NormalizeHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 16999 deletions

diff --git a/old/55344-8.txt b/old/55344-8.txt
deleted file mode 100644
index b448bc2..0000000
--- a/old/55344-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,16999 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Svante Niilonpoika Sture ja hänen
-aikalaisensa II: Lapsiuhri, by Louise Stjernström, Translated by Lauri
-Soini
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa II: Lapsiuhri
-
-
-Author: Louise Stjernström
-
-
-
-Release Date: August 11, 2017  [eBook #55344]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN
-AIKALAISENSA II: LAPSIUHRI***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-Note: Project Gutenberg has the other volume of this work:
-      I. Kuolon enkeli
-      See http://www.gutenberg.org/ebooks/55293
-
-
-
-
-
-SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN AIKALAISENSA II: LAPSIUHRI
-
-Kirj.
-
-Carl Blink [Louise Stjernström]
-
-Suomentanut Juho Ahava [Lauri Soini]
-
-
-
-
-
-
-Otava, Helsinki, 1911.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-  1. Kummituslinna
-  2. Käynti Suomessa ja sen seuraukset.
-  3. Sten poikasen ensimäinen sotaretki.
-  4. Uskollinen palvelija.
-  5. Kristina Gyllenstjerna.
-  6. Yleiskatsaus
-  7. Suomalaiset ystävämme.
-  8. Naisen voima.
-  9. Menevät ja tulevat.
- 10. Loppu.
-
-
-
-
-1.
-
-KUMMITUSLINNA.
-
-
-Vanha Ettakin kuninkaankartano sijaitsi Vartoftan kihlakunnassa
-Tidajoen rannalla.
-
-Päärakennus oli tiilestä rakennettu, kaksikerroksinen ja
-nelisnurkkainen. Jokaisessa nurkassa oli torni, mutta keskellä
-oli myös torni, puolta korkeampi kuin toiset. Jokaisen tornin
-huipussa oli suuri metallikuula, mutta keskimäisen tornin ylintä
-huippua ympäröi ristikkohäkki, jossa riippui metallilerkkuja, mitkä
-ympäröivät metallikuulan ja tuulisella säällä pitivät säännötöntä
-kilinää.
-
-Rakennuksen eroitti ainoastaan kapea jalkapolku joesta, mutta täältä
-saattoi astua maanalaiseen käytävään, joka oli muurattu kulkemaan
-linnan alitse. Se alkoi alhaalta vesirajasta kolmen kyynärän
-levyisenä, mutta jakautui pian kapeihin labyrinttimaisiin käytäviin,
-jotka veivät kaikkiin viiteen tornikamariin.
-
-Vastapäisellä puolella oli pihamaa ja ulkohuonerakennukset,
-pieni puisto ja sitten koivu- ja honkametsä, jossa oli runsaasti
-kaikenlaista riistaa. Pihamaa ulottui idästä länttä kohden.
-Myöhempänä aikana oli sen eteläreunalle laitettu ryyti- ja
-ruusutarha; siellä kasvoi myös omenapuita menestyen sangen
-hyötyisästi. Pohjoispuolella ulottui metsä aivan rakennukseen asti.
-Se oli niin tiheä ja näytti niin synkältä ja uhkaavalta, että
-ihmisjalka astui sinne harvoin.
-
-Linna oli rakennettu jo ennen Valdemarin aikaa. Liikkui tarinoita,
-että oli suoritettu monta veristä tekoa niissä synkissä kammioissa,
-joita oli talon keskiosassa. Sinne ei päässyt koskaan päivänsäde;
-takkavalkean loimo ja seiniin kiinnitetyt soihdut antoivat niille
-ainoan valaistuksen. Nyt olivatkin ne tosin vuosisatasen olleet
-suletut, ainoastaan keskustaa ympäröivissä huoneissa asuttiin.
-Kuitenkin sanottiin, että sieltä sisältä väliin kuului raudoitettujen
-kantapäiden poljentaa, kannusten kilinää ja miekkojen kalsketta.
-
-Linna oli Engelbrektin aikaan linnoitettu, mutta jo Sten Sturen
-hallituksen alussa oli vallitukset tasoitettu ja varustukset
-hävitetty. Herra Ficke Juhananpoika Bülow lainasi valtionhoitajalle
-melkoisen summan rahaa ja otti linnan pantiksi. Hän muutti sinne,
-kuten väitettiin, mustasukkaisuudesta kaikkia niitä ihailijoita
-kohtaan, joita parveili hänen nuoren, kauniin emäntänsä ympärillä.
-
-Rouva Ermegård oli alussa itkenyt paljon ja ajoittain ollut
-epätoivosta pakahtumaisillaan; mutta sitten alkoi hän vähitellen
-laitattaa puutarhaa, ja tämä homma antoi hänelle suurta lohdutusta.
-Neljän vuoden avioliiton jälkeen lahjoitti hän miehelleen tyttären,
-mutta lapsen syntymäpäivä ei lähentänyt vanhempain sydämiä toisiinsa,
-ja kun Ermegård rouva kohta sen jälkeen jäi leskeksi, ei hän pannut
-sitä kovin raskaasti sydämelleen.
-
-Mutta Ettakista ei hän enää tahtonut erota, ja kun hänen tyttärestään
-oli kasvanut kaunis neitsyt, löysi moni kosija tänne tien. Äiti
-naitti tyttärensä herra Juhana Maununpojalle, joka oli jalo ritari,
-mutta Engelbrektin murhaajan poika. Nuori rouva kuoli vuotta
-myöhemmin, synnytettyään pojan maailmaan.
-
-Sanottiin hänen pyytäneen herraltaan, että lapsi lähetettäisiin
-kasvatettavaksi äidinäitinsä luo. Herra Juhana Maununpoika täytti
-hänen toivomuksensa ja otti kohta sen jälkeen uuden emännän.
-
-Nuori Åke vietti ensimäiset vuotensa mummonsa luona; oli kuin hänessä
-yhtyisivät suvun kaikki hyvät ominaisuudet, ja hänen avoimet,
-vilpittömät kasvonsa todistivat siitä.
-
-Hänen sydämensä oli vallannut rakkaus Elsa Possen nuoreen tyttäreen,
-mutta kuolema ryösti tämän häneltä juuri kun hänen piti lähteä
-Suomeen häitä viettämään.
-
-Isku koski kovasti häneen. Hän omisti sen jälkeen aikansa ja
-ajatuksensa sotaisiin toimiin, hän saavutti voittoja ja menestystä,
-niitti kunniaa ja mainetta; mutta mieli synkistyi ja hän vetäytyi
-maailmasta syrjään.
-
-Nyt oli hän yhtämittaa oleskellut muutamia viikkoja Ettakissa, jolla
-oli hänelle sellainen viehätysvoima, ettei hän tahtonut tunnustaa
-sitä itselleenkään.
-
-Ermegård rouva oli täyttänyt seitsemänkymmentä vuotta, mutta oli
-vielä terve ja reipas. Herransa kuoleman jälkeen valvoi hän itse
-taloaan ja piti ankaraa kuria. Joka aamu täytyi linnanvartian tehdä
-selkoa kaikesta mitä oli tapahtunut, ja voi sitä, ketä vastaan
-tehtiin muistutuksia! Ei sillä väliä, oliko syyllinen mies vai
-nainen, hänet kutsuttiin ankaran rouvan eteen. Joskus saatiin
-navakoita korvapuusteja, mutta usein rangaistustyötä. Ermegård kiitti
-harvoin, mutta milloin niin tapahtui, pidettiin sitä niin suurena
-kunnianosoituksena, että siitä puhuttiin pitkät ajat.
-
-Itse vanha rouva teki tilinsä; mutta kun päivän tehtävät olivat
-päättyneet, pukeutui hän mustaan samettiin, Åke herra tuli sisään ja
-tarjosi hänelle käsivartensa viedäkseen hänet pöytään, liveripukuiset
-palvelijat avasivat ovet ruokasaliin, missä hovimestari kumarteli
-pöydän edessä ja linnanvouti odotti jalon rouvan viittausta
-lukeakseen pöytärukouksen. Itse istuutui hän pöytään ennenkuin kukaan
-muu uskalsi sitä tehdä.
-
-Åke herra istuutui hänen oikealle puolelleen ja kappalainen
-vasemmalle.
-
-Mutta heitä vastapäätä, toisella puolen pöytää istui nuori Elina
-Ribbing, nuorin lapsi seitsemästä siskoksesta. Hän oli suomalaista
-sukua; hänen äitinsä oli ollut rouva Ermegårdin tyttären uskottu
-ystävä, ja tämä oli kuolinvuoteellaan suosittanut häntä äitinsä
-hoitoon.
-
-Elinan rinnalla ja vastapäätä vanhaa rouvaa istui nuori Antero
-Erikinpoika. Hän oli talonpojan poika, mutta oli, hyvien
-taipumustensa johdosta, papin kehoituksesta ja Ermegård rouvan
-toimesta päässyt opiskelemaan ensin Upsalaan ja sitten useiksi
-vuosiksi ulkomaille. Nyt asui hän linnassa ja käytettiin häntä usein
-esilukijana.
-
-Ermegård rouva kuuli mielellään hänen kertovan matkoistaan, mutta
-pudisteli moittivasti päätään, kun hän kertoi vieraista tavoista ja
-menoista. "Maailman lopun aikoja!" sanoi hän.
-
-Päivällisen jälkeen istui hän, jos oli talvi, suuressa lepotuolissaan
-takan ääressä. Elina istui jakkaralla hänen jalkojensa juuressa ja
-molemmat miehet tavallisesti penkillä. Kun takkavalkea loimotteli
-ja valaisi taulun, eivät viimeksimainitut voineet koskaan väsyä
-katselemaan vanhaa rouvaa ja varsinkin nuorta, kaunista tyttöä.
-
-Mutta Ermegård rouva käski Elinaa laulamaan. Ääni ei ollut voimakas
-eikä koulutettukaan, mutta se oli heleän kirkas, ja immyt pani nuoren
-sielunsa lauluun.
-
-Eräänä iltana, kun hän milloin laulaen, milloin puhuen kertoi
-linnanneidistä, jolla oli suuri suru sydämessään ja jolle linnanhenki
-ilmestyi, päästi Ermegård rouva kovan kirkaisun.
-
-Kaikki riensivät luo siinä luulossa, että hän oli äkkiarvaamatta
-sairastunut.
-
-Hän veti Elinan lähemmäksi. "Missä olet oppinut tuon laulun?"
-
-"Ylhäällä keskimäisessä tornissa; siellä tulee niin ihmeellisiä
-unelmia."
-
-Ermegård rouva työnsi tytön syrjään ja käski tuoda valoa.
-
-Mutta kun huone tali valaistuksi, oli hän kalmankalpea ja nousi
-vaivalloisesti tuolistaan.
-
-"Kutsukaa kappalaiseni!" käski hän palvelijaa. "Tulkoon hän minun
-kamariini."
-
-"Jääkää tänne kaikki!" lisäsi hän ja hylkäsi sen tuen, jota hänelle
-tarjottiin. Sen jälkeen lähti hän huoneesta.
-
-"Nyt sulkevat he minulta tien!" sanoi tyttö surullisen näköisenä.
-
-"Etkö tuntenut pelkoa siellä ylhäällä?" kysyi Åke. "En vähintäkään."
-
-"Sepäs on merkillistä! Olen kasvanut täällä samoin kuin sinäkin,
-olen tosin monet kerrat kavunnut ylös katolle ja katsellut luukuista
-sisään, mutta en ole koskaan uskaltanut mennä sisälle."
-
-"Mitä olette pelännyt?"
-
-"En tiedä. Kummituksia, luullakseni!"
-
-"Oletteko nähnyt mitään sellaista, neitsyt?" kysyi Antero Erikinpoika.
-
-"Se kysymys saa jäädä vastaamatta!"
-
-"Miksi niin?"
-
-"Siksi, ettette uskoisi minua!"
-
-"_Minä_ uskon, Elina!" puuttui ritari puheeseen.
-
-"Sitä odotinkin!" vastasi neitsyt.
-
-Antero Erikinpoika puri huultaan ja hymyili ivallisesti. "_Minä_ en
-sitä tee!" sanoi hän.
-
-"Maallinen tieto sokaisee sisäisen silmän."
-
-"Suoraan sanoen", lisäsi nuori mies nauraen, "en usko kummituksia
-olevan olemassakaan".
-
-Elina punastui ja näytti tahtovan vastata, kun Ermegård rouva astui
-sisään.
-
-"Tänne on saapunut pikalähetti tuoden kirjeen sinulle, Åke", sanoi
-tämä ojentaen hänelle sen. "Suomesta!" sanoi hän avaten sinetin.
-Ermegård rouva otti kutimensa ja Elina värttinänsä. Nuori mies näytti
-katuvan ajattelemattomia sanojaan päättäen niistä katseista, joita
-hän heitteli tyttöön. Mutta tämä ei kohottanut katsettaan työstään,
-ja niin oli huoneessa aivan hiljaista Åken tarkkaavaisesti lukiessa
-kirjettään.
-
-"Herra Erik Turenpojalta!" sanoi hän. "Ritari ja hänen jalo emäntänsä
-lähettävät teille paljon terveisiä, täti, ja tuhansia onnen ja
-menestyksen toivotuksia. Erik herra kirjoittaa, että hän on yhtä
-onnellinen nyt kuin avioliittonsa alussakin."
-
-"Sen hän ansaitseekin!"
-
-"Mutta venäläiset ovat jälleen rikkoneet rauhan, vaikka se tehtiin
-ehdoilla, jotka he itse asettivat."
-
-"Se on heidän tapaistaan."
-
-"Lienee tarpeellista, että ruotsalaisia laivoja lähetetään
-risteilemään Turun ympärille."
-
-"Et suinkaan sinä aikone lähteä sinne?" kysyi Ermegård rouva.
-
-Elina vilkaisi nopeasti häneen. "Minun on vaikea lähteä täältä",
-vastasi Åke herra. Mutta se kaksinainen ajatus, joka piili tässä
-lauseessa, kohotti hennon punan hänen poskilleen, ja hän lisäsi:
-"Emme tiedä, kuinka kauan kestää, ennenkuin täällä kotonakin alkaa
-sota riehua."
-
-Milloin pantiin alulle keskustelu, joka ei miellyttänyt Ermegård
-rouvaa, keskeytti hän sen tavallisesti sanoilla:
-
-"Nyt voi maisteri lukea meille jotakin!"
-
-Silloin otti Antero Erikinpoika jonkun huolellisesti kirjaillun
-käsikirjoituksen, useimmiten oman tekemänsä ulkomaanmatkallaan, ja ne
-sisälsivät matkakuvia tai kertomuksia jonkun pyhimyksen ihmeellisistä
-elämänvaiheista. Hän käänsi niin hyvin kuin voi, ja hänen molemmat
-kuulijattarensa kuuntelivat hartaalla tarkkaavaisuudella. Siihen
-aikaan ei luettu paljoa, mutta sisältöä mietittiin ja sama teos
-luettiin moneen kertaan.
-
-Åke Hannunpoika oli melkein aina läsnä näissä lukutilaisuuksissa.
-Kukaan ei tiennyt, kuunteliko hän mitä sanottiin vai harhailivatko
-hänen ajatuksensa menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Melkein hänen
-tietämättään oli hänen katseensa kiintyneenä Elinaan. Toisinaan pani
-hän kätensä silmilleen, ikäänkuin häpeäisi itsekseen, mutta rakkauden
-tarve oli vielä suuri, ja isän tunteita hän, nelikymmenvuotias
-mies, tunsi tätä kahdeksantoista vuotiasta tyttöä kohtaan. Ei ollut
-vaikea nähdä, kuinka tulisesti Antero Erikinpoika rakasti häntä.
-Tyttökään ei onneksi ollut ruotsalaista aatelia eikä hänellä ollut
-ketään omaisia; jos nuori maisteri vain saisi hyvän viran, saattoi
-hän pyytää lemmittynsä kättä. Åke toivoi voivansa taivuttaa Ermegård
-rouvan suostumaan.
-
-Nämä ajatukset palasivat melkein alituiseen; hän koetti niihin
-tottua, mutta hänestä tuntui yhä, ikäänkuin ne eivät oikein sopisi
-olosuhteihin.
-
-Ilta päättyi yhteiseen rukoukseen. Linnanvartia astui sisään
-seitsemän aikaan, kumarsi syvään ja sanoi, että rukoushetki oli
-käsissä.
-
-Silloin nousi Ermegård rouva, ja nojaten Elinan käsivarteen meni
-hän ulos ruokasaliin, mihin kappalainen ja linnan koko palvelusväki
-oli kokoontunut. Pappi luki muutamia rukouksia, veisattiin virsi ja
-sitten erottiin.
-
-Åke herra ja nuori kirjuri menivät yhdessä ruokasaliin, ja usein
-saattoivat he pakinoida myöhäiseen iltaan. Viimeksimainittu oli
-opiskellut lainoppia, ja hänen korkein toiveensa oli, että hän saisi
-jonkun kihlakunnan huostaansa. Hän ei uskaltanut lausua, että hän
-tämän yhteydessä toivoi salassa Elinan kättä omakseen, mutta Åke
-arvasi sen.
-
-Nuori mies näytti tuntevan jonkin pakollisen taakan hartioillaan, hän
-valitti alhaista syntyperäänsä ja puhui väliin matkasta vieraille
-maille.
-
-Ermegård oli ottanut äidittömän pojan hoiviinsa jo pienokaisena
-ja alusta alkaen kohdellut häntä kuin perheeseen kuuluvaa. Siinä
-yksinäisessä elämässä, jota hän vietti, ei kukaan kiinnittänyt
-huomiotaan kansan keskuudessa liikkuviin juttuihin. Ne lakkasivatkin
-pian, sillä nuorukainen lähetettiin aikaisin vieraaseen maahan
-jatkamaan opintojaan.
-
-Åke, joka oli kymmenen vuotta vanhempi, muisti aivan hyvin pienen
-pojan, joka alituiseen riippui hänen isoäitinsä helmuksissa. Hän
-lähti Ettakista, ja kun hän palasi lyhyille vierailuille, ei hän
-nähnyt enää häntä.
-
-Sitä päivänsädettä, joka nyttemmin valaisi vanhan kummituslinnan,
-ei hän tuntenut ennenkuin Elina seisoi hänen edessään nuorekkaassa
-kukoistuksessaan.
-
-Kun Antero Erikinpoika palasi ulkomailta, oli Ermegård rouva
-sisustuttanut hänelle huoneen linnaan.
-
-Mitään selitystä ei hän antanut asiasta Åkelle, mutta hän näytti
-toivovan, että tämä lähestyisi nuorta miestä, ja hän teki niin,
-aluksi täyttääkseen mummonsa toivomuksen, sitten kunnioituksesta ja
-kiintymyksestä, lopuksi sentähden, ettei hän millään tavoin tahtonut
-virittää sitä mustasukkaisuutta, jota Erikinpoika ilmaisi, kun Elina
-selvästi osoitti pitävänsä Åken seurasta enemmän kuin hänen.
-
-Kun Elina sitä vastoin ei ollut saapuvilla, silloin sopivat molemmat
-miehet hyvin keskenään. Antero Erikinpoika osoitti olevansa
-ajatteleva nuori mies, joka oli harjoittanut vakavia opintoja ja
-tahtoi, että isänmaa saisi nauttia hedelmät hänen työstään. Mutta kun
-hän puhui epäkohdista lainkäytössä, silloin saattoi Åke pitkät hetket
-katsella häntä ihmetellen; oli kuin unelmakuva muinaisuudesta olisi
-ilmestynyt hänen silmiensä eteen, se liukui ohitse, mutta palasi yhä
-uudelleen.
-
-Kerran mainitsi hän Ermegård rouvalle, että Erikinpoika muistutti
-elävästi jostakin henkilöstä, jonka hän oli muinen nähnyt, mutta hän
-ei voinut muistaa, missä ja milloin. Ermegård rouva kalpeni silloin
-niin, että hän melkein pelästyi, eikä mummon vetoaminen äkilliseen
-pahoinvointiin voinut tukehduttaa hänen epäluuloaan, että nuoreen
-mieheen liittyi jokin salaisuus, vaikkei hän voinut käsittää mikä
-tämä salaisuus oli.
-
-Erittäinkin näiden illanistujaisten jälkeen Åke mietiskeli tätä
-asiaa, kenties etupäässä Elinan tähden. Luultavasti ei vanhalla
-rouvalla olisi mitään sitä vastaan, että nuori tyttö yhdistyisi hänen
-suosikkinsa kanssa, mutta mahtoikohan tyttö tätä rakastaa?
-
-Ritarin elävä tunne avasi tien sydämeen, ja sen täytti ihastuttavan
-immen kuva. Hän ajatteli:
-
-"Olen nelikymmenvuotias ja hän kahdeksantoista; olisi väärin sitoa
-häntä."
-
-Pelastus tuli, mistä hän sitä odottikin.
-
-Valtionhoitaja oli keväällä matkustanut Kalmarin tienoille ja
-käynyt siellä erinäisten suurmiesten luona, joita hän oli koettanut
-taivuttaa tehokkaasti ottamaan osaa puolustussotaan. Valtion
-johtomies ei voinut saada käskyjään toteutumaan, hän oli riippuvainen
-jokaisen mielivallasta. Tavallisesti luvattiin apua, mutta näitä
-lupauksia ei aina pidetty, ja monet matkat olivat sentähden
-tuloksettomat.
-
-Tehtävänsä suoritettuaan aikoi hän palata ylämaahan varustamaan
-laivoja ja miehistöä Tukholmasta. Ruotsalaiset lähettiläät, jotka
-palasivat Kööpenhaminasta, toivat sieltä uutisen, että kuningas aikoi
-lähettää neljä tai kuusi suurta sotapurtta estämään suolan tuontia
-Ruotsiin. Jotta tämä voitaisiin estää, oli tärkeää antaa viholliselle
-tehtävää toisella taholla.
-
-Maaliskuun viime päivät olivat menossa. Ettakissa istuttiin taasenkin
-loimottelevan takkavalkean ääressä. Elina oli saanut Erikinpojalta
-sitran ja näppäili laulaessaan sen kieliä.
-
-Silloin kuultiin ratsastajan laskettavan pihaan, ja kohta sen jälkeen
-astui sisälle Lassi Juutti ja antoi herralleen kirjeen, jossa riippui
-sinetti.
-
-"Hänen armoltaan valtionhoitajalta!" sanoi hän.
-
-Åke otti kirjeen ja poistui heti huoneesta.
-
-Laulu oli vaiennut... Elina ainoastaan näppäili sitraa ja pani sitten
-pois sen.
-
-"Joko lopetatte, neitsyt?" kysyi Erikinpoika.
-
-"Jo!"
-
-"Sentähden, että..."
-
-"Hän nukkuu!" täydensi Elina ja viittasi Ermegård rouvaan, joka
-tosiaankin oli uinahtanut.
-
-"Ettekö tahdo laulaa minulle?"
-
-"Olette saanut siitä kylliksenne!"
-
-"Sitä en saa koskaan!"
-
-"Luuletteko, että ritari matkustaa pois?" kysyi Elina hetkisen
-jälkeen.
-
-"Se on mahdollista! Surettaako se teitä?"
-
-"Vaiti, nyt hän herää!"
-
-Ermegård rouva katseli ympärilleen. "Missä ritari on?" kysyi hän.
-
-"Tänne tuli kirje valtionhoitajalta."
-
-"Silloin hän lähtee luotamme!"
-
-"Huomenna, rakkahin isoäiti!" vastasi Åke, joka samassa astui sisään.
-
-"Huomenna!" toisti Elina.
-
-"Herra Svante Niilonpoika on uskonut minulle tehtävän
-suoritettavakseni!" lisäsi ritari hymyillen.
-
-"Taaskin sota!" huokasi vanhus. "Tahdotteko mennä sanomaan, että
-panevat lisää puita uuniin", lisäsi hän heittäen tarkoittavan katseen
-nuoreen mieheen.
-
-Erikinpoika ymmärsi, että hänestä tahdottiin päästä, ja lähti sielu
-täynnä levottomuutta.
-
-"Siitä ei tule loppua, ennenkuin he ovat ottaneet henkenne!" virkkoi
-Elina tukahuttaen liikutuksensa.
-
-"Siihen olen valmis!"
-
-"Niin täytyy jokaisen soturin olla", virkkoi Ermegård rouva,
-"ja niin totta kuin olisi suurin suruni menettää teidät, rakas
-tyttärenpoikani, olisi kuitenkin minusta vielä katkerampaa, jollette
-alttiisti antaisi henkeänne ja vertanne isänmaan puolesta".
-
-"Sellaisia sanoja olette puhunut minulle pienestä pitäen", vastasi
-Åke.
-
-"Tiedän, että ne ovat kantaneet hedelmän", virkkoi vanhus jälleen.
-"Svante Niilonpoika ei suotta sanokaan teitä rakkaaksi veljekseen."
-
-Mutta Åke näki, kuinka Elina taisteli pidättääkseen kihoavia
-kyyneliään, ja hän vastasi sentähden hilpeästi: "Hänen rakas veljensä
-on tällä kertaa saanut helpon tehtävän. On kysymys ainoastaan
-hyökkäyksestä Skåneen, ja aion suoriutua siitä niin vähällä
-hengenvaaralla kuin suinkin, mutta suuremmaksi varmuudeksi pyydän
-teitä molempia rukoilemaan pyhältä neitsyeltä voimaa ja apua, että
-voittajana palaisin luoksenne!"
-
-Hän vei Ermegårdin käden huulilleen ja sen jälkeen Elinan. Elinan
-käsi lepäsi kylmänä ja vapisevana hänen kädessään, ja tahtomattaan
-puristi hän sitä hellästi.
-
-"Mutta nyt jätän teidät", lisäsi hän, "sillä minun on kirjoitettava
-tärkeitä kirjeitä".
-
-Lassi Juutti ja valtionhoitajan lähetti seisoivat molemmat
-odottamassa. Edellinen sai käskyn heti nousta ratsaille ja ratsastaa
-Skaraan viemään viestin piispalle ja ympäristössä asuville
-vapaamiehille, että nämä seuraavana sunnuntaina eli palmusunnuntaina,
-huhtikuun viidentenä päivänä, olisivat häntä vastassa Enköpingissä,
-täysissä varustuksissa lähtemään sotaretkelle valtionhoitajan käskyn
-mukaan, ja hän toivoi, ettei kukaan vetäytyisi pois.
-
-"Olkaa varma, herra, että tulen tekemään parhaani", sanoi
-ymmärtäväinen asemies.
-
-"Ja palaatte pian!"
-
-"Niin pian kuin hevon kavioista kerkiää!"
-
-Ritari kirjoitti valtionhoitajalle, kertoi hänelle, mitä oli
-tehnyt, ja kysyi, saattoiko hän odottaa lisäväkeä seitsemän- tai
-kahdeksansataa miestä.
-
-Hänen täytyi saada siihen vastaus, ja hän saattoi uskoa asian
-ainoastaan omalle palvelijalleen.
-
-Kirjeentuoja sanoi, että valtionhoitaja oli matkustanut Nydalasta
-Jönköpinkiin lukuisain vapaamiesten ja neuvoston herrojen seurassa.
-Åke herra käski silloin sanoa terveisiä, että vastaus tulee, mutta
-että hänen täytyy tärkeistä syistä lykätä sen antaminen.
-
-Ritari mittaili ripein askelin kamarin lattiaa. Tässä oli tilaisuus,
-jota täytyi käyttää hyväkseen. Kaikki skånelaiset herrat olivat
-eräässä kokouksessa Kööpenhaminassa ja kaikki linnat ja kartanot
-olivat väestä tyhjät, koska kukin mielellään pitää väkensä mukanaan
-sellaisissa kokouksissa. Jos hyökkäys suunnattaisiin Helsingborgiin
-ja sen ympäristöön, täytyisi Hannu kuninkaan saada muuta ajateltavaa
-kuin estää ruotsalaisia laivoja... Oli hyviä toiveita, että sellainen
-yritys tulisi menestymään.
-
-Tosin oli hän pakoitettu lykkäämään matkansa muutamiksi päiviksi,
-koska Lassi Juutin täytyi ensin palata Skarasta, sitten mennä
-Jönköpinkiin ja tuoda vastaus sieltä, mutta siihen viivytykseen
-alistui hän mielellään. Hän oli nähnyt kyyneliä Elinan silmissä ja
-tahtoi kuulla selityksen immen omilta huulilta... Jos oli niin, että
-tämä rakasti häntä, silloin... Niin, pitemmälle ei hän ehtinyt,
-sillä nyt ajoi muuan kuorma pihalle ja hän tunsi rattailla kauan
-odottamansa miehen.
-
-Kuormassa oli suuri laatikko, josta, kun se avattiin, ilmestyi
-kallisarvoinen harppu. Åke oli aikonut sen lahjaksi Elinalle, mutta
-nyt, kun hänen oli se annettava, pelkäsi hän ilmaisevansa tunteita,
-joista ei kukaan saanut tietää mitään, ja kaikkein vähimmän Elina.
-Epävarmana, kuinka menettelisi, antoi hän viedä soittimen ylös
-ruokasaliin. Siellä riippui keskellä seinää hänen äitinsä kuva
-luonnollisessa koossa, ja hän käski asettaa soittimen sen alle.
-Samassa, kun se oli tehty, astui Elina sisään.
-
-Neidon silmät säkenöivät hänen nähdessään kultaisen harpun.
-
-"Tule lähemmäksi, Elina!" kehoitti ritari.
-
-Toinen lähestyi.
-
-"Olen kuullut kappalaisen kaipaavan harppua voidakseen paremmin
-johtaa laulua."
-
-"Ja olette hankkinut sellaisen?"
-
-"Tahdotteko tekin soittaa sillä, neitsyt?"
-
-"Oi, tahdon!"
-
-"Ja laulaa samalla."
-
-"Teen kyllä niin!"
-
-"Ja muistaa joskus minua?"
-
-"Usein, usein!" vastasi Elina, ja kirkkaat helmet vierivät ruusuisia
-poskia pitkin.
-
-"Tuletteko iloitsemaan palaamisestani?"
-
-"Oi, tulen, tulen!"
-
-"Ajatelkaas, jos kirjoittaisin teille kaikista toimistani!"
-
-"Se ilahuttaisi Ermegård rouvaa."
-
-"Häntäkö vain?"
-
-"Ja Erikinpoikaa ja kappalaista."
-
-"Ja kaikkia palvelijoita, tarkoitatte kai?"
-
-"Heitä myös!" vastasi Elina punastuen.
-
-"Mutta minä tahdon ilahuttaa erästä toista."
-
-"Erästä toista?"
-
-"Nuorta neitsyttä!"
-
-"Tarkoitatteko minua?"
-
-"Niin, Elina, teitä tarkoitan!"
-
-"Kaikkien toisten ilo on minunkin, mutta kymmenin tuhansin kerroin
-suurempana!"
-
-"Niin te nyt sanotte, mutta palatessani olen teille vieras jälleen?"
-
-"Ei, ei!" vastasi neito hätääntyneenä... "_Hän_ sanoo minulle, mitä
-minun on tehtävä!" Hänen katseensa suuntautui tauluun.
-
-"Äitini?"
-
-"Niin! Hän on puhunut minulle."
-
-"Mitä hän on sanonut?"
-
-"Että täällä on kätkettynä salaisuus, jonka täytyy tulla
-päivänvaloon."
-
-"Sinun kauttasi?"
-
-"Se on suotu ainoastaan naiselle. Hän saa kärsiä suurta surua!"
-
-"Ja äitini on kehoittanut sinua siihen?"
-
-"Hän on kysynyt minulta, tahdonko, mutta en ole nähnyt häntä sen
-jälkeen kuin te tulitte tänne."
-
-"Olet siis sittenkin ollut siellä ylhäällä?"
-
-"Ainoastaan kerran!"
-
-"Oletko tehnyt vastoin hänen mieltään?"
-
-"Tahtomattani!"
-
-"Etkö tahdo uskoa asiaa minulle?"
-
-"Sitä en voi!" Elina punastui helakasti.
-
-Mitäpä varten sitä olisi tarvittukaan! Hän luki immen nuoresta
-sielusta, näki, että tämän sydän uhkui rakkautta häneen, ja hän paloi
-halusta sanoa, että tähän rakkauteen vastattiin etteikä mitään ollut
-tiellä.
-
-Miksi hän silloin viivyttäisi tunnustusta, joka olisi hänelle onneksi?
-
-Kuului muutamia hiljaisia harpun säveliä.
-
-Elina ne houkutteli esiin. Ne helähtelivät alussa valittavina,
-rukoilevina, sitten niiden voima kasvoi ja ne aivan kuin kävivät
-taistelua olemassaolosta, koettaen voittaa kaikki esteet; vähitellen
-sulivat äänet syvän juhlalliseen virrensäveleen.
-
-Ritari seisoi ihastuksissaan ja ihmeissään. Oliko neitsyt puhunut
-hänelle sävelin, pyytänyt hänen sääliään? Pelkäsikö Elina jotakin? Ja
-mitä?... Sattumalta osui hänen katseensa tauluun, ja hänestä tuntui,
-että äiti ikäänkuin suojellen piti kättään neitsyen yllä, samalla
-katsellen ankarasti häntä... Tämän täytyi kaiken olla kiihtyneen
-mielikuvituksen virvoja. Hän rakasti Elinaa, tahtoi ottaa hänet
-emännäkseen... Mitä olisi tätä vastaan muistutettavaa, miksei hänkin
-saisi nauttia kodin onnea?
-
-Viimeiset sävelet olivat hälvenneet, ja Elina seisoi vielä
-paikoillaan käsivarret harpun ympärillä.
-
-"Elina!" sanoi Åke väräjävällä äänellä.
-
-Elina säpsähti, mutta ei edes kääntänyt päätään.
-
-"Te soitatte ihmeellisen kauniisti, keneltä olette sen taidon
-oppinut?"
-
-"En ole sitä oppinut, se tulee itsestään."
-
-Tällöin avautui ovi ja Ermegård rouva astui sisään linnanvartian
-seuraamana. Että heidän pitikin tulla juuri nyt! Elina lakkasi
-melkein samalla hetkellä soittamasta ja meni Ermegård rouvaa vastaan.
-
-"Kaikella on aikansa", sanoi tämä ankarasti. "Köyhät odottavat tuolla
-ulkona ruokaansa."
-
-"Ja minä kun olen aivan unohtanut heidät!" huudahti Elina
-säikähtyneenä ja riensi ulos.
-
-"Sydämellinen kiitos, tyttärenpoikani, kallisarvoisesta lahjasta,
-mutta se on pantava piiloon..."
-
-"Minun tähteni, isoäiti, antakaa hänen joka päivä soittaa sillä!"
-
-"Rukous, anoen menestystä sinun toimillesi!"
-
-"Niin, rukous onneni puolesta!"
-
-"Tahdon ottaa siihen osaa koko talonväkeni kera. Elina saa soittaa
-laulun säestykseksi."
-
-"Kiitos!" sanoi Åke liikutettuna ja suuteli hänen kättään.
-
-"No, linnanvartia?" kysyi Ermegård rouva.
-
-"Talonpojista oli eilen kaksi päihtyneessä tilassa."
-
-"Lähettäkää heidät ylös linnaan, he saavat rangaistuksensa."
-
-"Olen antanut käskyn siitä, ankara rouva!"
-
-"Keitä he ovat?"
-
-"Toinen on Pentti Pentinpoika Myrasta."
-
-"Nuori mies!... Ettei hän häpeä!... Saa selkäsaunan, kuten
-tavallisesti."
-
-Linnanvartia kumarsi.
-
-"Ja toinen?"
-
-"Vanha Erik Boonpoika."
-
-"Erik Boonpoika!" huudahti linnanrouva nousten.
-
-"On ollut useampia kertoja hieman..."
-
-"Lähetä hänet luokseni!"
-
-"Eikö häntä ensin rangaista?"
-
-"Ei, se jää riippuvaksi keskustelustamme."
-
-2 -- Svante Niilonpoika Sture. II.
-
-Linnanvartia kumarsi vaieten.
-
-"Onko mitä muuta?"
-
-"Erik Jönssinpoika oli täällä aamulla."
-
-"Se härkäpää! Eikö hän ole saanut mitä on tahtonut?"
-
-"Hän luulee, ettei nainen ole hänelle uskollinen."
-
-"Enkö häntä jo varoittanut? Se ei koskaan pääty hyvin, kun vanha mies
-nai nuoren tyttöheilakan!"
-
-"Erik Jönssinpoika antoi kaksi lehmää väliä."
-
-"Ja senkötähden oli tyttö sidottava vanhaan mieheen? Sano hänelle,
-että mitä keittää, sitä saa syödä!"
-
-"Hän pyysi muuten..."
-
-"Mitä?"
-
-"Että te, ankara rouva, tahtoisitte puhua naiselle."
-
-"Sen teen, mutta sano Erik Jönssinpojalle, että jos hän kiduttaa
-vaimoaan mustasukkaisuudellaan, otan minä sen tänne linnaan."
-
-"Sanon kyllä sen!"
-
-"Kuinka on sairaan naisen laita?"
-
-"Hän kärsii omantunnon tuskia!"
-
-"Omantunnon!" toisti Ermegård rouva kalveten.
-
-"Kappalainen on kehoittanut häntä keventämään omaatuntoaan."
-
-"Ei pidä pakoittaa."
-
-"Mutta se voisi tyynnyttää hänen viime hetkiään."
-
-Linnanvartia sai merkin mennä, ja heti hänen sulettuaan oven
-jälkeensä, käänsi Ermegård rouva päänsä tyttärenpoikaansa. "Sinä olet
-ollut tarkkaavainen kuulija", sanoi hän ja katsoi häneen.
-
-"Te pidätte ankaraa hallitusta, isoäiti!"
-
-"Minun täytyy!"
-
-"Mutta ette menettele samoin kaikkia kohtaan!"
-
-"Enkö?"
-
-"Erik Boonpoikaa esimerkiksi..."
-
-"Hän on vanha uskollinen palvelija."
-
-"Ja sitä paitsi kasvattipoikanne isä."
-
-"Ainoastaan nimellisesti!" huudahti, linnanrouva kiihkeästi.
-
-"Mitä?... Eikö hän ole?"
-
-"En minä tiedä!" Ermegård rouva pani kätensä silmiensä eteen
-salatakseen liikutustaan.
-
-"Mummo, mikä teitä vaivaa?"
-
-"Viivythän täällä vielä muutamia päiviä?"
-
-"Kyllä, kunnes on saapunut vastaus valtionhoitajalta."
-
-"Se ilahuttaa minua!... Kuules! Antero Erikinpoika on mennyt
-tutkimaan metsävarkaita; sinä saat auttaa minua eräässä asiassa hänen
-ollessaan poissa."
-
-"Missä niin?"
-
-"Minä tahdon muurauttaa umpeen tien torniin."
-
-"Estääksenne Elinan pääsemästä sinne."
-
-"Ja erään toisen, jolla ei ole siellä mitään tehtävää!"
-
-"Onko Antero Erikinpojallakin tapana mennä sinne, ettekä te aja häntä
-pois?"
-
-"Kasvattipoikaani?"
-
-"Talonpojan jälkeläistä!"
-
-"Se hän ei ole..."
-
-"Mutta kantaa nimen ja käy sellaisesta!"
-
-"Sentähden onkin tarkoitukseni naittaa hänet..."
-
-"Ei kai Elinan kanssa?"
-
-"Kyllä, juuri hänen!"
-
-"Elina ei rakasta häntä'"
-
-Ermegård rouva kalpeni.
-
-"Heistä täytyy tulla pari!" puuskahti hän. "Minä en voisi kuolla
-levollisena, jos tästä liitosta ei syystä tai toisesta tulisi totta."
-
-"Tietääkö Elina siitä?"
-
-"Ei vielä!"
-
-"Ja toinen?"
-
-"Hänkään ei tiedä mitään!"
-
-Syntyi pitkä äänettömyys. Åke oli kahden vaiheella, ilmaisisiko
-isoäidilleen rakkautensa ja salaisen luulonsa, että Elinakin rakasti
-häntä... Mutta silloin välähti muuan ajatus hänen sielussaan...
-"Tahdotteko, että minun olisi pidettävä huoli tornin muuraamisesta
-umpeen?" sanoi hän.
-
-"Niin! Elinan tietämättä!"
-
-"Miksei hän saa mennä sinne?..."
-
-"Minä en tahdo!..."
-
-Linnanvartia palasi ilmoittamaan, että vanha Erik Boonpoika odotti
-ulkona.
-
-Ermegård rouva antoi merkin Åkelle, että tämä jättäisi hänet yksin,
-ja kysyi sitten, oliko Pentti Pentinpoika tullut, sillä hän tahtoi
-puhutella häntäkin.
-
-"Hän on juuri saanut selkäsaunan eikä voi liikkua", vastasi
-linnanvartija.
-
-"Niinpä olkoon sitten!" vastasi linnanrouva tyytymätönnä... "Erik
-Boonpoika tulkoon sisään!"
-
-Tämä astui sisään, mutta ei suinkaan samalla nöyrällä ryhdillä, mikä
-tavallisesti oli herraskartanoiden talonpojille ominainen. Ei hän
-näyttänyt erittäin katuvaltakaan, vaikka hän hämillään pyöritteli
-lakkiaan käsissään.
-
-"Teitä vastaan on taaskin valitettu, Erik", sanoi linnanrouva.
-
-"Kateudesta vain, jalo rouva!"
-
-"Kateudesta, teitä kohtaan?"
-
-"Niin, nähkääs, sillä minulla on niin komea poika!"
-
-"Siitä ei teillä ole syytä pöyhistellä!"
-
-"Teenkin sen erään toisen puolesta!"
-
-"Tiedättekö, että Pentti Pentinpoika on saanut kärsiä rangaistuksen
-epäsäännöllisestä elämästään?"
-
-"Kuulinhan minä, kuinka hän huusi."
-
-"Te ansaitsette saman kurin."
-
-"Antakaa armon käydä oikeuden edellä!"
-
-"Minä en tiedä mitään aihetta siihen!"
-
-"Sukulaisuuden tähden!"
-
-"Kenen kanssa?" kysyi linnanrouva tuimasti.
-
-"Nuoren herrassyötingin, tiemmä."
-
-"No, olkoon tämän kerran, mutta tästälähin saatte saman rangaistuksen
-kuin kaikki muutkin!"
-
-"Siitä kai ei sentään tule mitään", sanoi mies viekkaasti, vihaisesti
-hymyillen.
-
-"Takaan, että siitä tulee!" huudahti Ermegård rouva tuimasti.
-
-"Silloin näytän maailmalle erään kirjeen..."
-
-"Keneltä?..."
-
-"Eukkoni sen oli löytänyt, mutta joku toinen sen tietenkin on
-sepustanut."
-
-"Tänne se!"
-
-"Se on kotonani."
-
-"Mutta minä tahdon sen!"
-
-"Se on hyvässä tallessa!"
-
-Ermegård rouvan silmät leimahtivat. Hän tarttui soittokelloon,
-joka oli pöydällä. "Teille on monta kertaa osoitettu suurta ja
-ansaitsematonta armoa. Mutta nyt se on lopussa, ja te tulette saamaan
-selkäänne puolta enemmän kuin Pentti Pentinpoika."
-
-Talonpoika tuijotti hölmistyneenä häneen; hän tiesi tuskin, saattoiko
-uskoa korviaan.
-
-"Samoin ette ole viiteenkolmatta vuoteen maksanut veroja ettekä
-sakkoja; nyt on ne otettava viimeiseen ropoon." Hän kohotti kätensä
-soittaakseen.
-
-"Olkaa armelias!" huusi talonpoika, lankesi hänen jalkoihinsa ja
-suuteli hänen hamettaan.
-
-"Missä kirje on?"
-
-Talonpoika painoi päänsä alas ja vaikeni.
-
-Silloin helähti kello kimakasti.
-
-"Se on kirstussa nahkasten välissä."
-
-Linnanvartia astui sisään.
-
-"Erik Boonpoika pidetään lujassa säilössä, kunnes olette
-noudattanut tänne kirstun, jonka hän neuvoo teille!" käski ankara
-rouva. "Ilmoittakaa sitten minulle heti, kun se tulee. Onko Erik
-Jönssinpojan vaimo tullut?"
-
-"On, ankara rouva!"
-
-"Päästäkää hänet sisään!"
-
-Linnanvartia meni vankeineen, ja kohta sen jälkeen näkyi ovessa nuori
-kaunis nainen, jonka posket olivat kalpeat ja silmät itkettyneet.
-
-"Tule lähemmäksi!" käski linnanrouva. Silloin lankesi nainen
-lattialle ja purskahti hillittömään itkuun.
-
-Ankara rouva ei voinut karkoittaa mielestään säälin tunnetta; ja hän
-sanoi melkein lempeydellä: "Sinusta liikkuu pahoja puheita, Ingri!"
-
-"Ah, minä olen niin onneton!"
-
-"Onko hän ilkeä!"
-
-"Vähät siitä, että hän lyö minua; mutta hän pilkkaa ja puhuu pahaa
-minusta."
-
-"Etkö ansaitse sitä?"
-
-"Minä teen kaikkia askareita sekä ulkona että sisällä. Kertaakaan ei
-hänellä ole ollut syytä valittaa ruuasta eikä oluesta, yhtä vähän
-kuin elukkainkaan hoidosta. Minä olen aamulla ensimäisenä ylhäällä,
-joko värttinän tai kangaspuiden ääressä."
-
-"Mutta sinä otat vastaan vieraita?"
-
-"Meille ei tule kukaan."
-
-"Sitten menet muiden luo?"
-
-"En muulloin kuin pyhäisin kirkkoon."
-
-"Mikä häntä sitten vaivaa?"
-
-"Minä en voi sietää häntä!" vastasi nainen väristen.
-
-"Sinä kieltäydyt olemasta hänen vaimonsa?"
-
-"Hän ei saa minua koskaan siihen."
-
-"Mutta Ingri!"
-
-"Sanoin sen hänelle jo edeltäpäin."
-
-"Mitä hän vastasi?"
-
-"Hän nauroi vain minulle."
-
-"Ja nyt?"
-
-"Hän noituu ja uhkaa... ja kiroaa sekä itsensä että minut."
-
-"Mutta sellainen elämähän on oikea helvetti!"
-
-"Sanoin hänelle, että sellaiseksi se kävisi."
-
-"Etkö pelkää henkeäsi?"
-
-"Sen saa hän kernaasti ottaa."
-
-"Mutta ajattele, Ingri, sinä olet vielä sangen nuori!"
-
-"Äsken täyttänyt seitsemäntoista vuotta, mutta olen kuitenkin saanut
-enemmän kuin kyllikseni tästä kurjasta elämästä."
-
-"Ja väliin tapaat sinä sen, jota rakastat?"
-
-"En koskaan, mutta pidän kuitenkin valani ja pysyn hänelle
-uskollisena!"
-
-"Siinä olet tehnyt väärin."
-
-"Suurempaa vääryyttä on tehty minua kohtaan."
-
-"Sinulla ei ole kristillistä ja nöyrää mieltä, Ingri."
-
-"Ei, sitä ei minulla ole."
-
-"Sinä tiedät, että meidän on rakastettava niitä, jotka meitä vihaavat
-ja annettava anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan."
-
-"Tiedän kyllä sen, mutta minä en voi."
-
-"Silloin täytyy sinun oppia siihen."
-
-"Minä en tahdo", jupisi nainen.
-
-"Mitähän, jos ottaisin sinut tänne joksikin aikaa!"
-
-"Tehkää se, jalo rouva! Minä palvelen teitä uskollisesti ja teen
-mielelläni karkeimmatkin tehtävät."
-
-"Neitsyt tarvitsee jonkun käsipalvelukseensa; aion sinut ottaa
-siihen!"
-
-"Pyhä Jumalan äiti, sellainen onni!"
-
-"Voi väliin tapahtua, että minäkin kutsun sinua!"
-
-"Teen kaiken, mitä tahdotte."
-
-"Tottelevaisesti ja nöyrästi?"
-
-"Kuten palvelijattaren tuleekin!"
-
-Ermegård rouva luetteli hänen päivittäiset tehtävänsä, ja Ingri
-oli yhtä innokas käymään niihin käsiksi kuin hukkuva käteen, joka
-ojennettiin häntä pelastamaan.
-
-Elina neitsyt kutsuttiin ottamaan osaa neuvotteluun tai oikeammin
-kuulemaan ankaran rouvan tahtoa, mutta koskaan ei se ollut paremmin
-vastannut hänen omia toivomuksiaan. Hän oli kauan tuntenut syvää
-sääliä Ingriä kohtaan ja oli iloinen, kun sai hänet alituiseen
-luokseen.
-
-Tästä vielä parhaallaan puheltaessa saapui ennen mainittu kirstu.
-Ermegård rouva kannatti sen huoneeseensa, ja Erik Boonpoika sai astua
-sisään.
-
-Mutta tällä kertaa näytti hän sangen tyrmistyneeltä eikä
-yhtään empinyt ottaessaan kirjettä esille. Se oli muutamalla
-neulanpistoksella kiinnitetty vanhan takin vuoriin.
-
-Ermegård rouva heitti vain muutaman katseen kirjeeseen; se oli
-osoitettu hänelle, ja hän rutisti sen kokoon, samalla käskien
-talonpojan sulkea kirstun ja kantaa sen kotiin.
-
-"Saanko nyt mennä?" kysyi mies epäröiden. "Saat, mutta älä anna
-minulle syytä kutsua sinua jälleen tänne, sillä silloin..."
-
-"Ei, en koskaan enää!"
-
-"Kotiin mennessäsi poikkeat Erik Jönssinpojan luo ja sanot hänelle,
-että Ingri jää tänne."
-
-"Onko minun sanottava kuinka kauaksi?"
-
-"Aluksi vuodeksi."
-
-"Vuodeksi!" jupisi talonpoika vetäytyen takaperin ovesta ulos
-kirstuineen.
-
-Sillävälin oli Åke kovasti kiihdyksissään palannut huoneeseensa; hän
-ei epäillyt, että täällä piili joku salaisuus, mutta minkä laatuinen?
-Hänen vanhan isoäitinsä kehoitus muurata umpeen tie tornikammioon
-näytti hänestä välilliseltä kehoitukselta mennä sitä tutkimaan.
-Toistaiseksi päätti hän olla sanomatta mitään Elinalle, mutta ei hän
-aikonut hänestä luopuakaan. Lassi Juutti oli palannut Skarasta, ja
-hänet oli heti lähetetty Jönköpinkiin viemään ritarin kirjettä. Nyt
-oli Åkella muutamia päiviä omistaa yksityisille asioilleen.
-
-Hän kyseli linnan vartialta tietä torniin. Tämä näytti alussa olevan
-ymmällä ja vastaili vältellen, mutta kun hän kuuli, että se tapahtui
-Ermegård rouvan tahdosta ja suostumuksella, tarjoutui hän mukaan.
-Åkella ei ollut mitään sitä vastaan, ja he lähtivät liikkeelle
-mukanaan kynttilät, tulukset ja lapiot.
-
-Kello oli kuusi aamulla. Vesi oli alentunut, niin että pimeä käytävä
-näytti melkein kuivalta. He sytyttivät kumpikin vahakynttilänsä ja
-menivät käytävään.
-
-Kun ritari valaisi ylöspäin, näyttivät kattokivet hänestä ikäänkuin
-veden sorvaamilta; pohjan sitä vastoin peitti puhdas, valkoinen
-hieta, jonka vesi luultavasti jätti virratessaan pois.
-
-Heidän kulettuaan 15--20 jalkaa loivasti ylöspäin jakaantui tie
-kolmeen sangen kapeaan polkuun, mutta nyt käytävä kohosi niin
-jyrkästi ylöspäin, että jollei se olisi muodostanut eräänlaisia
-kiertoportaita, vaikkakin melkein ilman porrasaskelmia, olisi ollut
-mahdotonta nousta sitä ylöspäin. Siellä täällä riippui muutamia
-puolilahoja nuoranpätkiä merkkinä, että muinen oli niiden avulla
-hilauduttu torniin.
-
-Molemmat ulommat käytävät olivat miehen vyötäisen korkeudelta
-täytetyt soralla ja hiedalla. Åke oli muistavinaan, että portti oli
-pidetty sulettuna hänen lapsuutensa aikana ja että häntä oli ankaran
-rangaistuksen uhalla kielletty koettamasta tunkeutua maanalaiseen
-käytävään. Huomattiin mahdottomaksi päästä ylös lapioiden ja
-kynttiläin kanssa; edelliset jätettiin sentähden alas, kynttilät
-pitivät molemmat miehet hampaissaan kavutessaan käsin ja jaloin
-ylöspäin.
-
-Työ oli ylen vaivalloinen, mutta jos siinä taukosi, lipui samalla
-tahtomattaankin alaspäin; oli siis mentävä joko eteen- tai taaksepäin.
-
-Suunnilleen puolitiessä oli ikäänkuin pengermä, jossa saattoi
-levähtää. Läähättäen ja hikisinä heittäytyivät molemmat miehet maahan.
-
-"Olisipa kellä täällä jotakin juotavaa!" sanoi ritari.
-
-Linnanvartia hymyili tyytyväisenä ja veti pullon taskustaan. "Sitä
-odotinkin!" sanoi hän.
-
-"Ja neitsyt kulkee tätä tietä?" kysyi Åke.
-
-"Hän ei tee niin enää koskaan."
-
-"Kuinkas hän sitten pääsee torniin?"
-
-"Ette juo, ritari!"
-
-"Se on totta!" Hän pani pullon suulleen. Se vilvoitti suloisesti.
-
-Linnanvartia otti vielä toisen pullon ja piti kovasti puoliaan.
-
-"Ette sanonut minulle mitä tietä neitsyt kulkee."
-
-"Kummitustietä!"
-
-"Kummitustietä?" toisti ritari.
-
-Samassa vierähti muutamia kiviä ylhäältä pengermälle.
-
-"Meidän ei ole puhuttava siitä täällä", sanoi linnanvartia
-silminnähtävästi pelästyneenä. "Onko ehkä joku siellä ylhäällä?"
-
-"Sitä en usko."
-
-Ritari jatkoi matkaa etumaisena, mutta hänestä tuntui, kuin hän
-lipeilisi alas useampia askeleita.
-
-Linnanvartia seurasi puhkuen jälestä.
-
-Samassa oli kuin tuulenpuuska pyörtäisi tornin ympäri, ja peräkkäin
-kuului neljä lerkunlyöntiä, synkkinä, kainaloina, onnettomuutta
-uhkaavina.
-
-"Mitä se oli?" kysyi ritari.
-
-"Jeesus Maria!" päivitteli linnanvartia.
-
-Molemmat kynttilät putosivat maahan ja sammuivat. Vaeltajamme olivat
-pilkkopimeässä.
-
-Pulmallisinta oli, miten saada kynttilät käsiinsä.
-
-"Matkaa ei voi olla enää pitkältä jälellä, ja varmaan käy kiipeäminen
-helpommin ilman suukapulaa", virkkoi ritari hilpeästi ja ponnisti
-voimansa äärimmilleen päästäkseen ylöspäin.
-
-Muutamain minuuttien kuluttua puski hän päänsä jotakin kovaa vasten.
-"Voitto! Nyt täytyy meidän olla perillä!" Hän löi nyrkillään jotakin
-vasten, jonka hän luuli olevan oven. Se oli ilmeisesti raudasta ja
-aukeni luultavasti ulospäin...
-
-"Linnanvartia!" huusi hän.
-
-Ei mitään vastausta.
-
-"Linnanvartia!"
-
-Sama hiljaisuus.
-
-Ritari kopeloi tuluksiaan ja löysi ne onneksi, mutta kynttilä oli
-poissa.
-
-Kuitenkin iski hän tulta, ja kun taula vihdoin syttyi, saattoi hän
-sen levittämässä heikossa valonkimmellyksessä huomata parrun, joka
-kulki oven yli poikkipäin.
-
-Suurin vaikeus oli päästä ylös niin korkealle, että sai siitä kiinni.
-Kun ei ollut mitään tukea jalkojen alla eikä voinut pidellä mistään
-käsillään, vaadittiin häneltä mitä suurimpia ponnistuksia, ettei
-solunut alaspäin. Hän koetti saada kiinni jostakin kohtaa ovesta.
-
-Ovi ei ollut tosiaankaan erittäin tiiviisti sulettu, ja kouristuen
-siihen käsin kiinni saattoi hän vetäytyä lähemmäksi.
-
-Sen jälkeen tarvitsi hänen hengähtää muutamia minuutteja. Sitten
-oli nopeasti hypähdettävä ja siepattava kiinni väliparrusta, mutta
-jollei hän sitä tavannut tai ei voinut pidellä kiinni, tuli hän
-todennäköisesti putoamaan alas suinpäin tai nurinniskoin.
-
-Silloin tunsi hän jotakin kylmää, kosteaa, joka kosketti hänen
-kättänsä. Se oli luultavasti etana tai sisilisko. Hän linkosi sen
-tuimasti luotaan ja kuuli kuinka se löi kiviä vasten, mutta heitto
-hälvensi samalla hänen epäilyksensä ja hän nousi päättäväisesti.
-Nopealla sieppauksella tarttui hän parruun, hoippui tuokion, mutta
-pysyi kiinni.
-
-Nyt oli löydettävä lukko. Hän etsi molemmilta puolin, mutta sitä ei
-löytynyt. Kuitenkin kulki parru suoraan poikki oven.
-
-Hän kömpi eteenpäin ja kopeloi toisella kädellään, toisella pidellen
-kiinni. Parru tuntui ulottuvan ovenreunan ulkopuolelle, hänen täytyi
-siis seurata sitä myöten... Nyt oli hän jo seinän kohdalla; ovi oli
-lopussa, mutta parru jatkui yhä.
-
-Sitä pitelemässä näytti olevan rautasinkilä, joka tuntui olevan
-aivan taottu siihen kiinni. Hän pani olkapäänsä parrun alle; vihdoin
-antoi se perään ja kimmahti irti, mutta samassa menetti Åke herra
-tasapainonsa ja kaatui kumoon.
-
-Luultavasti löi hän päänsä muuria vasten, sillä hän joutui tuokioksi
-tainnoksiin, ja kun hän jälleen heräsi tajuunsa, tuntui hänen päänsä
-niin huimaavalta ja raskaalta, että hänen täytyi olla hetken aikaa
-liikkumatonna.
-
-Mutta tällöin huomasi hän valojuovan, jota ei ollut ennen nähnyt...
-Hän ojensi kätensä ja kosketti johonkin teräväreunaiseen. Hän tarttui
-siihen, ja kun hän heilutti sitä kahtaannekäsin, syntyi nariseva
-ääni. Hieman mietittyään tajusi hän, että sen täytyi olla rautaoven,
-joka oli auennut hänen otettuaan parrun pois. Mutta vielä oli sisempi
-ovi jälellä.
-
-Hän lähestyi tätä vaivalloisesti, ja hänen sysättyään lennähti se
-seinää vasten. Ritari veti helpoituksen huokauksen: vihdoinkin oli
-hän perillä!
-
-Pieneen matalaan huoneeseen tuli valoa yhdestä ainoasta
-ikkunasta, joka oli syvässä ikkunakomerossa. Pohjapiirrokseltaan
-kahdeksannurkkaisena muistutti se huippukattoista telttaa.
-Huonekalustona oli ainoastaan penkki ja pöytä; mutta eräässä nurkassa
-oli kasa olkia, ja Åke arvasi, että Elina oli maannut niillä
-viettäessään yönsä täällä ylhäällä.
-
-Seinät olivat ainoastaan muurisavesta ilman mitään verhoa tai
-peitettä; ainoastaan seinällä vastapäätä ikkunaa riippui pitkä, musta
-riepu.
-
-Ritari veti sen syrjään ja melkein pelästyi nähdessään taulun,
-joka esitti luonnollisen kokoista naisolentoa. Kuta kauemmin hän
-sitä katseli, sitä selvemmin hän näki, että kuva suuressa määrin
-vivahti hänen äitiinsä... Olikohan se mahdollisesti epäonnistunut
-mukailus?... Mutta nämä kasvot olivat hennommat ja niillä oli syvä
-kärsimyksen ilme.
-
-Seistessään syventyneenä kuvaa katselemaan näki hän, että taulu
-hiljaa liikkui. Nähtävästi oli se oven peitteenä. Hän vetäytyi
-syrjään, nähdäkseen itse ennenkuin hänet nähtiin.
-
-Tulija oli Elina. Hän katseli hätiköiden ympärilleen, mutta hän
-muuttui aivan kuin päiväpaisteiseksi ritarin nähdessään.
-
-"Jumalan kiitos!" huudahti hän iloissaan.
-
-"Tuletteko minun tähteni, neitsyt?"
-
-"Kenenkäs sitten?"
-
-"Mutta mistä tiesitte?"
-
-"Linnanvartia poloinen ilmoitti minulle."
-
-"Hän palasi siis alas?"
-
-"Hän väitti, että jokin veti häntä alaspäin."
-
-"Luulenpa, että se oli hänen oma pelkonsa."
-
-"Joku oli huutanut häntä."
-
-"Se olin minä!"
-
-"Tekö todellakin? Ja sitten hän sanoi, että ääni oli erään ammoin
-aikoja manalle menneen."
-
-"Pelko oli hänet hämmentänyt!"
-
-"Hän luuli, että teitä oli kohdannut jokin onnettomuus."
-
-"Myönnän, ettei ollut mikään helppo asia tulla tänne ylös pimeässä."
-
-Elina huomasi avatun oven ja riensi huudahtaen sinne. "Tulitteko
-tuota tietä?..." kysyi hän hämillään ja kalpein poskin.
-
-"Linnanvartia oli oppaanani."
-
-"Jos hän olisi tullut ylös asti, olisi hän kyllä opastanut teidät
-oikeaan." Näin sanoen avasi hän pienen salaoven, joka oli itse
-muurissa.
-
-"Ja minä kun näin niin paljon hyödytöntä vaivaa!" sanoi ritari
-nauraen.
-
-"Onko totta, että aiotte muurata tien umpeen?" kysyi hän.
-
-"Vanha isoäitini haluaa niin."
-
-"Älkää tehkö sitä!"
-
-"Miksi en?"
-
-"Siitä seuraa onnettomuutta."
-
-"Ja te olette tullut tänne minua varoittamaan? Hyvä, rakas lapsi!..."
-Hän ei voinut olla tarttumatta hänen käteensä.
-
-"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty, te olette terve ja reipas!" lisäsi
-Elina.
-
-"Hän lähetti enkelin minua suojelemaan!" sanoi ritari ja veti hänet
-lähemmäksi itseään.
-
-"Joka -- vie teidät takaisin -- kummitustietä läpi kaikkien vaarojen."
-
-"Minä en pelkää niitä sinun rinnallasi, Elina!"
-
-Hän oli kietomaisillaan käsivartensa tytön ympärille ja
-sanomaisillaan, kuinka suuresti hän tätä rakasti. Silloin oli hän
-tuntevinaan ikäänkuin puvun kahinan, joka humahti hänen ohitsensa.
-
-"Mitä se oli?"
-
-"Hän kulki ohitse!"
-
-"Hän? Kuka hän?"
-
-"Äitinne!"
-
-"Nämä eivät ole äitini piirteet."
-
-"Kenenkäs sitten?"
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Hän kuoli täällä!"
-
-"Kuka sen on sanonut?"
-
-"Hän itse."
-
-"Täällä on oikea paikka puhua siitä! Kerro minulle, Elina, kaikki
-mitä tiedät!"
-
-Molemmat istuutuivat penkille, mutta ritari oli jälleen oma itsensä
-eikä hän edes katsonutkaan rinnallansa istuvaan nuoreen, kauniiseen
-tyttöön.
-
-"Olin ainoastaan kymmenvuotias, kun tulin tänne", sanoi hän, "mutta
-minä muistan, että jo ensi yönä näin unta kalpeasta naisesta, joka
-tuli luokseni ja kysyi, tahdoinko Ermegård rouvan tähden kärsiä
-suuren häpeän".
-
-"Te lupasitte sen?"
-
-"Hän oli ollut äitini ainoa ystävä, hän oli auttanut häntä ja
-sisaruksiani! Minä sanoin, että tahdoin tehdä kaiken minkä voin."
-
-"Mitä hän vaati?"
-
-"Ei mitään sen koommin! Näin hänet viiden vuoden kuluessa melkein
-joka yö, mutta hän ei puhutellut tällä aikaa minua koskaan, hän istui
-vuoteeni vieressä ja hymyili minulle."
-
-"Te oleskelitte kai täällä ylhäällä?"
-
-"Niin, Ermegård rouva tahtoi niin. Silloin tapahtui... siitä on pian
-kolme vuotta"... Hän katseli ympärilleen ja veti syvään henkeään.
-
-"Jatkakaa!... Jatkakaa!"
-
-"Oli myöhäinen kesäilta, ja minusta oli niin suloista istua tuolla
-ikkunankomerossa ja katsella yli maiseman. Silloin... en tiedä kuinka
-se kävi... olin varmaankin nukahtanut ja näin unta, että hän tuolta
-kuvasta tuli luokseni, tarttui käteeni ja vei minut sisälle kamariin.
-
-"'Nyt on aika käsissä!' sanoi hän. 'Jos sydämesi ja mielesi on puhdas
-ja hyvä, niin on Herran enkeli osoittava, mitä sinun on tehtävä, ja
-sinun tekosi on koituva monien syntien sovitukseksi!'"
-
-"Kummallinen uni!"
-
-"Minä heräsin siihen, että aurinko pisti suoraan silmiini. Esirippu
-oli pudonnut alas ja ensi kerran näin minä kuvan ja tunsin henkilön
-samaksi, jonka olin nähnyt unissani. Seuraavana..."
-
-"Miksi keskeytitte?"
-
-"Seuraavana päivänä tuli Antero Erikinpoika", sanoi Elina punastuen.
-"Näin heti, että hänen ja taululla kuvatun naisen välillä oli
-yhtäläisyyttä!..."
-
-"Onko se mahdollista?" huudahti ritari ja hypähti pystyyn.
-
-"Ettekö ole sitä huomannut? Katsokaas sitten, kuvalla on hänen
-silmänsä ja hänen suunsa..."
-
-"Jatkakaa, jatkakaa!"
-
-"Minä en hänestä pitänyt paljon alussa."
-
-"Miksi ette?" kysyi Åke mielissään.
-
-"Hän näytti minusta ylpeältä ja kopeilevalta."
-
-"Se oli alussa."
-
-"Eräänä päivänä, kun olimme tavallisuuden mukaan istuneet Ermegård
-rouvan luona, olin minä kieltäytynyt laulamasta enkä vastannut koko
-miehelle muuta kuin on ja ei."
-
-"Oliko hän loukannut teitä?"
-
-"Kun Ermegård rouva ja minä olimme jääneet kahden, otti hän minut
-syliinsä, kutsui minua tyttärekseen ja sanoi, että minun tästälähtien
-oli sanottava häntä mummoksi."
-
-"Te suostuitte!"
-
-"Samana iltana tulin tänne ylös ja nukuin kuten tavallisesti. Näky
-tuli, hän itki ja katseli minua surun ilmeellä, joka koski minuun
-syvästi. Minä kysyin syytä ja hän vastasi: 'Sydäntään ei voi kukaan
-pakoittaa'."
-
-"Näyttää kuin hän ja Ermegård rouva olisivat olleet yhtä mieltä",
-virkkoi ritari hieman katkerasti.
-
-"Minun mieleni oli sangen masentunut, se teki minut nöyremmäksi ja
-sentähden ystävällisemmäksi."
-
-"Antero Erikinpoikaako kohtaan? Pidittekö hänestä sen jälkeen paljon?"
-
-"Niin, kunnes..."
-
-"Kunnes mitä?"
-
-"Nyt on aika lähteä!" sanoi Elina ja nousi.
-
-"Sananen vain, Elina..."
-
-Kuului kolme keveää lyöntiä salaovelle.
-
-"Kukahan se on?" kysyi ritari.
-
-"Se oli varoitus."
-
-"Varoitus! Mistä?"
-
-"Tahdoitte sanoa jotakin ajattelematonta."
-
-"Tapahtuuko sellaista kaikille, joiden kanssa puhutte?"
-
-"Se on tapahtunut ainoastaan teille!"
-
-"Sitten tahdon vapaasti sanoa ajatukseni, ja juuri täällä on se
-tapahtuva!..."
-
-Taaskin kuului kolme lyöntiä, mutta nyt kovemmin.
-
-Ritari hypähti ovelle ja tempasi sen auki, mutta ulkona ei näkynyt
-ketään.
-
-"Minä en tahdo tietää mitään!" huusi Elina kiihkeästi. "Tulkaa ja
-seuratkaa minua, ritari!"
-
-Hän juoksi nopeasti ulos. Siellä riippui pieni lyhty, joka valaisi
-himmeästi. Hän puhdisti sydäntä, mutta ritari näki, kuinka hänen
-kätensä vapisi.
-
-"Antakaa minulle lyhty!" sanoi ritari. "Minun tarvitsee tutustua
-tiehen, sillä minä aion palata tänä iltana."
-
-"Älkää tehkö sitä!" pyysi Elina hätäisesti.
-
-Tie, jota Elina oli mennyt ja jota he nyt palasivat, kulki
-neliskulmittain tornista torniin. Elina toisti kerta toisensa jälkeen:
-
-"Tämä on itäinen torni, tämä eteläinen, tämä länsi-, tämä
-pohjoistorni." He olivat kulkeneet milloin muutamia askelia ylöspäin,
-milloin muutamia alaspäin; siellä eksyi helposti alituiseen
-juoksemaan nelikulmiossa, mutta nyt oli löydettävä käytävä alas.
-
-Pohjoistornista menivät he hieman alaspäin viettävää käytävää ja
-sitten taasen ylös ja alas pienemmän neliskulman. He pysähtyivät
-korkean oven eteen, jossa oli avain. Elina aukaisi sen ja viittasi
-Åkea seuraamaan. Ummehtunut haju löyhähti heitä vastaan.
-
-He kulkivat pitkää pimeää käytävää, ja ritari ihmetteli mielessään
-nuoren neitsyen rohkeutta, kun tämä yksin kulki tietä, joka olisi
-voinut saada monen miehisenkin sydämen pelosta pamppailemaan.
-Käytävän päässä olivat portaat. Elina viittasi ritaria menemään
-edeltä ja tuli itse jälestä. He seisoivat uudelleen oven edessä,
-mutta avain oli Elinalla vyöllään. Hän avasi, ja nyt virtasi kirkas
-päivänvalo heitä vastaan; he olivat suuressa porstuassa Ermegård
-rouvan huoneen vastapäätä.
-
-"Minusta näyttää käsittämättömältä", huudahti ritari, "että olen
-oleskellut täällä kaksitoista ensimäistä ikävuottani enkä kuitenkaan
-tiennyt mitään näistä salaisista käytävistä!"
-
-"Vainajat eivät tarvinneet teitä."
-
-"Luulette siis, että he ovat osoittaneet teille tien?"
-
-"Kukas muu?"
-
-"Ettekä pelkää lainkaan?"
-
-"Rukoilen alituiseen, ettei ainoakaan paha ajatus pääsisi sieluuni."
-Sekunnin epäröiminen, ja hän jatkoi:
-
-"Kun kiusaus tulee, kohtaa hän siellä ylhäällä minut uhkaavin
-katsein, ja minä tunnen, että minun täytyy jatkaa, mitä olen
-aloittanut, jotta en turmelisi ikuista hyvääni."
-
-"Tahdotteko nyt antaa minulle avaimen, minä palaan sinne ylös tänä
-iltana."
-
-"Menettekö yksin?"
-
-"Kukapas tulisi mukaani!"
-
-"Minä! Ja palaisin sitten heti", sanoi Elina.
-
-"Ei, neitsyt, ei itsenne eikä minun tähteni! Jollei kelpo miekkani
-voikaan tulla suurin käytäntöön, antaa se kuitenkin minulle saman
-turvallisuuden tunteen kuin teille tieto sielunne puhtaudesta."
-
-Elina antoi hänelle avaimet, muistutti hänelle mihin oli jättänyt
-lyhdyn ja pyysi lopuksi häntä panemaan sen ikkunalle tornikamariin,
-niin että voisi nähdä hänen päässeen perille.
-
-Elinan määräyksissä oli sellaista osanottoa, sellaista hellää
-huolenpitoa, että Åken taaskin valtasi sama palava halu sanoa, kuinka
-hellästi hän rakasti häntä. Jos Elina vastasi tähän tunteeseen, olisi
-julmaa, jos hän antaisi kätensä toiselle kuin sille, jolle ennen oli
-antanut sydämensä.
-
-"Rakas, hyvä Elina, kuinka voin kiittää sinua!" sanoi hän ja tarttui
-taasen pieneen käteen.
-
-"Lähtekäämme nyt mummon luo!" sanoi Elina kainosti ja katsoi
-hymyillen ylös ritariin.
-
-"Sanoaksemme hänelle, että me rakastamme toisiamme ja meidän täytyy
-kuulua toisillemme!" oli Åke vähällä huudahtaa. Mutta samassa tuli
-Ingri nopeasti Ermegård rouvan huoneesta. Hänen kasvoillaan kuvastui
-kova pelästys.
-
-"Mitä on tapahtunut?" huudahtivat molemmat.
-
-"Ankara ritari, rientäkää sisään!"
-
-"Mitä nyt, Ingri?" kysyi Elina.
-
-"Erik Jönssinpoika on tuolla sisällä... Hän tahtoo väkisin viedä
-minut täältä..."
-
-Hän vaipui maahan melkein tajutonna.
-
-"Se ei tule tapahtumaan!" lohdutti Elina häntä.
-
-Ärtynyt talonpoika oli lähettänyt linnaan sanantuojan, jonka oli
-salaa sanottava Ingrille, että jollei tämä mielisuosiolla palaa, lyö
-hän hänet kuoliaaksi.
-
-"Sitten saa hän tehdä sen!" vastasi Ingri tyynesti. "Mutta minä en
-palaa koskaan."
-
-Mies odotti vielä vuorokauden, mutta sitten kävi ikävä hänelle
-sietämättömäksi. Hänen rakkautensa oli muuttunut eräänlaiseksi
-hulluudeksi; hänen täytyi nähdä Ingrin itkevän ja valittavan,
-ainoastaan se lievensi niitä tuskia, jotka häntä raatelivat.
-
-Sellaisessa tilassa lähti hän linnaan ja pyysi saada puhutella Ingriä.
-
-Se kiellettiin häneltä. Linnanvartia oli äsken palannut retkeltään,
-jolle oli lähtenyt ritarin kanssa, ja riensi linnanrouvan luo
-nöyrimmästi neuvomaan, ettei Erik Jönssinpoikaa otettaisi vastaan
-siinä tilassa, jossa hän nykyään oli.
-
-"Onko hän juovuksissa?" kysyi Ermegård rouva.
-
-"Ei, mutta..."
-
-"No, mitäs sitten?"
-
-"Hän on surusta ja kiukusta poissa suunniltaan..."
-
-"Kiukusta? Miksi?"
-
-"Siksi, että hänen vaimonsa on jättänyt hänet."
-
-"Eikö hän tiedä, että minä olen pitänyt Ingrin täällä? Tulkoon hän
-sisään!"
-
-"Mutta, ankara rouva!"
-
-"Heti, sanon minä!" tiuskaisi linnanrouva, ja sanoja seurasi katse,
-joka sai linnanvartian melkein lentämään.
-
-Erik Jönssinpoika astui sisään. Kasvot olivat melkein veristyneet, ja
-hän vapisi pidätetystä liikutuksesta.
-
-Linnanvartia tuli mukana.
-
-"Mitä teillä on sanottavaa?" kysyi linnanrouva jälkimäiseltä
-tavallistakin ankarammin. "Ei mitään, mutta minä luulin..."
-
-"Menkää!"
-
-Linnanvartia katosi näkyvistä, mutta pysähtyi oven taakse
-kuulostamaan, jos häntä tarvittaisiin. Ermegård rouva mittaili
-syntipukkia päästä jalkoihin halveksivin katsein. Sen jälkeen sanoi
-hän:
-
-"Anna minulle ruoska, joka riippuu tuolla oven pielessä!"
-
-Mies ei näyttänyt haluavan totella. "No!"
-
-Mies otti ruoskan ja lähestyi epäröiden. Linnanrouvan katse ei
-kääntynyt hänestä hetkeksikään.
-
-Hän ojensi ruoskan.
-
-Mutta samassa sai hän ruoskansiimasta sivalluksen käsivarteensa, niin
-että hän hätkähti.
-
-"Kuinka uskallat tulla tänne sennäköisenä kuin olet?"
-
-"Kukaan ei voi mitään näölleen."
-
-"Mene, pese naamasi ja tule sitten takaisin!"
-
-"En, nyt täytyy minun se sanoa!" huusi mies. "Antakaa minulle vaimoni
-takaisin!"
-
-"Sinä olet menetellyt kuin hylkiö häntä kohtaan."
-
-"Onko hän sanonut niin?"
-
-"Valehteleeko hän kenties?"
-
-"Miten milloinkin."
-
-"Etkö pakoittanut häntä tulemaan sinulle?"
-
-"Hän vastasi 'tahdon' morsiustuolissa."
-
-"Eikö hän ollut varoittanut sinua edeltäpäin?"
-
-"Onko hän puhunut siitäkin?"
-
-"Eikö hän ole hoitanut taloasi kuten uskollinen ja tunnontarkka
-vaimo?"
-
-"Minulla ei ole ollut siihen nähden valittamista."
-
-"Mutta sinä olet lyönyt häntä, sinä olet katkeroittanut hänen
-elämänsä ja saattanut hänet monta kertaa toivomaan kuolemaa!"
-Tällöin läimähti ruoskansiima kerta toisensa jälkeen rikolliseen,
-mutta vaikka hän joka kerta kiemurtautui tuskasta, ei hän välttänyt
-rangaistusta. Ermegård rouvalla oli harjaantunut käsi, mutta hän ei
-lyönyt koskaan kasvoihin ja häntä ylistettiin sentähden verrattain
-armeliaaksi rouvaksi.
-
-Kun hän oli väsynyt pieksämiseen, sanoi hän: "Kas niin, Erik
-Jönssinpoika, nyt saat mennä matkaasi!"
-
-"Saako Ingri tulla mukaan?"
-
-"Ei, hän jää tänne."
-
-"En voi elää ilman häntä!" huusi mies.
-
-"Ei liikuta minua! Hän jää tänne!"
-
-"Kuinka kauaksi?"
-
-"Aluksi vuodeksi."
-
-Talonpoika kalpeni. "Varmaankin joku korkeista herroista on iskenyt
-silmänsä häneen!" puuskahti hän vihan tukehduttamalla äänellä.
-
-"Varo itseäsi!"
-
-"Minä voin tuohtua veritöihin!" uhkaili mies.
-
-Samassa astui Åke sisään.
-
-Mies katsoi hurjasti häneen.
-
-"Hän on poissa järjiltään!" sanoi Ermegård rouva. "Mutta linnassa on
-hyviä vankihuoneita; sinne hänet on vietävä."
-
-"Ettekö ole luvannut asestaa muutamia talonpoikia, isoäiti?" kysyi
-ritari. "Antakaa minulle tämä!"
-
-"Mielelläni, jos tahdot hänet."
-
-"Ei minusta ole", huudahti mies pelästyneenä. "Antakaa minun jäädä
-tänne!"
-
-"Sinussa on liian tulista verta; sitä täytyy laskea pois", sanoi Åke.
-"Sinä tulet takaisin uutena ihmisenä."
-
-"Minä en tule koskaan takaisin!" vaikeroi hän.
-
-Ermegård rouva soitti, ja linnanvartia astui sisään.
-
-"Erik Jönssinpoika saa heti täydet tamineet muiden rekryyttien
-mukana!"
-
-"Kuinka pian he lähtevät?"
-
-"Tänä iltana!" vastasi ritari.
-
-"Enkö saa edes nähdä Ingriä?"
-
-"Mitä se hyödyttäisi?"
-
-"Olkaa armelias, ankara rouva, ainoastaan kerran!"
-
-Äänessä oli niin sydäntä vihlaisevan surullinen sävy, että Åken kävi
-sääliksi.
-
-"Rakkahin isoäiti!" sanoi hän.
-
-Ermegård rouvan viittauksesta avasi hän oven viereiseen huoneeseen.
-Siellä olivat Elina ja Ingri. Molemmat näyttivät ylen kiihtyneiltä;
-viimeksimainittu saattoi vain vaivoin pysyä pystyssä.
-
-"Minä en tahdo lähteä!" sanoi hän.
-
-"Sinä olet sydämetön nainen!" vastasi Åke. "Mutta nyt olen antanut
-lupaukseni, ja sentähden sinun täytyy."
-
-Ingri lähti heti, mutta pysähtyi ovelle.
-
-"Ingri!" huusi talonpoika kiihkeästi.
-
-Ingri katsoi maahan, mutta ei liikahtanutkaan.
-
-"Tiedätkö, että minun on lähdettävä sotaan?"
-
-"Olen kuullut sen!"
-
-"Eikö sinulla ole minulle ainoaakaan hyvää sanaa?"
-
-"Ei!"
-
-"Voit ainakin antaa kättä minulle!"
-
-Ingri piiloitti kätensä selkänsä taakse.
-
-"Tämä menee liian pitkälle!" huusi ritari vihastuneena. "Mene heti ja
-anna kätesi hänelle!"
-
-Ingri lähestyi hitaasti ja ojensi miehelle kätensä. Tämä veti hänet
-luoksensa, mutta samassa välähti veitsi hänen toisessa kädessään, ja
-jollei Åke olisi salaman nopeudella tarttunut hänen käsivarteensa,
-olisi hän iskenyt sen naisen rintaan. Nyt sattui se ainoastaan
-olkapäähän, joka lievästi haavoittui.
-
-Ritari sai painiskella talonpojan kanssa, ennenkuin onnistui
-vääntämään veitsen hänen kädestään.
-
-"Ottakaa hänet kiinni!" käski hän sen jälkeen. "Ja pukekaa hänet
-univormuun, määrään sitten lähemmin."
-
-Erik Jönssinpoika oli hiljaa, mutta hänen katseensa seurasi Ingriä.
-
-Tämä ei ollut edes katsonutkaan mieheensä. Kun Elina tahtoi sitoa
-hänen haavansa, sanoi hän, ettei se merkinnyt mitään. Hänen
-käytöksessään oli luonnotonta välinpitämättömyyttä, joka melkein
-vaikutti kauhistavasti.
-
-Åke katui luottamustaan, mutta oli suuttunut naiseen, jonka kylmyyden
-hän katsoi olleen syynä hurjaan puuskaukseen.
-
-"Sellaista naista ei teidän olisi pidettävä talossanne, isoäiti",
-kuiskasi hän.
-
-"Mitä te miehet sellaisesta käsitätte?"... Rouva Ermegård käski
-Elinaa ottamaan Ingrin huostaansa, ja kun molemmat olivat menneet,
-lisäsi hän:
-
-"Te tahdotte tehdä naisen oman tahtonne orjaksi."
-
-"Nainen ilman sydäntä on kuvatus!"
-
-"Tiedätkö mitä hänen on täytynyt kokea? Eikö hänellä ollut syytä
-pelkoon ojentaessaan miehelle kätensä?"
-
-"Mistä hän voi tietää..."
-
-"Kysy häneltä, ja hän varmaan vastaa, että tiesi miehen tahtovan
-riistää hänen henkensä. Minäkin tiesin sen; näin sen hänen
-verestävistä silmistään."
-
-"Mutta ette varoittanut!"
-
-"Sinä et olisi uskonut minua. Nyt sait todistuksen."
-
-"Se olisi voinut maksaa hänen henkensä."
-
-"Parempi sekin kuin alituisella pelolla ja vavistuksella odottaa
-miehen kotiin palaamista."
-
-"Mies ei usko itse sitä."
-
-"Oh, hän palaa kyllä! Kun katkera kalkki on kerran nostettu huulille,
-täytyy se juoda pohjaan... Minä tiedän sen, minä!"
-
-"Tekö, isoäiti?"
-
-Vanhus oli sangen kiihoittunut, mutta hän tyyntyi pian. "Muista minun
-sanoneen, mies on hylkiö!"
-
-"Häntä kohdellaan sen mukaan!" vastasi Åke nousten.
-
-"Minulla on enemmänkin sanottavaa", lisäsi Ermegård rouva
-lempeämmällä äänellä. "Istu!"
-
-"Puhukaa pois, rakkahin isoäiti!"
-
-"Sinä rakastat Elinaa?"
-
-"Niin teen!"
-
-"Ja hän?"
-
-"En luule hänenkään olevan minua kohtaan kylmän."
-
-"Oletko kysynyt häneltä?"
-
-"En vielä!"
-
-"Mutta aiot kysyä?"
-
-"Minä rakastan häntä, isoäiti!"
-
-Vanhus veti syvään henkeään. "Minä voin kieltää sen", sanoi
-hän. "Voin lähettää Elinan luostariin, kuitenkaan saavuttamatta
-tarkoitustani."
-
-"Joka on hänen yhdistämisensä Antero Erikinpoikaan?"
-
-"Sentähden otin hänet kasvatettavakseni, mutta hänen täytyy omasta
-vapaasta taipumuksestaan suostua menemään hänelle! Onko minun
-valmistaakseni hänelle iloisen elämän mentävä syyllisyyden painamalla
-omallatunnolla rauhattomaan hautaan?"
-
-Hän sanoi nämä sanat liikutuksesta vavisten ja suurella
-ponnistuksella. Ne tulivat tahtomatta syvästi haavoitetusta sydämestä.
-
-"Antakaa minulle selitys arvoitukseen!" pyysi Åke ylen
-hämmästyksissään.
-
-"Antaahan ajan kulua! Kenties vastaisuudessa."
-
-"Tahdotteko, ettei minun ole puhuttava Elinalle?"
-
-"Niin, toistaiseksi."
-
-Muuan ratsumies lasketti pihaan vaahtoavalla hevosella; se oli Lassi
-Juutti.
-
-"Uskollinen palvelijani!" huudahti ritari. "Hän tuo tärkeitä
-viestejä."
-
-"Valtionhoitajalta. Mene, rakas poikani, ja ota hänet vastaan!"
-
-Åke herra riensi huoneeseensa, ja kohta sen jälkeen astui asemies
-sisään.
-
-Hän antoi suuren kirjeen.
-
-Se sisälsi, että valtionhoitaja oli kaikin puolin Åke herran
-kanssa samaa mieltä ja että herrat olivat päättäneet lähettää
-avoimen kirjeen likeisimmilleen ja heidän ystävilleen, että he heti
-ratsastaisivat Sunnerbrohon ja yhtyisivät Åke herraan ja ritariin.
-
-Åke seisoi kotvan mietteissään. "Minun täytyy itseni matkustaa
-Jönköpinkiin tapaamaan valtionhoitajaa", sanoi hän. "Ilmoita heti
-väelleni ja rekryyteille! Lähdemme kahden tunnin kuluttua!"
-
-Kaikki lemmenhaaveet olivat kuin puhalletut pois; nyt oli hän
-ainoastaan soturi.
-
-Pukeutuessaan varustuksiinsa laati hän ajatuksissaan tulevan
-sotaretken suunnitelmia, jotka täyttivät niin hänen mielensä, ettei
-häneltä riittänyt Elinalle ainoaakaan ajatusta.
-
-Nytkös syntyi linnassa elämää ja liikettä, asemiehet ja palvelijat
-juoksivat ristiin rastiin. Ermegård rouva oli varustanut
-viisikolmatta miestä, nuoria reippaita renkipoikia. Erik
-Jönssinpojasta tuli kuudeskolmatta, hän oli vanhin, vakinaisesti
-asuttunut talonpoika, mutta hänellä oli kaikkein huonoimmat
-varustukset. Ei ehditty enää hankkia mitään uutta, ja hänen saamansa
-vaatekappaleet eivät olleet ainoastaan vanhat ja lopen kuluneet, ne
-olivat lisäksi liian ahtaatkin.
-
-Toiset rekryytit eivät säästäneet pilkallisia huomautuksiaan, mutta
-hän ei ollut niitä kuulevinaan.
-
-Linnanvartia pyyteli ritarilta anteeksi, mutta sai vastaukseksi:
-"Kyllä välttää!"
-
-Reput täytettiin ja säkkeihin ahdettiin leipää, suolattua silavaa,
-kuivattua kalaa ja muuta. Jokaisen oli otettava muonaa yhdeksitoista
-viikoksi, ja se ei ollut mikään vähäinen määrä äkkipäätä
-haalittavaksi kokoon. Mutta Ermegård rouvalla riitti; hän oli itse
-mukana aitoissa ja piti silmällä, että jokainen sai täyden määrän,
-pikemmin yli kuin vaille.
-
-Elina ja Ingri olivat hänen apunaan. Jälkimäinen sanoi, ettei haava
-häntä vaivannut; hän pyysi nöyrästi päästä auttamaan ja osoitti
-sellaista reippautta ja ymmärtäväisyyttä, että Ermegård rouva arveli
-hänestä koituvan hyvän apulaisen.
-
-Ingri se täytti reput ja antoi ne kunkin omistajalleen. Ankara rouva
-piti häntä silmällä ja näki, kuinka hän vaihtoi salavihkaisia sanoja
-Ambjörnin, erään nuoren rekryytin kanssa, sekä että tämän mentyä
-Ingrin kalpeat posket olivat käyneet punaisiksi. Ermegård rouva
-pani sen hiljaisuudessa merkille, lähemmän selon päätti hän ottaa
-sittemmin.
-
-Erik Jönssinpoika seisoi viimeisenä ovella odottamassa; Ingri näki
-hänet ja kiirehti yhä enemmän lopun lähetessä... Vihdoin ei ollut
-muita jälellä kuin hän.
-
-Hän ei tullut lähemmäksi, vaan seisoi paikoillaan.
-
-"Reppu on valmis!" sanoi Ingri ja laski sen lattialle kääntämättä
-päätään. Sen jälkeen poistui hän huoneesta.
-
-Nyt vasta Erik liikkui. Hitaasti astui hän esiin ja otti repun.
-Hän oli jo astumaisillaan aitasta ulos, kun vasta käänsi päänsä ja
-huudahti:
-
-"Sanokaa vaimolleni, että jollei hän katso kotia ja kontua sillaikaa
-kuin minä lasken hänen henttunsa sydänveren maalle, niin saa hän pian
-mennä samaa tietä!"
-
-Näin sanottuaan hän meni ja paiskasi oven kiinni jälkeensä.
-
-Lassi Juutti piti tarkan vaarin, että hevoset olivat suitut
-ja hyvässä kengässä, että satulat oli oikein kiinnitetty ja
-vaatekappaleet oikein jaettu. Palvelijat ja poikaset saivat suorittaa
-tehtävät, hän yksin kantoi vastuun.
-
-Määrättynä aikana oli kaikki reilassa. Rekryytit saivat nousta
-ratsaille ja ratsastaa kerran pihan ympäri. Pikkupoikien lipakat
-kielet eivät säästäneet sutkauksiaan, mutta kukaan ei joutunut niiden
-uhriksi siinä määrin kuin Erik Jönssinpoika. Hän köyristi leveää
-selkäänsä ikäänkuin osoittaakseen, mitä saattoi sietää, kunnes kerran
-saisi kääntää kämmenensä heitä vastaan.
-
-Ritari meni sanomaan jäähyväisiä Ermegård rouvalle.
-
-"Jumala ja hänen enkelinsä suojelkoot sinua, poikani!" Vanhus pani
-kätensä hänen päälaelleen. Hän oli polvistunut. "Olette minun lähin
-sukulaiseni", sanoi hän. "Äitini tähden, älkää olko minulle vihainen!"
-
-"Kun palaat, uskon sinulle kaiken!" sanoi Ermegård rouva puoliääneen.
-
-"Kiitos!" Ritari suuteli kunnioittavasti vanhuksen kättä ja nousi.
-
-Hänen edessään seisoi Elina, kirkkaat silmät uivat kyynelissään,
-ja hienot kasvot ilmaisivat syvää surua -- koskaan ei tyttö ollut
-näyttänyt hänestä niin ihanalta. Rakkauskohan näin kosti puolestaan?
-Sentähden, ettei hän moneen tuntiin ollut ajatellut Elinaa, täytyi
-hänen nyt tuhatkertaisesti tuntea, kuinka kalliiksi tyttö oli hänelle
-käynyt!
-
-"Elina!" huudahti hän.
-
-"Ritari!"
-
-"Lupaatko muistaa minua?"
-
-"Sen kyllä teemme molemmat!" vastasi Ermegård rouva viitaten Elinan
-luokseen. "Ja rukoilemme joka päivä Jumalaa puolestasi..."
-
-"Niin, sen teemme", kuiskasi Elina.
-
-Mutta ritari meni luo ja kietoi käsivartensa heidän molempain
-ympärille. "Näin yhdistettyinä kuin olette, sallittakoon minun sanoa
-teille, kuinka suuresti teitä rakastan!" Sen jälkeen painoi hän
-suudelman ensin mummon ja sitten Elinan otsalle.
-
-Ja aivan kuin itseään peläten riensi hän huoneesta alas pihalle,
-hypähti ratsaille ja antoi lähtökäskyn.
-
-Hän vilkui tarkasti linnan ikkunoihin, eikö sieltä vilkkuisi mitään
-valkoista liinaa jäähyväisiksi. Turha odotus, mitään ei näkynyt...
-Kyllä, Ingri... Mitä se häntä liikutti? Mutta Elina, miksei hän
-tullut, hänen sielunsa valittu, hänen morsiamensa?
-
-Ermegård rouva piteli häntä yhä sylissään; hän tunsi, kuinka lapsi
-parka värisi, ja hän sanoi: "Sinun täytyy tukea minua. Tämä ero
-koskee minuun niin syvästi. Kenties emme saa häntä nähdä enää
-koskaan."
-
-"Luuletteko hänen kaatuvan sodassa?" kysyi tyttö.
-
-"Elämä ja kuolema ovat Jumalan kädessä. Me voimme kuolla ennen häntä."
-
-"Nyt he lähtevät liikkeelle; sallikaa minun tervehtää häntä vielä
-kerran!"
-
-"Ei, se voisi näyttää pahalta enteeltä..."
-
-"Kuinka niin, mummo?"
-
-"Åken ensimäinen morsian..."
-
-"Onko hänellä ollut useampia?"
-
-"Hän on ollut kahteen yhdistymäisillään."
-
-"Kahteen?"
-
-"Ja kuinka hän rakasti heitä! Luonnollisesti enimmän ensimäistä."
-
-"Miksi luonnollisesti?"
-
-"Ensimäinen rakkaus on aina paras. Se on kuin kevät, se lämmittää
-sydämen ja ilahuttaa mielen; suviaurinko sitä vastoin on polttava."
-
-"Miksi hän ei nainut häntä?"
-
-"Tyttö kuoli hirveän kuoleman!"
-
-"Silloin hän varmaan oli kovin suruissaan?"
-
-"Hän oli aivan epätoivoissaan! En ole koskaan nähnyt niin
-sydäntäsärkevää surua."
-
-"Mutta kuitenkin..."
-
-"Eräässä juhlassa Sten Sturen luona hän kohtasi viidentoista vuotiaan
-immen."
-
-"Silloin rakastui hän siihen..."
-
-"Ja tyttö häneen! Olen lukenut tytön kirjeet. Luulen hänen aina
-kantavan niitä povellaan."
-
-"Kohtasiko tätäkin onnettomuus?"
-
-"Ei, hän sai suurimman onnen."
-
-"He yhdistyivät?"
-
-"Ei, hän sai kuolla!"
-
-"Kuolla?"
-
-"Siinä varmassa uskossa, ettei kuolema eroittaisi sitä liittoa, jonka
-he olivat solmineet. Eikö se ollut suuri onni?"
-
-"Niin, kyllä, mutta..."
-
-"Åke oli viisitoista vuotta vanhempi kuin hän. Jos he olisivat
-joutuneet naimisiin, olisivat he pian huomanneet, kuinka vähän
-he sopivat toisilleen. Nyt pysyy tyttö iätkaiket enkelinä hänen
-silmissään."
-
-"Kuinka kauan siitä on?"
-
-"Kuusi tai seitsemän vuotta, sinä olit vielä lapsi silloin."
-
-"Ja sitten... Onko hänellä sitten...?"
-
-"Ollut monta mielitiettyä? Monta monituista; mutta näillä nuorilla
-neitsyillä on ollut viisaat äidit."
-
-Elina tunsi kurkkunsa kuristuvan kokoon; hänen hengitystään ahdisti.
-
-"Poika parkani poloinen! Hänellä on ikänsä kaiken ollut herkästi
-heltyvä sydän. Enimmän kaikesta huolestuttaa minua kuitenkin tämä
-viimeinen!" huokasi Ermegård rouva.
-
-"Tämä viimeinen?"
-
-"Niin, näethän kai, kuinka hänen on laitansa?"
-
-Elina ei vastannut mitään, mutta hän painoi hehkuvat kasvonsa
-vanhuksen helmaan.
-
-Tämä siveli hänen kutrejaan. "Älä häntä soimaa, se menee pian ohitse."
-
-Elina katsoi häneen ymmällä ja kummissaan. "Meneekö se ohitse?" kysyi
-hän.
-
-"Sellainen rakkaus ei koskaan kestä kauan, se on hetken huvi ja
-vaihtaa helposti esinettään. Tällä kertaa se on kestänyt kauan."
-
-"Tällä kertaa?"
-
-"Viehättäviä neitsyitä on viljalta. Kenties hän pyytää sinun
-sydäntäsi ja kättäsi."
-
-Elinan posket paloivat punaisina; hän taivutti päänsä melkein
-riipuksiin.
-
-"Sinun ei pidä panna sitä pahaksesi eikä myöskään pelätä, että hän
-panee kovin sydämelleen hylkäävän vastauksesi."
-
-"Mutta, mummo!" puuskahti tyttö.
-
-"Sinä ihmettelet, kun sanon sinulle kaiken tämän! Teen sen siksi,
-että te molemmat olette minulle rakkaat!"
-
-"Minä en koskaan tule hänen omakseen!"
-
-"Pysy lujana päätöksessäsi! Vakava vastarinta avaa hänen silmänsä
-ennemmin tai myöhemmin."
-
-"Mitä minun on tehtävä?"
-
-"Annat kätesi ja sydämesi jollekin toiselle."
-
-"Jota en rakasta!"
-
-"Odota aikaa; eihän ole kiirettä!"
-
-"Kuinka te olette hyvä minua kohtaan!... Te voisitte käskeä ja
-kuitenkin annatte itseni päättää..."
-
-Mutta kun Ermegård rouva jäi yksin, heittäytyi hän rukousjakkaralle
-polvilleen ja rukoili epätoivon puuskassaan: "Älä lue minulle
-viaksi, pyhä neitsyt, että käännän hänen sydämensä ritarista pois;
-mutta sinä, joka näet sydämeeni, tiedät myös, ettei ole muuta tietä
-päästäkseni siitä pimeydestä, joka minua ympäröi."
-
-Hän nousi ja meni ikkunan luo. Oli kaunis ilta huhtikuun alkupäivinä.
-Aurinko oli sulattanut pois lumen ja jään monista paikoin; päivistä
-pilkistivät ruohonkorret esiin, ja petäjät ja kuuset vihoittivat
-kevätvihreydessään.
-
-Hän tuijotti yli maiseman.
-
-"On jo viisikymmentä vuotta siitä, kun tulin tänne", jupisi hän.
-"Mitä kaikkea olenkaan kokenut ja kärsinyt..."
-
-Mutta huoneessa alkoi tulla pimeä, ja vanhus soitti tuimasti valoa.
-Hän sieti yhtä vähän pimeyttä kuin yksinäisyyttäkään. Ingri kantoi
-lampun sisään, ja kohta sen jälkeen tuli Elina.
-
-Mitään keskustelua ei kuitenkaan saatu käyntiin, ja kun iltarukous
-oli pidetty, meni kukin omalle taholleen.
-
-Elina löysi molemmat torninavaimet huoneestaan, mutta ensi kerran
-tunsi hän pelkoa ajatellessaan, että menisi sinne yksin. Hän tunsi
-olevansa väsynyt ja turtunut mieleltään... Mitä hän oli kuullut
-ritarista, herätti hänessä häpeän ja vastenmielisyyden tunteen.
-Sellaisen miehen rakkaus oli loukkaus, ja sitten se luuli, että hän
-vastaisi siihen... Odotas vain, odotas, hän kyllä tuli näyttämään,
-kuinka vähän välitti hänestä!
-
-Tapausten kehittyessä Ettakissa jatkoi Åke ritari matkaansa
-Jönköpinkiin.
-
-Svante Niilonpoika otti hänet avosylin vastaan. "Minulle oli
-mieluisa yllätys, kun tulitte", sanoi hän. "Täällä on vielä monta
-valtaneuvoksista, ja me voimme neuvotella keskenämme."
-
-Kuvaavaa sille, kuinka riippuvainen valtionhoitaja oli vapaasäädystä,
-oli, ettei korkeimmalla päämiehellä ollut edes valtaa antaa
-määräyksiään alemmille päämiehille. Jokaiselta heistä, joiden
-väkeä tahdottiin käyttää, oli ensin kysyttävä, vieläpä oli heitä
-taivuteltava ja houkuteltavakin. Kokouksessa, joka nyt pidettiin,
-puhui niin Åke herra kuin Svante Niilonpoikakin aiotun sotaretken
-välttämättömyydestä, ja itse palmusunnuntaina laadittiin avoin kirje
-Länsi-Göötanmaan vapaasäädylle, että se tästedes kuten tähänkin asti
-osoittaisi uskollisuuttaan valtakunnan palveluksessa.
-
-Sovittiin pian siitä, että sotaa oli jatkettava, mutta harvat
-olivat ne, joita halutti olla mukana, ja nämä tekivät pitkät matkat
-sukulaisten ja ystäväin luo neuvotellakseen heidän kanssaan, olisiko
-viisasta sanoutua irti uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta Hannu
-kuningasta kohtaan.
-
-Mutta samalla tuli puhutuksi paljon muutakin, ja niin päästiin
-tietämään, että Akseli ritari, Årstan herra, oli nainut Märta rouvan
-tytärpuolen ja vienyt hänet mukanaan kotiin omaan maahansa ja että
-toinen morsiamen veljistä oli seurannut; toinen jäi Märta rouvan luo.
-
-Valtionhoitaja oli monien asioiden tähden matkustanut takaisin
-Tukholmaan, ja Åke Hannunpoika oli asetettu päälliköksi pienelle
-2,000-miehiselle sotajoukolle, joka oli onnistuttu saamaan kokoon.
-
-Tanskalaiset ryöstivät ja polttivat Skånessa kaikkialla. Molemmin
-puolin oltiin liian harvalukuisia ryhtymään kunnon taisteluun,
-mutta molemmat vastustajat olivat melkein joka päivä pienemmissä
-kahakoissa. Maalaisväestö sai kokea kovia, ihmiset piiloutuivat
-tavallisesti palaneiden talojensa läheisyyteen; nälkä ja kylmä
-teki tuhojaan, ruumiita löydettiin metsistä sadoittain. Hätä oli
-hirmuinen. Åke Hannunpoika menetteli niin sääliväisesti kuin suinkin,
-mutta hänen täytyi ensi sijassa ajatella omia miehiään ja sentähden
-usein ummistaa silmänsä sille hädälle, jonka näki ympärillään.
-
-Kööpenhaminassa pidettiin rauhankokouksia, mutta eivät nekään vieneet
-mihinkään. Sodan jatkaminen maajalassa ei maksanut vaivojaan, kun
-valtakunta oli ryöstetty typötyhjäksi, mutta Hannu kuninkaalla oli
-hyvin miehitetty laivasto, ja se saattoi hävittää ja tuhota Ruotsin
-rannikoita.
-
-Joulukuussa 1507 koottiin tanskalaista sotaväkeä lähelle
-Länsi-Göötanmaan rajaa, ja Henrik Krummedik retkeili joulun aikaan
-Götajokea pitkin aina Nylödöseen saakka. Pieni kaupunki poltettiin
-ja asujamet pakenivat kodittomina pakkaseen ja pimeään. Mutta
-Skånesta, Hallannista ja Blekingestä kohosi valitushuuto, joka
-häiritsi yksin kuninkaankin yölepoa, ja luultavasti hänen iloisen
-tuulensa palauttamiseksi päätettiin tehdä aselepo, josta sovittiin
-Kööpenhaminassa; mutta se tuli käsittämään ainoastaan maajoukon
-liikkeet -- merellä tahtoivat tanskalaiset vapaat kädet.
-
-Vanha ruotsalainen leijona saattoi nyt nuoleksia verta toisesta
-käpälästään. Jollei haava parantunutkaan, saatiinhan ainakin
-hengähdyshetkinen.
-
-Sotaväki sai palata kotiin ehdolla, että kukin oli valmiina saapumaan
-ensi kutsusta. Ainoastaan neljäsosa jäi aseihin ja sijoitettiin
-pitkin rannikkoa.
-
-Mustasukkainen Erik Jönssinpoika, Ingrin mies, oli pyytänyt ja saanut
-luvan muuttaa nimeä ja ottaa siksi Thorin. Paeta hän ei yrittänytkään
-niin kauan kuin kilpakosija Ambjörn, Ettakin rehellinen piharenki,
-oli vielä joukossa.
-
-Ermegård rouvan kuudestakolmatta miehestä oli kuuden jäätävä
-paikoilleen. Ritari oli valinnut siihen nuorimmat, mutta hän tahtoi
-mielellään tehdä poikkeuksen Ambjörniin nähden. Mitä Thoriin tuli,
-oli hän ulkopuolella laskujen, eikä ollut mitään syytä päästää häntä
-palaamaan kotiin. Luultavasti oli hän odottanut kotiinlaskemista,
-sillä hänen entinen synkkä äänettömyytensä oli muuttunut
-mielisteleväisyydeksi, mikä ilmeni tuhansissa pikkupalveluksissa,
-joita hän teki niin päällystölle kuin tovereillekin. Lähentelipä hän
-yksin Ambjörniäkin.
-
-Mutta kun tuli tunnetuksi, että hänen oli jäätävä palvelukseen ja
-Ambjörn sai palata kotiin, nousi veri hänen päähänsä ja hän hautoi
-päässään karkaamistuumia.
-
-Lähdön edellisenä päivänä saapui Ambjörn ritarin luo ja pyysi, että
-saisi jäädä rannikonpuolustukseen jonkun toisen toverin sijasta.
-
-"Miksi sitä tahdot?" kysyi ritari.
-
-"Hänen tähtensä!"
-
-"Hänen?"
-
-"Thor pysyy tyynenä, jos jään tänne, ja silloin ei Ingrillä ole
-mitään pelättävää."
-
-"Mutta sinä itse?"
-
-"Minä kyllä selviän."
-
-"Sinut tunnetaan kelpo pojaksi; sentähden suostun. Minä lähden
-kotiin, vienkö hänelle terveisiä sinulta?"
-
-"Eikä tarvitse."
-
-"Etkö pelkää, että hän unhoittaa sinut!"
-
-"En!"
-
-"Etkä ikävöikään?"
-
-"Kyllähän minä! Mutta me olemme päättäneet elää erillämme tässä
-maailmassa."
-
-Ambjörn sai mennä, mutta hänen jalo uhrautuvaisuutensa säilyi ritarin
-muistossa.
-
-Ritari oli yli kahden vuoden ollut poissa Ettakista, jälkimäisen
-vuoden kuluessa oli hän saanut kirjeen Ermegård rouvalta; se sisälsi
-sangen vähän yleensä kotia koskevaa ja käsitteli etupäässä hänen
-pelkoaan ja levottomuuttaan rakkaan tyttärenpojan vuoksi.
-
-Åke herra oli velvollinen ensin ottamaan vastaan Örebron läänityksen,
-jonka hän oli saanut korvaukseksi maalle tekemistään palveluksista.
-Sen jälkeen aikoi hän mennä Ettakiin nähdäkseen Elinan, joka vielä
-oli hänelle yhtä rakas. Elina oli nyt täyttänyt kaksikymmentä vuotta.
-Oliko tämä nuori sydän pysynyt rakkaudelleen uskollisena? Jatkoiko
-hän yhä käyntejään ylhäällä tornikamarissa, ja oliko taaskin tuleva
-esteitä tielle, kun hän tahtoi tunnustaa hänelle rakkautensa?
-
-Lukemattomia kertoja oli hänen muistoonsa palannut, kuinka aina oli
-joku sattuma vetänyt tytön hänen luotaan. Oliko tämä kohtalon oikku,
-varoitus? Hän ei tahtonut uskoa sitä.
-
-Tällä kertaa saapuisi hän odottamatta taloon. Hän pyytäisi avoimesti
-Elinan kättä, ja jos tämä häntä rakasti, ei mikään voisi estää häntä
-ottamasta hänet puolisokseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tiedämme mitä keinoja Ermegård rouva käytti tukehduttaakseen Elinan
-nuoressa sielussa heränneen mieltymyksen Åkeen. Neitsyttä hävetti, ja
-kesti kokonaisen viikon, ennenkuin hän uskalsi palata tornikamariin.
-Mutta kun hän vihdoin teki sen, hämmästytti häntä se, ettei hän
-enää tuntenut samaa ahdistavaa pelkoa, ja samoin se, ettei hän
-nähnyt mitään, ei kuullut mitään eikä uneksinut mistään. Oliko henki
-suuttunut häneen? Oliko se mennyt, poistunut ikiajoiksi?
-
-Hän ei oikein tiennyt tunsiko hän iloa vai pelkoa; tuntui kuin hän
-nykyään taasen lähestyisi Åkea, miestä, jota hän -- inhosi.
-
-Lähes kaksi viikkoa ritarin lähdettyä palasi Antero Erikinpoika. Hän
-oli istunut käräjiä kihlakunnantuomarin sijasta ja tehnyt sen niin
-suurella puolueettomuudella ja taitavuudella, että talonpojat olivat
-sanoneet mielellään tahtovansa hänet tuomarinistuimelle entisen
-sijaan, joka oli vanha ja kivulloinen.
-
-Menestys oli innostanut nuorta miestä, ja hän puhui vilkkaasti niistä
-jutuista, jotka olivat olleet esillä ja joissa hän erityisesti oli
-saavuttanut rahvaan suosion.
-
-Ermegård rouva koetti kaikin tavoin valmistaa hänelle tilaisuutta
-osoittaa tietojaan ja taitoaan. Jos jollakin talonpojalla oli mitä
-valitettavaa, neuvottiin hänet heti Antero Erikinpojan luo, ja
-ankaralle rouvalle oli samantekevää, kehen valitus kohdistui. Mutta
-nyt oli laita niin hullusti, että muutamalla talonpojalla hänen
-alustalaisistaan oli valitettavaa Skaran tuomiorovastia vastaan, ja
-hän tahtoi nuorta tuomaria ajamaan asiaansa.
-
-Asianlaita oli tällainen. Talonpojalla oli rikas veljentytär. Tämä
-oli ollut tuomiorovastin pojan kihlattu, mutta sulhanen kuoli äkkiä,
-ja kohta sen jälkeen katosi tyttö kotoaan ja hänet huomattiin viedyn
-erääseen luostariin.
-
-Suurella vaivalla oli talonpoika onnistunut saamaan selon tytöstä,
-mutta silloin sai hän myös tietoonsa, että tuomiorovasti oli
-houkutellut tämän testamenttaamaan kaiken omaisuutensa luostarille.
-
-Oli sangen uskaliasta syyttää niin korkeaa herraa, eikä Ermegård
-rouva sekaantunut juttuun, mutta Antero Erikinpoika arveli, että
-asia oli selvä etteikä ollut oikeutta jättää sitä sentähden, että
-kysymys koski pappia. Asiaa oli kuitenkin käsiteltävä suurella
-varovaisuudella, sillä jos tuli tunnetuksi, että talonpoika aikoi
-nostaa jutun, toimitettaisiin nunna parka pois tieltä ja koko asia
-raukeaisi.
-
-Elina otti innokkaasti osaa asiaan ja jutteli siitä myös uskotulleen,
-Ingrille.
-
-"Hänet täytyy saada pois luostarista", sanoi tämä.
-
-"Mutta kuinka se käy päinsä?"
-
-"Antakaa minun koettaa!"
-
-Ermegård rouva pani vastaan, mutta Anteron ja Elinan rukoukset
-taivuttivat hänet lopulta; kuitenkin sanoi hän tahtovansa olla
-kaikesta tietämättä mitään. Jollei Ingri onnistuisi, saisi hän
-syyttää itseään. Jos hän voisi huomaamatta viedä tytön pois
-luostarista, saisi hän kätkeä hänet ylös linnan tornikamariin, josta
-ei kukaan arvaisi häntä etsiä.
-
-Elina suuteli kiitollisena vanhuksen käsiä ja riensi ilmoittamaan
-asiasta Ingrille.
-
-Ermegård rouva sanoi Antero Erikinpojalle: "Koko tuomiokapituli on
-suuttuva minuun!"
-
-"Olette tehnyt ainoastaan mikä on oikein."
-
-"Sellainen on vähin vaikeinta kaikesta!" jupisi vanha rouva.
-
-"Olette tehnyt paljon minun hyväkseni", sanoi nuori mies.
-
-"Tahdon tehdä vielä enemmän!"
-
-"Ettekö pelkää, että se voi yllyttää yhä suurempiin toiveihin?"
-
-"Nuori mies saa olla kunnianhimoinen."
-
-"Ei, jos hän on talonpojan poika."
-
-"Olette minun kasvattipoikani!"
-
-"Eikö muuta mitään?"
-
-Ermegård rouva katsoi pelästyneenä häneen ja vapisi silminnähtävästi
-kysyessään: "Mitä tarkoitatte?"
-
-"Saanko puhua suoraan?"
-
-"Tehkää niin!"
-
-"Te olette kasvattanut minut aivan kuin olisin jalosukuinen, mutta se
-ei suinkaan ole suurin asia."
-
-"Mitä vielä?"
-
-"Annoitte minun joka päivä olla yksissä nuoren, kauniin neitsyen
-kanssa, ja vaikka hänen säätynsä asettaakin hänet korkealle
-yläpuolelleni, on kuitenkin olemassa tunne, joka osoittaa voimansa
-siitä välittämättä."
-
-"Rakastatteko Elinaa?"
-
-"Koko sielustani!"
-
-"Te olette yhtä korkeasukuinen kuin hänkin."
-
-"Antakaa sitten minulle oikea nimeni, että pääsen oikeaan arvoon
-hänen edessään."
-
-"Sitä ei tarvita, hän suostuu kaikessa tapauksessa."
-
-"Alentuvasta hyvyydestä, mutta sitä minä en tahdo! Nimeni?... Olette
-velvollinen sen minulle sanomaan!"
-
-"Minä en voi!"
-
-"Sitten täytyy minun tehdä tiedusteluja! Olette sytyttänyt tulipalon
-sieluuni. Minun nurinani kohtaloa vastaan on aiheeton, minä en
-ole niin halpasukuinen kuin luulin. Nyt tahdotte pakoittaa minut
-esiintymään alhaisena maailman silmissä, mutta minä en alistu
-moiseen... En suo itselleni lepoa yöllä enkä päivällä, ennenkuin olen
-keksinyt sen salaisuuden, jota niin kauan olette minulta peitellyt."
-
-"Minä olen vanha, olen puhunut tuulia taivaita! Olen houraillut...
-Menkää, menkää, olen sairas!"
-
-"Menen niinsanotun isäni luo, hän kyllä opastaa minut jälille!"
-
-"Onneton!..." Ermegård rouva kalpeni. Hän näytti olevan aivan
-kuolemaisillaan.
-
-Antero valeli hänen otsaansa vedellä, mutta ei tohtinut kutsua ketään
-avukseen.
-
-Vihdoin rouva tointui.
-
-"Olkaa armollinen!" pyysi Antero innokkaasti ja heittäytyi hänen
-jalkoihinsa. "Sanokaa minulle isäni nimi!"
-
-"Äitisi ei ollut hänen laillisesti vihitty vaimonsa!"
-
-"Ah! Avioton siis!"
-
-"Oletko nyt tyytyväinen!"
-
-"Miksi kylvätte milloin toiveita, milloin katkerinta epätoivoa
-sieluuni?"
-
-"Sinä olet itse askel askeleelta pakoittanut minut siihen! Tahdotko
-nyt kuulla järkevän sanan?"
-
-"Mitä tahdotte?"
-
-"Hyväksyn rakkautesi Elinaan!"
-
-"En tarjoa sitä hänelle koskaan!"
-
-"Mitä?"
-
-"Kunniallisella talonpojan pojalla on siihen suurempi oikeus kuin
-jalkavaimon pojalla!"
-
-Ermegård rouva päästi huudon. "Tyttäreni!" sammalsi hän kalpeain
-huultensa välistä.
-
-Hän oli vaipunut tainnoksiin, ja nuori mies pelkäsi, ettei koskaan
-saisi kuulla salaisuutta, jonka niin hartaasti halusi tietoonsa...
-Vihdoin vetäisi vanhus syvän huokauksen; elonmerkit palasivat;
-vielä muutamia minuutteja, ja hän avasi silmänsä. Heidän katseensa
-yhtyivät, ja vanhus kuiskasi:
-
-"Olet tyttäreni poika, olkoon siinä sinulle kylliksi! Voita Elinan
-rakkaus ja hänen kätensä!..."
-
-"Saanko sanoa sen hänelle?..."
-
-"Jos se on välttämätöntä. Sitten ilmoitan kaiken! Omatuntonikin
-käskee tekemään sen; ja synti on jo täällä maan päällä saapa
-rangaistuksensa!"...
-
-Nämä sanat tunkeutuivat epäselvinä ja kuiskien hänen huuliltaan.
-Nuori mies puhui hänelle, mutta hän ei vastannut, tarttui hänen
-käsiinsä, mutta ne olivat kylmät kuin jääkalikat.
-
-"Oi Jumala, älä anna hänen kuolla nyt!" rukoili Antero innokkaasti
-suuressa sielunhädässään.
-
-Elina kuuli huudettavan itseään mummon huoneesta; hän riensi sinne ja
-löysi hänet tainnoksista.
-
-"Meidän täytyy heti viedä hänet vuoteeseen", sanoi Erikinpoika.
-
-Hän esti Elinan kutsumasta ketään palvelijattaria ja huolehti itse
-vanhuksen hyvinvoinnista sellaisella hellyydellä ja osanotolla, että
-se mitä suurimmassa määrin herätti Elinan ihmettelyä.
-
-"Minä valvon tänä yönä hänen luonansa!" sanoi hän.
-
-"Sitä Ermegård rouva tuskin sallinee", arveli Elina.
-
-"Olen varma, että se ilahuttaa häntä."
-
-Sellaista varmuutta ei Elina ollut koskaan nähnyt hänen olennossaan;
-vielä enemmän ihmetteli hän, kun näki ne rakkaat katseet, joita
-sairas loi nuoreen mieheen.
-
-Erikinpoika tunsi itsensä uudeksi ihmiseksi, hän oli saanut pohjaa
-jalkojensa alle, ja vaikkei tämä pohja vielä ollutkaan luja, oli
-hän varma, että vanha rouva tiesi siihen neuvon. Ensin täytyi hänen
-voittaa Elina, oli Ermegård rouva sanonut, eikä hän toivonut mitään
-enemmän kuin sitä, mutta hän ei tahtonut kerjätä Elinan rakkautta,
-tämän täytyi antaa se hänelle itsestään ja kaikesta sydämestään.
-Mikään ei kiirehtinyt, nyt oli Åke poissa, kukapa tiesi, milloin hän
-palaakaan!
-
-Åke?... Oliko tämä hänen veljensä? Mutta Åken äiti oli kuollut kohta
-pojan synnyttyä, ja hänhän oli kymmenen vuotta vanhempi!... Tätä
-arvoitusta koetti hän turhaan selittää yötä ja päivää.
-
-Vanhuksen toipuminen kävi hitaasti. Kun Elina kysyi, eikö hän
-tahtonut nousta vuoteesta, vastasi hän, että lepo teki hänelle hyvää.
-
-Niin jatkui kokonainen kuukausi. Kesäkuu oli käsissä, ja Ermegård
-rouva kannatutti itsensä pieneen puutarhaan. Hän antoi itse käskyt,
-kuinka kaikki oli istutettava ja järjestettävä. Tämä puuha ei
-ainoastaan vahvistanut hänen voimiaan, se näytti häntä suuresti
-huvittavankin, ja hän oli niin perehtynyt kasvien nimiin ja hoitoon,
-että se oli aivan hämmästyttävää. Mutta hän ei ilmeisesti sallinut,
-että siihen vähintäkään viitattiin.
-
-Erikinpojan täytyi tähän aikaan tehdä monia matkoja, ja Elina jäi
-silloin vanhuksen kanssa kahden.
-
-Ajatteliko Elina koskaan Åkea?
-
-Useammin kuin olisi halunnut -- erittäinkin joka kerta harppua
-näppäillessään. Harpulle uskoi hän, että tämä mies, vastoin hänen
-tahtoaan, oli hänelle sangen rakas. Mutta hän ei menee koskaan tälle
-miehelle; se, joka siten leikki naissydämillä, ei saa koskaan tietää,
-että oli saanut hänenkin sydämensä.
-
-Mutta suusta suuhun kiiti maine hänen urhoollisuudestaan, hänen
-ritarillisesta mielestään ja kuinka hänen käskynalaisensa häntä
-rakastivat. Kuinka Elinan sydän silloin sykkikään ilosta, kuinka
-hänen poskensa hehkuivat ilosta; vastoin tahtoaankin muistui hänen
-mieleensä, kuinka ritarin katseet olivat saaneet hänet luomaan alas
-silmänsä, ja miksi oli hänen sydämensä kutistunut kokoon, kun tämä
-tarttui hänen käteensä, miksi oli hän vavissut liikutuksesta?
-
-Se ei tapahtunut rakkaudesta, pikemmin aavistuksellisesta pelosta,
-että tapahtuisi jotakin pahaa. Ermegård rouva tahtoi, että hän
-liittyisi nuoreen Erikinpoikaan, ja olihan tämä kuitenkin ainoastaan
-talonpojan poika?
-
-Olisipa Åke ollut talonpojan poika ja Ermegård rouva tahtonut, että
-hän antaisi tälle sydämensä? Niin, se olisi ollut eri asia, silloin
-olisi Åke itse tullut ja kysynyt rakastiko hän häntä, silloin olisi
-hän ilolla ojentanut hänelle molemmat kätensä... Mutta sitä ei ritari
-ansainnut, ja jos hän olisi sen tiennyt tätä miestä surettavan, olisi
-hän epäröimättä antanut kätensä Erikinpojalle.
-
-Tämä ei puhunut rakkaudestaan, mutta Elina aavisti, että tunnustus
-alituiseen pyöri nuoren miehen kielellä, ja hän osasi mestarillisesti
-sitä välttää. Jos tämä joskus tarttui hänen käteensä, antoi hän
-hervotonna siitä pidellä tai katsoi poika parkaan niin kummastuneella
-ilmeellä, että tämä huoaten päästi käden vapaaksi.
-
-Ja kuitenkin Antero luuli päässeensä eteenpäin tyttöön nähden,
-nousseensa hänen kunnioituksessaan. Kun hän Ermegård rouvan sairauden
-aikana jakoi hänen käskyjään tai ehkäisi vallattomuutta hänen
-nimessään tai muulla tavoin ajoi tahtonsa läpi, oli hän huomaavinaan
-hyväksyvän hymyn Elinan huulilla. Ah, mitä hän olisikaan sanonut, jos
-olisi tiennyt, että hän silloin muistutti Åkesta, Åkesta, joka ei
-koskaan poistunut hänen ajatuksistaan!
-
-Taaskin oli kuukausi kulunut.
-
-Oli kirkas heinäkuun ilta; silloin pilkahti valonsäde torni-ikkunasta.
-
-"Se on aurinko!" sanoi Eerikinpoika.
-
-"Minä en näe mitään!" puuttui vanhus puheeseen.
-
-"Minä olin näkevinäni sieltä valkeaa ja -- kasvot", sanoi Elina.
-
-"Kasvot?"
-
-"Minä katsoin väärin!" Elina nousi nopeasti.
-
-"Aiotko mennä sinne ylös?"
-
-Elina seisoi epäröiden. "Minun pitäisi mennä!"
-
-"Tähän aikaan? Mitä ajattelette, neitsyt?"
-
-"Että valo saattoi merkitä jotakin."
-
-"Mitä sitten, lapsi?" kysyi vanhus hätiköiden.
-
-"Kenties oli se kutsu minulle!"
-
-Vanhus pudisti päätänsä ja kääntyi pois.
-
-Erikinpojan katse oli kääntynyt milloin toiseen, milloin toiseen.
-"Mitä tämä on?" kysyi hän ylen hämmästyksissään. "Mitä ihmeen viestiä
-te sieltä odotatte?"
-
-"Siitä on jo kauan enkä luullut sen palaavan koskaan!" sanoi Elina.
-
-"Minkä?"
-
-"Sano hänelle se!" käski Ermegård rouva.
-
-"Hänelle?"
-
-"Jota se koskee lähemmin kuin ketään muuta."
-
-Nuori tyttö katsoi ensin Erikinpoikaan, joka näytti hyvin
-kiihoittuneelta, sitten ikkunaan. Ilta oli nyt hämärtynyt ja valo
-näkyi selvemmin. "Siellä ylhäällä on varmaan joku", sanoi hän, "joka
-ei saa rauhaa haudassaan. Hän on näyttäytynyt minulle."
-
-"Mitä hän tahtoo?"
-
-"Sitä en tiedä!... Hän on ollut vihoissaan minulle jonkun aikaa, ja
-syyn tiedän."
-
-"Mistä sen tiedät?"
-
-"Siitä pelosta, jota olen tuntenut, kun olen aikonut mennä sinne
-ylös. Nyt se on poissa."
-
-"Ja nyt aiotte sinne?"
-
-"Ei, sinä et saa mennä!" huudahti Ermegård rouva. "En tahdo sitä;
-kiellän sen!"
-
-"Rakas mummo!" Elina lankesi polvilleen hänen eteensä.
-
-"Tein väärin, kun sallin sitä konsanaan!" läähätti Ermegård rouva.
-
-"Mutta itsehän te..."
-
-"Sallin sen arkuudesta ja pelosta."
-
-"Ja nyt?"
-
-"En suostu enää siihen."
-
-"Antakaa minun mennä! Mitäpä minulla olisi pelättävää!"
-
-Vanhus painoi päänsä käsiinsä, ja häntä puistattivat rajut
-nyyhkytykset.
-
-"Mummo, siunatkaa minua!"
-
-Ermegård rouva pani kätensä hänen päänsä päälle. "Pyhä neitsyt ja
-kaikki hyvät enkelit sinua suojelkoot!"
-
-Elina nousi nopeasti, kyynelet kiilsivät hänen silmissään.
-
-"Saanko minä tulla mukaan?" sanoi Erikinpoika.
-
-"Ei, minun täytyy mennä yksin!" Elina riensi ulos.
-
-Ilta oli jo myöhäinen; yön varjot levittäytyivät, mutta vanhus istui
-liikkumatonna, eikä tahtonut mennä levolle. Erikinpoika seisoi
-tuijottaen tornin ikkunaan. Hän kuvitteli, että Elina häilyttäisi
-valkeaa päästyään ylös. Kuinka hän harmittelikaan, kun ei ollut
-tullut sitä pyytäneeksi!
-
-Missä suhteessa Elina mahtoi ollakaan rauhattomaan vieraaseen
-ylhäällä, ja jos tämä oli hänen tähtensä, kuka silloin oli läheisempi
-kuin hän saamaan ne tiedot, joita vieraalla oli annettavana?
-Antaisiko hän toisen tehdä sen sijastaan, naisen, avuttoman lapsen!
-Ei, hänen täytyi mennä hänen luoksensa!
-
-Mutta vanhus pudisti ainoastaan päätänsä, kun hän kysyi, saiko kutsua
-hänen palvelijattarensa viemään hänet vuoteeseen.
-
-Oli silmiinpistävää, kuinka vanha rouva oli vanhentunut viimeisen
-sairautensa aikana. Kasvojen kaikki lihakset olivat hervonneet, ja
-kuitenkin saattoi kiihkeästä hengityksestä ja huulien levottomista
-liikkeistä nähdä sen salaisen hädän, joka täytti hänen mielensä.
-
-Kuolisiko hän ilmaisematta salaisuutta?
-
-"Jalo rouva, te tarvitsette lepoa", sanoi Antero.
-
-"Sano minua isoäidiksi", kuiskasi sairas.
-
-Oliko nyt hetki käsissä?... Tahtoiko vanhus puhua?
-
-Hän vaipui maahan hänen vierelleen. "Isoäiti, kuinka olette niin
-pitkäksi aikaa hylännyt minut?"
-
-"Nuhteletko sinäkin minua, eikö minulla jo ole kylliksi huolia
-ennestään?"
-
-"Anteeksi, anteeksi! Oi, puhukaa vain!" Ja hän suuteli vanhuksen
-kättä ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.
-
-Mutta Ermegård rouva ei näyttänyt siihen kiinnittävän huomiotaan.
-Muinaisuus, joka oli auennut hänen silmiensä eteen, tukehdutti kaiken
-osanoton nykyisyyteen...
-
-"Niin, sinä olet tyttärenpoikani", jatkoi hän. "Äitisi oli syytön.
-Minä luotin isäsi rakkauteen... Äitisi ei tahtonut suostua salaiseen
-vihkimiseen, minä hänet suostutin antamaan ryöstää itsensä... Mies,
-hylkiö, petti minut!... Vihkimys oli väärä, hän oli naimisissa
-ennestään... Mitä hänelle merkitsi, vaikka pettikin turvattoman
-tytön! Kahdeksan kuukautta sen jälkeen tuli äitisi takaisin...
-Oli synkkä syysilta... Muistan vielä, miten sade pieksi kattoa,
-kun palvelija tuli sisään ja sanoi, että muuan köyhä nainen pyysi
-puhutella minua. Minä tunsin, tiesin samana hetkenä, että se oli
-hän, ja kuitenkin oli hänen ulkonäkönsä niin muuttunut, että tuskin
-saatoin häntä tuntea. Hän oli paennut viettelijänsä käsistä."
-
-"Kuka hän oli?"
-
-"Ylhäinen herra, mieleltään ylväs ja kopea! Tyttäreni sai sen
-kokea... Mies ei enää koettanutkaan salata petostaan. 'Yksinkertainen
-Ermegård rouva ei tahtonut luovuttaa sinua minulle muilla ehdoilla',
-oli hän sanonut. 'Ja voittaakseni teidät molemmat viekkaudella
-suostuin minä menemään naimisiin alempisukuisen kanssa'. Se hylkiö!
-Ja niin tuli hän tänne kerjäläisvaimona", päätti Ermegård rouva
-rajusti nyyhkyttäen ja puristaen kätensä voimattomalla raivolla
-yhteen.
-
-"Teidän tyttärenne, Ermegård rouva!"
-
-"Minä vein hänet huoneeseeni... Oma katumukseni ja hänen epätoivonsa
-sai minut tunnustamaan."
-
-"Se tuli liian myöhään!"
-
-"Niin, se teki hänestä melkein villipedon! Hän sysäsi minut pois
-luotansa... ja käski minun mennä... Polvillani kerjäsin minä häneltä
-anteeksi. Hän oli taipumaton... Lopulta täytyi minun jättää hänet...
-Minä luulin, että yö rauhoittaisi häntä... Mutta aamulla, kun
-palasin takaisin, oli hän poissa, kadonnut... Minä luulin tulevani
-mielipuoleksi ja etsin häntä kaikkialta, yöt ja päivät."
-
-"Hirveää!"
-
-"Silloin tuli Erik Boonpoika ja sanoi minulle, että hän oli etsinyt
-turvaa heidän luotansa, mutta mies petti minua. Hän, tytär parkani,
-piili ylhäällä tornikamarissa. Minun etsiessäni häntä oleskeli hän
-läheisyydessäni... Talonpoikaisnainen oli ainoa, jolta hän otti
-palveluksia vastaan... Minä en saanut häntä enää koskaan nähdä."
-
-Vanhaa naista värisyttivät ankarat vilunväreet; kesti kauan,
-ennenkuin hän voi jatkaa. "Mutta kirjoittaa minä sain hänelle, ja sen
-tein joka päivä."
-
-"Hän ei vastannut?"
-
-"Hän vastasi aina samoilla sanoilla. 'En voi antaa koskaan anteeksi
-sitä pahaa, mitä olette tehnyt minulle.'"
-
-"Äiti raukkani!"
-
-"Sitten hän synnytti lapsensa... Hän antoi sen naiselle ja pyysi
-häntä kasvattamaan sen omanaan... kaksi päivää sen jälkeen oli hän
-lakannut elämästä."
-
-"Ilman sovitusta?"
-
-"Kuollutta lastani sain syleillä kuinka paljon tahdoin."
-
-"Ja talonpojat tiesivät salaisuuden!"
-
-"Hän oli liian ylpeä ilmaistakseen sen... Mutta sitten tuli hirveä
-aika... Vihdoin saatoin jälleen rukoilla, silloin makasin madonnan
-edessä yötä päivää... Minä rukoilin keinoa miten voisin sovittaa
-syntini! Ah, minä en tiennyt mihin ryhtyä! Silloin -- silloin näin
-eräänä yönä unissani lapseni... Hän tuli luokseni anteeksiantavana ja
-lempeänä ja sanoi: 'Sovittakaa mitä olette rikkonut!'"
-
-Vanhus kohotti päänsä, rinta kohoili hitaasti, hän liikutti huuliaan;
-katse oli jäykkä ja tuijottava.
-
-"Sovittaa! Sitä en voinut. Se oli mahdotonta, mahdotonta!" Ja pää
-vaipui alas rinnalle -- hän oli mennyt pyörryksiin.
-
-Nuori mies ei uskaltanut häntä jättää. Hän oli kuin saituri, jolla on
-rahalipas käsissään, mutta ei kuitenkaan voi sitä avata. Oli _yksi_,
-joka voi ryöstää häneltä aarteen, se oli kuolema, ja hän pelkäsi
-joka hetki, että viikatemies kurottaisi luurankokätensä ja jättäisi
-hänelle -- ainoastaan ruumiin!
-
-Ei hän tuntenut hyvänsuopuutta, ei kiitollisuutta. Kaikki mitä vanha
-rouva oli tehnyt hänen hyväkseen, näytti hänestä vähäiseltä sitä
-vastaan, mitä tämä oli riistänyt häneltä. Nimi, jota hän kantoi,
-nöyryytykset, joita hän oli kärsinyt, eivätkö ne kaikki olleet
-hänelle koituneet tämän vanhuksen tähden?... Hän ymmärsi äitinsä
-vihastuksen ja surun -- vieläpä, sen pahempi, hän tunsi itse samoja
-tunteita...
-
-Ja kuitenkin oli hän riippuvainen vanhasta syntisestä, tämä oli
-ainoa, jolla oli avaimet hänen elämänsä synkkään arvoitukseen! Oliko
-hänen äitinsä Ermegård rouvan avioton tytär, ja tätäkö vanhus ei
-tahtonut tunnustaa?
-
-Ei, mahdotonta, korkeasukuinen täytyi hänen olla ja jaloa syntyä,
-tätä ei hän voinut eikä tahtonut epäillä, sentähden hyväksyi hän
-Elinan ujouden. Vaikkapa tämä rakastikin häntä, ei hänen pitänyt olla
-herkkä juoksemaan aatelittoman syliin... Mutta täytyi hänelle uskoa,
-mitä Ermegård rouva oli maininnut, ja hänen avullaan oli Ermegård
-rouva saatava täydelliseen tunnustukseen. Åke ritari pakotettaisiin
-tunnustamaan hänet veljekseen, ja hän saisi lopulta sen paikan, joka
-hänelle kuului maan suurmiesten joukossa.
-
-Hänen hautoessaan näitä ylpeitä ajatuksia heräsi Ermegård rouva. Hän
-katseli kummissaan ympärilleen ja pyysi heti päästä vuoteeseen, mistä
-Erikinpoika piti huolen.
-
-Sillävälin oli Elina sytyttänyt lamppunsa ja yhtä rohkeasti kuin
-entispäivinäkin alkanut taivalluksen kautta linnan pimeäin käytäväin.
-Tällöin oli hänellä aina ollut sellainen tunne, että joku kulki hänen
-rinnallaan. Viime kerralla se oli inhimillinen olento, nimittäin
-Åke, jonka hän toi takaisin mukanaan. Nyt oli hän kuulevinaan
-kannusten kilinää, mutta vaikka se veikin hänen ajatuksensa jälleen
-Åken luo, pysyi hän tyynenä ja arveli äänen tulevan asesalista.
-Vanhat varustukset olivat siellä varmaankin riippuneet satoja vuosia
-ympäri seiniä ja seinätoukat olivat varmaankin nakertaneet irti
-joitakin kappaleita, jotka romahtelivat maahan ja häiritsivät kaameaa
-hiljaisuutta... Tosin ihmetteli hän, tulivatko entiset omistajat
-muistuttamaan häntä muinaisista ajoista, mutta hän ei ollut koskaan
-heitä häirinnyt, sentähden eivät he hänestä välittäisikään.
-
-Kun hän pani avaimen tornikamarin lukkoon, oli hän näkevinään valoa
-sisältä, mutta kun hän avasi oven, oli pieni kamari aivan pimeä,
-ainoastaan himmeä valo lankesi sisään ikkunasta. Hän katsoi ulos
-siitä, katsoi alas puutarhaan, jossa muutamat varjot liikkuivat.
-Olipa hän kuulevinaan ääniäkin. Mitä ne puhuivat? Hänestä kenties?
-
-Hänet valtasi tunne kaiken turhuudesta, hän näki sydämensä pakahtuvan
-suuren surun alla, mutta se kävi hänelle rakkaammaksi kuin mikään muu
-maailmassa, ja kun hän piti siitä kiinni, tuntui kuin se kohottaisi
-hänet taivaaseen... Tummat varjot puutarhassa katosivat. Ne menevät
-levolle, ajatteli hän, minäkin tahdon tehdä niin.
-
-Kun hän kääntyi ikkunasta poispäin, näki hän mukanaan tuomansa
-pienen lampun palavan sangen himmeällä valolla. Silloin hän muisti,
-että oli unohtanut täyttää sen öljyllä. Muulloin oli hänelle tapana
-jättää se palamaan koko yöksi, mutta nyt oli hänen varattava valkeaa
-paluumatkaksi, ja sentähden oli tarpeellista sammuttaa lamppu.
-Tulukset hänellä oli pöydän nurkalla; hän nosti lampun kiireesti
-ikkunankomeroon ja puhalsi sen sammuksiin.
-
-Sitten lankesi hän polvilleen Mariankuvan eteen. Nyt kuten aina luki
-hän ensin iltarukouksensa. Sitten rukoili hän puhdasta mieltä, joka
-tiesi tiensä. Sen jälkeen laskeutui hän olille ja nukkui muutamain
-minuuttien kuluttua.
-
-Valvoivatko hyvät enkelit hänen vuoteensa ääressä. Polvistuiko
-vaikeroiva, levoton sielu, joka tarvitsi hänen apuaan?
-
-Kun Elina heräsi, oli täysi päivä. Mutta hän nousi ja hänen täytyi
-puristaa käsillään päätänsä päästäkseen oikein omaksi itsekseen...
-Mitä hän oli uneksinut?... Vei aikaa, ennenkuin sai sen palautetuksi
-muistoonsa.
-
-Eikö hän ollut ollut Ermegård rouvan huoneessa? Eikö tämä maannut
-vuoteessa kuolemaisillaan, ja eikö hänen ympärillään liikkunut
-taulussa kuvattu vieras rouva? Kumpikaan heistä ei voinut nähdä
-Elinaa, mutta hän kuuli Ermegård rouvan valittavan ja vaikeroivan,
-toisen siitä olematta huolissaan.
-
-"Joutukaa, pian on aikanne lopussa!" huusi vieras.
-
-"Enkö ole hankkinut apua!"
-
-"Tyttö ei tahdo!"
-
-"Hänen täytyy!"
-
-Silloin oli Elina näkevinään nuoren miehen lähestyvän vuodetta.
-Vieras nainen heittäytyi hänen syliinsä, ja he menivät käsi kädessä
-sairaan luo.
-
-"Ermegård!" sanoi nuori mies.
-
-Sairas katsoi häneen mitä suurimman kauhun ilmeellä.
-
-"Täytyykö minun tunnustaa?"
-
-"Itsestäsi on sinun se tehtävä."
-
-"Silloin tiedän muitakin keinoja!"
-
-Nuori mies kääntyi hänestä ja oli poissa.
-
-Vanhus huusi ja kirkui, mutta nuori mies ei tullut takaisin.
-
-"Minä jään tänne viimeiseen saakka!" sanoi vieras nainen.
-
-"Minua kiusataksesi?"
-
-"Saadakseni totuuden ilmi."
-
-"Ei koskaan!"
-
-"Minä en saa mitään rauhaa haudassani. Miksi minun täytyy aina olla
-läheisyydessänne? Niin, siksi, että te olette ainoa, joka voitte
-puhua."
-
-"Minä kuolen sitä tekemättä."
-
-"Voi silloin teitä ja minua!"
-
-"Jätä minut rauhaan, onhan minulla aikaa!..."
-
-Sana sanalta toisti Elina tämän ihmeellisen keskustelun.
-
-Hän tiesi, että juuri häntä tahdottiin pakoittaa; mutta Ermegård
-rouvaa ajatellessaan täytti hänen sielunsa sääli, ja jos hänen
-sydämensä oli välinpitämätön, niin mitä hänelle merkitsi, kenelle
-antoi kätensä!
-
-Hän meni ikkunan luo ja silmäili ulos. Alhaalla seisoi Erikinpoika ja
-katsoi ylös. Elina vetäytyi nopeasti takaisin... Ei koskaan, koskaan
-suostu hän menemään tuon miehen vaimoksi! Ja hän heittäytyi alas
-olkivuoteelle ja suli kyyneliin.
-
-Silloin oli kuin käsi koskettaisi hänen päätänsä ja ääni kuiskaisi
-hänen korvaansa: "Ole vahva, ja sinä olet saava kunnian kruunun!
-Ainoastaan sinun uhrautuvaisuudessasi on meidän pelastuksemme!"
-
-"Niin, minä tahdon olla luja", sanoi hän nousten ja kuivaten
-kyyneleensä. "Tahdon voittaa tämän kummallisen vastahakoisuuden, ja
-vaikka en käsitäkään syytä, teen minä kuten toiset toivovat."
-
-Tämä ajatus vahvisti häntä, hän järjesti pikimmiten tukkansa ja
-sytytti lampun. Paluumatkalla ei tapahtunut mitään häiritsevää.
-Ermegård rouva lepäsi edelleen vuoteessaan. Elina muisti unensa ja
-haeskeli kauhuissaan silmillään vierasta naista. Ketään ei näkynyt,
-mutta vanhus ojensi käsivartensa häntä kohden ja sulki hänet syliinsä.
-
-"Pyhä neitsyt olkoon ylistetty, olen saanut sinut takaisin! Nyt et
-saa enää jättää minua!"
-
-Vanhus ei kysellyt mitään; hän katseli ainoastaan Elinaa hätäilevän
-näköisenä, ja taaskin muisti Elina unensa.
-
-"Elina!" kuiskasi sairas.
-
-"Tässä olen!"
-
-"Oletko nähnyt hänet?"
-
-"Olen, mummo!"
-
-"Tiedätkö mistä on kysymys?"
-
-"Niin luulen!"
-
-"Suostutko sinä?"
-
-"Teidän tähtenne!"
-
-"Hän tulee ottamaan sinun nimesi!"
-
-"Minun?"
-
-"Aivan niin! Kutsu hänet tänne!"
-
-Elina nousi, mutta hänen polvensa horjahtelivat, hän ei voinut
-liikahtaakaan.
-
-Samassa aukeni ovi ja Erikinpoika astui varovasti sisään. Hän meni
-Elinan luo ja ojensi tälle kätensä. Elina antoi hänelle kätensä, ja
-hän piti sitä omassaan, viitaten vanhukseen. Sairas näki ja katsoi
-hymyillen heihin molempiin.
-
-Silloin täytyi Elinan jälleen vapauttaa kätensä; hän tunsi
-suostuvansa valheeseen.
-
-Erikinpojan muoto muuttui, kun Elina veti kätensä pois, mutta hän
-sanoi olevansa pakoitettu matkustamaan pois sen jutun tähden, joka
-hänen oli nostettava tuomiorovastia vastaan. "Voisi tapahtua, että
-viivyn kauemmin poissa", sanoi hän. "Mutta mitäs siitä, eipähän
-täällä kukaan minua kaivanne!"
-
-"Odotas!" huusi Ermegård rouva ja nousi kiivaasti. "Ojentakaa
-molemmat minulle kätenne!"
-
-"Hän ei tahdo!" puuskahti Erikinpoika.
-
-"Elina!" huudahti sairas melkein vaikeroivalla äänellä.
-
-"Ottakaa käteni, mummo!"
-
-Sairas teki niin ja pani sen Erikinpojan käteen. "Niinpä yhdistän
-teidät Jumalan ja pyhän neitsyen nimessä!" huudahti hän lujalla
-äänellä. "Kirous sille, joka rikkoo liiton!"
-
-Elina värisi, ja Erikinpoikakin oli kiusallisesti liikutettu. "Ettekö
-tahdo siunata meitä?" sanoi hän.
-
-"Kyllä, kyllä, minä teen sen!... Sinun on otettava hänen nimensä!"
-
-"Hänen?"
-
-"Niin, niin, puhumme siitä sitten... Häät pidetään sangen pian."
-
-"Jos neitsyt suostuu?"
-
-Raukka; hän oli vaipunut tuolille ja peitti päänsä käsiinsä.
-
-"Hän on jo suostunut."
-
-"Mutta minulla ei ole mitään!"
-
-"Puolet kaikesta omaisuudestani on sinun!"
-
-"Onko teillä oikeus..."
-
-"Onko-ko minulla!... Enkö voi lahjoittaa sitä sinulle lämpimin käsin!
-Voi sitä, joka koettaa minua estää!... Vietämme häät palattuasi."
-
-"Se olisi liian suuri onni."
-
-"Enkö ole sanonut, että tahdon valmistaa sen!" Ja vanhus ojensi
-kätensä suudeltaviksi.
-
-"Elina, saanko puhutella teitä kahdenkesken?" pyysi Erikinpoika
-sitten.
-
-Elina seurasi häntä äänetönnä.
-
-"Tämä yhdistys on teistä vastenmielinen?"
-
-"Tottelenhan minä!"
-
-"Tiedättekö, että olen Ermegård rouvan tyttärenpoika?"
-
-"Miksi ette sitten kanna hänen nimeään?"
-
-"Tätä juuri pyydän teitä ottamaan selville. Hän kieltäytyy sanomasta
-sitä minulle."
-
-"Kyllä teen mitä voin."
-
-"Tahdotteko myös koettaa kiintyä minuun?"
-
-"Kyllä, tahdon!"
-
-"Tietäisittepäs, kuinka suuresti teitä rakastan!"
-
-"Tahdon koettaa, että ansaitsisin sen."
-
-"Ojentakaa minulle kätenne!"
-
-Elina ojensi ja toinen suuteli sitä hellästi.
-
-"Pahastutteko, jos en annakaan sitä pois?"
-
-Elina käänsi päänsä pois vastaamatta mitään.
-
-"Jos pyytäisin, antaisitteko minulle suukkosen?"
-
-"Jos vaaditte", vastasi Elina alistuvasti.
-
-"Ei, Elina, en vaadi mitään, mutta lupaan sitä vastoin viipyä poissa,
-kunnes olette ehtinyt tottua ajatukseen, että kuulutte miehelle, jota
-sydämenne ei ole valinnut."
-
-Hän piti sanansa ja lähti seuraavana päivänä.
-
-Ermegård rouva toipui tämän asiain käänteen johdosta nopeasti
-sairaudestaan. Hänen ainoana ajatuksenaan oli häiden valmistaminen;
-häitä hommasi hän aivan kuumeisella kiihkolla. Elina ei uskaltanut
-tehdä vähäisintäkään vastaväitettä. Ermegård rouvasta muuten oli
-talon ankara järjestys höltynyt hänen sairautensa aikana, mutta nyt
-otti hän isännyyden ohjat itse käsiinsä, ja niin linnanvartia kuin
-kaikki palvelijat vapisivat pian hänen vihaansa. Saattoi hyvin sanoa,
-että hän piti paljasta miekkaa kädessään ja löi, missä vain löysi
-jotakin muistutettavaa.
-
-Ajan oloon saapui Erikinpojalta kirjeitä, joissa kerrottiin kaikista
-niistä esteistä, joita oli ilmestynyt hänen tielleen. Oli tahdottu
-vetää asia hengellisen tuomioistuimen eteen, mutta laki sanoo:
-"Jollei piispa tahdo talonpojalle oikeutta tehdä, niin olkoon
-talonpojalla oikeus valittaa kuninkaalle", ja sillä perusteella oli
-Erikinpoika vihdoinkin onnistunut saamaan asian siirretyksi maallisen
-tuomioistuimen eteen.
-
-Kirjeet päättyivät moniin tervehdyksiin Ermegårdille ja Elinalle;
-erikseen viimeksimainitulle ei hän kirjoittanut.
-
-Tähän saakka ei Ermegård rouva ollut sallinut vähimpiäkään muutoksia
-vanhassa sisustuksessa. Nyt peitätti hän lattiat matoilla ja
-ripustutti tapetit seinille. Kallisarvoisia verhoja hankittiin
-useihin huoneihin, ja jokaisen esineen tultua paikalleen oli kuin hän
-olisi maksanut osan velastaan.
-
-Elina otti osaa työhön kuten muutkin. Hän ajatteli kaikista vähimmin
-sitä, että hommattiin hänen tähtensä, ja kuitenkin koetti hän kaikin
-voimin mukautua siihen ajatukseen, että hänestä tulisi Erikinpojan
-vaimo. Mutta yhtä suurella mielenkiinnolla kuunteli hän kaikkia
-huhuja sodasta ja kertomuksia, että herra Åke Hannunpoika oli saanut
-Örebron läänityksekseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli kulunut useita kuukausia saapumatta mitään tietoja Erikinpojasta,
-mutta Ermegård rouva arveli, että oikeusjutun voittaminen
-tuomiorovastia vastaan oli pulmallinen asia, joka vei paljon aikaa.
-
-Mutta häät oli vietettävä Ettakissa kohta hänen palattuaan, ja siellä
-tehtiin työtä yötä ja päivää, pyhäisin ja arkisin, jotta saataisiin
-kaikki valmiiksi. Ermegård rouva ei suonut mitään lepoa itselleen
-eikä muille; oli sellainen kiire, kuin olisi ollut hengen hätä
-käsissä.
-
-Eräänä aamuna herätti hän palvelijattarensa aikaisemmin kuin
-tavallista. "Pian, riennä kutsumaan neitsyttä!" sanoi hän.
-
-Elina ei hidastellut kutsua noudattaessaan.
-
-"Tänään hän tulee!" huusi vanhus häntä vastaan. "Näin hänet niin
-selvään kuin nyt näen sinut!"
-
-Morsian kalpeni huomattavasti.
-
-"Eikö se ilahuta sinua?" kysyi vanhus loukkautuneena.
-
-"Rakas mummo!"
-
-"Sinä et ole kuten minä joka hetki rukoillut madonnaa, että tämä
-siunattu päivä koittaisi!"
-
-"En, sitä en ole tehnyt."
-
-"Sinä näet minun levottomuuteni ja hätäni, mutta sittenkin sinä
-voisit rikkoa lupauksesi?"
-
-"En koskaan! Olipa sen pitäminen kuinka raskasta tahansa."
-
-"Mutta se ei saa olla raskasta, sinun täytyy tehdä se omasta vapaasta
-tahdostasi."
-
-"Niinhän minä teenkin!"
-
-"Mene sitten heti ja pukeudu morsiameksi."
-
-"Nyt? Tänään? Ennenkun hän on tullut?"
-
-"Hän kyllä tulee!... Kuules, kuules! Hän tulee jo! Katsos vain, eikö
-se ole hän!"
-
-Elina riensi ikkunaan. "Muutamia linnamiehiä!" sanoi hän.
-
-"Enkö sitä jo tiennyt; he tulevat ilmoittamaan edeltäpäin."
-
-"Minä menen heti."
-
-"Ei, antaa heidän tulla tänne sisälle! Tahdon itse ottaa vastaan
-iloisen viestin."
-
-Kohta sen jälkeen astuivat miehet sisään. He pysähtyivät kaikki oven
-suuhun, hämillään pyöritellen lakkejaan. Mitään iloa ei heistä juuri
-voinut eroittaa.
-
-"No!" huusi Ermegård rouva. "Mitä tuotte?"
-
-"Huonoja uutisia."
-
-"Onko juttu hävitty?"
-
-"Siitä ei ole tullut mitään!"
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Hän, Antero Erikinpoika, on poissa!"
-
-"Poissa?"
-
-"Hän oli jo kateissa meidän saapuessamme kaupunkiin."
-
-"Muutamat sanovat, että piru on hänet vienyt."
-
-"Toiset taasen, että hänet on heitetty johonkin luostarin komeroon."
-
-"Tai että he ovat ottaneet hänet hengiltä."
-
-"Ainakin leikanneet kielen hänen kurkustaan."
-
-"Tai pistäneet puhki hänen silmänsä."
-
-He olisivat saaneet jatkaa kuinka kauan tahansa, linnanrouva ei olisi
-heitä keskeyttänyt.
-
-Elina viittasi miehiä menemään.
-
-Ermegård rouva istui pystyssä vuoteellaan. Kädet olivat nyrkissä ja
-huulet lujasti puristuneet yhteen. Pelästynyt tyttö tahtoi saada
-hänet laskeutumaan pitkäkseen, mutta hänen jokainen jäsenensä oli
-kuin jäätynyt, niitä oli mahdoton saada taipumaan.
-
-Hurskas lapsi kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, hyväili ja
-lämmitteli häntä suudelmillaan. Vihdoin alkoi tajunta palata, ja
-kalpeilla kasvoilla häivähti tumma puna.
-
-"Minä tahdon ripittäytyä!" sanoi hän nopeasti. "Ja sinä saat olla
-läsnä. Mutta heti, heti!"
-
-Pater Anselm oli muuan niitä harvinaisia pappeja, jotka yhtä vähän
-tunkeutuvat ihmisten luottamukseen kuin vaativat rippiä. "Jollei se
-tapahdu vapaasta tahdosta, ei sillä ole mitään arvoa!" oli hänellä
-tapana sanoa. Hän näki kyllä, että Ermegård rouvalla oli raskas
-taakka omallatunnollaan. Sen oli hän kuullut myös edeltäjältään,
-jonka kuolinvuoteen ääressä hän oli istunut ja joka oli pyytänyt
-häntä olemaan kärsivällinen linnanrouvaa kohtaan.
-
-Kun nyt Elina tuli häntä kutsumaan, kohotti hän kiitollisena kätensä
-taivasta kohden ja huudahti:
-
-"Herra olkoon kiitetty ja ylistetty!"
-
-Kun he yhdessä astuivat huoneeseen, makasi vanhus ummessasilmin,
-mutta rinta kohoili verkkaan.
-
-Kappalainen laski hiljaa kätensä hänen kädelleen.
-
-"Niin, minä olen suuri syntinen", sanoi vanhus katsoen pappiin. "Te
-olette kyllä tiennyt sen jo kauan!"
-
-"Syntisiä olemme kaikki!"
-
-"Olin aikonut viedä salaisuuteni mukanani hautaan, mutta nyt tunnen,
-että minun täytyy puhua... Minut naitettiin sangen nuorena miehelle,
-jota en voinut rakastaa... Hän vaivasi minua mustasukkaisuudellaan
-ja toi minut tänne... Minulla oli niin ikävä, että luulin tulevani
-hulluksi. Kun synnytin tyttären, nuhteli hän minua nuhtelemistaan
-siitä, etten ollut antanut hänelle poikaa, ja hän kielsi minua lasta
-itse imettämästä... Suru sen johdosta oli vähällä minut surmata..."
-
-"Jatka, tyttäreni! Jumala kuulee sinua!" sanoi kappalainen lempeästi.
-
-"Lapsuuteni kodissa olin viime vuosina saanut opetusta kukkashoidossa
-eräältä samanikäiseltä, mutta aatelittomalta nuorukaiselta, joka
-oli saanut kasvatuksensa vieraissa maissa. Eräänä päivänä sanoi
-herrani ja isäntäni minulle, että hän oli ottanut puutarhurin,
-joka oli luvannut, jos sai repiä maahan vanhan tallirakennuksen
-linnan edustalla, laittaa sen paikalle puutarhan. 'Siinä on jotakin
-sinulle', sanoi Ficke herra. 'Erittäinkin kun puutarhuri on nuori
-ja kaunis mies.' -- Minä en viitsinyt vastata, ja kesti useita
-viikkoja, ennenkuin menin alas puutarhaan. Mutta ikkunasta näin,
-kuinka siellä työskenneltiin. Kurt, sen uusi puutarhuri sanoi
-nimekseen, oli innokkain kaikista... Lopulta maltoin tuskin koskaan
-poistua ikkunasta. Olin tuntenut hänet entiseksi opettajakseni,
-ja minä ymmärsin, että hän oli rakkaudesta minuun antautunut niin
-vaatimattomaan ammattiin... Vierähti vuoden verran ennenkuin olimme
-tuntevinamme toisiamme. Sitten tuli Ficke herra sairaaksi. Minä
-olin alituiseen hänen luonansa, ja pikku tyttöni oli mukana...
-Saadessani pitää lapseni ja samoin tietäessäni, että maailmassa oli
-ihminen, joka oli luopunut kaikista eduista ainoastaan saadakseen
-elää läheisyydessäni, olin melkein onnellinen. Ficke herra näki
-sen ja oli mustasukkainen omalle lapselleen. Heti parannuttuaan
-vei hän tytön pois. Se oli hemmoiteltu piloille, sanoi hän,
-eikä sitä sentähden saanut kasvattaa kotona. Surin niin, että
-luulin menettäväni järkeni... Silloin heräsi mielessäni ajatus,
-jonka torjuin halveksien, jonka ylpeyteni tuomitsi, mutta joka
-palasi, palasi yhä uudestaan. Vihjaisinko hänelle, herralleni,
-että läheisyydessäni oli joku, joka rakasti minua? Tiesin, että
-sanakin siihen suuntaan saattaisi hänet vimmoihinsa, mutta minä en
-vaiennut pelosta, minä tahdoin, että hän saisi aiheen luulla minun
-vastaavan tähän rakkauteen. Niin ei silloin ollut laita... Mutta
-siitä pitäen oleskelin minä paljon puutarhassa ja otin osaa kasvien
-hoitoon, ja kun tuli talvi, olin palvelijattarieni kera mukana
-puhdistamassa siemenlajeja. Kurt kertoi kasveista monia uskomattomia
-asioita, emmekä me väsyneet koskaan kuulemaan. Ihme kyllä, ei Ficke
-herran päähän pälkähtänyt koskaan olla mustasukkainen, ja minä
-lykkäsin tunnustukseni päivästä päivään. Niin kului kaksi vuotta.
-Epätoivokseni tunsin, että Kurt kävi minulle rakkaammaksi päivä
-päivältä, ja minä toivoin, että hän unhoittaisi sen kunnioituksen,
-mihin hän olisi velvollinen minua kohtaan, tunnustaisi rikollisen,
-syntisen rakkautensa ja antaisi aiheen karkoittaa hänet pois ja
-ilmoittaa Ficke herralle. Mutta hän vältti minua aivan kuin olisi
-ymmärtänyt ajatukseni. Minä aloin pelätä, että hänen sydämensä oli
-kiintynyt toiseen. Oi, kuinka kärsin!"
-
-Ermegård rouva oli puhunut keskeyttämättä, nyt veti hän syvään
-henkeään.
-
-"Levähtäkää!" sanoi kappalainen. "Rasitatte itseänne aivan yli
-voimien."
-
-"En", vastasi vanhus. "Nyt täytyy sen tapahtua; huomenna en voi
-enää..." Ja hän jatkoi:
-
-"Herrallani oli toisinaan tapana käydä metsällä. Eräältä
-metsästysretkeltään palasi hän kuoliaaksi ammuttuna. Viimeisessä
-katseessa, jonka hän loi minuun, kuvastui mustasukkaisuus, ainoastaan
-mustasukkaisuus. Hautauksen jälkeen sulkeuduin minä huoneeseeni...
-Kolmeen kokonaiseen kuukauteen en nähnyt muita kuin palvelijattareni,
-mutta joka päivä tuotiin minulle uusia, tuoreita, valkoisia kukkia,
-ja minä tiesin mistä ne tulivat. Hänen hiljainen rakkautensa
-lämmitti sydäntäni! Hän oli ennen puhunut kukkaskielestä, ja minä
-koetin ymmärtää sitä omin päin. Minä ihmettelin, ettei hän koskaan
-lähettänyt minulle punaisia. Tiesin tosin, että ne merkitsivät
-rakkautta, mutta jos hän todellakin rakasti, kuinka saattoi hän siitä
-niin kauan vaieta? Vihdoin eräänä päivänä löysin valkoisten liljojen
-keskeltä heleänpunaisen ruusunnupun. Silloin suututti minua hänen
-rohkeutensa, mutta sydämeni sykki ilosta. Seuraavana päivänä olivat
-kaikki kukat punaisia, ainoastaan punaisia. Niin jatkui kokonaisen
-viikon... Ylpeys ja rakkaus taistelivat povessani, mutta vielä
-kerran voitti edellinen. Minä lähetin kukat takaisin ja sanoin,
-etten tahtonut niitä enää saada. Olin jättänyt synkän suruhuoneen,
-ystävät ja sukulaiset kävivät luonani... Pikku tyttäreni jäi luokseni
-muutamiksi viikoiksi, mutta hänen isänsä tahdon mukaan suostuin
-lähettämään hänet kasvatettavaksi muualle, kunnes hän täyttäisi
-kaksikymmentä vuottaan -- hän oli nyt ainoastaan nelivuotias. Olin
-vielä nuori, ainoastaan kuudenkolmatta vuotias. Minua kehoitettiin
-vaihtamaan tämä yksitoikkoinen elämä iloisempaan, Tukholmassa tai
-missä muualla tahansa... Minä epäröin. He eivät hellittäneet,
-ja minä melkein lupasin tulla, sitten kun suruaika oli lopussa.
-Vielä en ollut häntä nähnyt jälleen, en ollut kertaakaan ollut
-puutarhassakaan, ja kuitenkin pyöri hän yhä ajatuksissani, ja minä
-kuuntelin halukkaasti mitä palvelijattareni kertoivat hänestä...
-Hänellä oli paljon kirjoja, joita hän luki, hän kirjoitteli usein
-ja ahkeraan, ja välillä oli hän puutarhassa, jossa kaikki kasvoi
-ja rehoitti niin ihmeellisesti hänen käsissään. Joka päivä oli
-minulla tuoreita hedelmiä pöydälläni; lähestyi syksy, ja nuoret puut
-kantoivat ensimäiset hedelmänsä. Olin varma hänen rakkaudestaan,
-varma siitä, että hän alituiseen ajatteli minua! Minulle oli
-jotakin uutta siinä, että tiesin minua rakastettavan niin jalosti,
-niin uhrautuvasti, ja minä tahdoin nauttia siitä niin kauan kuin
-mahdollista... Sitä paitsi minua peloitti nähdä häntä jälleen... Eikö
-rohkeus pettäisi?
-
-"Palvelijattareni, Pirkitta, sanoi eräänä päivänä: 'Se Kurt ei
-sitten ole ollenkaan muihin ihmisiin.' -- 'Kuinka niin?' kysyin
-minä. -- 'Nuori mies elää aivan kuin erakko, mutta on se painanutkin
-häneen leimansa!' -- 'Onko hän sairas?' -- 'Sanotaan, että hän
-suree jotakin.' -- Kuinka minun sydämeni sykki! Minä en uskaltanut
-kysellä enempää, mutta Pirkitta jatkoi: 'Kappalainen, jonka kanssa
-hän yksistään seurustelee, on sanonut, että hänen terveytensä tähden
-täytyy lähteä täältä.' Ja minä olin ajatellut ainoastaan itseäni!...
-Nyt tunsin, että rakastin häntä yli kaiken muun ettenkä voisi
-koskaan suostua eroon... Jospa voisin mennä alas puutarhaan! Mutta
-se olisi minun puoleltani lähentelemistä, joka voisi hänet saada
-uskomaan, että... Ei... minä en tahtonut, en voinut mennä... Eräänä
-päivänä tuli Pirkitta luokseni ja sanoi, että Kurt pyysi puhutella
-minua. Minä hämmennyin niin, että vastasin: 'Ei nyt, jonakin toisena
-päivänä.' Pirkitta meni, mutta tuli kohta itkien takaisin ja sanoi,
-että Kurt tuli pyytämään eroaan, hänen täytyi lähteä matkalle
-muutaman päivän kuluttua. 'Pyydä häntä tulemaan sisään', sanoin minä
-vavisten.
-
-"He olivat oikeassa, hän oli suuresti muuttunut, mutta vähemmän
-nöyrä kuin ennen. Hän puhui melkein kuin vertaiselleen, kun hän
-sanoi minulle, että oli päättänyt muuttaa, mutta hankkinut toisen
-sijalleen, ja hän toivoi, että olisin tyytyväisempi äskentulleeseen
-kuin olin ollut entiseen. Hän olisi voinut puhua kuinka kauan
-tahansa, minä pidin silmällä vain sitä, ettei hän kohottanut
-kertaakaan silmiään lattiasta. 'Minä en tahdo, että lähdette,
-Kurt', sanoin ojentaen hänelle käteni. 'Minun täytyy!' vastasi hän
-tarttumatta käteeni ja kohottamatta katsettaan. -- 'Miksi teidän
-täytyy?' -- 'Heikon terveyteni tähden!' -- 'Eikö se ole tekosyy?' --
-'Kenties'! -- 'Ettekö tahdo sanoa minulle oikeaa syytä?' -- 'Sitä
-en voi'. -- Minä näin, kuinka hän kiusautui, mutta minä tahdoin
-pakoittaa hänet ilmaisemaan itsensä, se antaisi minulle takaisin
-rohkeuteni, ja sentähden sanoin houkutellen: 'Oletteko vihainen
-minulle?' -- 'Palvelija ja hallitsijatar!' vastasi hän kumartaen.
--- Hän ei siis aikonut esiintyä puuttuvalla kunnioituksella, mutta
-minulla oli useampiakin kiihoituskeinoja: 'Pelkäsin, että olisitte
-pannut pahaksenne, kun lähetin teille ne punaiset ruusut takaisin.'
--- Hän punastui hieman, se sattui!... 'Ymmärsin sitten, että se oli
-liian aikaista', sanoi hän. 'Mutta ne olivat kaikki niin tuoreita
-ja tuoksuavia, ne punaiset ruusut. Minä luulin, että kun aurinko ja
-lämpö on niitä houkutellut esiin niin suurin joukoin, täytyi niiden
-teille antaa suurimman ilon... ja teillähän on ollut niin vähän iloa
-elämässänne.' -- Nyt ymmärsin sen, mistä minulla tähän asti oli
-ollut ainoastaan himmeä aavistus, ettei häntä ollut tuonut Ettakiin
-ainoastaan rakkaus, vaan myöskin suuri sääli, -- sääli minua kohtaan!
--- 'Sanokaa minulle, mikä mieltänne painaa!' pyysin innokkaasti ja
-ojensin hänelle jälleen käteni. -- 'Jos kerran tapaamme toisessa
-maailmassa toisemme, ei se ole teitä loukkaava.' -- 'Eihän se tee
-sitä nytkään!' huusin minä aivan poissa suunniltani. -- 'Älkää minua
-kiusatko!' sanoi hän ja nousi. 'Tahdon mielelläni, että muistaisitte
-minua suopeudella. Hyvästi, Herra teitä suojelkoon!' -- Nyt vasta
-yhtyivät katseemme; hänen silmänsä olivat kyyneliä täynnä, ja minä
-luin niistä rakkauden vakuutuksen. -- Hän meni, mutta minä en voinut
-hillitä itseäni!... Tunsin, etten voinut elää ilman häntä... Eikä
-minulla ollut ketään, kenen kanssa neuvotella.
-
-"Hieman toinnuttuani lähetin noutamaan kappalaista. Puhuin Kurtista,
-ja hänen välttelevistä vastauksistaan ymmärsin, että tämä oli uskonut
-hänelle salaisuuden -- 'Tiedän sen jo!' keskeytin kärsimättömästi.
-'Hän rakastaa!' -- 'Niin, kovaksi onneksi!' -- 'Ei, sillä minä
-rakastan myös häntä!' Ja nyt kerroin hänelle, kuinka tämä rakkaus oli
-kasvanut kasvamistaan, kuinka olin koettanut sitä vastustaa, mutta
-viimeinen kohtauksemme oli minulle osoittanut sen mahdottomaksi.
--- 'Mikä on tarkoituksenne?' kysyi pappi. -- 'Mennä hänen
-kanssansa naimisiin heti suruvuoden loputtua.' -- 'Mutta ajatelkaa
-nimeänne, sukulaisianne!' -- 'Minä en välitä mistään muusta kuin
-rakkaudestani!'-- Mitä Kurt ajatteli, en tiedä, mutta kun hän painoi
-minut rintaansa vasten, tuntui minusta, kuin olisin löytänyt sataman,
-josta eivät mitkään surut minua saavuttaisi.
-
-"Kymmenen kuukautta suruvuodesta oli kulunut. Päätettiin, että Kurt
-matkustaisi vieraihin maihin jälellä oleviksi kahdeksi kuukaudeksi,
-ja kun hän tulisi takaisin, vihittäisiin meidät suurimmassa
-salaisuudessa linnan kappelissa. Kukaan ei saanut tietää meidän
-yhdistyksestämme, Kurt itse ehdotti sitä, ja minä suostuin... Kuinka
-minä surin hänen ollessaan poissa! Pelkäsin, että hän kuolisi enkä
-minä saisi nähdä häntä enää koskaan. Kappalainen ehdotti, että
-minä matkustaisin häntä vastaan ja meidät vihittäisiin pienessä
-maakirkossa, jossa hänen veljensä oli pappina. Minä suostuin ilolla
-ja kirjoitin Kurtille. Kaikki kävi laskujen mukaan; minusta tuli
-hänen vaimonsa! Kuinka onnelliset olimme!... Ja kun tulimme tänne,
-oli ihmeellinen nautinto hiipiä kohtaamaan toisiamme. Useimmiten
-tapahtui se kappalaisen luona. Hän oli hellä isä, joka iloitsi
-lastensa onnesta. Muutamia kertoja otti hän puheeksi, että meidän
-pitäisi julaista yhdistyksemme, mutta kun Kurt näki, etten ollut
-siihen halukas, hylkäsi hän ehdotuksen.
-
-"Vuoden kuluttua sai Kurt kovan yskän, se kiihtyi nopeasti, ja
-kymmenen kuukauden avioliiton jälkeen olin minä leski toisen
-kerran. En tiedä, mitä nyt tapahtui ympärilläni. Kappalainen piti
-huolta kaikesta. Kun seitsemän viikon kuluttua heräsin jälleen
-tajuntaan, sanottiin minulle, että olin saanut vielä yhden tyttären,
-jonka kappalainen oli antanut salaa eräälle talonpoikaisvaimolle
-hoidettavaksi. Hän ei tiennyt, tahdoinko tunnustaa sen omaksi
-lapsekseni. Kaikki, kaikki oli minusta samantekevää, tahdoin
-ainoastaan kuolla, mutta sitä ei minulle ollut suotu. Kun nousin
-jälleen jalkeille, näin, kuinka palvelijani katselivat minua
-ivallisesti hymyillen. He arvasivat osaksi asian, mutta heidän
-ei johtunut mieleensäkään, että olin mennyt naimisiin niin
-halpasäätyisen miehen kanssa, ja vielä vähemmän, että tunnustaisin
-lapseni omakseni... Sitä en tehnytkään, mutta otin hänet kotiini,
-kun hän oli vasta kolmivuotias, ja minä rakastin häntä rajattomasti,
-sillä hänellä oli isänsä kasvonpiirteet, mutta äitinsä ylpeä, ylväs
-mieli... Minä sanoin häntä palvelijattarekseni, mutta vaadin, että
-kaikkien toisten oli toteltava häntä kuin olisi hän tyttäreni...
-Ja kun he eivät tehneet sitä mielellään, kävi mieleni katkeraksi
-ja kovaksi. Ankarampaa komentoa ei pitänyt herra Ficke Bülowkaan;
-sanottiin, että hänen leskensä oli heistä molemmista pahempi. Kaksi
-tytärtäni kasvoivat ja varttuivat. Vanhempaa heistä näin harvoin,
-nuorempi sitä vastoin teki mitä tahtoi, eikä minulla ollut voimaa
-sanoa häntä vastaan, niin painavana tunsin syyllisyyteni.
-
-"Kahdentenakymmenentenä syntymäpäivänään palasi Hedvig isänkotiinsa.
-Hän toi mukanaan hyvän ystävänsä Anna Flemingin. Tuntui kuin
-päiväpaiste olisi langennut synkkään kotiin, ja minä iloitsin
-heitä nähdessäni. Mutta minä näin nuoremman lapseni, hylätyn Edela
-parkani hiipivän vakoillen ympärinsä. Äskentulleet olivat vallanneet
-hänen paikkansa, hänelle ei ollut enää tilaa. Paha omatunto kalvoi
-minua, ja minä sanoin heille, että hän oli ollut lohdutuksenani
-yksinäisyydessäni, että olin pitänyt häntä aivan kuin tyttärenäni ja
-toivoin, että he tahtoisivat kohdella häntä vertaisenaan. Niin he
-tekivätkin, eikä kukaan voinut olla suloisempi ja rakastettavampi
-kuin hän. Hedvig kysyi minulta kerran, tunsinko Edela Kurtintyttären
-vanhempia. Kenties oli juoruilu saapunut hänen korviinsa. Minä
-vastasin, että he olivat yhtä hyvää sukua kuin hänenkin vanhempansa,
-ja sen jälkeen ei hän enää kysellyt.
-
-"Monia ylhäisiä herroja ja ritareita vieraili siihen aikaan Ettakissa.
-Niiden joukossa oli pari Ribbingiä, molemmat kotoisin Suomesta,
-oli myös ritari Juhana Maununpoika. Hän oli jalo herra, mutta
-ylen vakava. Kun hän pyysi minulta Hedvigin kättä, pelkäsin minä,
-että tämä vastaisi kieltävästi, mutta ilokseni ja kummakseni hän
-suostuikin. Kun sanoin hänelle, etten ollut sitä odottanut, tunnusti
-hän mieltyneensä toiseen mieheen, mutta ei koskaan tahtonut siitä
-puhua, koska tämä mies oli aateliton. Minä ylistin hänen lujuuttaan;
-hän ei suinkaan ensi kertaa saattanut minua häpeämään. Vanhempi
-Ribbingeistä kosi Anna Flemingiä, ja minä näin, että ainoastaan
-syntyperä esti nuoremman pyytämästä Edelan kättä. Hän tunnustikin
-tunteen tälle, mutta sanoi ensin tahtovansa pyytää sukulaistensa
-suostumusta. Hedvig meni naimisiin ja muutti Göksholmaan. Anna
-matkusti Turkuun häitä varten. Edela ja minä olimme jälleen kahden.
-Nyt vasta uskoi hän minulle, että hän oli tehnyt salaisen liiton
-nuoremman Ribbingin kanssa; tämä oli sanonut, että hänen olisi
-kärsivällisesti odotettava neljä vuotta...
-
-"Suuri suru odotti minua. Hiljainen Hedvigini kuoli antaessaan elämän
-pojalle. Minä otin Åken kotiin luokseni; lapsenlapseni ainakin
-tahdoin itse kasvattaa. Mutta Edela ei voinut ensinkään poikaa
-sietää. 'Näin hyvin, että hän tulee asettumaan tielleni', sanoi
-hän... Kului neljä vuotta, mutta Ribbing ei palannut. Edela oli
-poissa suunniltaan; hänelle tekivät kauppamiehet ja muut aatelittomat
-monia hyviä tarjouksia, mutta ilokseni hän hylkäsi ne. Eräänä päivänä
-tölmähti hän luokseni ja sanoi, että nuori Ribbing oli täällä,
-mutta salaa. Tämä tahtoi häntä heti seuraamaan. He vihityttäisivät
-itsensä muutamassa läheisessä kirkossa; sen jälkeen veisi hän
-vaimonsa kotiinsa. Ribbing oli sanonut, että se oli ainoa keino,
-jolla he voivat saada toisensa; hänen sukulaisensa eivät luultavasti
-koskaan antaisi mielisuosiolla suostumustaan. Minun ainoa ja korkein
-toivoni oli hyvittää Edelalle, mitä olin rikkonut häntä vastaan. En
-voinut aavistaakaan, että oli kysymys petoksesta; ja niin annoin
-suostumukseni."
-
-Ermegård rouva oli tehnyt tunnustuksensa välillä vain harvoin
-pysähdellen. Oli kuin koko hänen entinen elämänsä olisi vaeltanut
-hänen ohitsensa ja hän ainoastaan kertonut mitä näki ja kuuli. Nyt
-viittasi hän Elinaa antamaan hänelle virvoitusjuoman, joka oli
-pöydällä. Tämä teki sen: "Rakas mummo, antakaa sen nyt jo riittää
-täksi päiväksi!" pyysi hän.
-
-"Teette yhtäkkiä lopun kaikista voimistanne", lisäsi kappalainen.
-
-"Ei, ei, olen vapautunut raskaasta taakasta. Kuulkaa nyt edelleen!
-Onneton lapseni matkusti, mutta hän palasi takaisin kahdeksan
-kuukauden kuluttua, kurja, kadotettu olento."
-
-Ermegård rouvan katseet harhailivat ympäri huonetta; mutta kun Elina
-tahtoi osoittaa hänelle huolenpitoaan, sysäsi hän tämän luotaan ja
-jatkoi käheällä vapisevalla äänellä:
-
-"Hän tahtoi antaa minulle anteeksi, mitä olin rikkonut, ehdolla,
-että hänen lapsensa tunnustettaisiin tyttärenlapsekseni ja saisi ne
-edut, jotka oli häneltä kielletty. Minä sanoin hänelle, että tahdoin
-tehdä mitä muuta tahansa; lapsi voisi saada taloja ja tiloja, mutta
-tunnustaa tyttärenlapsekseni en häntä voinut. Silloin oli hän aivan
-kuin kadonnut... Minä luulin ymmärrykseni pettävän. Lopulta sain
-tietää, mihin hän oli ottanut tyyssijansa, mutta hän kieltäytyi
-tulemasta minun näkyviini... Emme tavanneet enää toisiamme."
-
-Ääni takertui kurkkuun, kesti useita minuutteja ennenkuin vanhus voi
-jatkaa.
-
-"Edela tuli joka yö luokseni", aloitti hän.
-
-"Unessa?" kysyi kappalainen.
-
-"Olin täysin valveilla!"
-
-"Tuleeko hän vieläkin?"
-
-"Ei niin usein, mutta aina samoin vaatimuksin, samoin julmin
-vaatimuksin."
-
-"Ja te kieltäydyitte yhä?"
-
-"Minä mietiskelin yötä ja päivää, kuinka täyttäisin hänen
-toivomuksensa paljastamatta itseäni. Vihdoin löysin keinon. Jos
-ottaisin talooni muutaman Anna Flemingin lapsista ja naittaisin
-hänet Edelan pojalle, saisi hän silloin nimen, joka oikeuden mukaan
-hänelle kuului. Seuraavana yönä näyttäytyi Edela uudelleen minulle.
-'En tiedä, onko teidän aikeenne kaikkinäkevälle otollinen', sanoi
-hän, 'mutta tuokaa lapsi Ettakiin, antakaa hänen asua tornikamarissa,
-minä valvon ja suojelen häntä. Mutta muistakaa, että tytön on
-vapaasta tahdostaan mentävä hänelle; jollei hän sitä tee, pidän
-kiinni vaatimuksestani. Teidän täytyy antaa hänelle nimenne, äiti,
-ja jollette sitä tee, on teidän hautanne oleva yhtä rauhaton kuin
-minunkin!'"
-
-Elina oli vaipunut polvilleen ja painanut kätensä ristiin. "Hänen
-äitinsä se siis on aina käynyt luonani", sanoi hän. "Nyt ymmärrän
-harhailevan hengen levottoman hellyyden. Miksi ette ole sanonut sitä
-minulle ennen, olisin silloin epäröimättä laskenut käteni hänen
-käteensä!"
-
-"Sanot nyt niin, kun tiedät, että hän on kuollut!"
-
-"Ei hän ole kuollut, mummo! Sydämeni sanoo, että hän on palaava.
-Silloin tahdon heti yhdistää kohtaloni hänen kohtaloonsa, jotta sinä
-ja vainaja saisitte rauhan sieluillenne."
-
-Ermegård rouva viittasi kappalaista tulemaan lähemmäksi. "Jos hän on
-kuollut", sanoi hän, "tai jos minä kuolen ennenkuin hän palaa, eikö
-silloin tämä tunnustus, jonka olen tehnyt, ole kylliksi?"
-
-"Jotta teidän tyttärenpoikanne voi astua laillisiin oikeuksiinsa,
-on teidän vihkitodistuksenne näytettävä. On niin ja näin, riittääkö
-tämäkään, kun hän itse ei ole aviolapsi."
-
-"Sukusiteet poistetaan avioliitolla Elinan kanssa."
-
-"Siltä näyttää, mutta meidän Herramme ei salline narrata itseään, ja
-pelkään, että viisautenne on joutuva häpeään."
-
-"Ei mitään vaaraa!" sanoi Ermegård rouva. "Laupeudessaan ei hän
-tee niin tarkkaa tiliä kanssamme; ennen kaikkea sallii hän meidän
-säilyttää hyvän ja kunniallisen nimemme."
-
-"Ajatelkaa tarkoin mitä teette, neitsyt", sanoi kappalainen Elinalle;
-"on kysymys elämänne onnesta!"
-
-"Tahdotteko häntä kiellellä?" huusi Ermegård rouva.
-
-"Ainoastaan varoittaa, erittäinkin, jos teidän sydämenne ei olisi
-vapaa."
-
-"Se on vapaa!" vastasi neitsyt väristen.
-
-"Älkää pettäkö itseänne!"
-
-"Elina!" huudahti Ermegård rouva. "Älä kuuntele häntä, hän tahtoo
-vetää sinut pois minusta."
-
-"Sitä ei tee mikään maailmassa!"
-
-"Minä olen tehnyt ainoastaan velvollisuuteni", vastasi kappalainen.
-
-Ermegård rouva oli oikeassa, kun hän sanoi heittäneensä raskaan
-kuorman hartioiltaan. Hän sai uusia voimia, uutta nuorteutta, ja hän
-sanoi nyt samoin kuin Elinakin:
-
-"Hän ei ole kuollut!"
-
-Tähän aikaan teki Åke Hannunpoika maankuulun retken Anholtin saarelle
-Kattegattiin, mistä ritari palasi tuoden runsaan saaliin porvarien
-sinne viemiä kalleuksia. Ermegård rouvalle saapui kirjeitä sekä
-valtionhoitajalta että Trotte Maununpojalta. He onnittelivat häntä
-siitä, että hänellä oli niin urhoollinen sukulainen, jonka tähden
-hänen omakin nimensä tuli säilymään jälkimaailmalle, ja molemmat
-sanoivat, ettei maassa ollut suurempaa sankaria ja jalompaa ritaria.
-
-Nämä iloiset viestit, jotka niin imartelivat hänen ylpeää mieltään,
-ja varmuus siitä, ettei Elina pettäisi lupauksiaan, näyttivät vanhan
-rouvan palauttavan terveyteensä ja voimiinsa. Sama sitkeä joustavuus,
-joka säilyi hänen tahdossaan, oli levinnyt hänen ulkonaiseenkin
-ihmiseensä.
-
-Ermegård rouva paisui ylpeydestä. Hän sanoi, että Åke oli häneen, ja
-mietiskeli mielessään, kenen ylen ylhäisen neitsyen kanssa naittaisi
-hänet. Tuskin kukaan näytti ansaitsevan sitä arvoa. Alistuvasti
-kuunteli Elina puhetta siitä, mutta se kirveli sydäntä.
-
-"Örebron linnan läänitys antaa hänelle oikeuden kohottaa katseensa
-korkealle", sanoi Ermegård rouva, "ja jollei Svante Niilonpoika olisi
-jo naittanut pois kaunista tytärpuoltaan, olisi Åke saanut kosia
-häntä".
-
-"Mutta hän oli hyvin nuori."
-
-"Entä sitten, kukaan ei ole kyllin nuori ja kaunis niin uljaalle
-ritarille kuin minun Åkelleni."
-
-"Te sanoitte kuitenkin minulle..."
-
-"Mitä niin?"
-
-"Että ikäeroitus hänen ja minun välillä..."
-
-"Ahaa, kadutko jo?"
-
-"En, mummo, mutta..."
-
-"Sitä paitsi ei Åke ole koskaan ajatellut sinua, ja sinä olet
-luvannut uskollisuutta toiselle."
-
-"Niin olen!"
-
-Niin pian kuin Elina pääsi kuulemasta Åkesta puhuttavan,
-saattoi hän pitää kurissa ajatuksensa ja tunteensa: silloin oli
-velvollisuudentunto peräsimessä ja päivä meni kuin pieni pursi
-tyynessä vedessä. Mutta kun ajattelematon vanhus tuli ja alkoi pitää
-ylistyspuheitaan Åke herrasta tai kun kansan kesken puhuttiin hänen
-erinomaisesta rohkeudestaan, silloin alkoivat hyrskyt heitellä pientä
-purtta, peräsin viippui sinne ja tänne, ja hyvät päätökset olivat
-tiessään.
-
-Ermegård rouva oli useita kertoja kirjoittanut Skaraan tiedustellen
-Erikinpoikaa, mutta ei ollut kuullut hänestä mitään. Ingristäkään
-ei hän voinut saada mitään tietoa, molemmat olivat kadonneet
-jäljettömiin.
-
-Kolmisen viikkoa myöhemmin, varhain aamulla, nähtiin suurten,
-kömpelöiden vaunujen ajavan pihaan, ja Skaran tuomiorovasti pyysi
-puhutella jaloa Ermegård rouvaa.
-
-Tämä avautti äskettäin sisustetut huoneet ja meni heti ottamaan häntä
-vastaan.
-
-Monien molemminpuolisten kohteliaisuuksien jälkeen tulivat he
-tuomiorovastin käynnin tarkoitukseen.
-
-"Tiedätte kai, jalo rouva", sanoi rovasti, "sen häväistyksen, jota
-teidän väkenne on minulle hankinnut?"
-
-"Ei, minä en tiedä mitään!"
-
-"Eräs lailliseen muotoon laadittu testamentti on kiihoittanut
-muutaman ahnaan talonpojan hyödynjanoa, niin että hän katsoo enemmän
-omia etujaan kuin lapsensa ikuista autuutta."
-
-"Onko sellainen mahdollista!"
-
-"Saattaisin hyvin luulla teidät kaikesta tietämättömäksi. Mutta
-mies, jonka teitä on kiittäminen kaikesta, tahtoo heittää varjon
-minun ja koko tuomiokapitulin ylle, mutta se on tehty tyhjäksi
-Herran ihmeellisestä armosta ja rikollinen on pantu varmaan
-talteen... Nyt on kuitenkin laita niin, että me kirkon miehet annamme
-mielellämme armon käydä oikeuden edellä, ja minä olen tullut tänne
-kysymään teiltä, jalo rouva, toivotteko erityisemmin, että syntinen
-armahdetaan."
-
-"Otaksun, että teidän armonne puhuu Antero Erikinpojasta."
-
-"Muistaakseni hän nimittää siten itseään."
-
-"En tiedä mitä hän on rikkonut, mutta suuresti hänet on täytynyt
-viedä harhaan, sillä kenelläkään ei ole niin vilpitöntä tahtoa tehdä
-oikein kuin hänellä. Olen sangen kiitollinen teidän armonne hyvästä
-lupauksesta päästää hänet vapaaksi. Muuten olisi minun ollut pakko
-pyytää tyttärenpoikaani, Örebron linnan päällikköä, jaloa ritaria,
-herra Åke Hannunpoikaa toimittamaan hänet vapaaksi, ja hän olisi
-kyllä tehnyt sen, vaikkapa siihen olisi tarvittu asevoimaakin."
-
-Tuomiorovasti oli joutunut sangen hämilleen, jalo rouva oli
-menetellyt liian rutosti. Mihin hän oli aikonut monien mutkien
-jälkeen suostua, sen oli rouva vanhus heti pitänyt ratkaistuna asiana
-ja heittänyt hänen jalomielisyytensä sisimmän perusteen hänelle
-vasten kasvoja kuin minkäkin hansikkaan.
-
-Nyrkkioikeuden ajat eivät olleet vielä menneet. Yksityisiä riitoja
-ratkaistiin miekalla, eivätkä hyökkäykset luostareihin ja kirkkoihin
-kuuluneet tavattomuuksiin. Jos Åke herra olisi tehnyt jutun Antero
-Erikinpojan katoamisesta, olisi tuomiokapituli joutunut suuriin
-ikävyyksiin. Kunnianarvoisa isä ei kuitenkaan tahtonut heti antaa
-myöten, se olisi näyttänyt tappiolta. Sentähden sanoi hän hymyillen:
-
-"Siunatulla kirkollamme on, paitsi Jumalan ja pyhän isän suojelusta,
-monta puolustajaa maassa. Olin luullut, että jalo ritari hänkin
-kuuluisi niihin."
-
-"Ei, jos on kysymys vääristä teoista!"
-
-"Eikö äidin pidä ottaa veitsi lapsen kädestä, jos tämä tahtoo
-haavoittaa häntä sillä?"
-
-"Kyllä, mutta..."
-
-"Niin tässä on tapahtunutkin. Kirkko antaa rakastavaisesti anteeksi,
-mutta pitää silmällä sitä, joka on rikkonut..."
-
-"Mitä teidän armonne tarkoittaa?"
-
-"Että jos kirkko onkin antanut anteeksi ensimäisen harha-askeleen,
-rankaisee se toisen sitä ankarammin."
-
-"Ymmärrän."
-
-"Ja kirkolla on pitkät käsivarret."
-
-"Sanon sen kyllä hänelle."
-
-"Mitään muuta en tahdokaan", sanoi hurskas pappisvaltias nousten.
-
-"Ei suinkaan teidän armonne aio vielä lähteä? Ettak ei ole niin
-vieraanvaraton kuin se kenties loitolta katsoen näyttää."
-
-"Jos niin on, viivähdän mielelläni!"
-
-Ja hän antoi uudelleen painavan ruumiinsa vaipua niihin pehmeihin
-tyynyihin, joilla tuoli oli peitetty, ja virkkoi syvästi huoaten: "Me
-kirkon miehet olemme olemassa ainoastaan muita palvellaksemme."
-
-Hurskas isä ei ollut suinkaan kylmäkiskoinen pöydän nautinnoille. Hän
-noudatti halulla kutsua, tervehti alentuvasti kappalaista ja piteli
-kauan Elinan kättä omassaan, jupisten jotakin siitä ilosta, jota hän
-tunsi nähdessään niin hurskaan neitsyen.
-
-Pöytä notkui hopeavatien alla, ja ruokalajien paljous vakuutti
-pappisvaltiaalle, että hän vieraili rikkaassa talossa. Mutta niinpä
-hän osoittikin, että hän oli siihen tottunut.
-
-Ateriaa höystettiin vilkkaalla keskustelulla, jolloin pääasiallisesti
-puhui vieras. Kuten tavallista oli, alotti hän ylistämällä ruokaa ja
-perhe-elämän onnea, jonka näkeminen aina ilahutti pappia, vaikkei
-hänelle itselleen sitä suotukaan... Kuta enemmän viiniä ja olutta hän
-sitten nautti, sitä korkeammalle kohosi tunnelma, ja aterian lopulla
-leijaili rovasti ylhäällä pilvissä ja ojensi sieltä siunaten kätensä
-langenneen ihmiskunnan ylitse.
-
-Mutta tällä kertaa kova onni potkaisi tuomiorovastin suinpäin alas
-toisten syntisten ihmisten joukkoon.
-
-Ovi aukeni äkkiä ja Erikinpoika astui sisään.
-
-Ilo, hämmästys, suuttumus, toiveiden pettymys olivat ne vaihtelevat
-tunteet, joita hänen näkemisensä herätti. Ermegård rouva meni
-malttinsa säilyttäen häntä vastaan, ja vaikkei vanhus tuomiorovastin
-tähden voinutkaan avata syliään, näki nuori mies ilosta säteilevistä
-silmistä, kuinka tervetullut hän oli. Hänen silmänsä etsivät Elinaa.
-Tosin tämä hieman kalpeni, mutta puristi lämpimästi hänen ojennettua
-kättään.
-
-Kappalaisen tulotervehdys oli mitä vilpittömin. Hän sulki hänet
-syliinsä ja kiitti Jumalaa.
-
-Tuomiorovasti oli seissyt mykkänä katselijana. Viini ja voimakas
-aamiainen olivat jossain määrin häntä herpaisseet; hän ei ollut
-oikein varma, eikö Erikinpoika kenties ollut saanut vapauttaan hänen
-suostumuksestaan.
-
-Tämä poisti häneltä pian kaikki epäilykset.
-
-"Tällä kertaa voititte te, voititte viekkaudella ja petoksella!"
-huudahti Erikinpoika kääntyen tuomiorovastiin. "Seuraavalla kerralla
-voitan minä!"
-
-Kiukku melkein vääristi tuomiorovastin kasvot, ja se hymyilevä ilme,
-jota hän koetti näytellä, ei suinkaan häntä kaunistanut.
-
-"Näen surulla, etten ole onnistunut parhaissa tarkoituksissani",
-sanoi hän ottaen Ermegård rouvalta jäähyväiset.
-
-Nyt ei enää koetettukaan häntä pidättää, ja pian nähtiin vanhojen
-vaunuromujen lähtevän jälleen tiehensä.
-
-Kohtaus tuomiorovastin kanssa antoi Ermegård rouvalle ajattelemista
-moniksi päiviksi. Hän ei ollut koskaan ollut papeille oikein
-suosiollinen, mutta nyt hän oli vielä vähemmän kuin ennen.
-
-Erikinpoika oli odottanut, että häät heti vietettäisiin, mutta hän
-oli liian ylpeä muistuttaakseen saamastaan lupauksesta. Elina oli
-ystävällinen ja osanottavainen, kuunteli melkein hartaudella, kun hän
-puhui, ja koetti sovittaa vastauksensa parhaimmiten hänen mielikseen.
-Jos hän pyysi laulamaan ja soittamaan, teki Elina sen heti, mutta
-jos hän katsoi häneen rakkaudesta uhkuvin katsein, silloin loi Elina
-punastuen katseensa maahan.
-
-Eräänä päivänä pani Ermegård rouva heidän eteensä asiakirjan, jonka
-oli saanut Turun raadilta. Se oikeutti Antero Erikinpojan, mentyään
-avioliittoon Elina Ribbingin kanssa, ottamaan hänen sukunimensä;
-siten tuli uusi sukuhaara alkamaan hänen kauttansa.
-
-"Ja nyt, rakas lapseni", sanoi vanha rouva, "nyt vietämme häänne
-upeudella ja ilolla!"
-
-"Ja minä, kiittämätön, kun olen valittanut kohtaloani!" huudahti
-nuori mies. "Olihan se minulle lahjoittanut paljon suuremman onnen
-kuin olen odottanutkaan!"
-
-Elina koetti hänkin olla iloinen, ja vaikkei hän ajatellutkaan
-tulevaa liittoa myrskyisellä ilolla, kuten Erikinpoika, niin ei hän
-sitä ainakaan pelännyt. -- Ermegård rouva lähetti kutsukirjeitä
-laajalle ympärinsä, ja muuan sellainen lähetettiin myös Åke herralle
-Örebrohon. Se kohtasi hänet kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän
-satuloitsi heti hevosensa, ja ainoastaan uskollisen Lassi Juuttinsa
-seuraamana lähti hän matkalle.
-
-Viisi päivää ennen määrättyä hääpäivää saapui hän Ettakiin. Ermegård
-rouva, Elina ja Erikinpoika olivat kaikki nähneet hänen laskettavan
-pihaan. Hän oli hypännyt ratsultaan ja muitta mutkitta juossut
-sisälle linnaan. He näkivät, kuinka asemies otti haltuunsa molemmat
-läähättävät ja vaahtoiset orhit, mutta turhaan odottivat he ritarin
-tulevan sisään. Heidät valtasi outo pelko ja levottomuus. Mikä
-saattoi viivyttää häntä, mihin oli hän mennyt?
-
-Linnanvartia kutsuttiin saapuville, ja hän ilmoitti, että ritari oli
-heti mennyt kappalaisen luo.
-
-Kaikki ymmärsivät, että hän oli mennyt ottamaan selkoa asioista.
-Ylpeä Ermegård rouva tunsi, että hän oli loukannut ritarin oikeutta,
-ei ainoastaan perintöön nähden, joka taisi olla Åkelle samantekevää,
-vaan lisäksi, mikä oli pahempaa, ryöstämällä häneltä neitsyen, jota
-hän rakasti.
-
-Elina istui ompeluksensa ääressä, mutta hänen kalpeat poskensa ja
-vapisevat kätensä ilmaisivat hänen mielentilansa. Antero Erikinpoika
-käveli huoneessa edestakaisin. Hän puhui milloin yhtä, milloin
-toista, mutta kukaan ei kuullut häntä, ja hän tiesi tuskin itsekään,
-mitä hän sanoi. Ritari oli tullut, ja odotus kävi pitkäksi.
-
-Vihdoin saapui linnanvartia esittäen ritarin pyynnön, että Ermegård
-rouva soisi hänelle keskustelun kahdenkesken.
-
-"Pyytäkää ritaria tulemaan tänne!" vastasi hän viitaten Elinaa
-ja Erikinpoikaa poistumaan huoneesta. Edellinen pujahti omaan
-huoneeseensa. Jälkimäinen riensi Ermegård rouvan luo, heittäytyi
-hänen jalkoihinsa ja syleili hänen polviaan.
-
-"Jos sallitte hänen eroittaa Elinan minusta, en voi elää enää
-kauemmin!" kuiskasi hän.
-
-"Luuletko sinä, että hänen tai kenenkään tähden luovun siitä, mitä
-olen niin monia vuosia tavoitellut! Sinä olet minua yhtä lähellä kuin
-hän, tällä hetkellä lähempänäkin."
-
-"Hän sanoo, että on kysymys hänen onnestaan."
-
-"Ja vaikka hän sanoisi sen maksavan hänen henkensä, vastaisin minä
-kuitenkin ei!"
-
-"Isoäiti, Jumala on siunaava teitä!"
-
-"Maksan vain velkani äidillesi. Mene nyt!"
-
-Kun Åke Hannunpoika astui sisään, pelästytti Ermegård rouvaa se syvä
-vakavuus, joka oli levinnyt yli ritarin olennon. Hän oli aikonut
-antaa nuhteita siitä, että tämä oli antanut hänen odottaa. Mutta
-ritarin näkeminen herätti ainoastaan hänen harmiaan. Kuinka uskalsi
-tämä yrittää repiä alas, mitä hän nerokkaasti ja vaivalloisesti oli
-rakentanut turvatakseen omaatuntoaan? Eikö ollut maassa neitosia
-yllinkyllin, muitakin kuin Elina Ribbing?
-
-"Sydämellisesti tervetullut, rakas tyttärenpoikani!" sanoi hän
-ojentaen kätensä, jota ritari kunnioittavasti suuteli. "Vanhalle
-Ettakille on kunniaksi, kun saa ottaa vastaan niin mainehikkaan
-vieraan. Olkaa varma siitä, että maineenne on kulkenut edeltä."
-
-"Soturin toimet päättyvät, kun hän lähtee taistelutantereelta",
-vastasi Åke. "Sydän vaatii oikeutensa, kun hän palaa kotiin."
-
-"Siellä voi olla muita, joilla on yhtä hyvät vaatimukset."
-
-"Antakaa sitten ratkaista sen, jota kysymys koskee!"
-
-"Sinä olet puhutellut kappalaista?"
-
-"Niin, isoäiti!"
-
-"Hän on sanonut sinulle?..."
-
-"Teidän käskystänne, mitä olette uskonut hänelle."
-
-Ermegård rouva veti syvään henkeään. "Silloin täytyy sinun
-käsittää..." sanoi hän.
-
-"Että Antero Erikinpoika on teidän tyttärenpoikanne samoinkuin
-minäkin; että hänen äitiään on kohdeltu julmasti ja väärin ja että te
-olette velvollinen antamaan hänen pojalleen kaiken sen hyvityksen,
-minkä voitte antaa. Kaikkeen tähän yhdyn täydestä vakaumuksesta.
-Mutta kun hänen isänsä ei ole tunnustanut häntä, ei hänen
-kannettavakseen kuulu isän nimi, vaan teidän..."
-
-"Minun! Mutta etkö sitten käsitä..."
-
-"Teidän ylpeyttänne loukkaa viimeisen avioliittonne tunnustaminen ja
-vielä enemmän se, että onneton tyttärenne päätti..."
-
-"Tämä velka on nyt pyyhitty pois..."
-
-"Ei, isoäiti, ainoastaan avoin tunnustus vie sovitukseen, ei uusi
-vilppi..."
-
-"Pitäisikö minun jättää nimeni vedettäväksi lokaan!"
-
-"Asia on liian vanha herättääkseen huomiota."
-
-"Ei koskaan, sanon minä! Menemällä naimisiin Elina Ribbingin kanssa
-on hän päässyt täysiin oikeuksiinsa. Minun velkani on pyyhitty pois
-ja tyttären sovitettu."
-
-"Ja Elina, uhrinne?"
-
-"Hän on suostunut!"
-
-"Kuuliaisuudesta?"
-
-"Miksei hän rakastaisi häntä? Eikö Antero ole paljon nuorempi kuin
-sinä?"
-
-"Kenties olette oikeassa!... Meidän on kysyttävä häneltä."
-
-"Ei, ei, sitä minä en salli!"
-
-"Mutta ettekö sitten käsitä, että on synti eroittaa kaksi sydäntä,
-jotka rakastavat toisiaan?"
-
-"Olen luvannut hänen kätensä toiselle."
-
-"Ajatelkaa tarkoin! Minusta tuntuu, kuin seisoisin elämäni
-käännekohdassa. Tiedätte, että olen rakastanut kaksi kertaa ennen,
-ja molemmilla kerroilla on kuolema riistänyt morsiameni. Elina
-on minulle kuin yhdistys näistä molemmista, näen heidät jälleen
-hänessä, ja niin on hän elänyt ajatuksissani näinä kuluneina vuosina.
-Taistelussa on hän ollut valkyriani, ja kun soturi on kadottanut
-hänet näkyvistään, silloin on hänen uransa noussut pystyyn."
-
-"Se on ainoastaan kuvittelua; sinun on valittava itsellesi morsian
-jostakin ylhäisestä perheestä."
-
-"Kun Örebrossa kuulin kerrottavan, että Antero Erikinpoika on
-vangittu sentähden, hän että oli nostanut jutun kunnianarvoisaa
-säätyä vastaan, kirjoitin tuomiokapitulille ja kehoitin heitä
-itsensä tähden päästämään hänet vapaaksi. Kohta sen jälkeen lähetin
-luotettavan lähettilään viemään valtionhoitajalle kirjettä, missä
-pyysin häntä suomaan nuorelle Antero Erikinpojalle tuomarinviran
-Vartoftan kihlakunnassa ja lupasin kaikin voimin korvata sen
-palveluksen. Tahdon tehdä vielä enemmänkin hänen hyväkseen."
-
-"Sinun läheisenä ystävänäsi voinee hän jotakin odottaakin, eikä hän
-lyöne laimin kiittää sinua siitä. Mutta nyt asetan minäkin erään
-vaatimuksen. Jos tahdot, että minä siunaan sinua kuolinhetkenäni,
-jos tahdot valmistaa minulle rauhaa ja tyyneyttä jälellä oleviksi
-elinpäivikseni... jos suot minulle rauhan haudassa ja autuaan
-heräämisen, niin rukoilen sinua edistämään, jos voit, eikä estämään
-sitä, mikä nyt lähes kaksikymmentä vuotta on ollut elämäni
-hartaimpana pyrkimyksenä."
-
-Vanha rouva aikoi langeta ritarin jalkoihin, mutta tämä nosti hänet
-pystyyn ja asetti hellävaroen jälleen lepotuoliin.
-
-"Teidän tahtonne on oleva minulle pyhä!" sanoi hän.
-
-Vanhus ei huomannut ritarin kalpeutta, ei voinut nähdä tämän
-haavoitettuun sydämeen. Hän ajatteli ainoastaan, että nyt olivat
-kaikki hänen toivomuksensa täyttyneet.
-
-"Odotahan vain", sanoi hän. "Hankin sinulle morsiamen, joka on
-kymmenen kertaa ehompi Elinaa."
-
-"Etsikää mieluummin minulle aihe päästä täältä", sanoi ritari.
-
-"Mitä, aiotko lähteä ennen häitä?"
-
-"Jo tänään, jos se on mahdollista!"
-
-"Se ei saa tapahtua, rakas tyttärenpoikani! Se antaisi aihetta
-lörpöttelyyn."
-
-"En tahdo nähdä Elinaa!"
-
-"Mutta silloin hän uskoo..."
-
-"... että rakastan häntä? Se selviäisi hänelle vielä paremmin, jos
-hän näkisi minut."
-
-"Näytä hänelle silloin vääräksi se usko!"
-
-"Sitä en voi."
-
-"Sinä et tahdo pitää lupaustasi muuta kuin puoleksi!" huudahti vanhus.
-
-"Minä jään tänne!" sanoi ritari. Ja hän ei ainoastaan nähnyt jälleen
-Elinaa, hän pystyi niin hillitsemään itseään, että Elina luuli
-ritarin unhottaneen hänet, ja itki sen johdosta yksin kamarissaan.
-
-Erikinpoika seurasi heitä mustasukkaisin katsein. Åke oli
-tunnustanut sukulaisuuden ja puhutellut häntä veljekseen. He
-osoittivat toisilleen ystävyyttä molemmin puolin, mutta toinen tunsi
-vaistomaisesti katsovansa alas ja toinen nöyryytyksellä katsovansa
-ylös. Myöskin ulkonaisessa suhteessa olivat molemmat serkukset
-toisistaan suuresti eroavat. Åkella oli ylpeä ja miehekäs ryhti.
-Hänen reipas, ujostelematon esiintymisensä viittasi pelottomaan
-soturiin, samalla kuin syvä katse valloitti sydämen. Antero
-Erikinpoika oli nuori, sorjavartaloinen, kaunis mies, jonka ulkonäkö
-miellytti. Oleskellessaan ulkomailla oli hän oppinut hyvän ryhdin;
-mutta se riippuvainen asema, jossa hän oli tähän asti elänyt, oli
-tehnyt vaikutuksen, josta hän ei pystynyt vapautumaan.
-
-Elina istui äänetönnä työnsä ääressä ja vastaili yksikantaan niihin
-kysymyksiin, joita hänelle tehtiin. Åke taisteli kuin mies. Hän
-hurmaantui Elinan nähdessään, hän rakasti tätä impeä yhtä suuresti
-kuin ennenkin, mutta ei yhtä itsekkäästi, sillä nyt tahtoi hän
-kieltäytyä omasta onnestaan valmistaakseen onnea rakastetulleen.
-Sentähden kietoi hän Erikinpojan sellaisiin keskusteluihin,
-joissa tämä sai tilaisuuden ilmaista tietojaan. Hän oli olevinaan
-vastakkaista mieltä, jotta toinen saisi tilaisuuden kumota hänen
-väitteensä, ja kaikki tämä vain siksi, että Elina oppisi ymmärtämään
-tulevan herransa ansioita.
-
-Mutta kun Ermegård rouva ei enää katsonut tarvitsevansa pelätä Åkea,
-ylisteli hän tätä myöhään ja varhain. Ritarin täytyi kertoa sodasta
-ja sen yksityistapauksista.
-
-Hääpäivän edellinen ilta oli tullut. He olivat kuten tavallisesti
-kokoontuneet Ermegårdin huoneeseen. Åke teki kaiken voitavansa
-pitääkseen tunnelmaa yllä, ja Elina istui tapansa mukaan jakkaralla
-mummonsa jalkojen juuressa. Antero Erikinpoika saattoi asettua minne
-tahansa, mutta Åken ollessa läsnä ei hän koskaan istuutunut Elinan
-rinnalle.
-
-Oli puhuttu, kuinka Ingri oli kehittynyt edukseen, mitä reippautta
-hän oli osoittanut ja kuinka varmaksi hän oli tullut esiintymisessään.
-
-"Muistan sangen hyvin, kuinka epänaiselliselta hän näytti minusta",
-sanoi Åke, "enkä ymmärtänytkään häntä ennenkuin näin hänen sydämensä
-rakastetun."
-
-"Minun piharenkini!" huomautti Ermegård rouva.
-
-"Silloin käsitin", jatkoi ritari, "että totinen rakkaus voi olla yhtä
-ylevä, missä ikinä se syttyneekin. Ambjörn on siitä todistuksena. Hän
-on valmistunut siihen, ettei Ingri koskaan voi tulla hänen omakseen,
-mutta kuitenkin on hän varma siitä, että mitä Jumala on yhdistänyt,
-sitä eivät ihmiset voi eroittaa, ja jolleivät he voi yhdistyä tässä
-elämässä, yhdistyvät he toisessa..."
-
-Åken katseet lennähtelivät Elinaan, ja se, mitä hän vilahdukselta
-luki tämän silmistä, täytti hänen mielensä ilolla ja tuskalla.
-
-Antero Erikinpoika hymyili ivallisesti. Hän ei ollut onneksi
-huomannut mitään, mutta hän puri huultaan, voidakseen olla
-muistuttamatta ritarille tämän molemmista manalle menneistä
-morsiamista.
-
-Ermegård rouva täydensi kertomuksen mainitsemalla Ingrin sanoneen
-hänelle, että hän päättää joko Erik Jönssinpojan tai omat päivänsä.
-
-"Mikäli mahdollista, tahdon estää miehen koskaan palaamasta
-takaisin", sanoi Åke. "Toivoisin, että luoti sattuisi häneen."
-
-"Ettäkö rakastavaiset vihdoin saisivat toisensa?" kysyi Antero
-Erikinpoika nauraen.
-
-Linnanvartia astui sisään ja jätti Åkelle suuren kirjeen.
-
-"Valtionhoitajalta!" huudahti tämä iloissaan. "Odottaako tuoja?"
-
-"Odottaa, herra ritari!"
-
-Åke avasi ja luki kirjeen.
-
-"Toivon, ettei ole kysymys uusista taisteluista", virkkoi Ermegård
-rouva.
-
-"On, rakkahin isoäiti, niin läheisestä, että minun pitäisi heti
-lähteä."
-
-"Sitä en salli; olet luvannut..."
-
-"Viipyä yli häiden. Niin teenkin. Lähden vasta huomisiltana."
-
-Mutta Åken oli kirjoitettava vastaus. Oli jo myöhäinen, ja hän
-toivotti hyvää yötä.
-
-Ermegård rouva oli sangen tyytymätön. Hän odotti lukuisia vieraita
-ja niiden joukossa kauniita neitsyitä ylhäisistä suvuista. Hän oli
-iloinnut siitä, että sai sanoa heille: "Tyttärenpoikani, jalo ritari
-Åke Hannunpoika, etsii itselleen morsianta..."
-
-Mutta Antero Erikinpoika sitä vastoin ei suinkaan ollut tyytymätön.
-Loistelias sukulainen asetti hänet itsensä varjoon, ei ainoastaan
-kalpean Elinan, vaan myös odotettujen vieraiden silmissä. Hän oli
-hämillään ajatellessaan esittelyä, joka tuli tapahtumaan, mutta hän
-tunsi, että se olisi kaksin verroin vaikeaa, jos ritari olisi läsnä.
-
-"Huomispäivä tulee olemaan väsyttävä, tahdon mennä aikaisin levolle",
-sanoi vanha rouva.
-
-Elina oli heti valmis häntä seuraamaan.
-
-"Odotan sinua sitten tänne", kuiskasi sulhanen hänelle.
-
-Se ujous, jota Elina oli viime päivinä osoittanut, oli syvästi
-loukannut häntä, mutta hän pelkäsi niin menettävänsä hänet, ettei
-uskaltanut lausua ainoatakaan nuhdetta. Nyt pelätty kilpakosija
-lähtee tiehensä, nyt oli tyttö hänen; ja kun hän kutsui, oli tämä
-velvollinen tulemaan.
-
-Kauan sai hän odottaa. Kärsimättömästi kuulosteli hän jokaista ääntä.
-Vihdoinkin kuului keveitä askeleita. Ingri sieltä tuli sanomaan,
-ettei Ermegård rouva sallinut neitsyen lähteä luotaan.
-
-"Huomenna täytynee hänen siihen kumminkin mukautua", jupisi sulhanen
-itsekseen palaten huoneeseensa, epätietoisena, oliko vastauksen
-tosiaankin Ermegård rouva lähettänyt.
-
-Varhain seuraavana aamuna oli linnassa kaikkialla vilkasta liikettä.
-Kappeli koristeltiin lehdeksillä ja kukilla. Oli elokuu, niin
-että näitä oli saatavana runsaasti. Keittiössä olivat monet kädet
-liikkeessä, ja linnanvartian valvonnan alaisena otettiin esille
-suuret kullatusta hopeasta tehdyt juomakannut ja suuret paljoudet
-juomasarvia ja maljoja. Kellarista noudettiin viinejä, joita oli
-säilytetty vuosikymmeniä, ja oluttynnyreitä vieritettiin seurasalin
-ovelle, niin ettei oluesta tulisi puutetta. Mutta Ermegård rouva
-itse otti esille suuret pöytäliinat, jotka tosin olivat hieman
-kellastuneet vanhuuttaan, mutta hienot ja loistavat kuin silkkiset
-ikään.
-
-Vanhan tavan mukaan ei sulhanen saanut nähdä morsiantaan ennen
-vihkimistä, ja Antero Erikinpoika pysyi sentähden huoneessaan.
-
-Åke herralla oli ollut monta kirjettä kirjoitettavana; ei ainoastaan
-valtionhoitajan lähettilästä, vaan Lassi Juuttikin oli lähetettävä
-niitä viemään. Viimeksi mainitun kanssa hän sopi siitä, missä heidän
-piti yhtyä. Hän ikävöi päästä pois, ja kun kutsuttujen vieraiden
-joukossa oli monia vanhoja ystäviä, päätti hän ratsastaa heitä
-vastaan; se estäisi häntä hautomasta omia ajatuksiaan.
-
-Kulkiessaan portaita alaspäin kuuli hän säveliä. Elina se soitteli
-harpullaan. Satoja kertoja oli sellainen pyyntö pyörinyt Åke ritarin
-huulilla, mutta hän ei ollut rohennut lausua sitä, ja nyt viimeisenä
-päivänä tahtoi Elina suoda hänelle jäähyväistervehdyksen -- sillä
-että tämä puhui hänelle, sen tiesi, sen tunsi hän.
-
-Harppu oli kannettu naisparvelle, ja sinne suuntasi ritari
-askeleensa. Luultavasti oli Ermegård rouva siellä sisällä; tälle hän
-päätti antaa merkin, ettei ilmaisisi hänen läsnäoloaan...
-
-Hän meni varovasti lähemmäksi. Elina oli sisemmässä huoneessa.
-Hän lauloi hiljaisella äänellä, mutta jokainen sana tunkeutui
-ritarin korvaan. Hän lauloi eron katkeruudesta, uskollisesta,
-hamaan kuolemaan kestävästä rakkaudesta ja yhtymisestä toisessa
-maailmassa, suurimman autuuden saavuttamisesta... Taasen siirtyi hän
-virrensävelmään... Nyt seurasi rukous madonnalle; hän oli taistellut
-rakkauttaan vastaan, mutta se oli aina ollut voittamaton. Oli synti
-rakastaa toista ja antaa kätensä toiselle, hän rukoili yhä palavammin
-ja hätääntyneemmin...
-
-Se oli särkyneen sydämen valitus, mutta niin nöyrä, niin
-alistuvainen. Åke ritarin täytyi nähdä laulaja!
-
-Hiljaa hän avasi oven. Elina seisoi selin häneen, jo pukeutuneena
-valkoiseen morsiuspukuun. Paljaat käsivarret kiertyivät harpun
-ympärille ja kyyneltynyt katse oli kääntynyt taivasta kohden.
-
-Ajatus, että he näkivät toisensa viimeisen kerran, sai ritarin
-valtoihinsa.
-
-"Elina!" huudahti hän.
-
-Elina teki kauhun liikkeen.
-
-Mutta Åke sulki hänet syliinsä, ja hän itki ritarin rinnalla kuin
-olisi sydämensä pakahtumaisillaan.
-
-"Saanko katsoa sinuun -- viimeisen kerran?" sanoi Åke taivuttaen
-hänen päätänsä taaksepäin.
-
-He lukivat hellintä rakkautta toistensa silmistä. "Sano, että
-rakastat minua!" sanoi Åke.
-
-"En ole koskaan rakastanut ketään muuta", vastasi Elina.
-
-"Sinua on pakoitettu?"
-
-"Niin, niin!"
-
-"Ja nyt täytyy meidän erota!"
-
-"Ainoastaan tämän elämän iäksi!"
-
-"Mutta minun sinä olet!"
-
-"Sinun yksin!"
-
-"Hyvästi, kunnes ensi kerran kohdataan."
-
-Åke painoi huulensa hänen huuliaan vasten pitkään suudelmaan. Silloin
-hän tunsi, kuinka Elina ikäänkuin solui pois hänen syleilystään.
-
-Hän katsoi häneen; kasvot olivat valkeat kuin lumi, ja hän luuli
-hänen pyörtyneen.
-
-Hän laski hänet hellävaroen matolle. Täältä hänet kyllä pian
-tavataan, ja ritari tahtoi säästää sekä itsensä että hänet uusista
-erojaisista.
-
-"Nuku suloisesti, valkea ruusuni!" kuiskasi hän. "Olisin valmis
-toivomaan, ettet koskaan heräisi!..."
-
-Nopein askelin poistui hän huoneesta.
-
-Palattuaan huoneeseensa kirjoitti ritari Ermegård rouvalle, että
-hänen tärkeistä syistä oli heti lähdettävä. Hän jätti kirjeen eräälle
-palvelijalle ja riensi talliin, jossa itse satuloi ratsunsa, ja
-lasketti täyttä laukkaa tiehensä.
-
-Mutta hän ei ollut kauas ehtinyt ennenkuin kuuli kellonläppäyksen
-linnasta. Mitähän se merkitsi?... Silloin hän muisti, että
-tornikellojen liikkeet olivat riippuvaiset tuulesta. "Sangen kaameaa
-hääpäivänä", jupisi hän.
-
-Joutuisiko suloinen neitsyt tosiaankin toisen puolisoksi? Eikö olisi
-ollut armeliaampaa surmata hänet tai nostaa hänet hevosen lautasille
-ja kiitää pois? Mitä hurjimmat tuumat risteilivät hänen päässään, ja
-yhä kipakammin kannusti hän ratsuaan.
-
-Markarydissa, Sunnerbron kihlakunnassa, oli hänen uskollistensa
-yhtymäpaikka. Siellä tapasi hän jo valmiina seitsemänsataa
-ratsumiestä; sitä paitsi oli siellä kaksi vanhaa, tuttua
-vapaaehtoista Skarasta, sepänpoika Brynte Byrelinpoika ja Marquard
-kultaseppä, jotka molemmat pyysivät palvella hänen johdossaan.
-Ritaria näytti ilahuttavan nähdä heitä jälleen, mutta heistä hän
-oli suuresti muuttunut. Hänen olennossaan oli silmiinpistävää
-levottomuutta ja kiihkoa. Hän puhui ainoastaan mitä kuului kunkin
-palvelustehtäviin, muuten oli hän vaiti.
-
-Helsingborgin linnassa isännöi herra Tyge Krabbe, mahtava, ylpeä ja
-pöyhkeä vouti, joka kohteli epäinhimillisesti kansaa, emäntäänsä
-ja palvelijoitaan. Åke herra oli ajatellut yrittää hänen kanssaan
-otteluun. Nyt oli se tapahtuva. Koskaan ei hän ollut tuntenut niin
-suurta halua esiintyä heikkojen ja sorrettujen puolustajana.
-
-Lähtö tapahtui elokuun 27 päivänä 1510. Samana päivänä ilmoitti muuan
-asemiehistä hänelle, että Thor oli karannut.
-
-"Se ilahuttaa minua", vastasi hän. "Jos tapaan hänet vihollisten
-riveistä, on hän nähnyt viimeisen päivänsä."
-
-Pieni parvi lähti liikkeelle alaspäin Fagerhultia ja Örkelljungaa
-kohden. Åke herra piti kaikkea tarkoin silmällä, kuten hänen tapansa
-oli. Hän varoi aina kavaloita salahankkeita heti jouduttuaan
-vihollisen maahan ja tahtoi mieluummin itse yllättää kuin joutua
-yllätetyksi.
-
-Örkelljungan edustalla oli syvä metsäinen laakso; sen läpi kulki
-puro, jonka äyräät olivat rimpeä ja rämeikköä. Paikkaa nimettiin
-Fantehåleksi, ja tuulen taittamat oksat ja murrokset vaikeuttivat
-kulkua sen lävitse.
-
-Viereiselle mäelle oli Tyge herra sijoittanut suuren sotajoukon. Thor
-oli kertonut hänelle ritarin aikomasta retkestä Helsingborgiin, ja
-vouti kokosi väkensä ja riensi Åke herraa vastaan.
-
-Tämä ei aavistanutkaan väijytystä; kun hän saapui metsään, näki hän,
-kuinka kukkulat ympärinsä vilisivät aseellista väkeä.
-
-"Ajatelkaa tarkoin, ritari!" kuiskasi Lassi Juutti,
-
-Mutta Åke loi häneen ankaran katseen; hänen silmänsä salamoi ja paloi
-taistelunhalusta.
-
-"Eteenpäin, urhoni!" huusi hän korkealla äänellä. "Seuratkaa
-jälestäni, vien teidät voittoon!"
-
-"Tai kuolemaan", lisäsi Juutti.
-
-Mutta ritari kannusti hevostaan ja riensi läpi laakson ja yli puron.
-
-Vihollinen ei ollut ainoastaan ylivoimainen luvultaan, vaan
-sillä oli myös etu taistella kukkulalta jalan. Åkesta näytti
-olevan samantekevää, kuinka suuri luku hänellä oli vastassaan,
-hän kävi rajusti kimppuun, ja jokainen isku kaatoi miehen. Hänen
-rinnallaan taistelivat Brynte Byrelinpoika ja Marquard kultaseppä
-urhoollisuudella, joka herätti yleistä ihailua. Viholliset väistyivät
-hämmästyksissään.
-
-Mutta ritari keksi Thorin heidän joukossaan. Hän kohotti miekkansa
-häntä kohden ja huutaen: "Kavaltaja!" kaasi hänet kuolleena maahan.
-
-Silloin ohjasi tanskalainen Lauri Frost ratsunsa suoraan ritaria
-kohden, ja ennenkuin tämä ehti asettua vastarintaan, oli muukalainen
-asemies syössyt keihäänsä hänen lävitsensä.
-
-Syntyi yleinen hämmennys. Tieto ritarin kuolemasta levisi kuin
-kulovalkea. Tanskalaiset hyökkäsivät tulisemmin kuin ennen,
-ruotsalaiset saatettiin pian täydelliseen epäjärjestykseen ja he
-koettivat pelastua pakenemalla. Monet heistä otettiin vangeiksi, ja
-päälippu joutui monien muiden lippujen keralla vihollisten käsiin.
-
-Mutta ritarin ruumis korjattiin taistotantereelta ja vietiin
-Helsingborgiin, missä Tyge Krabben emäntä Anna juhlallisesti
-hautautti sen.
-
-Ja niin sanotaan kansanlaulussa:
-
-    Hänen ruumiinsa
-    on juhlien haudattu kirkkohon
-    levätäksensä päivähän tuomion.
-
-Kun Ingri löysi neitsyen makaamasta matolta, nosti hän hänet
-varovasti ja koetti kaikkia keinoja, mitä tiesi, palauttaakseen
-hänet eloon. Kun se ei onnistunut, riensi hän ilmoittamaan Ermegård
-rouvalle.
-
-Tämä arveli, että Elina kyllä pian toipuu. Kuitenkin meni hän itse
-häntä katsomaan, mutta kun Elina ei totellut hänen kehoitustaan
-ja herännyt eloon, lähetti hän noutamaan kappalaista, joka oli
-yrtintuntija.
-
-Tämä pelästyi ja sanoi, että neitsyt oli heti vietävä vuoteeseen.
-Siitä ei Ermegård rouva tahtonut kuulla puhuttavankaan. Pihaan
-ajoivat vaunut toisensa jälkeen, ulkoa kuului hilpeää naurua ja
-iloisia ääniä. Talossa oli häät, ei silloin käynyt laatuun olla
-sairas, ja kaikista vähimmin sopi se morsiamelle.
-
-"Sanon teille, Ermegård rouva, hänet täytyy viedä vuoteeseen", toisti
-kappalainen; "minä en vastaa hänen hengestään".
-
-Ankara linnanrouva väitti, että pappi vaati sitä ainoastaan häntä
-suututtaakseen, ja hän poistui vihoissaan huoneesta sanoen, että
-pappi sai tehdä mitä tahtoi.
-
-Kuten tavallisesti tällaisissa tilaisuuksissa, ilmaisivat vieraat
-mitä hellintä osanottoa, ja sulhaseen näytti tapaus syvästi koskeneen.
-
-Vieraat tosin kerääntyivät täysien pöytien ympärille, mutta he
-joko olivat vaiti tai puhelivat kuiskaillen keskenään; aiotut häät
-muistuttivat pikemmin hautajaisia.
-
-"Missä on Åke?" huudahti Ermegård rouva äkkiä.
-
-Kukaan ei voinut vastata kysymykseen.
-
-Sitten tuli kirje ilmoille. Isoäiti ja tyttärenpoika vaihtoivat
-katseen, mutta kumpikaan ei virkkanut mitään.
-
-Kun päivällinen oli päättynyt, olivat vieraat iloiset saadessaan
-lähteä kotiin. He puhuivat, kuinka levottomia he muka olivat,
-ennenkuin saisivat tietää morsiamen toipuneen, ja Ermegård rouva
-sanoi toivovansa, etteivät he kieltäytyisi, kun hän ensi tilassa
-lähettää heille uudet hääkutsut.
-
-Mutta tyytyväinen hän oli, kun viimeiset vaunut poistuivat.
-Sydämessään oli hän katkeroitunut Elinaa kohtaan. Tämä ei ollut
-koskaan ennen ollut sairaana, miksi piti hänen nyt sairastua?
-Niskoittelun täytyi olla syynä... Ja viime hetkessä... itsenään
-hääpäivänä!... Mutta odotas, kyllä saat, tyttö, maksaa sen!
-
-Ingriltä kuuli hän, että Elina oli palannut tajuunsa, ja hän
-kuvitteli mielessään sitä levottomuutta, jolla "pahantapainen lapsi"
-odotti hänen saapumistaan.
-
-Hän päätti antaa hänen odottaa, tytölle oli hyödyllistä olla hetken
-tuskissaan. Ja niin meni hän sisälle omaan huoneeseensa, istuutui
-lepotuoliin ja -- nukkui.
-
-Erikinpoika hänet tuli siitä herättämään.
-
-"Ettekö tahdo nähdä häntä vielä hengissä?" kysyi tämä.
-
-"Hengissä?" Ermegård rouva tuijotti häneen.
-
-"Åke on syypää!" sanoi Erikinpoika rutistaen kirjeen.
-
-Mutta Ermegård rouva ei vastannut; hän riensi heti Elinan luo.
-
-Tämä makasi aivan hiljaa, katse lujasti kiinnitettynä harppuun.
-Ermegård rouva puhui hänelle, mutta ei saanut mitään vastausta.
-
-"Ottakaa pois harppu! Mitä hän siihen tuijottaa?"
-
-Käsky täytettiin. Mutta sairas näytti silloin niin hätääntyneeltä,
-että harppu täytyi asettaa jälleen näkyviin. Sitten hän tyyntyi
-jälleen, mutta sanaakaan ei tullut hänen huuliltaan.
-
-Ja niin istuivat Ermegård rouva ja Erikinpoika yötä päivää hänen
-luonansa. Kappalainen sanoi, että hän mahdollisesti saattaa herätä
-vielä kerran, ja sitä he odottivat.
-
-Samalla he puhelivat keskenään. Kaikki oli ollut niin hyvin! Jos hän
-nyt kuolee, kuinka silloin käy? Mikä osa Åkella oli tässä?... Oliko
-hän kenties jutellut hänen kanssaan?
-
-Viikossa vanheni Ermegård rouva vähintään kymmenen vuotta. Kenties se
-tuli siitä, että hän alituiseen piti silmänsä kiinnitettyinä Elinaan.
-"Jospa käsittäisin, mitä varten hän tuijottaa tuohon harppuun!"
-
-Kerran aamupäivällä, kun he istuivat vuoteen ääressä kuten
-tavallisesti, kuului harpusta kova särähdys. Kaikki kielet olivat
-katkenneet, ja samana hetkenä sammui Elinan elämä kuin kynttilä,
-mutta kalpeille huulille levisi hymy.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ermegård rouva ei elänyt kauan hänen jälkeensä. Tieto Åken kuolemasta
-koitui hänenkin kuolinsanomakseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta sen jälkeen sanottiin Ettakissa yhä useammin kummittelevan.
-Talonväki näki usein vanhan rouvan vaeltavan nuoren naisen seuraamana
-pitkin linnankäytäviä. Kummitustornista kuului valittavia ääniä,
-kellot läppäsivät, ja vanha kappalainen lankesi joka päivä polvilleen
-alttarin ääreen ja rukoili palavasti: "Jumala olkoon heidän
-sieluilleen armollinen!"
-
-
-
-
-2.
-
-KÄYNTI SUOMESSA JA SEN SEURAUKSET.
-
-
-Yhdysliike hansakaupunkien ja Ruotsin välillä oli Hannu kuninkaan
-silmätikkuna. Hän selitti kirjelmässä Lyypekille, että jollei
-yhteyttä Ruotsin kanssa katkaista, pitää hän hansakaupunkeja
-vihollisinaan ja lähettää koko laivastonsa ajelemaan heidän aluksiaan
-ja samoin hävittämään ja polttamaan Saksan rannikoita. Lyypekkiläiset
-suostuivat vastahakoisesti, mutta lähettivät samalla Saksan keisarin
-luo lähettilään, joka vei suuria lahjoja ja sai hänet lakkauttamaan
-valtiokirouksen. Sen jälkeen purjehtivat saksalaiset alukset
-vielä suuremmin joukoin kuin ennen niin Tukholmaan kuin muihinkin
-ruotsalaisiin rantakaupunkeihin.
-
-Hannu kuningas raivosi, mutta vannoi kostavansa. Lyypekkiläisten
-alusten pyydystys oli jatkuva kuten ennenkin. Laivasto varustettiin
-ja päälliköiksi asetettiin Otto Rud ja Severin Norrby. Molemmat
-olivat hurjia merisissejä, vaikkei jälkimäinen ollut yhtä julma kuin
-edellinen. He alkoivat kuten tavallisesti hävittämällä ja polttamalla
-rannikoita, ryöstämällä kauppalaivoja ja estämällä kauppaa Ruotsin ja
-Tallinnan välillä. Sitten purjehtivat he syvemmälle Suomenlahdelle.
-
-Oli elokuu 1509.
-
-Leuto suvituuli hengähteli pienen Turun kaupungin ylitse. Oli
-sunnuntai ja kansa vaelsi suurin joukoin kirkkoon. Messun toimitti
-hurskas piispa Johannes Olavinpoika, joka yksinkertaisella
-esiintymisellään ja suurella hyväntekeväisyydellään saavutti yleisen
-rakkauden, ja kirkko oli hänen messutessaan täynnä tungokseen saakka.
-
-Jumalanpalveluksen jälkeen palasi kukin kotiaan, jossa odotti katettu
-päivällispöytä, mutta iltapäivällä menivät sekä nuoret että vanhat
-ulos kaupungista nauttimaan kesäistä ilmaa ympäröivissä metsissä.
-Silloin leikittiin ja karkeloitiin, soittaen milloin kannelta,
-milloin huuliharppua. Vanhat istuivat katsellen, edessään kipponen
-kirsijuomaa tai pikari simaa. Perheenäidit kilpailivat keskenään
-tämän juoman valmistamisessa, ja se, joka onnistui parhaiten, nautti
-koko lailla kadehdittua arvoa.
-
-Tällä kertaa sai pormestarin rouva palkinnon. Hänen miehensä tähden
-olisi se suotu hänelle mielellään; kaikki pitivät pormestarista.
-Mutta Leena Strivert oli syntyään saksalainen, hän puhui alinomaa,
-että sellaista leipää kuin oli Hampurissa, sellaisia sikoja ja
-sellaista simaa ei saanut mistään muualta kuin hänen talostaan.
-
-Seurue oli sijoittunut eräälle kukkulalle, josta oli avoin näköala
-merelle. Alhaalla rannalla karkeloi nuoriso. Nyt oli parhaallaan
-menossa Engelbrektin polska, ja iloinen laulu helähteli laajalle
-ympäri.
-
-"Isä, isä! Tuolta tulee monta laivaa!" huusi pieni poikaressu, joka
-juoksi rinnettä ylös ja ponnistuksesta punoittaen riensi pormestarin
-luo.
-
-"Mistä?" kysyi tämä.
-
-"Tuolta puiden takaa. Nyt ne näkyvät!"
-
-Kaikki hypähtivät pystyyn.
-
-"Herra Erik Turenpoika luultavasti."
-
-Yhä useampia laivoja tuli näkyviin. Kukaan ei virkkanut sanaakaan.
-Karkelo oli tauonnut.
-
-"Tanskan lippu!" huusivat useat.
-
-"Se on vihollinen!"
-
-"Aseihin joka kynsi!" virkkoi pormestari tyynesti. "Alhaalla
-satamassa tavataan."
-
-Kuten lintuparvi metsästäjän huudon kuultuaan olivat naiset
-pelmahtaneet pystyyn, ja kuten ajettu lammaskatras pakenivat he
-kaupunkia kohden.
-
-Pormestarin emäntä oli heistä pyylevin, ja hänen oli mahdoton seurata
-toisia, mutta kukaan ei ollut kuulevinaan hänen avunhuutojaan, pelko
-oli vallannut kaikkien mielet, eikä kenenkään kunnioitus riitä niin
-pitkälle, että hän antaa henkensä pelastaakseen toisen elämän.
-Kaikki toiset olivat jo ehtineet kaupunkiin; koko seura oli kuin
-puhallettu pois, ei näkynyt edes pitkän hoilakkaa palvelijatartakaan.
-Pormestarin emäntä oli yksin, väliin hän käveli, väliin juoksi. Hän
-puhkui kuin palje, itki ja sadatteli sekaisin.
-
-Rannalta kuului huutelua ja hälinää. Muuan laiva laski maihin.
-Pelästys antoi pormestarin emännälle siivet, mutta hädin tuskin
-päästyään kaupunkiin vaipui hän tajutonna muutaman pienen, matalan
-talon portille. Ovi avautui, muuan pitkä nainen astui kadulle ja
-koetti nostaa kaatunutta ylös.
-
-"Raskas kuin jauhosäkki!" jupisi hän, mutta kietaisi samassa
-käsivartensa mummon ympärille, avasi oven ja kantoi taakkansa
-sisälle. Hän tuli kohta ulos jälleen, sulki oven huolellisesti
-jälkeensä ja suuntasi matkansa satamaan.
-
-Nyt rämisivät rummut ja torvet, kirkoissa soivat kellot. Asestettua
-väkeä riensi vihollista vastaan, käsityöläisiä varustettuina kirvein
-ja seipäin, kauppamiehiä, maalaisia, kaikilla lyömäaseita mukanaan,
-kun taasen naiset ja lapset, ukot ja vaivaiset, kullakin kuormanaan
-niin paljon kuin jaksoivat kantaa, riensivät kaupungista metsiin.
-
-Pormestari johti itse omia ja raadin asemiehiä. Hän koetti estää
-maihinnousua, mutta vaikka hän siinä menestyikin etumaiseen laivaan
-nähden, hyökkäsi hänen selkäänsä suuri joukko, joka oli laskenut
-maihin kaupungin ulkopuolella ja nyt hurjin huudoin syöksyi toverinsa
-apuun. Se ei ollut enää taistelua, vaan teurastusta. Otto Rud käski,
-ettei ketään saanut päästää hengissä, ja hänen käskynsä täytettiin
-täsmälleen.
-
-Murhaaminen jatkui koko päivän. Yhytettiin monia, jotka olivat
-kätkeytyneet kellareihin ja vajoihin, nämä vedettiin esiin ja
-hakattiin kappaleiksi, ja vielä värisevät jäsenet heitettiin kadulle.
-
-Avattiin olut- ja simatynnyreitä, merimiehet joivat itsensä
-päihdyksiin, ja ryhdyttiin vielä pahempiin julmuuksiin. Asuinhuoneet
-sytytettiin palamaan, naisia ja lapsia heitettiin tuleen, ja
-sotamiehet rääkyivät matkien heidän epätoivon-huutojaan. Oli kuin
-helvetin esiriput olisivat avatut.
-
-Otto Rud sanoi miehilleen jättävänsä kaupungin neljäksi päiväksi
-heidän valtaansa, he saivat menetellä kuten hyväksi näkivät. Itse
-piti hän silmällä, että ryöstäminen suoritettiin asianomaisella
-tarkkuudella. Miehet saivat pienen osan, hän itse sitä suuremman.
-Kaikki tyyni vietiin alas laivoihin, ja mitä ei voitu viedä mukana,
-se hävitettiin.
-
-Nainen, joka oli teljennyt pormestarin emännän pieneen tilapäiseen
-asuntoonsa, suuntasi sillävälin kulkunsa piispantaloon. Se oli
-suljettu, mutta hyvin tuntien tiet meni hän eräille salaportaille,
-jotka monien mutkittelujen jälkeen lopulta veivät piispan
-makuukamariin.
-
-Hän avasi oven hiljaa ja pysähtyi kynnykselle nähdessään vanhan
-miehen polvillaan ristiinnaulitun kuvan edessä ja vaipuneena
-rukoukseen. Kun hän oli lopettanut, sanoi hän lempeästi ja
-kääntämättä päätään: "Mitä tahdot, Andreas?"
-
-"En ole Andreas!"
-
-Piispa nousi nopeasti: "Kuinka tulette sitä tietä?" kysyi hän.
-
-Piispa heitti häneen uteliaan katseen. "Tunnenko teidät?" kysyi hän.
-
-"Luulen niin!"
-
-"Nimenne?"
-
-"Valmyra."
-
-"Valmyra, elätkö vielä?"
-
-"Olen ollut suuri syntinen", sanoi hän langeten piispan jalkoihin.
-"Nyt tulen anomaan anteeksiantoa ja synninpäästöä."
-
-"Valmyra parka, sinua on kovin koeteltu."
-
-"Olen tehnyt paljon syntiäkin."
-
-"On kai jo neljäkymmentä vuotta siitä, kun näimme toisemme. Kuinka
-olet elänyt koko tämän ajan?"
-
-"Metsissä mustalaisten joukossa."
-
-"Sinä, kristitty, pakanain seassa?"
-
-"He uskovat myös Jumalaan ja elämään tämän jälkeen."
-
-Molemmat vaikenivat. "Tahdotko ripittäytyä?" kysyi piispa vihdoin.
-
-"Tahdon, teidän armonne!"
-
-"Tee se sitten! Olen valmis kuulemaan sinua heti, huomenna on se
-kenties liian myöhäistä."
-
-"Tänä yönä, kun tulee pimeä, vien teidän armonne vahingoittumatonna
-täältä."
-
-"Sinäkö, Valmyra?"
-
-"Se on oleva viimeinen tehtäväni tässä maailmassa!"
-
-"Huomaan, että olet oppinut ennustamaan mustalaisten joukossa. Etkö
-tiedä, että se on kielletty Jumalan sanassa?"
-
-"Tiedän, ettei voi elää vuorilla ja metsissä, Jumalan avoimen taivaan
-alla, näkemättä Hänen ihmeitään ja innostumatta niistä."
-
-"Se on eri asia!"
-
-"Ei, teidän armonne! Luonnon vapaudessa selkenee sisäinen näkömme, ja
-meille ilmestyvät salaiset asiat."
-
-"Nyt tahdot vain pettää itsesi ja minut!" sanoi piispa lempeästi.
-
-"Uskotteko minua paremmin, herra, kun sanon teille, että minuutin
-kuluttua kumahtelevat rajut iskut portillenne. Vihollinen tahtoo
-päästä sisälle."
-
-"Siihen olen valmistunut!"
-
-Mutta kun samassa mahtavat rautaovet rakoilivat niistä rajuista
-iskuista, joita suunnattiin niitä vastaan, kalpeni piispa
-silminnähtävästi.
-
-"He menevät heti eivätkä palaa ennenkuin huomenna", sanoi Valmyra.
-
-Särkeminen oli tosiaankin tapahtunut vain ohitse kulkiessa, ja
-rähisevä joukko meni edelleen, säästäen piispantalon toiseksi
-päiväksi.
-
-"Kerro edelleen, Valmyra."
-
-"Te tiedätte, että mustalaiset vaeltavat ympärinsä harjoittaen
-povaamista. Mutta he ovat kuin nuo, jotka seisovat talon ulkopuolella
-eivätkä tiedä mitä sisällä tapahtuu. Kaikki ovat kutsutut, mutta
-ainoastaan harvat valitut."
-
-"Sinä käytät raamatun sanoja, Valmyra."
-
-"Herran voimalla minä puhunkin. Ilmestyksen kirja ei ole avoinna
-ihmisten edessä, sillä he riippuvat niin kiinni maassa, että he joko
-käyttäisivät sitä maallisiin tarkoituksiinsa tai antaisivat sen sitoa
-vapaan tahtonsa. Ainoastaan se, joka on tehnyt tilinsä maailman
-kanssa, on valmis, kun kutsu kuuluu, ja minä tiedän, että ennen
-auringon nousua on kutsu tullut minulle!"
-
-"Mistä sen tiedät?"
-
-"Näettehän tämän sormuksen. Niin kauan kuin kannan sitä, ei minulle
-ole mikään salattua, mutta kuolema on lähellä."
-
-"Eikö kukaan toinen ole kantanut sitä?"
-
-"Sen varasti minulta kerran kavala pappi. Hänellä oli se
-kuolinhetkenään, mutta hänelle näytti se helvetin."
-
-Piispa teki torjuvan eleen. "Hävitä se, Valmyra!" sanoi hän.
-
-"Minun täytyy kantaa sitä viimeiseen hetkeeni, mutta rukoukseni on,
-että teidän armonne ottaisi sen sormestani ja heittäisi tuleen."
-
-"Onko niin varmaa, että olen läsnä?"
-
-"On. Teidän armonne pitelee minua kädestä, ja sormusta
-koskettaessanne valtaa teidät niin kiihkeä halu lukea salattuja
-asioita, että teette minulle ihmeellisen kysymyksen, josta en
-tiedä muuta kuin että vastaus on oleva viimeinen näkemykseni
-tulevaisuuteen."
-
-Piispa taivutti päänsä. "Ei ole ensi kerta elämässä, kun kohtaan
-sellaista, jota en voi selittää."
-
-"Kunnianarvoisa isä, tahdotteko antaa minulle synninpäästön?"
-
-"Tahdon kyllä!" Ja hän pani kätensä hänen päähänsä. "Valmyra,
-paljon vääryyttä on sinulle tapahtunut maailmassa. Jo ensimäisessä
-nuoruudessasi petti sinut se, jonka olisi pitänyt näyttää sinulle
-oikea tie. Elämäsi vaiheet sen jälkeen näyttävät minusta pimeiltä,
-mutta minulla ei ole mitään oikeutta tuomita mitä en ymmärrä, ja
-itsepähän tiennet, ovatko tekosi sellaiset, että tarvitset hävetä
-kaikkinäkevän edessä."
-
-"Olen kerran menetellyt mielettömästi kavalan papin viettelemänä.
-Herra Erik Turenpoika minut silloin opasti oikeaan. Ennenkin, mutta
-vielä enemmän jälkeenpäin, olen tuntenut pakkoa palvella ja auttaa
-kaikkia niitä, joita hän piti rakkaana."
-
-"Mistä sellainen kiintymys johtuu?"
-
-"Hän on osoittanut minulle mikä oli oikein, ja hän on kasvattanut
-tyttärenpoikani."
-
-"Se on siis kiitollisuutta?"
-
-"Niin, kunnianarvoisa isä!"
-
-"Tiedän varmasti, tyttäreni, että olet oikealla tiellä, ja
-kaikkivaltiaan, kaikkein armollisimman Jumalan nimessä annan anteeksi
-kaikki syntisi ja rukoilen Jumalan siunausta sinulle!"
-
-"Kiitos, kunnianarvoisa isä!" sanoi Valmyra ja suuteli
-kunnioittavasti piispan ojennettua kättä. Sen jälkeen nousi hän
-nopeasti ja lisäsi: "Nyt ei minulla ole oikeutta enää ajatella
-itseäni. -- Saanko laittaa aterianne, kunnianarvoisa isä? Teillä on
-tänä yönä pitkä tie taivallettavana."
-
-"Minusta tuntuu ihmeelliseltä, ettei Andreasta kuulu!"
-
-"Kenties jokin tärkeä este", vastasi Valmyra kummallisella
-äänensävyllä. "Muut palvelijanne ovat paenneet kaupungista."
-
-"Tee kuten tahdot, Valmyra!"
-
-"Poissa ollessani voisitte kerätä kokoon mikä on kallisarvoisinta.
-Vihollinen ei jätä kiveä kiven päälle."
-
-"Sen teen! Kirkon kalleudet samoin kuin omanikin säilytetään
-sakaristossa, ja toivon, etteivät rosvot ulota sinne saaliinhimoaan."
-
-"Toivokaamme niin", vastasi Valmyra.
-
-Valmyra meni valmistamaan ateriaa, ja vanha piispa tarttui
-raamattuun, avasi sen ja unhotti pian aiotun paon, Valmyran ja kaiken
-muun maailmassa.
-
-Puolen tunnin kuluttua palasi Valmyra mukanaan keitettyjä munia ja
-höyryävä liemivati.
-
-Piispa katsoi häneen kummissaan. "Ahaa!" sanoi hän hymyillen. "Nyt
-muistan..."
-
-Äänetönnä nautti hän yksinkertaisen ateriansa, mutta ennenkuin se
-vielä oli lopussa, pani hän äkkiä lusikan pois, katsoi Valmyraan
-avuttomana kuin lapsi ja naisen hellällä huolella. Ääni vapisi
-liikutuksesta, kun hän kysyi:
-
-"Onko Andreas kuollut?"
-
-"-- -- On, herra!"
-
-Papin pää painui riipuksiin. Kirkkaat kyynelet vierivät pitkin hänen
-ryppyisiä poskiaan, kun hän virkkoi:
-
-"Hän oli uskollinen palvelija ja ansaitsi hyvin päästä Herransa
-iloon."
-
-Nainen seisoi äänetönnä hänen edessään.
-
-"Näitkö hänen kuolevan, Valmyra?"
-
-"Näin, herra, hän kaatui ensimäisten joukossa."
-
-"Kärsikö hän kauan?"
-
-"Hän kuoli heti."
-
-"Etkö saanut puhutella häntä?"
-
-"En."
-
-"Luulin hänen pyytäneen sinua tänne."
-
-"Sitä ei tarvittu. Tiesin teidän olevan yksin."
-
-"Asemieheni..."
-
-"He menivät ase kädessä vihollista vastaan ja ovat varmaan kaikki
-hakatut maahan."
-
-"Sinä tiesit sen!"
-
-"Arvasin sen!"
-
-"Vähän tai en oikeastaan mitään ole voinut tehdä hyväksesi,
-Valmyra..."
-
-"Erik herran jälkeen olette ollut ainoa, joka on osoittanut minulle
-osanottoa ja armeliaisuutta."
-
-"Sanotaan, ettei maa kanna mitään raskaampaa kuin kiittämättömyys.
-Sentähden ei Jumalan enkeleille voi olla mitään kauniimpaa näkyä kuin
-niin kiitollinen, nöyrä ihminen kuin sinä."
-
-Syntyi pitkä äänettömyys.
-
-"Nyt on aika lähteä, herra!"
-
-Piispa nousi.
-
-"Oletteko ottanut mitä tahdotte viedä mukananne?"
-
-"En tarvitse mitään!"
-
-"Mutta kalleutenne?"
-
-"Raamattuni on ainoa!"
-
-"Antakaa se minun kannettavakseni."
-
-"Mihin menemme?"
-
-"Tulliportin luona on pieni tupa. Sieltä menee maanalainen käytävä
-birgittalaisluostariin. Eihän sieltä ole pitkä matka Naantaliin."
-
-"Saisinpa vain lähetetyksi viestin Erik herralle!"
-
-"Minä vien sen."
-
-"Ja jätät minut?"
-
-"Ennen tännelähtöäni pelastin erään naisen hengen. Hän on nyt tuvassa
-ja saa lähteä teidän armonne mukaan."
-
-"Etkö voisi lähettää häntä?"
-
-"Hän näytti rikkaalta porvarinvaimolta, niin paksu ja lihava hän oli.
-Sellaisista ei ole paljon mihinkään."
-
-"Tee sitten miten parhaaksi näet!"
-
-Valmyra otti suuren kaavun ja tahtoi kääriä sen piispan ympärille.
-
-"Ei", sanoi tämä torjuen. "Tiedätkös, Valmyra, johtuupa jotakin
-mieleeni."
-
-"Mitä sitten, herra?"
-
-"Sinun on saatettava minut tuomiokirkkoon..."
-
-"Sen ympärillä raivoaa väkijoukko pahimmin."
-
-"Tahdon pukeutua piispalliseen virkapukuuni ja ottaa vihollisen
-vastaan alttarin edessä."
-
-"He ampuisivat teidät häikäilemättä kuoliaaksi."
-
-"Kaatuisin silloin paikallani."
-
-"Herra, me emme voi päästä sinne."
-
-"Silloin täytyy meidän tehdä kuten olet sanonut."
-
-Ja nyt hän salli kääriä kaavun ympärilleen. Mutta ennenkuin hän lähti
-huoneesta, katseli hän surumielisesti ympärilleen. "Täällä olen
-elänyt", sanoi hän, "täällä tahtoisin myös kuolla."
-
-"Oletteko varma, että työnne on jo päättynyt?"
-
-"Koska Herra on lähettänyt sinut tänne, Valmyra, on hänellä
-kenties minulle vielä jotakin tehtävää. Seuraan sentähden sinua
-vastaväitteittä."
-
-Valmyra vei hänet salaportaista alas, ja he olivat pian ulkona
-kadulla.
-
-Oli pimeä elokuun yö. Taivas oli pilvien peitossa, ja raskaita
-sadepisaroita putoili; kuumuus oli siitä huolimatta tukehduttava.
-Mutta ilma oli täynnä savua. Useilta tahoilta kohosivat pala vain
-talojen liekit ja punasivat synkkien pilvien palteet tulipunaisiksi.
-
-Kuului hurjaa huutoa ja rääkynää, mihin ikinä kääntyikin. Oli kuin
-hornan henget olisivat päässeet valloilleen. Kekäleet sinkoilivat,
-katot romahtelivat alas, ne, jotka eivät palaneet liekkeihin,
-tukehtuivat savuun. Voimalla, jonka kuolemanpelko antaa, vetivät
-ahdistetut vainoojiaan mukanaan, ja tuli, joka ei pitänyt lukua
-henkilöistä, nuoleksi palavin kielin niin ystävää kuin vihollistakin.
-
-Kiertoteitä vei Valmyra piispan mainittuun tupaan. Kun ovi avattiin,
-kuului sisältä hätähuuto. Sen jälkeen oli kaikki hiljaista. Valmyra
-iski tulta, mutta ketään ei näkynyt.
-
-"Minusta se kuului takasta päin", sanoi piispa. Takalla olevia
-lehväksiä pengottiin, ja pormestarin emäntä löytyi niiden alta.
-
-Piispan nähdessään tuli hän esiin valittaen, miten hirveästi
-peloissaan hän oli ollut, ja kysyi, miten oli laita pormestarin
-talossa.
-
-"Se on tuhkaläjänä", sanoi Valmyra.
-
-"Tuhkaläjänä?" Hän tuijotti häneen.
-
-"Sen he sytyttivät ensiksi."
-
-"Ja minun... minun..."
-
-"Teidän tavaranne ja kultanne ovat menneet samaa tietä kuin kaikki
-muukin!" puuskahti Valmyra nopeasti.
-
-"Ei, mieheni -- pormestari!"
-
-"Hänet vietiin vangittuna laivaan."
-
-"Minä tiesin, etteivät he uskaltaisi tehdä hänelle mitään pahaa."
-
-"Jos heille on suurempi etu siitä, että antavat hänen elää."
-
-"Kuka on tämä nainen?" kysyi Leena Strivert kääntyen piispaan.
-
-"Hän on pelastanut henkeni", vastasi piispa, "ja luullakseni
-teidänkin."
-
-Pormestarin emäntä oli aivan vaiti, joko hämmästyksestä tai muusta
-syystä. Sillävälin oli Valmyra avannut luukun lattiasta ja laskenut
-alas tikapuut.
-
-"Kaikki on kunnossa", sanoi hän.
-
-"Mihin menemme?" kysyi Leena.
-
-"Maanalaista käytävää birgittalaisluostariin."
-
-"Minä en tule mukaan!"
-
-"Tehkää kuten tahdotte! Tulkaa, kunnianarvoisa isä!"
-
-"Tulethan sinä kanssani, Valmyra?"
-
-"Niin pitkälle kuin se on minulle suotu."
-
-Samassa kuului meteliä ulkoa.
-
-"Aiotteko jättää minut tänne yksin?" huusi pelästynyt Leena.
-
-"Saatte tulla mukaan, jos tahdotte."
-
-Piispa oli alkanut laskeutua alas. Nyt kuului kovia iskuja ovelle.
-Pormestarin emäntä päästi huudon.
-
-"Te ilmaisette hänet!" kuiskasi Valmyra ja pani kätensä hänen
-suulleen.
-
-"Lyökää pian ovi sisään! Sytyttäkää hökkeli tuleen!" huudettiin
-ulkona.
-
-"Pelastakaa minut!" änkytti pelästynyt nainen.
-
-"Ette ansaitse sitä, minkä teen hyväksenne!" jupisi Valmyra. "Pian
-alas!"
-
-"Hei, hei, nähkääs, kuinka se palaa!" huusivat useat äänet.
-
-"Portaat ovat niin pystyt, minä en uskalla..."
-
-"Piispa uskalsi, hän. Pian, tai heitän teidät alas, huikentelevainen
-nainen."
-
-"Vielä kirveenisku ja ovi on auki!" -- "Tahdomme nähdä linnut
-ennenkuin heidät paistetaan." -- "Täytyyhän ne kyniäkin!"
-
-Yhä tuimemmiksi kävivät ryntäykset, yhä navakammiksi iskut.
-Ratkaiseva hetki oli tullut.
-
-Romahdus! Ovesta oli kappale poissa.
-
-"He menevät kellariin. Ampukaa, ampukaa!"
-
-Laukaus pamahti Valmyran juuri koettaessa vetää luukkua kiinni. Hän
-horjui, mutta ei päästänyt irti otettaan.
-
-Ylhäältä kuului huutoja: "Se oli itse paholaisen emo! Minä näin, että
-laukaus sattui! Aukon täytyy olla tässä!"
-
-Mutta nyt kuului luhistuvain hirsien romahdus. Kuului siltä kuin
-katajia olisi heitetty tuleen. Tuli piti itse huolen pakenevain
-pelastuksesta, ja vihollisen täytyi oman turvallisuutensa tähden
-väistyä.
-
-"Nyt olette pelastetut", sanoi Valmyra ja tuli horjuvin askelin alas.
-
-Piispa oli katsellut äänetönnä. Hän ei pelännyt kuolemaa, ja aina
-piispantalosta lähdettyään oli hänestä tuntunut, ikäänkuin enkeli
-kulkisi hänen rinnallaan riiputtaen soihtua kädessään. Kun laukaus
-pamahti ja hän näki Valmyran horjuvan, ymmärsi hän, että nyt vanhan
-vaimon ennustus täyttyi. Luoti oli sattunut olkapään ja rinnan väliin
-ja siitä pulppusi punainen verivirta. Piispa ei virkkanut mitään,
-mutta hän taivutti vaimon paneutumaan maahan.
-
-"Antakaa minun sitoa haavanne", virkkoi pormestarin emäntä
-pelästyksestä vavisten. Hän oli arvelematta reväissyt kappaleen
-hameestaan ja laittanut siteen.
-
-"Se ei auta mitään."
-
-"Eikö mikään pelastus ole mahdollinen?" kysyi piispa.
-
-"Ei mikään, kunnianarvoisa isä! Tunnen, kuinka voimat vähenevät.
-Elämä häipyy pois."
-
-"Odotatko kuolemaa pelottomasti?"
-
-"Vapisevin toivein."
-
-"Eikö sinulla ole minulle antaa mitään tehtävää?"
-
-"Tässä on sormus. Ottakaa se, isä!"
-
-Vanha piispa oli langennut polvilleen ja kannatti hänen päätänsä.
-Kun hän nyt tarttui hänen käteensä vetääkseen pois sormuksen, tunsi
-hän ihmeellisen halun kohottaa tulevaisuuden huntua, ja melkein
-tietämättään puuskahti hän: "Jos voit nähdä tulevaisuuteen, Valmyra,
-niin sano minulle, milloin on tuleva loppu tästä levottomasta
-maailmasta?"
-
-Valmyra kohotti katseensa häneen. Kuolon kalpeus levisi hänen
-poskilleen, ja hän vastasi:
-
-"Kun laivat kyntävät merta ilman purjeita ja airoja, kun vaunut ja
-rattaat vierivät maata ilman vetojuhtia, kun ihmisten puhe kiitää
-lankoja myöten läpi ilman, kun kultaa antavat puut, jotka eivät
-kanna hedelmää, silloin on maailma ollut aikansa ja viimeiset päivät
-tulleet."
-
-Syvä huokaus, ja Valmyra oli päivänsä päättänyt.
-
-"Niin, totisesti, jos tämä kerran tapahtuu, täytyy lopun olla
-käsissä!" sanoi piispa painaen Valmyran silmät umpeen ja lukien
-rukouksen. Sitten otti hän sormuksen ja piti sitä kynttilän liekissä.
-
-Oli kuin siitä leimahtaisi pieniä sinisiä liekkejä, mutta piispan
-kättä ne eivät polttaneet... Hän tunsi kovaa halua pitää sen, mutta
-annettu lupaus oli pyhä.
-
-"Jos teidän armonne tahtoo panna sen tänne maahan, luulen, että sen
-saa palamaan."
-
-"Se ei varmaan onnistu..."
-
-"Pankaahan maahan!"
-
-"Kas noin!"
-
-"Nyt revin tämän siteen palasiksi ja panen ne sytykkeiksi."
-
-"Mutta se on verinen..."
-
-"Ei tee mitään. Se palaa kuitenkin."
-
-Leena rouva teki kuten oli sanonut, ja kun hän oli muodostanut
-tilkuista pienen kasan pani hän sormuksen päälle. "Tahtooko teidän
-armonne nyt itse sytyttää?"
-
-Piispa vei kynttilän siihen kiinni, mutta se ei ottanut tulta.
-"Näette nyt!"
-
-"Sepäs merkillistä!" Leena heitti tilkut syrjään ja vei sitten
-kynttilän kiinni sormukseen. Silloin se otti tulen, mutta tuli paloi
-laimeasti.
-
-"Onko se aivan välttämätöntä?" kysyi hän levotonna. Kuolleen
-läheisyys peloitti häntä.
-
-"Olen luvannut..."
-
-Pormestarin emäntä oli käytännöllinen nainen. "Tämä on ylen
-kummallista", sanoi hän. "Minä tiedän kyllä, milloin kinkkujani
-on käännettävä..." Ja hän kyyristyi maahan ja alkoi kaikin voimin
-puhaltaa tuleen.
-
-Se auttoi. Sormus leimahti ilmituleen. Mutta Leena rouva oli
-puhaltanut mainiosti; palavia kappaleita lenteli ympäri, ja muutamia
-putoili kuolleen päällekin.
-
-Molemmat olivat niin kiintyneet tarkastamaan sormuksen palamista,
-etteivät huomanneet sitä, ennenkuin liekit tuossa tuokiossa
-ympäröivät Valmyran.
-
-"Kaikkien pyhimysten nimessä, tulkaa, teidän armonne!" Ja hän veti
-piispaa mukanaan.
-
-Kaikeksi onneksi oli tällä kynttilä vielä kädessään. Leena otti sen
-häneltä, ja molemmat kiiruhtivat eteenpäin minkä ehtivät päästäkseen
-tukehduttavasta savusta.
-
-Melkein puolikuoliaina väsymyksestä olivat he aamun koitossa ehtineet
-luostariin, missä saivat mitä vierasvaraisimman vastaanoton.
-
-Mutta piispa ei voinut unhoittaa Valmyraa. Hän puhui tämän
-ihmeellisestä ennustuksesta, hänen kuolemastaan ja lopuksi
-palamisestaan tulessa, joka oli aiottu sormusta varten.
-
-"Varmaankin oli jokin salaperäinen yhteys heidän välillään", sanoi
-hän. "En tosin ymmärrä, kuinka sellainen on mahdollinen ikuisen ja
-ajallisen välillä, mutta Herran ihmeet ovat suuret, ja kuinka vähän
-me ihmiset niitä käsitämmekään!"
-
-Luostarista lähetettiin viestejä sisämaahan päin, ja herra Åke
-Juhananpoika lupasi heti tulla 60 asemiehen kera vihollista vastaan.
-
-Suurella levottomuudella odotettiin tietoja Turusta. Niitä
-saapui vihdoin, ja olivat ne jos mahdollista pahempia kuin oli
-odotettu. Kaupunki oli ryöstetty melkein typösen tyhjäksi; ei edes
-tuomiokirkkoakaan ollut säästetty. Piispan hopeasauva, hänen helmin
-koristeltu piispanhiippansa ja kallisarvoinen juhlapukunsa oli viety;
-sitä paitsi pyhimyskuvia, kalkkeja ja muita kirkkoastioita, sanalla
-sanoen kaikki, millä oli jotakin arvoa. Sitä paitsi oli joukko
-rikkaimpia porvareita viety pois panttivankeina.
-
-Piispa kirjoitti heti valtionhoitajalle ja kertoi mitä oli
-tapahtunut. Kun hän kuuli, että vihollinen oli purjehtinut pois
-Turusta, tahtoi hän heti palata. "Nyt tarvitsevat he minua", sanoi
-hän. "Minä en ole tullut ottamaan osaa heidän jumalanpalveluksiinsa,
-vaan lohduttamaan heitä katkerissa koetuksissa."
-
-Kun Åke Tott tuli Turkuun, oli vihollisen laivasto jo poissa. Se
-rehenteli mahtavana Hangon edustalla, mutta Otto Rud oli lähtiessään
-sanonut, että hän toiste tekee vielä suurempaa tuhoa Turulle ja
-maalle, jollei kaupunki pikimiten maksa hänelle 12,000 markan
-paloveroa, ja yhtä paljon oli piispan maksettava kepistään ja
-hatustaan.
-
-Viikkoa myöhemmin palasi Johannes Olavinpoika kirkkoonsa
-ja seurakuntaansa. On järkähtämätön totuus se, että vasta
-vastoinkäymisissä me opimme tuntemaan ystävämme. Ja suru tuo oman
-siunauksensa mukanaan. Se on kuin sade helteisen päivän jälkeen,
-se vilvoittaa unisen raukeuden ja herättää uusia voimia eloon.
-Samoin kuin sade ajaa ulkona vaeltavat katon alle, niin vetävät
-surut ihmisiä yhteen. He katsovat toistensa silmiin ja havaitsevat
-kummakseen, että eroavaisuudet heidän välillään ovat hyvin vähäiset,
-että he kaikki ovat saman isän lapsia.
-
-Yksinpä Leena Strivertiinkin teki tapahtunut onnettomuus hyvän
-vaikutuksen. Kun pormestari vihdoin pääsi vankeudesta ja sai palata,
-olivat kestetyt vastukset murtaneet hänen terveytensä. Hänen
-paikkansa oli täytetty, ja Leenan täytyi tehdä työtä molempien
-puolesta. Hän teki sen tarmolla ja vakavuudella, ja ne taidot,
-joilla hän ennen oli kerskunut, olivat nyt hänen tulolähteenään. Ei
-ole uskomatonta, että häneltä simanteon taito levisi kautta Suomen.
-Me nautimme hyviä hedelmiä, mutta kyselemme vähät, mistä ne ovat
-alkuisin.
-
-Kaupunki oli suurimmaksi osaksi hävitetty, perheet saatetut
-taloudelliseen perikatoon; missä ennen oli hyvinvointi vallinnut,
-sinne muutti köyhyys majailemaan. Se oli koetusten aikaa, ja
-vihollisen palaamisen pelko lamautti kaiken kaupan ja toiminnan.
-Asunnot, joita rakennettiin, olivat tarkoitetut ainoastaan katoksi
-pään päälle; tänään ei tiedetty mitä huomenna oli tuleva.
-
-
-
-
-3.
-
-STEN POIKASEN ENSIMÄINEN SOTARETKI.
-
-
-Kun levisi tieto siitä, mitä oli tapahtunut, kuului kauhun huuto
-niin kautta Suomen kuin Ruotsinkin. Ei koskaan, koskaan tulla
-Hannu kuningasta valitsemaan näiden maiden kuninkaaksi, mieluummin
-taistellaan viimeiseen mieheen.
-
-Kun Otto herra oli päättänyt verisen työnsä Suomessa, ryhtyi hän
-kahdeksan lyypekkiläisen laivan ajometsästykseen. Yksi näistä
-upotettiin pohjaan, seitsemän muuta tulivat pahoin runneltuina
-Lyypekin satamaan.
-
-Täällä oli suuttumus ja katkeruus rajaton, ja Ruotsiin lähti
-lähettiläitä satamakaupungista tekemään Ruotsin kanssa lujaa liittoa
-Tanskaa vastaan.
-
-Valtionhoitaja oli Åke Hannunpojassa menettänyt lujan ja luotettavan
-ystävän, mutta hänen täytyi jatkaa kerran aloittamaansa tietä.
-Kaatuipa hänen ympärillään useita tai harvoja, sai hän tuskin kääntää
-päätänsä ja sekunniksikaan päästää maalia näkyvistään.
-
-Lyypekin kanssa tehdyn liiton vahvistukseksi pidettiin välttämätönnä,
-että sinne lähti ruotsalainen lähetystö. Hemming piispa tahtoi, että
-Sten junkeri tulisi mukaan. "Lyypekkiläiset on saatava pontevasti
-sotaa jatkamaan", sanoi tohtori, "eikä siihen ole kukaan soveliaampi
-kuin hän."
-
-Matkasta päätettiin. Paitsi Sten junkeria ja Hemming piispaa
-seurasi mukana useita korkeita herroja ja suuri seurue asemiehiä ja
-palvelijoita. Pieneen ruotsalaiseen laivastoon kuului ainoastaan
-neljä laivaa, mutta sitä seurasi kolme lyypekkiläistä. Muiden
-viidentoista oli määrä tulla viikkoa myöhemmin.
-
-Lähtöä tervehdittiin riemuhuudoin ja matkaa suosi hyvä sää ja tuuli.
-Kun oli päästy Tukholman saaristosta, kiitivät laivat melkein lentäen
-eteenpäin. Ne laskettivat Gotlannin lähitse.
-
-"Koskahan se taasen tulee omaksemme?" jupisi piispa. "Ja Kalmari,
-Kalmari! Minä en saa mitään rauhaa ennenkuin se on ruotsalaisten
-käsissä!"
-
-"Jospa voisimme vallata Bornholman takaisin!" huudahti Sten.
-
-Hemmingin silmissä välähti, ja hän seisoi kotvan aikaa mietteissään...
-
-"Mikään ei estä meitä tekemästä sitä nyt heti", sanoi hän.
-
-"Vallata Voionmaa!" huusivat useat äänet.
-
-"Vastaan siitä, että se käy laatuun!"
-
-Tavallisella vilkkaudellaan kehitti Hemming sitä
-hyökkäyssuunnitelmaa, jonka hän hetkinen sitten oli tehnyt, ja
-hänen oma innostuksensa sytytti pian kaikki toisetkin. Suurella
-taitavuudella järjesti hän hyökkäyksen ja määräsi Stenin johtajaksi.
-
-"Ajatelkaas, jos minä epäonnistun ensimäisessä yrityksessäni!"
-puuskahti nuorukainen kiihkeästi huolissaan.
-
-"Ei mitään vaaraa, minä seuraan mukana nähdäkseni vastakohdan."
-
-Äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä oli odottamaton menestys.
-Jotensakin tulisen taistelun jälkeen vallattiin linna ja saari. Nuori
-Sten herra oli osoittanut tyyneyttä ja kylmäverisyyttä, joka oli
-herättänyt Hemmingin ihailua. "Se lupaa jotakin tulevaisuudessa",
-sanoi hän.
-
-Mutta kun valtionhoitajalle oli kirjoitettu voitosta ja jätetty
-pieni miesjoukko linnaa vartioimaan, nostettiin taasen purjeet ja
-jatkettiin matkaa Lyypekkiin.
-
-Silloin tuotatti piispa esille pikarit ja viiniä. "Tiedätte", sanoi
-hän, "että Ruotsi on saanut takaisin yhden kadotetuista lapsistaan,
-Voionmaan. Minusta tuntuu olevan syytä tyhjentää malja tapauksen
-johdosta."
-
-Ja kaikki tekivät sen riemuhuudoin.
-
-"Valtionhoitaja Svante Niilonpoika! Juomme seuraavan maljan hänen
-kunniakseen."
-
-Se tyhjennettiin samalla innostuksella kuin ensimäinenkin.
-
-"Ja seuraava..."
-
-"Sten Svantenpojan malja!" huusivat useat äänet.
-
-"Ei..."
-
-"Hän ansaitsee sen!" kirkuivat useat.
-
-"Ei Sten Svantenpojan, vaan..."
-
-"Kyllä, kyllä!"
-
-"Piispa on oikeassa!" puuttui nuorukainen kainosti puheeseen. "Vähän
-olen minä saanut aikaan, en oikeastaan mitään!"
-
-"Saisinko minäkin suunvuoroa! Minä en tahtonut juoda Sten
-Svantenpojan maljaa, vaan Sten Sture nuoremman!"
-
-Nuorukainen karahti punaiseksi. "Tietääkö isäni...?" sanoi hän.
-
-Piispa otti esille kirjeen.
-
-"Tästä saatte nähdä! Hän suostuu, että otatte vanhan rakkaan
-nimen, sillä ehdolla, että kerran teette sen yhtä rakastetuksi ja
-kunnioitetuksi kuin se on muinen ollut."
-
-Piispan silmissä kimmelsi tällöin kyynel. Sitä ei tiennyt kukaan
-ennen nähneensä.
-
-Oli syntynyt äänettömyys.
-
-"Mikään ei voisi olla minulle rakkaampaa!" sanoi nuorukainen.
-
-Piispa kohotti pikarin, ja kaikki toiset seurasivat esimerkkiä.
-
-"Sten Sturen malja!" huudettiin kuorossa.
-
-"Kiitän teitä kaikkia ja tahdon joka päivä rukoilla Jumalalta voimaa,
-että voisin arvokkaasti kantaa niin kunnioitetun nimen."
-
-Sen jälkeen tyhjennettiin pikarit pohjaan.
-
-Mutta Sten heittäytyi piispan syliin.
-
-"Tahdottehan aina tulevaisuudessakin auttaa minua neuvoin ja toimin?"
-
-"Tahdon kyllä, niin kauan kuin kynnelle kykenen!"
-
-Niin jatkettiin matkaa Lyypekkiin. Niinä vuosina, joina nuori Sten
-on ollut poissa näkyvistämme, oli hän isänsä käskystä ahkeraan
-opiskellut kirjallisia taitoja ja harrastanut ritarillisia urheiluja.
-Isältään oli hän perinyt tyynen, selvän käsityksen, äidiltään sydämen
-hyvyyden. Niitä yksinkertaisia tapoja, joissa hänet oli kasvatettu,
-rakasti hän ennen muita, ja nuorempina vuosinaan oli hänen vieraiden
-joukossa vaikea voittaa ujouttaan. Märta rouva onnistui hänet siitä
-vieroittamaan, ja hän oleskeli mielellään äitipuolensa seurassa.
-Heidän yhteiset harrastuksensa kohdistuivat Svante Niilonpoikaan ja
-isänmaahan, eikä heillä suinkaan ollut puutetta keskustelun aiheista.
-Märta rouvalla ei ollut ainoastaan herransa jakamaton luottamus,
-vaan myös terävä katse näkemään olosuhteita, ja Sten oli hänen ainoa
-uskottunsa. Hän puhui Stenin isän suunnitelmista, mutta mainitsi
-myös, miltä taholta tullaan asettamaan esteitä hänen tielleen, ja
-näyttäytyi usein, että hän oli oikeassa. Sten ei koskaan väsynyt
-äitipuoltaan kuulemaan. Hän oppi paljon hänen kokemuksistaan, ja
-vaikka nuorekas luottamus väliin veikin hänet harhaan, oli kuin joku
-olisi heti hänelle kuiskannut korvaan: "Muista! -- Ole varuillasi!"
-
-Kun ruotsalaiset laivat laskivat Lyypekin satamaan ja tuli
-tunnetuksi, että niiden mukana tuli lähettiläitä neuvottelemaan
-raadin kanssa, riensi koko kaupunki heitä vastaan. Hemming piispa
-oli tuttu jo ennestään ja kaupungin ylhäisimmät miehet kilpailivat
-keskenään saadakseen hänet vieraakseen. Valtionhoitajan nuoren pojan
-oli pormestari Hermann Mesmann jo Tukholmassa pyytänyt vierailemaan
-talossaan ja vei hänet itse sinne, ja jälestä seurasi lukuisa
-joukko ihmisiä, jotka äänekkäästi ilmaisivat mieltymyksensä hänen
-ulkonäkönsä, jalon ryhtinsä ja alavan esiintymisensä johdosta. He
-melkein sanoivat sen hänelle suoraan vasten kasvoja.
-
-He olivat nyt perillä pormestarin portilla, ja hän huusi heiluttaen
-hattuaan:
-
-"Eläköön Lyypekki, sen raati ja kansa!"
-
-"Eläköön Ruotsi!" kuului ukkosena väkijoukosta. Hatut ja lakit
-liehuivat.
-
-"Ja nuori Sten Sture!" huusi Hemming, joka tuli toisten jälestä.
-
-"Eläköön Sten Sture!" kertasi väkijoukko.
-
-Nuorukainen seisoi tällä hetkellä ylinnä portailla. Hän saattoi nähdä
-kaikkien ylitse, samoinkuin kaikki näkivät hänet. Syvä vakavuus ja
-hillitty liikutus kuvastui näillä nuorekkaan kauneilla kasvoilla.
-
-"Kiitän teitä sydämestäni!" sanoi hän. "En suinkaan ansaitse nyt
-sellaista kunniaa, mutta jos Herra auttaa, toivon kerran olevani sen
-arvoinen."
-
-Nyt tervehti hän pikaisesti kansanjoukkoa ja kiiruhti sisälle.
-
-Mutta kansa seisoi kauan talon edustalla. Heitä halutti kuulla
-enemmän tätä nuorta herraa, joka puhui heidän kieltään melkein
-paremmin ja selvemmin kuin he itse eikä ollut vähimmässäkään määrin
-ylvästelevä. Ja sitä paitsi oli hän tullut Ruotsista! Siihen aikaan
-ikävöivät kaikki merimiehet, laivurista ruorimieheen, nuoret ja
-vanhat, Tukholmaan ja rannikkokaupunkeihin, missä heidät kaikkialla
-otettiin vierasvaraisesti vastaan ja kaikin tavoin kestitettiin.
-Ruotsissa oli monella "mielitiettynsä", joka ei lainkaan estänyt,
-että hänellä saattoi olla sellainen kotimaassakin. Sture nimi oli
-heille jo tuttu. Kertomukset Brunkebergin taistelusta olivat aikonaan
-saapuneet saksalaistenkin korville. Vielä olivat elossa monet, jotka
-silloin olivat lapsia, toiset olivat kuulleet ystäväin ja sukulaisten
-siitä puhuvan.
-
-Oli itsestään selvää, että tämä nuori Sture oli vanhan poika. Isää
-kunnioitettiin pojassa, ja tämähän tuli vierasvaraisesta Ruotsista!
-
-Hemming piispa kulki hiljaisena ympäri, kuunteli kansan juttuja ja
-hykerteli tyytyväisenä käsiään.
-
-"Alku ei ole hullumpaa!" tuumi hän.
-
-Pormestari Mesmann piti upeaa taloutta. Hänellä oli yhtä paljon
-aarteita kuin poikia ja tyttäriäkin, ja nämä seisoivat äitinsä kera
-kahdessa rivissä tervehtiäkseen tulijoita.
-
-"Tässä näette, jalo herra, koko perheeni", virkkoi isäntä.
-"Neljätoista lasta yhden ainoan vaimon kanssa, se on jo sangen
-kunniakasta, vai kuinka?"
-
-Ja silloin nauroi pormestari niin että vatsa hytki.
-
-Kun tervehdykset oli suoritettu, vietiin vieras suureen ruokasaliin,
-jossa ateria odotti. Pöytä notkui ruokalajien painosta, ja pormestari
-leikkeli ja pani itse julman suuret annokset kaikkien eteen mutta
-vielä puolta suuremman Stenille.
-
-Mesmannin muori sanoi Stenille, että mitä enemmän tämä söi, sitä
-enemmän osoitti hän olevansa hänen ystävänsä. Mutta kun nuorukainen
-hymyillen vastasi hänelle täytyvänsä muulla tavoin pyrkiä
-ansaitsemaan hänen suosionsa, sillä syödä ei hän voinut enempää
-kuin kyllikseen -- silloin nousi emäntä pöydästä, tarttui molempine
-suurine käsineen pojan päähän ja painoi läiskähtävän suukkosen hänen
-molemmille poskilleen.
-
-"Te olette kultaisin nuori herra mitä olen nähnyt!" huudahti hän.
-"Ja jos rakastuisitte kaikkiin tyttäriini, antaisin ne teille kaikki
-seitsemän!"
-
-"Niitähän on yhdeksän!" huusi pormestari.
-
-"Mutta kaksi on jo naimisissa!" huusi muori vastaan. "Ja minä olen
-kristitty nainen, jolla on Jumala silmiensä edessä!"
-
-Sten ei voinut olla heittämättä katsetta nuoreen tytärparveen.
-He istuivat kaikki sangen hämillään ja maahan luoduin silmin,
-tulipunaisina ja pureksien liinojaan.
-
-Pormestari ja hänen emäntänsä johtivat puhetta. Sten koetti ottaa
-osaa keskusteluun niin hyvin kuin voi, mutta lapset vaikenivat
-kaikki, vaikenivat ja söivät.
-
-Kun aamiainen -- se oli ainoastaan aamiainen -- oli vihdoin lopussa,
-täytyi pormestarin lähteä raastupaan ja emäntä otti huvittaakseen
-"kultaista ritaria".
-
-Hän arveli, että tätä huvittaisi nähdä, miltä näytti oikeassa
-saksalaisessa porvaristalossa, ja kun toinen myönsi sen, vei
-hän hänet useiden huoneiden läpi lastenkamariin. Kun lapset oli
-tarkastettu, jatkettiin talon tarkastusta. Sten herran täytyi
-katsella ja ihailla täysiä liinakaappeja ja ruoka-aittoja. Mesmannin
-emäntä pyysi häntä lukemaan makkarat päästäkseen varmuuteen, ettei
-ruuasta ollut puutetta, tulipa vieraita kuinka paljon tahansa. Olutta
-ja braunschweigermummaa oli heillä niin, että se riitti kokonaiselle
-rykmentille. Heillä saattoi jokainen hyvällä omallatunnolla syödä
-kyllikseen, vieläpä vähän ylikin.
-
-Sen jälkeen oli mentävä kehruutupaa katsomaan. Siellä istuivat naidut
-ja naimattomat tyttäret kukin rukkinsa ääressä. Siellä oli useampia
-kangaspuita käynnissä, ja siellä rupateltiin jos mahdollista vieläkin
-vilkkaammin kuin tavallisesti. Nuori vieras oli jokaisen ajatusten ja
-puhelun esineenä.
-
-"Siinä kuulette", sanoi muori heidän astuessaan sisään. "Ei puhuta
-muusta kuin teistä."
-
-Jos ukkonen olisi lyönyt maahan, ei se olisi saanut aikaan
-täydellisempää hiljaisuutta. Mutta rukit pyörivät entistään ripeämmin.
-
-"Näyttäkää ritarille vaatevarastonne!" käski ankara perheenäiti.
-
-Nyt nousivat tyttäret ikänsä mukaan. Kukin aukasi yhden suurista,
-korein värein maalatuista arkuista, jotka olivat rivissä päätyksin
-huoneen sivuseinällä. Siellä oli kaikkea, mitä kotiteollisuus voi
-saada aikaan. Lakanoita, korvatyynyjä, liinoja ja kallisarvoisia
-päähineitä.
-
-Tyttärien jälkeen tuli palvelijattarien vuoro. Heillä oli heilläkin
-kirstunsa, tosin paljon pienemmät, vähemmän koristellut ja köyhemmin
-täytetyt, mutta kuitenkin ne todistivat, että taloudellinen
-huolehtiminen ulottui heihinkin.
-
-Jollei olisi saapunut viestiä, että kaupungin raatimiehet halusivat
-toivottaa Sten herran tervetulleeksi, ei kunnon emäntä olisi koskaan
-päästänyt häntä. Nyt kuiskasi hän vain: "Molemmat vävyni ovat heidän
-joukossaan. Saapas nähdä ettekö tunne heitä heidän lapsistaan! Pankaa
-merkille otsa ja nenä!"
-
-Sten lupasi tehdä parastaan ja oli iloinen saadessaan aiheen päästä
-tiehensä.
-
-Raatimiehet kumarsivat syvään ja puhuivat siitä kunniasta, joka
-ritarin saapuminen heille oli. Mutta vaikka nämä sanat aluksi
-olivatkin ainoastaan tavallista kohteliaisuutta, muutti niiden
-sisällön todeksi Stenin yksinkertainen, luonteva esiintyminen, hänen
-ymmärtäväisyytensä ja vakava käsityksensä siitä kysymyksestä, jonka
-johdosta hän oli tullut.
-
-Muutamaan näistä miehistä mieltyi hän heti. Se oli nuori Valfrid
-Eckermann, joka näytti ottaneen Ruotsin asian omakseen ja puhui,
-miten välttämätöntä hansakaupunkien oli nousta pontevasti Tanskaa
-vastaan, vakuuttavalla varmuudella ja esittäen päteviä perusteita.
-
-Kaikki olivat sitä mieltä, että ritarin persoonallinen läsnäolo
-vaikuttaisi keskusteluihin, ja häneltä kysyttiin, eikö hän tahtonut
-olla saapuvilla vastatakseen ilmaantuviin kysymyksiin, jotka muuten
-voisivat saada aikaan viivykkiä.
-
-"Tahdon tehdä sen mielelläni, jollei läsnäoloni estä ketään
-lausumasta vakaumustaan."
-
-"Älkää luulko! Lyypekin maistraatti on ylpeä ja itsenäinen."
-
-"Minusta ritari on oikeassa", puuttui Eckermann puheeseen. "Parempi
-on, jos hän tahtoo pysytellä läheisyydessä eikä esiinny ennenkuin
-jokin riitakysymys antaa siihen aihetta."
-
-Siten asia ratkaistiin ja raatimiehet sanoivat Stenille jäähyväiset
-sangen tyytyväisinä vieraaseensa.
-
-"Kuinka on käynyt?" kysyi Hemming piispa, joka kohta sen jälkeen
-astui sisään.
-
-"En tiedä, miksi ette tullut ennemmin. Olisin teitä hyvin tarvinnut."
-
-"Mihin niin?"
-
-"Otattaa minulla yksin vastaan niin suuri lähetystö vieraita
-miehiä..."
-
-"Oletteko luvannut mitään?"
-
-"Ainoastaan olla saapuvilla ja antaa vastauksia neuvotteluissa."
-
-"Mutta ette ole sitonut Ruotsia mihinkään."
-
-"Siihen ei minulla ole mitään valtaa."
-
-"Eikö valtionhoitajankaan puolesta?"
-
-"Minähän olen ainoastaan alaikäinen nuorukainen!" vastasi Sten
-hymyillen.
-
-"Voitteko uskoa, että kaksi porvaria perätysten on minulta kysynyt
-tänään täydessä totuudessa, oletteko sama Sten Sture, joka matkusti
-Saksaan tapaamaan kuningas Kaarlo Knuutinpoikaa?"
-
-"Onko se mahdollista!" huudahti Sten nauraen. "Ja mitä te vastasitte?"
-
-"Etten minä tiennyt niin tarkoin."
-
-"Mitä he siitä pitivät?"
-
-"He eivät ihmetelleet sitä, koska siitä on niin kauan."
-
-"Sanokaa minulle, ovatko he yleensä -- tuhmia?"
-
-"Ei, liukkaita ja ovelia kaikessa, mikä kuuluu kauppaan."
-
-"He ilmaisevat suurta suopeutta Ruotsia kohtaan."
-
-"Hyödynjanoa, pelkkää hyödynjanoa!"
-
-"Ette siis tahdo uskoa mitään hyvää?"
-
-"Uskoa semmoista, mitä ei ole olemassa!"
-
-"Peruuttakaa se sana!"
-
-"Todistakaa minulle ensin, että olen väärässä!"
-
-"Millä minun on alettava? Kaikki ympärilläni puhuu hyvyydestä ja
-rakkaudesta."
-
-"Sellaista kuvittelee ollessaan seitsemäntoista vuotias."
-
-"Kuvittelee?"
-
-"Niin, se on ainoastaan kuvittelua; seitsemänkymmentä vuotta vievät
-aivan toisiin kokemuksiin."
-
-"Uskoisinpa sen!"
-
-"Ei, niin näppärästi on hallitsija tuolla ylhäällä järjestänyt,
-että me elämän alussa ainoastaan karkeloimme hyttysten tavoin
-päiväpaisteessa. Mutta sitten tulevat pilviset päivät, silloin
-hyttyset etsivät suojaa, silloin ne purevat ja pistävät saadakseen
-kukin suurimman palan."
-
-"Tarkoitatteko sillä ihmisiä?"
-
-"Ovatko he kenties parempia? Eivätkö he taistele terävämmin asein
-kuin ilman tai metsän villit eläimet?"
-
-"Sodan ja vainon aikaan?"
-
-"Ei, sulimman rauhankin! Silloin valaa petollinen ystävä imartelun
-tai panettelun myrkkyä veljensä korvaan; silloin repii kateus
-maahan hyvän maineen, joka on hänen itsensä tiellä! Silloin ovat
-ihmiset irtipäästettyjä metsäkoiria, jotka hurjassa verenjanossaan
-ajavat otusta. Ja jos karhu kääntyy heitä vastaan ja näyttää heille
-hampaitaan, silloin vetäytyvät he tosin syrjään, mutta eivät siltä
-päästä häntä näkyvistään; he lähettävät sylirakkejaan härnäämään
-häntä haukunnallaan, ampuvat väkänuoliaan, jotka eivät surmaa,
-mutta koskevat sitä kipeämmin. Sellaisia ovat ihmiset, sellainen on
-maailma, sellainen elämä! Ja sitäkö pitäisi rakastaa, sitäkö uskoa?
-Hahaha!"
-
-Sten seisoi kuin puusta pudonneena.
-
-"Minun ei kenties olisi pitänyt sanoa sitä teille, mutta teidän
-iässänne menee sellainen yhdestä korvasta sisälle, toisesta ulos."
-
-"Yksi jää kuitenkin jälelle, ja se surettaa minua syvästi."
-
-"Mikä se on?"
-
-"Tieto, että te olette hyvin onneton!"
-
-"Kuka moista sanoo?"
-
-"Päätän omista sanoistanne!"
-
-"Minä näen elämän sellaisena kuin se on! Jollei ilmakehää olisi,
-leijailisi aurinko tuolla ylhäällä kuin suunnaton tulipalo. Ihantavat
-harhakuvat ovat särmiöitä, joiden läpi näemme elämän nuoruudessamme;
-mutta ne hälvenevät vähitellen, ja lopuksi käy niin, että meidät
-valtaa rajaton maailman ja koko ihmiskunnan halveksuminen."
-
-"Poikkeuksetta?"
-
-"Niin, poikkeuksetta!"
-
-"Mutta te itse...?"
-
-"En voi olla parempi kuin muutkaan."
-
-"Mikäs estää?"
-
-"Eikö täydy ulvoa susien kanssa, jottei joutuisi niiden saaliiksi?"
-
-"Parempi pettyä kuin pettää."
-
-"Ei, kiitos! On oikea nautinto kostaa heille! Minä halveksin elämää,
-mutta minä tahtoisin elää satavuotiaaksi, kun vain saisin kostaa
-ihmisille niinkuin haluan."
-
-"Siitä olisi teille vähän iloa."
-
-"Olen taistellut Ruotsin vapauttamiseksi Tanskasta kenties
-lujemmin kuin kukaan muu. Teidän suuri kaimanne sai Linköpingin
-tuomiokapitulin nimittämään minut piispaksi. Piispan tulot antoivat
-minulle tilaisuuden omistaa kaikki voimani isänmaalle!... Hannu
-kuningas tietää, että olen hänen leppymättömin vihollisensa, ja
-hänellä on ystäviä kaikkien niiden Ruotsin suurmiesten joukossa,
-jotka asettavat omat kurjat etunsa isänmaan etujen yläpuolelle. He
-lyöttäytyivät yhteen kukistaakseen minut! Mutta minun takanani,
-ympärilläni ovat urhoolliset soturini. Silloin pälkähti muutamaan
-nokkelaan päähän, ettei hänen pyhyytensä paavi ollut vahvistanut
-vaalia... Siltä taholta isku oli suunnattava, ja se sattui. Kurja
-joukkio ulvoi voitonriemuissaan. Minä olisin voinut kääntyä heitä
-vastaan, heittää miekan pois ja sanoa: 'Voin hoitaa piispanvirkaani
-yhtä hyvin kuin ken tahansa!' Mutta maa tarvitsi minua, minä
-karkoitin kaiken itsekkyyden, pysyin paikallani, niellen häväistykset
-ja nöyryytykset, mutta vannoin mielessäni, että kostan hirveästi."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Sitä en vielä tiedä. Välistä tulen ajatelleeksi, mitä hämmästystä
-herättäisi Tanskan hovissa, jos tarjoaisin kuninkaalle palvelustani,
-ja minkä kauhun se levittäisi hänen täkäläisten kannattajainsa
-keskuuteen."
-
-"Sellaisia luonnottomia ajatuksia! Te ette voisi koskaan panna niitä
-toimeen."
-
-"Kukapa tietää!"
-
-"Minä tiedän, sillä aion teoillani todistaa teille, että maailma on
-parempi kuin te luulette."
-
-"Aiotte siis kuolla sangen nuorena?"
-
-"Jos Jumala tahtoo!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pormestari kutsui nuoren vieraansa kunniaksi lukuisia vieraita,
-ja Hemming piispa kiitti häntä muutamassa niistä salamoivista
-puheistaan, joilla hän saattoi hurmata kuulijansa. Synkät välihetket
-tulivat ainoastaan harvoin. Maailman silmissä oli hän leikkisä,
-ivallinen, pöyhkeä mies, yhtä tervetullut kuin pelättykin; häntä
-rakasti ainoastaan alempi kansa, jota hänkin parhaiten ymmärsi.
-
-Täällä näki Sten jälleen uuden tuttavansa, nuoren Eckermannin, ja sai
-silloin kummakseen tietää, että hän oli yksi mainituista vävyistä.
-Kysymykseen, mikä sisaruksista oli hänen vaimonsa, vastasi hän:
-"Luonnollisesti vanhin. Täällä naitetaan ne ikänsä mukaan."
-
-Mesmannin matami omisti Stenille yhä edelleen äidillistä
-huolenpitoaan. Kun Sten istui hänen vieressään pöydässä, pani
-emäntä parhaat palat hänen lautaselleen, ja kun hän puhui iloisesta
-hämmästyksestään kuultuaan, että Eckermann oli talon vävy, huusi hän
-raikuvalla äänellä vävyään ja hänen vaimoaan, kertoi mitä ritari
-oli sanonut ja kysyi sitten tältä, eikö hän nähnyt merkillistä
-yhtäläisyyttä kehdossa nukkuvan lapsen ja vanhempain välillä.
-
-"Jollen olisi nähnytkään, uskoisin sen kyllä sanoistanne!" vastasi
-Sten.
-
-"Kuulkaas, kuinka hän osaa sovitella sanojaan!" huudahti matami
-ihaillen. "Niin, en sano mitä haluan, mutta tiedän sen ainakin."
-
-Illalla oli pormestarin talossa suuret tanssiaiset. Oli kutsuttu
-kaikki, mitä kaupungissa oli kunnioitettua ja arvossa pidettyä,
-tosin ainoastaan kauppamiehiä, mutta heidän rikkautensa antoi heille
-merkitystä, samoinkuin Ruotsin lähettiläät herättivät vilkasta
-mielenkiintoa jalolla ryhdillään.
-
-Kun Sten herra kysyi Mesmannin matamilta, minkä kanssa hänen
-tyttäristään hän sai aloittaa tanssin, vastasi tämä, ettei hän saisi
-rauhaa haudassaan, jollei nuori ritari tanssinut niiden kaikkien
-kanssa, ja kun Sten sanoi, että sellainen hänen tarkoituksensa
-olikin, kuiskasi muori, että hän kyllä pitää silmänsä auki.
-
-Lieneekö se ollut seuraus äidin suuresta puheliaisuudesta vai
-jostakin muusta syystä, mutta tyttäret olivat kaikki kuin
-pelästyneitä karitsoita. Tanssissa ojensivat he kätensä jäykkinä ja
-suorina eivätkä rohenneet kohottaa katsettaan, kun hän puhutteli
-heitä.
-
-Sten herra oli iloinen, kun oli saanut tanssitetuksi koko
-sisarusrivin, mutta kun heidän äitinsä sitten sai nuoren miehen
-käsiinsä, sanoi hän: "Herra paratkoon, luulenpa aivan, että pidätte
-enimmän molemmista naiduista!"
-
-"Toiset olivat niin kainoja."
-
-"Mitäs siitä, se kyllä menee pian ohitse. Odottakaahan, kunnes olette
-ollut täällä muutamia viikkoja."
-
-Sillävälin keskusteli pormestari piispan, lähettiläiden ja kaupungin
-arvokkaimpain miesten kanssa. Kaikki olivat halukkaita pontevasti
-ryhtymään sotaan, mutta ennenkuin päätös voitiin tehdä, täytyi
-odottaa pormestari Bernhard Bornhoferin ja laivaston paluuta.
-
-Oli raivonnut hirmuinen myrsky, ja pidettiin selvänä, että laivasto
-oli ankkuroinut johonkin suojapaikkaan eikä ollut vallan pian
-odotettavissa takaisin. Mutta kului päivä toisensa jälkeen eikä
-laivastoa näkynyt.
-
-Vihdoin eräänä aamuna, kun paljon väkeä oli tavallisuuden mukaan
-kokoontunut alas satamaan juttelemaan ja ihmettelemään laivaston
-viipymistä, kuului vilkas huudahdus, jota heti seurasi useita muita.
-
-"Tuolla, tuolla he tulevat!"
-
-Kaikki teroittivat silmiään, sillä välimatka oli niin suuri, että
-näkyi ainoastaan mastojen huiput. Mutta tuuli oli hyvä ja laivat
-lähestyivät jokseenkin nopeasti.
-
-"Jos tuuli pitää paikkansa, voivat ne olla täällä kahdessa tunnissa",
-virkkoi muuan läsnäolijoista, joka puvustaan päättäen oli kauppamies.
-
-"Mutta niitä on ainoastaan kolme laivaa", huomautti eräs toinen.
-"Missä ovat muut?"
-
-"Ne tulevat kai jälestä!"
-
-"Jollei mitään onnettomuutta ole tapahtunut!"
-
-"Jos ne olisivat ryhtyneet taisteluun!"
-
-"Ja tuhonneet Hannu kuninkaan koko laivaston!"
-
-"Se ei ole niin paljon arvoinen kuin meidän uudet, upeat laivamme",
-huudahti muuan nuori laivanveistäjä.
-
-"Suurin, nimeltään 'Lyypekki', oli kaikkein korein", huomautti hänen
-naapurinsa.
-
-"Korea?... Sanoisit paremminkin, että se oli kaunein laiva, mikä
-milloinkaan on lähtenyt veistämöltä!"
-
-"Niillä on täysi purjetuuli", sanoi eräs merimies. "Minusta ne
-tulevat liian verkkaan."
-
-"Sanokaa minun sanoneen, jotakin on hullusti!" tokaisi eräs
-tympäisevän näköinen munkki. "Toiset laivat ovat kai joutuneet
-haaksirikkoon."
-
-"Sellaiset laivat eivät joudu perikatoon!"
-
-"Ne ovat kunniallisia saksalaisia laivoja!"
-
-"Kunnon katolilaisten rakentamia!"
-
-"Oivallisimmista aineista!"
-
-"Pahansään lintu!"
-
-Munkki sai kiittää pukuaan siitä, että kansa tyytyi ainoastaan sanoin
-ilmaisemaan nyreytensä.
-
-Olematta huomaavinaan niitä karsaita katseita, joita häneen luotiin,
-sanoi munkki mielistelevästi hymyillen: "Kukaan ei näe suuremmalla
-ilolla kuin minä upean laivaston paluuta. Se on oleva paras todistus,
-että yritys on ollut Jumalalle otollinen."
-
-"Se tulee Ruotsista."
-
-"Niin minäkin olen kuullut."
-
-"Me olemme ruotsalaisten ystäviä!"
-
-"Jumala paratkoon!"
-
-"Kuinka niin?..."
-
-Useat lähestyivät munkkia.
-
-"Eikö ole raatihuoneen ja kirkon ovelle lyöty pannajulistuksia,
-jotka hänen pyhyytensä paavi on antanut? Eikö meidän kaikkein
-armollisin keisarimme ole julistanut valtiokiroukseen niin Ruotsin
-valtionhoitajaa kuin monia muitakin sen suurmiehistä? Heitä on
-sanottu majesteetinrikkojiksi!..."
-
-"Se on totta", virkkoivat muutamat äänet.
-
-"Kuka välittää moisesta!" väittivät toiset.
-
-"En minä paljoa ymmärrä", jatkoi munkki nöyrästi. "Toivon ja halajan
-vain ja rukoilen päivin ja öin pyhää neitsyttä, ettei kaupunkimme
-antaisi perkeleen pahojen juonien houkutella itseään eikä myöskään
-istuisi siellä missä pilkkaajat istuvat."
-
-"Tuo kuuluu raadille ja maistraatille."
-
-"Kaupasta Ruotsissa emme tahdo luopua!" puuttui eräs kauppias
-puheeseen.
-
-"Kuka välittäisi munkkien loruista!" Laivat olivat sillävälin
-lähestyneet. Nähtiin selvään rikki revityt purjeet, hakatut mastot ja
-laivat tuuliajolla. Jollei olisi ollut myötätuuli, olisivat ne tuskin
-päässeet kotiin.
-
-Katsojain luku lisääntyi yhä, mutta nyt vallitsi painostava
-hiljaisuus. Satamaan tuli yhä enemmän raatimiehiä ja maistraatin
-jäseniäkin. Joukko viiruili esimiehiinsä, joiden kuiskailut ja vakava
-ilme heidän kasvoillaan antoi aihetta moniin arveluihin.
-
-"Eivät ikinä voi asiat olla oikealla tolalla!"
-
-Kansanjoukko aivan värisi, kun suurin laiva laski laituriin.
-
-Pormestari Bornhofer astui ensimäisenä maihin. Tuhannet silmät olivat
-suunnatut häneen, ja se näytti vaikuttavan häneen kiusallisesti,
-päättäen siitä hätiköivästä levottomuudesta, jolla hän riensi
-ystäväinsä luo.
-
-"Mitä on tapahtunut?"
-
-"Hirmuinen myrsky..."
-
-"Viisi laivoista on uponnut..."
-
-"Ja miehistö..."
-
-"Hukkunut järjestään."
-
-"Ja muut seitsemän laivaa?"
-
-"Me ajauduimme Pommeria kohden ja ne hukkuivat..."
-
-"Ja lasti, mastot, ruorit...?"
-
-"Kaikki mennyttä!"
-
-Kansanjoukko kuuli herrojen keskustelusta sanan sieltä, toisen
-täältä, näiden verkalleen käydessä katua ylöspäin. Osa väestä nousi
-laivaan, toisia tuli pian perästä. Jokaisella oli joku omainen
-laivoilla tiedusteltavana.
-
-Mutta kun tuli tunnetuksi, että ainoastaan joka kolmas oli palannut,
-että kaikki muut olivat saaneet surmansa meressä, että oli tuhoutunut
-upein laivasto, minkä Lyypekki milloinkaan oli varustanut, ei
-taistelussa vihollista, vaan luonnonvoimia vastaan, silloin muistivat
-monet munkin sanat. "Ei ollut Jumalalle otollinen teko käydä liittoon
-ruotsalaisten kanssa, eikä pitänyt enää ryhtyä heidän kanssaan
-mihinkään tekemisiin."
-
-Raati sai tietysti syyn niskoilleen. Kaikki oluttuvat täyttyivät
-väestä. Täytyi hukuttaa surut ja keksiä kostokeinoja. Suuria joukkoja
-kulki edestakaisin neuvosherrojen talon edustalla huutaen ja karjuen.
-Mielten levottomuus jatkui vielä seuraavana päivänäkin. Munkki
-liikkui väkijoukoissa, neuvoi kärsivällisyyteen ja varovaisuuteen,
-mutta kehoitti jyrkästi kieltäytymään uuden laivaston varustamisesta,
-jos raati puolustaisi sitä.
-
-Tuli pian tunnetuksi, ettei raati kokoonnu neuvotteluun kokonaiseen
-viikkoon. Pormestari Bornhoferin piti ensin laatia kertomus
-tapahtuneesta onnettomuudesta. Mutta tämä oli ainoastaan tekosyy.
-Mieliala Ruotsia kohtaan ei ollut tällä hetkellä suopea kansan
-kesken, se tiedettiin, mutta se voi mahdollisesti muuttua.
-
-Oli yleisesti tunnettua, että useita munkkeja hiiviskeli kaupungissa
-kiihoittamassa tyytymättömyyttä, ja heidät oli välttämättä tehtävä
-vaarattomiksi. Hemming Gadd otti asian huostaansa.
-
-Pyhiinvaeltajan puvussa ja sauva kädessään lähti hän kaupungille.
-Pyhiinvaeltajilla ei ollut ainoastaan vapaa pääsy kaikkialle ja
-ilmainen kestitys, heitä kohdeltiin myös erityisellä kunnioituksella,
-kun he sanoivat tulevansa pyhästä maasta ja Kristuksen haudalta.
-
-Toivioretkeläisemme seurasi ensiksi kohtaamaansa munkkia. Mihin hän
-näki tämän menevän sisälle, sinne meni hänkin.
-
-Kaunopuheisuudellaan veti hän pian kaikkien huomion puoleensa, ja
-kun hän tekemänsä lupauksen johdosta ei saanut näyttää kasvojaan,
-onnistui hän pysymään tuntematonna kaikille. Mutta kuinka suuresti
-erosivatkaan hänen kertomuksensa kaikista muista! Hän oli oleskellut
-kauan Kööpenhaminassa, hän oli käynyt ripittämässä köyhiä saksalaisia
-merimiehiä niistä laivoista, jotka Hannu kuningas oli ryöstättänyt.
-Hän kuvaili heidän kurjaa asemaansa; heidät oli kielletty lähtemästä
-maasta, heidän täytyi elättää itseään kerjäämällä, eikä heillä ollut
-toiveita paremmista päivistä.
-
-Munkit käsittivät pian, että heidän omaan leiriinsä oli hiipinyt
-vaarallinen vastustaja.
-
-"Voitteko mainita jonkun näistä?" kysyi munkki viekkaasti hymyillen.
-
-"Muuan heistä oli Kock nimeltään."
-
-"Veljeni!" huudahti eräs läsnäolijoista.
-
-"Hänen etunimensä?" kysyi piispa.
-
-"Evert!"
-
-"Ei, niin ei se ollut!"
-
-"Herman kenties?" puuttui muuan läsnäolijoista puheeseen.
-
-"Niin, oikein, Herman hän oli nimeltään."
-
-"Poikani!" huudahti muuan vanha mies. "Elääkö hän vielä, kunnon
-toivioretkeläinen?"
-
-"Hän eli kuusi kuukautta sitten."
-
-"Puhuiko hän isästään?"
-
-"Hyvin usein!"
-
-"Ja ikävöi kotiin?"
-
-"Kaikesta sydämestään!"
-
-"Mutta miksi häntä pidätetään?"
-
-"Jos kaikki vanki parat päästettäisiin vapaiksi, kuinka luulisitte
-silloin käyvän kuninkaan hyvälle maineelle?"
-
-"Jos hänellä sellainen on, niin se kai todistaa, että hän sellaisen
-ansaitsee!" tokaisi muuan munkki.
-
-"Ei, kunnianarvoisa isä, se todistaa vain, että ne syntirahat, joita
-hän on riistänyt, käytetään ostamaan kieliä, jotka häntä kiittelevät
-ja ylistelevät. Väitetään, että hänen sopottelijainsa joukossa
-pitäisi olla useita munkkeja."
-
-"Se ei ole mahdollista!"
-
-"Sitä en usko minäkään!"
-
-Saapuvilla olevat katsoivat toisiinsa. Oli yhtä uutta kuin
-opettavaakin tavata kaksi munkkia, joilla oli niin vastakkaiset
-mielipiteet, ja juuri nyt oli heille tärkeää saada selville, missä
-määrin saattoi luottaa Hannu kuninkaaseen ja hänen politiikkaansa,
-"Toivioretkeläinen" ei ainoastaan juonut heidän kanssansa, hänellä
-oli samalla ihmeellinen kyky puhua niin, että se pystyi heidän
-sydämiinsä.
-
-Joka ilta kävi hän vähintään kahdessa oluttuvassa, mutta jo
-kolmantena päivänä oli hänen maineensa niin levinnyt, että mihin
-hyvänsä hän menikin sisälle, oli huone heti ihmisiä täytenään. Mutta
-hän puhui lisäksi siitä, kuinka kuningas oli kohdellut uskollisinta
-miestään Paul Laxmandia; kuinka pari tanskalaista ritaria oli
-hukuttanut hänet kuninkaan käskystä, kuinka hänen lapsensa oli
-tehty perinnöttömiksi ja kuinka kuningas oli otattanut kaikki hänen
-rikkautensa haltuunsa.
-
-"Mitä pahaa oli hän sitten tehnyt?" kysyivät useat.
-
-"Sanotaan hänen iskeneen silmänsä kuninkaan jalkavaimoon."
-
-"Se ei ole totta!" huusi munkki.
-
-"Sanokaa sitten minulle, kunnianarvoisa isä, mitä hän oli tehnyt?"
-
-"Hän oli maankavaltaja!"
-
-"Sitä ei ole lainkaan todistettu, ei edes koetettukaan."
-
-"Siksi, että... että..."
-
-"Älkää koettako tekään, kunnianarvoisa isä. En minä, mutta nämä
-toiset voisivat luulla..."
-
-"Mitä sitten?" kysyi suuttunut munkki.
-
-"Että kuulutte kuninkaan puolustusjoukkoon."
-
-"Ja jos niin olisi?"
-
-"Alentuisi oma arvonne."
-
-"Sitä en pelkää!"
-
-"Mutta minä ja kaikki teidän ystävänne tekevät niin..." Ja nyt
-aloitti toivioretkeläinen uuden jutun Hannu kuninkaasta, ja oli
-ihmeellistä nähdä, kuinka tuuli oli kääntynyt. "Toivioretkeläisen"
-lausunnot eivät ainoastaan olleet kumonneet sitä, mitä ennen oli
-kuiskuteltu kansan korviin, se oli lisäksi herättänyt epäluuloja
-heidän omia munkkejaan kohtaan. Eikä näyttänyt mahdottomalta, että
-tanskalaiset olivat nämä ostaneet.
-
-Mutta Hemming ei tyytynyt siihenkään. Hän kertoi, kuinka hän oli
-ollut Roomassa, kuinka muuan Dorotea kuningattaren hovinaisista
-oli kutsunut hänet luoksensa ja kuinka tämä oli kertonut hänelle,
-että kuningatar oli vannonut, ettei hän ennen lepäisi kuin olisi
-saanut hänen pyhyytensä paavin antamaan pannajulistuksen Ruotsin
-valtionhoitajaa vastaan, koskei tämä tahtonut suostua antamaan
-hänelle huomenlahjaansa.
-
-Tässä tilaisuudessa oli läsnä muuan suuri, jäntevä munkki. Hän pani
-kätensä Hemmingin olalle. "Tämä sanottiin teille rippisalaisuutena",
-sanoi hän suurella liikutuksella.
-
-"Ei, veli!"
-
-"Mistäs syystä sitten?"
-
-"Täytyykö se sanoa?"
-
-"Minä vaadin sen!"
-
-"No, olkoon niin! Olin siihen aikaan nuori, kaunis mies, jota naiset
-mielellään katselivat."
-
-Tähän karkeaan päähänpistoon vastattiin kaikuvalla naurulla.
-
-Munkki tarttui huppukaulukseen temmatakseen sen pois, mutta Hemming
-oli valmis kaiken varalta.
-
-"Enkö ole sanonut teille, veli, että tekemäni lupaus estää minut
-näyttämästä kasvojani?"
-
-"Nimenne?"
-
-"Josua!"
-
-"Sen nimen olette ottanut luostarissa."
-
-"Oikein arvattu!"
-
-"Maallinen nimenne?"
-
-"Sen olen unhoittanut aikoja sitten!"
-
-"Luulenpa löytäväni keinoja, jotka panevat teidät muistamaan sen!"
-Kunnianarvoisa veli lähti pois suutuksissaan.
-
-Mutta kun Hemming ensi kerran huomasi olevansa yksin kansan
-keskuudessa, vapautuneena vaaniskelevista munkeista, puuskahti hän
-tulisesti:
-
-"Niin, minä olen pappi ja munkki, sentähden tunnen kaikki ne juonet
-ja metkut, joita nämä harjoittavat. Minä tiedän, etteivät he tahdo
-päästä ainoastaan ihmisen hengen herroiksi, vaan he tahtovat
-määräillä hänen ulkonaisiakin tekojaan. Mutta sanon teille: älkää
-uskoko heitä älkääkä minua, vaan tutkikaa itse! Teidän on uskottava
-ja noudatettava ainoastaan sitä, minkä oma ymmärryksenne hyväksyy."
-
-Katkeruus munkkien kesken yltyi. Tämä toivioretkeläinen oli
-ilmeisesti ruotsalaisten kannattaja, ja hän repi alas, mitä
-pappismiehet olivat koettaneet rakentaa.
-
-Laivaston haaksirikko oli koitumaisillaan kuninkaalle aivan
-odottamattomaksi liittolaiseksi. Munkit olivat käyttäneet hyväkseen
-tyytymätöntä mielialaa, ja vaikka he puhuivat alussa varovaisesti,
-tekivät he niin ainoastaan iskeäkseen myöhemmin sitä navakammin.
-Nuori Sten Sture oli tehnyt kaikkiin hyvän vaikutuksen. Kääntää
-tämä kylmäkiskoisuudeksi, esittää hänet Jumalan vihan esineeksi ja
-tapahtunut onnettomuus rangaistukseksi siitä, että Lyypekki oli
-ottanut hänet vastaan ja ryhtynyt Ruotsin kanssa tekemisiin -- se oli
-samaa kuin saada täydellisesti rikkoutumaan molempain maiden välit,
-ja suurempaa palvelusta ei voinut tehdä Hannu kuninkaalle.
-
-Vaara kävi yhä suuremmaksi. Oli enää vain kaksi päivää siihen,
-kun aiottu kokous oli pidettävä. Tarkoitus oli suurella
-joukkomielenosoituksella tehdä tyhjäksi kaikki ruotsalaisystävyys,
-mutta sitä varten täytyi ensin raivata toivioretkeläinen tieltä pois.
-
-Kukaan ei uskaltanut epäillä hänen kuulumistaan kirkkoon.
-Mutta milloin oli kukaan pappismies esiintynyt sillä tavoin!
-Ääntämistavastaan päättäen hän oli eteläsaksalainen, ja hän sanoikin
-olevansa Wienistä. Hänen latinantaitonsa todisti hänet oppineeksi
-mieheksi, ja hänen kertomuksensa Roomasta ja Kööpenhaminasta
-todistivat, ettei hovielämä ollut hänelle vieras. Koetettiin urkkia
-selville hänen asuntoaan, mutta hän ei maannut koskaan kahta yötä
-samassa paikassa, ja ihmeellisintä kaikista oli, ettei hänen koskaan
-nähty aamulla tulevan samasta paikasta, mihin oli illalla mennyt.
-
-Munkki, joka viimeksi oli aikonut antaa häpeämätöntä
-toivioretkeläistä nenälle, ei ollut sen vähäisempi kuin
-sistersiiniläisluostarin apotti, joka omassa korkeassa persoonassaan
-tahtoi vakuuttautua, oliko paljon puhuttu muukalainen tosiaankin
-niin vaarallinen kuin väitettiin. Hän palasi sangen kiihtyneessä
-mielentilassa, ja veljien kesken pidettiin neuvottelu, millä tavoin
-hänestä oli vapauduttava.
-
-Silloin nousi aina kysymys: kuka hän oli ja mihin kaikkeen silloin
-antauduttiin alttiiksi. Ei kuitenkaan voinut olla suurempaa vaaraa
-siinä, että hänet toistaiseksi tehtiin vahingottomaksi. Useimmat
-äänestivät, että hänet äkkiarvaamatta toistaiseksi vangittaisiin.
-
-"Eikö olisi parempi käyttää viekkautta?" kysyi apotti.
-
-"Hän on itse munkki..."
-
-Kukaan munkeista ei tahtonut ottaa houkutellakseen häntä satimeen.
-
-"Onko hän hyvin väkevä?" kysyi apotti.
-
-Sitä ei voinut kukaan sanoa.
-
-"Jollen pelkäisi, että hän saattaa tuntea minut!"
-
-"Me voisimme olla lähistöllä."
-
-Kaikki olivat yksimieliset, että täytyi välttämättä olla muutamia
-uskottuja hänen kunnianarvoisuutensa lähistössä. Päätettiin
-viekoitella toivioretkeläinen luostariin. Ainoastaan silloin,
-jollei tämä onnistuisi, turvauduttaisiin väkivaltaan. Tullakseen
-tuntemattomaksi oli apotti pukeutunut dominikaanien pukuun, ja hän
-suuntasi sen jälkeen matkansa sinne, minne näki enimmän kansaa
-virtaavan.
-
-Täältä, kaupungin suurimmasta oluttuvasta, löysi hän tosiaankin
-toivioretkeläisen, ympärillään niin paljon kuulijoita kuin huoneeseen
-mahtui. Hän kertoeli heille järeitä juttuja, joiden kaikkien
-tarkoitus oli repiä tekopyhyyden huntu ja näyttää synti ja rikos
-oikeassa valossaan. Lankesipa vastuu kuninkaan, piispan, munkin tai
-jonkun korkean herran ylle, puhui hän yhtä peittelemättä. Apotti
-kärsi kovia tuskia kuullessaan moista, mutta hän pakoitti huulensa
-hymyilyyn. Ei käynyt laatuun istua ulkonäöltään tunteetonna keskellä
-riemuitsevaa kuulijajoukkoa, joka ei ollut koskaan kuullut moista.
-
-Kun Hemming nousi lähteäkseen, sanoi hän kokoontuneelle
-kuulijakunnalleen, että tulee viipymään muutamia päiviä ennenkuin
-he ensi kerran kohtaavat hänet. Tärkeät tehtävät vaativat häntä
-lähtemään kaupungista.
-
-"Mutta tulettehan toki takaisin?" huusivat he.
-
-"Aivan varmaan ja ennenkuin odotattekaan."
-
-Kun hän tuli ulos kadulle näki hän dominikaanimunkin rinnallaan.
-
-"Mitä tahdotte?" kysyi hän.
-
-"Pyytäisin keskustella kanssanne!"
-
-"Puhukaa vapaasti!"
-
-Hemming pysähtyi hänen eteensä, mutta samassa huomasi hän neljä
-olentoa, jotka tulivat jälestä ja jotka nyt kaikki pysähtyivät.
-
-"Ettekö tahdo, että jatkamme taivalta?"
-
-"Kyllä, mielelläni; missä asutte?"
-
-"Sistersiiniluostarissa."
-
-"Kaupungin ulkopuolella?"
-
-"Aivan vieressä."
-
-"Sitten tahdon saattaa teitä kappaleen matkaa."
-
-"Ettekö tahdo jäädä sinne yöksi?"
-
-"Venyykö keskustelumme niin pitkäksi?"
-
-"Niinpä luulen."
-
-"Alkakaamme sitten heti."
-
-Apotti yski. "Teillä on joku tarkoitus tulollanne tänne..." sanoi hän.
-
-"Samoin kuin teillä tällä keskustelulla."
-
-"Aivan oikein! Teidän esiintymisenne on ollut niin rohkeaa, että
-jollen monista seikoista olisi vakuutettu teidän olevan pappi,
-päättäisin eräistä toisista seikoista, että olette kirkon vihollinen."
-
-"En kirkon, vaan ainoastaan sen väärinkäytösten."
-
-"Poistetaanko ne paljastamalla kaikki heikkoudet?"
-
-"Kun pappi tunnustaa olevansa köyhä, syntinen ihminen, ei kansa enää
-näe hänessä Jumalan valtakunnan edustajaa."
-
-"Mitä sillä voitetaan?"
-
-"Käsitys, ettei pappi ole valehtelija, koska hän rehellisesti
-sanoo kansalle: 'Opettaja ja oppi ovat kaksi eri asiaa. Oppi, jota
-saarnaan, on Jumalasta; elämä jota vietän, on perkeleestä'."
-
-"Ketä sillä tarkoitatte?"
-
-"Jokainen kirkko voi sovittaa sen päämieheensä, jokainen luostari
-apottiinsa!"
-
-Munkki hypähti. Oli kuin häneen olisi sattunut puukonpisto.
-
-He jatkoivat muutamia minuutteja äänettöminä taivallustaan.
-
-"Ylhäisten keskuudessa synti ja turmelus erityisesti rehoittaa.
-Kasvatuksen ja suuremman elämänkokemuksen pitäisi kuitenkin opettaa
-heitä näyttämään hyvää esimerkkiä. Papiston velvollisuus olisi
-kehoittaa siihen, mutta he elävät ainoastaan viettäen hyviä päiviä ja
-rypevät eläimellisissä himoissaan."
-
-"Hm, hm!" jupisi apotti. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja odotti vain
-tilaisuutta lyödäkseen.
-
-Luostarin kello löi yhdeksän.
-
-Hemming pysähtyi. "Minua aina ilahuttaa", sanoi hän, "lausua
-ajatuksiani virkaveljelle; olen kiitollinen, kun olette antanut
-minulle tilaisuuden siihen ja sanon nyt teille jäähyväiset".
-
-"Tulkaa mukana luostariin! Meillä on espanjalaista viiniä."
-
-"Ei, kiitos; minulla ei ole aikaa!"
-
-"Teidän täytyy!" Hän pani kätensä Hemmingin olalle.
-
-"Vai niin!" vastasi tämä.
-
-"Ettekö ymmärrä, että tahdon maksaa teidän suoruutenne!"
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Sanomalla teille omat ajatukseni!"
-
-"Ei tarvitse, tiedän ne ennestään!"
-
-"Tosiaankin, antaapas kuulua?"
-
-"Ette ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi sanonut teille
-sellaisia totuuksia, ja luulette tekevänne kirkolle ja itsellenne
-suuren palveluksen passittamalla minut iäisyyteen. Siten aiotte
-ansaita aneet kaikista synneistänne lopuksi iäksenne. Juuri se oli
-tarkoituksenne, kun houkuttelitte minut tänne."
-
-"Ja kuitenkin tulitte?"
-
-"Pelotta?"
-
-"Ilolla!"
-
-"Ettekö luule minun voivan viedä tahtoani läpi?"
-
-"Ei ilman suostumustani."
-
-Hemming kääntyi ympäri.
-
-Samassa kietaisi apotti käsivartensa hänen kaulansa ympäri aikoen
-hänet kuristaa.
-
-"Oikea munkin metku!" jupisi Hemming rautakourin taivuttaen pois
-munkin käsivarret ja pitäen niitä kuin ruuvipihdissä.
-
-"Auttakaa!" huusi apotti.
-
-Toiset neljä munkkia hyökkäsivät luo.
-
-Pontevalla otteella heitti hän apotin maahan ja tarttui lähinnä
-olevaan munkkiin. Hän otti hänet vahvoille käsivarsilleen, nosti
-hänet ilmaan ja käytti häntä nuijana, millä löi toisia. Munkit
-olisivat kaikki heti paenneet, jollei jokainen sivallus olisi
-kaatanut miestänsä maahan ja tehnyt heitä kykenemättömiksi
-puolustautumaan.
-
-Nähdessään neljä lyötyä vihollistaan heitti Hemming viidennen
-luotaan. "Lähettäkää minulle sana, kun tahdotte enemmän!" sanoi hän
-ja kääntyi sen jälkeen takaisin kaupunkiin.
-
-Sillävälin vallitsi melkoinen levottomuus porvarien ja raadin
-keskuudessa. Sota vai ei sota, se kysymys pyöri kaikkien ajatuksissa,
-oli kaikkien keskustelun aiheena. Silloin kuten nytkin oli
-persoonallinen vaikutus ratkaiseva. Ne, jotka eivät olleet joutuneet
-kosketukseen ruotsalaisten kanssa, vaan joiden mieltä vallitsi
-ajatus, että laivaston tuho oli Jumalan rangaistus neuvotteluista
-Ruotsin kanssa, he eivät tahtoneet tietää tämän maan kanssa
-liittoutumisesta mitään. Kaikki ne, jotka olivat menettäneet miehen,
-veljen, isän tai pojan, katsoivat jo kylliksi menettäneensä.
-
-Nuori Sten Sture kutsuttiin raadin kokouksiin; hän lausui
-mielipiteensä selvyydellä ja ymmärtäväisyydellä, joka voitti kaikkien
-kunnioituksen. Mutta hänelle sanottiin suoraan, että toiveet olivat
-sangen synkät. Yleinen mielipide oli sotaa vastaan, ja silloin ei
-voitu mitään. Yksin uskollinen Eckermannkin myönsi, ettei näyttänyt
-lupaavalta. "Mutta minä en siltä luovu toivosta, että asia saadaan
-menemään lävitse", sanoi hän.
-
-"Voinko minä tehdä mitään?" kysyi Sten.
-
-"Olkaa kärsivällinen ja odottakaa aikaa!"
-
-Mutta Mesmannin matamilla ei ollut kärsivällisyyttä suurin
-varastossa. Tarmokkaan naisen täytyy olla toimessa myöten tai
-vastoin tahtoaan eikä hän tee mitään puolittain. Nyt ei hän kuullut
-ainoastaan miehensä, vaan kaikkien niiden, jotka kävivät hänen
-luonansa, puhuvan epätoivoisesti suuresta kysymyksestä. Aterioilla ei
-pormestari hänestä näyttänyt osoittavan heidän nuorelle vieraalleen
-samaa kunnioittavaa huomaavaisuutta kuin alussa, ja vaikka hän
-kyllä käsitti, että siihen olivat syynä ne vakavat ajatukset, jotka
-täyttivät hänen mielensä, niin oli siinä kuitenkin sivu vivahdus,
-joka vaivasi hänen mieltänsä, eikä hän jättänyt sitä sanomatta.
-
-"Mitä te naiset ymmärrätte sellaisesta!" vastasi pormestari. "Niin
-nuori kuin Sten herra onkin, käsittää hän kuitenkin, että vakavuus ja
-tyhjänpuhuminen eivät kuulu yhteen."
-
-"Ettekö aio viedä asiaa läpi?"
-
-"Kaikki riippuu siitä, millainen mieliala vallitsee suuressa
-kokouksessa raastuvassa."
-
-"Ettekö aio tehdä mitään asian hyväksi?"
-
-"Jokaisen täytyy päättää itse, muuten saa yksi kantaa syyn."
-
-"Mutta luulen, että minun pormestarini..."
-
-"Ole huoletta, hän tahtoo säilyttää kotirauhan!"
-
-Mesmannin matami oli jotensakin hyvin säilynyt nainen eikä
-pormestari suinkaan pannut pahakseen, vaikka keskustelu päätettiin
-suukkosella. Mutta Mesmannin matami tunsi maailman. Hän tiesi, että
-oli useampiakin taloja kuin hänen, joissa oltiin arkoja kotirauhasta.
-Heti pormestarin mentyä ulos kaupungille kutsui hän seitsemän
-vanhinta tytärtään salakamariin.
-
-He painautuivat yhteen kasaan kuten lammaskatras. Ainoastaan kaksi
-naitua uskalsivat hieman peremmälle kamariin. Kaikki ihmettelivät
-mitä nyt mahtoi tulla.
-
-"Älkää nyt seisko kuten tuhmat hanhet!" huusi matami tyytymättömin
-katsein, itse lyllertäen, vilkkaana kuin orava, kamarin toisesta
-päästä toiseen.
-
-Mutta parvi ei liikahtanut paikaltaan.
-
-"Tahdotteko olla yhtä puolta kanssani?"
-
-"Kyllä!" vastattiin vitkastellen.
-
-"Kysymys on nuoren Sten Sturen auttamisesta."
-
-"Tahdomme, tahdomme!" huusivat kaikki. Nyt tuli eloa seitsemään
-impeen; jokainen saattoi seista toisiin turvaamatta.
-
-Mesmannin matami pani molemmat kätensä lanteilleen. "Voin sanoa
-suoraan, että Sten herran asia näyttää jotensakin huonolta. Laivastoa
-kohdannut hirveä onnettomuus on tekosyynä kaikille, jotka eivät tahdo
-sotaa. Mutta nyt on vielä sangen monia, jotka eivät lainkaan tiedä
-mitä tahtovat, ja heidät meidän on otettava käsille. Jokaisen teistä
-on mentävä tervehtimään ystäviään ja tuttaviaan. Voitte hyvin kutsua
-heidät tännekin, jos tahdotte, ainoastaan puhuaksenne Sten herrasta
-ja siitä, millainen häpeä olisi kaikille Lyypekin naisille, jollei
-upein ritari, mikä milloinkaan on käynyt kaupungissamme, saisi sitä
-apua, jonka jo puolittain olemme hänelle luvanneet ja joka sitä
-paitsi edistää omia etujamme."
-
-"Minä sanon heille, että kuta enemmän suolaa ja kankaita täältä
-lähetetään, sitä enemmän kultakirjovaatetta ja silkkiä tulee tänne!"
-huudahti Meta.
-
-"Minä sanon, että Sten herra kenties tulee uudestaan ja ottaa emännän
-Lyypekistä", puuttui Ursula puheeseen.
-
-"Ja tuo mukanaan toisia ruotsalaisia ritareita, yhtä sorjia kuin hän
-itse!" lisäsi Gertrud.
-
-"Meidän lapsillemme voi siitä koitua hyvää tulevaisuudessa!" selitti
-vanhempi naiduista.
-
-"Ja kun he tulevat hieman suuremmiksi, voivat he seurata mukana
-Ruotsiin, näkemään maailmaa", tuumi toinen naitu sisko.
-
-"Minä sanon, ettei kellään ihmisellä ole kauniimpia silmiä kuin Sten
-herralla!" huudahti neljäntoistavuotias Leena.
-
-"Eikä kukaan tanssi niin hyvin kuin hän!" säesti yhdentoista vuotias
-sisko. "Sillä hän on tanssinut kaksi kertaa minun kanssani, ja sitä
-en unhota koskaan!"
-
-"Luulen, että se tepsii ikäisiinne", sanoi ajatteleva äiti. "Sopikaa
-nyt vain, ettette mene samoihin paikkoihin, ja lähtekää heti
-liikkeelle!"
-
-Vanhempi naiduista sisaruksista niiasi syvään. "Sanoittehan, että
-saisimme kutsua heidät tänne?"
-
-Koko nuorempi parvi oli ennen kuiskutellut hänelle ja nyt tyrkännyt
-häntä kappaleen peremmäksi.
-
-"Tahdotteko sitten kutsua?"
-
-"Tahdomme!" vastattiin kaikista suista.
-
-"No, kutsukaa heidät sitten iltapäiväksi kahden aikaan!"
-
-Ilohuuto kajahti kautta kamarin.
-
-"Mutta mistään tanssista ei puhettakaan!"
-
-"Ei tanssia?"
-
-"Ritari ei tule ennenkuin viime hetkenä, juuri kun vieraat ovat
-lähtemäisillään."
-
-"Mitä toisilla sitten on täällä tehtävää?" kysyi neljäntoistavuotias.
-
-Sisarukset katsoivat pelästyneinä häneen. Sellainen rohkea kysymys
-oli rangaistava vuorokauden pimeällä arestilla, mutta Mesmannin
-matami oli tänään päiväpaisteisimmalla tuulellaan ja vastasi
-sentähden:
-
-"Mitä he täällä tekevät, tiedätte kyllä minun sanomattanikin!"
-
-Ja tyttäret pyrähtivät ulos kuin lintuparvi. He kolkuttivat
-kaikkialla ja olivat kaikkialle tervetulleet -- luonnollisesti, sillä
-nämä lintuset eivät pyytäneet jyväsiä, vaan tarjosivat.
-
-Pormestarin emäntä ei hänkään pysynyt toimetonna. Hän kävi kaupungin
-ylhäisimmissä taloissa ja erittäinkin niissä, joissa perheenäidillä
-oli jotakin sanottavaa. Hän puhui tulevasta suuresta kokouksesta ja
-sanoi, että oli ikuinen häpeä, jollei kaupunki pitänyt tekemiään
-sitoumuksia, vaan koetti vetäytyä pois.
-
-Muutamat vastasivat, ettei tämä asia kuulunut naisille, mutta
-Mesmannin matami väitti, että mies myöten tai vastoin tahtoaan sai
-vaikutuksia vaimoltaan ja että se talo oli horjuvalla perustalla,
-missä nainen ei saanut tahtoaan läpi. Tämä tarmokas nainen ei saanut
-pahaakaan rauhaa, ennenkuin jokainen perheenäiti oli luvannut tehdä
-kaiken voitavansa.
-
-Nuorten juhla vietettiin ja onnistui kuten oli laskettukin. Kaupungin
-nuoret neitoset unelmoivat ritarista ja puhuivat hänen puolestaan.
-Vaimot olisivat saaneet hävetä Mesmannin matamin edessä, jolleivät
-olisi ymmärtäneet vaikuttaa miehiinsä yhtä hyvin kuin hänkin.
-
-Mutta vastakkaiset voimat olivat myös liikkeessä. Se vaikutus, minkä
-"toivioretkeläinen" oli tehnyt kansaan ei ainoastaan puheillaan
-ja kertomuksillaan, vaan apotille ja munkeille antamallaan
-selkäsaunallakin, oli näissä myöhemmin herättänyt halun kostoon. Ei
-ollut epäilystäkään, että hän ajoi ruotsalaisten etuja!
-
-Apotti laati tuhansia suunnitelmia, mutta hylkäsi ne yhtä nopeasti.
-Vihdoin luuli hän löytäneensä keinon, joka veisi perille, ja sen
-hyväksyivät nekin, joille hän sen ilmaisi. Haaksirikossa hukkuneille
-oli pidettävä suuri surumessu kaikissa kaupungin kirkoissa. Tähän
-määrättiin kokouksen edellinen päivä. Kirkot verhottiin mustiin,
-hankittiin lukemattomat kirstut kynttilöitä, ei säästetty mitään
-kustannuksia, jotta juhla saataisiin niin mukaansatempaavaksi kuin
-mahdollista.
-
-Varhain aamulla alkoi kellonsoitto kaikissa kaupungin kirkoissa.
-Kaikki, jotka näyttäytyivät ulkona, olivat mustissaan. Virkaa
-toimittavat papit juoksivat kiirehtien kirkosta toiseen, ja
-nunnakulkueet, jotka menivät kirkkoon, vaelsivat pitkin katuja. Ilman
-mitään käskyä, ainoastaan pappien vaikutuksesta, olivat kaikki kaupat
-sulettuina.
-
-Juhlan oli alettava suurella juhlakulkueella kautta katujen. Vanha
-tapa oli, että viranomaiset ottivat osaa sellaisiin tilaisuuksiin
-ja kulettivat mukanaan kaupungin arvomerkkejä. Nyt ei heitä
-ollut pyydetty tai edes heille ilmoitettu; oli siis selvää, että
-kirkollinen mahti tahtoi jostakin syystä toimia yksin.
-
-Syytä ei ollut vaikea havaita. Elvyttämällä hukkuneiden muisto
-kansan mielessä saataisiin raadin kokous sellaiseen päätökseen kuin
-haluttiin ja ruotsalainen puolue joutuisi häpeään. Sentähden herätti
-tieto aiotusta surujuhlasta sekä suuttumusta että hämmästystä.
-Sellaisesta kirkon ja valtion välien rikkoutumisesta saattoi olla
-arvaamattomat seuraukset.
-
-Yksin Hemming piispakin hämmästyi.
-
-"Minä tahdon ottaa osaa juhlakulkueeseen", sanoi Sten.
-
-"Mistä syystä?"
-
-"He ovat tulleet viimeksi meiltä, nuo haaksirikkoutuneet. Meidän
-täytyy kunnioittaa heidän muistoaan."
-
-"Ette kenties ole niinkään väärässä."
-
-"Eikö lähettiläidenkin pitäisi ottaman osaa?"
-
-"Eiköhän vain!"
-
-"Sitten kai pidätte huolen siitä?"
-
-"Niin olen aikonutkin!"
-
-"Teillä on jokin suunnitelma?"
-
-"Kenties!"
-
-"Ettekö tahdo ilmoittaa minulle sitä?"
-
-"Ei, en vielä."
-
-Kaupungin pormestareilla ja raadilla oli yön kuluessa salainen
-kokous. Useimmat tahtoivat vetäytyä pois peläten kansanliikettä,
-mutta Hemming sanoi: "Vastaan siitä, että he ajavat meidän
-asioitamme, jos annatte minun määrätä."
-
-Niin sovittiin, että kaupungin viranomaiset liittyisivät
-juhlakulkueeseen ilman valtamerkkejään. Surujuhla sai siten
-yksityisluontoisen leiman.
-
-Nyt kuului kellojen läppäys kaikista kirkoista. Sitä jatkui useita
-tunteja. Vihdoin avattiin piispantalon portit ja sieltä astui
-ulos suuri joukko nuorukaisia, kaikki surupuvussa ja etumaiset
-kantaen sauvoja, joissa mustat harsot riippuivat. Heidän jälestään
-tuli pappeja kantaen pyhimyslipasta, raamattua tyynyllä ja
-messukirjaa. Sitten seurasi jälleen kahdeksan nuorukaista kantaen
-kirkollisia lippuja, joiden kaikkien tangot oli kääritty mustiin.
-Heidän jälkeensä seurasivat kuoripojat valkoisissa puvuissaan. He
-heiluttivat ahkeraan suitsutusastioitaan, ja tuuli kuletti keveät
-savupilvet yli uteliaina ammottelevain kansanjoukkojen.
-
-Sitten tuli hänen armonsa piispa. Hän oli vanha mies, joka kävellä
-köpitti sauvansa varassa, jokseenkin välinpitämättömästi silmäillen
-ympärilleen väkijoukkoon, joka polvistui hänet nähdessään. Useita
-pappeja seurasi jälestä kantaen pitkää laahusta. Taasenkin seurasi
-lipunkantajia ja sen jälkeen pappeja, jotka kantoivat ehtoollisleipiä
-ja kalkkia. Näiden edellä kulki myös kuoripoikia suitsutusastioineen.
-
-Munkkikuntien oli sitten jonoa jatkettava, mutta silloin astui esiin
-kaksi kaupungin airutta viitaten sauvoillaan heitä perääntymään.
-Yllätys oli niin suuri ja odottamaton, ettei ilmennyt mitään
-vastarintaa, vaan kaupungin viranomaiset asettuivat esteettömästi
-heti piispan jälkeen. Sen jälkeen tuli ruotsalainen lähetystö,
-etunenässä Hemming piispa täydessä virkapuvussaan. Munkit olivat
-kulkueen loppupäässä.
-
-Viranomaisten näkeminen herätti hälinää väkijoukossa. Oli ilmeistä,
-että se miellytti kansaa; mutta niin ei ollut laita juhlakulkueen
-hengellisten osanottajain. He kääntyivät katselemaan taakseen,
-kuiskailivat ja ihmettelivät. Ystävämme apotti kuohui kiukusta
-ja mietiskeli, miten kääntäisi tämän hyväkseen. Sillävälin solui
-juhlakulkue eteenpäin kellojen yhä helkkyessä. Tuomiokirkon portille
-se pysähtyi. Piispa ja kaikki hänen toimituspappinsa menivät sisälle
-viranomaisten ja ruotsalaisten seuraamana, ainoastaan muutamain
-rientäessä toisiin kirkkoihin toimittamaan messun suurimmassa
-kiireessä, palatakseen sitten tuomiokirkkoon.
-
-Seurakunnan asettuessa paikoilleen riensi Hemming sakaristoon
-tervehtimään piispaa ja pyytämään, että saisi ottaa osaa
-alttaripalvelukseen. Tämä oli kovasti hämmästyksissään, mutta jottei
-osoittaisi nurjamielisyyttä, suostui hän ruotsalaisen piispan
-pyyntöön.
-
-Mustiin verhottu kirkko teki satojen vahakynttiläin valaisemana
-melkeinpä kaamean vaikutuksen, ja kun urkujen sävelet hiljaa ja
-valittaen hymisivät kautta holvien, kuului se aivan ruumisvirreltä.
-Sen jälkeen alkoi messu. Piispa toimitti siitä ainoastaan osan,
-jokaisella toimituspapilla oli oma osansa suoritettavana.
-
-Mutta mikä oli syynä siihen, että Hemmingin puhuessa huomattiin
-kansanjoukossa melkoista levottomuutta?
-
-Nyt alkoi vuorolaulu. Alttarilta lauloivat papit, ja lehteriltä
-vastasi nunnien kuoro.
-
-Messu oli lopussa. Silloin hämmästyivät kaikki nähdessään muukalaisen
-astuvan saarnastuoliin.
-
-"Ruotsalainen piispa!" kulki kulovalkeana kuiske kautta koko kirkon.
-
-Hän puhui.
-
-Ja uudestaan huomattiin sama levottomuus kansan keskuudessa.
-
-"Se on toivioretkeläinen!" kuiskailtiin suusta suuhun.
-
-Mutta puhuja saarnastuolissa ei näyttänyt huomaavan nostattamaansa
-liikettä. Yksinkertaisin sanoin hän kertoi niistä miehistä, joiden
-surujuhlaa tänään oli vietetty. Kaikki ruotsalaiset olivat nähneet ja
-puhutelleet heitä, he voivat vakuuttaa, että nämä miehet ansaitsivat
-sen kaipauksen, jonka esineinä he nyt olivat.
-
-Hän mainitsi monta heistä nimeltä, kertoen kuinka hyvänä heitä oli
-pidetty Ruotsissa. "Jos saksalaiset veljemme olisivat kuulleet
-vierasvaraisia pyyntöjämme", sanoi hän, "olisivat he vielä viipyneet
-ruotsalaisissa kodeissa, jotka olivat muuttuneet heidänkin
-kodeikseen. Eikö ole aivan kuin manalle menneet olisivat lähettäneet
-meidät tuomaan heidän tervehdyksensä teille! Niinpä tahdonkin tällä
-hetkellä, jolloin he aivan varmaan ovat läsnä, sanoa heille, että
-samaa rakkautta, mitä heille osoitettiin Ruotsissa, on meillekin
-osoitettu lukemattomin tavoin täällä Lyypekissä. Me otimme heidät
-vastaan veljinämme, veljinänne olette tekin ottaneet vastaan meidät!
-Me otamme osaa teidän suruunne, sillä se on yhtä paljon meidänkin
-surumme. Ja Herra, joka odottamattomasti kutsui heidät taivaaseensa,
-lähetti meidät vahingoittumattomina tänne, jotta ojentaisimme teille
-veljen käden."
-
-Äänen sointuisuus ja se lämpö, jolla sanat lausuttiin, vaikutti yhtä
-voimakkaasti nyt kuten tavallisesti. Kuului itkua ja nyyhkytystä.
-Rukoiltuaan elävien puolesta ja siunattuaan läsnäolevia, laskeutui
-Hemming saarnastuolista ja meni sakaristoon.
-
-Siellä oli suuri hälinä; kuka oli avannut saarnastuolin hänelle? Sen
-oli hän tehnyt itse. Hetken innostuksesta oli hänen täytynyt lausua,
-mitä hänellä oli sydämellään. Se oli ainoastaan kiitollisuuden
-ilmaisu.
-
-Saksalainen piispa oli sangen hämillään, hän änkytti ja yski eikä
-löytänyt sanoja.
-
-Mutta Hemmingin, joka hyvin tiesi, että väkijoukko odotti
-häntä ulkona, ja jolla ei ollut halua tunnustaa olevansa
-"toivioretkeläinen", täytyi keksiä jokin tekosyy jäädäkseen kirkkoon,
-kunnes kansa väsyisi odottamiseen ja lähtisi pois. Pyhimyslipas
-pyhäinjäännöksineen antoi hänelle siihen hyvän aiheen.
-
-Apotti, juhlan varsinainen toimeenpanija, joka taasenkin näki esteitä
-asetettavan tielleen, mietiskeli uusia keinoja kaikessa tapauksessa
-voittaakseen tarkoituksensa. Palattuaan luostariin jätti hän messusta
-huolehtimisen muutamalle uskotulle munkille ja riensi erään köyhän
-käsityöläisen luo, joka jo useissa tilaisuuksissa oli liikkunut hänen
-kätyrinään.
-
-"Täällä tapahtuu kauheita asioita!" sanoi hän hänelle.
-
-"Mitä teidän korkea-arvoisuutenne tahtoo minun tekevän?" kysyi tämä,
-joka heti käsitti, että tässä saattoi jotakin ansaita.
-
-"Sinun on sanottava ystävillesi, että kansan täytyy itsensä puolustaa
-oikeuksiaan."
-
-"Minun ainoa oikeuteni on kuolla nälkään."
-
-"Jos tahdot palvella minua, niin minä maksan."
-
-"Mitä on minun tehtävä?"
-
-"Riennä tuomiokirkkoon."
-
-"Messuun?"
-
-"Ruotsalaiset ovat siellä ja heidän joukossaan nuori Sten Sture."
-
-"Onko häntä kuritettava?"
-
-"On, mutta minä en tahdo tietää mistään."
-
-"Tietysti!" nauroi hylkiö. "Eihän tiedä kirvestä pitelevä käsivarsi,
-kehen terä sattuu!"
-
-"On kai siellä joku miehiäsi?"
-
-"Luulenpa olevan."
-
-"Niin, lyöttäydy heidän kanssaan yksiin!"
-
-"Enkö voi tehdä sitä yksin?"
-
-"Et, se ei saa tapahtua salakähmään."
-
-"Tarkoitatteko, että siitä voisi seurata paljastuksia?"
-
-"Tapahtukoon se avoimessa taistelussa!"
-
-"Silloin täytyy haastaa riitaa."
-
-"No, entä sitten!"
-
-"Niin, sama se minusta... Mutta rahat!"
-
-"Minä panen ne tavallisen puun alle, sinä otat ne tehtäväsi
-täytettyäsi. Lähde heti!"
-
-Mies lähti ja hänen houkuttelijansa palasi tyytyväisesti hymyillen
-luostariin.
-
-Kun käsityöläinen saapui tuomiokirkkoon, oli messu jo lopussa.
-Hemming oli äsken alottanut puheensa ja kaikki kuuntelivat. Mutta
-kuinka monta ihailijaa ja kannattajaa jollakin asialla lieneekin,
-niin lankeaa luonnostaan, että sillä on vastustajansakin, ja
-kun samanmieliset aina kohtaavat toisensa, niin tietysti nämä
-lyöttäytyivät yhteen ennenkuin juhlallisuus oli oikein lopussakaan.
-
-"Kirotut ruotsalaiset."
-
-"Eikö pitäisi ryhtyä käsikähmään?"
-
-"Voisihan koettaa!"
-
-"Kuka tekee alun?"
-
-"Kyllä minä teen!" vastasi tuttavamme.
-
-"Hyvä, me seuraamme jälestä!"
-
-Parisen kymmentä kappaletta osaksi merimiehiä, osaksi työmiehiä
-lähestyi nyt porttia aivan yhdessä ryhmässä.
-
-Hetkisen kuluttua virtasi kansa ulos kirkosta, kaikki tahtoivat nähdä
-ruotsalaisen ritarin, monet toivoivat saavansa häntä tervehtiäkin,
-ja sentähden useimmat jäivät odottelemaan. Sten Sture viipyi vielä
-sisällä keskustellen uusien tuttaviensa kanssa, joiden joukossa oli
-Mesmannin matami ja hänen tytärliutansa. Heidän ilosta säteilevät
-kasvonsa haikailivat aivan kuin katsoessa suoraan aurinkoon, ja
-he etsivät sanoja ilmaistakseen tyytyväisyytensä siihen, että nyt
-oli voitto saavutettu, ettei kukaan voinut riistää sitä heiltä. Ja
-silloin juuri oli vaara lähimmillään.
-
-"Oletteko arka, herra?" kysyi muuan ääni Stenin korvaan, juuri kun
-hän tuli ulos.
-
-"En erittäin."
-
-"Niinpä osoittakaa se!"
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Seuraamalla minua!"
-
-Sten katsoi puhujaan. Tämä oli ilkeän näköinen, ja häntä pyrki
-epäilyttämään.
-
-"Ettekö tahdo?" Mies hymyili ivallisesti.
-
-Sten huomasi, että useain silmät olivat kiintyneet häneen ja hän
-vastasi nopeasti: "Kyllä, minä tahdon!"
-
-Mesmannin matamin nuorin tytär, pikku Gunilla, oli tungoksessa
-tarttunut Stenin käteen ja piteli yhä siitä kiinni.
-
-"Mene siskojesi luo!" sanoi Sten vapauttaen kätensä. "Minun täytyy
-lähteä tämän mukaan."
-
-"Mihin menemme?"
-
-"Kunhan vain pääsemme johonkin, missä meitä ei häiritä."
-
-Mies suuntasi askeleensa kaupungin autioimpaan osaan päin, ja häntä
-seurasi Sten ennenmainitun miesparven keralla.
-
-"Kuinka kauas aiotte mennä? Minua ei huvita tulla pitemmälle."
-
-"Täällä ei voi kukaan kuulla meitä!" huusi muuan.
-
-"Jäädään sitten tähän, vaikka minä olisin mieluummin mennyt
-lähemmäksi virtaa."
-
-"Miksi niin?" kysyi muuan joukosta.
-
-"Meillä olisi ollut vähemmän vaivaa."
-
-"Näin suuri joukko kyllä selviää!"
-
-"Suoriutukaamme siitä sitten pikimmiten!"
-
-Tämä keskustelu kävi ääneen; joko sitten tahdottiin antaa siten
-Stenin tietoon, mikä häntä odotti, tai ainoastaan peloitella häntä.
-
-"Kuulkaas, herra", sanoi mies kääntyen häneen, "mitä varten olette
-tullut tänne hyvään kaupunkiimme Lyypekkiin?"
-
-"Vuosittain tulee monia satoja lyypekkiläisiä Ruotsiin", vastasi
-ritari. "Eikö minulla olisi samaa oikeutta kuin heillä?"
-
-"Me tuomme teille kaikki elintarpeenne."
-
-"Ja me maksamme ne oikealla ja käteisellä rahalla."
-
-"Se on totta!" jupisi muuan läsnäolijoista.
-
-"Mutta me emme suosi tuollaisia hienoja herroja seurassamme, me
-ripustamme heidät mieluummin linnunpelättimiksi päärynäpuihimme."
-
-"Oletteko tekin samaa mieltä?" kysyi Sten kääntyen läsnäolijoihin.
-
-Nämä vetäytyivät noloina loitommalle.
-
-"Te pelkurit, hylkiöt, ettekö ole luvanneet pitää minun puoliani!"
-huusi mies ja otti esille lyömäaseen, jonka oli kätkenyt takkinsa
-alle. "Odottakaas, minä kyllä selviän yksinkin!"
-
-Näin sanoen syöksyi hän Stenin kimppuun. Ero koossa oli niin
-suuri, että mies näytti pelkällä painollaan voivan rusentaa hennon
-nuorukaisen, mutta tämän notkeus ja vikkelyys korvasi hyvin sen, mitä
-häneltä puuttui voimaan nähden.
-
-Sentähden väisti hän syrjään. Kun jättiläinen syöksyi häntä kohden,
-pisti hän jalkansa tämän kinnerkoukkuun ja kaasi hänet maahan, ja
-nopeasti vääntämällä hänen kättään taaksepäin onnistui hän vääntämään
-aseen hänen kädestään.
-
-Hänen urotyönsä palkittiin ihastuksen huudolla. Ulvoen kuin metsän
-peto syöksyi mies pystyyn ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.
-
-"Ottakaa hänet huostaanne!" sanoi Sten tehden käskevän viittauksen ja
-väistyen syrjään.
-
-Voimakkaamman tahdon pakottamana tottelivat miehet heti ritarin
-käskyä.
-
-"Ettekö luvanneet pitää puoliani?" huusi mies. "Siihen sijaan menette
-vihamieheni puolelle."
-
-"He ainoastaan estävät teitä teosta, joka koituisi ikuiseksi häpeäksi
-ei ainoastaan teille, vaan koko kaupungille. Olenko tehnyt mitä
-vääryyttä, mistä syystä ryhdytte murhatekoihin minua vastaan?"
-
-"Sitä en sano! Päästäkää minut!"
-
-"Ritari ei ole tehnyt mitään pahaa, emme salli, että hänet murhataan."
-
-"Mitä hyvää meille siitä koituisi?"
-
-"Kenties joutuisimme teilattaviksi!"
-
-"Minä tiedän, mikä on vieläkin pahempaa, ja sitä te saatte maistaa",
-ähkyi hylkiö.
-
-"Olemme ainoastaan köyhiä työmiehiä", sanoi muuan heistä. "Älkää
-tehkö meitä onnettomiksi."
-
-"Luuletteko, että palkitsisin teidät sellaisella
-kiittämättömyydellä", vastasi Sten. "Olette osoittaneet olevanne
-ystäviäni ja voitte tästälähin luottaa apuuni."
-
-"Olisipa minulla vain ollut aikaa juottaa heidän päänsä olutta
-täyteen, olisivat he nyt minun ystäviäni!" huusi vanki. "He olisivat
-aikoja sitten auttaneet minua musertamaan kallonne."
-
-"Ritari, tänne tulee väkeä!"
-
-Tosiaankin näkyi joukko ihmisiä, jotka kiireesti lähestyivät.
-
-"Tuolla hän on! Tuolla hän on!"
-
-Pikku Gunilla oli etunenässä.
-
-Hän oli kuullut, mitä ritarille oli sanottu kirkon ovella ja mitä
-tämä vastasi, ja hän riensi kertomaan siitä omaisilleen.
-
-Alussa ei siitä suurin välitetty, mutta kun Sten Sturea ei näkynyt
-missään, annettiin tytön toistaa sanansa, ja hänen viittaustensa
-johdolla riensi koko joukko nuorta ritaria etsimään.
-
-Gunilla lennähti hänen syliinsä.
-
-"Minäpäs jouduin ensiksi!" sanoi hän.
-
-Mutta koko hänen sisarusparvensa tuli jälestä, itkien, läähättäen,
-tulipunaisina, kaikkea muuta kuin kauniina, mutta niin lämmin hartaus
-loisti heidän silmistään ja niin suurta luottavaisuutta ilmeni
-heidän olennossaan, että Sten tunsi sydämensä viehättyvän heihin. Nyt
-eivät he enää ujostelleet puhuessaan, kaikki huusivat yhteen ääneen,
-kuinka peloissaan he olivat olleet, kuinka he olivat luulleet, että
-hän oli kuollut, ja kuinka he silloin olisivat kaikki kuolleet suruun.
-
-Mesmannin matami tuli viimeisenä kuten mikäkin suuri kana
-räpyttelevin siivin. Hän tarttui armotta Stenin kaulaan ja aivan
-huuhteli häntä kyynelillään.
-
-"Johan se nyt riittää, Eva!" sanoi pormestari ja koetti heitä
-eroittaa. "Ritari on vahingoittumaton, anna hänelle tilaisuus
-selittää mitä kaikkea tämä merkitsee!"
-
-"Ikäänkuin en tietäisi sitä ilmankin!" sanoi kunnon muori kohottaen
-kyyneltyneet kasvonsa ritarin rinnalta. "Nuo ihmiset ovat tahtoneet
-ottaa häneltä hengen."
-
-Miehet olivat vetäytyneet syrjään, heidän kalpeat kasvonsa ilmaisivat
-tosiaankin syyllisyyden tuntoa, ja pahantekijä, jota he pitivät
-välissään, antoi pettämättömän todisteen tälle oletukselle.
-
-"Ei", vastasi Sten, "he ovat pitäneet minun puoltani".
-
-"Gunilla kuuli erään heistä kysyvän teiltä, oletteko arka... Eikö se
-tapahtunut pahoissa aikeissa?"
-
-"Tosin kyllä, mutta..."
-
-"Ovatko nämä miehet tavoitelleet henkeänne?" puuttui pormestari
-puheeseen.
-
-"Yksi heistä tahtoi koetella voimiani."
-
-"Oletteko tapellut hänen kanssansa?"
-
-"Ainoastaan painiskellut."
-
-"Ja te voititte?"
-
-"Hän oli väkevämpi, mutta minä olen harjaantuneempi moisiin
-leikkeihin kuin hän."
-
-"Ne hävyttömät!"
-
-"Ette suinkaan aikone rangaista heitä?"
-
-"Luuletteko, että Lyypekin kaupunki antaa rankaisematta loukata niin
-kunnioitettua vierasta?"
-
-"Lyypekin kaupunki on nyt kuten aina pitänyt yllä maineensa.
-Sen ei siis ole luettava minulle viaksi, vaikka nuorekkaassa
-ylimielisyydessäni olenkin rohennut mitata voimiani sen pojan kanssa."
-
-"Ettehän te häntä haastanut taisteluun!"
-
-"Mutta minä suostuin haasteeseen. He eivät ole salakavalasti käyneet
-kimppuuni, kaikki on käynyt avoimesti ja rehellisesti."
-
-"Tulemme kiinnittämään siihen asianomaista huomiota."
-
-"Tehkää niin ja täyttäkää pyyntöni, että annatte kaikkien näiden
-miesten mennä vapaasti."
-
-"Hyökkääjänkin?"
-
-"Hänen myös! Eihän minulle ole tapahtunut mitään vahinkoa."
-
-"Ikävä kyllä, etten voi suostua pyyntöönne."
-
-"Mikäs estää?... Luulo, että kimppuuni on käyty salakähmäisesti?...
-Mutta sanon teille, ettei niin ole laita. Vapaaehtoisesti antausin
-taisteluun ja pääsin siitä voittajana. Kieltämättä olen siitä ylpeä.
-Pyydän teitä, pormestari Mesmann, sen ystävyyden tähden, jota tunnen
-teitä ja koko perhettänne kohtaan, ja sen syvän kunnioituksen tähden,
-jota tunnen koko tätä kaupunkia kohtaan, antakaa anteeksi mitä on
-tapahtunut ja ojentakaa merkiksi siitä minulle kätenne!"
-
-Nuorukainen oli ottanut hatun päästään, hän seisoi paljain päin ja
-käsi ojolla.
-
-Silloin remahti suunnaton riemuhuuto. Taaja joukko, joka oli
-kerääntynyt ympärille, oli henkeään pidätellen kuunnellut
-keskustelua. Sten Sture oli tuuma tuumalta valloittanut heidän
-sydämensä. He olisivat, jos hän olisi sallinut sen, tahtoneet
-kantaa häntä käsivarsillaan. Naiset itkivät ihastuksesta, ja miehet
-nyökyttivät tyytyväisinä päitään toisilleen.
-
-"Vastustakoon teitä ken voi, minä en voi!" sanoi pormestari ja
-tarttui suurella kourallaan nuorukaisen käteen. "Tapahtukoon, kuten
-tahdotte, herra."
-
-"Kiitos!" Säteilevä hymy lehahti nuorekkailla kasvoilla, mutta se
-vaihtui miehekkääseen vakavuuteen, kun hän poistui piiristä, joka
-kunnioittavasti väistyi syrjään, ja meni rikollisten luo, jotka
-seisoivat hieman loitompana.
-
-Nämä, jotka eivät olleet kuulleet keskustelusta mitään, vaan
-ymmärsivät, että oli kysymys heistä, odottivat pelolla tuomiotaan.
-Mutta suuresti hämmästyivät he, kun Sten virkkoi:
-
-"Kukaan ei tiedä, mitä on tapahtunut, olette kaikki vapaat!"
-
-He tuijottivat eteensä, tuskin tietäen saattoivatko uskoa korviaan.
-
-Muutamat hiipivät tiehensä, toiset heittäytyivät hänen jalkoihinsa.
-He itkivät ja nauroivat vuoronperään.
-
-Mutta pahantekijä seisoi paikoillaan. Hän ei itkenyt eikä nauranut,
-vaan katsoi synkkänä ja umpimielisenä eteensä.
-
-"No, miksi et mene?" kysyi Sten.
-
-"Mihin?"
-
-"Kotiisi."
-
-"Minulla ei ole kotia tämän jälkeen."
-
-"Oliko sinulla tähän asti?"
-
-"Hyvä ja mukava olikin."
-
-"Ne, joiden palkoissa palvelit, eivät siis tahdo sinua enää käyttää?"
-
-"Pidän varmana, etteivät he tahdo."
-
-"Tahdotko tulla minun palvelukseeni?"
-
-"Uskallatteko ottaa minut?"
-
-"Kuulethan sen!"
-
-"Antakaa minulle vain kovasti työtä, niin ette tule katumaan!"
-
-"Sen lupaan."
-
-"Saanko heti mennä laivaanne? En tahdo jäädä tänne kaupunkiin."
-
-"Tee niin, jos tahdot!"
-
-"Kiitos, herra, kun pääsemme täältä, saatte kuulla merkillisiä
-asioita."
-
-Mies lähti ja Sten palasi ihailevain ystäviensä luo, jotka melkein
-juhlasaatossa veivät hänet takaisin kaupunkiin. Hemming piispa, joka
-oli vähäistä ennen palannut kirkosta ja hämmästyksellä kuullut mitä
-oli tapahtunut, sulki hänet syliinsä. "Sten Sture nuorempi kulkee
-vanhemman jälkiä", kuiskasi hän, "ja se ilahuttaa minua suuresti".
-
-"Minunhan on palautettava teidän luottamuksenne ihmisiin!" vastasi
-Sten hymyillen.
-
-Tänään oli tavallista suurempi seura kokoontunut pormestarin luo.
-Mutta nyt oli kaikki jäykkyys poissa. Sama harrastus elähytti
-kaikkia. Päivän tärkeät tapaukset olivat kaikkien keskustelun
-esineenä. Oli ikäänkuin suuri perhe olisi kokoontunut vähäistä
-ennen ratkaisua, joka oli tärkeä enimmän pidetylle jäsenelle.
-Vertauksen tapaan saattoi sanoa, että Sten kulki kädestä käteen.
-Kaikki katsoivat häneen hellällä osanotolla. Talon lukuisat nuoret
-osoittivat tuhansin tavoin hänelle luottamustaan, he puristelivat
-hänen kättään, he hymyilivät hänelle, ja Mesmannin matamin silmät
-olivat aina kyynelissään. Hän toisti kerran toisensa jälkeen,
-että hän oli ensi kerran ymmärtänyt, kuinka vaimo saattoi lähteä
-miehensä ja lastensa luota ja seurata vierasta miestä yli merien ja
-mannerten... Mutta hän sanoi sen hiljaa, etteivät hänen lapsensa
-kuulisi.
-
-Ollessaan seitsentoistavuotias ei niin helposti huomaa liioitteluja,
-ja Sten sanoi Hemmingille: "Minulle käy vaikeaksi erota täältä."
-
-"Miksi niin?"
-
-"Ettekö sitten näe, mitä hyväntahtoisuutta minulle osoitetaan?"
-
-"Heh!"
-
-"Ettekö usko, että se on vilpitöntä?"
-
-"Uskon!"
-
-"Ja kuitenkaan ette anna sille suurta arvoa?"
-
-"Se on kuin tuuli."
-
-"Voimakkuudessa?"
-
-"Ei, vaan vaihtelevaisuudessa! Kuukauden kuluttua unhotetaan teidät
-toisen tähden."
-
-"Käykö se niin pian?"
-
-"Ette tunne maailmaa."
-
-"Ja te tuomitsette sitä ankarasti, kuten tavallisesti."
-
-"Seitsemäntoista vuotta ja seitsemänkymmentä!"
-
-Miesten kesken oli huominen kokous raatihuoneella yleisenä
-puheenaineena.
-
-"Nyt olen varma menestyksestä!" virkkoi pormestari säteillen
-tyytyväisyydestä.
-
-"On ihmeellistä, kuinka meille on kaikki hyvin onnistunut!"
-huudahti muuan läsnäolijoista. "Olette kai kaikki kuulleet
-toivioretkeläisestä?"
-
-"Sanotaan, että se oli ruotsalainen piispa."
-
-"Mahdotonta! Hän näytti aivan nuorelta."
-
-"Kukaan ei saanut nähdä hänen kasvojaan."
-
-"Hänen käytöksensä ja puhetapansa oli yksinkertainen ja
-sievistymätön."
-
-"Mutta hän tiesi kaiken."
-
-"Eikä hän pelännyt puhuessaan!"
-
-"Vahinko, etten koskaan yhyttänyt häntä", sanoi pormestari. "Olisin
-kyllä ottanut selon, kuka hän oli."
-
-Varhain seuraavana aamuna olivat sankat ihmisjoukot kokoontuneet
-torille.
-
-Tiedettiin että parvekkeelta puhuttaisiin kansalle, ja uteliaisuus
-oli suuri. Pormestari oli luovuttanut tämän kunnian vävylleen,
-Eckermannille. Tämän voimakas ääni ja selvä lausuminen teki hänet
-siihen sangen soveliaaksi.
-
-Kun porvaristo ja raati oli kokoontunut suureen saliin ja pitänyt
-lyhyen neuvottelun, menivät he kaikki ulos parvekkeelle. Eckermann
-kääntyi kansan puoleen ja sanoi, että koska oli kysymys sodasta tai
-rauhasta, eivät kaupungin vallanpitäjät tahtoneet sitä ratkaista
-ennenkuin olivat kuulleet kansan mielipiteen. Sen jälkeen kertoi
-hän lyhyesti kaikesta, mitä Lyypekki oli tehnyt saavuttaakseen ja
-säilyttääkseen Tanskan ystävyyden.
-
-"Mutta se on ollut turhaa", sanoi hän. "Siitä on todistuksena, että
-kuningas on lähettänyt kopion niistä rauhanehdoista, jotka tehtiin
-Falsterissa hänen ja Lyypekin välillä, Ruotsin valtionhoitajalle. Ja
-takapuolelle oli kirjoitettu: 'Se, joka kerran on pettänyt, aikoo
-aina tehdä sen'!"
-
-Joukosta kuului kovaa murinaa.
-
-"Edelleen", jatkoi puhuja, "on hän lakkauttanut kaupungin
-erivapaudet, ryöstänyt laivamme yhden toisensa jälkeen ja nyt
-viimeksi hävittänyt ja polttanut Lyypekin alueella. Pitäisikö
-kauemmin kärsivällisesti sietää sellaista!"
-
-Silloin korotti muuan porvari äänensä:
-
-"Sellainen vääryys täytyy kostaa. Lyypekin vapautta tahdomme
-puolustaa hengin ja verin, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!"
-
-"Hengin ja verin!" huusi koko joukko.
-
-Asia oli nyt saanut sellaisen päätöksen kuin oli toivottu. Raati
-laati heti puhdistuskirjeen Hannu kuninkaalle, jossa otti Jumalan
-todistajakseen, että kuningas itse oli pakottanut heidät tähän
-vihollisuuteen. Hän sai vastata seurauksista. Lyypekki lähetti sanan
-muihinkin hansakaupunkeihin, mutta ainoastaan Vismar, Rostock,
-Stralsund ja Lüneburg lupasivat apua.
-
-Sten Sture ja Hemming Gadd olivat nyt suorittaneet tehtävänsä ja
-palasivat jälleen maahansa. On mahdollista, että piispan ennustus
-toteutui etteikä heitä kauan kaivattu, mutta varmaa on, että kaipaus
-oli elävä eron hetkellä.
-
-Lyypekkiläiset eivät kauan odotelleet toisten hansakaupunkien apua;
-niin pian kuin olivat ehtineet varustaa laivansa, lähtivät he
-liikkeelle.
-
-
-
-
-4.
-
-USKOLLINEN PALVELIJA.
-
-
-Palaamme Hemming Gaddin ja Sten Sturen kera Ruotsiin, missä asema
-oli likipitäen muuttumaton. Rauhan ystävät toimivat yhtä sitkeästi
-kuin tavallisesti saattaakseen maan ennemmin tai myöhemmin Tanskan
-valtikan alle. Svante Niilonpoika oli yhtä väsymätön heitä
-vastustaessaan, ja häntä tukivat siinä todelliset isänmaan ystävät.
-
-Erik Turenpoika oli luvannut tulla Ruotsiin, mutta valitti
-kirjeissään lisääntyvää kivulloisuutta ja täytyi hänen sentähden
-lykätä matkansa määräämättömäksi ajaksi.
-
-Hemming Gaddin kertomukset siitä kunnioituksesta, mitä "Sten
-poikanen" oli saanut osakseen Lyypekissä, ilahuttivat Märta rouvaa
-suuresti.
-
-"Hän sukeutuu teille ja maalle kaunistukseksi ja kunniaksi", sanoi
-piispa Svante Niilonpojalle. "Antakaa hänelle tehtävää! Hän suoriutuu
-kunnialla, mihin ikinä hän ryhtyneekin."
-
-"Meillä on pieni kymmenaluksinen laivasto valmiina lähtemään, hän saa
-mennä sen mukana."
-
-Hemming piispa otti saatavissa olevan maavoiman kera lähteäkseen
-Kalmaria vastaan. "Minua haluttaa nähdä", sanoi hän, "onko mahdotonta
-päästä linnan herraksi".
-
-Tällä kertaa onnistui piispa palauttamaan Ruotsille yhden sen
-tärkeimmistä linnoituksista. Itse ei hän kuitenkaan tahtonut ottaa
-linnalupaa; se jätettiin Juhana Maununpojalle (Yö ja Päivä), jalon
-Åke Hannunpojan isälle.
-
-Sten Sture purjehti laivaston kera Kalmariin. Sieltä lähetettiin
-yksi laivoista lyypekkiläisen laivaston luo, joka oli Bornholman
-edustalla; ruotsalaiset tahtoivat yhtyä sen kanssa jatkuvaan
-toimintaan. Yhdistyminen tapahtui Kalmarin salmessa, ja molemmat
-laivastot lähtivät sen jälkeen yhdessä Ronnebyhyn, Sölvesborgiin,
-Åhnsiin ja Ystadiin, jotka ryöstettiin ja poltettiin. Sen jälkeen
-noustiin maihin Laalantiin.
-
-Sillävälin oli Tanskan kuningas saanut laivastonsa valmiiksi ja
-nimitti Henrik Krummedikin "ylikapteeniksi ja kaikkien kapteenien
-ja kaiken meriväen päälliköksi". Oli saatu tieto hyökkäyksestä
-Laalantiin, ja uusi valta-amiraali alotti toimintansa onnellisella
-taistelulla.
-
-Sten Sture ja hänen miehensä puolustautuivat urhoollisesti.
-Lyypekkiläisillä ei ollut mukanaan muuta jalkaväkeä kuin
-palkkasotureita. Nämä tekivät heikkoa ja laimeaa vastarintaa ja
-väistyivät heti alas laivastoon, joka kohta sen jälkeen lähti
-purjehtimaan. Eckermann, Stenin erittäin hyvä ystävä, oli heidän
-päällikkönään. Hän nuhteli heitä ankarasti heidän arkuudestaan ja
-luki tappion heidän syykseen. Tästä suuttuneina kieltäytyivät he
-jatkamasta palvelustaan, eikä ollut muuta keinoa kuin viedä heidät
-takaisin Travemündeen.
-
-Yhdeksän märssilaivansa kera ei Sten herra uskaltanut ryhtyä
-mihinkään taisteluun. Hänen täytyi sentähden seurata mukana
-Travemündeen. Osaksi hankkiakseen muonavaroja, osaksi korjatakseen
-erinäisiä merivaurioita täytyi hänen pysähtyä sinne muutamiksi
-päiviksi. Hän ja hänen lähimmät miehensä majoittuivat muutamiin
-vähäisiin talonpoikaistaloihin, miehistön yhä oleskellessa laivoilla.
-
-Muistamme vielä miehen, jota vastaan Sten taisteli Lyypekissä. Tästä
-oli tullut hänen uskollisin palvelijansa, joka seurasi häntä melkein
-koiran tavoin; ja jos hänen katseessaan ja käytöksessään oli jotakin
-säikkyä, niin johtui se hänen hurjasta luonnostaan, jonka oli vaikea
-perehtyä niihin uusiin olosuhteihin, joihin hän oli joutunut.
-
-Kun kysyttiin hänen nimeään, vastasi hän vain:
-
-"Sanokaa minua Esbjörniksi!"
-
-Alussa Sten näki hänet vastenmielisyyden tuntein läheisyydessään,
-mutta miehen alituinen väsymätön huolehtiminen kaikesta sai nuoren
-herran vaieten alistumaan hänen läsnäoloonsa.
-
-Laivalla oli Esbjörn valinnut paikaksensa ritarin oven edustan. Sten
-käski häntä etsimään mukavamman makuupaikan. Esbjörn jupisi jotakin,
-mutta piti yhä entisen paikkansa. Hän oli hyvin harvasanainen, mutta
-näki avoimin silmin kaiken mitä tapahtui ja kuuli mitä puhuttiin. Oli
-ilmeistä, että hän epäili palkkasotureita ja he pelkäsivät häntä.
-
-Kun Sten liikkui heidän joukossaan, seurasi Esbjörn jälestä, kuten
-äkäinen koira, joka vainuaa vaaraa, vaikkei voikaan sitä nähdä.
-Usein, kun palkkasoturit luulivat olevansa huomaamattomina, hiipi hän
-heidän joukkoonsa, kuulostellen, vaanien. Laalannin tappelun edellä
-oli hän sanonut: "Älkää uskoko heihin, herra, he ovat pettureita!"
-
-"Mistä sen tiedät?"
-
-"Tunnen sen ilmasta."
-
-"Sellaisiin perusteihin en tue arvosteluani", vastasi Sten.
-
-Lopulta kävi kuitenkin miehen ennustus toteen, ja Esbjörn saavutti
-sen jälkeen herransa luottamuksen melkein suuremmassa määrin kuin
-tämä itse tahtoi myöntää.
-
-Travemündeen saavuttua ei hän kantanut herransa tavaroita sinne,
-mihin tämä oli määrännyt asuntonsa, vaan paljon ikävämpään taloon,
-joka tosin oli paljon lähempänä rantaa.
-
-"Miksi teet vastoin tahtoani ja käskyäni?" kysyi ritari ankarasti.
-
-Mutta Esbjörn tekeytyi niin tuhmannäköiseksi, että erehdyksestä
-täytyi syyttää hänen heikkoa ymmärrystään.
-
-Samana päivänä sanoi Eckermann palkkasotureille, että he saivat
-lähteä. Lyypekin alueella eivät he saaneet oleskella.
-
-"Ensin palkka!" huusivat he. "Pettureille ei makseta palkkaa." Nyt
-syntyi kiihkeä hälinä, ja ruotsalaisten voiman vähäisyyden tähden
-täytyi sietää, että palkkasotilaat leiriytyivät melkein ruotsalaisten
-ympärille.
-
-Edellisten luku oli 2,000:n paikkeilla, jälkimäisten noin 500.
-
-Sten Sture oli isältään ottanut vastaan rahaa väen palkoiksi, mutta
-hän oli samaa mieltä kuin Eckermann, ja sitä paitsi olivat molemmat
-saaneet Lyypekistä kirjeitä, joissa kehoitettiin heitä olemaan
-antamatta kolikkoakaan. Levottomuuksia välttääkseen oli Eckermann
-heille ilmoittanut, että he saivat kahdeksan päivän kuluessa ruokaa
-laivoilta, sen jälkeen täytyi heidän lähteä.
-
-Mutta palkkasoturit olivat luvultaan ylivoimaiset, he nauroivat
-uhkauksille ja puolustivat oikeuttaan entistään kiivaammin.
-
-Eräänä iltana sanoi Esbjörn herralleen: "Teidän täytyy lähteä täältä!"
-
-"Väistyä väkivallan ja vääryyden tieltä! Sitä en tee."
-
-"Se on välttämätöntä, he ovat voimakkaammat."
-
-"Toivon, että Lyypekistä lähetetään apua."
-
-"He eivät uskalla jättäytyä ilman vähäistä puolustusjoukkoaan, ja
-palkkasoturit tietävät sen."
-
-"Mutta minulla on viisisataa miestä."
-
-"Puoliinkaan heistä ei ole luottamista!"
-
-"Mitä sanot?"
-
-"Sanon kuten on, herra!"
-
-"Et näytä olevan hyvissä väleissä heidän kanssaan. Kuinka he sitten
-ovat uskoneet sinulle salaiset mielihauteensa?"
-
-"Se voi olla samantekevää. Toivoisin vain teidän luottavan sanoihini."
-
-Eckermann astui kiihkeästi huoneeseen. Hän viittasi Esbjörnin heti
-menemään.
-
-"Sallikaa minun vain sanoa muuan sana!" virkkoi tämä. "Metsäntylvässä
-on kaksi satuloitua hevosta, ottakaa ne, yksi mieheen!"
-
-"Sinä tiedät siis!..." tiuskaisi Eckermann.
-
-"Tiedän, että tänä yönä puhkeaa kapina! Teidät molemmat aiotaan ottaa
-vangiksi!"
-
-"Ja sen sanot minulle nyt vasta!"
-
-"Pelkäsin, että antautuisitte johonkin vaaraan."
-
-"Ja luuletko sitten, että minä sitä pelkurimaisesti pakenisin! Kuinka
-vähän tunnetkaan minua, Esbjörn!" puuskahti Sten.
-
-"Jos minulla olisi sata elämää antaakseni teille, ei se kuitenkaan
-riittäisi, ettekä itsekään voi koota useampia kuin kymmenen.
-Ajatelkaa isäänne, herra, ja säästäkää henkenne!"
-
-Eckermann käveli levotonna huoneessa edestakaisin. "Pelkään,
-että Esbjörn on oikeassa", sanoi hän. Samassa alkoi sataa kiviä
-viheliäisen rakennuksen seiniin.
-
-"Nyt he ovat täällä!"
-
-"Tulkaa, herra!"
-
-"En", huusi Sten päättäväisesti ja tarttui miekkansa kahvaan. "Minä
-en pakene!"
-
-Ulkoa kuului melua ja huutoja, ja rajuja kirveeniskuja paukahteli
-oveen.
-
-"Odottakaa, minä avaan teille!" huusi Sten. Esbjörn asettui hänen
-tielleen: "Onko teidän tahtonne, että he pääsevät sisälle?"
-
-"Järkähtämätön tahtoni!"
-
-Hän riensi ovelle, työnsi pois salvan ja avasi oven selkosen
-selälleen.
-
-On luultavaa, että ulkona seisovat epäilivät jotakin juonta, sillä he
-vetääntyivät nopeasti takaisin.
-
-"Mitä tahdotte?" kysyi Sten ja meni reippaasti heitä vastaan.
-
-"Tahdomme saada palkkamme!"
-
-"Olen kieltäytynyt sitä maksamasta petoksenne johdosta", puuskahti
-hän pontevasti.
-
-"Rahat tai henki!"
-
-"Henkeni voitte kyllä ottaa, onhan teitä siksi suuri luku, mutta
-vähäinen olisi kunnianne, jos kaksin tuhansin miehin kaataisitte
-_yhden_, ja meren pohjasta saatte etsiä rahoja, joita en vapaasta
-tahdostani teille anna. Siitä näette, ettette uhmalla voita mitään."
-
-"Me emme salli, että kukaan pitää meitä pilkkanaan!"
-
-"Tänne rahat!"
-
-"Kuulkaammehan, mitä ehtoja hän tarjoaa!"
-
-"Ne saa Lyypekin raati määrätä."
-
-"Ei, ei", ärjyi joukko.
-
-Nuoren ritarin silmät leimahtivat. "Isäni pään ja miekkani kautta",
-huusi hän, "en tarjoa teille mitään muita ehtoja. Raati on teidät
-palkannut, ja sen on maksettava palkkannekin!"
-
-"Minä vien teidät raadin luo", puuttui Eckerman puheeseen. "Upseerit
-ja konstaapelit, järjestäkää rivit! Lähdemme heti Lyypekkiin!"
-
-Joukko ei näyttänyt olevan erittäin halukas lähtemään mukaan.
-
-"Me tahdomme, että palkka maksetaan täällä!"
-
-"Kuinka pitkältä ajalta?"
-
-"Siihen päivään, jona sen saamme!"
-
-"Mutta siihen asti olette velvolliset tottelemaan ja se, joka rikkoo
-tämän velvollisuuden, joutuu vastuuseen sotalain mukaan."
-
-Syntyi yleinen hiljaisuus; miehet katsoivat epäröiden toisiinsa.
-
-"Järjestäkää rivit!" toisti Eckermann.
-
-Muuan alipäälliköistä astui esiin. "Onko varmaa, että saamme rahat
-Lyypekissä?" kysyi hän.
-
-"Siitä asiasta saatte sopia raadin kanssa!"
-
-"Lähtekäämme sitten", virkkoi konstaapeli. "Raati pakotetaan!"
-
-"Hän on kyllä oikeassa siinä, ettemme voita mitään ottamalla ritarin
-hengen!"
-
-"Koko peijakas pitämään puoliaan!"
-
-"Ei pelon hituakaan!"
-
-"Eikä häneltä hevillä sanat takerru suuhun!"
-
-"Onko kaikki kunnossa?" kysyi Eckermann.
-
-"Viipyy puolen tuntia ennenkuin kukin saa kilunsa ja kalunsa kokoon."
-
-"Neljännestunnin kuluttua raikuu rumpu, ken ei silloin ole valmis,
-syyttäköön itseään!"
-
-"En uskalla antaa heille aikaa miettiä", sanoi Eckermann Stenille.
-"En ole huoletta ennenkuin olemme täältä lähteneet!"
-
-Molemmat ystävykset pudistivat toistensa kättä jäähyväisiksi.
-
-Rumpu kävi, ja sotamiehet tulivat paikoilleen, muutamilla reppu
-selässään, toisilla käsissään. Tyytymättömyys kuvastui useimpain
-kasvoilla. Ilmeisesti he vielä epäröivät.
-
-Eckermann käsitti hetken tärkeyden.
-
-"Kas niin, pojat," huusi hän hilpeästi. "Nyt lähdetään, huomenna
-olemme Lyypekissä, ja silloin tarjoan teille kipon olutta! Ja nyt
-eteenpäin, mars!"
-
-He lähtivät liikkeeseen kirkkaassa, kuutamoisessa elokuun yössä.
-
-Viipyi vielä muutamia päiviä, ennenkuin ruotsalaiset laivat
-saattoivat lähteä. Sitä ennen oli Stenillä ilo saada tieto,
-että päällikkö oli onnellisesti päässyt Lyypekkiin levottomine
-sotilaineen. Eckermann kirjoitti hänelle: "Sellaisesta väestä on
-palkkaajalla enemmän vastusta kuin vihollisesta, jota vastaan
-taistelemaan heidät palkataan."
-
-Ruotsalaiset laivat laskettivat taasen merille, etupäässä
-suojellakseen kauppalaivoja, jotka olivat menossa Ruotsiin.
-Lyypekkiläinen laivasto risteili pitkin Tanskan rantoja, ja muutamia
-pikku kahauksia tapahtui Henrik Krummedikin kanssa, vaikkei niillä
-ollut suurempaa merkitystä.
-
-Talvi saapui tavattoman aikaiseen kovien myrskyjen kera, ja laivastot
-palasivat talviteloilleen. Lokakuun lopulla laskivat ruotsalaiset
-laivat Kalmarin satamaan, ja Sten riensi isänsä luo, joka oli
-sotaretkellä Smålannin rajamailla.
-
-Molemmat hämmästyivät toisensa nähdessään. Nuorukainen oli kasvanut
-mieheksi. Yhteenpuristetut huulet, valppaat silmät ilmaisivat voimaa
-ja päättäväisyyttä, hän tiesi mitä tahtoi ja saattoi kyllä viedä
-tahtonsa perillekin.
-
-Svante Niilonpoika oli sitä vastoin vanhennut, hiukset olivat
-harmaantuneet; päivittäinen, hetkittäinen huolehtiminen, mistä saada
-varoja sodan jatkamiseen, kulutti hänen elinvoimiaan.
-
-Mutta nyt, yhdyttyään jälleen poikaansa, tunsi hän ainoastaan isän
-iloa. Poika oli paremmalla menestyksellä jatkava, mitä hän oli
-alottanut. Mitä merkitsi silloin mitä vastuksia Svante Niilonpoika
-oli saanut kokea, jos hän oli tasoittanut tietä Stenille!
-
-Heidän pakinoituaan rauhanystäväin juonitteluista, joita salaisesti
-kannatti arkkipiispa enimpine käskynalaisineen, sekä lisääntyvästä
-hädästä maassa ja kansan sen johdosta yltyvästä haluttomuudesta
-jatkamaan sotaa, kosketti Svante herra lopuksi sitä seuraavan vuoden
-sotasuunnitelmaa, mikä oli tehty Tanskassa ja minkä hän salateitä oli
-saanut tietoonsa. "Millainen se on?" kysyi Sten. "He aikovat käydä
-kimppuumme maitse sekä Skånesta että toiselta puolen Norjasta."
-
-"Nuori kuningas kai on mukana?"
-
-"On", vastasi Svante Niilonpoika katkerasti hymyillen. "Hän se juuri
-on hyökkäävä Norjan puolelta. Länsi-Göötanmaalla ei enää ole mitään
-Åke Hannunpoikaa puolustamassa maata."
-
-"Lähettäkää minut häntä vastaan!"
-
-"Sinua voidaan tarvita paremmin toisilla paikoin. Tarkoitus lienee,
-että molemmat sotajoukot yhtyvät Jönköpingin luona ja sieltä yhdessä
-jatkavat matkaa pohjoiseen päin."
-
-"Luonnollisesti Tukholmaan?"
-
-"Södermanlannissa aikovat he odottaa laivaston saapumista. Sen
-on määrä hyökätä Tukholmaan merenpuolelta, kun maajoukko saartaa
-kaupungin maanpuolelta. Suunnitelma on hyvä."
-
-"Mutta silloin täytyy teidän olla Tukholmassa."
-
-"Minä jään Länsi-Göötanmaalle."
-
-"Rakas isä, teillä on jokin erityinen syy siihen. Ettekö tahdo sanoa
-minulle sitä?"
-
-"Mistä niin päätät?"
-
-"Luen sen teidän silmistänne."
-
-"No hyvä, ympärilläni on kavaltajia!"
-
-"Omienne joukossa?"
-
-"Sitä en tiedä, mutta niitä on."
-
-"Onko teillä todistuksia?"
-
-"Päätä itse! Viikko sitten ammuttiin takaanipäin luoti, joka suhahti
-aivan ohitseni. Minä tein tutkimuksia, mutta kukaan ei voinut antaa
-tietoja asiasta. Muutamia päiviä sitten huomasin ihmeellisestä
-kohtalon sallimuksesta kalvon, joka oli kohonnut yöjuomani pinnalle.
-Minä tarjosin juoman koiralle, ja se kuoli siitä."
-
-"Kaikki hyvät pyhimykset!"
-
-Palveluspoikani vakuutti mitä viattomimman näköisenä, ettei hän
-tiennyt mitään, ja minä pidän myös todennäköisenä, että joku vieras
-on käynyt makuukamarissa ja sekoittanut myrkyn pikariin.
-
-"Ja kuitenkin tahdotte jäädä tänne?"
-
-"Etkö luule kavaluuden voivan seurata minua kaikkialle? Täällä
-kenties onnistun sen paljastamaan ilmoille."
-
-"Isä, minulla olisi teille pyyntö!"
-
-"Sano pois!"
-
-"Palveluksessani on eräs saksalainen mies, uskollinen kuin koira.
-Ottakaa hänet palvelukseenne!"
-
-"Tiedätkö, tahtooko hän vaihtaa herraa? Uskollinen koira ei sitä tee."
-
-"Minä kysyn häneltä!"
-
-"Kahden päivän kuluttua matkustat täältä Tukholmaan."
-
-"Antakaa minun jäädä tänne luoksenne!"
-
-"Sinun läsnäolosi siellä voi monessa suhteessa olla hyödyllinen.
-Äitipuoltasikin se suuresti ilahuttaa."
-
-"Ettekö te tule pian jälestä?"
-
-"Jos se on mahdollista, tahtoisin mielelläni juoda jouluoluet
-kanssasi Tukholman linnassa. Kukaan ei tiedä voimmeko tehdä sitä enää
-koskaan."
-
-"Rakas isä, on samantekevää, missä muuten juomme, kunhan vain juomme
-yhdessä. Tiedän, että äitinikin ajatus on sama."
-
-Heti valtionhoitajan luota lähdettyään kutsui Sten Esbjörnin. Tämä
-tuli, synkkänä ja maahan luoduin katsein kuten tavallisesti, ja
-pysähtyi herransa eteen.
-
-"Sinä olet tehnyt minulle monia palveluksia, Esbjörn, tahdotko tehdä
-minulle vielä suurimman kaikista?"
-
-"Mitä käskette?"
-
-"En käske, vaan pyydän."
-
-Mies vilkaisi häneen pikimmiten, mutta vaivutti heti katseensa
-maahan: "Puhukaa, herra."
-
-"Isääni ympäröivät vaarat."
-
-"Hm."
-
-"Eivät sellaiset kuin uhkaavat jokaista soturia, vaan salakavalat!"
-
-"Sellaiset, joita munkit virittelevät."
-
-"Hekö vain?"
-
-"Ja naiset."
-
-"Se ei ole luultavaa."
-
-"Munkit voivat pitää naisia kätyreinään!"
-
-"Mistä tulevat vaarat, jotka uhkaavat valtionhoitajaa, sitä en tiedä
-minä etkä sinä. Mutta jos voit pitää huolen hänen suojelemisestaan,
-Esbjörn, silloin minä tästälähin olen velallisesi."
-
-Miehen kasvot värähtivät tuskin huomattavasti.
-
-"Tietääkö hän minusta mitään?" kysyi hän.
-
-"Ainoastaan sen, että olet uskollinen palvelijani."
-
-"Hyvä! Sitten tahdon jonkun aikaa olla hänen!"
-
-"Kiitos! Luota minuun, minä en ole kiittämätön!"
-
-Esbjörn kumarsi. Hän ei ollut näkevinään ritarin ojennettua kättä,
-vaan poistui heti huoneesta. Sten ei nähnyt häntä enää ennen
-lähtöään, ja hänen kysymykseensä vastasi valtionhoitaja, ettei
-hänkään ollut miestä nähnyt.
-
-Kaukana ei hän kuitenkaan ollut. Hän harhaili leirissä ympärinsä,
-sopersi kurjaa saksaa ja teki tuttavuuksia milloin siellä, milloin
-täällä. Kukaan ei tiennyt mistä hän oli tullut. Väliin sanoi hän
-olevansa kiertelevä kaupustelija, jolta oli varastettu tavarat,
-väliin köyhä käsityöläinen, joka etsi työtä.
-
-Mutta hänellä oli merkillinen kyky tehdä tuttavuuksia. Kipposesta
-olutta ei hän kieltäytynyt koskaan, ja ken tarjosi kaksi, hän
-voi varmasti odottaa kuulevansa laivurijutun, hauskemman ja
-hullunkurisemman kuin kukaan toinen saattoi kertoa. Mutta vaikka hän
-mielellään kertoi, piti hän kuuntelemisestakin, ja harvoilla oli
-sellainen kyky kysellä ihmisen kaikki mielihauteet kuin Esbjörnillä.
-
-Hän oli jokseenkin pian kiinnittänyt huomionsa muutamaan
-parrattomaksi ajeltuun mieheen, jolla oli sileät, kiiltelevät kasvot
-ja joka alituiseen valitti päänsärkyä, sentähden pitäen suurta
-päähinettä painettuna aivan korvia myöten. Hän sanoi olevansa
-skånelainen ja ammatiltaan vaununtekijä. Bredingillä, siksi hän
-nimitti itseään, oli harvoja tuttavia; hän puhui vähän, ei juonut
-koskaan ja oli yleensä tunnettu säännöllisestä elämästään. Siitä
-huolimatta eivät häntä toverinsa suosineet. He tekivät pilkkaa hänen
-kohtuullisuudestaan, epäilivät hänen vaiteliaisuuttaan ja heittelivät
-pilkkasanoja hänen jälkeensä, niin pian kuin hän ei enää voinut heitä
-kuulla.
-
-Bredingillä näytti olevan ainoastaan kaksi ystävää. Toinen oli
-vestmanlantilainen sotamies nimeltään Ek, toinen oli valtionhoitajan
-suuri koira, jonka kanssa hän usein jakoi ruoka-annoksensa ja joka
-aina huiskutti häntäänsä hänet nähdessään.
-
-Valtionhoitaja otti väliin osaa pienempiin retkikuntiin, mutta
-useimmiten hän pysyi kotona, kirjoitteli kirjeitä ja otti niitä
-vastaan ja suunnitteli sotaliikkeitä. Tapahtui tuontuostakin, että
-valtaneuvokset tai muut korkeat herrat kävivät hänen luonansa
-neuvotellakseen maan asioista tai ilmoittaakseen tärkeitä uutisia;
-mutta he viipyivät ainoastaan harvoja päiviä, sillä tilaa oli
-liian vähän monille vieraille. Monet tunnit päivästä käytettiin
-sotilasharjoituksiin, muun osan päivästä laiskottelivat sotamiehet
-teltoissaan jutellen kotiväestä.
-
-Mutta Esbjörn ja Ek eivät tänään lorunneet moisista, vaan lähtivät
-metsälle. Kummallakin oli pyssy olallaan ja palatessaan kantoi
-kumpikin kolmea ammuttua jänistä.
-
-"Saalis ei ole suuri", sanoi Esbjörn; "mutta eipä meillä ole
-koiraakaan".
-
-"Jos Breding olisi ollut mukana, olisi valtionhoitajan koira kyllä
-lähtenyt", sanoi Ek.
-
-"Etkö kysynyt häneltä?"
-
-"Kyllä, mutta hän ei sanonut lähtevänsä."
-
-"Miksei sitten?"
-
-"Hän saa ruokansa muutenkin!"
-
-"Onko hän rikas?"
-
-"Tuleepahan toimeen!"
-
-"Te olette hyvät ystävykset?"
-
-"Kyllähän me..."
-
-Esbjörn veti pullon taskustaan.
-
-"Täällä on minulla vähän Saksasta tuomaani evästä. Maista!" sanoi hän
-ojentaen pullon toverilleen.
-
-Ek pani pullon huulilleen ja veti pitkän siemauksen. "Se polttaa kuin
-tuli!" sanoi hän.
-
-"Moista viiniä niillä on munkeilla!"
-
-Ek katsoi halukkaasti pulloon, jonka Esbjörn pisti taskuunsa.
-"Olisipa kenellä sitä oikein paljonkin!" sanoi hän.
-
-"Bredingillä on kyllä!"
-
-"Mistä hän olisi sellaista saanut?"
-
-"Munkeilta luultavasti."
-
-Mies hätkähti ja viiruili Esbjörniin, mutta pysyi äänetönnä.
-
-"Hän ei ole antelias, huomaan!"
-
-"Ei ollenkaan!..." myönsi Ek.
-
-"Voisithan saada pullosen minulta."
-
-"Älä viekoittele!..."
-
-"En minä siitä tahdo mitään."
-
-He jatkoivat taivaltaan kotvan äänettöminä.
-
-Esbjörn otti taaskin pullon, siemaisi kulauksen ja maiskutteli
-suutaan.
-
-Ek lipaisi kieltään ja katsoi kateissaan häneen, mutta toinen pisti
-pullon taskuunsa tarjoamatta hänelle.
-
-"Jollei Breding olisi sellainen mies kuin on, voisin aina sanoa
-hänestä yhtä ja toista, mutta se maksaisi pääni, jos puhuisin."
-
-"Ei tarvitsekaan, minä en välitä tietää mistään."
-
-"Saanko vielä kulauksen?"
-
-"Et!"
-
-"Enkö vaikka sanoisinkin..."
-
-"Heh! Se ei ole mistään kotoisin!"
-
-"Miksi hän sitten pitää sitä salassa?!"
-
-"Sinua puijatakseen!"
-
-"Mutta se ei ole onnistunut, sillä minä olen nähnyt naisen!"
-
-"Naisen?"
-
-"Niin, naisen! Peijakkaan!"
-
-"Arvasinpas sen!" mutisi Esbjörn itsekseen. "Vai niin, olet siis
-nähnyt hänet!... No, juo sitten hänen maljansa!"
-
-Hän ojensi hänelle pullon.
-
-Ek särpi ja nieli; hän ei aikonut pulloa suultaan ottaakaan.
-Esbjörnin täytyi lopulta vääntää pullo hänen kädestään.
-
-"Nyt kait olet jo saanut kylliksi", sanoi hän. Mies katsoi häneen
-onnellisesti hymyillen. "Koskaan ei Breding ole tarjonnut minulle
-moista", sanoi hän. "Sen kai he pitävät omina hyvinään."
-
-"Nainenko ja munkki?"
-
-"Tiedättekö sen tekin!"
-
-"Miksi hän aina kulkisi päähine painettuna niin syvälle? Näetkös",
-tässä pani hän kätensä hänen olalleen. "Asia on niin, että minä
-tiedän yhtä paljon kuin sinä, kenties enemmänkin!... Sentähden on
-parasta, että sanot kaiken yhdellä kertaa."
-
-"Minä olen vannonut hirveän valan..."
-
-"Kuinka suuresta korvauksesta?"
-
-"Kaksi tuhatta äyrityistä!"
-
-"Silloin odottaa hän suuria palveluksia sinulta?"
-
-"Eikös mitä!"
-
-"Sinähän ammuit valtionhoitajaa!" Mies kävi kalmankalpeaksi ja vapisi
-kuin haavanlehti.
-
-"Kuinka voitte luulla!..." sanoi hän.
-
-"Sinä se hiivit myös makuukamariin ja pudistit pulverin pikariin!"
-
-Ek lankesi polvilleen.
-
-"Te tiedätte kaiken", uikutti hän. "Tiedättekö myös, miksi tein sen?"
-
-"Kurjista kolikoista!"
-
-"Minulla oli talo rajalla; sen ovat tanskalaiset polttaneet. Minulla
-oli hyvä vaimo ja useita lapsia. He ovat kodittomat ja leivättömät.
-Kun minut kirjoitettiin sotaväkeen, itki vaimoni aivan poissa
-suunniltaan... 'Ole huoletta Leena, Jumala kyllä auttaa, että voin
-tuoda apua palatessani kotiin', sanoin hänelle..."
-
-"Ja niin tuli perkele..."
-
-"Ensin puhui hän niin kauniisti Leenasta ja lapsiraukoistani. Sitten
-sanoi hän, kuinka tämä sota oli järjetön ja kuinka paljon paremmiksi
-päivämme kävisivät, jos tulisi rauha jälleen. Siinä minä en voinut
-muuta kuin olla yhtä mieltä, ja silloin hän sanoi, ettei rauhaa saada
-koskaan valtionhoitajan eläessä. Tekisi oikein hyvän työn se, ken
-tahtoisi panna hänet päiviltä pois."
-
-"Ja niin otit sinä..."
-
-"Ei, Jumala minua armahtakoon, sitä en suinkaan tehnyt. Minä
-vastasin, ettei moisia tihutöitä tee kukaan kristitty..."
-
-"Mutta sitten..."
-
-"Minä pysyin lujana." Hän vääntelehti tuskissaan.
-
-"Kuinka kauan?"
-
-"Oh, niin kauan, niin kauan! Mutta sitten sanoi Breding kuulleensa
-Leenasta, että tämän laita taisi olla hirveän pahoin, ja hän kysyi,
-eikö minulla ollut lainkaan sydäntä vaimoani ja lapsiani kohtaan. Ja
-mitä olisin silloin voinut tehdä!"
-
-"Oletko saanut rahat?"
-
-"Minä en saa niitä ennenkuin se on tehty."
-
-"Aiotko siis jatkaa?"
-
-"Täytyy kai, kun kerran olen vannonut."
-
-"Eikö sinun ole myös käsketty pitää asia salassa?"
-
-"Ette kai aio antaa minua ilmi?"
-
-"Tahdon päinvastoin sinua auttaa!"
-
-"Ja jakaa ansion?"
-
-"Ei, sen saat pitää yksin!"
-
-"Kuinka niin?" kysyi Ek epäluuloisesti.
-
-"Minäkin olen iskenyt silmäni valtionhoitajaan."
-
-"Se on toinen asia".
-
-"Tarkoitukseni on mennä hänen palvelukseensa."
-
-"Ja sitten..."
-
-"Se riittäköön sinulle! Ilmoita Bredingille, että minä olen
-salaisuudessa mukana!"
-
-"Oletteko mieletön?"
-
-"Silloin teen itse sen!"
-
-"Ei koskaan, ei koskaan!"
-
-"Kuules, joko taivut tai minä ilmoitan kaiken!"
-
-"Te teette minut onnettomaksi!"
-
-"Odotas! Annan sinulle viisikymmentä äyrityistä sillä ehdolla, että
-tottelet minua!"
-
-"Mitä minun on tehtävä?"
-
-"Sanot Bredingille, että annoin sinulle juoman, joka tykkänään pani
-pääsi sekaisin."
-
-"Se onkin silkka tosi."
-
-"Että minä sanoin tietäväni, että sinä olit rikosten tekijä."
-
-"Niinhän sanoittekin!"
-
-"Pelästys ja humala sai sinut tunnustamaan."
-
-"Niin, aivan niin!"
-
-"Hän ei luonnollisesti sinua usko, mutta sinä sanot hänelle, että
-odotan häntä heti tänne."
-
-"Sanonko sen jo tänään?"
-
-"Tahdotko sinä, että minun täytyy odottaa huomiseen?... Joudukin
-pian!..."
-
-"Mutta minä en tiedä..."
-
-"Kun menet juuri sellaisena miltä nyt näytät, tuntuu kertomuksesi
-uskottavalta."
-
-Ek meni ja Esbjörn odotti.
-
-Ei viipynyt kauan ennenkuin Breding nopein askelin tuli häntä
-vastaan, yhtä kiiltelevänä kuin tavallisesti, mutta kasvoillaan
-levoton ilme, jota hän kaikin voimin koetti salata. Esbjörn istuutui
-maahan aivan huoletonna, hän hyräili jotakin laulun pätkää, kunnes
-toinen tuli aivan lähelle. Silloin kohotti hän päänsä ja sanoi
-nauraen:
-
-"Nyt luulen, että hämmästytte!"
-
-"Mitä tarkoitatte?" kysyi toinen kalveten.
-
-"Voin sanoa suoraan, kuinka asia on. Herra, jota palvelen, on
-lähettänyt minut tänne pitämään huolta valtionhoitajasta. Kolmena
-yönä peräkkäin olen nähnyt unta teistä ja Ekistä, että teilläkin on
-tarkoituksenne häneen nähden. Teidän mukananne näin erään naisen,
-mutta hän kääntyi aina selin."
-
-"Tuo kaikki on vain pelkkää kuvittelua", vastasi mies virnistäen,
-siten ilmaistakseen, kuinka naurettavalta ja mahdottomalta sanottu
-hänestä tuntui.
-
-"No, olkoon niin!... Älkäämme puhuko asiasta enempää. Kukin pitäköön
-huolen omistaan!"
-
-Näin sanoen Esbjörn nousi ja teki lähtöä.
-
-"Mihinkä kiire? Voimmehan rauhassa neuvotella asiasta!"
-
-"Eihän ole mitään neuvoteltavaa!"
-
-"Aiotteko tehdä väärän syytöksen meitä vastaan?"
-
-"En edes oikeaakaan, kunhan ette vain asetu tielleni!"
-
-Mies kärsi ilmeisesti kovia tuskia.
-
-"Jos otaksuttaisiin, että olisitte oikeassa", sanoi hän, "mikä takaa,
-ettette ole petturi?"
-
-"Enkö olisi jo voinut antaa teitä ilmi?"
-
-"Ilman todistuksia?"
-
-"Raskaiden epäluulojen alaisena!"
-
-"Tuumitte, että voisimme toimia yhdessä?"
-
-"Niin ajattelin!"
-
-"Sanokaa minulle suunnitelmanne!"
-
-"Siinäpä juuri pula onkin. Olen kai aika pöllöpää, koska en voi
-laatia sellaista. Sentähden ajattelin, että jos te voisitte olla
-päänä, olisin minä kätenä. Ainoastaan sillä tavoin voisitte olla
-minulle hyödyksi."
-
-"Tahdotte siis tehdä mitä tahdon?"
-
-"Valtionhoitajaan nähden! Sen tahdon!"
-
-"Ja kuinka aiotte hankkia pääsyn hänen luokseen?" kysyi Breding
-epäluuloisesti.
-
-"Minulla on hyviä suosituksia Saksasta."
-
-"Näyttäkääs!"
-
-"Antaakseni toisten salaisuudet teidän käsiinne! Ei kiitos, _niin_
-tuhma en sentään ole!"
-
-"Mutta tahdotte, että minun on uskottava teille omat salaisuuteni!"
-
-"Enkö minä ota kaikkea niskoilleni? Enkö aivan yksin tahdo olla
-kätenä..."
-
-"Tosin kyllä!..." Munkki näytti olevan aika hämillään. "Kuitenkin
-täytyy minun ajatella asiaa."
-
-"Tehkää niin. Minä hankin sillävälin itselleni pääsyn valtionhoitajan
-luo."
-
-"Milloin ensi kerran yhdymme?"
-
-"Huomenna täällä metsässä samaan aikaan!" He erosivat, ja Esbjörn
-riensi Svante Niilonpojan luo.
-
-Tämä oli jo melkein unhottanut keskustelunsa Stenin kanssa ja
-lupauksensa hänelle.
-
-"Poikani lähti täältä jo viikko sitten", sanoi hän. "Miksi en ole
-koko tähän aikaan kuullut sinusta mitään?"
-
-"Minä olen ollut teidän asioillanne, herra."
-
-Ja nyt kertoi hän kaiken mitä tiesi.
-
-"Asia on heti tutkittava!" huudahti ritari vilkkaasti ja tarttui
-kelloon.
-
-"Ettekö tahdo lykätä sitä siksi, kunnes olemme päässeet koko joukkion
-jälille?"
-
-"Kuinka se käy päinsä?"
-
-"Asian on näytettävä siltä, kuin minä toimisin yksistä tuumin heidän
-kanssansa."
-
-"Jos he epäilevät sinua, tekevät he pikaisen lopun asiasta."
-
-"Olen valmis siihen!"
-
-"Ja tahdot uhrata henkesi?"
-
-"Nuori ritari on sen kerran lahjoittanut minulle. Siitä pitäen kuuluu
-se hänelle."
-
-"Ole siitä sitten arka hänen tähtensä! Sinun täytyy joka päivä tehdä
-minulle selkoa mihin aiot mennä, jotta tiedän, mistä sinua saa etsiä."
-
-"Huomenna menen kohtaamaan munkkia. Enempää en tiedä."
-
-"Jos mahdollisesti saisit nähdä naisen..."
-
-"Sitä juuri mietin."
-
-"Jäätkö nyt luokseni?"
-
-"Kyllä, ritari, ja asetun makuulle ovenne eteen, sillä koiraanne ei
-ole luottamista."
-
-"Eikö?"
-
-"Se on lahjottu sekin!"
-
-Seuraavana aamuna, kun Svante Niilonpoika heräsi, tapasi hän
-Esbjörnin huonetta puhdistelemasta.
-
-"Antakaa se tästälähin minun tehtäväkseni", sanoi hän. "Mutta antakaa
-minulle joku asiapaperi, joka ei ole tärkeä teille, mutta joka
-todistaa, etten minä haikaile ryhtyä mihin tahansa, mikä voi palvella
-minun ja rikostoverieni suunnitelmia."
-
-"Sain juuri eilen Tukholmasta kirjeen, jossa varoitetaan minua
-petollisista juonitteluista ja sanotaan, että minua ympäröivät
-sellaiset. Kas, tuossa, ota se!"
-
-"Vielä yksi asia, herra ritari! Tarvitsen viisikymmentä äyrityistä
-tuolle vestmanlantilaiselle."
-
-"Etkö kenties tahdo antaa hänelle sataa?"
-
-"Ei, en tahdo näyttää anteliaalta."
-
-Niin varustettuna lähti Esbjörn sovittuun kohtaukseen metsään. Tiellä
-yhtyi hän Ekiin; tämän muoto näytti riutuneelta, silmät olivat
-turvonneet ja hän vapisi pelosta.
-
-"Te saatte vastata minulle!" huusi hän vimmoissaan ja hyökkäsi
-Esbjörniä kohden.
-
-"Kas, tuossa!" sanoi tämä ja ojensi hänelle rahat.
-
-Hän tuijotti ymmällään, kasvojen ilme muuttui.
-
-"Ette siis tahdo pettää minua?" sanoi hän.
-
-"Onko joku sanonut niin?"
-
-Hän katseli varovaisesti ympärilleen. "Olkaa varuillanne. Täällä on
-ketun häntä huiskamassa!"
-
-"Palvele minua uskollisesti, minä kyllä palkitsen sen!"
-
-"Luottakaa minuun!"
-
-Kuului kuivien oksien rapinaa. Ek riensi nopeasti pois. Breding, tai
-oikeammin munkki, tuli kohta sen jälkeen näkyviin.
-
-"Oliko se Ek?" kysyi hän hymyillen.
-
-"Se hävytön ihminen uskaltaa minua soimata", vastasi Esbjörn. "Jos
-meidän kesken tulee yhteishommista mitään, toivoisin teidän hänestä
-suoriutuvan erilleen."
-
-"Sitä olen ajatellutkin."
-
-"Jos hänet antaisi ilmi, loitontaisi se kaikki epäluulot meistä."
-
-"Jollei hän juuri suuntaisi niitä meihin", huomautti munkki
-tutkistelevin katsein.
-
-"Se kai voitaisiin estää."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Ilmianto ja vangitseminen. Kuulustelu ei voi tulla kysymykseen
-ennenkuin seuraavana päivänä. Yön kuluessa on syytetty ottanut
-samanlaista pulveria kuin hän pani valtionhoitajan iltajuomaan."
-
-"Te olette rohkea ehdotuksissanne."
-
-"Se on ainoa keino, millä voimme onnistua."
-
-"Oletteko ollut valtionhoitajan luona?"
-
-"Siellä on jo kotinikin."
-
-"Onko se mahdollista?" kysyi munkki hämmästyksissään.
-
-"Todistuksena siitä on tämä kirje, jonka otin hänen
-kirjoituspöydältään."
-
-"Eikö se herätä epäluuloja?"
-
-"Jotakin toista kohtaan, sitä juuri tahdonkin!"
-
-Munkki avasi kirjeen ja luki:
-
-"Rakas herra, ollessanne Länsi-Göötanmaalla neuvon teitä ennen
-kaikkea varomaan kavaloita juonia. Pitäkää uskollisia kelpo miehiä
-luonanne, jotka suojelevat teitä ja valvovat asioitanne."
-
-"Oh", huudahti munkki. "Meitä jo vaanitaan! Toisin sanoen, haudotaan
-arvottomia epäluuloja!" lisäsi hän nopeasti ja luki sen jälkeen
-kirjeen loppuun. Kun se oli tehty, sanoi Esbjörn:
-
-"Ettekö nyt tahdo antaa sitä minulle takaisin?"
-
-"Mitä sillä teet?"
-
-"Näytän sen muillekin."
-
-"Samoin minäkin tekisin."
-
-"Minä en anna sitä hallustani."
-
-"Sinä epäilet minua!"
-
-"Samoin kuin tekin minua!"
-
-Munkki seisoi kotvan epätietoisena. "Seuraa minua!" sanoi hän sitten.
-
-"Antakaa minulle ensin kirje!"
-
-"Etkö käsitä, että on sama, jos se on minullakin", kuului äreä
-vastaus, mutta samassa heitettiin kirje hänelle. "Tule nyt!" sanoi
-munkki ja suuntasi askeleensa pienelle metsäpolulle.
-
-"Ei aivan!" jupisi Esbjörn ja seurasi äänetönnä hänen kintereillään.
-
-Taivallettuaan pysähtymättä puolen tuntia kapeita, raivaamattomia
-metsäpolkuja olivat he odottamatta erään luostarin edessä, joka oli
-aivan metsänreunassa. Munkki kolkutti portille, jonka palveleva
-veli heti avasi. Vaihdettiin muutamia sanoja, ja molemmat astuivat
-sisään ilman että Esbjörniä olisi kehoitettu seuraamaan tai jäämään
-ulos. Tämä seisoi kotvan aikaa epäröiden, mutta saadakseen selville,
-vartioitiinko häntä, meni hän loitommalle ja maantielle, joka oli
-luostarin toisella puolen. Silloin kuuli hän nopeita askelia takaansa
-ja näki saman palvelevan veljen, joka oli avannut portin.
-
-"Ettekö tahdo tulla luostaripihaan levähtämään?" kysyi hän
-mielistelevästi. "Toverini ei kai sitä salli."
-
-"Kuka hän on?"
-
-"Tuhma koira! Siinä kaikki, mitä tiedän!"
-
-"Sallikaa minun tarjota pikari viiniä, käy kylmä syysviima."
-
-"Sellaista en pane suuni sivuitse."
-
-Munkki meni edeltä, ja Esbjörn seurasi hänen jälessään luostariin. He
-tulivat nelisnurkkaiseen pihaan. Rakennuksen seinustaa pitkin olivat
-pylväskäytävät, joita kannattivat raskaat pilarit. Näillä käytävillä
-hurskaat isät luultavasti hengittivät raitista ilmaa, sillä munkit
-eivät saaneet mennä ulos portista. Tämä oli katumusluostari, sanoi
-palveleva veli, ja siellä pidettiin ankaraa kuria.
-
-Portinvartiahuone oli kirkkaasti valaistu. Heti heidän sinne
-päästyään otti veli esiin pullon ja pani pikarin sen viereen.
-
-"Juokaa ja olkaa iloinen!" sanoi hän. "Minulla on muuta hommattavaa."
-
-"Mitä, ettekö juo kanssani?"
-
-"Kyllä, kyllä; odottakaahan minä tulen pian takaisin!"
-
-"Vai niin", jupisi Esbjörn itsekseen, jäätyään yksin. "Täällä on siis
-itse ahjo. Onpa hauskaa nähdä, kuinka pääsen täältä."
-
-Hän kaasi kipon täyteen ja antoi sen sitten olla hetken aikaa
-koskematta. Liekö se ollut kuvittelua vai mitä, mutta hän oli
-näkevinään kalvon muodostuvan pinnalle. Hän otti siitä hieman
-sormensa kärellä ja pani kielelleen; sillä oli katkera maku, aivan
-vieras viinille.
-
-"Aivan oikein", jupisi hän ja kaasi kipon sisällön takkaan. "Sääli
-voimakasta, tulista viiniä!"
-
-Vielä kerran täytti hän kipon ja uhrasi sen sisällön liekeille. Mutta
-kuumuus kävi sietämättömäksi, ja hän päätti mennä ulos pihalle. Hänen
-ällistyksekseen oli ovi sulettu.
-
-Ennen on ainoastaan ohimennen mainittu, ettei Esbjörn ollut
-tietämätön pappien juonista ja munkkien metkuista. Lyypekkiläisen
-luostarin apotti oli käyttänyt häntä useita kertoja, ja Esbjörn
-oli yksi niistä, jotka sokeasti tottelivat sitä, joka maksoi.
-Kun Sten tuli, joutui hän ensi kerran elämässään suureen
-kiitollisuudenvelkaan, ja tämä ikäänkuin avasi oven jalommille
-vaistoille. Hän piti velkaansa rajatonna, ja jos hän ennen oli
-palvellut pahaa yksistään välikappaleena, ymmärsi hän nyt käyttää,
-mitä siihen aikaan oli oppinut, hyväkseen uuden herransa ja hyvän
-palveluksessa.
-
-Neuvotonna, mutta ei lohdutonna seisoi hän portinvartiahuoneessa ja
-katseli ympärilleen. Hänen viekkaat silmänsä tutkistelivat tarkoin
-kaiken. Mitään ikkunaa ei ollut, pieni huone sai ainoan valonsa
-takasta, ja siinä oli tuli melkein riittynyt, mutta vaikka puita
-olisi ollutkin enemmän, ei hän olisi niitä pannut tuleen, niin
-tukehduttava oli kuumuus. Ovelle kolkuttaminen olisi auttanut yhtä
-vähän kuin huutaminen ja parkuminenkaan. Hän kopeloi tarkoin pitkin
-seiniä, oliko mitään nappulaa tai epätasaista paikkaa salaoven
-merkkinä, mutta kaikki oli turhaa.
-
-Näissä hommissa puuhaillessaan oli hän huomaavinaan, kuinka eräs
-paikka lattiasta hieman lonkahteli hänen allaan. Hän heittäytyi
-lattialle ja tunnusteli tarkoin -- siinä oli tosiaankin luukku. Mutta
-ei ollut mitään, millä vääntää se auki. Hän koetti veitsellään, se
-riuskahti poikki. Luukkua ei kenties ollut avattu moneen vuoteen.
-
-Nyt olivat hyvät neuvot kalliit. Huone pimeni yhä enemmän. Hän
-ajatteli tuokion ajan, että kantaisi hehkuvat hiilet ovelle ja
-sytyttäisi sen, saadakseen sen sillä tavoin auki, mutta ennenkuin se
-onnistuisi, olisi hän tukehtunut savuun.
-
-Mutta mahdollisesti voi hän kavuta ylös savutorvesta! Sopihan
-koettaa. Hän kaapi syrjään hehkuvat hiilet ja hyppäsi takalle. Hän
-poltti kätensä ja jalkansa... turhaan, savutorvi oli niin pieni,
-ettei lapsikaan olisi voinut päästä siitä ylös.
-
-Lattia tarjosi siis ainoan pelastuksen. Taasen tähysteli hän ja vaani
-ympäri huonetta. Nyt oli jo melkein pimeä.
-
-Silloin huomasi hän seinällä jotakin välkkyvän hiilien kajossa.
-Se oli rautatanko, terävä toisesta päästään. Häneltä oli vähällä
-päästä ilohuuto. Luultavasti käytettiin sitä tulen kohentelemiseen.
-Kaikin voimin koetti Esbjörn tunkea tankoa luukun ja lattian väliin.
-Se onnistui vihdoin, ja nyt väänsi hän luukun auki. Häntä vastaan
-puhalsi vilvakka tuuli, ja hän veti syvään henkeään.
-
-Nyt oli aivan pimeä ja hän tunnusteli käsillään tikapuita tai
-portaita, joita myöten pääsisi alas. Mitään sellaisia ei ollut.
-
-Saattoi olla hengenvaarallista heittäytyä rentonaan alas, kun ei
-tiennyt aukon syvyyttä. Silloin juolahti hänen mieleensä, että hän
-oli aina nähnyt munkkien säilyttävän tuluksiaan laatikossa vuoteen
-vieressä. Hän hypähti pystyyn, kopeloi makuupaikan vierustaa ja löysi
-tosiaankin tulukset. "Pyhä neitsyt olkoon ylistetty!" Hän iski tulta
-ja valaisi alas. Se oli viini- ja olutkellari, jossa oli tynnyri
-toisensa vieressä. Korkeus oli kymmenisen jalkaa, hän saattoi siis
-hypätä alas.
-
-Vuoteen vierestä hän löysi kasan kuivia päretikkuja, ja otettuaan
-niitä nipakan ja sytytettyään yhden hän hyppäsi alas.
-
-Enempää arvelematta riensi Esbjörn tynnyrin luo, avasi tapin ja
-maisteli sisällystä. Löydettyään viinilajin, joka oikein kävi hänen
-makuunsa, pani hän suunsa tapinreiän alle ja joi.
-
-"Luulenpa melkein, että tätä samaa lajia minulle tarjottiin tuolla
-ylhäälläkin!" jupisi hän. "Tämä virottaa ihmisen jälleen henkiin!"
-
-Nyt oli löydettävä tie väljään, mutta mitään sellaista ei näkynyt.
-Silloin oli hän kuulevinaan kolinaa ylhäältä. Silmänräpäyksessä oli
-hän sammuttanut päretikun ja oli aivan liikkumatonna.
-
-Munkki siellä tuntui avaavan oven portinvartiahuoneeseen. Käytävä sen
-edessä oli pimeä, hän ei siis saattanut eroittaa mitään.
-
-"Merkillistä, kuinka täällä tuntuu viileältä", virkkoi hän. "Ah,
-tuolla mies makaa!... Minä sytytän kynttilän."
-
-Hän kulki muutamia askeleita ja putosi suinpäin alas kellariin:
-
-"Kaikki pyhimykset minua auttakoot!"
-
-Esbjörn pysyttäytyi hiljaa, ja niin teki munkkikin.
-
-Mutta kotvan kuluttua kuuli edellinen, kuinka toinen varovasti
-liikkui ja munkkien tavan mukaan jupisi ääneen:
-
-"Kuinka hitolla tämä on tapahtunut... Enkö nähnyt hänen makaavan
-kuolleena lattialla... Mahdotonta on päästä ylös tätä tietä, minun
-täytyy koettaa päästä tynnyrin luo."
-
-Esbjörn kuuli munkin lähestyvän. Huomattuaan tämän olevan aivan
-lähellä, tarttui hän häneen kovin kourin ja pani kätensä hänen
-suulleen:
-
-"Sana vain ja olet kuoleman oma!"
-
-"Armoa! Sääliä!"
-
-"Missä on uloskäytävä?"
-
-"Kolmannessa tynnyrissä nurkasta vasemmalle."
-
-"Mihin se vie?"
-
-"Ylös luostariin."
-
-"Miksi tahdoit riistää henkeni?"
-
-"Minäkö, kuinka voitte luulla moista?"
-
-"Vaiti ja vastaa kysymyksiini!"
-
-"Myrkky annettiin minulle."
-
-"Kuka antoi?"
-
-"Vieras nainen."
-
-"Kuka hän on?"
-
-"Minä en tiedä, tiedän ainoastaan, että hän on korkeasukuinen rouva,
-hyvin rikas ja hyvin julma."
-
-"Tahdotko ostaa henkesi?"
-
-"Mitä on minun tehtävä?"
-
-"Toteltava minua kaikessa."
-
-"Vannon sen Jumalan äidin ja kaikkien pyhien kautta."
-
-"Vaiti! Kaikki munkit ovat valapattoja. Tänne kätesi! Panen sen
-jalkani alle. Jos liikahdatkaan vetääksesi sen pois, lupaan, että
-saat sen takaisin murskana!"
-
-"En liikahuta jäsentäkään."
-
-Munkin kalpeat, vääristyneet kasvot todistivat, ettei jalka juuri
-painanut häntä keveästi. Esbjörn iski tulta.
-
-"Näytä minulle uloskäytävä!"
-
-Suureen oluttynnyriin oli nerokkaasti laitettu ovi. Kun se avattiin,
-oli edessä portaat, jotka veivät ylös luostariin.
-
-"Voiko sen sulkea ulkoapäin?"
-
-"Kyllä, samalla avaimella."
-
-"Mikä on nimenne, veli?"
-
-"Efra."
-
-"No hyvä, Efra, mihin oli teidän vietävä ruumiini?"
-
-Munkki kyyristäytyi vavisten kokoon.
-
-"Vastaa!"
-
-"Tuolla loitompana on vanha kaivo!" Hän viittasi kellarin toiselle
-reunalle.
-
-"Teillä on kai useinkin tänne asiaa. Kuinka saattoi luukku olla niin
-lujassa?"
-
-"Olitte avannut lattian väärästä paikasta."
-
-Esbjörnin oli vaikea pidättää rähänaurua.
-
-"Jos olisin avannut oikean luukun, niin olisitte huomannut vaaran!"
-
-"Se ei ole mahdotonta."
-
-Jos Esbjörnillä olisi kellariholvin sijasta ollut taivas päänsä
-päällä, olisi hän varmaan kohottanut sinne kiitollisen katseen Nyt
-hän vain huokasi keveästi.
-
-"Ylhäällä kai luulevat nyt..."
-
-Tässä keskeyttivät hänet askeleet ylhäältäpäin.
-
-Tulijalla mahtoi olla kynttilä mukanaan tai häntä opasti alhaalta
-vilkkuva valo. Hän tuli aukon luo. Mutta sitä ennen oli Esbjörn
-ehtinyt kuiskata:
-
-"Vastaa aivan kuin kaikki olisi käynyt laskujen mukaan, henkesi on
-käsissäni!"
-
-"Efra!" kuului ylhäältä.
-
-"No, veli!"
-
-"Sinä vapiset, raukka. Eikö se ole käynyt hyvin?"
-
-"On!"
-
-"Hän oli kuollut?"
-
-"Niin."
-
-"Hautaatko nyt hänet?"
-
-"Hautaan!"
-
-"Et kai ole unhottanut kirjettä?"
-
-"Mitä kirjettä?"
-
-"Enkö sanonut sinulle, että hänellä on kirje, joka rouvan täytyy
-saada."
-
-"Minä otan sen."
-
-"Tarvitsetko apua?"
-
-Efra heitti pikaisen katseen Esbjörniin, mutta tämä oli uhaten
-kohottanut nyrkkinsä, ja hän vastasi hieman arveltuaan:
-
-"Eikö mitä, minä kyllä suoriudun ilmankin."
-
-"He, sinä pelkäät että täytyy luovuttaa jollekin toiselle osa
-ansiosta. Kuinka paljon saat?"
-
-"Viisikolmatta äyrityistä."
-
-"Pidä hyvänäsi! Ole hyvilläsi! Älä vain unhota kirjettä!"
-
-Näin sanoen meni munkki tiehensä. Esbjörn oli heti tuntenut
-Bredingin, hänen, joka tuskin koskaan avasi suutansa ja nyt yhdellä
-kertaa oli käynyt niin puheliaaksi. Efra seisoi melkein menehtyneenä.
-
-"Ennenkuin käyt työhön, otat kai tavallisesti ensin vahvistusryypyn?"
-
-"En, vasta jälkeenpäin."
-
-"Koska nyt olen säästänyt sinulta vaivat, voimmehan alkaa sillä.
-Missä on väkevintä viiniä?"
-
-"Tuossa!" Hän viittasi pieneen nassakkaan. "Mutta se on ainoastaan
-apottia varten."
-
-"Saat hyvin antaa minun maistaa sisältöä."
-
-Efra huokasi ja meni erään oluttynnyrin luo, joka aukeni samalla
-tavoin kuin ensiksimainittu, mutta näkyi sisältävän useita hyllyjä,
-joilla oli kaikenkokoisia kippoja. Hän otti erään aivan pienen. "Mitä
-ajattelet, Efra? Tänne suurin!" Esbjörn täytti sen ja maisteli. Se
-oli tavattoman hieno juoma, voimakas ja makea. Hän maiskutti kieltään.
-
-"Niitä on tällaisia juomatavaroita ainoastaan luostarissa", sanoi
-hän ja nosti kipon jälleen suulleen. Sattumalta tuli hän luoneeksi
-katseen Efraan. Tämän katse oli kiiluva, ja hän jätti yhtäkkiä
-juomisen sikseen.
-
-"Luuletko, että se juovuttaa?" kysyi hän. "En tiedä."
-
-"Juo!" Hän ojensi kipon hänelle. "Ei, kunnianarvoisa isä on kieltänyt
-sen suurena syntinä."
-
-"Jos hän antaa sinulle synninpäästön siitä, että otat hengen muilta
-ihmisiltä, niin annan minä sen sinulle niin pienestä synnistä. Juo
-nyt!"
-
-Efra lankesi polvilleen. "Minä juovun", sanoi hän. "Etkö muuta? Juo!"
-
-Munkki otti kipon, se putosi hänen kädestään ja meni tuhansiksi
-kappaleiksi. Esbjörn ei tiennyt, nousiko hänen päähänsä viini vai
-munkin menettely, mutta hän ei ollut ensi kertaa luostarissa ja hän
-hillitsi itsensä.
-
-"Meidän on noudettava pari kippoa lisäksi", sanoi hän pakotetulla
-tyyneydellä ja vei munkin mukanaan kaapille. Nyt otti hän kaksi
-kippoa mukaansa, suuremman ja pienemmän.
-
-Suurempi täytettiin uudelleen, ja Esbjörn kaasi siitä pienempään.
-
-Oli merkillistä nähdä tällöin munkkia. Koko ruumis värisi ja
-hampaat kalisivat vastatusten. Hän veteli rukousnauhaa melkein
-kouristuksentapaisesti käsiensä välitse, samalla jupisten rukouksen
-toisensa jälkeen. Hän seurasi Esbjörnin kaikkia hommia levottomin
-katsein, ja kun tämä pani pois suuremman kipon ja lähestyi häntä
-pidellen pienempää kädessään, heittäytyi hän suulleen maahan.
-
-Esbjörn käänsi hänet ympäri ilman suurempaa vaikeutta, pani hänen
-päänsä polviensa väliin ja tarttui hänen nenäänsä pakottaakseen hänet
-avaamaan suunsa. Sen jälkeen antoi hän hänelle aikaa niellä hyvin
-joka kulauksen.
-
-Esbjörn nousi nopeasti pystyyn, mutta munkki sitä vastoin makasi
-useita minuutteja aivan liikkumatonna.
-
-Äkkiä hän kääntäysi.
-
-"Miksi teit sellaista tenää?"
-
-"En tahtonut joutua teidän valtaanne;"
-
-"Oletko sitten nyt?"
-
-"Olen."
-
-"Tuo juomako on tarkoitettu sellaiseen?"
-
-"Niin."
-
-"Olen kuullut puhuttavan moisesta. Kuka on rouva, jolle kirje on
-vietävä?"
-
-"Hänen oikeaa nimeään en tiedä, mutta..."
-
-"Sano pois!"
-
-"Olen ottanut vastaan kirjeen, jonka päällä luki: 'Sigbrit rouvalle'."
-
-"Onko täällä useampia vieraita kuin hän?"
-
-"Monet korkeat ruotsalaiset herrat tulevat tänne."
-
-"He ovat liitossa hänen kanssaan?"
-
-"Hän lupaa heille kaikkea, mitä he tahtovat, kun hän vain saa elävänä
-tai kuolleena valtionhoitajan valtaansa. Mieluimmin tahtoo hän hänet
-elävänä."
-
-"Sinunhan oli jätettävä hänelle kirje?"
-
-"Nyt saat sinä tehdä sen minun sijastani."
-
-"Se onkin aikomukseni. Minä otan sinun kaapusi."
-
-Munkki nousi heti pystyyn ja riisui sen.
-
-"Tuossa on", sanoi hän. "Se sopii hyvin, sillä sen tihutyön jälkeen,
-joka luullaan tehdyksi, ei syyllinen saa kohottaa huppukaulustaan
-ennenkuin sielumessun jälkeen. Pidä nyt varasi ja hiivi täältä pois!"
-
-"Missä tapaan Sigbrit rouvan?"
-
-"Hänen huoneensa on heti käytävän yläpäässä."
-
-"Sano minulle, mikä on nimeltään se munkki, joka oli täällä hetki
-sitten?"
-
-"Veli Hiljainen!"
-
-"Olenko varma siitä, ettet petä minua?"
-
-"Annahan minulle kipponen lisää, niin nukun."
-
-"Miksi pelkäsit niin alussa?"
-
-"Luostarin salaisuuksien ilmaiseminen on kuolemansynti, suurempi kuin
-muut."
-
-"Mutta kun se on pakollinen?"
-
-"Kukaan ei usko sitä!"
-
-Horjahdellen otti hän täyden kipon. Se oli tyhjennetty muutamilla
-siemauksilla.
-
-"Nyt nukun tuomiopäivään", sanoi hän laskeutuen maahan.
-
-Mutta Esbjörn ei voinut vastustaa halua nähdä paikkaa, johon hänet
-oli tahdottu haudata. Hän meni sentähden osoitettuun suuntaan ja
-löysi vaikeuksitta pienen lautaoven, joka oli ainoastaan säpissä.
-Avattuaan sen näki hän kummikseen vedellä täytetyn haudan, jonka
-luja pato eroitti luostarista. Sen etupuolella, mutta ilmeisesti
-yhteydessä sen kanssa oli rakennukseen kiinni muurattu kaivo
-pumppulaitoksineen, kaikki tyyni vanhaa ja rappeutunutta.
-
-"Tässä pohjattomassa syvyydessä minun siis piti saada hautani",
-ajatteli Esbjörn.
-
-Täälläkin oli hänellä siis uloskäytävä, jos hän tarvitsi, ja hän
-päätti ottaa kellarin avaimen mukaansa.
-
-Sanottu ja tehty. Kirje kädessään hän nousi portaita ylös.
-Huppukaulukseen tehtyjen pienten reikien kautta saattoi hän nähdä
-tulematta itse nähdyksi. Hän pysähtyi munkin mainitsemalle ovelle,
-mutta kun kuuli sisällä kiihkeitä ääniä ja kannusten kilinää, ei hän
-tahtonut häiritä keskustelua, jonka sisällön hän halusi tietää.
-
-Silloin avautui lähimmän huoneen ovi. Sieltä tuli veli Hiljainen,
-mutta ei päähineessään kuten tavallisesti, vaan ajeltu pää oli yhtä
-kiiltelevä kuin kasvotkin.
-
-"Kaikki tehty?" kysyi hän.
-
-Esbjörn nyökkäsi myöntävästi.
-
-"Tule sisälle tänne, täällä kuulee kaiken!"
-
-Hän noudatti heti kehoitusta, mutta ei ollut vähän hämmästyksissään
-nähdessään kuusi tai kahdeksankin munkkia, jotka istuivat sisällä
-kuunnellen. Se oli samaa kuin mennä leijonan kitaan, mutta olisi
-ollut vielä vaarallisempaa kääntyä takaisin, ja luottaen siihen, että
-onni auttaa rohkeita, astui hän aivan pelottomasti sisälle.
-
-Ainoastaan lautaseinä eroitti hänet puhujista. Munkit osaksi
-seisoivat, osaksi istuivat ympäri huonetta, kaikki korvat hörössä
-kuulostellen keskustelua. Esbjörn katsoi edullisimmaksi istua,
-silloin kiinnitettäisiin häneen vähemmän huomiota, ja hän teki
-samanlaisia keinuttelevia liikkeitä kuin oli huomannut Efrankin
-tekevän.
-
-Alussa oli hänen vaikea koota ajatuksiaan, hänen oma seikkailijan
-asemansa teki hänet levottomaksi vastoin tahtoaankin, mutta pian
-pääsi hän kiinni keskusteluun, ja silloin kuunteli hän yhtä
-tarkkaavaisesti kuin muutkin.
-
-"Sanon teille", virkkoi muuan ääni, "hyvällä ei häntä saada siihen
-taipumaan."
-
-"Syytöksiä voimme häntä vastaan tehdä kuinka monta tahansa", vastasi
-toinen. "Aina on muutamia valtaneuvoksia, jotka asettuvat hänen
-puolelleen, ja niin raukeavat parhaitenkin laaditut suunnitelmat
-tyhjiin."
-
-"Ja kuitenkin ovat useimmat heistä yksimieliset, että hän on vastoin
-valtaneuvoston mieltä jatkanut sotaa; ja niiltä, jotka rauhanasioissa
-ovat matkustaneet Tanskaan, on hän riistänyt heidän lääninsä ja
-saattanut heidät huonoon huutoon. Niin ettei nyt enää tahdo kukaan
-mennä sinne", sanoi kolmas.
-
-"Kuinka raha onkaan huonontunut viime aikoina", puuttui nyt muuan
-hieno ääni puheeseen.
-
-"Pahempaa on", sanoi ensimäinen puhuja, "että kun ennen rahanlyönnin
-suorittivat valantehneet rahamestarit, tapahtuu se nyt linnassa,
-neuvostolta kysymättä, vastoin kaikkea vanhaa käytäntöä,
-rehellisyyttä ja valtionhoitajan valaa."
-
-"Minä voin todistaa, että laittomia veroja on sälytetty maan
-kannettavaksi neuvostoa kuulematta", virkkoi muuan uusi ääni.
-
-"Minulle on sanottu", virkkoi toinen puhuja, "että valtionhoitaja
-otattaa viljan lääneistään, mutta sitten vierailuttaa hevosiaan
-talosta taloon, pappien ja vapaamiesten luonakin, joiden kai pitäisi
-olla vapaat sellaisesta."
-
-Nyt puuttui kolmas jälleen puheeseen. "Minusta näyttää kuitenkin
-moitittavimmalta kaikesta, että hän vastoin neuvoston tahtoa on
-jättänyt Hemming Gaddin eroittamatta Linköpingin hiippakunnasta."
-
-"Jalot herrat, minusta näyttää, että olette loitonneet asiasta",
-lausui voimakas naisääni. "On kyllä totta, että Hemming piispa on
-saanut huonon nimen Tanskassa, mutta kukin asia erikseen, ja me
-tahdoimme ensin selvittää tilimme valtionhoitajanne kanssa, tuon
-majesteetinrikkoja, joka nuoruudestaan saakka ei ole tehnyt muuta
-kuin valehdellut ja pettänyt."
-
-"Kysymys on, mitä on tehtävä."
-
-"Eroittaa ette voi tai tahdo häntä?"
-
-"Hänellä on monta kannattajaa."
-
-"No hyvä, käyttäkää sitten viekkautta!"
-
-"Onhan jo koetettukin."
-
-"Huomaan, että tahdotte lähettää toiset edestänne tuleen. Minulle on
-myös sanottu, että on olemassa useampiakin, jotka tähtäävät samaan
-suuntaan, mutta me emme tunne tarkoituksianne, ja sentähden olen
-toimituttanut ilmiantajan tieltä pois."
-
-"Mitä tarkoitatte?"
-
-"Olkoon sanotussa kylliksi. Sanokaa minulle, tahdotteko olla
-avulliset tässä asiassa?"
-
-"Tahdomme, tahdomme!" vastasivat useat äänet.
-
-"Onko teillä mitään suunnitelmaa?"
-
-"Ei, ei!"
-
-"Minä olen laatinut sellaisen!"
-
-"Antaapas kuulua!"
-
-"Se on sangen yksinkertainen. Houkuttelette hänet tänne ja
-vangitsette hänet!"
-
-Kukaan ei vastannut.
-
-"Te epäröitte?"
-
-"Ajatelkaas, että olisi pettureita."
-
-"Teidän joukossanne?"
-
-Kuului suuttumuksen murinaa.
-
-"Luostari saa suuria etuja, jos hanke onnistuu. Mitä teihin tulee, on
-minut Kristian kuningas valtuuttanut tarjoamaan jokaiselle läänin,
-minkä kukin itse haluaa."
-
-"Ne ovat loistavat ehdot!"
-
-"Jos suostutte niihin, niin ryhtykäämme toimeen ennenkuin on liian
-myöhäistä!"
-
-"Eikö epäillä mitään?"
-
-"Kyllä, niin juuri tehdään."
-
-Samassa kuului läpitunkeva valitushuuto, pitkä, ja tuskainen.
-
-Munkit katsoivat hämmästyneinä toisiinsa.
-
-Viereisessä huoneessa ei luultavasti oltu kuultu mitään, sillä siellä
-jatkettiin keskustelua. Mutta Esbjörn ei voinut kauemmin kuunnella;
-hän aavisti, että huutaja oli Efra, ja hän ymmärsi, ettei hetken
-kuluttua hänen henkensä ollut suuriarvoinen.
-
-Hän vilkuili kupeilleen ja näki, kuinka kaikki hörössä korvin
-odottivat toista valitushuutoa... Se tuli vielä läpitunkevampana.
-
-Kaikki hypähtivät pystyyn. Esbjörn nousi kuten muutkin, mutta hänen
-polvensa horjuivat.
-
-Silloin laskettiin käsi hänen olalleen. Hän hätkähti kovasti.
-
-"Kirje, tänne kirje!" sanoi veli Hiljainen.
-
-"Ei, aion itse!"
-
-"Hän ei ole oikein kuollut!" kuiskasi toinen munkki hänen korvaansa.
-"Olet tehnyt tehtäväsi huonosti."
-
-"Tule heti!" huudahti Hiljainen.
-
-Esbjörn lähti huoneesta; hänestä tuntui, että kaikki katselivat
-häntä. Seuraavana minuuttina seisoi hän pienen kokouksen keskellä.
-Siihen kuului kuusi ritaria ja heidän joukossaan nainen, upeasti
-puettu ja ylväs ryhdiltään. Hänen ulkonäkönsä todisti kadonneesta
-kauneudesta, terävät, levottomat silmät järkähtämättömästä voimasta.
-
-Taasen kajahti sydäntä vihlaiseva huuto. Esbjörn kuunteli, kuinka
-munkit syöksyivät portaita alas.
-
-"Ettekö sitten kuule, mitä sanon?" toisti harmistunut nainen.
-"Antakaa minulle kirje!"
-
-Hän antoi sen naiselle. Tämä avasi sen ja luki.
-
-"Kas tässä, hyvät herrat, on teille todistus!"
-
-Esbjörn vetääntyi ovelle. Hän kuuli, kuinka munkit ravistelivat
-kellarin ovea. Seuraavassa tuokiossa tulisivat he takaisin ja
-vaatisivat häneltä avainta.
-
-"Pysykää vaan paikoillanne!" käski nyt Sigbrit, joka luuli hänen
-aikovan lähteä. Heti sen jälkeen avautui ovi hiljaa hänen takanaan.
-
-"Avain!" kuiskasi ääni hänen korvaansa.
-
-Hän antoi sen vitkastellen.
-
-"Tule jälestä niin pian kuin voit!" jatkoi ääni. Munkki katosi
-melkein kuulumattomasti.
-
-Salaliittolaiset puhuivat kiihkeästi keskenään, mutta Esbjörn
-ei enää heitä kuunnellut. Monia tuumia risteili hänen päässään.
-Heittäisikö hän pois huppukauluksen, ilmaisisi kuka oli ja ottaisi
-houkutellakseen ritarit ansaan? Mutta jollei häntä uskottaisi?
-Eikö se olisi mieletön yritys, joka veisi hänet varmaan kuolemaan?
-Ja kuinka hän pelastaisi herransa hengen?... Eikö voinut uskaltaa
-kymmenen yhtä vastaan, että lähimpänä minuuttina kuusi miekkaa
-lävistäisi hänet!... Se ei siis kelvannut.
-
-"Sen miehen täytyy olla kuuro!" huusi Sigbrit rouva.
-
-Nyt olivat he löytäneet Efran, he tulivat häntä noutamaan!...
-Esbjörnin kaikki aistimet olivat vireillä. Ensi kerran tunsi hän
-kuolemanpelon tuskia. Silloin kirkaisi hän, tuntiessaan, että eräs
-henkilö lujasti tarttui hänen käsivarteensa.
-
-Se oli muuan ritareista. "Oletteko järjiltänne, kun ette vastaa?"
-kysyi tämä!
-
-"Antaa raukan mennä!" käski Sigbrit rouva. "Ja lähettäkää tänne veli
-Hiljainen!"
-
-Esbjörn riensi ulos. Juoksisiko hän alas vainoojiaan vastaan vai
-koettaisi piiloutua luostariin? Silloin välähti rohkea ajatus hänen
-päässään. Hän syöksyi kuin salama portaita alas kellarin ovelle. Hän
-kuuli munkkien röhisevän siellä sisällä, mutta kaksi heistä seisoi
-odottaen ulkopuolella.
-
-"Mikä Efraa vaivaa?" kysyi yksi heistä.
-
-"Jonkin täytyy olla hullusti!" sanoi toinen.
-
-"Menkää ylös katsomaan, minä jään tänne."
-
-Toinen miehistä meni.
-
-Samassa kuului hirveä huuto kellarista. Nyt oli asia selvinnyt.
-Epätoivo valtasi Esbjörnin. Hän avasi kellarin oven ikäänkuin
-ottaakseen selon syystä.
-
-"Mitä helvettiä se mahtanee olla?" sanoi munkki.
-
-"Mene katsomaan!" jupisi Esbjörn. Tarttuen veljeä kaulaan, heitti hän
-hänet kellariin ja väänsi avainta ovessa.
-
-Melu kävi nyt vieläkin rajummaksi. Vedettyään avaimen ovesta kuuli
-hän munkin tulevan portaita alaspäin.
-
-"Efra on menettänyt järkensä", sanoi munkki. "Rouva kutsui veli
-Hiljaisen."
-
-Esbjörn seisoi liikkumatonna.
-
-"Mikä sinua vaivaa?"
-
-Nyt koetettiin ovea avata sisältäpäin; nyrkiniskuja suunnattiin sitä
-kohden.
-
-"Avatkaa, avatkaa! Petosta!"
-
-Esbjörn oli tarttunut munkkiin.
-
-"Jos päästät äännähdyksenkään, niin olet kuoleman oma!" sanoi hän.
-"Auta minut heti täältä pois!"
-
-Kaikki tämä tapahtui melkein yhdessä ainoassa minuutissa.
-
-Hän veti munkin mukaansa pihan yli portille. "Avaa!" käski hän.
-
-"Minulla ei ole avainta."
-
-"Missä se on?"
-
-"Portinvartiahuoneessa."
-
-"Varo verukkeita, jos henkesi on sinulle rakas!"
-
-"En petä sinua."
-
-"Eikö ole mitään salaporttia?"
-
-"On, mutta avain on apotilla."
-
-"Tule sitten!"
-
-Heidän täytyi palata samaan synkkään kammioon, missä ensimäinen
-hengenvaara uhkasi Esbjörniä. Hän piti munkkia lujasti käsivarresta
-ja otti itse alas avaimen, kun tämä sanoi hänelle missä se riippui.
-Alhaalta ammotti kellarin aukko; hän ei voinut vastustaa halua
-katsoa, elikö Efra. Muutamat munkit puuhailivat hänen ympärillään,
-mutta useimmat rähisivät ja jyskyttivät ovea.
-
-Hänen ollessaan niin lähellä verivihollisiaan valtasi hänet uudestaan
-sanomaton kauhu, ja vetäen munkkia mukanaan riensi hän takaisin pihan
-poikki.
-
-Silloin paiskattiin muuan ikkuna auki, ja eräs ritareista huusi:
-"Miksei hän tule?"
-
-Esbjörn tunsi, kuinka munkki vapisi, mutta hän pelkäsi henkeään ja
-vaikeni.
-
-Vihdoin he olivat portilla.
-
-"Avaa!" kähisi hän ojentaen avaimen.
-
-Munkki totteli.
-
-"Annatte kai minun pitää henkeni?" kysyi hän nöyrästi.
-
-"Minä en ole verenjanoinen!"
-
-Portti oli auki. "Menkää rauhassa!" sanoi munkki.
-
-"Ota avain pois!"
-
-"Enkö saa sulkea porttia sisäpuolelta?"
-
-"Et, vaan ulkopuolelta!" Näin sanoen tyrkkäsi Esbjörn hänet äkkiä
-ulos.
-
-"Mikä on tarkoituksenne?"
-
-"Että tulette saattamaan minua oikotietä metsän läpi."
-
-Munkin naama venähti pitkäksi, mutta häneltä ei päässyt sanaakaan
-vastaan.
-
-Esbjörn pisti avaimen taskuunsa, ja he lähtivät taipaleelle.
-
-Munkki kulki äänetönnä hänen rinnallaan; hänkin näytti vaipuneen
-ajatuksiin.
-
-"Kuinka he pääsevät kellarista?" kysyi Esbjörn hetken kuluttua.
-
-"Herra kyllä auttaa heitä!"
-
-"Kenties vesihaudan kautta? Jolleivät munkit pelkää aaveita."
-
-"Mitä tarkoitatte?" kysyi munkki kalveten.
-
-"Kummastuttaisiko teitä, jos pääkalloja pilkistäisi esiin kaivosta?"
-
-Munkki ei vastannut mitään, vaan joudutti yhä enemmän askeleitaan.
-
-"Mistä luostari ottaa viininsä?"
-
-"En minä tiedä; sellainen kuuluu kyökkimestarille."
-
-"Hänkö oli laittanut juoman, mikä minulle tarjottiin?"
-
-Ei mitään vastausta.
-
-"Tai sen, jonka Efra sai? Se oli verratonta."
-
-"Vai niin!" Munkki katsoi syrjäkarin uteliaasti häneen.
-
-"Minua kummastuttaa, että Efra kieltäytyi juomasta."
-
-Sama hiljaisuus.
-
-"Se sai hänet kuitenkin hyvälle tuulelle!"
-
-"Sellainen vaikutus on aina jalolla viinillä!"
-
-"Mutta se tekee tavallista puheliaammaksi."
-
-"Oliko se..."
-
-"Hienointa lajia, luulen."
-
-Munkki vitkasteli vastatessaan.
-
-"Juopunut mies puhuu tuulia ja taivaita", sanoi hän.
-
-"Ei aina, ja Efra ilmaisi minulle yhtä ja toista. Luuletteko, että
-hän on saanut surmansa?"
-
-"Mistäs minä tiedän!"
-
-He olivat kulkeneet jokseenkin kauan, ja Esbjörn ihmetteli, ettei
-hän tuntenut paikkoja. Päivä kallistui illoilleen ja aurinko läheni
-laskuaan. Veikö munkki hänet tahallaan väärään?
-
-"Kuulkaas, isäseni, oletteko varma, että kulemme oikeaa tietä?"
-
-Munkki karahti punaiseksi.
-
-"Niin luulen", vastasi hän.
-
-"Me emme viipyneet tuntiakaan tullessamme luostariin, veli Hiljainen
-ja minä..."
-
-"Teistä ei seurani ole erittäin mieluinen?"
-
-"Päinvastoin, minua miellyttää se enemmän kuin hänen seuransa!
-Sentähden on teidän seurattava minua valtionhoitajan luo", sanoi hän
-tarttuen munkin käsivarteen.
-
-"Mielelläni, vaikkei minunlaiseni palveleva veli voi antaa mitään
-tietoja."
-
-Esbjörnillä oli tarkka näkö, ja vaikka oli jo alkanut hämärtää, oli
-hän hieman loitommalla näkevinään saman luostarin, josta he olivat
-lähteneet, vaikkakin toiselta puolen. Hänet oli siis tuotu takaisin.
-
-"Tiedättekö, missä nyt olemme?" kysyi hän.
-
-"Matkalla valtionhoitajan luo."
-
-"Eipäs, vaan luostariin! Te olette petturi!"
-
-"Olenko voinut niin erehtyä?"
-
-Tällöin pani munkki kätensä suulleen, ja silloin kajahti kova
-torvenääni.
-
-Yllätys oli niin suuri ja odottamaton, että Esbjörn joutui tuokioksi
-pois tasapainostaan. Munkki hypähti loitommalle ja teki vastarintaa,
-kun toinen tarttui häneen, mutta hän ei koettanut päästä pakoon,
-ainoastaan pitää toista kiinni. Hän kiersi käsivartensa vihollisensa
-ympärille, pureutui häneen kiinni. Hän muistutti oveluudessaan ja
-voimakkuudessaan kettua ja käärmettä.
-
-Miksei mies ollut ennen käyttänyt niitä hyväkseen? Toivoiko hän
-nyt munkkien tulevan apuun ja luuli ettei Esbjörn täällä metsässä
-tekisi niin kovaa vastarintaa kuin jos ritari olisi syöksähtänyt alas
-luostarin pihalle?... Mutta Esbjörn tunsi munkkien metkut. Kovalla
-nyrkiniskulla munkin päähän kaasi hän tämän maahan.
-
-Mutta munkki riippui yhä kiinni hänessä.
-
-Nyt kuuli hän kaukaa kiireisiä askeleita, jotka tulivat yhä
-lähemmäksi. Äkillisellä tempauksella riuhtaisi hän itsensä vapaaksi,
-juoksi metsään ja kapusi puuhun kuin ahdistettu orava. Hän näki
-kokonaisen parven munkkeja juoksevan kohti.
-
-"Täällä sen täytyy olla!" huusi muuan.
-
-Haavoitettu päästi valittavan äänen.
-
-"Tuolla hän on!" huusivat kaikki ja riensivät lyödyn toverinsa luo.
-
-Esbjörn rohkeni vielä kavuta puusta toiseen päästäkseen lähemmäksi.
-Tiheät, melkein yhteen punoutuneet oksat tekivät tämän mahdolliseksi.
-Hänen yllänsä olevan harmaan kaavun, ja yhä pimentyvän hämärän
-turvissa oli häntä vaikea keksiä.
-
-Munkit puuhailivat haavoittuneen ympärillä.
-
-"Onko hän kuollut?" kysyi muuan.
-
-"Ei, ainoastaan pyörtynyt."
-
-"Kaikki pyhimykset olkoot ylistetyt, hän avaa silmänsä!"
-
-"Onko pahantekijä kiinni?" kysyi makaava ja nousi.
-
-"Ei, Jumala paratkoon!"
-
-"Etsikää sitten häntä! Minä toin hänet luostarin maaperälle, hän ei
-voi päästä meiltä pakoon."
-
-Koko joukko hajosi kaikille tahoille.
-
-"Mikä hirveä onnettomuus!" virkkoi viimeksi tullut, joka äänestä
-päättäen oli vanha mies.
-
-"Ovatko ritarit jälellä?"
-
-"Ei, he pakenivat päätäpahkaa."
-
-"Hänhän otti portin avaimen! Kuinka he pääsivät yli?"
-
-"Tikapuita yli muurin."
-
-"Ja Sigbrit rouva?"
-
-"Hän on jälellä."
-
-"Eikö hän pelkää?"
-
-"Sitä ei hän tee koskaan, sanoo hän."
-
-Haavoitettu päästi katkeran naurun.
-
-"Naisella on enemmän rohkeutta kuin miehellä", sanoi hän. "Kurja
-Efra, joka ei antanut henkeään luostarin ja kirkon pyhän asian
-puolesta!"
-
-"Kunnianarvoinen isä, jos veljet onnistuvat saamaan rikollisen
-kiinni, ei ole mitään vaaraa."
-
-"En luota heihin, jos itse voisin..."
-
-"Ettekö ole jo uskaltanut henkeänne?"
-
-"Hyödytöntä, jos hän pääsee pakoon."
-
-"Niin, silloin saamme pelätä mitä tahansa."
-
-Apotti -- sillä Esbjörn oli varma, että se oli hän -- ei viitsinyt
-antaa mitään vastausta. Hän istui äänetönnä mietiskellen, pää
-kätkettynä käsiin, Absalon munkin sormiellessa rukousnauhaansa.
-
-Metsässä oli niin hiljaista, että kuuli heikoimmankin äänen. Esbjörn
-ei uskaltanut liikahtaakaan.
-
-Pian tuli takaisin munkki toisensa jälkeen, kaikki tyhjin toimin.
-
-"Mutta sanon teille, että hänen täytyy olla täällä!" huusi apotti.
-"Sytyttäkää soihdut, päästäkää koirat irti, täällä on pantava
-ajometsästys toimeen, ja tahdon itse olla siinä mukana!"
-
-"Eikö hän ole voinut päästä maantielle?"
-
-"Hän aikoi mennä metsän läpi, siellä hän piilee, kenties jossakin
-puussa. Katsokaas tuonne! Kenties se on hän!"
-
-Apotti osoitti suoraan Esbjörniin, joka tuskin uskalsi hengittää.
-Kaikkien silmät suuntautuivat puuhun. Onneksi oli niin pimeä, ettei
-mitään voinut selvästi eroittaa.
-
-"Se on oksakimppu."
-
-"Tumma varjo vain."
-
-"Tuokaa soihtuja, minä jään tänne!"
-
-Taaskin jäivät apotti ja Absalon kahden.
-
-Mutta edellisellä ei ollut malttia pysyä paikoillaan. Hän käveli
-edestakaisin ja katsoi vähänväliä pahoja aavistaen ylös puuhun.
-
-Nyt täytyi yrittää pelastautua; kun soihdut ja koirat saapuvat, on
-se myöhäistä. Esbjörn oli päättänyt pyrkiä maantielle, ja hän tiesi,
-mistä päin hänen oli sitä etsittävä. Mitä suurimmalla varovaisuudella
-kapusi hän alas puusta.
-
-"Kuulitko mitään?" kysyi apotti pysähtyen.
-
-"En, teidän kunnianarvoisuutenne."
-
-"Se oli hän... Varjo on poissa. Täällä hänen täytyy olla! Etsi, etsi!"
-
-Nyt ei ollut enää aikaa piiloutua. Pitkin harppauksin syöksyi Esbjörn
-esiin, ja kun Absalon oli häntä lähinnä, löi hän tämän maahan ja
-riensi viistoon sinne päin, missä tiesi maantien olevan.
-
-Apotti huusi ja juoksi jälestä, mutta hänen voimansa pettivät ja hän
-kaatui kumoon.
-
-Samassa kuului koirien haukuntaa, soihdut loistivat puiden välitse,
-huutoja, hälinää kuului kaikilta puolin.
-
-Tässä ei tarvittu ainoastaan nopeutta liikkeissä, vaan vielä enemmän
-viekkautta ja viisautta. Jos Esbjörn olisi tietänyt tiensä, olisi
-hän voinut hyvin päästä pakoon; nyt täytyi hänen etsiä sitä, tusinan
-takaa-ajajan ja muutamain hurjien koirien ympäröimänä.
-
-Hän juoksi eteenpäin melkein kuin hourupää, soihtujen kantajat olivat
-väliin aivan lähellä, mutta puiden runkojen eksyttäminä eivät he
-huomanneet häntä kyllin nopeasti.
-
-"Maantielle, maantielle!" huusi apotti.
-
-Samassa yhytti Esbjörnin muuan yksinäinen munkki. "Maantielle!" huusi
-hän, antoi munkille iskun rintaan ja tempasi soihdun hänen kädestään.
-
-Nyt seurasi hän koko muun joukon mukana. Jälelle jääneen huutoihin ja
-vaikerteluun ei ollut aikaa kiinnittää huomiota. Ei kestänyt kauan,
-ennenkuin hän sanomattomaksi ilokseen huomasi olevansa maantiellä.
-
-Siellä oli jo useita muita ennen häntä, toisia tuli jälestä.
-
-Silloin soi taasen apotin pilli, kiihkeämmin, tuimemmin kuin ensi
-kerralla.
-
-Kaikki pysähtyivät. Esbjörn teki samoin.
-
-"Hän on saanut hänet kiinni!" huusi muuan.
-
-"Hän on saanut hänet!" toisti toinen.
-
-Ja nyt kääntyi koko parvi takaisin.
-
-Esbjörnin päähän pälkähti onnellinen ajatus. Hän seurasi kappaleen
-matkaa, sitten oli hän kaatuvinaan väsymyksestä, sammutti soihdun
-ja riensi kiireimmiten tietä eteenpäin. Ja niin hän lopulta pääsi
-herransa luo.
-
-Henkihieverissä hän vaipui valtionhoitajan huoneen kynnykselle. Tämä
-oli suurella levottomuudella odottanut hänen paluutaan. Hän ojensi
-hänelle lasin viiniä ja käski hänen pysyä hiljaa.
-
-"Lähettäkää vartio joukko luostariin -- vangitkaa heidät kaikki -- ja
-Sigbrit rouva myös!"
-
-"Sigbrit?" puuskahti Svante Niilonpoika.
-
-"Rientäkää, rientäkää!"
-
-Ritari lähetti heti luotettavan asemiehen ja osaston sotamiehiä.
-Vasta sen jälkeen tyyntyi Esbjörn; mutta hän oli liiaksi runneltu
-voidakseen puhua tai nukkua. Erittäinkin viimeinen kilpajuoksu
-oli vienyt hänen voimansa. Hän makasi äänetönnä ja läähättäen,
-katseillaan seuraten valtionhoitajaa.
-
-Muutamain tuntien kuluttua tuli pieni sotilasosasto takaisin. Asemies
-kertoi, että hän oli tavannut luostarin typötyhjänä. Kuinka nopeasti
-tämä oli tapahtunut, saattoi nähdä siitä, ettei tulikaan ollut
-sammunut takassa.
-
-"Minun täytyy lähteä sinne huomenna!" sanoi Esbjörn.
-
-"Me menemme yhdessä", vastasi hänen herransa.
-
-Seuraavana aamuna oli Esbjörn jotakuinkin toipunut ja saattoi kertoa
-merkillisistä seikkailuistaan edellisenä päivänä. Svante Niilonpoika
-kuunteli häntä hämmästyneenä ja syvästi huolissaan. Hänestä näytti
-kuulumattoman häpeälliseltä, että valtakunnan herrat ja miehet
-antautuivat neuvotteluihin kuninkaan jalkavaimon äidin kanssa.
-
-Ritari lähti luostariin mukanaan Esbjörn ja parvi asemiehiä.
-Huoneet tarkastettiin, Esbjörn esitti vielä kerran kertomuksensa,
-ja kaikki kuuntelivat häntä mielenkiinnolla. Kun kellarin ovi
-avattiin, huomattiin sen olevan täynnä vettä. Viini oli joko viety
-pois tai tapit oli avattu ja laskettu se maahan. Patoluukku oli
-otettu pois, ja kun Esbjörn kaalasi sen luo, oli vesi kaivonkehän
-yläpuolella eikä mikään ilmaissut, oliko Efra saanut siellä hautansa.
-Portinvartiahuone oli muutettu käytäväksi, joka vei alas kellariin.
-Näytti siltä, että oli odotettu tutkintoa ja poistettu kaikki
-muistutusten aiheet.
-
-Kun Svante Niilonpoika kysyi Esbjörniltä, kuinka voisi korvata kaiken
-hänen urhoutensa, vastasi tämä, että hän oli tehnyt tehtävänsä
-ainoastaan puolittain, koska oli päästänyt vihollisen pakoon.
-"Mutta", lisäsi hän, "heidän ulkonäkönsä on painunut syvälle
-mieleeni, ja minä kyllä huomautan teille!"
-
-"Ei", vastasi ritari, "anna minun jäädä tietämättömäksi! Syyttää
-heitä en tahdo enkä voi, ja kaunan ja epäluulon kantaminen
-sydämessään olisi suurempi vaiva kuin voin sietää."
-
-Kahakat tanskalaisten kanssa jatkuivat pitkin syksyä. Mitään oikeaa
-taistelua ei syntynyt. Molempain leirien ainoa pyrkimys näytti olevan
-ryöstöjen estäminen.
-
-Joulukuussa yltyi pakkanen kovasti; tanskalaiset joukot vetääntyivät
-takaisin, eikä valtionhoitaja hidastellut sijoittaessaan sotamiehiään
-rajakaupunkeihin tarpeen varalle.
-
-Itse lähti hän Tukholmaan.
-
-
-
-
-5.
-
-KRISTINA GYLLENSTJERNA.
-
-
-Sten Sture oli saapunut pääkaupunkiin jo muutamia kuukausia ennen
-isäänsä. Hänen edellään oli kulkenut maine hänen miehuudestaan, ja
-ritarillisista teoistaan.
-
-Märta rouva sulki hänet ylpeydellä syliinsä, ja kaikkialla
-kilpailtiin osoittaessa hänelle kunnioitusta ja suosiota.
-
-Pääkaupungissa olivat puolueet jotensakin tuimasti vastatuksin.
-Keskenään vihamieliset suvut joutuivat harvoin yksiin; kun niin
-tapahtui, jouduttiin usein sanasotasille, joka väliin oli vähällä
-päättyä käsikähmään.
-
-Hovi oli molempien puolueiden välillä, tiesi olevansa vihan ja
-kateuden esineenä ja oli kuitenkin pakoitettu näyttämään hymyileviä
-kasvoja.
-
-"Kun vietämme joulumme Tukholmassa", sanoi Märta rouva, "täytyy
-meidän kutsua tänne ihmisiä, joita halveksin koko sielustani."
-
-"Meillä on monia hyviä ystäviäkin", vastasi poikapuoli.
-
-"Minä en luota kehenkään."
-
-"Nyt teette vääryyttä itsellenne; luotattehan Erik Turenpoikaan."
-
-"Niin, häneen kyllä."
-
-"Ja hänen veljeensä Pietariin."
-
-"Mainitset ainoat ystäväni!"
-
-"Olen ollut täällä niin lyhyen aikaa enkä ole ehtinyt useampiin
-tutustua."
-
-"Enkö ole sanonut sinulle, että useimmat ovat isäsi vihollisia?"
-
-"Emmekö voisi tehdä heitä hänen ja meidän ystäviksemme?"
-
-"Kyllä, antamalla vallan heidän käsiinsä!"
-
-"Luuletteko heidän haluavan sellaista?"
-
-"He aikovat luovuttaa sen kuninkaalle."
-
-"Mutta sitä ei kansa tahdo. Sentähden se on isäni takana."
-
-"Siinä on hänen voimansa."
-
-"Ja ne harvat, jotka ovat hänen vastustajiaan, ne me pakoitamme."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Luottamuksella."
-
-Märta rouva katsoi hymyillen häneen.
-
-"Kuinka vanha olet, Sten?"
-
-"Täytän tänä vuonna yhdeksäntoista."
-
-"Kun tulet puolta vanhemmaksi, ajattelet toisin."
-
-"Ajattelitteko tekin minun iässäni niinkuin minä nyt?"
-
-"En, minä olin jo silloin kokenut maailmaa."
-
-"Ja havainnut sen pahaksi?"
-
-"Sangen pahaksi!"
-
-Knut Alfinpoika oli kaksi vuotta vanhempi kuin Sten. Hänellä oli
-edullinen ulkomuoto ja hän käyttäytyi kuten aatelismiehen tuli. Hänen
-kasvatuksensa oli päättynyt, mutta häntä miellytti viettää mukavaa
-ja toimetonta elämää. Hän ja Märta joutuivat vähänväliä riitaan
-keskenään. Sten sai kotiuduttuaan esiintyä usein välittäjänä.
-
-"Sinä koetat pitää Alfin puolta", sanoi Märta rouva. "Tiedäkin
-silloin, että hän hieroo ystävyyttä valtionhoitajan vihollisten
-kanssa!"
-
-"Mutta sehän on vain eduksi!"
-
-"Etkö käsitä, että hän kannattaa heidän puoluettaan!"
-
-"Se on mahdotonta!"
-
-"Olisiko hänellä muuten tapana seurustella Sten Kristerinpojan, tämän
-minun ja jalon herrani katkerimman vihollisen kanssa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Knutilla oli tapana väliin kerskailevasti puhua siitä, kuinka
-hyvin jalot neitsyet häntä sietivät. "Kuitenkaan", lisäsi hän,
-"en ole vielä löytänyt ketään, jonka pitäisin soveliaana sydämeni
-rakastetuksi."
-
-Mutta eräänä päivänä hän astui äitipuolensa luo melkein ilosta
-säteillen.
-
-"Mitä on tapahtunut?" kysyi tämä.
-
-"Olen nähnyt hänet!"
-
-"Kenet?"
-
-"Hänet, jonka tahdon tehdä morsiamekseni!"
-
-Sten tuli kohta tämän jälkeen huoneeseen. Hänellä oli muuan kirje
-kädessään, mutta hän pysähtyi hymyillen Knutin ihastuksen puuskalle.
-
-"Kuka hän on?" kysyi Märta rouva.
-
-"Neitsyt jaloa syntyä; hänellä on paljon tavaraa, mutta vielä enemmän
-nuoruutta ja kauneutta."
-
-"Hänen nimensä?"
-
-"Kristina Gyllenstjerna."
-
-Sten kääntyi pois punastuen.
-
-"Onko hän jo luvannut sinulle uskollisuutta?"
-
-"Näin hänet eilen illalla ensi kerran!"
-
-"Missä?"
-
-"Hänen sukulaisensa, valtaneuvos Erik Juhananpojan luona."
-
-"Ja sinä iloitset siitä, että miellytät häntä?" kysäisi Märta rouva.
-
-"Teen sen hyvällä syyllä."
-
-"Hyvällä syyllä?"
-
-"Läsnä oli monia ritareita, jotka kilpailivat kaikki hänen
-suosiostaan. Mutta niin selvään antoi hän minulle etusijan, että
-kuulin kuiskittavan ympärilläni: Norjalainen lyö meidät laudalta."
-
-"Onnittelen sinua kaikesta sydämestäni!"
-
-"Nyt ymmärrän, miksi en tahtonut matkustaa täältä!" jatkoi Knut.
-"Aavistin onnea, joka minua odotti. Alf ja sisareni varmaan tulevat
-iloisiksi. Ai, niin, Sten, hän lähetti sinulle terveisiä!"
-
-"Kiitos, voiko hän hyvin?"
-
-"Niin onnelliseksi, kuin hän nyt on, ei hän olisi voinut tulla
-koskaan Ruotsissa."
-
-"Ja kuitenkin tahdot sinä naida ruotsalaisen neitsyen?" sanoi Märta
-rouva.
-
-"Hän on oleva iloinen seuratessaan minua täältä. Ai niin, he aikovat
-tulla tänne tehdäkseen hänen ruhtinaallisen armonsa puolisolle
-kunniatervehdyksensä", lisäsi hän kumartaen ivallisen syvään Märta
-rouvalle.
-
-"He ovat tervetulleet."
-
-"Luullakseni he tulevat tänä iltana."
-
-"Vahinko, etten voi olla saapuvilla", sanoi Sten, joka tähän asti oli
-ollut vaiti. "Kas tässä, äiti, kirje arkkipiispalta. Hän on nykyään
-Upsalassa ja kutsuu minua sinne."
-
-"Näen", vastasi Märta rouva luettuaan kirjeen, "että sinun on
-lähdettävä jo tänään."
-
-"Hän on vanha mies, ei sovi niin korkealla herralla odotuttaa."
-
-"Minun vieraani varmaan pettyvät toiveissaan."
-
-"Lupaan, etteivät he sitä tee", tokaisi Knut pöyhistellen. "Minä jään
-kotiin."
-
-"Et voi suinkaan sanoa, että minä asetun tiellesi", puuskahti Sten.
-"Neuvon sinua käyttämään tilaisuutta!"
-
-"Onko minulla syytä pelkoon?"
-
-"Kenties."
-
-Molemmat nuorukaiset seisoivat uhkaavina vastatuksin.
-
-"Sten!" huudahti Märta rouva levotonna.
-
-Hän malttoi heti mielensä.
-
-"Hyvästi, äiti rakas!" sanoi hän syleillen häntä, "Hyvästi, Knut, ja
-onnea!"
-
-Näin sanoen poistui hän huoneesta.
-
-Knut katsoi nauraen hänen jälkeensä.
-
-"Olisiko kenties hänkin ajatellut tyttöä?"
-
-"Luulen, että se on ollut valtionhoitajan toivomus."
-
-"Sitten valitan, että nyt asetun jo toisen kerran hänen onnensa
-tielle."
-
-"Toisen kerran?"
-
-"Eikö hän aikonut sisartani?"
-
-"Lapsuuden päähänpistoja. Kristina oli vanhempi kuin hän eikä sitä
-paitsi ollut sukuperältään hänen vertaisensa."
-
-"Oli liian hyvä hänelle, sanon minä!"
-
-Sillävälin kutsui Sten muutaman asemiehistään. Ainoastaan neljä
-oli tuleva mukaan. Hän tahtoi heti lähteä tielle, ollakseen ennen
-seuraavaa aamua Upsalassa.
-
-Oli tähtikirkas joulukuun yö, ja pieni parvi ratsasti ripeästi
-eteenpäin.
-
-Stenin ajatukset eivät juuri olleet iloiset. Hänestä tuntui kuin
-olisi hän menettänyt jotakin, joka oli ollut hänelle hyvin rakasta.
-Hän muisteli, kuinka hän viime aikoina oli aina ajatellut Kristinaa
-tulevana morsiamenaan. Hänestä oli aivan luonnollista, että tyttö oli
-unhottanut hänet. Jos tämä tahtoi antaa kätensä ja sydämensä Knut
-Alfinpojalle, oli hän iloinen, ettei seissyt tiellä. Kenties oli asia
-jo ratkaistu heidän keskensä, kun hän palaa Upsalasta. Mutta matkalla
-sinne oli hänen vaikea saada Ekan kartanon pikku tyttöstä pois
-ajatuksistaan.
-
-Ratsastajaparvi saapui perille Upsalaan keskellä yötä, mutta
-arkkipiispa oli kirjoittanut, että hänen talonsa oli heille avoin
-mihin aikaan hyvänsä, ja Sten herra suuntasi sentähden heti matkansa
-sinne. Kummakseen löysi hän portin avoinna. Asemiehet juoksentelivat
-sinne tänne; koko talo oli täynnä elämää ja liikettä.
-
-"Onko arkkipiispa sairas?" oli hänen ensimäinen kysymyksensä.
-
-"Ei, jalo herra, mutta täällä on vieraita."
-
-"Tulen siis sopimattomaan aikaan?"
-
-"Huoneenne odottaa."
-
-Asemies vei hänet ylös oikeanpuoliseen kylkirakennukseen, ja sieltä
-sai hän hyvin sisustetun huoneen. Vuode oli houkuttelevan pullea
-valkoisine lakanoineen, ja kun nuoruuden voima ei suinkaan vähimmin
-näyttäydy nukkumiskyvyssä, unhotti Sten pian koko maailman pehmeässä
-vuoteessa.
-
-Sentähden ei hän tiennytkään, että muuan vanha nainen oli ollut
-huoneessa, seissyt hetken häntä katsellen, pannut sen jälkeen pikarin
-pöydälle ja poistunut huoneesta.
-
-Sten ei tiennyt mitään. Kun hän heräsi, oli aurinko korkealla
-taivaalla. "Olen nukkunut liian pitkään!" Näin tuumien hypähti hän
-vuoteesta.
-
-Kummastellen, ettei kukaan asemiehistä ollut käynyt häntä
-herättämässä, kiirehti hän pukeutumaan. Ennenkuin hän oli sen tehnyt,
-avautui ovi nopeasti ja huoneeseen astui valkopartainen munkki. Hän
-näytti niin pelästyneeltä ja syöksyi sellaisella kiireellä pöydän luo
-ja otti pikarin, ettei Sten tiennyt, mitä hänen oli ajateltava.
-
-"Jumala ja hänen pyhimyksensä olkoot ylistetyt!" huudahti munkki.
-"Hän ei ole juonut!"
-
-Nyt muisti Sten myrkytetyn juoman, joka oli ollut aiottu hänen
-isälleen. "Kutsuttiinko minut tänne myrkytettäväksi?" kysyi hän.
-
-"Nuori herra", vastasi munkki, "arkkipiispa on viaton."
-
-"Mistä sen tiedätte?"
-
-"Pahantekijätär on juuri ollut ripillä."
-
-"Hän on siis nainen?"
-
-"Rouva Bonti."
-
-"Miksi hän tahtoo kuolemaani?"
-
-"Hän sanoo, että hänelle on luvattu palkaksi autuus."
-
-"Kuka on luvannut?"
-
-"En tiedä, onko ilmoitus tosi. Mutta kun hän äsken uskoi minulle
-kamalan tekonsa, sanoin, että hänen rangaistuksensa saisi riippua
-teistä, jos elitte; jos olisitte kuollut, joutuisi hän maallisen lain
-käsiin."
-
-"En ymmärrä miksi hän minua vihaa."
-
-"Ettekö tiedä, että hyvä aina on pahan tiellä?" kysyi munkki.
-
-Sten vitkasteli vastatessaan. Hän ei voinut väsyä katselemaan näitä
-jaloja kasvoja, korkeaa otsaa, vilpittömiä silmiä.
-
-"En ole nähnyt teitä ennen", virkkoi hän kunnioittavasti.
-
-"Minä olen ainoastaan haamu menneeltä ajalta", vastasi vanhus
-lempeästi hymyillen. "Isäänne tunnen vähän; mutta vanhemman herra
-Sten Sturen kanssa olin hyvä tuttu."
-
-"Nimenne?"
-
-"Isä Johannes."
-
-"Mihin veljeskuntaan kuulutte?"
-
-"En mihinkään, olen vain pappi."
-
-"Olette pelastanut henkeni; sillä jollette olisi tullut, olisin
-varmaan tyhjentänyt maljan."
-
-"Jumala ei sitä tahtonut. Kiitän häntä hartaasti siitä, että hän teki
-minut välikappaleekseen estääkseen sellaisen onnettomuuden."
-
-"Isä, minä annan rikolliselle anteeksi."
-
-"Ilman ehtoja?"
-
-"Sellaisten asettaminen ei paljoa hyödyttäisi."
-
-"Olette oikeassa. Sisäinen halu on voimakkaampi kuin ulkonainen
-pakko."
-
-"Älkää ilmaisko arkkipiispalle mitään!"
-
-"Tahdotteko niin?"
-
-"Pyydän teiltä sitä."
-
-"Olkaa varma, että tästälähin valvon heitä molempia."
-
-"Voitteko tehdä sen?"
-
-"Kyllä, niin kummalta kuin se näyttäneekin; olen molempain rippi-isä."
-
-"Arkkipiispankin?"
-
-"Hänen myös."
-
-"Olette silloin mahtava mies?"
-
-"Ja kuitenkin niin vähäinen."
-
-"Oleskeletteko alituiseen piispantalossa?"
-
-"En, mutta käyn toisinaan täällä."
-
-Joku koputti ovelle; tulija oli muuan arkkipiispan asemies, joka toi
-arkkipiispalta terveiset, että ritari heti saapuisi hänen luoksensa.
-Sten lupasi tulla ja kysyi sitten isä Johannekselta: "Milloin tapaan
-teidät?"
-
-"Sallikaa minun pitää siitä huoli!"
-
-Nuorukainen painoi ukon käden huulilleen ja pani sen sitten päänsä
-päälle.
-
-"Jumala sinua siunatkoon, poikani!"
-
-Täten he erosivat.
-
-Arkkipiispan luona oli pidetty suuri kokous. Rauhanystäväin puolue
-oli ottanut siihen osaa. Uudelleen oli esitetty kaikki mahdolliset
-syytöskohdat. Tärkein oli yhä jatkuva rauhattomuus, ja siinä
-suhteessa ei tiedetty mitään muuta neuvoa kuin että herra Svante
-Niilonpoika luopuisi valtionhoitajan virasta ja alistuisi sekä
-alistaisi maan niihin ehtoihin, joita Hannu kuningas tahtoi ehdottaa
-ja joihin neuvosto katsoi täytyvänsä suostua. Kokous oli kestänyt
-neljä päivää ja oli pidetty kaksi istuntoa joka päivä, mutta kellään
-niistä herroista, jotka olivat ottaneet osaa, ei ollut tarmoa
-itsenäiseen toimintaan. He valittivat epäkohtia, mutta kukaan ei
-pystynyt niitä korjaamaan.
-
-Kolmantena päivänä kirjoitti arkkipiispa "ritarille, herra Sten
-Sturelle" ja pyysi häntä pikimmiten tulemaan Upsalaan.
-
-Herrojen kesken oli puhuttu Sten herran saavuttamasta hyvästä
-nimestä, ja hänen armonsa aikoi panna nuoren miehen koetteelle.
-Varhain aamulla olivat lukuisat vieraat lähteneet, ja suuret huoneet
-olivat aivan autiot, kun Sten kulki niiden läpi mennäkseen hänen
-armonsa työhuoneeseen.
-
-Sten muisti vanhan sairaan miehen, jonka hän oli nähnyt
-Almarstäkissä, ja hämmästyi sentähden, kun häntä vastaan tuli kookas,
-ainoastaan hieman kumara olento, sulki hänet syliinsä ja sanoi häntä
-rakkaaksi pojakseen.
-
-Arkkipiispa oli pukeutunut pitkään, mustaan samettitakkiin. Päässään
-oli hänellä runsaasti kullalla koristeltu myssy, ja hänen kaulassaan
-oli kallisarvoinen kultaketju.
-
-"Minusta tuntuu tänä hetkenä aivan kuin Ruotsin tulevaisuus olisi
-käsivarsillani", sanoi hän.
-
-Nuorukainen ei vastannut mitään, mutta hänen silmiensä tyyni,
-ujostelematon katse todisti, ettei ajatus ollut hänelle lainkaan
-vieras.
-
-"Kuinka olette kasvanut", jatkoi piispa, "ja saanut hyvän maineen! Se
-ilahuttaa sydäntäni!"
-
-"Olen vielä tehnyt vähän sitä ansaitakseni."
-
-"Ehditte vielä. Kuinka viihdyitte Lyypekissä?"
-
-"Sangen hyvin."
-
-"Teille osoitettiin huomaavaisuutta?"
-
-"Se oli tarkoitettu isälleni."
-
-"Minulle on sanottu, että siellä tavoiteltiin henkeänne."
-
-"Ei niin pahoin, etten olisi voinut puolustautua."
-
-"No, se ilahuttaa minua. Mikään ei näytä minusta hirveämmältä kuin
-salahankkeet, joita harjoitetaan hiljaisuudessa ja joita vastaan on
-itsepuolustus mahdoton."
-
-Sten iloitsi siitä, ettei arkkipiispa saisi tietää, mitä oli
-tapahtunut hänen omassa talossaan.
-
-"Teidän isänne on edelleen Länsi-Göötanmaalla?"
-
-"Niin, teidän armonne."
-
-"Mutta eikö hän väsy?"
-
-"Velvollisuus kieltää sen."
-
-"Taistelut eivät vie mihinkään."
-
-"Hän toivoo lopulta saatavan rauhan."
-
-"Sellainen ajatus on hänelle kunniaksi, ja minä sanon suoraan, etten
-tunne Svante Niilonpoikaa kohtaan ainoastaan ystävän kiintymystä,
-vaan syvää kunnioitustakin."
-
-"Hän ansaitsee sen, teidän armonne."
-
-"Minä tiedän sen paremmin kuin te, nuori ystävä. Sentähden surettaa
-minua suuresti, kun näen hänen pyrkimystensä olevan hyödyttömiä."
-
-"Hyödyttömiä?"
-
-"Vihollinen on ylivoimainen!"
-
-"Ei niin kauan kuin kansa on hänen tukenaan!"
-
-"Kansa, kansa!... Se on pian lopen köyhtynyt. Kuka sille toimittaa
-elatuksen?"
-
-"Luullakseni ne, jotka tahtovat isänmaan pelastusta."
-
-"Heidän pitäisi tarkastella asiaa kaikilta puolin. Mieliala ei ole
-sodan jatkamisen puolella."
-
-"Mielipiteitä on monenlaisia."
-
-"Useimmat ovat vastaan!"
-
-"Ikävä, jos niin olisi. Emmekö ole kyllin kärsineet tanskalaisten
-hallituksesta!"
-
-"Hannu kuningas lienee sangen sovinnollinen mieleltään."
-
-"Tahtovatko suurmiehet sitä jälleen koetella?"
-
-Arkkipiispa heitti pikaisen katseen Steniin. Hän yskäisi, ennenkuin
-alotti uudelleen.
-
-"Olen jo vanha mies ja minun olisi aikoja sitten pitänyt vetäytyä
-pois levottomasta maailmasta, mutta niin suuri on harrastukseni
-isänmaata ja valtionhoitajaa kohtaan, että voin hyvin sanoa, että
-rakkaus näihin molempiin pidättää minut paikoillani."
-
-Hän huokasi syvään.
-
-"Tiedätte kai, että täällä on pidetty kokous?"
-
-"Olen kuullut siitä."
-
-"Maan parhaiden miesten kesken!"
-
-"Ei kaikkien, teidän armonne!"
-
-"Siksi monien", huudahti arkkipiispa kärsimättömästi, "että
-kokouksella on mitä suurin merkitys."
-
-"Erittäinkin sentähden, että se on pidetty täällä!"
-
-"Se on suurin ystävyyden todistus, minkä olen antanut Svante
-Niilonpojalle! Kuka olisi pitänyt hänen puoltaan, jollen minä! Olen
-muistuttanut heille, mitä hän on tehnyt maan hyväksi!"
-
-"He eivät tunnusta sitä!"
-
-"Minä pakoitin heidät siihen!"
-
-"Tosiaankin?"
-
-"He tunnustivat yhdestä suusta, ettei kukaan heistä tahtonut ottaa
-niskoilleen sellaista vastuunalaisuutta..."
-
-"Se oli ensi kerta..."
-
-"Kukaan ei voi osoittaa sellaista persoonallista rohkeutta ja
-sellaista sitkeyttä."
-
-"Teidän armonne sai heidät myöntämään tämän?"
-
-"Niin tein."
-
-"Oliko asia sillä ratkaistu?"
-
-"Kaukana siitä. He sanoivat: 'Mitä se on hyödyttänyt, olemmeko siltä
-päässeet sen pitemmälle?'"
-
-"Olemme torjuneet vaarallisen vihollisen pääsemästä kimppuumme."
-
-"Olemme menettäneet Åke Hannunpojan!"
-
-"Mutta meillä on jälellä Erik Turenpoika ja Hemming Gadd!"
-
-Arkkipiispan oli Gaddin nimeä mainittaessa vaikea säilyttää malttiaan.
-
-"Olen tehnyt kaiken minkä olen voinut kitkeäkseni pois ne
-eripuraisuuden siemenet, joita on kylvetty", sanoi hän, "mutta
-tunnustan, ettei sillä ole ollut suurta menestystä. Olen teidät
-pyytänyt tulemaan tänne pääasiallisesti sentähden, että teidän
-kauttanne toivoin voivani vaikuttaa isäänne..."
-
-"Missä suhteessa, teidän armonne?"
-
-"Hänen täytyy antaa myöten!"
-
-"Rauhanystäville?"
-
-"Niin, heille!"
-
-"Olen kuullut isäni sanovan, että hän haluaa rauhaa yhtä hyvin kuin
-ken tahansa, mutta hän ei voi eikä tahdo sille uhrata maata."
-
-"Pyytäkää valtionhoitajaa olemaan varuillaan! Täällä tehdään teräviä
-muistutuksia häntä vastaan. Minä en tahdo niitä kertoa hänen
-pojalleen! Hän ei liene itsekään niistä tietämätön."
-
-"Minä kysyn häneltä!"
-
-Piispa nousi.
-
-"Kuinka kauan viivytte täällä kaupungissa?" kysyi hän.
-
-"Tulin teidän armonne kutsusta. Lähden heti, kun ei ole syytä
-viipymiseeni."
-
-"Viipykää huomiseen! Olen vielä kovin rasittunut edellisen päivän
-ponnistuksista, mutta tahdon mielelläni vielä keskustella kanssanne."
-
-Sten teki syvän kumarruksen.
-
-"Minä tahdon noudattaa teidän armonne tahtoa."
-
-"Olette edelleen vieraani. Luulen, että teillä on monia tuttavia
-Upsalassa?"
-
-"Olen tehnyt erään uuden tuttavuuden, jota toivon voivani jatkaa."
-
-"Kenen kanssa?"
-
-"Isä Johanneksen."
-
-"Kuinka häneen tutustuitte?"
-
-"Hän tuli huoneeseeni."
-
-"Mistä syystä?"
-
-"Luullakseni osanotosta isääni kohtaan."
-
-"Isä Johannes ei tavallisesti ole utelias. Kuinka voi niin vanha mies
-tehdä seuraa niin nuorelle?"
-
-"Olisin sangen kiitollinen, jos teidän armonne sallisi minun viettää
-päivän hänen seurassaan."
-
-"Isä Johannes ei ole minun käskyvaltani alainen. Hän tekee miten
-katsoo hyväksi."
-
-"Silloin tahdon itse koettaa onneani!"
-
-Nuorukainen lähti, ja arkkipiispa katsoi kauan mietteissään hänen
-jälkeensä.
-
-Ei kestänyt kauan ennenkuin vanha pappi ja kukoistava nuorukainen
-poistuivat piispantalosta.
-
-Sten tunsi niin rajatonta luottamusta isä Johannesta kohtaan, että
-hän kertoi tälle keskustelustaan piispan kanssa ja hänen armonsa
-aikeista käyttää poikaa isäänsä vastaan omien suunnitelmainsa
-äänitorvena.
-
-"On ilmeistä, että hän itse on tanskalaismielinen!" huudahti Sten.
-
-"Hän oli sitä, kun te puhuitte hänen kanssansa", sanoi pappi.
-
-"Aivan varmaan!"
-
-"Kuka tietää, jollette ole muuttanut hänen vakaumustaan."
-
-"Onko se niin horjuva?"
-
-"Hän tahtoo olla kaikkien kanssa hyvissä väleissä!"
-
-"Se on totta, olen kuullut siitä kerran ennenkin", huudahti Sten
-nauraen.
-
-"Keneltä?"
-
-"Hemming piispalta!... Ah!" lisäsi hän. "Olette sama isä Johannes,
-josta hän on puhunut!"
-
-"Muistaako hän vielä minua?" sanoi vanhus hieman punastuen.
-
-"Hän arvelee, että se oli hänen paras aikansa, kun te alituiseen
-olitte yksissä."
-
-"Eikö hän ole minulle suutuksissaan!"
-
-"Hän sanoo, että arkkipiispa on valinnut teidät rippi-isäkseen
-ollakseen mielinkielin hyvälle Jumalalle."
-
-"Hän se ei opi koskaan valitsemaan sanojaan", virkkoi Johannes.
-"Luulen, että tuollaisia sutkauksia on tullut piispan ja muiden
-suurmiesten korville. Ne ovat herättäneet pahaa verta."
-
-"Niissä, jotka eivät näe mitä hyvää tohtori Hemming on tehnyt maalle."
-
-"Pelkään, että herroilla on silmiä näkemään ainoastaan sitä, mikä
-lähinnä koskee heitä itseään."
-
-"Niin sanoo piispakin. Hän luulee, että kuta kauemmin hän elää,
-sitä enemmän hän oppii ihmisiä halveksimaan. Onko se teidänkin
-ajatuksenne, kunnianarvoisa isä?"
-
-"Ei. Minä ainoastaan surkuttelen heitä, surkuttelen syvimmästä
-sydämestäni."
-
-"Sitäkö, etteivät ihmiset ole hyviä?"
-
-"Sitä, etteivät he ymmärrä omaa onneaan. Olen nähnyt ihmisten
-kilvoitellessaan saavuttaakseen maallisia aarteita uhraavan kunniansa
-ja tunnonrauhansa. Olen nähnyt toisten, nauttiessaan maallista
-ihanuutta, ympärillään kaikkea, mikä voi antaa elämän iloa, kantavan
-sydämessään oasta, joka ei koskaan lakkaa haavoittamasta, joka tekee
-heidän yönsä unettomiksi ja heidän hilpeytensä teennäiseksi."
-
-"Niin kyllä onkin!"
-
-"Olen myös nähnyt niitä, jotka taistelevat hätää ja huolia vastaan;
-mutta heidän hyvä omatuntonsa on pitänyt heidän voimiaan yllä, ja
-Herra auttaa omiaan."
-
-"Sen uskon!"
-
-"Ajatelkaas näitä molempia heidän elämänsä päivän vaipuessa
-mailleen!... Toinen heistä ei voi ottaa aarteitaan mukaansa eikä
-ostaa toisenkaan aarteita. Kumpiko heistä lähtee täältä iloisemmin
-mielin?"
-
-"Kuinka ihmiset voivat olla tätä ajattelematta?"
-
-"He ajattelevat ainoastaan hetkeä, elävät ainoastaan nykyisyydelle.
-Jos katumus toisinaan saa heidät valtaansa, ovat he ikäänkuin
-horroksissa ja lankeavat kaikenlaisiin hullutuksiin."
-
-"Minä en ymmärrä", sanoi Sten, "mitä etua rouva Bontilla saattoi olla
-minun kuolemastani. Mutta merkillisintä on, että olen kaksi kertaa
-ollut saamaisillani surmani arkkipiispan talossa."
-
-"Kaksi kertaa?"
-
-Nyt kertoi nuorukainen tapauksen Almarstäkissä ja kuinka
-ihmeellisesti hän silloin pelastui.
-
-Isä Johannes kuunteli tarkkaavaisesti, ja kun hän palasi kotiin,
-oli hänellä pitkä keskustelu arkkipiispan kanssa. Päivällisellä
-sanottiin, että tämä oli äkkiä sairastunut eikä voinut nousta
-vuoteestaan. Kun Sten illalla meni huoneeseensa, kertoi muuan
-asemiehistä, että talossa vallitsi suuri hälinä. Rouva Bontin oli
-käsketty muuttaa pois; mutta vaikka hän tällä hetkellä olikin poissa,
-ei kukaan uskonut, ettei hän enää palaisi.
-
-Asemiehet olivat saaneet käskyn maata ritarin huoneen edessä olevassa
-huoneessa. Mitään syytä tähän ei ollut ilmoitettu.
-
-Seuraavana aamuna kutsuttiin Sten herra, samaan aikaan kuin
-edellisenäkin päivänä, hänen armonsa luo. Nytkin otettiin hänet
-vastaan avoimin sylin. Arkkipiispa kysyi suurella levottomuudella
-hänen terveydentilaansa ja sanoi, että hän oli suureksi
-säikähdyksekseen kuullut, että hänen talossaan oli eräällä henkilöllä
-ollut pahoja aikeita hänen rakasta vierastaan vastaan.
-
-Asia ei ollut niin paha kuin isä Johannes oli luullut; juomaa oli
-koetettu muutamaan koiraan, joka oli nukkunut siitä ja herännyt
-kahdentoista tunnin kuluttua. Mutta yritys oli niin rohkea, että
-rikollinen oli karkoitettu talosta, ja suru siitä, että jotakin
-sellaista oli saattanut tapahtua hänen talossaan, oli vienyt hänen
-armonsa itsensä sairasvuoteeseen.
-
-Sten pyysi häntä uskomaan, että hän olisi mieluummin nähnyt, ettei
-hänen kunnianarvoisuutensa olisi koskaan saanut tietää asiasta.
-
-"Eikö kertomus tästä ole pian leviävä kautta kaupungin ja maan?"
-
-"Ei minun kauttani!"
-
-"Aiotteko pitää sen salassa?"
-
-"Kaikilta!"
-
-"Isältännekin?"
-
-"Häneltäkin!"
-
-"Jos pidätte sananne, olette totisesti harvinainen nuori mies."
-
-"Teidän armonne voi luottaa minuun."
-
-"Niinpä on minunkin todistettava ystävyyteni teitä kohtaan. Sanokaa
-rakkaalle ystävälleni Svante Niilonpojalle, ettei vanha arkkipiispa
-ole unhottanut, kuinka monta kappaa suoloja hän on syönyt yhdessä
-hänen kanssansa, ja sikäli kuin voin, tahdon suojella hänen selkäänsä
-hänen vastustajiltaan. Jos tahdotte, voitte lisätä, että teen sen
-etupäässä hänen jalon poikansa tähden."
-
-"Isääni on suuresti ilahuttava, että teette sen maan ja hänen
-tähtensä."
-
-"Sanokaa mitä tahdotte" -- tässä sai ääni vienomman sävyn --
-"ainoastaan kerran ennen elämässäni olen kohdannut ihmisen, jonka
-sydämen puhtaus ja viattomuus on ollut niin läpikuultava...
-Ensimäisen näin nuoruudessani, toisen kohtaan elämäni iltana. On
-suuri armo, että ihmistä siten ilahutetaan kaksi kertaa elämässään,
-ja siihenkin liittyy katkeraa surua... surua tuntiessaan,
-tietäessään... ettei kaikki ole kuten voisi ja pitäisi..."
-
-Vanha piispa piteli Stenin kättä kädessään; hän uskoi vielä
-kauniiseen ja hyvään. "Kiitos siitä, että tulitte luokseni", sanoi
-hän. "Taivuttakaa päänne, että saan teitä siunata!"
-
-Sten lankesi polvilleen, ja arkkipiispa laski kätensä hänen päänsä
-päälle ja sanoi:
-
-"Herra kaikkivaltias, siunaa tätä lasta, jolle olet jo suonut niin
-runsaita lahjoja! Suojele ja varjele häntä kiusauksista, älä suo
-hänen sortua, vaan mieluummin ajoissa päästä täältä, ennenkuin hänen
-jumalallinen luontonsa turmeltuisi maailman kovissa kamppailuissa.
-Herra olkoon sinun kanssasi!"
-
-"Ja nyt hyvästi, poikani!"
-
-Syvästi liikutettuna Sten lähti ylipapin luota.
-
-Vielä kerran hän tapasi isä Johanneksen. Tämä toivotti hänelle
-kaikkea hyvää ja lähetti terveisiä Hemming piispalle.
-
-"Ettekö tahdo käydä hänen luonansa?" kysyi Sten.
-
-"Jos hän haluaa sitä."
-
-"Aivan varmaan!"
-
-"Tiemme kulkevat erillään!"
-
-"Mutta samaan maaliin!"
-
-"Niin kyllä!"
-
-Sten palasi Tukholmaan.
-
-Taipaleella lähestyi häntä asemies, joka oli maannut hänen huoneensa
-oven edessä edellisenä yönä. "Saanko ilmoittaa teille jotakin,
-herra?" kysyi hän. "Mitä sitten, Erik?"
-
-"Yöllä avattiin huoneen ovi kaksi kertaa, mutta kun minä nousin,
-sulkeutui se yhtä nopeasti."
-
-"Sinä et suonut itsellesi mitään rauhaa?"
-
-"Isä Johannes neuvoi minua olemaan valveilla, koskei ovissa ollut
-salpoja."
-
-"Kuinka ei ollut?"
-
-"Ne oli otettu pois."
-
-"Minä olisin mielelläni tahtonut tietää aiotun käynnin tarkoituksen."
-
-"Eilen tulin kuulleeksi keskustelun isä Johanneksen ja eroitetun
-rouvan kesken. Ainoastaan ohut lautaseinä eroitti minut heistä.
-Rouva kävi kiihkein sanoin hänen kimppuunsa sentähden, että hän oli
-rikkonut ripin pyhyyden. Hän vastasi, että hänen velvollisuutensa
-oli estää sitä pahaa, jota nainen tahtoi saada aikaan, ja siihen ei
-ollut mitään muuta keinoa kuin ilmoittaa niin hyvin piispalle kuin
-ritarillekin, jotta he voisivat olla varuillaan."
-
-"Eikö nainen sanonut syytä vihaansa!"
-
-"Hän puhui pyhäksijulistuksesta. Minusta tuntui, kuin hän olisi
-toivonut, että hänet julistetaan pyhimykseksi."
-
-"Se ei ole mahdollista!"
-
-"Isä Johannes sanoi: 'Luuletteko, että taivaan autuus aina odottaa
-sitä, joka maan päällä kantaa pyhimyskehää päässään?'"
-
-"Siitä oli rouva Bonti luonnollisesti vakuutettu?"
-
-"Hän kirkui ja huusi, ettei isä Johannes ollut mikään todellinen
-pappi, jos sitä epäili, ja että hän tekee siitä syytöksen hänen
-kunnianarvoisuudelleen."
-
-"Sitä ei kai toinen pelännyt?"
-
-"Ei, hän pyysi eukkoa menemään heti ja tarjoutui lähtemään hänen
-mukaansa, mutta silloin eukko heittäytyi hänen jalkoihinsa ja kysyi
-mitä hänen oli tehtävä saadakseen syntinsä anteeksi -- 'katukaa
-syntejänne ja tehkää parannus!' sanoi isä Johannes."
-
-"Se rehellinen mies!"
-
-"En luule eukon siitä ottavan ojentuakseen, sillä tuntia myöhemmin
-sätti hän pahanpäiväisesti talonväkeä ja lupasi pitää kovaa komentoa
-palattuaan takaisin. Ja talossa uskoivat kaikki, että se tapahtuisi
-muutamain päivien perästä."
-
-"Toivon, Erik, ettei tämä tapaus tule puheeksi Tukholmassa."
-
-"Teidän tahtoanne noudatetaan, herra." Erik vetäytyi takaisin
-toveriensa luo ilmoittaakseen heille herransa tahdon.
-
-Mutta lopulla matkaa kiitivät Stenin ajatukset kauas edelle. Hän
-uteli mielessään, oliko Knut saavuttanut Kristinan rakkauden. Mutta
-enimmän ihmetteli hän, oliko Kristinasta tosiaankin voinut tulla niin
-kaunis kuin Knut oli kertonut.
-
-Taaskin muisti hän pienen, soman kymmenvuotiaan tytön, mutta
-nyt hän oli jo lähes seitsemäntoistavuotias. Sten sekä iloitsi
-jälleennäkemisestä että sitä pelkäsi.
-
-Ei millään muotoa hän tahtonut asettua velipuolensa tielle. Jos
-Kristina oli tälle luvannut uskollisuutta tai ainoastaan antanut
-puolinaisiakin lupauksia tulevaisuuteen nähden, pitäisi Sten häntä
-siskonaan eikä olisi menneistä tietävinänsäkään.
-
-Myöhään illalla ratsasti hän linnanpihaan, mutta hän ajatteli, että
-Märta rouva olisi vielä valveilla, ja riensi rouvantupaan. Siellä oli
-pilkkosen pimeää, ja palvelijatar, jonka hän kohtasi, vastasi, että
-hänen rouvansa oli herra Erik Juhananpojan (Vaasan) luona, joka oli
-pannut toimeen suuren juhlan.
-
-Sten palasi surumielin huoneeseensa. "Kaikki on päätetty", tuumi hän
-itsekseen. "Minulla ei ole enää lupaa häntä ajatella."
-
-Seuraavana aamuna lähetti Märta rouva hänelle kutsun ja odotti häntä
-kärsimättömästi. Silloin oli hän jo alistunut kohtaloonsa, mutta
-häntä loukkasi se ilo, joka hänen äitipuolensa silmistä loisti häntä
-nähdessään.
-
-"Luulen, etten ole koskaan niin ikävöinyt sinua", sanoi Märta rouva
-ojentaen hänelle kätensä.
-
-"Enhän ole kauan ollut poissa."
-
-"Sillaikaa on tapahtunut merkillisiä asioita."
-
-"Ilahuttaviako?" kysyi Sten.
-
-"Toivon niin, mutta mikä sinua vaivaa?"
-
-"Ei mikään! Onko Knut jo kihlannut rakastettunsa?"
-
-"Ei! Mutta, Sten, mikä tyttö!"
-
-"Hän miellyttää teitä hyvin?"
-
-"En ole koskaan nähnyt mitään rakastettavampaa!"
-
-"Ja Knut...?"
-
-"On tykkänään hurmaantunut häneen -- kovaksi onneksi!"
-
-"Miksi niin?"
-
-"Tyttö ei rakasta häntä."
-
-"Kuinka sen tiedätte?"
-
-"Siitä on hän itse antanut vihjauksen."
-
-"Mutta onhan Knut sorja ja muhkea."
-
-"Kristina rakastaa toista."
-
-"Niinkö!" sanoi Sten tukehduttaen huokauksen.
-
-"Oikeastaan on se eräs muisto, jolle hän on pysynyt uskollisena."
-
-"Muisto?"
-
-"Niin, nuoresta poikasesta, jonka hän kohtasi lapsuudessaan --
-luullakseni Ekan tilalla."
-
-Kuinka poika punastui! Mutta Märta rouva ei ollut sitä näkevinään.
-"Minä pyysin häntä kertomaan muistonsa, ja hän teki sen empimättä."
-
-"Mainitsiko hän pojan nimen? Älkää kiusatko minua, äiti!"
-
-Silloin kietaisi Märta rouva käsivartensa hänen kaulaansa ja veti
-hänet luoksensa. "Hän rakastaa sinua, Sten!"
-
-"Tiedättekö sen varmasti?"
-
-"Olen lukenut sen hänen kauniista silmistään. Ne tuikkivat kuin
-tähdet, kun on puhe sinusta."
-
-"Mitä hän on sanonut?"
-
-"Ei oikeastaan mitään, hän yhtä vähän kuin sinäkään. Mutta kuitenkin
-tiedän, että te rakastatte toisianne." Hän otti Stenin pään käsiensä
-väliin ja katsoi hänen silmiinsä. "Eilen näin sinun kuvasi hänen
-silmissään, ja nyt näen hänen kuvansa sinun silmissäsi. Te rakastatte
-toisianne!"
-
-"Vaikkemme ole tavanneetkaan toisiamme -- mahdotonta!"
-
-"Se on ennalta määrätty!"
-
-"Mitähän Knut sanoo?"
-
-"Hänen täytyy alistua."
-
-"Mutta jos hän rakastaa häntä?"
-
-"Silloin on hänen jo täytynyt nähdä, että kaikki se kiintymys, jota
-Kristina osoittaa hänelle, on sinun tähtesi."
-
-"Sitä hän ei usko."
-
-"Ole huoletta! Kristina sanoo sen hänelle jonakin päivänä."
-
-"Oi, rakas äiti!"
-
-Hän kietoi käsivartensa äitipuolensa kaulaan. "Kuinka tämä onkaan
-ilahuttava isääsi!"
-
-"Tiedän, että hän on toivonut sitä!"
-
-"Eilen", jatkoi Märta rouva, "puhui Kristinan sisarpuoli, kaunis
-Cecilia rouva, siitä hyvästä nimestä, jonka olit saavuttanut
-Lyypekissä. Olisitpa silloin nähnyt Kristinan! Hän tosiaan näytti
-siltä, kuin olisi kaikki ylistys tullut hänen osakseen."
-
-"Älkää puhuko hänestä, äiti! Joudun pyörälle päästäni."
-
-"Tahdotko käydä heidän luonansa, vai onko minun pyydettävä heitä
-tulemaan tänne?"
-
-"En tahdo tehdä mitään, joka pahoittaa Knutin mieltä."
-
-"Aina sinä palaat häneen. No niin, hänen syntymäpäivänsä on huomenna."
-
-"Aiotteko kutsua heidät tänne?"
-
-"Sitä ajattelin!"
-
-"Tehkää se, äiti! Koetamme tehdä päivän niin viehättäväksi kuin
-mahdollista! Minun ratsuni miellyttää Knutia; hän saa sen."
-
-"Osaisipa hän vain pitää sinua arvossa!..."
-
-"Jos hänet, kuten minut, alituiseen asetettaisiin etusijalle,
-kadehtisin minä kenties häntä. Ja jos hän ottaisi minulta tytön, jota
-rakastan, en katselisi moista leppein silmin."
-
-"Yhden vain tiedän: hän ei ole niin tunnontarkka kuin sinä!" vastasi
-Märta rouva.
-
-Kun Sten kohtasi Knutin, alkoi tämä heti kertoa Kristinasta. Hän
-sanoi olevansa aivan varma tytön rakkaudesta.
-
-"Pyydä hänen kättänsä", huomautti Sten.
-
-"Sillä ei ole kiirettä."
-
-"Joku toinen voisi tulla..."
-
-Knut katsoi häneen. "Saattaisitko sinä tehdä sen?" kysyi hän.
-
-"Neitsyt Kristina ja minä olemme olleet aiotut toisillemme jo monien
-vuosien ajan."
-
-"Sen jälkeen kuin sisareni antoi sinulle rukkaset?"
-
-"Jo ennen. Mutta minä sanoin Kristina Gyllenstjernalle, että minulla
-oli jo toinen mielitietty."
-
-"Ja nyt aiot pitää hänet hyvänäsi?"
-
-"Jos hänen sydämensä on vapaa ja me miellymme toisiimme, niin tahdon
-isäni toivomuksen mukaan pyytää hänen kättänsä."
-
-"Vaikka hän rakastaisikin minua?"
-
-"Silloin ei voi kukaan tehdä etuoikeuttasi riidan alaiseksi; mutta
-tämä täytyy ensin todistaa."
-
-Knut kuohui harmista. "Sinä et suo häntä minulle!" huudahti hän
-vihasta väristen.
-
-"Kosi sitten ennenkuin olen häntä nähnyt jälleen!"
-
-"Sitten olisi se liian myöhäistä!" vastasi toinen ivanaurulla.
-
-"Tee kuten itse näet hyväksi!"
-
-Että Knut oli noudattanut kehoitusta, mutta ettei tulos ollut
-onnellinen, näkyi hänen äänettömyydestään ja kalpeudestaan, kun hän
-myöhempään illalla kohtasi Stenin ja Märta rouvan.
-
-Hän hymyili katkerasti kuullessaan, että hänen syntymäpäiväänsä
-tullaan viettämään juhlalla. "Juhla ei suinkaan tarkoita minua",
-sanoi hän.
-
-Märta rouva oli kutsunut ainoastaan nuorisoa. Nuoret aatelismiehet,
-jotka olivat kaupungissa, ja ylhäisimpäin perheiden kauniit neitsyet
-kokoontuivat linnansuojiin, ja seurasalista kuului, kuinka viuluja
-viritettiin tulevaa tanssia varten.
-
-Päivän sankari oli synkkä mieleltään. Hän olisi halunnut jäädä
-pois kaikesta; mutta osaksi oli hän mielissään, kun oli kaikkien
-onnittelujen esineenä, osaksi tahtoi hän nähdä, oliko Stenillä
-parempi menestys Kristinaan nähden.
-
-Saattoi tapahtua, että tyttö silmäili häneenkin yhtä ylpeästi ja
-sanoi kuningatarmaisen 'ei'nsä. Knut tunsi, että ainoastaan tämä
-saisi hänet antamaan Stenille anteeksi sen, että rohkeni rakastaa
-Kristinaa. Jos velipuoli onnistuisi voittamaan tytön rakkauden,
-tulisi heistä ikuiset viholliset.
-
-Sten Sturen sovinnonhieronta ei onnistunut, ja se suretti häntä.
-Mutta samalla tunsi hän ikävöimistä, levottomuutta; olihan hänen
-elämänsä kohtalo ratkaistava.
-
-Vieraat tulivat, suojat olivat täynnä nuoruutta ja kauneutta;
-kaikkialla kuultiin leikinlaskua ja iloista hälinää.
-
-Märta rouva kulki ympärinsä kaikkien kesken ystävällisenä,
-huolellisena emäntänä; mutta mieluimmin silmäili hän niitä kahta,
-jotka seisoivat keskustellen keskellä salia suuren kynttiläruunun
-alla. Nuori Kristina näytti hänestä kauneimmalta kaikista. Valkoiset
-helmet, jotka monina riveinä oli pantu hänen päänsä ympärille,
-valkoinen silkkipuku, joka laskeutui ihonmukaisena vartalon
-hienoille, pehmeille muodoille, antoi lapsellisuuden ilmeen hänen
-suloisille kasvoilleen.
-
-"On merkillistä, miten olette entisenne kaltainen!" huudahti Sten.
-"Tunsin heti teidät!"
-
-"Paha kyllä, en voi sanoa samaa teistä", vastasi Kristina. "Mutta
-kuitenkin tiesin heti teidät nähtyänne, että olitte Sten Sture."
-
-"Mistä sen tiesitte?"
-
-Kristina avasi suunsa, mutta sulki sen yhtä nopeasti, ja heleä puna
-peitti hänen poskensa, otsansa ja kaulansa.
-
-Sten oli niin ihastunut, että hän unhotti uudistaa kysymyksensä.
-
-Äkkiä tunkeutui Knut esiin.
-
-"Kaunis neitsyt", sanoi hän, "ette kai kieltäydy tanssimasta kanssani
-tänä iltana?"
-
-Kristina loi katseen Steniin, mutta kun tämä heti vetäytyi syrjään,
-pani hän kätensä Knutin käteen ja seurasi häntä.
-
-Heitä seurasi pari parin jälkeen, ritareita ja asemiehiä, kukin
-vieden neitoaan.
-
-Sten ei tahtonut ottaa osaa ensi tanssiin, hän sanoi tahtovansa
-katsella. Mutta hänellä oli silmiä ainoastaan yhdelle. Millä
-kuningattaren ryhdillä Kristina liikkui! Knut pakisi lakkaamatta,
-mutta hänen neitonsa näytti tuskin kuulevan mitä hän sanoi.
-Harvasanaisia olivat hänen vastauksensa, ja ainoastaan kerran veti
-hän suunsa hymyyn; se tapahtui silloin, kun hän näki Stenin seisovan
-eräässä ikkunankomerossa aivan lähellä häntä.
-
-Tanssi oli lopussa ja parit palasivat takaisin juhlasaliin.
-
-"Saanko tanssia seuraavan tanssin kanssanne?" kysyi Sten.
-
-Kristina hymyili hyväksyvästi, mutta silloin tuli Knut ja sanoi, että
-hän oli pyytänyt neitsyen koko illaksi. Hän pitäisi loukkauksena sen,
-jos tämä antaisi etusijan toiselle.
-
-"Sallit kai minun tanssia yhden tanssin neitsyen kanssa?" kysyi Sten.
-
-"Jos hän vaatii sitä, muuten en anna ikinä suostumustani!"
-
-"Herra ritari", sanoi Kristina kääntyen Steniin, "minä tanssin ensi
-tanssin veljenne kanssa, mutta sen jälkeen pyydän teitä pitkään
-keskusteluun. Minulla on paljon puhuttavaa teille rakkaasta Ekasta
-ja sisareni pojasta, nuoresta Kustaasta, joka varmaan tulee teitä
-miellyttämään!"
-
-Sten ainoastaan kumarsi; hän ei voinut sanoa sanaakaan, ja kuitenkin
-tunsi hän ylitsekuohuvaa iloa.
-
-"Ylväs neitsyt, jos on ylen suuri uhraus tanssia minun kanssani,
-pyydän, ettette tee sitä", virkkoi Knut hillityllä kiukulla.
-
-"Minä pysyn sanassani", vastasi Kristina ja nousi ylpeästi
-lähteäkseen tanssisaliin.
-
-Soitto helisi uudelleen, ja tanssi alkoi.
-
-Mutta Sten ei edes mennyt saliin; hän keskusteli Cecilia rouvan
-kanssa, Märta rouvan tehdessä seuraa muutamille vanhemmille rouville,
-jotka eivät ottaneet osaa tanssiin.
-
-Kelpo Cecilia rouva hymyili ystävällisesti, kun Sten kyseli hänen
-pojastaan.
-
-"Kaikki sanovat, että hänestä täytyy tulla jotakin", sanoi hän.
-"Sotaisia leikkejä hän rakastaa, ja ylpeä hän on mieleltään."
-
-"Silloin hänestä kai tulee päämies!"
-
-"Jos se koituu Ruotsin hyödyksi, en huoli siitä surusta, minkä
-minulle tuottaisi se, jos hänelle sattuisi jotakin pahaa", vastasi
-Cecilia rouva. "On aina niin, että ilo vetää surun mukanaan."
-
-"Siinä sanotte sanan, jota ansaitsee ajatella, jalo rouva!"
-
-"Mutta jota käsittämään te olette vielä liian nuori. Sanokaa minulle,
-tunsitteko vielä Kristinan?"
-
-"Heti!" vastasi nuorukainen punastuen. "Hänelläkin on niin ylväs
-mieli. Jumala tietää, mitä varten hän on saanut sen!"
-
-"Se voi olla hänelle hyödyksi."
-
-"Niin minäkin luulen; mikään ei ole turhan tähden tässä elämässä, ei
-ilo eikä suru."
-
-Tanssi oli lopussa. Palvelijat ja poikaset juoksivat ympärinsä
-pikareja kantaen.
-
-Monet ritareista olivat olleet mukana sodassa ja kertoivat tapauksia
-sieltä. Toiset olivat olleet lähettiläinä mukana Lyypekissä. Heidän
-juttunsa herättivät naurunpurskahduksia. Toiset taasen olivat
-ottaneet osaa merikahakoihin, ja kun he kuvailivat tapauksia sieltä,
-kalpeni moni kaunis poski ja kyynelet täyttivät monet ihanat silmät.
-
-Mutta Sten ei kuullut eikä nähnyt ketään muuta kuin Kristinan.
-Hän tiesi tuskin, mitä tämä sanoi, vielä vähemmän, mitä hän itse
-vastaili. Hänelle riitti Kristinan katseleminen; ja hänen äänensä
-kuuleminen oli hänelle suurin nautinto maailmassa.
-
-Knut ei heistä enää välittänyt. Tanssisalista kuului väliin hänen
-naurunsa; hän pysyi siellä, ja hänelle oltiin siitä kiitolliset.
-
-Kun juhla oli lopussa, kuiskasi Sten Kristinalle: "Milloin saan nähdä
-teidät jälleen?"
-
-"Milloin vain tahdotte käydä luonamme!" vastasi neitsyt kainosti ja
-riensi sisarensa mukaan.
-
-"No, olin kai oikeassa kun ylistin hänen kauneuttaan?" sanoi Märta
-rouva Stenille, kun he vihdoin olivat jääneet kahden.
-
-"Oi, rakas äiti, rakastan häntä niin suuresti, että jos hän
-kieltäytyy tulemasta minulle, koituu se kuolemakseni!"
-
-"Ole huoletta! Elämäsi on hänelle yhtä kallisarvoinen kuin
-rakkautesikin!"
-
-"Mutta minä en uskalla pyytää hänen kättään, ennenkuin olen saanut
-isäni suostumuksen."
-
-"Rakkain joululahja olisi hänelle teidän kihlauksenne!"
-
-"Tarkoitatte siis?"
-
-"Että voit kosia minä päivänä tahansa."
-
-"Rakkahin, kuinka olette hyvä minua kohtaan!"
-
-"Salaisuus on siinä, että pidän sinusta; mutta varsinkin tahdon tehdä
-kaikkeni valmistaakseni isäsi onnen."
-
-"Mutta Knut?"
-
-"Hän saa alistua!"
-
-"Sitä ei hän tee!"
-
-"Hänen täytyy! Kristinalla on vanhempainsa suostumus, että hän saa
-itse päättää kohtalostaan."
-
-"Jos hän rakastaa minua, olen onnellisin ihminen maailmassa. Millään
-ehdolla en tahtoisi hänen kättään ilman hänen rakkauttaan."
-
-"Niin ajattelee oikea aatelismies; toivoisin, että Knut olisi
-mieleltään yhtä ritarillinen."
-
-Tämä astui huoneeseen. Hänen silmänsä paloivat hurjasti; hän näytti
-juoneen.
-
-"Voi olla samantekevää, millainen mielenlaatuni on", sanoi hän.
-"Mutta varmaa on, etten luovu koskaan siitä, jonka kerran olen
-valinnut morsiamekseni."
-
-"Se kai saa sentään riippua hänestä", sanoi Sten.
-
-"Naisten on ainoastaan toteltava!"
-
-"Luulin sinun oppineen minusta, ettei se ole kaikkien tapa", puuttui
-Märta rouva ankaralla äänellä puheeseen. "Nainen, jolla on oma
-tahto, osaa kyllä saada sen voimaankin. Niin olen tehnyt minä, niin
-on tekevä Kristina Gyllenstjernakin; ja hylkiöksi sanon sen, joka
-koettaa pahalla saada naisen rakkauden, kun sitä ei hyvällä hänelle
-anneta."
-
-Knut karahti punaiseksi. Märtalla näytti olevan suuri siveellinen
-vaikutus häneen. Hän ei voinut siitä vapautua edes päissäänkään.
-
-"Minä rakastan häntä!" sanoi hän.
-
-"Mutta hän ei rakasta sinua!"
-
-"Se on _tuon_ syy!" Hän viittasi Steniin.
-
-"Eikö hän kehoittanut sinua pyytämään Kristinan kättä ennenkuin he
-näkivät toisensa?"
-
-"Niin teinkin ja sain kieltävän vastauksen."
-
-"Mitä syytä sinulla silloin on valittamiseen?"
-
-"Että tulevalle valtionhoitajalle annetaan etuoikeus."
-
-"Kukaan meistä ei tiedä, mitä tulevaisuus on tuova mukanaan, mutta
-siitä menen takaukseen, että Kristina Gyllenstjerna kuulee sydämensä
-ääntä katsomatta säätyarvoon tai ylhäisyyteen", jatkoi Märta rouva.
-"Nyt on tahtoni, ettet enää vaivaa häntä tungettelevaisuudellasi tai
-häiritse talon rauhaa."
-
-"Karkoitatteko minut täältä?" kysyi hän kiukusta leimuten.
-
-"Jollet tottele, teen sen!"
-
-"Ei, minä en tottele!" Hän polki jalkaansa lattiaan.
-
-"Knut sinä et tiedä, mitä sanot!" huusi Sten tarttuen hänen
-käsivarteensa. "Pyydä äidiltämme anteeksi ja salli minun tulla mukana
-huoneeseesi!" Hän tahtoi viedä hänet Märta rouvan luo.
-
-"Hän vihaa minua!"
-
-"Tällä hetkellä vihaan päihtymystäsi."
-
-"Jos olen juonut, olen sen tehnyt tukehuttaakseni suruani."
-
-"Onpa paraskin keino!"
-
-"Kas niin, Knut, taivuta polvesi! Pyydä häneltä anteeksi!"
-
-Hän salli taivuttaa itsensä siihen. Mutta jäätyään kahden Stenin
-kanssa toisti hän: "Minä en luovu hänestä koskaan!"
-
-Seuraavana päivänä ei Knut ollut tietävinäänkään siitä mitä oli
-tapahtunut, Kristinasta ei mainittu mitään, ja kun Sten mainitsi
-hänelle aikovansa kosia, vastasi hän vain:
-
-"Mitä asia minua liikuttaa! Kukin toimii siten kuin parhaaksi näkee."
-
-Ei viipynyt montakaan päivää ennenkuin Sten teki ensimäisen
-vierailunsa Cecilia rouvan luona.
-
-Hänen herransa, valtaneuvos Erik, oli matkustanut valtionhoitajan luo
-ja odotettiin häntä kotiin näihin aikoihin.
-
-Kristina punastui kuin ruusu ritarin nähdessään, mutta ei
-ollut yhtään hämillään, puhui ja vastaili vapaasti nuoruutensa
-yksinkertaisella luontevuudella.
-
-Cecilia rouva arvasi osaksi, mitä hänen sielussaan liikkui, ja
-auttaakseen asian päätökseen sanoi hän:
-
-"Vanhempani sanovat, että meidän on juotava jouluoluemme Ekassa, ja
-riippuu herrastani, tahtooko hän kohdata meidät siellä."
-
-"Tuletteko viipymään siellä kauan?" kysyi Sten uutisesta
-masennuksissaan.
-
-"Kristina jää luultavasti vanhempien luo. Minun oleskeluni siellä
-riippuu Erik herrasta."
-
-Kohta sen jälkeen oli Cecilialla jotakin hommattavaa ja hän poistui
-huoneesta.
-
-Sten tunsi, että nyt täytyi hänen puhua. Mutta aatelkaas, jos
-Kristina antaisi hänelle kieltävän vastauksen!
-
-"Matkustatteko todellakin, jalo neitsyt?" sanoi hän surullisesti.
-
-"Sisareni sanoo niin; minä en tiennyt siitä", vastasi Kristina.
-
-"Muistatteko, kun kuljimme Ekassa käsi kädessä puistossa?"
-
-"Muistan sen sangen hyvin."
-
-"Ja meidän keskustelumme?"
-
-"Senkin!"
-
-"Minä kerroin teille, että olen luvannut sydämeni ja uskollisuuteni
-eräälle neitsyelle..."
-
-"Niin, muistan sen!"
-
-"Olin silloin ainoastaan lapsi, eikä ollut ihme, että hän piti
-lupauksiamme leikkinä ja kohta sen jälkeen vapaasta tahdostaan antoi
-kätensä eräälle jalosukuiselle herralle."
-
-"Suritte kai suuresti?"
-
-"Kyllähän se koski minuun! Minusta hän oli menetellyt vilpillisesti.
-Mutta vähitellen käsitin, että hän oli ollut paljon viisaampi minua
--- ja niin..."
-
-"Suru hälveni vähitellen sydämestänne."
-
-"Erään nuoren tytön kuva oli säilynyt sielussani, ja yhtä vähän
-kuin olisin koskaan rikkonut lupaustani Kristina Alfintyttärelle,
-yhtä vähän voin tämän jälkeen rakastaa ketään muuta kuin Kristina
-Gyllenstjernaa", lisäsi hän hiljaa.
-
-Kristina ei vastannut mitään, mutta alasluodut silmät ja punaisina
-hehkuvat posket puhuivat omaa kieltään.
-
-Sten notkisti polvensa hänen edessään. "Kristina, voitteko rakastaa
-minua?" kysyi hän.
-
-"Luulen tehneeni niin siitä pitäen, kun ensi kerran näimme toisemme",
-vastasi Kristina kainosti.
-
-Silloin sulki Sten hänet syliinsä, ja hänestä tuntui, kuin samalla
-sulkisi syliinsä koko taivaan autuuden.
-
-Kahden nuoren, puhtaan ihmissielun rakkaus säteilee jumalallisesta
-rakkaudesta, joka on suotuna kaikille, mutta himmentynyt ja
-välinpitämättömästi hyljätty, niin että se tulee ainoastaan harvojen
-osaksi.
-
-Kun Sten Sture vannoi rakkautta Kristina Gyllenstjernalle, vannoi hän
-samalla rakkautta isänmaalleen, velvollisuuksilleen, kaikelle mikä
-näytti hänestä korkealta ja pyhältä elämässä. Hän tunsi vastuunsa
-suuremmaksi kuin ennen.
-
-Kun Cecilia palasi takaisin, menivät he käsi kädessä häntä vastaan.
-
-Hän hymyili iloisesti ja sanoi:
-
-"Enkö ollut viisas, kun jätin teidät yksin?"
-
-Kun syleilyt ja onnittelut olivat suoritetut, kysyi Sten, oliko matka
-välttämätön.
-
-"Se oli ainoastaan keino saada teidät puhumaan!" vastasi Cecilia.
-
-"Te tiesitte siis?"
-
-"Mitä teillä oli sydämellänne! Me rouvat näemme heti sellaisen, ja
-sen onnen, jonka itse omistamme, suomme mielellämme muillekin."
-
-"Sinä ilkeä sisar!" sanoi Kristina jääden edelleen Cecilian syliin.
-"Minä luulin tosiaankin, että lähtisimme matkalle."
-
-"Toivoit kenties sitä?"
-
-"Älä kysy minulta!" Ja hän kätki punastuvat kasvonsa sisarensa rintaa
-vasten.
-
-Cecilia syleili häntä hellästi. "Olen kyllä nähnyt sydämeesi", sanoi
-hän. "Se on kauan ikävöinyt tätä hetkeä."
-
-"Vaiti, vaiti!"
-
-"Etkö luule, että nämä sanat ovat suloiset hänen korvissaan! Nyt
-olen häneltä liian pitkäksi aikaa riistänyt hänen oikeutensa. Herra
-ritari, annan teille luvan syleillä morsiantanne!"
-
-Ja Sten riensi käyttämään sitä hyväkseen. Cecilia rouvan
-suostumuksella sai hän painaa ensisuudelman kauniin tytön huulille,
-ja päihdyksissä rakkaudesta ja onnesta palasi hän linnaan tapaamaan
-Märta rouvaa.
-
-Tämä päästi hänet nähdessään huudahduksen: "Hän on suostunut?"
-
-"Niin, äiti!"
-
-"Tämä on ilahuttava herraani!" huudahti Märta rouva.
-
-"Mutta Knut?"
-
-"Sinä ajattelet aina vain häntä!"
-
-"Minuun tekee kipeää aiheuttaessani toiselle surua."
-
-"Hän näyttää nyt ottavan asian tyynesti."
-
-"Tekotyyneyttä vain."
-
-"Jos se on mahdollista, koetan saada hänet matkustamaan sisarensa luo
-joulua viettämään, se on viihdyttävä hänen ajatuksiaan."
-
-Märta rouva teki ehdotuksen, mutta se hylättiin jyrkästi. Knut
-selitti, ettei hän ollut koskaan viihtynyt Ruotsissa niin hyvin kuin
-nyt.
-
-Kun Sten ilmoitti hänelle liitostaan Kristinan kanssa, karahti
-hän punaiseksi, mutta toivotti hänelle onnea näennäisellä
-sydämellisyydellä.
-
-Muutamia päiviä tämän jälkeen saapui Svante Niilonpoika Tukholmaan.
-Häntä odotti mitä hellin vastaanotto. Viisas emäntä salasi
-liikutuksensa nähdessään hänen kuihtuneen ulkomuotonsa, samalla kuin
-rakastava vaimo tuhansin tavoin koetti ilahuttaa ja viihdyttää häntä.
-
-Suuresti ilahutti häntä tieto Stenin ja Kristinan liitosta. Hän sulki
-heidät molemmat syliinsä ja sanoi, että hän heidän nuoruudessaan näki
-takeen maan onnelle. He tulivat päättämään hänen työnsä.
-
-Ja niin viettivät he yhdessä iloisen joulun. Svante Niilonpoika
-koetti pitää huolet loitolla, ja Märta rouva teki kodin hänelle niin
-miellyttäväksi kuin voi.
-
-On selvää sanomattakin, että Kristina oli ikäänkuin aurinko, minkä
-ympärillä kaikki tähdet kiersivät. Ja päiväpaistetta toi hän mukanaan
-Stenille. Hänen näkemisensä nostatti nuoren miehen kasvoille aina
-säteilevän hymyn, ja tämä sanoi hänelle kerran melkein pelkäävänsä
-onneaan, niin suurelta näytti se hänestä.
-
-"Meidän on koetettava olla niin hurskaita ja hyviä, niin kiitollisia
-ja nöyriä, että Jumalalla on meistä ainoastaan iloa", sanoi Kristina
-lapsenhymyllä, jonka Sten niin hyvin tunsi muinaisilta päiviltä. Ja
-kuka epäilee onnea, jota ennustaa rakastettu nainen?
-
-Päätettiin, että nuorten häät vietettäisiin seuraavana syksynä.
-
-Oltiin valmiit siihen, että sota puhkeaa kohta uudelta vuodelta.
-Millä tavoin Sten tulisi ottamaan osaa siihen, ei ollut määrätty;
-se riippui vihollisen hankkeista. Lankesi luonnostaan, että hän
-olisi mukana, ja se ilahutti sekä häntä että Kristinaa. Hänhän
-taistelisi isänmaan puolesta, ja jos tapahtuisikin suurin ajateltava
-onnettomuus, jos Kristina menettäisi sankarinsa, tietäisi Kristina,
-että tämä oli kuollut kunniakkaan kuoleman, ja jotka surulla
-toisistaan eroavat, he löytävät jälleen toisensa ilolla.
-
-
-
-
-6.
-
-YLEISKATSAUS.
-
-
-Vuoden 1511 tammikuu aikoi tavattoman leudolla säällä.
-
-Ruotsissa on joulu, kenties enemmän kuin muualla, rahvaan rakkain
-juhla. Siksi säästää köyhinkin paremman palan, ja tuskin kukaan on
-niin saita, ettei hän silloin jaa yltäkylläisyydestään sille, jolla
-ei mitään ole. Yksinpä vetojuhdat ja taivaan linnutkin saavat joulun
-aikaan nauttia yleisen anteliaisuuden hyviä hedelmiä.
-
-Mutta mainittuna vuonna olivat joulujuhlan makeanleivän päivät pian
-luetut.
-
-Ensin levisi huhu pienten kerjäläispoikien mukana, jotka kertoivat,
-että Norjan rajalla oli suurta liikettä. Sanottiin, että nuori
-kuningas kokosi väkeä käydäkseen köyhän Ruotsin kimppuun, ettei tämä
-enää saanut nauttia häiritsemättä joulurauhaansa.
-
-Itä-Göötanmaalla ottivat talonpojat joutsensa seinältä ja teroittivat
-nuolensa, ennenkuin maakäräjät pidettiin, mutta useimmissa Smålannin
-kihlakunnissa kieltäytyi rahvas hakkaamasta murrosaitoja. "Me emme
-tahdo makailla niiden turvissa," sanoivat he, "vaan mieluummin istua
-kotona." Mutta smålantilaisetkin taipuivat lopulta lähtemään ja
-lupasivat elää ja kuolla valtionhoitajan puolesta.
-
-Tammikuun puolivälissä nuori kuningas marssitti joukkonsa Norjasta
-Ruotsin puolelle. Mitään varsinaista vastarintaa ei hän alussa
-kohdannut, ja hän menettelikin harvinaisen siivosti.
-
-Kaikkialle levitteli hän avoimia kirjeitä kuninkaalta, isältään, ja
-niissä sanottiin, ettei sotaa käyty Ruotsin kansaa, vaan kuninkaan ja
-rauhan vihollisia vastaan. Rahvaan oli maksettava veronsa hänelle,
-avustettava hänen sotaväkeään ruokavaroilla ja toteltava hänen
-käskyjään eikä kenenkään muun. Kirjeet lähetettiin papeille ja nämä
-luetuttivat ne kirkkomäellä. Itse pysyivät he syrjässä, tahtomatta
-niitä puolustaa tai vastustaa.
-
-Talonpojat kuuntelivat tarkkaavaisesti. Ymmärtäväisemmät pudistivat
-paheksuvasti päätänsä, jupisten perkeleen juonista. Mutta suuret
-joukot raapivat korvallistaan, tuumien, että asiaa täytyi ajatella.
-
-Sillävälin jatkoi vihollinen matkaansa Lindköpingin kautta Skaraan,
-jossa pysähdyttiin. Nuori kuningas levähti täällä ja piti iloisia
-seuroja, jollaikaa sotajoukon erinäiset osastot retkeilivät maaseutua
-pitkin Tivedeniä aina Läcköhön saakka, jota piiritettiin.
-
-Kuningas oli kutsunut suuriin pitoihin kaupungin kaikki nuoret
-neitsyet ja neitoset, mutta kun äitejä ja sukulaisia ei ollut
-kutsuttu mukaan, ei ainoatakaan ollut saapunut. Tästä vimmastui
-kuningas niin, että kaupungilta vaadittiin paloveroa, samoin
-ryöstettiin tuomiokirkko, ja parvi sotamiehiä sai käskyn lähteä
-ryöstämään ja polttamaan.
-
-Sittemmin lähti kuningas sieltä liikkeelle Jönköpinkiin päin.
-Täälläkään ei hän kokenut mitään vastarintaa; hänen toivottiin
-osoittavan sääliväisyyttä, jos hän esteettömästi saisi mennä
-eteenpäin.
-
-Mutta nyt kertoivat hänelle vakoilijansa, että vihollis-sotajoukko
-kerääntyi Holavedenin rannalle, ja liikkui huhuja, että urhoollinen
-Hemming piispa oli sitä johtamassa.
-
-Kuningas raivosi, kaikki saapuneet viestit kävivät yhteen siinä,
-että ruotsalainen sotavoima oli tanskalaista suurempi, ja olisi
-ollut uhkarohkeaa ryhtyä taisteluun sellaista päällikköä vastaan.
-Koko päällikkökunta neuvoikin siitä luopumaan. Silloin muisti "nuori
-kuningas", kuinka pahoin reippaat itägööttalaiset olivat pidelleet
-hänen isoisäänsä, ja tehden hiljaisen lupauksen pitää heidät
-muistissaan vetäytyi hän takaisin.
-
-Pian sodittiin ja kahakoitiin koko maassa. Nuori Sten herra piiritti
-Bohusin ja koetti kantaa veroa Länsi-Göötanmaasta; mutta kansa
-rukoili armoa kuin henkensä edestä. Kristian kuningas oli sanonut,
-että hän itse tulee kantamaan verot pyhän Olavin päivän aikaan, ja
-jos silloin ei ole mitään annettavaa, ei hän ainoastaan hävitä ja
-polta, vaan ottaa hengenkin.
-
-Sillävälin oleskeli valtionhoitaja Keski-Ruotsissa. Vesteråsissa
-pidettiin neuvoston kokous helmikuun 5 päivänä, ja siellä päätettiin,
-että oli saavuttava joka kolmannen viittätoista vanhemman miehen,
-asestettuna jousin ja tarpeellisin nuolin sekä kuuden viikon eväs
-mukanaan, paikkoihin, jotka linnanpäälliköt lähemmin määräsivät. Ja
-kaikkialta saapui kertomuksia, että kutsuntaa noudatettiin. Sotaväkeä
-oli sijoitettuna jokaiseen lääniin; oltiin valmiit vastustamaan
-uhkaavaa vihollista.
-
-Niinpä ei taasen ollutkaan muuta kuin alituisia kahakoita. Ruotsin
-sotavoima ei ollut kyllin suuri ajaakseen tanskalaiset maasta
-kahdelta taholta. Eivätkä nämäkään voineet päästä maan herroiksi,
-sillä vaikkei tahtoa puuttunutkaan rauhan ystäviltä, ei heissä
-kuitenkaan ollut ketään kyllin pontevaa saamaan tahtonsa täytäntöön
-toiminnassa ja liittymisessä Tanskaan.
-
-Hannu kuningas oli vimmoissaan sodan hitaisuuden vuoksi. Se oli
-maksanut Tanskalle suunnattomia summia, eikä mitään ollut voitettu.
-Ainoat edut oli saavutettu merellä, ja oli erittäin tärkeää saada
-siellä voitetuksi uudet viholliset. Niin Lyypekki kuin kuningaskin
-laittoivat innokkaasti laivastoaan valmiiksi laskemaan vesille.
-
-Tanskalaiset joutuivat ensiksi. Kaksikymmentä laivaa kohotti
-purjeensa Jöns Holgerinpojan johdolla. Hän lasketti pitkin Itämeren
-etelärannikkoa, samalla kuin suuren hollantilaisen kauppalaivaston,
-joka oli saapunut salmelle, oli muutamain tanskalaisten sotalaivojen
-suojelemana purjehdittava edelleen Liivinmaalle, joka oli sen matkan
-määränä.
-
-Jöns Holgerinpoika kääntyi ensin Travemündeä vastaan, mutta kun hän
-ei voinut mitään saada aikaan, jatkoi hän matkaa Wismariin.
-
-Kesäkuu oli alullaan; kaupungissa vietettiin suuria markkinoita;
-kaikki ajattelivat vain huvittelemista, ei kukaan vihollista. Vartia
-istui yksin ylhäällä tornissa silmäillen yli iloisen kaupungin.
-Silloin huomasi hän suuren laivaston, joka hyvällä tuulella
-lasketti satamaa kohden. Päätäpahkaa syöksyi mies portaita alas ja
-ilmoittamaan pormestarille vaarasta. Mutta tämä istui parhaallaan
-iloisessa juomaseurassa; oivallinen braunschweigermumma sai hänestä
-kaiken näyttämään ruusunpunaiselta.
-
-"Sinä hourit, vanha hupsu!" vastasi hän ojentaen miehelle täyden
-pikarin. "Juo äläkä löpise turhia."
-
-"Mutta arvoisa pormestari!"
-
-"Ole vaiti ja juo, sanon minä! Jos olisi jokin vaara tarjolla,
-luuletko, että istuisin niin tyynenä!"
-
-Torninvartija joi, sitten riensi hän takaisin tornikamariin, juuri
-kun tanskalaiset laivat laskivat ankkurinsa sataman edustalla.
-
-Tämän nähdessään joutui mies pois suunniltaan, tarttui rumpuun ja
-nosti sellaisen metakan, että koko kaupunki kaikui.
-
-Nyt oli hälinä yleinen. Pormestari ryntäsi juomapöydästään,
-raatimiehet, porvarit, kauppamiehet, talonpojat, naiset ja lapset,
-markkinavieraat ja ilvehtijät, kaikki syöksyivät yhtenä vilinänä
-satamaan. Mutta siellä oli yhtä mahdoton saada aikaan järjestystä
-kuin puolustusta ajatellakaan. Asukkaat saivat seistä katsellen,
-kuinka tanskalaiset purjehtivat pois vieden sataman edustalta
-mukanaan neljätoista sotalaivaa ja kuinka he sitten nousivat maihin
-ja sytyttivät etukaupungit palamaan.
-
-Wismarista lähti Jöns Holgerinpoika Rostockiin, mutta joko
-kaupungissa oli kunnollisempi pormestari tai asukkaat olivat
-nukkuneet pois markkinahumalansa, kaikessa tapauksessa varustautuivat
-he vastarintaan ja ryntäsivät vihollista vastaan sellaisella
-menestyksellä, että tämä piti viisaimpana lähteä heti tiehensä
-laivoineen.
-
-Sen jälkeen tuli Stralsundin vuoro. Kaupunki vallattiin, ja Jöns
-Holgerinpoika teki liiton Tanskan kuninkaan ja Pommerin herttuan
-välillä.
-
-Nyt käänsi Tanskan laivasto pohjoista kohden ja saapui juhannuksen
-aikaan Voionmaan rannikolle. Täällä antoi päällikkö väkensä
-nousta maihin ryöstämään saarta. Hänen tarkoituksensa oli vallata
-Borgholma, ja piiritys alkoi. Mutta Kalmarin linnassa oli päällikkönä
-urhoollinen Juhana Maununpoika. Hän piti merta tarkoin silmällä,
-ja kun hän näki Tanskan laivaston suuntaavan matkansa Voionmaahan,
-kiiruhti hän lähettämään sinne sotavoiman, joka puhdisti saaren
-vihollisista. Puoliväliin toista sataa miestä otettiin vangiksi ja
-loput ajatettiin takaisin laivoihin.
-
-Tanskan laivasto oli lähtenyt ryöstämään, ja olihan vielä
-hävitettävää. Kun Jöns Holgerinpoika lähti Voionmaalta, suuntasi hän
-sen sijaan retkensä vastapäätä sijaitsevalle Smålannin rannikolle.
-Täällä teki aseihin nostatettu rahvas urhoollista vastarintaa, mutta
-Juhana Maununpoika ei voinut estää sitä, että useita pitäjiä pahoin
-hävitettiin.
-
-Lyypekkiläiset eivät saaneet laivastoaan valmiiksi ennenkuin
-heinäkuun lopulla. Siihen kuului neljäkymmentäkolme sotalaivaa
-ja neljätuhatta palkkasoturia. Kaksi raatimiestä oli asetettu
-ylipäälliköiksi, toinen heistä oli vanha tuttumme Eckermann. Jokaista
-laivaa komentamassa oli lisäksi kaksi porvaria.
-
-Kunnon Lyypekin kaupungin kaikki asukkaat lähtivät Travemündeen
-näkemään laivastonsa lähtöä. Silloin liehuivat lukemattomat liinat
-ja terveisiä lähetettiin, eivät suinkaan vähimmässä määrin ne,
-jotka luemme ystäviemme ja tuttaviemme joukkoon. Laivasto suuntasi
-kulkunsa itään päin yhtyäkseen niihin laivoihin, joita odotettiin
-Wismarista ja Rostockista. Mutta näitä ei kuulunut. Vihdoin saapui
-tieto onnettomuudesta, joka oli kohdannut Wismaria, mutta lisäksi
-kerrottiin, että Tanskan laivasto oli asettunut talviteloilleen eikä
-tänä kesänä enää lähde vesille.
-
-Tämän tiedon saatuaan purjehtivat lyypekkiläiset suoraan Bornholmaan.
-Täällä olivat he tuskin alkaneet nousta maihin ennenkuin näkivät
-merellä kuusikolmatta tanskalaista sotalaivaa. Tämän nähdessään
-lyypekkiläiset päästivät riemuhuudon. Nyt saadaan vihdoinkin
-taistella!
-
-Molemmat laivastot järjestyivät. Ne taistelivat viikinkiläistapaan,
-kukin laiva kyletysten vihollislaivan kanssa, ja laivanvaltaus
-ratkaisi voiton.
-
-Taistelu jäi ratkaisematta, molemmat puolueet saavuttivat voittoja;
-mutta Hannu kuningas ei suinkaan kerskaillut vähän sillä, että
-hänellä oli laivasto, joka oli yhtä hyvä, jollei parempikin kuin
-lyypekkiläisten, ja epäilemättä tämä olikin huomattava ajan merkki.
-
-Hemming piispa oli jo aikaisin keväällä matkustanut Lyypekkiin. Hänen
-lannistumaton tarmonsa se oli kannustanut laivaston varustamiseen;
-mutta hän oli, kuten aina, samalla hankkinut itselleen vihamiehiä.
-Hän heitteli pisteliäitä ja ivallisia sutkauksiaan kaikkea
-pikkumaisuutta, kaikkia halpamaisia laskelmia vastaan. Hän sai
-naurajat puolelleen, mutta naurun esineiksi joutuneista tuli hänen
-vihollisiaan, ja heidän lukunsa lisääntyi päivä päivältä.
-
-243
-
-Oli epäilemätöntä, että merisodasta koitui Ruotsille se suuri
-etu, että se säästyi vihollisen äkkirynnäköiltä, kaupunkien ja
-kylien poltolta ja ryöstöltä, mutta saksalaiset Tanskan ystävät,
-jotka olivat jonkun aikaa pysyneet vaiti, alkoivat taasen näyttää
-elonmerkkejä. He puhuivat, kuinka kaupungin kauppa oli huonolla
-kannalla.
-
-Turhaan selitti Hemming piispa, että jos Ruotsi vapautuisi
-vihollisistaan, näyttäytyisi se kyllä Itämeren kaupassa. Ne
-palvelukset, joita Lyypekki nyt teki ruotsalaisille, tulisivat nämä
-vastaisuudessa sadoin kerroin korvaamaan. Pian ei edes viitsitty
-väittää häntä vastaankaan. Yhä harvemmiksi kävivät ystäväin rivit,
-ja kun hän kävi kaupungin viranomaisten luona, sanoivat he olevansa
-poissa kotoa, vaikka hän varmasti tiesi, ettei niin ollut laita.
-Silloin alkoi tuittupäisen miehen sappi kiehua, töyhtömäiset
-kulmakarvat vetäytyivät kokoon, ja entiset ystävät poikkesivat
-toiselle kadulle päästäkseen häntä kohtaamasta.
-
-Kun Eckermann palasi laivaston kera, teki hän sen ilosta uhkuvalla
-sydämellä. Hän oli vakuutettu, että Lyypekistä tehtäisiin samanlainen
-retki seuraavana kesänä, ja hän toivoi voivansa silloin toimittaa
-paljon enemmän kuin nyt. Samaa sanoi hän Hemmingillekin ensi kertaa
-hänen luonaan käydessään.
-
-"Voitteko kääntää näiden rihkamasaksojen mielen?" huudahti
-katkeroitunut piispa. "Voitteko todistaa heille, että kunnia on
-enemmän kuin kurja kulta?"
-
-"Sanon heille, että se on koronkiskontaa, joka antaa hyvän voiton",
-vastasi Eckermann hymyillen.
-
-"Olen minäkin sen sanonut, mutta he eivät usko minua. Kaikki hyvät
-enkelit suokoot, että te saisitte aikaan enemmän!"
-
-Mutta kun nuori mies palasi muutamain päivien kuluttua, sanoi hän:
-"Täällä on jyrkempi pysty vastassa kuin saatoin kuvitellakaan."
-
-"Enkö sitä jo sanonut! Olen oppinut perinpohjin tuntemaan nämä
-viheliäiset rihkamajuutalaiset, jotka kurjan voiton tähden ovat
-valmiit panttaamaan sielunsa iäisen autuuden. Minä pudistan tomun
-jaloistani ja kadun sitä päivää, jona tulin tänne tulleeksikaan!"
-
-Näin sanoen tarttui Hemming hattuunsa, ja sanomatta sanaakaan
-jäähyväisiksi, välittämättä matkakapineistaan meni hän alas
-satamaan, missä useita aluksia oli lastattuina ja odottivat tuulta
-purjehtiakseen Ruotsiin. Hän tilasi paikan yhdellä niistä ja jäi
-laivaan, vaikka laivuri sanoi, ettei luultavasti lähdöstä tullut sinä
-päivänä mitään.
-
-Kunnon Eckermann, joka oli seurannut jälestä, koetti hyvin sanoin
-saada hänet odottamaan vielä muutamia päiviä. Piispa ei viitsinyt
-vastatakaan. Ja kun edellinen piti huolen siitä, että hänen tavaransa
-pantiin kasaan ja vietiin laivalle, ei hän edes kiittänyt siitä.
-
-Hän kuohui niin suuttumuksesta ja kiukusta, ettei edes tahtonut
-kääntää päätään kaupunkia kohden niin kauan kuin se oli näkyvissä.
-Yöt ja päivät hän käveli kannella edestakaisin; ketään ei hän
-puhutellut eikä kukaan uskaltanut puhutella häntä; mutta kaikki
-merimiehet katsoivat ihmetellen häneen, hiljaa kysellen toisiltaan
-mitä hän mahtoi hautoa mielessään.
-
-Hän ajatteli isänmaata, joka oli hänen ainoa maallisen rakkautensa
-esine, jolle hän oli uhrannut nuoruutensa, miehuutensa, hehkuvan
-kaunopuheliaisuutensa ja mielensä urheuden. Hän oli nyt vanhus,
-joka katsoi taaksepäin muinaisiin aikoihin. Tosin näytti hänestä,
-että unioni oli mahdottomuus, mutta ennen valaisi toivo hänen
-ymmärryksensä; nyt synkensi sen epätoivo. Hänestä tuntui kuin Ruotsi
-seisoisi kaltevalla pinnalla, kuin täytyisi sen joutua perikatoon.
-
-Ei siksi, ettei se olisi voinut pitää puoliaan. Hän ajatteli tätä
-rahvasta, jota hän niin usein oli vienyt taisteluihin, joka saattoi
-kärsiä ja kieltäytyä ja valittamatta uhrata henkensä ja verensä sen
-maatilkun puolesta, millä oli syntynyt. "Ruotsin kansa seisoo lujana
-kuin kallio", sanoi hän, "ja sentähden sitä ei voida kukistaa."
-
-Mutta mikä ei taivu, voi taittua, ja Ruotsin suurmiehet tahtoivat
-musertaa ne luodot, jotka suojelivat isien maata.
-
-Ja nyt vaelsivat kaikki maan suurmiehet hänen sielunsa silmien
-editse, hän tutki, arvosteli heidän tekojensa syitä ja lopuksi heitti
-ne ajatuksistaan pois kuin myrkylliset matelijat.
-
-Hän ei ollut tyytyväinen edes Svante Niilonpoikaankaan. Tämä oli
-ollut liian heikko, ei ollut ymmärtänyt panna olkapäätään pyörän
-eteen ja mieluummin musertua kuin antaa perään.
-
-Tämän käsityksen maailmasta ja ihmisistä päästi hän juurtumaan
-sielussaan. Oman hehkuvan isänmaanrakkautensa pani hän kaikkea sitä
-pikkumaisuutta, panettelua, kateutta ja vihaa vastaan, mitä hän oli
-kohdannut elämässä, ja on selvä sanomattakin, että hän maksaisi sen
-äärimäisellä halveksumisella. Mutta siihen liittyi myös eräs toinen
-tunne, palava kostonhalu.
-
-Hemming Gadd tahtoi mielellään lyödä maailman hämmästyksellä ja
-hän mietti keinoja, jotka ukkosen iskun tavoin kukistaisivat hänen
-vastustajansa ja näyttäisivät heille hänen ylemmyytensä.
-
-Tuuli kääntyi vastaiseksi, ja matka viivästyi. Se näytti kuitenkin
-piispaa vähät huolestuttavan. "Minä tulen kyllä ajoissa perille",
-sanoi hän.
-
-Mutta vastatuulta seurasi myrsky. Meri aaltoili raskain,
-lyijynharmain lainein, rajusti hyrskyen. Pilvet ajelehtivat maata
-kohden harmaana savuna, vaahto pärskyi, touvit kitisivät ja
-vinkuivat. Laivuri seisoi itse ja väänsi ruoriratasta, mutta hiki
-valui suurina pisaroina pitkin hänen poskiaan.
-
-Hemming katseli hetken.
-
-"Antakaas, kun minä käyn käsiksi", sanoi hän, "tähystelkää te
-sillaikaa satamansuuta!"
-
-Laivuri meni.
-
-Rannikko sukelsi tosiaankin näkyviin, heillä oli maata suoraan
-edessään; valkeita vaahtopatsaita ja hyökyaaltoja tyrskyi kaikkia
-kallioita vasten, mutta piispa väänsi ruoriratasta miehen voimin.
-
-"Tuosta meidän on mentävä välitse", sanoi laivuri ja viittasi parin
-saaren tai luodon rakoon.
-
-Aallot heittelivät laivaa korkealle, mutta piispa piteli lujasti
-kiinni, ja laiva syöksyi huimaavalla vauhdilla luotojen välitse.
-"Nyt voitte sanoa heille Lyypekissä, että minä se pelastin teidän
-aluksenne", sanoi hän poistuen ruorista.
-
-
-
-
-7.
-
-SUOMALAISET YSTÄVÄMME.
-
-
-"Mikä suurta on, se tapahtuu hiljaa!" Ja hiljaa oli Erik Turenpoika
-vaikuttanut sen läänin hyväksi, minkä hallitusmieheksi hänet oli
-asetettu. Surut ja huolet ojensivat joka hetki toisilleen kätensä,
-mutta hän kantoi edelliset kuten mies, ja jälkimäiset veivät kaiken
-hänen aikansa. Olemme jo ennen maininneet, että hänen päässänsä oli
-kauan pyörinyt kanavan rakentaminen Olavinlinnan ja Viipurinlinnan
-välille.
-
-Vaarat idästä uhkasivat aina tanskalaiskahakoiden yhteydessä. Vuonna
-1540 oli taasenkin tullut Suomeen kova vuosi, ja ankara linnanherra
-päätti, hankkiakseen kansalle työtä, todenteolla ryhtyä hommaamaan
-kulkuväylää Saimaan ja Viipurinlahden välille.
-
-Työ alkoi. Satoja ihmisiä oli siinä käsin. Kaivokset Saimaan
-rantasärkillä olivat vielä viiden vuosisadankin jälkeen todistavat
-Erik Turenpojan mahtavan hengen voimasta ja rohkeudesta.
-
-Työn keskeytyksen sai aikaan voimakkaampi tahto kuin hänen omansa.
-Joka päivä meni ritari työtä katsomaan ja jouduttamaan, ja aina
-seurasi häntä nuorukainen, jolla oli niin mustat salamoivat silmät.
-Se oli Sakko, mustalaispoika, joka nyt kuudentoista vuotiaaksi
-ehtineenä oli tummasta ihostaan huolimatta kaikkien naisten ihailun
-esineenä. Itse ei hän näyttänyt välittävän kenestäkään muusta
-kuin ritarista. Tämän toivomusten arvaaminen ja hänen käskyjensä
-täyttäminen näytti olevan hänen ainoa pyrintönsä.
-
-Seuratessaan ritarin jälestä ja luullessaan olevansa huomaamatta
-koetti hän tarkoin asettaa jalkansa juuri siihen, mihin ritari oli
-juuri astunut. Gunilla rouva kertoi tästä nauraen herralleen.
-
-"Hänen ikäisellään on aina joku, jota ihailee", vastasi Erik. "Hän
-kyllä löytää pian toisen ihailun esineen."
-
-"Kaikki neitoseni ovat hurmaantuneet häneen!"
-
-"Ja hän?"
-
-"Hänen ylistyksekseen täytyy minun sanoa, että hän välittää heistä
-hyvin vähän."
-
-"Hän kaipaa kai omaa kansaansa."
-
-"Heidänkö luokseen hän menee, kun väliin katoaa täältä ja on poissa
-viikkokausia?"
-
-"Niin luulen!"
-
-"Heiltä ei hän oppine mitään hyvää."
-
-"Ei ole helppo opettaa Sakolle mitään!" sanoi ritari.
-
-"Tiedän kyllä, olenhan niin monta kertaa koettanut opettaa häntä
-lukemaan."
-
-"Se ei varmaan onnistu koskaan!"
-
-"Kyllä hän koettaa parastaan tehdäkseen minulle mieliksi, mutta
-silloin näyttää hän niin onnettomalta, että pian päästän hänet
-menemään."
-
-"Mustalaisveri ei voi pysyä paikoillaan."
-
-"Meidän pikku Annaamme kohtaan osoittaa hän ihmeellistä
-kärsivällisyyttä ja tekee mitä tyttönen tahtoo."
-
-"Heliihän hän Akseliakin."
-
-"Minä pelkään heidän hurjia leikkejään."
-
-"Sakko suojelee häntä."
-
-Tämä keskustelu tapahtui kamarissa rouvantuvan perällä, jossa ritari
-päivittäin vietti muutamia tunteja keskustellen emäntänsä ja leikkien
-lastensa kanssa. Kaksi tyttöstä astui sisään tervehtimään isäänsä. He
-niiasivat syvään ovella ja pysähtyivät sinne, kunnes saivat käskyn
-tulla lähemmäksi.
-
-Silloin tulivat he siveästi suutelemaan isäänsä ja äitiään kädelle,
-ja vasta sitten, kun ensiksi mainittu oli ottanut heidät polvilleen,
-hyväillyt heitä ja leikkinyt heidän kanssansa, jätettiin juhlamenot
-sikseen, ja kaikki kolme olivat iloisia lapsia.
-
-Nämä hetket olivat Gunillan onnellisimmat. Oli kuin hänen sydämensä
-olisi ollut hänen silmissään, niin ihastunein katsein katseli hän
-kaunista ryhmää.
-
-Vanhin, Kaarina, oli äitinsä ilmetty kuva, mutta päinvastoin kuin
-tällä oli hänellä kiihkeä, tuittupäinen luonne.
-
-"En ymmärrä, kuinka hänelle on käyvä", sanoi Gunilla rouva huoaten.
-
-"Hän saa aikanaan kuten sinäkin herran, joka on ankara ja tuima."
-
-"Ei, lempeä sinä olit, kuinka minulle olisikaan muuten käynyt?"
-
-"Ja minulle, Gunilla, jos olisit lähtenyt luotani?"
-
-"Rakas, armas herrani! Sanokaa, oletteko oikein tyytyväinen minuun?"
-
-"Olen, täysin tyytyväinen", vastasi ritari hymyillen.
-
-"Mutta kun Märta rouva oli täällä, saatoitte puhua hänen kanssansa
-niin monista tärkeistä asioista, ja minä kuulin teidän sanovan, että
-oli suuri ilo jutella niin viisaan ja ajattelevan rouvan kanssa."
-
-"Se on totta!"
-
-"Mutta niin ette puhu koskaan minulle?"
-
-"Oletko mustasukkainen?"
-
-"Kyllä hieman!"
-
-Samassa kuului kimakka kirkuna pihalta, sitä seurasi vielä toinen.
-
-"Se on Akseli!" huudahti Gunilla rouva ja riensi ikkunan luo.
-
-Erik herra seurasi häntä. Mutta ulkona pihalla ei ollut ketään muita
-kuin Sakko. Hän makasi kieritellen hiekassa ja nauroi kovaäänisesti.
-
-Mitä tämä kaikki merkitsi? Silloin kuului uudestaan valittava huuto,
-ja kas, ylhäällä räystäskourulla istui nuori Akseli.
-
-"Kaikki pyhimykset, poikani!" huusi Gunilla rouva.
-
-"Ole huoletta, sillä ei ole mitään vaaraa!" vastasi ritari nojautuen
-ulos ikkunasta.
-
-"Sakko!" huusi hän.
-
-Poika seisoi heti jaloillaan.
-
-"Tahdon heti puhutella poikaani!"
-
-Poikanen kapusi muurille kuin kissa. Hän pysyi kiinni pienimmässäkin
-kiveyksen kulmakkeessa, ja kun hän vihdoin oli ylhäällä, tarttui hän
-pojan vyötäröön ja kapusi alaspäin yhtä ketterästi kuin oli mennyt
-ylöskin.
-
-Gunilla rouva tohti pelästyksissään tuskin hengittää; hän odotti,
-että molemmat syöksyisivät alas nurinniskoin.
-
-Mutta Sakko laski pojan varovasti maahan ja kopisteli tomua hänen
-takistaan pilkallisesti hymyillen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
-"Ei edes sekään ole kärsinyt vahinkoa."
-
-Heloittavan punaisena tuli poika vanhempiensa luo; häntä hävetti se,
-että oli ollut niin arka.
-
-"Ken leikkiin ryhtyy, hän leikin kestäköön", sanoi isä.
-
-"Minä pyydän Sakkoa viemään minut sinne ylös, enkä minä huuda",
-vakuutti kuusivuotias Kaarina.
-
-Gunilla rouvan selitys, ettei hän sallinut heidän kummankaan ottaa
-osaa sellaisiin leikkeihin, ratkaisi asian.
-
-Mutta lorun loppu oli, että Sakko luikki tiehensä, joko peläten toria
-tai muusta syystä. Kukaan ei ollut nähnyt hänen menevän, kukaan
-ei tiennyt, mihin hän oli mennyt, mutta kaikki kaipasivat häntä.
-Ritarista, hänen emännästään, heidän lapsistaan aina vähäpätöisimpään
-kyökkipoikaan olivat kaikki häneen mieltyneet, tunsivat osanottoa,
-jopa ihailuakin häntä kohtaan.
-
-Epäilemättä turhamaisuus oli Sakon luonteelle ominainen piirre,
-eikä hän varmaan olisi sietänyt sitä, joka olisi ollut hänelle
-välinpitämätön. Jos hän sitä vastoin kuuli ympärillään tunnustuksen
-huudahduksia tai näki kauniin neitosen heittelevän helliä katseita,
-silloin ei hänen riehakalla hilpeydellään ollut mitään rajoja, ja
-hurjilla uhkateoillaan saattoi hän usein saada kauhuihinsa sen, jonka
-sydän oli juuri tulvehtinut hellistä tunteista.
-
-Nuhteita ei hän kärsinyt koskaan ja kuritusta vielä vähemmän. Lapsena
-oli hän kerran saanut linnanvoudilta selkäänsä, mutta sen jälkeen
-piiloutui hän heinäparvelle, ja kun hänet useiden päivien perästä
-sattumalta sieltä keksittiin, oli hän melkein nälinkuolias. Kun
-häneltä kysyttiin, miksei hän ollut tullut ilmoille, vastasi hän,
-ettei hän koskaan olisi sitä tehnyt vapaasta tahdostaan.
-
-Siitä pitäen sai hän olla omassa vapaudessaan. Gunilla rouva saattoi
-joskus tehdä hänelle muistutuksia, mutta vaikka hän silloin olikin
-vaiti, osoitti hän sitten rouvalle silmiinpistävää kylmyyttä.
-
-Mutta jos kerrottiin muista nuorukaisista, joilla oli ollut samoja
-vikoja kuin hänelläkin, mutta olivat ne jättäneet, silloin kuunteli
-hän jännitetyllä tarkkaavaisuudella, ja silmien vilkunnasta saattoi
-huomata, kuinka suuresti se kiinnitti hänen mieltään.
-
-Rakkauteen ja uhraavaisuuteen oli hän pystyvämpi kuin kukaan. Erik
-herran ja Gunillan puolesta olisi hän vähintäkään arvelematta
-uhrannut henkensä. Kaarinakin oli hänelle hyvin rakas.
-
-Kun ritari kertoi hänelle hänen mummonsa, Valmyran, kuolemasta,
-joutui hän kovan pelästyksen valtoihin.
-
-"Kuollut", huudahti hän, "kuollut ilmoittamatta minulle!"
-
-"Kuinka hän olisi voinut tehdä sen?"
-
-Kyynelet syöksähtivät hänen silmistään, ja hän värisi kuin kovan
-vilutaudin kourissa.
-
-"Hillitse mieltäsi", sanoi ritari. "Sellainen suru on epämiehekästä,
-ainoastaan naiset valittavat."
-
-Hän lakkasi itkemästä aivan kuin taikaiskulla ja seisoi kalpeana ja
-näköjään tyynenä ritarin edessä.
-
-Tämän jälkeen hän ensi kerran lähti tiehensä.
-
-Kun hän palasi viiden päivän kuluttua, kysyi ritari häneltä, missä
-hän oli ollut.
-
-"Metsässä!" vastasi hän.
-
-"Mitä varten siellä?"
-
-"Tavatakseni Valmyran."
-
-"Etkö ole ristitty, Sakko?"
-
-"Ristihän se Hollolan pappi."
-
-"Eikö hän sanonut sinulle, etteivät kuolleet palaa jakaisin?"
-
-"Väliin se kuitenkin tapahtuu."
-
-"Oletko nähnyt mitään näkyä?"
-
-"En vielä."
-
-"Mutta luulet näkeväsi?"
-
-"Valmyra on luvannut!"
-
-"Ilmestyä sinulle?"
-
-"Niin, herra!"
-
-"Pappi on sanova sinulle, että sellaiset ajatukset ovat Jumalan
-käskyjä vastaan."
-
-"Jumala ja Väinämöinen ovat yksi ja sama."
-
-"Väinämöinen on pakanain jumala!"
-
-"Silloin olen minäkin pakana!"
-
-"Vaikka sinut onkin ristitty?"
-
-"Minä uskon Väinämöiseen ja Ilmariseen, kuten isäni, veljeni ja
-sisareni ovat tehneet ennen minua."
-
-"Valmyra sanoi, ettei sinulla ole ketään sukulaisia."
-
-"Kaikki ne, jotka harhailevat ympärinsä kuten metsän otukset, joilla
-on taivas kattonaan ja suuri metsä makuukamarinaan, kaikki ne ovat
-Valmyran sukulaisia ja ystäviä, ja he ovat minunkin."
-
-"Tahdot kenties jättää meidät?"
-
-"Ei, tahdon palvella ja kuulla teitä; mutta tahdon mennä ja tulla
-vapaasti."
-
-"Oppia et tahdo mitään?"
-
-"Osaanhan ohjastaa hevosta. Heittää keihään, niin että se sattuu
-otusta keskelle rintaa, osaan yhtä hyvin kuin joku muukin. Luulen
-myös osaavani ampua nuolen vihollisen sydämeen, ja vaikkapa
-silmäänkin! Mitä vielä tarvitaan?"
-
-Sakko näytti ritarista melkein nuorelta atleetilta, seistessään siinä
-pystypäin, ylpeänä ja tyynenä.
-
-"Pakanalle riittää se yllinkyllin", sanoi hän. "Kristityn sitä
-vastoin tarvitsee osata paljon enemmän."
-
-"Jahkahan minusta tulee se, kysyn sitten", vastasi Sakko nopeasti.
-
-Täten oli keskustelu lopussa eikä siihen koskaan palattu, mutta Erik
-herra pääsi pian siihen kokemukseen, että pakanan sydämeen voi väliin
-luottaa varmemmin kuin sellaiseen, joka on kristitty -- ainoastaan
-nimeksi.
-
-Niissä mieslukuisissa joukoissa, jotka virtailivat ottamaan osaa
-kaivostöihin, oli useita ennen aikojaan kumartuneita. Heidän
-kasvonsa olivat nälän ja huolten kuihduttamat, silmät alituiseen
-kiintyneet maahan. Siellä oli heillä työnsä, mistään muusta eivät he
-välittäneet. Nämä olivat kunnollisimpia, luotettavimpia työmiehiä, he
-olivat harvasanaisia ja äärimäisensäästäväisiä.
-
-Mutta maan oman väestön joukossa oli myös muutamia liivinmaalaisia.
-Nämä olivat päinvastoin kuin suomalaiset lörpöttelijöitä ja
-mielistelijöitä.
-
-Päällysmies, joka oli ottanut heidät Erik herran tietämättä,
-puolustautui sillä, että hän luuli olevan ritarille samantekevää,
-mihin kansallisuuteen he kuuluivat, kunhan vain tekivät
-velvollisuutensa.
-
-Jokaisella oli evästä mukanaan, mutta kun eväät eivät olleet suuret,
-tuli pian puute. Useimmilla oli pitkä matka kotiin, eikä sielläkään
-ollut mitään saatavana. Sentähden oli pakko turvautua säästörahoihin
-hankkiakseen lähempää, mitä ilman ei voinut tulla toimeen: se on
-suolaa ja leipää.
-
-Liivinmaalaiset olivat suurella taitavuudella osanneet kiehentäytyä
-suomalaisten luottamukseen. He tarjoutuivat hankkimaan elintarpeita
-huokeaan hintaan, ja kun nämä osoittivat epäileväisyyttä, vetosivat
-he päällysmieheen, joka selitti, ettei hänen tietääkseen voitu
-liiviläisistä sanoa mitään pahaa.
-
-Tämä ratkaisi asian. Kerättiin rahat, ja muuan liiviläinen sanoi
-omilla varoillaan tahtovansa lähteä Turkuun ostoksille.
-
-Hän lähti tosiaankin, mutta jälellä olevat niukat ruokavarat eivät
-voineet riittää puoleksikaan siitä ajasta, jonka vei matka Turkuun ja
-takaisin.
-
-Ritarilla ei ollut tästä mitään tietoa, ja päällysmies oli asiasta
-vaiti.
-
-Kun Sakolla ei ollut mitään muuta tehtävää, oli hänellä tapana
-seisoskella katsellen kanavatyötä. Väliin saattoi tapahtua, että hän
-teki muutaman lapionpiston, ja silloin oli päällysmiehellä tapana
-mielistellen sanoa, että jos hän tahtoi, saattoi hän ansaita puolta
-enemmän kuin muut.
-
-Sakolle olivat tuttuja useimmat nämä köyhät suomalaiset työmiehet.
-Heillä oli kurjat risumajansa siellä täällä metsissä, ja metsiä
-harhaillessaan oli hän levähtänyt heidän luonaan. Ravintona, jolla
-heidän nyt täytyi elää, oli usein keitetty peuranjäkälä, ja hän oli
-siis päässyt selville, että silläkin saattoi elää.
-
-Mutta nyt hänestä nämä ihmisrukat näyttivät kurjemmilta kuin
-milloinkaan. Hän ei tiennyt mitään ahdistavasta hädästä, vaan luuli
-heidän tekevän työtä liian kovasti ja koetti sentähden taivuttaa
-heitä ottamaan lepopäivän.
-
-Mutta siitä eivät he tahtoneet kuulla puhuttavankaan.
-
-Oli käsissä päivä, jolloin viimeiset ruoka-annokset oli syötävä.
-Muutamat päättivät säästää sen huomiseen; useimmat pakoitti nälkä
-syömään omaa -- ja toistenkin.
-
-Vielä vuorokauden jaksoivat he nähdä nälkää. He muistuttivat nyt
-enemmän haamuja kuin eläviä ihmisiä, hiki valui pitkin laihoja
-poskia, ja ainoastaan vaivoin he jaksoivat nostella raskaita,
-jyrkeitä lapioitaan.
-
-Päällysmies meni linnaan ja pyysi puhutella ritaria.
-
-"Herra ritari", sanoi hän, "katson velvollisuudekseni eroittaa
-nykyiset työmieheni, sillä he ovat laiskoja ja kelvottomia."
-
-"En ole muutamiin päiviin ollut niin hyvässä voinnissa, että olisin
-jaksanut tulla heidän luokseen", vastasi Erik herra. "Huomenna teen
-sen. Sittenpähän nähdään."
-
-"Epäilettekö minua, jalo herra?"
-
-"En, mutta näen mieluimmin omin silmin."
-
-Päällysmies meni työmiesten luo. "Linnassa ei olla oikein tyytyväisiä
-teihin", sanoi hän.
-
-"Meillä ei ole leivän palaakaan, me kuolemme nälkään!" huusivat
-kaikki yhdestä suusta.
-
-"Ja tuossa makasiinissa on monta sataa säkkiä leipää ja jauhoja,
-kellarissa on olutta, että voisitte monet kerrat juoda itsenne
-päihdyksiin", virkkoi päällysmies.
-
-Työmiehet katsoivat neuvottomina toisiinsa.
-
-"Mutta se on kaikki linnan väkeä varten."
-
-"Me tahdomme ostaa sieltä!"
-
-"Mutta sitä ette saa, vaikka voisitte maksaa kuinkakin hyvän
-hinnan... Se on linnan väkeä eikä yksinkertaista rahvasta varten."
-
-Päällysmies meni. Kylvö oli tehty, varmaankin alkoi se nyt työntää
-orasta.
-
-"Minä voisin maksaa leivästä kaksinkertaisen hinnan."
-
-"Minulla ei ole siihen oikeutta, sillä kotona on niin monta nälkäistä
-suuta."
-
-"Ajatelkaas, kenellä olisi kipponen olutta!"
-
-"Ja leipää lisäksi!"
-
-"Jos ottaisimme muutamia säkkejä?"
-
-"Voimmehan maksaa takaisin!"
-
-"Ei, ei, teemme itsemme onnettomiksi."
-
-"Onko meidän kuoltava nälkään?"
-
-"Kun ei tahdota antaa hyvällä, täytyy meidän ottaa väkisin!"
-
-"Tulkaa, lähtekäämme!"
-
-"Ei, ei!"
-
-"Niin, niin!"
-
-Niin huutelivat sikin sokin, mutta lopulta koko joukko hurjalla
-raivolla syöksyi makasiinille. Nälkä tekee ihmisen eläimeksi, ja
-kuten eläimet jyrsivät ihmisparat leipää ja lihaa, jota he löysivät
-suuret kasat.
-
-Ahneimmat löysivät heti tien kellariin, he joivat, janosta melkein
-mielipuolina, niin kauan kuin jaksoivat. Vaikka mielessä vilahtikin
-ajatus, että rangaistus oli seuraava, niin mitä siitä: hetken
-nautinnosta eivät he siltä tahtoneet kieltäytyä. Saada kerran
-elämässään kyllikseen, ylenpalttisesti, se oli nautinto, jonka ensi
-kerran kokivat.
-
-Päivän ensi säteet löysivät heidät makaamasta kellarissa, paljaalla
-maalla, ladoissa, heidän tavallisissa makuupaikoissaan. He makasivat
-niin raskaasti kuin eivät koskaan tahtoisi herätä.
-
-Päällysmies oli edellisenä päivänä, valitettuaan linnanherralle,
-lähtenyt monien peninkulmien päähän jollekin asialle. Hän ei siis
-tiennyt, mitä oli tapahtunut. Makasiini oli kappaleen matkan päässä
-linnasta. Sielläkään ei ollut kuultu mitään.
-
-Sakon, joka päivittäin kuljeskeli väen joukossa, oli herransa
-lähettänyt asialle hänetkin eikä häntä odotettu kotiin useihin
-päiviin. Päällysmies kertoi kovin kauhistuksissaan tapahtumasta
-ritarille.
-
-"Suurin syy on teidän", sanoi tämä. "Te olisitte voinut estää pahan,
-jos olisitte heti kutsunut apua!"
-
-"Älkää rangaisko minua! Olen köyhä mies!" vastasi mies langeten
-ritarin jalkoihin.
-
-"Mutta laiminlyöntinne tähden pakoitatte nyt minut rankaisemaan
-kahtasataa miestä!"
-
-"He löivät laimin työnsä -- -- --"
-
-"Antakaa heille ero!"
-
-"Mutta rangaistus?"
-
-"Siinä on rangaistusta kylliksi, kun ei näinä leivättöminä aikoina
-voi enää ansaita mitään."
-
-"Heidän palkkansa?"
-
-"Kuinka pitkältä ajalta se on maksamatta?"
-
-"Neljältätoista päivältä!"
-
-"Saakoot he täyden palkkansa, mutta lähtekööt sitten heti täältä."
-
-"Saavatko he tulla ilmaisemaan nöyrän kiitoksensa niin suuresta
-armeliaisuudesta?"
-
-"Ei, en tahdo nähdä heitä!"
-
-Päällysmies kumarsi maahan saakka ja riensi pois.
-
-Sillä välin olivat työmiehet heränneet eleille, jos niin voi sanoa
-siitä puolihumalaisesta turrustilasta, missä he olivat. Yhteen
-ajautuneina kuten lammaskatras odottivat he äänettöminä tuomiotaan.
-
-Päällysmies tuli. He katsoivat häneen kuten lampaat teurastajaan.
-
-Hän antoi heille merkin seurata ja poikkesi nopeasti syvemmälle
-metsään.
-
-"Rientäkää, joutukaa pois täältä!" sanoi hän. "Tiedän hyvin, mihin
-vaaraan antaudun alttiiksi, mutta kahtasataa ihmistä en voi rangaista
-niin ankarasti."
-
-Miehet katsoivat hämmentyneinä häneen, he eivät ymmärtäneet hänen
-tarkoitustaan.
-
-"Pois täältä!" toisti hän.
-
-"Pois?"
-
-"Kukin kotiaan!"
-
-"Mutta rangaistus?"
-
-"Sen saan kantaa minä yksin!"
-
-"Ja palkkamme?"
-
-"Sitä ei makseta."
-
-"Ei kokonaiselta kahdelta viikolta?"
-
-"Jollette lähde, odottaa teitä raipparangaistus."
-
-"Saammeko silloin pitää palkkamme?"
-
-"Ette, teidät ajetaan pois!"
-
-Murina yltyi. Lopulta astui muuan mies joukosta esiin:
-
-"Minä haluan puhutella ritaria!" sanoi hän.
-
-"Sano sitten toisille jäähyväiset, sillä et palaa elävänä."
-
-"Hän on kuitenkin ollut ennen hyvä herra."
-
-"Mutta nyt hän on suuttunut ja lujasti päättänyt rangaista."
-
-"Minä sanon hänelle, että meidät vei nälkä siihen."
-
-"Ja sitten puhuitte te kaikesta siitä hyvästä, mitä oli saatavissa!"
-puuttui toinen puheeseen.
-
-"Tahdotteko syyttää minua syntisistä himoistanne?" huudahti
-päällysmies. "Minua, joka teidän tähtenne antaudun vaaraan, että
-minutkin ajetaan pois?"
-
-"Onko meidän palattava vaimojemme ja lastemme luo tyhjemmin käsin
-kuin sieltä läksimme?"
-
-"Silloin oli meillä edes muutamia palasia leipää."
-
-"Ja ne rahat, jotka lähetimme liiviläisen mukana?"
-
-"Onko meidän menetettävä nekin?"
-
-"Voinko minä sitä auttaa!"
-
-"Hän oli kyllä petturi."
-
-"Nyt ei meillä ole mitään!"
-
-"Parasta on painautua maahan ja kuolla!"
-
-"Minä ainakin tahdon tehdä sen tupani lähellä, niin heidän ei
-tarvitse lähteä minua kaukaa etsimään."
-
-Ja niin he lähtivät toinen toisensa jälkeen.
-
-Mutta suurin joukko oli vielä jälellä. Nämä olivat sellaisia, jotka
-asuivat kauimpana metsissä, ja he neuvottelivat, eikö heidän ollut
-alistuttava rangaistukseen saadakseen jatkaa työtä...
-
-Mutta silloin ilmoitti heille päällysmies, että tulossa oli
-kokonainen lähetys liivinmaalaisia. Ritarin aikomus ei missään
-tapauksessa ollut pitää heitä kauemmin.
-
-"Sanoihan hän kuitenkin olevansa meihin tyytyväinen!"
-
-"Liivinmaalaiset maksavat vähemmän."
-
-"Mutta me kuolemme nälkään."
-
-"Mitä se häntä liikuttaa!"
-
-"Tyly herra hän on!"
-
-"Varokoon itseään!"
-
-"Uskallatteko uhkailla!" tiuskaisi päällysmies. "Pian pois täältä,
-minä en enää teitä sääli!"
-
-Ja nyt hajosivat he kuten akanat tuuleen, ja kahdessasadassa kurjassa
-kodissa tuli kurjuus jos mahdollista vieläkin suuremmaksi.
-
-Yksi ainoa vähäpätöinen teko voi olla kuin kipinä kuivassa metsässä;
-se _voi_ sammua tyhjiin, mutta yltyä myös kaikkea kuluttavaksi
-tuleksi.
-
-Kun päällysmies oli nähnyt viimeisen työmiehen katoavan näkyvistään,
-vetäisi hän helpoituksen huokauksen ja palasi kotiaan. Näiden
-kahdensadan palkasta karttui yhteensä sievoinen summa, jonka hän
-saattoi lisätä säästöihinsä. Mies oli jumalaapelkääväinen sielu,
-ja sentähden kiitti hän pyhää neitsyttä siitä voitosta, jonka oli
-viisaudellaan saavuttanut.
-
-Ritari oli lähtenyt alas kaivoksille. Hän odotti, että miehet
-lankeaisivat polvilleen ja pyytäisivät jäädä paikoilleen, ja hän oli
-taipuvainen siihen suostumaan.
-
-Mutta ketään ei tullut, ketään ei näkynyt. Päällysmies sai vihiä,
-että ritari oli alhaalla kaivoksella, ja hän riensi sinne ja vakuutti
-syvään kumarrellen, että työ alkaa muutamain päivien perästä
-uudelleen.
-
-"Tulevatko he takaisin?" kysyi ritari.
-
-"Eivät nämä, mutta minä olen jo lähettänyt kutsumaan toisia, joiden
-luulen olevan parempia."
-
-"Mistä he ovat?"
-
-"Luullakseni Liivinmaalta", änkytti mies.
-
-"Lähettäkää sitten peruutus! Työ saa pysähtyä toistaiseksi!"
-
-Muuan Erik herran periaatteista oli, että piti aina ensin lakaista
-oman ovensa edusta, ennenkuin meni muiden kynnyksille, öin ja päivin
-mietti hän keinoja, miten lieventää hätää Suomessa, ja ottaisiko
-hän nyt työhön vierasta väkeä oman väen edellä? Jos pieni osa siitä
-olikin osoittautunut kelvottomiksi, ei siltä ollut mitään syytä
-epäillä kaikkia.
-
-Ensi kertaa juolahti hänen mieleensä, ettei päällysmieheen kenties
-ollut luottamista.
-
-Mutta kaikki väki oli poissa, hän ei tiennyt mitään keinoa
-päästäkseen totuuden perille.
-
-Kun Sakko palasi takaisin ja vanhan tapansa mukaan riensi kaivokselle
-tapaamaan ystäviään, hämmästyi hän nähdessään heidän kaikkien olevan
-poissa. Silloin sai hän kuulla kertomuksen siitä hirveästä rikoksesta
-mikä oli tehty. Hän pudisti päätänsä eikä voinut käsittää, kuinka
-asianlaita oli. Mutta ritarille ei siitä uskaltanut puhua hän eikä
-kukaan muu.
-
-Mutta tästä lähtien pisti silmiin sangen merkillinen seikka.
-
-Tavallisesti kansa toi linnaan metsänotuksia enemmän kuin siellä
-tarvittiin, mutta Erik herra oli käskenyt, ettei ketään saanut
-lähettää pois tyhjin toimin, vaan kaikille oli annettava syötävää.
-
-Mutta nyt ei tullut ketään. Vahinko oli tosin pieni, sillä linnan
-omat metsämiehet voivat yllin kyllin tyydyttää tarpeen, mutta se
-herätti kummastusta. Ja samoin herätti ihmettelyä se, että niin
-aniharvat tulivat pyytämään apua.
-
-Oltuaan muutamia päiviä kotona teki Sakko muutaman tavallisia
-retkiään, kukaan ei tiennyt mihin. Mutta kun hän palasi takaisin, ei
-hän ollut entisensä kaltainen, ja kun kysyttiin syytä siihen, löi hän
-asian leikiksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli kulunut noin kaksi kuukautta siitä, kun kaivostyö pysähtyi.
-Oli elonaika käsissä, ja ritari arveli, että nyt jos koskaan
-olisi kansalla työtä elatuksekseen. Sitä paitsi oli hänen aikansa
-hyvin täpärällä. Asema Ruotsissa ei ollut ilahuttava. Hän oli
-tarmonsa takaa varoittanut liitosta hansakaupunkien kanssa ja
-ennustanut, ettei näihin ollut luottamista. Kun liitto siitä
-huolimatta, etupäässä Hemming Gaddin kehoituksesta, tehtiin,
-piti hän tarkoin silmällä Suomen rannikoita ollakseen valmis
-vastustamaan tanskalaisten mahdollisia hyökkäyksiä. Kun sitten tuli
-tieto, että Hannu kuningas oli tehnyt Lyypekin kanssa sopimuksen
-molemminpuolisesta avusta, silloin hän näki, kuinka uhkaavat pilvet
-kasaantuivat yhä sankemmiksi, mutta pelottomana päätti hän ei
-ainoastaan tehdä kaikkensa Suomen suojelemiseksi, vaan myös varustaa
-laivoja Ruotsiakin puolustamaan.
-
-Tässä tarkoituksessa kirjoitti hän Suomen piispalle, linnanisännille
-ja voudeille, että he olisivat valmiit noudattamaan ensi kutsua.
-
-Itäisen vihollisen uskoi hän pystyvän panemaan kaikki hänen laskunsa
-mullin mallin. Ritari Turenpoika ei tiennyt, että hänen pahimmat
-vastustajansa olivat häntä paljon lähempänä.
-
-Kuolevaisuus oli tänä ja edellisenä vuotena ollut suuri Suomessa.
-Johannes piispa kuoli aivan äkkiä ja oli valittava seuraaja. Monia
-kelpo miehiä seurasi piispaa hautaan, mutta viikatemies kaasi myös
-tuhansia, joita ei kukaan laskenut ja joiden kuolemasta ei kukaan
-tiennyt. Hätä ja kurjuus heidät oli näännyttänyt!
-
-Mutta oli käsittämätöntä, ettei enää näyttänyt olevan samaa
-luottamusta kuin ennen. Kansa ei tullut enää hänen luoksensa
-valittamaan hätäänsä, apua ei otettu enää vastaan kuten isän kädestä.
-Heidän välillään oli jotakin... Hän luki epäluottamusta kansan
-silmissä, hän vainusi sitä tuhansissa pikkuseikoissa, ja hän kyseli
-itsekseen: mikä voi olla syynä?
-
-Gunilla rouvalla oli tapana retkeillä ympäri vieden lahjoja köyhille
-ja sairaille, ja hänen tuloaan tervehdittiin aina ilolla ja
-siunauksella. Tavallisesti saivat hänen molemmat vanhimmat lapsensa
-tulla mukaan, ja pikku Kaarina oli hyvin tuttu tuvissa useiden
-peninkulmien alalla. Kun tuli talvi, retkeilivät he reellä, eikä
-mennyt ainoatakaan viikkoa heidän tekemättä paria retkeä.
-
-Muutamia viikkoja ennen joulua sairastui Erik herra. Hän toipui
-kuitenkin pian sen verran, että voi nousta vuoteestaan, niin että
-yhdessä voitiin viettää joulu ilossa ja riemussa.
-
-Sakko oli ollut milloin poissa, milloin kotona. Koko hänen
-käytöksessään oli ihmeellistä levottomuutta, enimmäkseen puuhaili hän
-lasten kanssa, mutta hän ei tahtonut päästää heitä menemään kauas
-linnasta.
-
-"Täällä on sekä susia että karhuja", sanoi hän Gunilla rouvalle.
-"Tulee kova talvi, ne uskaltavat tulla lähemmäksi kuin ennen. Pitäkää
-lapsia tarkoin silmällä, jalo rouva!"
-
-"He ovat Jumalan suojeluksessa", vastasi Gunilla rouva.
-
-"Hän on jättänyt heidät teidän suojelukseenne", vastasi Sakko,
-"ettekä te koskaan saisi lohdutusta, jos heille tapahtuisi jotakin!"
-
-Tosin Gunilla rouvasta poika puhui hyvin rohkeasti, mutta viime
-aikoina oli Sakkoon nähden totuttu sietämään paljon. Nytkin tyytyi
-linnanrouva äänettömyydellään osoittamaan hänelle tyytymättömyytensä.
-
-"Teettehän kuitenkin, kuten itse tahdotte!" lisäsi poika kylmästi.
-
-Jo edellisenä syksynä puhuttiin, että kansa piti metsissä kokouksia
-ja neuvotteluja, mutta kun kaikki kävi rauhallisesti, ei kukaan siitä
-välittänyt. Mutta näiden kokousten tarkoituksesta liikkui ihmeellisiä
-huhuja. Valmyra oli ollut näiden ihmisten joukossa eräänlainen
-papitar, hänen tahtonsa oli heidän lakinsa.
-
-Mutta hänen kuoltuaan ei päästy yksimielisyyteen johtajasta,
-joko sitten ei ketään pidetty ansiokkaana tai mielipiteet muuten
-jakaantuivat.
-
-Niiden työmiesten joukossa, jotka oli lähetetty pois kaivokselta,
-oli muuan vanha mies, Jorma nimeltään. Hän oli heistä ainoa, joka ei
-ollut mukana murtautumassa makasiiniin eikä kellariin, mutta siitä
-huolimatta jakoi uskollisesti toveriensa kohtalon eikä pitänyt sitä
-minään ansionaan.
-
-Seuraavassa kokouksessa puhuttiin uudestaan johtajasta, ja silloin
-huusivat monet sadat siksi Jormaa. Useimmat läsnäolijat eivät häntä
-tunteneet, mutta silloin sanottiin, kuinka hän oli menetellyt, eikä
-näistä ihmisistä näyttänyt mikään suuremmalta kuin se kiusaus,
-jonka hän oli kestänyt. Jorma valittiin yksimielisesti, ja hänelle
-riennettiin siitä ilmoittamaan.
-
-Kauas metsään, melkein esiinpistävän kallionkielekkeen alle, oli hän
-laittanut pienen kotansa. Lähettiläät löysivät hänet sairaana ja
-nälinkuoliaana. Mutta se kuumeenhehku, joka paloi hänen silmissään,
-näytti heistä jumalalliselta valolta. Ja arvelematta tempasivat he
-hänet sammalvuoteeltaan ja kantoivat hänet kokouspaikalle.
-
-Hänelle annettiin syötävää ja juotavaa ja sanottiin, mikä tärkeä
-tehtävä hänelle oli uskottu. Ja tahdonlujuudella, joka antoi voimaa
-kuihtuneelle ruumiille, nousi hän pystytetylle lavalle, jolta hän
-saattoi nähdä tuhansiin nousevat kuulijansa.
-
-Hänen katseensa harhaili heidän ylitseen, huulet värähtelivät.
-Silloin ojensi hän käsivartensa ja huudahti kimakalla, vihlaisevalla
-äänellä: "Uhratkaamme!"
-
-Oli kuin sanalla olisi ollut nuolenkären terävyys ja tämä nuoli
-osunut jokaisen rinnassa olevaan sydämeen. Kansa heittäytyi alas
-maahan, ulvottiin ja huudettiin, itkettiin ja naurettiin.
-
-Jorma oli vaipunut alas lavalle; hän ei jaksanut puhua enempää, mutta
-sanassa olikin kylliksi; se ilmaisi ikävöimisen, joka tajuamatonna
-piili joka sydämessä.
-
-Sovitus ja unhotus! Jokaisella oli raskas omatunto rinnassaan ja
-jokainen tahtoi päästä taakastaan. Uhri ei sisältänyt sovitusta
-ainoastaan korkeamman olennon kanssa, vaan myöskin kaikkien välillä;
-mutta siihen vaadittiin, että kaikkien oli uhrattava ja uhrattava
-puhtaimpansa ja parhaansa.
-
-Useimmat näistä ihmisistä olivat kastetut kristinuskoon, mutta se
-oli heille ainoastaan ulkonainen toimitus. Valkoinen Kiesus oli
-kyllä hyvä herra, mutta hän oli heille vieras. Heidän isänsä eivät
-tunteneet häntä, ja he tahtoivat pitää kiinni isiensä uskosta.
-Ja sentähden oli heidän nyt valmistauduttava uhraamaan. Oli
-tutkisteltava itseään ja tuumittava, oliko uhri ankaralle Jumalalle
-otollinen. Sellainen oli se ainoastaan silloin, jos uhrattava oli
-uhraajalle yli kaiken kallis.
-
-Ajaksi, jolloin uhri oli toimitettava, määräsi Jorma tulevan vuoden
-uuden kuun ensi päivän. Ja sanakapula pantiin siitä kiertämään ympäri
-maan. Viesti kulki suusta suuhun, lapsilta vanhoille, miehiltä
-naisille, ja niin tuli se huhuna niidenkin kuuluviin, joiden ei siitä
-pitänyt tietämän, ja he värisivät kauhusta, ettei uhri tarkoittanut
-ainoastaan valkoisia karitsoita, lehmiä, hevosia, vaan myös niitä
-lapsia, jotka erityisesti olivat vanhemmilleen rakkaat.
-
-Huhu tästä oli saapunut Gunillankin korville, ja hän kysyi Sakolta
-siitä.
-
-"Se on mahdollista!" vastasi tämä.
-
-"Etkö tiedä mitään varmaan?"
-
-"Tiedän vaieta siitä, mistä minulla ei ole oikeutta puhua."
-
-"Kuka kieltää sinulta oikeuden?"
-
-"Veljeni!"
-
-"Eikö sinusta heidän oppinsa ole hirvittävä?"
-
-"Ei, se on hyvä!"
-
-"Mutta, Sakko, sanotaan, että he uhraavat lapsia?"
-
-"Jos lapsi on isälle hyvin rakas, täytyy hänen uhrata se. Täten
-sovittaa hän kaikki ne, joita vastaan on rikkonut. Kun he näkevät,
-että hän on katunut ja sovittanut syntinsä, rakastavat ja uskovat he
-häntä yhtä suuresti kuin ennenkin."
-
-"Mutta jos hän kieltäytyy?"
-
-"Silloin hänet pakoitetaan!"
-
-"Mutta äiti, Sakko!"
-
-"Hän kyllä rauhoittuu!"
-
-"Minä en saisi koskaan lohdutusta sellaiselle surulle!" puuskahti
-Gunilla. "Siitä koituisi kuolemani!"
-
-"Vaikkapa se olisikin herranne pelastus?"
-
-"Puhut syntisesti! Eikö lapsestakin ole tuleva riippumaton ihminen
-Jumalan edessä?"
-
-"Lapset kuuluvat vanhemmille."
-
-"Kyllä, niin kauan kuin ne tarvitsevat heitä."
-
-"Siinäpä sanoitte!" huudahti poika säkenöivin silmin. "Heidän on
-annettava henkensäkin toistensa puolesta!"
-
-"Vapaaehtoisesti, niin!"
-
-"Se riippuu eri uskoista!"
-
-"Sinä uskot puukuviin, kuten pakanat, ja uhraat niille."
-
-"Täytyyhän johonkin turvautua!"
-
-"Kristinoppi on rakkauden ja anteeksiantamuksen oppi. Sovituksen,
-jota me etsimme, löydämme nöyrästä uskosta häneen, joka kuoli meidän
-kaikkien puolesta."
-
-"Kun te sanotte sen, käsitän minäkin tarkoituksen," vastasi Sakko;
-"kunnianarvoisat isät sotkevat sen."
-
-"Kuule sitten minua! Minä tahdon mielelläni sanoa sinulle niin paljon
-kuin ymmärrän."
-
-"Nyt on liian myöhä!"
-
-"Liian myöhä?"
-
-"Minut on heitetty ulos kuten kivi ikkunasta, nyt täytyy minun
-pudota."
-
-"En ymmärrä sinua!"
-
-"Kerran kyllä teette sen, kenties piankin!"
-
-Näin sanoen kumartui hän maahan, painoi Gunilla rouvan hameen liepeen
-huulilleen ja juoksi ulos.
-
-Päällysmies, josta ennen olemme puhuneet, oli yhä jäänyt ritarin
-palvelukseen. Hän oli eräänlaisena palvelusväen valvojana, mutta
-huolimatta pehmeästä, mielistelevästä käytöksestään oli hän kaikkea
-muuta kuin suosittu heidän keskuudessaan. Sakko varsinkaan ei voinut
-sietää häntä, ja toinen maksoi hänelle samalla mitalla. Ei mennyt
-päivääkään ilman muistutuksia, kyselyjä, missä hän oli oleskellut, ja
-salaviittauksia, ettei häneen ollut luottamista. Tämä oli varovaisin
-sanoin sanottu ritarille niin moneen kertaan, että tämä melkein
-vastoin tahtoaan alkoi epäillä Sakkoa ja pitää hänkin puolestaan
-pojan alituista poissaoloa jokseenkin kummallisena.
-
-Eräänä päivänä, kun nuorukainen palasi oltuaan poissa kokonaisen
-viikon, jollaikaa mies oli viittaillut kaikenlaista pahaa hänestä,
-kutsuttiin hänet heti ritarin luo. Täällä sai hän ankaria sanoja ja
-nuhteita. Hänen oli joko pysyttävä linnassa ja tekemällä jotakin
-hyödyllistä ilmaistava kiitollisuuttaan kaikesta hänelle osoitetusta
-hyvyydestä tai lähdettävä tiehensä eikä koskaan palattava.
-
-Sakko seisoi äänetönnä ja kunnioittavassa asennossa, mutta kalpein
-poskin, ja kuunteli ankaraa herraa. Kun tämä oli lopettanut, sanoi
-hän liikutuksesta vapisevalla äänellä:
-
-"Minä en kelpaa mihinkään vakavaan työhön, ja te olitte luvannut
-minulle, että minä saisin tulla ja mennä milloin tahdoin.
-Kiitollisuuttani voin kenties osoittaa muulla tavoin, mutta koska te
-tahdotte, niin minä lähden."
-
-Näin sanoen kumarsi hän syvään ja riensi pois. Ritari oli vähällä
-huutaa hänet takaisin. Hän katui katkerasti lausumiaan ankaria
-sanoja. Sakko ei ollut tehnyt mitään pahaa, ja hän oli tosiaankin
-antanut pojalle luvan mennä ja tulla milloin itse tahtoi.
-
-Sakko ymmärsi, ketä hänen oli tästä kiittäminen, ja hän päätti
-kostaa. Kun hän sentähden kohtasi tiellä saman liiviläisen, joka
-työmiesten puolesta oli matkustanut Turkuun ostamaan leipää, juolahti
-heti hänen mieleensä, että tämä saattoi antaa hänelle keinot siihen.
-
-He puuttuivat puheihin, ja liiviläinen kertoi, että hän tuli
-vaatimaan päällysmieheltä rahoja, jotka tämän täytyi suorittaa.
-
-"Mistä hyvästä?" kysyi Sakko.
-
-"Väestä, jonka pestasin Liivinmaalta, mutta joka täytyi lähettää
-takaisin."
-
-"Sanoihan ritari edeltäpäin, ettei hän tahtonut niitä", selitti Sakko.
-
-"Mutta uudet miehet olivat jo pestatut aikoja ennen."
-
-Nyt alkoi asia Sakolle valeta.
-
-"Päällysmies tahtoi päästä miehistä", sanoi hän.
-
-"Siinä hän tekikin viisaasti", vastasi tämä.
-
-"Niin, oikein ovelasti!" nauroi Sakko.
-
-"Tiedättekö siitä?"
-
-"Minähän olin mukana juonessa."
-
-"Ajatelkaas, sitä minä en luullut! Mutta sanokaa minulle silloin,
-saivatko talonpojat takaisin leipärahat, jotka hän otti minulta?"
-
-"Ei, niitä he eivät saaneet!"
-
-"Enkös jo arvannut! Ja sitten maksatti hän minulla pestirahat
-sentähden, että minä muka olin pitänyt liian kiirettä pestaamisessa.
-Mutta nyt olen ollut tuomarin puheilla, ja minä kyllä saan oikeuteni."
-
-"Tuolta tulee ritari! Puhukaa hänelle!"
-
-Nyt paljastui petos. Sana sakeni sanasta. Ritari oli maksanut väen
-palkat, mutta päällysmies oli pitänyt ne omina hyvinään.
-
-Oli merkillistä nähdä tällöin Sakkoa. Ensin tuijotti hän eteensä,
-että saattoi luulla silmien muljahtavan hänen päästään pois, sitten
-pääsi metsäläinen valloilleen. Hän heittäytyi maahan pitkäkseen,
-päästi raikuvan riemuhuudon, teki korkeita hyppyjä, itki ja nauroi
-vuoronperään. Mutta lopulta hän heittäytyi polvilleen ritarin eteen,
-suuteli hänen käsiään ja pyysi häntä ottamaan puukon ja pistämään sen
-hänen sydämeensä, koska hän oli voinut epäillä sellaista isäntää.
-
-"Luulit siis, että minä tahdoin pettää työmiehiä?" kysyi Erik herra,
-melkein hämmästyksissään.
-
-"Täytyihän minun, herra!"
-
-"Nyt ymmärrän heidän ynseytensä! He luulivat niin hekin!"
-
-"Minä ilmoitan heille!"
-
-"Et tunne heitä kaikkia."
-
-"Kyllä, herra, mutta kosto ennen kaikkea!"
-
-"Tahdotko pitää huolen päällysmiehen vangitsemisesta?"
-
-"Tahdonko?" huusi Sakko. "Heti, heti!"
-
-Ja hän melkein lensi takaisin linnaan.
-
-Mutta lintu oli jo lentänyt matkoihinsa. Luultavasti oli hän
-huomannut keskustelijat ja arvannut, että hänestä puhuttiin. Tyhjä
-lipas vain oli jälellä keskellä lattiaa hänen huoneessaan. Siinä oli
-hän pitänyt syntirahoja kätkössä, ja ainoastaan nämä oli hän ottanut
-mukanaan.
-
-Sakko itki raivosta.
-
-"Mikä hullu olin!" huudahti hän. "Mutta minä kyllä löydän hänet!"
-
-Asia koski kovasti Erik herran mieleen. Nyt oli hän saanut selityksen
-rahvaan kummalliseen käytökseen, ja syvemmin kuin hän tahtoi
-tunnustaa harmitti häntä se, että heillä oli näennäisesti päteviä
-syitä epäluuloon.
-
-Päällysmiehen kaikki kapineet tutkittiin mitä tarkimmin. Ritari
-toivoi löytävänsä työmiesten nimiluettelon voidakseen siten
-nimismiesten kautta toimittaa takaisin heidän omansa. Mutta siihen
-kului pitkä aika.
-
-Oli kaunis tammikuun päivä kuun lopussa. Gunilla rouva oli
-kuormittanut koko reen täyteen ruokia ja juomia, jakaakseen ne
-köyhien majoissa. Hän itse ajoi Kaarinan ja kahden neitosen kera
-reessä, Akseli taasen seurasi muutaman poikasen kanssa ratsain. Erik
-herra oli muutamain asemiesten ja palvelijain kanssa, niiden joukossa
-Sakkokin, lähtenyt käräjäpaikalle eräiden levottomuuksien johdosta.
-Gunilla rouva lähti aivan päinvastaiselle suunnalle.
-
-Ripeästi kiitivät korskuvat hevoset eteenpäin, ja iloisesti kilisivät
-kulkuset raikkaassa aamuilmassa. Oli satanut lunta paljon, niin
-että paikoittain oli vaikea päästä kinosten läpi. Vasta puolipäivän
-rinnassa saapuivat he määräpaikkaansa.
-
-Tauti ja nälkä oli tehnyt kamalia tuhoja. Täällä makasivat kuolleet
-ja sairaat vieretysten. Gunilla rouva pani heti kaikki kädet työhön;
-hän toimitti sijan kuolleille ja antoi ruokaa eläville. Hän kulki
-ympäri pienessä tuvassa kuin siunauksen enkeli, ja kun hän muutamain
-tuntien jälkeen ajoi tiehensä, seurasivat häntä kiitolliset katseet
-ja palavat esirukoukset.
-
-Akseli sanoi äskettäin kuulleensa, että metsään oli kokoontunut
-paljon kansaa, ja hän pyysi äidiltään, että he menisivät sinne.
-Läheisyydessä asui siellä eräs sairas, jota Gunilla rouva tahtoi
-mielellään nähdä, ja niin hän suostui.
-
-Mutta kuta lähemmäksi he tulivat retkensä maalia, sitä useampien
-ihmisten ohi he ajoivat; tietä taivalsi miehiä, naisia ja lapsia
-sekaisin. He olivat kaikki puetut jommoisellakin huolellisuudella,
-mutta kaikki kulkivat tietään hiljaisina, vakavina ja alasluoduin
-silmin. Muutamat naisista kantoivat pieniä lapsia käsivarsillaan; he
-olivat kalmankalpeita ja saattoivat töintuskin laahautua eteenpäin.
-
-Mutta kun Gunilla rouva katsoi taakseen, havaitsi hän, että jälestä
-tuli ihmisiä tuhansittain, ja yhtä suurelta näytti joukko hänen
-edelläänkin. Hän oli joutunut keskelle juhlakulkuetta, joka hitaasti
-asteli tietä myöten.
-
-Silloin selvisi hänelle yhtäkkiä, että kulkue aikoi uhrijuhlaan;
-luultavasti oli se pidettävä tänä yönä. Reen molemmilla puolin kulki
-synkännäköisiä miehiä; he olivat aivan kuin hänen vartioinaan. Hän
-vilkaisi neitosiinsa; he olivat kalmankalpeita. Kaksi miestä tarttui
-hevosen suitsiin. Hän ei voinut ymmärtää syytä siihen.
-
-Akseli pysyttäytyi aivan reen vieressä. Hän oli kalpea hänkin, mutta
-tahtoi näyttää rohkealta. Kuinka Gunilla rouvan sydän pamppaili
-pelosta! Hänen oli vastattava näiden hengestä!
-
-Hän katsoi ympärilleen; kenen puoleen näistä vieraista hän kääntyisi?
-Silloin huomasi hän kapealla syrjätiellä vielä erään joukon, joka
-näytti tahtovan yhdistyä suureen kulkueeseen. Miehet kantoivat
-vanhaa miestä, joka istui katajilla peitetyillä paareilla. Hän istui
-pystyssä, mutta katse oli alituiseen suunnattuna taivasta kohden.
-
-Gunilla tunsi hänet; hän oli muuan niistä miehistä, jotka olivat
-ottaneet osaa kaivostyöhön.
-
-"Katsokaas, äiti, se on Jorma!" sanoi Kaarina.
-
-"Pysähtykää!" huusi Gunilla ja tarttui paareihin, jotka juuri olivat
-pysähtyneet paikoilleen päästäkseen mukaan kulkueeseen.
-
-"Tunnettehan kyllä minut, vanha Jorma!" kysyi hän.
-
-Ukko katsoi alas häneen ja näytti muistelevan.
-
-"Ritarin rouva!" sanoi hän välinpitämättömästi.
-
-"Minä olen joutunut mukaan vastoin tahtoani, auttakaa minut täältä,
-vanha mies!"
-
-"Sitä en voi tehdä. Olette jo kuoleman ympyrässä!"
-
-"Tiedätte kai, etten kuulu teidän piiriinne. Mitä minulla on teidän
-uskonne kanssa tekemistä?"
-
-"Miksi tulitte tänne?"
-
-"Viedäkseni ruokaa muutamille sairaille!"
-
-"Sellaisia olemme kaikki! Keiden luo aioitte?"
-
-"Tuonne metsään vasemmalle!"
-
-"Avatkaa sitten tietä!"
-
-"Ei, ei, heidän täytyy tulla mukaan!" huusivat useat äänet.
-
-"Hän ei ole tehnyt mitään pahaa!"
-
-"Hänen täytyy olla uhrausta näkemässä!"
-
-Gunilla tunsi jäätävää kylmyyttä jäsenissään. Hän vaipui alas rekeen.
-
-"Olkaa hiljaa!" kuiskasi Jorma. "Minä teen teidän kärsimyksenne
-lyhyeksi."
-
-"Eikö _minun_ täydy itseni kantaa lapseni uhriksi!" huusi muuan
-nainen hänen rinnallaan. "Ettekö luule, että rinta saattaa silloin
-aivan pakahtua!"
-
-Hämmästyksekseen havaitsi Gunilla, kuinka hänen molemmilla puolillaan
-kulki naisia, jotka kantoivat pieniä lapsia... Hän tunsi sanomatonta
-kauhua, hänestä tuntui kuin Akseli ja Kaarina temmattaisiin pois
-häneltä... Hän tahtoi huutaa tuskasta, mutta ei ääntäkään päässyt
-hänen huuliltaan.
-
-Silloin alkoi laulu, alussa hiljaa ja yksitoikkoisena; siinä oli
-valitusta ja vaikeroimista, siinä oli surua ja kyyneliä... Se yltyi,
-muuttui kohisevaksi ja hurjaksi. Gunilla oli kuulevinaan kuolemaan
-tuomittujen kuolonkorahdukset, äitien kirkunan ja pyövelien huudot!
-
-Yhä korkeammalle kohosi laulu, se nousi yli puiden latvojen
-kirkkaalle tähtitaivaalle, mutta alhaalla liehuivat raivottaret
-palavine tuohuksineen ja liehuttivat niitä, niin että kipenet
-räiskyivät laajalle ympärinsä.
-
-Oli aivan pimeää, kun synkkä kulkue vitkaan liukui äärettömän suureen
-aukeamaan keskelle metsää.
-
-Laulu oli vähitellen hiljentynyt jälleen, nyt kuului se aivan
-kuin kuolinvirreltä, matalalta uikutukselta... Sitten yksi ainoa
-vihlaiseva epätoivon kirkaisu. Sen jälkeen oli hiljaista kuin
-haudassa.
-
-Gunilla oli enemmän kuollut kuin elävä. Hän oli kietonut käsivartensa
-molempain lastensa ympärille, hän näki tummien olentojen liikkuvan
-ympärillään, hän luuli, että ne olivat kuolleita, jotka olivat
-nousseet haudoistaan ottaakseen osaa kamalaan juhlaan.
-
-Kappaleen matkan päässä hänestä paloi suuri rovio. Hän kuuli kuinka
-siihen alituiseen heitettiin uusia polttopuita, ja joka kerta sirkosi
-kokonainen kimppu tähtösiä korkeutta kohden.
-
-Hänen kuulonsa oli teroittunut äärimmilleen, hän kuuli loitommalla
-jonkun puhuvan ja arveli sen olevan Jorman. Mutta -- oliko se
-mahdollista -- tai mistä syystä mies olisi maininnut hänen
-nimensä!... Hän kuuli sen niin selvään kuin olisi huudettu hänen
-korvaansa...
-
-Nyt syöksyi koko joukko polvilleen ja painoi kasvonsa maahan. Kuinka
-he huusivat ja ulvoivat!
-
-Jorma puhui jälleen. Nyt mainittiin erään toisen naisen nimi, mutta
-silloin kuului niin sydäntä viiltävä valitushuuto, että se kävi läpi
-Gunilla rouvan luiden ja ytimien. Mutta samassa raikuivat luikut ja
-paimentorvet.
-
-Hän näki, kuinka naiset, jotka seisoivat hänen ympärillään, vietiin
-pois yksi toisensa jälkeen lapsi käsivarrellaan, ja kuinka heidät
-vedettiin väkisin, jos he kieltäytyivät seuraamasta vapaasta
-tahdostaan. He eivät palanneet takaisin, mutta niin pian kuin
-miehet palasivat noutamaan jotakin jälelläolevista, päästivät nämä
-hiljaisen, hillityn valituksen. Gunilla olisi tahtonut mielellään
-kysyä, mihin he menivät ja miksi he eivät tulleet takaisin, -- mutta
-kieli oli tarttunut kiinni kurkkulakeen, hän ei voinut puhua.
-
-Nyt vietiin viimeinenkin pois.
-
-Koko joukko makasi taasen polvillaan kasvot maassa, huutaen ja
-ulvoen. Hän ei tiennyt oliko hän kuullut tämän kaksi vai kaksitoista
-kertaa. Aika ja luvut häipyivät siltä, joka on joutanut suuren surun
-tai kauhun valtoihin.
-
-Samassa kuiskasi muuan ääni hänen korvaansa:
-
-"Ole hiljaa, Gunilla!"
-
-Siirtyikö hän yhtäkkiä helvetistä taivaanvaltakuntaan! Suloisempaa
-soittoa ei hän ollut kuullut koskaan kuin nämä sanat ritarin
-huulilta. Tämä otti hänet vahvoille käsivarsilleen. Hän näki Kaarinan
-ja Akselin seuraavan... sitten ei mitään enempää, sillä hän oli
-menettänyt tajuntansa.
-
-Mutta kun hän heräsi jälleen, oli hän toisessa reessä, lapset ja
-neitsyet luonaan. Asemiehet ja palvelijat ympäröivät heidät, mutta
-ritari ei ollut heidän joukossaan.
-
-"Missä on herrani?" kysyi hän vapisevalla äänellä.
-
-"Hän on käskenyt, että meidän on odotettava häntä täällä", vastasi
-muuan asemiehistä.
-
-"Hiljaa! Oliko se laukaus?"
-
-"Kuulkaa, kuulkaa, mikä parku!"
-
-Yhtäkkiä tuli aivan hiljaista.
-
-"Tulevatko he tänne päin?"
-
-"Ei, he menevät pois."
-
-"Tuolla loistavat soihdut!"
-
-"Siellä on itkevä lapsi!" sanoi Gunilla rouva. "Pyhä neitsyt, kuinka
-se itkee katkerasti!"
-
-"Rakas äiti, se on varmaan pikku Anna", sanoi Kaarina.
-
-"Mitä puhutkaan!"
-
-"Kuinka tuo ääni kuului Sakon ääneltä!" kuiskasi muuan neitosista.
-
-"Miksei Sakko ole täällä?" kysyi Akseli.
-
-"Hän on varmaankin ritarin mukana."
-
-"Tuolta tulee joku!"
-
-"Se on varmaan isäni!"
-
-Se oli ritari. Hän kantoi jotakin käsivarrellaan, mutta oli niin
-pimeä, ettei voinut eroittaa, mitä se oli.
-
-"Hevoseni!" käski ritari.
-
-"Tässä se on!"
-
-"Ota tämä lapsi, Gunilla!" sanoi ritari vienolla äänellä. "Se on
-Jumalan avulla pelastunut kuolemasta!"
-
-Ja hän pani pikku olennon hänen syliinsä ja kääri vaipan hyvin
-molempain ympärille.
-
-"Onko se jonkun noista naisista?"
-
-"Kyllä se on!"
-
-"Herra olkoon kiitetty! Kuinka äiti on oleva iloinen!"
-
-"Niin luulen! Nyt täytyy meidän rientää."
-
-Ja koko pieni parvi riensi pikimmiten paikalta.
-
-Gunilla rouva piteli nukkuvaa lasta sylissään.
-
-"Lieneeköhän se poika vai tyttö", sanoi Gunilla sivellen kädellään
-hentoja kasvoja.
-
-Kaarina kumartui pienokaista vasten.
-
-"Rakas äiti, se on Anna", sanoi hän.
-
-"Älä lörpöttele! Anna makaa kotona vuoteessaan ja nukkuu."
-
-Mutta Gunilla rouvasta tuntui, että lapsi painautui niin ihmeen
-pehmeästi häntä vasten. Ei silmänräpäyksen ajaksikaan pälkähtänyt
-hänen päähänsä, että se olisi voinut olla hänen lapsensa. Mutta
-hänestä tuntui, että hänen oli kasvatettava se omien lastensa kanssa,
-ja hän päätti ottaa äidin kotiinsa ja tehdä hänestä kaikkien lastensa
-hoitajan. Vihdoin olivat he kotona linnassa. Piha oli valaistu
-soihduilla; koko lukuisa palvelijajoukko seisoi odotellen. Erik herra
-otti nopeasti lapsen Gunilla rouvalta ja riensi portaita ylöspäin.
-
-"Olisihan minun toki pitänyt sitä edes nähdä", sanoi Gunilla hieman
-tyytymätönnä.
-
-Mutta ilo oli pian ainoa tunne, joka valtasi kaikkien mielet.
-Kotiväki puhui siitä pelosta, jota oli tuntenut. Mutta tällöin
-katselivat he hämillään toisiinsa, ikäänkuin peläten sanoa enemmän
-kuin oli lupa.
-
-"Te salaatte minulta jotakin!" sanoi Gunilla rouva.
-
-Silloin kertoivat he ritarin pelästyksestä, kun hän sai tietää
-Gunilla rouvan menneen juuri sille taholle, missä uhraus oli
-tapahtuva. Lapset ja neitoset puhuivat kaikista niistä kauhuista,
-joita olivat kokeneet, mutta Gunilla rouva riensi rouvantupaan
-syleilemään nuorinta lastaan, viisivuotiasta Annaa.
-
-Kuinka hän hämmästyikään nähdessään ritarin polvillaan lapsen vuoteen
-vieressä, levottomalla hellyydellä katsellen sitä.
-
-"Mitä on tapahtunut? Onko lapsi sairas?" kysyi äiti pelästyneenä ja
-riensi hänen luoksensa.
-
-"Näethän itse, ettei häntä vaivaa mikään."
-
-"Minusta hän nukkuu niin raskaasti."
-
-"Hän on kenties kovin väsynyt."
-
-"Mistä niin? Minä soitan hänen hoitajaansa."
-
-"Hän on poissa."
-
-"Poissa?" kysyi Gunilla rouva kummissaan.
-
-"Hän on poistunut ainaiseksi."
-
-"Mutta sano sitten minulle, mitä on tapahtunut!"
-
-"Ei tänä iltana!"
-
-"Luuletko, että voin saada mitään rauhaa, kun ajatuksissani pyörii
-se, mitä täällä on tapahtunut? Tai että voin nukkua sen jälkeen mitä
-itse olen kokenut?" lisäsi hän väristen.
-
-"Sitten sanon sen", vastasi Erik herra, "mutta sillä ehdolla, että
-ensin katsot oikein varmasti, että tässä makaava lapsi on sinun oma
-lapsesi."
-
-"Luuletko, että äiti milloinkaan voi erehtyä sellaisesta?" kysyi
-Gunilla.
-
-"Olet tehnyt niin!"
-
-"Minäkö?... Erik!..."
-
-Hän kalpeni lumivalkoiseksi.
-
-"Sano... oliko se minun lapseni, joka...?"
-
-"Nyt avaa hän silmänsä! Puhu hänelle!"
-
-"Rakas äiti!" kuiskasi tyttö ja suuteli häntä, mutta nukkui sen
-jälkeen uudestaan.
-
-"Oliko se hän, Erik?"
-
-"Kiitä Jumalaa, Gunilla! Se oli hän!"
-
-"Kaikki pyhimykset! Ja millä ihmeellä hän pelastui?"
-
-"Sakko hänet pelasti."
-
-"Sakko! Missä hän on?"
-
-Ritari kääntyi pois.
-
-"Maksoiko se hänen henkensä?" kysyi hän väristen.
-
-"Maksoi!"
-
-Gunilla painoi päänsä hänen rintaansa vasten ja itki.
-
-"Hän oli uskollinen ystävä ja palvelija."
-
-"Muutamia päiviä sitten sanoi hän kerran osoittavansa, että oli
-kiitollinen, ja täydelleen on hän pitänyt sanansa."
-
-"Mutta te itse, rakas herra, näytätte niin sairaalta ja runnellulta.
-Pelkään, että tämä päivä on koskenut syvästi teihin. Menkää levolle!"
-
-"Ja sinä itse, Gunilla?"
-
-"Minulla on vielä kaikki, mikä on sydämelleni rakasta, minä tahdon
-kiittää Jumalaa ja siten rukoilla niiden eksytettyjen raukkojen
-puolesta, jotka nyt valittavat ja surevat."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Parisen päivää myöhemmin löydettiin päällysmies hirtettynä linnan
-edustalta. Vääryyttä kärsineet olivat itse kostaneet.
-
-Tapaus koski syvästi ritariin. Laittomuus, jota hän oli koennut
-vastustaa, oli murtanut kaikki sulut ja puhjennut ilmoille kaikessa
-hirvittävässä raakuudessaan. Mitä jalansijaa oli kristinusko saanut
-sellaisessa kansassa, joka uhrasi omaa lihaansa ja vertansa?
-Mitä kunnioitusta nautti päämies, jonka silmien edessä, jonka
-läheisyydessä oli uskallettu tehdä sellainen rikos, ja kuinka voisi
-sen rangaista, kun koko kansa otti osaa siihen? Nämä ajatukset
-pyörivät öin ja päivin hänen päässänsä. Ne heikonsivat hänen
-ennestäänkin turmeltunutta terveyttään.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin saapui vanha Jorma linnaan ja pyysi
-puhutella ritaria. Tämä päästi hänet puheilleen. Mies kantoi päätänsä
-pystyssä; hänen koko käytöksensä ilmaisi itsetietoisuutta.
-
-"Mitä tahdotte?" kysyi Erik herra.
-
-"Koko kansani puolesta pyydän, ettette rankaise meitä siitä synnistä,
-jonka olimme tekemäisillämme."
-
-"Mistä puhutte?"
-
-"Kun otimme teidän lapsenne..."
-
-"Miksi tahdoitte tehdä minulle sellaisen surun?"
-
-"Me rakastimme teitä, herra, ja tahdoimme, että teidän oli
-sovitettava se synti, jonka luulimme teidän tehneen."
-
-"Luulitte minun pidättäneen teidän palkkanne?"
-
-"Sakko sanoi meille, kuinka asianlaita oli, ja niin sai päällysmies
-rangaistuksensa, ja me saimme, mikä oikeudella oli meille tuleva."
-
-"Ja Sakko?"
-
-"Hän antoi henkensä lapsenne puolesta! Aivan sen edellä oli hän
-sanonut meille, kuinka asia oli."
-
-"Ettekö luule, että minä tahdon rangaista teitä siitä?"
-
-"Kuinka monta henkeä tahdotte?"
-
-"Kuvitteletteko voivanne hengellä ja verellä hyvittää, mitä olette
-rikkoneet jumalallista ja inhimillistä lakia vastaan?"
-
-"Jumalallisen kanssa saamme kai itse selvittää asian. Olen tullut
-tänne maallisen lain tähden."
-
-"Valtio on lähettänyt pappeja teitä opettamaan. Teidät on kastettu
-kristinuskoon, ja te harjoitatte kaikkia pakanuuden kauhistuksia!"
-
-"Meidät ajettiin joukoittain kasteelle ja kirkkoon. Kukaan ei voi
-meitä estää ajattelemasta miten tahdomme."
-
-"Eivät pappien puheetkaan?"
-
-"He valehtelevat kaikki."
-
-"Mitä sanotte?"
-
-"Totuuden, jalo herra!"
-
-"Näyttäkää se toteen!"
-
-"Eivätkö he sano, että Kiesus kulki ympärinsä köyhien joukossa,
-tehden hyvää kaikille?"
-
-"Sanovat!"
-
-"Eivätkö he sano olevansa hänen seuraajiaan..."
-
-"Eivät kaikki ole."
-
-"Joko hän ei ole ollut parempi kuin hekään, ja silloin ei hän
-myös ole koskaan tehnyt niitä hyviä töitä, joita he sanovat hänen
-tekemikseen; tai ovat he kurjia ulkokullattuja, jotka käyttävät hänen
-nimeään kilpenään, jonka takana synti on luvallinen."
-
-"Pappikin on ihminen."
-
-"Mutta hän ei saisi olla pappina, jos hän on suurin syntinen
-seurakunnassa."
-
-"Silloin on valitettava piispalle."
-
-"Sellaista me emme ymmärrä, ja vähänpä siitä voisi olla hyötyäkin. Me
-kyllä tiedämme omat neuvomme."
-
-"Ja palaatte takaisin pakanuuteen."
-
-"Luullaksemme se voi olla yhtä hyvä!"
-
-"Kuulkaas minua, Jorma! Oletteko koskaan nähnyt totista ja vilpitöntä
-kristittyä?"
-
-"Kyllä, herra, olen nähnyt; mutta minä tunnen myös monta jalomielistä
-pakanaa."
-
-"Ettekö huomaa mitään eroa heidän välillään?"
-
-Jorma vaikeni kauan.
-
-"Olen huomannut _yhden_", sanoi hän.
-
-"Ja se on?"
-
-"Kristitty antaa anteeksi vääryydet."
-
-"Onko se teistä vaikeaa?"
-
-"Vaikeinta kaikista."
-
-"Mutta hyvin?"
-
-"Kun voi sen tehdä!"
-
-"Otaksutaan, että se on kysynyt kovia taisteluita, ennenkuin voi sen
-tehdä. Minkä luulette silloin vievän hänet siihen?"
-
-"Hänen kristillisen velvollisuutensa!"
-
-"Pakana ei sitä hyväksy?"
-
-"Kyllä, mutta hän ei tee samoin."
-
-"Miksi ei?"
-
-"Meillä on sääntönä: 'silmä silmästä, henki hengestä'!"
-
-"Ja onko se teistä parempi?"
-
-"Sitä en tiedä sanoa..."
-
-"Mitäs sitten tarkoitatte?"
-
-"Sitä vain, että kristinusko asettaa toiset vaatimukset..."
-
-"Luuletteko niiden olevan onneksi vai onnettomuudeksi ilmisraukoille?"
-
-"Kyllä ne ovat onneksi."
-
-"Ymmärrättekö silloin, Jorma, miksi toivoisin niiden leviävän teidän
-keskuuteenne?"
-
-"Hankkikaa parempia opettajia!"
-
-"Suokoon Jumala, että voisin! Mutta ettekö voi pysyä lujana uskossa?"
-
-"Kukapa tahtoo peseytyä puhtaaksi likalätäkössä, herra?"
-
-"Mitä sanotte?"
-
-"Että siksi ovat papit ja munkit tehneet sen opin, jota saarnaavat.
-Jos joku sellainen tulee tölliini, saa hän mennä niine hyvineen; ei
-hän tahdo edistää herransa, vaan omaa ja luostarinsa asiaa."
-
-"Surullista, jos niin on!"
-
-"Meillä täytyy opin ja elämän olla yhtä, kuten ruumiin ja sielun,
-muuten on meistä kaikki ulkokultailua ja petosta."
-
-"Ette ole niinkään väärässä!"
-
-"Tiesin kyllä, että lopulta ymmärtäisitte minua", sanoi Jorma. "Te
-olette jalo ja oikein ajatteleva herra, sentähden koski meihin
-syvästi, kun luulimme, että ahneus oli teidät saanut valtaansa.
-Sakon veri on sovittanut syymme Jumalan edessä, hän oli vanhan suvun
-viimeinen vesa, ja hänessä meni suuri tietäjän alku manalle. Mutta
-vielä on jälellä velkamme teille, ja niinä olen tullut kysymään
-teiltä siitä."
-
-"Mitä tarjoatte?"
-
-"Viisikymmentä henkeä!"
-
-"Se on liian vähän!"
-
-"Sata!"
-
-"Enemmän!"
-
-"Viisi sataa!"
-
-"Vielä enemmän!"
-
-"Olkaa armelias, herra!" Jorma heittäytyi maahan ja suuteli ritarin
-takinlievettä.
-
-"Vaadin, että kaikki tyyni luovutte eksytyksistänne ja rupeatte
-kristityiksi omasta vapaasta vakaumuksestanne. Sinä, Jorma, olet
-itse tunnustanut, että kristinusko on korkeampi. Sinun on myös
-myönnettävä, että sellaisessa, joka kuuluu ikuiseen autuuteemme,
-täytyy ihmisen kaikin voimin pyrkiä korkeimpaan."
-
-"Tahdon noudattaa käskyänne. Mutta mitä vaaditte siitä, mitä on
-tapahtunut?"
-
-"En mitään!... Menkää rauhassa!"
-
-"Annatte anteeksi! Tämä on tosiaankin korkean mestarin opin mukaista!
-Se on suuri ja hyvä! Te opetatte sen meille omalla esimerkillänne."
-
-Vanhus poistui sangen liikutettuna.
-
-Tämä kohtaus oli suurena lohdutuksena Erik herralle, ja hän ryhtyi
-jälleen tarmolla tehtäviinsä. Tärkein oli niiden laivojen tarkastus,
-joiden oli lähdettävä vesille heti jäiden auettua. Sen jälkeen
-oli tärkeintä laittaa kuntoon linnoitukset Viipurin ympärillä.
-Vaarat uhkasivat idästä, ja tanskalaiset juonittelijat uudistivat
-vehkeilynsä. Outoja henkilöitä hiiviskeli ympäri rahvaan keskuudessa
-puhuen mikä onni olisi, jos tanskalaiset sotajoukot tulisivat kansaa
-puolustamaan.
-
-Silloin sairastui Erik herra äkkiä. Heti alusta sai tauti niin
-vaarallisen käänteen, että luultiin kuoleman olevan lähellä.
-Erik herra oli siitä täysin tietoinen. Kuinka hellästi hän
-sulkikaan lempeän vaimonsa syliinsä ja kiitti häntä kaikesta hänen
-rakkaudestaan!
-
-Ritarin käskystä koottiin läheisin talonväki sairashuoneeseen
-jäähyväisille. He itkivät ja nyyhkyttivät, mutta hän oli tyyni
-ja hymyili. Hänelle oli kuolema tervetullut vapauttaja. Gunillan
-käsi kädessään ja katse kiinnitettynä pienokaisiin, jotka olivat
-polvillaan hänen edessään, odotti hän tyynesti viimeistä hetkeä.
-
-Mutta se viipyi; yöllä hän nukkui muutamia tunteja ja tunsi aamulla
-itsensä niin paljon paremmaksi, että tahtoi nousta jalkeille. Hänen
-tahtoaan noudatettiin, ja nojaten Gunillaan ja muutamaan uskolliseen
-palvelijaan kulki hän viereiseen huoneeseen.
-
-"Kuinka täällä on pimeää kaikkialla", sanoi hän. Mutta kohta sen
-jälkeen kaatui hän alas penkille kuin kuollut.
-
-"Gunilla!... Jo valkenee, nyt näen valoa. Oi, mikä kirkkaus!"
-huudahti hän säteilevin kasvoin, ja pakeneva sielu salli hänen viedä
-hautaan onnellisen tunteen siitä...
-
-Koko Suomi suri häntä.
-
-Mutta Ruotsiinkin levisi hämmennys ja levottomuus. Sellainen
-surusanoma saattoi tosiaankin herättää levottomuutta tulevaisuuteen
-nähden. Nyt ei enää tarmokas, luotettava ja valpas Erik Turenpoika
-ollut puolustamassa itärajaa ja pitämässä yllä epävarmaa, usein
-keskeytettyä rauhan työtä.
-
-
-
-
-8.
-
-NAISEN VOIMA.
-
-
-Valtaneuvostossa istui, harvoilla poikkeuksilla, ainoastaan
-rauhanystäviä. Ne, jotka kuuluivat Svante Niilonpojan puolueeseen,
-eivät voineet saada tahtoaan voimaan, ja niin täytyi heidän sallia,
-että laadittiin kokonainen joukko syytteitä valtionhoitajaa vastaan.
-Nämä yhdistettiin avoimiin kirjeihin, joista yksi toimitettiin
-valtionhoitajalle ja toiset lähetettiin kaikkiin maakuntiin ja yksi
-Tukholman kaupungille.
-
-Svante Niilonpoika vastasi muutamain päivien kuluttua, että
-hän tahtoi vastata asianomaisille tuomareille, ja jos nämä ja
-valtaneuvosto niin vaativat, oli hän taipuvainen jättämään
-päämiehyytensä neuvoston käsiin.
-
-Mutta kohta sen jälkeen pyysi Tukholman kaupungin porvaristo pääsyä
-valtionhoitajan puheille ja rukoili, että hän heidän ja maan tähden
-tahtoisi pitää hallituksen käsissään.
-
-Kauppakaupunkien miehet ja lähinnä asuva rahvaskin lähetti hartaita
-pyyntöjä, että herra Svante Niilonpoika pysyisi valtionhoitajana.
-
-On helposti käsitettävää, etteivät nämä viestit miellyttäneet
-neuvosherroja, mutta sitten tuli vielä lähetystö Taalainmaasta.
-Se selitti pelottomasti, että mies, joka oli puolustanut Ruotsin
-vapautta ja itsenäisyyttä, oli heidän mielestään korkeimmalla
-valtakunnan herrojen joukossa, ja he pyysivät herra Svante
-Niilonpoikaa pitämään kiinni peräsimestä. Heidän apuunsa hän saattoi
-luottaa milloin hyvänsä kutsuikin.
-
-Ruotsin neuvosto oli kuin halvauksen saanut; epäilemättä oli Svante
-Niilonpojan puolue vahvin. Mihin keinoihin nyt oli ryhdyttävä? Neuvon
-oli keksivä nainen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Herra Sten Kristerinpoika oli mennyt toisiin naimisiin Vikin herran
-tyttären, Pernilla Niilontyttären kanssa. Syksyllä 1511 he asettuivat
-asumaan Tukholmaan ja pitivät upeaa taloutta.
-
-Pernilla rouva oli tavattoman pieni kasvultaan eikä enää nuorikaan,
-mutta hänellä oli tulinen sielu ja rajut intohimot, joiden edessä
-kaikkien täytyi väistyä.
-
-Hän ei ollut mennyt naimisiin rakkaudesta, mutta Sten Kristerinpojan
-valtiolliset laskelmat olivat myös hänen, ja hän oli lujasti
-päättänyt viedä ne perille.
-
-Hän inhosi Svante Niilonpoikaa sentähden, että tämä oli hänen
-herransa tiellä; hän vihasi Märta rouvaa sentähden, että tämä oli
-niin mahtavan herran emäntä.
-
-Mutta mikään ei olisi estänyt häntä tuntemasta suopeutta, jopa
-hellyyttäkin samoja ihmisiä kohtaan, jos hän olisi ollut heidän
-sijassaan ja he hänen.
-
-Luonnollisena seurauksena tästä hänen pyrkimyksestään oli, että hän
-tunsi suurta osanottoa Knut Alfinpoikaa kohtaan.
-
-Ja hänelle tämä nuori mies uskoi epätoivonsa sen johdosta, että
-Kristina Gyllenstjerna oli pettänyt hänet, kuten hän sanoi. Kristina
-oli houkutellut itselleen hänen rakkautensa ja sitten hylännyt hänet
-valtionhoitajan pojan tähden.
-
-Pernilla rouva ei ainoastaan hyväksynyt hänen suuttumustaan,
-vaan hautoi kostoakin hänen puolestaan. Mutta tällöin kuunteli
-hän jännityksellä kaikkea, mikä koski valtionhoitajaa ja hänen
-emäntäänsä. Hän pystyi laatimaan useampiakin suunnitelmia pienessä
-nokkelassa päässään.
-
-Knut herra ajatteli ainoastaan rakkauttaan ja eli sille.
-
-Eräänä päivänä saapui hän Pernilla rouvan luo tavallista
-kiihtyneempänä. "Minä lähden täältä", sanoi hän.
-
-"Mitä sitten on tapahtunut?"
-
-"Minä en kestä nähdä heitä yhdessä!"
-
-"Heh, teitähän Kristina rakastaa!"
-
-"Mutta Stenillä on kaikki edut puolellaan. Kuka nainen ei antaisi
-etusijaa tulevalle valtionhoitajalle kenen ja kuinka korkeasäätyisen
-aatelismiehen rinnalla tahansa!"
-
-"Mutta jos hänestä nyt ei tulisikaan valtionhoitajaa?"
-
-"Mikäs estää!"
-
-"Mikä! Me molemmat esimerkiksi!"
-
-"Jotka emme voi mitään."
-
-"Se riippuu tahdon voimasta."
-
-"Mitä tarkoitatte?"
-
-"Että minä mielelläni tahtoisin palvella teitä", sanoi Pernilla rouva
-ojentaen hänelle kätensä.
-
-Hän lankesi polvilleen ja suuteli sitä.
-
-"Jos voitte tehdä sen", sanoi hän, "vannon etten ikipäivinäni lakkaa
-osoittamasta teille kiitollisuuttani."
-
-"Nouskaa, herra Knut Alfinpoika, ja puhukaamme tyynesti."
-
-Toinen totteli.
-
-"Käskekää, mitä minun on tehtävä?"
-
-"Vaiettava ennen kaikkea!"
-
-"Kuten hauta."
-
-"Sitten annettava joka päivä tietoja."
-
-"Mistä?"
-
-"Kaikesta, mitä linnassa tapahtuu."
-
-"Minä tiedän niin vähän."
-
-"Urkkikaa sitten! Teidän täytyy tietää paljon!"
-
-"Mutta voinko ja saanko minä..."
-
-"Epäröittekö?"
-
-"Tunnustan, että teen niin!"
-
-"Silloin ette rakasta häntä."
-
-"Enemmän kuin elämääni, mutta..."
-
-"Tarkoitatteko kenties, että ehdotan jotakin kunniatonta?"
-
-"En tiedä mitä sanon! Käskekää, minä teen kaiken, mitä vaaditte!"
-
-Ja siitä pitäen teki Knut herra selkoa kaikesta mitä linnassa
-tapahtui. Pernilla rouva ei ainoastaan saanut tietää, mitkä henkilöt
-kävivät valtionhoitajan luona, vaan sangen usein, mistä he olivat
-keskustelleetkin.
-
-Saamiensa raporttien pohjalla hän tiesi, että valtionhoitajan terveys
-oli suuresti huonontunut; että hän suurella pelolla odotti tulevan
-vuoden sotaretkeä; ettei enää ollut odotettavissa mitään apua
-lyypekkiläisiltä sekä lopuksi että oli tehty monia turhia yrityksiä
-saada luostareilta ja kirkolta rahoja lainaksi.
-
-Pernilla rouva oli kuitenkin liian viisas ilmaistakseen, mistä
-lähteestä hän oli saanut nämä uutisensa. Jos salaisuus olisi
-paljastunut, ei hän olisi saanut enää tietää mitään; ja hän tunsi
-tähän asti hänelle aivan outoa nautintoa ajatellessaan kysymyksiä,
-jotka koskivat maan ja kansan olemassaoloa. Hän laati päässään mitä
-ihmeellisimpiä ehdotuksia; väliin tahtoi hän, että hänen herransa nyt
-heti asettuisi rauhanystäväin eturintamaan, taistelisi erinomaisella
-urhoollisuudella ja niittäisi loistavia voittoja.
-
-Mutta kun hän ajatteli Sten herraa, tarkoitti hän itseään. Hänen
-vilkkaissa kuvitelmissaan oli hän itse johtamassa sotajoukkoa,
-tekemässä urhoollisuuden ihmeitä ja niittämässä kunniaa ja mainetta.
-Hänen jalkoihinsa langettiin, häntä ihailtiin ja tehtiin hänet
-maan kuningattareksi. Jos hän olisi ilmaissut salaiset ajatuksensa
-jollekin ihmiselle, olisi hänelle naurettu vasten kasvoja. Ajatelkaas
-vain hänen kuvatonta olentoaan!
-
-Mutta hän oli siksi viisas, että piti nämä mietteet omina hyvinään.
-Hänen herransa, joka heidän avioliittonsa alussa piti häntä kaikissa
-suhteissa merkityksettömänä, alkoi vähitellen käsittää, että
-hänestä saattoi olla suurta hyötyä. Ja niin uskoi vanha Sten herra
-emännälleen suunnitelmiaan, ja tämä puuhaili niitä kehittääkseen,
-ilmoitti saamansa salatiedot ja osoitti sellaista mielen terävyyttä,
-joka on mahdollista ainoastaan naiselliselle havaintokyvylle.
-
-Pernilla rouva oli kokenut, ettei hän voinut ulkonäöllään saada
-vaikutusvaltaa miehiin. Hän päätti koettaa heidän vaimojensa kautta.
-
-Kukapa emäntä ei haluaisi tehdä itseään tärkeäksi herralleen, ja
-tässä saattoi Pernilla antaa monia hyviä viittauksia.
-
-Eivät kaikki rauhanystävät tahtoneet saada Hannu kuningasta
-valtakuntaan, mutta he tahtoivat päästä Svante Niilonpojasta ja --
-itse päästä ohjaksiin. Sanottiin, että nyt oli neuvoston aika ottaa
-peräsin käsiinsä ja luotsata hankautunut valtiolaiva satamaan.
-
-Mutta ei käynyt päinsä eroittaa valtionhoitajaa ilman kansan
-myöntymystä; joka mies tiesi, että hän oli kansan suosikki.
-
-Eräänä päivänä tuli Knut herra hänen luoksensa sangen kiihtyneenä.
-
-"Mitä nyt?" kysyi hän.
-
-"Puhutaan, että häät vietetään marraskuussa."
-
-"Meillä on vasta syyskuu!"
-
-"Teidän täytyy estää se!"
-
-"Mitä sanoo Kristina?"
-
-"Vaikenee ja suostuu!"
-
-"Vastahakoisesti?"
-
-"Olenhan sanonut teille, että hän rakastaa Steniä!" huudahti Knut
-epätoivoissaan ja kätki kasvonsa käsiinsä, katkerasti itkien.
-
-"Oletteko mies?" kysyi Pernilla halveksuvasti.
-
-"Enkö ole juossut kaikilla teidän asioillanne, hankkinut teille
-kaikki ne tiedot mitä olette halunnut? Ettekö te siitä hyvästä
-luvannut auttaa minua?"
-
-"Eikö voisi ryöstää häntä!"
-
-"Ryös -- tää -- hä -- ntä?"
-
-"Niin, houkutella hänet pienelle retkelle!"
-
-"Millä verukkeella?"
-
-"Voitte kai keksiä jonkun sellaisen."
-
-"Voisin viedä hänet sisareni luokse."
-
-"Pakottakaa hänet ensin matkalla salaa vihille johonkin
-luostarikirkkoon!"
-
-"Siihen ei hän ikinä suostu!"
-
-"Minä sanoin: pakottakaa hänet!"
-
-"Olette paholainen itse!"
-
-"Minäkö? Ettekö häpeä!" huudahti Pernilla rouva kiihkeästi. "Hoitakaa
-asianne kuten hyväksi näette; minä en enää teistä välitä!"
-
-Julmistuneena nousi hän ja poistui huoneesta.
-
-Mahtoiko Knut olla sitä mieltä, ettei pikku rouvasta ollut hänelle
-ollut mitään hyötyä, selvisikö hänelle, että mitä hänellä nyt
-enää oli tehtävissä, se saattoi tapahtua ilman tämän apuakin, tai
-saiko kenties Pernilla rouvan mitätön persoonallisuus hänet tätä
-hyleksimään? Kuinka lie ollutkin, mutta muutamain minuuttien kuluttua
-alkoi hän vihellellä, ja kohta lähti hän tiehensä.
-
-On mahdollista, ettei Pernilla rouva ollut alussa miettinyt
-seurauksia siitä askeleesta, johon hän oli aivan harkitsematta
-neuvonut Knutia. Tämän sanat ja vielä enemmän aavistus niistä
-ikävyyksistä, jotka odottivat häntä itseään, jos tuli tunnetuksi,
-että ehdotus oli hänen tekemänsä, ynnä tietoisuus siitä, että Knut
-aivan arvelematta paljastaisi heidän salaisuutensa, vei täydelliseen
-käännökseen.
-
-Sitä paitsi oli Knut hänelle tästälähin tarpeeton. Neuvoston
-syytökset tulisivat varmaan tekemään tarpeellisen vaikutuksen. Hän
-saattoi hyötyä siitä, jos nuori mies joutui loitommalle...ja sitä
-ei hän tahtonut lyödä laimin. Sisarensa, herra Pietari Turenpojan
-emännän kautta oli hän tehnyt tuttavuutta herra Erik Juhananpojan
-emännän, Cecilia rouvan kanssa. Hän ymmärsi, että heidän täytyi Sten
-Sturen ja Kristina Gyllenstjernan kesken aiotun liiton johdosta
-kuulua valtionhoitajan puolueeseen. Mutta hän tiesi myös, että Erik
-herra oli ollut tanskanmielinen, ja jollei hän nyt enää ollut sitä,
-johtui se hänen emäntänsä vaikutuksesta.
-
-Cecilia rouva vältti niin paljon kuin voi kosketusta niiden rouvien
-kanssa, joiden herrat ja miehet kuuluivat rauhanpuolueeseen. Siitä
-huolimatta päätti Pernilla rouva käydä hänen luonaan, ja päätös
-pantiin heti toimeen. Tällöin osoitti hän merkillistä käytösaistia.
-Sanallakaan ei hän puhunut heidän herrojensa valtiollisista
-mielipiteistä, mutta sitä vilkkaammin osanotostaan Kristina
-Gyllenstjernaa kohtaan. Suurella näppäryydellä houkutteli hän nuoren
-neitsyen puhumaan ja tuli pian vakuutetuksi, että hänen rakkautensa
-kuului Sten Sturelle.
-
-Ennen lähtöään pyysi hän puhua muutamia sanoja kahdenkesken Cecilia
-rouvan kanssa, ja hänelle sanoi hän salavihkaan saaneensa tietoon,
-että kaunista Kristinaa uhkasi suuri vaara.
-
-"Millainen se muka on?" kysyi Cecilia hämmästyksissään.
-
-Sitä ei Pernilla rouva tiennyt niin varmaan sanoa. "Kenen puolelta se
-uhkaa?"
-
-Niin, sitä ei hän voinut lainkaan sanoa. Mutta Cecilia tuumi, että
-Pernilla rouva oli velvollinen ilmoittamaan, mistä hän oli sellaisen
-tiedon saanut. Vastaus kuului, että Pernilla rouva oli kuullut sen
-ainoastaan ohimennen, ja hänen oli mahdoton muistaa keneltä.
-
-Cecilia rouva mietti hieman ja kiitti häntä antamastaan
-varoituksesta, kuitenkin pyytäen vielä yhtä asiaa. Pernilla rouva
-ihmetteli, mitä se mahtoi olla, mutta Cecilia rouvan hyväksi tahtoi
-hän mielellään tehdä mitä voi.
-
-"Asettukaa minun asemaani", vastasi tämä, "ja sanokaa minulle sitten,
-mihin varokeinoihin ryhtyisitte".
-
-Tähän oli Pernilla rouva niin valmistumaton, että hän punastui aivan
-hiusmartoaan myöten.
-
-"Mihin varokeinoihin?..." toisti hän aivan ymmällä.
-
-"Olen varma, ettei kukaan voi minulle antaa tässä parempaa neuvoa
-kuin juuri te, Pernilla rouva."
-
-"Minun on mahdoton tietää..."
-
-"Nainen, jolla on teidän tavaton ymmärryksenne, voi selittää paljon
--- jos tahtoo", lisäsi Cecilia rouva.
-
-"Josko tahdon?"
-
-"Osoittakaa olevanne ystäväni! Varoitus, jonka olette minulle
-antanut, on herättänyt minussa pelkoa; mutta minä olen tietämätön,
-millainen vaara en. Jollette sano mitään enempää, katson olevani
-pakoitettu viemään Kristinan takaisin Ekaan. Enkä suinkaan pidä sitä
-minään salaisuutena, että minut on teidän puolinainen viittauksenne
-saattanut siihen."
-
-"No niin; luulen, että on tarkoitus ryöstää neitsyt -- mutta varmasti
-en sitä tiedä."
-
-"Tarkoituksessa estää avioliitto?"
-
-"Muuan onneton rakastaja!"
-
-"Herra Knut Alfinpoika?"
-
-Nyt punastui Pernilla rouva vielä helakammin kuin ennen. Hän tunsi,
-ettei maksanut vaivaa kieltää, ja huudahti kiihkeästi: "Älkää
-ilmaisko minua!"
-
-"Ettehän ole sanonut mitään!"
-
-"Luulen, että se on vain joutava päähänpisto. Mutta hän rakastaa
-neitsyttä intohimoisesti."
-
-"Kiitän teitä sydämestäni", virkkoi Cecilia rouva. "Nyt tiedän
-kaiken, mitä tarvitsen."
-
-"Älkää mainitko minua!"
-
-"Luottakaa minuun, kyllä vaikenen!"
-
-Mutta kun Pernilla rouva palasi kotiinsa, ei hän suinkaan ollut
-tyytyväinen vierailuunsa. Hänestä tuntui, kuin Cecilia rouva olisi
-osoittanut paljon suurempaa viisautta kuin hän itse, ja se suututti
-häntä, sillä hän tahtoi mielellään olla kaikkia muita naisia
-viisaampi ja ymmärtäväisempi.
-
-Vielä oli yhtenä syynä levottomuuteen se, että hänen ollessaan poissa
-oli herra Knut Alfinpoika käynyt hänen kotonaan ja ollut hyvin
-pahoillaan, kun ei tavannut häntä. Hänenhän ei koskaan pitänyt enää
-tulla, ja mistä syystä hän nyt kuitenkin teki niin?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Syytekohdat Svante herraa vastaan olivat lyhykäisesti seuraavat:
-
-Valtionhoitaja oli jättänyt menemättä Kalmarin kokoukseen 1505 ja
-vastoin valaansa riistänyt niiltä, jotka olivat matkustaneet Tanskaan
-rauhanasioissa, heidän lääninsä ja saattanut heidät huonoon huutoon,
-jonkatähden kukaan ei enää tahtonut mennä sinne niin kauan kuin
-hallitus oli yksistään Svante Niilonpojan käsissä.
-
-Edelleen ei hän ollut noudattanut neuvoston neuvoa, vaan sen
-vastaisesti pitkittänyt sotaa, jonkatähden oli se vaara tarjona,
-että rahvaan miehet ottaisivat jälleen vastaan kuninkaan ja hänen
-poikansa, vastoin sekä Svante Niilonpojan että herrojen tahtoa.
-
-Se rahasumma, jota kuningas vaati rauhan ehtona ja jota Svante
-Niilonpoika ei tahtonut suostua maksamaan, oli niinikään yhtenä
-syytekohtana.
-
-Herrat eivät itsekään suostuneet siihen mielellään, Jumala nähköön,
-mutta hätä ei lue lakia, ja heistä näytti suurelta järjettömyydeltä
-sanoa haluavansa rauhaa, mutta olla antamatta tilaisuutta rauhan
-saantiin; valtakunta olikin saanut kärsiä paljon enemmän vahinkoa
-sekä maalla että merellä kuin vaadittu rahasumma oli arvoinen,
-erittäinkin Åke Hannunpojan kuoleman kautta, menetyksen, jonka
-rinnalla Kalmarin ja Borgholman takaisinsaaminen ei merkinnyt mitään.
-
-Edelleen, lausuttiin, oli raha niin huonontunut, että kruunulta,
-kirkolta ja ritaristolta hupeni pois viides osa heidän vuotuisista
-koroistaan, ja sellaista ei kukaan kuningas tai herra ollut
-täällä tai muissa valtakunnissa rohennut tehdä ilman neuvoston
-perinpohjaista tutkimusta. Siihen sijaan, että rahanlyönnin ennen
-toimittivat valantehneet rahamestarit, tapahtui se nyt linnassa,
-neuvostolta kysymättä, vastoin vanhaa käytäntöä, rehellisyyttä ja
-valtionhoitajan valaa.
-
-Maalle oli sälytetty laittomia veroja neuvostoa kuulematta; moni oli
-vastoin lakia ja oikeutta menettänyt perintömaansa. Valtionhoitaja
-otti viljan lääneistään, mutta pani sitten väkensä vierailemaan
-talosta taloon, yksinpä pappien ja vapaamiestenkin luona, ja hänen
-rehumarskinsa panivat hänen hevosensa neuvoston talonpoikien maille,
-näiden ollessa päivisin päivätöissään. Lopuksi oli valtionhoitaja
-vastoin neuvoston tahtoa jättänyt Hemming Gaddin eroittamatta
-Linköpingin hiippakunnasta ja sitä paitsi eroittanut ja asettanut
-kihlakunnantuomareita ja laamanneja vastoin lakia.
-
-Oheenliitetyssä kirjelmässä oli neuvosto antanut käskyn, että tämä
-kirjoitus oli otettava valtakunnan rekisteriin ja Tukholman kaupungin
-muistikirjaan sekä vielä kuulutettava kaikkialla valtakunnassa, niin
-että kaikki tietäisivät heidän puolustuksensa ja että onnettomuudet,
-joita mahdollisesti tapahtui, olivat valtionhoitajan aiheuttamat.
-
-On selvää sanomattakin, että tämä kirjoitus, jonka vaikutuksista
-ennen olemme maininneet, oli herättävä suurta huomiota. Se nostatti
-puolueet toisiaan vastaan; kukaan ei jäänyt välinpitämättömäksi,
-jokaisen täytyi olla myöten tai vastaan.
-
-Nyt ei enää neuvosto taistellut ase kädessä vihollistaan vastaan,
-kynällä hänet koetettiin kukistaa. Tämä ehdotus oli lähtöisin herra
-Erik Trollesta ja molemmista piispoista. He tiesivät aivan hyvin,
-ettei maan suurmiesten joukossa ollut ketään joka olisi kelvannut
-johtajaksi. Svante Niilonpoika sitävastoin saattoi turvaantua, paitsi
-omaa kykyään, myös vihattuun Hemming Gaddiin.
-
-Mutta vielä enemmän merkitsi se, että näiden molempain takana oli
-koko Ruotsin kansa, joka ei tahtonut tietää kenestäkään muusta
-hallitusmiehestä kuin Svante Niilonpojasta.
-
-Sten Kristerinpoika oli poissa suunniltaan. Useimmat
-rauhanpuoluelaiset vetääntyivät syrjään. Mitäpä maksoi vaivaa ryhtyä
-hommaan, kun kerran tiesi, että valtionhoitajan puolue oli voimakkain!
-
-"Aikapahan näyttää", sanoi Mathias piispa.
-
-"Herran käsi voi ylimielisen kurittaa", lisäsi Otto piispa tehden
-ristinmerkin.
-
-"Luulen, että sen tulee Hannu kuningas tekemään", jupisi Erik herra.
-
-"Hänestä kenties tulee se rankaiseva sankari, jonka Herra lähettää
-täyttämään tahtoaan", selitti Otto piispa.
-
-"Mutta me emme tule katsomaan syrjästä, vaan ojentamaan kätemme
-avuksi", huusi Sten herra.
-
-"Sitähän toivoimmekin."
-
-"Kuka masentaa kansan niskoittelun?"
-
-"Heille ei voi kukaan mitään."
-
-"Arkkipiispa voisi."
-
-"Mutta hän ei tahdo."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Syytä ei tiedä kukaan."
-
-"Minä tahdon puhua kansalle!" huusi Sten.
-
-"Se ei hyödytä mitään!"
-
-"Teitä ei pidetä kyllin arvossa."
-
-"Jokainen _tietää_, että olette tanskanmielinen."
-
-"He lähettävät Hemming Gaddin kimppuunne."
-
-"Se mies on säätynsä häpeäpilkku", puuttui hurskas Mathias piispa
-puheeseen.
-
-"Hän on ainoastaan ja yksistään soturi."
-
-"Se ei ole hänen suurin rikoksensa."
-
-"Irstailusta en ole kuullut häntä syytettävän."
-
-"Sellainen luetaan heikkoudensynteihin. Hän ei anna hänen
-pyhyydelleen paaville, ei kirkon pääpapeille eikä ruhtinaille sitä
-kunnioitusta, joka heille kuuluu. Maan kuninkaista puhuu hän aivan
-kuin ne olisivat tavallisia ihmisiä. Mitä eroa hän tekee halvan
-talonpojan ja jonkun maan suurmiehen välillä? Olen kuullut hänen
-antavan etusijan edelliselle."
-
-Ja pyhän kauhun valtaamana teki piispa Mathias ristinmerkkejä useaan
-kertaan.
-
-"Tässä on riittävästi syytä julistaa hänet kirkon pannaan!" huudahti
-Otto piispa.
-
-"Ja arkkipiispastamme, kuinka onkaan Hemming Gadd puhunut hänestä!...
-Uskaltanut moittia hänen toimiaan!"
-
-"Pysyn siinä, että valtionhoitajan suurin rikos on, kun hän kannattaa
-tätä kadotettua syntistä; ja häpeällistä on, kun pakoitetaan muitakin
-oleskelemaan hänen läheisyydessään", vastasi Otto herra.
-
-"Sentähden kirjoitin herra Svante Niilonpojalle, ettei niitä
-asemiehiä ja palvelijoita, jotka olen asestanut, velvoitettaisi
-palvelemaan sellaisen miehen komennettavina."
-
-"Eroitus papin ja tämän langenneen ihmisen välillä on yhtä suuri kuin
-taivaan ja maan välillä."
-
-"Hemming Gaddille on ihminen vain ihminen, ei mitään enempää."
-
-"Mutta sellainenhan on yhteiskunnan mullistusta; siten revitään
-kaikki olemassa oleva maahan!" huudahti Otto piispa.
-
-"Pelkään sen vievän siihen!"
-
-"Ja arkkipiispa sietää moista?"
-
-"Jaakko Ulfinpoika on liian vanha; hänen seuraajansa on oleva
-parempi."
-
-"Sanotaan sen olevan herra Kustaa Trollen."
-
-"Hän on eroittava vuohet laumastaan!"
-
-"Onko Erik herralla vaikutusta poikaansa?"
-
-"Suuressa määrin, sanotaan!"
-
-"Meidän täytyisi kenties..."
-
-"Niin me tosiaankin lyömme hänet laimin."
-
-Ja molemmat isät lähestyivät Erik Trollea, joka edellisen aikana
-oli koettanut vakuuttaa Sten herralle kuinka välttämätöntä oli
-malttaa toistaiseksi mieltänsä. Hengelliset herrat yhtyivät tähän ja
-poistuivat sitten yhdessä sen kanssa, jonka suosiosta he tästälähin
-tulisivat erityisesti hyötymään.
-
-Tämä keskustelu oli tapahtunut Sten Kristerinpojan kotona. Pernilla
-rouva oli ollut näkymättömänä kuulijana. Hänen tapansa oli siten
-ottaa selkoa olosuhteista. Sten herra tosin tavallisesti ilmaisi
-hänelle mielipiteensä, mutta sen hän tiesi ennaltaan, ja hänelle oli
-tärkeää tietää, mitä muut ajattelivat.
-
-Kun Sten herra oli jäänyt yksin, purki hän ensin harminsa ja
-kiukkunsa ilmoille polkaisemalla jalkaa lattiaan ja lyömällä nyrkkiä
-pöytään mehevästi kiroten; sitten lähti hän rouvantupaan.
-
-Neitoset sanoivat hänelle, että heidän hallitsijattarensa oli mennyt
-salakamariin kirjoittamaan sisarelleen. Siellä odotti hän herraansa,
-jos tämä halusi häntä puhutella.
-
-Sinne saavuttuaan alkoi Sten herra heti päivitellä, mitä kurjia
-raukkoja nämä kaikki valtaherrat olivat. He kyllä lorusivat suuria
-sanoja, mutta heillä ei ollut tarmoa mihinkään toimintaan.
-
-"Oletteko te parempi?" kysyi Pernilla rouva hymyillen.
-
-"Mitä minä voin yksin?"
-
-"Luullakseni ette mitään."
-
-"On kyllä totta, että voisin asestaa viisisataa miestä; mutta mihin
-se riittäisi?"
-
-"Paljoonkin, jos ne ovat urhoollisia ja niitä johtaa suuri ja mainio
-soturi."
-
-"Ketä tarkoitatte?"
-
-Hän odotti armollisen rouvansa vastaavan: herra Sten Kristerinpoikaa.
-Sentähden oli hän kaikkea muuta kuin mieluisasti yllätetty, kun tämä
-sanoi: "Herra Hemming Gaddia."
-
-"Mitä te tiedätte hänestä?"
-
-"Että hän on suuri soturi, sitä eivät voi kieltää hänen
-vihollisensakaan."
-
-"Oikea karhu!"
-
-"Ei, leijona!"
-
-"Tunnetteko hänet?"
-
-"Tahtoisin tuntea."
-
-"Seitsenkymmenvuotias ukko."
-
-"Mutta nuori sielu!"
-
-"Ruma kuin synti."
-
-"Mutta suuri ajatuksiltaan!"
-
-"Hahahaa!" nauroi Sten herra. "Niin, jos rakastutte häneen, niin
-kernaasti minun puolestani. Minä tahdon, kuten ainakin myöntyväinen
-herra, valmistaa teille tilaisuuden tehdä tuttavuutta hänen kanssaan.
-Siitä voitte saada sopivaa huvia ollessamme poissa."
-
-"Aiotteko lähteä pois?"
-
-"Kyllä, viidensadan urhoni keralla."
-
-"Sillävälin tahtoisin koettaa, voinko saada Hemming piispan
-siirtymään meidän puolueeseemme."
-
-"Yhtä hyvin voitte koettaa kuuta käännyttää."
-
-"Toimittakaa hänet vain tänne luokseni."
-
-"Onko se täyttä totta?"
-
-"Täyttä totta."
-
-"No, hullumpaa en ole kuullut. Mutta ollessani poissa en ole
-vastuunalainen teidän hommistanne. Tehkää kuten hyväksi näette!"
-
-Kun neuvoston yritys saada valtionhoitaja eroamaan oli mennyt
-myttyyn, vetääntyivät useimmat osanottajat noloina syrjään. He
-päättivät odottaa ja antaa ajan kulua. Sten Kristerinpoika sitä
-vastoin oli kuin kahden tuulen tempomana, milloin eteenpäin, milloin
-taapäin. Viisaus vaati häntä taipumaan muiden mukaan, mutta hänen oma
-levoton, seikkailuja janoova sielunsa kehoitti häntä alottamaan omin
-päin yllyttelyn, joka vähitellen laajentuisi yli koko maan. "Hankkia
-sillä tavoin itselleen nimi, nousta henkilöksi, johon kaikkien
-täytyisi katsoa ylös, olisi jonkin arvoista", sanoi Pernilla rouva
-kiinnittäen terävät silmänsä häneen.
-
-Sten herra ajatteli, kuinka monta kertaa hänet oli
-välinpitämättömästi torjuttu, kun hän oli tahtonut antaa neuvoja
-puolueen keskuudessa, kuinka vähän hänestä yleensä välitettiin. Hänen
-emäntänsä sanat soivat hyväilevinä hänen korvissaan, ja ajatus kypsyi
-päätökseksi. Hänelle oli sanottu, että rosvousta harjoitettiin hänen
-läänityksessään Okselsuntissa, aivan Nyköpingin porttien edustalla.
-Sinne hän lähtee ja hillitsee väkivaltaisuudet; mitä sitten tapahtuu,
-sen saavat tulevaisuus ja olosuhteet määrätä.
-
-"Pidättekö yhä kiinni siitä, että tahdotte tavata Hemming Gaddia?"
-kysyi hän emännältään ennen lähtöään.
-
-"Niin luulen!"
-
-"Tahdon katsoa, mitä voin tehdä", vastasi hän. Ja niin tapahtui, että
-Pietari Turenpoika, Sten Kristerinpojan pyynnöstä, koetti taivuttaa
-Hemming piispaa käymään Pernilla rouvan luona.
-
-"Minä en kuljeskele ympäri näyttelemässä itseäni", vastasi tämä
-äreästi.
-
-"Hän haluaa tutustua teihin."
-
-"Tietääkö hän, että olen seitsenkymmenvuotias?"
-
-"Hän tietää sen."
-
-"Luonnoltani kuin pippuri ja suola!"
-
-"Se on juuri hänen makuunsa."
-
-"Mutta naiset eivät ole koskaan olleet minun makuuni."
-
-"Teidän pitäisi kuitenkin hyvän asian tähden."
-
-"Mitä yhteyttä on hyvällä asialla ja naisella?"
-
-"Pernilla rouvalla on suuri vaikutus herraansa."
-
-"Muuten ei hän olisikaan niin hullu kuin on."
-
-"Hän oli hullu jo ennen kuin Pernillan nai."
-
-"Silloin oli hän naimisissa toisen kanssa."
-
-"Teistä on siis nainen aina syypää?"
-
-"Aina!"
-
-"Mutta nyt on Pernilla rouva mitä syvimmästi ihastunut teihin."
-
-"Luuletteko hänen olevan ensimäisen?"
-
-"En, en suinkaan, mutta..."
-
-"Samoin kuin kaikki miehen nimelliset olen minäkin ollut heidän
-ahdistelujensa uhrina."
-
-"Mutta ette ole koskaan antanut houkutella itseänne?"
-
-"Jos niin on tapahtunutkin kerran aikaisimmassa nuoruudessani, on
-siitä jo niin kauan, että olen ehtinyt sen aikoja sitten pyyhkiä pois
-muistostani."
-
-"Tympeydellä!"
-
-"Inholla! Nainen on astunut kärmeen sijaan; hän on paholaisen
-edustaja."
-
-"On poikkeuksiakin."
-
-"Tiedän, että nainen on välttämätön paha suvun jatkamiseksi,
-mihinkään muuhun ei hänen pitäisi koskaan ryhtyä."
-
-"Luulin, että olette tuntenut monia ylevämielisiä ja jaloja naisia."
-
-"Niin olenkin; erittäinkin yhden... Hän melkein pani periaatteeni
-horjumaan."
-
-"Elääkö hän?"
-
-"Ei, Herralle kiitos!"
-
-"Ilahuttaako se teitä?"
-
-"Pelkäsin alituiseen saavani kuulla hänestä jotakin, joka saisi minut
-ajattelemaan: 'Hän ei ole parempi kuin muutkaan'."
-
-"Hän kuoli kuten oli elänytkin?"
-
-"Ja minä sain pitää uskoni."
-
-"Asetatte siis sittenkin naisen korkealle."
-
-"Poikkeus ei kumoa sääntöä."
-
-"Mutta sen pahan, minkä muuan suuresta enemmistöstä saisi aikaan,
-voitte nyt estää."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Pernilla rouva noudattaisi tahtoanne."
-
-"Silloin on hänellä joku juoni mielessä."
-
-"Minä en ymmärrä, millainen se olisi."
-
-"Ette, sen kyllä uskon. Kuka käsittää naisten juonet! Ne ovat kuin
-hiekkajyväset meressä."
-
-"Mutta te ette pelkää niitä?"
-
-"Ei, minä en niitä pelkää", huudahti piispa kiihkeästi; "mutta hän
-voi kutsua jonkun paremman ihailijan."
-
-"Hän tarvitsee jotakin aivan päinvastaista."
-
-"Jonkun joka lukee lakia hänelle?"
-
-"Vakavasti ja ankarasti."
-
-"Hän pyörtyy kuullessaan sellaista."
-
-"Ei, hän antaa sanan sanasta."
-
-"Sen jättää hän kauniisti sikseen, jos joutuu minun kanssani
-tekemisiin."
-
-"Silloin olisitte te ensimäinen, jolle hän jäisi vastauksen velkaan."
-
-"Hyvä, minä tulen sitten!"
-
-Ja piispa Hemming Gadd meni samana päivänä tervehtimään rouva
-Pernilla Niilontytärtä.
-
-Tämä otti hänet vastaan syvällä kunnioituksella. Hänelle tarjottiin
-mukavin lepotuoli ja pöytään tuotiin hänen mieliruokiaan. Talon
-emäntä kuunteli ihaillen hänen puhettaan, ja vaikka hän alussa
-olikin ankara ja harvasanainen, pehmeni hän vähitellen. Kun hän
-kysyi Pernilla rouvalta, tahtoiko tämä katsella häntä kuten mitäkin
-ihmeotusta, vastasi toinen, että hän voisi tehdä saman kysymyksen
-hänelle.
-
-"Mutta miksi olette sitten pyytänyt minua tulemaan tänne?" huudahti
-piispa ojentautuen mukavasti pehmeään nojatuoliin.
-
-"Voisin vastata", lausui Pernilla rouva, "että olen pyytänyt teitä
-tulemaan osoittaakseni teille kunnioitustani ja ihailuani."
-
-"Vai niin, vai se on syynä", virkkoi piispa välinpitämättömästi ja
-hieman ivallisesti.
-
-"Niin, muuten olisin hiljaisuudessa tyytynyt seuraamaan teitä
-toiveineni."
-
-"Yhä parempaa!... Mitä siis toivotte?"
-
-"Että voittaisitte vihollisenne."
-
-"Kotoiset voi ulkomaiset?"
-
-"Viimeksi mainitut voitatte rukouksittanikin."
-
-"Edellisiä taasen halveksin."
-
-"Siinä teette väärin."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"He ovat vaarallisimmat."
-
-"Te olette yksi heistä."
-
-"Olen vain näön vuoksi."
-
-"Ettekö todella?"
-
-"Ei ole ainoatakaan miestä, jota kohtaan tunnen niin syvää ja
-rajatonta kunnioitusta kuin Hemming Gaddia kohtaan."
-
-"Sellaista karhua."
-
-"Leijona hän on rohkeudessa ja urhoudessa."
-
-"Katkera sanoissaan."
-
-"Suuri ajatuksissaan ja toimissaan."
-
-"Häikäilemätön."
-
-"Kuten totuus."
-
-"Taipumaton."
-
-"Kuten oikeus."
-
-"Vihattu ja inhottu."
-
-"Pikkumaisuuden kadehtima."
-
-"Tekö häntä otatte puolustaaksenne!" kivahti piispa ylen kiihkeästi.
-
-"Sitä olen tehnyt kauan."
-
-"Ja mitä olette voittanut?"
-
-"En mitään!"
-
-"Näettekös! Sellaisia ovat ihmiset!"
-
-"Minäkin halveksun heitä."
-
-Ja taitavuudella, jonka Pernilla rouva oli paljolla harjoituksella
-saavuttanut, kertoi hän yksityisestä elämästä pikku juttuja,
-jotka kaikki koskivat piispan ystäviä. Hän teki sen näppärästi ja
-hauskasti, ja Hemming piispalla oli siitä suurta huvia.
-
-Kun hän ensi vierailunsa jälkeen sanoi jäähyväiset, sanoi Pernilla
-rouva hänelle, ettei niin äkkipäätä voinut muistaa kaikkea, mitä piti
-hänelle sanoa. Se tulisi mieleen vähitellen. Heidän keskustellessaan
-saisi piispa vähitellen tietää paljon, mikä häneltä oli pidetty
-salassa.
-
-Hemming piispa oli seurannut Tukholmaan sen taalalaislähetystön
-mukana, joka oli lähetetty vakuuttamaan Svante Niilonpojalle kansan
-järkähtämätöntä uskollisuutta neuvoston syytöksiä vastaan. Hän viipyi
-sittemmin kaupungissa pitääkseen silmällä rauhanhäiritsijöitä; niiksi
-nimesi hän rauhanystäviä. Jos nousisi taistelu, saisi hän lähteä
-jälleen.
-
-Sten Sture pyysi häntä olemaan läsnä hänen häissään, ja piispa
-suostui, ei niinkään tehdäkseen hänelle mieliksi kuin sentähden, että
-tiesi olevan niin monta, joita suututtaisi hänet nähdessään.
-
-Sillävälin oli hän toimetonna, ja hän väitti, että juuri
-toimettomuutensa tähden hän meni Pernilla rouvan luo yhä useammin,
-kunnes se lopulta tapahtui joka päivä. Vanhalla piispalla ei
-ollut koskaan ollut ketään häntä vaalimassa, koskaan ei ollut
-naiskäsi tasoitellut lepotuolissa tyynyjä hänen päänsä alle tai
-ilahuttanut häntä päivällisellä. Kukaan ei ollut pannut parhaita
-paloja hänen lautaselleen tai kysynyt, mikä hänestä parhaiten
-maistui. Ne vaikuttavat kieltämättä viehättävästi kaikki nämä pikku
-huolehtimiset. Mies tuntee aina tämän sulon, eikä suinkaan vähimmin
-se, joka vasta seitsenkymmenvuotiaana pääsee sen makuun. Alussa pyysi
-hän hyvää rouvaa olemaan huolehtimatta hänestä, mutta pian viehättyi
-hän siihen aivan tietämättään.
-
-Pernilla rouva pyysi häntä jokapäiväiseksi päivällisvieraakseen. Hän
-hylkäsi kutsun nauraen, mutta se ei estänyt häntä tulemasta joka
-päivä uudestaan. Väliin Pernilla rouva luki hänelle, kunnes hän
-nukahti pehmeään lepotuoliin. Herättyään meni hän etuhuoneeseen,
-josta hän tavallisesti löysi Pernilla rouvan yksin, askartelemasta
-käsitöineen. Piispa oli silloin tavallisesti parhaimmalla tuulella.
-Hän oli syönyt hyvin, nukkunut hyvin, kukaan ei ollut häntä
-suututtanut. Kaksi kaunista silmää oli valvonut hänen hyvinvointiaan,
-ja ainoaksi palkinnoksi siitä vaadittiin, että hän viihtyisi hyvin.
-
-Pernilla rouva oli sanonut:
-
-"Mitä tahdon teille sanoa, sen saatte tietää ainoastaan vähitellen."
-
-Nämä sanat eivät koskaan menneet hänen mielestään; hän mietiskeli
-niitä. Tekemättä mitään suoranaisia kysymyksiä koetti hän tutkistella
-häntä ja sai ilmi ainoastaan sammumattoman vihan kaikkia omia
-vihollisiaan kohtaan. Ei mennyt ainoatakaan päivää Pernilla rouvan
-ilmoittamatta jotakin, mikä oli muistamisen arvoista. Mutta kaikki
-mitä hän sanoi, oli ikäänkuin karvas lääke hyvin sokeroituna. Se ei
-maistunut pahalle, mutta teki vaikutuksensa.
-
-Piispan vihollisilla ei Pernilla rouva tarkoittanut ainoastaan
-rauhanystäviä, ei, hänen oma puolueensakin tuomitsi häntä ankarasti
-ja väärin.
-
-"Minä tiedän sen, minä tiedän sen!" saattoi piispa toistella kävellen
-huoneessa edestakaisin.
-
-"Herra Svante Niilonpoikakaan ei edes ole poikkeuksena."
-
-"Hänessä se on ainoastaan heikkoutta."
-
-"Pettää sellainen ystävä!"
-
-"Sitä ei hän ole tehnyt."
-
-"Luotettava hän ei ole."
-
-"Sitä ei ole kukaan."
-
-"Ettekö tekään ole ollut?... Milloin petitte hänet tai isien maan?"
-
-"Sitä en ole tehnyt koskaan!"
-
-"Enkö jo sanonut! Mutta millaisen kiitoksen olette saanut kaikesta
-mitä olette tehnyt?"
-
-"Huonon kyllä."
-
-"Jos olisin ollut teidän sijassanne, luulen, että olisin luopunut
-sellaisista kiittämättömistä."
-
-"Olen rakastanut, olen palvellut tätä maata, ja kansa on seurannut
-minua urotöihin."
-
-Sillä viehättävällä kaunopuheisuudella, joka oli hänelle suotu,
-kuvaili hän, kuinka hän oli kärsinyt ja taistellut, kestänyt kaikki
-tämän kalliin synnyinmaan tähden.
-
-"Palkkanne on ollut kiittämättömyys, pilkka ja häväistys", puuttui
-Pernilla puheeseen.
-
-"Minä vastaan samalla mitalla."
-
-"Mutta se kirvelee."
-
-"Viisi siitä! Vielä tulee mullistus, joka murtaa vanhan ja lahon."
-
-"Kuka silloin pysyy puolellanne, jollei teillä ole ystäviä?"
-
-"Minulla on kansa. Se ei petä minua."
-
-"Kurja kansa, joka ei käsitä teidän arvoanne; teidän täytyy vihata
-sitä."
-
-"Niin teenkin."
-
-"Ja toivoa kostoa."
-
-"Niin, kostoa jokaiselle petturille."
-
-"Mutta miten kostaa?"
-
-Piispa vaikeni hetken.
-
-"Päästämällä Tanskan kuninkaan maahan", sanoi hän nauraen.
-
-"Sitä tahtovat rauhanystävätkin."
-
-"Eivät kaikki."
-
-"Mitä silloin tapahtuisi?"
-
-"Hän tekisi maan suurmiehille samaa tuhoa kuin hänen edeltäjänsä ovat
-tehneet rahvaalle."
-
-"Sitä hän ei uskalla."
-
-"Hänen täytyy uskaltaa, muuten ottavat he pian vallan takaisin."
-
-"Toivotteko, että hän tekisi niin."
-
-"Melkeinpä toivon väliin."
-
-"Niin, se olisi kauhea kosto."
-
-"Ei kauheampi kuin heidän käytöksensä; kuinka monet tuhannet ovatkaan
-saaneet kärsiä heidän tähtensä!"
-
-"Luuletteko, että lopulta joudutaan siihen."
-
-"Kaikesta päättäen."
-
-"Kuinka ihmeellistä on puhua teidän kanssanne", sanoi Pernilla. "Niin
-valaisevaa!"
-
-"Kuten salamat pimeydessä", huudahti piispa. "Olisinpa neljäkymmentä
-vuotta nuorempi, tulisi minusta uusi Engelbrekt."
-
-"Ja jos minä olisin mies, tarttuisin miekkaan ja seuraisin teitä",
-jatkoi Pernilla innokkaasti.
-
-"Mutta nyt olen minä vanha ukko ja te olette heikko nainen."
-
-"Mutta lujatahtoinen."
-
-"Missä suhteessa?"
-
-"Minä vien aikeeni lävitse."
-
-"Onnistuuko se?"
-
-"Minun on onnistunut saada teidätkin tänne."
-
-"Niin, en tiedä, kuinka se on käynyt."
-
-"Tulitte ensi kerran uteliaisuudesta."
-
-"Se on totta, olette minulle arvoitus."
-
-"Niin olen itsellenikin."
-
-"Onko meidän ratkaistava se yhdessä?"
-
-"Se olisi suurin hyvätyö."
-
-"Tahdotteko vastata kysymyksiini?"
-
-"Kysykää mitä tahdotte."
-
-"Oletteko onnellinen avioliitossanne?"
-
-"Kuinka sen asian ottaa! Herrani on ainoastaan toisten tahdon
-välikappale."
-
-"Teidänkin?"
-
-"Hän ei neuvottele koskaan kanssani, enkä minä puutu hänen
-asioihinsa."
-
-"Mutta teillä on kuitenkin toivomuksia!"
-
-"On kyllä."
-
-"Mitä toivotte?"
-
-"Että hän seuraisi teitä."
-
-"Minua? Olenko siis teidän sankarinne?"
-
-"Niin olette!"
-
-"Merkillistä, että minulle on tapahtunut tällaista vasta tultuani
-seitsemiin kymmeniin! Sanokaa minulle, tarkoitatteko sillä, että
-hänen olisi kuuluttava samaan puolueeseen kuin minunkin?"
-
-"Ettehän te kuulu mihinkään puolueeseen."
-
-"Kuulun kyllä, valtionhoitajan!"
-
-"Ette kokonaan."
-
-"No, isänmaan sitten!"
-
-"Niin, ja siksipä teitä ihailenkin. Siksi en viihdy yhtä hyvin
-kenenkään muun seurassa. Huolimatta kaikista niistä epäilyksistä,
-joita olette herättänyt mielessäni!"
-
-"Mitä nyt tarkoitatte?"
-
-"Ettekö ole sanonut minulle, että molemmat puolueet ovat yhtä
-epäluotettavia, kenties enimmän valtionhoitajan, koska hän torjuu
-luotaan ja kohtelee halpamaisesti suurinta asemiestään!"
-
-"Toiset eivät ole sen parempia!"
-
-"Yhtä hyviä siis!... Olette sanonut minulle, kuinka on käyvä
-vastaisuudessa. Eikö silloin voi olla samantekevää, mille puolelle
-kuuluu, jollei ole ansiokastakin jouduttaa, mitä ei voi estää..."
-
-Piispa tuijotti vastaamatta eteensä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pernilla rouva oli jo saavuttanut yhden tarkoituksistaan; kaikkialla
-kaupungissa puhuttiin tiheistä, lopulta jokapäiväisistä käynneistä,
-joita Hemming Gadd teki Kristerinpojan emännän luo. Kukaan ei
-uskonut, että hän, naisvihaaja, olisi viehättynyt niin vähän
-miellyttävään naiseen kuin Pernilla rouvaan, ja täytyi siis olla
-olemassa joku valtioviisaudellinen syy. Kumpikohan heistä aikoi
-käännyttää?
-
-Pietari Turenpoikaa ei ollut vähän hämmästyttänyt se vaikutus, minkä
-Pernilla oli saavuttanut piispaan. Niin hyvin hänet kuin hänen
-emäntänsäkin kutsuttiin usein Pernilla rouvan luo, ja aina kohtasivat
-he siellä Hemming herran. Seurassa ei Pernilla virkkanut sanaakaan
-valtiollisista kysymyksistä, hän käyttäytyi piispaa kohtaan kuin
-kuuliainen tytär, ja jokaisesta näytti, että hän oli tullut tälle
-melkein välttämättömäksi.
-
-Katarina kysyi, mikä hänen tarkoituksensa oli.
-
-"Hän miellyttää minua", vastasi Pernilla.
-
-"Mutta liikkuu niin kummia puheita?"
-
-"Sen huonon maineen, mihin Hemming piispa minut saattaa, luulen kyllä
-voivani kantaa", sanoi Pernilla nauraen.
-
-"Tässä ei ole puhe huonoista, vaan vaarallisista huhuista."
-
-"Mitä huhutaan?"
-
-"Sanotaan, että piispaa on pyydetty nousemaan Sten Kristerinpoikaa
-vastaan."
-
-"Onko hän kieltäytynyt?"
-
-"Hän kuuluu vastanneen, että sen saa tehdä joku toinen."
-
-"Nyt voin olla ylpeä!" vastasi Pernilla.
-
-"Siitä pahasta, mitä olet saanut aikaan."
-
-"Siitä voitosta, minkä olen voittanut. Niin vähäpätöinen kuin
-olenkin, olen voittanut Hemming Gaddin."
-
-"Mitä sillä tarkoitat?"
-
-"Tahdon olla kellossa heilurina, joka panee koneiston käymään."
-
-Sillävälin puhuivat piispa ja Pietari herra samasta asiasta.
-
-"Lankoni on menetellyt kuin mielipuoli", virkkoi viimeksimainittu.
-"Neuvosto ei voi olla tuomitsematta häntä ankaraan rangaistukseen."
-
-"Olkaa varma, neuvosto antaa koko asian raueta! Hän on tahtonut
-kehoittaa kansaa kapinaan, hän on rosvonnut ja ryövännyt sen tekosyyn
-nojalla, että hänen läänityksessään on tehty samoin. Milloin onkaan
-vaadittu rangaistusta sellaisesta?"
-
-"Se olisi lain ja oikeuden mukaista."
-
-"Mielivalta on muuttunut laiksi. Ken tahtoo muuta lakia lukea, hän on
-melkein tuomittu hengiltä."
-
-"Te kieltäydyitte lähtemästä häntä vastaan?"
-
-"Jos olisin lähtenyt, olisi se maksanut hänen henkensä!"
-
-"Tahdoitte säästää häntä?"
-
-"Hän ei ole pahempi kuin toisetkaan!"
-
-"Tanskalaisystävä? Tanskalaiseksi ette kai muutu koskaan!"
-
-"En mieleltäni, mutta se ei estä minua kannattamasta tanskalaisten
-asiaa."
-
-"Ruotsin vahingoksi?"
-
-"Jos kuolintuskat käyvät liian pitkiksi, otan mieluummin niitä
-lyhentääkseni."
-
-"Kuinka useasti olen kuullut teidän sanovan, ettei kansaa, joka
-tahtoo puolustautua, voida voittaa."
-
-"Minun olisi pitänyt lisätä: Jollei tätä kansaa ole sulettu
-piikkiaitaukseen, jota ympäröivät kavaltajat."
-
-"Ne ovat kovia sanoja!"
-
-"En ota niitä takaisin. Meille on pahat ajat tulossa."
-
-"Vieläkö pahemmat kuin entiset?"
-
-"Hansakaupungit luopuvat meistä. On tehty sopimus niiden ja Tanskan
-välillä."
-
-"Mitä se sisältää?"
-
-"Hyökkäys- ja puolustusliiton!"
-
-"Ehdot?"
-
-"Erioikeudet vahvistetut! Tanskalainen laivasto lähtee Viipuriin ensi
-avovedellä."
-
-"Ja Gunilla rouva kirjoittaa, että kaikki tahtovat käskeä eikä kukaan
-totella."
-
-"Venäläiset antavat pian kuulla itsestään. Nuori kuningas oleskelee
-Norjassa kooten joukkoja lähintä sotaretkeä varten. Ja Åke
-Hannunpoika on kuollut!"
-
-"Mutta Hemming Gadd elää!"
-
-"Mitäpä hän voi?"
-
-"Paljon, jos hän tahtoo! -- Ja hän tahtoo kyllä!"
-
-"Älkää luottako siihen!"
-
-"En usko koskaan, että hän pettää maansa!"
-
-"Eikö häntä ole petetty?"
-
-"Sellaista sankarimainetta ei mikään turmele."
-
-"Sen laita on niin ja näin!"
-
-"Vilppi unhotetaan, mutta maine elää ja levenee yli maailman."
-
-"Se on kyllä totta!"
-
-"Ja teillä on sellainen maine säilytettävänä."
-
-"Taitaapa olla!"
-
-"Teidän loitsustanne nousee kansa kuten ennenkin."
-
-"Sopiihan koettaa!"
-
-Ja niinkuin sotaorhi hätkähtää torventoitotuksen kuullessaan, niin
-kohotti piispakin päänsä. Kauna, ynseys, kostonhalu haihtui pois kuin
-akanat tuuleen. Hän oli jälleen luja, luottavainen isänmaan sankari,
-josta ei mikään näyttänyt mahdottomalta, kun se koski isien maata.
-
-"Ei meidän maaltamme puutu keinoja itsepuolustukseen", sanoi hän. "Ja
-olen ikimuistettavan veljenne kanssa yhtä mieltä siinä, että jos vain
-tahdomme käydä käsiksi, voimme kyllä puolustaa itseämme."
-
-"Se on minunkin vakaumukseni."
-
-"Tahdon puhua valtionhoitajalle. En suinkaan olisi haluton nyt heti
-lähtemään Taalainmaahan valmistamaan rahvasta."
-
-"Mutta vuodenaika -- korkea ikänne!"
-
-"Pyh! Ikä ei ole riippuvainen vuosista, vaan sisäisestä voimasta."
-
-Keskustelu Pietari Turenpojan kanssa oli ikäänkuin herättänyt
-Hemming Gaddin. Hän oli tuntenut unteloisuutta, veltostumista. Ensi
-kerran elämässään oli hänelle tapahtunut, että hän oli antautunut
-vaikutelmille, jotka eivät lähteneet hänestä itsestään... Mutta
-Pernilla oli lausunut hänen salaisimmat ajatuksensa; ajatukset, jotka
-ainoastaan salaman tavoin olivat välähtäneet hänen sielussaan ja
-sitten äkkiä kadonneet. Nyt olivat ne saaneet muodon, hän saattoi
-aivan nähdä ne sielunsa silmin, mutta hän oli utelias tietämään,
-osasiko pikku nainen tosiaankin lukea hänen ajatuksensa, tuo nainen,
-jonka salaisia tarkoituksia häneen nähden hän ei ollut onnistunut
-saamaan selville.
-
-Edellä kerrotun keskustelun jälkeisenä päivänä sai Pernilla rouva
-Nyköpingistä kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hänen herransa oli
-pahasti haavoittunut. Pernilla rouvan oli pakko lähteä matkalle,
-mutta eräässä kirjeessä ilmoitti hän tästä piispalle ja toivoi
-elävänsä hänen muistossaan pikaiseen palaamiseensa saakka.
-
-
-
-
-9.
-
-MENEVÄT JA TULEVAT.
-
-
-Valtionhoitajalle saapui päivittäin tietoja niistä liikkeistä, joita
-herra Sten Kristerinpoika oli nostattanut Mälarin maakunnassa. Mutta
-nyt tuli lisäksi, että arkkipiispa piti hänen puoliaan, arvellen,
-ettei niin jalo herra suinkaan tehnyt perusteettomia valituksia.
-
-Svante Niilonpoika otti kirjelmän vastaan emäntänsä ollessa läsnä.
-Tavallisella kiihkeydellään hypähti hän pystyyn, huudahtaen, että
-arkkipiispa tapansa mukaan tuomitsi korvakuulolta, mutta nyt tahtoi
-hän iskeä iskun, jota ei niin pian unhotettaisi.
-
-Hän aikoi varustaa joukkoja lähetettäväksi Norjan rajalle, mistä
-heti uunna vuonna oli odotettavissa uusia hyökkäyksiä. Mutta hän oli
-sangen epävarma, kenen asettaisi sotapäälliköksi. Hemming Gadd olisi
-paras, mutta hän ei näyttänyt siihen halukkaalta.
-
-Piispan tiheiden käyntien johdosta Pernilla rouvan luona oli
-syntynyt mitä kummallisimpia huhuja, ja ne olivat Hemming Gaddin
-arvoa alentavia. Jokaiselle oli selvää, että Pernilla rouva koetti
-taivuttaa häntä vihollisen puolelle, ja odotettiin melkoisen
-uteliaina, kuinka hän onnistuisi.
-
-Paitsi keskustelua Pietari Turenpojan kanssa oli eräs toinenkin
-tapaus auttanut Hemming Gaddia tempautumaan siitä horroksesta, jossa
-hän oli ollut.
-
-Muistamme Esbjörnin, lyypekkiläisen.
-
-Oman toivomuksensa mukaan sai hän astua takaisin Sten herran
-palvelukseen. Hemming piispa oli mieltynyt mieheen ja piti häntä
-jommoisessakin arvossa. Hän piti siitä, että tämä väliin tuli hänen
-luoksensa ja antoi eräänlaisen selonteon entisyydestään.
-
-"Minä en ole koskaan ennen välittänyt rippi-isistä", sanoi Esbjörn
-kerran nauraen. "Mutta sellainen ärrinpurri kuin piispa onkin, voin
-kuitenkin sietää häntä, ja jos hän tahtoo kuunnella, voin kyllä
-kertoa."
-
-Huhu Pernilla rouvasta saapui hänen kuten muidenkin korville. Kerran,
-kun hänen nuori herransa näytti hänestä vähemmän iloiselta kuin hänen
-nykyisissä olosuhteissa piti olla, sanoi hän hänelle:
-
-"Tuo piispa se kai teitä huolettaa, luullakseni?"
-
-"Mitä tiedät hänestä?"
-
-"Samaa kuin koko maailma."
-
-Sten tunsi miehensä ja tiesi, että häneen saattoi luottaa. Hänen
-kanssaan saattoi huoletta puhua mistä hyvänsä, ja väliin vei se
-tekoihinkin.
-
-"Olisi korvaamaton vahinko maalle ja isälleni, jos piispa
-kieltäytyisi häntä auttamasta ensi sotaretkellä."
-
-"Niin, se asia näyttää pahalta."
-
-"Ajatella Hemming piispaa naisen viettelemänä."
-
-"Se tuntuu hullunkuriselta", nauroi Esbjörn.
-
-"Hänen täytettyään seitsemänkymmentä vuotta!"
-
-"Siinä juuri on onnettomuus. Silloin he ovat pahimmillaan!"
-
-"Mitä tarkoitat?"
-
-"Kun vanhat saavat lastentauteja, selviävät he niistä harvoin
-hengissä. Mutta juolahtaapa jotakin mieleeni", lisäsi Esbjörn ja
-raapi päätänsä, samalla kuin hänen koko naamansa vetääntyi leveään
-hymyyn.
-
-"Mitä niin, Esbjörn?"
-
-"Hän on minun rippi-isäni! Ja minua haluttaisi mennä hänen luoksensa
-tunnustamaan syntini."
-
-"Onko sinulla jotakin erityistä mielessäsi?"
-
-"Tahdon saada hänet muistamaan omat syntinsä."
-
-"Se on rohkea yritys."
-
-"Juuri siksi voi käydä niin, että se onnistuu!"
-
-Ja Esbjörn lähti piispan luo. Oli varhainen aamu, ja tämä, äsken
-noustuaan, oli sangen huonolla tuulella.
-
-"Mitä tahdot?" huusi hän tulijaa vastaan.
-
-"Tehdä rippini, kunnianarvoisa piispa."
-
-"Ei ole aikaa!"
-
-"Milloin saan tulla uudestaan"
-
-"Mene jonkun papin luo!"
-
-"Tein sen, mutta hänellä ei ollut aikaa."
-
-"Mikäs hänellä oli esteenä?"
-
-"Ei mikään, luulen."
-
-Hemming kääntyi pois. _Nyt_ vasta juolahti hänen mieleensä, että
-Esbjörn tarkoitti häntä.
-
-"No, pian sitten, mitä sinulla on sanottavaa?"
-
-"Tiedättekös, piispa, minun laitani on jotakuinkin huonosti!"
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Minä olen ennen voinut tehdä palveluksia herralleni."
-
-"Olet kyllä!"
-
-"On tietysti monia, jotka tahtovat niellä minut."
-
-"Mitä sinulla on heidän kanssaan tekemistä? Herrasi suojelee kyllä
-selkäsi."
-
-"Niin, tietysti selkäni, mutta..."
-
-Nyt raapi Esbjörn uudestaan päätänsä ja näytti sangen hämmentyneeltä.
-
-"Mitä mutta?"
-
-"Nyt on piru merrassa."
-
-"Missä muodossa?"
-
-"Naisen."
-
-"Vai niin!" sanoi piispa hieman pitkään.
-
-"On hirveää, kun ne saavat miesraukan valtaansa. Vaikkei Reetta ole
-mikään kaunotar."
-
-"Et ole kaunis sinäkään."
-
-"Mutta kieli hänellä on! Tiedättekös, piispa, että kieli voi olla
-vaarallisempi kuin kauneus."
-
-"Mitä hän sitten kielellään?" keskeytti Hemming kärsimättömästi.
-
-"Houkuttelee minua hylkäämään herrani."
-
-"Mitä sinä olet vastannut?"
-
-"Tietysti, etten tahdo; mutta hän ei hellitä."
-
-"Anna palttua hänelle!"
-
-"Kunpa vain en olisikaan jo hänen vallassaan! Olen aivan kuin
-kiedottu hämähäkin verkkoihin."
-
-"Hitolla, mies, tiedät kai mitä itse tahdot!"
-
-"Tahdon pitää kiinni herrastani, mutta hänen kielensä tulee aina
-väliin. Se on niin lipakka, että aivan kuin nuolee pois hyvät
-päätökseni ja aikeeni."
-
-"Mitä aiot tehdä?"
-
-"Juuri sitä pyytäisin piispaa sanomaan."
-
-"Luuletko, että minä annan sinulle luvan pettää velvollisuutesi?"
-
-"Ei, sitä en luule!"
-
-"No, silloin tiedät myös neuvoni."
-
-"Tietysti, mutta tiedättekös, piispa, hän on kyllä oikeassa siinä,
-mitä hän sanoo."
-
-"No, mitä hän sanoo?"
-
-"Että muut ovat kateellisia minulle, ja että hän minua pitäisi paljon
-parempana kuin muita, koska minä olen pelastanut valtionhoitajan
-hengen, ja muuta sellaista, joka hivelee korvia."
-
-"No, nai sitten hänet!"
-
-"Ei, se ei käy päinsä."
-
-"Miksei?"
-
-"Hänellä on jo mies ennestään."
-
-"Mitä hän sitten tahtoo sinusta?"
-
-"Narrata minut jonkun toisen palvelukseen."
-
-"Etkö käsitä, että hän on petturi?"
-
-"Tiedän kyllä, mutta en tahdo sitä uskoa!"
-
-Ja Esbjörn veijari pani kätensä silmilleen ja oli itkevinään.
-
-"Hyi perhana, mies, etkö häpeä!" huusi piispa.
-
-"Rakkaus on vaarallinen, kun se valtaa vanhan miehen", nyyhkytti
-Esbjörn.
-
-"Kuinka vanha olet?"
-
-"Neljänkymmenen."
-
-Rajua nyyhkytystä.
-
-"Kuinka vanha piispa on?"
-
-"Mitä se tähän kuuluu?"
-
-"Ajattelin vain, että mitähän jos se olisi vallannut teidät."
-
-Ei tapahtunut usein, että Hemming Gadd punastui, mutta nyt hän
-karahti tulipunaiseksi, meni Esbjörniä vastaan ja sanoi kiukusta
-vapisevalla äänellä:
-
-"Onko joku lähettänyt sinut?"
-
-"Ei, herra, minä tulen itsestäni!"
-
-Piispa epäili ilmeisesti. Hän tähysteli vastustajaansa päästä
-jalkoihin. Tämä kohtasi hänen katseensa sangen tyynesti, mutta
-samalla hän mietti itsekseen, ottaisiko hän selkäsaunan vastaan
-puolustautumatta vai antaisiko takaisin.
-
-Luultavasti hänen tyyni esiintymisensä teki piispan aseettomaksi.
-Tämän kasvoille tuli vähitellen tavallinen ilme.
-
-"En viitsi ottaa selvittääkseni, mikä on herättänyt epäluulojani",
-sanoi hän. "Mene tiehesi!" Näin sanoen hän käänsi hänelle selkänsä.
-
-Esbjörn kumarsi syvään ja riensi pois.
-
-Olisi liian rohkeaa koettaa lukea niitä ajatuksia, jotka liikkuivat
-Hemming Gaddin sielussa. Jos hän tunsi itsensä hieman nöyryytetyksi,
-osasi hän kyllä siitä tunteesta vapautua. Samana päivänä oli hänellä
-ennen kerrottu keskustelu Pietari Turenpojan kanssa. Kenties hän oli
-jo muokattu niille vaikutelmille, joita tämä tahtoi hänessä herättää.
-Lankee luonnostaan, että Hemming piispa enemmän kuin joku muu pelkäsi
-tehdä itseään naurettavaksi. Lukemattomia kertoja oli hän ärsyttänyt
-muita mitä terävimmällä pilkalla. Hän ei pitänyt ajateltavanakaan,
-että kallistaisi korvansa naisten puheille ja antaisi niiden kiehtoa
-itsensä, eikä hän nytkään myöntänyt edes itselleen, että oli ollut
-sitä lähellä. Mutta ei hän ollut vihainen Pernilla rouvalle, ja
-tieto, että tämä oli matkustanut pois, kohotti hänen rinnastaan syvän
-kaipauksen huokauksen.
-
-"Lapsi parka!" sanoi hän itsekseen. "Minä olin ensimäinen, joka
-ymmärsin häntä, ja hän oli kiintynyt minuun!"
-
-Seuraavana päivänä meni hän valtionhoitajan luo.
-
-Svante Niilonpoika esitteli hänelle suunnitelmiaan ensi vuoden
-sotaretkeä varten. He keskustelivat kuten toisiaan kaivanneet
-ystävykset, jotka ovat vihdoin tavanneet toisensa.
-
-"Minun aikomukseni", sanoi Svante, "on lähettää Sten Taalainmaahan."
-
-"Hyväksyn sen ehdottomasti."
-
-"Mistä maan osasta veli aikoo ottaa pitääkseen huolta?" kysyi Svante.
-
-"Eikö alussa vuotta tultaisi toimeen ilman minua?"
-
-"Teillä on joku toinen suunnitelma."
-
-"Niin minulla olisi."
-
-"Viipurissa isännöi herra Tönne Erikinpoika."
-
-"Onko hän luotettava?"
-
-"Hän oli sukulaisuussuhteissa manalle menneen linnanisännän kanssa,
-mutta en tunne häntä paljoa. Aikapahan näyttää."
-
-"Kuten tiedätte, ovat joukot matkalla Norjan rajalle."
-
-"Johdatteko niitä itse?"
-
-"Jos Jumala terveyttä suo."
-
-"Pienempiin taisteluihin teillä on monta, jotka kelpaavat johtajiksi."
-
-"He saavat koettaa puolestaan."
-
-"En siis näe mitään esteitä tiellä."
-
-"Laivaston laskemista vesille ei ole ajatteleminenkaan."
-
-"Ei nykyään, jollei..."
-
-"Nyt tulee teidän suunnitelmanne?"
-
-"Pitäisi koettaa hajaannuksen synnyttämistä hansakaupunkien kesken."
-
-"Liittosopimus on jo tehty."
-
-"Se voidaan rikkoa. Minä tahtoisin kostaa lyypekkiläisille. Jollei
-asialla ole menestystä, lähden Norjaan katsomaan, mitä siellä olisi
-tehtävissä."
-
-"Norjalaiset eivät tunne sortoa yhtä elävästi kuin me eikä heillä ole
-ainoatakaan lujatahtoista miestä."
-
-"Niin pelkään olevan."
-
-"Mutta kauan ette viipyne poissa?"
-
-"Korkeintaan maaliskuuhun."
-
-"Ja milloin lähdette?"
-
-"Heti häiden jälkeen."
-
-"Olisin valmis lykkäämään ne saadakseni pitää teidät sitä kauemmin."
-
-"Se olisi julmaa nuoria kohtaan."
-
-"Heillä on koko elämä edessään. Minusta tuntuu kuin olisin sen
-lopussa."
-
-"Mitä onkaan minun silloin sanottava!"
-
-"Te olette nuori sielultanne, Hemming, nuorempi kuin minä!"
-
-"On kyllä totta, ettei se paina minua niin raskaasti."
-
-"Teidän tultuanne tuntuu minustakin taakka keveämmältä. Tuntuu kuin
-olisimme nyt kaksin sitä kantamassa."
-
-"En petä teitä!"
-
-"Kiitos siitä sanasta!"
-
-Ja molemmat ystävykset puristivat lujasti toistensa kättä.
-
-Svante herran silmät täyttyivät kyynelillä.
-
-"Näetkös", sanoi hän, "olen niin paljon vanhempi sinua."
-
-"Tahdot uskotella minulle tulleesi lapseksi jälleen."
-
-"Kenties olenkin tullut. Seuraa minua Märta rouvan luo; hän ilostuu
-sinut nähdessään!"
-
-"Olenkohan tervetullut?"
-
-"Katso ja päätä itse!"
-
-"Vihdoinkin!" huudahti Märta rouva ojentaen hänelle kätensä. "Olen
-suuresti ikävöinyt teitä."
-
-"Kiitos kirjeistänne, ne kuuluvat jälkimaailmalle."
-
-"Nyt laskette leikkiä!"
-
-"Herrani on ne sentähden ottanut taiteensa."
-
-"Jälkimaailman on tiedettävä, kuinka olemme ajatelleet ja
-taistelleet", vastasi Svante Niilonpoika.
-
-"Jälkimaailma tulee tuomitsemaan oikeuden mukaan", virkkoi piispa,
-"se ei tunne kateutta eikä vihaa."
-
-"Jollei aatteita kohtaan", huomautti Svante.
-
-"Minun aatteeni sointuvat aina yhteen kansan ajatuskannan kanssa."
-
-"Meidän naisten laita on omituinen. Tahtoisin mielelläni, että
-jälkimaailma sanoisi kaikkea hyvää herrastani, mutta minusta on
-samantekevää, mitä se sanoo minusta."
-
-"Sallikaa minun sitä epäillä."
-
-"Ettekö usko, että voi rakastaa toista ihmistä enemmän kuin itseään?"
-
-"Tunnustan, etten voi sitä käsittää."
-
-"Te miehet, niin itsekkäitä te olette! Mutta puhukaamme nyt
-ystävistämme! Muistatte kai Kirsti rouvan, herra Erik Trollen
-emännän?"
-
-"Kuka voisi hänet unhottaa?"
-
-"Hän on mennyt luostariin."
-
-"Onko hän mennyt uudestaan kuvattavaksi?"
-
-"Nyt olette ilkeä!"
-
-"Ilkeä olisi se, joka kuvaisi hänet näköisekseen."
-
-"Oletteko siis nähnyt hänet?"
-
-"Kerran -- pikimmiten. En tuntenut häntä, eikä hän siitä pitänyt."
-
-"Kaikki hänen tyttärensä ovat kauniita."
-
-"Ovatko ne isäänsä?"
-
-"Enpä juuri tiedä..."
-
-"Anteeksi, tarkoitin Erik Trollea."
-
-"Heillä on kaikilla tumma tukka."
-
-"Kuten tuolla maalarillakin. Elääkö hän?"
-
-"Ei, hän on kuollut."
-
-"Ja Kirsti rouva menee luostariin?"
-
-"Hän sanoo, että maailma on paha."
-
-"Nyt tulee se paremmaksi!"
-
-"Tiedättekös, teidän kielenne on katkerampi kuin konsanaan."
-
-"Riippuu siitä, mitä annatte pureskeltavakseni."
-
-"Sen täytyisi olla jotakin lempeää ja hyvää."
-
-"Kuten esimerkiksi arkkipiispa?"
-
-"Onko hän makuunne?"
-
-"Maistuu aivan hunajalle!"
-
-"Todellakin!"
-
-"Jos maistaa vain vähän, muuten se yököttää."
-
-"Nyt alatte jälleen!"
-
-"Tai rouva Bonti?"
-
-"Päästäkää minut kuulemasta hänestä mitään!"
-
-"Tahdotteko tietää uutisia luostareista?"
-
-"En, en!"
-
-"Tai kirkosta?"
-
-"Se ei ole parempi!"
-
-"Kerronko teille maan hädästä?"
-
-"Kuulen siitä joka päivä puhuttavan."
-
-"Tai kuinka suurmiehemme haalivat tavaraa ja kultaa?"
-
-"Ettekö siis usko mitään hyvää olevan?"
-
-"Näyttäkää minulle ainoakaan suuri ja omaa etua etsimätön teko, niin
-uskon hyvän olemassaolon maailmassa!"
-
-"Todella suuri ja hyvä vaikuttaa hiljaa ja huomaamatta, se ikäänkuin
-piiloittuu."
-
-"Sen voin uskoa, koska en ole sitä koskaan nähnyt."
-
-"Ettekö koskaan?"
-
-"Myönnän, että olen nähnyt miehen, joka herätti ihailuani; mutta
-hänen alhainen yhteiskunnallinen asemansa pelasti hänet sellaisista
-kiusauksista, joissa hän olisi langennut."
-
-"Tarkoitatte isä Johannesta."
-
-"Siinä nyt näette! Me, jotka olemme oppineet tuntemaan niin paljon
-ihmisiä, mainitsemme yhden ja saman."
-
-"Entä Elsa Posse!"
-
-"No, vaikkapa kaksikin! Mitä merkitsevät he maailmassa, joka on
-täynnä syntiä? Ihmeellisiä merkkejä esiintyy niin auringossa kuin
-kuussakin, mutta aurinko ja kuu pysyvät kuitenkin samoina. Jos
-otaksuu, että luonnon parhaat voimat ovat yhtyneet tuottaakseen
-parasta mitä voivat, niin ovat luonnonvoimat täten menneet parhaan
-olemuksensa ulkopuolelle, ja niiden tavalliset tuotteet pysyvät aivan
-yhtä arvottomina kuin ennenkin."
-
-"Myönnän ettemme ole hyviä, mutta me pyrimme sellaisiksi. Me
-kehitymme taistelussamme maailman kanssa. Näettehän sen meidän
-suuresta taistelustammekin. Eikö sillä ole mitä jaloin tarkoitus, ja
-eikö meidän täydy myöntää, että kansan itsetajunta ja valistus on
-kohonnut!"
-
-"Antaahan tulla kurjan hallituksen, ja koko suuri työ on tehty
-tyhjäksi."
-
-"Niin ette ajattele!"
-
-"Minun vakaumukseni on, että siihen joudutaan."
-
-"Suokoon luoja, etten eläisi sitä päivää!"
-
-"Minä tahdon elää! Tahdon nähdä isänmaan vihollisten kantavan
-hedelmän kylvöstään. Tahdon nähdä heidän kärsivän rangaistuksen
-ahneudestaan, omanedun himostaan, kateudestaan!"
-
-"Kuinka silloin käy maalle?"
-
-"Se on kuin uusi Feniks lintu nouseva siitä tuhkaläjästä, jossa
-kavaluus on saanut hautansa."
-
-"Luuletteko siis, että unioni on tuleva pysyväksi?"
-
-"Ei, sitä en usko. Mutta uskon babylonialaisen vankeuden."
-
-"Kuningas Kristianin vallan alla?"
-
-"Hän tulee olemaan isäänsä paljon pahempi. Julmemmin,
-häikäilemättömämmin on hän menettelevä, eikä hän ole häntä heikompi
-eläimellisiin himoihinkaan nähden. Vanhalla kuninkaalla on
-julkinen rakastajattarensa Vardingborgissa, ja nuorella on omansa
-Kööpenhaminassa aivan linnan läheisyydessä. Eikö totta, kuninkuus
-ansaitsee ylistystä?"
-
-"Tiedän, että se on norjalainen tyttö."
-
-"Jonka arkkipiispa on neuvonut. Molemmat valtiomahdit pyrkivät samaan
-maaliin."
-
-"Mutta kerrotaan, että nuori kuningas menee naimisiin, ja jos niin
-tapahtuu..."
-
-"Siitä ei estettä! Mikä olisi yksityiselle rikos, se on majesteetille
-korkeintaan heikkous. Ettekö usko, että hänen palkkarenkinsä
-kumartavat yhtä syvään jalkavaimolle kuin kuningattarellekin?"
-
-"Kyllä, uskon sen."
-
-"Näettekös, sellainen on maailma! Ja jos muutamia tunteja olisi
-taivaan salama kädessäni, musertaisin heidät perinpohjin tänä
-päivänä, niin että ainoastaan muutamia pirstaleita lennähtäisi
-huomenna avaruuteen todistamaan siitä mitä on ollut."
-
-"Kuinka silloin kävisi teille itsellenne?"
-
-"Minä seuraisin luonnollisesti mukana olemattomuuteen, ja sen tekisin
-ilolla, kun vain olisin varma siitä, että hävitystyö on täydellinen."
-
-"Mitä, aiotteko jo lähteä?"
-
-"Minusta olette jo saaneet kylliksenne."
-
-"Sallikaa minun ilahuttaa teitä Stenin ja Kristinan näkemisellä!"
-
-"Odotatteko heitä pian?"
-
-"Joka hetki."
-
-"Savustakaa sitten vahvasti huonetta, etteivät minun sanani saata
-heille onnettomuutta aikaan! Tahdon pitää suuni supussa sinä päivänä,
-jona joudun heidän kanssaan yksiin."
-
-Ja vanha piispa riensi pois niin nopeasti kuin häntä itseään olisivat
-ajaneet takaa ne pahat henget, joista hän varoitti.
-
-"Hyvä, ettette jäänyt tänne sisälle", sanoi sitten Märta rouva
-herralleen. "On hirvittävää kuulla häntä."
-
-"Hän näkee ainoastaan varjopuolen elämästä, mutta eipä maailma
-olekaan hänelle koskaan näyttänyt hymyileviä kasvoja."
-
-Ovi aukeni, ja Sten ja Kristina astuivat sisään. Olipa seura kuinka
-suuri tahansa, keskustelu kuinka vilkas hyvänsä, tulee muutamien
-sekuntien hiljaisuus, kun nuori morsiuspari astuu sisään. Yksin
-ajattelemattomimmatkin tuntevat vaistomaisesti, että on kysymys
-enemmästä kuin maallisesta liitosta. Monille se kenties ei ole muuta
-kuin vaistomainen tunne, mutta Sten ja Kristina antoivat sille mitä
-syvimmän ja vakavimman merkityksen.
-
-Stenistä tuntui, että hän nyt vasta astui ulos elämään itsenäisenä
-miehenä, jonka ei ollut vastattava ainoastaan omista teoistaan, vaan
-myös erään toisen. Jos hän ja tämä toinen kerran tulisivat asettumaan
-yhteiskunnassa korkeimmalle paikalle, oli heidän tehtävä itsensä
-siihen täysin kelpoisiksi.
-
-Kertomukset siitä elintavasta, jota vietettiin Tanskan hovissa,
-olivat saapuneet Sten Sturenkin korville, eikä hän tahtonut
-hävetä kansansa edessä eikä että sen tarvitsisi hävetä hänen
-tähtensä. Tapojen puhtauden oli hän sentähden asettanut
-ensimäiseksi velvollisuuksistaan ja lähinnä seuraavat olivat: yhtä
-oikeudenmukainen kaikille, ylhäisille ja alhaisille, rikkaille ja
-köyhille; ei loukata kenenkään oikeutta; ei kantaa mielikaunaa;
-antaa anteeksi yksityiset vääryydet, mutta pitää ankarasti kiinni
-siitä mitä laki vaatii; tuomita lempeästi muita, mutta ei koskaan
-hellitellä omia vikojaan.
-
-Sten Sture ei laatinut näistä periaatteista mitään mietelauseita ja
-ripustanut niitä seinille ympärinsä eikä hän niistä puhunutkaan,
-mutta hän kirjoitti ne sydämeensä, hän tahtoi osoittaa ne
-toimissaan. Tosin oli hän vasta ainoastaan yhdeksäntoistavuotias,
-mutta hän tiesi, että se puu, jonka mieli kasvaa suoraksi, on
-oikaistava aikanaan, ja puutarhuriksi oli tuleva hänen rakastettu
-Kristinansa. Sellainen oli hänen käsityksensä avioliitosta. Kukaan
-hänen mielestään ei voisi paremmin nähdä hänen vikojaan kuin
-hänen alituinen elämäntoverinsa. Ketään ei hän tulisi mieluummin
-kuuntelemaan. Parantua ja jalostua hänen silmissään, se sisälsi
-todellisen sielun ylennyksen ja kasvamisen.
-
-Ja Kristina? Joka päivä rukoili hän pyhältä neitsyeltä voimaa ja
-kykyä täyttää ne korkeat, vastuunalaiset velvollisuudet, jotka hän
-oli ottamaisillaan kannettavikseen. Hänen korkein pyrkimyksensä oli
-tulla herralleen todelliseksi avuksi.
-
-Hän on kuuleva kaikkien sanoja ja rukouksia, mutta sen jälkeen tutkii
-itse tarkoin asiat. Jos puhuttiin siitä korkeasta asemasta, joka
-häntä odotti, vastasi hän:
-
-"Voisinpa vain täyttää ne velvollisuudet, jotka minua odottavat!"
-
-Isältään oli Sten herra saanut Örebron linnan läänitykseksi ja
-sinne hänen oli vietävä nuori vaimonsa heti häiden jälkeen. Kun hän
-ilmoitti siitä morsiamelleen, sanoi tämä:
-
-"Tiedän, että niillä seuduin on paljon köyhiä; heidät tahdon minä
-ottaa huostaani."
-
-"Sitten, kun minä olen lähtenyt luotasi."
-
-"Ettekö tahdo olla mukanani?"
-
-"Sano minua, 'sinuksi', Kristina!"
-
-"Etkö tahdo seurata minua?"
-
-"Minä tahdon pitää sinut yksin. Ajatteles, ollessani poissa sodassa,
-saavat muut katsella sinun suloisia kasvojasi! Minulla on silloin
-ainoastaan muisto."
-
-"Paras muisto on se hyvä, jonka olemme yhdessä tehneet, sinä ja minä."
-
-"Mutta meidän täytyy myös panna toimeen juhlia ympäristön asujamille.
-Tiedän, että kaupunki aikoo ottaa meidät juhlallisesti vastaan."
-
-"Ehkäise se, rakas ystävä!"
-
-"He voisivat panna sen pahakseen."
-
-"Ei nyt, kun sota ja vaino vallitsevat maassa. Pyydä heitä lykkäämään
-juhlallisuudet, kunnes saamme rauhan."
-
-"Milloin luulet sen tulevan?"
-
-"Epäiletkö!"
-
-"Suoraan sanoen teen niin. Kun istun näinikään käsivarteni
-vyötärölläsi, katselen kirkkaihin silmiisi, silloin näen taivaani ja
-se näyttää minusta niin ihanalta, että unhotan kaiken muun; mutta
-mihin muuanne katselenkin, näen ainoastaan pimeyttä."
-
-"Ethän vain siltä menetä rohkeuttasi?"
-
-"Taistelen viimeiseen saakka. Mutta sinä, Kristina, etkö pelkää
-yhdistyä mieheen, joka kulkee niin epävarmaa kohtaloa kohden?"
-
-"Minähän rakastan sinua!"
-
-"Niinkö suuresti, että tahdot kärsiä minun tähteni?"
-
-"En ainoastaan sinun, vaan myös sen asian, jonka puolesta taistelet.
-Engelbrekt on ollut minun sankarini. Nyt olet sinä tullut siksi,
-sillä sinun maalisi on sama kuin hänen."
-
-"Engelbrektin emäntä sai taistella monta kovaa taistelua."
-
-"Saanee kyllä Sten Sturenkin!" vastasi Kristina värähtävällä äänellä.
-"Mutta koskaan ei hän ole valittava, vielä vähemmän katuva."
-
-"Mutta jos minä kaadun?"
-
-"Silloin tiedän, että olet kuollut sankarin kuoleman!"
-
-"Kristina, sinä olet itse sankaritar!" huudahti nuorukainen
-riemuiten. "On kyllä totta, rakkaani, että monta kertaa tunnen
-epäilystä ja levottomuutta, mutta niin on laita erittäinkin
-keskusteltuani Hemming piispan kanssa."
-
-"Hänen, joka sellaisella varmuudella puhuu menestyksestä ja voitosta."
-
-"Sinulle, niin!"
-
-"Silloin ei hänellä liene erittäin hyvät ajatukset minusta."
-
-"Hän pitää sinua lapsena."
-
-"Sehän olenkin, mutta..."
-
-"Odotahan, hän kyllä tulee toisiin ajatuksiin, kun oppii sinut
-tuntemaan."
-
-"Minä pelkään häntä."
-
-"Niin minäkin tein, ennenkuin näin sinut jälleen."
-
-"Missä yhteydessä hän ja minä olemme toisiimme?" kysyi Kristina
-sangen kummissaan.
-
-"Enkö sanonut sinulle, että hänen elämänkatsomuksensa on synkkä. Se
-vaikutti tietämättäni minuun, mutta maailma kirkastuu yhä enemmän,
-mitä useammin olen luonasi."
-
-"Onko se mahdollista!" sanoi Kristina säteilevän iloisena.
-
-"Sinä näytät pilvettömältä taivaalta, ja säilyttääkseni sinut aina
-sellaisena ei mikään vaiva, eivät mitkään huolet näytä minusta
-raskailta."
-
-"Olet kertonut minulle, että ensimäinen Sten Sture kutsui Ingeborg
-rouvaa uskolliseksi toverikseen."
-
-"Se hän olikin! Kun hän oli sodassa, piti vaimo kotona huolen
-kaikista hänen velvollisuuksistaan."
-
-"Niin minäkin tahdon tehdä! Kaikki sinun työsi Ovat minunkin töitäni!
-Sinun on opetettava minua!"
-
-"Ja sitten sinä kirjoitat ja kerrot minulle!"
-
-"Niin. Siten ovat kaikki ajatuksemme yhteiset, me työskentelemme
-saman päämäärän hyväksi ja neuvottelemme keskenämme, kuinka sen
-saavuttaisimme."
-
-"Minä kysyn sinun neuvoasi."
-
-"Kestää varmaan kauan, ennenkuin uskallan sinulle antaa neuvoja;
-mutta tahdon kuulla sinua ja muita, niin että vähitellen opin."
-
-"Minä mieluummin kuulen sinua!"
-
-"Nyt puhut ymmärtämättömästi, Sten."
-
-"Niin puhutaan, kun ollaan rakastuneita."
-
-"Ei, niin ei suinkaan tehdä. Minä ainakin pinnistän koko
-ymmärrykseni."
-
-"Olet oikeassa, Kristina, suloinen impeni, uljas, ihana valkyriani..."
-
-"Mieluummin tahdon olla sinun uskollinen emäntäsi."
-
-"Olet jo minun ihana morsiameni!"
-
-"Joka unhottaa tehtävänsä -- sinun tähtesi. Ompelukseni odottaa, ja
-minä haaskaan aikani lörpöttelyyn sinun kanssasi."
-
-"Muut saavat pitää huolen siitä."
-
-"Ei, kiitos; jokaisen siveän neitsyen on itsensä huolehdittava
-myötäjäisistään."
-
-"Mutta jollei hän ehdi?"
-
-"Häitä ei voida viettää ennen."
-
-"Siitä en tahdo kuulla puhuttavankaan, Kristina; tulkootpa
-myötäjäisesi valmiiksi tai ei, ovat häämme kaikessa tapauksessa
-marraskuun neljäntenätoista päivänä".
-
-"Se on mahdotonta."
-
-"Nyt tiedät, että ne ovat neljäntenätoista."
-
-"Jos oikein pyydän", sanoi Kristina ja painautui hyväillen häntä
-vasten, "niin hommaathan, että häitä lykätään kaksi viikkoa."
-
-"Ei päivääkään, Kristina!"
-
-"Ja sinä sanot niin mielelläsi tahtovasi täyttää toivomukseni!"
-
-Kristina kääntyi poispäin, ettei Sten näkisi veitikkaa hänen
-silmistään.
-
-"Sanon sinulle, se on mahdotonta; isäni tahto... kaikki on valmiina
-Örebrossa."
-
-"Kuinka pitkältä on vielä hääpäivään?"
-
-"Kokonaista kolme viikkoa!"
-
-"Silloin täytyy minun tehdä siihen asti työtä päivät ja yöt."
-
-"Sitä en suinkaan salli!"
-
-"Minun täytyy luopua ilosta nähdä sinua koko tänä aikana."
-
-"Ja luuletko minun suostuvan siihen?"
-
-"Sinun täytyy!"
-
-"Ei, Kristina; päinvastoin täytyy sinun luopua niin kummallisista
-päähänpistoista."
-
-"Nyt et ole hyvä minua kohtaan!"
-
-"Tiedätkös, mitä sinun pyyntösi todistaa?"
-
-"Sitä, että tahdon saada myötäjäiseni valmiiksi."
-
-"Ei, että sinä et rakasta minua. Pyydä minulta mitä tahdot ja minä
-suostun, mutta älä lykkäämään häitämme äläkä olemaan sinua näkemättä
-kolme viikkoa niin vähäisen asian kuin myötäjäisten tähden."
-
-"Tuletko aina pitämään yhtä tähdellisenä oleskelua yhdessä kanssani?"
-
-"Aina, Kristina, aina!"
-
-"Silloin täytyy minun kai tällä kertaa myöntyä."
-
-"Mutta minä tahdon uskoa sinulle erään salaisuuden", kuiskasi Sten.
-
-"Taasko leikinlaskua?"
-
-"Ei, se on vakava asia. Näetkös, kun ritari on nyt varma onnestaan,
-kun neitsyt, jota hän rakastaa, on suostunut tulemaan hänen armaaksi
-emännäkseen -- silloin tapahtuu jotakin, josta morsian ei voi
-uneksiakaan."
-
-"Sinähän aivan pelästytät minut, Sten!"
-
-"Sulhanen alkaa vakoilla morsiantaan!"
-
-"Epäluulosta?"
-
-"Ei, vaan rakkaudesta, joka ei salli hänen ajatella mitään muuta kuin
-häntä."
-
-"Mitä tekee hän silloin?"
-
-"Käy salaliittoon morsiamensa palvelijan kanssa."
-
-"Sala -- liittoon...?"
-
-"Varsinkin, jos neitsyellä on imettäjä..."
-
-"Annikkini...?"
-
-"Otaksukaamme, että hänen nimensä on Annikki. Ritari sanoo hänelle:
-'Puhu, kerro minulle kaikki, mitä tiedät armaastani'."
-
-"Ja tämä tekee sen?"
-
-"Ei heti, mutta poika on nokkela. Hän kyselee tytön syntymästä
-lähtien."
-
-"Sehän on hirveää!"
-
-"Sitten siitä, kun tämä alkoi kävellä."
-
-"Sellaisia lapsellisuuksia!"
-
-"Hänen nukeistaan!"
-
-"Se on arvotonta, ja jos tekisin oikein..."
-
-"Eroittaisit imettäjän palveluksestasi?"
-
-"Se täytyisi minun tehdä!"
-
-"Silloin otan hänet omaan palvelukseeni."
-
-"Mitä sinä hänellä tekisit?"
-
-"Sehän on selvä, kysyn vain ensin, mitä sinä hänestä pidät?"
-
-"Tähän asti olen pitänyt aika paljon, tästälähin en ollenkaan! Hän
-lörpöttelee sopimattomia."
-
-"Onko siinä kaikki vai onko hänellä useampiakin vikoja?"
-
-"Luullakseni on siinä kylliksi."
-
-"Minusta se ei merkitse mitään. Voitko luopua hänestä jo tänään?"
-
-"Hyvin mielelläni!"
-
-"Huomenna naitan hänet."
-
-"Naitat...?"
-
-"Etkö tahdo tehdä hänelle sitä iloa, että olet läsnä vihkiäisissä?"
-
-"Kenelle naitat hänet?"
-
-"Uskolliselle Esbjörnilleni! Ja vielä huomenna, tai mieluimmin jo
-tänään!"
-
-"Mitä varten sellainen kiire", puuskahti Kristina nauraen.
-
-"Saanko kuiskata sen sinulle?"
-
-"Eihän täällä ole ketään kuulemassa."
-
-"Tahdon vain, että hänestä tulee imettäjä meidän vanhimmalle
-lapsellemme!"
-
-"Cecilia varmaankin huusi minua!" keskeytti Kristina ja tahtoi juosta
-ulos.
-
-"Annatko anteeksi Annikille?"
-
-"Täytyy kai minun!"
-
-Ja nuolen nopeudella riensi Kristina huoneesta.
-
-Kun Sten herra meni jälestä, löysi hän hänet täydessä työssä
-neitostensa ympäröimänä.
-
-"Onko totta, Cecilia rouva, että huusitte Kristinaa?"
-
-"Sen olen tehnyt moneen kertaan, mutta hän kuulee niin huonosti näinä
-aikoina."
-
-"Nyt se seikka korjautuu", sanoi neitsyt heleästi punastuen. "Sten
-tulee tämän jälkeen tänne tupaan... Täällä voimme puhella yhtä hyvin
-minun laittaessani huntua."
-
-"Hääpäiväksi on nyt määrätty marraskuun neljästoista päivä, Cecilia
-rouva", sanoi Sten herra.
-
-"Luuleeko Kristina voivansa tulla valmiiksi?"
-
-"Saan kai koettaa parastani, koska kerran olen suostunut", vastasi
-tämä.
-
-Ompelevat neitoset katsoivat merkitsevästi toisiinsa, sitten
-neitsyeen, ja sen jälkeen lentelivät neulat yhä nopeammin läpi hienon
-liinakankaan.
-
-"Mitä te sanotte? Voiko kaikki joutua valmiiksi?" kysyi Kristina
-heiltä.
-
-"Kyllä", vastasi kahdeksankertainen kuoro.
-
-Sulhanen hymyili tyytyväisenä.
-
-"Ne joutuvat valmiiksi kymmenenteenkin."
-
-"Jos oikein jouduttaisimme, joutuisivat kahdeksanteenkin."
-
-"Luulenpa melkein kuudenteenkin."
-
-"Olisiko aivan mahdotonta ensimäiseen!" kysyi nuori ritari.
-
-"Eikä", vastasi sama kuoro.
-
-"Ei tarvitse ennenkuin neljänteentoista", vastasi Kristina suurella
-arvokkuudella.
-
-"Mutta jos nyt on kaikki kunnossa..." Kristina loi häneen niin
-vakavan katseen, että hän katkaisi lauseensa! Kristina ei aina
-sallinut, että tällä tavoin leikiteltiin hänen kanssansa. Tästä
-päivästä lähtien sai Sten tyytyä kohtaamaan häntä rouvantuvassa.
-
-"Etkö tahdo suoda minulle ainoatakaan keskustelua kahden kesken",
-kysyi hän kuiskaten. "Jos aika myöntää."
-
-"Olet julma minua kohtaan!"
-
-"Syytä itseäsi!"
-
-"Minä lähden Örebrohon!"
-
-"Se on hyvä, täällä on sinulla liian vähän tehtävää."
-
-"Sinä pidät siitä, että lähden?"
-
-"Niin, että molemmat saisimme aikaa ajatella toisiamme."
-
-"Mutta minä en viivy kauan poissa!"
-
-"Etkö yli neljännentoista päivän?"
-
-"Toivoisitko sitä?"
-
-"En, rakas; silloin kuolisin varmaan suruun."
-
-"Jos minun on pakko viipyä poissa viikon aika, on meillä sitten
-paljon sanottavaa toisillemme."
-
-"Aivan varmaan."
-
-"Mutta silloin en tahdo kuten nyt puhua kanssasi monien ollessa
-läsnä."
-
-"Täällä ikkunankomerossa ei meitä kuule kukaan."
-
-"Huomaatko, Kristina, kuinka vaikea minun on sanoa sinulle --
-hyvästi!"
-
-"Minusta se taasen on samaa kuin sanoisin: Tervetuloa jälleen,
-rakkaani!"
-
-Nopeammin kuin Sten ehti ajatellakaan, kiepsahtivat Kristinan
-käsivarret hänen kaulaansa ja suudelma poltti hänen huuliaan, mutta
-samassa minuutissa istui Kristina jälleen ompeluksensa ääressä.
-
-Niin he erosivat.
-
-Valtionhoitaja tahtoi itse pitää häät Tukholman linnassa.
-
-"Juhlia ja huvituksia on minulla vähimmän aikaa ajatella", sanoi hän.
-"Mutta suurempaa syytä iloon kuin nyt ei minulla ole ollut koskaan,
-ja sentähden toivon, että ystävät ja sukulaiset ottavat ilooni osaa."
-
-Arkkipiispa oli sanonut, että jollei hän olisi vuoteen omana,
-kuletuttaisi hän itsensä Tukholmaan saadakseen ilon itse yhdistää
-nuoren parin. Kirjeitä ja kutsuja lähetettiin kautta maan, tiedettiin
-tosin, etteivät kaikki voineet tulla, mutta kukaan ei saanut
-luulla, että hänet oli unhotettu. Ystävät ja viholliset, kaikki oli
-kutsuttava.
-
-Ei Tukholman porvaristoakaan saanut jättää kutsumatta.
-
-"Linnansuojat ovat suuret ja lukuisat", sanoi herra Svante
-Niilonpoika; "ja kyllähän hyvä sopu aina sijaa antaa".
-
-Kristina neitsyen isän, ritari Niilo Erikinpojan, ja äidin, rouva
-Sigrid Eskilintyttären, piti saapua kahdeksan päivää ennen häitä ja
-asua herra Erik Juhanan pojan ja Cecilia rouvan luona. He olisivat
-mielellään tahtoneet viettää tyttärensä häät kotona omassa talossaan.
-Mutta valtionhoitajan toivomus ja mahdottomuus saada tilaa niin
-monille vieraille sai heidät siitä luopumaan.
-
-Cecilia rouva ja Kristina neitsyt olivat saaneet vapaat kädet Sten
-herran lähdettyä. Nyt saattoivat he parhaimman halunsa mukaan
-järjestää kodin rakkaiden vanhempainsa vastaanottamiseen. Tosin tiesi
-Kristina neitsyt, että hänen huolekas äitinsä oli jo edeltäpäin
-huolehtinut hänen myötäjäisistään, mutta olihan aina vielä jotakin
-tehtävää, sentähden tahtoi Sigrid rouva, ettei ollut kiirehdittävä,
-ja vaikkakin näkymättömänä, niin hän oli oikeastaan määrännyt
-hääpäivän. Kristina ja vielä enemmän Cecilia oli vienyt läpi äitinsä
-tahdon mainitsematta edes hänen nimeään.
-
-"Olisin hyvin onnellinen, jos rakas äiti olisi tyytyväinen siihen,
-miten olemme järjestäneet", sanoi Cecilia rouva. "Pyhä neitsyt
-tietää, että olen parhaan kykyni mukaan koettanut laatia, kuten
-luulen hänen tahtovan."
-
-"Jos häntä miellyttää paremmin toisin, niin voimmehan mukautua
-siihen!" lisäsi Kristina.
-
-"Lapset ovat muuttaneet ylös ullakkokamariin, niin etteivät he ole
-kiusana."
-
-"Heidät näkee hän mielellään!"
-
-"Kun niin sallitaan, voivat he tulla alas."
-
-"Tosin olette, rakas sisko, tehnyt kaiken minkä olette voinut ja
-minkä luulette olevan äidille mieleen. Mutta minä..." Tässä alkoi
-Kristina katkerasti itkeä.
-
-"Mistä sellaiset epäilykset, rakkahin Kristina?"
-
-"Olen puhunut niin paljon joutavaa!"
-
-"Sten herran kanssa?"
-
-"Niin, hänen kanssaan!"
-
-"Vieläkö mitä muuta, Kristina?"
-
-"Rakas sisko kehoitta häntä antamaan minulle morsiussuudelman", sanoi
-hän ja loi silmänsä maahan.
-
-"Sen tein Sigrid rouvan käskystä."
-
-"Mutta sitten!"
-
-Nyt punastui hän helakasti.
-
-"Mitä sitten on tapahtunut?"
-
-"Hän on suudellut minua kolme kertaa, ja minä..."
-
-"Ja minä?"
-
-"Minä suutelin häntä, tuolla ikkunankomerossa!... Hän pyysi... enkä
-minä tiedä kuinka se kävi. Mitä onkaan rakas äiti sanova! Ajatteles,
-jos hän ainaiseksi karkoittaa minut näkyvistään. Silloin minä
-menehdyn surusta ja häpeästä."
-
-"Tosin olet menetellyt varomattomasti, mutta syytön en ole minäkään,
-sillä olisihan minun pitänyt paremmin sinua valvoa. Jos tahdot, niin
-minä puhun äidillemme!"
-
-"Kuinka hyvä ja armas sinä olet! Sano hänelle, että minkä
-rangaistuksen hän määränneekin, kärsin minä sen, kun vain saavutan
-hänen anteeksiantonsa."
-
-"Mutta sinä et saa näyttää surulliselta hänen saapuessaan!"
-
-"Sitä en toki voikaan, niin suuri on oleva iloni, mutta kun hän
-sitten puhuu Sten herrasta, pelkään, että hän lukee silmistäni..."
-
-"Puhele sinä isän kanssa sillävälin, kun minä ilmoitan äidille."
-
-"Teen mitä vain tahdot, rakas sisko!" Kristina tahtoi suudella hänen
-kättänsä, mutta Cecilia sulki nuoren neitsyen syliinsä.
-
-Korkeasti kunnioitetut vieraat saapuivat määrättynä päivänä ja
-hetkenä, ja niin pian kuin ensimäiset tulotervehdykset olivat
-suoritetut, piti Cecilia rouva varansa, että sai kahdenkesken
-äidilleen ilmoittaa sen hairahduksen, johon Kristina oli tehnyt
-itsensä syypääksi. Mutta joko ankara Sigrid rouva oli lempeämmällä
-tuulella kuin tavallisesti tai hän oli ylen tyytyväinen tulevaan
-liittoon, kaikessa tapauksessa hän, kun Kristina kutsuttiin sisälle
-saamaan tuomionsa ja heittäytyi äitinsä jalkoihin, nosti hänet ylös
-ja sanoi lemmekkäästi:
-
-"Vika ei ole niin suuresti sinun, sinä olet ainoastaan lapsi,
-Cecilian velvollisuus olisi ollut valvoa sinua."
-
-Kaikki enemmät selitykset keskeytti valtaneuvos Niilo Erikinpojan
-saapuminen. Hän ei ollut nähnyt Kristinaa useihin kuukausiin, ja tämä
-tytär oli hänen silmiensä valo. Hän sai pian nähdä tämän kohoavan
-korkeaan asemaan, mutta kuinka se hivelikin hänen ylpeyttään,
-ajatteli hän kuitenkin kaipauksella sitä, ettei hän tästälähin saanut
-pitää silmäteräänsä hallussaan. Mutta vielä kuului tämä hänelle, ja
-hän otti hänet äidiltä, otti hänet polvelleen ja kysyi oliko hän
-lahjoittanut kaiken rakkautensa Sten Sturelle niin ettei hänellä
-ollut mitään jälellä vanhalle isälleen.
-
-"Ettehän voi ajatella moista, rakas isä", vastasi neitonen kietoen
-käsivartensa hänen kaulaansa ja painaen päänsä hänen rintaansa
-vasten. "Enkö rakastaisi vanhempiani yli kaiken!"
-
-"Niin sanotaan vain!" virkkoi ritari nauraen. "Sydänkäpynen saa aina
-etusijan."
-
-"Olisin huonosti kasvattanut tyttäreni, jos hän uusien
-velvollisuuksiensa tähden unhottaisi vanhat", puuttui Sigrid rouva
-puheeseen luoden vakavan katseen herraansa.
-
-"Minua ei kuitenkaan kummastuttaisi, jos niin tapahtuisi",
-vastasi Niilo herra, hyväillen tyttärensä tuuheita kutreja ja
-veitikkamaisesti katsellen häntä.
-
-Sigrid rouva puuskahti kiihkeästi: "Kristina, mene noutamaan
-sisartasi ja sano hänelle, että tuo lapsensa mukanaan!"
-
-Neitsyt riensi käskyä noudattamaan, ja on luultavaa, että Niilo herra
-sai hyvän läksytyksen, sillä hänen otsansa oli syvissä rypyissä,
-kun ovi uudelleen avautui. Mutta rypyt katosivat nopeasti hänen
-nähdessään Cecilian, joka astui sisälle taluttaen lasta kummallakin
-kädellään. Ja heidän jälestään tuli Kristina.
-
-Vanhin lapsista, poikanen kymmenisen korvilla, astui kunnioittavasti
-esiin ja suuteli Sigrid rouvaa ja Niilo herraa kädelle.
-Kahdeksanvuotias Margareta sai sitten astua esiin ja tehdä
-tervehdyksensä hänkin. Molemmat vetäytyivät sen jälkeen takaisin ja
-seisoivat käsi kädessä, äänettöminä ja tarkkaavaisina. "Tule tänne
-istumaan, Cecilia", käski Sigrid rouva ja viittasi viereensä penkille.
-
-Tämä niijasi syvään ja istuutui osoitetulle paikalle. Kristina jäi
-edelleen seisomaan, ja hänen isänsä ei edes uskaltanut viitata häntä
-luokseen, vaikkakin katseli häntä ikävöiden.
-
-"Minusta Maunu näyttää kalpealta!" virkkoi Sigrid rouva. "Eikö hän
-ole terve?"
-
-"Hän valittaa alituiseen kipuja; pelkään, etten saa pitää häntä",
-vastasi Cecilia rouva, ja kirkkaat kyyneleet täyttivät hänen silmänsä.
-
-"Oletko kysynyt keneltäkään yrtintuntijalta?"
-
-"Olen, benediktiläisluostarin kunnianarvoiselta isältä, mutta hänen
-määräämänsä lääkkeet eivät vaikuttaneet mitään."
-
-"Kaikella kunnioituksella pyhää miestä kohtaan luulen kuitenkin,
-että me naiset ymmärrämme sellaisia asioita paremmin. Kun palaamme
-Fågelvikiin, saa poika seurata mukana. Siellä on eräs viisas nainen,
-joka paremmin kuin kukaan muu ymmärtää lasten tauteja. Hän saa
-lukea hänelle lukujaan, jos pojassa olisi panentatauti, mikä ei ole
-mahdotonta."
-
-Cecilia olisi mieluimmin halunnut pitää poikansa luonaan, mutta hänen
-ei juolahtanut mieleensäkään olla toista mieltä kuin äitinsä, ja
-sentähden suuteli hän tämän kättä ja kiitti häntä hänen hyvyydestään.
-"Margareta sitä vastoin kukoistaa kuin ruusu!" virkkoi Niilo herra.
-"Tule tänne luokseni, lapsi!"
-
-Pienokainen ei halunnut parempaa. Hän teki nopean liikkeen, mutta
-malttoi heti mielensä ja meni sangen vakavasti ja arvokkaasti ritarin
-luo, mutta samalla niiasi hän syvään isoäidilleen kulkiessaan tämän
-ohitse.
-
-"Sinunkin täytyy tulla, Kristina!"
-
-Neitsyt heitti kysyvän katseen äitiinsä, mutta tämä oli tai oli
-olevinaan niin kiintynyt keskusteluun Cecilian kanssa, ettei hän
-kiinnittänyt huomiota siihen mitä tapahtui.
-
-Ja ritari näytti hyvin tyytyväiseltä päähänpistoonsa, hän otti
-Margaretan syliinsä, ja Kristina istuutui hänen rinnalleen, hän pani
-käsivartensa tyttärensä vyötärölle, painoi hänen päänsä olkaansa
-vasten, ja niin kuiskaili ja jutteli hän hänen kanssansa Sigrid
-rouvan kuulematta sanaakaan, mutta punasta Kristinan poskilla arvasi
-tämä mistä he keskustelivat.
-
-"Ja Kustaa, missä hän on?" kysyi Sigrid rouva.
-
-"Koulussa Upsalassa, rakas äiti."
-
-"Kirjaviisautta ammentamassa? Minun nuoruudessani elettiin yhtä hyvin
-ilman sitäkin."
-
-"Herrani tahtoi niin!"
-
-"Niin, uudet ajat, uudet tavat!"
-
-"Olen kuullut, että hän on jo toisella luokalla", huomautti Niilo
-herra.
-
-"Niin onkin", vastasi Cecilia rouva punastuen ilosta ja äidillisestä
-ylpeydestä.
-
-"Se on kyllä hyvä!" virkkoi Sigrid rouva jälleen.
-
-"Mutta hänen iällään tarvitaan urheutta ja rohkeutta."
-
-"On hän saanut hyvän nimen siinäkin suhteessa", virkkoi Niilo herra.
-"Olen kuullut, että hän tovereineen usein retkeilee metsällä..."
-
-"Kustaa on ampunut suden!" huudahti yhtäkkiä pikku Margareta.
-
-Kaikkien katseet kääntyivät tyttöön, joka oli uskaltanut puuttua
-keskusteluun ilman että häneltä kysyttiin, ja pienokainen seisoi
-allapäin, kyynelsilmin ja häpeästä punastunein poskin.
-
-Sigrid rouva loi tyttäreensä ankaran katseen, ja tämä nousi heti,
-tarttui Margaretan käteen ja vei hänet pois huoneesta. Oli syntynyt
-hieman apea mieliala, mutta kun Cecilia palasi ja Maunu sitten oli
-lähetetty pois sisarensa luo, kertoi Niilo herra, että tosiaankin
-oli niin laita kuin Margareta oli sanonut. Kustaa oli ollut mukana
-monessa sudenajossa ja osoittanut suurta reippautta.
-
-"Sellaisessa ei häneltä puutu esikuvia ei isän eikä äidin puolelta",
-vastasi Sigrid rouva rukoilevaan katseeseen, jonka Cecilia loi
-häneen. "Tuleeko hän mukaan häihin?"
-
-"En tiedä, salliiko herrani sen."
-
-"Milloin Erik herraa odotetaan?" kysyi ritari. "Hän kirjoitti
-aikovansa lähteä Ahvenanmaalta niinkuin eilen", vastasi Cecilia
-rouva. "Riippuu säistä ja tuulista, minä päivänä hän voi tulla."
-
-Kuinka kaikki saapuvilla olevat hämmästyivätkään, kun ovi samassa
-avautui ja nuorekas ääni virkkoi:
-
-"Saako luvan astua sisään?"
-
-"Kustaa!" huudahti Cecilia rouva, ja unhottaen kaiken arvokkuuden
-juoksi hän häntä syleilemään.
-
-Pojan hellyydellä vastasi hän äitinsä hyväilyihin ja meni sitten
-kunnioittavasti tervehtimään äitinsä vanhempia ja Kristinaa.
-
-Cecilia paloi halusta tietää, mikä oli syynä pojan odottamattomaan
-saapumiseen, mutta hän vilkaisi äitiinsä ja luovutti oikeutensa tälle.
-
-Kustaa seisoi äänetönnä ja odottaen.
-
-"Päättyykö koulu Upsalassa tähän aikaan vuodesta?" kysyi Sigrid rouva
-jokseenkin terävästi.
-
-"Ei ennenkuin muutamia päiviä ennen joulua", vastasi nuorukainen
-hieman punastuen.
-
-"Silloin kummastuttaa meitä kaikkia se, että näemme sinut täällä."
-
-"Meillä on koulumestarina eräs Ivar niminen tanskalainen, ja hän
-hokee alituiseen, kuinka meidän on oltava tanskalaisille alamaisia.
-Sitä minä en siedä kuulla."
-
-"Hyvä, Kustaa!" huudahti Niilo herra. "Olen varma siitä, että sinä
-annoit hänelle sanan sanasta."
-
-"Sen kielsi kunnioitus opettajaa kohtaan!" keskeytti Sigrid rouva.
-
-"Jalo rouva isoäiti, minä en sanonutkaan mitään", vastasi Kustaa.
-"Mutta muutamia päiviä sen jälkeen, kun asia tuli puheeksi hänen
-ja toverieni kesken, sanoin heille: 'Tiedättekös, mitä aion tehdä?
-Tahdon lähteä Taalainmaahan ja saada taalalaiset antamaan juutteja
-nenälle!'"
-
-Kaikkien silmät tähystelivät hyväksyen nuoreen Kustaaseen. Hän
-piti päänsä pystyssä ja nuorista kasvoista loisti rohkeutta ja
-päättäväisyyttä. Hänellä oli puku punaisesta englantilaisesta
-kankaasta, vyöllään oli hänellä hopeapeitsi, ja sitä puristi hän
-lujasti vasemmalla kädellään...
-
-"Luulenpa, että koulumestari pani sen pahakseen", puuttui Sigrid
-rouva puheeseen.
-
-"Hän löi minua!"
-
-"Ja sieditkö sinä sen?" tokaisi Niilo herra.
-
-"Hän oli opettajani. Mutta sen jälkeen iskin peitseni läpi
-Alexandrumin, jota luimme, ja sanoin: 'Heitän hitolle sinut ja
-koulusi!'... Sitten läksin sieltä, enkä koskaan mene sinne takaisin!"
-
-"Minä vastaan siitä, että isäsi tulee olemaan samaa mieltä!" huudahti
-Niilo herra ja syleili nuorukaista. "Sinä olet miehenalku, joka
-tosiaan lupaa hyvää tulevaisuudessa!"
-
-Ankara isoäiti ei tosin ollut samaa mieltä, mutta mikä oli tehty,
-sitä ei voitu muuttaa, ja sitä paitsi oli paljon muuta ajateltavaa.
-
-Erik Juhananpoika saapui seuraavana päivänä. Hän oli vakava, oikein
-ajatteleva herra. Poika sai kertoa uudestaan hänelle, kuinka kaikki
-oli käynyt, ja sen jälkeen sanoi hän: "Sinun ei tarvitse palata
-Upsalaan. Valmistan kyllä sinulle tilaisuuden saada muualta ne
-tiedot, jotka tarvitset."
-
-Sten Sturen palaaminen oli viivästynyt. Valtionhoitaja antoi hänelle
-tehtäväksi käydä muutamissa kihlakunnissa, joissa oli ilmennyt
-levottomuutta. Kotimatkalla täytyi hänen poiketa Nyköpingiin. Siellä
-makasi herra Sten Kristerinpoika vielä sairaana, mutta valtionhoitaja
-tahtoi antaa hänen ymmärtää, että jos hän omasta puolestaan pysyy
-rauhassa, ei sopu rikkoudu Svante Niilonpojankaan puolelta. Sellaista
-viestiä viemään oli Sten Sture sopivin, ja hän sai Esbjörnin mukaansa.
-
-Nuori ritari ei ollut tehtävään erittäin tyytyväinen, mutta
-vastaväitteet eivät voineet tulla kysymykseen. Esbjörn, joka oli
-käynyt sangen rohkeapuheiseksi ja luki ajatukset, jotka liikkuivat
-hänen nuoren herransa mielessä, virkkoi:
-
-"Isällänne on varmaan erityinen tarkoitus matkaan nähden."
-
-"Minun on vietävä valtionhoitajan viesti herra Sten Kristerinpojalle."
-
-"On toinenkin syy."
-
-"Mikä sitten?"
-
-"Teidän oli poistuttava Tukholmasta."
-
-"Miksi niin?"
-
-"Ja morsiamenne luota", lisäsi Esbjörn tyynesti. "Mistä syystä?"
-
-"Teistä olisi voinut tulla..."
-
-"Sano pois, Esbjörn, mikä minusta olisi voinut tulla?"
-
-"Lemmensairas narri", sanoi tämä hiljaa. "Mistä sen päätät?"
-
-"Te ette välittänyt mistään muusta!"
-
-"Kuules, Esbjörn, sinä olet myös ollut yhdeksäntoistavuotias."
-
-"Kyllä, olinhan minä kerran."
-
-"Muistatko ensimäisen rakkautesi?"
-
-"En lainkaan!"
-
-"Kuinka voi unhottaa sellaista?"
-
-"Kyllä, kun on rakastunut muutamia kymmeniä kertoja."
-
-"Nyt liioittelet!"
-
-"En paljoa ainakaan!"
-
-"Minä en aio rakastaa kuin kerran elämässäni."
-
-"Voihan sitä sanoa. Ainahan sen luulee olevan viimeisen kerran, aina
-osuneensa vihdoinkin oikeaan."
-
-"Esbjörn, sellaisista asioista en tahdo koskaan puhella kanssasi."
-
-"Tuolta, herra, näkyvät Nyköpingin linnan huiput. Teidän saapumisenne
-lienee odottamaton."
-
-Herra Sten Kristerinpoika oli saanut pahan ampumahaavan kylkeensä
-ja oli pakoitettu heittäytymään vuoteen omaksi. Nuoren ritarin
-saapuminen herätti suurta hälinää. Saapuiko hän kenties eroittamaan
-Sten herraa päällikkyydestä? Parhaat vierashuoneet osoitettiin
-hänelle. Pernilla rouva ei voinut heti toivottaa vierasta
-tervetulleeksi, mutta hän saapui pian ja valitti mitä hartaimmin,
-ettei ollut ennen saanut tietää vieraan tulosta. Hän olisi silloin
-valmistanut ritarille arvokkaamman vastaanoton.
-
-Herra Sten Sture saattoi vain vaivoin pistää silloin tällöin sanasen
-väliin. Pernilla rouva mieluimmin piti yksin keskustelua vireillä,
-ja Sten herra soi sen mielellään hänelle. Mutta pyyntöön saada vielä
-tänään tavata hänen herraansa vastasi Pernilla rouva, että se oli
-tänään mahdotonta, sairas oli huonompi, kuitenkin oli toivottavaa,
-että hän huomenna olisi parempi.
-
-Tässä ei auttanut muu kuin alistuminen, mutta ritari selitti, ettei
-hän voinut viipyä kauemmin kuin huomispäivän ylitse.
-
-Kuinka suuri olikaan hänen hämmästyksensä, kun hän puolenpäivän
-korvilla astuessaan seurasaliin huomasi suuren seuran edessään.
-
-Kun hän ilmaisi kummastuksensa siitä, että Pernilla rouva herransa
-sairauden aikana tahtoi viettää juhlan, vastasi tämä, ettei niin
-harvinaista vierasta kuin Sten Sturea voitu koskaan kyllin juhlia,
-ja kuinka paljon saattoikin olla muistuttamista hänen herraansa
-vastaan, ei hän ainakaan tahtonut, että häntä voitaisiin syyttää
-laiminlyönnistä.
-
-Katettiin oivallinen ateria, ja Pernilla rouva osoitti olevansa
-kohtelias ja huomaavainen emäntä.
-
-Ritari oli pöydässä hänen vierustoverinaan, ja hän pakinoi ja laski
-leikkiä, alituiseen kehoittaen vierastaan tyhjentämään pikarin, jonka
-palveluspoikanen heti riensi täyttämään.
-
-"Mistä olette saanut näin tulisia viinejä; en ole koskaan juonut
-moisia."
-
-"Kunnianarvoisalta apotiltamme", vastasi hän. "Huolissani käännyin
-hänen puoleensa."
-
-Vieraiden joukossa oli muutamia ympäristössä asuvia herrasmiehiä,
-mutta enimmäkseen olivat he kaupungin ylhäisimpiä porvareita ja
-kauppamiehiä ja heidän vaimojaan ja tyttäriään. Pernilla rouva
-sanoi kuiskaten, että nämä viimeksimainitut tuntisivat itsensä
-onnellisiksi, jos ritari illalla tahtoisi heitä tanssittaa, ja
-vanhemmat olisivat siitä hyvin mielissään.
-
-"Sen teen mielihyvällä", vastasi nuorukainen. "Kuka näyttää teistä
-olevan kaunein?" Ritari tarkasteli lukuisaa seuraa. Moni silmä
-kääntyi alas hänen katseensa edessä, mikä vihdoin pysähtyi ihaillen
-nuoreen impeen, joka istui häntä vastapäätä ja jonka kauneus oli
-melkein häikäisevä. "Kuka hän on?" kysyi Sten hämmästyneenä. "Muuan
-lapsi parka, jota kohtaan tunnen syvää sääliä", vastasi Pernilla
-rouva.
-
-"Ketkä ovat hänen vanhempansa?"
-
-"Kuolleet monta vuotta sitten; hänellä ei ole mitään sukulaisia eikä,
-voin hyvin sanoa, ystäviäkään."
-
-"Kuka hänestä sitten pitää huolta?"
-
-"Eräs vanha leski, jolle hän saa kalliisti maksaa niukan
-armoleipänsä."
-
-"Miksette ole ottanut häntä luoksenne, jalo rouva?"
-
-"Hän oli täällä muutamia viikkoja, mutta herrani asemiehet joutuivat
-kiistaan hänen tähtensä."
-
-Keskustelu kävi vilkkaasti ympäri pöytää. Hyvä viini ei jättänyt
-tekemättä vaikutustaan, ja vaikka paras olikin varattu nuorelle
-ritarille, oli toinenkin riittävän hyvää saadakseen vieraat hyvälle
-tuulelle.
-
-Siellä pakinoitiin ja laskettiin leikkiä, valtiolliset kiistat
-jätettiin syrjään, ajateltiin vain hetken hauskuutta. Sten Sture
-tunsi, että viini nousi hänen päähänsä, mutta kaikki olivat niin
-riehakan iloisia, että hänen täytyi olla mukana, ja niin kilisti hän
-pikariaan monien muiden ja lopulta myös hänen kanssaan, joka istui
-häntä vastapäätä. Mutta silloin loi tämä häneen katseen, joka pani
-hänen päänsä pyörälle. Niin ei ollut kukaan nainen häneen katsonut,
-ei edes Kristina.
-
-Juuri kun hilpeys uhkasi käydä liian meluisaksi, antoi Pernilla rouva
-merkin, ja tanssisalissa viritettiin raikuva musiikki. Rummut ja
-torvet rämisivät, vieraat ponnahtivat pystyyn paikoiltaan, ja pari
-toisensa jälkeen syöksähti tanssisaliin.
-
-Sten Sture ei tiennyt, kuinka hän oli saanut kauniin tytön
-käsivarsilleen, mutta puristaen tätä itseensä pyöri hän ympäri salia.
-
-"Mikä on nimesi?" kysyi hän.
-
-"Anna", vastasi tyttö.
-
-Sten ei voinut katsella kyllikseen silmiä, suuta, poskia, ja hänestä
-tuntui mahdottomalta päästää tyttöä.
-
-"Oletko hyvin väsynyt?" kysyi hän lopulta.
-
-"Olen, kuollakseni!"
-
-Sten melkein kantoi tytön penkille ja pani tämän istumaan. Hän ei
-huomannut, että tanssi oli aikoja sitten lakannut ja että kaikkien
-silmät suuntautuivat häneen.
-
-Pernilla rouva lähestyi hymyillen. Hän ojensi täyden pikarin.
-
-"Juokaa", sanoi hän, "se on teitä virkistävä."
-
-Sten vei pikarin tytön huulille.
-
-Tämä ainoastaan maistoi siitä ja kääntyi sitten pois.
-
-Hän sitä vastoin tyhjensi sen yhteen hengenvetoon!
-
-"Oi, Jumala, kuinka se polttaa!" sanoi hän.
-
-"Anna parka on aivan menehtynyt!" sanoi Pernilla rouva. "Herra
-ritari, antakaa hänen levähtää!"
-
-"Kyllä, kyllä, mutta täällä sisällä..."
-
-"Viekää hänet tuonne kamariin, niin saa hän olla yksin kotvan."
-
-Sten ei tiennyt, mitä hän sanoi tai teki.
-
-"Tulkaa, tulkaa, Anna", sanoi hän ja tahtoi viedä tytön mukanaan.
-
-Tämä vapisi kuin haavan lehti, mutta oli noussut ja pannut kätensä
-hänen käsivarteensa.
-
-Silloin astui Esbjörn esiin.
-
-"Täällä on eräs viestintuoja Kristina neitsyeltä", sanoi hän.
-
-"Kristinalta?" Oli kuin kaikki viinihöyryt olisivat hälvenneet, kuin
-olisi hän yhtäkkiä huomannut olevansa kuilun partaalla.
-
-"Eikö viesti voi odottaa?" kysyi Pernilla rouva kiihkeydellä, jota
-hän ei voinut salata.
-
-"En tiedä, voiko se käydä päinsä", virkkoi Esbjörn luoden
-tarkoittavan katseen herraansa.
-
-"Ei, ei!" huudahti Sten ja riensi ulos.
-
-Uskollinen palvelija meni edeltä ritarin omaan huoneeseen. Kun tämä
-tuli sisään, sanoi hän:
-
-"Rangaiskaa minua, herra, viestintuoja olen minä!"
-
-"Mitä sinulla on sanottavaa?"
-
-"Muistuttaisin teitä keskustelustamme."
-
-"Keskustelustamme?"
-
-"Minä puhuin kymmenistäni, te yhdestä ainoasta. Pidättekö vielä siitä
-kiinni?"
-
-Nuorukainen käveli sangen liikutettuna edestakaisin.
-
-"Se on viinin syy!" sanoi hän.
-
-"Paholaisen äidin se on!" vastasi Esbjörn.
-
-"Ketä tarkoitat?"
-
-"Pernilla rouvaa."
-
-"Luuletko, että hän?"
-
-"Olen varma siitä."
-
-"Satuloi hevoset, lähdemme heti!"
-
-"Ei, herra, siitä saisivat pärjääjät puheenaihetta. Menkää sisään
-älkääkä olko tietävinännekään."
-
-"Minua hävettää, Esbjörn!"
-
-"Sitä teidän ei tarvitse. Väistyittehän ajoissa!"
-
-"Kiitos siitä sinulle!"
-
-"Olette määrännyt lähtönne ylihuomiseksi."
-
-"Tahdon päästä täältä ennemmin."
-
-"Voisitte käyttää ajan antaaksenne porvareille paremman ajatuksen
-itsestänne!"
-
-"Olet oikeassa, se pitäisi minun tehdä."
-
-Eräs asemies saapui kysymään Pernilla rouvan puolesta, eikö ritari
-voinut tulla jatkamaan tanssia.
-
-"Minä tulen", vastasi Sten Sture ja riensi takaisin saliin.
-
-Kaikkien silmät suuntautuivat häneen, kun hän astui sisään, ja hän
-näki sen.
-
-"Älkää pahastuko poissaolostani, jalo rouva!" sanoi hän äänekkäästi.
-"Siihen oli tärkeä syy."
-
-"Saitte viestin morsiameltanne?" kysyi Pernilla rouva ivallisesti
-myhäillen.
-
-"Niin, häneltä, ja kysymys oli siitä, unhottaisinko toisen naisen
-tähden ne lupaukset, jotka olen antanut hänelle."
-
-"Onko vastaus jo mennyt?"
-
-"Heti! Sallitteko minun ilmoittaa sen teille?"
-
-"Olette liian hyvä!"
-
-"Vastasin, että kiusaus oli tullut, mutta minä sain apua."
-
-Nuori ritari teki syvän kumarruksen ja kääntyi sen jälkeen ympärillä
-seisoviin. Niin monet kuin mahtuivat olivat tunkeutuneet lähemmäksi
-kuuntelemaan keskustelua.
-
-Soitto soi ja tanssi alkoi uudestaan. Ritari menetteli kaikkien
-nuorten neitsytten kanssa samalla tavoin. Hän näki, että isät
-osoittivat hänelle kunnioittavaa huomaavaisuutta ja erotessa antoivat
-hänen ymmärtää, että hän oli voittanut, mitä Pernilla rouva oli
-menettänyt, nimittäin heidän kunnioituksensa ja luottamuksensa.
-
-Mutta kun Sten herra oli tullut ylös huoneeseensa ja miettinyt, mitä
-hän oli kokenut, heittäytyi hän polvilleen ja kiitti Jumalaa, joka
-oli suojellut häntä niin kovassa kiusauksessa.
-
-Seuraavana aamuna, kun hän heräsi, seisoi Esbjörn hänen vuoteensa
-vieressä.
-
-"Ei se vielä ole lopussa", sanoi hän.
-
-"Mikä niin?"
-
-"Kiusaus!"
-
-"Ole tyyni, Esbjörn, ei se ole enää vaarallista! Mitä olet saanut
-tietoosi?"
-
-"Tyttö tulee tänne luoksenne!"
-
-"Mistä syystä?"
-
-"Pyytämään teidän apuanne."
-
-"Minä en ota häntä vastaan."
-
-"Pysykääkin siinä päätöksessänne, herra!"
-
-"Sano hänelle, että niin minun kuin hänenkin hyvä maineensa tulisi
-siitä kärsimään."
-
-"Luultavasti moista estääkseen Pernilla rouvan ja pormestarin rouvan
-olisi odottamatta yllätettävä teidät ja hänet."
-
-"Tiedätkö mitään tästä Annasta?"
-
-"Häntä lähetettiin eilen noutamaan teidän tähtenne."
-
-"Minun?"
-
-"Kristian prinssillä on Dyvekansa!"
-
-"Ja Pernilla rouva?"
-
-"Hän tahtoo olla Sigbrit ja neidon kautta saada vaikutusvaltaa
-teihin!"
-
-"Kuinka olet tämän saanut tietoosi?"
-
-"Olen ollut kauan tuttu hänen muutaman palvelijattarensa kanssa, ja
-sentähden hän..."
-
-"Kavaltaa emäntänsä salaisuuksia."
-
-"Pernilla rouva ei ansaitse parempaa!"
-
-"Ei, sitä ei hän tee!" huudahti Sten herra harmista ja liikutuksesta
-vapisevalla äänellä. "Minä en vain ymmärrä, kuinka hän ykskaks on
-voinut keksiä kaiken tämän."
-
-"Hän on tiennyt jo kauan, että te tulette."
-
-"Kenen kautta?"
-
-"Varmaan jonkun hovista."
-
-"Puhun siitä isälleni."
-
-"Näettekös, herra, tuolta tulee tyttö yli torin, hän suuntaa
-askeleensa tänne päin."
-
-"Niin, se on hän!"
-
-"Ja huomatkaas! Päitä kaikissa ikkunoissa. Täällä on totisesti piru
-merrassa."
-
-"Auta pian, Esbjörn, kaapu hartioilleni! Hän menee suurta tietä; minä
-juoksen alas kiertoportaita. Yhtä monet silmät näkevät minun menevän
-yli torin ja pormestarin luo."
-
-"Se on hyvä, herra; mutta minä luulen kuitenkin, että meidän on
-matkustettava tänä iltana."
-
-"Aamulla varhain, Esbjörn!" Ritari teki kuten oli sanonut, ja
-uteliaat saivat iloita hänen näkemisestään. Mutta monta suuttumuksen
-sanaa suunnattiin Pernilla rouvaa ja hänen kaunista suojattiaan
-kohtaan. Tämä viimeksimainittu sai kuulla niin ankaria sanoja ja
-soimauksia Esbjörniltä, että hän nopeimmiten riensi Pernilla rouvan
-luo valittamaan hätäänsä.
-
-Nuori Sten Sture oli pormestarille puhunut, miten välttämätöntä oli,
-että jokainen kaupunki ja lääni piti lujasti kiinni niistä valoista
-ja lupauksista, joita oli annettu valtionhoitajalle. Ainoastaan
-silloin, jos kaikkiin saattoi lujasti luottaa, voitiin saavuttaa
-varmuus ja turvallisuus.
-
-"Jos olemme yksimieliset keskenämme, ei Tanska voita mitään", sanoi
-hän.
-
-Pormestari sanoi, että kun linnaluvan haltija oli vihollisen
-puolella, tuli porvaristo houkutelluksi seuraamaan esimerkkiä.
-"Kuitenkin uskon", sanoi hän, "että! Sten Kristerinpoika on nyt
-tullut toisiin ajatuksiin."
-
-"Ettekö luule, että hän muuttaa mielensä, kun tulee terveeksi
-jälleen?" kysyi ritari.
-
-"Epäilen, tuleeko hän terveeksi."
-
-"Onko hänen laitansa niin huonosti."
-
-"Niin sanotaan."
-
-"Minä saan vasta tänään häntä puhutella."
-
-"Varmaan tahdotaan teiltä salata oikea tila, enkä minäkään olisi
-sanonut mitään, jollei se halpa leikki, johon on autauduttu..."
-
-"Olen itse osaksi syyllinen!"
-
-"Olette nuori ja kokematon. Mutta on käsittämätöntä, että Pernilla
-rouva, joka ei voi olla tietämätön miehensä tilasta, hommailee
-moisissa vehkeissä."
-
-"Minkä vastauksen vien isälleni?"
-
-"Että Nyköpingin porvaristo yhä edelleenkin tahtoo olla hänelle
-alamainen, kenties alttiimpi kuin ennen, opittuaan tuntemaan hänen
-jalon poikansa!"
-
-Täältä lähti ritari sairaan luo. Hänet otettiin heti vastaan. Sten
-Kristerinpoikaa saattoi tuskin tuntea. Kellankalpea iho, sisään
-painuneet posket, ylen laihtunut käsi, jonka hän ojensi, ja erittäin
-hänen lyhyt, läähättävä hengityksensä todistivat hävityksestä, jonka
-sairaus oli jo tehnyt.
-
-"Minä olen ollut sangen sairas!" sanoi hän.
-
-"Kuinka voitte nyt?"
-
-"Paremmin, paljon paremmin!... Muutamain päivien kuluttua toivon
-voivani nousta jalkeille."
-
-Sten Sture puhui isänsä toivomuksesta, että kaikki vanha kauna olisi
-unhotettu ja vallitsisi rauha ja sopu kuten ennenkin.
-
-Sairas vastasi, että hän oli Svante Niilonpojan vilpitön ystävä ja
-tulee aina olemaan. Ja hän itki silloin, itki ja nyyhkytti.
-
-Sten Sture hämmästyi siitä niin, että alkoi tapailla sanojaan. Mutta
-kun hän ei löytänyt sopivia, toivotti hän hyvää parantumista ja sanoi
-jäähyväiset.
-
-Muutamien asemiesten seuraamana teki ritari senjälkeen retken niihin
-kihlakuntiin, jotka olivat ottaneet osaa kapinaan.
-
-Kaikkialla otettiin hänet vastaan kunnioituksen ja uskollisuuden
-osoituksin. Saman vastauksen, jonka pormestari oli antanut, sai hän
-täälläkin. Kansa oli viety harhaan, mutta lupasi parannusta.
-
-Kun pieni parvi palasi illalla Nyköpingiin, oli aika sanoa
-jäähyväiset, ja ritari ilmoittautui Pernilla rouvan luo. Tämä oli
-pelkkää kohteliaisuutta, valitti sattuneita ikävyyksiä ja sanoi
-olevansa hänen vilpitön ystävänsä, vaikkei kenties siltä näyttänyt.
-
-Varhain seuraavana aamuna tapahtui lähtö. Kotimatkalla kertoi
-Esbjörn, että Pernilla rouva oli suurimmassa kiireessä lähettänyt
-kauniin Annan sinne, mistä tämä oli tullutkin. Hän oli ollut hyvin
-katkeroitunut siitä, että ritari oli päässyt Sten herran puheille
-hänen olematta läsnä, mutta hän antoi ymmärtää, ettei peitetty ollut
-ollut siltä heitetty, eikä hän ollut vielä sanonut viimeistä sanaansa.
-
-"Toivon, ettei se enää vaikuta mitään", vastasi Sten Sture.
-
-Mitä lähemmäksi kotia hän tuli, sitä selvempänä esiintyi Kristinan
-kuva. Kaipauksella oli hän jättänyt tämän. Millä tuntein olisi
-hän palannut, jos olisi langennut kiusaukseen ja tehnyt itsensä
-Kristinalle arvottomaksi!
-
-Valtionhoitaja ei vaatinut mitään seikkaperäistä kertomusta. Hän oli
-itse ollut nuori, ja hän näki pojan sydämeen.
-
-"Riennä Kristinan luo!" sanoi hän hymyillen.
-
-Tieto hänen saapumisestaan oli ehtinyt ennen, ja hän tapasi koko
-perheen kokoontuneena häntä vastaanottamaan. Kaikkien kättä täytyi
-hänen puristaa, kaikkien kanssa keskustella, ja hän teki sen
-mieluimmin Sigrid rouvan kanssa, sillä tämän vieressä istui kaunis,
-punasteleva morsian.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vihdoin oli hääpäivä käsissä.
-
-Kristinan oli pukeuduttava kotona ja sitten mentävä linnaan ennenkuin
-kutsutut vieraat ehtivät saapua.
-
-Jo edellisenä päivänä oli kaikki varattu sitä varten rouvantuvassa.
-Siellä oli valkoinen silkkipuku hopeakudoksineen; siellä morsiushuntu
-helyjä täpötäytenään; siellä hieno kaunis ruunu. Kaulanauha oli
-valkoisista helmistä, varustettu kallisarvoisella lukolla, ja
-vyöhyessä säkenöivät loistavat kivet.
-
-Takassa loimotteli iloinen valkea, ja kaikkialla levittivät paksut
-vahakynttilät kirkasta, iloista valoaan yli huoneen.
-
-Tänne tulivat nyt. sisään perätysten Kristinan lähimmät ystävät
-ja sukulaiset. Tuli rouva Dordi Knutintytär, Magdalena ja Kaarina
-Gyllenstjerna, molemmat Erik Erikinpoika nuoremman tyttäriä; Trollet,
-Bondet, Banérit, Oxenstjernat ja kahdeksanvuotias Anna Bjelke; kaikki
-olivat tulleet nuorta morsianta tervehtimään.
-
-Cecilia rouva otti heidät vastaan. Yksi toi nauhoja, toinen kukkia,
-kolmas pitsejä; jokaisella oli lahjansa.
-
-Kuului lakkaamaton pakina, nauru ja leikinlasku; tulivathan
-he pukemaan morsianta ja silloin on lupa olla iloinen. Kuinka
-tarkasteltiinkaan pukua ja sitten taidokkaasti koruompeluksin
-kirjailtuja hansikkaita ja käsineitä. Ne olivat luostarityötä
-kallisarvoisinpa laatua. Kristina oli saanut ne herra Pietari
-Turenpojan emännältä, joka oli perinyt ne äidiltään.
-
-Tarkastelu jatkui jatkumistaan, mutta joku huomautti, että morsiamen
-täytyi tulla, jos mieli saada hänet ajoissa valmiiksi. Cecilia rouva
-meni häntä noutamaan.
-
-"Ah, tuollahan on Kristina", huusi koko parvi ja riensi häntä vastaan.
-
-"Pyhä neitsyt, mitä on tapahtunut?"
-
-"Kristina on ollut sisällä rouva äitimme luona", sanoi Cecilia
-lempeästi, "ja hän on teroittanut hänelle niitä velvollisuuksia,
-jotka odottavat jokaista, joka astuu aviosäätyyn!"
-
-Sen jälkeen seurasi pakinaa ja naurua, mutta vihdoinkin suoriuduttiin
-pukemaan morsianta.
-
-Vanhan tavan mukaan ei hän itse saanut tehdä mitään pukeutumiseensa
-nähden. Hänen neitostensa vetäessä hänen jalkoihinsa valkoisia
-silkkisukkia valelivat nuoret neitsyet hänen silmiään vedellä
-poistaakseen äsken vuodatettujen kyynelten jälet.
-
-"Mitä sulhanen sanoisi, jos näkisi, että olet itkenyt!"
-
-"Hän joka rakastaa sinua niin suuresti, Kristina!"
-
-"Ja on niin jalo ritari!"
-
-"Ritarien ensimäinen!"
-
-"Kas, kuinka hän punastuu!" Kuten keveät pilvet tuulen tieltä
-liitivät epäilykset pois, ja Kristina hymyili kuin kirkkain
-kevättaivas.
-
-Nuori parvi remusi ihastuksesta, kun hänet saatiin puetuksi
-kallisarvoiseen pukuun. Sen jälkeen sai jokainen mennä suutelemaan ja
-syleilemään häntä, Sen täytyi tapahtua ennenkuin ruunu pantiin päähän.
-
-Sigrid oli uskonut tämän tärkeän tehtävän Cecilia rouvalle, ja
-Kristina polvistui sisarensa eteen, joka toivotti hänelle taivaan
-siunausta pannessaan ruunun hänen päähänsä. Sen jälkeen tuli huntu.
-
-Nyt oli morsian vihdoin valmis, ja kaunis oli hän katsella. Runsaat
-kiharat kehystivät hienoja kaunismuotoisia kasvoja. Ja kuitenkaan ei
-hänessä ollut ihastuttavinta hänen kauneutensa, vaan se puhtauden
-ja viattomuuden ilme, joka herätti mielikuvan enkelistä maallisessa
-hahmossa.
-
-Nyt. avautui ovi, ja miespuoliset sukulaiset saivat astua sisään.
-
-"Kristinani, rakas, armas lapseni!" huudahti Niilo herra ja sulki
-hänet syliinsä, niin että huntu oli vaarassa mennä piloille.
-
-"Isä, rakas isä!" sanoi Kristina ja pani päänsä hänen rintaansa
-vasten.
-
-Kukaan ei uskaltanut heitä häiritä; mutta kun Niilo herra päästi
-hänet irti, tarttui vähintään kaksikymmentä kättä laittamaan huntua
-kuntoon.
-
-Toiset, jotka tulivat jälestä, saivat luvan ottaa häntä ainoastaan
-kädestä.
-
-Valjastetut vaunut seisoivat odottaen.
-
-Suuri joukko uteliaita ja joutilaita odotti kärsimättömästi
-saadakseen nähdä morsianta ja koreaa saattuetta.
-
-Nelivaljakkojen vetämät vaunut ajoivat linnaan jälessään lukuisa
-parvi, joka luultavasti tahtoi vielä kerran nähdä morsianta.
-
-Vaunut ajoivat pienelle portille, joka oli länsipuolella. Täältä
-menivät kiertoportaat naisparvelle, ja Kristinan ottivat siellä
-vastaan Märta rouva ja hänen oma äitinsä, joka tuntia aikaisemmin oli
-tullut linnaan.
-
-Ympärillään neitosensa, jotka nyt eivät enää tohtineet kuin
-kuiskaillen puhella keskenään, oli Kristinan odotettava tärkeää
-hetkeä.
-
-Märta rouva kysyi, eikö Sigrid rouva tahtonut auttaa häntä ottaessa
-vastaan vieraita, mutta hän sanoi mieluummin olevansa tyttärensä
-luona vielä muutamia tunteja.
-
-Vieraat alkoivat kokoontua.
-
-Linnanpihalla seisoi asemiesjoukko toisensa vieressä. Monet
-nuorukaisista tahtoivat mielellään olla neitsytten apuna, kun nämä
-astuivat vaunuista, ja lämmin katse, hiljainen kädenpuristus tuli
-usein kaivatuksi ja mieluisaksi palkaksi.
-
-"Nyt tulee porvaristo!" kävi supatus kulovalkean tavoin kautta
-kokoontuneen joukon.
-
-Asemiehet vetäytyivät syrjään, ja vähitellen ilmestyi hymy nuorten
-huulille. Mutta vanhempien ankara katse sai sen heti katoamaan.
-Porvaristo ei ajanut pihaan. Raskaat, puuvietereillään tuskin
-hetkahtelevat vaunut pysähtyivät ulkopuolelle.
-
-Pulleita mummoja autettiin laskeutumaan kömpelöistä ajopeleistä.
-Toiset, jotka olivat mieluummin tulleet jalkaisin, olivat paikalla
-samaan aikaan, ja miestensä rinnalla vaelsivat he nyt kaikki pihan
-poikki ja leveitä portaita ylös linnansuojiin.
-
-Turkit oli joko jätetty vaunuihin tai mukana seuraavat palvelijat
-veivät ne takaisin. Kaikki olivat valmiit astumaan sisään ja tekemään
-tervehdyksensä.
-
-Ja Märta rouva oli yhtä ystävällinen kaikkia kohtaan; mutta
-sydämellinen oli hän ainoastaan niitä kohtaan, jotka olivat hänen
-herralleen uskollisia, ja sentähden hänestä Tukholman porvaristo kävi
-paljon enemmästä kuin neuvoksien kaikki rouvat ja tyttäret.
-
-Kaikki vieraat olivat koolla, ainoastaan arkkipiispa vielä poissa.
-Tiedettiin, että hän oli saapunut jo aamulla, ja pelättiin, että
-oli tullut jokin äkillinen pahoinvointi. Monet ritarit ja herrat
-kävelivät edestakaisin ylhäällä parvekkeella, niiden joukossa oli
-Pietari Turenpoika ja Hemming piispa.
-
-Hemming Gadd oli pukeutunut yksinkertaiseen papilliseen pukuun.
-
-"En tahdo, että hänen armonsa arkkipiispa joutuisi ymmälle keskellä
-juhlamenoja, ja niin varmaan tapahtuisi, jos hän näkisi minut
-piispankaavussa", sanoi hän nauraen Pietari herralle.
-
-Tämä ei ehtinyt vastata, sillä samassa ajoivat kuuden valkoisen
-hevosparin vetämät vaunut pihaan, ja niitä seurasi suuri parvi
-ratsastavia asemiehiä.
-
-Valtionhoitaja riensi alas ottamaan vastaan kunnioitettua vierastaan.
-
-Jaakko Ulfinpoika oli pukeutunut täyteen arkkipiispalliseen
-juhlapukuunsa. Korkea hiippalakki säkenöi jalokivistä, ja kaapu oli
-runsaasti koristettu kallisarvoisilla kivillä. Rinnallaan kantoi hän
-smaragdiristiä.
-
-Aavistiko hän viimeisen kerran esiintyvänsä niin loistavassa
-seurassa? Tahtoiko hän vielä kerran loistaa näissä muistorikkaissa
-suojissa ennenkuin katosi näyttämöltä? Puvunkin saattoi katsoa
-merkitsevän kunnioitusta Svante Niilonpoikaa ja ystävyyttä hänen
-poikaansa kohtaan.
-
-Kuinka tahansa, kaikessa tapauksessa oli hän upea katsella käydessään
-korkeana ja suorana kuten muinaisina päivinä eteenpäin läpi
-huoneiden, tervehtien molemmille puolin, pudistellen korkeimpain
-arvohenkilöiden käsiä.
-
-Kuten oli odotettukin, hätkähti hän Hemming Gaddin nähdessään, mutta
-ojensi kätensä Pietari Turenpojalle ja astui sen jälkeen Märta
-rouvan luo, joka rouvien ja neitsytten ympäröimänä oli noussut häntä
-vastaanottamaan.
-
-Niin hyvin mietitty oli tällä hetkellä hänen esiintymisensä, että
-hänellä oli ilo vielä kerran herättää se sama hiljainen ihailun
-surina, joka niin usein oli ihastuttanut hänen korvaansa. Mutta
-näköjään siitä välittämättä kääntyi hän keskustellen milloin yhden,
-milloin toisen puoleen ja vastaili hymyillen niihin ihaileviin
-katseihin, joita häneen kiinnitettiin.
-
-"Salliiko teidän armonne, että juhlamenot alkavat?" kysyi Svante
-Niilonpoika.
-
-"Olen valmis!"
-
-Valtionhoitaja loi merkitsevän katseen herra Niilo Erikinpoikaan.
-Tämän oli tuotava tyttärensä, hän itse taasen noutaisi poikansa.
-
-Silloin lähestyi muuan asemies, melkein kalmankalpeana.
-
-"Herra Sten Sture ei ole huoneissaan", sanoi hän.
-
-"Mitä lörpöttelet?"
-
-Svante Niilonpoika riensi nopeasti sinne. Ensimäinen, jonka hän
-kohtasi, oli Esbjörn. -- --
-
-Meidän täytyy palata ajassa hieman takaisin.
-
-Koskaan ei ollut Sten Sturesta aika tuntunut niin pitkältä; minuutit
-kasvoivat tunneiksi, tunnit päiviksi. Jokaisella oli omat tehtävänsä,
-kenelläkään ei ollut aikaa hänelle eikä hänelläkään ollut halua
-puhella kenenkään kanssa. Siitä hetkestä, jona Kristina saapui,
-oli yhä pahempaa. Kenellä oli suurempi oikeus nähdä ja puhutella
-häntä kuin hänellä? Ja keneltäkään ei häntä kuitenkaan pidetty niin
-piilossa. Varmaan ikävöi Kristinakin häntä suuresti, sen oli hän
-lukenut hänen silmistään viimeksi kuluneina sietämättöminä päivinä.
-
-Esbjörn yksin ymmärsi valmistaa hänelle hieman vaihtelua. Hän oli
-nähnyt Kristinan tulevan, hän toi tiedot, milloin Märta rouva ja
-sittemmin Sigrid rouva poistui hänen luotaan.
-
-"Nyt on hän yksin neitsyttensä ja neitostensa parissa."
-
-"Luuletko, että ne panisivat pahakseen, jos menisin morsiameni luo?"
-
-"Luulen, että he pitäisivät siitä", vastasi Esbjörn,
-
-"Voitko auttaa minut sinne?" Esbjörn näytti avaimen. "Mihin sillä
-pääsee?"
-
-"Rouvantupaan."
-
-"Kuka antoi sinulle sen?"
-
-"Muuan neitosista."
-
-"Sinä mielistelet aina jotakuta heistä."
-
-"Teen sen ainoastaan teidän tähtenne, herra."
-
-"Ainoastaan minun tähteni?"
-
-"Tietysti koituu jotakin minunkin hyväkseni."
-
-Sten Sture oli pikimmiten järjestänyt pukunsa; hän ripusti nyt ylle
-ritariketjunsa.
-
-"Olenko hyvä näin, Esbjörn?"
-
-"Olette pulska nuori herra, mutta ette hänen vertaisensa. Hän on
-ihanin Jumalan enkeli mitä olen nähnyt täällä maajalassa."
-
-"Ja tämä enkeli on minun, ja sinun on nyt vietävä minut hänen
-luoksensa, Esbjörn!"
-
-Ei ollut helppo välttää tulevia ja meneviä, mutta vihdoin oli Esbjörn
-vienyt onnellisen sulhasen ovelle, jonka takaa iloiset, nuorekkaat
-äänet hälisivät heitä vastaan.
-
-"Avain on reiässä sisäpuolella."
-
-"Teidän täytyy saada heidät avaamaan."
-
-"Jos hän kieltäytyy?"
-
-"Ei vaaraa! Nyt menen minä sanomaan, mistä teitä on etsittävä. --
-Olen vain vaivainen, syntinen ihminen, ja täällä olisi vaarallista
-viipyä", mutisi Esbjörn lähtien pois.
-
-Sten Sture koputti ovelle. Iloinen nauru vaikeni heti. "Kuka se voi
-olla?"
-
-"Kuka se?" kysyi pikku Margareta pannen kätensä lukon kahvalle.
-
-"Joku, joka tahtoo tavata Kristina neitsyttä."
-
-Sisällä oli hiiskumattoman hiljaista.
-
-"Katsonko minä, kuka siellä on?" kuiskasi Margareta.
-
-"Ei, ei, älä koske lukkoa!"
-
-"Rakkahin Kristina!"
-
-"Se on Sten herra!" huusi tyttö. "Saa kai hän tulla sisään?" Ja ovi
-lennähti auki.
-
-Kimakasti kirkaisten pakeni koko neitsytparvi erääseen huoneen
-nurkkaan.
-
-Ritari seisoi liikahtamatta.
-
-"Olkaa huoletta, jalot neitsyet!" sanoi hän. "Jollette salli sitä, en
-tule askeltakaan lähemmäksi. Minut veti tänne ikävä nähdä Kristinaa,
-josta nyt olen pian ollut erossa kolme viikkoa."
-
-Kristina seisoi maahan luoduin katsein, kaikki toiset silmäilivät
-toisiinsa.
-
-"Miksi teidän tarvitsisi lähteä?" puuttui Margareta puheeseen.
-"Kristina kyllä sallii teidän jäädä, ja minä myös!"
-
-"Jumala siunatkoon sinua ja kaikkia, joilla on sääliväinen sydän!"
-puuskahti Sten ja nosti tytön ylös. Tuumittiin ensin sangen hiljaa,
-sitten yhä äänekkäämmin, että ritari sai kernaasti jäädä.
-
-Pikku Margareta teki sen käytännöllisimmin; hän veti sulhasen
-mukanaan Kristinan luo.
-
-"Kaikki muut ovat saaneet ihailla sinua, salli minunkin tehdä niin!"
-sanoi Sten viimeksi mainitulle, ihastunein silmin tähystellen armasta
-olentoa.
-
-"Mitä on rakas äiti sanova...!"
-
-"Kun hän saa tietää sen, olet sinä jo minun, ja silloin olen minä
-ainoa, jolla on oikeus sinuun."
-
-Näin sanoen tarttui Sten Kristinan käteen ja vei hänet penkille.
-
-Niin istuivat he jutellen rinnatusten, ja koko nuori parvi seisoi
-puoliympyrässä heidän ympärillään.
-
-"Valtionhoitaja odottaa!" huusi äkkiä Esbjörn pistäen päänsä ovesta.
-
-"Kristina, nyt olet minun!" huudahti Sten herra, Kristina sai
-polttavan suudelman huulilleen, ja ennenkuin hän tiesikään, oli
-ritari poissa.
-
-Seuraavana minuuttina astui Niilo herra sisään, jälestä tulivat
-rouvat Sigrid ja Cecilia.
-
-"Tule, tyttäreni", sanoi liikutettu isä ja tarttui hänen käteensä.
-
-Edellinen kohtaus oli kohottanut heleän punan Kristinan poskille, ja
-hän antoi hyvän syyn siihen ihailun hyminään, jonka synnytti hänen
-astumisensa esiin.
-
-Soitto soi, kirkonkellot helkkyivät, mutta Kristinan korvissa humisi,
-ja hänen näköään häikäisi. Hän ei nähnyt suurta juhlakulkuetta, joka
-rivi riviltä kulki linnankappeliin. Hän ei kuullut kansan huutoja kun
-se tunkeili päästäkseen sisään. Hän piteli isänsä kädestä, ikäänkuin
-ei koskaan tahtoisi siitä irtautua. Vasta kun valomeri virtaili häntä
-vastaan, huomasi hän korkean ylipapin, joka herkeämättä katseli
-häntä. Mutta korkealla papin ja alttarin yläpuolella oli madonnan
-kuva, ja Kristinan oikealla puolella seisoi Sten Sture. Silloin kävi
-kaikki hänelle yhtäkkiä selväksi.
-
-Arkkipiispan ääni kajahteli täyteläänä kuten muinaisina päivinä. Hän
-luki vihkimäkaavan, ja nuoret lausuivat lupauksensa kirkkaasti ja
-selvästi. He polvistuivat alttarin eteen, ja hän siunasi heitä.
-
-Urkulehterillä viritettiin ihana laulu; se oli ilohymni, kiitosuhri.
-
-"Tule, Kristina!" kehoitti rakkautta uhkuva ääni. Hän tunsi sen, se
-oli _hänen_, jolle hän oli juuri luvannut uskollisuutta; _hänen_,
-jota hänen oli seurattava ilossa ja surussa.
-
-"Minä tulen!" vastasi hän ja pani kätensä hänen kainaloonsa. Hän
-ei huomannut, että heitä ympäröivät sadat ihmiset ja että he nyt
-palasivat linnaan.
-
-"Rakkahin, mikä sinua vaivaa?" kysyi Sten.
-
-"Ei mikään! Minä vain kuljen kuin unissani."
-
-"Nyt kuulumme toisillemme, Kristina!"
-
-"Niin, niin!"
-
-Suurissa linnansuojissa olivat hääpöydät katetut. Suurimpaan niistä
-istuutui morsiuspari, heidän lähimmät sukulaisensa ja ylhäisimmät
-vieraat. Herra Niilo Eskilinpoika (Banér) toimi drotsina, ja
-Vesteråsin piispa Otto leikkeli ja jakeli ruokalajeja. Märta rouva
-istui sulhasen vieressä ja hänen rinnallaan arkkipiispa. Tämä ylisti
-Kristinan kauneutta ja puhui Sten Sturesta, jaloimmasta nuoresta
-miehestä, mitä hän oli milloinkaan tavannut. Mutta vanhat vaipuivat
-mielellään muistoihinsa, ja Jaakko Ulfinpoika tunsi tarvetta puhua
-niistä.
-
-"Muistatteko pitkälle taaksepäin, Märta rouva?" kysyi hän.
-
-"Kyllä, teidän armonne. Muistan vielä itseni pikku tyttönä, kun minut
-ja Iliana Gäddan talutti Elsa Posse teidän luoksenne."
-
-Vanhuksen kasvoilla vilahti melkein nuorekas ilme, mutta heti sen
-jälkeen vanhenivat ne huomattavasti.
-
-"Oliko se täällä sisällä?" kysyi hän innokkaasti.
-
-"Oli, teidän armonne. Täällä ikkunankomerossa!"
-
-"Aivan oikein, niin olikin!... Niin kaunis kuin hän ei toki ole
-kukaan."
-
-Toisessa pöydässä johti Hemming piispa puhetta. Hänellä oli
-ympärillään joukko porvareita, ja sellaisissa tilaisuuksissa ei hän
-lyönyt laimin lausua sisimpiä ajatuksiaan. Hehkuva tanskalaisviha
-pääsi silloin valloilleen, mutta samalla myös lämmin isänmaanrakkaus.
-Sanat sinkoilivat hänen huuliltaan, väliin terävinä kuin naskalit,
-väliin ylevinä ja suurisuuntaisina, alituiseen kehoittaen
-miehekkääseen toimintaan.
-
-"Mitä hyödyttää meitä puhe siitä, mitä olemme?" sanoi hän. "Teot ovat
-todisteita, jotka parhaiten pitävät paikkansa!"
-
-Silloin näki hän pöydässä vastassaan nuoren pojan, joka
-hyvin tarkkaavaisesti kuunteli hänen sanojaan. Hans kysyi
-vierustoveriltaan, kuka poikanen oli, ja vastaus kuului:
-
-"Se on Ekan herran, Erik Juhananpojan (Vaasan), ja Cecilia rouvan
-vanhin poika. Muistaakseni on hän Kustaa nimeltään."
-
-"Herra Kustaa Erikinpoika, tahdotteko kilistää kanssani?" kysyi
-piispa.
-
-"Se on niin suuri kunnia, etten unhota sitä koskaan", vastasi
-nuorukainen punastuen ja iski pikarinsa Hemming piispan pikariin.
-
-Sillävälin juoksivat hovipojat ympärinsä tarjoillen viiniä ja olutta,
-soittajat puhalsivat kappaleen toisensa jälkeen, äänten hälinä kävi
-yhä vilkkaammaksi, ja kun vieraat nousivat pöydästä, oli kaikki
-jäykkyys aivan kuin pyyhkäisty pois ja keskustelu kävi kuin vanhojen
-ystävysten kesken.
-
-Nyt seurasi karkeloa ja leikkejä, mutta morsiuspari ei saanut paljoa
-ottaa siihen osaa; heidän täytyi jutella vanhemman väen kanssa.
-
-Arkkipiispa tarttui heidän molempain käteen. Hän vakuutti heille
-ystävyyttään ja uskollisuuttaan.
-
-"Jos teidän herranne joskus unhottaisi sen", sanoi hän Kristinalle,
-"niin muistuttakaa hänelle, että hänellä on aina minussa uskollinen
-ystävä!"
-
-"Teidän armonne", vastasi hän, "sellaista lupausta ei hän enkä minä
-voi koskaan unhottaa."
-
-Hän toivotti vielä kerran heille taivaan siunausta ja sanoi
-jäähyväiset. Hänen aikomuksensa oli vielä samana yönä palata Upsalaan.
-
-Turhaan koetti valtionhoitaja ja Märta rouva taivuttaa häntä
-viipymään muutamia päiviä; hän oli kutsunut useita piispoja
-kokoukseen eikä tahtonut jäädä pois. Niin jätti hän iloiset hääpidot,
-jotka jatkuivat seuraavan aamun valkenemiseen.
-
-Seuraavana päivänä oli loistavat turnajaiset, ja sulhanen herätti
-tällöin huomiota sekä ritarillisella ryhdillään että sillä
-taitavuudella, jolla hän miekkaili.
-
-"Mitä pidätte Kristinasta?" kysyi Märta rouva Hemming piispalta.
-
-"Hän on ihana katsella."
-
-"Oletteko puhutellut häntä!"
-
-"Hän on vielä kuin sulettu kirja, mutta huomaa hyvin, että siinä on
-sisältöä, ja minä tahdon odottaa."
-
-Vasta neljäntenä päivänä päättyivät hääjuhlallisuudet, ja nuorikkojen
-oli enää vain sanottava jäähyväiset ystäville ja sukulaisille ja
-sitten lähdettävä uuteen kotiinsa Örebrohon. Nyt vuodatettiin
-monet kyyneleet, eikä tahtonut tulla koskaan loppua syleilyistä,
-kehoituksista ja varoituksista.
-
-Vasta kun Sten Sture oli sijoittanut Kristinan vaunuihin ja itse
-heittäytynyt ripeän ratsunsa selkään, tunsi hän itsensä oikein
-vapaaksi. He lähtivät matkalle, jälellejääväin toivotellessa onnea.
-Ensimäisessä levähdyspaikassa sanoi Sten Kristinalle:
-
-"Nyt loistaa tähtemme kirkkaimmillaan, Kristina! Nyt kuulumme
-toisillemme."
-
-
-
-
-10.
-
-LOPPU
-
-
-Kun päivä lähestyy loppuaan, levenevät varjot; ne laskeutuvat yhä
-raskaampina, kunnes yö lankeaa ylitse. Sellainen on elämänkin
-tavallinen kulku. Mutta poikkeukset ovat lukuisat. Saattaa tapahtua,
-että elämän päiväpaisteisimmalla hetkellä sanoo kuolema: "Tähän asti
-saat mennä, mutta et etemmäksi!" Ja pimeinä päivinä sattuu väliin,
-että juuri se kaatuu, jonka yksin luultiin pystyvän pitämään pystyssä
-horjuvaa rakennusta.
-
-Svante Niilonpoika luuli seisovansa elämänsä uuden vaiheen
-kynnyksellä. Hänen poikansa oli monin jaloin teoin saavuttanut
-yleisen kunnioituksen ja luottamuksen. Hänellä oli sitä paitsi
-itsellään luja luottamus, joka oli puuttunut hänen isältään.
-Yhdistettynä muutaman maan jaloimman suvun kanssa, kasvatettuna aivan
-kuin kansan sylissä, oli hänellä kaikkialla kiintokohtia, joiden
-täytyi useimmat saada katselemaan ylös häneen. Mikä tuki ja apu
-olikaan tästä Svante Niilonpojalle itselleen! Varmempana kulkee hän
-tästedes tietänsä; arkkipiispa oli osoittautunut sangen suopeaksi, ja
-Hemming Gadd...?
-
-Muutamia päiviä häiden jälkeen ja hiljaisuuden palattua linnaan teki
-piispa jäähyväiskäyntinsä.
-
-"Olet luvannut tulla takaisin kevääksi", sanoi valtionhoitaja.
-
-"Niin onkin aikeeni, jos Jumala terveyttä suo."
-
-"Sinä elät kauemmin kuin minä."
-
-"Monien juhlien jälkeen te nyt vain näytätte sairaalloiselta", väitti
-piispa. "Kun veli on saanut levätä muutamia päiviä, niin siitäpähän
-voimistuu jälleen."
-
-"Ja kuitenkin aikoo hän nyt heti lähteä Taalainmaahan", puuttui Märta
-rouva puheeseen.
-
-"Siellä on ilma terveellisempi kuin täällä."
-
-"Mutta tähän vuodenaikaan..."
-
-"Samantekevä! Raikkaat tuulet voivat palauttaa terveyden
-kuolinsairaallekin. Tukehduttava ilma, joka on täynnä myrkkyä ja
-sappea, voi surmata terveimmänkin."
-
-"Siksikö sinä lähdet täältä?"
-
-"Niin juuri, tunnen kuinka pahuus saa minut yhä enemmän valtaansa.
-Aion matkustaa pitkin rannikkoa, kunnes löydän aluksen, joka menee
-yli meren."
-
-"Silloin käyt kai Nyköpingissäkin?"
-
-"Niin luulen!"
-
-"Herra Sten Kristerinpoika makaa pahoin sairaana."
-
-"Niin sanotaan!"
-
-"Ihmettelen, kuka valmisti Pernilla rouvan Sten Sturen käyntiin?"
-
-"Mahdollisesti tein minä sen!"
-
-"Kirjoitatte siis toisillenne?"
-
-"Toisinaan!"
-
-Piispa nousi ja sanoi jäähyväiset.
-
-Mutta kun Svante Niilonpoika ja Märta rouva jäivät yksin, sanoi
-viimeksi mainittu:
-
-"En olisi koskaan luullut, että joku nainen saa Hemming Gaddin
-valtaansa."
-
-"Ei ole saanutkaan!"
-
-"Miksikäs hän sitten joutui niin hämilleen? Kenties ei hän tahdo
-tunnustaa sitä itselleenkään, mutta varmaa se on."
-
-"Niin ruma nainen!"
-
-"Hän on ehtinyt siihen ikään, jolloin ei kiinnitetä huomiota
-ulkonäköön. Hänellä on terävä pää."
-
-"Ei se siitä riipu!"
-
-"Mistäs sitten?"
-
-"Hemming piispasta ei ole välittänyt ennen kukaan."
-
-"Etkö sinäkään ole?"
-
-"Minä olen pelännyt häntä, kuten kaikki muutkin. Minulle on hän
-osoittanut ystävyyttä ainoastaan teidän tähtenne, mutta että hän nyt
-seitsemänkymmenen korvilla..."
-
-"Siinä näet, kerran elämässä sen täytyy tulla!"
-
-"Mutta Pernilla rouva ei toimi tarkoituksittaan. Jos hänen herransa
-kuolee, mihin tarkoitukseen aikoo hän käyttää piispaa?"
-
-"Alan luulla, että Sten herra ainoastaan on ollut välikappaleena
-hänen käsissään. Meidän on pidettävä silmämme auki."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Valtionhoitaja matkusti Taalainmaahan ja Märta rouva Tukholmaan.
-
-Muisto suurenmoisista hääjuhlallisuuksista, joihin oli kutsuttu
-jokainen jotakin merkitsevä henkilö, oli vielä kuin sokerikerros
-kaiken katkeruuden ja kateuden yllä, eikä Märta rouva mielestään
-ollut koskaan kokenut niin suurta hyväntahtoisuutta.
-
-Tanskasta sai hän kirjeitä tytärpuoleltaan, Årstan kartanon Kristina
-rouvalta.
-
-Tämän molemmat veljet oleskelivat nykyään Årstassa, mutta Knutin
-tarkoitus oli jonkun ajan kuluttua palata Ruotsiin.
-
-Lopuksi kirjoitti hän: "Kuinka toiseksi olisikaan kaikki muodostunut,
-jos olisin jäänyt Ruotsiin! Silloin olisi veli parkani saanut mennä
-naimisiin valitsemansa neitsyen kanssa. Tunnen väliin katkeria
-tunnonvaivoja siitä, ettei ole niin tapahtunut."
-
-Märta rouva kirjoitti takaisin Kristinalle, että oli kai parasta
-siten kuin oli tapahtunut, mutta Knut ei saanut piakkoin palata
-takaisin. Hän tiesi parhaiten, ettei Kristina Gyllenstjerna ollut
-koskaan Knutista pitänyt; mutta rikollisilla aikeillaan oli tämä
-tehnyt itsensä arvottomaksi oleskelemaan Kristinan läheisyydessä,
-eikä Märta rouvakaan tahtonut nähdä häntä jälleen ennenkuin entisyys
-oli ehtinyt unhottua.
-
-Eräässä suhteessa näytti Hemming piispa olevan oikeassa: Taalainmaan
-ilma teki valtionhoitajalle erittäin hyvää, ja enimmän vaikutti kai
-siihen se hyväntahtoisuus, jota hänelle osoitettiin. Kuinka lukuisa
-seurue hänellä olikin mukanaan, koettivat kaikki kilvan saada
-majoitettavakseen niin monta kuin mahdollista. Ja hyviä lupauksia sai
-hän kaikilta tahoilta. Rahvas oli valmis sotaan eikä suinkaan aikonut
-pettää niin jaloa ja koeteltua herraa.
-
-Hän kirjoitti Märta rouvalle:
-
-"Täällä näyttää niin valoisalta ja toivehikkaalta! Ajatteles, jos
-hyvä Jumala kaikkien kestettyjen vaivojen ja vastusten jälkeen nyt
-avaisi pääsyn uuteen päivään! Mutta anna minulle nyt hyvä neuvo!
-En palaa mielelläni Tukholmaan, ja mieluimmin joisin jouluolueni
-Vesteråsissa. Yhdessä isä vainajani kanssa ja rakkaiden omaisten
-ja ystävien piirissä olen siellä monta kertaa viettänyt suurta
-joulujuhlaa, ja teen sen mielelläni kerran vieläkin. Olen varma
-siitä, että Sten ja Kristinakin tulevat mielellään sinne."
-
-Ja Märta rouva ei vitkastellut vastatessaan. Hän kehoitti mitä
-hartaimmin "rakkahinta herraansa" viettämään joulunsa Vesteråsissa,
-ja hän tahtoi itsekin tulla sinne niin pian kuin suinkin mahdollista.
-Lopuksi kirjoitti hän:
-
-"Kaikkivaltias Jumala suokoon minun tavata teidät terveenä ja
-reippaana, silloin unhotan kaikki suruni! Rakkahin herrani, teidän
-on veisattava pyhän Sebastianin messu, joka on tehokas kaikkia
-vaaroja vastaan, mutta silloin täytyy koko talonväellä olla kynttilä
-kädessänsä kullakin. Armahin sydän, tahdon ottaa mukaani pienen
-kultalusikan, jota teidän täytyy käyttää joka päivä. Se on ollut
-äitini oma, ja sen varressa on sellaisia pyhyyksiä, ettei ketään,
-joka sillä syö, voida myrkyttää."
-
-Ja Märta rouva piti niin kiirettä, että hän tuli Vesteråsiin useita
-päiviä ennen herraansa. Täällä järjesti hän kaiken niin, kuten tiesi
-herraansa parhaiten miellyttävän.
-
-Ja siitä tuli joulu ajan tavan mukaan. Juhlasaliin pystytettiin
-suuria kuusia pitkin seiniä, ja niihin kiinnitettiin vahakynttilät.
-Lattialle pantiin olkia niin paksulta, että tarvittiin suurta
-tottumusta ennenkuin saattoi siinä kävellä. Aihetta yleiseen
-hauskuuteen antoi sekin, että toinen toisensa jälkeen kaatua
-romahti kumoon. Mutta joulupöytä sananmukaisesti notkui ruokalajien
-painosta. Kun nämä suurimmaksi osaksi olivat kylmiä saatettiin ne
-etukäteen kasata pöytään. Keskellä oli tavallisesti torttu, mutta
-Märta rouvalla oli vanha taulu, joka esitti Penningbytä, kartanoa,
-jossa hänen herransa oli syntynyt ja josta tämä aina puhui suurella
-rakkaudella. Hän oli teettänyt siitä sokerileivosjäljennöksen, ja se
-rehenteli keskellä pöytää.
-
-Sen molemmin puolin oli kaksi suunnattoman suurta uunipannua.
-Toisella oli jättiläiskokoinen porsas paineen ja sorkkineen,
-toisella mullikka. Kuta suurempia elukat olivat, sitä enemmän
-kunniaa emännälle, joka oli tiennyt hankkia niin suuren uunin, että
-ne mahtuivat paloittelematta sinne paistumaan. Pannujen ympärille
-pantiin sammalta ja kuusenhavuja, niin ettei reunoja lainkaan
-näkynyt, ja kummankin elukan suuhun pantiin marjainen katajanlehvä:
-näytti aivan kuin ne kulkisivat laitumella.
-
-Suuria kakkuja ja joulupullia oli kasattu päälletysten niin
-paljon kuin mahtui. Pöydän molempiin päihin oli jätetty tilaa
-riisipuurovadeille, linnuille, kaloille ja muulle, mutta nämä kaikki
-oli syötävä lämpimänä eikä niitä voitu tuoda pöytään ennenkuin viime
-hetkessä.
-
-Jouluolut ja kirsimarjajuoma tuotiin sisään itsenään jouluiltana.
-Mutta seinähyllyllä oli suuri kokoelma juomasarvia, pikareja ja
-kippoja, josta saattoi valita mieleisensä.
-
-Sillä tavoin oli herrasväen joulutupa varustettu. Kun vieraiden luku
-nousi useihin satoihin, ja samoin useimmissa muissakin tapauksissa,
-oli palvelusväellä oma joulutapansa. Siellä paloivat soihdut
-ristikkopihdeissään, ja siellä oli olkia vielä paksummalta lattialla.
-Talon luotettavimmalla väellä oli tuli valvottavanaan -- ja ettei
-onnettomuuksia useammin tapahtunut, se todistaa mitä huolellisuutta
-noudatettiin.
-
-Palvelusväen joulupöydässä oli jokseenkin samat ruokalajit kuin
-edellä kuvailtiin, mutta keskimäisessä vadissa oli pieni vati
-tippaleipiä ja muita leivonnaisia. Lihaa ja silavaa tarjoiltiin
-rintalihan ja kinkun muodossa. Leipiä oli viljemmältä, mutta
-vehnäkakkuja ei kenties niin runsaasti kuin edellisessä paikassa.
-
-Edellisinä päivinä puhdistettiin ja siivottiin kaikkialla.
-
-Svante Niilonpoika oli viipynyt Taalainmaassa kauemmin kuin oli
-aikonut, mutta sittenpä hänellä olikin ilo Vesteråsiin saapuessaan
-puristaa syliinsä ei ainoastaan rakas, uskollinen puolisonsa, vaan
-myös Sten ja Kristina, jotka olivat saapuneet edellisenä päivänä.
-
-He saivat olla yksissä neljän kesken, nämä neljä, joilla oli niin
-paljon sanottavaa ja kyseltävää keskenään.
-
-"Oletko onnellinen, Kristina?" kysyi Märta rouva, kun he olivat
-jääneet kahden.
-
-"Minä kuljen vielä kuin unissani", vastasi Kristina.
-
-"Pelkäätkö heräämistä?"
-
-"Koetan olla valmis!"
-
-"Sinusta kyllä tulee apu Stenille!"
-
-"Sitä rukoilen joka päivä!"
-
-Samaan aikaan sanoi valtionhoitaja pojalleen:
-
-"Älä anna onnen veltostaa itseäsi! Muista, että vaivat ja työ
-odottavat!"
-
-"Olen valmis siihen, ja joka päivä puhun siitä Kristinan kanssa."
-
-"Luuletko, että hän pystyisi..."
-
-"Olen puhunut hänen kanssansa, kuinka Märta rouva pukeutui
-sotisopaan, kun hänen ensimäinen herransa kuoli kavalluksen uhrina,
-ja kuinka urhoollisesti hän löi vihollisen takaisin."
-
-"No, mitä sanoi hän?"
-
-"Että jos häntä kohtaisi sellainen onnettomuus, tekisi hän samoin."
-
-"Se on hyvä!... Mutta toivokaamme, että Herra varjelisi hänet siitä."
-
-Ja niin viettivät he joulupyhät ilossa ja riemussa. He saapuivat
-temppeliin ja veisasivat Herran kunniaa varhaisessa aamumessussa; he
-kiittivät ja ylistivät Häntä ja toivottivat Hänen siunaustaan maalle
-ja kansalle.
-
-Mutta seuraavana päivänä huviteltiin joululeikeillä, karkeloilla ja
-laululla. Paljon nuorisoa oli koolla, ja Sten ja Kristina olivat
-iloisimmat kaikista. Neljäntenä joulupäivänä puhkesi niin raju
-lumipyry, että pelättiin kaikkien teiden menevän umpeen. Silloin
-täytyi nuorten lähteä, ja Svante herrakin oli kutsunut vuorimiesten
-kokouksen tammikuun toiseksi päiväksi.
-
-Svante Niilonpoika ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut itseään niin
-terveeksi ja vahvaksi.
-
-"Minä olisin halukas tekemään muutamien päivien kuluttua heille
-vastavierailuni", sanoi hän Märta rouvalle.
-
-Itsenään uudenvuodenpäivänä saapui suuri joukko vuorimiehiä ja
-rahvasta Vestmanlannin koillisosista. Salan luona oli löydetty uusi
-malmisuoni, ja he tahtoivat nyt neuvotella, kuinka sen suhteen oli
-meneteltävä, jotta kukin saisi oikeutensa. Valtionhoitaja sanoi
-heille leikkisästi, että ensin täytyi heidän tämä ja seuraava päivä
-olla hänen vierainaan, sitten ensimäisenä arkipäivänä puututaan
-asioihin.
-
-Vuorimiehet ja talonpojat kiittivät ja jäivät mielellään. Heitä
-kestitettiin runsaasti, ja Svante Niilonpoika viihtyi kuten
-tavallisesti hyvin heidän seurassaan.
-
-Niin päästiin tammikuun 2 päivään 1512, jolloin neuvottelut oli
-pidettävä ja kokoonnuttiin suureen kokoussaliin.
-
-Kaikista ei valtionhoitaja näyttänyt oikein terveeltä, mutta hän
-sanoi, ettei pahoinvointi merkinnyt mitään. Suuri malminkappale oli
-pöydällä hänen edessään. Vuorimiehet näyttivät, että se oli hienoa
-ja puhdasta, ja puhuivat pitkältä ja laajalta sen oivallisuudesta.
-Mutta Svante Niilonpoika istui liikkumatonna ja tuijotti eteensä.
-Silloin huomasivat vuorimiehet, kuinka hän kalpeni kalpenemistaan. He
-vaikenivat kaikki ja katsoivat pelästyneinä toisiinsa.
-
-Valtionhoitaja nousi nopeasti ja meni ovea kohden. Poikanen, joka
-neuvottelujen aikana oli seisonut hänen tuolinsa takana, seurasi
-jälestä, mutta tuskin oli hän poistunut huoneesta, ennenkuin hän
-vaipui maahan tainnoksiin.
-
-Pelästynyt poikanen avasi heti oven saliin, jossa vuorimiehet
-istuivat, ja huusi heille, että he tulisivat ulos.
-
-Millä hämmästyksellä he näkivätkään, missä tilassa heidän jalo
-herransa oli. Muutamat riensivät nostamaan häntä pystyyn, toiset
-noutamaan kynttilöitä, jotta hän, jos hänen hetkensä oli todellakin
-lyönyt, saisi kuolla kynttilä kädessään kuten tapa oli. Vielä kerran
-avasi hän silmänsä, ja raukea hymy häivähti hänen huulillaan, kun
-sammuva katse viimeisen kerran näki vuorimiesten tuimat, mutta
-uskolliset piirteet. Mutta samassa jäykistyivät hänen kasvonsa.
-Tuotiin kynttilä ja pantiin se hänen käteensä, mutta samassa hän
-heitti henkensä.
-
-Vuorimiehet kantoivat vainajan linnansaliin ja sulkivat oven. Kun
-suurin hämmästys oli tyyntynyt, tuumittiin mitä oli tehtävä. Heidän
-ensi ajatuksensa koski maata ja kansaa. Kuinka oli nyt käyvä, kun
-tämä jalo, urhoollinen herra oli poissa! Näistä miehistä, jotka
-olivat kasvaneet vanhemman Sten Sturen koulussa ja muistivat vielä
-Engelbrektinkin, oli selvää, että maa täytyi pelastaa Tanskan
-kuninkaan ja hänen puoluelaistensa käsistä, ja siihen vaadittiin
-miestä, joka saattoi käydä vainajan jälkiä. Kuka oli siihen
-kykenevämpi kuin Svante herran oma poika, Örebron linnanherra! Hänet
-tunsivat he kaikki, hän oli tullut tunnetuksi hyvästä elämästään,
-urhoollisuudestaan ja rohkeudestaan. Hänestä eikä kenestäkään muusta
-oli tuleva seuraaja.
-
-Varovaisin askelin, ikäänkuin peläten nukkujan herättävänsä,
-poistuivat vuorimiehet huoneesta. Mutta ensin meni kukin kuolleen
-luo, puristi hänen kättänsä ja kiitti häntä siitä, mitä hän oli ollut
-maalle ja kansalle. Kuumat kyynelet vierivät kaikkien kasvoille, ja
-suru ja kaipaus kuvastui kaikkien silmissä.
-
-Kun he olivat ulkona, sulettiin ovi huolellisesti ja vartiat
-asetettiin sen eteen. Pikaviesti lähetettiin Örebrohon.
-
-Märta rouva, joka arveli neuvottelujen kestävän liian kauan ja
-pelkäsi niiden liian paljon rasittavan hänen herraansa, pyysi saada
-häntä puhutella. Mutta ovenvartia, joka oli valmistettu siihen,
-vastasi:
-
-"Rakas rouva, ette voi tulla nyt sisään, sillä herralla on salainen
-neuvottelu vuorimiesten kanssa. Hän pyysi, että olisitte rauhassa ja
-menisitte hetkiseksi kirkkoon."
-
-Monta kertaa oli Märta rouva saanut herraltaan nuhteita alituisen
-levottomuutensa tähden. Hän teki sentähden kuten ovenvartija neuvoi,
-mutta pelostaan hän ei päässyt, eikä hän voinut kauan viipyä.
-
-Vuorimiehet pitivät uudestaan lyhyen neuvottelun. Sen jälkeen
-kutsuivat he valtionhoitajan asemiehet vieraikseen kaupungille.
-Muutamat kutsujista seurasivat mukana, mutta toiset, jotka jäivät
-jälelle, antoivat arvokkaimmille asemiehille vihjauksen, etteivät
-nämä poistuisi. Näille ilmoitettiin mitä oli tapahtunut ja heitä
-kehoitettiin ottamaan heti linna haltuunsa.
-
-Vaikeimmalta ja tuskallisimmalta tuntui kaikista asian ilmoittaminen
-Märta rouvalle. Tämä otti kuitenkin jobinpostin vastaan ihailtavalla
-tyyneydellä. Hänen poskensa tosin kalpeni, mutta hän riensi kuolleen
-herransa luo; hän mainitsi kuiskaten hänen nimensä, painaen päänsä
-hänen rintaansa vasten. Mutta ei ainoakaan kyynel kostuttanut hänen
-silmäänsä, ja kun hän nousi, kysyi hän lujalla äänellä: "Mitä meidän
-on tehtävä?"
-
-Vuorimiehet sanoivat hänelle, mihin jo oli ryhdytty. Mutta oltiin
-yksimieliset siitä, ettei Vesteråsin omaaminen riittänyt turvaamaan
-nuorelle Sten Sturelle maan päämiehyyttä. Tärkeintä oli saada
-Tukholman linna haltuunsa.
-
-Linnalupa oli siellä Jon Jönssinpojalla. Hänelle lähetettiin kirje
-kuolleen valtionhoitajan nimessä ja luotettava lähettiläs lähetettiin
-sitä viemään pääkaupunkiin.
-
-Kirjeen sisältö oli seuraava:
-
-"Minä Svante Niilonpoika, ritari ja Ruotsin valtakunnan päämies,
-tervehdin teitä kaikkia, köyhiä ja rikkaita, vapaamiehiä, pappeja,
-vouteja, asemiehiä, talonpoikia ja kauppamiehiä. Koska olen
-kivulloinen ja sairas, kuten te kaikki tietänette, olen pitänyt
-huolta siitä, ettei valtakunta joudu vaaraan. Ikävöitsen suuresti
-päästä tästä ikeestä ja halajan lepoon ja rauhaan. Jos olisi teidän
-yksimielinen tahtonne, että minun poikani tulisi valtakuntaa
-hoitamaan, pyytäisin teitä hänet valitsemaan. Valtakuntaa on hän
-puolustava ja suojeleva ja uskaltava henkensä ja onnensa maallikkojen
-ja oppineiden puolesta. Jos teette, kuten pyydän, tahdon aina olla
-teidän parhaana apunanne. Jääkää Jumalan ja Pyhän Hengen haltuun."
-
-Kohta kirjeen lähdettyä saapui Sten Sture Örebrosta. Kuinka ilo
-ja suru voivat vaihdella, sen tunsivat Märta rouva ja hänen
-poikapuolensa, kun he itkien lankesivat toistensa syliin ja yhdessä
-polvistuivat hänen vierelleen, joka ei enää voinut rakastavaisesti
-ojentaa käsivarsiaan heitä kohden. Nuori ritari otti heti sen jälkeen
-linnan vuorimiesten käsistä.
-
-Surullista tapausta ei voitu enää kauemmin pitää salassa, ja pojan
-ensimäinen huoli oli hautajaisista huolehtiminen. Hautajaiset olivat
-jo kolmantena päivänä kuolemantapauksen jälkeen eli tammikuun
-viidentenä päivänä. Vesteråsin kirkon pääkuorissa hän sai hautansa,
-isän, äidin ja veljen vieressä.
-
-Viimeksi mainitun kuva oli hakattuna kiveen, eikä Svante
-Niilonpojalle koskaan pystytetty mitään muuta muistomerkkiä.
-
-Mutta kansan sydämessä eli muisto hänestä, joka voimalla ja
-rohkeudella ja väsymättömällä valppaudella oli pitänyt yllä Ruotsin
-valtakuntaa niin vaikeain myrskyjen aikana.
-
-Jälkimaailmakin on oikeudella säilyttänyt aikakirjoissa kunniasijan
-tämän valtionhoitajan nimelle.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN
-AIKALAISENSA II: LAPSIUHRI***
-
-
-******* This file should be named 55344-8.txt or 55344-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/3/4/55344
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-