NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3978 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3e4f52b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #55936 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55936)
diff --git a/old/55936-8.txt b/old/55936-8.txt
deleted file mode 100644
index 9c9e2d5..0000000
--- a/old/55936-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3978 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Kotipellon kynnökseltä, by Jaakko Nikkinen
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Kotipellon kynnökseltä
-       Kertomuksia
-
-
-Author: Jaakko Nikkinen
-
-
-
-Release Date: November 11, 2017  [eBook #55936]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPELLON KYNNÖKSELTÄ***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-KOTIPELLON KYNNÖKSELTÄ
-
-Kertomuksia
-
-Kirj.
-
-JOUKO NIKKINEN [Jaakko Nikkinen]
-
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1911.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Koterossa.
-Ensi taistelu.
-Jekku-Kustaa.
-Elämäntarina.
-Muuan päivä.
-Mies.
-Ystäväni.
-
-
-
-
-KOTEROSSA.
-
-
-I.
-
-Hän makasi kyynärpäät pystyssä, ristiinpantujen sormien yhdistämät
-kädet pään alla, ja mietti. Puhelu oli äsken johtunut jollain tavalla
-niin, että hänen oli ollut puolittain pakko kertoa yhdestä elämänsä
-huomatuimmasta piirteestä. Ja hän huomasi, että nämätkin, jotka
-makasivat tässä samassa huoneessa, olivat kuulleet hänestä puhuttavan
-tai sanomalehdistä lukeneet.
-
--- Tekö olette se! he huudahtivat ja loivat häneen säälin ja ihailun
-sekaisen silmäyksen.
-
-Hän hymähti tälle huudahdukselle, ja se hymähdys oli paljon
-sanova. Se kummasteli, kun ihmiset vielä nytkin häntä sellaisena
-kunnioittavat, se ikäänkuin halveksi heitä senvuoksi. Samalla kuului
-siinä katkeruutta huokuva kysymys: mitä varten? ja toivoton: kaikki
-on mennyttä!
-
-Eletty elämä kulki jälleen sielun silmäin ohi ja hän näki -- niinkuin
-jo monta kertaa ennenkin -- miten sen ainoana suurempana tarkotuksena
-oli aina ollut juuri tuon ihailevan kunnioituksen herättäminen. Se
-oli ollut hänen elämänsä johtotähti, joka määräsi hänen askeleensa.
-Pienestä pojasta alkaen nykyiseen asemaansa nuorena perheenisänä se
-oli ollut hänelle kaikki kaikessa. Sen edestä sai kaikki muu väistyä
-tai tulla toimeen miten voi. Nyt voi hän sen tunnustaa itselleen
-suoraan.
-
-Tähän saakka hän oli onnistunutkin. Miten monta kertaa olikaan
-hänelle hurrattu ja eläköötä huudettu, liehutettu liinoja ja heitetty
-kunnioittavia ihailun silmäyksiä, kun hän huuruisena ja huohottaen,
-mutta reippaana ja voimakkaana, terve puna verevillä poskilla, saapui
-perille ennen muita. Pää pystyssä meni hän eläköötä huutavan joukon
-läpi välinpitämättömänä, ikäänkuin hänelle olisi ollut samantekevää
-hurrattiin tai ei. Kuinka tärkeää se kuitenkin oli hänelle, että
-huudettiin eläköötä, kun hän saapui perille! Jollei niin olisi tehty,
-olisi hän joutunut raivoon. Jos joku olisi ehtinyt ennen häntä,
-olisi se ollut samaa kuin hänen luonnollisimman oikeutensa pois
-riistäminen. Hän olisi joutunut epätoivoon. Tämä vaara oli olemassa,
-sillä niitä oli paljon, jotka tahtoivat päästä samaan asemaan.
-Senvuoksi täytyi aina olla varuillaan, aina ponnistella, sillä jos
-vähänkin hellittää niin -- kuka tietää -- -- --
-
-Tähän saakka oli onni kuitenkin vielä ollut myötäinen. Hänen nimensä
-oli useat kerrat talven kuluessa sanomalehdissä mainittu ja aina
-muiden samassa yhteydessä olevain etumaisena. Korkeat herratkin
-olivat puristaneet hänen kättään, kiitelleet ja puhuneet siihen
-suuntaan, että hän voi vielä tehdä itsensä ulkomaillakin huomatuksi
-ja tuottaa kunniaa maalleen ja kansalleen. Se oli suurta! Se oli
-jotain, jonka eteen kannatti ponnistella, -- toista kuin maan
-tonkiminen!
-
-Miten hän olikaan halveksinut ikätovereitaan ja muita, jotka eivät
-osaa muuta kuin kyntää, ojaa kaakertaa ja lantaa ajaa! Heille
-ei kukaan huuda eläköötä, ei kukaan korkea herra purista heidän
-lantaista kättään, heistä ei puhuta sanomalehdissä, vielä vähemmin he
-voivat ulkomailla tulla huomatuiksi ja maalleen kunniaa tuottaa --
-nuo raukat!
-
--- Ja nyt on minulla edessä sama kohtalo! Entinen on kaikki
-lopussa. En voi enää entistäkään mainettani ylläpitää, lisätystä
-puhumattakaan. Ei muuta kuin vajota kyntömieheksi ja lannanajajaksi,
--- jos siihenkään enää kykenee. -- -- --
-
-Ihan kuin kiusaksi heräsi entistä voimakkaampi muisto monista veristä
-ivaa väreilevistä puheista, joita hän oli tunkionkuukkijoista
-pitänyt. Hermostuneesti käänsi hän päätään.
-
--- Minä olen paljon sen eteen työtä tehnyt, mutta nyt ei enää
-tarvitse tehdä, en kykene enää.
-
--- Se tuli ääneen.
-
-Jos tämä, tieto, että nyt se on lopussa, olisi tullut hänelle
-yht'äkkiä hänen terveenä ollessaan, olisi hän joutunut epätoivoon,
-niinkuin ihminen, joka kadottaa elämänsä johtotähden eikä näe mitään,
-minkä perään kannattaisi pyrkiä. Hän olisi joutunut raivoon, joka
-olisi päättynyt, kuka tietää mihin. Mutta pitkällinen sairaus oli
-taltuttanut hänen luontonsa, niin että hän alistui tähän tietoon,
-niinkuin heikomman aina täytyy alistua väkevämmän alle. Ensin aluksi,
-kun hän sen verran alkoi olla voimissa, että jaksoi ajatella, ja
-tämä tieto tuli hänen ajatuspiiriinsä, nousi hän koko voimallaan
-sitä vastaan. Hän tahtoi tukahuttaa sen heti alkuunsa. Mutta se tuli
-joka päivä uudelleen, entistä suuremmalla voimalla. Ja vihdoin hän
-käsitti, että se on kohtalon hänen eteensä asettama poikkitela, jonka
-yli ei voi päästä. Voi kyllä lyödä päänsä murskaksi sitä vastaan,
-mutta yli ei voi päästä. Ja hän alistui. Täytyy kärsiä, kun on kerran
-kärsimään luotu -- -- --
-
--- Olen minä kuitenkin ollut jotain, tulkoon nyt mitä tulkoonkin,
-minulla on kuitenkin jotain näyttää ja parempaakin kuin heillä, jotka
-eivät ole ikinä päässeet tuhmaa talonjussia korkeammalle.
-
-Se oli hänen lohtunsa. --
-
-Pitkän pitkä oli se aika, jonka hän oli sairasvuoteella virunut,
-ensin kotona ja sitten sairaalassa. Kun hän viimeksi ulkona liikkui,
-oli mitä kaunein kesä. Ruis nuokkui tyyninä iltoina laskevan auringon
-valossa, kevättouot hiljaa kahisivat vienossa tuulessa. Vasta
-niitetty mehevä heinä työnsi ladoistaan sivukulkijan ruokahalua
-herättävää tuoksua. Metsässä lemusi pihka ja tuoreet mehevät
-lepänlehdet. Kaino koivu huojutteli lehtevää latvaansa ja haavan
-lehdet värisivät. -- Sanovat että risti, johon Jeesus naulittiin, oli
-haapapuusta ja senvuoksi haavanlehdet vieläkin värisevät. --
-
-Nyt on syksy. Hän on kuullut sen ja tietää hän sen muutenkin. Hänen
-vuoteensa on käytävän puoleisella seinällä ja hän voi nähdä ulos
-ikkunasta. Ikkunaan näkyy hiukan joittenkin koivunoksani latvoja. Hän
-on niitä seurannut ja nähnyt, mitenkä tuuli on niitä ravistellut,
-kiskonut lehden toisensa perästä irti ja viskannut ulos kylmään
-maailmaan -- liejuiseen rapakkoon. Hänen on tullut sääli noita lehtiä
-ja hänen tulee sääli noita oksia, jotka nyt alastomina värjöttävät
-kylmässä syystuulessa. Ne ovat käyneet rakkaiksi hänelle. Hän tuntee,
-että se sama kohtalon ankara käsi, joka häntä vainoo, nyt niitäkin
-repii ja raastaa.
-
-
-II.
-
-Hänessä oli tehty vaarallisia leikkauksia ja koko ajan senjälkeen
-on hänen pitänyt maata selällään. Nyt aamulla hänen vuodettaan
-korjatessaan otti hoitaja pois tyynyn hänen polviensa alta ja sanoi,
-että nyt saa ruveta makaamaan kylellään ja saa jo istuakin sängyssä.
-Huomenna saa nousta kävelemään ja ylihuomenna saa lähteä kotiin, jos
-jaksaa.
-
--- Jaahas, -- hän vain siihen sanoi, niinkuin asia olisi jo ennen
-päätetty ja nyt vain pantiin sinetti alle.
-
-Häntä ei suurestikaan ilahuttanut kotiinmeno entisiä tuttuja
-tapaamaan. Voivat vaikka nauraa.
-
-Hurraata eivät ainakaan huuda, eivätkä liehuta liinoja, kun hän
-perille pääsee. Vertaisenaan vain pitävät tunkionkuukkijatkin -- ja
-niinhän -- -- Hän ei uskaltanut ajatella loppuun.
-
-Kun hoitaja oli saanut kaikki siistityksi, keräsi hän likaantuneet
-vaatteet kainaloonsa ja poistui huoneesta. Silloin päätti hän koettaa
-maata kylellään.
-
--- Mitä tämä on? -- Eikö hän makaa vuoteella? -- Hän koetteli
-käsillä. -- Rehellisesti hän makaa vuoteella. -- Mutta kun on
-niinkuin makaisi jollakin kapealla lankulla hyvin korkealla ja
-aina olisi putoamaisillaan. Kaikki vuoteet, sairaitten pienet
-kaksilautaiset pöytätelineet, kaappi, tuolit, pesuteline,
-vuodevarjostin ja kaikki pyörivät tulista kyytiä yhdessä
-sekamelskassa sinisen sumun seassa. Ei näy ainoatakaan selvää
-piirrettä. -- Kuitenkin ponnistelee hän uljaasti pysyäkseen
-kylellään, mutta mikään ei auta. Hetken kuluttua täytyy kääntyä
-selälleen. Vähän ajan päästä on kaikki jälleen selvää.
-
--- Voi pojat, mutta te menitte hurjaa kyytiä. Tokko olette edes
-eheitä kaikki? kysyi hän toisilta sairailta, vallattomuutta
-tavottelevalla äänellä. Vuoteilta kuului hyväntahtoisia osanoton
-naurahduksia ja osaaottavia silmäyksiä kohdistui häneen. Ja hän
-joutui omituisen nöyryyden tunteen valtaan.
-
-Vähän ajan kuluttua hän yritti uudestaan ja päivällisaikaan hän jo
-voi jokseenkin turvallisesti maata kylellään ja katsoa lattialle,
-joka ei nyt pyörinyt. Illalla hän jo uskalsi istuakin tyynyjen
-varassa sängyssä, eikä lattia sittenkään pyörinyt.
-
--- Huomenna sitä sitten pasteeraillaan ja käydään naapurissakin ja
-vaikka kahvilla kyökissä.
-
-Hän veti peiton päälleen ja tuokion kuluttua nukkui kuin päivämies.
-
-
-III.
-
-Seuraavana aamuna tullessaan tekemään tavallista aamusiivousta toi
-hoitaja hänelle housut -- kasvoillaan iloisen tyytyväisyyden ja
-ylpeyden ilme, niinkuin hyvin suoritetun urotyön jälkeen. Hän puki
-housut päälleen ja nousi istumaan. Hoitaja talutti hänet pesutelineen
-luo ja pesi hänen kasvonsa.
-
--- Lähdeppäs nyt kävelemään! -- sanoi muuan sairaista nousten itse
-kävelemään.
-
--- E-hen-en minä uskalla. -- Äänessä värisi toivo ja pelko.
-
--- Minä autan.
-
-Toinen toiseensa nojautuen he alkoivat kävellä päästä toiseen
-vuoderivien välissä olevaa käytävää. Lapsellinen onnen myhäily
-parrottuneilla kasvoillaan ja kuopille painuneissa, tuuheain
-kulmakarvain reunustamissa silmissään, seurasi hän jalkojaan, kun
-ne vuorotellen siirtyivät lattiaa hangaten toinen toisensa edelle.
-Varjo katosi aina, kun lampun kohdalla oltiin ja taas kasvoi
-joka askeleella, kun siitä poispäin siirryttiin. Vasen jalka oli
-tottelemattomampi. Toisinaan piti käsin auttaa, kun ihan väkisin
-uhkasi jäädä paikalleen.
-
--- Voi kuitenkin -- voi sentään, -- huudahti hän tuontuostakin,
-itsekään tietämättä, johtuiko se kävelyharjotuksen synnyttämästä
-ihastuksesta, vai muistuivatko mieleen entiset hiihto- ja
-metsästysretket. Kenties siinä oli molempaa. --
-
-Aamiaisen jälkeen hän jo pääsi tuolin avulla ikkunan luo. Ja mitä
-hän näkikään siellä! Auringonpaistetta, rakennuksia, rakennuksien
-varjoja, kivitetyn pihan, suuria koivuja kasvavan puiston, johon
-hänen lempioksansa häipyivät näkymättömiin. Renki toi jymisevää
-vesitynnyriä pihaan ja ajoi sen keittiön eteen. Varjo seurasi
-uskollisesti mukana. Keittiöstä tuli palvelustyttö ja he alkoivat
-yhdessä tyhjentää tynnyriä. -- Tuolla karkasi koira häntä sojona,
-ihan kuin jänistä ajaisi. -- Keittiön seinän vierellä leikki
-kaksi kaunista, pientä, viatonta lasta, -- liikuttavia katsella.
--- Tuolta pienemmästä rakennuksesta tuli mies ja katosi jonnekin
-huoneitten taakse. -- Hoitaja meni keittiöön. -- Kas tuossa tuuli vie
-koivunlehteä oikein tulen kyytiä pitkin pihaa! Ja tuolla toinen tulee
-perässä ihan kuin yrittäisi edellistä kiinni! -- Hän käänsi päätään.
-
--- Tulkaa katsomaan! -- tulkaa katsomaan, mitä täällä on! Kuinka
-hauskaa täällä on!
-
-Kuopille painuneet harmaansiniset silmät puhuivat ja kääntyivät
-jälleen katsomaan ulos. Suu ei puhunut mitään, vaikka sekin ensin
-aikoi.
-
-Vaikka hän koettikin yläruumiillaan mahdollisimman paljon turvautua
-leveään akkunanreunukseen, alkoivat sääret sittenkin vapista.
-
--- Ei, mutta -- kyllä tästä pitää mennä vuoteelle. Mitäpä noista
-tuollaisista.
-
-Se oli suu, joka niin sanoi. Silmät, nenä ja kaitaisiksi kutistuneet
-kasvot kokonaisuudessaan -- lyhyt ruskea partakin -- sanoivat ei
-milloinkaan ennen nähneensä niin hauskaa. Tuolia hinaten meni hän
-vuoteen luo, riisui takkinsa ja huoahtaen veti peiton päälleen.
-
-Hän nukkui yhtä mittaa siihen saakka kun harjottelijaneidit alkoivat
-jakaa ruokaliinoja päivällistä varten, jolloin hän heräsi ja
-ympärilleen silmäillen nousi istumaan.
-
--- Jahas. Nyt pitääkin taas nousta syömään.
-
-Pian oli takki päällä, tuoli pöydän viereen hinattuna ja hän itse
-tuolilla istumassa ja odottamassa. Mutta kun ei ruoka heti tullut,
-pitkästyi hän ja läksi varovaisesti kävelemään ikkunan luo.
-
--- Ei tässä pitkiä aikoja jouda odotella. Eräästä vuoteesta kiinni
-pitäen kurotti hän ulos nähdäkseen.
-
--- Heleijaa! Ruokapaarit tulevat! hän huudahti ja katsahti
-ympärilleen lapsellisen hyvätuulisesti naurahtaen ja alkaen
-varovaisesti köpitellä takaisin pöytänsä luo. Helpotuksesta huoahtaen
-painautui hän istumaan tuolille.
-
-Käytävältä alkoi kuulua veitsien ja kahvelien kalinaa sekä kiireisiä
-askeleita, eikä aikaakaan, kun jo tuotiin ruoka -- höyryävää soppaa
-ja eturuoka kullekin sen mukaan kuin jaksoi sulattaa. Tuolla kahden
-ikkunan välissä, vesikarahvia ja laseja kannattavan pöydän vieressä
-makasi nuorukainen, jossa oli eilen toimitettu leikkaus; hän ei
-saanut syödä kuin vähäisen soppaa, jota selällään maaten raukeasti
-pisteli suuhunsa rinnan päälle asetetusta kupista. Hän muisti, miten
-oli itsekin ollut samassa tilassa ja hänen tuli nuorukaista sääli.
-Mutta -- --
-
--- No nyt minä syönkin niinkuin metsämies, -- ja veitsi alkoi
-hiljalleen kalista lautaseen.
-
--- Sitten mennään kahville kyökkiin -- sanoi siihen toisista
-sairaista se, joka aamulla häntä talutteli.
-
--- Mennään vain. -- Mutta onkos nyt mikään -- kahveli vei juuri
-lihapalaa suuhun -- kahvin aika? -- Suu oli ruokaa täynnä. -- Mennään
-vasta myöhemmin!
-
-Syötyään ei hän mennytkään vuoteeseen heti, vaan paneutui takki
-päällä pitkälleen mustalla nahalla päällystetylle leposohvalle. Mutta
-ei siinäkään kauvaa huvittanut.
-
--- Minä lähden kylälle.
-
-Salaperäisesti myhäillen meni hän hiljaa ovelle, jonka sai suurella
-vaivalla avatuksi, ja hiplasi itsensä käytävälle. Tähystellen
-pitkin käytävää työnsi hän oven verkalleen kiinni. Käytävä näytti
-toisaanne katsoen olevan loppumattoman pitkä. Siellä etäällä häämötti
-valoisampi aukko ja ihmisiä näkyi liikkuvan siellä täällä. Molemmin
-puolin käytävää oli ovia ja ovien päällä numerot. Seisoi siellä pari
-kaappiakin ja rullasänky, jolla sairaita kuleteltiin ja joka oli kuin
-vanha tuttava vieraiden joukossa. -- Jahas, jahas, -- hän päätteli ja
-kääntyi katsomaan toisaanne. Sinnepäin oli käytävä hyvin lyhyt. Näki
-selvästi käytävän päässä olevan suuren ikkunan puitteetkin. Muutamia
-ovia oli sielläkin päin, ja tuossa ihan lähellä oli kaappi täynnä
-kirjoja.
-
--- Jaahas. Siinäkö se kirjakaappi onkin, -- ajatteli hän ja läksi
-tassuttelemaan ikkunaa kohti. -- Ennenkuin pääsi ikkunan luo, kohosi
-käytävä, ja oli astuttava pari porrasta ylöspäin. Hän kohotti oikean
-jalkansa astuakseen alemmalle portaalle, mutta vasen jalka ei
-jaksanutkaan yksin kantaa koko ruumiin painoa, ja hän oli kaatua.
-Seinästä pidellen nosti hän ensin vasemman jalan portaalle ja sitten
-veti oikean perässä päästen niin vihdoin alemmalle portaalle. Hän
-lepäsi siinä hetkisen ja mieleen valahti outoja tunteita. Siinä
-oli oman avuttomuuden tunnetta ja samalla nöyrää alistumista, jopa
-lohdullista kiitollisuuttakin. Kenelle ja mistä?
-
--- Sitä ei hän tietänyt.
-
-Levättyään hetkisen, alkoi hän taasen ponnistella. Juuri kun oli
-saamaisillaan vasemmankin jalkansa ylemmälle portaalle, kuului
-hoitajan raikas, hyväntahtoinen ääni takaapäin käytävältä:
-
--- Onko se Holma?
-
--- On, -- vastasi hän samassa kun nykäsi vasemman jalkansa portaalle.
-Hän ei uskaltanut katsoa taakseen. Hoitaja naurahti osanottavasti.
-
-Nyt ei ollut enää kuin muutama askel ikkunalle. Väsyneenä ja
-huohottaen laskeutui hän istumaan matalalle ikkunalaudalle ja
-rupesi katselemaan ulos. Näköala oli koko maailma sairashuoneeseen
-verrattuna. Ensin oli kalpean kellertäväksi käynyttä niittyä ja sen
-takana maantie. Maantien toisella puolella oli muutamia mökkejä ja
-peltoa, jonka halki kulki iso laskuoja. Pellon takana oli metsää,
-jota etemmä ei voinut nähdä. Vielä näkyi muutamia puita maantieltä
-sairaalaan johtavan tien vierillä.
-
-Vähän aikaa katseltuaan huomasi hän pellolla kynnettävän. Hevonen
-vetää raskaasti, pysähtyy vähän väliä, ja hän on kuulevinaan, miten
-mies sille huutaa, -- ja uudelleen alkaa hevonen mennä. Hiljaa
-nahisten kääntyy tuore, musta multa pinnalle haudaten sängen alleen.
--- Hevonen taas seisahtuu. Mies antaa sen puhaltaa ja korjattuaan
-huonosti kääntyneen viilun asettuu istumaan. Katselee pitkin vakoa ja
-miettii. -- Ihan varmasti se miettii. -- Mutta mitähän se miettii? --
-Todellakin -- mitähän se miettii? -- Kenties se miettii, minkävuoksi
-pitää kyntää? -- Sitä se varmaankin miettii. Istuu tuossa aurallaan
-ja piippunysää imeskellen miettii, minkä vuoksi pitää kyntää? --
-Tavan takaa sylkeä loiskauttaa oikein tupakkamiehen leveän syljen.
-
-Samassa ajatuksen juoksu katkesi. Silmät eivät enää katsoneet
-kyntäjää, vaan tuijottivat jonnekin kauvas. -- Kädet valahtivat
-sivuille ja hän loi kysyvän katseen vieressä olevaan vaatehuoneen
-oveen.
-
--- Minkä vuoksi pitää kyntää?
-
-Kysymys täytti sielun kokonaan ja tuli ulos hiljaisena kuiskauksena.
-
--- Jollei kukaan kyntäisi, niin ei kukaan eläisi.
-
-Se selvisi aivan yht'äkkiä ja valtasi mielen kokonaan!
-
--- Jollei kukaan kyntäisi, niin maa ei kasvaisi viljaa. Ja jos maa
-ei kasva viljaa, ei tule leipää, ei paksua limppua eikä ohutta
-reikäleipää, ei voita, ei maitoa, ei mitään. Jos lakataan kyntämästä,
-silloin täytyy lakata elämästäkin. --
-
-Lääkäri tuli rakennuksestaan sairaalan puolelle päin.
-
--- Mutta eihän lääkäri kynnä, eikä pappi kynnä, ja on paljon
-muitakin, jotka eivät kynnä ja kuitenkin elävät.
-
-Aralla vahingonilolla hän katseli ympärilleen, ikäänkuin joku toinen
-olisi selvittänyt asiaa. Hän luuli nyt saaneensa sen solmuun.
-
--- Jollei kukaan kyntäisi, eivät hekään eläisi. Joka kyntää, se
-tuottaa elämän voimaa kaikille. Kyntäjä on se perustus, jonka päälle
-kaikki muu rakentuu. --
-
-Se lankesi selvänä ja varmana, -- sitä ei voinut kiertää eikä
-himmentää. -- Se oli ihmeellistä. Olihan hän jo niin monta kertaa
-ennenkin nähnyt kynnettävän, eikä tällaisiin ajatuksiin joutunut.
-Mistä ihmeestä niitten nyt piti tulla? -- Totta kyllä, että hän oli
-aina -- pilkatessaankin -- sielunsa pohjassa tuntenut, että jos asiaa
-oikein alkaa ajatella niin muuhun tulokseen ei voi tulla kuin siihen,
-mihin hän nyt oli tullut. Jos toisin uskottelee, pettää itseään. Hän
-oli aavistanut tämän hetken tulevan. Mutta sittenkin hän tyrmistyi ja
-hätääntyi. Avuttomana loi hän rukoilevan katseen ympärilleen. Hänestä
-tuntui, että viimeinenkin tuki hänen altaan luhistuu kokoon ja hän
-viskautuu pohjattomaan häpeän kuiluun.
-
--- Olenko sittenkin ollut väärässä? Ja koko ikänikö? Ja pitääkö
-se tulla jokaisen kuuluville? Eikö se riitä, että olen joutunut
-kyvyttömäksi? Pitääkö vielä tunnustaa erehtyneenikin, -- tunnustaa,
-etten ole koskaan mitään ollutkaan? Parempi, kun -- --
-
-Käsi teki rajun liikkeen, niin että etusormi hipaisi kaulan
-etupuolta, poskilihakset nytkähtivät. Silmät välähtivät, niin
-että ainoastaan valkuainen näkyi, kulmat kohosivat ja koko ruumis
-jäykistyi. Sihisten kulki ilma lujasti yhteen puristuneitten
-hammasrivien välitse. Sieluun patoutui jotain ja kaikki oli
-kuoleman-jäykkää vähän aikaa.
-
--- Sinä olet kurja raukka! --
-
-Se pärskähti ylös sielun syvyyksissä kuohuvasta myrskystä, ryntäsi
-kuin padon takaa. Käsi teki torjuvan liikkeen. Kasvojen piirteet
-alkoivat lientyä. Suu vetäytyi omaa itseään ivaavaan irvistykseen,
-joka vähitellen kehittyi surumieliseksi hymyksi.
-
-Katse lipui pitkin sairaalan tietä, jolle hiljaisessa syystuulessa
-huojuvain koivujen varjot synnyttivät viihdyttävän valon ja varjon
-sekaisen väreilyn. Lääkärin rakennuksen varjo oli vinosti yli tien,
-ulottuen sairaalan seinään saakka. Valaistun ja varjon rajaa läksi
-katse lipumaan. Siinä seinän vierellä oli kasa puista karisseita
-lehtiä, ja katse pysähtyi niihin.
-
--- Nuokin ovat kerran olleet kauniita, tuoreita ja iloisia ja
-kaikkien ihailemina leppeässä kesätuulessa liehuneet. Nyt ne ovat
-rumia ja likaisia ja jokaisen tallattavina. Kukaan ei niitä enää
-ihaile. Aivan niinkuin minuakaan ei enää kukaan huomaa eikä kukaan
-ihaile.
-
-Liikutuksella katseli hän noita likaisia lehtiä. Ne olivat tovereita
--- kärsimystovereita, -- kärsineet saman alennuksen kuin hänkin.
-
-Vieno tuuli värähytteli lehtiä, ne kohosivat hiukan syrjälleen ja
-ikäänkuin kirkastuivat, kun aurinko niihin paistoi. Samassa tuulispää
-pelmautti lehdet ilmaan vieden ne suppilon muotoisessa pyörteessä
-ylös, näkymättömiin.
-
--- Noin meitä vain heitellään -- -- --
-
-Kurkussa tuntui heikkoa pistelemistä, eikä sumun himmentämä katse
-löytänyt kohtaa, mihin pysähtyä. Jälleen seisahtui kaikki vähäksi
-aikaa. Hän tunsi sielussaan jälleen jonkin murtuvan. Siellä alkoi
-hiljalleen värähdellä, lohdullinen, pehmeä tunne alkoi vallata
-mielen. Ikäänkuin joku ennen tuntematon valo olisi virrannut sieluun,
-ja yht'äkkiä heräsi selittämätön, vapauttava tunnelma. Riemuinen
-riehahdus täytti mielen ja päätä rupesi pyörryttämään.
-
-Vaivoin nousi hän seisaalleen ja tueten käsillään seinään, alkoi
-mennä pois ikkunan luota. Siinä olivat jälleen ne portaat. Päätä
-huimasi, kun katsoi eteensä käytävälle. Molemmin käsin täytyi
-pidellä seinästä, ja vihdoin oli kuin olikin portaat kunnialla
-laskettuna. Mieleen juolahti entiset suksimäet, eikä hän voinut olla
-katsahtamatta taakseen ja hymähtämättä.
-
-Hoitaja tuli vastaan vaatteita kainalossa.
-
--- Eikös Holma jo ala olla väsynyt? -- Hoitaja hymyili niinkuin äiti
-lapselleen.
-
--- Vähän kyllä. Olenkin tässä juuri makuulle menossa.
-
-Hoitaja meni ohi pysähtymättä, ja hän hissutteli ovea kohti. Hiljaa
-veti hän oven auki ja pujottautui myhäillen sisään. Yhtä hiljaa sulki
-hän taas oven ja avaimesta kiinni pitäen katseli sekavin silmin
-kautta huoneen.
-
--- Siellä näyttää olevan oikein kaunis ilma tänään.
-
-Vaivaloisesti liikkuivat jalat. Käsin täytyi ottaa tukea, missä
-siihen vain oli vähänkin mahdollisuutta. Toiset sairaat seurasivat
-mielenkiinnolla menoa ikäänkuin olisivat katseillaan tahtoneet häntä
-tukea.
-
-Jo oli takki naulakossa ja väsyneesti huoahtaen hervautti hän itsensä
-vuoteelle istumaan jalat lattialla. Jalkoihinsa tuijottaen hän
-hiljaa kääri vasemman jalan sukan alas, veti housunlahkeen ylös ja
-tuijotti pitkään paljasta säärtä. Puristi kätensä sen ympärille --
-peukalo ulottui pitkälle toisten sormien päälle. Hitaasti päästi hän
-housunlahkeen jälleen alas, veti sukan suoraksi, käänsi peittoa ja
-pujottautui sen alle. Raskaasti painui voimaton ruumis vuoteeseen.
-Kädet jäivät peitolle ja katse kiintyi niihin. Koetellen toisella
-kädellä toisen ranteen paksuutta hän hymähti.
-
--- Lihan se vei -- mutta jäipä luut --
-
--- Niin. Ei ole mitään hätää. Lihaa saa uutta, mutta jos luut
-olisi vienyt, niin ... Se lausuttiin äänellä, joka koetti olla
-veitikkamainen, mutta olikin vakuuttava.
-
--- Ja sen uuden lihan kanssa alkaa minulle uusi elämä, -- välähti
-mieleen ja samalla myöskin papin viime sunnuntaisen saarnan
-loppusanat:
-
--- Minä toivon, että kun te poistutte täältä ruumiillisesti terveinä,
-te myöskin olisitte henkisesti terveitä! Minä toivon, että te,
-samalla kun parannutte ruumiin sairaudesta, myöskin parantuisitte
-hengen sairaudesta.
-
-
-IV.
-
-Ennen laskuaan hiljaisen, salaperäisen, kaukaisesti kohisevan
-metsän taakse lähetti kelmeä lokakuun aurinko vielä yhden säteen
-sairashuoneeseenkin. Se laskeutui ikkunan viereiselle vuoteelle,
-jolla makasi eilen leikkauksen kärsinyt kalpea nuorukainen lyhyesti
-hengittäen ja raukeasti käännellen päätään puoleen ja toiseen.
-Vähänväliä paisutti rintaa pidätetty huokaus. Säde loi ruusuisen
-hohteen punaiselle peitolle, hyväili nuorukaisen kasvoja ja
-houkutteli auki hänen silmänsä, joissa raukeuden keskeltä kuvastui
-rukoileva tuskan ilme. Säde hymyili lohduttavasti noille silmille.
-
--- Älä tuskastu! Kyllä sinä paranet -- ja sitten...! -- se kuiskasi.
-
-Eikä nuorukaisen pää enää kääntynyt. Silmiin ilmestyi heikko
-ilon välähdys. Säde iski vielä silmää nuorukaiselle ja siirtyi
-seuraavalle vuoteelle. Siinä makasi vankka mies tuskaisesti käsiään
-väännellen. Pää nytkähteli hermostuneesti hartioihin, ja joka
-nykäyksellä pusertuivat kasvot luonnottomiin kurttuihin, silmät
-painuivat tiukasti kiinni ja huulet vetäytyivät toisistaan erilleen.
-Hengittäessä tunki ilma sihisten sisään yhteenpuristuneiden hampaiden
-välistä ja sai ulos tullessaan kurkunpäässä aikaan huoahtavan
-korahduksen. Oli tapaturmaisesti ruhjonut toisen jalkansa, jota juuri
-äsken toimitetun puhdistamisen vuoksi nyt hirveästi kirveli. -- Säde
-siveli hänen poskeaan.
-
--- Älä sure! Sinä paranet -- ja voihan ihminen elää, vaikka ei
-olekaan kuin yksi jalka! --
-
-Seuraavalla vuoteella makasi laiha ja kalpea mies, kasvoillaan valju,
-herpaantunut ilme. Sairasti sydänvikaa. Kaipasi vaimoaan ja kuutta
-pientä lastaan, jotka kotona itkevät ja ikävöivät isää. Hänkin
-itki, ja heikko sydän löi yli voimainsa. Säde kohosi hiljaa hänen
-vuoteelleen, silitteli peitteen päälle jäänyttä pieneksi kutistunutta
-kättä, hyväili poskea ja katsoi suruisen lempeästi silmiin.
-
--- Kyllä Jumala pitää huolen pienokaisistasi!
-
-Muuta ei säde voinut sanoa. Se näki Kuoleman seisovan vuoteen
-ääressä ja irvistelevän luisilla kasvoillaan. Itkien hiipi säde pois
-vuoteelta, mutta kääntyi vielä Kuolemaan päin.
-
--- Sinä luulet saavasi ihmisen -- mutta siinä erehdyt! Et saa muuta
-kuin liha- ja luukokoelman -- mestarin työtä kyllä sekin -- mutta
-sittenkin jonkun ajan päästä kourallinen multaa vain! Sen sinä saat,
-mutta ihmistä et saa.
-
-Säde värähteli. Kuolema yhä vain irvisteli luisilla kasvoillaan.
-
-Säde kävi jokaisella vuoteella ja sai hetkeksi kaikki rauhottumaan.
-Mutta hetkeksi vain. Se ei joutanut kauvan viipymään yhdessä
-paikassa, sillä maailmassa on niin paljon, jotka sitä kaipaavat. Sen
-täytyi kiiruhtaa. Hetken se vielä väreili huoneen valkeilla seinillä
-ja valkeassa laipiossa, jossa kärpänen suristen liukui pitkin
-kiiltävää maalausta kuin tuulen ajamana.
-
-Säteen poistuttua alkoi hämärä ikkunoista vilkuilla. Salaperäisesti
-kuiskien astui se huoneeseen, pehmeästi liukuen joka komeroon.
-Hetken kuluttua hämäräkin poistui ja tummakulmainen, äänetön pimeys
-alkoi ikkunoista vaania, aikoen sekin tulla sisään. Mutta silloin
-tuli siivoojanainen ja sytytti suuren kattolampun, eikä pimeä
-uskaltanutkaan tulla sisään. Ikkunoista vain tuijotti synkeillä
-silmillään ja jossain syrjäisessä komerossa uskalsi varkain hiipiä.
-
-Se on päivän tuskallisin aika sairaalassa. Sairaat ovat
-tuskastuneita, selkiä pakottaa alituisesta makuusta. Rautasängyt
-natisevat, pidätetyt huokaukset täyttävät ilman. Nuorukaisen pää
-kääntyilee taas tyynyllä, vankan miehen ruumis nytkähtelee ja isä
-itkee.
-
-Holma makasi taasen pää käsien varassa, äänettömänä, kauvas katsova
-ilme silmissään. Hän oli omituisen mielialan vallassa. Oli niin
-suloisen surullisesti hyvä olla. Oli vähän niinkuin silloin, kun
-huuruisena ja huohottaen saapui perille ennen muita ja huudettiin
-eläköötä ja liehutettiin liinoja -- ja kuitenkaan ei ollut niinkuin
-silloin. Tämä oli jotakin paljon kauniimpaa, puhtaampaa --
-täydellisempää silloiseen verrattuna -- aivan kuin sirosti tehty
-pesukurikka vallan veistämättömän koivunpuolikkaan rinnalla. Kaikki
-on niin hämärää, kaikessa on jotakin sellaista, jota hän ei ole
-koskaan ennen tuntenut, eikä nytkään ymmärrä. Hoitajakin äsken näytti
-siltä kuin sillä olisi ollut mielessä jotakin --
-
--- Mitäs se --?
-
-Silmät sävähtivät, pää kohosi ja kurottautui ovea kohti. Hän kuunteli
-henkeä pidättäen. Samoin toisetkin -- ei hiiskausta kuulunut
-huoneessa.
-
-Käytävän toisella puolella olevasta huoneesta kuului avonaisten
-ovien kautta pehmeää, tunteellista laulua ja kitaran helinää.
-Alussa se värisi epätoivoisesti kuin itku ilman kyyneliä. Sitten se
-huokaili kuin kyynelvirtaan puhjennut ääretön epätoivo ja lopuksi
-kohosi luottavan iloiseen säveleeseen kuin sydämen syvimmät toiveet
-täyttymään saaneen riemulaulu. Se toistui usean kerran ja sairaiden
-tuska lientyi, he eivät muistaneet sitä. Liikutus, lämmin kuin
-kotiliesi, valtasi mielet ja kyynel kihosi silmäkulmaan. -- Kuka se
-laulaa?
-
-Jokainen kysyi, mutta kukaan ei tiennyt vastata. Nuorukainen liikahti
-kuin olisi aikonut nousta ja mennä kiittämään ja kättä puristamaan,
-mutta ei voi, ei jaksa. Kädet hiukan kohoavat ja jälleen raskaasti
-putoavat peitolle -- kuuluu huokaus kuin pidätetty nyyhkytys.
-Katseensa hän tähtää lujasti oveen, ja näkee laulun loputtua hoitajan
-tulevan vastaisella puolella olevasta huoneesta kitara kädessään ja
-vilkaisevan heihin ikäänkuin arastelisi hän tekoaan.
-
--- Se oli meidän hoitajamme, joka lauloi -- nuorukainen sanoi,
-heikko säihke silmissään, pannen erityisen painon sanoihin "meidän
-hoitajamme". -- Kukaan ei sano siihen mitään -- ei äännähdystäkään
-kuulu vähään aikaan ja kun hoitaja tulee huoneeseen, ei kukaan puhu
-hänelle laulusta mitään, mutta silmät säteilevät kiitollisuutta,
-ilmakin sitä värähtelee. He ymmärtävät hoitajaansa ja tuntevat, että
-hänkin ymmärtää heitä.
-
-Laulun ensi vaikutuksen lauhduttua makasi Holma kulmat rypyssä
-silmiään siristäen. Laulu muistutti jotakin -- mutta mitä? Oli kuin
-olisi ennenkin kuullut samanlaista -- mutta missä, milloin? -- Käsi
-painautui poskelle ja rypyt kulmissa yhä tiukentuivat.
-
--- Aa --!
-
-Käsi ojentui peitolle, kulmain rypistys tasottui ja silmät avautuivat.
-
--- Marihan se siellä kotona noin tapaa laulella, navetassa,
-ylisillä ja joka paikassa, kun tietää tai luulee, ettei hän ole
-kuulemassa. Mutta jos huomaa hänen kuulevan, herkeää heti ja
-katsoo niinkuin olisi rikoksesta tavattu -- hän kun tapaa aina
-tiuskaista hänen "yninästään". -- Niin, Mari -- Mari -- Marihan se
-on, joka aina tapasi katsoa niin kummallisesti, toivokkaasti, kun
-hän itsetyytyväisenä ja hiestyneenä palaa kotiin -- mutta kun hän
-ehtii sanoa: "Taas meni kaikki hyvin", näyttää Mari pettyneeltä,
-jopa toisinaan silmiäänkin pyyhkii siinä kahvia keittäessään. Hän
-ei sitä silloin ymmärtänyt, eikä yrittänytkään ymmärtää, meni vain
-muuta puhumatta kamariin oikaisten sohvalle siksi aikaa, kun Mari
-saa kahvin valmiiksi. Se Lyyli kun parkuu niin ettei saa korvillaan
-olluksi ja Jukka meiskaa kuin puolijauhoinen. -- Niin -- Mari --
-Mari-raukka. Nyt minä _pyytäisin_ sinua laulamaan minulle, nyt minä
-ymmärrän, miksi sinä silmiäsi pyyhit silloin. -- --
-
-Hänen tekisi mieli itkeä. Silmissä käy harmaaksi -- kaikki käy
-harmaaksi ja sekavaksi. Mielikuvituksessaan kotona ollen hän syö
-illallisen Lääkäri tekee tavallisen ilta-kiertonsa -- hän on vain
-yhä kotona Marin, Jukan ja Lyylin luona. Kuva toisensa jälkeen astuu
-silmien eteen muodostuen milloin miksikin haamuksi, jotka kaikki
-katsovat häneen säälivän nuhtelevasti -- katsovat vuoroin hellästi
-Maria, Jukkaa ja Lyyliä, vuoroin taas säälinsekaisella moitteella
-häntä. Ne alkavat kuiskia:
-
--- Sinä itseäsi vain ajattelit, sinä tahdoit saada oman itsesi muita
-ylemmä ja kaikki muut työntää syrjään. Sinä jätit lapsesi orvoiksi ja
-vaimosi surevaksi leskeksi, että maailma sinua käsillään kantaisi.
-
-Yhä ankarammin ja uhkaavammin kuiskivat haamut, jotka muisto esille
-kutsui, eikä hän voinut puolustautua niitä vastaan. Karvas katumuksen
-kyynel vain kirposi silmäkulmaan.
-
-Yhä enemmän irtautuu hän ympäristöstään. Tuolta se sairas, joka
-aamulla häntä talutteli, lausuu hänelle sanan käytävältä kuuluvan
-puhelun ja naurun johdosta. Hän vain sivumennen hymähti sille.
-Katse läksi omin lupinsa harhailemaan ja näki, miten nuorukainen
-taas käänteli raukeasti päätään ja hiljaiset huokaukset paisuttivat
-rintaa. Molemmat kädet olivat valahtaneet vuoteen reunain
-ulkopuolelle ja riippuivat veltosti alas. Vankka mies taas vavahteli,
-kasvot puristuivat kurttuihin ja ilma meni sihisten sisään ja tuli
-korahtaen ulos. Isä taasen kärsii tuskaa, kaipaa perhettään ja
-heikko sydän lyö yli voimainsa. Rautasängyt narahtelevat ja kuuluu
-levottomia liikahduksia.
-
-Käytävällä on puhelu ja nauru loppunut. Ainoastaan sähkökellon kilinä
-kuuluu silloin tällöin, ja heti sen jälkeen hoitajan askeleet ja
-oven käynti jossakin. Näin menee vähän aikaa ja käytävältä alkaa
-kuulua reippaita naisen askeleita. Ne menevät ohi, mutta heti tulevat
-takaisin ja samalla kuuluu tyhjäin astiain kalinaa. Ovi aukenee ja
-siivoojatar saapuu sisään, tekee tottuneilla varmoilla liikkeillä
-tavalliset iltatehtävänsä, sammuttaa ison kattolampun ja sytyttää
-ovenpielessä naulassa olevan pienen yölampun, joka luo huoneeseen
-pehmeän, hämäränsekaisen valon, sanoo hyvää yötä ja poistuu. Kuuluu,
-mitenkä hän käy toisissakin huoneissa ja miten hänen askeleittensa
-kaiku yhä heikkenee, kunnes vihdoin kokonaan lakkaa kuulumasta.
-Jälleen on kaikki vähän aikaa hiljaa, ainoastaan hereillä olevain
-sairaitten liikahdukset ja huokaukset värisyttävät ilmaa.
-
-Vielä kerran alkaa käytävältä kuulua askeleita -- pehmeitä, hiljaa
-narskahtelevia. Ne lähenevät yhä, ollen toisinaan kuulumattomissa.
-Silloin kuuluu, miten ovi avataan ja suletaan ja hetkisen kuluttua
-jälleen avataan ja suletaan, jolloin askeleet taas alkavat tulla
-lähemmäksi. Ovi avautuu ja hiljaa varpaillaan astellen tulee sisään
-sairaalan ylihoitajatar, mennen suoraa päätä nuorukaisen vuoteen luo.
-Nuorukaisen silmät ovat puoliksi auki.
-
--- Saatte lääkettä, että voitte nukkua, -- kuiskaa hoitajatar,
-hankaa hiukan nuorukaisen paljasta käsivartta ja ruiskauttaa siihen
-morfiinia pienestä putkesta. Sen tehtyään nostaa käden vuoteeseen,
-samoin toisen ja asettaa huolellisesti peitteen.
-
--- Nyt voitte nukkua, -- hän vielä kuiskaa lohduttavaisesti ja menee
-toisille tuskaa kärsiville tekemään samoin. Nuorukainen tuntee
-suloista viihdytystä ja makaa rauhassa. Samoin toisetkin.
-
-Hiljaa, niinkuin oli tullutkin, poistuu ylihoitajatar. Lamppu
-ovenpielessä sihisee yksitoikkoisesti ja sairaitten katkonainen
-hengitys ylläpitää hiljalleen sirisevää ääntä. Yön tunnelmarikas
-rauha laskeutuu sairashuoneeseenkin.
-
-
-V.
-
-Holma nukkui rauhattomasti. Kummalliset, piirteettömät unikuvat
-vaivasivat häntä. Aamupuolella yötä hän näki unta.
-
-Hän harhaili pimeässä kivikkoisessa ja kantoisessa metsässä,
-selässään raskas taakka. Liikkuminen oli tavattoman vaikeaa. Taakka
-painoi selässä ja ilma oli tukahuttavaa. Hän etsi tietä jonnekin,
-mutta ei voinut nähdä, kun piti käsissään suurta tummaa lintua,
-joka yhtenään rapisteli hänen silmäinsä edessä, estäen näkemästä.
-Lintu pyrki karkuun, mutta hän puristi kouransa tiukasti sen jalkain
-ympärille. Kynnet painuivat pivoon ja sieltä tiukkui veri, hiki valui
-kaikkialta ja jäsenet vapisivat, mutta hän ei hellittänyt. Hän tunsi
-jo kauan olleensa tässä tilassa. Hän tiesi, että metsän ulkopuolella
-on valoisampaa, että ilma siellä on raikkaampi ja että siellä on
-laajat ja vaihtelevat näköalat, mutta hän ei osannut metsästä ulos,
-lintu kun aina sokaisi hänen silmänsä, -- ja lintua hän ei olisi
-millään ehdolla laskenut menemään.
-
-Metsässä oli paljon muitakin, jotka levottomassa kiihkossa näin
-harhailivat, kivien ja kantojen seassa kompuroitsivat, etsivät tietä,
-eivätkä löytäneet, käsissään oleva musta lintu kun sokaisi silmät.
-Ja uusia ihmisiä eksyi metsään joka hetki. He eivät kukaan puhuneet
-toisilleen mitään siitä, että he olivat eksyksissä, mutta silmistä
-loisti hätä ja pelko, ja jokainen näytti koettavan valhetella.
-Epäluuloisesti vaanien he katsoivat toisiinsa, kun milloin lähekkäin
-satuttiin.
-
-Hän oli juuri saanut kätensä vielä tiukemmin linnun jalkain
-ympärille ja uskoi varmasti sen jo pitävänsä, kun yht'äkkiä kourat
-herpautuivat auki ja lintu lensi tiehensä. Hän juoksi sen perään,
-tahtoen saada sen jälleen kiinni, mutta se oli mahdotonta. Lintu
-meni. Häpeissään ja epätoivoissaan painoi hän kädet silmilleen, ettei
-näkisi toisten ilkkuvia katseita. Korviaan ei hän voinut peittää,
-ja hän kuuli, miten ne toiset nauraa räkättivät, tömisyttivät
-jalkojaan ja ilvehtivät hänen onnettomuudellaan. Ja kun hän otti
-kädet pois silmiltään, näki hän, miten jokaisen kasvot loistivat
-ilkeätä iloa. Kukaan ei ajatellutkaan lohduttaa. Se vihlasi sydäntä
-ja hänen teki mieli uudelleen peittää silmänsä. Mutta silloin hän
-huomasi puiden välissä heikon kajastuksen ikäänkuin päivän ensi
-säteistä. Aivan hänen sivuitsensa johti polku. Hän alkoi kävellä
-pitkin polkua sinnepäin, mistä kajastus näkyi, ja kuta pitemmälle
-hän käveli, sitä raikkaammaksi muuttui ilma, sitä keveämmäksi taakka
-ja polku tasaisemmaksi ja leveämmäksi. Näköalat alkoivat olla yhä
-vaihtelevampia ja monipuolisempia. Ihmeissään ja hurmaantuneena
-joudutti hän askeleitaan. Tuntui niin vapaalta. Teki mieli rallattaa
-ja heittää kuperkeikkaa vihreänurmisella tiellä. Hän kiirehti yhä
-kulkuaan, ja lopulta jo juosten hän saapui -- kotiin.
-
-Siellä hän löysi Marin, Jukan ja Lyylin -- löysi heidät aivankuin
-uusina. Mari juoksi hänen syliinsä, Lyyli parkui minkä jaksoi ja
-Jukka telmi puuhevosensa kanssa. Hän sulki Marin syliinsä, kirkui
-kilpaa Lyylin kanssa, sieppasi Jukalta puuhevosen ja alkoi sen kanssa
-vallattomasti laukata ympäri tupaa. Jukka talkkeroitsi perässä,
-nauroi, kirkui ja riemuitsi. Hän katsoi silmiin Maria, joka istui
-uuninpankolla ja nauroi koko sielustaan. Samassa kuului kolaus, ja
-hän -- heräsi.
-
-Silmiään hieroen hän katseli ympärilleen, eikä vähään aikaan tajunnut
-missä oli. Kun se selvisi, valtasi karvas pettymyksen tunne mielen.
-Hän kohosi istualleen ja huomasi, että pöydältä oli pudonnut hänen
-eilen lukemansa kirja. Huoahtaen nousi hän panemaan kirjan jälleen
-pöydälle ja pujottautui uudestaan peiton alle. Toiset kuuluivat
-vielä nukkuvan, mutta häntä ei enää nukuttanut. Unikuvan aikaansaama
-vaikutelma piti häntä valveilla.
-
-Hänet valtasi voimakas koti-ikävä. Ei mitään muuta hän toivonut kuin
-että niin pian kuin suinkin pääsisi kotiin, kotiin Marin, Jukan,
-Lyylin, Putten ja rauhaisten puutarhakoivujen luo! Kun voisi heti
-lähteä, pukea vaatteet päälleen ja heittäytyä matkaan. Mutta se on
-mahdotonta, hän ei tiedä edes, missä vaatteensa ovatkaan. Täytyy
-vielä vartoa puoleen päivään saakka. Silloin pääsee lähtemään kotiin!
---
-
-Kaikki oli hiljaista. Kello siellä käytävällä kuului lyövän neljä,
-sähkökello kilisi ja heti kuuluivat yöhoitajan pehmeät askeleet.
-Kuului menevän käytävän vastaisella puolella olevaan huoneeseen.
-Vuoteilta kuului raskaita hengähdyksiä, korinaa, liikahduksia,
-epäselviä sanoja -- vuoteet narahtelivat, mutta kukaan ei kuulunut
-olevan hereillä.
-
-Salaperäisesti myhäilevä hämärä tepsutteli kaikkialla, kuiskaili
-nukkuvain korviin, silitteli heidän kasvojaan ja peitteen päälle
-jääneitä käsiään. Sen ei tarvinnut pelätä pientä hiljalleen sihisevää
-yölamppua oven pielessä, sillä yölamppu oli hämärän hyvä ystävä.
-Pimeä tuijotti ikkunoista vielä iltaistakin synkempänä. Sen kävi
-kateeksi, kun hämärä noin vaan sai vapaasti tepastella, missä
-halutti, eikä itse saanut olla edes syrjäisimmässä sopukassakaan,
-hämärä kun oli sinnekin hiipinyt. Ja pimeä synkistyi yhä enemmän.
-
-Käytävällä avattiin joku kaappi, kuului pientä kilahtelua ja ovi
-loksautettiin kiinni jälleen. Nuorukainen kuului heräävän, samoin
-poikanen tuossa oven toisella puolella. Kello löi viisi. Ovi avautui
-hiljaa ja yöhoitaja tuli kuulumattomin askelin sisään, kourassaan
-kuumemittarit. Lujasti niitä ruopsautettuaan asetti hän niistä
-yhden kunkin sairaan kainaloon, jolloin viimeisetkin heräsivät.
-Asettaessaan kuumemittarin sydänvikaa sairastavan isän kainaloon,
-koetti hoitaja hänen valtimoaan ja poistuessaan katsoi pitkästi
-häneen.
-
-Hetken kuluttua tuli hoitaja takaisin, tarkasti mittarit ja merkitsi
-muistiin niiden osottaman määrän. Taasen koetteli hän valtimon
-lyöntiä kuten äskenkin, taasen katsoi hän pitkästi perhettään
-kaipaavaan isään -- vielä poistuessaankin vilkaisi.
-
--- Nouskaa, pojat, syömään, -- käski se sairas, joka aamulla oli
-Holmaa talutellut.
-
--- Niin. Eipä tuota taida muuta työtä saada tänä päivänä, -- vastasi
-siihen Holma.
-
-Ja todella alkoikin kuulua hiljaista rapinaa, kun yksi ja toinen,
-jolle lääkäri oli siihen luvan antanut, pureksi palvelustytön heille
-illalla hankkimia korppuja. Holmakin alkoi pureksia, mutta yht'äkkiä
-lakkasi. Mieleen juolahti eilen näkemänsä kyntäjä ja hän katsoi
-miettien korppua kädessään.
-
--- Tämä on korppu, vehnäjauhoista leivottu -- ja sen vehnän, josta
-tämä korppu on leivottu, on talonpoika kasvattanut, olkoon se
-kasvatettu ja korjattu missä maailman kulmassa tahansa. Talonpoika
-sen on kasvattanut, maan muokannut ja korjannut viljan, sekä myllyyn
-laittanut -- tuo paikkahousuinen, tyhmä talonpoika, jolle jokainen
-nauraa ja ilvehtii. Aina on hänelle naurettu, aina häntä syljetty ja
-maahan tallattu. Kuinka hän on jaksanut tätä kestää niin kauvan --
-kun ei jo aikoja sitten ole nääntynyt, tai muuten lyönyt kintaitaan
-pöytään ja paneutunut uunin päälle nukkumaan? Silloin olisi nähty,
-kenelle on naurettu -- --
-
-Miten vähän me ihmiset sentään ajattelemme. Jokainen syö leipää,
-mutta kuka ajattelee sitä hikeä, joka hänen leipäänsä on kätketty
--- sitä talonpojan hikeä? Harva ajattelee, mutta jokainen nauraa --
-niinkuin minäkin. -- Kaupungissa kävelevät sähkövalojen ja kupoolien
-keskellä, nauravat ja ilakoivat -- ja syövät -- sormin osottavat
-ja äänin matkivat talonpoikaa, joka talvisin torilla värjöttelee
-halkokuormansa vieressä, pitää majaa pihatuvissa syöpäläisten
-seassa -- muualla kun nauravat, ja poliisikin paremmin huomaa --
-ja kaupunkitulijaisiksi ostaa lapsijoukolleen kymmenen pennin
-ranskanleivän -- -- Mahtaako hänen kätensä puristua nyrkkiin edes
-housuntaskuissa? Syytä siihen hänellä kyllä olisi -- --
-
-Hän asetti korpun pöydälleen ja selällään maaten tuijotti kattoon.
-
-Käytävältä alkoi kuulua askeleita -- muitakin kuin hoitajan. Kuuluu
-puiden kolinaa, pellit rämisevät ja hetken perästä kuuluu käytävällä
-olevista uuneista palavan tulen tohinaa. Reippaat askeleet lähenevät
-ovea, se avautuu voimakkaalla nykäyksellä.
-
--- Hyvää huomenta, -- kuuluu aamuvirkeä ääni, ja siivooja-nainen syli
-täynnä sahatuita puita menee uunin luo.
-
--- Huomenta, huomenta, -- vastataan vuoteilta.
-
-Holma kääntyi kylelleen.
-
--- Minkälainen ilma nyt on?
-
--- Nyt on hyvin kaunis ilma. -- Siivooja pisteli puita uuniin.
-
--- Ei vieläkään ole tullut talvi?
-
--- Ei ole -- eikä vielä hetkeen tulekaan.
-
--- Minä pääsen tänään kotiin.
-
--- Jassoo. Vai jo te nyt pääsette kotiin! Mahtaa se olla hauskaa --
-kun niin kauvan on pitänyt olla täällä.
-
--- Kyllä se hauskaa on -- on se.
-
-Siivooja sytytti vielä kattolampun ja meni tekemään tulet toisiinkin
-huoneisiin.
-
-Muutaman kerran kohahdettuaan, epätietoisena syttyäkö vaiko sammua,
-alkoi tuli iloisesti uunissa tohista. Holma nousi, puki takin
-päälleen ja asettui istumaan uunin eteen tuolille. Uunissa paukkasi,
-tohisi ja pihisi. Tuntui niin kodikkaalta. Niinkuin olisi istunut
-kotona kamarissa talvisena sunnuntaiaamuna. Uunissa samoin paukkui,
-tohisi ja pihisi, lattialla ja laipiolla oli samanlainen viuhkan
-tavoin levenevä värähtelevä valokuvio. Tuvasta kuuluu, miten Mari
-toimii askareissaan, Lyyli jokeltaa kätkyessä ja Jukka laukkaa
-puuhevosensa kanssa. --
-
--- Hohhoi! -- kun minä olen nukkunut -- sanoi heikkosydäminen isä
-hyvää mieltä ilmaisevasti haukotellen. Holma säpsähti. Eihän tuo
-mies ole enää moneen päivään puhunut juuri mitään. Epäselvästi vain
-mutisee, kun hoitajakin jotakin tiedustelee. Senvuoksi hän huudahti:
-
--- Mutta -- sinähän alat parantua!
-
--- Niin luulen itsekin. Olen nyt jo niin virkeä, että pian minä
-nousen kävelemään. -- Hän näytti kokonaan unhottaneen perheensä.
-
--- No jos sinä tuolla vauhdilla alat toipua, niin ei siihen montakaan
-päivää mene, kun saat kotiin lähteä.
-
--- Niin, niin -- kyllä se olisi hauskaa -- hauskaa -- olisi se -- --
-
-Kaikkia ilahutti tuo huomattava virkeys ja siitä aiheutui hauska
-pakina. Kun siivooja käväisi kohentamassa uunia, sanottiin se
-hänellekin ja hän hymähti siihen sydämellisesti.
-
-Liike ja puhelu käytävällä yhä vilkastui. Jo kuului sieltä
-päivähoitajankin ääni, kun hän neuvoi harjottelijaneitejä. He
-pitivät paljon hoitajastaan, ja heidän silmänsä välähtivät ilosta,
-kun kuulivat, että hän on taasen tulossa. Jotka voivat, kohensivat
-peittojaan. Se oli jonkinlainen kunnianosotus hoitajaa kohtaan.
-
-Hänen sisään tullessaan Holma jo oli pessyt kasvonsa ja juuri niitä
-pyyhki, iloisesti vastaten hoitajan hyvään huomeneen. Heti alkoi
-hoitaja korjata vuoteita, ja ne, jotka siihen kykenivät, pesivät itse
-kasvonsa sill'aikaa, kun heidän vuoteitaan korjattiin. Ehdittyään
-perhettään kaipaavan isän luo, taitteli hoitaja varjostimen hänen
-vuoteensa edestä ja nosti sen pois.
-
--- No -- mitenkäs Kulmala nyt jaksaa?
-
--- Minä jaksan oikein hyvin. Sanoinkin äsken, että pian minä lähden
-kävelemään.
-
--- Kyllä teidän vielä täytyy olla vuoteessa. Minä laitankin sen nyt
-uudestaan.
-
-Hoitaja haki rullasängyn käytävältä, nosti Kulmalan siihen, laittoi
-hänen vuoteensa, pani uudet lakanat ja muut. Kulmala pakisi kuin
-lapsi koko ajan, ja kun hoitaja, ensin pestyään hänen kasvonsa ja
-kätensä, nosti hänet takaisin vuoteelle, sanoi hän lapsellisen
-tyytyväisellä itsensä säälimistä ilmaisevalla äänellä:
-
--- Niin minua nostellaan kuin pikku-poikaa vain. -- Hyväntahtoinen
-naurunhymähdys leijaili kautta huoneen.
-
-Holma seisoi Kulmalan vuoteen vieressä ja katseli kaihoisin silmin
-ulos. Hoitaja meni taas keittiöön niinkuin eilenkin. Aurinko
-paistoi pihan vastaisella puolella olevan rakennuksen kiiltävään
-peltikattoon, josta heijastui sairashuoneen ikkunoihin, luoden
-seinään kalpean kuvan. Holma oli juuri syventymässä sitä katselemaan,
-kun samassa hänen huomionsa kiintyi Kulmalaan, joka alkoi hengittää
-raskaasti ja katkonaisesti korahdellen. Holma katsoi häneen
-hetkisen ja huomautti sitten toisillekin. Heti läksi siivooja
-hakemaan hoitajaa. Kulmalan hengitys kävi yhä raskaammaksi ja
-katkonaisemmaksi, suu avautui joka hengähdyksellä oudosti ammolleen
-ja pää vetäytyi rinnoille päin. Silmiin tuli eloton kostea ilme
-ikäänkuin olisivat ne lasittuneet. Kun hoitaja ehti tulla, oli
-hengitys jo loppumaisillaan -- muutama nykäys vielä, ja Kulmala oli
-kuollut. Lääkäri tuli kiireesti, mutta silloin oli kaikki lopussa,
-eikä kukaan voinut sille mitään. Lakana vedettiin kuolleen pään
-ylitse, peitehuopa vietiin pois ja niin jäi koko vuode ihan valkeaksi.
-
-Kaksi tuntia pidettiin ruumis huoneessa ja sitten korjattiin pois.
-Holma istui taasen käytävän ikkunalla ja näki kun rengit tulivat sitä
-hakemaan jaloilla ja kantotangoilla varustetulla ruumiskirstulla.
-Kului hetkinen, ja he tulivat takaisin käytävälle kirstua kantaen,
-huulillaan hymy, joka aina näkyy, kun ihminen koettaa näyttää
-välinpitämättömältä todellisuudessa kuitenkaan sitä olematta, kun hän
-koettaa peittää syvimpiä ajatuksiaan.
-
--- Niin menevät kuin kiveä kantaisivat, eivätkä ihmistä. Mutta
-kantavatko he sitten ihmistä -- --? Ehkä kantavatkin vain kiveä --?
-Eikö ihminen ole jotakin muuta kuin ruumis, jotakin muuta kuin lihaa,
-luuta, verta ja aivoainetta, jotka vähän ajan päästä -- mätänevät --?
-Voiko ihminen koskaan mädäntyä --?
-
-Pyörryttäviä ajatuksia alkoi risteillä päässä ja hän meni takaisin
-huoneeseen.
-
--- Kulmala pääsi täältä pois, eikä hänen ainakaan tarvitse enää
-toista kertaa tänne tulla -- sanoi hänelle heti joku huoneessa
-olevista.
-
--- Niin. Hänen ei tarvitse enää sairaalaan -- ei ainakaan tällaiseen
-sairaalaan -- mutta meistä ei tiedä, vaikka saisimme vielä tulla
-montakin kertaa. Hän pääsi pois. -- Hän sanoikin kerran, kun meitä
-samana päivänä kuletettiin leikkaushuoneessa, että kenties pääsemme
-poiskin samana päivänä -- ja nyt me pääsemme pois samana päivänä
--- -- Holman ääni värisi hiukan.
-
-Puhelun keskeytti harjottelija-neiti tullessaan käskemään Holmaa
-pukua muuttamaan. Holma hiukan hytkähti ja läksi pehmeästi hissuttaen.
-
-Liikutuksella katseli hän jokaista vaatekappaletta -- takkia,
-housuja, liiviä, alusvaatteita, Marin kutomia sukkia, mustia
-patiina-kenkiä ja pientä kesäistä lättälakkia. Hitaasti kävi
-pukeutuminen -- kääreet vatsan ympärillä tekivät haittaa, ja
-muutenkin oli niin somaa -- kun ei kolmeen kuukauteen ollut
-nähnytkään vaatteitaan. Ehdottomasti kääntyi suu myhäilevään
-hymyyn, kun pääsi valmiiksi ja päällystakki käsivarrella läksi
-takaisin, -- ja ehdottomasti pääsi sairastovereilta ja Kulmalan
-sänkyä puhdistavalta harjottelija-neidiltä huudahdus, kun hän tuli
-huoneeseen jälleen. Kaikista tuntui miellyttävältä ja ihmeelliseltä
-nähdä häntä omassa puvussaan.
-
-Kerättyään kaikki pikkukapineet, kynät, muistikirjan, rahataskun,
-kellon, kirjekuoret, paperit ja muut taskuihinsa, ei hänellä ollut
-enää muuta tehtävää kuin odottaa, koska hevonen tuodaan rappujen
-eteen. Mutta siihen menikin aikaa. Hän oikoili leposohvalla,
-käveli käytävällä, istuskeli akkunalla, kävi naapureissakin ja
-aina vähänväliä vilkaisi kelloon, joka nyt oli liivintaskussa
-eikä vuoteen karmiin ripustettuna. Kuinka hitaasti ne kellon
-viisarit liikkuivatkaan! Eihän se seiso? Ei se seisonut. Tuli siitä
-vihdoin päivällisaika. Hätäisesti ja sykkivin sydämin haukkasi
-hän ruokaa. Hänellä oli kiire, sillä päivällisen jälkeen hänen
-on heti lähdettävä. Kunhan ei vain myöhästyisi junasta. -- Hän
-katsahti kelloonsa samalla vilkaisten levottomana ulos. -- Mutta
-jos myöhästyisi junasta -- Missähän se renkikin kuhnustelee, kun ei
-jo tuo hevosta. Kun ei vain olisi unohtanut. -- Hän ei voinut --
-toisille puhellessaankin -- olla yhtenään katsomatta sinnepäin, mistä
-arveli hevosen tulevan -- ja jo alkoikin hevonen rattaat perässä
-nousta tallin luota pihaan. Käytävällä alettiin huutaa Holmaa.
-
--- Ky-ky-kyyllä minä heti.
-
-Häntä värisytti niin ettei tahtonut päällystakkia päälleen
-saada. Lujasti kädestä puristaen ja värisevällä äänellä pikaista
-parantumista toivottaen sanoi hän hyvästi jääville tovereille.
-Käytävällä olivat hoitaja ja harjottelija-neidit ja katsoivat
-iloisen ylpeästi häneen. He olivat iloisia, kun hän pääsi vihdoinkin
-terveenä pois sairaalasta ja ylpeitä, kun hän oli heidän hoidossaan
-parantunut. Hän puristi heidän käsiään ja sydämellisesti kiitteli
-hyvästä hoidosta. Hänet valtasi liikutus, niinkuin omaisista ja
-hyvistä ystävistä erotessa.
-
-Sydämen ankarasti tykyttäessä astui hän ovesta eteiseen ja siitä
-pihalle. Aurinko paistoi kelmeästi, niinkuin se ainoastaan lokakuun
-lopulla paistaa, vieno tuuli kuiski, niinkuin se ainoastaan lokakuun
-kuulakkaina päivinä kuiskii. Ja hänestä tuntui, että hän on perhonen,
-joka vast'ikään vapautui koterostaan ja nyt lähtee vienossa tuulessa
-ja auringonpaisteessa lentelemään kukkaisille niityille. Ennen hän
-eli matona kaalinlehdellä, söi siihen reiän toisensa perästä ja aina
-sai olla varuillaan, ettei putoaisi alas etanain, onkimatojen ja
-kovakuoriaisten sekaan. Silloin hän uskoi, että kaalinlehti on koko
-maailma -- tai ainakin ainoa, missä voi oikein elää. Mutta nyt -- --
-
-Samassa lähti hevonen menemään. Sairashuoneen ikkunoista
-huiskuteltiin paria nenäliinaa ja sieltä näkyi kaihoten ulos
-katselevia päitä. Käytävän ikkunalla näkyi kolme suurta
-valkeaa esiliinaa sinertävän puvun päällä. Siellä seisoivat
-harjottelija-neidit ja hoitaja. Hiljalleen vyöryivät rattaat pitkin
-koivujen reunustamaa kujaa ja niin veräjästä, jonka kummankin patsaan
-päässä oli lyhty, ulos maantielle.
-
--- No niin. Nyt sitä sitten ollaan menossa kotiin. -- Mutta kuinkas
-uneksinkaan viime yönä pimeästä metsästä ja suuresta mustasta
-linnusta? -- Todella! Minun silmäini edessä on todellakin räpistellyt
-suuri musta lintu, joka on estänyt minua oikein näkemästä, ja minä
-olen ollut metsään eksynyt, ja lintua veriin saakka käsissäni
-pidellyt. Kuinka ihmeellistä! -- Mutta eikö suurimmalla osalla
-ihmisiä ole tällainen lintu silmiä sokaisemassa? Varmasti on, vaikka
-ei kaikilla sellainen kuin minulla, mutta kuitenkin jokaisella
-omansa. Ja tätä lintua he pitelevät kiinni, vaikka pivosta veri
-tippuu, luullen että siinä se on elämä ja onni, kun saa tällaista
-lintua pidellä. Kuinka lyhytnäköisiä me ihmiset sentään olemme!
-Meidän täytyy tulla ensin niin heikoiksi, ettemme jaksa lintua
-hallita, vaan täytyy laskea se menemään. Ja juuri silloin, kun
-luulemme kaiken menneeksi linnun mukana, huomaammekin löytäneemme
-oikean itsemme ja onnemme. -- On se kummallista. -- Niinkuin minäkin.
-Uskoin olevani erikoisolento muihin ihmisiin verrattuna -- parempi
-kuin muut. Niin kauvan kuin näin uskoin ja kaikin voimin pyrin
-muihinkin saamaan samaa uskoa, niin kauvan en ollut vapaa enkä
-onnellinen. Sama se on epäilemättä muidenkin. Näyttäkööt he kuinka
-kauniilta tahansa, olkoot vaikka kuinka ihailtuja ja kunnioitettuja,
-eivät he kuitenkaan ole vapaita eivätkä onnellisia niin kauvan kuin
-he itse pyrkivät itseään toisten yläpuolelle nostamaan. He ovat
-niinkuin lehdet puussa -- he eivät voi liikkua kuin rajotetulla
-alalla, eikä siinäkään vapaasti, muista riippumatta. Heidän
-maailmansa on ahdas ja rajoitettu -- he ovat niinkuin madot reikiin
-syödyllä kaalinlehdellä. Päinvastoin silloin kun ihminen huomaakin
-olevansa ainoastaan ihminen, tahtoo olla etupäässä vain ihminen ja
-ihmisenä ihmisten joukossa näyttäytyä -- silloin on hän vapaa ja
-onnellinen. Kohtalo voi heittää hänet maahan niinkuin irtonaisen
-lehden rapakkoon, tai nostaa hänet ylös niinkuin tuulispää lehden,
--- kaikkialla löytää hän oikean paikan. Hän on niinkuin kissa, joka
-aina putoaa jaloilleen heitti sen miten tahansa. Hän on vapaa! Hänen
-maailmansa on rajaton. Hän on niinkuin perho, joka lentelee kukasta
-kukkaan levittäen onnea kaikkialle ja ollen kaikkialla tervetullut. --
-
-Hänen teki mieli rallattaa paimenpoika-aikaisia laulujaan. --
-Kyytimies oli jörömäisen, jopa epäluotettavankin näköinen. Ei
-puhunut mitään, vilkuili vain ympärilleen. Se ei varmaankaan olisi
-häntä ymmärtänyt, jos hän olisi sille ajatuksiaan puhunut. He eivät
-puhuneet kumpikaan mitään.
-
-Maantien vieressä oli jälleen mies puoleksi riisuutuneena kyntämässä.
-Holmaa halutti nousta rattailta, pusertaa kosteaa multaa paakuksi
-kourassaan, silittää höyryävää hevosta, puristaa miehen kättä ja
-sanoa hänelle joku ystävällinen sana, sanoa: sinulla nauretaan, ja
-nauranut olen minäkin, mutta en enää naura sinulla, sinä kansasi
-henkivartija! -- Kuitenkaan ei hän tullut niin tehneeksi, niin
-kauniilta kuin se tuntuikin.
-
-Asemalle päästyään hän käsin koski hiekotettuun tantereeseen, mutta
-nykäisi äkkiä kätensä takaisin ja pyyhki sitä nenäliinalla.
-
--- Ei, ei -- ei se ole tätä, mutta sitä oikeaa Suomen peltoa, sitä
-mustan muhevaa, talonpojan hiestä kosteaa peltoa -- sitä se on. --
-Maa -- Kuinka hellä ja kärsivällinen se on! Se on halveksittu ja
-pilkattu -- niinkuin talonpoika, joka sitä kyntää -- ja kuitenkin se
-meidät hartioillaan kantaa ja elättää. Se ei hylkää ketään. Se on
-niinkuin äiti. Vielä silloinkin, kun kaikki muu on meidät jättänyt,
-eikä enää mistään lohtua löydy, vielä silloinkin se meidät syliinsä
-sulkee. Jos ihmiset sinua pilkkaavat -- se ei pilkkaa. Vaikka kuinka
-sitä pilkkaisit, se ei sittenkään sinua pilkkaa.
-
-Miettien katsoi hän eteensä rautatiekiskoja.
-
--- Miten paljon ponnistuksia se elämältä kysyikään, se että sai minut
-tämän ymmärtämään --.
-
-Rautatievaunun ikkunasta hän vielä silmillään seurasi sairaalaa.
-
--- Niin. Nyt sitä ollaan kotimatkalla -- ja ilman mustaa lintua. Ei
-Marinkaan tarvitse täst'edes silmiään pyyhiskellä kun milloin kotiin
-tulen. Kiitos siitä sinulle, minun koteroni, ja kiitos sille, joka
-minut sinuun johdatti.
-
-Huomaamattaan nyökkäsi hän sairaalaan päin ja huokasi. Juna jyskytti
-omalla tahdillaan ja hänen sydämensä sykki omallaan. Ne niin hyvin
-sointuivat yhteen.
-
-
-
-
-ENSI TAISTELU.
-
-
-Jukka Mattila ja Mikku Heikkilä olivat seitsenvuotisia pojanvekaroita
-ja aika hyvät toverukset. Päivät päästään he olivat yksissä puuhissa:
-lintusilla, piilosilla, uimassa, ongella ja kaikkialla. Talvella
-laskettiin mäkeä Heikkilän tuvan taitse menevällä tiellä, jossa pääsi
-pitkiä luikuja aina joelle asti tai Mattilan pihalle, jos niin tahtoi.
-
-Jukka oli ujo, kalpea, pikkunen poikanen, rakasti yksinäisyyttä,
-eikä viihtynyt suuremmassa joukossa. Ainoastaan Mikun kanssa hän
-viihtyi. Jos muita tuli, erosi hän joukosta ja meni yksin leikkimään
-kotipihalle, tai kesäisin istumaan jokirantaan myllyn taakse, suurten
-kivien sekaan. -- Mikku oli vanhempainsa ainoa poika, terve ja
-punakka, viihtyi vaikka missä, mutta paraiten kuitenkin Jukan parissa.
-
-Monta kepposta he tekivät. Mikun ei olisi sallittu kesälläkään olla
-ilman kenkiä, kun pelättiin kylmettyvän ja sairastuvan. Mutta kun hän
-Mattilaan ehti, niin heti kengät jaloista. Kerrankin lensivät Mikun
-saappaat ja sukat yhteen nippuun sidottuna Mattilan lutinullakosta
-kauvas pihaan ja olivat vähällä sattua Jukan äitiin, joka vei juuri
-vesiämpäriä tupaan.
-
--- Pojat! Jukan äiti vain sanoi ja kaksi pörröistä, nauravaa päätä
-näkyi ullakonaukosta.
-
-Kerran eräänä talvipäivänä oli Mikku hiukan, hiukan vain,
-pelmuuttanut naapurin Jaskaa ja viipyi Jukan kotona. Jassu oli mennyt
-hirveästi parkuen kotiinsa ja Mikku tiesi, että isoäiti, joka samalla
-oli Jassunkin isoäiti, kantelee hänen vanhemmilleen ja hän saa toria
-kun menee kotiin. Tuli pimeä. Mikku pelkäsi pimeää ja Jukkakin
-pelkäsi. Silloin Jukan nuorempi sisko läksi saattamaan. Hän ei
-peljännyt pimeää ja käsi kädessä he läksivät. Naapurin ladon edessä
-alkoi Jukan siskokin pelätä ja siinä he erosivat, kumpikin kipaisten
-kotiinsa minkä pienet jalat voivat.
-
-Mutta sitten...
-
-Mikku sairastui ja makasi vuoteessa. Oli kevät. Jukka leikki silloin
-yksin. Kaivoi puroja pelloilla oleville vesilammikoille ja saattoi
-siten pitkät ajat katsella veden lorisevaa juoksua.
-
-Tuli kesä, ja Mikku yhä vain makasi vuoteessa. -- Jukka istuskeli
-myllyn takana suurten kivien seassa.
-
-Hän ei ollut vielä kertaakaan käynyt katsomassa Mikkua tämän
-sairastaessa. Hän ei voinut mennä, kun tiesi, että Mikku ei pääse
-tulemaan ulos ja kun pelkäsi, että Mikun isäkin voisi olla tuvassa,
-ja Jussi ja Maija, kenties vielä muitakin. Mikun äidistä hän ei olisi
-välittänyt ...
-
-Mutta eräänä päivänä hän löysi itsensä seisomassa Heikkilän
-ovensuussa, itsekään tietämättä, miten oli sinne tullut. Sen hän vain
-hämärästi muisti, että joku oli häntä käskenyt, pakottanut tulemaan.
-Tuvassa ei ollut ketään, mutta hetken kuluttua tuli Mikun äiti
-kamarista ja näytti iloisesti hämmästyvän kun näki Jukan.
-
--- Onko Jukalla asiaa? -- hän hyväntahtoisesti kysyi etsiessään
-jotakin kaapista.
-
-Ei Jukalla mitään asiaa ollut ja Jukan pää painui alas. Emäntä meni
-jälleen kamariin.
-
-Jukka seisoi kuin palaneilla jaloilla. Hän kun oli luullut, että
-Mikku makaa tuvassa ovisängyssä ja Mikku makasikin kamarissa. Sopiiko
-hänen mennä kamariin vai eikö sovi? Samassa Mikun äiti pisti päänsä
-kamarin ovesta.
-
--- Tuleppas, Jukka, tänne katsomaan Mikkua!
-
-Jukka hätkähti: Sopiiko mennä vai eikö sovi?...
-
--- Tule nyt, tule! -- Mikun äiti avasi kamarin oven puoliksi auki.
-
-Jukan pää painui alas. Hän ei ollut selvillä, sopiiko mennä kamariin
-vai eikö sovi.
-
--- No tule nyt, tule! -- Ääni oli jonkun verran tiukka.
-
-Jukka seisoi itsepintaisesti paikallaan silmät maahan luotuina.
-
-Turhaan pyydettyään useamman kerran pani emäntä kamarin oven
-kiinni ja Jukka jäi taasen yksin. Hän tunsi, miten kaksi voimaa
-taisteli hänessä. Toinen veti kamariin, mutta toinen sanoi, että on
-sopimatonta mennä sinne. Eikä Jukka tiennyt kumpaa totella.
-
--- Jos Mikun äiti vielä tulee käskemään, niin sitten minä menen!
-
-Samassa kamarin ovi taasen avautui.
-
--- No Jukka! Tulehan nyt, kun Mikko niin pyytää!
-
-Kuinka viitsisit mennä kamariin? Se on sopimatonta. -- Ja Jukka
-katsoi lattiaan, pysyi itsepintaisesti paikallaan ja kuunteli
-sisäistä riitaansa.
-
-Jos Mikun äiti vie minut kädestäpitäen kamariin, niin sitten minä
-menen, ajatteli Jukka, kun emäntä taasen vetäytyi kamariin turhaan
-poikaa pyydettyään.
-
-Kului hetkinen ja Mikun äiti taasen avasi kamarin oven ja tällä
-kertaa tuli tupaan kokonaan. Jukka hätkähti.
-
--- Kuinka et sinä Jukka tule, kun Mikku itkee? -- Ääni oli rukoileva.
-
-Jukka tirkisteli kulmainsa alta, tuleeko Mikun äiti ottamaan häntä
-kädestä.
-
--- Tule nyt, Jukka, kun Mikku niin kovin itkee. Jukka ei mennyt ja
-kyyneleet silmissä vetäytyi emäntä kamariin.
-
-Jukan jalkoja poltti, sydän tykytti, koko ruumis vapisi, ja kun
-emäntä sai kamarin oven kiinni, pujahti Jukka ulos ikäänkuin jotakin
-pakoon. Pihalle päästyään hän pysähtyi kuin iskettynä.
-
--- Mutta minä sittenkin menen kamariin! -- hän ääneen virkkoi. --
-Olisipa se kaunista, jos menisit, kun kerran pois läksit! -- kuului
-ääni sisästä. Se oli kylmää, purevan ivallista. Ja Jukka läksi kotiin.
-
-Jukka oli levoton koko päivän ja kuljeskeli hajamielisenä paikasta
-toiseen.
-
--- Minähän luulin, että Mikku makaa tuvassa ja hän makasikin
-kamarissa, hän ajatteli. Kuinka minun sinne sopii mennä! Ja mitä minä
-olisin sanonut, jos olisin mennytkin?
-
--- Mutta kun sinä menit katsomaan toveriasi, joka sairastaa ja
-kukaties kuoleekin, etkä mennyt edes hänen sänkynsä viereen istumaan.
-Jukka! Sinä et tehnyt oikein! -- Näin hänen rinnassaan joku valitteli.
-
--- Voinhan minä mennä vieläkin, -- ajatteli Jukka hädissään ja kulki
-levottomana paikasta toiseen. Läksi vihdoin joen rannallekin. Istui
-kivelle myllyn takana, liotteli jalkojaan vedessä ja katseli, miten
-vesi hiljaa luikerteli kivien välissä ja aurinko paistoi veteen.
-Pienet kivimateet ja sormenmittaiset hauet pujahtelivat kivien alta
-piiloistaan, olivat hetken rauhassa ikäänkuin jotakin kuunnellen,
-mutta samassa kiepauttivat purstoaan ja katosivat. Rannan heinät
-kahisivat vienossa tuulessa ja kukat huojuivat. Aurinko paistoi
-myllyn seinään ja siinä oleva aukko, jossa vesiratas oli, häämötti
-kaamean mustana kuin jonkun hirviön suu. Vesirattaan siipilaudat
-olivat kuin hirviön hampaat.
-
-Jukka oli niin monta kertaa istunut tässä paikassa samalla tavalla
-ja aina oli hänen mielensä tyyntynyt. Hän oli tuntenut omituista,
-suloisen haikeata, turvallista hyväntunnetta. Jos joku tuli häntä
-siinä häiritsemään, tuntui Jukasta samalta kuin jos olisi joku kaunis
-kuva häneltä särjetty.
-
-Mutta nyt hän ei viihtynyt siinäkään. Myllynaukko hirveine hampaineen
-oli niin uhkaava, auringon valaisema myllyn seinä katsoi niin
-surullisena kuvaansa vedessä, heinät kahisivat nuhtelevasti ja
-kukat huojuivat itkien. Sormenmittaiset hauet ja kivimateet tulivat
-piiloistaan, katsoivat häneen vähän aikaa ja tuntuivat sanovan:
-
--- Phyh! Tuommoinen, joka ei mene katsomaan sairasta toveriaan! --
-Kiepauttivat purstojaan ja katosivat.
-
--- Menisinkö uimaan? -- Jukka ajatteli. Vesi viilteli kylmästi
-jalkoja ja joki näytti niin uhkaavalta. Jukkaa puistatti. Hän kohosi
-rantatörmälle ja meni riihen luo.
-
--- Kuinka sinä et mennyt katsomaan Mikkua, joka sairastaa? -- sanoi
-riihi ja katsoi Jukkaa hellänsuruisesti niinkuin Jukka muisti
-isän joskus katsoneen, kun hän teki pahoin, eikä isä voinut häntä
-rangaista.
-
--- Viu viu, ti tiu, ti tiu, tiu tiu tiu, -- siinä se on poika, joka
-ei mene katsomaan sairastavaa toveriaan! Hyi! -- sanoi varpunen
-riihen räystäässä.
-
-Jukka lähti tupaan. Suruissaan kahisi ohrapelto, nuhtelevasti katsoi
-musta saunanovi, jonka yläpuolella oli savun muodostama harjaan
-saakka ulottuva nokinen kiehkura. Eteenpäin kumartunut aitta uhkasi
-kaatua päälle ja Jukan täytyi juosta sen sivuitse. Varjossa oleva
-luhdin seinä oli synkissä mietteissä ja tupa kyseli kummastuneena ja
-uhkaavana:
-
--- Kehtaatko tulla sisään?
-
-Jukka tuskaili.
-
--- Minä lähden katsomaan Mikkua! hän ääneen virkkoi.
-
--- Kyllä olisi kaunista nyt mennä, kun et kerran silloin mennyt, kun
-aijoit. Kyllä sillä saataisiin nauraa!
-
-Siinä se taas oli se kylmä, pureva, ivallinen ääni, joka häntä
-kiusasi.
-
-Jukan teki mieli mennä sänkyyn, painaa pää tyynyihin ja itkeä, itkeä
--- --
-
-Jonkun päivän perästä menivät Jukan äiti ja sisko käymään
-Heikkilässä. Kun he sieltä palasivat, kertoi äiti, miten Mikku oli
-heidän mennessään kamariin maannut kasvot seinäänpäin, mutta heti
-kääntynyt ja ojentanut kätensä heille. Mikun äiti oli kertonut,
-mitenkä Mikku tavallisesti, kun tulee vieraita, kääntyy seinäänpäin,
-on levoton eikä puhu mitään -- usein itkeekin. Oli ihmetellyt, kun
-Mikku nyt noin oli hyvillään. Samalla kertonut, mitenkä Jukka ei
-ollut tullut Mikun luo kamariin, vaikka hän oli niin monta kertaa
-pyytänyt, ja mitenkä Mikku oli ruvennut katkerasti itkemään, kun
-oli kuullut, että Jukka oli mennyt pois tuvasta. Oli pyytänyt, että
-Jukka vielä tulisi katsomaan Mikkua. Mikku oli ollut hyvin heikko, ja
-äiti nuhteli Jukkaa, kun ei ollut mennyt hänen luokseen, ja siskokin
-nuhteli.
-
-Jukka oli koko ajan pelännyt, että jos äiti saisi tietää, ja nyt oli
-äiti saanut sen tietää. Silmät maahan luotuina kuunteli hän äidin ja
-siskon puheita koko sydämestään katuen, ettei silloin mennyt Mikun
-luo kamariin, kun Mikku on niin kovin heikkokin.
-
-Levottomana harhaili Jukka taas sinne tänne, istui milloin penkillä,
-milloin tuolilla, nosti tuolin pöydälle, kiipesi sille ja etsi
-jotakin viililaudakolta. Mitä? Sitä hän ei tiennyt.
-
--- Mitäs siellä kaaparoitset? tiuskasi äiti.
-
-Jukka laskeutui lattialle, istui hetken ympärilleen vilkuillen
-penkillä ja kiipesi ylisänkyyn. Sieltä kohosi leipähirsille ja
-hinasi itsensä siellä kuivamassa olevia reenjalaksen aineksia pitkin
-toiselle hirrelle yli tuvan.
-
--- Jos täältä putoaisi, minkähänlainen sitten olisi olla? -- välähti
-mieleen puolimatkassa. Hän katsahti alas, eikä paljoa puuttunut,
-ettei koettanut. Toiselle hirrelle päästyään laskeutui hän uunin
-päälle kolistellen siellä astianaineksia ja muita palikoita. Pian
-tuli sieltäkin alas ja istui hetken tuolilla tähystellen, mihin nyt
-menisi. Yht'äkkiä nousi ja läksi päättäväisesti ulos.
-
-Sivuilleen katsomatta meni hän tallin, lantapihan ja ratasliiterin
-ohi ja sivuutti jo naapurin leveän ja matalan rehuladon, jonka
-sivuseinällä on kaapinmuotoinen lautakoppio. Etuseinässä on
-kaksipuolinen ovi, joista ei kumpikaan puolikas pääse kuin puoliksi
-auki, lato kun on niin painunut. Hän oli jo naapurin aitan kohdalla,
-jossa tiet haarautuivat. Mäkeä ylös suoraan eteenpäin mennään kylän
-sisään ja maantielle, ja maantietä pääsee vaikka minne. Mäkeä
-alas oikealle, sitten sillalle, sillalta kujalle ja kujaa pääsee
-naapurikylään, mutta sinne ei ole hyvä mennä, siellä saa selkäänsä.
-Jukka kääntyi vasemmalle, sille tielle, joka vie myllyyn ja riihen
-luo, mutta hän ei mene niihin kumpaiseenkaan, ei mene edes sitä
-tietäkään, menee vain sen yli.
-
--- Noin. -- Parilla harppauksella oli Jukka tien toisella puolella,
-jossa vihreässä nurmikossa oli tallattu polku ja näkyi epäselviä
-rattaan jälkiä.
-
--- Minä menen katsomaan Mikkua, -- Jukka itsekseen sanoi.
-
--- Mutta kuinka sinä nyt heti kehtaat mennä, kun äiti ja Hilda juuri
-ovat olleet?
-
-Siinä se oli taasen se kylmä, pureva, ivallinen. Jukka pysähtyi
-juuri kuin olisi pitänyt puutarhan nurkkauksesta kääntyä Heikkilän
-pihaan, ja tuijotti tylsästi eteensä. Ajatuksenjuoksu pysähtyi, kädet
-hervahtivat sivuille.
-
--- Et sinä nyt kehtaa mennä! Ei se ole ollenkaan kaunistakaan. Tule
-jonakin toisena päivänä! Mikkukin paremmin pitää siitä! -- Kylmän,
-purevan, ivallisen sekaan oli tullut neuvovaakin.
-
-Ehdottomasti katsahti Jukka, onko ihmisiä näkyvissä. Ei näkynyt
-missään ja tuuheat syreenipuut estivät häntä näkymästä Heikkilän
-ikkunoihin. Jukka kääntyi takaisin.
-
--- Mutta tuolta toisesta Heikkilästä on voitu nähdä -- ja Jukka läksi
-menemään myllylle vievää tietä. Oli vain löytänyt tuolta kiven, jolla
-voi heittää voileipiä joessa --
-
--- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- päätteli Jukka
-mennessään. Jostakin syystä ei huomenna sopinut.
-
-Hyvän aikaa hän sitten viipyikin jokirannassa heitellen voileipiä
-tyynessä myllypurossa ja melkein joka kivelle vakuuttaen, että hän
-ylihuomenna menee katsomaan Mikkua. Kotiin mennessään hän tuli riihen
-luo.
-
--- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- sanoi hän riihelle ja
-varpuselle.
-
--- Tsiu, -- sanoi varpunen. Ohrapelto taasen kohisi surullisesti.
-
--- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- lohdutti Jukka sitä.
-
-Saunanoveen ei hän vilkaissutkaan. Sivumennen vain sille sanoi:
-
--- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua.
-
--- Ylihuomenna minä menen katsomaan Mikkua, -- sanoi hän rukoilevasti
-aitalle ja juoksi sen kohdalla.
-
-Luhdin seinään paistoi aurinko, se oli hauskalla tuulella.
-
--- Ylihuomenna minä nyt menen katsomaan Mikkua, -- sanoi Jukka sille
-niinkuin uskotulle toverille.
-
-Tupa ei näyttänyt huolivan sitä ei tätä, mutta sanoihan Jukka
-kuitenkin sillekin. Kaikki näyttivät olevan tyytyväisiä siihen, että
-Jukka nyt ylihuomenna menee katsomaan Mikkua. -- --
-
-Ylihuomen valkeni. Jukka lojuili tavallista kauemmin vuoteella.
-Mikäpä sinne nyt on kiire, onhan sitä sittenkin päivää. Hän yritti
-nukkua, painoi silmänsä kiinni ja veti peitteen päänsä ylitse. Mutta
-kiusallisesti hän vain oli virkeällä tuulella. -- Kun ei nukkumisesta
-tullut mitään, nousi hän viimein ylös. Aurinko paistoi korkealta,
-isä oli jo mennyt pellolle väen kanssa ja pääskyset lentelivät
-joen rannalla sinne tänne suurella kiireellä, ihan jokeen lensivät
-toisinaan. Jukka ei milloinkaan muistanut nähneensä pääskysiä noin
-veitikkamaisina. Yhtenään täytyi huomauttaa niistä äidille, joka pesi
-astioita takan ääressä ja komenteli panemaan vaatteita päälle.
-
--- Siinä paitasilla roikottelet iso poika!
-
--- Eihän nyt niin ole kiirettä. -- Jukka veti housuja jalkaansa.
-
--- Mutta ihanhan nuo pääskyset ovat hulluja tänään, kun ihan
-toisiinsa lentävät!
-
-Käsin housuja pidellen juoksi Jukka ikkunalle ja nauroi kovalla
-äänellä. Naapurin Jassu näkyi tulevan ongelle jokirantaan.
-
--- Minäkin menen! Ei sen tarvitse meidän puolelle tulla. Ei tarvitse!
-Ei jo!
-
-Tuota pikaa oli Jukalla vaatteet päällä. Hänen onkensa oli
-vinninrappusilla seinää vasten pystyssä. Sen hän sivalsi sieltä ja
-juoksi ulos. Rapuilla tuli Heikkilän emäntä vastaan. Jukka seisahtui,
-sydän hytkähti ja sitten seisahti hetkeksi. Heikkilän emännän silmät
-olivat itkettyneet.
-
--- Mikku on kuollut, -- hän hiljaa sanoi ja purskahti itkemään,
-samassa kun katsahti Jukkaan.
-
-Jukka ei sanonut mitään. Meni vain jokirantaan johtavaa polkua
-koettaen kuinka nopeasti hän voi juosta. Saunanseinän vierestä löytyi
-matoja lahon puun alta. Hän irrotti koukun, oikein porvarin koukun,
-korkista, kirvotti siiman vavan ympäriltä, pani madon koukkuun ja
-viskasi jokeen. Joki oli rasvatyyni, aurinko paistoi ja leivo lauloi.
-Jukka istui kivelle ja tähysteli korkkia, joka oli liikahtamatta
-veden pinnalla.
-
--- Kumma kun ei näpi ja on näin kaunis ilma?
-
--- Heikkilän Mikku on kuollut. -- Ikäänkuin joku olisi sormellaan
-koskettanut.
-
--- Kerrankin sain tästä samasta paikasta ainakin noin pitkän ahvenen.
--- Toinen käsi osoitti toisen käden kyynärpäästä sormenneniin. --
-Heikkilän Mikku on kuollut. -- Ikäänkuin olisi joku lyönyt olalle.
-
--- Jassu oli tuossa toisella kivellä, eikä saanut kuin pari kiiskiä.
--- Jukkaa nauratti kovasti. -- Heikkilän Mikku on kuollut. --
-Ikäänkuin olisi tukistettu.
-
--- Kun tässä hetken aikaa olen, niin kyllä minä taas vedän oikein
-aika ahvenen! -- Heikkilän Mikku on kuollut etkä sinä ole käynyt
-häntä katsomassa!
-
--- Ikäänkuin olisi lyöty korvalle lujalla kädellä.
-
-Veri seisahtui, sydän lakkasi sykkimästä, eikä Jukka nähnyt ei
-korkkia veden pinnalla eikä lumpeen kukkia likellä rantaa.
-
--- Heikkilän Mikku on kuollut etkä sinä käynyt häntä katsomassa.
-
-Se humisi kolkosti kuin puutarhan lehdettömät haavat pimeänä
-syysiltana. Jukka tuijotti eteensä, mutta ei nähnyt eikä kuullut
-mitään, ei auringonpaistetta eikä leivon laulua.
-
--- Heikkilän Mikku on kuollut etkä sinä käynyt häntä katsomassa.
-Voi sinua! -- Se oli kuin myrskyn vinguntaa puutarhan lehdettömissä
-haavoissa.
-
-Toinenkin ääni alkoi siinä vierellä väristä hiljaa ja terävästi kuin
-pingotettu rautalanka tuulessa:
-
--- Ja sinäkin olet syypää Mikun kuolemaan, kun et käynyt häntä
-katsomassa.
-
-Maailma kävi mustaksi ja vaistomaisesti siirtyi Jukka pois kiveltä,
-ettei kaatuisi jokeen. Rintaa ahdisti, ruumis kävi hervottomaksi.
-Vatsassa alkoi kiemurrella ja kouristella, ja Jukka kieritteli pitkän
-aikaa kedolla tuskissaan.
-
--- Minä olen surmannut Heikkilän Mikun. Jukka makasi selällään
-liikahtamatta, silmät auki rävähtäneinä, suu ammollaan. --
-
-Käsin vatsaa pidellen, selkä koukussa hän läksi vihdoin laahustamaan
-tupaa kohti. Äiti jo näki ikkunasta ja tuli hätäisenä vastaan.
-
--- Minun on vatsani niin kovin kipeä, -- parkui Jukka minkä jaksoi.
-Äiti talutti Jukan tupaan, peitti huolellisesti vuoteeseen ja antoi
-rohtoja. Vatsankipu loppui, mutta Jukka makasi vain yhä sängyssä. Kun
-äiti kysyi, että ainako vain Jukka oli kipeä, vastasi Jukka, että
-"aina vain", ja käänsi kasvonsa seinään päin. Hän ei voinut katsoa
-äitiä silmiin.
-
-Ei Jukka itkenyt enää, mutta pää oli raskas, ja hän tunsi, että
-siellä sisässä joku itki ja että sillä on syytäkin itkeä.
-
-Siellä itki sydän, pienoinen hellä sydän, ja se itki sentähden, kun
-muut äänet olivat nyt ensi kerran tukahuttaneet sen äänen. Se kenties
-aavisti, ettei tämä ole ainoa kerta ...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jukka ei uskaltanut mennä Mikun hautajaisiin. Pelkäsi, että Mikku
-häntä nuhtelee ja kertoo koko hautajaisväelle, ettei Jukka ole käynyt
-häntä katsomassa, vaikka hän niin hartaasti pyysi. Silloin kaikki
-katsoisivat Jukkaa, ja mihin hän silloin joutuisi -- --
-
--- En minä voi mennä, minun on vatsani kipeä, -- Jukka sanoi ja jäi
-mummon kanssa kotiin.
-
-Ikkunasta hän näki, kun Mikkua vietiin. Oli pitkä jono hevosia
-ja rattaita ja rattailla ihmisiä. Ensimäisen hevosen rattailla
-oli pieni, mustaksi maalattu ruumiskirstu, jonka reunoista näkyi
-valkoista harsoa.
-
--- Siellä se nyt menee Heikkilän Mikku! -- mummo sanoi ja huokasi. --
-Enkä minä käynyt häntä katsomassa, vaikka hän pyysi! Ja Mikku itki,
-kun en mennyt!
-
-Jukka ei nähnyt enää kirstua, olisi mennyt pois ikkunasta, mutta
-mummo olisi siitä huomannut jotain. Ja Jukka katsoi tarkasti, mutta
-ei nähnyt mitään, ei edes heidän omaa Mustaakaan, kun mummo sen
-hänelle osotti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jukka ei puhunut kenellekään tunteistaan, ei äidillekään. Hän kyllä
-tunsi, että äiti olisi voinut lohduttaa, mutta samalla hän tunsi,
-että jos alkaa kertoa, niin purskahtaa itkuun. Ja hän ei kertonut,
-yksin vain kantoi surunsa niinkuin mies ja kärsi niinkuin marttyyri.
-Kukaan ei siitä tietänyt. Se oli suljettuna hänen sydämeensä ja teki
-sen araksi ja herkäksi. Aina kun Jukka näki jonkun surevan, tunsi
-hän tuskaa, mutta ei voinut ketään lohduttaa, sillä hän kaipasi itse
-lohdutusta...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kalpea poikanen on kasvanut mieheksi, mutta yhä vieläkin hän
-muistelee ensi taisteluaan. Senjälkeen tapahtuneet taistelut eivät
-ole voineet sen muistoa himmentää, pikemmin päinvastoin. Yhä vieläkin
-itkee sydän, ja itkee sitä, kun ihminen on niin miehekäs, ettei kuule
-sydämensä hellää kieltä, ja kuitenkin kärsii hän tästä miehekkyydestä
-itse, ja tuottaa sillä muillekin kärsimyksiä.
-
-
-
-
-JEKKU-KUSTAA.
-
-
-Ihmiset tässä maailmassa voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
-täysijärkisiin, täysihulluihin ja niiden välillä oleviin, joita
-kansa sanoo löylynlyömiksi. Näiden eri ryhmäin väliset rajat eivät
-ole lainkaan selvät, päinvastoin ne ovat hyvinkin hämärät. Voidaan
-väittää niinkin, ettei täysijärkistä ihmistä ole olemassakaan,
-samoinkuin ei täysihulluakaan, sillä järjellisyyden korkeinta,
-viimeistä huippua ei liene kukaan saavuttanut, enemmän kuin
-hulluudenkaan äärimmäistä rajaa. Mutta löylynlyömiä -- niitä on.
-Melkein jokainen ihminen on jonkun toisen mielestä tavalla tai
-toisella löylynlyömä.
-
-Kustaa Heikinpoika Smullbakista ihmiset sanoivat, että hän on
-löylynlyömä ja nimittivät häntä Jekku-Kustaaksi, ties mistä syystä.
-Hän oli pieni, ketterä mies, kasvot leveät ja matalat ikäänkuin joku
-olisi niitä kättensä välissä pusertanut, toisella päälaesta painaen,
-toisella leuan alta. Pienet silmät vilkuilivat matalan, tuuhean tukan
-reunustaman otsan alla, joka oli tavallista enemmän taaksepäin luisu.
-Nenä oli leveä ja matala sekin kuin joku muhkura poskien välissä.
-Kenties ihmiset moittivat hänen päätään ja senvuoksi haukkuivat
-häntä Jekku-Kustaaksi. Koiramainen nimi se vain oli, johtukoon mistä
-tahansa.
-
-Kustaa Heikinpoika Smullbak palveli renkinä Ylivarsilan nuorella
-isännällä. Samaan aikaan oli siellä piikana Tupun Leena eli
-kirkonkirjain mukaan Leena Tuomaantytär Ketkar, -- roteva, miehekäs
-nainen, josta ihmisillä oli paljon puhumista, varsinkin kylän
-pojilla, kun raitilla ja riihien luona korttia pelasivat. Pojat
-sanoivat, että Leena olisi erittäin kernas ottamaan miehen itselleen.
-Siitä ei nyt kuitenkaan tiedä mitään mennä päättämään, sillä niin
-pojat sanovat kaikista tytöistä.
-
-Ylivarsilan nuori isäntä oli jäsenenä kaikissa komiteoissa,
-hoitokunnissa ja lautakunnissa, ja Kustaa ja Leena saivat paljon olla
-kahden päiväkunnalla kauniina kesäpäivinä takamailla. Heidän luhtinsa
-olivat samassa rakennuksessa, Kustaan luhti viimeisenä ullakon
-perällä ja Leenan ensimäisenä kun rapuilta noustiin.
-
-Syksyiset yöt ovat pimeät ja yksinäiset, ei näe nenänsä päähän, ei
-kuulu kuin hiljainen veden tippuminen räystäistä ja sateen tuhina,
-sekä silloin tällöin yksinäisen ohikulkijan loiskuvat askeleet
-lokaisella tiellä. Toisinaan taasen myrsky pauhaa niin ettei kuuluisi
-vaikka mitä tehtäisiin. Silloin on aina turvallisempaa kaksin kuin
-yksin.
-
-Kaikkien tekijöitten summa oli se, että eräänä iltana -- se oli
-pyhäinpäivän maanantaina -- Leenan luhdista kiilui valkea, mutta ei
-Kustaan luhdista. Leena jo makasi ja Kustaa istui vuoteen laidalla
-kädessään kaksi tyhjää kukkaroa, joista rahat oli levitettynä
-Leenan rinnoille peiton päälle. Siinä oli heidän kummankin
-viimevuotinen palkka ja ensi vuoden pestuurahat. He ovat edelleenkin
-molemmat Ylivarsilassa ja nyt he neuvottelevat, mitä Kustaa toisi
-Leenalle kihloiksi, kun huomenna menee isännän kanssa rukiita
-kaupunkiin viemään. Sovittiin niin, että hän tuo sormuksen, oikein
-kultasormuksen, korvarenkaat ja ruskean, punakukkaisen silkkihuivin.
-
--- Sitten sinä menet pyytämään Matinniemen vaaria itsellesi
-puhemieheksi, otat kihlat mukaasi ja yhdessä tulette minua kosimaan.
-Silloin sinä sitten annat minulle kihlat, -- neuvoi Leena.
-
--- Kyllä, -- myönsi Kustaa.
-
-Asia oli siis päätetty, ja Kustaa riisuutui Leenan viereen nukkumaan.
-
-Kustaa teki kaikki tunnollisesti niinkuin oli sovittu, ja
-keskiviikko-iltana hän sitten kääri silkkihuivin huolellisesti kokoon
-ja pisti takkinsa povitaskuun. Sormuksen ja korvarenkaat hän pani
-tyhjään tulitikkulaatikkoon, jonka pisti liivintaskuun, ja pyhäpukuun
-puettuna hän läksi Matinniemeen.
-
-Vaari istui pöydän ääressä illallistaan syöden pienen
-läkkilamppu-tuikun valossa.
-
--- Hyvää iltaa, -- tervehti Kustaa reippaasti.
-
--- Iltaa, iltaa, -- vastasi vaari pitkään, terottaen katsettaan
-paremmin nähdäkseen.
-
--- Ka, Kustaako siellä onkin. On niin pimeä -- tuo lamppu valaisee
-niin huonosti, ettei paljon näekään. -- Vaari söi, puheli ja tyhjensi
-tuolilta vaatteita sänkyyn.
-
--- Kustaa käy istumaan!
-
-Kustaa istui tuolille suu arvokkaassa mutistuksessa, nosti vasemman
-säären oikealle polvelle ja laski kädet siihen päälle. Leena oli
-neuvonut, ettei heti ovesta saa asiaansa huutaa, se näyttäisi niin
-kovin touhuiselta. Pitää ensin istua ja puhella muita asioita. Ja
-Kustaa istui, mutta ei hoksannut, mitä muita asioita tässä nyt
-pitäisi jutella.
-
--- Siellä on kovasti rapaa nyt, -- sanoi vaari nostellen ruokakuppeja
-pöydältä pois.
-
--- Rapaa siellä on.
-
-Syntyi taas äänettömyys. Vaari sytytti piippunsa ja asettui istumaan
-takkakivelle kädet selän takana.
-
--- Söin kylmää piimää ja tuli kuin vilu.
-
--- Kyllä sitä vilu tulee, kun syö kylmää piimää.
-
-Taas oltiin ääneti hetken aikaa. Vaari kopisti porot piipustaan ja
-pisti piipun housuntaskuun. Vetäen suunsa hyväntahtoiseen hymyyn, hän
-sanoi:
-
--- Eipä se Kustaa ole joutanutkaan tänne, en muista onko käynyt
-koskaan.
-
--- En ole tainnut käydä -- ja ties oisiko nytkään tullut lähdetyksi,
-mutta sattui vähän asiaa.
-
--- Jassoo.
-
--- Joo tuota. Mun pitäisi pyytää teitä puhemieheksi.
-
--- Itsellesikö?
-
--- Itselleni.
-
--- Hjassoo! Kustaa aikoo ottaa akan?
-
--- Sellainen se olisi meininki.
-
--- No se onkin oikea meininki! Silloin sitä mies vasta oikein mies
-onkin, kun sillä on itsellä akka. -- Vaari älysi missä ollaan.
-
--- Joo. Niinpä sitä on kuin tuuliajolla, kun ei ole itsellä akkaa. --
-Kustaa riemastui vaarin sanoista.
-
--- Niin on, niin on. Noo -- sinne pitäisi heti lähteä, vai --?
-
--- Hetihän se olisi meininki. Leena käski tänä iltana tulla.
-
--- Leena?
-
--- Niin, se Tupun Leena se on, jonka kanssa minä tässä meinaisin.
-
--- Vai Tupun Leena! No mutta! Sen sopivampaa akkaa ei Kustaa
-saisikaan mistään.
-
--- Niin meinaan itsekin, että mistä se juuri parempikaan tulisi.
-
--- Ei mistään, ei mistään. Minä panen vain takin päälleni, niin
-lähdetään sitten. Vai Leenaa se Kustaa. -- Aina se vakka kantensa
-katsoo. Joko sitten mennään?
-
-He lähtivät ulos. Vaari lukitsi kamarinsa ja pisti avaimen taskuunsa.
-
--- Vai tänään se Leena käski tulla. Vaarilla oli veitikka
-suupielessä, kun tuli pihalle.
-
--- Tänään se käski.
-
--- Jaahas.
-
-Leena oli äitinsä luona vapaaviikkoaan viettämässä, ja sinne
-ohjasivat vaari ja Kustaa kulkunsa. Rapaa karttaakseen he menivät
-kautta pihain, nurkkain taitse, porrastettujen aitain ylitse
-vasikkahakoihin ja taas pihaan, porraspuuta laskuojan ylitse, siitä
-pellonpiennarta ja vihdoin kivisen, nurmea kasvavan mäen poikki,
-jonka syrjässä Leenan äidin mökki oli.
-
-Leena kainosteli ja punasteli ja oli hämmästyksissään niin että
-Kustaakin hämmästyi Leenan hämmästystä. -- Eikö Leena enää
-muistakaan? -- Suu ammollaan katseli hän, kun vaari puhui hänen
-puolestaan, hänen hyvistä ominaisuuksistaan. Ei vaari unohtanut
-hänen ketteryyttäänkään: Ottaa vaikka jäniksen juoksusta kiinni, ja
-kuka tietää, vaikka vielä talonkin ottaisi, jos saa. -- Hänen pienen
-kokonsakin vaari otti huomioon: -- Ei koko maailmaa sisäänsä aja,
-eikä siinä virstottain verkaa tarvita, kun hänelle puku tulee. Ei
-rakenna riitoja eikä vaimoaan pellolle nakkaa. -- En tahdo tässä
-nyt sen enempää sanoa, vaan vakaasti ja rehellisesti kysyn sinulta,
-Leena Tuomaantytär Ketkar, tahdotko tulla tämän Kustaa Heikinpoika
-Smullbakin kihlatuksi morsiameksi?
-
-Vaari pani kätensä ristiin rinnoille, siirsi oikean jalan vasemman
-edelle ja asettui juhlallisesti nojaavaan asentoon seisomaan.
-
-Leena oli koko ajan hypistellyt esiliinaansa silmät maahan luotuina
-ja yrittänyt kainouden punaa poskilleen. Hiljaa hän vastasi niinkuin
-virsikirjassa sanotaan:
-
--- Tahdon.
-
-Vaari kääntyi Kustaan puoleen.
-
--- Onko sulhasella kihlat mukana?
-
--- On.
-
-Kustaa havahtui kuin unesta, kaivoi hätäillen huivin povitaskusta ja
-tulitikkulaatikon liivin taskusta ja työnsi ne Leenan kouraan.
-
--- Sitä rahaakin jäi -- tässä on sinun osasi, -- ja Kustaa pisti
-kukkaronkin Leenan käteen.
-
-Leena levitti huivin pöydälle ja pudotti tulitikkulaatikosta
-sormuksen ja korvarenkaat sen päälle. Niitä sitten katseltiin ja
-ihailtiin.
-
--- Siinä vasta sulhanen on! Ostaa ensin tuollaiset kihlat ja vielä
-tuo rahojakin! Ei sitä vain joka poika niin teekään, eipä vain! --
-kehui vaari.
-
-Kustaan oli niin hyvä olla -- kun aina vain kiitellään ja kehutaan.
-Tuo vaarikin! -- Hyvä mieli sitä oli muillakin. Leena keitti kahvia
-hyvätuulisesti naurahdellen ja sormustaan katsellen. Leenan äiti
-jutteli toimessaan, haki leipurista vehnäsiä ja pesi kahvikuppeja.
-Kahvit juotua läksi vaari kotiin, mutta Kustaa jäi vielä Leenan luo.
-
-Kustaa oli nyt siis kihloissa, puolittain ukkomies jo, ja alkoi tästä
-alkaen etsiä etupäässä isäntien seuraa. Istuskeli sunnuntaisin heidän
-joukossaan ja kuunteli, kun he häntä kehuivat, taputtelivat olalle
-ja kehuivat, kuinka hän oli osannut oikeaan vaimon vaalissa. "Kun
-maailmallekin joudutaan kulkemaan, niin ei muuta kuin Leena ottaa
-Kustaan selkäänsä ja kantelee pitkin tietä." Kustaa naureskeli ja oli
-hyvällä mielellä. "Leikkisiä miehiä nuo isännät."
-
-Ensimäisen adventtisunnuntain lauvantaina läksivät Leena ja Kustaa
-pappilaan kuulutuksia ottamaan. Isäntä antoi hevosen -- nuoren mustan
--- ja vieterirattaat, tulipa vielä rappusillekin ja ampua pamautti
-aika latingin. Musta säikähti sitä ja porhalti kovaan juoksuun kaula
-ylpeässä kaaressa. Routiintunut tie kolisi ja jymisi. Joka talon
-ikkunoihin ilmestyi naamoja ja ruutua vasten painetulta nykeröneniä.
-Matinniemen renki sieppasi pyssyn seinältä ja ampua mojautti, kun
-Kustaa ja Leena ajoivat ohi. Leena koetti saada kasvoilleen ja
-asentoonsa asianmukaista ilmettä, tyyntä, vakavan välinpitämätöntä
-juhlailmettä, samalla syrjäsilmällä tehden huomioita ja ne
-ajatuksiksi kooten.
-
--- Sormikon vanhatpiiatkin, kaikki neljä kappaletta, töllistävät
-niinkuin lehmä uutta veräjää. Kenties söisivät jos saisivat. Miehen
-nekin ottaisivat jokainen, kun vain saisivat, mutta se on paha, kun
-ei kukaan huoli. -- Ja Tarvolan Tuppukin tirkistää ikkunapielestä!
-Mokoma! Tarjosit kerran minulle rahaa, pyysit ja haukuit ja sanoit,
-etten minä kuitenkaan koskaan miestä saa. Nyt sen näet -- muutama
-herasilmä! -- Ja nyt sen näette jokainen. Kyllä te olettekin minulle
-nauraneet ja vanhanpiian aineeksi nimitelleet! Nyt näette, tuliko
-vanhapiika -- tuliko jo!
-
-Leena kohensi itsensä vielä parempaan asentoon ja singautteli teräviä
-silmäyksiä sivuilleen. Kustaa istui juhlallisen pönäkkänä ja hoiteli
-ohjaksia vakavalla arvokkuudella. Tie pujottausi metsään ja siitä
-alkoi pitempi, taloton taipale.
-
-Kylän ohi päästyä Leena vapautti itsensä juhlamielestä ja alkoi
-silmäillä Kustaata, joka yhä istui juhlallisen pönäkkänä, kasvot
-hyvän mielen vääntämässä leveässä muhoilussa, mikä teki ne hieman
-hullunkurisen näköisiksi. Hiljaisuus, totisena tien vierillä seisovat
-huurteiset puut ja kuulakka ilma vaikuttivat hellyttävästi Kustaan
-mieleen, vääntäen yhä enemmän hänen kasvojaan. Leenassa heräsi
-voittamaton halu ivata häntä ja suututtaa hänet. Häntä kiukutti
-Kustaan loistava hyvätuuli:
-
--- Istuu tuossa niinkuin tässä nyt hänen armostaan matkassa
-oltaisiin. Ihmiset aina ihmettelevät ja sanovat, että kun tuollaisen
-miehen otat, että olisi ennemmin ilman, jos ei parempaa saa. Enkö
-minä sitten olisi parempia saanut? Enkö olisi? Olisinpa vainkin!
-
-Mutta hän ei saanut itseään siitä vakuutetuksi oikein varmasti.
-Pohjalla tuntui arka, kiusottava epäilys ja kylässä vallinnut varmuus
-ja itseluottamus muuttui katkeramieliseksi epävarmuudeksi. Hän
-vilkaisi taas Kustaaseen, joka selkä kenossa istuen molemmin käsin
-piteli ohjaksia, huonoissa silloissa ja tien käänteissä arvokkaasti
-tyynnytellen hevosta. Leenan sisässä kuohahti.
-
--- Luuleekohan se olevansa kauniskin, kun noin naama loistaa? Mutta
-odota! --
-
-Leena nojautui istuimen selustaan, asetti kädet ristiin rinnoilleen
-ja katseli ylös sivulleen.
-
--- Voi, kun minulla on ruma mies. Jekku-Kustaa -- Jekku-Kustaa. --
-
-Leena katsoi alta kulmain, mitä Kustaa tästä arvelee. Kustaa
-säpsähti ja säikähtyneen tavalla katsoi Leenaan. Leena ei ollut
-huomaavinaankaan, sivuilleen vain katseli.
-
--- Voi, kun minulla on ruma mies -- kun se on Jekku-Kustaa. Jekku se!
-
-Kustaa tiukenti ohjia.
-
--- Tpruu, musta! Mitä sinä sanoit, Leena? Leena ei ollut kuulevinaan.
-Kustaa sanoi kovemmin:
-
--- Leena!
-
--- Mitä? -- Leena havahtui.
-
--- Sinä nimittelit minua.
-
--- Minäkö? Ee-en.
-
--- Sinä sanoit minua Jekku-Kustaaksi -- sanoit jo. -- Kustaan ääni
-oli itkunsekainen.
-
--- Minäkö? Enhän toki!
-
--- Sinä sanoit, että sinulla on ruma mies. Käännytään takaisin.
-
-Kustaa alkoi kääntää hevosta ja Leenalle tuli hätä.
-
--- Minun Kustini, kaunis Kustini, aja nyt vain! En minä sinua
-nimittele. Mennään nyt vain pappilaan!
-
-Leena taputteli Kustaata poskelle hyväillen ja makeasti puhellen, ja
-Kustaa ilostui. Asettui jälleen oikein istumaan ja käski Leenaa:
-
--- No -- pidä nyt, Leena, minun polvestani kiinni, niin ajetaan lujaa!
-
-Leena tarttui Kustaan polveen ja Kustaa huitasi hevosta ohjasperillä.
-Se alkoi juosta ja Kustaan kasvot muhoilivat vielä äskeistäkin
-enemmän. Huulet vetäytyivät pitkälle torvelle ja sieltä kuului
-vihellyksen tapaista pihinää. Se herätti taas Leenassa kiukkua, eikä
-hän voinut sitä pidättää, vaan alkoi jälleen kuin itsekseen sanoa:
-
--- Voi, kun minulla on ruma mies. Jekku-Kustaa -- jolla on pääkin
-niinkuin koiralla.
-
--- Tpruu, musta! En minä tulekaan sinun kanssasi, Leena, kun sinä
-aina nimittelet.
-
--- Ei, -- en minä nimittele.
-
--- Nimittelet sinä. Käännytään takaisin! Itkusta väristen alkoi
-Kustaa taas kääntää hevosta, mutta Leena tarttui toiseen ohjakseen.
-
--- Älä nyt, Kusti -- minun oma Kustini! Aja nyt vain!
-
--- En aja! Takaisin käännyn, -- kun sinä aina nimittelet.
-
--- En minä enää nimittele. -- Leena kiersi toisen kätensä Kustaan
-kaulaan, toisella vetäen ohjaksesta, ja pani makeimman äänensä
-matkaan.
-
--- Minun Kustini -- kaunis Kustini, aja nyt vain!
-
-Ja Kustaa heltyi jälleen. Hellitti ohjasta ja käski Leenaa:
-
--- No mennään sitte. Ota taas, Leena, minun polveeni kiinni, niin
-ajetaan lujaa!
-
-Leena teki niin, ja taas alkoi musta juosta. Tuota pikaa olivatkin he
-kirkonkylässä, ja kun ihmiset tulivat ikkunoista katsomaan, palasi
-Leenan varmuus ja itseluottamus. Tyytyväisenä vilkui hän ikkunoihin
-ja Kustaaseen, joka istui pönäkästi, vaikka ei niinkään muhoillen
-kuin metsässä tultaessa.
-
-Niin ajoivat he pappilaan ja suoriutuivat sieltä kaikella kunnialla,
-ja niin purjehtivat he, Kustaa ja Leena, avioliiton satamaan täydellä
-höyryllä eivätkä murskanneet itseään eivätkä onneaan väylässä
-oleviin kareihin. Joulunpäivinä vietettiin häät -- oikein rahahäät
--- Ylivarsilan tuvassa, ja vuoden loppuun palveltuaan he muuttivat
-asumaan häissä saaduilla rahoilla ja palkkasäästöillä ostettuun
-tupaan kylän laidassa, jossa sitten alkoivat elää itselleen.
-
-Kustaa kulki talokkailla töissä, talvella hakkuilla ja kesällä ojia
-luomassa ja maita raivaamassa. Leena oli enimmäkseen kotona milloin
-mitäkin työskennellen, paitsi elonkorjuu-aikoina, jolloin hänkin oli
-joka päivä päiväläisenä milloin yhdessä milloin toisessa talossa.
-Eräänä syksyisenä päivänä hän taas istui yksin pirtin peräikkunan
-vieressä ja kutoi sukkaa. Kustaa oli Matinniemen Sarakorvessa suota
-pelloksi kuokkimassa ja Leenan kävi päivä pitkänlaiseksi, kun vielä
-sataa tuhraili koko pitkän päivän. Leena haukotteli ja oikoili
-käsiään jääden ulos katsomaan. Silloin pisti hänen silmäänsä vaalea
-esine nurmikolla, ei aivan kaukana tuvan seinustalta. Leena ei
-muistanut ennen siinä mitään tuollaista nähneensä eikä voinut olla,
-ellei mennyt katsomaan.
-
--- No mutta -- niinpä se on kuin palvattu lehmän lapa! Mistähän se
-siihen on tullut? -- Leena joudutti itsekään huomaamatta askeleitaan
-ja löysi -- lahon koivunkannon, joka oli aina ollut samassa paikassa.
-Nyt oli vain sade huuhtonut siitä lian pois.
-
--- Ryökäle!
-
-Leena oli viskaamaisillaan kannon, kuka tietää kuinka kauvas, mutta
-samassa älysi jotakin ja pidätti kätensä. Hän vei kannon tupaan,
-pyyhki sen ja pani kaappiin alkaen uudestaan kutoa sukkaa itsekseen
-naurahdellen.
-
-Oli jo jokseenkin pimeä, kun Kustaa tuli kotiin. Leena näki hänen
-vakavan tyytyväisenä pyyhkivän jalkojaan pihalla ja nosti kiireesti
-kannon pöydälle, sekä siihen viereen silakkakupin ja piimätuopin
-alkaen tehdä tulta takkaan. Kustaa tuli hiljalleen tupaan ja asetti
-verkkaisilla liikkeillä laukkunsa naulaan ja kintaansa muurin olalle.
-Leena oli toimessaan tulen virittämisessä.
-
--- Mitä sinä nyt aijot, Leena, keittää, kun tulta teet? -- Kustaa
-kysyi niinkuin lapsi äidiltään.
-
--- Kahvia aijon keittää. -- Saa tässä sitäkin toisinaan olla.
-
--- Vai oikein kahvia! Vai kahvia! -- Kustaa hykerteli hyvillämielin
-käsiään.
-
--- Mene nyt syömään! Siellä on lihaakin pöydällä. -- Leenan ääni oli
-hyväntahtoinen.
-
--- Lihaa! Mistä Leena lihaa on saanut? Oikeinko oikeaa lihaa?
-
-Kustaan silmät rävähtivät selälleen ja hän katsoi vuoroin Leenaan,
-vuoroin pöydälle. Sylki valahti suuhun ja hän tunsi palvatun
-lehmänlihan makua.
-
--- Kantolan emäntä sitä toi palkaksi niistä leikkuupäivistä, jotka
-minä olin siellä leikkuuaikana.
-
--- Vai olet sinä, Leena, lihaakin saanut! Kyllä sinä olet! Pitääpä
-sitä mennä syömään! -- Hyvillään maiskutteli Kustaa huuliaan ja istui
-pöydän taakse ensin huolellisesti pantuaan lakkinsa penkille. --
-Tarvitseeko nyt syödäkään silakkaa?
-
--- Ei tarvitse. Syö nyt vain lihaa, kyllähän sitä silakkaa aina saa.
--- Leenalla oli jo kahvipannu tulella.
-
--- Mutta etkö sinäkin, Leena, tule syömään? Olisi niinkuin somempi
-syödä yhdessä.
-
--- Minä juuri äsken söin. Syö nyt vain sinä, että huomenna taas
-jaksat kuokkia.
-
--- Kyllä.
-
-Kustaa otti tupestaan puukon ja seisaaltaan leikkasi palan "lihaa"
-ihmetellen, kun on murakkaa. Mursi leipää, arvokas rypistys
-suupielissä ja haukkasi kumpaisestakin palan. Pureksi ja maisteli
-ja alkoi miettien tuijottaa eteensä pöydälle, käänsi "lihaa" ja
-tarkasteli sitä, koetti käsin ja taas alkoi pureksia, vielä tiukemmin
-katsoen eteensä.
-
--- Mutta, Leena! Onko tämä lihaa -- eikö tämä ole kanto vain?
-
--- Kanto! Mitä sinä höpiset? Lihaa se on -- Kantolan aitasta. Syö
-niin että maistat.
-
-Kustaa alkoi uudelleen pureksia. Pureksi ja pureksi ja jo
-nielaisikin. Leena purskahti nauramaan. Kustaa katsoi häneen
-hievahtamatta, hullunkurinen pettymyksen ilme kasvoillaan.
-
--- Sinä taas narraat minua.
-
-Alakuloisesti pisti hän puukon tuppeensa ja alkoi hiljalleen pureksia
-silakkaa ja leipää nälästä kurisevaan vatsaansa.
-
-Kustaa ei koskaan raivostunut eikä ollut pahalla tuulella, ei edes
-nyrpeillä mielinkään kuin toisinaan vähän aikaa, jos Leena oikein
-pahasti häntä "vippasi". Tavallisesti oli hän tyyni ja tyytyväinen,
-eikä tuntenut milloinkaan mitään kaipausta, jota ei voinut tyydyttää
--- kun vain leipää oli riittävästi.
-
-Ylimmilleen nousi hänen tyytyväisyytensä silloin, kun heille syntyi
-poika. Päivät päästään aherteli hän huulet pitkällä torvella ja
-hiljalleen vihelteli ja yksin ollessaan hymyili. Iltaisin ja
-sunnuntaisin piti Kustaa yksinoikeutenaan keinuttaa kätkyttä.
-Siinä hän istui kaiket vapaat aikansa, usein soikin toisella
-jalalla kätkyttä keinuttaen. Varovaisesti otti hän toisinaan pojan
-polvelleen ja piteli niinkuin kallista korua, joka pienimmästäkin
-kosketuksesta hajoaa, tarkasti selitellen Leenalle jokaista lapsen
-liikettä ja oikein pyytämällä pyytäen häntä katsomaan, kun poika
-jotakin erikoisempaa teki, tavotti piippua hänen suustaan tai repi
-häntä parrasta ja muuta sellaista. Jos Leena vähän aikaa oli poissa
-tuvasta, oli Kustaalla kerrottavana pitkät jutut pojan sillä aikaa
-tekemistä metkuista, kuinka se oli potkinut, käsiään huitonut ja
-yrittänyt jo puhuakin. Kun poikanen toisinaan ratkesi itkemään, oli
-Kustaan ihan surkea olla. Neuvottomana hän puuhaili edestakaisin,
-hätäili ja huokaili, melkeinpä itki hänkin -- ja taas oli hän huulet
-torvella ja lohdullisena pakisi, kun lapsi tyyntyi itkemästä.
-
-Se oli rattoisan onnen aikaa Kustaalle, mutta sitä ei kestänyt iäti
--- sitäkään. Kustaa sairastui. Viikkomääriä hän makasi vuoteessa,
-kutistui ja kuihtui joka päivä. Rintakehä painui sisään, vatsa
-pöhöttyi, eikä ruoka maittanut -- sellainen ruoka kuin Leenalla
-oli antaa, sillä Kustaan sairastuttua oli puute vakinainen vieras
-mökissä. -- Yhä heikommaksi ja yhä laihemmaksi kävi Kustaa. Silmät
-painuivat kuopille, jalat paisuivat, mikä kansan keskuudessa on
-jokseenkin varma kuoleman merkki. Kylän jumaliset eukot, jotka
-kulkivat Kustaan vuoteen vieressä puhumassa ja veisaamassa, neuvoivat
-Leenaa, että olisi haettava pappi, varsinkin kun Kustaa ei näyttänyt
-heistä yhtään välittävän. Seinään päin vain kääntyy ja näyttää
-yrmeältä, "vaikka he ainakin kyllä koettavat sen kuin Jumala on
-heille lahjoja antanut".
-
--- Kuolee se tuosta kuitenkin, niin että on parasta aikanaan laittaa
-pappi. Sitten ei ainakaan jää itsellesi mitään vaivoja eikä sinun
-tarvitse pelätä -- kuiskivat he Leenalle, joka välinpitämättömän
-näköisenä hoiteli poikaa uunikivellä istuen. Eukot kääntyivät vielä
-sairasta katsomaan itkuisilla silmillään, kallistivat päätään,
-panivat kätensä ristiin ja sydämen pohjasta huokasivat. Sanoivat
-hyvästi ja Herran apua toivottaen hartaina poistuivat.
-
-Leena seurasi eukkojen neuvoa ja läksi heti, poika huolellisesti
-käärittynä hameisiin ja saaleihin, kylään kuulustamaan, kuka lähtisi
-hakemaan pappia. Ylivarsilan isäntä läksi heti, ja Leena kiiruhti
-siistimään tupaa.
-
-Pappi -- itse kirkkoherra -- tuli, astui tupaan juhlallisen hartaana
-ja tervehdittyään, niinkuin asianmukaista oli, asetti ehtoollisastiat
-pöydälle, jolle Leena oli levittänyt valkean pellavaliinan. Pantuaan
-päällystakkinsa penkille, josta Leena sen nosti naulaan, kävi
-kirkkoherra Kustaan vuoteen luo, kohmettuneita käsiään hieroen.
-
--- No -- mitenkäs voitte nyt? -- kysyi hän ystävällisesti Kustaalta.
-Kustaa oli puolihorroksessa ja havahtuen kysäisi:
-
--- Mitä?
-
--- Kuinka jaksatte nyt?
-
--- Huonosti, hyvä rovasti, -- huonosti. -- Kustaan ääni nytkähteli
-itkusta.
-
--- Vai huonosti. Noo -- kuinka on -- joutaisitteko kuolemaan jo vai
--- --?
-
--- Ei, hyvä rovasti -- en joutaisi kuolemaan. Paljon on vielä
-halkojen hakkuuta, Kantolan metsässäkin jäi kesken. Ja Leena ja
-poika, minne he joutuisivat, jos minä kuolisin?
-
-Rovasti ällistyi -- tällaista ei hän ollut ennen tavannut. Kustaa
-jatkoi hätäillen ikäänkuin olisi pelännyt, että jos ei nyt käytä
-tilaisuutta, menee viimeinenkin toivo:
-
--- Se on niin pikkuinen se poika-raukka -- minne se joutuu, jos minä
-kuolen. -- Ei hyvä rovasti -- -- Leena, tuoppa se poika tänne!
-
-Rovasti oli neuvoton -- hieroskellen miettien käsiään.
-
--- Niin no -- tuota -- Tahtoisitteko ottaa vastaan Herran pyhää
-ehtoollista?
-
-Kustaan silmät välähtivät heikosti ja ilostuen hän kysäisi:
-
--- Paranisikohan siltä?
-
-Leena toi poikasen, joka viattomana huitoi käsiään ja jalkojaan ja
-jokelteli.
-
--- Voi, katsokaa, rovasti, tuota pikkuista poikaa, -- katsokaa -- ei,
-minä en jouda kuolemaan.
-
-Kustaa yritti kurottautua lasta kohti, mutta kun ei jaksanut, niin
-purskahti itkuun.
-
--- Mutta ajatelkaahan nyt, Kustaa! Teillä on oma kuolematon sielunne,
-joka tulee joutumaan ikuisen vaivan sijaan, ellette tee parannusta ja
-palaa oikealle tielle niinkauvan kuin se on vielä mahdollista.
-
-Rovastin äänessä oli jo tiukempi sävy, joka saattoi Kustaankin
-kärsimättömäksi.
-
--- Mitä minun on lukua -- joutukoon minun sieluni minne tahansa, kun
-vain ei tuon poikasen pahoin kävisi. -- Ei -- parantua minun täytyy.
---
-
-Kustaa riuhtaisi itseään ja purskahti taas katkeraan itkuun.
-
--- Te olette mahdoton käymään vieraaksi Herran armopöydän ääreen. --
-
-Kiivaalla liikkeellä kokosi rovasti kapineensa ja poistui tuvasta, ja
-Leena näki, miten hän kiipesi rattaille ja Ylivarsilan isäntä läksi
-häntä takaisin viemään.
-
-Seuraavana aamuna, juuri kun keväisen auringon ensimäinen säde
-pujahti ikkunasta tupaan, nukahti Kustaa rauhaisasti kuolon uneen
-niinkuin työnsä tehnyt päivämies. Koko yön oli hän hourinut ja ollut
-kiihkossa, joka kulutti hänen voimiaan niin ettei hän enää jaksanut
-tulla tajuunsa ollenkaan, vaan siihen vaipui.
-
-Kun eukot saivat kuulla Kustaan kuolleen ja mitä hän oli rovastille
-sanonut, valtasi heidät pyhä kauhistus, että Kustaan sittenkin täytyi
-kuolla niin -- paatuneena.
-
--- Ja niin monta kaunista virrenvärsyä kun minäkin sille veisasin ja
-niin monta koriaa ja kallista Herran sanan paikkaa luin! -- Hjoo,
-hjoo -- Kun se häjy saa oikein ihmisen valtaansa, ei siinä auta
-papinkaan mitään, -- huokaili Kantolan emäntä, kun oli Sormikossa
-juttelemassa tästä ja muistakin kylän "uusista".
-
-
-
-
-ELÄMÄNTARINA.
-
-
-Kun Mirri ensi kerran alkoi katsella tätä maailmaa pyöreillä
-ruskeilla silmillään, oli sen ensimäinen havainto kirjava emo, jota
-se imi ja joka makasi käppyrässä sen ympärillä. Toinen havainto oli
-ruskea riepukasa alla, matalat, pienireikäiset laidat ympärillä, ja
-rajaton tyhjyys yläpuolella. Emon povi oli lämmin ja emon turkki
-hieno -- siinä oli niin suloinen ja turvallinen uinailla. --
-
-Näin meni vähän aikaa, ja Mirri alkoi kävellä. Silloin kävi kori
-ahtaaksi. Mirrin teki mieli nähdä maailmaa siellä ulompanakin ja
-se kapusi korinlaitaa vasten pystyyn. Mikä ääretön avaruus siellä
-levisikään silmäin eteen -- harmahtavaa tasankoa niin pitkälle kuin
-silmä kantoi ja pitemmällekin! Mirrin päätä huimasi, kun hän katsoi
-korinlaidan ylitse.
-
-Sieltä etäisyydestä se kuului se tuutilaulua muistuttava äänikin,
-ja sieltä ne kuuluivat muutkin äänet, joita Mirri tähän saakka oli
-ihmetellyt. Nytkin sieltä raikui Mirrin pikku korvia järisyttävä
-ääni, toisenlainen kuin emon. Suuri haamu, josta ääni kuuluikin
-lähtevän, tuli Mirriä kohti. Mirri tunsi, mitenkä suuri käpälä --
-monta vertaa suurempi kuin emon -- puristui sen ruumiin ympäri ja
-nosti sitä. Mirri sätkytti pienillä jaloillaan ja parkui minkä
-jaksoi. Ja kun käpälä laski sen irti, parkui se yhä -- sillä nyt oli
-Mirri joutunut sille harmahtavalle tasangolle, jossa ei ollut laitoja
-missään. Tasanko tuntui kovalta ja kylmältä jalkoihin, ja siellä
-tuoksui kokonaan toiselta kuin korissa. Eikä Mirri uskaltanut kuin
-yhdessä kohti pyöriä ja parkua. Se tunsi itsensä niin turvattomaksi,
--- emoakaan kun ei näkynyt, suuria haamuja vain liikkui, kummat
-äänet koskivat korviin, ja tasanko tärähteli, kun ne suuret olennot
-liikkuivat.
-
-Mirri ehti parkua jo itsensä väsyneeksi, kun sama suuri käpälä taas
-tarttui häneen ja julmasti emoa matkien nosti takaisin koriin. Siellä
-oli turvallinen ja lämmin, siellä oli Mirri kotona. Pian tuli emokin
-kotiin ja nuoli puhtaaksi Mirrin, joka surkeasti parkuen kertoi,
-missä hädässä oli ollut. Mutta kun emo laskeutui makaamaan ja alkoi
-laulaa tuutulaulua, etsi Mirri nisän ja hiljalleen maiskutellen
-ja käpälillään painellen alkoi imeä. Siinä emon povella oli niin
-suloinen uinailla.
-
-Kului taas vähän aikaa, ja Mirri jo nauroi sille hädälleen, jota
-oli tuntenut ollessaan ensikertaa lattialla, sillä harmahtavalla
-tasangolla. Nyt se uskalsi jo laukata etäälle kotoisesta korista,
-pitkin ja poikin, sekä huomasi, ettei tasanko niin rajaton olekaan.
-Mirri nauroi, oikein makeasti nauroi silloisille haamuilleenkin --
-eiväthän ne mitään haamuja olleet! Jussi, Miska, Littu, isä ja äiti
-vain. Jussin on tapana heittää Mirrin kanssa palloa tai rukiintähkää
-perässään vetäen hyppiä ympäri tupaa, ja Mirri laukkaa perässä tähkää
-kiinni tavotellen. Heillä on hauskaa!
-
-Kun Mirri väsyy, kipuaa hän Jussin polvelle ja nukkuu siinä, tai
-Miskan, tai Litun, tai isän tai äidin -- ellei Jussi ole saapuvilla.
-Silloin Mirriä silitellään, sille puhellaan ja Mirrin on niin hyvä
-olla. Painelee käpälillään pehmeästi, oikoilee ruumistaan ja kehrää.
-
-Joskus iltasin on Mirri oikein vallaton. Kiipee polvelle ja
-viattomana alkaa takin nappia suuhunsa sovitella, samalla
-syrjäsilmällä seuraten takin omistajan kasvojen liikkeitä -- ja
-yht'äkkiä iskee takin omistajaa leukaan. Mirri ymmärtää, -- tai sille
-tuntuvalla tavalla osotetaan, ettei se ollut oikein tehty, ja samassa
-se jo mennä viilettää häntä sojona tuvan toiselle laidalle.
-
-Sieltä se sitten tulee vähän ajan kuluttua julmana, kynnet
-harallaan, selkä köyryssä, selkäkarvat pystyssä; häntä porhollaan
-se kiekauttelee sivuttain, korvat luimussa ja silmäterät pyöreinä.
-Ennenkuin kukaan osaa aavistaakaan, on se jo kiivennyt Miskan olalle.
-Siellä se sitten pyörähtelee, kurkistelee veitikkamaisesti Miskaa
-silmiin, läjäyttääpä korvallekin ja samassa jo on Miskan pään päällä
-ja sieltä pyyhkii Miskan nenää. Kun Miska uhkaa lyödä käsissään
-olevalla haravan-ainespuulla köyristää Mirri selkänsä, hyppää alas ja
-jo taas mennä viilettää kaapin sivulle.
-
-Uskaltaapa se toisinaan isällekin tehdä tällaisia kolttosia -- siksi
-demokraatti se on.
-
-Litun on tapana iltasin navetasta päästyään kutoa sukkaa. Silloin
-kiipee Mirri hänen syliinsä, katsoo hetken mietteissään hänen
-vilkkaasti liikkuvia käsiään -- ja samassa viskaakin lankakerän Litun
-sylistä lattialle, hyppien itse perässä. Silloin lankakerä näkee
-kyydin!
-
-Ennenkuin Littu, -- joka on vähän kömpelö toisinaan -- ehtii
-hätään, on lanka jo kiertynyt monen tuolin ympäri, sängyn jalkain
-ympäri, pöydän jalkain ympäri moneen kertaan ja vesikorvon ympäri.
-Miska tulla holmuaa tallista eikä näe vesikorvon ja ovisängyn
-jalan väliin pingotettua lankaa, vaan vetää sen poikki suurilla
-saapaslottanoillaan.
-
-Mirri on jo tehnyt tuhannen kuperkeikkaa kerän kanssa ja mennä
-viilettää silmät säkenöiden ja viikset eteenpäin sojossa, häntä
-ylöspäin taivutettuna kerää edellään työntäen uunin loukkoon oikein
-tulen kyydillä ja -- kerä lennähtää likaämpäriin.
-
-Nyt saa Mirri nuhteita, jopa vitsaakin, ja menee taas korvat
-nirpallaan kaapinsivulle, jossa hetken kasvojaan peseskelee.
-
-Emo siinä kiertelee lattialla nuuskien ja häntäänsä taivutellen.
-Mirri julmistuu. Selkä köyryssä, karvat porhollaan se kiekauttelee
-sivuttain emoa kohti ja samassa syöksyy tämän niskaan. Emo sattuu
-olemaan hyvällä tuulella -- hyppää korkealle, ja Mirri -- menee ohi.
--- Emo lähtee leikillä laukkaamaan ja Mirri perässä, lapsellisen
-tuima uhka silmissä. Jo kaukaa loikkaa Mirri emon niskaan -- emo
-kellahtaa pitkälleen ja silloin alkaa paini. Mirri jo vikisee, mutta
-emo ei hellitä. Vihdoin saa Mirri riistäyneeksi irti ja lähtee
-laukkaamaan emo perässä ja taas alkaa paini -- pureksitaan ja
-kynsitään, hypitään ja juostaan -- kaikki leikkiä tietysti. Jokaisen
-täytyy nauraa.
-
-Mirrin onnistuu päästä hakkuupölkylle, ja siellä siinä vasta on
-mestaria. Pyörähtelee ja kiepsahtelee, eikä tahdo tietää, miten olla,
-kun emo siinä ympärillä päätään kallistellen astelee.
-
-Illan tultua paneutuu Mirri nukkumaan takkakivelle sukkain päälle.
-Ja kun Littu aamulla nousee kahvia keittämään, on Mirri heti kynsin
-hampain hänen säärissään kiinni. Littu hypähtelee ja huudahtelee,
-mutta Mirri vain nauraa, vaikka onkin totinen olevinaan.
-
-Sellainen se oli Mirri, aina valmis leikkiin vaikka kenenkä kanssa.
-Lattian rakojakin se käytti leikkitovereina, paperiliuskoja ja jos
-mitäkin -- ja jos ei mitään toveria saanut, piti ilon itsestään.
-Huvikseen sitä katseli niinkuin auringon pilkistystä synkkinä
-talvipäivinä.
-
-Elämä ei ole pelkkää leikkiä -- sen sai Mirrikin pian kokea.
-
-Naiset pesivät tuvan lattian tulossa olevaksi jouluksi, ja siitä se
-alkoi Mirrin korpivaellus. Sillä kuten jokainen tietää -- miehet
-varsinkin -- ovat naiset lattianpesun jälkeen tavattoman pöyhkeitä ja
-siisteyden haluisia -- pitäisivät kyllä miehet kokonaan ulkona, kun
-vain tulisivat toimeen muuten.
-
-Tästä sai Mirrikin kärsiä, sillä se ei ollut oikein ihmisten tavalla
-siisteyttä rakastava, käyttihän vain sänkyjen alustoita, kaappien
-taustoita ja muita sellaisia.
-
-Ennen lattian pesua sitä naisetkin katsoivat noin vain läpi sormien.
-Toruttiin kyllä, mutta ei sen pahempaa tehty. Olihan Mirri vielä niin
-pieni. Mutta pesun jälkeen menettelytapa muuttui, -- olihan Mirri jo
-niin iso, että sen pitäisi vähän ymmärtää.
-
-Koko seuraava päivä sitä vainottiin kuin karkulaista. Jos vähänkin
-pistäytyi sängyn alle, tai kaapin taakse, oli Littu heti perässä ja
-kyyditsi ulos, vieläpä löikin. Mirri hyppäsi liiterin alle piiloon,
-istui siellä hetkisen surumielisenä ja läksi jälleen tupaan. Ovi
-avautui heti ensi pyynnöllä.
-
-Hetken leikki Mirri lattiamatossa olevan reiän kanssa ja pujahti
-sängyn alle. Mutta Littu oli perässä, otti kiinni ja viskasi menemään
-rappuja alas, niin että Mirri satutti päänsä. Hädissään vetäytyi se
-rappujen alle, istui vanhan luudan viereen ja itki.
-
-Siellä alkoi tulla kylmä. Mirri nousi arasti rappusille ja istui
-väristen ison aikaa, ennenkuin uskalsi mennä sisälle pyytämään.
-Eikä nyt tultukaan heti avaamaan, vaan sai Mirri parkua äänensä
-sorroksiin, ennenkuin pääsi tupaan.
-
-Nyt koetti Mirri olla viekas. Leikki emonsa kanssa vallattomana ja
-samassa pujahti sängyn alle. Mutta Littu kuitenkin huomasi ja oli
-perässä. Toisesta etujalasta vain veti, vaikka Mirri parkui ja pyysi
-saada olla rauhassa. Nyt sai Mirri kovan selkäsaunankin.
-
--- Sinä, sinä, junkkari -- kun et tottele -- lurjus!
-
-Littu mätki Mirriä päähän kädellään ja viskasi pihaan -- vielä
-tömisytti jaloillaankin perään.
-
-Puolipyörryksissä, korvat päätä vasten painuneina ja silmät
-sirrillään laukkasi Mirri sydän kurkussa halkoliiterin alle. Iski
-päänsäkin hirteen, kun pienestä aukosta yritti pujahtaa.
-
-Konemaisesti katsellen liiterin alle varissutta pehkua, puun siruja
-ja muuta törkyä, istui Mirri siellä hyvän aikaa. Se oli niin onneton,
-tunsi itsensä niin hyljätyksi.
-
--- Mitä varten aina ajetaan tuvasta pois? Minkätähden ei saa olla
-niinkuin ennenkin -- miksi tällä tavalla vainotaan? Miksi ei saa
-mennä sängyn alle, kun kumminkin sinne pitää mennä?
-
-Mirri kimmurteli -- vilu värisytti. Ei uskaltanut mennä tupaan. Mirri
-koetti keksiä syytä _minkätähden_ näin rääkätään, mutta ei löytänyt.
-Taas rupesi Mirrin silmissä kiiltämään, taas Mirri itki. Eihän se
-raukka ymmärtänyt, vaikka Littu sanoi monta kertaa, että: "Vaikka
-porraspäähän -- kun vain pihalle."
-
-Sinä päivänä sai Litun lankakerä olla rauhassa. Miska sai itse
-pyyhkiä nenänsä, Jussi oli kuin orpo kurki eikä ketään juuri
-naurattanut. Sillä Mirri ei leikkinyt. Pihalta tultuaan istui aina
-hetken takkakivellä ja pyyhiskeli suupieliään, arkana vilkuillen
-ympärilleen. Sitten yritti pujahtaa sängyn alle, mutta Littu näki ja
-oli heti niskassa.
-
-Seuraava päivä oli Mirrille kamala. Heti ylösnoustuaan pisti Littu
-sen pihalle ja piti siellä hyvän aikaa. Mutta Mirri oli parantumaton,
-yhä vain yritti asioilleen pujahtaa tuvassa vanhaan tuttuun tapaan.
-
-Äiti ja Littu olivat menneet navettaan, isä ja Miska olivat menneet
-metsään ja Jussi oli yksin tuvassa. Hän oli jätetty kotiin puita
-sahaamaan, ja nyt annettiin kova määräys vahtia Mirriä niin kauvan
-kun äiti ja Littu ovat navetassa. Jussi oli uskollinen. Useamman
-kerran hän jo viskasi Mirrin ulos oikein vihantiestä, mutta Mirri ei
-vain ottanut parantuakseen.
-
-Kerran Mirri taas tuli tupaan ja alkoi heti kynsillään vetää mattoa
-läjään muurin sivulla aikoen asettua siihen. Jussin sisu kuohahti.
-Kovakouraisesti hän tarttui Mirriä kurkusta, puristi siitä ja vei
-ulos. Mirri korisi ja valitti. Jussi painoi toisella kädellä sen
-suun kiinni. Silloin Mirri kynsäsi joka käpälällään ja sylkäisi, ja
-Jussi heitti sen jäätyneeseen pihaan. Oli pimeä, mutta Jussi oli
-näkevinään, mitenkä Mirri pujahti aitan alle.
-
-Vapisten meni Jussi tupaan.
-
--- Ei se sieltä nyt hetkeen tule, ja kunpa olisikin niin kauvan, että
-sinne kuolisi, -- ajatteli hän.
-
-Tuvan ovea avatessaan huomasi Jussi, mitenkä jokin suhahti ohitse,
-ja kun hän sai oven kiinni, istui Mirri jo takkakivellä ja hätäisenä
-nuoleskeli itseään.
-
-Jussi seisahti kuin aaveen nähdessään.
-
-Mirri oli kurjan näköinen, märkä ja takkuinen, silmissä kauhun ilme.
-Levottomasti se liikahteli ja oli surkeasti tyrmistyneen näköinen.
-
-Jussi katsoi ja katsoi, eikä voinut irroittaa silmiään Mirristä. Oli
-niin kummallista -- niinkuin olisi ollut puupala sydämen tilalle
-pistettynä ja se nyt alkaisi sulaa.
-
-Yht'äkkiä Mirri hypähti takassa palavaa tulta kohti. Jussi äyksähti
-kuin henkitoreissaan ja ehti paraiksi saada Mirriin kiinni. Kolme
-kertaa se teki samanlaisen yrityksen, elottomasti tuijottaen.
-
-Jussin silmät kävivät kauhusta pyöreiksi.
-
--- Se aikoo epätoivoissaan tehdä itsemurhan. -- Jussin kädet
-tärisivät.
-
-Kun ei Mirri päässyt tuleen, hyppäsi se lattialle ja asettui
-matolle. Jussi aikoi ottaa kiinni, mutta Mirri köyristi selkänsä ja
-sylkäisi. Jussi peräytyi, eikä uskaltanut tarttua raivostumiseen
-saakka kiusaantuneeseen eläimeen. Mutta ei Mirrikään saanut asiaansa
-toimitetuksi, Jussi kun aina häiritsi. Silloin läksi se sängyn alle,
-eikä Jussi ehtinyt muuta kuin häntään kiinni tarttua juuri kun Mirri
-oli pääsemässä. Mirri taas sylkäisi eikä Jussi uskaltanutkaan pitää
-kiinni, vaan sieppasi saappaan sängyn vierestä ja sutkasi sillä
-Mirriä, niin että se poukahti seinää vasten. Mirri parkaisi ja läksi
-toisen sängyn alle juoksemaan. Jussi perään, mutta ennenkuin Jussi
-ehti paikalle, oli Mirri jo tehtävänsä tehnyt.
-
-Nyt Jussi raivostui.
-
--- Sinä -- --!
-
-Jussi ihan kihisi, kun haki puuloukosta tukevan halon ja alkoi etsiä
-Mirriä.
-
--- Nyt minä sinut --!
-
-Jussi kulki halko lyöntiasennossa kautta tuvan moneen kertaan, mutta
-Mirriä ei löytynyt.
-
--- Helvettiinkö se nyt joutui?
-
-Ja Jussi kiertelee ja kiertelee valmiina lyömään, mutta Mirriä ei
-vain löydy, ja Jussi jo alkaa kummastella, mihin se joutui.
-
-Vähän tyynnyttyään älysi hän vihdoin ottaa lampun käteensä ja katsoa
-ruokakaapin taakse. Ja siellä makasi Mirri seinän ja kaapin välissä,
-kapeassa aukossa niin kaukana, ettei Jussi voinut saada sitä millään
-tavalla käsiinsä. Jussin nähdessään se koetti kyyristyä vieläkin
-pienemmäksi ja loi Jussiin sydäntä särkevän, armoa rukoilevan katseen.
-
-Jussi pani lampun pöydälle, vei halon loukkoon, kohensi tulta padan
-alla ja alkoi levottomana kävellä edestakaisin lattialla. Eikä hän
-voinut olla taas siirtämättä lamppua, niin että se valaisi kaapin
-taustaa, jossa Mirri makasi.
-
-Mirrin pää oli painunut lattiaa vasten, mutta kun valo laskeutui
-sinne, kohotti se raukeasti päätään.
-
--- Eikö vieläkään saa olla rauhassa -- edes täällä? -- se näytti
-kysyvän ja kyyristyi yhä pienemmäksi.
-
-Jussi pani lampun pöydälle ja alkoi kävellä edestakaisin.
-
-Vähän ajan päästä hän taas otti lampun ja katsoi Mirriä. -- Mirri
-nukkui pää lattiaan painuneena -- korvat vain hieman liikahtivat, kun
-lamppu valaisi.
-
--- Nyt se raukka nukkuu. -- Kunpa sinne kuolisi, ettei enää
-tarvitsisi kärsiä. --
-
-Jussi pyyhkäsi silmiään ja kurkkuun nousi katkera pala.
-
-Samassa tulivat äiti ja Littu navetasta, ja Jussi meni ulos.
-Määrätönnä harhaili hän kartanolla -- taas tuntui kuin puupala siellä
-sydämen tilalla alkaisi sulaa.
-
-Takaisin tupaan tultuaan Jussi vapisevalla äänellä kertoi, miten
-hän jo oli tappamaisillaan Mirrin ja olisi tappanutkin, jos olisi
-saattanut -- samalla lamppu kädessä katsoen Mirriä, joka yhä vain
-nukkui kaapin takana.
-
-Päivä jo valkeni, ennenkuin Mirri uskalsi arkaillen hiipiä pois
-kaapin takaa ja kiivetä takkakivelle. Peloissaan se oli. Kun Jussi
-sitä lähestyi, katsoi se kauhuissaan ja yritti painautua takkakiveen
--- mutta kun Jussi vain alkoikin silitellä, oikaisi Mirri itsensä
-pitkälleen ja kehräsi niin että jyrisi.
-
-Jussi vain silitteli ja katsoi Mirriin omituisesti, mitään puhumatta.
-Mirri kehräsi ja oikoili käpäliään Jussin sormia tavotellen. Se
-näytti niin autuaalliselta. Näkyi kokonaan unohtaneen -- tai eikö se
-ymmärtänyt, missä oli ollut. Nukahti vain rauhallisesti lämpimällä
-takkakivellä.
-
--- En enää siihen ryhdy -- vaikka suuhuni päästäisi, -- päätteli
-Jussi, veti kintaat käteensä ja karvalakin korvilleen, otti sahan ja
-kirveen ja meni puita pilkkomaan.
-
-Seuraava päivä oli jouluaatto. Isä ja Miska olivat menneet aikaisin
-heinään niinkuin aattona tavallisesti. Sauna oli pantu lämpiämään
-niin että olisi saatu päivällä kylpeä niinkuin aina ennenkin aattona.
-
-Mutta sittenkään ei oikein tuntunut joululta. Isä oli lähtiessään
-ollut tuittuisella päällä, tiuskinut kaikille ja lopuksi Jussille
-tiuskaissut:
-
--- Jussin pitää jäädä kotiin ja tappaa tuo häijy kissa!
-
-Se pani Jussin ajattelemaan.
-
-Eilen jo oli yhteisesti päätetty, että Mirri on lopetettava -- onhan
-se parempi kuin että sitä tuossa rääkätään. Mutta kuka sen tekee,
-siitä ei puhuttu mitään, tiuskittiin vain ja elettiin painostavassa
-hermostuksessa. Ja nyt se annettiin Jussin tehtäväksi.
-
-Jussi ihan lyyhistyi kokoon kuin oman kuolemantuomionsa kuullessaan.
-
-Neuvottomana harhaili hän ulkona, tuvassa, kamareissa ja kaikkialla.
-Pysähtyi milloin missäkin ja lähti taas kävelemään ikäänkuin olisi
-unesta havahtunut.
-
-Monta kertaa hän jo kädet nyrkissä päätti: "nyt minä otan sen kiinni,
-vien ulos ja nutistan!" Juuri silloin kiipesi Mirri Jussin syliin.
-Jussi alkoi sitä silitellä, mutta samassa työnsikin Mirrin pois
-polveltaan ja alkoi kättä viipaten kävellä.
-
-Toisella kertaa Mirri juuri ehti ruveta imemään, eikä Jussi voinut
-ottaa lasta äitinsä rinnoilta -- tappaaksensa.
-
-Sitten tuli naapurin emäntä paistinpannua lainaamaan, ja taas jäi
-Mirri rauhaan.
-
-Kun Jussi Litun ja äidin kanssa söi aamiaista, hyppäsi Mirri
-heidän syliinsä niinkuin tavallisesti. Mutta ei kukaan sallinut
-sen olla sylissä -- toisaanne katsoen työnsivät hiljaa pois. Mirri
-ei uskaltanut ottaa vähääkään kynsillään kiinni niinkuin ennen.
-Arkana se hyppäsi lattialle ja jäi kysyvän surumielisenä eteensä
-tuijottamaan.
-
-Syötyään harhaili Jussi levottomana kartanolla. Sanoi itselleen, että
-vartoo sopivaa tilaisuutta ottaakseen Mirriltä hengen. -- Käväisi
-halkoliiterissä. -- Siellä sen kyllä voisi tehdä, niin ettei olisi
-ketään näkemässä. -- Jussi varasi halon, jolla sitten lyö, jos ei muu
-auta.
-
-Mutta päivä valkeni arveluttavassa määrässä, eikä Jussi ollut
-vieläkään tehtäväänsä tehnyt.
-
--- Ei mutta -- kyllä sen nyt täytyy tapahtua!
-
-Päättäväisenä meni Jussi tupaan.
-
-Sydän kutistui Jussin, kun tuvan oven avatessaan näki Mirrin
-viattomana hiljalleen leikkivän oljen korren kanssa lattialla, ja
-Jussin nähtyään arkana hypähti kaappia kohti. Jussi loi avuttoman
-katseen äitiin ja Littuun, jotka pesivät astioita takan ääressä. He
-käänsivät päänsä toisaanne eivätkä puhuneet mitään.
-
-Jussi vapisi kuin uinnin jälkeen, ja meni katsomaan, onko kello
-tullut vedetyksi tänä aamuna.
-
-Tappamatta se Mirri Jussilta jäi ja tappamatta se olisi jäänyt
-muiltakin, jollei Limppu-Leena olisi sattunut tulemaan talon
-jouluvalmistuksia katsomaan. Äiti pyysi Leenaa siihen ja Leena sen
-tekikin, saaden palkakseen varileivän, sianlihaviipaleen ja kaksi
-kupillista kahvia sekä luvan tulla illalla hakemaan maitoa.
-
-Niin sortui Mirri, kun ei tajunnut, mitä korkeammat voimat häneltä
-tahtovat.
-
-
-
-
-MUUAN PÄIVÄ.
-
-
-Niemenrannan Juho, yhdeksäntoistavuotias nuorukainen, näki kerran
-lapsen, joka oli kuusikymmentäkolme vuotta vanha.
-
-Hän läksi eräänä talviaamuna aikaisin hakemaan aidanseipäitä
-metsästä. Edellisenä päivänä oli ollut märkä ja myrskyinen sää.
-Vuoroin satoi vettä, vuoroin märkää lumiräntää -- inhottavin sää,
-mitä talvella voi olla. Yöllä oli sade lakannut, mutta ilmassa oli
-vielä paksua puistattavaa huurua, joka ilkeästi tunkeutui vaatteiden
-läpi iholle saakka. Kaakosta puhalteli koleahko tuuli ja taivaalla
-ajelehti mustia repaleisiksi revityitä pilvenlonkia. Koko luonnossa
-oli painostava rikkinäisyys -- kuin perheriidan jälkeen.
-
-Kuun viimeinen neljännes kurkisteli rappeutuneen näköisenä ahnaasti
-alas ihmisten yöelämää nähdäkseen. Mutta aina kun sen naama alkoi
-vetäytyä irstaanpilkallisiin vahingonilon kurttuihin, aina silloin
-loikkasi musta pilvenlonka sen eteen. Kuu raivostui ja pui nyrkkiä,
-mutta siitä eivät pilvet välittäneet. Osasivat pysyä tarpeellisen
-välimatkan päässä ja naureskelivat vain. Ne tiesivät, että kuu oli
-viime yönä ollut Marsin ja Venuksen kanssa juomingeissa, ja vasta
-aamupuoleen palannut paikalleen ihmisen tyttäristä loilottaen, ja
-niistä oli niin hirveän lystiä ärsyttää juopunutta vanhaapoikaa. --
-
-Iljanteinen, kuperaksi kulunut tie välkkyi kuin hopeanauha joka kerta
-kun kuu pääsi siihen tähtäämään vetistyneen katseensa. Tienvierillä
-oleva metsä ei sekaantunut taivaalla käyvään riitaan, mutta joutui
-kuitenkin siitä kärsimään. Raskaasti se huokaili ja murheellisena
-edestakaisin huojuili hiljalleen vaikertaen:
-
--- Oi, miten kolkko yö! Kuu on unohtanut tehtävänsä ja itsensä
-häväissyt. Riettaat Pimeyden pojat ja julkeat Pimeyden tytöt ovat
-vallalle päässeet. He häväisevät meidän kainoja sinipiikojamme,
-tekevät pilkkaa heidän siveydestään ja tallaavat heidän sulonsa
-lokaan. -- Oi, sinä yksinäinen kulkija! Ole väkevä! He tahtovat
-sinutkin johtaa itseäsi häväisemään, -- heidän häijyydellään ei ole
-rajaa. Sillä kuu on velvollisuutensa unohtanut, itsensä häväissyt
-ja sen valon, jota hänen tulisi jakaa, eikä hän ajattele muuta kuin
-ihmisen tyttäriä. Oi, tätä kamalaa hillittömyyden yötä!
-
-Metsä huojui niin raskaasti ja sen ripsistä tippui kyyneleitä alas
-pehmeään sammaleeseen, jolta lumi oli sulanut.
-
-Juhon korviin kuului metsästä itkua ja rukoilevaa armonpyyntöä,
-vaikerrusta ja hätähuutoja, sekaisin ilkeän irnunnan, röyhkeän
-naurun-tirskunnan ja kiihkeiden hävyttömyyden-kuiskauksien kanssa. Se
-saattoi hänet kammosta värisemään. Hänen ympärillään kiehtoi lauma
-pimeyden väkeä. Ne kuiskivat hänen korviinsa sanoja ja maalasivat
-hänen silmäinsä eteen hehkuvan hekuman kuvia ne kiemailivat ja
-keikailivat hänen ympärillään. Ja Juhoa rupesi värisyttämään --
-ei pelko eikä kammo, vaan rikollisen hivelevät mielikuvat. Kuukin
-pääsi taasen vapaaksi pilven takaa ja seivästi katseensa maahan.
-Pimeyden väki karkasi puitten varjoon kiehtoviin pimentoihin.
-Siellä he kiemailivat, iskivät silmää ja viittoivat käsillään. Juho
-kuuli heidän kuiskeensa, näki heidän kiemailunsa ja tien, joka kuun
-katseista niljakkana kimelsi. Ja hän huumaantui, vaipui unelmiin,
-joista havahtui, kun huomasi saastuttavansa sieluaan mielikuvillaan.
-
-Pelästyen huitasi hän hevostaan ohjasperillä. Se alkoi juosta. Kaviot
-loksottivat, reki kolisi ja oli joka hetki vaarassa paiskautua tien
-viereen teräviä kiviä vasten. Juho tunsi itsensä niin yksinäiseksi ja
-turvattomaksi tässä rikkonaisuuden ja joka taholla suhisevien turman
-kuiskeiden keskellä. Hän katseli ympärilleen, eikö ketään näkyisi,
-mutta ketään ei näkynyt. Hän oli yksin.
-
-Hevonen pysähtyi jälleen kävelemään ja reen häiritsevä kolina muuttui
-hiljaiseksi laplatukseksi. Pimeyden väki alkoi uudelleen kiemailla
-Juhon ympärillä ja houkutella häntä. Hän tunsi sen, näki ne kuvat,
-joita he hänen eteensä maalasivat ja kuuli heidän kuiskeensa.
-Väristen vaipui hän jälleen haaveisiin. Varkain omalta itseltään
-antoi hän likaisten kuvain virrata sieluunsa ja eli kokonaan niissä.
---
-
-Pimeyden pojat irnuivat ja vatsaansa pidellen nauroivat niin että
-vesi tippui turpeista silmistä. Pimeyden tytöt taputtivat käsiään
-ja riettaasti nauraen tanssivat Juhon ympärillä. -- Kuu riiteli
-riekaleisten pilvien kanssa ja metsä huokaili vielä entistäkin
-raskaammin ja sen ripsistä tippui karvaita kyyneleitä sammaleen.
-
-Ja Juho yhä vain nuokkuili reessään - Juho-rukka. -- Kun hän vihdoin
-heräsi ja tuli tajulle omista mielikuvistaan, valtasi hänet sanaton
-kauhu. Hän häpesi omaa itseään, hän pelkäsi ympäristöään, ja karjasi
-hevoselleen -- sielunsa tuskaa parahtaen. Hevonen alkoi juosta, reki
-kolisi ja oli vaarassa paiskautua mäsäksi kiviin tien vierellä. Juho
-väänteli käsiään, tuijotti tuskaisena eteensä ja parahti toisen
-kerran polttavasta sielun tuskasta.
-
-Hevonen joudutti juoksuaan ja Juho itki syvällä sielussaan. --
-Sanattomin sanoin hän vihloen valitti:
-
--- Enkö missään pääse rauhaan noilta, kun ne kaikkialla minua
-vainoovat? Jos olen toverien seurassa, niin siellä ne minulle
-vilkuilevat heidän huulillaan, silmissään ja liikkeissään, heidän
-puheissaan ja heidän puvuissaan. Jos kotona luen kirjaa, niin siitä
-ne minulle kuiskivat, ja täälläkin, täällä yksinäisyydessäkin ne
-minua vainoovat. Eikö kukaan voi -- eikö kukaan tahdo minua tässä
-kamppailussa auttaa!
-
-Hän kyyristyi kokoon ja kohotti katseensa kuin rukoillen taivasta
-kohti, mutta peitti samassa kasvonsa käsillään. Hän inhosi itseään ja
-pelkäsi, ja kauhun valtaamana ajatteli asemaansa.
-
-Loppui vihdoin yö ja lakkasivat yön hempeämieliset kuiskeet. Valkeni
-päivä ja alkoi raikua työn ja toiminnan laulu. Itäiselle taivaalle
-levisi punahehkuinen kajastus, ilmottamaan, että valon majesteetti on
-tulossa. Se oli vapauden sanoma yöstä kärsineille, ja se sai metsän
-riemusta punastumaan. Samalla oli se tuhon sanoma yön ystäville,
-saaden heidät häpeämään ja vapisemaan. Tyhmistyneenä seisoi kuu
-oudosti eteensä tuijottaen. Se oli kokonaan unohtanut päivän tulon
-ja nolona hairahdustaan häveten pyrki pilven taakse piiloon.
--- Kuin yllätetyt varkaat taakseen vilkuillen luikkivat pimeän
-pehmeäsilmäiset lapset koloihinsa, paeten päivän säihkysilmä-tyttöjä
-ja kirkasotsa-poikia, jotka reippaasti laulaen marssivat elämää
-herättäen, leiskuva valon soihtu korkealla päänsä päällä. -- Metsän
-huokailu ei ollut enää raskasta surun huokausta, vaan hiljaista
-vapauden hyminää, jossa epätoivokin värähteli muistona vain.
-
-Yksinään kulkeva Juhokin tunsi päivän valkenemisen. Sen valossa
-hän näki yksinäisen taistelunsa koko toivottomuuden ja pää alas
-painuneena mietti:
-
--- Mitä varten minä elän? Pelätäksenikö ja inhotakseniko omaa
-itseäni? Kaikilla muilla on joku, jota he rakastavat ja joka heitä
-rakastaa, ja joka täyttää heidän elämänsä kauniilla unelmilla.
-Minusta ei välitä kukaan, enkä minä välitä kenestäkään. Minulla ei
-ole edessä muuta kuin tyhjyys ja yksinäisyys. Sitäkö varten elää?
--- Eihän minua kukaan tarvitse. -- Jos ottaisin tuosta kirveeni ja
-löisin kaulani poikki -- ja hevonen menisi minne tahtoisi -- ja minun
-päätön ruumiini retkottaisi reessä -- -- Eihän se kenellekään
-mitään surua tuottaisi. Olisi vain yksi leivänsyöjä vähemmän
-maailmassa -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tältä matkalta puolisen tienoissa kotiuduttuaan Juho näki lapsen,
-joka oli kuusikymmentäkolme vuotta vanha.
-
-Heti tupaan tultuaan osui hänen katseensa sivuseinäpenkin vierelle
-asetettuun kenkäpariin. Ne olivat korkearuojuiset mustasta
-karvahuovasta tehdyt naisen nauhakengät, joissa ainoastaan anturat ja
-reunusteet olivat nahkaa. Juho tiesi, ettei kotiväellä kenelläkään
-ole tuollaisia kenkiä, mutta ei ehtinyt vielä mitään kysyä, ennenkuin
-sisko jo ennätti nähtävällä mielihyvällä huomauttaa:
-
--- Katsos, minkälaiset kengät Tiurin mummolla!
-
-Juho otti kengät käteensä ja tarkasteli niitä.
-
--- Neljäänkymmeneen vuoteen ei mummo ole saanut uusia kenkiä, --
-selitti sisko, huojautti osaaottavasti päätään ja avasi silmänsä.
-
-Juho tunsi sydämensä omituisesti hytkähtävän.
-
--- Ei neljäänkymmeneen vuoteen, -- mietti hän ja tarkasteli kenkiä
-hyvin huolellisesti.
-
-Tiurin mummo oli köyhä mummo, jonka mies oli kuollut vuosi
-sitten ja lapset maailmalla yksi siellä toinen täällä. Mummo oli
-äärimmäisyyteen saakka vaatimaton sekä uuttera ja häntä pidettiin
-mielellään työssä. Kesäisin hän kulki talokkailla kyntämässä,
-heinänteossa, leikkuulla, riihenpuinnissa ja missä vain tarvittiin.
-Talvisin teki kaikenlaisia käsitöitä ja kehräsi ja karttasi
-talonemäntäin pellavia ja villoja. Aina oli hän työssä ja aina hän
-teki sen kuin joku nuorempikin. Aina oli hänellä myöskin työtä,
-silloinkin kun viisaammat työn puutetta valittivat.
-
-Ulospäin näytti mummon elämä hyvin yksitoikkoiselta ja lohduttomalta.
-Viikot hän raatoi minkä jaksoi maanantai-aamusta lauantai-iltaan
-saakka, söi niukasti ruumiinsa ylläpidoksi -- ei nautinnokseen --
-ja nukkui vähän. Lauvantai-iltana korjasi viikolla käyttämänsä
-työkapineet pois, lakaisi puhtaaksi tuvan, pienen porstuan ja
-nurmettuneen pihan. Sunnuntaina enimmäkseen istuskeli äänettömänä
-kotona. Ei kehdannut käydä kirkossakaan kovin usein, -- kun ei ollut
-kunnon pukua päälle panna. -- Siinä hänen ja monen muun hänenlaisensa
-elämän ulkopiirteet. Mitä on niiden sisässä, siitä on tavallisesti
-hyvin vaikea saada selvää.
-
-Vanhuudenpäivinä ilmaantui mummon elon taivaalle helakampiakin
-värejä. Hänellä oli Amerikassa kolme poikaa. Nämä elivät siellä
-niinkuin niin monen äidin pojat Amerikassa elävät. Mutta sitten he
-saivat kuulla, että isä on kuollut, ja älysivät, että äiti on jo
-vanha ja varmaankin voimaton ja että vaivaistalo on äidin ainoa
-turva. He pysähtyivät miettimään. Ja silloin he tekivät sen, minkä
-ainoastaan jotkut harvat tekevät. He kokosivat jokainen säästörahansa
-ja lähettivät ne vanhalle äidille Suomeen. Niistä kertyi niin
-suuri summa, että sen avulla mummo voi suoda itselleen jo hieman
-helpotustakin ainaisesta raatamisesta, eikä hänen sittenkään
-tarvinnut pelätä vaivaistalolle joutumista. Entiseen tapaansa hän
-kuitenkin yhä raatoi -- mieli vain keveämpänä läikkyi. Ottipa vielä
-uudenkin toimialan itselleen entisten lisäksi. Rupesi hierojaksi.
-Hierojan toimissa hän nytkin oli Niemenrannan saunassa.
-
-Juho yhä seisoi kengät kädessä ja mietti mummon elämänvaiheita.
-Vihdoin kylliksi katseltuaan asetti hän kengät jälleen penkin
-vierelle ja huoahti nuoruuden kaihomieliseen tapaan:
-
--- Jaa-ah! -- Ei mummon tarvitse jalkojaan palelluttaa -- ja
-joutihan hän nuo jo saamaankin -- Juho viskasi lakkinsa penkille ja
-ajatuksiin vaipuneena alkoi syödä toisten mukana, heidän juttuihinsa
-sekaantumatta. Syötyään meni hän ulos. Teki silpun hevoselleen, purki
-kuorman ja laittoi reen suojaan. Kun hän jälleen ehti tupaan, tulivat
-saunastakin jo tupaan puoliksi pukeutuneina.
-
-Juho hämmästyi sitä muutosta, mikä mummossa oli tapahtunut. Hän oli
-aina tottunut mummossa näkemään elämän ilottomuutta ja äänetöntä,
-nurpeaa välinpitämättömyyttä, joka ikäänkuin syyttäen katsoi
-ympäristöään. Nyt oli tämä ilme kokonaan kadonnut. Sen sijalla
-loisti lapsellinen leppoisuus ja myhäily, sekä hyväntahtoinen hymy
-suupielissä, joka kuitenkin oli enemmän tarkotettu tervehdykseksi
-Juholle. Vaikutusta vielä täydensi saunan löylyn aiheuttama puna
-poskilla ja nuortea, ryppyjen terävyyttä lauhentava pehmeys kasvoissa.
-
-Toisella kädellään muuriin nojaten, riisui mummo paljaista jaloistaan
-pois saunavälille lainaamansa pieksuroukkoset. Työnsi ne sängyn alle
-ja hymyilevin syrjäsilmäyksin sivuilleen silmäillen hellästi otti
-hyppysillään kiinni omiin kenkiinsä ja nosti ne kauniisti tuolin
-viereen. Istuutui tuolille ja veti sukat jalkaansa. Sitten tuli
-kenkäin vuoro. Hellävaroen, toisella kädellään kengän varresta vetäen
-ja toisella pohjan alta työntäen yritti mummo saada kenkää jalkaansa.
-Ei hennonut painaa kenkää lattiaan ja molemmin käsin varren suusta
-kiskoa, niinkuin tekevät ne, jotka eivät ymmärrä, mitä on omistaa
-kengät --
-
-Vihdoin olivat kengät jaloissa, nauhat pujotettuna reikiinsä ja päät
-vedettynä huolellisesti solmuun. Hyvämielisesti huoahtaen oikaisi
-mummo selkänsä ja hiukan ujostellen työnsi jalkojaan niin että kengät
-kokonaan näkyivät hameen helman alta. Herttainen hymy levisi mummon
-kasvoille hänen katsoessaan kenkiään.
-
--- Tällaiset kengät nyt, eikä neljäänkymmeneen vuoteen ole ihminen
-saanut kenkiä itselleen. -- Mummo kohotti puhdasta lapseniloa
-säteilevän katseensa.
-
-Juho hätkähti.
-
--- Taas tuo neljäkymmentä vuotta!
-
-Mummo antoi myhäilevän katseensa lipua tuvassa olevista toisesta
-toiseen. Ja se katse sai kasvot hymyilemään ja mielet lämpiämään.
-Vihdoin ehti se Juhoon saakka ja pysähtyi kuin jotakin odottaen. Juho
-ymmärsi, että hänen nyt pitäisi sanoa joku osaaottava sana -- sillä
-toiset tietysti olivat sen jo sanoneet. Juho joutui ymmälle. Hän ei
-saanut selväksi, kummalleko se pitäisi sanoa, sillekö ilottomalle
-vanhukselle, miksi hän mummon entisestään tunsi, vai sillekö
-lapselle, mikä mummo nyt oli. -- Mummon katse yhä tähtäsi Juhoon. Hän
-nolostui ja sopersi:
-
--- Kyllä niissä kengissä nyt jalat tarkenee.
-
-Se oli perin typerästi sanottu, ja tähän tapaukseen ihan sopimatonta.
-Juho kiukutteli omaa saamattomuuttaan ja puri hammasta. Samassa
-levisi tumma häpeän puna hänen kasvoilleen. Hän muisti aamuisen
-taistelunsa ja tappionsa matkallaan ja hämmentyi kokonaan.
-
-Mummo nousi kuin pettyneenä ja hamettaan suoristaen huomautti:
-
--- Minulla on hyviä poikia Amerikassa.
-
--- Niin on -- kunpa kaikki pojat olisivat sellaisia, -- myönsi emäntä
-mummon mieliksi. Mutta Juho käsitti mummon sanan hänelle tarkotetuksi
-salaviittaukseksi ja murjotti tympeällä mielellä, itseään syyttäen.
-
-Mummo rupesi panemaan vaatteita päälleen.
-
--- Nyt on ihmisellä oikeat vaatteetkin ensi kerran morsiamena-olon
-jälkeen. Neljäkymmentä vuotta on ihminen saanut muiden riepuja pitää.
--- Sydämellinen myhäily kaunisti mummon kasvoja hänen tätä sanoessaan.
-
-Neljäkymmentä vuotta! Ainako vain tuo neljäkymmentä vuotta! --
-Juhoa ihan kouristi tuo sana -- mutta kun hän uskalsi katsoa mummon
-silmiin, heltyi hänen mielensä siitä sydämen riemusta, mikä niistä
-loisti.
-
--- Mummo käy syömään! -- käski emäntä, vieden riisiryynipuuroa
-pöytään, jossa muu ruoka jo oli valmiina. Mummo meni heti lyhyillä
-lapsen askeleilla sipsutellen ja jalkoihinsa tähystellen.
-Puolimatkassa kääntyi katsomaan taakseen jalkoihinsa niinkuin lapsi,
-jolla on uusi puku ja uudet kengät ensi kertaa päällä. Juho oli
-ihan huudahtaa hämmästyksestä -- niin pettävästi lapselliset olivat
-mummon liikkeet ja niin pettävästi lapsen näköinen oli pieniruumiinen
-mummo nyt, vartavasten hänelle tehdyssä puvussaan, jota ei tarvinnut
-mistään laskoksiin vetää, niinkuin entisiä "hyviltä ihmisiltä"
-saatuja liian suuria pukuja. Poskilla oli vielä punaa ja kasvojen
-ryppyjen terävyyttä lauhentava nuortea pehmeys.
-
-Ei mummo mielialaansa sanoilla ilmaissut, mutta sitä enemmän
-silmillään, kasvoillaan ja koko olemuksellaan. Ulkonaisesti mummo
-muistutti lasta, mutta sisäisesti hän oli lapsi -- lapsi, jonka
-mieli ailahtelee puhdasta sydämen iloa ja riemuitsevaa elämän onnea.
-Sellaisen tunnelman hän jätti poislähtiessään.
-
-Juho katsoi vielä ikkunasta mummon jälkeen, kun hän mennä hytyröitsi
-tyttömäisesti astellen, kädessään nyytti, joka sisälsi emännöi
-antamia ruokavaroja.
-
--- Mummo on taistelunsa taistellut ja kunnialla rauhaan päässyt, --
-mietti Juho, huoahti syvään, nuoruuden kaihomielisellä tavalla ja
-alkoi höylätä ämpärin kimpiä. Ajatuksille antoi mummo uuden suunnan
-ja vauhdin. Niinkuin pieni metsäpuro, joka tässä lirisee kirkkaana
-ja vapaana ja tuossa piiloutuu sammalen alle, mutta tuolla taasen
-jo vapaana välkkyy, niin liikkuivat Juhon mietteetkin. Vähänväliä
-pulpahtivat ne selväksi ajatukseksi ja taas piiloutuivat epäselvyyden
-sammalpeiton alle.
-
--- Voinenko minä mummon iälle päästyäni noin koko sydämelläni riemua
-tuntea? Jaksanko yhtä kirkkailla silmillä maailmaa katsoa kuin mummo
-jaksaa? -- Ken tietää. -- -- Mutta onhan mummokin ollut nuori. -- --
-Ovathan nuoruuden myrskyt hänenkin ympärillään riehuneet ja hänenkin
-olemustaan viskelleet elontien teräviin kiviin -- -- Ja kuitenkin
-on mummo niistä eheänä päässyt. Miksen yhtähyvin minä? Ihminenhän
-se on mummokin ja ihminenhän olen minäkin. Miksen minäkin siis voi
-niistä eheänä suoriutua? -- Jos vain tahdon. Ja minä tahdon! Minä
-tahdon säilyttää itseni eheänä -- ja puhtaana elämän likaryöpyistä
-suoriutua! Ja minä myöskin voin!
-
-Rivakasti suhahteli höylä. Juhon innostus näkyi tarttuneen siihenkin.
-Kuin lystikseen vain se syöksäytteli rullaksi kiertyneitä lastuja
-suustaan ja viskeli ne kauvas lattialle. Juho pyyhkäsi otsaltaan
-tervettä työn hikeä, riisui takin päältään ja alkoi uudelleen höylätä.
-
--- Mutta -- --
-
-Oli kuin olisi tervaa tarttunut höylän alle -- niin raskaasti se
-alkoi liikkua. Lastutkaan eivät jaksaneet rullaksi kiertyä --
-velttona nauhana vain ulos laahaantuivat.
-
--- Neljäkymmentä vuotta -- -- Neljäkymmentä vuotta -- --
-Neljäkymmentä vuotta raataa kuin orja ja armopaloista elää -- --
-Ainoastaanko tällä hinnalla on elämän onni ostettavissa? Pitääkö
-ihmisen uhrata uhkein osa elämästään voidakseen lakastumisen päivinä
-iloita? Neljäkymmentä vuotta panna menemään niinkuin ei niitä olisi
-itsellään ollutkaan. Se on kauheaa! Eihän koko ihmisen ikä ole paljoa
-pitempi -- --
-
-Höylä pysähtyi kokonaan ja Juho pyyhki otsaltaan kylmää tuskan hikeä.
-
--- Työ tuottaa kaikkea ja kaiken, mitä ihmiset elääkseen tarvitsevat.
-Ja kuitenkin sen, jonka selkä on aina kostea työn hiestä ja jonka
-raajoja särkee työn ponnistus, täytyy nöyrästi ottaa armopaloja
-siltä, joka ei ole koskaan hikeä vuotanut muualla kuin tanssisalissa
--- ja ehkä omantunnon tuskissa. Onko tässä järkeä ja missä on tässä
-oikeus? -- -- Toiset syövät ja pukevat omantuntonsa rauhattomaksi
-ja toiset tuntevat ihmisarvonsa loukatuksi -- -- eikä kukaan ole
-onnellinen. Miksi näin on? --
-
--- No mutta -- mikäs sen Jussin nyt on, kun noin pitää tuumata, --
-kysyi emäntä naurahtaen ja käsiään oikoen rukkinsa takana.
-
--- Jussi on saanut rukkaset hiljattain -- näyttää vähän sellaiselta,
--- tarttui siihen heti piika Maija ja tarkasti viekkaan näköisenä
-rullalle kehräämäänsä lankaa.
-
--- Kahdet rukkaset minä olen saanut, -- murahti Juho ja alkoi lykkiä
-höylää tuimalla vauhdilla. Ajatusten puro painautui sammaleeseen.
-Vinhaa vauhtia se alkoi siellä virrata, mutkistellen, poreillen
-ja pärskähdellen. Vihdoin se taas pulpahti näkyviin jo hieman
-tyyntyneenä.
-
--- Minkätähden maailmassa on niin vähän onnellisia ihmisiä?
-
-Taas piiloutui puro sammaleeseen, mutta pulpahti heti jälleen
-näkyviin.
-
--- Verestävin silmin ihmiset raivoavat torjuakseen onnen pois
-naapurinsa luota, ja kynsin hampain koettavat sitä raastaa oman
-itsensä luo -- saaden raastetun, repaleisen ja verta tihkuvan
-onnettomuuden. -- -- Jos antaisi onnen vapaasti liidellä, minne se
-tahtoo -- ei pyytäisi sitä vetää ei työntää, eikä ihmiskeksintöihin
-sitoa -- kun se ei kuitenkaan anna itseään sitoa. Ehkä silloin onni
-tulisi jokaisen luo ja tulisi vapaaehtoisesti -- Sillä ihmistähän
-onni rakastaa eikä hänen mammonaansa.
-
-Tässä pulahti aatosten puro taas sammalen alle. Siellä se loristen
-ja kuplia nostat ellen hiljalleen virtaili kostuttaen juuria ja
-virkistäen. Juhon masentunut mieli elpyi vähitellen. Höylä suhahteli
-reippaasti ja sujuvasti ja työ edistyi. Ja kun tuli ilta-askareen
-aika, tunsi Juho voimakasta elämänhalua rinnassaan, itsekään
-ymmärtämättä, mistä se johtui. Sama rattoisa elämänhalu näkyi
-tarttuvan kaikkeen, minkä kanssa Juho joutui tekemisiin. Kaivonvintti
-nauroi ja pakisi kuin olisi hauskalta vierailulta juuri kotiin
-päässyt. Vesikorvo oli niin kevyt, että oikein nauratti, ja Maija
-rallatteli niin että oli askeleista sekaantua, kun vettä navettaan
-kannettiin. Lehmät hymyilivät ja hevonen oli tanssinhalua täynnä --
-samoin kuin Juhokin. Hän sieppasi lantalapion käteensä ja pyörähteli
-niin että viipottava lapio löi kumoon silppupöntön, vesiämpärin ja
-lopuksi paukahti ovenpieleen että lasit helähtivät.
-
--- Hih! -- huudahti hän Maijalle, joka vei maitosaavia tupaan.
-
--- Hih vain! -- vastasi Maija. -- Juho lapioitsi lannan tallista
-Porin marssia viheltäen.
-
-Keveänä kuin kosken vaahto ailahteli hänen mielensä -- kunnes tuli
-seuraava, nuoren mielen herkästi vangitseva, mutta jälleen yhtä
-herkästi vapauttava toivottomuuden hetki.
-
-
-
-
-MIES.
-
-
-Antti oli täyttänyt kolmannentoista ikävuotensa Matinpäivän ajoissa.
-Kesän tultua hän luopui paimenenvirasta jättäen sen kymmenvuotiaalle
-Heikku-veljelleen, samoinkuin pieneksi jääneen takkinsa ja
-pienilippuisen, pumpulikankaisen lakkinsa. Itselleen kärtti hän
-isän ostamaan tasapohjaisen lakin, sellaisen, jota aikaihmiset
-pitävät, sekä teettämään suutarilla hänelle pieksusaappaat. Ne olivat
-ensimäiset merkit, joista ihmiset näkivät, että Antti ei ollutkaan
-enää pikkupoika. Ja näkihän sen jo muustakin.
-
-Antti alkoi vakinaisesti käydä työssä aikaihmisten mukana ja oli
-kaikessa kuin yksi heistä. Käveli kuin mies polviaan notkautellen
-ja hartiat kymärässä ja kiusotteli pikkupoikia. Muutaman viikon
-harjoteltuaan hän osasi sylkeä roiskauttamatta, sievästi vain
-hampaitten välistä sihauttaen. Hevosten viennistä palatessaan
-hän aina vihelteli suitset huolettomasti olalle heitettynä, ja
-hevosella ajaessaan hän istui rattailla jalat riippuen, oikea käsi
-samanpuoleiselle reidelle laskettuna, arvokkaan huoleton miettivä
-sävy kasvoillaan, tai loikoi kuormalla ja vihelteli. Aina ajoi hän
-ruunalla edellä ja Pilkulla ajettiin perässä. Antti tiesi tarkalleen
-sanoa, minkälainen hyvän hevosen pitää olla ja kenellä se on parhain.
-Heidän ruunaa parempaa hevosta ei voi ollakaan. Vielä osasi hän
-kovaäänisesti rehennellen neuvoa, mitenkä rattaan pyörä pitää tehdä.
-Pitää tehdä käyrät, puolat ja rumpu, niin että kaikki hyvin sopivat
-sijoilleen ja sitten lyödä kokoon ja lujasti raudottaa. Hän poltti
-tupakkaa, kiroili ja lasketteli ruokottomuuksia, kun vain ei isä eikä
-äiti ollut kuulemassa.
-
-Sanalla sanoen: Antti oli mies ja etsi miesten seuraa. Lakkasi
-syömästä samalla puolella pöytää kuin lapset ja raitilla piti visusti
-huolen siitä, ettei nähtäisi pikkupoikain joukossa.
-
-Ilmain lämmettyä oli Antin makuusija muutettu vinnille
-vaatehuoneeseen. Antti oli sen niin tahtonut, sillä pikkupojathan ne
-vain isän ja äidin kanssa tuvassa makaavat. Eräänä toukokuun viime
-päiväin aamuna, kun Antti tuli sieltä unisin silmin miehekkäästi
-puhkuen ja haukotellen, kuuli hän jo rappusille kuusivuotiaan
-Anni-siskonsa haikeaa itkua.
-
--- Taas se kakara siellä rääkyy, -- ähkäisi Antti hevosmiehen tapaan
-ja avasi oven leveästi haukotellen. Puhkuen ja niskaansa väännellen
-kuin syyhy tautinen, astui hän tupaan -- ja oli vähällä unohtaa
-olevansa mies.
-
-Siellä istui Anni peräpenkillä kellokaapin viereen ikkunapieleen
-kyyristyneenä pää moneen villaiseen huiviin käärittynä ja silmät
-turvoksissa. Hän paineli vasenta poskeaan ja itki haikeasti. Antti
-vilkaisi häneen ja tunsi katkeran palan nousevan kurkkuunsa. Hän
-nielaisi sen alas ja käänsi katseensa muualle.
-
--- Mistäs Anni nyt hammassäryn on saanut? -- Antti huolettomasti
-kysäisi ja istuutui pöydän luo kahvia odottamaan.
-
--- Ei tiedä, mistä sen nyt piti tulla, mutta koko yön niitä vain on
-särkenyt eikä niille voi mitään, -- sanoi äiti valittaen ja kaatoi
-Antille kahvia.
-
-Niin se olikin kuin äiti sanoi. Iltayöstä oli Anni alkanut katkerasti
-itkeä ja huutaa äitiä. Äiti olikin sen ensimäisenä kuullut ja noussut
-tiedustamaan itkun syytä. Anni oli vain osottanut vasempaa poskeaan
-ja itkenyt. Äiti paineli poskea ja hieroi parhaan taitonsa mukaan.
-Kenties se teki hyvää, sillä Anni lakkasi itkemästä, makasi vain
-rauhallisena kattoon katsoen. Äiti lakkasi hieromasta, mutta heti
-rupesi Anni jälleen itkemään, ja äidin täytyi uudelleen alkaa hieroa.
-Sellaista se oli koko yön, eikä äiti saanut juuri nimeksikään nukkua.
-Aina kun hän oli nukkumaisillaan, alkoi Annin itku kuulua ja täytyi
-nousta hieromaan kipeää poskea. Ja niin oli äiti nyt hyvin väsynyt.
-
--- Panisi siihen hampaaseen tervaa -- ehkä se auttaisi, -- kehotti
-Antti käskevästi, melkeinpä röyhkeästi, ja hörppi kahvia silloin
-tällöin ähkäisten.
-
--- Minä olen sitäkin jo koettanut. Olen koettanut kaikkea, mitä vain
-olen ymmärtänyt, mutta mistään ei näy olevan apua, -- vastasi äiti
-väsyneesti.
-
-Anni itki ääneen koko ajan ja paineli kyynelten tuhrimaa poskeaan
-tuskaisesti liikahdellen. -- Se tekee varmaankin hyvin kipeätä
--- mietti Antti, kun kahvin juotuaan kopeloitsi pöytälaatikosta
-leivänpalasia taskuunsa. Hänen piti mennä noutamaan hevosia
-laitumelta -- aiottiin näet lopettaa ohrankylvö tänään. Ulos
-mennessään kuiskasi Antti äidille:
-
--- Koettakaapas vähän hieroa Annin poskea!
-
-Ei Antti nähnyt, hieroiko äiti, sillä hänelle tuli yhtäkkiä kiire
-lähteä. Sieppasi suitset ovenpielestä naulasta ja meni hevosia
-hakemaan.
-
-Hevosten kanssa kotiin palatessaan kuuli Antti jo tarhaportille Annin
-itkun. Eikä hän olisi vähääkään nurissut, vaikka ei olisi syötykään
-aamiaista, vaan menty suoraa päätä pellolle. Ei hän kuitenkaan
-puhunut siitä kenellekään mitään. Olisivat kukaties luulleet, ettei
-hän voi nähdä siskonsa itkevän, että hän on niin herkkätunteinen
--- -- Hänkö herkkätunteinen -- Antti -- joka on mies? -- Tphyi! --
-Antti meni syömään toisten mukana.
-
-Anni istui penkillä pöydän toisessa päässä vasen kyynärpää pöydällä,
-nojaten poskeaan vasempaan käteensä, ja itki ääneen. Antti istui
-tuolilla toisessa päässä pöytää ja sanaa puhumatta söi. Aina kun
-hän katsoi Anniin ja näki hänen punaiset, kyyneltyneet silmänsä
-ja turvonneet kasvonsa sekä nuo monet villahuivit hänen päänsä
-ympärillä, aina silloin sai hän käyttää enemmän voimaa, ennenkuin
-pala luisti kurkusta alas.
-
-Antti ehti syöneeksi ennen muita -- tällä kertaa -- ja nousi pöydästä.
-
--- Niin ruunako se sitten pannaan jyväkuorman eteen? -- hän kysyi
-lakkia päähän painaessaan.
-
--- Ruuna pannaan, -- vastasi isä vielä syöden.
-
--- Minä menen jo asettamaan sille silat selkään. --
-
-Ja Antti pujahti ulos. -- Pian saivat isä ja Hildakin syöneiksi ja
-sitten lähdettiin vainiolle ohrankylvöä lopettamaan.
-
-Päivä oli kaunis niinkuin ainoastaan keväinen kesäpäivä voi olla.
-Taivas oli selkeä ja keveän sininen ja niin hento, ettei se
-varmaankaan painanut mitään. Eihän se painanut leivostakaan, jota
-aineellisuus rasittaa niin vähän, ettei se välitä pesän sijaakaan
-valikoida, vaan tekee sen mihin sattuu, syksyisen lehmänjalan jälkeen
-pellossa, mättään koloon tai muuhun sellaiseen. Ylöspäin se vain
-pyrkii -- aina. Loppumatonta virttään livertäen se nytkin kohosi yhä
-ylemmä ja ylemmä. -- Aurinko valoi lämpöään ihan syytämällä. Nuori
-kevätnurmi tuoksui ja nosti elämänhaluisena päätään. Kuohkea pelto
-vavahteli kasvuintoa ja perhoset lentelivät etsien muonaa, mutta
-samalla iloiten elämästään ja sen kauniista sulosta. Niitä ei elämän
-huolet rasittaneet.
-
-Kivitasku hyöri pellon keskellä olevassa kivikossa. Keikautteli
-paksua ruumistaan ja syvällä kurkkuäänellä huuteli: Dak, dak, dak
-hii, hii dak, -- nyökkäili ja kekkaili kuin muukalainen, jolla
-olisi jotain sanottavaa, mutta ei osaa kieltä. Pyörähti kuin kerä
-alas kiveltä, samassa vyöryen toiselle kivelle kekkailemaan.
-Vähänväliä kohosi lentoon. Lensi suoraan ylös vähän matkaa -- pyrki
-kai seuraamaan leivosta, mutta ei jaksanut, ja palasi saman tien
-takaisin päästäen suustaan sellaisen sakramenskan, että Anttiakin
-nauratti kuin pikkupoikaa. Se pyrki laulamaan leivon tavalla, mutta
-ei osannut. Tämä kyvyttömyys ei kuitenkaan kivitaskun kevätriemua
-häirinnyt eikä mieltä apeaksi saattanut -- niinkuin monen ihmislapsen
-olisi tällaisessa asemassa käynyt.
-
-Antti ajoi ruunalla rautaista sikinsokin-äestä, jolla peitettiin
-siemen maahan. Työ ja ympärillä oleva luonto saivat hänet pian
-unohtamaan Annin hammassäryn -- ja unohtipa hän senkin, että hän jo
-on mies. Maantien viereisellä saralla ajaessaan hän sen vielä muisti
-ja ylläpiti kaikin tavoin miehen ryhtiä. Asteli harvaan pää alas
-painuneena ja huolettomilla liikkeillä nosteli äestä, kun siihen
-paakkuja kerääntyi ja kun sitä oli kulmilla nostettava. Rallatteli
-raittilauluja ja karmeaa ääntä tavotellen komenteli ruunaa. Vastaili
-ohiajavain kysymyksiin kylvön joutumisesta, työn sujumisesta ja
-muista miehekkäällä tavalla, ja itsekin kyseli tutuimmilta näiden
-matkan määrää, tarkotusta ja muuta samanlaista. Silloin tällöin
-lausui opastavan neuvon Hildalle, joka maantien toisella puolella
-olevilla pelloilla ajoi Pilkulla jousiäestä.
-
-Mutta sitä mukaa kuin hän loittoni maantiestä, sitä mukaa
-laskeutui hänen miehekkyytensä, kunnes hän vihdoin olikin vain
-kolmitoistavuotias poikanen, joka välittömästi antautuu kevätriemun
-valtaan. Hän hypähteli ja leperteli ruunalle, luikautti silloin
-tällöin kuin paimentorvella ja lauleli kansakoulussa oppimiaan
-lauluja. Sieppasi takin päältään, pyyhki siihen hien ja pölyn
-kasvoistaan ja asetti sen pientareelle. Hänestä tuntui kuin olisi hän
-vapautunut jostakin taakasta, niin kevyt ja niin vapaa oli hänen olla.
-
-Hän pysäytti ruunan ja nakkasi suitset sivulle. Korjasi ruunan harjan
-pois länkien alta ja ystävällisesti puhellen halaili ruunan päätä.
-Ruunan mieli heltyi. Kiitollisin silmin se katsoi Anttiin, kun hän
-istuutui pientareelle. Vastaiselle puolelle ojaa lensi samassa
-västäräkki ja sulavasti pyrstöään keinuttaen pysähtyi kokkareelle.
-Päätään kallistellen se tirkisteli Anttiin ja ystäväksi tekeytyen
-visersi:
-
--- Olen kaukana ollut. Yli maiden, vuorien ja merien olen lentänyt.
-Siellä on taivas niin sininen ja ilma niin kirkas. Mutta minun tuli
-siellä ikävä. Siellä eivät hattarat toisiaan ajelleet eikä vettä
-pilvistä pirissyt. Siellä aurinko poltti, vieressä kulkevan varjonkin
-se pois poltti. Minä sieltä Suomeen läksin, kun tiesin, että täällä
-on kesä ja aurinko hellien paistaa, nurmi tuoksuu ja pellon povi
-lämpöä sykkii.
-
-Västäräkki näki madon ja pienillä jaloillaan kipitti sen kiinni
-nappaamaan. Syötyään sen palasi jälleen kokkareelle.
-
--- Siellä on madot suuria ja lihavia, mutta ne eivät maistu niinkuin
-täällä. Kauniit perhot, suuret ja lihavat siellä karkeloivat, mutta
-sulompi on syödä Suomessa laihoja sääskiä kuin siellä loistosiipiä
-perhosia. Siellä purot kirkkaina päilyvät, mutta rattoisampi on
-kylpeä sameassa Suomen ojassa ja viileämpää juoda sen raikkaista
-lähteistä. Pois minä sieltä läksin ja Suomeen palasin sen autereista
-taivasta ja hiljaista aamutuulta näkemään.
-
-Västäräkki huojutteli ruumistaan ja sulavasti pyrstöään keinutteli,
-kallisti päätään ja katsoi Anttia silmiin. Antti miettien muserteli
-multakokkareita kourassaan ja kuunteli västäräkkiä, aina aikoen
-viskata sitä kokkareella -- eikä kuitenkaan viskannut. Västäräkki
-alkoi uudelleen visertää:
-
--- Parempi on täällä koti. Ei siellä ollut turpeisia pientareita,
-jonne pesänsä tehdä, ei risukasoja, ei halkopinoja eikä
-kivikkokumpuja. Ei siellä ollut harmaata aitaa, jolta toukkia vahtia,
-eikä ladon räystäitä, mistä suojaa etsiä. Siellä ruusut ja liljat
-upeilivat loistavine väreineen ja muhkeine muotoineen, mutta minä
-ikävöitsin kainoa orvonkukkaa ja nuokkuilevaa sinikelloa. Minun
-sydämeni sykki riemusta, kun tunsin, että pian pääsen niitä näkemään,
-ja kyyneltä vuodattamatta minä riemuiten sieltä läksin.
-
-Taas huomasi västäräkki madon ja juosta kipaisi sen luo niin että
-jalkoja ei huomannut merkiksikään, ja palasi saman tien kokkareelle.
-
--- Kun viimeksi täällä olimme, laitoimme pesämme tuonne kiven
-juureen. Siellä oli niin somaa ja suojaisaa. Meille syntyi sinne
-poikasia niin pieniä ja avuttomia, joita riemuisin rinnoin ruokimme.
-Ne kasvoivat joka päivä, ja samoin kasvoi meidän riemummekin. Mutta
-sitten. -- Kerran kun palasin kotiin ruoan etsinnästä, näin kaksi
-ihmislasta häärivän kiven luona, jonka alla pesämme oli. Rukoilin,
-että he antaisivat pesämme olla, lentelin heidän ympärillään ja
-koetin houkutella heitä pois. Mutta he vain raastoivat pesämme pois,
-repivät sen ja veivät poikasemme -- en tiedä minne. Itkin ja pyysin
-jättämään edes yhden minulle iloksi, mutta he eivät jättäneet. Kaikki
-vain veivät. Kuulin poikasteni itkevän heidän käsissään ja lensin
-perään rukoilemaan armoa, mutta he viskasivat minua kivellä. Palasin
-hävitetyn kotini raunioille. Siellä puolisoni itki vierellään suuri
-kasa matoja. Me itkimme molemmin siinä hävitetyn kotimme raunioilla,
-eikä meillä senjälkeen ollut enää mistään iloa. Minkätähden ihminen
-tällaista tekee -- mitä iloa hänelle siitä on? Mitä iloa? Oi, sano
-sinä, joka olet ihminen! --
-
-Västäräkki juoksi Anttia kohti kaula kurollaan.
-
--- Oi, sano sinä, mitä iloa se tuottaa ihmiselle, että hän meidän
-kotejamme hävittää! --
-
-Samassa kohosi leivonen liverrellen ylös aivan Antin takaa, ja
-västäräkki lensi pois ikäänkuin olisi leivosen edessä hävennyt
-perhehuoliaan. Antti heittäytyi selälleen ja seurasi silmillään
-leivosta, kun se nousua helpottavia kierroksia tehden kohosi ylös.
-Lopuksi ei Antti enää nähnyt kuin pienen mustan pisteen sinisessä
-autereessa, ja pisteestä valui loppumaton sävelvirta alas maahan.
-Antti yhä vain tuijotti sinne ylös, vaikka otsaa kivistikin ja
-silmiin kiertyi vesi. Hänessä heräsi omituinen halu kohota tuonne
-ylös ihan näkymättömiin ja sieltä ilahuttaa isää ja äitiä ja kaikkia,
-kun he väsyneinä ja hikisinä pellolla raatavat. Antti taivutti
-kätensä pään taakse ja huiskutteli hiljaa pystyssä olevia polviaan.
--- Kunpa olisi ihmisellä siivet!
-
--- Antti! Puolinen on tuossa paikassa, -- huomautti isä ohimennessään
-tyhjä kylvinvakka kainalossaan. Antti kavahti äkkiä seisaalleen.
-Pitkällisestä ylös tuijottamisesta olivat silmät käyneet niin
-vesikiehteeseen, ettei niillä vähään aikaan nähnyt mitään, ja päätä
-huimasi äkillinen asennon muutos. Pian Antti siitä kuitenkin selvisi
-ja alkoi taas äestää.
-
-Työn ja terveyden yhteinen lapsi, raikas nälkä, tuo taitavin ruoan
-maustaja, ehti jo hetken aikaa kaivella Antin vatsanpohjissa,
-ennenkuin isä käski ottaa hevoset valjaista ja lähteä puoliselle.
-Liukkaasti päästi Antti rinnushihnan irti, ja rapsahtaen ponnautti
-luokki länget auki. Antti kohotti toisella kädellä länkiä toisella
-suitsista pitäen, ja tehtävänsä tietäen ruuna siirtyi pois aisain
-välistä, jotka Antti päästi laskeutumaan maahan. Vielä tahtoi ruuna
-piehtaroida pellossa, ja mullan selästään pois karistettuaan se oli
-valmis lähtemään. Antti ei hennonut nousta sen selkään, edellä vain
-käveli ja antoi ruunan nauttia työstä vapautuneen tunnelmaa.
-
-Eikä hän vähääkään muistanut, että Annilla on hammassärkyä. Mutta
-kotia lähestyessään hän katsoi tuvan päätyikkunoihin ja näki Annin
-istuvan ikkunan luona käsi poskella, ja näki hänen itkevänkin. Ja
-silloin Antti muisti kaikki, eikä tuntenut enää nälkää. Huomaamatta
-hiljensi hän askeleitaan niin että ruuna oli astua kantapäille, --
-sillä ruuna ei tiennyt Annin hammassärystä, se ajatteli heiniä ja
-kauroja ja kiirehti niitä saamaan. Antin mieleen vilahti hieno kateus
-ruunaa kohtaan. Tarhaportille saakka jo kuului itku tuvasta ja Antin
-silmäluomet liikkuivat tavallista tiheämpään, suu sulkeutui kiinni ja
-nenässä alkoi hiljalleen nuhista.
-
--- No mutta -- eipä se hammassärky nyt lopukaan, -- ihmetteli isä.
-Antilla ei ollut siihen mitään sanomista. Hän vei ruunan talliin,
-sitoi sen kiinni ja kiipesi tallin ylisille varistamaan heiniä
-ruunalle ja Pilkulle, tuli sieltä alas, sulki tallin oven ja meni
-halkovajan taakse puhdistamaan kenkiään. Koko ajan kuului tuvasta
-Annin valittava itku. Ja Antin silmistä alkoi tippua kyyneleitä. Hän
-pyyhki ne takin hihaan itsekseen tiuskuen kun se nyt juuri Annin
-hampaisiin piti tuo särky tulla -- miksei tullut minun hampaisiini,
-ettei tässä tarvitsisi kyynellellä turhanpäiten! --
-
-Itku kuului yhä ihan kuin uhalla, ja Antti oli pahemmassa kuin
-pulassa kyyneleittensä kanssa. Jos viipyy, niin toiset alkavat
-ihmetellä ja luulevat että hän -- -- jos taas kyyneltynein silmin
-menee, niin arvaavat heti -- -- Antti pyyhki silmiään ja karaisi
-luontoaan ja saikin vihdoin kasvonsa siihen kuntoon, että sopi mennä
-tupaan.
-
-Toiset siellä jo söivät, ja Anttikin meni suoraa päätä pöytään,
-mennessään viskaten lakkinsa sivupenkille. Syödessään oli Antilla
-paljon ulos katselemista ja Anniin ei hän uskaltanut vilaistakaan.
-Taaskin ehti hän syöneeksi, ennenkuin toiset ja meni heti hevosille
-kauroja antamaan itsekseen tiuskien pehmeälle luonnolleen.
-
-Ruokalevon makasi Antti pihanurmikolla ja kuunteli Annin itkua
-tunteittensa kanssa taistellen. Hän kaikin voimin pyrki vierottamaan
-ajatuksiaan pois Annin hammassärystä, mutta ei voinut. Eikä hän
-voinut sitä pellollakaan tehdä, vaikka ei kuullutkaan Annin itkua.
-Kivitasku ei enää joutanut toimetonna hyörimään. Sille oli tullut
-tulinen pesänrakennus-kiire, samoinkuin västäräkillekin. Toimeliaan
-näköisinä ne kantelivat nokassaan kuloheiniä ja varovaisina
-ympärilleen vakoillen pujahtelivat kiven alle kumpikin omassa
-kivikossaan. Lie leivonenkin joutunut arkihuolien valtaan, kun
-ei enää niin uutteraan joutanut sulavaa säveltään livertelemään.
-Nurmi ei enää tuoksunut niinkuin aamulla ja aamupäivän mehukkaaseen
-sunnuntaimieleen oli sekottunut kuivaa arkipäiväisyyttä, joka ei
-kyennyt hurmaamaan ihmismieltä.
-
-Eikä Antti voinut unohtaa Annin hammassärkyä, hänen turvonneita,
-itkusta punaisia silmiään, kyynelten tahrimaa poskeaan, niitä monia
-villahuiveja hänen päänsä ympärillä ja sitä haikean valittavaa
-itkua. Joka hetki hän ne muisti, ja kun illalla kylvön loputtua
-aseteltiin äkeet ja muut kapineet rattaille ja lähdettiin kotiin,
-niin häntä hieman pelotti. Kotia lähestyessään hän vilkaisi tuvan
-päätyikkunoihin -- kohotti, päätään ja katsoi tarkemmin -- nosti
-päänsä pystyyn, ja silmät selällään katsoi ikkunaan, niin että
-oli vähällä kävellä ojaan. Sillä Annia ei näkynytkään ikkunalla.
--- Antti uskalsi hiukan toivoa. Ehkä Anni on jo parantunut. -- Ja
-aivan oikein. -- Tarhaportille ei kuulunut itkua, eikä sitä kuulunut
-pihaankaan, kun Antti ruunaa valjaista päästi. Ei pienintäkään
-vaikerrusta kuulunut. Anni on terve -- riemuitsi Antti ja ponnautti
-yhdellä hyppäyksellä itsensä ruunan selkään niinkuin aikamies. Hän
-alkoi saada miehekkyytensä jälleen takaisin.
-
-Hevosten viennistä palatessaan Antti vihelteli niinkuin aina
-ennenkin, iloisemmin vain. Tuntui niin hauskalta nähdä Anni terveenä
-ja iloisesti nauravana pikkusiskona. Yhdellä harppauksella loikkasi
-hän maasta suoraan ylimmälle portaalle ja siitä porstuaan niin että
-suitsien kuolaimet selässä kalahtivat.
-
-Hänen miehekkyytensä oli horjumaton. Reippaasti ojensi hän kätensä
-nykäistäkseen oven auki -- ja samassa parahti Anni tuvassa vihlovaan
-itkuun. Antin käsi valahti alas ja herpauneena jäi hän paikalleen
-seisomaan. Portailla kuului joku tulevan ja Antti kääntyi takaisin.
-
--- Aijoin viedä suitset tupaan, mutta mitäs niillä siellä tehdään --
-vien ne talliin, -- selitti hän äidille, joka tuli porstuan ovella
-vastaan tyhjä vasikanjuomakiulu kädessä.
-
-Ja Antti meni talliin, veti oven perässään kiinni ja jauholaatikon
-kannelle istuutuen itki kuin pikkupoika.
-
-
-
-
-YSTÄVÄNI.
-
-
-Istuimme talvisena sunnuntai-iltapäivänä pirtin peräikkunan luona
-penkillä, hän -- pitkät ajat maailmalla harhaillut ja nyt vihdoinkin
-sieltä kotiutunut lapsuuden ystäväni ja minä. Olimme kahdenkesken
-tuvassa, ainoastaan kissa nuokkui takkakivellä. Naiset olivat
-navetassa ilta-askareilla ja renki-Miska kylillä. Istuimme ja
-juttelimme. Hän kertoi hilpeästi sukkeluuksilla höystäen näkemiään ja
-kokemiaan, minä kuuntelin ja kyselin.
-
-Ulkona mourusi myrsky. Puut taipuilivat niinkuin joku säälimätön
-käsi olisi niitä tukasta riiponut ja koko metsä huokaili.
-Toisinaan koko rakennus nutkahteli, ikkunat tärisivät ja liiterien
-räystäsluukut paukkuivat vuoroin kiinni, vuoroin auki. Nurkissa
-vinkui ja ulvoi niinkuin olisi oltu ankaran taistelun keskellä.
-Toisinaan kuului ryntääjäin raivonhuutoja, toisinaan taas kuin
-tappiolle joutuneiden parkunaa, kuolevain ja haavotettujen valitusta,
-pohjaäänenä yhtämittainen jylhä kohina kuin etäinen tykkien jyske
-ja sota-oriitten kavion kapse. Lumi kiisi pitkin peltoja kuin
-pakoonajettu vihollisjoukko.
-
-Olimme vähän aikaa ääneti. Hän istui käsi poskella kyynärpäällään
-akkunaan tueten ja kuunteli myrskyn pauhua; minä tarkastelin salaa
-hänen kuluneita kasvojaan, joissa näkyi taistelujen ja tappioitten
-jälkiä. Näin istuimme hetken ja hän alkoi hiljakseen puhella.
-
--- Kuinka turvallista onkaan tällaisella säällä istua lämpimässä
-tuvassa, sitä turvallisempaa ja rauhaisampaa kuta julmemmin myrsky
-ulkona raivoaa. Tuntee ihan tyydytystä siitä, että on tällainen
-myrsky, tekee mieli ilkkua myrskylle niinkuin lapset, että "äikkis,
-äikkis, etpäs saa, etpäs jo!" Te olette sentään onnellisia -- te,
-joilla on oma koti, joka antaa suojaa myrskyssä, lämpöä pakkasessa,
-ruokaa kun on nälkä ja aina rakkautta. Koti on ikäänkuin paalu
-lehtoisen niemen kainalossa, johon veneesi on köydellä kiinnitetty.
-Jos merellä kuinkakin myrsky raivoaa, ei se voi sinun venettäsi
-riistää, ja hädän tullen voit köyden avulla kiskoa veneesi suojaan
-lehtevän niemen kainaloon. Toista on silloin, kun ilman tietoa
-ruoasta ja suojasta, joutuu koditonna tällaisessa myrskyssä
-harhailemaan. Silloin on niinkuin rannattomalla merellä yksin
-avonaisessa veneessä, jota myrsky viskoo minne tahtoo, joka ei ole
-lehtevän niemen kainalossa olevaan paaluun köydellä kiinnitetty. Se
-on kurjaa se --!
-
-Hän vaikeni. Olin ällistyksissäni näin äkkinäisestä puheen
-sävyn muutoksesta. Kenties se ällistytti kissaakin, kun läksi
-takkakiveltä ja tuli siihen meidän keskellemme kehräämään, kuonoansa
-hänen käteensä hieroen. Hän silitti kissaa ajatukset muualla ja
-syväilmeisesti tuijotti ulos myrskyyn.
-
--- Minä olen nähnyt pieniä lapsia pussi selässä tällaisella myrskyllä
-tiellä rämpimässä, pieniä kodittomia poikia ja tyttöjä, joita
-tylyillä sanoilla lämpimistä pirteistä ajetaan pois, joiden nutun
-repeämistä tuuli työntää lunta iholle saakka ja joiden yskiminen
-kuuluu vastassa olevan tienkäänteen takaa, ennenkuin he itse vielä
-ovat näkyvissäkään. Kun heiltä jotakin kysyy, yrittävät he vastata,
-mutta yskä tukahuttaa, ja pysähtymättä ponnistavat he eteenpäin
-toivoen, että seuraavassa talossa on armeliaampia ihmisiä, jotka
-antavat edes penkillä maata ja perunain loppuja syödä. Jälkeenjääneen
-tienmutkan taakse he katoavat näkyvistä, mutta heidän yskimisensä
-kuuluu vielä --. Eikä se lakkaa koskaan minun korvissani kuulumasta.
-Nytkin minä kuulen heidän tuolla myrskyssä yskivän, näen heidän
-luonnottomasti hehkuvat poskensa ja nutun repeämistä paistavan
-pakkasen punertaman ihonsa. Ja minä vapisen ajatellessani sitä aikaa,
-kun joku näistä lapsista on mies -- kaikista niistä ei milloinkaan
-tule miestä -- Tämän yhteiskunnan puolesta minä vapisen -- --
-
--- Olen minä muutakin nähnyt. Poikkesin kerran erääseen mökkiin
-lepäämään. Siellä isä makasi sairaana, ja äidin ympärillä parkui
-viisi pientä lasta eikä koko mökissä ollut leivänpalaa. Ajattele!
-Sairaana makaava isä, kuihtunut äiti ja viisi nälästä parkuvaa
-lasta, eikä muruakaan leipää --! Ymmärrätkö sinä, mitä se on?
--- Minä luulin silloin ymmärtäväni. Heitin kukkaroni rahoineen
-äidin syliin, karkasin ulos ja juoksin metsään. Siellä paiskausin
-pitkälleni sammalikkoon ja -- usko jos tahdot, mutta minä -- itkin,
--- nyhdin sammalta kouraani ja itkin. Tiellä ajoi samassa -- kenties
-se niin piti olla -- paikkakunnan rikas kartanon parooni kahdella
-välkkyviin valjaisiin puetulla hevosella, ja kun minä huomasin, miten
-huolettomana hän istui vaunuissaan, puristui oikea käteni nyrkkiin ja
-kohosi taivasta kohti ja minä kirosin, -- kirosin taivaat ja maat,
-itseni ja kaikki! -- Se oli kamalaa --
-
-Vaieten tuijotti hän syvämietteisesti ulos. Minusta tuntui
-sopimattomalta häiritsemiseltä sanoa mitään, jos olisin jotakin
-keksinytkin. Hän sai nytkin lopettaa äänettömyyden.
-
--- Tekeväthän ne kyllä, ne rikkaat, hyviä töitä köyhille. Antavat
-heille vanhoja kuluneita vaatteita ja muuta, mikä ei itselle kelpaa.
-Sitten lyövät rintoihinsa. Me olemme armeliaita, me teemme hyviä
-töitä, sanovat. Ajattelevat kai, että joka köyhälle antaa, se lainaa
-Herralle -- hyvää korkoa vastaan tietysti. -- Minä inhoon tällaista
-armeliaisuutta. Se on mitä törkein loukkaus ihmisyyttä vastaan, sillä
--- hän kääntyi minuun päin -- ne ovat juuri nuo riepuihin puetut,
-kamalasti yskivät, silakkaa, amerikansilavaa ja perunoita syövät
-ihmiset, jotka kantavat koko yhteiskuntaa hartioillaan ja saavat
-siitä markan päivältä -- jos saavat. He ottavat nöyrästi vastaan
-armopalat ja kiittävät, sillä henki on heille kalliimpi kuin kunnia,
-ja heitä on niin opetettu tekemään. Antaa kyllä voi tarvitsevalle,
-mutta ei antaa armosta, vaan senvuoksi, että hän on sen ansainnut.
-Näes, jokainen ihminen, joka kerran on ansainnut syntyä tähän
-maailmaan, on myöskin ansainnut saada tässä maailmassa elämisen
-mahdollisuuden.
-
--- Pahahan se on, ettei tämän maailman hyvyyttä ole riittävästi
-kaikille. Ikävä paikkahan se on. Mutta minkäs sille tekee, kun se nyt
-kerran niin on. Ja eikö tuo tulevaisuudessa korjaantune itsestään --
-onhan maa yhä vaurastumaan päin, -- lohduttelin minä, kun hän taas
-alkoi tuijottaa.
-
-Hänen ohuet huulensa vetäytyivät kireään -- etten sano pirulliseen --
-ivahymyyn, kun hän vastasi:
-
--- Maa on vaurastumassa, sen näkee siitä, että kaupungit kasvavat
-loistossa ja väkiluvussa joka päivä. Se todistaa, että maa jaksaa
-elättää entistä enemmän hyödyttömiä miehiä ja prostitueerattuja
-naisia. Me rakastamme täyttää kaupungit, ja tiedätkö, minkätähden?
-Sentähden, että kaupungeissa elää vähemmällä työllä, ja siellä on
-tarjolla nautintoja ja huveja enemmän kuin maalla. Me, näetkö,
-tahdomme tehdä työtä niin vähän kuin suinkin ja huvitella ja nauttia
--- sanonko rypeä -- niin paljon kuin suinkin. Niin ne tekevät
-muuallakin, emmekä me tahdo muodostaa poikkeusta. Se herättäisi
-huomiota ja me kun olemme niin liikuttavan vaatimattomia. Olen
-lukenut historiaakin siellä maailmalla toisinaan, ja nähnyt siitä,
-kuinka ennen Rooman kansa söi, joi ja mässäsi kansansa elämän
-mehutkin. Me emme ole vielä niin kauvas ehtineet.
-
--- Sinä maalaat asiat liian mustiksi. Ei se nyt kuitenkaan niin
-hullusti ole kuin sinä sanot -- koetetaanhan yhtä mittaa tehdä
-parannuksia tai ainakin yrittää parannuksia, -- tyynnyttelin minä
-taas.
-
--- Esimerkiksi kuinka? kysäisi hän terävästi.
-
--- No onhan meillä nyt kaikenlaisia puolueita, jotka -- yritin minä,
-mutta hän keskeytti. Kuohahtaen viittasi hän minua vaikenemaan,
-veti henkeään ja aikoi jotakin sanoa, mutta ei näyttänyt keksivän
-kyllin sattuvia sanoja. Puhkui sanoja tapaillen, kunnes vihdoin pääsi
-sanomaan, mutta, kuten näytti, toista kuin ensin aikoi.
-
--- Olen minä ollut puoluetaistelussakin. Kerrankin olin erään
-puolueen puolesta hosumassa. Jälkeenpäin kuulin, että vastustajain
-puolelta oli minua kovasti sen johdosta parjattu ja moitittu.
-Ja minä itse ilostuin siitä. Olinhan saanut vastustajani edes
-katkeroittumaan. Siis ei aivan tyhjään mennyttä touhua. Tarkotus
-oli edes osaksi saavutettu. Niinhän se on sodassa; kun saa edes
-haavotetuksi vihollisensa, on sekin jo hyvä, vaikka ei muuta
-saisikaan. Ne ovat, kuule, nämä puolueet niinkuin pieniä valtioita,
-joilla kullakin on omat lakinsa ja omat ruhtinaansa, ja omat etunsa
-valvottavana ja jotka vimmatusti tappelevat keskenään.
-
--- En tiedä, mitenhän lienee, mutta en vain ymmärrä, kuinka ihmiset
-voivat niin innostua siihen, jos se kerran sellaista on kuin sinä
-sanot.
-
--- Senhän nyt voi helposti ymmärtää. Katsos! Heillä on jokaisella
-naapureita ja jokaisella on hammastelemista, jollei yhden niin toisen
-kanssa. Mutta mennä naapurille suoraan haukkumaan on kollomaista
-ja me tahdomme olla sivistyneitä. No sitten tulevat puolueet.
-Naapuri yhtyy tähän puolueeseen, minä yhdyn toiseen, ja nyt meidän
-sopii haukkua toisiamme, haukkua niin että säkeneet sinkoilevat,
-puolueen nimiin ja puolueen laskuun. Siinä se on puoluetaistelun
-ydin ja rasva. Ennenaikaan, kun huomattiin joku epätyydyttävä kohta
-tämän maailman menon järjestyksessä, ja jos ei sitä saatu naapurin
-niskoille, työnnettiin se jumalan niskoille. "Jumala on sen niin
-sallinut", sanottiin ja oikein taitavasti huokaistiin. Nyt ovat
-puolueet joutuneet Jumalan sijalle. "Kyllähän meidän puolue tahtoisi
-kaikki hyväksi, mutta ne toiset vastustavat", sanotaan nyt. Se
-on tyhjää kometiaa koko kaunissanainen touhu, jonka pohjavoimana
-usein on mitä pikkumaisin itsekkäisyys! -- Ja kometiaahan se on
-koko elämä. Jokainen näyttelee. Vapaa luonnollisuus painetaan
-piiloon, kaikki muu, paitsi -- eläimellisyys. Maailma alkaa käydä
-happameksi ja myrtyneeksi kuin kuukauden vanha kirnupiimä. Toista
-se on ollut ennen. Silloin ne joutivat ihmiset runoilemaankin
-ja satuja kertomaan, sananlaskuja miettimään ja arvoituksilla
-toisiaan solmimaan. Nyt ei jouda muuta kuin raatamaan, eikä
-ajattelemaan muuta kuin rahaa, rahaa -- toiset saadakseen sillä
-ruokaa, toiset rikastuakseen. Rahaa pitää tulla vaikka kivestä,
-tai naapurin verisestä hiestä! Ennen isännätkin sunnuntaisin ja
-juhlisin antausivat huolettomiksi, melskasivat ja teiskasivat kuin
-puolivuotiaat mullit. Nyt he pyhisin miettivät, mistä saada rahaa ja
-arkisin he yrittävät sitä ansaita. Ennen jaksoivat tytöt navetalla
-ollessaan laulaa ja oikein sydämen pohjasta nauraa heläytellä
-helapäänauruja. Nyt he politikoivat ja kulmat rypyssä filosofeeraavat
-työpäivistä ja työpalkoista. Kaikki nyt politikoivat -- lapset ja
-imeväisetkin politikoivat niin että ilma tärisee.
-
-Hän oli puhuessaan noussut kävelemään.
-
--- Mutta minkäs sillekään tekee? Politikoidahan sitä täytyy ja rahan
-ansaitsemista ajatella, jos elää tahtoo tähän aikaan, -- koetin minä
-taas, kun hän keskeytti.
-
--- Niin täytyy. Siihen on pakko -- minä tiedän sen, -- mutta siinäpä
-se juuri onkin. Sanovat, ettei nykyään ole orjuutta, mutta ne eivät
-tunne elämää, jotka niin sanovat.
-
-Juolahti mieleeni tehdä hiukan ivaa hänen pahasta tuulestaan ja niin
-kysäisin:
-
--- Mitähän sinä tämän maailman tekisitkään, jos se olisi sinun
-vallassasi?
-
-Hänellä oli heti siihen vastaus:
-
--- En mitään muuta kuin tarttuisin molemmin käsin siihen kiinni,
-kohottaisin sen pääni yläpuolelle ja sieltä iskisin permantoon
-tuhansiksi sirpaleiksi. Sirpaleet lakaisisin kellariin ja lähtisin
-kotiin syömään voileipää sen työn päälle.
-
-Tämä oli jo liian törkeää mielestäni ja olin jo sanomaisillani
-hänelle vakavia neuvon sanoja, mutta jostakin syystä en voinutkaan
-muuta kuin kysyä:
-
--- Uskotko sinä Jumalaan? Hän tarttui siihen kuin tärpätti.
-
--- Uskonko Jumalaan? Kuka siihen sitten uskoo? Papitko, jotka
-opettavat, että taivaanautuus on maallisilla kärsimyksillä ostettava,
-ja kun lihavatuloinen rovastinpaikka tulee avoimeksi, ryntäävät sitä
-saamaan jokainen, mutta laihatuloista paikkaa ei hae kukaan. Hekö ja
-heidän joukkonsa Jumalaan uskovat? -- Uskotko sinä Jumalaan? -- Hän
-katsoi tiukasti minua silmiin. Jouduin hämilleni enkä osannut sanoa
-mitään.
-
--- Niin. Siinä se on. Kun teiltä suoraan ja rehellisesti kysyy,
-sekottamatta siihen uskoa ja armoa, joudutte te hämillenne ettekä
-osaa mitään sanoa. Te ette uskalla, ette voi sanoa! Mutta minä
-uskallan. Nostan pääni pystyyn ja avosilmin sanon: Minä uskon,
-että on joku, joka elämää hallitsee. Voin kyllä nimittää sitä
-jumalaksikin, mutta ei se ole se Jumala, jota joka seitsemäs päivä
-palvellaan käsikirjan mukaan ja joka vaatii niin monenlaisia
-laitoksia ja seremonioita, että niiden kannattamiseksi täytyy riistää
-köyhän miehen ainoa karitsa, ja jonka päärlyportti-taivaaseen --
-tanssisaleihin -- ihmisiä värvätään tällaisilla värsyillä:
-
-Hän lauloi pää kallellaan teeskennellyllä äänellä:
-
-    "Tulkaa, kuulkaa, katsokaa!
-    Syökää, juokaa, juopukaa!
-    Herran armoherkuista,
-    Rieskasta ja viinasta!
-    Rahatta,
-    Hinnatta"
-
--- nytkin, vaikka viinavero on kaksi markkaa litralta. Menisitkö sinä
-sellaiseen taivaaseen? Minä vain en menisi, en vaikka käskettäisiin
-ja annettaisiin ladattu brovninki taskuun.
-
-Hermostuneesti naurahtaen nousi hän kävelemään. Näki selvästi,
-että hän itsekin piti sanojaan liian törkeinä, vaikka koettikin
-sitä peittää väkinäisesti aikaansaadulla huolettomuudella ja
-epäonnistuneella naurun rähinällä.
-
-Ilta oli jo täysipimeä, ja naiset tulivat navetasta. Miskakin
-ilmaantui kotiin iltaista varttomaan. Kattolamppu sytytettiin ja
-alettiin puhella muista asioista.
-
-Enkä saanut tilaisuutta kysyä ystävältäni: mitä on silloin elämästä,
-kun siinä ei näe mitään niin hyvää, josta voisi iloita, eikä mitään
-niin pyhää, jota ei tahtoisi pilkata? --
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPELLON KYNNÖKSELTÄ***
-
-
-******* This file should be named 55936-8.txt or 55936-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/9/3/55936
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/55936-8.zip b/old/55936-8.zip
deleted file mode 100644
index 42e8367..0000000
--- a/old/55936-8.zip
+++ /dev/null