diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 13:50:27 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-07 13:50:27 -0800 |
| commit | a12b3ba8053aba18908454eaa16d39bdcdf5c60f (patch) | |
| tree | bf6a0b6bdd3cbb25b86806ffbcf263dc0b0e4028 | |
| parent | 653cc7905692771afa1ed89cda28dfa6688cae91 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55344-8.txt | 16999 | ||||
| -rw-r--r-- | old/55344-8.zip | bin | 233601 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 16999 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d350a21 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #55344 (https://www.gutenberg.org/ebooks/55344) diff --git a/old/55344-8.txt b/old/55344-8.txt deleted file mode 100644 index b448bc2..0000000 --- a/old/55344-8.txt +++ /dev/null @@ -1,16999 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Svante Niilonpoika Sture ja hänen -aikalaisensa II: Lapsiuhri, by Louise Stjernström, Translated by Lauri -Soini - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa II: Lapsiuhri - - -Author: Louise Stjernström - - - -Release Date: August 11, 2017 [eBook #55344] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN -AIKALAISENSA II: LAPSIUHRI*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -Note: Project Gutenberg has the other volume of this work: - I. Kuolon enkeli - See http://www.gutenberg.org/ebooks/55293 - - - - - -SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN AIKALAISENSA II: LAPSIUHRI - -Kirj. - -Carl Blink [Louise Stjernström] - -Suomentanut Juho Ahava [Lauri Soini] - - - - - - -Otava, Helsinki, 1911. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Kummituslinna - 2. Käynti Suomessa ja sen seuraukset. - 3. Sten poikasen ensimäinen sotaretki. - 4. Uskollinen palvelija. - 5. Kristina Gyllenstjerna. - 6. Yleiskatsaus - 7. Suomalaiset ystävämme. - 8. Naisen voima. - 9. Menevät ja tulevat. - 10. Loppu. - - - - -1. - -KUMMITUSLINNA. - - -Vanha Ettakin kuninkaankartano sijaitsi Vartoftan kihlakunnassa -Tidajoen rannalla. - -Päärakennus oli tiilestä rakennettu, kaksikerroksinen ja -nelisnurkkainen. Jokaisessa nurkassa oli torni, mutta keskellä -oli myös torni, puolta korkeampi kuin toiset. Jokaisen tornin -huipussa oli suuri metallikuula, mutta keskimäisen tornin ylintä -huippua ympäröi ristikkohäkki, jossa riippui metallilerkkuja, mitkä -ympäröivät metallikuulan ja tuulisella säällä pitivät säännötöntä -kilinää. - -Rakennuksen eroitti ainoastaan kapea jalkapolku joesta, mutta täältä -saattoi astua maanalaiseen käytävään, joka oli muurattu kulkemaan -linnan alitse. Se alkoi alhaalta vesirajasta kolmen kyynärän -levyisenä, mutta jakautui pian kapeihin labyrinttimaisiin käytäviin, -jotka veivät kaikkiin viiteen tornikamariin. - -Vastapäisellä puolella oli pihamaa ja ulkohuonerakennukset, -pieni puisto ja sitten koivu- ja honkametsä, jossa oli runsaasti -kaikenlaista riistaa. Pihamaa ulottui idästä länttä kohden. -Myöhempänä aikana oli sen eteläreunalle laitettu ryyti- ja -ruusutarha; siellä kasvoi myös omenapuita menestyen sangen -hyötyisästi. Pohjoispuolella ulottui metsä aivan rakennukseen asti. -Se oli niin tiheä ja näytti niin synkältä ja uhkaavalta, että -ihmisjalka astui sinne harvoin. - -Linna oli rakennettu jo ennen Valdemarin aikaa. Liikkui tarinoita, -että oli suoritettu monta veristä tekoa niissä synkissä kammioissa, -joita oli talon keskiosassa. Sinne ei päässyt koskaan päivänsäde; -takkavalkean loimo ja seiniin kiinnitetyt soihdut antoivat niille -ainoan valaistuksen. Nyt olivatkin ne tosin vuosisatasen olleet -suletut, ainoastaan keskustaa ympäröivissä huoneissa asuttiin. -Kuitenkin sanottiin, että sieltä sisältä väliin kuului raudoitettujen -kantapäiden poljentaa, kannusten kilinää ja miekkojen kalsketta. - -Linna oli Engelbrektin aikaan linnoitettu, mutta jo Sten Sturen -hallituksen alussa oli vallitukset tasoitettu ja varustukset -hävitetty. Herra Ficke Juhananpoika Bülow lainasi valtionhoitajalle -melkoisen summan rahaa ja otti linnan pantiksi. Hän muutti sinne, -kuten väitettiin, mustasukkaisuudesta kaikkia niitä ihailijoita -kohtaan, joita parveili hänen nuoren, kauniin emäntänsä ympärillä. - -Rouva Ermegård oli alussa itkenyt paljon ja ajoittain ollut -epätoivosta pakahtumaisillaan; mutta sitten alkoi hän vähitellen -laitattaa puutarhaa, ja tämä homma antoi hänelle suurta lohdutusta. -Neljän vuoden avioliiton jälkeen lahjoitti hän miehelleen tyttären, -mutta lapsen syntymäpäivä ei lähentänyt vanhempain sydämiä toisiinsa, -ja kun Ermegård rouva kohta sen jälkeen jäi leskeksi, ei hän pannut -sitä kovin raskaasti sydämelleen. - -Mutta Ettakista ei hän enää tahtonut erota, ja kun hänen tyttärestään -oli kasvanut kaunis neitsyt, löysi moni kosija tänne tien. Äiti -naitti tyttärensä herra Juhana Maununpojalle, joka oli jalo ritari, -mutta Engelbrektin murhaajan poika. Nuori rouva kuoli vuotta -myöhemmin, synnytettyään pojan maailmaan. - -Sanottiin hänen pyytäneen herraltaan, että lapsi lähetettäisiin -kasvatettavaksi äidinäitinsä luo. Herra Juhana Maununpoika täytti -hänen toivomuksensa ja otti kohta sen jälkeen uuden emännän. - -Nuori Åke vietti ensimäiset vuotensa mummonsa luona; oli kuin hänessä -yhtyisivät suvun kaikki hyvät ominaisuudet, ja hänen avoimet, -vilpittömät kasvonsa todistivat siitä. - -Hänen sydämensä oli vallannut rakkaus Elsa Possen nuoreen tyttäreen, -mutta kuolema ryösti tämän häneltä juuri kun hänen piti lähteä -Suomeen häitä viettämään. - -Isku koski kovasti häneen. Hän omisti sen jälkeen aikansa ja -ajatuksensa sotaisiin toimiin, hän saavutti voittoja ja menestystä, -niitti kunniaa ja mainetta; mutta mieli synkistyi ja hän vetäytyi -maailmasta syrjään. - -Nyt oli hän yhtämittaa oleskellut muutamia viikkoja Ettakissa, jolla -oli hänelle sellainen viehätysvoima, ettei hän tahtonut tunnustaa -sitä itselleenkään. - -Ermegård rouva oli täyttänyt seitsemänkymmentä vuotta, mutta oli -vielä terve ja reipas. Herransa kuoleman jälkeen valvoi hän itse -taloaan ja piti ankaraa kuria. Joka aamu täytyi linnanvartian tehdä -selkoa kaikesta mitä oli tapahtunut, ja voi sitä, ketä vastaan -tehtiin muistutuksia! Ei sillä väliä, oliko syyllinen mies vai -nainen, hänet kutsuttiin ankaran rouvan eteen. Joskus saatiin -navakoita korvapuusteja, mutta usein rangaistustyötä. Ermegård kiitti -harvoin, mutta milloin niin tapahtui, pidettiin sitä niin suurena -kunnianosoituksena, että siitä puhuttiin pitkät ajat. - -Itse vanha rouva teki tilinsä; mutta kun päivän tehtävät olivat -päättyneet, pukeutui hän mustaan samettiin, Åke herra tuli sisään ja -tarjosi hänelle käsivartensa viedäkseen hänet pöytään, liveripukuiset -palvelijat avasivat ovet ruokasaliin, missä hovimestari kumarteli -pöydän edessä ja linnanvouti odotti jalon rouvan viittausta -lukeakseen pöytärukouksen. Itse istuutui hän pöytään ennenkuin kukaan -muu uskalsi sitä tehdä. - -Åke herra istuutui hänen oikealle puolelleen ja kappalainen -vasemmalle. - -Mutta heitä vastapäätä, toisella puolen pöytää istui nuori Elina -Ribbing, nuorin lapsi seitsemästä siskoksesta. Hän oli suomalaista -sukua; hänen äitinsä oli ollut rouva Ermegårdin tyttären uskottu -ystävä, ja tämä oli kuolinvuoteellaan suosittanut häntä äitinsä -hoitoon. - -Elinan rinnalla ja vastapäätä vanhaa rouvaa istui nuori Antero -Erikinpoika. Hän oli talonpojan poika, mutta oli, hyvien -taipumustensa johdosta, papin kehoituksesta ja Ermegård rouvan -toimesta päässyt opiskelemaan ensin Upsalaan ja sitten useiksi -vuosiksi ulkomaille. Nyt asui hän linnassa ja käytettiin häntä usein -esilukijana. - -Ermegård rouva kuuli mielellään hänen kertovan matkoistaan, mutta -pudisteli moittivasti päätään, kun hän kertoi vieraista tavoista ja -menoista. "Maailman lopun aikoja!" sanoi hän. - -Päivällisen jälkeen istui hän, jos oli talvi, suuressa lepotuolissaan -takan ääressä. Elina istui jakkaralla hänen jalkojensa juuressa ja -molemmat miehet tavallisesti penkillä. Kun takkavalkea loimotteli -ja valaisi taulun, eivät viimeksimainitut voineet koskaan väsyä -katselemaan vanhaa rouvaa ja varsinkin nuorta, kaunista tyttöä. - -Mutta Ermegård rouva käski Elinaa laulamaan. Ääni ei ollut voimakas -eikä koulutettukaan, mutta se oli heleän kirkas, ja immyt pani nuoren -sielunsa lauluun. - -Eräänä iltana, kun hän milloin laulaen, milloin puhuen kertoi -linnanneidistä, jolla oli suuri suru sydämessään ja jolle linnanhenki -ilmestyi, päästi Ermegård rouva kovan kirkaisun. - -Kaikki riensivät luo siinä luulossa, että hän oli äkkiarvaamatta -sairastunut. - -Hän veti Elinan lähemmäksi. "Missä olet oppinut tuon laulun?" - -"Ylhäällä keskimäisessä tornissa; siellä tulee niin ihmeellisiä -unelmia." - -Ermegård rouva työnsi tytön syrjään ja käski tuoda valoa. - -Mutta kun huone tali valaistuksi, oli hän kalmankalpea ja nousi -vaivalloisesti tuolistaan. - -"Kutsukaa kappalaiseni!" käski hän palvelijaa. "Tulkoon hän minun -kamariini." - -"Jääkää tänne kaikki!" lisäsi hän ja hylkäsi sen tuen, jota hänelle -tarjottiin. Sen jälkeen lähti hän huoneesta. - -"Nyt sulkevat he minulta tien!" sanoi tyttö surullisen näköisenä. - -"Etkö tuntenut pelkoa siellä ylhäällä?" kysyi Åke. "En vähintäkään." - -"Sepäs on merkillistä! Olen kasvanut täällä samoin kuin sinäkin, -olen tosin monet kerrat kavunnut ylös katolle ja katsellut luukuista -sisään, mutta en ole koskaan uskaltanut mennä sisälle." - -"Mitä olette pelännyt?" - -"En tiedä. Kummituksia, luullakseni!" - -"Oletteko nähnyt mitään sellaista, neitsyt?" kysyi Antero Erikinpoika. - -"Se kysymys saa jäädä vastaamatta!" - -"Miksi niin?" - -"Siksi, ettette uskoisi minua!" - -"_Minä_ uskon, Elina!" puuttui ritari puheeseen. - -"Sitä odotinkin!" vastasi neitsyt. - -Antero Erikinpoika puri huultaan ja hymyili ivallisesti. "_Minä_ en -sitä tee!" sanoi hän. - -"Maallinen tieto sokaisee sisäisen silmän." - -"Suoraan sanoen", lisäsi nuori mies nauraen, "en usko kummituksia -olevan olemassakaan". - -Elina punastui ja näytti tahtovan vastata, kun Ermegård rouva astui -sisään. - -"Tänne on saapunut pikalähetti tuoden kirjeen sinulle, Åke", sanoi -tämä ojentaen hänelle sen. "Suomesta!" sanoi hän avaten sinetin. -Ermegård rouva otti kutimensa ja Elina värttinänsä. Nuori mies näytti -katuvan ajattelemattomia sanojaan päättäen niistä katseista, joita -hän heitteli tyttöön. Mutta tämä ei kohottanut katsettaan työstään, -ja niin oli huoneessa aivan hiljaista Åken tarkkaavaisesti lukiessa -kirjettään. - -"Herra Erik Turenpojalta!" sanoi hän. "Ritari ja hänen jalo emäntänsä -lähettävät teille paljon terveisiä, täti, ja tuhansia onnen ja -menestyksen toivotuksia. Erik herra kirjoittaa, että hän on yhtä -onnellinen nyt kuin avioliittonsa alussakin." - -"Sen hän ansaitseekin!" - -"Mutta venäläiset ovat jälleen rikkoneet rauhan, vaikka se tehtiin -ehdoilla, jotka he itse asettivat." - -"Se on heidän tapaistaan." - -"Lienee tarpeellista, että ruotsalaisia laivoja lähetetään -risteilemään Turun ympärille." - -"Et suinkaan sinä aikone lähteä sinne?" kysyi Ermegård rouva. - -Elina vilkaisi nopeasti häneen. "Minun on vaikea lähteä täältä", -vastasi Åke herra. Mutta se kaksinainen ajatus, joka piili tässä -lauseessa, kohotti hennon punan hänen poskilleen, ja hän lisäsi: -"Emme tiedä, kuinka kauan kestää, ennenkuin täällä kotonakin alkaa -sota riehua." - -Milloin pantiin alulle keskustelu, joka ei miellyttänyt Ermegård -rouvaa, keskeytti hän sen tavallisesti sanoilla: - -"Nyt voi maisteri lukea meille jotakin!" - -Silloin otti Antero Erikinpoika jonkun huolellisesti kirjaillun -käsikirjoituksen, useimmiten oman tekemänsä ulkomaanmatkallaan, ja ne -sisälsivät matkakuvia tai kertomuksia jonkun pyhimyksen ihmeellisistä -elämänvaiheista. Hän käänsi niin hyvin kuin voi, ja hänen molemmat -kuulijattarensa kuuntelivat hartaalla tarkkaavaisuudella. Siihen -aikaan ei luettu paljoa, mutta sisältöä mietittiin ja sama teos -luettiin moneen kertaan. - -Åke Hannunpoika oli melkein aina läsnä näissä lukutilaisuuksissa. -Kukaan ei tiennyt, kuunteliko hän mitä sanottiin vai harhailivatko -hänen ajatuksensa menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Melkein hänen -tietämättään oli hänen katseensa kiintyneenä Elinaan. Toisinaan pani -hän kätensä silmilleen, ikäänkuin häpeäisi itsekseen, mutta rakkauden -tarve oli vielä suuri, ja isän tunteita hän, nelikymmenvuotias -mies, tunsi tätä kahdeksantoista vuotiasta tyttöä kohtaan. Ei ollut -vaikea nähdä, kuinka tulisesti Antero Erikinpoika rakasti häntä. -Tyttökään ei onneksi ollut ruotsalaista aatelia eikä hänellä ollut -ketään omaisia; jos nuori maisteri vain saisi hyvän viran, saattoi -hän pyytää lemmittynsä kättä. Åke toivoi voivansa taivuttaa Ermegård -rouvan suostumaan. - -Nämä ajatukset palasivat melkein alituiseen; hän koetti niihin -tottua, mutta hänestä tuntui yhä, ikäänkuin ne eivät oikein sopisi -olosuhteihin. - -Ilta päättyi yhteiseen rukoukseen. Linnanvartia astui sisään -seitsemän aikaan, kumarsi syvään ja sanoi, että rukoushetki oli -käsissä. - -Silloin nousi Ermegård rouva, ja nojaten Elinan käsivarteen meni -hän ulos ruokasaliin, mihin kappalainen ja linnan koko palvelusväki -oli kokoontunut. Pappi luki muutamia rukouksia, veisattiin virsi ja -sitten erottiin. - -Åke herra ja nuori kirjuri menivät yhdessä ruokasaliin, ja usein -saattoivat he pakinoida myöhäiseen iltaan. Viimeksimainittu oli -opiskellut lainoppia, ja hänen korkein toiveensa oli, että hän saisi -jonkun kihlakunnan huostaansa. Hän ei uskaltanut lausua, että hän -tämän yhteydessä toivoi salassa Elinan kättä omakseen, mutta Åke -arvasi sen. - -Nuori mies näytti tuntevan jonkin pakollisen taakan hartioillaan, hän -valitti alhaista syntyperäänsä ja puhui väliin matkasta vieraille -maille. - -Ermegård oli ottanut äidittömän pojan hoiviinsa jo pienokaisena -ja alusta alkaen kohdellut häntä kuin perheeseen kuuluvaa. Siinä -yksinäisessä elämässä, jota hän vietti, ei kukaan kiinnittänyt -huomiotaan kansan keskuudessa liikkuviin juttuihin. Ne lakkasivatkin -pian, sillä nuorukainen lähetettiin aikaisin vieraaseen maahan -jatkamaan opintojaan. - -Åke, joka oli kymmenen vuotta vanhempi, muisti aivan hyvin pienen -pojan, joka alituiseen riippui hänen isoäitinsä helmuksissa. Hän -lähti Ettakista, ja kun hän palasi lyhyille vierailuille, ei hän -nähnyt enää häntä. - -Sitä päivänsädettä, joka nyttemmin valaisi vanhan kummituslinnan, -ei hän tuntenut ennenkuin Elina seisoi hänen edessään nuorekkaassa -kukoistuksessaan. - -Kun Antero Erikinpoika palasi ulkomailta, oli Ermegård rouva -sisustuttanut hänelle huoneen linnaan. - -Mitään selitystä ei hän antanut asiasta Åkelle, mutta hän näytti -toivovan, että tämä lähestyisi nuorta miestä, ja hän teki niin, -aluksi täyttääkseen mummonsa toivomuksen, sitten kunnioituksesta ja -kiintymyksestä, lopuksi sentähden, ettei hän millään tavoin tahtonut -virittää sitä mustasukkaisuutta, jota Erikinpoika ilmaisi, kun Elina -selvästi osoitti pitävänsä Åken seurasta enemmän kuin hänen. - -Kun Elina sitä vastoin ei ollut saapuvilla, silloin sopivat molemmat -miehet hyvin keskenään. Antero Erikinpoika osoitti olevansa -ajatteleva nuori mies, joka oli harjoittanut vakavia opintoja ja -tahtoi, että isänmaa saisi nauttia hedelmät hänen työstään. Mutta kun -hän puhui epäkohdista lainkäytössä, silloin saattoi Åke pitkät hetket -katsella häntä ihmetellen; oli kuin unelmakuva muinaisuudesta olisi -ilmestynyt hänen silmiensä eteen, se liukui ohitse, mutta palasi yhä -uudelleen. - -Kerran mainitsi hän Ermegård rouvalle, että Erikinpoika muistutti -elävästi jostakin henkilöstä, jonka hän oli muinen nähnyt, mutta hän -ei voinut muistaa, missä ja milloin. Ermegård rouva kalpeni silloin -niin, että hän melkein pelästyi, eikä mummon vetoaminen äkilliseen -pahoinvointiin voinut tukehduttaa hänen epäluuloaan, että nuoreen -mieheen liittyi jokin salaisuus, vaikkei hän voinut käsittää mikä -tämä salaisuus oli. - -Erittäinkin näiden illanistujaisten jälkeen Åke mietiskeli tätä -asiaa, kenties etupäässä Elinan tähden. Luultavasti ei vanhalla -rouvalla olisi mitään sitä vastaan, että nuori tyttö yhdistyisi hänen -suosikkinsa kanssa, mutta mahtoikohan tyttö tätä rakastaa? - -Ritarin elävä tunne avasi tien sydämeen, ja sen täytti ihastuttavan -immen kuva. Hän ajatteli: - -"Olen nelikymmenvuotias ja hän kahdeksantoista; olisi väärin sitoa -häntä." - -Pelastus tuli, mistä hän sitä odottikin. - -Valtionhoitaja oli keväällä matkustanut Kalmarin tienoille ja -käynyt siellä erinäisten suurmiesten luona, joita hän oli koettanut -taivuttaa tehokkaasti ottamaan osaa puolustussotaan. Valtion -johtomies ei voinut saada käskyjään toteutumaan, hän oli riippuvainen -jokaisen mielivallasta. Tavallisesti luvattiin apua, mutta näitä -lupauksia ei aina pidetty, ja monet matkat olivat sentähden -tuloksettomat. - -Tehtävänsä suoritettuaan aikoi hän palata ylämaahan varustamaan -laivoja ja miehistöä Tukholmasta. Ruotsalaiset lähettiläät, jotka -palasivat Kööpenhaminasta, toivat sieltä uutisen, että kuningas aikoi -lähettää neljä tai kuusi suurta sotapurtta estämään suolan tuontia -Ruotsiin. Jotta tämä voitaisiin estää, oli tärkeää antaa viholliselle -tehtävää toisella taholla. - -Maaliskuun viime päivät olivat menossa. Ettakissa istuttiin taasenkin -loimottelevan takkavalkean ääressä. Elina oli saanut Erikinpojalta -sitran ja näppäili laulaessaan sen kieliä. - -Silloin kuultiin ratsastajan laskettavan pihaan, ja kohta sen jälkeen -astui sisälle Lassi Juutti ja antoi herralleen kirjeen, jossa riippui -sinetti. - -"Hänen armoltaan valtionhoitajalta!" sanoi hän. - -Åke otti kirjeen ja poistui heti huoneesta. - -Laulu oli vaiennut... Elina ainoastaan näppäili sitraa ja pani sitten -pois sen. - -"Joko lopetatte, neitsyt?" kysyi Erikinpoika. - -"Jo!" - -"Sentähden, että..." - -"Hän nukkuu!" täydensi Elina ja viittasi Ermegård rouvaan, joka -tosiaankin oli uinahtanut. - -"Ettekö tahdo laulaa minulle?" - -"Olette saanut siitä kylliksenne!" - -"Sitä en saa koskaan!" - -"Luuletteko, että ritari matkustaa pois?" kysyi Elina hetkisen -jälkeen. - -"Se on mahdollista! Surettaako se teitä?" - -"Vaiti, nyt hän herää!" - -Ermegård rouva katseli ympärilleen. "Missä ritari on?" kysyi hän. - -"Tänne tuli kirje valtionhoitajalta." - -"Silloin hän lähtee luotamme!" - -"Huomenna, rakkahin isoäiti!" vastasi Åke, joka samassa astui sisään. - -"Huomenna!" toisti Elina. - -"Herra Svante Niilonpoika on uskonut minulle tehtävän -suoritettavakseni!" lisäsi ritari hymyillen. - -"Taaskin sota!" huokasi vanhus. "Tahdotteko mennä sanomaan, että -panevat lisää puita uuniin", lisäsi hän heittäen tarkoittavan katseen -nuoreen mieheen. - -Erikinpoika ymmärsi, että hänestä tahdottiin päästä, ja lähti sielu -täynnä levottomuutta. - -"Siitä ei tule loppua, ennenkuin he ovat ottaneet henkenne!" virkkoi -Elina tukahuttaen liikutuksensa. - -"Siihen olen valmis!" - -"Niin täytyy jokaisen soturin olla", virkkoi Ermegård rouva, -"ja niin totta kuin olisi suurin suruni menettää teidät, rakas -tyttärenpoikani, olisi kuitenkin minusta vielä katkerampaa, jollette -alttiisti antaisi henkeänne ja vertanne isänmaan puolesta". - -"Sellaisia sanoja olette puhunut minulle pienestä pitäen", vastasi -Åke. - -"Tiedän, että ne ovat kantaneet hedelmän", virkkoi vanhus jälleen. -"Svante Niilonpoika ei suotta sanokaan teitä rakkaaksi veljekseen." - -Mutta Åke näki, kuinka Elina taisteli pidättääkseen kihoavia -kyyneliään, ja hän vastasi sentähden hilpeästi: "Hänen rakas veljensä -on tällä kertaa saanut helpon tehtävän. On kysymys ainoastaan -hyökkäyksestä Skåneen, ja aion suoriutua siitä niin vähällä -hengenvaaralla kuin suinkin, mutta suuremmaksi varmuudeksi pyydän -teitä molempia rukoilemaan pyhältä neitsyeltä voimaa ja apua, että -voittajana palaisin luoksenne!" - -Hän vei Ermegårdin käden huulilleen ja sen jälkeen Elinan. Elinan -käsi lepäsi kylmänä ja vapisevana hänen kädessään, ja tahtomattaan -puristi hän sitä hellästi. - -"Mutta nyt jätän teidät", lisäsi hän, "sillä minun on kirjoitettava -tärkeitä kirjeitä". - -Lassi Juutti ja valtionhoitajan lähetti seisoivat molemmat -odottamassa. Edellinen sai käskyn heti nousta ratsaille ja ratsastaa -Skaraan viemään viestin piispalle ja ympäristössä asuville -vapaamiehille, että nämä seuraavana sunnuntaina eli palmusunnuntaina, -huhtikuun viidentenä päivänä, olisivat häntä vastassa Enköpingissä, -täysissä varustuksissa lähtemään sotaretkelle valtionhoitajan käskyn -mukaan, ja hän toivoi, ettei kukaan vetäytyisi pois. - -"Olkaa varma, herra, että tulen tekemään parhaani", sanoi -ymmärtäväinen asemies. - -"Ja palaatte pian!" - -"Niin pian kuin hevon kavioista kerkiää!" - -Ritari kirjoitti valtionhoitajalle, kertoi hänelle, mitä oli -tehnyt, ja kysyi, saattoiko hän odottaa lisäväkeä seitsemän- tai -kahdeksansataa miestä. - -Hänen täytyi saada siihen vastaus, ja hän saattoi uskoa asian -ainoastaan omalle palvelijalleen. - -Kirjeentuoja sanoi, että valtionhoitaja oli matkustanut Nydalasta -Jönköpinkiin lukuisain vapaamiesten ja neuvoston herrojen seurassa. -Åke herra käski silloin sanoa terveisiä, että vastaus tulee, mutta -että hänen täytyy tärkeistä syistä lykätä sen antaminen. - -Ritari mittaili ripein askelin kamarin lattiaa. Tässä oli tilaisuus, -jota täytyi käyttää hyväkseen. Kaikki skånelaiset herrat olivat -eräässä kokouksessa Kööpenhaminassa ja kaikki linnat ja kartanot -olivat väestä tyhjät, koska kukin mielellään pitää väkensä mukanaan -sellaisissa kokouksissa. Jos hyökkäys suunnattaisiin Helsingborgiin -ja sen ympäristöön, täytyisi Hannu kuninkaan saada muuta ajateltavaa -kuin estää ruotsalaisia laivoja... Oli hyviä toiveita, että sellainen -yritys tulisi menestymään. - -Tosin oli hän pakoitettu lykkäämään matkansa muutamiksi päiviksi, -koska Lassi Juutin täytyi ensin palata Skarasta, sitten mennä -Jönköpinkiin ja tuoda vastaus sieltä, mutta siihen viivytykseen -alistui hän mielellään. Hän oli nähnyt kyyneliä Elinan silmissä ja -tahtoi kuulla selityksen immen omilta huulilta... Jos oli niin, että -tämä rakasti häntä, silloin... Niin, pitemmälle ei hän ehtinyt, -sillä nyt ajoi muuan kuorma pihalle ja hän tunsi rattailla kauan -odottamansa miehen. - -Kuormassa oli suuri laatikko, josta, kun se avattiin, ilmestyi -kallisarvoinen harppu. Åke oli aikonut sen lahjaksi Elinalle, mutta -nyt, kun hänen oli se annettava, pelkäsi hän ilmaisevansa tunteita, -joista ei kukaan saanut tietää mitään, ja kaikkein vähimmän Elina. -Epävarmana, kuinka menettelisi, antoi hän viedä soittimen ylös -ruokasaliin. Siellä riippui keskellä seinää hänen äitinsä kuva -luonnollisessa koossa, ja hän käski asettaa soittimen sen alle. -Samassa, kun se oli tehty, astui Elina sisään. - -Neidon silmät säkenöivät hänen nähdessään kultaisen harpun. - -"Tule lähemmäksi, Elina!" kehoitti ritari. - -Toinen lähestyi. - -"Olen kuullut kappalaisen kaipaavan harppua voidakseen paremmin -johtaa laulua." - -"Ja olette hankkinut sellaisen?" - -"Tahdotteko tekin soittaa sillä, neitsyt?" - -"Oi, tahdon!" - -"Ja laulaa samalla." - -"Teen kyllä niin!" - -"Ja muistaa joskus minua?" - -"Usein, usein!" vastasi Elina, ja kirkkaat helmet vierivät ruusuisia -poskia pitkin. - -"Tuletteko iloitsemaan palaamisestani?" - -"Oi, tulen, tulen!" - -"Ajatelkaas, jos kirjoittaisin teille kaikista toimistani!" - -"Se ilahuttaisi Ermegård rouvaa." - -"Häntäkö vain?" - -"Ja Erikinpoikaa ja kappalaista." - -"Ja kaikkia palvelijoita, tarkoitatte kai?" - -"Heitä myös!" vastasi Elina punastuen. - -"Mutta minä tahdon ilahuttaa erästä toista." - -"Erästä toista?" - -"Nuorta neitsyttä!" - -"Tarkoitatteko minua?" - -"Niin, Elina, teitä tarkoitan!" - -"Kaikkien toisten ilo on minunkin, mutta kymmenin tuhansin kerroin -suurempana!" - -"Niin te nyt sanotte, mutta palatessani olen teille vieras jälleen?" - -"Ei, ei!" vastasi neito hätääntyneenä... "_Hän_ sanoo minulle, mitä -minun on tehtävä!" Hänen katseensa suuntautui tauluun. - -"Äitini?" - -"Niin! Hän on puhunut minulle." - -"Mitä hän on sanonut?" - -"Että täällä on kätkettynä salaisuus, jonka täytyy tulla -päivänvaloon." - -"Sinun kauttasi?" - -"Se on suotu ainoastaan naiselle. Hän saa kärsiä suurta surua!" - -"Ja äitini on kehoittanut sinua siihen?" - -"Hän on kysynyt minulta, tahdonko, mutta en ole nähnyt häntä sen -jälkeen kuin te tulitte tänne." - -"Olet siis sittenkin ollut siellä ylhäällä?" - -"Ainoastaan kerran!" - -"Oletko tehnyt vastoin hänen mieltään?" - -"Tahtomattani!" - -"Etkö tahdo uskoa asiaa minulle?" - -"Sitä en voi!" Elina punastui helakasti. - -Mitäpä varten sitä olisi tarvittukaan! Hän luki immen nuoresta -sielusta, näki, että tämän sydän uhkui rakkautta häneen, ja hän paloi -halusta sanoa, että tähän rakkauteen vastattiin etteikä mitään ollut -tiellä. - -Miksi hän silloin viivyttäisi tunnustusta, joka olisi hänelle onneksi? - -Kuului muutamia hiljaisia harpun säveliä. - -Elina ne houkutteli esiin. Ne helähtelivät alussa valittavina, -rukoilevina, sitten niiden voima kasvoi ja ne aivan kuin kävivät -taistelua olemassaolosta, koettaen voittaa kaikki esteet; vähitellen -sulivat äänet syvän juhlalliseen virrensäveleen. - -Ritari seisoi ihastuksissaan ja ihmeissään. Oliko neitsyt puhunut -hänelle sävelin, pyytänyt hänen sääliään? Pelkäsikö Elina jotakin? Ja -mitä?... Sattumalta osui hänen katseensa tauluun, ja hänestä tuntui, -että äiti ikäänkuin suojellen piti kättään neitsyen yllä, samalla -katsellen ankarasti häntä... Tämän täytyi kaiken olla kiihtyneen -mielikuvituksen virvoja. Hän rakasti Elinaa, tahtoi ottaa hänet -emännäkseen... Mitä olisi tätä vastaan muistutettavaa, miksei hänkin -saisi nauttia kodin onnea? - -Viimeiset sävelet olivat hälvenneet, ja Elina seisoi vielä -paikoillaan käsivarret harpun ympärillä. - -"Elina!" sanoi Åke väräjävällä äänellä. - -Elina säpsähti, mutta ei edes kääntänyt päätään. - -"Te soitatte ihmeellisen kauniisti, keneltä olette sen taidon -oppinut?" - -"En ole sitä oppinut, se tulee itsestään." - -Tällöin avautui ovi ja Ermegård rouva astui sisään linnanvartian -seuraamana. Että heidän pitikin tulla juuri nyt! Elina lakkasi -melkein samalla hetkellä soittamasta ja meni Ermegård rouvaa vastaan. - -"Kaikella on aikansa", sanoi tämä ankarasti. "Köyhät odottavat tuolla -ulkona ruokaansa." - -"Ja minä kun olen aivan unohtanut heidät!" huudahti Elina -säikähtyneenä ja riensi ulos. - -"Sydämellinen kiitos, tyttärenpoikani, kallisarvoisesta lahjasta, -mutta se on pantava piiloon..." - -"Minun tähteni, isoäiti, antakaa hänen joka päivä soittaa sillä!" - -"Rukous, anoen menestystä sinun toimillesi!" - -"Niin, rukous onneni puolesta!" - -"Tahdon ottaa siihen osaa koko talonväkeni kera. Elina saa soittaa -laulun säestykseksi." - -"Kiitos!" sanoi Åke liikutettuna ja suuteli hänen kättään. - -"No, linnanvartia?" kysyi Ermegård rouva. - -"Talonpojista oli eilen kaksi päihtyneessä tilassa." - -"Lähettäkää heidät ylös linnaan, he saavat rangaistuksensa." - -"Olen antanut käskyn siitä, ankara rouva!" - -"Keitä he ovat?" - -"Toinen on Pentti Pentinpoika Myrasta." - -"Nuori mies!... Ettei hän häpeä!... Saa selkäsaunan, kuten -tavallisesti." - -Linnanvartia kumarsi. - -"Ja toinen?" - -"Vanha Erik Boonpoika." - -"Erik Boonpoika!" huudahti linnanrouva nousten. - -"On ollut useampia kertoja hieman..." - -"Lähetä hänet luokseni!" - -"Eikö häntä ensin rangaista?" - -"Ei, se jää riippuvaksi keskustelustamme." - -2 -- Svante Niilonpoika Sture. II. - -Linnanvartia kumarsi vaieten. - -"Onko mitä muuta?" - -"Erik Jönssinpoika oli täällä aamulla." - -"Se härkäpää! Eikö hän ole saanut mitä on tahtonut?" - -"Hän luulee, ettei nainen ole hänelle uskollinen." - -"Enkö häntä jo varoittanut? Se ei koskaan pääty hyvin, kun vanha mies -nai nuoren tyttöheilakan!" - -"Erik Jönssinpoika antoi kaksi lehmää väliä." - -"Ja senkötähden oli tyttö sidottava vanhaan mieheen? Sano hänelle, -että mitä keittää, sitä saa syödä!" - -"Hän pyysi muuten..." - -"Mitä?" - -"Että te, ankara rouva, tahtoisitte puhua naiselle." - -"Sen teen, mutta sano Erik Jönssinpojalle, että jos hän kiduttaa -vaimoaan mustasukkaisuudellaan, otan minä sen tänne linnaan." - -"Sanon kyllä sen!" - -"Kuinka on sairaan naisen laita?" - -"Hän kärsii omantunnon tuskia!" - -"Omantunnon!" toisti Ermegård rouva kalveten. - -"Kappalainen on kehoittanut häntä keventämään omaatuntoaan." - -"Ei pidä pakoittaa." - -"Mutta se voisi tyynnyttää hänen viime hetkiään." - -Linnanvartia sai merkin mennä, ja heti hänen sulettuaan oven -jälkeensä, käänsi Ermegård rouva päänsä tyttärenpoikaansa. "Sinä olet -ollut tarkkaavainen kuulija", sanoi hän ja katsoi häneen. - -"Te pidätte ankaraa hallitusta, isoäiti!" - -"Minun täytyy!" - -"Mutta ette menettele samoin kaikkia kohtaan!" - -"Enkö?" - -"Erik Boonpoikaa esimerkiksi..." - -"Hän on vanha uskollinen palvelija." - -"Ja sitä paitsi kasvattipoikanne isä." - -"Ainoastaan nimellisesti!" huudahti, linnanrouva kiihkeästi. - -"Mitä?... Eikö hän ole?" - -"En minä tiedä!" Ermegård rouva pani kätensä silmiensä eteen -salatakseen liikutustaan. - -"Mummo, mikä teitä vaivaa?" - -"Viivythän täällä vielä muutamia päiviä?" - -"Kyllä, kunnes on saapunut vastaus valtionhoitajalta." - -"Se ilahuttaa minua!... Kuules! Antero Erikinpoika on mennyt -tutkimaan metsävarkaita; sinä saat auttaa minua eräässä asiassa hänen -ollessaan poissa." - -"Missä niin?" - -"Minä tahdon muurauttaa umpeen tien torniin." - -"Estääksenne Elinan pääsemästä sinne." - -"Ja erään toisen, jolla ei ole siellä mitään tehtävää!" - -"Onko Antero Erikinpojallakin tapana mennä sinne, ettekä te aja häntä -pois?" - -"Kasvattipoikaani?" - -"Talonpojan jälkeläistä!" - -"Se hän ei ole..." - -"Mutta kantaa nimen ja käy sellaisesta!" - -"Sentähden onkin tarkoitukseni naittaa hänet..." - -"Ei kai Elinan kanssa?" - -"Kyllä, juuri hänen!" - -"Elina ei rakasta häntä'" - -Ermegård rouva kalpeni. - -"Heistä täytyy tulla pari!" puuskahti hän. "Minä en voisi kuolla -levollisena, jos tästä liitosta ei syystä tai toisesta tulisi totta." - -"Tietääkö Elina siitä?" - -"Ei vielä!" - -"Ja toinen?" - -"Hänkään ei tiedä mitään!" - -Syntyi pitkä äänettömyys. Åke oli kahden vaiheella, ilmaisisiko -isoäidilleen rakkautensa ja salaisen luulonsa, että Elinakin rakasti -häntä... Mutta silloin välähti muuan ajatus hänen sielussaan... -"Tahdotteko, että minun olisi pidettävä huoli tornin muuraamisesta -umpeen?" sanoi hän. - -"Niin! Elinan tietämättä!" - -"Miksei hän saa mennä sinne?..." - -"Minä en tahdo!..." - -Linnanvartia palasi ilmoittamaan, että vanha Erik Boonpoika odotti -ulkona. - -Ermegård rouva antoi merkin Åkelle, että tämä jättäisi hänet yksin, -ja kysyi sitten, oliko Pentti Pentinpoika tullut, sillä hän tahtoi -puhutella häntäkin. - -"Hän on juuri saanut selkäsaunan eikä voi liikkua", vastasi -linnanvartija. - -"Niinpä olkoon sitten!" vastasi linnanrouva tyytymätönnä... "Erik -Boonpoika tulkoon sisään!" - -Tämä astui sisään, mutta ei suinkaan samalla nöyrällä ryhdillä, mikä -tavallisesti oli herraskartanoiden talonpojille ominainen. Ei hän -näyttänyt erittäin katuvaltakaan, vaikka hän hämillään pyöritteli -lakkiaan käsissään. - -"Teitä vastaan on taaskin valitettu, Erik", sanoi linnanrouva. - -"Kateudesta vain, jalo rouva!" - -"Kateudesta, teitä kohtaan?" - -"Niin, nähkääs, sillä minulla on niin komea poika!" - -"Siitä ei teillä ole syytä pöyhistellä!" - -"Teenkin sen erään toisen puolesta!" - -"Tiedättekö, että Pentti Pentinpoika on saanut kärsiä rangaistuksen -epäsäännöllisestä elämästään?" - -"Kuulinhan minä, kuinka hän huusi." - -"Te ansaitsette saman kurin." - -"Antakaa armon käydä oikeuden edellä!" - -"Minä en tiedä mitään aihetta siihen!" - -"Sukulaisuuden tähden!" - -"Kenen kanssa?" kysyi linnanrouva tuimasti. - -"Nuoren herrassyötingin, tiemmä." - -"No, olkoon tämän kerran, mutta tästälähin saatte saman rangaistuksen -kuin kaikki muutkin!" - -"Siitä kai ei sentään tule mitään", sanoi mies viekkaasti, vihaisesti -hymyillen. - -"Takaan, että siitä tulee!" huudahti Ermegård rouva tuimasti. - -"Silloin näytän maailmalle erään kirjeen..." - -"Keneltä?..." - -"Eukkoni sen oli löytänyt, mutta joku toinen sen tietenkin on -sepustanut." - -"Tänne se!" - -"Se on kotonani." - -"Mutta minä tahdon sen!" - -"Se on hyvässä tallessa!" - -Ermegård rouvan silmät leimahtivat. Hän tarttui soittokelloon, -joka oli pöydällä. "Teille on monta kertaa osoitettu suurta ja -ansaitsematonta armoa. Mutta nyt se on lopussa, ja te tulette saamaan -selkäänne puolta enemmän kuin Pentti Pentinpoika." - -Talonpoika tuijotti hölmistyneenä häneen; hän tiesi tuskin, saattoiko -uskoa korviaan. - -"Samoin ette ole viiteenkolmatta vuoteen maksanut veroja ettekä -sakkoja; nyt on ne otettava viimeiseen ropoon." Hän kohotti kätensä -soittaakseen. - -"Olkaa armelias!" huusi talonpoika, lankesi hänen jalkoihinsa ja -suuteli hänen hamettaan. - -"Missä kirje on?" - -Talonpoika painoi päänsä alas ja vaikeni. - -Silloin helähti kello kimakasti. - -"Se on kirstussa nahkasten välissä." - -Linnanvartia astui sisään. - -"Erik Boonpoika pidetään lujassa säilössä, kunnes olette -noudattanut tänne kirstun, jonka hän neuvoo teille!" käski ankara -rouva. "Ilmoittakaa sitten minulle heti, kun se tulee. Onko Erik -Jönssinpojan vaimo tullut?" - -"On, ankara rouva!" - -"Päästäkää hänet sisään!" - -Linnanvartia meni vankeineen, ja kohta sen jälkeen näkyi ovessa nuori -kaunis nainen, jonka posket olivat kalpeat ja silmät itkettyneet. - -"Tule lähemmäksi!" käski linnanrouva. Silloin lankesi nainen -lattialle ja purskahti hillittömään itkuun. - -Ankara rouva ei voinut karkoittaa mielestään säälin tunnetta; ja hän -sanoi melkein lempeydellä: "Sinusta liikkuu pahoja puheita, Ingri!" - -"Ah, minä olen niin onneton!" - -"Onko hän ilkeä!" - -"Vähät siitä, että hän lyö minua; mutta hän pilkkaa ja puhuu pahaa -minusta." - -"Etkö ansaitse sitä?" - -"Minä teen kaikkia askareita sekä ulkona että sisällä. Kertaakaan ei -hänellä ole ollut syytä valittaa ruuasta eikä oluesta, yhtä vähän -kuin elukkainkaan hoidosta. Minä olen aamulla ensimäisenä ylhäällä, -joko värttinän tai kangaspuiden ääressä." - -"Mutta sinä otat vastaan vieraita?" - -"Meille ei tule kukaan." - -"Sitten menet muiden luo?" - -"En muulloin kuin pyhäisin kirkkoon." - -"Mikä häntä sitten vaivaa?" - -"Minä en voi sietää häntä!" vastasi nainen väristen. - -"Sinä kieltäydyt olemasta hänen vaimonsa?" - -"Hän ei saa minua koskaan siihen." - -"Mutta Ingri!" - -"Sanoin sen hänelle jo edeltäpäin." - -"Mitä hän vastasi?" - -"Hän nauroi vain minulle." - -"Ja nyt?" - -"Hän noituu ja uhkaa... ja kiroaa sekä itsensä että minut." - -"Mutta sellainen elämähän on oikea helvetti!" - -"Sanoin hänelle, että sellaiseksi se kävisi." - -"Etkö pelkää henkeäsi?" - -"Sen saa hän kernaasti ottaa." - -"Mutta ajattele, Ingri, sinä olet vielä sangen nuori!" - -"Äsken täyttänyt seitsemäntoista vuotta, mutta olen kuitenkin saanut -enemmän kuin kyllikseni tästä kurjasta elämästä." - -"Ja väliin tapaat sinä sen, jota rakastat?" - -"En koskaan, mutta pidän kuitenkin valani ja pysyn hänelle -uskollisena!" - -"Siinä olet tehnyt väärin." - -"Suurempaa vääryyttä on tehty minua kohtaan." - -"Sinulla ei ole kristillistä ja nöyrää mieltä, Ingri." - -"Ei, sitä ei minulla ole." - -"Sinä tiedät, että meidän on rakastettava niitä, jotka meitä vihaavat -ja annettava anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan." - -"Tiedän kyllä sen, mutta minä en voi." - -"Silloin täytyy sinun oppia siihen." - -"Minä en tahdo", jupisi nainen. - -"Mitähän, jos ottaisin sinut tänne joksikin aikaa!" - -"Tehkää se, jalo rouva! Minä palvelen teitä uskollisesti ja teen -mielelläni karkeimmatkin tehtävät." - -"Neitsyt tarvitsee jonkun käsipalvelukseensa; aion sinut ottaa -siihen!" - -"Pyhä Jumalan äiti, sellainen onni!" - -"Voi väliin tapahtua, että minäkin kutsun sinua!" - -"Teen kaiken, mitä tahdotte." - -"Tottelevaisesti ja nöyrästi?" - -"Kuten palvelijattaren tuleekin!" - -Ermegård rouva luetteli hänen päivittäiset tehtävänsä, ja Ingri -oli yhtä innokas käymään niihin käsiksi kuin hukkuva käteen, joka -ojennettiin häntä pelastamaan. - -Elina neitsyt kutsuttiin ottamaan osaa neuvotteluun tai oikeammin -kuulemaan ankaran rouvan tahtoa, mutta koskaan ei se ollut paremmin -vastannut hänen omia toivomuksiaan. Hän oli kauan tuntenut syvää -sääliä Ingriä kohtaan ja oli iloinen, kun sai hänet alituiseen -luokseen. - -Tästä vielä parhaallaan puheltaessa saapui ennen mainittu kirstu. -Ermegård rouva kannatti sen huoneeseensa, ja Erik Boonpoika sai astua -sisään. - -Mutta tällä kertaa näytti hän sangen tyrmistyneeltä eikä -yhtään empinyt ottaessaan kirjettä esille. Se oli muutamalla -neulanpistoksella kiinnitetty vanhan takin vuoriin. - -Ermegård rouva heitti vain muutaman katseen kirjeeseen; se oli -osoitettu hänelle, ja hän rutisti sen kokoon, samalla käskien -talonpojan sulkea kirstun ja kantaa sen kotiin. - -"Saanko nyt mennä?" kysyi mies epäröiden. "Saat, mutta älä anna -minulle syytä kutsua sinua jälleen tänne, sillä silloin..." - -"Ei, en koskaan enää!" - -"Kotiin mennessäsi poikkeat Erik Jönssinpojan luo ja sanot hänelle, -että Ingri jää tänne." - -"Onko minun sanottava kuinka kauaksi?" - -"Aluksi vuodeksi." - -"Vuodeksi!" jupisi talonpoika vetäytyen takaperin ovesta ulos -kirstuineen. - -Sillävälin oli Åke kovasti kiihdyksissään palannut huoneeseensa; hän -ei epäillyt, että täällä piili joku salaisuus, mutta minkä laatuinen? -Hänen vanhan isoäitinsä kehoitus muurata umpeen tie tornikammioon -näytti hänestä välilliseltä kehoitukselta mennä sitä tutkimaan. -Toistaiseksi päätti hän olla sanomatta mitään Elinalle, mutta ei hän -aikonut hänestä luopuakaan. Lassi Juutti oli palannut Skarasta, ja -hänet oli heti lähetetty Jönköpinkiin viemään ritarin kirjettä. Nyt -oli Åkella muutamia päiviä omistaa yksityisille asioilleen. - -Hän kyseli linnan vartialta tietä torniin. Tämä näytti alussa olevan -ymmällä ja vastaili vältellen, mutta kun hän kuuli, että se tapahtui -Ermegård rouvan tahdosta ja suostumuksella, tarjoutui hän mukaan. -Åkella ei ollut mitään sitä vastaan, ja he lähtivät liikkeelle -mukanaan kynttilät, tulukset ja lapiot. - -Kello oli kuusi aamulla. Vesi oli alentunut, niin että pimeä käytävä -näytti melkein kuivalta. He sytyttivät kumpikin vahakynttilänsä ja -menivät käytävään. - -Kun ritari valaisi ylöspäin, näyttivät kattokivet hänestä ikäänkuin -veden sorvaamilta; pohjan sitä vastoin peitti puhdas, valkoinen -hieta, jonka vesi luultavasti jätti virratessaan pois. - -Heidän kulettuaan 15--20 jalkaa loivasti ylöspäin jakaantui tie -kolmeen sangen kapeaan polkuun, mutta nyt käytävä kohosi niin -jyrkästi ylöspäin, että jollei se olisi muodostanut eräänlaisia -kiertoportaita, vaikkakin melkein ilman porrasaskelmia, olisi ollut -mahdotonta nousta sitä ylöspäin. Siellä täällä riippui muutamia -puolilahoja nuoranpätkiä merkkinä, että muinen oli niiden avulla -hilauduttu torniin. - -Molemmat ulommat käytävät olivat miehen vyötäisen korkeudelta -täytetyt soralla ja hiedalla. Åke oli muistavinaan, että portti oli -pidetty sulettuna hänen lapsuutensa aikana ja että häntä oli ankaran -rangaistuksen uhalla kielletty koettamasta tunkeutua maanalaiseen -käytävään. Huomattiin mahdottomaksi päästä ylös lapioiden ja -kynttiläin kanssa; edelliset jätettiin sentähden alas, kynttilät -pitivät molemmat miehet hampaissaan kavutessaan käsin ja jaloin -ylöspäin. - -Työ oli ylen vaivalloinen, mutta jos siinä taukosi, lipui samalla -tahtomattaankin alaspäin; oli siis mentävä joko eteen- tai taaksepäin. - -Suunnilleen puolitiessä oli ikäänkuin pengermä, jossa saattoi -levähtää. Läähättäen ja hikisinä heittäytyivät molemmat miehet maahan. - -"Olisipa kellä täällä jotakin juotavaa!" sanoi ritari. - -Linnanvartia hymyili tyytyväisenä ja veti pullon taskustaan. "Sitä -odotinkin!" sanoi hän. - -"Ja neitsyt kulkee tätä tietä?" kysyi Åke. - -"Hän ei tee niin enää koskaan." - -"Kuinkas hän sitten pääsee torniin?" - -"Ette juo, ritari!" - -"Se on totta!" Hän pani pullon suulleen. Se vilvoitti suloisesti. - -Linnanvartia otti vielä toisen pullon ja piti kovasti puoliaan. - -"Ette sanonut minulle mitä tietä neitsyt kulkee." - -"Kummitustietä!" - -"Kummitustietä?" toisti ritari. - -Samassa vierähti muutamia kiviä ylhäältä pengermälle. - -"Meidän ei ole puhuttava siitä täällä", sanoi linnanvartia -silminnähtävästi pelästyneenä. "Onko ehkä joku siellä ylhäällä?" - -"Sitä en usko." - -Ritari jatkoi matkaa etumaisena, mutta hänestä tuntui, kuin hän -lipeilisi alas useampia askeleita. - -Linnanvartia seurasi puhkuen jälestä. - -Samassa oli kuin tuulenpuuska pyörtäisi tornin ympäri, ja peräkkäin -kuului neljä lerkunlyöntiä, synkkinä, kainaloina, onnettomuutta -uhkaavina. - -"Mitä se oli?" kysyi ritari. - -"Jeesus Maria!" päivitteli linnanvartia. - -Molemmat kynttilät putosivat maahan ja sammuivat. Vaeltajamme olivat -pilkkopimeässä. - -Pulmallisinta oli, miten saada kynttilät käsiinsä. - -"Matkaa ei voi olla enää pitkältä jälellä, ja varmaan käy kiipeäminen -helpommin ilman suukapulaa", virkkoi ritari hilpeästi ja ponnisti -voimansa äärimmilleen päästäkseen ylöspäin. - -Muutamain minuuttien kuluttua puski hän päänsä jotakin kovaa vasten. -"Voitto! Nyt täytyy meidän olla perillä!" Hän löi nyrkillään jotakin -vasten, jonka hän luuli olevan oven. Se oli ilmeisesti raudasta ja -aukeni luultavasti ulospäin... - -"Linnanvartia!" huusi hän. - -Ei mitään vastausta. - -"Linnanvartia!" - -Sama hiljaisuus. - -Ritari kopeloi tuluksiaan ja löysi ne onneksi, mutta kynttilä oli -poissa. - -Kuitenkin iski hän tulta, ja kun taula vihdoin syttyi, saattoi hän -sen levittämässä heikossa valonkimmellyksessä huomata parrun, joka -kulki oven yli poikkipäin. - -Suurin vaikeus oli päästä ylös niin korkealle, että sai siitä kiinni. -Kun ei ollut mitään tukea jalkojen alla eikä voinut pidellä mistään -käsillään, vaadittiin häneltä mitä suurimpia ponnistuksia, ettei -solunut alaspäin. Hän koetti saada kiinni jostakin kohtaa ovesta. - -Ovi ei ollut tosiaankaan erittäin tiiviisti sulettu, ja kouristuen -siihen käsin kiinni saattoi hän vetäytyä lähemmäksi. - -Sen jälkeen tarvitsi hänen hengähtää muutamia minuutteja. Sitten -oli nopeasti hypähdettävä ja siepattava kiinni väliparrusta, mutta -jollei hän sitä tavannut tai ei voinut pidellä kiinni, tuli hän -todennäköisesti putoamaan alas suinpäin tai nurinniskoin. - -Silloin tunsi hän jotakin kylmää, kosteaa, joka kosketti hänen -kättänsä. Se oli luultavasti etana tai sisilisko. Hän linkosi sen -tuimasti luotaan ja kuuli kuinka se löi kiviä vasten, mutta heitto -hälvensi samalla hänen epäilyksensä ja hän nousi päättäväisesti. -Nopealla sieppauksella tarttui hän parruun, hoippui tuokion, mutta -pysyi kiinni. - -Nyt oli löydettävä lukko. Hän etsi molemmilta puolin, mutta sitä ei -löytynyt. Kuitenkin kulki parru suoraan poikki oven. - -Hän kömpi eteenpäin ja kopeloi toisella kädellään, toisella pidellen -kiinni. Parru tuntui ulottuvan ovenreunan ulkopuolelle, hänen täytyi -siis seurata sitä myöten... Nyt oli hän jo seinän kohdalla; ovi oli -lopussa, mutta parru jatkui yhä. - -Sitä pitelemässä näytti olevan rautasinkilä, joka tuntui olevan -aivan taottu siihen kiinni. Hän pani olkapäänsä parrun alle; vihdoin -antoi se perään ja kimmahti irti, mutta samassa menetti Åke herra -tasapainonsa ja kaatui kumoon. - -Luultavasti löi hän päänsä muuria vasten, sillä hän joutui tuokioksi -tainnoksiin, ja kun hän jälleen heräsi tajuunsa, tuntui hänen päänsä -niin huimaavalta ja raskaalta, että hänen täytyi olla hetken aikaa -liikkumatonna. - -Mutta tällöin huomasi hän valojuovan, jota ei ollut ennen nähnyt... -Hän ojensi kätensä ja kosketti johonkin teräväreunaiseen. Hän tarttui -siihen, ja kun hän heilutti sitä kahtaannekäsin, syntyi nariseva -ääni. Hieman mietittyään tajusi hän, että sen täytyi olla rautaoven, -joka oli auennut hänen otettuaan parrun pois. Mutta vielä oli sisempi -ovi jälellä. - -Hän lähestyi tätä vaivalloisesti, ja hänen sysättyään lennähti se -seinää vasten. Ritari veti helpoituksen huokauksen: vihdoinkin oli -hän perillä! - -Pieneen matalaan huoneeseen tuli valoa yhdestä ainoasta -ikkunasta, joka oli syvässä ikkunakomerossa. Pohjapiirrokseltaan -kahdeksannurkkaisena muistutti se huippukattoista telttaa. -Huonekalustona oli ainoastaan penkki ja pöytä; mutta eräässä nurkassa -oli kasa olkia, ja Åke arvasi, että Elina oli maannut niillä -viettäessään yönsä täällä ylhäällä. - -Seinät olivat ainoastaan muurisavesta ilman mitään verhoa tai -peitettä; ainoastaan seinällä vastapäätä ikkunaa riippui pitkä, musta -riepu. - -Ritari veti sen syrjään ja melkein pelästyi nähdessään taulun, -joka esitti luonnollisen kokoista naisolentoa. Kuta kauemmin hän -sitä katseli, sitä selvemmin hän näki, että kuva suuressa määrin -vivahti hänen äitiinsä... Olikohan se mahdollisesti epäonnistunut -mukailus?... Mutta nämä kasvot olivat hennommat ja niillä oli syvä -kärsimyksen ilme. - -Seistessään syventyneenä kuvaa katselemaan näki hän, että taulu -hiljaa liikkui. Nähtävästi oli se oven peitteenä. Hän vetäytyi -syrjään, nähdäkseen itse ennenkuin hänet nähtiin. - -Tulija oli Elina. Hän katseli hätiköiden ympärilleen, mutta hän -muuttui aivan kuin päiväpaisteiseksi ritarin nähdessään. - -"Jumalan kiitos!" huudahti hän iloissaan. - -"Tuletteko minun tähteni, neitsyt?" - -"Kenenkäs sitten?" - -"Mutta mistä tiesitte?" - -"Linnanvartia poloinen ilmoitti minulle." - -"Hän palasi siis alas?" - -"Hän väitti, että jokin veti häntä alaspäin." - -"Luulenpa, että se oli hänen oma pelkonsa." - -"Joku oli huutanut häntä." - -"Se olin minä!" - -"Tekö todellakin? Ja sitten hän sanoi, että ääni oli erään ammoin -aikoja manalle menneen." - -"Pelko oli hänet hämmentänyt!" - -"Hän luuli, että teitä oli kohdannut jokin onnettomuus." - -"Myönnän, ettei ollut mikään helppo asia tulla tänne ylös pimeässä." - -Elina huomasi avatun oven ja riensi huudahtaen sinne. "Tulitteko -tuota tietä?..." kysyi hän hämillään ja kalpein poskin. - -"Linnanvartia oli oppaanani." - -"Jos hän olisi tullut ylös asti, olisi hän kyllä opastanut teidät -oikeaan." Näin sanoen avasi hän pienen salaoven, joka oli itse -muurissa. - -"Ja minä kun näin niin paljon hyödytöntä vaivaa!" sanoi ritari -nauraen. - -"Onko totta, että aiotte muurata tien umpeen?" kysyi hän. - -"Vanha isoäitini haluaa niin." - -"Älkää tehkö sitä!" - -"Miksi en?" - -"Siitä seuraa onnettomuutta." - -"Ja te olette tullut tänne minua varoittamaan? Hyvä, rakas lapsi!..." -Hän ei voinut olla tarttumatta hänen käteensä. - -"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty, te olette terve ja reipas!" lisäsi -Elina. - -"Hän lähetti enkelin minua suojelemaan!" sanoi ritari ja veti hänet -lähemmäksi itseään. - -"Joka -- vie teidät takaisin -- kummitustietä läpi kaikkien vaarojen." - -"Minä en pelkää niitä sinun rinnallasi, Elina!" - -Hän oli kietomaisillaan käsivartensa tytön ympärille ja -sanomaisillaan, kuinka suuresti hän tätä rakasti. Silloin oli hän -tuntevinaan ikäänkuin puvun kahinan, joka humahti hänen ohitsensa. - -"Mitä se oli?" - -"Hän kulki ohitse!" - -"Hän? Kuka hän?" - -"Äitinne!" - -"Nämä eivät ole äitini piirteet." - -"Kenenkäs sitten?" - -"Sitä en tiedä." - -"Hän kuoli täällä!" - -"Kuka sen on sanonut?" - -"Hän itse." - -"Täällä on oikea paikka puhua siitä! Kerro minulle, Elina, kaikki -mitä tiedät!" - -Molemmat istuutuivat penkille, mutta ritari oli jälleen oma itsensä -eikä hän edes katsonutkaan rinnallansa istuvaan nuoreen, kauniiseen -tyttöön. - -"Olin ainoastaan kymmenvuotias, kun tulin tänne", sanoi hän, "mutta -minä muistan, että jo ensi yönä näin unta kalpeasta naisesta, joka -tuli luokseni ja kysyi, tahdoinko Ermegård rouvan tähden kärsiä -suuren häpeän". - -"Te lupasitte sen?" - -"Hän oli ollut äitini ainoa ystävä, hän oli auttanut häntä ja -sisaruksiani! Minä sanoin, että tahdoin tehdä kaiken minkä voin." - -"Mitä hän vaati?" - -"Ei mitään sen koommin! Näin hänet viiden vuoden kuluessa melkein -joka yö, mutta hän ei puhutellut tällä aikaa minua koskaan, hän istui -vuoteeni vieressä ja hymyili minulle." - -"Te oleskelitte kai täällä ylhäällä?" - -"Niin, Ermegård rouva tahtoi niin. Silloin tapahtui... siitä on pian -kolme vuotta"... Hän katseli ympärilleen ja veti syvään henkeään. - -"Jatkakaa!... Jatkakaa!" - -"Oli myöhäinen kesäilta, ja minusta oli niin suloista istua tuolla -ikkunankomerossa ja katsella yli maiseman. Silloin... en tiedä kuinka -se kävi... olin varmaankin nukahtanut ja näin unta, että hän tuolta -kuvasta tuli luokseni, tarttui käteeni ja vei minut sisälle kamariin. - -"'Nyt on aika käsissä!' sanoi hän. 'Jos sydämesi ja mielesi on puhdas -ja hyvä, niin on Herran enkeli osoittava, mitä sinun on tehtävä, ja -sinun tekosi on koituva monien syntien sovitukseksi!'" - -"Kummallinen uni!" - -"Minä heräsin siihen, että aurinko pisti suoraan silmiini. Esirippu -oli pudonnut alas ja ensi kerran näin minä kuvan ja tunsin henkilön -samaksi, jonka olin nähnyt unissani. Seuraavana..." - -"Miksi keskeytitte?" - -"Seuraavana päivänä tuli Antero Erikinpoika", sanoi Elina punastuen. -"Näin heti, että hänen ja taululla kuvatun naisen välillä oli -yhtäläisyyttä!..." - -"Onko se mahdollista?" huudahti ritari ja hypähti pystyyn. - -"Ettekö ole sitä huomannut? Katsokaas sitten, kuvalla on hänen -silmänsä ja hänen suunsa..." - -"Jatkakaa, jatkakaa!" - -"Minä en hänestä pitänyt paljon alussa." - -"Miksi ette?" kysyi Åke mielissään. - -"Hän näytti minusta ylpeältä ja kopeilevalta." - -"Se oli alussa." - -"Eräänä päivänä, kun olimme tavallisuuden mukaan istuneet Ermegård -rouvan luona, olin minä kieltäytynyt laulamasta enkä vastannut koko -miehelle muuta kuin on ja ei." - -"Oliko hän loukannut teitä?" - -"Kun Ermegård rouva ja minä olimme jääneet kahden, otti hän minut -syliinsä, kutsui minua tyttärekseen ja sanoi, että minun tästälähtien -oli sanottava häntä mummoksi." - -"Te suostuitte!" - -"Samana iltana tulin tänne ylös ja nukuin kuten tavallisesti. Näky -tuli, hän itki ja katseli minua surun ilmeellä, joka koski minuun -syvästi. Minä kysyin syytä ja hän vastasi: 'Sydäntään ei voi kukaan -pakoittaa'." - -"Näyttää kuin hän ja Ermegård rouva olisivat olleet yhtä mieltä", -virkkoi ritari hieman katkerasti. - -"Minun mieleni oli sangen masentunut, se teki minut nöyremmäksi ja -sentähden ystävällisemmäksi." - -"Antero Erikinpoikaako kohtaan? Pidittekö hänestä sen jälkeen paljon?" - -"Niin, kunnes..." - -"Kunnes mitä?" - -"Nyt on aika lähteä!" sanoi Elina ja nousi. - -"Sananen vain, Elina..." - -Kuului kolme keveää lyöntiä salaovelle. - -"Kukahan se on?" kysyi ritari. - -"Se oli varoitus." - -"Varoitus! Mistä?" - -"Tahdoitte sanoa jotakin ajattelematonta." - -"Tapahtuuko sellaista kaikille, joiden kanssa puhutte?" - -"Se on tapahtunut ainoastaan teille!" - -"Sitten tahdon vapaasti sanoa ajatukseni, ja juuri täällä on se -tapahtuva!..." - -Taaskin kuului kolme lyöntiä, mutta nyt kovemmin. - -Ritari hypähti ovelle ja tempasi sen auki, mutta ulkona ei näkynyt -ketään. - -"Minä en tahdo tietää mitään!" huusi Elina kiihkeästi. "Tulkaa ja -seuratkaa minua, ritari!" - -Hän juoksi nopeasti ulos. Siellä riippui pieni lyhty, joka valaisi -himmeästi. Hän puhdisti sydäntä, mutta ritari näki, kuinka hänen -kätensä vapisi. - -"Antakaa minulle lyhty!" sanoi ritari. "Minun tarvitsee tutustua -tiehen, sillä minä aion palata tänä iltana." - -"Älkää tehkö sitä!" pyysi Elina hätäisesti. - -Tie, jota Elina oli mennyt ja jota he nyt palasivat, kulki -neliskulmittain tornista torniin. Elina toisti kerta toisensa jälkeen: - -"Tämä on itäinen torni, tämä eteläinen, tämä länsi-, tämä -pohjoistorni." He olivat kulkeneet milloin muutamia askelia ylöspäin, -milloin muutamia alaspäin; siellä eksyi helposti alituiseen -juoksemaan nelikulmiossa, mutta nyt oli löydettävä käytävä alas. - -Pohjoistornista menivät he hieman alaspäin viettävää käytävää ja -sitten taasen ylös ja alas pienemmän neliskulman. He pysähtyivät -korkean oven eteen, jossa oli avain. Elina aukaisi sen ja viittasi -Åkea seuraamaan. Ummehtunut haju löyhähti heitä vastaan. - -He kulkivat pitkää pimeää käytävää, ja ritari ihmetteli mielessään -nuoren neitsyen rohkeutta, kun tämä yksin kulki tietä, joka olisi -voinut saada monen miehisenkin sydämen pelosta pamppailemaan. -Käytävän päässä olivat portaat. Elina viittasi ritaria menemään -edeltä ja tuli itse jälestä. He seisoivat uudelleen oven edessä, -mutta avain oli Elinalla vyöllään. Hän avasi, ja nyt virtasi kirkas -päivänvalo heitä vastaan; he olivat suuressa porstuassa Ermegård -rouvan huoneen vastapäätä. - -"Minusta näyttää käsittämättömältä", huudahti ritari, "että olen -oleskellut täällä kaksitoista ensimäistä ikävuottani enkä kuitenkaan -tiennyt mitään näistä salaisista käytävistä!" - -"Vainajat eivät tarvinneet teitä." - -"Luulette siis, että he ovat osoittaneet teille tien?" - -"Kukas muu?" - -"Ettekä pelkää lainkaan?" - -"Rukoilen alituiseen, ettei ainoakaan paha ajatus pääsisi sieluuni." -Sekunnin epäröiminen, ja hän jatkoi: - -"Kun kiusaus tulee, kohtaa hän siellä ylhäällä minut uhkaavin -katsein, ja minä tunnen, että minun täytyy jatkaa, mitä olen -aloittanut, jotta en turmelisi ikuista hyvääni." - -"Tahdotteko nyt antaa minulle avaimen, minä palaan sinne ylös tänä -iltana." - -"Menettekö yksin?" - -"Kukapas tulisi mukaani!" - -"Minä! Ja palaisin sitten heti", sanoi Elina. - -"Ei, neitsyt, ei itsenne eikä minun tähteni! Jollei kelpo miekkani -voikaan tulla suurin käytäntöön, antaa se kuitenkin minulle saman -turvallisuuden tunteen kuin teille tieto sielunne puhtaudesta." - -Elina antoi hänelle avaimet, muistutti hänelle mihin oli jättänyt -lyhdyn ja pyysi lopuksi häntä panemaan sen ikkunalle tornikamariin, -niin että voisi nähdä hänen päässeen perille. - -Elinan määräyksissä oli sellaista osanottoa, sellaista hellää -huolenpitoa, että Åken taaskin valtasi sama palava halu sanoa, kuinka -hellästi hän rakasti häntä. Jos Elina vastasi tähän tunteeseen, olisi -julmaa, jos hän antaisi kätensä toiselle kuin sille, jolle ennen oli -antanut sydämensä. - -"Rakas, hyvä Elina, kuinka voin kiittää sinua!" sanoi hän ja tarttui -taasen pieneen käteen. - -"Lähtekäämme nyt mummon luo!" sanoi Elina kainosti ja katsoi -hymyillen ylös ritariin. - -"Sanoaksemme hänelle, että me rakastamme toisiamme ja meidän täytyy -kuulua toisillemme!" oli Åke vähällä huudahtaa. Mutta samassa tuli -Ingri nopeasti Ermegård rouvan huoneesta. Hänen kasvoillaan kuvastui -kova pelästys. - -"Mitä on tapahtunut?" huudahtivat molemmat. - -"Ankara ritari, rientäkää sisään!" - -"Mitä nyt, Ingri?" kysyi Elina. - -"Erik Jönssinpoika on tuolla sisällä... Hän tahtoo väkisin viedä -minut täältä..." - -Hän vaipui maahan melkein tajutonna. - -"Se ei tule tapahtumaan!" lohdutti Elina häntä. - -Ärtynyt talonpoika oli lähettänyt linnaan sanantuojan, jonka oli -salaa sanottava Ingrille, että jollei tämä mielisuosiolla palaa, lyö -hän hänet kuoliaaksi. - -"Sitten saa hän tehdä sen!" vastasi Ingri tyynesti. "Mutta minä en -palaa koskaan." - -Mies odotti vielä vuorokauden, mutta sitten kävi ikävä hänelle -sietämättömäksi. Hänen rakkautensa oli muuttunut eräänlaiseksi -hulluudeksi; hänen täytyi nähdä Ingrin itkevän ja valittavan, -ainoastaan se lievensi niitä tuskia, jotka häntä raatelivat. - -Sellaisessa tilassa lähti hän linnaan ja pyysi saada puhutella Ingriä. - -Se kiellettiin häneltä. Linnanvartia oli äsken palannut retkeltään, -jolle oli lähtenyt ritarin kanssa, ja riensi linnanrouvan luo -nöyrimmästi neuvomaan, ettei Erik Jönssinpoikaa otettaisi vastaan -siinä tilassa, jossa hän nykyään oli. - -"Onko hän juovuksissa?" kysyi Ermegård rouva. - -"Ei, mutta..." - -"No, mitäs sitten?" - -"Hän on surusta ja kiukusta poissa suunniltaan..." - -"Kiukusta? Miksi?" - -"Siksi, että hänen vaimonsa on jättänyt hänet." - -"Eikö hän tiedä, että minä olen pitänyt Ingrin täällä? Tulkoon hän -sisään!" - -"Mutta, ankara rouva!" - -"Heti, sanon minä!" tiuskaisi linnanrouva, ja sanoja seurasi katse, -joka sai linnanvartian melkein lentämään. - -Erik Jönssinpoika astui sisään. Kasvot olivat melkein veristyneet, ja -hän vapisi pidätetystä liikutuksesta. - -Linnanvartia tuli mukana. - -"Mitä teillä on sanottavaa?" kysyi linnanrouva jälkimäiseltä -tavallistakin ankarammin. "Ei mitään, mutta minä luulin..." - -"Menkää!" - -Linnanvartia katosi näkyvistä, mutta pysähtyi oven taakse -kuulostamaan, jos häntä tarvittaisiin. Ermegård rouva mittaili -syntipukkia päästä jalkoihin halveksivin katsein. Sen jälkeen sanoi -hän: - -"Anna minulle ruoska, joka riippuu tuolla oven pielessä!" - -Mies ei näyttänyt haluavan totella. "No!" - -Mies otti ruoskan ja lähestyi epäröiden. Linnanrouvan katse ei -kääntynyt hänestä hetkeksikään. - -Hän ojensi ruoskan. - -Mutta samassa sai hän ruoskansiimasta sivalluksen käsivarteensa, niin -että hän hätkähti. - -"Kuinka uskallat tulla tänne sennäköisenä kuin olet?" - -"Kukaan ei voi mitään näölleen." - -"Mene, pese naamasi ja tule sitten takaisin!" - -"En, nyt täytyy minun se sanoa!" huusi mies. "Antakaa minulle vaimoni -takaisin!" - -"Sinä olet menetellyt kuin hylkiö häntä kohtaan." - -"Onko hän sanonut niin?" - -"Valehteleeko hän kenties?" - -"Miten milloinkin." - -"Etkö pakoittanut häntä tulemaan sinulle?" - -"Hän vastasi 'tahdon' morsiustuolissa." - -"Eikö hän ollut varoittanut sinua edeltäpäin?" - -"Onko hän puhunut siitäkin?" - -"Eikö hän ole hoitanut taloasi kuten uskollinen ja tunnontarkka -vaimo?" - -"Minulla ei ole ollut siihen nähden valittamista." - -"Mutta sinä olet lyönyt häntä, sinä olet katkeroittanut hänen -elämänsä ja saattanut hänet monta kertaa toivomaan kuolemaa!" -Tällöin läimähti ruoskansiima kerta toisensa jälkeen rikolliseen, -mutta vaikka hän joka kerta kiemurtautui tuskasta, ei hän välttänyt -rangaistusta. Ermegård rouvalla oli harjaantunut käsi, mutta hän ei -lyönyt koskaan kasvoihin ja häntä ylistettiin sentähden verrattain -armeliaaksi rouvaksi. - -Kun hän oli väsynyt pieksämiseen, sanoi hän: "Kas niin, Erik -Jönssinpoika, nyt saat mennä matkaasi!" - -"Saako Ingri tulla mukaan?" - -"Ei, hän jää tänne." - -"En voi elää ilman häntä!" huusi mies. - -"Ei liikuta minua! Hän jää tänne!" - -"Kuinka kauaksi?" - -"Aluksi vuodeksi." - -Talonpoika kalpeni. "Varmaankin joku korkeista herroista on iskenyt -silmänsä häneen!" puuskahti hän vihan tukehduttamalla äänellä. - -"Varo itseäsi!" - -"Minä voin tuohtua veritöihin!" uhkaili mies. - -Samassa astui Åke sisään. - -Mies katsoi hurjasti häneen. - -"Hän on poissa järjiltään!" sanoi Ermegård rouva. "Mutta linnassa on -hyviä vankihuoneita; sinne hänet on vietävä." - -"Ettekö ole luvannut asestaa muutamia talonpoikia, isoäiti?" kysyi -ritari. "Antakaa minulle tämä!" - -"Mielelläni, jos tahdot hänet." - -"Ei minusta ole", huudahti mies pelästyneenä. "Antakaa minun jäädä -tänne!" - -"Sinussa on liian tulista verta; sitä täytyy laskea pois", sanoi Åke. -"Sinä tulet takaisin uutena ihmisenä." - -"Minä en tule koskaan takaisin!" vaikeroi hän. - -Ermegård rouva soitti, ja linnanvartia astui sisään. - -"Erik Jönssinpoika saa heti täydet tamineet muiden rekryyttien -mukana!" - -"Kuinka pian he lähtevät?" - -"Tänä iltana!" vastasi ritari. - -"Enkö saa edes nähdä Ingriä?" - -"Mitä se hyödyttäisi?" - -"Olkaa armelias, ankara rouva, ainoastaan kerran!" - -Äänessä oli niin sydäntä vihlaisevan surullinen sävy, että Åken kävi -sääliksi. - -"Rakkahin isoäiti!" sanoi hän. - -Ermegård rouvan viittauksesta avasi hän oven viereiseen huoneeseen. -Siellä olivat Elina ja Ingri. Molemmat näyttivät ylen kiihtyneiltä; -viimeksimainittu saattoi vain vaivoin pysyä pystyssä. - -"Minä en tahdo lähteä!" sanoi hän. - -"Sinä olet sydämetön nainen!" vastasi Åke. "Mutta nyt olen antanut -lupaukseni, ja sentähden sinun täytyy." - -Ingri lähti heti, mutta pysähtyi ovelle. - -"Ingri!" huusi talonpoika kiihkeästi. - -Ingri katsoi maahan, mutta ei liikahtanutkaan. - -"Tiedätkö, että minun on lähdettävä sotaan?" - -"Olen kuullut sen!" - -"Eikö sinulla ole minulle ainoaakaan hyvää sanaa?" - -"Ei!" - -"Voit ainakin antaa kättä minulle!" - -Ingri piiloitti kätensä selkänsä taakse. - -"Tämä menee liian pitkälle!" huusi ritari vihastuneena. "Mene heti ja -anna kätesi hänelle!" - -Ingri lähestyi hitaasti ja ojensi miehelle kätensä. Tämä veti hänet -luoksensa, mutta samassa välähti veitsi hänen toisessa kädessään, ja -jollei Åke olisi salaman nopeudella tarttunut hänen käsivarteensa, -olisi hän iskenyt sen naisen rintaan. Nyt sattui se ainoastaan -olkapäähän, joka lievästi haavoittui. - -Ritari sai painiskella talonpojan kanssa, ennenkuin onnistui -vääntämään veitsen hänen kädestään. - -"Ottakaa hänet kiinni!" käski hän sen jälkeen. "Ja pukekaa hänet -univormuun, määrään sitten lähemmin." - -Erik Jönssinpoika oli hiljaa, mutta hänen katseensa seurasi Ingriä. - -Tämä ei ollut edes katsonutkaan mieheensä. Kun Elina tahtoi sitoa -hänen haavansa, sanoi hän, ettei se merkinnyt mitään. Hänen -käytöksessään oli luonnotonta välinpitämättömyyttä, joka melkein -vaikutti kauhistavasti. - -Åke katui luottamustaan, mutta oli suuttunut naiseen, jonka kylmyyden -hän katsoi olleen syynä hurjaan puuskaukseen. - -"Sellaista naista ei teidän olisi pidettävä talossanne, isoäiti", -kuiskasi hän. - -"Mitä te miehet sellaisesta käsitätte?"... Rouva Ermegård käski -Elinaa ottamaan Ingrin huostaansa, ja kun molemmat olivat menneet, -lisäsi hän: - -"Te tahdotte tehdä naisen oman tahtonne orjaksi." - -"Nainen ilman sydäntä on kuvatus!" - -"Tiedätkö mitä hänen on täytynyt kokea? Eikö hänellä ollut syytä -pelkoon ojentaessaan miehelle kätensä?" - -"Mistä hän voi tietää..." - -"Kysy häneltä, ja hän varmaan vastaa, että tiesi miehen tahtovan -riistää hänen henkensä. Minäkin tiesin sen; näin sen hänen -verestävistä silmistään." - -"Mutta ette varoittanut!" - -"Sinä et olisi uskonut minua. Nyt sait todistuksen." - -"Se olisi voinut maksaa hänen henkensä." - -"Parempi sekin kuin alituisella pelolla ja vavistuksella odottaa -miehen kotiin palaamista." - -"Mies ei usko itse sitä." - -"Oh, hän palaa kyllä! Kun katkera kalkki on kerran nostettu huulille, -täytyy se juoda pohjaan... Minä tiedän sen, minä!" - -"Tekö, isoäiti?" - -Vanhus oli sangen kiihoittunut, mutta hän tyyntyi pian. "Muista minun -sanoneen, mies on hylkiö!" - -"Häntä kohdellaan sen mukaan!" vastasi Åke nousten. - -"Minulla on enemmänkin sanottavaa", lisäsi Ermegård rouva -lempeämmällä äänellä. "Istu!" - -"Puhukaa pois, rakkahin isoäiti!" - -"Sinä rakastat Elinaa?" - -"Niin teen!" - -"Ja hän?" - -"En luule hänenkään olevan minua kohtaan kylmän." - -"Oletko kysynyt häneltä?" - -"En vielä!" - -"Mutta aiot kysyä?" - -"Minä rakastan häntä, isoäiti!" - -Vanhus veti syvään henkeään. "Minä voin kieltää sen", sanoi -hän. "Voin lähettää Elinan luostariin, kuitenkaan saavuttamatta -tarkoitustani." - -"Joka on hänen yhdistämisensä Antero Erikinpoikaan?" - -"Sentähden otin hänet kasvatettavakseni, mutta hänen täytyy omasta -vapaasta taipumuksestaan suostua menemään hänelle! Onko minun -valmistaakseni hänelle iloisen elämän mentävä syyllisyyden painamalla -omallatunnolla rauhattomaan hautaan?" - -Hän sanoi nämä sanat liikutuksesta vavisten ja suurella -ponnistuksella. Ne tulivat tahtomatta syvästi haavoitetusta sydämestä. - -"Antakaa minulle selitys arvoitukseen!" pyysi Åke ylen -hämmästyksissään. - -"Antaahan ajan kulua! Kenties vastaisuudessa." - -"Tahdotteko, ettei minun ole puhuttava Elinalle?" - -"Niin, toistaiseksi." - -Muuan ratsumies lasketti pihaan vaahtoavalla hevosella; se oli Lassi -Juutti. - -"Uskollinen palvelijani!" huudahti ritari. "Hän tuo tärkeitä -viestejä." - -"Valtionhoitajalta. Mene, rakas poikani, ja ota hänet vastaan!" - -Åke herra riensi huoneeseensa, ja kohta sen jälkeen astui asemies -sisään. - -Hän antoi suuren kirjeen. - -Se sisälsi, että valtionhoitaja oli kaikin puolin Åke herran -kanssa samaa mieltä ja että herrat olivat päättäneet lähettää -avoimen kirjeen likeisimmilleen ja heidän ystävilleen, että he heti -ratsastaisivat Sunnerbrohon ja yhtyisivät Åke herraan ja ritariin. - -Åke seisoi kotvan mietteissään. "Minun täytyy itseni matkustaa -Jönköpinkiin tapaamaan valtionhoitajaa", sanoi hän. "Ilmoita heti -väelleni ja rekryyteille! Lähdemme kahden tunnin kuluttua!" - -Kaikki lemmenhaaveet olivat kuin puhalletut pois; nyt oli hän -ainoastaan soturi. - -Pukeutuessaan varustuksiinsa laati hän ajatuksissaan tulevan -sotaretken suunnitelmia, jotka täyttivät niin hänen mielensä, ettei -häneltä riittänyt Elinalle ainoaakaan ajatusta. - -Nytkös syntyi linnassa elämää ja liikettä, asemiehet ja palvelijat -juoksivat ristiin rastiin. Ermegård rouva oli varustanut -viisikolmatta miestä, nuoria reippaita renkipoikia. Erik -Jönssinpojasta tuli kuudeskolmatta, hän oli vanhin, vakinaisesti -asuttunut talonpoika, mutta hänellä oli kaikkein huonoimmat -varustukset. Ei ehditty enää hankkia mitään uutta, ja hänen saamansa -vaatekappaleet eivät olleet ainoastaan vanhat ja lopen kuluneet, ne -olivat lisäksi liian ahtaatkin. - -Toiset rekryytit eivät säästäneet pilkallisia huomautuksiaan, mutta -hän ei ollut niitä kuulevinaan. - -Linnanvartia pyyteli ritarilta anteeksi, mutta sai vastaukseksi: -"Kyllä välttää!" - -Reput täytettiin ja säkkeihin ahdettiin leipää, suolattua silavaa, -kuivattua kalaa ja muuta. Jokaisen oli otettava muonaa yhdeksitoista -viikoksi, ja se ei ollut mikään vähäinen määrä äkkipäätä -haalittavaksi kokoon. Mutta Ermegård rouvalla riitti; hän oli itse -mukana aitoissa ja piti silmällä, että jokainen sai täyden määrän, -pikemmin yli kuin vaille. - -Elina ja Ingri olivat hänen apunaan. Jälkimäinen sanoi, ettei haava -häntä vaivannut; hän pyysi nöyrästi päästä auttamaan ja osoitti -sellaista reippautta ja ymmärtäväisyyttä, että Ermegård rouva arveli -hänestä koituvan hyvän apulaisen. - -Ingri se täytti reput ja antoi ne kunkin omistajalleen. Ankara rouva -piti häntä silmällä ja näki, kuinka hän vaihtoi salavihkaisia sanoja -Ambjörnin, erään nuoren rekryytin kanssa, sekä että tämän mentyä -Ingrin kalpeat posket olivat käyneet punaisiksi. Ermegård rouva -pani sen hiljaisuudessa merkille, lähemmän selon päätti hän ottaa -sittemmin. - -Erik Jönssinpoika seisoi viimeisenä ovella odottamassa; Ingri näki -hänet ja kiirehti yhä enemmän lopun lähetessä... Vihdoin ei ollut -muita jälellä kuin hän. - -Hän ei tullut lähemmäksi, vaan seisoi paikoillaan. - -"Reppu on valmis!" sanoi Ingri ja laski sen lattialle kääntämättä -päätään. Sen jälkeen poistui hän huoneesta. - -Nyt vasta Erik liikkui. Hitaasti astui hän esiin ja otti repun. -Hän oli jo astumaisillaan aitasta ulos, kun vasta käänsi päänsä ja -huudahti: - -"Sanokaa vaimolleni, että jollei hän katso kotia ja kontua sillaikaa -kuin minä lasken hänen henttunsa sydänveren maalle, niin saa hän pian -mennä samaa tietä!" - -Näin sanottuaan hän meni ja paiskasi oven kiinni jälkeensä. - -Lassi Juutti piti tarkan vaarin, että hevoset olivat suitut -ja hyvässä kengässä, että satulat oli oikein kiinnitetty ja -vaatekappaleet oikein jaettu. Palvelijat ja poikaset saivat suorittaa -tehtävät, hän yksin kantoi vastuun. - -Määrättynä aikana oli kaikki reilassa. Rekryytit saivat nousta -ratsaille ja ratsastaa kerran pihan ympäri. Pikkupoikien lipakat -kielet eivät säästäneet sutkauksiaan, mutta kukaan ei joutunut niiden -uhriksi siinä määrin kuin Erik Jönssinpoika. Hän köyristi leveää -selkäänsä ikäänkuin osoittaakseen, mitä saattoi sietää, kunnes kerran -saisi kääntää kämmenensä heitä vastaan. - -Ritari meni sanomaan jäähyväisiä Ermegård rouvalle. - -"Jumala ja hänen enkelinsä suojelkoot sinua, poikani!" Vanhus pani -kätensä hänen päälaelleen. Hän oli polvistunut. "Olette minun lähin -sukulaiseni", sanoi hän. "Äitini tähden, älkää olko minulle vihainen!" - -"Kun palaat, uskon sinulle kaiken!" sanoi Ermegård rouva puoliääneen. - -"Kiitos!" Ritari suuteli kunnioittavasti vanhuksen kättä ja nousi. - -Hänen edessään seisoi Elina, kirkkaat silmät uivat kyynelissään, -ja hienot kasvot ilmaisivat syvää surua -- koskaan ei tyttö ollut -näyttänyt hänestä niin ihanalta. Rakkauskohan näin kosti puolestaan? -Sentähden, ettei hän moneen tuntiin ollut ajatellut Elinaa, täytyi -hänen nyt tuhatkertaisesti tuntea, kuinka kalliiksi tyttö oli hänelle -käynyt! - -"Elina!" huudahti hän. - -"Ritari!" - -"Lupaatko muistaa minua?" - -"Sen kyllä teemme molemmat!" vastasi Ermegård rouva viitaten Elinan -luokseen. "Ja rukoilemme joka päivä Jumalaa puolestasi..." - -"Niin, sen teemme", kuiskasi Elina. - -Mutta ritari meni luo ja kietoi käsivartensa heidän molempain -ympärille. "Näin yhdistettyinä kuin olette, sallittakoon minun sanoa -teille, kuinka suuresti teitä rakastan!" Sen jälkeen painoi hän -suudelman ensin mummon ja sitten Elinan otsalle. - -Ja aivan kuin itseään peläten riensi hän huoneesta alas pihalle, -hypähti ratsaille ja antoi lähtökäskyn. - -Hän vilkui tarkasti linnan ikkunoihin, eikö sieltä vilkkuisi mitään -valkoista liinaa jäähyväisiksi. Turha odotus, mitään ei näkynyt... -Kyllä, Ingri... Mitä se häntä liikutti? Mutta Elina, miksei hän -tullut, hänen sielunsa valittu, hänen morsiamensa? - -Ermegård rouva piteli häntä yhä sylissään; hän tunsi, kuinka lapsi -parka värisi, ja hän sanoi: "Sinun täytyy tukea minua. Tämä ero -koskee minuun niin syvästi. Kenties emme saa häntä nähdä enää -koskaan." - -"Luuletteko hänen kaatuvan sodassa?" kysyi tyttö. - -"Elämä ja kuolema ovat Jumalan kädessä. Me voimme kuolla ennen häntä." - -"Nyt he lähtevät liikkeelle; sallikaa minun tervehtää häntä vielä -kerran!" - -"Ei, se voisi näyttää pahalta enteeltä..." - -"Kuinka niin, mummo?" - -"Åken ensimäinen morsian..." - -"Onko hänellä ollut useampia?" - -"Hän on ollut kahteen yhdistymäisillään." - -"Kahteen?" - -"Ja kuinka hän rakasti heitä! Luonnollisesti enimmän ensimäistä." - -"Miksi luonnollisesti?" - -"Ensimäinen rakkaus on aina paras. Se on kuin kevät, se lämmittää -sydämen ja ilahuttaa mielen; suviaurinko sitä vastoin on polttava." - -"Miksi hän ei nainut häntä?" - -"Tyttö kuoli hirveän kuoleman!" - -"Silloin hän varmaan oli kovin suruissaan?" - -"Hän oli aivan epätoivoissaan! En ole koskaan nähnyt niin -sydäntäsärkevää surua." - -"Mutta kuitenkin..." - -"Eräässä juhlassa Sten Sturen luona hän kohtasi viidentoista vuotiaan -immen." - -"Silloin rakastui hän siihen..." - -"Ja tyttö häneen! Olen lukenut tytön kirjeet. Luulen hänen aina -kantavan niitä povellaan." - -"Kohtasiko tätäkin onnettomuus?" - -"Ei, hän sai suurimman onnen." - -"He yhdistyivät?" - -"Ei, hän sai kuolla!" - -"Kuolla?" - -"Siinä varmassa uskossa, ettei kuolema eroittaisi sitä liittoa, jonka -he olivat solmineet. Eikö se ollut suuri onni?" - -"Niin, kyllä, mutta..." - -"Åke oli viisitoista vuotta vanhempi kuin hän. Jos he olisivat -joutuneet naimisiin, olisivat he pian huomanneet, kuinka vähän -he sopivat toisilleen. Nyt pysyy tyttö iätkaiket enkelinä hänen -silmissään." - -"Kuinka kauan siitä on?" - -"Kuusi tai seitsemän vuotta, sinä olit vielä lapsi silloin." - -"Ja sitten... Onko hänellä sitten...?" - -"Ollut monta mielitiettyä? Monta monituista; mutta näillä nuorilla -neitsyillä on ollut viisaat äidit." - -Elina tunsi kurkkunsa kuristuvan kokoon; hänen hengitystään ahdisti. - -"Poika parkani poloinen! Hänellä on ikänsä kaiken ollut herkästi -heltyvä sydän. Enimmän kaikesta huolestuttaa minua kuitenkin tämä -viimeinen!" huokasi Ermegård rouva. - -"Tämä viimeinen?" - -"Niin, näethän kai, kuinka hänen on laitansa?" - -Elina ei vastannut mitään, mutta hän painoi hehkuvat kasvonsa -vanhuksen helmaan. - -Tämä siveli hänen kutrejaan. "Älä häntä soimaa, se menee pian ohitse." - -Elina katsoi häneen ymmällä ja kummissaan. "Meneekö se ohitse?" kysyi -hän. - -"Sellainen rakkaus ei koskaan kestä kauan, se on hetken huvi ja -vaihtaa helposti esinettään. Tällä kertaa se on kestänyt kauan." - -"Tällä kertaa?" - -"Viehättäviä neitsyitä on viljalta. Kenties hän pyytää sinun -sydäntäsi ja kättäsi." - -Elinan posket paloivat punaisina; hän taivutti päänsä melkein -riipuksiin. - -"Sinun ei pidä panna sitä pahaksesi eikä myöskään pelätä, että hän -panee kovin sydämelleen hylkäävän vastauksesi." - -"Mutta, mummo!" puuskahti tyttö. - -"Sinä ihmettelet, kun sanon sinulle kaiken tämän! Teen sen siksi, -että te molemmat olette minulle rakkaat!" - -"Minä en koskaan tule hänen omakseen!" - -"Pysy lujana päätöksessäsi! Vakava vastarinta avaa hänen silmänsä -ennemmin tai myöhemmin." - -"Mitä minun on tehtävä?" - -"Annat kätesi ja sydämesi jollekin toiselle." - -"Jota en rakasta!" - -"Odota aikaa; eihän ole kiirettä!" - -"Kuinka te olette hyvä minua kohtaan!... Te voisitte käskeä ja -kuitenkin annatte itseni päättää..." - -Mutta kun Ermegård rouva jäi yksin, heittäytyi hän rukousjakkaralle -polvilleen ja rukoili epätoivon puuskassaan: "Älä lue minulle -viaksi, pyhä neitsyt, että käännän hänen sydämensä ritarista pois; -mutta sinä, joka näet sydämeeni, tiedät myös, ettei ole muuta tietä -päästäkseni siitä pimeydestä, joka minua ympäröi." - -Hän nousi ja meni ikkunan luo. Oli kaunis ilta huhtikuun alkupäivinä. -Aurinko oli sulattanut pois lumen ja jään monista paikoin; päivistä -pilkistivät ruohonkorret esiin, ja petäjät ja kuuset vihoittivat -kevätvihreydessään. - -Hän tuijotti yli maiseman. - -"On jo viisikymmentä vuotta siitä, kun tulin tänne", jupisi hän. -"Mitä kaikkea olenkaan kokenut ja kärsinyt..." - -Mutta huoneessa alkoi tulla pimeä, ja vanhus soitti tuimasti valoa. -Hän sieti yhtä vähän pimeyttä kuin yksinäisyyttäkään. Ingri kantoi -lampun sisään, ja kohta sen jälkeen tuli Elina. - -Mitään keskustelua ei kuitenkaan saatu käyntiin, ja kun iltarukous -oli pidetty, meni kukin omalle taholleen. - -Elina löysi molemmat torninavaimet huoneestaan, mutta ensi kerran -tunsi hän pelkoa ajatellessaan, että menisi sinne yksin. Hän tunsi -olevansa väsynyt ja turtunut mieleltään... Mitä hän oli kuullut -ritarista, herätti hänessä häpeän ja vastenmielisyyden tunteen. -Sellaisen miehen rakkaus oli loukkaus, ja sitten se luuli, että hän -vastaisi siihen... Odotas vain, odotas, hän kyllä tuli näyttämään, -kuinka vähän välitti hänestä! - -Tapausten kehittyessä Ettakissa jatkoi Åke ritari matkaansa -Jönköpinkiin. - -Svante Niilonpoika otti hänet avosylin vastaan. "Minulle oli -mieluisa yllätys, kun tulitte", sanoi hän. "Täällä on vielä monta -valtaneuvoksista, ja me voimme neuvotella keskenämme." - -Kuvaavaa sille, kuinka riippuvainen valtionhoitaja oli vapaasäädystä, -oli, ettei korkeimmalla päämiehellä ollut edes valtaa antaa -määräyksiään alemmille päämiehille. Jokaiselta heistä, joiden -väkeä tahdottiin käyttää, oli ensin kysyttävä, vieläpä oli heitä -taivuteltava ja houkuteltavakin. Kokouksessa, joka nyt pidettiin, -puhui niin Åke herra kuin Svante Niilonpoikakin aiotun sotaretken -välttämättömyydestä, ja itse palmusunnuntaina laadittiin avoin kirje -Länsi-Göötanmaan vapaasäädylle, että se tästedes kuten tähänkin asti -osoittaisi uskollisuuttaan valtakunnan palveluksessa. - -Sovittiin pian siitä, että sotaa oli jatkettava, mutta harvat -olivat ne, joita halutti olla mukana, ja nämä tekivät pitkät matkat -sukulaisten ja ystäväin luo neuvotellakseen heidän kanssaan, olisiko -viisasta sanoutua irti uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta Hannu -kuningasta kohtaan. - -Mutta samalla tuli puhutuksi paljon muutakin, ja niin päästiin -tietämään, että Akseli ritari, Årstan herra, oli nainut Märta rouvan -tytärpuolen ja vienyt hänet mukanaan kotiin omaan maahansa ja että -toinen morsiamen veljistä oli seurannut; toinen jäi Märta rouvan luo. - -Valtionhoitaja oli monien asioiden tähden matkustanut takaisin -Tukholmaan, ja Åke Hannunpoika oli asetettu päälliköksi pienelle -2,000-miehiselle sotajoukolle, joka oli onnistuttu saamaan kokoon. - -Tanskalaiset ryöstivät ja polttivat Skånessa kaikkialla. Molemmin -puolin oltiin liian harvalukuisia ryhtymään kunnon taisteluun, -mutta molemmat vastustajat olivat melkein joka päivä pienemmissä -kahakoissa. Maalaisväestö sai kokea kovia, ihmiset piiloutuivat -tavallisesti palaneiden talojensa läheisyyteen; nälkä ja kylmä -teki tuhojaan, ruumiita löydettiin metsistä sadoittain. Hätä oli -hirmuinen. Åke Hannunpoika menetteli niin sääliväisesti kuin suinkin, -mutta hänen täytyi ensi sijassa ajatella omia miehiään ja sentähden -usein ummistaa silmänsä sille hädälle, jonka näki ympärillään. - -Kööpenhaminassa pidettiin rauhankokouksia, mutta eivät nekään vieneet -mihinkään. Sodan jatkaminen maajalassa ei maksanut vaivojaan, kun -valtakunta oli ryöstetty typötyhjäksi, mutta Hannu kuninkaalla oli -hyvin miehitetty laivasto, ja se saattoi hävittää ja tuhota Ruotsin -rannikoita. - -Joulukuussa 1507 koottiin tanskalaista sotaväkeä lähelle -Länsi-Göötanmaan rajaa, ja Henrik Krummedik retkeili joulun aikaan -Götajokea pitkin aina Nylödöseen saakka. Pieni kaupunki poltettiin -ja asujamet pakenivat kodittomina pakkaseen ja pimeään. Mutta -Skånesta, Hallannista ja Blekingestä kohosi valitushuuto, joka -häiritsi yksin kuninkaankin yölepoa, ja luultavasti hänen iloisen -tuulensa palauttamiseksi päätettiin tehdä aselepo, josta sovittiin -Kööpenhaminassa; mutta se tuli käsittämään ainoastaan maajoukon -liikkeet -- merellä tahtoivat tanskalaiset vapaat kädet. - -Vanha ruotsalainen leijona saattoi nyt nuoleksia verta toisesta -käpälästään. Jollei haava parantunutkaan, saatiinhan ainakin -hengähdyshetkinen. - -Sotaväki sai palata kotiin ehdolla, että kukin oli valmiina saapumaan -ensi kutsusta. Ainoastaan neljäsosa jäi aseihin ja sijoitettiin -pitkin rannikkoa. - -Mustasukkainen Erik Jönssinpoika, Ingrin mies, oli pyytänyt ja saanut -luvan muuttaa nimeä ja ottaa siksi Thorin. Paeta hän ei yrittänytkään -niin kauan kuin kilpakosija Ambjörn, Ettakin rehellinen piharenki, -oli vielä joukossa. - -Ermegård rouvan kuudestakolmatta miehestä oli kuuden jäätävä -paikoilleen. Ritari oli valinnut siihen nuorimmat, mutta hän tahtoi -mielellään tehdä poikkeuksen Ambjörniin nähden. Mitä Thoriin tuli, -oli hän ulkopuolella laskujen, eikä ollut mitään syytä päästää häntä -palaamaan kotiin. Luultavasti oli hän odottanut kotiinlaskemista, -sillä hänen entinen synkkä äänettömyytensä oli muuttunut -mielisteleväisyydeksi, mikä ilmeni tuhansissa pikkupalveluksissa, -joita hän teki niin päällystölle kuin tovereillekin. Lähentelipä hän -yksin Ambjörniäkin. - -Mutta kun tuli tunnetuksi, että hänen oli jäätävä palvelukseen ja -Ambjörn sai palata kotiin, nousi veri hänen päähänsä ja hän hautoi -päässään karkaamistuumia. - -Lähdön edellisenä päivänä saapui Ambjörn ritarin luo ja pyysi, että -saisi jäädä rannikonpuolustukseen jonkun toisen toverin sijasta. - -"Miksi sitä tahdot?" kysyi ritari. - -"Hänen tähtensä!" - -"Hänen?" - -"Thor pysyy tyynenä, jos jään tänne, ja silloin ei Ingrillä ole -mitään pelättävää." - -"Mutta sinä itse?" - -"Minä kyllä selviän." - -"Sinut tunnetaan kelpo pojaksi; sentähden suostun. Minä lähden -kotiin, vienkö hänelle terveisiä sinulta?" - -"Eikä tarvitse." - -"Etkö pelkää, että hän unhoittaa sinut!" - -"En!" - -"Etkä ikävöikään?" - -"Kyllähän minä! Mutta me olemme päättäneet elää erillämme tässä -maailmassa." - -Ambjörn sai mennä, mutta hänen jalo uhrautuvaisuutensa säilyi ritarin -muistossa. - -Ritari oli yli kahden vuoden ollut poissa Ettakista, jälkimäisen -vuoden kuluessa oli hän saanut kirjeen Ermegård rouvalta; se sisälsi -sangen vähän yleensä kotia koskevaa ja käsitteli etupäässä hänen -pelkoaan ja levottomuuttaan rakkaan tyttärenpojan vuoksi. - -Åke herra oli velvollinen ensin ottamaan vastaan Örebron läänityksen, -jonka hän oli saanut korvaukseksi maalle tekemistään palveluksista. -Sen jälkeen aikoi hän mennä Ettakiin nähdäkseen Elinan, joka vielä -oli hänelle yhtä rakas. Elina oli nyt täyttänyt kaksikymmentä vuotta. -Oliko tämä nuori sydän pysynyt rakkaudelleen uskollisena? Jatkoiko -hän yhä käyntejään ylhäällä tornikamarissa, ja oliko taaskin tuleva -esteitä tielle, kun hän tahtoi tunnustaa hänelle rakkautensa? - -Lukemattomia kertoja oli hänen muistoonsa palannut, kuinka aina oli -joku sattuma vetänyt tytön hänen luotaan. Oliko tämä kohtalon oikku, -varoitus? Hän ei tahtonut uskoa sitä. - -Tällä kertaa saapuisi hän odottamatta taloon. Hän pyytäisi avoimesti -Elinan kättä, ja jos tämä häntä rakasti, ei mikään voisi estää häntä -ottamasta hänet puolisokseen. - - * * * * * - -Tiedämme mitä keinoja Ermegård rouva käytti tukehduttaakseen Elinan -nuoressa sielussa heränneen mieltymyksen Åkeen. Neitsyttä hävetti, ja -kesti kokonaisen viikon, ennenkuin hän uskalsi palata tornikamariin. -Mutta kun hän vihdoin teki sen, hämmästytti häntä se, ettei hän -enää tuntenut samaa ahdistavaa pelkoa, ja samoin se, ettei hän -nähnyt mitään, ei kuullut mitään eikä uneksinut mistään. Oliko henki -suuttunut häneen? Oliko se mennyt, poistunut ikiajoiksi? - -Hän ei oikein tiennyt tunsiko hän iloa vai pelkoa; tuntui kuin hän -nykyään taasen lähestyisi Åkea, miestä, jota hän -- inhosi. - -Lähes kaksi viikkoa ritarin lähdettyä palasi Antero Erikinpoika. Hän -oli istunut käräjiä kihlakunnantuomarin sijasta ja tehnyt sen niin -suurella puolueettomuudella ja taitavuudella, että talonpojat olivat -sanoneet mielellään tahtovansa hänet tuomarinistuimelle entisen -sijaan, joka oli vanha ja kivulloinen. - -Menestys oli innostanut nuorta miestä, ja hän puhui vilkkaasti niistä -jutuista, jotka olivat olleet esillä ja joissa hän erityisesti oli -saavuttanut rahvaan suosion. - -Ermegård rouva koetti kaikin tavoin valmistaa hänelle tilaisuutta -osoittaa tietojaan ja taitoaan. Jos jollakin talonpojalla oli mitä -valitettavaa, neuvottiin hänet heti Antero Erikinpojan luo, ja -ankaralle rouvalle oli samantekevää, kehen valitus kohdistui. Mutta -nyt oli laita niin hullusti, että muutamalla talonpojalla hänen -alustalaisistaan oli valitettavaa Skaran tuomiorovastia vastaan, ja -hän tahtoi nuorta tuomaria ajamaan asiaansa. - -Asianlaita oli tällainen. Talonpojalla oli rikas veljentytär. Tämä -oli ollut tuomiorovastin pojan kihlattu, mutta sulhanen kuoli äkkiä, -ja kohta sen jälkeen katosi tyttö kotoaan ja hänet huomattiin viedyn -erääseen luostariin. - -Suurella vaivalla oli talonpoika onnistunut saamaan selon tytöstä, -mutta silloin sai hän myös tietoonsa, että tuomiorovasti oli -houkutellut tämän testamenttaamaan kaiken omaisuutensa luostarille. - -Oli sangen uskaliasta syyttää niin korkeaa herraa, eikä Ermegård -rouva sekaantunut juttuun, mutta Antero Erikinpoika arveli, että -asia oli selvä etteikä ollut oikeutta jättää sitä sentähden, että -kysymys koski pappia. Asiaa oli kuitenkin käsiteltävä suurella -varovaisuudella, sillä jos tuli tunnetuksi, että talonpoika aikoi -nostaa jutun, toimitettaisiin nunna parka pois tieltä ja koko asia -raukeaisi. - -Elina otti innokkaasti osaa asiaan ja jutteli siitä myös uskotulleen, -Ingrille. - -"Hänet täytyy saada pois luostarista", sanoi tämä. - -"Mutta kuinka se käy päinsä?" - -"Antakaa minun koettaa!" - -Ermegård rouva pani vastaan, mutta Anteron ja Elinan rukoukset -taivuttivat hänet lopulta; kuitenkin sanoi hän tahtovansa olla -kaikesta tietämättä mitään. Jollei Ingri onnistuisi, saisi hän -syyttää itseään. Jos hän voisi huomaamatta viedä tytön pois -luostarista, saisi hän kätkeä hänet ylös linnan tornikamariin, josta -ei kukaan arvaisi häntä etsiä. - -Elina suuteli kiitollisena vanhuksen käsiä ja riensi ilmoittamaan -asiasta Ingrille. - -Ermegård rouva sanoi Antero Erikinpojalle: "Koko tuomiokapituli on -suuttuva minuun!" - -"Olette tehnyt ainoastaan mikä on oikein." - -"Sellainen on vähin vaikeinta kaikesta!" jupisi vanha rouva. - -"Olette tehnyt paljon minun hyväkseni", sanoi nuori mies. - -"Tahdon tehdä vielä enemmän!" - -"Ettekö pelkää, että se voi yllyttää yhä suurempiin toiveihin?" - -"Nuori mies saa olla kunnianhimoinen." - -"Ei, jos hän on talonpojan poika." - -"Olette minun kasvattipoikani!" - -"Eikö muuta mitään?" - -Ermegård rouva katsoi pelästyneenä häneen ja vapisi silminnähtävästi -kysyessään: "Mitä tarkoitatte?" - -"Saanko puhua suoraan?" - -"Tehkää niin!" - -"Te olette kasvattanut minut aivan kuin olisin jalosukuinen, mutta se -ei suinkaan ole suurin asia." - -"Mitä vielä?" - -"Annoitte minun joka päivä olla yksissä nuoren, kauniin neitsyen -kanssa, ja vaikka hänen säätynsä asettaakin hänet korkealle -yläpuolelleni, on kuitenkin olemassa tunne, joka osoittaa voimansa -siitä välittämättä." - -"Rakastatteko Elinaa?" - -"Koko sielustani!" - -"Te olette yhtä korkeasukuinen kuin hänkin." - -"Antakaa sitten minulle oikea nimeni, että pääsen oikeaan arvoon -hänen edessään." - -"Sitä ei tarvita, hän suostuu kaikessa tapauksessa." - -"Alentuvasta hyvyydestä, mutta sitä minä en tahdo! Nimeni?... Olette -velvollinen sen minulle sanomaan!" - -"Minä en voi!" - -"Sitten täytyy minun tehdä tiedusteluja! Olette sytyttänyt tulipalon -sieluuni. Minun nurinani kohtaloa vastaan on aiheeton, minä en -ole niin halpasukuinen kuin luulin. Nyt tahdotte pakoittaa minut -esiintymään alhaisena maailman silmissä, mutta minä en alistu -moiseen... En suo itselleni lepoa yöllä enkä päivällä, ennenkuin olen -keksinyt sen salaisuuden, jota niin kauan olette minulta peitellyt." - -"Minä olen vanha, olen puhunut tuulia taivaita! Olen houraillut... -Menkää, menkää, olen sairas!" - -"Menen niinsanotun isäni luo, hän kyllä opastaa minut jälille!" - -"Onneton!..." Ermegård rouva kalpeni. Hän näytti olevan aivan -kuolemaisillaan. - -Antero valeli hänen otsaansa vedellä, mutta ei tohtinut kutsua ketään -avukseen. - -Vihdoin rouva tointui. - -"Olkaa armollinen!" pyysi Antero innokkaasti ja heittäytyi hänen -jalkoihinsa. "Sanokaa minulle isäni nimi!" - -"Äitisi ei ollut hänen laillisesti vihitty vaimonsa!" - -"Ah! Avioton siis!" - -"Oletko nyt tyytyväinen!" - -"Miksi kylvätte milloin toiveita, milloin katkerinta epätoivoa -sieluuni?" - -"Sinä olet itse askel askeleelta pakoittanut minut siihen! Tahdotko -nyt kuulla järkevän sanan?" - -"Mitä tahdotte?" - -"Hyväksyn rakkautesi Elinaan!" - -"En tarjoa sitä hänelle koskaan!" - -"Mitä?" - -"Kunniallisella talonpojan pojalla on siihen suurempi oikeus kuin -jalkavaimon pojalla!" - -Ermegård rouva päästi huudon. "Tyttäreni!" sammalsi hän kalpeain -huultensa välistä. - -Hän oli vaipunut tainnoksiin, ja nuori mies pelkäsi, ettei koskaan -saisi kuulla salaisuutta, jonka niin hartaasti halusi tietoonsa... -Vihdoin vetäisi vanhus syvän huokauksen; elonmerkit palasivat; -vielä muutamia minuutteja, ja hän avasi silmänsä. Heidän katseensa -yhtyivät, ja vanhus kuiskasi: - -"Olet tyttäreni poika, olkoon siinä sinulle kylliksi! Voita Elinan -rakkaus ja hänen kätensä!..." - -"Saanko sanoa sen hänelle?..." - -"Jos se on välttämätöntä. Sitten ilmoitan kaiken! Omatuntonikin -käskee tekemään sen; ja synti on jo täällä maan päällä saapa -rangaistuksensa!"... - -Nämä sanat tunkeutuivat epäselvinä ja kuiskien hänen huuliltaan. -Nuori mies puhui hänelle, mutta hän ei vastannut, tarttui hänen -käsiinsä, mutta ne olivat kylmät kuin jääkalikat. - -"Oi Jumala, älä anna hänen kuolla nyt!" rukoili Antero innokkaasti -suuressa sielunhädässään. - -Elina kuuli huudettavan itseään mummon huoneesta; hän riensi sinne ja -löysi hänet tainnoksista. - -"Meidän täytyy heti viedä hänet vuoteeseen", sanoi Erikinpoika. - -Hän esti Elinan kutsumasta ketään palvelijattaria ja huolehti itse -vanhuksen hyvinvoinnista sellaisella hellyydellä ja osanotolla, että -se mitä suurimmassa määrin herätti Elinan ihmettelyä. - -"Minä valvon tänä yönä hänen luonansa!" sanoi hän. - -"Sitä Ermegård rouva tuskin sallinee", arveli Elina. - -"Olen varma, että se ilahuttaa häntä." - -Sellaista varmuutta ei Elina ollut koskaan nähnyt hänen olennossaan; -vielä enemmän ihmetteli hän, kun näki ne rakkaat katseet, joita -sairas loi nuoreen mieheen. - -Erikinpoika tunsi itsensä uudeksi ihmiseksi, hän oli saanut pohjaa -jalkojensa alle, ja vaikkei tämä pohja vielä ollutkaan luja, oli -hän varma, että vanha rouva tiesi siihen neuvon. Ensin täytyi hänen -voittaa Elina, oli Ermegård rouva sanonut, eikä hän toivonut mitään -enemmän kuin sitä, mutta hän ei tahtonut kerjätä Elinan rakkautta, -tämän täytyi antaa se hänelle itsestään ja kaikesta sydämestään. -Mikään ei kiirehtinyt, nyt oli Åke poissa, kukapa tiesi, milloin hän -palaakaan! - -Åke?... Oliko tämä hänen veljensä? Mutta Åken äiti oli kuollut kohta -pojan synnyttyä, ja hänhän oli kymmenen vuotta vanhempi!... Tätä -arvoitusta koetti hän turhaan selittää yötä ja päivää. - -Vanhuksen toipuminen kävi hitaasti. Kun Elina kysyi, eikö hän -tahtonut nousta vuoteesta, vastasi hän, että lepo teki hänelle hyvää. - -Niin jatkui kokonainen kuukausi. Kesäkuu oli käsissä, ja Ermegård -rouva kannatutti itsensä pieneen puutarhaan. Hän antoi itse käskyt, -kuinka kaikki oli istutettava ja järjestettävä. Tämä puuha ei -ainoastaan vahvistanut hänen voimiaan, se näytti häntä suuresti -huvittavankin, ja hän oli niin perehtynyt kasvien nimiin ja hoitoon, -että se oli aivan hämmästyttävää. Mutta hän ei ilmeisesti sallinut, -että siihen vähintäkään viitattiin. - -Erikinpojan täytyi tähän aikaan tehdä monia matkoja, ja Elina jäi -silloin vanhuksen kanssa kahden. - -Ajatteliko Elina koskaan Åkea? - -Useammin kuin olisi halunnut -- erittäinkin joka kerta harppua -näppäillessään. Harpulle uskoi hän, että tämä mies, vastoin hänen -tahtoaan, oli hänelle sangen rakas. Mutta hän ei menee koskaan tälle -miehelle; se, joka siten leikki naissydämillä, ei saa koskaan tietää, -että oli saanut hänenkin sydämensä. - -Mutta suusta suuhun kiiti maine hänen urhoollisuudestaan, hänen -ritarillisesta mielestään ja kuinka hänen käskynalaisensa häntä -rakastivat. Kuinka Elinan sydän silloin sykkikään ilosta, kuinka -hänen poskensa hehkuivat ilosta; vastoin tahtoaankin muistui hänen -mieleensä, kuinka ritarin katseet olivat saaneet hänet luomaan alas -silmänsä, ja miksi oli hänen sydämensä kutistunut kokoon, kun tämä -tarttui hänen käteensä, miksi oli hän vavissut liikutuksesta? - -Se ei tapahtunut rakkaudesta, pikemmin aavistuksellisesta pelosta, -että tapahtuisi jotakin pahaa. Ermegård rouva tahtoi, että hän -liittyisi nuoreen Erikinpoikaan, ja olihan tämä kuitenkin ainoastaan -talonpojan poika? - -Olisipa Åke ollut talonpojan poika ja Ermegård rouva tahtonut, että -hän antaisi tälle sydämensä? Niin, se olisi ollut eri asia, silloin -olisi Åke itse tullut ja kysynyt rakastiko hän häntä, silloin olisi -hän ilolla ojentanut hänelle molemmat kätensä... Mutta sitä ei ritari -ansainnut, ja jos hän olisi sen tiennyt tätä miestä surettavan, olisi -hän epäröimättä antanut kätensä Erikinpojalle. - -Tämä ei puhunut rakkaudestaan, mutta Elina aavisti, että tunnustus -alituiseen pyöri nuoren miehen kielellä, ja hän osasi mestarillisesti -sitä välttää. Jos tämä joskus tarttui hänen käteensä, antoi hän -hervotonna siitä pidellä tai katsoi poika parkaan niin kummastuneella -ilmeellä, että tämä huoaten päästi käden vapaaksi. - -Ja kuitenkin Antero luuli päässeensä eteenpäin tyttöön nähden, -nousseensa hänen kunnioituksessaan. Kun hän Ermegård rouvan sairauden -aikana jakoi hänen käskyjään tai ehkäisi vallattomuutta hänen -nimessään tai muulla tavoin ajoi tahtonsa läpi, oli hän huomaavinaan -hyväksyvän hymyn Elinan huulilla. Ah, mitä hän olisikaan sanonut, jos -olisi tiennyt, että hän silloin muistutti Åkesta, Åkesta, joka ei -koskaan poistunut hänen ajatuksistaan! - -Taaskin oli kuukausi kulunut. - -Oli kirkas heinäkuun ilta; silloin pilkahti valonsäde torni-ikkunasta. - -"Se on aurinko!" sanoi Eerikinpoika. - -"Minä en näe mitään!" puuttui vanhus puheeseen. - -"Minä olin näkevinäni sieltä valkeaa ja -- kasvot", sanoi Elina. - -"Kasvot?" - -"Minä katsoin väärin!" Elina nousi nopeasti. - -"Aiotko mennä sinne ylös?" - -Elina seisoi epäröiden. "Minun pitäisi mennä!" - -"Tähän aikaan? Mitä ajattelette, neitsyt?" - -"Että valo saattoi merkitä jotakin." - -"Mitä sitten, lapsi?" kysyi vanhus hätiköiden. - -"Kenties oli se kutsu minulle!" - -Vanhus pudisti päätänsä ja kääntyi pois. - -Erikinpojan katse oli kääntynyt milloin toiseen, milloin toiseen. -"Mitä tämä on?" kysyi hän ylen hämmästyksissään. "Mitä ihmeen viestiä -te sieltä odotatte?" - -"Siitä on jo kauan enkä luullut sen palaavan koskaan!" sanoi Elina. - -"Minkä?" - -"Sano hänelle se!" käski Ermegård rouva. - -"Hänelle?" - -"Jota se koskee lähemmin kuin ketään muuta." - -Nuori tyttö katsoi ensin Erikinpoikaan, joka näytti hyvin -kiihoittuneelta, sitten ikkunaan. Ilta oli nyt hämärtynyt ja valo -näkyi selvemmin. "Siellä ylhäällä on varmaan joku", sanoi hän, "joka -ei saa rauhaa haudassaan. Hän on näyttäytynyt minulle." - -"Mitä hän tahtoo?" - -"Sitä en tiedä!... Hän on ollut vihoissaan minulle jonkun aikaa, ja -syyn tiedän." - -"Mistä sen tiedät?" - -"Siitä pelosta, jota olen tuntenut, kun olen aikonut mennä sinne -ylös. Nyt se on poissa." - -"Ja nyt aiotte sinne?" - -"Ei, sinä et saa mennä!" huudahti Ermegård rouva. "En tahdo sitä; -kiellän sen!" - -"Rakas mummo!" Elina lankesi polvilleen hänen eteensä. - -"Tein väärin, kun sallin sitä konsanaan!" läähätti Ermegård rouva. - -"Mutta itsehän te..." - -"Sallin sen arkuudesta ja pelosta." - -"Ja nyt?" - -"En suostu enää siihen." - -"Antakaa minun mennä! Mitäpä minulla olisi pelättävää!" - -Vanhus painoi päänsä käsiinsä, ja häntä puistattivat rajut -nyyhkytykset. - -"Mummo, siunatkaa minua!" - -Ermegård rouva pani kätensä hänen päänsä päälle. "Pyhä neitsyt ja -kaikki hyvät enkelit sinua suojelkoot!" - -Elina nousi nopeasti, kyynelet kiilsivät hänen silmissään. - -"Saanko minä tulla mukaan?" sanoi Erikinpoika. - -"Ei, minun täytyy mennä yksin!" Elina riensi ulos. - -Ilta oli jo myöhäinen; yön varjot levittäytyivät, mutta vanhus istui -liikkumatonna, eikä tahtonut mennä levolle. Erikinpoika seisoi -tuijottaen tornin ikkunaan. Hän kuvitteli, että Elina häilyttäisi -valkeaa päästyään ylös. Kuinka hän harmittelikaan, kun ei ollut -tullut sitä pyytäneeksi! - -Missä suhteessa Elina mahtoi ollakaan rauhattomaan vieraaseen -ylhäällä, ja jos tämä oli hänen tähtensä, kuka silloin oli läheisempi -kuin hän saamaan ne tiedot, joita vieraalla oli annettavana? -Antaisiko hän toisen tehdä sen sijastaan, naisen, avuttoman lapsen! -Ei, hänen täytyi mennä hänen luoksensa! - -Mutta vanhus pudisti ainoastaan päätänsä, kun hän kysyi, saiko kutsua -hänen palvelijattarensa viemään hänet vuoteeseen. - -Oli silmiinpistävää, kuinka vanha rouva oli vanhentunut viimeisen -sairautensa aikana. Kasvojen kaikki lihakset olivat hervonneet, ja -kuitenkin saattoi kiihkeästä hengityksestä ja huulien levottomista -liikkeistä nähdä sen salaisen hädän, joka täytti hänen mielensä. - -Kuolisiko hän ilmaisematta salaisuutta? - -"Jalo rouva, te tarvitsette lepoa", sanoi Antero. - -"Sano minua isoäidiksi", kuiskasi sairas. - -Oliko nyt hetki käsissä?... Tahtoiko vanhus puhua? - -Hän vaipui maahan hänen vierelleen. "Isoäiti, kuinka olette niin -pitkäksi aikaa hylännyt minut?" - -"Nuhteletko sinäkin minua, eikö minulla jo ole kylliksi huolia -ennestään?" - -"Anteeksi, anteeksi! Oi, puhukaa vain!" Ja hän suuteli vanhuksen -kättä ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. - -Mutta Ermegård rouva ei näyttänyt siihen kiinnittävän huomiotaan. -Muinaisuus, joka oli auennut hänen silmiensä eteen, tukehdutti kaiken -osanoton nykyisyyteen... - -"Niin, sinä olet tyttärenpoikani", jatkoi hän. "Äitisi oli syytön. -Minä luotin isäsi rakkauteen... Äitisi ei tahtonut suostua salaiseen -vihkimiseen, minä hänet suostutin antamaan ryöstää itsensä... Mies, -hylkiö, petti minut!... Vihkimys oli väärä, hän oli naimisissa -ennestään... Mitä hänelle merkitsi, vaikka pettikin turvattoman -tytön! Kahdeksan kuukautta sen jälkeen tuli äitisi takaisin... -Oli synkkä syysilta... Muistan vielä, miten sade pieksi kattoa, -kun palvelija tuli sisään ja sanoi, että muuan köyhä nainen pyysi -puhutella minua. Minä tunsin, tiesin samana hetkenä, että se oli -hän, ja kuitenkin oli hänen ulkonäkönsä niin muuttunut, että tuskin -saatoin häntä tuntea. Hän oli paennut viettelijänsä käsistä." - -"Kuka hän oli?" - -"Ylhäinen herra, mieleltään ylväs ja kopea! Tyttäreni sai sen -kokea... Mies ei enää koettanutkaan salata petostaan. 'Yksinkertainen -Ermegård rouva ei tahtonut luovuttaa sinua minulle muilla ehdoilla', -oli hän sanonut. 'Ja voittaakseni teidät molemmat viekkaudella -suostuin minä menemään naimisiin alempisukuisen kanssa'. Se hylkiö! -Ja niin tuli hän tänne kerjäläisvaimona", päätti Ermegård rouva -rajusti nyyhkyttäen ja puristaen kätensä voimattomalla raivolla -yhteen. - -"Teidän tyttärenne, Ermegård rouva!" - -"Minä vein hänet huoneeseeni... Oma katumukseni ja hänen epätoivonsa -sai minut tunnustamaan." - -"Se tuli liian myöhään!" - -"Niin, se teki hänestä melkein villipedon! Hän sysäsi minut pois -luotansa... ja käski minun mennä... Polvillani kerjäsin minä häneltä -anteeksi. Hän oli taipumaton... Lopulta täytyi minun jättää hänet... -Minä luulin, että yö rauhoittaisi häntä... Mutta aamulla, kun -palasin takaisin, oli hän poissa, kadonnut... Minä luulin tulevani -mielipuoleksi ja etsin häntä kaikkialta, yöt ja päivät." - -"Hirveää!" - -"Silloin tuli Erik Boonpoika ja sanoi minulle, että hän oli etsinyt -turvaa heidän luotansa, mutta mies petti minua. Hän, tytär parkani, -piili ylhäällä tornikamarissa. Minun etsiessäni häntä oleskeli hän -läheisyydessäni... Talonpoikaisnainen oli ainoa, jolta hän otti -palveluksia vastaan... Minä en saanut häntä enää koskaan nähdä." - -Vanhaa naista värisyttivät ankarat vilunväreet; kesti kauan, -ennenkuin hän voi jatkaa. "Mutta kirjoittaa minä sain hänelle, ja sen -tein joka päivä." - -"Hän ei vastannut?" - -"Hän vastasi aina samoilla sanoilla. 'En voi antaa koskaan anteeksi -sitä pahaa, mitä olette tehnyt minulle.'" - -"Äiti raukkani!" - -"Sitten hän synnytti lapsensa... Hän antoi sen naiselle ja pyysi -häntä kasvattamaan sen omanaan... kaksi päivää sen jälkeen oli hän -lakannut elämästä." - -"Ilman sovitusta?" - -"Kuollutta lastani sain syleillä kuinka paljon tahdoin." - -"Ja talonpojat tiesivät salaisuuden!" - -"Hän oli liian ylpeä ilmaistakseen sen... Mutta sitten tuli hirveä -aika... Vihdoin saatoin jälleen rukoilla, silloin makasin madonnan -edessä yötä päivää... Minä rukoilin keinoa miten voisin sovittaa -syntini! Ah, minä en tiennyt mihin ryhtyä! Silloin -- silloin näin -eräänä yönä unissani lapseni... Hän tuli luokseni anteeksiantavana ja -lempeänä ja sanoi: 'Sovittakaa mitä olette rikkonut!'" - -Vanhus kohotti päänsä, rinta kohoili hitaasti, hän liikutti huuliaan; -katse oli jäykkä ja tuijottava. - -"Sovittaa! Sitä en voinut. Se oli mahdotonta, mahdotonta!" Ja pää -vaipui alas rinnalle -- hän oli mennyt pyörryksiin. - -Nuori mies ei uskaltanut häntä jättää. Hän oli kuin saituri, jolla on -rahalipas käsissään, mutta ei kuitenkaan voi sitä avata. Oli _yksi_, -joka voi ryöstää häneltä aarteen, se oli kuolema, ja hän pelkäsi -joka hetki, että viikatemies kurottaisi luurankokätensä ja jättäisi -hänelle -- ainoastaan ruumiin! - -Ei hän tuntenut hyvänsuopuutta, ei kiitollisuutta. Kaikki mitä vanha -rouva oli tehnyt hänen hyväkseen, näytti hänestä vähäiseltä sitä -vastaan, mitä tämä oli riistänyt häneltä. Nimi, jota hän kantoi, -nöyryytykset, joita hän oli kärsinyt, eivätkö ne kaikki olleet -hänelle koituneet tämän vanhuksen tähden?... Hän ymmärsi äitinsä -vihastuksen ja surun -- vieläpä, sen pahempi, hän tunsi itse samoja -tunteita... - -Ja kuitenkin oli hän riippuvainen vanhasta syntisestä, tämä oli -ainoa, jolla oli avaimet hänen elämänsä synkkään arvoitukseen! Oliko -hänen äitinsä Ermegård rouvan avioton tytär, ja tätäkö vanhus ei -tahtonut tunnustaa? - -Ei, mahdotonta, korkeasukuinen täytyi hänen olla ja jaloa syntyä, -tätä ei hän voinut eikä tahtonut epäillä, sentähden hyväksyi hän -Elinan ujouden. Vaikkapa tämä rakastikin häntä, ei hänen pitänyt olla -herkkä juoksemaan aatelittoman syliin... Mutta täytyi hänelle uskoa, -mitä Ermegård rouva oli maininnut, ja hänen avullaan oli Ermegård -rouva saatava täydelliseen tunnustukseen. Åke ritari pakotettaisiin -tunnustamaan hänet veljekseen, ja hän saisi lopulta sen paikan, joka -hänelle kuului maan suurmiesten joukossa. - -Hänen hautoessaan näitä ylpeitä ajatuksia heräsi Ermegård rouva. Hän -katseli kummissaan ympärilleen ja pyysi heti päästä vuoteeseen, mistä -Erikinpoika piti huolen. - -Sillävälin oli Elina sytyttänyt lamppunsa ja yhtä rohkeasti kuin -entispäivinäkin alkanut taivalluksen kautta linnan pimeäin käytäväin. -Tällöin oli hänellä aina ollut sellainen tunne, että joku kulki hänen -rinnallaan. Viime kerralla se oli inhimillinen olento, nimittäin -Åke, jonka hän toi takaisin mukanaan. Nyt oli hän kuulevinaan -kannusten kilinää, mutta vaikka se veikin hänen ajatuksensa jälleen -Åken luo, pysyi hän tyynenä ja arveli äänen tulevan asesalista. -Vanhat varustukset olivat siellä varmaankin riippuneet satoja vuosia -ympäri seiniä ja seinätoukat olivat varmaankin nakertaneet irti -joitakin kappaleita, jotka romahtelivat maahan ja häiritsivät kaameaa -hiljaisuutta... Tosin ihmetteli hän, tulivatko entiset omistajat -muistuttamaan häntä muinaisista ajoista, mutta hän ei ollut koskaan -heitä häirinnyt, sentähden eivät he hänestä välittäisikään. - -Kun hän pani avaimen tornikamarin lukkoon, oli hän näkevinään valoa -sisältä, mutta kun hän avasi oven, oli pieni kamari aivan pimeä, -ainoastaan himmeä valo lankesi sisään ikkunasta. Hän katsoi ulos -siitä, katsoi alas puutarhaan, jossa muutamat varjot liikkuivat. -Olipa hän kuulevinaan ääniäkin. Mitä ne puhuivat? Hänestä kenties? - -Hänet valtasi tunne kaiken turhuudesta, hän näki sydämensä pakahtuvan -suuren surun alla, mutta se kävi hänelle rakkaammaksi kuin mikään muu -maailmassa, ja kun hän piti siitä kiinni, tuntui kuin se kohottaisi -hänet taivaaseen... Tummat varjot puutarhassa katosivat. Ne menevät -levolle, ajatteli hän, minäkin tahdon tehdä niin. - -Kun hän kääntyi ikkunasta poispäin, näki hän mukanaan tuomansa -pienen lampun palavan sangen himmeällä valolla. Silloin hän muisti, -että oli unohtanut täyttää sen öljyllä. Muulloin oli hänelle tapana -jättää se palamaan koko yöksi, mutta nyt oli hänen varattava valkeaa -paluumatkaksi, ja sentähden oli tarpeellista sammuttaa lamppu. -Tulukset hänellä oli pöydän nurkalla; hän nosti lampun kiireesti -ikkunankomeroon ja puhalsi sen sammuksiin. - -Sitten lankesi hän polvilleen Mariankuvan eteen. Nyt kuten aina luki -hän ensin iltarukouksensa. Sitten rukoili hän puhdasta mieltä, joka -tiesi tiensä. Sen jälkeen laskeutui hän olille ja nukkui muutamain -minuuttien kuluttua. - -Valvoivatko hyvät enkelit hänen vuoteensa ääressä. Polvistuiko -vaikeroiva, levoton sielu, joka tarvitsi hänen apuaan? - -Kun Elina heräsi, oli täysi päivä. Mutta hän nousi ja hänen täytyi -puristaa käsillään päätänsä päästäkseen oikein omaksi itsekseen... -Mitä hän oli uneksinut?... Vei aikaa, ennenkuin sai sen palautetuksi -muistoonsa. - -Eikö hän ollut ollut Ermegård rouvan huoneessa? Eikö tämä maannut -vuoteessa kuolemaisillaan, ja eikö hänen ympärillään liikkunut -taulussa kuvattu vieras rouva? Kumpikaan heistä ei voinut nähdä -Elinaa, mutta hän kuuli Ermegård rouvan valittavan ja vaikeroivan, -toisen siitä olematta huolissaan. - -"Joutukaa, pian on aikanne lopussa!" huusi vieras. - -"Enkö ole hankkinut apua!" - -"Tyttö ei tahdo!" - -"Hänen täytyy!" - -Silloin oli Elina näkevinään nuoren miehen lähestyvän vuodetta. -Vieras nainen heittäytyi hänen syliinsä, ja he menivät käsi kädessä -sairaan luo. - -"Ermegård!" sanoi nuori mies. - -Sairas katsoi häneen mitä suurimman kauhun ilmeellä. - -"Täytyykö minun tunnustaa?" - -"Itsestäsi on sinun se tehtävä." - -"Silloin tiedän muitakin keinoja!" - -Nuori mies kääntyi hänestä ja oli poissa. - -Vanhus huusi ja kirkui, mutta nuori mies ei tullut takaisin. - -"Minä jään tänne viimeiseen saakka!" sanoi vieras nainen. - -"Minua kiusataksesi?" - -"Saadakseni totuuden ilmi." - -"Ei koskaan!" - -"Minä en saa mitään rauhaa haudassani. Miksi minun täytyy aina olla -läheisyydessänne? Niin, siksi, että te olette ainoa, joka voitte -puhua." - -"Minä kuolen sitä tekemättä." - -"Voi silloin teitä ja minua!" - -"Jätä minut rauhaan, onhan minulla aikaa!..." - -Sana sanalta toisti Elina tämän ihmeellisen keskustelun. - -Hän tiesi, että juuri häntä tahdottiin pakoittaa; mutta Ermegård -rouvaa ajatellessaan täytti hänen sielunsa sääli, ja jos hänen -sydämensä oli välinpitämätön, niin mitä hänelle merkitsi, kenelle -antoi kätensä! - -Hän meni ikkunan luo ja silmäili ulos. Alhaalla seisoi Erikinpoika ja -katsoi ylös. Elina vetäytyi nopeasti takaisin... Ei koskaan, koskaan -suostu hän menemään tuon miehen vaimoksi! Ja hän heittäytyi alas -olkivuoteelle ja suli kyyneliin. - -Silloin oli kuin käsi koskettaisi hänen päätänsä ja ääni kuiskaisi -hänen korvaansa: "Ole vahva, ja sinä olet saava kunnian kruunun! -Ainoastaan sinun uhrautuvaisuudessasi on meidän pelastuksemme!" - -"Niin, minä tahdon olla luja", sanoi hän nousten ja kuivaten -kyyneleensä. "Tahdon voittaa tämän kummallisen vastahakoisuuden, ja -vaikka en käsitäkään syytä, teen minä kuten toiset toivovat." - -Tämä ajatus vahvisti häntä, hän järjesti pikimmiten tukkansa ja -sytytti lampun. Paluumatkalla ei tapahtunut mitään häiritsevää. -Ermegård rouva lepäsi edelleen vuoteessaan. Elina muisti unensa ja -haeskeli kauhuissaan silmillään vierasta naista. Ketään ei näkynyt, -mutta vanhus ojensi käsivartensa häntä kohden ja sulki hänet syliinsä. - -"Pyhä neitsyt olkoon ylistetty, olen saanut sinut takaisin! Nyt et -saa enää jättää minua!" - -Vanhus ei kysellyt mitään; hän katseli ainoastaan Elinaa hätäilevän -näköisenä, ja taaskin muisti Elina unensa. - -"Elina!" kuiskasi sairas. - -"Tässä olen!" - -"Oletko nähnyt hänet?" - -"Olen, mummo!" - -"Tiedätkö mistä on kysymys?" - -"Niin luulen!" - -"Suostutko sinä?" - -"Teidän tähtenne!" - -"Hän tulee ottamaan sinun nimesi!" - -"Minun?" - -"Aivan niin! Kutsu hänet tänne!" - -Elina nousi, mutta hänen polvensa horjahtelivat, hän ei voinut -liikahtaakaan. - -Samassa aukeni ovi ja Erikinpoika astui varovasti sisään. Hän meni -Elinan luo ja ojensi tälle kätensä. Elina antoi hänelle kätensä, ja -hän piti sitä omassaan, viitaten vanhukseen. Sairas näki ja katsoi -hymyillen heihin molempiin. - -Silloin täytyi Elinan jälleen vapauttaa kätensä; hän tunsi -suostuvansa valheeseen. - -Erikinpojan muoto muuttui, kun Elina veti kätensä pois, mutta hän -sanoi olevansa pakoitettu matkustamaan pois sen jutun tähden, joka -hänen oli nostettava tuomiorovastia vastaan. "Voisi tapahtua, että -viivyn kauemmin poissa", sanoi hän. "Mutta mitäs siitä, eipähän -täällä kukaan minua kaivanne!" - -"Odotas!" huusi Ermegård rouva ja nousi kiivaasti. "Ojentakaa -molemmat minulle kätenne!" - -"Hän ei tahdo!" puuskahti Erikinpoika. - -"Elina!" huudahti sairas melkein vaikeroivalla äänellä. - -"Ottakaa käteni, mummo!" - -Sairas teki niin ja pani sen Erikinpojan käteen. "Niinpä yhdistän -teidät Jumalan ja pyhän neitsyen nimessä!" huudahti hän lujalla -äänellä. "Kirous sille, joka rikkoo liiton!" - -Elina värisi, ja Erikinpoikakin oli kiusallisesti liikutettu. "Ettekö -tahdo siunata meitä?" sanoi hän. - -"Kyllä, kyllä, minä teen sen!... Sinun on otettava hänen nimensä!" - -"Hänen?" - -"Niin, niin, puhumme siitä sitten... Häät pidetään sangen pian." - -"Jos neitsyt suostuu?" - -Raukka; hän oli vaipunut tuolille ja peitti päänsä käsiinsä. - -"Hän on jo suostunut." - -"Mutta minulla ei ole mitään!" - -"Puolet kaikesta omaisuudestani on sinun!" - -"Onko teillä oikeus..." - -"Onko-ko minulla!... Enkö voi lahjoittaa sitä sinulle lämpimin käsin! -Voi sitä, joka koettaa minua estää!... Vietämme häät palattuasi." - -"Se olisi liian suuri onni." - -"Enkö ole sanonut, että tahdon valmistaa sen!" Ja vanhus ojensi -kätensä suudeltaviksi. - -"Elina, saanko puhutella teitä kahdenkesken?" pyysi Erikinpoika -sitten. - -Elina seurasi häntä äänetönnä. - -"Tämä yhdistys on teistä vastenmielinen?" - -"Tottelenhan minä!" - -"Tiedättekö, että olen Ermegård rouvan tyttärenpoika?" - -"Miksi ette sitten kanna hänen nimeään?" - -"Tätä juuri pyydän teitä ottamaan selville. Hän kieltäytyy sanomasta -sitä minulle." - -"Kyllä teen mitä voin." - -"Tahdotteko myös koettaa kiintyä minuun?" - -"Kyllä, tahdon!" - -"Tietäisittepäs, kuinka suuresti teitä rakastan!" - -"Tahdon koettaa, että ansaitsisin sen." - -"Ojentakaa minulle kätenne!" - -Elina ojensi ja toinen suuteli sitä hellästi. - -"Pahastutteko, jos en annakaan sitä pois?" - -Elina käänsi päänsä pois vastaamatta mitään. - -"Jos pyytäisin, antaisitteko minulle suukkosen?" - -"Jos vaaditte", vastasi Elina alistuvasti. - -"Ei, Elina, en vaadi mitään, mutta lupaan sitä vastoin viipyä poissa, -kunnes olette ehtinyt tottua ajatukseen, että kuulutte miehelle, jota -sydämenne ei ole valinnut." - -Hän piti sanansa ja lähti seuraavana päivänä. - -Ermegård rouva toipui tämän asiain käänteen johdosta nopeasti -sairaudestaan. Hänen ainoana ajatuksenaan oli häiden valmistaminen; -häitä hommasi hän aivan kuumeisella kiihkolla. Elina ei uskaltanut -tehdä vähäisintäkään vastaväitettä. Ermegård rouvasta muuten oli -talon ankara järjestys höltynyt hänen sairautensa aikana, mutta nyt -otti hän isännyyden ohjat itse käsiinsä, ja niin linnanvartia kuin -kaikki palvelijat vapisivat pian hänen vihaansa. Saattoi hyvin sanoa, -että hän piti paljasta miekkaa kädessään ja löi, missä vain löysi -jotakin muistutettavaa. - -Ajan oloon saapui Erikinpojalta kirjeitä, joissa kerrottiin kaikista -niistä esteistä, joita oli ilmestynyt hänen tielleen. Oli tahdottu -vetää asia hengellisen tuomioistuimen eteen, mutta laki sanoo: -"Jollei piispa tahdo talonpojalle oikeutta tehdä, niin olkoon -talonpojalla oikeus valittaa kuninkaalle", ja sillä perusteella oli -Erikinpoika vihdoinkin onnistunut saamaan asian siirretyksi maallisen -tuomioistuimen eteen. - -Kirjeet päättyivät moniin tervehdyksiin Ermegårdille ja Elinalle; -erikseen viimeksimainitulle ei hän kirjoittanut. - -Tähän saakka ei Ermegård rouva ollut sallinut vähimpiäkään muutoksia -vanhassa sisustuksessa. Nyt peitätti hän lattiat matoilla ja -ripustutti tapetit seinille. Kallisarvoisia verhoja hankittiin -useihin huoneihin, ja jokaisen esineen tultua paikalleen oli kuin hän -olisi maksanut osan velastaan. - -Elina otti osaa työhön kuten muutkin. Hän ajatteli kaikista vähimmin -sitä, että hommattiin hänen tähtensä, ja kuitenkin koetti hän kaikin -voimin mukautua siihen ajatukseen, että hänestä tulisi Erikinpojan -vaimo. Mutta yhtä suurella mielenkiinnolla kuunteli hän kaikkia -huhuja sodasta ja kertomuksia, että herra Åke Hannunpoika oli saanut -Örebron läänityksekseen. - - * * * * * - -Oli kulunut useita kuukausia saapumatta mitään tietoja Erikinpojasta, -mutta Ermegård rouva arveli, että oikeusjutun voittaminen -tuomiorovastia vastaan oli pulmallinen asia, joka vei paljon aikaa. - -Mutta häät oli vietettävä Ettakissa kohta hänen palattuaan, ja siellä -tehtiin työtä yötä ja päivää, pyhäisin ja arkisin, jotta saataisiin -kaikki valmiiksi. Ermegård rouva ei suonut mitään lepoa itselleen -eikä muille; oli sellainen kiire, kuin olisi ollut hengen hätä -käsissä. - -Eräänä aamuna herätti hän palvelijattarensa aikaisemmin kuin -tavallista. "Pian, riennä kutsumaan neitsyttä!" sanoi hän. - -Elina ei hidastellut kutsua noudattaessaan. - -"Tänään hän tulee!" huusi vanhus häntä vastaan. "Näin hänet niin -selvään kuin nyt näen sinut!" - -Morsian kalpeni huomattavasti. - -"Eikö se ilahuta sinua?" kysyi vanhus loukkautuneena. - -"Rakas mummo!" - -"Sinä et ole kuten minä joka hetki rukoillut madonnaa, että tämä -siunattu päivä koittaisi!" - -"En, sitä en ole tehnyt." - -"Sinä näet minun levottomuuteni ja hätäni, mutta sittenkin sinä -voisit rikkoa lupauksesi?" - -"En koskaan! Olipa sen pitäminen kuinka raskasta tahansa." - -"Mutta se ei saa olla raskasta, sinun täytyy tehdä se omasta vapaasta -tahdostasi." - -"Niinhän minä teenkin!" - -"Mene sitten heti ja pukeudu morsiameksi." - -"Nyt? Tänään? Ennenkun hän on tullut?" - -"Hän kyllä tulee!... Kuules, kuules! Hän tulee jo! Katsos vain, eikö -se ole hän!" - -Elina riensi ikkunaan. "Muutamia linnamiehiä!" sanoi hän. - -"Enkö sitä jo tiennyt; he tulevat ilmoittamaan edeltäpäin." - -"Minä menen heti." - -"Ei, antaa heidän tulla tänne sisälle! Tahdon itse ottaa vastaan -iloisen viestin." - -Kohta sen jälkeen astuivat miehet sisään. He pysähtyivät kaikki oven -suuhun, hämillään pyöritellen lakkejaan. Mitään iloa ei heistä juuri -voinut eroittaa. - -"No!" huusi Ermegård rouva. "Mitä tuotte?" - -"Huonoja uutisia." - -"Onko juttu hävitty?" - -"Siitä ei ole tullut mitään!" - -"Kuinka niin?" - -"Hän, Antero Erikinpoika, on poissa!" - -"Poissa?" - -"Hän oli jo kateissa meidän saapuessamme kaupunkiin." - -"Muutamat sanovat, että piru on hänet vienyt." - -"Toiset taasen, että hänet on heitetty johonkin luostarin komeroon." - -"Tai että he ovat ottaneet hänet hengiltä." - -"Ainakin leikanneet kielen hänen kurkustaan." - -"Tai pistäneet puhki hänen silmänsä." - -He olisivat saaneet jatkaa kuinka kauan tahansa, linnanrouva ei olisi -heitä keskeyttänyt. - -Elina viittasi miehiä menemään. - -Ermegård rouva istui pystyssä vuoteellaan. Kädet olivat nyrkissä ja -huulet lujasti puristuneet yhteen. Pelästynyt tyttö tahtoi saada -hänet laskeutumaan pitkäkseen, mutta hänen jokainen jäsenensä oli -kuin jäätynyt, niitä oli mahdoton saada taipumaan. - -Hurskas lapsi kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, hyväili ja -lämmitteli häntä suudelmillaan. Vihdoin alkoi tajunta palata, ja -kalpeilla kasvoilla häivähti tumma puna. - -"Minä tahdon ripittäytyä!" sanoi hän nopeasti. "Ja sinä saat olla -läsnä. Mutta heti, heti!" - -Pater Anselm oli muuan niitä harvinaisia pappeja, jotka yhtä vähän -tunkeutuvat ihmisten luottamukseen kuin vaativat rippiä. "Jollei se -tapahdu vapaasta tahdosta, ei sillä ole mitään arvoa!" oli hänellä -tapana sanoa. Hän näki kyllä, että Ermegård rouvalla oli raskas -taakka omallatunnollaan. Sen oli hän kuullut myös edeltäjältään, -jonka kuolinvuoteen ääressä hän oli istunut ja joka oli pyytänyt -häntä olemaan kärsivällinen linnanrouvaa kohtaan. - -Kun nyt Elina tuli häntä kutsumaan, kohotti hän kiitollisena kätensä -taivasta kohden ja huudahti: - -"Herra olkoon kiitetty ja ylistetty!" - -Kun he yhdessä astuivat huoneeseen, makasi vanhus ummessasilmin, -mutta rinta kohoili verkkaan. - -Kappalainen laski hiljaa kätensä hänen kädelleen. - -"Niin, minä olen suuri syntinen", sanoi vanhus katsoen pappiin. "Te -olette kyllä tiennyt sen jo kauan!" - -"Syntisiä olemme kaikki!" - -"Olin aikonut viedä salaisuuteni mukanani hautaan, mutta nyt tunnen, -että minun täytyy puhua... Minut naitettiin sangen nuorena miehelle, -jota en voinut rakastaa... Hän vaivasi minua mustasukkaisuudellaan -ja toi minut tänne... Minulla oli niin ikävä, että luulin tulevani -hulluksi. Kun synnytin tyttären, nuhteli hän minua nuhtelemistaan -siitä, etten ollut antanut hänelle poikaa, ja hän kielsi minua lasta -itse imettämästä... Suru sen johdosta oli vähällä minut surmata..." - -"Jatka, tyttäreni! Jumala kuulee sinua!" sanoi kappalainen lempeästi. - -"Lapsuuteni kodissa olin viime vuosina saanut opetusta kukkashoidossa -eräältä samanikäiseltä, mutta aatelittomalta nuorukaiselta, joka -oli saanut kasvatuksensa vieraissa maissa. Eräänä päivänä sanoi -herrani ja isäntäni minulle, että hän oli ottanut puutarhurin, -joka oli luvannut, jos sai repiä maahan vanhan tallirakennuksen -linnan edustalla, laittaa sen paikalle puutarhan. 'Siinä on jotakin -sinulle', sanoi Ficke herra. 'Erittäinkin kun puutarhuri on nuori -ja kaunis mies.' -- Minä en viitsinyt vastata, ja kesti useita -viikkoja, ennenkuin menin alas puutarhaan. Mutta ikkunasta näin, -kuinka siellä työskenneltiin. Kurt, sen uusi puutarhuri sanoi -nimekseen, oli innokkain kaikista... Lopulta maltoin tuskin koskaan -poistua ikkunasta. Olin tuntenut hänet entiseksi opettajakseni, -ja minä ymmärsin, että hän oli rakkaudesta minuun antautunut niin -vaatimattomaan ammattiin... Vierähti vuoden verran ennenkuin olimme -tuntevinamme toisiamme. Sitten tuli Ficke herra sairaaksi. Minä -olin alituiseen hänen luonansa, ja pikku tyttöni oli mukana... -Saadessani pitää lapseni ja samoin tietäessäni, että maailmassa oli -ihminen, joka oli luopunut kaikista eduista ainoastaan saadakseen -elää läheisyydessäni, olin melkein onnellinen. Ficke herra näki -sen ja oli mustasukkainen omalle lapselleen. Heti parannuttuaan -vei hän tytön pois. Se oli hemmoiteltu piloille, sanoi hän, -eikä sitä sentähden saanut kasvattaa kotona. Surin niin, että -luulin menettäväni järkeni... Silloin heräsi mielessäni ajatus, -jonka torjuin halveksien, jonka ylpeyteni tuomitsi, mutta joka -palasi, palasi yhä uudestaan. Vihjaisinko hänelle, herralleni, -että läheisyydessäni oli joku, joka rakasti minua? Tiesin, että -sanakin siihen suuntaan saattaisi hänet vimmoihinsa, mutta minä en -vaiennut pelosta, minä tahdoin, että hän saisi aiheen luulla minun -vastaavan tähän rakkauteen. Niin ei silloin ollut laita... Mutta -siitä pitäen oleskelin minä paljon puutarhassa ja otin osaa kasvien -hoitoon, ja kun tuli talvi, olin palvelijattarieni kera mukana -puhdistamassa siemenlajeja. Kurt kertoi kasveista monia uskomattomia -asioita, emmekä me väsyneet koskaan kuulemaan. Ihme kyllä, ei Ficke -herran päähän pälkähtänyt koskaan olla mustasukkainen, ja minä -lykkäsin tunnustukseni päivästä päivään. Niin kului kaksi vuotta. -Epätoivokseni tunsin, että Kurt kävi minulle rakkaammaksi päivä -päivältä, ja minä toivoin, että hän unhoittaisi sen kunnioituksen, -mihin hän olisi velvollinen minua kohtaan, tunnustaisi rikollisen, -syntisen rakkautensa ja antaisi aiheen karkoittaa hänet pois ja -ilmoittaa Ficke herralle. Mutta hän vältti minua aivan kuin olisi -ymmärtänyt ajatukseni. Minä aloin pelätä, että hänen sydämensä oli -kiintynyt toiseen. Oi, kuinka kärsin!" - -Ermegård rouva oli puhunut keskeyttämättä, nyt veti hän syvään -henkeään. - -"Levähtäkää!" sanoi kappalainen. "Rasitatte itseänne aivan yli -voimien." - -"En", vastasi vanhus. "Nyt täytyy sen tapahtua; huomenna en voi -enää..." Ja hän jatkoi: - -"Herrallani oli toisinaan tapana käydä metsällä. Eräältä -metsästysretkeltään palasi hän kuoliaaksi ammuttuna. Viimeisessä -katseessa, jonka hän loi minuun, kuvastui mustasukkaisuus, ainoastaan -mustasukkaisuus. Hautauksen jälkeen sulkeuduin minä huoneeseeni... -Kolmeen kokonaiseen kuukauteen en nähnyt muita kuin palvelijattareni, -mutta joka päivä tuotiin minulle uusia, tuoreita, valkoisia kukkia, -ja minä tiesin mistä ne tulivat. Hänen hiljainen rakkautensa -lämmitti sydäntäni! Hän oli ennen puhunut kukkaskielestä, ja minä -koetin ymmärtää sitä omin päin. Minä ihmettelin, ettei hän koskaan -lähettänyt minulle punaisia. Tiesin tosin, että ne merkitsivät -rakkautta, mutta jos hän todellakin rakasti, kuinka saattoi hän siitä -niin kauan vaieta? Vihdoin eräänä päivänä löysin valkoisten liljojen -keskeltä heleänpunaisen ruusunnupun. Silloin suututti minua hänen -rohkeutensa, mutta sydämeni sykki ilosta. Seuraavana päivänä olivat -kaikki kukat punaisia, ainoastaan punaisia. Niin jatkui kokonaisen -viikon... Ylpeys ja rakkaus taistelivat povessani, mutta vielä -kerran voitti edellinen. Minä lähetin kukat takaisin ja sanoin, -etten tahtonut niitä enää saada. Olin jättänyt synkän suruhuoneen, -ystävät ja sukulaiset kävivät luonani... Pikku tyttäreni jäi luokseni -muutamiksi viikoiksi, mutta hänen isänsä tahdon mukaan suostuin -lähettämään hänet kasvatettavaksi muualle, kunnes hän täyttäisi -kaksikymmentä vuottaan -- hän oli nyt ainoastaan nelivuotias. Olin -vielä nuori, ainoastaan kuudenkolmatta vuotias. Minua kehoitettiin -vaihtamaan tämä yksitoikkoinen elämä iloisempaan, Tukholmassa tai -missä muualla tahansa... Minä epäröin. He eivät hellittäneet, -ja minä melkein lupasin tulla, sitten kun suruaika oli lopussa. -Vielä en ollut häntä nähnyt jälleen, en ollut kertaakaan ollut -puutarhassakaan, ja kuitenkin pyöri hän yhä ajatuksissani, ja minä -kuuntelin halukkaasti mitä palvelijattareni kertoivat hänestä... -Hänellä oli paljon kirjoja, joita hän luki, hän kirjoitteli usein -ja ahkeraan, ja välillä oli hän puutarhassa, jossa kaikki kasvoi -ja rehoitti niin ihmeellisesti hänen käsissään. Joka päivä oli -minulla tuoreita hedelmiä pöydälläni; lähestyi syksy, ja nuoret puut -kantoivat ensimäiset hedelmänsä. Olin varma hänen rakkaudestaan, -varma siitä, että hän alituiseen ajatteli minua! Minulle oli -jotakin uutta siinä, että tiesin minua rakastettavan niin jalosti, -niin uhrautuvasti, ja minä tahdoin nauttia siitä niin kauan kuin -mahdollista... Sitä paitsi minua peloitti nähdä häntä jälleen... Eikö -rohkeus pettäisi? - -"Palvelijattareni, Pirkitta, sanoi eräänä päivänä: 'Se Kurt ei -sitten ole ollenkaan muihin ihmisiin.' -- 'Kuinka niin?' kysyin -minä. -- 'Nuori mies elää aivan kuin erakko, mutta on se painanutkin -häneen leimansa!' -- 'Onko hän sairas?' -- 'Sanotaan, että hän -suree jotakin.' -- Kuinka minun sydämeni sykki! Minä en uskaltanut -kysellä enempää, mutta Pirkitta jatkoi: 'Kappalainen, jonka kanssa -hän yksistään seurustelee, on sanonut, että hänen terveytensä tähden -täytyy lähteä täältä.' Ja minä olin ajatellut ainoastaan itseäni!... -Nyt tunsin, että rakastin häntä yli kaiken muun ettenkä voisi -koskaan suostua eroon... Jospa voisin mennä alas puutarhaan! Mutta -se olisi minun puoleltani lähentelemistä, joka voisi hänet saada -uskomaan, että... Ei... minä en tahtonut, en voinut mennä... Eräänä -päivänä tuli Pirkitta luokseni ja sanoi, että Kurt pyysi puhutella -minua. Minä hämmennyin niin, että vastasin: 'Ei nyt, jonakin toisena -päivänä.' Pirkitta meni, mutta tuli kohta itkien takaisin ja sanoi, -että Kurt tuli pyytämään eroaan, hänen täytyi lähteä matkalle -muutaman päivän kuluttua. 'Pyydä häntä tulemaan sisään', sanoin minä -vavisten. - -"He olivat oikeassa, hän oli suuresti muuttunut, mutta vähemmän -nöyrä kuin ennen. Hän puhui melkein kuin vertaiselleen, kun hän -sanoi minulle, että oli päättänyt muuttaa, mutta hankkinut toisen -sijalleen, ja hän toivoi, että olisin tyytyväisempi äskentulleeseen -kuin olin ollut entiseen. Hän olisi voinut puhua kuinka kauan -tahansa, minä pidin silmällä vain sitä, ettei hän kohottanut -kertaakaan silmiään lattiasta. 'Minä en tahdo, että lähdette, -Kurt', sanoin ojentaen hänelle käteni. 'Minun täytyy!' vastasi hän -tarttumatta käteeni ja kohottamatta katsettaan. -- 'Miksi teidän -täytyy?' -- 'Heikon terveyteni tähden!' -- 'Eikö se ole tekosyy?' -- -'Kenties'! -- 'Ettekö tahdo sanoa minulle oikeaa syytä?' -- 'Sitä -en voi'. -- Minä näin, kuinka hän kiusautui, mutta minä tahdoin -pakoittaa hänet ilmaisemaan itsensä, se antaisi minulle takaisin -rohkeuteni, ja sentähden sanoin houkutellen: 'Oletteko vihainen -minulle?' -- 'Palvelija ja hallitsijatar!' vastasi hän kumartaen. --- Hän ei siis aikonut esiintyä puuttuvalla kunnioituksella, mutta -minulla oli useampiakin kiihoituskeinoja: 'Pelkäsin, että olisitte -pannut pahaksenne, kun lähetin teille ne punaiset ruusut takaisin.' --- Hän punastui hieman, se sattui!... 'Ymmärsin sitten, että se oli -liian aikaista', sanoi hän. 'Mutta ne olivat kaikki niin tuoreita -ja tuoksuavia, ne punaiset ruusut. Minä luulin, että kun aurinko ja -lämpö on niitä houkutellut esiin niin suurin joukoin, täytyi niiden -teille antaa suurimman ilon... ja teillähän on ollut niin vähän iloa -elämässänne.' -- Nyt ymmärsin sen, mistä minulla tähän asti oli -ollut ainoastaan himmeä aavistus, ettei häntä ollut tuonut Ettakiin -ainoastaan rakkaus, vaan myöskin suuri sääli, -- sääli minua kohtaan! --- 'Sanokaa minulle, mikä mieltänne painaa!' pyysin innokkaasti ja -ojensin hänelle jälleen käteni. -- 'Jos kerran tapaamme toisessa -maailmassa toisemme, ei se ole teitä loukkaava.' -- 'Eihän se tee -sitä nytkään!' huusin minä aivan poissa suunniltani. -- 'Älkää minua -kiusatko!' sanoi hän ja nousi. 'Tahdon mielelläni, että muistaisitte -minua suopeudella. Hyvästi, Herra teitä suojelkoon!' -- Nyt vasta -yhtyivät katseemme; hänen silmänsä olivat kyyneliä täynnä, ja minä -luin niistä rakkauden vakuutuksen. -- Hän meni, mutta minä en voinut -hillitä itseäni!... Tunsin, etten voinut elää ilman häntä... Eikä -minulla ollut ketään, kenen kanssa neuvotella. - -"Hieman toinnuttuani lähetin noutamaan kappalaista. Puhuin Kurtista, -ja hänen välttelevistä vastauksistaan ymmärsin, että tämä oli uskonut -hänelle salaisuuden -- 'Tiedän sen jo!' keskeytin kärsimättömästi. -'Hän rakastaa!' -- 'Niin, kovaksi onneksi!' -- 'Ei, sillä minä -rakastan myös häntä!' Ja nyt kerroin hänelle, kuinka tämä rakkaus oli -kasvanut kasvamistaan, kuinka olin koettanut sitä vastustaa, mutta -viimeinen kohtauksemme oli minulle osoittanut sen mahdottomaksi. --- 'Mikä on tarkoituksenne?' kysyi pappi. -- 'Mennä hänen -kanssansa naimisiin heti suruvuoden loputtua.' -- 'Mutta ajatelkaa -nimeänne, sukulaisianne!' -- 'Minä en välitä mistään muusta kuin -rakkaudestani!'-- Mitä Kurt ajatteli, en tiedä, mutta kun hän painoi -minut rintaansa vasten, tuntui minusta, kuin olisin löytänyt sataman, -josta eivät mitkään surut minua saavuttaisi. - -"Kymmenen kuukautta suruvuodesta oli kulunut. Päätettiin, että Kurt -matkustaisi vieraihin maihin jälellä oleviksi kahdeksi kuukaudeksi, -ja kun hän tulisi takaisin, vihittäisiin meidät suurimmassa -salaisuudessa linnan kappelissa. Kukaan ei saanut tietää meidän -yhdistyksestämme, Kurt itse ehdotti sitä, ja minä suostuin... Kuinka -minä surin hänen ollessaan poissa! Pelkäsin, että hän kuolisi enkä -minä saisi nähdä häntä enää koskaan. Kappalainen ehdotti, että -minä matkustaisin häntä vastaan ja meidät vihittäisiin pienessä -maakirkossa, jossa hänen veljensä oli pappina. Minä suostuin ilolla -ja kirjoitin Kurtille. Kaikki kävi laskujen mukaan; minusta tuli -hänen vaimonsa! Kuinka onnelliset olimme!... Ja kun tulimme tänne, -oli ihmeellinen nautinto hiipiä kohtaamaan toisiamme. Useimmiten -tapahtui se kappalaisen luona. Hän oli hellä isä, joka iloitsi -lastensa onnesta. Muutamia kertoja otti hän puheeksi, että meidän -pitäisi julaista yhdistyksemme, mutta kun Kurt näki, etten ollut -siihen halukas, hylkäsi hän ehdotuksen. - -"Vuoden kuluttua sai Kurt kovan yskän, se kiihtyi nopeasti, ja -kymmenen kuukauden avioliiton jälkeen olin minä leski toisen -kerran. En tiedä, mitä nyt tapahtui ympärilläni. Kappalainen piti -huolta kaikesta. Kun seitsemän viikon kuluttua heräsin jälleen -tajuntaan, sanottiin minulle, että olin saanut vielä yhden tyttären, -jonka kappalainen oli antanut salaa eräälle talonpoikaisvaimolle -hoidettavaksi. Hän ei tiennyt, tahdoinko tunnustaa sen omaksi -lapsekseni. Kaikki, kaikki oli minusta samantekevää, tahdoin -ainoastaan kuolla, mutta sitä ei minulle ollut suotu. Kun nousin -jälleen jalkeille, näin, kuinka palvelijani katselivat minua -ivallisesti hymyillen. He arvasivat osaksi asian, mutta heidän -ei johtunut mieleensäkään, että olin mennyt naimisiin niin -halpasäätyisen miehen kanssa, ja vielä vähemmän, että tunnustaisin -lapseni omakseni... Sitä en tehnytkään, mutta otin hänet kotiini, -kun hän oli vasta kolmivuotias, ja minä rakastin häntä rajattomasti, -sillä hänellä oli isänsä kasvonpiirteet, mutta äitinsä ylpeä, ylväs -mieli... Minä sanoin häntä palvelijattarekseni, mutta vaadin, että -kaikkien toisten oli toteltava häntä kuin olisi hän tyttäreni... -Ja kun he eivät tehneet sitä mielellään, kävi mieleni katkeraksi -ja kovaksi. Ankarampaa komentoa ei pitänyt herra Ficke Bülowkaan; -sanottiin, että hänen leskensä oli heistä molemmista pahempi. Kaksi -tytärtäni kasvoivat ja varttuivat. Vanhempaa heistä näin harvoin, -nuorempi sitä vastoin teki mitä tahtoi, eikä minulla ollut voimaa -sanoa häntä vastaan, niin painavana tunsin syyllisyyteni. - -"Kahdentenakymmenentenä syntymäpäivänään palasi Hedvig isänkotiinsa. -Hän toi mukanaan hyvän ystävänsä Anna Flemingin. Tuntui kuin -päiväpaiste olisi langennut synkkään kotiin, ja minä iloitsin -heitä nähdessäni. Mutta minä näin nuoremman lapseni, hylätyn Edela -parkani hiipivän vakoillen ympärinsä. Äskentulleet olivat vallanneet -hänen paikkansa, hänelle ei ollut enää tilaa. Paha omatunto kalvoi -minua, ja minä sanoin heille, että hän oli ollut lohdutuksenani -yksinäisyydessäni, että olin pitänyt häntä aivan kuin tyttärenäni ja -toivoin, että he tahtoisivat kohdella häntä vertaisenaan. Niin he -tekivätkin, eikä kukaan voinut olla suloisempi ja rakastettavampi -kuin hän. Hedvig kysyi minulta kerran, tunsinko Edela Kurtintyttären -vanhempia. Kenties oli juoruilu saapunut hänen korviinsa. Minä -vastasin, että he olivat yhtä hyvää sukua kuin hänenkin vanhempansa, -ja sen jälkeen ei hän enää kysellyt. - -"Monia ylhäisiä herroja ja ritareita vieraili siihen aikaan Ettakissa. -Niiden joukossa oli pari Ribbingiä, molemmat kotoisin Suomesta, -oli myös ritari Juhana Maununpoika. Hän oli jalo herra, mutta -ylen vakava. Kun hän pyysi minulta Hedvigin kättä, pelkäsin minä, -että tämä vastaisi kieltävästi, mutta ilokseni ja kummakseni hän -suostuikin. Kun sanoin hänelle, etten ollut sitä odottanut, tunnusti -hän mieltyneensä toiseen mieheen, mutta ei koskaan tahtonut siitä -puhua, koska tämä mies oli aateliton. Minä ylistin hänen lujuuttaan; -hän ei suinkaan ensi kertaa saattanut minua häpeämään. Vanhempi -Ribbingeistä kosi Anna Flemingiä, ja minä näin, että ainoastaan -syntyperä esti nuoremman pyytämästä Edelan kättä. Hän tunnustikin -tunteen tälle, mutta sanoi ensin tahtovansa pyytää sukulaistensa -suostumusta. Hedvig meni naimisiin ja muutti Göksholmaan. Anna -matkusti Turkuun häitä varten. Edela ja minä olimme jälleen kahden. -Nyt vasta uskoi hän minulle, että hän oli tehnyt salaisen liiton -nuoremman Ribbingin kanssa; tämä oli sanonut, että hänen olisi -kärsivällisesti odotettava neljä vuotta... - -"Suuri suru odotti minua. Hiljainen Hedvigini kuoli antaessaan elämän -pojalle. Minä otin Åken kotiin luokseni; lapsenlapseni ainakin -tahdoin itse kasvattaa. Mutta Edela ei voinut ensinkään poikaa -sietää. 'Näin hyvin, että hän tulee asettumaan tielleni', sanoi -hän... Kului neljä vuotta, mutta Ribbing ei palannut. Edela oli -poissa suunniltaan; hänelle tekivät kauppamiehet ja muut aatelittomat -monia hyviä tarjouksia, mutta ilokseni hän hylkäsi ne. Eräänä päivänä -tölmähti hän luokseni ja sanoi, että nuori Ribbing oli täällä, -mutta salaa. Tämä tahtoi häntä heti seuraamaan. He vihityttäisivät -itsensä muutamassa läheisessä kirkossa; sen jälkeen veisi hän -vaimonsa kotiinsa. Ribbing oli sanonut, että se oli ainoa keino, -jolla he voivat saada toisensa; hänen sukulaisensa eivät luultavasti -koskaan antaisi mielisuosiolla suostumustaan. Minun ainoa ja korkein -toivoni oli hyvittää Edelalle, mitä olin rikkonut häntä vastaan. En -voinut aavistaakaan, että oli kysymys petoksesta; ja niin annoin -suostumukseni." - -Ermegård rouva oli tehnyt tunnustuksensa välillä vain harvoin -pysähdellen. Oli kuin koko hänen entinen elämänsä olisi vaeltanut -hänen ohitsensa ja hän ainoastaan kertonut mitä näki ja kuuli. Nyt -viittasi hän Elinaa antamaan hänelle virvoitusjuoman, joka oli -pöydällä. Tämä teki sen: "Rakas mummo, antakaa sen nyt jo riittää -täksi päiväksi!" pyysi hän. - -"Teette yhtäkkiä lopun kaikista voimistanne", lisäsi kappalainen. - -"Ei, ei, olen vapautunut raskaasta taakasta. Kuulkaa nyt edelleen! -Onneton lapseni matkusti, mutta hän palasi takaisin kahdeksan -kuukauden kuluttua, kurja, kadotettu olento." - -Ermegård rouvan katseet harhailivat ympäri huonetta; mutta kun Elina -tahtoi osoittaa hänelle huolenpitoaan, sysäsi hän tämän luotaan ja -jatkoi käheällä vapisevalla äänellä: - -"Hän tahtoi antaa minulle anteeksi, mitä olin rikkonut, ehdolla, -että hänen lapsensa tunnustettaisiin tyttärenlapsekseni ja saisi ne -edut, jotka oli häneltä kielletty. Minä sanoin hänelle, että tahdoin -tehdä mitä muuta tahansa; lapsi voisi saada taloja ja tiloja, mutta -tunnustaa tyttärenlapsekseni en häntä voinut. Silloin oli hän aivan -kuin kadonnut... Minä luulin ymmärrykseni pettävän. Lopulta sain -tietää, mihin hän oli ottanut tyyssijansa, mutta hän kieltäytyi -tulemasta minun näkyviini... Emme tavanneet enää toisiamme." - -Ääni takertui kurkkuun, kesti useita minuutteja ennenkuin vanhus voi -jatkaa. - -"Edela tuli joka yö luokseni", aloitti hän. - -"Unessa?" kysyi kappalainen. - -"Olin täysin valveilla!" - -"Tuleeko hän vieläkin?" - -"Ei niin usein, mutta aina samoin vaatimuksin, samoin julmin -vaatimuksin." - -"Ja te kieltäydyitte yhä?" - -"Minä mietiskelin yötä ja päivää, kuinka täyttäisin hänen -toivomuksensa paljastamatta itseäni. Vihdoin löysin keinon. Jos -ottaisin talooni muutaman Anna Flemingin lapsista ja naittaisin -hänet Edelan pojalle, saisi hän silloin nimen, joka oikeuden mukaan -hänelle kuului. Seuraavana yönä näyttäytyi Edela uudelleen minulle. -'En tiedä, onko teidän aikeenne kaikkinäkevälle otollinen', sanoi -hän, 'mutta tuokaa lapsi Ettakiin, antakaa hänen asua tornikamarissa, -minä valvon ja suojelen häntä. Mutta muistakaa, että tytön on -vapaasta tahdostaan mentävä hänelle; jollei hän sitä tee, pidän -kiinni vaatimuksestani. Teidän täytyy antaa hänelle nimenne, äiti, -ja jollette sitä tee, on teidän hautanne oleva yhtä rauhaton kuin -minunkin!'" - -Elina oli vaipunut polvilleen ja painanut kätensä ristiin. "Hänen -äitinsä se siis on aina käynyt luonani", sanoi hän. "Nyt ymmärrän -harhailevan hengen levottoman hellyyden. Miksi ette ole sanonut sitä -minulle ennen, olisin silloin epäröimättä laskenut käteni hänen -käteensä!" - -"Sanot nyt niin, kun tiedät, että hän on kuollut!" - -"Ei hän ole kuollut, mummo! Sydämeni sanoo, että hän on palaava. -Silloin tahdon heti yhdistää kohtaloni hänen kohtaloonsa, jotta sinä -ja vainaja saisitte rauhan sieluillenne." - -Ermegård rouva viittasi kappalaista tulemaan lähemmäksi. "Jos hän on -kuollut", sanoi hän, "tai jos minä kuolen ennenkuin hän palaa, eikö -silloin tämä tunnustus, jonka olen tehnyt, ole kylliksi?" - -"Jotta teidän tyttärenpoikanne voi astua laillisiin oikeuksiinsa, -on teidän vihkitodistuksenne näytettävä. On niin ja näin, riittääkö -tämäkään, kun hän itse ei ole aviolapsi." - -"Sukusiteet poistetaan avioliitolla Elinan kanssa." - -"Siltä näyttää, mutta meidän Herramme ei salline narrata itseään, ja -pelkään, että viisautenne on joutuva häpeään." - -"Ei mitään vaaraa!" sanoi Ermegård rouva. "Laupeudessaan ei hän -tee niin tarkkaa tiliä kanssamme; ennen kaikkea sallii hän meidän -säilyttää hyvän ja kunniallisen nimemme." - -"Ajatelkaa tarkoin mitä teette, neitsyt", sanoi kappalainen Elinalle; -"on kysymys elämänne onnesta!" - -"Tahdotteko häntä kiellellä?" huusi Ermegård rouva. - -"Ainoastaan varoittaa, erittäinkin, jos teidän sydämenne ei olisi -vapaa." - -"Se on vapaa!" vastasi neitsyt väristen. - -"Älkää pettäkö itseänne!" - -"Elina!" huudahti Ermegård rouva. "Älä kuuntele häntä, hän tahtoo -vetää sinut pois minusta." - -"Sitä ei tee mikään maailmassa!" - -"Minä olen tehnyt ainoastaan velvollisuuteni", vastasi kappalainen. - -Ermegård rouva oli oikeassa, kun hän sanoi heittäneensä raskaan -kuorman hartioiltaan. Hän sai uusia voimia, uutta nuorteutta, ja hän -sanoi nyt samoin kuin Elinakin: - -"Hän ei ole kuollut!" - -Tähän aikaan teki Åke Hannunpoika maankuulun retken Anholtin saarelle -Kattegattiin, mistä ritari palasi tuoden runsaan saaliin porvarien -sinne viemiä kalleuksia. Ermegård rouvalle saapui kirjeitä sekä -valtionhoitajalta että Trotte Maununpojalta. He onnittelivat häntä -siitä, että hänellä oli niin urhoollinen sukulainen, jonka tähden -hänen omakin nimensä tuli säilymään jälkimaailmalle, ja molemmat -sanoivat, ettei maassa ollut suurempaa sankaria ja jalompaa ritaria. - -Nämä iloiset viestit, jotka niin imartelivat hänen ylpeää mieltään, -ja varmuus siitä, ettei Elina pettäisi lupauksiaan, näyttivät vanhan -rouvan palauttavan terveyteensä ja voimiinsa. Sama sitkeä joustavuus, -joka säilyi hänen tahdossaan, oli levinnyt hänen ulkonaiseenkin -ihmiseensä. - -Ermegård rouva paisui ylpeydestä. Hän sanoi, että Åke oli häneen, ja -mietiskeli mielessään, kenen ylen ylhäisen neitsyen kanssa naittaisi -hänet. Tuskin kukaan näytti ansaitsevan sitä arvoa. Alistuvasti -kuunteli Elina puhetta siitä, mutta se kirveli sydäntä. - -"Örebron linnan läänitys antaa hänelle oikeuden kohottaa katseensa -korkealle", sanoi Ermegård rouva, "ja jollei Svante Niilonpoika olisi -jo naittanut pois kaunista tytärpuoltaan, olisi Åke saanut kosia -häntä". - -"Mutta hän oli hyvin nuori." - -"Entä sitten, kukaan ei ole kyllin nuori ja kaunis niin uljaalle -ritarille kuin minun Åkelleni." - -"Te sanoitte kuitenkin minulle..." - -"Mitä niin?" - -"Että ikäeroitus hänen ja minun välillä..." - -"Ahaa, kadutko jo?" - -"En, mummo, mutta..." - -"Sitä paitsi ei Åke ole koskaan ajatellut sinua, ja sinä olet -luvannut uskollisuutta toiselle." - -"Niin olen!" - -Niin pian kuin Elina pääsi kuulemasta Åkesta puhuttavan, -saattoi hän pitää kurissa ajatuksensa ja tunteensa: silloin oli -velvollisuudentunto peräsimessä ja päivä meni kuin pieni pursi -tyynessä vedessä. Mutta kun ajattelematon vanhus tuli ja alkoi pitää -ylistyspuheitaan Åke herrasta tai kun kansan kesken puhuttiin hänen -erinomaisesta rohkeudestaan, silloin alkoivat hyrskyt heitellä pientä -purtta, peräsin viippui sinne ja tänne, ja hyvät päätökset olivat -tiessään. - -Ermegård rouva oli useita kertoja kirjoittanut Skaraan tiedustellen -Erikinpoikaa, mutta ei ollut kuullut hänestä mitään. Ingristäkään -ei hän voinut saada mitään tietoa, molemmat olivat kadonneet -jäljettömiin. - -Kolmisen viikkoa myöhemmin, varhain aamulla, nähtiin suurten, -kömpelöiden vaunujen ajavan pihaan, ja Skaran tuomiorovasti pyysi -puhutella jaloa Ermegård rouvaa. - -Tämä avautti äskettäin sisustetut huoneet ja meni heti ottamaan häntä -vastaan. - -Monien molemminpuolisten kohteliaisuuksien jälkeen tulivat he -tuomiorovastin käynnin tarkoitukseen. - -"Tiedätte kai, jalo rouva", sanoi rovasti, "sen häväistyksen, jota -teidän väkenne on minulle hankinnut?" - -"Ei, minä en tiedä mitään!" - -"Eräs lailliseen muotoon laadittu testamentti on kiihoittanut -muutaman ahnaan talonpojan hyödynjanoa, niin että hän katsoo enemmän -omia etujaan kuin lapsensa ikuista autuutta." - -"Onko sellainen mahdollista!" - -"Saattaisin hyvin luulla teidät kaikesta tietämättömäksi. Mutta -mies, jonka teitä on kiittäminen kaikesta, tahtoo heittää varjon -minun ja koko tuomiokapitulin ylle, mutta se on tehty tyhjäksi -Herran ihmeellisestä armosta ja rikollinen on pantu varmaan -talteen... Nyt on kuitenkin laita niin, että me kirkon miehet annamme -mielellämme armon käydä oikeuden edellä, ja minä olen tullut tänne -kysymään teiltä, jalo rouva, toivotteko erityisemmin, että syntinen -armahdetaan." - -"Otaksun, että teidän armonne puhuu Antero Erikinpojasta." - -"Muistaakseni hän nimittää siten itseään." - -"En tiedä mitä hän on rikkonut, mutta suuresti hänet on täytynyt -viedä harhaan, sillä kenelläkään ei ole niin vilpitöntä tahtoa tehdä -oikein kuin hänellä. Olen sangen kiitollinen teidän armonne hyvästä -lupauksesta päästää hänet vapaaksi. Muuten olisi minun ollut pakko -pyytää tyttärenpoikaani, Örebron linnan päällikköä, jaloa ritaria, -herra Åke Hannunpoikaa toimittamaan hänet vapaaksi, ja hän olisi -kyllä tehnyt sen, vaikkapa siihen olisi tarvittu asevoimaakin." - -Tuomiorovasti oli joutunut sangen hämilleen, jalo rouva oli -menetellyt liian rutosti. Mihin hän oli aikonut monien mutkien -jälkeen suostua, sen oli rouva vanhus heti pitänyt ratkaistuna asiana -ja heittänyt hänen jalomielisyytensä sisimmän perusteen hänelle -vasten kasvoja kuin minkäkin hansikkaan. - -Nyrkkioikeuden ajat eivät olleet vielä menneet. Yksityisiä riitoja -ratkaistiin miekalla, eivätkä hyökkäykset luostareihin ja kirkkoihin -kuuluneet tavattomuuksiin. Jos Åke herra olisi tehnyt jutun Antero -Erikinpojan katoamisesta, olisi tuomiokapituli joutunut suuriin -ikävyyksiin. Kunnianarvoisa isä ei kuitenkaan tahtonut heti antaa -myöten, se olisi näyttänyt tappiolta. Sentähden sanoi hän hymyillen: - -"Siunatulla kirkollamme on, paitsi Jumalan ja pyhän isän suojelusta, -monta puolustajaa maassa. Olin luullut, että jalo ritari hänkin -kuuluisi niihin." - -"Ei, jos on kysymys vääristä teoista!" - -"Eikö äidin pidä ottaa veitsi lapsen kädestä, jos tämä tahtoo -haavoittaa häntä sillä?" - -"Kyllä, mutta..." - -"Niin tässä on tapahtunutkin. Kirkko antaa rakastavaisesti anteeksi, -mutta pitää silmällä sitä, joka on rikkonut..." - -"Mitä teidän armonne tarkoittaa?" - -"Että jos kirkko onkin antanut anteeksi ensimäisen harha-askeleen, -rankaisee se toisen sitä ankarammin." - -"Ymmärrän." - -"Ja kirkolla on pitkät käsivarret." - -"Sanon sen kyllä hänelle." - -"Mitään muuta en tahdokaan", sanoi hurskas pappisvaltias nousten. - -"Ei suinkaan teidän armonne aio vielä lähteä? Ettak ei ole niin -vieraanvaraton kuin se kenties loitolta katsoen näyttää." - -"Jos niin on, viivähdän mielelläni!" - -Ja hän antoi uudelleen painavan ruumiinsa vaipua niihin pehmeihin -tyynyihin, joilla tuoli oli peitetty, ja virkkoi syvästi huoaten: "Me -kirkon miehet olemme olemassa ainoastaan muita palvellaksemme." - -Hurskas isä ei ollut suinkaan kylmäkiskoinen pöydän nautinnoille. Hän -noudatti halulla kutsua, tervehti alentuvasti kappalaista ja piteli -kauan Elinan kättä omassaan, jupisten jotakin siitä ilosta, jota hän -tunsi nähdessään niin hurskaan neitsyen. - -Pöytä notkui hopeavatien alla, ja ruokalajien paljous vakuutti -pappisvaltiaalle, että hän vieraili rikkaassa talossa. Mutta niinpä -hän osoittikin, että hän oli siihen tottunut. - -Ateriaa höystettiin vilkkaalla keskustelulla, jolloin pääasiallisesti -puhui vieras. Kuten tavallista oli, alotti hän ylistämällä ruokaa ja -perhe-elämän onnea, jonka näkeminen aina ilahutti pappia, vaikkei -hänelle itselleen sitä suotukaan... Kuta enemmän viiniä ja olutta hän -sitten nautti, sitä korkeammalle kohosi tunnelma, ja aterian lopulla -leijaili rovasti ylhäällä pilvissä ja ojensi sieltä siunaten kätensä -langenneen ihmiskunnan ylitse. - -Mutta tällä kertaa kova onni potkaisi tuomiorovastin suinpäin alas -toisten syntisten ihmisten joukkoon. - -Ovi aukeni äkkiä ja Erikinpoika astui sisään. - -Ilo, hämmästys, suuttumus, toiveiden pettymys olivat ne vaihtelevat -tunteet, joita hänen näkemisensä herätti. Ermegård rouva meni -malttinsa säilyttäen häntä vastaan, ja vaikkei vanhus tuomiorovastin -tähden voinutkaan avata syliään, näki nuori mies ilosta säteilevistä -silmistä, kuinka tervetullut hän oli. Hänen silmänsä etsivät Elinaa. -Tosin tämä hieman kalpeni, mutta puristi lämpimästi hänen ojennettua -kättään. - -Kappalaisen tulotervehdys oli mitä vilpittömin. Hän sulki hänet -syliinsä ja kiitti Jumalaa. - -Tuomiorovasti oli seissyt mykkänä katselijana. Viini ja voimakas -aamiainen olivat jossain määrin häntä herpaisseet; hän ei ollut -oikein varma, eikö Erikinpoika kenties ollut saanut vapauttaan hänen -suostumuksestaan. - -Tämä poisti häneltä pian kaikki epäilykset. - -"Tällä kertaa voititte te, voititte viekkaudella ja petoksella!" -huudahti Erikinpoika kääntyen tuomiorovastiin. "Seuraavalla kerralla -voitan minä!" - -Kiukku melkein vääristi tuomiorovastin kasvot, ja se hymyilevä ilme, -jota hän koetti näytellä, ei suinkaan häntä kaunistanut. - -"Näen surulla, etten ole onnistunut parhaissa tarkoituksissani", -sanoi hän ottaen Ermegård rouvalta jäähyväiset. - -Nyt ei enää koetettukaan häntä pidättää, ja pian nähtiin vanhojen -vaunuromujen lähtevän jälleen tiehensä. - -Kohtaus tuomiorovastin kanssa antoi Ermegård rouvalle ajattelemista -moniksi päiviksi. Hän ei ollut koskaan ollut papeille oikein -suosiollinen, mutta nyt hän oli vielä vähemmän kuin ennen. - -Erikinpoika oli odottanut, että häät heti vietettäisiin, mutta hän -oli liian ylpeä muistuttaakseen saamastaan lupauksesta. Elina oli -ystävällinen ja osanottavainen, kuunteli melkein hartaudella, kun hän -puhui, ja koetti sovittaa vastauksensa parhaimmiten hänen mielikseen. -Jos hän pyysi laulamaan ja soittamaan, teki Elina sen heti, mutta -jos hän katsoi häneen rakkaudesta uhkuvin katsein, silloin loi Elina -punastuen katseensa maahan. - -Eräänä päivänä pani Ermegård rouva heidän eteensä asiakirjan, jonka -oli saanut Turun raadilta. Se oikeutti Antero Erikinpojan, mentyään -avioliittoon Elina Ribbingin kanssa, ottamaan hänen sukunimensä; -siten tuli uusi sukuhaara alkamaan hänen kauttansa. - -"Ja nyt, rakas lapseni", sanoi vanha rouva, "nyt vietämme häänne -upeudella ja ilolla!" - -"Ja minä, kiittämätön, kun olen valittanut kohtaloani!" huudahti -nuori mies. "Olihan se minulle lahjoittanut paljon suuremman onnen -kuin olen odottanutkaan!" - -Elina koetti hänkin olla iloinen, ja vaikkei hän ajatellutkaan -tulevaa liittoa myrskyisellä ilolla, kuten Erikinpoika, niin ei hän -sitä ainakaan pelännyt. -- Ermegård rouva lähetti kutsukirjeitä -laajalle ympärinsä, ja muuan sellainen lähetettiin myös Åke herralle -Örebrohon. Se kohtasi hänet kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän -satuloitsi heti hevosensa, ja ainoastaan uskollisen Lassi Juuttinsa -seuraamana lähti hän matkalle. - -Viisi päivää ennen määrättyä hääpäivää saapui hän Ettakiin. Ermegård -rouva, Elina ja Erikinpoika olivat kaikki nähneet hänen laskettavan -pihaan. Hän oli hypännyt ratsultaan ja muitta mutkitta juossut -sisälle linnaan. He näkivät, kuinka asemies otti haltuunsa molemmat -läähättävät ja vaahtoiset orhit, mutta turhaan odottivat he ritarin -tulevan sisään. Heidät valtasi outo pelko ja levottomuus. Mikä -saattoi viivyttää häntä, mihin oli hän mennyt? - -Linnanvartia kutsuttiin saapuville, ja hän ilmoitti, että ritari oli -heti mennyt kappalaisen luo. - -Kaikki ymmärsivät, että hän oli mennyt ottamaan selkoa asioista. -Ylpeä Ermegård rouva tunsi, että hän oli loukannut ritarin oikeutta, -ei ainoastaan perintöön nähden, joka taisi olla Åkelle samantekevää, -vaan lisäksi, mikä oli pahempaa, ryöstämällä häneltä neitsyen, jota -hän rakasti. - -Elina istui ompeluksensa ääressä, mutta hänen kalpeat poskensa ja -vapisevat kätensä ilmaisivat hänen mielentilansa. Antero Erikinpoika -käveli huoneessa edestakaisin. Hän puhui milloin yhtä, milloin -toista, mutta kukaan ei kuullut häntä, ja hän tiesi tuskin itsekään, -mitä hän sanoi. Ritari oli tullut, ja odotus kävi pitkäksi. - -Vihdoin saapui linnanvartia esittäen ritarin pyynnön, että Ermegård -rouva soisi hänelle keskustelun kahdenkesken. - -"Pyytäkää ritaria tulemaan tänne!" vastasi hän viitaten Elinaa -ja Erikinpoikaa poistumaan huoneesta. Edellinen pujahti omaan -huoneeseensa. Jälkimäinen riensi Ermegård rouvan luo, heittäytyi -hänen jalkoihinsa ja syleili hänen polviaan. - -"Jos sallitte hänen eroittaa Elinan minusta, en voi elää enää -kauemmin!" kuiskasi hän. - -"Luuletko sinä, että hänen tai kenenkään tähden luovun siitä, mitä -olen niin monia vuosia tavoitellut! Sinä olet minua yhtä lähellä kuin -hän, tällä hetkellä lähempänäkin." - -"Hän sanoo, että on kysymys hänen onnestaan." - -"Ja vaikka hän sanoisi sen maksavan hänen henkensä, vastaisin minä -kuitenkin ei!" - -"Isoäiti, Jumala on siunaava teitä!" - -"Maksan vain velkani äidillesi. Mene nyt!" - -Kun Åke Hannunpoika astui sisään, pelästytti Ermegård rouvaa se syvä -vakavuus, joka oli levinnyt yli ritarin olennon. Hän oli aikonut -antaa nuhteita siitä, että tämä oli antanut hänen odottaa. Mutta -ritarin näkeminen herätti ainoastaan hänen harmiaan. Kuinka uskalsi -tämä yrittää repiä alas, mitä hän nerokkaasti ja vaivalloisesti oli -rakentanut turvatakseen omaatuntoaan? Eikö ollut maassa neitosia -yllinkyllin, muitakin kuin Elina Ribbing? - -"Sydämellisesti tervetullut, rakas tyttärenpoikani!" sanoi hän -ojentaen kätensä, jota ritari kunnioittavasti suuteli. "Vanhalle -Ettakille on kunniaksi, kun saa ottaa vastaan niin mainehikkaan -vieraan. Olkaa varma siitä, että maineenne on kulkenut edeltä." - -"Soturin toimet päättyvät, kun hän lähtee taistelutantereelta", -vastasi Åke. "Sydän vaatii oikeutensa, kun hän palaa kotiin." - -"Siellä voi olla muita, joilla on yhtä hyvät vaatimukset." - -"Antakaa sitten ratkaista sen, jota kysymys koskee!" - -"Sinä olet puhutellut kappalaista?" - -"Niin, isoäiti!" - -"Hän on sanonut sinulle?..." - -"Teidän käskystänne, mitä olette uskonut hänelle." - -Ermegård rouva veti syvään henkeään. "Silloin täytyy sinun -käsittää..." sanoi hän. - -"Että Antero Erikinpoika on teidän tyttärenpoikanne samoinkuin -minäkin; että hänen äitiään on kohdeltu julmasti ja väärin ja että te -olette velvollinen antamaan hänen pojalleen kaiken sen hyvityksen, -minkä voitte antaa. Kaikkeen tähän yhdyn täydestä vakaumuksesta. -Mutta kun hänen isänsä ei ole tunnustanut häntä, ei hänen -kannettavakseen kuulu isän nimi, vaan teidän..." - -"Minun! Mutta etkö sitten käsitä..." - -"Teidän ylpeyttänne loukkaa viimeisen avioliittonne tunnustaminen ja -vielä enemmän se, että onneton tyttärenne päätti..." - -"Tämä velka on nyt pyyhitty pois..." - -"Ei, isoäiti, ainoastaan avoin tunnustus vie sovitukseen, ei uusi -vilppi..." - -"Pitäisikö minun jättää nimeni vedettäväksi lokaan!" - -"Asia on liian vanha herättääkseen huomiota." - -"Ei koskaan, sanon minä! Menemällä naimisiin Elina Ribbingin kanssa -on hän päässyt täysiin oikeuksiinsa. Minun velkani on pyyhitty pois -ja tyttären sovitettu." - -"Ja Elina, uhrinne?" - -"Hän on suostunut!" - -"Kuuliaisuudesta?" - -"Miksei hän rakastaisi häntä? Eikö Antero ole paljon nuorempi kuin -sinä?" - -"Kenties olette oikeassa!... Meidän on kysyttävä häneltä." - -"Ei, ei, sitä minä en salli!" - -"Mutta ettekö sitten käsitä, että on synti eroittaa kaksi sydäntä, -jotka rakastavat toisiaan?" - -"Olen luvannut hänen kätensä toiselle." - -"Ajatelkaa tarkoin! Minusta tuntuu, kuin seisoisin elämäni -käännekohdassa. Tiedätte, että olen rakastanut kaksi kertaa ennen, -ja molemmilla kerroilla on kuolema riistänyt morsiameni. Elina -on minulle kuin yhdistys näistä molemmista, näen heidät jälleen -hänessä, ja niin on hän elänyt ajatuksissani näinä kuluneina vuosina. -Taistelussa on hän ollut valkyriani, ja kun soturi on kadottanut -hänet näkyvistään, silloin on hänen uransa noussut pystyyn." - -"Se on ainoastaan kuvittelua; sinun on valittava itsellesi morsian -jostakin ylhäisestä perheestä." - -"Kun Örebrossa kuulin kerrottavan, että Antero Erikinpoika on -vangittu sentähden, hän että oli nostanut jutun kunnianarvoisaa -säätyä vastaan, kirjoitin tuomiokapitulille ja kehoitin heitä -itsensä tähden päästämään hänet vapaaksi. Kohta sen jälkeen lähetin -luotettavan lähettilään viemään valtionhoitajalle kirjettä, missä -pyysin häntä suomaan nuorelle Antero Erikinpojalle tuomarinviran -Vartoftan kihlakunnassa ja lupasin kaikin voimin korvata sen -palveluksen. Tahdon tehdä vielä enemmänkin hänen hyväkseen." - -"Sinun läheisenä ystävänäsi voinee hän jotakin odottaakin, eikä hän -lyöne laimin kiittää sinua siitä. Mutta nyt asetan minäkin erään -vaatimuksen. Jos tahdot, että minä siunaan sinua kuolinhetkenäni, -jos tahdot valmistaa minulle rauhaa ja tyyneyttä jälellä oleviksi -elinpäivikseni... jos suot minulle rauhan haudassa ja autuaan -heräämisen, niin rukoilen sinua edistämään, jos voit, eikä estämään -sitä, mikä nyt lähes kaksikymmentä vuotta on ollut elämäni -hartaimpana pyrkimyksenä." - -Vanha rouva aikoi langeta ritarin jalkoihin, mutta tämä nosti hänet -pystyyn ja asetti hellävaroen jälleen lepotuoliin. - -"Teidän tahtonne on oleva minulle pyhä!" sanoi hän. - -Vanhus ei huomannut ritarin kalpeutta, ei voinut nähdä tämän -haavoitettuun sydämeen. Hän ajatteli ainoastaan, että nyt olivat -kaikki hänen toivomuksensa täyttyneet. - -"Odotahan vain", sanoi hän. "Hankin sinulle morsiamen, joka on -kymmenen kertaa ehompi Elinaa." - -"Etsikää mieluummin minulle aihe päästä täältä", sanoi ritari. - -"Mitä, aiotko lähteä ennen häitä?" - -"Jo tänään, jos se on mahdollista!" - -"Se ei saa tapahtua, rakas tyttärenpoikani! Se antaisi aihetta -lörpöttelyyn." - -"En tahdo nähdä Elinaa!" - -"Mutta silloin hän uskoo..." - -"... että rakastan häntä? Se selviäisi hänelle vielä paremmin, jos -hän näkisi minut." - -"Näytä hänelle silloin vääräksi se usko!" - -"Sitä en voi." - -"Sinä et tahdo pitää lupaustasi muuta kuin puoleksi!" huudahti vanhus. - -"Minä jään tänne!" sanoi ritari. Ja hän ei ainoastaan nähnyt jälleen -Elinaa, hän pystyi niin hillitsemään itseään, että Elina luuli -ritarin unhottaneen hänet, ja itki sen johdosta yksin kamarissaan. - -Erikinpoika seurasi heitä mustasukkaisin katsein. Åke oli -tunnustanut sukulaisuuden ja puhutellut häntä veljekseen. He -osoittivat toisilleen ystävyyttä molemmin puolin, mutta toinen tunsi -vaistomaisesti katsovansa alas ja toinen nöyryytyksellä katsovansa -ylös. Myöskin ulkonaisessa suhteessa olivat molemmat serkukset -toisistaan suuresti eroavat. Åkella oli ylpeä ja miehekäs ryhti. -Hänen reipas, ujostelematon esiintymisensä viittasi pelottomaan -soturiin, samalla kuin syvä katse valloitti sydämen. Antero -Erikinpoika oli nuori, sorjavartaloinen, kaunis mies, jonka ulkonäkö -miellytti. Oleskellessaan ulkomailla oli hän oppinut hyvän ryhdin; -mutta se riippuvainen asema, jossa hän oli tähän asti elänyt, oli -tehnyt vaikutuksen, josta hän ei pystynyt vapautumaan. - -Elina istui äänetönnä työnsä ääressä ja vastaili yksikantaan niihin -kysymyksiin, joita hänelle tehtiin. Åke taisteli kuin mies. Hän -hurmaantui Elinan nähdessään, hän rakasti tätä impeä yhtä suuresti -kuin ennenkin, mutta ei yhtä itsekkäästi, sillä nyt tahtoi hän -kieltäytyä omasta onnestaan valmistaakseen onnea rakastetulleen. -Sentähden kietoi hän Erikinpojan sellaisiin keskusteluihin, -joissa tämä sai tilaisuuden ilmaista tietojaan. Hän oli olevinaan -vastakkaista mieltä, jotta toinen saisi tilaisuuden kumota hänen -väitteensä, ja kaikki tämä vain siksi, että Elina oppisi ymmärtämään -tulevan herransa ansioita. - -Mutta kun Ermegård rouva ei enää katsonut tarvitsevansa pelätä Åkea, -ylisteli hän tätä myöhään ja varhain. Ritarin täytyi kertoa sodasta -ja sen yksityistapauksista. - -Hääpäivän edellinen ilta oli tullut. He olivat kuten tavallisesti -kokoontuneet Ermegårdin huoneeseen. Åke teki kaiken voitavansa -pitääkseen tunnelmaa yllä, ja Elina istui tapansa mukaan jakkaralla -mummonsa jalkojen juuressa. Antero Erikinpoika saattoi asettua minne -tahansa, mutta Åken ollessa läsnä ei hän koskaan istuutunut Elinan -rinnalle. - -Oli puhuttu, kuinka Ingri oli kehittynyt edukseen, mitä reippautta -hän oli osoittanut ja kuinka varmaksi hän oli tullut esiintymisessään. - -"Muistan sangen hyvin, kuinka epänaiselliselta hän näytti minusta", -sanoi Åke, "enkä ymmärtänytkään häntä ennenkuin näin hänen sydämensä -rakastetun." - -"Minun piharenkini!" huomautti Ermegård rouva. - -"Silloin käsitin", jatkoi ritari, "että totinen rakkaus voi olla yhtä -ylevä, missä ikinä se syttyneekin. Ambjörn on siitä todistuksena. Hän -on valmistunut siihen, ettei Ingri koskaan voi tulla hänen omakseen, -mutta kuitenkin on hän varma siitä, että mitä Jumala on yhdistänyt, -sitä eivät ihmiset voi eroittaa, ja jolleivät he voi yhdistyä tässä -elämässä, yhdistyvät he toisessa..." - -Åken katseet lennähtelivät Elinaan, ja se, mitä hän vilahdukselta -luki tämän silmistä, täytti hänen mielensä ilolla ja tuskalla. - -Antero Erikinpoika hymyili ivallisesti. Hän ei ollut onneksi -huomannut mitään, mutta hän puri huultaan, voidakseen olla -muistuttamatta ritarille tämän molemmista manalle menneistä -morsiamista. - -Ermegård rouva täydensi kertomuksen mainitsemalla Ingrin sanoneen -hänelle, että hän päättää joko Erik Jönssinpojan tai omat päivänsä. - -"Mikäli mahdollista, tahdon estää miehen koskaan palaamasta -takaisin", sanoi Åke. "Toivoisin, että luoti sattuisi häneen." - -"Ettäkö rakastavaiset vihdoin saisivat toisensa?" kysyi Antero -Erikinpoika nauraen. - -Linnanvartia astui sisään ja jätti Åkelle suuren kirjeen. - -"Valtionhoitajalta!" huudahti tämä iloissaan. "Odottaako tuoja?" - -"Odottaa, herra ritari!" - -Åke avasi ja luki kirjeen. - -"Toivon, ettei ole kysymys uusista taisteluista", virkkoi Ermegård -rouva. - -"On, rakkahin isoäiti, niin läheisestä, että minun pitäisi heti -lähteä." - -"Sitä en salli; olet luvannut..." - -"Viipyä yli häiden. Niin teenkin. Lähden vasta huomisiltana." - -Mutta Åken oli kirjoitettava vastaus. Oli jo myöhäinen, ja hän -toivotti hyvää yötä. - -Ermegård rouva oli sangen tyytymätön. Hän odotti lukuisia vieraita -ja niiden joukossa kauniita neitsyitä ylhäisistä suvuista. Hän oli -iloinnut siitä, että sai sanoa heille: "Tyttärenpoikani, jalo ritari -Åke Hannunpoika, etsii itselleen morsianta..." - -Mutta Antero Erikinpoika sitä vastoin ei suinkaan ollut tyytymätön. -Loistelias sukulainen asetti hänet itsensä varjoon, ei ainoastaan -kalpean Elinan, vaan myös odotettujen vieraiden silmissä. Hän oli -hämillään ajatellessaan esittelyä, joka tuli tapahtumaan, mutta hän -tunsi, että se olisi kaksin verroin vaikeaa, jos ritari olisi läsnä. - -"Huomispäivä tulee olemaan väsyttävä, tahdon mennä aikaisin levolle", -sanoi vanha rouva. - -Elina oli heti valmis häntä seuraamaan. - -"Odotan sinua sitten tänne", kuiskasi sulhanen hänelle. - -Se ujous, jota Elina oli viime päivinä osoittanut, oli syvästi -loukannut häntä, mutta hän pelkäsi niin menettävänsä hänet, ettei -uskaltanut lausua ainoatakaan nuhdetta. Nyt pelätty kilpakosija -lähtee tiehensä, nyt oli tyttö hänen; ja kun hän kutsui, oli tämä -velvollinen tulemaan. - -Kauan sai hän odottaa. Kärsimättömästi kuulosteli hän jokaista ääntä. -Vihdoinkin kuului keveitä askeleita. Ingri sieltä tuli sanomaan, -ettei Ermegård rouva sallinut neitsyen lähteä luotaan. - -"Huomenna täytynee hänen siihen kumminkin mukautua", jupisi sulhanen -itsekseen palaten huoneeseensa, epätietoisena, oliko vastauksen -tosiaankin Ermegård rouva lähettänyt. - -Varhain seuraavana aamuna oli linnassa kaikkialla vilkasta liikettä. -Kappeli koristeltiin lehdeksillä ja kukilla. Oli elokuu, niin -että näitä oli saatavana runsaasti. Keittiössä olivat monet kädet -liikkeessä, ja linnanvartian valvonnan alaisena otettiin esille -suuret kullatusta hopeasta tehdyt juomakannut ja suuret paljoudet -juomasarvia ja maljoja. Kellarista noudettiin viinejä, joita oli -säilytetty vuosikymmeniä, ja oluttynnyreitä vieritettiin seurasalin -ovelle, niin ettei oluesta tulisi puutetta. Mutta Ermegård rouva -itse otti esille suuret pöytäliinat, jotka tosin olivat hieman -kellastuneet vanhuuttaan, mutta hienot ja loistavat kuin silkkiset -ikään. - -Vanhan tavan mukaan ei sulhanen saanut nähdä morsiantaan ennen -vihkimistä, ja Antero Erikinpoika pysyi sentähden huoneessaan. - -Åke herralla oli ollut monta kirjettä kirjoitettavana; ei ainoastaan -valtionhoitajan lähettilästä, vaan Lassi Juuttikin oli lähetettävä -niitä viemään. Viimeksi mainitun kanssa hän sopi siitä, missä heidän -piti yhtyä. Hän ikävöi päästä pois, ja kun kutsuttujen vieraiden -joukossa oli monia vanhoja ystäviä, päätti hän ratsastaa heitä -vastaan; se estäisi häntä hautomasta omia ajatuksiaan. - -Kulkiessaan portaita alaspäin kuuli hän säveliä. Elina se soitteli -harpullaan. Satoja kertoja oli sellainen pyyntö pyörinyt Åke ritarin -huulilla, mutta hän ei ollut rohennut lausua sitä, ja nyt viimeisenä -päivänä tahtoi Elina suoda hänelle jäähyväistervehdyksen -- sillä -että tämä puhui hänelle, sen tiesi, sen tunsi hän. - -Harppu oli kannettu naisparvelle, ja sinne suuntasi ritari -askeleensa. Luultavasti oli Ermegård rouva siellä sisällä; tälle hän -päätti antaa merkin, ettei ilmaisisi hänen läsnäoloaan... - -Hän meni varovasti lähemmäksi. Elina oli sisemmässä huoneessa. -Hän lauloi hiljaisella äänellä, mutta jokainen sana tunkeutui -ritarin korvaan. Hän lauloi eron katkeruudesta, uskollisesta, -hamaan kuolemaan kestävästä rakkaudesta ja yhtymisestä toisessa -maailmassa, suurimman autuuden saavuttamisesta... Taasen siirtyi hän -virrensävelmään... Nyt seurasi rukous madonnalle; hän oli taistellut -rakkauttaan vastaan, mutta se oli aina ollut voittamaton. Oli synti -rakastaa toista ja antaa kätensä toiselle, hän rukoili yhä palavammin -ja hätääntyneemmin... - -Se oli särkyneen sydämen valitus, mutta niin nöyrä, niin -alistuvainen. Åke ritarin täytyi nähdä laulaja! - -Hiljaa hän avasi oven. Elina seisoi selin häneen, jo pukeutuneena -valkoiseen morsiuspukuun. Paljaat käsivarret kiertyivät harpun -ympärille ja kyyneltynyt katse oli kääntynyt taivasta kohden. - -Ajatus, että he näkivät toisensa viimeisen kerran, sai ritarin -valtoihinsa. - -"Elina!" huudahti hän. - -Elina teki kauhun liikkeen. - -Mutta Åke sulki hänet syliinsä, ja hän itki ritarin rinnalla kuin -olisi sydämensä pakahtumaisillaan. - -"Saanko katsoa sinuun -- viimeisen kerran?" sanoi Åke taivuttaen -hänen päätänsä taaksepäin. - -He lukivat hellintä rakkautta toistensa silmistä. "Sano, että -rakastat minua!" sanoi Åke. - -"En ole koskaan rakastanut ketään muuta", vastasi Elina. - -"Sinua on pakoitettu?" - -"Niin, niin!" - -"Ja nyt täytyy meidän erota!" - -"Ainoastaan tämän elämän iäksi!" - -"Mutta minun sinä olet!" - -"Sinun yksin!" - -"Hyvästi, kunnes ensi kerran kohdataan." - -Åke painoi huulensa hänen huuliaan vasten pitkään suudelmaan. Silloin -hän tunsi, kuinka Elina ikäänkuin solui pois hänen syleilystään. - -Hän katsoi häneen; kasvot olivat valkeat kuin lumi, ja hän luuli -hänen pyörtyneen. - -Hän laski hänet hellävaroen matolle. Täältä hänet kyllä pian -tavataan, ja ritari tahtoi säästää sekä itsensä että hänet uusista -erojaisista. - -"Nuku suloisesti, valkea ruusuni!" kuiskasi hän. "Olisin valmis -toivomaan, ettet koskaan heräisi!..." - -Nopein askelin poistui hän huoneesta. - -Palattuaan huoneeseensa kirjoitti ritari Ermegård rouvalle, että -hänen tärkeistä syistä oli heti lähdettävä. Hän jätti kirjeen eräälle -palvelijalle ja riensi talliin, jossa itse satuloi ratsunsa, ja -lasketti täyttä laukkaa tiehensä. - -Mutta hän ei ollut kauas ehtinyt ennenkuin kuuli kellonläppäyksen -linnasta. Mitähän se merkitsi?... Silloin hän muisti, että -tornikellojen liikkeet olivat riippuvaiset tuulesta. "Sangen kaameaa -hääpäivänä", jupisi hän. - -Joutuisiko suloinen neitsyt tosiaankin toisen puolisoksi? Eikö olisi -ollut armeliaampaa surmata hänet tai nostaa hänet hevosen lautasille -ja kiitää pois? Mitä hurjimmat tuumat risteilivät hänen päässään, ja -yhä kipakammin kannusti hän ratsuaan. - -Markarydissa, Sunnerbron kihlakunnassa, oli hänen uskollistensa -yhtymäpaikka. Siellä tapasi hän jo valmiina seitsemänsataa -ratsumiestä; sitä paitsi oli siellä kaksi vanhaa, tuttua -vapaaehtoista Skarasta, sepänpoika Brynte Byrelinpoika ja Marquard -kultaseppä, jotka molemmat pyysivät palvella hänen johdossaan. -Ritaria näytti ilahuttavan nähdä heitä jälleen, mutta heistä hän -oli suuresti muuttunut. Hänen olennossaan oli silmiinpistävää -levottomuutta ja kiihkoa. Hän puhui ainoastaan mitä kuului kunkin -palvelustehtäviin, muuten oli hän vaiti. - -Helsingborgin linnassa isännöi herra Tyge Krabbe, mahtava, ylpeä ja -pöyhkeä vouti, joka kohteli epäinhimillisesti kansaa, emäntäänsä -ja palvelijoitaan. Åke herra oli ajatellut yrittää hänen kanssaan -otteluun. Nyt oli se tapahtuva. Koskaan ei hän ollut tuntenut niin -suurta halua esiintyä heikkojen ja sorrettujen puolustajana. - -Lähtö tapahtui elokuun 27 päivänä 1510. Samana päivänä ilmoitti muuan -asemiehistä hänelle, että Thor oli karannut. - -"Se ilahuttaa minua", vastasi hän. "Jos tapaan hänet vihollisten -riveistä, on hän nähnyt viimeisen päivänsä." - -Pieni parvi lähti liikkeelle alaspäin Fagerhultia ja Örkelljungaa -kohden. Åke herra piti kaikkea tarkoin silmällä, kuten hänen tapansa -oli. Hän varoi aina kavaloita salahankkeita heti jouduttuaan -vihollisen maahan ja tahtoi mieluummin itse yllättää kuin joutua -yllätetyksi. - -Örkelljungan edustalla oli syvä metsäinen laakso; sen läpi kulki -puro, jonka äyräät olivat rimpeä ja rämeikköä. Paikkaa nimettiin -Fantehåleksi, ja tuulen taittamat oksat ja murrokset vaikeuttivat -kulkua sen lävitse. - -Viereiselle mäelle oli Tyge herra sijoittanut suuren sotajoukon. Thor -oli kertonut hänelle ritarin aikomasta retkestä Helsingborgiin, ja -vouti kokosi väkensä ja riensi Åke herraa vastaan. - -Tämä ei aavistanutkaan väijytystä; kun hän saapui metsään, näki hän, -kuinka kukkulat ympärinsä vilisivät aseellista väkeä. - -"Ajatelkaa tarkoin, ritari!" kuiskasi Lassi Juutti, - -Mutta Åke loi häneen ankaran katseen; hänen silmänsä salamoi ja paloi -taistelunhalusta. - -"Eteenpäin, urhoni!" huusi hän korkealla äänellä. "Seuratkaa -jälestäni, vien teidät voittoon!" - -"Tai kuolemaan", lisäsi Juutti. - -Mutta ritari kannusti hevostaan ja riensi läpi laakson ja yli puron. - -Vihollinen ei ollut ainoastaan ylivoimainen luvultaan, vaan -sillä oli myös etu taistella kukkulalta jalan. Åkesta näytti -olevan samantekevää, kuinka suuri luku hänellä oli vastassaan, -hän kävi rajusti kimppuun, ja jokainen isku kaatoi miehen. Hänen -rinnallaan taistelivat Brynte Byrelinpoika ja Marquard kultaseppä -urhoollisuudella, joka herätti yleistä ihailua. Viholliset väistyivät -hämmästyksissään. - -Mutta ritari keksi Thorin heidän joukossaan. Hän kohotti miekkansa -häntä kohden ja huutaen: "Kavaltaja!" kaasi hänet kuolleena maahan. - -Silloin ohjasi tanskalainen Lauri Frost ratsunsa suoraan ritaria -kohden, ja ennenkuin tämä ehti asettua vastarintaan, oli muukalainen -asemies syössyt keihäänsä hänen lävitsensä. - -Syntyi yleinen hämmennys. Tieto ritarin kuolemasta levisi kuin -kulovalkea. Tanskalaiset hyökkäsivät tulisemmin kuin ennen, -ruotsalaiset saatettiin pian täydelliseen epäjärjestykseen ja he -koettivat pelastua pakenemalla. Monet heistä otettiin vangeiksi, ja -päälippu joutui monien muiden lippujen keralla vihollisten käsiin. - -Mutta ritarin ruumis korjattiin taistotantereelta ja vietiin -Helsingborgiin, missä Tyge Krabben emäntä Anna juhlallisesti -hautautti sen. - -Ja niin sanotaan kansanlaulussa: - - Hänen ruumiinsa - on juhlien haudattu kirkkohon - levätäksensä päivähän tuomion. - -Kun Ingri löysi neitsyen makaamasta matolta, nosti hän hänet -varovasti ja koetti kaikkia keinoja, mitä tiesi, palauttaakseen -hänet eloon. Kun se ei onnistunut, riensi hän ilmoittamaan Ermegård -rouvalle. - -Tämä arveli, että Elina kyllä pian toipuu. Kuitenkin meni hän itse -häntä katsomaan, mutta kun Elina ei totellut hänen kehoitustaan -ja herännyt eloon, lähetti hän noutamaan kappalaista, joka oli -yrtintuntija. - -Tämä pelästyi ja sanoi, että neitsyt oli heti vietävä vuoteeseen. -Siitä ei Ermegård rouva tahtonut kuulla puhuttavankaan. Pihaan -ajoivat vaunut toisensa jälkeen, ulkoa kuului hilpeää naurua ja -iloisia ääniä. Talossa oli häät, ei silloin käynyt laatuun olla -sairas, ja kaikista vähimmin sopi se morsiamelle. - -"Sanon teille, Ermegård rouva, hänet täytyy viedä vuoteeseen", toisti -kappalainen; "minä en vastaa hänen hengestään". - -Ankara linnanrouva väitti, että pappi vaati sitä ainoastaan häntä -suututtaakseen, ja hän poistui vihoissaan huoneesta sanoen, että -pappi sai tehdä mitä tahtoi. - -Kuten tavallisesti tällaisissa tilaisuuksissa, ilmaisivat vieraat -mitä hellintä osanottoa, ja sulhaseen näytti tapaus syvästi koskeneen. - -Vieraat tosin kerääntyivät täysien pöytien ympärille, mutta he -joko olivat vaiti tai puhelivat kuiskaillen keskenään; aiotut häät -muistuttivat pikemmin hautajaisia. - -"Missä on Åke?" huudahti Ermegård rouva äkkiä. - -Kukaan ei voinut vastata kysymykseen. - -Sitten tuli kirje ilmoille. Isoäiti ja tyttärenpoika vaihtoivat -katseen, mutta kumpikaan ei virkkanut mitään. - -Kun päivällinen oli päättynyt, olivat vieraat iloiset saadessaan -lähteä kotiin. He puhuivat, kuinka levottomia he muka olivat, -ennenkuin saisivat tietää morsiamen toipuneen, ja Ermegård rouva -sanoi toivovansa, etteivät he kieltäytyisi, kun hän ensi tilassa -lähettää heille uudet hääkutsut. - -Mutta tyytyväinen hän oli, kun viimeiset vaunut poistuivat. -Sydämessään oli hän katkeroitunut Elinaa kohtaan. Tämä ei ollut -koskaan ennen ollut sairaana, miksi piti hänen nyt sairastua? -Niskoittelun täytyi olla syynä... Ja viime hetkessä... itsenään -hääpäivänä!... Mutta odotas, kyllä saat, tyttö, maksaa sen! - -Ingriltä kuuli hän, että Elina oli palannut tajuunsa, ja hän -kuvitteli mielessään sitä levottomuutta, jolla "pahantapainen lapsi" -odotti hänen saapumistaan. - -Hän päätti antaa hänen odottaa, tytölle oli hyödyllistä olla hetken -tuskissaan. Ja niin meni hän sisälle omaan huoneeseensa, istuutui -lepotuoliin ja -- nukkui. - -Erikinpoika hänet tuli siitä herättämään. - -"Ettekö tahdo nähdä häntä vielä hengissä?" kysyi tämä. - -"Hengissä?" Ermegård rouva tuijotti häneen. - -"Åke on syypää!" sanoi Erikinpoika rutistaen kirjeen. - -Mutta Ermegård rouva ei vastannut; hän riensi heti Elinan luo. - -Tämä makasi aivan hiljaa, katse lujasti kiinnitettynä harppuun. -Ermegård rouva puhui hänelle, mutta ei saanut mitään vastausta. - -"Ottakaa pois harppu! Mitä hän siihen tuijottaa?" - -Käsky täytettiin. Mutta sairas näytti silloin niin hätääntyneeltä, -että harppu täytyi asettaa jälleen näkyviin. Sitten hän tyyntyi -jälleen, mutta sanaakaan ei tullut hänen huuliltaan. - -Ja niin istuivat Ermegård rouva ja Erikinpoika yötä päivää hänen -luonansa. Kappalainen sanoi, että hän mahdollisesti saattaa herätä -vielä kerran, ja sitä he odottivat. - -Samalla he puhelivat keskenään. Kaikki oli ollut niin hyvin! Jos hän -nyt kuolee, kuinka silloin käy? Mikä osa Åkella oli tässä?... Oliko -hän kenties jutellut hänen kanssaan? - -Viikossa vanheni Ermegård rouva vähintään kymmenen vuotta. Kenties se -tuli siitä, että hän alituiseen piti silmänsä kiinnitettyinä Elinaan. -"Jospa käsittäisin, mitä varten hän tuijottaa tuohon harppuun!" - -Kerran aamupäivällä, kun he istuivat vuoteen ääressä kuten -tavallisesti, kuului harpusta kova särähdys. Kaikki kielet olivat -katkenneet, ja samana hetkenä sammui Elinan elämä kuin kynttilä, -mutta kalpeille huulille levisi hymy. - - * * * * * - -Ermegård rouva ei elänyt kauan hänen jälkeensä. Tieto Åken kuolemasta -koitui hänenkin kuolinsanomakseen. - - * * * * * - -Mutta sen jälkeen sanottiin Ettakissa yhä useammin kummittelevan. -Talonväki näki usein vanhan rouvan vaeltavan nuoren naisen seuraamana -pitkin linnankäytäviä. Kummitustornista kuului valittavia ääniä, -kellot läppäsivät, ja vanha kappalainen lankesi joka päivä polvilleen -alttarin ääreen ja rukoili palavasti: "Jumala olkoon heidän -sieluilleen armollinen!" - - - - -2. - -KÄYNTI SUOMESSA JA SEN SEURAUKSET. - - -Yhdysliike hansakaupunkien ja Ruotsin välillä oli Hannu kuninkaan -silmätikkuna. Hän selitti kirjelmässä Lyypekille, että jollei -yhteyttä Ruotsin kanssa katkaista, pitää hän hansakaupunkeja -vihollisinaan ja lähettää koko laivastonsa ajelemaan heidän aluksiaan -ja samoin hävittämään ja polttamaan Saksan rannikoita. Lyypekkiläiset -suostuivat vastahakoisesti, mutta lähettivät samalla Saksan keisarin -luo lähettilään, joka vei suuria lahjoja ja sai hänet lakkauttamaan -valtiokirouksen. Sen jälkeen purjehtivat saksalaiset alukset -vielä suuremmin joukoin kuin ennen niin Tukholmaan kuin muihinkin -ruotsalaisiin rantakaupunkeihin. - -Hannu kuningas raivosi, mutta vannoi kostavansa. Lyypekkiläisten -alusten pyydystys oli jatkuva kuten ennenkin. Laivasto varustettiin -ja päälliköiksi asetettiin Otto Rud ja Severin Norrby. Molemmat -olivat hurjia merisissejä, vaikkei jälkimäinen ollut yhtä julma kuin -edellinen. He alkoivat kuten tavallisesti hävittämällä ja polttamalla -rannikoita, ryöstämällä kauppalaivoja ja estämällä kauppaa Ruotsin ja -Tallinnan välillä. Sitten purjehtivat he syvemmälle Suomenlahdelle. - -Oli elokuu 1509. - -Leuto suvituuli hengähteli pienen Turun kaupungin ylitse. Oli -sunnuntai ja kansa vaelsi suurin joukoin kirkkoon. Messun toimitti -hurskas piispa Johannes Olavinpoika, joka yksinkertaisella -esiintymisellään ja suurella hyväntekeväisyydellään saavutti yleisen -rakkauden, ja kirkko oli hänen messutessaan täynnä tungokseen saakka. - -Jumalanpalveluksen jälkeen palasi kukin kotiaan, jossa odotti katettu -päivällispöytä, mutta iltapäivällä menivät sekä nuoret että vanhat -ulos kaupungista nauttimaan kesäistä ilmaa ympäröivissä metsissä. -Silloin leikittiin ja karkeloitiin, soittaen milloin kannelta, -milloin huuliharppua. Vanhat istuivat katsellen, edessään kipponen -kirsijuomaa tai pikari simaa. Perheenäidit kilpailivat keskenään -tämän juoman valmistamisessa, ja se, joka onnistui parhaiten, nautti -koko lailla kadehdittua arvoa. - -Tällä kertaa sai pormestarin rouva palkinnon. Hänen miehensä tähden -olisi se suotu hänelle mielellään; kaikki pitivät pormestarista. -Mutta Leena Strivert oli syntyään saksalainen, hän puhui alinomaa, -että sellaista leipää kuin oli Hampurissa, sellaisia sikoja ja -sellaista simaa ei saanut mistään muualta kuin hänen talostaan. - -Seurue oli sijoittunut eräälle kukkulalle, josta oli avoin näköala -merelle. Alhaalla rannalla karkeloi nuoriso. Nyt oli parhaallaan -menossa Engelbrektin polska, ja iloinen laulu helähteli laajalle -ympäri. - -"Isä, isä! Tuolta tulee monta laivaa!" huusi pieni poikaressu, joka -juoksi rinnettä ylös ja ponnistuksesta punoittaen riensi pormestarin -luo. - -"Mistä?" kysyi tämä. - -"Tuolta puiden takaa. Nyt ne näkyvät!" - -Kaikki hypähtivät pystyyn. - -"Herra Erik Turenpoika luultavasti." - -Yhä useampia laivoja tuli näkyviin. Kukaan ei virkkanut sanaakaan. -Karkelo oli tauonnut. - -"Tanskan lippu!" huusivat useat. - -"Se on vihollinen!" - -"Aseihin joka kynsi!" virkkoi pormestari tyynesti. "Alhaalla -satamassa tavataan." - -Kuten lintuparvi metsästäjän huudon kuultuaan olivat naiset -pelmahtaneet pystyyn, ja kuten ajettu lammaskatras pakenivat he -kaupunkia kohden. - -Pormestarin emäntä oli heistä pyylevin, ja hänen oli mahdoton seurata -toisia, mutta kukaan ei ollut kuulevinaan hänen avunhuutojaan, pelko -oli vallannut kaikkien mielet, eikä kenenkään kunnioitus riitä niin -pitkälle, että hän antaa henkensä pelastaakseen toisen elämän. -Kaikki toiset olivat jo ehtineet kaupunkiin; koko seura oli kuin -puhallettu pois, ei näkynyt edes pitkän hoilakkaa palvelijatartakaan. -Pormestarin emäntä oli yksin, väliin hän käveli, väliin juoksi. Hän -puhkui kuin palje, itki ja sadatteli sekaisin. - -Rannalta kuului huutelua ja hälinää. Muuan laiva laski maihin. -Pelästys antoi pormestarin emännälle siivet, mutta hädin tuskin -päästyään kaupunkiin vaipui hän tajutonna muutaman pienen, matalan -talon portille. Ovi avautui, muuan pitkä nainen astui kadulle ja -koetti nostaa kaatunutta ylös. - -"Raskas kuin jauhosäkki!" jupisi hän, mutta kietaisi samassa -käsivartensa mummon ympärille, avasi oven ja kantoi taakkansa -sisälle. Hän tuli kohta ulos jälleen, sulki oven huolellisesti -jälkeensä ja suuntasi matkansa satamaan. - -Nyt rämisivät rummut ja torvet, kirkoissa soivat kellot. Asestettua -väkeä riensi vihollista vastaan, käsityöläisiä varustettuina kirvein -ja seipäin, kauppamiehiä, maalaisia, kaikilla lyömäaseita mukanaan, -kun taasen naiset ja lapset, ukot ja vaivaiset, kullakin kuormanaan -niin paljon kuin jaksoivat kantaa, riensivät kaupungista metsiin. - -Pormestari johti itse omia ja raadin asemiehiä. Hän koetti estää -maihinnousua, mutta vaikka hän siinä menestyikin etumaiseen laivaan -nähden, hyökkäsi hänen selkäänsä suuri joukko, joka oli laskenut -maihin kaupungin ulkopuolella ja nyt hurjin huudoin syöksyi toverinsa -apuun. Se ei ollut enää taistelua, vaan teurastusta. Otto Rud käski, -ettei ketään saanut päästää hengissä, ja hänen käskynsä täytettiin -täsmälleen. - -Murhaaminen jatkui koko päivän. Yhytettiin monia, jotka olivat -kätkeytyneet kellareihin ja vajoihin, nämä vedettiin esiin ja -hakattiin kappaleiksi, ja vielä värisevät jäsenet heitettiin kadulle. - -Avattiin olut- ja simatynnyreitä, merimiehet joivat itsensä -päihdyksiin, ja ryhdyttiin vielä pahempiin julmuuksiin. Asuinhuoneet -sytytettiin palamaan, naisia ja lapsia heitettiin tuleen, ja -sotamiehet rääkyivät matkien heidän epätoivon-huutojaan. Oli kuin -helvetin esiriput olisivat avatut. - -Otto Rud sanoi miehilleen jättävänsä kaupungin neljäksi päiväksi -heidän valtaansa, he saivat menetellä kuten hyväksi näkivät. Itse -piti hän silmällä, että ryöstäminen suoritettiin asianomaisella -tarkkuudella. Miehet saivat pienen osan, hän itse sitä suuremman. -Kaikki tyyni vietiin alas laivoihin, ja mitä ei voitu viedä mukana, -se hävitettiin. - -Nainen, joka oli teljennyt pormestarin emännän pieneen tilapäiseen -asuntoonsa, suuntasi sillävälin kulkunsa piispantaloon. Se oli -suljettu, mutta hyvin tuntien tiet meni hän eräille salaportaille, -jotka monien mutkittelujen jälkeen lopulta veivät piispan -makuukamariin. - -Hän avasi oven hiljaa ja pysähtyi kynnykselle nähdessään vanhan -miehen polvillaan ristiinnaulitun kuvan edessä ja vaipuneena -rukoukseen. Kun hän oli lopettanut, sanoi hän lempeästi ja -kääntämättä päätään: "Mitä tahdot, Andreas?" - -"En ole Andreas!" - -Piispa nousi nopeasti: "Kuinka tulette sitä tietä?" kysyi hän. - -Piispa heitti häneen uteliaan katseen. "Tunnenko teidät?" kysyi hän. - -"Luulen niin!" - -"Nimenne?" - -"Valmyra." - -"Valmyra, elätkö vielä?" - -"Olen ollut suuri syntinen", sanoi hän langeten piispan jalkoihin. -"Nyt tulen anomaan anteeksiantoa ja synninpäästöä." - -"Valmyra parka, sinua on kovin koeteltu." - -"Olen tehnyt paljon syntiäkin." - -"On kai jo neljäkymmentä vuotta siitä, kun näimme toisemme. Kuinka -olet elänyt koko tämän ajan?" - -"Metsissä mustalaisten joukossa." - -"Sinä, kristitty, pakanain seassa?" - -"He uskovat myös Jumalaan ja elämään tämän jälkeen." - -Molemmat vaikenivat. "Tahdotko ripittäytyä?" kysyi piispa vihdoin. - -"Tahdon, teidän armonne!" - -"Tee se sitten! Olen valmis kuulemaan sinua heti, huomenna on se -kenties liian myöhäistä." - -"Tänä yönä, kun tulee pimeä, vien teidän armonne vahingoittumatonna -täältä." - -"Sinäkö, Valmyra?" - -"Se on oleva viimeinen tehtäväni tässä maailmassa!" - -"Huomaan, että olet oppinut ennustamaan mustalaisten joukossa. Etkö -tiedä, että se on kielletty Jumalan sanassa?" - -"Tiedän, ettei voi elää vuorilla ja metsissä, Jumalan avoimen taivaan -alla, näkemättä Hänen ihmeitään ja innostumatta niistä." - -"Se on eri asia!" - -"Ei, teidän armonne! Luonnon vapaudessa selkenee sisäinen näkömme, ja -meille ilmestyvät salaiset asiat." - -"Nyt tahdot vain pettää itsesi ja minut!" sanoi piispa lempeästi. - -"Uskotteko minua paremmin, herra, kun sanon teille, että minuutin -kuluttua kumahtelevat rajut iskut portillenne. Vihollinen tahtoo -päästä sisälle." - -"Siihen olen valmistunut!" - -Mutta kun samassa mahtavat rautaovet rakoilivat niistä rajuista -iskuista, joita suunnattiin niitä vastaan, kalpeni piispa -silminnähtävästi. - -"He menevät heti eivätkä palaa ennenkuin huomenna", sanoi Valmyra. - -Särkeminen oli tosiaankin tapahtunut vain ohitse kulkiessa, ja -rähisevä joukko meni edelleen, säästäen piispantalon toiseksi -päiväksi. - -"Kerro edelleen, Valmyra." - -"Te tiedätte, että mustalaiset vaeltavat ympärinsä harjoittaen -povaamista. Mutta he ovat kuin nuo, jotka seisovat talon ulkopuolella -eivätkä tiedä mitä sisällä tapahtuu. Kaikki ovat kutsutut, mutta -ainoastaan harvat valitut." - -"Sinä käytät raamatun sanoja, Valmyra." - -"Herran voimalla minä puhunkin. Ilmestyksen kirja ei ole avoinna -ihmisten edessä, sillä he riippuvat niin kiinni maassa, että he joko -käyttäisivät sitä maallisiin tarkoituksiinsa tai antaisivat sen sitoa -vapaan tahtonsa. Ainoastaan se, joka on tehnyt tilinsä maailman -kanssa, on valmis, kun kutsu kuuluu, ja minä tiedän, että ennen -auringon nousua on kutsu tullut minulle!" - -"Mistä sen tiedät?" - -"Näettehän tämän sormuksen. Niin kauan kuin kannan sitä, ei minulle -ole mikään salattua, mutta kuolema on lähellä." - -"Eikö kukaan toinen ole kantanut sitä?" - -"Sen varasti minulta kerran kavala pappi. Hänellä oli se -kuolinhetkenään, mutta hänelle näytti se helvetin." - -Piispa teki torjuvan eleen. "Hävitä se, Valmyra!" sanoi hän. - -"Minun täytyy kantaa sitä viimeiseen hetkeeni, mutta rukoukseni on, -että teidän armonne ottaisi sen sormestani ja heittäisi tuleen." - -"Onko niin varmaa, että olen läsnä?" - -"On. Teidän armonne pitelee minua kädestä, ja sormusta -koskettaessanne valtaa teidät niin kiihkeä halu lukea salattuja -asioita, että teette minulle ihmeellisen kysymyksen, josta en -tiedä muuta kuin että vastaus on oleva viimeinen näkemykseni -tulevaisuuteen." - -Piispa taivutti päänsä. "Ei ole ensi kerta elämässä, kun kohtaan -sellaista, jota en voi selittää." - -"Kunnianarvoisa isä, tahdotteko antaa minulle synninpäästön?" - -"Tahdon kyllä!" Ja hän pani kätensä hänen päähänsä. "Valmyra, -paljon vääryyttä on sinulle tapahtunut maailmassa. Jo ensimäisessä -nuoruudessasi petti sinut se, jonka olisi pitänyt näyttää sinulle -oikea tie. Elämäsi vaiheet sen jälkeen näyttävät minusta pimeiltä, -mutta minulla ei ole mitään oikeutta tuomita mitä en ymmärrä, ja -itsepähän tiennet, ovatko tekosi sellaiset, että tarvitset hävetä -kaikkinäkevän edessä." - -"Olen kerran menetellyt mielettömästi kavalan papin viettelemänä. -Herra Erik Turenpoika minut silloin opasti oikeaan. Ennenkin, mutta -vielä enemmän jälkeenpäin, olen tuntenut pakkoa palvella ja auttaa -kaikkia niitä, joita hän piti rakkaana." - -"Mistä sellainen kiintymys johtuu?" - -"Hän on osoittanut minulle mikä oli oikein, ja hän on kasvattanut -tyttärenpoikani." - -"Se on siis kiitollisuutta?" - -"Niin, kunnianarvoisa isä!" - -"Tiedän varmasti, tyttäreni, että olet oikealla tiellä, ja -kaikkivaltiaan, kaikkein armollisimman Jumalan nimessä annan anteeksi -kaikki syntisi ja rukoilen Jumalan siunausta sinulle!" - -"Kiitos, kunnianarvoisa isä!" sanoi Valmyra ja suuteli -kunnioittavasti piispan ojennettua kättä. Sen jälkeen nousi hän -nopeasti ja lisäsi: "Nyt ei minulla ole oikeutta enää ajatella -itseäni. -- Saanko laittaa aterianne, kunnianarvoisa isä? Teillä on -tänä yönä pitkä tie taivallettavana." - -"Minusta tuntuu ihmeelliseltä, ettei Andreasta kuulu!" - -"Kenties jokin tärkeä este", vastasi Valmyra kummallisella -äänensävyllä. "Muut palvelijanne ovat paenneet kaupungista." - -"Tee kuten tahdot, Valmyra!" - -"Poissa ollessani voisitte kerätä kokoon mikä on kallisarvoisinta. -Vihollinen ei jätä kiveä kiven päälle." - -"Sen teen! Kirkon kalleudet samoin kuin omanikin säilytetään -sakaristossa, ja toivon, etteivät rosvot ulota sinne saaliinhimoaan." - -"Toivokaamme niin", vastasi Valmyra. - -Valmyra meni valmistamaan ateriaa, ja vanha piispa tarttui -raamattuun, avasi sen ja unhotti pian aiotun paon, Valmyran ja kaiken -muun maailmassa. - -Puolen tunnin kuluttua palasi Valmyra mukanaan keitettyjä munia ja -höyryävä liemivati. - -Piispa katsoi häneen kummissaan. "Ahaa!" sanoi hän hymyillen. "Nyt -muistan..." - -Äänetönnä nautti hän yksinkertaisen ateriansa, mutta ennenkuin se -vielä oli lopussa, pani hän äkkiä lusikan pois, katsoi Valmyraan -avuttomana kuin lapsi ja naisen hellällä huolella. Ääni vapisi -liikutuksesta, kun hän kysyi: - -"Onko Andreas kuollut?" - -"-- -- On, herra!" - -Papin pää painui riipuksiin. Kirkkaat kyynelet vierivät pitkin hänen -ryppyisiä poskiaan, kun hän virkkoi: - -"Hän oli uskollinen palvelija ja ansaitsi hyvin päästä Herransa -iloon." - -Nainen seisoi äänetönnä hänen edessään. - -"Näitkö hänen kuolevan, Valmyra?" - -"Näin, herra, hän kaatui ensimäisten joukossa." - -"Kärsikö hän kauan?" - -"Hän kuoli heti." - -"Etkö saanut puhutella häntä?" - -"En." - -"Luulin hänen pyytäneen sinua tänne." - -"Sitä ei tarvittu. Tiesin teidän olevan yksin." - -"Asemieheni..." - -"He menivät ase kädessä vihollista vastaan ja ovat varmaan kaikki -hakatut maahan." - -"Sinä tiesit sen!" - -"Arvasin sen!" - -"Vähän tai en oikeastaan mitään ole voinut tehdä hyväksesi, -Valmyra..." - -"Erik herran jälkeen olette ollut ainoa, joka on osoittanut minulle -osanottoa ja armeliaisuutta." - -"Sanotaan, ettei maa kanna mitään raskaampaa kuin kiittämättömyys. -Sentähden ei Jumalan enkeleille voi olla mitään kauniimpaa näkyä kuin -niin kiitollinen, nöyrä ihminen kuin sinä." - -Syntyi pitkä äänettömyys. - -"Nyt on aika lähteä, herra!" - -Piispa nousi. - -"Oletteko ottanut mitä tahdotte viedä mukananne?" - -"En tarvitse mitään!" - -"Mutta kalleutenne?" - -"Raamattuni on ainoa!" - -"Antakaa se minun kannettavakseni." - -"Mihin menemme?" - -"Tulliportin luona on pieni tupa. Sieltä menee maanalainen käytävä -birgittalaisluostariin. Eihän sieltä ole pitkä matka Naantaliin." - -"Saisinpa vain lähetetyksi viestin Erik herralle!" - -"Minä vien sen." - -"Ja jätät minut?" - -"Ennen tännelähtöäni pelastin erään naisen hengen. Hän on nyt tuvassa -ja saa lähteä teidän armonne mukaan." - -"Etkö voisi lähettää häntä?" - -"Hän näytti rikkaalta porvarinvaimolta, niin paksu ja lihava hän oli. -Sellaisista ei ole paljon mihinkään." - -"Tee sitten miten parhaaksi näet!" - -Valmyra otti suuren kaavun ja tahtoi kääriä sen piispan ympärille. - -"Ei", sanoi tämä torjuen. "Tiedätkös, Valmyra, johtuupa jotakin -mieleeni." - -"Mitä sitten, herra?" - -"Sinun on saatettava minut tuomiokirkkoon..." - -"Sen ympärillä raivoaa väkijoukko pahimmin." - -"Tahdon pukeutua piispalliseen virkapukuuni ja ottaa vihollisen -vastaan alttarin edessä." - -"He ampuisivat teidät häikäilemättä kuoliaaksi." - -"Kaatuisin silloin paikallani." - -"Herra, me emme voi päästä sinne." - -"Silloin täytyy meidän tehdä kuten olet sanonut." - -Ja nyt hän salli kääriä kaavun ympärilleen. Mutta ennenkuin hän lähti -huoneesta, katseli hän surumielisesti ympärilleen. "Täällä olen -elänyt", sanoi hän, "täällä tahtoisin myös kuolla." - -"Oletteko varma, että työnne on jo päättynyt?" - -"Koska Herra on lähettänyt sinut tänne, Valmyra, on hänellä -kenties minulle vielä jotakin tehtävää. Seuraan sentähden sinua -vastaväitteittä." - -Valmyra vei hänet salaportaista alas, ja he olivat pian ulkona -kadulla. - -Oli pimeä elokuun yö. Taivas oli pilvien peitossa, ja raskaita -sadepisaroita putoili; kuumuus oli siitä huolimatta tukehduttava. -Mutta ilma oli täynnä savua. Useilta tahoilta kohosivat pala vain -talojen liekit ja punasivat synkkien pilvien palteet tulipunaisiksi. - -Kuului hurjaa huutoa ja rääkynää, mihin ikinä kääntyikin. Oli kuin -hornan henget olisivat päässeet valloilleen. Kekäleet sinkoilivat, -katot romahtelivat alas, ne, jotka eivät palaneet liekkeihin, -tukehtuivat savuun. Voimalla, jonka kuolemanpelko antaa, vetivät -ahdistetut vainoojiaan mukanaan, ja tuli, joka ei pitänyt lukua -henkilöistä, nuoleksi palavin kielin niin ystävää kuin vihollistakin. - -Kiertoteitä vei Valmyra piispan mainittuun tupaan. Kun ovi avattiin, -kuului sisältä hätähuuto. Sen jälkeen oli kaikki hiljaista. Valmyra -iski tulta, mutta ketään ei näkynyt. - -"Minusta se kuului takasta päin", sanoi piispa. Takalla olevia -lehväksiä pengottiin, ja pormestarin emäntä löytyi niiden alta. - -Piispan nähdessään tuli hän esiin valittaen, miten hirveästi -peloissaan hän oli ollut, ja kysyi, miten oli laita pormestarin -talossa. - -"Se on tuhkaläjänä", sanoi Valmyra. - -"Tuhkaläjänä?" Hän tuijotti häneen. - -"Sen he sytyttivät ensiksi." - -"Ja minun... minun..." - -"Teidän tavaranne ja kultanne ovat menneet samaa tietä kuin kaikki -muukin!" puuskahti Valmyra nopeasti. - -"Ei, mieheni -- pormestari!" - -"Hänet vietiin vangittuna laivaan." - -"Minä tiesin, etteivät he uskaltaisi tehdä hänelle mitään pahaa." - -"Jos heille on suurempi etu siitä, että antavat hänen elää." - -"Kuka on tämä nainen?" kysyi Leena Strivert kääntyen piispaan. - -"Hän on pelastanut henkeni", vastasi piispa, "ja luullakseni -teidänkin." - -Pormestarin emäntä oli aivan vaiti, joko hämmästyksestä tai muusta -syystä. Sillävälin oli Valmyra avannut luukun lattiasta ja laskenut -alas tikapuut. - -"Kaikki on kunnossa", sanoi hän. - -"Mihin menemme?" kysyi Leena. - -"Maanalaista käytävää birgittalaisluostariin." - -"Minä en tule mukaan!" - -"Tehkää kuten tahdotte! Tulkaa, kunnianarvoisa isä!" - -"Tulethan sinä kanssani, Valmyra?" - -"Niin pitkälle kuin se on minulle suotu." - -Samassa kuului meteliä ulkoa. - -"Aiotteko jättää minut tänne yksin?" huusi pelästynyt Leena. - -"Saatte tulla mukaan, jos tahdotte." - -Piispa oli alkanut laskeutua alas. Nyt kuului kovia iskuja ovelle. -Pormestarin emäntä päästi huudon. - -"Te ilmaisette hänet!" kuiskasi Valmyra ja pani kätensä hänen -suulleen. - -"Lyökää pian ovi sisään! Sytyttäkää hökkeli tuleen!" huudettiin -ulkona. - -"Pelastakaa minut!" änkytti pelästynyt nainen. - -"Ette ansaitse sitä, minkä teen hyväksenne!" jupisi Valmyra. "Pian -alas!" - -"Hei, hei, nähkääs, kuinka se palaa!" huusivat useat äänet. - -"Portaat ovat niin pystyt, minä en uskalla..." - -"Piispa uskalsi, hän. Pian, tai heitän teidät alas, huikentelevainen -nainen." - -"Vielä kirveenisku ja ovi on auki!" -- "Tahdomme nähdä linnut -ennenkuin heidät paistetaan." -- "Täytyyhän ne kyniäkin!" - -Yhä tuimemmiksi kävivät ryntäykset, yhä navakammiksi iskut. -Ratkaiseva hetki oli tullut. - -Romahdus! Ovesta oli kappale poissa. - -"He menevät kellariin. Ampukaa, ampukaa!" - -Laukaus pamahti Valmyran juuri koettaessa vetää luukkua kiinni. Hän -horjui, mutta ei päästänyt irti otettaan. - -Ylhäältä kuului huutoja: "Se oli itse paholaisen emo! Minä näin, että -laukaus sattui! Aukon täytyy olla tässä!" - -Mutta nyt kuului luhistuvain hirsien romahdus. Kuului siltä kuin -katajia olisi heitetty tuleen. Tuli piti itse huolen pakenevain -pelastuksesta, ja vihollisen täytyi oman turvallisuutensa tähden -väistyä. - -"Nyt olette pelastetut", sanoi Valmyra ja tuli horjuvin askelin alas. - -Piispa oli katsellut äänetönnä. Hän ei pelännyt kuolemaa, ja aina -piispantalosta lähdettyään oli hänestä tuntunut, ikäänkuin enkeli -kulkisi hänen rinnallaan riiputtaen soihtua kädessään. Kun laukaus -pamahti ja hän näki Valmyran horjuvan, ymmärsi hän, että nyt vanhan -vaimon ennustus täyttyi. Luoti oli sattunut olkapään ja rinnan väliin -ja siitä pulppusi punainen verivirta. Piispa ei virkkanut mitään, -mutta hän taivutti vaimon paneutumaan maahan. - -"Antakaa minun sitoa haavanne", virkkoi pormestarin emäntä -pelästyksestä vavisten. Hän oli arvelematta reväissyt kappaleen -hameestaan ja laittanut siteen. - -"Se ei auta mitään." - -"Eikö mikään pelastus ole mahdollinen?" kysyi piispa. - -"Ei mikään, kunnianarvoisa isä! Tunnen, kuinka voimat vähenevät. -Elämä häipyy pois." - -"Odotatko kuolemaa pelottomasti?" - -"Vapisevin toivein." - -"Eikö sinulla ole minulle antaa mitään tehtävää?" - -"Tässä on sormus. Ottakaa se, isä!" - -Vanha piispa oli langennut polvilleen ja kannatti hänen päätänsä. -Kun hän nyt tarttui hänen käteensä vetääkseen pois sormuksen, tunsi -hän ihmeellisen halun kohottaa tulevaisuuden huntua, ja melkein -tietämättään puuskahti hän: "Jos voit nähdä tulevaisuuteen, Valmyra, -niin sano minulle, milloin on tuleva loppu tästä levottomasta -maailmasta?" - -Valmyra kohotti katseensa häneen. Kuolon kalpeus levisi hänen -poskilleen, ja hän vastasi: - -"Kun laivat kyntävät merta ilman purjeita ja airoja, kun vaunut ja -rattaat vierivät maata ilman vetojuhtia, kun ihmisten puhe kiitää -lankoja myöten läpi ilman, kun kultaa antavat puut, jotka eivät -kanna hedelmää, silloin on maailma ollut aikansa ja viimeiset päivät -tulleet." - -Syvä huokaus, ja Valmyra oli päivänsä päättänyt. - -"Niin, totisesti, jos tämä kerran tapahtuu, täytyy lopun olla -käsissä!" sanoi piispa painaen Valmyran silmät umpeen ja lukien -rukouksen. Sitten otti hän sormuksen ja piti sitä kynttilän liekissä. - -Oli kuin siitä leimahtaisi pieniä sinisiä liekkejä, mutta piispan -kättä ne eivät polttaneet... Hän tunsi kovaa halua pitää sen, mutta -annettu lupaus oli pyhä. - -"Jos teidän armonne tahtoo panna sen tänne maahan, luulen, että sen -saa palamaan." - -"Se ei varmaan onnistu..." - -"Pankaahan maahan!" - -"Kas noin!" - -"Nyt revin tämän siteen palasiksi ja panen ne sytykkeiksi." - -"Mutta se on verinen..." - -"Ei tee mitään. Se palaa kuitenkin." - -Leena rouva teki kuten oli sanonut, ja kun hän oli muodostanut -tilkuista pienen kasan pani hän sormuksen päälle. "Tahtooko teidän -armonne nyt itse sytyttää?" - -Piispa vei kynttilän siihen kiinni, mutta se ei ottanut tulta. -"Näette nyt!" - -"Sepäs merkillistä!" Leena heitti tilkut syrjään ja vei sitten -kynttilän kiinni sormukseen. Silloin se otti tulen, mutta tuli paloi -laimeasti. - -"Onko se aivan välttämätöntä?" kysyi hän levotonna. Kuolleen -läheisyys peloitti häntä. - -"Olen luvannut..." - -Pormestarin emäntä oli käytännöllinen nainen. "Tämä on ylen -kummallista", sanoi hän. "Minä tiedän kyllä, milloin kinkkujani -on käännettävä..." Ja hän kyyristyi maahan ja alkoi kaikin voimin -puhaltaa tuleen. - -Se auttoi. Sormus leimahti ilmituleen. Mutta Leena rouva oli -puhaltanut mainiosti; palavia kappaleita lenteli ympäri, ja muutamia -putoili kuolleen päällekin. - -Molemmat olivat niin kiintyneet tarkastamaan sormuksen palamista, -etteivät huomanneet sitä, ennenkuin liekit tuossa tuokiossa -ympäröivät Valmyran. - -"Kaikkien pyhimysten nimessä, tulkaa, teidän armonne!" Ja hän veti -piispaa mukanaan. - -Kaikeksi onneksi oli tällä kynttilä vielä kädessään. Leena otti sen -häneltä, ja molemmat kiiruhtivat eteenpäin minkä ehtivät päästäkseen -tukehduttavasta savusta. - -Melkein puolikuoliaina väsymyksestä olivat he aamun koitossa ehtineet -luostariin, missä saivat mitä vierasvaraisimman vastaanoton. - -Mutta piispa ei voinut unhoittaa Valmyraa. Hän puhui tämän -ihmeellisestä ennustuksesta, hänen kuolemastaan ja lopuksi -palamisestaan tulessa, joka oli aiottu sormusta varten. - -"Varmaankin oli jokin salaperäinen yhteys heidän välillään", sanoi -hän. "En tosin ymmärrä, kuinka sellainen on mahdollinen ikuisen ja -ajallisen välillä, mutta Herran ihmeet ovat suuret, ja kuinka vähän -me ihmiset niitä käsitämmekään!" - -Luostarista lähetettiin viestejä sisämaahan päin, ja herra Åke -Juhananpoika lupasi heti tulla 60 asemiehen kera vihollista vastaan. - -Suurella levottomuudella odotettiin tietoja Turusta. Niitä -saapui vihdoin, ja olivat ne jos mahdollista pahempia kuin oli -odotettu. Kaupunki oli ryöstetty melkein typösen tyhjäksi; ei edes -tuomiokirkkoakaan ollut säästetty. Piispan hopeasauva, hänen helmin -koristeltu piispanhiippansa ja kallisarvoinen juhlapukunsa oli viety; -sitä paitsi pyhimyskuvia, kalkkeja ja muita kirkkoastioita, sanalla -sanoen kaikki, millä oli jotakin arvoa. Sitä paitsi oli joukko -rikkaimpia porvareita viety pois panttivankeina. - -Piispa kirjoitti heti valtionhoitajalle ja kertoi mitä oli -tapahtunut. Kun hän kuuli, että vihollinen oli purjehtinut pois -Turusta, tahtoi hän heti palata. "Nyt tarvitsevat he minua", sanoi -hän. "Minä en ole tullut ottamaan osaa heidän jumalanpalveluksiinsa, -vaan lohduttamaan heitä katkerissa koetuksissa." - -Kun Åke Tott tuli Turkuun, oli vihollisen laivasto jo poissa. Se -rehenteli mahtavana Hangon edustalla, mutta Otto Rud oli lähtiessään -sanonut, että hän toiste tekee vielä suurempaa tuhoa Turulle ja -maalle, jollei kaupunki pikimiten maksa hänelle 12,000 markan -paloveroa, ja yhtä paljon oli piispan maksettava kepistään ja -hatustaan. - -Viikkoa myöhemmin palasi Johannes Olavinpoika kirkkoonsa -ja seurakuntaansa. On järkähtämätön totuus se, että vasta -vastoinkäymisissä me opimme tuntemaan ystävämme. Ja suru tuo oman -siunauksensa mukanaan. Se on kuin sade helteisen päivän jälkeen, -se vilvoittaa unisen raukeuden ja herättää uusia voimia eloon. -Samoin kuin sade ajaa ulkona vaeltavat katon alle, niin vetävät -surut ihmisiä yhteen. He katsovat toistensa silmiin ja havaitsevat -kummakseen, että eroavaisuudet heidän välillään ovat hyvin vähäiset, -että he kaikki ovat saman isän lapsia. - -Yksinpä Leena Strivertiinkin teki tapahtunut onnettomuus hyvän -vaikutuksen. Kun pormestari vihdoin pääsi vankeudesta ja sai palata, -olivat kestetyt vastukset murtaneet hänen terveytensä. Hänen -paikkansa oli täytetty, ja Leenan täytyi tehdä työtä molempien -puolesta. Hän teki sen tarmolla ja vakavuudella, ja ne taidot, -joilla hän ennen oli kerskunut, olivat nyt hänen tulolähteenään. Ei -ole uskomatonta, että häneltä simanteon taito levisi kautta Suomen. -Me nautimme hyviä hedelmiä, mutta kyselemme vähät, mistä ne ovat -alkuisin. - -Kaupunki oli suurimmaksi osaksi hävitetty, perheet saatetut -taloudelliseen perikatoon; missä ennen oli hyvinvointi vallinnut, -sinne muutti köyhyys majailemaan. Se oli koetusten aikaa, ja -vihollisen palaamisen pelko lamautti kaiken kaupan ja toiminnan. -Asunnot, joita rakennettiin, olivat tarkoitetut ainoastaan katoksi -pään päälle; tänään ei tiedetty mitä huomenna oli tuleva. - - - - -3. - -STEN POIKASEN ENSIMÄINEN SOTARETKI. - - -Kun levisi tieto siitä, mitä oli tapahtunut, kuului kauhun huuto -niin kautta Suomen kuin Ruotsinkin. Ei koskaan, koskaan tulla -Hannu kuningasta valitsemaan näiden maiden kuninkaaksi, mieluummin -taistellaan viimeiseen mieheen. - -Kun Otto herra oli päättänyt verisen työnsä Suomessa, ryhtyi hän -kahdeksan lyypekkiläisen laivan ajometsästykseen. Yksi näistä -upotettiin pohjaan, seitsemän muuta tulivat pahoin runneltuina -Lyypekin satamaan. - -Täällä oli suuttumus ja katkeruus rajaton, ja Ruotsiin lähti -lähettiläitä satamakaupungista tekemään Ruotsin kanssa lujaa liittoa -Tanskaa vastaan. - -Valtionhoitaja oli Åke Hannunpojassa menettänyt lujan ja luotettavan -ystävän, mutta hänen täytyi jatkaa kerran aloittamaansa tietä. -Kaatuipa hänen ympärillään useita tai harvoja, sai hän tuskin kääntää -päätänsä ja sekunniksikaan päästää maalia näkyvistään. - -Lyypekin kanssa tehdyn liiton vahvistukseksi pidettiin välttämätönnä, -että sinne lähti ruotsalainen lähetystö. Hemming piispa tahtoi, että -Sten junkeri tulisi mukaan. "Lyypekkiläiset on saatava pontevasti -sotaa jatkamaan", sanoi tohtori, "eikä siihen ole kukaan soveliaampi -kuin hän." - -Matkasta päätettiin. Paitsi Sten junkeria ja Hemming piispaa -seurasi mukana useita korkeita herroja ja suuri seurue asemiehiä ja -palvelijoita. Pieneen ruotsalaiseen laivastoon kuului ainoastaan -neljä laivaa, mutta sitä seurasi kolme lyypekkiläistä. Muiden -viidentoista oli määrä tulla viikkoa myöhemmin. - -Lähtöä tervehdittiin riemuhuudoin ja matkaa suosi hyvä sää ja tuuli. -Kun oli päästy Tukholman saaristosta, kiitivät laivat melkein lentäen -eteenpäin. Ne laskettivat Gotlannin lähitse. - -"Koskahan se taasen tulee omaksemme?" jupisi piispa. "Ja Kalmari, -Kalmari! Minä en saa mitään rauhaa ennenkuin se on ruotsalaisten -käsissä!" - -"Jospa voisimme vallata Bornholman takaisin!" huudahti Sten. - -Hemmingin silmissä välähti, ja hän seisoi kotvan aikaa mietteissään... - -"Mikään ei estä meitä tekemästä sitä nyt heti", sanoi hän. - -"Vallata Voionmaa!" huusivat useat äänet. - -"Vastaan siitä, että se käy laatuun!" - -Tavallisella vilkkaudellaan kehitti Hemming sitä -hyökkäyssuunnitelmaa, jonka hän hetkinen sitten oli tehnyt, ja -hänen oma innostuksensa sytytti pian kaikki toisetkin. Suurella -taitavuudella järjesti hän hyökkäyksen ja määräsi Stenin johtajaksi. - -"Ajatelkaas, jos minä epäonnistun ensimäisessä yrityksessäni!" -puuskahti nuorukainen kiihkeästi huolissaan. - -"Ei mitään vaaraa, minä seuraan mukana nähdäkseni vastakohdan." - -Äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä oli odottamaton menestys. -Jotensakin tulisen taistelun jälkeen vallattiin linna ja saari. Nuori -Sten herra oli osoittanut tyyneyttä ja kylmäverisyyttä, joka oli -herättänyt Hemmingin ihailua. "Se lupaa jotakin tulevaisuudessa", -sanoi hän. - -Mutta kun valtionhoitajalle oli kirjoitettu voitosta ja jätetty -pieni miesjoukko linnaa vartioimaan, nostettiin taasen purjeet ja -jatkettiin matkaa Lyypekkiin. - -Silloin tuotatti piispa esille pikarit ja viiniä. "Tiedätte", sanoi -hän, "että Ruotsi on saanut takaisin yhden kadotetuista lapsistaan, -Voionmaan. Minusta tuntuu olevan syytä tyhjentää malja tapauksen -johdosta." - -Ja kaikki tekivät sen riemuhuudoin. - -"Valtionhoitaja Svante Niilonpoika! Juomme seuraavan maljan hänen -kunniakseen." - -Se tyhjennettiin samalla innostuksella kuin ensimäinenkin. - -"Ja seuraava..." - -"Sten Svantenpojan malja!" huusivat useat äänet. - -"Ei..." - -"Hän ansaitsee sen!" kirkuivat useat. - -"Ei Sten Svantenpojan, vaan..." - -"Kyllä, kyllä!" - -"Piispa on oikeassa!" puuttui nuorukainen kainosti puheeseen. "Vähän -olen minä saanut aikaan, en oikeastaan mitään!" - -"Saisinko minäkin suunvuoroa! Minä en tahtonut juoda Sten -Svantenpojan maljaa, vaan Sten Sture nuoremman!" - -Nuorukainen karahti punaiseksi. "Tietääkö isäni...?" sanoi hän. - -Piispa otti esille kirjeen. - -"Tästä saatte nähdä! Hän suostuu, että otatte vanhan rakkaan -nimen, sillä ehdolla, että kerran teette sen yhtä rakastetuksi ja -kunnioitetuksi kuin se on muinen ollut." - -Piispan silmissä kimmelsi tällöin kyynel. Sitä ei tiennyt kukaan -ennen nähneensä. - -Oli syntynyt äänettömyys. - -"Mikään ei voisi olla minulle rakkaampaa!" sanoi nuorukainen. - -Piispa kohotti pikarin, ja kaikki toiset seurasivat esimerkkiä. - -"Sten Sturen malja!" huudettiin kuorossa. - -"Kiitän teitä kaikkia ja tahdon joka päivä rukoilla Jumalalta voimaa, -että voisin arvokkaasti kantaa niin kunnioitetun nimen." - -Sen jälkeen tyhjennettiin pikarit pohjaan. - -Mutta Sten heittäytyi piispan syliin. - -"Tahdottehan aina tulevaisuudessakin auttaa minua neuvoin ja toimin?" - -"Tahdon kyllä, niin kauan kuin kynnelle kykenen!" - -Niin jatkettiin matkaa Lyypekkiin. Niinä vuosina, joina nuori Sten -on ollut poissa näkyvistämme, oli hän isänsä käskystä ahkeraan -opiskellut kirjallisia taitoja ja harrastanut ritarillisia urheiluja. -Isältään oli hän perinyt tyynen, selvän käsityksen, äidiltään sydämen -hyvyyden. Niitä yksinkertaisia tapoja, joissa hänet oli kasvatettu, -rakasti hän ennen muita, ja nuorempina vuosinaan oli hänen vieraiden -joukossa vaikea voittaa ujouttaan. Märta rouva onnistui hänet siitä -vieroittamaan, ja hän oleskeli mielellään äitipuolensa seurassa. -Heidän yhteiset harrastuksensa kohdistuivat Svante Niilonpoikaan ja -isänmaahan, eikä heillä suinkaan ollut puutetta keskustelun aiheista. -Märta rouvalla ei ollut ainoastaan herransa jakamaton luottamus, -vaan myös terävä katse näkemään olosuhteita, ja Sten oli hänen ainoa -uskottunsa. Hän puhui Stenin isän suunnitelmista, mutta mainitsi -myös, miltä taholta tullaan asettamaan esteitä hänen tielleen, ja -näyttäytyi usein, että hän oli oikeassa. Sten ei koskaan väsynyt -äitipuoltaan kuulemaan. Hän oppi paljon hänen kokemuksistaan, ja -vaikka nuorekas luottamus väliin veikin hänet harhaan, oli kuin joku -olisi heti hänelle kuiskannut korvaan: "Muista! -- Ole varuillasi!" - -Kun ruotsalaiset laivat laskivat Lyypekin satamaan ja tuli -tunnetuksi, että niiden mukana tuli lähettiläitä neuvottelemaan -raadin kanssa, riensi koko kaupunki heitä vastaan. Hemming piispa -oli tuttu jo ennestään ja kaupungin ylhäisimmät miehet kilpailivat -keskenään saadakseen hänet vieraakseen. Valtionhoitajan nuoren pojan -oli pormestari Hermann Mesmann jo Tukholmassa pyytänyt vierailemaan -talossaan ja vei hänet itse sinne, ja jälestä seurasi lukuisa -joukko ihmisiä, jotka äänekkäästi ilmaisivat mieltymyksensä hänen -ulkonäkönsä, jalon ryhtinsä ja alavan esiintymisensä johdosta. He -melkein sanoivat sen hänelle suoraan vasten kasvoja. - -He olivat nyt perillä pormestarin portilla, ja hän huusi heiluttaen -hattuaan: - -"Eläköön Lyypekki, sen raati ja kansa!" - -"Eläköön Ruotsi!" kuului ukkosena väkijoukosta. Hatut ja lakit -liehuivat. - -"Ja nuori Sten Sture!" huusi Hemming, joka tuli toisten jälestä. - -"Eläköön Sten Sture!" kertasi väkijoukko. - -Nuorukainen seisoi tällä hetkellä ylinnä portailla. Hän saattoi nähdä -kaikkien ylitse, samoinkuin kaikki näkivät hänet. Syvä vakavuus ja -hillitty liikutus kuvastui näillä nuorekkaan kauneilla kasvoilla. - -"Kiitän teitä sydämestäni!" sanoi hän. "En suinkaan ansaitse nyt -sellaista kunniaa, mutta jos Herra auttaa, toivon kerran olevani sen -arvoinen." - -Nyt tervehti hän pikaisesti kansanjoukkoa ja kiiruhti sisälle. - -Mutta kansa seisoi kauan talon edustalla. Heitä halutti kuulla -enemmän tätä nuorta herraa, joka puhui heidän kieltään melkein -paremmin ja selvemmin kuin he itse eikä ollut vähimmässäkään määrin -ylvästelevä. Ja sitä paitsi oli hän tullut Ruotsista! Siihen aikaan -ikävöivät kaikki merimiehet, laivurista ruorimieheen, nuoret ja -vanhat, Tukholmaan ja rannikkokaupunkeihin, missä heidät kaikkialla -otettiin vierasvaraisesti vastaan ja kaikin tavoin kestitettiin. -Ruotsissa oli monella "mielitiettynsä", joka ei lainkaan estänyt, -että hänellä saattoi olla sellainen kotimaassakin. Sture nimi oli -heille jo tuttu. Kertomukset Brunkebergin taistelusta olivat aikonaan -saapuneet saksalaistenkin korville. Vielä olivat elossa monet, jotka -silloin olivat lapsia, toiset olivat kuulleet ystäväin ja sukulaisten -siitä puhuvan. - -Oli itsestään selvää, että tämä nuori Sture oli vanhan poika. Isää -kunnioitettiin pojassa, ja tämähän tuli vierasvaraisesta Ruotsista! - -Hemming piispa kulki hiljaisena ympäri, kuunteli kansan juttuja ja -hykerteli tyytyväisenä käsiään. - -"Alku ei ole hullumpaa!" tuumi hän. - -Pormestari Mesmann piti upeaa taloutta. Hänellä oli yhtä paljon -aarteita kuin poikia ja tyttäriäkin, ja nämä seisoivat äitinsä kera -kahdessa rivissä tervehtiäkseen tulijoita. - -"Tässä näette, jalo herra, koko perheeni", virkkoi isäntä. -"Neljätoista lasta yhden ainoan vaimon kanssa, se on jo sangen -kunniakasta, vai kuinka?" - -Ja silloin nauroi pormestari niin että vatsa hytki. - -Kun tervehdykset oli suoritettu, vietiin vieras suureen ruokasaliin, -jossa ateria odotti. Pöytä notkui ruokalajien painosta, ja pormestari -leikkeli ja pani itse julman suuret annokset kaikkien eteen mutta -vielä puolta suuremman Stenille. - -Mesmannin muori sanoi Stenille, että mitä enemmän tämä söi, sitä -enemmän osoitti hän olevansa hänen ystävänsä. Mutta kun nuorukainen -hymyillen vastasi hänelle täytyvänsä muulla tavoin pyrkiä -ansaitsemaan hänen suosionsa, sillä syödä ei hän voinut enempää -kuin kyllikseen -- silloin nousi emäntä pöydästä, tarttui molempine -suurine käsineen pojan päähän ja painoi läiskähtävän suukkosen hänen -molemmille poskilleen. - -"Te olette kultaisin nuori herra mitä olen nähnyt!" huudahti hän. -"Ja jos rakastuisitte kaikkiin tyttäriini, antaisin ne teille kaikki -seitsemän!" - -"Niitähän on yhdeksän!" huusi pormestari. - -"Mutta kaksi on jo naimisissa!" huusi muori vastaan. "Ja minä olen -kristitty nainen, jolla on Jumala silmiensä edessä!" - -Sten ei voinut olla heittämättä katsetta nuoreen tytärparveen. -He istuivat kaikki sangen hämillään ja maahan luoduin silmin, -tulipunaisina ja pureksien liinojaan. - -Pormestari ja hänen emäntänsä johtivat puhetta. Sten koetti ottaa -osaa keskusteluun niin hyvin kuin voi, mutta lapset vaikenivat -kaikki, vaikenivat ja söivät. - -Kun aamiainen -- se oli ainoastaan aamiainen -- oli vihdoin lopussa, -täytyi pormestarin lähteä raastupaan ja emäntä otti huvittaakseen -"kultaista ritaria". - -Hän arveli, että tätä huvittaisi nähdä, miltä näytti oikeassa -saksalaisessa porvaristalossa, ja kun toinen myönsi sen, vei -hän hänet useiden huoneiden läpi lastenkamariin. Kun lapset oli -tarkastettu, jatkettiin talon tarkastusta. Sten herran täytyi -katsella ja ihailla täysiä liinakaappeja ja ruoka-aittoja. Mesmannin -emäntä pyysi häntä lukemaan makkarat päästäkseen varmuuteen, ettei -ruuasta ollut puutetta, tulipa vieraita kuinka paljon tahansa. Olutta -ja braunschweigermummaa oli heillä niin, että se riitti kokonaiselle -rykmentille. Heillä saattoi jokainen hyvällä omallatunnolla syödä -kyllikseen, vieläpä vähän ylikin. - -Sen jälkeen oli mentävä kehruutupaa katsomaan. Siellä istuivat naidut -ja naimattomat tyttäret kukin rukkinsa ääressä. Siellä oli useampia -kangaspuita käynnissä, ja siellä rupateltiin jos mahdollista vieläkin -vilkkaammin kuin tavallisesti. Nuori vieras oli jokaisen ajatusten ja -puhelun esineenä. - -"Siinä kuulette", sanoi muori heidän astuessaan sisään. "Ei puhuta -muusta kuin teistä." - -Jos ukkonen olisi lyönyt maahan, ei se olisi saanut aikaan -täydellisempää hiljaisuutta. Mutta rukit pyörivät entistään ripeämmin. - -"Näyttäkää ritarille vaatevarastonne!" käski ankara perheenäiti. - -Nyt nousivat tyttäret ikänsä mukaan. Kukin aukasi yhden suurista, -korein värein maalatuista arkuista, jotka olivat rivissä päätyksin -huoneen sivuseinällä. Siellä oli kaikkea, mitä kotiteollisuus voi -saada aikaan. Lakanoita, korvatyynyjä, liinoja ja kallisarvoisia -päähineitä. - -Tyttärien jälkeen tuli palvelijattarien vuoro. Heillä oli heilläkin -kirstunsa, tosin paljon pienemmät, vähemmän koristellut ja köyhemmin -täytetyt, mutta kuitenkin ne todistivat, että taloudellinen -huolehtiminen ulottui heihinkin. - -Jollei olisi saapunut viestiä, että kaupungin raatimiehet halusivat -toivottaa Sten herran tervetulleeksi, ei kunnon emäntä olisi koskaan -päästänyt häntä. Nyt kuiskasi hän vain: "Molemmat vävyni ovat heidän -joukossaan. Saapas nähdä ettekö tunne heitä heidän lapsistaan! Pankaa -merkille otsa ja nenä!" - -Sten lupasi tehdä parastaan ja oli iloinen saadessaan aiheen päästä -tiehensä. - -Raatimiehet kumarsivat syvään ja puhuivat siitä kunniasta, joka -ritarin saapuminen heille oli. Mutta vaikka nämä sanat aluksi -olivatkin ainoastaan tavallista kohteliaisuutta, muutti niiden -sisällön todeksi Stenin yksinkertainen, luonteva esiintyminen, hänen -ymmärtäväisyytensä ja vakava käsityksensä siitä kysymyksestä, jonka -johdosta hän oli tullut. - -Muutamaan näistä miehistä mieltyi hän heti. Se oli nuori Valfrid -Eckermann, joka näytti ottaneen Ruotsin asian omakseen ja puhui, -miten välttämätöntä hansakaupunkien oli nousta pontevasti Tanskaa -vastaan, vakuuttavalla varmuudella ja esittäen päteviä perusteita. - -Kaikki olivat sitä mieltä, että ritarin persoonallinen läsnäolo -vaikuttaisi keskusteluihin, ja häneltä kysyttiin, eikö hän tahtonut -olla saapuvilla vastatakseen ilmaantuviin kysymyksiin, jotka muuten -voisivat saada aikaan viivykkiä. - -"Tahdon tehdä sen mielelläni, jollei läsnäoloni estä ketään -lausumasta vakaumustaan." - -"Älkää luulko! Lyypekin maistraatti on ylpeä ja itsenäinen." - -"Minusta ritari on oikeassa", puuttui Eckermann puheeseen. "Parempi -on, jos hän tahtoo pysytellä läheisyydessä eikä esiinny ennenkuin -jokin riitakysymys antaa siihen aihetta." - -Siten asia ratkaistiin ja raatimiehet sanoivat Stenille jäähyväiset -sangen tyytyväisinä vieraaseensa. - -"Kuinka on käynyt?" kysyi Hemming piispa, joka kohta sen jälkeen -astui sisään. - -"En tiedä, miksi ette tullut ennemmin. Olisin teitä hyvin tarvinnut." - -"Mihin niin?" - -"Otattaa minulla yksin vastaan niin suuri lähetystö vieraita -miehiä..." - -"Oletteko luvannut mitään?" - -"Ainoastaan olla saapuvilla ja antaa vastauksia neuvotteluissa." - -"Mutta ette ole sitonut Ruotsia mihinkään." - -"Siihen ei minulla ole mitään valtaa." - -"Eikö valtionhoitajankaan puolesta?" - -"Minähän olen ainoastaan alaikäinen nuorukainen!" vastasi Sten -hymyillen. - -"Voitteko uskoa, että kaksi porvaria perätysten on minulta kysynyt -tänään täydessä totuudessa, oletteko sama Sten Sture, joka matkusti -Saksaan tapaamaan kuningas Kaarlo Knuutinpoikaa?" - -"Onko se mahdollista!" huudahti Sten nauraen. "Ja mitä te vastasitte?" - -"Etten minä tiennyt niin tarkoin." - -"Mitä he siitä pitivät?" - -"He eivät ihmetelleet sitä, koska siitä on niin kauan." - -"Sanokaa minulle, ovatko he yleensä -- tuhmia?" - -"Ei, liukkaita ja ovelia kaikessa, mikä kuuluu kauppaan." - -"He ilmaisevat suurta suopeutta Ruotsia kohtaan." - -"Hyödynjanoa, pelkkää hyödynjanoa!" - -"Ette siis tahdo uskoa mitään hyvää?" - -"Uskoa semmoista, mitä ei ole olemassa!" - -"Peruuttakaa se sana!" - -"Todistakaa minulle ensin, että olen väärässä!" - -"Millä minun on alettava? Kaikki ympärilläni puhuu hyvyydestä ja -rakkaudesta." - -"Sellaista kuvittelee ollessaan seitsemäntoista vuotias." - -"Kuvittelee?" - -"Niin, se on ainoastaan kuvittelua; seitsemänkymmentä vuotta vievät -aivan toisiin kokemuksiin." - -"Uskoisinpa sen!" - -"Ei, niin näppärästi on hallitsija tuolla ylhäällä järjestänyt, -että me elämän alussa ainoastaan karkeloimme hyttysten tavoin -päiväpaisteessa. Mutta sitten tulevat pilviset päivät, silloin -hyttyset etsivät suojaa, silloin ne purevat ja pistävät saadakseen -kukin suurimman palan." - -"Tarkoitatteko sillä ihmisiä?" - -"Ovatko he kenties parempia? Eivätkö he taistele terävämmin asein -kuin ilman tai metsän villit eläimet?" - -"Sodan ja vainon aikaan?" - -"Ei, sulimman rauhankin! Silloin valaa petollinen ystävä imartelun -tai panettelun myrkkyä veljensä korvaan; silloin repii kateus -maahan hyvän maineen, joka on hänen itsensä tiellä! Silloin ovat -ihmiset irtipäästettyjä metsäkoiria, jotka hurjassa verenjanossaan -ajavat otusta. Ja jos karhu kääntyy heitä vastaan ja näyttää heille -hampaitaan, silloin vetäytyvät he tosin syrjään, mutta eivät siltä -päästä häntä näkyvistään; he lähettävät sylirakkejaan härnäämään -häntä haukunnallaan, ampuvat väkänuoliaan, jotka eivät surmaa, -mutta koskevat sitä kipeämmin. Sellaisia ovat ihmiset, sellainen on -maailma, sellainen elämä! Ja sitäkö pitäisi rakastaa, sitäkö uskoa? -Hahaha!" - -Sten seisoi kuin puusta pudonneena. - -"Minun ei kenties olisi pitänyt sanoa sitä teille, mutta teidän -iässänne menee sellainen yhdestä korvasta sisälle, toisesta ulos." - -"Yksi jää kuitenkin jälelle, ja se surettaa minua syvästi." - -"Mikä se on?" - -"Tieto, että te olette hyvin onneton!" - -"Kuka moista sanoo?" - -"Päätän omista sanoistanne!" - -"Minä näen elämän sellaisena kuin se on! Jollei ilmakehää olisi, -leijailisi aurinko tuolla ylhäällä kuin suunnaton tulipalo. Ihantavat -harhakuvat ovat särmiöitä, joiden läpi näemme elämän nuoruudessamme; -mutta ne hälvenevät vähitellen, ja lopuksi käy niin, että meidät -valtaa rajaton maailman ja koko ihmiskunnan halveksuminen." - -"Poikkeuksetta?" - -"Niin, poikkeuksetta!" - -"Mutta te itse...?" - -"En voi olla parempi kuin muutkaan." - -"Mikäs estää?" - -"Eikö täydy ulvoa susien kanssa, jottei joutuisi niiden saaliiksi?" - -"Parempi pettyä kuin pettää." - -"Ei, kiitos! On oikea nautinto kostaa heille! Minä halveksin elämää, -mutta minä tahtoisin elää satavuotiaaksi, kun vain saisin kostaa -ihmisille niinkuin haluan." - -"Siitä olisi teille vähän iloa." - -"Olen taistellut Ruotsin vapauttamiseksi Tanskasta kenties -lujemmin kuin kukaan muu. Teidän suuri kaimanne sai Linköpingin -tuomiokapitulin nimittämään minut piispaksi. Piispan tulot antoivat -minulle tilaisuuden omistaa kaikki voimani isänmaalle!... Hannu -kuningas tietää, että olen hänen leppymättömin vihollisensa, ja -hänellä on ystäviä kaikkien niiden Ruotsin suurmiesten joukossa, -jotka asettavat omat kurjat etunsa isänmaan etujen yläpuolelle. He -lyöttäytyivät yhteen kukistaakseen minut! Mutta minun takanani, -ympärilläni ovat urhoolliset soturini. Silloin pälkähti muutamaan -nokkelaan päähän, ettei hänen pyhyytensä paavi ollut vahvistanut -vaalia... Siltä taholta isku oli suunnattava, ja se sattui. Kurja -joukkio ulvoi voitonriemuissaan. Minä olisin voinut kääntyä heitä -vastaan, heittää miekan pois ja sanoa: 'Voin hoitaa piispanvirkaani -yhtä hyvin kuin ken tahansa!' Mutta maa tarvitsi minua, minä -karkoitin kaiken itsekkyyden, pysyin paikallani, niellen häväistykset -ja nöyryytykset, mutta vannoin mielessäni, että kostan hirveästi." - -"Millä tavoin?" - -"Sitä en vielä tiedä. Välistä tulen ajatelleeksi, mitä hämmästystä -herättäisi Tanskan hovissa, jos tarjoaisin kuninkaalle palvelustani, -ja minkä kauhun se levittäisi hänen täkäläisten kannattajainsa -keskuuteen." - -"Sellaisia luonnottomia ajatuksia! Te ette voisi koskaan panna niitä -toimeen." - -"Kukapa tietää!" - -"Minä tiedän, sillä aion teoillani todistaa teille, että maailma on -parempi kuin te luulette." - -"Aiotte siis kuolla sangen nuorena?" - -"Jos Jumala tahtoo!" - - * * * * * - -Pormestari kutsui nuoren vieraansa kunniaksi lukuisia vieraita, -ja Hemming piispa kiitti häntä muutamassa niistä salamoivista -puheistaan, joilla hän saattoi hurmata kuulijansa. Synkät välihetket -tulivat ainoastaan harvoin. Maailman silmissä oli hän leikkisä, -ivallinen, pöyhkeä mies, yhtä tervetullut kuin pelättykin; häntä -rakasti ainoastaan alempi kansa, jota hänkin parhaiten ymmärsi. - -Täällä näki Sten jälleen uuden tuttavansa, nuoren Eckermannin, ja sai -silloin kummakseen tietää, että hän oli yksi mainituista vävyistä. -Kysymykseen, mikä sisaruksista oli hänen vaimonsa, vastasi hän: -"Luonnollisesti vanhin. Täällä naitetaan ne ikänsä mukaan." - -Mesmannin matami omisti Stenille yhä edelleen äidillistä -huolenpitoaan. Kun Sten istui hänen vieressään pöydässä, pani -emäntä parhaat palat hänen lautaselleen, ja kun hän puhui iloisesta -hämmästyksestään kuultuaan, että Eckermann oli talon vävy, huusi hän -raikuvalla äänellä vävyään ja hänen vaimoaan, kertoi mitä ritari -oli sanonut ja kysyi sitten tältä, eikö hän nähnyt merkillistä -yhtäläisyyttä kehdossa nukkuvan lapsen ja vanhempain välillä. - -"Jollen olisi nähnytkään, uskoisin sen kyllä sanoistanne!" vastasi -Sten. - -"Kuulkaas, kuinka hän osaa sovitella sanojaan!" huudahti matami -ihaillen. "Niin, en sano mitä haluan, mutta tiedän sen ainakin." - -Illalla oli pormestarin talossa suuret tanssiaiset. Oli kutsuttu -kaikki, mitä kaupungissa oli kunnioitettua ja arvossa pidettyä, -tosin ainoastaan kauppamiehiä, mutta heidän rikkautensa antoi heille -merkitystä, samoinkuin Ruotsin lähettiläät herättivät vilkasta -mielenkiintoa jalolla ryhdillään. - -Kun Sten herra kysyi Mesmannin matamilta, minkä kanssa hänen -tyttäristään hän sai aloittaa tanssin, vastasi tämä, ettei hän saisi -rauhaa haudassaan, jollei nuori ritari tanssinut niiden kaikkien -kanssa, ja kun Sten sanoi, että sellainen hänen tarkoituksensa -olikin, kuiskasi muori, että hän kyllä pitää silmänsä auki. - -Lieneekö se ollut seuraus äidin suuresta puheliaisuudesta vai -jostakin muusta syystä, mutta tyttäret olivat kaikki kuin -pelästyneitä karitsoita. Tanssissa ojensivat he kätensä jäykkinä ja -suorina eivätkä rohenneet kohottaa katsettaan, kun hän puhutteli -heitä. - -Sten herra oli iloinen, kun oli saanut tanssitetuksi koko -sisarusrivin, mutta kun heidän äitinsä sitten sai nuoren miehen -käsiinsä, sanoi hän: "Herra paratkoon, luulenpa aivan, että pidätte -enimmän molemmista naiduista!" - -"Toiset olivat niin kainoja." - -"Mitäs siitä, se kyllä menee pian ohitse. Odottakaahan, kunnes olette -ollut täällä muutamia viikkoja." - -Sillävälin keskusteli pormestari piispan, lähettiläiden ja kaupungin -arvokkaimpain miesten kanssa. Kaikki olivat halukkaita pontevasti -ryhtymään sotaan, mutta ennenkuin päätös voitiin tehdä, täytyi -odottaa pormestari Bernhard Bornhoferin ja laivaston paluuta. - -Oli raivonnut hirmuinen myrsky, ja pidettiin selvänä, että laivasto -oli ankkuroinut johonkin suojapaikkaan eikä ollut vallan pian -odotettavissa takaisin. Mutta kului päivä toisensa jälkeen eikä -laivastoa näkynyt. - -Vihdoin eräänä aamuna, kun paljon väkeä oli tavallisuuden mukaan -kokoontunut alas satamaan juttelemaan ja ihmettelemään laivaston -viipymistä, kuului vilkas huudahdus, jota heti seurasi useita muita. - -"Tuolla, tuolla he tulevat!" - -Kaikki teroittivat silmiään, sillä välimatka oli niin suuri, että -näkyi ainoastaan mastojen huiput. Mutta tuuli oli hyvä ja laivat -lähestyivät jokseenkin nopeasti. - -"Jos tuuli pitää paikkansa, voivat ne olla täällä kahdessa tunnissa", -virkkoi muuan läsnäolijoista, joka puvustaan päättäen oli kauppamies. - -"Mutta niitä on ainoastaan kolme laivaa", huomautti eräs toinen. -"Missä ovat muut?" - -"Ne tulevat kai jälestä!" - -"Jollei mitään onnettomuutta ole tapahtunut!" - -"Jos ne olisivat ryhtyneet taisteluun!" - -"Ja tuhonneet Hannu kuninkaan koko laivaston!" - -"Se ei ole niin paljon arvoinen kuin meidän uudet, upeat laivamme", -huudahti muuan nuori laivanveistäjä. - -"Suurin, nimeltään 'Lyypekki', oli kaikkein korein", huomautti hänen -naapurinsa. - -"Korea?... Sanoisit paremminkin, että se oli kaunein laiva, mikä -milloinkaan on lähtenyt veistämöltä!" - -"Niillä on täysi purjetuuli", sanoi eräs merimies. "Minusta ne -tulevat liian verkkaan." - -"Sanokaa minun sanoneen, jotakin on hullusti!" tokaisi eräs -tympäisevän näköinen munkki. "Toiset laivat ovat kai joutuneet -haaksirikkoon." - -"Sellaiset laivat eivät joudu perikatoon!" - -"Ne ovat kunniallisia saksalaisia laivoja!" - -"Kunnon katolilaisten rakentamia!" - -"Oivallisimmista aineista!" - -"Pahansään lintu!" - -Munkki sai kiittää pukuaan siitä, että kansa tyytyi ainoastaan sanoin -ilmaisemaan nyreytensä. - -Olematta huomaavinaan niitä karsaita katseita, joita häneen luotiin, -sanoi munkki mielistelevästi hymyillen: "Kukaan ei näe suuremmalla -ilolla kuin minä upean laivaston paluuta. Se on oleva paras todistus, -että yritys on ollut Jumalalle otollinen." - -"Se tulee Ruotsista." - -"Niin minäkin olen kuullut." - -"Me olemme ruotsalaisten ystäviä!" - -"Jumala paratkoon!" - -"Kuinka niin?..." - -Useat lähestyivät munkkia. - -"Eikö ole raatihuoneen ja kirkon ovelle lyöty pannajulistuksia, -jotka hänen pyhyytensä paavi on antanut? Eikö meidän kaikkein -armollisin keisarimme ole julistanut valtiokiroukseen niin Ruotsin -valtionhoitajaa kuin monia muitakin sen suurmiehistä? Heitä on -sanottu majesteetinrikkojiksi!..." - -"Se on totta", virkkoivat muutamat äänet. - -"Kuka välittää moisesta!" väittivät toiset. - -"En minä paljoa ymmärrä", jatkoi munkki nöyrästi. "Toivon ja halajan -vain ja rukoilen päivin ja öin pyhää neitsyttä, ettei kaupunkimme -antaisi perkeleen pahojen juonien houkutella itseään eikä myöskään -istuisi siellä missä pilkkaajat istuvat." - -"Tuo kuuluu raadille ja maistraatille." - -"Kaupasta Ruotsissa emme tahdo luopua!" puuttui eräs kauppias -puheeseen. - -"Kuka välittäisi munkkien loruista!" Laivat olivat sillävälin -lähestyneet. Nähtiin selvään rikki revityt purjeet, hakatut mastot ja -laivat tuuliajolla. Jollei olisi ollut myötätuuli, olisivat ne tuskin -päässeet kotiin. - -Katsojain luku lisääntyi yhä, mutta nyt vallitsi painostava -hiljaisuus. Satamaan tuli yhä enemmän raatimiehiä ja maistraatin -jäseniäkin. Joukko viiruili esimiehiinsä, joiden kuiskailut ja vakava -ilme heidän kasvoillaan antoi aihetta moniin arveluihin. - -"Eivät ikinä voi asiat olla oikealla tolalla!" - -Kansanjoukko aivan värisi, kun suurin laiva laski laituriin. - -Pormestari Bornhofer astui ensimäisenä maihin. Tuhannet silmät olivat -suunnatut häneen, ja se näytti vaikuttavan häneen kiusallisesti, -päättäen siitä hätiköivästä levottomuudesta, jolla hän riensi -ystäväinsä luo. - -"Mitä on tapahtunut?" - -"Hirmuinen myrsky..." - -"Viisi laivoista on uponnut..." - -"Ja miehistö..." - -"Hukkunut järjestään." - -"Ja muut seitsemän laivaa?" - -"Me ajauduimme Pommeria kohden ja ne hukkuivat..." - -"Ja lasti, mastot, ruorit...?" - -"Kaikki mennyttä!" - -Kansanjoukko kuuli herrojen keskustelusta sanan sieltä, toisen -täältä, näiden verkalleen käydessä katua ylöspäin. Osa väestä nousi -laivaan, toisia tuli pian perästä. Jokaisella oli joku omainen -laivoilla tiedusteltavana. - -Mutta kun tuli tunnetuksi, että ainoastaan joka kolmas oli palannut, -että kaikki muut olivat saaneet surmansa meressä, että oli tuhoutunut -upein laivasto, minkä Lyypekki milloinkaan oli varustanut, ei -taistelussa vihollista, vaan luonnonvoimia vastaan, silloin muistivat -monet munkin sanat. "Ei ollut Jumalalle otollinen teko käydä liittoon -ruotsalaisten kanssa, eikä pitänyt enää ryhtyä heidän kanssaan -mihinkään tekemisiin." - -Raati sai tietysti syyn niskoilleen. Kaikki oluttuvat täyttyivät -väestä. Täytyi hukuttaa surut ja keksiä kostokeinoja. Suuria joukkoja -kulki edestakaisin neuvosherrojen talon edustalla huutaen ja karjuen. -Mielten levottomuus jatkui vielä seuraavana päivänäkin. Munkki -liikkui väkijoukoissa, neuvoi kärsivällisyyteen ja varovaisuuteen, -mutta kehoitti jyrkästi kieltäytymään uuden laivaston varustamisesta, -jos raati puolustaisi sitä. - -Tuli pian tunnetuksi, ettei raati kokoonnu neuvotteluun kokonaiseen -viikkoon. Pormestari Bornhoferin piti ensin laatia kertomus -tapahtuneesta onnettomuudesta. Mutta tämä oli ainoastaan tekosyy. -Mieliala Ruotsia kohtaan ei ollut tällä hetkellä suopea kansan -kesken, se tiedettiin, mutta se voi mahdollisesti muuttua. - -Oli yleisesti tunnettua, että useita munkkeja hiiviskeli kaupungissa -kiihoittamassa tyytymättömyyttä, ja heidät oli välttämättä tehtävä -vaarattomiksi. Hemming Gadd otti asian huostaansa. - -Pyhiinvaeltajan puvussa ja sauva kädessään lähti hän kaupungille. -Pyhiinvaeltajilla ei ollut ainoastaan vapaa pääsy kaikkialle ja -ilmainen kestitys, heitä kohdeltiin myös erityisellä kunnioituksella, -kun he sanoivat tulevansa pyhästä maasta ja Kristuksen haudalta. - -Toivioretkeläisemme seurasi ensiksi kohtaamaansa munkkia. Mihin hän -näki tämän menevän sisälle, sinne meni hänkin. - -Kaunopuheisuudellaan veti hän pian kaikkien huomion puoleensa, ja -kun hän tekemänsä lupauksen johdosta ei saanut näyttää kasvojaan, -onnistui hän pysymään tuntematonna kaikille. Mutta kuinka suuresti -erosivatkaan hänen kertomuksensa kaikista muista! Hän oli oleskellut -kauan Kööpenhaminassa, hän oli käynyt ripittämässä köyhiä saksalaisia -merimiehiä niistä laivoista, jotka Hannu kuningas oli ryöstättänyt. -Hän kuvaili heidän kurjaa asemaansa; heidät oli kielletty lähtemästä -maasta, heidän täytyi elättää itseään kerjäämällä, eikä heillä ollut -toiveita paremmista päivistä. - -Munkit käsittivät pian, että heidän omaan leiriinsä oli hiipinyt -vaarallinen vastustaja. - -"Voitteko mainita jonkun näistä?" kysyi munkki viekkaasti hymyillen. - -"Muuan heistä oli Kock nimeltään." - -"Veljeni!" huudahti eräs läsnäolijoista. - -"Hänen etunimensä?" kysyi piispa. - -"Evert!" - -"Ei, niin ei se ollut!" - -"Herman kenties?" puuttui muuan läsnäolijoista puheeseen. - -"Niin, oikein, Herman hän oli nimeltään." - -"Poikani!" huudahti muuan vanha mies. "Elääkö hän vielä, kunnon -toivioretkeläinen?" - -"Hän eli kuusi kuukautta sitten." - -"Puhuiko hän isästään?" - -"Hyvin usein!" - -"Ja ikävöi kotiin?" - -"Kaikesta sydämestään!" - -"Mutta miksi häntä pidätetään?" - -"Jos kaikki vanki parat päästettäisiin vapaiksi, kuinka luulisitte -silloin käyvän kuninkaan hyvälle maineelle?" - -"Jos hänellä sellainen on, niin se kai todistaa, että hän sellaisen -ansaitsee!" tokaisi muuan munkki. - -"Ei, kunnianarvoisa isä, se todistaa vain, että ne syntirahat, joita -hän on riistänyt, käytetään ostamaan kieliä, jotka häntä kiittelevät -ja ylistelevät. Väitetään, että hänen sopottelijainsa joukossa -pitäisi olla useita munkkeja." - -"Se ei ole mahdollista!" - -"Sitä en usko minäkään!" - -Saapuvilla olevat katsoivat toisiinsa. Oli yhtä uutta kuin -opettavaakin tavata kaksi munkkia, joilla oli niin vastakkaiset -mielipiteet, ja juuri nyt oli heille tärkeää saada selville, missä -määrin saattoi luottaa Hannu kuninkaaseen ja hänen politiikkaansa, -"Toivioretkeläinen" ei ainoastaan juonut heidän kanssansa, hänellä -oli samalla ihmeellinen kyky puhua niin, että se pystyi heidän -sydämiinsä. - -Joka ilta kävi hän vähintään kahdessa oluttuvassa, mutta jo -kolmantena päivänä oli hänen maineensa niin levinnyt, että mihin -hyvänsä hän menikin sisälle, oli huone heti ihmisiä täytenään. Mutta -hän puhui lisäksi siitä, kuinka kuningas oli kohdellut uskollisinta -miestään Paul Laxmandia; kuinka pari tanskalaista ritaria oli -hukuttanut hänet kuninkaan käskystä, kuinka hänen lapsensa oli -tehty perinnöttömiksi ja kuinka kuningas oli otattanut kaikki hänen -rikkautensa haltuunsa. - -"Mitä pahaa oli hän sitten tehnyt?" kysyivät useat. - -"Sanotaan hänen iskeneen silmänsä kuninkaan jalkavaimoon." - -"Se ei ole totta!" huusi munkki. - -"Sanokaa sitten minulle, kunnianarvoisa isä, mitä hän oli tehnyt?" - -"Hän oli maankavaltaja!" - -"Sitä ei ole lainkaan todistettu, ei edes koetettukaan." - -"Siksi, että... että..." - -"Älkää koettako tekään, kunnianarvoisa isä. En minä, mutta nämä -toiset voisivat luulla..." - -"Mitä sitten?" kysyi suuttunut munkki. - -"Että kuulutte kuninkaan puolustusjoukkoon." - -"Ja jos niin olisi?" - -"Alentuisi oma arvonne." - -"Sitä en pelkää!" - -"Mutta minä ja kaikki teidän ystävänne tekevät niin..." Ja nyt -aloitti toivioretkeläinen uuden jutun Hannu kuninkaasta, ja oli -ihmeellistä nähdä, kuinka tuuli oli kääntynyt. "Toivioretkeläisen" -lausunnot eivät ainoastaan olleet kumonneet sitä, mitä ennen oli -kuiskuteltu kansan korviin, se oli lisäksi herättänyt epäluuloja -heidän omia munkkejaan kohtaan. Eikä näyttänyt mahdottomalta, että -tanskalaiset olivat nämä ostaneet. - -Mutta Hemming ei tyytynyt siihenkään. Hän kertoi, kuinka hän oli -ollut Roomassa, kuinka muuan Dorotea kuningattaren hovinaisista -oli kutsunut hänet luoksensa ja kuinka tämä oli kertonut hänelle, -että kuningatar oli vannonut, ettei hän ennen lepäisi kuin olisi -saanut hänen pyhyytensä paavin antamaan pannajulistuksen Ruotsin -valtionhoitajaa vastaan, koskei tämä tahtonut suostua antamaan -hänelle huomenlahjaansa. - -Tässä tilaisuudessa oli läsnä muuan suuri, jäntevä munkki. Hän pani -kätensä Hemmingin olalle. "Tämä sanottiin teille rippisalaisuutena", -sanoi hän suurella liikutuksella. - -"Ei, veli!" - -"Mistäs syystä sitten?" - -"Täytyykö se sanoa?" - -"Minä vaadin sen!" - -"No, olkoon niin! Olin siihen aikaan nuori, kaunis mies, jota naiset -mielellään katselivat." - -Tähän karkeaan päähänpistoon vastattiin kaikuvalla naurulla. - -Munkki tarttui huppukaulukseen temmatakseen sen pois, mutta Hemming -oli valmis kaiken varalta. - -"Enkö ole sanonut teille, veli, että tekemäni lupaus estää minut -näyttämästä kasvojani?" - -"Nimenne?" - -"Josua!" - -"Sen nimen olette ottanut luostarissa." - -"Oikein arvattu!" - -"Maallinen nimenne?" - -"Sen olen unhoittanut aikoja sitten!" - -"Luulenpa löytäväni keinoja, jotka panevat teidät muistamaan sen!" -Kunnianarvoisa veli lähti pois suutuksissaan. - -Mutta kun Hemming ensi kerran huomasi olevansa yksin kansan -keskuudessa, vapautuneena vaaniskelevista munkeista, puuskahti hän -tulisesti: - -"Niin, minä olen pappi ja munkki, sentähden tunnen kaikki ne juonet -ja metkut, joita nämä harjoittavat. Minä tiedän, etteivät he tahdo -päästä ainoastaan ihmisen hengen herroiksi, vaan he tahtovat -määräillä hänen ulkonaisiakin tekojaan. Mutta sanon teille: älkää -uskoko heitä älkääkä minua, vaan tutkikaa itse! Teidän on uskottava -ja noudatettava ainoastaan sitä, minkä oma ymmärryksenne hyväksyy." - -Katkeruus munkkien kesken yltyi. Tämä toivioretkeläinen oli -ilmeisesti ruotsalaisten kannattaja, ja hän repi alas, mitä -pappismiehet olivat koettaneet rakentaa. - -Laivaston haaksirikko oli koitumaisillaan kuninkaalle aivan -odottamattomaksi liittolaiseksi. Munkit olivat käyttäneet hyväkseen -tyytymätöntä mielialaa, ja vaikka he puhuivat alussa varovaisesti, -tekivät he niin ainoastaan iskeäkseen myöhemmin sitä navakammin. -Nuori Sten Sture oli tehnyt kaikkiin hyvän vaikutuksen. Kääntää -tämä kylmäkiskoisuudeksi, esittää hänet Jumalan vihan esineeksi ja -tapahtunut onnettomuus rangaistukseksi siitä, että Lyypekki oli -ottanut hänet vastaan ja ryhtynyt Ruotsin kanssa tekemisiin -- se oli -samaa kuin saada täydellisesti rikkoutumaan molempain maiden välit, -ja suurempaa palvelusta ei voinut tehdä Hannu kuninkaalle. - -Vaara kävi yhä suuremmaksi. Oli enää vain kaksi päivää siihen, -kun aiottu kokous oli pidettävä. Tarkoitus oli suurella -joukkomielenosoituksella tehdä tyhjäksi kaikki ruotsalaisystävyys, -mutta sitä varten täytyi ensin raivata toivioretkeläinen tieltä pois. - -Kukaan ei uskaltanut epäillä hänen kuulumistaan kirkkoon. -Mutta milloin oli kukaan pappismies esiintynyt sillä tavoin! -Ääntämistavastaan päättäen hän oli eteläsaksalainen, ja hän sanoikin -olevansa Wienistä. Hänen latinantaitonsa todisti hänet oppineeksi -mieheksi, ja hänen kertomuksensa Roomasta ja Kööpenhaminasta -todistivat, ettei hovielämä ollut hänelle vieras. Koetettiin urkkia -selville hänen asuntoaan, mutta hän ei maannut koskaan kahta yötä -samassa paikassa, ja ihmeellisintä kaikista oli, ettei hänen koskaan -nähty aamulla tulevan samasta paikasta, mihin oli illalla mennyt. - -Munkki, joka viimeksi oli aikonut antaa häpeämätöntä -toivioretkeläistä nenälle, ei ollut sen vähäisempi kuin -sistersiiniläisluostarin apotti, joka omassa korkeassa persoonassaan -tahtoi vakuuttautua, oliko paljon puhuttu muukalainen tosiaankin -niin vaarallinen kuin väitettiin. Hän palasi sangen kiihtyneessä -mielentilassa, ja veljien kesken pidettiin neuvottelu, millä tavoin -hänestä oli vapauduttava. - -Silloin nousi aina kysymys: kuka hän oli ja mihin kaikkeen silloin -antauduttiin alttiiksi. Ei kuitenkaan voinut olla suurempaa vaaraa -siinä, että hänet toistaiseksi tehtiin vahingottomaksi. Useimmat -äänestivät, että hänet äkkiarvaamatta toistaiseksi vangittaisiin. - -"Eikö olisi parempi käyttää viekkautta?" kysyi apotti. - -"Hän on itse munkki..." - -Kukaan munkeista ei tahtonut ottaa houkutellakseen häntä satimeen. - -"Onko hän hyvin väkevä?" kysyi apotti. - -Sitä ei voinut kukaan sanoa. - -"Jollen pelkäisi, että hän saattaa tuntea minut!" - -"Me voisimme olla lähistöllä." - -Kaikki olivat yksimieliset, että täytyi välttämättä olla muutamia -uskottuja hänen kunnianarvoisuutensa lähistössä. Päätettiin -viekoitella toivioretkeläinen luostariin. Ainoastaan silloin, -jollei tämä onnistuisi, turvauduttaisiin väkivaltaan. Tullakseen -tuntemattomaksi oli apotti pukeutunut dominikaanien pukuun, ja hän -suuntasi sen jälkeen matkansa sinne, minne näki enimmän kansaa -virtaavan. - -Täältä, kaupungin suurimmasta oluttuvasta, löysi hän tosiaankin -toivioretkeläisen, ympärillään niin paljon kuulijoita kuin huoneeseen -mahtui. Hän kertoeli heille järeitä juttuja, joiden kaikkien -tarkoitus oli repiä tekopyhyyden huntu ja näyttää synti ja rikos -oikeassa valossaan. Lankesipa vastuu kuninkaan, piispan, munkin tai -jonkun korkean herran ylle, puhui hän yhtä peittelemättä. Apotti -kärsi kovia tuskia kuullessaan moista, mutta hän pakoitti huulensa -hymyilyyn. Ei käynyt laatuun istua ulkonäöltään tunteetonna keskellä -riemuitsevaa kuulijajoukkoa, joka ei ollut koskaan kuullut moista. - -Kun Hemming nousi lähteäkseen, sanoi hän kokoontuneelle -kuulijakunnalleen, että tulee viipymään muutamia päiviä ennenkuin -he ensi kerran kohtaavat hänet. Tärkeät tehtävät vaativat häntä -lähtemään kaupungista. - -"Mutta tulettehan toki takaisin?" huusivat he. - -"Aivan varmaan ja ennenkuin odotattekaan." - -Kun hän tuli ulos kadulle näki hän dominikaanimunkin rinnallaan. - -"Mitä tahdotte?" kysyi hän. - -"Pyytäisin keskustella kanssanne!" - -"Puhukaa vapaasti!" - -Hemming pysähtyi hänen eteensä, mutta samassa huomasi hän neljä -olentoa, jotka tulivat jälestä ja jotka nyt kaikki pysähtyivät. - -"Ettekö tahdo, että jatkamme taivalta?" - -"Kyllä, mielelläni; missä asutte?" - -"Sistersiiniluostarissa." - -"Kaupungin ulkopuolella?" - -"Aivan vieressä." - -"Sitten tahdon saattaa teitä kappaleen matkaa." - -"Ettekö tahdo jäädä sinne yöksi?" - -"Venyykö keskustelumme niin pitkäksi?" - -"Niinpä luulen." - -"Alkakaamme sitten heti." - -Apotti yski. "Teillä on joku tarkoitus tulollanne tänne..." sanoi hän. - -"Samoin kuin teillä tällä keskustelulla." - -"Aivan oikein! Teidän esiintymisenne on ollut niin rohkeaa, että -jollen monista seikoista olisi vakuutettu teidän olevan pappi, -päättäisin eräistä toisista seikoista, että olette kirkon vihollinen." - -"En kirkon, vaan ainoastaan sen väärinkäytösten." - -"Poistetaanko ne paljastamalla kaikki heikkoudet?" - -"Kun pappi tunnustaa olevansa köyhä, syntinen ihminen, ei kansa enää -näe hänessä Jumalan valtakunnan edustajaa." - -"Mitä sillä voitetaan?" - -"Käsitys, ettei pappi ole valehtelija, koska hän rehellisesti -sanoo kansalle: 'Opettaja ja oppi ovat kaksi eri asiaa. Oppi, jota -saarnaan, on Jumalasta; elämä jota vietän, on perkeleestä'." - -"Ketä sillä tarkoitatte?" - -"Jokainen kirkko voi sovittaa sen päämieheensä, jokainen luostari -apottiinsa!" - -Munkki hypähti. Oli kuin häneen olisi sattunut puukonpisto. - -He jatkoivat muutamia minuutteja äänettöminä taivallustaan. - -"Ylhäisten keskuudessa synti ja turmelus erityisesti rehoittaa. -Kasvatuksen ja suuremman elämänkokemuksen pitäisi kuitenkin opettaa -heitä näyttämään hyvää esimerkkiä. Papiston velvollisuus olisi -kehoittaa siihen, mutta he elävät ainoastaan viettäen hyviä päiviä ja -rypevät eläimellisissä himoissaan." - -"Hm, hm!" jupisi apotti. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja odotti vain -tilaisuutta lyödäkseen. - -Luostarin kello löi yhdeksän. - -Hemming pysähtyi. "Minua aina ilahuttaa", sanoi hän, "lausua -ajatuksiani virkaveljelle; olen kiitollinen, kun olette antanut -minulle tilaisuuden siihen ja sanon nyt teille jäähyväiset". - -"Tulkaa mukana luostariin! Meillä on espanjalaista viiniä." - -"Ei, kiitos; minulla ei ole aikaa!" - -"Teidän täytyy!" Hän pani kätensä Hemmingin olalle. - -"Vai niin!" vastasi tämä. - -"Ettekö ymmärrä, että tahdon maksaa teidän suoruutenne!" - -"Millä tavoin?" - -"Sanomalla teille omat ajatukseni!" - -"Ei tarvitse, tiedän ne ennestään!" - -"Tosiaankin, antaapas kuulua?" - -"Ette ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi sanonut teille -sellaisia totuuksia, ja luulette tekevänne kirkolle ja itsellenne -suuren palveluksen passittamalla minut iäisyyteen. Siten aiotte -ansaita aneet kaikista synneistänne lopuksi iäksenne. Juuri se oli -tarkoituksenne, kun houkuttelitte minut tänne." - -"Ja kuitenkin tulitte?" - -"Pelotta?" - -"Ilolla!" - -"Ettekö luule minun voivan viedä tahtoani läpi?" - -"Ei ilman suostumustani." - -Hemming kääntyi ympäri. - -Samassa kietaisi apotti käsivartensa hänen kaulansa ympäri aikoen -hänet kuristaa. - -"Oikea munkin metku!" jupisi Hemming rautakourin taivuttaen pois -munkin käsivarret ja pitäen niitä kuin ruuvipihdissä. - -"Auttakaa!" huusi apotti. - -Toiset neljä munkkia hyökkäsivät luo. - -Pontevalla otteella heitti hän apotin maahan ja tarttui lähinnä -olevaan munkkiin. Hän otti hänet vahvoille käsivarsilleen, nosti -hänet ilmaan ja käytti häntä nuijana, millä löi toisia. Munkit -olisivat kaikki heti paenneet, jollei jokainen sivallus olisi -kaatanut miestänsä maahan ja tehnyt heitä kykenemättömiksi -puolustautumaan. - -Nähdessään neljä lyötyä vihollistaan heitti Hemming viidennen -luotaan. "Lähettäkää minulle sana, kun tahdotte enemmän!" sanoi hän -ja kääntyi sen jälkeen takaisin kaupunkiin. - -Sillävälin vallitsi melkoinen levottomuus porvarien ja raadin -keskuudessa. Sota vai ei sota, se kysymys pyöri kaikkien ajatuksissa, -oli kaikkien keskustelun aiheena. Silloin kuten nytkin oli -persoonallinen vaikutus ratkaiseva. Ne, jotka eivät olleet joutuneet -kosketukseen ruotsalaisten kanssa, vaan joiden mieltä vallitsi -ajatus, että laivaston tuho oli Jumalan rangaistus neuvotteluista -Ruotsin kanssa, he eivät tahtoneet tietää tämän maan kanssa -liittoutumisesta mitään. Kaikki ne, jotka olivat menettäneet miehen, -veljen, isän tai pojan, katsoivat jo kylliksi menettäneensä. - -Nuori Sten Sture kutsuttiin raadin kokouksiin; hän lausui -mielipiteensä selvyydellä ja ymmärtäväisyydellä, joka voitti kaikkien -kunnioituksen. Mutta hänelle sanottiin suoraan, että toiveet olivat -sangen synkät. Yleinen mielipide oli sotaa vastaan, ja silloin ei -voitu mitään. Yksin uskollinen Eckermannkin myönsi, ettei näyttänyt -lupaavalta. "Mutta minä en siltä luovu toivosta, että asia saadaan -menemään lävitse", sanoi hän. - -"Voinko minä tehdä mitään?" kysyi Sten. - -"Olkaa kärsivällinen ja odottakaa aikaa!" - -Mutta Mesmannin matamilla ei ollut kärsivällisyyttä suurin -varastossa. Tarmokkaan naisen täytyy olla toimessa myöten tai -vastoin tahtoaan eikä hän tee mitään puolittain. Nyt ei hän kuullut -ainoastaan miehensä, vaan kaikkien niiden, jotka kävivät hänen -luonansa, puhuvan epätoivoisesti suuresta kysymyksestä. Aterioilla ei -pormestari hänestä näyttänyt osoittavan heidän nuorelle vieraalleen -samaa kunnioittavaa huomaavaisuutta kuin alussa, ja vaikka hän -kyllä käsitti, että siihen olivat syynä ne vakavat ajatukset, jotka -täyttivät hänen mielensä, niin oli siinä kuitenkin sivu vivahdus, -joka vaivasi hänen mieltänsä, eikä hän jättänyt sitä sanomatta. - -"Mitä te naiset ymmärrätte sellaisesta!" vastasi pormestari. "Niin -nuori kuin Sten herra onkin, käsittää hän kuitenkin, että vakavuus ja -tyhjänpuhuminen eivät kuulu yhteen." - -"Ettekö aio viedä asiaa läpi?" - -"Kaikki riippuu siitä, millainen mieliala vallitsee suuressa -kokouksessa raastuvassa." - -"Ettekö aio tehdä mitään asian hyväksi?" - -"Jokaisen täytyy päättää itse, muuten saa yksi kantaa syyn." - -"Mutta luulen, että minun pormestarini..." - -"Ole huoletta, hän tahtoo säilyttää kotirauhan!" - -Mesmannin matami oli jotensakin hyvin säilynyt nainen eikä -pormestari suinkaan pannut pahakseen, vaikka keskustelu päätettiin -suukkosella. Mutta Mesmannin matami tunsi maailman. Hän tiesi, että -oli useampiakin taloja kuin hänen, joissa oltiin arkoja kotirauhasta. -Heti pormestarin mentyä ulos kaupungille kutsui hän seitsemän -vanhinta tytärtään salakamariin. - -He painautuivat yhteen kasaan kuten lammaskatras. Ainoastaan kaksi -naitua uskalsivat hieman peremmälle kamariin. Kaikki ihmettelivät -mitä nyt mahtoi tulla. - -"Älkää nyt seisko kuten tuhmat hanhet!" huusi matami tyytymättömin -katsein, itse lyllertäen, vilkkaana kuin orava, kamarin toisesta -päästä toiseen. - -Mutta parvi ei liikahtanut paikaltaan. - -"Tahdotteko olla yhtä puolta kanssani?" - -"Kyllä!" vastattiin vitkastellen. - -"Kysymys on nuoren Sten Sturen auttamisesta." - -"Tahdomme, tahdomme!" huusivat kaikki. Nyt tuli eloa seitsemään -impeen; jokainen saattoi seista toisiin turvaamatta. - -Mesmannin matami pani molemmat kätensä lanteilleen. "Voin sanoa -suoraan, että Sten herran asia näyttää jotensakin huonolta. Laivastoa -kohdannut hirveä onnettomuus on tekosyynä kaikille, jotka eivät tahdo -sotaa. Mutta nyt on vielä sangen monia, jotka eivät lainkaan tiedä -mitä tahtovat, ja heidät meidän on otettava käsille. Jokaisen teistä -on mentävä tervehtimään ystäviään ja tuttaviaan. Voitte hyvin kutsua -heidät tännekin, jos tahdotte, ainoastaan puhuaksenne Sten herrasta -ja siitä, millainen häpeä olisi kaikille Lyypekin naisille, jollei -upein ritari, mikä milloinkaan on käynyt kaupungissamme, saisi sitä -apua, jonka jo puolittain olemme hänelle luvanneet ja joka sitä -paitsi edistää omia etujamme." - -"Minä sanon heille, että kuta enemmän suolaa ja kankaita täältä -lähetetään, sitä enemmän kultakirjovaatetta ja silkkiä tulee tänne!" -huudahti Meta. - -"Minä sanon, että Sten herra kenties tulee uudestaan ja ottaa emännän -Lyypekistä", puuttui Ursula puheeseen. - -"Ja tuo mukanaan toisia ruotsalaisia ritareita, yhtä sorjia kuin hän -itse!" lisäsi Gertrud. - -"Meidän lapsillemme voi siitä koitua hyvää tulevaisuudessa!" selitti -vanhempi naiduista. - -"Ja kun he tulevat hieman suuremmiksi, voivat he seurata mukana -Ruotsiin, näkemään maailmaa", tuumi toinen naitu sisko. - -"Minä sanon, ettei kellään ihmisellä ole kauniimpia silmiä kuin Sten -herralla!" huudahti neljäntoistavuotias Leena. - -"Eikä kukaan tanssi niin hyvin kuin hän!" säesti yhdentoista vuotias -sisko. "Sillä hän on tanssinut kaksi kertaa minun kanssani, ja sitä -en unhota koskaan!" - -"Luulen, että se tepsii ikäisiinne", sanoi ajatteleva äiti. "Sopikaa -nyt vain, ettette mene samoihin paikkoihin, ja lähtekää heti -liikkeelle!" - -Vanhempi naiduista sisaruksista niiasi syvään. "Sanoittehan, että -saisimme kutsua heidät tänne?" - -Koko nuorempi parvi oli ennen kuiskutellut hänelle ja nyt tyrkännyt -häntä kappaleen peremmäksi. - -"Tahdotteko sitten kutsua?" - -"Tahdomme!" vastattiin kaikista suista. - -"No, kutsukaa heidät sitten iltapäiväksi kahden aikaan!" - -Ilohuuto kajahti kautta kamarin. - -"Mutta mistään tanssista ei puhettakaan!" - -"Ei tanssia?" - -"Ritari ei tule ennenkuin viime hetkenä, juuri kun vieraat ovat -lähtemäisillään." - -"Mitä toisilla sitten on täällä tehtävää?" kysyi neljäntoistavuotias. - -Sisarukset katsoivat pelästyneinä häneen. Sellainen rohkea kysymys -oli rangaistava vuorokauden pimeällä arestilla, mutta Mesmannin -matami oli tänään päiväpaisteisimmalla tuulellaan ja vastasi -sentähden: - -"Mitä he täällä tekevät, tiedätte kyllä minun sanomattanikin!" - -Ja tyttäret pyrähtivät ulos kuin lintuparvi. He kolkuttivat -kaikkialla ja olivat kaikkialle tervetulleet -- luonnollisesti, sillä -nämä lintuset eivät pyytäneet jyväsiä, vaan tarjosivat. - -Pormestarin emäntä ei hänkään pysynyt toimetonna. Hän kävi kaupungin -ylhäisimmissä taloissa ja erittäinkin niissä, joissa perheenäidillä -oli jotakin sanottavaa. Hän puhui tulevasta suuresta kokouksesta ja -sanoi, että oli ikuinen häpeä, jollei kaupunki pitänyt tekemiään -sitoumuksia, vaan koetti vetäytyä pois. - -Muutamat vastasivat, ettei tämä asia kuulunut naisille, mutta -Mesmannin matami väitti, että mies myöten tai vastoin tahtoaan sai -vaikutuksia vaimoltaan ja että se talo oli horjuvalla perustalla, -missä nainen ei saanut tahtoaan läpi. Tämä tarmokas nainen ei saanut -pahaakaan rauhaa, ennenkuin jokainen perheenäiti oli luvannut tehdä -kaiken voitavansa. - -Nuorten juhla vietettiin ja onnistui kuten oli laskettukin. Kaupungin -nuoret neitoset unelmoivat ritarista ja puhuivat hänen puolestaan. -Vaimot olisivat saaneet hävetä Mesmannin matamin edessä, jolleivät -olisi ymmärtäneet vaikuttaa miehiinsä yhtä hyvin kuin hänkin. - -Mutta vastakkaiset voimat olivat myös liikkeessä. Se vaikutus, minkä -"toivioretkeläinen" oli tehnyt kansaan ei ainoastaan puheillaan -ja kertomuksillaan, vaan apotille ja munkeille antamallaan -selkäsaunallakin, oli näissä myöhemmin herättänyt halun kostoon. Ei -ollut epäilystäkään, että hän ajoi ruotsalaisten etuja! - -Apotti laati tuhansia suunnitelmia, mutta hylkäsi ne yhtä nopeasti. -Vihdoin luuli hän löytäneensä keinon, joka veisi perille, ja sen -hyväksyivät nekin, joille hän sen ilmaisi. Haaksirikossa hukkuneille -oli pidettävä suuri surumessu kaikissa kaupungin kirkoissa. Tähän -määrättiin kokouksen edellinen päivä. Kirkot verhottiin mustiin, -hankittiin lukemattomat kirstut kynttilöitä, ei säästetty mitään -kustannuksia, jotta juhla saataisiin niin mukaansatempaavaksi kuin -mahdollista. - -Varhain aamulla alkoi kellonsoitto kaikissa kaupungin kirkoissa. -Kaikki, jotka näyttäytyivät ulkona, olivat mustissaan. Virkaa -toimittavat papit juoksivat kiirehtien kirkosta toiseen, ja -nunnakulkueet, jotka menivät kirkkoon, vaelsivat pitkin katuja. Ilman -mitään käskyä, ainoastaan pappien vaikutuksesta, olivat kaikki kaupat -sulettuina. - -Juhlan oli alettava suurella juhlakulkueella kautta katujen. Vanha -tapa oli, että viranomaiset ottivat osaa sellaisiin tilaisuuksiin -ja kulettivat mukanaan kaupungin arvomerkkejä. Nyt ei heitä -ollut pyydetty tai edes heille ilmoitettu; oli siis selvää, että -kirkollinen mahti tahtoi jostakin syystä toimia yksin. - -Syytä ei ollut vaikea havaita. Elvyttämällä hukkuneiden muisto -kansan mielessä saataisiin raadin kokous sellaiseen päätökseen kuin -haluttiin ja ruotsalainen puolue joutuisi häpeään. Sentähden herätti -tieto aiotusta surujuhlasta sekä suuttumusta että hämmästystä. -Sellaisesta kirkon ja valtion välien rikkoutumisesta saattoi olla -arvaamattomat seuraukset. - -Yksin Hemming piispakin hämmästyi. - -"Minä tahdon ottaa osaa juhlakulkueeseen", sanoi Sten. - -"Mistä syystä?" - -"He ovat tulleet viimeksi meiltä, nuo haaksirikkoutuneet. Meidän -täytyy kunnioittaa heidän muistoaan." - -"Ette kenties ole niinkään väärässä." - -"Eikö lähettiläidenkin pitäisi ottaman osaa?" - -"Eiköhän vain!" - -"Sitten kai pidätte huolen siitä?" - -"Niin olen aikonutkin!" - -"Teillä on jokin suunnitelma?" - -"Kenties!" - -"Ettekö tahdo ilmoittaa minulle sitä?" - -"Ei, en vielä." - -Kaupungin pormestareilla ja raadilla oli yön kuluessa salainen -kokous. Useimmat tahtoivat vetäytyä pois peläten kansanliikettä, -mutta Hemming sanoi: "Vastaan siitä, että he ajavat meidän -asioitamme, jos annatte minun määrätä." - -Niin sovittiin, että kaupungin viranomaiset liittyisivät -juhlakulkueeseen ilman valtamerkkejään. Surujuhla sai siten -yksityisluontoisen leiman. - -Nyt kuului kellojen läppäys kaikista kirkoista. Sitä jatkui useita -tunteja. Vihdoin avattiin piispantalon portit ja sieltä astui -ulos suuri joukko nuorukaisia, kaikki surupuvussa ja etumaiset -kantaen sauvoja, joissa mustat harsot riippuivat. Heidän jälestään -tuli pappeja kantaen pyhimyslipasta, raamattua tyynyllä ja -messukirjaa. Sitten seurasi jälleen kahdeksan nuorukaista kantaen -kirkollisia lippuja, joiden kaikkien tangot oli kääritty mustiin. -Heidän jälkeensä seurasivat kuoripojat valkoisissa puvuissaan. He -heiluttivat ahkeraan suitsutusastioitaan, ja tuuli kuletti keveät -savupilvet yli uteliaina ammottelevain kansanjoukkojen. - -Sitten tuli hänen armonsa piispa. Hän oli vanha mies, joka kävellä -köpitti sauvansa varassa, jokseenkin välinpitämättömästi silmäillen -ympärilleen väkijoukkoon, joka polvistui hänet nähdessään. Useita -pappeja seurasi jälestä kantaen pitkää laahusta. Taasenkin seurasi -lipunkantajia ja sen jälkeen pappeja, jotka kantoivat ehtoollisleipiä -ja kalkkia. Näiden edellä kulki myös kuoripoikia suitsutusastioineen. - -Munkkikuntien oli sitten jonoa jatkettava, mutta silloin astui esiin -kaksi kaupungin airutta viitaten sauvoillaan heitä perääntymään. -Yllätys oli niin suuri ja odottamaton, ettei ilmennyt mitään -vastarintaa, vaan kaupungin viranomaiset asettuivat esteettömästi -heti piispan jälkeen. Sen jälkeen tuli ruotsalainen lähetystö, -etunenässä Hemming piispa täydessä virkapuvussaan. Munkit olivat -kulkueen loppupäässä. - -Viranomaisten näkeminen herätti hälinää väkijoukossa. Oli ilmeistä, -että se miellytti kansaa; mutta niin ei ollut laita juhlakulkueen -hengellisten osanottajain. He kääntyivät katselemaan taakseen, -kuiskailivat ja ihmettelivät. Ystävämme apotti kuohui kiukusta -ja mietiskeli, miten kääntäisi tämän hyväkseen. Sillävälin solui -juhlakulkue eteenpäin kellojen yhä helkkyessä. Tuomiokirkon portille -se pysähtyi. Piispa ja kaikki hänen toimituspappinsa menivät sisälle -viranomaisten ja ruotsalaisten seuraamana, ainoastaan muutamain -rientäessä toisiin kirkkoihin toimittamaan messun suurimmassa -kiireessä, palatakseen sitten tuomiokirkkoon. - -Seurakunnan asettuessa paikoilleen riensi Hemming sakaristoon -tervehtimään piispaa ja pyytämään, että saisi ottaa osaa -alttaripalvelukseen. Tämä oli kovasti hämmästyksissään, mutta jottei -osoittaisi nurjamielisyyttä, suostui hän ruotsalaisen piispan -pyyntöön. - -Mustiin verhottu kirkko teki satojen vahakynttiläin valaisemana -melkeinpä kaamean vaikutuksen, ja kun urkujen sävelet hiljaa ja -valittaen hymisivät kautta holvien, kuului se aivan ruumisvirreltä. -Sen jälkeen alkoi messu. Piispa toimitti siitä ainoastaan osan, -jokaisella toimituspapilla oli oma osansa suoritettavana. - -Mutta mikä oli syynä siihen, että Hemmingin puhuessa huomattiin -kansanjoukossa melkoista levottomuutta? - -Nyt alkoi vuorolaulu. Alttarilta lauloivat papit, ja lehteriltä -vastasi nunnien kuoro. - -Messu oli lopussa. Silloin hämmästyivät kaikki nähdessään muukalaisen -astuvan saarnastuoliin. - -"Ruotsalainen piispa!" kulki kulovalkeana kuiske kautta koko kirkon. - -Hän puhui. - -Ja uudestaan huomattiin sama levottomuus kansan keskuudessa. - -"Se on toivioretkeläinen!" kuiskailtiin suusta suuhun. - -Mutta puhuja saarnastuolissa ei näyttänyt huomaavan nostattamaansa -liikettä. Yksinkertaisin sanoin hän kertoi niistä miehistä, joiden -surujuhlaa tänään oli vietetty. Kaikki ruotsalaiset olivat nähneet ja -puhutelleet heitä, he voivat vakuuttaa, että nämä miehet ansaitsivat -sen kaipauksen, jonka esineinä he nyt olivat. - -Hän mainitsi monta heistä nimeltä, kertoen kuinka hyvänä heitä oli -pidetty Ruotsissa. "Jos saksalaiset veljemme olisivat kuulleet -vierasvaraisia pyyntöjämme", sanoi hän, "olisivat he vielä viipyneet -ruotsalaisissa kodeissa, jotka olivat muuttuneet heidänkin -kodeikseen. Eikö ole aivan kuin manalle menneet olisivat lähettäneet -meidät tuomaan heidän tervehdyksensä teille! Niinpä tahdonkin tällä -hetkellä, jolloin he aivan varmaan ovat läsnä, sanoa heille, että -samaa rakkautta, mitä heille osoitettiin Ruotsissa, on meillekin -osoitettu lukemattomin tavoin täällä Lyypekissä. Me otimme heidät -vastaan veljinämme, veljinänne olette tekin ottaneet vastaan meidät! -Me otamme osaa teidän suruunne, sillä se on yhtä paljon meidänkin -surumme. Ja Herra, joka odottamattomasti kutsui heidät taivaaseensa, -lähetti meidät vahingoittumattomina tänne, jotta ojentaisimme teille -veljen käden." - -Äänen sointuisuus ja se lämpö, jolla sanat lausuttiin, vaikutti yhtä -voimakkaasti nyt kuten tavallisesti. Kuului itkua ja nyyhkytystä. -Rukoiltuaan elävien puolesta ja siunattuaan läsnäolevia, laskeutui -Hemming saarnastuolista ja meni sakaristoon. - -Siellä oli suuri hälinä; kuka oli avannut saarnastuolin hänelle? Sen -oli hän tehnyt itse. Hetken innostuksesta oli hänen täytynyt lausua, -mitä hänellä oli sydämellään. Se oli ainoastaan kiitollisuuden -ilmaisu. - -Saksalainen piispa oli sangen hämillään, hän änkytti ja yski eikä -löytänyt sanoja. - -Mutta Hemmingin, joka hyvin tiesi, että väkijoukko odotti -häntä ulkona, ja jolla ei ollut halua tunnustaa olevansa -"toivioretkeläinen", täytyi keksiä jokin tekosyy jäädäkseen kirkkoon, -kunnes kansa väsyisi odottamiseen ja lähtisi pois. Pyhimyslipas -pyhäinjäännöksineen antoi hänelle siihen hyvän aiheen. - -Apotti, juhlan varsinainen toimeenpanija, joka taasenkin näki esteitä -asetettavan tielleen, mietiskeli uusia keinoja kaikessa tapauksessa -voittaakseen tarkoituksensa. Palattuaan luostariin jätti hän messusta -huolehtimisen muutamalle uskotulle munkille ja riensi erään köyhän -käsityöläisen luo, joka jo useissa tilaisuuksissa oli liikkunut hänen -kätyrinään. - -"Täällä tapahtuu kauheita asioita!" sanoi hän hänelle. - -"Mitä teidän korkea-arvoisuutenne tahtoo minun tekevän?" kysyi tämä, -joka heti käsitti, että tässä saattoi jotakin ansaita. - -"Sinun on sanottava ystävillesi, että kansan täytyy itsensä puolustaa -oikeuksiaan." - -"Minun ainoa oikeuteni on kuolla nälkään." - -"Jos tahdot palvella minua, niin minä maksan." - -"Mitä on minun tehtävä?" - -"Riennä tuomiokirkkoon." - -"Messuun?" - -"Ruotsalaiset ovat siellä ja heidän joukossaan nuori Sten Sture." - -"Onko häntä kuritettava?" - -"On, mutta minä en tahdo tietää mistään." - -"Tietysti!" nauroi hylkiö. "Eihän tiedä kirvestä pitelevä käsivarsi, -kehen terä sattuu!" - -"On kai siellä joku miehiäsi?" - -"Luulenpa olevan." - -"Niin, lyöttäydy heidän kanssaan yksiin!" - -"Enkö voi tehdä sitä yksin?" - -"Et, se ei saa tapahtua salakähmään." - -"Tarkoitatteko, että siitä voisi seurata paljastuksia?" - -"Tapahtukoon se avoimessa taistelussa!" - -"Silloin täytyy haastaa riitaa." - -"No, entä sitten!" - -"Niin, sama se minusta... Mutta rahat!" - -"Minä panen ne tavallisen puun alle, sinä otat ne tehtäväsi -täytettyäsi. Lähde heti!" - -Mies lähti ja hänen houkuttelijansa palasi tyytyväisesti hymyillen -luostariin. - -Kun käsityöläinen saapui tuomiokirkkoon, oli messu jo lopussa. -Hemming oli äsken alottanut puheensa ja kaikki kuuntelivat. Mutta -kuinka monta ihailijaa ja kannattajaa jollakin asialla lieneekin, -niin lankeaa luonnostaan, että sillä on vastustajansakin, ja -kun samanmieliset aina kohtaavat toisensa, niin tietysti nämä -lyöttäytyivät yhteen ennenkuin juhlallisuus oli oikein lopussakaan. - -"Kirotut ruotsalaiset." - -"Eikö pitäisi ryhtyä käsikähmään?" - -"Voisihan koettaa!" - -"Kuka tekee alun?" - -"Kyllä minä teen!" vastasi tuttavamme. - -"Hyvä, me seuraamme jälestä!" - -Parisen kymmentä kappaletta osaksi merimiehiä, osaksi työmiehiä -lähestyi nyt porttia aivan yhdessä ryhmässä. - -Hetkisen kuluttua virtasi kansa ulos kirkosta, kaikki tahtoivat nähdä -ruotsalaisen ritarin, monet toivoivat saavansa häntä tervehtiäkin, -ja sentähden useimmat jäivät odottelemaan. Sten Sture viipyi vielä -sisällä keskustellen uusien tuttaviensa kanssa, joiden joukossa oli -Mesmannin matami ja hänen tytärliutansa. Heidän ilosta säteilevät -kasvonsa haikailivat aivan kuin katsoessa suoraan aurinkoon, ja -he etsivät sanoja ilmaistakseen tyytyväisyytensä siihen, että nyt -oli voitto saavutettu, ettei kukaan voinut riistää sitä heiltä. Ja -silloin juuri oli vaara lähimmillään. - -"Oletteko arka, herra?" kysyi muuan ääni Stenin korvaan, juuri kun -hän tuli ulos. - -"En erittäin." - -"Niinpä osoittakaa se!" - -"Millä tavoin?" - -"Seuraamalla minua!" - -Sten katsoi puhujaan. Tämä oli ilkeän näköinen, ja häntä pyrki -epäilyttämään. - -"Ettekö tahdo?" Mies hymyili ivallisesti. - -Sten huomasi, että useain silmät olivat kiintyneet häneen ja hän -vastasi nopeasti: "Kyllä, minä tahdon!" - -Mesmannin matamin nuorin tytär, pikku Gunilla, oli tungoksessa -tarttunut Stenin käteen ja piteli yhä siitä kiinni. - -"Mene siskojesi luo!" sanoi Sten vapauttaen kätensä. "Minun täytyy -lähteä tämän mukaan." - -"Mihin menemme?" - -"Kunhan vain pääsemme johonkin, missä meitä ei häiritä." - -Mies suuntasi askeleensa kaupungin autioimpaan osaan päin, ja häntä -seurasi Sten ennenmainitun miesparven keralla. - -"Kuinka kauas aiotte mennä? Minua ei huvita tulla pitemmälle." - -"Täällä ei voi kukaan kuulla meitä!" huusi muuan. - -"Jäädään sitten tähän, vaikka minä olisin mieluummin mennyt -lähemmäksi virtaa." - -"Miksi niin?" kysyi muuan joukosta. - -"Meillä olisi ollut vähemmän vaivaa." - -"Näin suuri joukko kyllä selviää!" - -"Suoriutukaamme siitä sitten pikimmiten!" - -Tämä keskustelu kävi ääneen; joko sitten tahdottiin antaa siten -Stenin tietoon, mikä häntä odotti, tai ainoastaan peloitella häntä. - -"Kuulkaas, herra", sanoi mies kääntyen häneen, "mitä varten olette -tullut tänne hyvään kaupunkiimme Lyypekkiin?" - -"Vuosittain tulee monia satoja lyypekkiläisiä Ruotsiin", vastasi -ritari. "Eikö minulla olisi samaa oikeutta kuin heillä?" - -"Me tuomme teille kaikki elintarpeenne." - -"Ja me maksamme ne oikealla ja käteisellä rahalla." - -"Se on totta!" jupisi muuan läsnäolijoista. - -"Mutta me emme suosi tuollaisia hienoja herroja seurassamme, me -ripustamme heidät mieluummin linnunpelättimiksi päärynäpuihimme." - -"Oletteko tekin samaa mieltä?" kysyi Sten kääntyen läsnäolijoihin. - -Nämä vetäytyivät noloina loitommalle. - -"Te pelkurit, hylkiöt, ettekö ole luvanneet pitää minun puoliani!" -huusi mies ja otti esille lyömäaseen, jonka oli kätkenyt takkinsa -alle. "Odottakaas, minä kyllä selviän yksinkin!" - -Näin sanoen syöksyi hän Stenin kimppuun. Ero koossa oli niin -suuri, että mies näytti pelkällä painollaan voivan rusentaa hennon -nuorukaisen, mutta tämän notkeus ja vikkelyys korvasi hyvin sen, mitä -häneltä puuttui voimaan nähden. - -Sentähden väisti hän syrjään. Kun jättiläinen syöksyi häntä kohden, -pisti hän jalkansa tämän kinnerkoukkuun ja kaasi hänet maahan, ja -nopeasti vääntämällä hänen kättään taaksepäin onnistui hän vääntämään -aseen hänen kädestään. - -Hänen urotyönsä palkittiin ihastuksen huudolla. Ulvoen kuin metsän -peto syöksyi mies pystyyn ja valmistautui uuteen hyökkäykseen. - -"Ottakaa hänet huostaanne!" sanoi Sten tehden käskevän viittauksen ja -väistyen syrjään. - -Voimakkaamman tahdon pakottamana tottelivat miehet heti ritarin -käskyä. - -"Ettekö luvanneet pitää puoliani?" huusi mies. "Siihen sijaan menette -vihamieheni puolelle." - -"He ainoastaan estävät teitä teosta, joka koituisi ikuiseksi häpeäksi -ei ainoastaan teille, vaan koko kaupungille. Olenko tehnyt mitä -vääryyttä, mistä syystä ryhdytte murhatekoihin minua vastaan?" - -"Sitä en sano! Päästäkää minut!" - -"Ritari ei ole tehnyt mitään pahaa, emme salli, että hänet murhataan." - -"Mitä hyvää meille siitä koituisi?" - -"Kenties joutuisimme teilattaviksi!" - -"Minä tiedän, mikä on vieläkin pahempaa, ja sitä te saatte maistaa", -ähkyi hylkiö. - -"Olemme ainoastaan köyhiä työmiehiä", sanoi muuan heistä. "Älkää -tehkö meitä onnettomiksi." - -"Luuletteko, että palkitsisin teidät sellaisella -kiittämättömyydellä", vastasi Sten. "Olette osoittaneet olevanne -ystäviäni ja voitte tästälähin luottaa apuuni." - -"Olisipa minulla vain ollut aikaa juottaa heidän päänsä olutta -täyteen, olisivat he nyt minun ystäviäni!" huusi vanki. "He olisivat -aikoja sitten auttaneet minua musertamaan kallonne." - -"Ritari, tänne tulee väkeä!" - -Tosiaankin näkyi joukko ihmisiä, jotka kiireesti lähestyivät. - -"Tuolla hän on! Tuolla hän on!" - -Pikku Gunilla oli etunenässä. - -Hän oli kuullut, mitä ritarille oli sanottu kirkon ovella ja mitä -tämä vastasi, ja hän riensi kertomaan siitä omaisilleen. - -Alussa ei siitä suurin välitetty, mutta kun Sten Sturea ei näkynyt -missään, annettiin tytön toistaa sanansa, ja hänen viittaustensa -johdolla riensi koko joukko nuorta ritaria etsimään. - -Gunilla lennähti hänen syliinsä. - -"Minäpäs jouduin ensiksi!" sanoi hän. - -Mutta koko hänen sisarusparvensa tuli jälestä, itkien, läähättäen, -tulipunaisina, kaikkea muuta kuin kauniina, mutta niin lämmin hartaus -loisti heidän silmistään ja niin suurta luottavaisuutta ilmeni -heidän olennossaan, että Sten tunsi sydämensä viehättyvän heihin. Nyt -eivät he enää ujostelleet puhuessaan, kaikki huusivat yhteen ääneen, -kuinka peloissaan he olivat olleet, kuinka he olivat luulleet, että -hän oli kuollut, ja kuinka he silloin olisivat kaikki kuolleet suruun. - -Mesmannin matami tuli viimeisenä kuten mikäkin suuri kana -räpyttelevin siivin. Hän tarttui armotta Stenin kaulaan ja aivan -huuhteli häntä kyynelillään. - -"Johan se nyt riittää, Eva!" sanoi pormestari ja koetti heitä -eroittaa. "Ritari on vahingoittumaton, anna hänelle tilaisuus -selittää mitä kaikkea tämä merkitsee!" - -"Ikäänkuin en tietäisi sitä ilmankin!" sanoi kunnon muori kohottaen -kyyneltyneet kasvonsa ritarin rinnalta. "Nuo ihmiset ovat tahtoneet -ottaa häneltä hengen." - -Miehet olivat vetäytyneet syrjään, heidän kalpeat kasvonsa ilmaisivat -tosiaankin syyllisyyden tuntoa, ja pahantekijä, jota he pitivät -välissään, antoi pettämättömän todisteen tälle oletukselle. - -"Ei", vastasi Sten, "he ovat pitäneet minun puoltani". - -"Gunilla kuuli erään heistä kysyvän teiltä, oletteko arka... Eikö se -tapahtunut pahoissa aikeissa?" - -"Tosin kyllä, mutta..." - -"Ovatko nämä miehet tavoitelleet henkeänne?" puuttui pormestari -puheeseen. - -"Yksi heistä tahtoi koetella voimiani." - -"Oletteko tapellut hänen kanssansa?" - -"Ainoastaan painiskellut." - -"Ja te voititte?" - -"Hän oli väkevämpi, mutta minä olen harjaantuneempi moisiin -leikkeihin kuin hän." - -"Ne hävyttömät!" - -"Ette suinkaan aikone rangaista heitä?" - -"Luuletteko, että Lyypekin kaupunki antaa rankaisematta loukata niin -kunnioitettua vierasta?" - -"Lyypekin kaupunki on nyt kuten aina pitänyt yllä maineensa. -Sen ei siis ole luettava minulle viaksi, vaikka nuorekkaassa -ylimielisyydessäni olenkin rohennut mitata voimiani sen pojan kanssa." - -"Ettehän te häntä haastanut taisteluun!" - -"Mutta minä suostuin haasteeseen. He eivät ole salakavalasti käyneet -kimppuuni, kaikki on käynyt avoimesti ja rehellisesti." - -"Tulemme kiinnittämään siihen asianomaista huomiota." - -"Tehkää niin ja täyttäkää pyyntöni, että annatte kaikkien näiden -miesten mennä vapaasti." - -"Hyökkääjänkin?" - -"Hänen myös! Eihän minulle ole tapahtunut mitään vahinkoa." - -"Ikävä kyllä, etten voi suostua pyyntöönne." - -"Mikäs estää?... Luulo, että kimppuuni on käyty salakähmäisesti?... -Mutta sanon teille, ettei niin ole laita. Vapaaehtoisesti antausin -taisteluun ja pääsin siitä voittajana. Kieltämättä olen siitä ylpeä. -Pyydän teitä, pormestari Mesmann, sen ystävyyden tähden, jota tunnen -teitä ja koko perhettänne kohtaan, ja sen syvän kunnioituksen tähden, -jota tunnen koko tätä kaupunkia kohtaan, antakaa anteeksi mitä on -tapahtunut ja ojentakaa merkiksi siitä minulle kätenne!" - -Nuorukainen oli ottanut hatun päästään, hän seisoi paljain päin ja -käsi ojolla. - -Silloin remahti suunnaton riemuhuuto. Taaja joukko, joka oli -kerääntynyt ympärille, oli henkeään pidätellen kuunnellut -keskustelua. Sten Sture oli tuuma tuumalta valloittanut heidän -sydämensä. He olisivat, jos hän olisi sallinut sen, tahtoneet -kantaa häntä käsivarsillaan. Naiset itkivät ihastuksesta, ja miehet -nyökyttivät tyytyväisinä päitään toisilleen. - -"Vastustakoon teitä ken voi, minä en voi!" sanoi pormestari ja -tarttui suurella kourallaan nuorukaisen käteen. "Tapahtukoon, kuten -tahdotte, herra." - -"Kiitos!" Säteilevä hymy lehahti nuorekkailla kasvoilla, mutta se -vaihtui miehekkääseen vakavuuteen, kun hän poistui piiristä, joka -kunnioittavasti väistyi syrjään, ja meni rikollisten luo, jotka -seisoivat hieman loitompana. - -Nämä, jotka eivät olleet kuulleet keskustelusta mitään, vaan -ymmärsivät, että oli kysymys heistä, odottivat pelolla tuomiotaan. -Mutta suuresti hämmästyivät he, kun Sten virkkoi: - -"Kukaan ei tiedä, mitä on tapahtunut, olette kaikki vapaat!" - -He tuijottivat eteensä, tuskin tietäen saattoivatko uskoa korviaan. - -Muutamat hiipivät tiehensä, toiset heittäytyivät hänen jalkoihinsa. -He itkivät ja nauroivat vuoronperään. - -Mutta pahantekijä seisoi paikoillaan. Hän ei itkenyt eikä nauranut, -vaan katsoi synkkänä ja umpimielisenä eteensä. - -"No, miksi et mene?" kysyi Sten. - -"Mihin?" - -"Kotiisi." - -"Minulla ei ole kotia tämän jälkeen." - -"Oliko sinulla tähän asti?" - -"Hyvä ja mukava olikin." - -"Ne, joiden palkoissa palvelit, eivät siis tahdo sinua enää käyttää?" - -"Pidän varmana, etteivät he tahdo." - -"Tahdotko tulla minun palvelukseeni?" - -"Uskallatteko ottaa minut?" - -"Kuulethan sen!" - -"Antakaa minulle vain kovasti työtä, niin ette tule katumaan!" - -"Sen lupaan." - -"Saanko heti mennä laivaanne? En tahdo jäädä tänne kaupunkiin." - -"Tee niin, jos tahdot!" - -"Kiitos, herra, kun pääsemme täältä, saatte kuulla merkillisiä -asioita." - -Mies lähti ja Sten palasi ihailevain ystäviensä luo, jotka melkein -juhlasaatossa veivät hänet takaisin kaupunkiin. Hemming piispa, joka -oli vähäistä ennen palannut kirkosta ja hämmästyksellä kuullut mitä -oli tapahtunut, sulki hänet syliinsä. "Sten Sture nuorempi kulkee -vanhemman jälkiä", kuiskasi hän, "ja se ilahuttaa minua suuresti". - -"Minunhan on palautettava teidän luottamuksenne ihmisiin!" vastasi -Sten hymyillen. - -Tänään oli tavallista suurempi seura kokoontunut pormestarin luo. -Mutta nyt oli kaikki jäykkyys poissa. Sama harrastus elähytti -kaikkia. Päivän tärkeät tapaukset olivat kaikkien keskustelun -esineenä. Oli ikäänkuin suuri perhe olisi kokoontunut vähäistä -ennen ratkaisua, joka oli tärkeä enimmän pidetylle jäsenelle. -Vertauksen tapaan saattoi sanoa, että Sten kulki kädestä käteen. -Kaikki katsoivat häneen hellällä osanotolla. Talon lukuisat nuoret -osoittivat tuhansin tavoin hänelle luottamustaan, he puristelivat -hänen kättään, he hymyilivät hänelle, ja Mesmannin matamin silmät -olivat aina kyynelissään. Hän toisti kerran toisensa jälkeen, -että hän oli ensi kerran ymmärtänyt, kuinka vaimo saattoi lähteä -miehensä ja lastensa luota ja seurata vierasta miestä yli merien ja -mannerten... Mutta hän sanoi sen hiljaa, etteivät hänen lapsensa -kuulisi. - -Ollessaan seitsentoistavuotias ei niin helposti huomaa liioitteluja, -ja Sten sanoi Hemmingille: "Minulle käy vaikeaksi erota täältä." - -"Miksi niin?" - -"Ettekö sitten näe, mitä hyväntahtoisuutta minulle osoitetaan?" - -"Heh!" - -"Ettekö usko, että se on vilpitöntä?" - -"Uskon!" - -"Ja kuitenkaan ette anna sille suurta arvoa?" - -"Se on kuin tuuli." - -"Voimakkuudessa?" - -"Ei, vaan vaihtelevaisuudessa! Kuukauden kuluttua unhotetaan teidät -toisen tähden." - -"Käykö se niin pian?" - -"Ette tunne maailmaa." - -"Ja te tuomitsette sitä ankarasti, kuten tavallisesti." - -"Seitsemäntoista vuotta ja seitsemänkymmentä!" - -Miesten kesken oli huominen kokous raatihuoneella yleisenä -puheenaineena. - -"Nyt olen varma menestyksestä!" virkkoi pormestari säteillen -tyytyväisyydestä. - -"On ihmeellistä, kuinka meille on kaikki hyvin onnistunut!" -huudahti muuan läsnäolijoista. "Olette kai kaikki kuulleet -toivioretkeläisestä?" - -"Sanotaan, että se oli ruotsalainen piispa." - -"Mahdotonta! Hän näytti aivan nuorelta." - -"Kukaan ei saanut nähdä hänen kasvojaan." - -"Hänen käytöksensä ja puhetapansa oli yksinkertainen ja -sievistymätön." - -"Mutta hän tiesi kaiken." - -"Eikä hän pelännyt puhuessaan!" - -"Vahinko, etten koskaan yhyttänyt häntä", sanoi pormestari. "Olisin -kyllä ottanut selon, kuka hän oli." - -Varhain seuraavana aamuna olivat sankat ihmisjoukot kokoontuneet -torille. - -Tiedettiin että parvekkeelta puhuttaisiin kansalle, ja uteliaisuus -oli suuri. Pormestari oli luovuttanut tämän kunnian vävylleen, -Eckermannille. Tämän voimakas ääni ja selvä lausuminen teki hänet -siihen sangen soveliaaksi. - -Kun porvaristo ja raati oli kokoontunut suureen saliin ja pitänyt -lyhyen neuvottelun, menivät he kaikki ulos parvekkeelle. Eckermann -kääntyi kansan puoleen ja sanoi, että koska oli kysymys sodasta tai -rauhasta, eivät kaupungin vallanpitäjät tahtoneet sitä ratkaista -ennenkuin olivat kuulleet kansan mielipiteen. Sen jälkeen kertoi -hän lyhyesti kaikesta, mitä Lyypekki oli tehnyt saavuttaakseen ja -säilyttääkseen Tanskan ystävyyden. - -"Mutta se on ollut turhaa", sanoi hän. "Siitä on todistuksena, että -kuningas on lähettänyt kopion niistä rauhanehdoista, jotka tehtiin -Falsterissa hänen ja Lyypekin välillä, Ruotsin valtionhoitajalle. Ja -takapuolelle oli kirjoitettu: 'Se, joka kerran on pettänyt, aikoo -aina tehdä sen'!" - -Joukosta kuului kovaa murinaa. - -"Edelleen", jatkoi puhuja, "on hän lakkauttanut kaupungin -erivapaudet, ryöstänyt laivamme yhden toisensa jälkeen ja nyt -viimeksi hävittänyt ja polttanut Lyypekin alueella. Pitäisikö -kauemmin kärsivällisesti sietää sellaista!" - -Silloin korotti muuan porvari äänensä: - -"Sellainen vääryys täytyy kostaa. Lyypekin vapautta tahdomme -puolustaa hengin ja verin, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!" - -"Hengin ja verin!" huusi koko joukko. - -Asia oli nyt saanut sellaisen päätöksen kuin oli toivottu. Raati -laati heti puhdistuskirjeen Hannu kuninkaalle, jossa otti Jumalan -todistajakseen, että kuningas itse oli pakottanut heidät tähän -vihollisuuteen. Hän sai vastata seurauksista. Lyypekki lähetti sanan -muihinkin hansakaupunkeihin, mutta ainoastaan Vismar, Rostock, -Stralsund ja Lüneburg lupasivat apua. - -Sten Sture ja Hemming Gadd olivat nyt suorittaneet tehtävänsä ja -palasivat jälleen maahansa. On mahdollista, että piispan ennustus -toteutui etteikä heitä kauan kaivattu, mutta varmaa on, että kaipaus -oli elävä eron hetkellä. - -Lyypekkiläiset eivät kauan odotelleet toisten hansakaupunkien apua; -niin pian kuin olivat ehtineet varustaa laivansa, lähtivät he -liikkeelle. - - - - -4. - -USKOLLINEN PALVELIJA. - - -Palaamme Hemming Gaddin ja Sten Sturen kera Ruotsiin, missä asema -oli likipitäen muuttumaton. Rauhan ystävät toimivat yhtä sitkeästi -kuin tavallisesti saattaakseen maan ennemmin tai myöhemmin Tanskan -valtikan alle. Svante Niilonpoika oli yhtä väsymätön heitä -vastustaessaan, ja häntä tukivat siinä todelliset isänmaan ystävät. - -Erik Turenpoika oli luvannut tulla Ruotsiin, mutta valitti -kirjeissään lisääntyvää kivulloisuutta ja täytyi hänen sentähden -lykätä matkansa määräämättömäksi ajaksi. - -Hemming Gaddin kertomukset siitä kunnioituksesta, mitä "Sten -poikanen" oli saanut osakseen Lyypekissä, ilahuttivat Märta rouvaa -suuresti. - -"Hän sukeutuu teille ja maalle kaunistukseksi ja kunniaksi", sanoi -piispa Svante Niilonpojalle. "Antakaa hänelle tehtävää! Hän suoriutuu -kunnialla, mihin ikinä hän ryhtyneekin." - -"Meillä on pieni kymmenaluksinen laivasto valmiina lähtemään, hän saa -mennä sen mukana." - -Hemming piispa otti saatavissa olevan maavoiman kera lähteäkseen -Kalmaria vastaan. "Minua haluttaa nähdä", sanoi hän, "onko mahdotonta -päästä linnan herraksi". - -Tällä kertaa onnistui piispa palauttamaan Ruotsille yhden sen -tärkeimmistä linnoituksista. Itse ei hän kuitenkaan tahtonut ottaa -linnalupaa; se jätettiin Juhana Maununpojalle (Yö ja Päivä), jalon -Åke Hannunpojan isälle. - -Sten Sture purjehti laivaston kera Kalmariin. Sieltä lähetettiin -yksi laivoista lyypekkiläisen laivaston luo, joka oli Bornholman -edustalla; ruotsalaiset tahtoivat yhtyä sen kanssa jatkuvaan -toimintaan. Yhdistyminen tapahtui Kalmarin salmessa, ja molemmat -laivastot lähtivät sen jälkeen yhdessä Ronnebyhyn, Sölvesborgiin, -Åhnsiin ja Ystadiin, jotka ryöstettiin ja poltettiin. Sen jälkeen -noustiin maihin Laalantiin. - -Sillävälin oli Tanskan kuningas saanut laivastonsa valmiiksi ja -nimitti Henrik Krummedikin "ylikapteeniksi ja kaikkien kapteenien -ja kaiken meriväen päälliköksi". Oli saatu tieto hyökkäyksestä -Laalantiin, ja uusi valta-amiraali alotti toimintansa onnellisella -taistelulla. - -Sten Sture ja hänen miehensä puolustautuivat urhoollisesti. -Lyypekkiläisillä ei ollut mukanaan muuta jalkaväkeä kuin -palkkasotureita. Nämä tekivät heikkoa ja laimeaa vastarintaa ja -väistyivät heti alas laivastoon, joka kohta sen jälkeen lähti -purjehtimaan. Eckermann, Stenin erittäin hyvä ystävä, oli heidän -päällikkönään. Hän nuhteli heitä ankarasti heidän arkuudestaan ja -luki tappion heidän syykseen. Tästä suuttuneina kieltäytyivät he -jatkamasta palvelustaan, eikä ollut muuta keinoa kuin viedä heidät -takaisin Travemündeen. - -Yhdeksän märssilaivansa kera ei Sten herra uskaltanut ryhtyä -mihinkään taisteluun. Hänen täytyi sentähden seurata mukana -Travemündeen. Osaksi hankkiakseen muonavaroja, osaksi korjatakseen -erinäisiä merivaurioita täytyi hänen pysähtyä sinne muutamiksi -päiviksi. Hän ja hänen lähimmät miehensä majoittuivat muutamiin -vähäisiin talonpoikaistaloihin, miehistön yhä oleskellessa laivoilla. - -Muistamme vielä miehen, jota vastaan Sten taisteli Lyypekissä. Tästä -oli tullut hänen uskollisin palvelijansa, joka seurasi häntä melkein -koiran tavoin; ja jos hänen katseessaan ja käytöksessään oli jotakin -säikkyä, niin johtui se hänen hurjasta luonnostaan, jonka oli vaikea -perehtyä niihin uusiin olosuhteihin, joihin hän oli joutunut. - -Kun kysyttiin hänen nimeään, vastasi hän vain: - -"Sanokaa minua Esbjörniksi!" - -Alussa Sten näki hänet vastenmielisyyden tuntein läheisyydessään, -mutta miehen alituinen väsymätön huolehtiminen kaikesta sai nuoren -herran vaieten alistumaan hänen läsnäoloonsa. - -Laivalla oli Esbjörn valinnut paikaksensa ritarin oven edustan. Sten -käski häntä etsimään mukavamman makuupaikan. Esbjörn jupisi jotakin, -mutta piti yhä entisen paikkansa. Hän oli hyvin harvasanainen, mutta -näki avoimin silmin kaiken mitä tapahtui ja kuuli mitä puhuttiin. Oli -ilmeistä, että hän epäili palkkasotureita ja he pelkäsivät häntä. - -Kun Sten liikkui heidän joukossaan, seurasi Esbjörn jälestä, kuten -äkäinen koira, joka vainuaa vaaraa, vaikkei voikaan sitä nähdä. -Usein, kun palkkasoturit luulivat olevansa huomaamattomina, hiipi hän -heidän joukkoonsa, kuulostellen, vaanien. Laalannin tappelun edellä -oli hän sanonut: "Älkää uskoko heihin, herra, he ovat pettureita!" - -"Mistä sen tiedät?" - -"Tunnen sen ilmasta." - -"Sellaisiin perusteihin en tue arvosteluani", vastasi Sten. - -Lopulta kävi kuitenkin miehen ennustus toteen, ja Esbjörn saavutti -sen jälkeen herransa luottamuksen melkein suuremmassa määrin kuin -tämä itse tahtoi myöntää. - -Travemündeen saavuttua ei hän kantanut herransa tavaroita sinne, -mihin tämä oli määrännyt asuntonsa, vaan paljon ikävämpään taloon, -joka tosin oli paljon lähempänä rantaa. - -"Miksi teet vastoin tahtoani ja käskyäni?" kysyi ritari ankarasti. - -Mutta Esbjörn tekeytyi niin tuhmannäköiseksi, että erehdyksestä -täytyi syyttää hänen heikkoa ymmärrystään. - -Samana päivänä sanoi Eckermann palkkasotureille, että he saivat -lähteä. Lyypekin alueella eivät he saaneet oleskella. - -"Ensin palkka!" huusivat he. "Pettureille ei makseta palkkaa." Nyt -syntyi kiihkeä hälinä, ja ruotsalaisten voiman vähäisyyden tähden -täytyi sietää, että palkkasotilaat leiriytyivät melkein ruotsalaisten -ympärille. - -Edellisten luku oli 2,000:n paikkeilla, jälkimäisten noin 500. - -Sten Sture oli isältään ottanut vastaan rahaa väen palkoiksi, mutta -hän oli samaa mieltä kuin Eckermann, ja sitä paitsi olivat molemmat -saaneet Lyypekistä kirjeitä, joissa kehoitettiin heitä olemaan -antamatta kolikkoakaan. Levottomuuksia välttääkseen oli Eckermann -heille ilmoittanut, että he saivat kahdeksan päivän kuluessa ruokaa -laivoilta, sen jälkeen täytyi heidän lähteä. - -Mutta palkkasoturit olivat luvultaan ylivoimaiset, he nauroivat -uhkauksille ja puolustivat oikeuttaan entistään kiivaammin. - -Eräänä iltana sanoi Esbjörn herralleen: "Teidän täytyy lähteä täältä!" - -"Väistyä väkivallan ja vääryyden tieltä! Sitä en tee." - -"Se on välttämätöntä, he ovat voimakkaammat." - -"Toivon, että Lyypekistä lähetetään apua." - -"He eivät uskalla jättäytyä ilman vähäistä puolustusjoukkoaan, ja -palkkasoturit tietävät sen." - -"Mutta minulla on viisisataa miestä." - -"Puoliinkaan heistä ei ole luottamista!" - -"Mitä sanot?" - -"Sanon kuten on, herra!" - -"Et näytä olevan hyvissä väleissä heidän kanssaan. Kuinka he sitten -ovat uskoneet sinulle salaiset mielihauteensa?" - -"Se voi olla samantekevää. Toivoisin vain teidän luottavan sanoihini." - -Eckermann astui kiihkeästi huoneeseen. Hän viittasi Esbjörnin heti -menemään. - -"Sallikaa minun vain sanoa muuan sana!" virkkoi tämä. "Metsäntylvässä -on kaksi satuloitua hevosta, ottakaa ne, yksi mieheen!" - -"Sinä tiedät siis!..." tiuskaisi Eckermann. - -"Tiedän, että tänä yönä puhkeaa kapina! Teidät molemmat aiotaan ottaa -vangiksi!" - -"Ja sen sanot minulle nyt vasta!" - -"Pelkäsin, että antautuisitte johonkin vaaraan." - -"Ja luuletko sitten, että minä sitä pelkurimaisesti pakenisin! Kuinka -vähän tunnetkaan minua, Esbjörn!" puuskahti Sten. - -"Jos minulla olisi sata elämää antaakseni teille, ei se kuitenkaan -riittäisi, ettekä itsekään voi koota useampia kuin kymmenen. -Ajatelkaa isäänne, herra, ja säästäkää henkenne!" - -Eckermann käveli levotonna huoneessa edestakaisin. "Pelkään, -että Esbjörn on oikeassa", sanoi hän. Samassa alkoi sataa kiviä -viheliäisen rakennuksen seiniin. - -"Nyt he ovat täällä!" - -"Tulkaa, herra!" - -"En", huusi Sten päättäväisesti ja tarttui miekkansa kahvaan. "Minä -en pakene!" - -Ulkoa kuului melua ja huutoja, ja rajuja kirveeniskuja paukahteli -oveen. - -"Odottakaa, minä avaan teille!" huusi Sten. Esbjörn asettui hänen -tielleen: "Onko teidän tahtonne, että he pääsevät sisälle?" - -"Järkähtämätön tahtoni!" - -Hän riensi ovelle, työnsi pois salvan ja avasi oven selkosen -selälleen. - -On luultavaa, että ulkona seisovat epäilivät jotakin juonta, sillä he -vetääntyivät nopeasti takaisin. - -"Mitä tahdotte?" kysyi Sten ja meni reippaasti heitä vastaan. - -"Tahdomme saada palkkamme!" - -"Olen kieltäytynyt sitä maksamasta petoksenne johdosta", puuskahti -hän pontevasti. - -"Rahat tai henki!" - -"Henkeni voitte kyllä ottaa, onhan teitä siksi suuri luku, mutta -vähäinen olisi kunnianne, jos kaksin tuhansin miehin kaataisitte -_yhden_, ja meren pohjasta saatte etsiä rahoja, joita en vapaasta -tahdostani teille anna. Siitä näette, ettette uhmalla voita mitään." - -"Me emme salli, että kukaan pitää meitä pilkkanaan!" - -"Tänne rahat!" - -"Kuulkaammehan, mitä ehtoja hän tarjoaa!" - -"Ne saa Lyypekin raati määrätä." - -"Ei, ei", ärjyi joukko. - -Nuoren ritarin silmät leimahtivat. "Isäni pään ja miekkani kautta", -huusi hän, "en tarjoa teille mitään muita ehtoja. Raati on teidät -palkannut, ja sen on maksettava palkkannekin!" - -"Minä vien teidät raadin luo", puuttui Eckerman puheeseen. "Upseerit -ja konstaapelit, järjestäkää rivit! Lähdemme heti Lyypekkiin!" - -Joukko ei näyttänyt olevan erittäin halukas lähtemään mukaan. - -"Me tahdomme, että palkka maksetaan täällä!" - -"Kuinka pitkältä ajalta?" - -"Siihen päivään, jona sen saamme!" - -"Mutta siihen asti olette velvolliset tottelemaan ja se, joka rikkoo -tämän velvollisuuden, joutuu vastuuseen sotalain mukaan." - -Syntyi yleinen hiljaisuus; miehet katsoivat epäröiden toisiinsa. - -"Järjestäkää rivit!" toisti Eckermann. - -Muuan alipäälliköistä astui esiin. "Onko varmaa, että saamme rahat -Lyypekissä?" kysyi hän. - -"Siitä asiasta saatte sopia raadin kanssa!" - -"Lähtekäämme sitten", virkkoi konstaapeli. "Raati pakotetaan!" - -"Hän on kyllä oikeassa siinä, ettemme voita mitään ottamalla ritarin -hengen!" - -"Koko peijakas pitämään puoliaan!" - -"Ei pelon hituakaan!" - -"Eikä häneltä hevillä sanat takerru suuhun!" - -"Onko kaikki kunnossa?" kysyi Eckermann. - -"Viipyy puolen tuntia ennenkuin kukin saa kilunsa ja kalunsa kokoon." - -"Neljännestunnin kuluttua raikuu rumpu, ken ei silloin ole valmis, -syyttäköön itseään!" - -"En uskalla antaa heille aikaa miettiä", sanoi Eckermann Stenille. -"En ole huoletta ennenkuin olemme täältä lähteneet!" - -Molemmat ystävykset pudistivat toistensa kättä jäähyväisiksi. - -Rumpu kävi, ja sotamiehet tulivat paikoilleen, muutamilla reppu -selässään, toisilla käsissään. Tyytymättömyys kuvastui useimpain -kasvoilla. Ilmeisesti he vielä epäröivät. - -Eckermann käsitti hetken tärkeyden. - -"Kas niin, pojat," huusi hän hilpeästi. "Nyt lähdetään, huomenna -olemme Lyypekissä, ja silloin tarjoan teille kipon olutta! Ja nyt -eteenpäin, mars!" - -He lähtivät liikkeeseen kirkkaassa, kuutamoisessa elokuun yössä. - -Viipyi vielä muutamia päiviä, ennenkuin ruotsalaiset laivat -saattoivat lähteä. Sitä ennen oli Stenillä ilo saada tieto, -että päällikkö oli onnellisesti päässyt Lyypekkiin levottomine -sotilaineen. Eckermann kirjoitti hänelle: "Sellaisesta väestä on -palkkaajalla enemmän vastusta kuin vihollisesta, jota vastaan -taistelemaan heidät palkataan." - -Ruotsalaiset laivat laskettivat taasen merille, etupäässä -suojellakseen kauppalaivoja, jotka olivat menossa Ruotsiin. -Lyypekkiläinen laivasto risteili pitkin Tanskan rantoja, ja muutamia -pikku kahauksia tapahtui Henrik Krummedikin kanssa, vaikkei niillä -ollut suurempaa merkitystä. - -Talvi saapui tavattoman aikaiseen kovien myrskyjen kera, ja laivastot -palasivat talviteloilleen. Lokakuun lopulla laskivat ruotsalaiset -laivat Kalmarin satamaan, ja Sten riensi isänsä luo, joka oli -sotaretkellä Smålannin rajamailla. - -Molemmat hämmästyivät toisensa nähdessään. Nuorukainen oli kasvanut -mieheksi. Yhteenpuristetut huulet, valppaat silmät ilmaisivat voimaa -ja päättäväisyyttä, hän tiesi mitä tahtoi ja saattoi kyllä viedä -tahtonsa perillekin. - -Svante Niilonpoika oli sitä vastoin vanhennut, hiukset olivat -harmaantuneet; päivittäinen, hetkittäinen huolehtiminen, mistä saada -varoja sodan jatkamiseen, kulutti hänen elinvoimiaan. - -Mutta nyt, yhdyttyään jälleen poikaansa, tunsi hän ainoastaan isän -iloa. Poika oli paremmalla menestyksellä jatkava, mitä hän oli -alottanut. Mitä merkitsi silloin mitä vastuksia Svante Niilonpoika -oli saanut kokea, jos hän oli tasoittanut tietä Stenille! - -Heidän pakinoituaan rauhanystäväin juonitteluista, joita salaisesti -kannatti arkkipiispa enimpine käskynalaisineen, sekä lisääntyvästä -hädästä maassa ja kansan sen johdosta yltyvästä haluttomuudesta -jatkamaan sotaa, kosketti Svante herra lopuksi sitä seuraavan vuoden -sotasuunnitelmaa, mikä oli tehty Tanskassa ja minkä hän salateitä oli -saanut tietoonsa. "Millainen se on?" kysyi Sten. "He aikovat käydä -kimppuumme maitse sekä Skånesta että toiselta puolen Norjasta." - -"Nuori kuningas kai on mukana?" - -"On", vastasi Svante Niilonpoika katkerasti hymyillen. "Hän se juuri -on hyökkäävä Norjan puolelta. Länsi-Göötanmaalla ei enää ole mitään -Åke Hannunpoikaa puolustamassa maata." - -"Lähettäkää minut häntä vastaan!" - -"Sinua voidaan tarvita paremmin toisilla paikoin. Tarkoitus lienee, -että molemmat sotajoukot yhtyvät Jönköpingin luona ja sieltä yhdessä -jatkavat matkaa pohjoiseen päin." - -"Luonnollisesti Tukholmaan?" - -"Södermanlannissa aikovat he odottaa laivaston saapumista. Sen -on määrä hyökätä Tukholmaan merenpuolelta, kun maajoukko saartaa -kaupungin maanpuolelta. Suunnitelma on hyvä." - -"Mutta silloin täytyy teidän olla Tukholmassa." - -"Minä jään Länsi-Göötanmaalle." - -"Rakas isä, teillä on jokin erityinen syy siihen. Ettekö tahdo sanoa -minulle sitä?" - -"Mistä niin päätät?" - -"Luen sen teidän silmistänne." - -"No hyvä, ympärilläni on kavaltajia!" - -"Omienne joukossa?" - -"Sitä en tiedä, mutta niitä on." - -"Onko teillä todistuksia?" - -"Päätä itse! Viikko sitten ammuttiin takaanipäin luoti, joka suhahti -aivan ohitseni. Minä tein tutkimuksia, mutta kukaan ei voinut antaa -tietoja asiasta. Muutamia päiviä sitten huomasin ihmeellisestä -kohtalon sallimuksesta kalvon, joka oli kohonnut yöjuomani pinnalle. -Minä tarjosin juoman koiralle, ja se kuoli siitä." - -"Kaikki hyvät pyhimykset!" - -Palveluspoikani vakuutti mitä viattomimman näköisenä, ettei hän -tiennyt mitään, ja minä pidän myös todennäköisenä, että joku vieras -on käynyt makuukamarissa ja sekoittanut myrkyn pikariin. - -"Ja kuitenkin tahdotte jäädä tänne?" - -"Etkö luule kavaluuden voivan seurata minua kaikkialle? Täällä -kenties onnistun sen paljastamaan ilmoille." - -"Isä, minulla olisi teille pyyntö!" - -"Sano pois!" - -"Palveluksessani on eräs saksalainen mies, uskollinen kuin koira. -Ottakaa hänet palvelukseenne!" - -"Tiedätkö, tahtooko hän vaihtaa herraa? Uskollinen koira ei sitä tee." - -"Minä kysyn häneltä!" - -"Kahden päivän kuluttua matkustat täältä Tukholmaan." - -"Antakaa minun jäädä tänne luoksenne!" - -"Sinun läsnäolosi siellä voi monessa suhteessa olla hyödyllinen. -Äitipuoltasikin se suuresti ilahuttaa." - -"Ettekö te tule pian jälestä?" - -"Jos se on mahdollista, tahtoisin mielelläni juoda jouluoluet -kanssasi Tukholman linnassa. Kukaan ei tiedä voimmeko tehdä sitä enää -koskaan." - -"Rakas isä, on samantekevää, missä muuten juomme, kunhan vain juomme -yhdessä. Tiedän, että äitinikin ajatus on sama." - -Heti valtionhoitajan luota lähdettyään kutsui Sten Esbjörnin. Tämä -tuli, synkkänä ja maahan luoduin katsein kuten tavallisesti, ja -pysähtyi herransa eteen. - -"Sinä olet tehnyt minulle monia palveluksia, Esbjörn, tahdotko tehdä -minulle vielä suurimman kaikista?" - -"Mitä käskette?" - -"En käske, vaan pyydän." - -Mies vilkaisi häneen pikimmiten, mutta vaivutti heti katseensa -maahan: "Puhukaa, herra." - -"Isääni ympäröivät vaarat." - -"Hm." - -"Eivät sellaiset kuin uhkaavat jokaista soturia, vaan salakavalat!" - -"Sellaiset, joita munkit virittelevät." - -"Hekö vain?" - -"Ja naiset." - -"Se ei ole luultavaa." - -"Munkit voivat pitää naisia kätyreinään!" - -"Mistä tulevat vaarat, jotka uhkaavat valtionhoitajaa, sitä en tiedä -minä etkä sinä. Mutta jos voit pitää huolen hänen suojelemisestaan, -Esbjörn, silloin minä tästälähin olen velallisesi." - -Miehen kasvot värähtivät tuskin huomattavasti. - -"Tietääkö hän minusta mitään?" kysyi hän. - -"Ainoastaan sen, että olet uskollinen palvelijani." - -"Hyvä! Sitten tahdon jonkun aikaa olla hänen!" - -"Kiitos! Luota minuun, minä en ole kiittämätön!" - -Esbjörn kumarsi. Hän ei ollut näkevinään ritarin ojennettua kättä, -vaan poistui heti huoneesta. Sten ei nähnyt häntä enää ennen -lähtöään, ja hänen kysymykseensä vastasi valtionhoitaja, ettei -hänkään ollut miestä nähnyt. - -Kaukana ei hän kuitenkaan ollut. Hän harhaili leirissä ympärinsä, -sopersi kurjaa saksaa ja teki tuttavuuksia milloin siellä, milloin -täällä. Kukaan ei tiennyt mistä hän oli tullut. Väliin sanoi hän -olevansa kiertelevä kaupustelija, jolta oli varastettu tavarat, -väliin köyhä käsityöläinen, joka etsi työtä. - -Mutta hänellä oli merkillinen kyky tehdä tuttavuuksia. Kipposesta -olutta ei hän kieltäytynyt koskaan, ja ken tarjosi kaksi, hän -voi varmasti odottaa kuulevansa laivurijutun, hauskemman ja -hullunkurisemman kuin kukaan toinen saattoi kertoa. Mutta vaikka hän -mielellään kertoi, piti hän kuuntelemisestakin, ja harvoilla oli -sellainen kyky kysellä ihmisen kaikki mielihauteet kuin Esbjörnillä. - -Hän oli jokseenkin pian kiinnittänyt huomionsa muutamaan -parrattomaksi ajeltuun mieheen, jolla oli sileät, kiiltelevät kasvot -ja joka alituiseen valitti päänsärkyä, sentähden pitäen suurta -päähinettä painettuna aivan korvia myöten. Hän sanoi olevansa -skånelainen ja ammatiltaan vaununtekijä. Bredingillä, siksi hän -nimitti itseään, oli harvoja tuttavia; hän puhui vähän, ei juonut -koskaan ja oli yleensä tunnettu säännöllisestä elämästään. Siitä -huolimatta eivät häntä toverinsa suosineet. He tekivät pilkkaa hänen -kohtuullisuudestaan, epäilivät hänen vaiteliaisuuttaan ja heittelivät -pilkkasanoja hänen jälkeensä, niin pian kuin hän ei enää voinut heitä -kuulla. - -Bredingillä näytti olevan ainoastaan kaksi ystävää. Toinen oli -vestmanlantilainen sotamies nimeltään Ek, toinen oli valtionhoitajan -suuri koira, jonka kanssa hän usein jakoi ruoka-annoksensa ja joka -aina huiskutti häntäänsä hänet nähdessään. - -Valtionhoitaja otti väliin osaa pienempiin retkikuntiin, mutta -useimmiten hän pysyi kotona, kirjoitteli kirjeitä ja otti niitä -vastaan ja suunnitteli sotaliikkeitä. Tapahtui tuontuostakin, että -valtaneuvokset tai muut korkeat herrat kävivät hänen luonansa -neuvotellakseen maan asioista tai ilmoittaakseen tärkeitä uutisia; -mutta he viipyivät ainoastaan harvoja päiviä, sillä tilaa oli -liian vähän monille vieraille. Monet tunnit päivästä käytettiin -sotilasharjoituksiin, muun osan päivästä laiskottelivat sotamiehet -teltoissaan jutellen kotiväestä. - -Mutta Esbjörn ja Ek eivät tänään lorunneet moisista, vaan lähtivät -metsälle. Kummallakin oli pyssy olallaan ja palatessaan kantoi -kumpikin kolmea ammuttua jänistä. - -"Saalis ei ole suuri", sanoi Esbjörn; "mutta eipä meillä ole -koiraakaan". - -"Jos Breding olisi ollut mukana, olisi valtionhoitajan koira kyllä -lähtenyt", sanoi Ek. - -"Etkö kysynyt häneltä?" - -"Kyllä, mutta hän ei sanonut lähtevänsä." - -"Miksei sitten?" - -"Hän saa ruokansa muutenkin!" - -"Onko hän rikas?" - -"Tuleepahan toimeen!" - -"Te olette hyvät ystävykset?" - -"Kyllähän me..." - -Esbjörn veti pullon taskustaan. - -"Täällä on minulla vähän Saksasta tuomaani evästä. Maista!" sanoi hän -ojentaen pullon toverilleen. - -Ek pani pullon huulilleen ja veti pitkän siemauksen. "Se polttaa kuin -tuli!" sanoi hän. - -"Moista viiniä niillä on munkeilla!" - -Ek katsoi halukkaasti pulloon, jonka Esbjörn pisti taskuunsa. -"Olisipa kenellä sitä oikein paljonkin!" sanoi hän. - -"Bredingillä on kyllä!" - -"Mistä hän olisi sellaista saanut?" - -"Munkeilta luultavasti." - -Mies hätkähti ja viiruili Esbjörniin, mutta pysyi äänetönnä. - -"Hän ei ole antelias, huomaan!" - -"Ei ollenkaan!..." myönsi Ek. - -"Voisithan saada pullosen minulta." - -"Älä viekoittele!..." - -"En minä siitä tahdo mitään." - -He jatkoivat taivaltaan kotvan äänettöminä. - -Esbjörn otti taaskin pullon, siemaisi kulauksen ja maiskutteli -suutaan. - -Ek lipaisi kieltään ja katsoi kateissaan häneen, mutta toinen pisti -pullon taskuunsa tarjoamatta hänelle. - -"Jollei Breding olisi sellainen mies kuin on, voisin aina sanoa -hänestä yhtä ja toista, mutta se maksaisi pääni, jos puhuisin." - -"Ei tarvitsekaan, minä en välitä tietää mistään." - -"Saanko vielä kulauksen?" - -"Et!" - -"Enkö vaikka sanoisinkin..." - -"Heh! Se ei ole mistään kotoisin!" - -"Miksi hän sitten pitää sitä salassa?!" - -"Sinua puijatakseen!" - -"Mutta se ei ole onnistunut, sillä minä olen nähnyt naisen!" - -"Naisen?" - -"Niin, naisen! Peijakkaan!" - -"Arvasinpas sen!" mutisi Esbjörn itsekseen. "Vai niin, olet siis -nähnyt hänet!... No, juo sitten hänen maljansa!" - -Hän ojensi hänelle pullon. - -Ek särpi ja nieli; hän ei aikonut pulloa suultaan ottaakaan. -Esbjörnin täytyi lopulta vääntää pullo hänen kädestään. - -"Nyt kait olet jo saanut kylliksi", sanoi hän. Mies katsoi häneen -onnellisesti hymyillen. "Koskaan ei Breding ole tarjonnut minulle -moista", sanoi hän. "Sen kai he pitävät omina hyvinään." - -"Nainenko ja munkki?" - -"Tiedättekö sen tekin!" - -"Miksi hän aina kulkisi päähine painettuna niin syvälle? Näetkös", -tässä pani hän kätensä hänen olalleen. "Asia on niin, että minä -tiedän yhtä paljon kuin sinä, kenties enemmänkin!... Sentähden on -parasta, että sanot kaiken yhdellä kertaa." - -"Minä olen vannonut hirveän valan..." - -"Kuinka suuresta korvauksesta?" - -"Kaksi tuhatta äyrityistä!" - -"Silloin odottaa hän suuria palveluksia sinulta?" - -"Eikös mitä!" - -"Sinähän ammuit valtionhoitajaa!" Mies kävi kalmankalpeaksi ja vapisi -kuin haavanlehti. - -"Kuinka voitte luulla!..." sanoi hän. - -"Sinä se hiivit myös makuukamariin ja pudistit pulverin pikariin!" - -Ek lankesi polvilleen. - -"Te tiedätte kaiken", uikutti hän. "Tiedättekö myös, miksi tein sen?" - -"Kurjista kolikoista!" - -"Minulla oli talo rajalla; sen ovat tanskalaiset polttaneet. Minulla -oli hyvä vaimo ja useita lapsia. He ovat kodittomat ja leivättömät. -Kun minut kirjoitettiin sotaväkeen, itki vaimoni aivan poissa -suunniltaan... 'Ole huoletta Leena, Jumala kyllä auttaa, että voin -tuoda apua palatessani kotiin', sanoin hänelle..." - -"Ja niin tuli perkele..." - -"Ensin puhui hän niin kauniisti Leenasta ja lapsiraukoistani. Sitten -sanoi hän, kuinka tämä sota oli järjetön ja kuinka paljon paremmiksi -päivämme kävisivät, jos tulisi rauha jälleen. Siinä minä en voinut -muuta kuin olla yhtä mieltä, ja silloin hän sanoi, ettei rauhaa saada -koskaan valtionhoitajan eläessä. Tekisi oikein hyvän työn se, ken -tahtoisi panna hänet päiviltä pois." - -"Ja niin otit sinä..." - -"Ei, Jumala minua armahtakoon, sitä en suinkaan tehnyt. Minä -vastasin, ettei moisia tihutöitä tee kukaan kristitty..." - -"Mutta sitten..." - -"Minä pysyin lujana." Hän vääntelehti tuskissaan. - -"Kuinka kauan?" - -"Oh, niin kauan, niin kauan! Mutta sitten sanoi Breding kuulleensa -Leenasta, että tämän laita taisi olla hirveän pahoin, ja hän kysyi, -eikö minulla ollut lainkaan sydäntä vaimoani ja lapsiani kohtaan. Ja -mitä olisin silloin voinut tehdä!" - -"Oletko saanut rahat?" - -"Minä en saa niitä ennenkuin se on tehty." - -"Aiotko siis jatkaa?" - -"Täytyy kai, kun kerran olen vannonut." - -"Eikö sinun ole myös käsketty pitää asia salassa?" - -"Ette kai aio antaa minua ilmi?" - -"Tahdon päinvastoin sinua auttaa!" - -"Ja jakaa ansion?" - -"Ei, sen saat pitää yksin!" - -"Kuinka niin?" kysyi Ek epäluuloisesti. - -"Minäkin olen iskenyt silmäni valtionhoitajaan." - -"Se on toinen asia". - -"Tarkoitukseni on mennä hänen palvelukseensa." - -"Ja sitten..." - -"Se riittäköön sinulle! Ilmoita Bredingille, että minä olen -salaisuudessa mukana!" - -"Oletteko mieletön?" - -"Silloin teen itse sen!" - -"Ei koskaan, ei koskaan!" - -"Kuules, joko taivut tai minä ilmoitan kaiken!" - -"Te teette minut onnettomaksi!" - -"Odotas! Annan sinulle viisikymmentä äyrityistä sillä ehdolla, että -tottelet minua!" - -"Mitä minun on tehtävä?" - -"Sanot Bredingille, että annoin sinulle juoman, joka tykkänään pani -pääsi sekaisin." - -"Se onkin silkka tosi." - -"Että minä sanoin tietäväni, että sinä olit rikosten tekijä." - -"Niinhän sanoittekin!" - -"Pelästys ja humala sai sinut tunnustamaan." - -"Niin, aivan niin!" - -"Hän ei luonnollisesti sinua usko, mutta sinä sanot hänelle, että -odotan häntä heti tänne." - -"Sanonko sen jo tänään?" - -"Tahdotko sinä, että minun täytyy odottaa huomiseen?... Joudukin -pian!..." - -"Mutta minä en tiedä..." - -"Kun menet juuri sellaisena miltä nyt näytät, tuntuu kertomuksesi -uskottavalta." - -Ek meni ja Esbjörn odotti. - -Ei viipynyt kauan ennenkuin Breding nopein askelin tuli häntä -vastaan, yhtä kiiltelevänä kuin tavallisesti, mutta kasvoillaan -levoton ilme, jota hän kaikin voimin koetti salata. Esbjörn istuutui -maahan aivan huoletonna, hän hyräili jotakin laulun pätkää, kunnes -toinen tuli aivan lähelle. Silloin kohotti hän päänsä ja sanoi -nauraen: - -"Nyt luulen, että hämmästytte!" - -"Mitä tarkoitatte?" kysyi toinen kalveten. - -"Voin sanoa suoraan, kuinka asia on. Herra, jota palvelen, on -lähettänyt minut tänne pitämään huolta valtionhoitajasta. Kolmena -yönä peräkkäin olen nähnyt unta teistä ja Ekistä, että teilläkin on -tarkoituksenne häneen nähden. Teidän mukananne näin erään naisen, -mutta hän kääntyi aina selin." - -"Tuo kaikki on vain pelkkää kuvittelua", vastasi mies virnistäen, -siten ilmaistakseen, kuinka naurettavalta ja mahdottomalta sanottu -hänestä tuntui. - -"No, olkoon niin!... Älkäämme puhuko asiasta enempää. Kukin pitäköön -huolen omistaan!" - -Näin sanoen Esbjörn nousi ja teki lähtöä. - -"Mihinkä kiire? Voimmehan rauhassa neuvotella asiasta!" - -"Eihän ole mitään neuvoteltavaa!" - -"Aiotteko tehdä väärän syytöksen meitä vastaan?" - -"En edes oikeaakaan, kunhan ette vain asetu tielleni!" - -Mies kärsi ilmeisesti kovia tuskia. - -"Jos otaksuttaisiin, että olisitte oikeassa", sanoi hän, "mikä takaa, -ettette ole petturi?" - -"Enkö olisi jo voinut antaa teitä ilmi?" - -"Ilman todistuksia?" - -"Raskaiden epäluulojen alaisena!" - -"Tuumitte, että voisimme toimia yhdessä?" - -"Niin ajattelin!" - -"Sanokaa minulle suunnitelmanne!" - -"Siinäpä juuri pula onkin. Olen kai aika pöllöpää, koska en voi -laatia sellaista. Sentähden ajattelin, että jos te voisitte olla -päänä, olisin minä kätenä. Ainoastaan sillä tavoin voisitte olla -minulle hyödyksi." - -"Tahdotte siis tehdä mitä tahdon?" - -"Valtionhoitajaan nähden! Sen tahdon!" - -"Ja kuinka aiotte hankkia pääsyn hänen luokseen?" kysyi Breding -epäluuloisesti. - -"Minulla on hyviä suosituksia Saksasta." - -"Näyttäkääs!" - -"Antaakseni toisten salaisuudet teidän käsiinne! Ei kiitos, _niin_ -tuhma en sentään ole!" - -"Mutta tahdotte, että minun on uskottava teille omat salaisuuteni!" - -"Enkö minä ota kaikkea niskoilleni? Enkö aivan yksin tahdo olla -kätenä..." - -"Tosin kyllä!..." Munkki näytti olevan aika hämillään. "Kuitenkin -täytyy minun ajatella asiaa." - -"Tehkää niin. Minä hankin sillävälin itselleni pääsyn valtionhoitajan -luo." - -"Milloin ensi kerran yhdymme?" - -"Huomenna täällä metsässä samaan aikaan!" He erosivat, ja Esbjörn -riensi Svante Niilonpojan luo. - -Tämä oli jo melkein unhottanut keskustelunsa Stenin kanssa ja -lupauksensa hänelle. - -"Poikani lähti täältä jo viikko sitten", sanoi hän. "Miksi en ole -koko tähän aikaan kuullut sinusta mitään?" - -"Minä olen ollut teidän asioillanne, herra." - -Ja nyt kertoi hän kaiken mitä tiesi. - -"Asia on heti tutkittava!" huudahti ritari vilkkaasti ja tarttui -kelloon. - -"Ettekö tahdo lykätä sitä siksi, kunnes olemme päässeet koko joukkion -jälille?" - -"Kuinka se käy päinsä?" - -"Asian on näytettävä siltä, kuin minä toimisin yksistä tuumin heidän -kanssansa." - -"Jos he epäilevät sinua, tekevät he pikaisen lopun asiasta." - -"Olen valmis siihen!" - -"Ja tahdot uhrata henkesi?" - -"Nuori ritari on sen kerran lahjoittanut minulle. Siitä pitäen kuuluu -se hänelle." - -"Ole siitä sitten arka hänen tähtensä! Sinun täytyy joka päivä tehdä -minulle selkoa mihin aiot mennä, jotta tiedän, mistä sinua saa etsiä." - -"Huomenna menen kohtaamaan munkkia. Enempää en tiedä." - -"Jos mahdollisesti saisit nähdä naisen..." - -"Sitä juuri mietin." - -"Jäätkö nyt luokseni?" - -"Kyllä, ritari, ja asetun makuulle ovenne eteen, sillä koiraanne ei -ole luottamista." - -"Eikö?" - -"Se on lahjottu sekin!" - -Seuraavana aamuna, kun Svante Niilonpoika heräsi, tapasi hän -Esbjörnin huonetta puhdistelemasta. - -"Antakaa se tästälähin minun tehtäväkseni", sanoi hän. "Mutta antakaa -minulle joku asiapaperi, joka ei ole tärkeä teille, mutta joka -todistaa, etten minä haikaile ryhtyä mihin tahansa, mikä voi palvella -minun ja rikostoverieni suunnitelmia." - -"Sain juuri eilen Tukholmasta kirjeen, jossa varoitetaan minua -petollisista juonitteluista ja sanotaan, että minua ympäröivät -sellaiset. Kas, tuossa, ota se!" - -"Vielä yksi asia, herra ritari! Tarvitsen viisikymmentä äyrityistä -tuolle vestmanlantilaiselle." - -"Etkö kenties tahdo antaa hänelle sataa?" - -"Ei, en tahdo näyttää anteliaalta." - -Niin varustettuna lähti Esbjörn sovittuun kohtaukseen metsään. Tiellä -yhtyi hän Ekiin; tämän muoto näytti riutuneelta, silmät olivat -turvonneet ja hän vapisi pelosta. - -"Te saatte vastata minulle!" huusi hän vimmoissaan ja hyökkäsi -Esbjörniä kohden. - -"Kas, tuossa!" sanoi tämä ja ojensi hänelle rahat. - -Hän tuijotti ymmällään, kasvojen ilme muuttui. - -"Ette siis tahdo pettää minua?" sanoi hän. - -"Onko joku sanonut niin?" - -Hän katseli varovaisesti ympärilleen. "Olkaa varuillanne. Täällä on -ketun häntä huiskamassa!" - -"Palvele minua uskollisesti, minä kyllä palkitsen sen!" - -"Luottakaa minuun!" - -Kuului kuivien oksien rapinaa. Ek riensi nopeasti pois. Breding, tai -oikeammin munkki, tuli kohta sen jälkeen näkyviin. - -"Oliko se Ek?" kysyi hän hymyillen. - -"Se hävytön ihminen uskaltaa minua soimata", vastasi Esbjörn. "Jos -meidän kesken tulee yhteishommista mitään, toivoisin teidän hänestä -suoriutuvan erilleen." - -"Sitä olen ajatellutkin." - -"Jos hänet antaisi ilmi, loitontaisi se kaikki epäluulot meistä." - -"Jollei hän juuri suuntaisi niitä meihin", huomautti munkki -tutkistelevin katsein. - -"Se kai voitaisiin estää." - -"Millä tavoin?" - -"Ilmianto ja vangitseminen. Kuulustelu ei voi tulla kysymykseen -ennenkuin seuraavana päivänä. Yön kuluessa on syytetty ottanut -samanlaista pulveria kuin hän pani valtionhoitajan iltajuomaan." - -"Te olette rohkea ehdotuksissanne." - -"Se on ainoa keino, millä voimme onnistua." - -"Oletteko ollut valtionhoitajan luona?" - -"Siellä on jo kotinikin." - -"Onko se mahdollista?" kysyi munkki hämmästyksissään. - -"Todistuksena siitä on tämä kirje, jonka otin hänen -kirjoituspöydältään." - -"Eikö se herätä epäluuloja?" - -"Jotakin toista kohtaan, sitä juuri tahdonkin!" - -Munkki avasi kirjeen ja luki: - -"Rakas herra, ollessanne Länsi-Göötanmaalla neuvon teitä ennen -kaikkea varomaan kavaloita juonia. Pitäkää uskollisia kelpo miehiä -luonanne, jotka suojelevat teitä ja valvovat asioitanne." - -"Oh", huudahti munkki. "Meitä jo vaanitaan! Toisin sanoen, haudotaan -arvottomia epäluuloja!" lisäsi hän nopeasti ja luki sen jälkeen -kirjeen loppuun. Kun se oli tehty, sanoi Esbjörn: - -"Ettekö nyt tahdo antaa sitä minulle takaisin?" - -"Mitä sillä teet?" - -"Näytän sen muillekin." - -"Samoin minäkin tekisin." - -"Minä en anna sitä hallustani." - -"Sinä epäilet minua!" - -"Samoin kuin tekin minua!" - -Munkki seisoi kotvan epätietoisena. "Seuraa minua!" sanoi hän sitten. - -"Antakaa minulle ensin kirje!" - -"Etkö käsitä, että on sama, jos se on minullakin", kuului äreä -vastaus, mutta samassa heitettiin kirje hänelle. "Tule nyt!" sanoi -munkki ja suuntasi askeleensa pienelle metsäpolulle. - -"Ei aivan!" jupisi Esbjörn ja seurasi äänetönnä hänen kintereillään. - -Taivallettuaan pysähtymättä puolen tuntia kapeita, raivaamattomia -metsäpolkuja olivat he odottamatta erään luostarin edessä, joka oli -aivan metsänreunassa. Munkki kolkutti portille, jonka palveleva -veli heti avasi. Vaihdettiin muutamia sanoja, ja molemmat astuivat -sisään ilman että Esbjörniä olisi kehoitettu seuraamaan tai jäämään -ulos. Tämä seisoi kotvan aikaa epäröiden, mutta saadakseen selville, -vartioitiinko häntä, meni hän loitommalle ja maantielle, joka oli -luostarin toisella puolen. Silloin kuuli hän nopeita askelia takaansa -ja näki saman palvelevan veljen, joka oli avannut portin. - -"Ettekö tahdo tulla luostaripihaan levähtämään?" kysyi hän -mielistelevästi. "Toverini ei kai sitä salli." - -"Kuka hän on?" - -"Tuhma koira! Siinä kaikki, mitä tiedän!" - -"Sallikaa minun tarjota pikari viiniä, käy kylmä syysviima." - -"Sellaista en pane suuni sivuitse." - -Munkki meni edeltä, ja Esbjörn seurasi hänen jälessään luostariin. He -tulivat nelisnurkkaiseen pihaan. Rakennuksen seinustaa pitkin olivat -pylväskäytävät, joita kannattivat raskaat pilarit. Näillä käytävillä -hurskaat isät luultavasti hengittivät raitista ilmaa, sillä munkit -eivät saaneet mennä ulos portista. Tämä oli katumusluostari, sanoi -palveleva veli, ja siellä pidettiin ankaraa kuria. - -Portinvartiahuone oli kirkkaasti valaistu. Heti heidän sinne -päästyään otti veli esiin pullon ja pani pikarin sen viereen. - -"Juokaa ja olkaa iloinen!" sanoi hän. "Minulla on muuta hommattavaa." - -"Mitä, ettekö juo kanssani?" - -"Kyllä, kyllä; odottakaahan minä tulen pian takaisin!" - -"Vai niin", jupisi Esbjörn itsekseen, jäätyään yksin. "Täällä on siis -itse ahjo. Onpa hauskaa nähdä, kuinka pääsen täältä." - -Hän kaasi kipon täyteen ja antoi sen sitten olla hetken aikaa -koskematta. Liekö se ollut kuvittelua vai mitä, mutta hän oli -näkevinään kalvon muodostuvan pinnalle. Hän otti siitä hieman -sormensa kärellä ja pani kielelleen; sillä oli katkera maku, aivan -vieras viinille. - -"Aivan oikein", jupisi hän ja kaasi kipon sisällön takkaan. "Sääli -voimakasta, tulista viiniä!" - -Vielä kerran täytti hän kipon ja uhrasi sen sisällön liekeille. Mutta -kuumuus kävi sietämättömäksi, ja hän päätti mennä ulos pihalle. Hänen -ällistyksekseen oli ovi sulettu. - -Ennen on ainoastaan ohimennen mainittu, ettei Esbjörn ollut -tietämätön pappien juonista ja munkkien metkuista. Lyypekkiläisen -luostarin apotti oli käyttänyt häntä useita kertoja, ja Esbjörn -oli yksi niistä, jotka sokeasti tottelivat sitä, joka maksoi. -Kun Sten tuli, joutui hän ensi kerran elämässään suureen -kiitollisuudenvelkaan, ja tämä ikäänkuin avasi oven jalommille -vaistoille. Hän piti velkaansa rajatonna, ja jos hän ennen oli -palvellut pahaa yksistään välikappaleena, ymmärsi hän nyt käyttää, -mitä siihen aikaan oli oppinut, hyväkseen uuden herransa ja hyvän -palveluksessa. - -Neuvotonna, mutta ei lohdutonna seisoi hän portinvartiahuoneessa ja -katseli ympärilleen. Hänen viekkaat silmänsä tutkistelivat tarkoin -kaiken. Mitään ikkunaa ei ollut, pieni huone sai ainoan valonsa -takasta, ja siinä oli tuli melkein riittynyt, mutta vaikka puita -olisi ollutkin enemmän, ei hän olisi niitä pannut tuleen, niin -tukehduttava oli kuumuus. Ovelle kolkuttaminen olisi auttanut yhtä -vähän kuin huutaminen ja parkuminenkaan. Hän kopeloi tarkoin pitkin -seiniä, oliko mitään nappulaa tai epätasaista paikkaa salaoven -merkkinä, mutta kaikki oli turhaa. - -Näissä hommissa puuhaillessaan oli hän huomaavinaan, kuinka eräs -paikka lattiasta hieman lonkahteli hänen allaan. Hän heittäytyi -lattialle ja tunnusteli tarkoin -- siinä oli tosiaankin luukku. Mutta -ei ollut mitään, millä vääntää se auki. Hän koetti veitsellään, se -riuskahti poikki. Luukkua ei kenties ollut avattu moneen vuoteen. - -Nyt olivat hyvät neuvot kalliit. Huone pimeni yhä enemmän. Hän -ajatteli tuokion ajan, että kantaisi hehkuvat hiilet ovelle ja -sytyttäisi sen, saadakseen sen sillä tavoin auki, mutta ennenkuin se -onnistuisi, olisi hän tukehtunut savuun. - -Mutta mahdollisesti voi hän kavuta ylös savutorvesta! Sopihan -koettaa. Hän kaapi syrjään hehkuvat hiilet ja hyppäsi takalle. Hän -poltti kätensä ja jalkansa... turhaan, savutorvi oli niin pieni, -ettei lapsikaan olisi voinut päästä siitä ylös. - -Lattia tarjosi siis ainoan pelastuksen. Taasen tähysteli hän ja vaani -ympäri huonetta. Nyt oli jo melkein pimeä. - -Silloin huomasi hän seinällä jotakin välkkyvän hiilien kajossa. -Se oli rautatanko, terävä toisesta päästään. Häneltä oli vähällä -päästä ilohuuto. Luultavasti käytettiin sitä tulen kohentelemiseen. -Kaikin voimin koetti Esbjörn tunkea tankoa luukun ja lattian väliin. -Se onnistui vihdoin, ja nyt väänsi hän luukun auki. Häntä vastaan -puhalsi vilvakka tuuli, ja hän veti syvään henkeään. - -Nyt oli aivan pimeä ja hän tunnusteli käsillään tikapuita tai -portaita, joita myöten pääsisi alas. Mitään sellaisia ei ollut. - -Saattoi olla hengenvaarallista heittäytyä rentonaan alas, kun ei -tiennyt aukon syvyyttä. Silloin juolahti hänen mieleensä, että hän -oli aina nähnyt munkkien säilyttävän tuluksiaan laatikossa vuoteen -vieressä. Hän hypähti pystyyn, kopeloi makuupaikan vierustaa ja löysi -tosiaankin tulukset. "Pyhä neitsyt olkoon ylistetty!" Hän iski tulta -ja valaisi alas. Se oli viini- ja olutkellari, jossa oli tynnyri -toisensa vieressä. Korkeus oli kymmenisen jalkaa, hän saattoi siis -hypätä alas. - -Vuoteen vierestä hän löysi kasan kuivia päretikkuja, ja otettuaan -niitä nipakan ja sytytettyään yhden hän hyppäsi alas. - -Enempää arvelematta riensi Esbjörn tynnyrin luo, avasi tapin ja -maisteli sisällystä. Löydettyään viinilajin, joka oikein kävi hänen -makuunsa, pani hän suunsa tapinreiän alle ja joi. - -"Luulenpa melkein, että tätä samaa lajia minulle tarjottiin tuolla -ylhäälläkin!" jupisi hän. "Tämä virottaa ihmisen jälleen henkiin!" - -Nyt oli löydettävä tie väljään, mutta mitään sellaista ei näkynyt. -Silloin oli hän kuulevinaan kolinaa ylhäältä. Silmänräpäyksessä oli -hän sammuttanut päretikun ja oli aivan liikkumatonna. - -Munkki siellä tuntui avaavan oven portinvartiahuoneeseen. Käytävä sen -edessä oli pimeä, hän ei siis saattanut eroittaa mitään. - -"Merkillistä, kuinka täällä tuntuu viileältä", virkkoi hän. "Ah, -tuolla mies makaa!... Minä sytytän kynttilän." - -Hän kulki muutamia askeleita ja putosi suinpäin alas kellariin: - -"Kaikki pyhimykset minua auttakoot!" - -Esbjörn pysyttäytyi hiljaa, ja niin teki munkkikin. - -Mutta kotvan kuluttua kuuli edellinen, kuinka toinen varovasti -liikkui ja munkkien tavan mukaan jupisi ääneen: - -"Kuinka hitolla tämä on tapahtunut... Enkö nähnyt hänen makaavan -kuolleena lattialla... Mahdotonta on päästä ylös tätä tietä, minun -täytyy koettaa päästä tynnyrin luo." - -Esbjörn kuuli munkin lähestyvän. Huomattuaan tämän olevan aivan -lähellä, tarttui hän häneen kovin kourin ja pani kätensä hänen -suulleen: - -"Sana vain ja olet kuoleman oma!" - -"Armoa! Sääliä!" - -"Missä on uloskäytävä?" - -"Kolmannessa tynnyrissä nurkasta vasemmalle." - -"Mihin se vie?" - -"Ylös luostariin." - -"Miksi tahdoit riistää henkeni?" - -"Minäkö, kuinka voitte luulla moista?" - -"Vaiti ja vastaa kysymyksiini!" - -"Myrkky annettiin minulle." - -"Kuka antoi?" - -"Vieras nainen." - -"Kuka hän on?" - -"Minä en tiedä, tiedän ainoastaan, että hän on korkeasukuinen rouva, -hyvin rikas ja hyvin julma." - -"Tahdotko ostaa henkesi?" - -"Mitä on minun tehtävä?" - -"Toteltava minua kaikessa." - -"Vannon sen Jumalan äidin ja kaikkien pyhien kautta." - -"Vaiti! Kaikki munkit ovat valapattoja. Tänne kätesi! Panen sen -jalkani alle. Jos liikahdatkaan vetääksesi sen pois, lupaan, että -saat sen takaisin murskana!" - -"En liikahuta jäsentäkään." - -Munkin kalpeat, vääristyneet kasvot todistivat, ettei jalka juuri -painanut häntä keveästi. Esbjörn iski tulta. - -"Näytä minulle uloskäytävä!" - -Suureen oluttynnyriin oli nerokkaasti laitettu ovi. Kun se avattiin, -oli edessä portaat, jotka veivät ylös luostariin. - -"Voiko sen sulkea ulkoapäin?" - -"Kyllä, samalla avaimella." - -"Mikä on nimenne, veli?" - -"Efra." - -"No hyvä, Efra, mihin oli teidän vietävä ruumiini?" - -Munkki kyyristäytyi vavisten kokoon. - -"Vastaa!" - -"Tuolla loitompana on vanha kaivo!" Hän viittasi kellarin toiselle -reunalle. - -"Teillä on kai useinkin tänne asiaa. Kuinka saattoi luukku olla niin -lujassa?" - -"Olitte avannut lattian väärästä paikasta." - -Esbjörnin oli vaikea pidättää rähänaurua. - -"Jos olisin avannut oikean luukun, niin olisitte huomannut vaaran!" - -"Se ei ole mahdotonta." - -Jos Esbjörnillä olisi kellariholvin sijasta ollut taivas päänsä -päällä, olisi hän varmaan kohottanut sinne kiitollisen katseen Nyt -hän vain huokasi keveästi. - -"Ylhäällä kai luulevat nyt..." - -Tässä keskeyttivät hänet askeleet ylhäältäpäin. - -Tulijalla mahtoi olla kynttilä mukanaan tai häntä opasti alhaalta -vilkkuva valo. Hän tuli aukon luo. Mutta sitä ennen oli Esbjörn -ehtinyt kuiskata: - -"Vastaa aivan kuin kaikki olisi käynyt laskujen mukaan, henkesi on -käsissäni!" - -"Efra!" kuului ylhäältä. - -"No, veli!" - -"Sinä vapiset, raukka. Eikö se ole käynyt hyvin?" - -"On!" - -"Hän oli kuollut?" - -"Niin." - -"Hautaatko nyt hänet?" - -"Hautaan!" - -"Et kai ole unhottanut kirjettä?" - -"Mitä kirjettä?" - -"Enkö sanonut sinulle, että hänellä on kirje, joka rouvan täytyy -saada." - -"Minä otan sen." - -"Tarvitsetko apua?" - -Efra heitti pikaisen katseen Esbjörniin, mutta tämä oli uhaten -kohottanut nyrkkinsä, ja hän vastasi hieman arveltuaan: - -"Eikö mitä, minä kyllä suoriudun ilmankin." - -"He, sinä pelkäät että täytyy luovuttaa jollekin toiselle osa -ansiosta. Kuinka paljon saat?" - -"Viisikolmatta äyrityistä." - -"Pidä hyvänäsi! Ole hyvilläsi! Älä vain unhota kirjettä!" - -Näin sanoen meni munkki tiehensä. Esbjörn oli heti tuntenut -Bredingin, hänen, joka tuskin koskaan avasi suutansa ja nyt yhdellä -kertaa oli käynyt niin puheliaaksi. Efra seisoi melkein menehtyneenä. - -"Ennenkuin käyt työhön, otat kai tavallisesti ensin vahvistusryypyn?" - -"En, vasta jälkeenpäin." - -"Koska nyt olen säästänyt sinulta vaivat, voimmehan alkaa sillä. -Missä on väkevintä viiniä?" - -"Tuossa!" Hän viittasi pieneen nassakkaan. "Mutta se on ainoastaan -apottia varten." - -"Saat hyvin antaa minun maistaa sisältöä." - -Efra huokasi ja meni erään oluttynnyrin luo, joka aukeni samalla -tavoin kuin ensiksimainittu, mutta näkyi sisältävän useita hyllyjä, -joilla oli kaikenkokoisia kippoja. Hän otti erään aivan pienen. "Mitä -ajattelet, Efra? Tänne suurin!" Esbjörn täytti sen ja maisteli. Se -oli tavattoman hieno juoma, voimakas ja makea. Hän maiskutti kieltään. - -"Niitä on tällaisia juomatavaroita ainoastaan luostarissa", sanoi -hän ja nosti kipon jälleen suulleen. Sattumalta tuli hän luoneeksi -katseen Efraan. Tämän katse oli kiiluva, ja hän jätti yhtäkkiä -juomisen sikseen. - -"Luuletko, että se juovuttaa?" kysyi hän. "En tiedä." - -"Juo!" Hän ojensi kipon hänelle. "Ei, kunnianarvoisa isä on kieltänyt -sen suurena syntinä." - -"Jos hän antaa sinulle synninpäästön siitä, että otat hengen muilta -ihmisiltä, niin annan minä sen sinulle niin pienestä synnistä. Juo -nyt!" - -Efra lankesi polvilleen. "Minä juovun", sanoi hän. "Etkö muuta? Juo!" - -Munkki otti kipon, se putosi hänen kädestään ja meni tuhansiksi -kappaleiksi. Esbjörn ei tiennyt, nousiko hänen päähänsä viini vai -munkin menettely, mutta hän ei ollut ensi kertaa luostarissa ja hän -hillitsi itsensä. - -"Meidän on noudettava pari kippoa lisäksi", sanoi hän pakotetulla -tyyneydellä ja vei munkin mukanaan kaapille. Nyt otti hän kaksi -kippoa mukaansa, suuremman ja pienemmän. - -Suurempi täytettiin uudelleen, ja Esbjörn kaasi siitä pienempään. - -Oli merkillistä nähdä tällöin munkkia. Koko ruumis värisi ja -hampaat kalisivat vastatusten. Hän veteli rukousnauhaa melkein -kouristuksentapaisesti käsiensä välitse, samalla jupisten rukouksen -toisensa jälkeen. Hän seurasi Esbjörnin kaikkia hommia levottomin -katsein, ja kun tämä pani pois suuremman kipon ja lähestyi häntä -pidellen pienempää kädessään, heittäytyi hän suulleen maahan. - -Esbjörn käänsi hänet ympäri ilman suurempaa vaikeutta, pani hänen -päänsä polviensa väliin ja tarttui hänen nenäänsä pakottaakseen hänet -avaamaan suunsa. Sen jälkeen antoi hän hänelle aikaa niellä hyvin -joka kulauksen. - -Esbjörn nousi nopeasti pystyyn, mutta munkki sitä vastoin makasi -useita minuutteja aivan liikkumatonna. - -Äkkiä hän kääntäysi. - -"Miksi teit sellaista tenää?" - -"En tahtonut joutua teidän valtaanne;" - -"Oletko sitten nyt?" - -"Olen." - -"Tuo juomako on tarkoitettu sellaiseen?" - -"Niin." - -"Olen kuullut puhuttavan moisesta. Kuka on rouva, jolle kirje on -vietävä?" - -"Hänen oikeaa nimeään en tiedä, mutta..." - -"Sano pois!" - -"Olen ottanut vastaan kirjeen, jonka päällä luki: 'Sigbrit rouvalle'." - -"Onko täällä useampia vieraita kuin hän?" - -"Monet korkeat ruotsalaiset herrat tulevat tänne." - -"He ovat liitossa hänen kanssaan?" - -"Hän lupaa heille kaikkea, mitä he tahtovat, kun hän vain saa elävänä -tai kuolleena valtionhoitajan valtaansa. Mieluimmin tahtoo hän hänet -elävänä." - -"Sinunhan oli jätettävä hänelle kirje?" - -"Nyt saat sinä tehdä sen minun sijastani." - -"Se onkin aikomukseni. Minä otan sinun kaapusi." - -Munkki nousi heti pystyyn ja riisui sen. - -"Tuossa on", sanoi hän. "Se sopii hyvin, sillä sen tihutyön jälkeen, -joka luullaan tehdyksi, ei syyllinen saa kohottaa huppukaulustaan -ennenkuin sielumessun jälkeen. Pidä nyt varasi ja hiivi täältä pois!" - -"Missä tapaan Sigbrit rouvan?" - -"Hänen huoneensa on heti käytävän yläpäässä." - -"Sano minulle, mikä on nimeltään se munkki, joka oli täällä hetki -sitten?" - -"Veli Hiljainen!" - -"Olenko varma siitä, ettet petä minua?" - -"Annahan minulle kipponen lisää, niin nukun." - -"Miksi pelkäsit niin alussa?" - -"Luostarin salaisuuksien ilmaiseminen on kuolemansynti, suurempi kuin -muut." - -"Mutta kun se on pakollinen?" - -"Kukaan ei usko sitä!" - -Horjahdellen otti hän täyden kipon. Se oli tyhjennetty muutamilla -siemauksilla. - -"Nyt nukun tuomiopäivään", sanoi hän laskeutuen maahan. - -Mutta Esbjörn ei voinut vastustaa halua nähdä paikkaa, johon hänet -oli tahdottu haudata. Hän meni sentähden osoitettuun suuntaan ja -löysi vaikeuksitta pienen lautaoven, joka oli ainoastaan säpissä. -Avattuaan sen näki hän kummikseen vedellä täytetyn haudan, jonka -luja pato eroitti luostarista. Sen etupuolella, mutta ilmeisesti -yhteydessä sen kanssa oli rakennukseen kiinni muurattu kaivo -pumppulaitoksineen, kaikki tyyni vanhaa ja rappeutunutta. - -"Tässä pohjattomassa syvyydessä minun siis piti saada hautani", -ajatteli Esbjörn. - -Täälläkin oli hänellä siis uloskäytävä, jos hän tarvitsi, ja hän -päätti ottaa kellarin avaimen mukaansa. - -Sanottu ja tehty. Kirje kädessään hän nousi portaita ylös. -Huppukaulukseen tehtyjen pienten reikien kautta saattoi hän nähdä -tulematta itse nähdyksi. Hän pysähtyi munkin mainitsemalle ovelle, -mutta kun kuuli sisällä kiihkeitä ääniä ja kannusten kilinää, ei hän -tahtonut häiritä keskustelua, jonka sisällön hän halusi tietää. - -Silloin avautui lähimmän huoneen ovi. Sieltä tuli veli Hiljainen, -mutta ei päähineessään kuten tavallisesti, vaan ajeltu pää oli yhtä -kiiltelevä kuin kasvotkin. - -"Kaikki tehty?" kysyi hän. - -Esbjörn nyökkäsi myöntävästi. - -"Tule sisälle tänne, täällä kuulee kaiken!" - -Hän noudatti heti kehoitusta, mutta ei ollut vähän hämmästyksissään -nähdessään kuusi tai kahdeksankin munkkia, jotka istuivat sisällä -kuunnellen. Se oli samaa kuin mennä leijonan kitaan, mutta olisi -ollut vielä vaarallisempaa kääntyä takaisin, ja luottaen siihen, että -onni auttaa rohkeita, astui hän aivan pelottomasti sisälle. - -Ainoastaan lautaseinä eroitti hänet puhujista. Munkit osaksi -seisoivat, osaksi istuivat ympäri huonetta, kaikki korvat hörössä -kuulostellen keskustelua. Esbjörn katsoi edullisimmaksi istua, -silloin kiinnitettäisiin häneen vähemmän huomiota, ja hän teki -samanlaisia keinuttelevia liikkeitä kuin oli huomannut Efrankin -tekevän. - -Alussa oli hänen vaikea koota ajatuksiaan, hänen oma seikkailijan -asemansa teki hänet levottomaksi vastoin tahtoaankin, mutta pian -pääsi hän kiinni keskusteluun, ja silloin kuunteli hän yhtä -tarkkaavaisesti kuin muutkin. - -"Sanon teille", virkkoi muuan ääni, "hyvällä ei häntä saada siihen -taipumaan." - -"Syytöksiä voimme häntä vastaan tehdä kuinka monta tahansa", vastasi -toinen. "Aina on muutamia valtaneuvoksia, jotka asettuvat hänen -puolelleen, ja niin raukeavat parhaitenkin laaditut suunnitelmat -tyhjiin." - -"Ja kuitenkin ovat useimmat heistä yksimieliset, että hän on vastoin -valtaneuvoston mieltä jatkanut sotaa; ja niiltä, jotka rauhanasioissa -ovat matkustaneet Tanskaan, on hän riistänyt heidän lääninsä ja -saattanut heidät huonoon huutoon. Niin ettei nyt enää tahdo kukaan -mennä sinne", sanoi kolmas. - -"Kuinka raha onkaan huonontunut viime aikoina", puuttui nyt muuan -hieno ääni puheeseen. - -"Pahempaa on", sanoi ensimäinen puhuja, "että kun ennen rahanlyönnin -suorittivat valantehneet rahamestarit, tapahtuu se nyt linnassa, -neuvostolta kysymättä, vastoin kaikkea vanhaa käytäntöä, -rehellisyyttä ja valtionhoitajan valaa." - -"Minä voin todistaa, että laittomia veroja on sälytetty maan -kannettavaksi neuvostoa kuulematta", virkkoi muuan uusi ääni. - -"Minulle on sanottu", virkkoi toinen puhuja, "että valtionhoitaja -otattaa viljan lääneistään, mutta sitten vierailuttaa hevosiaan -talosta taloon, pappien ja vapaamiesten luonakin, joiden kai pitäisi -olla vapaat sellaisesta." - -Nyt puuttui kolmas jälleen puheeseen. "Minusta näyttää kuitenkin -moitittavimmalta kaikesta, että hän vastoin neuvoston tahtoa on -jättänyt Hemming Gaddin eroittamatta Linköpingin hiippakunnasta." - -"Jalot herrat, minusta näyttää, että olette loitonneet asiasta", -lausui voimakas naisääni. "On kyllä totta, että Hemming piispa on -saanut huonon nimen Tanskassa, mutta kukin asia erikseen, ja me -tahdoimme ensin selvittää tilimme valtionhoitajanne kanssa, tuon -majesteetinrikkoja, joka nuoruudestaan saakka ei ole tehnyt muuta -kuin valehdellut ja pettänyt." - -"Kysymys on, mitä on tehtävä." - -"Eroittaa ette voi tai tahdo häntä?" - -"Hänellä on monta kannattajaa." - -"No hyvä, käyttäkää sitten viekkautta!" - -"Onhan jo koetettukin." - -"Huomaan, että tahdotte lähettää toiset edestänne tuleen. Minulle on -myös sanottu, että on olemassa useampiakin, jotka tähtäävät samaan -suuntaan, mutta me emme tunne tarkoituksianne, ja sentähden olen -toimituttanut ilmiantajan tieltä pois." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Olkoon sanotussa kylliksi. Sanokaa minulle, tahdotteko olla -avulliset tässä asiassa?" - -"Tahdomme, tahdomme!" vastasivat useat äänet. - -"Onko teillä mitään suunnitelmaa?" - -"Ei, ei!" - -"Minä olen laatinut sellaisen!" - -"Antaapas kuulua!" - -"Se on sangen yksinkertainen. Houkuttelette hänet tänne ja -vangitsette hänet!" - -Kukaan ei vastannut. - -"Te epäröitte?" - -"Ajatelkaas, että olisi pettureita." - -"Teidän joukossanne?" - -Kuului suuttumuksen murinaa. - -"Luostari saa suuria etuja, jos hanke onnistuu. Mitä teihin tulee, on -minut Kristian kuningas valtuuttanut tarjoamaan jokaiselle läänin, -minkä kukin itse haluaa." - -"Ne ovat loistavat ehdot!" - -"Jos suostutte niihin, niin ryhtykäämme toimeen ennenkuin on liian -myöhäistä!" - -"Eikö epäillä mitään?" - -"Kyllä, niin juuri tehdään." - -Samassa kuului läpitunkeva valitushuuto, pitkä, ja tuskainen. - -Munkit katsoivat hämmästyneinä toisiinsa. - -Viereisessä huoneessa ei luultavasti oltu kuultu mitään, sillä siellä -jatkettiin keskustelua. Mutta Esbjörn ei voinut kauemmin kuunnella; -hän aavisti, että huutaja oli Efra, ja hän ymmärsi, ettei hetken -kuluttua hänen henkensä ollut suuriarvoinen. - -Hän vilkuili kupeilleen ja näki, kuinka kaikki hörössä korvin -odottivat toista valitushuutoa... Se tuli vielä läpitunkevampana. - -Kaikki hypähtivät pystyyn. Esbjörn nousi kuten muutkin, mutta hänen -polvensa horjuivat. - -Silloin laskettiin käsi hänen olalleen. Hän hätkähti kovasti. - -"Kirje, tänne kirje!" sanoi veli Hiljainen. - -"Ei, aion itse!" - -"Hän ei ole oikein kuollut!" kuiskasi toinen munkki hänen korvaansa. -"Olet tehnyt tehtäväsi huonosti." - -"Tule heti!" huudahti Hiljainen. - -Esbjörn lähti huoneesta; hänestä tuntui, että kaikki katselivat -häntä. Seuraavana minuuttina seisoi hän pienen kokouksen keskellä. -Siihen kuului kuusi ritaria ja heidän joukossaan nainen, upeasti -puettu ja ylväs ryhdiltään. Hänen ulkonäkönsä todisti kadonneesta -kauneudesta, terävät, levottomat silmät järkähtämättömästä voimasta. - -Taasen kajahti sydäntä vihlaiseva huuto. Esbjörn kuunteli, kuinka -munkit syöksyivät portaita alas. - -"Ettekö sitten kuule, mitä sanon?" toisti harmistunut nainen. -"Antakaa minulle kirje!" - -Hän antoi sen naiselle. Tämä avasi sen ja luki. - -"Kas tässä, hyvät herrat, on teille todistus!" - -Esbjörn vetääntyi ovelle. Hän kuuli, kuinka munkit ravistelivat -kellarin ovea. Seuraavassa tuokiossa tulisivat he takaisin ja -vaatisivat häneltä avainta. - -"Pysykää vaan paikoillanne!" käski nyt Sigbrit, joka luuli hänen -aikovan lähteä. Heti sen jälkeen avautui ovi hiljaa hänen takanaan. - -"Avain!" kuiskasi ääni hänen korvaansa. - -Hän antoi sen vitkastellen. - -"Tule jälestä niin pian kuin voit!" jatkoi ääni. Munkki katosi -melkein kuulumattomasti. - -Salaliittolaiset puhuivat kiihkeästi keskenään, mutta Esbjörn -ei enää heitä kuunnellut. Monia tuumia risteili hänen päässään. -Heittäisikö hän pois huppukauluksen, ilmaisisi kuka oli ja ottaisi -houkutellakseen ritarit ansaan? Mutta jollei häntä uskottaisi? -Eikö se olisi mieletön yritys, joka veisi hänet varmaan kuolemaan? -Ja kuinka hän pelastaisi herransa hengen?... Eikö voinut uskaltaa -kymmenen yhtä vastaan, että lähimpänä minuuttina kuusi miekkaa -lävistäisi hänet!... Se ei siis kelvannut. - -"Sen miehen täytyy olla kuuro!" huusi Sigbrit rouva. - -Nyt olivat he löytäneet Efran, he tulivat häntä noutamaan!... -Esbjörnin kaikki aistimet olivat vireillä. Ensi kerran tunsi hän -kuolemanpelon tuskia. Silloin kirkaisi hän, tuntiessaan, että eräs -henkilö lujasti tarttui hänen käsivarteensa. - -Se oli muuan ritareista. "Oletteko järjiltänne, kun ette vastaa?" -kysyi tämä! - -"Antaa raukan mennä!" käski Sigbrit rouva. "Ja lähettäkää tänne veli -Hiljainen!" - -Esbjörn riensi ulos. Juoksisiko hän alas vainoojiaan vastaan vai -koettaisi piiloutua luostariin? Silloin välähti rohkea ajatus hänen -päässään. Hän syöksyi kuin salama portaita alas kellarin ovelle. Hän -kuuli munkkien röhisevän siellä sisällä, mutta kaksi heistä seisoi -odottaen ulkopuolella. - -"Mikä Efraa vaivaa?" kysyi yksi heistä. - -"Jonkin täytyy olla hullusti!" sanoi toinen. - -"Menkää ylös katsomaan, minä jään tänne." - -Toinen miehistä meni. - -Samassa kuului hirveä huuto kellarista. Nyt oli asia selvinnyt. -Epätoivo valtasi Esbjörnin. Hän avasi kellarin oven ikäänkuin -ottaakseen selon syystä. - -"Mitä helvettiä se mahtanee olla?" sanoi munkki. - -"Mene katsomaan!" jupisi Esbjörn. Tarttuen veljeä kaulaan, heitti hän -hänet kellariin ja väänsi avainta ovessa. - -Melu kävi nyt vieläkin rajummaksi. Vedettyään avaimen ovesta kuuli -hän munkin tulevan portaita alaspäin. - -"Efra on menettänyt järkensä", sanoi munkki. "Rouva kutsui veli -Hiljaisen." - -Esbjörn seisoi liikkumatonna. - -"Mikä sinua vaivaa?" - -Nyt koetettiin ovea avata sisältäpäin; nyrkiniskuja suunnattiin sitä -kohden. - -"Avatkaa, avatkaa! Petosta!" - -Esbjörn oli tarttunut munkkiin. - -"Jos päästät äännähdyksenkään, niin olet kuoleman oma!" sanoi hän. -"Auta minut heti täältä pois!" - -Kaikki tämä tapahtui melkein yhdessä ainoassa minuutissa. - -Hän veti munkin mukaansa pihan yli portille. "Avaa!" käski hän. - -"Minulla ei ole avainta." - -"Missä se on?" - -"Portinvartiahuoneessa." - -"Varo verukkeita, jos henkesi on sinulle rakas!" - -"En petä sinua." - -"Eikö ole mitään salaporttia?" - -"On, mutta avain on apotilla." - -"Tule sitten!" - -Heidän täytyi palata samaan synkkään kammioon, missä ensimäinen -hengenvaara uhkasi Esbjörniä. Hän piti munkkia lujasti käsivarresta -ja otti itse alas avaimen, kun tämä sanoi hänelle missä se riippui. -Alhaalta ammotti kellarin aukko; hän ei voinut vastustaa halua -katsoa, elikö Efra. Muutamat munkit puuhailivat hänen ympärillään, -mutta useimmat rähisivät ja jyskyttivät ovea. - -Hänen ollessaan niin lähellä verivihollisiaan valtasi hänet uudestaan -sanomaton kauhu, ja vetäen munkkia mukanaan riensi hän takaisin pihan -poikki. - -Silloin paiskattiin muuan ikkuna auki, ja eräs ritareista huusi: -"Miksei hän tule?" - -Esbjörn tunsi, kuinka munkki vapisi, mutta hän pelkäsi henkeään ja -vaikeni. - -Vihdoin he olivat portilla. - -"Avaa!" kähisi hän ojentaen avaimen. - -Munkki totteli. - -"Annatte kai minun pitää henkeni?" kysyi hän nöyrästi. - -"Minä en ole verenjanoinen!" - -Portti oli auki. "Menkää rauhassa!" sanoi munkki. - -"Ota avain pois!" - -"Enkö saa sulkea porttia sisäpuolelta?" - -"Et, vaan ulkopuolelta!" Näin sanoen tyrkkäsi Esbjörn hänet äkkiä -ulos. - -"Mikä on tarkoituksenne?" - -"Että tulette saattamaan minua oikotietä metsän läpi." - -Munkin naama venähti pitkäksi, mutta häneltä ei päässyt sanaakaan -vastaan. - -Esbjörn pisti avaimen taskuunsa, ja he lähtivät taipaleelle. - -Munkki kulki äänetönnä hänen rinnallaan; hänkin näytti vaipuneen -ajatuksiin. - -"Kuinka he pääsevät kellarista?" kysyi Esbjörn hetken kuluttua. - -"Herra kyllä auttaa heitä!" - -"Kenties vesihaudan kautta? Jolleivät munkit pelkää aaveita." - -"Mitä tarkoitatte?" kysyi munkki kalveten. - -"Kummastuttaisiko teitä, jos pääkalloja pilkistäisi esiin kaivosta?" - -Munkki ei vastannut mitään, vaan joudutti yhä enemmän askeleitaan. - -"Mistä luostari ottaa viininsä?" - -"En minä tiedä; sellainen kuuluu kyökkimestarille." - -"Hänkö oli laittanut juoman, mikä minulle tarjottiin?" - -Ei mitään vastausta. - -"Tai sen, jonka Efra sai? Se oli verratonta." - -"Vai niin!" Munkki katsoi syrjäkarin uteliaasti häneen. - -"Minua kummastuttaa, että Efra kieltäytyi juomasta." - -Sama hiljaisuus. - -"Se sai hänet kuitenkin hyvälle tuulelle!" - -"Sellainen vaikutus on aina jalolla viinillä!" - -"Mutta se tekee tavallista puheliaammaksi." - -"Oliko se..." - -"Hienointa lajia, luulen." - -Munkki vitkasteli vastatessaan. - -"Juopunut mies puhuu tuulia ja taivaita", sanoi hän. - -"Ei aina, ja Efra ilmaisi minulle yhtä ja toista. Luuletteko, että -hän on saanut surmansa?" - -"Mistäs minä tiedän!" - -He olivat kulkeneet jokseenkin kauan, ja Esbjörn ihmetteli, ettei -hän tuntenut paikkoja. Päivä kallistui illoilleen ja aurinko läheni -laskuaan. Veikö munkki hänet tahallaan väärään? - -"Kuulkaas, isäseni, oletteko varma, että kulemme oikeaa tietä?" - -Munkki karahti punaiseksi. - -"Niin luulen", vastasi hän. - -"Me emme viipyneet tuntiakaan tullessamme luostariin, veli Hiljainen -ja minä..." - -"Teistä ei seurani ole erittäin mieluinen?" - -"Päinvastoin, minua miellyttää se enemmän kuin hänen seuransa! -Sentähden on teidän seurattava minua valtionhoitajan luo", sanoi hän -tarttuen munkin käsivarteen. - -"Mielelläni, vaikkei minunlaiseni palveleva veli voi antaa mitään -tietoja." - -Esbjörnillä oli tarkka näkö, ja vaikka oli jo alkanut hämärtää, oli -hän hieman loitommalla näkevinään saman luostarin, josta he olivat -lähteneet, vaikkakin toiselta puolen. Hänet oli siis tuotu takaisin. - -"Tiedättekö, missä nyt olemme?" kysyi hän. - -"Matkalla valtionhoitajan luo." - -"Eipäs, vaan luostariin! Te olette petturi!" - -"Olenko voinut niin erehtyä?" - -Tällöin pani munkki kätensä suulleen, ja silloin kajahti kova -torvenääni. - -Yllätys oli niin suuri ja odottamaton, että Esbjörn joutui tuokioksi -pois tasapainostaan. Munkki hypähti loitommalle ja teki vastarintaa, -kun toinen tarttui häneen, mutta hän ei koettanut päästä pakoon, -ainoastaan pitää toista kiinni. Hän kiersi käsivartensa vihollisensa -ympärille, pureutui häneen kiinni. Hän muistutti oveluudessaan ja -voimakkuudessaan kettua ja käärmettä. - -Miksei mies ollut ennen käyttänyt niitä hyväkseen? Toivoiko hän -nyt munkkien tulevan apuun ja luuli ettei Esbjörn täällä metsässä -tekisi niin kovaa vastarintaa kuin jos ritari olisi syöksähtänyt alas -luostarin pihalle?... Mutta Esbjörn tunsi munkkien metkut. Kovalla -nyrkiniskulla munkin päähän kaasi hän tämän maahan. - -Mutta munkki riippui yhä kiinni hänessä. - -Nyt kuuli hän kaukaa kiireisiä askeleita, jotka tulivat yhä -lähemmäksi. Äkillisellä tempauksella riuhtaisi hän itsensä vapaaksi, -juoksi metsään ja kapusi puuhun kuin ahdistettu orava. Hän näki -kokonaisen parven munkkeja juoksevan kohti. - -"Täällä sen täytyy olla!" huusi muuan. - -Haavoitettu päästi valittavan äänen. - -"Tuolla hän on!" huusivat kaikki ja riensivät lyödyn toverinsa luo. - -Esbjörn rohkeni vielä kavuta puusta toiseen päästäkseen lähemmäksi. -Tiheät, melkein yhteen punoutuneet oksat tekivät tämän mahdolliseksi. -Hänen yllänsä olevan harmaan kaavun, ja yhä pimentyvän hämärän -turvissa oli häntä vaikea keksiä. - -Munkit puuhailivat haavoittuneen ympärillä. - -"Onko hän kuollut?" kysyi muuan. - -"Ei, ainoastaan pyörtynyt." - -"Kaikki pyhimykset olkoot ylistetyt, hän avaa silmänsä!" - -"Onko pahantekijä kiinni?" kysyi makaava ja nousi. - -"Ei, Jumala paratkoon!" - -"Etsikää sitten häntä! Minä toin hänet luostarin maaperälle, hän ei -voi päästä meiltä pakoon." - -Koko joukko hajosi kaikille tahoille. - -"Mikä hirveä onnettomuus!" virkkoi viimeksi tullut, joka äänestä -päättäen oli vanha mies. - -"Ovatko ritarit jälellä?" - -"Ei, he pakenivat päätäpahkaa." - -"Hänhän otti portin avaimen! Kuinka he pääsivät yli?" - -"Tikapuita yli muurin." - -"Ja Sigbrit rouva?" - -"Hän on jälellä." - -"Eikö hän pelkää?" - -"Sitä ei hän tee koskaan, sanoo hän." - -Haavoitettu päästi katkeran naurun. - -"Naisella on enemmän rohkeutta kuin miehellä", sanoi hän. "Kurja -Efra, joka ei antanut henkeään luostarin ja kirkon pyhän asian -puolesta!" - -"Kunnianarvoinen isä, jos veljet onnistuvat saamaan rikollisen -kiinni, ei ole mitään vaaraa." - -"En luota heihin, jos itse voisin..." - -"Ettekö ole jo uskaltanut henkeänne?" - -"Hyödytöntä, jos hän pääsee pakoon." - -"Niin, silloin saamme pelätä mitä tahansa." - -Apotti -- sillä Esbjörn oli varma, että se oli hän -- ei viitsinyt -antaa mitään vastausta. Hän istui äänetönnä mietiskellen, pää -kätkettynä käsiin, Absalon munkin sormiellessa rukousnauhaansa. - -Metsässä oli niin hiljaista, että kuuli heikoimmankin äänen. Esbjörn -ei uskaltanut liikahtaakaan. - -Pian tuli takaisin munkki toisensa jälkeen, kaikki tyhjin toimin. - -"Mutta sanon teille, että hänen täytyy olla täällä!" huusi apotti. -"Sytyttäkää soihdut, päästäkää koirat irti, täällä on pantava -ajometsästys toimeen, ja tahdon itse olla siinä mukana!" - -"Eikö hän ole voinut päästä maantielle?" - -"Hän aikoi mennä metsän läpi, siellä hän piilee, kenties jossakin -puussa. Katsokaas tuonne! Kenties se on hän!" - -Apotti osoitti suoraan Esbjörniin, joka tuskin uskalsi hengittää. -Kaikkien silmät suuntautuivat puuhun. Onneksi oli niin pimeä, ettei -mitään voinut selvästi eroittaa. - -"Se on oksakimppu." - -"Tumma varjo vain." - -"Tuokaa soihtuja, minä jään tänne!" - -Taaskin jäivät apotti ja Absalon kahden. - -Mutta edellisellä ei ollut malttia pysyä paikoillaan. Hän käveli -edestakaisin ja katsoi vähänväliä pahoja aavistaen ylös puuhun. - -Nyt täytyi yrittää pelastautua; kun soihdut ja koirat saapuvat, on -se myöhäistä. Esbjörn oli päättänyt pyrkiä maantielle, ja hän tiesi, -mistä päin hänen oli sitä etsittävä. Mitä suurimmalla varovaisuudella -kapusi hän alas puusta. - -"Kuulitko mitään?" kysyi apotti pysähtyen. - -"En, teidän kunnianarvoisuutenne." - -"Se oli hän... Varjo on poissa. Täällä hänen täytyy olla! Etsi, etsi!" - -Nyt ei ollut enää aikaa piiloutua. Pitkin harppauksin syöksyi Esbjörn -esiin, ja kun Absalon oli häntä lähinnä, löi hän tämän maahan ja -riensi viistoon sinne päin, missä tiesi maantien olevan. - -Apotti huusi ja juoksi jälestä, mutta hänen voimansa pettivät ja hän -kaatui kumoon. - -Samassa kuului koirien haukuntaa, soihdut loistivat puiden välitse, -huutoja, hälinää kuului kaikilta puolin. - -Tässä ei tarvittu ainoastaan nopeutta liikkeissä, vaan vielä enemmän -viekkautta ja viisautta. Jos Esbjörn olisi tietänyt tiensä, olisi -hän voinut hyvin päästä pakoon; nyt täytyi hänen etsiä sitä, tusinan -takaa-ajajan ja muutamain hurjien koirien ympäröimänä. - -Hän juoksi eteenpäin melkein kuin hourupää, soihtujen kantajat olivat -väliin aivan lähellä, mutta puiden runkojen eksyttäminä eivät he -huomanneet häntä kyllin nopeasti. - -"Maantielle, maantielle!" huusi apotti. - -Samassa yhytti Esbjörnin muuan yksinäinen munkki. "Maantielle!" huusi -hän, antoi munkille iskun rintaan ja tempasi soihdun hänen kädestään. - -Nyt seurasi hän koko muun joukon mukana. Jälelle jääneen huutoihin ja -vaikerteluun ei ollut aikaa kiinnittää huomiota. Ei kestänyt kauan, -ennenkuin hän sanomattomaksi ilokseen huomasi olevansa maantiellä. - -Siellä oli jo useita muita ennen häntä, toisia tuli jälestä. - -Silloin soi taasen apotin pilli, kiihkeämmin, tuimemmin kuin ensi -kerralla. - -Kaikki pysähtyivät. Esbjörn teki samoin. - -"Hän on saanut hänet kiinni!" huusi muuan. - -"Hän on saanut hänet!" toisti toinen. - -Ja nyt kääntyi koko parvi takaisin. - -Esbjörnin päähän pälkähti onnellinen ajatus. Hän seurasi kappaleen -matkaa, sitten oli hän kaatuvinaan väsymyksestä, sammutti soihdun -ja riensi kiireimmiten tietä eteenpäin. Ja niin hän lopulta pääsi -herransa luo. - -Henkihieverissä hän vaipui valtionhoitajan huoneen kynnykselle. Tämä -oli suurella levottomuudella odottanut hänen paluutaan. Hän ojensi -hänelle lasin viiniä ja käski hänen pysyä hiljaa. - -"Lähettäkää vartio joukko luostariin -- vangitkaa heidät kaikki -- ja -Sigbrit rouva myös!" - -"Sigbrit?" puuskahti Svante Niilonpoika. - -"Rientäkää, rientäkää!" - -Ritari lähetti heti luotettavan asemiehen ja osaston sotamiehiä. -Vasta sen jälkeen tyyntyi Esbjörn; mutta hän oli liiaksi runneltu -voidakseen puhua tai nukkua. Erittäinkin viimeinen kilpajuoksu -oli vienyt hänen voimansa. Hän makasi äänetönnä ja läähättäen, -katseillaan seuraten valtionhoitajaa. - -Muutamain tuntien kuluttua tuli pieni sotilasosasto takaisin. Asemies -kertoi, että hän oli tavannut luostarin typötyhjänä. Kuinka nopeasti -tämä oli tapahtunut, saattoi nähdä siitä, ettei tulikaan ollut -sammunut takassa. - -"Minun täytyy lähteä sinne huomenna!" sanoi Esbjörn. - -"Me menemme yhdessä", vastasi hänen herransa. - -Seuraavana aamuna oli Esbjörn jotakuinkin toipunut ja saattoi kertoa -merkillisistä seikkailuistaan edellisenä päivänä. Svante Niilonpoika -kuunteli häntä hämmästyneenä ja syvästi huolissaan. Hänestä näytti -kuulumattoman häpeälliseltä, että valtakunnan herrat ja miehet -antautuivat neuvotteluihin kuninkaan jalkavaimon äidin kanssa. - -Ritari lähti luostariin mukanaan Esbjörn ja parvi asemiehiä. -Huoneet tarkastettiin, Esbjörn esitti vielä kerran kertomuksensa, -ja kaikki kuuntelivat häntä mielenkiinnolla. Kun kellarin ovi -avattiin, huomattiin sen olevan täynnä vettä. Viini oli joko viety -pois tai tapit oli avattu ja laskettu se maahan. Patoluukku oli -otettu pois, ja kun Esbjörn kaalasi sen luo, oli vesi kaivonkehän -yläpuolella eikä mikään ilmaissut, oliko Efra saanut siellä hautansa. -Portinvartiahuone oli muutettu käytäväksi, joka vei alas kellariin. -Näytti siltä, että oli odotettu tutkintoa ja poistettu kaikki -muistutusten aiheet. - -Kun Svante Niilonpoika kysyi Esbjörniltä, kuinka voisi korvata kaiken -hänen urhoutensa, vastasi tämä, että hän oli tehnyt tehtävänsä -ainoastaan puolittain, koska oli päästänyt vihollisen pakoon. -"Mutta", lisäsi hän, "heidän ulkonäkönsä on painunut syvälle -mieleeni, ja minä kyllä huomautan teille!" - -"Ei", vastasi ritari, "anna minun jäädä tietämättömäksi! Syyttää -heitä en tahdo enkä voi, ja kaunan ja epäluulon kantaminen -sydämessään olisi suurempi vaiva kuin voin sietää." - -Kahakat tanskalaisten kanssa jatkuivat pitkin syksyä. Mitään oikeaa -taistelua ei syntynyt. Molempain leirien ainoa pyrkimys näytti olevan -ryöstöjen estäminen. - -Joulukuussa yltyi pakkanen kovasti; tanskalaiset joukot vetääntyivät -takaisin, eikä valtionhoitaja hidastellut sijoittaessaan sotamiehiään -rajakaupunkeihin tarpeen varalle. - -Itse lähti hän Tukholmaan. - - - - -5. - -KRISTINA GYLLENSTJERNA. - - -Sten Sture oli saapunut pääkaupunkiin jo muutamia kuukausia ennen -isäänsä. Hänen edellään oli kulkenut maine hänen miehuudestaan, ja -ritarillisista teoistaan. - -Märta rouva sulki hänet ylpeydellä syliinsä, ja kaikkialla -kilpailtiin osoittaessa hänelle kunnioitusta ja suosiota. - -Pääkaupungissa olivat puolueet jotensakin tuimasti vastatuksin. -Keskenään vihamieliset suvut joutuivat harvoin yksiin; kun niin -tapahtui, jouduttiin usein sanasotasille, joka väliin oli vähällä -päättyä käsikähmään. - -Hovi oli molempien puolueiden välillä, tiesi olevansa vihan ja -kateuden esineenä ja oli kuitenkin pakoitettu näyttämään hymyileviä -kasvoja. - -"Kun vietämme joulumme Tukholmassa", sanoi Märta rouva, "täytyy -meidän kutsua tänne ihmisiä, joita halveksin koko sielustani." - -"Meillä on monia hyviä ystäviäkin", vastasi poikapuoli. - -"Minä en luota kehenkään." - -"Nyt teette vääryyttä itsellenne; luotattehan Erik Turenpoikaan." - -"Niin, häneen kyllä." - -"Ja hänen veljeensä Pietariin." - -"Mainitset ainoat ystäväni!" - -"Olen ollut täällä niin lyhyen aikaa enkä ole ehtinyt useampiin -tutustua." - -"Enkö ole sanonut sinulle, että useimmat ovat isäsi vihollisia?" - -"Emmekö voisi tehdä heitä hänen ja meidän ystäviksemme?" - -"Kyllä, antamalla vallan heidän käsiinsä!" - -"Luuletteko heidän haluavan sellaista?" - -"He aikovat luovuttaa sen kuninkaalle." - -"Mutta sitä ei kansa tahdo. Sentähden se on isäni takana." - -"Siinä on hänen voimansa." - -"Ja ne harvat, jotka ovat hänen vastustajiaan, ne me pakoitamme." - -"Millä tavoin?" - -"Luottamuksella." - -Märta rouva katsoi hymyillen häneen. - -"Kuinka vanha olet, Sten?" - -"Täytän tänä vuonna yhdeksäntoista." - -"Kun tulet puolta vanhemmaksi, ajattelet toisin." - -"Ajattelitteko tekin minun iässäni niinkuin minä nyt?" - -"En, minä olin jo silloin kokenut maailmaa." - -"Ja havainnut sen pahaksi?" - -"Sangen pahaksi!" - -Knut Alfinpoika oli kaksi vuotta vanhempi kuin Sten. Hänellä oli -edullinen ulkomuoto ja hän käyttäytyi kuten aatelismiehen tuli. Hänen -kasvatuksensa oli päättynyt, mutta häntä miellytti viettää mukavaa -ja toimetonta elämää. Hän ja Märta joutuivat vähänväliä riitaan -keskenään. Sten sai kotiuduttuaan esiintyä usein välittäjänä. - -"Sinä koetat pitää Alfin puolta", sanoi Märta rouva. "Tiedäkin -silloin, että hän hieroo ystävyyttä valtionhoitajan vihollisten -kanssa!" - -"Mutta sehän on vain eduksi!" - -"Etkö käsitä, että hän kannattaa heidän puoluettaan!" - -"Se on mahdotonta!" - -"Olisiko hänellä muuten tapana seurustella Sten Kristerinpojan, tämän -minun ja jalon herrani katkerimman vihollisen kanssa." - - * * * * * - -Knutilla oli tapana väliin kerskailevasti puhua siitä, kuinka -hyvin jalot neitsyet häntä sietivät. "Kuitenkaan", lisäsi hän, -"en ole vielä löytänyt ketään, jonka pitäisin soveliaana sydämeni -rakastetuksi." - -Mutta eräänä päivänä hän astui äitipuolensa luo melkein ilosta -säteillen. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyi tämä. - -"Olen nähnyt hänet!" - -"Kenet?" - -"Hänet, jonka tahdon tehdä morsiamekseni!" - -Sten tuli kohta tämän jälkeen huoneeseen. Hänellä oli muuan kirje -kädessään, mutta hän pysähtyi hymyillen Knutin ihastuksen puuskalle. - -"Kuka hän on?" kysyi Märta rouva. - -"Neitsyt jaloa syntyä; hänellä on paljon tavaraa, mutta vielä enemmän -nuoruutta ja kauneutta." - -"Hänen nimensä?" - -"Kristina Gyllenstjerna." - -Sten kääntyi pois punastuen. - -"Onko hän jo luvannut sinulle uskollisuutta?" - -"Näin hänet eilen illalla ensi kerran!" - -"Missä?" - -"Hänen sukulaisensa, valtaneuvos Erik Juhananpojan luona." - -"Ja sinä iloitset siitä, että miellytät häntä?" kysäisi Märta rouva. - -"Teen sen hyvällä syyllä." - -"Hyvällä syyllä?" - -"Läsnä oli monia ritareita, jotka kilpailivat kaikki hänen -suosiostaan. Mutta niin selvään antoi hän minulle etusijan, että -kuulin kuiskittavan ympärilläni: Norjalainen lyö meidät laudalta." - -"Onnittelen sinua kaikesta sydämestäni!" - -"Nyt ymmärrän, miksi en tahtonut matkustaa täältä!" jatkoi Knut. -"Aavistin onnea, joka minua odotti. Alf ja sisareni varmaan tulevat -iloisiksi. Ai, niin, Sten, hän lähetti sinulle terveisiä!" - -"Kiitos, voiko hän hyvin?" - -"Niin onnelliseksi, kuin hän nyt on, ei hän olisi voinut tulla -koskaan Ruotsissa." - -"Ja kuitenkin tahdot sinä naida ruotsalaisen neitsyen?" sanoi Märta -rouva. - -"Hän on oleva iloinen seuratessaan minua täältä. Ai niin, he aikovat -tulla tänne tehdäkseen hänen ruhtinaallisen armonsa puolisolle -kunniatervehdyksensä", lisäsi hän kumartaen ivallisen syvään Märta -rouvalle. - -"He ovat tervetulleet." - -"Luullakseni he tulevat tänä iltana." - -"Vahinko, etten voi olla saapuvilla", sanoi Sten, joka tähän asti oli -ollut vaiti. "Kas tässä, äiti, kirje arkkipiispalta. Hän on nykyään -Upsalassa ja kutsuu minua sinne." - -"Näen", vastasi Märta rouva luettuaan kirjeen, "että sinun on -lähdettävä jo tänään." - -"Hän on vanha mies, ei sovi niin korkealla herralla odotuttaa." - -"Minun vieraani varmaan pettyvät toiveissaan." - -"Lupaan, etteivät he sitä tee", tokaisi Knut pöyhistellen. "Minä jään -kotiin." - -"Et voi suinkaan sanoa, että minä asetun tiellesi", puuskahti Sten. -"Neuvon sinua käyttämään tilaisuutta!" - -"Onko minulla syytä pelkoon?" - -"Kenties." - -Molemmat nuorukaiset seisoivat uhkaavina vastatuksin. - -"Sten!" huudahti Märta rouva levotonna. - -Hän malttoi heti mielensä. - -"Hyvästi, äiti rakas!" sanoi hän syleillen häntä, "Hyvästi, Knut, ja -onnea!" - -Näin sanoen poistui hän huoneesta. - -Knut katsoi nauraen hänen jälkeensä. - -"Olisiko kenties hänkin ajatellut tyttöä?" - -"Luulen, että se on ollut valtionhoitajan toivomus." - -"Sitten valitan, että nyt asetun jo toisen kerran hänen onnensa -tielle." - -"Toisen kerran?" - -"Eikö hän aikonut sisartani?" - -"Lapsuuden päähänpistoja. Kristina oli vanhempi kuin hän eikä sitä -paitsi ollut sukuperältään hänen vertaisensa." - -"Oli liian hyvä hänelle, sanon minä!" - -Sillävälin kutsui Sten muutaman asemiehistään. Ainoastaan neljä -oli tuleva mukaan. Hän tahtoi heti lähteä tielle, ollakseen ennen -seuraavaa aamua Upsalassa. - -Oli tähtikirkas joulukuun yö, ja pieni parvi ratsasti ripeästi -eteenpäin. - -Stenin ajatukset eivät juuri olleet iloiset. Hänestä tuntui kuin -olisi hän menettänyt jotakin, joka oli ollut hänelle hyvin rakasta. -Hän muisteli, kuinka hän viime aikoina oli aina ajatellut Kristinaa -tulevana morsiamenaan. Hänestä oli aivan luonnollista, että tyttö oli -unhottanut hänet. Jos tämä tahtoi antaa kätensä ja sydämensä Knut -Alfinpojalle, oli hän iloinen, ettei seissyt tiellä. Kenties oli asia -jo ratkaistu heidän keskensä, kun hän palaa Upsalasta. Mutta matkalla -sinne oli hänen vaikea saada Ekan kartanon pikku tyttöstä pois -ajatuksistaan. - -Ratsastajaparvi saapui perille Upsalaan keskellä yötä, mutta -arkkipiispa oli kirjoittanut, että hänen talonsa oli heille avoin -mihin aikaan hyvänsä, ja Sten herra suuntasi sentähden heti matkansa -sinne. Kummakseen löysi hän portin avoinna. Asemiehet juoksentelivat -sinne tänne; koko talo oli täynnä elämää ja liikettä. - -"Onko arkkipiispa sairas?" oli hänen ensimäinen kysymyksensä. - -"Ei, jalo herra, mutta täällä on vieraita." - -"Tulen siis sopimattomaan aikaan?" - -"Huoneenne odottaa." - -Asemies vei hänet ylös oikeanpuoliseen kylkirakennukseen, ja sieltä -sai hän hyvin sisustetun huoneen. Vuode oli houkuttelevan pullea -valkoisine lakanoineen, ja kun nuoruuden voima ei suinkaan vähimmin -näyttäydy nukkumiskyvyssä, unhotti Sten pian koko maailman pehmeässä -vuoteessa. - -Sentähden ei hän tiennytkään, että muuan vanha nainen oli ollut -huoneessa, seissyt hetken häntä katsellen, pannut sen jälkeen pikarin -pöydälle ja poistunut huoneesta. - -Sten ei tiennyt mitään. Kun hän heräsi, oli aurinko korkealla -taivaalla. "Olen nukkunut liian pitkään!" Näin tuumien hypähti hän -vuoteesta. - -Kummastellen, ettei kukaan asemiehistä ollut käynyt häntä -herättämässä, kiirehti hän pukeutumaan. Ennenkuin hän oli sen tehnyt, -avautui ovi nopeasti ja huoneeseen astui valkopartainen munkki. Hän -näytti niin pelästyneeltä ja syöksyi sellaisella kiireellä pöydän luo -ja otti pikarin, ettei Sten tiennyt, mitä hänen oli ajateltava. - -"Jumala ja hänen pyhimyksensä olkoot ylistetyt!" huudahti munkki. -"Hän ei ole juonut!" - -Nyt muisti Sten myrkytetyn juoman, joka oli ollut aiottu hänen -isälleen. "Kutsuttiinko minut tänne myrkytettäväksi?" kysyi hän. - -"Nuori herra", vastasi munkki, "arkkipiispa on viaton." - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Pahantekijätär on juuri ollut ripillä." - -"Hän on siis nainen?" - -"Rouva Bonti." - -"Miksi hän tahtoo kuolemaani?" - -"Hän sanoo, että hänelle on luvattu palkaksi autuus." - -"Kuka on luvannut?" - -"En tiedä, onko ilmoitus tosi. Mutta kun hän äsken uskoi minulle -kamalan tekonsa, sanoin, että hänen rangaistuksensa saisi riippua -teistä, jos elitte; jos olisitte kuollut, joutuisi hän maallisen lain -käsiin." - -"En ymmärrä miksi hän minua vihaa." - -"Ettekö tiedä, että hyvä aina on pahan tiellä?" kysyi munkki. - -Sten vitkasteli vastatessaan. Hän ei voinut väsyä katselemaan näitä -jaloja kasvoja, korkeaa otsaa, vilpittömiä silmiä. - -"En ole nähnyt teitä ennen", virkkoi hän kunnioittavasti. - -"Minä olen ainoastaan haamu menneeltä ajalta", vastasi vanhus -lempeästi hymyillen. "Isäänne tunnen vähän; mutta vanhemman herra -Sten Sturen kanssa olin hyvä tuttu." - -"Nimenne?" - -"Isä Johannes." - -"Mihin veljeskuntaan kuulutte?" - -"En mihinkään, olen vain pappi." - -"Olette pelastanut henkeni; sillä jollette olisi tullut, olisin -varmaan tyhjentänyt maljan." - -"Jumala ei sitä tahtonut. Kiitän häntä hartaasti siitä, että hän teki -minut välikappaleekseen estääkseen sellaisen onnettomuuden." - -"Isä, minä annan rikolliselle anteeksi." - -"Ilman ehtoja?" - -"Sellaisten asettaminen ei paljoa hyödyttäisi." - -"Olette oikeassa. Sisäinen halu on voimakkaampi kuin ulkonainen -pakko." - -"Älkää ilmaisko arkkipiispalle mitään!" - -"Tahdotteko niin?" - -"Pyydän teiltä sitä." - -"Olkaa varma, että tästälähin valvon heitä molempia." - -"Voitteko tehdä sen?" - -"Kyllä, niin kummalta kuin se näyttäneekin; olen molempain rippi-isä." - -"Arkkipiispankin?" - -"Hänen myös." - -"Olette silloin mahtava mies?" - -"Ja kuitenkin niin vähäinen." - -"Oleskeletteko alituiseen piispantalossa?" - -"En, mutta käyn toisinaan täällä." - -Joku koputti ovelle; tulija oli muuan arkkipiispan asemies, joka toi -arkkipiispalta terveiset, että ritari heti saapuisi hänen luoksensa. -Sten lupasi tulla ja kysyi sitten isä Johannekselta: "Milloin tapaan -teidät?" - -"Sallikaa minun pitää siitä huoli!" - -Nuorukainen painoi ukon käden huulilleen ja pani sen sitten päänsä -päälle. - -"Jumala sinua siunatkoon, poikani!" - -Täten he erosivat. - -Arkkipiispan luona oli pidetty suuri kokous. Rauhanystäväin puolue -oli ottanut siihen osaa. Uudelleen oli esitetty kaikki mahdolliset -syytöskohdat. Tärkein oli yhä jatkuva rauhattomuus, ja siinä -suhteessa ei tiedetty mitään muuta neuvoa kuin että herra Svante -Niilonpoika luopuisi valtionhoitajan virasta ja alistuisi sekä -alistaisi maan niihin ehtoihin, joita Hannu kuningas tahtoi ehdottaa -ja joihin neuvosto katsoi täytyvänsä suostua. Kokous oli kestänyt -neljä päivää ja oli pidetty kaksi istuntoa joka päivä, mutta kellään -niistä herroista, jotka olivat ottaneet osaa, ei ollut tarmoa -itsenäiseen toimintaan. He valittivat epäkohtia, mutta kukaan ei -pystynyt niitä korjaamaan. - -Kolmantena päivänä kirjoitti arkkipiispa "ritarille, herra Sten -Sturelle" ja pyysi häntä pikimmiten tulemaan Upsalaan. - -Herrojen kesken oli puhuttu Sten herran saavuttamasta hyvästä -nimestä, ja hänen armonsa aikoi panna nuoren miehen koetteelle. -Varhain aamulla olivat lukuisat vieraat lähteneet, ja suuret huoneet -olivat aivan autiot, kun Sten kulki niiden läpi mennäkseen hänen -armonsa työhuoneeseen. - -Sten muisti vanhan sairaan miehen, jonka hän oli nähnyt -Almarstäkissä, ja hämmästyi sentähden, kun häntä vastaan tuli kookas, -ainoastaan hieman kumara olento, sulki hänet syliinsä ja sanoi häntä -rakkaaksi pojakseen. - -Arkkipiispa oli pukeutunut pitkään, mustaan samettitakkiin. Päässään -oli hänellä runsaasti kullalla koristeltu myssy, ja hänen kaulassaan -oli kallisarvoinen kultaketju. - -"Minusta tuntuu tänä hetkenä aivan kuin Ruotsin tulevaisuus olisi -käsivarsillani", sanoi hän. - -Nuorukainen ei vastannut mitään, mutta hänen silmiensä tyyni, -ujostelematon katse todisti, ettei ajatus ollut hänelle lainkaan -vieras. - -"Kuinka olette kasvanut", jatkoi piispa, "ja saanut hyvän maineen! Se -ilahuttaa sydäntäni!" - -"Olen vielä tehnyt vähän sitä ansaitakseni." - -"Ehditte vielä. Kuinka viihdyitte Lyypekissä?" - -"Sangen hyvin." - -"Teille osoitettiin huomaavaisuutta?" - -"Se oli tarkoitettu isälleni." - -"Minulle on sanottu, että siellä tavoiteltiin henkeänne." - -"Ei niin pahoin, etten olisi voinut puolustautua." - -"No, se ilahuttaa minua. Mikään ei näytä minusta hirveämmältä kuin -salahankkeet, joita harjoitetaan hiljaisuudessa ja joita vastaan on -itsepuolustus mahdoton." - -Sten iloitsi siitä, ettei arkkipiispa saisi tietää, mitä oli -tapahtunut hänen omassa talossaan. - -"Teidän isänne on edelleen Länsi-Göötanmaalla?" - -"Niin, teidän armonne." - -"Mutta eikö hän väsy?" - -"Velvollisuus kieltää sen." - -"Taistelut eivät vie mihinkään." - -"Hän toivoo lopulta saatavan rauhan." - -"Sellainen ajatus on hänelle kunniaksi, ja minä sanon suoraan, etten -tunne Svante Niilonpoikaa kohtaan ainoastaan ystävän kiintymystä, -vaan syvää kunnioitustakin." - -"Hän ansaitsee sen, teidän armonne." - -"Minä tiedän sen paremmin kuin te, nuori ystävä. Sentähden surettaa -minua suuresti, kun näen hänen pyrkimystensä olevan hyödyttömiä." - -"Hyödyttömiä?" - -"Vihollinen on ylivoimainen!" - -"Ei niin kauan kuin kansa on hänen tukenaan!" - -"Kansa, kansa!... Se on pian lopen köyhtynyt. Kuka sille toimittaa -elatuksen?" - -"Luullakseni ne, jotka tahtovat isänmaan pelastusta." - -"Heidän pitäisi tarkastella asiaa kaikilta puolin. Mieliala ei ole -sodan jatkamisen puolella." - -"Mielipiteitä on monenlaisia." - -"Useimmat ovat vastaan!" - -"Ikävä, jos niin olisi. Emmekö ole kyllin kärsineet tanskalaisten -hallituksesta!" - -"Hannu kuningas lienee sangen sovinnollinen mieleltään." - -"Tahtovatko suurmiehet sitä jälleen koetella?" - -Arkkipiispa heitti pikaisen katseen Steniin. Hän yskäisi, ennenkuin -alotti uudelleen. - -"Olen jo vanha mies ja minun olisi aikoja sitten pitänyt vetäytyä -pois levottomasta maailmasta, mutta niin suuri on harrastukseni -isänmaata ja valtionhoitajaa kohtaan, että voin hyvin sanoa, että -rakkaus näihin molempiin pidättää minut paikoillani." - -Hän huokasi syvään. - -"Tiedätte kai, että täällä on pidetty kokous?" - -"Olen kuullut siitä." - -"Maan parhaiden miesten kesken!" - -"Ei kaikkien, teidän armonne!" - -"Siksi monien", huudahti arkkipiispa kärsimättömästi, "että -kokouksella on mitä suurin merkitys." - -"Erittäinkin sentähden, että se on pidetty täällä!" - -"Se on suurin ystävyyden todistus, minkä olen antanut Svante -Niilonpojalle! Kuka olisi pitänyt hänen puoltaan, jollen minä! Olen -muistuttanut heille, mitä hän on tehnyt maan hyväksi!" - -"He eivät tunnusta sitä!" - -"Minä pakoitin heidät siihen!" - -"Tosiaankin?" - -"He tunnustivat yhdestä suusta, ettei kukaan heistä tahtonut ottaa -niskoilleen sellaista vastuunalaisuutta..." - -"Se oli ensi kerta..." - -"Kukaan ei voi osoittaa sellaista persoonallista rohkeutta ja -sellaista sitkeyttä." - -"Teidän armonne sai heidät myöntämään tämän?" - -"Niin tein." - -"Oliko asia sillä ratkaistu?" - -"Kaukana siitä. He sanoivat: 'Mitä se on hyödyttänyt, olemmeko siltä -päässeet sen pitemmälle?'" - -"Olemme torjuneet vaarallisen vihollisen pääsemästä kimppuumme." - -"Olemme menettäneet Åke Hannunpojan!" - -"Mutta meillä on jälellä Erik Turenpoika ja Hemming Gadd!" - -Arkkipiispan oli Gaddin nimeä mainittaessa vaikea säilyttää malttiaan. - -"Olen tehnyt kaiken minkä olen voinut kitkeäkseni pois ne -eripuraisuuden siemenet, joita on kylvetty", sanoi hän, "mutta -tunnustan, ettei sillä ole ollut suurta menestystä. Olen teidät -pyytänyt tulemaan tänne pääasiallisesti sentähden, että teidän -kauttanne toivoin voivani vaikuttaa isäänne..." - -"Missä suhteessa, teidän armonne?" - -"Hänen täytyy antaa myöten!" - -"Rauhanystäville?" - -"Niin, heille!" - -"Olen kuullut isäni sanovan, että hän haluaa rauhaa yhtä hyvin kuin -ken tahansa, mutta hän ei voi eikä tahdo sille uhrata maata." - -"Pyytäkää valtionhoitajaa olemaan varuillaan! Täällä tehdään teräviä -muistutuksia häntä vastaan. Minä en tahdo niitä kertoa hänen -pojalleen! Hän ei liene itsekään niistä tietämätön." - -"Minä kysyn häneltä!" - -Piispa nousi. - -"Kuinka kauan viivytte täällä kaupungissa?" kysyi hän. - -"Tulin teidän armonne kutsusta. Lähden heti, kun ei ole syytä -viipymiseeni." - -"Viipykää huomiseen! Olen vielä kovin rasittunut edellisen päivän -ponnistuksista, mutta tahdon mielelläni vielä keskustella kanssanne." - -Sten teki syvän kumarruksen. - -"Minä tahdon noudattaa teidän armonne tahtoa." - -"Olette edelleen vieraani. Luulen, että teillä on monia tuttavia -Upsalassa?" - -"Olen tehnyt erään uuden tuttavuuden, jota toivon voivani jatkaa." - -"Kenen kanssa?" - -"Isä Johanneksen." - -"Kuinka häneen tutustuitte?" - -"Hän tuli huoneeseeni." - -"Mistä syystä?" - -"Luullakseni osanotosta isääni kohtaan." - -"Isä Johannes ei tavallisesti ole utelias. Kuinka voi niin vanha mies -tehdä seuraa niin nuorelle?" - -"Olisin sangen kiitollinen, jos teidän armonne sallisi minun viettää -päivän hänen seurassaan." - -"Isä Johannes ei ole minun käskyvaltani alainen. Hän tekee miten -katsoo hyväksi." - -"Silloin tahdon itse koettaa onneani!" - -Nuorukainen lähti, ja arkkipiispa katsoi kauan mietteissään hänen -jälkeensä. - -Ei kestänyt kauan ennenkuin vanha pappi ja kukoistava nuorukainen -poistuivat piispantalosta. - -Sten tunsi niin rajatonta luottamusta isä Johannesta kohtaan, että -hän kertoi tälle keskustelustaan piispan kanssa ja hänen armonsa -aikeista käyttää poikaa isäänsä vastaan omien suunnitelmainsa -äänitorvena. - -"On ilmeistä, että hän itse on tanskalaismielinen!" huudahti Sten. - -"Hän oli sitä, kun te puhuitte hänen kanssansa", sanoi pappi. - -"Aivan varmaan!" - -"Kuka tietää, jollette ole muuttanut hänen vakaumustaan." - -"Onko se niin horjuva?" - -"Hän tahtoo olla kaikkien kanssa hyvissä väleissä!" - -"Se on totta, olen kuullut siitä kerran ennenkin", huudahti Sten -nauraen. - -"Keneltä?" - -"Hemming piispalta!... Ah!" lisäsi hän. "Olette sama isä Johannes, -josta hän on puhunut!" - -"Muistaako hän vielä minua?" sanoi vanhus hieman punastuen. - -"Hän arvelee, että se oli hänen paras aikansa, kun te alituiseen -olitte yksissä." - -"Eikö hän ole minulle suutuksissaan!" - -"Hän sanoo, että arkkipiispa on valinnut teidät rippi-isäkseen -ollakseen mielinkielin hyvälle Jumalalle." - -"Hän se ei opi koskaan valitsemaan sanojaan", virkkoi Johannes. -"Luulen, että tuollaisia sutkauksia on tullut piispan ja muiden -suurmiesten korville. Ne ovat herättäneet pahaa verta." - -"Niissä, jotka eivät näe mitä hyvää tohtori Hemming on tehnyt maalle." - -"Pelkään, että herroilla on silmiä näkemään ainoastaan sitä, mikä -lähinnä koskee heitä itseään." - -"Niin sanoo piispakin. Hän luulee, että kuta kauemmin hän elää, -sitä enemmän hän oppii ihmisiä halveksimaan. Onko se teidänkin -ajatuksenne, kunnianarvoisa isä?" - -"Ei. Minä ainoastaan surkuttelen heitä, surkuttelen syvimmästä -sydämestäni." - -"Sitäkö, etteivät ihmiset ole hyviä?" - -"Sitä, etteivät he ymmärrä omaa onneaan. Olen nähnyt ihmisten -kilvoitellessaan saavuttaakseen maallisia aarteita uhraavan kunniansa -ja tunnonrauhansa. Olen nähnyt toisten, nauttiessaan maallista -ihanuutta, ympärillään kaikkea, mikä voi antaa elämän iloa, kantavan -sydämessään oasta, joka ei koskaan lakkaa haavoittamasta, joka tekee -heidän yönsä unettomiksi ja heidän hilpeytensä teennäiseksi." - -"Niin kyllä onkin!" - -"Olen myös nähnyt niitä, jotka taistelevat hätää ja huolia vastaan; -mutta heidän hyvä omatuntonsa on pitänyt heidän voimiaan yllä, ja -Herra auttaa omiaan." - -"Sen uskon!" - -"Ajatelkaas näitä molempia heidän elämänsä päivän vaipuessa -mailleen!... Toinen heistä ei voi ottaa aarteitaan mukaansa eikä -ostaa toisenkaan aarteita. Kumpiko heistä lähtee täältä iloisemmin -mielin?" - -"Kuinka ihmiset voivat olla tätä ajattelematta?" - -"He ajattelevat ainoastaan hetkeä, elävät ainoastaan nykyisyydelle. -Jos katumus toisinaan saa heidät valtaansa, ovat he ikäänkuin -horroksissa ja lankeavat kaikenlaisiin hullutuksiin." - -"Minä en ymmärrä", sanoi Sten, "mitä etua rouva Bontilla saattoi olla -minun kuolemastani. Mutta merkillisintä on, että olen kaksi kertaa -ollut saamaisillani surmani arkkipiispan talossa." - -"Kaksi kertaa?" - -Nyt kertoi nuorukainen tapauksen Almarstäkissä ja kuinka -ihmeellisesti hän silloin pelastui. - -Isä Johannes kuunteli tarkkaavaisesti, ja kun hän palasi kotiin, -oli hänellä pitkä keskustelu arkkipiispan kanssa. Päivällisellä -sanottiin, että tämä oli äkkiä sairastunut eikä voinut nousta -vuoteestaan. Kun Sten illalla meni huoneeseensa, kertoi muuan -asemiehistä, että talossa vallitsi suuri hälinä. Rouva Bontin oli -käsketty muuttaa pois; mutta vaikka hän tällä hetkellä olikin poissa, -ei kukaan uskonut, ettei hän enää palaisi. - -Asemiehet olivat saaneet käskyn maata ritarin huoneen edessä olevassa -huoneessa. Mitään syytä tähän ei ollut ilmoitettu. - -Seuraavana aamuna kutsuttiin Sten herra, samaan aikaan kuin -edellisenäkin päivänä, hänen armonsa luo. Nytkin otettiin hänet -vastaan avoimin sylin. Arkkipiispa kysyi suurella levottomuudella -hänen terveydentilaansa ja sanoi, että hän oli suureksi -säikähdyksekseen kuullut, että hänen talossaan oli eräällä henkilöllä -ollut pahoja aikeita hänen rakasta vierastaan vastaan. - -Asia ei ollut niin paha kuin isä Johannes oli luullut; juomaa oli -koetettu muutamaan koiraan, joka oli nukkunut siitä ja herännyt -kahdentoista tunnin kuluttua. Mutta yritys oli niin rohkea, että -rikollinen oli karkoitettu talosta, ja suru siitä, että jotakin -sellaista oli saattanut tapahtua hänen talossaan, oli vienyt hänen -armonsa itsensä sairasvuoteeseen. - -Sten pyysi häntä uskomaan, että hän olisi mieluummin nähnyt, ettei -hänen kunnianarvoisuutensa olisi koskaan saanut tietää asiasta. - -"Eikö kertomus tästä ole pian leviävä kautta kaupungin ja maan?" - -"Ei minun kauttani!" - -"Aiotteko pitää sen salassa?" - -"Kaikilta!" - -"Isältännekin?" - -"Häneltäkin!" - -"Jos pidätte sananne, olette totisesti harvinainen nuori mies." - -"Teidän armonne voi luottaa minuun." - -"Niinpä on minunkin todistettava ystävyyteni teitä kohtaan. Sanokaa -rakkaalle ystävälleni Svante Niilonpojalle, ettei vanha arkkipiispa -ole unhottanut, kuinka monta kappaa suoloja hän on syönyt yhdessä -hänen kanssansa, ja sikäli kuin voin, tahdon suojella hänen selkäänsä -hänen vastustajiltaan. Jos tahdotte, voitte lisätä, että teen sen -etupäässä hänen jalon poikansa tähden." - -"Isääni on suuresti ilahuttava, että teette sen maan ja hänen -tähtensä." - -"Sanokaa mitä tahdotte" -- tässä sai ääni vienomman sävyn -- -"ainoastaan kerran ennen elämässäni olen kohdannut ihmisen, jonka -sydämen puhtaus ja viattomuus on ollut niin läpikuultava... -Ensimäisen näin nuoruudessani, toisen kohtaan elämäni iltana. On -suuri armo, että ihmistä siten ilahutetaan kaksi kertaa elämässään, -ja siihenkin liittyy katkeraa surua... surua tuntiessaan, -tietäessään... ettei kaikki ole kuten voisi ja pitäisi..." - -Vanha piispa piteli Stenin kättä kädessään; hän uskoi vielä -kauniiseen ja hyvään. "Kiitos siitä, että tulitte luokseni", sanoi -hän. "Taivuttakaa päänne, että saan teitä siunata!" - -Sten lankesi polvilleen, ja arkkipiispa laski kätensä hänen päänsä -päälle ja sanoi: - -"Herra kaikkivaltias, siunaa tätä lasta, jolle olet jo suonut niin -runsaita lahjoja! Suojele ja varjele häntä kiusauksista, älä suo -hänen sortua, vaan mieluummin ajoissa päästä täältä, ennenkuin hänen -jumalallinen luontonsa turmeltuisi maailman kovissa kamppailuissa. -Herra olkoon sinun kanssasi!" - -"Ja nyt hyvästi, poikani!" - -Syvästi liikutettuna Sten lähti ylipapin luota. - -Vielä kerran hän tapasi isä Johanneksen. Tämä toivotti hänelle -kaikkea hyvää ja lähetti terveisiä Hemming piispalle. - -"Ettekö tahdo käydä hänen luonansa?" kysyi Sten. - -"Jos hän haluaa sitä." - -"Aivan varmaan!" - -"Tiemme kulkevat erillään!" - -"Mutta samaan maaliin!" - -"Niin kyllä!" - -Sten palasi Tukholmaan. - -Taipaleella lähestyi häntä asemies, joka oli maannut hänen huoneensa -oven edessä edellisenä yönä. "Saanko ilmoittaa teille jotakin, -herra?" kysyi hän. "Mitä sitten, Erik?" - -"Yöllä avattiin huoneen ovi kaksi kertaa, mutta kun minä nousin, -sulkeutui se yhtä nopeasti." - -"Sinä et suonut itsellesi mitään rauhaa?" - -"Isä Johannes neuvoi minua olemaan valveilla, koskei ovissa ollut -salpoja." - -"Kuinka ei ollut?" - -"Ne oli otettu pois." - -"Minä olisin mielelläni tahtonut tietää aiotun käynnin tarkoituksen." - -"Eilen tulin kuulleeksi keskustelun isä Johanneksen ja eroitetun -rouvan kesken. Ainoastaan ohut lautaseinä eroitti minut heistä. -Rouva kävi kiihkein sanoin hänen kimppuunsa sentähden, että hän oli -rikkonut ripin pyhyyden. Hän vastasi, että hänen velvollisuutensa -oli estää sitä pahaa, jota nainen tahtoi saada aikaan, ja siihen ei -ollut mitään muuta keinoa kuin ilmoittaa niin hyvin piispalle kuin -ritarillekin, jotta he voisivat olla varuillaan." - -"Eikö nainen sanonut syytä vihaansa!" - -"Hän puhui pyhäksijulistuksesta. Minusta tuntui, kuin hän olisi -toivonut, että hänet julistetaan pyhimykseksi." - -"Se ei ole mahdollista!" - -"Isä Johannes sanoi: 'Luuletteko, että taivaan autuus aina odottaa -sitä, joka maan päällä kantaa pyhimyskehää päässään?'" - -"Siitä oli rouva Bonti luonnollisesti vakuutettu?" - -"Hän kirkui ja huusi, ettei isä Johannes ollut mikään todellinen -pappi, jos sitä epäili, ja että hän tekee siitä syytöksen hänen -kunnianarvoisuudelleen." - -"Sitä ei kai toinen pelännyt?" - -"Ei, hän pyysi eukkoa menemään heti ja tarjoutui lähtemään hänen -mukaansa, mutta silloin eukko heittäytyi hänen jalkoihinsa ja kysyi -mitä hänen oli tehtävä saadakseen syntinsä anteeksi -- 'katukaa -syntejänne ja tehkää parannus!' sanoi isä Johannes." - -"Se rehellinen mies!" - -"En luule eukon siitä ottavan ojentuakseen, sillä tuntia myöhemmin -sätti hän pahanpäiväisesti talonväkeä ja lupasi pitää kovaa komentoa -palattuaan takaisin. Ja talossa uskoivat kaikki, että se tapahtuisi -muutamain päivien perästä." - -"Toivon, Erik, ettei tämä tapaus tule puheeksi Tukholmassa." - -"Teidän tahtoanne noudatetaan, herra." Erik vetäytyi takaisin -toveriensa luo ilmoittaakseen heille herransa tahdon. - -Mutta lopulla matkaa kiitivät Stenin ajatukset kauas edelle. Hän -uteli mielessään, oliko Knut saavuttanut Kristinan rakkauden. Mutta -enimmän ihmetteli hän, oliko Kristinasta tosiaankin voinut tulla niin -kaunis kuin Knut oli kertonut. - -Taaskin muisti hän pienen, soman kymmenvuotiaan tytön, mutta -nyt hän oli jo lähes seitsemäntoistavuotias. Sten sekä iloitsi -jälleennäkemisestä että sitä pelkäsi. - -Ei millään muotoa hän tahtonut asettua velipuolensa tielle. Jos -Kristina oli tälle luvannut uskollisuutta tai ainoastaan antanut -puolinaisiakin lupauksia tulevaisuuteen nähden, pitäisi Sten häntä -siskonaan eikä olisi menneistä tietävinänsäkään. - -Myöhään illalla ratsasti hän linnanpihaan, mutta hän ajatteli, että -Märta rouva olisi vielä valveilla, ja riensi rouvantupaan. Siellä oli -pilkkosen pimeää, ja palvelijatar, jonka hän kohtasi, vastasi, että -hänen rouvansa oli herra Erik Juhananpojan (Vaasan) luona, joka oli -pannut toimeen suuren juhlan. - -Sten palasi surumielin huoneeseensa. "Kaikki on päätetty", tuumi hän -itsekseen. "Minulla ei ole enää lupaa häntä ajatella." - -Seuraavana aamuna lähetti Märta rouva hänelle kutsun ja odotti häntä -kärsimättömästi. Silloin oli hän jo alistunut kohtaloonsa, mutta -häntä loukkasi se ilo, joka hänen äitipuolensa silmistä loisti häntä -nähdessään. - -"Luulen, etten ole koskaan niin ikävöinyt sinua", sanoi Märta rouva -ojentaen hänelle kätensä. - -"Enhän ole kauan ollut poissa." - -"Sillaikaa on tapahtunut merkillisiä asioita." - -"Ilahuttaviako?" kysyi Sten. - -"Toivon niin, mutta mikä sinua vaivaa?" - -"Ei mikään! Onko Knut jo kihlannut rakastettunsa?" - -"Ei! Mutta, Sten, mikä tyttö!" - -"Hän miellyttää teitä hyvin?" - -"En ole koskaan nähnyt mitään rakastettavampaa!" - -"Ja Knut...?" - -"On tykkänään hurmaantunut häneen -- kovaksi onneksi!" - -"Miksi niin?" - -"Tyttö ei rakasta häntä." - -"Kuinka sen tiedätte?" - -"Siitä on hän itse antanut vihjauksen." - -"Mutta onhan Knut sorja ja muhkea." - -"Kristina rakastaa toista." - -"Niinkö!" sanoi Sten tukehduttaen huokauksen. - -"Oikeastaan on se eräs muisto, jolle hän on pysynyt uskollisena." - -"Muisto?" - -"Niin, nuoresta poikasesta, jonka hän kohtasi lapsuudessaan -- -luullakseni Ekan tilalla." - -Kuinka poika punastui! Mutta Märta rouva ei ollut sitä näkevinään. -"Minä pyysin häntä kertomaan muistonsa, ja hän teki sen empimättä." - -"Mainitsiko hän pojan nimen? Älkää kiusatko minua, äiti!" - -Silloin kietaisi Märta rouva käsivartensa hänen kaulaansa ja veti -hänet luoksensa. "Hän rakastaa sinua, Sten!" - -"Tiedättekö sen varmasti?" - -"Olen lukenut sen hänen kauniista silmistään. Ne tuikkivat kuin -tähdet, kun on puhe sinusta." - -"Mitä hän on sanonut?" - -"Ei oikeastaan mitään, hän yhtä vähän kuin sinäkään. Mutta kuitenkin -tiedän, että te rakastatte toisianne." Hän otti Stenin pään käsiensä -väliin ja katsoi hänen silmiinsä. "Eilen näin sinun kuvasi hänen -silmissään, ja nyt näen hänen kuvansa sinun silmissäsi. Te rakastatte -toisianne!" - -"Vaikkemme ole tavanneetkaan toisiamme -- mahdotonta!" - -"Se on ennalta määrätty!" - -"Mitähän Knut sanoo?" - -"Hänen täytyy alistua." - -"Mutta jos hän rakastaa häntä?" - -"Silloin on hänen jo täytynyt nähdä, että kaikki se kiintymys, jota -Kristina osoittaa hänelle, on sinun tähtesi." - -"Sitä hän ei usko." - -"Ole huoletta! Kristina sanoo sen hänelle jonakin päivänä." - -"Oi, rakas äiti!" - -Hän kietoi käsivartensa äitipuolensa kaulaan. "Kuinka tämä onkaan -ilahuttava isääsi!" - -"Tiedän, että hän on toivonut sitä!" - -"Eilen", jatkoi Märta rouva, "puhui Kristinan sisarpuoli, kaunis -Cecilia rouva, siitä hyvästä nimestä, jonka olit saavuttanut -Lyypekissä. Olisitpa silloin nähnyt Kristinan! Hän tosiaan näytti -siltä, kuin olisi kaikki ylistys tullut hänen osakseen." - -"Älkää puhuko hänestä, äiti! Joudun pyörälle päästäni." - -"Tahdotko käydä heidän luonansa, vai onko minun pyydettävä heitä -tulemaan tänne?" - -"En tahdo tehdä mitään, joka pahoittaa Knutin mieltä." - -"Aina sinä palaat häneen. No niin, hänen syntymäpäivänsä on huomenna." - -"Aiotteko kutsua heidät tänne?" - -"Sitä ajattelin!" - -"Tehkää se, äiti! Koetamme tehdä päivän niin viehättäväksi kuin -mahdollista! Minun ratsuni miellyttää Knutia; hän saa sen." - -"Osaisipa hän vain pitää sinua arvossa!..." - -"Jos hänet, kuten minut, alituiseen asetettaisiin etusijalle, -kadehtisin minä kenties häntä. Ja jos hän ottaisi minulta tytön, jota -rakastan, en katselisi moista leppein silmin." - -"Yhden vain tiedän: hän ei ole niin tunnontarkka kuin sinä!" vastasi -Märta rouva. - -Kun Sten kohtasi Knutin, alkoi tämä heti kertoa Kristinasta. Hän -sanoi olevansa aivan varma tytön rakkaudesta. - -"Pyydä hänen kättänsä", huomautti Sten. - -"Sillä ei ole kiirettä." - -"Joku toinen voisi tulla..." - -Knut katsoi häneen. "Saattaisitko sinä tehdä sen?" kysyi hän. - -"Neitsyt Kristina ja minä olemme olleet aiotut toisillemme jo monien -vuosien ajan." - -"Sen jälkeen kuin sisareni antoi sinulle rukkaset?" - -"Jo ennen. Mutta minä sanoin Kristina Gyllenstjernalle, että minulla -oli jo toinen mielitietty." - -"Ja nyt aiot pitää hänet hyvänäsi?" - -"Jos hänen sydämensä on vapaa ja me miellymme toisiimme, niin tahdon -isäni toivomuksen mukaan pyytää hänen kättänsä." - -"Vaikka hän rakastaisikin minua?" - -"Silloin ei voi kukaan tehdä etuoikeuttasi riidan alaiseksi; mutta -tämä täytyy ensin todistaa." - -Knut kuohui harmista. "Sinä et suo häntä minulle!" huudahti hän -vihasta väristen. - -"Kosi sitten ennenkuin olen häntä nähnyt jälleen!" - -"Sitten olisi se liian myöhäistä!" vastasi toinen ivanaurulla. - -"Tee kuten itse näet hyväksi!" - -Että Knut oli noudattanut kehoitusta, mutta ettei tulos ollut -onnellinen, näkyi hänen äänettömyydestään ja kalpeudestaan, kun hän -myöhempään illalla kohtasi Stenin ja Märta rouvan. - -Hän hymyili katkerasti kuullessaan, että hänen syntymäpäiväänsä -tullaan viettämään juhlalla. "Juhla ei suinkaan tarkoita minua", -sanoi hän. - -Märta rouva oli kutsunut ainoastaan nuorisoa. Nuoret aatelismiehet, -jotka olivat kaupungissa, ja ylhäisimpäin perheiden kauniit neitsyet -kokoontuivat linnansuojiin, ja seurasalista kuului, kuinka viuluja -viritettiin tulevaa tanssia varten. - -Päivän sankari oli synkkä mieleltään. Hän olisi halunnut jäädä -pois kaikesta; mutta osaksi oli hän mielissään, kun oli kaikkien -onnittelujen esineenä, osaksi tahtoi hän nähdä, oliko Stenillä -parempi menestys Kristinaan nähden. - -Saattoi tapahtua, että tyttö silmäili häneenkin yhtä ylpeästi ja -sanoi kuningatarmaisen 'ei'nsä. Knut tunsi, että ainoastaan tämä -saisi hänet antamaan Stenille anteeksi sen, että rohkeni rakastaa -Kristinaa. Jos velipuoli onnistuisi voittamaan tytön rakkauden, -tulisi heistä ikuiset viholliset. - -Sten Sturen sovinnonhieronta ei onnistunut, ja se suretti häntä. -Mutta samalla tunsi hän ikävöimistä, levottomuutta; olihan hänen -elämänsä kohtalo ratkaistava. - -Vieraat tulivat, suojat olivat täynnä nuoruutta ja kauneutta; -kaikkialla kuultiin leikinlaskua ja iloista hälinää. - -Märta rouva kulki ympärinsä kaikkien kesken ystävällisenä, -huolellisena emäntänä; mutta mieluimmin silmäili hän niitä kahta, -jotka seisoivat keskustellen keskellä salia suuren kynttiläruunun -alla. Nuori Kristina näytti hänestä kauneimmalta kaikista. Valkoiset -helmet, jotka monina riveinä oli pantu hänen päänsä ympärille, -valkoinen silkkipuku, joka laskeutui ihonmukaisena vartalon -hienoille, pehmeille muodoille, antoi lapsellisuuden ilmeen hänen -suloisille kasvoilleen. - -"On merkillistä, miten olette entisenne kaltainen!" huudahti Sten. -"Tunsin heti teidät!" - -"Paha kyllä, en voi sanoa samaa teistä", vastasi Kristina. "Mutta -kuitenkin tiesin heti teidät nähtyänne, että olitte Sten Sture." - -"Mistä sen tiesitte?" - -Kristina avasi suunsa, mutta sulki sen yhtä nopeasti, ja heleä puna -peitti hänen poskensa, otsansa ja kaulansa. - -Sten oli niin ihastunut, että hän unhotti uudistaa kysymyksensä. - -Äkkiä tunkeutui Knut esiin. - -"Kaunis neitsyt", sanoi hän, "ette kai kieltäydy tanssimasta kanssani -tänä iltana?" - -Kristina loi katseen Steniin, mutta kun tämä heti vetäytyi syrjään, -pani hän kätensä Knutin käteen ja seurasi häntä. - -Heitä seurasi pari parin jälkeen, ritareita ja asemiehiä, kukin -vieden neitoaan. - -Sten ei tahtonut ottaa osaa ensi tanssiin, hän sanoi tahtovansa -katsella. Mutta hänellä oli silmiä ainoastaan yhdelle. Millä -kuningattaren ryhdillä Kristina liikkui! Knut pakisi lakkaamatta, -mutta hänen neitonsa näytti tuskin kuulevan mitä hän sanoi. -Harvasanaisia olivat hänen vastauksensa, ja ainoastaan kerran veti -hän suunsa hymyyn; se tapahtui silloin, kun hän näki Stenin seisovan -eräässä ikkunankomerossa aivan lähellä häntä. - -Tanssi oli lopussa ja parit palasivat takaisin juhlasaliin. - -"Saanko tanssia seuraavan tanssin kanssanne?" kysyi Sten. - -Kristina hymyili hyväksyvästi, mutta silloin tuli Knut ja sanoi, että -hän oli pyytänyt neitsyen koko illaksi. Hän pitäisi loukkauksena sen, -jos tämä antaisi etusijan toiselle. - -"Sallit kai minun tanssia yhden tanssin neitsyen kanssa?" kysyi Sten. - -"Jos hän vaatii sitä, muuten en anna ikinä suostumustani!" - -"Herra ritari", sanoi Kristina kääntyen Steniin, "minä tanssin ensi -tanssin veljenne kanssa, mutta sen jälkeen pyydän teitä pitkään -keskusteluun. Minulla on paljon puhuttavaa teille rakkaasta Ekasta -ja sisareni pojasta, nuoresta Kustaasta, joka varmaan tulee teitä -miellyttämään!" - -Sten ainoastaan kumarsi; hän ei voinut sanoa sanaakaan, ja kuitenkin -tunsi hän ylitsekuohuvaa iloa. - -"Ylväs neitsyt, jos on ylen suuri uhraus tanssia minun kanssani, -pyydän, ettette tee sitä", virkkoi Knut hillityllä kiukulla. - -"Minä pysyn sanassani", vastasi Kristina ja nousi ylpeästi -lähteäkseen tanssisaliin. - -Soitto helisi uudelleen, ja tanssi alkoi. - -Mutta Sten ei edes mennyt saliin; hän keskusteli Cecilia rouvan -kanssa, Märta rouvan tehdessä seuraa muutamille vanhemmille rouville, -jotka eivät ottaneet osaa tanssiin. - -Kelpo Cecilia rouva hymyili ystävällisesti, kun Sten kyseli hänen -pojastaan. - -"Kaikki sanovat, että hänestä täytyy tulla jotakin", sanoi hän. -"Sotaisia leikkejä hän rakastaa, ja ylpeä hän on mieleltään." - -"Silloin hänestä kai tulee päämies!" - -"Jos se koituu Ruotsin hyödyksi, en huoli siitä surusta, minkä -minulle tuottaisi se, jos hänelle sattuisi jotakin pahaa", vastasi -Cecilia rouva. "On aina niin, että ilo vetää surun mukanaan." - -"Siinä sanotte sanan, jota ansaitsee ajatella, jalo rouva!" - -"Mutta jota käsittämään te olette vielä liian nuori. Sanokaa minulle, -tunsitteko vielä Kristinan?" - -"Heti!" vastasi nuorukainen punastuen. "Hänelläkin on niin ylväs -mieli. Jumala tietää, mitä varten hän on saanut sen!" - -"Se voi olla hänelle hyödyksi." - -"Niin minäkin luulen; mikään ei ole turhan tähden tässä elämässä, ei -ilo eikä suru." - -Tanssi oli lopussa. Palvelijat ja poikaset juoksivat ympärinsä -pikareja kantaen. - -Monet ritareista olivat olleet mukana sodassa ja kertoivat tapauksia -sieltä. Toiset olivat olleet lähettiläinä mukana Lyypekissä. Heidän -juttunsa herättivät naurunpurskahduksia. Toiset taasen olivat -ottaneet osaa merikahakoihin, ja kun he kuvailivat tapauksia sieltä, -kalpeni moni kaunis poski ja kyynelet täyttivät monet ihanat silmät. - -Mutta Sten ei kuullut eikä nähnyt ketään muuta kuin Kristinan. -Hän tiesi tuskin, mitä tämä sanoi, vielä vähemmän, mitä hän itse -vastaili. Hänelle riitti Kristinan katseleminen; ja hänen äänensä -kuuleminen oli hänelle suurin nautinto maailmassa. - -Knut ei heistä enää välittänyt. Tanssisalista kuului väliin hänen -naurunsa; hän pysyi siellä, ja hänelle oltiin siitä kiitolliset. - -Kun juhla oli lopussa, kuiskasi Sten Kristinalle: "Milloin saan nähdä -teidät jälleen?" - -"Milloin vain tahdotte käydä luonamme!" vastasi neitsyt kainosti ja -riensi sisarensa mukaan. - -"No, olin kai oikeassa kun ylistin hänen kauneuttaan?" sanoi Märta -rouva Stenille, kun he vihdoin olivat jääneet kahden. - -"Oi, rakas äiti, rakastan häntä niin suuresti, että jos hän -kieltäytyy tulemasta minulle, koituu se kuolemakseni!" - -"Ole huoletta! Elämäsi on hänelle yhtä kallisarvoinen kuin -rakkautesikin!" - -"Mutta minä en uskalla pyytää hänen kättään, ennenkuin olen saanut -isäni suostumuksen." - -"Rakkain joululahja olisi hänelle teidän kihlauksenne!" - -"Tarkoitatte siis?" - -"Että voit kosia minä päivänä tahansa." - -"Rakkahin, kuinka olette hyvä minua kohtaan!" - -"Salaisuus on siinä, että pidän sinusta; mutta varsinkin tahdon tehdä -kaikkeni valmistaakseni isäsi onnen." - -"Mutta Knut?" - -"Hän saa alistua!" - -"Sitä ei hän tee!" - -"Hänen täytyy! Kristinalla on vanhempainsa suostumus, että hän saa -itse päättää kohtalostaan." - -"Jos hän rakastaa minua, olen onnellisin ihminen maailmassa. Millään -ehdolla en tahtoisi hänen kättään ilman hänen rakkauttaan." - -"Niin ajattelee oikea aatelismies; toivoisin, että Knut olisi -mieleltään yhtä ritarillinen." - -Tämä astui huoneeseen. Hänen silmänsä paloivat hurjasti; hän näytti -juoneen. - -"Voi olla samantekevää, millainen mielenlaatuni on", sanoi hän. -"Mutta varmaa on, etten luovu koskaan siitä, jonka kerran olen -valinnut morsiamekseni." - -"Se kai saa sentään riippua hänestä", sanoi Sten. - -"Naisten on ainoastaan toteltava!" - -"Luulin sinun oppineen minusta, ettei se ole kaikkien tapa", puuttui -Märta rouva ankaralla äänellä puheeseen. "Nainen, jolla on oma -tahto, osaa kyllä saada sen voimaankin. Niin olen tehnyt minä, niin -on tekevä Kristina Gyllenstjernakin; ja hylkiöksi sanon sen, joka -koettaa pahalla saada naisen rakkauden, kun sitä ei hyvällä hänelle -anneta." - -Knut karahti punaiseksi. Märtalla näytti olevan suuri siveellinen -vaikutus häneen. Hän ei voinut siitä vapautua edes päissäänkään. - -"Minä rakastan häntä!" sanoi hän. - -"Mutta hän ei rakasta sinua!" - -"Se on _tuon_ syy!" Hän viittasi Steniin. - -"Eikö hän kehoittanut sinua pyytämään Kristinan kättä ennenkuin he -näkivät toisensa?" - -"Niin teinkin ja sain kieltävän vastauksen." - -"Mitä syytä sinulla silloin on valittamiseen?" - -"Että tulevalle valtionhoitajalle annetaan etuoikeus." - -"Kukaan meistä ei tiedä, mitä tulevaisuus on tuova mukanaan, mutta -siitä menen takaukseen, että Kristina Gyllenstjerna kuulee sydämensä -ääntä katsomatta säätyarvoon tai ylhäisyyteen", jatkoi Märta rouva. -"Nyt on tahtoni, ettet enää vaivaa häntä tungettelevaisuudellasi tai -häiritse talon rauhaa." - -"Karkoitatteko minut täältä?" kysyi hän kiukusta leimuten. - -"Jollet tottele, teen sen!" - -"Ei, minä en tottele!" Hän polki jalkaansa lattiaan. - -"Knut sinä et tiedä, mitä sanot!" huusi Sten tarttuen hänen -käsivarteensa. "Pyydä äidiltämme anteeksi ja salli minun tulla mukana -huoneeseesi!" Hän tahtoi viedä hänet Märta rouvan luo. - -"Hän vihaa minua!" - -"Tällä hetkellä vihaan päihtymystäsi." - -"Jos olen juonut, olen sen tehnyt tukehuttaakseni suruani." - -"Onpa paraskin keino!" - -"Kas niin, Knut, taivuta polvesi! Pyydä häneltä anteeksi!" - -Hän salli taivuttaa itsensä siihen. Mutta jäätyään kahden Stenin -kanssa toisti hän: "Minä en luovu hänestä koskaan!" - -Seuraavana päivänä ei Knut ollut tietävinäänkään siitä mitä oli -tapahtunut, Kristinasta ei mainittu mitään, ja kun Sten mainitsi -hänelle aikovansa kosia, vastasi hän vain: - -"Mitä asia minua liikuttaa! Kukin toimii siten kuin parhaaksi näkee." - -Ei viipynyt montakaan päivää ennenkuin Sten teki ensimäisen -vierailunsa Cecilia rouvan luona. - -Hänen herransa, valtaneuvos Erik, oli matkustanut valtionhoitajan luo -ja odotettiin häntä kotiin näihin aikoihin. - -Kristina punastui kuin ruusu ritarin nähdessään, mutta ei -ollut yhtään hämillään, puhui ja vastaili vapaasti nuoruutensa -yksinkertaisella luontevuudella. - -Cecilia rouva arvasi osaksi, mitä hänen sielussaan liikkui, ja -auttaakseen asian päätökseen sanoi hän: - -"Vanhempani sanovat, että meidän on juotava jouluoluemme Ekassa, ja -riippuu herrastani, tahtooko hän kohdata meidät siellä." - -"Tuletteko viipymään siellä kauan?" kysyi Sten uutisesta -masennuksissaan. - -"Kristina jää luultavasti vanhempien luo. Minun oleskeluni siellä -riippuu Erik herrasta." - -Kohta sen jälkeen oli Cecilialla jotakin hommattavaa ja hän poistui -huoneesta. - -Sten tunsi, että nyt täytyi hänen puhua. Mutta aatelkaas, jos -Kristina antaisi hänelle kieltävän vastauksen! - -"Matkustatteko todellakin, jalo neitsyt?" sanoi hän surullisesti. - -"Sisareni sanoo niin; minä en tiennyt siitä", vastasi Kristina. - -"Muistatteko, kun kuljimme Ekassa käsi kädessä puistossa?" - -"Muistan sen sangen hyvin." - -"Ja meidän keskustelumme?" - -"Senkin!" - -"Minä kerroin teille, että olen luvannut sydämeni ja uskollisuuteni -eräälle neitsyelle..." - -"Niin, muistan sen!" - -"Olin silloin ainoastaan lapsi, eikä ollut ihme, että hän piti -lupauksiamme leikkinä ja kohta sen jälkeen vapaasta tahdostaan antoi -kätensä eräälle jalosukuiselle herralle." - -"Suritte kai suuresti?" - -"Kyllähän se koski minuun! Minusta hän oli menetellyt vilpillisesti. -Mutta vähitellen käsitin, että hän oli ollut paljon viisaampi minua --- ja niin..." - -"Suru hälveni vähitellen sydämestänne." - -"Erään nuoren tytön kuva oli säilynyt sielussani, ja yhtä vähän -kuin olisin koskaan rikkonut lupaustani Kristina Alfintyttärelle, -yhtä vähän voin tämän jälkeen rakastaa ketään muuta kuin Kristina -Gyllenstjernaa", lisäsi hän hiljaa. - -Kristina ei vastannut mitään, mutta alasluodut silmät ja punaisina -hehkuvat posket puhuivat omaa kieltään. - -Sten notkisti polvensa hänen edessään. "Kristina, voitteko rakastaa -minua?" kysyi hän. - -"Luulen tehneeni niin siitä pitäen, kun ensi kerran näimme toisemme", -vastasi Kristina kainosti. - -Silloin sulki Sten hänet syliinsä, ja hänestä tuntui, kuin samalla -sulkisi syliinsä koko taivaan autuuden. - -Kahden nuoren, puhtaan ihmissielun rakkaus säteilee jumalallisesta -rakkaudesta, joka on suotuna kaikille, mutta himmentynyt ja -välinpitämättömästi hyljätty, niin että se tulee ainoastaan harvojen -osaksi. - -Kun Sten Sture vannoi rakkautta Kristina Gyllenstjernalle, vannoi hän -samalla rakkautta isänmaalleen, velvollisuuksilleen, kaikelle mikä -näytti hänestä korkealta ja pyhältä elämässä. Hän tunsi vastuunsa -suuremmaksi kuin ennen. - -Kun Cecilia palasi takaisin, menivät he käsi kädessä häntä vastaan. - -Hän hymyili iloisesti ja sanoi: - -"Enkö ollut viisas, kun jätin teidät yksin?" - -Kun syleilyt ja onnittelut olivat suoritetut, kysyi Sten, oliko matka -välttämätön. - -"Se oli ainoastaan keino saada teidät puhumaan!" vastasi Cecilia. - -"Te tiesitte siis?" - -"Mitä teillä oli sydämellänne! Me rouvat näemme heti sellaisen, ja -sen onnen, jonka itse omistamme, suomme mielellämme muillekin." - -"Sinä ilkeä sisar!" sanoi Kristina jääden edelleen Cecilian syliin. -"Minä luulin tosiaankin, että lähtisimme matkalle." - -"Toivoit kenties sitä?" - -"Älä kysy minulta!" Ja hän kätki punastuvat kasvonsa sisarensa rintaa -vasten. - -Cecilia syleili häntä hellästi. "Olen kyllä nähnyt sydämeesi", sanoi -hän. "Se on kauan ikävöinyt tätä hetkeä." - -"Vaiti, vaiti!" - -"Etkö luule, että nämä sanat ovat suloiset hänen korvissaan! Nyt -olen häneltä liian pitkäksi aikaa riistänyt hänen oikeutensa. Herra -ritari, annan teille luvan syleillä morsiantanne!" - -Ja Sten riensi käyttämään sitä hyväkseen. Cecilia rouvan -suostumuksella sai hän painaa ensisuudelman kauniin tytön huulille, -ja päihdyksissä rakkaudesta ja onnesta palasi hän linnaan tapaamaan -Märta rouvaa. - -Tämä päästi hänet nähdessään huudahduksen: "Hän on suostunut?" - -"Niin, äiti!" - -"Tämä on ilahuttava herraani!" huudahti Märta rouva. - -"Mutta Knut?" - -"Sinä ajattelet aina vain häntä!" - -"Minuun tekee kipeää aiheuttaessani toiselle surua." - -"Hän näyttää nyt ottavan asian tyynesti." - -"Tekotyyneyttä vain." - -"Jos se on mahdollista, koetan saada hänet matkustamaan sisarensa luo -joulua viettämään, se on viihdyttävä hänen ajatuksiaan." - -Märta rouva teki ehdotuksen, mutta se hylättiin jyrkästi. Knut -selitti, ettei hän ollut koskaan viihtynyt Ruotsissa niin hyvin kuin -nyt. - -Kun Sten ilmoitti hänelle liitostaan Kristinan kanssa, karahti -hän punaiseksi, mutta toivotti hänelle onnea näennäisellä -sydämellisyydellä. - -Muutamia päiviä tämän jälkeen saapui Svante Niilonpoika Tukholmaan. -Häntä odotti mitä hellin vastaanotto. Viisas emäntä salasi -liikutuksensa nähdessään hänen kuihtuneen ulkomuotonsa, samalla kuin -rakastava vaimo tuhansin tavoin koetti ilahuttaa ja viihdyttää häntä. - -Suuresti ilahutti häntä tieto Stenin ja Kristinan liitosta. Hän sulki -heidät molemmat syliinsä ja sanoi, että hän heidän nuoruudessaan näki -takeen maan onnelle. He tulivat päättämään hänen työnsä. - -Ja niin viettivät he yhdessä iloisen joulun. Svante Niilonpoika -koetti pitää huolet loitolla, ja Märta rouva teki kodin hänelle niin -miellyttäväksi kuin voi. - -On selvää sanomattakin, että Kristina oli ikäänkuin aurinko, minkä -ympärillä kaikki tähdet kiersivät. Ja päiväpaistetta toi hän mukanaan -Stenille. Hänen näkemisensä nostatti nuoren miehen kasvoille aina -säteilevän hymyn, ja tämä sanoi hänelle kerran melkein pelkäävänsä -onneaan, niin suurelta näytti se hänestä. - -"Meidän on koetettava olla niin hurskaita ja hyviä, niin kiitollisia -ja nöyriä, että Jumalalla on meistä ainoastaan iloa", sanoi Kristina -lapsenhymyllä, jonka Sten niin hyvin tunsi muinaisilta päiviltä. Ja -kuka epäilee onnea, jota ennustaa rakastettu nainen? - -Päätettiin, että nuorten häät vietettäisiin seuraavana syksynä. - -Oltiin valmiit siihen, että sota puhkeaa kohta uudelta vuodelta. -Millä tavoin Sten tulisi ottamaan osaa siihen, ei ollut määrätty; -se riippui vihollisen hankkeista. Lankesi luonnostaan, että hän -olisi mukana, ja se ilahutti sekä häntä että Kristinaa. Hänhän -taistelisi isänmaan puolesta, ja jos tapahtuisikin suurin ajateltava -onnettomuus, jos Kristina menettäisi sankarinsa, tietäisi Kristina, -että tämä oli kuollut kunniakkaan kuoleman, ja jotka surulla -toisistaan eroavat, he löytävät jälleen toisensa ilolla. - - - - -6. - -YLEISKATSAUS. - - -Vuoden 1511 tammikuu aikoi tavattoman leudolla säällä. - -Ruotsissa on joulu, kenties enemmän kuin muualla, rahvaan rakkain -juhla. Siksi säästää köyhinkin paremman palan, ja tuskin kukaan on -niin saita, ettei hän silloin jaa yltäkylläisyydestään sille, jolla -ei mitään ole. Yksinpä vetojuhdat ja taivaan linnutkin saavat joulun -aikaan nauttia yleisen anteliaisuuden hyviä hedelmiä. - -Mutta mainittuna vuonna olivat joulujuhlan makeanleivän päivät pian -luetut. - -Ensin levisi huhu pienten kerjäläispoikien mukana, jotka kertoivat, -että Norjan rajalla oli suurta liikettä. Sanottiin, että nuori -kuningas kokosi väkeä käydäkseen köyhän Ruotsin kimppuun, ettei tämä -enää saanut nauttia häiritsemättä joulurauhaansa. - -Itä-Göötanmaalla ottivat talonpojat joutsensa seinältä ja teroittivat -nuolensa, ennenkuin maakäräjät pidettiin, mutta useimmissa Smålannin -kihlakunnissa kieltäytyi rahvas hakkaamasta murrosaitoja. "Me emme -tahdo makailla niiden turvissa," sanoivat he, "vaan mieluummin istua -kotona." Mutta smålantilaisetkin taipuivat lopulta lähtemään ja -lupasivat elää ja kuolla valtionhoitajan puolesta. - -Tammikuun puolivälissä nuori kuningas marssitti joukkonsa Norjasta -Ruotsin puolelle. Mitään varsinaista vastarintaa ei hän alussa -kohdannut, ja hän menettelikin harvinaisen siivosti. - -Kaikkialle levitteli hän avoimia kirjeitä kuninkaalta, isältään, ja -niissä sanottiin, ettei sotaa käyty Ruotsin kansaa, vaan kuninkaan ja -rauhan vihollisia vastaan. Rahvaan oli maksettava veronsa hänelle, -avustettava hänen sotaväkeään ruokavaroilla ja toteltava hänen -käskyjään eikä kenenkään muun. Kirjeet lähetettiin papeille ja nämä -luetuttivat ne kirkkomäellä. Itse pysyivät he syrjässä, tahtomatta -niitä puolustaa tai vastustaa. - -Talonpojat kuuntelivat tarkkaavaisesti. Ymmärtäväisemmät pudistivat -paheksuvasti päätänsä, jupisten perkeleen juonista. Mutta suuret -joukot raapivat korvallistaan, tuumien, että asiaa täytyi ajatella. - -Sillävälin jatkoi vihollinen matkaansa Lindköpingin kautta Skaraan, -jossa pysähdyttiin. Nuori kuningas levähti täällä ja piti iloisia -seuroja, jollaikaa sotajoukon erinäiset osastot retkeilivät maaseutua -pitkin Tivedeniä aina Läcköhön saakka, jota piiritettiin. - -Kuningas oli kutsunut suuriin pitoihin kaupungin kaikki nuoret -neitsyet ja neitoset, mutta kun äitejä ja sukulaisia ei ollut -kutsuttu mukaan, ei ainoatakaan ollut saapunut. Tästä vimmastui -kuningas niin, että kaupungilta vaadittiin paloveroa, samoin -ryöstettiin tuomiokirkko, ja parvi sotamiehiä sai käskyn lähteä -ryöstämään ja polttamaan. - -Sittemmin lähti kuningas sieltä liikkeelle Jönköpinkiin päin. -Täälläkään ei hän kokenut mitään vastarintaa; hänen toivottiin -osoittavan sääliväisyyttä, jos hän esteettömästi saisi mennä -eteenpäin. - -Mutta nyt kertoivat hänelle vakoilijansa, että vihollis-sotajoukko -kerääntyi Holavedenin rannalle, ja liikkui huhuja, että urhoollinen -Hemming piispa oli sitä johtamassa. - -Kuningas raivosi, kaikki saapuneet viestit kävivät yhteen siinä, -että ruotsalainen sotavoima oli tanskalaista suurempi, ja olisi -ollut uhkarohkeaa ryhtyä taisteluun sellaista päällikköä vastaan. -Koko päällikkökunta neuvoikin siitä luopumaan. Silloin muisti "nuori -kuningas", kuinka pahoin reippaat itägööttalaiset olivat pidelleet -hänen isoisäänsä, ja tehden hiljaisen lupauksen pitää heidät -muistissaan vetäytyi hän takaisin. - -Pian sodittiin ja kahakoitiin koko maassa. Nuori Sten herra piiritti -Bohusin ja koetti kantaa veroa Länsi-Göötanmaasta; mutta kansa -rukoili armoa kuin henkensä edestä. Kristian kuningas oli sanonut, -että hän itse tulee kantamaan verot pyhän Olavin päivän aikaan, ja -jos silloin ei ole mitään annettavaa, ei hän ainoastaan hävitä ja -polta, vaan ottaa hengenkin. - -Sillävälin oleskeli valtionhoitaja Keski-Ruotsissa. Vesteråsissa -pidettiin neuvoston kokous helmikuun 5 päivänä, ja siellä päätettiin, -että oli saavuttava joka kolmannen viittätoista vanhemman miehen, -asestettuna jousin ja tarpeellisin nuolin sekä kuuden viikon eväs -mukanaan, paikkoihin, jotka linnanpäälliköt lähemmin määräsivät. Ja -kaikkialta saapui kertomuksia, että kutsuntaa noudatettiin. Sotaväkeä -oli sijoitettuna jokaiseen lääniin; oltiin valmiit vastustamaan -uhkaavaa vihollista. - -Niinpä ei taasen ollutkaan muuta kuin alituisia kahakoita. Ruotsin -sotavoima ei ollut kyllin suuri ajaakseen tanskalaiset maasta -kahdelta taholta. Eivätkä nämäkään voineet päästä maan herroiksi, -sillä vaikkei tahtoa puuttunutkaan rauhan ystäviltä, ei heissä -kuitenkaan ollut ketään kyllin pontevaa saamaan tahtonsa täytäntöön -toiminnassa ja liittymisessä Tanskaan. - -Hannu kuningas oli vimmoissaan sodan hitaisuuden vuoksi. Se oli -maksanut Tanskalle suunnattomia summia, eikä mitään ollut voitettu. -Ainoat edut oli saavutettu merellä, ja oli erittäin tärkeää saada -siellä voitetuksi uudet viholliset. Niin Lyypekki kuin kuningaskin -laittoivat innokkaasti laivastoaan valmiiksi laskemaan vesille. - -Tanskalaiset joutuivat ensiksi. Kaksikymmentä laivaa kohotti -purjeensa Jöns Holgerinpojan johdolla. Hän lasketti pitkin Itämeren -etelärannikkoa, samalla kuin suuren hollantilaisen kauppalaivaston, -joka oli saapunut salmelle, oli muutamain tanskalaisten sotalaivojen -suojelemana purjehdittava edelleen Liivinmaalle, joka oli sen matkan -määränä. - -Jöns Holgerinpoika kääntyi ensin Travemündeä vastaan, mutta kun hän -ei voinut mitään saada aikaan, jatkoi hän matkaa Wismariin. - -Kesäkuu oli alullaan; kaupungissa vietettiin suuria markkinoita; -kaikki ajattelivat vain huvittelemista, ei kukaan vihollista. Vartia -istui yksin ylhäällä tornissa silmäillen yli iloisen kaupungin. -Silloin huomasi hän suuren laivaston, joka hyvällä tuulella -lasketti satamaa kohden. Päätäpahkaa syöksyi mies portaita alas ja -ilmoittamaan pormestarille vaarasta. Mutta tämä istui parhaallaan -iloisessa juomaseurassa; oivallinen braunschweigermumma sai hänestä -kaiken näyttämään ruusunpunaiselta. - -"Sinä hourit, vanha hupsu!" vastasi hän ojentaen miehelle täyden -pikarin. "Juo äläkä löpise turhia." - -"Mutta arvoisa pormestari!" - -"Ole vaiti ja juo, sanon minä! Jos olisi jokin vaara tarjolla, -luuletko, että istuisin niin tyynenä!" - -Torninvartija joi, sitten riensi hän takaisin tornikamariin, juuri -kun tanskalaiset laivat laskivat ankkurinsa sataman edustalla. - -Tämän nähdessään joutui mies pois suunniltaan, tarttui rumpuun ja -nosti sellaisen metakan, että koko kaupunki kaikui. - -Nyt oli hälinä yleinen. Pormestari ryntäsi juomapöydästään, -raatimiehet, porvarit, kauppamiehet, talonpojat, naiset ja lapset, -markkinavieraat ja ilvehtijät, kaikki syöksyivät yhtenä vilinänä -satamaan. Mutta siellä oli yhtä mahdoton saada aikaan järjestystä -kuin puolustusta ajatellakaan. Asukkaat saivat seistä katsellen, -kuinka tanskalaiset purjehtivat pois vieden sataman edustalta -mukanaan neljätoista sotalaivaa ja kuinka he sitten nousivat maihin -ja sytyttivät etukaupungit palamaan. - -Wismarista lähti Jöns Holgerinpoika Rostockiin, mutta joko -kaupungissa oli kunnollisempi pormestari tai asukkaat olivat -nukkuneet pois markkinahumalansa, kaikessa tapauksessa varustautuivat -he vastarintaan ja ryntäsivät vihollista vastaan sellaisella -menestyksellä, että tämä piti viisaimpana lähteä heti tiehensä -laivoineen. - -Sen jälkeen tuli Stralsundin vuoro. Kaupunki vallattiin, ja Jöns -Holgerinpoika teki liiton Tanskan kuninkaan ja Pommerin herttuan -välillä. - -Nyt käänsi Tanskan laivasto pohjoista kohden ja saapui juhannuksen -aikaan Voionmaan rannikolle. Täällä antoi päällikkö väkensä -nousta maihin ryöstämään saarta. Hänen tarkoituksensa oli vallata -Borgholma, ja piiritys alkoi. Mutta Kalmarin linnassa oli päällikkönä -urhoollinen Juhana Maununpoika. Hän piti merta tarkoin silmällä, -ja kun hän näki Tanskan laivaston suuntaavan matkansa Voionmaahan, -kiiruhti hän lähettämään sinne sotavoiman, joka puhdisti saaren -vihollisista. Puoliväliin toista sataa miestä otettiin vangiksi ja -loput ajatettiin takaisin laivoihin. - -Tanskan laivasto oli lähtenyt ryöstämään, ja olihan vielä -hävitettävää. Kun Jöns Holgerinpoika lähti Voionmaalta, suuntasi hän -sen sijaan retkensä vastapäätä sijaitsevalle Smålannin rannikolle. -Täällä teki aseihin nostatettu rahvas urhoollista vastarintaa, mutta -Juhana Maununpoika ei voinut estää sitä, että useita pitäjiä pahoin -hävitettiin. - -Lyypekkiläiset eivät saaneet laivastoaan valmiiksi ennenkuin -heinäkuun lopulla. Siihen kuului neljäkymmentäkolme sotalaivaa -ja neljätuhatta palkkasoturia. Kaksi raatimiestä oli asetettu -ylipäälliköiksi, toinen heistä oli vanha tuttumme Eckermann. Jokaista -laivaa komentamassa oli lisäksi kaksi porvaria. - -Kunnon Lyypekin kaupungin kaikki asukkaat lähtivät Travemündeen -näkemään laivastonsa lähtöä. Silloin liehuivat lukemattomat liinat -ja terveisiä lähetettiin, eivät suinkaan vähimmässä määrin ne, -jotka luemme ystäviemme ja tuttaviemme joukkoon. Laivasto suuntasi -kulkunsa itään päin yhtyäkseen niihin laivoihin, joita odotettiin -Wismarista ja Rostockista. Mutta näitä ei kuulunut. Vihdoin saapui -tieto onnettomuudesta, joka oli kohdannut Wismaria, mutta lisäksi -kerrottiin, että Tanskan laivasto oli asettunut talviteloilleen eikä -tänä kesänä enää lähde vesille. - -Tämän tiedon saatuaan purjehtivat lyypekkiläiset suoraan Bornholmaan. -Täällä olivat he tuskin alkaneet nousta maihin ennenkuin näkivät -merellä kuusikolmatta tanskalaista sotalaivaa. Tämän nähdessään -lyypekkiläiset päästivät riemuhuudon. Nyt saadaan vihdoinkin -taistella! - -Molemmat laivastot järjestyivät. Ne taistelivat viikinkiläistapaan, -kukin laiva kyletysten vihollislaivan kanssa, ja laivanvaltaus -ratkaisi voiton. - -Taistelu jäi ratkaisematta, molemmat puolueet saavuttivat voittoja; -mutta Hannu kuningas ei suinkaan kerskaillut vähän sillä, että -hänellä oli laivasto, joka oli yhtä hyvä, jollei parempikin kuin -lyypekkiläisten, ja epäilemättä tämä olikin huomattava ajan merkki. - -Hemming piispa oli jo aikaisin keväällä matkustanut Lyypekkiin. Hänen -lannistumaton tarmonsa se oli kannustanut laivaston varustamiseen; -mutta hän oli, kuten aina, samalla hankkinut itselleen vihamiehiä. -Hän heitteli pisteliäitä ja ivallisia sutkauksiaan kaikkea -pikkumaisuutta, kaikkia halpamaisia laskelmia vastaan. Hän sai -naurajat puolelleen, mutta naurun esineiksi joutuneista tuli hänen -vihollisiaan, ja heidän lukunsa lisääntyi päivä päivältä. - -243 - -Oli epäilemätöntä, että merisodasta koitui Ruotsille se suuri -etu, että se säästyi vihollisen äkkirynnäköiltä, kaupunkien ja -kylien poltolta ja ryöstöltä, mutta saksalaiset Tanskan ystävät, -jotka olivat jonkun aikaa pysyneet vaiti, alkoivat taasen näyttää -elonmerkkejä. He puhuivat, kuinka kaupungin kauppa oli huonolla -kannalla. - -Turhaan selitti Hemming piispa, että jos Ruotsi vapautuisi -vihollisistaan, näyttäytyisi se kyllä Itämeren kaupassa. Ne -palvelukset, joita Lyypekki nyt teki ruotsalaisille, tulisivat nämä -vastaisuudessa sadoin kerroin korvaamaan. Pian ei edes viitsitty -väittää häntä vastaankaan. Yhä harvemmiksi kävivät ystäväin rivit, -ja kun hän kävi kaupungin viranomaisten luona, sanoivat he olevansa -poissa kotoa, vaikka hän varmasti tiesi, ettei niin ollut laita. -Silloin alkoi tuittupäisen miehen sappi kiehua, töyhtömäiset -kulmakarvat vetäytyivät kokoon, ja entiset ystävät poikkesivat -toiselle kadulle päästäkseen häntä kohtaamasta. - -Kun Eckermann palasi laivaston kera, teki hän sen ilosta uhkuvalla -sydämellä. Hän oli vakuutettu, että Lyypekistä tehtäisiin samanlainen -retki seuraavana kesänä, ja hän toivoi voivansa silloin toimittaa -paljon enemmän kuin nyt. Samaa sanoi hän Hemmingillekin ensi kertaa -hänen luonaan käydessään. - -"Voitteko kääntää näiden rihkamasaksojen mielen?" huudahti -katkeroitunut piispa. "Voitteko todistaa heille, että kunnia on -enemmän kuin kurja kulta?" - -"Sanon heille, että se on koronkiskontaa, joka antaa hyvän voiton", -vastasi Eckermann hymyillen. - -"Olen minäkin sen sanonut, mutta he eivät usko minua. Kaikki hyvät -enkelit suokoot, että te saisitte aikaan enemmän!" - -Mutta kun nuori mies palasi muutamain päivien kuluttua, sanoi hän: -"Täällä on jyrkempi pysty vastassa kuin saatoin kuvitellakaan." - -"Enkö sitä jo sanonut! Olen oppinut perinpohjin tuntemaan nämä -viheliäiset rihkamajuutalaiset, jotka kurjan voiton tähden ovat -valmiit panttaamaan sielunsa iäisen autuuden. Minä pudistan tomun -jaloistani ja kadun sitä päivää, jona tulin tänne tulleeksikaan!" - -Näin sanoen tarttui Hemming hattuunsa, ja sanomatta sanaakaan -jäähyväisiksi, välittämättä matkakapineistaan meni hän alas -satamaan, missä useita aluksia oli lastattuina ja odottivat tuulta -purjehtiakseen Ruotsiin. Hän tilasi paikan yhdellä niistä ja jäi -laivaan, vaikka laivuri sanoi, ettei luultavasti lähdöstä tullut sinä -päivänä mitään. - -Kunnon Eckermann, joka oli seurannut jälestä, koetti hyvin sanoin -saada hänet odottamaan vielä muutamia päiviä. Piispa ei viitsinyt -vastatakaan. Ja kun edellinen piti huolen siitä, että hänen tavaransa -pantiin kasaan ja vietiin laivalle, ei hän edes kiittänyt siitä. - -Hän kuohui niin suuttumuksesta ja kiukusta, ettei edes tahtonut -kääntää päätään kaupunkia kohden niin kauan kuin se oli näkyvissä. -Yöt ja päivät hän käveli kannella edestakaisin; ketään ei hän -puhutellut eikä kukaan uskaltanut puhutella häntä; mutta kaikki -merimiehet katsoivat ihmetellen häneen, hiljaa kysellen toisiltaan -mitä hän mahtoi hautoa mielessään. - -Hän ajatteli isänmaata, joka oli hänen ainoa maallisen rakkautensa -esine, jolle hän oli uhrannut nuoruutensa, miehuutensa, hehkuvan -kaunopuheliaisuutensa ja mielensä urheuden. Hän oli nyt vanhus, -joka katsoi taaksepäin muinaisiin aikoihin. Tosin näytti hänestä, -että unioni oli mahdottomuus, mutta ennen valaisi toivo hänen -ymmärryksensä; nyt synkensi sen epätoivo. Hänestä tuntui kuin Ruotsi -seisoisi kaltevalla pinnalla, kuin täytyisi sen joutua perikatoon. - -Ei siksi, ettei se olisi voinut pitää puoliaan. Hän ajatteli tätä -rahvasta, jota hän niin usein oli vienyt taisteluihin, joka saattoi -kärsiä ja kieltäytyä ja valittamatta uhrata henkensä ja verensä sen -maatilkun puolesta, millä oli syntynyt. "Ruotsin kansa seisoo lujana -kuin kallio", sanoi hän, "ja sentähden sitä ei voida kukistaa." - -Mutta mikä ei taivu, voi taittua, ja Ruotsin suurmiehet tahtoivat -musertaa ne luodot, jotka suojelivat isien maata. - -Ja nyt vaelsivat kaikki maan suurmiehet hänen sielunsa silmien -editse, hän tutki, arvosteli heidän tekojensa syitä ja lopuksi heitti -ne ajatuksistaan pois kuin myrkylliset matelijat. - -Hän ei ollut tyytyväinen edes Svante Niilonpoikaankaan. Tämä oli -ollut liian heikko, ei ollut ymmärtänyt panna olkapäätään pyörän -eteen ja mieluummin musertua kuin antaa perään. - -Tämän käsityksen maailmasta ja ihmisistä päästi hän juurtumaan -sielussaan. Oman hehkuvan isänmaanrakkautensa pani hän kaikkea sitä -pikkumaisuutta, panettelua, kateutta ja vihaa vastaan, mitä hän oli -kohdannut elämässä, ja on selvä sanomattakin, että hän maksaisi sen -äärimäisellä halveksumisella. Mutta siihen liittyi myös eräs toinen -tunne, palava kostonhalu. - -Hemming Gadd tahtoi mielellään lyödä maailman hämmästyksellä ja -hän mietti keinoja, jotka ukkosen iskun tavoin kukistaisivat hänen -vastustajansa ja näyttäisivät heille hänen ylemmyytensä. - -Tuuli kääntyi vastaiseksi, ja matka viivästyi. Se näytti kuitenkin -piispaa vähät huolestuttavan. "Minä tulen kyllä ajoissa perille", -sanoi hän. - -Mutta vastatuulta seurasi myrsky. Meri aaltoili raskain, -lyijynharmain lainein, rajusti hyrskyen. Pilvet ajelehtivat maata -kohden harmaana savuna, vaahto pärskyi, touvit kitisivät ja -vinkuivat. Laivuri seisoi itse ja väänsi ruoriratasta, mutta hiki -valui suurina pisaroina pitkin hänen poskiaan. - -Hemming katseli hetken. - -"Antakaas, kun minä käyn käsiksi", sanoi hän, "tähystelkää te -sillaikaa satamansuuta!" - -Laivuri meni. - -Rannikko sukelsi tosiaankin näkyviin, heillä oli maata suoraan -edessään; valkeita vaahtopatsaita ja hyökyaaltoja tyrskyi kaikkia -kallioita vasten, mutta piispa väänsi ruoriratasta miehen voimin. - -"Tuosta meidän on mentävä välitse", sanoi laivuri ja viittasi parin -saaren tai luodon rakoon. - -Aallot heittelivät laivaa korkealle, mutta piispa piteli lujasti -kiinni, ja laiva syöksyi huimaavalla vauhdilla luotojen välitse. -"Nyt voitte sanoa heille Lyypekissä, että minä se pelastin teidän -aluksenne", sanoi hän poistuen ruorista. - - - - -7. - -SUOMALAISET YSTÄVÄMME. - - -"Mikä suurta on, se tapahtuu hiljaa!" Ja hiljaa oli Erik Turenpoika -vaikuttanut sen läänin hyväksi, minkä hallitusmieheksi hänet oli -asetettu. Surut ja huolet ojensivat joka hetki toisilleen kätensä, -mutta hän kantoi edelliset kuten mies, ja jälkimäiset veivät kaiken -hänen aikansa. Olemme jo ennen maininneet, että hänen päässänsä oli -kauan pyörinyt kanavan rakentaminen Olavinlinnan ja Viipurinlinnan -välille. - -Vaarat idästä uhkasivat aina tanskalaiskahakoiden yhteydessä. Vuonna -1540 oli taasenkin tullut Suomeen kova vuosi, ja ankara linnanherra -päätti, hankkiakseen kansalle työtä, todenteolla ryhtyä hommaamaan -kulkuväylää Saimaan ja Viipurinlahden välille. - -Työ alkoi. Satoja ihmisiä oli siinä käsin. Kaivokset Saimaan -rantasärkillä olivat vielä viiden vuosisadankin jälkeen todistavat -Erik Turenpojan mahtavan hengen voimasta ja rohkeudesta. - -Työn keskeytyksen sai aikaan voimakkaampi tahto kuin hänen omansa. -Joka päivä meni ritari työtä katsomaan ja jouduttamaan, ja aina -seurasi häntä nuorukainen, jolla oli niin mustat salamoivat silmät. -Se oli Sakko, mustalaispoika, joka nyt kuudentoista vuotiaaksi -ehtineenä oli tummasta ihostaan huolimatta kaikkien naisten ihailun -esineenä. Itse ei hän näyttänyt välittävän kenestäkään muusta -kuin ritarista. Tämän toivomusten arvaaminen ja hänen käskyjensä -täyttäminen näytti olevan hänen ainoa pyrintönsä. - -Seuratessaan ritarin jälestä ja luullessaan olevansa huomaamatta -koetti hän tarkoin asettaa jalkansa juuri siihen, mihin ritari oli -juuri astunut. Gunilla rouva kertoi tästä nauraen herralleen. - -"Hänen ikäisellään on aina joku, jota ihailee", vastasi Erik. "Hän -kyllä löytää pian toisen ihailun esineen." - -"Kaikki neitoseni ovat hurmaantuneet häneen!" - -"Ja hän?" - -"Hänen ylistyksekseen täytyy minun sanoa, että hän välittää heistä -hyvin vähän." - -"Hän kaipaa kai omaa kansaansa." - -"Heidänkö luokseen hän menee, kun väliin katoaa täältä ja on poissa -viikkokausia?" - -"Niin luulen!" - -"Heiltä ei hän oppine mitään hyvää." - -"Ei ole helppo opettaa Sakolle mitään!" sanoi ritari. - -"Tiedän kyllä, olenhan niin monta kertaa koettanut opettaa häntä -lukemaan." - -"Se ei varmaan onnistu koskaan!" - -"Kyllä hän koettaa parastaan tehdäkseen minulle mieliksi, mutta -silloin näyttää hän niin onnettomalta, että pian päästän hänet -menemään." - -"Mustalaisveri ei voi pysyä paikoillaan." - -"Meidän pikku Annaamme kohtaan osoittaa hän ihmeellistä -kärsivällisyyttä ja tekee mitä tyttönen tahtoo." - -"Heliihän hän Akseliakin." - -"Minä pelkään heidän hurjia leikkejään." - -"Sakko suojelee häntä." - -Tämä keskustelu tapahtui kamarissa rouvantuvan perällä, jossa ritari -päivittäin vietti muutamia tunteja keskustellen emäntänsä ja leikkien -lastensa kanssa. Kaksi tyttöstä astui sisään tervehtimään isäänsä. He -niiasivat syvään ovella ja pysähtyivät sinne, kunnes saivat käskyn -tulla lähemmäksi. - -Silloin tulivat he siveästi suutelemaan isäänsä ja äitiään kädelle, -ja vasta sitten, kun ensiksi mainittu oli ottanut heidät polvilleen, -hyväillyt heitä ja leikkinyt heidän kanssansa, jätettiin juhlamenot -sikseen, ja kaikki kolme olivat iloisia lapsia. - -Nämä hetket olivat Gunillan onnellisimmat. Oli kuin hänen sydämensä -olisi ollut hänen silmissään, niin ihastunein katsein katseli hän -kaunista ryhmää. - -Vanhin, Kaarina, oli äitinsä ilmetty kuva, mutta päinvastoin kuin -tällä oli hänellä kiihkeä, tuittupäinen luonne. - -"En ymmärrä, kuinka hänelle on käyvä", sanoi Gunilla rouva huoaten. - -"Hän saa aikanaan kuten sinäkin herran, joka on ankara ja tuima." - -"Ei, lempeä sinä olit, kuinka minulle olisikaan muuten käynyt?" - -"Ja minulle, Gunilla, jos olisit lähtenyt luotani?" - -"Rakas, armas herrani! Sanokaa, oletteko oikein tyytyväinen minuun?" - -"Olen, täysin tyytyväinen", vastasi ritari hymyillen. - -"Mutta kun Märta rouva oli täällä, saatoitte puhua hänen kanssansa -niin monista tärkeistä asioista, ja minä kuulin teidän sanovan, että -oli suuri ilo jutella niin viisaan ja ajattelevan rouvan kanssa." - -"Se on totta!" - -"Mutta niin ette puhu koskaan minulle?" - -"Oletko mustasukkainen?" - -"Kyllä hieman!" - -Samassa kuului kimakka kirkuna pihalta, sitä seurasi vielä toinen. - -"Se on Akseli!" huudahti Gunilla rouva ja riensi ikkunan luo. - -Erik herra seurasi häntä. Mutta ulkona pihalla ei ollut ketään muita -kuin Sakko. Hän makasi kieritellen hiekassa ja nauroi kovaäänisesti. - -Mitä tämä kaikki merkitsi? Silloin kuului uudestaan valittava huuto, -ja kas, ylhäällä räystäskourulla istui nuori Akseli. - -"Kaikki pyhimykset, poikani!" huusi Gunilla rouva. - -"Ole huoletta, sillä ei ole mitään vaaraa!" vastasi ritari nojautuen -ulos ikkunasta. - -"Sakko!" huusi hän. - -Poika seisoi heti jaloillaan. - -"Tahdon heti puhutella poikaani!" - -Poikanen kapusi muurille kuin kissa. Hän pysyi kiinni pienimmässäkin -kiveyksen kulmakkeessa, ja kun hän vihdoin oli ylhäällä, tarttui hän -pojan vyötäröön ja kapusi alaspäin yhtä ketterästi kuin oli mennyt -ylöskin. - -Gunilla rouva tohti pelästyksissään tuskin hengittää; hän odotti, -että molemmat syöksyisivät alas nurinniskoin. - -Mutta Sakko laski pojan varovasti maahan ja kopisteli tomua hänen -takistaan pilkallisesti hymyillen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: -"Ei edes sekään ole kärsinyt vahinkoa." - -Heloittavan punaisena tuli poika vanhempiensa luo; häntä hävetti se, -että oli ollut niin arka. - -"Ken leikkiin ryhtyy, hän leikin kestäköön", sanoi isä. - -"Minä pyydän Sakkoa viemään minut sinne ylös, enkä minä huuda", -vakuutti kuusivuotias Kaarina. - -Gunilla rouvan selitys, ettei hän sallinut heidän kummankaan ottaa -osaa sellaisiin leikkeihin, ratkaisi asian. - -Mutta lorun loppu oli, että Sakko luikki tiehensä, joko peläten toria -tai muusta syystä. Kukaan ei ollut nähnyt hänen menevän, kukaan -ei tiennyt, mihin hän oli mennyt, mutta kaikki kaipasivat häntä. -Ritarista, hänen emännästään, heidän lapsistaan aina vähäpätöisimpään -kyökkipoikaan olivat kaikki häneen mieltyneet, tunsivat osanottoa, -jopa ihailuakin häntä kohtaan. - -Epäilemättä turhamaisuus oli Sakon luonteelle ominainen piirre, -eikä hän varmaan olisi sietänyt sitä, joka olisi ollut hänelle -välinpitämätön. Jos hän sitä vastoin kuuli ympärillään tunnustuksen -huudahduksia tai näki kauniin neitosen heittelevän helliä katseita, -silloin ei hänen riehakalla hilpeydellään ollut mitään rajoja, ja -hurjilla uhkateoillaan saattoi hän usein saada kauhuihinsa sen, jonka -sydän oli juuri tulvehtinut hellistä tunteista. - -Nuhteita ei hän kärsinyt koskaan ja kuritusta vielä vähemmän. Lapsena -oli hän kerran saanut linnanvoudilta selkäänsä, mutta sen jälkeen -piiloutui hän heinäparvelle, ja kun hänet useiden päivien perästä -sattumalta sieltä keksittiin, oli hän melkein nälinkuolias. Kun -häneltä kysyttiin, miksei hän ollut tullut ilmoille, vastasi hän, -ettei hän koskaan olisi sitä tehnyt vapaasta tahdostaan. - -Siitä pitäen sai hän olla omassa vapaudessaan. Gunilla rouva saattoi -joskus tehdä hänelle muistutuksia, mutta vaikka hän silloin olikin -vaiti, osoitti hän sitten rouvalle silmiinpistävää kylmyyttä. - -Mutta jos kerrottiin muista nuorukaisista, joilla oli ollut samoja -vikoja kuin hänelläkin, mutta olivat ne jättäneet, silloin kuunteli -hän jännitetyllä tarkkaavaisuudella, ja silmien vilkunnasta saattoi -huomata, kuinka suuresti se kiinnitti hänen mieltään. - -Rakkauteen ja uhraavaisuuteen oli hän pystyvämpi kuin kukaan. Erik -herran ja Gunillan puolesta olisi hän vähintäkään arvelematta -uhrannut henkensä. Kaarinakin oli hänelle hyvin rakas. - -Kun ritari kertoi hänelle hänen mummonsa, Valmyran, kuolemasta, -joutui hän kovan pelästyksen valtoihin. - -"Kuollut", huudahti hän, "kuollut ilmoittamatta minulle!" - -"Kuinka hän olisi voinut tehdä sen?" - -Kyynelet syöksähtivät hänen silmistään, ja hän värisi kuin kovan -vilutaudin kourissa. - -"Hillitse mieltäsi", sanoi ritari. "Sellainen suru on epämiehekästä, -ainoastaan naiset valittavat." - -Hän lakkasi itkemästä aivan kuin taikaiskulla ja seisoi kalpeana ja -näköjään tyynenä ritarin edessä. - -Tämän jälkeen hän ensi kerran lähti tiehensä. - -Kun hän palasi viiden päivän kuluttua, kysyi ritari häneltä, missä -hän oli ollut. - -"Metsässä!" vastasi hän. - -"Mitä varten siellä?" - -"Tavatakseni Valmyran." - -"Etkö ole ristitty, Sakko?" - -"Ristihän se Hollolan pappi." - -"Eikö hän sanonut sinulle, etteivät kuolleet palaa jakaisin?" - -"Väliin se kuitenkin tapahtuu." - -"Oletko nähnyt mitään näkyä?" - -"En vielä." - -"Mutta luulet näkeväsi?" - -"Valmyra on luvannut!" - -"Ilmestyä sinulle?" - -"Niin, herra!" - -"Pappi on sanova sinulle, että sellaiset ajatukset ovat Jumalan -käskyjä vastaan." - -"Jumala ja Väinämöinen ovat yksi ja sama." - -"Väinämöinen on pakanain jumala!" - -"Silloin olen minäkin pakana!" - -"Vaikka sinut onkin ristitty?" - -"Minä uskon Väinämöiseen ja Ilmariseen, kuten isäni, veljeni ja -sisareni ovat tehneet ennen minua." - -"Valmyra sanoi, ettei sinulla ole ketään sukulaisia." - -"Kaikki ne, jotka harhailevat ympärinsä kuten metsän otukset, joilla -on taivas kattonaan ja suuri metsä makuukamarinaan, kaikki ne ovat -Valmyran sukulaisia ja ystäviä, ja he ovat minunkin." - -"Tahdot kenties jättää meidät?" - -"Ei, tahdon palvella ja kuulla teitä; mutta tahdon mennä ja tulla -vapaasti." - -"Oppia et tahdo mitään?" - -"Osaanhan ohjastaa hevosta. Heittää keihään, niin että se sattuu -otusta keskelle rintaa, osaan yhtä hyvin kuin joku muukin. Luulen -myös osaavani ampua nuolen vihollisen sydämeen, ja vaikkapa -silmäänkin! Mitä vielä tarvitaan?" - -Sakko näytti ritarista melkein nuorelta atleetilta, seistessään siinä -pystypäin, ylpeänä ja tyynenä. - -"Pakanalle riittää se yllinkyllin", sanoi hän. "Kristityn sitä -vastoin tarvitsee osata paljon enemmän." - -"Jahkahan minusta tulee se, kysyn sitten", vastasi Sakko nopeasti. - -Täten oli keskustelu lopussa eikä siihen koskaan palattu, mutta Erik -herra pääsi pian siihen kokemukseen, että pakanan sydämeen voi väliin -luottaa varmemmin kuin sellaiseen, joka on kristitty -- ainoastaan -nimeksi. - -Niissä mieslukuisissa joukoissa, jotka virtailivat ottamaan osaa -kaivostöihin, oli useita ennen aikojaan kumartuneita. Heidän -kasvonsa olivat nälän ja huolten kuihduttamat, silmät alituiseen -kiintyneet maahan. Siellä oli heillä työnsä, mistään muusta eivät he -välittäneet. Nämä olivat kunnollisimpia, luotettavimpia työmiehiä, he -olivat harvasanaisia ja äärimäisensäästäväisiä. - -Mutta maan oman väestön joukossa oli myös muutamia liivinmaalaisia. -Nämä olivat päinvastoin kuin suomalaiset lörpöttelijöitä ja -mielistelijöitä. - -Päällysmies, joka oli ottanut heidät Erik herran tietämättä, -puolustautui sillä, että hän luuli olevan ritarille samantekevää, -mihin kansallisuuteen he kuuluivat, kunhan vain tekivät -velvollisuutensa. - -Jokaisella oli evästä mukanaan, mutta kun eväät eivät olleet suuret, -tuli pian puute. Useimmilla oli pitkä matka kotiin, eikä sielläkään -ollut mitään saatavana. Sentähden oli pakko turvautua säästörahoihin -hankkiakseen lähempää, mitä ilman ei voinut tulla toimeen: se on -suolaa ja leipää. - -Liivinmaalaiset olivat suurella taitavuudella osanneet kiehentäytyä -suomalaisten luottamukseen. He tarjoutuivat hankkimaan elintarpeita -huokeaan hintaan, ja kun nämä osoittivat epäileväisyyttä, vetosivat -he päällysmieheen, joka selitti, ettei hänen tietääkseen voitu -liiviläisistä sanoa mitään pahaa. - -Tämä ratkaisi asian. Kerättiin rahat, ja muuan liiviläinen sanoi -omilla varoillaan tahtovansa lähteä Turkuun ostoksille. - -Hän lähti tosiaankin, mutta jälellä olevat niukat ruokavarat eivät -voineet riittää puoleksikaan siitä ajasta, jonka vei matka Turkuun ja -takaisin. - -Ritarilla ei ollut tästä mitään tietoa, ja päällysmies oli asiasta -vaiti. - -Kun Sakolla ei ollut mitään muuta tehtävää, oli hänellä tapana -seisoskella katsellen kanavatyötä. Väliin saattoi tapahtua, että hän -teki muutaman lapionpiston, ja silloin oli päällysmiehellä tapana -mielistellen sanoa, että jos hän tahtoi, saattoi hän ansaita puolta -enemmän kuin muut. - -Sakolle olivat tuttuja useimmat nämä köyhät suomalaiset työmiehet. -Heillä oli kurjat risumajansa siellä täällä metsissä, ja metsiä -harhaillessaan oli hän levähtänyt heidän luonaan. Ravintona, jolla -heidän nyt täytyi elää, oli usein keitetty peuranjäkälä, ja hän oli -siis päässyt selville, että silläkin saattoi elää. - -Mutta nyt hänestä nämä ihmisrukat näyttivät kurjemmilta kuin -milloinkaan. Hän ei tiennyt mitään ahdistavasta hädästä, vaan luuli -heidän tekevän työtä liian kovasti ja koetti sentähden taivuttaa -heitä ottamaan lepopäivän. - -Mutta siitä eivät he tahtoneet kuulla puhuttavankaan. - -Oli käsissä päivä, jolloin viimeiset ruoka-annokset oli syötävä. -Muutamat päättivät säästää sen huomiseen; useimmat pakoitti nälkä -syömään omaa -- ja toistenkin. - -Vielä vuorokauden jaksoivat he nähdä nälkää. He muistuttivat nyt -enemmän haamuja kuin eläviä ihmisiä, hiki valui pitkin laihoja -poskia, ja ainoastaan vaivoin he jaksoivat nostella raskaita, -jyrkeitä lapioitaan. - -Päällysmies meni linnaan ja pyysi puhutella ritaria. - -"Herra ritari", sanoi hän, "katson velvollisuudekseni eroittaa -nykyiset työmieheni, sillä he ovat laiskoja ja kelvottomia." - -"En ole muutamiin päiviin ollut niin hyvässä voinnissa, että olisin -jaksanut tulla heidän luokseen", vastasi Erik herra. "Huomenna teen -sen. Sittenpähän nähdään." - -"Epäilettekö minua, jalo herra?" - -"En, mutta näen mieluimmin omin silmin." - -Päällysmies meni työmiesten luo. "Linnassa ei olla oikein tyytyväisiä -teihin", sanoi hän. - -"Meillä ei ole leivän palaakaan, me kuolemme nälkään!" huusivat -kaikki yhdestä suusta. - -"Ja tuossa makasiinissa on monta sataa säkkiä leipää ja jauhoja, -kellarissa on olutta, että voisitte monet kerrat juoda itsenne -päihdyksiin", virkkoi päällysmies. - -Työmiehet katsoivat neuvottomina toisiinsa. - -"Mutta se on kaikki linnan väkeä varten." - -"Me tahdomme ostaa sieltä!" - -"Mutta sitä ette saa, vaikka voisitte maksaa kuinkakin hyvän -hinnan... Se on linnan väkeä eikä yksinkertaista rahvasta varten." - -Päällysmies meni. Kylvö oli tehty, varmaankin alkoi se nyt työntää -orasta. - -"Minä voisin maksaa leivästä kaksinkertaisen hinnan." - -"Minulla ei ole siihen oikeutta, sillä kotona on niin monta nälkäistä -suuta." - -"Ajatelkaas, kenellä olisi kipponen olutta!" - -"Ja leipää lisäksi!" - -"Jos ottaisimme muutamia säkkejä?" - -"Voimmehan maksaa takaisin!" - -"Ei, ei, teemme itsemme onnettomiksi." - -"Onko meidän kuoltava nälkään?" - -"Kun ei tahdota antaa hyvällä, täytyy meidän ottaa väkisin!" - -"Tulkaa, lähtekäämme!" - -"Ei, ei!" - -"Niin, niin!" - -Niin huutelivat sikin sokin, mutta lopulta koko joukko hurjalla -raivolla syöksyi makasiinille. Nälkä tekee ihmisen eläimeksi, ja -kuten eläimet jyrsivät ihmisparat leipää ja lihaa, jota he löysivät -suuret kasat. - -Ahneimmat löysivät heti tien kellariin, he joivat, janosta melkein -mielipuolina, niin kauan kuin jaksoivat. Vaikka mielessä vilahtikin -ajatus, että rangaistus oli seuraava, niin mitä siitä: hetken -nautinnosta eivät he siltä tahtoneet kieltäytyä. Saada kerran -elämässään kyllikseen, ylenpalttisesti, se oli nautinto, jonka ensi -kerran kokivat. - -Päivän ensi säteet löysivät heidät makaamasta kellarissa, paljaalla -maalla, ladoissa, heidän tavallisissa makuupaikoissaan. He makasivat -niin raskaasti kuin eivät koskaan tahtoisi herätä. - -Päällysmies oli edellisenä päivänä, valitettuaan linnanherralle, -lähtenyt monien peninkulmien päähän jollekin asialle. Hän ei siis -tiennyt, mitä oli tapahtunut. Makasiini oli kappaleen matkan päässä -linnasta. Sielläkään ei ollut kuultu mitään. - -Sakon, joka päivittäin kuljeskeli väen joukossa, oli herransa -lähettänyt asialle hänetkin eikä häntä odotettu kotiin useihin -päiviin. Päällysmies kertoi kovin kauhistuksissaan tapahtumasta -ritarille. - -"Suurin syy on teidän", sanoi tämä. "Te olisitte voinut estää pahan, -jos olisitte heti kutsunut apua!" - -"Älkää rangaisko minua! Olen köyhä mies!" vastasi mies langeten -ritarin jalkoihin. - -"Mutta laiminlyöntinne tähden pakoitatte nyt minut rankaisemaan -kahtasataa miestä!" - -"He löivät laimin työnsä -- -- --" - -"Antakaa heille ero!" - -"Mutta rangaistus?" - -"Siinä on rangaistusta kylliksi, kun ei näinä leivättöminä aikoina -voi enää ansaita mitään." - -"Heidän palkkansa?" - -"Kuinka pitkältä ajalta se on maksamatta?" - -"Neljältätoista päivältä!" - -"Saakoot he täyden palkkansa, mutta lähtekööt sitten heti täältä." - -"Saavatko he tulla ilmaisemaan nöyrän kiitoksensa niin suuresta -armeliaisuudesta?" - -"Ei, en tahdo nähdä heitä!" - -Päällysmies kumarsi maahan saakka ja riensi pois. - -Sillä välin olivat työmiehet heränneet eleille, jos niin voi sanoa -siitä puolihumalaisesta turrustilasta, missä he olivat. Yhteen -ajautuneina kuten lammaskatras odottivat he äänettöminä tuomiotaan. - -Päällysmies tuli. He katsoivat häneen kuten lampaat teurastajaan. - -Hän antoi heille merkin seurata ja poikkesi nopeasti syvemmälle -metsään. - -"Rientäkää, joutukaa pois täältä!" sanoi hän. "Tiedän hyvin, mihin -vaaraan antaudun alttiiksi, mutta kahtasataa ihmistä en voi rangaista -niin ankarasti." - -Miehet katsoivat hämmentyneinä häneen, he eivät ymmärtäneet hänen -tarkoitustaan. - -"Pois täältä!" toisti hän. - -"Pois?" - -"Kukin kotiaan!" - -"Mutta rangaistus?" - -"Sen saan kantaa minä yksin!" - -"Ja palkkamme?" - -"Sitä ei makseta." - -"Ei kokonaiselta kahdelta viikolta?" - -"Jollette lähde, odottaa teitä raipparangaistus." - -"Saammeko silloin pitää palkkamme?" - -"Ette, teidät ajetaan pois!" - -Murina yltyi. Lopulta astui muuan mies joukosta esiin: - -"Minä haluan puhutella ritaria!" sanoi hän. - -"Sano sitten toisille jäähyväiset, sillä et palaa elävänä." - -"Hän on kuitenkin ollut ennen hyvä herra." - -"Mutta nyt hän on suuttunut ja lujasti päättänyt rangaista." - -"Minä sanon hänelle, että meidät vei nälkä siihen." - -"Ja sitten puhuitte te kaikesta siitä hyvästä, mitä oli saatavissa!" -puuttui toinen puheeseen. - -"Tahdotteko syyttää minua syntisistä himoistanne?" huudahti -päällysmies. "Minua, joka teidän tähtenne antaudun vaaraan, että -minutkin ajetaan pois?" - -"Onko meidän palattava vaimojemme ja lastemme luo tyhjemmin käsin -kuin sieltä läksimme?" - -"Silloin oli meillä edes muutamia palasia leipää." - -"Ja ne rahat, jotka lähetimme liiviläisen mukana?" - -"Onko meidän menetettävä nekin?" - -"Voinko minä sitä auttaa!" - -"Hän oli kyllä petturi." - -"Nyt ei meillä ole mitään!" - -"Parasta on painautua maahan ja kuolla!" - -"Minä ainakin tahdon tehdä sen tupani lähellä, niin heidän ei -tarvitse lähteä minua kaukaa etsimään." - -Ja niin he lähtivät toinen toisensa jälkeen. - -Mutta suurin joukko oli vielä jälellä. Nämä olivat sellaisia, jotka -asuivat kauimpana metsissä, ja he neuvottelivat, eikö heidän ollut -alistuttava rangaistukseen saadakseen jatkaa työtä... - -Mutta silloin ilmoitti heille päällysmies, että tulossa oli -kokonainen lähetys liivinmaalaisia. Ritarin aikomus ei missään -tapauksessa ollut pitää heitä kauemmin. - -"Sanoihan hän kuitenkin olevansa meihin tyytyväinen!" - -"Liivinmaalaiset maksavat vähemmän." - -"Mutta me kuolemme nälkään." - -"Mitä se häntä liikuttaa!" - -"Tyly herra hän on!" - -"Varokoon itseään!" - -"Uskallatteko uhkailla!" tiuskaisi päällysmies. "Pian pois täältä, -minä en enää teitä sääli!" - -Ja nyt hajosivat he kuten akanat tuuleen, ja kahdessasadassa kurjassa -kodissa tuli kurjuus jos mahdollista vieläkin suuremmaksi. - -Yksi ainoa vähäpätöinen teko voi olla kuin kipinä kuivassa metsässä; -se _voi_ sammua tyhjiin, mutta yltyä myös kaikkea kuluttavaksi -tuleksi. - -Kun päällysmies oli nähnyt viimeisen työmiehen katoavan näkyvistään, -vetäisi hän helpoituksen huokauksen ja palasi kotiaan. Näiden -kahdensadan palkasta karttui yhteensä sievoinen summa, jonka hän -saattoi lisätä säästöihinsä. Mies oli jumalaapelkääväinen sielu, -ja sentähden kiitti hän pyhää neitsyttä siitä voitosta, jonka oli -viisaudellaan saavuttanut. - -Ritari oli lähtenyt alas kaivoksille. Hän odotti, että miehet -lankeaisivat polvilleen ja pyytäisivät jäädä paikoilleen, ja hän oli -taipuvainen siihen suostumaan. - -Mutta ketään ei tullut, ketään ei näkynyt. Päällysmies sai vihiä, -että ritari oli alhaalla kaivoksella, ja hän riensi sinne ja vakuutti -syvään kumarrellen, että työ alkaa muutamain päivien perästä -uudelleen. - -"Tulevatko he takaisin?" kysyi ritari. - -"Eivät nämä, mutta minä olen jo lähettänyt kutsumaan toisia, joiden -luulen olevan parempia." - -"Mistä he ovat?" - -"Luullakseni Liivinmaalta", änkytti mies. - -"Lähettäkää sitten peruutus! Työ saa pysähtyä toistaiseksi!" - -Muuan Erik herran periaatteista oli, että piti aina ensin lakaista -oman ovensa edusta, ennenkuin meni muiden kynnyksille, öin ja päivin -mietti hän keinoja, miten lieventää hätää Suomessa, ja ottaisiko -hän nyt työhön vierasta väkeä oman väen edellä? Jos pieni osa siitä -olikin osoittautunut kelvottomiksi, ei siltä ollut mitään syytä -epäillä kaikkia. - -Ensi kertaa juolahti hänen mieleensä, ettei päällysmieheen kenties -ollut luottamista. - -Mutta kaikki väki oli poissa, hän ei tiennyt mitään keinoa -päästäkseen totuuden perille. - -Kun Sakko palasi takaisin ja vanhan tapansa mukaan riensi kaivokselle -tapaamaan ystäviään, hämmästyi hän nähdessään heidän kaikkien olevan -poissa. Silloin sai hän kuulla kertomuksen siitä hirveästä rikoksesta -mikä oli tehty. Hän pudisti päätänsä eikä voinut käsittää, kuinka -asianlaita oli. Mutta ritarille ei siitä uskaltanut puhua hän eikä -kukaan muu. - -Mutta tästä lähtien pisti silmiin sangen merkillinen seikka. - -Tavallisesti kansa toi linnaan metsänotuksia enemmän kuin siellä -tarvittiin, mutta Erik herra oli käskenyt, ettei ketään saanut -lähettää pois tyhjin toimin, vaan kaikille oli annettava syötävää. - -Mutta nyt ei tullut ketään. Vahinko oli tosin pieni, sillä linnan -omat metsämiehet voivat yllin kyllin tyydyttää tarpeen, mutta se -herätti kummastusta. Ja samoin herätti ihmettelyä se, että niin -aniharvat tulivat pyytämään apua. - -Oltuaan muutamia päiviä kotona teki Sakko muutaman tavallisia -retkiään, kukaan ei tiennyt mihin. Mutta kun hän palasi takaisin, ei -hän ollut entisensä kaltainen, ja kun kysyttiin syytä siihen, löi hän -asian leikiksi. - - * * * * * - -Oli kulunut noin kaksi kuukautta siitä, kun kaivostyö pysähtyi. -Oli elonaika käsissä, ja ritari arveli, että nyt jos koskaan -olisi kansalla työtä elatuksekseen. Sitä paitsi oli hänen aikansa -hyvin täpärällä. Asema Ruotsissa ei ollut ilahuttava. Hän oli -tarmonsa takaa varoittanut liitosta hansakaupunkien kanssa ja -ennustanut, ettei näihin ollut luottamista. Kun liitto siitä -huolimatta, etupäässä Hemming Gaddin kehoituksesta, tehtiin, -piti hän tarkoin silmällä Suomen rannikoita ollakseen valmis -vastustamaan tanskalaisten mahdollisia hyökkäyksiä. Kun sitten tuli -tieto, että Hannu kuningas oli tehnyt Lyypekin kanssa sopimuksen -molemminpuolisesta avusta, silloin hän näki, kuinka uhkaavat pilvet -kasaantuivat yhä sankemmiksi, mutta pelottomana päätti hän ei -ainoastaan tehdä kaikkensa Suomen suojelemiseksi, vaan myös varustaa -laivoja Ruotsiakin puolustamaan. - -Tässä tarkoituksessa kirjoitti hän Suomen piispalle, linnanisännille -ja voudeille, että he olisivat valmiit noudattamaan ensi kutsua. - -Itäisen vihollisen uskoi hän pystyvän panemaan kaikki hänen laskunsa -mullin mallin. Ritari Turenpoika ei tiennyt, että hänen pahimmat -vastustajansa olivat häntä paljon lähempänä. - -Kuolevaisuus oli tänä ja edellisenä vuotena ollut suuri Suomessa. -Johannes piispa kuoli aivan äkkiä ja oli valittava seuraaja. Monia -kelpo miehiä seurasi piispaa hautaan, mutta viikatemies kaasi myös -tuhansia, joita ei kukaan laskenut ja joiden kuolemasta ei kukaan -tiennyt. Hätä ja kurjuus heidät oli näännyttänyt! - -Mutta oli käsittämätöntä, ettei enää näyttänyt olevan samaa -luottamusta kuin ennen. Kansa ei tullut enää hänen luoksensa -valittamaan hätäänsä, apua ei otettu enää vastaan kuten isän kädestä. -Heidän välillään oli jotakin... Hän luki epäluottamusta kansan -silmissä, hän vainusi sitä tuhansissa pikkuseikoissa, ja hän kyseli -itsekseen: mikä voi olla syynä? - -Gunilla rouvalla oli tapana retkeillä ympäri vieden lahjoja köyhille -ja sairaille, ja hänen tuloaan tervehdittiin aina ilolla ja -siunauksella. Tavallisesti saivat hänen molemmat vanhimmat lapsensa -tulla mukaan, ja pikku Kaarina oli hyvin tuttu tuvissa useiden -peninkulmien alalla. Kun tuli talvi, retkeilivät he reellä, eikä -mennyt ainoatakaan viikkoa heidän tekemättä paria retkeä. - -Muutamia viikkoja ennen joulua sairastui Erik herra. Hän toipui -kuitenkin pian sen verran, että voi nousta vuoteestaan, niin että -yhdessä voitiin viettää joulu ilossa ja riemussa. - -Sakko oli ollut milloin poissa, milloin kotona. Koko hänen -käytöksessään oli ihmeellistä levottomuutta, enimmäkseen puuhaili hän -lasten kanssa, mutta hän ei tahtonut päästää heitä menemään kauas -linnasta. - -"Täällä on sekä susia että karhuja", sanoi hän Gunilla rouvalle. -"Tulee kova talvi, ne uskaltavat tulla lähemmäksi kuin ennen. Pitäkää -lapsia tarkoin silmällä, jalo rouva!" - -"He ovat Jumalan suojeluksessa", vastasi Gunilla rouva. - -"Hän on jättänyt heidät teidän suojelukseenne", vastasi Sakko, -"ettekä te koskaan saisi lohdutusta, jos heille tapahtuisi jotakin!" - -Tosin Gunilla rouvasta poika puhui hyvin rohkeasti, mutta viime -aikoina oli Sakkoon nähden totuttu sietämään paljon. Nytkin tyytyi -linnanrouva äänettömyydellään osoittamaan hänelle tyytymättömyytensä. - -"Teettehän kuitenkin, kuten itse tahdotte!" lisäsi poika kylmästi. - -Jo edellisenä syksynä puhuttiin, että kansa piti metsissä kokouksia -ja neuvotteluja, mutta kun kaikki kävi rauhallisesti, ei kukaan siitä -välittänyt. Mutta näiden kokousten tarkoituksesta liikkui ihmeellisiä -huhuja. Valmyra oli ollut näiden ihmisten joukossa eräänlainen -papitar, hänen tahtonsa oli heidän lakinsa. - -Mutta hänen kuoltuaan ei päästy yksimielisyyteen johtajasta, -joko sitten ei ketään pidetty ansiokkaana tai mielipiteet muuten -jakaantuivat. - -Niiden työmiesten joukossa, jotka oli lähetetty pois kaivokselta, -oli muuan vanha mies, Jorma nimeltään. Hän oli heistä ainoa, joka ei -ollut mukana murtautumassa makasiiniin eikä kellariin, mutta siitä -huolimatta jakoi uskollisesti toveriensa kohtalon eikä pitänyt sitä -minään ansionaan. - -Seuraavassa kokouksessa puhuttiin uudestaan johtajasta, ja silloin -huusivat monet sadat siksi Jormaa. Useimmat läsnäolijat eivät häntä -tunteneet, mutta silloin sanottiin, kuinka hän oli menetellyt, eikä -näistä ihmisistä näyttänyt mikään suuremmalta kuin se kiusaus, -jonka hän oli kestänyt. Jorma valittiin yksimielisesti, ja hänelle -riennettiin siitä ilmoittamaan. - -Kauas metsään, melkein esiinpistävän kallionkielekkeen alle, oli hän -laittanut pienen kotansa. Lähettiläät löysivät hänet sairaana ja -nälinkuoliaana. Mutta se kuumeenhehku, joka paloi hänen silmissään, -näytti heistä jumalalliselta valolta. Ja arvelematta tempasivat he -hänet sammalvuoteeltaan ja kantoivat hänet kokouspaikalle. - -Hänelle annettiin syötävää ja juotavaa ja sanottiin, mikä tärkeä -tehtävä hänelle oli uskottu. Ja tahdonlujuudella, joka antoi voimaa -kuihtuneelle ruumiille, nousi hän pystytetylle lavalle, jolta hän -saattoi nähdä tuhansiin nousevat kuulijansa. - -Hänen katseensa harhaili heidän ylitseen, huulet värähtelivät. -Silloin ojensi hän käsivartensa ja huudahti kimakalla, vihlaisevalla -äänellä: "Uhratkaamme!" - -Oli kuin sanalla olisi ollut nuolenkären terävyys ja tämä nuoli -osunut jokaisen rinnassa olevaan sydämeen. Kansa heittäytyi alas -maahan, ulvottiin ja huudettiin, itkettiin ja naurettiin. - -Jorma oli vaipunut alas lavalle; hän ei jaksanut puhua enempää, mutta -sanassa olikin kylliksi; se ilmaisi ikävöimisen, joka tajuamatonna -piili joka sydämessä. - -Sovitus ja unhotus! Jokaisella oli raskas omatunto rinnassaan ja -jokainen tahtoi päästä taakastaan. Uhri ei sisältänyt sovitusta -ainoastaan korkeamman olennon kanssa, vaan myöskin kaikkien välillä; -mutta siihen vaadittiin, että kaikkien oli uhrattava ja uhrattava -puhtaimpansa ja parhaansa. - -Useimmat näistä ihmisistä olivat kastetut kristinuskoon, mutta se -oli heille ainoastaan ulkonainen toimitus. Valkoinen Kiesus oli -kyllä hyvä herra, mutta hän oli heille vieras. Heidän isänsä eivät -tunteneet häntä, ja he tahtoivat pitää kiinni isiensä uskosta. -Ja sentähden oli heidän nyt valmistauduttava uhraamaan. Oli -tutkisteltava itseään ja tuumittava, oliko uhri ankaralle Jumalalle -otollinen. Sellainen oli se ainoastaan silloin, jos uhrattava oli -uhraajalle yli kaiken kallis. - -Ajaksi, jolloin uhri oli toimitettava, määräsi Jorma tulevan vuoden -uuden kuun ensi päivän. Ja sanakapula pantiin siitä kiertämään ympäri -maan. Viesti kulki suusta suuhun, lapsilta vanhoille, miehiltä -naisille, ja niin tuli se huhuna niidenkin kuuluviin, joiden ei siitä -pitänyt tietämän, ja he värisivät kauhusta, ettei uhri tarkoittanut -ainoastaan valkoisia karitsoita, lehmiä, hevosia, vaan myös niitä -lapsia, jotka erityisesti olivat vanhemmilleen rakkaat. - -Huhu tästä oli saapunut Gunillankin korville, ja hän kysyi Sakolta -siitä. - -"Se on mahdollista!" vastasi tämä. - -"Etkö tiedä mitään varmaan?" - -"Tiedän vaieta siitä, mistä minulla ei ole oikeutta puhua." - -"Kuka kieltää sinulta oikeuden?" - -"Veljeni!" - -"Eikö sinusta heidän oppinsa ole hirvittävä?" - -"Ei, se on hyvä!" - -"Mutta, Sakko, sanotaan, että he uhraavat lapsia?" - -"Jos lapsi on isälle hyvin rakas, täytyy hänen uhrata se. Täten -sovittaa hän kaikki ne, joita vastaan on rikkonut. Kun he näkevät, -että hän on katunut ja sovittanut syntinsä, rakastavat ja uskovat he -häntä yhtä suuresti kuin ennenkin." - -"Mutta jos hän kieltäytyy?" - -"Silloin hänet pakoitetaan!" - -"Mutta äiti, Sakko!" - -"Hän kyllä rauhoittuu!" - -"Minä en saisi koskaan lohdutusta sellaiselle surulle!" puuskahti -Gunilla. "Siitä koituisi kuolemani!" - -"Vaikkapa se olisikin herranne pelastus?" - -"Puhut syntisesti! Eikö lapsestakin ole tuleva riippumaton ihminen -Jumalan edessä?" - -"Lapset kuuluvat vanhemmille." - -"Kyllä, niin kauan kuin ne tarvitsevat heitä." - -"Siinäpä sanoitte!" huudahti poika säkenöivin silmin. "Heidän on -annettava henkensäkin toistensa puolesta!" - -"Vapaaehtoisesti, niin!" - -"Se riippuu eri uskoista!" - -"Sinä uskot puukuviin, kuten pakanat, ja uhraat niille." - -"Täytyyhän johonkin turvautua!" - -"Kristinoppi on rakkauden ja anteeksiantamuksen oppi. Sovituksen, -jota me etsimme, löydämme nöyrästä uskosta häneen, joka kuoli meidän -kaikkien puolesta." - -"Kun te sanotte sen, käsitän minäkin tarkoituksen," vastasi Sakko; -"kunnianarvoisat isät sotkevat sen." - -"Kuule sitten minua! Minä tahdon mielelläni sanoa sinulle niin paljon -kuin ymmärrän." - -"Nyt on liian myöhä!" - -"Liian myöhä?" - -"Minut on heitetty ulos kuten kivi ikkunasta, nyt täytyy minun -pudota." - -"En ymmärrä sinua!" - -"Kerran kyllä teette sen, kenties piankin!" - -Näin sanoen kumartui hän maahan, painoi Gunilla rouvan hameen liepeen -huulilleen ja juoksi ulos. - -Päällysmies, josta ennen olemme puhuneet, oli yhä jäänyt ritarin -palvelukseen. Hän oli eräänlaisena palvelusväen valvojana, mutta -huolimatta pehmeästä, mielistelevästä käytöksestään oli hän kaikkea -muuta kuin suosittu heidän keskuudessaan. Sakko varsinkaan ei voinut -sietää häntä, ja toinen maksoi hänelle samalla mitalla. Ei mennyt -päivääkään ilman muistutuksia, kyselyjä, missä hän oli oleskellut, ja -salaviittauksia, ettei häneen ollut luottamista. Tämä oli varovaisin -sanoin sanottu ritarille niin moneen kertaan, että tämä melkein -vastoin tahtoaan alkoi epäillä Sakkoa ja pitää hänkin puolestaan -pojan alituista poissaoloa jokseenkin kummallisena. - -Eräänä päivänä, kun nuorukainen palasi oltuaan poissa kokonaisen -viikon, jollaikaa mies oli viittaillut kaikenlaista pahaa hänestä, -kutsuttiin hänet heti ritarin luo. Täällä sai hän ankaria sanoja ja -nuhteita. Hänen oli joko pysyttävä linnassa ja tekemällä jotakin -hyödyllistä ilmaistava kiitollisuuttaan kaikesta hänelle osoitetusta -hyvyydestä tai lähdettävä tiehensä eikä koskaan palattava. - -Sakko seisoi äänetönnä ja kunnioittavassa asennossa, mutta kalpein -poskin, ja kuunteli ankaraa herraa. Kun tämä oli lopettanut, sanoi -hän liikutuksesta vapisevalla äänellä: - -"Minä en kelpaa mihinkään vakavaan työhön, ja te olitte luvannut -minulle, että minä saisin tulla ja mennä milloin tahdoin. -Kiitollisuuttani voin kenties osoittaa muulla tavoin, mutta koska te -tahdotte, niin minä lähden." - -Näin sanoen kumarsi hän syvään ja riensi pois. Ritari oli vähällä -huutaa hänet takaisin. Hän katui katkerasti lausumiaan ankaria -sanoja. Sakko ei ollut tehnyt mitään pahaa, ja hän oli tosiaankin -antanut pojalle luvan mennä ja tulla milloin itse tahtoi. - -Sakko ymmärsi, ketä hänen oli tästä kiittäminen, ja hän päätti -kostaa. Kun hän sentähden kohtasi tiellä saman liiviläisen, joka -työmiesten puolesta oli matkustanut Turkuun ostamaan leipää, juolahti -heti hänen mieleensä, että tämä saattoi antaa hänelle keinot siihen. - -He puuttuivat puheihin, ja liiviläinen kertoi, että hän tuli -vaatimaan päällysmieheltä rahoja, jotka tämän täytyi suorittaa. - -"Mistä hyvästä?" kysyi Sakko. - -"Väestä, jonka pestasin Liivinmaalta, mutta joka täytyi lähettää -takaisin." - -"Sanoihan ritari edeltäpäin, ettei hän tahtonut niitä", selitti Sakko. - -"Mutta uudet miehet olivat jo pestatut aikoja ennen." - -Nyt alkoi asia Sakolle valeta. - -"Päällysmies tahtoi päästä miehistä", sanoi hän. - -"Siinä hän tekikin viisaasti", vastasi tämä. - -"Niin, oikein ovelasti!" nauroi Sakko. - -"Tiedättekö siitä?" - -"Minähän olin mukana juonessa." - -"Ajatelkaas, sitä minä en luullut! Mutta sanokaa minulle silloin, -saivatko talonpojat takaisin leipärahat, jotka hän otti minulta?" - -"Ei, niitä he eivät saaneet!" - -"Enkös jo arvannut! Ja sitten maksatti hän minulla pestirahat -sentähden, että minä muka olin pitänyt liian kiirettä pestaamisessa. -Mutta nyt olen ollut tuomarin puheilla, ja minä kyllä saan oikeuteni." - -"Tuolta tulee ritari! Puhukaa hänelle!" - -Nyt paljastui petos. Sana sakeni sanasta. Ritari oli maksanut väen -palkat, mutta päällysmies oli pitänyt ne omina hyvinään. - -Oli merkillistä nähdä tällöin Sakkoa. Ensin tuijotti hän eteensä, -että saattoi luulla silmien muljahtavan hänen päästään pois, sitten -pääsi metsäläinen valloilleen. Hän heittäytyi maahan pitkäkseen, -päästi raikuvan riemuhuudon, teki korkeita hyppyjä, itki ja nauroi -vuoronperään. Mutta lopulta hän heittäytyi polvilleen ritarin eteen, -suuteli hänen käsiään ja pyysi häntä ottamaan puukon ja pistämään sen -hänen sydämeensä, koska hän oli voinut epäillä sellaista isäntää. - -"Luulit siis, että minä tahdoin pettää työmiehiä?" kysyi Erik herra, -melkein hämmästyksissään. - -"Täytyihän minun, herra!" - -"Nyt ymmärrän heidän ynseytensä! He luulivat niin hekin!" - -"Minä ilmoitan heille!" - -"Et tunne heitä kaikkia." - -"Kyllä, herra, mutta kosto ennen kaikkea!" - -"Tahdotko pitää huolen päällysmiehen vangitsemisesta?" - -"Tahdonko?" huusi Sakko. "Heti, heti!" - -Ja hän melkein lensi takaisin linnaan. - -Mutta lintu oli jo lentänyt matkoihinsa. Luultavasti oli hän -huomannut keskustelijat ja arvannut, että hänestä puhuttiin. Tyhjä -lipas vain oli jälellä keskellä lattiaa hänen huoneessaan. Siinä oli -hän pitänyt syntirahoja kätkössä, ja ainoastaan nämä oli hän ottanut -mukanaan. - -Sakko itki raivosta. - -"Mikä hullu olin!" huudahti hän. "Mutta minä kyllä löydän hänet!" - -Asia koski kovasti Erik herran mieleen. Nyt oli hän saanut selityksen -rahvaan kummalliseen käytökseen, ja syvemmin kuin hän tahtoi -tunnustaa harmitti häntä se, että heillä oli näennäisesti päteviä -syitä epäluuloon. - -Päällysmiehen kaikki kapineet tutkittiin mitä tarkimmin. Ritari -toivoi löytävänsä työmiesten nimiluettelon voidakseen siten -nimismiesten kautta toimittaa takaisin heidän omansa. Mutta siihen -kului pitkä aika. - -Oli kaunis tammikuun päivä kuun lopussa. Gunilla rouva oli -kuormittanut koko reen täyteen ruokia ja juomia, jakaakseen ne -köyhien majoissa. Hän itse ajoi Kaarinan ja kahden neitosen kera -reessä, Akseli taasen seurasi muutaman poikasen kanssa ratsain. Erik -herra oli muutamain asemiesten ja palvelijain kanssa, niiden joukossa -Sakkokin, lähtenyt käräjäpaikalle eräiden levottomuuksien johdosta. -Gunilla rouva lähti aivan päinvastaiselle suunnalle. - -Ripeästi kiitivät korskuvat hevoset eteenpäin, ja iloisesti kilisivät -kulkuset raikkaassa aamuilmassa. Oli satanut lunta paljon, niin -että paikoittain oli vaikea päästä kinosten läpi. Vasta puolipäivän -rinnassa saapuivat he määräpaikkaansa. - -Tauti ja nälkä oli tehnyt kamalia tuhoja. Täällä makasivat kuolleet -ja sairaat vieretysten. Gunilla rouva pani heti kaikki kädet työhön; -hän toimitti sijan kuolleille ja antoi ruokaa eläville. Hän kulki -ympäri pienessä tuvassa kuin siunauksen enkeli, ja kun hän muutamain -tuntien jälkeen ajoi tiehensä, seurasivat häntä kiitolliset katseet -ja palavat esirukoukset. - -Akseli sanoi äskettäin kuulleensa, että metsään oli kokoontunut -paljon kansaa, ja hän pyysi äidiltään, että he menisivät sinne. -Läheisyydessä asui siellä eräs sairas, jota Gunilla rouva tahtoi -mielellään nähdä, ja niin hän suostui. - -Mutta kuta lähemmäksi he tulivat retkensä maalia, sitä useampien -ihmisten ohi he ajoivat; tietä taivalsi miehiä, naisia ja lapsia -sekaisin. He olivat kaikki puetut jommoisellakin huolellisuudella, -mutta kaikki kulkivat tietään hiljaisina, vakavina ja alasluoduin -silmin. Muutamat naisista kantoivat pieniä lapsia käsivarsillaan; he -olivat kalmankalpeita ja saattoivat töintuskin laahautua eteenpäin. - -Mutta kun Gunilla rouva katsoi taakseen, havaitsi hän, että jälestä -tuli ihmisiä tuhansittain, ja yhtä suurelta näytti joukko hänen -edelläänkin. Hän oli joutunut keskelle juhlakulkuetta, joka hitaasti -asteli tietä myöten. - -Silloin selvisi hänelle yhtäkkiä, että kulkue aikoi uhrijuhlaan; -luultavasti oli se pidettävä tänä yönä. Reen molemmilla puolin kulki -synkännäköisiä miehiä; he olivat aivan kuin hänen vartioinaan. Hän -vilkaisi neitosiinsa; he olivat kalmankalpeita. Kaksi miestä tarttui -hevosen suitsiin. Hän ei voinut ymmärtää syytä siihen. - -Akseli pysyttäytyi aivan reen vieressä. Hän oli kalpea hänkin, mutta -tahtoi näyttää rohkealta. Kuinka Gunilla rouvan sydän pamppaili -pelosta! Hänen oli vastattava näiden hengestä! - -Hän katsoi ympärilleen; kenen puoleen näistä vieraista hän kääntyisi? -Silloin huomasi hän kapealla syrjätiellä vielä erään joukon, joka -näytti tahtovan yhdistyä suureen kulkueeseen. Miehet kantoivat -vanhaa miestä, joka istui katajilla peitetyillä paareilla. Hän istui -pystyssä, mutta katse oli alituiseen suunnattuna taivasta kohden. - -Gunilla tunsi hänet; hän oli muuan niistä miehistä, jotka olivat -ottaneet osaa kaivostyöhön. - -"Katsokaas, äiti, se on Jorma!" sanoi Kaarina. - -"Pysähtykää!" huusi Gunilla ja tarttui paareihin, jotka juuri olivat -pysähtyneet paikoilleen päästäkseen mukaan kulkueeseen. - -"Tunnettehan kyllä minut, vanha Jorma!" kysyi hän. - -Ukko katsoi alas häneen ja näytti muistelevan. - -"Ritarin rouva!" sanoi hän välinpitämättömästi. - -"Minä olen joutunut mukaan vastoin tahtoani, auttakaa minut täältä, -vanha mies!" - -"Sitä en voi tehdä. Olette jo kuoleman ympyrässä!" - -"Tiedätte kai, etten kuulu teidän piiriinne. Mitä minulla on teidän -uskonne kanssa tekemistä?" - -"Miksi tulitte tänne?" - -"Viedäkseni ruokaa muutamille sairaille!" - -"Sellaisia olemme kaikki! Keiden luo aioitte?" - -"Tuonne metsään vasemmalle!" - -"Avatkaa sitten tietä!" - -"Ei, ei, heidän täytyy tulla mukaan!" huusivat useat äänet. - -"Hän ei ole tehnyt mitään pahaa!" - -"Hänen täytyy olla uhrausta näkemässä!" - -Gunilla tunsi jäätävää kylmyyttä jäsenissään. Hän vaipui alas rekeen. - -"Olkaa hiljaa!" kuiskasi Jorma. "Minä teen teidän kärsimyksenne -lyhyeksi." - -"Eikö _minun_ täydy itseni kantaa lapseni uhriksi!" huusi muuan -nainen hänen rinnallaan. "Ettekö luule, että rinta saattaa silloin -aivan pakahtua!" - -Hämmästyksekseen havaitsi Gunilla, kuinka hänen molemmilla puolillaan -kulki naisia, jotka kantoivat pieniä lapsia... Hän tunsi sanomatonta -kauhua, hänestä tuntui kuin Akseli ja Kaarina temmattaisiin pois -häneltä... Hän tahtoi huutaa tuskasta, mutta ei ääntäkään päässyt -hänen huuliltaan. - -Silloin alkoi laulu, alussa hiljaa ja yksitoikkoisena; siinä oli -valitusta ja vaikeroimista, siinä oli surua ja kyyneliä... Se yltyi, -muuttui kohisevaksi ja hurjaksi. Gunilla oli kuulevinaan kuolemaan -tuomittujen kuolonkorahdukset, äitien kirkunan ja pyövelien huudot! - -Yhä korkeammalle kohosi laulu, se nousi yli puiden latvojen -kirkkaalle tähtitaivaalle, mutta alhaalla liehuivat raivottaret -palavine tuohuksineen ja liehuttivat niitä, niin että kipenet -räiskyivät laajalle ympärinsä. - -Oli aivan pimeää, kun synkkä kulkue vitkaan liukui äärettömän suureen -aukeamaan keskelle metsää. - -Laulu oli vähitellen hiljentynyt jälleen, nyt kuului se aivan -kuin kuolinvirreltä, matalalta uikutukselta... Sitten yksi ainoa -vihlaiseva epätoivon kirkaisu. Sen jälkeen oli hiljaista kuin -haudassa. - -Gunilla oli enemmän kuollut kuin elävä. Hän oli kietonut käsivartensa -molempain lastensa ympärille, hän näki tummien olentojen liikkuvan -ympärillään, hän luuli, että ne olivat kuolleita, jotka olivat -nousseet haudoistaan ottaakseen osaa kamalaan juhlaan. - -Kappaleen matkan päässä hänestä paloi suuri rovio. Hän kuuli kuinka -siihen alituiseen heitettiin uusia polttopuita, ja joka kerta sirkosi -kokonainen kimppu tähtösiä korkeutta kohden. - -Hänen kuulonsa oli teroittunut äärimmilleen, hän kuuli loitommalla -jonkun puhuvan ja arveli sen olevan Jorman. Mutta -- oliko se -mahdollista -- tai mistä syystä mies olisi maininnut hänen -nimensä!... Hän kuuli sen niin selvään kuin olisi huudettu hänen -korvaansa... - -Nyt syöksyi koko joukko polvilleen ja painoi kasvonsa maahan. Kuinka -he huusivat ja ulvoivat! - -Jorma puhui jälleen. Nyt mainittiin erään toisen naisen nimi, mutta -silloin kuului niin sydäntä viiltävä valitushuuto, että se kävi läpi -Gunilla rouvan luiden ja ytimien. Mutta samassa raikuivat luikut ja -paimentorvet. - -Hän näki, kuinka naiset, jotka seisoivat hänen ympärillään, vietiin -pois yksi toisensa jälkeen lapsi käsivarrellaan, ja kuinka heidät -vedettiin väkisin, jos he kieltäytyivät seuraamasta vapaasta -tahdostaan. He eivät palanneet takaisin, mutta niin pian kuin -miehet palasivat noutamaan jotakin jälelläolevista, päästivät nämä -hiljaisen, hillityn valituksen. Gunilla olisi tahtonut mielellään -kysyä, mihin he menivät ja miksi he eivät tulleet takaisin, -- mutta -kieli oli tarttunut kiinni kurkkulakeen, hän ei voinut puhua. - -Nyt vietiin viimeinenkin pois. - -Koko joukko makasi taasen polvillaan kasvot maassa, huutaen ja -ulvoen. Hän ei tiennyt oliko hän kuullut tämän kaksi vai kaksitoista -kertaa. Aika ja luvut häipyivät siltä, joka on joutanut suuren surun -tai kauhun valtoihin. - -Samassa kuiskasi muuan ääni hänen korvaansa: - -"Ole hiljaa, Gunilla!" - -Siirtyikö hän yhtäkkiä helvetistä taivaanvaltakuntaan! Suloisempaa -soittoa ei hän ollut kuullut koskaan kuin nämä sanat ritarin -huulilta. Tämä otti hänet vahvoille käsivarsilleen. Hän näki Kaarinan -ja Akselin seuraavan... sitten ei mitään enempää, sillä hän oli -menettänyt tajuntansa. - -Mutta kun hän heräsi jälleen, oli hän toisessa reessä, lapset ja -neitsyet luonaan. Asemiehet ja palvelijat ympäröivät heidät, mutta -ritari ei ollut heidän joukossaan. - -"Missä on herrani?" kysyi hän vapisevalla äänellä. - -"Hän on käskenyt, että meidän on odotettava häntä täällä", vastasi -muuan asemiehistä. - -"Hiljaa! Oliko se laukaus?" - -"Kuulkaa, kuulkaa, mikä parku!" - -Yhtäkkiä tuli aivan hiljaista. - -"Tulevatko he tänne päin?" - -"Ei, he menevät pois." - -"Tuolla loistavat soihdut!" - -"Siellä on itkevä lapsi!" sanoi Gunilla rouva. "Pyhä neitsyt, kuinka -se itkee katkerasti!" - -"Rakas äiti, se on varmaan pikku Anna", sanoi Kaarina. - -"Mitä puhutkaan!" - -"Kuinka tuo ääni kuului Sakon ääneltä!" kuiskasi muuan neitosista. - -"Miksei Sakko ole täällä?" kysyi Akseli. - -"Hän on varmaankin ritarin mukana." - -"Tuolta tulee joku!" - -"Se on varmaan isäni!" - -Se oli ritari. Hän kantoi jotakin käsivarrellaan, mutta oli niin -pimeä, ettei voinut eroittaa, mitä se oli. - -"Hevoseni!" käski ritari. - -"Tässä se on!" - -"Ota tämä lapsi, Gunilla!" sanoi ritari vienolla äänellä. "Se on -Jumalan avulla pelastunut kuolemasta!" - -Ja hän pani pikku olennon hänen syliinsä ja kääri vaipan hyvin -molempain ympärille. - -"Onko se jonkun noista naisista?" - -"Kyllä se on!" - -"Herra olkoon kiitetty! Kuinka äiti on oleva iloinen!" - -"Niin luulen! Nyt täytyy meidän rientää." - -Ja koko pieni parvi riensi pikimmiten paikalta. - -Gunilla rouva piteli nukkuvaa lasta sylissään. - -"Lieneeköhän se poika vai tyttö", sanoi Gunilla sivellen kädellään -hentoja kasvoja. - -Kaarina kumartui pienokaista vasten. - -"Rakas äiti, se on Anna", sanoi hän. - -"Älä lörpöttele! Anna makaa kotona vuoteessaan ja nukkuu." - -Mutta Gunilla rouvasta tuntui, että lapsi painautui niin ihmeen -pehmeästi häntä vasten. Ei silmänräpäyksen ajaksikaan pälkähtänyt -hänen päähänsä, että se olisi voinut olla hänen lapsensa. Mutta -hänestä tuntui, että hänen oli kasvatettava se omien lastensa kanssa, -ja hän päätti ottaa äidin kotiinsa ja tehdä hänestä kaikkien lastensa -hoitajan. Vihdoin olivat he kotona linnassa. Piha oli valaistu -soihduilla; koko lukuisa palvelijajoukko seisoi odotellen. Erik herra -otti nopeasti lapsen Gunilla rouvalta ja riensi portaita ylöspäin. - -"Olisihan minun toki pitänyt sitä edes nähdä", sanoi Gunilla hieman -tyytymätönnä. - -Mutta ilo oli pian ainoa tunne, joka valtasi kaikkien mielet. -Kotiväki puhui siitä pelosta, jota oli tuntenut. Mutta tällöin -katselivat he hämillään toisiinsa, ikäänkuin peläten sanoa enemmän -kuin oli lupa. - -"Te salaatte minulta jotakin!" sanoi Gunilla rouva. - -Silloin kertoivat he ritarin pelästyksestä, kun hän sai tietää -Gunilla rouvan menneen juuri sille taholle, missä uhraus oli -tapahtuva. Lapset ja neitoset puhuivat kaikista niistä kauhuista, -joita olivat kokeneet, mutta Gunilla rouva riensi rouvantupaan -syleilemään nuorinta lastaan, viisivuotiasta Annaa. - -Kuinka hän hämmästyikään nähdessään ritarin polvillaan lapsen vuoteen -vieressä, levottomalla hellyydellä katsellen sitä. - -"Mitä on tapahtunut? Onko lapsi sairas?" kysyi äiti pelästyneenä ja -riensi hänen luoksensa. - -"Näethän itse, ettei häntä vaivaa mikään." - -"Minusta hän nukkuu niin raskaasti." - -"Hän on kenties kovin väsynyt." - -"Mistä niin? Minä soitan hänen hoitajaansa." - -"Hän on poissa." - -"Poissa?" kysyi Gunilla rouva kummissaan. - -"Hän on poistunut ainaiseksi." - -"Mutta sano sitten minulle, mitä on tapahtunut!" - -"Ei tänä iltana!" - -"Luuletko, että voin saada mitään rauhaa, kun ajatuksissani pyörii -se, mitä täällä on tapahtunut? Tai että voin nukkua sen jälkeen mitä -itse olen kokenut?" lisäsi hän väristen. - -"Sitten sanon sen", vastasi Erik herra, "mutta sillä ehdolla, että -ensin katsot oikein varmasti, että tässä makaava lapsi on sinun oma -lapsesi." - -"Luuletko, että äiti milloinkaan voi erehtyä sellaisesta?" kysyi -Gunilla. - -"Olet tehnyt niin!" - -"Minäkö?... Erik!..." - -Hän kalpeni lumivalkoiseksi. - -"Sano... oliko se minun lapseni, joka...?" - -"Nyt avaa hän silmänsä! Puhu hänelle!" - -"Rakas äiti!" kuiskasi tyttö ja suuteli häntä, mutta nukkui sen -jälkeen uudestaan. - -"Oliko se hän, Erik?" - -"Kiitä Jumalaa, Gunilla! Se oli hän!" - -"Kaikki pyhimykset! Ja millä ihmeellä hän pelastui?" - -"Sakko hänet pelasti." - -"Sakko! Missä hän on?" - -Ritari kääntyi pois. - -"Maksoiko se hänen henkensä?" kysyi hän väristen. - -"Maksoi!" - -Gunilla painoi päänsä hänen rintaansa vasten ja itki. - -"Hän oli uskollinen ystävä ja palvelija." - -"Muutamia päiviä sitten sanoi hän kerran osoittavansa, että oli -kiitollinen, ja täydelleen on hän pitänyt sanansa." - -"Mutta te itse, rakas herra, näytätte niin sairaalta ja runnellulta. -Pelkään, että tämä päivä on koskenut syvästi teihin. Menkää levolle!" - -"Ja sinä itse, Gunilla?" - -"Minulla on vielä kaikki, mikä on sydämelleni rakasta, minä tahdon -kiittää Jumalaa ja siten rukoilla niiden eksytettyjen raukkojen -puolesta, jotka nyt valittavat ja surevat." - - * * * * * - -Parisen päivää myöhemmin löydettiin päällysmies hirtettynä linnan -edustalta. Vääryyttä kärsineet olivat itse kostaneet. - -Tapaus koski syvästi ritariin. Laittomuus, jota hän oli koennut -vastustaa, oli murtanut kaikki sulut ja puhjennut ilmoille kaikessa -hirvittävässä raakuudessaan. Mitä jalansijaa oli kristinusko saanut -sellaisessa kansassa, joka uhrasi omaa lihaansa ja vertansa? -Mitä kunnioitusta nautti päämies, jonka silmien edessä, jonka -läheisyydessä oli uskallettu tehdä sellainen rikos, ja kuinka voisi -sen rangaista, kun koko kansa otti osaa siihen? Nämä ajatukset -pyörivät öin ja päivin hänen päässänsä. Ne heikonsivat hänen -ennestäänkin turmeltunutta terveyttään. - -Muutamia päiviä myöhemmin saapui vanha Jorma linnaan ja pyysi -puhutella ritaria. Tämä päästi hänet puheilleen. Mies kantoi päätänsä -pystyssä; hänen koko käytöksensä ilmaisi itsetietoisuutta. - -"Mitä tahdotte?" kysyi Erik herra. - -"Koko kansani puolesta pyydän, ettette rankaise meitä siitä synnistä, -jonka olimme tekemäisillämme." - -"Mistä puhutte?" - -"Kun otimme teidän lapsenne..." - -"Miksi tahdoitte tehdä minulle sellaisen surun?" - -"Me rakastimme teitä, herra, ja tahdoimme, että teidän oli -sovitettava se synti, jonka luulimme teidän tehneen." - -"Luulitte minun pidättäneen teidän palkkanne?" - -"Sakko sanoi meille, kuinka asianlaita oli, ja niin sai päällysmies -rangaistuksensa, ja me saimme, mikä oikeudella oli meille tuleva." - -"Ja Sakko?" - -"Hän antoi henkensä lapsenne puolesta! Aivan sen edellä oli hän -sanonut meille, kuinka asia oli." - -"Ettekö luule, että minä tahdon rangaista teitä siitä?" - -"Kuinka monta henkeä tahdotte?" - -"Kuvitteletteko voivanne hengellä ja verellä hyvittää, mitä olette -rikkoneet jumalallista ja inhimillistä lakia vastaan?" - -"Jumalallisen kanssa saamme kai itse selvittää asian. Olen tullut -tänne maallisen lain tähden." - -"Valtio on lähettänyt pappeja teitä opettamaan. Teidät on kastettu -kristinuskoon, ja te harjoitatte kaikkia pakanuuden kauhistuksia!" - -"Meidät ajettiin joukoittain kasteelle ja kirkkoon. Kukaan ei voi -meitä estää ajattelemasta miten tahdomme." - -"Eivät pappien puheetkaan?" - -"He valehtelevat kaikki." - -"Mitä sanotte?" - -"Totuuden, jalo herra!" - -"Näyttäkää se toteen!" - -"Eivätkö he sano, että Kiesus kulki ympärinsä köyhien joukossa, -tehden hyvää kaikille?" - -"Sanovat!" - -"Eivätkö he sano olevansa hänen seuraajiaan..." - -"Eivät kaikki ole." - -"Joko hän ei ole ollut parempi kuin hekään, ja silloin ei hän -myös ole koskaan tehnyt niitä hyviä töitä, joita he sanovat hänen -tekemikseen; tai ovat he kurjia ulkokullattuja, jotka käyttävät hänen -nimeään kilpenään, jonka takana synti on luvallinen." - -"Pappikin on ihminen." - -"Mutta hän ei saisi olla pappina, jos hän on suurin syntinen -seurakunnassa." - -"Silloin on valitettava piispalle." - -"Sellaista me emme ymmärrä, ja vähänpä siitä voisi olla hyötyäkin. Me -kyllä tiedämme omat neuvomme." - -"Ja palaatte takaisin pakanuuteen." - -"Luullaksemme se voi olla yhtä hyvä!" - -"Kuulkaas minua, Jorma! Oletteko koskaan nähnyt totista ja vilpitöntä -kristittyä?" - -"Kyllä, herra, olen nähnyt; mutta minä tunnen myös monta jalomielistä -pakanaa." - -"Ettekö huomaa mitään eroa heidän välillään?" - -Jorma vaikeni kauan. - -"Olen huomannut _yhden_", sanoi hän. - -"Ja se on?" - -"Kristitty antaa anteeksi vääryydet." - -"Onko se teistä vaikeaa?" - -"Vaikeinta kaikista." - -"Mutta hyvin?" - -"Kun voi sen tehdä!" - -"Otaksutaan, että se on kysynyt kovia taisteluita, ennenkuin voi sen -tehdä. Minkä luulette silloin vievän hänet siihen?" - -"Hänen kristillisen velvollisuutensa!" - -"Pakana ei sitä hyväksy?" - -"Kyllä, mutta hän ei tee samoin." - -"Miksi ei?" - -"Meillä on sääntönä: 'silmä silmästä, henki hengestä'!" - -"Ja onko se teistä parempi?" - -"Sitä en tiedä sanoa..." - -"Mitäs sitten tarkoitatte?" - -"Sitä vain, että kristinusko asettaa toiset vaatimukset..." - -"Luuletteko niiden olevan onneksi vai onnettomuudeksi ilmisraukoille?" - -"Kyllä ne ovat onneksi." - -"Ymmärrättekö silloin, Jorma, miksi toivoisin niiden leviävän teidän -keskuuteenne?" - -"Hankkikaa parempia opettajia!" - -"Suokoon Jumala, että voisin! Mutta ettekö voi pysyä lujana uskossa?" - -"Kukapa tahtoo peseytyä puhtaaksi likalätäkössä, herra?" - -"Mitä sanotte?" - -"Että siksi ovat papit ja munkit tehneet sen opin, jota saarnaavat. -Jos joku sellainen tulee tölliini, saa hän mennä niine hyvineen; ei -hän tahdo edistää herransa, vaan omaa ja luostarinsa asiaa." - -"Surullista, jos niin on!" - -"Meillä täytyy opin ja elämän olla yhtä, kuten ruumiin ja sielun, -muuten on meistä kaikki ulkokultailua ja petosta." - -"Ette ole niinkään väärässä!" - -"Tiesin kyllä, että lopulta ymmärtäisitte minua", sanoi Jorma. "Te -olette jalo ja oikein ajatteleva herra, sentähden koski meihin -syvästi, kun luulimme, että ahneus oli teidät saanut valtaansa. -Sakon veri on sovittanut syymme Jumalan edessä, hän oli vanhan suvun -viimeinen vesa, ja hänessä meni suuri tietäjän alku manalle. Mutta -vielä on jälellä velkamme teille, ja niinä olen tullut kysymään -teiltä siitä." - -"Mitä tarjoatte?" - -"Viisikymmentä henkeä!" - -"Se on liian vähän!" - -"Sata!" - -"Enemmän!" - -"Viisi sataa!" - -"Vielä enemmän!" - -"Olkaa armelias, herra!" Jorma heittäytyi maahan ja suuteli ritarin -takinlievettä. - -"Vaadin, että kaikki tyyni luovutte eksytyksistänne ja rupeatte -kristityiksi omasta vapaasta vakaumuksestanne. Sinä, Jorma, olet -itse tunnustanut, että kristinusko on korkeampi. Sinun on myös -myönnettävä, että sellaisessa, joka kuuluu ikuiseen autuuteemme, -täytyy ihmisen kaikin voimin pyrkiä korkeimpaan." - -"Tahdon noudattaa käskyänne. Mutta mitä vaaditte siitä, mitä on -tapahtunut?" - -"En mitään!... Menkää rauhassa!" - -"Annatte anteeksi! Tämä on tosiaankin korkean mestarin opin mukaista! -Se on suuri ja hyvä! Te opetatte sen meille omalla esimerkillänne." - -Vanhus poistui sangen liikutettuna. - -Tämä kohtaus oli suurena lohdutuksena Erik herralle, ja hän ryhtyi -jälleen tarmolla tehtäviinsä. Tärkein oli niiden laivojen tarkastus, -joiden oli lähdettävä vesille heti jäiden auettua. Sen jälkeen -oli tärkeintä laittaa kuntoon linnoitukset Viipurin ympärillä. -Vaarat uhkasivat idästä, ja tanskalaiset juonittelijat uudistivat -vehkeilynsä. Outoja henkilöitä hiiviskeli ympäri rahvaan keskuudessa -puhuen mikä onni olisi, jos tanskalaiset sotajoukot tulisivat kansaa -puolustamaan. - -Silloin sairastui Erik herra äkkiä. Heti alusta sai tauti niin -vaarallisen käänteen, että luultiin kuoleman olevan lähellä. -Erik herra oli siitä täysin tietoinen. Kuinka hellästi hän -sulkikaan lempeän vaimonsa syliinsä ja kiitti häntä kaikesta hänen -rakkaudestaan! - -Ritarin käskystä koottiin läheisin talonväki sairashuoneeseen -jäähyväisille. He itkivät ja nyyhkyttivät, mutta hän oli tyyni -ja hymyili. Hänelle oli kuolema tervetullut vapauttaja. Gunillan -käsi kädessään ja katse kiinnitettynä pienokaisiin, jotka olivat -polvillaan hänen edessään, odotti hän tyynesti viimeistä hetkeä. - -Mutta se viipyi; yöllä hän nukkui muutamia tunteja ja tunsi aamulla -itsensä niin paljon paremmaksi, että tahtoi nousta jalkeille. Hänen -tahtoaan noudatettiin, ja nojaten Gunillaan ja muutamaan uskolliseen -palvelijaan kulki hän viereiseen huoneeseen. - -"Kuinka täällä on pimeää kaikkialla", sanoi hän. Mutta kohta sen -jälkeen kaatui hän alas penkille kuin kuollut. - -"Gunilla!... Jo valkenee, nyt näen valoa. Oi, mikä kirkkaus!" -huudahti hän säteilevin kasvoin, ja pakeneva sielu salli hänen viedä -hautaan onnellisen tunteen siitä... - -Koko Suomi suri häntä. - -Mutta Ruotsiinkin levisi hämmennys ja levottomuus. Sellainen -surusanoma saattoi tosiaankin herättää levottomuutta tulevaisuuteen -nähden. Nyt ei enää tarmokas, luotettava ja valpas Erik Turenpoika -ollut puolustamassa itärajaa ja pitämässä yllä epävarmaa, usein -keskeytettyä rauhan työtä. - - - - -8. - -NAISEN VOIMA. - - -Valtaneuvostossa istui, harvoilla poikkeuksilla, ainoastaan -rauhanystäviä. Ne, jotka kuuluivat Svante Niilonpojan puolueeseen, -eivät voineet saada tahtoaan voimaan, ja niin täytyi heidän sallia, -että laadittiin kokonainen joukko syytteitä valtionhoitajaa vastaan. -Nämä yhdistettiin avoimiin kirjeihin, joista yksi toimitettiin -valtionhoitajalle ja toiset lähetettiin kaikkiin maakuntiin ja yksi -Tukholman kaupungille. - -Svante Niilonpoika vastasi muutamain päivien kuluttua, että -hän tahtoi vastata asianomaisille tuomareille, ja jos nämä ja -valtaneuvosto niin vaativat, oli hän taipuvainen jättämään -päämiehyytensä neuvoston käsiin. - -Mutta kohta sen jälkeen pyysi Tukholman kaupungin porvaristo pääsyä -valtionhoitajan puheille ja rukoili, että hän heidän ja maan tähden -tahtoisi pitää hallituksen käsissään. - -Kauppakaupunkien miehet ja lähinnä asuva rahvaskin lähetti hartaita -pyyntöjä, että herra Svante Niilonpoika pysyisi valtionhoitajana. - -On helposti käsitettävää, etteivät nämä viestit miellyttäneet -neuvosherroja, mutta sitten tuli vielä lähetystö Taalainmaasta. -Se selitti pelottomasti, että mies, joka oli puolustanut Ruotsin -vapautta ja itsenäisyyttä, oli heidän mielestään korkeimmalla -valtakunnan herrojen joukossa, ja he pyysivät herra Svante -Niilonpoikaa pitämään kiinni peräsimestä. Heidän apuunsa hän saattoi -luottaa milloin hyvänsä kutsuikin. - -Ruotsin neuvosto oli kuin halvauksen saanut; epäilemättä oli Svante -Niilonpojan puolue vahvin. Mihin keinoihin nyt oli ryhdyttävä? Neuvon -oli keksivä nainen. - - * * * * * - -Herra Sten Kristerinpoika oli mennyt toisiin naimisiin Vikin herran -tyttären, Pernilla Niilontyttären kanssa. Syksyllä 1511 he asettuivat -asumaan Tukholmaan ja pitivät upeaa taloutta. - -Pernilla rouva oli tavattoman pieni kasvultaan eikä enää nuorikaan, -mutta hänellä oli tulinen sielu ja rajut intohimot, joiden edessä -kaikkien täytyi väistyä. - -Hän ei ollut mennyt naimisiin rakkaudesta, mutta Sten Kristerinpojan -valtiolliset laskelmat olivat myös hänen, ja hän oli lujasti -päättänyt viedä ne perille. - -Hän inhosi Svante Niilonpoikaa sentähden, että tämä oli hänen -herransa tiellä; hän vihasi Märta rouvaa sentähden, että tämä oli -niin mahtavan herran emäntä. - -Mutta mikään ei olisi estänyt häntä tuntemasta suopeutta, jopa -hellyyttäkin samoja ihmisiä kohtaan, jos hän olisi ollut heidän -sijassaan ja he hänen. - -Luonnollisena seurauksena tästä hänen pyrkimyksestään oli, että hän -tunsi suurta osanottoa Knut Alfinpoikaa kohtaan. - -Ja hänelle tämä nuori mies uskoi epätoivonsa sen johdosta, että -Kristina Gyllenstjerna oli pettänyt hänet, kuten hän sanoi. Kristina -oli houkutellut itselleen hänen rakkautensa ja sitten hylännyt hänet -valtionhoitajan pojan tähden. - -Pernilla rouva ei ainoastaan hyväksynyt hänen suuttumustaan, -vaan hautoi kostoakin hänen puolestaan. Mutta tällöin kuunteli -hän jännityksellä kaikkea, mikä koski valtionhoitajaa ja hänen -emäntäänsä. Hän pystyi laatimaan useampiakin suunnitelmia pienessä -nokkelassa päässään. - -Knut herra ajatteli ainoastaan rakkauttaan ja eli sille. - -Eräänä päivänä saapui hän Pernilla rouvan luo tavallista -kiihtyneempänä. "Minä lähden täältä", sanoi hän. - -"Mitä sitten on tapahtunut?" - -"Minä en kestä nähdä heitä yhdessä!" - -"Heh, teitähän Kristina rakastaa!" - -"Mutta Stenillä on kaikki edut puolellaan. Kuka nainen ei antaisi -etusijaa tulevalle valtionhoitajalle kenen ja kuinka korkeasäätyisen -aatelismiehen rinnalla tahansa!" - -"Mutta jos hänestä nyt ei tulisikaan valtionhoitajaa?" - -"Mikäs estää!" - -"Mikä! Me molemmat esimerkiksi!" - -"Jotka emme voi mitään." - -"Se riippuu tahdon voimasta." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Että minä mielelläni tahtoisin palvella teitä", sanoi Pernilla rouva -ojentaen hänelle kätensä. - -Hän lankesi polvilleen ja suuteli sitä. - -"Jos voitte tehdä sen", sanoi hän, "vannon etten ikipäivinäni lakkaa -osoittamasta teille kiitollisuuttani." - -"Nouskaa, herra Knut Alfinpoika, ja puhukaamme tyynesti." - -Toinen totteli. - -"Käskekää, mitä minun on tehtävä?" - -"Vaiettava ennen kaikkea!" - -"Kuten hauta." - -"Sitten annettava joka päivä tietoja." - -"Mistä?" - -"Kaikesta, mitä linnassa tapahtuu." - -"Minä tiedän niin vähän." - -"Urkkikaa sitten! Teidän täytyy tietää paljon!" - -"Mutta voinko ja saanko minä..." - -"Epäröittekö?" - -"Tunnustan, että teen niin!" - -"Silloin ette rakasta häntä." - -"Enemmän kuin elämääni, mutta..." - -"Tarkoitatteko kenties, että ehdotan jotakin kunniatonta?" - -"En tiedä mitä sanon! Käskekää, minä teen kaiken, mitä vaaditte!" - -Ja siitä pitäen teki Knut herra selkoa kaikesta mitä linnassa -tapahtui. Pernilla rouva ei ainoastaan saanut tietää, mitkä henkilöt -kävivät valtionhoitajan luona, vaan sangen usein, mistä he olivat -keskustelleetkin. - -Saamiensa raporttien pohjalla hän tiesi, että valtionhoitajan terveys -oli suuresti huonontunut; että hän suurella pelolla odotti tulevan -vuoden sotaretkeä; ettei enää ollut odotettavissa mitään apua -lyypekkiläisiltä sekä lopuksi että oli tehty monia turhia yrityksiä -saada luostareilta ja kirkolta rahoja lainaksi. - -Pernilla rouva oli kuitenkin liian viisas ilmaistakseen, mistä -lähteestä hän oli saanut nämä uutisensa. Jos salaisuus olisi -paljastunut, ei hän olisi saanut enää tietää mitään; ja hän tunsi -tähän asti hänelle aivan outoa nautintoa ajatellessaan kysymyksiä, -jotka koskivat maan ja kansan olemassaoloa. Hän laati päässään mitä -ihmeellisimpiä ehdotuksia; väliin tahtoi hän, että hänen herransa nyt -heti asettuisi rauhanystäväin eturintamaan, taistelisi erinomaisella -urhoollisuudella ja niittäisi loistavia voittoja. - -Mutta kun hän ajatteli Sten herraa, tarkoitti hän itseään. Hänen -vilkkaissa kuvitelmissaan oli hän itse johtamassa sotajoukkoa, -tekemässä urhoollisuuden ihmeitä ja niittämässä kunniaa ja mainetta. -Hänen jalkoihinsa langettiin, häntä ihailtiin ja tehtiin hänet -maan kuningattareksi. Jos hän olisi ilmaissut salaiset ajatuksensa -jollekin ihmiselle, olisi hänelle naurettu vasten kasvoja. Ajatelkaas -vain hänen kuvatonta olentoaan! - -Mutta hän oli siksi viisas, että piti nämä mietteet omina hyvinään. -Hänen herransa, joka heidän avioliittonsa alussa piti häntä kaikissa -suhteissa merkityksettömänä, alkoi vähitellen käsittää, että -hänestä saattoi olla suurta hyötyä. Ja niin uskoi vanha Sten herra -emännälleen suunnitelmiaan, ja tämä puuhaili niitä kehittääkseen, -ilmoitti saamansa salatiedot ja osoitti sellaista mielen terävyyttä, -joka on mahdollista ainoastaan naiselliselle havaintokyvylle. - -Pernilla rouva oli kokenut, ettei hän voinut ulkonäöllään saada -vaikutusvaltaa miehiin. Hän päätti koettaa heidän vaimojensa kautta. - -Kukapa emäntä ei haluaisi tehdä itseään tärkeäksi herralleen, ja -tässä saattoi Pernilla antaa monia hyviä viittauksia. - -Eivät kaikki rauhanystävät tahtoneet saada Hannu kuningasta -valtakuntaan, mutta he tahtoivat päästä Svante Niilonpojasta ja -- -itse päästä ohjaksiin. Sanottiin, että nyt oli neuvoston aika ottaa -peräsin käsiinsä ja luotsata hankautunut valtiolaiva satamaan. - -Mutta ei käynyt päinsä eroittaa valtionhoitajaa ilman kansan -myöntymystä; joka mies tiesi, että hän oli kansan suosikki. - -Eräänä päivänä tuli Knut herra hänen luoksensa sangen kiihtyneenä. - -"Mitä nyt?" kysyi hän. - -"Puhutaan, että häät vietetään marraskuussa." - -"Meillä on vasta syyskuu!" - -"Teidän täytyy estää se!" - -"Mitä sanoo Kristina?" - -"Vaikenee ja suostuu!" - -"Vastahakoisesti?" - -"Olenhan sanonut teille, että hän rakastaa Steniä!" huudahti Knut -epätoivoissaan ja kätki kasvonsa käsiinsä, katkerasti itkien. - -"Oletteko mies?" kysyi Pernilla halveksuvasti. - -"Enkö ole juossut kaikilla teidän asioillanne, hankkinut teille -kaikki ne tiedot mitä olette halunnut? Ettekö te siitä hyvästä -luvannut auttaa minua?" - -"Eikö voisi ryöstää häntä!" - -"Ryös -- tää -- hä -- ntä?" - -"Niin, houkutella hänet pienelle retkelle!" - -"Millä verukkeella?" - -"Voitte kai keksiä jonkun sellaisen." - -"Voisin viedä hänet sisareni luokse." - -"Pakottakaa hänet ensin matkalla salaa vihille johonkin -luostarikirkkoon!" - -"Siihen ei hän ikinä suostu!" - -"Minä sanoin: pakottakaa hänet!" - -"Olette paholainen itse!" - -"Minäkö? Ettekö häpeä!" huudahti Pernilla rouva kiihkeästi. "Hoitakaa -asianne kuten hyväksi näette; minä en enää teistä välitä!" - -Julmistuneena nousi hän ja poistui huoneesta. - -Mahtoiko Knut olla sitä mieltä, ettei pikku rouvasta ollut hänelle -ollut mitään hyötyä, selvisikö hänelle, että mitä hänellä nyt -enää oli tehtävissä, se saattoi tapahtua ilman tämän apuakin, tai -saiko kenties Pernilla rouvan mitätön persoonallisuus hänet tätä -hyleksimään? Kuinka lie ollutkin, mutta muutamain minuuttien kuluttua -alkoi hän vihellellä, ja kohta lähti hän tiehensä. - -On mahdollista, ettei Pernilla rouva ollut alussa miettinyt -seurauksia siitä askeleesta, johon hän oli aivan harkitsematta -neuvonut Knutia. Tämän sanat ja vielä enemmän aavistus niistä -ikävyyksistä, jotka odottivat häntä itseään, jos tuli tunnetuksi, -että ehdotus oli hänen tekemänsä, ynnä tietoisuus siitä, että Knut -aivan arvelematta paljastaisi heidän salaisuutensa, vei täydelliseen -käännökseen. - -Sitä paitsi oli Knut hänelle tästälähin tarpeeton. Neuvoston -syytökset tulisivat varmaan tekemään tarpeellisen vaikutuksen. Hän -saattoi hyötyä siitä, jos nuori mies joutui loitommalle...ja sitä -ei hän tahtonut lyödä laimin. Sisarensa, herra Pietari Turenpojan -emännän kautta oli hän tehnyt tuttavuutta herra Erik Juhananpojan -emännän, Cecilia rouvan kanssa. Hän ymmärsi, että heidän täytyi Sten -Sturen ja Kristina Gyllenstjernan kesken aiotun liiton johdosta -kuulua valtionhoitajan puolueeseen. Mutta hän tiesi myös, että Erik -herra oli ollut tanskanmielinen, ja jollei hän nyt enää ollut sitä, -johtui se hänen emäntänsä vaikutuksesta. - -Cecilia rouva vältti niin paljon kuin voi kosketusta niiden rouvien -kanssa, joiden herrat ja miehet kuuluivat rauhanpuolueeseen. Siitä -huolimatta päätti Pernilla rouva käydä hänen luonaan, ja päätös -pantiin heti toimeen. Tällöin osoitti hän merkillistä käytösaistia. -Sanallakaan ei hän puhunut heidän herrojensa valtiollisista -mielipiteistä, mutta sitä vilkkaammin osanotostaan Kristina -Gyllenstjernaa kohtaan. Suurella näppäryydellä houkutteli hän nuoren -neitsyen puhumaan ja tuli pian vakuutetuksi, että hänen rakkautensa -kuului Sten Sturelle. - -Ennen lähtöään pyysi hän puhua muutamia sanoja kahdenkesken Cecilia -rouvan kanssa, ja hänelle sanoi hän salavihkaan saaneensa tietoon, -että kaunista Kristinaa uhkasi suuri vaara. - -"Millainen se muka on?" kysyi Cecilia hämmästyksissään. - -Sitä ei Pernilla rouva tiennyt niin varmaan sanoa. "Kenen puolelta se -uhkaa?" - -Niin, sitä ei hän voinut lainkaan sanoa. Mutta Cecilia tuumi, että -Pernilla rouva oli velvollinen ilmoittamaan, mistä hän oli sellaisen -tiedon saanut. Vastaus kuului, että Pernilla rouva oli kuullut sen -ainoastaan ohimennen, ja hänen oli mahdoton muistaa keneltä. - -Cecilia rouva mietti hieman ja kiitti häntä antamastaan -varoituksesta, kuitenkin pyytäen vielä yhtä asiaa. Pernilla rouva -ihmetteli, mitä se mahtoi olla, mutta Cecilia rouvan hyväksi tahtoi -hän mielellään tehdä mitä voi. - -"Asettukaa minun asemaani", vastasi tämä, "ja sanokaa minulle sitten, -mihin varokeinoihin ryhtyisitte". - -Tähän oli Pernilla rouva niin valmistumaton, että hän punastui aivan -hiusmartoaan myöten. - -"Mihin varokeinoihin?..." toisti hän aivan ymmällä. - -"Olen varma, ettei kukaan voi minulle antaa tässä parempaa neuvoa -kuin juuri te, Pernilla rouva." - -"Minun on mahdoton tietää..." - -"Nainen, jolla on teidän tavaton ymmärryksenne, voi selittää paljon --- jos tahtoo", lisäsi Cecilia rouva. - -"Josko tahdon?" - -"Osoittakaa olevanne ystäväni! Varoitus, jonka olette minulle -antanut, on herättänyt minussa pelkoa; mutta minä olen tietämätön, -millainen vaara en. Jollette sano mitään enempää, katson olevani -pakoitettu viemään Kristinan takaisin Ekaan. Enkä suinkaan pidä sitä -minään salaisuutena, että minut on teidän puolinainen viittauksenne -saattanut siihen." - -"No niin; luulen, että on tarkoitus ryöstää neitsyt -- mutta varmasti -en sitä tiedä." - -"Tarkoituksessa estää avioliitto?" - -"Muuan onneton rakastaja!" - -"Herra Knut Alfinpoika?" - -Nyt punastui Pernilla rouva vielä helakammin kuin ennen. Hän tunsi, -ettei maksanut vaivaa kieltää, ja huudahti kiihkeästi: "Älkää -ilmaisko minua!" - -"Ettehän ole sanonut mitään!" - -"Luulen, että se on vain joutava päähänpisto. Mutta hän rakastaa -neitsyttä intohimoisesti." - -"Kiitän teitä sydämestäni", virkkoi Cecilia rouva. "Nyt tiedän -kaiken, mitä tarvitsen." - -"Älkää mainitko minua!" - -"Luottakaa minuun, kyllä vaikenen!" - -Mutta kun Pernilla rouva palasi kotiinsa, ei hän suinkaan ollut -tyytyväinen vierailuunsa. Hänestä tuntui, kuin Cecilia rouva olisi -osoittanut paljon suurempaa viisautta kuin hän itse, ja se suututti -häntä, sillä hän tahtoi mielellään olla kaikkia muita naisia -viisaampi ja ymmärtäväisempi. - -Vielä oli yhtenä syynä levottomuuteen se, että hänen ollessaan poissa -oli herra Knut Alfinpoika käynyt hänen kotonaan ja ollut hyvin -pahoillaan, kun ei tavannut häntä. Hänenhän ei koskaan pitänyt enää -tulla, ja mistä syystä hän nyt kuitenkin teki niin? - - * * * * * - -Syytekohdat Svante herraa vastaan olivat lyhykäisesti seuraavat: - -Valtionhoitaja oli jättänyt menemättä Kalmarin kokoukseen 1505 ja -vastoin valaansa riistänyt niiltä, jotka olivat matkustaneet Tanskaan -rauhanasioissa, heidän lääninsä ja saattanut heidät huonoon huutoon, -jonkatähden kukaan ei enää tahtonut mennä sinne niin kauan kuin -hallitus oli yksistään Svante Niilonpojan käsissä. - -Edelleen ei hän ollut noudattanut neuvoston neuvoa, vaan sen -vastaisesti pitkittänyt sotaa, jonkatähden oli se vaara tarjona, -että rahvaan miehet ottaisivat jälleen vastaan kuninkaan ja hänen -poikansa, vastoin sekä Svante Niilonpojan että herrojen tahtoa. - -Se rahasumma, jota kuningas vaati rauhan ehtona ja jota Svante -Niilonpoika ei tahtonut suostua maksamaan, oli niinikään yhtenä -syytekohtana. - -Herrat eivät itsekään suostuneet siihen mielellään, Jumala nähköön, -mutta hätä ei lue lakia, ja heistä näytti suurelta järjettömyydeltä -sanoa haluavansa rauhaa, mutta olla antamatta tilaisuutta rauhan -saantiin; valtakunta olikin saanut kärsiä paljon enemmän vahinkoa -sekä maalla että merellä kuin vaadittu rahasumma oli arvoinen, -erittäinkin Åke Hannunpojan kuoleman kautta, menetyksen, jonka -rinnalla Kalmarin ja Borgholman takaisinsaaminen ei merkinnyt mitään. - -Edelleen, lausuttiin, oli raha niin huonontunut, että kruunulta, -kirkolta ja ritaristolta hupeni pois viides osa heidän vuotuisista -koroistaan, ja sellaista ei kukaan kuningas tai herra ollut -täällä tai muissa valtakunnissa rohennut tehdä ilman neuvoston -perinpohjaista tutkimusta. Siihen sijaan, että rahanlyönnin ennen -toimittivat valantehneet rahamestarit, tapahtui se nyt linnassa, -neuvostolta kysymättä, vastoin vanhaa käytäntöä, rehellisyyttä ja -valtionhoitajan valaa. - -Maalle oli sälytetty laittomia veroja neuvostoa kuulematta; moni oli -vastoin lakia ja oikeutta menettänyt perintömaansa. Valtionhoitaja -otti viljan lääneistään, mutta pani sitten väkensä vierailemaan -talosta taloon, yksinpä pappien ja vapaamiestenkin luona, ja hänen -rehumarskinsa panivat hänen hevosensa neuvoston talonpoikien maille, -näiden ollessa päivisin päivätöissään. Lopuksi oli valtionhoitaja -vastoin neuvoston tahtoa jättänyt Hemming Gaddin eroittamatta -Linköpingin hiippakunnasta ja sitä paitsi eroittanut ja asettanut -kihlakunnantuomareita ja laamanneja vastoin lakia. - -Oheenliitetyssä kirjelmässä oli neuvosto antanut käskyn, että tämä -kirjoitus oli otettava valtakunnan rekisteriin ja Tukholman kaupungin -muistikirjaan sekä vielä kuulutettava kaikkialla valtakunnassa, niin -että kaikki tietäisivät heidän puolustuksensa ja että onnettomuudet, -joita mahdollisesti tapahtui, olivat valtionhoitajan aiheuttamat. - -On selvää sanomattakin, että tämä kirjoitus, jonka vaikutuksista -ennen olemme maininneet, oli herättävä suurta huomiota. Se nostatti -puolueet toisiaan vastaan; kukaan ei jäänyt välinpitämättömäksi, -jokaisen täytyi olla myöten tai vastaan. - -Nyt ei enää neuvosto taistellut ase kädessä vihollistaan vastaan, -kynällä hänet koetettiin kukistaa. Tämä ehdotus oli lähtöisin herra -Erik Trollesta ja molemmista piispoista. He tiesivät aivan hyvin, -ettei maan suurmiesten joukossa ollut ketään joka olisi kelvannut -johtajaksi. Svante Niilonpoika sitävastoin saattoi turvaantua, paitsi -omaa kykyään, myös vihattuun Hemming Gaddiin. - -Mutta vielä enemmän merkitsi se, että näiden molempain takana oli -koko Ruotsin kansa, joka ei tahtonut tietää kenestäkään muusta -hallitusmiehestä kuin Svante Niilonpojasta. - -Sten Kristerinpoika oli poissa suunniltaan. Useimmat -rauhanpuoluelaiset vetääntyivät syrjään. Mitäpä maksoi vaivaa ryhtyä -hommaan, kun kerran tiesi, että valtionhoitajan puolue oli voimakkain! - -"Aikapahan näyttää", sanoi Mathias piispa. - -"Herran käsi voi ylimielisen kurittaa", lisäsi Otto piispa tehden -ristinmerkin. - -"Luulen, että sen tulee Hannu kuningas tekemään", jupisi Erik herra. - -"Hänestä kenties tulee se rankaiseva sankari, jonka Herra lähettää -täyttämään tahtoaan", selitti Otto piispa. - -"Mutta me emme tule katsomaan syrjästä, vaan ojentamaan kätemme -avuksi", huusi Sten herra. - -"Sitähän toivoimmekin." - -"Kuka masentaa kansan niskoittelun?" - -"Heille ei voi kukaan mitään." - -"Arkkipiispa voisi." - -"Mutta hän ei tahdo." - -"Kuinka niin?" - -"Syytä ei tiedä kukaan." - -"Minä tahdon puhua kansalle!" huusi Sten. - -"Se ei hyödytä mitään!" - -"Teitä ei pidetä kyllin arvossa." - -"Jokainen _tietää_, että olette tanskanmielinen." - -"He lähettävät Hemming Gaddin kimppuunne." - -"Se mies on säätynsä häpeäpilkku", puuttui hurskas Mathias piispa -puheeseen. - -"Hän on ainoastaan ja yksistään soturi." - -"Se ei ole hänen suurin rikoksensa." - -"Irstailusta en ole kuullut häntä syytettävän." - -"Sellainen luetaan heikkoudensynteihin. Hän ei anna hänen -pyhyydelleen paaville, ei kirkon pääpapeille eikä ruhtinaille sitä -kunnioitusta, joka heille kuuluu. Maan kuninkaista puhuu hän aivan -kuin ne olisivat tavallisia ihmisiä. Mitä eroa hän tekee halvan -talonpojan ja jonkun maan suurmiehen välillä? Olen kuullut hänen -antavan etusijan edelliselle." - -Ja pyhän kauhun valtaamana teki piispa Mathias ristinmerkkejä useaan -kertaan. - -"Tässä on riittävästi syytä julistaa hänet kirkon pannaan!" huudahti -Otto piispa. - -"Ja arkkipiispastamme, kuinka onkaan Hemming Gadd puhunut hänestä!... -Uskaltanut moittia hänen toimiaan!" - -"Pysyn siinä, että valtionhoitajan suurin rikos on, kun hän kannattaa -tätä kadotettua syntistä; ja häpeällistä on, kun pakoitetaan muitakin -oleskelemaan hänen läheisyydessään", vastasi Otto herra. - -"Sentähden kirjoitin herra Svante Niilonpojalle, ettei niitä -asemiehiä ja palvelijoita, jotka olen asestanut, velvoitettaisi -palvelemaan sellaisen miehen komennettavina." - -"Eroitus papin ja tämän langenneen ihmisen välillä on yhtä suuri kuin -taivaan ja maan välillä." - -"Hemming Gaddille on ihminen vain ihminen, ei mitään enempää." - -"Mutta sellainenhan on yhteiskunnan mullistusta; siten revitään -kaikki olemassa oleva maahan!" huudahti Otto piispa. - -"Pelkään sen vievän siihen!" - -"Ja arkkipiispa sietää moista?" - -"Jaakko Ulfinpoika on liian vanha; hänen seuraajansa on oleva -parempi." - -"Sanotaan sen olevan herra Kustaa Trollen." - -"Hän on eroittava vuohet laumastaan!" - -"Onko Erik herralla vaikutusta poikaansa?" - -"Suuressa määrin, sanotaan!" - -"Meidän täytyisi kenties..." - -"Niin me tosiaankin lyömme hänet laimin." - -Ja molemmat isät lähestyivät Erik Trollea, joka edellisen aikana -oli koettanut vakuuttaa Sten herralle kuinka välttämätöntä oli -malttaa toistaiseksi mieltänsä. Hengelliset herrat yhtyivät tähän ja -poistuivat sitten yhdessä sen kanssa, jonka suosiosta he tästälähin -tulisivat erityisesti hyötymään. - -Tämä keskustelu oli tapahtunut Sten Kristerinpojan kotona. Pernilla -rouva oli ollut näkymättömänä kuulijana. Hänen tapansa oli siten -ottaa selkoa olosuhteista. Sten herra tosin tavallisesti ilmaisi -hänelle mielipiteensä, mutta sen hän tiesi ennaltaan, ja hänelle oli -tärkeää tietää, mitä muut ajattelivat. - -Kun Sten herra oli jäänyt yksin, purki hän ensin harminsa ja -kiukkunsa ilmoille polkaisemalla jalkaa lattiaan ja lyömällä nyrkkiä -pöytään mehevästi kiroten; sitten lähti hän rouvantupaan. - -Neitoset sanoivat hänelle, että heidän hallitsijattarensa oli mennyt -salakamariin kirjoittamaan sisarelleen. Siellä odotti hän herraansa, -jos tämä halusi häntä puhutella. - -Sinne saavuttuaan alkoi Sten herra heti päivitellä, mitä kurjia -raukkoja nämä kaikki valtaherrat olivat. He kyllä lorusivat suuria -sanoja, mutta heillä ei ollut tarmoa mihinkään toimintaan. - -"Oletteko te parempi?" kysyi Pernilla rouva hymyillen. - -"Mitä minä voin yksin?" - -"Luullakseni ette mitään." - -"On kyllä totta, että voisin asestaa viisisataa miestä; mutta mihin -se riittäisi?" - -"Paljoonkin, jos ne ovat urhoollisia ja niitä johtaa suuri ja mainio -soturi." - -"Ketä tarkoitatte?" - -Hän odotti armollisen rouvansa vastaavan: herra Sten Kristerinpoikaa. -Sentähden oli hän kaikkea muuta kuin mieluisasti yllätetty, kun tämä -sanoi: "Herra Hemming Gaddia." - -"Mitä te tiedätte hänestä?" - -"Että hän on suuri soturi, sitä eivät voi kieltää hänen -vihollisensakaan." - -"Oikea karhu!" - -"Ei, leijona!" - -"Tunnetteko hänet?" - -"Tahtoisin tuntea." - -"Seitsenkymmenvuotias ukko." - -"Mutta nuori sielu!" - -"Ruma kuin synti." - -"Mutta suuri ajatuksiltaan!" - -"Hahahaa!" nauroi Sten herra. "Niin, jos rakastutte häneen, niin -kernaasti minun puolestani. Minä tahdon, kuten ainakin myöntyväinen -herra, valmistaa teille tilaisuuden tehdä tuttavuutta hänen kanssaan. -Siitä voitte saada sopivaa huvia ollessamme poissa." - -"Aiotteko lähteä pois?" - -"Kyllä, viidensadan urhoni keralla." - -"Sillävälin tahtoisin koettaa, voinko saada Hemming piispan -siirtymään meidän puolueeseemme." - -"Yhtä hyvin voitte koettaa kuuta käännyttää." - -"Toimittakaa hänet vain tänne luokseni." - -"Onko se täyttä totta?" - -"Täyttä totta." - -"No, hullumpaa en ole kuullut. Mutta ollessani poissa en ole -vastuunalainen teidän hommistanne. Tehkää kuten hyväksi näette!" - -Kun neuvoston yritys saada valtionhoitaja eroamaan oli mennyt -myttyyn, vetääntyivät useimmat osanottajat noloina syrjään. He -päättivät odottaa ja antaa ajan kulua. Sten Kristerinpoika sitä -vastoin oli kuin kahden tuulen tempomana, milloin eteenpäin, milloin -taapäin. Viisaus vaati häntä taipumaan muiden mukaan, mutta hänen oma -levoton, seikkailuja janoova sielunsa kehoitti häntä alottamaan omin -päin yllyttelyn, joka vähitellen laajentuisi yli koko maan. "Hankkia -sillä tavoin itselleen nimi, nousta henkilöksi, johon kaikkien -täytyisi katsoa ylös, olisi jonkin arvoista", sanoi Pernilla rouva -kiinnittäen terävät silmänsä häneen. - -Sten herra ajatteli, kuinka monta kertaa hänet oli -välinpitämättömästi torjuttu, kun hän oli tahtonut antaa neuvoja -puolueen keskuudessa, kuinka vähän hänestä yleensä välitettiin. Hänen -emäntänsä sanat soivat hyväilevinä hänen korvissaan, ja ajatus kypsyi -päätökseksi. Hänelle oli sanottu, että rosvousta harjoitettiin hänen -läänityksessään Okselsuntissa, aivan Nyköpingin porttien edustalla. -Sinne hän lähtee ja hillitsee väkivaltaisuudet; mitä sitten tapahtuu, -sen saavat tulevaisuus ja olosuhteet määrätä. - -"Pidättekö yhä kiinni siitä, että tahdotte tavata Hemming Gaddia?" -kysyi hän emännältään ennen lähtöään. - -"Niin luulen!" - -"Tahdon katsoa, mitä voin tehdä", vastasi hän. Ja niin tapahtui, että -Pietari Turenpoika, Sten Kristerinpojan pyynnöstä, koetti taivuttaa -Hemming piispaa käymään Pernilla rouvan luona. - -"Minä en kuljeskele ympäri näyttelemässä itseäni", vastasi tämä -äreästi. - -"Hän haluaa tutustua teihin." - -"Tietääkö hän, että olen seitsenkymmenvuotias?" - -"Hän tietää sen." - -"Luonnoltani kuin pippuri ja suola!" - -"Se on juuri hänen makuunsa." - -"Mutta naiset eivät ole koskaan olleet minun makuuni." - -"Teidän pitäisi kuitenkin hyvän asian tähden." - -"Mitä yhteyttä on hyvällä asialla ja naisella?" - -"Pernilla rouvalla on suuri vaikutus herraansa." - -"Muuten ei hän olisikaan niin hullu kuin on." - -"Hän oli hullu jo ennen kuin Pernillan nai." - -"Silloin oli hän naimisissa toisen kanssa." - -"Teistä on siis nainen aina syypää?" - -"Aina!" - -"Mutta nyt on Pernilla rouva mitä syvimmästi ihastunut teihin." - -"Luuletteko hänen olevan ensimäisen?" - -"En, en suinkaan, mutta..." - -"Samoin kuin kaikki miehen nimelliset olen minäkin ollut heidän -ahdistelujensa uhrina." - -"Mutta ette ole koskaan antanut houkutella itseänne?" - -"Jos niin on tapahtunutkin kerran aikaisimmassa nuoruudessani, on -siitä jo niin kauan, että olen ehtinyt sen aikoja sitten pyyhkiä pois -muistostani." - -"Tympeydellä!" - -"Inholla! Nainen on astunut kärmeen sijaan; hän on paholaisen -edustaja." - -"On poikkeuksiakin." - -"Tiedän, että nainen on välttämätön paha suvun jatkamiseksi, -mihinkään muuhun ei hänen pitäisi koskaan ryhtyä." - -"Luulin, että olette tuntenut monia ylevämielisiä ja jaloja naisia." - -"Niin olenkin; erittäinkin yhden... Hän melkein pani periaatteeni -horjumaan." - -"Elääkö hän?" - -"Ei, Herralle kiitos!" - -"Ilahuttaako se teitä?" - -"Pelkäsin alituiseen saavani kuulla hänestä jotakin, joka saisi minut -ajattelemaan: 'Hän ei ole parempi kuin muutkaan'." - -"Hän kuoli kuten oli elänytkin?" - -"Ja minä sain pitää uskoni." - -"Asetatte siis sittenkin naisen korkealle." - -"Poikkeus ei kumoa sääntöä." - -"Mutta sen pahan, minkä muuan suuresta enemmistöstä saisi aikaan, -voitte nyt estää." - -"Millä tavoin?" - -"Pernilla rouva noudattaisi tahtoanne." - -"Silloin on hänellä joku juoni mielessä." - -"Minä en ymmärrä, millainen se olisi." - -"Ette, sen kyllä uskon. Kuka käsittää naisten juonet! Ne ovat kuin -hiekkajyväset meressä." - -"Mutta te ette pelkää niitä?" - -"Ei, minä en niitä pelkää", huudahti piispa kiihkeästi; "mutta hän -voi kutsua jonkun paremman ihailijan." - -"Hän tarvitsee jotakin aivan päinvastaista." - -"Jonkun joka lukee lakia hänelle?" - -"Vakavasti ja ankarasti." - -"Hän pyörtyy kuullessaan sellaista." - -"Ei, hän antaa sanan sanasta." - -"Sen jättää hän kauniisti sikseen, jos joutuu minun kanssani -tekemisiin." - -"Silloin olisitte te ensimäinen, jolle hän jäisi vastauksen velkaan." - -"Hyvä, minä tulen sitten!" - -Ja piispa Hemming Gadd meni samana päivänä tervehtimään rouva -Pernilla Niilontytärtä. - -Tämä otti hänet vastaan syvällä kunnioituksella. Hänelle tarjottiin -mukavin lepotuoli ja pöytään tuotiin hänen mieliruokiaan. Talon -emäntä kuunteli ihaillen hänen puhettaan, ja vaikka hän alussa -olikin ankara ja harvasanainen, pehmeni hän vähitellen. Kun hän -kysyi Pernilla rouvalta, tahtoiko tämä katsella häntä kuten mitäkin -ihmeotusta, vastasi toinen, että hän voisi tehdä saman kysymyksen -hänelle. - -"Mutta miksi olette sitten pyytänyt minua tulemaan tänne?" huudahti -piispa ojentautuen mukavasti pehmeään nojatuoliin. - -"Voisin vastata", lausui Pernilla rouva, "että olen pyytänyt teitä -tulemaan osoittaakseni teille kunnioitustani ja ihailuani." - -"Vai niin, vai se on syynä", virkkoi piispa välinpitämättömästi ja -hieman ivallisesti. - -"Niin, muuten olisin hiljaisuudessa tyytynyt seuraamaan teitä -toiveineni." - -"Yhä parempaa!... Mitä siis toivotte?" - -"Että voittaisitte vihollisenne." - -"Kotoiset voi ulkomaiset?" - -"Viimeksi mainitut voitatte rukouksittanikin." - -"Edellisiä taasen halveksin." - -"Siinä teette väärin." - -"Kuinka niin?" - -"He ovat vaarallisimmat." - -"Te olette yksi heistä." - -"Olen vain näön vuoksi." - -"Ettekö todella?" - -"Ei ole ainoatakaan miestä, jota kohtaan tunnen niin syvää ja -rajatonta kunnioitusta kuin Hemming Gaddia kohtaan." - -"Sellaista karhua." - -"Leijona hän on rohkeudessa ja urhoudessa." - -"Katkera sanoissaan." - -"Suuri ajatuksissaan ja toimissaan." - -"Häikäilemätön." - -"Kuten totuus." - -"Taipumaton." - -"Kuten oikeus." - -"Vihattu ja inhottu." - -"Pikkumaisuuden kadehtima." - -"Tekö häntä otatte puolustaaksenne!" kivahti piispa ylen kiihkeästi. - -"Sitä olen tehnyt kauan." - -"Ja mitä olette voittanut?" - -"En mitään!" - -"Näettekös! Sellaisia ovat ihmiset!" - -"Minäkin halveksun heitä." - -Ja taitavuudella, jonka Pernilla rouva oli paljolla harjoituksella -saavuttanut, kertoi hän yksityisestä elämästä pikku juttuja, -jotka kaikki koskivat piispan ystäviä. Hän teki sen näppärästi ja -hauskasti, ja Hemming piispalla oli siitä suurta huvia. - -Kun hän ensi vierailunsa jälkeen sanoi jäähyväiset, sanoi Pernilla -rouva hänelle, ettei niin äkkipäätä voinut muistaa kaikkea, mitä piti -hänelle sanoa. Se tulisi mieleen vähitellen. Heidän keskustellessaan -saisi piispa vähitellen tietää paljon, mikä häneltä oli pidetty -salassa. - -Hemming piispa oli seurannut Tukholmaan sen taalalaislähetystön -mukana, joka oli lähetetty vakuuttamaan Svante Niilonpojalle kansan -järkähtämätöntä uskollisuutta neuvoston syytöksiä vastaan. Hän viipyi -sittemmin kaupungissa pitääkseen silmällä rauhanhäiritsijöitä; niiksi -nimesi hän rauhanystäviä. Jos nousisi taistelu, saisi hän lähteä -jälleen. - -Sten Sture pyysi häntä olemaan läsnä hänen häissään, ja piispa -suostui, ei niinkään tehdäkseen hänelle mieliksi kuin sentähden, että -tiesi olevan niin monta, joita suututtaisi hänet nähdessään. - -Sillävälin oli hän toimetonna, ja hän väitti, että juuri -toimettomuutensa tähden hän meni Pernilla rouvan luo yhä useammin, -kunnes se lopulta tapahtui joka päivä. Vanhalla piispalla ei -ollut koskaan ollut ketään häntä vaalimassa, koskaan ei ollut -naiskäsi tasoitellut lepotuolissa tyynyjä hänen päänsä alle tai -ilahuttanut häntä päivällisellä. Kukaan ei ollut pannut parhaita -paloja hänen lautaselleen tai kysynyt, mikä hänestä parhaiten -maistui. Ne vaikuttavat kieltämättä viehättävästi kaikki nämä pikku -huolehtimiset. Mies tuntee aina tämän sulon, eikä suinkaan vähimmin -se, joka vasta seitsenkymmenvuotiaana pääsee sen makuun. Alussa pyysi -hän hyvää rouvaa olemaan huolehtimatta hänestä, mutta pian viehättyi -hän siihen aivan tietämättään. - -Pernilla rouva pyysi häntä jokapäiväiseksi päivällisvieraakseen. Hän -hylkäsi kutsun nauraen, mutta se ei estänyt häntä tulemasta joka -päivä uudestaan. Väliin Pernilla rouva luki hänelle, kunnes hän -nukahti pehmeään lepotuoliin. Herättyään meni hän etuhuoneeseen, -josta hän tavallisesti löysi Pernilla rouvan yksin, askartelemasta -käsitöineen. Piispa oli silloin tavallisesti parhaimmalla tuulella. -Hän oli syönyt hyvin, nukkunut hyvin, kukaan ei ollut häntä -suututtanut. Kaksi kaunista silmää oli valvonut hänen hyvinvointiaan, -ja ainoaksi palkinnoksi siitä vaadittiin, että hän viihtyisi hyvin. - -Pernilla rouva oli sanonut: - -"Mitä tahdon teille sanoa, sen saatte tietää ainoastaan vähitellen." - -Nämä sanat eivät koskaan menneet hänen mielestään; hän mietiskeli -niitä. Tekemättä mitään suoranaisia kysymyksiä koetti hän tutkistella -häntä ja sai ilmi ainoastaan sammumattoman vihan kaikkia omia -vihollisiaan kohtaan. Ei mennyt ainoatakaan päivää Pernilla rouvan -ilmoittamatta jotakin, mikä oli muistamisen arvoista. Mutta kaikki -mitä hän sanoi, oli ikäänkuin karvas lääke hyvin sokeroituna. Se ei -maistunut pahalle, mutta teki vaikutuksensa. - -Piispan vihollisilla ei Pernilla rouva tarkoittanut ainoastaan -rauhanystäviä, ei, hänen oma puolueensakin tuomitsi häntä ankarasti -ja väärin. - -"Minä tiedän sen, minä tiedän sen!" saattoi piispa toistella kävellen -huoneessa edestakaisin. - -"Herra Svante Niilonpoikakaan ei edes ole poikkeuksena." - -"Hänessä se on ainoastaan heikkoutta." - -"Pettää sellainen ystävä!" - -"Sitä ei hän ole tehnyt." - -"Luotettava hän ei ole." - -"Sitä ei ole kukaan." - -"Ettekö tekään ole ollut?... Milloin petitte hänet tai isien maan?" - -"Sitä en ole tehnyt koskaan!" - -"Enkö jo sanonut! Mutta millaisen kiitoksen olette saanut kaikesta -mitä olette tehnyt?" - -"Huonon kyllä." - -"Jos olisin ollut teidän sijassanne, luulen, että olisin luopunut -sellaisista kiittämättömistä." - -"Olen rakastanut, olen palvellut tätä maata, ja kansa on seurannut -minua urotöihin." - -Sillä viehättävällä kaunopuheisuudella, joka oli hänelle suotu, -kuvaili hän, kuinka hän oli kärsinyt ja taistellut, kestänyt kaikki -tämän kalliin synnyinmaan tähden. - -"Palkkanne on ollut kiittämättömyys, pilkka ja häväistys", puuttui -Pernilla puheeseen. - -"Minä vastaan samalla mitalla." - -"Mutta se kirvelee." - -"Viisi siitä! Vielä tulee mullistus, joka murtaa vanhan ja lahon." - -"Kuka silloin pysyy puolellanne, jollei teillä ole ystäviä?" - -"Minulla on kansa. Se ei petä minua." - -"Kurja kansa, joka ei käsitä teidän arvoanne; teidän täytyy vihata -sitä." - -"Niin teenkin." - -"Ja toivoa kostoa." - -"Niin, kostoa jokaiselle petturille." - -"Mutta miten kostaa?" - -Piispa vaikeni hetken. - -"Päästämällä Tanskan kuninkaan maahan", sanoi hän nauraen. - -"Sitä tahtovat rauhanystävätkin." - -"Eivät kaikki." - -"Mitä silloin tapahtuisi?" - -"Hän tekisi maan suurmiehille samaa tuhoa kuin hänen edeltäjänsä ovat -tehneet rahvaalle." - -"Sitä hän ei uskalla." - -"Hänen täytyy uskaltaa, muuten ottavat he pian vallan takaisin." - -"Toivotteko, että hän tekisi niin." - -"Melkeinpä toivon väliin." - -"Niin, se olisi kauhea kosto." - -"Ei kauheampi kuin heidän käytöksensä; kuinka monet tuhannet ovatkaan -saaneet kärsiä heidän tähtensä!" - -"Luuletteko, että lopulta joudutaan siihen." - -"Kaikesta päättäen." - -"Kuinka ihmeellistä on puhua teidän kanssanne", sanoi Pernilla. "Niin -valaisevaa!" - -"Kuten salamat pimeydessä", huudahti piispa. "Olisinpa neljäkymmentä -vuotta nuorempi, tulisi minusta uusi Engelbrekt." - -"Ja jos minä olisin mies, tarttuisin miekkaan ja seuraisin teitä", -jatkoi Pernilla innokkaasti. - -"Mutta nyt olen minä vanha ukko ja te olette heikko nainen." - -"Mutta lujatahtoinen." - -"Missä suhteessa?" - -"Minä vien aikeeni lävitse." - -"Onnistuuko se?" - -"Minun on onnistunut saada teidätkin tänne." - -"Niin, en tiedä, kuinka se on käynyt." - -"Tulitte ensi kerran uteliaisuudesta." - -"Se on totta, olette minulle arvoitus." - -"Niin olen itsellenikin." - -"Onko meidän ratkaistava se yhdessä?" - -"Se olisi suurin hyvätyö." - -"Tahdotteko vastata kysymyksiini?" - -"Kysykää mitä tahdotte." - -"Oletteko onnellinen avioliitossanne?" - -"Kuinka sen asian ottaa! Herrani on ainoastaan toisten tahdon -välikappale." - -"Teidänkin?" - -"Hän ei neuvottele koskaan kanssani, enkä minä puutu hänen -asioihinsa." - -"Mutta teillä on kuitenkin toivomuksia!" - -"On kyllä." - -"Mitä toivotte?" - -"Että hän seuraisi teitä." - -"Minua? Olenko siis teidän sankarinne?" - -"Niin olette!" - -"Merkillistä, että minulle on tapahtunut tällaista vasta tultuani -seitsemiin kymmeniin! Sanokaa minulle, tarkoitatteko sillä, että -hänen olisi kuuluttava samaan puolueeseen kuin minunkin?" - -"Ettehän te kuulu mihinkään puolueeseen." - -"Kuulun kyllä, valtionhoitajan!" - -"Ette kokonaan." - -"No, isänmaan sitten!" - -"Niin, ja siksipä teitä ihailenkin. Siksi en viihdy yhtä hyvin -kenenkään muun seurassa. Huolimatta kaikista niistä epäilyksistä, -joita olette herättänyt mielessäni!" - -"Mitä nyt tarkoitatte?" - -"Ettekö ole sanonut minulle, että molemmat puolueet ovat yhtä -epäluotettavia, kenties enimmän valtionhoitajan, koska hän torjuu -luotaan ja kohtelee halpamaisesti suurinta asemiestään!" - -"Toiset eivät ole sen parempia!" - -"Yhtä hyviä siis!... Olette sanonut minulle, kuinka on käyvä -vastaisuudessa. Eikö silloin voi olla samantekevää, mille puolelle -kuuluu, jollei ole ansiokastakin jouduttaa, mitä ei voi estää..." - -Piispa tuijotti vastaamatta eteensä. - - * * * * * - -Pernilla rouva oli jo saavuttanut yhden tarkoituksistaan; kaikkialla -kaupungissa puhuttiin tiheistä, lopulta jokapäiväisistä käynneistä, -joita Hemming Gadd teki Kristerinpojan emännän luo. Kukaan ei -uskonut, että hän, naisvihaaja, olisi viehättynyt niin vähän -miellyttävään naiseen kuin Pernilla rouvaan, ja täytyi siis olla -olemassa joku valtioviisaudellinen syy. Kumpikohan heistä aikoi -käännyttää? - -Pietari Turenpoikaa ei ollut vähän hämmästyttänyt se vaikutus, minkä -Pernilla oli saavuttanut piispaan. Niin hyvin hänet kuin hänen -emäntänsäkin kutsuttiin usein Pernilla rouvan luo, ja aina kohtasivat -he siellä Hemming herran. Seurassa ei Pernilla virkkanut sanaakaan -valtiollisista kysymyksistä, hän käyttäytyi piispaa kohtaan kuin -kuuliainen tytär, ja jokaisesta näytti, että hän oli tullut tälle -melkein välttämättömäksi. - -Katarina kysyi, mikä hänen tarkoituksensa oli. - -"Hän miellyttää minua", vastasi Pernilla. - -"Mutta liikkuu niin kummia puheita?" - -"Sen huonon maineen, mihin Hemming piispa minut saattaa, luulen kyllä -voivani kantaa", sanoi Pernilla nauraen. - -"Tässä ei ole puhe huonoista, vaan vaarallisista huhuista." - -"Mitä huhutaan?" - -"Sanotaan, että piispaa on pyydetty nousemaan Sten Kristerinpoikaa -vastaan." - -"Onko hän kieltäytynyt?" - -"Hän kuuluu vastanneen, että sen saa tehdä joku toinen." - -"Nyt voin olla ylpeä!" vastasi Pernilla. - -"Siitä pahasta, mitä olet saanut aikaan." - -"Siitä voitosta, minkä olen voittanut. Niin vähäpätöinen kuin -olenkin, olen voittanut Hemming Gaddin." - -"Mitä sillä tarkoitat?" - -"Tahdon olla kellossa heilurina, joka panee koneiston käymään." - -Sillävälin puhuivat piispa ja Pietari herra samasta asiasta. - -"Lankoni on menetellyt kuin mielipuoli", virkkoi viimeksimainittu. -"Neuvosto ei voi olla tuomitsematta häntä ankaraan rangaistukseen." - -"Olkaa varma, neuvosto antaa koko asian raueta! Hän on tahtonut -kehoittaa kansaa kapinaan, hän on rosvonnut ja ryövännyt sen tekosyyn -nojalla, että hänen läänityksessään on tehty samoin. Milloin onkaan -vaadittu rangaistusta sellaisesta?" - -"Se olisi lain ja oikeuden mukaista." - -"Mielivalta on muuttunut laiksi. Ken tahtoo muuta lakia lukea, hän on -melkein tuomittu hengiltä." - -"Te kieltäydyitte lähtemästä häntä vastaan?" - -"Jos olisin lähtenyt, olisi se maksanut hänen henkensä!" - -"Tahdoitte säästää häntä?" - -"Hän ei ole pahempi kuin toisetkaan!" - -"Tanskalaisystävä? Tanskalaiseksi ette kai muutu koskaan!" - -"En mieleltäni, mutta se ei estä minua kannattamasta tanskalaisten -asiaa." - -"Ruotsin vahingoksi?" - -"Jos kuolintuskat käyvät liian pitkiksi, otan mieluummin niitä -lyhentääkseni." - -"Kuinka useasti olen kuullut teidän sanovan, ettei kansaa, joka -tahtoo puolustautua, voida voittaa." - -"Minun olisi pitänyt lisätä: Jollei tätä kansaa ole sulettu -piikkiaitaukseen, jota ympäröivät kavaltajat." - -"Ne ovat kovia sanoja!" - -"En ota niitä takaisin. Meille on pahat ajat tulossa." - -"Vieläkö pahemmat kuin entiset?" - -"Hansakaupungit luopuvat meistä. On tehty sopimus niiden ja Tanskan -välillä." - -"Mitä se sisältää?" - -"Hyökkäys- ja puolustusliiton!" - -"Ehdot?" - -"Erioikeudet vahvistetut! Tanskalainen laivasto lähtee Viipuriin ensi -avovedellä." - -"Ja Gunilla rouva kirjoittaa, että kaikki tahtovat käskeä eikä kukaan -totella." - -"Venäläiset antavat pian kuulla itsestään. Nuori kuningas oleskelee -Norjassa kooten joukkoja lähintä sotaretkeä varten. Ja Åke -Hannunpoika on kuollut!" - -"Mutta Hemming Gadd elää!" - -"Mitäpä hän voi?" - -"Paljon, jos hän tahtoo! -- Ja hän tahtoo kyllä!" - -"Älkää luottako siihen!" - -"En usko koskaan, että hän pettää maansa!" - -"Eikö häntä ole petetty?" - -"Sellaista sankarimainetta ei mikään turmele." - -"Sen laita on niin ja näin!" - -"Vilppi unhotetaan, mutta maine elää ja levenee yli maailman." - -"Se on kyllä totta!" - -"Ja teillä on sellainen maine säilytettävänä." - -"Taitaapa olla!" - -"Teidän loitsustanne nousee kansa kuten ennenkin." - -"Sopiihan koettaa!" - -Ja niinkuin sotaorhi hätkähtää torventoitotuksen kuullessaan, niin -kohotti piispakin päänsä. Kauna, ynseys, kostonhalu haihtui pois kuin -akanat tuuleen. Hän oli jälleen luja, luottavainen isänmaan sankari, -josta ei mikään näyttänyt mahdottomalta, kun se koski isien maata. - -"Ei meidän maaltamme puutu keinoja itsepuolustukseen", sanoi hän. "Ja -olen ikimuistettavan veljenne kanssa yhtä mieltä siinä, että jos vain -tahdomme käydä käsiksi, voimme kyllä puolustaa itseämme." - -"Se on minunkin vakaumukseni." - -"Tahdon puhua valtionhoitajalle. En suinkaan olisi haluton nyt heti -lähtemään Taalainmaahan valmistamaan rahvasta." - -"Mutta vuodenaika -- korkea ikänne!" - -"Pyh! Ikä ei ole riippuvainen vuosista, vaan sisäisestä voimasta." - -Keskustelu Pietari Turenpojan kanssa oli ikäänkuin herättänyt -Hemming Gaddin. Hän oli tuntenut unteloisuutta, veltostumista. Ensi -kerran elämässään oli hänelle tapahtunut, että hän oli antautunut -vaikutelmille, jotka eivät lähteneet hänestä itsestään... Mutta -Pernilla oli lausunut hänen salaisimmat ajatuksensa; ajatukset, jotka -ainoastaan salaman tavoin olivat välähtäneet hänen sielussaan ja -sitten äkkiä kadonneet. Nyt olivat ne saaneet muodon, hän saattoi -aivan nähdä ne sielunsa silmin, mutta hän oli utelias tietämään, -osasiko pikku nainen tosiaankin lukea hänen ajatuksensa, tuo nainen, -jonka salaisia tarkoituksia häneen nähden hän ei ollut onnistunut -saamaan selville. - -Edellä kerrotun keskustelun jälkeisenä päivänä sai Pernilla rouva -Nyköpingistä kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hänen herransa oli -pahasti haavoittunut. Pernilla rouvan oli pakko lähteä matkalle, -mutta eräässä kirjeessä ilmoitti hän tästä piispalle ja toivoi -elävänsä hänen muistossaan pikaiseen palaamiseensa saakka. - - - - -9. - -MENEVÄT JA TULEVAT. - - -Valtionhoitajalle saapui päivittäin tietoja niistä liikkeistä, joita -herra Sten Kristerinpoika oli nostattanut Mälarin maakunnassa. Mutta -nyt tuli lisäksi, että arkkipiispa piti hänen puoliaan, arvellen, -ettei niin jalo herra suinkaan tehnyt perusteettomia valituksia. - -Svante Niilonpoika otti kirjelmän vastaan emäntänsä ollessa läsnä. -Tavallisella kiihkeydellään hypähti hän pystyyn, huudahtaen, että -arkkipiispa tapansa mukaan tuomitsi korvakuulolta, mutta nyt tahtoi -hän iskeä iskun, jota ei niin pian unhotettaisi. - -Hän aikoi varustaa joukkoja lähetettäväksi Norjan rajalle, mistä -heti uunna vuonna oli odotettavissa uusia hyökkäyksiä. Mutta hän oli -sangen epävarma, kenen asettaisi sotapäälliköksi. Hemming Gadd olisi -paras, mutta hän ei näyttänyt siihen halukkaalta. - -Piispan tiheiden käyntien johdosta Pernilla rouvan luona oli -syntynyt mitä kummallisimpia huhuja, ja ne olivat Hemming Gaddin -arvoa alentavia. Jokaiselle oli selvää, että Pernilla rouva koetti -taivuttaa häntä vihollisen puolelle, ja odotettiin melkoisen -uteliaina, kuinka hän onnistuisi. - -Paitsi keskustelua Pietari Turenpojan kanssa oli eräs toinenkin -tapaus auttanut Hemming Gaddia tempautumaan siitä horroksesta, jossa -hän oli ollut. - -Muistamme Esbjörnin, lyypekkiläisen. - -Oman toivomuksensa mukaan sai hän astua takaisin Sten herran -palvelukseen. Hemming piispa oli mieltynyt mieheen ja piti häntä -jommoisessakin arvossa. Hän piti siitä, että tämä väliin tuli hänen -luoksensa ja antoi eräänlaisen selonteon entisyydestään. - -"Minä en ole koskaan ennen välittänyt rippi-isistä", sanoi Esbjörn -kerran nauraen. "Mutta sellainen ärrinpurri kuin piispa onkin, voin -kuitenkin sietää häntä, ja jos hän tahtoo kuunnella, voin kyllä -kertoa." - -Huhu Pernilla rouvasta saapui hänen kuten muidenkin korville. Kerran, -kun hänen nuori herransa näytti hänestä vähemmän iloiselta kuin hänen -nykyisissä olosuhteissa piti olla, sanoi hän hänelle: - -"Tuo piispa se kai teitä huolettaa, luullakseni?" - -"Mitä tiedät hänestä?" - -"Samaa kuin koko maailma." - -Sten tunsi miehensä ja tiesi, että häneen saattoi luottaa. Hänen -kanssaan saattoi huoletta puhua mistä hyvänsä, ja väliin vei se -tekoihinkin. - -"Olisi korvaamaton vahinko maalle ja isälleni, jos piispa -kieltäytyisi häntä auttamasta ensi sotaretkellä." - -"Niin, se asia näyttää pahalta." - -"Ajatella Hemming piispaa naisen viettelemänä." - -"Se tuntuu hullunkuriselta", nauroi Esbjörn. - -"Hänen täytettyään seitsemänkymmentä vuotta!" - -"Siinä juuri on onnettomuus. Silloin he ovat pahimmillaan!" - -"Mitä tarkoitat?" - -"Kun vanhat saavat lastentauteja, selviävät he niistä harvoin -hengissä. Mutta juolahtaapa jotakin mieleeni", lisäsi Esbjörn ja -raapi päätänsä, samalla kuin hänen koko naamansa vetääntyi leveään -hymyyn. - -"Mitä niin, Esbjörn?" - -"Hän on minun rippi-isäni! Ja minua haluttaisi mennä hänen luoksensa -tunnustamaan syntini." - -"Onko sinulla jotakin erityistä mielessäsi?" - -"Tahdon saada hänet muistamaan omat syntinsä." - -"Se on rohkea yritys." - -"Juuri siksi voi käydä niin, että se onnistuu!" - -Ja Esbjörn lähti piispan luo. Oli varhainen aamu, ja tämä, äsken -noustuaan, oli sangen huonolla tuulella. - -"Mitä tahdot?" huusi hän tulijaa vastaan. - -"Tehdä rippini, kunnianarvoisa piispa." - -"Ei ole aikaa!" - -"Milloin saan tulla uudestaan" - -"Mene jonkun papin luo!" - -"Tein sen, mutta hänellä ei ollut aikaa." - -"Mikäs hänellä oli esteenä?" - -"Ei mikään, luulen." - -Hemming kääntyi pois. _Nyt_ vasta juolahti hänen mieleensä, että -Esbjörn tarkoitti häntä. - -"No, pian sitten, mitä sinulla on sanottavaa?" - -"Tiedättekös, piispa, minun laitani on jotakuinkin huonosti!" - -"Kuinka niin?" - -"Minä olen ennen voinut tehdä palveluksia herralleni." - -"Olet kyllä!" - -"On tietysti monia, jotka tahtovat niellä minut." - -"Mitä sinulla on heidän kanssaan tekemistä? Herrasi suojelee kyllä -selkäsi." - -"Niin, tietysti selkäni, mutta..." - -Nyt raapi Esbjörn uudestaan päätänsä ja näytti sangen hämmentyneeltä. - -"Mitä mutta?" - -"Nyt on piru merrassa." - -"Missä muodossa?" - -"Naisen." - -"Vai niin!" sanoi piispa hieman pitkään. - -"On hirveää, kun ne saavat miesraukan valtaansa. Vaikkei Reetta ole -mikään kaunotar." - -"Et ole kaunis sinäkään." - -"Mutta kieli hänellä on! Tiedättekös, piispa, että kieli voi olla -vaarallisempi kuin kauneus." - -"Mitä hän sitten kielellään?" keskeytti Hemming kärsimättömästi. - -"Houkuttelee minua hylkäämään herrani." - -"Mitä sinä olet vastannut?" - -"Tietysti, etten tahdo; mutta hän ei hellitä." - -"Anna palttua hänelle!" - -"Kunpa vain en olisikaan jo hänen vallassaan! Olen aivan kuin -kiedottu hämähäkin verkkoihin." - -"Hitolla, mies, tiedät kai mitä itse tahdot!" - -"Tahdon pitää kiinni herrastani, mutta hänen kielensä tulee aina -väliin. Se on niin lipakka, että aivan kuin nuolee pois hyvät -päätökseni ja aikeeni." - -"Mitä aiot tehdä?" - -"Juuri sitä pyytäisin piispaa sanomaan." - -"Luuletko, että minä annan sinulle luvan pettää velvollisuutesi?" - -"Ei, sitä en luule!" - -"No, silloin tiedät myös neuvoni." - -"Tietysti, mutta tiedättekös, piispa, hän on kyllä oikeassa siinä, -mitä hän sanoo." - -"No, mitä hän sanoo?" - -"Että muut ovat kateellisia minulle, ja että hän minua pitäisi paljon -parempana kuin muita, koska minä olen pelastanut valtionhoitajan -hengen, ja muuta sellaista, joka hivelee korvia." - -"No, nai sitten hänet!" - -"Ei, se ei käy päinsä." - -"Miksei?" - -"Hänellä on jo mies ennestään." - -"Mitä hän sitten tahtoo sinusta?" - -"Narrata minut jonkun toisen palvelukseen." - -"Etkö käsitä, että hän on petturi?" - -"Tiedän kyllä, mutta en tahdo sitä uskoa!" - -Ja Esbjörn veijari pani kätensä silmilleen ja oli itkevinään. - -"Hyi perhana, mies, etkö häpeä!" huusi piispa. - -"Rakkaus on vaarallinen, kun se valtaa vanhan miehen", nyyhkytti -Esbjörn. - -"Kuinka vanha olet?" - -"Neljänkymmenen." - -Rajua nyyhkytystä. - -"Kuinka vanha piispa on?" - -"Mitä se tähän kuuluu?" - -"Ajattelin vain, että mitähän jos se olisi vallannut teidät." - -Ei tapahtunut usein, että Hemming Gadd punastui, mutta nyt hän -karahti tulipunaiseksi, meni Esbjörniä vastaan ja sanoi kiukusta -vapisevalla äänellä: - -"Onko joku lähettänyt sinut?" - -"Ei, herra, minä tulen itsestäni!" - -Piispa epäili ilmeisesti. Hän tähysteli vastustajaansa päästä -jalkoihin. Tämä kohtasi hänen katseensa sangen tyynesti, mutta -samalla hän mietti itsekseen, ottaisiko hän selkäsaunan vastaan -puolustautumatta vai antaisiko takaisin. - -Luultavasti hänen tyyni esiintymisensä teki piispan aseettomaksi. -Tämän kasvoille tuli vähitellen tavallinen ilme. - -"En viitsi ottaa selvittääkseni, mikä on herättänyt epäluulojani", -sanoi hän. "Mene tiehesi!" Näin sanoen hän käänsi hänelle selkänsä. - -Esbjörn kumarsi syvään ja riensi pois. - -Olisi liian rohkeaa koettaa lukea niitä ajatuksia, jotka liikkuivat -Hemming Gaddin sielussa. Jos hän tunsi itsensä hieman nöyryytetyksi, -osasi hän kyllä siitä tunteesta vapautua. Samana päivänä oli hänellä -ennen kerrottu keskustelu Pietari Turenpojan kanssa. Kenties hän oli -jo muokattu niille vaikutelmille, joita tämä tahtoi hänessä herättää. -Lankee luonnostaan, että Hemming piispa enemmän kuin joku muu pelkäsi -tehdä itseään naurettavaksi. Lukemattomia kertoja oli hän ärsyttänyt -muita mitä terävimmällä pilkalla. Hän ei pitänyt ajateltavanakaan, -että kallistaisi korvansa naisten puheille ja antaisi niiden kiehtoa -itsensä, eikä hän nytkään myöntänyt edes itselleen, että oli ollut -sitä lähellä. Mutta ei hän ollut vihainen Pernilla rouvalle, ja -tieto, että tämä oli matkustanut pois, kohotti hänen rinnastaan syvän -kaipauksen huokauksen. - -"Lapsi parka!" sanoi hän itsekseen. "Minä olin ensimäinen, joka -ymmärsin häntä, ja hän oli kiintynyt minuun!" - -Seuraavana päivänä meni hän valtionhoitajan luo. - -Svante Niilonpoika esitteli hänelle suunnitelmiaan ensi vuoden -sotaretkeä varten. He keskustelivat kuten toisiaan kaivanneet -ystävykset, jotka ovat vihdoin tavanneet toisensa. - -"Minun aikomukseni", sanoi Svante, "on lähettää Sten Taalainmaahan." - -"Hyväksyn sen ehdottomasti." - -"Mistä maan osasta veli aikoo ottaa pitääkseen huolta?" kysyi Svante. - -"Eikö alussa vuotta tultaisi toimeen ilman minua?" - -"Teillä on joku toinen suunnitelma." - -"Niin minulla olisi." - -"Viipurissa isännöi herra Tönne Erikinpoika." - -"Onko hän luotettava?" - -"Hän oli sukulaisuussuhteissa manalle menneen linnanisännän kanssa, -mutta en tunne häntä paljoa. Aikapahan näyttää." - -"Kuten tiedätte, ovat joukot matkalla Norjan rajalle." - -"Johdatteko niitä itse?" - -"Jos Jumala terveyttä suo." - -"Pienempiin taisteluihin teillä on monta, jotka kelpaavat johtajiksi." - -"He saavat koettaa puolestaan." - -"En siis näe mitään esteitä tiellä." - -"Laivaston laskemista vesille ei ole ajatteleminenkaan." - -"Ei nykyään, jollei..." - -"Nyt tulee teidän suunnitelmanne?" - -"Pitäisi koettaa hajaannuksen synnyttämistä hansakaupunkien kesken." - -"Liittosopimus on jo tehty." - -"Se voidaan rikkoa. Minä tahtoisin kostaa lyypekkiläisille. Jollei -asialla ole menestystä, lähden Norjaan katsomaan, mitä siellä olisi -tehtävissä." - -"Norjalaiset eivät tunne sortoa yhtä elävästi kuin me eikä heillä ole -ainoatakaan lujatahtoista miestä." - -"Niin pelkään olevan." - -"Mutta kauan ette viipyne poissa?" - -"Korkeintaan maaliskuuhun." - -"Ja milloin lähdette?" - -"Heti häiden jälkeen." - -"Olisin valmis lykkäämään ne saadakseni pitää teidät sitä kauemmin." - -"Se olisi julmaa nuoria kohtaan." - -"Heillä on koko elämä edessään. Minusta tuntuu kuin olisin sen -lopussa." - -"Mitä onkaan minun silloin sanottava!" - -"Te olette nuori sielultanne, Hemming, nuorempi kuin minä!" - -"On kyllä totta, ettei se paina minua niin raskaasti." - -"Teidän tultuanne tuntuu minustakin taakka keveämmältä. Tuntuu kuin -olisimme nyt kaksin sitä kantamassa." - -"En petä teitä!" - -"Kiitos siitä sanasta!" - -Ja molemmat ystävykset puristivat lujasti toistensa kättä. - -Svante herran silmät täyttyivät kyynelillä. - -"Näetkös", sanoi hän, "olen niin paljon vanhempi sinua." - -"Tahdot uskotella minulle tulleesi lapseksi jälleen." - -"Kenties olenkin tullut. Seuraa minua Märta rouvan luo; hän ilostuu -sinut nähdessään!" - -"Olenkohan tervetullut?" - -"Katso ja päätä itse!" - -"Vihdoinkin!" huudahti Märta rouva ojentaen hänelle kätensä. "Olen -suuresti ikävöinyt teitä." - -"Kiitos kirjeistänne, ne kuuluvat jälkimaailmalle." - -"Nyt laskette leikkiä!" - -"Herrani on ne sentähden ottanut taiteensa." - -"Jälkimaailman on tiedettävä, kuinka olemme ajatelleet ja -taistelleet", vastasi Svante Niilonpoika. - -"Jälkimaailma tulee tuomitsemaan oikeuden mukaan", virkkoi piispa, -"se ei tunne kateutta eikä vihaa." - -"Jollei aatteita kohtaan", huomautti Svante. - -"Minun aatteeni sointuvat aina yhteen kansan ajatuskannan kanssa." - -"Meidän naisten laita on omituinen. Tahtoisin mielelläni, että -jälkimaailma sanoisi kaikkea hyvää herrastani, mutta minusta on -samantekevää, mitä se sanoo minusta." - -"Sallikaa minun sitä epäillä." - -"Ettekö usko, että voi rakastaa toista ihmistä enemmän kuin itseään?" - -"Tunnustan, etten voi sitä käsittää." - -"Te miehet, niin itsekkäitä te olette! Mutta puhukaamme nyt -ystävistämme! Muistatte kai Kirsti rouvan, herra Erik Trollen -emännän?" - -"Kuka voisi hänet unhottaa?" - -"Hän on mennyt luostariin." - -"Onko hän mennyt uudestaan kuvattavaksi?" - -"Nyt olette ilkeä!" - -"Ilkeä olisi se, joka kuvaisi hänet näköisekseen." - -"Oletteko siis nähnyt hänet?" - -"Kerran -- pikimmiten. En tuntenut häntä, eikä hän siitä pitänyt." - -"Kaikki hänen tyttärensä ovat kauniita." - -"Ovatko ne isäänsä?" - -"Enpä juuri tiedä..." - -"Anteeksi, tarkoitin Erik Trollea." - -"Heillä on kaikilla tumma tukka." - -"Kuten tuolla maalarillakin. Elääkö hän?" - -"Ei, hän on kuollut." - -"Ja Kirsti rouva menee luostariin?" - -"Hän sanoo, että maailma on paha." - -"Nyt tulee se paremmaksi!" - -"Tiedättekös, teidän kielenne on katkerampi kuin konsanaan." - -"Riippuu siitä, mitä annatte pureskeltavakseni." - -"Sen täytyisi olla jotakin lempeää ja hyvää." - -"Kuten esimerkiksi arkkipiispa?" - -"Onko hän makuunne?" - -"Maistuu aivan hunajalle!" - -"Todellakin!" - -"Jos maistaa vain vähän, muuten se yököttää." - -"Nyt alatte jälleen!" - -"Tai rouva Bonti?" - -"Päästäkää minut kuulemasta hänestä mitään!" - -"Tahdotteko tietää uutisia luostareista?" - -"En, en!" - -"Tai kirkosta?" - -"Se ei ole parempi!" - -"Kerronko teille maan hädästä?" - -"Kuulen siitä joka päivä puhuttavan." - -"Tai kuinka suurmiehemme haalivat tavaraa ja kultaa?" - -"Ettekö siis usko mitään hyvää olevan?" - -"Näyttäkää minulle ainoakaan suuri ja omaa etua etsimätön teko, niin -uskon hyvän olemassaolon maailmassa!" - -"Todella suuri ja hyvä vaikuttaa hiljaa ja huomaamatta, se ikäänkuin -piiloittuu." - -"Sen voin uskoa, koska en ole sitä koskaan nähnyt." - -"Ettekö koskaan?" - -"Myönnän, että olen nähnyt miehen, joka herätti ihailuani; mutta -hänen alhainen yhteiskunnallinen asemansa pelasti hänet sellaisista -kiusauksista, joissa hän olisi langennut." - -"Tarkoitatte isä Johannesta." - -"Siinä nyt näette! Me, jotka olemme oppineet tuntemaan niin paljon -ihmisiä, mainitsemme yhden ja saman." - -"Entä Elsa Posse!" - -"No, vaikkapa kaksikin! Mitä merkitsevät he maailmassa, joka on -täynnä syntiä? Ihmeellisiä merkkejä esiintyy niin auringossa kuin -kuussakin, mutta aurinko ja kuu pysyvät kuitenkin samoina. Jos -otaksuu, että luonnon parhaat voimat ovat yhtyneet tuottaakseen -parasta mitä voivat, niin ovat luonnonvoimat täten menneet parhaan -olemuksensa ulkopuolelle, ja niiden tavalliset tuotteet pysyvät aivan -yhtä arvottomina kuin ennenkin." - -"Myönnän ettemme ole hyviä, mutta me pyrimme sellaisiksi. Me -kehitymme taistelussamme maailman kanssa. Näettehän sen meidän -suuresta taistelustammekin. Eikö sillä ole mitä jaloin tarkoitus, ja -eikö meidän täydy myöntää, että kansan itsetajunta ja valistus on -kohonnut!" - -"Antaahan tulla kurjan hallituksen, ja koko suuri työ on tehty -tyhjäksi." - -"Niin ette ajattele!" - -"Minun vakaumukseni on, että siihen joudutaan." - -"Suokoon luoja, etten eläisi sitä päivää!" - -"Minä tahdon elää! Tahdon nähdä isänmaan vihollisten kantavan -hedelmän kylvöstään. Tahdon nähdä heidän kärsivän rangaistuksen -ahneudestaan, omanedun himostaan, kateudestaan!" - -"Kuinka silloin käy maalle?" - -"Se on kuin uusi Feniks lintu nouseva siitä tuhkaläjästä, jossa -kavaluus on saanut hautansa." - -"Luuletteko siis, että unioni on tuleva pysyväksi?" - -"Ei, sitä en usko. Mutta uskon babylonialaisen vankeuden." - -"Kuningas Kristianin vallan alla?" - -"Hän tulee olemaan isäänsä paljon pahempi. Julmemmin, -häikäilemättömämmin on hän menettelevä, eikä hän ole häntä heikompi -eläimellisiin himoihinkaan nähden. Vanhalla kuninkaalla on -julkinen rakastajattarensa Vardingborgissa, ja nuorella on omansa -Kööpenhaminassa aivan linnan läheisyydessä. Eikö totta, kuninkuus -ansaitsee ylistystä?" - -"Tiedän, että se on norjalainen tyttö." - -"Jonka arkkipiispa on neuvonut. Molemmat valtiomahdit pyrkivät samaan -maaliin." - -"Mutta kerrotaan, että nuori kuningas menee naimisiin, ja jos niin -tapahtuu..." - -"Siitä ei estettä! Mikä olisi yksityiselle rikos, se on majesteetille -korkeintaan heikkous. Ettekö usko, että hänen palkkarenkinsä -kumartavat yhtä syvään jalkavaimolle kuin kuningattarellekin?" - -"Kyllä, uskon sen." - -"Näettekös, sellainen on maailma! Ja jos muutamia tunteja olisi -taivaan salama kädessäni, musertaisin heidät perinpohjin tänä -päivänä, niin että ainoastaan muutamia pirstaleita lennähtäisi -huomenna avaruuteen todistamaan siitä mitä on ollut." - -"Kuinka silloin kävisi teille itsellenne?" - -"Minä seuraisin luonnollisesti mukana olemattomuuteen, ja sen tekisin -ilolla, kun vain olisin varma siitä, että hävitystyö on täydellinen." - -"Mitä, aiotteko jo lähteä?" - -"Minusta olette jo saaneet kylliksenne." - -"Sallikaa minun ilahuttaa teitä Stenin ja Kristinan näkemisellä!" - -"Odotatteko heitä pian?" - -"Joka hetki." - -"Savustakaa sitten vahvasti huonetta, etteivät minun sanani saata -heille onnettomuutta aikaan! Tahdon pitää suuni supussa sinä päivänä, -jona joudun heidän kanssaan yksiin." - -Ja vanha piispa riensi pois niin nopeasti kuin häntä itseään olisivat -ajaneet takaa ne pahat henget, joista hän varoitti. - -"Hyvä, ettette jäänyt tänne sisälle", sanoi sitten Märta rouva -herralleen. "On hirvittävää kuulla häntä." - -"Hän näkee ainoastaan varjopuolen elämästä, mutta eipä maailma -olekaan hänelle koskaan näyttänyt hymyileviä kasvoja." - -Ovi aukeni, ja Sten ja Kristina astuivat sisään. Olipa seura kuinka -suuri tahansa, keskustelu kuinka vilkas hyvänsä, tulee muutamien -sekuntien hiljaisuus, kun nuori morsiuspari astuu sisään. Yksin -ajattelemattomimmatkin tuntevat vaistomaisesti, että on kysymys -enemmästä kuin maallisesta liitosta. Monille se kenties ei ole muuta -kuin vaistomainen tunne, mutta Sten ja Kristina antoivat sille mitä -syvimmän ja vakavimman merkityksen. - -Stenistä tuntui, että hän nyt vasta astui ulos elämään itsenäisenä -miehenä, jonka ei ollut vastattava ainoastaan omista teoistaan, vaan -myös erään toisen. Jos hän ja tämä toinen kerran tulisivat asettumaan -yhteiskunnassa korkeimmalle paikalle, oli heidän tehtävä itsensä -siihen täysin kelpoisiksi. - -Kertomukset siitä elintavasta, jota vietettiin Tanskan hovissa, -olivat saapuneet Sten Sturenkin korville, eikä hän tahtonut -hävetä kansansa edessä eikä että sen tarvitsisi hävetä hänen -tähtensä. Tapojen puhtauden oli hän sentähden asettanut -ensimäiseksi velvollisuuksistaan ja lähinnä seuraavat olivat: yhtä -oikeudenmukainen kaikille, ylhäisille ja alhaisille, rikkaille ja -köyhille; ei loukata kenenkään oikeutta; ei kantaa mielikaunaa; -antaa anteeksi yksityiset vääryydet, mutta pitää ankarasti kiinni -siitä mitä laki vaatii; tuomita lempeästi muita, mutta ei koskaan -hellitellä omia vikojaan. - -Sten Sture ei laatinut näistä periaatteista mitään mietelauseita ja -ripustanut niitä seinille ympärinsä eikä hän niistä puhunutkaan, -mutta hän kirjoitti ne sydämeensä, hän tahtoi osoittaa ne -toimissaan. Tosin oli hän vasta ainoastaan yhdeksäntoistavuotias, -mutta hän tiesi, että se puu, jonka mieli kasvaa suoraksi, on -oikaistava aikanaan, ja puutarhuriksi oli tuleva hänen rakastettu -Kristinansa. Sellainen oli hänen käsityksensä avioliitosta. Kukaan -hänen mielestään ei voisi paremmin nähdä hänen vikojaan kuin -hänen alituinen elämäntoverinsa. Ketään ei hän tulisi mieluummin -kuuntelemaan. Parantua ja jalostua hänen silmissään, se sisälsi -todellisen sielun ylennyksen ja kasvamisen. - -Ja Kristina? Joka päivä rukoili hän pyhältä neitsyeltä voimaa ja -kykyä täyttää ne korkeat, vastuunalaiset velvollisuudet, jotka hän -oli ottamaisillaan kannettavikseen. Hänen korkein pyrkimyksensä oli -tulla herralleen todelliseksi avuksi. - -Hän on kuuleva kaikkien sanoja ja rukouksia, mutta sen jälkeen tutkii -itse tarkoin asiat. Jos puhuttiin siitä korkeasta asemasta, joka -häntä odotti, vastasi hän: - -"Voisinpa vain täyttää ne velvollisuudet, jotka minua odottavat!" - -Isältään oli Sten herra saanut Örebron linnan läänitykseksi ja -sinne hänen oli vietävä nuori vaimonsa heti häiden jälkeen. Kun hän -ilmoitti siitä morsiamelleen, sanoi tämä: - -"Tiedän, että niillä seuduin on paljon köyhiä; heidät tahdon minä -ottaa huostaani." - -"Sitten, kun minä olen lähtenyt luotasi." - -"Ettekö tahdo olla mukanani?" - -"Sano minua, 'sinuksi', Kristina!" - -"Etkö tahdo seurata minua?" - -"Minä tahdon pitää sinut yksin. Ajatteles, ollessani poissa sodassa, -saavat muut katsella sinun suloisia kasvojasi! Minulla on silloin -ainoastaan muisto." - -"Paras muisto on se hyvä, jonka olemme yhdessä tehneet, sinä ja minä." - -"Mutta meidän täytyy myös panna toimeen juhlia ympäristön asujamille. -Tiedän, että kaupunki aikoo ottaa meidät juhlallisesti vastaan." - -"Ehkäise se, rakas ystävä!" - -"He voisivat panna sen pahakseen." - -"Ei nyt, kun sota ja vaino vallitsevat maassa. Pyydä heitä lykkäämään -juhlallisuudet, kunnes saamme rauhan." - -"Milloin luulet sen tulevan?" - -"Epäiletkö!" - -"Suoraan sanoen teen niin. Kun istun näinikään käsivarteni -vyötärölläsi, katselen kirkkaihin silmiisi, silloin näen taivaani ja -se näyttää minusta niin ihanalta, että unhotan kaiken muun; mutta -mihin muuanne katselenkin, näen ainoastaan pimeyttä." - -"Ethän vain siltä menetä rohkeuttasi?" - -"Taistelen viimeiseen saakka. Mutta sinä, Kristina, etkö pelkää -yhdistyä mieheen, joka kulkee niin epävarmaa kohtaloa kohden?" - -"Minähän rakastan sinua!" - -"Niinkö suuresti, että tahdot kärsiä minun tähteni?" - -"En ainoastaan sinun, vaan myös sen asian, jonka puolesta taistelet. -Engelbrekt on ollut minun sankarini. Nyt olet sinä tullut siksi, -sillä sinun maalisi on sama kuin hänen." - -"Engelbrektin emäntä sai taistella monta kovaa taistelua." - -"Saanee kyllä Sten Sturenkin!" vastasi Kristina värähtävällä äänellä. -"Mutta koskaan ei hän ole valittava, vielä vähemmän katuva." - -"Mutta jos minä kaadun?" - -"Silloin tiedän, että olet kuollut sankarin kuoleman!" - -"Kristina, sinä olet itse sankaritar!" huudahti nuorukainen -riemuiten. "On kyllä totta, rakkaani, että monta kertaa tunnen -epäilystä ja levottomuutta, mutta niin on laita erittäinkin -keskusteltuani Hemming piispan kanssa." - -"Hänen, joka sellaisella varmuudella puhuu menestyksestä ja voitosta." - -"Sinulle, niin!" - -"Silloin ei hänellä liene erittäin hyvät ajatukset minusta." - -"Hän pitää sinua lapsena." - -"Sehän olenkin, mutta..." - -"Odotahan, hän kyllä tulee toisiin ajatuksiin, kun oppii sinut -tuntemaan." - -"Minä pelkään häntä." - -"Niin minäkin tein, ennenkuin näin sinut jälleen." - -"Missä yhteydessä hän ja minä olemme toisiimme?" kysyi Kristina -sangen kummissaan. - -"Enkö sanonut sinulle, että hänen elämänkatsomuksensa on synkkä. Se -vaikutti tietämättäni minuun, mutta maailma kirkastuu yhä enemmän, -mitä useammin olen luonasi." - -"Onko se mahdollista!" sanoi Kristina säteilevän iloisena. - -"Sinä näytät pilvettömältä taivaalta, ja säilyttääkseni sinut aina -sellaisena ei mikään vaiva, eivät mitkään huolet näytä minusta -raskailta." - -"Olet kertonut minulle, että ensimäinen Sten Sture kutsui Ingeborg -rouvaa uskolliseksi toverikseen." - -"Se hän olikin! Kun hän oli sodassa, piti vaimo kotona huolen -kaikista hänen velvollisuuksistaan." - -"Niin minäkin tahdon tehdä! Kaikki sinun työsi Ovat minunkin töitäni! -Sinun on opetettava minua!" - -"Ja sitten sinä kirjoitat ja kerrot minulle!" - -"Niin. Siten ovat kaikki ajatuksemme yhteiset, me työskentelemme -saman päämäärän hyväksi ja neuvottelemme keskenämme, kuinka sen -saavuttaisimme." - -"Minä kysyn sinun neuvoasi." - -"Kestää varmaan kauan, ennenkuin uskallan sinulle antaa neuvoja; -mutta tahdon kuulla sinua ja muita, niin että vähitellen opin." - -"Minä mieluummin kuulen sinua!" - -"Nyt puhut ymmärtämättömästi, Sten." - -"Niin puhutaan, kun ollaan rakastuneita." - -"Ei, niin ei suinkaan tehdä. Minä ainakin pinnistän koko -ymmärrykseni." - -"Olet oikeassa, Kristina, suloinen impeni, uljas, ihana valkyriani..." - -"Mieluummin tahdon olla sinun uskollinen emäntäsi." - -"Olet jo minun ihana morsiameni!" - -"Joka unhottaa tehtävänsä -- sinun tähtesi. Ompelukseni odottaa, ja -minä haaskaan aikani lörpöttelyyn sinun kanssasi." - -"Muut saavat pitää huolen siitä." - -"Ei, kiitos; jokaisen siveän neitsyen on itsensä huolehdittava -myötäjäisistään." - -"Mutta jollei hän ehdi?" - -"Häitä ei voida viettää ennen." - -"Siitä en tahdo kuulla puhuttavankaan, Kristina; tulkootpa -myötäjäisesi valmiiksi tai ei, ovat häämme kaikessa tapauksessa -marraskuun neljäntenätoista päivänä". - -"Se on mahdotonta." - -"Nyt tiedät, että ne ovat neljäntenätoista." - -"Jos oikein pyydän", sanoi Kristina ja painautui hyväillen häntä -vasten, "niin hommaathan, että häitä lykätään kaksi viikkoa." - -"Ei päivääkään, Kristina!" - -"Ja sinä sanot niin mielelläsi tahtovasi täyttää toivomukseni!" - -Kristina kääntyi poispäin, ettei Sten näkisi veitikkaa hänen -silmistään. - -"Sanon sinulle, se on mahdotonta; isäni tahto... kaikki on valmiina -Örebrossa." - -"Kuinka pitkältä on vielä hääpäivään?" - -"Kokonaista kolme viikkoa!" - -"Silloin täytyy minun tehdä siihen asti työtä päivät ja yöt." - -"Sitä en suinkaan salli!" - -"Minun täytyy luopua ilosta nähdä sinua koko tänä aikana." - -"Ja luuletko minun suostuvan siihen?" - -"Sinun täytyy!" - -"Ei, Kristina; päinvastoin täytyy sinun luopua niin kummallisista -päähänpistoista." - -"Nyt et ole hyvä minua kohtaan!" - -"Tiedätkös, mitä sinun pyyntösi todistaa?" - -"Sitä, että tahdon saada myötäjäiseni valmiiksi." - -"Ei, että sinä et rakasta minua. Pyydä minulta mitä tahdot ja minä -suostun, mutta älä lykkäämään häitämme äläkä olemaan sinua näkemättä -kolme viikkoa niin vähäisen asian kuin myötäjäisten tähden." - -"Tuletko aina pitämään yhtä tähdellisenä oleskelua yhdessä kanssani?" - -"Aina, Kristina, aina!" - -"Silloin täytyy minun kai tällä kertaa myöntyä." - -"Mutta minä tahdon uskoa sinulle erään salaisuuden", kuiskasi Sten. - -"Taasko leikinlaskua?" - -"Ei, se on vakava asia. Näetkös, kun ritari on nyt varma onnestaan, -kun neitsyt, jota hän rakastaa, on suostunut tulemaan hänen armaaksi -emännäkseen -- silloin tapahtuu jotakin, josta morsian ei voi -uneksiakaan." - -"Sinähän aivan pelästytät minut, Sten!" - -"Sulhanen alkaa vakoilla morsiantaan!" - -"Epäluulosta?" - -"Ei, vaan rakkaudesta, joka ei salli hänen ajatella mitään muuta kuin -häntä." - -"Mitä tekee hän silloin?" - -"Käy salaliittoon morsiamensa palvelijan kanssa." - -"Sala -- liittoon...?" - -"Varsinkin, jos neitsyellä on imettäjä..." - -"Annikkini...?" - -"Otaksukaamme, että hänen nimensä on Annikki. Ritari sanoo hänelle: -'Puhu, kerro minulle kaikki, mitä tiedät armaastani'." - -"Ja tämä tekee sen?" - -"Ei heti, mutta poika on nokkela. Hän kyselee tytön syntymästä -lähtien." - -"Sehän on hirveää!" - -"Sitten siitä, kun tämä alkoi kävellä." - -"Sellaisia lapsellisuuksia!" - -"Hänen nukeistaan!" - -"Se on arvotonta, ja jos tekisin oikein..." - -"Eroittaisit imettäjän palveluksestasi?" - -"Se täytyisi minun tehdä!" - -"Silloin otan hänet omaan palvelukseeni." - -"Mitä sinä hänellä tekisit?" - -"Sehän on selvä, kysyn vain ensin, mitä sinä hänestä pidät?" - -"Tähän asti olen pitänyt aika paljon, tästälähin en ollenkaan! Hän -lörpöttelee sopimattomia." - -"Onko siinä kaikki vai onko hänellä useampiakin vikoja?" - -"Luullakseni on siinä kylliksi." - -"Minusta se ei merkitse mitään. Voitko luopua hänestä jo tänään?" - -"Hyvin mielelläni!" - -"Huomenna naitan hänet." - -"Naitat...?" - -"Etkö tahdo tehdä hänelle sitä iloa, että olet läsnä vihkiäisissä?" - -"Kenelle naitat hänet?" - -"Uskolliselle Esbjörnilleni! Ja vielä huomenna, tai mieluimmin jo -tänään!" - -"Mitä varten sellainen kiire", puuskahti Kristina nauraen. - -"Saanko kuiskata sen sinulle?" - -"Eihän täällä ole ketään kuulemassa." - -"Tahdon vain, että hänestä tulee imettäjä meidän vanhimmalle -lapsellemme!" - -"Cecilia varmaankin huusi minua!" keskeytti Kristina ja tahtoi juosta -ulos. - -"Annatko anteeksi Annikille?" - -"Täytyy kai minun!" - -Ja nuolen nopeudella riensi Kristina huoneesta. - -Kun Sten herra meni jälestä, löysi hän hänet täydessä työssä -neitostensa ympäröimänä. - -"Onko totta, Cecilia rouva, että huusitte Kristinaa?" - -"Sen olen tehnyt moneen kertaan, mutta hän kuulee niin huonosti näinä -aikoina." - -"Nyt se seikka korjautuu", sanoi neitsyt heleästi punastuen. "Sten -tulee tämän jälkeen tänne tupaan... Täällä voimme puhella yhtä hyvin -minun laittaessani huntua." - -"Hääpäiväksi on nyt määrätty marraskuun neljästoista päivä, Cecilia -rouva", sanoi Sten herra. - -"Luuleeko Kristina voivansa tulla valmiiksi?" - -"Saan kai koettaa parastani, koska kerran olen suostunut", vastasi -tämä. - -Ompelevat neitoset katsoivat merkitsevästi toisiinsa, sitten -neitsyeen, ja sen jälkeen lentelivät neulat yhä nopeammin läpi hienon -liinakankaan. - -"Mitä te sanotte? Voiko kaikki joutua valmiiksi?" kysyi Kristina -heiltä. - -"Kyllä", vastasi kahdeksankertainen kuoro. - -Sulhanen hymyili tyytyväisenä. - -"Ne joutuvat valmiiksi kymmenenteenkin." - -"Jos oikein jouduttaisimme, joutuisivat kahdeksanteenkin." - -"Luulenpa melkein kuudenteenkin." - -"Olisiko aivan mahdotonta ensimäiseen!" kysyi nuori ritari. - -"Eikä", vastasi sama kuoro. - -"Ei tarvitse ennenkuin neljänteentoista", vastasi Kristina suurella -arvokkuudella. - -"Mutta jos nyt on kaikki kunnossa..." Kristina loi häneen niin -vakavan katseen, että hän katkaisi lauseensa! Kristina ei aina -sallinut, että tällä tavoin leikiteltiin hänen kanssansa. Tästä -päivästä lähtien sai Sten tyytyä kohtaamaan häntä rouvantuvassa. - -"Etkö tahdo suoda minulle ainoatakaan keskustelua kahden kesken", -kysyi hän kuiskaten. "Jos aika myöntää." - -"Olet julma minua kohtaan!" - -"Syytä itseäsi!" - -"Minä lähden Örebrohon!" - -"Se on hyvä, täällä on sinulla liian vähän tehtävää." - -"Sinä pidät siitä, että lähden?" - -"Niin, että molemmat saisimme aikaa ajatella toisiamme." - -"Mutta minä en viivy kauan poissa!" - -"Etkö yli neljännentoista päivän?" - -"Toivoisitko sitä?" - -"En, rakas; silloin kuolisin varmaan suruun." - -"Jos minun on pakko viipyä poissa viikon aika, on meillä sitten -paljon sanottavaa toisillemme." - -"Aivan varmaan." - -"Mutta silloin en tahdo kuten nyt puhua kanssasi monien ollessa -läsnä." - -"Täällä ikkunankomerossa ei meitä kuule kukaan." - -"Huomaatko, Kristina, kuinka vaikea minun on sanoa sinulle -- -hyvästi!" - -"Minusta se taasen on samaa kuin sanoisin: Tervetuloa jälleen, -rakkaani!" - -Nopeammin kuin Sten ehti ajatellakaan, kiepsahtivat Kristinan -käsivarret hänen kaulaansa ja suudelma poltti hänen huuliaan, mutta -samassa minuutissa istui Kristina jälleen ompeluksensa ääressä. - -Niin he erosivat. - -Valtionhoitaja tahtoi itse pitää häät Tukholman linnassa. - -"Juhlia ja huvituksia on minulla vähimmän aikaa ajatella", sanoi hän. -"Mutta suurempaa syytä iloon kuin nyt ei minulla ole ollut koskaan, -ja sentähden toivon, että ystävät ja sukulaiset ottavat ilooni osaa." - -Arkkipiispa oli sanonut, että jollei hän olisi vuoteen omana, -kuletuttaisi hän itsensä Tukholmaan saadakseen ilon itse yhdistää -nuoren parin. Kirjeitä ja kutsuja lähetettiin kautta maan, tiedettiin -tosin, etteivät kaikki voineet tulla, mutta kukaan ei saanut -luulla, että hänet oli unhotettu. Ystävät ja viholliset, kaikki oli -kutsuttava. - -Ei Tukholman porvaristoakaan saanut jättää kutsumatta. - -"Linnansuojat ovat suuret ja lukuisat", sanoi herra Svante -Niilonpoika; "ja kyllähän hyvä sopu aina sijaa antaa". - -Kristina neitsyen isän, ritari Niilo Erikinpojan, ja äidin, rouva -Sigrid Eskilintyttären, piti saapua kahdeksan päivää ennen häitä ja -asua herra Erik Juhanan pojan ja Cecilia rouvan luona. He olisivat -mielellään tahtoneet viettää tyttärensä häät kotona omassa talossaan. -Mutta valtionhoitajan toivomus ja mahdottomuus saada tilaa niin -monille vieraille sai heidät siitä luopumaan. - -Cecilia rouva ja Kristina neitsyt olivat saaneet vapaat kädet Sten -herran lähdettyä. Nyt saattoivat he parhaimman halunsa mukaan -järjestää kodin rakkaiden vanhempainsa vastaanottamiseen. Tosin tiesi -Kristina neitsyt, että hänen huolekas äitinsä oli jo edeltäpäin -huolehtinut hänen myötäjäisistään, mutta olihan aina vielä jotakin -tehtävää, sentähden tahtoi Sigrid rouva, ettei ollut kiirehdittävä, -ja vaikkakin näkymättömänä, niin hän oli oikeastaan määrännyt -hääpäivän. Kristina ja vielä enemmän Cecilia oli vienyt läpi äitinsä -tahdon mainitsematta edes hänen nimeään. - -"Olisin hyvin onnellinen, jos rakas äiti olisi tyytyväinen siihen, -miten olemme järjestäneet", sanoi Cecilia rouva. "Pyhä neitsyt -tietää, että olen parhaan kykyni mukaan koettanut laatia, kuten -luulen hänen tahtovan." - -"Jos häntä miellyttää paremmin toisin, niin voimmehan mukautua -siihen!" lisäsi Kristina. - -"Lapset ovat muuttaneet ylös ullakkokamariin, niin etteivät he ole -kiusana." - -"Heidät näkee hän mielellään!" - -"Kun niin sallitaan, voivat he tulla alas." - -"Tosin olette, rakas sisko, tehnyt kaiken minkä olette voinut ja -minkä luulette olevan äidille mieleen. Mutta minä..." Tässä alkoi -Kristina katkerasti itkeä. - -"Mistä sellaiset epäilykset, rakkahin Kristina?" - -"Olen puhunut niin paljon joutavaa!" - -"Sten herran kanssa?" - -"Niin, hänen kanssaan!" - -"Vieläkö mitä muuta, Kristina?" - -"Rakas sisko kehoitta häntä antamaan minulle morsiussuudelman", sanoi -hän ja loi silmänsä maahan. - -"Sen tein Sigrid rouvan käskystä." - -"Mutta sitten!" - -Nyt punastui hän helakasti. - -"Mitä sitten on tapahtunut?" - -"Hän on suudellut minua kolme kertaa, ja minä..." - -"Ja minä?" - -"Minä suutelin häntä, tuolla ikkunankomerossa!... Hän pyysi... enkä -minä tiedä kuinka se kävi. Mitä onkaan rakas äiti sanova! Ajatteles, -jos hän ainaiseksi karkoittaa minut näkyvistään. Silloin minä -menehdyn surusta ja häpeästä." - -"Tosin olet menetellyt varomattomasti, mutta syytön en ole minäkään, -sillä olisihan minun pitänyt paremmin sinua valvoa. Jos tahdot, niin -minä puhun äidillemme!" - -"Kuinka hyvä ja armas sinä olet! Sano hänelle, että minkä -rangaistuksen hän määränneekin, kärsin minä sen, kun vain saavutan -hänen anteeksiantonsa." - -"Mutta sinä et saa näyttää surulliselta hänen saapuessaan!" - -"Sitä en toki voikaan, niin suuri on oleva iloni, mutta kun hän -sitten puhuu Sten herrasta, pelkään, että hän lukee silmistäni..." - -"Puhele sinä isän kanssa sillävälin, kun minä ilmoitan äidille." - -"Teen mitä vain tahdot, rakas sisko!" Kristina tahtoi suudella hänen -kättänsä, mutta Cecilia sulki nuoren neitsyen syliinsä. - -Korkeasti kunnioitetut vieraat saapuivat määrättynä päivänä ja -hetkenä, ja niin pian kuin ensimäiset tulotervehdykset olivat -suoritetut, piti Cecilia rouva varansa, että sai kahdenkesken -äidilleen ilmoittaa sen hairahduksen, johon Kristina oli tehnyt -itsensä syypääksi. Mutta joko ankara Sigrid rouva oli lempeämmällä -tuulella kuin tavallisesti tai hän oli ylen tyytyväinen tulevaan -liittoon, kaikessa tapauksessa hän, kun Kristina kutsuttiin sisälle -saamaan tuomionsa ja heittäytyi äitinsä jalkoihin, nosti hänet ylös -ja sanoi lemmekkäästi: - -"Vika ei ole niin suuresti sinun, sinä olet ainoastaan lapsi, -Cecilian velvollisuus olisi ollut valvoa sinua." - -Kaikki enemmät selitykset keskeytti valtaneuvos Niilo Erikinpojan -saapuminen. Hän ei ollut nähnyt Kristinaa useihin kuukausiin, ja tämä -tytär oli hänen silmiensä valo. Hän sai pian nähdä tämän kohoavan -korkeaan asemaan, mutta kuinka se hivelikin hänen ylpeyttään, -ajatteli hän kuitenkin kaipauksella sitä, ettei hän tästälähin saanut -pitää silmäteräänsä hallussaan. Mutta vielä kuului tämä hänelle, ja -hän otti hänet äidiltä, otti hänet polvelleen ja kysyi oliko hän -lahjoittanut kaiken rakkautensa Sten Sturelle niin ettei hänellä -ollut mitään jälellä vanhalle isälleen. - -"Ettehän voi ajatella moista, rakas isä", vastasi neitonen kietoen -käsivartensa hänen kaulaansa ja painaen päänsä hänen rintaansa -vasten. "Enkö rakastaisi vanhempiani yli kaiken!" - -"Niin sanotaan vain!" virkkoi ritari nauraen. "Sydänkäpynen saa aina -etusijan." - -"Olisin huonosti kasvattanut tyttäreni, jos hän uusien -velvollisuuksiensa tähden unhottaisi vanhat", puuttui Sigrid rouva -puheeseen luoden vakavan katseen herraansa. - -"Minua ei kuitenkaan kummastuttaisi, jos niin tapahtuisi", -vastasi Niilo herra, hyväillen tyttärensä tuuheita kutreja ja -veitikkamaisesti katsellen häntä. - -Sigrid rouva puuskahti kiihkeästi: "Kristina, mene noutamaan -sisartasi ja sano hänelle, että tuo lapsensa mukanaan!" - -Neitsyt riensi käskyä noudattamaan, ja on luultavaa, että Niilo herra -sai hyvän läksytyksen, sillä hänen otsansa oli syvissä rypyissä, -kun ovi uudelleen avautui. Mutta rypyt katosivat nopeasti hänen -nähdessään Cecilian, joka astui sisälle taluttaen lasta kummallakin -kädellään. Ja heidän jälestään tuli Kristina. - -Vanhin lapsista, poikanen kymmenisen korvilla, astui kunnioittavasti -esiin ja suuteli Sigrid rouvaa ja Niilo herraa kädelle. -Kahdeksanvuotias Margareta sai sitten astua esiin ja tehdä -tervehdyksensä hänkin. Molemmat vetäytyivät sen jälkeen takaisin ja -seisoivat käsi kädessä, äänettöminä ja tarkkaavaisina. "Tule tänne -istumaan, Cecilia", käski Sigrid rouva ja viittasi viereensä penkille. - -Tämä niijasi syvään ja istuutui osoitetulle paikalle. Kristina jäi -edelleen seisomaan, ja hänen isänsä ei edes uskaltanut viitata häntä -luokseen, vaikkakin katseli häntä ikävöiden. - -"Minusta Maunu näyttää kalpealta!" virkkoi Sigrid rouva. "Eikö hän -ole terve?" - -"Hän valittaa alituiseen kipuja; pelkään, etten saa pitää häntä", -vastasi Cecilia rouva, ja kirkkaat kyyneleet täyttivät hänen silmänsä. - -"Oletko kysynyt keneltäkään yrtintuntijalta?" - -"Olen, benediktiläisluostarin kunnianarvoiselta isältä, mutta hänen -määräämänsä lääkkeet eivät vaikuttaneet mitään." - -"Kaikella kunnioituksella pyhää miestä kohtaan luulen kuitenkin, -että me naiset ymmärrämme sellaisia asioita paremmin. Kun palaamme -Fågelvikiin, saa poika seurata mukana. Siellä on eräs viisas nainen, -joka paremmin kuin kukaan muu ymmärtää lasten tauteja. Hän saa -lukea hänelle lukujaan, jos pojassa olisi panentatauti, mikä ei ole -mahdotonta." - -Cecilia olisi mieluimmin halunnut pitää poikansa luonaan, mutta hänen -ei juolahtanut mieleensäkään olla toista mieltä kuin äitinsä, ja -sentähden suuteli hän tämän kättä ja kiitti häntä hänen hyvyydestään. -"Margareta sitä vastoin kukoistaa kuin ruusu!" virkkoi Niilo herra. -"Tule tänne luokseni, lapsi!" - -Pienokainen ei halunnut parempaa. Hän teki nopean liikkeen, mutta -malttoi heti mielensä ja meni sangen vakavasti ja arvokkaasti ritarin -luo, mutta samalla niiasi hän syvään isoäidilleen kulkiessaan tämän -ohitse. - -"Sinunkin täytyy tulla, Kristina!" - -Neitsyt heitti kysyvän katseen äitiinsä, mutta tämä oli tai oli -olevinaan niin kiintynyt keskusteluun Cecilian kanssa, ettei hän -kiinnittänyt huomiota siihen mitä tapahtui. - -Ja ritari näytti hyvin tyytyväiseltä päähänpistoonsa, hän otti -Margaretan syliinsä, ja Kristina istuutui hänen rinnalleen, hän pani -käsivartensa tyttärensä vyötärölle, painoi hänen päänsä olkaansa -vasten, ja niin kuiskaili ja jutteli hän hänen kanssansa Sigrid -rouvan kuulematta sanaakaan, mutta punasta Kristinan poskilla arvasi -tämä mistä he keskustelivat. - -"Ja Kustaa, missä hän on?" kysyi Sigrid rouva. - -"Koulussa Upsalassa, rakas äiti." - -"Kirjaviisautta ammentamassa? Minun nuoruudessani elettiin yhtä hyvin -ilman sitäkin." - -"Herrani tahtoi niin!" - -"Niin, uudet ajat, uudet tavat!" - -"Olen kuullut, että hän on jo toisella luokalla", huomautti Niilo -herra. - -"Niin onkin", vastasi Cecilia rouva punastuen ilosta ja äidillisestä -ylpeydestä. - -"Se on kyllä hyvä!" virkkoi Sigrid rouva jälleen. - -"Mutta hänen iällään tarvitaan urheutta ja rohkeutta." - -"On hän saanut hyvän nimen siinäkin suhteessa", virkkoi Niilo herra. -"Olen kuullut, että hän tovereineen usein retkeilee metsällä..." - -"Kustaa on ampunut suden!" huudahti yhtäkkiä pikku Margareta. - -Kaikkien katseet kääntyivät tyttöön, joka oli uskaltanut puuttua -keskusteluun ilman että häneltä kysyttiin, ja pienokainen seisoi -allapäin, kyynelsilmin ja häpeästä punastunein poskin. - -Sigrid rouva loi tyttäreensä ankaran katseen, ja tämä nousi heti, -tarttui Margaretan käteen ja vei hänet pois huoneesta. Oli syntynyt -hieman apea mieliala, mutta kun Cecilia palasi ja Maunu sitten oli -lähetetty pois sisarensa luo, kertoi Niilo herra, että tosiaankin -oli niin laita kuin Margareta oli sanonut. Kustaa oli ollut mukana -monessa sudenajossa ja osoittanut suurta reippautta. - -"Sellaisessa ei häneltä puutu esikuvia ei isän eikä äidin puolelta", -vastasi Sigrid rouva rukoilevaan katseeseen, jonka Cecilia loi -häneen. "Tuleeko hän mukaan häihin?" - -"En tiedä, salliiko herrani sen." - -"Milloin Erik herraa odotetaan?" kysyi ritari. "Hän kirjoitti -aikovansa lähteä Ahvenanmaalta niinkuin eilen", vastasi Cecilia -rouva. "Riippuu säistä ja tuulista, minä päivänä hän voi tulla." - -Kuinka kaikki saapuvilla olevat hämmästyivätkään, kun ovi samassa -avautui ja nuorekas ääni virkkoi: - -"Saako luvan astua sisään?" - -"Kustaa!" huudahti Cecilia rouva, ja unhottaen kaiken arvokkuuden -juoksi hän häntä syleilemään. - -Pojan hellyydellä vastasi hän äitinsä hyväilyihin ja meni sitten -kunnioittavasti tervehtimään äitinsä vanhempia ja Kristinaa. - -Cecilia paloi halusta tietää, mikä oli syynä pojan odottamattomaan -saapumiseen, mutta hän vilkaisi äitiinsä ja luovutti oikeutensa tälle. - -Kustaa seisoi äänetönnä ja odottaen. - -"Päättyykö koulu Upsalassa tähän aikaan vuodesta?" kysyi Sigrid rouva -jokseenkin terävästi. - -"Ei ennenkuin muutamia päiviä ennen joulua", vastasi nuorukainen -hieman punastuen. - -"Silloin kummastuttaa meitä kaikkia se, että näemme sinut täällä." - -"Meillä on koulumestarina eräs Ivar niminen tanskalainen, ja hän -hokee alituiseen, kuinka meidän on oltava tanskalaisille alamaisia. -Sitä minä en siedä kuulla." - -"Hyvä, Kustaa!" huudahti Niilo herra. "Olen varma siitä, että sinä -annoit hänelle sanan sanasta." - -"Sen kielsi kunnioitus opettajaa kohtaan!" keskeytti Sigrid rouva. - -"Jalo rouva isoäiti, minä en sanonutkaan mitään", vastasi Kustaa. -"Mutta muutamia päiviä sen jälkeen, kun asia tuli puheeksi hänen -ja toverieni kesken, sanoin heille: 'Tiedättekös, mitä aion tehdä? -Tahdon lähteä Taalainmaahan ja saada taalalaiset antamaan juutteja -nenälle!'" - -Kaikkien silmät tähystelivät hyväksyen nuoreen Kustaaseen. Hän -piti päänsä pystyssä ja nuorista kasvoista loisti rohkeutta ja -päättäväisyyttä. Hänellä oli puku punaisesta englantilaisesta -kankaasta, vyöllään oli hänellä hopeapeitsi, ja sitä puristi hän -lujasti vasemmalla kädellään... - -"Luulenpa, että koulumestari pani sen pahakseen", puuttui Sigrid -rouva puheeseen. - -"Hän löi minua!" - -"Ja sieditkö sinä sen?" tokaisi Niilo herra. - -"Hän oli opettajani. Mutta sen jälkeen iskin peitseni läpi -Alexandrumin, jota luimme, ja sanoin: 'Heitän hitolle sinut ja -koulusi!'... Sitten läksin sieltä, enkä koskaan mene sinne takaisin!" - -"Minä vastaan siitä, että isäsi tulee olemaan samaa mieltä!" huudahti -Niilo herra ja syleili nuorukaista. "Sinä olet miehenalku, joka -tosiaan lupaa hyvää tulevaisuudessa!" - -Ankara isoäiti ei tosin ollut samaa mieltä, mutta mikä oli tehty, -sitä ei voitu muuttaa, ja sitä paitsi oli paljon muuta ajateltavaa. - -Erik Juhananpoika saapui seuraavana päivänä. Hän oli vakava, oikein -ajatteleva herra. Poika sai kertoa uudestaan hänelle, kuinka kaikki -oli käynyt, ja sen jälkeen sanoi hän: "Sinun ei tarvitse palata -Upsalaan. Valmistan kyllä sinulle tilaisuuden saada muualta ne -tiedot, jotka tarvitset." - -Sten Sturen palaaminen oli viivästynyt. Valtionhoitaja antoi hänelle -tehtäväksi käydä muutamissa kihlakunnissa, joissa oli ilmennyt -levottomuutta. Kotimatkalla täytyi hänen poiketa Nyköpingiin. Siellä -makasi herra Sten Kristerinpoika vielä sairaana, mutta valtionhoitaja -tahtoi antaa hänen ymmärtää, että jos hän omasta puolestaan pysyy -rauhassa, ei sopu rikkoudu Svante Niilonpojankaan puolelta. Sellaista -viestiä viemään oli Sten Sture sopivin, ja hän sai Esbjörnin mukaansa. - -Nuori ritari ei ollut tehtävään erittäin tyytyväinen, mutta -vastaväitteet eivät voineet tulla kysymykseen. Esbjörn, joka oli -käynyt sangen rohkeapuheiseksi ja luki ajatukset, jotka liikkuivat -hänen nuoren herransa mielessä, virkkoi: - -"Isällänne on varmaan erityinen tarkoitus matkaan nähden." - -"Minun on vietävä valtionhoitajan viesti herra Sten Kristerinpojalle." - -"On toinenkin syy." - -"Mikä sitten?" - -"Teidän oli poistuttava Tukholmasta." - -"Miksi niin?" - -"Ja morsiamenne luota", lisäsi Esbjörn tyynesti. "Mistä syystä?" - -"Teistä olisi voinut tulla..." - -"Sano pois, Esbjörn, mikä minusta olisi voinut tulla?" - -"Lemmensairas narri", sanoi tämä hiljaa. "Mistä sen päätät?" - -"Te ette välittänyt mistään muusta!" - -"Kuules, Esbjörn, sinä olet myös ollut yhdeksäntoistavuotias." - -"Kyllä, olinhan minä kerran." - -"Muistatko ensimäisen rakkautesi?" - -"En lainkaan!" - -"Kuinka voi unhottaa sellaista?" - -"Kyllä, kun on rakastunut muutamia kymmeniä kertoja." - -"Nyt liioittelet!" - -"En paljoa ainakaan!" - -"Minä en aio rakastaa kuin kerran elämässäni." - -"Voihan sitä sanoa. Ainahan sen luulee olevan viimeisen kerran, aina -osuneensa vihdoinkin oikeaan." - -"Esbjörn, sellaisista asioista en tahdo koskaan puhella kanssasi." - -"Tuolta, herra, näkyvät Nyköpingin linnan huiput. Teidän saapumisenne -lienee odottamaton." - -Herra Sten Kristerinpoika oli saanut pahan ampumahaavan kylkeensä -ja oli pakoitettu heittäytymään vuoteen omaksi. Nuoren ritarin -saapuminen herätti suurta hälinää. Saapuiko hän kenties eroittamaan -Sten herraa päällikkyydestä? Parhaat vierashuoneet osoitettiin -hänelle. Pernilla rouva ei voinut heti toivottaa vierasta -tervetulleeksi, mutta hän saapui pian ja valitti mitä hartaimmin, -ettei ollut ennen saanut tietää vieraan tulosta. Hän olisi silloin -valmistanut ritarille arvokkaamman vastaanoton. - -Herra Sten Sture saattoi vain vaivoin pistää silloin tällöin sanasen -väliin. Pernilla rouva mieluimmin piti yksin keskustelua vireillä, -ja Sten herra soi sen mielellään hänelle. Mutta pyyntöön saada vielä -tänään tavata hänen herraansa vastasi Pernilla rouva, että se oli -tänään mahdotonta, sairas oli huonompi, kuitenkin oli toivottavaa, -että hän huomenna olisi parempi. - -Tässä ei auttanut muu kuin alistuminen, mutta ritari selitti, ettei -hän voinut viipyä kauemmin kuin huomispäivän ylitse. - -Kuinka suuri olikaan hänen hämmästyksensä, kun hän puolenpäivän -korvilla astuessaan seurasaliin huomasi suuren seuran edessään. - -Kun hän ilmaisi kummastuksensa siitä, että Pernilla rouva herransa -sairauden aikana tahtoi viettää juhlan, vastasi tämä, ettei niin -harvinaista vierasta kuin Sten Sturea voitu koskaan kyllin juhlia, -ja kuinka paljon saattoikin olla muistuttamista hänen herraansa -vastaan, ei hän ainakaan tahtonut, että häntä voitaisiin syyttää -laiminlyönnistä. - -Katettiin oivallinen ateria, ja Pernilla rouva osoitti olevansa -kohtelias ja huomaavainen emäntä. - -Ritari oli pöydässä hänen vierustoverinaan, ja hän pakinoi ja laski -leikkiä, alituiseen kehoittaen vierastaan tyhjentämään pikarin, jonka -palveluspoikanen heti riensi täyttämään. - -"Mistä olette saanut näin tulisia viinejä; en ole koskaan juonut -moisia." - -"Kunnianarvoisalta apotiltamme", vastasi hän. "Huolissani käännyin -hänen puoleensa." - -Vieraiden joukossa oli muutamia ympäristössä asuvia herrasmiehiä, -mutta enimmäkseen olivat he kaupungin ylhäisimpiä porvareita ja -kauppamiehiä ja heidän vaimojaan ja tyttäriään. Pernilla rouva -sanoi kuiskaten, että nämä viimeksimainitut tuntisivat itsensä -onnellisiksi, jos ritari illalla tahtoisi heitä tanssittaa, ja -vanhemmat olisivat siitä hyvin mielissään. - -"Sen teen mielihyvällä", vastasi nuorukainen. "Kuka näyttää teistä -olevan kaunein?" Ritari tarkasteli lukuisaa seuraa. Moni silmä -kääntyi alas hänen katseensa edessä, mikä vihdoin pysähtyi ihaillen -nuoreen impeen, joka istui häntä vastapäätä ja jonka kauneus oli -melkein häikäisevä. "Kuka hän on?" kysyi Sten hämmästyneenä. "Muuan -lapsi parka, jota kohtaan tunnen syvää sääliä", vastasi Pernilla -rouva. - -"Ketkä ovat hänen vanhempansa?" - -"Kuolleet monta vuotta sitten; hänellä ei ole mitään sukulaisia eikä, -voin hyvin sanoa, ystäviäkään." - -"Kuka hänestä sitten pitää huolta?" - -"Eräs vanha leski, jolle hän saa kalliisti maksaa niukan -armoleipänsä." - -"Miksette ole ottanut häntä luoksenne, jalo rouva?" - -"Hän oli täällä muutamia viikkoja, mutta herrani asemiehet joutuivat -kiistaan hänen tähtensä." - -Keskustelu kävi vilkkaasti ympäri pöytää. Hyvä viini ei jättänyt -tekemättä vaikutustaan, ja vaikka paras olikin varattu nuorelle -ritarille, oli toinenkin riittävän hyvää saadakseen vieraat hyvälle -tuulelle. - -Siellä pakinoitiin ja laskettiin leikkiä, valtiolliset kiistat -jätettiin syrjään, ajateltiin vain hetken hauskuutta. Sten Sture -tunsi, että viini nousi hänen päähänsä, mutta kaikki olivat niin -riehakan iloisia, että hänen täytyi olla mukana, ja niin kilisti hän -pikariaan monien muiden ja lopulta myös hänen kanssaan, joka istui -häntä vastapäätä. Mutta silloin loi tämä häneen katseen, joka pani -hänen päänsä pyörälle. Niin ei ollut kukaan nainen häneen katsonut, -ei edes Kristina. - -Juuri kun hilpeys uhkasi käydä liian meluisaksi, antoi Pernilla rouva -merkin, ja tanssisalissa viritettiin raikuva musiikki. Rummut ja -torvet rämisivät, vieraat ponnahtivat pystyyn paikoiltaan, ja pari -toisensa jälkeen syöksähti tanssisaliin. - -Sten Sture ei tiennyt, kuinka hän oli saanut kauniin tytön -käsivarsilleen, mutta puristaen tätä itseensä pyöri hän ympäri salia. - -"Mikä on nimesi?" kysyi hän. - -"Anna", vastasi tyttö. - -Sten ei voinut katsella kyllikseen silmiä, suuta, poskia, ja hänestä -tuntui mahdottomalta päästää tyttöä. - -"Oletko hyvin väsynyt?" kysyi hän lopulta. - -"Olen, kuollakseni!" - -Sten melkein kantoi tytön penkille ja pani tämän istumaan. Hän ei -huomannut, että tanssi oli aikoja sitten lakannut ja että kaikkien -silmät suuntautuivat häneen. - -Pernilla rouva lähestyi hymyillen. Hän ojensi täyden pikarin. - -"Juokaa", sanoi hän, "se on teitä virkistävä." - -Sten vei pikarin tytön huulille. - -Tämä ainoastaan maistoi siitä ja kääntyi sitten pois. - -Hän sitä vastoin tyhjensi sen yhteen hengenvetoon! - -"Oi, Jumala, kuinka se polttaa!" sanoi hän. - -"Anna parka on aivan menehtynyt!" sanoi Pernilla rouva. "Herra -ritari, antakaa hänen levähtää!" - -"Kyllä, kyllä, mutta täällä sisällä..." - -"Viekää hänet tuonne kamariin, niin saa hän olla yksin kotvan." - -Sten ei tiennyt, mitä hän sanoi tai teki. - -"Tulkaa, tulkaa, Anna", sanoi hän ja tahtoi viedä tytön mukanaan. - -Tämä vapisi kuin haavan lehti, mutta oli noussut ja pannut kätensä -hänen käsivarteensa. - -Silloin astui Esbjörn esiin. - -"Täällä on eräs viestintuoja Kristina neitsyeltä", sanoi hän. - -"Kristinalta?" Oli kuin kaikki viinihöyryt olisivat hälvenneet, kuin -olisi hän yhtäkkiä huomannut olevansa kuilun partaalla. - -"Eikö viesti voi odottaa?" kysyi Pernilla rouva kiihkeydellä, jota -hän ei voinut salata. - -"En tiedä, voiko se käydä päinsä", virkkoi Esbjörn luoden -tarkoittavan katseen herraansa. - -"Ei, ei!" huudahti Sten ja riensi ulos. - -Uskollinen palvelija meni edeltä ritarin omaan huoneeseen. Kun tämä -tuli sisään, sanoi hän: - -"Rangaiskaa minua, herra, viestintuoja olen minä!" - -"Mitä sinulla on sanottavaa?" - -"Muistuttaisin teitä keskustelustamme." - -"Keskustelustamme?" - -"Minä puhuin kymmenistäni, te yhdestä ainoasta. Pidättekö vielä siitä -kiinni?" - -Nuorukainen käveli sangen liikutettuna edestakaisin. - -"Se on viinin syy!" sanoi hän. - -"Paholaisen äidin se on!" vastasi Esbjörn. - -"Ketä tarkoitat?" - -"Pernilla rouvaa." - -"Luuletko, että hän?" - -"Olen varma siitä." - -"Satuloi hevoset, lähdemme heti!" - -"Ei, herra, siitä saisivat pärjääjät puheenaihetta. Menkää sisään -älkääkä olko tietävinännekään." - -"Minua hävettää, Esbjörn!" - -"Sitä teidän ei tarvitse. Väistyittehän ajoissa!" - -"Kiitos siitä sinulle!" - -"Olette määrännyt lähtönne ylihuomiseksi." - -"Tahdon päästä täältä ennemmin." - -"Voisitte käyttää ajan antaaksenne porvareille paremman ajatuksen -itsestänne!" - -"Olet oikeassa, se pitäisi minun tehdä." - -Eräs asemies saapui kysymään Pernilla rouvan puolesta, eikö ritari -voinut tulla jatkamaan tanssia. - -"Minä tulen", vastasi Sten Sture ja riensi takaisin saliin. - -Kaikkien silmät suuntautuivat häneen, kun hän astui sisään, ja hän -näki sen. - -"Älkää pahastuko poissaolostani, jalo rouva!" sanoi hän äänekkäästi. -"Siihen oli tärkeä syy." - -"Saitte viestin morsiameltanne?" kysyi Pernilla rouva ivallisesti -myhäillen. - -"Niin, häneltä, ja kysymys oli siitä, unhottaisinko toisen naisen -tähden ne lupaukset, jotka olen antanut hänelle." - -"Onko vastaus jo mennyt?" - -"Heti! Sallitteko minun ilmoittaa sen teille?" - -"Olette liian hyvä!" - -"Vastasin, että kiusaus oli tullut, mutta minä sain apua." - -Nuori ritari teki syvän kumarruksen ja kääntyi sen jälkeen ympärillä -seisoviin. Niin monet kuin mahtuivat olivat tunkeutuneet lähemmäksi -kuuntelemaan keskustelua. - -Soitto soi ja tanssi alkoi uudestaan. Ritari menetteli kaikkien -nuorten neitsytten kanssa samalla tavoin. Hän näki, että isät -osoittivat hänelle kunnioittavaa huomaavaisuutta ja erotessa antoivat -hänen ymmärtää, että hän oli voittanut, mitä Pernilla rouva oli -menettänyt, nimittäin heidän kunnioituksensa ja luottamuksensa. - -Mutta kun Sten herra oli tullut ylös huoneeseensa ja miettinyt, mitä -hän oli kokenut, heittäytyi hän polvilleen ja kiitti Jumalaa, joka -oli suojellut häntä niin kovassa kiusauksessa. - -Seuraavana aamuna, kun hän heräsi, seisoi Esbjörn hänen vuoteensa -vieressä. - -"Ei se vielä ole lopussa", sanoi hän. - -"Mikä niin?" - -"Kiusaus!" - -"Ole tyyni, Esbjörn, ei se ole enää vaarallista! Mitä olet saanut -tietoosi?" - -"Tyttö tulee tänne luoksenne!" - -"Mistä syystä?" - -"Pyytämään teidän apuanne." - -"Minä en ota häntä vastaan." - -"Pysykääkin siinä päätöksessänne, herra!" - -"Sano hänelle, että niin minun kuin hänenkin hyvä maineensa tulisi -siitä kärsimään." - -"Luultavasti moista estääkseen Pernilla rouvan ja pormestarin rouvan -olisi odottamatta yllätettävä teidät ja hänet." - -"Tiedätkö mitään tästä Annasta?" - -"Häntä lähetettiin eilen noutamaan teidän tähtenne." - -"Minun?" - -"Kristian prinssillä on Dyvekansa!" - -"Ja Pernilla rouva?" - -"Hän tahtoo olla Sigbrit ja neidon kautta saada vaikutusvaltaa -teihin!" - -"Kuinka olet tämän saanut tietoosi?" - -"Olen ollut kauan tuttu hänen muutaman palvelijattarensa kanssa, ja -sentähden hän..." - -"Kavaltaa emäntänsä salaisuuksia." - -"Pernilla rouva ei ansaitse parempaa!" - -"Ei, sitä ei hän tee!" huudahti Sten herra harmista ja liikutuksesta -vapisevalla äänellä. "Minä en vain ymmärrä, kuinka hän ykskaks on -voinut keksiä kaiken tämän." - -"Hän on tiennyt jo kauan, että te tulette." - -"Kenen kautta?" - -"Varmaan jonkun hovista." - -"Puhun siitä isälleni." - -"Näettekös, herra, tuolta tulee tyttö yli torin, hän suuntaa -askeleensa tänne päin." - -"Niin, se on hän!" - -"Ja huomatkaas! Päitä kaikissa ikkunoissa. Täällä on totisesti piru -merrassa." - -"Auta pian, Esbjörn, kaapu hartioilleni! Hän menee suurta tietä; minä -juoksen alas kiertoportaita. Yhtä monet silmät näkevät minun menevän -yli torin ja pormestarin luo." - -"Se on hyvä, herra; mutta minä luulen kuitenkin, että meidän on -matkustettava tänä iltana." - -"Aamulla varhain, Esbjörn!" Ritari teki kuten oli sanonut, ja -uteliaat saivat iloita hänen näkemisestään. Mutta monta suuttumuksen -sanaa suunnattiin Pernilla rouvaa ja hänen kaunista suojattiaan -kohtaan. Tämä viimeksimainittu sai kuulla niin ankaria sanoja ja -soimauksia Esbjörniltä, että hän nopeimmiten riensi Pernilla rouvan -luo valittamaan hätäänsä. - -Nuori Sten Sture oli pormestarille puhunut, miten välttämätöntä oli, -että jokainen kaupunki ja lääni piti lujasti kiinni niistä valoista -ja lupauksista, joita oli annettu valtionhoitajalle. Ainoastaan -silloin, jos kaikkiin saattoi lujasti luottaa, voitiin saavuttaa -varmuus ja turvallisuus. - -"Jos olemme yksimieliset keskenämme, ei Tanska voita mitään", sanoi -hän. - -Pormestari sanoi, että kun linnaluvan haltija oli vihollisen -puolella, tuli porvaristo houkutelluksi seuraamaan esimerkkiä. -"Kuitenkin uskon", sanoi hän, "että! Sten Kristerinpoika on nyt -tullut toisiin ajatuksiin." - -"Ettekö luule, että hän muuttaa mielensä, kun tulee terveeksi -jälleen?" kysyi ritari. - -"Epäilen, tuleeko hän terveeksi." - -"Onko hänen laitansa niin huonosti." - -"Niin sanotaan." - -"Minä saan vasta tänään häntä puhutella." - -"Varmaan tahdotaan teiltä salata oikea tila, enkä minäkään olisi -sanonut mitään, jollei se halpa leikki, johon on autauduttu..." - -"Olen itse osaksi syyllinen!" - -"Olette nuori ja kokematon. Mutta on käsittämätöntä, että Pernilla -rouva, joka ei voi olla tietämätön miehensä tilasta, hommailee -moisissa vehkeissä." - -"Minkä vastauksen vien isälleni?" - -"Että Nyköpingin porvaristo yhä edelleenkin tahtoo olla hänelle -alamainen, kenties alttiimpi kuin ennen, opittuaan tuntemaan hänen -jalon poikansa!" - -Täältä lähti ritari sairaan luo. Hänet otettiin heti vastaan. Sten -Kristerinpoikaa saattoi tuskin tuntea. Kellankalpea iho, sisään -painuneet posket, ylen laihtunut käsi, jonka hän ojensi, ja erittäin -hänen lyhyt, läähättävä hengityksensä todistivat hävityksestä, jonka -sairaus oli jo tehnyt. - -"Minä olen ollut sangen sairas!" sanoi hän. - -"Kuinka voitte nyt?" - -"Paremmin, paljon paremmin!... Muutamain päivien kuluttua toivon -voivani nousta jalkeille." - -Sten Sture puhui isänsä toivomuksesta, että kaikki vanha kauna olisi -unhotettu ja vallitsisi rauha ja sopu kuten ennenkin. - -Sairas vastasi, että hän oli Svante Niilonpojan vilpitön ystävä ja -tulee aina olemaan. Ja hän itki silloin, itki ja nyyhkytti. - -Sten Sture hämmästyi siitä niin, että alkoi tapailla sanojaan. Mutta -kun hän ei löytänyt sopivia, toivotti hän hyvää parantumista ja sanoi -jäähyväiset. - -Muutamien asemiesten seuraamana teki ritari senjälkeen retken niihin -kihlakuntiin, jotka olivat ottaneet osaa kapinaan. - -Kaikkialla otettiin hänet vastaan kunnioituksen ja uskollisuuden -osoituksin. Saman vastauksen, jonka pormestari oli antanut, sai hän -täälläkin. Kansa oli viety harhaan, mutta lupasi parannusta. - -Kun pieni parvi palasi illalla Nyköpingiin, oli aika sanoa -jäähyväiset, ja ritari ilmoittautui Pernilla rouvan luo. Tämä oli -pelkkää kohteliaisuutta, valitti sattuneita ikävyyksiä ja sanoi -olevansa hänen vilpitön ystävänsä, vaikkei kenties siltä näyttänyt. - -Varhain seuraavana aamuna tapahtui lähtö. Kotimatkalla kertoi -Esbjörn, että Pernilla rouva oli suurimmassa kiireessä lähettänyt -kauniin Annan sinne, mistä tämä oli tullutkin. Hän oli ollut hyvin -katkeroitunut siitä, että ritari oli päässyt Sten herran puheille -hänen olematta läsnä, mutta hän antoi ymmärtää, ettei peitetty ollut -ollut siltä heitetty, eikä hän ollut vielä sanonut viimeistä sanaansa. - -"Toivon, ettei se enää vaikuta mitään", vastasi Sten Sture. - -Mitä lähemmäksi kotia hän tuli, sitä selvempänä esiintyi Kristinan -kuva. Kaipauksella oli hän jättänyt tämän. Millä tuntein olisi -hän palannut, jos olisi langennut kiusaukseen ja tehnyt itsensä -Kristinalle arvottomaksi! - -Valtionhoitaja ei vaatinut mitään seikkaperäistä kertomusta. Hän oli -itse ollut nuori, ja hän näki pojan sydämeen. - -"Riennä Kristinan luo!" sanoi hän hymyillen. - -Tieto hänen saapumisestaan oli ehtinyt ennen, ja hän tapasi koko -perheen kokoontuneena häntä vastaanottamaan. Kaikkien kättä täytyi -hänen puristaa, kaikkien kanssa keskustella, ja hän teki sen -mieluimmin Sigrid rouvan kanssa, sillä tämän vieressä istui kaunis, -punasteleva morsian. - - * * * * * - -Vihdoin oli hääpäivä käsissä. - -Kristinan oli pukeuduttava kotona ja sitten mentävä linnaan ennenkuin -kutsutut vieraat ehtivät saapua. - -Jo edellisenä päivänä oli kaikki varattu sitä varten rouvantuvassa. -Siellä oli valkoinen silkkipuku hopeakudoksineen; siellä morsiushuntu -helyjä täpötäytenään; siellä hieno kaunis ruunu. Kaulanauha oli -valkoisista helmistä, varustettu kallisarvoisella lukolla, ja -vyöhyessä säkenöivät loistavat kivet. - -Takassa loimotteli iloinen valkea, ja kaikkialla levittivät paksut -vahakynttilät kirkasta, iloista valoaan yli huoneen. - -Tänne tulivat nyt. sisään perätysten Kristinan lähimmät ystävät -ja sukulaiset. Tuli rouva Dordi Knutintytär, Magdalena ja Kaarina -Gyllenstjerna, molemmat Erik Erikinpoika nuoremman tyttäriä; Trollet, -Bondet, Banérit, Oxenstjernat ja kahdeksanvuotias Anna Bjelke; kaikki -olivat tulleet nuorta morsianta tervehtimään. - -Cecilia rouva otti heidät vastaan. Yksi toi nauhoja, toinen kukkia, -kolmas pitsejä; jokaisella oli lahjansa. - -Kuului lakkaamaton pakina, nauru ja leikinlasku; tulivathan -he pukemaan morsianta ja silloin on lupa olla iloinen. Kuinka -tarkasteltiinkaan pukua ja sitten taidokkaasti koruompeluksin -kirjailtuja hansikkaita ja käsineitä. Ne olivat luostarityötä -kallisarvoisinpa laatua. Kristina oli saanut ne herra Pietari -Turenpojan emännältä, joka oli perinyt ne äidiltään. - -Tarkastelu jatkui jatkumistaan, mutta joku huomautti, että morsiamen -täytyi tulla, jos mieli saada hänet ajoissa valmiiksi. Cecilia rouva -meni häntä noutamaan. - -"Ah, tuollahan on Kristina", huusi koko parvi ja riensi häntä vastaan. - -"Pyhä neitsyt, mitä on tapahtunut?" - -"Kristina on ollut sisällä rouva äitimme luona", sanoi Cecilia -lempeästi, "ja hän on teroittanut hänelle niitä velvollisuuksia, -jotka odottavat jokaista, joka astuu aviosäätyyn!" - -Sen jälkeen seurasi pakinaa ja naurua, mutta vihdoinkin suoriuduttiin -pukemaan morsianta. - -Vanhan tavan mukaan ei hän itse saanut tehdä mitään pukeutumiseensa -nähden. Hänen neitostensa vetäessä hänen jalkoihinsa valkoisia -silkkisukkia valelivat nuoret neitsyet hänen silmiään vedellä -poistaakseen äsken vuodatettujen kyynelten jälet. - -"Mitä sulhanen sanoisi, jos näkisi, että olet itkenyt!" - -"Hän joka rakastaa sinua niin suuresti, Kristina!" - -"Ja on niin jalo ritari!" - -"Ritarien ensimäinen!" - -"Kas, kuinka hän punastuu!" Kuten keveät pilvet tuulen tieltä -liitivät epäilykset pois, ja Kristina hymyili kuin kirkkain -kevättaivas. - -Nuori parvi remusi ihastuksesta, kun hänet saatiin puetuksi -kallisarvoiseen pukuun. Sen jälkeen sai jokainen mennä suutelemaan ja -syleilemään häntä, Sen täytyi tapahtua ennenkuin ruunu pantiin päähän. - -Sigrid oli uskonut tämän tärkeän tehtävän Cecilia rouvalle, ja -Kristina polvistui sisarensa eteen, joka toivotti hänelle taivaan -siunausta pannessaan ruunun hänen päähänsä. Sen jälkeen tuli huntu. - -Nyt oli morsian vihdoin valmis, ja kaunis oli hän katsella. Runsaat -kiharat kehystivät hienoja kaunismuotoisia kasvoja. Ja kuitenkaan ei -hänessä ollut ihastuttavinta hänen kauneutensa, vaan se puhtauden -ja viattomuuden ilme, joka herätti mielikuvan enkelistä maallisessa -hahmossa. - -Nyt. avautui ovi, ja miespuoliset sukulaiset saivat astua sisään. - -"Kristinani, rakas, armas lapseni!" huudahti Niilo herra ja sulki -hänet syliinsä, niin että huntu oli vaarassa mennä piloille. - -"Isä, rakas isä!" sanoi Kristina ja pani päänsä hänen rintaansa -vasten. - -Kukaan ei uskaltanut heitä häiritä; mutta kun Niilo herra päästi -hänet irti, tarttui vähintään kaksikymmentä kättä laittamaan huntua -kuntoon. - -Toiset, jotka tulivat jälestä, saivat luvan ottaa häntä ainoastaan -kädestä. - -Valjastetut vaunut seisoivat odottaen. - -Suuri joukko uteliaita ja joutilaita odotti kärsimättömästi -saadakseen nähdä morsianta ja koreaa saattuetta. - -Nelivaljakkojen vetämät vaunut ajoivat linnaan jälessään lukuisa -parvi, joka luultavasti tahtoi vielä kerran nähdä morsianta. - -Vaunut ajoivat pienelle portille, joka oli länsipuolella. Täältä -menivät kiertoportaat naisparvelle, ja Kristinan ottivat siellä -vastaan Märta rouva ja hänen oma äitinsä, joka tuntia aikaisemmin oli -tullut linnaan. - -Ympärillään neitosensa, jotka nyt eivät enää tohtineet kuin -kuiskaillen puhella keskenään, oli Kristinan odotettava tärkeää -hetkeä. - -Märta rouva kysyi, eikö Sigrid rouva tahtonut auttaa häntä ottaessa -vastaan vieraita, mutta hän sanoi mieluummin olevansa tyttärensä -luona vielä muutamia tunteja. - -Vieraat alkoivat kokoontua. - -Linnanpihalla seisoi asemiesjoukko toisensa vieressä. Monet -nuorukaisista tahtoivat mielellään olla neitsytten apuna, kun nämä -astuivat vaunuista, ja lämmin katse, hiljainen kädenpuristus tuli -usein kaivatuksi ja mieluisaksi palkaksi. - -"Nyt tulee porvaristo!" kävi supatus kulovalkean tavoin kautta -kokoontuneen joukon. - -Asemiehet vetäytyivät syrjään, ja vähitellen ilmestyi hymy nuorten -huulille. Mutta vanhempien ankara katse sai sen heti katoamaan. -Porvaristo ei ajanut pihaan. Raskaat, puuvietereillään tuskin -hetkahtelevat vaunut pysähtyivät ulkopuolelle. - -Pulleita mummoja autettiin laskeutumaan kömpelöistä ajopeleistä. -Toiset, jotka olivat mieluummin tulleet jalkaisin, olivat paikalla -samaan aikaan, ja miestensä rinnalla vaelsivat he nyt kaikki pihan -poikki ja leveitä portaita ylös linnansuojiin. - -Turkit oli joko jätetty vaunuihin tai mukana seuraavat palvelijat -veivät ne takaisin. Kaikki olivat valmiit astumaan sisään ja tekemään -tervehdyksensä. - -Ja Märta rouva oli yhtä ystävällinen kaikkia kohtaan; mutta -sydämellinen oli hän ainoastaan niitä kohtaan, jotka olivat hänen -herralleen uskollisia, ja sentähden hänestä Tukholman porvaristo kävi -paljon enemmästä kuin neuvoksien kaikki rouvat ja tyttäret. - -Kaikki vieraat olivat koolla, ainoastaan arkkipiispa vielä poissa. -Tiedettiin, että hän oli saapunut jo aamulla, ja pelättiin, että -oli tullut jokin äkillinen pahoinvointi. Monet ritarit ja herrat -kävelivät edestakaisin ylhäällä parvekkeella, niiden joukossa oli -Pietari Turenpoika ja Hemming piispa. - -Hemming Gadd oli pukeutunut yksinkertaiseen papilliseen pukuun. - -"En tahdo, että hänen armonsa arkkipiispa joutuisi ymmälle keskellä -juhlamenoja, ja niin varmaan tapahtuisi, jos hän näkisi minut -piispankaavussa", sanoi hän nauraen Pietari herralle. - -Tämä ei ehtinyt vastata, sillä samassa ajoivat kuuden valkoisen -hevosparin vetämät vaunut pihaan, ja niitä seurasi suuri parvi -ratsastavia asemiehiä. - -Valtionhoitaja riensi alas ottamaan vastaan kunnioitettua vierastaan. - -Jaakko Ulfinpoika oli pukeutunut täyteen arkkipiispalliseen -juhlapukuunsa. Korkea hiippalakki säkenöi jalokivistä, ja kaapu oli -runsaasti koristettu kallisarvoisilla kivillä. Rinnallaan kantoi hän -smaragdiristiä. - -Aavistiko hän viimeisen kerran esiintyvänsä niin loistavassa -seurassa? Tahtoiko hän vielä kerran loistaa näissä muistorikkaissa -suojissa ennenkuin katosi näyttämöltä? Puvunkin saattoi katsoa -merkitsevän kunnioitusta Svante Niilonpoikaa ja ystävyyttä hänen -poikaansa kohtaan. - -Kuinka tahansa, kaikessa tapauksessa oli hän upea katsella käydessään -korkeana ja suorana kuten muinaisina päivinä eteenpäin läpi -huoneiden, tervehtien molemmille puolin, pudistellen korkeimpain -arvohenkilöiden käsiä. - -Kuten oli odotettukin, hätkähti hän Hemming Gaddin nähdessään, mutta -ojensi kätensä Pietari Turenpojalle ja astui sen jälkeen Märta -rouvan luo, joka rouvien ja neitsytten ympäröimänä oli noussut häntä -vastaanottamaan. - -Niin hyvin mietitty oli tällä hetkellä hänen esiintymisensä, että -hänellä oli ilo vielä kerran herättää se sama hiljainen ihailun -surina, joka niin usein oli ihastuttanut hänen korvaansa. Mutta -näköjään siitä välittämättä kääntyi hän keskustellen milloin yhden, -milloin toisen puoleen ja vastaili hymyillen niihin ihaileviin -katseihin, joita häneen kiinnitettiin. - -"Salliiko teidän armonne, että juhlamenot alkavat?" kysyi Svante -Niilonpoika. - -"Olen valmis!" - -Valtionhoitaja loi merkitsevän katseen herra Niilo Erikinpoikaan. -Tämän oli tuotava tyttärensä, hän itse taasen noutaisi poikansa. - -Silloin lähestyi muuan asemies, melkein kalmankalpeana. - -"Herra Sten Sture ei ole huoneissaan", sanoi hän. - -"Mitä lörpöttelet?" - -Svante Niilonpoika riensi nopeasti sinne. Ensimäinen, jonka hän -kohtasi, oli Esbjörn. -- -- - -Meidän täytyy palata ajassa hieman takaisin. - -Koskaan ei ollut Sten Sturesta aika tuntunut niin pitkältä; minuutit -kasvoivat tunneiksi, tunnit päiviksi. Jokaisella oli omat tehtävänsä, -kenelläkään ei ollut aikaa hänelle eikä hänelläkään ollut halua -puhella kenenkään kanssa. Siitä hetkestä, jona Kristina saapui, -oli yhä pahempaa. Kenellä oli suurempi oikeus nähdä ja puhutella -häntä kuin hänellä? Ja keneltäkään ei häntä kuitenkaan pidetty niin -piilossa. Varmaan ikävöi Kristinakin häntä suuresti, sen oli hän -lukenut hänen silmistään viimeksi kuluneina sietämättöminä päivinä. - -Esbjörn yksin ymmärsi valmistaa hänelle hieman vaihtelua. Hän oli -nähnyt Kristinan tulevan, hän toi tiedot, milloin Märta rouva ja -sittemmin Sigrid rouva poistui hänen luotaan. - -"Nyt on hän yksin neitsyttensä ja neitostensa parissa." - -"Luuletko, että ne panisivat pahakseen, jos menisin morsiameni luo?" - -"Luulen, että he pitäisivät siitä", vastasi Esbjörn, - -"Voitko auttaa minut sinne?" Esbjörn näytti avaimen. "Mihin sillä -pääsee?" - -"Rouvantupaan." - -"Kuka antoi sinulle sen?" - -"Muuan neitosista." - -"Sinä mielistelet aina jotakuta heistä." - -"Teen sen ainoastaan teidän tähtenne, herra." - -"Ainoastaan minun tähteni?" - -"Tietysti koituu jotakin minunkin hyväkseni." - -Sten Sture oli pikimmiten järjestänyt pukunsa; hän ripusti nyt ylle -ritariketjunsa. - -"Olenko hyvä näin, Esbjörn?" - -"Olette pulska nuori herra, mutta ette hänen vertaisensa. Hän on -ihanin Jumalan enkeli mitä olen nähnyt täällä maajalassa." - -"Ja tämä enkeli on minun, ja sinun on nyt vietävä minut hänen -luoksensa, Esbjörn!" - -Ei ollut helppo välttää tulevia ja meneviä, mutta vihdoin oli Esbjörn -vienyt onnellisen sulhasen ovelle, jonka takaa iloiset, nuorekkaat -äänet hälisivät heitä vastaan. - -"Avain on reiässä sisäpuolella." - -"Teidän täytyy saada heidät avaamaan." - -"Jos hän kieltäytyy?" - -"Ei vaaraa! Nyt menen minä sanomaan, mistä teitä on etsittävä. -- -Olen vain vaivainen, syntinen ihminen, ja täällä olisi vaarallista -viipyä", mutisi Esbjörn lähtien pois. - -Sten Sture koputti ovelle. Iloinen nauru vaikeni heti. "Kuka se voi -olla?" - -"Kuka se?" kysyi pikku Margareta pannen kätensä lukon kahvalle. - -"Joku, joka tahtoo tavata Kristina neitsyttä." - -Sisällä oli hiiskumattoman hiljaista. - -"Katsonko minä, kuka siellä on?" kuiskasi Margareta. - -"Ei, ei, älä koske lukkoa!" - -"Rakkahin Kristina!" - -"Se on Sten herra!" huusi tyttö. "Saa kai hän tulla sisään?" Ja ovi -lennähti auki. - -Kimakasti kirkaisten pakeni koko neitsytparvi erääseen huoneen -nurkkaan. - -Ritari seisoi liikahtamatta. - -"Olkaa huoletta, jalot neitsyet!" sanoi hän. "Jollette salli sitä, en -tule askeltakaan lähemmäksi. Minut veti tänne ikävä nähdä Kristinaa, -josta nyt olen pian ollut erossa kolme viikkoa." - -Kristina seisoi maahan luoduin katsein, kaikki toiset silmäilivät -toisiinsa. - -"Miksi teidän tarvitsisi lähteä?" puuttui Margareta puheeseen. -"Kristina kyllä sallii teidän jäädä, ja minä myös!" - -"Jumala siunatkoon sinua ja kaikkia, joilla on sääliväinen sydän!" -puuskahti Sten ja nosti tytön ylös. Tuumittiin ensin sangen hiljaa, -sitten yhä äänekkäämmin, että ritari sai kernaasti jäädä. - -Pikku Margareta teki sen käytännöllisimmin; hän veti sulhasen -mukanaan Kristinan luo. - -"Kaikki muut ovat saaneet ihailla sinua, salli minunkin tehdä niin!" -sanoi Sten viimeksi mainitulle, ihastunein silmin tähystellen armasta -olentoa. - -"Mitä on rakas äiti sanova...!" - -"Kun hän saa tietää sen, olet sinä jo minun, ja silloin olen minä -ainoa, jolla on oikeus sinuun." - -Näin sanoen tarttui Sten Kristinan käteen ja vei hänet penkille. - -Niin istuivat he jutellen rinnatusten, ja koko nuori parvi seisoi -puoliympyrässä heidän ympärillään. - -"Valtionhoitaja odottaa!" huusi äkkiä Esbjörn pistäen päänsä ovesta. - -"Kristina, nyt olet minun!" huudahti Sten herra, Kristina sai -polttavan suudelman huulilleen, ja ennenkuin hän tiesikään, oli -ritari poissa. - -Seuraavana minuuttina astui Niilo herra sisään, jälestä tulivat -rouvat Sigrid ja Cecilia. - -"Tule, tyttäreni", sanoi liikutettu isä ja tarttui hänen käteensä. - -Edellinen kohtaus oli kohottanut heleän punan Kristinan poskille, ja -hän antoi hyvän syyn siihen ihailun hyminään, jonka synnytti hänen -astumisensa esiin. - -Soitto soi, kirkonkellot helkkyivät, mutta Kristinan korvissa humisi, -ja hänen näköään häikäisi. Hän ei nähnyt suurta juhlakulkuetta, joka -rivi riviltä kulki linnankappeliin. Hän ei kuullut kansan huutoja kun -se tunkeili päästäkseen sisään. Hän piteli isänsä kädestä, ikäänkuin -ei koskaan tahtoisi siitä irtautua. Vasta kun valomeri virtaili häntä -vastaan, huomasi hän korkean ylipapin, joka herkeämättä katseli -häntä. Mutta korkealla papin ja alttarin yläpuolella oli madonnan -kuva, ja Kristinan oikealla puolella seisoi Sten Sture. Silloin kävi -kaikki hänelle yhtäkkiä selväksi. - -Arkkipiispan ääni kajahteli täyteläänä kuten muinaisina päivinä. Hän -luki vihkimäkaavan, ja nuoret lausuivat lupauksensa kirkkaasti ja -selvästi. He polvistuivat alttarin eteen, ja hän siunasi heitä. - -Urkulehterillä viritettiin ihana laulu; se oli ilohymni, kiitosuhri. - -"Tule, Kristina!" kehoitti rakkautta uhkuva ääni. Hän tunsi sen, se -oli _hänen_, jolle hän oli juuri luvannut uskollisuutta; _hänen_, -jota hänen oli seurattava ilossa ja surussa. - -"Minä tulen!" vastasi hän ja pani kätensä hänen kainaloonsa. Hän -ei huomannut, että heitä ympäröivät sadat ihmiset ja että he nyt -palasivat linnaan. - -"Rakkahin, mikä sinua vaivaa?" kysyi Sten. - -"Ei mikään! Minä vain kuljen kuin unissani." - -"Nyt kuulumme toisillemme, Kristina!" - -"Niin, niin!" - -Suurissa linnansuojissa olivat hääpöydät katetut. Suurimpaan niistä -istuutui morsiuspari, heidän lähimmät sukulaisensa ja ylhäisimmät -vieraat. Herra Niilo Eskilinpoika (Banér) toimi drotsina, ja -Vesteråsin piispa Otto leikkeli ja jakeli ruokalajeja. Märta rouva -istui sulhasen vieressä ja hänen rinnallaan arkkipiispa. Tämä ylisti -Kristinan kauneutta ja puhui Sten Sturesta, jaloimmasta nuoresta -miehestä, mitä hän oli milloinkaan tavannut. Mutta vanhat vaipuivat -mielellään muistoihinsa, ja Jaakko Ulfinpoika tunsi tarvetta puhua -niistä. - -"Muistatteko pitkälle taaksepäin, Märta rouva?" kysyi hän. - -"Kyllä, teidän armonne. Muistan vielä itseni pikku tyttönä, kun minut -ja Iliana Gäddan talutti Elsa Posse teidän luoksenne." - -Vanhuksen kasvoilla vilahti melkein nuorekas ilme, mutta heti sen -jälkeen vanhenivat ne huomattavasti. - -"Oliko se täällä sisällä?" kysyi hän innokkaasti. - -"Oli, teidän armonne. Täällä ikkunankomerossa!" - -"Aivan oikein, niin olikin!... Niin kaunis kuin hän ei toki ole -kukaan." - -Toisessa pöydässä johti Hemming piispa puhetta. Hänellä oli -ympärillään joukko porvareita, ja sellaisissa tilaisuuksissa ei hän -lyönyt laimin lausua sisimpiä ajatuksiaan. Hehkuva tanskalaisviha -pääsi silloin valloilleen, mutta samalla myös lämmin isänmaanrakkaus. -Sanat sinkoilivat hänen huuliltaan, väliin terävinä kuin naskalit, -väliin ylevinä ja suurisuuntaisina, alituiseen kehoittaen -miehekkääseen toimintaan. - -"Mitä hyödyttää meitä puhe siitä, mitä olemme?" sanoi hän. "Teot ovat -todisteita, jotka parhaiten pitävät paikkansa!" - -Silloin näki hän pöydässä vastassaan nuoren pojan, joka -hyvin tarkkaavaisesti kuunteli hänen sanojaan. Hans kysyi -vierustoveriltaan, kuka poikanen oli, ja vastaus kuului: - -"Se on Ekan herran, Erik Juhananpojan (Vaasan), ja Cecilia rouvan -vanhin poika. Muistaakseni on hän Kustaa nimeltään." - -"Herra Kustaa Erikinpoika, tahdotteko kilistää kanssani?" kysyi -piispa. - -"Se on niin suuri kunnia, etten unhota sitä koskaan", vastasi -nuorukainen punastuen ja iski pikarinsa Hemming piispan pikariin. - -Sillävälin juoksivat hovipojat ympärinsä tarjoillen viiniä ja olutta, -soittajat puhalsivat kappaleen toisensa jälkeen, äänten hälinä kävi -yhä vilkkaammaksi, ja kun vieraat nousivat pöydästä, oli kaikki -jäykkyys aivan kuin pyyhkäisty pois ja keskustelu kävi kuin vanhojen -ystävysten kesken. - -Nyt seurasi karkeloa ja leikkejä, mutta morsiuspari ei saanut paljoa -ottaa siihen osaa; heidän täytyi jutella vanhemman väen kanssa. - -Arkkipiispa tarttui heidän molempain käteen. Hän vakuutti heille -ystävyyttään ja uskollisuuttaan. - -"Jos teidän herranne joskus unhottaisi sen", sanoi hän Kristinalle, -"niin muistuttakaa hänelle, että hänellä on aina minussa uskollinen -ystävä!" - -"Teidän armonne", vastasi hän, "sellaista lupausta ei hän enkä minä -voi koskaan unhottaa." - -Hän toivotti vielä kerran heille taivaan siunausta ja sanoi -jäähyväiset. Hänen aikomuksensa oli vielä samana yönä palata Upsalaan. - -Turhaan koetti valtionhoitaja ja Märta rouva taivuttaa häntä -viipymään muutamia päiviä; hän oli kutsunut useita piispoja -kokoukseen eikä tahtonut jäädä pois. Niin jätti hän iloiset hääpidot, -jotka jatkuivat seuraavan aamun valkenemiseen. - -Seuraavana päivänä oli loistavat turnajaiset, ja sulhanen herätti -tällöin huomiota sekä ritarillisella ryhdillään että sillä -taitavuudella, jolla hän miekkaili. - -"Mitä pidätte Kristinasta?" kysyi Märta rouva Hemming piispalta. - -"Hän on ihana katsella." - -"Oletteko puhutellut häntä!" - -"Hän on vielä kuin sulettu kirja, mutta huomaa hyvin, että siinä on -sisältöä, ja minä tahdon odottaa." - -Vasta neljäntenä päivänä päättyivät hääjuhlallisuudet, ja nuorikkojen -oli enää vain sanottava jäähyväiset ystäville ja sukulaisille ja -sitten lähdettävä uuteen kotiinsa Örebrohon. Nyt vuodatettiin -monet kyyneleet, eikä tahtonut tulla koskaan loppua syleilyistä, -kehoituksista ja varoituksista. - -Vasta kun Sten Sture oli sijoittanut Kristinan vaunuihin ja itse -heittäytynyt ripeän ratsunsa selkään, tunsi hän itsensä oikein -vapaaksi. He lähtivät matkalle, jälellejääväin toivotellessa onnea. -Ensimäisessä levähdyspaikassa sanoi Sten Kristinalle: - -"Nyt loistaa tähtemme kirkkaimmillaan, Kristina! Nyt kuulumme -toisillemme." - - - - -10. - -LOPPU - - -Kun päivä lähestyy loppuaan, levenevät varjot; ne laskeutuvat yhä -raskaampina, kunnes yö lankeaa ylitse. Sellainen on elämänkin -tavallinen kulku. Mutta poikkeukset ovat lukuisat. Saattaa tapahtua, -että elämän päiväpaisteisimmalla hetkellä sanoo kuolema: "Tähän asti -saat mennä, mutta et etemmäksi!" Ja pimeinä päivinä sattuu väliin, -että juuri se kaatuu, jonka yksin luultiin pystyvän pitämään pystyssä -horjuvaa rakennusta. - -Svante Niilonpoika luuli seisovansa elämänsä uuden vaiheen -kynnyksellä. Hänen poikansa oli monin jaloin teoin saavuttanut -yleisen kunnioituksen ja luottamuksen. Hänellä oli sitä paitsi -itsellään luja luottamus, joka oli puuttunut hänen isältään. -Yhdistettynä muutaman maan jaloimman suvun kanssa, kasvatettuna aivan -kuin kansan sylissä, oli hänellä kaikkialla kiintokohtia, joiden -täytyi useimmat saada katselemaan ylös häneen. Mikä tuki ja apu -olikaan tästä Svante Niilonpojalle itselleen! Varmempana kulkee hän -tästedes tietänsä; arkkipiispa oli osoittautunut sangen suopeaksi, ja -Hemming Gadd...? - -Muutamia päiviä häiden jälkeen ja hiljaisuuden palattua linnaan teki -piispa jäähyväiskäyntinsä. - -"Olet luvannut tulla takaisin kevääksi", sanoi valtionhoitaja. - -"Niin onkin aikeeni, jos Jumala terveyttä suo." - -"Sinä elät kauemmin kuin minä." - -"Monien juhlien jälkeen te nyt vain näytätte sairaalloiselta", väitti -piispa. "Kun veli on saanut levätä muutamia päiviä, niin siitäpähän -voimistuu jälleen." - -"Ja kuitenkin aikoo hän nyt heti lähteä Taalainmaahan", puuttui Märta -rouva puheeseen. - -"Siellä on ilma terveellisempi kuin täällä." - -"Mutta tähän vuodenaikaan..." - -"Samantekevä! Raikkaat tuulet voivat palauttaa terveyden -kuolinsairaallekin. Tukehduttava ilma, joka on täynnä myrkkyä ja -sappea, voi surmata terveimmänkin." - -"Siksikö sinä lähdet täältä?" - -"Niin juuri, tunnen kuinka pahuus saa minut yhä enemmän valtaansa. -Aion matkustaa pitkin rannikkoa, kunnes löydän aluksen, joka menee -yli meren." - -"Silloin käyt kai Nyköpingissäkin?" - -"Niin luulen!" - -"Herra Sten Kristerinpoika makaa pahoin sairaana." - -"Niin sanotaan!" - -"Ihmettelen, kuka valmisti Pernilla rouvan Sten Sturen käyntiin?" - -"Mahdollisesti tein minä sen!" - -"Kirjoitatte siis toisillenne?" - -"Toisinaan!" - -Piispa nousi ja sanoi jäähyväiset. - -Mutta kun Svante Niilonpoika ja Märta rouva jäivät yksin, sanoi -viimeksi mainittu: - -"En olisi koskaan luullut, että joku nainen saa Hemming Gaddin -valtaansa." - -"Ei ole saanutkaan!" - -"Miksikäs hän sitten joutui niin hämilleen? Kenties ei hän tahdo -tunnustaa sitä itselleenkään, mutta varmaa se on." - -"Niin ruma nainen!" - -"Hän on ehtinyt siihen ikään, jolloin ei kiinnitetä huomiota -ulkonäköön. Hänellä on terävä pää." - -"Ei se siitä riipu!" - -"Mistäs sitten?" - -"Hemming piispasta ei ole välittänyt ennen kukaan." - -"Etkö sinäkään ole?" - -"Minä olen pelännyt häntä, kuten kaikki muutkin. Minulle on hän -osoittanut ystävyyttä ainoastaan teidän tähtenne, mutta että hän nyt -seitsemänkymmenen korvilla..." - -"Siinä näet, kerran elämässä sen täytyy tulla!" - -"Mutta Pernilla rouva ei toimi tarkoituksittaan. Jos hänen herransa -kuolee, mihin tarkoitukseen aikoo hän käyttää piispaa?" - -"Alan luulla, että Sten herra ainoastaan on ollut välikappaleena -hänen käsissään. Meidän on pidettävä silmämme auki." - - * * * * * - -Valtionhoitaja matkusti Taalainmaahan ja Märta rouva Tukholmaan. - -Muisto suurenmoisista hääjuhlallisuuksista, joihin oli kutsuttu -jokainen jotakin merkitsevä henkilö, oli vielä kuin sokerikerros -kaiken katkeruuden ja kateuden yllä, eikä Märta rouva mielestään -ollut koskaan kokenut niin suurta hyväntahtoisuutta. - -Tanskasta sai hän kirjeitä tytärpuoleltaan, Årstan kartanon Kristina -rouvalta. - -Tämän molemmat veljet oleskelivat nykyään Årstassa, mutta Knutin -tarkoitus oli jonkun ajan kuluttua palata Ruotsiin. - -Lopuksi kirjoitti hän: "Kuinka toiseksi olisikaan kaikki muodostunut, -jos olisin jäänyt Ruotsiin! Silloin olisi veli parkani saanut mennä -naimisiin valitsemansa neitsyen kanssa. Tunnen väliin katkeria -tunnonvaivoja siitä, ettei ole niin tapahtunut." - -Märta rouva kirjoitti takaisin Kristinalle, että oli kai parasta -siten kuin oli tapahtunut, mutta Knut ei saanut piakkoin palata -takaisin. Hän tiesi parhaiten, ettei Kristina Gyllenstjerna ollut -koskaan Knutista pitänyt; mutta rikollisilla aikeillaan oli tämä -tehnyt itsensä arvottomaksi oleskelemaan Kristinan läheisyydessä, -eikä Märta rouvakaan tahtonut nähdä häntä jälleen ennenkuin entisyys -oli ehtinyt unhottua. - -Eräässä suhteessa näytti Hemming piispa olevan oikeassa: Taalainmaan -ilma teki valtionhoitajalle erittäin hyvää, ja enimmän vaikutti kai -siihen se hyväntahtoisuus, jota hänelle osoitettiin. Kuinka lukuisa -seurue hänellä olikin mukanaan, koettivat kaikki kilvan saada -majoitettavakseen niin monta kuin mahdollista. Ja hyviä lupauksia sai -hän kaikilta tahoilta. Rahvas oli valmis sotaan eikä suinkaan aikonut -pettää niin jaloa ja koeteltua herraa. - -Hän kirjoitti Märta rouvalle: - -"Täällä näyttää niin valoisalta ja toivehikkaalta! Ajatteles, jos -hyvä Jumala kaikkien kestettyjen vaivojen ja vastusten jälkeen nyt -avaisi pääsyn uuteen päivään! Mutta anna minulle nyt hyvä neuvo! -En palaa mielelläni Tukholmaan, ja mieluimmin joisin jouluolueni -Vesteråsissa. Yhdessä isä vainajani kanssa ja rakkaiden omaisten -ja ystävien piirissä olen siellä monta kertaa viettänyt suurta -joulujuhlaa, ja teen sen mielelläni kerran vieläkin. Olen varma -siitä, että Sten ja Kristinakin tulevat mielellään sinne." - -Ja Märta rouva ei vitkastellut vastatessaan. Hän kehoitti mitä -hartaimmin "rakkahinta herraansa" viettämään joulunsa Vesteråsissa, -ja hän tahtoi itsekin tulla sinne niin pian kuin suinkin mahdollista. -Lopuksi kirjoitti hän: - -"Kaikkivaltias Jumala suokoon minun tavata teidät terveenä ja -reippaana, silloin unhotan kaikki suruni! Rakkahin herrani, teidän -on veisattava pyhän Sebastianin messu, joka on tehokas kaikkia -vaaroja vastaan, mutta silloin täytyy koko talonväellä olla kynttilä -kädessänsä kullakin. Armahin sydän, tahdon ottaa mukaani pienen -kultalusikan, jota teidän täytyy käyttää joka päivä. Se on ollut -äitini oma, ja sen varressa on sellaisia pyhyyksiä, ettei ketään, -joka sillä syö, voida myrkyttää." - -Ja Märta rouva piti niin kiirettä, että hän tuli Vesteråsiin useita -päiviä ennen herraansa. Täällä järjesti hän kaiken niin, kuten tiesi -herraansa parhaiten miellyttävän. - -Ja siitä tuli joulu ajan tavan mukaan. Juhlasaliin pystytettiin -suuria kuusia pitkin seiniä, ja niihin kiinnitettiin vahakynttilät. -Lattialle pantiin olkia niin paksulta, että tarvittiin suurta -tottumusta ennenkuin saattoi siinä kävellä. Aihetta yleiseen -hauskuuteen antoi sekin, että toinen toisensa jälkeen kaatua -romahti kumoon. Mutta joulupöytä sananmukaisesti notkui ruokalajien -painosta. Kun nämä suurimmaksi osaksi olivat kylmiä saatettiin ne -etukäteen kasata pöytään. Keskellä oli tavallisesti torttu, mutta -Märta rouvalla oli vanha taulu, joka esitti Penningbytä, kartanoa, -jossa hänen herransa oli syntynyt ja josta tämä aina puhui suurella -rakkaudella. Hän oli teettänyt siitä sokerileivosjäljennöksen, ja se -rehenteli keskellä pöytää. - -Sen molemmin puolin oli kaksi suunnattoman suurta uunipannua. -Toisella oli jättiläiskokoinen porsas paineen ja sorkkineen, -toisella mullikka. Kuta suurempia elukat olivat, sitä enemmän -kunniaa emännälle, joka oli tiennyt hankkia niin suuren uunin, että -ne mahtuivat paloittelematta sinne paistumaan. Pannujen ympärille -pantiin sammalta ja kuusenhavuja, niin ettei reunoja lainkaan -näkynyt, ja kummankin elukan suuhun pantiin marjainen katajanlehvä: -näytti aivan kuin ne kulkisivat laitumella. - -Suuria kakkuja ja joulupullia oli kasattu päälletysten niin -paljon kuin mahtui. Pöydän molempiin päihin oli jätetty tilaa -riisipuurovadeille, linnuille, kaloille ja muulle, mutta nämä kaikki -oli syötävä lämpimänä eikä niitä voitu tuoda pöytään ennenkuin viime -hetkessä. - -Jouluolut ja kirsimarjajuoma tuotiin sisään itsenään jouluiltana. -Mutta seinähyllyllä oli suuri kokoelma juomasarvia, pikareja ja -kippoja, josta saattoi valita mieleisensä. - -Sillä tavoin oli herrasväen joulutupa varustettu. Kun vieraiden luku -nousi useihin satoihin, ja samoin useimmissa muissakin tapauksissa, -oli palvelusväellä oma joulutapansa. Siellä paloivat soihdut -ristikkopihdeissään, ja siellä oli olkia vielä paksummalta lattialla. -Talon luotettavimmalla väellä oli tuli valvottavanaan -- ja ettei -onnettomuuksia useammin tapahtunut, se todistaa mitä huolellisuutta -noudatettiin. - -Palvelusväen joulupöydässä oli jokseenkin samat ruokalajit kuin -edellä kuvailtiin, mutta keskimäisessä vadissa oli pieni vati -tippaleipiä ja muita leivonnaisia. Lihaa ja silavaa tarjoiltiin -rintalihan ja kinkun muodossa. Leipiä oli viljemmältä, mutta -vehnäkakkuja ei kenties niin runsaasti kuin edellisessä paikassa. - -Edellisinä päivinä puhdistettiin ja siivottiin kaikkialla. - -Svante Niilonpoika oli viipynyt Taalainmaassa kauemmin kuin oli -aikonut, mutta sittenpä hänellä olikin ilo Vesteråsiin saapuessaan -puristaa syliinsä ei ainoastaan rakas, uskollinen puolisonsa, vaan -myös Sten ja Kristina, jotka olivat saapuneet edellisenä päivänä. - -He saivat olla yksissä neljän kesken, nämä neljä, joilla oli niin -paljon sanottavaa ja kyseltävää keskenään. - -"Oletko onnellinen, Kristina?" kysyi Märta rouva, kun he olivat -jääneet kahden. - -"Minä kuljen vielä kuin unissani", vastasi Kristina. - -"Pelkäätkö heräämistä?" - -"Koetan olla valmis!" - -"Sinusta kyllä tulee apu Stenille!" - -"Sitä rukoilen joka päivä!" - -Samaan aikaan sanoi valtionhoitaja pojalleen: - -"Älä anna onnen veltostaa itseäsi! Muista, että vaivat ja työ -odottavat!" - -"Olen valmis siihen, ja joka päivä puhun siitä Kristinan kanssa." - -"Luuletko, että hän pystyisi..." - -"Olen puhunut hänen kanssansa, kuinka Märta rouva pukeutui -sotisopaan, kun hänen ensimäinen herransa kuoli kavalluksen uhrina, -ja kuinka urhoollisesti hän löi vihollisen takaisin." - -"No, mitä sanoi hän?" - -"Että jos häntä kohtaisi sellainen onnettomuus, tekisi hän samoin." - -"Se on hyvä!... Mutta toivokaamme, että Herra varjelisi hänet siitä." - -Ja niin viettivät he joulupyhät ilossa ja riemussa. He saapuivat -temppeliin ja veisasivat Herran kunniaa varhaisessa aamumessussa; he -kiittivät ja ylistivät Häntä ja toivottivat Hänen siunaustaan maalle -ja kansalle. - -Mutta seuraavana päivänä huviteltiin joululeikeillä, karkeloilla ja -laululla. Paljon nuorisoa oli koolla, ja Sten ja Kristina olivat -iloisimmat kaikista. Neljäntenä joulupäivänä puhkesi niin raju -lumipyry, että pelättiin kaikkien teiden menevän umpeen. Silloin -täytyi nuorten lähteä, ja Svante herrakin oli kutsunut vuorimiesten -kokouksen tammikuun toiseksi päiväksi. - -Svante Niilonpoika ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut itseään niin -terveeksi ja vahvaksi. - -"Minä olisin halukas tekemään muutamien päivien kuluttua heille -vastavierailuni", sanoi hän Märta rouvalle. - -Itsenään uudenvuodenpäivänä saapui suuri joukko vuorimiehiä ja -rahvasta Vestmanlannin koillisosista. Salan luona oli löydetty uusi -malmisuoni, ja he tahtoivat nyt neuvotella, kuinka sen suhteen oli -meneteltävä, jotta kukin saisi oikeutensa. Valtionhoitaja sanoi -heille leikkisästi, että ensin täytyi heidän tämä ja seuraava päivä -olla hänen vierainaan, sitten ensimäisenä arkipäivänä puututaan -asioihin. - -Vuorimiehet ja talonpojat kiittivät ja jäivät mielellään. Heitä -kestitettiin runsaasti, ja Svante Niilonpoika viihtyi kuten -tavallisesti hyvin heidän seurassaan. - -Niin päästiin tammikuun 2 päivään 1512, jolloin neuvottelut oli -pidettävä ja kokoonnuttiin suureen kokoussaliin. - -Kaikista ei valtionhoitaja näyttänyt oikein terveeltä, mutta hän -sanoi, ettei pahoinvointi merkinnyt mitään. Suuri malminkappale oli -pöydällä hänen edessään. Vuorimiehet näyttivät, että se oli hienoa -ja puhdasta, ja puhuivat pitkältä ja laajalta sen oivallisuudesta. -Mutta Svante Niilonpoika istui liikkumatonna ja tuijotti eteensä. -Silloin huomasivat vuorimiehet, kuinka hän kalpeni kalpenemistaan. He -vaikenivat kaikki ja katsoivat pelästyneinä toisiinsa. - -Valtionhoitaja nousi nopeasti ja meni ovea kohden. Poikanen, joka -neuvottelujen aikana oli seisonut hänen tuolinsa takana, seurasi -jälestä, mutta tuskin oli hän poistunut huoneesta, ennenkuin hän -vaipui maahan tainnoksiin. - -Pelästynyt poikanen avasi heti oven saliin, jossa vuorimiehet -istuivat, ja huusi heille, että he tulisivat ulos. - -Millä hämmästyksellä he näkivätkään, missä tilassa heidän jalo -herransa oli. Muutamat riensivät nostamaan häntä pystyyn, toiset -noutamaan kynttilöitä, jotta hän, jos hänen hetkensä oli todellakin -lyönyt, saisi kuolla kynttilä kädessään kuten tapa oli. Vielä kerran -avasi hän silmänsä, ja raukea hymy häivähti hänen huulillaan, kun -sammuva katse viimeisen kerran näki vuorimiesten tuimat, mutta -uskolliset piirteet. Mutta samassa jäykistyivät hänen kasvonsa. -Tuotiin kynttilä ja pantiin se hänen käteensä, mutta samassa hän -heitti henkensä. - -Vuorimiehet kantoivat vainajan linnansaliin ja sulkivat oven. Kun -suurin hämmästys oli tyyntynyt, tuumittiin mitä oli tehtävä. Heidän -ensi ajatuksensa koski maata ja kansaa. Kuinka oli nyt käyvä, kun -tämä jalo, urhoollinen herra oli poissa! Näistä miehistä, jotka -olivat kasvaneet vanhemman Sten Sturen koulussa ja muistivat vielä -Engelbrektinkin, oli selvää, että maa täytyi pelastaa Tanskan -kuninkaan ja hänen puoluelaistensa käsistä, ja siihen vaadittiin -miestä, joka saattoi käydä vainajan jälkiä. Kuka oli siihen -kykenevämpi kuin Svante herran oma poika, Örebron linnanherra! Hänet -tunsivat he kaikki, hän oli tullut tunnetuksi hyvästä elämästään, -urhoollisuudestaan ja rohkeudestaan. Hänestä eikä kenestäkään muusta -oli tuleva seuraaja. - -Varovaisin askelin, ikäänkuin peläten nukkujan herättävänsä, -poistuivat vuorimiehet huoneesta. Mutta ensin meni kukin kuolleen -luo, puristi hänen kättänsä ja kiitti häntä siitä, mitä hän oli ollut -maalle ja kansalle. Kuumat kyynelet vierivät kaikkien kasvoille, ja -suru ja kaipaus kuvastui kaikkien silmissä. - -Kun he olivat ulkona, sulettiin ovi huolellisesti ja vartiat -asetettiin sen eteen. Pikaviesti lähetettiin Örebrohon. - -Märta rouva, joka arveli neuvottelujen kestävän liian kauan ja -pelkäsi niiden liian paljon rasittavan hänen herraansa, pyysi saada -häntä puhutella. Mutta ovenvartia, joka oli valmistettu siihen, -vastasi: - -"Rakas rouva, ette voi tulla nyt sisään, sillä herralla on salainen -neuvottelu vuorimiesten kanssa. Hän pyysi, että olisitte rauhassa ja -menisitte hetkiseksi kirkkoon." - -Monta kertaa oli Märta rouva saanut herraltaan nuhteita alituisen -levottomuutensa tähden. Hän teki sentähden kuten ovenvartija neuvoi, -mutta pelostaan hän ei päässyt, eikä hän voinut kauan viipyä. - -Vuorimiehet pitivät uudestaan lyhyen neuvottelun. Sen jälkeen -kutsuivat he valtionhoitajan asemiehet vieraikseen kaupungille. -Muutamat kutsujista seurasivat mukana, mutta toiset, jotka jäivät -jälelle, antoivat arvokkaimmille asemiehille vihjauksen, etteivät -nämä poistuisi. Näille ilmoitettiin mitä oli tapahtunut ja heitä -kehoitettiin ottamaan heti linna haltuunsa. - -Vaikeimmalta ja tuskallisimmalta tuntui kaikista asian ilmoittaminen -Märta rouvalle. Tämä otti kuitenkin jobinpostin vastaan ihailtavalla -tyyneydellä. Hänen poskensa tosin kalpeni, mutta hän riensi kuolleen -herransa luo; hän mainitsi kuiskaten hänen nimensä, painaen päänsä -hänen rintaansa vasten. Mutta ei ainoakaan kyynel kostuttanut hänen -silmäänsä, ja kun hän nousi, kysyi hän lujalla äänellä: "Mitä meidän -on tehtävä?" - -Vuorimiehet sanoivat hänelle, mihin jo oli ryhdytty. Mutta oltiin -yksimieliset siitä, ettei Vesteråsin omaaminen riittänyt turvaamaan -nuorelle Sten Sturelle maan päämiehyyttä. Tärkeintä oli saada -Tukholman linna haltuunsa. - -Linnalupa oli siellä Jon Jönssinpojalla. Hänelle lähetettiin kirje -kuolleen valtionhoitajan nimessä ja luotettava lähettiläs lähetettiin -sitä viemään pääkaupunkiin. - -Kirjeen sisältö oli seuraava: - -"Minä Svante Niilonpoika, ritari ja Ruotsin valtakunnan päämies, -tervehdin teitä kaikkia, köyhiä ja rikkaita, vapaamiehiä, pappeja, -vouteja, asemiehiä, talonpoikia ja kauppamiehiä. Koska olen -kivulloinen ja sairas, kuten te kaikki tietänette, olen pitänyt -huolta siitä, ettei valtakunta joudu vaaraan. Ikävöitsen suuresti -päästä tästä ikeestä ja halajan lepoon ja rauhaan. Jos olisi teidän -yksimielinen tahtonne, että minun poikani tulisi valtakuntaa -hoitamaan, pyytäisin teitä hänet valitsemaan. Valtakuntaa on hän -puolustava ja suojeleva ja uskaltava henkensä ja onnensa maallikkojen -ja oppineiden puolesta. Jos teette, kuten pyydän, tahdon aina olla -teidän parhaana apunanne. Jääkää Jumalan ja Pyhän Hengen haltuun." - -Kohta kirjeen lähdettyä saapui Sten Sture Örebrosta. Kuinka ilo -ja suru voivat vaihdella, sen tunsivat Märta rouva ja hänen -poikapuolensa, kun he itkien lankesivat toistensa syliin ja yhdessä -polvistuivat hänen vierelleen, joka ei enää voinut rakastavaisesti -ojentaa käsivarsiaan heitä kohden. Nuori ritari otti heti sen jälkeen -linnan vuorimiesten käsistä. - -Surullista tapausta ei voitu enää kauemmin pitää salassa, ja pojan -ensimäinen huoli oli hautajaisista huolehtiminen. Hautajaiset olivat -jo kolmantena päivänä kuolemantapauksen jälkeen eli tammikuun -viidentenä päivänä. Vesteråsin kirkon pääkuorissa hän sai hautansa, -isän, äidin ja veljen vieressä. - -Viimeksi mainitun kuva oli hakattuna kiveen, eikä Svante -Niilonpojalle koskaan pystytetty mitään muuta muistomerkkiä. - -Mutta kansan sydämessä eli muisto hänestä, joka voimalla ja -rohkeudella ja väsymättömällä valppaudella oli pitänyt yllä Ruotsin -valtakuntaa niin vaikeain myrskyjen aikana. - -Jälkimaailmakin on oikeudella säilyttänyt aikakirjoissa kunniasijan -tämän valtionhoitajan nimelle. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN -AIKALAISENSA II: LAPSIUHRI*** - - -******* This file should be named 55344-8.txt or 55344-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/3/4/55344 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/55344-8.zip b/old/55344-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f1aea31..0000000 --- a/old/55344-8.zip +++ /dev/null |