diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55936-8.txt | 3978 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55936-8.zip | bin | 75856 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3978 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3e4f52b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55936 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55936) diff --git a/old/55936-8.txt b/old/55936-8.txt deleted file mode 100644 index 9c9e2d5..0000000 --- a/old/55936-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3978 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Kotipellon kynnökseltä, by Jaakko Nikkinen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Kotipellon kynnökseltä - Kertomuksia - - -Author: Jaakko Nikkinen - - - -Release Date: November 11, 2017 [eBook #55936] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPELLON KYNNÖKSELTÄ*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -KOTIPELLON KYNNÖKSELTÄ - -Kertomuksia - -Kirj. - -JOUKO NIKKINEN [Jaakko Nikkinen] - - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1911. - - - - -SISÄLLYS: - -Koterossa. -Ensi taistelu. -Jekku-Kustaa. -Elämäntarina. -Muuan päivä. -Mies. -Ystäväni. - - - - -KOTEROSSA. - - -I. - -Hän makasi kyynärpäät pystyssä, ristiinpantujen sormien yhdistämät -kädet pään alla, ja mietti. Puhelu oli äsken johtunut jollain tavalla -niin, että hänen oli ollut puolittain pakko kertoa yhdestä elämänsä -huomatuimmasta piirteestä. Ja hän huomasi, että nämätkin, jotka -makasivat tässä samassa huoneessa, olivat kuulleet hänestä puhuttavan -tai sanomalehdistä lukeneet. - --- Tekö olette se! he huudahtivat ja loivat häneen säälin ja ihailun -sekaisen silmäyksen. - -Hän hymähti tälle huudahdukselle, ja se hymähdys oli paljon -sanova. Se kummasteli, kun ihmiset vielä nytkin häntä sellaisena -kunnioittavat, se ikäänkuin halveksi heitä senvuoksi. Samalla kuului -siinä katkeruutta huokuva kysymys: mitä varten? ja toivoton: kaikki -on mennyttä! - -Eletty elämä kulki jälleen sielun silmäin ohi ja hän näki -- niinkuin -jo monta kertaa ennenkin -- miten sen ainoana suurempana tarkotuksena -oli aina ollut juuri tuon ihailevan kunnioituksen herättäminen. Se -oli ollut hänen elämänsä johtotähti, joka määräsi hänen askeleensa. -Pienestä pojasta alkaen nykyiseen asemaansa nuorena perheenisänä se -oli ollut hänelle kaikki kaikessa. Sen edestä sai kaikki muu väistyä -tai tulla toimeen miten voi. Nyt voi hän sen tunnustaa itselleen -suoraan. - -Tähän saakka hän oli onnistunutkin. Miten monta kertaa olikaan -hänelle hurrattu ja eläköötä huudettu, liehutettu liinoja ja heitetty -kunnioittavia ihailun silmäyksiä, kun hän huuruisena ja huohottaen, -mutta reippaana ja voimakkaana, terve puna verevillä poskilla, saapui -perille ennen muita. Pää pystyssä meni hän eläköötä huutavan joukon -läpi välinpitämättömänä, ikäänkuin hänelle olisi ollut samantekevää -hurrattiin tai ei. Kuinka tärkeää se kuitenkin oli hänelle, että -huudettiin eläköötä, kun hän saapui perille! Jollei niin olisi tehty, -olisi hän joutunut raivoon. Jos joku olisi ehtinyt ennen häntä, -olisi se ollut samaa kuin hänen luonnollisimman oikeutensa pois -riistäminen. Hän olisi joutunut epätoivoon. Tämä vaara oli olemassa, -sillä niitä oli paljon, jotka tahtoivat päästä samaan asemaan. -Senvuoksi täytyi aina olla varuillaan, aina ponnistella, sillä jos -vähänkin hellittää niin -- kuka tietää -- -- -- - -Tähän saakka oli onni kuitenkin vielä ollut myötäinen. Hänen nimensä -oli useat kerrat talven kuluessa sanomalehdissä mainittu ja aina -muiden samassa yhteydessä olevain etumaisena. Korkeat herratkin -olivat puristaneet hänen kättään, kiitelleet ja puhuneet siihen -suuntaan, että hän voi vielä tehdä itsensä ulkomaillakin huomatuksi -ja tuottaa kunniaa maalleen ja kansalleen. Se oli suurta! Se oli -jotain, jonka eteen kannatti ponnistella, -- toista kuin maan -tonkiminen! - -Miten hän olikaan halveksinut ikätovereitaan ja muita, jotka eivät -osaa muuta kuin kyntää, ojaa kaakertaa ja lantaa ajaa! Heille -ei kukaan huuda eläköötä, ei kukaan korkea herra purista heidän -lantaista kättään, heistä ei puhuta sanomalehdissä, vielä vähemmin he -voivat ulkomailla tulla huomatuiksi ja maalleen kunniaa tuottaa -- -nuo raukat! - --- Ja nyt on minulla edessä sama kohtalo! Entinen on kaikki -lopussa. En voi enää entistäkään mainettani ylläpitää, lisätystä -puhumattakaan. Ei muuta kuin vajota kyntömieheksi ja lannanajajaksi, --- jos siihenkään enää kykenee. -- -- -- - -Ihan kuin kiusaksi heräsi entistä voimakkaampi muisto monista veristä -ivaa väreilevistä puheista, joita hän oli tunkionkuukkijoista -pitänyt. Hermostuneesti käänsi hän päätään. - --- Minä olen paljon sen eteen työtä tehnyt, mutta nyt ei enää -tarvitse tehdä, en kykene enää. - --- Se tuli ääneen. - -Jos tämä, tieto, että nyt se on lopussa, olisi tullut hänelle -yht'äkkiä hänen terveenä ollessaan, olisi hän joutunut epätoivoon, -niinkuin ihminen, joka kadottaa elämänsä johtotähden eikä näe mitään, -minkä perään kannattaisi pyrkiä. Hän olisi joutunut raivoon, joka -olisi päättynyt, kuka tietää mihin. Mutta pitkällinen sairaus oli -taltuttanut hänen luontonsa, niin että hän alistui tähän tietoon, -niinkuin heikomman aina täytyy alistua väkevämmän alle. Ensin aluksi, -kun hän sen verran alkoi olla voimissa, että jaksoi ajatella, ja -tämä tieto tuli hänen ajatuspiiriinsä, nousi hän koko voimallaan -sitä vastaan. Hän tahtoi tukahuttaa sen heti alkuunsa. Mutta se tuli -joka päivä uudelleen, entistä suuremmalla voimalla. Ja vihdoin hän -käsitti, että se on kohtalon hänen eteensä asettama poikkitela, jonka -yli ei voi päästä. Voi kyllä lyödä päänsä murskaksi sitä vastaan, -mutta yli ei voi päästä. Ja hän alistui. Täytyy kärsiä, kun on kerran -kärsimään luotu -- -- -- - --- Olen minä kuitenkin ollut jotain, tulkoon nyt mitä tulkoonkin, -minulla on kuitenkin jotain näyttää ja parempaakin kuin heillä, jotka -eivät ole ikinä päässeet tuhmaa talonjussia korkeammalle. - -Se oli hänen lohtunsa. -- - -Pitkän pitkä oli se aika, jonka hän oli sairasvuoteella virunut, -ensin kotona ja sitten sairaalassa. Kun hän viimeksi ulkona liikkui, -oli mitä kaunein kesä. Ruis nuokkui tyyninä iltoina laskevan auringon -valossa, kevättouot hiljaa kahisivat vienossa tuulessa. Vasta -niitetty mehevä heinä työnsi ladoistaan sivukulkijan ruokahalua -herättävää tuoksua. Metsässä lemusi pihka ja tuoreet mehevät -lepänlehdet. Kaino koivu huojutteli lehtevää latvaansa ja haavan -lehdet värisivät. -- Sanovat että risti, johon Jeesus naulittiin, oli -haapapuusta ja senvuoksi haavanlehdet vieläkin värisevät. -- - -Nyt on syksy. Hän on kuullut sen ja tietää hän sen muutenkin. Hänen -vuoteensa on käytävän puoleisella seinällä ja hän voi nähdä ulos -ikkunasta. Ikkunaan näkyy hiukan joittenkin koivunoksani latvoja. Hän -on niitä seurannut ja nähnyt, mitenkä tuuli on niitä ravistellut, -kiskonut lehden toisensa perästä irti ja viskannut ulos kylmään -maailmaan -- liejuiseen rapakkoon. Hänen on tullut sääli noita lehtiä -ja hänen tulee sääli noita oksia, jotka nyt alastomina värjöttävät -kylmässä syystuulessa. Ne ovat käyneet rakkaiksi hänelle. Hän tuntee, -että se sama kohtalon ankara käsi, joka häntä vainoo, nyt niitäkin -repii ja raastaa. - - -II. - -Hänessä oli tehty vaarallisia leikkauksia ja koko ajan senjälkeen -on hänen pitänyt maata selällään. Nyt aamulla hänen vuodettaan -korjatessaan otti hoitaja pois tyynyn hänen polviensa alta ja sanoi, -että nyt saa ruveta makaamaan kylellään ja saa jo istuakin sängyssä. -Huomenna saa nousta kävelemään ja ylihuomenna saa lähteä kotiin, jos -jaksaa. - --- Jaahas, -- hän vain siihen sanoi, niinkuin asia olisi jo ennen -päätetty ja nyt vain pantiin sinetti alle. - -Häntä ei suurestikaan ilahuttanut kotiinmeno entisiä tuttuja -tapaamaan. Voivat vaikka nauraa. - -Hurraata eivät ainakaan huuda, eivätkä liehuta liinoja, kun hän -perille pääsee. Vertaisenaan vain pitävät tunkionkuukkijatkin -- ja -niinhän -- -- Hän ei uskaltanut ajatella loppuun. - -Kun hoitaja oli saanut kaikki siistityksi, keräsi hän likaantuneet -vaatteet kainaloonsa ja poistui huoneesta. Silloin päätti hän koettaa -maata kylellään. - --- Mitä tämä on? -- Eikö hän makaa vuoteella? -- Hän koetteli -käsillä. -- Rehellisesti hän makaa vuoteella. -- Mutta kun on -niinkuin makaisi jollakin kapealla lankulla hyvin korkealla ja -aina olisi putoamaisillaan. Kaikki vuoteet, sairaitten pienet -kaksilautaiset pöytätelineet, kaappi, tuolit, pesuteline, -vuodevarjostin ja kaikki pyörivät tulista kyytiä yhdessä -sekamelskassa sinisen sumun seassa. Ei näy ainoatakaan selvää -piirrettä. -- Kuitenkin ponnistelee hän uljaasti pysyäkseen -kylellään, mutta mikään ei auta. Hetken kuluttua täytyy kääntyä -selälleen. Vähän ajan päästä on kaikki jälleen selvää. - --- Voi pojat, mutta te menitte hurjaa kyytiä. Tokko olette edes -eheitä kaikki? kysyi hän toisilta sairailta, vallattomuutta -tavottelevalla äänellä. Vuoteilta kuului hyväntahtoisia osanoton -naurahduksia ja osaaottavia silmäyksiä kohdistui häneen. Ja hän -joutui omituisen nöyryyden tunteen valtaan. - -Vähän ajan kuluttua hän yritti uudestaan ja päivällisaikaan hän jo -voi jokseenkin turvallisesti maata kylellään ja katsoa lattialle, -joka ei nyt pyörinyt. Illalla hän jo uskalsi istuakin tyynyjen -varassa sängyssä, eikä lattia sittenkään pyörinyt. - --- Huomenna sitä sitten pasteeraillaan ja käydään naapurissakin ja -vaikka kahvilla kyökissä. - -Hän veti peiton päälleen ja tuokion kuluttua nukkui kuin päivämies. - - -III. - -Seuraavana aamuna tullessaan tekemään tavallista aamusiivousta toi -hoitaja hänelle housut -- kasvoillaan iloisen tyytyväisyyden ja -ylpeyden ilme, niinkuin hyvin suoritetun urotyön jälkeen. Hän puki -housut päälleen ja nousi istumaan. Hoitaja talutti hänet pesutelineen -luo ja pesi hänen kasvonsa. - --- Lähdeppäs nyt kävelemään! -- sanoi muuan sairaista nousten itse -kävelemään. - --- E-hen-en minä uskalla. -- Äänessä värisi toivo ja pelko. - --- Minä autan. - -Toinen toiseensa nojautuen he alkoivat kävellä päästä toiseen -vuoderivien välissä olevaa käytävää. Lapsellinen onnen myhäily -parrottuneilla kasvoillaan ja kuopille painuneissa, tuuheain -kulmakarvain reunustamissa silmissään, seurasi hän jalkojaan, kun -ne vuorotellen siirtyivät lattiaa hangaten toinen toisensa edelle. -Varjo katosi aina, kun lampun kohdalla oltiin ja taas kasvoi -joka askeleella, kun siitä poispäin siirryttiin. Vasen jalka oli -tottelemattomampi. Toisinaan piti käsin auttaa, kun ihan väkisin -uhkasi jäädä paikalleen. - --- Voi kuitenkin -- voi sentään, -- huudahti hän tuontuostakin, -itsekään tietämättä, johtuiko se kävelyharjotuksen synnyttämästä -ihastuksesta, vai muistuivatko mieleen entiset hiihto- ja -metsästysretket. Kenties siinä oli molempaa. -- - -Aamiaisen jälkeen hän jo pääsi tuolin avulla ikkunan luo. Ja mitä -hän näkikään siellä! Auringonpaistetta, rakennuksia, rakennuksien -varjoja, kivitetyn pihan, suuria koivuja kasvavan puiston, johon -hänen lempioksansa häipyivät näkymättömiin. Renki toi jymisevää -vesitynnyriä pihaan ja ajoi sen keittiön eteen. Varjo seurasi -uskollisesti mukana. Keittiöstä tuli palvelustyttö ja he alkoivat -yhdessä tyhjentää tynnyriä. -- Tuolla karkasi koira häntä sojona, -ihan kuin jänistä ajaisi. -- Keittiön seinän vierellä leikki -kaksi kaunista, pientä, viatonta lasta, -- liikuttavia katsella. --- Tuolta pienemmästä rakennuksesta tuli mies ja katosi jonnekin -huoneitten taakse. -- Hoitaja meni keittiöön. -- Kas tuossa tuuli vie -koivunlehteä oikein tulen kyytiä pitkin pihaa! Ja tuolla toinen tulee -perässä ihan kuin yrittäisi edellistä kiinni! -- Hän käänsi päätään. - --- Tulkaa katsomaan! -- tulkaa katsomaan, mitä täällä on! Kuinka -hauskaa täällä on! - -Kuopille painuneet harmaansiniset silmät puhuivat ja kääntyivät -jälleen katsomaan ulos. Suu ei puhunut mitään, vaikka sekin ensin -aikoi. - -Vaikka hän koettikin yläruumiillaan mahdollisimman paljon turvautua -leveään akkunanreunukseen, alkoivat sääret sittenkin vapista. - --- Ei, mutta -- kyllä tästä pitää mennä vuoteelle. Mitäpä noista -tuollaisista. - -Se oli suu, joka niin sanoi. Silmät, nenä ja kaitaisiksi kutistuneet -kasvot kokonaisuudessaan -- lyhyt ruskea partakin -- sanoivat ei -milloinkaan ennen nähneensä niin hauskaa. Tuolia hinaten meni hän -vuoteen luo, riisui takkinsa ja huoahtaen veti peiton päälleen. - -Hän nukkui yhtä mittaa siihen saakka kun harjottelijaneidit alkoivat -jakaa ruokaliinoja päivällistä varten, jolloin hän heräsi ja -ympärilleen silmäillen nousi istumaan. - --- Jahas. Nyt pitääkin taas nousta syömään. - -Pian oli takki päällä, tuoli pöydän viereen hinattuna ja hän itse -tuolilla istumassa ja odottamassa. Mutta kun ei ruoka heti tullut, -pitkästyi hän ja läksi varovaisesti kävelemään ikkunan luo. - --- Ei tässä pitkiä aikoja jouda odotella. Eräästä vuoteesta kiinni -pitäen kurotti hän ulos nähdäkseen. - --- Heleijaa! Ruokapaarit tulevat! hän huudahti ja katsahti -ympärilleen lapsellisen hyvätuulisesti naurahtaen ja alkaen -varovaisesti köpitellä takaisin pöytänsä luo. Helpotuksesta huoahtaen -painautui hän istumaan tuolille. - -Käytävältä alkoi kuulua veitsien ja kahvelien kalinaa sekä kiireisiä -askeleita, eikä aikaakaan, kun jo tuotiin ruoka -- höyryävää soppaa -ja eturuoka kullekin sen mukaan kuin jaksoi sulattaa. Tuolla kahden -ikkunan välissä, vesikarahvia ja laseja kannattavan pöydän vieressä -makasi nuorukainen, jossa oli eilen toimitettu leikkaus; hän ei -saanut syödä kuin vähäisen soppaa, jota selällään maaten raukeasti -pisteli suuhunsa rinnan päälle asetetusta kupista. Hän muisti, miten -oli itsekin ollut samassa tilassa ja hänen tuli nuorukaista sääli. -Mutta -- -- - --- No nyt minä syönkin niinkuin metsämies, -- ja veitsi alkoi -hiljalleen kalista lautaseen. - --- Sitten mennään kahville kyökkiin -- sanoi siihen toisista -sairaista se, joka aamulla häntä talutteli. - --- Mennään vain. -- Mutta onkos nyt mikään -- kahveli vei juuri -lihapalaa suuhun -- kahvin aika? -- Suu oli ruokaa täynnä. -- Mennään -vasta myöhemmin! - -Syötyään ei hän mennytkään vuoteeseen heti, vaan paneutui takki -päällä pitkälleen mustalla nahalla päällystetylle leposohvalle. Mutta -ei siinäkään kauvaa huvittanut. - --- Minä lähden kylälle. - -Salaperäisesti myhäillen meni hän hiljaa ovelle, jonka sai suurella -vaivalla avatuksi, ja hiplasi itsensä käytävälle. Tähystellen -pitkin käytävää työnsi hän oven verkalleen kiinni. Käytävä näytti -toisaanne katsoen olevan loppumattoman pitkä. Siellä etäällä häämötti -valoisampi aukko ja ihmisiä näkyi liikkuvan siellä täällä. Molemmin -puolin käytävää oli ovia ja ovien päällä numerot. Seisoi siellä pari -kaappiakin ja rullasänky, jolla sairaita kuleteltiin ja joka oli kuin -vanha tuttava vieraiden joukossa. -- Jahas, jahas, -- hän päätteli ja -kääntyi katsomaan toisaanne. Sinnepäin oli käytävä hyvin lyhyt. Näki -selvästi käytävän päässä olevan suuren ikkunan puitteetkin. Muutamia -ovia oli sielläkin päin, ja tuossa ihan lähellä oli kaappi täynnä -kirjoja. - --- Jaahas. Siinäkö se kirjakaappi onkin, -- ajatteli hän ja läksi -tassuttelemaan ikkunaa kohti. -- Ennenkuin pääsi ikkunan luo, kohosi -käytävä, ja oli astuttava pari porrasta ylöspäin. Hän kohotti oikean -jalkansa astuakseen alemmalle portaalle, mutta vasen jalka ei -jaksanutkaan yksin kantaa koko ruumiin painoa, ja hän oli kaatua. -Seinästä pidellen nosti hän ensin vasemman jalan portaalle ja sitten -veti oikean perässä päästen niin vihdoin alemmalle portaalle. Hän -lepäsi siinä hetkisen ja mieleen valahti outoja tunteita. Siinä -oli oman avuttomuuden tunnetta ja samalla nöyrää alistumista, jopa -lohdullista kiitollisuuttakin. Kenelle ja mistä? - --- Sitä ei hän tietänyt. - -Levättyään hetkisen, alkoi hän taasen ponnistella. Juuri kun oli -saamaisillaan vasemmankin jalkansa ylemmälle portaalle, kuului -hoitajan raikas, hyväntahtoinen ääni takaapäin käytävältä: - --- Onko se Holma? - --- On, -- vastasi hän samassa kun nykäsi vasemman jalkansa portaalle. -Hän ei uskaltanut katsoa taakseen. Hoitaja naurahti osanottavasti. - -Nyt ei ollut enää kuin muutama askel ikkunalle. Väsyneenä ja -huohottaen laskeutui hän istumaan matalalle ikkunalaudalle ja -rupesi katselemaan ulos. Näköala oli koko maailma sairashuoneeseen -verrattuna. Ensin oli kalpean kellertäväksi käynyttä niittyä ja sen -takana maantie. Maantien toisella puolella oli muutamia mökkejä ja -peltoa, jonka halki kulki iso laskuoja. Pellon takana oli metsää, -jota etemmä ei voinut nähdä. Vielä näkyi muutamia puita maantieltä -sairaalaan johtavan tien vierillä. - -Vähän aikaa katseltuaan huomasi hän pellolla kynnettävän. Hevonen -vetää raskaasti, pysähtyy vähän väliä, ja hän on kuulevinaan, miten -mies sille huutaa, -- ja uudelleen alkaa hevonen mennä. Hiljaa -nahisten kääntyy tuore, musta multa pinnalle haudaten sängen alleen. --- Hevonen taas seisahtuu. Mies antaa sen puhaltaa ja korjattuaan -huonosti kääntyneen viilun asettuu istumaan. Katselee pitkin vakoa ja -miettii. -- Ihan varmasti se miettii. -- Mutta mitähän se miettii? -- -Todellakin -- mitähän se miettii? -- Kenties se miettii, minkävuoksi -pitää kyntää? -- Sitä se varmaankin miettii. Istuu tuossa aurallaan -ja piippunysää imeskellen miettii, minkä vuoksi pitää kyntää? -- -Tavan takaa sylkeä loiskauttaa oikein tupakkamiehen leveän syljen. - -Samassa ajatuksen juoksu katkesi. Silmät eivät enää katsoneet -kyntäjää, vaan tuijottivat jonnekin kauvas. -- Kädet valahtivat -sivuille ja hän loi kysyvän katseen vieressä olevaan vaatehuoneen -oveen. - --- Minkä vuoksi pitää kyntää? - -Kysymys täytti sielun kokonaan ja tuli ulos hiljaisena kuiskauksena. - --- Jollei kukaan kyntäisi, niin ei kukaan eläisi. - -Se selvisi aivan yht'äkkiä ja valtasi mielen kokonaan! - --- Jollei kukaan kyntäisi, niin maa ei kasvaisi viljaa. Ja jos maa -ei kasva viljaa, ei tule leipää, ei paksua limppua eikä ohutta -reikäleipää, ei voita, ei maitoa, ei mitään. Jos lakataan kyntämästä, -silloin täytyy lakata elämästäkin. -- - -Lääkäri tuli rakennuksestaan sairaalan puolelle päin. - --- Mutta eihän lääkäri kynnä, eikä pappi kynnä, ja on paljon -muitakin, jotka eivät kynnä ja kuitenkin elävät. - -Aralla vahingonilolla hän katseli ympärilleen, ikäänkuin joku toinen -olisi selvittänyt asiaa. Hän luuli nyt saaneensa sen solmuun. - --- Jollei kukaan kyntäisi, eivät hekään eläisi. Joka kyntää, se -tuottaa elämän voimaa kaikille. Kyntäjä on se perustus, jonka päälle -kaikki muu rakentuu. -- - -Se lankesi selvänä ja varmana, -- sitä ei voinut kiertää eikä -himmentää. -- Se oli ihmeellistä. Olihan hän jo niin monta kertaa -ennenkin nähnyt kynnettävän, eikä tällaisiin ajatuksiin joutunut. -Mistä ihmeestä niitten nyt piti tulla? -- Totta kyllä, että hän oli -aina -- pilkatessaankin -- sielunsa pohjassa tuntenut, että jos asiaa -oikein alkaa ajatella niin muuhun tulokseen ei voi tulla kuin siihen, -mihin hän nyt oli tullut. Jos toisin uskottelee, pettää itseään. Hän -oli aavistanut tämän hetken tulevan. Mutta sittenkin hän tyrmistyi ja -hätääntyi. Avuttomana loi hän rukoilevan katseen ympärilleen. Hänestä -tuntui, että viimeinenkin tuki hänen altaan luhistuu kokoon ja hän -viskautuu pohjattomaan häpeän kuiluun. - --- Olenko sittenkin ollut väärässä? Ja koko ikänikö? Ja pitääkö -se tulla jokaisen kuuluville? Eikö se riitä, että olen joutunut -kyvyttömäksi? Pitääkö vielä tunnustaa erehtyneenikin, -- tunnustaa, -etten ole koskaan mitään ollutkaan? Parempi, kun -- -- - -Käsi teki rajun liikkeen, niin että etusormi hipaisi kaulan -etupuolta, poskilihakset nytkähtivät. Silmät välähtivät, niin -että ainoastaan valkuainen näkyi, kulmat kohosivat ja koko ruumis -jäykistyi. Sihisten kulki ilma lujasti yhteen puristuneitten -hammasrivien välitse. Sieluun patoutui jotain ja kaikki oli -kuoleman-jäykkää vähän aikaa. - --- Sinä olet kurja raukka! -- - -Se pärskähti ylös sielun syvyyksissä kuohuvasta myrskystä, ryntäsi -kuin padon takaa. Käsi teki torjuvan liikkeen. Kasvojen piirteet -alkoivat lientyä. Suu vetäytyi omaa itseään ivaavaan irvistykseen, -joka vähitellen kehittyi surumieliseksi hymyksi. - -Katse lipui pitkin sairaalan tietä, jolle hiljaisessa syystuulessa -huojuvain koivujen varjot synnyttivät viihdyttävän valon ja varjon -sekaisen väreilyn. Lääkärin rakennuksen varjo oli vinosti yli tien, -ulottuen sairaalan seinään saakka. Valaistun ja varjon rajaa läksi -katse lipumaan. Siinä seinän vierellä oli kasa puista karisseita -lehtiä, ja katse pysähtyi niihin. - --- Nuokin ovat kerran olleet kauniita, tuoreita ja iloisia ja -kaikkien ihailemina leppeässä kesätuulessa liehuneet. Nyt ne ovat -rumia ja likaisia ja jokaisen tallattavina. Kukaan ei niitä enää -ihaile. Aivan niinkuin minuakaan ei enää kukaan huomaa eikä kukaan -ihaile. - -Liikutuksella katseli hän noita likaisia lehtiä. Ne olivat tovereita --- kärsimystovereita, -- kärsineet saman alennuksen kuin hänkin. - -Vieno tuuli värähytteli lehtiä, ne kohosivat hiukan syrjälleen ja -ikäänkuin kirkastuivat, kun aurinko niihin paistoi. Samassa tuulispää -pelmautti lehdet ilmaan vieden ne suppilon muotoisessa pyörteessä -ylös, näkymättömiin. - --- Noin meitä vain heitellään -- -- -- - -Kurkussa tuntui heikkoa pistelemistä, eikä sumun himmentämä katse -löytänyt kohtaa, mihin pysähtyä. Jälleen seisahtui kaikki vähäksi -aikaa. Hän tunsi sielussaan jälleen jonkin murtuvan. Siellä alkoi -hiljalleen värähdellä, lohdullinen, pehmeä tunne alkoi vallata -mielen. Ikäänkuin joku ennen tuntematon valo olisi virrannut sieluun, -ja yht'äkkiä heräsi selittämätön, vapauttava tunnelma. Riemuinen -riehahdus täytti mielen ja päätä rupesi pyörryttämään. - -Vaivoin nousi hän seisaalleen ja tueten käsillään seinään, alkoi -mennä pois ikkunan luota. Siinä olivat jälleen ne portaat. Päätä -huimasi, kun katsoi eteensä käytävälle. Molemmin käsin täytyi -pidellä seinästä, ja vihdoin oli kuin olikin portaat kunnialla -laskettuna. Mieleen juolahti entiset suksimäet, eikä hän voinut olla -katsahtamatta taakseen ja hymähtämättä. - -Hoitaja tuli vastaan vaatteita kainalossa. - --- Eikös Holma jo ala olla väsynyt? -- Hoitaja hymyili niinkuin äiti -lapselleen. - --- Vähän kyllä. Olenkin tässä juuri makuulle menossa. - -Hoitaja meni ohi pysähtymättä, ja hän hissutteli ovea kohti. Hiljaa -veti hän oven auki ja pujottautui myhäillen sisään. Yhtä hiljaa sulki -hän taas oven ja avaimesta kiinni pitäen katseli sekavin silmin -kautta huoneen. - --- Siellä näyttää olevan oikein kaunis ilma tänään. - -Vaivaloisesti liikkuivat jalat. Käsin täytyi ottaa tukea, missä -siihen vain oli vähänkin mahdollisuutta. Toiset sairaat seurasivat -mielenkiinnolla menoa ikäänkuin olisivat katseillaan tahtoneet häntä -tukea. - -Jo oli takki naulakossa ja väsyneesti huoahtaen hervautti hän itsensä -vuoteelle istumaan jalat lattialla. Jalkoihinsa tuijottaen hän -hiljaa kääri vasemman jalan sukan alas, veti housunlahkeen ylös ja -tuijotti pitkään paljasta säärtä. Puristi kätensä sen ympärille -- -peukalo ulottui pitkälle toisten sormien päälle. Hitaasti päästi hän -housunlahkeen jälleen alas, veti sukan suoraksi, käänsi peittoa ja -pujottautui sen alle. Raskaasti painui voimaton ruumis vuoteeseen. -Kädet jäivät peitolle ja katse kiintyi niihin. Koetellen toisella -kädellä toisen ranteen paksuutta hän hymähti. - --- Lihan se vei -- mutta jäipä luut -- - --- Niin. Ei ole mitään hätää. Lihaa saa uutta, mutta jos luut -olisi vienyt, niin ... Se lausuttiin äänellä, joka koetti olla -veitikkamainen, mutta olikin vakuuttava. - --- Ja sen uuden lihan kanssa alkaa minulle uusi elämä, -- välähti -mieleen ja samalla myöskin papin viime sunnuntaisen saarnan -loppusanat: - --- Minä toivon, että kun te poistutte täältä ruumiillisesti terveinä, -te myöskin olisitte henkisesti terveitä! Minä toivon, että te, -samalla kun parannutte ruumiin sairaudesta, myöskin parantuisitte -hengen sairaudesta. - - -IV. - -Ennen laskuaan hiljaisen, salaperäisen, kaukaisesti kohisevan -metsän taakse lähetti kelmeä lokakuun aurinko vielä yhden säteen -sairashuoneeseenkin. Se laskeutui ikkunan viereiselle vuoteelle, -jolla makasi eilen leikkauksen kärsinyt kalpea nuorukainen lyhyesti -hengittäen ja raukeasti käännellen päätään puoleen ja toiseen. -Vähänväliä paisutti rintaa pidätetty huokaus. Säde loi ruusuisen -hohteen punaiselle peitolle, hyväili nuorukaisen kasvoja ja -houkutteli auki hänen silmänsä, joissa raukeuden keskeltä kuvastui -rukoileva tuskan ilme. Säde hymyili lohduttavasti noille silmille. - --- Älä tuskastu! Kyllä sinä paranet -- ja sitten...! -- se kuiskasi. - -Eikä nuorukaisen pää enää kääntynyt. Silmiin ilmestyi heikko -ilon välähdys. Säde iski vielä silmää nuorukaiselle ja siirtyi -seuraavalle vuoteelle. Siinä makasi vankka mies tuskaisesti käsiään -väännellen. Pää nytkähteli hermostuneesti hartioihin, ja joka -nykäyksellä pusertuivat kasvot luonnottomiin kurttuihin, silmät -painuivat tiukasti kiinni ja huulet vetäytyivät toisistaan erilleen. -Hengittäessä tunki ilma sihisten sisään yhteenpuristuneiden hampaiden -välistä ja sai ulos tullessaan kurkunpäässä aikaan huoahtavan -korahduksen. Oli tapaturmaisesti ruhjonut toisen jalkansa, jota juuri -äsken toimitetun puhdistamisen vuoksi nyt hirveästi kirveli. -- Säde -siveli hänen poskeaan. - --- Älä sure! Sinä paranet -- ja voihan ihminen elää, vaikka ei -olekaan kuin yksi jalka! -- - -Seuraavalla vuoteella makasi laiha ja kalpea mies, kasvoillaan valju, -herpaantunut ilme. Sairasti sydänvikaa. Kaipasi vaimoaan ja kuutta -pientä lastaan, jotka kotona itkevät ja ikävöivät isää. Hänkin -itki, ja heikko sydän löi yli voimainsa. Säde kohosi hiljaa hänen -vuoteelleen, silitteli peitteen päälle jäänyttä pieneksi kutistunutta -kättä, hyväili poskea ja katsoi suruisen lempeästi silmiin. - --- Kyllä Jumala pitää huolen pienokaisistasi! - -Muuta ei säde voinut sanoa. Se näki Kuoleman seisovan vuoteen -ääressä ja irvistelevän luisilla kasvoillaan. Itkien hiipi säde pois -vuoteelta, mutta kääntyi vielä Kuolemaan päin. - --- Sinä luulet saavasi ihmisen -- mutta siinä erehdyt! Et saa muuta -kuin liha- ja luukokoelman -- mestarin työtä kyllä sekin -- mutta -sittenkin jonkun ajan päästä kourallinen multaa vain! Sen sinä saat, -mutta ihmistä et saa. - -Säde värähteli. Kuolema yhä vain irvisteli luisilla kasvoillaan. - -Säde kävi jokaisella vuoteella ja sai hetkeksi kaikki rauhottumaan. -Mutta hetkeksi vain. Se ei joutanut kauvan viipymään yhdessä -paikassa, sillä maailmassa on niin paljon, jotka sitä kaipaavat. Sen -täytyi kiiruhtaa. Hetken se vielä väreili huoneen valkeilla seinillä -ja valkeassa laipiossa, jossa kärpänen suristen liukui pitkin -kiiltävää maalausta kuin tuulen ajamana. - -Säteen poistuttua alkoi hämärä ikkunoista vilkuilla. Salaperäisesti -kuiskien astui se huoneeseen, pehmeästi liukuen joka komeroon. -Hetken kuluttua hämäräkin poistui ja tummakulmainen, äänetön pimeys -alkoi ikkunoista vaania, aikoen sekin tulla sisään. Mutta silloin -tuli siivoojanainen ja sytytti suuren kattolampun, eikä pimeä -uskaltanutkaan tulla sisään. Ikkunoista vain tuijotti synkeillä -silmillään ja jossain syrjäisessä komerossa uskalsi varkain hiipiä. - -Se on päivän tuskallisin aika sairaalassa. Sairaat ovat -tuskastuneita, selkiä pakottaa alituisesta makuusta. Rautasängyt -natisevat, pidätetyt huokaukset täyttävät ilman. Nuorukaisen pää -kääntyilee taas tyynyllä, vankan miehen ruumis nytkähtelee ja isä -itkee. - -Holma makasi taasen pää käsien varassa, äänettömänä, kauvas katsova -ilme silmissään. Hän oli omituisen mielialan vallassa. Oli niin -suloisen surullisesti hyvä olla. Oli vähän niinkuin silloin, kun -huuruisena ja huohottaen saapui perille ennen muita ja huudettiin -eläköötä ja liehutettiin liinoja -- ja kuitenkaan ei ollut niinkuin -silloin. Tämä oli jotakin paljon kauniimpaa, puhtaampaa -- -täydellisempää silloiseen verrattuna -- aivan kuin sirosti tehty -pesukurikka vallan veistämättömän koivunpuolikkaan rinnalla. Kaikki -on niin hämärää, kaikessa on jotakin sellaista, jota hän ei ole -koskaan ennen tuntenut, eikä nytkään ymmärrä. Hoitajakin äsken näytti -siltä kuin sillä olisi ollut mielessä jotakin -- - --- Mitäs se --? - -Silmät sävähtivät, pää kohosi ja kurottautui ovea kohti. Hän kuunteli -henkeä pidättäen. Samoin toisetkin -- ei hiiskausta kuulunut -huoneessa. - -Käytävän toisella puolella olevasta huoneesta kuului avonaisten -ovien kautta pehmeää, tunteellista laulua ja kitaran helinää. -Alussa se värisi epätoivoisesti kuin itku ilman kyyneliä. Sitten se -huokaili kuin kyynelvirtaan puhjennut ääretön epätoivo ja lopuksi -kohosi luottavan iloiseen säveleeseen kuin sydämen syvimmät toiveet -täyttymään saaneen riemulaulu. Se toistui usean kerran ja sairaiden -tuska lientyi, he eivät muistaneet sitä. Liikutus, lämmin kuin -kotiliesi, valtasi mielet ja kyynel kihosi silmäkulmaan. -- Kuka se -laulaa? - -Jokainen kysyi, mutta kukaan ei tiennyt vastata. Nuorukainen liikahti -kuin olisi aikonut nousta ja mennä kiittämään ja kättä puristamaan, -mutta ei voi, ei jaksa. Kädet hiukan kohoavat ja jälleen raskaasti -putoavat peitolle -- kuuluu huokaus kuin pidätetty nyyhkytys. -Katseensa hän tähtää lujasti oveen, ja näkee laulun loputtua hoitajan -tulevan vastaisella puolella olevasta huoneesta kitara kädessään ja -vilkaisevan heihin ikäänkuin arastelisi hän tekoaan. - --- Se oli meidän hoitajamme, joka lauloi -- nuorukainen sanoi, -heikko säihke silmissään, pannen erityisen painon sanoihin "meidän -hoitajamme". -- Kukaan ei sano siihen mitään -- ei äännähdystäkään -kuulu vähään aikaan ja kun hoitaja tulee huoneeseen, ei kukaan puhu -hänelle laulusta mitään, mutta silmät säteilevät kiitollisuutta, -ilmakin sitä värähtelee. He ymmärtävät hoitajaansa ja tuntevat, että -hänkin ymmärtää heitä. - -Laulun ensi vaikutuksen lauhduttua makasi Holma kulmat rypyssä -silmiään siristäen. Laulu muistutti jotakin -- mutta mitä? Oli kuin -olisi ennenkin kuullut samanlaista -- mutta missä, milloin? -- Käsi -painautui poskelle ja rypyt kulmissa yhä tiukentuivat. - --- Aa --! - -Käsi ojentui peitolle, kulmain rypistys tasottui ja silmät avautuivat. - --- Marihan se siellä kotona noin tapaa laulella, navetassa, -ylisillä ja joka paikassa, kun tietää tai luulee, ettei hän ole -kuulemassa. Mutta jos huomaa hänen kuulevan, herkeää heti ja -katsoo niinkuin olisi rikoksesta tavattu -- hän kun tapaa aina -tiuskaista hänen "yninästään". -- Niin, Mari -- Mari -- Marihan se -on, joka aina tapasi katsoa niin kummallisesti, toivokkaasti, kun -hän itsetyytyväisenä ja hiestyneenä palaa kotiin -- mutta kun hän -ehtii sanoa: "Taas meni kaikki hyvin", näyttää Mari pettyneeltä, -jopa toisinaan silmiäänkin pyyhkii siinä kahvia keittäessään. Hän -ei sitä silloin ymmärtänyt, eikä yrittänytkään ymmärtää, meni vain -muuta puhumatta kamariin oikaisten sohvalle siksi aikaa, kun Mari -saa kahvin valmiiksi. Se Lyyli kun parkuu niin ettei saa korvillaan -olluksi ja Jukka meiskaa kuin puolijauhoinen. -- Niin -- Mari -- -Mari-raukka. Nyt minä _pyytäisin_ sinua laulamaan minulle, nyt minä -ymmärrän, miksi sinä silmiäsi pyyhit silloin. -- -- - -Hänen tekisi mieli itkeä. Silmissä käy harmaaksi -- kaikki käy -harmaaksi ja sekavaksi. Mielikuvituksessaan kotona ollen hän syö -illallisen Lääkäri tekee tavallisen ilta-kiertonsa -- hän on vain -yhä kotona Marin, Jukan ja Lyylin luona. Kuva toisensa jälkeen astuu -silmien eteen muodostuen milloin miksikin haamuksi, jotka kaikki -katsovat häneen säälivän nuhtelevasti -- katsovat vuoroin hellästi -Maria, Jukkaa ja Lyyliä, vuoroin taas säälinsekaisella moitteella -häntä. Ne alkavat kuiskia: - --- Sinä itseäsi vain ajattelit, sinä tahdoit saada oman itsesi muita -ylemmä ja kaikki muut työntää syrjään. Sinä jätit lapsesi orvoiksi ja -vaimosi surevaksi leskeksi, että maailma sinua käsillään kantaisi. - -Yhä ankarammin ja uhkaavammin kuiskivat haamut, jotka muisto esille -kutsui, eikä hän voinut puolustautua niitä vastaan. Karvas katumuksen -kyynel vain kirposi silmäkulmaan. - -Yhä enemmän irtautuu hän ympäristöstään. Tuolta se sairas, joka -aamulla häntä talutteli, lausuu hänelle sanan käytävältä kuuluvan -puhelun ja naurun johdosta. Hän vain sivumennen hymähti sille. -Katse läksi omin lupinsa harhailemaan ja näki, miten nuorukainen -taas käänteli raukeasti päätään ja hiljaiset huokaukset paisuttivat -rintaa. Molemmat kädet olivat valahtaneet vuoteen reunain -ulkopuolelle ja riippuivat veltosti alas. Vankka mies taas vavahteli, -kasvot puristuivat kurttuihin ja ilma meni sihisten sisään ja tuli -korahtaen ulos. Isä taasen kärsii tuskaa, kaipaa perhettään ja -heikko sydän lyö yli voimainsa. Rautasängyt narahtelevat ja kuuluu -levottomia liikahduksia. - -Käytävällä on puhelu ja nauru loppunut. Ainoastaan sähkökellon kilinä -kuuluu silloin tällöin, ja heti sen jälkeen hoitajan askeleet ja -oven käynti jossakin. Näin menee vähän aikaa ja käytävältä alkaa -kuulua reippaita naisen askeleita. Ne menevät ohi, mutta heti tulevat -takaisin ja samalla kuuluu tyhjäin astiain kalinaa. Ovi aukenee ja -siivoojatar saapuu sisään, tekee tottuneilla varmoilla liikkeillä -tavalliset iltatehtävänsä, sammuttaa ison kattolampun ja sytyttää -ovenpielessä naulassa olevan pienen yölampun, joka luo huoneeseen -pehmeän, hämäränsekaisen valon, sanoo hyvää yötä ja poistuu. Kuuluu, -mitenkä hän käy toisissakin huoneissa ja miten hänen askeleittensa -kaiku yhä heikkenee, kunnes vihdoin kokonaan lakkaa kuulumasta. -Jälleen on kaikki vähän aikaa hiljaa, ainoastaan hereillä olevain -sairaitten liikahdukset ja huokaukset värisyttävät ilmaa. - -Vielä kerran alkaa käytävältä kuulua askeleita -- pehmeitä, hiljaa -narskahtelevia. Ne lähenevät yhä, ollen toisinaan kuulumattomissa. -Silloin kuuluu, miten ovi avataan ja suletaan ja hetkisen kuluttua -jälleen avataan ja suletaan, jolloin askeleet taas alkavat tulla -lähemmäksi. Ovi avautuu ja hiljaa varpaillaan astellen tulee sisään -sairaalan ylihoitajatar, mennen suoraa päätä nuorukaisen vuoteen luo. -Nuorukaisen silmät ovat puoliksi auki. - --- Saatte lääkettä, että voitte nukkua, -- kuiskaa hoitajatar, -hankaa hiukan nuorukaisen paljasta käsivartta ja ruiskauttaa siihen -morfiinia pienestä putkesta. Sen tehtyään nostaa käden vuoteeseen, -samoin toisen ja asettaa huolellisesti peitteen. - --- Nyt voitte nukkua, -- hän vielä kuiskaa lohduttavaisesti ja menee -toisille tuskaa kärsiville tekemään samoin. Nuorukainen tuntee -suloista viihdytystä ja makaa rauhassa. Samoin toisetkin. - -Hiljaa, niinkuin oli tullutkin, poistuu ylihoitajatar. Lamppu -ovenpielessä sihisee yksitoikkoisesti ja sairaitten katkonainen -hengitys ylläpitää hiljalleen sirisevää ääntä. Yön tunnelmarikas -rauha laskeutuu sairashuoneeseenkin. - - -V. - -Holma nukkui rauhattomasti. Kummalliset, piirteettömät unikuvat -vaivasivat häntä. Aamupuolella yötä hän näki unta. - -Hän harhaili pimeässä kivikkoisessa ja kantoisessa metsässä, -selässään raskas taakka. Liikkuminen oli tavattoman vaikeaa. Taakka -painoi selässä ja ilma oli tukahuttavaa. Hän etsi tietä jonnekin, -mutta ei voinut nähdä, kun piti käsissään suurta tummaa lintua, -joka yhtenään rapisteli hänen silmäinsä edessä, estäen näkemästä. -Lintu pyrki karkuun, mutta hän puristi kouransa tiukasti sen jalkain -ympärille. Kynnet painuivat pivoon ja sieltä tiukkui veri, hiki valui -kaikkialta ja jäsenet vapisivat, mutta hän ei hellittänyt. Hän tunsi -jo kauan olleensa tässä tilassa. Hän tiesi, että metsän ulkopuolella -on valoisampaa, että ilma siellä on raikkaampi ja että siellä on -laajat ja vaihtelevat näköalat, mutta hän ei osannut metsästä ulos, -lintu kun aina sokaisi hänen silmänsä, -- ja lintua hän ei olisi -millään ehdolla laskenut menemään. - -Metsässä oli paljon muitakin, jotka levottomassa kiihkossa näin -harhailivat, kivien ja kantojen seassa kompuroitsivat, etsivät tietä, -eivätkä löytäneet, käsissään oleva musta lintu kun sokaisi silmät. -Ja uusia ihmisiä eksyi metsään joka hetki. He eivät kukaan puhuneet -toisilleen mitään siitä, että he olivat eksyksissä, mutta silmistä -loisti hätä ja pelko, ja jokainen näytti koettavan valhetella. -Epäluuloisesti vaanien he katsoivat toisiinsa, kun milloin lähekkäin -satuttiin. - -Hän oli juuri saanut kätensä vielä tiukemmin linnun jalkain -ympärille ja uskoi varmasti sen jo pitävänsä, kun yht'äkkiä kourat -herpautuivat auki ja lintu lensi tiehensä. Hän juoksi sen perään, -tahtoen saada sen jälleen kiinni, mutta se oli mahdotonta. Lintu -meni. Häpeissään ja epätoivoissaan painoi hän kädet silmilleen, ettei -näkisi toisten ilkkuvia katseita. Korviaan ei hän voinut peittää, -ja hän kuuli, miten ne toiset nauraa räkättivät, tömisyttivät -jalkojaan ja ilvehtivät hänen onnettomuudellaan. Ja kun hän otti -kädet pois silmiltään, näki hän, miten jokaisen kasvot loistivat -ilkeätä iloa. Kukaan ei ajatellutkaan lohduttaa. Se vihlasi sydäntä -ja hänen teki mieli uudelleen peittää silmänsä. Mutta silloin hän -huomasi puiden välissä heikon kajastuksen ikäänkuin päivän ensi -säteistä. Aivan hänen sivuitsensa johti polku. Hän alkoi kävellä -pitkin polkua sinnepäin, mistä kajastus näkyi, ja kuta pitemmälle -hän käveli, sitä raikkaammaksi muuttui ilma, sitä keveämmäksi taakka -ja polku tasaisemmaksi ja leveämmäksi. Näköalat alkoivat olla yhä -vaihtelevampia ja monipuolisempia. Ihmeissään ja hurmaantuneena -joudutti hän askeleitaan. Tuntui niin vapaalta. Teki mieli rallattaa -ja heittää kuperkeikkaa vihreänurmisella tiellä. Hän kiirehti yhä -kulkuaan, ja lopulta jo juosten hän saapui -- kotiin. - -Siellä hän löysi Marin, Jukan ja Lyylin -- löysi heidät aivankuin -uusina. Mari juoksi hänen syliinsä, Lyyli parkui minkä jaksoi ja -Jukka telmi puuhevosensa kanssa. Hän sulki Marin syliinsä, kirkui -kilpaa Lyylin kanssa, sieppasi Jukalta puuhevosen ja alkoi sen kanssa -vallattomasti laukata ympäri tupaa. Jukka talkkeroitsi perässä, -nauroi, kirkui ja riemuitsi. Hän katsoi silmiin Maria, joka istui -uuninpankolla ja nauroi koko sielustaan. Samassa kuului kolaus, ja -hän -- heräsi. - -Silmiään hieroen hän katseli ympärilleen, eikä vähään aikaan tajunnut -missä oli. Kun se selvisi, valtasi karvas pettymyksen tunne mielen. -Hän kohosi istualleen ja huomasi, että pöydältä oli pudonnut hänen -eilen lukemansa kirja. Huoahtaen nousi hän panemaan kirjan jälleen -pöydälle ja pujottautui uudestaan peiton alle. Toiset kuuluivat -vielä nukkuvan, mutta häntä ei enää nukuttanut. Unikuvan aikaansaama -vaikutelma piti häntä valveilla. - -Hänet valtasi voimakas koti-ikävä. Ei mitään muuta hän toivonut kuin -että niin pian kuin suinkin pääsisi kotiin, kotiin Marin, Jukan, -Lyylin, Putten ja rauhaisten puutarhakoivujen luo! Kun voisi heti -lähteä, pukea vaatteet päälleen ja heittäytyä matkaan. Mutta se on -mahdotonta, hän ei tiedä edes, missä vaatteensa ovatkaan. Täytyy -vielä vartoa puoleen päivään saakka. Silloin pääsee lähtemään kotiin! --- - -Kaikki oli hiljaista. Kello siellä käytävällä kuului lyövän neljä, -sähkökello kilisi ja heti kuuluivat yöhoitajan pehmeät askeleet. -Kuului menevän käytävän vastaisella puolella olevaan huoneeseen. -Vuoteilta kuului raskaita hengähdyksiä, korinaa, liikahduksia, -epäselviä sanoja -- vuoteet narahtelivat, mutta kukaan ei kuulunut -olevan hereillä. - -Salaperäisesti myhäilevä hämärä tepsutteli kaikkialla, kuiskaili -nukkuvain korviin, silitteli heidän kasvojaan ja peitteen päälle -jääneitä käsiään. Sen ei tarvinnut pelätä pientä hiljalleen sihisevää -yölamppua oven pielessä, sillä yölamppu oli hämärän hyvä ystävä. -Pimeä tuijotti ikkunoista vielä iltaistakin synkempänä. Sen kävi -kateeksi, kun hämärä noin vaan sai vapaasti tepastella, missä -halutti, eikä itse saanut olla edes syrjäisimmässä sopukassakaan, -hämärä kun oli sinnekin hiipinyt. Ja pimeä synkistyi yhä enemmän. - -Käytävällä avattiin joku kaappi, kuului pientä kilahtelua ja ovi -loksautettiin kiinni jälleen. Nuorukainen kuului heräävän, samoin -poikanen tuossa oven toisella puolella. Kello löi viisi. Ovi avautui -hiljaa ja yöhoitaja tuli kuulumattomin askelin sisään, kourassaan -kuumemittarit. Lujasti niitä ruopsautettuaan asetti hän niistä -yhden kunkin sairaan kainaloon, jolloin viimeisetkin heräsivät. -Asettaessaan kuumemittarin sydänvikaa sairastavan isän kainaloon, -koetti hoitaja hänen valtimoaan ja poistuessaan katsoi pitkästi -häneen. - -Hetken kuluttua tuli hoitaja takaisin, tarkasti mittarit ja merkitsi -muistiin niiden osottaman määrän. Taasen koetteli hän valtimon -lyöntiä kuten äskenkin, taasen katsoi hän pitkästi perhettään -kaipaavaan isään -- vielä poistuessaankin vilkaisi. - --- Nouskaa, pojat, syömään, -- käski se sairas, joka aamulla oli -Holmaa talutellut. - --- Niin. Eipä tuota taida muuta työtä saada tänä päivänä, -- vastasi -siihen Holma. - -Ja todella alkoikin kuulua hiljaista rapinaa, kun yksi ja toinen, -jolle lääkäri oli siihen luvan antanut, pureksi palvelustytön heille -illalla hankkimia korppuja. Holmakin alkoi pureksia, mutta yht'äkkiä -lakkasi. Mieleen juolahti eilen näkemänsä kyntäjä ja hän katsoi -miettien korppua kädessään. - --- Tämä on korppu, vehnäjauhoista leivottu -- ja sen vehnän, josta -tämä korppu on leivottu, on talonpoika kasvattanut, olkoon se -kasvatettu ja korjattu missä maailman kulmassa tahansa. Talonpoika -sen on kasvattanut, maan muokannut ja korjannut viljan, sekä myllyyn -laittanut -- tuo paikkahousuinen, tyhmä talonpoika, jolle jokainen -nauraa ja ilvehtii. Aina on hänelle naurettu, aina häntä syljetty ja -maahan tallattu. Kuinka hän on jaksanut tätä kestää niin kauvan -- -kun ei jo aikoja sitten ole nääntynyt, tai muuten lyönyt kintaitaan -pöytään ja paneutunut uunin päälle nukkumaan? Silloin olisi nähty, -kenelle on naurettu -- -- - -Miten vähän me ihmiset sentään ajattelemme. Jokainen syö leipää, -mutta kuka ajattelee sitä hikeä, joka hänen leipäänsä on kätketty --- sitä talonpojan hikeä? Harva ajattelee, mutta jokainen nauraa -- -niinkuin minäkin. -- Kaupungissa kävelevät sähkövalojen ja kupoolien -keskellä, nauravat ja ilakoivat -- ja syövät -- sormin osottavat -ja äänin matkivat talonpoikaa, joka talvisin torilla värjöttelee -halkokuormansa vieressä, pitää majaa pihatuvissa syöpäläisten -seassa -- muualla kun nauravat, ja poliisikin paremmin huomaa -- -ja kaupunkitulijaisiksi ostaa lapsijoukolleen kymmenen pennin -ranskanleivän -- -- Mahtaako hänen kätensä puristua nyrkkiin edes -housuntaskuissa? Syytä siihen hänellä kyllä olisi -- -- - -Hän asetti korpun pöydälleen ja selällään maaten tuijotti kattoon. - -Käytävältä alkoi kuulua askeleita -- muitakin kuin hoitajan. Kuuluu -puiden kolinaa, pellit rämisevät ja hetken perästä kuuluu käytävällä -olevista uuneista palavan tulen tohinaa. Reippaat askeleet lähenevät -ovea, se avautuu voimakkaalla nykäyksellä. - --- Hyvää huomenta, -- kuuluu aamuvirkeä ääni, ja siivooja-nainen syli -täynnä sahatuita puita menee uunin luo. - --- Huomenta, huomenta, -- vastataan vuoteilta. - -Holma kääntyi kylelleen. - --- Minkälainen ilma nyt on? - --- Nyt on hyvin kaunis ilma. -- Siivooja pisteli puita uuniin. - --- Ei vieläkään ole tullut talvi? - --- Ei ole -- eikä vielä hetkeen tulekaan. - --- Minä pääsen tänään kotiin. - --- Jassoo. Vai jo te nyt pääsette kotiin! Mahtaa se olla hauskaa -- -kun niin kauvan on pitänyt olla täällä. - --- Kyllä se hauskaa on -- on se. - -Siivooja sytytti vielä kattolampun ja meni tekemään tulet toisiinkin -huoneisiin. - -Muutaman kerran kohahdettuaan, epätietoisena syttyäkö vaiko sammua, -alkoi tuli iloisesti uunissa tohista. Holma nousi, puki takin -päälleen ja asettui istumaan uunin eteen tuolille. Uunissa paukkasi, -tohisi ja pihisi. Tuntui niin kodikkaalta. Niinkuin olisi istunut -kotona kamarissa talvisena sunnuntaiaamuna. Uunissa samoin paukkui, -tohisi ja pihisi, lattialla ja laipiolla oli samanlainen viuhkan -tavoin levenevä värähtelevä valokuvio. Tuvasta kuuluu, miten Mari -toimii askareissaan, Lyyli jokeltaa kätkyessä ja Jukka laukkaa -puuhevosensa kanssa. -- - --- Hohhoi! -- kun minä olen nukkunut -- sanoi heikkosydäminen isä -hyvää mieltä ilmaisevasti haukotellen. Holma säpsähti. Eihän tuo -mies ole enää moneen päivään puhunut juuri mitään. Epäselvästi vain -mutisee, kun hoitajakin jotakin tiedustelee. Senvuoksi hän huudahti: - --- Mutta -- sinähän alat parantua! - --- Niin luulen itsekin. Olen nyt jo niin virkeä, että pian minä -nousen kävelemään. -- Hän näytti kokonaan unhottaneen perheensä. - --- No jos sinä tuolla vauhdilla alat toipua, niin ei siihen montakaan -päivää mene, kun saat kotiin lähteä. - --- Niin, niin -- kyllä se olisi hauskaa -- hauskaa -- olisi se -- -- - -Kaikkia ilahutti tuo huomattava virkeys ja siitä aiheutui hauska -pakina. Kun siivooja käväisi kohentamassa uunia, sanottiin se -hänellekin ja hän hymähti siihen sydämellisesti. - -Liike ja puhelu käytävällä yhä vilkastui. Jo kuului sieltä -päivähoitajankin ääni, kun hän neuvoi harjottelijaneitejä. He -pitivät paljon hoitajastaan, ja heidän silmänsä välähtivät ilosta, -kun kuulivat, että hän on taasen tulossa. Jotka voivat, kohensivat -peittojaan. Se oli jonkinlainen kunnianosotus hoitajaa kohtaan. - -Hänen sisään tullessaan Holma jo oli pessyt kasvonsa ja juuri niitä -pyyhki, iloisesti vastaten hoitajan hyvään huomeneen. Heti alkoi -hoitaja korjata vuoteita, ja ne, jotka siihen kykenivät, pesivät itse -kasvonsa sill'aikaa, kun heidän vuoteitaan korjattiin. Ehdittyään -perhettään kaipaavan isän luo, taitteli hoitaja varjostimen hänen -vuoteensa edestä ja nosti sen pois. - --- No -- mitenkäs Kulmala nyt jaksaa? - --- Minä jaksan oikein hyvin. Sanoinkin äsken, että pian minä lähden -kävelemään. - --- Kyllä teidän vielä täytyy olla vuoteessa. Minä laitankin sen nyt -uudestaan. - -Hoitaja haki rullasängyn käytävältä, nosti Kulmalan siihen, laittoi -hänen vuoteensa, pani uudet lakanat ja muut. Kulmala pakisi kuin -lapsi koko ajan, ja kun hoitaja, ensin pestyään hänen kasvonsa ja -kätensä, nosti hänet takaisin vuoteelle, sanoi hän lapsellisen -tyytyväisellä itsensä säälimistä ilmaisevalla äänellä: - --- Niin minua nostellaan kuin pikku-poikaa vain. -- Hyväntahtoinen -naurunhymähdys leijaili kautta huoneen. - -Holma seisoi Kulmalan vuoteen vieressä ja katseli kaihoisin silmin -ulos. Hoitaja meni taas keittiöön niinkuin eilenkin. Aurinko -paistoi pihan vastaisella puolella olevan rakennuksen kiiltävään -peltikattoon, josta heijastui sairashuoneen ikkunoihin, luoden -seinään kalpean kuvan. Holma oli juuri syventymässä sitä katselemaan, -kun samassa hänen huomionsa kiintyi Kulmalaan, joka alkoi hengittää -raskaasti ja katkonaisesti korahdellen. Holma katsoi häneen -hetkisen ja huomautti sitten toisillekin. Heti läksi siivooja -hakemaan hoitajaa. Kulmalan hengitys kävi yhä raskaammaksi ja -katkonaisemmaksi, suu avautui joka hengähdyksellä oudosti ammolleen -ja pää vetäytyi rinnoille päin. Silmiin tuli eloton kostea ilme -ikäänkuin olisivat ne lasittuneet. Kun hoitaja ehti tulla, oli -hengitys jo loppumaisillaan -- muutama nykäys vielä, ja Kulmala oli -kuollut. Lääkäri tuli kiireesti, mutta silloin oli kaikki lopussa, -eikä kukaan voinut sille mitään. Lakana vedettiin kuolleen pään -ylitse, peitehuopa vietiin pois ja niin jäi koko vuode ihan valkeaksi. - -Kaksi tuntia pidettiin ruumis huoneessa ja sitten korjattiin pois. -Holma istui taasen käytävän ikkunalla ja näki kun rengit tulivat sitä -hakemaan jaloilla ja kantotangoilla varustetulla ruumiskirstulla. -Kului hetkinen, ja he tulivat takaisin käytävälle kirstua kantaen, -huulillaan hymy, joka aina näkyy, kun ihminen koettaa näyttää -välinpitämättömältä todellisuudessa kuitenkaan sitä olematta, kun hän -koettaa peittää syvimpiä ajatuksiaan. - --- Niin menevät kuin kiveä kantaisivat, eivätkä ihmistä. Mutta -kantavatko he sitten ihmistä -- --? Ehkä kantavatkin vain kiveä --? -Eikö ihminen ole jotakin muuta kuin ruumis, jotakin muuta kuin lihaa, -luuta, verta ja aivoainetta, jotka vähän ajan päästä -- mätänevät --? -Voiko ihminen koskaan mädäntyä --? - -Pyörryttäviä ajatuksia alkoi risteillä päässä ja hän meni takaisin -huoneeseen. - --- Kulmala pääsi täältä pois, eikä hänen ainakaan tarvitse enää -toista kertaa tänne tulla -- sanoi hänelle heti joku huoneessa -olevista. - --- Niin. Hänen ei tarvitse enää sairaalaan -- ei ainakaan tällaiseen -sairaalaan -- mutta meistä ei tiedä, vaikka saisimme vielä tulla -montakin kertaa. Hän pääsi pois. -- Hän sanoikin kerran, kun meitä -samana päivänä kuletettiin leikkaushuoneessa, että kenties pääsemme -poiskin samana päivänä -- ja nyt me pääsemme pois samana päivänä --- -- Holman ääni värisi hiukan. - -Puhelun keskeytti harjottelija-neiti tullessaan käskemään Holmaa -pukua muuttamaan. Holma hiukan hytkähti ja läksi pehmeästi hissuttaen. - -Liikutuksella katseli hän jokaista vaatekappaletta -- takkia, -housuja, liiviä, alusvaatteita, Marin kutomia sukkia, mustia -patiina-kenkiä ja pientä kesäistä lättälakkia. Hitaasti kävi -pukeutuminen -- kääreet vatsan ympärillä tekivät haittaa, ja -muutenkin oli niin somaa -- kun ei kolmeen kuukauteen ollut -nähnytkään vaatteitaan. Ehdottomasti kääntyi suu myhäilevään -hymyyn, kun pääsi valmiiksi ja päällystakki käsivarrella läksi -takaisin, -- ja ehdottomasti pääsi sairastovereilta ja Kulmalan -sänkyä puhdistavalta harjottelija-neidiltä huudahdus, kun hän tuli -huoneeseen jälleen. Kaikista tuntui miellyttävältä ja ihmeelliseltä -nähdä häntä omassa puvussaan. - -Kerättyään kaikki pikkukapineet, kynät, muistikirjan, rahataskun, -kellon, kirjekuoret, paperit ja muut taskuihinsa, ei hänellä ollut -enää muuta tehtävää kuin odottaa, koska hevonen tuodaan rappujen -eteen. Mutta siihen menikin aikaa. Hän oikoili leposohvalla, -käveli käytävällä, istuskeli akkunalla, kävi naapureissakin ja -aina vähänväliä vilkaisi kelloon, joka nyt oli liivintaskussa -eikä vuoteen karmiin ripustettuna. Kuinka hitaasti ne kellon -viisarit liikkuivatkaan! Eihän se seiso? Ei se seisonut. Tuli siitä -vihdoin päivällisaika. Hätäisesti ja sykkivin sydämin haukkasi -hän ruokaa. Hänellä oli kiire, sillä päivällisen jälkeen hänen -on heti lähdettävä. Kunhan ei vain myöhästyisi junasta. -- Hän -katsahti kelloonsa samalla vilkaisten levottomana ulos. -- Mutta -jos myöhästyisi junasta -- Missähän se renkikin kuhnustelee, kun ei -jo tuo hevosta. Kun ei vain olisi unohtanut. -- Hän ei voinut -- -toisille puhellessaankin -- olla yhtenään katsomatta sinnepäin, mistä -arveli hevosen tulevan -- ja jo alkoikin hevonen rattaat perässä -nousta tallin luota pihaan. Käytävällä alettiin huutaa Holmaa. - --- Ky-ky-kyyllä minä heti. - -Häntä värisytti niin ettei tahtonut päällystakkia päälleen -saada. Lujasti kädestä puristaen ja värisevällä äänellä pikaista -parantumista toivottaen sanoi hän hyvästi jääville tovereille. -Käytävällä olivat hoitaja ja harjottelija-neidit ja katsoivat -iloisen ylpeästi häneen. He olivat iloisia, kun hän pääsi vihdoinkin -terveenä pois sairaalasta ja ylpeitä, kun hän oli heidän hoidossaan -parantunut. Hän puristi heidän käsiään ja sydämellisesti kiitteli -hyvästä hoidosta. Hänet valtasi liikutus, niinkuin omaisista ja -hyvistä ystävistä erotessa. - -Sydämen ankarasti tykyttäessä astui hän ovesta eteiseen ja siitä -pihalle. Aurinko paistoi kelmeästi, niinkuin se ainoastaan lokakuun -lopulla paistaa, vieno tuuli kuiski, niinkuin se ainoastaan lokakuun -kuulakkaina päivinä kuiskii. Ja hänestä tuntui, että hän on perhonen, -joka vast'ikään vapautui koterostaan ja nyt lähtee vienossa tuulessa -ja auringonpaisteessa lentelemään kukkaisille niityille. Ennen hän -eli matona kaalinlehdellä, söi siihen reiän toisensa perästä ja aina -sai olla varuillaan, ettei putoaisi alas etanain, onkimatojen ja -kovakuoriaisten sekaan. Silloin hän uskoi, että kaalinlehti on koko -maailma -- tai ainakin ainoa, missä voi oikein elää. Mutta nyt -- -- - -Samassa lähti hevonen menemään. Sairashuoneen ikkunoista -huiskuteltiin paria nenäliinaa ja sieltä näkyi kaihoten ulos -katselevia päitä. Käytävän ikkunalla näkyi kolme suurta -valkeaa esiliinaa sinertävän puvun päällä. Siellä seisoivat -harjottelija-neidit ja hoitaja. Hiljalleen vyöryivät rattaat pitkin -koivujen reunustamaa kujaa ja niin veräjästä, jonka kummankin patsaan -päässä oli lyhty, ulos maantielle. - --- No niin. Nyt sitä sitten ollaan menossa kotiin. -- Mutta kuinkas -uneksinkaan viime yönä pimeästä metsästä ja suuresta mustasta -linnusta? -- Todella! Minun silmäini edessä on todellakin räpistellyt -suuri musta lintu, joka on estänyt minua oikein näkemästä, ja minä -olen ollut metsään eksynyt, ja lintua veriin saakka käsissäni -pidellyt. Kuinka ihmeellistä! -- Mutta eikö suurimmalla osalla -ihmisiä ole tällainen lintu silmiä sokaisemassa? Varmasti on, vaikka -ei kaikilla sellainen kuin minulla, mutta kuitenkin jokaisella -omansa. Ja tätä lintua he pitelevät kiinni, vaikka pivosta veri -tippuu, luullen että siinä se on elämä ja onni, kun saa tällaista -lintua pidellä. Kuinka lyhytnäköisiä me ihmiset sentään olemme! -Meidän täytyy tulla ensin niin heikoiksi, ettemme jaksa lintua -hallita, vaan täytyy laskea se menemään. Ja juuri silloin, kun -luulemme kaiken menneeksi linnun mukana, huomaammekin löytäneemme -oikean itsemme ja onnemme. -- On se kummallista. -- Niinkuin minäkin. -Uskoin olevani erikoisolento muihin ihmisiin verrattuna -- parempi -kuin muut. Niin kauvan kuin näin uskoin ja kaikin voimin pyrin -muihinkin saamaan samaa uskoa, niin kauvan en ollut vapaa enkä -onnellinen. Sama se on epäilemättä muidenkin. Näyttäkööt he kuinka -kauniilta tahansa, olkoot vaikka kuinka ihailtuja ja kunnioitettuja, -eivät he kuitenkaan ole vapaita eivätkä onnellisia niin kauvan kuin -he itse pyrkivät itseään toisten yläpuolelle nostamaan. He ovat -niinkuin lehdet puussa -- he eivät voi liikkua kuin rajotetulla -alalla, eikä siinäkään vapaasti, muista riippumatta. Heidän -maailmansa on ahdas ja rajoitettu -- he ovat niinkuin madot reikiin -syödyllä kaalinlehdellä. Päinvastoin silloin kun ihminen huomaakin -olevansa ainoastaan ihminen, tahtoo olla etupäässä vain ihminen ja -ihmisenä ihmisten joukossa näyttäytyä -- silloin on hän vapaa ja -onnellinen. Kohtalo voi heittää hänet maahan niinkuin irtonaisen -lehden rapakkoon, tai nostaa hänet ylös niinkuin tuulispää lehden, --- kaikkialla löytää hän oikean paikan. Hän on niinkuin kissa, joka -aina putoaa jaloilleen heitti sen miten tahansa. Hän on vapaa! Hänen -maailmansa on rajaton. Hän on niinkuin perho, joka lentelee kukasta -kukkaan levittäen onnea kaikkialle ja ollen kaikkialla tervetullut. -- - -Hänen teki mieli rallattaa paimenpoika-aikaisia laulujaan. -- -Kyytimies oli jörömäisen, jopa epäluotettavankin näköinen. Ei -puhunut mitään, vilkuili vain ympärilleen. Se ei varmaankaan olisi -häntä ymmärtänyt, jos hän olisi sille ajatuksiaan puhunut. He eivät -puhuneet kumpikaan mitään. - -Maantien vieressä oli jälleen mies puoleksi riisuutuneena kyntämässä. -Holmaa halutti nousta rattailta, pusertaa kosteaa multaa paakuksi -kourassaan, silittää höyryävää hevosta, puristaa miehen kättä ja -sanoa hänelle joku ystävällinen sana, sanoa: sinulla nauretaan, ja -nauranut olen minäkin, mutta en enää naura sinulla, sinä kansasi -henkivartija! -- Kuitenkaan ei hän tullut niin tehneeksi, niin -kauniilta kuin se tuntuikin. - -Asemalle päästyään hän käsin koski hiekotettuun tantereeseen, mutta -nykäisi äkkiä kätensä takaisin ja pyyhki sitä nenäliinalla. - --- Ei, ei -- ei se ole tätä, mutta sitä oikeaa Suomen peltoa, sitä -mustan muhevaa, talonpojan hiestä kosteaa peltoa -- sitä se on. -- -Maa -- Kuinka hellä ja kärsivällinen se on! Se on halveksittu ja -pilkattu -- niinkuin talonpoika, joka sitä kyntää -- ja kuitenkin se -meidät hartioillaan kantaa ja elättää. Se ei hylkää ketään. Se on -niinkuin äiti. Vielä silloinkin, kun kaikki muu on meidät jättänyt, -eikä enää mistään lohtua löydy, vielä silloinkin se meidät syliinsä -sulkee. Jos ihmiset sinua pilkkaavat -- se ei pilkkaa. Vaikka kuinka -sitä pilkkaisit, se ei sittenkään sinua pilkkaa. - -Miettien katsoi hän eteensä rautatiekiskoja. - --- Miten paljon ponnistuksia se elämältä kysyikään, se että sai minut -tämän ymmärtämään --. - -Rautatievaunun ikkunasta hän vielä silmillään seurasi sairaalaa. - --- Niin. Nyt sitä ollaan kotimatkalla -- ja ilman mustaa lintua. Ei -Marinkaan tarvitse täst'edes silmiään pyyhiskellä kun milloin kotiin -tulen. Kiitos siitä sinulle, minun koteroni, ja kiitos sille, joka -minut sinuun johdatti. - -Huomaamattaan nyökkäsi hän sairaalaan päin ja huokasi. Juna jyskytti -omalla tahdillaan ja hänen sydämensä sykki omallaan. Ne niin hyvin -sointuivat yhteen. - - - - -ENSI TAISTELU. - - -Jukka Mattila ja Mikku Heikkilä olivat seitsenvuotisia pojanvekaroita -ja aika hyvät toverukset. Päivät päästään he olivat yksissä puuhissa: -lintusilla, piilosilla, uimassa, ongella ja kaikkialla. Talvella -laskettiin mäkeä Heikkilän tuvan taitse menevällä tiellä, jossa pääsi -pitkiä luikuja aina joelle asti tai Mattilan pihalle, jos niin tahtoi. - -Jukka oli ujo, kalpea, pikkunen poikanen, rakasti yksinäisyyttä, -eikä viihtynyt suuremmassa joukossa. Ainoastaan Mikun kanssa hän -viihtyi. Jos muita tuli, erosi hän joukosta ja meni yksin leikkimään -kotipihalle, tai kesäisin istumaan jokirantaan myllyn taakse, suurten -kivien sekaan. -- Mikku oli vanhempainsa ainoa poika, terve ja -punakka, viihtyi vaikka missä, mutta paraiten kuitenkin Jukan parissa. - -Monta kepposta he tekivät. Mikun ei olisi sallittu kesälläkään olla -ilman kenkiä, kun pelättiin kylmettyvän ja sairastuvan. Mutta kun hän -Mattilaan ehti, niin heti kengät jaloista. Kerrankin lensivät Mikun -saappaat ja sukat yhteen nippuun sidottuna Mattilan lutinullakosta -kauvas pihaan ja olivat vähällä sattua Jukan äitiin, joka vei juuri -vesiämpäriä tupaan. - --- Pojat! Jukan äiti vain sanoi ja kaksi pörröistä, nauravaa päätä -näkyi ullakonaukosta. - -Kerran eräänä talvipäivänä oli Mikku hiukan, hiukan vain, -pelmuuttanut naapurin Jaskaa ja viipyi Jukan kotona. Jassu oli mennyt -hirveästi parkuen kotiinsa ja Mikku tiesi, että isoäiti, joka samalla -oli Jassunkin isoäiti, kantelee hänen vanhemmilleen ja hän saa toria -kun menee kotiin. Tuli pimeä. Mikku pelkäsi pimeää ja Jukkakin -pelkäsi. Silloin Jukan nuorempi sisko läksi saattamaan. Hän ei -peljännyt pimeää ja käsi kädessä he läksivät. Naapurin ladon edessä -alkoi Jukan siskokin pelätä ja siinä he erosivat, kumpikin kipaisten -kotiinsa minkä pienet jalat voivat. - -Mutta sitten... - -Mikku sairastui ja makasi vuoteessa. Oli kevät. Jukka leikki silloin -yksin. Kaivoi puroja pelloilla oleville vesilammikoille ja saattoi -siten pitkät ajat katsella veden lorisevaa juoksua. - -Tuli kesä, ja Mikku yhä vain makasi vuoteessa. -- Jukka istuskeli -myllyn takana suurten kivien seassa. - -Hän ei ollut vielä kertaakaan käynyt katsomassa Mikkua tämän -sairastaessa. Hän ei voinut mennä, kun tiesi, että Mikku ei pääse -tulemaan ulos ja kun pelkäsi, että Mikun isäkin voisi olla tuvassa, -ja Jussi ja Maija, kenties vielä muitakin. Mikun äidistä hän ei olisi -välittänyt ... - -Mutta eräänä päivänä hän löysi itsensä seisomassa Heikkilän -ovensuussa, itsekään tietämättä, miten oli sinne tullut. Sen hän vain -hämärästi muisti, että joku oli häntä käskenyt, pakottanut tulemaan. -Tuvassa ei ollut ketään, mutta hetken kuluttua tuli Mikun äiti -kamarista ja näytti iloisesti hämmästyvän kun näki Jukan. - --- Onko Jukalla asiaa? -- hän hyväntahtoisesti kysyi etsiessään -jotakin kaapista. - -Ei Jukalla mitään asiaa ollut ja Jukan pää painui alas. Emäntä meni -jälleen kamariin. - -Jukka seisoi kuin palaneilla jaloilla. Hän kun oli luullut, että -Mikku makaa tuvassa ovisängyssä ja Mikku makasikin kamarissa. Sopiiko -hänen mennä kamariin vai eikö sovi? Samassa Mikun äiti pisti päänsä -kamarin ovesta. - --- Tuleppas, Jukka, tänne katsomaan Mikkua! - -Jukka hätkähti: Sopiiko mennä vai eikö sovi?... - --- Tule nyt, tule! -- Mikun äiti avasi kamarin oven puoliksi auki. - -Jukan pää painui alas. Hän ei ollut selvillä, sopiiko mennä kamariin -vai eikö sovi. - --- No tule nyt, tule! -- Ääni oli jonkun verran tiukka. - -Jukka seisoi itsepintaisesti paikallaan silmät maahan luotuina. - -Turhaan pyydettyään useamman kerran pani emäntä kamarin oven -kiinni ja Jukka jäi taasen yksin. Hän tunsi, miten kaksi voimaa -taisteli hänessä. Toinen veti kamariin, mutta toinen sanoi, että on -sopimatonta mennä sinne. Eikä Jukka tiennyt kumpaa totella. - --- Jos Mikun äiti vielä tulee käskemään, niin sitten minä menen! - -Samassa kamarin ovi taasen avautui. - --- No Jukka! Tulehan nyt, kun Mikko niin pyytää! - -Kuinka viitsisit mennä kamariin? Se on sopimatonta. -- Ja Jukka -katsoi lattiaan, pysyi itsepintaisesti paikallaan ja kuunteli -sisäistä riitaansa. - -Jos Mikun äiti vie minut kädestäpitäen kamariin, niin sitten minä -menen, ajatteli Jukka, kun emäntä taasen vetäytyi kamariin turhaan -poikaa pyydettyään. - -Kului hetkinen ja Mikun äiti taasen avasi kamarin oven ja tällä -kertaa tuli tupaan kokonaan. Jukka hätkähti. - --- Kuinka et sinä Jukka tule, kun Mikku itkee? -- Ääni oli rukoileva. - -Jukka tirkisteli kulmainsa alta, tuleeko Mikun äiti ottamaan häntä -kädestä. - --- Tule nyt, Jukka, kun Mikku niin kovin itkee. Jukka ei mennyt ja -kyyneleet silmissä vetäytyi emäntä kamariin. - -Jukan jalkoja poltti, sydän tykytti, koko ruumis vapisi, ja kun -emäntä sai kamarin oven kiinni, pujahti Jukka ulos ikäänkuin jotakin -pakoon. Pihalle päästyään hän pysähtyi kuin iskettynä. - --- Mutta minä sittenkin menen kamariin! -- hän ääneen virkkoi. -- -Olisipa se kaunista, jos menisit, kun kerran pois läksit! -- kuului -ääni sisästä. Se oli kylmää, purevan ivallista. Ja Jukka läksi kotiin. - -Jukka oli levoton koko päivän ja kuljeskeli hajamielisenä paikasta -toiseen. - --- Minähän luulin, että Mikku makaa tuvassa ja hän makasikin -kamarissa, hän ajatteli. Kuinka minun sinne sopii mennä! Ja mitä minä -olisin sanonut, jos olisin mennytkin? - --- Mutta kun sinä menit katsomaan toveriasi, joka sairastaa ja -kukaties kuoleekin, etkä mennyt edes hänen sänkynsä viereen istumaan. -Jukka! Sinä et tehnyt oikein! -- Näin hänen rinnassaan joku valitteli. - --- Voinhan minä mennä vieläkin, -- ajatteli Jukka hädissään ja kulki -levottomana paikasta toiseen. Läksi vihdoin joen rannallekin. Istui -kivelle myllyn takana, liotteli jalkojaan vedessä ja katseli, miten -vesi hiljaa luikerteli kivien välissä ja aurinko paistoi veteen. -Pienet kivimateet ja sormenmittaiset hauet pujahtelivat kivien alta -piiloistaan, olivat hetken rauhassa ikäänkuin jotakin kuunnellen, -mutta samassa kiepauttivat purstoaan ja katosivat. Rannan heinät -kahisivat vienossa tuulessa ja kukat huojuivat. Aurinko paistoi -myllyn seinään ja siinä oleva aukko, jossa vesiratas oli, häämötti -kaamean mustana kuin jonkun hirviön suu. Vesirattaan siipilaudat -olivat kuin hirviön hampaat. - -Jukka oli niin monta kertaa istunut tässä paikassa samalla tavalla -ja aina oli hänen mielensä tyyntynyt. Hän oli tuntenut omituista, -suloisen haikeata, turvallista hyväntunnetta. Jos joku tuli häntä -siinä häiritsemään, tuntui Jukasta samalta kuin jos olisi joku kaunis -kuva häneltä särjetty. - -Mutta nyt hän ei viihtynyt siinäkään. Myllynaukko hirveine hampaineen -oli niin uhkaava, auringon valaisema myllyn seinä katsoi niin -surullisena kuvaansa vedessä, heinät kahisivat nuhtelevasti ja -kukat huojuivat itkien. Sormenmittaiset hauet ja kivimateet tulivat -piiloistaan, katsoivat häneen vähän aikaa ja tuntuivat sanovan: - --- Phyh! Tuommoinen, joka ei mene katsomaan sairasta toveriaan! -- -Kiepauttivat purstojaan ja katosivat. - --- Menisinkö uimaan? -- Jukka ajatteli. Vesi viilteli kylmästi -jalkoja ja joki näytti niin uhkaavalta. Jukkaa puistatti. Hän kohosi -rantatörmälle ja meni riihen luo. - --- Kuinka sinä et mennyt katsomaan Mikkua, joka sairastaa? -- sanoi -riihi ja katsoi Jukkaa hellänsuruisesti niinkuin Jukka muisti -isän joskus katsoneen, kun hän teki pahoin, eikä isä voinut häntä -rangaista. - --- Viu viu, ti tiu, ti tiu, tiu tiu tiu, -- siinä se on poika, joka -ei mene katsomaan sairastavaa toveriaan! Hyi! -- sanoi varpunen -riihen räystäässä. - -Jukka lähti tupaan. Suruissaan kahisi ohrapelto, nuhtelevasti katsoi -musta saunanovi, jonka yläpuolella oli savun muodostama harjaan -saakka ulottuva nokinen kiehkura. Eteenpäin kumartunut aitta uhkasi -kaatua päälle ja Jukan täytyi juosta sen sivuitse. Varjossa oleva -luhdin seinä oli synkissä mietteissä ja tupa kyseli kummastuneena ja -uhkaavana: - --- Kehtaatko tulla sisään? - -Jukka tuskaili. - --- Minä lähden katsomaan Mikkua! hän ääneen virkkoi. - --- Kyllä olisi kaunista nyt mennä, kun et kerran silloin mennyt, kun -aijoit. Kyllä sillä saataisiin nauraa! - -Siinä se taas oli se kylmä, pureva, ivallinen ääni, joka häntä -kiusasi. - -Jukan teki mieli mennä sänkyyn, painaa pää tyynyihin ja itkeä, itkeä --- -- - -Jonkun päivän perästä menivät Jukan äiti ja sisko käymään -Heikkilässä. Kun he sieltä palasivat, kertoi äiti, miten Mikku oli -heidän mennessään kamariin maannut kasvot seinäänpäin, mutta heti -kääntynyt ja ojentanut kätensä heille. Mikun äiti oli kertonut, -mitenkä Mikku tavallisesti, kun tulee vieraita, kääntyy seinäänpäin, -on levoton eikä puhu mitään -- usein itkeekin. Oli ihmetellyt, kun -Mikku nyt noin oli hyvillään. Samalla kertonut, mitenkä Jukka ei -ollut tullut Mikun luo kamariin, vaikka hän oli niin monta kertaa -pyytänyt, ja mitenkä Mikku oli ruvennut katkerasti itkemään, kun -oli kuullut, että Jukka oli mennyt pois tuvasta. Oli pyytänyt, että -Jukka vielä tulisi katsomaan Mikkua. Mikku oli ollut hyvin heikko, ja -äiti nuhteli Jukkaa, kun ei ollut mennyt hänen luokseen, ja siskokin -nuhteli. - -Jukka oli koko ajan pelännyt, että jos äiti saisi tietää, ja nyt oli -äiti saanut sen tietää. Silmät maahan luotuina kuunteli hän äidin ja -siskon puheita koko sydämestään katuen, ettei silloin mennyt Mikun -luo kamariin, kun Mikku on niin kovin heikkokin. - -Levottomana harhaili Jukka taas sinne tänne, istui milloin penkillä, -milloin tuolilla, nosti tuolin pöydälle, kiipesi sille ja etsi -jotakin viililaudakolta. Mitä? Sitä hän ei tiennyt. - --- Mitäs siellä kaaparoitset? tiuskasi äiti. - -Jukka laskeutui lattialle, istui hetken ympärilleen vilkuillen -penkillä ja kiipesi ylisänkyyn. Sieltä kohosi leipähirsille ja -hinasi itsensä siellä kuivamassa olevia reenjalaksen aineksia pitkin -toiselle hirrelle yli tuvan. - --- Jos täältä putoaisi, minkähänlainen sitten olisi olla? -- välähti -mieleen puolimatkassa. Hän katsahti alas, eikä paljoa puuttunut, -ettei koettanut. Toiselle hirrelle päästyään laskeutui hän uunin -päälle kolistellen siellä astianaineksia ja muita palikoita. Pian -tuli sieltäkin alas ja istui hetken tuolilla tähystellen, mihin nyt -menisi. Yht'äkkiä nousi ja läksi päättäväisesti ulos. - -Sivuilleen katsomatta meni hän tallin, lantapihan ja ratasliiterin -ohi ja sivuutti jo naapurin leveän ja matalan rehuladon, jonka -sivuseinällä on kaapinmuotoinen lautakoppio. Etuseinässä on -kaksipuolinen ovi, joista ei kumpikaan puolikas pääse kuin puoliksi -auki, lato kun on niin painunut. Hän oli jo naapurin aitan kohdalla, -jossa tiet haarautuivat. Mäkeä ylös suoraan eteenpäin mennään kylän -sisään ja maantielle, ja maantietä pääsee vaikka minne. Mäkeä -alas oikealle, sitten sillalle, sillalta kujalle ja kujaa pääsee -naapurikylään, mutta sinne ei ole hyvä mennä, siellä saa selkäänsä. -Jukka kääntyi vasemmalle, sille tielle, joka vie myllyyn ja riihen -luo, mutta hän ei mene niihin kumpaiseenkaan, ei mene edes sitä -tietäkään, menee vain sen yli. - --- Noin. -- Parilla harppauksella oli Jukka tien toisella puolella, -jossa vihreässä nurmikossa oli tallattu polku ja näkyi epäselviä -rattaan jälkiä. - --- Minä menen katsomaan Mikkua, -- Jukka itsekseen sanoi. - --- Mutta kuinka sinä nyt heti kehtaat mennä, kun äiti ja Hilda juuri -ovat olleet? - -Siinä se oli taasen se kylmä, pureva, ivallinen. Jukka pysähtyi -juuri kuin olisi pitänyt puutarhan nurkkauksesta kääntyä Heikkilän -pihaan, ja tuijotti tylsästi eteensä. Ajatuksenjuoksu pysähtyi, kädet -hervahtivat sivuille. - --- Et sinä nyt kehtaa mennä! Ei se ole ollenkaan kaunistakaan. Tule -jonakin toisena päivänä! Mikkukin paremmin pitää siitä! -- Kylmän, -purevan, ivallisen sekaan oli tullut neuvovaakin. - -Ehdottomasti katsahti Jukka, onko ihmisiä näkyvissä. Ei näkynyt -missään ja tuuheat syreenipuut estivät häntä näkymästä Heikkilän -ikkunoihin. Jukka kääntyi takaisin. - --- Mutta tuolta toisesta Heikkilästä on voitu nähdä -- ja Jukka läksi -menemään myllylle vievää tietä. Oli vain löytänyt tuolta kiven, jolla -voi heittää voileipiä joessa -- - --- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- päätteli Jukka -mennessään. Jostakin syystä ei huomenna sopinut. - -Hyvän aikaa hän sitten viipyikin jokirannassa heitellen voileipiä -tyynessä myllypurossa ja melkein joka kivelle vakuuttaen, että hän -ylihuomenna menee katsomaan Mikkua. Kotiin mennessään hän tuli riihen -luo. - --- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- sanoi hän riihelle ja -varpuselle. - --- Tsiu, -- sanoi varpunen. Ohrapelto taasen kohisi surullisesti. - --- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- lohdutti Jukka sitä. - -Saunanoveen ei hän vilkaissutkaan. Sivumennen vain sille sanoi: - --- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua. - --- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- sanoi hän rukoilevasti -aitalle ja juoksi sen kohdalla. - -Luhdin seinään paistoi aurinko, se oli hauskalla tuulella. - --- Ylihuomenna minä nyt menen katsomaan Mikkua, -- sanoi Jukka sille -niinkuin uskotulle toverille. - -Tupa ei näyttänyt huolivan sitä ei tätä, mutta sanoihan Jukka -kuitenkin sillekin. Kaikki näyttivät olevan tyytyväisiä siihen, että -Jukka nyt ylihuomenna menee katsomaan Mikkua. -- -- - -Ylihuomen valkeni. Jukka lojuili tavallista kauemmin vuoteella. -Mikäpä sinne nyt on kiire, onhan sitä sittenkin päivää. Hän yritti -nukkua, painoi silmänsä kiinni ja veti peitteen päänsä ylitse. Mutta -kiusallisesti hän vain oli virkeällä tuulella. -- Kun ei nukkumisesta -tullut mitään, nousi hän viimein ylös. Aurinko paistoi korkealta, -isä oli jo mennyt pellolle väen kanssa ja pääskyset lentelivät -joen rannalla sinne tänne suurella kiireellä, ihan jokeen lensivät -toisinaan. Jukka ei milloinkaan muistanut nähneensä pääskysiä noin -veitikkamaisina. Yhtenään täytyi huomauttaa niistä äidille, joka pesi -astioita takan ääressä ja komenteli panemaan vaatteita päälle. - --- Siinä paitasilla roikottelet iso poika! - --- Eihän nyt niin ole kiirettä. -- Jukka veti housuja jalkaansa. - --- Mutta ihanhan nuo pääskyset ovat hulluja tänään, kun ihan -toisiinsa lentävät! - -Käsin housuja pidellen juoksi Jukka ikkunalle ja nauroi kovalla -äänellä. Naapurin Jassu näkyi tulevan ongelle jokirantaan. - --- Minäkin menen! Ei sen tarvitse meidän puolelle tulla. Ei tarvitse! -Ei jo! - -Tuota pikaa oli Jukalla vaatteet päällä. Hänen onkensa oli -vinninrappusilla seinää vasten pystyssä. Sen hän sivalsi sieltä ja -juoksi ulos. Rapuilla tuli Heikkilän emäntä vastaan. Jukka seisahtui, -sydän hytkähti ja sitten seisahti hetkeksi. Heikkilän emännän silmät -olivat itkettyneet. - --- Mikku on kuollut, -- hän hiljaa sanoi ja purskahti itkemään, -samassa kun katsahti Jukkaan. - -Jukka ei sanonut mitään. Meni vain jokirantaan johtavaa polkua -koettaen kuinka nopeasti hän voi juosta. Saunanseinän vierestä löytyi -matoja lahon puun alta. Hän irrotti koukun, oikein porvarin koukun, -korkista, kirvotti siiman vavan ympäriltä, pani madon koukkuun ja -viskasi jokeen. Joki oli rasvatyyni, aurinko paistoi ja leivo lauloi. -Jukka istui kivelle ja tähysteli korkkia, joka oli liikahtamatta -veden pinnalla. - --- Kumma kun ei näpi ja on näin kaunis ilma? - --- Heikkilän Mikku on kuollut. -- Ikäänkuin joku olisi sormellaan -koskettanut. - --- Kerrankin sain tästä samasta paikasta ainakin noin pitkän ahvenen. --- Toinen käsi osoitti toisen käden kyynärpäästä sormenneniin. -- -Heikkilän Mikku on kuollut. -- Ikäänkuin olisi joku lyönyt olalle. - --- Jassu oli tuossa toisella kivellä, eikä saanut kuin pari kiiskiä. --- Jukkaa nauratti kovasti. -- Heikkilän Mikku on kuollut. -- -Ikäänkuin olisi tukistettu. - --- Kun tässä hetken aikaa olen, niin kyllä minä taas vedän oikein -aika ahvenen! -- Heikkilän Mikku on kuollut etkä sinä ole käynyt -häntä katsomassa! - --- Ikäänkuin olisi lyöty korvalle lujalla kädellä. - -Veri seisahtui, sydän lakkasi sykkimästä, eikä Jukka nähnyt ei -korkkia veden pinnalla eikä lumpeen kukkia likellä rantaa. - --- Heikkilän Mikku on kuollut etkä sinä käynyt häntä katsomassa. - -Se humisi kolkosti kuin puutarhan lehdettömät haavat pimeänä -syysiltana. Jukka tuijotti eteensä, mutta ei nähnyt eikä kuullut -mitään, ei auringonpaistetta eikä leivon laulua. - --- Heikkilän Mikku on kuollut etkä sinä käynyt häntä katsomassa. -Voi sinua! -- Se oli kuin myrskyn vinguntaa puutarhan lehdettömissä -haavoissa. - -Toinenkin ääni alkoi siinä vierellä väristä hiljaa ja terävästi kuin -pingotettu rautalanka tuulessa: - --- Ja sinäkin olet syypää Mikun kuolemaan, kun et käynyt häntä -katsomassa. - -Maailma kävi mustaksi ja vaistomaisesti siirtyi Jukka pois kiveltä, -ettei kaatuisi jokeen. Rintaa ahdisti, ruumis kävi hervottomaksi. -Vatsassa alkoi kiemurrella ja kouristella, ja Jukka kieritteli pitkän -aikaa kedolla tuskissaan. - --- Minä olen surmannut Heikkilän Mikun. Jukka makasi selällään -liikahtamatta, silmät auki rävähtäneinä, suu ammollaan. -- - -Käsin vatsaa pidellen, selkä koukussa hän läksi vihdoin laahustamaan -tupaa kohti. Äiti jo näki ikkunasta ja tuli hätäisenä vastaan. - --- Minun on vatsani niin kovin kipeä, -- parkui Jukka minkä jaksoi. -Äiti talutti Jukan tupaan, peitti huolellisesti vuoteeseen ja antoi -rohtoja. Vatsankipu loppui, mutta Jukka makasi vain yhä sängyssä. Kun -äiti kysyi, että ainako vain Jukka oli kipeä, vastasi Jukka, että -"aina vain", ja käänsi kasvonsa seinään päin. Hän ei voinut katsoa -äitiä silmiin. - -Ei Jukka itkenyt enää, mutta pää oli raskas, ja hän tunsi, että -siellä sisässä joku itki ja että sillä on syytäkin itkeä. - -Siellä itki sydän, pienoinen hellä sydän, ja se itki sentähden, kun -muut äänet olivat nyt ensi kerran tukahuttaneet sen äänen. Se kenties -aavisti, ettei tämä ole ainoa kerta ... - - * * * * * - -Jukka ei uskaltanut mennä Mikun hautajaisiin. Pelkäsi, että Mikku -häntä nuhtelee ja kertoo koko hautajaisväelle, ettei Jukka ole käynyt -häntä katsomassa, vaikka hän niin hartaasti pyysi. Silloin kaikki -katsoisivat Jukkaa, ja mihin hän silloin joutuisi -- -- - --- En minä voi mennä, minun on vatsani kipeä, -- Jukka sanoi ja jäi -mummon kanssa kotiin. - -Ikkunasta hän näki, kun Mikkua vietiin. Oli pitkä jono hevosia -ja rattaita ja rattailla ihmisiä. Ensimäisen hevosen rattailla -oli pieni, mustaksi maalattu ruumiskirstu, jonka reunoista näkyi -valkoista harsoa. - --- Siellä se nyt menee Heikkilän Mikku! -- mummo sanoi ja huokasi. -- -Enkä minä käynyt häntä katsomassa, vaikka hän pyysi! Ja Mikku itki, -kun en mennyt! - -Jukka ei nähnyt enää kirstua, olisi mennyt pois ikkunasta, mutta -mummo olisi siitä huomannut jotain. Ja Jukka katsoi tarkasti, mutta -ei nähnyt mitään, ei edes heidän omaa Mustaakaan, kun mummo sen -hänelle osotti. - - * * * * * - -Jukka ei puhunut kenellekään tunteistaan, ei äidillekään. Hän kyllä -tunsi, että äiti olisi voinut lohduttaa, mutta samalla hän tunsi, -että jos alkaa kertoa, niin purskahtaa itkuun. Ja hän ei kertonut, -yksin vain kantoi surunsa niinkuin mies ja kärsi niinkuin marttyyri. -Kukaan ei siitä tietänyt. Se oli suljettuna hänen sydämeensä ja teki -sen araksi ja herkäksi. Aina kun Jukka näki jonkun surevan, tunsi -hän tuskaa, mutta ei voinut ketään lohduttaa, sillä hän kaipasi itse -lohdutusta... - - * * * * * - -Kalpea poikanen on kasvanut mieheksi, mutta yhä vieläkin hän -muistelee ensi taisteluaan. Senjälkeen tapahtuneet taistelut eivät -ole voineet sen muistoa himmentää, pikemmin päinvastoin. Yhä vieläkin -itkee sydän, ja itkee sitä, kun ihminen on niin miehekäs, ettei kuule -sydämensä hellää kieltä, ja kuitenkin kärsii hän tästä miehekkyydestä -itse, ja tuottaa sillä muillekin kärsimyksiä. - - - - -JEKKU-KUSTAA. - - -Ihmiset tässä maailmassa voidaan jakaa kolmeen ryhmään: -täysijärkisiin, täysihulluihin ja niiden välillä oleviin, joita -kansa sanoo löylynlyömiksi. Näiden eri ryhmäin väliset rajat eivät -ole lainkaan selvät, päinvastoin ne ovat hyvinkin hämärät. Voidaan -väittää niinkin, ettei täysijärkistä ihmistä ole olemassakaan, -samoinkuin ei täysihulluakaan, sillä järjellisyyden korkeinta, -viimeistä huippua ei liene kukaan saavuttanut, enemmän kuin -hulluudenkaan äärimmäistä rajaa. Mutta löylynlyömiä -- niitä on. -Melkein jokainen ihminen on jonkun toisen mielestä tavalla tai -toisella löylynlyömä. - -Kustaa Heikinpoika Smullbakista ihmiset sanoivat, että hän on -löylynlyömä ja nimittivät häntä Jekku-Kustaaksi, ties mistä syystä. -Hän oli pieni, ketterä mies, kasvot leveät ja matalat ikäänkuin joku -olisi niitä kättensä välissä pusertanut, toisella päälaesta painaen, -toisella leuan alta. Pienet silmät vilkuilivat matalan, tuuhean tukan -reunustaman otsan alla, joka oli tavallista enemmän taaksepäin luisu. -Nenä oli leveä ja matala sekin kuin joku muhkura poskien välissä. -Kenties ihmiset moittivat hänen päätään ja senvuoksi haukkuivat -häntä Jekku-Kustaaksi. Koiramainen nimi se vain oli, johtukoon mistä -tahansa. - -Kustaa Heikinpoika Smullbak palveli renkinä Ylivarsilan nuorella -isännällä. Samaan aikaan oli siellä piikana Tupun Leena eli -kirkonkirjain mukaan Leena Tuomaantytär Ketkar, -- roteva, miehekäs -nainen, josta ihmisillä oli paljon puhumista, varsinkin kylän -pojilla, kun raitilla ja riihien luona korttia pelasivat. Pojat -sanoivat, että Leena olisi erittäin kernas ottamaan miehen itselleen. -Siitä ei nyt kuitenkaan tiedä mitään mennä päättämään, sillä niin -pojat sanovat kaikista tytöistä. - -Ylivarsilan nuori isäntä oli jäsenenä kaikissa komiteoissa, -hoitokunnissa ja lautakunnissa, ja Kustaa ja Leena saivat paljon olla -kahden päiväkunnalla kauniina kesäpäivinä takamailla. Heidän luhtinsa -olivat samassa rakennuksessa, Kustaan luhti viimeisenä ullakon -perällä ja Leenan ensimäisenä kun rapuilta noustiin. - -Syksyiset yöt ovat pimeät ja yksinäiset, ei näe nenänsä päähän, ei -kuulu kuin hiljainen veden tippuminen räystäistä ja sateen tuhina, -sekä silloin tällöin yksinäisen ohikulkijan loiskuvat askeleet -lokaisella tiellä. Toisinaan taasen myrsky pauhaa niin ettei kuuluisi -vaikka mitä tehtäisiin. Silloin on aina turvallisempaa kaksin kuin -yksin. - -Kaikkien tekijöitten summa oli se, että eräänä iltana -- se oli -pyhäinpäivän maanantaina -- Leenan luhdista kiilui valkea, mutta ei -Kustaan luhdista. Leena jo makasi ja Kustaa istui vuoteen laidalla -kädessään kaksi tyhjää kukkaroa, joista rahat oli levitettynä -Leenan rinnoille peiton päälle. Siinä oli heidän kummankin -viimevuotinen palkka ja ensi vuoden pestuurahat. He ovat edelleenkin -molemmat Ylivarsilassa ja nyt he neuvottelevat, mitä Kustaa toisi -Leenalle kihloiksi, kun huomenna menee isännän kanssa rukiita -kaupunkiin viemään. Sovittiin niin, että hän tuo sormuksen, oikein -kultasormuksen, korvarenkaat ja ruskean, punakukkaisen silkkihuivin. - --- Sitten sinä menet pyytämään Matinniemen vaaria itsellesi -puhemieheksi, otat kihlat mukaasi ja yhdessä tulette minua kosimaan. -Silloin sinä sitten annat minulle kihlat, -- neuvoi Leena. - --- Kyllä, -- myönsi Kustaa. - -Asia oli siis päätetty, ja Kustaa riisuutui Leenan viereen nukkumaan. - -Kustaa teki kaikki tunnollisesti niinkuin oli sovittu, ja -keskiviikko-iltana hän sitten kääri silkkihuivin huolellisesti kokoon -ja pisti takkinsa povitaskuun. Sormuksen ja korvarenkaat hän pani -tyhjään tulitikkulaatikkoon, jonka pisti liivintaskuun, ja pyhäpukuun -puettuna hän läksi Matinniemeen. - -Vaari istui pöydän ääressä illallistaan syöden pienen -läkkilamppu-tuikun valossa. - --- Hyvää iltaa, -- tervehti Kustaa reippaasti. - --- Iltaa, iltaa, -- vastasi vaari pitkään, terottaen katsettaan -paremmin nähdäkseen. - --- Ka, Kustaako siellä onkin. On niin pimeä -- tuo lamppu valaisee -niin huonosti, ettei paljon näekään. -- Vaari söi, puheli ja tyhjensi -tuolilta vaatteita sänkyyn. - --- Kustaa käy istumaan! - -Kustaa istui tuolille suu arvokkaassa mutistuksessa, nosti vasemman -säären oikealle polvelle ja laski kädet siihen päälle. Leena oli -neuvonut, ettei heti ovesta saa asiaansa huutaa, se näyttäisi niin -kovin touhuiselta. Pitää ensin istua ja puhella muita asioita. Ja -Kustaa istui, mutta ei hoksannut, mitä muita asioita tässä nyt -pitäisi jutella. - --- Siellä on kovasti rapaa nyt, -- sanoi vaari nostellen ruokakuppeja -pöydältä pois. - --- Rapaa siellä on. - -Syntyi taas äänettömyys. Vaari sytytti piippunsa ja asettui istumaan -takkakivelle kädet selän takana. - --- Söin kylmää piimää ja tuli kuin vilu. - --- Kyllä sitä vilu tulee, kun syö kylmää piimää. - -Taas oltiin ääneti hetken aikaa. Vaari kopisti porot piipustaan ja -pisti piipun housuntaskuun. Vetäen suunsa hyväntahtoiseen hymyyn, hän -sanoi: - --- Eipä se Kustaa ole joutanutkaan tänne, en muista onko käynyt -koskaan. - --- En ole tainnut käydä -- ja ties oisiko nytkään tullut lähdetyksi, -mutta sattui vähän asiaa. - --- Jassoo. - --- Joo tuota. Mun pitäisi pyytää teitä puhemieheksi. - --- Itsellesikö? - --- Itselleni. - --- Hjassoo! Kustaa aikoo ottaa akan? - --- Sellainen se olisi meininki. - --- No se onkin oikea meininki! Silloin sitä mies vasta oikein mies -onkin, kun sillä on itsellä akka. -- Vaari älysi missä ollaan. - --- Joo. Niinpä sitä on kuin tuuliajolla, kun ei ole itsellä akkaa. -- -Kustaa riemastui vaarin sanoista. - --- Niin on, niin on. Noo -- sinne pitäisi heti lähteä, vai --? - --- Hetihän se olisi meininki. Leena käski tänä iltana tulla. - --- Leena? - --- Niin, se Tupun Leena se on, jonka kanssa minä tässä meinaisin. - --- Vai Tupun Leena! No mutta! Sen sopivampaa akkaa ei Kustaa -saisikaan mistään. - --- Niin meinaan itsekin, että mistä se juuri parempikaan tulisi. - --- Ei mistään, ei mistään. Minä panen vain takin päälleni, niin -lähdetään sitten. Vai Leenaa se Kustaa. -- Aina se vakka kantensa -katsoo. Joko sitten mennään? - -He lähtivät ulos. Vaari lukitsi kamarinsa ja pisti avaimen taskuunsa. - --- Vai tänään se Leena käski tulla. Vaarilla oli veitikka -suupielessä, kun tuli pihalle. - --- Tänään se käski. - --- Jaahas. - -Leena oli äitinsä luona vapaaviikkoaan viettämässä, ja sinne -ohjasivat vaari ja Kustaa kulkunsa. Rapaa karttaakseen he menivät -kautta pihain, nurkkain taitse, porrastettujen aitain ylitse -vasikkahakoihin ja taas pihaan, porraspuuta laskuojan ylitse, siitä -pellonpiennarta ja vihdoin kivisen, nurmea kasvavan mäen poikki, -jonka syrjässä Leenan äidin mökki oli. - -Leena kainosteli ja punasteli ja oli hämmästyksissään niin että -Kustaakin hämmästyi Leenan hämmästystä. -- Eikö Leena enää -muistakaan? -- Suu ammollaan katseli hän, kun vaari puhui hänen -puolestaan, hänen hyvistä ominaisuuksistaan. Ei vaari unohtanut -hänen ketteryyttäänkään: Ottaa vaikka jäniksen juoksusta kiinni, ja -kuka tietää, vaikka vielä talonkin ottaisi, jos saa. -- Hänen pienen -kokonsakin vaari otti huomioon: -- Ei koko maailmaa sisäänsä aja, -eikä siinä virstottain verkaa tarvita, kun hänelle puku tulee. Ei -rakenna riitoja eikä vaimoaan pellolle nakkaa. -- En tahdo tässä -nyt sen enempää sanoa, vaan vakaasti ja rehellisesti kysyn sinulta, -Leena Tuomaantytär Ketkar, tahdotko tulla tämän Kustaa Heikinpoika -Smullbakin kihlatuksi morsiameksi? - -Vaari pani kätensä ristiin rinnoille, siirsi oikean jalan vasemman -edelle ja asettui juhlallisesti nojaavaan asentoon seisomaan. - -Leena oli koko ajan hypistellyt esiliinaansa silmät maahan luotuina -ja yrittänyt kainouden punaa poskilleen. Hiljaa hän vastasi niinkuin -virsikirjassa sanotaan: - --- Tahdon. - -Vaari kääntyi Kustaan puoleen. - --- Onko sulhasella kihlat mukana? - --- On. - -Kustaa havahtui kuin unesta, kaivoi hätäillen huivin povitaskusta ja -tulitikkulaatikon liivin taskusta ja työnsi ne Leenan kouraan. - --- Sitä rahaakin jäi -- tässä on sinun osasi, -- ja Kustaa pisti -kukkaronkin Leenan käteen. - -Leena levitti huivin pöydälle ja pudotti tulitikkulaatikosta -sormuksen ja korvarenkaat sen päälle. Niitä sitten katseltiin ja -ihailtiin. - --- Siinä vasta sulhanen on! Ostaa ensin tuollaiset kihlat ja vielä -tuo rahojakin! Ei sitä vain joka poika niin teekään, eipä vain! -- -kehui vaari. - -Kustaan oli niin hyvä olla -- kun aina vain kiitellään ja kehutaan. -Tuo vaarikin! -- Hyvä mieli sitä oli muillakin. Leena keitti kahvia -hyvätuulisesti naurahdellen ja sormustaan katsellen. Leenan äiti -jutteli toimessaan, haki leipurista vehnäsiä ja pesi kahvikuppeja. -Kahvit juotua läksi vaari kotiin, mutta Kustaa jäi vielä Leenan luo. - -Kustaa oli nyt siis kihloissa, puolittain ukkomies jo, ja alkoi tästä -alkaen etsiä etupäässä isäntien seuraa. Istuskeli sunnuntaisin heidän -joukossaan ja kuunteli, kun he häntä kehuivat, taputtelivat olalle -ja kehuivat, kuinka hän oli osannut oikeaan vaimon vaalissa. "Kun -maailmallekin joudutaan kulkemaan, niin ei muuta kuin Leena ottaa -Kustaan selkäänsä ja kantelee pitkin tietä." Kustaa naureskeli ja oli -hyvällä mielellä. "Leikkisiä miehiä nuo isännät." - -Ensimäisen adventtisunnuntain lauvantaina läksivät Leena ja Kustaa -pappilaan kuulutuksia ottamaan. Isäntä antoi hevosen -- nuoren mustan --- ja vieterirattaat, tulipa vielä rappusillekin ja ampua pamautti -aika latingin. Musta säikähti sitä ja porhalti kovaan juoksuun kaula -ylpeässä kaaressa. Routiintunut tie kolisi ja jymisi. Joka talon -ikkunoihin ilmestyi naamoja ja ruutua vasten painetulta nykeröneniä. -Matinniemen renki sieppasi pyssyn seinältä ja ampua mojautti, kun -Kustaa ja Leena ajoivat ohi. Leena koetti saada kasvoilleen ja -asentoonsa asianmukaista ilmettä, tyyntä, vakavan välinpitämätöntä -juhlailmettä, samalla syrjäsilmällä tehden huomioita ja ne -ajatuksiksi kooten. - --- Sormikon vanhatpiiatkin, kaikki neljä kappaletta, töllistävät -niinkuin lehmä uutta veräjää. Kenties söisivät jos saisivat. Miehen -nekin ottaisivat jokainen, kun vain saisivat, mutta se on paha, kun -ei kukaan huoli. -- Ja Tarvolan Tuppukin tirkistää ikkunapielestä! -Mokoma! Tarjosit kerran minulle rahaa, pyysit ja haukuit ja sanoit, -etten minä kuitenkaan koskaan miestä saa. Nyt sen näet -- muutama -herasilmä! -- Ja nyt sen näette jokainen. Kyllä te olettekin minulle -nauraneet ja vanhanpiian aineeksi nimitelleet! Nyt näette, tuliko -vanhapiika -- tuliko jo! - -Leena kohensi itsensä vielä parempaan asentoon ja singautteli teräviä -silmäyksiä sivuilleen. Kustaa istui juhlallisen pönäkkänä ja hoiteli -ohjaksia vakavalla arvokkuudella. Tie pujottausi metsään ja siitä -alkoi pitempi, taloton taipale. - -Kylän ohi päästyä Leena vapautti itsensä juhlamielestä ja alkoi -silmäillä Kustaata, joka yhä istui juhlallisen pönäkkänä, kasvot -hyvän mielen vääntämässä leveässä muhoilussa, mikä teki ne hieman -hullunkurisen näköisiksi. Hiljaisuus, totisena tien vierillä seisovat -huurteiset puut ja kuulakka ilma vaikuttivat hellyttävästi Kustaan -mieleen, vääntäen yhä enemmän hänen kasvojaan. Leenassa heräsi -voittamaton halu ivata häntä ja suututtaa hänet. Häntä kiukutti -Kustaan loistava hyvätuuli: - --- Istuu tuossa niinkuin tässä nyt hänen armostaan matkassa -oltaisiin. Ihmiset aina ihmettelevät ja sanovat, että kun tuollaisen -miehen otat, että olisi ennemmin ilman, jos ei parempaa saa. Enkö -minä sitten olisi parempia saanut? Enkö olisi? Olisinpa vainkin! - -Mutta hän ei saanut itseään siitä vakuutetuksi oikein varmasti. -Pohjalla tuntui arka, kiusottava epäilys ja kylässä vallinnut varmuus -ja itseluottamus muuttui katkeramieliseksi epävarmuudeksi. Hän -vilkaisi taas Kustaaseen, joka selkä kenossa istuen molemmin käsin -piteli ohjaksia, huonoissa silloissa ja tien käänteissä arvokkaasti -tyynnytellen hevosta. Leenan sisässä kuohahti. - --- Luuleekohan se olevansa kauniskin, kun noin naama loistaa? Mutta -odota! -- - -Leena nojautui istuimen selustaan, asetti kädet ristiin rinnoilleen -ja katseli ylös sivulleen. - --- Voi, kun minulla on ruma mies. Jekku-Kustaa -- Jekku-Kustaa. -- - -Leena katsoi alta kulmain, mitä Kustaa tästä arvelee. Kustaa -säpsähti ja säikähtyneen tavalla katsoi Leenaan. Leena ei ollut -huomaavinaankaan, sivuilleen vain katseli. - --- Voi, kun minulla on ruma mies -- kun se on Jekku-Kustaa. Jekku se! - -Kustaa tiukenti ohjia. - --- Tpruu, musta! Mitä sinä sanoit, Leena? Leena ei ollut kuulevinaan. -Kustaa sanoi kovemmin: - --- Leena! - --- Mitä? -- Leena havahtui. - --- Sinä nimittelit minua. - --- Minäkö? Ee-en. - --- Sinä sanoit minua Jekku-Kustaaksi -- sanoit jo. -- Kustaan ääni -oli itkunsekainen. - --- Minäkö? Enhän toki! - --- Sinä sanoit, että sinulla on ruma mies. Käännytään takaisin. - -Kustaa alkoi kääntää hevosta ja Leenalle tuli hätä. - --- Minun Kustini, kaunis Kustini, aja nyt vain! En minä sinua -nimittele. Mennään nyt vain pappilaan! - -Leena taputteli Kustaata poskelle hyväillen ja makeasti puhellen, ja -Kustaa ilostui. Asettui jälleen oikein istumaan ja käski Leenaa: - --- No -- pidä nyt, Leena, minun polvestani kiinni, niin ajetaan lujaa! - -Leena tarttui Kustaan polveen ja Kustaa huitasi hevosta ohjasperillä. -Se alkoi juosta ja Kustaan kasvot muhoilivat vielä äskeistäkin -enemmän. Huulet vetäytyivät pitkälle torvelle ja sieltä kuului -vihellyksen tapaista pihinää. Se herätti taas Leenassa kiukkua, eikä -hän voinut sitä pidättää, vaan alkoi jälleen kuin itsekseen sanoa: - --- Voi, kun minulla on ruma mies. Jekku-Kustaa -- jolla on pääkin -niinkuin koiralla. - --- Tpruu, musta! En minä tulekaan sinun kanssasi, Leena, kun sinä -aina nimittelet. - --- Ei, -- en minä nimittele. - --- Nimittelet sinä. Käännytään takaisin! Itkusta väristen alkoi -Kustaa taas kääntää hevosta, mutta Leena tarttui toiseen ohjakseen. - --- Älä nyt, Kusti -- minun oma Kustini! Aja nyt vain! - --- En aja! Takaisin käännyn, -- kun sinä aina nimittelet. - --- En minä enää nimittele. -- Leena kiersi toisen kätensä Kustaan -kaulaan, toisella vetäen ohjaksesta, ja pani makeimman äänensä -matkaan. - --- Minun Kustini -- kaunis Kustini, aja nyt vain! - -Ja Kustaa heltyi jälleen. Hellitti ohjasta ja käski Leenaa: - --- No mennään sitte. Ota taas, Leena, minun polveeni kiinni, niin -ajetaan lujaa! - -Leena teki niin, ja taas alkoi musta juosta. Tuota pikaa olivatkin he -kirkonkylässä, ja kun ihmiset tulivat ikkunoista katsomaan, palasi -Leenan varmuus ja itseluottamus. Tyytyväisenä vilkui hän ikkunoihin -ja Kustaaseen, joka istui pönäkästi, vaikka ei niinkään muhoillen -kuin metsässä tultaessa. - -Niin ajoivat he pappilaan ja suoriutuivat sieltä kaikella kunnialla, -ja niin purjehtivat he, Kustaa ja Leena, avioliiton satamaan täydellä -höyryllä eivätkä murskanneet itseään eivätkä onneaan väylässä -oleviin kareihin. Joulunpäivinä vietettiin häät -- oikein rahahäät --- Ylivarsilan tuvassa, ja vuoden loppuun palveltuaan he muuttivat -asumaan häissä saaduilla rahoilla ja palkkasäästöillä ostettuun -tupaan kylän laidassa, jossa sitten alkoivat elää itselleen. - -Kustaa kulki talokkailla töissä, talvella hakkuilla ja kesällä ojia -luomassa ja maita raivaamassa. Leena oli enimmäkseen kotona milloin -mitäkin työskennellen, paitsi elonkorjuu-aikoina, jolloin hänkin oli -joka päivä päiväläisenä milloin yhdessä milloin toisessa talossa. -Eräänä syksyisenä päivänä hän taas istui yksin pirtin peräikkunan -vieressä ja kutoi sukkaa. Kustaa oli Matinniemen Sarakorvessa suota -pelloksi kuokkimassa ja Leenan kävi päivä pitkänlaiseksi, kun vielä -sataa tuhraili koko pitkän päivän. Leena haukotteli ja oikoili -käsiään jääden ulos katsomaan. Silloin pisti hänen silmäänsä vaalea -esine nurmikolla, ei aivan kaukana tuvan seinustalta. Leena ei -muistanut ennen siinä mitään tuollaista nähneensä eikä voinut olla, -ellei mennyt katsomaan. - --- No mutta -- niinpä se on kuin palvattu lehmän lapa! Mistähän se -siihen on tullut? -- Leena joudutti itsekään huomaamatta askeleitaan -ja löysi -- lahon koivunkannon, joka oli aina ollut samassa paikassa. -Nyt oli vain sade huuhtonut siitä lian pois. - --- Ryökäle! - -Leena oli viskaamaisillaan kannon, kuka tietää kuinka kauvas, mutta -samassa älysi jotakin ja pidätti kätensä. Hän vei kannon tupaan, -pyyhki sen ja pani kaappiin alkaen uudestaan kutoa sukkaa itsekseen -naurahdellen. - -Oli jo jokseenkin pimeä, kun Kustaa tuli kotiin. Leena näki hänen -vakavan tyytyväisenä pyyhkivän jalkojaan pihalla ja nosti kiireesti -kannon pöydälle, sekä siihen viereen silakkakupin ja piimätuopin -alkaen tehdä tulta takkaan. Kustaa tuli hiljalleen tupaan ja asetti -verkkaisilla liikkeillä laukkunsa naulaan ja kintaansa muurin olalle. -Leena oli toimessaan tulen virittämisessä. - --- Mitä sinä nyt aijot, Leena, keittää, kun tulta teet? -- Kustaa -kysyi niinkuin lapsi äidiltään. - --- Kahvia aijon keittää. -- Saa tässä sitäkin toisinaan olla. - --- Vai oikein kahvia! Vai kahvia! -- Kustaa hykerteli hyvillämielin -käsiään. - --- Mene nyt syömään! Siellä on lihaakin pöydällä. -- Leenan ääni oli -hyväntahtoinen. - --- Lihaa! Mistä Leena lihaa on saanut? Oikeinko oikeaa lihaa? - -Kustaan silmät rävähtivät selälleen ja hän katsoi vuoroin Leenaan, -vuoroin pöydälle. Sylki valahti suuhun ja hän tunsi palvatun -lehmänlihan makua. - --- Kantolan emäntä sitä toi palkaksi niistä leikkuupäivistä, jotka -minä olin siellä leikkuuaikana. - --- Vai olet sinä, Leena, lihaakin saanut! Kyllä sinä olet! Pitääpä -sitä mennä syömään! -- Hyvillään maiskutteli Kustaa huuliaan ja istui -pöydän taakse ensin huolellisesti pantuaan lakkinsa penkille. -- -Tarvitseeko nyt syödäkään silakkaa? - --- Ei tarvitse. Syö nyt vain lihaa, kyllähän sitä silakkaa aina saa. --- Leenalla oli jo kahvipannu tulella. - --- Mutta etkö sinäkin, Leena, tule syömään? Olisi niinkuin somempi -syödä yhdessä. - --- Minä juuri äsken söin. Syö nyt vain sinä, että huomenna taas -jaksat kuokkia. - --- Kyllä. - -Kustaa otti tupestaan puukon ja seisaaltaan leikkasi palan "lihaa" -ihmetellen, kun on murakkaa. Mursi leipää, arvokas rypistys -suupielissä ja haukkasi kumpaisestakin palan. Pureksi ja maisteli -ja alkoi miettien tuijottaa eteensä pöydälle, käänsi "lihaa" ja -tarkasteli sitä, koetti käsin ja taas alkoi pureksia, vielä tiukemmin -katsoen eteensä. - --- Mutta, Leena! Onko tämä lihaa -- eikö tämä ole kanto vain? - --- Kanto! Mitä sinä höpiset? Lihaa se on -- Kantolan aitasta. Syö -niin että maistat. - -Kustaa alkoi uudelleen pureksia. Pureksi ja pureksi ja jo -nielaisikin. Leena purskahti nauramaan. Kustaa katsoi häneen -hievahtamatta, hullunkurinen pettymyksen ilme kasvoillaan. - --- Sinä taas narraat minua. - -Alakuloisesti pisti hän puukon tuppeensa ja alkoi hiljalleen pureksia -silakkaa ja leipää nälästä kurisevaan vatsaansa. - -Kustaa ei koskaan raivostunut eikä ollut pahalla tuulella, ei edes -nyrpeillä mielinkään kuin toisinaan vähän aikaa, jos Leena oikein -pahasti häntä "vippasi". Tavallisesti oli hän tyyni ja tyytyväinen, -eikä tuntenut milloinkaan mitään kaipausta, jota ei voinut tyydyttää --- kun vain leipää oli riittävästi. - -Ylimmilleen nousi hänen tyytyväisyytensä silloin, kun heille syntyi -poika. Päivät päästään aherteli hän huulet pitkällä torvella ja -hiljalleen vihelteli ja yksin ollessaan hymyili. Iltaisin ja -sunnuntaisin piti Kustaa yksinoikeutenaan keinuttaa kätkyttä. -Siinä hän istui kaiket vapaat aikansa, usein soikin toisella -jalalla kätkyttä keinuttaen. Varovaisesti otti hän toisinaan pojan -polvelleen ja piteli niinkuin kallista korua, joka pienimmästäkin -kosketuksesta hajoaa, tarkasti selitellen Leenalle jokaista lapsen -liikettä ja oikein pyytämällä pyytäen häntä katsomaan, kun poika -jotakin erikoisempaa teki, tavotti piippua hänen suustaan tai repi -häntä parrasta ja muuta sellaista. Jos Leena vähän aikaa oli poissa -tuvasta, oli Kustaalla kerrottavana pitkät jutut pojan sillä aikaa -tekemistä metkuista, kuinka se oli potkinut, käsiään huitonut ja -yrittänyt jo puhuakin. Kun poikanen toisinaan ratkesi itkemään, oli -Kustaan ihan surkea olla. Neuvottomana hän puuhaili edestakaisin, -hätäili ja huokaili, melkeinpä itki hänkin -- ja taas oli hän huulet -torvella ja lohdullisena pakisi, kun lapsi tyyntyi itkemästä. - -Se oli rattoisan onnen aikaa Kustaalle, mutta sitä ei kestänyt iäti --- sitäkään. Kustaa sairastui. Viikkomääriä hän makasi vuoteessa, -kutistui ja kuihtui joka päivä. Rintakehä painui sisään, vatsa -pöhöttyi, eikä ruoka maittanut -- sellainen ruoka kuin Leenalla -oli antaa, sillä Kustaan sairastuttua oli puute vakinainen vieras -mökissä. -- Yhä heikommaksi ja yhä laihemmaksi kävi Kustaa. Silmät -painuivat kuopille, jalat paisuivat, mikä kansan keskuudessa on -jokseenkin varma kuoleman merkki. Kylän jumaliset eukot, jotka -kulkivat Kustaan vuoteen vieressä puhumassa ja veisaamassa, neuvoivat -Leenaa, että olisi haettava pappi, varsinkin kun Kustaa ei näyttänyt -heistä yhtään välittävän. Seinään päin vain kääntyy ja näyttää -yrmeältä, "vaikka he ainakin kyllä koettavat sen kuin Jumala on -heille lahjoja antanut". - --- Kuolee se tuosta kuitenkin, niin että on parasta aikanaan laittaa -pappi. Sitten ei ainakaan jää itsellesi mitään vaivoja eikä sinun -tarvitse pelätä -- kuiskivat he Leenalle, joka välinpitämättömän -näköisenä hoiteli poikaa uunikivellä istuen. Eukot kääntyivät vielä -sairasta katsomaan itkuisilla silmillään, kallistivat päätään, -panivat kätensä ristiin ja sydämen pohjasta huokasivat. Sanoivat -hyvästi ja Herran apua toivottaen hartaina poistuivat. - -Leena seurasi eukkojen neuvoa ja läksi heti, poika huolellisesti -käärittynä hameisiin ja saaleihin, kylään kuulustamaan, kuka lähtisi -hakemaan pappia. Ylivarsilan isäntä läksi heti, ja Leena kiiruhti -siistimään tupaa. - -Pappi -- itse kirkkoherra -- tuli, astui tupaan juhlallisen hartaana -ja tervehdittyään, niinkuin asianmukaista oli, asetti ehtoollisastiat -pöydälle, jolle Leena oli levittänyt valkean pellavaliinan. Pantuaan -päällystakkinsa penkille, josta Leena sen nosti naulaan, kävi -kirkkoherra Kustaan vuoteen luo, kohmettuneita käsiään hieroen. - --- No -- mitenkäs voitte nyt? -- kysyi hän ystävällisesti Kustaalta. -Kustaa oli puolihorroksessa ja havahtuen kysäisi: - --- Mitä? - --- Kuinka jaksatte nyt? - --- Huonosti, hyvä rovasti, -- huonosti. -- Kustaan ääni nytkähteli -itkusta. - --- Vai huonosti. Noo -- kuinka on -- joutaisitteko kuolemaan jo vai --- --? - --- Ei, hyvä rovasti -- en joutaisi kuolemaan. Paljon on vielä -halkojen hakkuuta, Kantolan metsässäkin jäi kesken. Ja Leena ja -poika, minne he joutuisivat, jos minä kuolisin? - -Rovasti ällistyi -- tällaista ei hän ollut ennen tavannut. Kustaa -jatkoi hätäillen ikäänkuin olisi pelännyt, että jos ei nyt käytä -tilaisuutta, menee viimeinenkin toivo: - --- Se on niin pikkuinen se poika-raukka -- minne se joutuu, jos minä -kuolen. -- Ei hyvä rovasti -- -- Leena, tuoppa se poika tänne! - -Rovasti oli neuvoton -- hieroskellen miettien käsiään. - --- Niin no -- tuota -- Tahtoisitteko ottaa vastaan Herran pyhää -ehtoollista? - -Kustaan silmät välähtivät heikosti ja ilostuen hän kysäisi: - --- Paranisikohan siltä? - -Leena toi poikasen, joka viattomana huitoi käsiään ja jalkojaan ja -jokelteli. - --- Voi, katsokaa, rovasti, tuota pikkuista poikaa, -- katsokaa -- ei, -minä en jouda kuolemaan. - -Kustaa yritti kurottautua lasta kohti, mutta kun ei jaksanut, niin -purskahti itkuun. - --- Mutta ajatelkaahan nyt, Kustaa! Teillä on oma kuolematon sielunne, -joka tulee joutumaan ikuisen vaivan sijaan, ellette tee parannusta ja -palaa oikealle tielle niinkauvan kuin se on vielä mahdollista. - -Rovastin äänessä oli jo tiukempi sävy, joka saattoi Kustaankin -kärsimättömäksi. - --- Mitä minun on lukua -- joutukoon minun sieluni minne tahansa, kun -vain ei tuon poikasen pahoin kävisi. -- Ei -- parantua minun täytyy. --- - -Kustaa riuhtaisi itseään ja purskahti taas katkeraan itkuun. - --- Te olette mahdoton käymään vieraaksi Herran armopöydän ääreen. -- - -Kiivaalla liikkeellä kokosi rovasti kapineensa ja poistui tuvasta, ja -Leena näki, miten hän kiipesi rattaille ja Ylivarsilan isäntä läksi -häntä takaisin viemään. - -Seuraavana aamuna, juuri kun keväisen auringon ensimäinen säde -pujahti ikkunasta tupaan, nukahti Kustaa rauhaisasti kuolon uneen -niinkuin työnsä tehnyt päivämies. Koko yön oli hän hourinut ja ollut -kiihkossa, joka kulutti hänen voimiaan niin ettei hän enää jaksanut -tulla tajuunsa ollenkaan, vaan siihen vaipui. - -Kun eukot saivat kuulla Kustaan kuolleen ja mitä hän oli rovastille -sanonut, valtasi heidät pyhä kauhistus, että Kustaan sittenkin täytyi -kuolla niin -- paatuneena. - --- Ja niin monta kaunista virrenvärsyä kun minäkin sille veisasin ja -niin monta koriaa ja kallista Herran sanan paikkaa luin! -- Hjoo, -hjoo -- Kun se häjy saa oikein ihmisen valtaansa, ei siinä auta -papinkaan mitään, -- huokaili Kantolan emäntä, kun oli Sormikossa -juttelemassa tästä ja muistakin kylän "uusista". - - - - -ELÄMÄNTARINA. - - -Kun Mirri ensi kerran alkoi katsella tätä maailmaa pyöreillä -ruskeilla silmillään, oli sen ensimäinen havainto kirjava emo, jota -se imi ja joka makasi käppyrässä sen ympärillä. Toinen havainto oli -ruskea riepukasa alla, matalat, pienireikäiset laidat ympärillä, ja -rajaton tyhjyys yläpuolella. Emon povi oli lämmin ja emon turkki -hieno -- siinä oli niin suloinen ja turvallinen uinailla. -- - -Näin meni vähän aikaa, ja Mirri alkoi kävellä. Silloin kävi kori -ahtaaksi. Mirrin teki mieli nähdä maailmaa siellä ulompanakin ja -se kapusi korinlaitaa vasten pystyyn. Mikä ääretön avaruus siellä -levisikään silmäin eteen -- harmahtavaa tasankoa niin pitkälle kuin -silmä kantoi ja pitemmällekin! Mirrin päätä huimasi, kun hän katsoi -korinlaidan ylitse. - -Sieltä etäisyydestä se kuului se tuutilaulua muistuttava äänikin, -ja sieltä ne kuuluivat muutkin äänet, joita Mirri tähän saakka oli -ihmetellyt. Nytkin sieltä raikui Mirrin pikku korvia järisyttävä -ääni, toisenlainen kuin emon. Suuri haamu, josta ääni kuuluikin -lähtevän, tuli Mirriä kohti. Mirri tunsi, mitenkä suuri käpälä -- -monta vertaa suurempi kuin emon -- puristui sen ruumiin ympäri ja -nosti sitä. Mirri sätkytti pienillä jaloillaan ja parkui minkä -jaksoi. Ja kun käpälä laski sen irti, parkui se yhä -- sillä nyt oli -Mirri joutunut sille harmahtavalle tasangolle, jossa ei ollut laitoja -missään. Tasanko tuntui kovalta ja kylmältä jalkoihin, ja siellä -tuoksui kokonaan toiselta kuin korissa. Eikä Mirri uskaltanut kuin -yhdessä kohti pyöriä ja parkua. Se tunsi itsensä niin turvattomaksi, --- emoakaan kun ei näkynyt, suuria haamuja vain liikkui, kummat -äänet koskivat korviin, ja tasanko tärähteli, kun ne suuret olennot -liikkuivat. - -Mirri ehti parkua jo itsensä väsyneeksi, kun sama suuri käpälä taas -tarttui häneen ja julmasti emoa matkien nosti takaisin koriin. Siellä -oli turvallinen ja lämmin, siellä oli Mirri kotona. Pian tuli emokin -kotiin ja nuoli puhtaaksi Mirrin, joka surkeasti parkuen kertoi, -missä hädässä oli ollut. Mutta kun emo laskeutui makaamaan ja alkoi -laulaa tuutulaulua, etsi Mirri nisän ja hiljalleen maiskutellen -ja käpälillään painellen alkoi imeä. Siinä emon povella oli niin -suloinen uinailla. - -Kului taas vähän aikaa, ja Mirri jo nauroi sille hädälleen, jota -oli tuntenut ollessaan ensikertaa lattialla, sillä harmahtavalla -tasangolla. Nyt se uskalsi jo laukata etäälle kotoisesta korista, -pitkin ja poikin, sekä huomasi, ettei tasanko niin rajaton olekaan. -Mirri nauroi, oikein makeasti nauroi silloisille haamuilleenkin -- -eiväthän ne mitään haamuja olleet! Jussi, Miska, Littu, isä ja äiti -vain. Jussin on tapana heittää Mirrin kanssa palloa tai rukiintähkää -perässään vetäen hyppiä ympäri tupaa, ja Mirri laukkaa perässä tähkää -kiinni tavotellen. Heillä on hauskaa! - -Kun Mirri väsyy, kipuaa hän Jussin polvelle ja nukkuu siinä, tai -Miskan, tai Litun, tai isän tai äidin -- ellei Jussi ole saapuvilla. -Silloin Mirriä silitellään, sille puhellaan ja Mirrin on niin hyvä -olla. Painelee käpälillään pehmeästi, oikoilee ruumistaan ja kehrää. - -Joskus iltasin on Mirri oikein vallaton. Kiipee polvelle ja -viattomana alkaa takin nappia suuhunsa sovitella, samalla -syrjäsilmällä seuraten takin omistajan kasvojen liikkeitä -- ja -yht'äkkiä iskee takin omistajaa leukaan. Mirri ymmärtää, -- tai sille -tuntuvalla tavalla osotetaan, ettei se ollut oikein tehty, ja samassa -se jo mennä viilettää häntä sojona tuvan toiselle laidalle. - -Sieltä se sitten tulee vähän ajan kuluttua julmana, kynnet -harallaan, selkä köyryssä, selkäkarvat pystyssä; häntä porhollaan -se kiekauttelee sivuttain, korvat luimussa ja silmäterät pyöreinä. -Ennenkuin kukaan osaa aavistaakaan, on se jo kiivennyt Miskan olalle. -Siellä se sitten pyörähtelee, kurkistelee veitikkamaisesti Miskaa -silmiin, läjäyttääpä korvallekin ja samassa jo on Miskan pään päällä -ja sieltä pyyhkii Miskan nenää. Kun Miska uhkaa lyödä käsissään -olevalla haravan-ainespuulla köyristää Mirri selkänsä, hyppää alas ja -jo taas mennä viilettää kaapin sivulle. - -Uskaltaapa se toisinaan isällekin tehdä tällaisia kolttosia -- siksi -demokraatti se on. - -Litun on tapana iltasin navetasta päästyään kutoa sukkaa. Silloin -kiipee Mirri hänen syliinsä, katsoo hetken mietteissään hänen -vilkkaasti liikkuvia käsiään -- ja samassa viskaakin lankakerän Litun -sylistä lattialle, hyppien itse perässä. Silloin lankakerä näkee -kyydin! - -Ennenkuin Littu, -- joka on vähän kömpelö toisinaan -- ehtii -hätään, on lanka jo kiertynyt monen tuolin ympäri, sängyn jalkain -ympäri, pöydän jalkain ympäri moneen kertaan ja vesikorvon ympäri. -Miska tulla holmuaa tallista eikä näe vesikorvon ja ovisängyn -jalan väliin pingotettua lankaa, vaan vetää sen poikki suurilla -saapaslottanoillaan. - -Mirri on jo tehnyt tuhannen kuperkeikkaa kerän kanssa ja mennä -viilettää silmät säkenöiden ja viikset eteenpäin sojossa, häntä -ylöspäin taivutettuna kerää edellään työntäen uunin loukkoon oikein -tulen kyydillä ja -- kerä lennähtää likaämpäriin. - -Nyt saa Mirri nuhteita, jopa vitsaakin, ja menee taas korvat -nirpallaan kaapinsivulle, jossa hetken kasvojaan peseskelee. - -Emo siinä kiertelee lattialla nuuskien ja häntäänsä taivutellen. -Mirri julmistuu. Selkä köyryssä, karvat porhollaan se kiekauttelee -sivuttain emoa kohti ja samassa syöksyy tämän niskaan. Emo sattuu -olemaan hyvällä tuulella -- hyppää korkealle, ja Mirri -- menee ohi. --- Emo lähtee leikillä laukkaamaan ja Mirri perässä, lapsellisen -tuima uhka silmissä. Jo kaukaa loikkaa Mirri emon niskaan -- emo -kellahtaa pitkälleen ja silloin alkaa paini. Mirri jo vikisee, mutta -emo ei hellitä. Vihdoin saa Mirri riistäyneeksi irti ja lähtee -laukkaamaan emo perässä ja taas alkaa paini -- pureksitaan ja -kynsitään, hypitään ja juostaan -- kaikki leikkiä tietysti. Jokaisen -täytyy nauraa. - -Mirrin onnistuu päästä hakkuupölkylle, ja siellä siinä vasta on -mestaria. Pyörähtelee ja kiepsahtelee, eikä tahdo tietää, miten olla, -kun emo siinä ympärillä päätään kallistellen astelee. - -Illan tultua paneutuu Mirri nukkumaan takkakivelle sukkain päälle. -Ja kun Littu aamulla nousee kahvia keittämään, on Mirri heti kynsin -hampain hänen säärissään kiinni. Littu hypähtelee ja huudahtelee, -mutta Mirri vain nauraa, vaikka onkin totinen olevinaan. - -Sellainen se oli Mirri, aina valmis leikkiin vaikka kenenkä kanssa. -Lattian rakojakin se käytti leikkitovereina, paperiliuskoja ja jos -mitäkin -- ja jos ei mitään toveria saanut, piti ilon itsestään. -Huvikseen sitä katseli niinkuin auringon pilkistystä synkkinä -talvipäivinä. - -Elämä ei ole pelkkää leikkiä -- sen sai Mirrikin pian kokea. - -Naiset pesivät tuvan lattian tulossa olevaksi jouluksi, ja siitä se -alkoi Mirrin korpivaellus. Sillä kuten jokainen tietää -- miehet -varsinkin -- ovat naiset lattianpesun jälkeen tavattoman pöyhkeitä ja -siisteyden haluisia -- pitäisivät kyllä miehet kokonaan ulkona, kun -vain tulisivat toimeen muuten. - -Tästä sai Mirrikin kärsiä, sillä se ei ollut oikein ihmisten tavalla -siisteyttä rakastava, käyttihän vain sänkyjen alustoita, kaappien -taustoita ja muita sellaisia. - -Ennen lattian pesua sitä naisetkin katsoivat noin vain läpi sormien. -Toruttiin kyllä, mutta ei sen pahempaa tehty. Olihan Mirri vielä niin -pieni. Mutta pesun jälkeen menettelytapa muuttui, -- olihan Mirri jo -niin iso, että sen pitäisi vähän ymmärtää. - -Koko seuraava päivä sitä vainottiin kuin karkulaista. Jos vähänkin -pistäytyi sängyn alle, tai kaapin taakse, oli Littu heti perässä ja -kyyditsi ulos, vieläpä löikin. Mirri hyppäsi liiterin alle piiloon, -istui siellä hetkisen surumielisenä ja läksi jälleen tupaan. Ovi -avautui heti ensi pyynnöllä. - -Hetken leikki Mirri lattiamatossa olevan reiän kanssa ja pujahti -sängyn alle. Mutta Littu oli perässä, otti kiinni ja viskasi menemään -rappuja alas, niin että Mirri satutti päänsä. Hädissään vetäytyi se -rappujen alle, istui vanhan luudan viereen ja itki. - -Siellä alkoi tulla kylmä. Mirri nousi arasti rappusille ja istui -väristen ison aikaa, ennenkuin uskalsi mennä sisälle pyytämään. -Eikä nyt tultukaan heti avaamaan, vaan sai Mirri parkua äänensä -sorroksiin, ennenkuin pääsi tupaan. - -Nyt koetti Mirri olla viekas. Leikki emonsa kanssa vallattomana ja -samassa pujahti sängyn alle. Mutta Littu kuitenkin huomasi ja oli -perässä. Toisesta etujalasta vain veti, vaikka Mirri parkui ja pyysi -saada olla rauhassa. Nyt sai Mirri kovan selkäsaunankin. - --- Sinä, sinä, junkkari -- kun et tottele -- lurjus! - -Littu mätki Mirriä päähän kädellään ja viskasi pihaan -- vielä -tömisytti jaloillaankin perään. - -Puolipyörryksissä, korvat päätä vasten painuneina ja silmät -sirrillään laukkasi Mirri sydän kurkussa halkoliiterin alle. Iski -päänsäkin hirteen, kun pienestä aukosta yritti pujahtaa. - -Konemaisesti katsellen liiterin alle varissutta pehkua, puun siruja -ja muuta törkyä, istui Mirri siellä hyvän aikaa. Se oli niin onneton, -tunsi itsensä niin hyljätyksi. - --- Mitä varten aina ajetaan tuvasta pois? Minkätähden ei saa olla -niinkuin ennenkin -- miksi tällä tavalla vainotaan? Miksi ei saa -mennä sängyn alle, kun kumminkin sinne pitää mennä? - -Mirri kimmurteli -- vilu värisytti. Ei uskaltanut mennä tupaan. Mirri -koetti keksiä syytä _minkätähden_ näin rääkätään, mutta ei löytänyt. -Taas rupesi Mirrin silmissä kiiltämään, taas Mirri itki. Eihän se -raukka ymmärtänyt, vaikka Littu sanoi monta kertaa, että: "Vaikka -porraspäähän -- kun vain pihalle." - -Sinä päivänä sai Litun lankakerä olla rauhassa. Miska sai itse -pyyhkiä nenänsä, Jussi oli kuin orpo kurki eikä ketään juuri -naurattanut. Sillä Mirri ei leikkinyt. Pihalta tultuaan istui aina -hetken takkakivellä ja pyyhiskeli suupieliään, arkana vilkuillen -ympärilleen. Sitten yritti pujahtaa sängyn alle, mutta Littu näki ja -oli heti niskassa. - -Seuraava päivä oli Mirrille kamala. Heti ylösnoustuaan pisti Littu -sen pihalle ja piti siellä hyvän aikaa. Mutta Mirri oli parantumaton, -yhä vain yritti asioilleen pujahtaa tuvassa vanhaan tuttuun tapaan. - -Äiti ja Littu olivat menneet navettaan, isä ja Miska olivat menneet -metsään ja Jussi oli yksin tuvassa. Hän oli jätetty kotiin puita -sahaamaan, ja nyt annettiin kova määräys vahtia Mirriä niin kauvan -kun äiti ja Littu ovat navetassa. Jussi oli uskollinen. Useamman -kerran hän jo viskasi Mirrin ulos oikein vihantiestä, mutta Mirri ei -vain ottanut parantuakseen. - -Kerran Mirri taas tuli tupaan ja alkoi heti kynsillään vetää mattoa -läjään muurin sivulla aikoen asettua siihen. Jussin sisu kuohahti. -Kovakouraisesti hän tarttui Mirriä kurkusta, puristi siitä ja vei -ulos. Mirri korisi ja valitti. Jussi painoi toisella kädellä sen -suun kiinni. Silloin Mirri kynsäsi joka käpälällään ja sylkäisi, ja -Jussi heitti sen jäätyneeseen pihaan. Oli pimeä, mutta Jussi oli -näkevinään, mitenkä Mirri pujahti aitan alle. - -Vapisten meni Jussi tupaan. - --- Ei se sieltä nyt hetkeen tule, ja kunpa olisikin niin kauvan, että -sinne kuolisi, -- ajatteli hän. - -Tuvan ovea avatessaan huomasi Jussi, mitenkä jokin suhahti ohitse, -ja kun hän sai oven kiinni, istui Mirri jo takkakivellä ja hätäisenä -nuoleskeli itseään. - -Jussi seisahti kuin aaveen nähdessään. - -Mirri oli kurjan näköinen, märkä ja takkuinen, silmissä kauhun ilme. -Levottomasti se liikahteli ja oli surkeasti tyrmistyneen näköinen. - -Jussi katsoi ja katsoi, eikä voinut irroittaa silmiään Mirristä. Oli -niin kummallista -- niinkuin olisi ollut puupala sydämen tilalle -pistettynä ja se nyt alkaisi sulaa. - -Yht'äkkiä Mirri hypähti takassa palavaa tulta kohti. Jussi äyksähti -kuin henkitoreissaan ja ehti paraiksi saada Mirriin kiinni. Kolme -kertaa se teki samanlaisen yrityksen, elottomasti tuijottaen. - -Jussin silmät kävivät kauhusta pyöreiksi. - --- Se aikoo epätoivoissaan tehdä itsemurhan. -- Jussin kädet -tärisivät. - -Kun ei Mirri päässyt tuleen, hyppäsi se lattialle ja asettui -matolle. Jussi aikoi ottaa kiinni, mutta Mirri köyristi selkänsä ja -sylkäisi. Jussi peräytyi, eikä uskaltanut tarttua raivostumiseen -saakka kiusaantuneeseen eläimeen. Mutta ei Mirrikään saanut asiaansa -toimitetuksi, Jussi kun aina häiritsi. Silloin läksi se sängyn alle, -eikä Jussi ehtinyt muuta kuin häntään kiinni tarttua juuri kun Mirri -oli pääsemässä. Mirri taas sylkäisi eikä Jussi uskaltanutkaan pitää -kiinni, vaan sieppasi saappaan sängyn vierestä ja sutkasi sillä -Mirriä, niin että se poukahti seinää vasten. Mirri parkaisi ja läksi -toisen sängyn alle juoksemaan. Jussi perään, mutta ennenkuin Jussi -ehti paikalle, oli Mirri jo tehtävänsä tehnyt. - -Nyt Jussi raivostui. - --- Sinä -- --! - -Jussi ihan kihisi, kun haki puuloukosta tukevan halon ja alkoi etsiä -Mirriä. - --- Nyt minä sinut --! - -Jussi kulki halko lyöntiasennossa kautta tuvan moneen kertaan, mutta -Mirriä ei löytynyt. - --- Helvettiinkö se nyt joutui? - -Ja Jussi kiertelee ja kiertelee valmiina lyömään, mutta Mirriä ei -vain löydy, ja Jussi jo alkaa kummastella, mihin se joutui. - -Vähän tyynnyttyään älysi hän vihdoin ottaa lampun käteensä ja katsoa -ruokakaapin taakse. Ja siellä makasi Mirri seinän ja kaapin välissä, -kapeassa aukossa niin kaukana, ettei Jussi voinut saada sitä millään -tavalla käsiinsä. Jussin nähdessään se koetti kyyristyä vieläkin -pienemmäksi ja loi Jussiin sydäntä särkevän, armoa rukoilevan katseen. - -Jussi pani lampun pöydälle, vei halon loukkoon, kohensi tulta padan -alla ja alkoi levottomana kävellä edestakaisin lattialla. Eikä hän -voinut olla taas siirtämättä lamppua, niin että se valaisi kaapin -taustaa, jossa Mirri makasi. - -Mirrin pää oli painunut lattiaa vasten, mutta kun valo laskeutui -sinne, kohotti se raukeasti päätään. - --- Eikö vieläkään saa olla rauhassa -- edes täällä? -- se näytti -kysyvän ja kyyristyi yhä pienemmäksi. - -Jussi pani lampun pöydälle ja alkoi kävellä edestakaisin. - -Vähän ajan päästä hän taas otti lampun ja katsoi Mirriä. -- Mirri -nukkui pää lattiaan painuneena -- korvat vain hieman liikahtivat, kun -lamppu valaisi. - --- Nyt se raukka nukkuu. -- Kunpa sinne kuolisi, ettei enää -tarvitsisi kärsiä. -- - -Jussi pyyhkäsi silmiään ja kurkkuun nousi katkera pala. - -Samassa tulivat äiti ja Littu navetasta, ja Jussi meni ulos. -Määrätönnä harhaili hän kartanolla -- taas tuntui kuin puupala siellä -sydämen tilalla alkaisi sulaa. - -Takaisin tupaan tultuaan Jussi vapisevalla äänellä kertoi, miten -hän jo oli tappamaisillaan Mirrin ja olisi tappanutkin, jos olisi -saattanut -- samalla lamppu kädessä katsoen Mirriä, joka yhä vain -nukkui kaapin takana. - -Päivä jo valkeni, ennenkuin Mirri uskalsi arkaillen hiipiä pois -kaapin takaa ja kiivetä takkakivelle. Peloissaan se oli. Kun Jussi -sitä lähestyi, katsoi se kauhuissaan ja yritti painautua takkakiveen --- mutta kun Jussi vain alkoikin silitellä, oikaisi Mirri itsensä -pitkälleen ja kehräsi niin että jyrisi. - -Jussi vain silitteli ja katsoi Mirriin omituisesti, mitään puhumatta. -Mirri kehräsi ja oikoili käpäliään Jussin sormia tavotellen. Se -näytti niin autuaalliselta. Näkyi kokonaan unohtaneen -- tai eikö se -ymmärtänyt, missä oli ollut. Nukahti vain rauhallisesti lämpimällä -takkakivellä. - --- En enää siihen ryhdy -- vaikka suuhuni päästäisi, -- päätteli -Jussi, veti kintaat käteensä ja karvalakin korvilleen, otti sahan ja -kirveen ja meni puita pilkkomaan. - -Seuraava päivä oli jouluaatto. Isä ja Miska olivat menneet aikaisin -heinään niinkuin aattona tavallisesti. Sauna oli pantu lämpiämään -niin että olisi saatu päivällä kylpeä niinkuin aina ennenkin aattona. - -Mutta sittenkään ei oikein tuntunut joululta. Isä oli lähtiessään -ollut tuittuisella päällä, tiuskinut kaikille ja lopuksi Jussille -tiuskaissut: - --- Jussin pitää jäädä kotiin ja tappaa tuo häijy kissa! - -Se pani Jussin ajattelemaan. - -Eilen jo oli yhteisesti päätetty, että Mirri on lopetettava -- onhan -se parempi kuin että sitä tuossa rääkätään. Mutta kuka sen tekee, -siitä ei puhuttu mitään, tiuskittiin vain ja elettiin painostavassa -hermostuksessa. Ja nyt se annettiin Jussin tehtäväksi. - -Jussi ihan lyyhistyi kokoon kuin oman kuolemantuomionsa kuullessaan. - -Neuvottomana harhaili hän ulkona, tuvassa, kamareissa ja kaikkialla. -Pysähtyi milloin missäkin ja lähti taas kävelemään ikäänkuin olisi -unesta havahtunut. - -Monta kertaa hän jo kädet nyrkissä päätti: "nyt minä otan sen kiinni, -vien ulos ja nutistan!" Juuri silloin kiipesi Mirri Jussin syliin. -Jussi alkoi sitä silitellä, mutta samassa työnsikin Mirrin pois -polveltaan ja alkoi kättä viipaten kävellä. - -Toisella kertaa Mirri juuri ehti ruveta imemään, eikä Jussi voinut -ottaa lasta äitinsä rinnoilta -- tappaaksensa. - -Sitten tuli naapurin emäntä paistinpannua lainaamaan, ja taas jäi -Mirri rauhaan. - -Kun Jussi Litun ja äidin kanssa söi aamiaista, hyppäsi Mirri -heidän syliinsä niinkuin tavallisesti. Mutta ei kukaan sallinut -sen olla sylissä -- toisaanne katsoen työnsivät hiljaa pois. Mirri -ei uskaltanut ottaa vähääkään kynsillään kiinni niinkuin ennen. -Arkana se hyppäsi lattialle ja jäi kysyvän surumielisenä eteensä -tuijottamaan. - -Syötyään harhaili Jussi levottomana kartanolla. Sanoi itselleen, että -vartoo sopivaa tilaisuutta ottaakseen Mirriltä hengen. -- Käväisi -halkoliiterissä. -- Siellä sen kyllä voisi tehdä, niin ettei olisi -ketään näkemässä. -- Jussi varasi halon, jolla sitten lyö, jos ei muu -auta. - -Mutta päivä valkeni arveluttavassa määrässä, eikä Jussi ollut -vieläkään tehtäväänsä tehnyt. - --- Ei mutta -- kyllä sen nyt täytyy tapahtua! - -Päättäväisenä meni Jussi tupaan. - -Sydän kutistui Jussin, kun tuvan oven avatessaan näki Mirrin -viattomana hiljalleen leikkivän oljen korren kanssa lattialla, ja -Jussin nähtyään arkana hypähti kaappia kohti. Jussi loi avuttoman -katseen äitiin ja Littuun, jotka pesivät astioita takan ääressä. He -käänsivät päänsä toisaanne eivätkä puhuneet mitään. - -Jussi vapisi kuin uinnin jälkeen, ja meni katsomaan, onko kello -tullut vedetyksi tänä aamuna. - -Tappamatta se Mirri Jussilta jäi ja tappamatta se olisi jäänyt -muiltakin, jollei Limppu-Leena olisi sattunut tulemaan talon -jouluvalmistuksia katsomaan. Äiti pyysi Leenaa siihen ja Leena sen -tekikin, saaden palkakseen varileivän, sianlihaviipaleen ja kaksi -kupillista kahvia sekä luvan tulla illalla hakemaan maitoa. - -Niin sortui Mirri, kun ei tajunnut, mitä korkeammat voimat häneltä -tahtovat. - - - - -MUUAN PÄIVÄ. - - -Niemenrannan Juho, yhdeksäntoistavuotias nuorukainen, näki kerran -lapsen, joka oli kuusikymmentäkolme vuotta vanha. - -Hän läksi eräänä talviaamuna aikaisin hakemaan aidanseipäitä -metsästä. Edellisenä päivänä oli ollut märkä ja myrskyinen sää. -Vuoroin satoi vettä, vuoroin märkää lumiräntää -- inhottavin sää, -mitä talvella voi olla. Yöllä oli sade lakannut, mutta ilmassa oli -vielä paksua puistattavaa huurua, joka ilkeästi tunkeutui vaatteiden -läpi iholle saakka. Kaakosta puhalteli koleahko tuuli ja taivaalla -ajelehti mustia repaleisiksi revityitä pilvenlonkia. Koko luonnossa -oli painostava rikkinäisyys -- kuin perheriidan jälkeen. - -Kuun viimeinen neljännes kurkisteli rappeutuneen näköisenä ahnaasti -alas ihmisten yöelämää nähdäkseen. Mutta aina kun sen naama alkoi -vetäytyä irstaanpilkallisiin vahingonilon kurttuihin, aina silloin -loikkasi musta pilvenlonka sen eteen. Kuu raivostui ja pui nyrkkiä, -mutta siitä eivät pilvet välittäneet. Osasivat pysyä tarpeellisen -välimatkan päässä ja naureskelivat vain. Ne tiesivät, että kuu oli -viime yönä ollut Marsin ja Venuksen kanssa juomingeissa, ja vasta -aamupuoleen palannut paikalleen ihmisen tyttäristä loilottaen, ja -niistä oli niin hirveän lystiä ärsyttää juopunutta vanhaapoikaa. -- - -Iljanteinen, kuperaksi kulunut tie välkkyi kuin hopeanauha joka kerta -kun kuu pääsi siihen tähtäämään vetistyneen katseensa. Tienvierillä -oleva metsä ei sekaantunut taivaalla käyvään riitaan, mutta joutui -kuitenkin siitä kärsimään. Raskaasti se huokaili ja murheellisena -edestakaisin huojuili hiljalleen vaikertaen: - --- Oi, miten kolkko yö! Kuu on unohtanut tehtävänsä ja itsensä -häväissyt. Riettaat Pimeyden pojat ja julkeat Pimeyden tytöt ovat -vallalle päässeet. He häväisevät meidän kainoja sinipiikojamme, -tekevät pilkkaa heidän siveydestään ja tallaavat heidän sulonsa -lokaan. -- Oi, sinä yksinäinen kulkija! Ole väkevä! He tahtovat -sinutkin johtaa itseäsi häväisemään, -- heidän häijyydellään ei ole -rajaa. Sillä kuu on velvollisuutensa unohtanut, itsensä häväissyt -ja sen valon, jota hänen tulisi jakaa, eikä hän ajattele muuta kuin -ihmisen tyttäriä. Oi, tätä kamalaa hillittömyyden yötä! - -Metsä huojui niin raskaasti ja sen ripsistä tippui kyyneleitä alas -pehmeään sammaleeseen, jolta lumi oli sulanut. - -Juhon korviin kuului metsästä itkua ja rukoilevaa armonpyyntöä, -vaikerrusta ja hätähuutoja, sekaisin ilkeän irnunnan, röyhkeän -naurun-tirskunnan ja kiihkeiden hävyttömyyden-kuiskauksien kanssa. Se -saattoi hänet kammosta värisemään. Hänen ympärillään kiehtoi lauma -pimeyden väkeä. Ne kuiskivat hänen korviinsa sanoja ja maalasivat -hänen silmäinsä eteen hehkuvan hekuman kuvia ne kiemailivat ja -keikailivat hänen ympärillään. Ja Juhoa rupesi värisyttämään -- -ei pelko eikä kammo, vaan rikollisen hivelevät mielikuvat. Kuukin -pääsi taasen vapaaksi pilven takaa ja seivästi katseensa maahan. -Pimeyden väki karkasi puitten varjoon kiehtoviin pimentoihin. -Siellä he kiemailivat, iskivät silmää ja viittoivat käsillään. Juho -kuuli heidän kuiskeensa, näki heidän kiemailunsa ja tien, joka kuun -katseista niljakkana kimelsi. Ja hän huumaantui, vaipui unelmiin, -joista havahtui, kun huomasi saastuttavansa sieluaan mielikuvillaan. - -Pelästyen huitasi hän hevostaan ohjasperillä. Se alkoi juosta. Kaviot -loksottivat, reki kolisi ja oli joka hetki vaarassa paiskautua tien -viereen teräviä kiviä vasten. Juho tunsi itsensä niin yksinäiseksi ja -turvattomaksi tässä rikkonaisuuden ja joka taholla suhisevien turman -kuiskeiden keskellä. Hän katseli ympärilleen, eikö ketään näkyisi, -mutta ketään ei näkynyt. Hän oli yksin. - -Hevonen pysähtyi jälleen kävelemään ja reen häiritsevä kolina muuttui -hiljaiseksi laplatukseksi. Pimeyden väki alkoi uudelleen kiemailla -Juhon ympärillä ja houkutella häntä. Hän tunsi sen, näki ne kuvat, -joita he hänen eteensä maalasivat ja kuuli heidän kuiskeensa. -Väristen vaipui hän jälleen haaveisiin. Varkain omalta itseltään -antoi hän likaisten kuvain virrata sieluunsa ja eli kokonaan niissä. --- - -Pimeyden pojat irnuivat ja vatsaansa pidellen nauroivat niin että -vesi tippui turpeista silmistä. Pimeyden tytöt taputtivat käsiään -ja riettaasti nauraen tanssivat Juhon ympärillä. -- Kuu riiteli -riekaleisten pilvien kanssa ja metsä huokaili vielä entistäkin -raskaammin ja sen ripsistä tippui karvaita kyyneleitä sammaleen. - -Ja Juho yhä vain nuokkuili reessään - Juho-rukka. -- Kun hän vihdoin -heräsi ja tuli tajulle omista mielikuvistaan, valtasi hänet sanaton -kauhu. Hän häpesi omaa itseään, hän pelkäsi ympäristöään, ja karjasi -hevoselleen -- sielunsa tuskaa parahtaen. Hevonen alkoi juosta, reki -kolisi ja oli vaarassa paiskautua mäsäksi kiviin tien vierellä. Juho -väänteli käsiään, tuijotti tuskaisena eteensä ja parahti toisen -kerran polttavasta sielun tuskasta. - -Hevonen joudutti juoksuaan ja Juho itki syvällä sielussaan. -- -Sanattomin sanoin hän vihloen valitti: - --- Enkö missään pääse rauhaan noilta, kun ne kaikkialla minua -vainoovat? Jos olen toverien seurassa, niin siellä ne minulle -vilkuilevat heidän huulillaan, silmissään ja liikkeissään, heidän -puheissaan ja heidän puvuissaan. Jos kotona luen kirjaa, niin siitä -ne minulle kuiskivat, ja täälläkin, täällä yksinäisyydessäkin ne -minua vainoovat. Eikö kukaan voi -- eikö kukaan tahdo minua tässä -kamppailussa auttaa! - -Hän kyyristyi kokoon ja kohotti katseensa kuin rukoillen taivasta -kohti, mutta peitti samassa kasvonsa käsillään. Hän inhosi itseään ja -pelkäsi, ja kauhun valtaamana ajatteli asemaansa. - -Loppui vihdoin yö ja lakkasivat yön hempeämieliset kuiskeet. Valkeni -päivä ja alkoi raikua työn ja toiminnan laulu. Itäiselle taivaalle -levisi punahehkuinen kajastus, ilmottamaan, että valon majesteetti on -tulossa. Se oli vapauden sanoma yöstä kärsineille, ja se sai metsän -riemusta punastumaan. Samalla oli se tuhon sanoma yön ystäville, -saaden heidät häpeämään ja vapisemaan. Tyhmistyneenä seisoi kuu -oudosti eteensä tuijottaen. Se oli kokonaan unohtanut päivän tulon -ja nolona hairahdustaan häveten pyrki pilven taakse piiloon. --- Kuin yllätetyt varkaat taakseen vilkuillen luikkivat pimeän -pehmeäsilmäiset lapset koloihinsa, paeten päivän säihkysilmä-tyttöjä -ja kirkasotsa-poikia, jotka reippaasti laulaen marssivat elämää -herättäen, leiskuva valon soihtu korkealla päänsä päällä. -- Metsän -huokailu ei ollut enää raskasta surun huokausta, vaan hiljaista -vapauden hyminää, jossa epätoivokin värähteli muistona vain. - -Yksinään kulkeva Juhokin tunsi päivän valkenemisen. Sen valossa -hän näki yksinäisen taistelunsa koko toivottomuuden ja pää alas -painuneena mietti: - --- Mitä varten minä elän? Pelätäksenikö ja inhotakseniko omaa -itseäni? Kaikilla muilla on joku, jota he rakastavat ja joka heitä -rakastaa, ja joka täyttää heidän elämänsä kauniilla unelmilla. -Minusta ei välitä kukaan, enkä minä välitä kenestäkään. Minulla ei -ole edessä muuta kuin tyhjyys ja yksinäisyys. Sitäkö varten elää? --- Eihän minua kukaan tarvitse. -- Jos ottaisin tuosta kirveeni ja -löisin kaulani poikki -- ja hevonen menisi minne tahtoisi -- ja minun -päätön ruumiini retkottaisi reessä -- -- Eihän se kenellekään -mitään surua tuottaisi. Olisi vain yksi leivänsyöjä vähemmän -maailmassa -- -- -- - - * * * * * - -Tältä matkalta puolisen tienoissa kotiuduttuaan Juho näki lapsen, -joka oli kuusikymmentäkolme vuotta vanha. - -Heti tupaan tultuaan osui hänen katseensa sivuseinäpenkin vierelle -asetettuun kenkäpariin. Ne olivat korkearuojuiset mustasta -karvahuovasta tehdyt naisen nauhakengät, joissa ainoastaan anturat ja -reunusteet olivat nahkaa. Juho tiesi, ettei kotiväellä kenelläkään -ole tuollaisia kenkiä, mutta ei ehtinyt vielä mitään kysyä, ennenkuin -sisko jo ennätti nähtävällä mielihyvällä huomauttaa: - --- Katsos, minkälaiset kengät Tiurin mummolla! - -Juho otti kengät käteensä ja tarkasteli niitä. - --- Neljäänkymmeneen vuoteen ei mummo ole saanut uusia kenkiä, -- -selitti sisko, huojautti osaaottavasti päätään ja avasi silmänsä. - -Juho tunsi sydämensä omituisesti hytkähtävän. - --- Ei neljäänkymmeneen vuoteen, -- mietti hän ja tarkasteli kenkiä -hyvin huolellisesti. - -Tiurin mummo oli köyhä mummo, jonka mies oli kuollut vuosi -sitten ja lapset maailmalla yksi siellä toinen täällä. Mummo oli -äärimmäisyyteen saakka vaatimaton sekä uuttera ja häntä pidettiin -mielellään työssä. Kesäisin hän kulki talokkailla kyntämässä, -heinänteossa, leikkuulla, riihenpuinnissa ja missä vain tarvittiin. -Talvisin teki kaikenlaisia käsitöitä ja kehräsi ja karttasi -talonemäntäin pellavia ja villoja. Aina oli hän työssä ja aina hän -teki sen kuin joku nuorempikin. Aina oli hänellä myöskin työtä, -silloinkin kun viisaammat työn puutetta valittivat. - -Ulospäin näytti mummon elämä hyvin yksitoikkoiselta ja lohduttomalta. -Viikot hän raatoi minkä jaksoi maanantai-aamusta lauantai-iltaan -saakka, söi niukasti ruumiinsa ylläpidoksi -- ei nautinnokseen -- -ja nukkui vähän. Lauvantai-iltana korjasi viikolla käyttämänsä -työkapineet pois, lakaisi puhtaaksi tuvan, pienen porstuan ja -nurmettuneen pihan. Sunnuntaina enimmäkseen istuskeli äänettömänä -kotona. Ei kehdannut käydä kirkossakaan kovin usein, -- kun ei ollut -kunnon pukua päälle panna. -- Siinä hänen ja monen muun hänenlaisensa -elämän ulkopiirteet. Mitä on niiden sisässä, siitä on tavallisesti -hyvin vaikea saada selvää. - -Vanhuudenpäivinä ilmaantui mummon elon taivaalle helakampiakin -värejä. Hänellä oli Amerikassa kolme poikaa. Nämä elivät siellä -niinkuin niin monen äidin pojat Amerikassa elävät. Mutta sitten he -saivat kuulla, että isä on kuollut, ja älysivät, että äiti on jo -vanha ja varmaankin voimaton ja että vaivaistalo on äidin ainoa -turva. He pysähtyivät miettimään. Ja silloin he tekivät sen, minkä -ainoastaan jotkut harvat tekevät. He kokosivat jokainen säästörahansa -ja lähettivät ne vanhalle äidille Suomeen. Niistä kertyi niin -suuri summa, että sen avulla mummo voi suoda itselleen jo hieman -helpotustakin ainaisesta raatamisesta, eikä hänen sittenkään -tarvinnut pelätä vaivaistalolle joutumista. Entiseen tapaansa hän -kuitenkin yhä raatoi -- mieli vain keveämpänä läikkyi. Ottipa vielä -uudenkin toimialan itselleen entisten lisäksi. Rupesi hierojaksi. -Hierojan toimissa hän nytkin oli Niemenrannan saunassa. - -Juho yhä seisoi kengät kädessä ja mietti mummon elämänvaiheita. -Vihdoin kylliksi katseltuaan asetti hän kengät jälleen penkin -vierelle ja huoahti nuoruuden kaihomieliseen tapaan: - --- Jaa-ah! -- Ei mummon tarvitse jalkojaan palelluttaa -- ja -joutihan hän nuo jo saamaankin -- Juho viskasi lakkinsa penkille ja -ajatuksiin vaipuneena alkoi syödä toisten mukana, heidän juttuihinsa -sekaantumatta. Syötyään meni hän ulos. Teki silpun hevoselleen, purki -kuorman ja laittoi reen suojaan. Kun hän jälleen ehti tupaan, tulivat -saunastakin jo tupaan puoliksi pukeutuneina. - -Juho hämmästyi sitä muutosta, mikä mummossa oli tapahtunut. Hän oli -aina tottunut mummossa näkemään elämän ilottomuutta ja äänetöntä, -nurpeaa välinpitämättömyyttä, joka ikäänkuin syyttäen katsoi -ympäristöään. Nyt oli tämä ilme kokonaan kadonnut. Sen sijalla -loisti lapsellinen leppoisuus ja myhäily, sekä hyväntahtoinen hymy -suupielissä, joka kuitenkin oli enemmän tarkotettu tervehdykseksi -Juholle. Vaikutusta vielä täydensi saunan löylyn aiheuttama puna -poskilla ja nuortea, ryppyjen terävyyttä lauhentava pehmeys kasvoissa. - -Toisella kädellään muuriin nojaten, riisui mummo paljaista jaloistaan -pois saunavälille lainaamansa pieksuroukkoset. Työnsi ne sängyn alle -ja hymyilevin syrjäsilmäyksin sivuilleen silmäillen hellästi otti -hyppysillään kiinni omiin kenkiinsä ja nosti ne kauniisti tuolin -viereen. Istuutui tuolille ja veti sukat jalkaansa. Sitten tuli -kenkäin vuoro. Hellävaroen, toisella kädellään kengän varresta vetäen -ja toisella pohjan alta työntäen yritti mummo saada kenkää jalkaansa. -Ei hennonut painaa kenkää lattiaan ja molemmin käsin varren suusta -kiskoa, niinkuin tekevät ne, jotka eivät ymmärrä, mitä on omistaa -kengät -- - -Vihdoin olivat kengät jaloissa, nauhat pujotettuna reikiinsä ja päät -vedettynä huolellisesti solmuun. Hyvämielisesti huoahtaen oikaisi -mummo selkänsä ja hiukan ujostellen työnsi jalkojaan niin että kengät -kokonaan näkyivät hameen helman alta. Herttainen hymy levisi mummon -kasvoille hänen katsoessaan kenkiään. - --- Tällaiset kengät nyt, eikä neljäänkymmeneen vuoteen ole ihminen -saanut kenkiä itselleen. -- Mummo kohotti puhdasta lapseniloa -säteilevän katseensa. - -Juho hätkähti. - --- Taas tuo neljäkymmentä vuotta! - -Mummo antoi myhäilevän katseensa lipua tuvassa olevista toisesta -toiseen. Ja se katse sai kasvot hymyilemään ja mielet lämpiämään. -Vihdoin ehti se Juhoon saakka ja pysähtyi kuin jotakin odottaen. Juho -ymmärsi, että hänen nyt pitäisi sanoa joku osaaottava sana -- sillä -toiset tietysti olivat sen jo sanoneet. Juho joutui ymmälle. Hän ei -saanut selväksi, kummalleko se pitäisi sanoa, sillekö ilottomalle -vanhukselle, miksi hän mummon entisestään tunsi, vai sillekö -lapselle, mikä mummo nyt oli. -- Mummon katse yhä tähtäsi Juhoon. Hän -nolostui ja sopersi: - --- Kyllä niissä kengissä nyt jalat tarkenee. - -Se oli perin typerästi sanottu, ja tähän tapaukseen ihan sopimatonta. -Juho kiukutteli omaa saamattomuuttaan ja puri hammasta. Samassa -levisi tumma häpeän puna hänen kasvoilleen. Hän muisti aamuisen -taistelunsa ja tappionsa matkallaan ja hämmentyi kokonaan. - -Mummo nousi kuin pettyneenä ja hamettaan suoristaen huomautti: - --- Minulla on hyviä poikia Amerikassa. - --- Niin on -- kunpa kaikki pojat olisivat sellaisia, -- myönsi emäntä -mummon mieliksi. Mutta Juho käsitti mummon sanan hänelle tarkotetuksi -salaviittaukseksi ja murjotti tympeällä mielellä, itseään syyttäen. - -Mummo rupesi panemaan vaatteita päälleen. - --- Nyt on ihmisellä oikeat vaatteetkin ensi kerran morsiamena-olon -jälkeen. Neljäkymmentä vuotta on ihminen saanut muiden riepuja pitää. --- Sydämellinen myhäily kaunisti mummon kasvoja hänen tätä sanoessaan. - -Neljäkymmentä vuotta! Ainako vain tuo neljäkymmentä vuotta! -- -Juhoa ihan kouristi tuo sana -- mutta kun hän uskalsi katsoa mummon -silmiin, heltyi hänen mielensä siitä sydämen riemusta, mikä niistä -loisti. - --- Mummo käy syömään! -- käski emäntä, vieden riisiryynipuuroa -pöytään, jossa muu ruoka jo oli valmiina. Mummo meni heti lyhyillä -lapsen askeleilla sipsutellen ja jalkoihinsa tähystellen. -Puolimatkassa kääntyi katsomaan taakseen jalkoihinsa niinkuin lapsi, -jolla on uusi puku ja uudet kengät ensi kertaa päällä. Juho oli -ihan huudahtaa hämmästyksestä -- niin pettävästi lapselliset olivat -mummon liikkeet ja niin pettävästi lapsen näköinen oli pieniruumiinen -mummo nyt, vartavasten hänelle tehdyssä puvussaan, jota ei tarvinnut -mistään laskoksiin vetää, niinkuin entisiä "hyviltä ihmisiltä" -saatuja liian suuria pukuja. Poskilla oli vielä punaa ja kasvojen -ryppyjen terävyyttä lauhentava nuortea pehmeys. - -Ei mummo mielialaansa sanoilla ilmaissut, mutta sitä enemmän -silmillään, kasvoillaan ja koko olemuksellaan. Ulkonaisesti mummo -muistutti lasta, mutta sisäisesti hän oli lapsi -- lapsi, jonka -mieli ailahtelee puhdasta sydämen iloa ja riemuitsevaa elämän onnea. -Sellaisen tunnelman hän jätti poislähtiessään. - -Juho katsoi vielä ikkunasta mummon jälkeen, kun hän mennä hytyröitsi -tyttömäisesti astellen, kädessään nyytti, joka sisälsi emännöi -antamia ruokavaroja. - --- Mummo on taistelunsa taistellut ja kunnialla rauhaan päässyt, -- -mietti Juho, huoahti syvään, nuoruuden kaihomielisellä tavalla ja -alkoi höylätä ämpärin kimpiä. Ajatuksille antoi mummo uuden suunnan -ja vauhdin. Niinkuin pieni metsäpuro, joka tässä lirisee kirkkaana -ja vapaana ja tuossa piiloutuu sammalen alle, mutta tuolla taasen -jo vapaana välkkyy, niin liikkuivat Juhon mietteetkin. Vähänväliä -pulpahtivat ne selväksi ajatukseksi ja taas piiloutuivat epäselvyyden -sammalpeiton alle. - --- Voinenko minä mummon iälle päästyäni noin koko sydämelläni riemua -tuntea? Jaksanko yhtä kirkkailla silmillä maailmaa katsoa kuin mummo -jaksaa? -- Ken tietää. -- -- Mutta onhan mummokin ollut nuori. -- -- -Ovathan nuoruuden myrskyt hänenkin ympärillään riehuneet ja hänenkin -olemustaan viskelleet elontien teräviin kiviin -- -- Ja kuitenkin -on mummo niistä eheänä päässyt. Miksen yhtähyvin minä? Ihminenhän -se on mummokin ja ihminenhän olen minäkin. Miksen minäkin siis voi -niistä eheänä suoriutua? -- Jos vain tahdon. Ja minä tahdon! Minä -tahdon säilyttää itseni eheänä -- ja puhtaana elämän likaryöpyistä -suoriutua! Ja minä myöskin voin! - -Rivakasti suhahteli höylä. Juhon innostus näkyi tarttuneen siihenkin. -Kuin lystikseen vain se syöksäytteli rullaksi kiertyneitä lastuja -suustaan ja viskeli ne kauvas lattialle. Juho pyyhkäsi otsaltaan -tervettä työn hikeä, riisui takin päältään ja alkoi uudelleen höylätä. - --- Mutta -- -- - -Oli kuin olisi tervaa tarttunut höylän alle -- niin raskaasti se -alkoi liikkua. Lastutkaan eivät jaksaneet rullaksi kiertyä -- -velttona nauhana vain ulos laahaantuivat. - --- Neljäkymmentä vuotta -- -- Neljäkymmentä vuotta -- -- -Neljäkymmentä vuotta raataa kuin orja ja armopaloista elää -- -- -Ainoastaanko tällä hinnalla on elämän onni ostettavissa? Pitääkö -ihmisen uhrata uhkein osa elämästään voidakseen lakastumisen päivinä -iloita? Neljäkymmentä vuotta panna menemään niinkuin ei niitä olisi -itsellään ollutkaan. Se on kauheaa! Eihän koko ihmisen ikä ole paljoa -pitempi -- -- - -Höylä pysähtyi kokonaan ja Juho pyyhki otsaltaan kylmää tuskan hikeä. - --- Työ tuottaa kaikkea ja kaiken, mitä ihmiset elääkseen tarvitsevat. -Ja kuitenkin sen, jonka selkä on aina kostea työn hiestä ja jonka -raajoja särkee työn ponnistus, täytyy nöyrästi ottaa armopaloja -siltä, joka ei ole koskaan hikeä vuotanut muualla kuin tanssisalissa --- ja ehkä omantunnon tuskissa. Onko tässä järkeä ja missä on tässä -oikeus? -- -- Toiset syövät ja pukevat omantuntonsa rauhattomaksi -ja toiset tuntevat ihmisarvonsa loukatuksi -- -- eikä kukaan ole -onnellinen. Miksi näin on? -- - --- No mutta -- mikäs sen Jussin nyt on, kun noin pitää tuumata, -- -kysyi emäntä naurahtaen ja käsiään oikoen rukkinsa takana. - --- Jussi on saanut rukkaset hiljattain -- näyttää vähän sellaiselta, --- tarttui siihen heti piika Maija ja tarkasti viekkaan näköisenä -rullalle kehräämäänsä lankaa. - --- Kahdet rukkaset minä olen saanut, -- murahti Juho ja alkoi lykkiä -höylää tuimalla vauhdilla. Ajatusten puro painautui sammaleeseen. -Vinhaa vauhtia se alkoi siellä virrata, mutkistellen, poreillen -ja pärskähdellen. Vihdoin se taas pulpahti näkyviin jo hieman -tyyntyneenä. - --- Minkätähden maailmassa on niin vähän onnellisia ihmisiä? - -Taas piiloutui puro sammaleeseen, mutta pulpahti heti jälleen -näkyviin. - --- Verestävin silmin ihmiset raivoavat torjuakseen onnen pois -naapurinsa luota, ja kynsin hampain koettavat sitä raastaa oman -itsensä luo -- saaden raastetun, repaleisen ja verta tihkuvan -onnettomuuden. -- -- Jos antaisi onnen vapaasti liidellä, minne se -tahtoo -- ei pyytäisi sitä vetää ei työntää, eikä ihmiskeksintöihin -sitoa -- kun se ei kuitenkaan anna itseään sitoa. Ehkä silloin onni -tulisi jokaisen luo ja tulisi vapaaehtoisesti -- Sillä ihmistähän -onni rakastaa eikä hänen mammonaansa. - -Tässä pulahti aatosten puro taas sammalen alle. Siellä se loristen -ja kuplia nostat ellen hiljalleen virtaili kostuttaen juuria ja -virkistäen. Juhon masentunut mieli elpyi vähitellen. Höylä suhahteli -reippaasti ja sujuvasti ja työ edistyi. Ja kun tuli ilta-askareen -aika, tunsi Juho voimakasta elämänhalua rinnassaan, itsekään -ymmärtämättä, mistä se johtui. Sama rattoisa elämänhalu näkyi -tarttuvan kaikkeen, minkä kanssa Juho joutui tekemisiin. Kaivonvintti -nauroi ja pakisi kuin olisi hauskalta vierailulta juuri kotiin -päässyt. Vesikorvo oli niin kevyt, että oikein nauratti, ja Maija -rallatteli niin että oli askeleista sekaantua, kun vettä navettaan -kannettiin. Lehmät hymyilivät ja hevonen oli tanssinhalua täynnä -- -samoin kuin Juhokin. Hän sieppasi lantalapion käteensä ja pyörähteli -niin että viipottava lapio löi kumoon silppupöntön, vesiämpärin ja -lopuksi paukahti ovenpieleen että lasit helähtivät. - --- Hih! -- huudahti hän Maijalle, joka vei maitosaavia tupaan. - --- Hih vain! -- vastasi Maija. -- Juho lapioitsi lannan tallista -Porin marssia viheltäen. - -Keveänä kuin kosken vaahto ailahteli hänen mielensä -- kunnes tuli -seuraava, nuoren mielen herkästi vangitseva, mutta jälleen yhtä -herkästi vapauttava toivottomuuden hetki. - - - - -MIES. - - -Antti oli täyttänyt kolmannentoista ikävuotensa Matinpäivän ajoissa. -Kesän tultua hän luopui paimenenvirasta jättäen sen kymmenvuotiaalle -Heikku-veljelleen, samoinkuin pieneksi jääneen takkinsa ja -pienilippuisen, pumpulikankaisen lakkinsa. Itselleen kärtti hän -isän ostamaan tasapohjaisen lakin, sellaisen, jota aikaihmiset -pitävät, sekä teettämään suutarilla hänelle pieksusaappaat. Ne olivat -ensimäiset merkit, joista ihmiset näkivät, että Antti ei ollutkaan -enää pikkupoika. Ja näkihän sen jo muustakin. - -Antti alkoi vakinaisesti käydä työssä aikaihmisten mukana ja oli -kaikessa kuin yksi heistä. Käveli kuin mies polviaan notkautellen -ja hartiat kymärässä ja kiusotteli pikkupoikia. Muutaman viikon -harjoteltuaan hän osasi sylkeä roiskauttamatta, sievästi vain -hampaitten välistä sihauttaen. Hevosten viennistä palatessaan -hän aina vihelteli suitset huolettomasti olalle heitettynä, ja -hevosella ajaessaan hän istui rattailla jalat riippuen, oikea käsi -samanpuoleiselle reidelle laskettuna, arvokkaan huoleton miettivä -sävy kasvoillaan, tai loikoi kuormalla ja vihelteli. Aina ajoi hän -ruunalla edellä ja Pilkulla ajettiin perässä. Antti tiesi tarkalleen -sanoa, minkälainen hyvän hevosen pitää olla ja kenellä se on parhain. -Heidän ruunaa parempaa hevosta ei voi ollakaan. Vielä osasi hän -kovaäänisesti rehennellen neuvoa, mitenkä rattaan pyörä pitää tehdä. -Pitää tehdä käyrät, puolat ja rumpu, niin että kaikki hyvin sopivat -sijoilleen ja sitten lyödä kokoon ja lujasti raudottaa. Hän poltti -tupakkaa, kiroili ja lasketteli ruokottomuuksia, kun vain ei isä eikä -äiti ollut kuulemassa. - -Sanalla sanoen: Antti oli mies ja etsi miesten seuraa. Lakkasi -syömästä samalla puolella pöytää kuin lapset ja raitilla piti visusti -huolen siitä, ettei nähtäisi pikkupoikain joukossa. - -Ilmain lämmettyä oli Antin makuusija muutettu vinnille -vaatehuoneeseen. Antti oli sen niin tahtonut, sillä pikkupojathan ne -vain isän ja äidin kanssa tuvassa makaavat. Eräänä toukokuun viime -päiväin aamuna, kun Antti tuli sieltä unisin silmin miehekkäästi -puhkuen ja haukotellen, kuuli hän jo rappusille kuusivuotiaan -Anni-siskonsa haikeaa itkua. - --- Taas se kakara siellä rääkyy, -- ähkäisi Antti hevosmiehen tapaan -ja avasi oven leveästi haukotellen. Puhkuen ja niskaansa väännellen -kuin syyhy tautinen, astui hän tupaan -- ja oli vähällä unohtaa -olevansa mies. - -Siellä istui Anni peräpenkillä kellokaapin viereen ikkunapieleen -kyyristyneenä pää moneen villaiseen huiviin käärittynä ja silmät -turvoksissa. Hän paineli vasenta poskeaan ja itki haikeasti. Antti -vilkaisi häneen ja tunsi katkeran palan nousevan kurkkuunsa. Hän -nielaisi sen alas ja käänsi katseensa muualle. - --- Mistäs Anni nyt hammassäryn on saanut? -- Antti huolettomasti -kysäisi ja istuutui pöydän luo kahvia odottamaan. - --- Ei tiedä, mistä sen nyt piti tulla, mutta koko yön niitä vain on -särkenyt eikä niille voi mitään, -- sanoi äiti valittaen ja kaatoi -Antille kahvia. - -Niin se olikin kuin äiti sanoi. Iltayöstä oli Anni alkanut katkerasti -itkeä ja huutaa äitiä. Äiti olikin sen ensimäisenä kuullut ja noussut -tiedustamaan itkun syytä. Anni oli vain osottanut vasempaa poskeaan -ja itkenyt. Äiti paineli poskea ja hieroi parhaan taitonsa mukaan. -Kenties se teki hyvää, sillä Anni lakkasi itkemästä, makasi vain -rauhallisena kattoon katsoen. Äiti lakkasi hieromasta, mutta heti -rupesi Anni jälleen itkemään, ja äidin täytyi uudelleen alkaa hieroa. -Sellaista se oli koko yön, eikä äiti saanut juuri nimeksikään nukkua. -Aina kun hän oli nukkumaisillaan, alkoi Annin itku kuulua ja täytyi -nousta hieromaan kipeää poskea. Ja niin oli äiti nyt hyvin väsynyt. - --- Panisi siihen hampaaseen tervaa -- ehkä se auttaisi, -- kehotti -Antti käskevästi, melkeinpä röyhkeästi, ja hörppi kahvia silloin -tällöin ähkäisten. - --- Minä olen sitäkin jo koettanut. Olen koettanut kaikkea, mitä vain -olen ymmärtänyt, mutta mistään ei näy olevan apua, -- vastasi äiti -väsyneesti. - -Anni itki ääneen koko ajan ja paineli kyynelten tuhrimaa poskeaan -tuskaisesti liikahdellen. -- Se tekee varmaankin hyvin kipeätä --- mietti Antti, kun kahvin juotuaan kopeloitsi pöytälaatikosta -leivänpalasia taskuunsa. Hänen piti mennä noutamaan hevosia -laitumelta -- aiottiin näet lopettaa ohrankylvö tänään. Ulos -mennessään kuiskasi Antti äidille: - --- Koettakaapas vähän hieroa Annin poskea! - -Ei Antti nähnyt, hieroiko äiti, sillä hänelle tuli yhtäkkiä kiire -lähteä. Sieppasi suitset ovenpielestä naulasta ja meni hevosia -hakemaan. - -Hevosten kanssa kotiin palatessaan kuuli Antti jo tarhaportille Annin -itkun. Eikä hän olisi vähääkään nurissut, vaikka ei olisi syötykään -aamiaista, vaan menty suoraa päätä pellolle. Ei hän kuitenkaan -puhunut siitä kenellekään mitään. Olisivat kukaties luulleet, ettei -hän voi nähdä siskonsa itkevän, että hän on niin herkkätunteinen --- -- Hänkö herkkätunteinen -- Antti -- joka on mies? -- Tphyi! -- -Antti meni syömään toisten mukana. - -Anni istui penkillä pöydän toisessa päässä vasen kyynärpää pöydällä, -nojaten poskeaan vasempaan käteensä, ja itki ääneen. Antti istui -tuolilla toisessa päässä pöytää ja sanaa puhumatta söi. Aina kun -hän katsoi Anniin ja näki hänen punaiset, kyyneltyneet silmänsä -ja turvonneet kasvonsa sekä nuo monet villahuivit hänen päänsä -ympärillä, aina silloin sai hän käyttää enemmän voimaa, ennenkuin -pala luisti kurkusta alas. - -Antti ehti syöneeksi ennen muita -- tällä kertaa -- ja nousi pöydästä. - --- Niin ruunako se sitten pannaan jyväkuorman eteen? -- hän kysyi -lakkia päähän painaessaan. - --- Ruuna pannaan, -- vastasi isä vielä syöden. - --- Minä menen jo asettamaan sille silat selkään. -- - -Ja Antti pujahti ulos. -- Pian saivat isä ja Hildakin syöneiksi ja -sitten lähdettiin vainiolle ohrankylvöä lopettamaan. - -Päivä oli kaunis niinkuin ainoastaan keväinen kesäpäivä voi olla. -Taivas oli selkeä ja keveän sininen ja niin hento, ettei se -varmaankaan painanut mitään. Eihän se painanut leivostakaan, jota -aineellisuus rasittaa niin vähän, ettei se välitä pesän sijaakaan -valikoida, vaan tekee sen mihin sattuu, syksyisen lehmänjalan jälkeen -pellossa, mättään koloon tai muuhun sellaiseen. Ylöspäin se vain -pyrkii -- aina. Loppumatonta virttään livertäen se nytkin kohosi yhä -ylemmä ja ylemmä. -- Aurinko valoi lämpöään ihan syytämällä. Nuori -kevätnurmi tuoksui ja nosti elämänhaluisena päätään. Kuohkea pelto -vavahteli kasvuintoa ja perhoset lentelivät etsien muonaa, mutta -samalla iloiten elämästään ja sen kauniista sulosta. Niitä ei elämän -huolet rasittaneet. - -Kivitasku hyöri pellon keskellä olevassa kivikossa. Keikautteli -paksua ruumistaan ja syvällä kurkkuäänellä huuteli: Dak, dak, dak -hii, hii dak, -- nyökkäili ja kekkaili kuin muukalainen, jolla -olisi jotain sanottavaa, mutta ei osaa kieltä. Pyörähti kuin kerä -alas kiveltä, samassa vyöryen toiselle kivelle kekkailemaan. -Vähänväliä kohosi lentoon. Lensi suoraan ylös vähän matkaa -- pyrki -kai seuraamaan leivosta, mutta ei jaksanut, ja palasi saman tien -takaisin päästäen suustaan sellaisen sakramenskan, että Anttiakin -nauratti kuin pikkupoikaa. Se pyrki laulamaan leivon tavalla, mutta -ei osannut. Tämä kyvyttömyys ei kuitenkaan kivitaskun kevätriemua -häirinnyt eikä mieltä apeaksi saattanut -- niinkuin monen ihmislapsen -olisi tällaisessa asemassa käynyt. - -Antti ajoi ruunalla rautaista sikinsokin-äestä, jolla peitettiin -siemen maahan. Työ ja ympärillä oleva luonto saivat hänet pian -unohtamaan Annin hammassäryn -- ja unohtipa hän senkin, että hän jo -on mies. Maantien viereisellä saralla ajaessaan hän sen vielä muisti -ja ylläpiti kaikin tavoin miehen ryhtiä. Asteli harvaan pää alas -painuneena ja huolettomilla liikkeillä nosteli äestä, kun siihen -paakkuja kerääntyi ja kun sitä oli kulmilla nostettava. Rallatteli -raittilauluja ja karmeaa ääntä tavotellen komenteli ruunaa. Vastaili -ohiajavain kysymyksiin kylvön joutumisesta, työn sujumisesta ja -muista miehekkäällä tavalla, ja itsekin kyseli tutuimmilta näiden -matkan määrää, tarkotusta ja muuta samanlaista. Silloin tällöin -lausui opastavan neuvon Hildalle, joka maantien toisella puolella -olevilla pelloilla ajoi Pilkulla jousiäestä. - -Mutta sitä mukaa kuin hän loittoni maantiestä, sitä mukaa -laskeutui hänen miehekkyytensä, kunnes hän vihdoin olikin vain -kolmitoistavuotias poikanen, joka välittömästi antautuu kevätriemun -valtaan. Hän hypähteli ja leperteli ruunalle, luikautti silloin -tällöin kuin paimentorvella ja lauleli kansakoulussa oppimiaan -lauluja. Sieppasi takin päältään, pyyhki siihen hien ja pölyn -kasvoistaan ja asetti sen pientareelle. Hänestä tuntui kuin olisi hän -vapautunut jostakin taakasta, niin kevyt ja niin vapaa oli hänen olla. - -Hän pysäytti ruunan ja nakkasi suitset sivulle. Korjasi ruunan harjan -pois länkien alta ja ystävällisesti puhellen halaili ruunan päätä. -Ruunan mieli heltyi. Kiitollisin silmin se katsoi Anttiin, kun hän -istuutui pientareelle. Vastaiselle puolelle ojaa lensi samassa -västäräkki ja sulavasti pyrstöään keinuttaen pysähtyi kokkareelle. -Päätään kallistellen se tirkisteli Anttiin ja ystäväksi tekeytyen -visersi: - --- Olen kaukana ollut. Yli maiden, vuorien ja merien olen lentänyt. -Siellä on taivas niin sininen ja ilma niin kirkas. Mutta minun tuli -siellä ikävä. Siellä eivät hattarat toisiaan ajelleet eikä vettä -pilvistä pirissyt. Siellä aurinko poltti, vieressä kulkevan varjonkin -se pois poltti. Minä sieltä Suomeen läksin, kun tiesin, että täällä -on kesä ja aurinko hellien paistaa, nurmi tuoksuu ja pellon povi -lämpöä sykkii. - -Västäräkki näki madon ja pienillä jaloillaan kipitti sen kiinni -nappaamaan. Syötyään sen palasi jälleen kokkareelle. - --- Siellä on madot suuria ja lihavia, mutta ne eivät maistu niinkuin -täällä. Kauniit perhot, suuret ja lihavat siellä karkeloivat, mutta -sulompi on syödä Suomessa laihoja sääskiä kuin siellä loistosiipiä -perhosia. Siellä purot kirkkaina päilyvät, mutta rattoisampi on -kylpeä sameassa Suomen ojassa ja viileämpää juoda sen raikkaista -lähteistä. Pois minä sieltä läksin ja Suomeen palasin sen autereista -taivasta ja hiljaista aamutuulta näkemään. - -Västäräkki huojutteli ruumistaan ja sulavasti pyrstöään keinutteli, -kallisti päätään ja katsoi Anttia silmiin. Antti miettien muserteli -multakokkareita kourassaan ja kuunteli västäräkkiä, aina aikoen -viskata sitä kokkareella -- eikä kuitenkaan viskannut. Västäräkki -alkoi uudelleen visertää: - --- Parempi on täällä koti. Ei siellä ollut turpeisia pientareita, -jonne pesänsä tehdä, ei risukasoja, ei halkopinoja eikä -kivikkokumpuja. Ei siellä ollut harmaata aitaa, jolta toukkia vahtia, -eikä ladon räystäitä, mistä suojaa etsiä. Siellä ruusut ja liljat -upeilivat loistavine väreineen ja muhkeine muotoineen, mutta minä -ikävöitsin kainoa orvonkukkaa ja nuokkuilevaa sinikelloa. Minun -sydämeni sykki riemusta, kun tunsin, että pian pääsen niitä näkemään, -ja kyyneltä vuodattamatta minä riemuiten sieltä läksin. - -Taas huomasi västäräkki madon ja juosta kipaisi sen luo niin että -jalkoja ei huomannut merkiksikään, ja palasi saman tien kokkareelle. - --- Kun viimeksi täällä olimme, laitoimme pesämme tuonne kiven -juureen. Siellä oli niin somaa ja suojaisaa. Meille syntyi sinne -poikasia niin pieniä ja avuttomia, joita riemuisin rinnoin ruokimme. -Ne kasvoivat joka päivä, ja samoin kasvoi meidän riemummekin. Mutta -sitten. -- Kerran kun palasin kotiin ruoan etsinnästä, näin kaksi -ihmislasta häärivän kiven luona, jonka alla pesämme oli. Rukoilin, -että he antaisivat pesämme olla, lentelin heidän ympärillään ja -koetin houkutella heitä pois. Mutta he vain raastoivat pesämme pois, -repivät sen ja veivät poikasemme -- en tiedä minne. Itkin ja pyysin -jättämään edes yhden minulle iloksi, mutta he eivät jättäneet. Kaikki -vain veivät. Kuulin poikasteni itkevän heidän käsissään ja lensin -perään rukoilemaan armoa, mutta he viskasivat minua kivellä. Palasin -hävitetyn kotini raunioille. Siellä puolisoni itki vierellään suuri -kasa matoja. Me itkimme molemmin siinä hävitetyn kotimme raunioilla, -eikä meillä senjälkeen ollut enää mistään iloa. Minkätähden ihminen -tällaista tekee -- mitä iloa hänelle siitä on? Mitä iloa? Oi, sano -sinä, joka olet ihminen! -- - -Västäräkki juoksi Anttia kohti kaula kurollaan. - --- Oi, sano sinä, mitä iloa se tuottaa ihmiselle, että hän meidän -kotejamme hävittää! -- - -Samassa kohosi leivonen liverrellen ylös aivan Antin takaa, ja -västäräkki lensi pois ikäänkuin olisi leivosen edessä hävennyt -perhehuoliaan. Antti heittäytyi selälleen ja seurasi silmillään -leivosta, kun se nousua helpottavia kierroksia tehden kohosi ylös. -Lopuksi ei Antti enää nähnyt kuin pienen mustan pisteen sinisessä -autereessa, ja pisteestä valui loppumaton sävelvirta alas maahan. -Antti yhä vain tuijotti sinne ylös, vaikka otsaa kivistikin ja -silmiin kiertyi vesi. Hänessä heräsi omituinen halu kohota tuonne -ylös ihan näkymättömiin ja sieltä ilahuttaa isää ja äitiä ja kaikkia, -kun he väsyneinä ja hikisinä pellolla raatavat. Antti taivutti -kätensä pään taakse ja huiskutteli hiljaa pystyssä olevia polviaan. --- Kunpa olisi ihmisellä siivet! - --- Antti! Puolinen on tuossa paikassa, -- huomautti isä ohimennessään -tyhjä kylvinvakka kainalossaan. Antti kavahti äkkiä seisaalleen. -Pitkällisestä ylös tuijottamisesta olivat silmät käyneet niin -vesikiehteeseen, ettei niillä vähään aikaan nähnyt mitään, ja päätä -huimasi äkillinen asennon muutos. Pian Antti siitä kuitenkin selvisi -ja alkoi taas äestää. - -Työn ja terveyden yhteinen lapsi, raikas nälkä, tuo taitavin ruoan -maustaja, ehti jo hetken aikaa kaivella Antin vatsanpohjissa, -ennenkuin isä käski ottaa hevoset valjaista ja lähteä puoliselle. -Liukkaasti päästi Antti rinnushihnan irti, ja rapsahtaen ponnautti -luokki länget auki. Antti kohotti toisella kädellä länkiä toisella -suitsista pitäen, ja tehtävänsä tietäen ruuna siirtyi pois aisain -välistä, jotka Antti päästi laskeutumaan maahan. Vielä tahtoi ruuna -piehtaroida pellossa, ja mullan selästään pois karistettuaan se oli -valmis lähtemään. Antti ei hennonut nousta sen selkään, edellä vain -käveli ja antoi ruunan nauttia työstä vapautuneen tunnelmaa. - -Eikä hän vähääkään muistanut, että Annilla on hammassärkyä. Mutta -kotia lähestyessään hän katsoi tuvan päätyikkunoihin ja näki Annin -istuvan ikkunan luona käsi poskella, ja näki hänen itkevänkin. Ja -silloin Antti muisti kaikki, eikä tuntenut enää nälkää. Huomaamatta -hiljensi hän askeleitaan niin että ruuna oli astua kantapäille, -- -sillä ruuna ei tiennyt Annin hammassärystä, se ajatteli heiniä ja -kauroja ja kiirehti niitä saamaan. Antin mieleen vilahti hieno kateus -ruunaa kohtaan. Tarhaportille saakka jo kuului itku tuvasta ja Antin -silmäluomet liikkuivat tavallista tiheämpään, suu sulkeutui kiinni ja -nenässä alkoi hiljalleen nuhista. - --- No mutta -- eipä se hammassärky nyt lopukaan, -- ihmetteli isä. -Antilla ei ollut siihen mitään sanomista. Hän vei ruunan talliin, -sitoi sen kiinni ja kiipesi tallin ylisille varistamaan heiniä -ruunalle ja Pilkulle, tuli sieltä alas, sulki tallin oven ja meni -halkovajan taakse puhdistamaan kenkiään. Koko ajan kuului tuvasta -Annin valittava itku. Ja Antin silmistä alkoi tippua kyyneleitä. Hän -pyyhki ne takin hihaan itsekseen tiuskuen kun se nyt juuri Annin -hampaisiin piti tuo särky tulla -- miksei tullut minun hampaisiini, -ettei tässä tarvitsisi kyynellellä turhanpäiten! -- - -Itku kuului yhä ihan kuin uhalla, ja Antti oli pahemmassa kuin -pulassa kyyneleittensä kanssa. Jos viipyy, niin toiset alkavat -ihmetellä ja luulevat että hän -- -- jos taas kyyneltynein silmin -menee, niin arvaavat heti -- -- Antti pyyhki silmiään ja karaisi -luontoaan ja saikin vihdoin kasvonsa siihen kuntoon, että sopi mennä -tupaan. - -Toiset siellä jo söivät, ja Anttikin meni suoraa päätä pöytään, -mennessään viskaten lakkinsa sivupenkille. Syödessään oli Antilla -paljon ulos katselemista ja Anniin ei hän uskaltanut vilaistakaan. -Taaskin ehti hän syöneeksi, ennenkuin toiset ja meni heti hevosille -kauroja antamaan itsekseen tiuskien pehmeälle luonnolleen. - -Ruokalevon makasi Antti pihanurmikolla ja kuunteli Annin itkua -tunteittensa kanssa taistellen. Hän kaikin voimin pyrki vierottamaan -ajatuksiaan pois Annin hammassärystä, mutta ei voinut. Eikä hän -voinut sitä pellollakaan tehdä, vaikka ei kuullutkaan Annin itkua. -Kivitasku ei enää joutanut toimetonna hyörimään. Sille oli tullut -tulinen pesänrakennus-kiire, samoinkuin västäräkillekin. Toimeliaan -näköisinä ne kantelivat nokassaan kuloheiniä ja varovaisina -ympärilleen vakoillen pujahtelivat kiven alle kumpikin omassa -kivikossaan. Lie leivonenkin joutunut arkihuolien valtaan, kun -ei enää niin uutteraan joutanut sulavaa säveltään livertelemään. -Nurmi ei enää tuoksunut niinkuin aamulla ja aamupäivän mehukkaaseen -sunnuntaimieleen oli sekottunut kuivaa arkipäiväisyyttä, joka ei -kyennyt hurmaamaan ihmismieltä. - -Eikä Antti voinut unohtaa Annin hammassärkyä, hänen turvonneita, -itkusta punaisia silmiään, kyynelten tahrimaa poskeaan, niitä monia -villahuiveja hänen päänsä ympärillä ja sitä haikean valittavaa -itkua. Joka hetki hän ne muisti, ja kun illalla kylvön loputtua -aseteltiin äkeet ja muut kapineet rattaille ja lähdettiin kotiin, -niin häntä hieman pelotti. Kotia lähestyessään hän vilkaisi tuvan -päätyikkunoihin -- kohotti, päätään ja katsoi tarkemmin -- nosti -päänsä pystyyn, ja silmät selällään katsoi ikkunaan, niin että -oli vähällä kävellä ojaan. Sillä Annia ei näkynytkään ikkunalla. --- Antti uskalsi hiukan toivoa. Ehkä Anni on jo parantunut. -- Ja -aivan oikein. -- Tarhaportille ei kuulunut itkua, eikä sitä kuulunut -pihaankaan, kun Antti ruunaa valjaista päästi. Ei pienintäkään -vaikerrusta kuulunut. Anni on terve -- riemuitsi Antti ja ponnautti -yhdellä hyppäyksellä itsensä ruunan selkään niinkuin aikamies. Hän -alkoi saada miehekkyytensä jälleen takaisin. - -Hevosten viennistä palatessaan Antti vihelteli niinkuin aina -ennenkin, iloisemmin vain. Tuntui niin hauskalta nähdä Anni terveenä -ja iloisesti nauravana pikkusiskona. Yhdellä harppauksella loikkasi -hän maasta suoraan ylimmälle portaalle ja siitä porstuaan niin että -suitsien kuolaimet selässä kalahtivat. - -Hänen miehekkyytensä oli horjumaton. Reippaasti ojensi hän kätensä -nykäistäkseen oven auki -- ja samassa parahti Anni tuvassa vihlovaan -itkuun. Antin käsi valahti alas ja herpauneena jäi hän paikalleen -seisomaan. Portailla kuului joku tulevan ja Antti kääntyi takaisin. - --- Aijoin viedä suitset tupaan, mutta mitäs niillä siellä tehdään -- -vien ne talliin, -- selitti hän äidille, joka tuli porstuan ovella -vastaan tyhjä vasikanjuomakiulu kädessä. - -Ja Antti meni talliin, veti oven perässään kiinni ja jauholaatikon -kannelle istuutuen itki kuin pikkupoika. - - - - -YSTÄVÄNI. - - -Istuimme talvisena sunnuntai-iltapäivänä pirtin peräikkunan luona -penkillä, hän -- pitkät ajat maailmalla harhaillut ja nyt vihdoinkin -sieltä kotiutunut lapsuuden ystäväni ja minä. Olimme kahdenkesken -tuvassa, ainoastaan kissa nuokkui takkakivellä. Naiset olivat -navetassa ilta-askareilla ja renki-Miska kylillä. Istuimme ja -juttelimme. Hän kertoi hilpeästi sukkeluuksilla höystäen näkemiään ja -kokemiaan, minä kuuntelin ja kyselin. - -Ulkona mourusi myrsky. Puut taipuilivat niinkuin joku säälimätön -käsi olisi niitä tukasta riiponut ja koko metsä huokaili. -Toisinaan koko rakennus nutkahteli, ikkunat tärisivät ja liiterien -räystäsluukut paukkuivat vuoroin kiinni, vuoroin auki. Nurkissa -vinkui ja ulvoi niinkuin olisi oltu ankaran taistelun keskellä. -Toisinaan kuului ryntääjäin raivonhuutoja, toisinaan taas kuin -tappiolle joutuneiden parkunaa, kuolevain ja haavotettujen valitusta, -pohjaäänenä yhtämittainen jylhä kohina kuin etäinen tykkien jyske -ja sota-oriitten kavion kapse. Lumi kiisi pitkin peltoja kuin -pakoonajettu vihollisjoukko. - -Olimme vähän aikaa ääneti. Hän istui käsi poskella kyynärpäällään -akkunaan tueten ja kuunteli myrskyn pauhua; minä tarkastelin salaa -hänen kuluneita kasvojaan, joissa näkyi taistelujen ja tappioitten -jälkiä. Näin istuimme hetken ja hän alkoi hiljakseen puhella. - --- Kuinka turvallista onkaan tällaisella säällä istua lämpimässä -tuvassa, sitä turvallisempaa ja rauhaisampaa kuta julmemmin myrsky -ulkona raivoaa. Tuntee ihan tyydytystä siitä, että on tällainen -myrsky, tekee mieli ilkkua myrskylle niinkuin lapset, että "äikkis, -äikkis, etpäs saa, etpäs jo!" Te olette sentään onnellisia -- te, -joilla on oma koti, joka antaa suojaa myrskyssä, lämpöä pakkasessa, -ruokaa kun on nälkä ja aina rakkautta. Koti on ikäänkuin paalu -lehtoisen niemen kainalossa, johon veneesi on köydellä kiinnitetty. -Jos merellä kuinkakin myrsky raivoaa, ei se voi sinun venettäsi -riistää, ja hädän tullen voit köyden avulla kiskoa veneesi suojaan -lehtevän niemen kainaloon. Toista on silloin, kun ilman tietoa -ruoasta ja suojasta, joutuu koditonna tällaisessa myrskyssä -harhailemaan. Silloin on niinkuin rannattomalla merellä yksin -avonaisessa veneessä, jota myrsky viskoo minne tahtoo, joka ei ole -lehtevän niemen kainalossa olevaan paaluun köydellä kiinnitetty. Se -on kurjaa se --! - -Hän vaikeni. Olin ällistyksissäni näin äkkinäisestä puheen -sävyn muutoksesta. Kenties se ällistytti kissaakin, kun läksi -takkakiveltä ja tuli siihen meidän keskellemme kehräämään, kuonoansa -hänen käteensä hieroen. Hän silitti kissaa ajatukset muualla ja -syväilmeisesti tuijotti ulos myrskyyn. - --- Minä olen nähnyt pieniä lapsia pussi selässä tällaisella myrskyllä -tiellä rämpimässä, pieniä kodittomia poikia ja tyttöjä, joita -tylyillä sanoilla lämpimistä pirteistä ajetaan pois, joiden nutun -repeämistä tuuli työntää lunta iholle saakka ja joiden yskiminen -kuuluu vastassa olevan tienkäänteen takaa, ennenkuin he itse vielä -ovat näkyvissäkään. Kun heiltä jotakin kysyy, yrittävät he vastata, -mutta yskä tukahuttaa, ja pysähtymättä ponnistavat he eteenpäin -toivoen, että seuraavassa talossa on armeliaampia ihmisiä, jotka -antavat edes penkillä maata ja perunain loppuja syödä. Jälkeenjääneen -tienmutkan taakse he katoavat näkyvistä, mutta heidän yskimisensä -kuuluu vielä --. Eikä se lakkaa koskaan minun korvissani kuulumasta. -Nytkin minä kuulen heidän tuolla myrskyssä yskivän, näen heidän -luonnottomasti hehkuvat poskensa ja nutun repeämistä paistavan -pakkasen punertaman ihonsa. Ja minä vapisen ajatellessani sitä aikaa, -kun joku näistä lapsista on mies -- kaikista niistä ei milloinkaan -tule miestä -- Tämän yhteiskunnan puolesta minä vapisen -- -- - --- Olen minä muutakin nähnyt. Poikkesin kerran erääseen mökkiin -lepäämään. Siellä isä makasi sairaana, ja äidin ympärillä parkui -viisi pientä lasta eikä koko mökissä ollut leivänpalaa. Ajattele! -Sairaana makaava isä, kuihtunut äiti ja viisi nälästä parkuvaa -lasta, eikä muruakaan leipää --! Ymmärrätkö sinä, mitä se on? --- Minä luulin silloin ymmärtäväni. Heitin kukkaroni rahoineen -äidin syliin, karkasin ulos ja juoksin metsään. Siellä paiskausin -pitkälleni sammalikkoon ja -- usko jos tahdot, mutta minä -- itkin, --- nyhdin sammalta kouraani ja itkin. Tiellä ajoi samassa -- kenties -se niin piti olla -- paikkakunnan rikas kartanon parooni kahdella -välkkyviin valjaisiin puetulla hevosella, ja kun minä huomasin, miten -huolettomana hän istui vaunuissaan, puristui oikea käteni nyrkkiin ja -kohosi taivasta kohti ja minä kirosin, -- kirosin taivaat ja maat, -itseni ja kaikki! -- Se oli kamalaa -- - -Vaieten tuijotti hän syvämietteisesti ulos. Minusta tuntui -sopimattomalta häiritsemiseltä sanoa mitään, jos olisin jotakin -keksinytkin. Hän sai nytkin lopettaa äänettömyyden. - --- Tekeväthän ne kyllä, ne rikkaat, hyviä töitä köyhille. Antavat -heille vanhoja kuluneita vaatteita ja muuta, mikä ei itselle kelpaa. -Sitten lyövät rintoihinsa. Me olemme armeliaita, me teemme hyviä -töitä, sanovat. Ajattelevat kai, että joka köyhälle antaa, se lainaa -Herralle -- hyvää korkoa vastaan tietysti. -- Minä inhoon tällaista -armeliaisuutta. Se on mitä törkein loukkaus ihmisyyttä vastaan, sillä --- hän kääntyi minuun päin -- ne ovat juuri nuo riepuihin puetut, -kamalasti yskivät, silakkaa, amerikansilavaa ja perunoita syövät -ihmiset, jotka kantavat koko yhteiskuntaa hartioillaan ja saavat -siitä markan päivältä -- jos saavat. He ottavat nöyrästi vastaan -armopalat ja kiittävät, sillä henki on heille kalliimpi kuin kunnia, -ja heitä on niin opetettu tekemään. Antaa kyllä voi tarvitsevalle, -mutta ei antaa armosta, vaan senvuoksi, että hän on sen ansainnut. -Näes, jokainen ihminen, joka kerran on ansainnut syntyä tähän -maailmaan, on myöskin ansainnut saada tässä maailmassa elämisen -mahdollisuuden. - --- Pahahan se on, ettei tämän maailman hyvyyttä ole riittävästi -kaikille. Ikävä paikkahan se on. Mutta minkäs sille tekee, kun se nyt -kerran niin on. Ja eikö tuo tulevaisuudessa korjaantune itsestään -- -onhan maa yhä vaurastumaan päin, -- lohduttelin minä, kun hän taas -alkoi tuijottaa. - -Hänen ohuet huulensa vetäytyivät kireään -- etten sano pirulliseen -- -ivahymyyn, kun hän vastasi: - --- Maa on vaurastumassa, sen näkee siitä, että kaupungit kasvavat -loistossa ja väkiluvussa joka päivä. Se todistaa, että maa jaksaa -elättää entistä enemmän hyödyttömiä miehiä ja prostitueerattuja -naisia. Me rakastamme täyttää kaupungit, ja tiedätkö, minkätähden? -Sentähden, että kaupungeissa elää vähemmällä työllä, ja siellä on -tarjolla nautintoja ja huveja enemmän kuin maalla. Me, näetkö, -tahdomme tehdä työtä niin vähän kuin suinkin ja huvitella ja nauttia --- sanonko rypeä -- niin paljon kuin suinkin. Niin ne tekevät -muuallakin, emmekä me tahdo muodostaa poikkeusta. Se herättäisi -huomiota ja me kun olemme niin liikuttavan vaatimattomia. Olen -lukenut historiaakin siellä maailmalla toisinaan, ja nähnyt siitä, -kuinka ennen Rooman kansa söi, joi ja mässäsi kansansa elämän -mehutkin. Me emme ole vielä niin kauvas ehtineet. - --- Sinä maalaat asiat liian mustiksi. Ei se nyt kuitenkaan niin -hullusti ole kuin sinä sanot -- koetetaanhan yhtä mittaa tehdä -parannuksia tai ainakin yrittää parannuksia, -- tyynnyttelin minä -taas. - --- Esimerkiksi kuinka? kysäisi hän terävästi. - --- No onhan meillä nyt kaikenlaisia puolueita, jotka -- yritin minä, -mutta hän keskeytti. Kuohahtaen viittasi hän minua vaikenemaan, -veti henkeään ja aikoi jotakin sanoa, mutta ei näyttänyt keksivän -kyllin sattuvia sanoja. Puhkui sanoja tapaillen, kunnes vihdoin pääsi -sanomaan, mutta, kuten näytti, toista kuin ensin aikoi. - --- Olen minä ollut puoluetaistelussakin. Kerrankin olin erään -puolueen puolesta hosumassa. Jälkeenpäin kuulin, että vastustajain -puolelta oli minua kovasti sen johdosta parjattu ja moitittu. -Ja minä itse ilostuin siitä. Olinhan saanut vastustajani edes -katkeroittumaan. Siis ei aivan tyhjään mennyttä touhua. Tarkotus -oli edes osaksi saavutettu. Niinhän se on sodassa; kun saa edes -haavotetuksi vihollisensa, on sekin jo hyvä, vaikka ei muuta -saisikaan. Ne ovat, kuule, nämä puolueet niinkuin pieniä valtioita, -joilla kullakin on omat lakinsa ja omat ruhtinaansa, ja omat etunsa -valvottavana ja jotka vimmatusti tappelevat keskenään. - --- En tiedä, mitenhän lienee, mutta en vain ymmärrä, kuinka ihmiset -voivat niin innostua siihen, jos se kerran sellaista on kuin sinä -sanot. - --- Senhän nyt voi helposti ymmärtää. Katsos! Heillä on jokaisella -naapureita ja jokaisella on hammastelemista, jollei yhden niin toisen -kanssa. Mutta mennä naapurille suoraan haukkumaan on kollomaista -ja me tahdomme olla sivistyneitä. No sitten tulevat puolueet. -Naapuri yhtyy tähän puolueeseen, minä yhdyn toiseen, ja nyt meidän -sopii haukkua toisiamme, haukkua niin että säkeneet sinkoilevat, -puolueen nimiin ja puolueen laskuun. Siinä se on puoluetaistelun -ydin ja rasva. Ennenaikaan, kun huomattiin joku epätyydyttävä kohta -tämän maailman menon järjestyksessä, ja jos ei sitä saatu naapurin -niskoille, työnnettiin se jumalan niskoille. "Jumala on sen niin -sallinut", sanottiin ja oikein taitavasti huokaistiin. Nyt ovat -puolueet joutuneet Jumalan sijalle. "Kyllähän meidän puolue tahtoisi -kaikki hyväksi, mutta ne toiset vastustavat", sanotaan nyt. Se -on tyhjää kometiaa koko kaunissanainen touhu, jonka pohjavoimana -usein on mitä pikkumaisin itsekkäisyys! -- Ja kometiaahan se on -koko elämä. Jokainen näyttelee. Vapaa luonnollisuus painetaan -piiloon, kaikki muu, paitsi -- eläimellisyys. Maailma alkaa käydä -happameksi ja myrtyneeksi kuin kuukauden vanha kirnupiimä. Toista -se on ollut ennen. Silloin ne joutivat ihmiset runoilemaankin -ja satuja kertomaan, sananlaskuja miettimään ja arvoituksilla -toisiaan solmimaan. Nyt ei jouda muuta kuin raatamaan, eikä -ajattelemaan muuta kuin rahaa, rahaa -- toiset saadakseen sillä -ruokaa, toiset rikastuakseen. Rahaa pitää tulla vaikka kivestä, -tai naapurin verisestä hiestä! Ennen isännätkin sunnuntaisin ja -juhlisin antausivat huolettomiksi, melskasivat ja teiskasivat kuin -puolivuotiaat mullit. Nyt he pyhisin miettivät, mistä saada rahaa ja -arkisin he yrittävät sitä ansaita. Ennen jaksoivat tytöt navetalla -ollessaan laulaa ja oikein sydämen pohjasta nauraa heläytellä -helapäänauruja. Nyt he politikoivat ja kulmat rypyssä filosofeeraavat -työpäivistä ja työpalkoista. Kaikki nyt politikoivat -- lapset ja -imeväisetkin politikoivat niin että ilma tärisee. - -Hän oli puhuessaan noussut kävelemään. - --- Mutta minkäs sillekään tekee? Politikoidahan sitä täytyy ja rahan -ansaitsemista ajatella, jos elää tahtoo tähän aikaan, -- koetin minä -taas, kun hän keskeytti. - --- Niin täytyy. Siihen on pakko -- minä tiedän sen, -- mutta siinäpä -se juuri onkin. Sanovat, ettei nykyään ole orjuutta, mutta ne eivät -tunne elämää, jotka niin sanovat. - -Juolahti mieleeni tehdä hiukan ivaa hänen pahasta tuulestaan ja niin -kysäisin: - --- Mitähän sinä tämän maailman tekisitkään, jos se olisi sinun -vallassasi? - -Hänellä oli heti siihen vastaus: - --- En mitään muuta kuin tarttuisin molemmin käsin siihen kiinni, -kohottaisin sen pääni yläpuolelle ja sieltä iskisin permantoon -tuhansiksi sirpaleiksi. Sirpaleet lakaisisin kellariin ja lähtisin -kotiin syömään voileipää sen työn päälle. - -Tämä oli jo liian törkeää mielestäni ja olin jo sanomaisillani -hänelle vakavia neuvon sanoja, mutta jostakin syystä en voinutkaan -muuta kuin kysyä: - --- Uskotko sinä Jumalaan? Hän tarttui siihen kuin tärpätti. - --- Uskonko Jumalaan? Kuka siihen sitten uskoo? Papitko, jotka -opettavat, että taivaanautuus on maallisilla kärsimyksillä ostettava, -ja kun lihavatuloinen rovastinpaikka tulee avoimeksi, ryntäävät sitä -saamaan jokainen, mutta laihatuloista paikkaa ei hae kukaan. Hekö ja -heidän joukkonsa Jumalaan uskovat? -- Uskotko sinä Jumalaan? -- Hän -katsoi tiukasti minua silmiin. Jouduin hämilleni enkä osannut sanoa -mitään. - --- Niin. Siinä se on. Kun teiltä suoraan ja rehellisesti kysyy, -sekottamatta siihen uskoa ja armoa, joudutte te hämillenne ettekä -osaa mitään sanoa. Te ette uskalla, ette voi sanoa! Mutta minä -uskallan. Nostan pääni pystyyn ja avosilmin sanon: Minä uskon, -että on joku, joka elämää hallitsee. Voin kyllä nimittää sitä -jumalaksikin, mutta ei se ole se Jumala, jota joka seitsemäs päivä -palvellaan käsikirjan mukaan ja joka vaatii niin monenlaisia -laitoksia ja seremonioita, että niiden kannattamiseksi täytyy riistää -köyhän miehen ainoa karitsa, ja jonka päärlyportti-taivaaseen -- -tanssisaleihin -- ihmisiä värvätään tällaisilla värsyillä: - -Hän lauloi pää kallellaan teeskennellyllä äänellä: - - "Tulkaa, kuulkaa, katsokaa! - Syökää, juokaa, juopukaa! - Herran armoherkuista, - Rieskasta ja viinasta! - Rahatta, - Hinnatta" - --- nytkin, vaikka viinavero on kaksi markkaa litralta. Menisitkö sinä -sellaiseen taivaaseen? Minä vain en menisi, en vaikka käskettäisiin -ja annettaisiin ladattu brovninki taskuun. - -Hermostuneesti naurahtaen nousi hän kävelemään. Näki selvästi, -että hän itsekin piti sanojaan liian törkeinä, vaikka koettikin -sitä peittää väkinäisesti aikaansaadulla huolettomuudella ja -epäonnistuneella naurun rähinällä. - -Ilta oli jo täysipimeä, ja naiset tulivat navetasta. Miskakin -ilmaantui kotiin iltaista varttomaan. Kattolamppu sytytettiin ja -alettiin puhella muista asioista. - -Enkä saanut tilaisuutta kysyä ystävältäni: mitä on silloin elämästä, -kun siinä ei näe mitään niin hyvää, josta voisi iloita, eikä mitään -niin pyhää, jota ei tahtoisi pilkata? -- - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPELLON KYNNÖKSELTÄ*** - - -******* This file should be named 55936-8.txt or 55936-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/9/3/55936 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55936-8.zip b/old/55936-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 42e8367..0000000 --- a/old/55936-8.zip +++ /dev/null |