aioin juuri tehdä teille saman kysymyksen, armollinen herra.
+
+-- Etkö siis ole saanut mitään selkoa?
+
+-- Taloa on yhtä vaikea löytää päivällä kuin yölläkin. Epäilen neljää
+tai viittä eri taloa, jotka ovat vieretysten.
+
+-- Silloinpa, -- virkkoi Bussy, -- luulen olleeni sinua onnellisempi.
+
+-- Kuinka niin, armollinen herra? Oletteko tekin ollut siellä selkoa
+ottamassa?
+
+-- En. Olen vain kulkenut siitä ohitse.
+
+-- Ja oletteko tuntenut portin?
+
+-- Niin toivon.
+
+-- Ja milloin saan tietää teidän löytäneen sen onnen, jota etsitte?
+
+-- Varhain huomisaamuna.
+
+-- Ettekö tarvitse minua sillävälin?
+
+-- En, en millään lailla, rakas Remy.
+
+-- Ettekö tahdo minuakaan mukaanne?
+
+-- Se on aivan mahdotonta, hyvä ystävä.
+
+-- Mutta olkaa sitten ainakin varovainen, armollinen herra.
+
+-- Ah! -- virkkoi Bussy nauraen, on hyödytöntä puhua minun
+varovaisuudestani. Sen ominaisuuden suhteen minut kyllä jo tunnetaan.
+
+Bussy söi päivällistään ikäänkuin ei lainkaan olisi tiennyt,
+missä, miten ja milloin hän söisi. Kun kello oli lyönyt kahdeksan,
+otti hän parhaimman miekkansa, pisti, kuninkaan äsken antamasta
+kiellosta huolimatta, pari pistoolia vyöhönsä ja kuljetutti itsensä
+kantotuolissaan Saint-Paulin kadulle.
+
+Sinne saavuttuaan tunsi hän pian tuon pikku madonnankuvalla
+varustetun talon, laski sitten neljä seuraavaa taloa, tuli
+vakuutetuksi siitä että viides oli oikea, ja meni sitten, väljään
+kappaansa kääriintyneenä, loitommaksi, asettuen Sainte-Catherinen
+kadun kulmaukseen ja vakaasti päättäen odottaa siellä kaksi tuntia,
+ja että, ellei ketään sen ajan kuluessa näyttäytyisi, hän senjälkeen
+toimisi omin neuvoin.
+
+Saint-Paulin kello oli juuri lyönyt yhdeksän, kun Bussy alotti
+vartioimisensa.
+
+Tuskin oli hän ehtinyt seisoa siinä kymmentä minuuttia, kun hän jo,
+kovasta pimeästä huolimatta, näki kahden ratsastajan lähestyvän.
+Päästyään Tournellesin hotellin kohdalle ratsastajat pysähtyivät.
+Toinen niistä astui alas satulasta ja antoi ohjat toiselle, joka
+luultavasti oli palvelija, ja nähtyään tämän palaavan takaisin
+samaa tietä, jota he olivat tulleetkin, ja häviävän pimeyteen
+suuntasi toinen askeleensa sitä taloa kohti, jonka Bussy oli saanut
+vartioitavakseen.
+
+Talon lähelle tultuaan katseli tuo tuntematon varovasti ympärilleen
+joka puolelle ja meni sitten portista sisälle.
+
+Bussy kuuli, että portti suljettiin. Kreivi odotteli hetkisen
+peläten, että tuo salaperäinen henkilö ehkä oli jäänyt tähystelemään
+portinluukusta. Muutamain minuuttien kuluttua avasi Bussy itse hiljaa
+portin ja astui siitä sisään.
+
+Hän havaitsi, ettei luukku ollut korkeammalla kuin että hän saattoi
+katsella siitä, ja kaiken todennäköisyyden mukaan oli hän juuri siitä
+samasta luukusta nähnyt Quélus'en.
+
+Mutta Bussy ei nyt ollut tullut vanhoja muistojaan virittääkseen. Hän
+kulki siis verkalleen eteenpäin, hamuillen porttikäytävässä puoleen
+ja toiseen, kunnes hän vasemmalta puolelta löysi nuo tutut raput.
+Siellä hän hetkeksi pysähtyi kahdestakin syystä. Ensiksi tunsi hän
+polviensa horjuvan ja toiseksi hän luuli erään äänen sanovan:
+
+-- Gertrud, kerro emännällesi, että minä olen täällä ja tahdon häntä
+tavata.
+
+Nuo sanat kuulostivat niin käskeviltä, ettei niihin ollut
+vastaansanomista. Hetken kuluttua kuuli Bussy naisäänen vastaavan:
+
+-- Herra on hyvä ja käy salonkiin. Emäntäni tulee sinne pian.
+
+Sitten kuuli Bussy vielä yhden oven suljettavan. Hän ajatteli Remyn
+laskemia portaita. Hän laski nyt vuorostaan kaksitoista porrasta ja
+pääsi eteiseen.
+
+Hän muisti nyt käytävän ja kolme ovea ja astui varovasti muutamia
+askeleita eteenpäin, hapuillen käsillään ympärilleen. Hän löysi jo
+yhden oven, nähtävästi sen saman, josta tuo tuntematon mies oli
+kulkenut. Sitten hän kulki eteenpäin ja löysi vielä oven, tunnusteli
+sitä, ja käteensä osui avain, minkä jälkeen hän, väristen kiireestä
+kantapäähän asti, väänsi lukon auki ja avasi oven.
+
+Huone, johon Bussy nyt joutui, oli aivan pimeä, lukuunottamatta
+sitä heikkoa valoa, mikä virtasi sisälle sisempänä olevan salongin
+puoliavoimesta ovesta. Hän tarkasteli niitä katon ja seinäin
+osia, joihin tuo heikko valo kohdistui, ja tunsi jälleen ne samat
+mytologiset kuviot, jotka hän jo kerran ennenkin oli nähnyt. Hän
+hamuili käsillään ja löysi veistokuvasängynkin. Nyt hänen ei enää
+tarvinnut lainkaan epäillä. Hän oli tosiaankin samassa huoneessa,
+jossa eräänä yönä haavotettuna ja vieraanvaraisesti kohdeltuna oli
+herännyt.
+
+Bussyn sydän löi yhä voimakkaammin, kun hän nyt piiloutui laajan
+sänkyverhon taa kuunnellakseen. Hän kuuli tuon tuntemattoman miehen
+kävelevän levottomasti edestakaisin viereisessä huoneessa, väliin
+äkkiä pysähtyvän ja hampaittensa välistä mutisevan: no, eikö hän
+koskaan tulekaan?
+
+Pian kuului avautuvan ovi jostain salongin toiselta puolelta. Naisen
+kevyitä askeleita kuului matolta, silkkihameen kahina osui Bussyn
+korviin, ja tämä nuori mies kuuli naisäänen pelokkaasti, mutta
+samalla halveksien puhuvan:
+
+-- Tässä minä olen, hyvä herra. Mitä te taaskin tahdotte minusta?
+
+-- Ho hoo! -- virkkoi Bussy itsekseen. -- Jos tuo herra on rakastaja,
+niin täytyy minun itseään aviomiestä vilpittömästi onnitella.
+
+-- Hyvä rouva, -- vastasi tuo niin kylmästi vastaanotettu vieras, --
+minulla on kunnia ilmoittaa teille, että koska minä huomenna olen
+pakoitettu matkustamaan Fontainebleauhon, niin tulen viettämään tämän
+yön täällä.
+
+-- Tuotteko mitään tietoja isästäni? -- kysyi nainen. -- Te muistatte
+millaisen sopimuksen teimme eilen: kun minä suostuin tulemaan teidän
+puolisoksenne, niin tapahtui se sillä ehdolla, että joko minun isäni
+tulisi Parisiin tai saisin minä palata hänen luokseen.
+
+-- Heti kun minä olen palannut takaisin Fontainebleausta, matkustamme
+me hänen luokseen, sen vakuutan kunniasanallani. Mutta sillävälin...
+
+-- Ei, hyvä herra, älkää sulkekokaan sitä ovea, se on turhaa. Minä en
+vietä ainoatakaan yötä saman katon alla teidän kanssanne, ennenkuin
+olen saanut rauhottavat tiedot isäni kohtalosta.
+
+Nainen lausui nämä sanat varmalla äänellä ja puhalsi nyt kimeän
+vihellyksen pieneen hopeapilliin. Sillä tavalla niihin aikoihin
+kutsuttiin palvelijoita sisälle.
+
+Samalla avautui se ovi, josta Bussy oli tullut sisään, ja nuoren
+naisen kamarineitsyt riensi esiin. Hän oli kookas ja tanakkatekoinen
+maalaistyttö, joka jo näytti odottaneen tätä emäntänsä kutsumusta
+saapuakseen heti paikalle.
+
+Salonkiin astuessaan hän jätti oven selko selälleen. Huoneeseen,
+jossa Bussy oli, tuli siten yhä enemmän valoa, ja hän havaitsi nyt
+akkunain välissä olevan muotokuvan.
+
+-- Gertrud, -- lausui nainen, -- sinä et saa mennä nukkumaan, vaan on
+sinun oltava minun läheisyydessäni, niin että voit kuulla, kun sinua
+huudan.
+
+Kamarineitsyt poistui.
+
+Bussy hiipi hiljaa ovelle tarkastellakseen oven ja seinän välisestä
+raosta. Mutta niin hiljaa kuin hän menikin, narahti lattia hänen
+jalkainsa alla juuri samana hetkenä, jolloin hän ryhtyi raosta
+tähystelemään.
+
+Narinan kuultuaan kääntyi nainen ympäri, ja Bussy tunsi muotokuvassa
+näkemänsä naisen, unelmainsa hengettären.
+
+Vaikkei mies mitään kuullutkaan, käännähti kuitenkin hänkin ympäri.
+Ja Bussy tunsi miehen Monsoreaun kreiviksi.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi Bussy itsekseen. -- Valkea tamma... ryöstetty
+nainen... kaikesta päättäen saan olla jonkin kauhean jutun
+todistajana.
+
+Bussy näki naisen seisovan kalpeana ja halveksuvin ryhdein. Monsoreau
+oli istuutunut: hän ei ollut kalpea, vaan kellervänvihreä, hän polki
+jalkaansa lattiaan ja pureksi kynsiään.
+
+-- Hyvä rouva, -- virkkoi viimein Monsoreaun kreivi, -- ei enää
+halunne teeskennellä minulle olevansa vainottu uhri. Olette
+Parisissa, olette minun talossani. Ja vieläkin enemmän: te olette
+Monsoreaun kreivitär, minun vaimoni.
+
+-- Kun minä kerran olen teidän vaimonne, niin miksi te sitten
+kieltäydytte viemästä minua isäni luo? Miksi sitten yhäkin pidätte
+minua piilossa maailman silmiltä?
+
+-- Oletteko sitten unohtanut Anjoun herttuan, hyvä rouva?
+
+-- Tehän olette vakuuttanut, ettei minulla, kun minä kerran olisin
+tullut teidän vaimoksenne, enää olisi mitään pelättävää hänen
+puoleltaan.
+
+-- Hyvä rouva, minun on edelleenkin oltava varovainen.
+
+-- Hyvä! Järjestäkää nuo varovaisuustoimenpiteenne ja tulkaa sitten
+takaisin.
+
+-- Diana, -- virkkoi kreivi, jonka viha nähtävästi yhä yltyi, --
+Diana, älä laske leikkiä pyhästä avioliitosta. Annan sinulle sen
+neuvon.
+
+-- Laittakaa asiat siihen kuntoon, hyvä herra, ettei minun tarvitse
+epäillä miestä, ja minä tulen pitämään avioliittoa kunniassa.
+
+-- Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että minun olisi toiminnallani
+pitänyt saavuttaa teidän täydellinen luottamuksenne.
+
+-- Enpä luule, että teidän menettelytapaanne olisi johtanut yksistään
+osanottavaisuutenne minun parhaakseni. Ainakin on sattuma teitä
+suuresti auttanut.
+
+-- Ah! Tämä on jo liian paljo! -- huudahti kreivi. -- Minä olen
+omassa talossani, te olette minun vaimoni, ja tulkoonpa teille vaikka
+itse helvetti avuksenne, niin kuulutte te sittenkin tänä yönä minulle.
+
+Bussy vei kätensä miekankahvaan ja astui askeleen eteenpäin, mutta
+Diana ei antanut hänelle aikaa astua sisälle.
+
+-- Kuulkaa, -- lausui Diana ja veti tikarin esiin pukimensa
+liepeistä, katsokaahan, miten minä teille vastaan.
+
+Näin sanoen hän syöksähti siihen huoneeseen, jossa Bussy oli,
+paiskasi oven kiinni, pani sen hakaan ja, Monsoreaun uhkaillessa ja
+ovelle kolkuttaessa virkkoi:
+
+-- Te tunnette minut, hyvä herra, ja jos rikotte ovesta pienenkään
+palasen, niin tapaatte minut kuolleena kynnykseltä.
+
+-- Olkaa levollinen, hyvä rouva, -- kuiskasi Bussy, sulkien Dianan
+syliinsä, -- te saatte puolestanne kostajan.
+
+Diana oli päästämäisillään huudon, mutta hän oivalsi, että ainoa
+vaara saattoi uhata häntä vain oman miehensä taholta. Hän senvuoksi
+pysyi vaiti, vaikka vapisi rajusti.
+
+Monsoreaun kreivi polki mieletönnä lattiaa, mutta kun hän
+epäilemättäkin oli vakuutettu siitä, että Diana panisi uhkauksensa
+täytäntöön, poistui hän viimein salongista ja löi oven mennessään
+kiinni. Sinne sisälle kuului, että hän lähti tiehensä koko talosta,
+kulkien rappuja alas.
+
+Hyvä herra, -- lausui nyt Diana, irrottautuen Bussyn käsivarsista ja
+vetäytyen askeleen taaksepäin, -- kuka te olette ja miten te olette
+tullut tänne?
+
+-- Rouvani, -- vastasi Bussy, avasi salongin oven ja polvistui
+Dianan eteen, -- olen sama mies, jonka hengen te olette pelastanut.
+Miten voisittekaan luulla, että minä olen tunkeutunut tänne jossakin
+pahassa tarkoituksessa tai että olisin suunnitellut jotain teidän
+kunniaanne vastaan?
+
+Salongista tuleva valohohde valaisi nyt nuoren miehen
+kasvonpiirteitä, ja Diana tunsi hänet heti.
+
+-- Oi, tekö täällä, hyvä herra! -- huudahti hän ja pusersi käsiään
+yhteen. -- Te täällä! Oletteko sitten kuullut kaiken?
+
+-- Olen, sen pahempi, hyvä rouva.
+
+-- Mutta kuka te sitten olette?
+
+-- Hyvä rouva, minä olen Clermontin Ludvig, Bussyn kreivi.
+
+-- Tekö tuo urhokas Bussy! -- huudahti Diana teeskentelemättä ja
+aavistamatta, miten suurta riemastusta tuo hänen huudahduksensa
+nuoren miehen sielussa herätti.
+
+-- Ah, Gertrud, -- jatkoi hän, kääntyen kamarineitsyensä puoleen,
+joka oli kuullut emäntänsä jonkin kanssa puhelevan ja kauhuissaan
+rientänyt sisälle, Gertrud, minun ei enää tarvitse pelätä mitään,
+sillä tästä hetkestä lähtien uskon kunniani Ranskan urhoollisimman ja
+ritarillisimman aatelismiehen käsiin.
+
+Sitten hän ojensi kätensä Bussylle ja virkkoi: -- Nouskaa ylös, hyvä
+herra. Minä tiedän, kuka te olette. Nyt täytyy teidän vuorostanne
+saada tietää, kuka minä olen.
+
+
+
+
+14.
+
+Kuka oli Diana de Méridor.
+
+
+Bussy nousi ylös onnen hurmaamana ja astui Dianan seurassa siihen
+samaan salonkiin josta Monsoreaun kreivi juuri äsken oli lähtenyt.
+
+Hän katseli Dianaa ihaillen ja kummastellen. Hän ei ollut rohjennut
+uskoa, että se nainen, jota hän etsi, voisi kestää vertailua hänen
+unelmainsa naisen kanssa, ja kuitenkin hän nyt havaitsi todellisuuden
+kohoovan vielä yläpuolellekin kaiken sen, jota hän oli pitänyt
+pelkkänä mielikuvana.
+
+Diana oli kahdeksantoista tai yhdeksäntoista vuoden ikäinen ja oli
+siis nuoruutensa ja kauneutensa ensi kukoistuksessa. Ei saattanut
+erehtyä Bussyn katseen ilmeistä. Diana havaitsi hänen ihailevan
+itseään, eikä hän rohjennut häiritä Bussyn tunteita.
+
+Lopulta katsoi Diana parhaaksi katkaista tämän vaitiolon.
+
+-- Hyvä herra, -- lausui hän, -- te olette vastannut minun toiseen
+kysymykseeni, mutta ette toiseen. Minä kysyin teiltä, kuka te olitte,
+ja te olette sen minulle sanonut. Mutta minä kysyin teiltä myöskin,
+kuinka te tänne tulitte, ja tähän kysymykseen te ette ole vastannut.
+
+-- Rouvani, -- vastasi Bussy, -- niistä muutamista sanoista, jotka
+sain selville teidän keskustelustanne herra de Monsoreaun kanssa,
+olen havainnut, että syyn minun täällä olooni aivan yksinkertaisesti
+selittää se kertomus, jonka te ystävällisesti olette luvannut minulle
+jutella. Ettekö minulle juur'ikään sanonut, että minä saisin tietää,
+kuka te olette?
+
+-- Sanoin kylläkin, kreivi. Minä olen kertova teille kaikki, --
+vastasi Diana. -- Teidän nimenne on jo riittävä luottaakseni teihin,
+sillä olenpa useinkin kuullut mainittavan tätä nimeä, kun on ollut
+kysymys urhoollisesta ja ritarillisesta miehestä, jolle voi uskoa
+kaikkensa.
+
+Bussy kumarsi.
+
+-- Eräistä kuulemistanne sanoista, -- jatkoi Diana, -- olette jo
+ehkä käsittänyt, että minä olen parooni de Méridorin tytär, erään
+anjoulaisen vanhimman ja jaloimman nimen ainoa perijätär.
+
+-- Olenpa, -- virkkoi Bussy, -- kuullut puhuttavan eräästä parooni
+de Méridorista, joka Pavian taistelussa olisi voinut pelastua, mutta
+joka, saatuaan tietää, että kuningas oli vankina, jätti miekkansa
+espanjalaisille ja pyysi saada seurata Frans I:tä Madridiin. Hän ei
+eronnut kuninkaasta ennenkuin sai palata Ranskaan neuvottelemaan
+kuninkaan lunnaista.
+
+-- Hän oli minun isäni, hyvä herra, ja jos te milloin satutte
+astumaan Méridorin linnan suureen saliin, niin näätte siellä tuon
+uskollisuuden muistomerkkinä Leonardo da Vincin maalaaman kuningas
+Frans I:sen muotokuvan.
+
+-- Ah! -- huomautti Bussy. -- Siihen aikaan ymmärsivät ruhtinaat
+palkita uskollisia palvelijoitaan.
+
+-- Espanjasta palattuaan isäni meni naimisiin. Hänen kaksi ensimäistä
+lastaan, kaksi poikaa, kuoli, ja se tuotti isälleni suuren surun,
+sillä hän siten kadotti nimensä jatkumisen toivon. Kuningaskin kuoli
+pian. Silloin isäni tuska muuttui toivottomuudeksi. Muutamien vuosien
+kuluttua siirtyi hän pois hovista ja meni puolisoineen Méridorin
+linnaan. Siellä synnyin minä kymmenen vuotta veljieni kuoleman
+jälkeen.
+
+Kaikki isäni rakkaus kohdistui nyt minuun. Hänen tunteensa minua
+kohtaan ei ollut hellyyttä, se oli jumaloimista. Kolmen vuoden
+kuluttua syntymisestäni kuoli äitini. Se oli uusi, kauhea isku
+isälleni.
+
+Minä kasvoin ja vaurastuin hänen hoivissaan. Minä olin hänelle kaikki
+kaikessa, ja hän oli minulle samoin. Niin tulin kuudentoista vuoden
+vanhaksi aavistamattakaan, että oli olemassa toinenkin maailma kuin
+se, jossa elin isäni, joutsenieni ja turtturikyyhkyisieni parissa,
+ajattelematta, että tämä rauhallinen elämä milloinkaan voisi lakata,
+ja tietystikin sitä koskaan toivomatta.
+
+Méridorin linnaa ympäröivät joka puolelta laajat metsät, jotka
+omisti Anjoun herttua. Niissä vilisi runsaasti metsäpeuroja,
+metsäkauriita ja hirviä, joita ei kukaan ajatellutkaan häiritä ja
+jotka, kun ne saivat olla kokonaan rauhassa, viimein tulivat aivan
+kesyiksi. Muutamat niistä tunsivat minun ääneni, niin että ne
+juoksivat luokseni, kun minä niitä huusin. Niiden joukossa oli muuan
+naarashirvi, Daphne, joka oli niin kesy, että söi minun kädestäni.
+
+Muutamana keväänä ei sitä näkynyt kokonaiseen kuukauteen. Minä luulin
+sen kuolleen ja itkin sitä kuin hyvää ystävääni, kun sitten eräänä
+päivänä näin taas saman hirven kahden pikku vasikan seurassa. Aluksi
+nuo pienokaiset minua pelkäsivät, mutta nähtyään emänsä nuolevan
+kättäni ymmärsivät ne, ettei niiden tarvinnut mitään pelätä, ja
+tulivat nekin vuorostaan luokseni.
+
+Samoihin aikoihin levisi huhu, että Anjoun herttua oli lähettänyt
+jonkin varakuvernöörin provinssin pääkaupunkiin. Muutamain päiväin
+perästä saatiin tietää, että tämä jo oli saapunutkin ja että hän oli
+kreivi de Monsoreau.
+
+Oi, miksi tuntui tuo nimi niin epämiellyttävältä minun korvissani ja
+silloin kun kuulin sitä ensi kertaa lausuttavan? En voi selittää tätä
+tuskallista mielenliikutusta muuksi kuin aavistukseksi.
+
+Kului kahdeksan päivää. Ympäristössä puhuttiin hyvin eri tavalla
+tästä Monsoreaun kreivistä. Eräänä aamuna kajahtivat metsässä
+metsästystorvet ja koirain haukunta. Minä juoksin aina puiston
+kalleriportille asti ja ehdin juuri parahiksi näkemään, miten minun
+Daphneni salamannopeudella kiiti ohitse, liuta koiria perässään.
+Vasikat juoksivat mukana.
+
+Heti sen jälkeen näin miehen ratsastavan mustalla ratsulla samaan
+suuntaan. Hän oli herra de Monsoreau.
+
+Minä huusin, olisin tahtonut pyytää armoa tuolle suojattiraukalleni,
+mutta hän joko ei kuullut minun ääntäni tai ei siitä välittänyt, niin
+metsästysinnon vallassa kun oli.
+
+Lainkaan ajattelematta sitä, miten levottomaksi saisin isäni, jos
+hän saisi tietää poissaoloni, juoksin samalle suunnalle, minne olin
+nähnyt miehen ratsastavan. Toivoin kohtaavani kreivin itsensä tai
+jonkin hänen seuralaisensa pyytääkseni heitä lakkaamaan hirveni
+ahdistamisesta. Tietämättä minne menin juoksin näin puolen liöötä
+[lieue (lue: liöö) on vanha ranskalainen tiemitta, vastaten
+tavallisimmin noin 4,5 kilometriä. Suoment.]. Olin kadottanut
+näkyvistäni sekä hirven, koirat että metsästäjän. Kohta en enää
+kuullut koirain haukuntaakaan. Vaivuin erään puun juurelle ja aloin
+itkeä. Hetken kuluttua kuuluivat metsästäjät lähenevän. Nousin heti
+ylös ja riensin sinnepäin, mistä kuulin ääniä.
+
+Eräässä metsän aukossa näin tosiaankin Daphneparan huohottaen
+juoksevan ohitseni. Sillä oli nyt ainoastaan toinen vasikkansa
+mukanaan. Toinen oli nähtävästi uupunut ja joutunut koirain
+revittäväksi.
+
+Emä itsekin näytti väsyneeltä. Sen ja koirain välinen matka oli sama
+kuin ensi kerrallakin. Hirven juoksu oli muuttunut epätasaiseksi
+hypinnäksi, ja ohi rientäessään se surullisesti vaikeroi.
+
+Turhaan huusin kaikin voimin. Herra de Monsoreau ei nähnyt mitään
+muuta kuin takaa-ajamansa eläimen, ja hän ratsasti eteenpäin ehkä
+vieläkin nopeammin kuin ensi kerralla.
+
+Hänen takanaan näkyi kolme tai neljä metsästyspalvelijaa, jotka
+torvin ja huudoin yllyttivät koiria. Metsästysseurue kiiti ohitse
+kuin myrskytuuli ja katosi metsään.
+
+Olin epätoivoissani, mutta pian aloin toivoa, että seurue vielä
+kolmannenkin kerran kulkisi ohitseni. Kuljin senvuoksi pientä polkua
+myöten, jonka tiesin johtavan Beaugén linnaan. Tämä linna oli
+Anjoun herttuan oma, ja oli sinne matkaa isäni linnasta lähes kolme
+liöötä. Se tuli piakkoin näkyviini, ja vasta nyt minä muistin, että
+olin kävellyt nuo kolme liöötä, että olin yksin ja että kotini oli
+verrattain kaukana.
+
+Myönnän, että minut valtasi jonkinlainen epävarma levottomuudentunne
+ja että minä tällöin ajattelin vain menettelyni varomattomuutta ja
+sopimattomuutta. Kuljin erään padon reunustaa, sillä aioin pyytää
+puutarhurin, joka usein oli antanut minulle kukkia, kun olin ollut
+siellä isäni keralla, saattamaan itseäni kotiin, mutta silloin taas
+kuulin metsästysseurueen lähenevän. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan.
+Melu kasvoi, ja minä unohdin kaiken muun. Melkein samalla hetkellä
+näin naarashirven syöksähtävän metsästä esiin padon toiselta puolen.
+Se oli nyt yksinään, sillä se jo oli kadottanut toisenkin vasikkansa.
+Veden näkeminen näytti antavan sille lisää voimia. Se syöksyi patoon
+kuin tahtoen tulla minun luokseni.
+
+Alussa hirvi ui jotenkin reippaasti. Minä katselin sitä kyyneleet
+silmissä ja melkein yhtä paljo henkeä pidättäen kuin se itsekin.
+Mutta vähitellen sen voimat väsyivät, jota vastoin koirat, jotka nyt
+olivat päässeet niin likelle saalistaan, näyttivät kaksin verroin
+ponnistavan voimiaan. Pian ne hirven saavuttivatkin. Samana hetkenä
+ilmestyi herra de Monsoreau metsän reunaan. Hän hyppäsi hevosensa
+selästä maahan ja juoksi padon luo. Minä ponnistin kaikki voimani
+huutaakseni ojennetuin käsin: armahtakaa eläintä! Ihan varmasti
+hän kuuli minun huutoni, sillä hän kääntyi ympäri, ja minä näin
+hänen hyppäävän veneeseen, jonka hän oli irrottanut ja jolla hän
+nyt nopeasti läheni hirviparkaa. Olin aivan varma siitä, että herra
+de Monsoreau riensi täyttämään toivomustani, kun äkkiä näinkin
+hänen vetävän esiin metsästysveitsensä: sen leveä terä välähti
+auringonpaisteessa, ja minulta pääsi huuto, sillä hän oli iskenyt
+aseen kahvaa myöten eläimen kaulaan. Verivirta pulpahti haavasta
+ja punasi veden. Hirviparka päästi valittavan äänen, kohosi miltei
+pystyyn vedenpinnan yläpuolelle ja kaatui sitten kuoliaana veteen.
+
+Minulta pääsi huuto miltei yhtä surkea kuin Daphnelta ja minä
+nyykähdin taintuneena siihen padon reunalle.
+
+Kun taas tuntoihini tulin, niin havaitsin makaavani Beaugén linnassa.
+Isäni, joka oli haettu paikalle, oli itkien vieressäni istumassa.
+
+Seuraavana päivänä sain palata takaisin Méridoriin, missä en
+kuitenkaan kolmeen neljään päivään kyennyt lähtemään huoneestani.
+
+Neljäntenä päivänä ilmoitti isäni minulle, että koko minun
+sairastamiseni ajan oli herra de Monsoreau, joka oli nähnyt minua
+pyörtyneenä kannettavan pois, joka päivä tullut tiedustelemaan minun
+terveydentilaani. Hän oli ollut ihan onneton saatuaan tietää, että
+hän vasten tahtoaan oli joutunut tähän tapahtumaan syypääksi, ja oli
+anonut lupaa saada pyytää minulta anteeksi, ilmoittaen, ettei hän
+rauhoittuisi ennenkuin saisi kuulla tuon anteeksiannon minun omasta
+suustani.
+
+Olisihan näyttänyt kovin omituiselta, jos minä olisin kieltäytynyt
+häntä vastaanottamasta. Vastenmielisyydestäni huolimatta en voinut
+hänen pyyntöänsä kieltää.
+
+Päivää myöhemmin hän sitten saapui. Minä oivalsin oman asemani
+naurettavuuden, sillä onhan metsästäminen huvia, johon naisetkin
+usein ottavat osaa. Se siis olinkin minä, jonka tavallani tulin
+pyytää anteeksi tuo omituinen mielenliikutukseni, osottaessani
+niin suurta hellyyttä Daphneparkaa kohtaan. Nyt tuli kreivin vuoro
+teeskennellä epätoivoaan, ja parikymmentä kertaa hän kunniansa kautta
+vakuutti, että jos hän olisi osannut aavistaakaan, miten suurta
+hellyyttä minä hänen uhriansa kohtaan tunsin, olisi hän ilomielellä
+eläimen säästänyt. Nuo selittelyt eivät kuitenkaan tehneet minuun
+lainkaan vakuuttavaa vaikutusta, ja kreivi poistui luotani
+ymmärtämättä sitä, mitä minä hänestä sydämessäni ajattelin.
+
+Poistuessaan hän pyysi isältäni luvan saada pian palata takaisin.
+Hän oli syntynyt Espanjassa ja saanut kasvatuksensa Madridissa, ja
+isääni huvitti keskustella hänen kanssaan siitä maasta, jossa hän
+itsekin niin kauvan oli oleskellut. Sitäpaitsi oli kreivi syntyisin
+hyvästä perheestä, oli maakunnan varakuvernöörinä ja vielä, mikäli
+kerrottiin, Anjoun herttuan suosikki. Isälläni ei niin ollen ollut
+mitään syytä kieltää häneltä tuota hänen pyyntöään.
+
+Tästä hetkestä alkaen hävisi minulta ellei juuri onneni, niin
+ainakin rauhani. Piakkoin havaitsin, minkä vaikutuksen olin kreiviin
+tehnyt. Alussa hän kävi vain kerran viikossa, mutta pian kahdesti,
+ja viimein hän tuli joka päivä. Minä näin, että isäni oli huvitettu
+hänen puheistaan, jossa aina oli jotain hyvin järkevää. En luullut
+tarvitsevani olla tyytymätön, sillä mitäpä minulla olisi ollutkaan
+valittamista? Kreivi oli minulle kohtelias kuin rakastetulleen ja
+arvokas kuin jos olisin ollut hänen oma sisarensa.
+
+Eräänä aamuna tuli isäni luokseni tavallista vakavamman näköisenä,
+mihin kuitenkin näytti sisältyvän jonkinlainen tyydytyksen tunne.
+
+-- Lapseni, -- virkkoi hän minulle, -- olethan, aina vakuuttanut
+olevasi onnellinen, jollei sinun tarvitse minusta erota?
+
+-- Ah, isäni! -- huudahdin minä. -- Tiedäthän, että se on minun sisin
+toivomukseni!
+
+-- Se on hyvä, Dianani! -- jatkoi hän ja kumartui suutelemaan minun
+otsaani. Vain sinusta itsestäsi riippuu tämän toiveesi toteutuminen.
+
+Minä aavistin, mitä hänellä oli minulle sanomista, ja menin niin
+kauhean kalpeaksi, että hän vetäytyi takaperin ennenkuin ehti
+huulillaan koskettaa minun otsaani.
+
+-- Diana, lapseni! -- huudahti hän. -- Oi jumalani, mikä sinulle tuli?
+
+-- Herra de Monsoreau, eikö niin? -- änkytin minä.
+
+-- Niin, minkävuoksi ei? -- kysyi hän hämmästyneenä.
+
+-- Oi, ei milloinkaan, isä, jos vähääkään lastanne rakastatte, ei
+milloinkaan!
+
+-- Diana rakkahin, -- lausui hän nyt, -- kuinka minä voisinkaan sinua
+mihinkään pakoittaa. Tiedäthän, että minä vain sinua pyydän. Ajattele
+yhden viikon aika asiaa, ja jos, kahdeksan päivän kuluessa...
+
+-- Oi, ei, ei! -- huudahdin minä. -- Se on tarpeetonta. Ei kahdeksaa
+päivää, ei kahdeksaa tuntia, ei ainoatakaan minuuttia. Ei, ei, oi, ei!
+
+Minä ratkesin itkemään.
+
+Isäni lohdutteli minua. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt minun
+itkevän sillä lailla, hän sulki minut syliinsä ja yhä lohdutellen
+lupasi kunniasanallaan, ettei hän enää milloinkaan puhuisi tästä
+naimiskaupasta.
+
+Kuukauden ajan herra de Monsoreau todellakin pysyi poissa, enkä
+minä kuullut hänestä edes puhuttavan, kun isälleni ja minulle
+eräänä aamuna lähetettiin kutsu saapua suuriin juhliin, jotka herra
+de Monsoreau aikoi järjestää Anjoun herttuan kunniaksi. Herttuaa
+varrottiin vieraaksi siihen maakuntaan, jonka nimellä häntä
+itseäänkin kutsuttiin. Juhlat pidettäisiin Angersin kaupungintalolla.
+
+Kirjeen mukana seurasi personallinen kutsu myöskin prinssiltä. Tämä
+kirjoitti isälleni muistavansa muinoin nähneensä hänet kuningas
+Henrikin hovissa, ja että hänelle taaskin olisi mieluista hänet nähdä.
+
+Ensin tunteeni sanoi minulle, että minun oli pyydettävä isäni
+kieltäytymään kutsuista, ja varmasti olisin saanutkin hänen
+taipumaan, jos kutsu olisi tullut vain herra de Monsoreaulta. Mutta
+prinssilläkin oli kutsussa osansa, eikä isäni rohjennut loukata hänen
+korkeuttaan kieltäytymällä juhlaan saapumasta. Menimme siis näihin
+pitoihin. Herra de Monsoreau otti meidät vastaan niinkuin ei mitään
+olisi tapahtunut. Hän kohteli minua samoinkuin kaikkia muitakin
+naisia, ja minä tunsin olevani onnellinen sen johdosta, etten minä
+hänen puoleltaan joutunut minkään erityisen huomaavaisuuden esineeksi.
+
+Mutta lainkaan samanlainen ei ollut asia Anjoun herttuaan nähden.
+Jo alussa hän kiinnitti katseensa minuun. Minä tunsin sen katseen
+kiusaavan itseäni. Ja selittämättä isälleni syytä, miksi halusin
+päästä pois tanssiaisista, pyysin sitä häneltä niin kauvan, että me
+vihdoin läksimme ennen muita.
+
+Kolmen päivän kuluttua ilmestyi Monsoreaun kreivi Méridoriin. Näin
+hänet kaukaa ja vetäydyin omaan kamariini.
+
+Pelkäsin, että isäni kutsuisi minua, mutta sitä hän ei tehnyt. Puoli
+tuntia myöhemmin näin herra de Monsoreaun ratsastavan tiehensä,
+eikä kukaan ollut ilmoittanut minulle hänen käynnistään. Ja
+vieläkin enemmän: ei edes isäni maininnut minulle hänestä. Luulin
+vain huomaavinani, että hän tämän käynnin jälkeen oli entistäänkin
+vakavampi.
+
+Kun eräänä päivänä tulin kävelyltä, ilmoitettiin minulle, että herra
+de Monsoreau vieraili isäni luona. Isäni oli useamman kerran kysellyt
+minua ja levottomana ihmetellyt, minne minä olin mahtanut mennä, sekä
+käskenyt minun palattuani siitä hänelle heti ilmoittamaan.
+
+Samassa tulikin isäni luokseni.
+
+-- Lapseni, -- virkkoi hän minulle, -- muuan syy, jonka mainitseminen
+sinulle on tarpeetonta, pakoittaa minun muutamiksi päiviksi eroamaan
+sinusta. Älä kysele minulta mitään. Ajattele vain, että sen syyn
+täytyy olla kovin tärkeän, joka saa minun kahdeksan, tai neljäntoista
+päivän, ehkäpä kuukaudenkin ajan olemaan näkemättä sinua.
+
+Minua puistatti, vaikken voinutkaan aavistaa sitä vaaraa, mikä minua
+uhkasi. Mutta herra de Monsoreaun kaksi viimeistä käyntiä eivät
+ennustaneet minulle mitään hyvää.
+
+-- Mihin minä sitten siksi aikaa menen, isäni? -- kysyin minä.
+
+-- Sinä matkustat Luden linnaan, sisareni luo, missä saat olla
+kätkössä kaikkien katseilta. Asia järjestetään siten, että pääset
+sinne yön aikaan.
+
+-- Etkös sinä, isäni, tule mukaan?
+
+-- En, minun täytyy jäädä tänne poistaakseni kaikki epäluulot.
+Talonväkenikään ei saa tietää sitä, mihin sinä matkustat.
+
+-- Mutta ken sitten minut sinne vie?
+
+-- Kaksi henkilöä, joihin minä saatan luottaa.
+
+-- Oi, hyvä jumala!
+
+-- Lapseni, -- virkkoi isäni, -- sen täytyy tapahtua.
+
+Olin isäni rakkaudesta niin vakuutettu, etten tehnyt mitään
+vastaväitteitä enkä pyytänyt minkäänlaista selitystä. Sovittiin vain
+siitä että Gertrud, imettäjäni tytär tulisi mukaan.
+
+Kello kahdeksan aikaan illalla -- oli hyvin pimeä ja kylmä, sillä
+talvi jo oli tullut -- tuli isäni minua noutamaan. Läksimme talosta
+aivan hiljaa, kuljimme halki puutarhan, ja hän itse avasi erään
+pienen, metsään päin johtavan portin. Siellä tapasimme jonkinlaiset
+hevospaarit ja kaksi miestä. Isäni puheli heidän kanssaan kotvasen ja
+jätti minut heidän huostaansa, mikäli minusta näytti. Sitten nousin
+minä paareille, ja Gertrud istui minun viereeni. Isäni syleili minua
+vielä kerran, ja senjälkeen me läksimme matkaan.
+
+En tiennyt, että minua uhkasi mikään vaara ja että minun
+senvuoksi olisi ollut pakko lähteä Méridorin linnasta. Kyselin
+siitä Gertrudilta, mutta hän ei tiennyt siitä sen enempää kuin
+minäkään, enkä minä uskaltanut puhutella saattajiamme, joita en
+tuntenut. Jatkoimme niin matkaamme mitä äänettömimmin ja, mikäli
+näytti, tarkoin harkituita kiertoteitä myöten. Noin kahden tunnin
+kuluttua, juuri kun minä paarien yksitoikkoiseen liikuntaan olin
+uinahtamaisillani, herätti Gertrud minut äkkiä ylös, tarttuen
+käsivarteeni, sillä paarit olivat pysähtyneet.
+
+-- Ah, hyvä neiti, -- virkkoi tuo tyttöparka, -- mitä nyt onkaan
+tapahtunut?
+
+Minä pistin pääni ulos uudinten välistä ja näin, että meidän
+ympärillämme oli kuusi ratsastajaa. Saattajiltamme, jotka olivat
+tahtoneet puolustautua, oli riistetty aseet ja heidät oli sidottu.
+
+Olin liian pelästynyt kyetäkseni huutamaan apua, ja mitäpä meidän
+huutomme sitten olisivat merkinneetkään?
+
+Se henkilö, joka näytti olevan tuon naamioidun joukon johtaja, läheni
+nyt paareja ja virkkoi:
+
+-- Olkaa levollinen, hyvä neiti, mitään pahaa ei teille tule
+tapahtumaan, mutta teidän täytyy seurata meitä.
+
+-- Mihin sitten? -- kysyin minä.
+
+-- Erääseen paikkaan, jossa teitä, tarvitsematta pelätä mitään,
+tullaan kohtelemaan kuin kuningatarta.
+
+Tämä lupaus kauhistutti minua paljo enemmän kuin mitä uhkauskaan
+olisi tehnyt. Oi isäni, isäni! -- änkytin minä.
+
+-- Kuulkaas, hyvä neiti, -- kuiskasi minulle Gertrud, -- minä tunnen
+tämän seudun, minä olen teille uskollinen, olen väkevä, ja olisimmepa
+kovin onnettomia ellei meidän onnistuisi paeta.
+
+Tämä lohdutus, jonka palvelijaparkani tahtoi minulle antaa, ei
+tietysti lainkaan minua rauhoittanut. Onhan kuitenkin suloista tuntea
+toisten osanottoa suruunsa, niin että minäkin jo hieman rohkaseuduin.
+
+-- Hyvä on, hyvät, herrat, -- sanoin minä. -- Mehän olemme
+turvattomia naisia emmekä siis voi puolustautua.
+
+Meidän matkamme kääntyi nyt kokonaan toiselle suunnalle. --
+
+Niinkuin helposti saatamme ymmärtää, kuunteli Bussy mitä
+tarkkaavaisimmin Dianan kertomusta. Versovassa lemmessä on miltei
+uskonnollista tunnetta sitä henkilöä kohtaan, jota on alkanut
+rakastaa. Nainen, jonka sydän kerran on omakseen valinnut, on
+tämän vaalin kautta tullut kohotetuksi kaikkien muitten naisten
+yläpuolelle. Häntä katsellaan kuin jonkinlaisen suurennuslasin läpi,
+hän tulee ikäänkuin kirkastetuksi. Kaikki hänen liikkeensä ovat kuin
+suosionosotusta, jokainen hänen sanansa kuin armo. Hänen katseensa
+ilostuttaa, hänen hymyilynsä ihastuttaa rakastajaa.
+
+Nuori mies oli niin ollen antanut tuon kauniin kertojan kuvailla koko
+aikaisemman elämänsä, ajattelemattakaan häntä keskeyttää. Jok'ainoa
+yksityiskohta tuosta elämästä, jota Bussy tunsi olevansa kutsuttu
+suojelemaan, teki häneen syvän vaikutuksen. Äänettömänä ja miltei
+henkeään pidättäen kuunteli hän Dianan puhetta kuin olisi hänen koko
+olemassaolonsa riippunut jok'ainoasta sanasta.
+
+Kun nyt tuo nuori nainen hetkeksi kertomuksensa keskeytti, ei
+Bussy jaksanut hillitä kärsimättömyyttään, vaan huudahti käsiään
+puristellen: Oi, jatkakaa, jatkakaa!
+
+Diana ei voinut olla huomaamatta sitä mielenkiintoa, minkä hän
+nuoressa miehessä oli herättänyt: ääni, eleet ja kasvojenilmeet
+olivat täydessä sopusoinnussa tämän lausuman toivomuksen kanssa.
+Diana hymyili surumielisesti ja jatkoi:
+
+-- Me matkustimme noin kolme tuntia, minkä jälkeen paarit
+pysähtyivät. Minä kuulin jonkin portin sarannoissaan narisevan,
+muutamia sanoja vaihdettiin, paarit läksivät taas liikkeelle, ja
+minä olin huomaavinani, että me kuljimme erään nostosillan yli. En
+erehtynytkään, sillä tirkisteltyäni ulos havaitsin, että olimme
+saapuneet linnanpihalle.
+
+Mutta mikä linna se olikaan? Sitä en tiennyt minä eikä Gertrudkaan.
+Monesti matkan varrella me olimme koettaneet tutkistella seutua,
+mutta olimme nähneet vain metsää. Olimme kuitenkin otaksuneet, että
+meidän eksyttämiseksemme oli kuljettu kaikenmoisia kiertoteitä tässä
+metsässä.
+
+Paarien ovi avattiin, ja sama mies, joka meitä jo oli puhutellut,
+pyysi meidän nyt astumaan ulos.
+
+Minä tottelin mitään virkkamatta. Kaksi miestä, jotka epäilemättä
+kuuluivat linnan palvelusväkeen, olivat tulisoihtuineen tulleet
+ottamaan meitä vastaan. Meille annetun julman lupauksen mukaisesti
+osotettiin meille, vankeudestamme huolimatta, mitä suurinta
+kunnioitusta. Me menimme soihdunkantajien mukana. He saattoivat
+meidät muutamaan upeasti kalustettuun sänkykamariin.
+
+Kelpo illallinen oli katettu pöydälle.
+
+-- Te olette täällä kotonanne, hyvä neiti, -- virkkoi mies, joka
+jo kahdesti ennen oli meitä puhutellut. -- Ja koska kamarineito on
+teille tarpeellinen, niin saatte pitää tuon, jonka olette tuonut
+mukananne. Hänen huoneensa on tässä teidän huoneenne vieressä.
+
+Me vaihdoimme Gertrudin kanssa iloisen silmäyksen.
+
+-- Jos haluatte jotain, -- jatkoi naamioitu mies --, niin koputtakaa
+vain tuohon oveen. Siinä huoneessa on aina joku henkilö valveilla ja
+hän täyttää heti käskynne.
+
+Tästä näennäisestä huolenpidosta me havaitsimme, että meitä
+vartioitiin.
+
+Sitten naamioitu mies kumarsi ja poistui. Me kuulimme hänen panevan
+mennessään oven lukkoon.
+
+Nyt me olimme Gertrudin kanssa kahdenkesken. Gertrud virkkoi
+hiljaisella äänellä:
+
+-- Huomasiko neiti, että me nousimme vain muutamia portaita pihaa
+ylemmäksi?
+
+-- Huomasin.
+
+-- Siis olemme alakerroksessa.
+
+-- Tietystikin.
+
+-- Ja senvuoksi, -- lisäsi Gertrud hiljemmin ja kiinnitti katseensa
+akkunain ulkopuolella oleviin luukkuihin, -- senvuoksi...
+
+-- Ellei noissa akkunoissa vaan ole mitään rautaristikkoa, --
+keskeytin minä.
+
+-- Niin, ja onko neidillä uskallusta?
+
+-- Uskallusta! -- toistin minä. -- Ah, ole vaan huoletta, kyllä minä
+sitä saan!
+
+Minä menin akkunan luo ja koetin saada selville sen hakoja. Minä tai
+pikemminkin Gertrud löysi ne kohta, ja luukku saatiin auki.
+
+Minulta pääsi ilohuuto: minkäänlaista rautaristikkoa ei akkunoissa
+ollut.
+
+Mutta Gertrud jo oli saanut selville syyn tähän vartijoittemme
+puolelta tapahtuneeseen otaksumaamme huolimattomuuteen: rakennuksen
+sillä sivustalla aivan rakennuksessa kiinni oli leveä pato. Olimme
+siis vieläkin varmemmassa tallessa kuin jos akkunain edessä olisi
+ollut rautaristikko.
+
+Vaan kun minä nyt katsahdin ympärilleni, niin tunsinkin heti
+paikat: me olimme vankeina Beaugén linnassa, jossa, kuten jo olen
+maininnut, niin usein olin ollut isäni kanssa ja jonne minut kuukausi
+aikaisemmin oli kuletettu samana päivänä, jolloin Daphneparkani
+surmattiin.
+
+Beaugén linna kuului Anjoun herttualle, ja vasta nyt minulle kuin
+salamaniskusta selvisi asian oikea laita. Minä katselin patoa synkän
+tyytyväisenä. Se saattaisi olla viimeisenä turvapaikkana väkivaltaa
+ja häpeätä vastaan.
+
+Me panimme luukut jälleen kiinni, ja minä heittäysin sänkyyn. Gertrud
+istahti muutamaan nojatuoliin ja nukahti.
+
+Parikymmentä kertaa lensin minä sinä yönä pystyyn, äärettömän kauhun
+valtaamana. Mutta sitä pelkoa ei aiheuttanut mikään muu kuin se
+asema, johon olin joutumat. Ei mitään ilkeitä tarkoituksia itseäni
+kohtaan ollut havaittavissa. Päinvastoin linnassa kaikki nukkuivat,
+tai ainakin olivat nukkuvinaan, eikä minkäänlainen melu häirinnyt yön
+hiljaisuutta.
+
+Aamu vihdoinkin sarasti, ja samassa määrässä kuin ympäristöt tulevat
+näkyviin yön hämärästä vahvistui minun alkuperäinen pelkonikin.
+Pakeneminen oli kerrassaan mahdotonta ilman ulkoapäin tullutta apua.
+Ja mistäpä tuo apu sitten tulisi?
+
+Lähempänä yhdeksää koputettiin meidän ovellemme. Minä menin Gertrudin
+huoneeseen sanomaan tälle, että hän päästäisi pyrkijät sisälle.
+
+Samat palvelijat, jotka me jo edellisenä iltana olimme nähneet,
+tulivat nyt korjaamaan pois illallisruokaa, johon emme olleet
+koskeneetkaan, ja järjestämään aamiaista.
+
+Gertrud teki niille eräitä kysymyksiä, mutta mitään vastaamatta
+poistuivat ne huoneesta.
+
+Minä palasin takaisin huoneeseeni. Kaikki oli minulle nyt selvillä.
+Anjoun herttua oli nähnyt minut Monsoreaun kreivin toimeenpanemassa
+juhlassa. Hän oli mieltynyt minuun. Isälleni oli asiasta kerrottu
+ja hän oli tahtonut pelastaa minut ja saattaa minut turvaan niiden
+vainoojien tieltä, joiden alaiseksi minä epäilemättä joutuisin.
+Senvuoksi hän oli lähettänyt minut pois Méridorista, mutta hänen
+varovaisuutensa oli ollut hyödytöntä, sillä pakomme oli tullut ilmi
+joko uskottomain palvelijain tai onnettoman sattuman kautta, ja minä
+olin joutunut sen saman miehen käsiin, jolta hän oli tahtonut minut
+piilottaa.
+
+Gertrudin hartaista pyynnöistä minä join kupillisen maitoa ja söin
+palasen leipää. Koko aamupäivän me suunnittelimme mielettömiä
+pakosuunnitelmia. Me näimme sadan askeleen päässä venheen airoineen
+rantaruohikkoon kiinnitettynä: Jos tuo vene olisi ollut meitä
+lähempänä, olisimme varmasti voineet pelastua.
+
+Meille järjestettiin päivällinen samoinkuin aamiainenkin oli
+järjestetty. Minä istuin pöytään, mutta yht'äkkiä, kun olin taittanut
+palan leipää, putosi siitä pieni paperilappu.
+
+Minä avasin sen nopeasti. Se sisälsi vain nämä sanat:
+
+"Muuan ystävä pitää teidän kohtaloanne silmällä. Huomenna saatte
+tietoja hänestä ja isästänne".
+
+On helppo käsittää, miten iloiseksi minä tulin. Sydämeni sylkytti
+niin että rintani oli haljeta. Näyin lapun Gertrudille, ja
+jälelläolevan osan päivästä kulutimme odotellen ja toivoen.
+
+Toinen yö kului yhtä rauhallisesti kuin ensimäinenkin. Vihdoinkin
+tuli tuo niin hartaasti odotettu aamiaistunti, sillä en lainkaan
+epäillyt löytäväni taaskin leivästä paperilapun. En erehtynytkään.
+Tähän lappuun oli kirjoitettu seuraavaa:
+
+"Se henkilö, joka teidät on ryöstättänyt, saapuu Beaugén linnaan
+tänä iltana kello kymmenen. Mutta ystävä, joka harrastaa teidän
+parastanne, saapuu akkunanne alle kello yhdeksän ja tuo kirjeen
+isältänne, joka pyytää teidän osottamaan hänelle sitä luottamusta,
+mitä te ilman tätä kirjettä hänelle tuskin osottaisitte. Polttakaa
+tämä lappu".
+
+Minä luin uudelleen ja yhä uudelleen tämän kirjeen ja heitin
+sen sitten tuleen. Käsiala oli minulle vallan vierasta, ja minä
+tunnustan, etten saattanut lainkaan tietää, keneltä se lappu mahtoi
+olla.
+
+Me jäimme Gertrudin kanssa arvailemaan. Ainakin sata kertaa riensimme
+me akkunan ääreen katsomaan, näkyisikö ketään padon luona tai metsän
+laidassa. Mutta kaikki oli äänetöntä ja autiota.
+
+Noin tunnin kuluttua päivällisestä koputettiin ovellemme. Tämä
+oli ensi kertaa, jolloin luoksemme pyrittiin muuhun aikaan kuin
+ateriatunteina. Koska emme voineet sulkea oveamme sisäpuolelta, emme
+voineet muuta kuin päästää tulija sisälle.
+
+Se oli sama henkilö, joka oli puhutellut meitä jo hevospaareilla
+ollessamme ja sittemmin linnanpihalla. Hänen kasvojaan en voinut
+tuntea, sillä aikaisemmin meitä puhutellessaan oli hän ollut
+naamioitu. Mutta jo ensimäisistä sanoista, jotka hän lausui, minä
+tunsin hänet äänestä.
+
+Hän jätti minulle kirjeen.
+
+-- Kenen puolesta tulette, hyvä herra? -- kysyin minä.
+
+-- Jos neiti suvaitsee lukea kirjeen, -- vastasi tämä, -- niin saa
+neiti sen siitä kyllä nähdä.
+
+-- Mutta minä en tahdo lukea tätä kirjettä, koska kerran en tiedä,
+keneltä se tulee.
+
+-- Neidillä on oikeus tehdä niinkuin neiti vaan haluaa. Minun on
+käsketty jättämään tämä kirje, ja minä jätän sen tähän teidän
+jalkainne juureen.
+
+Mies asetti todellakin kirjeen lattialle ja poistui sitten huoneesta.
+
+-- Mitä minä nyt teen? -- kysyin minä Gertrudilta.
+
+-- Jos uskaltaisin antaa neidille neuvon, niin kehoittaisin lukemaan
+tuon kirjeen. Ehkäpä saamme siitä selville jonkin uhkaavan vaaran,
+jotta sitten voimme välttää.
+
+Neuvo oli niin älykäs, että minä peruutin aikaisemman päätökseni ja
+mursin kuoren auki.
+
+Tässä Diana keskeytti hetkeksi kertomuksensa, nousi ylös, avasi
+pienen piirongin ja otti sieltä esille erään kirjeen.
+
+Bussy silmäili päällekirjoitusta ja luki: Méridorin Dianalle.
+
+Ja katsahtaen nuoreen naiseen hän lisäsi:
+
+-- Tämä on Anjoun herttuan käsialaa.
+
+-- Ah! -- vastasi Diana huoaten. -- Hän ei siis minua pettänytkään!
+
+Kun Bussy epäili ottaa kirjettä esiin, jatkoi Diana:
+
+-- Lukekaa, hyvä herra. Onhan sattuma saattanut teidän tietoonne
+elämäni tärkeimmät tapahtumat. Minulla ei enää saa olla mitään teiltä
+salattavaa.
+
+Bussy luki:
+
+    'Onneton ruhtinas, jonka sydämeen teidän taivaallinen kauneutenne
+    on syvästi koskenut, saapuu tänä iltana kello kymmenen teidän
+    luoksenne pyytämään anteeksi käyttäytymistään teitä kohtaan,
+    käyttäytymistään, jota hän ei mitenkään muuten voi puolustaa kuin
+    sen voittamattoman rakkauden nimessä, jota hän teitä kohtaan
+    tuntee
+
+                                                    _Frans_.'
+
+-- Siis on tämä kirje todellakin Anjoun herttualta? -- kysyi Diana.
+
+-- On, -- vastasi Bussy. -- Se on hänen käsialaansa ja siinä on hänen
+omakätinen nimikirjoituksensa.
+
+Olisiko hän sitten ehkä vähemmän syyllinen kuin mitä minä olen
+luullut? -- huokasi Diana.
+
+-- Kuka? Prinssikö? -- kysyi Bussy.
+
+-- Ei, mutta Monsoreaun kreivi.
+
+Nyt Bussy vuorostaan huokasi.
+
+-- Jatkakaa, -- pyysi hän, -- ja me koetamme sitten arvostella oikein
+sekä ruhtinasta että kreiviä.
+
+Diana jatkoi:
+
+Tämä kirje, jota minulla ei ollut mitään syytä pitää väärennettynä,
+koska se kaikin puolin soveltui minun omiinkin epäilyksiini, ilmaisi
+minulle, niinkuin Gertrud jo oli aavistanut, sen vaaran, mikä minua
+uhkasi, ja teki minulle tuon tuntemattoman ystävän väliintulon
+sitäkin kalliimmaksi, kun hän isäni nimessä tarjosi minulle apuansa.
+Minun koko toivoni liittyi niin ollen häneen.
+
+Aloimme uudelleen tähystellä akkunasta, mutta emme havainneet mitään,
+mikä olisi antanut meille jotain toivoa.
+
+Tuli pimeä. Neljä tai viisi tuntia oli meidän vielä odottaminen,
+ennenkuin ratkaiseva hetki tulisi, ja me varroimme mitä suurimman
+tuskan valtaamina.
+
+Noin seitsemän seudussa me näimme hienon sumun nousevan padosta.
+Mutta tästä sumusta huolimatta me saatoimme erottaa esineet, tai
+olivat sitten silmämme pimeyteen jo tottuneet.
+
+Kun meillä ei ollut kelloa, emme ajan kulumista varmaan tienneet,
+mutta yht'äkkiä me näimme metsän laidassa muutamien varjojen
+liikkuvan. Nuo varjot näyttivät varovasti lähenevän. Kentiespä
+olisimme pitäneetkin niitä vain näköhermojemme leikittelynä, ellemme
+olisi kuulleet hevosen hirnuntaa.
+
+-- Ne ovat ystäviämme, -- mutisi Gertrud.
+
+-- Tai on se sitten prinssi, -- sanoin minä.
+
+-- Ooh, prinssikö? -- vastasi hän. -- Hän ei piilottelisi tuolla
+tapaa.
+
+Tämä huomautus haihdutti epäilykseni ja rauhoitti minua. Meidän
+tarkkaavaisuutemme yhä jännittyi.
+
+Kohta näimme erään miehen lähestyvän. Minusta näytti siltä että hän
+erosi erilleen muutamista muista metsän laitaan jääneistä henkilöistä.
+
+Tämä mies meni suoraan venheen luo, irrotti sen, nousi siihen, ja
+venhe liukui äänettömästi padon yli.
+
+Aina sitä mukaa kuin se läheni kiinnitin minä katsettani voidakseni
+nähdä pimeyden läpi. Luulin heti tuntevani Monsoreaun kreivin pitkän
+vartalon ja synkät kasvonpiirteet, ja viimein, kun hän oli vain
+kymmenen askeleen päässä, en enää lainkaan epäillyt, että se oli hän.
+
+Nyt minä pelkäsin tuota apua miltei yhtä paljo kuin vaaraakin.
+
+Seisoin äänettömänä ja liikkumatta akkunan vieressä, niin ettei hän
+voinut minua nähdä. Päästyään muurin juurelle kiinnitti hän venheensä
+erääseen rautarenkaaseen, ja pian näin minä hänen päänsä akkunan
+tasalla.
+
+Tällöin minä en voinut pidättää hiljaista huudahdusta.
+
+-- Ah, suokaa anteeksi! -- virkkoi Monsoreaun kreivi. -- Minä luulin,
+että te minua odotitte.
+
+-- On totta, että jotain odotin, hyvä herra, -- vastasin minä. --
+Mutta minä en tiennyt, että se olitte te.
+
+Katkera hymyily ilmestyi minun näin sanottuani kreivin kasvoille.
+
+-- Kuka vartioi Méridorin Dianan kunniaa ellen minä ja hänen isänsä?
+
+-- Minulle lähettämässänne kirjeessä te, hyvä herra, ilmoititte
+saapuvanne tänne isäni nimessä.
+
+-- Aivan niin, hyvä neiti, Ja koska ajattelin, että te minua ehkä
+epäilisitte, niin lukekaa tästä paroonin lähettämä kirje.
+
+Emme olleet sytyttäneet kynttilöitä, mutta takkavalkean valossa näin
+minä lukea:
+
+    'Rakas Dianani! Monsoreaun kreivi on ainoa, joka voi sinut
+    uhkaavasta vaarasta pelastaa, ja se vaara on äärettömän suuri.
+    Usko itsesi aivan kokonaan hänen huostaansa aivan kuin hän olisi
+    paras ystäväsi, minkä taivas on voinut avuksemme lähettää.
+
+    Myöhemmin sanon sinulle, mitä sisimmästä sydämestäni toivoisin
+    sinun tekevän, jotta saisimme hänelle velkamme maksetuksi. Minä
+    olen sinun isäsi ja pyydän sinun uskomaan sanojani, ja pyydän
+    vielä, että olet armelias itsellesi ja isällesi'.
+
+Eihän minulla oikeastaan ollut mitään Monsoreaun kreiviä vastaan. Se
+vastenmielisyys, jota hän minussa herätti, oli pikemmin vaistomaista
+kuin mihinkään tosisyihin perustuvaa. Minulla ei ollut häntä vastaan
+mitään muuta muistuttamista kuin että hän oli tappanut minun hirveni,
+ja sehän oli jotenkin lievä rikos metsästäjään nähden.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoin minä, -- olen lukenut isäni kirjeen. Hän
+sanoo, että te aiotte viedä minut täältä pois, mutta hän ei sano
+minne.
+
+-- Minä vien teidät Méridoriin.
+
+-- Saanko minä siis taaskin nähdä isäni?
+
+-- Kahden tunnin kuluttua.
+
+-- Ah, hyvä herra, jos te puhutte totta... Minä keskeytin lauseeni.
+Kreivi nähtävästikin tahtoi kuulla ajatuksen loppuun.
+
+-- Voitte luottaa minun myötätuntooni, -- lisäsin minä vapisevalla
+äänellä, sillä minä aavistin, mitä hän tuosta myötätunnosta saattoi
+odottaa.
+
+-- Hyvä neiti, -- virkkoi nyt kreivi, -- oletteko sitten valmis
+tulemaan minun mukanani?
+
+Minä katsahdin levottomasti Gertrudiin. Saattoi helposti havaita,
+etteivät kreivin synkät kasvonpiirteet herättäneet hänessäkään
+luottamusta.
+
+-- Ajatelkaa, että jokainen minuutti, mikä kuluu, on kalliimpi
+kuin mitä milloinkaan voitte aavistaa, -- sanoi kreivi. -- Olen jo
+viipynyt täällä lähes puolen tuntia. Kello on kohta kymmenen, ja
+silloin saapuu prinssi Beaugén linnaan. Jos hän ehtii saapua, en
+minä voi muuta kuin panna hyödyttömästi elämäni alttiiksi, elämäni,
+jonka menettämistä tällä hetkellä en ajattele, sillä toivon nyt vielä
+voivani pelastaa teidät.
+
+-- Mutta miksi ei isäni ole tullut tänne?
+
+-- Urkkijat ympäröivät teidän isäänne. Hän ei voi astua askeltakaan
+ilman että saataisiin selville, mihin hän menee.
+
+-- Entä miten on teidän itsenne laita? -- kysyin minä.
+
+-- Mitä minuun tulee, on asia kokonaan toinen. Minähän olen prinssin
+ystävä ja uskottu.
+
+-- Mutta, hyvä herra, -- huudahdin minä, -- kun te kerran olette
+prinssin ystävä ja uskottu, niin...
+
+-- Niin petän minä hänet teidän tähtenne. Niin, se on totta. Mutta
+sanoinhan minä teille äsken myöskin sen, että minä uskallan panna
+elämäni alttiiksi pelastaakseni teidän kunnianne.
+
+Kreivin sanoissa oli niin vakuuttava ääni, että vaikka minusta olikin
+kovin vastenmielistä jättäytyä hänen turviinsa, en kuitenkaan tullut
+väittäneeksi mitään vastaan.
+
+-- Kuulkaa! -- sanoi kreivi. -- Jos vielä epäilette, niin katsokaapas
+tuonne!
+
+Hän viittasi kädellään ja minä näin joukon ratsastajia, jotka
+lähenivät linnaa.
+
+-- Mitä nuo ovat? -- kysyin minä.
+
+-- Siinä saapuu Anjoun herttua seurueineen, -- vastasi kreivi.
+
+-- Neiti, neiti! -- huusi Gertrud. -- Siinä tapauksessa meillä ei ole
+yhtään aikaa hukattavana!
+
+-- Olemme jo kuluttaneet liiaksi kallista aikaa -- virkkoi kreivi. --
+Tehkää, jumalan tähden, heti päätöksenne!
+
+Minä horjahdin istumaan muutamalle tuolille. Voimani pettivät.
+
+-- Kuulkaa, -- sanoi kreivi, -- kuulkaa, kuinka ne kolkuttavat
+portille. Viiden minuutin kuluttua on jo myöhäistä.
+
+Minä koetin nousta, mutta en voinut.
+
+-- Tule auttamaan minua, Gertrud, -- sammalsin.
+
+-- Ah neiti! -- virkkoi tuo tyttö parka. -- Ettekö kuule, että portti
+avattiin? Ettekö kuule, miten hevosten kaviot tömisevät pihalla?
+
+-- Kuulen, kuulen, -- vastasin minä ja koetin nousta, mutta voimani
+pettivät.
+
+-- Ah, eikö muussa olekaan vikaa? -- sanoi Gertrud ja sieppasi minut
+ylös niin keveästi kuin olisin ollut lapsi sekä jätti minut kreivin
+syliin.
+
+Tuntiessani tämän miehen kosketuksen itseeni minä hätkähdin, niin
+että olin pudota hänen sylistään veteen. Mutta hän pusersi minua
+lujasti rintaansa vasten ja laski minut sitten venheeseen. Gertrud
+tuli perästä.
+
+Nyt huomasin, että huntuni oli pudonnut veteen ja että meidän pakomme
+ehkä sen avulla saataisiin selville.
+
+-- Huntuni, minun huntuni! -- virkoin minä kreiville. -- Ottakaa pois
+minun huntuni!
+
+-- Ei, on parempi, että se jää siihen, -- vastasi hän.
+
+Sitten hän tarttui airoihin ja alkoi kiiruusti soutaa.
+
+Samalla havaitsimme, että huoneeseeni ilmestyi valoa ja että siellä
+ihmishaamuja liikuskeli edestakaisin.
+
+-- Olenko pettänyt teitä, -- lausui Monsoreaun kreivi, -- ja eikö
+aika jo ollut täpärällä?
+
+-- Kyllä, kyllä, hyvä herra, -- vastasin minä. -- Te olette
+todellakin minun pelastajani.
+
+Me näimme nyt, että kamariin astui muuan mies, jonka edestä kaikki
+muut siirtyivät syrjään. Tämä mies tuli avonaisen akkunan luo,
+kumartui katsomaan siitä alas, huomasi vedessä uiskentelevan hunnun
+ja päästi huudon.
+
+-- Näettekö nyt, että olin oikeassa jätteessäni hunnun veteen? --
+sanoi kreivi. -- Herttua otaksuu teidän heittäytyneen veteen, ja
+sill'aikaa kun hän teitä sieltä etsityttää on meidän helpompi paeta.
+
+Minua värisytti havaitessani, miten tarkkanäköisesti hän jo edeltäpäin
+oli tuonkin seikan osannut ottaa lukuun.
+
+Siinä samassa laski venhe rantaan.
+
+
+
+
+15.
+
+Neuvotteluja.
+
+
+-- Tuskin olimme päässeet maihin, ennenkuin seitsemän tai kahdeksan
+miestä riensivät meitä vastaan. Ne olivat kreivin saattueeseen
+kuuluvia, ja niiden joukosta olin minä tuntevinani ne kaksi, jotka
+olivat kulkeneet paariemme mukana silloinkun ratsastajat, jotka
+sittemmin veivät meidät Beaugén linnaan, karkasivat kimppuumme.
+Muuan tallirenki piteli suitsista kahta hevosta, joista toinen oli
+kreivin musta ratsu ja toinen eräs valkea hepo, minua varten varattu.
+Kreivi auttoi minua pääsemään satulaan. Gertrud saisi ratsastaa erään
+palvelijan kanssa samalla hevosella.
+
+Me läksimme eteenpäin täyttä neliä. Minä huomasin kreivin pitelevän
+ratsuni suitsia, vaikka olinkin hänelle sanonut osaavani aivan hyvin
+ratsastaa. Mutta hän vaan selitti minulle, että hevoseni oli hieman
+pelkuri.
+
+Olimme ratsastaneet noin kymmenen minuuttia, kun kuulin Gertrudin
+huutavan itseäni. Käännähdin ympäri ja näin, että muutamat miehet
+olivat lähteneet kulkemaan ihan päinvastaiseen suuntaan ja veivät nyt
+Gertrudia mukanaan metsään päin, samalla kun kreivi ja muu seurue
+tuli minun mukanani.
+
+-- Gertrud! -- huusin minä. -- Hyvä herra! Miksei Gertrud tulekaan
+meidän mukanamme?
+
+-- Se on välttämätön varovaisuustoimenpide, -- vastasi kreivi. Jos
+meitä lähdetään ajamaan takaa, täytyy meillä heitä sotkeaksemme olla
+kahdet jäljet. Nyt tullaan kummallakin taholla kertomaan, että muuan
+nainen, eräitten miesten seuraamana, oli nähty ratsastavan ohitse.
+Niin ollen saatamme toivoa, että Anjoun herttua lähtee väärälle
+taholle ja ajaa takaa palvelijatartanne teidän asemestanne.
+
+Vaikkakin tämä vastaus tuntui vallan luonnolliselta, ei se kuitenkaan
+minua rauhoittanut. Mutta mitäpä minä taisin tehdä? Minä huokasin ja
+jäin odottamaan, mitä tuleman piti.
+
+Muuten kulki kreivi todellakin sitä tietä, joka vei Méridoriin.
+Me ratsastimme niin nopeasti, että meidän jo noin neljännestunnin
+kuluttua olisi pitänyt saapua linnaan. Mutta päästyämme muutamaan
+metsässä olevaan tienristeykseen, jonka minä hyvin tunsin, kääntyi
+kreivi äkisti vasemmalle ja läksi ratsastamaan linnasta poispäin
+vievää tietä. Minä aloin heti huutaa, ja ratsuni kiivaasta kulusta
+huolimatta tuin jo kädelläni satulasta hypätäkseni maahan, kun kreivi
+kiersi käsivartensa minun ympärilleni, nosti minut pois satulasta ja
+asetti minut eteensä oman hevosensa selkään. Valkea ratsuni, joka nyt
+tunsi olevansa vapaa, pakeni hirnuen metsään.
+
+Tuo kaikki tapahtui niin nopeasti, että minä tuskin olin ehtinyt
+huudahdustakaan päästää, ennenkuin kreivi jo oli pannut kätensä minun
+suulleni estääkseen ääneni kuulumasta.
+
+-- Hyvä neiti, -- virkkoi hän, -- minä vannon toimivani ainoastaan
+teidän isänne tahdon mukaisesti, mistä annan teille selvät todisteet
+ensimäisessä pysähdyspaikassamme. Ellei tämä todistus ole teille
+riittävä, niin vakuutan kautta kunniani, että tulette pääsemään
+vapaaksi.
+
+-- Mutta tehän, hyvä herra, sanoitte vievänne minut isäni luo!
+
+-- Niin kylläkin sanoin, sillä te epäilitte tulla mukaani, ja
+silmänräpäyksenkin enempi epäilys olisi tuottanut hänelle, teille ja
+minulle turmion, mikä teidän jo olisi pitänyt huomata. Kuulkaapas, --
+jatkoi kreivi ja hillitsi hieman hevostaan, -- haluatteko aiheuttaa
+isänne kuoleman? Tahdotteko syöstä itsennekin turmioon? Sanokaa vain
+yksi ainoa sana, jaa minä vien teidät heti Méridorin linnaan.
+
+-- Tehän mainitsitte voivanne esittää todistuksia siihen, että
+toimitte isäni tahdon mukaisesti.
+
+-- Mainitsin. Ja tässä on todistus, -- virkkoi kreivi. -- Ottakaa
+tämä kirje ja lukekaa se ensimäisessä majapaikassamme. Jos te kirjeen
+luettuanne edelleenkin haluatte palata linnaan, niin toistan minä,
+kautta kunniani, että teillä on siihen vapaus. Mutta jos pidätte
+isänne käskyjä kunniassa, niin olenpa varma siitä, ettette sinne
+palaa.
+
+-- Hyvä on, hyvä herra, rientäkäämme sitten pysähdyspaikkaamme, sillä
+minä haluan päästä selvyyteen siitä, missä määrin olette puhunut
+minulle totta.
+
+-- Mutta muistakaakin sitten, hyvä neiti, seuraavanne minua
+vapaaehtoisesti.
+
+-- Vapaaehtoisesti kylläkin, sikäli kuin nuoren tytön voidaan sanoa
+toimivan vapaasti silloinkun hänellä toisella puolen on isänsä
+kuolema ja oma häpeänsä silmäinsä edessä ja toisella puolen pakko
+turvautuminen mieheen, jota hän tuskin tuntee. Mutta samapa se.
+Minä seuraan teitä vapaaehtoisesti, hyvä herra. Siitä voitte saada
+varmuuden heti, jos vaani suvaitsette antaa minulle hevosen.
+
+Kreivi antoi nyt eräälle ratsupalvelijalleen merkin, että tämä
+astuisi satulastaan alas. Minä hyppäsin kreivin hevosen selästä
+maahan, ja hetken perästä ratsastin uudella hevosella hänen sivullaan.
+
+-- Valkea ratsu ei liene täältä kaukana, -- virkkoi kreivi sille
+miehelle, joka oli luovuttanut minulle hevosensa. -- Koeta hakea se
+käsiisi metsästä. Tapaat meidät La Châtressa.
+
+Minua puistatti. La Châtre oli kymmenen liöön päässä Méridorin
+linnasta Parisiin päin.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoin minä, -- minä tulen mukaanne. Mutta La
+Châtre'ssa me selvitämme ehtomme.
+
+-- Se on toisin sanoen sitä, hyvä neiti, -- vastasi kreivi, -- että
+te La Châtre'ssa tulette antamaan minulle määräyksiänne.
+
+Tämä näennäinen alistuminen ei minua lainkaan rauhoittanut. Kuitenkin
+minä, koskapa minulla ei ollut muutakaan keinoa välttää Anjoun
+herttuan ahdistelemisia, jatkoin äänettömänä matkaani. Päivän
+sarastaessa me saavuimme La Châtre'en. Mutta sen sijaan että olisimme
+ratsastaneet suoraan kylään ohjasimmekin hevosemme muutamalle
+syrjäiselle tuvalle.
+
+Minä pysäytin äkisti hevoseni.
+
+-- Mihin me nyt menemme? -- kysyin minä.
+
+-- Kuulkaahan, hyvä neiti, -- vastasi kreivi. -- Minä olen
+jo huomannut teidän oivallisen ymmärryksenne, ja juuri tähän
+ymmärrykseenne minä nyt vetoon. Kuinka me voisimmekaan, koettaessamme
+paeta ruhtinaan edestä, joka lähinnä kuningasta on valtakunnan
+mahtavin mies, mennä sisälle tavalliseen ravintolaan kylän keskelle,
+missä ensimäinen talonpoika, joka meidät näkisi, antaisi meidät ilmi?
+Yhden ihmisen voisi kyllä lahjoakin, mutta ei kokonaista kyläkuntaa.
+
+Kreivin kaikkiin sanoihin sisältyi niin paljo tarkkanäköisyyttä,
+etten minä voinut väittää mitään vastaan.
+
+Tupaan tultuamme näytti siltä, että meitä jo oli odotettu. Minun
+huomaamattani oli joku joukkueestamme jo edeltäpäin ratsastanut
+tänne. Ja aimo takkavalkea rätisi loimuten tuvan viereisessä pienessä
+siistissä kamarissa, jossa valmiiksi laadittu vuode oli odottamassa.
+
+-- Tässä on teidän huoneenne, hyvä neiti, -- lausui kreivi. -- Minä
+nyt vartoon teidän määräyksiänne.
+
+Sitten hän kumarsi ja jätti minut yksin.
+
+Otin heti esille isäni kirjeen... Tässä se on, kreivi Bussy. Minä
+otan teidät tuomariksi. Lukekaa itse.
+
+Bussy otti kirjeen ja luki:
+
+    'Rakas Dianani! Jos sinä, kuten otaksun, pyyntöni mukaisesti
+    olet seurannut Monsoreaun kreiviä, niin on hän jo varmaankin
+    sinulle sanonut, että sinä onnettomuudeksesi olet liian
+    paljo miellyttänyt Anjoun herttuaa ja että tämä ruhtinas
+    on kuljetuttanut sinut Beaugén linnaan. Päätä siis tästä,
+    mitä sinun on tuon ruhtinaan puolelta pelättävä ja millainen
+    kohtalo sinua uhkaa. Mutta onpa olemassa keino tämän häpeän
+    estämiseksi, häpeän, jota minä en jaksaisi kestää, ja se on
+    siinä, että sinä ojennat kätesi jalolle ystävällemme. Kun
+    sinä kerran olet Monsoreaun kreivitär, tietää kreivi kyllä
+    suojella vaimoansa, ja hän on vannonut sen tekevänsäkin kaikin
+    ajateltavissa olevin keinoin. Toivomukseni siis on, rakkahin
+    lapseni, että tämä avioliitto solmitaan mahdollisimman pian.
+    Ja jos sinä minun toivomukseni täytät, niin annan minä sinulle
+    isällisen siunaukseni ja rukoilen Jumalan lahjoittamaan sinulle
+    kaiken sen onnellisuuden, jollaista hänen rakkautensa jakelee
+    sinunlaisillesi sydämille.
+
+                                            Sinun oma isäsi'.
+
+-- Jos tämä kirje todellakin on teidän isänne kirjoittama, hyvä
+rouva, -- sanoi Bussy, -- niin onhan se, sen pahempi, aivan liian
+selvä.
+
+-- Kyllä se on hänen, siitä ei ole epäilemistäkään. Mutta kuitenkin
+luin minä sen kolmasti läpi, ennenkuin tein mitään päätöstä. Hetken
+kuluttua kutsuin minä kreiviä.
+
+Hän astui heti sisälle, ja siitä sain selville että hän jo oli
+odotellut oveni ulkopuolella.
+
+-- No, -- kysyi hän, -- oletteko lukenut kirjeen?
+
+-- Olen, -- vastasin minä.
+
+-- Epäilettekö edelleenkin minun alttiuttani ja kunnioitustani?
+
+-- Jos olen sitä epäillyt, niin on tämä kirje saanut minun muuttamaan
+mielipiteeni. No, hyvä herra, jos minä nyt suostun seuraamaan isäni
+neuvoa, niin mitä aiotte tehdä?
+
+-- Aion viedä teidät Parisiin, hyvä neiti, koska teidän on siellä
+helpoin pysyä salassa.
+
+-- Entäpä isäni?
+
+-- Heti kun kakki vaarat on vältetty, tuon paroonin teidän luoksenne.
+
+-- Hyvä on! Minä olen valmis jättäytymään suojelukseenne
+määräämillänne ehdoilla.
+
+-- Minä en määrää mitään, hyvä neiti, -- vastasi kreivi, -- esitän
+vain keinon teidät pelastaakseni.
+
+-- No niin. Minä otan tarjoamanne pelastuksen vastaan, mutta kolmella
+ehdolla.
+
+-- Puhukaa, hyvä neiti.
+
+-- Ensimäinen niistä on se, että Gertrud annetaan minulle takaisin.
+
+Hän on jo tuolla ulkona, -- vastasi kreivi. Toinen on se, että te ja
+minä matkustamme Parisiin kumpikin eri teitämme.
+
+-- Juuri sitä samaa aioin minäkin teille ehdottaa rauhoittaakseni
+teitä...
+
+-- Ja kolmas ehto on sellainen, että avioliittoamme, ellen minä
+puolestani pitäisi sen ratkaisemista välttämättömänä, ei solmita
+muuten kuin isäni läsnäollessa.
+
+-- Se on minunkin hartain toivomukseni, ja minä luotan hänen
+siunaukseensa, niin että taivaskin sitten liittoamme siunaisi.
+
+Minä en voinut enää puhua. Olin luullut kreivin näitä kolmea ehtoa
+vastustavan, mutta ne päinvastoin näyttivät sopivan hänen omiinkin
+suunnitelmiinsa.
+
+-- Ja nyt, hyvä neiti, -- sanoi Monsoreaun kreivi, -- sallinette,
+että minä vuorostani annan teille eräitä neuvoja?
+
+-- Puhukaa vaan, hyvä herra.
+
+-- Ensimäinen olisi sellainen, että te matkustaisitte yönaikaan.
+
+-- Siihen suostun.
+
+-- Sitten, että te jättäisitte minun huolekseni pysähdyspaikkojen
+valinnan. Kaikki varovaisuustoimenpiteeni tarkoittavat vain yhtä
+ja samaa asiaa, nimittäin sitä, että te pääsisitte turvaan Anjoun
+herttualta.
+
+-- Jos te, hyvä herra, kuten väitätte, todellakin minua rakastatte,
+niin ovathan etumme yhteisiä. Minulla siis ei ole mitään
+vastaväitteitä.
+
+-- Lopuksi pyydän teidän tyytymään siihen asuntoon, jonka teille
+Parisista valitsen, miten koruton ja syrjäinen se sitten tuleekin
+olemaan.
+
+-- Minä en haluakaan mitään muuta kuin saada elää huomaamatonta
+elämää. Ja kuta koruttomampi, kuta syrjäisemmässä paikassa asunto on,
+sitä parempana sitä pakolainen pitää.
+
+-- Niinpä siis olemme kaikessa yksimielisiä, hyvä neiti. Ja
+toimiakseni määräämänne suunnitelman mukaisesti ei minulla näin ollen
+ole muuta tekemistä kuin vakuuttaa teille nöyrää kunnioitustani,
+lähettää tänne teidän palvelijattarenne ja valita teidän
+matkustamiseenne.
+
+-- Ja minä puolestani tahdon toimia yhtä jalomielisesti kuin tekin,
+-- vastasin minä. -- Pitäkää lupauksenne, niin pidän minäkin omani.
+
+-- En toivo mitään muuta, -- virkkoi kreivi, -- ja tämä lupaus
+saattaa minut vakuutetuksi siitä, että minusta piankin tulee
+onnellisin kuolevaisista.
+
+Tämän sanottuaan kreivi kumarsi ja poistui huoneesta.
+
+Viiden minuutin kuluttua tuli Gertrud sisälle.
+
+Suuri oli tuon hyväsydämisen tytön ilo, sillä hän oli luullut, että
+hänet tahdottiin minusta ainiaaksi eroittaa. Minä kerroin nyt hänelle
+kaikki. Minä tarvitsin jonkin henkilön, jolle voin suunnitelmani
+kertoa, jonkin, joka voi auttaa minua niitä toteuttaessani ja joka,
+jos niin tarvittiin, ymmärtäisi totella jo ensimäistä viittausta.
+Monsoreaun kreivin myöntyväisyys minua oudoksutti. Minä luulin jonkin
+petoksen piilevän siinä sopimuksessa, jonka äsken olimme keskenämme
+tehneet.
+
+Juuri kun olin saanut Gertrudille tämän kaiken kertoneeksi kuulimme
+hevosen kavioiden kopsetta. Minä riensin akkunaan ja näin kreivin
+ratsastavan pois samaa tietä, jota me olimme tulleetkin. Mutta miksi
+hän näin palasi takaisin, edelleen matkustamatta, sitä en voinut
+käsittää. Hän oli kuitenkin ensi ehdon täyttänyt jättäessään minulle
+Gertrudin. Nyt pois matkustamalla täytti hän toisen. Minulla siis ei
+ollut mitään valittamisen syytä. Sitäpaitsi hänen poismenonsa minua
+joka tapauksessa rauhoitti, menipä hän sitten mille suunnalle tahansa.
+
+Olimme tuvassa koko päivän. Illalla tuli luoksemme mies, joka
+näytti olevan joukkueen johtaja, ottamaan vastaan, kuten hän sanoi,
+määräyksiäni. Koska minusta vaara näytti vähenevän aina sitä mukaa
+kun pääsisin kauvemmaksi Beaugén linnasta, vastasin hänelle, että
+olin valmis jatkamaan matkaa milloin hyvänsä. Viiden minuutin
+kuluttua hän saapui taas ja ilmoitti, että kaikki oli kunnossa.
+Portin ulkopuolella tapasin valkean ratsuni. Se siis oli löydetty.
+
+Me matkustimme yhtä mittaa koko yön ja pysähdyimme vasta päivän
+vaietessa. Laskujeni mukaan olimme kai kulkeneet lähes viisitoista
+liöötä. Muuten oli kreivi järjestänyt asiat kaikkien mahdollisuuksien
+varalta, niin ettei väsymys ja kylmä saisi minua rasittaa. Tamma,
+jolla ratsastin, oli mainion tasainen kulussaan. Ja tuvasta
+lähtiessäni levitettiin hartioilleni turkisvuorinen viitta.
+
+Kaiken matkaa osotettiin minulle alituista huomaavaisuutta ja
+kunnioitusta. Oli jotenkin varmaa, että joku matkusti meidän
+edellämme järjestämässä jo etukäteen levähdyspaikkojamme, mutta oliko
+se kreivi itse, sitä en ole koskaan saanut tietää, sillä sopimuksemme
+mukaisesti en nähnyt häntä kertaakaan koko matkalla.
+
+Seitsemännen päivän illalla näin eräältä mäeltä suuren joukon
+rakennuksia. Se oli Parisi.
+
+Me pysähdyimme nyt yön tuloa odottaaksemme. Pimeän tultua läksimme
+taas matkaan. Kaupunkiin päästyämme ratsastimme suoraan Bastiljin
+lähistölle. Täällä kohtasimme erään miehen, joka näytti meitä
+odottavan ja joka virkkoi:
+
+-- Tässä se on.
+
+Portti oli auki, ja alimmalle rapulle asetettu lamppu valaisi
+koko eteisen.
+
+-- Hyvä neiti, -- sanoi saattueen johtaja, -- te olette nyt päässyt
+perille. Tähän päättyy nyt tehtävämme, jona oli ollut saattaa teidät
+tänne.
+
+Saattajamme tervehtivät nyt kunnioittavasti ja: ratsastivat tiehensä.
+
+Gertrudin ensi tehtävänä oli sulkea portti, ja me nousimme sitte
+rappuja ylös. Me tulimme tähän samaan taloon, jossa te, kreivi
+Bussy, ja minä nyt olemme. Tultuani makuukamariin sain suureksi
+hämmästyksekseni nähdä siellä oman muotokuvani.
+
+Kuvan tunsin heti. Se oli riippunut isäni huoneen seinällä Méridorin
+linnassa. Kreivi oli epäilemättäkin pyytänyt sitä isältäni ja saanut
+sen.
+
+Minua puistatti, sillä tästä uudesta havainnostani tein sen
+johtopäätöksen, että isäni jo nyt piti minua Monsoreaun kreivin
+puolisona.
+
+Me kuljimme kautta koko asumuksen. Se oli kolkko, mutta mitään
+sieltä ei puuttunut. Kaikissa huoneissa oli tuli viritetty takkaan,
+ja ruokasalissa odotti meitä hyvin katettu pöytä. Vilkaisin siihen
+ohimennen ja huomasin, että siihen oli katettu vain yhdelle. Se minua
+hieman rauhoitti.
+
+-- Neiti, -- virkkoi Gertrud, -- te näette nyt, että kreivi pitää
+loppuun asti lupauksensa.
+
+-- Niin näkyy, sen pahempi, -- vastasin minä huoaten. -- Olisin
+pikemmin suonut, että hän muutamia niistä olisi rikkonut. Siten hän
+olisi vapauttanut minut omista lupauksistani.
+
+Seuraavana päivänä Gertrud meni ulos katsastelemaan. Hänen palattuaan
+sain tietää, että me asuimme Saint-Antoinen kadun varrella,
+Tournellesin hotellin vastapäätä, ja että tuo meidän oikealla
+puolellamme ylenevä linnoitus oli Bastilji.
+
+Nämä tiedot eivät muuten minulle mitään merkinneet. En tuntenut
+Parisia, koska en milloinkaan ennen ollut siellä ollut.
+
+Päivä kului ilman mitään erityisempää, mutta kun minä illalla aioin
+istuutua illallispöytään, kuului portilta kolkutusta.
+
+Gertrud ja minä katsahdimme hämmästyneinä toisiimme. Kolkutus
+uusiutui, ja nyt se oli kovempaa kuin ensi kerralla.
+
+-- Mene katsomaan, kuka siellä on, -- sanoin minä.
+
+-- Entä jos se on kreivi? -- kysäsi hän nähdessään minun kalpenevan.
+
+-- Jos se on kreivi, -- vastasin minä väkinäisesti, -- niin avaa
+portti hänelle. Hän on rehellisesti pitänyt lupauksensa, ja hän on
+saapa nähdä, että minäkin pidän omani.
+
+Hetken kuluttua tuli Gertrud takaisin.
+
+-- Se on kreivi, -- virkkoi hän.
+
+-- Käyköön hän sisälle, vastasin minä. Gertrud siirtyi syrjään
+kreivin tieltä, joka jo oli ilmestynyt kynnykselle.
+
+-- No niin, hyvä neiti, -- kysyi hän, -- olenko nyt uskollisesti
+täyttänyt sopimukseni.
+
+-- Olette, hyvä herra, ja minä teitä siitä kiitän, -- vastasin minä.
+
+-- Suvainnette siis, että tulen näin tervehdyskäynnille? -- lisäsi
+hän hymyillen. Siihen hymyyn sisältyi hieman ivaa.
+
+-- Käykää vaan sisään, hyvä herra.
+
+Kreivi tuli lähemmäksi, mutta jäi seisomaan, kunnes minä annoin
+hänelle merkin, että hän istuisi.
+
+-- Tuotteko mitään tervehdyksiä? -- kysyin minä.
+
+-- Mitä ja keneltä, hyvä neiti?
+
+-- Isältäni Méridorista.
+
+-- Minä en tule Méridorin linnasta enkä ole paroonia edes nähnyt.
+
+-- No tuletteko ehkä Beaugésta Anjoun herttuan luota?
+
+-- Tulen. Olen ollut Beaugéssa ja puhellut herttuan kanssa.
+
+-- No?
+
+-- Hän pelkäsi, että te olisitte kuollut.
+
+-- Te kai koetitte saada hänet siitä vakuutetuksi?
+
+-- Tein kaikki mitä voin esittääkseni asiat siinä valossa.
+
+-- Missä herttua nyt on?
+
+-- Parisissa. Hän saapui tänne eilen illalla.
+
+Monsoreaun kreivitär 181
+
+-- Miksi hän niin äkisti on palannut takaisin?
+
+-- Koska ei mielellään viihdytä siellä missä luullaan naisen kuoleman
+olevan alituisena muistuttajana.
+
+-- Oletteko tavannut häntä hänen Parisiin saavuttuaan?
+
+-- Olen. Tulen juuri suoraan hänen luotaan.
+
+-- Onko hän puhunut teille minusta?
+
+-- Minä en antanut hänelle siihen aikaa. Pyysin hänen täyttämään
+erään lupauksen, jonka hän oli minulle antanut. Hän on nimittäin
+luvannut, että minut niiden palvelusten vuoksi, joita olen hänelle
+tehnyt, nimitetään ylihovijahtimestariksi.
+
+-- Vai niin! -- sanoin minä surullisesti hymyillen, sillä mieleeni
+johtui Daphne-parkani kuolema. -- Te olette pelottava metsästäjä.
+Minä sen varsin hyvin muistan. Te olette varmaan täysin oikeutettu
+tuohon toimeen.
+
+-- En minä saa sitä tointa taitavuudestani metsästäjänä, hyvä neiti,
+saan sen vain prinssille tekemistäni palveluksista. Minulla kylläkään
+ei ole minkäänlaista oikeutta tähän toimeen, mutta Anjoun herttua ei
+rohkene olla minua kohtaan kiittämätön.
+
+Noissa vastauksissa, huolimatta siitä kunnioittavasta äänestä, millä
+ne lausuttiin, oli jotain mikä minua kauhistutti, sillä niistä huokui
+järkähtämätön tahdonvoima.
+
+Olin hetken ääneti.
+
+-- Onko minun lupa kirjoittaa isälleni? -- kysyin minä.
+
+-- Epäilemättä. Mutta ajatelkaapa, että teidän kirjeenne voivat
+joutua toisiin käsiin.
+
+-- Onko minun kielletty menemästä ulos?
+
+-- Teiltä ei ole kielletty mitään, hyvä neiti, mutta minä pyydän vain
+huomauttaa teille siitä, että teidän jälkiänne voidaan urkkia.
+
+-- Kaiketi saanen ainakin sunnuntaisin käydä kuulemassa messua?
+
+-- Turvallisuutenne vuoksi olisi parempi, että jättäisitte sen
+tekemättä, mutta jos sitä nyt välttämättä haluatte, niin seuratkaapa
+yksinkertaista neuvoani ja käykää vain Sainte-Catherinen kirkossa.
+
+-- Missä se kirkko on?
+
+-- Tämän talon vastapäätä kadun toisella puolen.
+
+-- Kiitän teitä, hyvä herra, tästä luvasta. Syntyi taas vaitiolo.
+
+-- Milloin saan tämän jälkeen teitä nähdä, hyvä herra?
+
+-- Odotan teidän lupaanne, milloin saan tulla takaisin.
+
+-- Miksi te sitä tarvitsisitte?
+
+-- Tietystikin. Olenhan aina tähän asti ollut teille vieras.
+
+-- Teillä siis ei lainkaan ole avainta tähän taloon?
+
+-- Sellaiseenhan on oikeus ainoastaan teidän miehellänne.
+
+-- Hyvä herra, -- vastasin minä, ollen enemmän kauhuissani tästä
+kovin nöyrästä vastauksesta kuin mitä olisin ollut, jos se olisi
+lausuttu tiukemmassa äänilajissa, -- te tulette takaisin silloinkun
+teitä haluttaa tai silloinkun luulette itsellänne olevan minulle
+jotain tärkeätä sanottavaa.
+
+-- Minä kiitän teitä, hyvä neiti, minä tulen käyttämään hyväkseni
+tätä lupaa, mutta en käytä sitä väärin... ensimäisenä todisteena
+siitä on se, että minä pyydän edelleenkin vakuuttaa teille
+kunnioitustani ja saan lausua jäähyväiset.
+
+Näin sanoen kreivi nousi lähteäkseen.
+
+-- Joko nyt lähdette? -- huudahdin minä yhä enemmän hämmentyneenä
+hänen menettelytavastaan, jota en lainkaan olisi odottanut.
+
+-- Hyvä neiti, -- vastasi kreivi, -- minä tiedän, että te ette
+rakasta minua, enkä minä halua väärinkäyttää teidän asemaanne, mikä
+pakoittaa teidän suvaitsemaan minun huolenpitoani. Kun minä en liian
+usein käy teitä katsomassa, niin toivonpa, että te vähitellen totutte
+minun läsnäolooni. Ja niin ollen tulee teidänkin uhrautumisenne
+siedettävämmäksi, kun hetki saapuu, jolloin teistä tulee minun
+vaimoni.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoin minä ja nousin ylös, minä tunnustan
+täydellisesti teidän vilpittömän esiintymisenne, ja sanojenne
+kalseudesta huolimatta osaan antaa niille niiden arvonsa. Olette
+oikeassa, ja minä olen osottava teille samaa vilpittömyyttä,
+jota te puolestanne olette osottanut minulle. Minulla oli eräitä
+ennakkoluuloja teihin nähden, mutta toivon, että aika huuhtoo ne pois.
+
+-- Sallikaa minun, hyvä neiti, -- virkkoi kreivi, -- yhtyä tähän
+toivomukseen, tuota onnellista hetkeä odotellessani.
+
+Sitten hän kumarsi niin kunnioittavasti kuin olisi ollut minun
+halvin palvelijani, antoi Gertrudille, joka oli kuunnellut meidän
+keskusteluamme, merkin valaista hänen ulospääsyään ja läksi huoneesta.
+
+
+
+
+16.
+
+Avioliitto.
+
+
+-- Hän on kautta jumalan, kummallinen ihminen, -- huomautti Bussy.
+
+-- Onpa kyllä, hyvin kummallinen onkin, sillä hänen rakkaudessaan
+minuun näyttää piilevän vihan koko katkeruus. Senvuoksipa Gertrud
+palattuaan näkikin minun olevan surullisemman ja säikähtyneemmän kuin
+milloinkaan ennen. Hän koetti minua rauhoittaa, mutta selvästi näkyi,
+että tyttö parka oli itse yhtä levoton kuin minäkin. Se jäätävä
+kunnioitus, se pilkallinen alistuvaisuus ja ne tukahutetut intohimot,
+jotka niin leikkelevinä sisältyivät hänen sanoihinsa, kauhistuttivat
+minua paljo enemmän kuin suoraan ilmaistu tahto, jota vastaan minä
+kyllä olisin voinut taistella.
+
+Seuraavana päivänä oli sunnuntai. Niin pitkälle taaksepäin
+kuin muistan en ole jumalanpalveluksessa läsnäoloani koskaan
+laiminlyönyt. Kuulin Sainte-Catherinen kirkon kellojen kutsuvan
+minua. Näin ihmisten vaeltavan Herran huoneeseen. Käärin tiheän
+hunnun ympärilleni ja kiiruhdin Gertrudin kera olemaan kellojen
+kutsumukselle kuuliainen.
+
+Kirkkoon päästyäni hain syrjäisimmän sopukan ja piiloutuin ihan
+seinän viereen. Gertrud asettautui kuin suojaksi ihmisjoukon ja minun
+väliin, mutta tällä kertaa se ei olisi ollut tarpeellista, sillä ei
+anoakaan ihminen näyttänyt kiinnittävän meihin vähintäkään huomiota.
+
+Seuraavana päivänä tuli kreivi taas ja kertoi minulle, että hänet
+oli nimitetty ylihovijahtimestariksi. Anjoun herttuan vaikutusvalta
+oli hankkinut hänelle tämän toimen, joka jo puolittain oli luvattu
+eräälle kuninkaan suosikille, Saint-Luc'ille. Se oli saavutus,
+jota Monsoreaun kreivi tuskin oli uskaltanut toivoa. Hän kertoi
+minulle tuon uutisen nähtävästikin siinä toivossa, että hänen uusi
+arvonimensä jouduttaisi minun suostumustani, mutta hän ei lainkaan
+näyttänyt tahtovan minua pakoittaa. Hän ei ollut itsepäinen, hän
+luotti vain lupaukseeni ja asiain kehittymiseen.
+
+Minä puolestani aloin toivoa, että kun Anjoun herttua piti minua
+kuolleena eikä siis mitään vaaraa ollut otaksuttavissa, minä pääsisin
+kreiville antamastani lupauksesta vapaaksi.
+
+Kului viikko. Sen kuluessa kävi kreivi kahdesti luonani, ollen yhtä
+kylmä ja kunnioittava kuin ennenkin.
+
+Seuraavana sunnuntaina menin taaskin kirkkoon ja asettauduin samaan
+paikkaan kuin ensi kerrallakin. Varmuudentunteesta johtuu usein
+varomattomuus: rukousteni aikana oli huntuni pudonnut maahan...
+jumalan huoneessa ajattelin ainoastaan jumalaa... Rukoilin
+parhaallaan hartaasti isäni puolesta, kun tunsin Gertrudin tarttuvan
+äkisti käsivarteeni. Hänen täytyi toistaa tuo varoitusmerkki
+saadakseen minut hartaudestani havahtumaan. Nostin pääni pystyyn,
+katsahdin koneellisesti ympärilleni ja havaitsin kauhukseni Anjoun
+herttuan, muutamaan pilariin nojaten, tutkivan minua katseillaan.
+
+Muuan henkilö, joka pikemmin näytti hänen uskotultaan kuin
+palvelijaltaan, seisoi hänen vieressään.
+
+-- Se oli Aurilly, -- huomautti Bussy, -- herttuan luutunsoittaja.
+
+-- Luulenpa todellakin, -- virkkoi Diana, -- että juuri tuon saman
+nimen Gertrud sittemmin minulle mainitsi.
+
+-- Jatkakaa, hyvä rouva, -- pyyteli Bussy, -- olkaa armelias ja
+jatkakaa! Nyt alan ymmärtää jo kaikki tyynni.
+
+-- Vedin heti harson kasvoilleni, mutta se oli liian myöhäistä.
+Hän oli nähnyt minut. Ja vaikkei hän olisikaan minua suorastaan
+tuntenut, niin oli häneen kuitenkin syvästi vaikuttanut minun,
+yhdennäköisyyteni naisen kanssa, jota hän oli rakastanut ja jonka
+hän luuli joutuneen surman suuhun. Nousin ylös ja kiiruhdin kirkon
+ovelle, mutta sinne päästyäni näin hänet taaskin. Hän oli pistänyt
+sormensa vihkivesiastiaan ja ojensi minulle vihkivettä.
+
+En ollut sitä huomaavinani, vaan menin hänen ohitseen, mutta taakseni
+katsomattakin ymmärsin, että meitä seurattiin. Jos olisin tuntenut
+Parisin, olisin koettanut johdattaa herttuan johonkin harhaan,
+mutta en vielä milloinkaan ollut kulkenut mitään muuta tietä kuin
+sitä, mikä vei asunnostani kirkkoon, enkä minä tuntenut ainoatakaan
+ihmistä, jonka luona olisin voinut pyytää itselleni neljännestunniksi
+vieraanvaraisuutta. Minulla ei ollut ainoatakaan ystävää, oli vain
+yksi ainoa puolustaja, jota pelkäsin enemmän kuin vihollista.
+
+-- Voi hyvä jumala! -- mutisi Bussy. -- Miksei sallimus tai kohtalo
+jo ennemmin ole ohjannut minua teidän tiellenne?
+
+-- Samana iltana, -- jatkoi Diana, -- kävi Monsoreaun kreivi luonani.
+En tiennyt itsekään, pitikö minun kertoa hänelle seikkailuni, mutta
+hänpä itse haihduttikin kaikki epäilykseni siinä suhteessa.
+
+-- Te kysyitte minulta, -- sanoi hän --, oliko messussa käyminen
+kiellettyä, ja minä vastasin teille, että teillä oli vapaa
+toimintavalta, mutta että te menettelisitte viisaimmin, jos olisitte
+sinne menemättä. Ette tahtonut minua uskoa. Tänä aamuna olette ollut
+kuulemassa messua Sainte-Catherinen kirkossa. Prinssi joka kaikeksi
+onnettomuudeksi sattui olemaan siellä, on teidät nähnyt.
+
+-- Se on totta, hyvä herra, ja minä olin epätietoinen siitä,
+kertoisinko sen teille, koska en varmaan tiennyt, tunsiko prinssi
+minut todellakin.
+
+-- Teidän näkemisenne on tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Teidän
+samannäköisyytenne sen naisen kanssa, jota hän kaipaa, on ollut
+hänestä vallan harvinainen. Hän on seurannut teidän jälkiänne
+ja toimeenpannut tutkimuksia, mutta ne ovat kaikki olleet ihan
+tuloksettomia, sillä kukaan ei tiedä teistä mitään.
+
+-- Hyvä jumala! Mitä luulette hänen aikovan tehdä? -- huudahdin minä.
+
+-- Herttua on intohimoinen ja järkkymätön luonne, -- vastasi
+Monsoreaun herra.
+
+-- Oi, toivonpa, että hän on minut unohtava!
+
+-- Sitä en usko. Kun teidät kerran on nähnyt, ei teitä niin hevillä
+unohdeta. Minäkin olen tehnyt kaikkeni unohtaakseni teidät, mutta en
+ole voinut.
+
+Nyt havaitsin kreivin katseessa ensimäisen intohimonkipinän. Ennen en
+ollut sitä huomannut.
+
+Tämä kauhistutti minua enemmän kuin mitä minua oli aamupäivällä
+prinssin näkeminen kauhistuttanut.
+
+Olin hetkisen ääneti.
+
+-- Mitä aiotte tehdä? -- kysyi kreivi.
+
+-- Enkö voisi muuttaa asuntoa, muuttaa johonkin Parisin toiseen
+laitaan, tai, mikä vieläkin parempi, palata Anjouhun?
+
+-- Tuo kaikki ei lainkaan hyödyttäisi, -- vastasi Monsoreaun kreivi
+päätään pudistellen. -- Anjoun herttua on kauhea vainukoira:
+menittepä te mihin tahansa, niin aina hän on kintereillänne, kunnes
+saa teidät viimein käsiinsä.
+
+-- Voi hyvä jumala! Te minut pelästytätte!
+
+-- Se ei ollut tarkoitukseni. Sanon teille vaan sen, miten asiat
+ovat, en mitään muuta.
+
+-- No, minä siis vuorostani saanen tehdä teille saman kysymyksen,
+jonka te äsken teitte minulle. Mitä te aiotte tehdä, hyvä herra?
+
+-- Sen pahempi, -- vastasi kreivi katkerasti, -- olen minä mies,
+jolla on vähän neuvokkuutta. Olen maininnut teille erään keinon. Se
+keino ei teitä tyydytä. Minä luovun siitä, mutta pyydän, ettei minun
+tarvitse ajatella mitään muutakaan keinoa.
+
+-- Mutta, hyvä jumala, ehkäpä vaara ei olekaan niin suuri kuin miksi
+sitä luulette!
+
+-- Sen on teille tulevaisuus osottava, hyvä neiti, -- sanoi kreivi ja
+nousi ylös. -- Joka tapauksessa sanon vielä kerran, ettei kreivitär
+Monsoreaun nykyisin tarvitsisi läheskään niin paljo pelätä prinssiä,
+koska minä tämän uuden virkani vuoksi tulen ihan kokonaan olemaan
+riippuvainen kuninkaasta, ja siis minä ja vaimoni voisimme tietenkin
+luottaa hänen suojelukseensa.
+
+Minä vastasin vain huokaamalla. Se mitä kreivi sanoi oli hyvin
+todennäköistä.
+
+Monsoreaun kreivi oli hetkisen vaiti, ikäänkuin antaakseen minulle
+aikaa vastatakseni, mutta minulla ei ollut siihen voimia. Hän oli
+noussut seisomaan ja oli nyt aikeissa lähteä. Katkera hymy leikki
+hänen huulillaan. Hän kumarsi ja poistui huoneesta.
+
+Luulin kuulleeni hänen kiroilevan rappuja alas mennessään.
+
+Huusin Gertrudia, joka kreivin täällä oleskellessa tavallisesti oli
+kabinetissa tai makuukamarissa. Hän kiiruhti luokseni.
+
+Minä seisoin toisen akkunaverhon takana, niin että saatoin kenenkään
+huomaamatta nähdä kaiken, mitä kadulla tapahtui. Seisoimme siinä
+akkunan ääressä noin neljännestunnin, mutta mitään emme huomanneet.
+
+Kun Gertrud seuraavana päivänä meni ulos, puhutteli häntä muuan nuori
+mies: se oli sama henkilö, jonka hän edellisenä päivänä oli nähnyt
+prinssin seurassa. Miehen kysymyksiin ei Gertrud mitään vastannut,
+niin että mies lopulta tuli kärsimättömäksi ja meni matkoihinsa.
+
+Tämä tapaus minua äärettömästi kauhistutti. Se tuntui olevan alkuna
+vainoon, mikä ei suinkaan päättyisi tähän ensimäiseen yritykseen.
+Pelkäsin, ettei kreivi sinä iltana saapuisi luokseni ja että yön
+aikana ehkä aiottaisiin tunkeutua asuntoomme. Lähetin siitä syystä
+kreiville sanan, ja hän saapui heti.
+
+Kerroin hänelle kaikki ja kuvailin hänelle tuon nuoren miehen
+ulkomuotoa, sikäli kuin Gertrud oli sen minulle kuvaillut.
+
+-- Hän on Aurilly, -- virkkoi kreivi. -- Mitä Gertrud on hänelle
+vastannut?
+
+-- Gertrud ei ole vastannut hänelle mitään.
+
+Kreivi näytti hetkisen miettivän.
+
+-- Hän on menetellyt väärin ollessaan vastaamatta, -- sanoi kreivi.
+-- Nyt on kysymys ajan voittamisesta. Tänään olen vielä Anjoun
+herttuasta riippuvainen. Mutta neljäntoista päivän kuluttua,
+ehkäpä jo kahdeksan päivän perästä, herttua päinvastoin on minusta
+riippuvainen. Asiaa on siis pitkitettävä. Toivo antaa hänelle
+kärsivällisyyttä, jyrkkä kielto sitävastoin voi saada hänen tekemään
+epätoivoisen päätöksen.
+
+-- Oi, kirjoittakaa isälleni! -- huudahdin minä. -- Hän on
+heittäytyvä kuninkaan jalkain juureen, ja kuningas on säälivä ukon
+kyyneleitä.
+
+-- Se riippuu siitä, millä tuulella kuningas sattuu olemaan, ja
+siitä, onko hänen politiikkansa mukaista olla sillä hetkellä Anjoun
+herttuan ystävä vai vihamies. Muuten tarvitaan kuusi päivää sanan
+saattamiseen isällenne, ja isänne tarvitsee toiset kuusi päivää
+tänne saapuakseen, ja näiden kahdentoista päivän kuluessa voi Anjoun
+herttua, ellemme me häntä siitä estä, saada paljo aikaan.
+
+-- Millä tavalla sitten voisimme häntä estää? Kreivi ei vastannut.
+Minä ymmärsin, mitä hän ajatteli, ja loin katseeni alas.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoin minä lyhyen äänettömyyden jälkeen, --
+antakaa Gertrudille määräyksenne. Hän tulee ne täyttämään.
+
+Tuskin huomattava hymyily väreili kreivin huulilla minun näin ensi
+kertaa turvautuessani hänen suojelukseensa.
+
+Hän keskusteli sitten vähän aikaa Gertrudin kanssa, minkä jälkeen hän
+kääntyi minun puoleeni ja virkkoi:
+
+-- Hyvä neiti, minut huomattaisiin, jos nyt lähtisin täältä. Parin
+tunnin kuluttua on pimeä. Sallitteko, että kulutan tämän ajan teidän
+seurassanne?
+
+Kreivillä oli melkein oikeus sitä vaatiakin, ja kuitenkin hän tyytyi
+vain pyytämään. Minä viittasin hänelle merkin, että hän sai jäädä.
+
+Nyt vasta huomasin, miten hyvin kreivi kykeni hillitsemään
+itsensä. Tuossa tuokiossa oli hän saanut poistetuksi tähän meidän
+seurusteluumme liittyneen molemminpuolisen nolouden, ja hänen
+puheensa tuli vähitellen vaihtelevaksi ja huvittavaksi. Kreivi oli
+matkustellut paljo, nähnyt paljo, ajatellut paljo. Ja kahdessa
+tunnissa tulin minä jotenkin hyvin tajunneeksi sen, mistä johtui,
+että tuolla merkillisellä miehellä oli ollut niin suuri vaikutus
+isääni. --
+
+Bussy huokasi.
+
+Pimeän tultua kreivi nousi ylös ja sanoi jäähyväiset. Senjälkeen
+asettausin minä Gertrudin kanssa akkunaan nähdäksemme kadulle.
+Tällä kertaa erotimme selvästi kaksi miestä, jotka pitivät taloamme
+silmällä. Useamman kerran lähenivät he porttia. Olimme sammuttaneet
+valot, niin etteivät he voineet nähdä meitä. Lähempänä yhtätoista
+miehet menivät tiehensä.
+
+Kun Gertrud seuraavana päivänä meni kaupungille, kohtasi hän
+taas saman nuoren miehen, jonka ennenkin oli nähnyt. Tämä tuli
+häntä vastaan ja teki hänelle kysymyksiä samoinkuin edellisenäkin
+päivänä. Tällä kertaa Gertrud ei ollut niin vaitelias, vaan vaihtoi
+muutamia sanoja hänen kanssaan. Seuraavana päivänä hän oli vieläkin
+puheliaampi ja kertoi miehelle, että minä olin erään virkamiehen
+leski, että minulla ei ollut omaisuutta ja että minä elin hyvin
+yksinäistä elämää. Mies olisi halunnut tietää vieläkin enemmän, mutta
+hänen oli sillä kertaa tyytyminen jo saamiinsa tiedonantoihin.
+
+Seuraavana päivänä tuntui Aurillyssä heränneen epäilyksiä sen
+kertomuksen suhteen, jonka Gertrud oli hänelle sepittänyt, sillä hän
+puhui nyt Anjousta, Beaugésta ja mainitsipa Méridorinkin.
+
+Gertrud vastasi, että kaikki nuo nimet olivat hänelle aivan
+tuntemattomia.
+
+Silloin ilmoitti mies hänelle olevansa Anjoun herttuan uskottu ja
+että herttua oli nähnyt minut ja rakastunut minuun. Senjälkeen hän
+teki loistavia tarjouksia tahtoen, että minä päästäisin prinssin
+luokseni.
+
+Joka ilta tuli herra Monsoreau minua tervehtimään, ja minä kerroin
+hänelle, mitä kunakin päivänä oli tapahtunut. Hän viipyi nyt
+tavallisesti luonani kello kahdeksasta puoleen yöhön saakka. Mutta
+selvästi näkyi, että hän oli hyvin levoton.
+
+Lauvantai-iltana näin minä hänen tulevan luokseni tavallistaan
+kalpeampana ja liikutetumpana.
+
+-- Hyvä neiti, -- sanoi hän minulle, -- teidän täytyy luvata, että te
+tiistaina tai keskiviikkona suostutte herttuan rukouksiin.
+
+-- Mitä varten? -- kysyin minä.
+
+-- Koska herttua on päättänyt raivata tieltään kaikki esteet, koska
+hän tällä hetkellä on ystävällisissä suhteissa kuninkaaseen, eikä
+kuninkaan apuun siis ole luottamista.
+
+-- Mutta tapahtuuko sitten ennen tiistaita jotain sellaista, mikä
+meidät pelastaa?
+
+-- Ehkäpä. Joka päivä vartoan sitä tapahtumaa, mikä tekee prinssin
+minusta riippuvaksi. Joudutan sitä tapausta, en ainoastaan
+toivomuksin, vaan myöskin teoin. Huomenna minun täytyy jättää teidät
+yksin ja matkustaa Monsoreauhon.
+
+-- Täytyykö? -- sanoin minä levottomasti, mutta siihen
+levottomuuteeni sisältyi salaista iloakin.
+
+-- Täytyy, -- vastasi kreivi. -- Minun täytyy siellä tavata muuan
+henkilö voidakseni jouduttaa sitä tapahtumaa, josta äsken puhuin.
+
+-- Entäs jos me vielä tiistaina olemme samallaisessa asemassa kuin
+nytkin, niin mitä silloin on tehtävä? Oi, jumalani, jumalani!
+
+-- Mihinpä minä voisin ryhtyä ruhtinasta vastaan, kun minulla
+ei ole mitään oikeutta teitä puolustaa? Teidän täytyy alistua
+välttämättömään kohtaloonne.
+
+-- Oi, isäni, isäni! -- huudahdin minä. Kreivi katseli minua
+terävästi.
+
+-- Te siis inhoatte minua kutakuinkin paljo? -- virkkoi hän.
+
+-- Ooh, hyvä herra!
+
+-- Mutta mistä te siis saatatte moittia minua?
+
+-- Ah, en mistään, päinvastoin!
+
+-- Enkö ole ollut uskollinen kuin ystävä, kunnioittava kuin veli?
+
+-- Te olette kaikin puolin käyttäytynyt kuin kunnon mies.
+
+-- Enkö ole saanut omaa lupaustannekin?
+
+-- Olette.
+
+-- Olenko kertaakaan teitä siitä muistuttanut?
+
+-- Ette.
+
+-- Ja kuitenkin, vaikka olosuhteet nyt kerran ovat sellaisia, että
+teidän on valitseminen kunniallisen ja halveksittavan aseman välillä,
+te mieluummin haluatte tulla Anjoun herttuan jalkavaimoksi kuin
+kreivi Monsoreaun puolisoksi.
+
+-- Sitä minä en sano, hyvä herra.
+
+-- Mutta tehkää sitten päätöksenne.
+
+-- Päätökseni on jo tehty.
+
+-- Tullaksenneko Monsoreaun kreivittäreksi?
+
+-- Niin, mieluummin kuin Anjoun herttuan jalkavaimoksi.
+
+-- Mieluummin kuin herttuan jalkavaimoksi! Onpa tuo vaihtoehto
+tosiaankin houkutteleva!
+
+Minä en vastannut mitään.
+
+-- Hyvä niinkin, -- sanoi nyt kreivi. -- Minä käsitän teidät.
+Koettakoon Gertrud kaunein sanoin saada ne pysymään poissa tiistaihin
+asti, niin sittenpähän saamme nähdä.
+
+Seuraavana päivänä meni Gertrud tavallisuuden mukaan kaupungille,
+mutta Aurillya hän ei nähnyt. Hänen palattuaan olimme me levottomia
+miehen poisjäämisestä kuin mitä ennen olimme olleet, kun hän oli
+käynyt Gertrudia puhuttelemassa. Gertrud meni vielä kerran ulos vain
+sitä varten, että olisi tuon miehen tavannut, mutta ei onnistunut
+nytkään.
+
+Lähetin hänet silloin kreivin luo, mutta tämäkin oli poissa, eikä
+kukaan tiennyt, missä hän oli.
+
+Tunsimme olevamme yksinäisiä ja hyljättyjä. Ensi kertaa huomasin nyt,
+miten kerrassaan väärin olin kreiviä kohtaan menetellyt.
+
+-- Oi, hyvä neiti, -- huudahti Bussy, -- älkää pitäkö niin kiirettä
+antaessanne anteeksi tuolle miehelle. Hänen käyttäytymisessään on
+jotain, mitä emme vielä jaksa käsittää, mutta jonka kyllä lopuksi
+saamme selville. --
+
+-- Tuli ilta ja uusi pelko sen mukana. Olin valmistautunut kaikkeen
+muuhun kuin jättäytyäkseni elävänä Anjoun herttuan käsiin. Olin
+varannut itselleni tämän tikarin ja päättänyt surmata itseni
+prinssin silmien edessä samana hetkenä kun hän yrittäisi tehdä
+minulle väkivaltaa. Laitoimme kaikenmoisia varustuksia ovien eteen.
+Kadulle vievässä portissa ei -- sen pahempi -- ollut sisäpuolella
+minkäänlaista hakaa. Sammutimme lampun ja asetuimme tavallisuuden
+mukaan vartiopaikkaamme akkunan luo.
+
+Kaikki oli hiljaista kello yhteentoista asti, mutta silloin
+näimme viiden miehen tulevan Saint-Antoinen kadulta. He näyttivät
+neuvottelevan ja asettautuivat sitten lymypaikkaan Tournellesin
+hotellin luo.
+
+Aloimme vavista pelosta, sillä noilla miehillä luultavasti oli
+joitakin pahoja aikomuksia meihin nähden. Ne pysyivät kuitenkin
+aloillaan, mutta neljännestunnin kuluttua niiden saapumisesta
+huomasimme kaksi muuta miestä Saint-Paulin kadun kulmauksessa. Kuu
+pilkisti pilvien välistä, ja Gertrud ehdi nähdä, että toinen näistä
+viimeksimainituista oli Aurilly.
+
+-- Siinä on, sen pahempi, prinssi uskottuineen, -- mutisi hän.
+
+-- Niin on, -- vastasin minä väristen, -- ja nuo viisi muuta ovat
+heidän apureitaan.
+
+-- Mutta he eivät pääse sisään muuten kuin lyömällä portin rikki, ja
+räiskeen ja melun kuullessa rientävät kyllä naapurit meille avuksi.
+
+-- Miten voit luulla naapurien tekevän sitä? Eiväthän he meitä
+tunnekaan, ja mitä syytä heillä olisikaan käydä käsikähmään meitä
+puolustaakseen? Onnettomuudeksemme, Gertrud, ei meillä ole ketään
+muuta todellista puolustajaa kuin kreivi.
+
+-- No, miksi neiti sitten alinomaa kieltäytyy rupeamasta
+kreivittäreksi?
+
+Minä vain huokasin.
+
+
+
+
+17.
+
+Avioliitto (jatkoa).
+
+
+Sillä välin olivat ne kaksi henkilöä, jotka olivat näyttäytyneet
+Saint-Paulin kadun kulmauksessa, hiipineet talojen seinuksia myöten
+ja pysähtyneet meidän portillemme.
+
+Me avasimme hiljaa akkunan kuunnellaksemme.
+
+-- Oletteko varma siitä että se on juuri tämä? -- kysyi muuan ääni.
+
+-- Olen, armollinen herra, ihan varma. Tämä on viides talo
+Saint-Paulin kadulta lukien.
+
+-- Ja luuletko avaimen käyvän?
+
+-- Luulen. Olen ottanut kohojäljennöksen lukosta.
+
+Minä tartuin Gertrudin käsivarteen ja puristin sitä
+suonenvedontapaisesti.
+
+-- Entä kun olemme päässeet sisälle? -- jatkoi sama ääni.
+
+-- Sisälle päästyämme saatte minun antaa huolehtia lopusta.
+Kamarineitsyt meille kyllä avaa oven. Teidän korkeudellanne on
+taskussaan kulta-avain, joka on yhtä hyvä kuin tämäkin.
+
+-- No, avaa sitten portti!
+
+Senjälkeen kuulimme, miten avainta lukossa väännettiin. Mutta äkkiä
+syöksähtivät ne henkilöt, jotka näyttivät piileskelevän vaanimassa
+Tournellesin hotellin luona, prinssiä kohti ja huusivat: iskekää!
+iskekää!
+
+Tästä kaikesta en käsittänyt lainkaan mitään, aavistin vain,
+että jokin odottamaton apu oli tullut pelastukseksemme. Lankesin
+polvilleni ja kiitin taivasta.
+
+Prinssin tarvitsi kuitenkin vain näyttää itsensä ja mainita nimensä,
+niin jopa kaikki äänet vaimenivat, kaikki miehet laskeutuivat alas,
+ja päällekarkaajat peräytyivät askeleen takaperin.
+
+-- Niin, niin, -- huomautti Bussy, -- eihän se ollutkaan prinssi,
+jota he halusivat, se olin minä.
+
+-- Joka tapauksessa, -- jatkoi Diana, -- sai tämä päällehyökkäys
+prinssin lähtemään pois, ja nuo viisi aatelismiestä siirtyivät
+takaisin Tournellesin hotellin luo. Oli otaksuttavaa, ettei meidän
+ainakaan tänä yönä tarvinnut mitään pelätä. Seisoimme kuitenkin
+akkunassamme odotellen ihan vaistomaisesti jotain erikoisempaa vielä
+tapahtuvan.
+
+Emme tarvinneetkaan kauvan odottaa. Muuan ratsastaja ilmestyi
+pian näkyviin. Nähtävästi juuri häntä nuo viisi aatelismiestä
+odottivatkin, sillä he huusivat heti: aseisiin! ja syöksyivät häntä
+vastaan.
+
+Nähdessämme teidän mitä urhoollisimmin taisteltuanne vetäytyvän
+takaperin tukeaksenne asuntomme porttia vasten, heräsi Gertrudissa
+ja minussa ajatus mennä avaamaan teille portti. Hän loi minuun
+kysyvän katseen ja minä vastasin myöntävästi. Mutta me, niinkuin jo
+olen teille sanonut, olimme laatineet kaikenmoisia murroksia oviemme
+eteen. Huonekalujen syrjään siirtäminen vei minuutin, ja samalla
+hetkellä kun pääsimme eteiseen, kuulimme portin paiskattavan kiinni.
+
+Kumpikin jäimme liikkumattomina seisomaan. Ken oli sitten tuo
+sisäpuolelle tullut henkilö, ja miten hän oli päässyt portista?
+
+Pian kuulimme askeleita porttikäytävästä. Näimme horjuvan ja käsiään
+ojentelevan miehen: hän kaatui hiljaa vaikertaen ensimäisille
+portaille.
+
+Oli selvää, ettei tätä miestä enää ahdistettu. Hän oli sulkenut
+portin, jonka herttua kaikeksi onneksi oli jättänyt auki. Sillä
+tavoin hän oli päässyt vainoojainsa käsistä rauhaan, ja oli nyt
+vaarallisesti, ehkäpä kuolettavastikin haavoittuneena sortunut
+rapuille.
+
+Missään tapauksessa ei meillä ollut mitään pelättävää. Päinvastoin
+tarvitsi tuo mies meidän hoivaamme ja apuamme.
+
+-- Mene hakemaan lamppu, -- sanoin minä Gertrudille.
+
+Hän riensi sisälle ja toi sieltä pian valoa.
+
+Emme olleet erehtyneet: te olitte pyörtynyt. Tunsimme teidät
+samaksi sankariksi, joka vähäistä ennen oli niin miehuullisesti
+puolustautunut, ja ilman mitään epäilyä päätimme me avustaa teitä
+kaikilla käytettävissämme olevilla keinoilla.
+
+Hetken perästä olimme saaneet kannetuksi teidät minun huoneeseeni ja
+asetetuksi teidät sänkyyn.
+
+Teidän tajuttomuudentilaanne kesti yhäkin, ja välskärin apu näytti
+olevan tarpeen. Gertrud muisteli kuulleensa jostain merkillisestä
+parantamistapauksesta, jonka muuan nuori, Beautreillisen kadulla
+asuva lääkäri muutamia päiviä aikaisemmin oli suorittanut. Hän tiesi
+lääkärin asunnon ja tarjoutui mennäkseen häntä noutamaan.
+
+-- Mutta, -- sanoin minä hänelle, -- lääkärihän ehkä saattaisi
+ilmaista meidät.
+
+-- Olkaa huoletta, -- vastasi Gertrud, -- minä kyllä osaan olla siinä
+suhteessa varovainen.
+
+Gertrud on samalla sekä reipas että varovainen, ja minä luotan häneen
+täydellisesti. Minä siis annoin hänen mennä.
+
+Hän palasi pian takaisin nuori lääkäri mukanaan. Lääkäri oli
+suostunut tulemaan hänen mukaansa silmät sidottuina. Minä jäin
+salonkiin, mutta hänet saatettiin siihen huoneeseen, jossa te
+makasitte.
+
+Siellä hän sai ottaa siteen pois silmiltään.
+
+-- Niin, -- virkkoi Bussy, -- tuo tapahtui juuri samana hetkenä,
+jolloin minä tulin tajuihini. Minä näin muotokuvan ja luulin näkeväni
+teidän astuvan sisälle.
+
+-- Minä tulin sisälle tosiaankin, -- sanoi Diana. -- Levottomuuteni
+oli varovaisuuttani suurempi. Tein nuorelle lääkärille muutamia
+kysymyksiä, hän tutki teidän haavanne, meni takuuseen teidän
+hengestänne, ja minä jonkun verran rauhoituin.
+
+-- Kaikki tuo on painunut minun muistiini, mutta vain hämäränä unena.
+Ja kuitenkin, -- jatkoi tuo nuori mies, pannen käden sydämelleen --,
+oli siinä jotain, mikä lakkaamatta sanoi minulle, etten minä ollut
+uneksinut.
+
+-- Kun välskäri oli teidät sitonut, -- jatkoi vuorostaan Diana, --
+otti hän taskustaan pienen pullon ja kaatoi siitä muutamia pisaroita
+huulillenne. Se oli hänen selityksensä mukaan lääkettä, joka antaisi
+teille unta ja lieventäisi kuumetta.
+
+Aivan kohta lääkkeen nautittuanne ummistuivat teidän silmänne
+jälleen, ja te vaivuitte samallaiseen tajuttomuudentilaan, mistä
+äsken hetkisen olitte ollut hereillä. Minä peljästyin, mutta lääkäri
+vakuutti, ettei mitään vaaraa ollut olemassa ja että teidän vain oli
+annettava nukkua.
+
+Sitten pani Gertrud taas siteen lääkärin silmille ja saattoi hänet
+takaisin asuntoonsa, mutta Gertrud oli matkalla havaitsevinaan, että
+lääkäri laski askeleitaan, ja se meitä pelästytti. Me päätimme siis
+hävittää kaikki merkit teille osottamastamme vierasvaraisuudesta.
+Mutta tärkeintä oli saada teidät itsenne meiltä pois.
+
+Minä kokosin kaiken rohkeuteni. Kello oli kaksi aamulla, ja kadut
+olivat tyhjät ja autiot. Gertrud otti kantaakseen teitä. Minä autoin
+häntä, ja niin veimme teidät Temppelitornin vallihaudan luo. Sitten
+palasimme takaisin, ihmetellen itsekin rohkeuttamme, kun olimme,
+me kaksi turvatonta naista, rohjenneet mennä ulos siihen aikaan
+vuorokaudesta. Mutta jumala varjeli meitä: emme tavanneet ainoatakaan
+ihmistä eikä meitä koko matkalla ollut kukaan edes nähnytkään.
+
+Päästyäni taas omiin huoneisiini minä pyörryin.
+
+-- Ah! -- huudahti Bussy. -- Kuinka minä voin milloinkaan palkita
+teille kaiken sen hyvän, mitä puolestani olette tehnyt?
+
+Syntyi hetken äänettömyys. Sainte-Catherinen tornikello kuului lyövän
+kaksi.
+
+-- Kello on kaksi, -- huudahti Diana hätkähtäen, -- ja te yhäkin
+olette täällä!
+
+-- Oi, -- rukoili Bussy, -- älkää ajako minua pois ennenkuin olette
+kertonut minulle kaikki, ennenkuin olette sanonut minulle, miten
+voisin olla teille veljen, ja sanokaa tälle veljellenne, mitä hänen
+olisi tehtävä sisarensa hyväksi.
+
+-- Ei mitään nyt enää, sen pahempi, -- virkkoi nuori nainen. -- Nyt
+on kaikki myöhäistä.
+
+-- Mutta mitä tapahtui seuraavana päivänä? -- kysyi Bussy.
+
+-- Gertrud tapasi kadulla Aurillyn, joka nyt oli itsepäisempi kuin
+milloinkaan ennen. Hän ei kuitenkaan sanallakaan maininnut edellisen
+yön tapahtumista, mutta pyysi herransa puolesta kohtaushetkeä.
+Gertrud oli suostuvinaan, mutta pyysi kohtauksen lykkäämistä
+keskiviikoksi, siis tähän päivään asti, voidakseen saada minut
+suostumaan asiaan. Aurilly lupasi, että hänen herransa odottaisi
+siihen asti.
+
+Illalla saapui Monsoreaun kreivi. Me kerroimme hänelle kaiken muun
+paitsi teitä koskevaa puolta asiassa. Sanoimme hänelle, että herttua
+edellisenä iltana oli avannut portin väärällä avaimella, mutta että
+hänen kimppuunsa samana hetkenä, jolloin hänen piti astua portista
+sisään, oli hyökännyt viisi miestä, joiden joukossa olivat herrat
+d'Epernon ja Quélus. Kuulin nämä kaksi nimeä mainittavan ja ilmaisin
+sen kreiville.
+
+-- Minä jo olen kuullut siitä puhuttavan, -- sanoi kreivi. -- Hän on
+siis hankkinut itselleen väärän avaimen. Sitäpä aavistinkin.
+
+-- Eikö lukkoa voitaisi muuttaa? -- kysyin minä.
+
+-- Hän teettää silloin uuden avaimen, -- vastasi kreivi.
+
+-- Mutta jos portin sisäpuolelle laitetaan haka?
+
+-- Siinä tapauksessa hän murtaa portin.
+
+-- Miten on sen tapauksen laita, jonka, sikäli kuin sanoitte, piti
+tehdä herttua teistä riippuvaksi.
+
+-- Se on lykkäytynyt epämääräiseksi ajaksi. Jäin mykkänä seisomaan,
+ja kylmä hiki kohosi otsalleni. Oivalsin, ettei minulla Anjoun
+herttuan välttämiseksi ollut mitään muuta keinoa kuin suostua
+tulemaan kreivin puolisoksi.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoin minä, -- herttua on uskottunsa kautta
+ilmoittanut suostuvansa odottamaan keskiviikko-iltaan asti. Pyydän
+teidän saapumaan tänne tiistaina.
+
+-- Minä tulen, hyvä neiti.
+
+Sanaakaan lisäämättä hän nousi ylös ja poistui. Minä seurasin häntä
+katseillani. Sen sijaan että olisi mennyt kotiinsa asettui hän
+Tournellesin hotellin muurin viereen ja näytti päättäneen vartioida
+minun asuntoani koko yön.
+
+Jok'ainoa näyte tuon miehen kiintymyksestä itseeni oli kuin uusi
+tikarinpisto sydämeeni.
+
+Nuo kaksi päivää kuluivat nopeasti kuin sekunnit, eikä mikään seikka
+meidän yksinäisyyttämme häirinnyt. Sitä mitä minä noina kahtena
+päivänä kärsin, tuntien nopeata kulkua kuunnellessani, on mahdoton
+sanoin kuvailla.
+
+Kun tiistai-ilta joutui, olin minä aivan masennuksissa. Olin äänetön
+ja päältäpäin nähdenkin tunteeton kuin kuva. Sydämeni vain rajusti
+sykki, mutta koko muu olentoni näytti lakanneen elämästä.
+
+Gertrud pysyttelihe alinomaa akkunan ääressä. Minä istuin tässä,
+missä nytkin istun. Tuontuostakin kuivailin kylmää hikeä otsaltani.
+
+Äkkiä ojensi Gertrud kätensä. Tuo liike, joka ennen olisi saanut
+minut vapisemaan, ei nyt tehnyt minuun vähintäkään vaikutusta.
+
+-- Neiti! -- virkkoi hän. -- Neljä miestä... minä näen neljä
+miestä... ne tulevat tännepäin... nyt ne avaavat portin... ne tulevat
+sisälle...
+
+-- Tulkoot, -- vastasin minä paikaltani liikahtamatta.
+
+-- Mutta nuo neljä miestä ovat ihan varmasti Anjoun herttua, Aurilly
+ja kaksi heidän seuralaistaan.
+
+Ainoaksi vastaukseksi siihen otin minä tikarini esiin ja asetin sen
+viereeni pöydälle.
+
+-- Ah! Antakaa minun ainakin mennä katsomaan! -- huusi Gertrud ja
+riensi ovelle.
+
+-- Mene vaan, -- vastasin minä. Hetkisen kuluttua tuli Gertrud
+takaisin.
+
+-- Neiti, -- sanoi hän, -- se onkin kreivi.
+
+Piilotin taaskin tikarin poveeni mitään virkkamatta ja käännyin
+sitten kreiviin päin, joka jo oli tullut sisälle. Epäilemättä hän
+hämmästyi minun kalpeuteni vuoksi.
+
+-- Onko totta, mitä Gertrud sanoi, -- huudahti hän -- että luulitte
+minua herttuaksi ja että olisitte, jos se olisi ollut hän, surmannut
+itsenne?
+
+Tämä oli ensi kertaa, jolloin näin hänen tulleen liikutetuksi. Mutta
+oliko tuo liikutus sitten todellista vaiko teeskenneltyä?
+
+-- Gertrud on menetellyt väärin kertoessaan sen teille, hyvä herra,
+-- vastasin minä. -- Mutta koska siellä ei ollutkaan herttua, niin
+onhan kaikki taas hyvin.
+
+Nyt oli hetken äänettömyyttä.
+
+-- Niinkuin tiedätte, en minä ole tullut yksin, -- sanoi kreivi.
+
+-- Gertrud mainitsi, että teitä oli neljä henkilöä.
+
+-- Aavistatteko, ketä nuo muut ovat?
+
+-- Otaksun, että yksi niistä on pappi ja että muut kaksi ovat
+todistajiamme.
+
+-- Oletteko siis valmis tulemaan minun puolisokseni?
+
+-- Olihan se jo päätetty. Tahdon vain muistaa sopimuksemme olleen
+sellaisen, ettei minua -- ellen itse puolestani myönnä sitä
+välttämättömäksi -- vihitä muuten kuin isäni läsnäollessa.
+
+-- Muistan tuon ehdon täydellisesti, hyvä neiti, mutta luuletteko,
+että välttämättömyys sitä nyt vaatii?
+
+-- Kyllä niin luulen.
+
+-- Entä mitä muuta?
+
+-- Minä olen, hyvä herra, valmis vihittäväksi teidän kanssanne.
+Mutta huomatkaa, mitä nyt teille sanon: minä en missään tapauksessa
+todellisuudessa tule teidän puolisoksenne, ennenkuin olen saanut
+nähdä isäni.
+
+Kreivi rypisti silmäkulmiaan ja puri huuliaan.
+
+-- Hyvä neiti, -- sanoi hän, -- tarkoitukseni ei ole teitä millään
+muotoa pakoittaa. Jos vaaditte lupauksenne takaisin, niin minä sen
+teille annan: te olette vapaa. Mutta...
+
+Näin sanoen kreivi meni akkunan luo.
+
+-- ... mutta, -- sanoi hän, -- katsokaahan tuonne!
+
+Nousin ylös sen sisäisen voiman ajamana, mikä pakoittaa meitä saamaan
+varman vakuutuksen onnettomuudestamme, ja akkunan alla havaitsin
+kappaan kääriintyneen miehen: mies näytti koettavan pyrkiä taloon.
+
+-- Oi, hyvä jumala! -- huudahti Bussy. -- Ja te sanotte, että tämä
+tapahtui eilen?
+
+-- Niin, hyvä kreivi, noin kello yhdeksän eilisiltana.
+
+-- Jatkakaa! -- kehoitti Bussy.
+
+-- Hetken perästä saapui muuan toinen mies, ja sillä oli lyhty
+kädessään. Hän alkoi keskustella ensinmainitun kanssa.
+
+-- Mitä noista kahdesta miehestä ajattelette? kysyi kreivi Monsoreau
+minulta.
+
+-- Ajattelen, että siinä on herttua uskottuineen, -- vastasin minä.
+
+Bussy huokasi syvään.
+
+-- Määrätkää nyt, -- jatkoi kreivi, -- jäänkö minä tänne vai onko
+minun poistuttava?
+
+Hetkisen minä epäilin -- niin, huolimatta isäni kirjeestä, huolimatta
+antamastani lupauksesta, huolimatta minua uhkaavasta vaarasta minä
+vieläkin epäilin, ja ellei noita kahta miestä olisi ollut tuolla
+ulkona...
+
+-- Voi minua onnetonta! -- huudahti Bussy. -- Kappaan kääriintynyt
+mies olin minä, ja tuo toinen, joka kantoi lyhtyä, oli se sama nuori
+lääkäri, jonka te olitte tänne haetuttanut!
+
+-- Tekö se olitte? -- huudahti Diana hämmentyneenä.
+
+-- Minä se olin, minä, joka tultuani yhä enemmän ja enemmän
+vakuutetuksi siitä, että uneni olikin ollut todellisuutta, koetin
+saada selon siitä talosta, jossa minua oli hoidettu, siitä huoneesta,
+johon minut oli saatettu, siitä naisesta, tai oikeammin sanoen
+enkelistä, joka eteeni oli ilmestynyt. Ah! Eikö minulla olekin oikeus
+huudahtaa: voi minua onnetonta!
+
+Bussy näytti murtuneelta.
+
+-- Oletteko siis nyt hänen puolisonsa? -- kysyi hän hetken kuluttua.
+
+-- Eilispäivästä alkaen, -- vastasi Diana.
+
+Syntyi uudelleen vaitiolo, jota ei häirinnyt mikään muu kuin heidän
+kummankin huokaileva hengitys.
+
+-- Mutta, -- kysäsi Diana äkisti, -- kuinka olette päässyt tähän
+taloon?
+
+Bussy näytti hänelle mitään virkkamatta avainta.
+
+-- Avain! -- huudahti Diana. -- Kuinka olette saanut tämän avaimen?
+Kuka on sen teille antanut?
+
+-- Eikö Gertrud ole luvannut saattaa prinssiä tänä iltana teidän
+luoksenne? Prinssi on havainnut herra Monsoreaun ja minun tässä
+ulkopuolella: hän pelkäsi jotain ansaa ja lähetti minut puolestaan
+tänne.
+
+-- Ja te otitte tuon tehtävän suorittaaksenne? -- sanoi Diana
+moittien.
+
+-- Se oli ainoa keino päästäkseni teidän luoksenne. Voitteko olla
+niin epäoikeuden mukainen, että viitsitte suuttua minuun siitä että
+olen etsinyt elämäni korkeinta autuutta ja suurinta tuskaa!
+
+-- Olen teille vihainen siitä syystä, -- virkkoi Diana, -- että olisi
+ollut parempi, jos te ette olisi minua enää nähnyt. Silloin olisitte
+minut unohtanut.
+
+-- Ei, hyvä rouva, -- sanoi Bussy, -- te erehdytte. Jumala itse on
+päinvastoin minut tänne lähettänyt ottamaan selvän siitä ovelasta
+suunnitelmasta, jonka uhriksi te olette joutunut. Kuulkaa: samana
+hetkenä, jona teidät näin, omistin elämän teille. Se tehtävä, jonka
+otin suorittaakseni, alkaa juuri nyt. Te kai haluatte saada jotain
+tietoa isästänne?
+
+-- Ah, kyllä!
+
+-- Hyv'on! -- sanoi Bussy. -- Otan hankkiakseni teille tietoja
+hänestä. Pitäkää vaan ystävällisessä muistossanne se mies, joka tästä
+hetkestä alkaen elää ainoastaan teitä varten.
+
+-- Mutta entä avain? -- huomautti Diana levottomasti.
+
+-- Avaimen, -- vastasi Bussy, -- annan tässä nyt teille, sillä en
+tahdo ottaa sitä vastaan keneltäkään muulta kuin teiltä. Aatelisen
+kunniani kautta voin kuitenkin vakuuttaa, ettei mikään sisar ole
+milloinkaan uskonut avainta uskollisemman ja kunnioittavamman veljen
+haltuun kuin mitä minä olen.
+
+-- Luotan urhoollisen Bussyn sanoihin, -- lausui Diana ja ojensi
+hänelle avaimen takaisin.
+
+-- Hyvä rouva, -- virkkoi Bussy, -- neljäntoista päivän kuluttua
+saamme tietää, mikä mies herra Monsoreau oikeastaan on.
+
+Hän kumarsi arvokkaasti ja poistui huoneesta.
+
+Diana kuuli hänen menevän. Hänen askeltensa kaiku oli jo kauvan
+sitten lakannut kuulumasta, mutta sykkivin sydämin ja silmät
+kyynelissä Diana yhäkin vaan kuunteli.
+
+
+
+
+18.
+
+Henrik III:nen matkustamistapa.
+
+
+Noin kello kahdeksan seudussa seuraavana aamuna vaelsi joukko
+väljiin kappoihin kääriintyneitä aatelismiehiä ratsain Louvren
+isosta portista ulos. Niiden jälestä tulivat hovipojat, sitten iso
+liuta lakeijoita ja viimeisenä ihan kuninkaan hevospaarein edellä,
+komppania sveitsiläiskaartia.
+
+Nämä paarit, joita kahdeksan upeasti koristeltua muuliaasia veti,
+ansaitsevat puolestaan erityisen kuvauksen.
+
+Se muistutti jotain tavattoman suurta, neljän pyörän päälle asetettua
+laatikkoa. Se oli noin viisitoista jalkaa pitkä ja kahdeksan jalkaa
+leveä ja oli sisäpuoleltaan hyvin topattu. Siellä missä tie oli huono
+käytettiin kahdeksan muuliaasin sijasta suurta härkälaumaa.
+
+Tähän laatikkoon mahtui kuningas Henrik III hoveineen,
+lukuunottamatta kuningatarta, joka hyvin harvoin matkusti puolisonsa
+mukana.
+
+Paitsi itseään kuningasta matkusti näissä merkillisissä ajopeleissä
+hänen henkilääkärinsä Marc Miron, hänen kappalaisensa, jonka nimeä
+emme tiedä, hänen hovinarrinsa Chicot sekä viisi tai kuusi suosikkia,
+joista tällä kertaa olivat mukana Quélus, Schomberg, d'Epernon,
+d'O ja Maugiron. Lisäksi oli niissä pari suurta vinttikoiraa,
+jotka silloin tällöin haukotellen kurkottivat käärmemäisiä päitään
+noitten istuvain, loikovain, seisovain tai polvillaan olevien
+henkilöiden keskeen. Lopuksi oli siellä vielä kori, jossa oli pieniä
+englantilaisia koiranpentuja, ja sitä koria kuningas piteli joko
+polvillaan tai sitten kaulassaan riippuvassa nauhassa.
+
+Katokkeesta riippui kullatuista teräslangoista tehty lintuhäkki, ja
+sen sisällä oli mitä kauneimpia turtturikyyhkysiä. Tällä kertaa oli
+noissa kuninkaallisissa paareissa vielä pari kolme apinaa, koska nuo
+eläimet siihen aikaan olivat muodissa viimeisen valoisilaisen hovissa.
+
+Marmorinen madonnankuva oli asetettu paarien perällä olevaan
+kullattuun komeroon. Madonnan, katse näytti näkemästään hyvin
+hämmästyneeltä.
+
+Kaikissa sen aikuisissa suorasanaisissa ja runomuotoisissa
+pilakirjoituksissa -- ja niitä oli paljo -- oli varsin usein
+kosketeltu noita kuninkaallisia paareja, ja niitä nimitettiinkin
+Noakin arkiksi.
+
+Kuninkaan istuinpaikka oli ihan madonnankuvan alla. Hänen jalkainsa
+juuressa istuivat Quélus ja Schomberg, ja kutoivat nauhaa. Se olikin
+sen ajan nuorten miesten vakavimpia toimia, ja muutamat olivatkin
+siinä taidossa kehittyneet sangen pitkälle. Muutamassa nurkassa istui
+Maugiron ja ompeli harso-ompelusvaakunaansa uutta lauselmaa, jonka
+hän luuli omaksi keksinnökseen, vaikka olikin sen vain palauttanut
+entuudesta muistiinsa. Toisessa nurkassa keskustelivat kappalainen
+ja lääkäri keskenään. D'O ja d'Epernon, silmät yhäkin unisia,
+tähystelivät silloin tällöin uudinten välistä ja haukottelivat
+kilpaa vinttikoirien kanssa. Lopuksi nähtiin Chicotin istuvan
+portaalla, sääret paarien ulkopuolella, niin että hän mielensä
+mukaan voi laskeutua ajopelistä alas ja nousta niihin takaisin, ja
+hänen kuultiin lakkaamatta laulavan virsiä, lukevan pilakirjoituksia
+sekä ajan vallitsevan vimman mukaisesti sepittävän tilapäisiä
+pilkkarunoja, ja hovimiehiin nähden hän osasi käyttää niissä
+sellaisia vertauksia, että ne olivat hyvin epämieluisia niille,
+joihin hän tällä tavoin sattui hyökkäyksensä kohdistamaan.
+
+Kun oli päästy Place du Châteletin kohdalle, alkoi Chicot veisata
+virttä.
+
+Kappalainen käännähti silloin ympäri ja rypisti silmäkulmiaan.
+
+-- Chicot, ystäväni, -- virkkoi kuningas, -- varoppas vähän. Iske
+suosikkeihini niin paljo kuin haluat, ole häijy minua itseänikin
+kohtaan, sano mitä haluat meidän Herrastamme, sillä jumala on hyvä,
+mutta älä iske ivaasi kirkkoa vastaan.
+
+-- Kiitos neuvosta, poikani, -- sanoi Chicot. -- Minä en huomannut
+arvoisaa kappalaistamme, joka mielellään tahtoo saada olla rauhassa,
+varsinkin ateriatuntien aikana. Ei lainkaan virsiä, sanot sinä.
+Sinähän haastelet kuin kruunu. Se on liian vanhanaikaista. Sen sijaan
+tahdon minä laulaa sinulle aivan uuden laulun.
+
+-- Millä säveleellä? -- kysyi kuningas.
+
+-- Aina samalla säveleellä, -- vastasi Chicot ja alkoi täyttä kurkkua
+laulaa:
+
+Miljoona velkaa on Henrikillä...
+
+-- Enemmän minulla on velkaa, -- sanoi Henrik. -- Sinun runosepollesi
+on väärin ilmoitettu, Chicot.
+
+Chicot jatkoi mistään välittämättä:
+
+    Miljooneja velkaa on Henrikillä,
+    sitä suosikit kylläkin suurentaat.
+    Mut Henrikki velkansa maksais millä?
+    Hänpä rahvaalta riistää mannut maat.
+    On onneton se, joka joutuu vaan
+    nyt lurjusten kynsiin: hän hoklaistaan,
+    tahi myypi hän itsensä nahkoineen
+    noiden petojen nieltäväks tuimikseen.
+
+-- Hyvä! -- huusi Quélus, yhäkin kutoen silkkinauhaansa. -- Sinulla
+on kaunis ääni, Chicot. Annappa kuulua toisen värssyn, ystäväni.
+
+-- Kuulehan valoisilainen, -- virkkoi Chicot, vastaamatta mitään
+Quélus'elle, -- kielläppäs ystäviäsi kutsumasta minua ystäväkseen,
+sillä se loukkaa minua.
+
+-- Puhu runomittaan, Chicot, -- sanoi kuningas, -- sinun proosastasi
+ei ole juuri mihinkään.
+
+-- Olkoon menneeksi, -- vastasi Chicot ja alotti taas:
+
+    On puku niillä niin hirmuinen,
+    sitä kunnon neito ei kehtais kantaa.
+    Kun päätään he kääntävät sivullen,
+    eipä kaulus tahtoisi perää antaa.
+    Ah, katsos tärkkäystä tuota vaan!
+    Ei kelpaa nyt vehnäliistarikaan,
+    riisryynit kun tärkiksi jauhetaan.
+
+-- Mainiota! -- huudahti kuningas. -- Etkö se olekin sinä, d'O, joka
+olet keksinyt riissitärkkäyksen?
+
+-- Ei, sire, -- huomautti Chicot. -- Se on herra Saint Mégrin, joka
+viime vuonna kaatui Mayennen miekan lävistämänä. Hänellä ei ole
+mitään muuta kuin tuo tärkkinsä ja se tapa, jolla hän Guisen herttuan
+kanssa taisteli, toiseen maailmaan päästäkseen. Jos häneltä otetaan
+tärkkinsä pois, niin jää hän puolitiehen.
+
+Välittämättä mitään kuninkaasta, jonka kasvonpiirteet tuon viimeisen
+huomautuksen kuullessaan synkkenivät, jatkoi Chicot:
+
+    Ja tukka on kammattu keskolaiseen...
+
+-- Huomatkoon, että kysymys edelleenkin on hänen majesteettinsa
+suosikeista, -- keskeytti Chicot itse.
+
+-- Kyllä, kyllä, antaa tulla vaan, -- virkkoi Schomberg.
+
+Chicot jatkoi:
+
+    Ja tukka on kammattu keskolaiseen:
+    se on edestä pitkä ja takaa lyhyt.
+    Jos tahdot sa puhkaista muotipaiseen,
+    toki suosikkeihin sa ensinnä yhyt.
+
+-- Laulusi on jo liian vanha, -- sanoi d'Epernon.
+
+-- Vanhako? -- ihmetteli Chicot. -- Sehän on vasta eilispäivältä.
+
+-- Hyv'on! Mutta muoti onkin muuttunut tänä aamuna. Katso itse!
+
+Nyt otti d'Epernon pois päähineensä ja näytti Chicotille, että hänen
+tukkansa oli yhtä lyhyt otsalta kuin niskastakin.
+
+-- Hyi, miten ruma pää! -- sanoi Chicot. Sitten hän jatkoi:
+
+    Ne nyt päähänsä hierovat rasvat ja talit,
+    siksi kaikuvat naurusta narrien salit,
+    -- hiusrasvan lie laatinut itse piru.
+    Entä päähine? Tuommoinen tirunliru!
+
+-- Minä hyppään neljännen värssyn yli, -- sanoi Chicot, -- se on
+kovin epämoraalinen. -- Senjälkeen hän taas jatkoi:
+
+    Niin ettäkö es'isät urhokkaat,
+    joiden maineesta usein iloita saat,
+    kera miekan, ja kilven taistellen
+    tuollaisia kankeita kaullalleen
+    kai huolivat? Tuskinpa tukkaakaan
+    he tuommoiseks suostuivat piippaamaan!
+
+-- Erinomaista! -- huusi Henrik. -- Jos veljeni olisi täällä, niin
+olisi hän sinulle, Chicot, ylen kiitollinen.
+
+-- Ketä sinä kutsut veljeksesi, poikani? -- sanoi Chicot. -- Onko se
+ehkä Josef Foulon, Pyhän Genovevan luostarin apotti, jonka edessä
+sinun väitetään tekevän luostarilupauksesi?
+
+-- Ei, ei se hän ole, -- huomautti Henrik, joka hyväntahtoisesti
+suvaitsi vastata Chicotin pilaan. -- Minä tarkoitan veljeäni Fransia.
+
+-- Ahaa, oletpa oikeassa. Hän ei ole veljesi Herrassa, hän. Hyvä,
+hyvä, sinä tarkoitat Fransia, Jumalan armosta Ranskan kuninkaallista
+prinssiä, Brabantin, Luxenburgin, Gelderin, Alenconin, Anjoun,
+Tourainen, Berryn, Evreuxin ja Châtaan-Thierryn herttuaa, Flanderin,
+Hollannin, Zeelannin, Zutphenin, Mainen, Perchen, Nantesin, Meulonin
+ja Beaufortin kreiviä, Frieslannin ja Mechelnin herraa, Belgian
+vapauden puolustajaa, jolle luonto on antanut yhden nenän ja rokot
+kaksi, ja josta minä olen sepittänyt seuraavan laulun:
+
+    Ei kumma ole laisinkaan,
+    jos kaksi nenää Fransill' on.
+    Ken naamiota käyttää vaan,
+    kaks nokkaa saa se kelvoton.
+
+Suosikit räjähtivät täyttä kurkkua nauramaan, sillä Anjoun herttua
+oli heidän personallinen vihamiehensä, ja prinssiin kohdistettu
+epigrammi sai heidät hetkeksi unohtamaan ne solvaukset, jotka Chicot
+juuri äsken oli heihin itseensä suunnannut.
+
+Kuningas, johon tähän asti oli sattunut vain muutamia kipinöitä
+tuosta ilotulituksesta, nauroi vieläkin makeammin kuin nuo
+toiset. Jaellessaan sokeria ja leivoksia koirilleen, kohdisti hän
+pistopuheensa veljiinsä ja ystäviinsä.
+
+Äkkiä huudahti Chicot:
+
+-- Se ei ole lainkaan politisesti meneteltyä sinun puoleltasi.
+Henrik, se on liian rohkeata ja varomatonta.
+
+-- Mikä niin? -- kysyi kuningas.
+
+-- Chicotin kunnian kautta, sinun pitäisi olla vaiti semmoisista
+asioista. Hyi!
+
+-- Mistä asioista? -- uteli Henrik kummastuneena.
+
+-- Siitä, mitä sinä sanot itsestäsi kirjoittaessasi nimesi. Voi,
+pikku Henrik, voi, poikani!
+
+-- Pitäkää varanne, sire, -- virkkoi Quélus, joka Chicotin
+teeskennellyn ystävyyden takaa vainusi jotain ilkeyttä.
+
+-- Mitä hittoa sinä meinaat, narri? -- kysyi kuningas.
+
+-- Kuinka sinä kirjoitat nimesi? Selitäppäs!
+
+-- Hitto vieköön... minä merkitsen... minä kirjoitan Henri de Valois.
+
+-- Hyvä. Huomatkaa nyt, hyvät herrat, -- jatkoi Chicot, etten minä
+ole sitä hänelle sanellut. Katsokaamme. Noiden kolmentoista kirjaimen
+joukossahan on V-kirjain?
+
+-- Tietysti on. Aikaahan Valois V:llä.
+
+-- Ottakaapa esiin muistikirjanne, herra kappalainen, sillä nyt
+saatte kuulla sen nimen, joka teidän tästälähin on kirjoitettava, kun
+on kysymys hänen majesteetistaan. Henri de Valois on vain muodostelma.
+
+-- Kuinka?
+
+-- Niin, se on vain muodostelma. Minä sanon teille pian kuninkaamme
+oikean nimen. Kuten sanottu: Valois-nimessä on V. Kirjoittakaa V
+muistikirjaanne.
+
+-- Se on jo tehty, -- sanoi d'Epernon.
+
+-- Eikö siinä ole myöskin i?
+
+-- On kyllä. Se on Henri sanan viimeinen kirjain.
+
+-- Mitähän varten tyhmät ihmiset näin erottelevat kirjaimia
+toisistaan, vaikka ne kuuluvatkin yhteen, -- puhui Chicot. --
+Kirjoittakaa nyt i V:n viereen. No, joko se on tehty?
+
+-- Jo, -- myönnytti d'Epernon.
+
+-- Hakekaamme nyt l kirjain. Onhan sekin tässä nimessä, eikö niin?
+Sitten a, se on myöskin. Sitten vielä toinen i ja lopuksi n. Hyv'on!
+Osaatko nyt lukea, Nogaret?
+
+-- Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, etten osaa, -- virkkoi
+d'Epernon.
+
+-- Mitä sinä puhut, lurjus! Luuletko ehkä olevasi liian ylhäinen,
+niin että sinulla olisi oikeus olla tyhmä?
+
+-- Hullu! -- huusi d'Epernon ja heristi kepillään Chicotin päätä.
+
+-- Lyö vaan, mutta tavaa myöskin, -- sanoi Chicot.
+
+D'Epernon alkoi nauraa ja tavata.
+
+-- Vi-lain, vilain, -- luki hän. [Vilain = heittiö, roistomainen.
+Suom. muist.]
+
+-- Hyvä! -- huusi Chicot. -- Näethän, Henrik, miten se alkaa. Nyt
+olemme löytäneet sinulle oikean ristintänimesi. Toivonpa, että sinä
+myönnät minulle eläkkeen, sittenkun olen saanut selvän myöskin
+sukunimestäsi.
+
+-- Sinä hankit itsellesi kelpo selkäsaunan, Chicot.
+
+-- Mistä hankitaan ne raipat, joilla aatelismiehiä lyödään, poikani,
+sano, tuodaanko ne Puolasta?
+
+-- Luulenpa kuitenkin, -- virkkoi Quélus, -- ettei herra Mayenne
+säästänyt sinua, Chicot parka, tavatessaan sinut rakastajattarensa
+luota?
+
+-- Se tilinpäätös on edelleenkin selvittämättä, -- vastasi Chicot.
+
+-- Saatpa nähdä, Quélus, sanoi d'Epernon, -- että on sinun syysi, jos
+meiltä nyt sukunimi jääpi kuulematta.
+
+-- Älä pelkää, -- selitti Chicot, -- sen kyllä muistan.
+
+-- No sano se sitten! -- huusivat kaikki yhteen ääneen.
+
+-- Jälelläolevien kirjainten joukossa on meillä ensinnäkin iso H.
+Kirjoita siis H muistiin, Nogaret.
+
+D'Epernon totteli.
+
+-- Sitten e ja r. Tuonnempana Valois nimessä on o. Senjälkeen
+valitsemme d ja e kirjaimet, jotka yhdessä s kirjaimen kanssa, jolla
+sukunimi päättyy, muodostavat sanan... tavaa, d'Epernon... H, e, r,
+o, d, e, s.
+
+-- Herodes, -- sanoi d'Epernon.
+
+-- Vilain Herodes! -- huudahti kuningas.
+
+-- Oikein, -- sanoi Chicot, -- niin sinä joka päivä kirjoitat nimesi,
+poikani.
+
+Näin sanoen Chicot vetäytyi takaperin, ollen olevinaan ylen
+kauhuissaan.
+
+-- Herra Chicot, -- virkkoi Henrik, -- te menette sopivaisuuden
+rajojen yli.
+
+-- Minäkö? -- kysäsi Chicot. -- Minä sanon vaan asian niinkuin se on,
+minä, enkä mitään muuta. Mutta sellaisiahan kuninkaat ovat. Kun sanot
+niille kerrankin totuuden, niin ne heti tulevat häijyiksi.
+
+-- Olisipa tuo tosiaankin varsin kaunis sukutiedollinen selitys! --
+sanoi Henrik.
+
+-- Älä kiellä sitä, poikani, -- puhui Chicot. -- Se on aivan
+paikallaan kuninkaalle, jonka kaksi tai kolme kertaa kuukaudessa
+täytyy turvautua juutalaisiin.
+
+-- On tavallista, että tuon lurjuksen aina täytyy saada viimeinen
+sana sanotuksi! -- huudahti kuningas. -- Ollaanpas vaiti, hyvät
+herrat, niin ettei hän ainakaan saa iloita kenenkään vastauksesta.
+
+Heti syntyi mitä syvin hiljaisuus. Tätä äänettömyyttä, jota Chicot ei
+lainkaan näyttänyt olevan halukas katkaisemaan, oli kestänyt muutamia
+minuutteja, kun Noyersin kadun kulmauksessa huomattiin narrin äkkiä
+hyppäävän paareista alas, raivaavan tiensä saattojoukkueen läpi ja
+heittäytyvän polvilleen erään verrattain kauniin talon eteen.
+
+-- Mitä nyt, pakana! -- huusi kuningas. -- Jos aiot polvistua
+jossain, niin tee se edes ristin edessä, joka on Sainte-Genevièven
+kadun keskellä, äläkä tuon talon edessä, joka ei ole mikään kirkko
+eikä edes kappeli.
+
+Chicot ei vastannut siihen mitään, vaan rukoili kuuluvalla äänellä
+seuraavan rukouksen, jota kuningas kuunteli sanaakaan siitä
+kadottamatta:
+
+-- Kaikkivoipa, oikeamielinen jumala... tunnen tämän jälleen ja
+olen tunteva tämän koko elämäni ajan... tässä on se talo, jossa
+Chicot on saanut kärsiä, joskaan ei sinun tähtesi, oi jumala, niin
+ainakin erään sinun luomasi olennon tähden. Chicot ei ole milloinkaan
+rukoillut, että Mayennelle, hänen kärsimystensä aikaansaajalle,
+tai mestari Nicolas Davidille, niiden toimeenpanijalle, tapahtuisi
+jotain pahaa. Ei, oi Herra! Chicot on ollut kyllin viisas
+odottaakseen, sillä Chicot on kärsivällinen. Chicot on jo kuuden
+vuoden ajan liittänyt herroilta Mayennelte ja Nicolas Davidilta
+tulevan saatavansa korot pääomaan. Kymmenen koron mukaan sadalta,
+joka on laillinen korko, koskapa itse kuningaskin maksaa sen
+muilta lainatessaan, kasvaisi siis pääoma seitsemässä vuodessa
+kahdenkertaiseksi. Salli siis, suuri jumala, että Chicotin
+kärsivällisyys kestää vielä yhden vuoden, niin että ne viisikymmentä
+raippaa, jotka Chicot tässä talossa Lothringin prinssilurjuksen ja
+tuon normandialaisen asianajajaroiston käskystä on saanut ja joiden
+vuoksi Chicotin ruumiista vuosi tuopillinen verta, kasvaisivat
+kumpaankin lurjukseen nähden erikseen kahdeksi tuopiksi verta
+ja sadaksi raipaksi. Älköön Mayennella, niin paksu kuin onkin,
+älköönkä Nicolas Davidilla, niin pitkä kuin hän taas on, riittäkö
+verta Chicotin velan maksuksi, vaan jääkööt he velkaa ainakin
+viisitoista tai kaksikymmentä prosenttia ja heittäkööt henkensä
+kahdeksannellakymmenellä tai kahdeksannellakymmenelläviidennellä
+lyönnillä.
+
+Kaikkien pyhimysten nimeen!
+
+-- Amen! -- sanoi kuningas.
+
+Chicot suuteli sitten maata ja kaikkien katselijain suureksi
+kummastukseksi -- he eivät tuosta näytelmästä rahtuakaan käsittäneet
+-- meni jälleen istumaan entiselle paikalleen kuninkaallisiin
+hevospaareihin.
+
+-- Kuuleppas, -- sanoi kuningas, jonka arvokkuudesta nyttemmin oli
+haihtunut suuri annos, mutta jolla vielä kuitenkin oli oikeus saada
+vastaus tekemiinsä kysymyksiin, -- kuuleppas, mestari Chicot! Mitä
+merkitsee koko tuo pitkä, merkillinen litania, mitä merkitsevät
+kaikki nuo lyönnit rintaan ja yleensä koko tämä sinun meininkisi tuon
+maallisen talon edustalla?
+
+-- Sire, -- vastasi Chicot, -- kaikki tämä merkitsee sitä että Chicot
+on samallainen kuin kettu. Chicot nuolee niin kauvan niitä kiviä,
+jotka ovat hänen omalla verellään tahritut, kunnes hän kykenee samoja
+kiviä vasten musertamaan niiden päät, jotka ovat hänen vertaan
+vuodattaneet?
+
+-- Sire, -- huudahti Quélus -- lyönpä vetoa siitä, että Chicotin
+rukouksella on yhteyttä sen saman asian kanssa, josta me äsken
+puhuimme, sillä hänhän mainitsi, niinkuin teidän majesteettinne
+kuuli, Mayennen herttuan nimen.
+
+-- Lyökääpäs vetoa, kreivi Quélus, -- virkkoi Chicot, -- lyökääpäs
+vetoa, niin te voitatte.
+
+-- Puhuuko hän sitten totta? -- huudahti kuningas.
+
+-- Puhun, sire, -- jatkoi Chicot. -- Tässä talossa oli Chicotilla
+rakastajatar, hyvä ja ihana olento. Eräänä iltana Chicotin ollessa
+tämän rakastajattarensa luona piiritytti muuan mustasukkainen
+ruhtinas talon, otatti Chicotin kiinni ja antoi piestä häntä niin
+julmasti, että Chicotin oli hypättävä akkunasta kadulle. Koska oli
+aivan ihme, ettei Chicot siinä ruhjoutunut kuoliaaksi, polvistuu
+hän nyt joka kerta talon ohitse kulkiessaan, rukoilee rukouksen ja
+kiittää Herraa, joka oli pelastanut hänet niin suuresta vaarasta.
+-- Voi Chicot parkaa! Ja te juuri äsken häntä tuomitsitte, sire!
+Kuitenkin minusta tuntuu siltä että sellainen toiminta kuin hänen
+aivan hyvin soveltuu hyvälle kristitylle.
+
+-- Pideltiinkö sinua hyvinkin pahoin, Chicot parkani?
+
+-- Kamalan pahasti, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin olisin
+halunnut.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Nähkääs, minulla ei olisi ollut mitään sitä vastaan, vaikka olisin
+saanut vakavammankin iskun.
+
+-- Syntiesikö takia?
+
+-- Ei, mutta Mayennin vuoksi.
+
+-- Ahaa, minä ymmärrän. Sinun tarkoituksesi on maksaa Caesasille...
+
+-- Caesarilleko? Ooh, ei. Älkäämme sekottako henkilöitä, sire:
+Caesar, hän on tuo suuri kenraali, tuo urhoollinen soturi, tuo
+veljeksistä vanhin, hän, joka tahtoo tulla Ranskan kuninkaaksi. Se
+on sinun asiasi, se, poikani. Maksa sinä, Henrik, omat velkasi. Minä
+kyllä maksan omani.
+
+Henrik ei pitänyt siitä, että hänelle puhuttiin Guisen herttuasta.
+Chicotin huomautus sai hänet senvuoksi niin vakavalle tuulelle, että
+ehdittiin aina Bicêtreen asti, ennenkuin täten keskeytynyt keskustelu
+taas oli päässyt käyntiin.
+
+Louvren ja Bicêtren väliseen matkaan oli tarvittu kolme tuntia, ja
+toivehikkaimmat laskivat saavuttavan Fontainebleauhon seuraavan
+päivän iltana, jota vastoin pessimistit olisivat olleet valmiit
+lyömään vetoa siitä, ettei sinne päästäisi ennenkuin kolmantena
+päivänä puolenpäivän seudussa.
+
+Chicotin ajatus oli se, ettei sinne lainkaan saavuttaisi.
+
+Illempana kuljettiin erään ravintolan ohi, jonka nimi oli "Ranskan
+hovi." Sieltä lemusi siihen raittiiseen ulkoilmaan paistien suloinen
+tuoksu ja sen kyökistä kuului hilpeätä melua.
+
+Chicotin nenää kutittelivat ohikuljettaessa nuo miellyttävät tuoksut.
+Hän kumartui ulommas paareista ja näki ravintolan rapuilla seisovan
+useita väljiin viittoihin kääriintyneitä miehiä. Muuan miehistä oli
+pieni ja paksu ja sen kasvot olivat kokonaan joutuneet leveälierisen
+hatun varjoon.
+
+Kaikki nuo miehet riensivät sisälle heti kun olivat huomanneet
+kulkueen. Mutta tuo lyhyt ja paksu mies ei ehtinyt sisään yhtä
+pian kuin toiset, Chicotilla oli siis tilaisuus tarkastella
+häntä likemmin. Samana hetkenä, jolloin tuo paksu mies pujahti
+ravintolaan, hyppäsi gascognelaisemme alas kuninkaallisista paareista
+ja pyydettyään hevosensa eräältä hovipojalta, joka talutti sitä
+suitsista, eristäytyi hän hämärän turviin koko saattueesta. Kun
+viimeiset ratsastajat olivat kadonneet näkymättömiin ja kun pyörien
+jyrinäkin oli lakannut kuulumasta, hiipi hän esiin piilopaikastaan
+ja lähestyi porttia, ikäänkuin olisi ollut tulossa Fontainebleausta.
+Päästyään akkunan luo loi hän pikaisen katseen ruudun läpi ja
+havaitsi suureksi tyytyväisyydekseen, että nuo äskeiset miehet
+yhäkin olivat siellä ja niiden joukossa myös se lyhyt ja paksu,
+johon hänellä oli ollut kunnia kiinnittää erityistä huomiotaan.
+Kun Chicotilla kuitenkin tuntui olevan omat syynsä siihen, että
+tämän henkilön ei tarvinnut häntä tuntea, tilasi hän pullon viiniä
+viereiseen huoneeseen, mutta valitsi siellä itselleen sellaisen
+paikan, ettei kukaan hänen sitä näkemättään voinut kulkea ulos eikä
+sisälle.
+
+Chicot saattoi tästä kamaristaan silmäillä siihenkin toiseen. Siellä
+hän nyt näki tuon paksun ja lyhyen miehen, joka kaikesta päättäen
+oli vakuutettu siitä, ettei hänen tarvinnut pelätä urkkijoita,
+koskapa hän antoi loimuavan, viiniköynnöksistä viritetyn takkavalkean
+valaista täydelleen koko olentoaan.
+
+-- Enpä erehtynytkään, -- ajatteli Chicot. -- -- Jo rukoillessani
+rukoustani Ryuerssin kadulla oli kuin olisin aavistanut tämän miehen
+ilmestymistä. Mutta minkävuoksi hän tulee noin salaisesti ystävämme
+Herodeksen hyvään pääkaupunkiin? Miksi hän väistyi piiloon nähdessään
+meidän kulkevan ohi? Eiköhän hyvä jumala enää myöntäisikään minulle
+niitä odotusvuosia, joita häneltä olen rukoillut, vaan pakoittaisi
+minun maksamaan velkani ennenkuin otaksuinkaan?
+
+Chicot huomasi piankin suureksi ilokseen, että hän saattoi siitä
+paikaltaan ei ainoastaan nähdä vaan myöskin onnellisen sattuman
+kautta kuulla miesten kaikki keskustelut. Tämän havainnon tehtyään
+hän alkoi mitä tarkkaavaisimmin kuunnella.
+
+-- Hyvät herrat, -- virkkoi tuo paksu ja lyhyt mies seuralaisilleen,
+-- luulenpa että jo on aika lähteä matkalle. Kulkueen viimeinen
+osasto on jo aikoja sitten mennyt ohitse, ja minä otaksun, että tie
+tähän aikaan on vapaa.
+
+-- Ihan vapaa, armollinen herra, -- vastasi muuan ääni, joka sai
+Chicotin hätkähtämään. Tuo ääni oli sellaisen henkilön, johon Chicot
+ei vielä ollut kiinnittänyt vähääkään huomiotaan, sillä hän oli
+pitänyt silmällä vain päähenkilöä.
+
+Viimeksi puhunut henkilö oli se, jota hän armolliseksi herraksi oli
+kutsunut, tavattoman pitkä. Hän oli yhtä kalpea kuin tuo toinen oli
+punakka, ja yhtä matelevainen kuin tuo toinen oli ylpeä.
+
+-- Haa, mestari Nicolas! -- mutisi Chicot hienosti nauraen. -- Sinä
+kaakotat; se on hyvä! Käypä mainion hyvin tällä kertaa, jos me
+erkanemme, puhuttelematta toisiamme.
+
+Chicot tyhjensi sitten lasinsa ja maksoi laskunsa, niin ettei mikään
+häntä pidättäisi silloin kun hän katsoisi parhaaksi poistua.
+
+Tämä varovaisuustoimenpide olikin paikallaan, sillä nuo seitsemän
+henkilöä, jotka olivat kohdistaneet Chicotin huomion itseensä,
+maksoivat laskunsa hekin, tai oikeammin sanoen, tuo paksu ja lyhyt
+mies maksoi niiden kaikkein puolesta. Senjälkeen he nousivat
+ratsujensa selkään, kääntyivät Parisiin vievälle tielle ja hävisivät
+yön hämärään.
+
+-- Hyvä, sanoi Chicot. -- He menevät Parisiin. -- Niinpä käännyn
+minäkin sinne takaisin.
+
+Hän hyppäsi hevosensa selkään ja seurasi miehiä taampaa, kadottamatta
+hetkeksikään näkyvistään heidän harmaita viittojaan. Joukkue
+ratsasti kaupunkiin Porte-Saint-Antoinen kautta ja katosi sitten
+mehiläisparven tavoin Guisen hotelliin, joka ikäänkuin näytti heidän
+tuloaan odottavan, sulkeakseen kohta senjälkeen porttinsa.
+
+-- Vai niin, -- tuumiskeli Chicot, asettautuen syrjään Quatre Filsin
+kadun kulmaukseen, -- tässä siis ei olekkaan Mayenne yksin pelissä,
+vaan myöskin Guise. Tähän asti tämä juttu on ollut vain vähän
+kummallista, mutta nyt alkaa tämä kaikki käydä jo huvittavaksi.
+Kärsivällisyyttä vaan!
+
+Chicot odotti todellakin hyvän aikaa huolimatta siitä että häntä
+paleli ja että hän oli nälissään. Viimein avautui taaskin palatsin
+portti: mutta noiden seitsemän viittoihin kääriintynnen ratsumiehen
+sijasta ilmestyikin sieltä nyt seitsemän genovevalaismunkkia,
+jotka, kapusonkeihinsa kietoutuneina, läksivät kulkemaan nöyrästi
+kumartunein päin ja suunnattoman suuria rukousnauhojaan nypistellen.
+
+-- Ohoo! -- huudahti Chicot itsekseen, -- mikä odottamatoin ratkaisu!
+Onko siis Guisen hotelli niin täynnänsä pyhyyttä, että sudetkin
+siellä muuttuvat lampaiksi heti kun ovat astuneet sen portista
+sisälle? Tämä kaikkihan käy yhä huvittavammaksi.
+
+Chicot seurasi sitten munkkeja samoinkuin oli seurannut ratsastajia.
+Hän oli varma siitä että noiden kaapujen sisässä nyt olivat samat
+henkilöt, joita viitat olivat vähän aikaisemmin verhonneet.
+
+Munkit kulkivat Seinen yli ja kääntyivät Sainte-Genevièven kadulle.
+
+-- Hm, hm! -- ajatteli Chicot. -- Pitäisiköhän meidän nyt kääntyä
+takaisin Fontainebleauhon? Siinä tapauksessa en ole kulkenut lyhintä
+tietä. Mutta ei. Me emme tule matkustamaan niin kauvas.
+
+Munkit pysähtyivät tosiaankin Pyhän Genovevan luostarin eteen
+ja astuivat sen eteiseen, jonka pimennosta näkyi muuan samaan
+veljeskuntaan kuuluva munkki tarkoin tutkivan sisälletulijain käsiä.
+
+-- Piru vieköön! -- ajatteli Chicot. -- Näyttääpä siltä kuin pitäisi
+kaikilla luostariin tänä iltana pyrkijöillä olla puhtaat kädet.
+Siellä ihan varmasti on kysymyksessä jotain tavallista harvinaisempaa.
+
+Chicot joutui nyt verrattain hämilleen sen johdosta, miten saisi
+pysäytetyiksi nuo seuraamansa henkilöt näkyvissään. Neuvottomana
+katseli hän ympärilleen ja kummastuksekseen huomasi, että kaikkia
+luostariin suuntautuvia katuja myöten vaelsi munkkeja, muutamat
+yksin, toiset kaksittain, ja että ne kaikki painautuivat luostariin.
+
+-- Ahaa, ajatteli Chicot, -- tänä iltana mahtaa olla
+munkkiveljeskunnan kokous, johon Ranskanmaan kaikki
+genovevalaismunkit ovat kutsutut. Kautta kunniani, tämä on ensimäinen
+kerta, jolloin minun tekee mieleni ottaa osaa munkkikunnan kokoukseen.
+
+Yhä vaan tulvi munkkeja eteiseen, ja ne kaikki näyttivät käsiään tai
+jotain kädessään olevaa merkkiä.
+
+-- Menisin hyvin mielelläni tuonne sisälle noiden mukana, -- ajatteli
+Chicot, -- mutta voidakseni sen tehdä kaipaan kahta ehdottomasti
+välttämätöntä kappaletta: ensinnäkin tuota kunnioitustaherättävää
+munkinkaapua ja toiseksi tuota merkkiä, jota nuo näyttelevät veli
+portinvartijalle. Sillä niillä varmastikin näkyy olevan joku merkki.
+Ah, veli Gorenflot, veli Gorenflot, olisitpa sinä nyt käsissäni,
+kunnon ystäväni!
+
+Tämä huudahdus pääsi Chicotilta muistellessaan muuatta
+genovevalaismunkkia, joka useinkin oli hänen pöytätoverinaan silloin
+kun hän ei sattunut syömään Louvressa.
+
+Munkkeja näkyi edelleenkin virtaavan luostariin niin suurin joukoin,
+että olisi pian luullut puolten parisilaisista kääriintyneen kaapuun.
+Väsymättä tarkasteli portinvartija yhtä tarkkaavaisesti heidän
+käsiään.
+
+-- Saapa nähdä, -- mutisi Chicot, -- eiköhän tuolla tänä iltana
+puuhailla jotain eriskummallista. Minun täytyy yhäkin jatkaa
+tutkimuksiani. Kello on nyt kahdeksan, ja almujenkerääminen
+on toimitettu. Minun siis pitäisi tavata veli Gorenflot
+_Runsaudensarvessa_, sillä juuri nyt on hänen illallisensa aika.
+
+Chicot kannusti hevostaan ja ratsasti täyttä neliä Saint-Jacquesin
+kadulle, jonka varrella tuo Runsaudensarvi-niminen ravintola
+sijaitsi. Siellä kävivät tavallisesti ylioppilaat ja viiniinmenevät
+munkit.
+
+Chicotkin siellä hyvin tunnettiin, ei jokapäiväisenä vieraana, vaan
+eräänä niistä salaperäisistä kävijöistä, jotka silloin tällöin
+pistäytyivät uhraamaan muutamia kultakolikoita ja hiukan järkeään
+mestari Claude Bonhometin ravintolassa.
+
+
+
+
+19.
+
+Veli Gorenflot.
+
+
+Ilta oli niitä kylmiä talvi-iltoja, jolloin ravintolasalien
+ikkunoista hohtavat takkavalkeat tuntuvat kaksinverroin
+houkuttelevammilta.
+
+Chicot astui aluksi saliin ja katseli siellä uteliaana ympärilleen
+joka soppeen, mutta kun hän ei mestari Clauden vieraitten seassa
+nähnytkään etsimäänsä henkilöä, meni hän, koteutunut taloon kun oli,
+suorastaan keittiöön.
+
+Isäntä seisoskeli siellä erään hengellisen kirjan lukemiseen
+syventyneenä, odotellen samalla sitä että tavattoman suurelle
+paistinpannulle asetettu rasva ehtisi sulaa ja saisi tarpeeksi
+korkean lämpömäärän, jotta siihen voisi sekottaa paistettavia
+aineksia. Chicotin sisään astuessa kohotti mestari Bonhomet päätään.
+
+-- Vai te se olette, hyvä herra, -- sanoi hän ja paiskasi kirjan
+kiinni. -- Hyvää iltaa ja hyvää ruokahalua!
+
+-- Kiitos, hyvä ystävä, tästä kaksinkertaisesta toivomuksesta, vaikka
+toinen puoli tuleekin siitä teidän eduksenne. Mutta käyhän sekin
+päinsä.
+
+-- Kuinka niin? Mitä te tarkoitatte?
+
+-- Niin, tiedätteköhän, etten minä mielelläni syö yksin.
+
+-- Jos niin on laita, hyvä herra, -- sanoi Bonhomet ja kohotti
+vihreätä lakkiaan, -- niin voin minä kyllä tehdä teille seuraa.
+
+-- Kiitos, rakas isäntäni! Tiedän teidät sangen hyväksi
+pöytätoveriksi. Mutta asia on nyt sellainen, että minä etsinkin
+muuatta toista.
+
+-- Kenties veli Gorenflotia? -- kysyi Bonhomet.
+
+-- Häntäpä juuri, -- vastasi Chicot. -- Joka hän on alottanut
+illallisensa?
+
+-- Ei, ei vielä. Mutta pitäkäähän kuitenkin kiirettä.
+
+-- Minkävuoksi minun pitäisi kiiruhtaa?
+
+-- Nähkääs: hän on viiden minuutin kuluttua lopettanut illallisensa.
+
+-- Veli Gorenflot ei ole illallistaan vielä alottanutkaan, ja
+kuitenkin hän on lopettanut sen jo viiden minuutin kuluttua, sanotte
+te?
+
+-- Hyvä herra, -- sanoi mestari Claude, -- tänään on keskiviikko, ja
+paasto alkaa.
+
+-- No, entä sitten? -- kysyi Chicot äänellä joka ilmaisi, ettei hän
+paljo luottanut Gorenflotin uskonnolliseen tunnontarkkuuteen.
+
+-- Niin, mitäpä minä tietäisin? -- virkkoi Claude ja teki liikkeen
+ikäänkuin sanoakseen: en minä ymmärrä tästä kaikesta enempää kuin
+tekään, mutta niin se kuitenkin näyttää olevan.
+
+-- Ihan varmaan, -- jatkoi Chicot, -- on hänen ruumiillisessa
+ihmisessään jotain epäkunnossa. Vain viisi minuuttia Gorenflotin
+illallista varten! Tänään saattaa kohtalo minut ihmeellisten asiain
+todistajaksi.
+
+Chicot siirtyi nyt erääseen pieneen, yksinäiseen huoneeseen, jonka
+punaruudukkailla uutimilla varustetun lasioven hän paiskasi auki.
+Siellä hän puhdistamattoman kynttilän valossa näki tuon kunnon
+munkin, joka välinpitämättömän näköisenä lautasellaan pyöritteli
+vedessäkeitettyä pinaattiannosta. Hän koetti saada tuota annostaan
+mehukkaammaksi sekottelemalla siihen muutamia juustonsiruja.
+
+Veli Gorenflot oli noin kolmenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen ja
+suunnilleen viiden jalan pituinen. Mutta tuon lyhyehkön vartalon
+korvasi kuitenkin, kuten tuo arvon veli itse väitti, ruumiinmuotoja
+ihailtava sopusuhtaisuus. Sillä se mitä hänen pituudestaan puuttui
+tuli korvatuksi toisaalle. Hänen selkänsä näet oli ainakin kolmen
+jalan levyinen, mikä, kuten tiedetään, vastaa lähes yhdeksän jalan
+ympärimittaa.
+
+Hänen herkulesmaisten olkapäittensä keskestä yleni lihakseton kaula.
+Onnettomuudeksi oli tämä kaulakin sopusoinnussa muun ruumiin kanssa,
+s.o. se oli lyhyt ja paksu, mistä johtui että veli Gorenflot,
+ankaramman mielenliikutuksen sattuessa, oli aina lähellä saada
+halvauksen. Mutta tietoisena tuosta häntä aina uhkaavasta vaarasta ei
+veli Gorenflot koskaan kiivastunutkaan. Harvoinpa häntä näki niinkään
+hämmästyneenä kuin nyt, jolloin Chicot äkkiarvaamatta astui sisään.
+
+-- Hei, rakas ystävä! Mitäpä te siinä puuhailette? -- huudahti
+gascognolaisemme, katsellen vuoroon pinaattiin, vuoroon Gorenflotiin,
+väliin puhdistamattomaan kynttilään ja väliin vedellä täytettyyn
+lasiin, johon värikkeeksi oli tipahutettu muutamia pisaroita viiniä.
+
+-- Niinkuin, hyvä veli, näette, syön minä illallista, -- vastasi
+Gorenflot äänellä, joka soinnahti yhtä kimeästi kuin hänen
+luostarinsa kellot.
+
+-- Sanotteko tuota illallisen syömiseksi? Vihanneksiako ja juustoa?
+Laskette leikkiä!
+
+Monsoreaun kreivitär
+
+-- Meillä on tänään paaston ensimäinen keskiviikko. Ajatelkaamme
+myöskin autuuttamme, hyvä veli, autuuttamme, -- sanoi Gorenflot
+nenäänsä puhuen ja loi hurskaasti katseensa taivasta kohti.
+
+Chicot seisoi nolostuneena. Hänen katseestaan huomasi, että hän jo
+useamman kerran oli nähnyt Gorenflotin kokonaan toisella tavalla
+viettävän pyhää paastoaikaa.
+
+-- Autuuttamme, -- toisti hän. -- Mitä helkuttia on vedellä ja
+vihanneksilla meidän autuutemme kanssa tekemistä?
+
+-- Kirjoitettu on: perjantaina älköön kukaan syökö lihaa, älköönkä
+myöskään keskiviikkona, -- vastasi Gorenflot.
+
+-- Mutta miten te söitte aamiaisenne?
+
+-- Aamiaista en ole lainkaan syönyt hyvä veli, -- vastasi munkki, yhä
+enemmän nenäänsä puhuen.
+
+-- Vai niin! Ellei kysymys sitten ole muusta kuin nenäänsä
+puhumisesta, -- virkkoi Chicot, -- niin olen minä valmis kilpailemaan
+siinä maailman kaikkien genovevalaismunkkien kanssa. Kun kerran ette
+ole syönyt aamiaista, -- jatkoi hän, nenäänsä korottaen, -- niin
+mitäpä olette sitten tehnyt, hyvä veli?
+
+-- Olen kirjoittanut puhetta, -- vastasi Gorenflot ja kohotti ylpeänä
+päätään.
+
+-- Ahaa! Puhetta! Missä se tulee pidettäväksi?
+
+-- Tänä iltana luostarissa.
+
+-- Vai niin! -- ajatteli Chicot, -- puhe luostarissa tänä iltana.
+Sepä kuuluu hauskalta.
+
+-- Minä mietinkin nyt juuri lähteä sinne, sillä kuulijani tulevat
+muuten ehkä kärsimättömiksi, -- sanoi Gorenflot ja pisti suuhunsa
+ensimäisen lusikallisen juustopinaattiansa.
+
+Chicot muisti nyt tuon suuren munkkijoukon, jonka hän oli nähnyt
+hiipivän luostariin, ja ajatellessaan, että Mayennen herttuakin
+kaiken todennäköisyyden mukaan oli siellä, ihmetteli hän kovin sitä,
+miksi Gorenflot, jota tähän saakka ei oltu pidetty kaunopuhujana,
+juuri tänä iltana oli valittu puheenjohtajaksi Lothringin prinssille
+ja niin suurilukuisalle seurakunnalle.
+
+-- No sanoppas muuta! virkkoi hän. -- Mihin aikaan teidän on tuo
+puheenne pidettävä?
+
+-- Kello yhdeksän ja puoli kymmenen välillä, hyvä veli.
+
+-- Hyvä. Kello on vasta neljännestä vailla yhdeksän. Toivon teidän
+viipyvän vielä viisi minuuttia. Piru vieköön! Siitähän on jo kulunut
+enemmän kuin kahdeksan päivää, kun me viimeksi söimme yhdessä!
+
+-- Se ei ole teidän eikä minun vikani, -- vastasi Gorenflot, --
+eikä meidän ystävyytemme siitä vähääkään kärsi, saatte olla siitä
+vakuutettu, rakkahin veli. Asemannehan vaatii teidän alituiseen
+olemaan suuren kuninkaamme Henrik III:nen lähettyvillä, hänen, jota
+jumala varjelkoon! Ja minun säätyni veloittaa minun keräämään almuja
+ja lukemaan rukouksia. Ei siis lainkaan ole kummallista, että me niin
+harvoin tapaamme toisiamme.
+
+-- Niinpä niin, -- sanoi Chicot. -- Mutta juuri senvuoksi minusta
+onkin sitä suurempi syy pitää aina tavatessamme hiukan hauskaa.
+
+-- Minäkin olen siitä hyvin iloissani, -- vastasi Gorenflot mitä
+ystävällisimmin silmäyksin, -- mutta kuitenkin täytyy minun nyt
+poistua teidän luotanne.
+
+Munkki oli juuri nousemaisillaan ylös.
+
+-- Syökäähän toki edes vihanneksenne, -- virkkoi Chicot, asettaen
+kätensä hänen olalleen ja pakoittaen hänen siten pysymään paikoillaan.
+
+Gorenflot katsahti pinaattiinsa ja huokasi. Sitten hän loi silmäyksen
+punertavaan veteen ja käänsi siitä päänsä pois.
+
+Chicot havaitsi nyt tulleen sopivan ajan hyökkäyksen tekemiseen.
+
+-- Ettekö vielä muista tuota pikku päivällistä, jonka tässä
+tuonnoissa päivänä söimme Porte Montmartressa, jossa me, sill'aikaa
+kun suuri kuninkaamme Henrik ruoski itseään ja muita, pureksimme
+paistettua ankkaa ja krapupasteijoja ja joimme tuota herkullista
+bourgogneviiniä. Miksikä te sitä kutsuittekaan?
+
+-- Se oli muuan minun synnyinseudultani peräisin oleva viinilaji, --
+sanoi Gorenflot.
+
+-- Niin, niin, nyt minäkin sen muistan. Se on sitä samaa maitoa, jota
+te olette imenyt aina siitä lähtien kun tulitte tähän maailmaan, te
+Noakin kelpo jälkeläinen.
+
+Alakuloisesti hymyillen nuoleksi Gorenflot suupieliään.
+
+-- Mitä piditte siitä viinistä? -- kysyi Chicot.
+
+-- Se oli hyvää, -- vastasi munkki. -- Mutta löytyypä kuitenkin
+parempaakin.
+
+-- Niinpä isäntämme Claude Bonhomet tässä eräänä iltana väittikin,
+että hänellä on kellarissaan sellaista viiniä, joiden rinnalla hänen
+Porte Montmartressa olevan virkaveljensä viinit ovat vaan viheliäistä
+kuraa.
+
+-- Niin, se on totta, -- myönsi Gorenflot.
+
+-- Mitä, onko se mahdollista? -- huudahti Chicot. -- Ja kuitenkin
+istutte te juomassa punaiseksi värjättyä vettä, vaikka teidän vain
+tarvitsisi ojentaa kätensä saadaksenne tuollaista viiniä? Hyi
+kuitenkin!
+
+Näin sanoen Chicot tarttui Gorenflotin lasiin ja kaasi sen sisällön
+lattialle.
+
+-- Kaikella on oma aikansa, hyvä veli, -- huomautti Gorenflot. --
+Viini on hyvää, kun sen juotua ei ole muuta tekemistä kuin ylistää
+jumalaa, joka meille sen on lahjoittanut. Mutta kun on pidettävä
+puhe, silloin on vesi suositeltavampaa, ei tietenkään maun vuoksi,
+mutta kumminkin hyödyn vuoksi.
+
+Äh, murahti Chicot. -- Minä, jonka myös on pidettävä puhe,
+ja luulenpa siinä onnistuvanikin, aion pyytää pullon tuota
+bourgogneviiniä. Ja sanokaapa, Gorenflot, minulle, mitä neuvoisitte
+minun ottamaan palanpainoksi?
+
+-- Ottakaa mitä muuta hyvänsä, -- vastasi munkki, -- mutta älkää
+tällaista pinaattia. Tämä on kaikista huonointa.
+
+-- Hyi! -- sanoi Chicot, otettuaan veli Gorenflotin lautasen ja
+haistettuaan sitä. -- Hyi!
+
+Sitten hän kääntyi ja huusi isäntää. Tämä nähtävästikin oli jo ollut
+varuillaan ja ilmestyi heti kynnykselle.
+
+-- Mestari Claude! Tuokaa tänne pari pulloa sitä viiniä, jota te
+tässä eräänä iltana niin kovin kehuitte.
+
+-- Pari pulloa! sanoi Gorenflot. -- Mitä te niin paljolla teette, kun
+minä kerran en mitään maista?
+
+-- Jos te olisitte tahtonut juoda mukana, niin olisin minä tilannut
+neljä pulloa, ehkäpä kuusi, olisinpa voinut sanoa: tuokaa niin paljo
+kuin sitä teillä on! -- virkkoi Chicot. -- Mutta kun saan juoda
+yksinäni, ei juominen tunnu niin hyvältä, ja kaksi pulloa riittää
+varsin hyvin.
+
+-- Kaksi pulloa on tosiaankin kohtuullista, -- huomautti Gorenflot,
+-- ja ellette lisäksi syö muuta kuin eräitä yksinkertaisia
+ruokalajeja, niin ei rippi-isällänne ole teille mitään huomautettavaa.
+
+-- En tietenkään, -- sanoi Chicot. -- Rasvaa paaston aikana! Hyi toki!
+
+Sillaikaa kun mestari Bonhomet meni kellariin noutamaan sieltä noita
+kahta pulloa, pujahti Chicot ruokasäiliöön ja otti sieltä esiin
+lihotetun kanan.
+
+-- Mitä te siellä teette, hyvä veli? -- uteli Gorenflot, joka
+osanotolla seurasi Chicotin kaikkia liikkeitä, -- mitä teette siellä?
+
+-- Niinkuin näette, isken minä kynteni toutaimeen, niin ettei kukaan
+muu pääse tähän käsiksi.
+
+Paaston aikana on näitä tällaisia ruokatavaroita hyvin vähän
+saatavissa.
+
+-- Toutaimeen! -- huudahti Gorenflot hämmästyneenä.
+
+-- Tietystikin tämä on toutain, -- sanoi Chicot, ja pisti tuon
+herkullisen linnun nenänsä alle.
+
+-- Milloin toutain on saanut nokan? -- kysyi munkki.
+
+-- Nokan? -- myhähti gascognelainen. -- Missä se on? En minä näe
+tässä muuta kuin kitaset.
+
+-- Entä nuo siivet? kysyi munkki.
+
+-- Eviähän ne ovat.
+
+-- Entäpä höyhenet?
+
+-- Nehän ovat suomuja, rakas Gorenflot. Tehän taidatte olla
+hiprakassa!
+
+-- Hiprakassa! -- huudahti Gorenflot. -- Hiprakassa! Ah, sepä
+sattuikin paikalleen: minä, joka olen syönyt vain pinaattia ja juonut
+vettä!
+
+No, niinpä onkin sitten pinaatti ja vesi noussut teille päähän.
+
+-- Loruja, arveli Gorenflot. -- Tuossahan on isäntämme. Hän
+ratkaiskoon asian.
+
+-- Minkä niin?
+
+-- Sen, onko tuo toutain vai kana.
+
+-- Olkoon menneeksi. Mutta ensin hänen täytyy vetää korkit
+viinipulloista, sillä minä tahdon tietää, onko viini oikeata. Vetäkää
+korkit pois, mestari Claude!
+
+Mestari Claude teki työtä käskettyä ja kaatoi puoli lasia Chicotille,
+joka tyhjensi sen yhdellä siemauksella. Sitten hän maiskutti suutaan,
+istahti alas ja virkkoi:
+
+-- Ah, minä olen huono viinintuntija! Minun kieleni ei maista
+lainkaan mitään. On mahdotonta sanoa, onko tämä parempaa tai
+huonompaa kuin Porte Montmartren viini. Enpä ole varma edes siitä,
+vaikka tämä olisi samaa viiniä.
+
+Gorenflotin silmät säkenöivät katsellessa Chicotin lasin pohjalle
+jääneitä rubiininpunaisia pisaroita.
+
+-- Kuulkaapas, hyvä veli, sanoi Chicot ja kaatoi noin sormustimen
+täyden viiniä munkin lasiin, -- tehän olette täällä maailmassa
+palvellaksenne lähimäisiänne. Selittäkää nyt minulle.
+
+Gorenflot tarttui lasiin, vei sen huulilleen ja imi hitaasti ne
+muutamat pisarat, joita siinä oli.
+
+-- Se on kyllä samaa lajia, -- virkkoi hän. -- Se on varmaa, mutta...
+
+-- Mutta? toisti Chicot.
+
+-- Mutta sitä oli liian vähän voidakseni sanoa, oliko se huonompaa
+vai parempaa.
+
+-- Kuitenkin tahtoisin minä sen mielelläni tietää, -- sanoi Chicot.
+-- Enpä, hitto vie, tahdokkaan, että minua petetään. Jollei teidän
+hyvä, veli, tänä iltana olisi pidettävä puhetta, niin pyytäisin minä
+teidän tosiaankin vielä kerran maistamaan viiniäni.
+
+-- No, olkoon menneeksi, teidän vuoksenne, -- vastasi munkki.
+
+-- Sepä oli kunnon miehen sana, -- lausui Chicot. Näin sanottuaan hän
+kaatoi munkin lasin puolilleen.
+
+Gorenflot kohotti lasin huulilleen yhtä juhlallisesti kuin äskenkin
+ja maisteli sen sisällön yhtä vakavasti.
+
+-- Tämä on parempaa, -- sanoi hän, -- sen minä takaan.
+
+-- Äh! Te pidätte isännän puolta.
+
+-- Sen, joka on tottunut juomaan, -- huomautti Gorenflot, -- tulee
+ensi siemauksesta tuntea laji, toisesta hyvyys ja kolmannesta ikä.
+
+-- Ikä, te sanotte, -- tokaisi Chicot. -- Silloinpa olisin halukas
+tietämään, miten vanhaa tämä viini on.
+
+-- Se on varsin helppoa saada tietää, -- selitti Gorenflot ja ojensi
+lasiaan. -- Kaatakaa minulle vain kaksi tippaa, niin minä sanon sen
+heti.
+
+Chicot kaatoi munkin lasin melkein täyteen. Munkki tyhjensi sen
+hitaasti, mutta yhteen hengenvetoon.
+
+-- Tämä on vuodelta 1561, -- sanoi hän, pannen lasin takaisin
+pöydälle.
+
+Niin, joulun seudusta vuodelta 1561, -- vakuutteli Claude Bonhomet.
+-- Se sattui ihan oikein.
+
+-- Veli Gorenflot, -- sanoi nyt gascognelainen ottaen hatun päästään
+ja kumartaen munkille, -- Roomassa on julistettu pyhimykseksi monta
+sellaista, jotka olisivat sen paljo vähemmin ansainneet kuin te.
+
+-- Tämä johtuu vain pienestä tottumuksesta, hyvä veli, -- väitti
+Gorenflot ujosti.
+
+-- Ja taipuvainen myös, -- arveli Chicot. -- Eipä tottumus, hitto
+vie, yksinään riitäkään, siitä olen itsekin todistuksena, minä, jolla
+nyt toki hiukan lienee tähänkin tottumusta. Mutta mitä nyt aiotte
+tehdä?
+
+-- Nousen ylös, kuten näette.
+
+-- Mitä varten?
+
+-- Lähteäkseni luostariin.
+
+-- Maistamattako minun toutaintani?
+
+-- Aah, sehän oli totta, -- huudahti Gorenflot. -- Näyttää siltä,
+kunnon veli, että te vieläkin vähemmän ymmärtäisitte ruokia kuin
+juomia. Mestari Bonhomet, mikä elukka tämä on?
+
+Gorenflot näytti isännälle tuota kiistan esinettä. Isäntä katseli
+tuollaisen kysymyksen tekijää kummastuneena.
+
+-- Niin, -- puuttui Chicotkin puheeseen, -- teiltä kysytään, mikä tuo
+otus on?
+
+-- Tule ja puserra! -- huudahti isäntä. -- Kanahan se on!
+
+-- Kana! -- kertasi Chicot kummastunein katsein.
+
+-- Tietystikin! -- jatkoi mestari Claude.
+
+-- No, onko teillä vieläkin jotain vastaanväittämistä? kysyi
+Gorenflot riemuissaan.
+
+-- Niin, niin, -- sanoi Chicot, -- näyttääpä siltä kuin olisin minä
+väärässä. Mutta kun minun mieleni kerran tekee syödä tuo kana syntiä
+tekemättä, niin tehkää minulle, hyvä veli, ainakin se palvelus...
+pyydän teitä molemminpuolisen ystävyytemme nimessä... että kastatte
+sen muutamilla vesipisaroilla toutaimeksi.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi Gorenflot nauraen.
+
+-- Niin, minä pyydän teitä, -- jatkoi gascognelainen, -- sillä muuten
+tulen ehkä tehneeksi syntiä, syömällä kiellettyä ruokaa.
+
+-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Gorenflot, joka, ollen luonnostaan
+kelpo pöytäkumppani, nyt oli alkanut tulla paremmalle tuulelle.
+Siihen kai oli osaltaan vaikuttanut tuo kolme kertaa tapahtunut
+viinin maisteleminenkin. -- Mutta eipä tässä enää olekkaan vettä.
+
+-- Jossain on kirjoitettu, en muista varmaan missä: voit hätätilassa
+käyttää hyväksesi sitä mitä sinulla on. Tarkoitus pyhittää
+välikappaleet. Kasta viinillä, hyvä veli, kasta viinillä. Elukasta
+voi tosin siten tulla vähemmän katolilainen, mutta ei silti huonompi.
+
+Chicot täytti munkin lasin ääriään myöten. Nyt oli ensimäinen pullo
+tyhjennetty.
+
+-- Bacchuksen, Comuksen ja Momuksen nimeen kastan minä sinut
+toutaimeksi, -- sanoi Gorenflot.
+
+Sitten hän kastoi sormenpäänsä viiniin ja pudotti niistä muutamia
+pisaroita kanan päälle.
+
+-- Kas niin, -- virkkoi gascognelainen, munkin lasia kilistäen,
+-- tyhjentäkäämme nyt lasi vastakastetun kunniaksi. Tulkoon hän
+mahdollisimman pian paistetuksi, ja täydentäköön mestari Claude
+Bonhometin taitavuus ne ominaisuudet, joita tällä kanalla jo
+luonnostaan on!
+
+-- Niin, vastakastetun malja! -- huusi Gorenflot nauraen ja iski
+nahkaansa lasillisen bourgognea, jonka Chicot oli hänelle kaatanut.
+-- Toutaimen malja! Tämä on totta, kautta kunniani, oivallista viiniä.
+
+-- Mestari Claude, -- sanoi Chicot, -- pankaa heti tämä toutain
+paistumaan. Voidelkaa se tuoreella voilla, johon on sirotettu
+hienoksihakattua läskiä ja maustesipulia. Kun se alkaa muuttua
+ruskeaksi, niin pankaa pari käristettyä leivänpalaa paistinpannulle
+ja tarjoilkaa se sitten lämpöisenä.
+
+Gorenflot ei sanonut sanaakaan, mutta hän näytti hyväksyvän nuo
+annetut määräykset katseellaan ja nyökäyttämällä päätään tuskin
+huomattavasti. Se näytti merkitsevän täydellistä suostumusta.
+
+-- Vielä, -- jatkoi Chicot, huomattuaan tarkoituksensa onnistuneen,
+-- vielä, mestari Bonhomet, me haluamme sardelleja ja makrilleja.
+Olemme paastoavaisia niinkuin hurskas veli Gorenflot juuri huomautti,
+ja minä tahdon täydellisen paastopäivällisen. Hei, odottakaapas...
+kaksi pulloa tätä teidän mainiota viiniänne vuodelta 1561.
+
+Keittiöstä alkoivat höyryt vähitellen tunkeutua munkin nenään. Vesi
+kihosi hänen suuhunsa, hänen silmänsä säkenöivät, mutta vielä hän
+jaksoi hillitä itsensä ja tekipä vielä liikkeen noustakseen ylöskin.
+
+-- Mitä! -- huudahti Chicot. -- Aiotteko lähteä pois juuri nyt, kun
+tässä pitäisi maistaa toutainta?
+
+-- Minun täytyy se tehdä, hyvä veli, -- sanoi Gorenflot, ja loi
+katseensa taivasta kohti, ikäänkuin antaakseen Meidän Herrammekin
+ymmärtää, miten suuren uhrauksen hän nyt aikoi tehdä.
+
+-- On kuitenkin hyvin varomatonta pitää puhe paastottuaan.
+
+-- Minkävuoksi? -- kysyi munkki.
+
+-- Sillä teidän hengityksenne tekee tenän, hyvä; veli. Galenus sanoo:
+Ihmisen kieli on heikko ja herpaantuu helposti.
+
+-- Se on, sen pahempi, totta, -- selitti Gorenflot, -- sitä olen
+monesti itsekin saanut kokea. Jos minulla olisi ollut riittävän
+vahvat keuhkot, olisi minusta tullut oikea kaunopuhuja.
+
+-- Siinä sen nyt näette, -- virkkoi Chicot.
+
+-- Onneksi, -- jatkoi Gorenflot ja istahti taas paikalleen, --
+onneksi on minussa sitä enemmän hartautta.
+
+-- Niin kyllä, mutta ei hartauskaan yksin riitä. Teidän sijassanne
+maistaisin minä näitä sardelleja ja joisin muutaman tipan tätä
+nektaria, jumaltenjuomaa.
+
+-- No, ojentakaapa sitten tänne yksi sardelli ja yksi ainoa lasi
+viiniä.
+
+Chicot pani sardellin munkin lautaselle ja kaatoi viiniä hänen
+lasiinsa.
+
+No, miltäs tuntuu? kysäsi Chicot, joka, narratessaan munkkia syömään
+ja juomaan, itse pysyi verrattain kohtuullisena. -- Miltäs tuntuu?
+
+-- Tunnenpa todellakin olevani vähemmän heikko kuin äsken, -- vastasi
+Gorenflot.
+
+-- Mutta piru vieköön! virkkoi Chicot, -- kun on pidettävä puhe, niin
+ei riitä että tuntee itsensä, kuten te sanotte, vähemmän heikoksi,
+vaan täytyy tuntea olevansa voimakas ruumiiltaan ja sielultaan. Ja
+teidän sijassanne, -- jatkoi gascognelainen, -- minä tuohon tilaan
+päästäkseni söisin toutaimen kummankin evän. Sillä ellette syö tämän
+enempää, saatatte te haiskahtaa viinille.
+
+-- Kas pentele! -- sanoi Gorenflot. -- Olettepa oikeassa. Sitä minä
+en tullut ajatelleeksi.
+
+Ja kun kana juuri tällöin tuotiin pöytään, leikkasi Chicot siitä heti
+yhden jalan, joita hän eviksi kutsui. Munkki maisteli sitä ja söi.
+
+-- Kautta jumalan! -- huudahti Gorenflot. -- Kylläpä tämä onkin
+mehukasta kalaa!
+
+Chicot leikkasi nyt toisen "evän" ja pani senkin munkin lautaselle,
+tyytyen itse siiventynkään.
+
+-- Entä miten tämä viini on hyvää! -- jatkoi Chicot, vetäen korkin
+kolmannesta pullosta.
+
+Sittenkun Gorenflotin suuri vatsa kerran oli päässyt alkuun, ei
+mies enää lainkaan voinut hillitä itseään, vaan hän pureksi toisen
+siiventyngänkin niin paljaaksi, ettei siihen jäänyt mitään muuta kuin
+pelkät luut. Senjälkeen hän huusi Bonhometia ja sanoi tälle:
+
+-- Mestari Claude, minä olen hyvin nälissäni. Ettekö äsken tahtonut
+tarjota minulle läskipannukakkua.
+
+-- Tietysti, -- sanoi Chicot, -- sehän on jo tilattu. Vai kuinka,
+Bonhomet?
+
+-- Totta kai, -- vastasi isäntä, sillä hän ei koskaan vastustellut
+vieraitaan tällaisissa asioissa.
+
+-- No, tuokaa se sitten tänne, mestari Claude! -- huusi munkki.
+
+-- Viiden minuutin kuluttua, -- vastasi isäntä, oivallettuaan
+Chicotin salaisen silmäniskun, ja riensi heti valmistamaan tuota
+tilattua annosta.
+
+-- Ah! -- virkkoi Gorenflot ja antoi tavattoman suuren nyrkkinsä,
+jossa oli kahveli, vaipua pöydälle -- Nyt tuntuu olo tosiaankin
+paremmalta.
+
+-- Eikö asia siis ole niinkuin minä sanon? -- huomautti Chicot.
+
+-- Ja jos pannukakku nyt olisi tässä niin haukkaisin sen yhtenä
+ainoana suupalana, aivan samoin kuin nyt tyhjennän tämän lasin
+yhdellä siemauksella.
+
+Säkenöivin silmin tyhjensi nyt munkki kolmannesta pullosta
+neljänneksen.
+
+-- Vai niin, -- sanoi Chicot, -- ette siis tuntenut voivanne varsin
+hyvin?
+
+-- Olin aivan uuvuksissa, hyvä ystävä, -- vastasi Gorenflot. -- Tuo
+kirottu puhe oli minut lopen väsyttänyt. Kokonaiseen kolmeen päivään
+en mitään muuta ajatellutkaan.
+
+-- Mutta niinpä sen sitten täytyy ollakin mainion, -- tuumi Chicot.
+
+-- Kerrassaan! vastasi munkki.
+
+-- Lukekaapa sitä hiukan meidän tässä pannukakkua odotellessamme.
+
+-- Ei, sitä en tee, -- sanoi Gorenflot. -- Kristillinen puhe pöydän
+ääressä! Oletko milloinkaan kuullut sellaisesta puhuttavankaan, herra
+narri? Ehkäpä kuninkaasi hovissa?
+
+-- Siellä kyllä pidetään verrattain kauniita puheita kuningas
+Henrikille, jota jumala varjelkoon! -- virkkoi Chicot ja nosti
+hattuaan.
+
+-- Mitä ainetta niissä kosketellaan? -- kysyi Gorenflot.
+
+-- Siveyttä, -- vastasi Chicot.
+
+-- Sitäpä mahdankin uskoa! -- huusi munkki,, heittäytyen selkäkenoon
+tuolin selustinta vastaan. -- Mutta siitä huolimatta on sinun
+kuninkaasi kutakuinkin siveetön otus.
+
+-- Minä en tiedä, onko hän siveellinen vai ei, -- sanoi Chicot,
+-- mutta sen kuitenkin tiedän, ettei minun ole tarvinnut olla
+todistajana mihinkään sellaiseen, jota olisin tarvinnut punastua.
+
+-- Sen kyllä, hitto vieköön, uskon, -- vastasi munkki. -- Siitä
+lienee jo kauvan, jolloin sinä olet osannut punastua, senkin vetelys!
+
+-- Mitä! -- huudahti Chicot. -- Minäkö vetelys! Minäkö, joka olen
+itse säännöllisyys, itse pidättäväisyys ruumiiltani ja sielultani!
+Minäkö, joka otan osaa kaikkiin juhlakulkueisiin ja kaikkiin
+paastoihin!
+
+-- Mutta entäpä sinun Sardanapaluksesi, sinun Herodeksesi, sinun
+Nebukadnezarisi! Vai teeskenneltyjä kulkueita ja paastoja! Onneksi
+aletaan jo kokonaan osata ulkoa tuo sinun kuninkaasi Henrik III,
+jonka piru periköön!
+
+Tällöin tuli mestari Bonhomet sisälle, pitäen toisessa kädessään
+tuota kaivattua pannukakkuvatia ja toisessa kahta avaamatonta
+viinipulloa.
+
+-- Tuokaa tänne, tuokaa tänne! -- kirkui munkki silmät sädehtien ja
+nauraen niin makeasti, että kaikki nuo hänen kaksikymmentäkaksi lujaa
+hammastaan selvästi näkyivät.
+
+-- Mutta, rakas ystäväni, -- huomautti Chicot, -- tehän sanoitte,
+että teidän olisi pidettävä puhe?
+
+Se on minulla täällä, -- vastasi munkki, lyöden otsaansa, johon alkoi
+kohota sama punottava väri kuin poskiinkin.
+
+-- Kello puoli kymmenen, -- muistutti Chicot.
+
+-- Ah, minä vaan narrasin, -- sanoi munkki.
+
+-- Milloinka siis puhe on pidettävä?
+
+-- Kello kymmenen.
+
+-- Kello kymmenenkö? Minä luulin, että luostari sulettaisiin kello
+yhdeksältä.
+
+-- Sulettakoon vaan, -- sanoi Corenflot ja katseli kynttilänvaloa
+täysinäisen lasinsa läpi, -- se ei minua liikuta; minulla on avain.
+
+-- Luostarin avain! -- huudahti Chicot. -- Teilläkö olisi luostarin
+avain?
+
+-- Se on täällä taskussani, -- vastasi Gorenlfot ja löi kämmenellään
+kaapuunsa.
+
+-- Mahdotonta! -- intti Chicot. -- Minä tunnen luostarinsäännöt. Olen
+ollut katumusmatkalla ainakin kolmessa luostarissa. Avainta ei uskota
+tavallisen veljen huostaan.
+
+-- Mutta tässä se nyt kuitenkin on, -- sanoi Gorenflot, heittäytyen
+tuolinsa selustinta vasten ja näyttäen Chicotille muuatta pientä
+rahaa.
+
+-- Mitä! Rahaako? -- tokaisi Chicot. -- Ahaa, minä ymmärrän! Te
+lahjotte portinvartijan päästäksenne sisälle silloinkuin haluatte, te
+paatunut syntinen!
+
+Gorenflot nauraa hohotti, niin että suu leveni korviin asti, ja
+änkytti, hymyillen herttaisesti kuin autuuttatunteva juopunut:
+
+-- Muuta ei tarvita.
+
+Sitten hän aikoi pistää rahan taskuunsa.
+
+-- Odottakaapas, odottakaapas, -- keskeytti Chicot. -- Kas peijakas,
+miten soma raha!
+
+-- Varustettu kerettiläisen kuvalla, selitti Gorenflot. -- Siihen on
+sydämen kohdalle kaivettu reikä.
+
+-- Kun tätä tarkoin katselen, -- sanoi Chicot, niin näenpä, että se
+on Navarran kuninkaan rintakuvalla varustettu raha, ja sen läpi on
+tosiaankin reikä porattu.
+
+-- Tikarinpisto, niin, -- puhui Gorenflot. -- Kuolema
+kerettiläiselle! Se, joka kerettiläisen tappaa, on jo etukäteen
+tullut julistetuksi pyhimykseksi, ja minäkin puolestani lahjoitan
+sille, jumala minua armahtakoon, paratiisiosuuteni.
+
+-- Ahaa! -- mutisi Chicot itsekseen. -- Nyt alkaakin asia minulle
+selvitä. Mutta tuo syntinen ei vielä ole tarpeeksi humalassa.
+
+Hän täytti uudelleen munkin lasin ja huusi:
+
+-- Kuolema kerettiläiselle ja eläköön messu!
+
+-- Siis, -- virkkoi Chicot, joka muisti veli portinvartijan
+tarkastelleen kaikkien luostarinkirkkoon pyrkivien käsiä,
+-- siis teidän tarvitsee mentyänne näyttää vain tuota rahaa
+portinvartijalle... ja...
+
+-- Minä pääsen sisään, -- täydensi Gorenflot.
+
+-- Ilmanko mitään vaikeuksia.
+
+-- Hm! Yhtä helposti kuin tämä viini solahtaa kurkustani alas.
+
+Näin sanoen nielaisi munkki uuden naukun tuota ihanaa juomaa.
+
+-- Se merkitsee, -- jatkoi Gorenflot, joka nyt oli aivan juovuksissa,
+-- se merkitsee, että veli Gorenflotille avataan ovet selkoselälleen.
+
+-- Ja te pidätte sitte puheenne?
+
+-- Minä pidän puheeni, -- toisti munkki. -- Näin se käy: Minä astun
+sisälle, ymmärräthän, Chicot, minä astun sisälle.
+
+-- Tietystikin ymmärrän. Olen pelkkänä korvana.
+
+-- Tulen siis sisään, kuten sanottu. Seurakunta on suurilukuinen ja
+hyvin valikoitua. Siellä on parooneja, kreivejä, herttuoita.
+
+-- Ehkäpä prinssejäkin?
+
+-- Niin, prinssejäkin, -- toisti munkki. -- Olet oikeassa, ei
+pienempiä eikä suurempia kuin prinssejä. Minä käyn hyvin nöyränä
+Liiton uskottujen joukkoon.
+
+-- Liiton uskottujen? -- toisti nyt vuorostaan Chicot. -- Mitähän se
+uskollisuus mahtaa merkitä?
+
+-- Minä käyn Liiton uskottujen joukkoon. Veli Gorenflotia huudetaan,
+ja minä astun esille.
+
+Näin sanoen nousi munkki seisomaan.
+
+-- Kyllä, niinhän se käy, -- virkkoi Chicot. -- Jatkakaa!
+
+-- Minä esiinnyn, -- jatkoi Gorenflot ja koetti kasvonilmeillään
+kuvata sanoja, mutta ehti hädintuskin ottaa yhden ainoan askeleen
+lattialla, kun jo retkahti pöydännurkkaa vasten ja kaatui nurin.
+
+-- Hyvä! -- virkkoi Chicot, nostaen hänet pystyyn ja asettaen
+tuolille istumaan. -- Te astutte esiin,, tervehditte kuulijakuntaanne
+ja sanotte?
+
+-- Ei, en minä sano mitään. Ne ovat ystävät, jotka sanovat.
+
+-- No, mitä sanovat sitten ystävät?
+
+-- Ystävät sanovat: Veli Gorenflot! Hm! Kaunis nimi liigalaiselle,
+veli Gorenflot!
+
+Ja munkki mainitsi useamman kerran tyytyväisenä omaa nimeänsä.
+
+-- Kaunis nimi liigalaiselle! -- toisti Chicot. -- Minkähänlaisia
+salaisuuksia tuo juopporatti tulisi ilmaisemaan? -- lisäsi hän hiljaa
+itsekseen.
+
+-- Sitten alan minä, -- jatkoi munkki, samalla kun hän torkahteli,
+nousi ylös ja nojautui seinää vasten, sillä hän oli aivan liemenä.
+
+-- Te alatte? -- kysyi Chicot, pidellen häntä lujasti seinää vasten
+kuin Pajazzo Arlekinia.
+
+-- Minä alotan: Hyvät veljet, nyt on kaunis päivä valtaistuimelle.
+Veljet, onpa nyt ihana päivä oikealle valtaistuimelle.
+
+Chicot havaitsi nyt, että oli aivan mahdotonta saada munkista enää
+mitään selkoa, minkävuoksi hän päästi tämän irti. Veli Gorenflot
+romahti alas ja satutti jaloillaan pöytään, niin että eräitä tyhjiä
+pulloja putoili lattialle.
+
+-- Amen! -- virkkoi Chicot.
+
+Miltei samana hetkenä alkoi kuulua ankara kuorsaaminen, niin että
+tuon pikku huoneen ikkunaruudut helisivät.
+
+-- Hyvä! -- sanoi Chicot. -- Ravinto tekee vaikutuksensa. Ystävämme
+uinailee vähintäänkin kaksitoista tuntia, ja minä voin arkailematta
+riisua vaatteet hänen yltään.
+
+Chicot irroitti ensinnäkin munkin kaapun nyörit ja veti sen sitten
+hänen päältään. Senjälkeen hän käänsi Gorenflotin ympäri kuin
+ruissäkin, kietoi hänet pöytäliinaan, solmitsi servietin hänen
+päähänsä, pisti hänen kaapunsa oman viittansa alle ja meni keittiöön.
+
+-- Mestari Bonhomet, -- sanoi hän, pistäen tämän kouraan kultarahan,
+-- tässä on illallisestamme ja siitä, että pidätte toistaiseksi
+huolta hevosestani, sekä erittäinkin siitä, ettette herätä tuota
+kunnon veli Gorenflotia, joka nukkuu vanhurskaan unta.
+
+-- Hyvä, -- vastasi isäntä, joka huomasi olevan parasta tyytyä tähän
+yksinkertaiseen selitykseen, -- hyvä, luottakaa vaan minuun herra
+Chicot.
+
+Chicot kiiruhti S:t Etiennen kadulle, missä hän kääri Gorenflotin
+kaapun ympärilleen ja otti rahan toiseen käteensä. Kello oli nyt
+neljännestä vaille kymmenen, ja hän riensi sykkivin sydämin Pyhän
+Genovevan luostarikirkkoa kohti.
+
+
+
+
+20.
+
+Yö luostarikirkossa.
+
+
+Kääriessään munkinkaapun ylleen oli Chicot varovaisena tehnyt itsensä
+harteikkaammaksi oman viittansa ja muiden vaatteittensa avulla,
+jotka kaapu kokonaan peitti. Hänen partansa väri oli sama kuin
+Gorenflotillakin, ja vaikkakin tämä oli syntynyt Saônen, jota vastoin
+tuo toinen oli nähnyt päivänvalon Garonnen varrella, oli Chicot
+kuitenkin niin usein huvitellut matkimalla tuon ystävänsä ääntä,
+että hän tällä matkimisellaan osasi johdattaa syrjäiset harhaan.
+Ja tiedetäänhän, ettei munkinkaapuun kääriintynyttä henkilöä voida
+tuntea muusta kuin äänestä ja parrasta.
+
+Chicotin saapuessa oltiin kirkonovi juuri sulkemaisillaan.
+Gascognelainen näytti reikäniekkaa rahaansa ja pääsi heti sisälle.
+Kaksi munkkia kulki hänen edellään, hän meni niiden perässä ja
+saapui heidän seurassaan kappeliin, jonka hän jo entuudestaan tunsi,
+sillä hän oli usein ollut siellä kuninkaan keralla, joka piti Pyhän
+Genovevan luostaria erityisessä suojeluksessaan.
+
+Kuorin alla, joka oli kahdeksaa tai kymmentä jalkaa varsinaista
+kirkkoa korkeammalla, oli maanalainen kirkko. Luostarikirkkoa
+valaisivat tällä kertaa vain muutamat harvat lamput.
+
+Chicot huvittelihe aluksi laskemalla munkkien lukumäärän.
+Varsinaisessa kirkossa oli satakaksikymmentä ja kuorissa kaksitoista,
+siis yhteensä satakolmekymmentäkaksi. Nuo kuorin kaksitoista
+munkkia olivat asetetut riviin alttarin eteen. Chicot havaitsi
+tyytyväisyydekseen, ettei hän ollut ihan viimeinen noiden pariin
+liittyessään, joita Gorenflot oli Liiton uskotuiksi kutsunut. Hänen
+jälestään saapui vielä kolme munkkia, ja nämä, väljiin, harmaisiin
+kaapuihinsa kietoutuneina, asettuivat kuoriin.
+
+Muuan pieni kuoripoika läksi nyt kävelemään ympäri kirkkoa ja
+nähtävästi laski läsnäolijain lukua, minkä jälkeen hän kuiskasi
+jotain noille kolmelle viimeksitulleelle munkille.
+
+-- Meitä on satakolmekymmentäkuusi, -- lausui tämä munkki kaikuvalla
+äänellä Se on Herran luku.
+
+Heti nousivat nuo varsinaiseen kirkkoon polvistuneet
+satakaksikymmentä munkkia seisaalleen ja kävivät sitten istumaan
+tuoleille tai penkeille. Nyt sulettiin kirkonovet.
+
+Niin rohkea kuin Chicot olikin, tunsi hän kuitenkin sydämensä
+tavallista kovemmin värähtelevän, kuullessaan lukon rautojen
+narahtavan. Hieman tointuakseen istahti hän saarnastuolin edustalle,
+ja hänen katseensa kiinnittyi noihin kolmeen viimeksi saapuneeseen
+munkkiin, jotka näyttivät olevan tämän seurakunnan mahtavimmat.
+
+Heitä varten oli tuotu nojatuolit esiin, ja he istuivat niihin kuin
+kolme tuomaria. Heidän takanaan istuivat nuo kaksitoista muuta
+munkkia.
+
+Nyt soitettiin kolmasti pienellä kellolla kuin äänettömyyden merkiksi.
+
+-- Veli Monsoreau, -- lausui sama munkki, joka jo ennenkin oli
+puhunut, -- mitä uutisia tuotte Anjoun maakunnasta Yhdistyksellemme?
+
+Kaksi seikkaa sai Chicotin kuuntelemaan entistäänkin
+tarkkaavaisemmin: ensinnäkin se, että tämä ääni kuulosti niin
+voimakkaalta ja käskevältä kuin olisi se pikemmin ollut tarkoitettu
+tulemaan taistelussa olevan soturin rautakypärän alta kuin
+munkinkaapun sisästä. Toinen seikka oli Monsoreaun nimen kuuleminen.
+
+Kookaskasvuinen munkki nousi nyt reippain askelin saarnastuoliin.
+Chicot koetti saada nähdä hänen kasvonsa, mutta se oli mahdotonta.
+
+-- Hyvä, -- ajatteli hän, -- ellen minä saa nähdä noiden kasvoja,
+niin eivät hekään saa nähdä minun kasvojani.
+
+-- Hyvät veljet, -- alkoi nyt puhua ääni, jonka Chicot heti tunsi
+ylihovijahtimestarin ääneksi. -- Anjoun maakunnasta saapuneet
+uutiset eivät ole läheskään rauhoittavia. Meiltä tosin ei puutu
+siellä myötätuntoa, mutta edustajiakaan ei meillä siellä ole.
+Liiton laajentaminen tässä maakunnassa oli uskottu parooni
+Méridorin huostaan. Mutta jouduttuaan epätoivoon tyttärensä
+äskettäin tapahtuneen kuoleman johdosta, on ukko surussaan tullut
+laiminlyöneeksi pyhän Liigan asian, emmekä me nykyisin voi
+ottaa häntä lukuun, niin kauvan kuin hän suree tuota sattunutta
+onnettomuuttaan. Mitä minuun itseeni tulee, tuon minä Yhdistykseen
+kolme uutta jäsentä. Neuvosto ratkaiskoon, otetaanko nämä kolme
+veljeä, joista minä vastaan yhtä hyvin kuin itsestäni, pyhän
+Yhdistyksen jäseniksi.
+
+Kuului suostumuksensorinaa. Ja veli Monsoreau astui paikalleen.
+
+-- Veli La Hurière! -- huusi sama munkki, joka näytti toimivan
+jonkinlaisena airueena. -- Ilmoittakaa meille, mitä olette
+toimittanut Parisissa.
+
+Toinen munkki nousi nyt vuorostaan saarnastuoliin.
+
+-- Veljet! -- puhui hän. -- Te tiedätte parhaiten, miten minä olen
+ollut katoliselle opille uskollinen ja kuinka minä olen antanut tästä
+uskollisuudestani näytteen sinä suurena päivänä, jolloin se sai
+voiton. Niin, hyvät veljet, minä olen alati ollut, jumalan kiitos,
+suuren Guisen Henrikkimme uskollinen puoltaja ja herra Bermeltä sain
+minä täyttääkseni ne käskyt, jotka nyt olen täyttänyt aina niin
+pitkälle, että surmasin omat vuokralaiseni. Tämä uskollisuuteni
+pyhälle asialle sai aikaan sen, että minusta tehtiin yhden
+kaupunginkorttelin tarkastusmies, ja minä rohkenen sanoa, että se oli
+uskonnolle onnellinen seikka. Olen näin ollen saanut selville kaikki
+kerettiläiset Saint-Germain-l'Aauxerroisin korttelista, jossa l'Arbe
+Secin kadulla edelleenkin pidän Tähti-nimistä ravintolaa teidän
+palvelukseksenne, veljet. Ja merkittyäni ylös kerettiläisten nimet
+ilmaisen minä ne ystävillemme. En tosin nykyisin janoa yhtä paljo
+kuin ennen hugenottien verta, mutta kuitenkin pidän suuressa arvossa
+sen pyhän liiton tarkoitusperiä, jonka perustamista me puuhaamme.
+
+-- Nyt on pidettävä korvat auki, -- ajatteli Chicot. -- Tuo La
+Hurière oli, ellen väärin muista, hurja kerettiläisten murhaaja ja on
+Liigan suuressa suosiossa.
+
+-- Puhukaa, puhukaa, -- kehottivat useat äänet yht'aikaa.
+
+La Hurière, joka nyt katsoi sopivan hetken tulleen, puhelahjojensa
+käyttämiseen, johon hänellä harvoin oli tilaisuutta, vaikka hän luuli
+kaunopuhujaksi syntyneensäkin, ajatteli hetkisen, rykäsi ja jatkoi:
+
+-- Ellen erehdy, hyvät veljet, niin ei tehtävänämme ole ainoastaan
+yksityisen kerettiläisyyden tukahduttaminen. Hyvien ranskalaisten
+täytyy olla vakuutettuja siitä, ettei heidän milloinkaan tarvitse
+lukea kerettiläisten joukkoon niitä ruhtinoita, jotka ovat kutsutut
+heitä hallitsemaan. No niin, veljet. Millä kannalla ovat nyt siinä
+suhteessa asiamme? Frans II, joka lupasi olla uskollinen asiallemme,
+on kuollut lapsettomana, myöskin Kaarle IX, joka olikin innokas, on
+lapsetonna kuollut. Kuningas Henrik III, jonka uskoa ja tekoja minun
+ei käy tutkiminen eikä tuomitseminen, tulee nähtävästi kuolemaan
+lapsettomana. On vielä jälellä Anjoun herttua, mutta hän on myöskin
+lapseton ja näyttää lisäksi olevan pyhästä Liigasta välinpitämätön.
+
+Tällöin keskeyttivät puhujan useat äänet, joista varsinkin erotti
+ylihovijahtimestarin. Tämä lausui: Miksi välinpitämätön? Mistä saatte
+aiheen sanoa niin?
+
+-- Sanon välinpitämätön, koska hän ei vieläkään ole liittynyt
+Liigaan, vaikkakin se korkea-arvoinen veli, joka äskettäin huusi
+minua, on luvannut sen hänen puolestaan.
+
+-- Kuka sen on sanonut, ettei hän ole meihin liittynyt? -- kysyi sama
+ääni. -- Onhan juuri äsken uusia jäseniä ilmoitettu. Teillä ei ole
+oikeutta epäillä ketään ennenkuin nimilaput on aukaistu.
+
+-- Se on totta, -- sanoi La Hurière. -- Minä siis odotan vielä
+vähän aikaa. Mutta Anjoun herttua, joka hänkin on kuolevainen ja
+lapseton... sillä on huomattava, että heidän suvussaan kuollaan
+nuorina... kenelle silloin kruunu joutuu? Niin, hurjimmalle
+hugenotille, mitä ajatella voi, kaksinkertaiselle luopiolle,
+Nebukadnezarille.
+
+Myrskyisät suostumuksenhuudot keskeyttivät nyt La Hurièren.
+
+-- Niin, minä tarkoitan Henrik bearnilaista jonka vastustamiseksi
+tämä Yhdistys etupäässä on muodostunut, Bearnin Henrikkiä, jonka
+useinkin luullaan olevan Paussa tai Tarbesissa lemmenseikkojaan
+selvittelemässä, mutta jota kuitenkin saa tavata Parisissa.
+
+-- Parisissako? -- huudahtivat monet yht'aikaa. -- Parisissa! sehän
+on mahdotonta.
+
+-- Hän on täällä! huudahti La Hurière. -- Hän oli täällä samana
+yönä, jolloin rouva de Sauves murhattiin. Hän on täällä ehkäpä tällä
+hetkelläkin.
+
+-- Kuolema bearnilaiselle! -- kirkuivat useat.
+
+-- Niin, kuolema hänelle! huusi La Hurière. -- Jos hän sattumalta
+tulee Tähti-ravintolaan, niin lupaan minä... mutta sinne hän ei
+tule. Kettua ei kahta kertaa vangita samaan loukkoon. Hän menee
+kyllä asumaan muualle jonkin hyvän ystävänsä luo, sillä on sillä
+kerettiläisellä ystäviä. No niin. Juuri näiden ystäväin lukua on
+koetettava saada vähennetyksi. Yhdistyksemme on pyhä, Liigamme
+on laillinen, sen on pyhittänyt ja siunannut pyhä isämme, paavi
+Gregorius III. Minä vaadin, ettei tätä enää pidetä salassa, vaan
+että kortteleiden tarkastusmiehille jaetaan listoja, niin että
+he voivat kiertää talosta taloon ja kehottaa kaikkia kunnon
+kansalaisia merkitsemään niihin nimensä. Ne, jotka sen tekevät,
+olkoot ystäviämme, mutta niitä, jotka siitä kieltäytyvät,
+pidämme vihollisinamme. Ja jos vielä tilaisuus tarjoutuu uuteen
+Bartolomeuksen-yöhön, mikä oikeille uskovaisille näyttää tulevan yhä
+välttämättömämmäksi, niin teemme me sen saman, jonka kerran ennenkin
+olemme tehneet, ja säästämme siten Herraltamme vaivan erottaa
+ohdakkeet nisuista.
+
+Tätä puhetta palkittiin myrskyisin suosionosotuksin. Kun ne olivat
+loppuneet, korotti sama munkki, joka jo ennenkin oli puhunut, äänensä
+ja lausui:
+
+-- Pyhä yhdistys kiittää veli La Hurièreä hänen innokkuudestaan.
+Hänen tekemänsä ehdotus otetaan harkittavaksi ja äänestys siitä
+toimeenpannaan korkeimmassa neuvostossa.
+
+Uusia hyvähuutoja. La Hurière kumarteli monta kertaa, laskeutui
+sitte saarnastuolista alas ja meni istumaan paikalleen, ikäänkuin
+voitonriemunsa painosta nääntyneenä.
+
+-- Ahaa, -- mutisi Chicot. -- Alanpa jo tätä hieman käsittää. Poikani
+Henrikin katolilaisuuteen luotetaan vähemmän kuin Guisein. Koska
+Mayennellä on sormensa tässä pelissä, niin on luultavaa, että Guiset
+aikovat keskelle valtiota muodostaa itselleen pikku yhteiskunnan,
+jota he aikovat hallita niin että suuri Henrik, joka on kenraali,
+ottaa osalleen armeijan, paksu Mayenne ottaa porvarit ja tuo kuulu
+kardinaali kirkon. Ja seuraus siitä on oleva se, että Henrik
+poikani jonakin kauniina päivänä saa havaita, ettei hänellä ole
+hallittavanaan mitään muuta kuin rukousnauhansa, ja hänen pyydetään
+hyvin kohteliaasti vetäytymään johonkin luostariin. Tämä on, kautta
+sieluni autuuden, hyvin järjestettyä! Niin, mutta... onpa vielä
+jälellä Anjoun herttua, onpa saakuri soikoon! Miten hänestä sitten
+päästään?
+
+-- Veli Gorenflot! -- huusi nyt sama ääni, joka jo oli huutanut
+ylihovijahtimestarin ja La Hurièren nimet. Mutta oliko nyt niin, että
+Chicot oli ajatuksiinsa vaipunut, tai ei hän sitten ollut tuohon
+nimeen tottunut, vaikkapa hän oli anastanutkin veli Gorenflotin nimen
+ja kaapun, pääasia oli, ettei hän vastannut.
+
+-- Veli Gorenflot! -- toisti kuoripojan ääni, joka oli niin sointuva
+ja kimeä, että Chicot sen kuullessaan säpsähti.
+
+-- Ahaa! -- mutisi hän. -- Tuopa onkin luullakseni naisen ääni.
+Niinkö että tässä kunnianarvoisessa kokouksessa ovat sekaisin ei
+ainoastaan eri säädyt, vaan myöskin eri sukupuolet?
+
+-- Veli Gorenflot! -- uudisti sama naisääni. -- Ettekö ole täällä?
+
+-- Ohoo! -- mutisi Chicot. -- Veli Gorenflot, sehän olen minä.
+
+Sitten hän lausui kuuluvasti, munkin nenä-ääntä matkien:
+
+-- Kyllä, kyllä! Täällä minä olen. Olin niin syventynyt vakaviin
+mietteisiin, joita veli La Hurièren puhe oli minussa herättänyt,
+etten kuullut, kun nimeäni huudettiin.
+
+Kumea suosionosotuksensorina kuului tällöin La Hurièren puheen
+vuoksi, joka edelleenkin piti kaikkien mieliä jännityksessä. Tämän
+sorinan kestäessä ehti Chicot tointua.
+
+Voisi ajatella, ettei Chicotin ehkä olisi tarvinnut vastata mitään,
+kun Gorenflotia huudettiin, sillä kaikilla läsnäolijoilla oli
+kaapupäähine vedetty pään yli. Mutta, kuten muistetaan, oli kaikkien
+lukumäärä selvillä. He niin ollen tunsivat toisensa ja odottivat
+toisiansa. Jos siis läsnäolevia olisi käyty tarkemmin tutkimaan, mikä
+luonnollisestikin olisi tapahtunut, elleivät nimeltään mainitut olisi
+vastanneet, niin olisi petos heti tullut ilmi ja Chicotin asema olisi
+voinut käydä varsin arveluttavaksi.
+
+Chicot siis ei hetkeäkään epäillyt. Hän nousi mahdollisimman
+kumaraisena saarnastuoliin ja sinne kavutessaan veti hän kauhtanaansa
+yhä enemmän kasvoilleen.
+
+-- Hyvät veljet, -- alotti hän äänellä, joka vallan erehdyttävästi
+muistutti munkin ääntä, -- minä olen tämän luostarin almujenkerääjä,
+ja te tiedätte, että tämä toimeni oikeuttaa minun tunkeutumaan
+kaikkiin asumuksiin. Minä siis tätä oikeuttani käytän Herran
+kunniaksi. Veljet, -- jatkoi hän, muistellen Gorenflotin puheen
+alkua, mikä niin häpeällisesti oli tullut keskeytyneeksi, -- hyvät
+veljet, tämä on ihana päivä valtaistuimelle, tämä päivä, joka nyt
+meidät täällä yhdistää. Puhukaamme kursailematta, veljet, koska nyt
+olemme Herran huoneeseen kokoontuneet.
+
+Mikähän Ranskan kuningaskunta on? Ruumis. Pyhä Augustinus on sanonut:
+_Omnis civitas corpus est, s.o._ "jokainen valtio on ruumis." Mikä on
+nyt ruumiin hyvinvoimisen ehto? Hyvä terveys. Miten ruumiin terveys
+säilytetään? Siten, että isketään varovasti suonta, silloinkun voimia
+näyttää olevan liiemmälti. Kun siis on otaksuttavaa, että katolisen
+uskon vihamiehet ovat voimakkaita, koskapa me niitä pelkäämme, niin
+täytyy tästä suuresta ruumiista, jota me yhteiskunnaksi kutsumme,
+vielä kerta iskeä suonta. Tätä kuulen joka päivä hokevan niiden
+uskovaisten, joilta kuletan luostariin munia, kinkkua ja rahaa.
+
+Tämä Chicotin puheen alkuosa teki kuulijoihin eloisan vaikutuksen.
+Tuo suostumuksensorina antoi Chicotille hiukan ajatuksenaikaa. Sitten
+hän jatkoi:
+
+-- Ehkä voidaan tehdä se huomautus, että kirkko inhoo verta. Mutta
+huomatkaahan, rakkaat veljet: jumaluusoppineet eivät sano, mitä verta
+kirkko inhoo, ja minä voisin panna härän vetoon yhtä munaa vastaan
+siitä, etteivät he suinkaan tarkoita kerettiläisten verta. Ja vielä
+toinenkin huomautus, hyvät veljet! Olen sanonut kirkko: mutta me emme
+ole vain pelkkä kirkko, me. Veli Monsoreaulla, joka äsken tässä niin
+kaunopuheliaasti esiintyi, on, siitä olen vakuutettu, metsästysveitsi
+vyössään. Veli La Hurière käyttää mainiosti paistinvarrasta: _Veru
+agreste, lethiferum tamen instrumentum_. Minä itsekin, joka nyt puhun
+teille, hyvät veljet, minä Jakob Nepomuk Gorenflot, olen heilutellut
+muskettia Champagnessa ja avustanut hugenottien polttamista heidän
+pyhättöihinsä. Tämä olisi minulle ollut tarpeeksi kunniakasta ja
+vakuuttanut minulle paratiisin autuuden. Niin ainakin luulin. Mutta
+silloin syttyi äkisti omassatunnossani arvelu: hugenotteja oli ennen
+niiden polttamista pidelty hieman pahoin. Se lienee hyvää asiata
+vahingoittanut, niin ainakin rippi-isäni väitti. Niinpä riensinkin
+ottamaan munkinkaapun ylleni. Ja saadakseni huuhdelluksi itsestäni
+sen tartunnan, joka minuun kerettiläisistä ehkä oli jäänyt, olen
+siitä hetkestä asti tehnyt lupauksen olla pidättyväinen kaikesta ja
+seurustella vain hyvien katolilaisten kanssa.
+
+Tämä Chicotin puheen toinen osa teki ainakin yhtä hyvän vaikutuksen
+kuin ensimäinenkin, ja itsekukin näytti ihailevan niitä keinoja,
+joita Herra oli käyttänyt veli Gorenflotin käännyttämiseksi.
+
+-- Nyt on minun vielä, -- jatkoi Chicot, -- puhuminen johtajista,
+joitten suhteen minun, halvan veljen, käsityksen mukaan olisi
+erinäisiä huomautuksia tehtävä. On kylläkin kaunista ja varsinkin
+varovaista, että öiseen aikaan munkinkaapuihin kääriintyneinä
+hiivitään tänne veli Gorenflotin puhetta kuulemaan. Mutta minusta
+tuntuu siltä, ettei noiden johtajain velvollisuus supistu vain tähän.
+Niin suuri varovaisuus voi aiheuttaa salajuonia noiden kirottujen
+hugenottien taholta, jotka -- se täytyy myöntää -- ovat huimapäisiä,
+kun tappelusta tulee kysymys. Minä siis vaadin, että me käymme asiaan
+käsiksi tavalla, joka on arvokkaampaa sellaisille rohkeille miehille
+kuin mitä me olemme tai miltä me ainakin tahdomme näyttää. Mitä me
+haluammekaan? Kerettiläisyyden perinpohjaista hävittämistä... No
+niin, sitähän voidaan, mikäli minusta näyttää, ääneen ja julkisesti
+julistaa vaikka katoilta. Miks'emme kulje kautta Parisin katujen
+pyhänä juhlakulkueena, sen sijaan että hiiviskelemme yövarkaitten
+tavoin, jotka jok'ainoassa kadunkulmassa pelkäävät näkevänsä
+yövartijan? Mutta missä on se mies, joka tahtoisi antaa esimerkin?
+kysytte te. Hyv'on! Sen olen tekevä minä, Jakob Nepomuk Gorenflot,
+minä, pyhän genovevalaismunkiston halpa veli, tämän luostarin
+vähäpätöinen ja nöyrä almujenkerääjä, minä sen teen, ja haarniska
+rinnallani, kypärä päässäni ja musketti käsivarrellani lähden, jos
+niin vaaditaan, kulkemaan niiden hyvien katolilaisten etunenässä,
+jotka tahtovat minua seurata. Saisimmehan täten ainakin johtajamme
+häpeään. Nyt he piilottautuvat, ikäänkuin kirkon puolustaminen olisi
+vain jonninjoutava asia!
+
+Chicotin puhe oli mieleen useille sellaisille liiton jäsenille, jotka
+pitivät parhaana keinona tarkoitustensa saavuttamiseen samantapaista
+Bartholomeuksen-yötä, mikä kuusi vuotta aikaisemmin oli toimeenpantu,
+ja jotka siis johtomiestensä hitautta paheksuivat. Niinpä nyt tämä
+puhe sytyttikin useimmissa sydämissä pyhän liekin leimuamaan. Ja
+lukuunottamatta noita kolmea munkkia, jotka yhäkin pysyivät ääneti,
+alkoi koko seurakunta yksimielisesti huutaa: Eläköön messu! Ylistetty
+olkoon urhoollinen veli Gorenflot! Juhlakulkue! Juhlakulkue!
+
+Innostus oli sitäkin suurempi, kun tämä nyt kysymyksessäoleva
+veli ensi kertaa esiintyi tällaisessa valaistuksessa. Tähän
+asti olivat hänen lähimmät ystävänsä kylläkin pitäneet häntä
+innokkaimpiin kuuluvana, mutta sellaisiin innokkaihin, joita
+itsensäsäilyttämisvaisto piteli varovaisuuden rajoissa. Nyt sen
+sijaan ei ollut hiventäkään jälellä siitä arkuudesta, jota hän
+ennen oli osottanut. Veli Gorenflot oli nyt äkisti syöksähtänyt
+esiin ja täysin taisteluvalmiina. Tämä suuri hämmästys oli hänelle
+loistava hyvitys, ja monet, joiden ihastus oli sitäkin suurempi, kun
+tämä kaikki tapahtui niin odottamatta, asettivat mielessään veli
+Gorenflotin, joka saarnasi ensimäistä yleistä juhlakulkuetta, Pietari
+Erakon rinnalle, joka oli ensimäistä ristiretkeä saarnannut.
+
+Onnettomuudeksi tai ehkäpä juuri onneksi sille, joka tämän
+innostuksen oli aiheuttanut, ei tuon innostuksen jatkuminen kuulunut
+johtajien suunnitelmiin. Muuan niistä kolmesta munkista, jotka eivät
+olleet ottaneet osaa tuohon yleiseen hyväksymishuutoon, kuiskasi
+muutaman sanan kuoripojan korvaan. Ja pian kuultiin naisäänen
+kolmasti huutavan:
+
+-- Hyvät veljet! On jo aika erota. Kokous on päättynyt.
+
+Puoliääneen puhellen nousivat munkit ylös, ja aikoen seuraavassa
+kokouksessa yksimielisesti pyytää juhlakulkueen toimeenpanemista,
+jota miehuullinen veli Gorenflot oli ehdottanut, painautuivat
+he verkalleen ovea kohti. Moni heistä läheni saarnastuolia
+onnitellakseen veli Gorenflotia sen puheen johdosta, jonka hän
+niin hyvällä menestyksellä oli pitänyt. Mutta Chicot, joka epäili,
+että hänen äänensä, johon kaikesta huolimatta liittyi hieman
+gascognelaista murretta, niin lyhyen välimatkan päästä tunnettaisiin,
+ja että hänen vartalonsa, joka oli kahdeksan tuumaa pitempi kuin veli
+Gorenflotin, ehkä herättäisi kummastusta, oli laskeutunut polvilleen
+ja näytti Samuelin tavoin syventyneen yksityiseen keskusteluun Herran
+kanssa.
+
+Kuitenkaan ei Chicot ollut päässyt tarkoituksensa perille. Mayennen
+herttuan näkeminen oli saanut hänet erkanemaan kuninkaan seurueesta.
+Ja Parisiin sai hänet palaamaan Nicolas Davidin näkeminen. Niinkuin
+jo aikaisemmin olemme kertoneet, oli Chicot tehnyt kaksinkertaisen
+kostolupauksen. Mutta kun hän oli liian vähäpätöinen henkilö
+uskaltaakseen julkisesti käydä Lothringin sukuun kuuluvan prinssin
+kimppuun, täytyi hänen kärsivällisesti jäädä odottamaan sopivaa
+tilaisuutta. Vaan sitä hänen ei tarvinnut ajatella Nikolas Davidin
+suhteen, joka oli vain vähäinen normandialainen asianajaja ja joka
+ennen oli ollut sotilaana.
+
+Chicot näki munkkien toisen toisensa perästä menevän ulos ja
+tunnusteli niiden kaapujen ja kapusonkien alta mestari Nicolas
+Davidin pitkää ja hintelää vartaloa. Silloin hän sattumalta huomasi,
+että kutakin munkkia heidän poistuessaan, tarkastettiin samalla tapaa
+kuin sisääntullessakin ja ettei kukaan päässyt ulos ennenkuin oli
+näyttänyt portinvartijalle merkkiä, jota tämä hyvin tarkoin tutki.
+Ensin luuli Chicot nähneensä väärin ja epävarmuuden tunne valtasi
+hänet hetkeksi. Mutta tuo epävarmuus muuttui pian varmuudeksi, ja se
+sai hiukset nousemaan hänen päässään pystyyn ja kylmän hien kohoomaan
+hänen otsalleen.
+
+Veli Gorenflot oli hänelle kyllä ilmaissut sen merkin, jolla hän
+pääsi sisälle, mutta oli unohtanut ilmaista sitä, jonka avulla hän
+pääsisi sieltä ulos.
+
+
+
+
+21.
+
+Lisää seikkailuja.
+
+
+Chicot riensi saarnastuolista alas saadakseen, jos mahdollista, nähdä
+tuon vaaditun merkin ja hankkiakseen sen itselleen, jos se suinkin
+kävisi päinsä.
+
+Päästyään viimeisten ulospyrkijäin luo ja noustuaan varpailleen,
+paremmin nähdäkseen, sai hän todellakin selville, että merkkinä oli
+pieni tähdenmuotoinen raha.
+
+Gascognelaisellamme oli taskussaan jotenkin runsaasti pientä rahaa,
+mutta kaikeksi onnettomuudeksi ei ainoatakaan tuon vaaditun rahan
+muotoista, sillä eihän sillä tavalla silvottu raha tietenkään ollut
+käyttökelpoinen.
+
+Chicot seisoi epäröiden. Jos hän menisi ovelle eikä voisi näyttää
+tähdenmuotoista rahaa, niin hänet tietysti saataisiin ilmi ja hän
+joutuisi satimeen. Hän ryömi muutaman pilarin ja rippituolin väliin.
+-- Jos minä nyt, -- ajatteli hän, -- hukkaan oman asiani, niin
+hukkaan minä myös kuninkaallisen Henrik-hupsun asiat, Henrikin,
+josta minä hullu pidän, vaikka teenkin hänestä pilaa ja olen hänelle
+epäkohtelias.
+
+Nyt huusi kuoripoika:
+
+-- Onko täällä enää ketään? Ovet suljetaan heti.
+
+Ei kukaan vastannut. Chicot kurkisti päätään ja huomasi kirkon olevan
+tyhjän, lukuunottamatta noita kolmea munkkia, jotka vielä istuivat
+kuorissa.
+
+-- Hyvä, -- tuumaili Chicot, -- kunhan vaan ikkunoita ei suljeta,
+niin olen tyytyväinen.
+
+-- Tehkäämme nyt tarkastuskierros, -- sanoi kuoripoika
+portinvartijalle.
+
+-- Saamari vieköön! -- ajatteli Chicot. -- Tuon kuoripojan soisin
+minä hiiden kattilaan!
+
+Portinvartija sytytti vahakynttilän.
+
+Ei silmänräpäystäkään saanut nyt hukata. Portinvartija tulisi
+kulkemaan neljän askeleen päässä Chicotista, ja tämä tulisi
+huomatuksi. Chicot siirtyi nyt taidokkaasti ympäri pilaria ja
+pysyttelihe aina varjon kohdalla sen siirtyessä, avasi vihdoin
+rippituolin, joka oli vain ha'alla suljettu, pujahti sinne sisälle ja
+veti oven kiinni.
+
+Portinvartija ja kuoripoika kulkivat ihan siitä ohitse.
+
+-- Saakuri! -- mutisi Chicot. -- Tämä portinvartija, tuo kuoripoika
+ja nuo kolme munkkia eivät ikipäiviksi jää tänne kirkkoon. Kun
+he ovat menneet tiehensä, nostan minä tuoleja penkkien päälle ja
+toivoakseni pääsen ikkunasta ulos... mutta ulos tultuani joudunkin
+minä pihalle, eikä piha ole lainkaan samaa kuin katu. Voisi olla
+yhtä hyvä viettää yönsä tässäkin rippituolissa. Gorenflotin kaapu
+on lämmin. Tästä tulisikin vähemmän pakanallinen yö kuin jos sen
+ehkä jossain muualla viettäisin, ja senhän minä lukisin autuuteni
+tulopuolelle.
+
+Portinvartija sammutti nyt lamput, niin että koko kirkossa vallitsi
+synkkä pimeys. Samassa löi kello kaksitoista.
+
+-- Piru periköön! -- ajatteli Chicot. -- Ollappa puolenyön aikaan
+yksinään kirkossa! Jos poikani Henrik olisi minun asemassani, niin
+pelkäisi hän luullakseni aika lailla. Ja nyt, Chicot, ystäväni, hyvää
+yötä!
+
+Chicot koetti saada mahdollisimman mukavan asennon siinä
+rippituolissaan, sulki ovessa olevan pikku ha'an ja ummisti silmänsä.
+
+Hänen silmänsä olivat tuskin kymmentä minuuttia olleet ummessa ja
+hänen aistimustensa harhaileva liitely tiesi unen lähestymistä, kun
+yht'äkkiä kimeä lyönti, niinkuin olisi isketty johonkin kuparilevyyn,
+kajahti kautta kirkon.
+
+-- Mi... mitä! -- sanoi Chicot itsekseen, aukaisi silmänsä ja
+kuunteli. -- Mitäpä tämä merkitsee?
+
+Samassa sytytettiin kuoriin muuan lamppu, ja sen sinertävä valo
+valaisi noita kolmea munkkia, jotka yhäkin liikkumattomina istuivat
+paikoillaan. Chicotissa oli eräänlaista taikauskoista pelkuruutta.
+Niin rohkea kuin tämä gascognelainen olikin, ei hän kuitenkaan ollut
+aivan vapaa aikansa ennakkoluuloista. Hän teki ristinmerkin ja mutisi
+hiljaa:
+
+-- _Vade retro, Satanas!_ [Mene pois minun tyköäni, saatana. Suom.]
+
+Mutta kun valo ei näiden sanojen painostuksesta sammunut, minkä
+se varmasti olisi tehnyt, jos se olisi ollut helvetin liekkiä, ja
+kun nuo kolme munkkia, tästä hänen "Vade retro'sta" huolimatta,
+edelleenkin istuivat paikoillaan, alkoi gascognelainen arvella, että
+hän olikin tekemisissä luonnollisen valon kanssa ja, ellei ihan
+oikeitten munkkien, niin kuitenkin lihaa ja verta olevien ihmisten
+kanssa. Kuitenkin häntä värisytti.
+
+Silloin nousi verkalleen muuan kuorin lattian kivistä. Harmaa
+kapusonki ilmestyi synkän aukon suulle, ja vähitellen kohosi sieltä
+kokonainen munkki, jääden seisomaan marmorilattialle, samalla kun
+kivi hiljaa liukui paikoilleen. Tämän nähdessään katosi Chicotilta
+viimeinenkin luottamus niihin loitsusanoihin, joita hän ennen oli
+niin varmoina pitänyt. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, ja hän jo
+alkoi uskoa, että kaikki Pyhän Genovevan luostarin apotit ja munkit
+nousisivat sillan alta haudoistaan.
+
+-- Veli Monsoreau, -- sanoi yksi kuorin kolmesta munkista sille, joka
+niin kummallisella tavalla oli siihen ilmestynyt, -- onko hän, jota
+me odotamme, jo saapunut.
+
+-- On, armolliset herrat, -- vastasi puhuteltu..
+
+-- Avatkaa hänelle ovi.
+
+-- Ahaa, -- ajatteli Chicot. -- Tässä huvinäytelmässä tuntuu olevan
+kaksi näytöstä, ja minä olen nähnyt niistä vasta ensimäisen.
+
+Tästä pikku pilastaan huolimatta oli Chicot edelleenkin hyvin
+peloissaan. Veli Monsoreau meni sillävälin avaamaan holvin ovea.
+
+Keskimäkien munkki siirsi nyt päänsä yli vedetyn kapusongin sivulle.
+Kun täten hänen kasvonsa paljastuivat, huomasi Chicot niissä suuren
+arven, josta parisilaiset niin innostuneina tunsivat sen miehen, jota
+jo pidettiin katolilaisten sankarina ja josta odotettiin koituvan
+heidän marttyyrinsa.
+
+-- Suuri Guisen Henrik omassa korkeassa persoonassaan, -- mutisi
+Chicot kummastuneena. -- Ja hänen kaikkein typerin majesteettinsa
+Henrik III luulee hänen parhaallaan olevan piirittämässä La Caritétä!
+Aa, nyt minä alan käsittää! Tuo, joka istuu hänen oikealla puolellaan
+ja joka siunasi läsnäolijoita, on Lothringin kardinaali, ja
+vasemmanpuolinen, hän, joka puhui kuoripojalle, on ystäväni Mayennen
+herttua.
+
+Ikäänkuin hetipaikalla vahvistaakseen Chicotin arvailut oikeiksi,
+siirsivät nuo toisetkin munkit päähineensä syrjään silmiltään.
+Oikeanpuoleisella tuli näkyviin kuulun kardinaalin ilmeikkäät
+piirteet, leveä otsa ja läpitunkeva katse. Vasemmalla paljastuivat
+Mayennen herttuan arkipäiväiset kasvot.
+
+-- Ahaa! Nytpä sinut tunnenkin, -- virkkoi Chicot, -- sinä ylen vähän
+pyhä, mutta sangen syntinen kolmiyhteys. Saammepa nyt nähdä, mitä
+sinä aiot sanoa ja tehdä. Olen pelkkänä silmänä ja korvana.
+
+-- Luulitko hänen tulevan? -- kysäsi arpiniekka veljeltään
+kardinaalilta.
+
+-- Minä en sitä ainoastaan luullut, -- vastasi tämä, -- vaan olin
+siitä ihan yhtä varma kuin siitäkin, että minulla on kaapuni sisällä
+kaikki, mitä pyhään voitelemiseen tarvitaan.
+
+-- Vai niin, -- tuumaili Chicot, -- tuntuupa siltä kuin aiottaisiin
+täällä jokin voidella. Ja minullakin on aina ollut ääretön halu saada
+olla läsnä jossain voitelutilaisuudessa. Sattuipa se mainiosti!
+
+Tällävälin nähtiin noin parinkymmenen munkin, kapusongit päitten
+ympärillä, tulevan holvin ovesta ja asettautuvan kirkkoon. Yksi
+heistä nousi, herra Monsoreaun ohjaamana, kuoriin ja asettui Guisen
+oikealle puolelle.
+
+Guisen herttua katsahti tuota joukkoa, joka oli äskeistä paljo
+vähälukuisempi syystä että se kaikesta päättäen oli erikoisesti
+valikoitua, ja, tultuaan vakuutetuksi siitä, että kaikki häntä
+tarkasti kuuntelisivat, alkoi puhua:
+
+-- Hyvät ystävät, aika on kallis. Minä siis käyn suoraan aikaan.
+Te olette juuri äsken kuulleet... sillä minä otaksun, että te
+olette ottaneet osaa aikaisempaan kokoukseen... Te olette äsken
+kuulleet esitettävän erinäisiä valituksia siihen suuntaan, että
+muutamat meidän ensimäisistä miehistämme, sekin ruhtinas, joka
+on valtaistuinta lähinnä, muka olisivat ajatuskannaltaan meidän
+asiamme suhteen velttoja, jopa kelvottomiakin. Hetki on tullut,
+jolloin meidän on osutettava tälle ruhtinaalle sitä kunnioitusta
+ja oikeutusta, mitkä olemme hänelle velkaa. Te saatte nyt kuulla
+hänen itsensä puhuvan, ja te, jotka harrastatte sitä että pyhän
+Liigan ensimäinen päämäärä saavutetaan, saatte itse päättää, missä
+määrin teidän johtajanne ansaitsevat niitä moitteita kylmyydestä ja
+välinpitämättömyydestä, joita äsken teki täällä muuan pyhän Liigan
+veli, jolle emme ole katsoneet tarpeelliseksi tätä salaisuuttamme
+ilmaista, minä tarkoitan munkki Gorenflotia.
+
+Tämän nimen lausui Guisen herttua äänellä, joka ilmaisi
+vastenmielisyyttä tuota taisteluhaluista genovevalaismunkkia kohtaan.
+Ja se sai Chicotin siinä rippituolissaan hilpeälle tuulelle.
+
+-- Veljet, -- jatkoi herttua, -- se ruhtinas, jonka myötävaikutusta
+meille oli luvattu, se ruhtinas, jonka vähintäkään suostumusta,
+tännetulemisesta puhumattakaan, me tuskin olimme osanneet edes
+toivoa, tämä ruhtinas on tässä.
+
+Kaikkien katseet kiintyivät uteliaina Lothringin prinssien oikealla
+puolella seisovaan munkkiin.
+
+-- Armollinen herra, -- lausui Guisen herttua ja kääntyi tuon
+munkin puoleen, joka nyt oli yleisen tarkkaavaisuuden esineenä,
+-- Jumalan tahto näyttää minusta selvältä. Sillä koska te olette
+suostunut liittymään meihin, niin se osottaa sitä että asiamme on
+oikea. Sallikaa, prinssi, minun tehdä teille pieni pyyntö: poistakaa
+kapusonki silmiltänne, niin että teidän uskottunne saavat omin silmin
+tulla vakuutetuiksi siitä että te olette pitänyt sen lupauksen, jonka
+me teidän niinessänne olemme heille antaneet, lupauksen, joka on
+ollut niin mieluinen, etteivät he ole rohjenneet sitä uskoa.
+
+Tämä salaperäinen henkilö, jota Guisen Henrik näin puhutteli,
+siirti nyt päähineensä syrjään. Chicot, joka sen kauhtanan alta oli
+odottanut saavansa nähdä jonkin lothrinkilaisen prinssin, josta ei
+vielä ollut kuullut puhuttavan, havaitsi hämmästyksekseen Anjoun
+herttuan kalpeat kasvonpiirteet, niin kalpeat, että ne muistuttivat
+marmoripatsasta.
+
+-- Ahaa, -- virkkoi Chicot, -- veljemme Anjou. Hän ei siis väsy
+tavottelemasta valtaistuinta toisten turvin.
+
+-- Eläköön Anjoun herttua! huudahtivat kaikki läsnäolijat.
+
+Frans kävi entistäänkin kalpeammaksi.
+
+-- Älkää pelätkö mitään, armollinen herra, -- sanoi Guisen Henrik. --
+Tämä kirkko on kuuro, ja portit ovat hyvin suletut.
+
+-- Onnistunut varovaisuus! -- mutisi Chicot.
+
+-- Hyvät veljet, -- virkkoi Monsoreaun kreivi. -- Hänen korkeutensa
+pyyntö saada puhua muutamia sanoja tälle seurakunnalle.
+
+-- Hän puhukoon, hän puhukoon! huusivat kaikki yhteen ääneen. -- Me
+kuuntelemme.
+
+Nuo kolme Lothringin prinssiä kääntyivät nyt kumarrellen Anjoun
+herttuan puoleen. Tämä näytti olevan maahan luhistumaisillaan.
+
+-- Hyvät herrat, -- alotti hän niin kumealla ja väräjävällä
+äänellä, että hänen ensimäisiä sanojaan hädintuskin saattoi
+kuulla, -- hyvät herrat, minä uskon, että Jumala, joka usein
+näyttää välinpitämättömältä ja kuurolta tämän maailman asioiden
+suhteen, päinvastoin alinomaa pitää kaikkinäkevän katseensa meihin
+kiinnitettynä, ja että hän vaan näennäisesti pysyy toimettomana ja
+mykkänä, korjatakseen jonakin päivänä, ennemmin tahi myöhemmin,
+jonkin odottamattoman iskun kautta ne hairahdukset, joita ihmisten
+hurja kunnianhimo synnyttää.
+
+Herttuan puheen alku oli, samoinkuin hänen oma luonteensakin,
+verrattain synkkä. Hetkisen vaiettuaan jatkoi hän jonkunverran
+varmemmalla äänellä:
+
+-- Minäkin olen tarkastellut tätä maailmaa, ja kun minun heikko
+katseeni ei jaksanut tunkeutua yli maailman, olen kiinnittänyt
+katseeni Ranskaan. Mutta mitä olen minä tässä kuningaskunnassa
+nähnyt? Niin, koko kristillisen uskon olen nähnyt perustuksiaan
+myöten järkytettynä, Jumalan oikeat palvelijat hajotettuina
+ja vainottuina. Olen mittaillut sen kuilun syvyyttä, joka jo
+kaksikymmentä vuotta on ollut kerettiläisyyden kautta avoinna,
+kerettiläisyyden, joka kalvaa uskonoppeja, pyrkien muka pääsemään
+varmemmin lähemmäksi Jumalaa, ja minun sieluni on ollut, samoinkuin
+profeetankin, tuskan läpitunkema.
+
+Kuului hyväksymisen sorinaa. Herttua oli näyttänyt olevansa
+osaaottavainen kirkon kärsimyksille, mikä jo sinänsä oli sama kuin
+sodanjulistus niitä vastaan, jotka tätä kirkkoa vainosivat.
+
+-- Tässä syvässä murheessani, -- jatkoi prinssi, -- hiipi korviini
+huhu, että useat jalosukuiset miehet, hurskaat ja esi-isien
+tavoille uskolliset, aikoivat lujittaa vioittunutta alttaria. Olen
+tarkastellut ympärilleni, ja minusta on tuntunut siltä kuin jo nyt
+olisin sen viimeisen tuomion todistajana, jolloin Jumala erottaa
+kadotetut valituista. Toisella puolen ovat kadotetut: olen kauhulla
+vetäytynyt heistä pois. Toisella sivulla ovat valitut. Ja minä olen
+nyt tullut heittäytyäkseni heidän syliinsä. Hyvät veljet! Tässä minä
+olen.
+
+Voimakkaat hyväksymishuudot, joihin Lothringin prinssit olivat
+antaneet merkin, kajahtivat nyt kautta kirkon. Sitten otti
+kardinaali, joka seisoi herttuata lähinnä, askeleen häntä kohti ja
+lausui:
+
+-- Onhan teidän korkeutenne saapunut tänne vapaaehtoisesti?
+
+-- Aivan vapaaehtoisesti.
+
+-- Kuka on siis teille kertonut pyhästä salaisuudesta?
+
+-- Mies, joka on uskonnon innokas puolustaja, kreivi Monsoreau.
+
+-- No niin, -- sanoi nyt vuorostaan Guisen herttua, -- kun nyt teidän
+korkeutenne kuuluu meikäläisiin, niin suvainnette sanoa meille, mitä
+aiotte tehdä pyhän Liigan hyväksi?
+
+Aion kaikin tavoin palvella roomalais-katolista uskontoa, -- vastasi
+tulokas.
+
+-- Hitto vieköön: -- puhui Chicot itsekseen. Ovatpa nämä, kautta
+kunniani, kovin typerää väkeä, koska he luulevat tarvitsevansa
+piileskellä sanoakseen moisia asioita. Mikseivät he ihan suoraan
+esitä asiaa korkealle herralleni Henrik III:lle? Kaikki tuo
+olisi juuri hänen makunsa mukaista. Juhlasaattueet, kuritukset,
+kerettiläisyyden tukahduttaminen niinkuin Roomassa, polttoroviot
+niinkuin Flanderissa ja Espaniassa. Taivas minua varjelkoon, mutta
+minunpa mieleni tekisi nousta ylös tästä rippituolistani ja mennä
+esittelemään itseni, niin syvästi on tuon Anjoun hyvän herttuan puhe
+minua liikuttanut! Jatka, sinä majesteetin mainio veli, jalo nauta,
+jatka!
+
+Ikäänkuin tämän kehoituksen varteenottaen jatkoi Anjoun herttua
+tosiaankin:
+
+-- Mutta uskonnon asia ei ole ainoa tarkoitusperä, mihin näiden
+jalosukuisten on pyrittävä. Mitä minuun itseeni tulee, niin olen
+ottanut huomiooni erään toisenkin päämäärän.
+
+-- Miksipä niin? -- ajatteli Chicot. -- Olen minäkin aatelismies. Ja
+asia koskee siis minua yhtä paljo kuin muitakin. Puhu, Anjou, puhu!
+
+-- Teidän korkeutenne! Teitä kuunnellaan mitä tarkkaavaisimmin, --
+huomautti kardinaali.
+
+-- Ja meidän sydämemme sykähtelevät toivosta, puuttui Mayennen
+herttua puheeseen.
+
+-- Tahdon siis kantaani selittää, -- jatkoi Anjoun herttua ja koetti
+tunkea levottoman katseensa kirkon pimeyteen, kuin tullakseen
+vakuutetuksi siitä, ettei hänen sanojaan kuulisi kukaan muu kuin ne,
+jotka ansaitsivat saada hänen luottamuksensa.
+
+Monsoreaun kreivi oivalsi prinssin levottomuuden ja rauhoitti häntä
+hymyilemällä hieman ja heittämällä häneen silmäyksen.
+
+-- Niin, -- jatkoi prinssi, alentaen tuntuvasti ääntään, -- kun
+aatelismies on ajatellut, mitä hän on velkapää jumalalleen, niin
+ajattelee hän senjälkeen, mitä hän on velkaa...
+
+-- Kuninkaalleen! -- kuiskasi Chicot.
+
+-- Maalleen, -- jatkoi herttua. -- Ja hän tekee itselleen kysymyksen,
+nauttiiko hänen isänmaansa tosiaankin sitä kunniaa ja hyvinvointia,
+mitä se voisi nauttia. Sillä oikean jalosyntyisen on nauttimistaan
+eduista kiittäminen ensinnäkin jumalaa ja sitten isänmaataan.
+
+Kuului vilkasta hyväksymistä.
+
+-- No, mihin kuningasraukka sitten jää? kysäsi Chicot itsekseen.
+
+-- Kysyin siis itseltäni, -- jatkoi herttua, jonka ulkoneviin
+poskipäihin vähitellen alkoi kohota kuumeinen puna, -- nauttiiko
+maani sitä rauhaa ja onnekkuutta, jota tämä kaunis ja ihana Ranska
+ansaitsee nauttia, ja seuraukseni minä näin, ettei niin ollut
+asianlaita. Hyvät veljet, todellisuudessa on tämä valtakunta
+taistelevien tahtojen, melkein yhtä mahtavien, haluttuna saaliina.
+Hallituksen tahdon heikkoudessa, tuon tahdon, joka unohtaa, että sen
+alamaistensa parhaaksi tulisi hallita kaikkea, joka vain silloin
+tällöin hetkellisesti muistaa tätä kuninkuuden periaatetta ja
+silloinkin melkein aina soveltaa sitä niin sopimattomalla tavalla,
+että mahtisanat ovat enemmän vahingoksi kuin hyödyksi, tuossa
+heikkoudessa, sanon, on Ranskan paha henki taikka sen johtomiesten
+sokeudessa, joiden tiliin kaikki paha on luettava. Mutta vaikka emme
+tunnekaan oikeata syytä tahi vaikka sitä ehkä enintään epäilemme,
+niin on onnettomuus silti yhtä tuhoava. Enkä minä puolestani aseta
+sitä kaikkea pahaa, mitä tapahtuu, niin paljo kuninkaan itsensä
+niskoille, kuin niiden rikosten seuraamukseksi, joita Ranska on
+uskontoa vastaan tehnyt, ja niiden jumalattomuuksien syyksi, joita
+kuninkaan erinäiset väärät ystävät harjoittavat. Tämä, hyvät herrat,
+on saanut minut vakuutetuksi siitä, että minun, voidakseni palvella
+sekä kirkkoa että valtaistuinta, on liittyminen niihin, jotka kaikin
+keinoin pyrkivät hävittämään kerettiläisyyden ja syöksemään vallasta
+uskottomat neuvonantajat. Tämän, hyvät herrat, tahdon minä tehdä
+Liigan hyväksi, liittyessäni nyt siihen.
+
+-- Ahaa! -- mutisi Chicot, -- nyt pistää pukinsorkka esiin!
+
+Tämä Anjoun herttuan puhe, joka lukijoistamme ehkä on tuntunut
+pitkältä, sillä onhan sen aikuisesta politikasta jo kulunut kolme
+ja puoli sataa vuotta, innostutti kuulijoita siihen määrin, että
+useimmat heistä olivat tulleet ihan prinssin luo kuullakseen hänen
+jok' ainoan sanansa.
+
+Näytelmä oli tosiaankin harvinainen. Kaikkien kapusongit olivat
+siirretyt pois kasvoilta. Ja niinpä tulivat näkyviin nuo jalot,
+rohkeat, vilkkaat kasvojenpiirteet ja uteliaisuudesta loistavat
+silmät. Kaikkea tätä valaisi vain yksi ainoa kuorissa hienosti
+tuikkava lamppu, jota vastoin muu osa kirkkoa oli pimeätä.
+
+Joukon keskeltä saattoi erottaa Anjoun herttuan kalpeat kasvot.
+Hänen korkea otsansa varjosti kuoppaisia silmiä ja hänen suunsa
+avautuessaan muistutti pääkallon kamalaa irvistystä.
+
+-- Armollinen herra, -- virkkoi nyt Guisen herttua, -- kiittäen
+teitä niistä sanoista, joita juuri äsken olette lausunut, luulen
+pitävän ilmoittaa teille, että teidän ympärillänne on vain ystäviä,
+jotka kunnioittavat ei ainoastaan äsken ilmaisemianne periaatteita,
+vaan myöskin teidän personallisia ominaisuuksianne. Ja jos teidän
+korkeutenne sitä epäilisi, niin saa tämän kokouksen loppu teidät
+vakuutetuksi siitä paljo tuntuvammalla tavalla kuin mitä olette
+otaksunutkaan.
+
+Anjoun herttua kumarsi ja loi levottoman katseen ympärilläseisojiin.
+
+-- Ahaa! -- mutisi Chicot. -- Ellen kovin erehdy, onkin tämä vasta
+alkunäytöstä. Ja tästä kaikesta päättäen tulee tapahtumaan jotain
+sellaista, mikä on paljo tärkeämpää kuin kaikki nuo tähän asti
+lausutut hölynpölyt yhteensä.
+
+-- Jos teidän korkeutenne, -- virkkoi kardinaali, huomattuaan
+prinssin levottoman katseen, -- ehkä tuntisi jonkinlaista pelkoa,
+niin toivon, että pelkkä niiden henkilöiden nimien mainitseminen,
+jotka nyt tällä hetkellä ovat teidän ympärillänne, teitä rauhoittaa.
+Tässä ovat herrat d'Entrageus, Ribeirac ja Livarot, nuoria
+ylimyksiä, jotka teidän korkeutenne ehkä tuntee ja jotka ovat yhtä
+urhoollisia kuin lojaalisiakin. Tässä ovat vielä hiippakunnan
+päämies Castillonista, parooni Lusignan, herrat Cruse ja Leclere,
+kaikki vakuutettuja teidän kuninkaallisen korkeutenne viisaudesta ja
+onnellisia saadessaan teidän suojeluksessanne työskennellä uskonnon
+ja valtaistuimen vapauttamiseksi niitä rasittavasta ikeestä. Me siis
+kiitollisina otamme vastaan ne käskyt, joita teidän korkeutenne
+suvaitsee meille antaa.
+
+Anjoun herttua ei voinut olla tekemättä ylevämmyyden tunteen
+aiheuttamaa liikettä. Nuo Guiset, jotka muulloin olivat niin ylpeitä,
+ettei heitä koskaan oltu onnistuttu kukistamaan, puhuivat nyt
+tottelemisesta:
+
+Mayennen herttua jatkoi:
+
+-- Syntyperänne ja ymmärtämyksenne vuoksi olette te, armollinen
+herra, liiton luonnollinen päämies, ja me odotamme teiltä ohjeita
+siihen, miten meidän on meneteltävä noiden kuninkaan väärien ystävien
+suhteen, joista täällä äsken puhuimme.
+
+-- Mikään ei ole sen yksinkertaisempaa, -- vastasi prinssi kuumeisen
+innostuneesti, mikä innostus heikoissa sieluissa useinkin korvaa
+rohkeuden puutetta. -- Kun myrkylliset loiskasvit kukoistavat
+vainiolla, jonka rehevää viljaa ne turmelevat, niin on sellainen
+vahingollinen rikkaruoho juurineen irti kiskottava. Kuninkaan
+ympärillä ei ole ystäviä, vaan hovimiehiä, jotka ovat hänelle
+turmioksi ja tuottavat Ranskanmaalle ja kristikunnalle alituista
+häpeätä.
+
+-- Se on totta, -- virkkoi Guisen herttua kumealla äänellä.
+
+-- Sitäpaitsi, -- jatkoi kardinaali, -- estävät nuo hovimiehet
+meidän, hänen majesteettinsa todellisten ystäväin, häntä
+lähestymästä, mikä oikeus kuitenkin pitäisi meille kuulua
+virka-asemamme ja syntyperämme vuoksi.
+
+-- Jättäkäämme siis, -- puuttui Mayennen herttua kiihkeästi
+puheeseen, -- jättäkäämme siis Liigan muille puolustajille uskonnon
+asioista huolehtiminen. Meillä taas on muuta ajattelemista. On
+henkilöitä, jotka meitä uhmailevat, jotka meitä loukkaavat, jotka
+alinomaa osoittavat kunnioituksen puutetta sitä ruhtinasta kohtaan,
+jota meidän ennen muita tulee kunnioittaa ja joka on meidän
+päämiehemme.
+
+Anjoun herttuan otsalle nousi puna.
+
+-- Tuhotkaamme, -- jatkoi Mayenne, -- viimeiseen mieheen nuo kirotut
+sikiöt, joita kuningas meidän kustannuksellamme rikastuttaa, ja
+sitoutukoon meistä kukin surmaamaan niistä yhden. Meitä on täällä
+kolmekymmentä. Laskekaamme, kuinka monta heitä on.
+
+-- Se on viisasta puhetta, -- sanoi Anjoun herttua, -- ja te,
+Mayennen herttua, olette jo suorittanut tehtävänne.
+
+-- Sitä, mikä nyt jo on suoritettu, ei oteta lukuun, -- vastasi tämä.
+
+-- Teidän täytyy antaa meillekin jotain tekemistä armollinen herra,
+virkkoi Entragues. -- Minä otan osalleni Quelus'en.
+
+-- Ja minä Maugironin, -- sanoi Livarot.
+
+-- Ja minä Schombergin, -- lisäsi Ribeirac.
+
+-- Hyvä, hyvä! -- jatkoi herttua. -- Ja sitten on meillä vielä Bussy,
+minun urhoollinen Bussyni, joka kyllä ottaa parin heistä osalleen.?
+
+-- Entä me sitten, entäpä me? -- huusivat kaikki muut liigalaiset.
+
+Kreivi Monsoreau astui nyt esiin.
+
+-- Ahaa, -- ajatteli Chicot, jota ei enää naurattanut. -- Tahtoo kai
+ylihovijahtimestarikin olla mukana metsästyksessä.
+
+Eikä Chicot erehtynytkään.
+
+-- Hyvät herrat! -- lausui Monsoreaun kreivi. -- Pyydän saada
+kiinnittää hetkeksi huomiotanne. Me olemme päättäväisiä miehiä,
+mutta kuitenkin me pelkäämme puhua avoimesti keskenämme. Me olemme
+ymmärtäväisiä ja kuitenkin takerrumme pikkumaisuuksiin. Hyv'on,
+hyvät herrat, enemmän uskallusta, enemmän rohkeutta, enemmän
+avosydämisyyttä! Ei tässä nyt ole kysymys kuningas Henrikin
+suosikeista eikä siitä vaikeudesta, mitä saamme kokea lähestyessämme
+hänen majesteettinsa persoonaa. Meitä kaikkia, hyvät herrat,
+huolestuttaa seuraava seikka: Nykyinen hallituksemme on sellainen,
+ettei Ranskan aateli voi sitä sietää: litanioita, mielivaltaa,
+voimattomuutta, hurjasteluja, ääretöntä tuhlausta pidoissa,
+jotka saavat koko Europan hymyilemään, kitsastelemista kaikessa,
+mikä koskee sotalaitosta ja taiteita. Sellainen menettely ei ole
+taitamattomuutta eikä heikkoutta, se on mielettömyyttä, hyvät herrat.
+
+Synkkä hiljaisuus seurasi ylihovijahtimestarin sanoja. Niiden
+vaikutus oli sitäkin syvempi, kun kukin itsessään ajatteli juuri
+sitä samaa, mitä tämä nyt ääneen oli lausunut, niin että kaikki
+hätkähtelivät, ikäänkuin olisivat kuulleet oman äänensä kaiun. Heitä
+värisytti se että he kaikki olivat yhtä mieltä puhujan kanssa.
+
+Kreivi Monsoreau, kovin ymmärtäen, että tämä äänettömyys oli vain
+hyväksymisen merkkiä, jatkoi:
+
+Pitääkö meidän elää toimettoman ja velton kuninkaan alaisina sinä
+hetkenä, jolloin Espanja sytyttää polttoroviot, jolloin Saksa näkee
+uusien kerettiläislahkojen versoavan luostarien hämäristä, jolloin
+Englanti taipumattomalla politiikallaan silpoo sekä aatteita että
+päitä? Kaikki kansat puuhaavat jotain kunniakasta. Me sitävastoin
+nukumme. Suokaa anteeksi, hyvät herrat, että olen sanonut tämän näin
+suuren ruhtinaan läsnäollessa, ruhtinaan, joka ehkä perheellisten
+ennakkoluulojen vuoksi on minun rohkeuttani moittiva. Meitä, hyvät
+herrat, on kokonaisen neljän vuoden ajan hallinnut... ei kuningas,
+vaan munkki.
+
+Nyt puhkesi myrsky valloilleen. Nuo äsken niin rauhallisesti ja
+kylmästiharkitsevat miehet hoilasivat kuin hullut.
+
+-- Alas valoisilainen! huudettiin. -- Alas Henrik-munkki! Me tahdomme
+hallitsijaksemme jalon ruhtinaan, ritarillisen kuninkaan, vaikka
+tyranninkin, jos niin vaaditaan, mutta emme munkkia!
+
+-- Hyvät herrat, hyvät herrat, lausui Anjoun herttua teeskennellen,
+-- antakaa anteeksi, minä pyydän, veljelleni, joka pettää itse
+itseään tai, oikeammin sanoen, antaa muiden pettää itseään!
+Sallikaahan minun toivoa, että Liigan valpas väliintulo ja meidän
+ehdotuksemme saattavat hänet taas oikeille jälille.
+
+-- Sähise, käärme, sähise! -- puhui Chicot itsekseen.
+
+-- Armollinen herra, -- virkkoi nyt puolestaan Guisen herttua, --
+teidän korkeutenne on ehkä liian äkillisesti saanut kuulla liiton
+vilpittömän ajatuksen, mutta te olette sen nyt joka tapauksessa
+kuullut. Niin, nyt ei enää ole kysymys bearnilaista, tuota kaikkien
+hullujen linnunpelätintä vastaan. Ei ole kysymys liitosta kirkon
+ylläpitämiseksi, sillä se kyllä voi itsekin pitää itsensä pystyssä.
+Hyvät herrat, nyt on kysymys Ranskanmaan aatelin kohottamisesta siitä
+alennustilasta, missä se nyt on. Liian kauvan on meitä pidättänyt se
+kunnioitus, jota teitä kohtaan tunnemme. Liian kauvan on se rakkaus,
+jota me tiedämme teidän tuntevan perhettänne kohtaan, pidättänyt
+meitä mielikuvituksen rajoissa. Nyt, armollinen herra, on kaikki
+ilmaistu, ja teidän korkeutenne saa nyt nähdä Liigan varsinaisen
+kokouksen menon, johon tämä, mitä täällä juuri on tapahtunut, on
+ollut vain alkuvalmistusta.
+
+-- Mitä te tarkoitatte, herttua? kysyi prinssi, sydämensä sykähdellen
+sekä levottomuutta että kunnianhimoa.
+
+-- Armollinen herra, -- jatkoi Guisen herttua, -- me emme ole,
+niinkuin ylihovijahtimestari aivan oikein lausui, yhtyneet
+kiistelemään kuluneista teoreettisista kysymyksistä, vaan toimimaan
+tarmolla. Tänään me valitsemme itsellemme päällikön, joka kykenee
+kunnioittamaan ja rikastuttamaan Ranskan aatelistoa. Ja kun jo
+vanhojen frankkien ikivanha tapa oli päällikköä valitessaan
+antaa hänelle arvonmukainen lahja, niin tarjoamme me nyt tässä
+valitsemallemme johtajalle...
+
+Anjoun herttua seisoi äänetönnä ja liikkumatta. Ainoastaan hänen
+kalpeudestaan saattoi aavistaa hänen mielenliikutuksensa.
+
+-- Hyvät herrat, -- jatkoi Guisen herttua, ottaen takana olevalta
+penkiltä erään verrattain raskaan esineen ja nostaen sen molemmin
+käsin ylös, -- hyvät herrat, tässä on se lahja, jonka minä kaikkien
+meidän nimessä lasken prinssin jalkain juureen.
+
+-- Kruunu! -- huudahti Anjoun herttua ankaran mielenliikutuksen
+valtaamana, -- kruunuko minulle, hyvät herrat!
+
+-- Eläköön Frans III! -- huusivat kaikki, niin että kirkon holvi
+tärähteli.
+
+-- Minäkö? Minäkö? -- änkytti herttua, vavisten samalla sekä ilosta
+että kauhistuksesta. -- Minäkö? Mutta sehän on mahdotonta! Eläähän
+veljeni vielä, ja veljeni on Herran voideltu.
+
+-- Me erotamme hänet, -- sanoi Guisen herttua, -- ja jäämme
+odottamaan sitä, että Jumala hänen kuolemallaan vahvistaa sen vaalin,
+jonka nyt olemme toimittaneet, tai pikemminkin sitä, että joku hänen
+alamaisistaan, väsyneenä tähän kunniattomaan hallitukseen, myrkyn tai
+tikarin avulla jouduttaa Jumalan tuomiota!...
+
+-- Hyvät herrat, -- virkkoi Anjoun herttua entistäänkin heikommalla
+äänellä, -- hyvät herrat!
+
+-- Armollinen herra! puhui nyt vuorostaan kardinaali, -- tässä on
+nyt meidän vastauksemme teidän korkeutenne äsken lausumaan jaloon
+arveluun, että Henrik III oli Herran voideltu. Mutta me olemme hänet
+erottaneet: hän ei enää ole Jumalan valitsema. Te, armollinen herra,
+tulette olemaan se. Tämä temppeli on yhtä kunnioitettava kuin Reimsin
+temppelikin, sillä täällä ovat Parisin suojeluspyhimyksen, pyhän
+Genovevan, maalliset jätteet levänneet. Tänne on Clovis, Ranskan
+ensimäinen kristitty kuningas, haudattu. Armollinen herra, tässä
+pyhässä temppelissä sanon minä, joka kuulun kirkkoruhtinaisiin ja
+joka, ilman että se osottaisi mitään liioiteltua kunnianhimoa, voin
+toivoa kerran tulevani sen päämieheksi: armollinen herra, tässä on
+voiteeksi pyhää öljyä, jonka paavi Gregorius XIII on lähettänyt.
+Nimittäkää, armollinen herra, Reimsin vastainen arkkipiispa,
+nimittäkää konnetaabeli, ja muutamassa hetkessä on teistä tullut
+voideltu kuningas, ja teidän veljeänne Henrikkiä sitävastoin,
+ellei hän mielisuosiolla luovuta teille kruunua, tullaan pitämään
+vallananastajana. Sytyttäkää alttarilla olevat kynttilät!
+
+Siinä samassa astui esiin kuoripoika, joka nähtävästi oli tätä
+määräystä jo odotellut, sakaristosta, kynttilänsytytin kädessään,
+ja muutamissa minuuteissa oli alttarille ja kuoriin sytytetty
+viisikymmentä vahakynttilää. Alttarilla näkyi nyt jalokivistä
+säteilevä hiippa ja liljoilla koristeltu leveä miekka. Nuo olivat
+arkkipiispanhiippa ja konnetaabelimiekka. Pimeähkössä kirkossa, jota
+kuorin valot eivät jaksaneet valaista, kajahti nyt urkujenääni: _Veni
+creator!_
+
+Tämä harvinainen yllätys, jonka nuo kolme Lothringin prinssiä
+olivat järjestäneet ja jota Anjoun herttuakaan ei ollut odottanut,
+teki syvän vaikutuksen läsnäolijoihin. Rohkeat tunsivat yhäkin
+rohkaistuvansa, ja heikot tunsivat tulevansa väkeviksi.
+
+Anjoun herttua ojentihe suoraksi ja astui, nopeammin kuin mitä olisi
+odottanut, suoraan alttarin luo, otti hiipan vasempaan käteensä ja
+miekan oikeaan, palasi niiden kanssa Guisen herttuan ja kardinaalin
+luo, jotka jo edeltäpäin odottivat saavansa kysymyksessäolevan
+kunnian, pani hiipan kardinaalin päähän ja sitoi miekan herttuan
+vyölle.
+
+Yksimieliset hyväksymishuudot seurasivat tätä toimitusta, joka oli
+sitäkin odottamattomampi, kun prinssin horjuvainen luonne oli hyvin
+tunnettu.
+
+-- Hyvät herrat, -- lausui prinssi läsnäolijoille, -- sallikaa, että
+Mayennen herttua, Ranskan marsalkka, merkitsee ylös teidän nimenne,
+sillä sinä päivänä, jolloin minusta tulee kuningas, lyödään teidät
+kaikki ritareiksi.
+
+Suosionosotukset kävivät kaksinkertaisiksi.
+
+-- Hitto vieköön! virkkoi Chicot itsekseen, -- olisipa tässä nyt
+mainio tilaisuus saada sininen nauha! Sitä tilaisuutta ei minulle
+enää milloinkaan satu, ja kuitenkin täytyy minun nyt jättää se
+käyttämättä.
+
+-- Nyt alttarille, sire! -- sanoi kardinaali:
+
+-- Herra Monsoreau, översti, herrat Ribeirac ja d'Entragues,
+kapteenit, herra Livarot, luutnantti henkivartiostossani, -- puhui
+Anjoun herttua, -- asettautukaa niihin paikkoihin kuorissa, joihin
+nyt saamanne arvo teidät oikeuttaa.
+
+Mainitut henkilöt menivät, oikean kruunauksen juhlamenojen
+mukaisesti, niihin paikkoihin, jotka he hovisääntöjen mukaan olivat
+oikeutetut saamaan.
+
+-- Hyvät herrat, -- jatkoi Anjoun herttua, kääntyen toisten puoleen,
+-- pyytäkää te kaikki minulta jotakin, ja minä toivon, ettei
+kenenkään tarvitse poistua täältä tyytymättömänä.
+
+Sillävälin oli kardinaali siirtynyt alttarin taa ja pukeutunut siellä
+papilliseen asuun, minkä jälkeen hän astui sieltä esiin, kädessään
+pyhä voide, jonka hän pani alttarille. Sitten hän antoi kuoripojalle
+merkin, ja tämä toi raamatun ja ristin. Kardinaali otti vastaan ne
+kummankin, asetti ristin raamatun päälle ja ojensi ne sitten Anjoun
+herttualle, joka pani niiden päälle sormensa.
+
+-- Jumalan nimessä, -- lausui Anjoun herttua, -- lupaan minä
+kansalleni voimassapitää ja kunnioittaa pyhää uskontoamme, niinkuin
+hänen kaikkeinkristillisimmän majesteettinsa ja kirkon vanhimman
+pojan tulee. Tämän minä vannon Jumalan nimessä ja hänen pyhän
+evankeliuminsa kautta!
+
+-- Amen! vastasivat kaikki läsnäolijat yhteen ääneen.
+
+Guisen herttua, joka juuri oli nimitetty konnetaabeliksi, meni nyt
+alttarin luo ja laski sille miekkansa. Kardinaali sen siunasi. Sitten
+hän veti miekan tupesta, tarttui kiinni sen terään ja ojensi sen
+uudelle kuninkaalle, joka tarttui sen kahvaan.
+
+-- Sire, -- puhui hän, -- ottakaa tämä miekka, joka Herran
+siunauksen kera on teille annettu, niin että te sillä ja pyhän
+hengen avulla kykenette taistelemaan kaikkia vihollisianne vastaan
+ja suojelemaan ja puolustamaan pyhää kirkkoa ja sitä kuningaskuntaa,
+joka on teidän huostaanne uskottu. Ottakaa tämä miekka jakaaksenne
+oikeutta, suojellaksenne leskiä ja turvattomia ja hillitäksenne
+sattuvia epäjärjestyksiä. Niin että te kunnian ja kaikkien hyveiden
+ympäröimänä ansaitsette olla hallitsemassa hänen sivullaan, jonka
+esikuva te täällä maan päällä olette, ja joka ikuisesti hallitsee
+isän ja pyhän hengen kanssa.
+
+Anjoun herttua laski miekan alas, niin että sen kärki kosketti
+lattiaan, ja kohotettuaan sitä sitten taivasta kohti antoi hän sen
+Guisen herttualle.
+
+Kardinaali otti nyt pyhän voiteen ja teki peukalollaan ristinmerkin
+polvistuneen herttuan otsalle sanoen:
+
+-- Minä voitelen sinut pyhällä öljyllä kuninkaaksi isän, pojan ja
+pyhän hengen nimeen.
+
+Senjälkeen hän tarttui molemmin käsin kruunuun ja piteli sitä
+prinssin pään yllä, laskematta sitä kuitenkaan siihen. Guisen ja
+Mayennen herttuat astuivat nyt esiin ja pitelivät kruunua yksi
+kummaltakin puolelta, ja kardinaali, joka piteli sitä vain vasemmalla
+kädellään, lausui, kohottaen siunaavaisesti oikean kätensä prinssin
+yli:
+
+-- Kruunatkoon sinut Jumala kunnian ja oikeuden kruunulla!
+
+Sitten hän painoi kruunun prinssin päähän ja lisäsi:
+
+-- Ota vastaan tämä kruunu isän, pojan ja pyhän hengen nimessä!
+
+Kaikki vetivät miekkansa huotristaan, kohottivat ne ylös ja huusivat:
+Eläköön kuningas Frans III!
+
+-- Sire, -- sanoi nyt kardinaali Anjoun herttualle, -- tästä päivästä
+lähtien hallitsette te Ranskanmaata, sillä teidät on voidellut paavi
+Gregorius XIII, jonka edustaja minä olen.
+
+-- Tihulainen! -- tuumaili Chicot. -- Kylläpä tämä kaikki käy
+juhlallisesti!
+
+-- Hyvät herrat, -- lausui Anjoun herttua, nousten ylpeänä ja
+majesteetillisena pystyyn, -- en koskaan ole unohtava niiden
+kolmenkymmenen jalosukuisen nimeä, jotka ensimäisinä havaitsivat
+minut arvokkaaksi heitä hallitsemaan. Ja nyt hyvästi, hyvät herrat!
+Sulkekoon teidät Jumala pyhään suojelukseensa!
+
+Niin hyvin kardinaali kuin Guisen herttuakin kumarsivat, mutta Chicot
+huomasi, että nuo kaksi Lothringin prinssiä, sill'aikaa kun Mayennen
+herttua saattoi uutta kuningasta alttarilta, hymähtivät pilkallisesti
+toisilleen.
+
+-- Kies'avita! -- tuumi gascognelainen. -- Mitähän tämäkin merkitsee?
+Ja mitä tämä näytelmä tarkoittaa, jos kerran kaikki pettävät?
+
+Anjoun herttua meni alas holviin, jonne läsnäolijatkin yksi
+toisensa perästä häntä seurasivat, lukuunottamatta noita kolmea
+veljestä, jotka poistuivat sakaristoon, portinvartijan sammutellessa
+kynttilöitä.
+
+Kirkkoa valaisi nyt vain yksi ainoa lamppu.
+
+
+
+
+22.
+
+Muuan sukutietolöytö.
+
+
+Chicot nousi nyt siinä rippituolissaan suoraksi, oikoakseen
+herpaantuneita jäseniään. Hän otaksui, että tämä kokous olisi ollut
+viimeinen, koskapa kello oli jo kaksi yöllä. Mutta äkkiä näki hän
+suureksi kummastuksekseen noiden kolmen Lothringin prinssin tulevan
+sakaristosta takaisin. He olivat riisuneet yltään munkinkaaput ja
+esiintyivät nyt tavallisissa pukimissaan.
+
+Heti heidän ilmestyttyään päästi kuoripoika niin kimakan ja makean
+naurun, että se tarttui Chicotiinkin. Hänkin alkoi nauraa, tietämättä
+miksi.
+
+Mayennen herttua lausui kiiruusti:
+
+-- Älä naura niin kovaan, sisko! Ne tuskin ovat vielä ehtineet ulos
+ja saattavat kuulla.
+
+-- Hänen siskonsa! -- mutisi Chicot ylen hämmästyksissään. -- Olisiko
+siis tuo kuoripoika tosiaankin nainen?
+
+Tämä siirsi nyt kapusonkinsa taakse. Ja silloin tulivat näkyviin
+todellakin sirot ja ihastuttavat naisenkasvot.
+
+Hän oli Guisen herttuan sisar, rouva Montpensier, vaarallinen
+seireeni, joka oli osannut munkinkaapuunsa taitavasti salata kaltevat
+olkansa ja vähäisen ontumisensa.
+
+Tuossa ruumiissa, johon Jumala oli liittänyt enkelin pään, asui
+helvetillinen sielu. Chicot hänet heti tunsi, sillä hän oli usein
+nähnyt hänet tämän serkun, kuningatar Louisen luona.
+
+-- Ah, veli kardinaali, -- virkkoi herttuatar reippaasti, -- kylläpä
+sinä osaat mainiosti näytellä vanhurskasta! Entä miten hyvin sinä
+puhut Jumalasta! Minä jo eräänä hetkenä sinua ihan pelkäsin ja luulin
+sinun ottavan asian toden kannalta. Ja hän kun antoi voidella ja
+kruunata itsensä! Äh, kuinka hurjalta hän näytti kruunu päässään!
+
+-- Yhdentekevää, -- vastasi herttua. -- Me olemme nyt saaneet aikaan
+sen, mitä olemme tahtoneet, eikä Frans voi nyt enää peruuttaa
+sanojaan Monsoreau, jolla epäilemättä on jotain salaista, yksityistä
+hyötyä tästä kaikesta, on saattanut asiat sellaiseen päätökseen, että
+me voimme olla varmoja siitä ettei Anjou meitä hylkää, niinkuin hän
+teki La Molelle ja Coconnosille, vaikka olisimme lähellä mestauslavaa.
+
+-- Ooh, -- virkkoi Mayenne, -- sitä tietä ei meidänlaisia ruhtinaita
+niinkään helposti saada astumaan.
+
+Chicot oivalsi nyt, että Anjoun herttua oli pantu pussiin. Ja koska
+hän inhosi prinssiä, olisi hän tuosta koirankujeesta tahtonut
+syleillä Guisejä, Mayenneä tietenkään lukuunottamatta.
+
+-- Ovathan kaikki ovet hyvin suljetut? -- kysyi kardinaali.
+
+-- Ovat, siitä minä vastaan, -- sanoi herttuatar. -- Voinhan muuten
+mennä katsomaan.
+
+-- Älä, älä, saatat olla väsyksissä, pikku kuoripoikaparkani.
+
+-- En lainkaan. Täällä on ollut liian hauskaa voidakseen väsyä.
+
+-- Mayenne! Sinähän sanoit hänen olevan täällä? -- kysyi herttua.
+
+-- Sanoin.
+
+-- Mutta enpäs minä ole häntä nähnyt.
+
+-- Sen kyllä uskon. Hän on piilossa.
+
+-- Missä sitten?
+
+-- Eräässä rippituolissa.
+
+Nämä sanat kajahtivat Chicotin korvissa kuin ilmestyskirjan
+satatuhatta pasuunaa.
+
+-- Kuka on piilossa rippituolissa? kysyi hän levottomana itseltään.
+-- Hitto vieköön! Enpä voi otaksua sitä miksikään muuksi kuin omaksi
+itsekseni!
+
+-- Hän siis on nähnyt ja kuullut kaiken? -- jatkoi herttua kyselyään.
+
+-- No, mitä se tekee? Eikös hän ole meikäläisiä?
+
+-- Tuo hänet tänne, Mayenne, -- sanoi herttua.
+
+Mayenne laskeutui alas kuorista, näytti katselevan ympärilleen ja
+astui sitten suoraan sitä rippituolia kohti, jossa gascognelainen oli
+piilossa. Chicot oli lujaluontoinen mies. Mutta tällä kertaa hänen
+hampaansa kauhusta kalisivat ja kylmä hiki tihkui hänen otsaltaan.
+
+-- Ha haa, -- ajatteli hän ja alkoi vetää miekkaansa kaapun alta
+esiin, -- enpä aiokaan raukan tavoin kuolla tähän onkaloon! Voinpa,
+piru vieköön, katsella kuolemaa suoraan kasvoihin, ja koska minulla
+nyt on hyvä tilaisuus, niin saanenpa ainakin tuon roiston surmatuksi
+ennenkuin itse tulen tuhotuksi.
+
+Pannakseen tämän rohkean aikeensa täytäntöön, oli Chicot jo saanut
+miekan käteensä ja vienyt kätensä ovenripaan, sitä aukaistakseen, kun
+herttuatar huusi:
+
+-- Ei siinä, Mayenne, ei siinä! Tuossa toisessa, joka on vasemmalla
+puolen, kaikkein viimeisessä!
+
+-- Ah! -- huokasi gascognelainen niin syvään, että Gorenflot olisi
+voinut häntä siitä kadehtia, -- sepä sattui parhaaseen aikaan. Mutta
+kuka hemmetti on sitten tuossa toisessa?
+
+-- Tulkaa ulos, mestari Nicolas David, -- sanoi Mayenne, -- täällä
+nyt ei ole muita.
+
+-- Täällä minä olen, armollinen herra, -- virkkoi rippituolista
+ryömivä mies.
+
+-- Hyvä on, -- tuumi gascognelainen, -- minä kaipasinkin sinua tästä
+juhlasta, mestari Nicolas. Mutta nytpä saankin sinut käsiini ihan
+etsimättäni.
+
+-- Olettehan nähnyt ja kuullut kaiken? -- kysyi Guisen herttua.
+
+-- Olen kuullut jok'ainoan sanan, mitä täällä on sanottu ja tulen
+muistamaan pienimmätkin yksityiskohdat kaikesta. Siitä saatte olla
+vakuutettu, armollinen herra.
+
+-- Te siis voisitte jättää tästä kaikesta täydellisen selostuksen
+hänen pyhyytensä Gregorius XIII:nen lähettiläälle? -- kysyi herttua.
+
+-- Voisin.
+
+-- Veljeni Mayennen herttua on sanonut minulle, että te olette
+tehnyt kerrassaan ihmeitä meidän hyväksemme, -- jatkoi herttua. --
+Kertokaapa, mitä kaikkea olette tehnyt.
+
+Kardinaali ja herttuatar tulivat nyt uteliaina! heitä lähemmäksi.
+
+-- Olen tehnyt sen, mitä olen luvannut, armollinen herra, -- vastasi
+Nicolas David. -- Se tahtoo sanoa, että olen keksinyt keinon, jonka
+avulla te voitte saada Ranskan kruunun.
+
+-- Vai senkin! -- mutisi Chicot. Koko maailmahan haluaa päästä
+Ranskan kuninkaaksi! Paras näkyy olevan pohjalla.
+
+Chicot oli taas saanut entisen iloisuutensa, sillä olihan hän
+ennen muuta niin odottamattomalla tavalla välttänyt uhkaavan
+vaaran. Toiseksi hän oli saanut selville täydellisen salaliiton.
+Kolmanneksi hän siten oli löytänyt keinon kukistaakseen kaksi pahinta
+vihamiestään, Mayennen ja Nicolas Davidin.
+
+-- Mutta jos laittomuus siinä on ylen silmiinpistävä, -- virkkoi
+Guisen herttua, -- niin voimme luopua koko keinosta. En tahdo saada
+niskaani kaikkia kristikunnan n.s. laillisia kuninkaita.
+
+-- Tämän väitteen olen jo ottanut huomioon, armollinen herra, --
+selitti asianajaja, kumartaen herttualle. Kokeneena juristina
+olen ottanut selvää erilaisista asiakirjoista, jotka antavat
+vahvistuksen väitteelleni kruunun perimysoikeuteen nähden. Saada
+todistus laillisuudesta on samaa kuin voittaa kaikki. Ja siihen
+nähden olen minä, armolliset herrat, saanut selville, että te olette
+kruunun laillisia perillisiä ja että Valoisin suku on ainoastaan
+valtaanpäässyt sivuhaara.
+
+-- Varmuus, jolla Nicolas David lausui nämä sanat, herätti hänen
+korkeissa kuulijoissaan uteliaisuutta ja iloa.
+
+-- On kuitenkin vaikeata todistaa, -- puuttui Guisen herttua
+puheeseen, -- että Lothringin suku, niin ylhäistä kuin se onkin,
+voisi kilpailla etevämmyydessä Valoisin suvun kanssa.
+
+-- Sepä on sittenkin todistettavissa, armollinen herra, -- sanoi
+mestari Nicolas ja veti taskustaan esille erään pergamentin.
+
+Herttua otti pergamentin asianajajan kädestä.
+
+-- Mikä tämä on? -- kysyi hän.
+
+-- Lothringin suvun sukutaulu.
+
+-- Ja kuka on suvun kantaisä.
+
+-- Kaarle suuri, armollinen herra.
+
+-- Kaarle suuri! -- huudahtivat kolme veljestä yht'aikaa, tosin
+ilmaisten hieman epäilystään, mutta samalla myös jonkin verran
+tyytyväisyyttä. -- Sehän on mahdotonta! Olihan ensimäinen Lothringin
+herttua, -- jatkoi Guise, -- vain Kaarle suuren aikalainen, mutta
+hänen nimensä oli Ranier eikä hän lainkaan ollut tuon suuren keisarin
+sukulainen.
+
+-- Odottakaahan, armollinen herra, -- virkkoi Nicolas. -- Ymmärrätte
+kai, etten minä aio esittää todistusta siten, että se hetipaikalla
+voidaan kumota. Ennen muuta tarvitaan pitkää oikeudenkäyntiä,
+joka antaa parlamentille ja kansalle tekemistä, ja sillä aikaa te
+voitte voittaa puolellenne, ette kansaa, sillä se jo nyt on teidän
+puolellanne, vaan parlamentin. Kuulkaa nyt seuraavaa, armolliset
+herrat: Ranier, ensimäinen Lothringin herttua, oli Kaarle suuren
+aikalainen. Gilbert, hänen poikansa oli Ludvig hurskaan aikalainen.
+Henrik, Gilbertin poika, eli taas yksin ajoin Kaarle kaljupään kanssa.
+
+-- Mutta... -- väitti Guisen herttua.
+
+-- Hieman kärsivällisyyttä, armollinen herra. Tässä siis juuri
+saavumme pääasiaan. Kuulkaahan nyt tarkoin. Bona...
+
+-- Niin, -- huomautti herttua, -- hän oli Ricinin, Ranierin toisen
+pojan tytär.
+
+-- Oikein! -- jatkoi asianajaja. -- Kenen kanssa hän joutui naimisiin?
+
+-- Lothringin Kaarlen, Ludvig IV:nen, Ranskan kuninkaan pojan kanssa.
+
+-- Niin se oli, -- sanoi David. -- Lisätkää tähän: Lotharin veljen
+kanssa, Lotharin, jolta, silloin kun hän oli nimeltään Ludvig V,
+vallananastaja Hugo Capet riisti Ranskan kruunun.
+
+-- Ah, ah! -- huudahtivat yht'aikaa Mayennen herttua ja kardinaali.
+
+-- Jatkakaa, -- lausui Guisen herttua, -- tuossa kaikessa on jotain
+totta.
+
+-- Lothringin Kaarle siis peri veljensä Lotharin tämän suvun
+sammuessa. Nyt on Lotharin suku sammunut, siis olette te, hyvät
+herrat, Ranskan kruunun ainoat ja oikeat perijät.
+
+-- Saakuri! -- ajatteli Chicot, -- tuo skorpiooni on myrkyllisempi
+kuin luulinkaan!
+
+-- Mitäpä on tästä sanottava, veli? -- kysyivät kardinaali ja
+Mayennen herttua.
+
+-- Minä sanon, -- vastasi herttua, -- että täällä Ranskassa
+kaikeksi onnettomuudeksi on olemassa muuan laki, jota kutsutaan
+"saalilaiseksi" ja joka, sen pahempi, tekee tyhjäksi kaikki meidän
+vaatimuksemme.
+
+-- Sitä väitettä olen odottanutkin, armollinen herra! -- huudahti
+David ylpeästi ja itserakkaasti.
+
+-- Mutta mainitkaapa ensimäinen esimerkki saalilaisen lain
+sovelluttamisesta.
+
+-- Valoisin Filipin nouseminen valtaistuimelle vastoin Englannin
+Edvardin oikeutettua vaatimusta.
+
+-- Milloinka se tapahtui? Guisen herttua koetti muistella.
+
+-- Vuonna 1328, -- sanoi kardinaali arvelematta.
+
+-- Siis 341 vuotta Hugo Capetin vallananastuksen jälkeen ja 240
+vuoden kuluttua Lotharin suvun sammumisesta. Siis oli teidän
+esi-isillänne ollut oikeus kruunuun jo 240 vuotta ennen kuin
+saalilaista lakia alettiin sovelluttaa. Ja tietäähän jokainen, ettei
+millään lailla ole sellaista taannehtivaa vaikutusta.
+
+-- Te olette taitava mies, mestari Nicolas David, -- sanoi Guisen
+herttua ja katseli ihaillen asianajajaa, vaikka siihen ihailuun oli
+liittynyt jonkun verran halveksumistakin.
+
+-- Se on mainiosti harkittua, -- virkkoi kardinaali.
+
+-- Kerrassaan erinomaista! -- myönsi herttuatar. -- Minä siis nyt
+olen kruununprinsessa enkä mene naimisiin kenenkään sen halvemman
+kanssa kuin ehkä Saksan keisarin.
+
+-- Ja tuollaista sekamelskaako tarvitsisi minunlaiseni mies! --
+mutisi Guisen herttua. -- Pitäisikö nyt alistua siihen, että kansan
+totellakseen tulisi tarkastella moisia pergamentinlehtiä, kun se sen
+sijaan saisi nähdä miehen aateluuden tämän silmäin säihkystä ja tämän
+miekanpitelystä?
+
+-- Oikeassa olet Henrik, ihan oikeassa. Jos vain kasvot otettaisiin
+huomioon, niin tulisi sinusta heti kuningas, sillä nuo toiset
+ruhtinaathan sinun rinnallasi näyttävät, mikäli väitetään, kerrassaan
+roskaväeltä. Mutta, niinkuin mestari Nicolas David juuri äsken
+sanoi, oikeusjuttu kruunun saamiseksi on välttämätön, ja kun se
+kerran on voitettu, niin onpa, kuten sinä itse olet sanonut, meidän
+kilpemme yhtä hyvä kuin niidenkin, jotka istuvat Europan muilla
+valtaistuimilla.
+
+-- No, niinpä onkin tämä sukutieto oikea, -- sanoi Guisen Henrik
+huoaten. Ja kas tässä, mestari Nicolas David, on teille ne kaksisataa
+kulta-écuta, jotka veljeni Mayennen herttua on pyytänyt minun teille
+jättämään.
+
+-- Ja tässä on vielä toiset kaksisataa korvaukseksi siitä uudesta
+tehtävästä, jonka annamme teidän toimitettavaksenne, lausui
+kardinaali asianajajalle. Tämän silmät tyytyväisyydestä säkenöivät,
+kun hän solahutti kultarahat syviin taskuihinsa.
+
+-- Puhukaa, armollinen herra. Olen valmis kuulemaan teidän
+korkeutenne käskyjä.
+
+-- Emme voi jättää teidän toimeksenne tämän sukutaulun viemistä
+Roomaan pyhälle isälle Gregorius XIII:lle, sukutaulun, johon hänen on
+annettava hyväksymisensä, ennenkuin se mihinkään kelpaa. Te olette
+liian halpa henkilö voidaksenne päästä Vatikaanin ovista sisälle.
+Meidän täytyy siis se tehtävä jättää Pierre de Gondylle.
+
+-- Kyllähän nämä Gondyt, -- puuttui puheeseen herttuatar, --
+ovat älykästä väkeä, mutta meidän ei ole niihin luottamista.
+Heitä kannustaa vain oma kunniahimonsa, ja senhän ne voivat saada
+tyydytetyksi yhtä hyvin palvelemalla kuningas Henrikkiä.
+
+-- Sisaremme on oikeassa, -- virkkoi Mayennen herttua tavalliseen
+suoraan tapaansa. -- Emme voi uskoa asiatamme Pierre de Gondylle yhtä
+varmasti kuin Nicolas Davidille, joka on meidän puoluelaisiamme ja
+jonka me voimme hirtättää silloinkuin mielemme tekee.
+
+Tällä herttuan leikinlaskulla, jonka hän ihan kursailematta lausui
+asianajajan kuullen, oli tuohon liigalaisparkaan mitä omituisin
+vaikutus. Hän räjähti räikeään nauruun, josta samalla kuvastui mitä
+suurin kauhu.
+
+-- Veljeni Kaarle vain laskee leikkiä, -- sanoi Guisen Henrik tuolle
+kalpenevalle asianajajalle, -- ja mehän tiedämme, että te olette
+asiallemme uskollinen. Sen olette jo monta eri kertaa osottanut.
+Kuitenkin olen jo etukäteen ryhtynyt varovaisuustoimenpiteisiin.
+Pierre de Gondyn on vietävä tuo sukutaulu Roomaan, tietämättä
+itsekään siitä mitään. Paavi saa sen sitten joko hyväksyä taikka
+hylätä, ilman että Gondyllä on siitä aavistustakaan. Te, Nicolas
+David, saatte matkustaa jotenkin samoihin aikoihin hänen kanssaan
+ja odotella häntä Chalons'issa, Lyonissa tai Avignonissa, meiltä
+saamainne määräysten mukaisesti. Niin ollen tulette te olemaan ainoa,
+joka tuntee tehtävän salaisuuden. Näettehän siis, että yhä olette ja
+tulette jäämäänkin meidän uskotuksemme.
+
+David kumarsi.
+
+-- Ehtosi tiedät, ystävä parka! -- mutisi Chicot. -- Tulet
+hirtetyksi, jos vähääkään luikertelet. Mutta ole huoletta! Sillä
+pyhän Genovevan kautta vannon minä, että sinä nyt tällä hetkellä
+heilut kahden hirsipuun välillä, mutta että se niistä, joka nyt on
+sinua lähinnä, on juuri se, jonka minä aion sinulle valmistaa.
+
+Nuo kolme veljestä pukeutuivat taas kaapuihinsa ja poistuivat,
+samoinkuin heidän sisarensa, kirkosta. David meni heidän perästään.
+
+Portinvartija sulki oven, sammutti kuorissa tuikkavan lampun ja meni
+sitten tiehensä.
+
+Kului viisi, Chicotin mielestä hyvin pitkää minuuttia, ilman että
+mikään häiritsi hiljaisuutta ja pimeyttä.
+
+-- Hyv'on! -- tuumi gascognelainen. -- Nyt tuntuu näytelmä viimeinkin
+olevan lopussa. Onpa jo aika koettaa päästä täältä pois.
+
+Chicot, joka nähtyään hautain aukenevan ja rippituoleissa olevan
+asukkaita, oli luopunut ensi aikomuksesta jäädä kirkkoon aamun
+sarastukseen asti, ryömi nyt varovasti ulos rippituolistaan. Hän oli
+jo aikaisemmin muutamasta nurkasta huomannut tikapuut, joita kaiketi
+käytettiin ikkunain puhdistamiseen. Hän ei hukannut hetkeäkään.
+Hapuillen käsillään eteensä hän hiipi hiljaa eteenpäin, ja hänen
+onnistui, kolinaa synnyttämättä, päästä tikapuitten luo, jotka hän
+sitten nosti ikkunaa vasten. Kuun valossa hän huomasi, ettei ollut
+laskelmissaan erehtynyt: ikkuna oli luostarin kirkkotarhan puolella,
+ja sen takana taas oli Bordellen katu.
+
+Hän avasi ikkunan, asettui siihen kahanreisin istumaan ja ilon tai
+pelon aiheuttamalla voimalla siirsi tikapuut kirkon sisäpuolelta sen
+ulkopuolelle. Laskeuduttuaan kaikella kunnialla maahan, piilotti hän
+tikapuut erääseen pensaaseen, hiipi sitten kadun vieressä olevan
+muurin juurelle ja kiipesi siitä ketterästi yli, pudottaen muutamia
+irtonaisia kiviä kadulle.
+
+Näin pitkälle päästyään Chicot hieman hengähti. Saaden vain
+muutamia pieniä naarmuja, oli hän välttänyt vaaran, jolloin hänen
+henkensä useamman kerran oli ollut hiuskarvan varassa. Hän riensi
+nyt Saint-Jacquesin kadulle eikä pysähtynyt ennenkuin oli päässyt
+Runsaudensarven ravintolan luo. Sen ovelle hän koputti.
+
+Mestari Claude Bonhomet tuli itse avaamaan. Hänen tapaisensa mies
+hyvin tiesi, että pikku epäjärjestyksistä kyllä tulee runsas maksu.
+Hän pitikin enemmän noista ylimääräisistä tuloista kuin tavallisista.
+
+Heti paikalla hän tunsi Chicotin, huolimatta siitä, että tämä oli
+lähtenyt sieltä ulos aatelismiehenä ja palasi nyt takaisin munkkina.
+
+-- Ah, tehän se olettekin, hyvä herra! -- virkkoi hän. -- Tervetuloa!
+
+Chicot pisti ecuun rahan hänen kouraansa.
+
+-- Miten veli Gorenflot jaksaa? -- kysäsi hän.
+
+Leveä, irvistystä muistuttava hymyily levisi ravintoloitsijan
+kasvoille. Hän avasi pikku huoneen oven ja sanoi:
+
+-- Katsokaa itse!
+
+Veli Gorenflot kuorsasi ihan samassa paikassa, johon Chicot oli hänet
+jättänytkin.
+
+-- Kas hiivattia, sehän on minun kunnon ystäväni! -- virkkoi
+gascognelainen. -- Aavistamattasi olet sinä nähnyt merkillisen unen.
+
+
+
+
+23.
+
+Matkatoveri.
+
+
+Näiden tapahtumain jälkeisenä päivänä olisi lukijamme, jos hän olisi
+kulkenut Parisista Angersiin vievää tietä, Chartresin ja Nogentin
+välillä huomannut kaksi ratsastajaa, aatelismiehen palvelijoineen.
+
+Edellisenä iltana olivat nämä ratsastajat, hevoset vaahdossa,
+saapuneet Chartresiin. Olipa toinen hevosista sortunutkin
+tuomiokirkon edustalle. Ja kun se sattui tapahtumaan juuri siihen
+aikaan, jolloin uskovaiset menivät messuun, oli Chartresin
+porvareille ollut aika hupaista katsella tuota puolikuollutta
+hevosta. Sen omistaja ei taas näyttänyt tapahtuneesta vahingosta
+vähääkään välittävän, ikäänkuin hevonen olisi ollut jokin
+jonninjoutava arvoton koni. Olivatpa muutamat huomanneet senkin, että
+pitempi ratsastaja oli pistänyt ecun muutaman pojan kouraan, jotta
+tämä johdattaisi matkustavaiset johonkin läheiseen ravintolaan. Saman
+ravintolan takaportista olivat matkustajat puoli tuntia myöhemmin
+ratsastaneet edelleen uusilla, levänneillä hevosilla.
+
+Päästyään avoimelle kedolle, läheni pitempi ratsastaja lyhempää ja,
+sylinsä levittäen, virkkoi:
+
+-- Paras pikku vaimoni, nyt voit syleillä minua kaikessa rauhassa.
+Sillä nyt meillä ei enää ole mitään pelkäämistä.
+
+Rouva Saint-Luc -- sillä hänpä se juuri olikin -- kumartui
+miellyttävästi hiukan sivulle ja siirtäen väljää viittaansa, johon
+oli kietoutunut, laski kätensä nuoren miehen olkapäälle, katsoi häntä
+syvälle silmiin ja painoi suudelman hänen huulilleen.
+
+-- Ah! -- huudahti Saint-Luc. -- Miten suloista onkaan tuntea
+olevansa vapaa! Oletko sinä, Jeanne, milloinkaan ollut vapaa?
+
+-- Minäkö? -- vastasi tuo nuori nainen reippaasti. -- En milloinkaan!
+Vasta nyt voin ensi kerran sanoa olevani täysin vapaa. Isäni oli
+epäluuloinen. Äitini ei juuri koskaan kävellyt ulkosalla. Minä
+en koskaan saanut pistää nokkaani oven ulkopuolelle muuten kuin
+opettajattaren, kahden kamarineitsyeen ja pitkän lakeijan seurassa,
+niin etten muista juoksennelleeni nurmikolla kertaakaan sen perästä
+kun vallattomana pikku lapsena juoksentelin yli Méridorin laajain
+metsäin ystäväni Dianan seurassa, jolloin me useinkin jouduimme niin
+eksyksiin, ettemme saaneet selkoa toisistamme. Mutta sinä, rakkahin
+Saint-Luc, sinä kai ainakin olet ollut vapaa?
+
+-- Minäkö vapaa?
+
+-- Niin, tietysti. Mieshän...
+
+-- Senpähän tiedät! En koskaan. Minähän olen aina oleskellut
+kuninkaan luona enkä ankarain hovisääntöjen vuoksi ole koskaan saanut
+sieltä poistua. Heti kun hetkeksikään erkanin hänen seurastaan,
+kuulin hänen vaikeroivan äänensä alituiseen huutavan:
+
+-- Saint-Luc, hyvä ystäväni minulla on ikävä, tule ikävöimään minun
+kanssani. -- Vai vapaa minä olisin ollut! Jopahan jotakin! Ei minun
+ruumistani silloin olisi kureliivi kuristanut eivätkä kaulukset
+kaulaani puristaneet. En silloin olisi tarvinnut tukkaani kähertää,
+enkä olisi huolinut tuosta pirullisesta barettipäähineestä, joka
+nuppineuloin oli pääkuoreeni kiinnitetty. Ah, ei, ei, paras Jeanne,
+luulenpa olleeni vielä enemmän sidottu kuin mitä sinä olet ollut!
+Mutta niinpä nyt näetkin, miten minä vapaudestani nautin. Se on,
+kautta jumalan, ihanaa, ja miten kumman lailla sen tuleekaan
+itseltään riistäneeksi, kun kerran on vapaus valita.
+
+-- Mutta entä jos meidät saadaan kiinni, Saint-Luc? -- huomautti
+nuori rouva ja katsahti levottomasti taakseen. -- Entä jos meidät
+teljetään Bastiljiin?
+
+-- Ooh, kyllä me osaamme pysytellä piilossa, -- vastasi Saint-Luc.
+
+-- Niin, -- myönnytti Jeanne, -- kai me säilymme turvassa. Jos sinä
+tuntisit Méridorin, sen suunnattomat tammimetsät, sen loppumattomat
+polut, sen kirkkaat, solisevat purot, jotka luikertelevat katveisten
+lehdikköjen lomitse, niin sinä saisit kaiken tuon keskellä nähdä
+tämän pikku valtakunnan kuningattaren, näiden Armidan puutarhain
+haltiattaren, kauniin, verrattoman Dianan. Sinä tulet häntä
+rakastamaan, Saint-Luc, siitä minä olen vakuutettu.
+
+-- Minä rakastan häntä jo etukäteen, koska hän kerran on sinua
+rakastanut.
+
+-- Oi, olenpa varma siitä, että hän vieläkin minua rakastaa ja on
+aina rakastava! Diana ei ole oikullinen eikä hänen ystävyytensä
+ole vain hetkellinen. Ajatteleppa, miten autuasta elämää me
+tulemmekaan viettämään siinä kukkaisasumuksessa, jonka kevät pian
+on ihanimmilleen sulostuttava! Diana hoitaa isänsä taloa. Meidän ei
+siis tarvitse olla levottomia. Vanha parooni on soturi Frans I:sen
+ajoilta, jonka menneisyydestä on vain yksi ainoa muisto: Marignanon
+voitto ja Pavian tappio. Nykyisin häntä johtaa vain yksi ainoa ajatus
+ja yksi ainoa tulevaisuuden toivo: hänen rakas Dianansa. Me voisimme
+asua Méridorissa ilman että hän koskaan saisi sitä tietää. Ja jos hän
+sen saa tietää, niin tarvitsee meidän vain pitää hänen puoltaan, kun
+hän sanoo, että Diana on maailman kaunein tyttö ja että Frans I on
+suurin sotapäällikkö, mitä milloinkaan on ollut olemassa.
+
+-- Se on oleva ihanaa, -- sanoi Saint-Luc, -- mutta minusta tuntuu
+siltä, että minulla paroonin kanssa tulee syntymään vakavia kiistoja.
+
+-- Mistä niin? Frans I:stäkö?
+
+-- Ei. Hänen sotaherransa minä jätän rauhaan. Mutta mitä tulee tuohon
+maailman kaikkein kauniimpaan tyttöön, niin...
+
+-- Eihän minua voi lukea tyttöihin kuuluvaksi, sillä olenhan minä
+sinun vaimosi!
+
+-- Ah, todellakin, niinhän se onkin! -- myönnytti Saint-Luc.
+
+-- Ajatteleppas, rakkaani, meidän elämäämme! -- jatkoi Jeanne.
+-- Aamusta iltaan me samoilemme metsiä, jotka ovat sen pikku
+paviljonkimme ympärillä, sen saman, jonka Diana asunnoksemme antaa.
+
+-- Rientäkäämme, Jeanne, -- kiirehti Saint-Luc.
+
+-- Minä jo nyt niin mielelläni olisin Méridorissa.
+
+He kannustivat hevosiaan, ja nämä kiitivät nopeasti eteenpäin. Niin
+he pääsivät Chartresista Mansiin ja viipyivät siellä, ollen melkein
+täydellisesti turvassa kaikelta etsinnältä, koko päivän. Seuraavana
+päivänä he tulivat siihen hietaiseen metsäseutuun, joka ulottui
+Guecelardista Ecomoyhin, ja olivat iloissaan siitä, että vielä samana
+iltana ehtisivät Méridorin linnaan.
+
+Saint-Luc oivalsi nyt, että he olivat pelastuneet, sillä hän tunsi
+kuninkaan vaihtelevan mielenlaadun, joka oli väliin äkkipäinen,
+väliin veltto. Hän tiesi, että kuningas siinä mielentilassaan,
+jossa oli Saint-Luc'in poistuessa ollut, olisi joko lähettänyt
+heidän jälkeensä kaksikymmentä pikaratsastajaa ja sata sotamiestä
+ja käskenyt niiden noutaa heidät kuolleina tai elävinä eteensä,
+tahi olisi häneltä ehkä päässyt syvä huokaus ja hän olisi, käsiään
+sängystään ojennellen mutissut:
+
+-- Ah, Saint-Luc, sinä petturi! Miksi en ole sinua jo ennen tuntenut?
+
+Mutta kun pakolaiset eivät olleet nähneet mitään pikaratsastajia
+eivätkä ainoatakaan sotamiestä, niin oli todennäköistä, että Henrik
+III mainitussa tilaisuudessa oli ollut välinpitämättömällä tuulellaan.
+
+-- Hyvä! -- ajatteli Saint-Luc. -- Rajuilma onkin nyt sen sijaan
+kohdistunut Chicot parkaan, joka, niin hullu kuin onkin -- ja ehkäpä
+juuri senvuoksi, että hän on hullu --, oli antanut minulle niin
+mainion neuvon. Minä pääsen koko pälkähästä korkeintaan sillä, että
+tulen antaneeksi aihetta enemmän tai vähemmän sattuvaan pilkkarunoon.
+
+Äkkiä huomasi Saint-Luc, miten hänen vaimonsa laski kätensä hänen
+käsivarrelleen. Hän hätkähti, sillä se ei ollut mitään hyväilyn
+tapaista.
+
+-- Katsoppas: -- huusi Jeanne.
+
+Saint-Luc käännähti ympäri ja huomasi kaukaa ratsastajan, joka
+matkusti samaa tietä kuin hekin ja joka näytti kannustavan ratsuaan.
+
+Tuon henkilön äkillistä ilmestymistä piti Saint-Luc pahana enteenä,
+joko siitä syystä, että todellisuus tahtoi nyt häiritä hänen iloista
+mielioloansa, tai senvuoksi, että hänen osottamansa tyyneys oli
+teeskenneltyä ja että hän yhäkin pelkäsi jotain kuninkaan oikkua.
+
+-- Meidän on paettava, -- virkkoi Jeanne ja kannusti hevostaan.
+
+-- Ei, -- vastasi Saint-Luc, sillä tuntemastaan pelokkuudesta
+huolimatta ei hän vielä ollut mahtiaan menettänyt. -- Ei ole tarpeen.
+Tuo ratsastajahan on, sikäli kuin saatan nähdä, aivan yksinäinen,
+eikä meidän tule lähteä yhtä ihmistä karkuun. Voimmehan ratsastaa
+sivulle ja antaa hänen mennä ohitse, niin voimmehan sitten jatkaa
+matkaamme.
+
+-- Mutta entä jos hän pysähtyy?
+
+-- No, jos hän pysähtyy, niin saammehan silloin nähdä, kenen kanssa
+olemme tekemisissä, ja voimme sitten toimia asianhaarain mukaan.
+
+-- Olet oikeassa, -- vastasi Jeanne, -- ja on väärin, että minä
+pelkään, kun minulla kerran on Saint-Luci'ni suojelijanani.
+
+-- Mutta kun kumminkin oikein asiata ajattelen, niin lienee sentään
+parasta, että pakenemme metsään, -- jatkoi Saint-Luc, katsahdettuaan
+vielä kerran tuntemattomaan, joka, heti pakolaiset huomattuaan oli
+päästänyt ratsunsa täyteen neliseen, -- sillä hänen hattunsa nauha ja
+hänen kaulusröyhelönsä herättävät minussa hiukan epäluuloa.
+
+-- Ah, kuinka voivat nauha ja röyhelö sinua pelästyttää?
+
+-- Nauhan väri on juuri hovin muotia ja kaularöyhelö on ihan äsken
+leikattu. Sitäpaitsi ovat tuollaiset nauhat kallisarvoisia, niin
+ettei niitä mikään köyhä maalais-aatelismies kanna. Ei, hyvä Jeanne,
+kyllä meidän on kiiruhdettava, sillä tuo ratsastaja näyttää minusta
+korkean herrani ja kuninkaani lähettiläältä.
+
+-- Niin, joutukaamme, -- myönnytti nuori rouva ja värisi kuin
+haavanlehti ajatellessaan sitä mahdollisuutta, että hänen pitäisi
+erota miehestään.
+
+Mutta pakeneminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Kuusia oli niin
+tiheässä, että niiden oksat muodostivat kuin jonkinlaisen muurin, ja
+hieta oli niin pehmoista, että hevoset upposivat siihen kovin syvälle.
+
+-- Oi, hyvä jumala, juuri meitähän tuo ratsastaja ajaa takaa! --
+huudahti nuori rouva.
+
+-- Kautta kunniani, -- virkkoi Saint-Luc, pysäyttäen hevosensa, --
+jos hän ajaa meitä perästä, niin katsotaanpa mitä hän haluaa. Sillä
+jos hän hyppää alas hevosen selästä, niin tapaa hän meidät tuossa
+tuokiossa.
+
+-- Hän pysähtyy, -- huomautti Jeanne.
+
+-- Näkyypä hän laskeutuvan alaskin, -- lisäsi Saint-Luc, -- ja
+tulevan tänne metsään. Minä menen häntä vastaan.
+
+-- Odotappas! -- virkkoi Jeanne, pidättäen miestään. -- Minusta
+tuntuu siltä, että hän huusi.
+
+Sidottuaan hevosensa kiinni muutamaan puuhun, tunkeutui tuo
+tuntematon mies metsään ja huusi:
+
+-- Kuulkaahan, jalo herra! Älkää hiidessä pitäkö tuollaista kiirettä!
+Olen löytänyt erään esineen, jonka te olette hukannut. Pysähtykäähän
+toki, pikku herra palvelija! -- jatkoi tuntematon. -- Te olitte
+unohtanut rannerenkaanne Courvillen majataloon. Helkkari vieköön!
+Nainen ei jätä saattajaansa tuolla tavoin jälkeensä, vaikkapa hän
+olisikin itse kunnon rouva de Cossé. Äitinne nimessä, pyydän, älkää
+antako minun juosta tällä lailla!
+
+-- Minäpä tunnen tuon äänen! -- huudahti Saint-Luc.
+
+-- Ja hän mainitsi minun äitini nimen.
+
+-- Oletko sitten unohtanut rannerenkaasi, ystäväni?
+
+-- Olenpa niinkin! Huomasin sen vasta tänä aamuna, mutta en voinut
+muistaa, mihin sen olin jättänyt.
+
+-- Oo, sehän on Bussy, meidän ystävämme! -- huudahti Saint-Luc ja
+riensi tulijaa vastaan.
+
+-- Saint-Luc! En siis erehtynytkään, -- virkkoi Bussy iloisella
+ja soinnukkaalla äänellään ja yhdellä harppauksella loikkasi
+vastanaineiden luo. -- Hyvää päivää, hyvä kreivitär! -- jatkoi hän
+nauraen ja ojensi Jeannelle esineen, jonka tämä tosiaankin oli
+unohtanut Courvillen majataloon.
+
+-- Tuletteko pidättämään meidät kuninkaan nimessä, herra Bussy? --
+kysäsi Jeanne hymyillen.
+
+-- Minäkö? En, kautta taivaan! En ole hänen majesteettinsa kanssa
+niin hyvä ystävä, että saisin sellaisia toimia tehtäväkseni. Löysin
+teidän rannerenkaanne Courvillesta ja siitä päätin, että te olette
+matkalla tännepäin. Kannustin hevostani, sain teidät näkyviini,
+oivalsin heti, ketä te olitte, ja olen nyt; tahtomattani tullut
+ajaneeksi teitä takaa. Suonette minulle anteeksi.
+
+-- Siis vain sattuma, -- virkkoi Saint-Luc, joka yhäkin hiukan
+epäili, -- on saattanut teidät matkustamaan samaa tietä meidän
+kanssamme?
+
+-- Niin, sattuma, tai paremmin sanoen sallimus, -- vastasi Bussy.
+
+Viimeinenkin epäilyksen hiven katosi nyt Saint-Luc'ista, nähdessään
+tuon kauniin ylimyksen säteilevät kasvot ja hänen verrattoman
+hymyilynsä.
+
+-- Siis tekin olette matkalla? -- kysyi Jeanne.
+
+-- Matkalla olen, -- vastasi Bussy ja hyppäsi ratsunsa selkään.
+
+-- Mutta ette ainakaan meidän tapaamme? Nimittäin epäsuosioon
+joutumisen vuoksi.
+
+-- Eipä paljo puutu!
+
+-- Mihin sitten matka?
+
+-- Angersiin päin. Entä teillä?
+
+-- Sinne meilläkin.
+
+-- Ahaa! Jopa ymmärrän. Brissac on noin kymmenen liöön päässä täältä,
+ja te kai aiotte pelästyneiden kyyhkysten lailla etsiä suojaa
+esi-isien linnasta. Sehän on vallan jumalallista, ja minä kadehtisin
+teidän onneanne ellei kateus olisi niin suuri vika.
+
+-- Ah, herra Bussy, -- sanoi Jeanne myötätuntoisuuttaan ilmaisten, --
+menkää naimisiin ja te tulette yhtä onnelliseksi kuin mekin olemme.
+Minä vakuutan, että on hyvin helppoa olla onnellisia, kun vaan
+rakastaa toisiaan.
+
+Näin sanottuaan hän loi hymyillen katseensa Saint-Luciin, ikäänkuin
+vaatiakseen tämän todistamaan väitteensä todenperäisyyden.
+
+-- Hyvä rouva, -- vastasi Bussy, -- minä epäilen sellaista
+onnea. Eipä aina teidän tavallanne päästäkään kuninkaallisilla
+etuoikeuksilla naimisiin.
+
+-- Lorua! Teitähän kaikki rakastavat.
+
+-- Kun kaikki rakastavat, hyvä rouva, -- vastasi Bussy huoaten, --
+niin on se sama kuin ei kukaan rakastaisi.
+
+-- No niin, -- virkkoi Jeanne, katsahtaen merkitsevästi mieheensä,
+-- sallikaapa, että me naitamme teidät. Se ensinnäkin olisi hyväksi
+turvaksi monelle tuntemalleni naineelle miehelle. Sitten lupaan minä
+vielä, että te saisitte tuntea sitä autuutta, jonka olemassaolon nyt
+kiellätte.
+
+-- Minä en kiellä sellaisen autuuden olemassaoloa, hyvä rouva, --
+vastasi Bussy, taaskin huoaten, -- minä vain väitän, ettei se autuus
+tule minun osakseni.
+
+-- Tahdotteko, että minä toimitan teidät naimisiin? -- toisti rouva
+Saint-Luc.
+
+-- Jos tahdotte naittaa minut oman mielenne mukaan, niin minä vastaan
+kieltävästi, mutta jos naitatte minut minun oman makuni mukaan, niin
+silloin suostun.
+
+-- Te sanotte tuon sellaisella äänenpainolla kuin olisitte päättänyt
+jäädä poikamieheksi.
+
+-- Ehkäpä.
+
+-- Te kai sitten olette rakastunut sellaiseen naiseen, jonka kanssa
+ette saa mennä naimisiin?
+
+-- Arvatkaa, herra kreivi, -- virkkoi Bussy, -- ja pyytäkää
+vaimoltanne, ettei hän iskisi tuhansia tikarinpistoja minun sydämeeni.
+
+-- Olkaa varuillanne Bussy. Te saatatte minut tosiaankin
+kuvittelemaan, että olette rakastunut vaimooni.
+
+-- Siinä tapauksessa täytyy teidän toki myöntää, että minä olen ylen
+tunnollinen rakastaja ja että aviomiehet menettelevät väärin, jos
+ovat minulle mustasukkaisia.
+
+-- Se on totta, -- vastasi Saint-Luc muistaen, että se oli
+juuri Bussy, joka oli tuonut hänen vaimonsa Louvreen. -- Mutta
+samantekevää. Myöntäkää kuitenkin, että sydämenne ei enää ole teidän
+omanne.
+
+-- Sen myönnän, -- vastasi Bussy.
+
+-- Rakkaudestako vaiko jostain oikusta se johtuu? -- kysyi Jeanne.
+
+-- Äärettömästä rakkaudesta, hyvä rouva.
+
+-- Minä teen teidät terveeksi: minä toimitan teidät naimisiin,
+niinkuin jo sanoin.
+
+-- Sitä minä epäilen.
+
+-- Ja minä teen teidät niin onnelliseksi kuin miksi te yleensä
+ansaitsette tulla.
+
+-- Äh, hyvä rouva. Ainoa onneni nykyisin on saada olla onneton.
+
+-- Minä olen kovin itsepäinen, sen sanon teille jo edeltäpäin, --
+vakuutteli Jeanne.
+
+-- Olen sitä minäkin, -- vastasi Bussy.
+
+-- Teidän täytyy taipua, kreivi.
+
+-- Kuulkaapas, hyvä rouva, -- virkkoi nyt tuo nuori mies. --
+Matkustakaammepa nyt yhdessä hyvinä ystävinä. Ensinnäkin me, jos
+suvaitsette, ratsastaa karahutamme pois tältä hietamaalta ja sitten
+valitsemme majapaikaksemme tuon soman pikku kylän, joka näkyy tuolta
+kauvempaa.
+
+-- Niin, sen tai jonkin muun.
+
+-- Samapa se, minulle se on ihan yhdentekevää.
+
+-- Tuletteko siis meidän mukanamme?
+
+-- Tulen, siksi kun saavun sinne, jonne aion, ellei teillä
+puolestanne ole mitään sitä vastaan.
+
+-- Päinvastoin. Mutta vielä parempi olisi, että tulisitte sinne,
+mihin me aiomme.
+
+-- Ja mihin sitten?
+
+-- Méridorin linnaan.
+
+Veri kohosi Bussyn kasvoille ja virtasi sitten takaisin sydämeen. Hän
+meni niin kalpeaksi, että olisi paljastanut itsensä, ellei Jeanne
+siinä samassa olisi hymyillen katsahtanut mieheensä.
+
+-- Vai Méridorin linnaan, hyvä rouva, -- virkkoi Bussy, toinnuttuaan
+sen verran, että kykeni hyvin lausumaan sen nimen. -- Mikä linna se
+on, jos saan luvan kysyä?
+
+-- Se on maatila, jonka muuan hyvä ystäväni omistaa, -- vastasi
+Jeanne.
+
+-- Teidän hyvä ystävänne... joka... joka nytkin oleksii maatilallaan?
+-- jatkoi Bussy.
+
+-- Tietenkin, -- vastasi rouva Saint-Luc, ollen kokonaan tietämätön
+niistä tapahtumista, joita kahden viimeisen kuukauden kuluessa
+Méridorin linnassa oli sattunut. -- Ettekö sitten koskaan ole
+kuullut puhuttavan parooni Méridorista, joka on Poitoun varakkaimpia
+ylimyksiä, ja...
+
+-- Ja...? -- toisti Bussy huomatessaan, että Jeanne katkaisi
+lauseensa.
+
+-- Ja hänen tyttärestään, Diana Méridorista, kauneimmasta tytöstä,
+mitä maa milloinkaan on päällään kantanut?
+
+-- En, hyvä rouva, -- vastasi Bussy ja oli vähällä tukehtua
+mielenliikutuksesta.
+
+Ja sill'aikaa kun Jeanne vielä kerran omituisin silmäyksin katsahti
+mieheensä, kysyi tuo kaunis ylimys sielussaan itseltään, mikä
+kumman kohtalo hänet oli satuttanutkin noiden ihmisten pariin,
+jotka puhuivat Diana Méridorista ja jotka ikäänkuin kaikuna tulivat
+vastanneeksi hänen sydämensä ainoaan ajatukseen.
+
+Olikohan tarkoitus tutkia häntä? Se ei ollut lainkaan luultavaa.
+Mahtoiko se olla jokin ansa? Sehän oli miltei sula mahdottomuus.
+Saint-Luc oli lähtenyt Parisista jo ennenkuin hän oli saanut tietää,
+että Monsoreaun kreivitär oli Diana Méridor.
+
+-- Onko tästä vielä pitkältäkin matkaa linnaan? -- kysyi Bussy.
+
+-- Seitsemän liöötä luullakseni. Ja loisinpa vetoa siitä, että
+vietämmekin yömme siellä emmekä tuossa pikku kylässä, josta äsken
+mainitsitte. Tehän tulette meidän mukanamme, vai kuinka?
+
+-- Tulen, hyvä rouva.
+
+-- No, -- virkkoi Jeanne, -- se on jo askeleen ottamista lähemmäs
+sitä autuutta, jota teille ehdotin.
+
+Bussy kumarsi. Hetkisen olivat he kaikki ääneti. Mutta Bussy, joka
+vielä halusi saada yhtä ja toista tietää, rohkaistui vihdoin tekemään
+muutamia kysymyksiä.
+
+-- Millainen mies on se parooni Méridor, josta te puhuitte?
+
+-- Täydellinen ylimys, entisajan ritari.
+
+-- Kenen kanssa hänen tyttärensä on naimisissa? -- kysyi nyt Bussy,
+koettaen saada ääneensä mahdollisimman varmaksi.
+
+-- Dianako naimisissa?
+
+-- Mitä kummallista siinä olisi?
+
+-- Ei mitään. Mutta Diana tietystikään ei ole naimisissa, sillä
+silloin olisin minä siitä ensimmäisenä saanut tiedon.
+
+Tuskallinen huokaus pulpahti Bussyn rinnasta.
+
+-- Neiti Méridor on siis isänsä luona? -- kysyi hän.
+
+-- Niin toivomme, -- vastasi Saint-Luc korostaen sanojaan, siten
+vaimolleen osottaakseen, että oli häntä ymmärtänyt ja että hän
+hyväksyi hänen ajatuksensa ja suunnitelmansa.
+
+-- Ah, katsokaapas tuonne! -- huudahti yht'äkkiä Jeanne ja kohottausi
+satulassaan. -- Tuolla jo näkyvät linnantornit! Näettekö, herra
+kreivi?
+
+-- Näen, näen, -- vastasi Bussy niin voimakkaan mielenliikutuksen
+valtaamana, että se häntä itseäänkin hämmästytti. -- Kyllä minä näen.
+Se on siis Méridorin linna.
+
+Ja tuota uljasta herraskartanoa katsellessaan muistui hänelle
+mieleen vanki parka, joka oli kätketty Saint-Antoinen kadun varrella
+sijaitsevaan ahtaaseen asuntoon.
+
+Vielä kerran hän huokasi, mutta nyt se ei ollut yksistään
+tuskanhuokaus. Lupaamalla autuutta oli rouva Saint-Luc saanut hänet
+jo melkein toivomaan.
+
+
+
+
+24.
+
+Lapseton ukko.
+
+
+Kahden tunnin kuluttua he saapuivat Méridorin linnaan.
+
+Bussy oli kysynyt itseltään, pitäisikö hänen noille hyville
+ystävilleen kertoa se seikkailu, jonka kautta Diana oli joutunut
+pois Méridorista. Mutta jos hän kerran asiasta jotain mainitsisi,
+olisi hänen ilmaistava paitsi sitä, minkä koko maailma kohta saisi
+tietää, myöskin sellaista, jonka hän vain yksin tiesi ja jota hän
+ei kenellekään tahtonut ilmaista. Hän niin ollen luopui aikeestaan,
+sillä siitä olisi aiheutunut lukemattomia uteluja, kyselyjä ja
+viittauksia.
+
+Sitäpaitsi tahtoi Bussy Méridorissa esiintyä kokonaan outona
+henkilönä. Hän halusi ilman mitään valmistelua nähdä parooni
+Méridorin, kuulla hänen puhuvan Monsoreaun kreivistä ja Anjoun
+herttuasta. Sanalla sanoen: hän tahtoi tulla vakuutetuksi, ei siitä,
+missä määrin Dianan kertomus oli totuudenmukainen, sillä hän ei
+hetkeäkään ollut epäillyt tuon enkelinpuhtoisen olennon tiedonantoja,
+vaan siitä, eikö Diana ehkä jossain suhteessa ollut saattanut erehtyä
+ja oliko se selonteko, jota hän niin osanottavaisesti oli kuunnellut,
+kaikin puolin paljastanut asiain oikean laidan.
+
+Niinkuin näkyy, otti Bussy huomioonsa kaksi seikkaa, jotka
+pysyttävät miehen rakkauden huumeessa ollessaankin järkevyyden
+piirin sisäpuolella: hän oli näet varovainen uskottujensa valinnassa
+ja hän tahtoi omistaa tuolle jumaloimalleen olennolle mitä syvintä
+kunnioitusta.
+
+Ja niinpä joutuikin rouva Saint-Luc, naisellisesta
+tarkkanäköisyydestään huolimatta, kokonaan väärään käsitykseen Bussyn
+tunteista; ja Bussyn itsensähillitsemistaito sai rouvan vakuutetuksi
+siitä, että tuo nuori mies nyt vasta ensi kertaa kuuli Dianan nimeä
+mainittavan ja luuli kai saavansa nähdä vain tavallisen mukiinmenevän
+maalaistytön.
+
+Senvuoksi hän valmistautuikin nauttimaan Bussyn pian huomattavasta
+hämmästyksestä.
+
+Kuitenkin häntä itseäänkin hämmästytti muuan seikka, se nimittäin,
+että kun vartija torventoitotuksella oli antanut tiedon vieraiden
+saapumisesta, ei Diana kiiruhtanutkaan nostosillalle, vaikka hän
+ennen aina tuon merkin kuultuaan oli niin tehnyt. Dianan sijasta
+näkyi linnan portista kompuroivan ukko, vuosien koukistama, keppi
+tukenaan. Iltatuuli läikytteli hänen lumivalkeita hiuksiaan.
+
+Kaksi isoa koiraa kintereillään hän meni nostosillan yli. Päästyään
+rintavarustukselle kysyi ukko heikolla äänellä:
+
+-- Kuka kunnioittaa ukko parkaa tulemalla häntä tervehtimään?
+
+-- Minä! Minä, paras parooni Augustin, -- kajahti nuoren rouvan
+reipas ääni.
+
+Mutta sen iloisen hämmästyksen ilmeen sijaan, jota Jeanne oli
+odottanut näkevänsä, ukko vain kohotti päätään ja tuijotti tulijoihin.
+
+-- Te, -- virkkoi hän, -- te? Minä en näe mitään. Ken te sitten
+olette?...
+
+-- Voi hyvä Jumala! -- huudahti Jeanne. -- Ettekö sitten enää minua
+tunne? Ah, onhan totta, että valepukuni...
+
+-- Antakaa anteeksi, -- lausui ukko, -- mutta en enää näe juuri
+lainkaan. Vanhuksen silmät eivät kestä itkemistä, ja kun ne itkevät
+liian paljo, niin kyyneleet himmentävät niiden näön.
+
+-- Ah, rakas parooni, -- virkkoi nyt nuori rouva, -- huomaanpa
+todellakin, että silmänne ovat käyneet ylen heikoiksi. Sillä muuten
+olisitte te kyllä, valepuvustani huolimatta, minut tuntenut. Minun,
+siis täytyy sanoa teille nimeni: minä olen kreivitär Saint-Luc.
+
+-- Saint-Luc! -- toisti ukko. -- Minä en tunne teitä.
+
+-- Tyttönimeni oli Jeanne de Cossé Brissac.
+
+-- Ah, hyvä Jumala! -- huudahti ukko ja koki vapisevin käsin saada
+rautaporttia auki.
+
+Jeanne, joka ei vähääkään ymmärtänyt tästä omituisesta vastaanotosta,
+jota hän oli kuvitellut aivan toisenlaiseksi ja jonka hän luki ukon
+vanhuuden ja hänen heikontuneitten sielunvoimainsa syyksi, hyppäsi,
+huomattuaan tulleensa tunnetuksi, ratsunsa selästä alas ja heittäytyi
+vanhan tapansa mukaan paroonin syliin. Tällöin hän huomasi, että ukko
+itki.
+
+-- Ukko itkee ilosta, -- ajatteli hän. -- Ah! Sydänhän on aina niin
+nuori.
+
+-- Tulkaa, -- virkkoi ukko, suudeltuaan Jeannea otsalle.
+
+Ikäänkuin ei olisi rouvan seuralaisia huomannutkaan, palasi parooni
+hitain askelin linnaan, koirat perässään.
+
+Linna näytti hyvin omituiselta ja surumieliseltä. Kaikissa ikkunoissa
+oli sisäpuoleiset luukut suljetut, ja koko linnaa olisi voinut
+verrata tavattoman suureen hautaan. Ne muutamat harvat palvelijat,
+joita siellä täällä liikuskeli, olivat muotiinpuetut. Saint-Luc loi
+katseen rouvaansa ikäänkuin kysyäkseen, tällaisenako tämä oli luullut
+linnan tapaavansa. Jeanne sen katseen ymmärsi ja kun hän itsekin
+halusi päästä tuosta kiusallisesta epävarmuudentunteesta, tarttui hän
+paroonin käteen ja kysäsi:
+
+-- Mutta missä on Diana? Eikö hän kaikeksi onnettomuudeksi olisikaan
+täällä kotona?
+
+Ukko pysähtyi äkisti, kuin salaman satuttamana, katseli nuorta rouvaa
+kauhun ilme kasvoillaan ja huokasi:
+
+-- Diana!
+
+Tuon nimen kuultuaan katsahtivat koirat herraansa ja päästivät
+surkean ulvonnan.
+
+Bussya väkistenkin värisytti. Jeanne katsahti Saint-Luciin, eikä
+tämä puolestaan tiennyt, pitikö hänen mennä eteenpäin vaiko kääntyä
+takaisin.
+
+-- Diana! -- toisti ukko, kuin olisi hän tarvinnut aikaa
+ymmärtääkseen tuon hänelle tehden kysymyksen. -- Ettekö siis tiedä...?
+
+Hän alkoi suonenvedontapaisesti nyyhkyttää.
+
+-- Mutta missä hän sitten on? Ja mitä on tapahtunut? -- huusi Jeanne
+hämmästyksissään.
+
+-- Diana on kuollut! -- vastasi ukko ja epätoivoisin liikkein ojensi
+kätensä taivasta kohti. Hän vaipui rappujen ensi portaille, jonne
+saakka jo oli ehditty kulkea, puristi päätään käsillään ja heilutteli
+sitä edestakaisin, ikäänkuin karkottaakseen mielestään sen surullisen
+muiston, joka lakkaamatta häntä kiusasi.
+
+-- Kuollut! -- huudahti Jeanne kalmankalpeana kauhusta.
+
+-- Kuollut! -- toisti myöskin Saint-Luc ukko rukan suruun osaaottaen.
+
+-- Monsoreau on siis saattanut ukon siihen luuloon, että Diane olisi
+kuollut! -- ajatteli Bussy.
+
+-- Kuollut! Kuollut! -- toisteli parooni. -- He ovat hänet surmanneet!
+
+-- Voi, vanhaa ystävääni! -- änkytti Jeanne ja puhkesi tuon
+surusanoman kuultuaan, kyyneliin, mikä keino estää heikon naissydämen
+menehtymästä.
+
+-- Mutta vaikka niinkin on, -- virkkoi ukko vaivaloisesti ylös
+kompuroiden, -- vaikka taloni on tyhjä ja autio, on se kuitenkin yhtä
+vierasvarainen kuin ennenkin. Käykää sisälle.
+
+Jeanne tarttui ukon käsivarteen ja astui sisään. Toiset seurasivat
+perässä.
+
+Salonkiin päästyään istahti ukko, tai paremmin sanoen horjahti,
+muutamaan nojatuoliin.
+
+Jeanne ei rohjennut katkaista äänettömyyttä. Hän pelkäsi
+kysymyksillään repivänsä auki ukon haavoja, eikä hän kuitenkaan,
+aivan samoin kuin kaikki muutkin nuoret ja onnelliset, saattanut
+uskoa kuulemansa onnettomuuden todenperäisyyttä. Eräänä ikäkautena ei
+käsitetä, mitä kuolema on, sillä sitä ei ajatella.
+
+Parooni täytti itsestään hänen toivomuksensa kysymällä:
+
+-- Sinähän, paras Jeanne, sanoit olevasi naimisissa. Onko tämä herra
+sinun miehesi?
+
+Tätä sanoessaan parooni osotti Bussya.
+
+-- Ei, parooni Augustin, -- vastasi Jeanne. -- Tämä toinen on kreivi
+Saint-Luc.
+
+Saint-Luc kumarsi syvään tuolle onnettomalle, isälle. Tämä tervehti
+häntä hyväntahtoisesti ja suvaitsi hiukan hymyilläkin. Senjälkeen hän
+loi väsyneen katseensa Bussyyn ja virkkoi:
+
+-- Kuka on sitten tämä toinen herra? Onko hän miehesi veli vai onko
+hän sinun omia sukulaisiasi?
+
+-- Ei, tämä herra ei ole sukulaisemme, vaan ystävämme. Hän on
+Clermontin Louis, Amboisen kreivi Bussy, hänen korkeutensa Anjoun
+herttuan seuralainen.
+
+Nämä sanat kuultuaan ukko hätkähti, kavahti seisomaan ja heitti
+Bussyyn salamoivan katseen, mutta sitten, ikäänkuin tuon äänettömän
+uhmauksen lamauttamana, vaipui takaisin nojatuoliinsa ja päästi syvän
+huokauksen.
+
+-- Mitä tämä merkitsee? -- kysyi Jeanne.
+
+-- Tunteeko parooni teidät? -- kysäsi Saint-Luc Bussylta.
+
+-- Minulla on ensi kertaa kunnia nähdä parooni Méridoria, -- vastasi
+Bussy rauhallisesti. Hän yksin oli oivaltanut, minkä vaikutuksen
+Anjoun herttuan nimen kuuleminen oli ukkoon tehnyt.
+
+-- Haa! -- Vai kuulutte te Anjoun herttuan hoviväkeen! -- sanoi
+parooni. -- Te olette tuon villipedon seuralainen, tuon pahan hengen,
+ja uskallatte sen vielä tunnustaa. Ja teillä on rohkeutta näyttäytyä
+minun edessäni!
+
+-- Onko hän hullu? -- kysyi Saint-Luc hyvin hiljaa puolisoltaan,
+katsellen kummastuneena paroonia.
+
+-- Tuska on varmaankin tehnyt hänet mielipuoleksi, -- vastasi Jeanne
+väristen.
+
+Parooni Méridorin sanoja seurasi vieläkin uhkaavampi katse kuin
+ensimäinen. Mutta Bussy, joka aina osasi olla kylmä ja rauhallinen,
+kesti tuon katseen, pysyen mitä arvokkaimmassa asennossa, eikä
+vastannut sanaakaan.
+
+-- Niin, tuo villipeto, -- jatkoi ukko, jonka pää näytti yhä enemmän
+menevän sekaisin, -- tuo murhamies, joka on surmannut tyttäreni!
+
+-- Isä parka! -- mutisi Bussy.
+
+-- Mutta mitä hän sanookaan! -- huudahti Jeanne kysyvä ilme
+katseessaan.
+
+-- Ettekö sitten tiedä, -- jatkoi ukko ja tarttui Jeannen ja
+Saint-Luc'in käsiin, -- ettekö sitten tiedä, Anjoun herttua on
+surmannut minun Dianani, että Anjoun herttua on surmannut minun
+lapseni, minun tyttäreni!
+
+Ukko lausui nämä viimeiset sanansa niin katkeralla äänellä, että
+kyyneleet kihosivat itse Bussynkin silmiin.
+
+-- Hyvä parooni, -- virkkoi nyt rouva Saint-Luc, -- vaikkapa niinkin
+olisi, vaikka minä tosin en voi pitää sitä mahdollisena, niin ei
+teidän kumminkaan pidä tuosta hirveästä onnettomuudesta syyttää tätä
+mitä oikeamielisintä ja ritarillisinta ylimystä. Sillä nähkääs,
+hyvä ystäväni! Herra Bussy ei tiedä koko asiasta mitään. Hänhän
+itkee niinkuin mekin. Olisiko hän tullutkaan tänne, jos hän olisi
+aavistanut sellaista vastaanottoa! Ah, paras parooni! Kertokaa!
+meille rakastamanne Dianan nimessä, miten tämä kamala onnettomuus on
+tapahtunut.
+
+-- Ettekö siis tiedä mitään? -- kysyi ukko Bussyn puoleen kääntyen.
+
+Tämä kumarsi vaieten,
+
+-- Ah, hyvä Jumala! -- huokasi Jeanne. -- Eihän siitä ainoakaan
+ihminen mitään tiedä.
+
+-- Dianani on kuollut, eikä hänen paras ystävänsäkään sitä tiedä!
+Mutta tottahan on, etten minä ole kirjoittanut enkä puhunut siitä
+kenellekään. Minusta tuntui siltä, ettei kukaan enää voisi elää, kun
+minun Dianani kerran oli kuollut. Minusta tuntui, kuin pitäisi koko
+maailma häntä surra.
+
+-- Puhukaa, puhukaa! Se lieventää teidän tuskaanne, -- kehotti Jeanne.
+
+-- No niin, -- lausui parooni nyyhkyttäen. -- Tuo halpamainen
+ruhtinas, Ranskan aatelin häpeäpilkku, sai nähdä minun Dianani ja,
+huomattuaan hänet kauniiksi, ryöstätti hänet ja kuljetutti hänet
+Beaugén linnaan raiskatakseen hänet, kuin olisi hän ollut jonkin
+halvan maaorjan tytär. Mutta minun jalo, siveä Dianani valitsi
+mieluummin kuoleman. Hän syöksyi ulos ikkunasta veteen. Ja ainoastaan
+hänen huntunsa löydettiin veden pinnalta.
+
+Jeanne oli vallan kaamea liikutuksesta. Hänkin katseli kreiviä
+jonkinlaisella kauhulla.
+
+-- Ah, kreivi Bussy! -- huudahti Saint-Luc. -- Sehän on kauheata!
+Teidän täytyy hylätä tuo konnamainen ruhtinas. Sellainen jalo sydän,
+kuin teillä on, ei voi kiintyä ryöväriin, murhaajaan!
+
+Mutta sen sijaan, että olisi vastannut Saint-Luc'in kehotukseen,
+astui Bussy askeleen parooni Méridoria kohti.
+
+-- Herra parooni, -- lausui hän, -- tahdotteko suoda minulle kunnian
+saada keskustella kanssanne kahdenkesken?
+
+-- Ah! Tehkää se! -- huudahti Jeanne.
+
+-- Puhukaa, hyvä herra, -- lausui parooni vavisten.
+
+Bussy kääntyi nyt Saint-Luc'in ja tämän vaimon puoleen, loi heihin
+merkitsevän silmäyksen ja virkkoi:
+
+-- Suostumuksellanne, hyvät ystävät, pyydän saada jäädä kahdenkesken
+paroonin kanssa.
+
+Saint-Luc puolisoineen poistui salongista. Kun ovi oli heidän
+mentyään sulkeutunut, lähestyi Bussy paroonia ja kumarsi syvään.
+
+-- Herra parooni, -- lausui hän, -- te olette äsken minun kuulteni
+syyttänyt sitä ruhtinasta, jonka palveluksessa minä olen, ja tuon
+syytöksen olette tehnyt niin ankarassa muodossa, että minä olen
+pakotettu pyytämään selitystä.
+
+Ukko teki halveksumista osottavan liikkeen.
+
+-- Oi, älkää käsittäkö väärin minun kunnioittavia sanojani. Minä
+pyydän syvimmästi osaaottaen ja toivoen voivani lieventää teidän
+tuskaanne, herra parooni, että kertoisitte minulle yksityiskohdittain
+sen surullisen tapahtuman, josta äsken mainitsitte kreivi ja
+kreivitär Saint-Lucille. Selittäkää: onko asia tosiaankin niinkuin
+luulette ja onko jo kaikki toivo mennyttä?
+
+-- Hyvä herra, -- vastasi ukko, -- minä tosiaankin toivoin hetkisen.
+Muuan ylevämielinen ja oikeuttarakastava ylimys, Monsoreaun kreivi,
+rakasti tytär parkaani ja seurasi hänen vaiheitansa.
+
+-- Monsoreaun kreivi! Voisitteko ehkä selittää minulle, millaista
+hänen käyttäytymisensä tässä asiassa on ollut?
+
+-- Ah, hän käyttäytyi jalosti ja arvokkaasti, sillä Diana oli
+hylännyt hänen kosimistarjouksensa! Siitä huolimatta hän ensimäisenä
+kertoi minulle herttuan halpamaisista suunnitelmista. Juuri hän
+minulle neuvoi, miten voisin tehdä ne tyhjiksi. Pelastaakseen
+tyttäreni teki hän vain yhden ainoan vaatimuksen, joka yhä enemmän
+paljasti hänen luonteensa jalouden: hän pyysi näet, että jos hänen
+onnistuu pelastaa Diana herttuan käsistä, saada Diana puolisokseen,
+niin että hän, nuori, toimelias ja rohkea kun oli, paremmin voisi
+suojella häntä tuon mahtavan ruhtinaan ahdisteluilta, joille hänen
+isä raukkansa ei mitään mahtanut. Minä suostuin siihen ilomielin,
+mutta -- sen pahempi -- se oli turhaa. Hän saapui liian myöhään
+ja sai todetuksi vain sen, että Diana parka kuoleman kautta oli
+pelastautunut häpeästä.
+
+-- Eikö Monsoreaun kreivi ole antanut itsestään mitään tietoa tuon
+onnettoman tapauksen jälkeen? -- kysyi Bussy.
+
+-- Tuosta kauheasta tapahtumasta on kulunut ainoastaan yksi kuukausi,
+ja tuo onneton ylimys ei kaiketikaan ole tahtonut näyttäytyä minulle,
+kun hänen jalot suunnitelmansa kerran raukesivat tyhjiin.
+
+Bussy painoi surullisena päänsä alas. Kaikki oli hänelle nyt
+selvillä. Hän oivalsi nyt, millä tavoin Monsoreaun oli onnistunut
+ryöstää tuo nuori tyttö ruhtinaalta ja miten Monsoreau pelkäsi
+prinssin saavan selville, että tytöstä oli tullut hänen vaimonsa.
+Tuon pelon vuoksi oli sitten Monsoreaun täytynytkin kuvitella tytön
+isä raukalle, että tyttö olisi kuollut.
+
+-- Mitä aiotte sanoa, herra kreivi? -- kysyi ukko, huomattuaan nuoren
+miehen otsan synkistyvän.
+
+-- Hyvä parooni, -- vastasi Bussy. -- Minä olen Anjoun herttualta
+saanut toimekseni saattaa teidät Parisiin, sillä hänen korkeutensa
+haluaa tavata teitä.
+
+-- Tavata minua! -- huudahti parooni. -- Pitäisikö minun joutua
+näkemään tuo mies kasvoista kasvoihin! Mitäpähän sillä murhamiehellä
+olisi minulle sanomista?
+
+-- Ken tietää? Ehkäpä hän tahtoo puhdistaa itsensä.
+
+-- Ja vaikkapa hän voisikin itsensä puhdistaa, -- huudahti ukko, --
+niin onhan tyttäreni kuitenkin kaikitenkin kuollut! Ei, kreivi Bussy,
+ei! Minä en lähde Parisiin.
+
+-- Herra parooni, -- sanoi Bussy vakaalla äänellä, -- sallikaa että
+olen itsepäinen. Velvollisuuteni on saattaa teidät Parisiin, ja juuri
+sitä varten olen tänne tullutkin.
+
+-- No niin! Minä lähden sinne! -- huudahti ukko vihasta vavisten. --
+Mutta voi niitä, jotka ovat tehneet minut onnettomaksi! Kuninkaan
+on kuultava minun valituksiani, ja ellei hän sitä tee, niin vetoan
+minä Ranskan kaikkiin ylimyksiin. Unohdinpa, -- mumisi hän, -- tässä
+tuskassani, että minulla on käsissäni muuan ase, jota vielä en ole
+lainkaan käyttänyt. Niin, herra kreivi, minä lähden mukaanne.
+
+-- Ja minä, herra parooni, -- virkkoi Bussy tarttuen hänen
+käteensä, -- toivotan teille sitä kärsivällisyyttä, sitä tyyneyttä
+ja arvokkuutta, mitä jokaisen kristityn tulee osottaa. Jumalan
+laupeus jaloja sydämiä kohtaan on loppumaton, ettekä te vielä
+tiedä, mitä hän ehkä on teidän varallenne varannut. Pyydän vielä,
+että te ette siihen päivään saakka, jona tuo laupeus ehkä ilmenee,
+pidä minua vihollisenanne, sillä te ette aavista, mitä minä tulen
+teidän hyväksenne tekemään. Huomenna me siis, herra parooni, jos
+suvaitsette, päivän vaietessa lähdemme matkalle.
+
+-- Minä suostun, -- vastasi ukko ja tuli vasten tahtoaankin
+liikutetuksi siitä lämmöstä, millä Bussy lausui nuo viimeiset
+sanansa. -- Siihen saakka, lienettepä sitten ystävä tai vihamies,
+olette te minun vieraanani, ja minä saatan teidät huoneeseenne.
+
+
+
+
+25.
+
+Talo Saint-Antoinen kadun varrella.
+
+
+Kreivi ja kreivitär Saint-Luc eivät olleet tointua hämmästyksestään.
+Bussy oli saanut parooni Méridorin lähtemään Parisiin!
+
+Aamun tultua otti parooni jäähyväiset vierailtaan ja pyysi heidät
+jäämään linnaan. Mutta kun se Saint-Lucista ja hänen puolisostaan
+tuntui epämiellyttävältä, päättivät he mahdollisimman pian lähteä
+Méridorista ja siirtyä läheisyydessä olevaan Brissacin linnaan.
+
+Bussy ei tarvinnut pitkää aikaa omituisen esiintymisensä
+esittämiseen. Hän kuiskasi muutamia sanoja nuoren kreivittären
+korvaan. Tämän katse heti hyvin omituisesti kirkastui.
+
+Ukko ei ollut siitä mitään huomannut. Katsellen esi-isiensä linnaa
+hyväili hän koneellisesti koiriansa ja antoi liikutetulla äänellä
+eräitä määräyksiä palvelijoillensa jotka näyttivät alakuloisilta ja
+surullisilta. Noustuaan sitten vanhan lempiratsunsa selkään viittasi
+hän kädellään Méridorin linnalle jäähyväiset ja läksi ratsastamaan
+sanaakaan sanomatta.
+
+Iskien iloisesti silmää vastasi Bussy Jeannen hymyilyyn ja pyörähteli
+siinä ystäviään hyvästellessä useamman kerran. Juuri heidän
+erotessaan oli Jeanne kuiskannut hänelle:
+
+-- Jopa te esitättekin merkillistä osaa, kreivi! Minähän olin
+luvannut, että teitä Méridorissa odottaa onni, ja nyt päinvastoin
+juuri te itse tuottekin täältä paenneen onnen tänne takaisin.
+
+Matkan varrella koetti Bussy, osottaen ukolle mitä suurinta
+huomaavaisuutta, saavuttaa tämän luottamusta ja siten hälventää
+ukon alussa kuohahtunutta vihastumista. Ja siinä hän epäilemättä
+onnistuikin, sillä kun he seitsemännen päivän aamulla saapuivat
+Parisiin, lausui parooni Méridor matkatoverilleen seuraavat sanat,
+mitkä todistivat hänessä mielenmuutoksen tapahtuneen:
+
+-- Onpa ylen kummallista, kreivi: nyt olen lähempänä onnettomuuttani
+kuin milloinkaan ennen ja kuitenkaan en ole läheskään niin levoton
+tänne saapuessani kuin mitä olin Méridorista lähtiessäni.
+
+-- Kahden tunnin kuluttua, hyvä parooni, -- virkkoi Bussy, -- tulette
+te arvostelemaan minua juuri niinkuin minä teitä haluankin.
+
+Matkustajamme saapuivat Parisiin S:t Marselin etukaupungin kautta.
+
+-- Minne me nyt menemme? -- kysyi ukko. -- Louvreen kaiketikkin?
+
+-- Minä vien teidät ensin omaan kotiini, herra parooni, -- virkkoi
+Bussy, -- niin että voitte hetkisen levähtää.
+
+Kreivin talonväki jo miltei luuli, ettei se enää koskaan saisi nähdä
+herraansa. Palattuaan näet Dianan luota kotiinsa oli hän hiipinyt
+sisälle eräästä takaportista, johon vain hänellä oli avain. Sitten
+hän itse oli satuloinut hevosensa ja lähtenyt matkalle ilman että
+häntä olisi nähnyt kukaan muu kuin Remy-le-Haudouin. Hänen äkillinen
+katoamisensa, ne vaarat, joiden alaisena hän edellisenä päivänä oli
+ollut, ja hänen seikkailunhalunsa olivat saattaneet monenkin siihen
+luuloon, että hän oli joutunut vihollistensa virittämien salajuonien
+uhriksi.
+
+Ainoastaan Remy, tuo nuori lääkäri, oli hyvällä tuulella ja väitti
+Bussyn elävän ja voivan hyvin. Remy oli näinä päivinä usein
+palatsista poissa, eikä kukaan tiennyt, missä hän kävi.
+
+Niinpä saapui hän kerrankin tuollaiselta salaperäiseltä retkeltään
+ja sattui pääsemään palatsiin juuri siinä samassa kun palatsin piha
+kajahteli kreivin saapumista ilmaisevista ilohuudoista.
+
+-- Olette iloisia nähdessänne minut elossa, -- virkkoi Bussy. --
+Kiitos siitä! Ette kaiketi usko, että minä itse olen nyt tässä, vaan
+että se on minun varjoni. Mutta uskokaahan kuitenkin, että minä se
+sittenkin olen. Auttakaa nyt heti tätä herraa alas hevosen selästä ja
+pankaa tarkoin mieleenne, että minä pidän häntä suuremmassa arvossa
+kuin jotain ruhtinasta.
+
+Bussy itse saattoi vanhuksen rappuja ylös ja osotti hänelle paljon
+enemmän huomaavaisuutta kuin mitä hän itse oli saanut osakseen
+Méridorin linnassa. Vanha parooni tunsi suurta mielihyvää tämän
+hyväntahtoisen kohteliaisuuden johdosta. Ystävällisesti hymyillen
+tarttui hän siihen kullattuun pikariin, jossa kreivi itse ojensi
+hänelle tervetuliaisjuoman.
+
+-- Kiitos, kiitos, hyvä herra, -- sanoi ukko. -- Mutta emmekö jo pian
+lähde sinne mihin aiomme?
+
+-- Kyllä, hyvä parooni, aivan pian. Olkaa ihan levollinen, sillä tuo
+tapahtuva kohtaus tuottaa minulle yhtä paljo iloa kuin teillekin.
+
+-- Mitä te tarkoitatte, kreivi, ja mistä johtuu se, että te miltei
+aina puhutte minulle arvoituksilla?
+
+-- Minä sanon teille, herra parooni, että on olemassa laupias
+kohtalo, ja että me nyt olemme lähellä sitä hetkeä, jolloin minä
+teidän nimessänne voin kääntyä tuon kohtalon puoleen.
+
+Kummastellen katseli parooni Bussya. Mutta Bussy teki kädellään
+kunnioittavan liikkeen ikäänkuin sanoakseen: minä palaan hetken
+kuluttua. Sitten hän riensi ulos.
+
+Niinkuin hän arvasi, oli Remy oven takana. Bussy tarttui heti tuon
+nuoren miehen käsivarteen ja veti hänet mukanaan muutamaan kamariin.
+
+-- No, paras Hippokrates, miten pitkälle ovat asiamme kehittyneet?
+
+-- Mitkä asiat?
+
+-- Helkkari, tietenkin S:t Antoinen kadun asiat!
+
+-- Luulen, että olemme päässeet ylen tärkeään kohtaan, ainakin teidän
+mielestänne, armollinen herra: minulla näet ei ole mitään uutta
+kerrottavana.
+
+Bussy hengitti helpommin.
+
+-- Eikö siis mies ole palannut takaisin? -- kysyi hän.
+
+-- On kylläkin. Mutta onnistumatta. Tähän juttuun kuuluu isäkin,
+joka kaikesta päättäen tulee tekemään asiassa päätöksen, ja tuota
+poissaolevaa henkilöä näytään joka päivä odotettavan.
+
+-- Hyvä on! -- virkkoi Bussy. -- Mutta kuinka olet saanut kaiken tuon
+tietoosi?
+
+-- Tehän ymmärrätte, armollinen herra, -- vastasi Remy avomielisesti,
+-- ettei minulla teidän poissaolossanne ollut mitään tekemistä
+lääkärinä, mutta olen koettanut toisella tavalla käyttää vapauttani
+teidän hyväksenne.
+
+-- No kerroppa sitten: mitä olet tehnyt? Kerro paras Remy. Olen
+pelkkänä korvana koko mies.
+
+-- Nähkääs, teidän matkustettuanne vuokrasin pikku huoneen S:t
+Antoinen ja S:te Catherinen katujen kulmauksesta, ja siitä saatoin
+pitää silmällä tarkoittamaamme taloa. Mutta pianpa sainkin selville,
+että minun täytyi käyttää vieläkin tehokkaampia keinoja.
+
+-- No?
+
+-- Minä... minä rakastuin.
+
+-- Hm! -- myhähti Bussy voimatta käsittää, mitä hyötyä hänellä
+saattoi olla Remyn rakkaudesta.
+
+-- Asia on niinkuin olen teille sanonut, -- toisti nuori tohtori
+vakavana. -- Minä rakastuin kuin hullu.
+
+-- Keneen?
+
+-- Gertrudiin.
+
+-- Gertrudiinko? Monsoreaun kreivittären kamaripalvelijaanko?
+
+-- Juuri häneen, kamarineitoseen. Minä en ole mikään aatelismies,
+niin että minun olisi lupa rakastua ylhäisiin naisiin.
+
+-- Remy parka, -- sanoi Bussy, -- ole varma siitä, että pidän
+uskollisuuttasi suuressa arvossa. Mutta jatka!
+
+-- Niin, armollinen herra, vastasi Remy. -- Lähemmin ajatellen ei
+siinä sittenkään ole niin paljon valittamista. Gertrud on ylen
+siivo tyttö, kahta tuumaa minua pitempi, ja hän jaksaisi varsin
+helposti tarttua minua kaulukseen ja pidellä minua suoralla kädellä
+koholla, mikä osottaa, että tytöllä on verrattain hyvin kehittyneet
+käsivarsilihakset. Se on aikaansaanut minussa häntä kohtaan
+kunnioituksen, josta hän on mielissään. Ja kun minä aina myönnyn
+hänen puheisiinsa, niin ei meille synny koskaan väittelyä. Hänellä on
+lisäksi eräässä suhteessa ihailtavaa nerokkuutta: hän kertoo asiat
+mainion hyvästi.
+
+-- Vai niin hän tekee!
+
+-- Niin. Minä saan häneltä tietää kaiken mitä talossa tapahtuu...
+Hm, mitähän te, herra kreivi, siitä sanotte? Luullakseni ette ole
+pahoillanne saadessanne eräitä tietoja siltä taholta.
+
+-- Paras Remy. Sinä olet hyvä henki, jonka sattuma tai kohtalo on
+minulle lähettänyt. Olet siis hyvissä väleissä Gertrudin kanssa?...
+
+-- Olen, se on vallan varmaa, -- vastasi Remy ja oli olevinaan asian
+johdosta kovin ylpeä. -- Eilen illalla käväsin hänen luonaan ja
+puhelin hetkisen.
+
+-- Miten pääsit niin pitkälle?
+
+-- Päivää sen jälkeen, kun olin muuttanut mainitsemaani pieneen
+kamariin, odottelin pikku-portilla, että sydämeni valittu menisi
+ostoksilleen torille, missä hän tavallisesti käy joka aamu kahdeksan
+ja yhdeksän välillä. Kymmentä yli kahdeksan näin hänen tulevan ulos
+ja heti riensin häntä vastaan.
+
+-- Tunsiko hän sinua enää?
+
+-- Tunsi. Hän päästi huudon ja alkoi juosta tiehensä. Minä nelistin
+perässä ja minun oli ylen vaikea saada häntä kiinni, sillä hän
+luikerteli taitavasti kuin paholainen, mutta olivatpa helmukset
+kuitenkin hieman tiellä.
+
+-- Jesus! -- parkaisi tyttö.
+
+-- Pyhä neitsyt! -- kirkaisin minä.
+
+Tämän huutoni vuoksi sai hän kaiketikin minusta hyvän ajatuksen. Joku
+toinen minua pakanallisempi olisi varmaankin huudahtanut "helkkaria"
+tai "pirun vietävää."
+
+-- Tohtori! -- virkkoi hän.
+
+-- Ihanainen kamarineitoseni! -- sanoin minä. Silloin hän hymyili.
+Mutta pian hän taas tuli vakavaksi ja lausui:
+
+-- Te petytte, hyvä herra. Minä en tunne teitä.
+
+-- Mutta minäpä tunnen teidät, -- huudahdin minä. -- Sillä minä elän
+vain teitä varten ja olen ihastunut teihin siinä määrässä, että olen
+muuttanut vanhasta Beautreillisin kadun varrella olleesta asunnostani
+S:t Antoinen kadulle, S:te Catherinen kadun kulmaukseen. Asuntoa olen
+muuttanut ainoastaan siitä syystä, että saisin usein nähdä teidät.
+Ja jos teidän vielä joskus tarvitsisi käyttää minun apuani sitomaan
+jonkun nuoren ylimyksen haavoja, niin ei teidän tule hakea minua
+entisestä asunnostani, vaan uudesta.
+
+-- Olkaa hiljaa! sanoi tyttö.
+
+-- No, näettehän nyt, että olen oikeassa! -- vastasin minä. -- Ja
+sillä tavoin alkoi tai oikeastaan uudistui meidän tuttavuutemme.
+
+-- Niin ettäkö sinä nyt tällä hetkellä olet?...
+
+-- Niin onnellinen kuin rakastaja yleensä voi olla... Gertrudin
+rakastaja, ymmärrättehän. Kaikki on sopusuhtaista tässä maailmassa.
+Ja minä olen enemmänkin kuin onnellinen, minä olen ylen autuas, koska
+olen päässyt niin pitkälle kuin halusinkin teitä! palvellakseni.
+
+-- Mutta entäpä jos hän epäilee?...
+
+-- Ei hituistakaan. En ole sanaakaan maininnut teistä. Eihän toki
+soveltuisikaan, että Remy-le-Haudoin parka olisi tuttu niin ylhäisten
+miesten kanssa, kuin kreivi Bussyn. Olen vain huolettomasti kysäissyt
+häneltä: kyllä kai teidän nuori isäntänne nyt jo voi paremmin?
+
+-- Mikä isäntämme? -- kysyi tyttö.
+
+-- Se nuori herra, jonka haavat minä sidoin teidän luonanne.
+
+-- Ei hän ollut minun isäntäni, -- vastasi siihen tyttö.
+
+-- Oo, antakaa anteeksi! Minä otaksuin niin... vain ajattelin... --
+jatkoin sitten juttuani.
+
+Oi, hyvä Jumala, ei hän ollut isäntä, -- vastasi tyttö minulle
+huoaten. -- Se nuori mies parka oli meille vallan outo. Olemme
+nähneet hänet ainoastaan yhden kerran sen perästä.
+
+-- Tiedättekö edes hänen nimeänsä? kysyin minä.
+
+-- Tiedämmepä kyllä.
+
+-- Kaiketi olette sen kuullut ja myös unohtanut?
+
+-- Eipä niinkään. Ei sellaista nimeä unohdeta.
+
+-- Kuka hän sitten oli?
+
+-- Oletteko koskaan kuullut puhuttavan kreivi Bussystä?
+
+-- Helkkari, -- vastasin minä, -- Bussystäkö, urhoollisesta
+Bussystäkö?
+
+-- Niin juuri, sillä se oli hän.
+
+-- Entäs naishenkilö?
+
+-- Emäntäni on naimisissa, hyvä herra.
+
+-- No, saahan silti olla naimisissa ja uskollinen ja kuitenkin joskus
+ajatella jotain kaunista nuorta miestä, jonka on sattunut näkemään...
+etenkin silloin kun tuo nuori mies on haavoittunut.
+
+-- Ollakseni vilpitön, -- virkkoi Gertrud, -- en minäkään voi
+väittää, että emäntäni ei häntä ajattelisi.
+
+Bussy kovin punastui.
+
+-- Me puhelemmekin hänestä kahdenkesken ollessamme, -- jatkoi sitten
+Gertrud.
+
+-- Kelpo tyttö! -- huudahti kreivi.
+
+-- No, mitäpä te hänestä sanotte? -- kysyin minä vuorostani.
+
+-- Minä kerron hänen urotöistään, mikä onkin helppoa, sillä eihän
+Parisissa muusta puhutakkaan kuin niistä miekanpistoista, joita hän
+antaa ja saa. Olenpa emännällekin opettanut muutaman muodissa olevan
+pikkulaulun.
+
+-- Ah, minä tiedän! -- vastasin. -- Eikö se kuulu tällä tavalla:
+
+    "Tuo ritari Bussy hän pelvoton
+    ja uljas ja rohkea on.
+    Ja Amboisen herran ken ystäväks saa,
+    ei petä hän, vaikkapa horjuis maa."
+
+-- Mainiosti! huudahti Gertrud. -- Emäntäni ei milloinkaan laula
+mitään muuta laulua kuin tuota.
+
+Bussy pudisti nuoren lääkärin kättä. Omituinen autuuden väristys
+tuntui hänen suonissaan.
+
+-- Ja onko tuossa nyt kaikki, mitä sinulla on kerrottavaa? -- kysyi
+hän. Ihminenhän on haluissaan täyttymätön.
+
+-- Kaikki on siinä, armollinen herra. Mutta ennen pitkää saan kyllä
+enemmänkin tietää. Eihän, kissa vieköön, yhdellä kertaa voi saada
+kaikkia asioita selville.
+
+
+
+
+26.
+
+Isä ja tytär.
+
+
+Tämä Remyn kertomus teki Bussyn ylen onnelliseksi, sillä hän sai
+siitä selville kaksi seikkaa: ensiksi että Monsoreauta yhäkin
+entiseen tapaan vihattiin ja että häntä, Bussya, samassa määrässä
+rakastettiin.
+
+Hänen mielestään ei aikaa lainkaan ollut hukattavissa, ja jokainen
+hetki, joka pitkittäisi ukko raukan tuskia, olisi kuin rikos.
+Tytärtään itkevä isä on niin onneton, että henkilö, joka häntä voisi
+lohduttaa eikä tee sitä mahdollisimman pian, menettelee kuin väärin.
+
+Bussy ja parooni läksivät heti ulos, Remy mukanaan. Vanhus oli
+kovin alakuloinen ja levoton. Millä tavalla tulisi herttua hänet
+vastaanottamaan ja mitä uutta ikävyyttä tuosta kohtaamisesta
+aiheutuisi?
+
+Väliin loi hän katseensa Bussyyn ja kysyi itseltään, mikä kumma voima
+sai hänen sokeasti seuraamaan tuota ylimystä, joka palveli sitä samaa
+ruhtinasta, jonka syytä kaikki hänen kärsimyksensä olivat. Eikö
+hänen pikemminkin pitäisi asettua Anjoun herttuata vastaan ja sen
+sijaan, että Bussyn saattamana menisi tämän luo, lähteäkin suorastaan
+Louvreen ja heittäytyä valituksineen kuninkaan eteen? Mitäpä
+prinsseillä olisikaan hänelle sanomista? Millä tavoin prinssi voisi
+häntä lohduttaa? Eikö prinssi ollut niitä, jotka tuhlaavat muutaman
+sanan niiden haavain lievittämiseksi, joita itse ovat antaneet,
+sanan, joka panee haavan yhä enemmän kirvelemään hetken kuluttua?
+
+Sillävälin saavuttiin S:t Paulin kadulle. Taitavan sotapäällikön
+tavoin oli Bussy lähettänyt Remyn jo edeltäpäin tutkimaan maaperää ja
+järjestämään pääsyä linnoitukseen.
+
+Remy kääntyi Gertrudin puoleen ja palasi pian ilmoittamaan
+isännälleen, ettei mikään estänyt pääsemästä heitä Monsoreaun
+kreivittären huoneisiin.
+
+Helposti ymmärrettävistä syistä puhuivat tällöin Bussy ja Haudoin
+hyvin hiljaa keskenään.
+
+Kerran katsahti parooni kummastuneena ympärilleen.
+
+-- Mitä! -- mutisi hän. -- Täälläkös Anjoun herttua asuu?
+
+Hänessä alkoi herätä jotain epäilystä talon yksinkertaisen ulkomuodon
+vuoksi.
+
+-- Ei aivan hän, -- vastasi Bussy hymyillen, -- mutta vaikkapa se ei
+olekaan hänen asuntonsa, niin on se ainakin sellaisen naisen, jota
+hän on rakastanut.
+
+Pilvi levisi nyt vallan ylimyksen otsalle.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoi hän hevostaan pidättäen, -- me maalaiset emme
+ole tottuneet tämmöisiin. Kevytmieliset parisilaiset järkyttävät
+meidän mieliämme niin suuresti, ettemme me voi saapua heidän
+salaperäisiin kohtauksiinsa. Jos Anjoun herttua tahtoo tavata parooni
+Méridoria, niin on se mielestäni tapahtuva hänen omassa linnassaan
+eikä hänen rakastajattarensa talossa. Sitäpaitsi, -- lisäsi vanhus
+huoaten, -- miksi tahdotte te, joka näytte olevan kelpo mies, viedä
+minut sellaisten naisten luo? Saattaaksenneko minun ymmärtämään,
+että Diana parkani vielä eläisi ellei hän olisi valinnut kuolemaa
+mieluummin kuin häpeän?
+
+-- Malttakaa, malttakaa, hyvä parooni, -- virkkoi Bussy, -- älkää
+etukäteen tehkö mitään vääriä johtopäätöksiä. Aatelisen kunniani
+kautta ei tässä ole lainkaan kysymys mistään sellaisesta, jota te
+tarkoitatte. Nainen, jonka saatte nähdä, on täysin siveellinen ja
+ansaitsee kaikkien kunnioituksen.
+
+-- Ken hän sitten on?
+
+-- Hän on... erään tuntemanne ylimyksen puoliso.
+
+-- Niinkö? Mutta minkä vuoksi sitten sanotte, hyvä herra, että
+prinssi on häntä rakastanut?
+
+-- Koska minä aina puhun totta, herra parooni. Astukaa sisälle ja
+päättäkää itse!
+
+-- Muistakaa, että minä murehdin lastani ja että te sanoitte minulle:
+Toivokaa, Jumalan armo on suuri. Luvata minulle lohdutusta on melkein
+samaa kuin luvata minulle ihmeitä.
+
+-- Käykää sisään, -- kehoitti Bussy ystävällisesti hymyillen.
+
+Parooni laskeutui ratsunsa selästä. Gertrud oli rientänyt portille
+ja katseli kummastellen Remytä, Bussya ja vanhusta voimatta
+aavistaakkaan, mikä kohtalon oikku oli saattanut nuo kolme yhteen.
+
+-- Riennä ilmoittamaan Monsoreaun kreivittärelle, -- virkkoi Bussy,
+-- että minä olen palannut ja haluan heti puhutella häntä. Mutta,
+sielusi tähden, -- lisäsi hän hiljaa, älä mainitse sanaakaan mukanani
+olevista henkilöistä!
+
+-- Monsoreaun kreivitär! -- huudahti ukko hämillään. -- Monsoreaun
+kreivitärkö?
+
+-- Astukaa vaan sisälle, herra parooni, -- puheli Bussy ja työnsi
+vanhusta hiljaa eteiseen.
+
+Vanhuksen kavutessa horjuvin askelin rappuja ylös kuului Dianan
+värähtelevä ääni lausuvan:
+
+-- Kreivi Bussy, niinkö sanot, Gertrud! kreivi Bussy! Tulkoon hän
+sisälle!
+
+-- Mikä ääni! -- huudahti parooni ja seisahtui äkkiä rapuille. --
+Mikä ääni! Voi, hyvä Jumala!
+
+Samassa ilmestyi ylimmälle rapulle Diana, auringonsäteiden sattuessa
+hänen kasvoilleen. Hän oli hurmaavampi kuin ennen milloinkaan.
+
+Nähdessään tämän näyn, jota vanhus piti ylenluonnollisena
+ilmestyksenä jostain toisesta maailmasta, pääsi häneltä huuto, ja
+hänen siinä ojennetuin käsin ja tuijottavin silmin seisoessaan oli
+hän niin kauhistuneen ja mielipuolen näköinen, että Diana, joka oli
+syöksähtämäisillään hänen syliinsä, hämmästyneenä siitä pidättäytyi.
+
+-- Diana siis elää! -- mutisi parooni. -- Diana, Dianani, jonka jo
+sanottiin kuolleen. Oi, hyvä Jumala!
+
+Ja iäkäs soturi murtui nyt ilosta, hänen horjuvat polvensa eivät
+enää tahtoneet häntä kannattaa, ja ellei hän olisi tarttunut Bussyyn
+kiinni, olisi hän kaatunut rapuilta alas tuon rakastamansa olennon
+nähden, joka näyn lailla leijaili hänen väsyneissä silmissään.
+
+-- Voi, hyvä Jumala! -- huudahti Diana esiin rientäen. -- Mikä on
+tullut isälleni, kreivi Bussy?
+
+Ja kauhistuneena siitä omituisesta vaikutuksesta, jonka tämä kohtaus,
+mistä hän luuli isällään olleen edeltäpäin tiedon, oli aikaansaanut,
+katsahti nuori nainen kysyvästi ympärilleen.
+
+-- Parooni Méridor piti teitä kuolleena ja murehti teitä, niinkuin
+isän tuleekin sellaista tytärtään murehtia, -- vastasi Bussy.
+
+-- Kuinka! -- huudahti nyt Diana. -- Eikä kukaan ole päästänyt häntä
+harhaluulostaan?
+
+-- Ei kukaan, ei kukaan! huokaili vanhus, alkaen vähitellen tointua
+mielenliikutuksestaan. - Ei edes kreivi Bussy.
+
+-- Kiittämätön! -- virkahti Bussy hieman moittivalla äänellä.
+
+-- Kyllä, -- vastasi vanhus, -- olette oikeassa, sillä tämä
+hetki haihduttaa kaiken tuskani. Oi Dianani, rakkahin Dianani!
+-- jatkoi hän ja suuteli tytärtään ja ojensi kätensä Bussylle.
+Sitten, ikäänkuin olisi jokin tuskallinen muisto tai uusi pelon
+tunto tahtonut hiipiä hänen sydämeensä siellä vallitsevan ilon
+vastapainoksi, hän virkkoi:
+
+-- Mutta, kreivi Bussy, tehän sanoitte, että minä saisin nähdä
+Monsoreaun kreivittären. Missä hän on?
+
+-- Oi, isäni! -- mutisi Diana.
+
+Bussy kokosi kaiken voimansa ja virkkoi:
+
+-- Te näette hänet silmäinne edessä. Monsoreaun kreivi on teidän
+vävynne.
+
+-- Mitä? -- änkytti ukko. -- Monsoreaun kreivikö minun vävyni? Ja
+kaikki nämä ihmiset, sinäkin, Diana, olette pitäneet sen minulta
+salassa!
+
+-- En uskaltanut kirjoittaa sinulle peläten, että kirje ehkä joutuisi
+herttuan käsiin. Sitäpaitsi luulin sinun tietävän kaikki.
+
+-- Mutta mistä syystä, -- kysyi vanhus, -- on tämä kaikki pidetty
+minulta salassa?
+
+-- Voi, isäni, selitä se itse, jos voit, -- huudahti Diana. -- Miksi
+on Monsoreaun kreivi pitänyt sinua siinä uskossa, että minä olisin
+kuollut? Miksi ei hän ole ilmoittanut sinulle sitäkään, että hän on
+minun mieheni?
+
+Parooni vapisi kuin olisi häntä pelottanut tutkia tuota
+hämäräperäisyyttä. Hän loi arastelevia ja kysyviä katseita
+tyttäreensä ja Bussyyn.
+
+Sillävälin oli tultu saliin.
+
+-- Monsoreaun kreivi vävyni! -- sammalsi parooni Méridor yhäkin
+hämmennyksissään.
+
+Eihän sen pitäisi sinua kummastuttaa, -- huomautti Diana
+surullisesti. -- Olethan itse käskenyt antamaan käteni hänelle.
+
+-- Olen, jos hän pelastaisi sinut.
+
+-- No niin, hän on pelastanut minut, -- sanoi Diana kumealla äänellä
+ja vaipui rukoustuolinsa ääreen. -- Hän on pelastanut minut,
+vaikkakaan ei onnettomuudesta, niin ainakin häpeästä.
+
+-- Mutta miksi hän sitten on pitänyt minua siinä luulossa, että sinä
+olit kuollut? -- huudahti ukko. -- Miksi antoi hän minun kuihtua
+epätoivosta, kun hän yhdellä ainoalla sanalla olisi voinut virottaa
+minut elämään?
+
+-- Oi, siinä piilee jotakin! -- huudahti Diana. -- Isä, ethän jätä
+minua enää? Kreivi Bussy, suojelettehan meitä, suojelettehan?
+
+-- Ikävä kyllä, hyvä rouva, -- vastasi nuori mies syvään
+kumartaen, -- mutta minun ei sovi enemmälti tunkeutua teidän
+perhesalaisuuksiinne. Saatuani kuulla miehenne omituisesta
+menettelystä olin velvollinen hankkimaan teille suojelijan, jolle
+huoletta voitte uskoa asianne. Tämän suojelijan olen nyt hakenut
+Méridorista. Te olette nyt saanut isänne, ja minä siirryn syrjään.
+
+-- Hän on oikeassa, -- virkkoi vanhus surullisesti. -- Monsoreaun
+kreivi on peljännyt Anjoun herttuan vihaa, ja kreivi Bussy pelkää
+sitä myöskin.
+
+Diana loi nuoreen mieheen katseen kuin olisi se tahtonut sanoa:
+
+-- Voitteko te, jota urhoolliseksi Bussyksi kutsutaan, Monsoreaun
+tavoin pelätä herttuan vihaa?
+
+Bussy ymmärsi Dianan katseen tarkoituksen ja hymyili.
+
+-- Herra parooni, -- virkkoi hän, -- suokaa minulle anteeksi se
+omituinen kysymys, jonka pyydän teidän tekemään, ja te, hyvä rouva,
+joka tiedätte harrastukseni teidän parhaaksenne, antakaa anteeksi
+tekin.
+
+Isä ja tytär katsoivat äänettöminä toisiinsa.
+
+-- Herra parooni, -- jatkoi Bussy, -- olkaa hyvä ja kysykää
+Monsoreaun kreivittäreltä...
+
+Hän korosti näitä viime sanoja. Nuori nainen vaaleni. Bussy sen
+huomasi ja jatkoi:
+
+-- Kysykää tyttäreltänne, onko hän onnellinen siinä avioliitossa,
+jonka te olette hänelle määrännyt ja johon hän on suostunut.
+
+Diana puristi käsiään ja heltyi itkemään. Se oli hänen ainoa
+vastauksensa Bussyn kysymykseen. Selvempää vastausta hän ei olisi
+voinut antaakkaan. Vanhan parooninkin silmiin kyyneleet kihosivat,
+sillä hän alkoi oivaltaa, että hänen kovin pitkälle kehittynyt
+ystävyytensä kreivi Monsoreaun kanssa oli suureksi osaksi ollut syynä
+hänen oman tyttärensä onnettomuuteen.
+
+-- Onko siis tosiaankin totta, -- kysyi Bussy, että te, herra
+parooni, olematta siihen viekkaudella, tai väkivallalla pakotettu,
+olette antanut tyttärenne käden Monsoreaun kreivittärelle?
+
+-- Olen, jos hän tyttäreni pelastaisi.
+
+-- Ja hän on sen todellakin tehnyt. Minun ei siis tarvitse teiltä,
+herra parooni, kysyäkään, aiotteko lupauksessanne pysyä.
+
+-- Sanansa pitäminen kuuluu kaikille, etenkin aatelismiehille,
+niinkuin te itse tiedätte paremmin kuin kukaan muu, hyvä herra.
+Monsoreaun kreivi on pelastanut tyttäreni hengen. Siis tyttäreni
+kuuluu Monsoreaun kreiville.
+
+-- Ah! huokasi nuori nainen. -- Miksi en olekin kuollut?
+
+-- Hyvä rouva, -- sanoi Bussy, -- kuten nyt näette, olin oikeassa
+sanoessani, ettei minulla täällä enää ole mitään tekemistä. Isänne
+jättää teidät Monsoreaun kreiville, ja te itse olette luvannut kuulua
+hänelle, heti kun saatte nähdä isänne terveenä ja reippaana.
+
+-- Ah, älkää särkekö sydäntäni, kreivi! -- huudahti Diana ja tuli
+nuorta miestä lähemmäksi. -- Isäni ei tiedä, että minä sitä miestä
+pelkään; hän ei tiedä, että minä sitä vihaan. Isäni itsepäisyydessään
+pitää häntä pelastajanani, mutta minä, minä, joka vaistomaisesti
+häntä vihaan, väitän varmasti: se mies on minun pyövelini.
+
+-- Diana, Diana! huudahti vanhus. -- Onhan hän pelastanut sinut!
+
+-- Kyllä, -- huusi nyt Bussy, joka ei enää jaksanut pysyä
+varovaisuuden ja harkinnan rajoissa, -- kyllä. Mutta jos teille on
+kuviteltu vaaran olleen suuremman kuin mitä se itse asiassa oli, jos
+koko vaara oli vain tekaistua, jos... mistä minä tiedän?... kuulkaa
+minua, herra parooni, tässä kaikessa piilee salaisuus, jonka minä
+tulen paljastamaan. Ja sen voin teille vakuuttaa, että jos minulla
+olisi ollut onni olla Monsoreaun kreivin asemassa, niin olisin
+minäkin teidän kauniin, viattoman tyttärenne häpeästä pelastanut,
+mutta kautta sieluni autuuden, minä en olisi tahtonut häneltä
+korvausta tuosta palveluksestani.
+
+-- Hän rakasti tytärtäni, -- virkkoi paroni Méridor, joka kyllä
+itsekin oivalsi Monsoreaun kreivin käyttäytymisessä ilmenneen
+inhottavuuden, -- ja täytyyhän rakkaudelle antaa anteeksi.
+
+-- Entäs minä sitten! -- huudahti Bussy. -- Ettekö luule minun...
+
+Mutta hämmästyneenä itsekin tästä varomattomasta puuskauksestaan,
+joka vastoin hänen omaa tahtoaan oli vähällä paljastaa hänen
+salaisuutensa, malttoi Bussy kuitenkin hillitä mieltänsä. Vain
+tulinen katse näytti selittävän lopunkin keskenjääneestä lauseesta.
+Diana sen tarkoituksen kuitenkin ymmärsi, ehkäpä sellaisenaan
+vieläkin paremmin kuin loppuun lausuttuna.
+
+-- Hyvä on, -- puhui nyt Diana punastuen. -- Olettehan ymmärtänyt
+minua? Ystäväni, veljeni... olettehan itse tahtonut, että minä teitä
+noilla nimillä nimittäisin, ja mielelläni sen teenkin... ystäväni,
+veljeni voitteko tehdä jotakin hyväkseni?
+
+-- Mutta Anjoun herttua, Anjoun herttua! -- mutisi ukko, joka alati
+ajatteli prinssin vihaa kuin uhkaavaa pilveä.
+
+-- Minä en, herra parooni kuulu niihin, jotka ruhtinasten vihaa
+pelkäävät, -- vastasi nuori mies, -- ja erehtyisinpä kovin, jos
+luulisin siltä taholta olevan mitään pelättävissä. Jos niin haluatte,
+parooni Méridor, teen minä teidät prinssin kanssa niin hyväksi
+ystäväksi, että juuri hän on puolustava teitä Monsoreaun kreiviä
+vastaan, jonka puolelta luullakseni varsinainen vaara uhkaakin, varma
+vaara, vaikkakin tuntematon, vielä näkymätön, mutta ehkä kuitenkin
+sellainen, joka ei ole vältettävissä.
+
+-- Mutta jos herttua saa tietää Dianan elävän, on kaikki hukassa, --
+lausui vanhus.
+
+-- Ah, -- huokasi Bussy. -- Aina huomaan, että te kaikesta puheestani
+huolimatta kuitenkin luotatte paremmin Monsoreaun kreiviin kuin
+minuun. Älkäämme siitä siis enää puhuko. Hyljätkää siis tarjoukseni,
+herra parooni, kieltäytykää vastaanottamasta sitä tehokasta apua,
+jota minä olisin tahtonut teille tarjota. Heittäytykää sen miehen
+syliin, joka niin arvokkaalla tavalla on teidän luottamuksenne
+palkinnut. Niinkuin olen sanonut, on tehtäväni nyt päättynyt. Minulla
+ei ole täällä enään mitään tekemistä. Jääkää hyvästi, herra parooni!
+Hyvästi, hyvä rouva! Te ette näe minua enää. Hyvästi!
+
+-- Oi! -- huudahti Diana, tarttuen nuoren miehen käteen, -- oletteko
+nähnyt minun hetkeäkään epäilevän? Oletteko kuullut minun ajatelleen
+hänestä muutoin kuin yhdellä tavalla? Ette. Polvillani minä teitä
+rukoilen: älkää hyljätkö minua, kreivi Bussy, oi, älkää hyljätkö
+minua!
+
+Bussy pusersi kauniin rukoilijan käsiä, ja hänen vihansa hälveni
+kokonaan, niinkuin hälvenee lumi toukokuun auringon säteissä.
+
+-- Koska niin on, -- lausui Bussy, -- niin teidän tahtonne
+tapahtukoon! Minä otan, hyvä rouva, suorittaakseni sen pyhän
+tehtävän, jonka nyt toimekseni annatte, ja kolmen päivän sisällä...
+sillä minun täytyy tavata prinssiä, jonka kerrotaan kuninkaan kanssa
+menneen pyhiinvaellusmatkalle Chartresiin... kolmen päivän sisällä te
+näette minut jälleen, niin totta kuin nimeni on Bussy.
+
+Lähestyessään nyt Dianaa paloi hänen katseessaan kuin juopumuksen
+huumaava tuli, ja hän kuiskasi:
+
+-- Me olemme liittoutuneet Monsoreauta vastaan. Muistakaa, ettei hän
+ole tuonut isäänne teidän luoksenne, älkääkä olko minulle uskoton.
+
+Sitten hän syöksyi ulos ovesta.
+
+
+
+
+27.
+
+Gorenflotin herääminen.
+
+
+Erotessamme viimeksi Chicotista oli hän ihastuneena jäänyt
+katselemaan veli Gorenflotin häiriintymätöntä unta. Hän pyysi
+hotellin isännän olemaan sanallakaan mainitsematta siitä, että hän
+oli lähtenyt ulos kello kymmenen illalla ja tullut takaisin vasta
+kello kolme aamulla.
+
+Koska mestari Bonhomet oli pannut merkille, että milloin narri ja
+munkki söivät yhdessä, maksoi narri aina, niin hän piti narria
+suuressa arvossa, jota vastoin hän munkista verrattain vähän välitti.
+Hän lupasi senvuoksi Chicotille olla yön tapahtumista sanaakaan
+hiiskumatta. Sitten hän poistui vieden Chicotin neuvon mukaan
+kynttilän mennessään.
+
+Kuitenkin tuntui Chicotista ylen vaikealta saada kaikki pimeässä
+uudelleen järjestetyksi, niin ettei Gorenflot herätessään mitään
+huomaisi. Senvuoksi hän puhalsi takassa olevat hiilet hehkumaan.
+
+Tämän puhaltelemisen kestäessä lakkasi Gorenflot kuorsaamasta ja
+mumisi:
+
+-- Hyvät veljet, on raju ja myrskyinen ilma. Se on Herran hengitys,
+joka panee minun puhumaan.
+
+Sen jälkeen hän alkoi uudelleen kuorsata.
+
+Chicot odotti hetken, siksi kunnes uni taas oli voittanut
+Gorenflotin, ja alkoi sitten kiskoa munkkia irti pöytäliinan sisästä.
+
+-- Huu! -- puheli Gorenflot. -- Millainen kylmyys! Se estää
+viinirypäleet kypsymästä.
+
+Chicot oli nyt hetkisen hiljaa.
+
+-- Te tunnette harrastukseni, veljet, niin kirkon kuin Guisen
+herttuankin hyväksi.
+
+-- Lurjus! -- sanoi Chicot.
+
+-- Olen lausunut ajatukseni, -- jatkoi Gorenflot. -- Mutta se on
+vallan varmaa, että...
+
+-- Mikä on varmaa? -- kysyi Chicot ja kohotti munkkia ylös
+kääriäkseen viitan hänen ylleen.
+
+-- Se on varmaa, että ihminen on viiniä voimakkaampi. Veli Gorenflot
+on painiskellut viinin kanssa, niinkuin Jaakoppi enkelin kanssa, ja
+Gorenflot on voittanut.
+
+Munkki avasi nyt toisen silmänsä ja huomasi Chicotin...
+
+-- Mitä? -- Onko täällä aaveita? -- mutisi hän.
+
+-- Hän on vielä ihan sekaisin, -- virkkoi Chicot, kietoi kaapun
+munkin ympärille ja veti kapusongin hänen päähänsä.
+
+-- No, sepä oli hyvä, -- mutisi munkki. -- Sakastinvartija on
+sulkenut kuorin oven, niin että nyt ei enää tunnu vetoa.
+
+-- Nyt saat herätä silloinkun haluat, -- puhui Chicot.
+
+-- Herra on minun rukoukseni kuullut, -- mutisi munkki, -- ja
+pohjatuuli, jonka hän lähetti viinirypäleitä vahingoittamaan, on
+vaihtunut leppoiseksi länsituuleksi.
+
+Chicot teki nyt pöytä- ja ruokaliinoista itselleen lattialle
+jonkinlaisen vuoteen ja laskeusi maata.
+
+Hänen kasvoillensa kohdistuvat päivän ensi säteet ja isännän
+keittiössä rähisevä ääni saivat Gorenflotin vihdoinkin puolittain
+hereille. Vaivaloisesti hän kömpi istualleen ja alkoi tarkastella
+pöydällä vallitsevaa epäjärjestystä. Sitten siirtyi hänen katseensa
+Chicotiin, jonka toinen käsivarsi oli huolimattomasti heitetty otsan
+yli, niin että hän munkin huomaamatta saattoi nähdä kaikki tämän
+liikkeet. Chicot oli kuorsaavinaan ja tekikin sen niin luontevasti,
+että se entistä enemmän todisti hänen mainiota matkimiskykyään.
+
+-- On jo selvä päivä, -- huudahti munkki, -- saamari soikoon! Vallan
+selvä päivä. Näyttääpä siltä kuin olisin täällä viettänyt yöni...
+Entä luostari! Tuhannen sarvipäätä!
+
+Hän alkoi nyt sitoa viittaansa kiinni, sillä Chicot ei puolestaan
+ollut pitänyt sen sitomista välttämättömänä.
+
+-- No, olkoon miten tahansa, -- jatkoi munkki, -- olen joka
+tapauksessa nähnyt merkillistä unta. Olin olevinani kuollut ja
+ympärilleni oli kääritty veren tahraama vaate.
+
+Gorenflot ei ollutkaan ihan kokonaan erehtynyt. Hän oli kerran
+hetkiseksi herännyt ja pitänyt silloin pöytäliinaa, johon Chicot
+oli hänet kietonut, käärinliinoina ja viinin jättämiä merkkejä
+veripilkkuina.
+
+-- Onneksi se olikin vain unta, -- virkkoi Gorenflot ja katsahti
+jälleen ympärilleen.
+
+Hänen silmänsä sattuivat Chicotiin, joka huomatessaan munkin häntä
+katselevan, yhä enemmän kuorsasi.
+
+-- Onpa hauskaa katsella juopunutta ihmistä, virkkoi Gorenflot. --
+Ah, miten hän on onnellinen voidessaan noin nukkua! Helppoapa se
+onkin, sillä hän ei ole minun vaatteissani.
+
+Hän huokasi nyt niin äänekkäästi, että se huokaus luultavasti olisi
+herättänyt gascognelaisen, jos tämä todellakin olisi nukkunut.
+
+-- Herättäisinköhän hänet kysyäkseni häneltä neuvoa? -- puheli
+munkki. -- Hän on hyvä neuvonantaja.
+
+Chicot kuorsasi kaikin voimin.
+
+-- En, -- jatkoi Gorenflot, -- hän voisi pitää itseään minua
+etevämpänä. Voinhan hänettäkin keksiä jonkin hyvän valheen... Mutta
+olipa se vale sepitetty miten hyvästi tahansa, niin vaikea minun
+on kuitenkin suoriutua ilman arestia. Enhän minä tosin niin kovin
+pelkääkkään itse arestia, mutta siihen kuuluu vain vettä ja leipää,
+ja se on pahinta. Jospa minulla olisi edes hiukan rahaa, jolla voisin
+lahjoa veli vanginvartijan!
+
+Kuultuaan viimeisen toivomuksen veti Chicot taskustaan
+runsassisältöisen kukkaronsa ja kätki sen varovasti alleen. Se ei
+ollut lainkaan turha varovaisuustoimenpide, sillä Gorenflot alkoi
+ryömiä lähemmäksi ja mutista:
+
+-- Jos hän olisi hereillä, ei hän kieltäisi minulta muutamaa écuta.
+Mutta minä en tahdo häiritä hänen lepoansa... ja senvuoksi otan tuon
+lantin häntä itseään herättämättä.
+
+Veli Gorenflot alkoi nyt kopeloida nukkujan taskuja.
+
+-- Onpa kummallista, -- puheli munkki, -- ettei taskuissa ole mitään.
+Ehkäpä hänellä on jotain hatussaan?
+
+Chicot tyhjensi nyt salaa kukkaronsa sisällön käteensä ja pisti
+tyhjän kukkaron housuntaskuunsa.
+
+-- Hm! Hatussakaan ei ole mitään, -- haasteli munkki. -- Sepä
+merkillistä! Ystäväni Chicot on ymmärtäväinen narri eikä liiku
+koskaan ilman rahaa. Ah, minä vanha veitikka! -- lisäsi hän irvistäen
+niin makeasti, että suu venyi korviin asti, -- minähän unohdin sinun
+housuntaskusi.
+
+Hän hiivitti kätensä Chicotin housuntaskuun ja veti sieltä esiin
+tyhjän kukkaron.
+
+-- Voipas vietävää! -- mutisi hän. -- Kuka nyt lystin maksaa?
+
+Munkki nousi äkkiä ylös, hiipi tosin vielä epävarmoin, mutta
+kuitenkin jo nopein askelin huoneesta, pujahti keittiön kautta ulos,
+sanomatta isännälle sanaakaan, ja riensi sitten tiehensä.
+
+Pussi seljässä jatkoi nyt tuo almunjakajaveli kulkuaan, teeskentelevä
+mietiskely kasvoillaan, jota ohikulkijat saattoivat ajatella
+hartaudeksi, mutta joka kuitenkin oli kokonaan muuta. Sillä
+veli Gorenflot mietti lakkaamatta keksiäkseen jonkin sopivan
+hätävalheen, joihin munkit ja sotilaat turvautuvat, sattuessaan
+juopotteluretkillään viivähtämään.
+
+Luostarin luo päästyään näyttivät nyt sen portit hänestä entistäänkin
+synkemmiltä. Ja hän teki ikäviä johtopäätöksiä siitä että havaitsi
+portille kokoontuneen useita keskenään keskustelevia munkkeja, jotka
+levottomina tähystelivät kaikille ilmansuunnille. Mutta ehdittyään
+parahiksi Saint-Jacquesin kadun kulmauksen ohi, syntyi veljien
+kesken, kun he hänet olivat nähneet, sangen vilkas liike, ja se sai
+hänet vallan kauhistumaan.
+
+-- He puhuvat minusta, -- mutisi hän, -- he osottelevat minua. Minua
+on yöllä etsitty. Poissaoloni on synnyttänyt suuttumusta. Minä olen
+hukassa!
+
+Hänen päätään huimasi. Hänessä välähti ajatus paeta. Mutta useita
+munkkeja jo riensi häntä vastaan. Häntä ehdottomasti ajettaisiin
+takaa. Veli Gorenflot tunsi sitäpaitsi itse liiankin hyvin, ettei
+häntä oltu luotu juoksijaksi. Hänet kyllä piankin saataisiin kiinni
+ja köytettynä laahattaisiin luostariin.
+
+Häpeissään hän siis lähestyi tovereitansa, jotka näyttivät arkailevan
+puhutella häntä.
+
+-- Ah! -- mutisi Gorenflot. -- Ne eivät ole minua tuntevinaankaan.
+Minä olen heille häpeäksi!
+
+Viimein läheni heistä muuan Gorenflotia ja virkkoi:
+
+-- Rakas veli parka!
+
+Gorenflot huokasi ja nosti silmänsä taivasta kohti.
+
+-- Tiedättekö, että priori, luostarin esimies, teitä odottaa?
+
+-- Ah, hyvä Jumala!
+
+-- Niin, -- lisäsi kolmas, -- hän on sanonut, että heti kun te
+palaatte luostariin, on teidät saatettava hänen eteensä.
+
+-- Sitäpä juuri pelkäänkin, -- ajatteli Gorenflot.
+
+Ja pikemmin kuolleena kuin elävänä hän astui luostariin, jonka portti
+paiskahti kiinni hänen sisälle päästyään.
+
+-- Aa... tekö se olette? -- huudahti portinvartija. -- Tulkaa pian,
+pian! Arvoisa priori teitä odottaa.
+
+Portinvartija tarttui Gorenflotin käteen ja vei tai oikeammin sanoen
+laahasi hänet priorin huoneeseen.
+
+Priorin vihastunutta katsetta peläten katseli Gorenflot vain alas.
+Hän tunsi seisovansa esimiehensä edessä, jonka syystä pitäisi olla
+kiukustunut.
+
+-- Ah! Vihdoinkin olette siis täällä! -- sanoi priori.
+
+-- Kunnianarvoisa isä..., änkytti munkki.
+
+-- Kuinka levottomiksi te olette saattanutkin meidät! -- jatkoi
+priori.
+
+-- Te olette aivan liian hyvä, isä, -- jatkoi Gorenflot, joka ei
+voinut käsittää sitä hiljaista äänensävyä, jolla häntä puhuteltiin.
+
+-- Teitä on pelottanut tulla tänne takaisin yöllisen tapauksen
+jälkeen, eikö niin?
+
+-- Myönnän, etten ole uskaltanut, -- vastasi munkki, ja kylmät
+hikikarpalot kohoilivat hänen otsalleen.
+
+-- Ah, rakas veli, -- puhui priori, -- te olette menetellyt hyvin
+ajattelemattomasti!
+
+-- Sallikaa, että selitän teille, isä...
+
+-- Mitäpä teidän tarvitsee minulle selittää? Teidän
+mielenpurkauksenne...
+
+-- Eikö minun tarvitse teille mitään selittää? Se onkin parempi,
+sillä en todellakaan tiennyt, miten sen tekisin.
+
+-- Sen hyvin käsitän. Hetken innostus, kiihtymys on teidät vallannut.
+Sellainen innostus on hyve, sellainen kiihtymys on pyhä tunne.
+Mutta liiallisuuteen menevät hyveet saattavat kääntyä virheiksi ja
+kunnioitettavimmatkin tunteet vähitellen muuttua moitittaviksi.
+
+-- Antakaa anteeksi, isä, -- sanoi Gorenflot. -- Mutta jos te nyt
+tästä jotain käsitättekin, niin en minä ainakaan käsitä. Mitä te
+puhuitte mielenpurkauksesta?
+
+-- Siitä teidän viime öisestä.
+
+-- Luostarin ulkopuolellako? -- kysyi munkki pelokkaasti.
+
+-- Ei, vaan luostarissa.
+
+-- Olenko esiintynyt mieltäosottavasti luostarissa?
+
+-- Juuri te.
+
+Gorenflot kynsäsi nenäänsä. Hän alkoi ymmärtää, että nyt oli jokin
+erehdys kysymyksessä.
+
+-- Minä olen yhtä hyvä katolilainen kuin tekin, mutta kuitenkin minä
+kauhistuin teidän uskaliaisuuttanne.
+
+-- Uskaliaisuuttaniko? -- virkkoi Gorenflot. -- Olenko siis ollut
+uskalias?
+
+-- Enemmän kuin uskalias, hyvä ystävä. Te olette ollut vallan rohkea.
+
+-- Ah, liian kiivas mielenlaatu on annettava anteeksi. Minä teen
+parannuksen, isä.
+
+-- Kyllä niinkin, mutta kuitenkin täytyy minun sekä omasta että
+teidän puolestanne pelätä mielenpurkauksenne seurauksia. Jos asia
+olisi tapahtunut vain meidän keskuudessamme, niin ei se olisi mitään
+haitannut.
+
+-- Kuinka? -- kysyi Gorenflot. -- Tuntevatko sen siis muutkin?
+
+-- Tietysti. Tiedättehän itsekin, että enemmän kuin sata maallikkoa
+oli saapuvilla, ja ne kuulivat joka sanan puheestanne.
+
+-- Puheestani? -- toisti Gorenflot, joutuen yhä enemmän ja enemmän
+ymmälle.
+
+-- Myönnän, että se oli kaunis, myönnän, että suuri menestyksenne
+saattoi teidät liiaksi innostumaan, että yksimieliset
+suosionosotukset menivät teidän päähänne. Mutta mennä niin pitkälle
+kuin ehdottaa juhlasaattuetta kautta Parisin katujen, aikoa pukea
+ylleen haarniskat ja kypärät ja kääntyä kaikkien hyvien katolilaisten
+puoleen, se teidän täytyy myöntää olleen jo liikaa.
+
+Gorenflot seisoi siinä hämmästyksestä mykkänä.
+
+-- On kuitenkin yksi keino saada kaikki korjatuksi, -- jatkoi priori.
+-- Se hengellinen kiihkeys, joka teidän jaloa sydäntänne polttaa,
+voisi vahingoittaa teitä Parisissa ollessanne, missä niin monta
+urkkijaa on kintereillänne. Toivon senvuoksi teidän lähtevän...
+
+-- Mihin, isä? -- kysyi Gorenflot, vakuutettuna siitä, että hänen
+olisi meneminen arestiin.
+
+-- Maaseudulle.
+
+-- Karkoitus! -- huudahti Gorenflot.
+
+-- Jos jäätte tänne, saattaa käydä paljo pahemmin, rakastettu veli.
+
+-- Mitä minulle sitten voisi tapahtua?
+
+-- Voisitte joutua rikosoikeudellisen syytteen alaiseksi, mistä
+kaiken todennäköisyyden mukaan aiheutuisi elinkautinen vankeus,
+ehkäpä mestauslavakin.
+
+Gorenflot oli kulmankalpea. Hän ei voinut käsittää, millä tavalla
+hän olisi tehnyt itsensä syypääksi elinkautisen vankeuden tai
+kuolemanrangaistuksen ansaitsemiseen juopuessaan ravintolassa ja
+vietettyään yönsä poissa luostarista.
+
+-- Parhain veli, jos te alistutte tähän tilapäiseen karkoitukseen,
+niin te ette ainoastaan vältä vaaraa, vaan saatte myös tilaisuuden
+istuttaa uskon siemeniä maaseudullekin. Yöllä tekemänne ehdotus
+on täällä vaarallinen ja mahdotonkin toimeenpanna, mutta Parisin
+ulkopuolella se ehkä kävisi päinsä. Matkustakaa siis mahdollisimman
+pian, veli Corenflot. Se saattaa jo olla myöhäistäkin, jos vaan
+poliisi on saanut käskyn vangita teidät.
+
+-- Kunnianarvoisa isä, mitä te sanotte? -- änkytti munkki, ollen
+yhä enemmän hämillään siitä, että tuohon hänen heikkoudensyntiinsä
+pantiin nyt niin suuri paino, -- poliisi, te sanotte? Mitä minulla on
+sen kanssa tekemistä?
+
+-- Teillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, se ehkä voisi saada
+tekemistä teidän kanssanne.
+
+-- Onko minut sitten ehkä ilmiannettu?
+
+-- Voisinpa lyödä siitä vetoa. Matkustakaa siis, matkustakaa:
+
+-- Matkustakaa, sanotte te, arvoisa isä, -- puhui Gorenflot
+avuttomana. -- Se on helppo sanoa. Mutta millä minä matkustaessani
+elän?
+
+-- Ah, mikään ei ole sen helpompaa! Tehän olette luostarin
+almujenkerääjä. Siinä on teidän tulolähteenne. Keräyksenne kautta
+olette te tähän asti elättänyt muita, nyt te keräyksellänne elätätte
+itseänne, ja sitäpaitsi ei teillä siinä suhteessa ole mitään
+pelättävää. Sillä edustamanne mielipiteet hankkivat teille kyllä
+riittävästi puolustajia, niin ettei teiltä ole puuttuva mitään. Mutta
+matkustakaa jumalan tähden! Matkustakaa, älkääkä palatko, ennenkuin
+teitä kutsutaan!
+
+Gorenflotin tullessa ulos riensivät kaikki munkit häntä vastaan
+saadakseen koetella hänen käsiään ja vaatteitaan. Menivätpä muutamat
+kunnianosotuksissaan niinkin pitkälle, että suutelivat hänen kaapunsa
+liepeitä.
+
+-- Hyvästi! -- virkkoi heistä muuan häntä syleillen. -- Hyvästi! Te
+olette pyhä mies. Muistakaa minua rukouksissanne.
+
+-- Ätsh! -- ajatteli Gorenflot, -- minä olen pyhä mies! Enpä vielä
+ennen ole moista kuullut.
+
+-- Jääkää hyvästi, -- sanoi muuan toinen ja pusersi hänen kättään, --
+jääkää hyvästi, te uskon urhokas soturi!
+
+-- Hyvästi, marttyyri! -- puheli kolmas ja suuteli hänen kaapuaan. --
+Sokeutta on meissä vielä, mutta valon hetki on pian koittava.
+
+Gorenflotia heiteltiin siten sylistä syliin ja kohteliaisuuksia
+sateli hänelle satelemistaan hänen saapuessaan luostarin portille. Se
+sulettiin heti hänen siitä mentyään. Hän loi tuohon porttiin katseen,
+jota on mahdoton kuvailla, ja hän poistui Parisista miltei takaperin,
+ikäänkuin olisi kuolon enkeli uhkaillut häntä välkkyvällä miekallaan.
+
+Ainoat sanat, mitkä hänen suustaan pääsivät hänen saapuessaan
+kaupungin portille, kuuluivat näin:
+
+-- Piru vieköön! Ell'eivät nuo jok'ikinen ole hassuja, niin olen minä
+itse sitten pähkähullu!
+
+
+
+
+28.
+
+Gorenflotin mietelmät.
+
+
+Aina siihen surulliseen päivään asti, jolloin veli Gorenflotia
+kohtasi tämä odottamaton onnettomuus, ei hän, joka luotti hyvään
+jumalaan ja luostarin keittiöön, milloinkaan ollut ajatellut
+itselleen muuta kuin nuo ylimääräiset vierailut Runsaudensarven
+ravintolassa. Ja noita ylimääräisiä vierailuja, jotka riippuivat
+vanhurskaitten ihmisten hyväntahtoisuudesta, ei käynyt järjestäminen
+muuten kuin raha-almujen välityksellä. Niiden almujen pysähdyspaikka
+oli mainittu ravintola, josta niitä liikeni luostariin vain sikäli
+mitä jäi yli siitä summasta, minkä hän oli matkalla kuluttanut. Tosin
+hänellä oli ystävänsä Chicot, joka rakasti hyvin katettua pöytää
+ja iloista seuraa. Mutta Chicot vietti verrattain epäsäännöllistä
+elämää. Munkki tapasi hänet väliin kolmena, neljänä päivänä
+perättäin, mutta sitten saattoi kulua neljätoista päivää, kuukausi,
+kuusi kokonaista viikkoakin, ilman että munkki häntä kertaakaan
+kohtasi. Jospa Gorenflotilla kuitenkin olisi ollut rahoja. Mutta
+priorin vastaus hänen kysymykseensä oli ollut yksinkertainen ja
+vailla kaikkea apostolista hyväntahtoisuutta, niinkuin muutama
+Luukas-evankelistan lause:
+
+-- Etsikää, niin te löydätte!
+
+Kuitenkin tuntui hänestä mieluisimmalta välttää häntä uhkaava vaara,
+tuntematon, mutta ääretön vaara, mikäli hän oli priorin sanoista
+saanut selvää. Munkki parka ei kuulunut niihin, jotka saattoivat
+käyttää valepukua ja siten eksyttää takaa-ajajat. Hän päätti niin
+ollen heti lähteä matkaan ja riensi siinä tarkoituksessa kiiruisin
+askelin kaupungin portista ulos ja hiipi varovasti, mahdollisimman
+hintelöksi tekeytyen, yövartiain ja sotilasten ohi, sillä hän
+pelkäsi, että poliisi jo ehkä häntä vainusi, niinkuin Pyhän Genovevan
+luostarin priori oli varotellut.
+
+Mutta päästyään nyt vapaaseen luontoon istahti hän tien viereen
+ja, nojaten ihraista leukaansa leveään käteensä, alkoi syventyä
+miettimään nykyistä tilaansa.
+
+Gorenflot huokasi syvään, sillä kello oli nyt lähes yhdeksän eli siis
+se aika, jolloin luostarissa syötiin päivällistä, sillä munkit, jotka
+eivät ajan sivistyneisyyden vaatimuksia seuranneet, söivät vielä
+vuonna 1578 vanhan, hyvän tapansa mukaan päivällistä kello kahdeksan
+aamulla.
+
+Koko joukko ajatuksia syntyi paastoavan Gorenflotin aivoissa.
+Pää-ajatus, josta hänen oli vaikeinta luopua, oli siinä, että
+hän palaisi Parisiin, menisi luostariin ja selittäisi priorille
+tyytyvänsä mieluummin vankeuteen kuin maanpakolaisuuteen, että hän,
+jos niin vaadittiin, alistuisi kuritukseen ja ruoskintaankin, kun
+hänelle vain annettaisiin hänen ateriansa, joiden luvun hän nyt
+tahtoi vähentää viideksi päivää kohti.
+
+Tätä ajatusta, joka enemmän kuin neljännestunnin ajan kierteli
+munkkiparan aivoissa, seurasi toinen, hieman järkevämpi, nimittäin
+että hän heti menisi Runsaudensarven ravintolaan ja lähettäisi sieltä
+noutamaan Chicotin ellei tämä vielä siellä olisi. Hän kuvailisi
+narrille tätä surullista asemaansa, johon hän Chicotin Bachuspitojen
+johdosta oli joutunut, pitojen, joihin hänkin, Gorenflot,
+heikkoudessaan oli ottanut osaa, ja pyytäisi tältä jalomieliseltä
+ystävältään pientä raha-apua.
+
+Noin neljännestunnin punnitsi Gorenflot vieläkin tätä
+suunnitelmaansa, sillä hän oli harkitseva mies eikä suunnitelmakaan
+ollut hullumpi.
+
+Lopuksi hän teki vielä kolmannenkin suunnitelman, hieman rohkean
+kyllä, että hän näet toista tietä, Porte Saint-Germainen kautta,
+palajaisi takaisin Parisiin ja jatkaisi salaisesti almujenkeräämistä
+kaupungissa. Hän tunsi hyvän "ostajapiirinsä" ja hyvätuloisimmat
+paikat ja tiesi erityisiä pikku katuja, joiden varsilla hän tiesi
+asuvan hyviä ystäviä, jotka harjoittivat tuottavaa siipikarjakauppaa
+ja jotka harvoin jättivät pistämättä jotain lihotettua kukkoturvakkoa
+almunkerääjän pussiin. Hän muisteli kiitollisena eräitä taloja,
+joissa kesällä syltättiin hedelmiä ja muuta sen tapaista, mikä
+Gorenflotin oman arvelun mukaan tapahtui etupäässä siitä syystä, että
+nuo ihmiset sittemmin saisivat jättää almunkerääjän pussiin, hänen
+isällisen siunauksensa vastalahjaksi, jonkin purkin kiisseliä tai
+tusinan syltättyjä pähkinöitä taikka laatikollisen kuivatuita omenia,
+joiden pelkkä hajukin jo saattoi herättää kuolleet haudoistaan.
+
+Tämä viimeinen suunnitelma häntä varsinkin miellytti. Hän ajatteli
+että itse luonto oli määrännyt hänelle sellaisen elintavan. Mutta
+toteuttaakseen tämän suunnitelman ja voidakseen viettää tuota
+suloista elämäntapaa täytyisi hänen jäädä Parisiin ja olla aina
+vaarassa joutua poliisien tai hengellisten viranomaisten tielle,
+jotka kaikki nuo olivat vaarallisia seikkailuihin ryhtyneelle
+munkille. Sitäpaitsi oli vielä huomioonotettava muuan seikka:
+Pyhän Genovevan luostarin rahastonhoitaja ei kylläkään jättäisi
+luostaria almujenkerääjättä. Gorenflot saattaisi niin ollen tavata
+toisenkin almunkerääjän, jolla olisi laillisempi oikeus ammattinsa
+harjoittamiseen.
+
+Tämä ajatus sai Gorenflotin värisemään, ja hänellä oli siihen
+tosiaankin syytäkin.
+
+Näin pitkälle oli hän mietiskelyissään päässyt, kun hän kaukaa
+huomasi ratsastajan saapuvan täyttä neliä. Ratsastaja laskeusi
+hevosensa selästä erään talon luona, joka sijaitsi noin sadan
+askeleen päässä siitä, missä Gorenflot istui. Mies kolkutti. Hänelle
+avattiin, ja pian pujahti ratsastaja hevosineen portin sisäpuolelle.
+Aivan heti palasi ratsastaja, jonka Gorenflot tunsi viitastaan,
+kuitenkin portista takaisin ja kätkeytyi muutaman lähellä olevan
+kiviröykkiön taa.
+
+-- Tässä on varmasti kyseessä jokin salajuoni, -- mutisi Gorenflot.
+-- Ellei minun tarvitsisi pelätä seurauksia, tekisin minä sen
+tyhjäksi.
+
+Piilossa oleva mies huomasi nyt Gorenflotin, joka siinä edelleen
+entisessä paikassaan käsi leukaa varten istui. Vieras oli nyt
+huolettomasti kävelevinään kiviröykkiön takana.
+
+-- Tuo ryhti, -- puheli Gorenflot, -- tuo vartalo... minusta tuntuu
+siltä kuin tuntisin ne entuudestaan. Mutta ei, sehän on mahdotonta.
+
+Tuntematon mies, joka oli kääntynyt selin Gorenflotiin, kumartui nyt
+äkisti alas. Kuului hevosen kavioiden kapsetta.
+
+Kolme miestä, joista kaksi näytti olevan palvelijoita, tuli
+muuliaaseilla ratsastaen. He sivuuttivat tuon tuntemattoman miehen
+häntä joko näkemättä tai kiinnittämättä häneen erityistä huomiotaan,
+jota vastoin tuo vaaniskeleva mies näytti tarkoin heitä tähystelevän.
+
+-- Minäpä sainkin estetyksi rikoksen tapahtumasta, -- tuumiskeli
+Gorenflot, -- ja minun läsnäoloni täällä, juuri tänä hetkenä, kuuluu
+sekin jumalallisen tahdon ilmauksiin. Sellainen tarvittaisiin
+vieläkin, jotta minä saisin aamiaisen itselleni.
+
+Ratsastajain ohimentyä riensi mies takaisin taloon.
+
+-- Hyv'on, -- puheli Gorenflot, -- tämä seikka, ellen kovin suuresti
+erehdy, hankkii minulle sen mitä nyt haluan. Väijyksissä oleva
+ihminen ei pidä siitä, että hänet on huomattu. Minulla on nyt
+salaisuus tiedossani, ja olipa se vaikka vain kuuden äyrin arvoinen,
+käytän minä sitä kuitenkin hyväkseni.
+
+Vitkastelematta ohjasi Gorenflot askeleensa taloa kohti. Mutta kuta
+lähemmäksi rakennusta hän tuli, sitä selvemmin muisti hän ratsastajan
+sankarilliset kasvot, hänen pitkän miekkansa ja ne sapekkaat
+silmäykset, joita hän oli noihin toisiin ratsastajiin luonut. Kaikkea
+tuota ajatellessaan Gorenflot mutisi:
+
+-- Luulen varmasti erehtyneeni. Sellainen mies ei missään tapauksessa
+anna säikäyttää itseään.
+
+Ovelle ehdittyään tuli Gorenflot siitä täydellisesti vakuutetuksi
+ja kynsi epäillen korvallistaan. Äkkiä hänen kasvonsa kuitenkin
+kirkastuivat. Jotakin välähti nyt päähäni, ajatteli hän.
+
+-- Sepä oli mainio ajatus, -- toisti hän itsekseen. -- Minä sanon
+hänelle näin: jokaisella ihmisellä on suunnitelmansa, toivomuksensa
+ja mielihalunsa. Jos te annatte minulle vähän rahaa, niin minä
+rukoilen teidän suunnitelmainne toteutumisen puolesta. Jos hänen
+aikomuksensa ovat huonoja, niin tarvitsee hän sitäkin suuremmalla
+syyllä esirukousta puolestaan ja ihan varmaan antaa minulle almun.
+Minä puolestani ryhdyn sitten punnitsemaan asiaa ensimäisen
+asiantuntijan kanssa, jonka saan käsiini. Sillä täytyyhän toki
+saada tietää, onko rukoiltava sellaisten suunnitelmien puolesta,
+joita ei tunne ja joita ehkä on syytä epäillä. Minä teen sitten
+tuon asiantuntevan henkilön neuvon mukaisesti, ja edesvastuu
+asiassa lankeaa siis hänen niskoilleen eikä minun. Ellen minä ehkä
+tapaisikaan ketään, jolta voisin kysyä neuvoa, niin saattaisinpahan
+omalla vastuullanikin rukoilla hänen toiveittensa toteutumisen
+puolesta. Tulenhan kuitenkin hankkineeksi itselleni aamiaisen tuon
+paha-aikeisen miehen almuilla.
+
+Tämän päätöksen tehtyään hiipi Gorenflot rakennuksen luo ja
+odotti siellä. Viiden minutin kuluttua avautui portti. Hevonen
+ratsastajineen ilmestyi taas näkyviin.
+
+Gorenflot tuli nöyränä lähemmäksi.
+
+-- Hyvä herra, -- virkkoi hän, -- jos viisi _pater nosteria_ ja viisi
+_ave Mariaa_ teitä miellyttäisi, niin...
+
+Mies käännähti ympäri.
+
+-- Gorenflot! huudahti hän.
+
+-- Herra Chicot! -- lausui munkki vallan hämmennyksissään.
+
+-- Mihin helkkunaan sinä, veli, olet menossa? -- kysyi Chicot.
+
+-- Sitäpä en tiedä. Entäs te?
+
+-- Minä kyllä tiedän, mihin minä menen, -- vastasi Chicot. -- Minun
+tieni kulkee suoraan eteenpäin.
+
+-- Onko matkan määrä kauaksikin?
+
+-- Aina sinne asti, mihin pysähdyn. Mutta koskapa sinä, veli, et voi
+selittää syytä täällä oloosi, epäilen minä muuatta asiaa.
+
+-- Mitä niin?
+
+-- Sitä että sinä olet nuuskimassa minua.
+
+-- Hyvä Jumala! Minäkö nuuskimassa teitä? Taivas minua varjelkoon!
+Minä vain teidät huomasin, siinä kaikki.
+
+-- Mitä sitten näit?
+
+-- Näin teidän vaaniskelevan niitä ratsastajia, jotka tästä menivät
+ohi.
+
+-- Sinä olet hullu.
+
+-- Mutta tehän piilouduitte noitten kivien taa ja tähystelitte sieltä
+hyvin tarkasti.
+
+-- Kuulkaapas, Gorenflot! Minä aion rakennuttaa itselleni talon tähän
+kaupungin edustalle. Nuo kivet ovat minun, ja minä tahdoin vain
+tutkia, onko niiden laatu hyvää.
+
+-- Se muuttaa asian, -- vastasi munkki, uskomatta Chicotin puheista
+sanaakaan.
+
+-- Mutta mitä sinulla itselläsi on täällä kaupungin ulkopuolella
+tekemistä?
+
+-- Ah, herra Chicot! Minut on karkoitettu, -- vastasi Gorenflot ja
+huokasi syvään.
+
+-- Mitä?
+
+-- Karkoitettu, sanon minä.
+
+Näin sanoen kietoi Gorenflot kaapun ympärilleen ja näytti
+sellaiselta, jolle suuri onnettomuus myöntää oikeuden turvautua
+kanssaihmistensä apuun. -- Veljeni ajavat minut luotaan, -- jatkoi
+hän. -- Minä olen hyljätty, minut on pantu pannaan.
+
+-- Äh! Mistä syystä?
+
+-- Kuulkaahan, herra Chicot, -- virkkoi munkki, pannen kätensä
+sydämelleen. -- Uskokaapa minua tahi älkää, mutta, kautta kunniani,
+minä en tiedä siihen syytä.
+
+-- Ellei se vaan johdu teidän viimeisestä renttuilemisestanne, veli?
+
+-- Laskette julmaa pilaa, -- vastasi Gorenflot. -- Tiedättehän vallan
+hyvin mitä minä olen tehnyt eilis-illan jälkeen.
+
+-- Tiedän, -- jatkoi Chicot, -- mitä teitte kello kahdeksan ja
+kymmenen välillä, mutta missä olitte kymmenestä kolmeen, sitä en
+tiedä.
+
+-- Kuinka? kymmenestä kolmeenko?
+
+-- Niinpä tietenkin, sillä kello kymmenen te menitte tiehenne.
+
+-- Minäkö? -- virkkoi Gorenflot ja tuijotti gascognelaiseen.
+
+-- Te, ja minä teiltä vielä kysyin, mihin te aiotte mennä.
+
+-- No, mihin minä sanoin meneväni?
+
+-- Te vastasitte menevänne luostariin pitämään puhetta..
+
+-- Tuossa kaikessa on siis kuitenkin hieman perää, -- mutisi
+Gorenflot ällistyneenä.
+
+-- Saamari vieköön! Tietysti se on totta. Te luittekin osan
+puheestanne, joka oli verrattain pitkä ja joka sisälsi raskaita
+syytöksiä kuningas Henrik III:ta vastaan.
+
+-- Ah! -- ähki Gorenflot.
+
+-- Niin raskaita, -- jatkoi Chicot, -- ettei minua lainkaan
+ihmetyttäisi, vaikkapa teitä ajettaisiinkin takaa kapinoitsijana.
+
+-- Te saatte minulta silmät auki, herra Chicot. Näytinkö minä ihan
+valveillaolevalta puhuessani teidän kanssanne?
+
+-- Minun täytyy myöntää, veli, että tosiaankin näytitte minusta hyvin
+omituiselta. Varsinkin oli teidän katseissanne kovin tuijottava ilme.
+Olisi voinut luulla teidän puhelevan unissanne.
+
+-- Kuitenkin, -- virkkoi Gorenflot, -- olen minä varma siitä, että
+ellei itse piru ole ollut mukana pelissä, heräsin minä tänä aamuna
+Runsaudensarvessa.
+
+-- No, onko siinä mitään kummastuttavaa?
+
+-- Mitä? Eikö se sitten ole kummallista, koska te kerran väitätte
+minun poistuneen sieltä kello kymmenen eilen illalla?
+
+-- Niin kyllä, mutta tehän tulitte takaisin kello kolme aamulla, ja
+todistuksena siitä voin mainita, että te jätitte oven auki, ja minua
+paleli niin vietävästi.
+
+-- Jos tuo, mitä puhutte, on totta...
+
+-- Se on sula totuus. Kysykää mestari Bonhometilta, niin saatte
+kuulla. Hän juuri avasi teille portinkin. Sanonpa teille senkin, että
+te takaisin tullessanne olitte kovin pöyhkeä, ja minä sanoin teille:
+Hyi sentään, veli! Pöyhkeys ei sovi miehelle, kaikista vähimmän
+munkille.
+
+-- Mistä syystä minä sitten olin pöyhkeä?
+
+-- Siksi että teidän puheenne oli saanut menestystä ja että Guisen
+herttua, kardinaali ja Mayennen herttua, jota Jumala varjelkoon,
+olivat lausuneet teille kohteliaisuuksia, -- vastasi gascognelainen
+hattuansa kohottaen.
+
+-- Niinpä onkin minulla nyt kaikki selvillä, -- sanoi Gorenflot.
+
+-- Sehän on hyvä se. Te siis myönnätte olleenne mukana tuossa
+kokouksessa... miksi hiivatiksi te sitä kutsuittekaan? Ahaa, nyt minä
+muistankin, pyhäksi Liitoksi. Niin se oli.
+
+Gorenflot painoi päänsä alas ja huokasi.
+
+-- Minä olen unissakävijä, -- virkkoi hän. -- Sitä en ollut voinut
+aavistaakaan.
+
+-- Unissakävijä! -- toisti Chicot. -- Mitä se merkitsee?
+
+-- Se merkitsee sitä, herra Chicot, -- vastasi munkki, -- että
+minussa henki voittaa aineen siinä määrässä, että aineen maatessa on
+henki valveilla ja antaa tehtäviä aineelle, jonka täytyy totella.
+
+-- Vai niin, veli, -- jatkoi Chicot, -- tuohan kovin muistuttaa
+noituutta. Jos teissä asustaa paha henki, niin ilmaiskaa se
+avomielisesti minulle. Mies, joka puhuu unissaan, joka käy unissaan,
+joka pitää alentavia puheita unissaan kuningasta vastaan, hänen
+laitansa ei, hitto vie, ole oikein. Pakene pois, Belzebub! _Vade
+retro, Satanas!_
+
+Ja Chicot käänsi ratsunsa ympäri.
+
+-- Siis tekin minut hylkäätte, herra Chicot? Ah, sitäpä en olisi
+teistä uskonut!
+
+Ja tuo epätoivoon joutunut munkki alkoi nyyhkyttää.
+
+Chicot heltyi tuon selvän epätoivon edessä.
+
+-- Kuuleppas, mitä sinä sanoitkaan?
+
+-- Ah, en tiedä. Tulen ihan hulluksi. Pääni on sekaisin ja vatsani on
+tyhjä. Auttakaa minua, herra Chicot!
+
+-- Te puhuitte matkustavanne.
+
+-- Puhuin. Se oli totta. Minäkin teille sanoin, että kunnianarvoisa
+priori on käskenyt minun matkustamaan.
+
+-- No, mihin sitten aiot matkustaa?
+
+-- Sitä en tiedä, -- vastasi Gorenflot ja kohotti molemmat kätensä
+taivasta kohti. -- Armeliaisuuden nimessä, herra Chicot, lainatkaa
+minulle kaksi ecua matkarahoiksi.
+
+-- Minä teen enemmänkin kuin sen, -- vastasi Chicot. -- Minä otan
+teidät mukaani.
+
+Gorenflot katseli gascognelaista epäillen, ikäänkuin ei olisi
+rohjennut toivoakaan niin suurta hyväntahtoisuutta.
+
+-- Mutta sillä ehdolla, että te käyttäydytte hyvin siivosti. Sen
+sijaan saatte olla miten jumalaton tahansa. Suostutteko tarjoukseeni?
+
+-- Suostunko muka siihen, -- virkkoi munkki. -- Suostunko muka
+siihen... Mutta onko meillä runsaasti matkarahaa?
+
+-- Katsokaapa tätä! -- sanoi Chicot ja veti esiin täysinäisen
+kukkaron.
+
+Gorenflot hykähti ilosta.
+
+-- Paljoko siinä on? kysyi hän.
+
+-- Sataviisikymmentä pistoolia.
+
+-- No, mihin me matkustamme?
+
+-- Saattepahan nähdä.
+
+-- Entä milloin syömme aamiaista?
+
+-- Heti.
+
+-- Mutta millä tavalla minä matkustan? -- kysyi Gorenflot levottomana.
+
+-- Et ainakaan minun hevosellani. Sen sinä heti ratsastaisit
+kuoliaaksi.
+
+-- No, mitenkäs sitten?
+
+-- Näes, vallan yksinkertaisesti. Sinulla on vatsaa kuin
+Silenuksella, sinä olet juoppo niinkuin hänkin. Hyv'on. Jotta
+yhdenmukaisuus tulisi vieläkin täydellisemmäksi, ostan minä sinulle
+aasin.
+
+-- Te olette minun kuninkaani, herra Chicot! Te olette minun
+aurinkoni! Ostakaa vanha aasi. Te olette jumalani! Mutta sanokaahan,
+missä me syömme aamiaista.
+
+-- Tässä, hiikatti ollen, juuri tässä. Katso, mitä tuonne portin
+päälle on kirjoitettu, ja lue, jos osaat!
+
+Oli tosiaankin tultu jonkinlaisen ravintolan luo. Gorenflot tähysteli
+silmillään Chicotin osottamaan suuntaan ja luki:
+
+_Täällä saadaan kinkkua, munia, ankeriaspasteijoja ja valkosta
+viiniä._
+
+On mahdotonta kuvailla Gorenflotin kasvoissa tapahtunutta muutosta
+hänen nähtyään tuon kirjoituksen. Hänen piirteensä kävivät
+säteileviksi, hänen silmänsä kiiluivat, hänen suunsa levisi auki ja
+sieltä näkyi kaksi riviä kiiltävän lujia hampaita.
+
+
+
+
+29.
+
+Gorenflot ratsastaa aasilla.
+
+
+Syynä siihen, minkävuoksi Chicot nyt oli niin välinpitämätön oman
+vatsansa vaatimuksista, joille hän tavallisesti, niin narri kuin
+olikin tai ainakin kehasteli olevansa, antoi yhtä suuren arvon kuin
+konsanaan mikään munkki, oli se, että hän ennen Runsaudensarvesta
+lähtöään oli syönyt varsin hyvän aamiaisen. Väitetäänhän sitäpaitsi
+kiihkeitten intohimojen huonontavan ruokahalua, ja Chicotia painoi
+nyt todellakin voimakas intohimo.
+
+Munkin istuessa suurustamassa ravintolassa hankki Chicot aasin, jolle
+Gorenflot heti antoi nimen Panurge.
+
+Chicot katsahti aamiaispöytään ja teki sen johtopäätöksen, että hän,
+silti olematta tyranni, saattoi vaatia toveriltaan, että tämän olisi
+tultava toimeen ilman päivällistä. Hän virkkoi sellaisella äänellä,
+johon Gorenflot ei rohjennut mutista vastaan:
+
+-- Hei, toveri! Nyt me lähdemme. Ja Melunissa me syömme illallista.
+
+Chicotin ääni oli niin käskevä ja hän oli osannut tuohon lujaan
+vaatimukseensa liittää niin suloisen lupauksen, että Gorenflot heti
+toisti:
+
+-- Meluniin! Meluniin!
+
+Viivyttelemättä nousi Gorenflot tuolille ja siitä aasinsa selkään.
+Ylpeänä kuin se jumalaistarujen olento, johon Chicot täydellä syyllä
+oli häntä verrannut, ratsasti hän ravintolasta.
+
+Ketterästi kuin kokenut ratsastaja ikään hyppäsi Chicot ratsunsa
+selkään, ja niin alkoivat ratsastajat painaa hienoa ravia. Näin
+kulettiin neljä liöötä ja sen jälkeen hetkinen levähdettiin. Munkki
+heittäysi nurmikolle nukkumaan. Chicot sitävastoin teki laskelmiaan.
+Matkustaisivatko he kymmenen liöötä päivässä? Korkeintaan sellaisen
+matkan saattoi vaatia aasin ja munkin yhteisiltä voimilta.
+
+Chicot pudisteli päätään.
+
+-- Se ei vetele, -- mutisi hän katsellen nurmikolla nukkuvaa
+Gorenflotia. -- Tuo ei vetele. Jos tuo kaapumekko haluaa seurata
+minua, täytyy hänen matkustaa vähintäänkin viisitoista liöötä
+päivässä.
+
+Chicot nykäsi Gorenflotia.
+
+-- Olemmeko jo Melunissa? -- huudahti munkki puolihorroksissa. --
+Minulla on nälkä.
+
+-- Emme, toveri, -- vastasi Chicot, -- emme vielä. Ja senpävuoksi
+sinut herätänkin. Meidän täytyy kiiruhtaa mahdollisimman nopeasti. Me
+matkustamme, hiisi vieköön, liian hitaasti.
+
+-- Ettekö sitten pidä hitaasta matkustamisesta, herra Chicot? Mikä
+meillä on hätänä? Kuta kauvemmin viivymme matkalla, sitä kauvemmin
+saamme olla yksissä. Minähän matkustan uskonnon levittäjänä ja
+te huviksenne, eikö niin? Hyv'on, kuta hitaammin me matkustamme,
+sitä pikemmin pääsee uskonto leviämään ja sitä paremmin voitte te
+huvitella. Minua haluttaisi viipyä muutamia päiviä Melunissa. Siellä
+saa syödäkseen, mikäli olen kuullut, mainioita ankeriaspasteijoja, ja
+minä niin mielelläni tahtoisin vertailla Melunin pasteijoja muualla
+saataviin pasteijoihin. Mitäpäs siitä sanotte, herra Chicot?
+
+-- Minä sanon, -- vastasi gascognelainen, -- mielipiteeni olevan ihan
+päinvastainen, nimittäin sen, että me matkustamme mahdollisimman
+nopeasti emmekä jääkään Meluniin syömään, vaan illastamme vasta
+Montereaussa voittaaksemme takaisin sen ajan, jonka olemme hukanneet.
+
+Gorenflot tuijotti matkatoveriinsa, ikäänkuin ymmärtämättä sitä mitä
+oli kuullut.
+
+-- No niin, nyt meidän on lähdettävä, -- kehotti Chicot.
+
+Munkki, joka oli pitkänään nurmikolla, kädet pään alla, nousi
+verkalleen ylös ja huokasi.
+
+-- Mutta, -- jatkoi Chicot, -- jos tahdotte jäädä jälkeen ja
+matkustaa niinkuin teille on mukavinta, niin onhan se vapaassa
+vallassanne.
+
+-- En, enhän toki, -- virkkoi Gorenflot, ajatellen kauhulla sitä
+hyljättyä asemaansa, josta hän äsken ikäänkuin ihmeen kautta oli
+pelastunut. -- En lainkaan. Minä tulen mukananne, herra Chicot. Pidän
+teistä liian paljo raskiakseni teistä erota.
+
+-- No, nouskaakin sitten satulaan, toverini, -- sanoi Chicot.
+
+Gorenflot vei aasinsa muutaman paalun luo ja onnistuikin pääsemään
+selkään tällä kertaa ei kuitenkaan kahanreisin, vaan jalat aasin
+samalle kupeelle, naisten ratsastustapaan. Hän väitti sellaisessa
+asennossa olevan mukavamman tarinoida. Asianlaita oli kuitenkin
+sellainen, että munkki siinä asennossa saattoi ratsastaa nopeammin
+kuin ennen, pitelemällä kiinni aasin harjasta ja hännästä.
+
+Chicot päästi ratsunsa täyteen raviin, ja aasi seurasi ulvahdellen
+perässä.
+
+Ensi hetket olivat Gorenflotille kauheita. Onneksi oli se ruumiinosa,
+jonka päällä hän istui, siksi laaja, että hänen oli helpompi kuin
+jonkin muun pitää tasapainoa.
+
+Chicot höllensi väliin ohjia ja tähysteli tarkasti eteensä tielle,
+mutta kun hän ei havainnut siellä mitään haluamaansa, lisäsi hän
+entistä enemmän vauhtia.
+
+Gorenflot oli alussa vaiti, sillä hänellä oli täysi työ
+pysytelläkseen aasinsa selässä. Mutta päästyään hiukkasen
+hengähtämään ja huomattuaan Chicotin alituisen eteensä tähystelevän
+kysäsi hän:
+
+-- Mitä te tutkitte, paras herra Chicot?
+
+-- En mitään, -- vastasi tämä, -- minä vain katson, mihin me olemme
+menossa.
+
+-- Ooh, Meluniin! Niinhän te itse äsken sanoitte.
+
+-- Mutta emmehän me liikahda paikaltamme, toveri!
+
+-- Kuinka! Emmekö liikahda paikaltamme? -- huudahti munkki. -- Mehän
+lasketamme lakkaamatonta ravia.
+
+-- Neliseen, neliseen! -- huusi gascognelainen ja kannusti hevostaan.
+
+Esimerkkiä seuraten alkoi Panurgekin nelistää sellaista vauhtia,
+ettei se ennustanut ratsastajalle mitään hyvää. Gorenflotin hätä
+suureni.
+
+-- Kuulkaahan, kuulkaahan, herra Chicot! -- huusi hän heti kun kykeni
+jotain puhumaan. -- Sanotteko tätä huvikseen matkustamiseksi? Minusta
+tämä ei ole lainkaan huvittavaa.
+
+-- Eteenpäin, eteenpäin! -- vastasi Chicot.
+
+-- Mutta tie on pahaa ja lisäksi vastamäkeä.
+
+-- Hyvät ratsastajat laskevat aina neliä ylämäessä.
+
+-- Kyllä, mutta minäpä en pyri olemaankaan hyvän ratsastajan
+kirjoissa.
+
+-- No, jääkää sitten jälkeen.
+
+-- En, helkkarissa, -- huudahti Gorenflot. -- Sitä en suinkaan halua.
+
+-- No eteenpäin siis!
+
+Chicot kannusti hevosensa vieläkin tiukempaan neliseen.
+
+-- Kas niin, nyt alkaa Panurge korahdella, -- kirkui Gorenflot. --
+Nyt se pysähtyy!
+
+-- Jää hyvästi sitten, toveri! -- huusi Chicot.
+
+Gorenflotin teki aluksi mieli vastata samalla tavalla. Mutta silloin
+hän muisti, että hevosella, jota hän sydämensä pohjasta sadatteli
+ja joka kantoi selässään niin mielikuvituksellista olentoa, oli
+myöskin kukkaro kannettavanaan, ja se oli juuri tuon miehen taskussa.
+Hän niin ollen alistui kohtaloonsa, painalti sandaaleillaan hurjan
+aasinsa kylkeä ja pakotti sen taas neliseen.
+
+-- Panurge parkani kaatuu! -- vaikeroi munkki saadakseen siten
+Chicotin ajattelemaan omaa etuaan, koskapa tämä ei muuten toverinsa
+vaikeasta asemasta välittänyt. -- Panurge kaatuu. Se on ihan varma.
+
+-- No, anna sen kaatua, toveri, -- vastasi Chicot, hiljentämättä
+tehdyn huomautuksen johdosta vähääkään ratsastustaan. -- Kaatukoon
+vaan, niin ostamme muuliaasin.
+
+Ikäänkuin olisi aasi ymmärtänyt nuo uhkaavat sanat, kääntyi se samana
+hetkenä pois valtatieltä pienelle polulle, jonne Gorenflot tuskin
+jalkaisinkaan olisi uskaltanut mennä.
+
+-- Auttakaa! -- kirkui munkki. -- Auttakaa! Minä putoan jokeen!
+
+-- Vielä mitä! -- vastasi Chicot. -- Jos te putoatte jokeen, niin
+vastaan minä siitä, että te pysytte pinnalla.
+
+-- Ah! -- vaikeroi Gorenflot, -- minä hukun, se on varma! Ja kaikki
+tämä tapahtuu siitä syystä, että minä olen unissakävijä!
+
+Chicot oli nyt päässyt muutamalle mäennyppylälle ja pysäytti äkisti
+ratsunsa.
+
+Gorenflot, joka oli huonompi ratsastaja kuin Chicot ja jonka ohjina
+suitsien asemesta oli vain marhaminta, jatkoi sillävälin menoaan.
+
+-- Pysähdy, helkkarissa, pysähdy! -- ärjyi Chicot. Mutta aasi oli nyt
+saanut halun nelistää, ja aasin päähänpistot ovat hyvin itsepäisiä.
+
+-- Pysähdytkö, -- kirkui Chicot, -- taikka, kautta aatelisen
+kunniani, lähetän kuulan koipiisi!
+
+Kun Chicotin ääni kajahti ja yhä kovemmin ja kovemmin ja munkki jo
+oli kuulevinaan sen kuulan suhinaa, jolla häntä uhattiin, teki hän
+liikkeen, joka oli varsin helppo sen tavan takia, jolla hän istui:
+hän näet hyvin hiljaa ja varovasti laskeutui aasin selästä alas.
+
+-- Kas niin! -- virkkoi hän saatuaan jalkansa maahan ja pidellen
+molemmin käsin marhaminnasta. Aasi oli vetänyt häntä mukanaan
+pari askelta, mutta sitten pysähtynyt. Gorenflot kääntyi ympäri
+katsellakseen Chicotin kasvoilta sitä tyytyväisyyttä, minkä tämä
+hänen taitavasti suorittamansa liike pitäisi toisessa herättää. Mutta
+Chicot piilotteliheksi erään kallion takana ja vielä yhäkin viittaili
+ja uhkaili.
+
+Tuo varovaisuus saattoi munkin ajattelemaan, että jotain mahtoi
+piillä sen takana. Hän tähysteli eteensä ja huomasi viidensadan
+askeleen päässä kolme muuliaaseilla ratsastavaa miestä. Hän tunsi
+heti ratsastajat samoiksi, joita Chicot jo aikaisemmin kiviröykkiön
+takana oli vaaniskellut.
+
+Chicot seisoi paikallaan siksi kun ratsastajat olivat häipyneet
+näkymättömiin. Vasta sitten hän meni toverinsa luo.
+
+-- Kuulkaapas, -- virkkoi Gorenflot, jonka kärsivällisyys alkoi
+loppua, -- selittäkääpäs minulle, herra Chicot, mitä me tässä
+oikeastaan kujeilemme. Äsken meidän piti ratsastaa neliä, ja nyt
+meidän on pysähtyminen tähän keskelle tietä.
+
+-- Hyvä ystävä, vastasi Chicot, -- minä tahdoin saada selville,
+onko teidän aasinne hyvää rotua ja oliko minua petetty, sillä olin
+maksanut siitä kaksikymmentäkaksi livreä. Nyt olen vakuutettu asiasta
+ja olen varsin tyytyväinen kauppaan.
+
+Helposti ymmärrettävistä syistä ei munkki tuollaista selitystä
+uskonut ja hän aikoikin siitä toverilleen huomauttaa. Mutta hänen
+sävyisä luontonsa sai voiton ja kuiskasi hänen korvaansa, ettei
+hänen pitäisi ryhtyä mihinkään enempään väittelyyn. Mielipahaansa
+salaamatta vastasi hän siis vain:
+
+-- Olkoon menneeksi! Minua kovin väsyttää ja minulla on nälkä.
+
+-- No, mitä siihen tulee, -- jatkoi Chicot ja taputti iloisesti
+munkkia olalle, -- niin olenpa minäkin väsynyt ja nälissäni, ja
+ensimäisessä ravintolassa, joka eteemme tulee, me voitelemme
+sisuksia, sen lupaan varmasti, toveri.
+
+-- Sepä hyvä, -- virkkoi munkki, nousten aasinsa selkään. --
+Rientäkäämme siis viipymättä etsimään sitä siunattua paikkaa.
+
+Kaivattu ravintola ilmestyikin pian matkustavaistemme eteen, mutta
+Gorenflotin suureksi hämmästykseksi käskikin Chicot hänen laskeutua
+alas aasinsa selästä ja tehdä kierroksen ravintolan ympäri.
+Gorenflot, jonka tajuntakyky oli nopeasti edistynyt, huomasi pian
+syyn siihen: nuo kolme ratsastajaa, joiden jälkiä Chicot näytti
+seuraavan, olivat näet pysähtyneet ravintolan portin edustalle.
+
+-- Siis noiden kirottujen ihmisten oikun mukaan meidän täytyy
+järjestää matkamme, aikamme ja ateriamme. Se on hävyttömän ikävää!
+
+Hän huokasi syvään.
+
+Panurge, joka puolestaan huomasi, että tahdottiin poiketa suoralta
+tieltä, minkä koko maailma, yksinpä aasitkin, tietävät olevan
+lyhimmän pysähtyi äkisti ja näytti olevan haluton kulkemaan eteenpäin.
+
+-- Katsokaas, -- virkkoi Gorenflot valittaen, -- minun aasinikaan ei
+tahdo enää lähteä.
+
+-- Vai ei se tahdo lähteä? -- sanoi Chicot. -- Odotahan, odotahan!
+
+Hän meni muutaman pensaan luo ja leikkasi siitä viittä jalkaa pitkän
+vitsan, paksun kuin sormen ja samalla kestävän ja taipuisan.
+
+Panurge ei kuulunut niihin tyhmiin nelijalkaisiin, jotka eivät ota
+selkoa siitä, mitä niiden ympärillä tapahtuu. Aasi oli silmillään
+seurannut jokaista Chicotin tekemää liikettä ja alkoi epäilemättä
+tuntea häntä kohtaan jonkinlaista kunnioitusta. Ja kun Panurge luuli
+Chicotin tarkoituksen ymmärtävänsä, riensi se heti nopein askelin
+eteenpäin.
+
+-- Panurge menee nyt! -- huusi munkki Chicotille.
+
+-- Menköön vaan, -- tuumaili toinen. -- Sille, joka matkustaa aasin
+ja munkin seurassa, ei ruoska ole milloinkaan tarpeeton kapine.
+
+Ja gascognelainen otti kuin ottikin vitsan mukaansa.
+
+
+
+
+30.
+
+Vieläkin seikkailuja matkalla.
+
+
+Kuitenkin näyttivät Gorenflotin vastoinkäymiset nyt olevan
+vähenemässä, varsinkin siltä päivältä. Sillä mutkan tehtyään tulivat
+he taas suurelle valtatielle ja pysähtyivät muutamaan toiseen noin
+kolmeneljännes liöön päässä olevaan ravintolaan. Chicot vuokrasi
+huoneen, jonka ikkunat olivat maantielle päin, ja tilasi huoneeseensa
+illallista, mutta selvästi saattoi huomata, että syöminen oli
+hänestä vain sivuseikka. Hän söi vähän, mutta sitä enemmän tähysteli
+ja kuunteli kaikkea mitä taisi. Tuota tähystelemistä kesti kello
+kymmeneen asti. Mutta kun Chicot siihen mennessä ei ollut mitään
+nähnyt eikä kuullut, antoi hän määräyksen, että hänen hevosensa ja
+munkin aasi olivat pidettävät matkavalmiina päivän valetessa.
+
+Gorenflot, joka hyvän aterian nautittuaan oli vaipunut suloiseen
+yltäkylläisyyden uinailuun, päästi sen kuullessaan syvän huokauksen.
+
+-- Päivänvaletessako? -- virkahti hän.
+
+-- Niin, saamari soikoon! -- jatkoi Chicot. -- Sinun on totuttava
+nousemaan ylös siihen aikaan.
+
+-- Mistä syystä? -- kysyi Gorenflot.
+
+-- Entä sinun aamusaarnasi?
+
+-- Luostarin priori on minut niistä vapauttanut, -- vastasi munkki.
+Chicot kohautti olkapäitään, ja sana "laiskureita!" purkautui hänen
+huuliltaan.
+
+-- Niinpä niin, laiskureita, -- virkkoi Gorenflot. -- Ja miksikäs ei?
+
+-- Ihminen on syntynyt työntekoon, -- huomautti gascognelainen
+vakavasti.
+
+-- Mutta munkki levätäkseen, -- selitti Gorenflot. -- Ovathan munkit
+poikkeuksia tavallisista ihmisistä.
+
+Ollen tyytyväinen tähän selitykseensä, mikä näytti saaneen itse
+Chicotinkin vakuutetuksi asiasta, astui Gorenflot arvokkaana
+huoneesta ulos ja ohjasi sitten askeleensa sänkyynsä, jonka Chicot,
+peläten munkin mahdollisia varomattomuuksia, oli valmistuttanut omaan
+makuuhuoneeseensa.
+
+Seuraavan aamun sarastaessa olisi veli Gorenflot, ellei olisi
+nukkunut mitä sikeimmässä unessa, saattanut nähdä, miten Chicot nousi
+ylös ja meni ikkunan luo tähystelemään uudinten välistä. Vaikka
+olikin ikkunaverhojen suojassa, peräytyi Chicot kuitenkin hetkisen
+kuluttua askeleen takaperin, ja jos Gorenflot olisi ollut valveilla,
+olisi hän kuullut ennenmainittujen muuliaasien kavioitten äänen
+kivetyllä pihalla.
+
+Chicot riensi heti Gorenflotin luo ja puisteli häntä siksi kunnes hän
+viimein avasi silmänsä.
+
+-- Enkö siis saa hetkenkään lepoa? -- änkytti Gorenflot, vaikka oli
+nukkunut kymmenen tuntia yhtäpäätä.
+
+-- Pian ylös! -- huusi Chicot. -- Me matkustamme heti paikalla.
+
+-- Entä aamiainen? -- kysyi munkki.
+
+-- Sen saamme Montereauhin mennessämme.
+
+-- Mikä paikka on Montereau? -- kysyi nyt maantiedettä ylen vähän
+taitava munkki.
+
+-- Montereau, -- vastasi gascognelainen, -- on kaupunki, jossa
+syödään aamiaista. Siinä on sinulle tarpeeksi tietoja. Vai eikö?
+
+-- On, -- virkkoi Gorenflot yksikantaan.
+
+-- Nyt, veikko, -- sanoi gascognelainen, -- menen minä maksamaan
+laskumme. Ja ellette viiden minuutin kuluttua ole valmis, matkustan
+minä yksin.
+
+Munkin pukeutumiseen ei yleensä tarvita pitkää aikaa. Gorenflot
+tarvitsi siihen kuitenkin kuusi minuuttia. Portille ehdittyään
+huomasi hän Chicotin sotilaallisen täsmällisenä päässeen jo vähän
+matkaa edelle.
+
+Tällä kertaa piti Chicot sanansa, ja aamiainen syötiin Montereaussa.
+
+Siten jatkettiin matkaa monta päivää. Eräänä iltana tuli Chicot ylen
+pahalle tuulelle, sillä hän ei päivällisten jälkeen ollut nähnyt
+takaa-ajettaviansa.
+
+Tuskin oli päivä ehtinyt sarastaa, kun hän jo oli jalkeilla ja
+kiskomassa toveriaan hereille. Jo matkan alusta pyyhkäsivät he täyttä
+ravia, mikä ennen pitkää kiihtyi mitä nurjimmaksi neliseksi. Mutta
+niin nopeasti kuin matkustivatkin eivät he kuitenkaan saaneet mitään
+muuliaaseja näkyviinsä. Keskipäivän aikaan olivat aasi ja hevonen
+menehtyä uupumuksesta. Chicot meni nyt muutamaan Villeneuve-le-Roin
+sillan luona sijaitsevaan tullitaloon.
+
+-- Oletteko nähnyt kolmen matkustajan ratsastavan tästä tänä aamuna
+ohi muuliaaseilla? -- kysyi hän.
+
+-- Emme, mutta kyllä eilen illalla seitsemän seudussa, -- vastasi
+tullivartija.
+
+-- Panitteko merkille, miltä ne näyttivät?
+
+-- Paninpa niinkin ja näin ne niinkuin muutkin matkustajat.
+
+-- Millaista väkeä ne näyttivät olevan?
+
+-- Yksi näytti isännältä ja toiset kaksi palvelijoilta.
+
+-- Juuri niitä tarkoitankin, -- sanoi Chicot.
+
+Hän pisti ecun tullimiehen kouraan.
+
+Sitten hän mutisi itsekseen:
+
+-- Vai eilen illalla seitsemän seudussa! Ne ovat kaksitoista tuntia
+edellä. Mutta reippautta!
+
+-- Kuulkaapas, herra Chicot, -- virkkoi munkki, -- te sanotte, että
+reippautta. Sitä kyllä on minussa itsessäni, mutta katsokaapas vaan
+Panurgea.
+
+Tuo eläin parka, joka jo kaksi päivää oli yli voimainsa ponnistellut,
+todellakin horjui.
+
+-- Ja katsokaapa hevostannekin, -- jatkoi Gorenflot, -- katsokaahan,
+missä tilassa se on!
+
+Jalo eläin oli yltäpäältä vaahdossa, ja veri näytti tahtovan pusertua
+hevosparan silmistä. Chicot tutki tarkoin kumpaakin elukkaa ja näytti
+olevan samaa mieltä toverinsa kanssa. Gorenflot hengitti hieman
+keveämmin.
+
+-- Kuuleppas, veli almujenkerääjä, tässä on nyt tehtävä nopsa päätös.
+
+-- Mutta senhän teimme jo pari päivää sitten!
+
+-- On välttämätöntä, että me erkanemme, -- sanoi Chicot, käyden
+suorastaan asiaan.
+
+-- Äh! -- murahti Gorenflot, -- aina vaan samaa pilaa! Erota! Mitä
+varten?
+
+-- Te matkustatte liian hitaasti, toveri.
+
+-- Vai niin! Minähän riennän kuin tuuli. Olemmehan tänä aamuna
+laskeneet neljä viisi tuntia yhtä kyytiä.
+
+-- Eikä se sittenkään riitä.
+
+-- Lähtekäämme siis heti matkaan. Kuta nopeammin me matkustamme, sitä
+pikemmin pääsemme perille. Sillä kait me kuitenkin kerran johonkin
+määräpaikkaan saavumme.
+
+-- Hevosenipa ei pääse eteenpäin eikä teidän aasinnekaan.
+
+-- No, mitä meidän sitten on tehtävä?
+
+-- Me jätämme ne tähän ja otamme ne taas palatessamme.
+
+-- Entäpä te? Meinaatteko jatkaa matkaa jalkaisin?
+
+-- En, me ostamme itsellemme muuliaasit.
+
+Chicot tuli pian takaisin, tuoden tullessaan kaksi muuliaasia,
+joilla he sinä päivänä ratsastivat kaksikymmentä liöötä. Illalla
+sai Chicot erään hevosenkengityspaikan edustalla ilokseen nähdä
+kolme muuliaasia, mutta gascognelaisen tottunut silmä havaitsi
+pian, että silavyöt ja muulien omistajat olivat poissa. Satulat
+oli otettu niiden selästä, ja niin hyvin isäntä kuin palvelijatkin
+olivat tipotiessään. Ja elukoiden ympärillä hääriskeli joukko
+Chicotille tuikituntemattomia henkilöitä, jotka näyttivät arvioivan
+niiden hintaa: muuan hevoskauppias, hevosenkengittäjä ja pari
+fransiskaanimunkkia.
+
+-- Meneppä tuonne, -- virkkoi Chicot Gorenflotille, -- ja lähentele
+noita munkkeja. Vie ne johonkin syrjään ja puhele heidän kanssaan --
+munkeilla ei kait liene mitään salattavaa toisiltaan. Ota selville,
+mistä nuo muuliaasit ovat tulleet, mitä ne maksavat ja mihinkä niiden
+omistajat ovat menneet.
+
+Gorenflot totteli. Hän palasi takaisin hetken perästä.
+
+-- Ensinnäkin olen saanut kuulla, -- kertoi hän, -- että olemme
+matkalla Lyoniin.
+
+-- Sen tiedän minäkin, -- vastasi Chicot.
+
+-- Se muuliaasien omistajista, joka on näyttänyt isännältä, on toisen
+palvelijan seurassa lähtenyt Avignoniin päin.
+
+-- Entä toinen palvelija?
+
+-- Hän on jatkanut matkaa Lyoniin.
+
+-- Hyvä! Mutta miksi on isäntä lähtenyt Avignoniin? Luulin hänen
+aikoneen Roomaan. Mutta, -- jatkoi Chicot kuin itsekseen -- minähän
+kyselen sinulta asioita, joita et tunne.
+
+-- Tunnenpa niinkin, -- vastasi Gorenflot.
+
+-- Kuinka! Tunnetko?
+
+-- Tunnen. Hän on lähtenyt Avignoniin syystä että hänen pyhyytensä
+paavi on lähettänyt sinne erään lähettilään, jolla on valtuutus
+toimia hänen nimessään.
+
+-- Hyv'on! -- virkkoi Chicot, -- minä ymmärrän!... Entä muuliaasit?
+
+-- Muuliaasit olivat perin uupuneet ja he olivat myyneet ne eräälle
+hevoskauppiaalle, joka taas puolestaan tarjosi niitä fransiskaaneille.
+
+-- Kuinka paljosta?
+
+-- Viidestätoista pistoolista kappaleelta.
+
+-- Mutta kuinka he senjälkeen ovat matkaa jatkaneet?
+
+-- Hevosilla, jotka he olivat ostaneet eräältä ratsumestarilta, joka
+taas oleksii täällä hankkimassa hevosia rykmentin tarpeeksi.
+
+-- Helkkari vieköön, toveri! -- huudahti Chicot. -- Sinä olet kelpo
+mies, ja vasta tänään osaan antaa sinulle oikean arvon. Mutta
+saata nyt päätökseen asti tämä asia, kun sen niin onnellisesti
+olet alottanut. Ota meidän muuliaasimme ja tarjoa niitä kymmenestä
+pistoolista fransiskaaneille. He kai pitävät sinun kauppaasi
+edullisempana.
+
+-- Niin ne tekevätkin, -- sanoi Gorenflot. -- Muuten minä ilmiannan
+heidät heidän priorilleen.
+
+-- Hyvin ajateltu, toveri! Sinä esiinnyt yhä enemmän eduksesi.
+
+-- Mutta kuinkas me, -- kysyi Gorenflot, -- jatkamme matkaamme?
+
+-- Hevosilla, hyvä ystävä.
+
+-- Ai ai! -- mölähti munkki ja kynsäsi korvallistaan.
+
+-- Mitä nyt? -- virkkoi Chicot. -- Sinähän olet kelpo ratsastaja!
+
+-- Äh, -- murahti Gorenflot, -- hätätilassa kylläkin.
+
+Chicot meni kauppalan majataloon. Sieltä hän löysi ratsumestarin
+ja osti tältä heti kaksi hevosta. Ratsumestari merkitsi
+ne matkalla kuolleiksi ja saattoi se siitä syystä myydä
+kolmestakymmenestäviidestä pistoolista.
+
+Gorenflot sai myös pian asiansa toimitetuksi. Hän oli myynyt
+muuliaasit fransiskaanimunkeille. Varsin tyytyväisenä salli Chicot
+hänen mennä juomaan pullon viiniä. Munkki joi kaksi. Sitten he
+kumpikin nousivat ratsujensa selkään.
+
+Kun Gorenflot huomasi illallisensa ikäänkuin lentävän edellään,
+kannusti hän reippaasti hevostaan. Sitäpaitsi oli hän nyt jo
+edistynyt ratsastamistaidossa: sen sijaan että olisi pitänyt toisella
+kädellään kiinni harjasta ja toisella hännästä, niinkuin ennen oli
+tehnyt, tarttui hän nyt molemmin käsin satulannuppiin ja laski
+menemään sellaista kyytiä kuin Chicot vaan toivoi. Lopuksi innostui
+hän vieläpä enemmänkin kuin suojelijansa. Sillä joka kerta kun Chicot
+hiljensi nelisensä raviksi, antoi munkki mennä neliä ja huutaa
+hoilasi hevoselleen.
+
+Ja niinpä hyvistä harrastuksista seuraa ansaittu palkinto: seuraavan
+päivän iltana oli Chicot saavuttanut mestari Nicolas Davidin, joka
+edelleenkin esiintyi palvelijan puvussa, eikä enää päästänytkään
+mestaria näkyvistään. Kahdeksantena päivänä Parisista lähdettyään
+saapuivat he kaikki kolme illan suussa Lyoniin.
+
+Tämä tapahtui suunnilleen samaan aikaan, jolloin Bussy ja kreivi ja
+kreivitär Saint-Luc saapuivat Méridorin linnaan.
+
+
+
+
+31.
+
+"Kultaisen joutsenen" ravintola.
+
+
+Mestari Nicolas David, palvelijaksi pukeutuneena valitsi asunnokseen
+kaupunkiin päästyään sen parhaan majatalon, nimittäin "Kultaisen
+joutsenen".
+
+-- Onko sinullakaan mitään sitä vastaan, jos me menemme asumaan
+"Kultaiseen joutseneen?" -- kysyi gascognelainen matkatoveriltaan.
+
+-- Eipä vähintäkään.
+
+-- Mene vuokraamaan sieltä meille huone. Sano, että odotat jotain
+sukulaistasi. Asettaudu senvuoksi odottelemaan minua portille.
+Minä kävelen sillävälin muualla enkä tule sinne, ennenkuin tulee
+pimeä, jolloin toivon löytäväni sinut sovitulta paikalta. Kun tulet
+tuntemaan huoneiston, niin vie minut meidän huoneeseemme niin etten
+tapaa ketään sellaista, jonka en haluaisi minua näkevän. Ymmärrätkö?
+
+-- Täydellisesti, -- vastasi Gorenflot.
+
+-- Valitse suuri ja valoisa huone mahdollisimman lähellä sitä
+huonetta, jonka tuo kaupunkiin äsken saapunut matkustaja on
+vuokrannut. Huoneen tulee olla kadunpuoleisen, niin että minä voin
+nähdä majataloon tulevat ja sieltä poistuvat henkilöt. Elä millään
+ehdolla mainitse minun nimeäni ja lupaa runsaat juomarahat.
+
+Gorenflot suoritti tehtävänsä mitä parhaiten. Huone vuokrattiin, ja
+iltapuoleen saapui Chicot. Munkki, viekkaana kuin kaikki muutkin
+kirkonpalvelijat, vaikka yleensä ovatkin luonnostaan tyhmänpuoleisia,
+ilmoitti Chicotille, että heidän huoneensa, huolimatta siitä että
+sillä oli toinen sisäänkäytävä kuin Nicolas Davidin huoneella,
+kuitenkin oli ihan viimeksimainitun huoneen vieressä ja että sen
+erotti siitä vain lautaseinä, jonka tarvittaessa saattoi helposti
+porata läpi.
+
+-- Se mitä nyt olet minulle sanonut, -- virkkoi Chicot, -- ansaitsee
+palkinnon, ja sinä saat tänä iltana illallispöydässäsi Xeres-viiniä.
+Totisesti sinä sitä saat, niin totta kuin nimeni on Chicot.
+
+Chicot kutsutti nyt isännän sisälle. Tämä saapui, mutta ilmoitti,
+että hänen ensin täytyi puhua muutama sana erään toisen
+matkustavaisen kanssa.
+
+Chicot arvasi että tämä matkustavainen oli hänen ystävänsä asianajaja.
+
+-- Mitäpähän heillä olisi toisilleen puhumista? -- virkkoi Chicot.
+
+-- Luuletteko ehkä, että isäntä ja tuo teidän matkustavaisenne ovat
+salaisessa liitossa keskenään?
+
+-- Saamari! Näettehän sen selvästi, koskapa tuo lurjus, joka juuri
+oli täällä sisällä ja joka luullakseni oli isäntä...
+
+-- Kyllä hän oli isäntä itse, -- huomautti munkki.
+
+-- Koska hän alentuu puhuttelemaan palvelijaksi puettua miestä.
+
+-- Ooh, -- sanoi Gorenflot, -- hän on nyttemmin muuttanut pukua. Minä
+olen hänet nähnyt. Hän on kokonaan mustiin puettu.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi Chicot. -- Isäntä siis varmasti tietää
+salaisuuden.
+
+-- Ettekö tahdo, että minä koettaisin ripittää hänen eukkoaan? --
+kysäsi Gorenflot.
+
+-- En, -- vastasi Chicot. -- Minusta olisi parempi, että sinä
+kävelisit hieman kaupungilla.
+
+-- Entäpä illallinen? -- huomautti Gorenflot.
+
+-- Sen annan minä kattaa valmiiksi sinun poissaollessasi. Tuossa on
+ecu, jolla voit odotellessasi pitää lystiä.
+
+Parahiksi oli Gorenflot ehtinyt päästä ulos, kun Chicot jo otti
+esille poran ja kaivoi sillä reiän seinään. Seinän paksuuden vuoksi
+hän tosin ei voinut nähdä sen takana olevan huoneen kaikkia osia,
+mutta kun hän pani korvansa reiän kohdalle, saattoi hän jotenkin
+selvästi kuulla kaikki mitä huoneessa puhuttiin.
+
+Huoneessaolijat olivat kuitenkin asettuneet sellaiseen paikkaan, että
+Chicot selvästi näki isännän ja Nicolas Davidin, jotka keskustelivat
+keskenään.
+
+Chicot tosin ei saanut ihan joka sanasta selkoa, mutta sen verran
+hän kuitenkin sai keskustelusta selville, että Davis kerskui
+uskollisuudellaan kuninkaaseen ja puhui eräästä tehtävästä, jonka
+herra de Morvilliers oli hänen suoritettavakseen uskonut.
+
+Davidin puhuessa kuunteli isäntä kylläkin hyvin arvokkaasti, mutta
+samalla jonkun verran välinpitämättömästi, sillä hän vastaili vain
+lyhyesti. Chicosta tuntui hänen katseessaan ja äänessään olevan
+eräänlaista ivaa joka kerta kun David puhui kuninkaasta.
+
+-- Ha haa -- ajatteli Chicot, -- eiköhän isäntämme vain lienekin
+liigalainen? Siitä minun otettava selko.
+
+Ja kun Nicolas Davidin kamarista ei enää kuulunut mitään tärkeämpää
+keskustelua, odotti Chicot vuorostaan, että isäntä nyt tulisi häntä
+tapaamaan.
+
+Viimein ovi avattiinkin.
+
+Isäntä piteli lakkia kädessään, mutta hänen kasvoillaan oli sama
+ivallinen ilme kuin asianajajan kanssa keskustellessaankin.
+
+-- Istukaa alas, paras herra, -- sanoi Chicot. -- Ennenkuin ryhdymme
+tekemään erityistä sopimusta, pyydän teidän aluksi kuulemaan, mitä
+minulla on teille sanomista.
+
+Isäntä ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä ja teki kädellään merkin,
+että hän halusi jäädä seisomaan.
+
+-- Te olette nähnyt minun saapuneen erään munkin seurassa, -- jatkoi
+Chicot.
+
+-- Olen.
+
+-- Vaietkaa! Elkää puhuko siitä kenellekään! Tämä munkki on
+karkoitettu.
+
+-- Vai niin, -- virkkoi isäntä. -- Olisiko hän ehkä joku valepukuinen
+hugenotti?
+
+Chicotin kasvoilta kuvastui loukattu arvokkuus.
+
+-- Hugenotti! -- sanoi hän inhoten, -- kuka sanoo hänen olevan
+hugenotin? Tietäkää, että tämä munkki on minun sukulaiseni ja ettei
+minun sukulaisissani ole ainoatakaan hugenottia.
+
+-- Ooh, hyvä herra, sellaista on ennenkin nähty.
+
+-- Ei milloinkaan minun perheeni keskuudessa. Tämä munkki päinvastoin
+on hugenottien vannoutunut vihollinen ja on joutunut hänen
+majesteettinsa epäsuosioon, majesteetin, joka, kuten tiedätte,
+hugenotteja suojelee.
+
+Isäntä näytti innostautuvan Gorenflotin kohtalosta.
+
+-- Vaiti! -- virkkoi hän, pannen sormen suulleen, ja tuli lähemmäksi.
+
+-- Kuinka! Mistä syystä? -- kysyi Chicot. -- Olisiko tällä ehkä
+sattumalta jokin kuninkaan puoluelainen?
+
+-- Minä pelkään, että on, -- virkkoi isäntä ja pudisteli päätään. --
+Tässä viereisessä huoneessa asuu myös muuan matkustaja.
+
+-- Siinä tapauksessa, -- sanoi Chicot, -- lienee parasta, että
+minä ja sukulaiseni heti lähdemme tiehemme, sillä maanpakolaisena,
+vihattuna...
+
+-- Mihinpä te sitten menisitte?
+
+-- Meillä on runsaasti osotteita, joita olemme saaneet ystävältämme,
+ravintolanisäntä La Hurièreltä.
+
+-- La Hurière! Tunnetteko La Hurièren?
+
+-- Vaiti! Siitä ei saa puhua, mutta me tutustuimme häneen
+Bartholomeuksen yönä.
+
+-- Vai niin, -- myhähti isäntä. -- Huomaan, että te ja sukulaisenne
+olette jumalaapelkääväisiä ihmisiä. Tunnen minäkin La Hurièren. Te
+siis sanotte, hyvä herra, että teidän sukulaisenne...
+
+-- Että hän varomattomasti on saarnannut hugenotteja vastaan, että
+hänellä on ollut harvinainen menestys ja että hänen majesteettinsa,
+mielettömänä siitä menestyksestä, mikä hänelle paljasti kansassa
+vallitsevan mielialan, ajattaa häntä takaa pannakseen hänet vankilaan.
+
+-- Entä sitten? -- kysyi isäntä teeskentelemättömästi osaaottaen.
+
+-- Silloin minä vein hänet pois.
+
+-- Ah, rakas herra, siinä teitte vallan oikein.
+
+-- Guisen herttua on kyllä tarjoutunut häntä suojelemaan.
+
+-- Mitä sanotte? Guisen Henrik? Henrik arpinenko?
+
+-- Ei, Henrik pyhä.
+
+-- Niinkuin sanotte, Henrik pyhä.
+
+-- Mutta minä pelkään sisällistä sotaa.
+
+-- Hyvä, -- sanoi isäntä, -- jos kerran olette Cuisen herttuan
+ystäviä, niin tunnette kai tämän.
+
+Nyt teki isäntä jonkinlaisen vapaamuurarimerkin, jonka perusteella
+liigalaiset tunsivat toisensa.
+
+Sinä merkillisenä yönä, jonka Chicot oli viettänyt Pyhän Genovevan
+luostarissa, ei hän ollut huomannut vain tätä merkkiä, joka ainakin
+parikymmentä kertaa oli toistettu hänen silmäinsä edessä, vaan
+myöskin toisen merkin, jolla edelliseen vastattiin.
+
+-- Tietysti minä tuon tunnen. Entä te tämän?
+
+-- Paras herra, -- puhui nyt isäntä, -- pitäkää minun taloani
+omananne, pitäkää minua ystävänänne. Minä ajattelen teitä veljenäni,
+ja jos teiltä puuttuu rahaa, niin...
+
+Tähän vastaukseksi veti Chicot taskustaan kukkaron, joka, vaikka sitä
+olikin vähän tullattu, kuitenkin vielä oli kunnioitettavan täysi.
+
+-- Saadakseni teidät yhä enemmän vakuutetuksi asiasta, -- lisäsi
+Chicot, -- tahdon sanoa teille, että me matkustamme oikean uskon
+levittämisen tarkoituksessa ja että matkakustannuksemme suorittaa
+pyhän liiton rahastonhoitaja. Neuvokaa siis meille sellainen
+majatalo, missä meillä ei ole mitään pelkäämistä.
+
+-- Saamari! -- virkkoi isäntä, -- te ette voi missään olla paremmassa
+turvassa kuin täällä. Muistakaa, että minä sen teille sanon.
+
+-- Mutta tehän juuri äsken mainitsitte jostain henkilöstä, joka asuu
+viereisessä huoneessa?
+
+-- Mainitsin kyllä. Mutta pitäköön hän varansa, sillä jos vaan
+kerrankaan huomaan hänessä mitään urkkijan oireita, ajan hänet ulos
+portista, niin totta kuin nimeni on Bernovillet. Sanokaa vain sana,
+ja minä ajan hänet ulos ovesta.
+
+-- Ei, ei! Miksikä niin? -- jatkoi Chicot. -- Antakaa hänen
+päinvastoin olla. On parasta pitää vihollisensa lähellään. Silloin
+niitä ainakin voi pitää silmällä.
+
+-- Oletteko oikeassa? -- vastasi Bernovillet ihastuen.
+
+-- Mutta mistä syystä otaksutte tämän miehen olevan meidän
+vihollisemme? Sanon _meidän_ vihollisemme, -- lisäsi gascognelainen
+mitä herttaisimmin hymyillen, -- sillä huomaanhan jo, että me olemme
+veljiä.
+
+-- Epäilemättä, -- vastasi isäntä. -- Kas, hyvä ystävä, minä epäilen
+tuota miestä, koska hän saapui tänne lakeijan puvussa ja sittemmin
+puki ylleen jonkinlaisen asianajajan puvun. Nyt minä kuitenkin
+väitän, ettei hän ole asianajaja eikä palvelija, sillä minä hänen
+viittansa alta, joka oli heitetty tuolille, näin pitkän miekan
+kären. Lisäksi on hän hyvin omituisella tavalla puhunut minulle
+kuninkaasta ja lopuksi on hän sanonut saaneensa jonkin tehtävän herra
+de Morvilliersilta, joka, kuten tiedätte, on itse Nebukadnezarin
+ministeri.
+
+-- Herodes, niinkuin minä häntä nimitän.
+
+-- Sardanopolus, -- lisäsi isäntä.
+
+-- Hyvin sanottu! -- huusi Chicot.
+
+-- Ah! Huomaan, että me ymmärrämme toisiamme.
+
+-- Kyllä me ymmärrämme, -- vastasi Chicot. -- Minä siis jään tänne.
+
+-- Niin toivon.
+
+-- Mutta ei sanaakaan minun sukulaisestani!
+
+-- Ei ainoatakaan sanaa, sen lupaan.
+
+-- Eikä minusta itsestänikään.
+
+-- Miksi te sitten minua luulette? Mutta hiljaa, tuolta tulee joku.
+
+Gorenflot ilmestyi kynnykselle.
+
+-- Ah, hänhän se onkin, tuo arvon mies! huudahti isäntä mennen
+munkkia vastaan ja tehden liigalaisten merkin. Gorenflot sekä
+hämmästyi että kauhistui.
+
+-- Vastaa, vastaahan veljeni, -- sanoi Chicot. -- Isäntämme tietää
+kaiken ja tuntee myöskin salaisuuden.
+
+-- Minkä salaisuuden? -- kysyi Gorenflot.
+
+-- Pyhän liiton, -- virkkoi Bernovillet hiljaa. Gorenflot teki
+vaaditun merkin, ja se ylenmäärin ilahdutti isäntää.
+
+-- Mutta, -- sanoi Gorenflot, jonka mieli teki muuttaa
+keskusteluainetta, -- minullehan oli luvattu Xeres-viiniä.
+
+-- Xeres, Malaga, Alicante ja kaikki muutkin kellarini viinit ovat
+teidän käytettävissänne, hyvä veli.
+
+Gorenflot ei tuosta kaikesta tajunnut kerrassaan mitään. Kolmena
+päivänä perättäin hän joi itsensä humalaan: ensimäisenä päivänä
+Xerestä, toisena Malagaa ja kolmantena Alicantea.
+
+Näinä päivinä ei Chicot ollut lähtenyt mihinkään huoneestaan, vaan
+oli aamusta iltaan pitänyt asianajajaa silmällä. Isäntä, joka luuli
+Chicotin tuota otaksuttua rojalistia pelkäävän, teki asianajajalle
+senkin seitsemän kepposta. Mutta ei mikään -- siltä ainakin näytti
+-- saanut suuttumaan Nicolas Davidia, joka Kultaisen joutsenen
+ravintolaan oli määrännyt kohtauksen Pierre de Gondyn kanssa eikä
+mitenkään tahtonut lähteä tuosta asunnostaan, peläten herttuoiden
+lähettilään ehkä eksyvän hänestä. Siitä syystä eivät asianajajaa
+näyttäneet isännän loukkaukset lainkaan liikuttavan. Mutta heti kun
+mestari Bernoville oli pannut poistuessaan asianajajan oven kiinni,
+oli Chicot tähystyspaikaltaan havainnut, miten Nicolas David kaikin
+keinoin koetti purkaa vihaansa.
+
+Jo tulonsa jälkeisenä päivänä, isännän vastenmielisyyden huomattuaan,
+oli hän, nyrkkiään ovea kohden puiden, sanonut:
+
+-- Odotappa vain viisi tai kuusi päivää, senkin lurjus, niin kyllä
+sen vielä saat minulle maksaa! Chicot siis tiesi tarpeeksi. Hän oli
+vakuutettu siitä, ettei Nicolas David lähtisi ravintolasta, ennenkuin
+olisi saanut lähettilään vastauksen.
+
+Mutta viikon kuluttua Nicolas David sairastui, sen jälkeen kun
+isäntä, Chicotin vastaväitteistä huolimatta, oli antanut asianajajan
+ymmärtää, että hän, isäntä, mahdollisimman pian tarvitsi tämän
+asuttavana olevan huoneen. Isäntä kehoitti hänen lähtemään talosta,
+koskapa hän vielä saattoi kävellä. Mutta asianajaja pyysi saada jäädä
+seuraavaan päivään, jolloin hän toivoi voivansa paremmin. Seuraavana
+päivänä hän kuitenkin oli paljo sairaampi.
+
+Isäntä tuli itse kertomaan tämän uutisen ystävälleen liigalaiselle.
+
+-- Tiedättekös mitä? -- virkkoi hän käsiään hieroen, --
+tuo rojalistimme, tuo Herodeksen ystävä, taitaa joutua
+kenraalitarkastuksen alaiseksi.
+
+Liittolaisten kesken tarkoitettiin _kenraalitarkastuksella_
+muuttamista tästä maailmasta toiseen.
+
+-- Äh, -- murahti Chicot. -- Luuletteko hänen sitten kuolevan?
+
+-- Hänessä on kovin ankara kuume ja hän heittelehtii sängyssään kuin
+mielipuoli. Lääkärit eivät ymmärrä sen taudin laatua.
+
+Chicot näytti miettiväiseltä.
+
+-- Miltä hän näyttää? -- kysyi hän.
+
+-- Hän on kalmankalpea ja huutaa vimmatusti.
+
+-- Mitä hän sitten puhuu?
+
+-- Hän huutaa: varjelkaa kuningasta! Kuninkaalle on pahaa tekeillä.
+Ja sitten hän väliin sanoo odottavansa jotain henkilöä Avignonista ja
+haluavansa tavata sitä ennen kuolemistaan. Eikö olisi hassua jos hän
+kuolisi täällä?
+
+-- Olisippa kyllä, varsin somaa, -- arveli Chicot. -- Mutta minä
+en kuitenkaan toivoisi hänen kuolevan, ennenkuin tuo Avignonista
+odotettu henkilö on saapunut.
+
+-- Miksi niin? Kuta pikemmin hän kuolee, sitä pikemmin hänestä
+pääsemme.
+
+-- Niinpä tietenkin, mutta minä en ulottaisi vihaani niin pitkälle,
+että toivoisin ruumiin ja sielun tuhoutumista, ja kun kerran tuo
+Avignonista saapuva henkilö tulee häntä ripittämään, niin...
+
+-- Mutta käsittänette kai, ettei koko tuo Avignonjuttu ole mitään
+muuta kuin kuumehouretta, jonka hän on päähänsä saanut, ja ettei hän
+suinkaan odota ketään.
+
+-- Kukapa tietää! -- tuumaili Chicot.
+
+-- Ah, te olette tosi kristitty, te!
+
+-- Paha on hyvällä palkittava, niin neuvoo jumalallinen laki.
+
+Isäntä poistui mitä syvimmin Chicotia ihaillen.
+
+Gorenflot, joka ei ottanut mihinkään näihin tällaisiin osaa, rupesi
+silminnähtävästi lihomaan. Kahdeksan päivän kuluttua huojui rappu
+hänen allaan ja hän hädintuskin mahtui niissä kulkemaan, niin että
+hän eräänä iltana kummastellen lausui Chicotille luulevansa rappusten
+kavenneen. Muuten ei hän lainkaan ajatellut Nicolas Davidia, ei
+liigaa eikä uskonnon valitettavaa rappeutumista. Hänen ainoana
+huolenaan oli koettaa valikoida sopivia viinilajeja niihin runsaisiin
+ruokiin, joita hän itselleen tilaili. Isäntä, joka kerta kun näki
+hänen menevän ulos tai sisälle, vain hämmästyksissään ihmetteli:
+
+-- Kukapa olisi voinut aavistaa, että tuo paksu munkki on niin mainio
+kaunopuhuja!
+
+
+
+
+32.
+
+Munkki ripittää asianajajaa, ja päinvastoin.
+
+
+Päivä, jolloin ravintola vapautuisi epämiellyttävästä vieraastaan,
+näytti vihdoinkin sarastavan. Mestari Bernovillet syöksähti Chicotin
+kamariin niin täyttä kurkkua nauraen, että gascognelaisen täytyi
+hetkinen odottaa, ennenkuin sai tietää syyn siihen.
+
+-- Se kuolee! -- huusi tuo laupias ravintolanisäntä. -- Se heittää
+henkensä! Viimeinkin se oikaisee sorkkansa!
+
+-- Ja sekö nyt teistä sitten on niin hauskaa? -- kysyi Chicot.
+
+-- Tietysti. Mutta onpa se kallista kujetta.
+
+-- Mikä on kujetta?
+
+-- Ähäh! Tunnustakaa vaan suoraan, että te, hyvä ystävä, olette
+saaneet aikaan sen kepposen.
+
+-- Minäkö järjestänyt kepposia? Mitä te tarkoitatte? Mitä on hänelle
+tapahtunut?
+
+-- Mitäkö hänelle on tapahtunut? Tehän tiedätte hänen alituiseen
+huutaneen sitä henkilöä, jonka piti saapua Avignonista.
+
+-- Onko tuo henkilö siis vihdoinkin saapunut?
+
+-- On.
+
+-- Oletteko nähnyt hänet?
+
+-- Olen, piru vieköön!
+
+-- Minkä näköinen hän on?
+
+-- Avignonista tullut mieskö? Hän on pieni, laiha ja punakka.
+
+-- Se on hän? -- huudahti Chicot.
+
+-- No, kas niin, oikeassapas olin! Tehän se juuri hänet noudatitte
+tänne, koskapa tiedätte, minkä näköinen hän on.
+
+-- Lähettiläs on siis tullut! Kertokaapas minulle kaikki hyvin
+tarkoin, veli Bernovillet.
+
+-- Sen olen tekevä. Noin tunti takaperin näin erään pienen miehen
+ratsastavan ison hevosen selässä ja pysähtyvän portille.
+
+-- "Onko mestari Nicolas täällä?" kysyi ratsastaja. Tiedättehän, että
+tuo rojalisti lurjus on sillä nimellä ottanut täällä asunnon.
+
+-- "Kyllä hän on täällä", vastasin minä.
+
+-- Ilmoittakaa hänelle, että se henkilö, jota hän on odottanut
+Avignonista, nyt on saapunut.
+
+-- Aivan heti, hyvä herra. Mutta minun täytyy jo edeltäpäin
+huomauttaa teitä eräästä asiasta -- mestari Nicolas, joksi te häntä
+kutsutte, on kuolemaisillaan.
+
+-- Sitä suuremmalla syyllä on teidän toimitettava mitä pikemmin minun
+terveiseni perille.
+
+-- Mutta hän on hyvin sairas. Hän on saanut tarttuvan kuumetaudin.
+
+-- No, kiiruhtakaa sitten, taivaan tähden! -- puhui mies.
+
+-- Tahdotteko siis välttämättä, vaarasta huolimatta, tavata häntä?
+
+-- Minun _täytyy_ häntä tavata, sanon minä.
+
+Se pieni mies puhui niin rajulla ja käskevällä äänellä, ettei mikään
+vastustus voinut tulla kysymykseen. Minä siis saatoin hänet kuolevan
+huoneeseen.
+
+-- Onko hän nyt siellä? -- kysyi Chicot.
+
+-- On. Ja eikö olekin hassua? Mikä onnettomuus, ettei voi kuulla,
+mitä ne puhuvat!
+
+-- Mutta mikä estää teitä menemästä sinne sisälle?
+
+-- Hän lähetti minut pois teeskennellen ripityttää itsensä.
+
+-- Mutta voittehan kuunnella oven takana.
+
+-- Siinä olette oikeassa, -- virkkoi isäntä ja riensi huoneesta ulos.
+
+Chicot puolestaan kiiruhti heti omalle tähystyspaikalleen ja
+näki Pierre de Gondyn istuvan sairaan pääalusen vieressä. Mutta
+he kumpikin puhelivat niin hiljaa, ettei Chicot erottanut heidän
+keskustelustaan ainoatakaan sanaa. Viiden minuutin kuluttua nousi de
+Gondy ylös, sanoi jäähyväiset ja meni tiehensä.
+
+Chicot riensi ikkunan luo.
+
+Ratsupalvelija piteli suitsista sitä suurta hevosta, josta isäntä oli
+puhunut. Pian ilmestyi siihen myöskin Guisen herttuain lähettiläs,
+nousi nopeasti satulaan ja läksi ratsastamaan suoraa päätä Parisia
+kohti.
+
+-- Saamari! -- murahti Chicot. -- Kunpahan tuo mies vaan ei veisi
+mukanaan sukutaulua. Mutta minä hänet kyllä ehdin saada kiinni,
+vaikkapa minun pitäisi ajaa kymmenen hevosta kuoliaiksi. Mutta ehkäpä
+ei sentään, -- jatkoi hän, -- sillä nuo asianajajat ovat viekkaita
+kettuja, varsinkin tämä, ja minä epäilen... Mutta haluaisinpa tietää,
+-- lisäsi hän ja käveli kärsimättömänä edestakaisin lattialla,
+ikäänkuin olisivat hänen ajatuksensa kohdistuneet kokonaan toiselle
+taholle, -- tahtoisinpa tietää missä Gorenflot lurjus majailee!
+
+Siinä samassa tuli isäntä takaisin.
+
+-- Mies on matkustanut pois, -- sanoi hän.
+
+-- Rippi-isäkö?
+
+-- Juuri hän, vaikkei hän olekaan mikään rippi-isä yhtään enempää
+kuin minäkään.
+
+-- Miten sairas voi?
+
+-- Hän on keskustelun jälkeen mennyt tainnoksiin.
+
+-- Oletteko varma siitä, että hän edelleenkin on huoneessaan?
+
+-- Piru vieköön! Hän kait ei lähde huoneestaan, ennenkuin hänet
+viedään hautaan.
+
+-- Hm! Menkää nyt hakemaan tänne minun matkatoverini mahdollisimman
+pian.
+
+-- Vaikkako hän olisi juovuksissakin?
+
+-- Vaikka juovuksissa, olkoon missä tilassa tahansa. Se tapahtuu
+hyvän asian tähden.
+
+Bernovillet riensi heti ulos. Hän oli asiaansa innostunut mies.
+
+Nyt oli Chicotin vuoro saada kuume. Hän näet ei tiennyt, pitikö hänen
+rientää de Gondyn jälkeen vaiko mennä Nicolas Davidia tapaamaan.
+Jos asianajaja olisi niin sairas kuin mitä ravintolanisäntä väitti,
+oli luultavaa, että hän oli jättänyt paperinsa de Gondylle. Siitäpä
+syystä Chicot kävelikin levottomana huoneessaan, sivellen kädellään
+otsaansa ja hapuillen aivoissaan harhailevista ajatuksista sitä
+johtotähteä, mikä ehkä päästäisi hänet tästä epäselvyyden pälkähästä.
+
+Viereisessä huoneessa oli ihan hiljaista, eikä Chicotikaan voinut
+tähystyspaikaltaan erottaa mitään muuta kuin sängynnurkan.
+
+Yht'äkkiä kuului ääniä rapuilta. Chicot hätkähti: munkki sieltä tulla
+jyrysi.
+
+Mukanaan isäntä, joka turhaan pyysi häntä vaikenemaan, kapusi
+Gorenflot ylös rappuja, kovaa melua pitäen.
+
+Chicot ehätti ovelle.
+
+-- Vaiti! ole hiljaa, juoppolalli! -- huusi hän.
+
+-- Juoppolalli, vaikka on vain hiukkasen maistellut! -- hihkui
+Gorenflot.
+
+-- Kuulehan, tulehan tänne! Ja te, Bernovillet, tehän tiedätte...
+
+-- Kyllä minä tiedän, -- vastasi isäntä merkitsevästi ja poistui
+huoneesta.
+
+-- Tule tänne, sanon minä! -- jatkoi Chicot ja veti munkin
+huoneeseen. -- Meidän on puheltava vakavasti, jos sinä vaan siihen
+kykenet.
+
+-- Oh! -- ähkyi Gorenflot, -- te laskette leikkiä, toveri. Minä olen
+yhtä vakava kuin aasi juodessaan.
+
+-- Eli juotuaan, -- huomautti Chicot ja kohautti olkapäitään.
+Hän antoi munkin istuutua. Hänen katseensa oli niin vakava, että
+Gorenflotkin nyt ymmärsi täytyvänsä kuunnella.
+
+-- No niin, mistä nyt _taaskin_ on kysymys? -- kysäsi Gorenflot,
+otaksuen Chicotin jälleen valmistavan hänelle ikävyyksiä.
+
+-- Katsohan -- vastasi Chicot ankarasti, -- kysymys on siitä, ettet
+sinä lainkaan näy ajattelevan kutsumuksesi täyttämistä. Sinä kulutat
+päiväsi juopotteluun, eikä uskonnon asia sillä välin suinkaan edisty.
+
+Gorenflot tuijotti hämmästyneenä nuhtelijaan.
+
+-- Minäkö? -- virkkoi hän viimein.
+
+-- Juuri sinä. Katsoppa vaan, minkä näköiseltä nytkin näytät. Kaapusi
+on repaleinen, ja sinä itse olet jossain tapellut, koska silmäsi on
+sinertävä.
+
+Ettäkö minä? -- jatkoi Gorenflot, hämmentyen yhä enemmän noista
+nuhteista, joihin Chicot ei ollut häntä totuttanut.
+
+-- Niinpä kyllä. Olet liassa polvien yläpuolelta. Ja minkälaista
+likaa sitten! Savea! Se todistaa, että sinä olet ottanut humalan
+jossain esikaupungissa.
+
+-- Se on kyllä ihan totta, -- myönsi Gorenflot.
+
+-- Voi sinua, syntinen! Ja genovevalaismunkki! Jos olisit edes
+fransiskaani, niin kävisi se jotenkuten päinsä. Varo itseäsi tuolla
+tavoin vastaisuudessa käyttäytymästä, sillä muuten minä erkanen
+sinusta. Ja onpa Lyonissa sitäpaitsi poliisejakin.
+
+-- Armahtakaa minua, hyvä suojelijani! -- änkytti munkki ja alkoi,
+ellei juuri itkeä, niin kuitenkin ulvoa kuin petoeläin.
+
+-- Hyi! -- nuhteli Chicot. -- Ja sinun tuolla tavoin hummaillessasi
+on tässä vieressä muuan naapuri ihan kuolemaisillaan.
+
+-- Se on totta, -- myönsi Gorenflot katuvaisin katsein.
+
+-- Sanoppa nyt: oletko kristitty? Jaa tahi ei?
+
+-- Olen minä kristitty? -- huudahti Gorenflot, syöksähtäen ylös.
+-- Olenko minä muka kristitty! Sen vannon paavin hatun kautta,
+että olen, ja sen voisin todistaa vaikka pyhän Laurentiuksen
+tulikoetuksella.
+
+Ja kädet ojennettuina, ikäänkuin vannoakseen valan, hän alkoi laulaa,
+niin että ikkunaruudut vähällä olivat särkyä:
+
+    "Mua kristityksi kutsutaan,
+    ma siitä rikkauteni saan".
+
+-- Jo riittää, -- virkkoi Chicot, -- kun kerran olet kristitty, niin
+elä salli veljesi kuolla ripittämättä.
+
+-- Oikeassa olet. Missä sitten on tuo veljeni? Minä hänet kyllä
+ripitän, -- sanoi Gorenflot. -- Mutta ensin tahdon saada jotain
+juodakseni, sillä minä kuolen janoon.
+
+Chicot ojensi munkille ison pikarillisen vettä, ja munkki kulautti
+sen melkein pohjaan.
+
+-- Ah, poikani, -- sanoi hän, -- nyt alan nähdä paljo selvemmin.
+
+-- Sepä on toki hyvä, -- vastasi Chicot, aikoen käyttää hyväkseen
+tuota valoisampaa silmänräpäystä.
+
+-- No, mutta ketä minun on ripitettävä?
+
+-- Naapuri parkaamme, joka on kuolemaisillaan.
+
+-- Lähetä sille tuopillinen hunajalla sekoitettua viiniä, -- neuvoi
+Gorenflot.
+
+-- Sitä en häneltä kylläkään kadehti, mutta hän tarvitsee pikemmin
+sielun kuin ruumiin ruokaa. Sinun on mentävä hänen luokseen.
+
+-- Luuletteko minun olevan siihen tarpeeksi valmistuneen, herra
+Chicot? kysyi munkki hämillään.
+
+-- Sinäkö? En ole nähnyt sinulla siihen tehtävään olevan milloinkaan
+enemmän kutsumusta kuin juuri nyt. Sinun tulee johdattaa hänet
+oikealle tielle, jos hän on eksynyt harhaan. Sinun on näytettävä
+hänelle suorin tie paratiisiin, jos hän sitä vaan haluaa.
+
+-- Minä riennän hänen luokseen.
+
+-- Elähän! Odotahan vähän! Minun täytyy selittää sinulle miten sinun
+on meneteltävä.
+
+-- Mitä varten? Ikäänkuin minä en kahteenkymmeneen vuoteen olisi
+oppinut kutsumustani täyttämään!
+
+-- Kyllä hyvinkin, mutta sinun tulee täyttää ei ainoastaan oma
+kutsumuksesi, vaan myöskin minun tahtoni, jolta sinun on kysyttävä
+neuvoa.
+
+-- Teidänkö tahtonne?
+
+-- Niin. Ja jos sinä sen täsmällisesti täytät, niin, huomaappa, mitä
+nyt sinulle sanon, niin sijoitan minä tuhat écuta Runsaudensarven
+ravintolaan sinun kontollesi, juodaksesi tai syödäksesi, kumminpuolin
+vaan haluat.
+
+-- Syödä ja juoda samalla kertaa, siitä minä enimmin pidän.
+
+-- Olkoon menneeksi. Tuhat écuta sinä saat, jos vaan ripität kuolevan.
+
+-- Tietysti minä hänet ripitän, vaikka siihen paikkaan menehtyisin.
+Mutta sanokaapa minulle nyt, millä tavoin minun tulee häntä ripittää.
+
+-- Kuule sitten: tuo munkinkauhtanasi herättää suurta kunnioitusta.
+Sinä puhut Jumalan ja kuninkaan nimessä. Sinun täytyy
+kaunopuheliaisuutesi avulla pakottaa tuo mies antamaan sinulle ne
+paperit, jotka hän juur'ikään sai Avignonista.
+
+-- Mutta mitä varten minä häntä siihen pakottaisin?
+
+Chicot katsahti sääliväisesti munkkiin.
+
+-- Ansaitaksesi nuo tuhat écuta, senkin pöllö! -- sanoi hän.
+
+-- Aivan oikein, -- vastasi Gorenflot. -- Nyt minä menen.
+
+-- Odotahan vähän. Hän tulee sanomaan sinulle, että hän juuri äsken
+antoi ripittää itsensä.
+
+-- No, jos hän kerran jo on ripityttänyt itseään, niin mitäpä minulla
+siellä silloin enää on tekemistä?
+
+-- Sinun on vastattava hänelle, että hän valehtelee ja että se
+henkilö, joka äsken kävi hänen luonansa, ei ollut mikään rippi-isä,
+vaan pelkkä vehkeilijä samoin kuin hän itsekin.
+
+-- Mutta silloin hän suuttuu.
+
+-- Mitä sinä siitä välität? Hänhän on kuolemaisillaan.
+
+-- Se on totta.
+
+-- Sitten sinun tulee puhua Jumalasta, perkeleestä ja mistä vaan
+tahdot, mutta tavalla tahi toisella on sinun järjestettävä asiat
+siten, että saat käsiisi Avignonista tulleet paperit.
+
+-- Mutta entä jos hän kieltäytyy luovuttamasta niitä minulle?
+
+-- Siinä tapauksessa on sinun evättävä häneltä synninpäästö, sinun on
+julistettava hänet kirkonkiroukseen, pantava pannaan.
+
+-- Taikka minä riistän häneltä paperit väkisin.
+
+-- Tee kuten haluat. Mutta näytäppä nyt, oletko riittävän selvä
+voidaksesi täsmälleen täyttää minun määräykseni?
+
+-- Aivan säntilleen, sen saatte nähdä.
+
+Näin sanoen nosti Gorenflot kätensä leveille kasvoilleen,
+ikäänkuin sivelläkseen niiltä pois kaikki juopumuksen jälet. Hänen
+katseensa muuttui tyyneksi, vaikkakin, jos sitä olisi lähemmin
+tarkastellut, siinä olisi voinut huomata jotain tuijottavaa. Hänen
+suustaan pääsi vain arvokkaita sanoja, ja kaikki hänen liikkeensä
+ilmaisivat selvyyttä, vaikkapa hän vielä vapisikin hieman. Hän astui
+juhlallisena ovea kohti.
+
+-- Varro vähäsen! -- sanoi Chicot. -- Kun hän on luovuttanut sinulle
+paperit, niin pitele niitä lujasti toisessa kädessäsi ja koputa
+toisella kädelläsi seinään.
+
+-- Mutta entä jos hän ei annakkaan niitä minulle?
+
+-- Niin koputa kuitenkin.
+
+-- Hyvä on.
+
+Gorenflot läksi nyt huoneesta. Sillä aikaa Chicot, ollen mitä
+ankarimman mielenliikutuksen vallassa, asetti korvansa seinää vasten
+voidakseen kuulla vähäisimmänkin melun. Muutaman minuutin kuluttua
+astui munkki naapurin huoneeseen. Asianajaja kohosi ylemmä sängyssään
+ja tuijotti sisälletulijaa.
+
+-- Päivää veljeni! -- virkkoi Gorenflot, astui keskelle huonetta ja
+ojensi suoraksi paksun vartalonsa.
+
+-- Mitä haette täältä, isä? -- mutisi sairas heikolla äänellä.
+
+-- Poikani, minä olen vain munkki parka ja olen saanut tietää teidän
+olevan vaarallisesti sairaana. Senvuoksi olen tullut puhumaan teille
+sielunne autuudesta.
+
+-- Minä kiitän, -- sanoi kuoleva, -- mutta luulen teidän
+huolenpitoanne tarpeettomaksi. Nyt minä tunnen voivani vähän paremmin.
+
+Gorenflot pudisti päätään.
+
+-- Niinkö luulette? -- kysyi hän.
+
+-- Olen siitä varma.
+
+-- Se on vain saatanan juoni, saatanan, joka tahtoo, että te
+kuolisitte ilman rippiä.
+
+-- Siinä tapauksessa saatana pettyy, -- virkkoi sairas, -- sillä minä
+olen juuri äskettäin ripityttänyt itseni.
+
+-- Kenen edessä?
+
+-- Erään avignonilaisen papin. Gorenflot pudisti vielä kerran päätään.
+
+-- Se ei ollut mikään pappi, -- virkkoi hän.
+
+-- Kuinka! Eikö se ollut pappi?
+
+-- Ei.
+
+-- Kuinka sen tiedätte?
+
+-- Minä tunnen hänet, -- vastasi Gorenflot niin varmalla äänellä,
+että asianajaja hämmentyi, niin vaikeata kuin yleensä onkin saada
+asianajajia hämmästymään.
+
+-- Niin ollen, koska teidän terveydentilanne ei ole parempi, --
+jatkoi munkki, -- ja koska tuo mies ei ollut mikään pappi, on teidän
+annettava ripittää itsenne.
+
+-- Minä en pyydä mitään muuta, -- vastasi asianajaja hieman
+kovemmalla äänellä, -- kuin että saan ottaa ripin keneltä itse haluan.
+
+-- Teillä ei enää ole aikaa haetuttaa ketään muuta, poikani.
+Sitäpaitsi, koska minä kerran olen täällä...
+
+-- Mitä! Eikö minulla ole aikaa? -- huudahti sairas äänellä, joka
+alkoi kuulostaa yhä voimakkaammalta. -- Mutta kun minä sanon teille,
+että voin paremmin, kun vakuutan, että tällä kertaa varmasti vältän
+kuoleman...
+
+Gorenflot pudisti kolmannen kerran päätään.
+
+-- Mutta minä, -- sanoi hän yhtä varmasti, -- minä, poikani,
+vakuutan, ettei minulla ole vähääkään toivoa teidän toipumisestanne.
+Teidät on tuominnut kuolemaan niin hyvin lääkäri kuin jumalallinen
+Sallimuskin. On julmaa sanoa se teille, sen hyvin ymmärrän. Mutta
+sitä tietähän me kaikki ennemmin taikka myöhemmin matkaamme. On
+olemassa vaaka, oikeuden vaaka, ja onhan sitäpaitsi lohduttavaa
+kuolla, kun tietää heräävänsä toisessa elämässä. Siis, rakas lapseni,
+ripityttäkää itsenne.
+
+-- Minäpä vakuutan teille, isä, että tunnen itseni paljo
+voimakkaammaksi, ja se todennäköisesti johtuu teidän pyhästä
+läsnäolostanne.
+
+-- Erehdystä, poikani, erehdystä, -- selitti Gorenflot. -- Viimeisenä
+hetkenään tuntee ihminen jonkinlaista liekehtivää elinvoimaa, se
+on kuin lamppu, joka sammumisensa edellä vielä kerran leimahtaa.
+Selittäkääpä nyt, -- jatkoi munkki ja istahti sängyn reunalle, --
+tunnustakaapa minulle pyyteenne, salahankkeenne ja vehkeilynne.
+
+-- Pyyteeni, salahankkeeni ja vehkeilyni! -- toisti Nicolas David,
+jota alkoi hieman pelottaa tuo merkillinen, hänelle tuiki tuntematon
+munkki, joka nähtävästi hyvinkin tunsi hänet itsensä.
+
+-- Ne juuri, -- jatkoi Gorenflot ja näytti ihan rauhassa
+valmistautuvan kuuntelemaan. -- Sittenkun olette puhunut minulle
+kaiken, annatte te minulle paperit. Kentiespä Jumala suo minun
+silloin antaa teille synninpäästö.
+
+-- Mitkä paperit? -- huudahti sairas äänellä niin voimakkaalla, että
+olisi voinut luulla hänen olevan täysin terveen.
+
+-- Ne paperit, jotka tuo luuloteltu pappi on tuonut teille
+Avignonista.
+
+-- Mutta kuka on sanonut teille, että tuo luuloteltu pappi on
+tuonut minulle mitään papereita? -- kysyi asianajaja, pistäen
+toisen jalkansa ulos sängystä. Hänen äänensä oli niin raju, että
+Gorenflot hätkähti ja oli hämmentyä tehtävässään. Hän siitä kuitenkin
+pian tointui ja ajatteli sopivan hetken tulleen osottaakseen
+päättäväisyyttään.
+
+-- Hän, joka sen on sanonut, tietää mitä sanoo, -- virkkoi munkki.
+-- Siis paperit tänne, paperit, taikka minä en anna minkäänlaista
+synninpäästöä.
+
+-- Haa! Vai tarvitsen minä sinun synninpäästöäsi, roisto! -- huudahti
+David, syöksähtäen ylös sängystä ja tarttuen Gorenflotin kurkkuun.
+
+-- Hyvänen aika! huudahti tämä. -- Tehän hourailette! Ettekö siis
+halua ripityttää itseänne?
+
+Asianajajan peukalo, joka taidokkaasti oli osunut munkin kurkun
+kohdalle, keskeytti hänen puheensa, ja siitä seurasi korinan tapainen
+sähinä.
+
+-- Kyllä minä ripitän sinut, minä, sinä kirottu munkki! -- huusi
+asianajaja David. -- Ja mitä hourimiseen tulee, niin saatpa nähdä,
+tokko se estää minua kuristamasta sinua kuoliaaksi.
+
+Veli Gorenflot oli väkevä, mutta kaikeksi onnettomuudeksi oli hän nyt
+siinä herpoutumisen tilassa, jolloin juopumus vaikuttaa hermostoon
+ja veltostuttaa sen, mikä tavallisesti tapahtuu samalla kertaa kuin
+siveelliset ominaisuudet toiselta puolen alkavat jälleen voimistua.
+
+Hän siis kykeni ainoastaan nousemaan tuoliltaan, tarttumaan molemmin
+käsin kiinni asianajajaan ja heittämään hänet luotaan. Totuus vaatii
+sanomaan, että veli Gorenflot, niin väsähtänyt kuin olikin, kuitenkin
+antoi Nicolas Davidille niin voimakkaan sysäyksen, että tämä lensi
+selälleen kauvas lattialle. Mutta vihasta mielettömänä hän nousi
+ylös, tarttui siihen pitkään, vaatteittensa alla olevaan miekkaan,
+jonka mestari Bernovilletkin oli nähnyt, vetäisi sen huotrasta ja
+syöksyi munkkia kohti.
+
+-- Nyt onkin sinun vuorosi ripityttää itsesi, -- sanoi hän karkealla
+äänellä, -- taikka muuten täytyy sinun kuolla.
+
+Gorenflot selvisi humalastaan täydellisesti, tuntiessaan kylmän
+miekankären kaulallaan.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi hän. -- Te ette siis ollutkaan sairas. Se olikin
+siis vain teeskentelyä.
+
+-- Sinä unohdat, ettei nyt enää olekkaan sinun vuorosi kysellä, vaan
+ainoastaan vastata. Kuka sinä olet?
+
+-- Senhän vallan hyvin näette, -- vastasi munkki.
+
+-- Se ei ole mikään vastaus, -- virkkoi asianajaja, puristaen
+lujemmin miekkansa kahvaa.
+
+-- Mutta varokaahan, helkkarissa! Jos te tapatte minut ennenkuin
+ehdin vastata, niin ettehän saa mitään tietää.
+
+-- Se on totta. Mikä nimesi?
+
+-- Veli Gorenflot.
+
+-- Oletko siis tosiaankin munkki?
+
+-- Olenpa tietenkin.
+
+-- Mistä johtuu se, että sinä olet Lyonissa?
+
+-- Siitä että minut on karkoitettu.
+
+-- Kuka on neuvonut sinua tähän majataloon?
+
+-- Sattumus.
+
+-- Kuinka kauan olet täällä ollut?
+
+-- Kuusitoista vuorokautta.
+
+-- Mistä syystä olet urkkinut minun puuhiani?
+
+-- Sitä en ole tehnyt.
+
+-- Mistä sitten tiesit minun saaneen joitakin papereita?
+
+-- Koska minulle oli niin sanottu.
+
+-- Kuka sen sinulle sanoi?
+
+-- Hän, joka lähetti minut tänne teidän luoksenne.
+
+-- Kuka sinut sitten tänne lähetti?
+
+-- Sitä en voi teille sanoa.
+
+-- Mutta se sinun kuitenkin täytyy sanoa.
+
+-- Odottakaa, odottakaa! -- kirkui munkki. -- Malttakaa! Minä huudan
+apua, minä huudan...
+
+-- Ja minä sinut tapan.
+
+Munkilta pääsi huuto. Veripisara kimalteli jo asianajajan
+miekankäressä.
+
+-- Mikä on hänen nimensä? -- kysyi hän.
+
+-- Ah, nyt en voi enää pidättäytyä, -- huokaili munkki. -- Olen ollut
+ilmaisematta sitä niin kauvan kuin olen voinut.
+
+-- Se on kyllä totta. Sinä olet pelastanut kunniasi. Mutta sanoppa
+nyt, kuka sinut on tänne lähettänyt.
+
+-- Hän on...
+
+Gorenflot yhäkin epäili. Hän ei mielellään olisi ilmaissut ystäväänsä.
+
+-- Sano heti paikalla! -- ärjäsi asianajaja ja polki jalkaansa
+lattiaan.
+
+-- Enhän minä siitä mihin pääse. Hän on Chicot.
+
+-- Kuninkaan narriko?
+
+-- Hän juuri.
+
+-- Ja missä hän on nyt?
+
+-- Tässä, -- kuului siinä samassa kolmas ääni. Chicot oli ilmestynyt
+kynnykselle kalpeana, vakavana ja paljastettu miekka kädessä.
+
+
+
+
+33.
+
+Taistelu.
+
+
+Kun mestari Nicolas sai nähdä tuon miehen,, jonka hän tunsi
+pahimmaksi vihollisekseen, teki hän kauhua ilmaisevan liikkeen.
+
+Gorenflot käytti tilaisuutta hyväkseen heittäytyäkseen syrjään ja
+siten pelastaakseen kaulansa asianajajan miekan tieltä.
+
+-- Auttakaa minua! -- huusi hän. -- Auttakaa!
+
+Hän tahtoo minut tappaa!
+
+-- Ahaa, paras herra David! -- virkkoi Chicot. -- Vai te se
+olettekin! Onpa hauskaa tavata teitä.
+
+Sitten gascognelainen kääntyi munkin puoleen ja sanoi tälle:
+
+-- Paras Gorenflot, sinun läsnäolosi munkkina oli täällä äsken
+tarpeellinen, kun luultiin tämän herran olevan kuolemaisillaan, mutta
+nyt, voidessaan paremmin, hän ei enää tarvitse mitään rippi-isää,
+vaan saa hän sen sijaan tekemistä aatelismiehen kanssa.
+
+David koetti saada huulilleen halveksivaa hymyilyä.
+
+-- Juuri niin, sellaisen aatelismiehen kanssa, joka näyttää teille
+olevansa oikeata lajia, -- jatkoi Chicot. -- Gorenflot, menkääpä
+huviksenne vartioimaan porstuaan, ettei kukaan saa häiritä minua
+keskustellessani tämän herran kanssa.
+
+Gorenflotista ei ollut mikään mieluisempaa kuin päästä Nicolas
+Davidista mahdollisimman kauvas. Hän riensi ulos paljo keveämmin
+askelin kuin oli tullut sisälle. Chicot sulki sitten oven ja pani
+reikelin hakaan.
+
+David tunsi alussa helposti selitettävää mielenliikutusta, mutta pian
+hän siitä tointui, sillä hän luotti taitavuuteensa miekkailijana,
+huomattuaan olevansa tekemisissä vain yhden ainoan henkilön kanssa.
+Kun gascognelainen oli saanut suletuksi oven ja kääntynyt ympäri,
+näki hän Davidin nojaavan sänkyään vastaan, ja miekka kädessään
+hilpeästi hymyilevän.
+
+-- Pukekaa vaatteet yllenne, herra, -- sanoi Chicot. -- Annan teille
+siihen aikaa, sillä en halua olla edullisemmassa asemassa kuin
+tekään. Tiedän, että olette taitava miekkailija, mutta se on minulle
+ihan samantekevää.
+
+David alkoi nauraa.
+
+-- Pila on mainio, -- virkkoi hän.
+
+-- Onpa kyllä, varsinkin minun mielestäni, koska olen sen itse
+sanonut. Ja se tulee teistä pian tuntumaan vieläkin paremmalta,
+sillä olettehan älykäs mies ja ymmärrätte sellaisia asioita. Mitäpä
+luulette minun täältä hakevan, mestari Nicolas?
+
+-- Kaiketikin niitä iskuja, jotka minä jäin teille Mayennen herttuan
+nimessä velkaa sinä päivänä, jolloin te niin ketterästi hyppäsitte
+ulos ikkunasta.
+
+-- En, hyvä herra, ne minulla ovat kylläkin mielessäni ja minä kyllä
+maksan ne takaisin sille henkilölle, joka minulle ne antoi, olkaa
+varma siitä. Mutta nyt minä olen tullut hakemaan muuatta sukutaulua,
+jonka herra Pierre de Gondy juuri äsken on teille jättänyt.
+
+David kalpeni.
+
+-- Mitä sukutaulua?
+
+-- Sitä, joka osottaa, niinkuin tiedätte, että Guisein herttuat
+suorassa linjassa polveutuvat Kaarle Suuresta.
+
+-- Ahaa, -- sähähti David, -- te olette siis urkkija, hyvä herra.
+Minä pidin teitä vain narrina.
+
+-- Minä olen, jos teitä niin haluttaa, kumpaakin: urkkija, saadakseni
+teidät hirtetyksi, ja narri, voidakseni sitten hirttämisellenne
+nauraa.
+
+-- Minäkö tulisin hirtetyksi?
+
+-- Siekailematta, hyvä herra. Toivoakseni ette voi vaatia
+kaulanne katkaisemista, sillä sellainen oikeus kuuluu ainoastaan
+aatelismiehille.
+
+-- Mutta kuinka se voi käydä päinsä, jos saan luvan kysyä?
+
+-- Aah, ei mikään ole sen helpompaa. Minun vain tarvitsee kertoa
+totuus. Minun täytyy sanoa teille, paras herra David, että minä
+viime kuussa olin saapuvilla eräässä kokouksessa, joka pidettiin
+Guisen herttuoiden ja rouva de Montpensierin kesken. Pyhän Genovevan
+luostarissa.
+
+-- Tekö?
+
+-- Minä olin rippituolissa, niinkuin tekin, mutta vastakkaisella
+puolella olevassa. Niissä on surkean epämukavata istua, vai kuinka?
+Minulla oli enemmänkin syytä sitä valittaa, minä kun olin pakotettu
+odottamaan kokouksen loppua, ja se kesti melko kauvan. Kuulin kaikki
+puheet, näin Anjoun herttuan kruunaus-ilveilyn, mikä ei lainkaan
+huvittanut. Sen sijaan meni tuo pikku loppunäytös aika lailla mukiin
+-- tuo Lothringin herttuoiden sukutaulu, jonka oli tarkastanut,
+korjannut ja parantanut mestari Nicolas David.
+
+-- Vai tunnette te siis sukutaulun, -- virkkoi David, vaivoin
+vihaansa hilliten.
+
+-- Tunnen, -- vastasi Chicot, -- minusta se oli harvinaisen
+hyvin suunniteltu. Mutta saattaapa sellainen suuri ymmärrys olla
+onnettomuudeksikin: voi niin pian tulla hirtetyksi. Onpa synti,
+ajattelin minä, sallia niin kelpo miehen, kuin Davidin, tulla
+hirtetyksi, miehen, joka on mainio miekkailija, etevä asianajaja
+ja vieläpä päälle päätteeksi hyvä ystäväni, kun kerran voin en
+ainoastaan pelastaa hänet joutumasta nuoran jatkoksi, vaan myös avata
+hänelle tien onneen ja menestykseen. Kun siis kuulin teidän puhuvan
+matkustamisestanne, päätin minäkin seurata jäljissänne, minkä olen
+tehnytkin. Kaiketi ymmärrätte, etten minä ole matkustanut perässänne
+Parisista Lyoniin päästääkseni teidät taas käsistäni. Kaivoin pienen
+reiän tuohon seinään, ja olen voinut siitä pitää teitä mahdollisimman
+paljo silmällä. Myönnänpä saaneeni siitä nauttiakin useamman kerran
+päivässä. Vihdoin te sairastuitte, ja isäntä aikoi ajaa teidät täältä
+tiehenne. Olitte sitoutuneet tapaamaan herra de Gondyta "Kultaisessa
+joutsenessa" ja pelkäsitte, että tuo herra ehkä saisi teidät muualta
+käsiinsä. Sairaus siis saattoi olla teeskentelyä, enkä minä siihen
+kokonaan uskonutkaan. Mutta olisihan voinut olla myöskin todellista.
+Ja kun me kaikki olemme kuolevaisia, minkä seikan totuudesta te pian
+tulette vakuutetuksi, niin minä lähetin luoksenne siivon munkin,
+ystäväni ja matkatoverini, herättämään teissä katumusta ja saamaan
+teidän tekemään parannuksen. Mutta, paatunut syntinen kun olette, te
+tahdoitte hänet tappaa. Nyt olen minä itse tullut tänne sanomaan:
+sopikaamme asiasta, tahdotteko luopua yrityksestänne?
+
+-- Millä tavalla?
+
+-- Otaksukaamme, että te tosiaankin olisitte ollut sairas,
+ajatelkaamme, että ystäväni Gorenflot olisi teidät ripittänyt ja te
+olisitte antanut hänelle hänen pyytämänsä paperit. Silloin olisin
+minä antanut teille anteeksi ja laulanut sydämeni pohjasta teille
+kuolinvirrenkin. No niin, minäpä en tahdo olla elävää kohtaan
+sen ankarampi kuin kuolluttakaan. En siis voi muuta kuin sanoa
+teille nämä sanat: Herra David, te olette mainio mies, te osaatte
+miekkailla, ratsastaa, riidellä, narrata itsellenne rahoja. Sanalla
+sanoen: te voitte tehdä mitä hyvänsä. Olisi vahinko, jos sellainen
+mies äkisti häviäisi maan päältä, missä hänet on määrätty niin
+monessa asiassa onnistumaan. No niin, paras herra David, luopukaa
+pois salaliitosta. Uskokaa minua. Rikkokaa välinne Guisein kanssa!
+Antakaa paperit minulle, ja aatelisen kunniani kautta minä lupaan
+sovittaa teidän välinne kuninkaan kanssa.
+
+-- Mutta entäpä jos minä en teille niitä anna? -- kysyi Nicolas.
+
+-- Ellette niitä anna, lupaan yhtä pyhästi surmata teidät. Tuntuuko
+tämä teistä edelleenkin yhtä naurettavalta, herra David?
+
+-- Tietysti.
+
+-- Mutta jos annatte minulle paperit, -- jatkoi Chicot, -- jää
+kaikki unhotuksiin. Te ette minua ehkä usko, herra David, sillä
+teillä on huono luonne ja te kuvittelette, että minun vihani teitä
+kohtaan on sammumaton. Niin ei kuitenkaan ole. Tietysti minä teitä
+vihaan, se on totta, mutta vielä enemmän vihaan minä Mayennen
+herttuaa. Antakaa minulle aseet käsiini häntä vastaan, niin minä
+pelastan teidät. Ja jos vielä haluatte minun tähän puheeseeni
+lisäävän jotain sellaista jota ette koskaan usko, kun kerran ette
+itse rakasta ketään muuta kuin omaa itseänne, niin tietäkää sitten,
+että minä pidän kuninkaasta, niin typerä, turmeltunut ja oikullinen
+kuin hän onkin, sillä juuri hän on suojellut minua tuota Mayennen
+teurastajaa vastaan. Minä tahdon, että minun Henrik kuningas parkani
+saa hallita kaikessa rauhassa, mikä kävisi mahdottomaksi, jos Guiset
+ja Nicolas Davidin sukutaulu häntä vastustavat. Antakaa siis minulle
+tuo sukutaulu, niin minä kunniani kautta lupaan olla ilmaisematta
+nimeänne ja toimia teidän onneksenne.
+
+Näin puhuessaan Chicot katseli hyvin tarkkaavaisesti Davidia. Hän ei
+kuitenkaan kertaakaan huomannut mitään muutosta asianajajan kolkossa
+katseessa, ei pieninkään parempi tunne näyttänyt lieventävän noita
+kamalia piirteitä.
+
+-- Huomaan, -- jatkoi Chicot, -- hyvät puheeni hukkaan menneiksi.
+Te siis ette minua usko. Minulle jää siis vain yksi ainoa keino
+rangaista teitä minua kohtaan tekemistänne vääryyksistä ja saada
+maailma vapautetuksi miehestä, joka ei luota rehellisyyteen eikä
+ihmisyyteen. Minä teidät hirtätän. Hyvästi, herra David!
+
+Tämän sanottuaan astui Chicot takaperin askeleen ovea kohti,
+päästämättä kuitenkaan asianajajaa näkyvistään.
+
+Tämä sitävastoin astui askeleen eteenpäin.
+
+-- Ja luuletteko, että minä teidät päästäisin täältä ulos! -- huusi
+asianajaja. -- Enpä suinkaan, rakas urkkijani, enhän toki, Chicot
+ystäväni. Sen, joka on perillä moisista salaisuuksista, täytyy
+kuolla! Ken uhkaa Nicolas Davidia, hänen täytyy kuolla! Kun tullaan
+sisälle sillä tavoin kuin te, niin on kuoltava!
+
+-- Te puhutte ihan minun toivomuksieni mukaan, -- vastasi Chicot
+yhtä kylmäverisesti. -- Minua vain hieman epäilytti, koska varmasti
+olen teidät surmaava. Antakaa siis paperit minulle, -- lisäsi hän
+jyrisevällä äänellä, -- taikka minä teidät tapan ja ilmaisen vielä
+paikankin, miltä kohdalta ruumista: minä lävistän teidän kurkkunne
+samasta paikasta, josta te äsken aioitte iskeä ystäväni Gorenflotin
+suonta.
+
+Chicot oli parahiksi saanut nuo sanat lausutuiksi, kun jo David
+raivoisasti naurahtaen syöksähti hänen päällensä.
+
+Taistelijat olivat suunnilleen yhtä pitkät. Mutta Chicotin laihuus
+peittyi hänen vaatteisiinsa, jota vastoin asianajajan pitkä ja laiha
+varsi oli suojaton. Hän muistutti pitkää ja notkeata käärmettä,
+mutta, niinkuin Chicot jo oli hänelle sanonut, hänellä oli
+vertaisensa vastustaja vastassaan. Chicotista, joka miltei joka päivä
+harjoitti miekkailua kuninkaan kanssa, oli noiden harjoitusten kautta
+kehittynyt yksi taitavimmista miekkailijoista koko valtakunnassa,
+minkä myöskin Nicolas David pian huomasi. Hän peräytyi askeleen
+taaksepäin.
+
+-- Ahaa! -- huudahti Chicot, -- luulenpa, että te jo alatte minua
+ymmärtää! Sepä hyvä! Sanon siis vielä kerran: antakaa paperit tänne!
+
+David vastasi vain hyökkäämällä uudelleen gascognelaisen kimppuun,
+ja uusi miekkailu alkoi, tuimempi kuin ensimäinen, vaikkapa Chicot
+edelleenkin tyytyi vain väistämään toisen iskuja. Tämä toinen yritys
+päättyi samalla tavalla kuin ensimäinenkin: asianajaja näet peräytyi
+muutamia askeleita.
+
+-- Nyt on minun vuoroni, -- sanoi Chicot ja astui askeleen eteenpäin.
+
+Chicotin lähetessä koetti David häntä väistää. Vihdoin sai Chicot
+häntä miekallaan pistetyksi siihen paikkaan, johon oli ennustanutkin:
+miekka tunkeutui asianajajan kurkkuun.
+
+-- Kas siinä nyt saitte sen, minkä lupasin, -- virkkoi Chicot.
+
+David ei vastannut. Hän vaipui lattialle ja hänen suustaan tulvahti
+hiukan verta.
+
+Chicot peräytyi nyt vuorostaan muutaman askeleen. Sillä vaikkapa
+käärmettä haavoittaakin kuolettavasti, saattaa se vieläkin hiukan
+liikahtaa ja pistää.
+
+David koetti laahautua sänkynsä luo, ikäänkuin vielä jotain
+salaisuuttaan säilyttääkseen.
+
+-- Ahaa! -- huusi Chicot. -- Luulin, että olet yhtä ovela kuin kettu,
+mutta sinähän päinvastoin oletkin tyhmä kuin aasi! Minä en tiennyt,
+mihin olit kätkenyt paperisi, mutta nyt sinä sen minulle itse näytät.
+
+Ja Davidin kiemurrellessa kuoleman tuskissa riensi Chicot sängyn
+luo ja löysi päänaluksen alta pienen pergamenttikäärön, jota David,
+uhkaavaa vaaraa aavistamatta, ei ollut arvannut paremmin piilottaa.
+
+Samana hetkenä kun Chicot avasi käärön katsoakseen, oliko siinä juuri
+se asiakirja, jota hän haki, kohottausi David raivostuneena ylös,
+mutta kaatui samalla ja heitti henkensä.
+
+Silmät ilosta säkenöiden tutki Chicot pergamenttia ja pani sen sitten
+povitaskuunsa. Sitten hän asetti vainajan, joka oli kuollut melkein
+ilman ulkonaista verenvuotoa, sillä haavan laadun vuoksi oli veri
+juossut sisäänpäin, sänkyyn pitkäkseen, kasvot seinään päin, avasi
+oven ja huusi Gorenflotia.
+
+-- Kylläpä te olette kalpea! -- virkkoi munkki sisälle tultuaan.
+
+-- Olen, -- vastasi Chicot. -- Tämän miesraukan viimeiset hetket ovat
+mieltäni jossain suhteessa liikuttaneet.
+
+-- Onko hän sitten kuollut? -- kysyi Gorenflot.
+
+-- Niin on ainakin syy otaksua, -- vastasi Chicot.
+
+-- Vaikka hän äsken oli niin terve!
+
+-- Liian terve. Hän halusi niellä esineitä, jotka olivat hänelle
+liian vaikeasti sulavia, ja hän on kuollut jostain sellaisesta, mikä
+on mennyt väärään kurkkuun.
+
+-- Ah! -- virkkoi Gorenflot. -- Se roisto aikoi kuristaa minut,
+kirkonmiehen! Senvuoksi on Jumala antanut hänelle kurituksen.
+
+-- Antakaa hänelle anteeksi, veli. Tehän olette kristitty.
+
+-- Minä annan hänelle anteeksi, vaikkapa hän säikäyttikin minua melko
+lailla.
+
+-- Mutta se ei riitä, -- huomautti Chicot. -- Teidän täytyy sytyttää
+eräitä vahakynttilöitä ja mutista muutamia rukouksia hänen tomunsa
+ääressä.
+
+-- Mitä varten?
+
+-- Kysyt mitä varten? Siksi, ettei sinua vangita murhaajana.
+
+-- Minäkö murhaaja! Tuon miehen murhaaja! Eikö vielä muuta? Hänhän
+päinvastoin tahtoi murhata minut.
+
+-- Niinpä vainenkin! Ja kun hän ei siinä onnistunut, niin hänen
+verensä joutui kuohuksiin, verisuoni ratkesi rinnassa, ja niin tuli
+hänestä loppu. Siis te jo huomaatte, Gorenflot, olleenne syynä
+hänen kuolemaansa. Tosin kylläkin viaton syy. Mutta ennenkuin
+syyttömyytenne tulisi selvitetyksi, saattaisitte te joutua moniin
+ikävyyksiin.
+
+-- Luulen teidän olevan oikeassa, herra Chicot.
+
+-- Sitäkin suuremmalla syyllä, kun tässä Lyonin hyvässä kaupungissa
+on verrattain valpas poliisi.
+
+-- Jeesus! -- mutisi munkki.
+
+-- Tehkää siis niinkuin olen sanonut, veli: jääkää tähän. Kerratkaa
+kaikki rukoukset, joita muistatte tai ette muista, ja lähtekää sitten
+matkalle illalla, älkää liian kiiruusti, mutta ei myöskään liian
+hitaasti. Tunnettehan tuossa kulmauksessa asuvan hevosenkengittäjän?
+
+-- Tunnen. Juuri häneltä minä sain eilen illalla tämän iskun, --
+sanoi Gorenflot, sinistynyttä silmäänsä osottaen.
+
+-- Liikuttava muisto tosiaankin! No niin! Minä järjestän asiat siten,
+että te saatte sieltä hevosen, ymmärrättehän? Nouskaa satulaan ja,
+jos hiukankin olette omasta itsestänne selvillä, osaatte kyllä
+Parisiin. Villeneuve-le-Roi'ssa myytte hevosenne ja otatte Panurgen
+takaisin.
+
+-- Aa, tuon kelpo Panurgen! Mutta, -- lisäsi munkki kovin
+surullisella äänellä, -- millä minä elän matkustaessani?
+
+-- Kun minä kerran annan, niin annan minä riittävästi enkä jätä
+ystäviäni kerjuulle, niinkuin tehdään Pyhän Genovevan luostarissa, --
+sanoi Chicot. -- Tässä saat!
+
+Ja Chicot veti taskustaan kourallisen kultarahoja ja kaatoi ne munkin
+leveälle kämmenelle.
+
+-- Jalo mies! -- huudahti Gorenflot. -- Sallikaa minun jäädä
+luoksenne tänne Lyoniin! Minä pidän tästä Lyonista.
+
+-- Mutta oivalla toki yksi asia, sinä kolminkertainen pöllö! Minä en
+jää tänne, minä, vaan lähden matkalle niin joutuun, etten neuvoisi
+sinua lähtemään mukaani.
+
+-- Kuten haluatte, herra Chicot, vastasi Gorenflot säyseästi.
+
+-- Se on hyvin, toveri, -- jatkoi Chicot. -- Nyt minä sinusta pidän.
+
+Chicot siirtyi nyt isännän luo, vei tämän syrjään ja virkkoi:
+
+-- Mestari Bernoville, aavistamattanne on talossanne sattunut tärkeä
+tapahtuma.
+
+-- Noh? -- kysäsi isäntä tuijottaen. -- Mitä on tapahtunut?
+
+-- Tuo mieletön rojalisti, uskonnon vastustaja, tuo inhottava
+hugenottien suosija...
+
+-- On tänä aamuna tavannut erään Roomasta saapuneen lähettilään.
+
+-- Sen kyllä tiedän, koskapa itse sen teille kerroinkin.
+
+-- No niin. Pyhä isämme paavi, jolle on uskottu kaiken oikeuden
+jakaminen, niin maallisen kuin hengellisen, on vartavasten lähettänyt
+tuon lähettilään tämän kapinoitsijan luo, vaikkei tämä aavistanut,
+missä tarkoituksessa.
+
+-- Mitä varten hän sitten tuli?
+
+-- Menkää sairaan kamariin, mestari Bernovillet, kohottakaa peitettä
+ja katsokaa hänen kaulaansa, niin saatte syyn tietää.
+
+-- Mitä te puhutte? Te minut pelästytätte.
+
+-- En sano enää mitään. Tämän oikeuden on sallittu tapahtua teidän
+talossanne, mestari Bernovillet. Paavi on senkautta osottanut teille
+suuren kunnian.
+
+Sitten pisti Chicot kymmenen écuta isännän käteen ja riensi talliin
+noutamaan hevosiaan. Isäntä kiiruhti rappuja ylös Davidin kamariin ja
+löysi siellä Gorenflotin, joka oli lukemassa rukouksiaan. Bernovillet
+meni sängyn luo ja kohotti täkkiä. Hän näki haavan Chicotin
+ilmoittamassa paikassa.
+
+-- Noin kaikki uskonnon viholliset hukkukoot! -- sanoi hän ja teki
+salaisen merkin Gorenflotille.
+
+-- Amen! -- vastasi munkki.
+
+
+
+
+34.
+
+Anjoun herttua.
+
+
+Oli muuan huhtikuun viimeisiä päiviä. Chartresin tuomiokirkko upeili
+juhlakoristeissaan.
+
+Paljain jaloin oli kuningas astunut kirkkoon ja seisoi nyt keskellä
+kirkkoa. Hän silmäili ympärilleen nähdäkseen, olivatko kaikki hänen
+hovimiehensä ja ystävänsä uskollisesti saapuneet. Mutta eräät,
+joiden jalkoja katukivet olivat rasittaneet, olivat panneet kengät
+jalkoihinsa, ja toiset lepäilivät nälkiintyneinä ja väsyneinä jossain
+tien varrella olevassa majatalossa, johon olivat hiipineet. Vain ani
+harvat olivat pitkine katumusviittoineen ja paljasjalkaisina astuneet
+kirkon kostealle lattialle.
+
+Se uskonnollinen seremonia, jonka piti hankkia Ranskalle
+kruununperillinen, oli nyt tapahtuva: pyhän neitsyen kaksi paitaa,
+joiden ihmeitätekevää vaikutusta siinä suhteessa ei saatettu
+epäillä, se kun niin usein ennenkin oli toteutunut, kaivettiin nyt
+esille kultaisista arkuistaan, ja kansaa tulvahti joukottain tähän
+juhlatilaisuuteen.
+
+Yleisen hiljaisuuden vallitessa kuuli Henrik III merkillistä ääntä,
+joka muistutti hiljaista naurunhohotusta, ja vanhan tavan mukaan
+etsi hänen katseensa Chicotia, sillä hänestä tuntui siltä, ettei
+kukaan muu viitsisi nauraa niin juhlallisessa tilaisuudessa. Se
+ei kuitenkaan ollut Chicot, joka oli naurahtanut nuo pyhät paidat
+nähdessään. Chicotia ei näkynytkään tuossa pyhässä toimituksessa,
+ja se kuningasta kovin harmitti. Olihan Chicot hänestä hävinnyt,
+niinkuin muistetaan, jo matkalla Fontainebleauhon, eikä hän sen
+jälkeen ollut kuullut narrista mitään. Nauraja oli mies, joka
+ihan äskettäin näytti saapuneen kaupunkiin, sillä hänen loistava
+ratsastuspukunsa oli kauttaaltaan tomussa.
+
+Huomattuaan kuninkaan käännähtävän, jäi hän hetkeksi kunnioittavana
+seisomaan.
+
+Henrik, joka oli tyytymätön senvuoksi, että tuo mies oli saapunut
+niin myöhään ja että sillä oli kokonaan erilainen puku kuin toisilla,
+loi häneen vihaisen katseen.
+
+Vastatullut ei näyttänyt siitä kuitenkaan olevan millänsäkään, vaan
+astui eteenpäin ja polvistui sen tuolin viereen, jossa Anjoun herttua
+istui. Tämä, joka näytti pikemminkin vaipuneen syviin ajatuksiin kuin
+hartaudenharjoituksiin, ei pannut mitään huomiota siihen, mitä hänen
+ympärillään tapahtui. Hetken kuluttua hän kuitenkin uinailuistaan
+heräsi, kääntyi äkkiä sivulle ja huudahti puolittain kuuluvasti:
+Bussy!
+
+-- Hyvää päivää, armollinen herra! -- sanoi ylimys, kuin olisi
+tavannut herttuata edellisenä iltana ja ikäänkuin ei mitään
+merkittävämpää olisi heidän viime näkemästään tapahtunut.
+
+-- Mutta oletko ihan pois suunniltasi? -- virkkoi prinssi.
+
+-- Kuinka niin, armollinen herra?
+
+-- Koska olet lähtenyt oleskelupaikastasi, missä sitten lienet
+ollutkin, ja tullut tänne Chartresiin näkemään madonnan paitoja.
+
+-- Armollinen herra, minun täytyy saada puhutella teitä hetimiten.
+
+-- Miksi et ole tullut ennemmin?
+
+-- Koska se on ollut mahdotonta.
+
+-- Mutta mitä kaikkea onkaan tapahtunut niinä lähes kolmena viikkona,
+jotka sinä olet ollut häveissä?
+
+-- Juuri siitä tahdon teitä puhutella.
+
+-- Kai sinä odotat siksi kunnes pääsemme ulos kirkosta.
+
+-- Täytyyhän se tehdä, jaa juuri se minua kiusottaakin.
+
+-- Vaiti! Tämä pian päättyy. Sitten menemme minun asuntooni.
+
+Kuningas veti nyt tosiaankin oman paitansa ylle pyhän neitsyen
+karkean paidan, ja hovinaistensa avulla kommaili kuningatar samaa.
+Sitten polvistuivat kuningas ja kuningatar valtaistuinkehyksen alle
+ja olivat kotvasen vaipuneina hartaisiin rukouksiin. Sillävälin
+painoivat muut, hallitsijaa miellyttääkseen, otsansa lattiaan.
+Vihdoin nousi kuningas ylös, riisui yltään pyhän paidan, tervehti
+arkkipiispaa ja kuningatarta ja suuntasi askeleensa kirkon ovelle.
+Mutta äkkiä hän, huomatessaan Bussyn, pysähtyi.
+
+-- Haa, hyvä herra, -- sanoi hän, -- meidän hartaudenharjoituksemme
+ei näytä teitä miellyttävän, koskapa ette voineet riisua yltänne
+kultianne ja silkkejänne, vaikka kuninkaanne on pukeutunut tomuun ja
+tuhkaan.
+
+-- Sire, -- vastasi Bussy arvokkaasti, vaikka harmista hiukan
+punastuikin, -- ei kukaan minua hurskaammin haluaisi ottaa osaa
+teidän majesteettinne hartauteen, mutta minä palaan nyt juuri
+pitkältä ja vaivaloiselta matkalta ja sain vasta tänä aamuna
+tietää teidän majesteettinne matkustaneen Chartresiin. Olen niin
+ollen matkustanut kaksikymmentäkaksi liöötä viidessä tunnissa,
+sire, ehtiäkseni ajoissa tänne. Siinä syy, miksi en ole ehtinyt
+vaihtaa vaatteita, eikä sitä teidän majesteettinne muuten olisi
+huomannutkaan, jos olisin jäänyt Parisiin sen sijaan, että nyt
+saavuin nöyränä liittämään rukoukseni teidän majesteettinne
+toivomuksiin.
+
+Kuningasta näytti tämä vastaus tyydyttävän, mutta kun hän samalla
+tuli katsahtaneeksi ystäviinsä, joista eräät kohauttelivat Bussyn
+selityksen johdosta olkapäitään, pelkäsi hän pahoittavansa heidän
+mielensä, jos käyttäytyisi ystävällisesti veljensä puoltajaa kohtaan,
+ja meni mitään sanomatta edelleen.
+
+-- No, -- virkahti herttua, -- huomasitko miten Schomberg, Quélus ja
+Maugiron kohauttelivat olkapäitään sinun anteeksipyynnöllesi?
+
+-- Sen näin hyvinkin selvästi, -- vastasi Bussy välinpitämättömästi.
+
+-- No?
+
+-- Luuleeko teidän korkeutenne, että minä tahtoisin surmata
+aatelismiehen kirkossa? En, sitä tehdäkseni olen liian hyvä kristitty.
+
+Herttua meni nyt sanomaan jäähyväiset veljelleen, joka, kaiketikin
+pyhän neitsyen vaikutuksesta, oli verrattain myötätuntoisella
+mielellä ja antoi siis Anjoun herttualle luvan palata Parisiin,
+milloin tämä vaan halusi. Herttua ja Bussy riensivät heti
+ensinmainitun asuntoon.
+
+-- Hyvä ystävä, -- sanoi prinssi, -- kerroppa nyt minulle
+seikkailusi. Arveleppa: minä jo luulin sinun kuolleen.
+
+-- Sen kyllä arvaan, armollinen herra.
+
+-- Voinet kuvitella, että koko hovi jo oli mielissään sinun
+katoamisesi johdosta. Mutta nyt ei ole siitä kysymys. Sinä läksit
+minun luotani ottamaan selkoa eräästä kauniista, tuntemattomasta
+naisesta. Kuka hän oli, ja onko minulla mitään toiveita hänen
+suhteensa?
+
+-- Kyllä, herra, te saatte niittää, mitä olette kylvänyt, nimittäin
+suuren häpeän.
+
+-- Kuinka sanoitte, hyvä herra? -- kysyi herttua, ollen enemmän
+kummastuksissaan noista omituisista sanoista kuin Bussyn
+halventavasta äänilajista.
+
+-- Kuulin sen jo teidän korkeutenne, -- vastasi Bussy kylmästi. On
+siis turhaa sanoa sitä uudelleen.
+
+-- Selittäkää lähemmin, hyvä herra, ja jättäkää arvoitukset ja
+pistosanat Chicotin huoleksi.
+
+-- Hyvä on, armollinen herra. Minä tyydyn vain terästämään hiukan
+teidän muistianne.
+
+-- Mutta ken sitten on tuo nainen?
+
+-- Minä luulen, että teidän korkeutenne oli hänet tuntenut.
+
+-- Oliko se siis hän? -- huudahti herttua.
+
+-- Oli, armollinen herra.
+
+-- Ja oletko sinä hänet nähnyt.
+
+-- Olen.
+
+-- Onko hän puhutellut sinua?
+
+-- Tietysti. Vain kummitukset eivät puhu. Muuten oli ehkä teidän
+korkeudellanne syytä pitää häntä kuolleena, ja ehkäpä te sitä myöskin
+toivoitte.
+
+Herttua kalpeni ja seisoi kuin murtuneena kuullessaan nuo sanat
+mieheltä, jolta hänen pikemminkin olisi pitänyt odottaa imartelua.
+
+-- Niin, armollinen herra, -- jatkoi Bussy, -- vaikka te miltei
+olitte pakottanut nuoren naisen etsimään marttyyrikuolemaa, on hän
+kuitenkin siitä pelastunut. Mutta älkää rauhottuko liian pian älkääkä
+vielä uskoko asian tulleen ratkaistuksi. Sillä samalla kun hän on
+pelastanut henkensä, on hän joutunut vielä pahemman onnettomuuden
+uhriksi kuin mitä kuolema olisi ollut.
+
+-- Mitä sitten on hänelle tapahtunut? - kysyi herttua liikutettuna.
+
+-- Hänelle on tapahtunut, armollinen herra, sellaista, että muuan
+mies on pelastanut hänen kunniansa ja elämänsä, mutta että se sama
+mies on vaatinut häneltä tuosta työstään niin kalliin palkan, että
+hänellä oli täysi syy katua ottaneensa lainkaan pelastustarjousta
+vastaan.
+
+-- Jatka!
+
+-- No niin, armollinen herra, välttääkseen joutumasta Anjoun herttuan
+jalkavaimoksi, on neiti de Méridor heittäytynyt miehen sellaisen
+syliin, jota hän inhoo.
+
+-- Mitä sinä puhut?
+
+-- Minä sanon, että Diana de Méridor nykyisin on Monsoreaun
+kreivittärenä.
+
+Tavallisesti niin kalpea ruhtinas sävähti nuo sanat kuultuaan
+tulipunaiseksi.
+
+-- Kristuksen veren kautta! -- huusi hän raivostuneena. -- Onko tuo
+tosiaankin totta.
+
+-- On, kautta Jumalan, koska minä olen sen sanonut, -- vastasi Bussy,
+katse ylpeänä.
+
+En minä sitä tarkoittanut, -- sanoi prinssi, -- enkä minä lainkaan
+epäile teidän uskottavuuttanne, Bussy. Minä tahdoin vain itseltäni
+kysyä, oliko mahdollista, että joku minun ylimyksistäni olisi
+uskaltanut ryöstää minulta sen naisen, jota minä rakastin.
+
+-- Miksikäs ei? -- vastasi Bussy.
+
+-- Ehkä siis sinäkin olisit tehnyt samoin?
+
+-- Minä olisin menetellyt vieläkin paremmin, armollinen herra. Olisin
+sanonut teille, että te olitte tahrannut kunnianne.
+
+-- Malttakaahan hetkinen, Bussy, -- virkkoi herttua, joka nyt jo
+hieman tointui. -- Olkaa hyvä ja kuulkaa minua. Ymmärrätte, hyvä
+ystävä, etten minä koetakaan puhdistautua.
+
+-- Siinä teette väärin, hyvä prinssi, sillä te ette ole tavallista
+ylimystä parempi, kun on kysymys kunnianasioista.
+
+-- Hyv'on! Juuri siitä syystäpä minä pyydän teitä Monsoreaun
+tuomariksi.
+
+-- Minuako?
+
+-- Teitä juuri. Ja teidän tulee sanoa minulle, eikö hän ole
+käyttäytynyt minua kohtaan kuin petturi.
+
+-- Teitäkö kohtaan?
+
+-- Niin, minua kohtaan, jonka tarkoitukset hän tunsi.
+
+-- Ja teidän korkeutenne tarkoituksena oli...
+
+-- Saada Diana rakastamaan itseäni.
+
+-- Saadako hänet rakastamaan?
+
+-- Niin, mutta etten missään tapauksessa käyttäisi väkivaltaa.
+
+-- Ja sekö oli tarkoituksenne, armollinen herra? -- kysyi Bussy
+ivallisesti hymyillen.
+
+-- Epäilemättä, ja se tarkoitus minulla oli viimeiseen hetkeen asti,
+vaikka Monsoreau koetti sitä kaikin mahdollisin verukkein vastustaa.
+
+-- Armollinen herra, mitä te sanotte? Onko tuo mies siis tahtonut
+pakottaa teitä häväisemään Dianan?
+
+-- On.
+
+-- Neuvoillaanko?
+
+-- Kirjeillään. Haluatteko nähdä yhden niistä?
+
+-- Ah! -- huudahti Bussy, -- voiko tätä kaikkea uskoa!
+
+-- Odota hetkinen, niin saat nähdä. Herttua otti nyt pienestä
+laatikosta esille kirjeen ja ojensi sen Bussylle.
+
+-- Lue, -- sanoi hän, -- koskapa epäilet ruhtinaasi sanojen
+todenperäisyyttä.
+
+Bussy otti vapisevin käsin kirjeen ja luki:
+
+    'Armollinen herra. Teidän korkeutenne voi olla levollinen. Asia
+    järjestyy hyvin helposti, sillä nuori henkilömme matkustaa tänä
+    iltana kahdeksaksi päiväksi erään tätinsä luo, joka asuu Luden
+    linnassa. Mitä tuon nuoren tytön ennakkoluuloihin tulee, niin
+    vakuutan minä, että ne haihtuvat heti kun hän saa nähdä teidän
+    korkeutenne. Sillävälin olen minä toimessa... ja vielä tänä
+    iltana on hän oleva Beaugén linnassa.
+
+    Teidän kunink. korkeut. uskollinen palvelija
+
+                                      _Bryant de Monsoreau_.'
+
+-- No, mitäpä sanot siitä? -- kysyi prinssi, kun Bussy kahdesti oli
+lukenut kirjeen läpi.
+
+-- Minä sanon, että teitä palvellaan hyvin, armollinen herra.
+
+-- Päinvastoin, minut on petetty.
+
+-- Olette oikeassa: minä unohdin lopputuloksen.
+
+-- Se konna! Hän on kuvitellut minulle, että tyttö olisi kuollut.
+
+-- Tyttö, jonka hän teiltä varasti. Se oli alentava teko. Mutta,
+-- lisäsi Bussy purevan ivallisesti, -- Monsoreaun kreiville antaa
+anteeksi hänen rakkautensa.
+
+-- Haa! Luuletko niin!
+
+-- Hm, -- myhähti Bussy, -- minulla ei ole siihen nähden mitään
+määrättyä mielipidettä. Minä luulen niin, jos tekin niin luulette.
+
+-- Kerro nyt minulle, millä tavalla hän on menetellyt.
+
+-- Hän on kuvitellut nuoren tytön isälle, että tyttö oli viety
+pois teidän määräyksestänne. Hän saapui Beaugén linnaan tuoden
+tytölle kirjeen Méridorin paroonilta. Suostutettuaan tytön lähtemään
+mukaansa sulki hän hänet Saint-Antoinen kadun varrella sijaitsevaan
+taloon, jossa hän, alituiseen pelotellen tyttöä teidän muka pahoilla
+aikomuksillanne, sai viimein tytön pakotetuksi menemään avioliittoon
+kanssaan.
+
+-- Ja eikö tuo ole mitä inhottavinta halpamaisuutta? -- huudahti
+herttua.
+
+-- Se on vain räikeämpää kuin teidän oma menettelynne, -- vastasi
+Bussy ujostelematta.
+
+-- Haa, Bussy? Saatpa nähdä, enkö minä ole kostava.
+
+-- Kostava! Teidän korkeutenne, sitä te ette tee.
+
+-- Kuinka?
+
+-- Ruhtinaat eivät kosta, armollinen herra. He rankaisevat. Teidän
+tulee nuhdella Monsoreauta hänen halpamaisuudestaan ja rangaista
+häntä siten, että annatte neiti Méridorille takaisin hänen entisen
+vapautensa.
+
+-- Kuinka se kävisi päinsä?
+
+-- Ei mikään ole sen helpompaa: avioliitto on solmittu pakotuksesta,
+sillä ei siis ole mitään lain voimaa. Purattakaa se. Silloin te,
+armollinen herra, menettelisitte arvokkaan ylimyksen ja ylevämielisen
+ruhtinaan tavoin.
+
+-- Ahaa! -- virkkoi prinssi epäluuloisena. -- Mikä lämpö sanoissa!
+Sinä siis olet erittäin huvitettu tästä asiasta?
+
+Minäkö? En hituistakaan. Mutta mikä minua huvittaa, armollinen
+herra, on se, ettei kenenkään tarvitsisi sanoa, että Bussy palvelee
+uskotonta ruhtinasta ja kunniatonta miestä.
+
+-- Hyvä on! Sinä saat nähdä. Mutta kuinka tämä avioliitto saataisiin
+puretuksi?
+
+-- Vallan helposti: käyttämällä tytön isän välitystä.
+
+-- Mutta hänhän on Anjoussa?
+
+-- Eipä olekkaan, armollinen herra. Hän on tyttärensä luona
+Parisissa. Puhukaa hänen kanssaan, armollinen herra. Saakoon hän
+teissä vihamiehen asemesta ystävän.
+
+-- Milloin saan häntä tavata?
+
+-- Heti kun pääsemme Parisiin.
+
+-- Hyvä! Asia on ratkaistu, minä annan ruhtinaallisen sanani sen
+vakuudeksi.
+
+
+
+
+35.
+
+Chicot ja kuningas.
+
+
+Hiljaista oli Louvressa, sillä kello oli vasta yksitoista
+aamupäivällä. Kaikki tahtoivat olla häiritsemättä kuningasta, joka
+lepäili rasittavan pyhiinvaellusmatkan jälkeen.
+
+Kaksi ratsastajaa saapui samaan aikaan, mutta eri tahoilta, Louvren
+pääportille.
+
+-- Ah! Herra Chicot! -- huudahti toinen.
+
+-- Kas vaan, kreivi Bussy! -- vastasi jälkimäinen.
+
+-- Te kai tulette tervehtimään kuningasta? -- kysyi Bussy.
+
+-- Luullakseni tekin?
+
+-- En. Minä tulen tapaamaan Anjoun herttuata. Tiedättehän, herra
+Chicot, -- lisäsi Bussy hymyillen, -- ettei minulla ole onnea kuulua
+kuninkaan suosikkeihin.
+
+-- Se on kuninkaan vika eikä teidän. Bussy kumarsi.
+
+-- Hyvä herra, -- sanoi hän, -- tahdotteko ystävällisesti tehdä
+minulle pienen palveluksen?
+
+-- Varsin mielelläni.
+
+-- Hyvä on! Te saatte liikkua Louvressa missä haluatte, jota vastoin
+minun täytyy jäädä eteissaliin. Olkaa senvuoksi hyvä ja ilmoittakaa
+Anjoun herttualle, että minä olen täällä.
+
+-- Anjoun herttua aikoo epäilemättä käydä tervehtimässä hänen
+majesteettiaan. Miksi ette tule minun kanssani?
+
+-- Minä pelkään saavani happamia silmäyksiä kuninkaalta.
+
+-- Se kyllä ennen pitkää muuttuu, olkaa siitä varma.
+
+-- Ahaa! Te olette siis ennustajakin, herra Chicot?
+
+-- Välistä. Tulkaa siis, herra Bussy.
+
+He menivät nyt kumpikin sisälle: toinen ohjasi askeleensa Anjoun
+herttuan huoneisiin, toinen kuninkaan makuukamariin.
+
+Henrik III oli juuri herännyt. Hän oli soittanut kelloa, ja joukko
+palvelijoita ja hovimiehiä oli syöksähtänyt kuninkaan huoneeseen. Jo
+oli lihanliemet, mausteviinit ja lihapasteijat tuotu sisälle, kun
+Chicot varsin hilpeänä astui korkean herransa eteen. Ennenkuin sanoi
+hyvää päivääkään alkoi hän heti syödä vadista ja juoda kultamaljasta.
+
+-- No, kautta Jumalan! -- huusi kuningas ihastuksissaan, vaikka
+olikin olevinaan suuttunut, -- luulenpa, että siinä on Chicotin
+lurjus, se karkuri!
+
+-- Mitä sanot, poikani? -- virkkoi Chicot, istahtaen kursailematta
+tomuisine saappaineen kultaisin liljoin kirjailtuun nojatuoliin,
+jossa Henrikin oli tapana istua. -- Me kai unohdamme sen pienen
+Puolanmatkan, jolloin näyttelimme paimenten osaa, sill'aikaa kun
+Puolan herrat esittivät koiria...
+
+-- No niin, taaskin on minun kiusanhenkeni täällä, -- sanoi Henrik.
+-- Olenkin saanut olla rauhassa kolme viikkoa.
+
+-- Äh! -- murahti Chicot. -- Aina sinä valitat. Voisippa sinua,
+saamari vie, luulla joksikin omaksi alamaiseksesi! Selitäppä nyt,
+mitä olet tehnyt minun poissaollessani, pikku Henrikkini? Olet kai
+hallinnut tätä Ranskan kaunista kuningaskuntaa ylen hupaisesti, vai
+miten?
+
+-- Herra Chicot, te unohdatte, kuka olette?
+
+-- Näyttääkö kansa kieltään, häh?
+
+-- Hullu!
+
+-- Onko ketään hyvin käherrettyä pikku herraa hirtetty? Ah, anteeksi!
+Minä en huomannut teitä, herra Quélus.
+
+-- Chicot, meistä tulee vihamiehiä.
+
+-- Sanoppa myös, onko meidän taikka juutalaisten raha-arkuissa yhtään
+rahaa? Se ei olisi lainkaan hullumpaa, sillä me tarvitsemme hiukan
+huvittelua. Elämä tuntuu, kautta kunniani, kovin ikävältä!
+
+Näin sanottuaan hän mielihalulla alkoi pistellä suuhunsa keltaisiksi
+paistetuita pasteijoja.
+
+Kuningas alkoi nauraa. Niin hän tavallisesti aina lopuksi teki.
+
+-- No, -- sanoi hän, -- missäpä sinä olet ollut niin kauvan? Olen
+etsityttänyt sinua Parisin kaikista pahamaineisista paikoista.
+
+-- Oletko siis etsityttänyt myöskin Louvren?
+
+-- Ehkäpä sinä kaiken lopuksi olet ollutkin katumusmatkoilla.
+
+Ihan oikein. Olen hiukan tutkistellut uskontoa, nähdäkseni, missä
+kunnossa se oli. Mutta se ei ollutkaan niin pian tehty. Olen saanut
+kyllikseni munkeista. Hyi, moisia kurjia olentoja!
+
+Tällöin astui sisään Monsoreaun kreivi ja tervehti kuningasta hyvin
+kunnioittavasti.
+
+-- Vai te se olette, herra ylihovijahtimestari, -- sanoi Henrik. --
+Milloinka järjestätte meille komean metsästyksen?
+
+-- Silloin kun teidän majesteettinne haluaa. Olen juuri saanut
+tietää, että S:t Germainen-Layessa on runsaasti villisikoja.
+
+-- Villisiat ovat kovin vaarallisia, -- puuttui Chicot puheeseen. --
+Ellen väärin muista, oli Kaarle IX vähällä menettää henkensä eräällä
+villisikametsästysretkellä, ja sitäpaitsi ovat metsästyskeihäät
+raskaita ja tekevät rakkoja meidän hienoihin käsiimme. Eikö niin,
+poikani?
+
+Herra Monsoreau katsahti karsaasti Chicotiin.
+
+-- Kuulehan, -- sanoi gascognelainen Henrikille, -- siitä ei ole
+pitkää aikaa, kun sinun ylihovijahtimestarisi kohtasi suden.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Koska hän minusta niin paljo muistuttaa sellaista eläintä.
+Varsinkin on silmä hämmästyttävän yhdennäköinen.
+
+Monsoreaun kreivi kalpeni vihasta ja virkkoi? -- Herra Chicot, minä
+en ymmärrä narreja, kun en ole elänyt hovissa, ja tahdon saada teille
+sanotuksi, että en pidä loukkauksista kuninkaani läsnäollessa,
+kaikkein vähimmin ollessani täällä virka-asioilla.
+
+No niin, hyvä herra, -- sanoi Chicot, -- te olette meidän hovimiesten
+suora vastakohta. Meistä on viimeinenkin narritemppu ollut hyvin
+hupainen.
+
+-- Mikä narritemppu? -- kysyi Monsoreau.
+
+-- Se että teidät nimitettiin ylihovijahtimestariksi. Te huomaatte
+siitä, että vaikkei minun pikku Henrikkini olekkaan ihan niin suuri
+narri kuin minä, on hän kuitenkin paljo suurempi hullu.
+
+Monsoreau loi kamalan silmäyksen gascognelaiseen.
+
+-- No, no, -- virkkoi Henrik, riitaa peläten, -- puhukaamme nyt
+jostain muusta, hyvät herrat.
+
+-- Puhutaan vaan, -- myönnytti Chicot, -- puhutaanpa vaikka Charterin
+madonnasta ja hänen ansioistaan.
+
+-- Ei mitään jumalattomuuksia, Chicot! -- huusi kuningas ankarasti.
+
+-- Minäkö puhuisin jumalattomuuksia? -- puolustihe Chicot. Luulenpa,
+että pidät minua kirkonpalvelijana etkä soturina!
+
+Hyvä herra, -- sanoi Monsoreau hyvin hiljaa Chicotille, -- ettekö
+haluaisi hiukan keskustella kanssani tuossa ikkunankomerossa?
+
+Kuinka sellaista kysyttekään? Sen teen mitä suurimmalla mielihyvällä.
+
+-- Mennään sitten syrjään.
+
+-- Mielelläni, vaikka kauvas metsään, jos teitä vaan haluttaa.
+
+-- Jättäkää nuo huomautuksenne: täällä ei niille voi kukaan nauraa,
+-- virkkoi Monsoreau, mennen narrin seurassa ikkunankomeroon. -- Nyt
+on meidän puhuttava totuutta, herra Chicot, herra hullu, herra narri.
+Aatelismies, pankaa mieleenne, aatelismies kieltää teitä nauramasta
+hänelle ja pyytää teitä ajattelemaan, ennenkuin määräätte kohtauksen
+johonkin metsään, sillä siellä kasvaa koko joukko keppejä ja vitsoja,
+ja ne kyllä kelpaavat toimittamaan saman tehtävän kuin nekin, joilla
+Mayenne niin vakavasti teitä kuritutti.
+
+Haa! -- sanoi Chicot ilman huomattavaa mielenliikutusta, vaikka hänen
+tummat silmänsä salamoivatkin. -- Haa, hyvä herra! Te muistutatte
+minulle siitä, mitä minä olen Mayennelle velkaa. Tahdotteko ehkä
+saada minusta velkamiehen itsellenne, niinkuin minä olen hänen
+velallisensa?
+
+-- Käsittääkseni te, hyvä herra, unohdatte suurimman velkojanne.
+
+-- Se väitteenne minua kummastuttaa, herra kreivi, sillä voinpa
+kehua, että minulla on hyvä muisti. Kuka siis on tuo velkoja, jos
+saan luvan kysyä?
+
+-- Mestari Nicolas David.
+
+-- Aa, mitä häneen tulee, niin te erehdytte, -- vastasi Chicot
+kolkosti hymyillen. -- Hänelle en enää ole mitään velkaa. Hänen
+saamisensa on maksettu.
+
+Samassa saapui siihen kolmaskin ja puuttui keskusteluun. Se oli Bussy.
+
+-- Kas, siinähän on herra Bussy, -- sanoi Chicot. -- Tulkaapas
+minua hiukan auttamaan. Herra Monsoreau on, kuten näette, vetänyt
+minut tänne syrjään ja tahtoo ahdistaa minua kuin hirveä. Sanokaa,
+herra Bussy, hänelle, että hän erehtyy, että hän onkin tekemisissä
+villisian kanssa ja että villisika hyökkää metsästäjän päälle.
+
+-- Herra Chicot, -- puheli Bussy, -- luulenpa teidän menettelevän
+väärin herra ylihovijahtimestaria kohtaan, jos otaksutte, ettei hän
+pidä teitä sinä, mikä olette, nimittäin hyvänä aatelismiehenä. Hyvä
+herra, -- jatkoi Bussy kreivin puoleen kääntyen, -- minulla on kunnia
+ilmoittaa teille, että Anjoun herttua haluaa teitä puhutella.
+
+-- Minuako? -- kysyi Monsoreau levottomasti.
+
+-- Juuri teitä, hyvä herra, -- vastasi Bussy.
+
+Monsoreau loi Bussyyn katseen, joka näytti tahtovan tunkeutua hänen
+sielunsa pohjaan. Kreivi vain rauhallisesti hymyili.
+
+Anjoun herttua odotteli vastaanottohuoneessaan, lueksien sitä
+kirjettä, minkä lukijamme jo tuntevat. Kuultuaan oviverhojen
+siirtyvän, luuli hän Monsoreaun tulevan ja kätki nopeasti kirjeen.
+
+Bussy astui sisälle.
+
+-- Armollinen herra, hän tulee heti.
+
+-- Eikö hän epäile mitään?
+
+-- No, mitäpä siitä, jos epäilisikin? kun te kerran olette hänet
+vähäpätöisestä henkilöstä ylentänyt, niin voittehan tehdä hänet
+jälleen vähäpätöiseksi.
+
+-- Tietysti, -- vastasi herttua, katseessaan hajamielisyyden ilme,
+niinkuin tavallisesti aina, milloin pontevuus tuli kysymykseen.
+
+-- Näyttääkö hän teistä tänään vähemmän rikolliselta kuin eilen?
+
+-- Sata kertaa enemmän. Hänen rikoksensa ovat sitä laatua, että ne
+tuntuvat sitä suuremmilta, kuta enemmän niitä ajattelee.
+
+-- Onhan asia, -- huomautti Bussy, -- sitäpaitsi ihan yksinkertainen.
+Hän on petollisesti ryöstänyt nuoren, jalosukuisen tytön, hän
+on kaikenmoisin petoksin ja keinoin, jotka ovat aatelismiehelle
+arvottomia, pakottanut hänet kanssaan avioliittoon. Hänen täytyy
+itsensä pyytää tuon avioliiton purkamista, tai on sitä pyydettävä
+teidän hänen sijaansa.
+
+-- Kyllä se on päätetty.
+
+-- Ja isän ja tyttären nimessä on minulla teidän kunniasananne
+takeena siitä?
+
+-- On.
+
+-- Pankaa mieleenne, että he tuskallisina odottavat teidän ja tuon
+miehen välisen keskustelun tulosta.
+
+-- Nuori tyttö tulee pääsemään vapaaksi, Bussy, minä sen sinulle
+lupaan.
+
+-- Ah! -- huokasi Bussy. -- Jos sen saatte aikaan, niin toimitte
+todellakin ylevämielisen ruhtinaan tavoin.
+
+Näin sanoen hän tarttui herttuan käteen, siihen käteen, jolla oli
+päätetty niin monta väärää lupausta, ja suuteli sitä kunnioittavasti.
+
+Samassa kuului etuhuoneesta askelia.
+
+-- Hän on nyt siinä, -- sanoi Bussy.
+
+-- Tulkaa herra Monsoreau sisälle! -- huusi Frans niin ankaralla
+äänellä, että Bussy luuli voivansa pitää sitä hyvänä merkkinä.
+
+Tämä nuori ylimys, joka oli miltei varma asiansa onnistumisesta, ei
+voinut pidättää katseestaan eräänlaista ylpeyden ivaa Monsoreaun
+kreiviä tervehtiessään. Ylihovijahtimestari puolestaan vastasi Bussyn
+tervehdykseen lasimaisella katseella, jonka taakse hän visusti salasi
+sielunsa tunteet.
+
+Bussy siirtyi etuhuoneeseen, missä oli useita muitakin aatelismiehiä.
+Hän näytti päältäpäin verrattain tyyneltä ja antamatta kenenkään
+huomata sitä kauheata ahdistusta, joka hänen sieluaan painoi,
+odotteli hän tuskallisena tuon hänelle niin tärkeän keskustelun
+tulosta.
+
+Riittävästi tunsi Bussy Monsoreaun oivaltaakseen, ettei tämä
+mielisuosiolla antautuisi. Mutta Anjoun herttuahan tarvitsisi vain
+lausua tahtonsa julki saadakseen hänet tottelemaan, taikka saattaisi
+hän miehen kokonaankin lannistaa.
+
+Äkkiä kuului kajahtavan prinssin ääni, ja se tuntui käskevältä.
+
+-- Ah! -- ajatteli Bussy, ollen ilosta pois suunniltaan, -- herttua
+pitää sanansa!
+
+Mutta tuon huudahduksen jälkeen ei herttuan ääntä enää kuulunut.
+Yht'äkkiä avautui ovi herttuan huoneeseen, ja sieltä sisäpuolelta
+kuului iloisia ääniä.
+
+Bussy tiesi, että herttua oli ylihovijahtimestarin kanssa
+kahdenkesken ja että heidän keskustelunsa, jos se olisi jatkunut
+hänen toivomaansa suuntaa, olisi pitänyt olla kaikkea muuta kuin
+iloista. Nuo odottamattomat äänet saivat hänet senvuoksi vapisemaan.
+
+Pian kuuluivat äänet lähempää, oviverho kohotettiin ylös. Monsoreau
+oli tulossa selin takaisin, syvään kumartaen, ja herttua saattoi
+häntä ovelle asti ja lausui:
+
+-- Hyvästi, hyvä ystävä! Asia on päätetty.
+
+-- Hyvä ystävä! -- mutisi Bussy. -- Oi, mitä se merkitsee?
+
+-- Siis, armollinen herra, -- sanoi Monsoreau, -- on asian julkiseksi
+tekeminen nyt teidän korkeutenne mielestä parasta?
+
+-- Niin on, -- vastasi herttua, kaikki tuo salakähmäisyys on vain
+lapsellista.
+
+-- Minä siis, -- virkkoi ylijahtimestari, -- esittelen hänet tänä
+iltana hänen majesteetilleen.
+
+-- Tehkää se pelkäämättä. Minä valmistan asiata jo edeltäkäsin.
+
+Herttua kumartui sitten ihan lähelle ylihovijahtimestaria ja kuiskasi
+jotakin tämän korvaan.
+
+-- Se kaikki on toimitettu, armollinen herra, -- vastasi tämä.
+
+Monsoreau kumarsi vielä kerran herttualle, joka nyt katsahti
+ympärilleen, mutta ei huomannut Bussya, sillä tämä seisoi oviverhon
+laskosten takana.
+
+-- Hyvät herrat, -- sanoi Monsoreau, kääntyen aatelismiesten
+puoleen, jotka kumartelivat! tälle uudelle, Bussyakin etevämmälle
+suosikille, -- hyvät herrat, suvaitkaa minun ilmoittaa teille muuan
+uutinen: hänen korkeutensa on antanut minulle luvan tehdä tunnetuksi
+avioliittoni neiti Diana de Méridorin kanssa, ja saan minä kunnian
+esitellä hänet tänä iltana hovissa.
+
+Bussy horjui: vaikkakaan isku ei ollut odottamaton, oli se kuitenkin
+niin valtava, että hän sen johdosta tunsi aivan kuin luhistuvansa
+kokoon. Vaistomaisesti siirsi hän oviverhon syrjään. Hän seisoi nyt
+herttuan kanssa kasvot vastatusten. He olivat kumpikin kalmankalpeat,
+vaikkakin erilaisista syistä, ja he loivat toisiinsa katseen, joka
+Bussyn puolelta ilmaisi halveksumista ja Anjoun herttuan puolelta
+kauhua.
+
+Monsoreau tunkeutui aatelismiesjoukon läpi, joukon, josta sateli
+hänelle kohteliaisuuksia ja onnitteluja.
+
+Bussy teki liikkeen mennäkseen herttuan luo. Mutta tämä huomasi, mitä
+hänellä oli odotettavissa, ja ehti laskea oviverhon alas ja sulkea
+oven: kuului, miten avainta lukossa käännettiin.
+
+Bussy tunsi veren pakkautuvan sydämeensä. Hänen kätensä siirtyi
+vaistomaisesti vyössä riippuvaan tikariin ja hän veti tikarin kuin
+koneellisesti ulos tupesta, sillä intohimonsa olivat useinkin alussa
+hillittömät. Mutta syvä ja katkera tuska tukahutti hänen vihansa. Hän
+huomasi kuitenkin, että jos hän jäisi siihen, hänen surunsa saattaisi
+tehdä hänet naurunalaiseksi. Senvuoksi hän riensi alas linnanpihalle,
+hyppäsi ratsunsa selkään ja alkoi täyttä neliä ratsastaa S:t Antoinen
+kadulle päin.
+
+Parooni ja Diana odottelivat rauhattomina Bussyn lupaamaa vastausta.
+He näkivät nuoren ylimyksen palaavan kalpeana ja murtuneen näköisenä.
+Diana oivalsi kaiken ja parkasi. -- Rouva, -- huusi Bussy, --
+halveksikaa, vihatkaa minua! Luulin olevani jotakin tässä maailmassa,
+ja olenkin vain mitätön atoomi, tomuhiukkanen. Luulin voivani saada
+jotain aikaankin, enkä kykene repimään edes sydäntä rinnastani.
+Hyvä rouva, te olette tosiaankin Monsoreaun kreivin puoliso, hänen
+laillinen vaimonsa, tänä hetkenä julkisesti siksi tunnustettu, ja
+teidät tullaan tänä iltana esittelemään hovissa. Mutta minä olen
+houkkio raukka, viheliäinen hupsu, tahi oikeammin, niinkuin te, herra
+parooni, sanoitte, Anjoun herttua on pelkuri konna.
+
+Ja niin sanottuaan hän, jättäen isän ja tyttären mitä
+kuvaamattomimman kauhun valtaan, syöksähti tuskasta ja raivosta
+mielipuolena ulos huoneesta, heittäysi ratsunsa selkään, kannusti
+sitä hurjasti, ja käsi suonenvedontapaisesti sydäntä painaen, lensi
+pois kuin kauhuaherättävä henkinäky.
+
+_Ensimäisen osan loppu._
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 56492 ***