update -0.txtHEADmain

3 files changed, 19653 insertions, 20052 deletions

diff --git a/55293-0.txt b/55293-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..7ad3fec
--- /dev/null
+++ b/55293-0.txt
@@ -0,0 +1,19653 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 55293 ***
+
+Note: Project Gutenberg has the other volume of this work:
+      II. Lapsiuhri
+      See http://www.gutenberg.org/ebooks/55344
+
+
+
+
+
+SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI
+
+Kirj.
+
+CARL BLINK [LOUISE STJERNSTRÖM]
+
+Suomentanut Juho Anhava [Lauri Soini]
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1910.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ 1. Erik Turenpoika
+ 2. Kavallus.
+ 3. Immenryöstö.
+ 4. Tulevaisuuden kajastuksia.
+ 5. Uusi valtionhoitaja.
+ 6. Mitä Tukholmassa tapahtui.
+ 7. Hemming Gadd.
+
+
+
+
+1
+
+ERIK TURENPOIKA.
+
+
+Oli pimeä tammikuun ilta 1503. Räntäsade puuskui Suomenlahdelta ja
+pieksi armottomasti kaikkia, jotka joutuivat sen tielle. Viipurin
+linna seisoi kuten valpas ulkovartio ainakin, mutta ainoastaan
+läntisestä tornista näkyi sieltä tuikuttava valo.
+
+Muuan palvelija kulki linnanpihan poikki, kädessään palava soihtu,
+ja häntä seurasi mies kaapuun kääriytyneenä; tämä, joka ilmeisesti
+pelkäsi loiskahtavansa rapakkoon, koetti tarkkaan astua yhtä
+jalkaa palvelijan kanssa ja pysähtyi vihdoin puolitiessä keskellä
+vesilätäkköä, johon hän oli astunut.
+
+"Verdammter Junge!" jupisi hän puoliääneen.
+
+Sillävälin oli palvelija ehtinyt pienelle salaportille eteläpuolella.
+Hän sammutti nopeasti soihdun ja avasi varovasti portin avaimella,
+jota piti kädessään.
+
+Melkein samassa paiskattiin muuan ikkunaluukku auki ja tuikea ääni
+kysyi:
+
+"Kuka siellä?"
+
+Palvelija seisoi liikkumatonna; hän uskalsi tuskin hengittää.
+
+"Kuka siellä?" toisti sama ääni vielä tuikeammin.
+
+Ei mitään vastausta.
+
+"Kuulitte väärin, isä; kuka tulisi tähän aikaan?" virkkoi nuorekas
+ääni.
+
+"Mutta valo! Emmekö molemmat nähneet, kuinka se loisti luukunraosta?"
+
+"Se oli kenties tähdenlento!"
+
+"Mahdotonta, onhan pilkkosen pimeä! Parasta on mennä alas katsomaan."
+
+"Rakas, emmekö sitten lue legendaa loppuun?" Tässä tuli puhuja
+ikkunan luo. "Minulla on niin tarkat silmät, että voin aivan hyvin
+nähdä synkimmässäkin pimeydessä..." Nyt seurasi lyhyt äänettömyys,
+jonka aikana palvelija hiipi niin lähelle seinää kuin mahdollista.
+"Ei, siellä ei ole ainoaakaan ihmistä, eikä semmoiseen säähän tahtone
+mennä kissakaan", jatkoi ääni.
+
+"Mutta minun pitäisi kuitenkin..." Tällöin paiskattiin luukku kiinni,
+mutta kinastelevat äänet kuuluivat kuitenkin, ensin lähempää ikkunaa,
+sitten hieman loitompaa.
+
+Palvelija seisoi liikkumatonna niin kauan kuin kuuli puhetta; hän
+ei uskaltanut enää mennä sisälle, veti sentähden varovasti oven
+kiinni ja sulki sen; mutta lieneekö syynä ollut tottumattomuus vai
+pelästys, hänen oli mahdoton saada avainta pois reiästä. Parhaallaan
+puuhaillessaan hän kuuli puuportaista askelten töminää, ja niitä
+seurasivat keveät, tepsuttelevat askeleet. Portinraoista kiilui
+valoa, ja avaimet kalisivat vastakkain.
+
+"Valaise lampulla lähempää", virkkoi sama ääni, joka äsken oli
+kuulunut.
+
+"Antakaas kun minä autan, isä", virkkoi nuorempi ääni. "Minä tunnen
+lukon paremmin kuin te."
+
+"Lukossa on avain ennestään!" huudahti vanhus kiihkeästi, koetettuaan
+turhaan saada avainta sopimaan lukkoon. "Enkö jo sanonut, että täällä
+on piru merrassa?"
+
+"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista?"
+
+"Mene heti soittamaan hälyytyskelloa!"
+
+"Rakas isä, se on kenties..."
+
+"Vihollinen, joka aikoo meidät yllättää."
+
+"Joku palvelija, joka tuo kirjettä..."
+
+"Miksei hän kule suuresta portista?"
+
+"Tiedänkö minä? Eikö se voisi olla salainen viesti armolliselle
+herrallemme?"
+
+"Jos jotakin sellaista odotettaisiin, olisi siitä ilmoitettu minulle
+edeltäpäin."
+
+"Tai kunnianarvoiselle isälle?"
+
+"Hänen tiensä kyllä käyvät pimeässä, mutta me emme ole velvolliset
+siihen mukautumaan."
+
+"Mutta Gunilla rouva voisi panna pahakseen..."
+
+"Kuules, tyttö, jää tänne siksi aikaa kuin minä juoksen ylös Erik
+herran luo ja kysäisen häneltä."
+
+"Saanko pitää lampun?"
+
+"Minä kyllä osaan pimeässäkin. Jos tapaan jonkun palvelijan, lähetän
+hänet tänne."
+
+Taasenkin tömisivät askeleet portaita ylöspäin, nyt paljon nopeammin
+kuin edellisellä kerralla.
+
+"Pietari!" huusi ääni sisäpuolelta.
+
+"Elsa!"
+
+"Etkö voi avata?"
+
+"En uskalla."
+
+"Avaa pian! Väännä kovasti oikeaan!" Voimakas ponnistus, ja nyt
+portti tosiaankin aukesi.
+
+"Missä toinen on?"
+
+"En tiedä, luulin hänen olevan mukana."
+
+"Kirje?"
+
+"Se on kai hänellä."
+
+"Ulos täältä!"
+
+Mutta samassa hyökkäsi takaapäin pari palvelijaa miehen kimppuun,
+tämä tuli päistikkaa portista sisään, jälessään meluavat, huutavat
+ahdistajansa, jotka käsin ja jaloin muokkasivat hänen selkänahkaansa.
+
+Rähinää lisäsivät hänen ja Elsan hätähuudot, ja kaikilta tahoilta
+linnaa riensi saapuville henkilöitä, jotka eivät paljoakaan pelänneet
+rajuilmaa, kun oli kysymys uteliaisuutensa tyydyttämisestä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Noin tuntia aikaisemmin oli dekanus, kunnianarvoisa isä Tobias,
+astunut kappeliin ja omin käsin sytyttänyt kaksi vahakynttilää pyhän
+neitsyen kuvan eteen. Hän oli sen jälkeen langennut maahan alttarin
+eteen ja maannut kauan vaipuneena rukouksiin. Kun hän nousi jälleen,
+lankesi himmeä kynttilänvalo niin koville ja kylmille kasvoille,
+ettei olisi luullut niitä liikuttavan minkään inhimillisten
+tunteiden, jollei silmien hehku olisi ilmaissut, mitä liikkui hänen
+sielunsa sisimmissä kätköissä.
+
+Ristien itsensä kerta toisensa jälkeen mutisi hän latinankielisen
+rukouksen, anoen voimaa raskaihin koettelemuksiin... silloin oli
+hän kuulevinaan askeleita, rukous häipyi hänen huuliltaan, kaikki
+sielun tarkkaavaisuus kärjistyi korviin, ne teroittuivat paremmin
+eroittamaan ääniä, hän pidätti hengitystään ja vetäisi vihdoin
+pettymyksen huokauksen.
+
+Harhaileva katse pysähtyi ikkunaan. Se oli -- aivan uutta siihen
+aikaan -- varustettu lasiruuduilla, ja alttarikynttiläin heijastus
+muodosti siihen levottomasti läpättäviä, väräjäviä tähtikuvioita.
+Pappi hätkähti, hänen silmänsä ei ollut vielä ehtinyt tottua
+tällaiseen. "Saatanan juonia!" mutisi hän itsekseen, mutta seuraavana
+minuuttina lehahti hymähdys hänen huulilleen, kappelin ovi avautui,
+joku tuli sisään.
+
+Kynttilän säästeliäs valo valaisi ainoastaan kuorin, muu osa
+kappelista oli pimeän peitossa. Isä Tobias oli jo ennestään varjossa,
+hän vetäytyi vielä enemmän syrjään.
+
+Tulija pysähtyi ovelle, nähtävästi neuvotonna; pian kuului keveitä
+askelia, jotka lähestyivät kuoria; nuori nainen lankesi alttarin
+eteen, luki lyhyen, mutta palavan rukouksen ja riensi sitten
+sytyttämään loput kymmenen kynttilää alttarilla.
+
+Kun se oli tehty, kääntyi hän katsomaan, kuinka valoisalta pieni
+kirkko näytti.
+
+Alttarikynttiläin valaisemana oli hän itse tällä hetkellä todellinen
+madonnankuva. Vaalea, kiharainen tukka ympäröi pyhimyskehän tavoin
+hänen korkean, valkoisen otsansa ja kaunismuotoisen kaulansa. Nenä
+ja suu olivat kauniissa sopusoinnussa kasvojen vienonpehmeän soikion
+kanssa, mutta suurista heleänsinisistä silmistä säteili kokonainen
+viattomuuden ja puhtauden taivas. Hän oli tosiaan suloinen ja
+rakastettava olento.
+
+Isä Tobias vapisi kuin haavanlehti, hän ei voinut kääntää katsettaan
+ihanasta näystä ja luuli vielä olevansa nuorelta naiselta
+näkymättömissä, mutta hänet ilmaisi joko tahtomaton liike tai
+valonsäde. Nuori nainen huudahti kiihkeästi:
+
+"Siellä on joku!" Ja ilman vähintäkään pelkoa hän riensi isä Tobiasta
+kohden.
+
+"Isä Tobias! Miksi olette piilossa?"
+
+"Halusin rauhassa harjoittaa hartauttani."
+
+"Häiritsinkö kenties teitä?"
+
+"Miksi olette sytyttänyt niin monta kynttilää?"
+
+"Eikö kirkko ole ikuisen valon vertauskuva?"
+
+"Mutta ettekö pelkää?"
+
+"Mitä?"
+
+"Olen kutsunut teidät ripille."
+
+"Siihen olen valmis."
+
+"Tahdotteko tehdä täydellisen synnintunnustuksen?"
+
+"Minulla ei ole mitään salattavaa."
+
+"Eikö mitään siitäkään, mitä herranne on teille uskonut?"
+
+"Hän ei ole uskonut minulle mitään."
+
+"Ettekö siis tiedä mitään hänen aikeistaan?"
+
+"En, en mitään."
+
+"Ja tyydyttekö siihen?"
+
+"Äitini rouvantuvassa ei isäni koskaan puhunut moisista asioista."
+
+"Mutta salakamarissa, kun olette kahdenkesken, mitä puhutte silloin?"
+
+Nuori nainen loi silmänsä maahan ja punastui syvästi.
+"Rakkaudestamme", vastasi hän melkein kuiskaten, "ja pienestä
+pojastamme. Erik herra sanoo että hänestä on tuleva uljas ritari."
+
+"Kenen palvelukseen, Gunilla rouva?"
+
+"Kuninkaan."
+
+"Oletteko varma siitä?"
+
+"En ole koskaan sitä epäillyt."
+
+"Annatte siis sidotuin silmin viedä itsenne ja poikanne
+hornankuiluun?"
+
+"Ei, ei, se ei ole mahdollista!"
+
+"Sanon teille, että Erik herra on rikkonut valansa Hannu kuninkaalle
+ja vannonut uskollisuutta ja kuuliaisuutta ruotsalaisille luopioille."
+
+"Pyhä neitsyt! Ja siitä en minä tiedä mitään!"
+
+"Eikö tämä koskaan tullut puheeksi hänen käydessään Tanskassa
+kosintamatkoillaan?"
+
+"Ei, mikäli minä tiedän. Isäni sanoi minulle, että Erik herra
+oli jalo herra ja minun oli kiitettävä onneani päästessäni hänen
+emännäkseen."
+
+"Ja te olitte yhtä mieltä?"
+
+"Minä rakastin häntä."
+
+"Silloin... mutta nyt?"
+
+"Nyt rakastan häntä enemmän kuin silloin."
+
+"Huolimatta siitä, mitä olen teille sanonut?"
+
+"Sellaista en ymmärrä."
+
+"Onko siis hänen ja poikanne perikato teille samantekevä?"
+
+"Antaisin mielelläni henkeni heidän puolestaan."
+
+"Mutta ei enempää?"
+
+"Kaiken minkä voin!"
+
+"Oletteko myös valmis kärsimään ja kieltäytymään heidän iankaikkisen
+pelastuksensa tähden?"
+
+"Olen valmis kaikkeen, mihin tahansa."
+
+"Luotatteko minuun?"
+
+"Olettehan matkustanut tänne äitini pyynnöstä, ollaksenne
+rippi-isänäni. Olisi kiittämätöntä sekä teitä että häntä kohtaan,
+jollen kuuliaisin ja nöyrin mielin taipuisi tahtonne mukaan."
+
+"Valmistautukaa koviin koettelemuksiin!"
+
+"Pyhä neitsyt on minua vahvistava."
+
+"Ja minun rukoukseni, minun isälliset neuvoni!" huudahti pappi
+tavattoman vilkkaasti. Hänen viittauksestaan astui Gunilla rouva
+rippituoliin. Isä Tobias seurasi häntä, uteliaana tietämään, minkä
+tunnustuksen hän tekisi.
+
+Hän tunnusti, että oli sadatellut imettäjää, joka oli antanut pojan
+itkeä välittämättä siitä mitään, että oli käskenyt tallimestarin
+jollakin verukkeella estää Erik herraa ratsastamasta hurjalla
+tatarilaisella hevosella, jonka hän oli äskettäin ostanut, ja
+lopuksi -- tämä oli hänen suurin syntinsä -- ettei ollut messun
+aikana lakannut ihmettelemästä, mistä tuli syvä vakavuus Erik herran
+otsalle. Voikohan tämä olla tyytymätön häneen, vaikka hän ei tiennyt
+vähimmässäkään määrin olleensa herralleen tottelematon.
+
+"Ettekö kysynyt häneltä?" kysyi Tobias.
+
+"Sitä en uskaltanut."
+
+"Onko siinä kaikki?"
+
+"Tahdotteko antaa minulle nämä synnit anteeksi?"
+
+"Te olette pahalla tiellä, tyttäreni, sillä itsekkäisyys on teidän
+ainoa ojennusnuoranne."
+
+"Se on totta", huokasi Gunilla katuvasti.
+
+"Mutta olette vielä niin nuori, niin kokematon, tunnette maailmaa
+niin vähän."
+
+"Tunnen sitä tuskin ollenkaan."
+
+"No hyvä, siihen katsoen tahdon..."
+
+Vihlaiseva kirkaisu, valitushuutoja, hälinää tunkeutui heidän
+korviinsa tyrehdyttäen synninpäästön kunnianarvoisan isän huulilta.
+Vavisten pelosta hän kysäisi:
+
+"Mitä onkaan tekeillä?"
+
+Ihmeissään kohotti Gunilla rouva katseensa häneen. "En tiedä",
+vastasi hän. "Synninpäästö, isä!"
+
+"Minä annan sen, tyttäreni, menneisyyteen nähden. Kavahtakaa tästedes
+syntiä tekemästä."
+
+Pappi riensi ulos rippituolista, mutta kesti useita minuutteja,
+ennenkuin Gunilla oli päättänyt rukouksensa; ulkona yhä jatkuva melu
+ei näyttänyt häntä häiritsevän eikä peloittavan.
+
+Vihdoin hän tuli ulos ja hämmästyksekseen nähtyään papin huudahti
+melkein tietämättään: "Oletteko vielä täällä, kunnianarvoisa isä?"
+
+"Olen, saattaakseni teidät rouvantupaan, jos vaara on tarjolla."
+
+"Kiitän teitä, mutta neitoseni odottavat täällä ulkona. He kai voivat
+myös selittää, mistä hälinä on alkuisin."
+
+Kirkon oven edustalla seisoi kaksi kalpeaa neitosta, molemmilla
+palava lamppu kädessään.
+
+"Mitä on tekeillä ja missä on Kirsti?" kysyi Gunilla rouva hätiköiden.
+
+"Hän on mennyt tiedustelemaan..."
+
+"Tuolta hän vihdoinkin tulee!" keskeytti toinen neitonen nähdessään
+nuoren tytön, joka lähestyi juoksujalkaa.
+
+"Mitä se on, Kirsti?" kysyi hänen emäntänsä. "Jalo rouva, teidän
+herranne ja isäntänne lähettää terveisiä, että tahtoisitte heti tulla
+salaportille."
+
+Nuorilla, kauniilla kasvoilla vilahti tyytyväisyyden ilme.
+"Tahdotteko saattaa minua, isä?" kysyi hän melkein voitonriemuisella
+äänellä, ja odottamatta edes vastausta riensi hän linnanportaita alas
+ja kapeaan, pimeään käytävään, joka vei salaportille.
+
+Pappi ja neitoset voivat tuskin pysyä hänen jälessään; edellinen
+siksi, ettei tuntenut tietä, jälkimäiset pelosta, että lamput
+sammuisivat.
+
+Kuta lähemmäksi he tulivat, sitä selvemmin kuuluivat äänet. Gunilla
+rouva tunsi Erik Turenpojan äänen; se kuului ankaralta ja uhkaavalta,
+ja hän saattoi siitä ymmärtää, että hänen herransa oli vihainen.
+
+Räikeä valonloimo virtasi heitä vastaan; koko portti oli ihmisiä
+täytenään, mutta kaikki väistyivät kunnioittavasti hänet nähdessään.
+
+Mies, johon jo olemme tutustuneet Pietarin nimellä, seisoi melkein
+kyyrysillään ankaran linnanherran edessä; hän kärsi ilmeisesti
+kovasta pitelystä, jonka oli äsken kestänyt, mutta vapisevat jäsenet
+viittasivat sisäiseen levottomuuteen, joka puhkesi ilmoille Gunilla
+rouvan tultua näkyviin. Hän heittäytyi tämän jalkoihin ja huusi aivan
+epätoivoissaan:
+
+"Armoa! Sääliä!"
+
+"Kuka mies on?" kysyi Gunilla rouva kummissaan.
+
+"Etkö tunne häntä?" tiuskaisi Erik herra tavattoman kiihkeästi.
+
+"En, muistaakseni."
+
+"Minä olin jalon herra Besen palveluksessa!" ulvoi mies.
+
+"Pelastakaa hänet!" kuiskasi pappi Gunilla rouvalle.
+
+"On mahdollista, että hän puhuu totta", sanoi tämä kääntyen herra
+Erik Turenpoikaan. "Kenties hän tuo kirjeitä ja viestejä Tanskasta?"
+
+"Rosvon ja sissin tavoin on hän aikonut tunkeutua viekkaudella tänne,
+ja sinun suosikkisi, linnanvartiani tytär, on siinä ollut hänen
+apunaan."
+
+Hiljainen vaikerrus sai Gunilla rouvan kääntymään. Siellä seisoi
+vanha ukko Karhuinen; hän piteli vasemmalla kädellään avainkimppua,
+joka riippui hänen vyöllään, kun taasen oikea käsi lepäsi raskaana
+tytön päälaella. Tuikeat kasvot leimusivat pidätetystä vihasta, ja
+kuitenkin pisaroi suuria kyyneleitä kuoppaisille poskille.
+
+Polvistunut tyttö oli peittänyt kasvonsa käsillään, ikäänkuin olisi
+hävennyt näyttäytyä.
+
+Gunilla rouva meni lähemmä. "Nouse, Elsa", käski hän.
+
+"Jalo rouva, antakaa pahankurisen maata paikoillaan, hän ei ansaitse
+armoanne."
+
+Muutamain asemiesten ja palvelijain saapuminen pihanpuolelta veti sen
+jälkeen huomion puoleensa. He kertoivat huomanneensa epäilyttäviä
+merkkejä, että muuan vene oli illalla laskenut linnan luo. Ei
+tornin- eikä linnanvartia ollut sitä huomannut, mutta portinvartia oli
+ensi kertaa kysyttäessä näyttänyt niin pelästyneeltä, että vaikkakin
+hän kielsi tuntevansa asiaa, oli sangen luultavaa, että hän tiesi
+siitä.
+
+Kuultuaan kaikki todistukset käski Erik Turenpoika, että Pietari oli
+pidettävä vangittuna tornikamarissa huomiseen kuulusteluun saakka,
+ja muutamat palvelijat saivat salaisen käskyn pitää portinvartiaa
+tarkasti silmällä; sen jälkeen hän palasi puolisonsa kera
+linnanhuoneihin ja kansa hajaantui vähitellen.
+
+Virkkamatta asiasta sen enempää meni herra Erik Turenpoika heti
+huoneeseensa, mutta Gunilla rouva oli nähnyt syvän huolen synkistävän
+hänen otsaansa; sitä paitsi eivät rippi-isän sanat ottaneet
+häipyäkseen hänen muistostaan: hänen oli valvottava herransa
+ajatuksia ja tekoja, hän oli osaksi niistä vastuunalainen.
+
+Gunilla rouva oli äskettäin täyttänyt kaksikymmentä vuotta; hänet
+oli kasvatettu ankarassa ja vakavassa kodissa, jossa ei ollut
+tapana, että naiset puuttuivat miesten asioihin, mutta hänellä oli
+lisäksi luja ja ponteva tahto, ja jos oli kysymys velvollisuuden
+täyttämisestä, ei hän suurin kysellyt, mikä oli tapa.
+
+Hän rohkaisi siis mielensä ja astui herransa luo.
+
+Tämä oli avannut ikkunaluukun ja tuijotti synkkään syvyyteen.
+Ainoatakaan tähteä ei tuikkinut taivaalla. Merenlahdella ajelivat
+aallot toisiaan hurjaa vauhtia, myrskytuuli puuskui ulvoen niiden
+ylitse, ja rankkasateen keskellä kaatuilevat puut ja putoilevat oksat
+ikäänkuin osoittivat koko luonnon nousseen kapinaan.
+
+"Poloinen isänmaa!" huokasi Erik Turenpoika. "Eikö sama pimeys
+peitä sinuakin? Eivätkö mahtavat voimat taistele keskenään sinua
+voittaakseen; mikä niistä on saava vallan? Milloin koittaa päivä,
+jolloin sinun taivaasi selkenee, myrsky asettuu, taistelijat tekevät
+rauhan ja yleishyvä tulee yleispyrinnöksi?"
+
+Ovi aukeni hiljaa.
+
+"Sinäkö siellä, Olavi? Mitä tahdot?" kysyi ritari kääntämättä päätään.
+
+"En, herra, en ole Olavi."
+
+"Gunilla!" huudahti hän kummissaan.
+
+"Uskallanko tulla sisään?"
+
+"Mitä tahdot, lapsi?" kysyi hän melkein isällisesti ja meni Gunilla
+rouvaa vastaan.
+
+"Ette ole iloinen, herra, sallikaa minun ottaa osaa huoliinne."
+
+"Sitäkö varten tulit?"
+
+"Niin, herra!"
+
+"Etkö tahdo tunnustaa erästä vääryyttä?"
+
+"Vääryyttä?"... nuori rouva punastui syvästi.
+
+"Et tahtonut ensin tunnustaa, että tunsit miehen."
+
+"En tuntenutkaan."
+
+"Mutta sitten muistelit..."
+
+"Että kenties olen nähnyt hänet; en ole siitä suinkaan varma."
+
+"Huomisessa kuulustelussa pääsen sen kyllä tietämään. Tahdotko olla
+läsnä?"
+
+"Jos toivotte sitä."
+
+"En, Gunilla; toivon ainoastaan, että luottamuksesi minuun on luja ja
+järkähtämätön."
+
+"Sellaista luottamusta ei teillä ole minuun!"
+
+"Mitä tarkoitat?"
+
+"Että luottamuksen pitäisi olla molemminpuolinen."
+
+"Kyllä, mikäli se on mahdollista."
+
+"Ei siis aina?"
+
+"En minä kysele, mitä sinä päätät rouvantuvassasi."
+
+"Se on toinen asia!"
+
+"Miehen toimet ovat samoin. Olisiko minun neuvoteltava kanssasi
+asioista, jotka koskevat maan puolustusta?"
+
+"Minkä maan?" kysyi Gunilla kiihkeästi.
+
+"Synnyinmaani, isieni maan!"
+
+"Tanskan!"
+
+"Ruotsin!"
+
+He katsoivat toisiinsa; molemmat tunsivat, että siinä oli kiistan
+siemen. Oliko se kitkettävä pois oraallaan vaiko kenties kasvava
+muuriksi heidän välilleen?
+
+"Ettekö ole vannonut uskollisuutta Hannu kuninkaalle?" kysyi Gunilla
+vapisevalla äänellä.
+
+"Olen myös sanonut irti uskollisuuteni ja kuuliaisuuteni häntä
+kohtaan."
+
+"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista!"
+
+"Minun täytyi, Gunilla."
+
+"Täytyi! Kuka pakoitti?"
+
+"Velvollisuuteni. Hannu kuningas pitää Ruotsia valloitettuna,
+kapinallisena maana, jonka mehun ja ytimen hän tahtoo imeä.
+Kummastuttaako sinua, etten tahdo olla hänelle siinä avullinen?"
+
+"Sellaista puhuvat hänen vihamiehensä."
+
+"Siitä ovat todistuksena hänen tekonsa. Etkö ole kuullut puhuttavan
+niistä kauheista tuhotöistä, joita venäläiset ovat tässä maassa
+tehneet, etkö ole nähnyt poltettuja kyliä ja kartanoita, rujoja ja
+rampoja, leskiä ja orpoja, jotka sota on pakoittanut turvautumaan
+kerjuusauvaan?... Kenties et tiedä, että Hannu kuningas on syypää
+näihin kauhuihin; hän se on kehoittanut venäläistä ruhtinasta sotaan
+ja vainoon köyhdyttääkseen Ruotsin perinpohjin."
+
+"Se ei ole mahdollista!" huudahti Gunilla kalpeana kauhusta ja
+pelästyksestä.
+
+"Eräässä suuressa kokouksessa Tukholmassa täytyi hänen tunnustaa
+se, kun venäläisten lähetystö Ruotsin neuvoston läsnä ollessa vaati
+sovittua korvausta niistä palveluksista, joita he jo olivat tehneet
+sotaisella hyökkäyksellään Suomeen."
+
+"Ja mikä tämä korvaus oli?"
+
+"Oli luovuttava erinäisistä osista tätä jo kovasti koeteltua maata."
+
+"Hirveää! Mutta isäni ja veljeni ovat kuitenkin hänen puolellaan?"
+
+"Asia näyttää erilaiselta lähempää ja kauempaa. Lailla ja oikeudella
+on toinen merkitys, toinen merkitys myös rahvaalla Ruotsissa kuin
+Tanskassa."
+
+"Rahvaalla!" toisti Gunilla hieman ivallisesti.
+
+"Rahvas on meillä surressa arvossa!" jatkoi hänen herransa vakavasti.
+"Se edisti Engelbrektin elämäntyötä; se on myös Sturein lujin tuki;
+se estää Ruotsin muuttumasta aatelistasavallaksi."
+
+"Eikö se olekin kuninkaan tarkoitus?"
+
+"Ainoastaan sillä eroituksella, että hän tahtoo käyttää toista
+valtiomahtia toisen kukistamiseen; molempien suuruuden raunioille
+tahtoo hän sitten rakentaa oman valtansa."
+
+"Täytyy olla suuri eroitus Tanskan ja Ruotsin rahvaan välillä?"
+
+"Jälkimäinen on hädän ja sorron alaisena kehittänyt suuren sisäisen
+voiman. Jo vanhimmista ajoista on ruotsalainen talonpoika ollut mies
+puolestaan. Hän on ikäänkuin Ruotsin kuninkaiden ja aatelin runko
+ja ydin, heidän sukuperänsä on alkuisin hänestä, samoin kuin heidän
+ylpeä itsetuntonsakin. Juuri tämä tietoisuus omasta voimastaan on
+talonpoikia pitänyt pystyssä taistelussa kotilieden puolesta."
+
+"Kuinka toisin meillä!" huokasi Gunilla.
+
+"Siellä ovat talonpojat herrojensa orjia."
+
+"Isäni vaihtoi kerran nuoren talonpoikaisnaisen kauniiseen koiraan,
+jota äitini toivoi itselleen."
+
+"Minä kyllä tunnen pahempiakin kauhuja."
+
+"Eikö Hannu kuningas voi mitään sitä vastaan?"
+
+"Ei, sillä aatelisto on mahtavampi kuin hän. Itse asiassa he ovat
+vihamielisiä toisiaan vastaan, samoin kuin Ruotsissa valtionhoitaja
+ja aatelisto. Onneksi on kansa edellisen takana, ja niin kauan kuin
+se voima säilyy hajaantumatonna, on hän varmassa turvassa lukuisain
+vihollistensa keskellä."
+
+"Onko nyt Ruotsissa rauhallista?"
+
+"Toivon niin. Sitten lokakuun viime päivien ei ole tullut mitään
+kirjeitä; tosin ovat nyt jäät auenneet, mutta mitään veneitä ei näy,
+ja mielelläni tahdon pitää sitä hyvänä ja suotuisana merkkinä."
+
+"Ettehän ole vihainen minulle, herra?" kysyi Gunilla lyhyen
+äänettömyyden jälkeen ja katsoi nöyrästi ankaraan ritariin.
+
+"En", vastasi tämä ja suuteli hänen valkoista otsaansa. "Kun
+epäilykset tulevat, voit kyllä kysyä; mieluimmin kuitenkin näkisin,
+ettet epäilisi."
+
+Gunilla rouva olisi mielellään tahtonut lisätä tunnustuksen, kuka
+hänet oli tähän houkutellut, mutta hän pelkäsi, että ritari käyttäisi
+liian kovia sanoja hänen rippi-isäänsä vastaan, ja nyt luuli hän itse
+voivansa kumota ne valitukset, joita tämä oli tehnyt hänen herraansa
+vastaan. Sentähden hän päätti vaieta. Hän kiitti vielä kerran ja
+jätti herransa yksin hautomaan niitä ajatuksia, jotka täyttivät hänen
+sielunsa.
+
+Ja nämä eivät olleet ilahuttavaa laatua. Erik Turenpoika oli joulun
+ja uudenvuoden välillä saanut surusanoman Sten Sturen kuolemasta.
+Tohtori Hemming oli lähettänyt luotettavan asemiehen, vaatien tältä
+mitä ankarimman vaitiololupauksen, ilmoittamaan hänelle sen, ja
+ritari tiesi aivan hyvin, kuinka tärkeää oli pitää asia salassa,
+kunnes seuraaja oli ehtinyt päästä valtaan ja vaikutukseen. Kenenkään
+muun kuin Svante Niilonpojan ei pitänyt tulla kysymykseenkään.
+Sitä mieltä olivat niin Erik herra kuin tohtori Hemmingkin; mutta
+he tiesivät molemmat, että Hannu kuningas oli koettava kaikkensa
+päästäkseen valtaan ja että monet valtaherroista tahtoivat tehdä
+riidanalaiseksi Svante herran vaalin valtionhoitajanvirkaan, ja
+sentähden oli niin tärkeää, että asia toistaiseksi pidettiin salassa.
+
+Mutta tuliko se onnistumaan? Sitä mietiskeli Erik herra yöt ja
+päivät; hän oli valppaampi kuin konsanaan, etteivät juonet saisi
+jalansijaa. Hän oli vakuutettu, että pantaisiin salaisia voimia
+liikkeelle, nykyisiä oloja tuhoamaan, mutta jos jokainen oli
+paikallaan ja varuillaan, mitä lymytietä ne silloin voisivat
+tunkeutua asioihin vaikuttamaan?
+
+Hän tiesi, että Hemming Gadd taisteli Etelä-Ruotsissa, Åke
+Hannunpoika keskimailla ja Svante herra piti silmänsä auki
+tähystellen Tukholman linnasta niin hyvin petollista Stäketiä
+kuin koko ympäristöäkin. Kuten kotka luodolla istui hän itse
+ulkovartiossaan suojelemassa Suomea, ja hänestä tuntui hänen
+rintaansa paisuttava rohkeus olevan kyllin voimakas pelkällä
+jalanpolkaisulla nostattamaan sotureita maasta.
+
+Illan tapaus oli herättänyt uuteen eloon levottomuuden, jota hän
+koetti hillitä... Jos pettureita oli hänen omassa linnassaan, mitä
+silloin saattoikaan odottaa? Erik Turenpoika oli niitä urholuonteita,
+jotka voivat uhrata kaikkensa täyttääkseen velvollisuutensa, ja hän
+kysyi vavistuksella itsekseen, mitä huomispäivä oli tuova mukanaan.
+
+Se tuli niin pimeänä ja synkkänä kuin sateinen tammikuun päivä voi
+olla. Ritari oli määrännyt kuulustelun kuuden ajaksi aamulla, hän
+tahtoi pitää sen itse.
+
+Palavat soihdut valaisivat ritarisalia, kun kutsutut asemiehet,
+palvelijat ja pihamiehet saapuivat. Linnanvartia oli heidän
+joukossaan, mutta hän ei puhellut, kuten kaikki muut keskenään, vaan
+seisoi äänetönnä ja yksikseen suuren salin nurkassa.
+
+Ritaria ei tarvittu kauan odottaa. Lyhyen tervehdyksen jälkeen hän
+kääntyi läsnäolevaan niistä kahdesta asemiehestä, jotka olivat
+saaneet tehtäväkseen vartioida vankia, ja kysyi, kuinka tämä oli yön
+kuluessa käyttäytynyt.
+
+"Niin hiljaa ja siivosti", vastasi nuori mies, "että jollemme olisi
+nähneet häntä silmiemme edessä, olisimme voineet vannoa, ettei häntä
+tornikamarissa ollutkaan."
+
+"Onko hän nukkunut."
+
+"Aivan kuin tukki koko yön."
+
+"Noutakaa hänet!"
+
+Nuori mies riensi pois.
+
+Ritarin katse sattui vanhaan linnanvartiaan; suru, joka kuvastui
+hänen kasvoillaan, todisti, kuinka katkeralta nöyryytykseltä hänestä
+tuntui, kun vangin silmälläpitoa ei oltu uskottu hänelle, ja Erik
+herra kysyi entistään lempeämmin:
+
+"No, vanha Karhuinen, eikö aamulla ole tuotu mitään viestejä?"
+
+"Ei minulle, ankara ritari."
+
+"Kenellekäs sitten?"
+
+"Kunnianarvoisalle isä Tobiaalle, luulenma, koska useampaankin
+kertaan on kulkenut sananviejiä hänen ja portinvartian huoneen
+välillä."
+
+"Vanha Nuutti lienee pahoin sairaana," selitti muuan palvelijoista.
+
+"Sepäs on tullut äkkiä, vai kuuliko joku siitä eilen puhuttavan?"
+kysyi ritari.
+
+"Ei!" kukaan ei ollut siitä kuullut mitään. "Noutakaa hänet tänne!"
+käski linnanherra. Useampia asemiehiä oli lähtemäisillään käskyä
+täyttämään.
+
+"Odottakaa!" huusi ritari.
+
+Ainoakaan jalka ei liikahtanut.
+
+"Mene sinä, Karhuinen, sinuun luotan parhaiten!"
+
+Loisti kuin päivänpilkahdus vanhan miehen kasvoilla, kun hän
+nuorekkaalla reippaudella riensi ulos.
+
+Ritari istui mietteihinsä vaipuneena; hänen katseensa synkistyi
+synkistymistään, ainoastaan se ilmeinen kärsimättömyys, jolla hän
+tuontuostakin vilkaisi oveen, osoitti hänen levottomuuttaan.
+
+Vanha Karhuinen palasi ensiksi; hän oli silminnähtävästi
+kiihdyksissään.
+
+"Ankara ritari", alkoi hän. "Ilman mutkia, Karhuinen!"
+
+"Vanha Nuutti on -- kuollut!"
+
+"Kuollut?!"
+
+"Kuollut!" kulki kaikuna kautta salin. "Hän on kuulenma voinut
+pahoin eilisiltana. Kunnianarvoisa isä Tobias oli antanut hänelle
+lääkettä, mutta tauti oli siitä vain yltynyt; aamulla varhain oli hän
+saanut vielä lääkettä, sen jälkeen oli hän hieman tyyntynyt -- ennen
+kuolemaansa!"
+
+"Kuka oli hänen luonansa?"
+
+"Kunnianarvoisa isä oli määrännyt hiljaisuutta ja halunnut, että
+sairas jätettäisiin yksin."
+
+"Eikö hän itsekään käynyt tämän luona?"
+
+"Ei, hän ei sanonut voineensa luulla, että sairaus päättyisi niin."
+
+"Mene, Karhuinen, katsomaan, onko vankikin saanut surmansa. Hakijan
+viipyminen näyttää kummalliselta."
+
+Karhuinen oli lähtemäisillään, kun molemmat nuoret miehet astuivat
+sisään kalmankalpeina ja kantaen jotakin välissään.
+
+Ritari hypähti pystyyn; välittämättä siitä, että he lankesivat hänen
+jalkoihinsa, riensi hän tempaamaan rievun luullun ruumiin kasvoilta,
+mutta hätkähti taaksepäin nähdessään oljista laitetun vartalon, johon
+oli kiinnitetty vahanaamio.
+
+Erik herra tuijotti hämillään eteensä, kun taasen ympäriltä kuului
+suuttumuksen ja hämmästyksen huutoja.
+
+"Ja te annatte pettää itsenne tuollaisilla pirun vehkeillä!" huudahti
+hän vihasta vaahdoten.
+
+"Ankara herra, ainoastaan paholaisen juonet ovat sen saaneet aikaan!"
+vakuuttivat asemiehet.
+
+"Karhuinen, sinä vastaat heistä, kunnes palaan, ja nyt joka mies
+ratsaille. Ken vangin löytää ja tuo takaisin, hän saa ottaa parhaat
+satulavaljaat, mitä on asekamarissa!"
+
+Nyt syntyi tuiske; nuoret miehet riensivät kilvan tiehensä, ritarikin
+aikoi lähteä salista, kun Karhuinen asettui hänen tielleen.
+
+"Minulla on terävä silmä ja hyvä vainu", sanoi hän. "Sallikaa
+minunkin lähteä ajoon?"
+
+"Mutta vangit?"
+
+"He auttavat minua!"
+
+"Ja linna?"
+
+"Minä vastaan vartioväestä!"
+
+"Hengelläsi?"
+
+"Itseni ja tyttäreni hengellä!"
+
+"Tee sitten kuten tahdot!"
+
+Asemiehet ja palvelijat riensivät talleihin; oli kysymyksessä, ken
+joutui ensiksi, ja kellä tahansa oli mahdollisuus voittaa suuri
+palkinto.
+
+Tatarilaishevoset talutettiin esiin, ritari oli käskenyt sen, ja
+tänään ei kukaan tohtinut väittää vastaan, ei edes Gunilla rouvakaan,
+joka pelokkain sydämin näki herransa laskettavan eteenpäin lukuisan
+saattueen seuraamana. Mutta pian erkani ratsumiesparvi, yksitellen
+tai kaksitellen, eri teilleen etsimään haluttua saalista.
+
+Molemmat vankia vartioineet asemiehet, Risto ja Kurt, seisoivat
+enää yksin pihalla. Heidän ulkonäkönsä ei ilmaissut ainoastaan
+nöyryytystä, vaan myös kummallista hervottomuutta.
+
+Vanha linnanvartia piti heitä tarkoin silmällä, pudisti harmaata
+päätänsä ja mutisi kerran toisensa jälkeen: "Täällä on varmaan piru
+merrassa!"
+
+Kauan tuumaili hän itsekseen ja lähetti sitten poikasen heitä
+kutsumaan. He saapuivat heti.
+
+Vanha Karhuinen istui arkituvassa suuren tammipöydän ääressä.
+Pöydällä oli vaahtoava oluthaarikka ja kolme pikaria.
+
+"Tulkaa siemaisemaan naukku, nuoret ystäväni, ennenkuin lähdemme
+partioretkelle!" huusi vanhus ja viittasi heitä istumaan rinnalleen.
+
+Nuoret miehet noudattivat käskyä, mutta kumpikaan ei voinut tyhjentää
+pikaria kuin puolilleen.
+
+"Miksi olette nyt tuollaisia sippusuita?" huusi Karhuinen. "Onhan
+muuten tapanne katsoa pikarin pohjaan, ennenkuin jätätte sen
+käsistänne."
+
+"En ole juomatuulella", vastasi Risto. "Kun on kärsinyt sellaisen
+ansaitsemattoman häväistyksen", lisäsi toveri.
+
+"Tai kun kulkee kohmeloissaan!" lisäsi Karhuinen.
+
+Molemmat nuorukaiset hypähtivät pystyyn. "Mitä tarkoitatte moisilla
+sanoilla?" kysäisivät he.
+
+"Istukaa kauniisti paikoillanne ja puhukaamme tyynesti asiasta."
+
+Risto noudatti kehoitusta, mutta Kurt seisoi kalpeana ja vavisten,
+huonon omantunnon ilmeisenä kuvana.
+
+"Olitte aivan oikeassa sanoessanne, että hittolainen itse auttoi
+vangin yöllä pakosalle, mutta ei sen tarvinnut viedä häntä
+savutorvesta, kun mikään ei estänyt kulkemasta ovestakin."
+
+"Me emme poistuneet huoneesta", vastasi Risto.
+
+"Mutta särvitte olutta!"
+
+"Kuinka voitte sanoa moista?"
+
+"Millä voitte sen todistaa?"
+
+"Kauluksessannekin on siitä merkkejä", virkkoi linnanvartia ankarasti
+viitaten Kurtiin. "Mutta jo teidän molempain riutunut ulkomuoto
+kielii tavallista kovemmasta humalasta. Teidän täytyy heti tunnustaa
+asia juurta jaksain, muuten saatte ylhäällä tornikamarissa odottaa
+ritarin palaamista. Minulla on hyvä halu nähdä, tuleeko paholainen
+vapauttamaan sieltä teitäkin."
+
+"Älkää tehkö meitä onnettomiksi!" sammalsi Kurt.
+
+"Minä väitän kaikessa tapauksessa, että se oli noituutta!" huudahti
+Risto kiihkeästi.
+
+"Mistä saitte olutta?"
+
+"Me olimme sulkeneet vangin sisälle ja sytyttäneet tulen etumaiseen
+kamariin. Risto ehdotti, että kertoisimme seikkailuja ajan kuluksi..."
+
+"Arvelin, että se pitäisi parhaiten meitä valveilla."
+
+"Niin se tekeekin. No, sitten?"
+
+"Kurtin piti juuri alkaa, kun kuului kolme lyöntiä ovelle."
+
+"Siellähän on kaksi ovea?"
+
+"Lyönnit kuuluivat eteläiseltä ovelta."
+
+"Niinkö!"
+
+"Me katsoimme toisiimme."
+
+"Minä aavistin heti piruja."
+
+"Sitten menimme yhdessä avaamaan..."
+
+"Ja silloin löysimme lattialta..."
+
+"Aivan oven luota..."
+
+"Kaksi täyttä pikaria."
+
+"Ja tyhjensitte ne?"
+
+"Emme heti. Otimme ne mukaamme sisälle, ihmetellen, mistä ne
+mahtoivat tulla."
+
+"Muistatkos", keskeytti Kurt, "kuinka minä sanoin, että se saattoi
+olla noituutta..."
+
+"Kuitenkin tyhjensit pikarisi ensimäisenä."
+
+"Ei ollut helppoa jättää kesken, kun oli kerran aloittanut."
+
+"No, sitten..."
+
+"Sitten ei nää mitään. Ainakaan minä en tiedä mitään muuta kuin
+että silmäni avatessani paloi vankilassa lamppu kuten ennenkin ja
+minä näin vangin makaavan paikoillaan. Se rauhoitti minut. Tunsin
+kummallista janoa ja kopeloin pikaria, olisiko siihen jäänyt mitään
+jälelle... Turha vaiva, se oli kadonnut! Silloin vasta oikein
+valveuduin ja herätin Riston."
+
+"Kun emme luulleet mitään vaarallista tapahtuneen, sovimme, ettemme
+virka asiasta mitään."
+
+"Mutta oikein luonnollisesti ei se sittenkään ole tapahtunut. Minä
+kestän kymmenenkin kippoa olutta, ja tämä ainoa valoi seitsemän
+leiviskän lyijyharkon päähäni."
+
+Linnanvartia katseli ympärilleen kaikille puolin ja virkkoi sitten
+puoliääneen: "Olen ensimäinen myöntämään, että täällä lempo tekee
+temppujaan! Kysymys on vain, kuinka voimme sen pyydystää omilla
+verkoillaan?"
+
+"Onko sellainen mahdollista?"
+
+"Teille kuten minullekin on tärkeää kohottaa menetetty arvomme! Minä
+olen ollut liian myöntyväinen pahantapaista lasta kohtaan; te olette
+heittäytyneet kurjiin himoihinne, nyt on vika korjattava!"
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Ennen kaikkea toimittamalla vanki takaisin."
+
+"Onhan ajo käymässä parhaallaan."
+
+"Luulen, etteivät he löydä mitään."
+
+"Miksei?"
+
+"He ovat kadottaneet jälet."
+
+"Tiedättekö te ne?"
+
+"Kenties!"
+
+"Näyttäkää sitten ne minulle!... Annan kernaasti siitä henkeni",
+huudahti Risto, ja äsken vielä niin nolo katse loisti nyt elämää ja
+innostusta.
+
+Vanha Karhuinen hymyili tyytyväisenä. "Olen varma", sanoi hän, "että
+vanki on vielä täällä linnassa."
+
+"Uskaltaisiko hän?"
+
+"Uskaliaampaa on lähteä pimeässä yössä eksyttävään metsään..."
+
+"Olette oikeassa!"
+
+"Otaksun sentähden, että hän odottaa päivää lähteäkseen täältä."
+
+"Mutta silloin", keskeytti Kurt, "täytyy meidän heti..."
+
+"Odotas vähän! Olen asettanut vahteja kaikille neljälle portille,
+he antavat merkin, kun on vähimmänkin syytä. Mutta on muitakin
+keinoja päästä tiehensä, sellaisia, joita rosvot ja sissit käyttävät.
+Ettekö muista, miten viime vuonna lappalaisjoukkue ryömi ulos
+kellarinluukusta ja piileksi koko yön ja makasi seuraavan päivän
+kumolleen kaadetun venheen alla."
+
+"Ja ne pelastuivatkin, paitsi pienintä, joka jätettiin jälelle..."
+
+"Jottei hänen paruntansa antaisi ilmi muitakin", lisäsi Kurt.
+
+"Sanon teille sentähden, pitäkää silmänne ja korvanne auki;
+etsikää ja nuuskikaa kaikkialta. Meille on kysymys enemmästä kuin
+kallisarvoisista valjaista; meidän on voitettava kunniamme ja arvomme
+takaisin!"
+
+"Niin, niin!" huudahtivat nuorukaiset kiihkeästi. "On etsittävä
+jokaisesta sopesta."
+
+Määrättiin kuusi kotona olevaa poikasta avuksi ja että etsintään oli
+heti ryhdyttävä.
+
+Kurt ja Risto ottivat kumpikin kolme poikasta; he jakautuivat kahteen
+ryhmään, joista toinen pysyttäytyi linnan ulkopuolella, toinen
+sisäpuolella.
+
+Ukko Karhuinen palasi länsitorniin, jossa hänellä oli asuntonsa.
+Kun hän otti avaimen vyöltään avatakseen oven, huokasi hän syvään.
+"Tämä tulee olemaan vaikeinta kaikesta", kuiskasi hän itsekseen,
+sulkiessaan oven sisäpuolelta.
+
+Tavattoman miellyttävä lemu lehahti häntä vastaan, ja kun hän meni
+viereiseen huoneeseen, näki hän katetun pöydän, jolla oli paistettua
+lintua, lyypekkiläistä liikkiötä ja muita herkkupaloja.
+
+Hän pysähtyi kummissaan, epätietoisena, kenelle tämä saattoi olla
+aiottu. Ketään ei näkynyt... "Elsa!" huusi hän kärsimättömästi.
+
+Tämä näytti ainoastaan odottaneen kutsua heti saapuakseen.
+
+"Isä!" vastasi hän nöyrästi.
+
+Ukko ei voinut olla luomatta katsetta tyttäreensä, ja me käytämme
+tilaisuutta piirtääksemme hänen kuvansa.
+
+Elsan äiti polveutui mustalaisista, ja tyttären ulkonäössä oli siitä
+merkkinä kellertävä hipiä, tummat, salamoivat silmät ja kiiltomusta
+tukka, joka pitkinä palmikkoina riippui pitkin selkää. Pikku
+vartalon taipuisat, pehmeät liikkeet muistuttivat kissan notkeutta;
+poskien eri värivivahdukset, silmien vaihtelevat ilmeet, milloin
+hymyilevä, milloin uhkaava piirre suun ympärillä, kaikki tämä teki
+Elsan ulkomuodon niin kiehtovaksi, että hänen läheisyydessään tuskin
+saattoi huomata muuta mitään.
+
+Pikku noita -- niin häntä yleisesti nimitettiin -- tunsi tehonsa
+ja osasi sitä käyttää hyväkseen. Hänen vanhalla isällään ei ollut
+koskaan ollut muuta tahtoa kuin hänen tahtonsa, ja hän teki kaiken
+voitavansa saadakseen isänsä yhä noudattamaan tätä hyvää tapaansa.
+Ukon sielussa oli ensi kerran herännyt epäilystä tyttäreensä, ja tämä
+oli innokas pyyhkimään sen pois.
+
+Sentähden seisoi tytär nyt nöyränä isänsä edessä, silmät maahan
+luotuina ja käsivarret ristissä rinnan ylitse.
+
+"Kenelle tämä on laitettu?" kysyi linnanvartia, viitaten äveriääseen
+pöytään.
+
+"Sinulle, isä!" vastasi tyttö.
+
+"En tiedä mitään aihetta juhla-ateriaan!"
+
+"Olit sulkenut minut sisälle, en voinut hankkia mitään ja istuin
+sentähden itkien ullakolla. Silloin tuli kyökkimestari, arvasi suruni
+syyn ja kantoi kaiken tämän minulle."
+
+"Kiitän häntä siitä sittemmin, nyt voit kaiken viedä pois, minun ei
+ole nälkä."
+
+"Ei nälkä!" huudahti tyttö todellisella kummastuksella. "Mitä on
+sitten tapahtunut?" lisäsi hän äkkiä kalveten.
+
+Ukko Karhuinen ei kääntänyt tytöstä silmiään, hänen epäluulonsa
+olivat nyt kerran heränneet.
+
+"Kuulit kai, että Risto ja Kurt saivat ritarilta tehtäväkseen vangin
+vartioimisen?"
+
+"Se häväistys, joka tämä oli teille, lankeaa minun syykseni",
+nyyhkytti tyttö.
+
+"Se pelasti henkeni!"
+
+"Henkenne!" tyttö melkein kirkaisi ja tuijotti isäänsä pelästyksestä
+suunniltaan.
+
+"Asemiehet saivat myrkytetyn juoman..."
+
+"Myrkytetyn? Se ei ole mahdollista!"
+
+"Miks ei?"
+
+"Se olisi liian hirveää!"
+
+"Vielä pahempi rangaistus odottaa pahantekijää."
+
+"Millainen sitten?"
+
+"Hänet piestään kuoliaaksi!"
+
+Yhä vähemmäksi häipyi väri tytön poskilta. Hän avasi suunsa
+puhuakseen, mutta sanat näyttivät tarttuvan kurkkuun, ei sanaakaan
+tullut hänen huulilleen.
+
+"Mikä sinua vaivaa, Elsa, epäiletkö ketään?"
+
+"En!"
+
+"Minä epäilen..."
+
+"Sinä?"
+
+"On eräitä merkkejä..."
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Pikarit asetettiin eteläiselle ovelle, pahantekijän on siis täytynyt
+kulkea täältä kautta..."
+
+"Niin, niin..."
+
+"Olin siellä ylhäällä heti aamulla ja silloin löysin..."
+
+"Mitä?"
+
+"Tämän nauhan!"
+
+Tyttö sieppasi sen. "Se on samanlainen kuin minunkin!" sanoi hän
+ihmeellisesti hymyillen.
+
+"Ajattelinkin ensin: jos se on Elsan, surmaan hänet omin käsin,
+ennenkuin jätän hänet häpeään..."
+
+"Tahdon mielelläni saada surmani sinun kädestäsi!"
+
+"Ensin tunnustus!"
+
+"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa."
+
+"Ei, se on totta; sillä ethän sinä ole rikollinen! Tiedätkö, että
+vanha Nuutti on myös tapettu myrkyllä?"
+
+"Olen kuullut, että hän on kuollut yöllä..."
+
+"Lääkkeeseen, jonka isä Tobias on hänelle antanut."
+
+"Isä Tobias on pyhä mies!"
+
+"Jos sinä tai minä sairastumme, kutsummeko hänet?"
+
+"Koiviston Pirkitta muori on myös yrtintuntija."
+
+"Tahdotko mieluummin, että kysymme hänen neuvoaan."
+
+"Tahdon!"
+
+"Sinähän luotat muuten suuresti isä Tobiakseen?"
+
+"Hän on pyhä mies!"
+
+"Tahdotko nähdä vanhan Nuutin, ennenkuin hänet haudataan?"
+
+"En!" vastasi tyttö väristen.
+
+"Entä molemmat nuorukaiset? Niin, heidät täytyy sinun nähdä; me
+valvomme yön yhdessä heidän luonaan."
+
+"En minä! En minä!..."
+
+"Se täytyy sinun tehdä, lapsi, vapautuaksesi epäluuloista."
+
+"Luullaanko sitten, että minä olen vienyt heille juoman?"
+
+"Luullaan!"
+
+"Luuletteko tekin, isä?"
+
+"Minä tiedän, että olet vienyt!"
+
+"Miksi puhutte minulle sitten niin lempeästi? Eilisiltana, kun
+syntini olivat pienet, sadattelitte minua sateenaan, ja tänään,
+kun olen vetänyt päälleni kamalimman rikoksen, puhuttelette minua
+lempeydellä! Tahdotteko siten koota tulisia hiiliä pääni päälle? Oi
+isä, olkaa sääliväinen, surmatkaa minut!"
+
+"Ensin tunnustus!"
+
+"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa!"
+
+"Onko minun tehtävä se sinun puolestasi?"
+
+"Voitteko sen?"
+
+"Olet käynyt isä Tobiaan asioilla."
+
+"Hän on pyhä mies!"
+
+"Se ei estä, että hänestä näyttävät hyviltä kaikki keinot, jotka
+palvelevat hänen tarkoituksiaan."
+
+"Hän tahtoo ainoastaan oikeaa ja totta."
+
+"Ja sen saavuttaakseen lyö hän maahan kaiken, mikä on hänen tiellään."
+
+"Hän on pyhä mies, isä!"
+
+"Ja jos hän sanoo sinulle huomenna: Elsa, ota tämä pikari ja anna se
+isällesi iltajuomaksi!"
+
+"Ei, sitä hän ei tee!" huudahti tyttö kauhulla.
+
+"Miksi ei, Elsa, hänhän on pyhä mies?"
+
+"Oi, armahtakaa, tappakaa minut!" huusi Elsa ja ojensi isälleen
+pöydältä ottamansa veitsen. "Minä en voi, en tahdo elää kauemmin!"
+
+Ukko otti veitsen ja pani sen takaisin pöydälle, sitten hän veti
+tytön syliinsä ja antoi tämän itkeä kuiviin katkerat, toivottomat
+kyyneleensä.
+
+"Eikö totta, tahtoisit mielelläsi tehdyn tekemättömäksi?" kysyi hän
+sitten.
+
+"Oi tahtoisin!"
+
+"Vaikkapa kenties suututtaisitkin isä Tobiaan?"
+
+"Minä inhoan häntä!"
+
+"Ja kuitenkin suostuit?"
+
+"Hän antoi minulle synninpäästön kymmeneksi vuodeksi."
+
+"Ja kuitenkin kadut nyt?"
+
+"Oi niin! Tunnen katkerinta, hirveintä katumusta."
+
+"Niinkö! Eikö synninpäästö auta?"
+
+"Ei minua!"
+
+"Jumala armossaan on lähettänyt sinulle apunsa!"
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Nuoret miehet eivät ole heittäneet henkeään, ainoastaan olleet
+lähellä surmaansa!"
+
+Kesti muutamia minuutteja ennenkuin Elsa voi oikein käsittää
+ilahuttavan ilmoituksen; hän tuijotti ihmeissään isään, mutta samalla
+kohosi puna hänen poskilleen ja loiste palasi silmiin.
+
+"He eivät ole kuolleet!" huudahti hän rajattomasti iloissaan. "Sano,
+isä, sano, että he elävät!"
+
+"Kyllä, pyhä neitsyt olkoon ylistetty; he elävät eivätkä edes tiedä,
+että petollisen juoman olet sinä antanut heille."
+
+"Sinä yksin tiedät sen?"
+
+"Niin, toistaiseksi..."
+
+"Täytyykö jonkun muun saada siitä tieto?"
+
+"Täytyy, ritarin!"
+
+"Silloin tulee se Gunilla rouvan korviin ja hän kertoo sen
+kunnianarvoisalle isälle."
+
+"Entä sitten?"
+
+"Hän panee minut pois päiviltä!" Elsa kietoi kätensä isänsä kaulaan.
+"Nyt tahdon elää niin mielelläni."
+
+"Mutta jos vanki saadaan kiinni, niin hän tunnustaa, että sinulle
+hänen piti..."
+
+"Jättää kirje. On sovittu siitä, että jos asia tulee ilmi, saan
+sanoa, että se oli aiottu isä Tobiaalle."
+
+"Hän tulee sen jälkeen houkuttelemaan sinut uusiin vaaroihin, lapsi
+parka..."
+
+"Ei, isä, nyt kärsimäni tuskan muisto on minua suojeleva. Hän on
+opettanut minua olemaan viekas kaikkia kohtaan, sinuakin... Miksi en
+voisi sitä olla myös häntä kohtaan? Olenhan nyt saanut synninpäästön
+kymmeneksi vuodeksi. Isä, älä ilmaise hirveää salaisuutta ritarille
+äläkä Gunilla rouvalle, ja minä vannon äitini muiston kautta, ettet
+koskaan tule saamaan syytä katua, mitä olet tehnyt hyväkseni!"
+
+Ukko Karhuisen sydän oli lauhtunut aikoja sitten, hän oli juuri
+sanomaisillaan suostumuksen sanan, kun kuului torventoitotus linnan
+pohjoispuolelta.
+
+"Vanki!" huudahti linnanvartia ja riensi ulos huoneesta ja portaita
+alas.
+
+Elsan ensi tuuma oli seurata häntä. "Ei!" sanoi hän pysähtyen.
+"Voisin ilmaista itseni!"
+
+Ukko Karhuisen otaksuminen osoittautui paikkansa pitäväksi. Kurtilla
+oli onni keksiä vanki, tämän parhaallaan kömpiessä hiekkakuopasta,
+jossa oli lymyillyt. Vartiomerkki kutsui väkeä paikalle ja asemies
+sai apua enemmän kuin tarvitsikaan lannistaakseen vangin epätoivoisen
+vastarinnan. Mies vietiin takaisin entiseen vankilaansa ja Kurt ja
+Risto pantiin hänen vartioikseen.
+
+Lähetettiin heti sananviejä etsimään ritaria ja ilmoittamaan hänelle
+asiasta. Muuan hänen miehistään oli ottanut kiinni ja toi mukanaan
+epäilyttävän henkilön, muutaman saksalaisen, joka ei voinut tehdä
+selkoa puolestaan.
+
+Uusi kuulustelu pantiin toimeen heti ritarin palattua. Molemmat
+vangit kutsuttiin saapuville; lieneekö sen saanut aikaan pelästys,
+vilu tai kenties nälkä, mutta he tunnustivat heti tuoneensa Porvoosta
+kirjeitä, jotka heidän oli jätettävä Elsa neitsyelle.
+
+"Kutsukaa tänne tyttärenne, Karhuinen!" käski ritari.
+
+Elsa tuli, tyynenä ja hymyillen.
+
+"Oletko luvannut ottaa vastaan joitakin kirjeitä?" kysyi Erik herra.
+
+"Olen, ankara ritari, kunnianarvoisalle isälle!"
+
+"Eilen olit levoton tekojesi tähden, tänään näytät tulleen toisiin
+ajatuksiin."
+
+"Toisiin ensi kerran isäni tietämättä... sitten olen ajatellut, että
+kunnianarvoisa isä on Jumalan lähettiläs, ja täytyyhän enemmän kuulla
+Jumalaa kuin ihmisiä."
+
+"Puhumme siitä enemmän toiste", virkkoi ritari ankarasti ja kysyi sen
+jälkeen vangeilta, kenelle kirjeet oli jätetty.
+
+Hieman epäröityään mainitsi saksalainen: "Isä Tobiaalle."
+
+Oli vastoin ajan tapaa kutsua hengenmiestä maallisen tuomioistuimen
+eteen, ja ritari saattoi sentähden pitää kiinni ainoastaan
+vangeista. Nämä tunnustivat, että olivat tulleet veneellä Viipuriin
+ja piileksineet koko päivän ja vasta illalla hiipineet linnan luo.
+Vanhalta Nuutilta, joka tunsi heidän hankkeensa, oli Pietari saanut
+soihdun löytääkseen tien pihan poikki; hän ei luullut kenenkään sitä
+huomaavan. Onnettomuudeksi hänet keksittiin ja otettiin kiinni.
+Saksalainen sitä vastoin oli tavannut isä Tobiaan ja antanut kirjeet
+hänelle.
+
+Kuinka Pietari oli onnistunut pääsemään vankeudesta ja kuka
+asemiehille oli vienyt unijuoman, siitä ei voitu saada mitään selkoa.
+Vangit mielellään pitivät sen yliluonnollisten voimien ansiona, ja
+kansanusko oli valmis sen hyväksymään, kun vietävät viestit olivat
+aiotut Herran palvelijalle. Herra Erik Turenpoika jätti asian
+silleen, mutta hänellä oli siitä omat tuumansa ja hän päätti pitää
+isä Tobiasta silmällä. Molemmat vangit pantiin jo samana päivänä
+veneeseen, joka oli heidät tuonut Viipuriin, ja vahdiksi pantiin
+rannalle sotamies, joka sai ankaran käskyn ampua, jos miehet vielä
+halusivat astua maihin.
+
+Myöhemmin ritarin ja kunnianarvoisan isän keskusteltua keskenään
+luovutti jälkimäinen omin ehdoin kirjeet, jotka hän oli saanut
+Tanskasta ja jotka kaikki koskivat Sten Sturen äkillistä kuolemaa,
+sitä iloa, mitä tunnettiin kuningattaren palaamisen johdosta ja
+yleisiä lopullisen ja pysyvän rauhan toiveita.
+
+Ritari antoi ne äänetönnä takaisin; etteivät _nämä_ kirjeet
+tarvinneet salaisia kulettajia, ymmärsi hän aivan hyvin. Mukana
+oli seurannut toisia, vaarallisempia; ne hän oli pääsevä tuntemaan
+ainoastaan niiden vaikutuksista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tähän vuoden aikaan niin tavaton suojasää väistyi pian purevan
+pakkasen tieltä; tammikuun lopulla peitti kaikki vedet jälleen paksu
+jää ja teille ja poluille kasautuivat miehenkorkuiset lumikinokset.
+
+Ja kuitenkin urri niiden läpi kerjäläisiä laumoittain, nuoria ja
+vanhoja, miehiä ja naisia! Tuli äitejä, lapsi ehtyneillä rinnoillaan,
+ympärillään parvi puolialastomia, palelevia, nälkäisiä mukuloita.
+
+He tulivat laumoittain, viisinkymmenin, jopa sadoinkin; uupuneina,
+puolikuoliaina he laahautuivat linnaan kerjäämään leipää edes
+suupalan.
+
+Väliin, kun väen paljoutuminen oli ylen suuri, vastattiin heille
+aluksi: "Meillä ei ole enää mitään antaa!"
+
+Silloin he huusivat: "Antakaa meidän jäädä tänne ja kuolla;
+annattehan meille ainakin haudan."
+
+Tämän hädän nähdessään käski Erik Turenpoika, ettei kukaan saanut
+mennä ilman apua, ja hän valvoi itse, että hänen käskynsä täytettiin.
+Kun hän linnanikkunasta huomasi jonkun saapuvan lauman, meni hän
+usein itse vastaan ja näytti heille tietä suuriin vajoihin, joissa
+ruokaa alituiseen jaettiin ja joihin laitettiin makuupaikkoja.
+
+Usein jäi hän seisomaan antaen kurjan joukon mennä ohitseen. Minkä
+surkean, hirveän kuvan muodostivatkaan nämä pienet, kokoonkuivuneet
+olennot, joiden ruskeaa nahkaa näytti pitävän koossa ainoastaan
+heikko, hauras luuranko; heidän ennen aikojaan vanhettuneissa
+kasvoissaan puhuivat ainoastaan luonnottoman suuret, ulkonevat silmät
+palavalla ilmeellään eläimen ravinnonhalusta; ohuin, ahnain sormin
+he tarttuivat siihen, ja kuinka hotaisten he sen ahmaisivatkaan ja
+kuinka himokkaasti ojentuivat laihat kädet tavoittamaan lisää!
+
+Vanhemmat olivat jo vajonneet tylsään välinpitämättömyyteen, mikä ei
+odota enää mitään elämältä... heille oli tuttua nälkä ja vilu, hätä
+ja kurjuus, he tiesivät, että kuolema oli heidän ainoa pelastuksensa,
+ja he odottivat sitä pelkäämättä.
+
+Tuli muuankin nuori nainen, kaksi lasta rinnallaan; molemmat
+kirkuivat ja valittivat, sillä ravintolähteet olivat kuivuneet. Äidin
+ulkonäkö todisti mykkää epätoivoa, hän pysähtyi hetkiseksi ja katseli
+korkeaa lumikinosta. Ajatteliko hän kaivaa siihen haudan lapsilleen
+ja sitten painautua itse niiden viereen ja kuolla? Hän antoi
+kulkurin toisensa jälkeen kulkea ohitseen ja seisoi yhä paikoillaan,
+hyssytellen pienokaisiaan. Mitä elämällä olikaan tarjottavaa
+niille tai hänelle? Kiusaus oli kenties tulemaisillaan hänelle
+voittamattomaksi. "Tuolla sisällä on teille ruokaa ja lämmintä!"
+sanoi ritari viitaten valaistuun vajaan.
+
+Nainen katsoi pelästyneenä linnanherraan. Oliko tämä lukenut hänen
+ajatuksensa? Aivan kuin häveten, että ne olivat päässeet hänen
+mieleensä, taivutti hän päänsä ja meni muiden jälkeen.
+
+Jonon jälkipäässä tulivat raajarikot, joista monella oli ainoastaan
+toinen jalka tai käsi. Muuatta vanhaa sotamiestä, joka oli menettänyt
+molemmat jalkansa ja toisen kätensä, veti kelkassa toinen, joka
+oli menettänyt ainoastaan käsivarren. Eräs toinen rampa lykkeli
+kelkkaansa eteenpäin airontyngällä; hänellä olivat tallella molemmat
+käsivarret, mutta se kasakansapeli, joka oli runnellut hänen molemmat
+jalkansa, ei ollut armollisesti tehnyt loppua hänen elämästään.
+
+Molemmat ajoneuvot pysähtyivät, ja ritaria tervehdittiin
+sotilaalliseen tapaan. Hän teki heille muutamia kysymyksiä, joihin
+vastattiin valittamatta ja nurisematta; he eivät syyttäneet ketään
+kurjuudestaan, vaan pyysivät ainoastaan leipäpalaa.
+
+Mutta kun kaikki olivat ehtineet sisälle, meni ritari perästä; hän
+käski kantaa olkia niille, jotka tahtoivat jäädä yöksi. Seuraavana
+aamuna ennen lähtöään saisivat he vielä uuden aterian.
+
+Silloin riemuitsi kerjäläisjoukko: "Ruokaa, ruokaa!" Mitään muuta he
+eivät toivoneet.
+
+Mutta huoneeseensa saavuttuaan ritari alkoi levotonna kävellä
+edestakaisin.
+
+"Jospa nämä olisivat ainoat!" tuumi hän itsekseen. "Mutta monet
+tuhannet kärsivät samoin kuin hekin. Minä ruokin heidät tänään,
+mutta huomenna he saavat nähdä nälkää, ja seuraavana päivänä nälkä
+ja pakkanen hautaa heidät nietokseen... Mitä on armeliaisuuteni
+silloin hyödyttänyt? Ainoastaan jatkanut heidän kurjuuttaan." Elämä,
+olemassaolo näytti hänestä yhä synkemmältä ja käsittämättömältä...
+ja hänen sielunsa täytti huoli ja tuhannet kysymykset, joista hän ei
+kyennyt vastaamaan ainoaankaan. Hänestä tuntui, kuin kaikkeus olisi
+suunnaton kaaos, jossa kaikkea heiteltiin mullinmallin, jossa sattuma
+hallitsi ja ylhäisyys ja alhaisuus riippui ainoastaan mitättömistä
+mielijohteista.
+
+Hän tiesi olevansa kykenemätön auttamaan maassa vallitsevaa hätää
+ja puutetta. Kuolevain valitus ja vaikerrus kasvoi kasvamistaan,
+se kohosi pilvien korkuiseksi vuoreksi, joka ulottui taivaan
+porteille, mutta alhaisista ylhäisiin viittasivat kaikki häneen ja
+sanoivat: "Hänet asetettiin meidän hoitajaksemme ja suojelijaksemme,
+ja katsokaas tuhansia isiemme, äitiemme ja lapsiemme ruumiita!
+Katsokaa tallattuja, poltettuja sarkojamme ja tyhjiä aittojamme,
+ryöstettyjä kirkkojamme ja meitä, maan poikia ja tyttäriä, hajallaan
+harhailemassa kuin metsään eksyneet lampaat! Kuka on meidät kutsuva
+kokoon ja antava meille taas lain ja oikeuden? Hän, hän ei sitä
+voi..."
+
+Niin ajelehtivat ajatukset ritarin sielussa, samoin kuin aallot
+myrskyisellä merellä, ja epäilys synnytti toisen, ne hyppelivät kuin
+ankanpoikaset aallonharjalta toiselle, niitä tuli yhä useampia, näitä
+synkkiä, kiusaavia ajatuksia, jotka sanoivat, että oli parempi yön
+kuluessa antaa liekkien ja kuoleman tehdä työtänsä kuin että nuo
+raukat huomenna heräisivät samaan kurjaan elämään.
+
+Ajatukset kasvoivat kasvamistaan, ne saivat muodon, ja ritari laski
+kätensä soittokellolle; mutta hän säpsähti pelkästä kosketuksestakin,
+tuska oli hänet tukehduttamaisillaan, hän riensi avaamaan
+ikkunaluukun.
+
+Tähdet kimmelsivät aivan kirkkaalla taivaalla. Puiden oksat olivat
+lumen peitossa, ja valkoinen vaippa levisi kiteilevänä yli metsien
+ja maiden. Juhlallinen hiljaisuus vallitsi luonnossa, Jumalan
+majesteetti istui sen yllä valtaistuimellaan.
+
+Silloin kuului säveliä hänen korviinsa... hän kuunteli, ne
+kuuluivat suuresta vajasta pihalta. Siellä veisattiin ehtoovirsi
+päätetyn aterian jälkeen. Vanhojen ja lasten äänet yhtyivät samaan
+ylistysvirteen samalle Herralle.
+
+Hänen mieleensä hiipi rajattoman nöyryyden tunne, kaikki epäilykset
+ja arvelut tuntuivat kerta kaikkiaan saaneen ratkaisunsa, ja hän
+lankesi polvilleen ja huusi sydämensä syvyydestä: "Herra, jos sinä
+autat minua, on kaikki käypä hyvin!"
+
+Aivan kuin uutena ihmisenä hän nousi rukouksistaan; keinoja
+täytyi löytyä eikä hän jättäydy lepoon ennenkuin oli ne löytänyt.
+Oli lähetettävä kirjelmiä maan kaikille voudeille, kehoitettava
+kaupunkien asukkaita kaikin voimin avustamaan niitä läänejä, joissa
+vihollinen oli tehnyt tuhojaan. Itse tahtoi hän antaa puolet
+vuosituloistaan hädän lieventämiseen.
+
+Yö meni ennenkuin nämä ajatukset selvenivät ja hän ehti ryhtyä
+tuumasta toimeen; päivän ensimäinen valonkajastus tapasi hänet
+kirjoituspöytänsä äärestä laatimasta kirjeitä voudeille.
+
+Hän tahtoi sen jälkeen levähtää hetkisen ja meni makuuhuoneeseen.
+Hämmästyksekseen hän löysi sinetillä lukitun kirjeen yöpöydältä.
+
+Lähemmin tarkastellessaan havaitsi hän, että tavallinen äyrityinen
+oli painettu vahaan; kirjeen osoitekin näkyi olevan kirjoitettu
+tottumattomalla kädellä.
+
+Mutta vielä suuremmaksi kävi hänen kummastuksensa, kun hän avasi sen
+ja löysi ainoastaan nämä sanat:
+
+"Gunilla rouva."
+
+Soittokello kilisi heti, eikä kestänyt monta minuuttia, ennenkuin
+nuori asemies astui sisään.
+
+"Mistä tämä kirje on tullut?"
+
+"Kirje? Minä en ole ottanut mitään sellaista vastaan."
+
+"Se oli täällä yöpöydällä."
+
+"En ole pannut sitä sinne."
+
+"Onko joku toinen ollut täällä?"
+
+"Ei tietääkseni."
+
+"Ole varuillasi, Olavi, en pidä siitä, että tänne pääsevät muut."
+
+"Olkaa varma, herra, ettei se tule tapahtumaan, mutta minä en
+käsitä..."
+
+"Älä kysele, mutta pidä silmäsi auki!"
+
+"Luottakaa minuun!"
+
+"Sano Ristolle ja Kurtille, että he, kumpikin kahden poikasen ja
+neljän palvelijan kera, ovat tunnin kuluttua valmiit lähtemään
+matkalle!"
+
+"Kyllä, herra!"
+
+"Odotan heitä salakamarissa."
+
+Nuori mies riensi pois, mutta ritari ei voinut lakata
+kummastelemasta, kuka sanat oli kirjoittanut ja mitä niillä
+tarkoitettiin. Eilispäivän kuluessa ei hän ollut nähnyt puolisoaan,
+hän oli voinut pahoin eikä ottanut osaa päivällisateriaan; sitten oli
+hänellä ollut niin paljon ajateltavaa, ettei ollut tapansa mukaan
+ollut rouvantuvassa hyvää yötä toivottamassa.
+
+Kun asemiehet saapuivat, toimitti hän heidät taipaleelle niin
+nopeasti kuin voi. Kirjeet jätettiin, määräykset annettiin ja
+käskettiin pitämään kiirettä.
+
+Sen jälkeen ritari meni rouvantupaan.
+
+Hän tuli sinne niin tavattomaan aikaan, että hämmästys oli yleinen.
+Kenties oli ilo ollutkin liian äänekästä, mutta kun kissa on poissa,
+hyppelevät hiiret pöydällä, ja Gunilla rouvaa ei näkynyt.
+
+"Sanon kuten asia on: hän ei ole koko yönä ensinkään nukkunut",
+selitti muuan neitosista, mutta vaikeni avoimin suin nähdessään
+ritarin.
+
+"Syyn tiedän minä yhtä hyvin kuin tekin", lisäsi toinen.
+
+"St! St!" sihistiin kaikilta tahoilta. Se, joka oli viimeksi puhunut,
+karahti tulipunaiseksi.
+
+Ritari olisi mielellään tahtonut tietää syyn, jonka tiesivät kaikki
+paitsi hän, mutta kun hän oli liian ylpeä sitä kysymään, kysyi hän
+ainoastaan Gunilla rouvaa. "Hän on kappelissa ripillä."
+
+"Sitten odotan."
+
+Muutamat ruotsalaiset neitsyet oleskelivat siihen aikaan Gunilla
+rouvan luona. Siellä oli Katarina, ritari Niilo Klaunpojan, Vikin
+herran tytär, ja Anna Pentintytär (Sparre), molemmat kuuluisat
+kauneudestaan; ja Erik herran veljet, Pietari ja Sten, kosiskelivat
+neitsyitä, mutta eivät olleet vielä saaneet mitään suopeaa vastausta.
+
+Nämä molemmat istuivat muista erillään, mutta saattoi selvästi
+huomata heidän kuulleen mitä oli puhuttu, niin hämillään he olivat.
+
+Ritari istuutui heidän viereensä.
+
+"Onko Tanskassa tapana ripittäytyä moneen kertaan viikossa?"
+kysyi hän Katarinalta, joka usein oli vieraisilla tanskalaisten
+sukulaistensa luona ja kaiketikin tunsi heidän tapansa.
+
+"Luulen, että siellä kuten täälläkin käydään ripillä, milloin
+tunnetaan siihen kutsumusta", vastasi hän ylpeästi taivuttaen
+päätänsä, mikä suuresti muistutti hänen kaunista, nyttemmin manalle
+mennyttä äitiään.
+
+"Minä ainakaan en käy ripillä kuin kerran vuodessa", huomautti Anna
+nauraen. "Ja mitä silloin sanon, sen tietää piikaseni ja tietävät
+ystäväni jo edeltäkäsin."
+
+Katarina loi häneen tyytymättömän katseen. "Se on pitkälle menevää
+avomielisyyttä", sanoi hän.
+
+"En ymmärrä, mitä puhtaalla, viattomalla Gunillallani on
+ripitettävää."
+
+"Hänellä voi olla sydänsuruja!" huudahti Anna.
+
+"Sydänsuruja?"
+
+"Anna!"
+
+"Se sana kaipaa selitystä, neitsyt!"
+
+"Sitä en voi antaa!"
+
+"Teidän täytyy!"
+
+"Ei ole mitään tavatonta, että Anna päästelee ajattelemattomia
+sanoja; jos Gunilla rouvalla on jokin suru sydämellään, ei hän
+salanne sitä herraltaan. Tuolla hän tulee, voitte nyt kysyä itse
+häneltä."
+
+Gunillan kalpeista kasvoista ja itkettyneistä silmistä näki, ettei
+Anna ollut temmannut aivan tuulesta sanojaan. Tosin hän punastui
+ritarin nähdessään, mutta se johtui luultavasti odottamattomasta
+yllätyksestä, sillä hän huudahti:
+
+"Etsittekö minua, herra?"
+
+"Monet tärkeät asiat estivät minua eilen sinua näkemästä, nyt en enää
+voinut olla ilman sitä."
+
+Puna viipyi vielä Gunillan poskilla, kun hän kainosti loi silmänsä
+maahan, mutta se pakeni, kun hän kohotti katseensa mieheensä; niillä
+oli niin lohduton ilme, että ritari kysyi äkkiä: "Gunilla, oletko
+sairas?"
+
+"En!"
+
+Ritari tarttui hänen käteensä ja vei hänet mukanaan huoneeseen, jossa
+lapsi oli.
+
+Hän heittäytyi polvilleen pienen vuoteen ääreen ja suuteli lasta
+katkerasti itkien.
+
+Ritari viittasi imettäjää menemään. Huomattuaan jääneensä herransa
+kanssa kahden tahtoi Gunilla rientää ulos, mutta ritari kietoi hänet
+vahvoilla käsivarsillaan ja asetti hänet pehmeään lepotuoliin, sitten
+pani hän tytön hänen syliinsä ja seisoi itse kumaraisillaan hänen
+rinnallaan.
+
+"Usko minulle sydänsurusi", sanoi ritari. "Minun... sydän... suruni?"
+
+"Etkö ole tunnustanut sitä rippi-isälle?"
+
+"Olen!"
+
+"Eikö minunkin ole siitä tiedettävä?"
+
+"En voi nyt."
+
+"Rakkahin Gunilla!"
+
+"No hyvä! Ette rakasta enää minua!"
+
+"Uneksitko! Mitä tämä on?"
+
+"Ette ole koskaan, koskaan rakastanut minua!"
+
+Ja hän purskahti rajuun itkuun.
+
+"Oletko sairas, lapsi, vai kuka sinua on uskotellut?"
+
+"Ei kukaan, ei kukaan! Olen itse hankkinut varmuuden."
+
+"Mistä?"
+
+"Siitä, että te vihaatte ja vainootte äärimmilleen sitä, jota minä
+rakastan enimmän maan päällä."
+
+"Mistä puhut?"
+
+"Tanskasta, isänmaastani, jonka te tahdotte tuhota, hävittäisitte sen
+jäljettömiin, jos voisitte."
+
+"Ah, nyt ymmärrän!"
+
+Ennenkuin ritari ehti sitä estää, oli Gunilla hypähtänyt jalkeille
+ja heittäytynyt tämän jalkoihin. "Lähettäkää minut sinne takaisin!"
+huudahti hän. "Pyydän, rukoilen sitä teiltä!"
+
+"Gunilla!"
+
+"En voi jäädä tänne, se on minulle mahdotonta."
+
+"Ja tahdot jättää minut ja lapsemme?"
+
+"Ei, lapset otan mukaani."
+
+"He kuuluvat minulle yhtä hyvin kuin sinullekin."
+
+"Olisi julmaa eroittaa minut heistä."
+
+"Etkö sinä sitten menettele julmasti, kun tahdot eroittaa minut
+kaikista niistä, jotka ovat minulle rakkaita?"
+
+"Pyhä neitsyt, suojele ja tue minua!"
+
+"Gunilla, mitä rakkaudellamme on tekemistä politiikan kanssa? Me
+rakastamme toisiamme, eikö siinä ole kylliksi?"
+
+"Ei, ei, se on synti, hirveä synti!"
+
+"Kuka niin sanoo?"
+
+"Kunhan vain tiedän sen!"
+
+"Isä Tobias se kai..."
+
+"Rakas herrani!" huudahti Gunilla ja kietaisi käsivartensa hänen
+kaulaansa. "Antakaa uudestaan Hannu kuninkaalle lupauksenne, ja minä
+luen toivomuksenne silmistänne ja täytän ne ennenkuin olette ehtinyt
+ne lausuakaan!" Hän katsoi rukoillen ja tuskaisesti herraansa;
+suurista, ilmeikkäistä silmistä loisti rannaton rakkauden taivas, ja
+hän suuteli miehensä otsaa ja huulia, aivan kuin elämä ja kuolema
+olisi riippunut siitä vastauksesta, jonka tämä antoi.
+
+"Gunilla, älä pyydä minulta sitä!"
+
+"Rakkauteni on palkintona tästä."
+
+"En ansaitsisi sitä, jos rikkoisin valani."
+
+"Minä olen myös vannonut."
+
+"Olet vannonut minulle rakkautta ja uskollisuutta, ja se vala on
+sinun pidettävä, kunnes kuolema meidät eroittaa..."
+
+Kuului kolme keveää lyöntiä ovelle.
+
+"Kuka siellä?" huusi ritari vihaisesti.
+
+Ei kuulunut mitään vastausta.
+
+Ritari riensi ovelle ja survaisi sen auki, mutta ei nähnyt ketään.
+
+"Tahtoisin tietää, kuka rohkenee..."
+
+"Taivaan lähettiläs!" sammalsi Gunilla häpeän punan leimutessa hänen
+poskillaan.
+
+"Eikö isä Tobiaan huone ole aivan tämän huoneen yläpuolella?"
+
+"Hän lukee joka aamu rukouksen lapsemme kehdon ääressä."
+
+"Gunilla, toivoisin sinun valitsevan toisen rippi-isän."
+
+"En koskaan, en koskaan!"
+
+"Mutta tämä saa ainoastaan pahaa aikaan."
+
+"Hän tahtoo pelastaa sielumme."
+
+"Sitä sanoo jokainen."
+
+"Kukaan ei tarkoita niin vakavasti kuin hän."
+
+"Mutta jos nyt vaadin, että hän poistuu?"
+
+"Silloin te, herra, eroitatte itse meidät."
+
+"Niinkö! Sinä siis jäät tänne, jos saat pitää hänet?"
+
+"Niin -- lapseni tähden."
+
+"Etkö minun tähteni, Gunilla?"
+
+"Se riippuu itsestäsi."
+
+"Minä en hylkää isänmaatani."
+
+"Sitä en tee minäkään."
+
+"Mutta olethan vannonut minulle uskollisuutta!"
+
+"Olen sitten vannonut toisen, kalliimman valan..."
+
+"Isä Tobiaalle?"
+
+"Pyhälle neitsyelle."
+
+"Tehdä minusta valapaton?"
+
+"Antaa sinut takaisin Hannu kuninkaalle."
+
+"Ja ehtona on?"
+
+"Minun -- rakkauteni!"
+
+"Gunilla, saatoit tehdä sen!"
+
+Hän oli heittäytynyt lattialle itkien valtoiminaan, ja ritari seisoi
+kauan melkein menehtyneenä ja katseli häntä -- heidän nuori, kaunis
+onnensa oli pirstaleina. Tuhannet äänet huusivat hänen sielussaan:
+"Täytä hänen toivomuksensa, mitä merkitseekään Ruotsin asialle
+yhtä miestä enemmän tai vähemmän; Jumala voi sen viedä perille
+sittenkin, jos hän tahtoo." Erota Gunillasta oli samaa kuin riistää
+sydän rinnastaan. Hannu kuninkaan alamaisena saattoi hän valmistaa
+Suomelle paremman kohtalon. Kuinka onnelliseksi hän tekisikään nuoren
+vaimonsa, jos sanoisi: "Gunilla, minä myönnyn toivomukseesi!"
+
+Luja mies oli heltymäisillään, hän kumartui nostaakseen vaimonsa
+ylös; silloin palasi äkkiä hänen muistoonsa kuva köyhästä äidistä
+kahden nälkäisen lapsensa kanssa, hän näki vielä sen ikävöivän
+katseen, jonka tämä loi nietokseen, jossa he kaikki olisivat
+löytäneet levon, ja kuitenkin tarvitsi hänen, Erik herran, sanoa
+ainoastaan sana palauttaakseen naisen velvollisuutensa tuntoon.
+Olisiko hän itse heikompi? Voisiko Gunilla edes kunnioittaa häntä,
+jos hän nyt myöntyisi? Ja eikö Gunilla kerran ollut katuvaisena
+palaava hänen syliinsä?
+
+"Nouse, Gunilla!" sanoi hän lempeästi.
+
+Mutta tämä ei liikahtanutkaan, jatkoi vain itkuaan.
+
+Silloin hän nosti hänet tuolille kuten lapsen.
+
+"Erik!" nyyhkytti vaimo.
+
+"Mitä tahdot, lapsi parkani?"
+
+"Voitteko antaa anteeksi?"
+
+"Olet tehnyt minut hyvin onnettomaksi, Gunilla."
+
+"Tämä on minunkin katkera sydänsuruni."
+
+"Minä ymmärrän sen enkä tahdo lisätä kiveä kuormaan."
+
+"Hylkäättekö minut?"
+
+"En, mutta meidän täytyy nyt kulkea eri teitä. Maailma saa uskoa,
+että me olemme onnellinen aviopari; ainoastaan me molemmat tiedämme,
+mikä meidät eroittaa."
+
+Gunilla ojensi käsivartensa häntä kohden.
+
+Hän taivutti ne hiljaa alas ja suuteli hänen otsaansa. "Hyvästi,
+Gunilla! Jumala sinua auttakoon!"
+
+Taakseen katsomatta ritari kiirehti huoneesta pois, mutta
+rouvantupaan tultuaan lähestyi hän nopeasti Katarinaa ja Annaa.
+"Menkää hänen luoksensa!" pyysi hän. "Sanokaa hänelle, että annan
+hänelle anteeksi..." Enempää hän ei voinut sanoa, vaan poistui
+nopein askelin, mutta kun hän tuli huoneeseensa, heittäytyi hän
+penkille ja purskahti rajuun itkuun; isku oli odottamaton ja se
+murskasi koko hänen elämänsä ilon. Mutta kauaksi ei hän jättäytynyt
+surunsa valtaan; hän tiesi, että työ ja toiminta oli ainoa keino sen
+huojentamiseksi, ja hänellä oli suuri työ käsillä ja sille hän tahtoi
+omistaa elämänsä kaikki voimat. Hän nousi ja meni ikkunan luo. Suuri
+kerjäläisjoukko marssi tiehensä linnanpihalta, ainoastaan nainen
+kahden lapsensa kanssa seisoi jälellä. Elsa antoi hänelle muutamia
+vaatekappaleita.
+
+Ritari nojautui ulos ikkunasta. "Missä sinun on kotisi, nainen?"
+kysyi hän.
+
+"Viholliset ovat sen polttaneet, herra; minulla ei ole nyt kotia",
+vastasi hän.
+
+"Sitten voit jäädä tänne, jos tahdot. Elsa, pidä huolta hänestä!"
+
+"Kyllä, jalo herra!"
+
+Ritari vetäytyi pois ikkunasta päästäkseen kiittelyistä; hän
+oli ainoastaan kuullut sydämensä kehoitusta, mutta haavaa hänen
+sydämessään kirveli kovemmin nähdessä sitä iloa, jonka hän oli
+herättänyt. -- --
+
+Oleskellessaan vuonna 1499 pitemmän aikaa Kööpenhaminassa oli
+hän tutustunut Gunillaan. Molemminpuolinen rakkaus veti heitä
+toisiinsa, he olivat yhdenvertaiset säätyyn ja elinehtoihin nähden,
+päiväpaisteisena lepäsi tie heidän edessään. Ruotsin valtaneuvosto
+oli nimittänyt Erik Turenpojan Viipurin linnan päälliköksi, Hannu
+kuningas oli antanut sille vahvistuksensa, ja kaunis tyttö selitti
+viihtyvänsä siellä, missä hänen jalo herransakin oleskeli.
+
+Loistavat häät vietettiin Kööpenhaminassa. Kuningas ja hänen
+ylhäisimmät herransa olivat läsnä, puheita pidettiin ja maljoja
+juotiin, tuumittiin, että tästä liitosta oli tuleva yhtä luja ja
+eroittamaton kuin liitosta Tanskan ja Ruotsin välillä.
+
+Kohta sen jälkeen vei Erik herra nuoren puolisonsa Viipuriin, ja
+ennustukset näyttivät käyvän toteen. Koskaan ei ollut solmittu
+onnellisempaa avioliittoa. Gunilla rouva ei ainoastaan osoittautunut
+ajattelevaiseksi emännäksi, hänellä oli myös harvinainen lahja
+levittää hauskuutta ja mielihyvää ympärilleen.
+
+"Jalo herrani ja koko talonväkeni!" oli hänellä tapana sanoa, siten
+viitaten, että tämä oli hänen maailmansa; häntä liikutti vähät, mitä
+tapahtui sen ulkopuolella.
+
+Neljässä vuodessa oli hän lahjoittanut Erik herralle pojan ja
+kaksi tytärtä. Onnellisilla puolisoilla ei ollut nyt enää mitään
+toivottavaa. Seuraavana kesänä he tekivät vierailumatkan Tanskaan,
+ja Gunillan vanhemmat taivuttivat Erik herran jättämään vaimonsa ja
+lapsensa sinne vielä muutamiksi kuukausiksi, sillä hänen itsensä
+täytyi palata Suomeen.
+
+Jonkun aikaa hänen palaamisensa jälkeen tapahtui kohtaus hänen ja
+Sten Sturen välillä Hollolan pappilassa. Vaikea Erik herran oli
+tehdä päätöstään, sillä hän oli persoonallisesti kiintynyt Hannu
+kuninkaaseen ja perhesiteensä vetivät häntä Tanskaan; mutta hän oli
+ruotsalaista syntyä, väkivalta ja vääryys olivat hänelle kauhistus,
+hänelle oli käynyt selväksi, ettei suinkaan tahdottu Ruotsin
+yhdenvertaisuutta Tanskan kanssa, ei sen tulevaista kehitystä ja
+onnea, vaan sen masennusta ja sortoa. Moni havainto Tanskassa oli
+saanut hänet vakuutetuksi, että oli helpompi hävittää Ruotsin rahvas
+perinpohjin kuin saada se alistumaan samaan kohteluun. Hänen omat
+isänmaalliset tunteensakin asettuivat tätä vastaan, mutta todellisena
+ritarismiehenä hän päätti persoonallisesti sanoa irti uskollisuutensa
+ja kuuliaisuutensa Hannu kuningasta kohtaan, ja tämä oli tapahtuva
+samalla kertaa kuin hän nouti vaimonsa ja lapsensa.
+
+Sattumalta oli Hannu kuningas sillä kertaa Slesvigissä, ja
+irtisanominen oli sentähden tehtävä kirjallisesti, mutta ritarin
+appiukko kehoitti häntä kiireimmiten lähtemään matkalle. "Ei ole
+mahdotonta", tuumi hän, "että Hannu kuningas muuten asettaisi esteitä
+tielle".
+
+Emäntänsä kanssa ei Erik herra ollut koskaan puhunut muista asioista
+kuin niistä, jotka koskivat heidän yksityiselämäänsä tai hädänalaisen
+väestön auttamista.
+
+"Mitä merkitsee, mihin kansaan nälkäiset kuuluvat", sanoi Gunilla
+rouva eräänä päivänä, kun vanha Karhuinen murisi siitä, että muutamat
+lappalaiset olivat saaneet ruokaa ja yösijaa linnassa.
+
+Erik herra ei ollut, joko sitten välttääkseen tekemästä puolisoaan
+levottomaksi tai totutusta tavasta, ilmoittanut Gunilla rouvalle,
+että hän oli sanoutunut irti Hannu kuninkaasta.
+
+Kohta sen jälkeen saapui isä Tobias Kööpenhaminasta tuoden terveisiä
+ja kirjeitä Gunilla rouvan äidiltä. Hänellä oli Erik herrallekin
+kirje, jossa pyydettiin, ettei hän kieltäisi nuorelta emännältään
+hurskasta rippi-isää, jonka rouva Agneta Bese oli monilla rukouksilla
+ja lupauksilla saanut matkustamaan Suomeen olemaan hänen suuresti
+rakastetulle tyttärelleen lohdutukseksi ja mielenylennykseksi.
+
+Ehdotus ei suinkaan ollut Erik herralle mieluinen. Gunilla
+rouva samoin kuin hän itsekin oli tähän asti saanut lohdutusta
+ja virkistystä linnanpapilta, vanhalta vilpittömältä Herran
+palvelijalta, joka heidän sielujensa jalostamisella tarkoitti myös
+molemminpuolista luottamusta heidän maallisen onnensa takeena.
+Oliko nyt muukalainen astuva heidän väliinsä? Lukisiko hän Gunillan
+sydämestä hänen salaisimmatkin ajatuksensa ja antaisi niille sen
+suunnan, jonka tahtoi? Gunillan nuori sydän oli kuin vaha: siihen
+pystyi jokainen vaikutelma.
+
+Kun Erik herra nyt istui pöydän ääressä pää käsien varassa ja
+menneisyyden kuvat vaelsivat hänen ohitsensa, kuinka elävästi hän
+muistikaan omat epäilyksensä, mutta myös sen levottomuuden ja pelon,
+jonka hän silloin näki Gunillan kasvoilla. "Haluatko, että hän jää?"
+oli Erik herra kysynyt häneltä.
+
+"Haluan, sillä se on äitirouvan tahto", vastasi hän.
+
+Tämä ratkaisi. "Kuka voi paremmin kuin äiti ymmärtää lapsensa totisen
+hyvän?" ajatteli Erik herra ja antoi suostumuksensa.
+
+Mutta siitä päivästä lähtien oli kuin kodin hyvät hengettäret
+olisivat toinen toisensa jälkeen väistyneet ja vähitellen kadonneet.
+Gunilla rouva ei enää hiipinyt hänen rinnallaan pienine luottavaisine
+ilmoituksineen, jotka, vaikkakin vähäisiä ja merkityksettömiä,
+kuitenkin olivat hänelle niin rakkaita. Gunillan päivittäinen
+ripilläkäynti huolestutti häntä; mitä oli hänen puhtaalla,
+viattomalla vaimollaan ripitettävää? Nyt oli kaikki selvää. Rakkauden
+Gunillaan oli hänet tehtävä luopioksi, sentähden Gunilla oli
+vieroitettu hänestä.
+
+Erik herra kohotti päänsä pystyyn; tavallisesti niin lempeät kasvot
+olivat nyt kuin raudasta valetut. "Se ei ole heille onnistuva",
+jupisi hän itsekseen. "Mutta Gunilla, Gunilla parkani, kestääkö hän
+taistelun?"
+
+Ritari käski, että hurja "Tartarus" oli satuloitava ja linnanvartia
+kutsuttava hänen luoksensa.
+
+"Pitäkää silmällä kotioloja, Karhuinen", sanoi hän, "en kai palaa
+kotiin ennenkuin huomenna".
+
+"Ja jos jotakin tapahtuisi?"
+
+"Silloin voit kysyä minua Hollolan pappilasta." Kun ritari kiinnitti
+metsästyspuukon vyölleen ja otti keihään ja pyssyn mukaansa, kysyi
+uskollinen Olavi, eikö hän saanut tulla mukaan.
+
+"Et", vastasi hän. "Tällä kertaa metsästän yksin. En ota ketään
+mukaan."
+
+Rouvantuvasta oli nähty ritarin lähtö, ja se antoi aihetta
+moniin aprikoimisiin. Ukko Karhuinen kutsuttiin Gunilla rouvan
+luo kertomaan, mitä hän tiesi siitä. Ukko näki selvään, kuinka
+levottomaksi armollinen rouva kävi, vaikka tämä koettikin sitä salata.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nopein askelin ja, kuten luuli, huomaamatta riensi Elsa
+kiertoportaita isä Tobiaan luo. Hän tapasi kunnianarvoisan isän
+istumassa pöydän ääressä ikkunan luona, ja pöydällä oli pyhimyskuvia
+sisältävä kirja, jota hän tarkkaavaisesti katseli.
+
+Nuoren tytön tehtävänä oli hänen huoneensa siivoaminen; tänään näytti
+tytöllä olevan jotakin erityistä sanottavaa, mutta kun kunnianarvoisa
+isä ei kääntänyt katsettaan kirjasta hänen tullessaan sisälle, ei
+hän tahtonut häiritä, vaan ryhtyi heti työhönsä. Se ei kuitenkaan
+estänyt häntä näkemästä, kuinka hurskas mies tarkkaavaisesti seurasi
+kaikkia hänen liikkeitään, mutta heti käänsi katseensa kirjaan, kun
+hän kääntyi päin.
+
+Elsalta ei jäänyt huomaamatta, että isä Tobias katsoi häneen
+yhtä mielellään kuin kaikki muutkin; alussa se imarteli hänen
+turhamaisuuttaan, mutta sen nöyryytyksen jälkeen, jonka hän oli
+kärsinyt palvelustensa tähden, oli se suopeus, jota hän mahdollisesti
+oli tuntenut kunnianarvoisaa isää kohtaan, väistynyt epämääräisen
+itsenäisyydentunteen tieltä; hänestä tuntui, että hänkin kerran
+voisi käyttää isää hyväkseen, jos hän nimittäin tahtoi viedä jotakin
+perille, mutta hänellä ei ollut vielä selvillä, mitä tämä tulisi
+olemaan, vaikkei hän epäillyt sen sattuvan ennemmin tai myöhemmin.
+
+Siivoaminen jatkui äänettömästi, ei ollut enää muuta kuin ikkuna ja
+pöytä jälellä.
+
+Elsa pysähtyi hänen eteensä ikäänkuin odottaen hänen lukemisensa
+päättymistä.
+
+Häntä ei näyttänyt se koskaan kiinnittäneen enemmän kuin nyt; hän ei
+kohottanut katsettaan.
+
+Elsan silmät ja huulet väreilivät veitikkamaisuuttaan, mutta hän
+vaikeni ja odotti.
+
+Pappi istui liikkumatonna kuten ennenkin.
+
+Silloin hiipi tyttö hänen tuolinsa taakse, pyyhkien ja tomuttaen
+syvää ikkunankomeroa. Kun hän sen jälkeen kääntyi, ei pappi ollut
+kyllin nopea liikkeissään ja heidän katseensa yhtyivät.
+
+"Minua kummastuttaa sinun rohkeutesi", sanoi pappi.
+
+"Kunnianarvoisa isä, en luullut teidän minua näkevän."
+
+"Tehtäväsi?"
+
+"On oikein suoritettu."
+
+"Saiko ritari kirjeen?"
+
+"Panin sen hänen yöpöydälleen."
+
+"Keksittiinkö sinut?"
+
+"Sitä ei tehdä ennenkuin itse tahdon."
+
+"Entä isäsi?"
+
+"Hän katsoo minun silmilläni."
+
+"Kuitenkin hän vihastui kovasti."
+
+"Kuka seuraavana aamuna vei asemiehille unijuoman?"
+
+"Sen teit sinä!"
+
+"Isäni arvasi sen."
+
+"Todellakin? Ja kuitenkin..."
+
+"Kuitenkin luottaa hän nyt minuun täydellisesti."
+
+"Sinua ei suotta sanota pikku noidaksi", sanoi pappi yrittäen tarttua
+hänen käteensä.
+
+Hän veti sen pois. "Tiedätte mitä on tapahtunut!"
+
+"He erosivat vihoissaan?"
+
+Elsa työnsi syrjään pienen madonnankuvan, joka seisoi seinän vieressä
+ja peitti puhetorven yläsuuta. "Tuosta kuulitte kaiken", sanoi hän.
+
+"Mitä... sinä luulet..."
+
+"Ei, minä tiedän..."
+
+"Elsa!"
+
+"Kunnianarvoisa isä!"
+
+"Palvele minua uskollisesti, ja palkkasi on oleva suurempi kuin
+rohkeimmatkaan toiveesi."
+
+"Mitä haluatte?"
+
+"Hänen täytyy mennä pois!"
+
+Elsa työnsi auki ikkunaluukun ja viittasi ritariin, joka juuri
+silloin lasketti pihan poikki.
+
+"Onko se mahdollista?"
+
+"Minä arvasin toivomuksenne."
+
+"Ei, ei, se on sattuma!"
+
+"Olkoon sitten!"
+
+"Mutta palkita tahdon sinut. Mitä tahdot!"
+
+"En nyt!"
+
+"Kyllä, juuri nyt!"
+
+"No hyvä, tahdon huoneenne avaimen."
+
+"Mitä sillä teet?"
+
+"Olen kirjoitustaitoinen, kuten tiedätte!"
+
+"Entä sitten?"
+
+"Tahdon, että -- milloin hyvänsä katson sen tarpeelliseksi -- voin
+kirjallisesti tai suullisesti kääntyä puoleenne."
+
+Pappi katsoi tyttöä epäilevästi. Häneen suunnatussa katseessa oli
+sellaista uhmaa, että hän pelkäsi tytöstä saavansa vihamiehen
+itselleen. Kenties yhtyi tähän pelkoon riettaampiakin kuvitelmia,
+kaikessa tapauksessa otti pappi avaimen takkinsa taskusta ja ojensi
+sen hänelle.
+
+"Kiitos!" vastasi hän huolettomasti. "Nyt olemme kuitit!"
+
+"Kuitit? Mitä sillä tarkoitat?"
+
+"Että nyt alamme uuden laskun."
+
+"Se voi tuottaa sinulle suuria etuja."
+
+"Siihen luotan!"
+
+"Kuinka kauan ritari viipyy poissa?"
+
+"Korkeintaan muutamia päiviä."
+
+"Mihin hän matkustaa?"
+
+"Kai Hollolaan. Niin hän aina tekee suurissa suruissaan."
+
+"Niin, surkoon hän vain", jupisi pappi. "Tulemme hänelle laittamaan
+vieläkin kuumempaa."
+
+"Nyt en uskalla viipyä kauemmin. Tahdotteko enää mitään,
+kunnianarvoisa isä?"
+
+"Mene Gunilla rouvan luo; tee kaikki voitavasi saavuttaaksesi hänen
+suosionsa. Vaani hänen sanojaan ja katseitaan, koeta urkkia ilmoille
+hänen ajatuksensa ja tee minulle niistä tarkka selko."
+
+"Sen teen!"
+
+Elsa meni, ja isä Tobias riensi puhetorvelle; hän tiesi, että Gunilla
+rouva oli vielä samassa huoneessa kuin lapsikin. Hetkisen jälkeen
+kuuli hän ääniä. Elsa oli tullut sinne sisään; Gunilla rouva valitti
+kovaa päänsärkyä, ja Elsan oli valeltava hänen päätänsä kylmällä
+vedellä. Nuori tyttö koetti tällöin ilahuttaa häntä loruiluillaan.
+Hän kertoi pienestä mustalaispojasta, joka oli ihmeen notkea ja
+ketterä, ja vaikkakin hän oli vasta kymmenvuotias, oli hän jo mestari
+kaikenlaisissa kujeissa. Olisi varmaankin suuri huvi pienelle Akseli
+Erikinpojalle, jos jalo rouva sallisi Sakon tulla sisälle.
+
+"Kutsu hänet tänne, Elsa", vastasi Gunilla rouva, "ja kerro myös
+neitsyilleni ja palvelustytöilleni; kenties se huvittaa heitä
+kaikkia".
+
+Elsa ei hidastellut käskyä täyttäessään, ja pian kaikui
+lastenkamari naurusta ja pakinasta. Sakko ei ainoastaan osannut
+tehdä apinan kujeita, hän voi myös matkia jokaista läsnäolijaa
+suurella luontevuudella, joka teki todellisuuden ainoastaan hieman
+hullunkurisemmaksi. Ja hän kulki yli lattian yhtä ylpeän ryhdikkäästi
+kuin ritarikin, mutta kun joku neidoista kuiskasi hänelle: "Isä
+Tobias", silloin laittoi hän päänsä riipuksiin, jalat, käsivarret,
+koko ruumis oli kunnianarvoisan isän täydellinen kuva. Nuoret tytöt
+purivat huulensa verille pidättäessään nauruaan, mutta kun Sakko
+aivan hairahduttavalla luonnonmukaisuudella matki sitä viiruilevaa
+katsetta, jolla Tobias tähysteli kauneimpia tyttöjä, silloin
+puhkesi riemu valloilleen; katsojat kirkuivat ihastuksissaan,
+ilonpurkauksilla ei ollut mitään rajoja.
+
+Mutta jo ennen tämän leikin alkua oli Gunilla rouva mennyt
+rouvantupaan, joka nyt oli aivan tyhjä. Hän lähetti sanan isä
+Tobiaalle, että hän odotti tätä.
+
+Isä saapui heti.
+
+"Olen noudattanut tahtoanne", sanoi Gunilla rouva. "Ei minun, vaan
+pyhän neitsyen."
+
+"Herrani on lähtenyt matkalle."
+
+"Palaako hän pian takaisin?" kysyi Tobias innokkaasti.
+
+"Jollei hän sitä tee, hautaudun minä johonkin luostariin!" huudahti
+nuori nainen.
+
+"Se olisi Jumalalle otollinen teko."
+
+"Hän saisi silloin etsiä toisen vaimon, joka taipuisi hänen tahtonsa
+mukaan."
+
+"Jos hän elää, ette te suinkaan mene luostariin", virkkoi pappi
+hymyillen.
+
+"Te saatte vastata siitä, että minä teen herrani onnettomaksi", sanoi
+Gunilla melkein epätoivoissaan. "Olen näyttänyt teille tien hänen
+sielunsa pelastukseen; jollette tahdo sitä käydä, on vastuu teidän."
+
+"Mutta jollei hän anna myöten?"
+
+"Hän tekee sen, jos te pysytte lujana."
+
+"Olisipa se mahdollista!"
+
+"Olette astunut ensi askeleen; nyt on teidän voitettava hänet
+uudelleen, saatava hänet rakkaudesta teihin uhraamaan teille
+kaikkensa."
+
+"Voinkohan tehdä sen?"
+
+"Kyllä, jos oikea, taivaallinen rakkaus saa sijaa sielussanne."
+
+Gunilla ei kuunnellut pappia; hänen ajatuksensa liihoittelivat siihen
+aikaan, jolloin hänet oli juuri kihlattu. Mitä lupauksia ja valoja he
+silloin vaihtoivatkaan keskenään! Maailmassa ei ollut mitään, jota
+onnellinen sulho ei olisi tehnyt hänen hyväkseen.
+
+Muisto tästä loisti vielä tähtenä hänen silmissään, kun hän kohotti
+katseensa pappiin.
+
+"Eivät minua enimmän sureta kahakat tanskalaisten ja ruotsalaisten
+välillä, vaan teidän lausuntonne, että mieheni on -- valapatto."
+
+"Samaa mieltä on äitinnekin."
+
+"Sentähden tahdon käyttää kaikki keinot taivuttaakseni hänen mielensä
+Tanskan puolelle. Mutta on julmaa, että minun täytyy uhrata itseni ja
+onneni tämän asian tähden."
+
+"Ettekö muista Judithaa?"
+
+"Minä en voi, en tahdo tarttua miekkaan, eikä herrani ole mikään
+Holofernes."
+
+"Sellaisella mielenlaadulla ette voine saada mitään aikaan, ja minä
+teen viisaimmin, kun palaan takaisin."
+
+"Heitettyänne epäilyksen palon sieluuni. Enhän enää tiedä, mitä minun
+on tehtävä, mitä ei!"
+
+"Te ette pidä minun neuvojani arvossa."
+
+"Sentähden, etten tiedä, mitä minun on uskottava."
+
+"Onneton, ette siis tiedä, että pannajulistus riippuu uhkaavana
+miekkana tämän kirotun maan yllä!"
+
+"Jumala ja pyhä neitsyt meitä suojelkoon!"
+
+"Herra Erik Turenpoika ja maan kaikki suurmiehet tietävät sen hyvin,
+mutta niin syvälle ovat he vajonneet turmelukseensa, etteivät he
+siitä välitä ja pitävät sen salassa yksinkertaiselta kansalta."
+
+"Taivaan vallat meitä suojelkoot!"
+
+"Saksanmaan keisari on kutsunut Ruotsin neuvoston ja hallituksen
+tuomioistuimensa eteen vastaamaan Hannu kuningasta, heidän laillista
+kuningastaan vastaan, mutta he pilkkaavat hänen kutsumustaan ja
+halveksivat hänen lähettiläitään. Ettekö näe, kuinka uhkaavat pilvet
+käyvät yhä synkemmiksi ja kuinka salamanvälähdys seuraa toistaan?
+Ettekö kuule, kuinka ukkonen jyrähtelee? Luuletteko kestävän kauan,
+ennenkuin se iskee maahan ja polttaa tuhkaksi tämän turmeluksen
+Sodoman ja Gomorran?"
+
+Gunilla oli langennut polvilleen; hän kohotti ristityt kätensä pappia
+kohden. "Armoa, laupeutta!" sammalsi hän. "Minulla ei ole oleva
+tästedes muuta tahtoa kuin teidän tahtonne."
+
+"Te ette pysy lujana."
+
+"Minä tahdon pysyä."
+
+"Vannotteko sen minulle?"
+
+"Vannon!" vastasi Gunilla sammuvalla äänellä. Kaikki puna pakeni
+hänen poskiltaan, hän oli meneväisillään tainnoksiin, eikä ovela
+dekaani tahtonut päästää käsistään sitä valtaa, minkä oli saavuttanut.
+
+"Nouse!" sanoi hän käskevästi. "Ja ole vahva Herrassa!"
+
+Gunilla totteli häntä heti. "Mitä vaaditte minulta?"
+
+"Että heität heikkoutesi pois ja vyötät itsesi hengen miekalla."
+
+"Minä tiedän, että joudun hukkaan", vastasi Gunilla toivottomin
+katsein. "Mutta minä teen mitä voin."
+
+"Tahdotko, että minä tuen sinua?"
+
+"Jos voitte."
+
+"Voin yhdellä ehdolla."
+
+"Ja se on?"
+
+"Sokea kuuliaisuus."
+
+"Silloin on vastuu teidän!"
+
+"Minun, ainoastaan minun!"
+
+"Niin, niin, se on ainoa mahdollisuus!"
+
+"Milloin odotetaan Erik herran palaavan?"
+
+"Huomisiltana."
+
+"Sinun on otettava hänet juhlallisesti vastaan, hymyilevin kasvoin ja
+hellin sanoin."
+
+"Voinko tehdä sen?"
+
+"Sinun täytyy!"
+
+"Minä tottelen!"
+
+"Mutta mitään läheisempää keskustelua ei saa tapahtua välillänne; hän
+on ainoastaan sinun vieraasi."
+
+"Ainoastaan minun vieraani!"
+
+"Ylihuomenna tulet ripille kahdeksan aikaan."
+
+"Mitä minulla on ripitettävää?" huudahti Gunilla poissa suunniltaan.
+"Minulla, joka olen ainoastaan teidän tahtonne välikappale! Kaikki on
+kuollutta minussa; minulla, joka olen kaiku teistä itsestänne, mitä
+on minulla ripitettävää?"
+
+Samassa kuului raikuva nauru rouvantupaan. Gunillaa värisytti sen
+kuullessaan, ja isä Tobias mutisi kirouksen. Askeleet lähestyivät,
+ja pappi ei ehtinyt edes poistua, kun nuori iloinen parvi tölmähti
+huoneeseen. Nauru katosi heti neitosten huulilta, kaikki riensivät
+Gunilla rouvan luo, joka oli enemmän kuolleena kuin elävänä vaipunut
+penkille.
+
+"Mitä on tapahtunut, kunnianarvoisa isä?" kysyi Katarina neitsyt
+tutkistelevin katsein.
+
+"Pelkään, että Erik herran ikävöiminen on saanut jalon rouvan niin
+kuohuksiin."
+
+"Tosin hän ratsasti 'Tartaruksella', mutta niin taitava ratsastaja
+osaa kyllä hoitaa ratsunsa", huomautti Anna Sparre. "Sitäpaitsi
+tuleehan hän takaisin huomisiltana."
+
+"Olkaa vahva, jalo rouva, minulla on teille hyviä viestejä", kuiskasi
+Elsa salavihkaa.
+
+"Vie minut makuukamariin", sanoi Gunilla rouva ja hoippui sinne
+sisälle Elsaan nojaten.
+
+"Oi, minä olen sangen, sangen onneton", nyyhkytti nuori nainen
+vaipuen vuoteeseen.
+
+Elsa katseli häntä vaieten. Neuvottomuus ja sääli taistelivat tytön
+sielussa.
+
+"Sinulla on hyviä viestejä?"
+
+"Herraltanne."
+
+"Herraltani?" Gunilla nousi nopeasti.
+
+"Aamulla, ennenkuin hän ratsasti pois, lupasi hän suojaa ja turvaa
+eräälle köyhälle naiselle, jolla on kaksi pientä lasta."
+
+"Entä sitten?"
+
+"Hän käski minun pitää heistä huolta, mutta jos tekisitte sen itse,
+voisi se häntä liikuttaa ja..."
+
+"Olet oikeassa; kutsu tänne nainen."
+
+Nainen tuli, ja Gunilla rouva puhui osanottavasti hänen kanssansa;
+kohta sen jälkeen pani hän neitosensa ompelemaan; äidille ja lapsille
+oli saatava lämpimät puvut, ennenkuin Erik herra tuli takaisin.
+
+Ritari tuli määräämäänsä aikaan, mutta kun häntä kutsuttiin
+ilta-aterialle, vastasi hän, että se suuri suru, joka häntä oli
+kohdannut, teki hänelle yksinäisyyden seuraa rakkaammaksi.
+
+Mistä surusta hän puhui? Oliko jotakin uutta tapahtunut? Kuinka
+mielellään Gunilla olisikaan rientänyt hänen luoksensa kysymään
+häneltä sitä, mutta hän ei uskaltanut eikä kukaan voinut antaa
+hänelle mitään tietoja.
+
+Hän oli katattanut suuret pöydät kokoussaliin, ja kaikki naapuriston
+köyhät saivat runsaan aterian. Hänen piikasensa pitivät huolta
+tarjoilusta hänen oman valvontansa alaisina, ja hän samoin kuin
+kerran viime joulun aikaan nytkin kulkisi pöydän ympäri nojautuen
+herransa käsivarteen. Nyt samoin kuin silloinkin kuiskailisi
+tämä hänelle, että rakasti häntä kaksin kerroin, kun hän osoitti
+armeliaisuutta, ja hän kenties rakkautensa tähden suostuisi vaimonsa
+rukouksiin. Oi Jumala, kuinka Gunilla silloin rakastaisikaan
+herraansa ja alati noudattaisi hänen tahtoaan! Mutta nyt ei Erik
+herra tullut, ja yö oli uneton, ja aamulla oli Gunillan korvatyyny
+kyynelten kastelema.
+
+Elsaan ei tosin hänen valtiattarensa täysin luottanut, mutta älykäs
+tyttö osasi aina sovittaa sanansa sen mielialan mukaan, missä Gunilla
+oli, ja tämä tahtoi mielellään pitää hänet läheisyydessään; tyttö
+yksin sai toimittaa kaikki hänen asiansa.
+
+"Ritari on taasen ratsastanut pois, mutta käskenyt sanoa, että hän
+tulee takaisin päivälliselle." Sellaisen viestin toi hän seuraavana
+aamuna ensimäiseksi emännälleen.
+
+"Taasko yksin?" kysyi Gunilla tukahuttaen huokauksensa.
+
+"Kaksi asemiestä seurasi mukana."
+
+Ennen ilmoitti ritari aina hänelle, kun lähti pois, mutta nyt? Itse
+oli hän eroittautunut herrastaan, mitä oikeutta hänellä oli valittaa?
+
+Mutta hänen täytyi uudestaan voittaa hänet puolelleen; siinä suuri
+tehtävä, jonka hän oli ottanut suoritettavakseen. Oli kysymys
+hänen herransa sielun pelastuksesta, ja hän tunsi horjuvaisuutta
+ja epäröimistä. "Sokea kuuliaisuus", kuiskasi hän, "on ainoa tie
+pelastukseen".
+
+Kulkiko Elsa papin asioilla, johdatti häntä tiellä, jonka tämä
+viittoi? Sen tulemme näkemään tämän kertomuksen jatkuessa.
+
+Kun Erik herra saapui päivälliselle, lepäsi syvä surumielinen
+vakavuus hänen miehekkäillä kasvoillaan, mutta Gunillan ei tarvinnut
+häneltä vetää pois kättänsä, sillä hän ei ojentanutkaan kättänsä
+siihen tarttuakseen, ja Gunillan kapinoiva sydän syytti häntä
+kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Ritari tervehti kaikkia yhtä
+ystävällisesti, hän ei ollut äänetön eikä harvapuheinen, kääntyi
+useampaan kertaan puhuttelemaan isä Tobiasta eikä näyttänyt lainkaan
+olevan hänelle vihoissaan.
+
+Tämä köyristelihe kuin kehräävä kissa. Käärmeellä ja kissalla on
+yhtäläisiä sukupiirteitä.
+
+Aterian päätyttyä kääntyi ritari melkein suoraa päätä Gunillaan.
+Hän kertoi Hollolaan saapuessaan tavanneensa kasvatusäitinsä
+kuolemaisillaan; hän oli istunut tämän vuoteen ääressä viimeiseen
+hetkeen ja sulkenut hänen silmänsä hänen kuoltuaan. Hän kertoi,
+mitä vainaja oli ollut hänelle hänen lapsuudessaan ja kuinka hänen
+mieleensä, kun hän muisteli menneisyyttä, tämä kuvastui jaloimpana
+naisena.
+
+"Ja vanha pappi, kuinka hän kestää surunsa?" rohkeni Gunilla kysyä.
+
+"Sanan syvimmässä merkityksessä on ukko hänessä kadottanut silmäinsä
+valon", jatkoi ritari. "Mutta kuitenkin sanoo hän vainajan yhä olevan
+luonansa. Hän on kuulevinaan, kuinka muori lukee hänelle, kuten hän
+oli tehnyt lähes kolmekymmentä vuotta, ja katsoo kaiken olevan kuten
+pitääkin, kun tämä on mennyt edellä valmistamaan hänelle tilaa. Kävin
+hänen luonaan vielä tänään, aikoen saada hänet muuttamaan tänne
+hautajaisten jälkeen, mutta hän hylkäsi ehdotuksen. 'Me vanhat olemme
+tottuneet parhaiten viihtymään kotosalla', sanoi hän, 'eikä vainaja
+antaisi anteeksi, jos minä löisin laimin saarnaamisen. Minun täytyy
+itseni sunnuntaisin lukea kiitokset hänelle ja minä tiedän, että koko
+seurakunta on minun kanssani siunaava hänen muistoaan'. Mitä sanotte,
+kunnianarvoisa isä, sellaisesta uskosta ja sellaisesta rakkaudesta?"
+
+"Pyhä kirkkomme vaatii palvelijoiltaan naimattomuutta, ja minua
+kummastuttaa, että täällä Suomessa..."
+
+"Jo solmittuja avioliittoja ei ole purettu, ja tähän jos mihin on
+sovitettava raamatun sanat: Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä ei
+ihmisten pidä eroittaman."
+
+"Hengen ja veren uhraaminen suurissa urotöissä näyttää minusta
+vähäiseltä tämän jokapäiväisen alttiin ja uhrautuvan elämän rinnalla,
+elämän, jolla on ainoastaan muiden hyvä päämääränään!" huudahti
+Katarina neitsyt tulisesti.
+
+"Suurempaa on kuitenkin uhrata Jumalan kunniaksi!" vastasi isä Tobias
+mahtipontisesti.
+
+"Silloin voi tulla julistetuksi pyhäksi!" tokaisi Anna Sparre
+ilvehtien.
+
+Edellisen kasvot punehtuivat, ja Katarina neitsyt peitti hymyillen
+kasvonsa liinallaan.
+
+"Niin vanha kasvatusäitinikin tulee tavallaan", jatkoi ritari.
+"En unhoita häntä koskaan ja iloitsen jälleennäkemisestä haudan
+tuolla puolen; seurakunta, joka on kasvanut hänen silmäinsä
+alla, ei ainoastaan ole itse häntä muistava, vaan lapsilleen ja
+lastenlapsilleenkin esittävä hänet esikuvana, joka on seuraamisen
+arvoinen."
+
+Ritari heitti pikaisen katseen puolisoonsa, heidän katseensa yhtyivät
+sekunniksi, mutta kumpikaan ei ehtinyt lukea toisen ajatuksia.
+
+Päivällisen jälkeen sanoi ritari kuuluvalla äänellä, että kun hänen
+aikansa tämän jälkeen kävi täpärälle, osaksi matkojen, osaksi muiden
+tehtäväin tähden, toivoi hän, että Gunilla rouva toimisi hänestä
+riippumatta. Hän lupasi, milloin aikansa myöntää, jatkaa käyntejään
+rouvantuvassa, mutta sanoi olevansa kiitollinen, jos Gunilla rouva
+tästälähin kuten tähänkin asti tahtoisi toisinaan ottaa vastaan
+jalosukuiset aatelisnuorukaiset ja asemiehet, jotka ilman sitä
+tulisivat liian paljon kaipaamaan seuraelämän suloa. Vuodenaika oli
+nyt sopiva rekiretkiin ja hiihtämiseen; ritari oli käskenyt panna
+toimeen aseleikkejä ja metsästysretkiä ja toivoi, että Gunilla rouva
+tahtoisi näihin kiinnittää mieltään ja ottaa osaa.
+
+Mutta jos neitsyet ja piikaset punastuivat ilosta ajatellessaan
+odotettavia iloja, niin Gunilla rouva sitä vastoin kalpeni ja
+sammalsi vapisevalla äänellä:
+
+"Tulen kaikessa noudattamaan tahtoanne."
+
+"Yksi seikka täytyy minun lisätä", virkkoi ritari. "Kun olen linnassa
+kotosalla, haluan joka päivä nähdä poikaani, ja jotteivät käyntini
+sattuisi teille sopimattomasti, lähetän noutamaan häntä luokseni."
+
+Hän kumarsi Gunilla rouvalle ja poistui salista.
+
+Gunilla ei tiennyt, menikö hän itse makuukamariin vai kannettiinko
+hänet sinne, mutta kun hän palasi, tuntoihinsa, ei hänen surullaan
+ollut mitään rajoja.
+
+Yhtenä hetkenä hän tahtoi rientää herransa luo ja sanoa, että
+hänen rakkautensa häneen oli hänen koko maailmansa, ja pyytää
+lähettämään pois isä Tobiaan. Toisena ilmestyi hänen sielunsa
+silmiin se lähetystyö, jonka hän oli ottanut tehtäväkseen ja johon
+hän ei katsonut pystyvänsä; silloin hän toisteli itsekseen: "Sokeaa
+kuuliaisuutta, ainoastaan sokeaa kuuliaisuutta!"
+
+Elsa vahvisti häntä huomaamatta tässä. Hän kävi yhä
+välttämättömämmäksi Gunillalle, joka melkein tietämättään noudatti
+hänen neuvojaan ja ohjeitaan.
+
+Ritarin menettelytapa ei ollut suinkaan vähän hämmästyttänyt isä
+Tobiasta. Hän alkoi pelätä, ettei Gunilla rouva enää voinut palvella
+hänen suunnitelmiaan; ja hänen pyrkiessään laatimaan uusia muuttui
+Gunilla melkein välinpitämättömäksi. Sitä vastoin nousi Elsan
+merkitys päivä päivältä, hän oli selvillä kaikesta, mitä linnassa
+sanottiin ja tehtiin, tiesi aina ritarin matkojen tarkoituksen ja
+kertomalla, milloin että tämä oli aivan epätoivoissaan sen johdosta
+mitä oli tapahtunut, milloin että tämä otti sen sangen keveästi,
+häilytti hän kunnianarvoista isää alituisessa epätietoisuudessa
+siitä, mihin oli ryhdyttävä.
+
+Eräänä päivänä, kun hän mietiskeli näitä asioita, kuuli hän pantavan
+avaimen oveen ja Elsa astui sisään.
+
+"Suuria uutisia!" sanoi tyttö hehkuvan punaisena.
+
+"Kerro!"
+
+"Ritari rakastaa toista."
+
+"Sen jo arvasinkin!"
+
+"Arvasitteko senkin ketä?"
+
+"Tiedätkö sinä sen?"
+
+"Katarina neitsyttä!"
+
+"Onko se mahdollista?"
+
+"Olen huomannut, että neitsyt joka aamu menee jalkaisin metsään. Se
+kummastutti minua, ja minä lähetin Sakon pitämään häntä silmällä.
+Eräänä aamuna antoi Risto, ritarin asemies, hänelle kirjeen."
+
+"Keneltä?"
+
+"Herraltaan, luulenma, sillä seuraavana päivänä kohtasi hänet ritari
+itse..."
+
+"Ja silloin..."?
+
+"Luultavasti hän suostui johonkin, mitä toinen pyysi, sillä ritari
+suuteli hänen kättänsä ja sanoi, että hänen oli kiittäminen neitsyttä
+onnestaan."
+
+"Epäileekö Gunilla rouva mitään?"
+
+"Katarinaa vähimmän kaikista."
+
+"Hän epäilee siis kaikessa tapauksessa?"
+
+"Kyllä, nyt on hän mustasukkainen jokaiselle, ketä ritari vain
+puhuttelee."
+
+"Hän ei saa mitään tietoonsa Katarina neitsyestä?"
+
+"Eikä Anna neitsyestäkään."
+
+"Mitäs hänestä?"
+
+"Olavi asemies antoi hänelle kirjeen."
+
+"No, ja sen jälkeen?"
+
+"En tiedä, onko heillä ollut kohtausta."
+
+"Vakoile kaikkialla, Elsa."
+
+"Ja palkka?"
+
+"Mitä tahdot?"
+
+"Edelleen kymmenen vuoden synninpäästön!"
+
+"Sen saat."
+
+"Minulla on enemmänkin uutta kerrottavaa?"
+
+"Annas kuulla!"
+
+"Eilen saapui lähetystö Venäjältä."
+
+"Nuo miehet, jotka lähetettiin taipaleelle yhtä salaa kuin heidät
+otettiin vastaankin?"
+
+"Juuri samat."
+
+"Heillä oli viestejä ja kirjeitä mukanaan?"
+
+"Muuan lähetystö on odotettavissa näinä päivinä."
+
+"Mistä tiedät...?"
+
+"Sakko ja minä saamme tietää kaiken, mitä tahdomme."
+
+"Kuules, Elsa; tämän lähetystön mukana tulee luultavasti seuraamaan
+mies, joka... joka..."
+
+"Maisteri David Kock!" keskeytti Elsa hymyillen.
+
+Dekaani hypähti pystyyn. "Mistä tiedät...?" kysyi hän.
+
+"Hän sanoi minulle nimensä, kun autoin häntä täältä pakoon."
+
+"Sinun täytyy toimittaa minulle tilaisuus puhutella häntä."
+
+"Kyllä koetan."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolmisen viikkoa oli kulunut siitä, kun Erik Turenpoika sanoi
+jäähyväiset linnan seurustelusalissa. Hän oli oikeassa sanoessaan,
+että tärkeät asiat veivät hänen aikansa ja ajatuksensa. Maassa
+vallitseva hätä ja kurjuus vaati monin paikoin hänen persoonallista
+valvontaansa, että annettuja käskyjä noudatettiin täsmälleen,
+ja hänen täytyi matkustaa voudintalosta toiseen johtaakseen
+toimenpiteitä.
+
+Mutta ei siinä kyllin. Ruotsista saapui kirjeitä, jotka sisälsivät,
+ettei Svante Niilonpoika ollut oikea mies valtionhoitajaksi,
+puhuttiin hänen horjuvaisuudestaan, hänen kiittämättömyydestään
+Sten Sturea kohtaan, Jos kelpo miehet lujasti ja yhdestä tuumin
+puolustaisivat maata ja valtakuntaa, ei olisi vaarallista sallia
+Hannu kuninkaan kantaa kuninkaan nimeä; hän oli ystävällinen ja
+rauhaisa herra, ja Suomi silloin varmaan vapautuisi vihollisistaan...
+
+Nämä kirjeet herättivät vastakaikua Erik Turenpojan sielussa;
+vapaaehtoinen ero Gunillasta oli syvästi koskenut häneen, ja hän
+olisi pitänyt korkeimpana onnenaan maailmassa noudattaa puolisonsa
+tahtoa. Mutta mitä taipuvammaksi siihen hän tunsi sydämensä,
+sitä ankarammin piti hän kiinni velvollisuutensa täyttämisestä
+ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Svante Niilonpoika tosiaan
+huomattiin arvottomaksi Ruotsin valtionhoitajan korkeaan asemaan,
+tahtoi Erik herra valtakunnan muiden suurmiesten kanssa tarjota
+kruunun Hannu kuninkaalle.
+
+Viimeksimainittu oli jo vuoden alussa kirjoittanut Erik herralle,
+ettei hän tahtonut tietää mistään irtisanomisesta. "Ja onko sinulla
+nyt mitään syytäkään?" kirjoitti kuningas. "Sten herra oli kuollut,
+ennenkuin saimme kirjeesi; tämän jälkeen vaadimme viivyttelemättä
+vastausta, mitä tahdot tehdä asiassa."
+
+Mutta Erik herra oli yhä edelleen kahdenvaiheella eikä hän
+neuvotellut kenenkään kanssa.
+
+Silloin saapui sanoma odotettavasta venäläisestä lähetystöstä, ja
+Erik herra päätti ottaa sen vastaan kuten maan päällikön sopi.
+
+Samana päivänä, jona edellä kerrottu keskustelu tapahtui isä Tobiaan
+ja Elsan välillä, lähetti ritari uskollisen Olavinsa rouvantupaan
+kysymään, saisiko hänen herransa puhutella Gunilla rouvaa.
+
+"Mihin aikaan ritari vain haluaa", vastasi Gunilla punastuen sekä
+ilosta että häpeästä. Ritari saapui tuntia myöhemmin. Gunilla rouva
+oli lähettänyt kaikki pois; ainoastaan Elsa ja lapsi olivat läsnä.
+Poika, joka jo aikaisemmin aamulla oli ollut ritarin luona, ojensi
+käsivartensa häntä kohden ja huusi: "Isä!"
+
+Hän otti pojan syliinsä, suuteli hänen päätänsä ja poskiaan
+ja hypitteli häntä korkealle, ja kun poika kirkui iloissaan,
+uudistettiin leikki kerta toisensa jälkeen. Mutta samalla ritari
+katseli kalpeaa emäntäänsä, joka kyyneltynein, maahanluoduin silmin
+koetti myhäilyllä peittää liikutustaan.
+
+"Oletko nähnyt, Gunilla, että hän alkaa kävellä?" kysyi ritari
+nostaen pikku Annan kehdosta. "Pelkään, että hän kaatuu", vastasi
+Gunilla. "Odota, saatpas nähdä!" Ritari otti ketjun kaulastaan ja
+piteli sitä tytön edessä.
+
+Tämä ojensi kätensä sitä kurottamaan. Ritari veti vähitellen kättänsä
+loitommalle ja lapsi otti ensimäisiä haparoivia askeleitaan. Gunilla
+rouva heittäytyi polvilleen käsivarret ojolla ottaakseen vastaan
+lemmikkinsä, jos tämä kaatuisi. Tämä näki ainoastaan kimmeltävän
+kullan, ja ritari pani sen nopeasti äidin kaulaan.
+
+Hänellä tuskin oli aikaa siitä hämmästyä, sillä samassa oli hänellä
+lapsi suojelevassa sylissään; mutta samassa hänet myös nostivat lujat
+käsivarret lattialta, hänen päähänsä painettiin suukkonen ja hän
+istui penkillä Anna pienokainen käsivarsillaan.
+
+Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä; seuraavassa tuokiossa seisoi
+ritari ikkunan ääressä katsellen pihalle; hän oli sangen liikutettu,
+ja Gunilla rouvan posket paloivat punaisina.
+
+"Älä pane pahaksesi, Gunilla", sanoi hän. "Sitä ei tule enää
+tapahtumaan."
+
+Gunilla otti ketjun kaulastaan ja antoi sen tytön leikkikaluksi.
+
+"Syynä tulooni oli", sanoi ritari, "se, että jo huomenna odotan tänne
+muutamia ylhäisiä venäläisiä. Tahdon laittaa vieraspidot heidän
+kunniakseen, mutta että tämä kaikki tulisi oikein loistavaksi, on
+meidän kauniiden naistemme oltava mukana. Nyt on kysymys, tahdotko
+sinä ottaa siihen osaa."
+
+"Jos herrani niin haluaa!"
+
+"Eikö meillä nyttemmin ole kaksi eri tahtoa, Gunilla? Tulin kuulemaan
+sinun tahtoasi."
+
+"Minä taivun teidän tahtonne mukaan!"
+
+"Mutta kun maailma ei saa päästä tietämään tapahtuneesta väliemme
+rikkomisesta, täytyy meidän vieraiden ollessa läsnä puhutella
+keskenämme kuten muinaisina päivinä, sanalla sanoen, kuten mies ja
+vaimo."
+
+Gunilla oli kiusoittavan hämillään. "Milloin juhla on?" kysyi hän
+nopeasti.
+
+"Minusta mieluimmin ylihuomenna."
+
+"Annatko itse käskyt siitä?"
+
+"Olisin kiitollinen, jos sinä sen tekisit." Gunilla kumarsi
+suostumuksen merkiksi, mutta hänen liikutuksensa osoitti, kuinka
+rakas tehtävä oli hänelle. Ritari kumarsi mennäkseen.
+
+"Ketjunne!" sanoi Gunilla ottaen sen tytöltä.
+
+"Anna antaa itte!" huusi tämä ja ojensi kirkkaan leikkikalun
+ritarille.
+
+Erik herran täytyi siis tulla uudestaan luo ottamaan ketjua lapsen
+kädestä; tyttö tahtoi itse ripustaa sen isänsä kaulaan, mutta se ei
+käynyt äkkiä, ritarilla ei ollutkaan mitään kiirettä ja niin tuli hän
+kuulleeksi kuiskauksen korvaansa: "Erik, anna anteeksi minulle!" Ja
+hän vastasi riemuitsevalla ilolla: "Rakas, armas Gunilla!..." Mutta
+seuraavassa tuokiossa oli hän poissa. Luja mies pelkäsi antavansa
+myöten.
+
+Nuori nainen istui hiljaa, liikkumatonna, ummessa silmin, hän
+uskalsi tuskin hengittää. Oli kuin hän pelkäisi, että hetken onni
+pakenisi liian pian pois. Elsa, joka oli itsestään poistunut heti
+ritarin tultua, astui nauraen sisälle ja kertoi, että Sakko teki mitä
+hauskimpia kujeita lastenkamarissa. Nuorta Akselia huvitti kovasti
+niiden näkeminen, ja äiti jätti Annan Elsan huostaan, niin että
+hänkin saisi ilosta osansa.
+
+Itse istui hän yhä samalla paikalla, jolla ennenkin; hänellä oli
+monia ajatuksia selvitettävinä. Ajatuksia, jotka saivat hänet vuoroin
+punastumaan ja vaalenemaan; ajatuksia, jotka milloin kihottivat
+kyynelet hänen silmiinsä, milloin saivat hymyn hänen huulilleen,
+ajatuksia, jotka olivat sekä hyviä että huonoja, iloisia ja
+surullisia. Kaikki tunkeilivat tyrkkien toisiaan, kaikki tahtoivat
+päästä valtaan, ja hänen täytyi niitä selvittää ja järjestää,
+karkoittaa muutamia ja pidättää toisia...
+
+Hän oli tällä hetkellä täysin vakuutettu, että puolisonsa rakasti
+häntä, mutta niinhän tämä teki silloinkin, kun hän lupasi käyttää
+tätä rakkautta keinona saadakseen hänet siirtymään Tanskan puolelle.
+Hän tiesi, että isä Tobias halveksi häntä siksi, että hän oli
+pettänyt lupauksensa, mutta hänen oma surunsa oli niin katkera,
+että se oli tehnyt hänet tunteettomaksi koko maailmaa kohtaan.
+Tuskallisella uteliaisuudella oli hän vartioinut kaikkia herransa
+hankkeita; hän oli alentunut kyselemään ritarista palvelijoiltakin,
+oli ollut mustasukkainen, epäluuloinen, melkeinpä ilkeä! Hän luuli
+herransa käyttävän ilolla hyväkseen tilaisuutta päästäkseen hänestä
+eroon, ja monta kertaa, kun nuori mies tuli noutamaan poikaa ritarin
+luo, taisteli hän kovasti haluaan vastaan mennä itse mukaan ja
+syytää herralleen soimauksia siitä, että tämä oli eroittanut hänet
+sukulaisistaan ja ystävistään, vienyt hänet vieraaseen maahan ja
+siellä melkein häpeällisesti hyljännyt hänet. Hän ei voinut käsittää,
+että hän itse oli saanut tämän aikaan; hän oli onneton, hän kärsi
+rakkaudestaan herraansa, sentähden täytyi syyn olla ritarin.
+
+Nyt hän oli yhdellä kertaa päässyt täysin selville, että ritari
+rakasti häntä yhtä suuresti kuin ennenkin, ja samoin kuin valo
+häikäisee tullessa pimeydestä päiväpaisteeseen, niin ei hänkään
+saattanut eroittaa, mitä tietä hänen oli kulettava.
+
+Pahat henget ovat sellaisissa tapauksissa aina ensimäiset
+kuiskailemaan neuvojaan. Ne sanoivat hänelle:
+
+"Naethän, kuinka hän rakastaa sinua! Käytä siis valtaasi, on kysymys
+hänen sielunsa pelastuksesta! Ja on sitä paitsi nöyryyttävää naiselle
+hävitä sellaisessa taistelussa."
+
+Ja hän kuunteli näitä petollisia ääniä, hän hymyili ajatellessaan
+niitä voittoja, joita hän tuli voittamaan, ja hän tunsi voimaa, joka
+sai hänet kaipaamaan taistelua, sillä nyt hän oli varma voitosta.
+
+Isä Tobias ei saisi tietää mitään. Onneksi oli hän kieltäytynyt
+ripiltä; pappi ei saisi tietää mitään, ennenkuin hän voisi sanoa:
+"Voitto on minun!" Se oli kohtuullista sen halveksumisen jälkeen,
+jota pappi oli hänelle osoittanut.
+
+Kun Gunilla rouva oli päässyt selville itsestään, nousi hän melkein
+ylpeästi. Hän tunsi ikäänkuin vapautuneensa heikkoudestaan. "Olen
+ollut kurja raukka", tuumi hän, "mutta en ole sitä enää; minä näytän,
+että voin taivuttaa Erik Turenpojan tahdon sen rakkauden voimalla,
+mitä hän tuntee minua kohtaan. Pyhä neitsyt, auta minua, olen
+asettanut itselleni suuren ja arvokkaan maalin."
+
+Häh tunsi äitinsä hengen tuulahtavan sielussaan; mitä nöyryytystä hän
+oli tuntenutkaan, nyt oli tuleva hyvitys. Isä Tobias saisi nähdä,
+ettei hän ollut se heikko nainen, joksi hän häntä luuli; herra Erik
+Turenpojasta tulisi jälleen Tanskan mies! Se huumaus, jota hän tunsi,
+antoi hänelle epätoivon rohkeuden; hän oli voittava nyt tai ei
+koskaan.
+
+Hän seisoi taasen hetken miettien, mutta äsken niin raukeat silmät
+säihkyivät tulisesti, tyytyväisyyden hymy leikki hänen huulillaan, ja
+hän kosketti soittokelloa, joka oli pöydällä.
+
+Muuan palvelijatar astui sisään.
+
+"Kutsu tänne kyökkimestari!"
+
+Tämä ei viivytellyt saapuessaan.
+
+Gunilla rouva oli äidiltään oppinut antamaan ajan raa'alle maulle
+hienouden leiman; niistä monista, jotka olivat matkustaneet etelässä,
+olivat muutamat kertoneet uusista tavoista ja menoista, ja nämä
+olivat vähitellen juurtuneet Tanskaan ja levisivät sieltä muuhun
+pohjolaan.
+
+Oli käytettävä kaikki, mitä talon runsaat varastot ja taide ja
+kätevyys voivat, jotta saataisiin aikaan vieraspidot, jotka olivat
+linnanherran ja hänen kutsumainsa vieraiden arvoiset. Mutta paras oli
+säästetty lopuksi: suunnattoman suuri torttu, joka esitti lumivuorta,
+oli asetettava pöydän keskelle. Kun torventoitotuksella annettaisiin
+merkki, repeäisi vuori ja vuorenhaltia astuisi ilmoille. Sakko oli
+määrätty siksi ja lähetettiin heti häntä noutamaan, jotta voitaisiin
+ryhtyä tarpeellisiin toimiin.
+
+Mutta kun kaikki oli järjestetty, lähetettiin noutamaan myös isä
+Tobiasta. Gunilla sanoi hänelle, että hän tahtoi vuorenhaltian
+ylistävän Hannu kuningasta; kunnianarvoisan isän oli sepitettävä
+sanat ja Elsan opetettava ne Sakolle.
+
+Dekaani suostui ilolla. Hän ihmetteli Gunillan rohkeutta, kun tämä
+valmisti herralleen sellaisen häväistyksen, mutta hän välitti vähät
+siitä vaarasta, mihin tämä siten heittäytyi; nyt oli hänen vain niin
+voimakkain sanoin kuin suinkin ajettava Tanskan ja oman puolueensa
+asiaa. Ja isä Tobias sepitti Ruotsia vastaan pienen herjauspuheen,
+jossa Hannu kuningas asetettiin Jumalan omaan neuvoskamariin, josta
+hän lausui rangaistustuomionsa tälle petolliselle maalle.
+
+Hän oli niin ihastunut omaan työhönsä ja luuli sen olevan niin
+vastustamattoman, ettei edes Elsan katsottu voivan sitä opettaa
+Sakolle, vaan oli hänen suuremman perusteellisuuden vuoksi tehtävä
+se itse. Niinpä kutsuttiin poika käsille, ja opetus alkoi ja jatkui
+pitkin päivää. Metsäläispoika, joka oli tottunut nauttimaan täyttä
+vapauttaan, pidettiin yötä päivää sulettuna lukon taa, jottei voisi
+ilmaista mitään ja oppisi perinpohjin läksynsä. Viimeksimainittu ei
+ollut niinkään helppoa; jonakin hetkenä Sakko muisti joka sanan,
+toisena oli hän unhottanut kaiken. Jokin tahra seinässä, hämähäkin
+verkko katossa riitti antamaan hänen vilkkaalle mielelleen uuden
+suunnan.
+
+Onneksi keksi isä Tobias käskeä häntä katsomaan suoraan hänen
+silmiinsä lukiessaan puhetta, ja se näytti tosiaankin auttavan
+muistia; tosin tapahtui väliin, että Sakko ummisti silmänsä ikäänkuin
+väsyneenä näkemäänsä, mutta hänet sai heti tottelemaan tuikea
+tiuskaisu: "Katso tänne!"
+
+Seuraavana päivänä myöhään illalla saapui odotettu lähetystö.
+Suuriruhtinas Iivana oli varmaa suojeluslupaa vastaan lähettänyt
+kaksi mahtavaa pajaria, joilla oli jokseenkin suuri ja loistava
+seurue mukanaan. Ei ollut kysymystä alituisista rajariidoista, kuten
+tavallisesti; tällä kertaa tahdottiin ainoastaan ystävällisesti
+neuvotella.
+
+Erik Turenpoika ei aivan syyttä pelännyt, että siihen liittyi
+joitakin salaisia tarkoituksia.
+
+Pajarien seurueessa oli muuan keski-ikäinen, terävä- ja
+vilkaskasvoinen mies. Linnanvartia kiinnitti ritarin huomion häneen,
+ja tämä tunsi hänet heti samaksi mieheksi, jonka ne olivat yhyttäneet
+metsästä ja tuoneet mukanaan vankinaan.
+
+Mies itse sanoi olevansa maisteri David Kock ja pyysi
+vierasvaraisuutta sen seuran tähden, minkä mukana hän saapui.
+
+"Miksette viime kerralla sanonut kuka olette?" kysyi ritari.
+"Esiintymisenne vivahti pikemmin sissiin kuin oppineeseen."
+
+"Sainkin sentähden osakseni sen vastaanoton, joka täällä sellaisia
+odottaa", vastasi maisteri vältellen, "enkä sen johdosta valitakaan".
+
+Vieraille osoitettiin ne huoneet, jotka jo oli laitettu kuntoon heitä
+varten. Heitä odottivat siellä pulleat höyhenvuoteet ja valkoiset
+lakanat, leimuavat takkavalkeat ja ajan tavan mukaan vaahtoava olut
+raskaissa hopeamaljoissa. Täällä oltiin vieraina rikkaassa talossa,
+jossa oli pidetty hyvää huolta vieraiden mukavuudesta.
+
+Tämä kuului linnanvartian velvollisuuksiin; Elsa oli hommannut
+kaiken, sentähden saattoi hän laittaa niin, että David sai huoneensa
+aivan isä Tobiaan huoneen vierestä.
+
+Niin hyvä kuin tämä olisi muuten ollutkin, toi se nyt mukanaan sen
+vaikeuden, että Sakko poika oli huoneessa, ja häntä ei kunnianarvoisa
+isä tahtonut millään ehdolla päästää luotansa. Kun Elsa koetti pukua,
+johon pojan oli pukeuduttava vuorenhaltiana, täytyi sen tapahtua
+papin ollessa läsnä. Elsakaan ei saanut tietää merkillisestä puheesta
+ennen aikojaan; niin mielellään kuin pappi tahtoikin käyttää tyttöä
+tuumiensa toteuttamisessa, ei hän ollut halukas ilmaisemaan niistä
+tälle enempää kuin oli tarpeellista.
+
+Sellainen viippuminen molemmille puolin ei ole koskaan vaarallisempaa
+kuin silloin, kun on naisen kanssa tekemisissä. Hän kysyy vain:
+ystävä vai vihamies; mitään siltä väliltä ei ole hänen sanakirjassaan.
+
+Elsasta ei tuntunut merkitsevän mitään se, että hän itsekin oli
+horjuvainen ajatuksissaan ja toimissaan. Papin luottamus imarteli
+häntä, anekirje tyynnytti häntä, ja kaiken ja kaikkien urkkiminen
+antoi askarrusta hänen vilkkaalle mielikuvitukselleen. Se
+epäluottamus, jota hänelle nyt osoitettiin, kiihoitti uteliaisuutta
+ja herätti kostonhalua. Mustalaisveri alkoi helposti kiehua, ja
+Elsalla ja Sakolla oli monia muille käsittämättömiä tapoja ilmaista
+ajatuksensa toisilleen. Niinpä tiesi Sakko, että Elsa tulisi hänen
+luoksensa yöllä, heti kun hän yskimällä antaisi tälle merkin, että
+kunnianarvoisa isä oli mennyt viereiseen huoneeseen vieraan maisterin
+luo. Oviaukossa oli ainoastaan oviverho, ja Elsa oli päättänyt ottaa
+selon, mitä he sanoivat toisilleen.
+
+Kun kaikki vieraat olivat menneet levolle, ja linnassa oli vihdoin
+tullut hiljaista, riensi hän heti paikoilleen. Ei kestänyt montakaan
+minuuttia, ennenkuin kuului hiljaista yskintää. Hiljaa pisti Elsa
+avaimen oveen ja avasi sen melkein äänettömästi. Hän hiipi kuin henki
+yli lattian ja pojan vuoteen luo. Tälle ojensi hän kourantäyden
+leivoksia. "Ole nukkuvinasi!" kuiskasi hän ja liihoitteli sitten
+vastapäiselle puolelle, missä oli ovi maisterin huoneeseen.
+
+Siellä oli aivan hiljaista; sitten hän kuuli askeleita. Kohta
+työnnettiin oviverho syrjään.
+
+"Oletko valveilla, Sakko?" kysyi isä Tobias. Sakko vastasi syvällä
+huokauksella.
+
+Oviverho putosi alas, mutta se avattiin heti sen jälkeen, ja isä
+Tobias tuli ulos lamppu kädessään tietystikin valaistakseen sillä
+poikaa.
+
+Elsa seisoi aivan peittämätönnä; pelästys jähmetytti hänet, ja hän
+seisoi aivan liikkumatta, tuskin uskaltaen hengittää. Pappi meni
+vuoteen luo, valaisi poikaa, panipa kätensäkin hänen päällensä, mutta
+poika ei ollut siitä tietävinäänkään; epäilemättä hän nukkui.
+
+Nyt tiesi Elsa, että hänen hetkensä oli lyönyt, ja hän uteli
+itsekseen, pelästyisikö pappi hänet nähdessään ja huudahtaisi,
+jolloin vieraskin tulisi ulos, ja mitä hän silloin vastaisi heidän
+kysymyksiinsä ja minkä rangaistuksen he määräisivät hänelle.
+
+Tällaikaa oli isä Tobias kääntynyt; hän kohotti lampun, niin että
+valo lankesi suoraan Elsaan. Tämä oli näkevinään papin silmien
+kääntyvän samaan suuntaan ja luki niistä ja koko hänen kasvoistaan:
+viekkautta ja tuhmuutta. Pelkäsikö pappi kenties, että hän
+pakenisi, ja oliko papin tarkoitus tarttua häneen ennenkuin oli
+mitään näkevinään? Ajatukset risteilivät salaman nopeudella hänen
+sielussaan, mutta onneksi ei hän liikauttanut ainoaakaan lihastaan.
+Näytti melkein kuin pappi olisi paennut häntä, niin nopeasti hän
+katosi oviverhon taakse.
+
+"Kummallista, sangen kummallista!" kuuli Elsa hänen jupisevan.
+
+"Mistä puhutte?" kysyi toinen.
+
+"Olin näkevinäni näyn."
+
+"Toisessa huoneessa?"
+
+"Seinällä ovenne vieressä."
+
+"Sitä lienee syytä tutkia."
+
+Elsa oli vähällä paeta, mutta uteliaisuus pidätti hänet paikoillaan.
+
+"Ei, ei, olen nähnyt sen usein!"
+
+"Nainen?"
+
+"Niin, niin!"
+
+"Kaunis?"
+
+"Kuin synti!"
+
+"Kova kiusaus, veli!"
+
+"Hirveä!"
+
+"Mutta ei suinkaan hän ole mikään pyhimys?"
+
+"Juuri siksi!"
+
+"Ahaa, ymmärrän!"
+
+Mutta Elsa ei suinkaan ymmärtänyt, ja sentähden hän heristi korviaan.
+
+Hänen uteliaisuutensa ei tullut tyydytetyksi. "Olemme jo puhuneet
+tästä kylliksi", vastasi isä Tobias. "Tahdotteko nyt kertoa viestinne
+veljeskunnaltamme?"
+
+"Hiippakuntanne odottaa piispaansa."
+
+"Onko se mahdollista?"
+
+"Kirje on jo valmis."
+
+"Pyhä neitsyt olkoon ylistetty!"
+
+"Milloin voimme teitä odottaa?"
+
+"Tiedänkö minä sen!"
+
+"Onko ritari vielä yhtä taipumaton?"
+
+"On, valitettavasti!"
+
+"Mutta Gunilla rouvan nuoruus ja kauneus?"
+
+"Olen eroittanut heidät toisistaan, että..."
+
+"Sen olisi pitänyt tapahtua aikoja ennen."
+
+"Ritari rakastaa toista."
+
+"Mitä?"
+
+"Olen saanut sen tietooni aivan äskettäin."
+
+"Ja tämä toinen?"
+
+"On myöskin isän puolelta tanskalaista sukua."
+
+"Nimi?"
+
+"Hän on Vikin herran, Niilo Klaunpojan tytär."
+
+"Haha! Sen, joka nai luostarilapsen?"
+
+"Saman!"
+
+"Onko teillä mitään vaikutusvaltaa häneen?"
+
+"Hän on ylpeä, mutta uskoo henkiin ja aaveihin, kuten äitinsäkin."
+
+"Uskollinen Tanskan asialle?"
+
+"Pelkään, ettei hän ole."
+
+"Silloin emme voi käyttää häntä."
+
+"Gunilla rouva, joka pitkän aikaa oli aivan kuin poissa suunniltaan,
+on äkkiä ja odottamatta jälleen rohkaissut mielensä. Hän aikoo tehdä
+vastarintaa."
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Juhlassa, joka huomenna vietetään, lausuttaa hän aivan julkisesti
+toivomuksensa Tanskan ja Hannu kuninkaan asiassa."
+
+"Se on hyvä!"
+
+"En tiedä, mistä tämä rohkeus tulee; olen aikonut pakoittaa hänet
+ripille."
+
+"Sitä ette saa!"
+
+"Miksen?"
+
+"Antakaa hänen olla, kunnes hän pyytää neuvoanne. Odottakaas,
+juolahtaa jotakin mieleeni. Aamulla varhain on teidän toimitettava
+minulle tilaisuus puhutella häntä ilman todistajia, sitten saamme
+nähdä."
+
+"Mutta kunnia ja edut ovat teidän, jos..."
+
+"Olkaa huoletta, _minun_ maalini ei ole piispanhiippa. Tahdon
+ainoastaan auttaa _teitä_ siihen."
+
+"Hän on omituinen nainen, väliin vahva ja väliin heikko, innostuu
+helposti ja... ajattelin..."
+
+"Jättäkää se!" virkkoi maisteri pilkan ja halveksumisen sekaisella
+äänellä. "Tässä on kysymys Erik Turenpojan luopumisesta ruotsalaisten
+puolelta. Tiedämme, ettei hänen vakaumuksensa ole riippuvainen
+mistään ulkonaisista eduista, mutta että monen muun edut ovat
+riippuvaiset hänestä. Suomi joutuu sille, jonka puolelle hän
+asettuu, sentähden on kaikin tavoin koetettava saada hänet Tanskan
+puolelle. Nyt on siihen sopiva hetki, unionin kestäminen riippuu
+siitä, ettei Svante Niilonpoikaa valita valtionhoitajaksi. Monet
+Ruotsin suurmiehistä ovat kirjoittaneet Erik Turenpojalle; jos hänet
+saadaan luopumaan, seuraavat he mukana. Hannu kuningas tarjoaa Suomen
+läänitykseksi hänelle itselleen ja hänen jälkeläisilleen. Teidät
+on lähetetty hänen puolisonsa kautta voittamaan vastustus, mutta
+minusta tosiaan tuntuu, kuin ette olisi päässyt vähääkään lähemmäksi
+maalianne."
+
+"Olen tehnyt mitä olen voinut."
+
+"Olette herättänyt epäilystä itseenne, ette muuta!"
+
+"Minut on lähettänyt hänen kunnianarvoisuutensa arkkipiispa!"
+puuskahti isä Tobias.
+
+"Ja kirkon ylipää, hänen pyhyytensä paavi, on antanut minulle tämän
+asiakirjan, joka oikeuttaa minut pitämään ankarasti silmällä kaikkia
+kirkon palvelijoita täällä pohjolassa."
+
+Elsa kuuli paperin rapinaa, kun sitä avattiin; sitten seurannut
+hiljaisuus johtui kai siitä, että isä Tobias otti selon paperin
+sisällöstä. Vapisevin äänin sanoi hän sen jälkeen: "Kunnianarvoisa
+isä, käskekää, minä tottelen!"
+
+David maisteri lisäsi ankaralla äänellä: "Se häväistys, jonka teidän
+puuttuvan huolellisuutenne tähden sain kärsiä viimeksi täällä
+ollessani, on minulle nykyään sangen haitallinen ja tekee yrityksen
+menestymisen sangen epäiltäväksi."
+
+"Gunilla rouva on saatava menemään luostariin", rohkeni isä Tobias
+sanoa.
+
+"Mitä se meitä hyödyttäisi?"
+
+"Ajattelin..."
+
+"Tästedes on teidän ainoastaan toteltava." David maisteri nousi,
+ja hiljaa, kuten oli tullutkin, hiipi Elsa ulos jälleen. Nukkuiko
+Sakko vai oli valveilla odottaen häntä, sitä hän ei tiennyt; hän
+oliko saanut tietää siksi paljon, että hänellä oli riittävästi
+ajattelemista koko yöksi.
+
+Seuraavana aamuna kahdeksan aikaan oli määrätty pidettäväksi se
+kokous, jonka venäläiset lähettiläät olivat ilmoittaneet saapumisensa
+tarkoitukseksi. Ritari hämmästyi aika tavalla, kun hän näki maisteri
+David Kockin astuvan sisälle muiden lähettilästen keralla ottaakseen
+osaa neuvotteluun.
+
+Mutta David maisteri näytti erään Saksan keisarin kirjeen, joka
+oikeutti hänet ottamaan hänen lähettiläänään osaa jokaiseen
+neuvotteluun, joka tarkoitti oikeuden asian puolustamista ja
+edistämistä.
+
+"Emme tunnusta täällä keisarin yliherruutta", vastasi ritari antaen
+takaisin kirjeen. "Mutta kun tämä neuvottelu ei tarkoita mitään
+valtiosalaisuuksia, suostun siihen, että olette saapuvilla."
+
+Hieman kakisteltuaan luki sihteeri kirjoituksen, joka käsitteli
+vanhaa riitaa, että Olavinlinna oli venäläisellä maaperällä ja
+että se siis oli joko revittävä tai määrätystä korvaussummasta
+luovutettava Venäjälle.
+
+Ritari vastasi, että silloin kun Erik Akselinpoika (Tott) rakennutti
+linnoituksen, oli se suomalaista maaperää, eikä ollut mitään
+asiakirjoja, jotka todistaisivat, että se sittemmin olisi valloitettu
+tai kaupan kautta siirtynyt Venäjälle.
+
+Sitten seuraava sanasota muistutti laimeaa kahakkaa, jolloin
+ainoastaan tunnustellaan maaperää tarkoittaen löytää edullisinta
+hyökkäyskohtaa.
+
+David maisteri, joka tähän asti oli istunut aivan mykkänä, päästi
+syvän huokauksen ja valitti, että niin vähäisistä syistä syntyisi
+sota ja vaino kahden kansan välillä, joiden ennen kaikkia piti pyrkiä
+hyvään naapurisopuun.
+
+Oli merkillistä nähdä, kuinka venäläiset neuvottelijat heti luopuivat
+sananvallastaan; he olivat ampuneet ainoastaan hälyytyslaukauksia,
+nyt oli taistelu alkava.
+
+Ritari otti sananvuoron; hän tiesi nyt, kuka hänellä oli
+vastustajanaan. Syvin, vakavin piirtein hän kuvasi Suomen aseman,
+osoitti kuinka tämä maa oli kuin Ruotsin suojamuurina, kuinka tämä
+oli sotinut ja taistellut sen vihollisia vastaan, vuodattanut
+vertaan, kärsinyt sortoa, nälkää ja kurjuutta, nähnyt vainionsa
+poltettuina ja vihollisten hävittäminä, kuinka se oli sortunut ja
+taas noussut. "Mitä tahtookaan tämä kansa?" huudahti hän. "Rauhaa,
+ei mitään muuta kuin rauhaa, rakentaakseen uudelleen majansa ja
+kylvääkseen sarkansa! Tahdotteko seurata minua retkelle kautta
+tämän onnettoman maan", lisäsi hän, "ja teidän sydämenne heltyvät
+nähdessänne sitä kurjuutta, jota katseenne on kohtaava kaikkialla."
+
+Venäläiset loivat silmänsä maahan, mutta David maisteri vastasi,
+että hänen ymmärtääkseen Ruotsi yksin oli siitä vastuunalainen. Niin
+mahtava vihollinen kuin Venäjä täytyi voittaa myönnytyksillä.
+
+"Millä sitten?" kysyi ritari kummissaan.
+
+"Luullakseni samoilla, joiden tähden nykyään nousee sotisopaan
+koko Eurooppa pientä uppiniskaista kansaa vastaan, joka mieluummin
+raatelee itsensä omain kansalaisten kesken kuin tunnustaa laillisen
+kuninkaansa."
+
+"Tunnette vähän tätä kansaa", vastasi ritari. "Vapaana on se ollut
+ikimuistoisista ajoista eikä koskaan kantanut orjuuden alentavia
+kahleita. Sen aatelisto ja suurmiehet ja kuninkaat ovat kaikki
+itsenäisten talonpoikain jälkeläisiä. He voivat kärsiä valittamatta
+katkerintakin hätää, mutta he eivät kärsi väkivaltaa ja sortoa. He
+ovat tottuneet puhumaan asioista suunsa puhtaaksi, ottamaan osaa
+maan hallintoon, ja jos kuningas tekee vääryyttä, sanoo kansa sen
+pelkäämättä; se on ikivanha oikeus, jonka laki myöntää kansalle.
+Sellaisen kansan niskat voi kenties taittaa väkivallalla, mutta se ei
+taivu kuunaan voutien hirmuvaltaan."
+
+Läsnäolijat katsoivat hieman hämillään toisiinsa; maisteri se taasen
+otti sananvuoron.
+
+Maan asema, arveli hän, oli sellainen, että vaadittiin hallitsijaa,
+jota muussa maailmassa pidettiin kunniassa ja arvossa. Hannu
+kuningasta kunnioitti hänen pyhyytensä paavi isällisellä suosiollaan;
+hän oli mitä parhaimmissa väleissä Saksan keisarin kanssa.
+Suuriruhtinas Iivana, Venäjän itsevaltias, oli solminut ystävyyden
+liiton hänen kanssansa. Hän halusi vain toteuttaa Margaretan suuren
+aatteen ja luoda yksimielisen Pohjolan, tehdä lopun hansakaupunkien
+merirosvoudesta ja viedä jälleen rauhaan ja sopuun, hyvinvointiin ja
+onneen sodan kauhujen ja kurjuuden näännyttämät kansat.
+
+Erik Turenpoika seisoi allapäin; puheen monet totuudet olivat
+sattuneet häneen.
+
+David maisteri näki tekemänsä vaikutuksen ja jatkoi leppeällä
+äänellä: "Tanskan kuningas pitäisi onnenaan jättää tämän
+maan edelleen teidän suojelukseenne, herra Erik Turenpoika.
+Yksityiskassastaan tahtoisi hän antaa teille varoja lieventääkseen
+vaikeinta hätää. Suuriruhtinas Iivanan kanssa on hän solminut lujan
+ja ikuisen rauhanliiton, ja rajariidoista ei enää tule kysymystäkään.
+Hän tahtoo kutsua teidät uskotuimmaksi ystäväkseen ja teidän
+toivomuksillenne ja neuvoillenne mielellään kallistaa kuulevan
+korvansa."
+
+Ritari kuuli hyväilevät sanat, ja samalla oli hän näkevinään
+vaaleakutrisen pään painuvan rintaansa vasten ja ilmeikkäiden
+sinisilmien rukoilevasti kiintyvän itseensä. Eikö hänen ollut
+suostuttava vaimonsa tähden, ja eikö olisi Ruotsin onneksi, jos hän
+tekisi sen?
+
+Hän oli unhoittanut kaikki läsnäolijat ja kysyi itsekseen: "Mikä on
+oikein, mikä väärin?"
+
+Jos edes ainoakaan läsnäolijoista olisi ymmärtänyt taistelun hänen
+povessaan ja jos tämä olisi kehoittanut toisia odottamaan, olisi
+voitto ollut saavutettu.
+
+Nyt sitä vastoin katsoivat he kysyvästi toisiinsa, ja aivan kuin
+yhteisestä vakaumuksesta otti muuan pajari esiin kotelon, jonka hän
+avasi näyttääkseen siellä olevan kallisarvoisen ainokiven, kun taasen
+toinen veti esiin suunnattoman suuren kukkaron, kultaa täpötäynnään.
+
+David maisteri puolestaan veti esiin ritariketjun, joka oli runsaasti
+timanteilla koristeltu.
+
+Taasenkin he katsoivat toisiinsa, ja kaikki tyyni asetettiin pöydälle
+ritarin eteen.
+
+Kulta kimmelsi hänen silmiinsä, ja hän katsoi siihen ja siitä
+ympärillä seisoviin ja sitten taasen kultaan, mutta mitä paremmin hän
+alkoi käsittää, mistä kysymys oli, sitä helakammaksi kävi puna hänen
+poskillaan ja otsallaan. Silmät salamoivat.
+
+"Suuriruhtinas lähettää tämän sormuksen merkiksi suosiostaan", sanoi
+muuan.
+
+"Ja tämän kullan lieventämään hätää Suomessa", lisäsi toinen.
+
+Ritari loi David maisteriin kummallisen, kysyvän katseen.
+
+Tämä ei tuntenut enää olevansa varmalla maaperällä, hän aavisti
+tehneensä tyhmyyden, mutta tehty oli tehty, nyt täytyi mennä
+eteenpäin.
+
+"Hannu kuningas lähettää tämän ritariketjun pojallenne", sanoi
+hän, "ja samoin lahjoittaa hänelle sen aateliskartanon, jonka itse
+tahdotte määrätä".
+
+"Liian aikaisin!" huudahti ritari katkerasti naurahtaen. "Teidän
+täytyy ensin odottaa vastaustani, jalot herrat, ja sitä en ole vielä
+antanut!"
+
+Vihastus liekehti hänen silmistään, ja hän tarvitsi kaikki voimansa
+sitä hillitsemään.
+
+"Täällä meillä sanotaan, ettei pidä ostaa sikaa säkissä", jatkoi hän.
+"Minusta näytätte kuitenkin tahtovan tehdä niin, ennenkuin vielä
+tiedätte, onko sen röhkiminen teille mieleen."
+
+Mutta suuttumus ja nöyryytys näytti taistelevan toistenkin mielissä.
+
+"Emme puhu enää tänään maan asioista emmekä omistamme", puuttui Erik
+herra vielä äkkiä puheeseen. "Olette luvanneet viipyä vierainani
+huomiseen, ja jalo emäntäni ikävöi teitä tervehtiä. Huomisaamuna
+varhain annan teille vastaukseni."
+
+Ritari poistui kumartaen.
+
+Venäläiset suurmiehet olivat rauhaa rakastavia miehiä, tietämättömiä
+ja itsekkäitä; he olivat lähetystön ulkomuoto, David maisteri sen
+sielu.
+
+Nyt sivelivät he pitkiä partojaan ja katselivat mietteissään
+toisiinsa.
+
+"Olikohan lahja kenties liian pieni?" kysyi muuan, joka salaa hieman
+pelkäsi joutuvansa vastaamaan siitä, että oli tuonut lahjoista
+perille ainoastaan neljäsosan.
+
+"Vaatiko hän kenties, että suuriruhtinaan itsensä oli tuotava se
+hänelle?" lisäsi toinen tuijottaen kallisarvoiseen sormukseen.
+
+David maisteri piti kättään otsallaan, hän käsitti mikä tyhmyys oli
+tehty ja hautoi mielessään keinoja miten se korjata. Silloin muisti
+hän isä Tobiaan kanssa tehdyn suunnitelman; ainoa apu oli nyt enää
+Gunilla rouva, onneksi oli tämä suostunut ottamaan hänet vastaan,
+eikä tässä ollut aikaa tuhlata.
+
+"Jäämmekö vielä tänne vai lähdemmekö heti?" kysyi muuan pajari.
+
+"Kyökistä lemuaa niin hyvälle!" vastasi toinen.
+
+"Kauniita naisia, sanotaan!"
+
+"Olut väkevää ja parahiksi lämmintä."
+
+"Silmiini on vilahtanut kaunis houris!"
+
+"Jäämmekö siis huomiseen?"
+
+"Huomiseen!"
+
+Pajarit palasivat huoneihinsa saadakseen virkistävästä unesta voimia
+odotettavaan juhla-ateriaan.
+
+Isä Tobias ei saanut olla läsnä sovitussa kohtauksessa Gunilla rouvan
+ja David maisterin kesken, ja tästä harmissaan hän pakoitti Sakon
+kerta toisensa jälkeen lukemaan läksynsä ja teroitti kepiniskuilla
+niitä paikkoja, joihin oli erityisesti pantava painoa.
+
+Suuri oli hänen pelästyksensä, kun poika kaatui keskellä suoritusta
+tajutonna lattialle.
+
+Onneksi oli kunnianarvoisella isällä hyvä varasto terveellisiä
+lääkkeitä; hän riensi noutamaan rohtopullon, ja Sakko sai siitä
+täyden lusikan. Tosin heräsi poika heti tajuunsa, mutta katse oli
+sekava ja pää retkahti hervotonna alas. Ilmeisesti oli hän saanut
+aivan liian suuren annoksen; jos hän nyt tulisi kykenemättömäksi
+näyttelemään osaansa, silloin sai isä Tobias sanoa hyvästit kaikille
+tulevaisuutensa toiveille. David maisteri oli nyt parhaallaan
+repimässä maahan hänen vaikutustaan Gunilla rouvaan, ja itse, itse
+oli hän... Hän puristi raivoissaan kätensä nyrkkiin ja itki epätoivon
+kyyneliä.
+
+"Saanko tulla sisään?" kysyi Elsa ulkoa.
+
+"Mitä tahdot?"
+
+"Pukea Sakon!"
+
+"Se on vielä liian aikaista!"
+
+"Minulla on sitten muuta hommattavaa."
+
+"Jätä vaatteet sinne ulos, puen hänet itse!"
+
+Mutta pappi kuuli, että tyttö seisoi vielä pitkän aikaa kuunnellen.
+Epäilikö hän kenties? Edellisenä päivänä oli tyttö sanonut hänelle,
+ettei elämä huoneeseen suljettuna sopinut Sakolle; poika oli tottunut
+päivät päästään juoksentelemaan metsissä tai kiikkumaan puiden
+oksilla ja tavallisesti nukkui koirakopissa. Mitä oli hänen tehtävä?
+Ravistella poika hereille? Mutta jos hän nukkuu tultuaan torttuun?
+Siitä hetkestä lähtien ei Tobiaalla ollut enää mitään vaikutusta
+häneen.
+
+Hän mietti ja mietti, tuska pusersi hien hänen otsalleen, ja
+sillävälin nukkui Sakko tyynesti ja raskaasti; väliin hän avasi
+huulensa ja höpisi muutamia sanoja, katkelmia puheesta, joka hänen
+oli pidettävä.
+
+Isä Tobias ajatteli sitä tavatonta vaikutusta, jonka puhe saisi
+aikaan; mitä ei voinut venäläinen lähetystö eikä David maisteri,
+sen saisi aikaan hänen vuorenhaltiansa ja Hannu, kuningas Jumalan
+neuvoskamarissa, ja nyt, nyt!...
+
+Kun hätä on suurimmillaan, on apu lähinnä, ja se pelastava ajatus,
+joka juolahti Tobiaan päähän, näytti hänestä pyhän neitsyen
+lähettämältä.
+
+Nopeasti riensi hän seinäkaapille ja otti sieltä jouhipaidan, joka
+oli varustettu pienillä väkäsillä; se oli tarkoitettu ankarimpia
+katumusharjoituksia varten, mutta sitä ei ollut käytetty vielä
+koskaan.
+
+Isä Tobias hymyili tyytyväisenä; nyt oli hänellä keino pitääkseen
+Sakon valveilla, mutta siihen ei saanut turvautua ennenkuin viime
+hetkessä... Silloin näki hän pajarien kulkevan pihan poikki, ja Elsa
+seisoi taasen oven ulkopuolella. Sakon täytyi heti tulla.
+
+"Heti, heti; otan hänet itse mukaani", vastasi pappi, ja nyt hän
+tempasi nukkuvan pojan pystyyn ja repi häneltä vaatteet.
+
+Jouhipaidan ensi kosketuksesta liikahti lapsi tuskissaan;
+unenhorroksissaan hän avasi silmänsä ja oli parahtamaisillaan, mutta
+isä Tobias piti veistä hänen edessään ja kuiskasi, että ainoakin
+äännähdys maksoi hänen henkensä. Mustalaisluonto pääsi voimaan, Sakko
+vaikeni, nieli kyyneleensä ja kärsi kivut. Hän seurasi Tobiasta
+väittämättä vastaan.
+
+Tämä viittasi hänelle paikkansa tortussa, antoi muutamia ohjeita
+ja vasta kun hän oli päässyt varmuuteen, ettei mikään yhteys ollut
+mahdollinen pojan ja Elsan välillä, vetäytyi hän toisiin huoneihin,
+joihin vieraat olivat kokoontuneet.
+
+Näitä ei ollut paljon eikä läsnä ollut muita jalosukuisia
+naishenkilöltä kuin Gunilla rouva ja hänen molemmat neitsyensä,
+Katarina ja Anna, mutta kaikki kolme olivat nuoria ja kauniita, ja
+he olivat sopineet siitä, että tänään tekisivät kaiken voitavansa
+esiintyäkseen edukseen. Upeat puvut ja kallisarvoiset koristeet,
+joita he kantoivat, säkenöivät vahakynttiläin valossa, ja pajarit
+liehuivat kuin kevyet perhoset näiden liekkien lähelle, joiden he
+melkein pelkäsivät polttavan heidät tuhaksi.
+
+Gunilla oli pukeutunut morsiuspukuunsa, jalokivillä koristeltu
+otsaripa kaartui hänen otsallaan, ja hänen uljas ryhtinsä olisi
+sopinut vaikka kuningattarelle.
+
+Erik Turenpoika ei suinkaan yksin ihastunut hänen kauneudestaan,
+mutta hänen sydäntään kouristi sitä nähdessään, hänestä tuntui,
+ikäänkuin kuilu laajentuisi heidän välillään, ikäänkuin leppoisat
+kevättuulet kantaisivat Gunillan takaisin päiväpaisteiseen Tanskaan
+ja jättäisivät hänet yksin lumisten vuorien ja jäätyneiden järvien
+keskelle.
+
+Sentähden lepäsi synkkä pilvi hänen otsallaan, ja edellisen päivän
+tapaukset painoivat hänen mieltään.
+
+David maisteri seisoi kunnioittavasti Gunilla rouvan rinnalla; mitä
+maisteri sanoi, sitä ei voinut kuulla kukaan muu kuin Gunilla rouva,
+mutta hänen herrastaan tuntui, kuin heidän katseensa tuontuostakin
+etsisivät hänen katsettaan.
+
+Suuri sali oli muutettu metsäksi, joukko mustalaisia, miehiä, naisia
+ja lapsia, liikuskeli siellä ristiin rastiin. Keskellä huonetta oli
+pöytä, mutta sen vierellä, hieman kuusten katveessa, oli lumivuori,
+jonka jäinen huippu näkyi puiden ylitse.
+
+Sinne ja tänne puiden runkoihin pistetyt soihdut antoivat kirkkaan
+valaistuksen kirjavalle taululle.
+
+Saattoihan tosin moni läsnäolijoista ajatella, että sellaisia kuvia
+nähtiin kyllä todellisuudessakin. Mutta pöytä notkui kukkurapäiden
+vatien painosta, sentähden antoivat vieraat jakamattoman
+hyväksymisensä, ja kun sitten näyttäytyi, että nuoret, kauniit
+mustalaistytöt olivat Gunilla rouvan piikasia, jotka suurella
+ketteryydellä kantoivat vateja ympärinsä ja täyttivät maljoja,
+silloin pajarit seurueineen luulivat olevansa paratiisissa, ja
+jokaiseen vetikkamaiseen katseeseen, joka heihin suunnattiin,
+vastasivat he: "Houris! Houris!"
+
+Kaikista läsnäolijoista ei ollut kukaan niin yllätetty kuin ritari,
+kaikki laitteet olivat hänelle odottamattomat; tarkoittiko tämä
+kaikki vain ilahuttaa häntä? Oliko Gunilla pukeutunut valkoiseen
+morsiuspukuunsa näyttääkseen, että hän toivoi menneet unhotetuiksi ja
+tahtoi taasen olla hänen uskollinen puolisonsa?
+
+Erik herra ei tahtonut uhrata vakaumustaan mistään hinnasta
+maailmassa, mutta hän tunsi, että hänen rakkautensa vaimoonsa tulisi,
+tahtoipa hän tai ei, vaikuttamaan hänen päätökseensä ja tekoihinsa.
+
+Nämä ajatukset täyttivät hänen mielensä, kun hän keskusteli David
+maisterin kanssa saksalaisista tavoista ja menoista, katsellen
+milloin isä Tobiasta, joka itsepintaisesti kieltäytyi leikkaamasta
+liikkiötä, milloin venäläisiä, jotka viinin ja kauniiden silmien
+puoleksi päihdyttäminä turhaan koettivat etsiä sanoja ilmaistakseen
+ihastustaan.
+
+Anna Sparre oli aivan hurmannut rinnallaan istuvan pajarin. Tämä
+pyysi hänen kättään ja sydäntään ja lupasi erota nykyisistä
+vaimoistaan, kun vain sai hänet omakseen.
+
+Leikittelevä tyttö vastasi, että hänen täytyi saada ajatusaikaa.
+Pajari antoi hänelle tunnin, enempää ei hän voinut.
+
+"Epävakainen sydämenne on silloin jo kenties kiintynyt toiseen?"
+kysyi neitsyt nauraen.
+
+"En rakasta koskaan ketään muuta kuin teitä", vastasi pajari
+juhlallisesti.
+
+"Sitten saatte vastaukseni vuoden kuluttua."
+
+"Suotuisan vastauksen?"
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Saanko kuitenkin toivoa?"
+
+"Siitä en voi teitä kieltää."
+
+Pajari veti sormuksen sormestaan ja tahtoi panna sen Anna neitsyen
+sormeen.
+
+"Ei!" huudahti tämä pelästyneenä. "Meillä ei ole tapa sellainen."
+
+"Ken on antanut puolinaisen lupauksen, hän on jo puoleksi sidottu",
+vastasi pajari.
+
+Anna tahtoi väittää vastaan, mutta samassa viritettiin hiljainen
+yksitoikkoinen laulu, joka kuului metsästä ja joka vähitellen
+lisääntyi, kunnes se pauhullaan täytti koko huoneen.
+
+Kaikki kuuntelivat ihmeissään.
+
+Useimmat tunsivat laulun, jota tavallisesti mustalaiset lauloivat
+huvikseen maita maleksiessaan; siinä on lepokohtia, ikäänkuin
+laulajaa väsyttäisi, mutta sitten yltyy se uudestaan entistä uhemmin.
+
+Muutamassa tällaisessa lepokohdassa kuului pitkä vaikeroiminen.
+
+Laulu keskeytti sen.
+
+Mutta sitten se kuului uudestaan, vaikutus oli valtava.
+
+Kaikki kuuntelivat... noustiin seisoalleen... mistä se tuli, niin
+läheltä... oliko se ilmassa?
+
+Isä Tobias näytti näkevän kummituksia.
+
+Gunilla rouva nousi. Ritari tuskin uskoi silmiään, kun näki
+innostuneen katseen ja kohotetut käsivarret, jotka hän ojensi
+vuorta kohden, ja kuuli pontevan äänen, jolla hän huudahti:
+"Kuulkaa, kuulkaa, kansa parka valittaa ja vaikeroi, kuka tulee sitä
+pelastamaan?"
+
+Kuului torventoitotus, ja vuori aukeni, mutta mikä näky! Puolelta
+ruumiiltaan alastonna ja verissään seisoi Sakko pelosta vavisten ja
+etsien silmillään kiusanhenkeään. Heti tämän huomattuaan naulasi hän
+silmänsä häneen ja luki läksynsä mahtipontisella innolla, joka täysin
+vastasi isä Tobiaan paatosta, kaikki hänen liikkeensä muistuttivat
+pappia, ja kun he nyt molemmat tuijottivat toisiinsa, ei ollut helppo
+sanoa, kumpi heistä matki toista.
+
+Sakko teki vain yhden ainoan erehdyksen, hän näet siirsi isä Tobiaan
+Jumalan neuvoskamariin Hannu kuninkaan sijaan, mutta tämä oli
+kylliksi herättämään naurua, ja ennenkuin puhe oli lopussa, oli
+ritari raivannut itselleen tien ja temmannut alas pojan, jonka jätti
+Elsalle.
+
+"Niin kauan kuin olen tämän maan päällikkönä", sanoi hän, "ei tämä
+kansa ole joutuva kärsimään moista kohtelua, ei Hannu kuninkaan eikä
+isä Tobiaan puolelta".
+
+Ääni ja katse oli niin vakava, ettei kukaan rohennut vastata.
+
+Seura hajaantui heti tämän jälkeen.
+
+Gunilla rouva oli kuin maahan lyöty; minkä nolon, kurjan lopun
+olikaan hänen hommansa saanut! Se, minkä hän oli aikonut ylistykseksi
+Hannu kuninkaalle, oli koitunut melkein vastakohdakseen, ja se
+tyytymätön, melkein halveksiva katse, jonka hän luuli nähneensä
+herransa silmissä, kuinka se häntä haavoitti ja poltti!
+
+David maisterin ja isä Tobiaan kesken tapahtui kiihkeä kohtaus;
+jälkimäinen pelkäsi jälkilaskuja ja tahtoi heti lähteä tiehensä,
+toinen käski hänen pysyä paikoillaan niin kauan kuin se hänelle
+sallittiin. Jos ritari ajoi hänet pois, saattoi siitä saada
+syytekohdan tätä vastaan, jollei, saattoi hän palvella urkkijana.
+Gunilla rouvan suostumuksesta meni David maisteri nyttemmin itse
+takaukseen.
+
+Seuraavana aamuna oli ritari matkustanut pois ennen päivänkoittoa,
+mutta hän oli jättänyt David maisterille kirjeen, joka sisälsi,
+että kun tärkeät asiat vaativat häntä toisaalle, täytyi hänen tällä
+tavoin ilmoittaa, ettei hän nykyään katsonut voivansa suostua
+tehtyyn ehdotukseen; hän tarvitsi aikaa sitä tarkoin miettiäkseen ja
+harkitakseen.
+
+Saksalainen myhäili ja ilmoitti pajareille, ettei tällä hetkellä
+ollut mitään tehtävää.
+
+Mutta nuorin, Boris, tuumi, että muuan yksityisluontoinen asia
+vaati häntä vielä viipymään; toiset saivat kernaasti lähteä milloin
+tahtoivat.
+
+Kohta tämän jälkeen pyysi hän puhutella jalosukuista neitsyttä Anna
+Sparrea.
+
+Tämä ihmetteli nauraen hänen rohkeuttaan ja vastasi, ettei voinut
+ottaa häntä vastaan.
+
+"Sitten odotan", vastasi pajari.
+
+David maisteri oli jo edellisenä iltana saanut lupauksen puhutella
+Gunillaa ennen lähtöään. Hän tapasi tämän kalpeana ja kiihtyneenä,
+mutta hänen sanansa palauttivat punan nuoren rouvan poskille ja
+rohkeuden ja luottamuksen hänen sieluunsa.
+
+"Siihen, mitä on tapahtunut", sanoi maisteri, "on isä Tobias yksin
+syypää, mutta ritari tuntee teidän toivomuksenne ja myös teidän
+tarmonne saattaa se voimaan, kun löydätte paremman apumiehen. Kas
+tässä, lukekaas tämä kirje, jonka hän on kirjoittanut minulle;
+epäilyksestä, joka kirjeessä ilmenee, on meidän kiittäminen teitä!"
+
+Gunilla luki, ja hän punastui ilosta. "Mitä on minun tehtävä?" kysyi
+hän.
+
+"Rakastatteko tekin häntä?"
+
+"Kaikesta sydämestäni!"
+
+"Kysykää sitten neuvoa sydämeltänne, älkää minulta!"
+
+"Mutta minä pelkään..."
+
+"Teillä ei ole mitään pelättävää, sillä te olette vahvin", keskeytti
+maisteri melkein ihaillen.
+
+"Olisipa mahdollista, että voisin voittaa hänet, niin voimakkaan!"
+huudahti Gunilla säteilevin silmin.
+
+"Tämä kirje on todistuksena siitä; tahdotteko, että minun on
+hankittava useampia sellaisia?"
+
+"Voitteko tehdä sen?"
+
+"Voitte saada mitä tarkimmat tiedot kaikista hänen hankkeistaan."
+
+"Keneltä?"
+
+"Minulta."
+
+"Kuinka se on mahdollista?..."
+
+"Älkää kyselkö. Isä Tobias jättää ne teille, niin pian kuin saan ne
+käsiini."
+
+"Luulin hänen aikovan matkustaa..."
+
+"Jos niin haluatte."
+
+"Erik herra ei näe häntä mielellään."
+
+"Silloin hän saa välttää joutumista ritarin näkyviin; mutta hän on
+varma ja luotettava. Ehkäpä jättäisitte kirjeenne hänelle..."
+
+"Kirjeeni!"
+
+"Niin, teidän on tarkoin tehtävä minulle selkoa kaikesta..."
+
+"Milloin en itse tiedä tietäni?"
+
+"Niin, sitä tarkoitin!"
+
+"Sen tahdon tehdä mielelläni."
+
+"Vielä seikka, ennenkuin eroamme; nuori pajari sanoo saaneensa
+puolittaisen aviolupauksen jalolta neitsyeltä Anna Sparrelta.
+Tahdotteko, että jätän hänet tänne?"
+
+"Odottakaas, kutsun neitsyen."
+
+Anna tuli ja sai tietää, mistä oli kysymys.
+
+"Se uskalikko ansaitsee aika rangaistuksen", sanoi hän
+loukkautuneena; "voitteko antaa sen hänelle?"
+
+"Teen sen, mikäli voin."
+
+"Silloin hyväksyn tarjouksenne."
+
+"Mutta hän on kenties kostonhimoinen?"
+
+"Sitä en pelkää."
+
+David maisteri sanoi hyvästit; muutamia tunteja myöhemmin katseltiin
+naisten huoneesta venäläisten lähtöä nauraen ja leikkiä laskien ja
+monin pisteliäin sanoin.
+
+Mutta kukaan heistä ei arvannut, mitä Boris pajari mutisi partaansa.
+
+Pikku Sakko oli jätetty Elsan huostaan, ja tämä hoiti häntä melkein
+äidillisesti. Lieneekö sen vaikuttanut heimoside vai naisellinen
+vaisto, mutta tyttö itki nähdessään pienen, haavoihin pistellyn
+ruumiin ja valeli sitä parantavalla palsamilla.
+
+Mutta kesti useita päiviä, ennenkuin Sakko tuli entiselleen, ja
+sillaikaa vannoi Elsa kostavansa sekä pojan puolesta että omastaan.
+
+Sentähden hän yhä edelleen kävi siistimässä isä Tobiaan huonetta,
+mutta tämä vältti häntä, ja tarvittiin Elsan terävä huomiokyky
+nähdäkseen, että pappi hautoi häntä mielessään yhtä paljon kuin
+ennenkin. Juuri siihen hän perusti suunnitelmansa.
+
+Eräänä päivänä hän sanoi papille: "Tiedättekö, kunnianarvoisa isä,
+että tietäjäakka Valmyra on äskettäin ollut täällä?"
+
+"Sellaiset ovat paholaisen väkeä."
+
+"Mutta he näkevät nälkää, kuten kristitytkin ihmiset, ja ritari on
+käskenyt, että heidän on saatava täällä ruokaa ja yösijaa, milloin
+sitä pyytävät."
+
+"Mutta siltä ei teidän tarvitse heitä kuunnella."
+
+"Kuka voi olla kuulematta, kun heidän kielensä lörpöttää yhtenään.
+Merkillistä se oli joka tapauksessa."
+
+"Mikä niin?"
+
+"Hän sanoi, että jos oikein pitää jostakin miehestä ja kiinnittää
+kaikki ajatuksensa yksinomaan häneen, niin samalla hetkellä seisoo
+ilmielävänä hänen edessään."
+
+Isä Tobiaan kasvot punehtuivat.
+
+"Eikö se ole hirveää?"
+
+"Hm! Miksi niin?"
+
+"Mitä tahtoo salata koko maailmalta..."
+
+"Pidätkö sinä jostakin?"
+
+"Luulen, että joku huusi minua." Elsa juoksi nopeasti ovelle, mutta
+pysähtyi sen ulkopuolelle ja kuunteli, kuinka hurskas sielu käveli
+kamarissaan edestakaisin ja hyräili itsekseen.
+
+"Odotas vain, nyt se alkaa", ajatteli hän ja hiipi pois. "Jos minä
+olen kaunis kuin synti, saat sinä palaa tulisilla hiilillä ilman
+lievennystä."
+
+Ja sitten hän hyssytteli Sakkoa sylissään ja sanoi hänelle, että
+he molemmat pitävät yhtä läpi elämän, ja kun Sakko tuli terveeksi
+jälleen, vakuutti hän Elsalle, ettei hän ennen hellitä, ennenkuin on
+pakoittanut isä Tobiaan itsensä pukeutumaan samaan paitaan, johon
+tämä oli pukenut hänet.
+
+Ritari oli käskenyt vanhaa Karhuista ottamaan Sakon huostaansa; poika
+sai aluksi oleskella tallissa hevosten joukossa, oppia ratsastamista
+ja sittemmin aseiden käyttöä.
+
+Monenlaatuiset olivat ne huolet, jotka painoivat Erik Turenpoikaa.
+Maan tila oli melkein epätoivoinen; hädän ja köyhyyden mukana seurasi
+tarttuvia tauteja, ja tapahtui usein, että yksinäisissä majoissa
+tavattiin koko perhe kuolleena, mutta ei ainoatakaan leivänpalaa,
+ainoastaan korvo täynnä jäätynyttä vettä.
+
+Ruttotauti hiipii kuin metsävalkea pitkin polkuja, ja samoin kuin
+tulikin tekee se mieluimmin kesällä hävitystyötään, mutta kun hädän
+vinhat viimat ovat tehneet voitavansa valmistaen tietä, lentää se
+eteenpäin tuulen keralla, puhaltelee laajalle ympärilleen myrkyllisiä
+henkäyksiään, ja viikatemies seuraa jälestä ja korjaa kellastuneen
+viljan. Ja monet nuorista laihoista eivät ole koskaan puhenneet
+tähkään, hennot oraat ovat äsken nousseet maasta ja pilkistelevät
+ihmeissään maailmaan, jolla ei ole heille tarjottavaksi mitään
+ravintoa.
+
+Käsky kävi kaikkialle, kuulutettiin kaikissa kirkoissa, että oli
+hautoja kaivettava ja ruumiit haudattava. Mutta kaikki vetäytyivät
+pois; terveet pelkäsivät sairastumista, eivätkä jo sairastuneet
+tahtoneet. "Me kuolemme kaikki", sanoivat he, "mitä merkitsee,
+makaammeko maan alla vai päällä". Tylsyyden henki oli vallannut
+heidät kaikki, ainoa eläimellinen vaisto, joka vielä eli, oli nälkä,
+ja saattoi nähdä vanhojen ja nuorten, joiden kuihtuneille kasvoille
+oli jo kuolema painanut leimansa, himokkaasti tarttuvan leipäpalaan,
+ja vaikkeivät enää jaksaneet sitä syödä, kuitenkin pitävän sen kunnes
+elämän viimeinen kipinä oli sammunut. Mutta silloin ojentuivat
+ahnaat kädet sitä ottamaan, jokainen vielä elossa olevista tahtoi
+saada suurimman palan. On taisteltu kuningaskunnista, maatiluksista
+ja perintöomaisuudesta; eikö näissäkin taisteluissa ole kysymys
+suuremmasta leivänpalasta?
+
+Niillä lääkäreillä, joita oli olemassa, oli yllin kyllin tehtävää
+kaupungissa, ja sitä paitsi etsi kansa apua viisailta miehiltä ja
+naisilta, joiden luultiin saaneen salaisia voimia. Sellaisia oli
+sangen kosolta, mutta lääkintätaitoonsa yhdistivät he tietäjän
+lahjan, ja ne onnettomuuden ennustukset, joita he olivat lausuneet,
+olivat riistäneet kansalta viimeisenkin vastustusvoiman jätteen.
+
+Kaikista näistä ei ketään pidetty niin suuressa arvossa kuin
+Valmyraa; sanottiin hänen olevan ruhtinaallista sukua, hänen
+sanoihinsa vedottiin ja häntä toteltiin kuin kuningatarta.
+
+Elsan kertomuksesta isä Tobiaalle tiedämme, että hänen suuhunsa
+pantiin paljon enemmän kuin hän oli kuunaan lausunut. Valmyra oli
+tosin ollut linnassa, mutta ainoastaan valmistaakseen voiteen, jonka
+Sakko tarvitsi. Hän oli kieltäytynyt maistamasta palaakaan ruokaa,
+oli hylännyt Anna neitsyen pyynnön päästä hänen puheilleen, oli
+sanonut ainoastaan aniharvoja sanoja ja katosi yhtä odottamatta kuin
+oli tullutkin.
+
+Kaikkialla matkoillaan maassa kuuli ritari Valmyrasta puhuttavan; hän
+oli ennustanut yleistä perikatoa, ja yleisen kansanuskon mukaan ei
+pelastus siis ollut mahdollinen.
+
+Turhat olivat kaikki esitykset, että oli tarpeen tarmokasta tahtoa ja
+toimintaa. Kansa kuunteli kyllä puhetta, mutta sen jälkeen se pudisti
+päätänsä ja mutisi, että Valmyra ymmärsi sen asian paremmin; heillä
+ei ollut mitään muuta keinoa kuin heittäytyminen kuolemaan.
+
+Kansan käsitys on kaltaisensa kaikkina aikoina; kun se kerran on
+juurtunut, ei se enää ota varteen mitään syitä. Se on kova kuin pii,
+tarvitaan talttoja ja sahoja muuttamaan sitä toisiin muotoihin,
+parempiin tai huonompiin.
+
+Erik Turenpoika tunsi sen vastuun painon, minkä hän oli
+ottanut hartioilleen, hän tiesi, että maa, jolla ei enää ollut
+ketään puolustajaa, joutuisi pian vihollisen saaliiksi. Voudit
+ja virkamiehet seisoivat neuvottomina ja saamattomina, ja
+nälänvalitukset hukkuivat ruttotautisten tuskanhuutoihin ja
+kuolinkorahduksiin.
+
+Ryhdyttiin kaikkiin mahdollisiin varovaisuuskeinoihin kaupunkien
+suojelemiseksi tartunnalta, mutta niiden eroittaminen maaseudusta
+toi mukanaan suuria vaikeuksia. Eriskummaiset sääsuhteet, vaihdellen
+tuimasta pakkasesta suunnattomiin lumipyryihin, joita sitten seurasi
+suojailma, väliin sadekin, tehden kaikki tiet mahdottomiksi ajella,
+olivat moniksi kuukausiksi katkaisseet kaiken liikenneyhteyden
+Ruotsin kanssa. Milloin mikin matkalainen saattoi tosin henkensä
+uhalla päästä perille, mutta ruokavarojen ja miehistön lähetyksestä
+avuksi ei saattanut olla puhettakaan.
+
+Turussa pidettiin joka päivä messuja ja juhlakulkueita; kirkonkellot
+soivat, ja kansaa virtaili kirkkaasti valaistuun temppeliin
+rukoilemaan pyhän neitsyen armoa; mutta sekään ei ottanut auttaakseen.
+
+Erik Turenpoika oli kutsunut maan vouteja ja kihlakuntien tuomareita
+puheilleen Turkuun helmikuun viimeiseksi päiväksi. Kaikki tiesivät,
+mitä hän heiltä kysyisi, ja asian tärkeys ja vaikeus siihen
+vastatessa oli levittänyt syvän vakavuuden jokaiselle otsalle ja
+nostattanut jokaiseen katseeseen syvän mietiskelyn ilmeen.
+
+Turun linna sijaitsi eräällä luodolla Aurajoen suussa aivan kaupungin
+edustalla; suuresta kokoussalista oli avoin näköala merelle.
+
+"Katsokaas", sanoi ritari kokoontuneille ja viittasi aaltoilevalle
+merelle, joka oli murtanut jääkahleensa ennen aikojaan. "Mitä voimme
+tuota mahtia vastaan, joka ulapalla estää meidät etsimästä vierasten
+apua? Eikö ole aivan kuin se sanoisi meille, että löydämme avun
+ainoastaan itsestämme?..."
+
+"Mitäpä me voimme tehdä?" väitti muuan vastaan.
+
+"Ilman rahoja!" säesti toinen.
+
+"Ei mitään elintarpeita!"
+
+"Väestö välinpitämätön!"
+
+"Kaikkialla sairaita!"
+
+"Odotettavissa on hirveintä!"
+
+"Olen käskenyt toimittaa messuja!"
+
+"Pyhä neitsyt on hyljännyt onnettoman kansamme."
+
+"He tahtovat ainoastaan kuolla!"
+
+"Mitä nälkä ei ole saanut aikaan, sen rutto suorittaa loppuun."
+
+"Kukaan ei voi mitään sitä vastaan!"
+
+"Antaa heidän siis jäädä rauhaan!"
+
+"He eivät kaipaa muuta mitään."
+
+"Kenties on julmat seuraukset vastaan-asettumisesta."
+
+"Kenties rutto leviää yhä enemmän."
+
+Syntyi hiljaisuus. "Nämäkö ovat neuvot, joita antamaan olette
+saapuneet?" kysyi ritari.
+
+Kaikki olivat vaiti ja katselivat hämillään toisiaan.
+
+"Jalo herra", virkkoi Hämeenlinnan vouti. "Olen vanha mies, vuosia
+on jo kahdeksankymmentä niskoillani; olen ehtinyt monet kokea; usein
+olen ottanut osaa sotiin ja kahakoihin, mutta kaikki tämä näyttää
+minusta vähäiseltä sitä vihollista vastaan, joka nyt on poloisen
+maamme vitsauksena."
+
+"Se on totta, se on totta!" jupisivat kaikki.
+
+"Olen aina ennen osannut keksiä neuvon ja avun, hyvät enteet eivät
+ole koskaan pettäneet..."
+
+"Valitettavasti nykyiset enteet ovat pahoja...!" Kuului ikäänkuin
+yksi ainoa valituksen huokaus kautta huoneen.
+
+"Te olette kyllä kokeneet samaa kuin minäkin?" kysyi vanhus
+innokkaasti. "Olemme, olemme!"
+
+"Herra ritari, olette nuorin joukossamme ettekä voi tuntea maan
+olosuhteita niin tarkoin kuin me toiset. Kristittyjä olemme kaikki
+ja palvelemme ja rukoilemme pyhää neitsyttä yhtä nöyrästi kuin ken
+hyvänsä... mutta... mutta..."
+
+"Jatkakaa!" käski ritari.
+
+"Emme uskalla asettua niitä mahtavia luonnonvoimia vastaan, joita
+emme pysty tutkistelemaan..."
+
+"Ei, ei!" säestettiin kuorossa. Monet tekivät ristinmerkin ja
+jupisivat rukouksen.
+
+"Mitä tarkoitatte?"
+
+"On ihmisiä, jotka ovat saaneet yliluonnolliset voimat nähdä
+salattuja asioita..."
+
+"Esimerkiksi povariämmät?"
+
+"Kansa uskoo heidän olevan Jumalan valittuja ja sanoo heitä
+tietäjättäriksi!"
+
+"Nämä ovat puhuneet?"
+
+"Niin, jalo herra!"
+
+"Ja mitä he ovat sanoneet?"
+
+"Että Suomi menee kohden perikatoaan!"
+
+"He ovat oikeassa."
+
+"Sitäkö mieltä olette tekin?"
+
+"Jollen olisi sitä käsittänyt, miksi olisin teidät kutsunut? Hätä
+ja tautisuus ovat synnyttäneet epätoivoa, taikausko on löytänyt
+kiitollisen maaperän kylvölleen, ja ken tietää, eikö vihollinen käytä
+sitä hyväkseen viekkaudella ja petoksella valloittaakseen turvattoman
+maamme?"
+
+Muutamat katsoivat hämillään häneen, toiset pudistivat arvelevaisesti
+päätänsä.
+
+"Valmyra ei ole koskaan pettänyt meitä!" jatkoi vanha vouti suurella
+varmuudella.
+
+"Ei häntä, vaan teidät on asetettu hoitamaan maata!" puuskahti ritari
+tulisesti. "Turun, Korsholman, Hämeenlinnan, Raaseporin, Viipurin ja
+Kastelholman läänien voudit! Turun, Rauman, Ulvilan, Kruununlinnan,
+Porvoon ja Naantalin kihlakuntien tuomarit, teille kaikille olen
+lähettänyt kirjelmiä, jotka sisältävät käskyjä, mitä olisi tehtävä
+hädän auttamiseksi, mutta myös kehoituksen tehdä tarkoin selvää, mitä
+jo on tehty, mutta mitään vastauksia ei minulle ole lähetetty, ei
+kaupungeista eikä maaseudulta."
+
+"Ankara herra..."
+
+"Kun on tullut kahdeksankymmenen vuotiaaksi, ei enää ole
+syyntakeinen", keskeytti ritari hänet, "mutta ei myöskään kykenevä
+hoitamaan niin tärkeää virkaa kuin teidän, erittäinkin niin raskaana
+aikana kuin nykyinen. Jos kenestä teistä virkansa tuntuu raskaalta,
+niin sanokoon heti minulle sen; minä valitsen silloin hänen
+seuraajansa."
+
+Yhtäkkiä tuli salissa aivan hiljaista.
+
+Kovasti kiihkoissaan meni vanha vouti Erik herraa vastaan. "Jalo
+ritari!" sanoi hän. "Olen kuusikymmentä vuotta uskollisesti palvellut
+maatani."
+
+"Sentähden on minun annettava teille hyvitystä siitä, mitä olette
+menettänyt, mutta voutina ette voi enää olla; kuitenkin voitte
+ehdottaa sijaanne, ketä pidätte ansiokkaimpana, ja minä mukaudun
+siihen, jos voin."
+
+Vanhus kumarsi ja riensi pois.
+
+Neuvottelut kääntyivät tämän jälkeen aivan toiseen suuntaan.
+
+Tehtiin ehdotuksia, ja kaikki olivat taipuvaiset yksityisiin
+uhrauksiin.
+
+Ritari otti kiinni heidän sanoistaan, hän kävi kovasti kimppuun,
+mutta kuinka lie kirvellytkin, ei kukaan irvistellyt vastaan, ja
+ritarin käsky, että jokaisen oli läänissään hoidettava asioita siten
+kuin parhaiten soveltui paikallisiin olosuhteihin, kannusti kaikkia
+keskinäiseen kilpailuun.
+
+Kaikki arvelivat, että oli vaikein työ herättää eloon hervonneet
+voimat ja elämänhalu. Mutta kukaan ei rohennut lausua sisintä
+ajatustaan, että hän piti sen miltei mahdottomana.
+
+"Sitten tahdon minä tehdä sen!" julisti ritari.
+
+Koko joukko huusi yhdestä suusta, että hän oli ainoa, joka siihen
+pystyi, mutta mitä he todellisuudessa siitä uskoivat, sen jätämme
+sanomatta.
+
+Jokainen vouti ja tuomari kiiruhti palaamaan vaikutuspiiriinsä; nyt
+oli osoitettava, että heillä oli ne ominaisuudet, jotka oikeuttivat
+maan tärkeimpiin asemiin.
+
+Ritari oli tuonut mukanaan suuren parven asemiehiä ja
+aatelisnuorukaisia; ennen lähtöä kutsui hän heidät kaikki luoksensa
+ja sanoi:
+
+"Ketkä teistä tahtovat seurata minua taisteluun elämästä ja
+kuolemasta?"
+
+"Sen tahdomme tehdä kaikki!" huusivat he.
+
+"Mutta ei ole kysymys taistelusta elävää vihollista vastaan, ja
+teillä on vähän kunniaa saavutettavissa."
+
+He katsoivat ihmeissään häneen.
+
+"Miettikää tarkoin; en vihoittele, vaikkei kuka tulisikaan mukaan."
+
+"Mutta te menette, herra?" kysyi Olavi.
+
+"Yksin, jos tarvitaan."
+
+"Minä tulen mukaan!"
+
+"Minä myös! Minä myös!" säestivät kaikki muut; ainoakaan ei vetäynyt
+pois.
+
+"Sitä odotinkin, mutta onhan teidän ensin saatava tietää, mistä
+taistelusta on kysymys. Vihollinen, jota vastaan meidän on
+taisteltava, on -- rutto."
+
+Äsken niin punoittavat posket kalpenivat, ja nuorukaiset katselivat
+hämmästyneinä toisiaan.
+
+"Minä tiesin hyvin", vastasi ritari hymyillen, "että vihollisen nimi
+kauhistuttaa teitä, sentähden vapautan jokaisen lupauksestaan. Menkää
+takaisin Viipuriin ja odottakaa minua siellä! Onnea matkalle!"
+
+Hän kääntyi poistuakseen huoneesta.
+
+"Herra!" sanoi Olavi.
+
+"Mitä tahdot?"
+
+"Ettette vapauta minua lupauksestani!"
+
+"Sen teen ainoastaan sille, joka sitä haluaa. Katso, että hevosemme
+tulevat satuloiduiksi; tunnin kuluttua lähdemme matkalle."
+
+Ritari lähti, ja nyt syntyi kiihkeä erimielisyys nuoren parven
+kesken. Risto ja Kurt olivat alusta alkaen valmiit lähtemään mukaan,
+mutta monet toisista epäröivät ja kyselivät:
+
+"Onko meidän ruvettava ruumiita hautaamaan vai sairaita hoitamaan?"
+
+"Kenties jouduttava itse saman taudin uhriksi?"
+
+Se näytti heistä ilkeimmältä.
+
+Mutta häpeällistä oli luopuakin ritarista.
+
+"Emme kenties saavuta mitään kunniaa seuraamalla Erik herraa tälle
+matkalle!" huusi nuori aatelismies Niilo Klaunpoika. "Mutta menetämme
+aivan varmaan sen, mikä meillä jo on, jos annamme hänen lähteä yksin,
+ainoastaan kolme asemiestä mukanaan."
+
+Tämä vaikutti ratkaisevasti, nyt ei tahtonut kukaan jäädä pois, ja
+ritari hämmästyi nähdessään koko parven valmiina retkelle.
+
+Hän hymähti, mutta ei virkkanut sanaakaan, antoi ainoastaan
+lähtömerkin.
+
+Ratsastajat eivät saaneet säästää hevosia; niin kauan kuin tie oli
+jotakuinkin hyvää, lasketettiin täyttä laukkaa ja sitten karuja maita
+ja sankkoja metsiä niin nopeasti kuin voitiin. Iltamyöhällä saapui
+retkikunta suurehkoon kylään tai kauppalaan; se oli Naantali, ja
+tiedettiin, että täällä ja ympäristössä oli rutto tehnyt suurta tuhoa.
+
+Pappilassa tiedettiin vieraiden saapumisesta, eikä ruuasta ja
+juomasta ollut puutetta. Ritari neuvoi seuralaisiaan menemään
+aikaisin levolle, huomisaamun koittaessa oli työ alkava. He
+tottelivat, mutta heidän aavistuksensa eivät juuri olleet iloisia, ja
+koskaan ei ole sen synkempi ja vakavampi mieliala seurannut runsasta
+ateriaa.
+
+Ritari oli kauan valveilla keskustellen isäntänsä kanssa. Tämä sai
+kuulla monta ankaraa sanaa, mutta hän puolustautui sillä, että hän
+oli yksinäinen pappi. Seurakuntaan kuului 1,400 talonpoikaa, ja he
+asuivat niin laajalla alueella, että hänellä oli kahdenkymmenen
+peninkulman matka sairaissa käydessään, ja hän alkoi sitä paitsi
+käydä vanhaksi.
+
+Sen jälkeen muuttui Erik herra paljon lempeämmäksi miestä kohtaan.
+Nuorukaiset kuulivat heidän äänensä, kunnes päivä alkoi sarastaa.
+Kohta sen jälkeen kutsuttiin heidät kirkkoon.
+
+Ritari oli sinne saapunut jo ennen heitä. Täydessä messuasussaan
+seisoi pappi alttarin ääressä. Hän rukoili Jumalan ja pyhän neitsyen
+siunausta sille hankkeelle, johon he aikoivat ryhtyä, ja kehoitti
+heitä muistamaan, että elämä ja kuolema olivat yksin Herran kädessä.
+Sen jälkeen seurasi lyhyt virsi, ja niin oli valtaava jumalanpalvelus
+lopussa, ja seurakunta palasi pappilaan syömään aamiaista.
+
+Huhu ylhäisen vieraan tulosta oli kulkenut edeltä; uteliaisuus ja
+tavallinen halu valittaa hätäänsä oli houkutellut pappilaan kaikki
+ne, jotka suinkin kynnelle kykenivät.
+
+Kaikki pyysivät puhutella ritaria, ja hän vastasi, että hän tahtoi
+illalla kuulla, mitä heillä oli sanottavaa; nyt oli hänellä
+tärkeämpää tehtävää.
+
+Monet olivat tulleet jo edellisenä päivänä; he etsivät suojaa
+talleista, vajoista, aitoista, mistä suinkin löysivät. Nämä ja toiset
+äskensaapuneet seurasivat mukana kirkkoon; he kyselivät uteliaina,
+mitä nyt tuli tapahtumaan, ja pysyivät varovasti loitolla.
+
+Sillaikaa kuin pappilassa haukattiin aamiaista, kasvoi väkijoukko yhä
+ulkona.
+
+"Jos he syövät, eivät he tule pian", virkkoi joukossa muuan nälkäinen
+raukka.
+
+"Sitä sinä et tekisi", vastasi toinen.
+
+"En niin kauan kuin on vielä jotakin syömättä", myönsi edellinen.
+
+"Minä ihmettelen, miltähän tuntuu olla oikein kylläinen", virkkoi
+muuan kalpea, hoippuva poikanen.
+
+"Riippuu siitä, onko vyöllä nälkävyö vai ei", vastasi joku toinen.
+
+"Mitähän kuningas syöneekään?"
+
+"Tietysti vain rasvaa!"
+
+He lipoivat ohuita, kylmän sinertämiä huuliaan; nälkäinenkin voi
+kustantaa itselleen sen nautinnon, että ajattelee herkkuja ja puhuu
+niistä.
+
+Mutta nyt aukenivat pappilan portit ja sieltä tulivat ritari ja pappi
+ja heidän jälestään kaikki nuoret ratsumiehet, kaikki puettuina
+yksinkertaisiin takkeihin.
+
+Pihalla oli kokonainen kasa lapioita, ritari tarttui ensimäiseen ja
+sitten kukin omaansa. Sitten lähdettiin suurelle aukealle kentälle,
+joka oli kirkkomäen alapuolella.
+
+Kansa katseli ihmeissään ja seurasi äänetönnä jälestä.
+
+Nuoret työmiehet jakautuivat kolmeen ryhmään, jotka kukin ottivat eri
+haudan luomisen osalleen; ritarikin teki monta pontevaa lapionpistoa
+milloin yhdellä, milloin toisella lapiolla.
+
+"Jos olisin saanut syödäkseni, kaivaisin yhtä hyvin kuin joku
+noistakin", virkkoi joku katselijain joukosta.
+
+"Niin, raajat heikot nälkäisellä, vahvat kyllin syönehellä."
+
+Mutta kukaan ei kysellyt, mitä haudoilla tarkoitettiin.
+
+Sentähden oli hämmästys yleinen, kun pappi kääntyi
+välinpitämättömään, kalmankalpeaan, kaksikymmenvuotiaaseen
+nuorukaiseen, joka oli heittäytynyt märälle maalle ja huojuttelihe
+edestakaisin katsellen toimitusta.
+
+"Kuinka monta teiltä on kuollut, Olli Pietarinpoika?"
+
+"Kaikki tyyni", vastasi poika mielipuolen tavoin hymyillen; "isä ja
+äiti ja kolme tyttöä ja veli ja pikku tyttönen ja kissa ja porsas".
+
+"Seitsemän siis!" sanoi ritari ja kääntyi nuoreen parveen, joka
+alasluoduin silmin kuunteli, mitä hänellä oli heille sanottavaa.
+
+Pappi jatkoi pojalle: "Tahdotko tulla mukaan, niin lähdemme heitä
+noutamaan?"
+
+"He eivät tahdo enää ruokaa", vastasi tämä.
+
+"Eivät, se on totta, mutta he tahtovat päästä lepoon."
+
+"Mihin sitten?"
+
+Pappi viittasi hautaan.
+
+"Niin, he tahtovat sinne!" sanoi poika ja alkoi luikkia kohden
+kotiaan.
+
+Pappi ja ritari seurasivat häntä. Asemiehet olivat arvalla
+määränneet, keiden heistä oli lähdettävä mukaan; niitä oli kymmenen,
+puolet parvesta.
+
+Perille töllin luo saapuessa astui pappi edeltä ja avasi oven
+päästääkseen raitista ilmaa sisälle; onneksi oli yhtä kylmä sisällä
+kuin ulkonakin ja ruumiit olivat jäätyneet.
+
+Seitsemän ruumista, nuoria ja vanhoja hujanhajan, makasi penkeillä
+ympäri kodan seiniä; vanhemmat makasivat eläinten nahoilla, nuorilla
+oli ainoastaan heiniä alusinaan. Pata riippui kuten tavallisesti
+haahloissaan räppänän alla, mutta pitkiin aikoihin ei tuli enää
+ollut tuprunnut kivien välissä kurjalla maalattialla; jälellä oli
+ainoastaan vaaleaa tuhkaa, ei mitään hiiliä eikä kekäleitä. Näytti
+kuin kuolleet olisivat olleet siitä kummissaan, sillä kun kukaan ei
+vaivautunut sulkemalla heidän silmiään, tuijottivat kiillottomat
+katseet tulijoita vastaan.
+
+"Nyt he tulevat, äiti", huudahti Olli ja painoi kasvonsa kuolleen
+naisen kasvoja vasten, ikäänkuin tahtoen kuiskata jotakin hänelle.
+
+Ritari hillitsi kauhun, joka hänet valtasi, ja otti kuolleen miehen
+vahvoille käsivarsilleen. "Seuratkaa minua!" sanoi hän ja poistui
+kodasta.
+
+Asemiehet eivät kauan miettineet, kukin otti taakkansa, ja nouseva
+aurinko katseli varmaankin kummallisinta kulkuetta, mitä oli
+milloinkaan nähnyt.
+
+Mutta kansa seurasi jälestä, hiljaisena, hartaana ja aivan kuin ei
+uskoisi omia silmiään.
+
+Mutta ruumissaatonkin valtasi tunne hetken tärkeydestä; ensimäinen
+vaarantunto väistyi rajattoman säälin tieltä; he tunsivat täyttävänsä
+kristillisen velvollisuuden, ei ainoastaan kuolleita, vaan eläviäkin
+kohtaan.
+
+Perille saapuessaan havaitsivat he haudan verhotuksi sisältä
+kuusenhavuilla. Jokainen laski alas raskaan taakkansa, ja siellä he
+nyt makasivat tyyninä ja turvassa vieretysten. Olli seisoi haudan
+reunalla ja nyökytteli heille päätänsä.
+
+Silloin pappi avasi käsikirjansa.
+
+"Maasta olet sinä tullut, maaksi olet sinä jälleen tuleva", luki hän
+heittäen kolme lapiollista multaa. Sitten hän aloitti hautausvirren,
+johon kaikki ympärillä seisovat yhtyivät.
+
+Kun juhlallinen toimitus oli päättynyt, tarttuivat asemiehet
+lapioihinsa luodakseen haudat umpeen, mutta kaksikymmentä kättä otti
+ne heiltä.
+
+"Antakaa meidän tehdä se, se kuuluu meille", huusivat he.
+
+"Tuokaa tänne kuolleenne, niin me hautaamme heidät kaikki", huusi
+ritari.
+
+Ja he menivät ja toivat kuolleensa läheltä ja kaukaa. Pelko oli
+kadonnut; mitä maan päällikkö ja hänen asemiehensä olivat tehneet
+ennen heitä, sen uskalsivat he tehdä jälestä, ja niin saatiin sinä ja
+seuraavana päivänä haudatuksi kolmesataa ruumista.
+
+Mutta ritari kustansi ruumiinkantajille ilmaisen ruuan, ja kun raskas
+päivätyö oli lopussa, sanoi hän heille, että he saavat voudilta apua,
+mutta hän luotti siihen, etteivät he nyt, kun hän oli näyttänyt tien,
+tule sortumaan koetuksissa, vaan miehekkäästi kestämään taistelut.
+Loppu riippui useimmassa tapauksessa perimmältään heistä itsestään.
+
+He kenties eivät häntä ymmärtäneet, mutta hän oli osoittanut olevansa
+heidän ystävänsä; hänen miehekäs päättäväisyytensä oli karkoittanut
+heidän pelkonsa, ja sentähden täytyi olla oikein, mitä hän kerran
+oikeana piti.
+
+Niinpä he lupasivat vointinsa mukaan noudattaa hänen käskyjään, ja
+jos hän kerran heitä tarvitsi, saattoi hän kyllä luottaa siihen,
+etteivät ne häntä pettäisi. Lähtiessä ympäröi ratsumiesparven sankka
+kansanjoukko, ja papin ja kaikkien siunaamina he kiitivät kohden
+uusia seikkailuja.
+
+Mutta kuinka erilaisella mielellä! Kuolema tuntui näistä nuorista
+miehistä melkein menettäneen otansa, sillä olihan se säästänyt heitä
+kaikkia, kenties heidän tekemiensä hyvien töiden tähden.
+
+Matka jatkui pohjoiseen ja sitten länttä kohden. Ritari tiesi, että
+lähempänä merta oli kuolevaisuus pienempi, mutta hänelle oli sanottu,
+että rutto raivosi hurjasti Satakunnassa, ja sinne hän suuntasi
+matkansa. Pienen retkikunnan lisäksi oli otettu yrtintuntija, mies,
+joka lisäksi oli pappi.
+
+Kaniikki Werner oli Linköpingistä lähetetty kirkollisissa asioissa
+äskennimitetyn tuomiorovastin Henrik Vennen luo Turkuun. Tämä, joka
+suuresti mieltyi taitavaan, vaatimattomaan nuoreen mieheen, pyysi
+häntä jäämään sinne talveksi, ja hän oli taipuvainen siihen, kun
+tuomiokapituli antoi suostumuksensa.
+
+Kulovalkeana levisi Turun kaupunkiin huhu hengenvaarallisesta
+seikkailumatkasta, jolle Erik Turenpoika lähti.
+
+Kaikki ihmettelivät, useimmat paheksuivat hanketta. Mutta nuori
+kaniikki ilmoitti heti tuomiorovastille aikovansa rientää ritarin
+jälkeen ja tarjota hänelle palvelustaan. Rovasti teki vastaväitteitä,
+mutta Werner pysyi päätöksessään ja oli jo lähtenyt taipaleelle, kun
+levisi sanoma siitä, mitä Naantalissa oli tapahtunut. Se kiiti itään
+ja länteen, etelään ja pohjoiseen, sitä levittivät kerjäläiset ja
+raajarikot, jotka urrivat oikoteitä läpi metsien etsien kaukaisista
+kylistä niukkaa ravintoaan, se liiteli lasten huulilta tuulen
+siivillä, ja varmaankin ilmattaret kulettivat sitä mukanaan, sillä se
+kulki kuin voittokulu ritarin edellä.
+
+Useammissa paikoin Satakuntaa oli jo ryhdytty huolehtimaan ruumiiden
+hautaamisesta, toisissa riitti ritarin saapuminen taivuttamaan kansaa
+siihen. Lääkärin läsnäolo oli täällä tarpeempaan, ja hänen luja
+tahtonsa, joka ei tiennyt mistään esteistä, kun oli jotakin vietävä
+perille, sai muutamat nuoret asemiehet häntä auttamaan valvoessa
+sairasten hoitoa, kun taasen toiset ritarin keralla valvoivat
+ruumiiden kuletusta ja hautaamista.
+
+Tavallisesti viipyivät he päivän kylässään. Arpakapula pantiin
+edeltäpäin kiertämään ympäri pitäjän, ja kaikki saapuivat, ketkä
+pääsivät ja kykenivät. Kansaan vaikutti syvästi tämä astuminen alas
+kansan luo, ryhtyminen omin käsin auttamaan heidän hätäänsä. Eräässä
+vanhassa lähdekirjassa sanotaan, ettei kukaan maanpäämies ole koskaan
+tehnyt niin muistettavaa kuninkaankulkua kuin tämä jalo ritari, herra
+Erik Turenpoika, mutta sentähden ei olekaan ketään niin itketty ja
+kaivattu kuin häntä.
+
+Ei ritari eivätkä asemiehet väsyneet toiminnassaan, niin rasittava
+kuin se olikin. Jälkimäisetkin alkoivat yhä paremmin käsittää sen
+suuren merkityksen; he eivät harjoittaneet ainoastaan laupeuden
+työtä, oli kysymyksessä herättää kokonainen kansa uinailevasta
+horrostilasta, herättää se täyteen tajuntaan, elämään ja toimintaan.
+Heitä ei enää tarvinnut määräillä sinne eikä tänne; kylään saavuttua
+hajautuivat asemiehet nopeasti kaikille tahoille, tuntia myöhemmin
+he kokoontuivat ja tekivät ilmoituksensa, määrättiin tarpeelliset
+toimenpiteet ja ryhdyttiin niihin heti. Pastori ja nimismies
+olivat aina käsillä, eikä ollut mahdotonta hankkia lääkkeitä eikä
+elintarpeita, kun ritari käski.
+
+He viipyivät kaksi viikkoa Satakunnassa. Sen jälkeen suunnattiin
+retki Hämeeseen.
+
+Sanoma ritarin tulosta oli lähetetty sinne jo edeltäpäin, ja häntä
+kummastutti, etteivät lähettiläät palanneet, mutta vielä suurempi
+oli hämmästys, kun ensimäinen suuri kylä, johon he saapuivat, näytti
+aivan autiolta. Pappila oli sulettu, ja kun he avasivat portin,
+ei talosta löytynyt ainoatakaan elävää olentoa. Samoin kodissa ja
+pirteissä; mutta niistä levisi kauhea löyhkä, ruumiit olivat jo
+ehtineet mädätä.
+
+Asemiehet vetäytyivät yhteen ryhmään, edessä oleva työ tuntui heistä
+ylen vastenmieliseltä.
+
+Sillävälin kulkivat ritari ja kaniikki kodasta kotaan, vakuuttautuen
+siitä, että laita oli kaikkialla samoin.
+
+Nuorten keskeiset neuvottelut eivät olleet vieneet mihinkään
+tulokseen. Risto, Kurt ja Olavi olivat ainoat, jotka olivat
+tarttuneet lapioon. Toiset seurasivat vitkaan jälestä.
+
+"Heittäkää pois lapiot ja tarttukaa soihtuihin!" huusi ritari. "Ne
+kurjat eivät ole tahtoneet haudata kuolleitaan, heidän talonsa ja
+kotinsa joutukoon siis heidän polttoroviokseen. Pistäkää tuli kylän
+kaikkiin nurkkiin!"
+
+"Se tehdään!" huudettiin kaikilta tahoilta, ja muutamissa minuuteissa
+oli käsky täytetty.
+
+"Mutta kirkko?" kysäisi kaniikki.
+
+Ritari loi silmänsä siihen. Hänen synkkä katseensa ei suinkaan
+kirkastunut uutta, upeaa rakennusta nähdessään. "Mitä he siellä
+lienevätkin oppineet, niin ei ainakaan rakkautta manallemenneitä eikä
+huolenpitoa eloonjääneitä kohtaan. Säästäkööt liekit kirkkoa, jos
+tahtovat, minä ja meikäläiset emme sitä tee."
+
+Tuli tarttui kaikkialle kauhistuttavalla nopeudella, mitään esteitä
+ei sen tielle asetettu, liekit räiskyivät ja rätisivät vanhoissa,
+milloin tuohella, milloin nahalla tai saralla vuoratuissa kodissa,
+ne leimahtelivat ulos ja sisälle, ylös ja alas lahoja salkoja,
+jotka muodostivat kodan luurangon, ne riehuivat kuin raivoavat
+kostottaret, kunnes vihdoin hurjassa piirikarkelossaan hävittivät
+kaiken maata myöten. Toiset taasen matelivat vitkaan pitkin ruumiita.
+Ne nuoleksivat kalpeat kasvot tulipunaisiksi, väliin syljeksivät
+ja hyljeksivät niitä, mutta eivät kuitenkaan lakanneet työstään,
+ennenkuin kuolleet olivat muuttuneet vaaleaksi tuhkaksi. Tuohi
+ja vaate liehui hilpeästi, nahka kutistui ja käpristelihe kuin
+hornanhenkien kynsissä, sitten luhistui kaikki kasaan, liekkien
+kielekkeet yhtyivät yhdeksi ainoaksi, joka nousi kohden pilviä, mutta
+liekki veti toistaan, ja niin näytti koko kylä yhdeltä ainoalta
+tulimereltä.
+
+Ritari ja hänen seurueensa olivat eräältä mäeltä katselleet kamalaa
+kuvaa. Silloin kuului metsästä kauhun huuto, sieltä syöksyi esiin
+miehiä, naisia ja lapsia hyvinkin muutamiin satoihin. Useimmat
+pakenivat niin nopeasti kuin voivat, toiset paiskautuivat maahan,
+repivät tukkaansa, valittivat ja vaikeroivat.
+
+Ritarin suostumuksella meni Werner rinnettä alaspäin heidän
+luoksensa, mutta he eivät olleet häntä näkevinään.
+
+"Nouskaa!" käski hän muuatta vanhaa miestä, joka parkui ja voivotteli
+pahemmin kuin muut.
+
+"Oletteko tulleet ottamaan meidät hengiltä?" kysyi tämä epätoivon
+puuskassaan.
+
+"Emme, vaan jos mahdollista pelastaaksemme henkenne."
+
+"Polttamalla vähät tavaramme ja kotimme?"
+
+"Jättääksenne meidät nääntymään metsän petojen sekaan?"
+
+"Miksi olette tulleet tänne?"
+
+"Emmekö ole kyllin onnettomia ennestään?"
+
+"Mitä se teitä liikuttaa, hautaammeko kuolleemme vai ei?"
+
+"Tai kuolemmeko niiden keralla!"
+
+"Kuulkaahan!" huudahti Werner. "Ei, ei!" kirkui joukko jos
+mahdollista entistäänkin pahemmin. "Me emme tahdo kuulla mitään."
+
+"Menkää tiehenne!"
+
+"Meidän on kostettava!"
+
+"Niin, tehkäämme se!"
+
+Puukot vedettiin tupestaan, kirveet kohotettiin. Mutta silloin seisoi
+ritari heidän joukossaan. "Kädet alas!" käski hän, ja niin mahtavalla
+äänellä hän puhui, niin ankara ja uhkaava oli sanoja seuraava
+katse, että joukko totteli heti. "Missä on pappinne?" kysyi hän. He
+katsoivat epäröiden toisiinsa. "Kutsukaa hänet heti tänne!"
+
+"Hän ei tule."
+
+"Sitten tahdon minä mennä hänen luoksensa. Seuratkaa kaikki minua!"
+
+Ritari meni metsää kohden, ympärillään nuori parvensa ja koko
+väkijoukko jälessään.
+
+Oli helppo käsittää, ettei heidän pesäpaikkansa voinut olla kaukana,
+ja ritari toivoi jälkien näyttävän hänelle tien.
+
+Sattuma kuitenkin laati niin, että Olavi tunsi erään nuoren poikasen,
+joka kaksi kertaa oli ollut Viipurissa vierailleiden kerjäläisparvien
+mukana. Poikakin tunsi hänet.
+
+"Minä voin tehdä sinut onnelliseksi!" kuiskasi hän salavihkaa pojalle.
+
+"Älä kysy minulta!" sanoi tämä.
+
+"Saat tulla olemaan Viipuriin."
+
+"Se ei ole totta!"
+
+"Pyhän neitsyen nimessä!"
+
+"He tappavat minut!"
+
+"Lähde mukanamme täältä."
+
+"En, minä tulen jälestä."
+
+"Milloin?"
+
+"Niin pian kuin voin."
+
+"Itään vai länteen?"
+
+"Suoraan pohjoiseen."
+
+"Kuinka pitkältä?"
+
+"Sataneljäkymmentä askelta."
+
+"Ja siellä?"
+
+"Vuorenseinä."
+
+"Sitten!"
+
+"Menkää sen ympäri!"
+
+"Ja sitten?"
+
+"Suuri, yksinäinen puu..."
+
+"Puu..."
+
+"Peittää luolan suuta."
+
+"Montako siellä on?"
+
+"Kymmenen."
+
+"Vetäydy takaisin!"
+
+Silmänräpäyksen kuluttua kuiskasi Olavi Kurtin korvaan: "Onko sinulla
+hyvä muisti?"
+
+"Pane koetteelle!"
+
+"Sano ritarille: suoraan pohjoiseen sataneljäkymmentä askelta,
+vuorenseinän toisella puolen on puu, joka peittää luolan suuta,
+siellä on kymmenen henkeä."
+
+Kurt kantoi ritarin vaippaa, hän antoi sen tälle, samalla salavihkaa
+suorittaen tehtävänsä. Oltiin nyt aivan metsän reunassa.
+
+Ritari laski sataneljäkymmentä askelta.
+
+Siinä oli vuorenseinä.
+
+Kun hän kääntyi, näki hän hämmästyksen ja pelästyksen kuvastuvan
+yksinkertaisen joukon kasvoilla, ja hän ajatteli, että saattoi
+olla hyvä, jos he uskoivat yliluonnollisten voimain olevan hänen
+vallassaan.
+
+Luolan suuta ei ollut vaikea löytää, mutta kun ritari taivutti
+syrjään sitä peittävät oksat, syöksyi kansa polvilleen ja kaikki
+huusivat yhdestä suusta:
+
+"Jumala!"
+
+Mitä olikaan hänellä enää pelättävää!
+
+"Mene!" sanoi hän etumaiselle. "Kutsu ulos kaikki kymmenen, tahdon
+puhutella heitä teidän ollessanne läsnä."
+
+Tämä oli toinen ihme. He lankesivat uudestaan polvilleen ja
+huudahtivat:
+
+"Jumala!"
+
+Sen jälkeen täytettiin hänen käskynsä, mutta kesti kauan, ennenkuin
+kutsutut tulivat.
+
+Ritari oli nojautunut muuatta suurta puuta vasten, kymmenen asemiestä
+seisoi hänen kummallakin puolellaan ja Werner hänen vasemmalla
+puolellaan.
+
+Vihdoin tuli pappi ulos, häntä seurasi nimismies, ruotumiehet ja
+muutamia vanhoja isäntiä.
+
+Vaikkakin pappi näytti sangen kalpealta, oli hänen ulkonäössään ja
+olennossaan jotakin rohkeaa ja erityisesti uskonkiihkoista. Hänen
+katseensa oli kiinnitettynä ristiin, jota hän kantoi edessään, ja hän
+jupisi lakkaamatta:
+
+"O pyhä Maria!"
+
+Hänen tarkoituksensa näytti olevan ainoastaan kulkea ohi ritarin,
+toiset seurasivat häntä.
+
+"Kunnianarvoisalla isällä on oikeus mennä, mutta kaikki muut
+pysähtyvät tänne!" huudahti Erik herra.
+
+Silloin kohotti pappi ristin. "Enemmän täytyy kuulla Jumalaa
+kuin ihmisiä," sanoi hän. "Olen kutsunut heidät rukoukseen ja
+hartaushetkeen."
+
+"Se saa lykkäytyä toiseen päivään."
+
+"Ei, ei! Nyt on hetki käsissä!"
+
+"Ette näytä tietävän, että olen maan päämies."
+
+"Kadotettu olette, sillä olette polttanut kirkkomme ja tehnyt Herran
+kansan kodittomaksi."
+
+"Siitä, että olen antanut kirkon palaa, vastaan hänen armonsa
+arkkipiispan edessä. Mutta nämä kuuluvat käskyvaltani alle, ja
+jolleivät he noudata käskyjäni, eroitan heidät heti omastani ja
+valtion palveluksesta. Sitten saavat he olla luonanne niin kauan kuin
+haluavat."
+
+Nämä sanat tekivät melkein tenhoisan vaikutuksen; nimismies ja
+ruotumiehet vetäytyivät muun kansanjoukon luo, ja isännät seurasivat
+jälestä.
+
+Papin silmät leimahtivat vihasta, mutta hänkin pysähtyi vähän matkan
+päähän.
+
+Nimismies kutsuttiin.
+
+"Ettekö ole saanut käskyjäni, että ruumiit on haudattava?" kysyi
+ritari.
+
+"Olen, ankara herra", vastasi hän langeten ritarin jalkoihin.
+
+"Miksei niitä ole toteltu?"
+
+Muutamat isännät, samat, jotka olivat tulleet papin jälestä, astuivat
+esiin. "Siitä olemme vastuussa me", sanoivat he.
+
+"Sitten -- jos puhuttelen teitä!" huusi ritari vihastuneena. "Nyt on
+näiden vastattava."
+
+"Mitä voin koko kansaa vastaan?" sammalsi nimismies.
+
+"Miksi ette kutsunut lain kättä avuksi?"
+
+"En uskaltanut."
+
+"Miksi?"
+
+Hän heitti aran katseen pappiin. "Sieluni autuuden tähden", änkytti
+hän.
+
+"Eihän ole mahdollista, että te, arvoisa isä, olette estänyt
+viranomaisia täyttämästä velvollisuuttaan."
+
+"Herra on julistanut rangaistustuomionsa tälle syntiselle kansalle,
+ja voi sitä, joka asettuu hänen tahtonsa ja käskyjensä tielle",
+pauhasi pappi.
+
+"Vastustus tulee siis teidän taholtanne", keskeytti ritari
+kummissaan. "Kuinka kauan olette ollut tässä seurakunnassa, arvoisa
+isä, ja mikä on nimenne?"
+
+Kysymys ei näyttänyt olevan papin mieleen, sillä hänen poskilleen
+häivähti puna, mutta hän vastasi yhtä urhakasti: "Herra ei laske
+tunteja ja päiviä, vaan ainoastaan tekoja, jotka tehdään Hänen pyhään
+nimeensä."
+
+Ritari heitti asemiehiinsä merkitsevän, kysyvän katseen
+kuunnellessaan papin sanoja. Se oli varoitus, joka ei suinkaan jäänyt
+kaikilta huomaamatta, sillä nuori aatelismies Niilo Klaunpoika
+vetäytyi Olavin kera salavihkaa muiden taakse ja lähestyi pappia.
+
+"Olette epäilemättä oikeassa, mutta kun minulla ei ole aikaa kuulla
+teidän luettelevan kaikkia suurtöitänne, lienee soveliainta, että
+laskette aikaa tavallisen päivämitan mukaan."
+
+"Minulle on tuhannen vuotta kuin yksi päivä, sanoo Herra!" huudahti
+kunnianarvoisa isä.
+
+"Milloin kuoli entinen pappinne?" kysyi ritari kääntyen kansaan.
+
+"Älkää sanoko, hän voi käyttää sitä vahingoksenne!" huusi pappi.
+
+Ja seurakunta pysyi vaiti.
+
+"Jollei hän ole ollut täällä kauemmin kuin korkeintaan kaksi
+kuukautta, sanon minä, että hän on petturi", huudahti ritari, "sillä
+parisen kuukautta sitten kävi Viipurissa venäläinen lähetystö, heidän
+mukanaan oli muutamia ruotsalaisiakin, ja ellen pahoin erehdy, oli
+tämä juuri muuan heistä".
+
+Pappi hätkähti, ja kansa katsoi epäröiden milloin häneen, milloin
+ritariin.
+
+"Se joka polttaa kirkkoja, voi myös ahdistaa Herran palvelijaa",
+huusi pappi hurjasti; "mutta taivaan tuli ja leimaus on iskevä hänen
+syntiseen päähänsä. Seuratkaa minua, lyökäämme hänet maahan ja..."
+
+Mutta samassa tunsi hän, että vahvat käsivarret tarttuivat häneen;
+ylväys väistyi ankaran pelästyksen tieltä. Suu liikkui, mutta ei
+kyennyt änkyttämään sanaakaan ilmoille.
+
+"Viekää hänet syrjemmälle", käski ritari, "mutta pitäkää häntä
+silmällä".
+
+Oli niin hiljaista, että saattoi kuulla oksan putoamisen; kaikkien
+silmät olivat kiintyneet häneen, joka niin ihmeellisesti tiesi kaiken.
+
+"Kuinka hän on tullut tänne?" kysyi ritari.
+
+"Kunnianarvoisa pappimme oli kuollut; hän sanoi, että hänen armonsa
+arkkipiispa oli hänet lähettänyt."
+
+"Ja hänkö teille on sanonut, ettei tautia vastaan ole mitään apua?"
+
+"Uskoimme niin ennenkin."
+
+"Mutta hän on vahvistanut teitä uskossanne."
+
+"Kansalle voi antaa anteeksi, mutta ei näille!" sanoi ritari kääntyen
+ruotumiehiin ja nimismieheen.
+
+"Armoa, armoa!" rukoilivat nämä.
+
+Mutta hän kääntyi jälleen kansaan. "Olen polttanut teidän kotinne",
+sanoi hän. "Mutta niissä ei voinut asua, ja nyt olette vapautuneet
+tartunnasta. Kirkkokin joutui liekkien uhriksi, mutta minä lähetän
+teille rakennusmestarin ja kustannan uuden Herran temppelin,
+jossa todellinen pappi ja kristilliset sanankuulijat kokoontuvat
+jumalanpalvelukseen."
+
+"Ja kotamme ja pirttimme?"
+
+"Ne saatte itse rakentaa uudestaan. Menkää voudin luo, viekää hänelle
+terveisiä minulta ja pyytäkää nöyrästi häneltä apua, jota hän on
+luvannut antaa."
+
+"Ankara herra, hän ei anna mitään."
+
+"Hän antaa, sanon minä!"
+
+"Me menemme -- teidän sanojenne johdosta."
+
+"Vielä sananen. Kirkonrakentaja tulee tänne tänä kesänä; ken silloin
+on muokannut ja kylvänyt maansa, hän saa lehmän."
+
+Syntyi aika riemu! Nytkös ryhdytään työhön täydellä puhdilla!
+
+Ritarilla oli täysi työ päästessään kansasta eroon. Sen jälkeen
+tuli nimismiehen ja ruotumiesten vuoro; nämä eroitettiin armotta
+viroistaan ja oli heidät neljän asemiehen vartioimina lähetettävä
+voudin luo. Ritari sanoi asemiehille, että heillä oli vapaa valta
+sitten jatkaa matkaansa Viipuriin tai palata hänen luoksensa.
+
+Mutta he tunsivat sellaista ihailua lähentelevää kiintymystä
+ritariin, että heistä olisi ollut nöyryyttävää palata ennenkuin
+hän tuli heidän eturinnassaan. He pyysivät sentähden tehtävänsä
+täytettyään palata takaisin hänen luoksensa, ja heidän toivomukseensa
+suostuttiin.
+
+Ritarin kehoituksesta oli Werner kuulustellut vankia. Tämä tunnusti
+kuuluvansa bernhardiinien munkkikuntaan; mitään papillista arvoa ei
+hänellä ollut. Maisteri David Kockin kanssa oli hän mennyt Venäjälle
+ja sittemmin palausmatkalla eronnut hänestä Uudellamaalla. Hän oli
+tullut yksin tänne, ja kun täällä ei silloin ollut pappia, piti hän
+kristillisenä tekona ryhtyä vaalimaan tätä eksyksissä harhailevaa
+laumaa. Hänen luja vakaumuksensa oli, että rutto oli Herran
+rangaistus eikä kenelläkään ollut oikeutta etsiä parannuskeinoa sitä
+vastaan. Tosin oli hän ehdottanut ruumiiden hautaamista, mutta kun
+siihen yleensä oltiin vastahakoisia, taipui hän virran mukaan.
+
+Kun levisi sanoma, että ritari monien asemiesten kanssa matkusti
+ympäri maata haudaten kuolleet, silloin päättivät seurakuntalaiset
+väistyä tieltä; he eivät tahtoneet ottaa osaa jumalattomuuteen, mutta
+eivät myöskään estää häntä.
+
+Ainoa, mitä pappi sanoi katuvansa, oli se kiivaus, jolla hän oli
+vastannut ritarin oikeudettomiin syytöksiin, mutta tämän piti hänen
+mielestään juuri todistaa hänen syyttömyyttään.
+
+"Uskotteko te sitä?" kysyi ritari kaniikilta.
+
+"Tunnustan, etten sitä tee."
+
+"Onko teillä perusteita?"
+
+"Ei päteviä."
+
+"Antakaa kuulla!"
+
+"Hänen levottomasti harhaileva katseensa, alituiseen uudistettu
+kysymys, pääseekö hän vapaaksi, vaikkei oikeastaan ole mitään, mistä
+häntä voisi syyttää."
+
+"Jääköön yöksi tyyntymään. Emme voi jatkaa matkaamme ennenkuin
+huomenna."
+
+"Meillä on täällä kostea yösija", väitti Werner lempeästi vastaan.
+
+"Kirkko on siksi säilynyt, että luulen voivamme majoittua sinne.
+Kenttäpulloihin on tuskin koskettukaan, ja jos tunnen oikein
+uskollisen Olavini, on hän kyllä pitänyt huolta eväistämme."
+
+Niin hän olikin, ja pikaisen aterian jälkeen lähti koko parvi
+kirkkoon etsiäkseen yölepoa.
+
+Vangitun munkin vastalauseista huolimatta sidottiin hänen kätensä
+ja jalkansa; kun hänestä sen jälkeen katsottiin oltavan varmat,
+määrättiin hänen lepopaikkansa toisista kappaleen loitommalle.
+
+Väsymys ja viini yhdessä vaivuttivat tyyneen ja syvään uneen.
+Päivänsäde, joka pisti ritarin silmiin, herätti hänet. "Olemme
+nukkuneet liian pitkään!" huusi hän ja hypähti äkkiä pystyyn.
+
+Toiset seurasivat esimerkkiä, ja koko parvi oli pian jalkeilla.
+
+"Vanki? Missä on vanki?" huusi Werner.
+
+Kaikki juoksivat luo.
+
+Poissa!
+
+Kuinka se oli tapahtunut, sitä arvailtiin puolin jos toisinkin. Oliko
+joku tullut ulkoa sisälle; se ei tosin ollut mahdotonta, kun ei
+kerran ollut mitään salpaa.
+
+Tai olisiko joku sisältäkäsin?
+
+Epäluulon tunne hiipi nuorten mieliin. Olisiko heidän joukossaan joku
+petturi?
+
+Ritari oli ottavinaan asian keveästi. "Vahinko ei ole suuri", sanoi
+hän hymyillen; "kuka sitä paitsi tietää, emmekö tavoita karkuria
+tiellä".
+
+"Jollei vain..."
+
+"Ajatelkaas, jos hän..."
+
+Lauseita ei sanottu loppuun, mutta kun kukin meni ottamaan hevostaan,
+näyttäytyi, että Olavin hevonen oli poissa. Hän siitä aivan vimmastui.
+
+"Älä ole olevinasi, kun kerran olet itse antanut sen hänelle."
+
+Olavi ei kääntänyt päätänsäkään, hän tunsi äänen; puhuja oli Pentti
+Åbjörninpoika, asemiehistä ainoa, jonka kanssa hän ei koskaan voinut
+päästä sopuun.
+
+"Varo itseäsi", kuiskasi hän. "Voi sattua omaan nilkkaasi."
+
+Onneksi oli mukana varahevonen, jonka Olavi voi ottaa, mutta se
+liikkasi.
+
+Ritari näytti tavallista vakavammalta. Hän kannusti hevostaan, mutta
+viittasi Wernerin rinnalleen.
+
+"Mitä sanotte tästä?"
+
+"Meidän on pidettävä tarkoin silmällä."
+
+"Ketä?"
+
+"Olavista menen takaukseen."
+
+"Kiitos!" vastasi Erik herra ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Mikään
+ei olisi surettanut minua enemmän kuin että tarvitsisi epäillä häntä."
+
+"Mutta täällä on muitakin."
+
+"Tuntisin huonosti Olavin, jollei hän pitäisi heitä silmällä."
+
+Sama unelias välinpitämättömyys, jota Hämeenlinnan vouti oli
+osoittanut keskustellessaan Erik herran kanssa, ilmeni läänissä
+kaikissa hänen alustalaisissaankin. Tulen ja polton pelko tosin ajoi
+ruumiita hautaamaan, ennenkuin ritari ehti tulla toisiin pitäjiin,
+mutta tämä pelon synnyttämä toimeliaisuus oli siksi unenpöpperöistä,
+että kansa siitä varmaan piankin oli vaipuva entiseen horrostilaansa.
+
+Mutta voimakas henki kykenee tempaamaan muitakin mukaansa ja
+herättämään nukkuvia, ja koskaan ei hänen työnsä ole aivan turha.
+Kun Erik Turenpojan mahtava ääni kajahti kokoontuneen väkijoukon
+korviin, näytti hän heistä joltakin korkeammalta ilmestykseltä; se,
+että hän oli tullut pitkät taipaleet puhuakseen heille, valistaakseen
+ja auttaakseen heitä, herätti muutamissa sieluissa, joita ei aivan
+ollut kauhu lamauttanut, uinailevan käsityksen ihmisarvostaan. Hän ei
+tullut omasta eikä heidän ymmärtääkseen kenenkään muunkaan puolesta,
+vaan ainoastaan pelastaakseen ja auttaakseen heidät joutumasta
+tykkänään perikatoon. Siihen he tosin olivat valmiit, mutta jos
+heität kurjimmankin raukan mereen ja ojennat hänelle pelastavan käden
+samana hetkenä kuin hän on vajoamaisillaan pohjaan, niin hän tarttuu
+navakasti siihen; niin rakas on elämä, kenties rakkain sille, jolla
+on vähimmän menetettävää.
+
+Sitä paitsi sanoi hän heille, että he saisivat apua -- voudilta,
+joka ei koskaan ennen ollut heistä välittänyt. Mutta ritari hallitsi
+häntä ja muita vouteja koko maassa, hänen sanansa täytyi siis merkitä
+jotakin, ja se sytytti elämänhalun kipinän untelojen rinnoissa.
+Kenties ei kohtalon tuomio ollut peruuttamaton; kenpä tiesi, oliko
+heidän perikatonsa aivan välttämätön.
+
+Ja niin tuli ritarista heidän kohtalonsa; ensiksikin sentähden, että
+hän neuvoi heille, mihin heidän oli mentävä saadakseen jauhoja,
+nauriita. Sitten sentähden, ettei hän pelännyt tautia, antoi heille
+lääkkeitä ja määräsi niiden käyttämisestä. Vihdoin olivat he hänessä
+tavanneet jonkun, joka välitti heistä; se oli kuin valonpilkahdus
+heidän elämässään, ja sentähden kannatti elää.
+
+Tämä vaikutus ei tosin ulottunut kaikkiin; niin karussa kivikossa
+ei moni siemen nouse oraalle, mutta muutamat tekevät sen kuitenkin,
+ja kun niiden tähkä on kypsynyt, alkavat ne siroitella siemeniä
+vuorostaan nekin.
+
+Suunnilleen näin kuuluivat Wernerin sanat ritarille, kun tämä omasta
+mielestään turhan työnsä jälkeen jatkoi väsyttävää matkaansa.
+
+Syvää suruaan, joka Erik Turenpojan sielua kalvoi, oli hän tähän
+asti koettanut voittaa kaikin voimin, mutta samalla kuin matkan
+vaivat alkoivat käydä yhä tuntuvammiksi, valtasi hänet vähitellen
+alakuloisuus, jota oli mahdoton voittaa.
+
+Vanhalta ukko Karhuiselta, linnanvartialta, saapui tosin kirjeitä ja
+viestejä; niistä hän sai tietää, että Gunilla rouva ja lapset voivat
+hyvin, että linnassa muutenkin olivat asiat oikealla tolallaan, että
+venäläiset käyttäytyivät siivosti ja että jokunen kalastajavene oli
+uskaltanut vesille jäälauttojen sekaan, mutta ei mitään enempää; oli
+ikäänkuin hän pitäisi kirjettä kädessään eikä voisi murtaa sinettiä,
+ikäänkuin seisoisi talon edessä, jonka sisällä hänen rakkaimpansa
+oli, ja huomaisi portin lukituksi eikä pääsisi sisälle.
+
+Kohta Viipurista lähtönsä jälkeen oli ritari kirjoittanut Gunillalle
+vakavan kirjeen, muistuttaen tälle siitä häväistyksestä, jonka tämä
+oli tahtonut hänelle saada aikaan ja joka ikäänkuin ihmeen kautta
+oli kääntynyt hänen vastustajiaan kohtaan. Vakaumuksestaan luopumaan
+ei häntä voinut saada edes rakkautensa Gunillaan; mutta juuri tämän
+rakkauden tähden hän kysyi puolisoltaan, eikö tämä tahtonut jättää
+kaikki riitakysymykset raukeamaan; sillä kun hän oli vannonut
+uskollisuutta ruotsalaiselle miehelle ja seurannut häntä hänen
+isänmaahansa, oli tämä nyt heidän molempain maana eikä vaimon sopinut
+houkutella miestänsä siitä luopumaan.
+
+Gunilla rouva ei jäänyt vastauksen velkaan. Ritari sai sen jo
+Turussa. Hän kirjoitti, että rakkaus Tanskaan oli juurtunut lujasti
+hänen sieluunsa; yöt ja päivät hän suri sitä, että se mies, jolle
+hän oli vannonut uskollisuutta, oli pettänyt laillisen kuninkaansa.
+Mielellään hän antaisi henkensä, jos saisi herransa palaamaan
+velvollisuuksiinsa, ja joka hetki hän rukoili pyhää neitsyttä
+valaisemaan hänen pimitettyä sieluaan. Mutta jos tämä ei välittänyt
+hänen rukouksistaan ja kyynelistään, silloin tiesi hän kyllä,
+kumpi voima jäi vallitsevaksi, vaikkapa hänen sielunsa silloin
+pakahtuisikin.
+
+Ritari havaitsi selvästi, että kirjeessä oli vieras käsi osallisena,
+mutta kenen? Sen tappion jälkeen, jonka isä Tobias oli kärsinyt,
+saattoi se tuskin olla hänen; joku toinen oli saanut vaikutusvallan,
+Gunilla salli itseään vedettävän yhä kauemmas hänestä.
+
+Hyödyttömäin sanojen vaihtaminen ei ollut ritarin mieleen, hän tyytyi
+sentähden niihin tietoihin, joita ukko Karhuinen hänelle lähetti;
+tämä sai ankaran käskyn pitää tarkoin silmällä niitä vieraita, jotka
+pyysivät pääsyä linnaan.
+
+Mutta sisimmässään oli hän vielä epävarma, kummalle puolelle
+kallistuisi. Maan asema näytti hänestä äärimäisen arveluttavalta,
+ja mitä enemmän hän mietti, sitä edullisemmalta hänestä näytti
+liittyminen Hannu kuninkaaseen.
+
+Ja Gunillan ilo! Hän tunsi hänen käsivartensa kaulassaan, katseli
+samoihin suloisiin, ilmeikkäihin silmiin, jotka niin monta kertaa
+olivat rakkaudella silmäilleet häneen; mutta mitä kovempaa kiusausta
+hän tunsi taipumiseen, sitä tarkemmin hän punnitsi syitä ja
+vastasyitä.
+
+Viime aikoina oli Werner melkein alituiseen hänen rinnallaan, ja ne
+hetket, joita ei tarvittu virkatehtäviin, käytti ritari mielellään
+keskusteluun hänen kanssansa.
+
+Nuori mies, joka oli opiskellut Linköpingin koulussa, oli tällöin
+usein nähnyt ja lopulta tullut persoonallisesti tuntemaan tohtori
+Hemming Gaddin. Hän kertoi tämän innostavasta kaunopuheisuudesta,
+joka hänen mielestään kuitenkin johtui enemmän ajatuksen selvyydestä
+kuin sen syvyydestä, mutta ennen kaikkea vakaumuksen lämmöstä, joka
+hälvensi kaikki epäilykset.
+
+"Hän on tanskalaisvihaaja?" sanoi ritari.
+
+"Äärimmilleen. Hänen on mahdoton nähdä tai uskoa olevan ainoaakaan
+hyvää ominaisuutta siinä kansassa. Olen kuullut monta kertaa hänen
+sanovan, että hänelle olisi helvetti pahimmillaan, jos hän kuolemansa
+jälkeen joutuisi yhteen pelkkien tanskalaisten kanssa."
+
+"Pappi ei hän ainakaan ole."
+
+"Paljon enemmän soturi ja merimies; mutta hänellä on rinnallaan mies,
+jolla on kaikki ne hyvät ominaisuudet, jotka kuuluvat papille."
+
+"Hänen nimensä?"
+
+"Isä Johannes, köyhä pappi Suomen Lapista, luullakseni; ainakin on
+hän monta kertaa sanonut ikävöivänsä sinne takaisin, mutta elektus ei
+tahdo sitä sallia; hän sanoo, että isä Johanneksen mukana kaikkoaisi
+hänen hyvä enkelinsä hänen luotansa. Kuitenkin on joku toinen, joka
+luullakseni tarvitsee häntä paremmin."
+
+"Ja hän on?"
+
+"Vanha arkkipiispa."
+
+"Jaakko herra?"
+
+"Isä Johannes kutsutaan tuontuostakin hänen luoksensa; sanotaan sen
+tapahtuvan silloin, kun hänen armollaan on liian kovia ahdistuksia.
+Kukaan muu kuin hän ei voi niitä tyynnyttää."
+
+"Täällä Suomessa liikkuu hänestä monenlaisia huhuja."
+
+"Isä Johannes ei näytä koskaan muulloin niin kiihtyneeltä kuin
+palatessaan piispan luota."
+
+"Te näytätte tuntevan olosuhteet hyvin?"
+
+"Minä aloin jo pikku poikana käydä isä Johanneksen asioilla, sitten
+pani hän minut kouluun ja luki väliin kanssani; kaikesta, mitä olen
+oppinut, on minun kiittäminen häntä."
+
+Nuoren kaniikin silmissä kimmelsivät kyyneleet, ja hän jupisi
+itsekseen: "Pyhä neitsyt häntä suojelkoon ja varjelkoon!"
+
+"Sanokaa minulle", virkkoi ritari äänetönnä mietittyään, "kuinka
+voimme tietää, ovatko mielipiteemme riippuvaiset salaisimmista
+toivomuksistamme?"
+
+"Luulen, että voimme sen tietää edellyttämällä vastakohtaa."
+
+"Kuinka tarkoitatte?"
+
+"Puhuimme äsken Ruotsista ja Tanskasta. Jollen puolla unionia
+vakaumuksesta, ei minun pitäisi tehdä sitä luvattujen etujenkaan
+tähden."
+
+"Niin kyllä, mutta se ei vastaa kysymykseen."
+
+"Niin tapahtuu, jos otaksun, että mainitut edut lankeaisivat minulle
+siinä tapauksessa, että kaikin voimin toimin unionia vastaan."
+
+Ritari ei vastannut, mutta hän silmäili mietteissään eteensä.
+
+Retki Hämeenmaan läpi oli likipitäen suoritettu, ja Erik herra
+aikoi juuri suunnata matkansa Raaseporia kohden, kun hänen neljä
+asemiestään saavuttivat hänet, mukanaan useita ruotsalaisia
+miehiä, jotka toivat kirjeitä ja terveisiä. Oli saapunut muutamia
+ruotsalaisia laivoja, ne olivat ankkuroidut Raaseporin saaristoon,
+ja valtionhoitaja Svante Niilonpoika kutsui herra Erik Turenpoikaa
+saapumaan sinne.
+
+"Onko Svante herra mukana laivassa?"
+
+"Ei, mutta häntä odotetaan ensiksi tulevalla laivalla?"
+
+"Sanokaa, että minua estävät tärkeät tehtävät, mutta saavun niin pian
+kuin se on mahdollista."
+
+Lähettiläät saivat palata vieden tämän vastauksen. Erik herra epäröi,
+hän ei voinut vielä tehdä päätöstään. Pieni retkikunta sai levähtää
+Hämeenlinnassa muutamia päiviä, jollaikaa ritari neuvotteli asioista
+äskennimitetyn voudin kanssa; väliajoilla sulkeutui hän huoneeseensa
+eikä ottanut ketään puheilleen muissa kuin tärkeissä maan asioissa.
+
+Mutta joka päivä toimitettiin messuja hänen huoneessaan ja vakoileva
+uteliaisuus kertoi, että hän usein oli vajonneena rukouksiin.
+
+Kolmantena päivänä, kun retkikunnan oli jälleen lähdettävä
+liikkeelle, lähestyi Olavi ritaria ja sanoi puoliääneen: "Pentti
+Åbjörninpoika ei ole mukanamme."
+
+"Eikö häntä ole kutsuttu mukaan?"
+
+"Hän lähti eilisaamuna kaupungista."
+
+"Ilmoittamatta syytä?"
+
+"Salaa."
+
+"Ilmoittakaa minulle, kun hän palaa."
+
+Matkaa ei suunnattu Raaseporiin, vaan Karjalaan. Ritari oli ollut
+poissa lähemmäs kolme kuukautta, ja meriliikkeen avautuessa oli hänen
+aivan välttämättä oltava kotona.
+
+Sitä paitsi hän tiesi, etteivät Karjalassa suinkaan olleet asiat
+paremmin kuin muissa osissa maata. Suomalainen itsepäisyys esiintyi
+sitä taipumattomampana, mitä useampia lyöttäytyi yhteen, ja täällä
+oli asutus taajin.
+
+Suotuisammat, kuivemmat säät olivat täällä kuten kaikkialla osaksi
+hillinneet taudin raivoamista, eikä tartunnan vaara ollut enää
+yhtä suuri kuin ennen, mutta kuolevaisuus oli yhteen aikaan ollut
+hirvittävä. Monet talot ja töllit oli kuolema lakaissut autioiksi, ja
+vielä elävät näyttivät siltä, kuin pian seuraisivat manalle menneitä.
+
+Ritarin käskystä oli jokaiseen pitäjään lähetetty elintarpeita ja
+siementä.
+
+Mutta kun kansa kuuli, ettei viljaa saatu käyttää leipään,
+kieltäytyivät he ottamasta sitä vastaan.
+
+Saapuessaan huomasi ritari, että kaikki maa oli muokkaamatta, missään
+ei ollut sitä lapio tai aura koskettanut, ja pitäjänaitat olivat
+jyviä täytenään.
+
+Rahvas kutsuttiin kokoon.
+
+He tulivat, kuoleman kalpeus kuopalleen painuneilla kasvoillaan,
+vanhentuneina ennen aikojaan; koko väestöön näytti kuuluvan
+ainoastaan nälinkuoliaita.
+
+Se oli kauhistava näky, ja ritarin suuttumus suli syvimpään sääliin.
+Kuka saattoi odottaa, kuka vaatia työtä näiltä?
+
+Silloin astui Werner esiin, kirkastuksen kimmellys loisti hänen
+silmistään, kun hän kohotti ne kohden taivasta ja huudahti:
+"Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Herraa!"
+
+Ja hän kiitti kestetystä ajasta, koetuksista, kärsimyksistä, kaikesta
+siitä katkerasta ja tuskallisesta, jota oli kohdattu elämässä; se
+oli lähetetty parannukseksemme, meitä nöyrryttämään; ja jos se on
+täyttänyt tarkoituksensa, jos se on tosiaankin meitä nöyrryttänyt
+ja parantanut, on se koituva meille mitä suurimmaksi siunaukseksi.
+Silloin on kevätpäivä ja kevään lämpö, samalla kuin se lahjoittaa
+maan hedelmällisyyttä, antava myös kovasti koetelluille ihmisille
+uutta terveyttä ja uusia voimia.
+
+"Ei, ei!" jupistiin ympärillä.
+
+"Katsokaas", sanoi Werner ottaen maasta jyvän, "kuka voi käsittää,
+miten tämä pieni siemen voi muutamien kuukausien kuluttua synnyttää
+monta samanlaista itsestään, ja kuitenkaan ei kukaan teistä sitä
+epäile. Hän, joka antaa maan kasvullisuuden ja ruokkii taivaan
+linnut, eikö hän pitäisi huolta ihmisestä, omasta kuvastaan? Älkää
+sentähden epäilkö, tiehensä alakuloisuus, tarttukaa lapioihin; sanon
+teille, että Herra on antava teille voimia siihen."
+
+He katsoivat kysyvästi toisiinsa, mutta kukaan ei liikahtanut
+paikaltaan.
+
+"Noutakaa lapiot tai näyttäkää edes missä ne ovat, sen ainakin
+voitte!" huusi Kurt.
+
+Ritari oli sillävälin puuttunut puheihin muutamain isäntäin kanssa,
+jotka itsepintaisesti pyysivät saadakseen käyttää jyviä mielensä
+mukaan.
+
+Ritari vastasi heille, että pieni osa oli jauhatettava ja jaettava
+heille.
+
+Mutta he vaativat itsepäisesti kaikkia.
+
+"Osaatteko kaivaa?" kysäisi muuan poikanen Kurtin huudon johdosta.
+
+"Lapiot tänne, sittenpähän näet!"
+
+"Antakaa meille lapiot!" huusivat kaikki asemiehet.
+
+Ritari astui äkkiä kokoontuneen väkijoukon luo. "Se teistä", sanoi
+hän, "nuori tai vanha, mies tai nainen, joka tunnin kuluessa kaivaa
+suurimman kuopan maahan, saa heti paikalla minulta kaksi kokonaista
+äyrityistä, ken ehtii toisena, hän saa yhden ja kolmas järjestyksessä
+puoliäyrityisen."
+
+Nyt huomattiin liikettä väkijoukossa. "Mutta", jatkoi ritari,
+"ken tekee työtä neljä tuntia ja ehtii enimmän, hän saa kymmenen
+äyrityistä, ken kaivaa kolme tuntia ja ehtii enimmän, saa seitsemän,
+kaksi tuntia kaivanut ja enimmän ehtinyt saa neljä äyrityistä.
+Koettakoon ken haluaa."
+
+Nyt eivät enää tulleet tuumailut kysymykseen, kaikki riensivät
+hommaan niin pian kuin kynsistä kerkesi, ja ritari pani asemiehensä
+valvomaan järjestystä, kehoittamaan kansaa työssä, ylistämään ahkeria
+ja elähyttämään hitaita.
+
+Kuinka muuttuneilta he näyttävätkään tullessaan takaisin; he
+muistuttivat valekuolleita, jotka ovat heränneet uuteen elämään;
+ainoakaan ei ollut jäänyt pois kilpaottelusta, kaikki unelmoivat
+kymmenestä äyrityisestä, jotka saattoi ansaita neljässä tunnissa, ja
+jokainen toivoi olevansa se onnellinen.
+
+Kansa jaettiin ryhmiin, joilla kullakin oli katsastusmiehensä. Merkin
+saatuaan alkoivat kaikki samalla kertaa.
+
+Oli omituista nähdä, kuinka kaivaminen kävi siihen määrätyllä
+yhteismaalla. Voimat olivat tosin heikot, mutta ne ikäänkuin
+terästyivät työssä, ja kestävyys, sitkeys ansaitsi ihailua. Ritari
+kulki joukosta toiseen, kellään ei ollut aikaa puhua tai kohottaa
+katsettaan, kymmenen äyrityistä loisti heitä vastaan, he ajattelivat
+ainoastaan niitä, elivät ainoastaan ne voittaakseen.
+
+Vihdoin oli ensimäinen tunti lopussa. Annettiin sovittu merkki.
+
+"Me kaivamme neljä tuntia!" huudettiin aivan kuin yhdestä suusta ja
+työtä jatkettiin.
+
+Hiki tippui heidän otsiltaan, se oli samalla kertaa surullinen ja
+ilahuttava näky.
+
+Silloin kuului kirkaisu, läpitunkeva, vihlaiseva.
+
+Ei ollut ainoatakaan, joka ei nojannut lapioonsa ja kuunnellut
+kauhuissaan.
+
+"Valmyra!" mutisivat he.
+
+Ritari ja asemiehet kääntyivät katsomaan metsänreunaan, mistä
+kirkaisu kuului.
+
+Se uudistui vielä kerran, mutta silloin olivat jo lapiot liikkeessä;
+oli ikäänkuin tahdottaisiin ottaa takaisin aika, joka oli hukattu.
+
+Pitkä, roteva nainen tuli nopeasti näkyviin. Hänellä oli
+karkeakankainen musta puku, joka valui syville laskoksille hänen
+ympärilleen; päässään oli hänellä myssy, jaloissaan tuohivirsut,
+lonkallaan samoin tuohikontti.
+
+"Olkaa kirotut te, jotka ette noudattaneet neuvoani!" huusi hän
+kohottaen käsivartensa. "Enkö ole sanonut teille, että työ on synti,
+synti, jonka tähden saatte kärsiä kaikki helvetin tuskat!"
+
+"Kymmenen äyrityistä, kymmenen äyrityistä!" jupisi kansa, mutta
+kukaan ei uskaltanut katsoa tietäjättäreen.
+
+"Kuka olet?" kysyi ritari mennen nopeasti häntä vastaan.
+
+"Valmyra!" vastasi hän ylpeästi.
+
+"Miksi tahdot estää kansaa työstä?"
+
+"Sentähden, että työaika on lopussa."
+
+"Ei niin kauan kuin he tarvitsevat leipää."
+
+"Tarvitsevatko kuolleet syödäkseen?"
+
+"Sinäkö siis olet heille uskotellut, että heidän on pian kuoltava?
+Mutta sanon sinulle, että jos vielä kerrankaan uudistat tämän
+uhkauksen, ei täällä ole ainoatakaan, joka ei eläisi sinua kauemmin."
+
+"Olette tosin mahtava, herra Erik Thurenpoika, mutta sanon teille,
+ettei Valmyran henki ole teidän käsissänne."
+
+"Paljoa suuremmassa määrin kuin näiden henki on sinun käsissäsi."
+
+"Ja ettekö usko, että vaikka valta tällä hetkellä onkin teidän, on se
+huomenna taasen minun?"
+
+"Minä voin estää sen."
+
+"Kytkekää Valmyra kahleihin, sitokaa hänet vahvoin köysin, ne
+katkeavat kuin hämähäkin kinot tuulen ensi henkäyksessä! Et sinä eikä
+kukaan vaimosta syntynyt voi hänelle mitään!" Ja hän katsoi ylöspäin
+ikäänkuin odottaisi merkkiä taivaasta.
+
+Lähinnä seisovat kuuntelivat tarkkaavaisesti, kansassa havaittiin
+lisääntyvää levottomuutta; jopa muutamat heittivät lapionsakin
+käsistään.
+
+"En tahdo sinulle mitään pahaa", sanoi ritari. "Mutta en myöskään
+salli, että asetut tielleni toimissani."
+
+"Olette sokea ja sokeain taluttaja!" huudahti nainen. "Ihmiset
+päättelevät vain siitä, mitä näkevät silmillään, mutta he eivät
+käsitä salattuja tarkoituksia."
+
+"Ettekö tiedä, Valmyra, että ritari pelasti pikku Sakkonne kuolemasta
+verenvuotoon jouhipaidan väkäsien repimänä?" kysyi Olavi.
+
+Eukon poskilla häivähti puna. "Kyllä, tiedän sen!" vastasi hän.
+"Sentähden en sanokaan enää mitään kansalle! Jatkakaa vain hyödytöntä
+työtänne! Hän on pelastanut tyttäreni pojan hengen, sentähden
+tapahtukoon hänen tahtonsa!"
+
+"Ja linnanvartian on käsketty pitää huolta Sakon kasvatuksesta."
+
+"Tiedän senkin!" huudahti eukko. "Ja sentähden on Sakko kerran
+uhraava henkensä hänen puolestaan. Mutta katsokaa... katsokaa...
+kaksi pientä käärmeen sikiötä matelee Sakon jälestä ja tahtovat
+pistää hänen kantapäähänsä; hän ei näe niitä, mutta hän on ne näkevä,
+sanon sinulle, että hän on kerran ne keksivä."
+
+Taasen kuului merkki, että toinen tunti oli kulunut, mutta työhalu
+pysyi yhä samana ja ritari kulki ympäri kansan keskuudessa.
+
+"Mitä tarkoitatte käärmeensikiöillänne?" kysyi Olavi.
+
+"Ne piiloutuvat joko pöllönnaaman taa tai pitkään papinkaapuun."
+
+"Isä Tobias?"
+
+Eukko naurahti hiljaa.
+
+"David maisteri kenties?"
+
+"Leijona on eläinten kuningas!"
+
+"Siksi ei se pelkääkään."
+
+"Viisautta ei hänelle ole suotu!"
+
+"Ketä väkevän tarvitsee pelätä?"
+
+"Tiikeriä!"
+
+"Minä kyllä pidän silmäni auki!"
+
+"Hän sitoo ne!"
+
+"Eikö sitten ole mitään apua?" kysyi Olavi, joka tietämättään joutui
+taikauskoisen pelon valtoihin.
+
+"Jumala sen tietää!"
+
+Ritari oli tullut takaisin. "Valmyra!" sanoi hän. "Tule pappilaan
+illalla, haluan sinua puhutella."
+
+"Minä tulen", vastasi hän ja meni takaisin metsään.
+
+Mutta kun kuului merkki kolmannen tunnin päättymisestä, silloin
+panivat useat lapionsa pois, he eivät jaksaneet enää kauemmin.
+
+Ainoastaan parisenkymmentä jatkoi, niiden joukossa lähes
+viisikymmenvuotias nainen; hän ei kaivanut ainoastaan syvemmälle,
+vaan jäntevämmin kuin kukaan muu; oli kuin hänen sielunsa autuus
+olisi riippunut hänen joutumisestaan muiden edelle.
+
+Ritari, Werner ja melkein kaikki asemiehet seurasivat häntä
+tarkkaavaisesti, oli ainoastaan muuan nuori poika, joka saattoi
+kilvoitella hänen kanssaan voitosta.
+
+Vihdoin oli tunti lopussa; hän se oli voittanut! Kun öljy on lopussa,
+sammuu lamppu, ja nainen oli vaipunut maahan, missä hän makasi
+liikkumatonna ja näköjään tunnotonna.
+
+Werner omisti hänelle kaiken huolenpitonsa sillaikaa kuin palkinnot
+määrättiin ja jaettiin. Kun se oli tehty, kysyivät ne, jotka eivät
+olleet saaneet mitään, eikö naisen voitto ollut jaettava heidän
+keskensä.
+
+Mutta silloin nainen hätkähti, avasi silmänsä ja viittasi kahteen
+pieneen poikaressuun, jotka seisoivat vierellä käsitysten ja
+katselivat häntä. "Lapsenlapseni... viekää heidät täältä!" Vielä
+rukoileva katse, ja hänen elämänsä oli päättynyt.
+
+Mutta ritari viittasi rahvaalle kaivettua maata; he olivat itse
+kumonneet väitteensä, etteivät he voineet tehdä mitään. Se voitto,
+jonka nyt olivat vain muutamat saaneet osakseen, oli paljon
+runsaammassa määrin koituva jokaiselle, joka tahtoi tehdä työtä.
+
+Vielä kerran sanoi hän heille, että oli pidetty huolta
+välttämättömistä elintarpeista ja siemenviljoista, nyt oli heidän
+oma asiansa käyttää niitä hyväkseen, ja pontevin sanoin hän kehoitti
+heitä työhön.
+
+"Mutta Valmyra on sanonut..." jupisivat he.
+
+"Ja Valmyra on puhunut totta", keskeytti ritari vilkkaasti. "Ken ei
+enää usko Jumalan ja pyhän neitsyen voimaan ja apuun, hän kulkee
+varmaa perikatoa ja kuolemaa kohden; ken taistelee viimeiseen saakka,
+hän voittaa kaatuessaankin. Katsokaa tätä naista, hän ei uhrannut
+viimeisiä voimiaan itsensä, vaan jälkeläistensä tähden, ja totisesti
+ei hän ole tehnyt sitä turhaan; menkää ja tehkää tekin samoin, ettekä
+te ole jäävä palkatta. Olen varma siitä, että Valmyra on ensimäinen
+ennustamaan menestystä toimillenne!"
+
+Mutta myöhempään illalla, kun Valmyra saapui pappilaan, kysyi ritari
+häneltä:
+
+"Miksi ennustat maan perikatoa?"
+
+"Luen sen tähdistä."
+
+"Luet väärin!"
+
+Eukko katsoi tutkivasti häneen. "Voiko sitten jalopeura sysätä
+skorpionin radaltaan?" kysyi hän pidättäen henkeään.
+
+"Se voi Herran avulla!"
+
+"Vaikkapa rapu ja vesimieskin asettuisivat sen tielle, ja neitsyt,
+neitsyt!"
+
+"Eikö neitsytkään ole sille suosiollinen?" kysyi ritari levottomin
+aavistuksin.
+
+"Ne ovat liian kaukana toisistaan! Vesimies pimittää jalopeuran, rapu
+katkaisee neitsyen tien, skorpioni sylkee myrkkyään, ja siitä syntyy
+kulkutauteja ja kuolemaa!"
+
+"Mutta taivaan merkit muuttuvat!"
+
+"Kun tulee uusi taivas ja uusi maa?"
+
+"Ei, nykyiselläkin taivaalla. Nyt tahdon minäkin ennustaa tulevia
+asioita. Sateen jälkeen antaa Jumala auringon paistaa; tämän tautien
+ja hädän ajan jälkeen on Suomen kansalle koittava uusi rauhan ja
+hyvinvoinnin aika."
+
+"Kumpiko vaakakuppi on raskaampi? Kuka on ystävä, kuka vihollinen?
+Siitä on kysymys!"
+
+"Niin, siitä on kysymys!" toisti ritari raskaasti huoaten.
+
+"Vesimies on kietoutunut sumuun, se ei näytä mitä kantaa kilvessään,
+mutta kun päivä paistaa sumuun, välkkyy se sateenkaaren väreissä ja
+heittää kajastuksensa laajalle ympärilleen..."
+
+"Kenties tännekin?"
+
+"Joutsimiehen nuolet eivät kanna niin kauas, että voisivat sumun
+hälventää, mutta jollei jalopeura ole varuillaan, voivat ne sattua
+sen sydämeen."
+
+"Jalopeura on siis lähellä kaatumistaan?"
+
+"On lähellä menettää, mitä pitää rakkaimpanaan."
+
+"Kuinka hän voi pelastaa sen?"
+
+Valmyra oli kauan vaiti. Hän istui pitkällä rahilla loimuavan
+takkavalkean ääressä ja kohenteli tuontuostakin kekäleitä
+kohennuskepillä, jota piteli käsissään. Hän ei kohottanut päätänsä
+ritaria puhutellessaan, oli kuin hän lukisi hiilloksesta vastaukset
+ritarin kysymyksiin.
+
+"Jumala yksin voi tutkia sielujen syvyydet!" vastasi hän. "Rapu pani
+alttiiksi oman rintansa antaakseen Valmyralle ne jalot helmet, jotka
+hän kätki; skorpioni lähetti hänelle kultansa, ja niin suostui hän
+vihdoin..."
+
+"Pettämään isänmaansa?"
+
+"Kohtalo on jo julistanut sen tuomion!" keskeytti eukko kiihkeästi.
+"Mutta povariakka sääli nuorta naista, joka seuraa rapua, näkemättä,
+että se kulkee takaperin, ja joka itkien ja vaikeroiden ottaa
+skorpionin myrkkyä surmatakseen herransa."
+
+Erik Turenpoika tunsi mielensä yhä levottomammaksi; hän ei ollut
+epätietoinen siitä, että eukko puhui Gunillasta. Tämä oli siis
+turvautunut povariämmään; mihin hän sitten pyrki?
+
+"Mihin hän tarvitsi povariakan apua?" kysyi ritari levottoman
+tutkivasti.
+
+"Ken on epävarma, hän kysyy neuvoa moneltakin, mutta harvoin
+oikealta."
+
+"Sanoithan, että hän tahtoi surmata herransa."
+
+"Ainoastaan hänen uskonsa ja omantuntonsa!"
+
+"Se on likipitäen samaa."
+
+"Siksi on hän tuskissaan ja hädissään!"
+
+"Oletko tullut sanomaan tätä minulle?"
+
+"Olette ollut hyvä pikku Sakkoa kohtaan, eikä Valmyra ole
+kiittämätön."
+
+"Osoita siis minulle se kehoittamalla kansaa työhön. Sanon sinulle,
+että on tuleva uusi, parempi aika. Älä ota lahjoja, Valmyra; jos
+tarvitset ruokaa ja leipää, niin tule Viipuriin!"
+
+Eukko nousi rahiltaan ja oli melkein yhtä pitkä kuin ritarikin.
+"Olette totisesti jalopeura", sanoi hän. "Ja väkevä levittää voimaa
+ympärilleen, mutta katsokaa eteenne, vaara on ansan tavoin jalkojenne
+edessä." Erik Turenpoika oli aikansa lapsi, sentähden kysyi hän:
+"Voitko antaa minulle varoitusmerkin?"
+
+"Silloin kun täyttyy rakkain toiveenne!"
+
+"Jätän kohtaloni Herran haltuun!" huudahti ritari. "Ja nyt eroavat
+tiemme!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Matkaa jatkettiin läpi Uudenmaan; kaikkialle oli maine ehtinyt edeltä
+ja kertonut, kuinka kansa taipui ritarin tahdon mukaan, kuinka hänen
+sanansa ja käskynsä riittivät palauttamaan heille menettämänsä
+työtarmon ja kuinka korkeammat voimat olivat hänen apunaan. Pelko
+ja kunnioitus, jota hän herätti, sai kansan tottelemaan, ja kuta
+pitemmälle hän matkusti maata, sitä taipuisammin olivat voudit ja
+rahvas mukautuneet hänen käskyihinsä.
+
+Oltiin jo toukokuussa; ritari tuli yhä lähemmäksi Viipuria, josta
+tiedot olivat viime aikoina olleet sangen niukat.
+
+Riennämme sinne hänen edellään, kiireimmiten ottaaksemme selkoa
+sikäläisistä olosuhteista.
+
+
+
+
+2.
+
+KAVALLUS.
+
+
+Mihin isä Tobias ei pystynyt, se onnistui David maisterille; hän
+herätti Gunillan mielessä sen uhman tunteen, joka uinailee jokaisessa
+naissielussa. Loukattu turhamaisuuskin voi antaa sille sytykettä
+joksikin aikaa, mutta kun uskonkiihko tulee polttoaineeksi, leimahtaa
+liekki kuluttavaksi tuleksi.
+
+Hiljainen, viaton Gunilla, joka tähän asti oli elänyt ainoastaan
+herralleen ja lapsilleen, hän kantoi nyt salaisia tuumia vastustaa
+kaikkia Erik herran hankkeita, mikäli ne olivat ristiriidassa Tanskan
+etujen kanssa. Tien tähän viitoitti hänelle David maisteri. Hän kävi
+salaa Viipurissa monta kertaa ritarin ollessa poissa, mutta Elsa piti
+huolen, ettei linnanvartia saanut siitä tietoa eikä siis ritarikaan.
+
+Kirje, jonka Gunilla rouva oli kirjoittanut herralleen, oli tosin
+maksanut hänelle monet katkerat kyyneleet, mutta se oli ilmaus hänen
+sisimmistä ajatuksistaan ja hän oli vakuutettu siitä, että mitä
+pontevammin hän esiintyi, sitä uskottavampaa oli, että ritari antaisi
+myöten.
+
+Millainen oli nyt se suunnitelma, jonka David maisteri oli laatinut
+hänelle?
+
+Ei enempää eikä vähempää kuin että koko Viipurin linna oli nostettava
+kapinaan!
+
+Tämä olisi tapahtuva levittämällä huhuja Hannu kuninkaan rakkaudesta
+kansaan, hänen hyvistä tarkoituksistaan ja hänen surustaan
+suomalaisten alamaistensa luopumisen johdosta.
+
+Mutta ei siinä kyllin; jaettiin salavihkaa olutta ja viiniä ikäänkuin
+hänen lähettämänään.
+
+Seurauksena tästä havaittiin yhä enemmän myötätuntoa tanskalaisia
+kohtaan. Miehistö oli tähän asti yhtä vähän kuin alempi päällystökin
+ottanut selkoa, mihin puolueeseen he oikeastaan kuuluivat. Herra Erik
+Turenpoika palkkasi heidät, ja he olivat velkapäät taistelemaan ketä
+vastaan hän tahtoi; mutta nyt tarjoiltiin ylimääräisiä makupaloja,
+nyt tehtiin loistavia lupauksia; sentähden sai jokainen äkkipäätä
+oman ajatussuunnan ja useimmat olivat tätä nykyä tanskanmielisiä.
+
+Ei voinut viipyä kauan, ennenkuin ukko Karhuinen sai siitä vihiä.
+
+Hän ajatteli kirjoittaa ja ilmoittaa siitä herralleen, mutta Elsa
+sanoi, että se voisi antaa aihetta ankariin muistutuksiin häntä
+itseään kohtaan, sillä hänen asiansahan oli valvoa sellaisia asioita,
+ja niin ei asiasta tullut mainituksi.
+
+Idästä ja lännestä saapui kertomuksia ritarin retkestä. Etäisyys
+antoi niille ihmeellisyyden vivahduksen; hän näytti Herran
+profeetalta, joka kykeni tyrmistyneet herättämään eloon.
+
+Siitäkös riemuittiin ja ylpeiltiin ja monet maljat tyhjennettiin
+jalon ritarin, herra Erik Turenpojan, Hannu kuninkaan uskollisen
+alamaisen kunniaksi.
+
+"Kuka puhuu moista?" kysyi ukko Karhuinen.
+
+"Kuka puhuu muuta?" tokaisi kysytty.
+
+Gunilla rouva oli ilosta suunniltaan; hänen urhonsa oli tehnyt nämä
+suurtyöt, hän oli valloittanut Suomen ja tuli jättämään sen sitten
+laillisen herransa haltuun. Sillä kuinka voisi ritari vastustaa omaa
+sydäntään ja hänen rukouksiaan ja kansaa, joka hänen saapuessaan
+yhdistäisi hänen nimensä kuninkaan nimeen?
+
+Gunilla tosin vapisi herransa hengenvaaran tähden; vihollinen, jota
+vastaan hän taisteli, oli vaarallisempi kuin minkä kohtaa avoimessa
+taistelussa, mutta Gunilla, joka kenties osasi parhaiten pitää
+arvossa herransa ylevämielistä toimintaa, ei epäillyt, että pyhä
+neitsyt kuulee hänen rukouksensa ja lähettää enkelinsä suojelemaan
+rakastettua miestä.
+
+Sitten saapui ruotsalainen laiva tuoden kirjeitä ja viestejä
+valtionhoitajalta. Linnanrouva ei edes suvainnut ottaa heitä vastaan,
+hän puolustautui sillä, että hänen herransa oli poissa, ja neuvoi
+heitä purjehtimaan Raaseporiin, jossa he luultavasti tapaisivat
+ritarin.
+
+Laiva purjehti sinne ja laski saaristoon. Lähettiläät nousivat maihin
+ja yhtyivät sattumalta neljään asemieheen, joiden seurassa he etsivät
+Erik herran käsiinsä. Hänen epäröimisensä ja vihdoin kieltäytymisensä
+tulemasta laivalle aiottuun kohtaukseen herätti epäluuloja
+kavalluksesta.
+
+Tiedämme, että Pentti Åbjörninpoika heti sen jälkeen katosi; hän meni
+kiireimmiten Viipuriin vieden tämän tärkeän, ilahuttavan uutisen.
+
+Mutta kaikki eivät sitä ottaneet vastaan samalla tyytyväisyydellä.
+Katarina Niilontytär oli ruotsalainen, ei ainoastaan syntyperältään,
+vaan mieleltäänkin, ja häntä suretti niin syvästi, kun Erik
+Turenpoika oli pettänyt sanansa, ettei hän tahtonut sitä uskoa. Sen
+sanoi hän Gunilla rouvallekin.
+
+Mutta tämä selitti, että hänen herransa oli tehnyt ainoastaan
+velvollisuutensa kuningastaan ja häntä kohtaan.
+
+"Silloin sanon teille", huudahti neitsyt, "että niin totta kuin
+olenkin pitänyt Erik herraa mainioimpana ritarien seassa ja teitä
+kadehdittavan onnellisena, yhtä syvälle on hän nyt vajonnut
+silmissäni."
+
+"Entä minä sitten?" kysyi Gunilla rouva.
+
+"Kun kuva katoaa, mitäs silloin sen varjostakaan?"
+
+"Tietäkää, neitsyt, että juuri tämä varjo on saanut hänet kääntymään."
+
+"Sitä pahempi teille molemmille, jos hän on tullut siksi, mitä te
+olitte...! Mutta en usko sitä; se olisi alentavaa niin uljaalle
+ritarille."
+
+"Ettekö luule minun tietävän, että olette rakastanut jaloa herraani!"
+huudahti Gunilla harmista kuohuen. "Riippuu hänestä itsestään,
+teenkö niin vähin vastakin", vastasi Katarina hymyillen ja poistui
+rouvantuvasta, jossa keskustelu oli tapahtunut.
+
+"Ja tämän uskaltaa hän minulle sanoa vasten kasvoja! Petätkö sinäkin
+minua, Anna?"
+
+Anna Sparre heittäytyi hänen syliinsä ja vakuutti, ettei hän
+ymmärtänyt Katarinaa; mitä häneen itseensä tuli, rakasti hän Gunillaa
+niin suuresti, että tahtoi hänen tähtensä mielellään muuttua
+tanskanmieliseksikin.
+
+"Luulen melkein, että se olisi hyvin mieleen Sten herralle", lisäsi
+hän punastuen.
+
+"Sten herra ja minä olemme aina vetäneet yhtä köyttä," sanoi Gunilla
+rouva, "ja minua ilahuttaa suuresti, jos teistä tulee pari".
+
+Tästä keskustellessaan unhoittivat he pian Katarinan, ja tämä meni
+yliskamariinsa ja viittasi salavihkaa Elsaa seuraamaan itseään.
+
+"Oletko herrallesi uskollinen?" kysyi hän.
+
+Elsa punastui. "Minä tottelen kaikkia!" vastasi hän.
+
+"Yhtä mielelläsi?"
+
+"Hm, en juuri niin!"
+
+Katarina avasi erään laatikon ja otti sieltä helminauhan. "Tahdotko
+tämän?" kysyi hän.
+
+"Kyllä, mielelläni!" Tytön silmät loistivat mieliteosta.
+
+"Olethan herrallesi uskollinen?"
+
+"Kuinkas muuten niin jalolle ritarille!"
+
+"Ja Gunilla rouvalle?"
+
+"Hän on kaunis ja hyvä."
+
+"Ja isällesi?"
+
+"Hänhän on isä!"
+
+"Entä isä Tobiaalle?"
+
+Elsa hymyili pilkallisesti. "No, jotakuinkin!"
+
+"Oletapas nyt, Elsa, etteivät nämä tahdo samaa; ketä tottelisit
+silloin?"
+
+"Hm, enpä juuri tiedä!"
+
+"Tahdothan palvella minuakin?"
+
+"Kyllä, mielelläni!"
+
+"Mutta äsken kuulit, että Gunilla rouva puolustaa tanskalaisia ja
+minä ruotsalaisia. Kumpiako näistä tahdot mieluummin palvella?"
+
+"Molempia, jos voin."
+
+"Niinkö! Etkö ole ruotsalainen synnyltäsi?"
+
+"Äitini oli mustalaisheimoa."
+
+"Mutta isäsi on ruotsalainen?"
+
+"Niin sanoo olevansa."
+
+Katarina istui kotvan mietteissään. "Rakastatko ketään?" kysäisi hän
+äkkiä.
+
+Tyttö karahti tulipunaiseksi.
+
+"Enkös jo arvannutkin, että onhan niin kauniilla tytöllä
+mielitiettynsä."
+
+Tyttö katsoi häneen säteilevin silmin.
+
+"Onko hän ruotsalainen vai tanskalainen?"
+
+"Ruotsalainen!"
+
+"Muuan ritarin asemiehistä?"
+
+"Niin!"
+
+"Nuori ja urhokas?"
+
+"Paras kaikista!"
+
+"Tahdotko sanoa minulle hänen nimensä?"
+
+"Kurt!"
+
+"Ja hän on luvannut olla sinulle uskollinen?"
+
+"Niin on!"
+
+"Ja sinä rakastat häntä?"
+
+"Enemmän kuin elämääni!"
+
+"Silloin täytyy sinun täyttää hänen toivomuksensa, mikäli suinkin
+voit?"
+
+"Niin teenkin!"
+
+"Vaikkei hän sitä sinulta pyytäisikään."
+
+"Kuinka voin tietää ne muuten?"
+
+"Sinun on arvattava hänen ajatuksensa."
+
+"Sitä en voi tehdä", vastasi Elsa pudistaen päätänsä.
+
+"Tahdotko, että opetan sinua?"
+
+"Oi, tahdon, tahdon!"
+
+"Onhan Kurt uskollinen herralleen?"
+
+"Hän antaisi henkensä hänen puolestaan."
+
+"Luuletko, että hän hyväksyisi sen, jos tietäisi sinun toimivan
+herransa tahtoa vastaan?"
+
+"Hän ei saa sitä tietoonsa!"
+
+"Voinhan minä sanoa sen hänelle!"
+
+"Teillä ei ole mitään todisteita!"
+
+"Olen nähnyt sinun ottavan vierailta miehiltä kirjeitä, jotka olet
+sitten antanut isä Tobiaalle."
+
+Elsa nauroi. "Hän on itsekin seisonut tuiskussa ja sateessa ja
+odottanut niiden saapumista."
+
+"Yön pimeydessä olet tuonut monia salaviestejä David maisterilta..."
+
+"Tiedättekö sen?" keskeytti Elsa kalveten. "Olen pitänyt sinua
+tarkoin silmällä koko ajan, minkä ritari on ollut poissa."
+
+"Älkää tehkö minua onnettomaksi!" rukoili tyttö hädissään.
+
+"Ketä pelkäät?"
+
+Elsa nyyhkytti ääneensä.
+
+"Isääkö?"
+
+"En, en!"
+
+"Ritaria?"
+
+"En häntäkään."
+
+"Sitten tiedän! Kurtia."
+
+"Että hänen sydämensä kylmenee minua kohtaan."
+
+"On vaara tarjolla, että niin käy, jos hän saa tiedon siitä, mitä
+minä tiedän."
+
+"Olen ainoastaan totellut linnanrouvan tahtoa."
+
+"Miksi luulet, ettei hän ole antanut luottamustaan muille kuin
+sinulle?"
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Sano sitten minulle, mitä luulet ritarin sanovan, kun hän kerran
+palaa tänne?"
+
+"Olenhan jo sanonut, että välitän vähät muista kuin Kurtista!"
+huudahti Elsa kiihkeästi.
+
+"Jos nyt neuvoisin sinulle keinon korjata entiset, palvella herraasi
+ja osoittaa Kurtille, että ansaitset hänen rakkautensa?"
+
+"Käyttäisin sitä mielelläni!"
+
+"Meidän täytyy toimittaa salainen viesti ritarille."
+
+"Se käy vaikeaksi."
+
+"Mietihän tarkoin!"
+
+"Täällä on tarkka vartio!"
+
+"Eikö se ole juuri sinun tehtävänäsi?"
+
+"Ei, ei nyt enää..."
+
+"Kenen sitten?"
+
+"David maisterin!"
+
+"Missä tarkoituksessa?"
+
+"Sitä en saa sanoa."
+
+"Valmistetaan ylläkköä?"
+
+"Niin!"
+
+"Ritaria vastaan?"
+
+Elsa vilkui vain pelästyneenä ympärilleen.
+
+"Salaisuus on uskottu sinulle?"
+
+"Olen keksinyt sen!"
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Minua tarvittiin! Minähän olen kirjoittanut isäni kirjeet, ja nyt
+sitten..."
+
+"Eivätkö oikeat kirjeet ole tulleet lähetetyiksi?"
+
+"Ritari ei tiedä mitään!"
+
+"Ja tällaista tapahtuu Gunilla rouvan tieten?"
+
+"Sentähden itkee hän heti yksin jäätyään!"
+
+"Sinun täytyy löytää lähettiläs, Elsa!"
+
+"Nyt tiedän!"
+
+"Kuka?"
+
+"Sakko!"
+
+"Uskotko, että hän voisi...?"
+
+"Sakko voi mitä tahtoo. Kukaan ei häntä kaipaa. Kirjoittakaa
+kirjeenne, neitsyt; aamulla anivarahin lähetän Sakon ritarin luo, ja
+voitte olla varma, että hän tuo teille vastauksen."
+
+"Kirjoita sinä samalla Kurtille."
+
+"Sen teen."
+
+"Ja tuosta saat helminauhan."
+
+"Ei", vastasi Elsa epäröiden. "Pelkään, että se ilmaisisi minut."
+
+"Sitten talletan sen sinulle."
+
+Elsa meni, mutta kääntyi ovessa. "Nyt kai en voi enää palvella
+Gunilla rouvaa?" kysyi hän.
+
+"Et, jos rakastat Kurtia enemmän kuin häntä."
+
+"Sadoin kerroin!"
+
+"Silloin täytyy sinulla kaikessa olla ainoastaan rakkautesi silmiesi
+edessä."
+
+"Sitten on minun keksittävä joku keino", sanoi Elsa. "Nyt pian Sakon
+luo!" Ja keveänä ja notkeana kuin gaselli kiiti hän pois.
+
+Kiirehtien, mutta kovasti tykyttävin sydämin ryhtyi Katarina
+vaikeaan tehtäväänsä. Hän kirjoitti ritarille tahtovansa nyt täyttää
+ritarille antamansa lupauksen, että hän ilmoittaisi hänelle, jos
+jokin todellinen vaara oli tarjolla. Sitten kertoi hän, että mieliala
+linnassa oli tehnyt täydellisen käänteen; linnaväki oli muuttunut
+tanskalaismieliseksi, ja liikkui jo puheita siitä, että Tanskan
+lippu nostettaisiin. Vanha linnanvartia, jota ei kokonaan voitu
+pitää tietämättömyydessä, oli kaikissa kirjeissään ilmoittanut
+ritarille epäluuloistaan, mutta kirjeet oli vaihdettu toisiin aivan
+toisensisältöisiin. Elsaa oli käytetty tähän tehtävään, mutta nyt oli
+hän vapaaehtoisesti tunnustanut kaiken ja koettanut parantaa asiaa
+lähettämällä Sakon ritarin luo. "Hän ei ymmärrä eroitusta oikean
+ja väärän välillä", kirjoitti Katarina, "Rakkaus erääseen teidän
+asemieheenne hänet on saanut tunnustamaan, eikä hän edes ymmärrä,
+että hän on ansainnut teidän oikeutetun vihastuksenne, jollette anna
+armon käydä oikeuden edellä."
+
+Hellävaraisin sanoin kertoi hän ritarille, mikä osa Gunillalla
+oli ollut asiassa, johon hänet olivat houkutelleet tanskalaiset
+ystävänsä, etupäässä David maisteri, joka kaikkialla maassa toimi
+salaa ritaria vastaan.
+
+Elsan oli noudettava kirje myöhään illalla, mutta kun hän tuli, oli
+hän sangen kiihtynyt.
+
+"Tämä voi tehdä minut onnettomaksi", sanoi hän.
+
+"Kadutko sinä jo?"
+
+"Mitä te silloin tekisitte?"
+
+"Lähtisin itse matkalle!"
+
+"Uskaltaisitteko lähteä?"
+
+"Panisin kenties siten henkeni vaaraan, mutta sellaisesta ei kukaan
+saa välittää, kun on kysymys maalle tärkeästä asiasta", vastasi
+rohkea neitsyt.
+
+"Olkaa huoletta, Sakko kyllä menee!"
+
+"Mutta voinko myös luottaa sinuun?"
+
+Elsa mietti hieman. "Tahdotteko olla saapuvilla hänen lähtiessään
+aamulla ennen päivän nousua?"
+
+Katarina tahtoi, ja päivän ensi sarastuksessa hiipi hän ulos
+salaportista, jonka Elsa oli avannut; linnan ulkopuolelta pienestä
+metsiköstä löysi hän tämän odottamassa häntä Sakon keralla.
+
+Sakko kantoi neitsyen kirjettä punonnaisesta kaulaansa ripustettuna;
+poikanen aivan vapisi ilosta ja innosta päästessään vapauteen. Hänen
+oli lähdettävä Uudellemaalle, siellä hän pian oli saava tietää
+huhuja, missä ritari oli, ja sitten tuli hänen heti rientää hänen
+luoksensa.
+
+Hänen tuli taivaltaa jalkaisin vain päivän eväs mukanaan. Joka
+kodassa saattoi hän saada palasen ravinnokseen, ja siinä tapauksessa,
+että hänet keksittäisiin, oli tärkeää, että hänen luultiin
+kuljeksivan ympärinsä omia aikojaan, ilman päämäärää.
+
+Elsa se etupäässä sanoi hänelle, mitä hänen oli tehtävä, sen jälkeen
+hän sai lähteä. Hän kapusi kuin orava pitkään puuhun, sitten alas
+jälleen ja vihmasi pitkin tietä. Muutamain minuuttien kuluttua oli
+hän kadonnut heidän näkyvistään, koko maailma oli avoinna hänen
+edessään ja -- helei vaan -- nyt oli hän vapaa kuin ilman lintunen!
+
+Katarina ja Elsa seisoivat äänettöminä ja katselivat hänen jälkeensä.
+Edellinen ajatteli, kuinka epävarmaa oli, tuliko hänen kirjeensä
+perille, ja mitä seuraisi, jollei se niin tekisi, toinen tunsi
+epämääräistä pelkoa, mitä hänelle itselleen oli koituva.
+
+Hiljaisina palasivat he takaisin linnaan, mutta havaitsivat
+kummakseen salaportin olevan suletun sisäpuolelta. He katsoivat
+hämillään toisiinsa. Silloin avautui ikkunaluukku heidän
+yläpuolellaan ja linnanvartia pisti päänsä esiin.
+
+Katarinan näkeminen hämmästytti häntä aikalailla. "Antakaa anteeksi,
+jalo neitsyt, en luullut teidän olevan ulkona tällaiseen aikaan."
+
+Mutta kun hän oli avannut portin, pyysi hän Katarinaa astumaan ylös
+luoksensa; hänellä oli tärkeitä asioita ilmoitettavana ja hän tahtoi
+mielellään ilmoittaa ne hänelle.
+
+Elsa näytti aralta ja pelästyneeltä, mutta hän ei rohennut olla
+seuraamatta, erittäinkin kun isän valpas katse seurasi kaikkia hänen
+liikkeitään. Isä sulki oven ja otti avaimen.
+
+Ennenkuin Katarina ehti sitä estää, heittäytyi vanha mies hänen
+jalkoihinsa ja huudahti: "Pelastakaa minut ja meidät kaikki: te
+olette ainoa, joka voi sen tehdä!"
+
+"Nouskaa, Karhuinen, ja sanokaa, mikä on hätänä!"
+
+"On kysymys jalon herrani kunniasta ja arvosta, kenties hänen
+hengestään!" vastasi ukko ja nousi vaivoin. "Tänä yönä olen saanut
+kaiken ilmi, aivan kuin ihmeen kautta."
+
+"Keneltä?"
+
+"Miehiltä, jotka eivät varmaan tarkoittaneet sitä minun korvilleni.
+Olen jo kauan nähnyt, ettei kaikki täällä ollut oikealla tolalla,
+että vieras vaikutus sai jalansijaa, että miehistön keskuudessa
+ilmeni levottomuutta ja että se lähti päällystön taholta. Olen itse
+löytänyt muutamia tuohenpalasia, joissa on ollut Hannu kuninkaan
+kuva ja alla kirjoitus: Ruotsin kuningas!... Minä epäilin, että
+onnettomalla lapsellani oli osaa siihen; kerran olin niin heikko,
+että annoin anteeksi, tämä oli rangaistukseni..."
+
+"Isä!"
+
+Ukko työnsi tyttärensä luotaan. "Kuulkaa minua, jalo neitsyt!
+Eilisiltana en voinut mennä levolle; hiivin ympäri levottomuuden ja
+pelon valloissa; tulin kolmannen kerran Elsan huoneen ovelle. Silloin
+kuulin sieltä sisältä kuiskailevia ääniä, Gunilla rouvan ja Elsan
+äänet! Tyttäreni sai käskyn noutaa David maisterin ja pysyttäytyä
+itse lähistöllä siltä varalta, että häntä tarvittaisiin.
+
+"Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän tuli. Silloin kuulin sanottavan,
+että herraani odotetaan takaisin viikon päästä, että Gunilla rouvan
+on otettava hänet vastaan hellyydellä ja rakkaudella; mutta jollei
+hän silloin taivu Gunilla rouvan toivomuksiin, on tämän muinaisajan
+Delilan tavoin johdatettava moabilaiset herransa kimppuun, ja jollei
+mikään muu auta, vietävä hänet vankina Tanskaan asetettavaksi
+oikeuden eteen."
+
+"Se ei ole mahdollista!" huudahti Katarina kalveten kauhusta.
+
+"Minä olisin sanonut samoin, jollen olisi kuullut sitä omin korvin.
+Ehdotuksen teki David maisteri. On kyllä totta, että Gunilla rouva
+itkien ja huokaillen kieltäytyi siihen suostumasta, mutta kavala
+kiusaaja vakuutti, että vaikka ritari vastoin kaikkia odotuksia
+vastustaisikin hänen rukouksiaan, tahtoi Hannu kuningas ummistaa
+silmänsä sille mitä oli tapahtunut ja mielellään antaa anteeksi ja
+suoda hänen herralleen suosionsa. Mutta hän, Gunilla rouva, olisi
+pelastanut herransa tulemasta valapatoksi ja siten ansainnut hänen
+ikuisen kiitollisuutensa ja rakkautensa."
+
+"Onko linnan miehistö jo tanskalaisten vallassa?" kysyi Katarina
+nopeasti.
+
+"Kaksisataa miestä marssii tänne päivää ennen ritarin saapumista;
+luultavasti on joukko haalittu kokoon maan väestöstä."
+
+"Hirveää!"
+
+"Sitten olen saanut myös sen surusanoman, että kaikki, mitä olen
+tahtonut ilmoittaa herralleni, ei Jumala paratkoon ole tullut hänen
+tietoonsa. Minä vioitin käteni syksyllä sinä päivänä, jolloin ryömin
+vangin jälestä, ja siitä pitäen on minun täytynyt kirjoituttaa
+kirjeeni Elsalla... Nyt tiedän, kuinka hän on käyttänyt sokeaa
+luottamustani." Vanhuksen liikutus oli liian voimakas, suuret
+kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan.
+
+Elsa seisoi kalpein kasvoin ja allapäin, mutta hän ei sanonut
+sanaakaan puolustuksekseen.
+
+Silloin kertoi Katarina Sakon lähdöstä ja kuinka se oli yksin Elsan
+ansio.
+
+"Siinä oli kyllä vilppiä siinäkin!" virkkoi linnanvartia katkerasti.
+
+Katarina katsoi kysyvästi Elsaan.
+
+"Ei, ei!" vastasi tämä innokkaasti.
+
+"Kuka missään tapauksessa tietää, tuleeko se perille? Lapsi vain! Ja
+niin tärkeä viesti!"
+
+"Lähettäkää vielä toinen!" sanoi Katarina.
+
+"Se herättäisi epäluuloja, hänet pidätettäisiin."
+
+"Lähtekää sitten itse!"
+
+"Jospa voisin?"
+
+"Tekeytykää sairaaksi, isä!" huudahti Elsa.
+
+"Niin, se olisi hyvä keino!"
+
+"Voimmeko luottaa siihen, kun sen antaa hän?" epäröi ukko.
+
+"Elsa on ainoastaan totellut rouvansa tahtoa; se on hänen
+puolustuksensa!" huomautti Katarina.
+
+"Hänen olisi pitänyt luottaa minuun."
+
+"Hän on tehnyt väärin, kun ei ole tehnyt niin, mutta nyt hän sovittaa
+sen edistämällä teidän matkaanne."
+
+"Voin satuloida itse hyvän ratsun ja viedä sen salaa metsään, kun isä
+vain tahtoo määrätä ajan."
+
+Ukko mietti tuokion. "Minulla on paljon hommattavaa", sanoi hän.
+"En lainkaan tiedä, onko tämä ehkä viimeinen matkani. Lähden vasta
+iltahämärissä. Yön aikana pääsen muutamia tunteja edelle, ennenkuin
+takaa-ajajani lähtevät jälkeen."
+
+"Isä, antakaa minun lähteä teidän sijastanne!" pyysi Elsa.
+
+"Sinun?"
+
+"Jos tulee ilmi, että olette poissa, ymmärretään hyvin, että olette
+tahtonut varoittaa ritaria. Jos sitten epäluulot kohdistuvat minuun,
+en saa tietää mitään enkä voi silloin tehdä mitään David maisterin
+uusia juonia vastaan."
+
+"Elsa on oikeassa", puuskahti Katarina.
+
+"Mutta hän yksin..."
+
+"Minä kyllä voin hankkia seuraa."
+
+"Kenen niin?"
+
+"Isä Tobiaan!"
+
+"Hänet!" huusivat molemmat.
+
+"Hän tuntee asian paremmin kuin te ja minä."
+
+"Ja hänkö tunnustaisi sen?"
+
+"Ritari kai voi pakoittaa hänet siihen."
+
+"Hän ei antaudu ritarin valtaan."
+
+"Kyllä, jos minä tahdon."
+
+"Tyttö punoo vain uusia juonia!" puuskahti linnanvartia. "Minä en
+luota häneen."
+
+"Tarkoitatko, että hän vapaasta tahdostaan seuraisi ritarin luo?"
+kysyi Katarina.
+
+"Hän rakastaa minua!" vastasi Elsa halveksivasti.
+
+"Kunnianarvoisa isä?" kysyi linnanvartia.
+
+"Voin hyvin sanoa, kuinka asia on. Hänen tietämättään voin mennä
+hänen huoneeseensa ja olen muutamia kertoja saattanut hänet siihen
+uskoon, että hänen omien himojensa voima on minut tuonut hänen
+silmiensä näkyviin, -- koska minä vastasin hänen intohimoonsa."
+
+"Mitä, teitkö sinä niin?"
+
+"Annoin hänen uskoa niin", huudahti Elsa kärsimättömästi,
+"lisätäkseni hänen tuskiaan. Hän sanoi kerran David maisterille, että
+minä olen kaunis kuin synti ja helposti voitettavissa. Sitten oli hän
+vähällä ottaa hengen Sakolta. Silloin vannoin minä kostavani meidän
+molempain puolesta, nyt on hetki lyönyt; eilen makasi hän jaloissani
+ja pyysi ainoastaan pidellä kättäni... Hän tulee mukanani mihin
+tahansa... kuten koira... tulee kostetuksi Sakon ja minun puolestani."
+
+"Mutta etkö pelkää?"
+
+Elsa vetäisi esiin puukon, jota kantoi vyöllään. "Häntä tai minua
+varten!" sanoi hän.
+
+"Katala munkki!" jupisi linnanvartia. "Jalo neitsyt, luulen, että
+tyttö on oikeassa."
+
+"Ja uskallatteko päästää hänet menemään?"
+
+"Jos hän onnistuu, on hän sovittanut syntinsä."
+
+"Minä onnistun, tunnen sen!" huudahti Elsa salamoivin silmin ja
+leimuavin poskin. "Olen niin kauan ikävöinyt tilaisuutta kostaa, nyt
+olen sen saanut."
+
+"Milloin lähdette?"
+
+"Odottakaas. Päivän kierrosta päättäen lienee kello neljän
+paikkeilla. Ainoastaan alempi miehistö on vasta liikkeessä... David
+maisteri pitää messun. Isä Tobias voi olla poissa päivällisille
+saakka kenenkään häntä kaipaamatta, ja jos joku huomaa lähtömme tai
+jos Gunilla rouva kysyy minua, niin sanokaa mitä tahdotte, isä! Mutta
+nyt, antakaa anteeksi ja siunatkaa minua!" Hän lankesi vanhuksen
+jalkoihin, ja anteeksianto ja siunaus sulivat yhteen, samoinkuin
+kaksi jälleen yhdistynyttä sydäntäkin.
+
+Elsa riensi nopeasti isä Tobiaan luo. Kun hän palasi, oli hänellä
+mytty kainalossaan ja hän suuntasi kulkunsa talliin. Ei kestänyt
+kauan, ennenkuin pappi, pukeutuneena munkkikaapuun ja huppukaulus
+vedettynä pään ylitse, kulki samaa tietä, ja hetkisen kuluttua
+nähtiin kahden munkin, suuremman ja pienemmän ratsastavan täyttä
+neliä pitkin maantietä.
+
+Katarina oli kovasti hädissään; joka minuutti pelkäsi hän, että heitä
+kaivattaisiin ja ajettaisiin takaa. Ukko Karhuinen oli tyynempi;
+ehtimiseen hän toisti: "Tyttö oli oikeassa, minun oli jäätävä
+paikoilleni ja hänen sovitettava mitä oli rikkonut."
+
+Viiden aikaan oli messu, ja Katarina oli saapuvilla kuten ainakin.
+Kirkko oli melkein täynnä väkeä; sotamiehet ja maalaiset tunkeilivat
+sekaisin, kun taas kuoriin kokoontui ylempi päällystö. Gunilla
+rouvalla oli erityinen katettu penkkinsä, mihin eivät mitkään vieraat
+katseet kuontuneet näkemään.
+
+Aavistettiinko kenties, että oli tekeillä jotakin tavatonta?
+Jännitetty odotus, joka kuvastui kaikkien kasvoilla, melkein viittasi
+siihen. Katarinasta melkein näytti Gunilla vieläkin kalpeammalta,
+vieläkin riutuneemmalta kuin tavallisesti; suuret silmät olivat
+laajentuneet vieläkin suuremmiksi, oli kuin niistä heijastuisi
+epätoivon tuska, ja Katarina, joka istui hänen lähellään, oli
+kiihkeässä, epätasaisessa hengityksessä tuntevinaan levottomuuden,
+joka täytti hänen sielunsa.
+
+Hämmästyksekseen kuuli kirkkoväki, että messun jälkeen ensi kertaa
+luettiin rukous Tanskan kuningashuoneen puolesta. Kuului supinaa
+kautta seurakunnan, sitten tuli hiljaista, hiljaisempaa kuin
+tavallisesti.
+
+Mutta kirkosta palattaessa kuului monenlaisia arveluja asiasta.
+
+"Joudummeko nyt Tanskan valtaan?" kysyi vanha kerjäläisukko, joka sai
+joka aamu messun jälkeen roposen linnanvartian kädestä.
+
+"Mitä uneksit?" vastasi tämä äreästi ja liikutuksella, jota tuskin
+voi salata. "Ettekö kuullut..."
+
+"David maisteri on syntyjään tanskalainen ja luuli kai olevansa
+tanskalaisessa kirkossa; sitä paitsi sanotaan sanassa, että meidän on
+rukoiltava Jumalaa vihamiestemmekin puolesta."
+
+"Mitähän ritari sanoo moisesta?" mutisi muuan nuori luutnantti
+vierustoverilleen.
+
+"Hän ei tahdo olla näkyvissä, sentähden on Gunilla rouvan ratkaistava
+asia hänen ollessaan poissa."
+
+"Niin hän on tehnytkin!"
+
+"Sanotaan, että uskollisuudenvalakin on vannottava ennen ritarin
+palaamista."
+
+"Rouvalle kenties?"
+
+"Minulla ei ole mitään sitä vastaan."
+
+"Kauniimpaa naista ei ole Ruotsissa."
+
+"Sanotaan, että ritari on ennen kosiskellut Katarina Niilontytärtä."
+
+"Miksei tyttö mennyt hänelle?"
+
+"Hän oli jo luvannut uskollisuutta ritarin veljelle, Pietari
+herralle."
+
+"Ja hän ei ole vielä vienyt neitsyttä kotiaan?"
+
+"Hänen täytyy odottaa, kunnes on kulunut suruvuosi hänen äitinsä
+kuoleman jälkeen."
+
+"Ritari tahtoo kai saattaa meidät Tanskan alamaisiksi kosiakseen
+meidät ryssille", sanoi muuan vanha talonpoika ympärillään seisovalle
+joukolle, kun oli päästy pois kirkosta ja linnasta.
+
+"Miksi emme voisi olla Ruotsin puolella nyt kuten ennenkin?" kysyi
+joku toinen. "Kaikki muistamme herra Sten Sturen, hän oli lempeä ja
+ystävällinen herra. Ja kun jalo herra Svante Niilonpoika oli täällä
+muutamia vuosia sitten, lupasimme miehen sanalla ja kättä lyöden
+pysyä hänelle ja Ruotsille uskollisina."
+
+"Minä olin hänen mukanaan Venäjällä", kertoi muuan torppari, joka
+kulki puujalalla. "Silloin leikattiin, malttakaas kun katson, luulen,
+että leikattiin yhdeksänkymmentä kuusi. Ryssä oli rakentanut linnan
+pelkästä kivestä, jota nimitettiin... niin, mikäs sen nimi nyt
+olikaan?"
+
+"Ivangorod", mainitsi joku toinen.
+
+"Ivanog... sehän se oli! Me tappelimme, uskokaa pois, kynsin ja
+hampain, ja ryssiä kaatui kuin kärpäsiä. Lopulta eivät he uskaltaneet
+edes nostaa päätänsä, eikä heidän tarvinnutkaan, sillä me voimme
+nujertaa heidän niskansa yhtä hyvin heidän maatessaankin."
+
+"Täytyikö heidän kaikkien kuolla?" kysyi muuan nuori tyttö, jota
+säälittivät yksin ryssätkin.
+
+"Ei, me otimme ainakin tuhat vankia ja niin monta arkkua hopeaa
+ja kultaa täytenään, että paluumatkalla upposi kymmenen alusta
+sentähden, että ne olivat liian raskaasti lastatut."
+
+"Sanotaan, että ruotsalaiset veivät mukanaan kotiin rautaovet ja
+portinsalvatkin."
+
+"Niin tekivät, totta kai minä sen tiedän, kun menetin yhden sellaisen
+alla jalkanikin."
+
+"Saitteko suuhunne mitään?"
+
+"Kolmena päivänä meillä oli olutta ja ruokaa niin paljon kuin
+jaksoimme vetää nahkaamme. Ja sentähden sanon: Eläköön herra Svante
+Niilonpoika! Minulla on jälellä vielä kaksi käsivartta ja yksi sääri;
+jonkun niistä tahdon mielelläni antaa niin anteliaan ja urhoollisen
+herran puolesta!"
+
+Ensiksimainittu talonpoika lisäsi:
+
+"Nyt olemme siksi kaukana linnasta, että ketkä tahtovat, voivat
+kernaasti huutaa: 'Eläköön herra Svante Niilonpoika!'"
+
+"Eläköön herra Svante Niilonpoika!" säesti koko joukko voimainsa
+takaa.
+
+Kun Gunilla rouva palasi kirkosta, kantoi hän päätänsä korkeammalla
+kuin tavallisesti, luultavasti osoittaakseen tyytyväisyyttään.
+
+Sieltä mentiin suurukselle. Katarina neitsyt kuuli David maisterin
+kysyvän Gunilla rouvalta, mihin hän oli lähettänyt isä Tobiaan.
+
+"En mihinkään!" vastasi tämä.
+
+"Katsokaas tätä!" sanoi David maisteri näyttäen erästä kirjoitusta.
+
+Gunilla luki ääneen: "Lähden matkaan tärkeille asioille ja Gunilla
+rouvan pyynnöstä. Tätä en ymmärrä", sanoi hän.
+
+Gunilla silmäili tutkivasti Katarinaa; tämä oli sitä odottanut ja
+malttoi mielensä.
+
+Samassa astui linnanvartia sisään.
+
+"Jalo rouva", sanoi hän, "eräs linnanpalvelijoista on antanut minulle
+tämän kirjeen. Näen kyllä, että sen on kirjoittanut tyttäreni, mutta
+en tiedä lainkaan missä hän on."
+
+Tällaikaa oli Gunilla rouva avannut kirjeen; siinä luki ainoastaan:
+"Seuraan isä Tobiasta."
+
+Lausetta saattoi ymmärtää yhtä vähän David maisteri kuin Gunilla
+rouvakaan; edellinen näytti jossain määrin tuntevan levottomuutta,
+mutta jälkimäinen selitti, että kun Elsa oli mukana, oli hän aivan
+levollinen. Luultavasti oli kysymyksessä jotakin, mikä vaati suurta
+kiireellisyyttä, ja Elsa tiesi kyllä, mitä oli tehtävä.
+
+Mutta David maisteri ei ollut samaa mieltä; hän ei tahtonut tietää
+useammista kuin yhdestä määräävästä tahdosta -- omastaan. Sentähden
+vetäytyi hänen otsansa syviin ryppyihin. Muutamat ihmiset kuten
+eläimetkin tuntevat ilmasta, onko rajuilma lähestymässä, vaikka
+taivas onkin aivan pilvetön.
+
+"Meidän on lähetettävä noutamaan Sakkoa", sanoi Gunilla rouva. "Hän
+kyllä tietää, mihin Elsa on mennyt."
+
+Muuan piikanen lähetettiin noutamaan poikaa, mutta hän palasi hetken
+kuluttua selittäen, ettei poikaa löytynyt mistään.
+
+Uusi kummastuksen aihe.
+
+"He ovat varmaankin kaikki kolme menneet Valmyran luo", sanoi Anna
+neitsyt. "Eikös hänen tähän aikaan luultu palaavan kotiin?"
+
+Gunilla rouvan posket sävähtivät punaisiksi, hänelle ei ollut
+mieleen, että hänen käyntinsä tämän kuuluisan povariämmän luona tuli
+tunnetuksi, mutta sitä saattoi hän kyllä odottaa, kun Anna oli ollut
+mukana. "Saimme molemmat uteliaisuutemme tyydytetyksi", sanoi hän.
+"Mutta kuulimme pelkkää mielettömyyttä."
+
+"Täytyy kai siitä löytää tarkoitus", puuttui Katarina teeskennellyllä
+huolettomuudella puheeseen.
+
+"Sanokaa sitten, kaunis neitsyt, mitä merkitsee se, että minun iloni
+on koituva surukseni ja suruni ainoaksi ilokseni. Minä en huomaa
+siinä mitään ajatusta."
+
+"Kenties on selitys lähempänä kuin luulettekaan", sanoi David
+maisteri. "Mikä ensi nuoruudessanne oli ilonne, se koitui suruksenne;
+nyt on surunne se, mikä on koituva iloksenne."
+
+Gunilla loi punastuen katseensa maahan. "Kiitos!" kuiskasi hän,
+kyynelten vuotaessa pitkin hänen poskiaan.
+
+"Selittäkää minunkin ennustukseni!" virkkoi Anna vilkkaasti. "Hän
+sanoi, että minun elämäni on kuin onnenpyörä, joka aina näyttää
+suuria numeroita, mutta minä en voi pitää kiinni ainoastakaan."
+
+"Mikään ei ole helpompaa: rikkaasta tulee tuhlaaja!"
+
+"Mutta täytyy toki säilyttää jotakin itselleenkin!"
+
+"Jos tahtoo!"
+
+Niin, jos hänen tahdostaan saisi riippua, tietäisi Anna kyllä mitä
+tekisi. Kuitenkin olivat molemmat nyt tyytyväiset siihen, mitä heille
+oli ennustettu, ja tuumivat, etteivät Valmyran lausunnot olleet niin
+mielettömiä kuin heistä oli alussa näyttänyt.
+
+Ja ennustuksista ja tunnusmerkeistä etsi Gunilla vastausta niihin
+kysymyksiin, joita hän alituiseen teki itselleen. Onnistuisiko
+hänen rohkea yrityksensä? Hän oli ryhtynyt siihen rakkaudesta, eikö
+silloin ollut Erik herran hänen tähtensä uhrattava ennakkoluulonsa?
+Mitä hän oli kärsinyt, sen oli hänen herransa lukeva hänen kalpeista
+kasvoistaan ja hänen tähtensä hyväksyvä sen, mitä ei enää voitu
+muuttaa. Kapteeni Renhult, jolla ritarin ollessa poissa oli linnaväki
+komennettavanaan, oli voitettu; kohta Erik herran palattua hän
+oli sanova hänelle, että niin päällystö kuin miehistökin halusi
+järjestään päästä Tanskan valtikan alle; jollei hän suostunut siihen,
+sanoivat he irti uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa.
+
+Niin pitkälle sai asia mennä, ei pitemmälle. Hänen jaloa herraansa ei
+saanut uhata vankeudella. Gunilla tahtoi langeta hänen jalkoihinsa,
+vedota hänen sydämeensä, hänen sääliinsä, ja jollei mikään muu
+auttaisi, uhkaisi hän, -- niin, hän mieluummin surmaisi itsensä
+herransa silmien edessä kuin suostuisi näkemään hänen alennustaan.
+
+Mutta kuta lähemmäksi ritarin palaaminen tuli, sitä suuremmaksi
+kasvoi hänen pelkonsa.
+
+David maisteri, joka isä Tobiaan äkillisen katoamisen jälkeen ei
+enää poistunut linnasta, sai tehdä kaikkensa pitääkseen yllä hänen
+vaipuvaa rohkeuttaan ja samalla käyttää koko oveluutensa estääkseen
+miinaa räjähtämästä ennen aikojaan kenties hänen omaksi tuhokseen.
+Keinotekoisella tanskalaisystävyydellä oli vastakohtanaan luontainen
+kansallistunne, ja se näyttäytyi sitä selvemmin, mitä enemmän tehtiin
+työtä edellisen herättämiseksi.
+
+Yritys saattoi onnistua ainoastaan äkkiylläköllä. David maisteri
+käsitti sen aivan hyvin, mutta vaikka hän toivoikin paljon
+äskenpestatusta joukosta, jonka tuli rynnätä linnoitukseen vasta
+viime hetkessä, vaikka hän itse muutamain uskollistensa kanssa piti
+ankarasti silmällä kaikkia tulijoita ja menijöitä ja vaikkei vanha
+linnanvartia, joskaan ei itse asiassa eroitettuna toimestaan, niin
+kuitenkin tarkoin vartioituna, voinut mitään, ei David maisteri
+kuitenkaan tuntenut itseään turvalliseksi. Isä Tobiaan, Elsan ja
+Sakon äkillinen katoaminen antoi hänelle päänvaivaa; lähetettiin
+etsijöitä metsiin, Valmyran mökille, mutta he palasivat kaikki niine
+hyvineen, kukaan ei ollut nähnyt karkulaisia, ei kuullut heistä
+puhuttavan.
+
+Katarina neitsyt ja ukko Karhuinen eivät uskaltaneet vaihtaa
+sanaakaan, mutta molempia kalvoi sama pelko. Jolleivät Sakko ja Elsa
+olleet päässeet perille? Jollei ritari saanut tietoa ajoissa?
+
+Oli kuin ukkosta ilmassa, se painoi kaikkia yhtä raskaasti, ja
+peloittava, ratkaiseva päivä lähestyi lähestymistään.
+
+Vihdoin eräänä iltana, kun Katarina palasi rouvantuvasta omaan
+huoneeseensa, kohtasi hän linnanvartian portaissa. Tämä kuiskasi
+kulkiessaan hänen ohitseen:
+
+"Tänä yönä! Olkaa varuillanne!"
+
+Mutta mitä, mitä oli tapahtuva? Hän oli yksin eikä uskaltanut kutsua
+ketään.
+
+Rukoiltuaan palavasti pyhää neitsyttä hän tunsi itsensä tyynemmäksi.
+Nukkua hän ei voinut. Hiljaa avasi hän ikkunaluukun. Huhtikuun yö
+ei ollut pimeä, ja hän saattoi eroittaa, jos joku liikkui alhaalla
+pihalla. Linnassa sammutettiin vähitellen kaikki tulet, tuli
+hiljaista ja rauhallista, kuuluivat ainoastaan sotamiesten tasaiset
+askeleet valleilla ja sotilasvartion kiertokulku jokaisen tunnin
+kuluttua.
+
+Mutta mikähän varjo hiipikään pihan ylitse niin hiljaa ja
+äänettömästi? Se katosi portista, joka vei vartiohuoneeseen;
+muutamain minuuttien kuluttua se palasi toista tietä, mutta viimeksi
+kulettu ovi sulettiin huolellisesti. Katarina juoksi ulos käytävään
+ja kuunteli, ei edes naisparvelle jätetty ovia auki, kaikki
+suljettiin.
+
+Hän melkein jähmettyi pelosta, ja kun hän kuuli askelten lähestyvän,
+seisoi hän liikahtamatta; maksoi, mitä maksoi, hänen täytyi tietää,
+mitä oli tekeillä. Väliin näkyi valonvilahdus, ja saattoi ymmärtää,
+että kulkija kantoi salalyhtyä vaippansa alla. Hän arvasi että se oli
+linnanvartia, mutta vetäytyi kuitenkin piiloon ikkunan komeroon.
+
+Mutta kun ukko tuli hänen eteensä, oli hänen täytynyt tuntea, että
+joku oli hänen lähellään, sillä hän nosti äkkiä lyhdyn, nähdäkseen
+kuka se oli.
+
+Katarina pelästyi nähdessään sen kalmankalpeuden ja kauhun, joka
+kuvastui hänen vanhoilla kasvoillaan.
+
+"Mitä nyt, Karhuinen?" kysyi hän pidättäen henkeään.
+
+"Elsa on maksanut velkansa", jupisi ukko ja meni pysähtymättä
+menoaan. Kaikki ovet suljettiin, mutta ei Katarinan. Hän riensi
+kamariinsa ja sulki sen itse. Mitä tuli tapahtumaan ja kuinka oli
+hänen selitettävä linnanvartian sanat? Oliko Elsa kuollut, niin
+nuorena, niin elämää uhkuvana? Se ei ollut mahdollista... Katarina
+oli jo itsekseen päättänyt ottaa nuoren tytön palvelukseensa, valvoa
+ja kasvattaa häntä. Varmaan uinaili moni hyvä siemen tässä villissä,
+voimakkaassa sielussa.
+
+Neitsyt oli jälleen istuutunut entiselle paikalleen ikkunan ääreen;
+kaikki oli hiljaista. Vähitellen vaipui hän unenhorrokseen, mutta
+vielä unissaankin väikkyi Elsa hänen ajatuksissaan; silloin kuuli
+hän syvän huokauksen läheltään. Hän säpsähti ja heräsi äkkiä
+ilmivalveille.
+
+Samassa hän kuuli ulkoa liikuntaa; silmäys ympäri huonetta vakuutti
+hänet, että hän oli yksin, ja hänen tarkkaavaisuutensa kiintyi
+yksistään siihen, mitä tapahtui ulkona.
+
+Suuri portti oli avattu. Katarina tunsi ritarin; hän tuli jalkaisin
+ja koko asemiesparvi seurasi häntä. Jälkimäiset kantoivat jotakin
+paareilla, ja musta vaate oli levitetty sen ylitse.
+
+Oli jo siksi valennut, että neitsyt tunsi Sakon, joka kulki paarien
+rinnalla pidellen niistä kädellään.
+
+Sitten tuli mies, jonka kädet oli sidottu selän taa ja ratsumiehen
+viitta huolettomasti heitetty hartioille. Katarina ei uskonut
+silmiään; oliko tämä isä Tobias?
+
+Mutta sitten marssi linnan pihaan kokonainen joukko aseellisia
+miehiä. He asettuivat pihalle ja pystyttivät maahan pitkän tangon,
+jonka yläpäässä pian liehui sinikeltainen lippu. Kaikki portit
+sulettiin sen jälkeen huolellisesti ja vahdit muutettiin valleilla.
+
+Mutta hälinä herätti nukkuvat, ikkunaluukkuja availtiin ja sulettiin
+jälleen. Muutamista kuului kauhun huudahduksia, toisista pidätettyjä
+ilohuutoja. Sisäpuolelta jyskytettiin asuntojen oviin, mutta ulkoa
+vaadittiin hiljaisuutta jalon ritarin, herra Erik Turenpojan nimessä,
+ja jyskyttäjät hiljenivät ajatellen tulevaa tiliä.
+
+David maisteri näyttäytyi ja katosi kerta toisensa jälkeen; hänen
+harhaileva katseensa tähysteli kaikkialle, ikäänkuin hän tahtoisi
+nähdä, mistäpäin apu tulisi. Mutta ainoastaan muutamia yhtä
+pelästyneitä naamoja kuin hänen näyttäytyi. Linnanpihalla seisoi
+aseellinen joukko lataillen pyssyjään, ja heidän yllään liehui
+ruotsalainen lippu.
+
+Ritari oli noussut yläkertaan, mukanaan nuori pappismies, jota
+Katarina ei ollut ennen nähnyt. Paarit oli kannettu pois, vanki viety
+vankihuoneeseen. Suuri lauma hevosia talutettiin talliin ja muutamia
+äskentulleista miehistä asetettiin tallin eteen.
+
+Rouvantuvassa vallitsi haudanhiljaisuus; Gunilla rouva makasi
+tainnuksissa, ja kun hän kerran hieman tointui, kuultiin hänen
+jupisevan itsekseen: "Hän ei koskaan, koskaan anna minulle anteeksi!"
+
+Kuuden ajoissa kuului rummunpärinää.
+
+Sitä ennen olivat kaikkien asuntojen ovet avatut, ja päällystö ja
+miehistö syöksyi ulos, kukin paikalleen.
+
+Silloin nostettiin ruotsalainen lippu torniin, linnankanuunat
+ampuivat tervehdyslaukauksia, ja sotamiehet tekivät kunniaa
+yhdeksänkertaisesti hurraten.
+
+Ritari ei ollut vielä näyttäytynyt.
+
+Silloin astui vanha linnanvartia esiin ja kutsui päällystöä heti
+saapumaan ritariparvelle, jossa sotaoikeutta oli istuttava.
+
+Emme tiedä, kuinka monet kalpenivat tämän kutsun kuullessaan,
+mutta kun kapteeni Renhult käskynalaisineen näki ankaran herransa,
+kyselivät he itsekseen, kuinka moni heistä näkisi huomispäivän koiton.
+
+Ankarammalta ei Erik herra ollut koskaan näyttänyt, ja kuitenkin
+oli vaikea sanoa, suruko vai suuttumus oli vallitseva tunne
+hänen mielessään. Hän viittasi heitä istuutumaan pöydän ääreen;
+itse istuutui hän pöydän päähän, ja asemiesjoukko asettui hänen
+ympärilleen.
+
+Linnanvartian viittauksesta tuotiin vanki sisälle.
+
+Läsnäolijoilta pääsi kauhun ja hämmästyksen huudahdus isä Tobiaan
+nähdessään.
+
+Hän vapisi pelosta ja raivosta.
+
+"Te olette kaikki kurjia raukkoja", huusi hän, "jollette
+vapauta minua kahleista! Taivaan rangaistus on kohtaava teidät
+kymmenkertaisena, sillä te tiedätte, ettei millään maallisella
+mahdilla ole oikeutta tuomita kirkon palvelijaa."
+
+Läsnäolijat katselivat epätietoisina toisiinsa ja ritariin;
+kirkonkirous oli se rangaistus, mikä seurasi sellaisesta rikoksesta.
+
+Ritari viittasi jälleen, ja neljä palvelijaa kantoi sisään peitetyt
+paarit, joista Sakko yhä uskollisesti piteli; häntä oli turhaan
+koetettu saada poistumaan. Kyyneltynein kasvoin nosti linnanvartia
+peitteen ikäänkuin peläten herättävänsä sen alla nukkuvan, ja uusi
+kauhunhuuto pääsi läsnäolijoilta heidän nähdessään nuoren, kauniin
+Elsan. Hän, joka oli ollut kaikkien silmänhempu, jolta jokaiselle
+oli riittänyt hilpeä sutkaus, jonka iloinen nauru vielä helähteli
+kaikkien korvissa, hän, punainen ruusu, makasi nyt kalpeana ja
+kylmänä; silmät, jotka olivat niin veitikkamaisesti vilkkuneet,
+olivat nyt ummistuneet; puoliavoimen suun, josta näkyivät valkoiset
+hampaat, ei tarvinnut enää kieltäytyä suomasta suukkosta, sillä
+kukaan ei sitä pyytänyt. Pienet kädenpalleroiset olivat ristissä
+rinnan ylitse. Hiuspalmikko oli huolimattomasti kupeelle heitettynä.
+Hän oli tavallisessa arkipuvussaan, mutta vastoin tavallisuutta oli
+se nyt likaantunut ja kurttuinen.
+
+"Tuossa seisoo hänen pyövelinsä!" huusi isä epätoivon puuskassaan ja
+viittasi isä Tobiaaseen, joka kauhulla tuijotti ruumiiseen.
+
+"Kas tässä murha-ase!" lisäsi Karhuinen ja näytti veistä, jonka
+kaikki tunsivat samaksi, mitä isä Tobias tavallisesti kantoi
+vyöllään. "Selkään hän on häntä iskenyt; tahdotteko nähdä haavan?"
+
+Kaikki syöksyivät pystyyn, ja hän osoitti heille ammottavan, veriinsä
+hyytyneen haavan, joka jatkui kaulasta selkään. Kamala näky!
+
+"Hänen täytyy kuolla!" huusivat kaikki yhdestä suusta.
+
+"Teillä ei ole mitään valtaa minun ylitseni!" mylvi pappi.
+"Ainoastaan hänen armonsa arkkipiispa voi minut tuomita."
+
+"Ja hänen luoksensa teidät lähetetäänkin", sanoi ritari. "Mutta ei
+ennenkuin olette todenmukaisesti tunnustanut kaikki tekonne täällä
+linnassa."
+
+"Ainoastaan hänen armolleen arkkipiispalle olen velvollinen
+sellaiseen tilintekoon."
+
+"No hyvä, olkaa sitten joka miehen hylky! En minä eikä kukaan muu
+tule syyttämään sitä, joka ottaa teidät hengiltä."
+
+"Armoa! Armoa!" huusi Tobias, joka näki jokaisen kasvoilla sen inhon,
+minkä hän herätti.
+
+"Tunnustakaa!" käski ritari.
+
+"Tunnustakaa! Tunnustakaa!" huusivat kaikki muut.
+
+"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa."
+
+"Pukekaa hänet jouhipaitaan!" kirkaisi Sakko, joka mitä suurimmalla
+mielenkiinnolla oli kuunnellut keskustelua.
+
+"Niin, niin, pukekaa hänet siihen!" huusivat kaikki.
+
+"Ei, minä tunnustan!"
+
+"Ensin jouhipaitaan!"
+
+"Minä tiedän, mihin Elsa on sen kätkenyt!" huusi poika ja syöksyi
+ulos ovesta.
+
+"Armoa! Sääliä!" ulvoi hylkiö.
+
+"Säälittekö te lasta pukiessanne hänet jouhipaitaan; sitä paitsi
+on kirkko määrännyt sen rangaistukseksi törkeistä pahoista töistä;
+toimimme siis vain kirkon asioissa."
+
+Ritari se lausui nämä sanat, ja sellaiset olivat ajan raa'at tavat,
+että riemulla katseltiin, kuinka palvelijat pukivat isä Tobiaan
+hirveään katumuspukuun.
+
+Sen vaikutus oli yhtä nopea kuin hämmästyttävä.
+
+"Tyttö houkutteli minut seuraamaan itseään", alkoi hän nopeasti,
+ilmeisesti kivun kiirehtimänä.
+
+"Alusta! Mistä syystä tulitte tänne!" käski ritari ankarasti.
+
+Tobias painoi päänsä alas; hän näytti huomanneen, ettei valhe voinut
+häntä auttaa kauemmin; väkäset tunkeutuivat yhä syvemmälle lihaan.
+Tällä hetkellä oi hän välittänyt muusta kuin miten pääsisi tuskista;
+niistä vapautuakseen hän olisi valehdellutkin itsestään mitä pahaa
+tahansa, jos sitä olisi vaadittu.
+
+"Minulle luvattiin piispanhiippa, se minut sai tänne matkustamaan.
+Rouva Agneta Bese on kirkolle kuuliainen... Kirkolle on luvattu
+suuria etuja, jos joku sen palvelijoista saisi herra Erik Turenpojan
+taivutetuksi Tanskan alamaiseksi. Minusta oli ainoa keino koettaa
+Gunilla rouvan avulla..."
+
+Ritari pani kätensä silmilleen.
+
+"Hän vastusteli kauan, mutta kun sanoin hänelle, että oli kysymys
+ritarin ja hänen sielunsa iankaikkisesta autuudesta..."
+
+"Kurja!" Ritari hillitsi mielensä. "Jatkakaa!" sanoi hän.
+
+"Minä toivoin päivittäisessä ripissä saavani niin selville hänen
+sisimmät ajatuksensa, että sitten viisaasti käyttäen niitä
+hyväkseni... voisin johtaa hänet mihin tahdoin... mutta hänen oma
+sisäinen epäröimisensä... lannisti kaiken ajatusvoiman... aloin
+pelätä hankkeeni menevän myttyyn... silloin... silloin... Armoa, minä
+en kestä enempää!"
+
+"Edelleen!" huusi ritari jyrisevällä äänellä.
+
+"David maisterilta olin saanut tiedon venäläisestä lähetystöstä...
+kaikki oli valmiina... Gunilla oli keksinyt lumivuoren haltian
+aatteen... hän luuli, että ritarin, joka jo ennen oli alkanut horjua,
+täytyi nyt antaa myöten... Minä kirjoitin ja opetin puheen Sakolle...
+se raukesi tyhjiin..."
+
+"Edelleen!"
+
+"Silloin ei minun katsottu kelpaavan enää mihinkään; David maisteri
+otti Gunilla rouvan huostaansa. Ritarin poissaolo auttoi meitä
+mainiosti; minun tehtävänäni oli valmistaa päällystöä ja miehistöä
+lähestyvään hallituksen muutokseen... ja minä onnistuin paremmin kuin
+odotinkaan."
+
+Tobias silmäili tyytyväisenä rikostovereihinsa, jotka istuivat
+alasluoduin silmin.
+
+"Edelleen!"
+
+"Kaikki oli valmiina... olimme aivan varmat menestyksestä, silloin
+paholainen..."
+
+"Edelleen!"
+
+"Varmaankin hän salaisilla taikakeinoilla... hän tuossa... oli
+vetänyt minut puoleensa..."
+
+"Valehtelet!" huusi linnanvartia. "Sinut minä aina näin hänen
+tiellään."
+
+"Vastoin tahtoani... Sanoinhan jo, että ne olivat perkeleen
+kuiskutuksia. Sentähden en voinutkaan seisoa vastaan, kun hän
+muutamia päiviä sitten pyysi minua seuraamaan... En tiennyt, mihin
+hän tahtoi minut viedä... en sitä kysynytkään... Olin kietoutunut
+himon pauloihin, ja hän oli luvannut..."
+
+"Lapsi parkani!" huokasi vanha Karhuinen.
+
+"Antakaa minun puhua!" huusi Sakko, joka oli suurella innolla
+kuunnellut.
+
+Ritari nyökkäsi myöntävästi.
+
+"Tiedättehän, että minä tulin ensin ja jätin kirjeen teille."
+
+"Sen teit!"
+
+"Minun piti juuri lähteä palausmatkalle, kun kuulin kavionkapsetta,
+ja kun nousin ylös puuhun, näin Elsan ja papin; he ratsastivat
+rinnatusten. Pappi puhui rakkaudestaan, ja Elsa käänsi päänsä
+poispäin, jottei pappi näkisi, kuinka hän hymyili hänelle."
+
+"Se käärme!" mutisi Tobias.
+
+"Minä kapusin alas", jatkoi poika, "ja riensin Elsaa vastaan,
+hän otti minut luokseen hevosen selkään ja kysyi, enkö voinut
+hankkia yösijaa. Mutta korvaani kuiskasi hän, että nyt voimme
+kostaa; minä ymmärsin heti, mitä hän tarkoitti, ja vastasin, ettei
+kunnianarvoisalla isällä ollut koskaan ollut parempaa yösijaa kuin
+minä voin hankkia."
+
+Lieneekö se johtunut ruumiillisesta kivusta vai vaikuttiko sen
+tietoisuus siitä, mitä nyt oli tuleva, mutta munkin kasvot
+vääristyivät ja hän läähätti raskaasti.
+
+"Jatka!" käski ritari.
+
+"Minä palasin kahden miehen kera", jatkoi Sakko murtuneella äänellä.
+"Elsa pidätti hevostaan, pappi oli muutamia askelia jälempänä. Minä
+näin hänen kohottavan kätensä... Elsa huudahti ja kaatui... pappi
+tahtoi kääntää hevosen, se niskoitteli, ja minä tartuin sen jalkaan.
+Silloin aikoi hän hypätä alas ja juosta, mutta miehet olivat jo hänen
+niskassaan ja hänet sidottiin..."
+
+"Mutta Elsa, Elsa oli kuollut!" Sakko heittäytyi tytön ruumiin päälle
+rajusti itkien.
+
+"Onko hän puhunut totta?" kysyi ritari kääntyen vankiin.
+
+"On!" ähkyi tämä. "Armoa! Sääliä! En kestä enää kauempaa."
+
+"Viekää hänet takaisin vankihuoneeseen!"
+
+"Jätetäänkö hänelle kiusankappale?"
+
+"Ei, hän ei kestä sitä."
+
+Linnanvartian ei tarvinnut pelätä, että vanki nyt enää karkaa;
+verijuova osoitti tien, jota myöten hän meni vankeuteen, ja ne
+palvelijat, jotka häntä seurasivat, olivat liian kiihtyneet
+antaakseen hänelle mitään apua.
+
+Paljoa suuremmalla huolellisuudella nostettiin kuolleen tytön paarit.
+Sakko piteli yhä niistä kiinni, ja vanha isä seurasi allapäin jälestä.
+
+Erik herra käski asemiehiään poistumaan salista; kun he olivat
+menneet, kääntyi hän läsnäolijoihin ja kysyi vakavalla äänellä:
+
+"Onko vanki puhunut totta?"
+
+"On!" vastasivat kaikki yhdestä suusta ja nousivat.
+
+"Mitä teillä on esitettävää puolustukseksenne?"
+
+"Sanottiin olevan teidän toivomuksenne, että Viipuri joutuu Tanskan
+vallan alle", vastasi kapteeni.
+
+"Miehistölle jaettiin rahaa", kertoi ensimäinen luutnantti.
+
+"On liian usein tarjoiltu olutta ja aina kehoitettu juomaan Tanskan
+kuninkaan malja."
+
+"Linnanvartia ei sitä estänyt?"
+
+"Häntä ei päästetty vahtihuoneeseen."
+
+"Minä kuulin David maisterin kieltävän häneltä pääsyn sinne... teidän
+käskystänne."
+
+"Hän sanoi minulle, että hän oli kirjoittanut ja kertonut teille
+asiain menosta, mutta ei ollut saanut mitään vastausta."
+
+He puhuivat kilvan, mutta aivan kuin äänettömästä sopimuksesta ei
+mainittu Gunilla rouvan nimeä, ja kuitenkin tiesivät kaikki, että
+rikollisin oli hän.
+
+Erik Turenpoika taisteli kovan taistelun; ylpeys vaati, että hänet
+oli säästettävä; ritarillisuus, että laki oli sama kaikille.
+
+"Te käsitätte kyllä", sanoi hän, "minkä syvimmin täytyy sattua minuun
+siitä, mitä täällä on tapahtunut. Kun hän, joka oli sydämelleni
+rakkain, on pettänyt velvollisuutensa ja saanut toiset seuraamaan
+esimerkkiään, ei minulla ole mitään oikeutta säästää yhtä ja koventaa
+rangaistusta toisille. Ne teistä, jotka haluavat siirtyä Tanskaan,
+ovat vapaat menemään, ne taasen, jotka edelleen tahtovat palvella
+Ruotsia, jäävät tänne; ainoa rangaistus, minkä määrään heille, on: ei
+mitään ylennyksiä ennenkuin sodan aikana!"
+
+"Minä en voi toivoa pääseväni osalliseksi sellaisesta armosta",
+virkkoi kapteeni kunnioittavasti.
+
+"Miksi ette?"
+
+"Korkeimpana päällikkönä olisi minun ollut esimerkilläni estettävä
+kaikkien muiden luopumista."
+
+"Kiitän teitä tästä tunnustuksesta, ja kun teidän nyt täytyy
+matkustaa, jätän teidän tehtäväksenne, kapteeni Renhult, pitää
+huolta jalosta Gunilla rouvasta, kun hän nyt palaa sukulaistensa luo
+Tanskaan."
+
+Kuului tukahtunut hämmästyksen huuto; kaikki katsoivat ritariin,
+mutta kukaan ei rohennut virkkaa mitään.
+
+Hän taisteli ilmeisesti liikutustaan vastaan, mutta lisäsi tyynesti:
+"Viikon kuluttua tulee laivan olla valmiina purjehtimaan."
+
+"Jalo ritari, sallitteko minun lausua ajatukseni?" kysyi eroitettu
+kapteeni.
+
+"Koskeeko se teitä itseänne?" kysyi ritari ylevästi.
+
+"Minua ja käskynalaisiani."
+
+"Puhukaa!"
+
+"En tahdo pyytää anteeksi, vaan ainoastaan selittää mitä on
+tapahtunut. Olette ollut poissa lähes kolme viikkoa; niihin kirjeihin
+ja kysymyksiin, joita teille on lähetetty, ei ole saapunut mitään
+vastausta. Ette tiedä, mitä merkitsee, kun papinkieli alituiseen
+kuiskuttelee korvaan ja tarjoaa taivaan autuutta palkaksi, jos
+luopuu maallisesta herrastaan; tulee sitten lisäksi, ettei olla
+oikein varmat tämän herran omista salaisista toivomuksista. Sotilas
+on tottunut ainoastaan tottelemaan, mutta jos panee haarikan hänen
+eteensä ja kysyy hänen ajatustaan, niin kyllä hän vastaa niinkuin
+tahtoo se, joka olutta tarjoaa. Päällystölle on käytetty äveriäämpiä
+syöttejä; ken ei pitänyt iankaikkista autuuttaan korkeimpana, hän
+sai lupauksia ylennyksestä tai maatiloista, jos niistä piti enemmän;
+autuus seurasi aina päällisiksi."
+
+"Oletteko lopettanut?"
+
+"Olen!"
+
+"Puheenne ei ollut perätön, mutta siltä ei muutu päätökseni."
+
+"En ole sitä odottanutkaan ja pyydän ainoastaan, että tahdotte
+ojentaa minulle kätenne unhotuksen ja... anteeksiannon merkiksi
+entisiin nähden."
+
+"Ystävyyden merkiksi!" sanoi ritari ja puristi lujasti hänen
+kättänsä; kaikki muutkin saivat saman suosionosoituksen, mutta
+etteivät he olleet odottaneet tällaista loppua, saattoi hyvin nähdä
+siitä vilpittömästä kiitollisuudesta, jolla se otettiin vastaan.
+
+"Seuratkaa nyt minua miehistön luo", sanoi ritari lähtien salista.
+
+Vanha linnaväki oli asetettu nelikulmioon linnanpihan reunalle;
+siihen kuului noin kaksisataa miestä, ruotsalaisia, tanskalaisia,
+saksalaisia ja skotlantilaisia. Suurin luku oli saksalaisia.
+
+Pieneen äskentulleeseen joukkoon, jonka miesluku nousi ainoastaan
+sataanseitsemäänkymmeneen mieheen, kuului ainoastaan maanmiehiä,
+jotka ennen olivat olleet sijoitettuina ympäröiviin linnoituksiin.
+
+Heillä oli edelleen hallussaan pihan keskusta, ja molemmat puolueet
+tähystelivät epäluuloisesti toisiaan.
+
+Kapteeni Renhult ja muut päälliköt riensivät paikoilleen, ja kun
+ritari astui rivien eteen, paljastuivat kaikkien päät.
+
+"Suomi kaikkine kaupunkeineen ja linnoituksineen kuuluu Ruotsille ja
+sen uudelle valtionhoitajalle, herra Svante Niilonpojalle", lausui
+ritari. "Minut on asetettu ulkovartiaksi maan äärimäiselle portille
+valvomaan sen oikeutta. Annan ennen henkeni, kuin hylkään sen!
+Niiltä, jotka tahtovat palvella minun komentoni alla, vaadin ankaraa,
+ehdotonta kuuliaisuutta. Sen, mitä on tapahtunut ollessani poissa,
+tahdon eräiden lieventäväin asianhaarojen tähden koettaa unhottaa,
+mutta otan itse joksikin aikaa päällikkyyden huostaani ja pieninkin
+rikkomus rangaistaan kaksinkertaisella ankaruudella. Ne, jotka eivät
+tahdo alistua siihen, saavat heti astua riveistä pois ja ovat vapaat
+palveluksestaan."
+
+Kuului jupinaa kautta rivien, muutamain minuuttien kuluttua astui
+esiin parisenkymmentä miestä. He olivat tanskalaisia, saksalaisia ja
+muutama skotlantilainen; luutnantti järjesti heidät heti palaamaan
+asuntoihinsa ja laittamaan kampsunsa kasaan.
+
+Sen jälkeen määräsi ritari miehet jaettavaksi arvalla; ainoastaan
+joka neljäs mies nykyisestä linnanväestä sai jäädä Viipuriin, muiden
+oli jakauduttava rajalinnoituksiin. Näiden oli samoin heti koottava
+kapineensa lähteäkseen jonkun tunnin kuluttua taipaleelle. Kaikkien
+kasvot kuvastivat alakuloisuutta, mutta mitään vetoamisen varaa ei
+ollut.
+
+Ne päälliköt, jotka olivat saapuneet uuden miehistön kanssa, lähtivät
+liikkeelle kukin parvensa kera, ja entiset menivät asuntoihinsa.
+
+Ensimäisen luutnantin johdolla lähti linnasta se joukko, joka oli
+vapautettu palveluksestaan. Nuori aatelismies Tönne Erikinpoika lähti
+Riston, Kurtin ja Olavin kera kulettamaan vangittua isä Tobiasta,
+joka oli vietävä arkkipiispan, Erik herran erittäin hyvän ystävän
+eteen. Tehtävä ei ollut suinkaan vaaraton, ja asemiehet olivat ylpeät
+heille osoitetusta luottamuksesta.
+
+Paljon oli toimitettu muutamissa tunneissa; ennen päivällistä
+oli kaikki saatettu vanhaan järjestykseensä; silloin astui vanha
+linnanvartia herransa luo.
+
+Tämä istui kädet silmillä, jotka olivat punaiset itkusta, kun hän
+kohotti katseensa; uupumaton huolehtiminen oli hetkeksi hälventänyt
+hänen surunsa, nyt palasi se kaksinkertaisella katkeruudella.
+
+Syvästi murtuneen vanhan isän näkeminen herätti
+yhdenvertaisuudentunnon, jonka suru yksin saa aikaan; ritari vaipui
+vanhuksen rinnalle; he olivat molemmat menettäneet mitä rakastivat
+enimmän maailmassa, ja kun he päästivät surunsa valloilleen, niin
+toinen ymmärsi, mitä toinen kärsi.
+
+"Voitteko antaa anteeksi onnettomalle lapsi raukalleni?" kysyi vanhus
+nyyhkyttäen.
+
+"Hän on sovittanut mitä on rikkonut."
+
+"Mutta huonosti hän käyttäytyi."
+
+"Siihen houkuteltuna ja vieteltynä."
+
+"Kurja pappi!"
+
+"Ja vielä eräs toinen..."
+
+"Joka itsekin houkuteltiin, jalo herra."
+
+"Mikä oli asiasi?" kysyi ritari nopeasti ja ikäänkuin vältellen.
+
+"Lapseni täytyy haudata..."
+
+"Pidä huoli siitä."
+
+"Hollolan pappi valmisti hänet ripille ja häntä ilahuttaisi varmaan,
+jos..."
+
+"Vie hänet sitten sinne!"
+
+"Hm, ajattelin, että pappi tahtoisi tulla..."
+
+"Sitä hän ei tee!"
+
+"Jos minä kysyisin häneltä?"
+
+"Tee se!" Ritari ajatteli, että hänelläkin oli pappi vanhukselta
+paljon kyseltävää, ja niin palasivat ajatukset Gunillaan, joka vei
+ne kaikki mukanaan. Ritari ei edes huomannut, että linnanvartia
+oli mennyt; koko sieluineen oli hän sen naisen luona, jota hän oli
+rakastanut niin suuresti ja joka oli menetellyt niin julmasti, niin
+sydämettömästi häntä kohtaan.
+
+Mutta vielä oli jälellä paljon, ennenkuin oikeus pääsi voimaan,
+eikä Erik herra tahtonut antaa sydämensä pettää velvollisuuttaan
+ja omaatuntoaan. Miehen tarmolla hän kieltäytyi kuuntelemasta sitä
+rukoilevaa ääntä, joka hänen sydämessään kuiskasi Gunillan nimeä.
+Mitä Gunilla oli rikkonut, se täytyi hänen sovittaa, ja mitä saattoi
+tehdä muuta kuin lähettää hänet Tanskaan; sitä hän oli kerran
+pyytänyt ja sitä toivoi hän varmaan nyt enemmän kuin silloin. Mutta
+lujaa, pelotonta miestä peloitti sanoa se itse hänelle. Oliko hänen,
+joka oli puhunut ainoastaan rakkauden hellimpiä sanoja, sanottava
+vaimolleen, että he nyt olivat eroitetut iäkseen? Ja kuitenkin täytyi
+sen tapahtua; mitkään rukoukset ja kyyneleet eivät saaneet häntä
+hellyttää, oikeus oli saatettava voimaansa.
+
+Kauan ei hän aprikoinut itsekseen ennenkuin lähetti erään palvelijan
+Katarina neitsyen luo pyytämään keskustelua, ja heti sen jälkeen
+saapui hän itsekin tämän luo.
+
+"Kuinka kalpea olette, neitsyt!" puuskahti hän melkein
+hämmästyksissään neitsyen nähdessään.
+
+"Minä olen äsken ollut Gunillan luona."
+
+"Tulin tänne puhuakseni hänestä."
+
+"Arvasin sen."
+
+"Sallikaa minun ensin kiittää kirjeestänne."
+
+"Olin antanut lupaukseni."
+
+"Sellaisia petetään, pyhimpiäkin."
+
+"Herra ritari..."
+
+"Pelastitte kunniani, ja tätä velkaa en voi maksaa koskaan."
+
+"Kyllä, sen voitte, jos..."
+
+"Pyydän teitä, ei sanaakaan, ei mitään rukouksia hänen puolestaan.
+Kuinka hän onkaan houkutellut miehiäni luopumaan, aiheuttanut
+nuoren tytön kuoleman ja saattanut hänen vanhan isänsä epätoivoon.
+Oli lähellä, ettei hän vetänyt vanhaa kunniakasta nimeäni häpeään.
+Hänen tähtensä olen ollut pakoitettu säälimään kapinoitsijoita,
+jotka oikeastaan olisi pitänyt rangaista kuolemalla. Mitä sanotte
+siitä, neitsyt, jos olisin aivan rouvantuvan ikkunan alle laittanut,
+asestetun vartiapiirin ja sen sisällä olisi ammuttu jokainen mies
+linnaväestä. Se olisi ollut oikeutta! Ettei niin ole tapahtunut, se
+on ainoa lempeys, minkä hänelle osoitan."
+
+Kuului hiljaista vaikerrusta.
+
+"Pyhän neitsyen tähden, ajatelkaa vielä asiaa!" sammalsi Katarina
+silmäten vuoteeseen, jonka verhot hiljaa liikkuivat.
+
+Gunilla oli siis läsnä? Sen parempi, nyt voi ritari sanoa mitä
+tahtoi, näkemättä Gunillan silmien kiintyvän häneen.
+
+"Sanokaa Gunilla rouvalle", jatkoi hän, "että muutamien päivien
+kuluttua on kunnossa laiva, joka vie hänet takaisin Kööpenhaminaan.
+Kapteeni Renhult, joka on eroitettu palveluksestani, seuraa häntä
+ja pitää huolen siitä, että matka rasittaa häntä niin vähän kuin
+mahdollista. Hän voi ottaa täältä mukaansa mitä itse haluaa, paitsi
+lapsiani. Niistä tahdon itse pitää huolen.
+
+"Jos hän haluaa laillista eroa, voidaan se hankkia. Minusta se on
+samantekevää, sillä en kuitenkaan aio koskaan mennä uusiin naimisiin.
+
+"Lopuksi pyydän teitä sanomaan hänelle, että koska tapaamisemme olisi
+yhtä kiusallinen meille molemmille, sanon täten hänelle jäähyväiset.
+Jos hän joskus heräisi käsittämään suuren rikollisuutensa ja toivoisi
+saavansa minulta anteeksi, niin sanokaa, että annan hänelle anteeksi
+niin totta kuin toivon Jumalan antavan anteeksi omat syntini; mutta
+nähdä en häntä tahdo tässä elämässä. Hyvästi!" Hän riensi pois.
+
+Katarina juoksi vuoteen luo ja tempasi syrjään uutimet.
+
+Kesti kauan, ennenkuin hän onnistui saamaan Gunillan toipumaan
+tainnuksistaan; kun tämä tapahtui, heittäytyi hän mitä suurimpaan
+epätoivoon.
+
+"Rukoile häneltä anteeksi!" pyysi Katarina.
+
+"Hän torjuu minut luotaan... minä en uskalla", valitti nuori nainen.
+
+Ihmeteltävän tarkasti hän osasi toistaa kaikki ritarin sanat;
+vaikkakin useimmat niistä täyttivät hänen sielunsa kauhulla, niin
+muutamat sentään näyttivät ikäänkuin vuodattavan palsamia haavaan.
+
+"Hän ei mene koskaan uusiin naimisiin", sanoi hän; "me voimme siis,
+vaikkakin erillämme, pysyä toisillemme uskollisina kuolemaan saakka
+ja yhtyä jälleen haudan tuolla puolen".
+
+Täydellinen, äkillinen kääntyminen ei naiselle ole mitään mahdotonta.
+Hänessä toteutuu sananparsi, että äärimäisyydet koskettavat toisiaan;
+hän näyttää usein heittäytyvän toisesta äärimäisyydestä toiseen.
+Gunillaa oli askel askeleelta vedetty sitä maalia kohden, missä
+hän parhaiten palvelisi niitä pappisvaltaisia harrastuksia, joiden
+välikappaleeksi hänet oli valittu. Uskonkiihko ja naisellinen
+turhamaisuus uinailivat kuin pari hentoa orasta hänen sielussaan,
+mutta niitä vaalittiin, maa höystettiin niiden ympärillä, kaiken muun
+täytyi väistyä tieltä, jotta päiväpaiste ennen kaikkea lämmittäisi
+niitä; ja niin ne orastivat, versoivat ja kasvoivat, puhkesivat
+kukkaan ja hedelmään ja näyttivät voivan ulottua taivaaseen.
+
+Kuinka väkisin liikkeelle ajettu ja epäluotettava tämä välikappale
+oli, osoittautui ritarin palattua; koko keinotekoinen rakennus
+luhistui, nuoressa naisessa ei ollut jälellä vastustusvoiman
+hiventäkään, hänelle selveni samassa silmänräpäyksessä, että
+hän oli menettänyt herransa luottamuksen eikä enää ansainnut
+hänen rakkauttaan. Sanomaton kauhu täytti hänen sielunsa, hän
+tiesi ansainneensa rangaistuksen ja otti sen vastaan nöyrästi ja
+alistuvasti.
+
+Katarina ilmoitti hänelle, että ritari oli pyytänyt keskustelua, ja
+hän rukoili saada olla läsnä, se kun saattoi koskea ainoastaan häntä.
+Neitsyestä tuli yhtäkkiä hänen ainoa ystävänsä ja uskottunsa, ja tämä
+tunsi syvää sääliä nuorta äitiä kohtaan, jonka pian oli pitkiksi
+ajoiksi erottava kaikesta, mitä piti rakkaana.
+
+Lopun tästä kovanonnen päivästä Gunilla vietti lastensa parissa.
+
+"Olen iloinen, että heidän isänsä tahtoo pitää heidät luonansa",
+sanoi hän Katarinalle; "minä hemmoittelisin heidät rakkaudellani
+ja... sitten toivon, ettei yksikään heistä tulisi missään suhteessa
+minuun".
+
+"Toivotko sitä todellakin?"
+
+"Rukoilen sitä joka hetki pyhältä neitsyeltä; mitä onkaan minulta
+opittavaa? Ei mitään, ei mitään! Katarina, älä puhu heille koskaan
+heidän äidistään, ainoastaan heidän jalosta, mainiosta isästään!"
+
+Toisena päivänä, kun he taas istuivat yhdessä, sanoi neitsyt: "Jos
+Erik herra tietäisi, mikä ihmeellinen muutos sinussa on tapahtunut,
+Gunilla, heltyisi hänen sydämensä ja kaikki tulisi hyväksi jälleen."
+
+"Tuomioni oli oikea", vastasi hän. "Hänen olisi sopimatonta sitä
+peruuttaa."
+
+Mutta Katarina ei voinut olla puhumatta siitä ritarille; ritari
+keskeytti hänet kylmästi ja pyysi häntä sanomaan Gunilla rouvalle,
+että tämä neljän päivän kuluttua olisi valmiina lähtemään.
+
+Ja sitten hän meni alas laivarantaan ja valvoi itse kaikkia
+valmistuksia. Mitään ei saanut puuttua, kaikki oli oleva niin mukavaa
+kuin mahdollista, ja kuitenkin tuntui alus hänestä haudalta, joka
+pian oli sulkeva ja eroittava häneltä kaiken elämän päiväpaisteen ja
+ilon.
+
+Illalla palasi linnanvartia, ja ritarin suureksi kummastukseksi tuli
+hänen mukanaan myös vanha sokea Hollolan pappi.
+
+"Rakas, rakas isä, tekö se tosiaan olette!" huudahti Erik herra hänet
+nähdessään.
+
+"Näin viime yönä unta, että muori kehoitti minua lähtemään tänne",
+vastasi hän. "Ja silloin, nähkääs, rakas poikani, ei suuria pyytelyjä
+tarvitakaan."
+
+"Tiedättekö, mitä täällä on tapahtunut?"
+
+"Hän tiesi sen, ja..."
+
+"No?"
+
+"Minun oli katsottava, mitä voin tehdä", sanoi hän.
+
+"Kukaan ei voi mitään!"
+
+"Herra voi", arveli hän.
+
+Linnanvartia lähestyi nöyrästi ja kysyi, mihin aikaan kunnianarvoisa
+pastori tahtoi haudata hänen lapsensa.
+
+"Huomisaamuna kahdeksan aikaan", vastasi tämä. "Minä tahdon myös
+tulla mukaan haudalle", sanoi ritari.
+
+Gunilla oli useampia kertoja kysynyt Katarinalta, milloin Elsa
+haudattaisiin. Tämä ilmoitti hänelle ajan ja sanoi, että hän itsekin
+aikoi lähteä haudalle.
+
+"Sano neitosilleni, että heidän kaikkien on oltava mukana", sanoi
+nuori emäntä.
+
+"Ja sinä itse?"
+
+"Minä tulen myös!"
+
+"Mutta, Gunilla..."
+
+"Ole huoletta, hän ei näe minua, ainakaan ei hän tule minua
+tuntemaan; mutta menettelisin arvottomasti, jollen rukoillen
+ja katuen saattaisi hautaan häntä, joka on antanut henkensä
+hyvittääkseen minun rikokseni."
+
+Katarina ei kysellyt enää mitään, mutta palavat olivat ne rukoukset,
+joita hän lähetti pyhälle neitsyelle.
+
+Aamu koitti ja auringonsäteet pilkistelivät yksi toisensa jälkeen
+hautaan, joka oli luotu pieneen kirkkotarhaan. Tahtoivatko ne kenties
+lämmittää haudan tulevalle asukkaalle?
+
+Hiljaa liukuu kulkue eteenpäin; nuoret olkapäät kantavat kevyttä
+kirstua; sen jälkeen tulevat ritari, pappi ja linnanvartia. Sitten
+upseereja koko jono. Lähinnä heitä seuraavat neitsyet Katarina
+Niilontytär ja Anna Sparre ja heidän jälestään kymmenkunta nuorta
+neitosta.
+
+Viimeisenä kaikista seuraa muuan nunna huppukaulus vedettynä pään
+ylitse; hänellä on nuora vyöllään ja hänen hennot jalkansa ovat
+paljaat.
+
+Ainoastaan jonon jälkimäiset ovat hänet huomanneet ja he
+kuiskuttelevat keskenään.
+
+Haudalla seisoi Sakko odottamassa, ja kun kirstu laskettiin alas,
+painoi hän päänsä maahan ja itki katkerasti.
+
+Yksinkertaiset ja tehoavat olivat ne sanat, joilla sokea vanhus
+siunasi Elsan viimeisen lepopaikan. Kun ulkonaisen maailman esirippu
+laskeutui, avautui Elsalle kenties näköala toiseen, valoisampaan,
+kauniimpaan, ja vaikka puhe siitä olikin ainoastaan heikko heijastus,
+herätti se kuitenkin kuulijoissa aavistuksen niistä asioista, jotka
+olivat tulevat.
+
+Kun maahanpaniaiset olivat lopussa, meni jokainen multakasalle
+heittääkseen viimeisen katseen kirstuun. Vanhan isän oli vaikein
+siitä irtautua. Lopuksi tuli myös nunna; hän lankesi polvilleen ja
+rukoili, mutta hän näytti tahtovan viipyä kauemmin kuin kaikki muut.
+
+"Gunilla rouva!" kuiskattiin suusta suuhun. Nyt huomasi hänet
+ritarikin, ja oli kuin nuoli olisi ammuttu hänen rintaansa.
+
+Hänen ylpeä, kaunis, jumaloitu Gunillansa, jota hän oli tahtonut
+kantaa käsivarsillaan, hän makasi siinä katumuksentekijän halvassa
+puvussa; hänen paljaat jalkansa painuivat kylmää, märkää maata
+vasten, eikä kukaan, ei kukaan koko maailmassa välittänyt hänestä.
+
+Ritari oli valmis tuskasta parahtamaan; silmäys Katarinaan osoitti
+hänelle, mikä levottomuus neitsyen oli vallannut, mutta kumpikaan ei
+rohennut lähestyä. Gunilla oli Jumalansa edessä; Hänellä yksin oli
+täällä sananvalta.
+
+Niin palasivat kaikki linnaan ja erosivat. Mutta kun ritari jäi
+kahden kasvatusisänsä kanssa, silloin avasi hän sydämensä kuin
+kirjan. Hän tunnusti uhranneensa rakkautensa ja elämänsä onnen
+velvollisuutensa ja kunniansa tähden. "Ei ainoakaan pilkku saa
+tahrata nimeäni!" huudahti hän tukahutetulla äänellä.
+
+"Hm, hm", pani vanhus.
+
+"Minä kielsin häntä näyttäytymästä silmieni edessä! Enkö kärsinyt jo
+kyllin ennestään?"
+
+"Eikö hän ollut hyvin peitossa?"
+
+"Olisin tuntenut hänet tuhansien joukosta!"
+
+"Eikö hänellä ollut sama oikeus kuin muillakin olla mukana? Ja
+suurempi syy kenties."
+
+"Kyllä tosin, mutta minun tähteni..."
+
+"Kaikki vain teidän tähtenne!"
+
+"Vaadinko liian paljoa?"
+
+"Siltä minusta näyttää!"
+
+"Ah! Joku on uskotellut teille..."
+
+"Niin! Muori!..."
+
+"Taasenkin samat kuvitelmat", jupisi ritari, mutta kun hän silloin
+loi katseen vanhuksen lempeihin kasvoihin, jotka aivan kuin
+kirkastettuina näyttivät kuuntelevan ääniä toisesta maailmasta,
+silloin oli kuin jokin särkyisi hänen rinnassaan. Mitä hänellä oli
+kaduttavaa? Voitiinko sanoa mitään Gunillan puolustukseksi?
+
+"Ei mitään, ei mitään", vastasi hänen ylpeä itsetuntonsa.
+
+Hän oli aivan varma omasta oikeudestaan, mutta kuitenkin hän melkein
+huomaamattaan istuutui vanhuksen rinnalle, pani hänen käsivartensa
+kaulalleen, kuten hänellä oli tapana muinaisina päivinä, ja kysyi:
+"Mitä muori sanoi?"
+
+"Että sinä olet liian ankara!"
+
+"Liian ankara!" kertasi hän hypähtäen pystyyn. "Ettekö sitten tiedä,
+mistä oli kysymys?"
+
+"Vika oli sinun!"
+
+"Minun?"
+
+"Miksi jätit hänet heidän valtaansa?"
+
+"Saatoinko minä aavistaa moista petosta?"
+
+"Etkö ollut vähällä itsekin joutua pyydykseen?"
+
+Ritari vaikeni kotvan. Taasenkin tuntui hänen mielessään, ikäänkuin
+jokin ääni tahtoisi puhua Gunillan puolesta. "Hänen äitinsä oli
+lähettänyt munkin tänne." Ja Gunilla oli totellut häntä äitinsä
+käskystä; mutta jos hänen herransa, huomattuaan suden lammasten
+vaatteissa, olisi lähettänyt papin samaa tietä kuin oli tullutkin,
+silloin olisi Gunilla kenties itkenyt muutamia päiviä, mutta sateen
+jälkeen antaa hyvä Jumala jälleen aurinkonsa paistaa.
+
+"Minä en voinut kieltää pappia jäämästä, kun Gunilla halusi sitä."
+
+"Liian pitkälle menevä heikkous vie liialliseen ankaruuteen.
+Huomatkaa se!"
+
+"Mutta hänen oman ymmärryksensä olisi pitänyt sanoa hänelle..."
+
+"Hän on vasta täyttänyt kaksikymmentä vuotta!"
+
+Yhä valtavammaksi kävi kapina ritarin sydämessä; hän ei voinut
+irroittaa ajatuksiaan paljasjalkaisesta katumuksentekijästä.
+Makasikohan tämä vieläkin kirkkomaalla, oliko hänen hänetkin
+saatettava nurmen alle nukkumaan?
+
+Katarina kyllä pitää Gunillasta huolen; mitä hän tunsi, oli arvotonta
+heikkoutta, hänen kiihtyneessä mielentilassaan oli vanhan papin hyvää
+tarkoittava, mutta yksinkertainen pakina vaikuttanut häneen vastoin
+hänen parempaa ymmärrystään. Hänen oli ilmoitettava vastustamattomia
+syitä ja pysyttävä lujasti sanassaan.
+
+"Oikeus on yhtäläinen kaikille", sanoi hän, "miehille ja naisille,
+nuorille ja vanhoille! Tuomari ei ole kutsumuksensa arvoinen, jos hän
+kiinnittää huomiota siihen suhteeseen, jossa hän mahdollisesti itse
+on rikolliseen."
+
+"Se on totta!"
+
+"Täällä on ollut kapina puhkeamaisillaan; saanko minä kiinnittää
+huomiota siihen, että sen on saanut oma vaimoni aikaan?"
+
+"Oliko hänelle uskottu mitään päällikkyyttä?"
+
+"Ei, mutta kukaan ei voinut luulla, että hän toimi vastoin tahtoani."
+
+"Tarkoitatteko, että hänen olisi pitänyt ymmärtää, että se rippi-isä,
+jonka hänen äitinsä lähetti, oli petturi? Olen ollut sitä mieltä,
+että miehen pitäisi olla vaimon pää; onko nyt laita päinvastoin?"
+
+Ritari seisoi vastaamatta. "Oletteko puhutellut Gunilla rouvaa?"
+kysyi hän.
+
+"En vielä, mutta aion tehdä sen."
+
+"Ja mitä tahdotte sanoa hänelle?"
+
+"Että teidän menettelynne on johtunut heikkoudesta ja hänen
+ymmärtämättömyydestä."
+
+"Ja sentähden..."
+
+"Ei saa eroittaa, mitä Jumala on yhdistänyt!"
+
+Kuka voi kuvailla, mitä ritari tällä hetkellä tunsi; hänet
+valtasi niin rajaton riemu, että se vei kaikki epäilykset, kaiken
+itseluottamuksen ja itserakkauden mukanaan; niin puhdistaa ilman
+ukkonen, niin huuhtoo sade niityt. Gunilla saattoi jälleen tulla
+hänen omakseen! Voimakas mies lankesi papin jalkoihin, pani päänsä
+hänen polvilleen ja itki kuin lapsi.
+
+Ja samoin kuin muinaisina päivinä pani vanhus kätensä hänen
+päälaelleen ja sanoi ikäänkuin itsekseen:
+
+"Nyt on kuten muori tahtoo olevan!"
+
+"Onko minun mentävä Gunillan luo?" kysyi ritari ja hypähti nopeasti
+pystyyn.
+
+"Ei, minä tuon hänet tänne... sinun luoksesi."
+
+"Mutta eikö pitäisi..."
+
+"Kun olen puhunut muorin puolesta, tahdon sanoa omankin sanani!
+Liian paljot myönnytykset eivät käy laatuun; antaa hänen uskoa, että
+enimmän on rikkonut hän, siitä koituu hänelle hyvää läpi elämän."
+
+"Tehkää sitten kuten itse tahdotte, rakas isä", sanoi ritari, "odotan
+teitä täällä".
+
+Sakko oli melkein vapaasta tahdostaan ruvennut vanhuksen oppaaksi,
+ja laskien kätensä pojan päälaelle antoi hän tämän taluttaa itsensä
+naisparvelle.
+
+Katarina koetti turhaan taivuttaa Gunillaa pukeutumaan toiseen pukuun.
+
+"Ei", vastasi hän, "kannan tätä niin kauan kuin elän!"
+
+Samassa astui vanha pappi sisään, ja hän juoksi häntä vastaan,
+lankesi hänen jalkoihinsa ja valeli hänen kätensä kyynelillään.
+
+"Te tulette minun, syntisraukan luo!" vaikeroi hän.
+
+"Silloin kulen Herrani asioilla!" vastasi pappi ja nosti hänet
+pystyyn.
+
+"Antaako Hän minulle milloinkaan anteeksi?"
+
+"Kaduttehan te?"
+
+"Eikö vaadita enempää?"
+
+"Totisen katumuksen hedelmä on parannus!"
+
+"Minä en voi tehdä tehtyä tekemättömäksi, ja minun aikani on lopussa."
+
+"Aiotteko mennä luostariin?"
+
+"Heti palattuani Tanskaan."
+
+"Oletteko ilmoittanut siitä Erik herralle?"
+
+"Mitäpä hän siitä kyselisi!"
+
+"Ettehän sitä voi tietää."
+
+"Maailmassa ei minulla ole enää mitään tehtävää!"
+
+"Ja teillä on kuitenkin puoliso ja lapset?"
+
+"Edellinen ei tahdo enää nähdä minua ja jälkimäisistä minun täytyy
+pian erota -- ainaiseksi!"
+
+"Ei ennen kuin Jumala kutsuu."
+
+"Mitä sanotte?"
+
+"Että niinkuin hän antaa anteeksi, niin tulee meidänkin antaa
+anteeksi."
+
+"Antaa anteeksi, mutta ei unhoittaa."
+
+"Hänen pyhiä käskyjään ei voi ositella; ne täytyy täyttää kokonaan."
+
+"Minä olenkin varma siitä, että jalo herrani painaa minut sovitettua
+sydäntään vasten, kun kerran kohtaamme ylhäällä Hänen luonansa, joka
+antaa anteeksi syntisille."
+
+"Hän tekee sen jo täällä alhaalla."
+
+"Sitä hän ei voi!"
+
+"Miksi ei?"
+
+"Minä olen pettänyt hänen maansa, jonka nyt pitäisi olla minunkin
+tultuani hänen vaimokseen... minä olen tahtonut tehdä hänestäkin
+petturin..."
+
+"Tapahtuiko se omasta aloitteesta?"
+
+"Minä kuuntelin petollisia neuvonantajia! Koko ikäni tahdon kiittää
+pyhää neitsyttä siitä, etteivät petolliset hankkeet toteutuneet. Kun
+ajattelen niitä, valtaa minut sellainen kauhu, ettei minusta näytä
+elinikuinen katumuskaan riittävältä rikostani sovittamaan."
+
+"Koettakaa hyvittää, se on paras katumus."
+
+"Sitä en voi!"
+
+"Voitte, jos tahdotte!"
+
+"Puhukaa, isä!"
+
+"Tahdotteko sitä niin vakavasti, ettei mikään nöyryytys näytä teistä
+kyllin suurelta?"
+
+"Mikään ei ole sitä!"
+
+"Langetkaa sitten herranne jalkoihin, pyytäkää häneltä saadaksenne
+jäädä tänne, luvatkaa tulla hänen nöyräksi ja alistuvaksi
+vaimokseen..."
+
+"Sitä en uskalla!"
+
+"Kyllä uskallatte!"
+
+"Kun olen poissa, peseytyy pois häpeäpilkku, joka minun kauttani
+tahraa hänen kunniaansa ja hänen nimeään."
+
+"Maailmallista! Turhuutta!" huudahti pappi vihastuneella äänellä.
+"Jos katumus voi lepyttää Jumalan, täytyy sen vielä enemmän
+riittää syntisille ihmisille! Mitä on kaikki teidän valtanne ja
+suuruutenne ja kuviteltu kunnianne hänelle, jonka edessä taivaalliset
+sotajoukot polvistuvat ja jonka astinlautana maa on! Hänelle ei ole
+ylhäisiä eikä alhaisia, rikkaita eikä köyhiä, hän tutkii sydämen
+salaisimmatkin aivoitukset; lankeamista täytyy seurata hyvityksen,
+katumusta parannuksen! Sellainen on hänen pyhä, muuttumaton lakinsa,
+ja hänen sanansa palvelijana sanon sinulle, nainen: pysy siellä,
+mihin Herra on sinut asettanut, vaali kotiasi, puolisoasi ja
+lapsiasi; täytä velvollisuutesi uskollisuudella, joka ei koskaan
+petä, rakkaudella, joka kaikki kärsii, kaikki uskoo, kaikki toivoo!
+Olkoon kaikki tämä katumuksen hedelmä, se on ainoa sovitus, joka
+kelpaa Herralle!"
+
+Gunilla oli noussut, kalpeille poskille levisi heikko puna: "Tahdon
+heti mennä hänen luoksensa!" sanoi hän.
+
+"Minä seuraan sinua!"
+
+Mutta kun Gunilla tarttui vanhuksen käteen, kosketti tämä toisella
+kädellään hänen pukuaan.
+
+"Ei tässä puvussa, se ei sovi sinulle."
+
+"Minä pukeudun heti toiseen!"
+
+"Tee se, minä odotan!"
+
+Odotti ritarikin, odotti ikävällä ja kärsimättömyydellä, jota hän
+tuskin saattoi hillitä, ja kuitenkaan ei hän tahtonut sitä näyttää
+Gunillalle, jolle hänen täytyi tehdä monia vakavia esityksiä ja ottaa
+niistä pyhimmät lupaukset ennenkuin ojensi hänelle sovinnon käden.
+
+Mutta laatiessaan näitä suunnitelmia oli hänen mahdoton karkoittaa
+kuvitelmistaan kahta pehmeää käsivartta, jotka kiertyivät hänen
+kaulansa ympäri ja joita hän ei voinut, ei tahtonutkaan irroittaa.
+
+Vihdoin hän kuuli askelia, jotka saivat hänen sydämensä tykyttämään.
+Ymmärrys, järki, kunnia, velvollisuus, viisaus, kaikki ne apujoukot,
+jotka olivat hänen käytettävissään, kutsui hän avukseen, mutta ne
+olivat kaikki kurjia raukkoja, sillä kun Gunilla astui sisään ja
+nöyrästi lankesi hänen jalkoihinsa, kun kyynelkatse kohosi häntä
+kohden ja Gunilla sanoi: "Herra, anna minulle anteeksi!" silloin
+pakenivat ne suinpäin ja hän kuuli ainoastaan sydämensä kuiskauksen:
+"Kaikki, kaikki on annettu anteeksi!"
+
+Ja niin nosti hän vaimonsa maasta, sulki hänet syliinsä, ja hänen
+käsivartensa kiertyivät hänen kaulansa ympäri ja he yhtyivät jälleen
+pitkässä autuaassa suudelmassa.
+
+Vanha Hollolan pappi seisoi vieressä hymyillen. "Olisipa muori ollut
+nyt mukana!" jupisi hän itsekseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lankesi luonnostaan, että laivan varustaminen matkalle jätettiin
+sikseen. Kapteeni Renhultille tarjottiin tilaisuus toistaiseksi jäädä
+paikoilleen, mutta hän pyysi saada vaihtaa paikkaa Olavinlinnan
+päällikön kanssa ja siihen suostuttiin.
+
+Vakoilijat kertoivat, että David maisteri, joka kovanonnen päivänä
+oli onnistunut pääsemään pakoon takatietä, minkä linnanvartia oli
+unohtanut sulkematta, oli eräänä viime päivistä nähty Venäjän
+rajalla, ja kapteenin hartain toivo oli, että hän saisi miekkosen
+valtaansa; jos hänet sittemmin olisikin pakko päästää tiehensä, voisi
+hän kuitenkin viedä mukanaan muistomarjan, mitä ei koskaan unohtaisi.
+
+Synkkä pilvi, joka oli pimittänyt ritarin kodin, oli hälvennyt.
+Gunilla oli muuttunut samaksi kuin ennenkin ja kuitenkin niin
+erilaiseksi. Ystävyydenside ritarin ja Gunillan välillä lujittui
+päivä päivältä; nyt vasta he alkoivat oikein ymmärtää toisiaan.
+
+Kulkuväylä oli jälleen avoin ja meriliike alkanut; nyt saapui joka
+viikko uutisia Ruotsista. Niinpä saatiin tietää sekin, että herra
+Svante Niilonpoika oli viettänyt häitä Knut Alfinpojan lesken, Märta
+Ivarintyttären kanssa.
+
+Katarinakin oli saanut kirjeen, jossa kerrottiin kaikesta siitä
+loistosta, jolla häät vietettiin; mutta paljon oli puhuttu siitä,
+että Svante herran lanko ensimäisistä naimisista, Niilo Gedda, ei
+ollut saapunut juhlaan, vaikka hänet oli kyllä kutsuttu.
+
+"Suku ei ole koskaan voinut antaa Svante herralle anteeksi sitä
+sydämettömyyttä, jolla hän kohteli Ilianaa!" huomautti Anna.
+
+"Hän ei mennyt Ilianan kanssa naimisiin rakkaudesta", arveli Erik
+herra. "Hän oli antanut sydämensä jo ennen Märtalle."
+
+"Sanotaan, että hän on hyvin vähän muiden naisten kaltainen?" sanoi
+Gunilla rouva.
+
+"Kukaan nainen ei voi sietää häntä!" vastasi Anna.
+
+"Minä voin!" sanoi Katarina. "Ja minusta näyttää, että juuri hän on
+sopiva emäntä Svante herralle."
+
+"Niin minäkin uskon", puuttui ritari puheeseen. "Svante herra
+tarvitsee aina jonkun, jonka kanssa voi tuumia ja neuvotella. Monien
+suurien ominaisuuksiensa ohella on hänellä eräs heikkous, joka Märtan
+täytyy korvata."
+
+"Ja mikä se on?" kysyi Gunilla.
+
+"Huikenteleva mieli ja siihen liittyvä hillittömyys
+kiihkonpurkauksissaan. Horjuva mieli kaipaa tukea, kiihkonpuuskat
+kesytystä; luulenkin, että Märta pystyy siihen."
+
+"Märta rouva on useammin kuin kerran pukeutunut sotisopaan ja
+kypärään", sanoi Katarina. "Entisen herransa kuoltua astui hän hänen
+paikalleen ja johti monta veristä taistelua. Rohkeutta hänellä kyllä
+on!"
+
+"Kunniaa ei hän sillä niittänyt", huomautti Anna.
+
+"Häpeä ei koidu hänelle, vaan niille, jotka ensin innostuivat hänen
+rohkeudestaan, mutta sitten häpesivät olla naisen komennettavina",
+väitti Katarina.
+
+"Eikö Svante herralla ole jo täysikasvuinen poika?"
+
+"Nuori Sten herra! Sanotaan, että hän kuntoon ja jaloihin tapoihin
+nähden voittaa isänsä."
+
+"Sanotaan myös, että hän suuren kaimansa tavoin ottaa jälleen
+käytäntöön Sture-nimen, jota ruotsalaiset pitävät niin suuressa
+arvossa."
+
+"Olen kuullut häntä paljon ylistettävän", puuttui ritari puheeseen.
+"Minua ilahuttaisi suuresti, jos Sten Sture vanhemman jälkeen nousisi
+vielä Sten Sture nuorempi."
+
+"Ja että jälkimäinen, jos mahdollista, voittaisi kunnossa
+edellisenkin!" huudahti Katarina.
+
+"Ette voi uskoa", tarttui Gunilla vilkkaasti puheeseen, "kuinka
+hartaasti nyttemmin toivon, että pian tulisi loppu koko unionista;
+ainoastaan siten olisi tanskalaisten ja ruotsalaisten mahdollista
+tulla ystäviksi!"
+
+Kaikki nauroivat.
+
+"Olet oikeassa!" sanoi ritari. "Kahleet sopivat yhtä vähän kansoille
+kuin yksityisillekään. Ainoastaan siellä, missä molemmin puolin
+mennään toisiaan vastaan, on yhdistys pysyväinen."
+
+Gunilla tarttui salavihkaa hänen käteensä ja puristi sitä hiljaa;
+nykyään ymmärsivät he aina toisensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pikemmin kuin ritari oli toivonutkaan näyttäytyivät seuraukset siitä
+kuningaskulusta, jonka hän oli tehnyt. Kaikilta voudeilta saapui
+kertomuksia, että siemen oli kaikkialla kylvetty, että sitä mukaa
+kuin tauti voitettiin, katosi entinen välinpitämättömyys ja kansassa
+heräsi reippaampi työtarmo ja suurempi elämänhalu; kun nyt vain
+tulisi jotakuinkin hyvä sato, uskallettaisiin toivoa parempia aikoja.
+
+Ritarin toivomuksesta jatkoi Werner vielä muutamia kuukausia
+matkojaan ympäri maata toteuttaen sitä jaloa tehtävää, jonka he
+yhdessä olivat aloittaneet, mutta eivät läheskään päättäneet.
+
+Hän kirjoitti Turusta kesäkuun puolivälissä, että hän oli odottamatta
+yhyttänyt karanneen asemiehen Pentti Åbjörninpojan, mutta tämä oli
+Wernerin nähtyään heti kadonnut.
+
+Samasta kädestä sai Erik Turenpoika ilmoituksen valtionhoitajan
+saapumisesta Suomeen. Yhtenä asiana hänellä oli ottaa haltuunsa ne
+linnat, jotka olivat olleet Sten herralla, ja jotka vielä olivat
+Ingeborg rouvan huostassa ja hänen asettamiensa voutien hoidettavina.
+
+Ritari tiesi hyvin, että tärkeimmät valtionhoitajalle olivat
+hänen, Erik Thurenpojan, sanat ja lupaukset ja muodollinen
+liittyminen Ruotsiin; mutta silloin vaati hän ehtona, että hänelle
+vahvistettaisiin täydellinen valta Suomessa. Tietoisuus omasta
+merkityksestään pidätti suurmiehen siellä missä hän oli; oli tultava
+hänen luoksensa, hän ei lähtenyt paikoiltaan.
+
+Mutta huhu toi joka päivä uusia viestejä siitä, mitä oli
+tapahtunut. Niinpä kerrottiin, että Svante herra oli noussut maihin
+Ahvenanmaalle, mutta kun hän oli tahtonut mennä Kastelholman linnaan,
+oli muureilta ammuttu pyssyillä hänen miehiään. Seuraavana päivänä
+oli linnanvouti, joka oli saksalainen, kutsuttu valtionhoitajan
+luo; pitkän aikaa vastustettuaan oli hän tunnustanut, että linnasta
+oli viety pois kaikki mikä oli kallisarvoisinta, mutta että se
+oli tapahtunut Ingeborg rouvan käskystä. Svante herran sanottiin
+sen jälkeen eroittaneen voudin ja hänen sijaansa asettaneen Erik
+Juhananpojan (Waasan), joka oli häntä seuraavain herrojen joukossa.
+
+Liikkui paljon juttuja niistä katkerista sanoista, joita tällöin oli
+lausuttu Ingeborg rouvasta.
+
+Sen jälkeen kuultiin, että Turun linnan vouti Didrik Hannunpoika oli
+lähettänyt oluella ja ruokavaroilla lastatun laivan valtionhoitajaa
+vastaan ja pyytänyt Lauri piispaa muiden uskottujen miesten keralla
+olemaan avullisena luovutettaessa linnaa Svante herralle.
+
+Pian saatiin tietää, että kaikki oli käynyt rauhallisesti ja että
+piispa oli koko kapitulinsa ja muiden suomalaisten herrojen kanssa
+yhtynyt tuomiokirkossa ja kaikki olivat he tehneet uskollisuudenvalan
+Svante herralle.
+
+Sillävälin oli myös muuan Upsalan kaniikki, joka oli ollut
+lähettiläänä Venäjällä, paluumatkallaan saapunut Turkuun. Hän ei
+tuonut erittäin hyviä sanomia, ja hän arveli, ettei venäläisten
+puheihin aselevosta ollut luottamista. He olivat kyllä valmiit
+tinkimään, mutta ei tekemään pysyväistä rauhaa; ei ollut sentähden
+neuvokasta, jos Turun linnaa ei pidetty valmiina puolustautumaan.
+
+Herra Erik Turenpoika oli viime aikoina huomannut useita tanskalaisia
+laivoja, jotka risteilivät Räävelin ja Suomen rannikon välillä, ja
+sentähden työskenneltiin Viipurin edustalla yötä ja päivää laittaen
+kuntoon niitä aluksia ja veneitä, mitä oli saatavilla.
+
+Sitten tuli taasen kutsu valtionhoitajalta, että Erik herran oli
+saavuttava häntä kohtaamaan Raaseporin saaristoon, mutta samaan
+aikaan kerrottiin, että oli nähty epäilyttäviä henkilöitä Viipurin
+ympäristössä, ja ritari pysyi kotona ja kirjoitti valtionhoitajalle,
+että hän ennen kaikkea katsoi velvollisuudekseen valvoa ankarasti
+alusten laittamista kuntoon.
+
+Oli sentähden hänelle mieluisa yllätys, kun maihin laski ruotsalainen
+laiva, joka toi mukanaan Erik herran veljen, Stenin, ja Turun
+tuomiorovastin, mestari Henrik Wennen; molemmat oli valtionhoitaja
+lähettänyt täysivaltaisina asiamiehinä valtakunnan puolesta. He
+toivat kirjeen valtionhoitajalta, joka pyysi häntä täydellisesti
+luottamaan näihin molempiin miehiin; mitä ne lupasivat, sen Svante
+herra tuli aivan varmasti täyttämään. Valtionhoitaja päätti kirjeensä
+seuraavin sanoin:
+
+"Rakas Erik herra! Neuvon teitä, ja vaadin valtakunnan puolesta,
+että ajattelette isänmaan parasta ja riippumattomuutta, joka nyt on
+kaikkein tärkein, kuten tekin täysin käsitätte."
+
+Miettiväisenä pani Erik herra kirjeen laskoksilleen. "Vastauksella ei
+ole erityistä kiirettä", sanoi hän. "Viivytte kai viikkokauden?"
+
+Niin pitkän loman he olivat tosiaankin saaneet.
+
+"Luulen, että veljelläni on yksityistäkin asiaa?" arveli Erik herra.
+
+Sten Turenpoika karahti punaiseksi ja vastasi, ettei laita ollut
+muutenkaan.
+
+Ritari kertoi hänelle venäläisestä pajarista, joka oli tunnustanut
+neitsyelle rakkautensa ja ottanut saamansa rukkaset kovasti itseensä.
+
+Sten oli nuorin veljistään; sorjaan vartaloon yhtyivät hänessä
+melkein naisellisen kauniit kasvot. Lapsuudestaan lähtien
+hemmoiteltuna ja kaikkien rouvien ja neitsytten tunnustettuna
+suosikkina oli hän perhosen tavoin liihoitellut kukasta kukkaan,
+kunnes vihdoin poltti siipensä niissä liekeissä, jotka paloivat
+Anna Sparren kauniissa silmissä. Hän kosi ja sai heti suostumuksen.
+Molemmat olivat yhtä ylhäistä sukua, ja liitto sai siis sukulaisten
+ja ystäväinkin hyväksymisen.
+
+Onneksi tapasivat he kihlausaikanaan ainoastaan harvoin toisiaan;
+muuten olisi kenties heille molemmille selvinnyt, kuinka tyhjää
+korean pinnan alla oli, ja kuka tietää, kuinka silloin olisi käynyt
+sen rakkauden, jonka he sanoivat jatkuvan elämän iltaan.
+
+Kun Sten herra kuuli, että joku muukalainen oli uskaltanut iskeä
+silmänsä kauniiseen Annaan, joutui hän aivan pois suunniltaan, sanoi
+tahtovansa etsiä käsiinsä sen hävyttömän ja kurittaa häntä siitä
+julkeudesta; hengellään hän oli saava sen sovittaa.
+
+Ritari tunsi riittävästi veljeään tietääkseen, että myrsky pian
+asettuisi. Sen jälkeen vei hän hänet mukanaan rouvantupaan.
+
+Siellä toivotti Gunilla rouva lankonsa tervetulleeksi, ja Katarina
+neitsyt ojensi hänelle ystävällisesti kätensä, mutta Anna oli
+piiloutunut ikkunankomeron syvimpään sopukkaan ja painoi punastuen
+kuin ruusu päänsä käsiinsä, kun nuori mies pyysi ainoastaan saada
+katseen hänen kauniista silmistään.
+
+Kunnianarvoisa tuomiorovasti tervehti sillävälin Gunillaa ja
+Katarinaa, ritari kyseli häneltä olosuhteita Ruotsissa, mistä hän
+oli äskettäin tullut, ja kaikki neljä unhoittivat pian rakastuneen
+parin, jolla ei näyttänyt olevankaan mitään sitä vastaan, että jäi
+kahdenkesken.
+
+Tuomiorovasti kertoi, että jo huhtikuussa oli päätetty pitää
+Halmstadissa kokous tanskalaisten ja ruotsalaisten kesken. Kuningas
+oli luultavasti uskonut, että Svante herrasta tulisi myöntyväinen
+herra, joka hyvästä maksusta täyttäisi kaikki hänen toivomuksensa,
+mutta siinä hän pettyi suuresti. Svante Niilonpoika selitti nyt ja
+aina tahtovansa käydä edeltäjäinsä jälkiä.
+
+"Minua ilahuttaa kuulla sitä!" huudahti ritari. "Tiedän jo, että hän
+on kirjoittanut salamoivan kirjeen norjalaisille ja kehoittanut heitä
+vapauttamaan maansa tanskalaisten ikeen alta."
+
+"Ennen kokousta", jatkoi tuomiorovasti, "kokosi hän suurimmassa
+kiireessä sotajoukon ja marssi sen kera Kalmariin".
+
+"Minulle on sanottu, että kaupunki avasi porttinsa hänelle."
+
+"Niin se tekikin. Mutta linnaa ei ole helppo vallata; herra Hemming
+Gadd valvoo sotatoimia kuten vanhan Sten herrankin päivinä."
+
+"Ja Kalmarin kokous?"
+
+"Siitä ei tullut mitään. Neuvoteltiin aselevosta. Strengnäsin piispa
+Mathias ja Pentti Ryning saapuivat lähettiläinä Kööpenhaminasta.
+Sillävälin kuningas kuletti niin Kalmariin kuin Borgholmaankin uutta
+apuväkeä ja elintarpeita."
+
+"Sitä odotinkin!"
+
+"Tohtori Hemming oli silloin matkustanut Ölantiin ottamaan haltuunsa
+Borgholman linnan, ja Svante herra, joka ei luullut mitään vaaraa
+olevan lähellä, oli lähtenyt Kalmarista."
+
+"Vihollisella oli helppo tehtävä."
+
+"Lähetettiin pikaviesti Örebrohon, luultiin valtionhoitajan olevan
+siellä. Onneksi oli Märta rouva paikalla ja hän avasi kirjeen."
+
+"Joka oli osoitettu hänen miehelleen?" puuskahti Gunilla.
+
+"Hän pelkäsi, että se sisälsi pahoja tietoja, ja niin se tekikin.
+Nuori Kristian kuningas oli Kalmarinsalmessa suuren sotaväen kera ja
+vanha kuningas Avansaaristossa samoin suurin sotavoimin."
+
+"Ja tämä tapahtui samaan aikaan kuin Kööpenhaminassa keskusteltiin
+aselevosta?"
+
+"Valtuutetut tekivät kaiken voitavansa saadakseen linnat
+luovutetuiksi Ruotsille, mutta tuoduista apujoukoista päättäen ei
+tässä kohdin ollut mitään myönnytyksiä odotettavissa."
+
+"Millaisiksi tulivat ehdot?"
+
+"Kalmarin piirityksestä oli heti lakattava, niin hyvin linna kuin
+kaupunki ja läänikin uskottava Niilo Geddan haltuun, ja hänen oli
+isännöitävä linnassa kuninkaan nimessä, mutta kaupunkia ja lääniä
+hoidettava Ruotsin neuvoston nimiin."
+
+"Niilo Gedda isännöi siis edelleen Kalmarin linnassa?"
+
+"Ja Niilo Boonpoika (Griip) Borgholman linnassa, kunnes ratkaistaan,
+päästetäänkö sota riehumaan Ruotsin ja Tanskan välillä. Sanotaan,
+että kysymys ratkaistaan unionikokouksessa Kalmarissa ensi vuonna;
+silloin tulisi Gotlannin kysymyskin esille."
+
+"Ja vangit?"
+
+"Päästetään aselevon ajaksi vapaalle jalalle. Ei ole kieltäydytty
+lupaamasta Knut Alfinpojan pojille heidän isänperintöäänkään."
+
+"Svante herra lienee tarmolla puolustanut sitä vähäisenä hyvityksenä
+heidän isänsä murhasta."
+
+"Kuten näette, jalo herra", jatkoi tuomiorovasti, "on täällä kuten
+tavallisesti kova kovaa vastaan, mutta onneksi näytään Ruotsissa
+saadun unionista kylliksi".
+
+"Täällä Suomessa luulen valtionhoitajan suoriutuvan helposti",
+vastasi ritari.
+
+"Se riippunee suureksi osaksi teistä!"
+
+"Minä olen yhtä hyvä ruotsalainen kuin kuka tahansa!"
+
+"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty, silloin on asia pian ratkaistu."
+
+"Muutamia ehtoja teen kuitenkin."
+
+"Me voimme suostua niihin!"
+
+"Esitän ne huomenna."
+
+"Mutta jo tänään tahdon lähettää Svante herralle tiedon hyvästä
+asiain tilasta."
+
+Erik Turenpoika oli sallinut puolisonsa ja Katarina neitsyen olla
+läsnä tässä keskustelussa, mutta sen kuluessa oli hän pitänyt
+edellistä tarkoin silmällä; Gunillan kasvot kuvastivat osanottoa,
+myötätuntoa, mutta ei mitään ynseyttä, ei mitään puolueellisuutta.
+"Ei, se on mahdotonta, minä en voi suostua!" huudahti Anna neitsyt
+kiihkeästi.
+
+"Mutta kaunis neitsyt, miettikää sitten vielä!" Ja Sten herra piteli
+hänen vastahakoisesta kädestään.
+
+"Mitä sanoisivat sukulaiseni Ruotsissa?"
+
+"Että olette tahtonut luoda minun onneni, kuten minäkin toivon
+voivani luoda teidän..."
+
+"Pyhä neitsyt, kuinka onneton olen!"
+
+Toiset olivat kummastuneina kääntyneet nuoreen pariin, joka oli
+unohtanut olevansa yksinään. Kun Sten herra näki kaikkien katseiden
+suuntautuvan häneen, sanoi hän tyytymättömyyden vivahduksella:
+
+"Herra Svante Niilonpoika on luvannut minulle Kastelholman linnan
+läänitykseksi herra Erik Juhananpojan jälkeen, joka ei tahdo jäädä
+sinne. Jo syksyllä saisin ottaa sen vastaan ja tahtoisin sentähden
+häämme vietettäväksi kuukauden kuluttua, mutta neitsyt kieltäytyy..."
+
+"Sukulaiseni ja ystäväni tuskin matkustanevat tänne", puuskahti Anna,
+"ja minä tahdon, että häämme vietetään kaikella sillä loistolla, joka
+kuuluu niin jalosukuiselle neitsyelle".
+
+"Jollei ole mitään muuta estettä", vastasi Erik herra, "en lainkaan
+epäile, ettei linnanpäällystö mielellään tahdo panna toimeen
+turnajaisia ja aseleikkejä kauniin morsiamen kunniaksi, ja loistavaa
+hääseuruetta ei tule puuttumaan".
+
+Anna kääntyi pois, ja kun Sten herra uudisti rukouksensa, vastasi hän
+punastuen, että hänen täytyi kai suostua.
+
+Gunilla rouva tarjosi kaikki piikasensa avuksi ja hän ja Katarina
+lupasivat tehdä kaiken minkä voivat.
+
+Lapsellinen turhamaisuus! Halu loistaa oli Annan korkein pyrkimys;
+Viipurissa oli hänellä ainoastaan harvoin ollut tilaisuus ihailuttaa
+itseään henkilöillä, jotka luki vertaistensa joukkoon. Upseerien
+nöyrä ihailu imarteli, mutta ei tyydyttänyt häntä. Venäläinen pajari
+sitä vastoin säilyi yhä hänen muistossaan; muutamat sanat, jotka
+pajari oli kuiskannut hänelle erotessa, ja muuan kirje, jonka hän oli
+salaa saanut hyvän aikaa pajarin lähdettyä, vakuuttivat Annalle, että
+hän yhä edelleen ajatteli häntä.
+
+Sten herran näkeminen elvytti vanhan rakkauden, mutta Anna
+olisi mielellään viivyttänyt naimista ja ensin leikkinyt pienen
+romantillisen seikkailunsa loppuun; mutta kun hän ei voinut keksiä
+mitään syytä lykkäykseen, täytyi hänen alistua, mutta sen teki hän
+kaipauksesta huoaten ajatellessaan mitä oli kadottanut.
+
+Erik Turenpoika ei venäläisten lähettiläiden kanssa tapahtuneiden
+epäonnistuneiden neuvottelujen jälkeenkään ollut hylännyt ajatusta
+pysyväisestä rauhasta Venäjän kanssa.
+
+Kirjeitä kirjoitettiin, alustettiin uusia neuvotteluja. Turusta,
+Raumalta käsin, missä hän vain viipyi muutamia päiviä, ryhtyi hän
+toimenpiteihin ja pohti ajatuksissaan tätä tärkeää asiaa. Jos saisi
+mahtavan naapurin eroitetuksi Tanskasta, merkitsisi se samaa kuin
+rauha Ruotsille ja Suomelle, ainoastaan silloin voisivat nämä maat
+suunnata yhdistetyt voimansa Tanskaa vastaan.
+
+Erik herra kirjoitti, ei ainoastaan suuriruhtinaalle ja hänen
+vaikutusvaltaisimmille miehilleen, vaan myöskin molemmille pajareille
+ja näytti selvästi, kuinka kaikki nämä taistelut koituivat ainoastaan
+molemminpuoliseksi vahingoksi, veivät hirveään mieshukkaan ja
+maiden autioittamiseen. "Me emme toivo parempaa kuin että saisimme
+elää rauhassa ja levossa teidän kanssanne", kirjoitti hän. "Meidän
+vihollisemme tahtovat saada meidät repimään metsänpetojen tavoin
+toisiamme, mutta niin toivovat he ainoastaan siksi, että saisivat
+itse nahkan. Kun monet teistä ovat ottaneet vastaan kristinuskon,
+pitäisi meidän myös menetellä kristittyjen ihmisten tavoin toisiamme
+kohtaan. Antakaa siis nyt Herran tähden päästä rauhan ja veljeyden
+valtaan välillämme."
+
+Ritari oli epävarma, saisiko hän tähän vastausta ja milloin,
+sentähden hän oli iloisesti hämmästynyt saadessaan kirjeen Venäjältä
+saman Upsalan kaniikin mukana, joka toi Svante herrallekin viestin,
+ettei mitään rauhaa itäisen naapurin kanssa ollut odotettavissa.
+
+Erik herran saama kirje oli nuorelta Boris pajarilta ja sisälsi
+vakuutuksen, että mitä hänen vallassaan oli, tahtoi hän tehdä
+noudattaakseen ritarin toivomuksia. Hän oli siinä tarkoituksessa
+nyt lähtenyt suuriruhtinaan luo, ja jos kulta jotakin voi, ei hän
+tahtonut sitä säästää. "Jos olisin niin rikas kuin tahtoisin",
+kirjoitti hän, "niin ostaisin haluamanne rauhan, nyt täytyy minun
+välittää, mutta jos voisitte nähdä sydämeeni, olisitte täysin
+vakuutettu siitä, että rauhaa välittääkseni teen parhaan voitavani".
+
+Erik herra tosin tiesi, että "venäläinen, vainolainen" on,
+vaikkakin raaka ja sivistymätön, itse asiassa kuitenkin lempeä ja
+hyväntahtoinen ihminen, mutta sentään kummastutti häntä tämä kirje.
+Hänelle ei johtunut mieleen, että kirjeen kirjoittamiseen olivat
+kenties vaikuttaneet muut syyt kuin mitä oli mainittu.
+
+Tuomiorovasti esitti valtionhoitajan toivomuksen, että Erik herra
+tahtoisi tulla Turkuun, kun heidän oli monien tärkeiden asiain tähden
+välttämättä puhuteltava toisiaan suullisesti.
+
+Erik herra myönsi, että niin oli, mutta piti toisekseen sangen
+arveluttavana lähteä Viipurista niin kauan kuin tanskalaiset alukset
+olivat lähivesillä.
+
+Tuomiorovastin hartaista pyynnöistä lupasi hän kuitenkin lopulta
+varmasti tulla, mutta kun Svante herra tulisi viipymään Suomessa koko
+elokuun, ei ritarin käynnillä ollut kiirettä.
+
+Tähän vastaukseen täytyi valtuutettujen tyytyä. Lähtönsä edellisenä
+päivänä pyysi Sten herra salaista puhelua veljensä kanssa.
+
+Tämä vei hänet salakamariin.
+
+"Tiedäthän", sanoi edellinen, "että olen vastaanottanut Ahvenanmaan
+läänityksenä Svante herran kädestä; mutta olisin mieluummin ottanut
+suuremman sinun kädestäsi."
+
+"Sitä en epäile, mutta minä tuskin antaisin sinulle pienempää tai
+suurempaa."
+
+"Miksi niin?"
+
+"En luule sinulla olevan sitä ymmärrystä ja taitoa, mitä vaaditaan
+lääninherralta!"
+
+"Silloin tuntee Svante herra minut paremmin."
+
+"Jollei hänellä ole muita syitä."
+
+"Luuletko, että se on tapahtunut sinun tähtesi? No, eihän se ole
+mahdotonta, luulenpa melkein itsekin niin, mutta jos sinä olet meistä
+kaikista saanut suurimman ymmärryksen, niin mikset sitä käytä?"
+
+"Mitä on lyöty laimin?"
+
+"Sinun ja kaikkien meidän onnemme."
+
+"Sitä en ymmärrä."
+
+"Emmekö ole suurmiehiä yhtä hyvin kuin Svante Niilonpoikakin?"
+
+"Kuka sanoo muuta?"
+
+"Sukutaulumme ulottuu harmaaseen muinaisuuteen."
+
+"Niin ulottuu!"
+
+"Mikä oikeus hänellä on asettua etumaiseksi?"
+
+"Se minkä myönnämme hänelle."
+
+"Mutta me voimme ottaa itse sen..."
+
+"Me emme tahdo."
+
+"Miksi emme?"
+
+"Ei ole kadehdittavaa olla valtionhoitajana Ruotsissa."
+
+"Sinusta, Erik, olisi pitänyt tulla se!"
+
+"Ja olla sitten riippuvainen kaikista valtakunnan suurmiehistä?
+Meillä on ainoastaan yksi yläpuolellamme; hänellä on varmaan satakin,
+jotka katsovat itsellään olevan saman oikeuden valtaan."
+
+"Sinä kyllä pitäisit puolesi heitä vastaan."
+
+"Tahdon auttaa Svante herraa siinä."
+
+"Et siis tahdo?"
+
+"Miksi sitä haluat?"
+
+"Sukulaisesi ja ystäväsi näkisivät ilolla koroituksesi."
+
+"Ja minun kauttani oman koroituksensa! Sinä tahdot paremman
+läänityksen kuin Ahvenanmaan, vaikket ole vielä osoittanut voivasi
+pitää huolta tästäkään. Pietari veli ei kai ole hänkään tyytyväinen
+siihen, että on ainoastaan valtaneuvos. Sitä paitsi toivotte te
+molemmat saavuttavanne suuren vaikutusvallan, ja sentähden olisi
+minun kiisteltävä Svante herran kanssa korkeammasta vallasta."
+
+"Jos se vapaaehtoisesti annettaisiin sinulle...?"
+
+"Hänet tuntee ja tunnustaa koko kansa; ketkä antaisivat sen silloin
+minulle?"
+
+"Vertaisesi."
+
+"Jotka ovat nyt jo hänet valinneet! Sano minulle, Sten, kenen
+asioilla liikut?"
+
+"Minäkö? En kenenkään!"
+
+"Haluaisin tietää, kuka tämä 'ei kenkään' on."
+
+Sten herra karahti punaiseksi. "Teet minulle suuren vääryyden!"
+änkytti hän.
+
+"Toivotaan niin! Kuules, mitä sanon! Ruotsia hallitsee ja vallitsee
+herra Svante Niilonpoika, Suomea hallitsen minä! Yli meren ojennamme
+veljenkäden toisillemme avuksi ja tueksi; jos eripuraisuus ja
+kateus kohottaisi päätänsä siellä emämaassa, voisi kyllä käydä
+niin, että minäkin sekaannun leikkiin, mutta ainoastaan tukeakseni
+valtionhoitajaa."
+
+"Olet hänen ystävänsä?"
+
+"Ja Tanskan vihamies! Huomaa se, Sten veikko!"
+
+"Me olemme vannoneet kuninkaalle uskollisuutta."
+
+"Sen teet kyllä pirullekin, jos hän puristaa pihdeillään kurkustasi."
+
+"Mutta sinä itse..."
+
+"Minä olen, kuten kunnian ritarille sopii, sanonut irti
+uskollisuuteni hänelle."
+
+"Valtionhoitaja on ottanut vastaan minun valani."
+
+"Mutta sen sinä olet antanut ehdoilla."
+
+"Ei ainoatakaan ehtoa!"
+
+"Saisimmepas nähdä, jos seisoisit silmä vasten silmää Hannu kuninkaan
+kanssa!"
+
+"Tämä on loukkaus..."
+
+"Pyydän anteeksi sitten, jos näyttäytyy, että olen väärässä."
+
+"Mutta en ole tottunut sellaiseen!" Ja Sten herra ravisteli päätänsä
+kuten kalkkunakukko, joka aivan odottamatta on pistetty veteen.
+
+"Nyt luulen, että tiedät ajatukseni, jos sinulta sitä kysytään."
+
+"Olet mielestäni sanonut sen kyllin selvästi."
+
+"Emme siis puhu asiasta enempää."
+
+"Tahtoisin mielelläni tehdä vielä muutaman kysymyksen", lisäsi Sten
+herra veitikkamaisesti hymyillen.
+
+"Sano pois!"
+
+"Huhu kertoo, että Gunilla rouva, joka on syntynyt Tanskassa ja
+tanskalaisista vanhemmista..."
+
+"Mitäs hänestä?"
+
+"... rakastaa suuresti maatansa."
+
+"Enemmän kuin sinä omaasi."
+
+"Nyt ei ole lainkaan kysymys minusta, vaan omasta emännästäsi, jota
+kalvaa katkera suru sen johdosta, että olet pettänyt Hannu kuninkaan."
+
+"Kuka niin sanoo?"
+
+"Sehän on joka miehen suussa."
+
+"Niinkö!"
+
+"Kerrotaan myös, että linnanportit olivat suletut sinun palatessasi
+kotiin; ja kun avautit ne väkivallalla, seisoi Gunilla rouva
+vastassasi paljastettu miekka kädessään."
+
+"No, aivanko ottelimmekin?"
+
+"Ette, tiedän nyt, ettei se ole totta, mutta Anna Sparre, joka
+pelästyksissään sulkeutui makuukamariin, kertoo nuoresta neitosesta,
+joka kaatui taistelussa. Luulen sentähden tekeväni parhaiten
+kysyessäni sinulta, mitä minun on vastattava, kun minulta kysytään
+näin arkaluontoista asiaa."
+
+"Vastaa, että kysymys oli sinulle liian arkaluontoinen; et voinut
+kysyä sitä."
+
+Sten herran kasvot karahtivat punaisiksi. "Mitä taasen tulee Gunilla
+rouvan ajatuksiin, näyttää minusta soveliaammalta, että kysyt häneltä
+itseltään."
+
+"Sinä sallit sen?"
+
+"Kyllä, mielelläni!"
+
+Samassa työnnettiin oviverhot syrjään ja nuori emäntä astui sisään.
+Hänellä oli useampia kirjeitä kädessään, ja hänen tavattomasti
+punoittavista poskistaan saattoi nähdä, että hän oli kiihdyksissään.
+
+Luultavasti ei hän ollut pannut merkille, että sisällä huoneessa
+puhuttiin, sillä Sten herran nähdessään kävi hän sangen hämilleen ja
+sanoi aikoen vetäytyä takaisin: "Luulin teidän olevan yksin, herra."
+
+"Jää tänne, rakas ystäväni", sanoi ritari ja ojensi rakastavaisesti
+hänelle kätensä.
+
+Gunilla tarttui heti siihen ja katsoi kysyvästi häneen.
+
+"Mitä kirjeitä olet saanut?"
+
+"Isältäni ja äidiltäni; muuan on myös... David maisterilta."
+
+"Niinkö!"
+
+"Tahdotteko lukea ne?"
+
+"Ne ovat avaamatta."
+
+"Avatkaa ne!"
+
+"Kuinka tiedät keneltä ne ovat?"
+
+"Tunnen jokaisen käsialan."
+
+"Mutta jollet lue niitä ensin itse, kuinka tiedät, tahdotko antaa
+minun nähdä ne."
+
+"Tiedän sen kenties paremmin nyt kuin luettuani."
+
+"Luulet siis..."
+
+"Että niissä on jotakin, mitä ette voi hyväksyä, ja jota minun olisi
+raskas laskea teidän silmienne eteen."
+
+"Tekisit kuitenkin sen?"
+
+"Se olisi velvollisuuteni."
+
+"Sitten luen ne ensiksi, mutta jää tänne siksi aikaa. Veljeni
+kysyisi mielellään sinulta jotakin, ja minä pyydän sinua vastaamaan
+välittämättä vähintäkään minusta."
+
+Gunilla istuutui penkille ikkunan ääreen. Äänen nöyryys väistyi
+eräänlaisen emäntämäisen arvokkuuden tieltä, sitä luonnollisemmin,
+kun hän luuli, että kysymys oli häävalmistuksista.
+
+Sten herra ei voinutkaan suoraan ja ilman valmistuksia tehdä sitä
+omantunnon kysymystä, joka hänellä oli huulillaan; sentähden hän
+pulassaan tarttui siihen mikä oli lähinnä, ja muutamain minuuttien
+kuluttua olivat molemmat kiintyneet keskusteluun siitä, kuinka
+pitkämatkaisia vieraita kutsuttaisiin.
+
+Sillävälin syventyi ritari niin innokkaasti kirjeiden lukemiseen,
+ettei hän kiinnittänyt huomiota keskusteluun. David maisteri
+kirjoitti, mitä kaikkia vaaroja hän oli välttänyt paetessaan
+Viipurista melkein pahantekijän tavoin; hän oli jälleen mennyt
+Venäjälle, nyt hän oli sieltä palannut, mutta ennen lähtöään
+Ruotsiin, mihin tärkeät asiat häntä vaativat, tahtoi hän valmistaa
+Gunillalle tilaisuuden siihen hengelliseen lohdutukseen, jota tämä
+varmaankin huokaillen kaipasi, ja hän pyysi Gunillaa tulemaan
+Valmyran tuvalle seuraavana iltana auringon laskeutuessa. Hän
+ilmoittaisi siellä tärkeitä asioita.
+
+Gunillan äidin kirje oli pelkkä valitusvirsi sen julman kohtelun
+johdosta, mitä hänen tyttärensä oli saanut kokea ja mistä hän oli
+David maisterilta saanut tiedon. Rouva Bese pyysi tytärtään palaamaan
+äitinsä luo hänen uskollisessa sylissään unhoittaakseen kärsimänsä
+häväistyksen.
+
+Gunillan isällä näytti olevan toinen käsitys asiasta. Hän kirjoitti,
+että niin mielellään kuin hän näkisikin tyttärensä luonansa, tuli
+Gunillan kuitenkin miettiä tarkoin, ennenkuin erosi niin jalosta ja
+oikeamielisestä, vaikkakin ankarasta herrasta.
+
+Ritarin ajatukset olivat niin kiintyneet lukemiseen, ettei hän pannut
+merkille keskustelua eikä niitä kysyviä katseita, joita Gunilla
+tuontuostakin heitti häneen. Nyt hän ne vihdoin huomasi ja ojentaen
+Gunillalle hänen vanhempainsa kirjeet sanoi hän: "Anna minun pitää
+kolmas kirje muutamia päiviä."
+
+"Minulle on arvoa ainoastaan näillä", vastasi tämä.
+
+"Kiitos, Gunilla, luottamuksestasi."
+
+Gunilla loi herraansa rakkautta uhkuvan katseen.
+
+Tämä kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. "Oletko vastannut veljeni
+kysymyksiin?"
+
+"Kyllä, kyllä!" vastasi tämä sangen hämillään.
+
+"Kaikkihan riippuu heistä itsestään", vastasi Gunilla. "Minä voin
+ainoastaan neuvoa."
+
+"Mistä olette sitten puhuneet?"
+
+"Häävieraista."
+
+Ritari purskahti nauruun.
+
+Sten herra oli saanut pahan yskänpuuskan, mutta sanoi sitten, että
+hän yhtyi veljeensä siinä, että on olemassa eräitä arkaluontoisia
+kysymyksiä, joita ei voi tehdä.
+
+"Sitten tahdon tehdä sen tällä kertaa puolestasi", huudahti ritari
+vilkkaasti. "Näetkös, Gunilla, hän on utelias tietämään, kuinka
+sellaisina murrosaikoina kuin nykyinen voi mies sopia vaimonsa
+kanssa, jonka hän on noutanut vihollismaasta."
+
+Gunilla loi silmänsä maahan, hän hengitti kiihkeästi.
+
+"Etkö tahdo sanoa sitä meille?"
+
+"Vaimo silloin rukoilee joka päivä pyhää neitsyttä, että hän
+rakentaisi rauhan kansojen välille. Kaikesta muusta saa hänen
+herransa määrätä; vaimo on luvannut uskollisuutta ja kuuliaisuutta
+hänelle." Kun Gunilla oli lausunut nämä sanat, kohotti hän
+kyyneltyneen katseensa herraansa; se katse rukoili anteeksiantoa ja
+unhoitusta menneihin nähden.
+
+Mutta ritari sulki hänet ylpeydellä syliinsä. "Mitä nyt sanot, Sten
+veikko?" kysyi hän.
+
+Tämä mutisi jotakin, että hän oli odottanut juuri sellaista vastausta
+ja että hän tiesi Gunilla rouvan olevan malliksi kelpaavan naisen.
+Oli ainoastaan yksi, joka veti vertoja hänelle, ja se oli hänen oma
+verraton Annansa.
+
+Seuraavana päivänä lähtivät valtuutetut matkalle Erik herran
+uudistettua lupauksensa tulla Turkuun elokuun lopulla. Hänen
+palattuaan Viipuriin oli vietettävä häät; Sten herran oli saavuttava
+samaan aikaan kuin ritarinkin tai ennen häntä.
+
+Kihlattujen ero oli niin sydäntä särkevä, että olisi voinut luulla
+olevan kysymyksen erosta koko iäksi; sellainen oli siihen aikaan
+vielä sangen tavallista, ja sentähden tiedettiin tuskin mitä oli
+ajateltava, kun Anna neitsyt Sten herran lähdettyä surun puuskassaan
+selitti, ettei hän astu jalallaan linnan muurien ulkopuolelle
+ennenkuin hänen ylkänsä palaa.
+
+Linnanvartia oli kutsuttu herransa luo, ja ritari uskoi hänelle David
+maisterin Gunillalle lähettämän kirjeen sisällön ja kysyi hänen
+ajatustansa siitä.
+
+"Panen pääni pantiksi, että se on ansa", vastasi tämä.
+
+"Niin minäkin luulen."
+
+"Hänet on pyydystettävä sillä itsensä!"
+
+"Kenties hän juuri sitä tahtookin."
+
+"Mitä hän siitä hyötyisi?"
+
+"Jollemme voi todistaa mitään häntä vastaan, saa hän syyn haastattaa
+meidät kirkollisen tuomioistuimen eteen; eikö arkkipiispakin
+kieltäydy ryhtymästä mihinkään isä Tobiasta vastaan puuttuvain
+todistusten nojalla?"
+
+"Ja tyttäreni murha?"
+
+"Sotamiesten todistukset eivät olleet jäävittömät, he ovat minun
+palveluksessani ja minä olen syyttäjä."
+
+"Käyttäkäämme silloin itse oikeutta."
+
+"Olen sillä uhannut kerran David maisteria ja olen varma, että hän on
+ryhtynyt varokeinoihinsa, jos jokin vaara häntä uhkaisi."
+
+"Mitä sitten on tehtävä?"
+
+"Ensin on urkittava hänen aikeensa selville."
+
+"Merkillistä, että hän kutsuu Valmyran luo!"
+
+"Tiedätkö, onko hän kotona?"
+
+"Siihen voi Sakko vastata."
+
+"Mutta kehoita häntä olemaan varovainen!"
+
+"Ei tarvita. Hän nimittää kaikkia munkkeja 'isä Tobiaiksi' ja vihaa
+heitä verisesti."
+
+Poika lähetettiin tiedustelemaan ja palasi puolipäivän rinnassa
+tuoden tiedon, että tupa oli lukittu. Tapansa mukaan oli hän ylhäältä
+puiden latvoista tarkastellut tienoita ja nähnyt linnantien varressa
+eräässä metsätylvässä useampia miehiä, jotka näyttivät vilkkaasti
+keskustelevan keskenään. Sakko oli varovasti hiipinyt heidän
+ohitsensa ja rientänyt kotiin kertomaan havainnoistaan.
+
+Linnanvartia ehdotti, että joku hovipojista pukeutuisi naisenpukuun,
+mutta ritari ei pitänyt sellaista leikkiä sopivana, ja hän kirjoitti
+omin käsin David maisterille, että jalo rouva ei ollut halukas
+yölliseen retkeen ja että hän kunnianarvoisalta linnanpapilta sai
+hengellistä mielenylennystä eikä halunnut ketään muuta.
+
+Määrättyyn aikaan lähti Olavi kahden muun asemiehen kera Valmyran
+tuvalle. He löysivät tosiaankin maisterin sieltä aivan yksin;
+hän näytti sangen hämmästyneeltä heidät nähdessään eikä sanonut
+odottaneensa, että ritari käsittäisi häntä niin väärin. Hänen
+valtiollinen uskonsa ja hengellinen intonsa olivat eri asioita, ja
+hän osasi pitää ne erillään.
+
+Sen jälkeen otti hän esiin sormuksen, jonka pyysi Olavin jättämään
+Gunilla rouvalle pyynnöllä, että tämä aina tahtoisi pitää sitä
+sormessaan. Siinä oli oas Kristuksen orjantappurakruunusta, ja sillä
+oli teho suojella kaikista vaaroista, minkä nimisiä ne olivatkin.
+
+Asemiehet lähtivät sen jälkeen palausmatkalle, mutta he olivat tuvan
+läheisyydessä eroittavinaan useita tummia olentoja, niin että David
+maisterilla todennäköisesti oli melkoinen seurue mukanaan.
+
+Ritari teki turhia kokeita sormuksen avaamiseksi; David maisterilta
+tuleva lahja ei hänestä näyttänyt onnelliselta, kuitenkaan ei hän
+tahtonut sitä Gunillalta kieltää ja meni sentähden rouvantupaan,
+jossa neitoset ompelivat Annan myötäjäisiä. Molemmat neitsyetkin
+askaroivat ahkeraan, mutta Gunilla ei ollut siellä, hän oli
+makuuhuoneessa pienokaisten luona, ja ohimennen sanottuaan sanasen
+hilpeälle parvelle meni ritari hänen luoksensa. Hän näytti hänelle
+David maisterin kirjeen, ilmoitti toimenpiteistään ja tahtoi sen
+jälkeen antaa sormuksen, mutta hänen kummakseen ei hänellä sitä
+ollutkaan. Hän muisti pitäneensä sitä kädessään rouvantupaan
+tullessaan; luultavasti oli hän laskenut siellä sen johonkin.
+
+Molemmat lähtivät etsimään, mutta sitä ei löytynyt mistään. Gunilla
+tuumi, että tottapahan se lopulta löytyy, ja siihen täytyi tyytyä.
+
+"Nyt alan uskoa, että siinä piili jotakin tenhoa", sanoi Erik herra
+hymyillen, "mutta varmaankaan ei hyväksi, ja sentähden olen iloinen,
+ettei sormus kaikella etsimisellämmekään löytynyt."
+
+Muutamat laivat, jotka ritari oli lähettänyt pitämään silmällä
+tanskalaisia, olivat onnistuneet ajamaan nämä pois ja palasivat sen
+jälkeen Viipuriin.
+
+Laivamiehet kertoivat, että oli nähty suuren aluksen lähestyvän
+Venäjältä päin. Sillä oli vastatuuli ja sen täytyi tulla luovimalla.
+Useampia kuin tämä ainoa ei oltu huomattu, eikä se siis tullut
+vihamielisissä aikeissa; sitä paitsi oli siinä suuri joukko lippuja.
+
+Ritari odotti jännitetyllä mielenkiinnolla sen saapumista, ja
+kun se vihdoin laski linnanrantaan ja huomattiin sen tuovan
+suuriruhtinaan lähettiläitä, jotka olivat täysivaltaiset ratkaisemaan
+ja allekirjoittamaan rauhanehdot, silloin hän toivotti heidät
+tervetulleiksi ilolla, jota ei koettanutkaan peitellä.
+
+Neuvottelujen jatkuessa ritarisalissa kantoivat muutamat venäläisistä
+merimiehistä pari suurta arkkua ylös linnaan; ne olivat aiotut
+jalosukuiselle neitsyelle Anna Sparrelle ilmoituksetta mistä ne
+tulivat.
+
+Neitsyen suostumuksella vietiin ne hänen omaan kamariinsa naisten
+parvelle. Anna sulki ovensa yksin katsellakseen ihanuuksia; hänen
+luja päätöksensä oli lähettää kaikki tyyni takaisin, tiesihän
+hän mistä ne tulivat ja hän tahtoi niitä pitää nyt vähemmän kuin
+milloinkaan, mutta voihan hän sentään niitä katsella.
+
+Avaimet olivat suulla, kannet aukenivat helposti.
+
+Mikä upeus!
+
+Kolme kokonaista vaatekertaa, koristellut kullalla ja hopealla.
+Kärpännahalla vuoritettu samettivaippa. Kulta- ja silkkiompeluksin
+kirjailtu kallisarvoinen päähine. Helmikaulanauha ja pääkoriste mitä
+hienoimpine kulta- ja hopealaitteineen.
+
+Anna neitsyt päästi riemuhuudon toisensa jälkeen; kun arkut vihdoin
+olivat tyhjennetyt, alkoi hän etsiä kirjettä tai jotakin viittausta,
+mistä ne tulivat, mutta mitään sellaista ei löytynyt eikähän hänen
+tarvinnut arvailla.
+
+Halu pitää tämä kaikki kävi minuutti minuutilta voimakkaammaksi.
+Siellä oli muuan helmi- ja kultaompeluksin kirjailtu huntu,
+tavattoman hieno, neitsyt ei luullut koskaan nähneensä niin ihanaa;
+jospa hän vain voisi pitää _sen_, -- ja niin hän ripusti sen ylleen
+ja katseli ihaillen kaikkia muita tavaroita. Vihdoin kävi hänelle
+aivan selväksi, että hänen oli pidettävä kaikki tyyni, siihen hän
+katsoi olevansa täysin oikeutettu. Eihän lahjaan liittynyt mitään
+ehtoja, hän oli saanut sen hyvältä ystävältä, ja olisi kiittämätöntä
+lähettää se takaisin.
+
+Sillävälin tehtiin ja allekirjoitettiin kaksikymmenvuotinen aselepo
+Venäjän kanssa. Valtuutetut selittivät, etteivät suuriruhtinas ja
+Hannu kuningas enää olleet niin hyviä ystäviä kuin ennen, mutta
+herra Erik Turenpoikaa kohtaan ruhtinas sitä vastoin tunsi syvää
+kunnioitusta; ettei tämä yksityisen voiton tähden myynyt isänmaansa
+etuja, se näytti hänestä niin merkilliseltä, että hän tahtoi
+mielellään osoittaa ystävyyttään.
+
+Erik herralle kuiskattiin kaikessa hiljaisuudessa, että Boris
+pajari se oli saanut kaiken tämän aikaan, mutta että tämä odotti
+tulevaisuudessa myöskin vastapalvelusta. Ritari vastasi, että hän
+tahtoi tehdä kaiken minkä voi osoittaakseen kiitollisuuttaan.
+
+Hän sanoi jo seuraavana päivänä tahtovansa lähteä Turkuun
+ilmoittamaan valtionhoitajalle tehdystä aselevosta, ja valtuutettujen
+oli siis lähdettävä samaan aikaan.
+
+Näytti melkein kuin tämä ei olisi vastannut venäläisten suurmiesten
+omia toivomuksia, mutta Erik herra pelkäsi, että jos Boriksen jaloon
+menettelyyn vaikutti hänen rakkautensa Anna Sparrea kohtaan, voisi
+tieto neitsyen piakkoin tapahtuvasta avioliitosta antaa aihetta
+kaikkea muuta kuin rauhallisiin kohtauksiin. Oli sentähden parasta
+pitää asia salassa niin kauan kuin mahdollista.
+
+Erik herra kirjoitti pajarille ja kiitti häntä siitä, että hän oli
+puolestaan vaikuttanut asian saattamiseksi onnelliseen päätökseen,
+mutta venäläinen, jolle hän jätti kirjeen, sanoi hänelle, että
+Boris kai pian oli saapuva persoonallisesti ottamaan vastaan hänen
+kiitoksensa, hänen tarkoituksensa oli tehdä se heti kun onnistuisi
+saamaan eron nykyisestä ylimmästä puolisostaan.
+
+"Tapahtuuko sellaista usein Venäjällä?" kysyi ritari suurella
+mielenkiinnolla.
+
+"Niin pian kuin mies kyllästyy puolisoonsa", vastattiin hänelle.
+"Onnettomuudeksi on Boriksen puoliso sangen korkeaa syntyä ja
+vaikeudet ovat sentähden suuret."
+
+"Miksi hän tahtoo erota puolisostaan?"
+
+"Hän rakastaa toista, jolle hän ei voi tarjota alempaa paikkaa. Ja
+entinen ei tahdo luopua ylimmästä, paikastaan."
+
+"Luonnollisesti!"
+
+"Jos tämä ylen kauan asettuu Boriksen toivomusten tielle, täytyy
+hänen turvautua äärimäiseen keinoon."
+
+"Ja se on?"
+
+"Kuolema!"
+
+"Onko sellainen tavallista?"
+
+"Siihen täytyy turvautua, jollei muu auta."
+
+Ritari näki suureksi tyydytyksekseen venäläisten nostavan purjeensa,
+mutta kun hän sitten kertoi keskustelustaan heidän kanssaan, huomasi
+hän kummakseen Annan kalpenevan.
+
+Linnanvartia sai käskyn pitää ankarasti silmällä tulijoita ja
+menijöitä, ja kapteenin oli pidettävä tarkka vaari vieraista
+aluksista.
+
+Päätettiin, että ritari toisi Sten herran mukanaan palatessaan
+Viipuriin ja että häät vietettäisiin heti sen jälkeen. Hänen
+ollessaan poissa tehtäisiin kaikki valmistukset ja kutsuttaisiin
+vieraat. Erik herran oli lähetettävä ennakkoviesti ilmoittamaan
+tulostaan.
+
+Loistavan asemiesjoukon kera hän lähti matkalle. Maan päällikkö oli
+kohtaava -- vertaisensa monessa suhteessa, mutta toisissa herransa.
+Onneksi Erik herra piti silmällä asiaa, ja sentähden ei se tuntunut
+hänestä nöyryyttävältä.
+
+Turussa olivat koolla ruotsalaiset ja suomalaiset herrat;
+valtionhoitaja oli jo pitänyt useita neuvotteluja heidän kanssaan.
+Muutamain kanssa oli vaikea tulla toimeen; niinpä oli Turun
+linnan entinen päällikkö, Magnus Frille, kieltäytynyt antamasta
+uskollisuudenlupausta valtionhoitajalle, koska hän -- kuten
+ilmoitti -- oli lupautunut Erik herran palvelukseen. Erik herraa
+siis odotettiin ikävällä monistakin syistä, ja kohtaus hänen ja
+valtionhoitajan kesken oli alusta alkaen hyvä, mutta kun he olivat
+vaihtaneet ajatuksiaan ja mielipiteitään ja katsoneet suoraan
+toisiaan silmiin, kävi heidän välinsä sydämelliseksi, luottavaiseksi.
+
+Svante herra käsitti selvään, että sellainen mies oli kullan
+arvoinen; hän pyysi hänen ystävyyttään ja tarjosi omaansa, ja he
+lupasivat molemmat lujasti ja järkähtämättömästi tukea toisiaan.
+
+Kutsuttiin suuri herrainkokous, ja siellä laati valtionhoitaja
+avoimen kirjeen, jolla hän määräsi Erik Turenpojan "tätä
+maanäärtä hoitamaan, tehden hänet tällä avoimella kirjeellä maan
+täysivaltaiseksi päämieheksi valtionhoitajan nimessä, niin että mitä
+hän teki tai tekemättä jätti suhteessa tai toisessa, mikä hänelle
+(valtionhoitajalle) ja valtakunnalle hyödyksi saattoi koitua, se oli
+pitävä kaikin puolin paikkansa. Ken täällä rohkenisi toisin tehdä,
+hänelle olkoon sama laki kuin sille, joka tahtoi valtionhoitajan ja
+valtakunnan vahinkoa, ilman mitään armoa."
+
+Niin oli Erik Turenpoika saanut koko Suomen päämiehyyden, mutta hänen
+suuri valtansa ei houkutellut häntä tavoittelemaan korkeampaa. Hän
+oli ruotsalainen sydämeltään ja sielultaan. Jätämme hänet nyt, kun
+hän lähtee häihin, ja sen sijaan käännämme katseemme vanhaan Ruotsiin.
+
+
+
+
+3.
+
+IMMENRYÖSTÖ.
+
+
+Kovina aikoina, jolloin sota ja vaino uhkaa, jolloin hätä on oven
+edessä ja tauti jo hiipinyt kynnyksen ylitse, näyttävät ihmiset
+tuntevan valtavaa tarvetta heittää huolet luotaan, unhottaa surunsa
+hetken hurjissa huveissa.
+
+Niin oli laita Kalmarin läänissäkin 1505. Vihollisen tuhotyöt olivat
+tärvelleet edellisen vuoden sadon, Kalmarin linnasta lähetettiin
+pieniä tanskalaisia partiojoukkueita, jotka ryöstivät ja polttivat
+niin laajalta kuin uskalsivat maassa liikkua, vieläpä usein saaden
+apuväkeä vihollisten laivoista, jotka olivat ankkurissa kaupungin
+edustalla.
+
+Hätä synnytti usein kuolettavia, aina pitkällisiä kuumetauteja, ja
+painostava mieliala levisi yhä laajemmalle rahvaan keskuuteen. Mutta
+kun levisi sanoma, että Tjustin kihlakunnassa tuli pidettäväksi
+markkinat, silloin ikäänkuin herättiin, niin houkutteleva oli toive
+saada heittää kaikki huolet pois vaikkapa ainoastaan päiväksikin.
+
+Markkinat, joiden piti kestää kahdeksan päivää, alkoivat maaliskuun
+10 päivänä. Jo päiviä ennen nähtiin suuria parvia jalkaisin,
+ratsain ja ajorattain, jotka vaivalloisesti retustivat eteenpäin
+savisia, kuraisia teitä. Väliin tuli kuormarattaita kulettaen
+markkinatavaroita, jotka olivat myöhästyneet ja joiden nyt täytyi
+joutua pikimmiten perille.
+
+Enimmät markkinamiehistä olivat oikeastaan alempaa rahvasta.
+Talonpoikia sarkatakeissaan, nahkavöin ja monivärisin päähinein;
+naiset kietoutuneina tummiin vaippoihin, päissä hilkat, jotka yleensä
+olivat reikäompeluksin koristetut. Ketkä tulivat pitkien, matkojen
+takaa, olivat ahtautuneet ajorattaille joita väsyneet konit vetivät;
+keillä oli ainoastaan päivän taival matkattavaa, kulkivat sen
+jalkaisin. Mutta eivät herraskartanotkaan pysyneet vennonvieraina
+tälle suurelle tapaukselle, ja sentähden huomattiin silloin
+tällöin pieni asemiesjoukko, joka ympäröi muutamia ratsastavia,
+turkkireunuksisiin matkavaippoihin kääriytyneitä nuoria neitsyitä,
+joiden edellä aina ratsasti pari kirjavin pukimin sonnustettua
+palvelijaa.
+
+Menipä markkinoille joitakin arvoisia rouviakin, mutta nämä
+ajaa ratuuttivat vaunuissa puu vietereillä, ja päättäen heidän
+tyytyväisestä ulkomuodostaan ei kova tärinä näyttänyt heistä olevan
+outoa eikä kiusallista.
+
+Kaikki lähitalot olivat täpösen täynnä, vieläpä yksin kaalimaillekin
+oli pystytetty telttoja niitä varten, jotka eivät pitäneet kovin
+tarkkaa lukua mukavuuksista, ja asianomaisella luvalla oli laitettu
+pitkät rivit vajoja majapaikoiksi niille, jotka eivät voineet tai
+välittäneet hankkia parempaa.
+
+Markkinapaikkana oli suuri avoin kenttä, jolle tilaisuutta varten oli
+kasattu suuri joukko kauppakojuja, joista enimmät sisälsivät saksojen
+rihkamaa kaikkea mahdollista lajia. Mutta sinne oli pystytetty myös
+useita telttoja ilvehtijöitä ja komeljantteja varten, jotka voivat
+iloita lukuisasta katsojajoukosta, kun taasen rihkamasaksat ja
+kotipanoisen oluen myyskentelijät tekivät hyviä kauppoja, edelliset
+neuloilla, ja pienillä peilinpalaisilla, jälkimäiset oluella, simalla
+ja kirsimarjajuomalla, mutta kaiken tämän ohella kuului yhtämittaista
+hujellusta ja toitotusta, joka piti reipasta elämää vireillä.
+
+Lähimmässä pappilassa majailivat kaukaisemmat matkustavaiset;
+Göksholman nuori ritari Åke monine palvelijoineen oli asettunut
+sinne. Herra Niilo Ragvaldinpoika oli kolmen tyttärensä ja lukuisan
+palvelusväkensä kera vallannut kolme kamaria. Rovasti oli itse
+muuttanut yliskamariin, eikä hänestä ollut niin jaloille vieraille
+mikään uhraus liian suuri.
+
+Niilo Ragvaldinpojan vanhin tytär, Märta neitsyt, oli mitä viehkein
+seitsentoistavuotias impi, ja kuitenkin unhotti hänen tavattoman
+kauneutensa sen iloisen lapsensulouden tähden, joka verhosi koko
+hänen olentonsa. Hän oli käynyt rippikoulunsa vanhan papin edessä,
+ja tämän kutsusta hänen isänsä oli suostunut päästämään hänet tälle
+ensimäiselle huvimatkalleen.
+
+Eräästä keskustelusta, joka heti pappilaan saavuttua oli ollut Niilo
+herran ja vanhan rovastin välillä, huomattiin, että Åke herralle oli
+matkalla tärkeämpi tarkoitus kuin markkinahuvi.
+
+Oli tarkoitus valmistaa hänelle tilaisuus nähdä ja puhutella kaunista
+neitsyttä.
+
+Ã…ke herra oli herra Juhana Maununpojan ja jalon rouvan Inga
+Broderintyttären nuorin poika. Häntä nimitettiin Göksholman Åkeksi
+eroitukseksi vanhemmasta velipuolestaan Ã…ke Hannunpojasta.
+
+Kasvaneena surullisen kuuluisassa Göksholmassa oli hän tietämättään
+saanut sieltä vaikutelmia; hänen olennossaan oli jotakin surumielisen
+unelmoivaa, ja jo lapsuusvuosinaan oli häneen juurtunut tunne, että
+hänen ja hänen veljensä oli kärsittävä rangaistus siitä, mitä heidän
+isänsä oli rikkonut. Sellaisia puheita oli liikkunut palvelusväen
+kesken ja heiltä tullut pojankin korville.
+
+Synnynnäinen kainous sai hänet karttamaan kaikkea naisseuraa, ja
+kuitenkin hän kaipasi rakkautta.
+
+Hän oli kuullut huhuiltavan sorjasta Märta Niilontyttärestä, mutta
+hän ei sitä enää suurin ajatellut, kun hän sattumalta, eräässä
+seurassa Göksholmassa herra Juhana Maununpojan luona, kohtasi
+edellämainitun vanhan papin. Tämä kertoi monista rippilapsistaan ja
+sanoi nuoren Märtan viehkeimmäksi kaikista.
+
+Silloin muisti Åke herra ennenkin kuulleensa hänestä puhuttavan ja
+ilmaisi haluavansa kerran nähdä nuoren tytön. Hänen äitinsä, Inga
+rouva, halusi innolla saada poikansa naitetuiksi; muuan povariämmä
+oli tosin sanonut hänelle, että heihin oli suku sammuva, mutta
+sellaisesta ei ylpeä rouva tahtonut tietää mitään, mieluummin uhrasi
+hän sukuylpeytensäkin; vaikkei Niilo Ragvaldinpoika ollutkaan ritari,
+oli hän kuitenkin aatelismies, ja jos Åke herran sydän kiintyi hänen
+tyttäreensä, tulivat hän ja hänen herransa mielellään suostumaan
+heidän yhdistymiseensä.
+
+Pappi vanhus sai asian ajettavakseen, hänen oli valmistettava
+Niilo herraa ja sitten johdettava nuoret yksiin. Niin sukeutui
+markkinamatka.
+
+Åken äidin ei ollut tarvinnut kovinkaan paljon vaivautua
+taivuttaessaan herraansa ja isäntäänsä suostumaan yhdistykseen,
+mutta hänen vanhin poikansa Maunu joutui pois suunniltaan saatuaan
+siitä tiedon ja sanoi tekevänsä kaiken voitavansa estääkseen niin
+häpeällistä liittoa; turhaan kerrottiin hänelle ennustuksesta, hän
+sanoi osaavansa ennustaa hänkin, nimittäin sen, ettei neitsyt Märta
+Niilontytär konsanaan tule hänen kälykseen.
+
+Kuitenkin lupasi hän tyyntyä, kunnes tulisi tunnetuksi, oliko hänen
+veljensä sydän kiintynyt neitsyeen; vasta sen jälkeen oli aika toimia.
+
+Nuori Märta oli yhtä tietämätön niistä langoista, joita punottiin
+hänen ympärilleen, kuin leivonen hänen ikkunansa yläpuolella
+pyssystä, joka juuri tähdättiin sitä kohden. Märta näki ainoastaan,
+kuinka lintu levitti siipensä lentoon, kuinka se kohosi korkealle
+ilmaan ja livertäen pysyttäytyi paikoillaan pyrstö levällään.
+
+Tyttö kuunteli ihastuneena sulosointuista laulua ja koetti matkia
+sen luritusta. Silloin pamahti laukaus ja laulaja kieppuroi ilmassa
+ja putosi sitten maahan. Nuori tyttö päästi vihlaisevan huudon, hän
+riensi pihalle ottaakseen sen käteensä. Luoti oli sattunut keskelle
+laulajan rintaa, ja pieni pää retkahti hervotonna tytön kädessä.
+Kyyneltynein silmin hän katseli pikku vainajaa eikä pannut merkille
+tummaa varjoa rinnallaan.
+
+"Koskeeko linnun putoaminen niin kovasti mieleenne?" kysyi miesääni
+jokseenkin pilkallisesti.
+
+Märta kohotti katseensa ja näki jokseenkin nuorekkaat, mutta
+terävä- ja kovapiirteiset kasvot. Päässä oli leveäreunainen, korkea
+huopahattu, muuten oli miehellä tavallinen sarkatakki ja vyöllä
+rikkaasti kirjailtu nahkavyö, jossa riippui kalpa. Mies puhui
+ruotsia, mutta hyvin tanskanvoittoisesti.
+
+Märta teki kaikki nämä havainnot samalla kuin vastasi: "Se lauloi
+niin kauniisti ja oli niin onnellinen."
+
+"Se on onnellisempi nyt!" väitti muukalainen.
+
+"Nyt?"... Märta katsoi kummissaan häneen.
+
+Mutta katse, jonka hän kohtasi, pani hänet yhtä nopeasti luomaan
+katseensa maahan, samalla kuin häpeän puna peitti hänen poskensa.
+Äkkiä kääntyi hän mennäkseen, mutta muisti samassa, että piti vielä
+lintua kädessään.
+
+"Kas tuossa, ottakaa omanne", sanoi hän ja ojensi sen vieraalle.
+
+"Kiitos!" sanoi tämä ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Päästäkää minut, muuten huudan apua!"
+
+"Älkää tehkö sitä, tulette muuten katumaan."
+
+"Minä?"
+
+"Kuulkaas, neitsyt. Puheestani olette kuullut, etten ole
+ruotsalainen, pukuni on valepuku. Uskaltaessani tänne saakka ei ollut
+vaara kaukana, olen uhmannut sitä ainoastaan saadakseni teitä nähdä
+ja puhutella."
+
+"Minua?"
+
+"Muistatteko, kun viime kesänä teitte isänne kanssa matkan
+Kronoborgiin? Teidän palvelijanne ratsastivat hyvän matkaa edellä.
+Tienhaarasta tuli kolme ratsastajaa, hevosenne säikähtyi ja nousi
+kahdelle jalalle. Silloin hypähti muuan ratsastajista maahan, hän oli
+nähnyt teidän horjahtavan ja otti teidät vastaan käsivarsilleen."
+
+"Muistan sen aivan hyvin."
+
+"Isänne syyti ratsastajille tuimia sanoja, onnettomuus oli heidän
+syynsä, sanoi hän; mutta ylhäisin heistä kieltäytyi vastaamasta
+mitään, hänellä oli ollut onni pitää teitä käsivarsillaan, katsoa
+teidän kauniisiin silmiinne... tämä hetki, tämä tapaus ei ole
+siitä päivin häipynyt koskaan hänen muistostaan, se on syöpynyt
+tulikirjaimin hänen sieluunsa ja herättänyt pala vimman ikävöimisen
+nähdä jälleen teidän suloiset kasvonne. Siinä syy, miksi olen tullut
+tänne; tahdotteko vielä huutaa apua?"
+
+Puna oli tytön poskilta paennut; hän tunsi pelkoa, kauhua, ja kaiken
+tämän ohella tunsi hän muukalaisen silmät lakkaamatta itseensä
+kiintyneinä. "Pyydän teitä, että päästätte minut menemään!" sanoi hän
+vavisten.
+
+"Sanokaa minulle nimenne."
+
+"Märta!"
+
+"Kaunokaisin Märta, milloin saan nähdä teidät jälleen?"
+
+"En tiedä."
+
+"Sen täytyy tapahtua jo tänään ja kahdenkesken."
+
+"Mahdotonta!"
+
+"Ettekö mene markkinapaikalle?"
+
+"Luulen niin."
+
+"Sitten pidän minä huolen muusta."
+
+"Mitä aiotte?"
+
+"Sitä en vielä tiedä."
+
+"Pyhän neitsyen tähden..."
+
+"Minun täytyy saada teidät omakseni..."
+
+"Mutta minä... minä..."
+
+"Sinä...?"
+
+Märta katsoi hänen leimuaviin silmiinsä. "Minä pelkään teitä", sanoi
+hän väristen.
+
+"Hyvä, että ainoastaan pelkäät! Jos olisit sanonut minua inhoavasi,
+et siitä olisi saanut ainoastaan sinä kärsiä rangaistusta, vaan
+koko sukusi." Vieras tarttui lujasti Märtan käteen. "Katso vielä
+kerran minuun ihmeellisillä silmilläsi, suo minun niistä nähdä
+vastarakkauden kipinäkään, ja minä tahdon olla sinulle lempeä herra."
+
+"Menkää, menkää! Joku tulee."
+
+"Sanotko sen huolehtien minusta vai itsestäsi?"
+
+"Molemmista."
+
+"Ota ensin tämä sormus."
+
+"En, en!"
+
+"Panen sen linnun kaulaan."
+
+"Kuolleella linnulla ei ole minulle mitään arvoa."
+
+"Vastaväitteet pois; ota se!"
+
+"Mutta...!"
+
+"Märta!" huudettiin sisältä.
+
+"Isäni ääni!"
+
+"Ota lintu!"
+
+"Ei, minä en tahdo!"
+
+"Varo tekemästä minua viholliseksesi."
+
+"Kuka olette sitten?"
+
+"Otto Rud!"
+
+"Tanskan laivaston päällikkö?"
+
+"Juuri niin!"
+
+"Miksi olette tullut tänne?"
+
+"Sinun tähtesi!"
+
+"Oi Jumalani!"
+
+"Tahdotteko nyt ottaa linnun?"
+
+"Märta, Märta!" kuului uudelleen.
+
+Märta otti nopeasti linnun ja riensi läpi eteisen.
+
+Otto Rud kulki lujin askelin pihan poikki, sitten yhtyi hän useampiin
+miehiin, joiden seurassa hän suuntasi kulkunsa kylän ulkoreunalle.
+
+"Missä olet ollut, tyttö?" kysyi Niilo herra, kun Märta vihdoin
+seisoi hänen edessään.
+
+"Ulkona... lintu..." sammalsi hän.
+
+Mutta vilaistessaan lintuun huomasi isä jalokivisormuksen.
+
+"Mistä se tulee?" kysyi hän ihmeissään ja otti linnun tytön
+vapisevasta kädestä.
+
+"Älä kysy minulta, isä!"
+
+Isä katsoi tyttäreensä; tämä oli kalmankalpea.
+
+"Mitä nyt, mitä on tapahtunut?"
+
+Märta muistutti hänelle kohtauksesta metsässä.
+
+Hän oli unohtanut sen.
+
+"Tänään on hän tullut tänne kohtaamaan minua."
+
+"Ja sinä olet ottanut vastaan sormuksen?"
+
+"Minä kieltäydyin, silloin pani hän sen linnun kaulaan ja pakoitti
+minut ottamaan sen."
+
+"Häpeämätön! Kuka hän on? Sanoiko hän nimensä?" kysyi Niilo herra.
+
+"Sanoi, isä."
+
+"Ja se on?"
+
+"Otto Rud."
+
+"Tanskalainen merirosvo?"
+
+"Juuri hän!"
+
+"Ja hän on uskaltanut tulla tänne?"
+
+"Hän sanoi tahtoneensa tavata minut markkinoilla."
+
+"Niin hän saakin!"
+
+"Ei, isä, minä jään tänne."
+
+"Saat tulla näkemään, kuinka pyydystämme hänet omilla verkoillaan."
+
+"Mutta voit panna itse henkesi vaaraan."
+
+"Ei hätää! Täytyy jotakin uskaltaa, kun on kysymys sellaisesta
+vihollisesta."
+
+Asian vielä ollessa parhaillaan puheena astui Åke ritari sisään;
+molemmat nuoret eivät olleet ennen nähneet toisiaan, mutta Niilo
+herra havaitsi ilolla, että puna nopeasti palasi hänen tyttärensä
+kalpeille poskille ja että ritari ilmeisellä ihailulla katseli
+kaunista neitsyttä.
+
+Aamiaisen aikana antoi sattunut tapaus aihetta vilkkaaseen
+keskusteluun. Pappi oli hänkin sitä mieltä, ettei Märtan pitänyt
+antautua uusiin seikkailuihin, mutta Niilo herra ja Ã…ke herra
+tuumivat, että he kyllä puolustaisivat häntä, mitä ikinä uhkaisikin.
+
+Luultavasti edellinen tahtoi sattuneen tapauksen pohjalla yllyttää
+viimeksimainitun pikaiseen ratkaisuun. Nuori mies miellytti häntä
+suuresti ja ylhäinen heimoside vieläkin enemmän.
+
+Pappi arvasi hänen ajatuksensa ja virkkoi sentähden ääneensä, että
+varmimman tuen saisi Märta siten, että menisi äkkiä kihloihin ja pian
+sen jälkeen naimisiin.
+
+Nuoren Åke herran silmät puhuivat paremmin kuin sanat, mutta Niilo
+herra sanoi leikkisästi, että jollei pappivaari tahtonut ruveta hänen
+herrakseen ja miehekseen, oli tietymätöntä, mistä hän saisi sellaisen.
+
+Tuumittiin monin puolin, millä tavoin sormus parhaiten oli
+lähetettävä omistajalleen. Niilo herra tahtoi ehdottomasti tehdä itse
+sen.
+
+"Enkö ole itse tyttäreni edustaja?" sanoi hän. "Se häväistys, joka on
+aiottu hänelle, kohdistuu minuunkin."
+
+Sitä vastoin oltiin yksimieliset siitä, ettei tanskalaista ritaria
+koetettaisi ottaa vangiksi; ensiksikään ei ollut varmaa, kuinka suuri
+seurue hänellä olisi mukanaan, toisekseen koko aiotut markkinahuvit
+muuttuisivat veriseksi kahakaksi ja sellaisista oli jo saatu kylliksi.
+
+Pappi vanhuksen uusien esitysten johdosta päätettiin vihdoin jättää
+Märta pappilaan, kunnes Otto Rud joukkoineen olisi karkoitettu
+kylästä.
+
+Niilo herralla ja papilla oli yhtä ja toista keskusteltavaa niistä
+varokeinoista, joihin oli ryhdyttävä, ja sentähden molemmat nuoret
+jätettiin kahdenkesken tutustumaan toisiinsa.
+
+Nuori Märta muistutti pelästynyttä naarashirveä -- hän oli
+hämmästyksen ja pelästyksen valloissa tapahtuman johdosta, ja nyt
+jätti hänet isänsä yksin nuoren ritarin seuraan; lapsi oli muutamissa
+tunneissa kokenut enemmän kuin koko edellisessä elämässään. Päivää
+aikaisemmin olisi hän niin kahdenkesken satuttuaan heti juossut
+etsimään äitiään; nyt istui hän hiljaa ja mietiskeli levotonna, eikö
+hänen isänsä joutuisi jononkin vaaraan Otto Rudin kanssa yhtyessään.
+
+Åke arvasi hänen ajatuksensa ja sanoi puolustavansa hänen isäänsä,
+mitä tulisikin tapahtumaan.
+
+Mutta silloin Märta sanoi, että häntä surettaisi kovin, jos Åke
+herrallekin tapahtuisi jotakin pahaa, ja kun tämä silloin tarttui
+hänen pieneen kätöseensä, katsoi hän nuoreen mieheen niin hartaan
+uskollisin, niin lapsellisen viattomin silmin, että toinen tunsi
+joutuvansa tykkänään hänen valtoihinsa.
+
+Jos Åke herra olisi pitänyt yhä kätöstä omassaan, olisi hän tehnyt
+samoin kuin Otto Rud, ja vaikka hänellä olikin tytön isän suostumus
+siihen, ei siltä ollut sanottu, että hänellä olisi tytön itsensä, ja
+sentähden päästi hän sen irti ilman pienintäkään puristusta. Mutta
+kysellä tytön kotoisia asioita ja kertoa omiaan, sen uskalsi hän
+kyllä tehdä.
+
+Kuinka suloinen Märta olikaan puhuessaan äidistään ja omista
+askareistaan; ne olivat ikäänkuin punoutuneet toisiinsa, ja Åke
+herra saattoi hyvin ymmärtää, että kelpo rouva kasvatti tyttärestään
+kunnollista ja huolellista emäntää.
+
+Sitten kertoi hän puolestaan tytölle, mutta jo nyt katsoi hän
+olevansa velvollinen tekemään sen täydellä vilpittömyydellä, ja
+niin sanoi hän jo poikasena juurtuneen mieleensä sen ajatuksen,
+ettei mikään maallinen onni voinut kukoistaa hänelle eikä hänen
+sisaruksilleen. "Meidän sukumme on varmaan kuoleva sukupuuttoon,
+ennenkuin ilon ruusut ehtivät puhjeta Göksholmassa", sanoi hän
+syvästi huoaten.
+
+"Sepäs on ihmeellistä!" vastasi Märta. "Minulle kajastaa elämä kuin
+ihana kevätpäivä."
+
+"Teidän suvussanne ei ole tehty mitään suurta rikosta", sanoi nuori
+mies vakavasti.
+
+"Mutta eikö sellaista voi sovittaa mitenkään muuten kuin kärsimällä?
+Luulen, että sen voi tehdä hyvillä töilläkin."
+
+"Kenties, jos vain on tilaisuus siihen."
+
+"Siihen on aina tilaisuus, jos vain tahtoo."
+
+"Luuletteko niin?"
+
+"Olen varma siitä!"
+
+Nuorukainen katsoi neitoon; kuinka mielellään olisikaan hän tahtonut
+sanoa: "Näyttäkää minulle tie, seuratkaa minua sille, ja minä olen
+oleva onnellinen ihminen."
+
+"Teillä on sisaruksia?" kysyi neito.
+
+"Veli ja sisko."
+
+"Ovatko he samaa mieltä?"
+
+"Veljeni on selittänyt, ettei hän koskaan mene naimisiin. Hän ei sano
+voivansa rakastaa."
+
+"Sepäs merkillistä!"
+
+"Vanhempiamme surettaa se; hän on jalo, vilpitön herrasmies, mutta
+naisvihaaja."
+
+"Ja sisarenne?"
+
+"Hän meni kaksi vuotta sitten naimisiin herra Åke Yrjänänpojalle
+(Tott)."
+
+"No, eikö hän ole onnellinen?"
+
+"Ei!"
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Märta oleskelee pitkät ajat Göksholmassa."
+
+"Märta!... Onko hänenkin nimensä Märta?"
+
+"Niin on."
+
+"Samoin kuin minunkin!"
+
+"Mutta hänellä ei ole teidän lempeitä silmiänne, ei teidän iloista
+hymyänne. Te voitte varmaan nauraa oikein sydämellisesti."
+
+"Teen joka päivä niin."
+
+"Meillä sitä ei tapahdu koskaan."
+
+"_Teidän_ Märtaanne kenties pakoitettiin."
+
+"Sitä pelkään."
+
+"Sanotaan, että sellainen kuolettaa ilon."
+
+"Sentähden ovat vanhempamme antaneet meille veljille vapauden valita
+kenen neitsyen tahdomme."
+
+"Se on oikein. Kiiruhtakaa sitten."
+
+"Minä olen jo valinnut."
+
+"Sen parempi."
+
+"Mutta en ole vielä kosinut."
+
+"Tehkää se sitten."
+
+"Ettekö luule, että hän antaa minulle kieltävän vastauksen?" kysyi
+nuori mies innokkaasti ja tarttui uudestaan neidon käteen.
+
+Neito katsoi häneen. "Ei, jos hänen sydämensä on vapaa. Sanokaa
+minulle, oletteko veljeenne?"
+
+"Hän voi väliin olla paljon iloisempi, mutta myöskin paljon synkempi
+mieleltään kuin minä."
+
+"Jos voisin, niin naittaisin teidät molemmat; silloin tulisi jälleen
+iloa Göksholmaan."
+
+Herra Niilo Ragvaldinpojan saapuminen teki lopun keskustelusta; nopea
+silmäys, jonka hän heitti nuoriin, ei selittänyt hänelle mitään.
+
+"No, Åke herra, tahdotteko tulla mukaan?" kysyi hän.
+
+Tämä nousi, melkolailla tyytymätönnä siitä, että hänet oli
+keskeytetty juuri ratkaisevana hetkenä.
+
+Niilo herra oli pitänyt huolen siitä, että asemiehet ja palvelijat
+olivat valmiit lähtemään, kaikki tyyni aseissa; kukaan ei voinut
+tietää, kuinka kaikki tulisi päättymään.
+
+"Isä, älkää ryhtykö taisteluun!" pyysi Märta innokkaasti ja hädissään.
+
+"Ole huoletta, lapsi, ja kiitä Jumalaa siitä, että hän on antanut
+sinulle sellaiset puolustajat."
+
+Hän painoi suukkosen tytön otsalle ja kehoitti häntä sitten sanomaan
+jäähyväiset Åkelle.
+
+Mutta nuorukainen ei rohennut käyttää tarjottua tilaisuutta
+hyväkseen; hän ei edes rohennut tarttua ojennettuun käteen, vaan
+ainoastaan kumarsi.
+
+Märta seisoi ikkunassa niin kauan kuin saattoi nähdä heidät; sitten
+hän polvistui madonnan eteen ja rukoili lapsenhartaudella isänsä ja
+ritarin puolesta.
+
+Sen jälkeen istuutui hän uudestaan ikkunan ääreen, ja nyt risteilivät
+hänen mielessään monet monituiset ajatukset. Hän ajatteli milloin
+omaa iloista, rauhallista kotiaan, milloin synkkää, syyllisyyden
+painamaa Göksholmaa, ja ne kietoutuivat niin toisiinsa, että hänestä
+tuntui väliin hänen kotinsa olevan Göksholmassa, väliin tuntui
+Göksholma olevan siirretty hänen kotiinsa.
+
+Jätämme hänet hetkeksi yksin unelmoimaan seurataksemme pientä parvea,
+joka lähti pappilasta ripein askelin markkinapaikalle.
+
+Täällä oli kaikkialla elämää ja liikettä. Kauppa oli kojuissa
+vilkkaampaa kuin oli odotettu; kaikkien arkkujen pohjilta oli
+etsitty jokainen penni esiin, käytettiin nauhoihin, neuloihin ja
+kaulaliinoihin mitä olisi tarvittu elintarpeihin. Se, joka kuukausia,
+jopa vuosiakin oli kärsinyt välttämättömimpäinkin tarpeidensa
+puutetta, saa joskus vastustamattoman halun ylellisyyteen, ja
+oluttuvissa näyttäytyi, kuinka puutetta kauan kärsineet mielellään
+korvaavat vahingon ottamalla aika humalan.
+
+Ilo oli ylenpalttinen, hurja ja myrskyinen; markkinavieraat
+tiesivät, ettei sitä voinut kestää kauan, sentähden oli se oleva
+niin perinpohjainen kuin mahdollista, ja kun sitä oli helpoin
+ilmaista huutaen ja rähisten, huudettiin ja rähistiin, minkä
+talonpoikaiskeuhkot kestivät, huuliharppujen, räikkätorvien ja
+rumpujen säestäminä.
+
+Herrasväen tieltä väistyi joukko nöyrästi syrjään, mutta nämä
+pysähtyivät ainoastaan etevimpäin kojujen eteen, ja mitä ostettiin,
+se jaettiin palvelusväelle.
+
+Niilo ja Åke herra kulkivat verkalleen kojujen välitse, heitä ympäröi
+niin taaja palvelija joukko, ettei ollut lainkaan helppo asia
+nähdä, oliko naisiakin piirin keskellä. Kivenheiton päässä kylän
+ulkoreunasta näkivät ne koko joukon valkotakkeja, päissä karkeat
+huopahatut, ja tämä joukko tuli hitaasti heitä vastaan.
+
+"Tuolla he ovat!" kuiskasi Niilo herra vierustoverilleen. "Nyt on
+oltava varuillaan!"
+
+Parvi liikkui yhä eteenpäin.
+
+Pitkätakit asettuivat keskelle heidän tietänsä.
+
+"Tieltä pois!" huusi Niilo herra.
+
+"Me vaadimme veroa!" vastasi eräs ääni.
+
+"Mitä veroa?" kysyi Niilo herra.
+
+"Avatkaa rivit!"
+
+"Tässä on vero!" huusi edellinen jälleen. "Kuoliaaksi ammuttu lintu,
+joka, niin ylen koristeltu kuin onkin, ei kuitenkaan ole muuta kuin
+haaska; kauppahinnan, joka sillä on kaulassaan, heitämme antajalle
+vasten naamaa!" Ja näiden sanojen jälkeen lensi leivonen vielä kerran
+korkealle ilmaan ja putosi sitten vihollisten joukkoon.
+
+He päästivät raivon huudon.
+
+"Ja nyt, pojat, avatkaa rivit!"
+
+Samassa ojensi jokainen asemies ja palvelija pyssynsä ja ampui
+laukauksen.
+
+Vähintään kymmenkunta kaatui, toiset lähtivät hirveästi rähisten,
+uhkaillen ja kiroillen käpälämäkeen niin nopeasti kuin voivat.
+
+"Nyt luudat käsiin!" huusi Niilo herra. "Rientäkää vihollisten
+jälkeen minkä kynnestä kerkiää!"
+
+Ja nyt alkoi kilpajuoksu. Turhaan huuteli Otto Rud väkeään
+pysähtymään; silmittömän säikähdyksen valtaamina syöksyivät he
+tiehensä, mutta heitä estivät pitkät takit, joihin he eivät olleet
+tottuneet, he heittivät kuperkeikkaa usein toistensa ylitsekin,
+ja silloin ruotsalaiset havuluudat peittosivat heidän selkiään
+niin perinpohjin, että he vain töintuskin voivat kömpiä pystyyn
+jatkaakseen juoksuaan.
+
+Otto Rud oli heittänyt pois valepukunsa; jos hänen väkensä olisi
+pitänyt puoliaan, olisi hän uskaltanut käydä otteluun vihollista
+vastaan, nyt täytyi hänen ajatella ainoastaan miten itse selviäisi
+pälkähästä, mutta paetessaan vannoi hän hirveimmän valan kostaa
+niille, jotka olivat saaneet hänelle aikaan sellaisen häväistyksen.
+
+Kun takaa-ajoon oli vihdoin väsytty, antoi Niilo herra merkin
+palaamiseen ja paluumatka tapahtui laulaen ja iloisesti leikkiä
+laskien. Kaatuneista löydettiin ainoastaan kaksi enää maassa
+makaamassa. Kun heitä lähemmin tarkastettiin, huomattiin heidän
+makaavan päihdyksissään. Haulilaukaus oli heitä ainoastaan lievästi
+haavoittanut. Talonpoikaistakin alla oli heillä tavallinen
+tanskalainen merimiehen puku. Niilo herra käski heti viedä heidät
+vankeuteen.
+
+Lopuksi kutsui Niilo herra kaikki urhonsa parhaaseen oluttupaan, ja
+kun hän jäi sinne itsekin, katsoi myös Åke herra olevansa velvollinen
+viipymään, kuinka palavasti hänen sydämensä vetikin häntä pappilaan.
+
+Palaamme sinne etukäteen.
+
+Märta ei ollut kovinkaan monta minuuttia ehtinyt istua unelmoiden
+ikkunan ääressä, kun hän kuuli kavionkopsetta ja näki nuoren
+ratsastajan laskettavan pihalle.
+
+Vanha tallirenki tuli heti ottamaan vastaan hänen hevostaan, ja pappi
+meni eteisen ovelle toivottamaan vieraan tervetulleeksi. Märta kuuli,
+kuinka he melkein kuiskien puhelivat keskenään, heti sen jälkeen
+avautui arkituvan ovi, jossa Märta istui, ja molemmat astuivat sisään.
+
+Nuori tyttö aikoi hiipiä kyökin kautta pois, mutta pappi pyysi häntä
+jäämään.
+
+"Seikkailu on onnellisesti päättynyt", sanoi hän, "ja isääsi
+odotetaan pian takaisin. Menen häntä vastaan ja jätän sinut tämän
+jalon herran suojelukseen."
+
+Näin sanoen meni hän, sanomatta, kuka jalo herra oli.
+
+Kun Märta kohotti katseensa, hämmästytti häntä se ihaileva katse,
+jolla vieras häntä tähysti, mutta se oli kaikkea muuta kuin rohkea;
+hänen täytyi hymyillä punastuen kääntyessään vieraasta pois.
+
+"Kautta madonnan, olette ihanin neitsyt, mitä olen konsaan nähnyt!"
+huudahti vieras.
+
+"Oletteko tullut tänne sanoaksenne minulle sen?"
+
+"En, mutta se oli ensimäinen vaikutelma, jonka tunsin teidät
+nähdessäni, armas Märta."
+
+"Mistä tiedätte nimeni?"
+
+"Tiedän myös, että isänne ja Åke ritari ovat menneet taistelemaan
+noitaa vastaan, joka tahtoi ryöstää teidät."
+
+"Jos kunnianarvoisa pastori on kertonut sen, ei tiedoissanne juuri
+ole mitään noituutta."
+
+"Ihanin neitsyt, jos täällä harjoitetaan noituutta, niin te yksin
+teette niin."
+
+"Jos ymmärtäisin sellaista, tietäisin ainakin teidän nimenne."
+
+"Haluatteko sitä?"
+
+"Sitä en kiellä."
+
+"Katsokaa tarkoin, ettekö tunne minua."
+
+Märta katsoi häneen, mutta sai tällöin kestää sellaisen ristitulen
+hänen silmistään, että kääntyi uudestaan punastuen pois. "Minusta
+tosin tuntuu, että olen nähnyt jonkun, joka muistuttaa teitä, mutta
+en tunne teitä sittenkään."
+
+"Tämä joku ei sitten ole teille erittäin rakas."
+
+"Ei, en tiedä edes, kuka hän on."
+
+"Ã…ke ritari kenties."
+
+"Te olette hänen Maunu veljensä", huudahti tyttö innokkaasti ja
+säteilevin silmin.
+
+"Mikä hyvä enkeli on maininnut nimeni?"
+
+"Kukas muu kun Ã…ke herra!"
+
+"Sanokaa minulle, mitä hän on sanonut."
+
+"Että te voitte olla iloinen ja surullinen, mutta ettette voi... ette
+voi..."
+
+"Sepäs on visaista."
+
+"Ette voi sietää naisia."
+
+"Mitä siitä ajattelitte?"
+
+"Toivon, että sekä te että Åke herra pian löytäisitte viehättävän
+morsiamen."
+
+"Åke on onnellinen, hän."
+
+"Hänen sanoistaan arvasin, että hän on jo löytänyt, mitä on etsinyt;
+se kyllä onnistuu teillekin."
+
+"Onko Åke sanonut teille hänen nimensä?"
+
+"Ei, mutta voin ymmärtää, ettei hän ole ylhäistä syntyä. Mitä se
+merkitsee, ritari, jos he rakastavat toisiaan?"
+
+"Siinä olette oikeassa!"
+
+"Nyt on teidän tehtävä kuten hänenkin."
+
+"Minä en uskalla."
+
+"Miksi ette?"
+
+"Ettekö ole kuullut ennustusta?"
+
+"Rakkaus voi tehdä sen tyhjäksi."
+
+"Luuletteko niin?"
+
+"Olen varma siitä."
+
+"Neuvotteko minuakin koettamaan onneani?"
+
+"Neuvon."
+
+"Voitteko uskoa, että pelkään?"
+
+"Mitä?"
+
+"Oi, se on niin kummallinen tarina!"
+
+"Tarina?"
+
+"Joka liittyy ennustukseen." Märta huokasi syvään; kuinka mielellään
+tahtoikaan hän kuulla sen, mutta hän ei rohennut sitä pyytää.
+
+Ritari istui mietteihinsä vaipuneena. Hetken kuluttua sanoi hän
+tyttöön katsomatta: "Tahdotteko kuulla sen?"
+
+"Oi, niin mielelläni!"
+
+Ja Maunu herra tarttui aivan kuin tietämättään hänen käteensä, eikä
+tyttö rohennut vetää sitä pois, jottei häiritsisi toisen ajatus
+juoksua.
+
+"Tietäjäakka sanoi, että sukumme on kuoleva sukupuuttoon."
+
+"Niin, tiedän sen."
+
+"Mutta myös, että toisen rakastetusta tulee toisen morsian."
+
+"Käsittämätön, kuten kaikki ennustukset."
+
+"Ja kuitenkaan ei impi tule kummankaan omaksi."
+
+Märta värisi. "Millainen sitten olisi hänen kohtalonsa?"
+
+"Sitä en tiedä. Mutta ajatteles nyt, jos mielessäni syttyy
+intohimoinen rakkaus häneen, jota veljeni rakastaa."
+
+"Tiedättekö, kuka hän on?"
+
+Ritari pudisti päätänsä vastaamatta mitään.
+
+Kunpa Märta olisi edes saanut kätensä irti. Hän tunsi, kuinka ritarin
+kädet olivat väliin polttavan kuumat, väliin kylmät, ja hän tunsi
+levottomuutta ja pelkoa.
+
+"Mutta jos kysyn häneltä -- veljeni tietämättä -- kysyn häneltä,
+jota rakastan, onko veljeni ennen pyytänyt hänen sydäntään ja
+uskollisuuttaan, eikö minulla ole oikeus odottaa avomielistä,
+vilpitöntä vastausta?" Hän piti lujasti tytön kädestä.
+
+"Kyllä aivan varmaan", vastasi tämä ja tahtoi vetää kätensä pois.
+
+"Ei, ei, älkää vielä!... Sanokaa minulle, onko veljeni jo puhunut
+hänelle rakkaudestaan?"
+
+"En minä tiedä", vastasi Märta yhä enemmän hädissään.
+
+"Kuka nainen ei sellaista ymmärtäisi. Ajatelkaa vain miestä, joka on
+kosinut teitä."
+
+"Sitä ei ole tehnyt kukaan."
+
+"Ei kukaan!" huudahti ritari kiihkeästi.
+
+"Ei, ei kukaan!"
+
+"Märta, onko se mahdollista!... Veljeni ei siis ole..." Hän kietoi
+käsivartensa tytön ympäri ja puristi hänet kiihkeästi syliinsä.
+
+"Ritari, mitä ajattelette?" huudahti Märta vapauttaen itsensä.
+
+"Että rakastan sinua yli kaiken maailmassa, ja että se on
+kuolemantuomioni, jollette suostu minun morsiamekseni", sanoi hän
+kunnioittavasti notkistaen toisen polvensa lattiaan. "Oi Märta,
+ojenna minulle kätesi merkiksi, että suostut ja annat anteeksi."
+
+Märta oli niin pelästynyt, että tuskin tiesi mitä teki, ennenkuin
+tunsi ritarin suutelevan käsiään, vetävän hänet syliinsä ja antavan
+hänen huulilleenkin veronsa.
+
+Kun ensi hurmaus oli hieman asettunut, tunsi hän istuvansa ritarin
+rinnalla, tämä oli kietonut käsivartensa hänen vyötärölleen ja hän
+lepäsi tämän rintaa vasten. Pieni Märta parka, hän oli kuin unissaan
+eikä tiennyt kuinka kaikki oli tapahtunut. Täällä istui hän vieraan
+miehen rinnalla, eikä hänen isänsä ja äitinsä tiennyt siitä mitään.
+
+Mutta ritari puhui yhtämittaa, hän kuvaili Göksholmaa, kuinka
+hän tulisi sinne rakastetuksi valtiattareksi; vanhempainsa iloa
+saadessaan sellaisen tyttären; kuinka hänen elämänsä ainoa pyrkimys
+tulisi olemaan valmistaa Märtalle iloa ja onnea.
+
+"Mutta muistelen veljenne sanoneen, ettei teidän sydämenne voinut
+rakastaa", sanoi Märta.
+
+"Niin minäkin luulin, mutta sinut nähdessäni tunsin kuin salaman
+iskun; nyt rakastan. Oi Märta, et voi kuvitellakaan, kuinka suuresti
+rakastan."
+
+"Kas, kas!" huudahti tyttö hypähtäen pystyyn. "Tuolla tulee Åke herra
+ja isäni. Saatte kertoa hänelle mitä on tapahtunut, minä en voi olla
+silloin läsnä." Ja nopein askelin riensi hän huoneesta.
+
+Ritari katsoi hänen jälkeensä. "Rakastakoonpa veljeni häntä tai ei",
+jupisi hän, "täytyy hänen tulla minun omakseni, sillä ilman häntä en
+voi elää".
+
+Niilo herra ja Ã…ke ritari olivat jo papilta saaneet tiedon Maunu
+herran saapumisesta. He ihmettelivät aikalailla, mikä mahtoi olla
+syynä; Åke pelkäsi veljensä saapuneen estämään hänen kosintaansa;
+mutta vaikka molemmat olivatkin hämillään toisensa nähdessään, näytti
+kohtaus kuitenkin olevan sydämellinen molemmin puolin.
+
+Niilo herra kertoi, kuinka hän oli ajanut pois Otto Rudin, ja kaikkia
+nauratti se harmi, jonka tappio hänelle tuotti; sellaista ei hän
+varmaan tulevaisuudessa uskaltaisi yrittää.
+
+Mutta nyt ei Maunu ritari voinut enää kauemmin olla selittämättä
+syytä saapumiseensa; hän luki kysymyksen siitä kaikkien kasvoilta.
+Edellisen keskustelun aikana ei hän ollut voinut salata
+levottomuuttaan, ja hänen huomautuksensa ja lausuntonsa olivat
+sen riittävästi ilmaisseet. Nyt täytyi hänen tarttua asiaan ja
+väkinäisesti naurahtaen kysyi hän, tahtoivatko he nyt kuulla, mitä
+hänellä oli kerrottavaa; ei se kestä kovin kauan, mutta on varmaan
+sitä odottamattomampaa. Kaikki olivat uteliaita, mutta ei kukaan
+yhtä suuresti kuin Åke. Jos veli toi viestin vanhemmilta, että he
+kieltäyivät suostumasta hänen avioliittoonsa Märtan kanssa, niin oli
+hän lujasti päättänyt olla siihen mukautumatta.
+
+Maunu ritari kääntyi herra Niilo Ragvaldinpoikaan ja kertoi nauraen,
+että kun hänen veljensä oli sanonut haluavansa nähdä ja mahdollisesti
+kosia kaunista Märta Niilontytärtä, oli hän ilmaissut suurimman
+tyytymättömyytensä siihen, mutta se ei auttanut ja hänen veljensä
+lähti kosintamatkalle.
+
+"Mutta minun vastahakoisuuteni ei siitä vähentynyt", jatkoi Maunu
+herra, "ja minut valtasi kiihkeä halu estää tämä liitto tavalla tai
+toisella".
+
+"Se ei sinulle koskaan onnistu, mikäli..."
+
+"Anna minun jatkaa. Läksin tänne ainoastaan yhden palvelijan
+seuraamana; en tiennyt itsekään mitä tahdoin; ennen kaikkea täytyi
+minun nähdä neitsyt."
+
+"Hän ei miellyttänyt teitä", huomautti Niilo ivallisesti.
+
+"Koskaan en ole unhoittava, mitä tunsin hänet nähdessäni; oli
+kuin kaikki sisälläni olisi muuttanut tuokiossa muotoaan; ynseys,
+kylmäkiskoisuus muuttui tuokiossa ihailuksi ja intohimoiseksi
+rakkaudeksi."
+
+"Rakkaudeksi?" kirkaisi Ã…ke.
+
+"Kysyin häneltä, olitko sinä kosinut, mutta silloin hän vastasi, että
+sinä olit puhunut hänelle toisesta, johon sydämesi oli kiintynyt, ja
+kun olin tyyntynyt siinä suhteessa, silloin ilmaisin rakkauteni ja
+sanoin, etten voinut elää ilman häntä. Kun hän näki teidän tulevan,
+tempaisihe hän irti sylistäni ja sanoi: 'Kerro sinä heille, minä en
+voi.' Niin pakeni hän täältä."
+
+Kalmankalpeana kuunteli Ã…ke kertomusta. Veli olisi voinut kertoa niin
+lyhyeen tai pitkään kuin olisi tahtonut; Märta oli häneltä ainaiseksi
+mennyttä, ainoastaan sen hän käsitti, ainoastaan siitä välitti.
+
+Niilo herra oli mitä suurimmassa määrin hämmästynyt ja samalla
+mielissään; vanhemman veljen reippaampi olento miellytti häntä
+paremmin kuin toisen hentous, ja menettelyn epärehellisyys ei häntä
+paljon liikuttanut.
+
+Sentähden pudisti hän lujasti ritarin kättä, meni sitten ovelle
+ja huusi, niin että kartano kajahti: "Märta!" Sitten hän nauroi
+sydämensä pohjasta.
+
+Märta astui heti kohta huoneeseen allasilmin ja hehkuvin poskin,
+mutta pysähtyi nöyrästi ovensuuhun.
+
+"Täällä kerrotaan merkillisiä uutisia!" huusi Niilo herra häntä
+vastaan. "Sinä olet kihlautunut minun tietämättäni."
+
+"Se tuli niin äkkiä, minä en saanut miettimisaikaa", vastasi tyttö
+sammaltaen.
+
+"Mutta ojensithan kuitenkin kätesi omasta tahdostasi?" kysyi ritari.
+
+"Kyllä", vastasi Märta ja kohotti katseensa; se kohtasi Åken katseen.
+
+Käsittikö hän tällä hetkellä, että Åkekin rakasti häntä, vai miksi
+hän muuttui melkein yhtä kalpeaksi kuin tämäkin? Hoippuvin askelin
+hän meni isänsä luo, joka pani hänen kätensä Maunu ritarin käteen ja
+siunasi heidän liittonsa.
+
+Ei ole pelkkää pilaa, kun sanotaan, että me useimmiten puhumme
+peittääksemme ajatuksiamme; ken tahtoo tietää ajatukset, hänen
+on osattava lukea silmistä, näistä sielun peileistä, jotka eivät
+koskaan voi täydellisesti salata mitä mielessä liikkuu. Maunu ja
+Åke vaihtoivat myös katseen, ja vanhempi ymmärsi siitä, että hänen
+veljensä uskoi omistavansa sen sydämen, jonka hän oli viekkaudella
+houkutellut itselleen, ja samoin kuin isoisä oli murhannut Ruotsin
+onnen, niin oli nyt veli tuhonnut veljensä onnen ja siten erinnyt
+hänestä ainiaaksi.
+
+Åke näki veljensä silmistä kuvastuvan häpeän, mustasukkaisuuden ja
+vihan, ja hänenkin täytyi ajatella isoisää henkipattona harhailemassa
+ympäri maata, ja hän muisti tarkkaan, kuinka katkerat tämän viimeiset
+hetket olivat. Mitä arvoa onkaan onnella ilman tyyntä omaatuntoa.
+
+Papilta ei ollut kysytty mitään, ja sentähden ei hän ollut
+sekaantunut keskusteluun. Nyt sanoi hän hiljaa Åkelle, että halusi
+puhutella häntä kahdenkesken, ja nuori mies seurasi heti.
+
+Maunu näytti silloin tuntevan todellista helpoitusta, nyt hän tahtoi
+esteettömästi sopia Niilo herran kanssa häistä, jotka hän tahtoi
+viettää niin pian kuin mahdollista.
+
+Mutta Märta, joka siihen asti oli ollut hiljaisena kuulijana, sanoi
+tällöin, että ensin oli saatava hänen äitinsä suostumus. Niilo herra
+arveli, että se oli tarpeeton, mutta kun Märta pysyi lujana, pääsi
+hänen tahtonsa voitolle.
+
+On ihmisiä, jotka ikäänkuin uinuvat kotelossaan läpi elämän, toisilta
+puhkeaa kuori ennen aikojaan, ja heidän täytyy avata siipensä
+lentoon, ennenkuin ovat saaneet voimia siihen.
+
+Niin oli Märtan laita. Kun hän illalla oli vihdoin jäänyt yksin
+pieneen kamariinsa, tunsi hän itsensä tuiki väsyneeksi ja kurjaksi,
+kykenemättömäksi ajattelemaan ainoaakaan selvää ajatusta. Mutta
+alituiseen hän näki edessään kaksi silmää, jotka katselivat häntä
+melkein epätoivon ilmein, ja vastoin tahtoaankin täytyi hänen
+mietiskellä, mitähän ne tahtoivat hänelle sanoa.
+
+Niinkuin käännellään kirjan lehtiä toinen toisensa jälkeen vihdoin
+löytääkseen sisällön ratkaisun, niin koetti hän palauttaa muistoonsa
+kaiken, mitä Åke oli sanonut, vieläpä selittää jokaisen katseenkin,
+ja kun hänelle silloin selvisi, että Åke epäilemättä rakasti häntä,
+silloin painoi hän päänsä käsiinsä ja itki hiljaa, mutta niin
+katkerasti, että sydän aivan oli pakahtumaisillaan, ja hän rukoili
+Jumalaa pyytäen saada kuolla.
+
+Mutta arkituvasta kuuli hän isänsä hilpeän, äänekkään naurun; tehty
+liitto oli hänelle mieleen. Niilo herra oli ankara ja vaatelias
+herra; hän oli vihoitellut emännälleen siitä, että tämä synnytti
+hänelle ainoastaan tyttäriä, mutta heidän tavaton kauneutensa oli
+herättänyt hänen mielessään ylhäisten vävyjen toiveita, ja hänen
+toiveensa olivat toteutuneet, ennenkuin hän oli rohennut toivoakaan.
+
+Jos Otto Rud olisi kosinut hänen tytärtään tavallisessa
+järjestyksessä, ei hän suinkaan olisi mistään isänmaallisista syistä
+katsonut olevansa velvollinen kieltämään suostumustaan. Nyt sitä
+vastoin, kun tytöllä jo oli kosija, saattoi hän esiintyä kuinka
+pöyhkeästi tahansa, ja niin hän esiintyikin, kuten tiedämme. Niilo
+herra aivan riemuitsi mielessään ajatellessaan, kuinka korkealle hän
+oli nouseva tulevain ylhäisten vävyjensä olkapäillä.
+
+Maunu herran kanssa hän sopi siitä, että häät vietettäisiin kolmen
+viikon kuluttua; hän saattoi taata sanallaan, että hänen emäntänsä
+kyllä oli taivuttava Märtankin siihen. Mutta se ei suinkaan
+estänyt ritaria ennenkin käymästä heidän luonaan; "linnoituksen,
+joka oli valloitettu äkkirynnäköllä, täytyy oppia tuntemaan uusi
+päällikkönsä", sanoi hän nauraen. "Eräs asia huolestuttaa minua",
+tuumi Maunu. "Mikä se on?"
+
+"Minusta näyttää, kuin veljeni olisi pahoillaan."
+
+"Meidän kesken: ettekö ennättänyt häntä ennen?"
+
+"Ihastuin niin Märtan nähdessäni."
+
+"Minua miellytitte heti paljoa enemmän."
+
+"Milloin saan tulla käymään?"
+
+"Viikon kuluttua; niin pitkä valmistusaika on meidän jätettävä
+hänelle ja hänen äidilleen."
+
+"Viivyttekö kauankin täällä?"
+
+"Lähdemme huomenna puolipäivän ajoissa."
+
+"Silloin tulen minä saattamaan."
+
+"Se on hyvä; silloin on teillä tilaisuus kuiskailla helliä sanoja
+hänelle. Sellaisista sokerileivoksista naiset pitävät." Ja Niilo
+herra nauroi täyttä kurkkua, joko sitten onnesta tai oluesta, joka
+nousi hänen päähänsä.
+
+Mutta seuraavana aamuna anivarahin koputti joku hiljaa Märtan kamarin
+ovelle. Hän oli nukahtanut pää pöytää vasten, nyt hypähti hän
+nopeasti ja meni unenhorroksissa ovea avaamaan.
+
+Tulija oli vanha pappi, joka katseli häntä osanotolla. "Sinä et ole
+lainkaan levännyt vuoteessasi, tyttäreni?" kysyi hän.
+
+"En, se oli minulle mahdotonta."
+
+"Arvasin sen."
+
+"Kuinka on...?" Hän katseli vakoillen ympärilleen. "Kuinka on Åke
+herran laita?" kysyi hän, ja tuokioksi levisi hento puna hänen
+kalpeille poskilleen.
+
+"Paremmin nyt. Hän lähtee hetken kuluttua."
+
+"Tahdotteko sanoa hänelle terveisiä minulta?"
+
+"Hän pyytää puhutella sinua."
+
+"Onko se mahdollista! Eikö hän ole suuttunut?"
+
+"Ei, ei suinkaan."
+
+"Mutta voinkohan minä..."
+
+"Riippuu sinusta itsestäsi. Minä kieltäydyin kauan viemästä hänen
+viestiään, mutta hän sanoi minulle, että hän... että hän tahtoi sanoa
+sinulle ikuiset jäähyväiset."
+
+"Pyhä neitsyt, nyt toteutuu ennustus."
+
+"Sinun vallassasi on estää se."
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Veljekset on eroittanut rakkaus sinuun, aistillinen rakkaus. Yhdistä
+nyt heidät puhtaalla, taivaallisella rakkaudella."
+
+"Voinko tehdä sen?"
+
+"Riippuu siitä, millainen rakkautesi on."
+
+"Isä, siunatkaa minua!" Hän vaipui papin jalkoihin, ja tämä laski
+rukoillen kätensä hänen päälaellensa.
+
+"Viekää nyt minut hänen luoksensa", sanoi hän sen jälkeen.
+
+"Tulitte siis kuitenkin, neitsyt", sanoi Åke hänet nähdessään.
+"Odotin, että oma onnenne olisi tehnyt teidät tunteettomaksi sille
+tuskalle, jota minä kärsin."
+
+"Jos voisin sen tehdä, tahtoisin olla teidän sijassanne."
+
+"Nyt en ymmärrä teitä."
+
+"Ettekö ole ennen puhunut minulle ennustuksen voimasta; epäilemättä
+juuri sen vaikutuksesta luulin teidän jo olevan sidotun. Sanoitte
+olevan korkeimman toivomuksenne, että veljennekin joutuisi kihloihin,
+ja ajattelin teitä ojentaessani käteni."
+
+"Kaikki pyhimykset, minä siis olen..."
+
+"Siltä näyttää."
+
+"Märta, rakastatko minua?"
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Tuntisin itseni vähemmän onnettomaksi, jos tietäisin, että sydämesi
+oli minun."
+
+"Rakastakaamme tästälähin toisiamme kuten sisarukset."
+
+"Sitä en voi."
+
+"Silloin rakastan sinua korkeammin."
+
+"Mitä sanot?"
+
+"Koko elämäni pyrkimys on oleva saada teidät palaamaan, niin että
+veljellisessä rakkaudessa käytte keskenänne käsikädessä."
+
+"Se ei tapahdu koskaan!"
+
+"Olenko minä sitten tiellä?"
+
+"Veljeni petollisuus on."
+
+"Antakaa anteeksi hänelle, minun tähteni."
+
+"Rakastatko häntä?"
+
+"Hän on tuleva miehekseni!"
+
+"Vilpillä ja viekkaudella hän sinut voitti."
+
+"Unhoittakaa se."
+
+"Minä en voi."
+
+"Eikö minunkin täydy tehdä se?"
+
+"Märta, sinä rakastat minua!"
+
+"Teistä on tuleva ystäväni ja veljeni. Oi sanokaa, Åke, eikö tämä ole
+enemmän kuin kaikki muu?"
+
+Åke katsoi Märtaan. "Sinä voit kyllä saada minut mihin tahdot", sanoi
+hän.
+
+"Kiitos! Luvatkaa sitten, että kaikki on oleva niinkuin ennenkin
+teidän ja veljenne välillä."
+
+"Siitä ei koidu mitään hyvää, Märta."
+
+"Kyllä, kyllä, siitä täytyy! En voisi sietää sitä ajatusta, että
+pakenisitte kotoanne minun tähteni."
+
+"No hyvä, tahdon jäädä teidän tähtenne."
+
+"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!"
+
+Ovi aukeni ja Maunu astui sisään. Joko oli hän kuunnellut keskustelua
+tai ei häntä miellyttänyt heidän kahdenkeskinen keskustelunsa, mutta
+rypistynein otsin hän vain tervehti Märtaa.
+
+"Miksi et ole vielä lähtenyt?" kysyi hän Åkelta jokseenkin ankarasti.
+
+"Olen muuttanut suunnitelmani, nyt jään tänne."
+
+"Mistä syystä?"
+
+"Minun pyynnöstäni", huomautti Märta. "Mitä se sinuun kuuluu?"
+
+"Kun hän on teidän veljenne, on hän nyt minunkin."
+
+"Mutta jollen tahdo sitä?"
+
+"Tahdotte kyllä -- minun tähteni", lisäsi Märta hiljempaa.
+
+"Sinun tähtesi?" Hän kietoi käsivartensa lujasti morsiamensa
+ympärille ja painoi pitkän suudelman hänen huulilleen.
+
+Åke päästi huudahduksen ja riensi ovelle. "Näetkös", sanoi ritari,
+"juuri siksi emme voi olla yhdessä; olisimme molemmat mustasukkaiset
+toisillemme, ja mustasukkaisuus synnyttää vihamielisyyttä; sentähden
+täytyy meidän ainakin jonkun aikaa elää erillämme, se olisi Åken
+pitänyt ymmärtää."
+
+"Tuolla hän ratsastaa ulos pihasta!" huudahti Märta. "Hän lupasi
+kuitenkin minulle..." Ja hän juoksi parvekkeelle huutaen: "Åke, Åke!"
+
+Mutta tämä jatkoi ratsastustaan ja ainoastaan huiskutti hänelle
+hattuaan.
+
+Kun Märta palasi takaisin, olivat hänen silmänsä kyynelissä.
+
+"Olisit varmaan nähnyt mieluummin, että minä olisin lähtenyt pois ja
+hän jäänyt tänne", lausui ritari katkerasti.
+
+Märta katsoi häneen. "Luuletteko tosiaankin tulevanne onnelliseksi
+minun kanssani?" kysyi hän nöyrästi.
+
+"Tiedän vain, että rakastan sinua niin suuresti, että tahtoisin
+mieluummin olla kirottu kuin luovuttaisin sinut jollekin toiselle."
+
+Märta kääntyi väristen hänestä pois. Isänsä käskystä täytyi hänen
+sitten tehdä kiertokulku markkinoille.
+
+Niilo herra sai sillaikaa tilaisuuden kertoa kahakasta Otto Rudin
+kanssa, eikä hän suinkaan jättänyt tällöin koristelematta omia
+urotekojaan.
+
+Puolipäivän aikaan lähdettiin vihdoin matkalle; Niilo
+Ragvaldinpojalla oli ainoastaan puolen päivän matka. Ritari olisi
+tosin mielellään saattanut heitä kotiin Ragvaldsbrohon, mutta hän
+ei tahtonut, että Åke joutuisi kovin paljon ennen ja ehtisi esittää
+asian vanhuksille ylen epäsuotuisassa valossa, ja sentähden täytyi
+hänen erota matkaseurastaan; mutta sitä ennen oli hän melkein uhaten
+pakoittanut Märtan moneen kertaan sanomaan, että rakasti häntä.
+
+Millä helpoituksen tunteella Märta näkikään hänen poistuvan! Niilo
+herra tyttärensä ja seurueensa kera kannusti nyt ratsujaan ehtiäkseen
+kotiin ennen päivänlaskua.
+
+Märtan äiti, Anna rouva, oli jo kaukaa kuullut kavioiden kopseen, ja
+hän seisoi jo pihalla toivottaakseen tulijat tervetulleiksi.
+
+"Jumala ja hänen enkelinsä olkoot kiitetyt siitä, että olen saanut
+teidät takaisin!" huudahti hän. "Ette voi paljoakaan käsittää, kuinka
+peloissani olen ollut."
+
+"Te naiset näette kummituksia keskellä päivää!" huudahti Niilo herra.
+"On tapahtunut ainoastaan ilahuttavia asioita."
+
+Neitsyt syleili melkein loputtomiin äitiään ja sisariaan;
+viimeksimainituilla oli tehtävänä tuhansia kysymyksiä, edellinen näki
+heti, että jotakin merkillistä oli tapahtunut.
+
+"Mitä Märtalle on tapahtunut?" kysyi hän innolla.
+
+"Tyttärelläni on ollut kolme kosijaa samana päivänä", vastasi Niilo;
+"hän on nyt minun suostumuksellani kihlattu yhdelle heistä".
+
+"Hänen nimensä?"
+
+"Göksholman Maunu ritari!"
+
+"Jos se on tapahtunut teidän suostumuksellanne, herra, koituu se
+varmaan onneksi!" vastasi altis rouva, mutta heti sen jälkeen vei hän
+tytön pois mukanaan, niin että tämä saisi rauhassa avata sydämensä.
+
+Eikä Märta salannut mitään. Äiti oli hänen ainoa ystävänsä ja
+uskottunsa. "Ah, jos olisit ollut mukana, ei olisi käynyt niin pahoin
+kuin nyt! On hirveää olla sidottu mieheen, joka herättää ainoastaan
+pelkoa."
+
+Anna rouva luki tyttärensä ajatukset ja hän olisi voinut lisätä:
+varsinkin kun rakastaa toista!
+
+Sitä hän ei sanonut, vaan koetti ainoastaan tyynnyttää tyttärensä
+kiihtynyttä mieltä ja lupasi ottaa hänen asiansa huostaansa, niin
+että kaikki kyllä tulisi hyväksi jälleen. Kun kyyhky palaa pesään
+ensimäisen lentoyrityksensä jälkeen, kätkee se päänsä emosen siipien
+suojaan ja uinuu pois kaiken väsymyksen.
+
+Pidellen äitinsä kättä omassaan nukkui Märtakin, eikä äiti poistunut
+hänen luotaan, ennenkuin oli nähnyt rauhallisen lapsenhymyn palaavan
+rakastetuille kasvoille. Silloin hän kumartui ja suuteli hänen
+otsaansa, rukoillen siunausta lemmikkilapselleen. Mutta kun hän
+nousi, näki hän, että kaksi kirkasta kyyneltä vieri hiljaa Märtan
+poskea alas. Tulivatko ne hänen omistaan vaiko lapsensa silmistä?
+Nyt niitä tuli useampiakin, Märta se tosiaankin itki unissaan, mutta
+ainoankaan eleen muuttumatta, ainoankaan lihaksen värähtämättä; hänen
+suunsa melkein vetäytyi hymyyn, ja hän kuiskasi: "Åke, älä mene pois
+luotani."
+
+"Häntä siis lapseni rakastaa!" huokasi äiti itsekseen. "Rakas lapsi
+parkani."
+
+Niilo herra oli lähettänyt häntä kutsumaan, ja hänen täytyi lähteä
+kuulemaan hänen käskyjään.
+
+Tämä kertoi, että häät oli vietettävä jo kolmen viikon kuluttua.
+
+Turhaan pyysi Anna rouva lykkäystä. Niilo herra oli kerran antanut
+lupauksensa, äidin oli vain valmistettava tytärtään siihen niin pian
+kuin mahdollista.
+
+"Jos Maunu herra tulee tänne viikon kuluttua, niin voimmehan
+viivyttää siihen asti", vastasi Anna rouva. "Märta tarvitsee tämän
+ajan toipuakseen mielenliikutustensa jäleltä."
+
+Samassa kajahti niin läpitunkeva kirkaisu, että se kuului ylhäältä
+alas asti.
+
+"Jeesus... Maria, se oli Märta!" Vanhemmat riensivät hänen
+huoneeseensa ja tempasivat oven auki. Nuori tyttö oli lattialla
+polvillaan ja huitoi torjuvasti käsillään. "Pelastakaa, pelastakaa,
+palaa, palaa!" kirkui hän aivan poissa suunniltaan.
+
+Kun he nostivat hänet ylös, näkivät he, että hänen silmänsä olivat
+ummessa. Äiti lausui moneen kertaan hänen nimensä; vihdoin hän heräsi
+ja avasi silmänsä, mutta kauan tuijotti hän huoneessa ympärilleen,
+ennenkuin täydellisesti palasi tajulleen.
+
+"Mikä kauhean hirvittävä uni!" huudahti hän. "Näin teidän kaikkien
+palavan."
+
+Äiti sulki hänet syliinsä. "Jumalan kiitos, se oli ainoastaan
+kuvittelua, nyt jään luoksesi!" Mutta yön kuluessa palasi kauhea näky
+useampia kertoja, ja Anna rouva koetti kaikin voimin häntä tyynnyttää.
+
+Vasta aamulla nukkui hän tyyneen ja virkistävään uneen, mutta
+päivällä kertoi hän nähneensä unissaan peloittavalla selvyydellä,
+kuinka hänen vanhempansa ja sisarensa surmattiin ja sitten heitettiin
+palavaan rovioon. "Oi, en unhoita sitä koskaan!" huudahti hän. "Minä
+luulin kadottavani järkeni."
+
+"Unia mitkä unia!" leikitteli Niilo herra. "Se ainakin oli
+kristillisesti tehty, että ryövärit ensin ottivat henkemme."
+
+"Ei sinun, isä!" änkytti Märta kalveten.
+
+"Mitä, paistettiinko minut elävältä?"
+
+Märta purskahti kouristuksentapaiseen itkuun.
+
+Ritari nauroi täyttä kurkkua poistuessaan huoneesta, mutta siitä
+huolimatta tiedusteli hän tarkoin, oliko näkynyt epäiltäviä
+henkilöitä, ja kun hän oli saanut sen vastauksen, että viime aikoina
+oli saatu olla maankiertäjiltä tavattoman rauhassa, silloin palasi
+itseluottamus. Niilo herra ei enää arvellut itsellään olevan mitään
+pelättävää.
+
+Nuoruudella on oma lääkintävoimansa, ja Maunu herran kuva merkitsi
+Märtalle yhä vähemmän; jos hän joskus muisti ritarin, niin hän
+ainoastaan hieraisi huuliaan ikäänkuin pyyhkiäkseen siten pois hänen
+suudelmansa. Hänen äitinsä katsoi velvollisuudekseen muistuttaa
+sulhasen pikaisesta saapumisesta, mutta silloin tyttö puuskahti
+kiihkeästi:
+
+"Hän ei tule; olen varma, etten näe häntä enää koskaan."
+
+Sen jälkeen saattoi hän heittäytyä äidin kaulaan ja lisätä: "Älä puhu
+koskaan minulle hänestä."
+
+Mutta kuudentena päivänä sanoi Niilo herra: "Huomenna saapuu ritari;
+Märta, oletko valmis ottamaan hänet vastaan?"
+
+"Mistä tiedätte, että hän tulee?"
+
+"Tässä on kirje! Hän lähettää lukuisan seurueen tuomaan lahjoja ja
+antimia; se saapuu jo tänä iltana."
+
+"Huomiseen on vielä pitkältä", vastasi Märta. Niilo herra tahtoi,
+että odotettu seurue otettaisiin parhaimmalla tavalla vastaan;
+kaikki talonväki oli sijoitettava ulkohuonerakennuksiin ja vieraat
+itse asuinrakennukseen. Heille oli tarjottava myös runsas kestitys,
+etupäässä simaa ja väkiolutta niin paljon kuin jaksoivat juoda.
+
+He saapuivat vasta myöhään illalla; melkein kaikki talonväki oli
+jo mennyt levolle, ja Niilo herra ei pitänyt arvolleen sopivana
+näyttäytyä. Muuan vanha uskottu palvelija sai tehtäväkseen ottaa
+vieraat vastaan ja kestittää; hän ilmoitti, että he olivat melkein
+heti menneet vuoteeseen ja tunnin kuluttua oli koko talo vaipunut
+uneen. Mutta ei, vieraat eivät nukkuneet; he lähtivät yksitellen
+vuoteistaan, he hiipivät ulos, hiljaa kuin aaveet, he avasivat
+portin vielä useammille. Näiden joukossa oli päällikkö Otto Rud.
+Nyt, nyt kävi Märtan kauhea uni toteen. Hänet sidottiin käsistä
+ja jaloista ja kannettiin pihalle; siellä pantiin hänet vanhoihin
+vaunuihin ja niistä kuuli hän äitinsä ja sisariensa parkunan.
+Liekit leimahtelivat pian ikkunoista, koko talo muuttui heidän
+polttoroviokseen; hän näki isänsä vimmoissaan taistelevan häntä
+ahdistavaa laumaa vastaan, hän kuuli Otto Rudin huutavan heille, että
+hänen henkensä oli säästettävä, jotta hänet poltettaisiin elävältä;
+hän kuuli vihdoin, kuinka heidän omat huoneihin salvatut palvelijansa
+raivasivat savutorvien ja ullakkoluukkujen kautta itselleen pääsytien
+ulos, sen jälkeen seurasi taistelu, mutta heidän lukunsa oli liian
+vähäinen, heidät lyötiin maahan viimeiseen mieheen. Kuului hirveä
+tuskanparkaus, hänen isänsä vaipui vihdoin maahan sankarillisen
+vastarinnan jälkeen, keihään lävistämänä.
+
+"Pian tuleen hänet, ennenkuin hän heittää henkensä", huusi johtaja.
+
+Sitten ei Märta kuullut enää mitään. Liekit, mustat olennot,
+isä, äiti ja siskot, kaikki tanssivat hurjaa piirikarkeloa hänen
+ympärillään, kunnes kaikki haihtui tyhjyyteen...
+
+Kun hän sitten heräsi, luuli hän makaavansa kehdossa, mutta se ei
+keinunut edestakaisin kuten tavallisesti, vaan ylös ja alas -- hän
+ihmetteli sitä ajoittaisin, mutta herkesi kohta taasen ajattelemasta.
+
+Kun tajunta alkoi viipyä hereillä yhä kauemmin, silloin ihmetteli
+hän, kuka hän oli. Hän oli pieni lintu, joka oli tarttunut
+liimasaittaan, mutta silloin täytyi hänen osata laulaakin, ja niin
+alkoi hän hiljaa hyräillä, mutta voimat pettivät pian ja sen jälkeen
+ei hän kaukaan, kaukaan aikaan tiennyt mistään mitään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Otto Rud oli ajanut piloille parhaan juoksijansa, mutta
+päivänkoitteessa oli hän saapunut Kalmariin kohtaamatta taipaleella
+mitään esteitä; hän oli kostanut, ja hänen tavoittelemansa neitsyt
+oli hänen vallassaan. Hän ei tosin ollut varma, oliko tämä elävä vai
+kuollut, vaikka hän kertoi nauraen tytön laulaneen tiellä. Muutamat
+palvelijat saivat käskyn kantaa tytön varovaisesti hänen omaan
+laivaansa ja jättää siellä naisten huostaan.
+
+Tämän jälkeen laski hän, kuinka monta miestä hän oli menettänyt.
+Kolmetoista puuttui, mutta vähintään kaksi sen vertaa oli hakattu
+maahan ja silloin oli taistelu katsottava voitetuksi, varsinkin
+kun mitä katkerin häväistys oli pesty pois ja kaunein ruotsalainen
+neitsyt oli tuleva tanskalaisen miehen portoksi.
+
+Siitä huolimatta ei urhea sankari ollut oikein varma, oliko hänen
+miehuullinen urotyönsä saava sen tunnustuksen, minkä se ansaitsi;
+jos tulisi tunnetuksi, minkä saaliin hän oli tuonut mukanaan, tekisi
+Göksholman ritari varmaan hänen oikeutensa riidanalaiseksi; parasta
+oli siis hankkia varmat takeet, ja Otto herra päätti sentähden tehdä
+kaappausmatkan muutamien parhaiden laivojensa keralla; niitä jäi
+riittävästi jälelle Kalmarin edustallekin, etteivät ruotsalaiset
+voineet kaupunkia vallata.
+
+Tarpeelliset määräykset annettiin heti, ja jo samana iltana
+purjehti laiva "Hannu kuningas" merille kahden kaljaasin keralla.
+Ne suuntasivat matkansa pohjoiseen, Tukholmaa kohden tai kenties
+Pohjanlahdelle.
+
+Otto herra oli aikonut olla menemättä Märtan näkösälle, kunnes
+"tavallinen naisruikutus" oli kestänyt aikansa, mutta nyt, kun laiva
+kulki täysin purjein, ei hän voinut vastustaa haluaan mennä tuokioksi
+häntä katsomaan.
+
+Paras paikka, lähinnä hänen omaansa, oli suotu Märtalle; alas
+astuessaan kuuli hän tämän uudestaan laulavan ja iloisesti
+yllätettynä tempasi hän oven auki.
+
+Märta makasi vuoteessa, mutta aivan liikkumatonna; sävelet
+aaltoilivat hänen huuliltaan hänen liikuttamatta huuliaan ja aivan
+varmaan tajuamattaan. Katse harhaili avaruudessa, kaikki viittasi
+siihen, ettei hän huomannut tulijaa. Tämä puhui hänelle, mutta hän ei
+näyttänyt sitä kuulevan.
+
+Tästä tajuttomasta tilasta huolimatta ei hänen kauneutensa ollut
+koskaan ollut ihanteellisempi; jo maan päällä kirkastuneena näytti
+hänen katseensa näkevän taivaan avoinna. Jos hän kenties koetti
+jäljitellä niitä säveliä, joita kuuli sieltä ylhäältä, miksi
+helähtivät ne silloin niin valittavilta? Ei edes Otto herrakaan
+voinut pysyä tunteettomana tätä liikuttavaa näkyä nähdessään; hän
+lähti huoneesta ja kutsui lääkärin, joka saapui heti.
+
+"Onko hengenvaaraa?" kysyi hän viitaten kädellään oveen.
+
+"Kuolema tai hulluus!" vastasi tämä. "Onko pelastus mahdoton?"
+
+"Jollei ihmettä tapahdu."
+
+"Tehkää kaikki voitavanne."
+
+"Sen teen!"
+
+On luultavaa, että mieletön tyttö vietti tyynemmän yön kuin hänen
+tanskalainen majesteettinsa "Hannu kuningas" laivan päällikkö.
+Nyt oli kenties hänen vuoronsa unelmoida murhapoltosta ja kuulla
+kuolevain parkunaa, mutta pian heitti hän mielestään sellaiset
+akkojen aaveluulot, nyt oli hän lähtenyt sieppaamaan jotakin
+ruotsalaista laivaa ja hän oli saanut tähtäimeensä muutaman, jota
+odotettiin Suomesta kallisarvoisessa lastissa.
+
+
+
+
+4.
+
+TULEVAISUUDEN KAJASTUKSIA.
+
+
+Eräässä pienessä Kalmarin linnan huoneessa, jonka seinät olivat
+verhotut kultatapeteilla ja lattiat peitetyt kallisarvoisilla
+matoilla, istui kolme miestä kiintyneenä vakavaan keskusteluun.
+
+Taiteellisin leikkauksin koristetulla pöydällä oli kolme hopeapikaria
+ja pieni kannu samaa metallia, täynnä jaloa unkarilaista viiniä.
+
+"Teidän saapumisenne oli minulle yhtä tervetullut kuin odottamaton",
+virkkoi linnanpäällikkö Niilo Gedda, "ja ennenkuin jatkamme
+keskustelua, pyydän toivottaa teidät tervetulleeksi tarjoamalla
+pikarin viiniä".
+
+"Näyttää kenties sopimattomalta, että olen tuonut poikani mukanani",
+vastasi herra Erik Trolle, "mutta kun hän on matkalla vieraaseen
+maahan..."
+
+"Kustaa herra näyttää minusta voivan puolustaa oikeutta ja olla
+mukana keskustelemassa niistä tärkeistä asioista, jotka koskevat
+isänmaata, mutta teetteköhän viisaasti, nuori sukulaiseni,
+jättäessänne maan näin tärkeänä murrosaikana?"
+
+"Se vakava kutsumus, johon olen antautunut, vaatii ankaria opintoja",
+vastasi nuorukainen, "ja jalo suosijani, hänen armonsa arkkipiispa,
+on lämmöllä puolustanut palaamistani Roomaan".
+
+"Hänen armonsa voi hyvin, toivoakseni?"
+
+"Valitettavasti ei. Tietoisuus kaikesta siitä pahasta, mitä tapahtuu,
+koskee syvästi hänen mieleensä."
+
+"Ja hänen hurskas hoitajattarensa, hyvä rouva Bonti, onko hän vielä
+paikoillaan?"
+
+"Tosin hän on ilmaissut haluavansa vetäytyä pois maailmasta ja
+mennä luostariin, mutta minun vakavat esitykseni ovat saaneet hänet
+pysymään kunnianarvoisan isän luona."
+
+"Kerrotaan huhuna, että hänen armollaan on kovia koettelemuksia ja
+että hän saa lohdutusta ainoastaan keskustelemalla erään vanhan papin
+tai lähetyssaarnaajan kanssa..."
+
+"Niin, isä Johanneksen. Hänellä sanotaan olevan salaisen
+parannusvoiman. Luultavasti hänen armonsa alavuus köyhiä ja
+vähäväkisiä kohtaan on antanut aiheen niin perättömiin juttuihin."
+
+"Luultavasti!"
+
+"Kustaalla on ollut onni oleskella pitkät ajat yksissä
+kunnianarvoisan isän kanssa", huomautti Erik-herra ylpeyden
+vivahduksella.
+
+"Sanotaanpa hänen valinneen hänet seuraajakseenkin", lisäsi Niilo
+herra.
+
+"Jos Herra katsoo minut siihen kelvolliseksi", vastasi Kustaa tehden
+ristinmerkin.
+
+"Teistä varmaankin tulisi Tanskan ystävä."
+
+"Minä olen jo!"
+
+"En suinkaan unohda ilmoittaa tästä nuorelle kuninkaalle, ja olkaa
+varma siitä, että hän voi mahtavasti edistää ylentymistänne."
+
+"Sen tiedän."
+
+"Te voitte olla hänelle hyödyksi Roomassakin."
+
+"Siksi tulin tänne."
+
+"Ah!"
+
+"Jos kääntyisin suoraan kuninkaan puoleen, pelkään, että se tulisi
+tunnetuksi."
+
+"Ettekö tahdo sitä?"
+
+"Kuninkaan itsensä tähden."
+
+"Kuinka se on ymmärrettävä?"
+
+"Salainen ystävä hyödyttää enemmän kuin julkinen!"
+
+"Kuinka vanha olette, nuori sukulaiseni?"
+
+"Kahdenkolmatta vuotias."
+
+"Ja niin viisas jo! Kaikkien pyhimysten nimessä, teistä on tuleva
+jotakin suurta aikanaan!"
+
+"Välikappale mahtavamman käteen."
+
+"Teillä näyttää olevan tarmoa sekä tahdossa että toimessa, mutta niin
+paljon kuin se lupaakin vastaisuudessa, ei se levitä mitään valoa
+nykyisyyteen, joka päinvastoin näyttää synkemmältä kuin ennen."
+
+Erik herra huokasi syvään. "Siltä minustakin näyttää", sanoi hän
+luoden katseen poikaansa. "Mieliala Tanskaa vastaan ei ole koskaan
+ollut niin kiihtynyt kuin nykyään."
+
+"Kuten kai tiedätte, on Ruotsin neuvosto valittanut monien
+väärinkäytösten johdosta..."
+
+"Hahaha!" nauroi Niilo Gedda. "Heitä sapettaa se, että sopimuksesta
+välittämättä olen revityttänyt laitetut suojukset ja nostattanut
+pois upotetut kiviarkut täällä Kalmarin edustalla, mutta niin
+kohdellaan pettureita ja lupaustensa rikkojia. Niin ankarasti kuin
+menettelenkin, on melkein mahdotonta kantaa linnaveroa kurjalta
+rahvaalta."
+
+"Hätä ja köyhyys on suuri", huomautti Erik herra.
+
+"Odottakaas, täällä kai tulee pahempaakin. Armollinen kuninkaani on
+kutsuttanut suuren joukon ulkomaalaisia henkivartioita."
+
+"Niin puhutaan yleiseen", virkkoi Kustaa herra, "ja sanotaanpa
+kuninkaan ilmeisine merirosvoineen kiduttaneen ja rääkänneen niitä
+ruotsalaisia vankejaan, jotka on otettu merellä. Edelleen sanotaan,
+että kaikkialla Tanskassa ja Saksassa on vilpitön Sten herra
+julistettu valehtelijaksi ja petturiksi."
+
+"Se hän olikin!" tokaisi Niilo herra.
+
+"Mutta se on vain öljyn kaatamista tuleen. Se herättää suuttumusta
+kaikissa hänen talonpoikaisissa ystävissään."
+
+Niilo herra löi kovasti pergamenttiin, joka oli hänen edessään
+pöydällä. "Tässä on minulla muuan hänen 'kutsuntakirjeistään', joita
+hän on lähetellyt kautta maan. Ei vähempää kuin joka neljäs mies,
+jokaisella hyvä jousi, yksitoista tusinaa nuolia, yhdentoista viikon
+eväs mukanaan, sotakelpoisia miehiä, joihin hän voi luottaa, on
+oleva valmiina neljätoista päivää pääsiäisen jälkeen yhtymään häneen
+Kalmarin edustalla. Svante herra itse, pirun Hemming Gadd mukanaan,
+on taipaleella rajaa kohden. Eikö tämä kaikki oikeuta kuningasta
+niihin ankariin toimenpiteihin, joihin hän aikoo ryhtyä tai on jo
+ryhtynyt?"
+
+"Mutta aiottu kokous..."
+
+"Että kuningas tulee, siitä olen vakuutettu, vaikka luonnollisesti
+hän ryhtyy niihin varovaisuuskeinoihin, joita olosuhteet vaativat.
+Mutta on tuskin luultavaa, että teidän uusi valtionhoitajanne pitää
+tehdyt sitoumukset; sellainen ei nykyään ole tapa Ruotsissa."
+
+Korvapuusti sattui Erik herraan, niin että hän karahti
+tummanpunaiseksi kasvoiltaan. "Onko loukkaus tarkoitettu?" kysyi hän.
+
+Niilo herra huomasi menneensä liian pitkälle. "Ei", vastasi hän.
+"Tarkoitin lankoani, jonka pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä."
+
+"Onko minulla lupa lausua muutamia sanoja?" kysyi nuori Kustaa herra
+melkein nöyrästi.
+
+"Kuulen teitä mielihyvällä."
+
+"Lausutte kovia syytöksiä Ruotsin kansaa vastaan, mutta sen voi kyllä
+pitää ohjissa."
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Kirves tosin iskee, mutta määrääkö kirves mihin isku sattuu?"
+
+"Ei, vaan käsi, joka sitä pitelee."
+
+"Juuri niin!"
+
+"No?"
+
+"Hakatkaa se poikki!"
+
+"Käsikö?"
+
+"Niin!"
+
+Niilo Gedda tuijotti häneen. "Täällä on monia käsiä", sanoi hän
+kysyen.
+
+"Hakatkaa niin monta kuin voitte!"
+
+"Kautta sieluni, olette oikeassa! Ja jos kuningas ei pelkäisi..."
+
+"Sellainen ei kelpaa!"
+
+"Nuori kuningas ei pelkää."
+
+"Silloin on hän minun mieheni."
+
+"Sen uskon."
+
+"Pikainen toimi, pikainen apu!"
+
+"Tosin..."
+
+"Muistakaa, että on sen parempi kuta useampia!"
+
+"Mutta salavihkaa..."
+
+"Houkutelkaa heidät ensin ansaan, antakaa heidän pyristellä, tutkikaa
+ja tuomitkaa ja sitten iskekää, iskekää koko maailman nähden!
+Jäätäkää heidät ensin kauhulla, sitten he lankeavat jalkoihinne --
+kunnioituksesta!"
+
+"Miksi ette ole kymmentä vuotta vanhempi!" huudahti Niilo herra
+ihaillen. "Mikä mainio valtionhoitaja teistä tulisikaan!"
+
+"Tehkää isästäni se!"
+
+"Erik herrasta?" huudahti Niilo Gedda vilpittömällä kummastuksella ja
+kääntyi häneen.
+
+Erik Trollen hapset olivat harmaantuneet sen jälkeen kuin hänet
+viimeksi näimme, mutta hän tahtoi yhä näyttää nuorelta ja käytti
+siihen kaikki tunnetut keinot. Hänen ensimäinen vaimonsa piti häntä
+talutusnuorassaan, toinen vaimo ja poika taluttivat häntä kumpikin
+puolestaan; poloista miestä vedettiin milloin oikealle, milloin
+vasemmalle. Vastoin tavallisuutta vetivät molemmat tällä kertaa yhtä
+köyttä, ja sentähden vastasi Erik herra jommoisellakin helppoudella,
+vaikka samalla hämillään:
+
+"Emäntäni ja Kustaa tahtovat sitä molemmat."
+
+"Ja te itse?"
+
+"Minä!"
+
+"Ajatelkaa vaivoja, vastuunalaisuutta."
+
+"Isäni on maan oppineimpia miehiä."
+
+"Mutta tähän vaaditaan paljon muutakin."
+
+"Hän kuuluu erääseen maan jaloimmista suvuista."
+
+"Se on totta!"
+
+"Poikani Kustaa..."
+
+"Hän se siis on hoitava asiat?"
+
+"Niin olen ajatellut."
+
+"Hyvä, mutta opinnot Roomassa?"
+
+"Voin päättää ne..."
+
+"Jos kutsuvat tärkeämmät asiat?"
+
+"Jos isänmaa tarvitsee minua."
+
+"Oivallista!"
+
+"Nyt on minun aika ajatella lähtöä", virkkoi Kustaa nousten. "Ennen
+yön tuloa täytyy minun tehdä matkaa hyvä mokoma."
+
+Niilo herra puristi lujasti hänen kättänsä. "Kiitän teitä sydämestäni
+niin suuriarvoisesta tuttavuudesta; te näytätte minusta tämän maan
+aamutähdeltä."
+
+"Taivas suokoon minulle voimaa toteuttaa teidän toivomuksenne",
+vastasi nuorukainen häveliäästi.
+
+Hän syleili sitten isäänsä.
+
+"Saanko mitään terveisiä mukaani kotiin?" kysyi tämä.
+
+"He olivat aivan liian iloisia lähtöni johdosta", vastasi Kustaa
+herra, "mutta se ei estä minua toivottamasta heille kaikkea hyvää".
+Näin sanoen poistui hän nopeasti huoneesta.
+
+"Mikä onnellinen isä te olette!" huudahti Niilo herra ja katsoi
+ihaillen nuoren miehen jälkeen.
+
+"Sangen onnellinen", vastasi Erik herra huoaten.
+
+"Onko teillä useampia poikia?"
+
+"Toiset lapset saivat surmansa äitinsä kanssa."
+
+"Ah! Kustaa herra on äitiinsä?"
+
+"Hän on äitinsä elävä kuva."
+
+"Harvinainen nainen!"
+
+"Sangen harvinainen."
+
+"Mutta ankara?"
+
+"No, niin... hieman..."
+
+"Muistelen kuulleeni, että hän oli mustasukkainen. Te olette ollut
+erittäin kaunis mies, Erik herra."
+
+Mahdollisesti kuuli tämä hengessään silkkihameen kahinan, sillä hän
+vastasi sangen hämillään: "En muista antaneeni syytä..."
+
+"Varmaankin annoitte", nauroi Niilo herra, "mutta johan olette aikoja
+ollut uusissa naimisissa?"
+
+"Viisitoista vuotta."
+
+"Gyllenstjernan kanssa?"
+
+"Niin."
+
+"Ylväs nimi!"
+
+"Ylväs rouva!"
+
+"Onko teillä lapsia?"
+
+"On, kolme."
+
+"Poikiako?"
+
+"Tyttäriä."
+
+"Tulevatko he isäänsä?"
+
+"Eivät", vastasi hän nopeasti ja kovasti punastuen, "he muistuttavat
+kaikki kolme äitiään".
+
+Erik herra, jota ei haluttanut kauemmin olla kuulusteltavana, nousi
+sanoakseen jäähyväiset. Molemmat herrat sopivat siitä, että toimivat
+yhdestä tuumin, ja niin erosivat he molemmin puolin tyytyväisinä
+toisiinsa.
+
+Ne rohkeat ehdotukset, joita nuori Kustaa Trolle oli tehnyt,
+antoivat linnanpäällikölle paljon ajattelemisen aihetta. Jos Ruotsin
+aateliston keskuudessa toimitettiin, ankara karsinta, merkitsi se
+samaa kuin maan lannistaminen. Mikä se Tanskassa teki kuninkaan
+aseman vaikeaksi, jollei kestämättömäksi? Aateli, joka ei tahtonut
+jakaa hallintoa ja valtaa hänen kanssansa. Siellä hän ei uskaltanut
+pukeutua sotisopaan heitä vastaan, se saattoi maksaa hänen henkensä.
+Ruotsissa sitä vastoin oli vaara suhteellisesti pienempi, ja
+olihan Norjan esimerkki nähtävänä. Tosin Ruotsissa oli talonpoika
+nostattanut myrskyn, mutta se oli vain yksinäinen tapaus, norjalaiset
+eivät tekisi samoin, eikä mitään aatelia ollut heidän joukossaan.
+Ruotsin täydellinen masentaminen tätä tietä ei Niilo herrasta
+näyttänyt ainoastaan mahdolliselta, vaan sangen todennäköiseltä.
+Ajatuksissaan jakoi hän jo sen alueet tanskalaisten kesken.
+
+Muutamia viikkoja edellä kerrotun keskustelun jälkeen näki hän
+suureksi tyydytyksekseen yksitoista tanskalaista sotalaivaa
+laskevan maihin Kalmariin. Ne toivat mukanaan -- paitsi kuningasta,
+monia herroja ja ritareita, piispoja ja lähettiläitä -- sotaväkeä
+kolmetuhatta miestä, jotka leiriytyivät kaupungin edustalle.
+Lähetettyjen vakoilijain kautta tuli pian tunnetuksi, että herra
+Svante Niilonpoika, mukanaan suuri joukko ruotsalaisia herroja, mutta
+ainoastaan muutamia satoja rahvaanmiehiä, oli matkalla sinne, mutta
+pysyi paikoillaan eräässä salmessa Kalmarin pohjoispuolella.
+
+Tähän luultiin Åke Hannunpojan olevan syypään. Tämä oli sanonut,
+että pientä parvea odotti kuolema saapuessaan Kalmariin, ja hän
+oli esittänyt niin todennäköisiä syitä, että monet ruotsalaisista
+herroista olivat asettuneet hänen puolelleen, ollen sitä mieltä,
+ettei ainoatakaan ihmishenkeä pitänyt panna alttiiksi niin
+epätasaiseen taisteluun.
+
+Kuinka sen laita lie ollutkin, joutui kuningas miehineen pois
+suunniltaan, kun Svante Niilonpoika ja hänen miehensä eivät saapuneet
+sovittuun kokoukseen, ja päätettiin siitä huolimatta tutkia heidän
+asiaansa ja julistaa tuomio.
+
+Seuraavana päivänä lähti kuningas laivastaan kaupunkiin ja meni
+raatihuoneelle, seurassaan joukko tanskalaisia ja ruotsalaisia
+herroja, Lundin ja Trondhjemin arkkipiispat samoinkuin kuninkaan
+sukulaisten lähettiläät Saksasta ja Skotlannista.
+
+Kun kokous oli vaskirumpuja rämistäen ja torvia toitottaen julistettu
+avatuksi, luettiin julki Kööpenhaminassa tehty sopimus aselevosta.
+Sen jälkeen nousi kuninkaan kansleri ja valitti herransa puolesta
+sitä, että ruotsalaiset olivat jääneet pois. Vanhan järjestyksen
+mukaan ei neuvottelujen olisi pitänyt alkaa, ennenkuin oli sovittu
+uudesta kokouksesta, mutta nyt oli saatu varmempi kortti käsiin ja
+kokous julistettiin heti valtakunnan tuomioistuimeksi.
+
+Syytös oli jo valmiina, ja tanskalainen mies nimeltään Niilo Hög sai
+käskyn lukea sen. Mutta tuskin olivat ensimäiset sanat lausutut,
+kun nousi eräs vanha tanskalainen aatelismies. Hän kumarsi aivan
+maahan kuninkaan edessä ja pyysi Jumalan ja hänen enkeliensä tähden,
+ettei hän millään laittomalla toimenpiteellä antaisi vihollisilleen
+syytä valituksiin. Ei ollut ainoastaan vanha tapa, vaan laissakin
+säädetty, että jos joku tahtoi syyttää toista tuomioistuimen edessä
+eikä syytetty ollut saapuvilla, oli kirjoitus julkisesti luettava
+kaupungin kaduilla ja toreilla.
+
+Kuningas kääntyi läsnäolijoihin ja kysyi, oliko niin laita, ja kun
+kaikki myönsivät sen, sanoi hän pitävänsä oikeutta niin suuressa
+arvossa, että sen vuoksi alistui mihin nöyryytyksiin tahansa. Sen
+jälkeen lähti hän koko hovinsa kera raatihuoneelta, mutta hänen
+ympärillään ylistettiin äänekkäästi hänen hurskasta mielenlaatuaan.
+
+Seuraavana aamuna ratsasti eräs kuninkaallinen virkamies airuen kera
+ulos linnanportista. He näyttivät odottavan jotakin, ja siten saivat
+uteliaat tilaisuuden töllistellä hevosten kallisarvoisia satulaloimia
+ja pieniä kiliseviä kelloja, joilla ne olivat koristetut. Ylhäisempi
+ratsastaja oli puettu tulipunaiseen pukuun, joka oli reunustettu
+kärpän nahalla; päässään oli hänellä sulitettu hattu. Toisen puku
+oli melkein valkoinen ja oli siinä kapea kultareunus; päässään oli
+hänellä samanvärinen lakki ja kädessään sauva.
+
+Portti avattiin uudelleen, ja kokonainen parvi poikasia tuli ulos
+ratsain; puolet heistä olivat puetut punaisiin ja valkoisiin, puolet
+sinisiin ja keltaisiin. Heillä oli pasuunat ja vaskirummut mukanaan,
+ja heti liikkeelle lähdettyä viritettiin soitto.
+
+Kaikki, jotka kynnelle kykenivät, riensivät jälestä saadakseen
+tietoonsa, mitä nyt oli tapahtuva.
+
+Ensi kerran pysähdyttiin torille. Airut heilutti sauvaansa ilmassa ja
+huusi henkensä täydeltä:
+
+"Teemme tiettäväksi!"
+
+Sen jälkeen avasi virkamies suuren julistuskirjan ja luki haasteen.
+
+Sen saivat Sten Sturen perijät: Svante Niilonpoika, Niilo Klaunpoika,
+Sten Kristierinpoika, Trotte Maununpoika, Erik Turenpoika, Ã…ke
+Hannunpoika ja Pietari Turenpoika kannattajineen ja heimolaisineen.
+
+Nämä olivat olleet kapinallisia ja uppiniskaisia alamaisia,
+vieroittaneet Ruotsin valtakunnan ja mitä siihen kuului laillisesti
+valitusta kruunatusta kuninkaastaan ja nyt kieltäytyneet tehdyn
+sopimuksen mukaan olemasta läsnä kokouksessa. Heidät kutsuttiin
+seuraavana päivänä vastaamaan siitä, mitä olivat rikkoneet.
+
+Kun lukeminen oli lopussa, heilutti airut uudestaan sauvaansa ilmassa
+ja kirkui minkä jaksoi:
+
+"Eläköön hänen kaikkein armollisin majesteettinsa, kuningas Hannu,
+Tanskan, Ruotsin ja Norjan herra!" Töllistelevä väkijoukko rääkyi
+mukana, sitten yhtyi siihen rämisevä soitto, ja koko lauma vaelsi
+eteenpäin seuraavassa kadunkulmassa uudistaakseen saman maksuttoman
+ilveilyn.
+
+Seuraavana päivänä meni kuningas uudelleen koko seurueineen
+raatihuoneelle. Nyt saattoi hän olla ylpeä mielessään, sillä hän
+oli täyttänyt kaiken vanhurskauden. Kun sama vanha aatelismies
+nousi jälleen ja kiitti hallitsijaa siitä oikeudesta, jota hän oli
+suvainnut noudattaa, kysyi tämä, oliko vielä mitään varteenotettavaa.
+
+Vastaukseksi tuli yksimielinen "ei", ja vasta tämän jälkeen vaati
+kuningas tuomiota ja rangaistusta rikkojille.
+
+Se lankesi kuten oli odotettukin. Syytettyjen oli rangaistukseksi
+majesteetinrikoksesta menetettävä henkensä ja omaisuutensa ja
+viimeksimainittu oli otettava kruunulle. Hannu kuninkaan julisti
+hänen tanskalainen neuvostonsa Ruotsin kuninkaaksi, koko kansan
+oli jälleen tunnustettava hänet ja hänen käsiinsä jätettävä kaikki
+linnat, kaupungit ja kruunun tulot, Örebron linna oli kuuluva
+kuninkaan äidille, Kristinalle, ja hän yksin sai nimittää sinne
+voudin.
+
+Mutta tätä tuomiota ei ollut julistettava kirjelmillä ainoastaan
+Tanskassa ja Norjassa. Se oli ilmoitettava myös Saksanmaan keisarille
+ja säädyille, ja jos niin tarvittiin, oli kuninkaan taivutettava
+keisari kristikunnan maallisena herrana kutsumaan ruotsalaiset
+tuomioistuimensa eteen. Ruotsin valtionhoitaja ja kaikki hänen
+kannattajansa julistettiin valtiokiroukseen, henkipatoiksi, joihin
+sai käydä käsiksi ken vain halusi.
+
+Päivä kului pitkälle, ennenkuin ehdittiin tehdä niin monta tärkeää
+päätöstä, mutta sen jälkeen pantiin kuninkaan laivalla toimeen
+loistava juhla, poltettiin loistava ilotulitus ja sytytettiin kokkoja
+välittämättä siitä, mitä vahinkoa ne voivat saada aikaan.
+
+Mutta kaupungin porvarit keräytyivät koolle. Heistä oli leikinlasku
+liian karkeaa, ja yksi ja toinen lausui ajatuksensa hieman liian
+ääneen.
+
+Tämä tuli kuninkaankin korville, ja ennenkuin hän seuraavana
+aamuna purjehti pois, osoitti hän valtaansa ja lempeää mieltänsä
+hirtättämällä suuren joukon kaupungin porvareita. Vaikkei rangaistus
+kohdannutkaan syyllisiä, niin olihan "oikeutta" kuitenkin harjoitettu.
+
+Kalmarin linna ja kaupunki miehitettiin kuninkaan väellä. Niilo
+Gedda palasi hänen kanssansa Kööpenhaminaan, heillä oli paljon
+neuvoteltavaa keskenään. Muuten oli Hannu kuningas mitä iloisin
+seuraveikko, ystävällinen, kohtelias ja palvelevainen. Usein teki
+hän itse velkaa auttaakseen muita, mutta sellaiseen hän antautui
+ainoastaan osoittaakseen aina olevansa todellinen ystävä ystävilleen.
+
+Totta puhuen eivät nämä aina olleet hänen ystäviään, sen hän tiesi,
+mutta silloin leikkivät he keskenään, kunnes kuningas oikeuden vuoksi
+-- raivasi vihollisensa tieltä pois. Niin teki hän Laxmandille, niin
+olisi hän tehnyt Ruotsin suurmiehillekin.
+
+Kuinka erilaisia käsityksiä tästä oli, osoittavat olosuhteet
+Tanskassa ja Ruotsissa. Edellisessä maassa puhuttiin hänen
+lempeydestään ja ummistettiin silmät hänen heikkouksilleen;
+jälkimäisessä häntä vihattiin, ja Erik Turenpoika kirjoitti
+valtionhoitajalle:
+
+"Jos tanskalaiset voivat saada teidät ja valtaneuvoston oikein
+pulaan, niin silloin eivät heille merkitse mitään kirjeet eivätkä
+sinetit. Minä puolestani ajattelen: ennenkuin ryhtyisin yhteyteen
+sellaisen laittoman ja vallattoman kansan kanssa, tahtoisin
+parhaimpani mukaan joutua heidän kanssansa kahakkaan, maalla tai
+merellä, niin etteivät he ainakaan pääsisi kiinni kurkkuuni ja voisi
+minulta evätä sananvuoroa ennen kuolemaani."
+
+Peloton tohtori Hemming Gadd kirjoitti hänkin hyvälle ystävälleen
+valtionhoitajalle:
+
+"Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen selkään, niin
+älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette jalo herra,
+ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän käsissänne.
+Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen ratsastamaan.
+-- Tukholman porvarit kirjoittavat, että vihollisen ratsuväkeä on
+odotettavissa. Antaa heidän vain tulla! Lempeä Maria äiti, joka
+auttoi seitsemän kirkkopitäjää Ditmarskissa, voi kai Jumalan avulla
+auttaa kokonaisen kuningaskunnankin. Olkaa hyvällä mielellä, ja
+kaikki käy hyvin."
+
+Nämä kehoitukset vahvistivat Svante herraa päätöksessään koota luja
+sotavoima ja suojella Ruotsin maata. Sota oli ovella, ja hän käsitti,
+että siitä saattoi tulla tuima ja pitkällinen.
+
+"Parempi kuolla sotakentällä", kirjoitti hän avoimessa kirjeessään
+rahvaalle, "kuin päästää menemään silleen kuin Tanskan kuningas Hannu
+aikoo, kaikkien meidän vahingoksi ja iankaikkiseksi kadotukseksemme".
+
+
+
+
+5.
+
+UUSI VALTIONHOITAJA.
+
+
+Herra Svante Niilonpoika mittaili rivakoin askelin linnanhuoneen
+lattiaa; väliin pysähtyi hän ikkunan ääreen ja katsoi ulos, mutta sen
+jälkeen jatkoi hän kävelyään yhtä vauhdikkaasti kuin ennenkin. Oli
+ilmeistä, ettei hänen ajatustensa esine ollut lähellä.
+
+Penkillä ikkunan ääressä istui Märta rouva; ystävällisin katsein hän
+seurasi herraansa, mutta hänen huulillaan väreili hieno, melkein
+huomaamaton hymy, eikä hän lainkaan näyttänyt tuntevan samaa
+levottomuutta kuin hänen puolisonsa.
+
+"Jollei Hansa enää tyydytä tarpeitamme, kuinka ne sitten tulevat
+tyydytetyiksi!" huudahti Svante herra kiihkeästi. "Eivätkö
+kuninkaallisesti valtuutetut merirosvot tee kaikkialla rannoillamme
+tuhojaan, ja jos joku ruotsalainen purjealus uskaltaa lähteä
+noutamaan elintarpeita, joutuu se palatessaan tanskalaisten
+kaapparien saaliiksi."
+
+"Lyypekillä on niin suuri voitto kaupastaan Ruotsissa, että se tuskin
+antaa tanskalaisten peloitella itseään sitä jättämään", vastasi Märta
+rouva.
+
+"Mitä muuta he voivat, jos heidän erivapautensa Tanskassa ja
+Ruotsissa lakkautetaan ja heidän omaisuutensa pannaan takavarikkoon?
+Eikö ollut niin kolme vuotta sitten?"
+
+"Oi, jospa he tahtoisivat nousta sotaan!"
+
+"Lyypekki tekisi sen, jos toiset kaupungit tahtoisivat tulla mukaan.
+Se on tähän asti kaikista kielloista huolimatta jatkanut kauppaa
+meidän kanssamme, mutta nyt, kun Hannu kuningas on naulauttanut
+valtiokirousjulistuksensa heidän raatihuoneensa ja kirkkojensa
+oville..."
+
+"Missä hän selittää, että Ruotsin valtionhoitaja on tehnyt
+majesteetinrikoksen", lisäsi Märta rouva halveksivasti hymyillen.
+"Ettekä ainoastaan te, herra, vaan kaikki valtakunnan parhaat miehet."
+
+"Maa on tyyten köyhdytetty, sen tärkeimmät linnoitukset vihollisten
+käsissä, monet sen suurmiehistä ovat salaisia Tanskan puoluelaisia."
+
+"Teillä on parhaat ystävänne Taalainmaassa", sanoi Märta rouva pitkän
+äänettömyyden jälkeen.
+
+"Minä olenkin aikonut lähteä sinne, mutta ennen kaikkea täytyy meidän
+vallata Kalmari takaisin."
+
+"Elektus ei lyöne mitään laimin."
+
+"Ei, hän on tosiaan minun ystäväni. Sentähden on hän yhtä vihattu
+kuin pelättykin."
+
+"Täytyy myöntää, ettei hän ole pappi eikä piispa, vaikka hän kantaa
+arvomerkkejä."
+
+"Moni pappismies on kantanut miekkaa ennen häntä."
+
+"Mutta pannut sen pois jälleen, mikä ei näytä olevan Hemming herran
+tarkoitus."
+
+"Joku on puhunut sinulle pahaa hänestä." Märta rouva punastui hieman.
+"Arkkipiispa..."
+
+"Se vanha kettu! Luotatko häneen?"
+
+"Maan kaikki piispat ovat samaa mieltä."
+
+"Kieltämättä on hän isänmaan ystävä, jolle vain harvat vertoja
+vetävät!" huudahti Svante herra lämmöllä. "En puhu nyt siitä, mistä
+minun persoonallisesti on häntä kiittäminen, mutta kuka uhrautuu
+samassa määrin kuin hän, kuka halveksuu herjauksia ja täyttää
+velvollisuutensa kuten Hemming Gadd?"
+
+"Jos meillä on Jumala kanssamme ja lujia, luotettavia ystäviä,
+tarvitseeko meidän silloin pelätä?"
+
+"Ei, tosiaankaan! Näin hän kirjoittaa." Svante herra otti esiin
+kirjeen ja luki: "Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen
+selkään, niin älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette
+jalo herra, ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän
+käsissänne. Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen
+ratsastamaan. -- -- -- Olkaa hyvällä mielellä, ja kaikki käy hyvin."
+
+"Eikö hän kirjoita mitään muuta?"
+
+"Kyllä, hän kirjoittaa, että Kalmarin linnan päälliköllä, herra
+Niilo Geddalla on ollut vieraanaan herra Erik Trolle, jolla oli
+mukanaan poikansa Kustaa, ja että tämä 22-vuotias nulikka on osannut
+olla siinä määrin arkkipiispan mieliksi, että tämä korkea herra on
+määrännyt hänet seuraajakseen, ja että rouva Bonti on taannut hänelle
+paikan, ja hän sitä vastoin luvannut, että jalo rouva julistetaan
+pyhimykseksi kuolemansa jälkeen."
+
+"Tietääkö arkkipiispa sen?" kysyi Märta rouva nauraen.
+
+"Enpä luule. Elektus kirjoittaa, että häntä vaivaavat kovat
+ahdistukset. Ainoa, joka vaikuttaa tyynnyttävästi häneen, on vanha
+lähetyspappi, Johannes. Mutta Hemming Gadd ei myöskään voi tulla
+ilman häntä toimeen. Isä Johannes näyttää tulevan välttämättömän
+tarpeelliseksi heille molemmille."
+
+Märta rouva istui äänetönnä mietteissään. Äkkiä hän otti kirjeen
+taskustaan ja ojensi sen herralleen:
+
+"Kas tässä, tämä on lähetetty minulle, mutta se on herralleni."
+
+Svante herra avasi sen nopeasti ja luki:
+
+"Hyljätty antaa takaisin sen, mikä kerran kuului teille."
+
+Kirjeessä on pieni sininen nauharuusuke.
+
+Svante katsoi kummastuneena Märtaan. "Tiedätkö arvoituksen
+selityksen?" kysyi hän.
+
+"Lahjoitin sen sinulle monia vuosia sitten. Katsos, takapuolella on:
+M. I."
+
+"Se oli muistikirjan välissä, joka minulla oli aina taskussani."
+
+"Niin sanoit minulle!"
+
+"Kadotin sen ollessani viimeksi Norjassa."
+
+"Ja nyt lähetetään se minulle."
+
+"Kuka...?"
+
+"Niin, kuka?"
+
+"Sitä en todellakaan tiedä."
+
+"Enkä minä välitäkään siitä." Näin sanoen repi Märta kirjeen pieniksi
+palaisiksi.
+
+"Nauha on minun!" sanoi hänen herransa ja tahtoi ottaa sen.
+
+"Välitättekö sellaisista lapsellisuuksista?"
+
+"Se on varastettu minulta", sanoi hän, "nyt voin ymmärtää, missä
+tarkoituksessa".
+
+"Sillä tavoin ei voiteta mitään", vastasi Märta. "Tuossa se on, mutta
+kätke se vasta paremmin!"
+
+"Tahtoisin hyvin mielelläni tietää..."
+
+"Epäiletkö ketään?"
+
+"Erästä hollannitarta, nimeltään Sigbrit."
+
+"Vanhako?"
+
+"Ei hän vanha ollut viisitoista vuotta sitten."
+
+"Etkö nähnyt häntä Bergenissä?"
+
+"Muistelen siellä useampia kertoja kohdanneeni naisen, joka terävin
+silmin katseli minua. Koetin turhaan muistella, missä olin nähnyt
+hänet ennen; nyt tiedän, se oli Sigbrit!"
+
+"Oliko hänellä mitään valittamista sinua vastaan?"
+
+"Minä halveksin hänen rakkauttaan."
+
+"Sitä nainen kaikista vähimmin antaa anteeksi."
+
+"Hän on vannonut minulle kostoa, enkä minä epäile, että hän pitää
+valansa."
+
+"Minulla on sukulaisia siellä, he kyllä pitävät häntä silmällä."
+
+"Jos kirje tulee häneltä, silloin on hyvä, että joku valvoo hänen
+hommiaan."
+
+"Olen varma siitä, etteivät ystäväni lyö mitään laimin."
+
+Märta rouvalla oli erityinen kyky tyynnyttää myrskyjä Svante
+Niilonpojan sielussa, sentähden nimitti tämä emäntäänsä Davidikseen.
+Mutta Märta ymmärsi hyvin miehensä levottomuuden ja pelon
+tulevaisuuteen nähden.
+
+Ruotsi oli kuin laiva, joka heittelehti hyrskyissä sinne ja tänne.
+Jokaisen uuden hyökyaallon paiskatessa se ruski jo murtuneista
+liitteistään, ja pelastuksen toiveet olivat joka päivä yhä pienemmät.
+
+On luultavaa, että tähän aikaan muinaisten päivien muisto herätti
+monia hiljaisia syytöksiä Svante Niilonpojan sielussa. Hän ei
+suinkaan ollut menetellyt Sten herraa kohtaa kuten olisi pitänyt,
+mutta siitä, ettei hänen kiittämättömyytensä ollut mennyt vielä
+pitemmälle, oli hänen ensi sijassa kiittäminen Hemming Gaddia, ja sen
+velan tahtoi hän maksaa.
+
+Lieneekö se sitten tapahtunut itsetiedottomasta
+velvollisuudentunnosta vai omasta taipumuksesta, mutta vähitellen hän
+antautui samalle uralle kuin Sten Sturekin, tämän ystävät tulivat
+hänen ystävikseen, ja Sten herran vihollisia, jotka muinoin olivat
+olleet nuoren ritarin jokapäiväisenä seurapiirinä, vältti hän nyt
+ilmeisesti.
+
+Hän oli tulinen ja herkkä, yhtä taipuvainen suopeuteen kuin
+vihaankin; hän oli rohkea ja rakasti palavasti isänmaataan, ei
+pelännyt vaaroja, vaan astui niitä vastaan pystypäin.
+
+Mutta vastoinkäymiset väsyttivät, hänellä ei ollut sitä tahdon
+sitkeyttä, joka näkee työnsä revittävän maahan, mutta rakentaa
+yhä edelleen rajattomiin, lujasti luottaen, että työ kerran tulee
+pysyväksi.
+
+Itse oli hän kerran kuulunut niinsanottuihin rauhanystäviin ja
+ollut mukana avaamassa tietä tälle Hannu kuninkaalle, jota vastaan
+hän nyt taisteli. Kun hän nyt tutkisteli omaa mieltään, ei hän
+voinut kieltää, että ynseys Sten Sturea kohtaan oli sisin syy tähän
+menettelyyn. Hän oli tosin koettanut uskotella itselleen, että
+liittyminen Tanskaan sisälsi aatteen, johon perustuisi Pohjolan
+suuruus; mutta silloin yhtä hyvin kuin nytkin hän tiesi, ettei Ruotsi
+koskaan alistuisi miksikään alusmaaksi eikä pakollinen yhdistys siten
+koskaan tulisi pysyväiseksi. Ja kuitenkin oli hän vaikuttanut sen
+puolesta.
+
+Nyt tekivät toiset niin; heidän vaikuttimensa olivat kai yhtä hyviä
+kuin hänenkin?
+
+Katumuksen tunteet ovat pistävän teräviä okaita, jotka eivät anna
+ihmiselle mitään rauhaa. Ei vaadittukaan aivan vähän rohkeutta
+muuttunein mielipitein pitää silmällä nykyisiä vastustajiaan, joiden
+kanssa oli ennen ollut samanmielinen, mutta joita vastaan nyt täytyi
+kaikin voimin taistella. Mutta kun nämä katkerat Saulin ajatukset
+tulivat, silloin meni hän puolisonsa luo, jonka sanat antoivat
+lohdutusta hänen sairaalle mielelleen.
+
+Koskaan ei kuitenkaan Märta näyttäytynyt niin edukseen kuin
+lapsipuolensa parissa. Ensimäisen puolisonsa kanssa oli hän saanut
+kolme perillistä: Kristinan, Knutin ja Alfin; Svante herran mukana
+yhden. Nuori Sten oli tähän aikaan äskettäin täyttänyt kolmetoista
+vuotta, oli reipas luonteeltaan ja ulkonäöltään muistutti suuresti
+äitiään.
+
+"On omituista", sanoi Märta rouva herralleen, "että niin monet seikat
+herättivät mielessäni kateutta Ilianaa kohtaan, vaikka pidin niin
+vähän hänestä".
+
+"Niin monet seikat?" toisti Svante herra kysyen. "Ensiksikin se, että
+Sten pienokainen on niin äitiinsä ja siten alituiseen muistuttaa
+sinulle häntä."
+
+"Toivoisin, ettei hän muistuttaisi."
+
+"Sitten onni, että hänellä on sellainen poika."
+
+"Sinähän hänet kasvatat."
+
+"Mutta taipumukset on hän saanut äitivainajaltaan!"
+
+"Tahdottomuuden?"
+
+"Ei, sydämen lempeyden! Aivan varmaan oli hän parempi kuin me
+ymmärsimme tai uskoimme."
+
+"Eikö hänellä ole mitään isältään?"
+
+"Miehuullisuus! Kuitenkin tuntuu hän minusta muistuttavan enemmän
+isoisäänsä."
+
+"Eihän hänellä ole hyvän perun puutetta. Ymmärtäköön hän vain käyttää
+sen omaksi ja muiden onneksi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Svante herra ei pitänyt mitään suurta hovia, mutta Märta rouva näki
+mielellään nuorisoa ympärillään, ja iltaisin koottiin mielellään
+linnansuojiin mitä Tukholmassa oli etevintä.
+
+Märta rouva oli itse kerran ollut samoissa suojissa suuren palvomisen
+esineenä; nyt huvitti häntä nähdä sitä ihailua, mitä osoitettiin
+hänen tytärpuolelleen. Nuori Kristina neitsyt oli äskettäin täyttänyt
+viisitoista vuotta, umpun terälehdet eivät vielä olleet auenneet,
+mutta se oli aukeamaisillaan ja lupasi vastata rohkeimpiakin
+odotuksia.
+
+Hänen tukallaan oli tummanpunainen väri, jota silloin pidettiin
+pohjoismaisen kauneuden huippuna. Se oli niin pitkä, että hän
+saattoi peittyä siihen kuin huntuun, mutta kun hän heitti sen
+taaksepäin, hämmästytti katsojaa hänen kasvoinpiirteidensä vaalea
+soreus ja hänen harmaansiniset, vilkkaasti vilkkuvat silmänsä. Mutta
+Kristinassa oli jotakin naarashirven arkuutta; hän vastaili lyhyesti
+ja yksitavuisesti kysymyksiin ja pysyttelihe mieluimmin äitipuolensa
+rinnalla tai takana, ja tämän täytyi usein vastata hänen puolestaan.
+
+Mutta jos soitettiin tanssiin, silloin liikkuivat Kristinan jalat
+hänen tietämättään, kuten sotaorosen rummun pärrytyksen kuullessaan,
+hän odotti kärsimättömästi kutsua karkeloon, hänelle oli sama kuka
+pyysi, ja harvoin on huippuunsa kehittynyt taide ilmaissut suurempaa
+suloa kuin hän osoitti leijaillessaan yli lattian ritarin rinnalla.
+Jos kysyttiin, keneltä hän oli oppinut tanssitaidon, vastasi hän
+nauraen: "Voiko sellaista opettaa! Tanssin niinkuin minusta tuntuu
+parhaalta."
+
+Alf ja Knut olivat kaksoiset ja puolitoista vuotta Kristinaa
+nuoremmat. Molemmat olivat perineet isänsä vakavan luonteen. Lujempaa
+rakkautta veljesten välillä oli tuskin nähtävissä.
+
+Alituisen yhdessäolon ja samanikäisyyden olisi luullut synnyttävän
+ystävyyden molempien poikien ja Sten Svantenpojan välille. He
+lukivat, ratsastivat ja harjoittelivat ritarillisia aseleikkejä
+yhdessä ja sopivat hyvin keskenään, mutta nuoruuden ystävyydestä,
+joka on niin tavallinen tämänikäisten poikain kesken, ei näkynyt
+jälkeäkään. Norjalaiset kaksoisveljekset kulkivat omia teitään, ja
+ruotsalainen jäi tavallisesti yksin.
+
+Sten oli liian ylpeä lausuakseen moitteita ja liian ylevämielinen
+valittaakseen.
+
+"Etkö tahdo olla yhdessä Knutin ja Alfin kanssa kauemmin kuin
+harjoituksenne kestävät?" kysyi Märta rouva eräänä päivänä, kun poika
+tapansa mukaan tuli hänen luoksensa.
+
+"Kyllähän minä", vastasi Sten punastuen, "mutta minä olen mielelläni
+myös sinun ja Kristinan seurassa."
+
+Ja viimeksimainittu oli kovasti mieltynyt hänen seuraansa. Hänen
+edessään ei tyttönen ollut ujo, hänen kanssaan saattoi hän puhella ja
+kuvailla lapsuudenkotiaan ja retkiään ylös tuntureille. Sten kertoi
+oleskelustaan Taalainmaassa ja rakkaudesta ja huolenpidosta, jota
+hänelle osoitettiin; hän oli rakastettu ja tuttu joka talossa mihin
+meni. "Kaikki vain isäni tähden", oli hänellä tapana lisätä.
+
+Mutta jos veljekset pitivät toisistaan, niin oli sisar heidän
+ihailevain katseidensa yhteinen esine. He eivät voineet olla
+näkemättä sitä molemminpuolista kiintymystä, joka oli herännyt hänen
+ja Stenin välillä, ja keskenään neuvoteltuaan pyysivät he häntä
+tulemaan heidän huoneeseensa tärkeään keskusteluun.
+
+"Mitä te tahdotte?" kysyi tyttö epäluuloisesti astuen sisään ja
+istuutuen heidän väliinsä.
+
+"Kuulepas, sinä! Me emme pidä siitä, että sinä olet niin paljon
+yksissä Stenin kanssa."
+
+"Miksi ette?"
+
+"Hän katsoo meihin yli olkainsa!"
+
+"Kuvittelette vain!"
+
+"Me olemme kuninkaallista sukua!"
+
+"Onko hän sitä kieltänyt?"
+
+"Ei, sitä ei hän ole."
+
+"No, mistäs sitten on kysymys?"
+
+"Hänestä tulee tietenkin valtionhoitaja aikoinaan."
+
+"Entä sitten?"
+
+"Hän tietää sen!"
+
+"Entä sitten?" toisti tyttö polkaisten jalkaansa lattiaan.
+
+"Meistä ei voi sitä tulla!"
+
+"Käy kateeksenne sentähden, ettei teillä ole sitä voimaa, mitä
+tarvitaan suuriin tekoihin."
+
+"Kateeksi! Onko Sten sanonut niin?"
+
+"Sten ei puhu teistä koskaan muuta kuin hyvää."
+
+"Niin, sinulle!"
+
+"Ei kenellekään muillekaan."
+
+"Mistä sen tiedät?"
+
+"Minä näen ja kuulen enemmän kuin te. Sten ei karttele teitä, vaan
+te häntä. Mutta kun Märta rouva nuhtelee häntä siitä, vastaa hän:
+Antakaa minun olla täällä sisällä ja jutella teidän ja Kristinan
+kanssa."
+
+"Mistä tiedät, että me...?"
+
+"Luuletteko, etten tunne teitä ja osaa lukea ajatuksianne, niin
+pahoja kuin hyviäkin?"
+
+"Nyt pidät sinä enemmän Stenistä kuin meistä."
+
+"Niin teenkin!"
+
+"Minua haluttaisi lyödä hänet kuoliaaksi."
+
+"Samoin kuin kavala Tanskan kuningas teki isällemme?" kysyi Kristina.
+
+Alf kalpeni. "Älä puhu siitä!" sanoi hän.
+
+"Älä sitten sano, että tahdot olla hänen tapaisensa."
+
+"Mutta, Kristina", virkkoi Knut. "Eikö sinusta tunnu, että olemme
+täällä aivan kuin armoilla?"
+
+"Se ei ole koskaan johtunut mieleeni."
+
+"Olemme menettäneet perintömme."
+
+"Eikö valtionhoitaja ole hankkinut suurta osaa siitä takaisin?"
+
+"Se ei ole vielä tullut hyväksemme."
+
+"Eikä tulekaan, ennenkuin joudutte lailliseen ikään."
+
+"Onko meidän siihen asti jäätävä tänne?"
+
+"Tahtoisitteko heti palata Norjaan?"
+
+"Tuletko sinä mukaan?"
+
+"En!"
+
+"Aiotko jäädä tänne?"
+
+"Aion!"
+
+"Kuinka kauaksi?"
+
+"Sitä en tiedä!"
+
+"Kenties ainaiseksi?"
+
+"Kenties!"
+
+"Kristina, sinä et ansaitse olla norjalainen nainen; sinä olet
+ruotsitar!"
+
+"Märta rouva oli ruotsitar, joka asettui norjalaisten miesten
+eturintamaan, kun oli kostettava eräs urhoollisimmista
+sotapäälliköistä. Hän tahtoi viedä heidät vapauteen, mutta he
+pettivät hänet! Minä pidän enemmän hänen menettelystään kuin heidän."
+Pojat katsoivat epäröiden toisiinsa. "Knut ja Alf! Tahdotteko heittää
+kateuden nurkkaan?"
+
+"Se ei ole kateutta!"
+
+"No, kopeutta sitten?"
+
+"Se ei ole kopeutta!"
+
+"Mitäs se sitten on?"
+
+"Hän luuli tekevänsä meille hyvänkin kunnian alentumalla meidän
+luoksemme."
+
+"Ettekö te voi kuvitella tekevänne hänelle sellaista?" kysyi tyttö
+ilvehtien.
+
+"Pidät meitä piloinasi!"
+
+"Sen siedättekin, mutta asia on kuten sanoin. Hän on tuhat kertaa
+parempi kuin te."
+
+"Siitä ei puhettakaan!"
+
+"Ei syntyperältään, siinä voimme kyllä vetää vertoja hänelle, vaan
+mielenlaatuunsa, ritarillisiin tapoihinsa ja velvollisuudentuntoonsa
+nähden on hän teitä paljon korkeammalla."
+
+Tätä eivät veljekset suinkaan tahtoneet myöntää, ja niin päättyi
+riita kuten tavallista -- tuloksitta.
+
+Knut ja Alf olivat yhtä poikaa kuten ennenkin. Sten vietti edelleen
+vapaahetkiään äitipuolensa ja sisarensa kanssa -- sillä hän
+sanoi Kristinaa sisarekseen. Täten joutui hän yksiin myös niiden
+oppineiden miesten kanssa, joita Märta rouva usein kutsui hoviin. Ei
+siksi, että hänen mielensä tai ajatuksensa olisivat palaneet tähän
+suuntaan, mutta hän tiesi, että se suojelus, jota vallanpitäjät
+osoittavat sivistykselle ja taiteille, heittää loisteensa heihin
+takaisin. Oppineisuutensa tähden arvossapidetty astronomi, Pietari
+maisteri, oli tervetullut vieras Tukholman linnassa. Hän toi kerran,
+Märta rouvan suostumuksella, mukanaan erään nuoren ylioppilaan,
+Olavi Juhananpojan. Tämä oli opiskellut Upsalan korkeakoulussa
+ja saavuttanut siellä suurta tunnustusta. Nuori Sten kuunteli
+vilkkaalla harrastuksella heidän keskusteluaan, ja Pietari maisteri
+kertoi pyytäneensä arkkipiispalta lupaa pitää muutamia luentoja
+tähtitaivaasta ja sen ihmeistä, mutta ei ollut vielä saanut sitä.
+Silloin sanoi Sten tahtovansa puhua hänen puolestaan Svante herralle,
+ja tämä kyllä puhuisi hänen armolleen.
+
+Kun sitten Pietari maisteri kertoi, kuinka tähdet tulevat, katoavat
+ja palaavat jälleen, kuinka ne risteilevät keskenään, väliin
+pirstautuvat ja räjähtävät kappaleiksi, kuuntelivat hänen kuulijansa
+jännitetyllä mielenkiinnolla, eikä tarvinnut kaukaa hakea kysymystä:
+"Emmekö me ihmiset ole missään yhteydessä niihin?"
+
+"Voiko siitä olla epäilystäkään!" huudahti maisteri. "Ei ainoastaan
+se tähtikuva, jonka alla olemme syntyneet, vaan niiden yhtymät
+keskenään tehdessään kiertokulkuaan, ne esteet, joita ne kohtaavat
+tiellään, kaikki vaikuttaa elämää tai kuolemaa, onnea tai
+onnettomuutta, iloa tai surua!"
+
+Nämä luennot herättivät mitä vilkkainta harrastusta; hovin naiset ja
+herrat eivät puhuneet mistään muusta, ja Pietari maisteri, joka ei
+juuri tahtonut esiintyä tähtienselittäjänä, pakoitettiin väkisinkin
+ennustamaan tähdistä, koskei tähtitiedettä voitu vielä siitä eroittaa.
+
+Näihin aikoihin ilmoitti Svante herra eräänä päivänä emännälleen
+aikovansa lähteä Taalainmaahan. "Kenen asetat täällä
+linnanpäälliköksi?" kysyi Märta rouva.
+
+"Sen ainoan, johon luotan!"
+
+"Ja hän on?"
+
+"Sinä, Märta!"
+
+"Mitä ajattelet?"
+
+"Kukaan ei voi paremmin ja tunnollisemmin valvoa kaupungin tyyneyttä
+ja varmuutta."
+
+"Mutta jos vaara uhkaa, mitä on minun tehtävä?"
+
+"Mitä oma älysi sanoo."
+
+"Minä neuvottelen Stenin kanssa."
+
+"Hänet otan minä mukaani."
+
+"Teet oikein siinä", vastasi Märta mietteissään. "Minä saan tulla
+toimeen niin hyvin kuin voin."
+
+Sten oli iloinen tästä tiedon saatuaan. Hän ikävöi nähdä jälleen
+taalalaisia ystäviään, ja sitä paitsi oli hänen isänsä luvannut
+hänelle, että he matkalla poikkeaisivat arkkipiispan ja mahdollisesti
+useampainkin tuttavain luona.
+
+Svante Niilonpoika tiesi hyvin, mitä hän teki uskoessaan Tukholman
+linnan Märta rouvan haltuun. Tämä oli kykenevä vastuunalaiseen
+asemaan ja keksi kyllä keinoja vaaran uhatessa.
+
+Lähtönsä edellisenä päivänä sai valtionhoitaja kirjeen Hemming
+Gaddilta, joka oli Kalmarin edustalla piirityshommissa. Hän kirjoitti
+suurista vaikeuksista, joita hänellä oli voitettavanaan, ja pyysi,
+että Jumalan tähden lähetettäisiin hänelle muonavaroja ja miehiä,
+niin että hän voisi pontevasti ryhtyä piiritykseen.
+
+Märta kutsuttiin salakamariin, ja täällä sai hän tiedon kirjeen
+sisällöstä. Lisäksi sanottiin hänelle, että tanskalaiset
+kaapparilaivat estivät tavaranvaihdon ja hävittivät kaikkialla
+rannikoilla. Oli siis välttämätöntä, että hänellä oli laivoja
+lähettää vihollista vastaan, jos niin tarvittaisiin.
+
+Rohkea nainen ei säikähtänyt näistä tiedoista, hän kyseli vain,
+mihin varokeinoihin oli ryhdyttävä. Olihan hänen kasvatusäidillään,
+Ingeborg rouvalla, ollut linna kerran huolenpidossaan, ja olihan
+Tanskan kuningatar kestänyt pitkäaikaisen piirityksen. Kuitenkin
+täytyi hänen myöntää omassa povessaan, ettei hän nyt tuntenut sitä
+epätoivon rohkeutta, joka häntä elähytti, kun hän tarttui miekkaan
+kostaakseen Knut Alfinpojan kuoleman. Levottomuudella ja huolella hän
+kävi tehtäväänsä, mutta hän osasi salata sen, ja hymyilevin huulin ja
+parhain onnentoivotuksin hän ojensi herralleen kätensä jäähyväisiksi.
+
+Kristina ei tehnyt niin. Hän suri hillittömästi, kun hänet
+oli eroitettu Stenistä, ja tuumi, että nyt oli kaikki hänelle
+samantekevää. Viisas äiti piti häntä tarkoin silmällä ja jätti nuoren
+Olavi Juhananpojan tehtäväksi opastaa häntä tieteellisissä opinnoissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Valtionhoitajalla oli vain pieni seurue mukanaan ja hän teki
+lyhyitä päivämatkoja saadakseen kaikkialla tilaisuuden edeltäjänsä
+tavoin puhutella kansaa ja katsella oloja omin silmin. Ja missä hän
+liikkuikin, tulivat asujamet tuoden pitkät piustat valituksiaan ja
+rukoillen häntä toimittamaan apua. Jokaiselle oli hänellä osanottava
+tai elähyttävä sananen.
+
+Ekolsundin itäpuolella oli Piispan-Arnö. Se oli lujasti varustettu
+vallein ja juoksuhaudoin. Suuren rakennuksen rinnalla oli kappeli,
+jossa vietettiin jumalanpalvelusta joka sunnuntai piispan ollessa
+siellä. Svante herra oli lähettänyt viestin saapumisestaan, ja kaikki
+ovet olivat avoinna ottamassa häntä vastaan.
+
+Hänen armonsa oli tullut portaille saakka vastaan, ja maan molemmat
+mahtavimmat miehet syleilivät toisiaan vakuuttaen ystävyyttään
+molemmin puolin. Sten kumartui syvään suudellakseen arkkipiispan
+kättä, mutta tämä painoi nuorukaisen syliinsä ja sanoi, että hänen
+mukanaan oli kevät palannut takaisin; kevät, joka ennusti ihaninta
+kesää ja jaloimpia hedelmiä.
+
+Kun tulotervehdykset olivat päättyneet, vietiin vieraat ruokasaliin,
+missä pöytä odotti ruokalajeja kukkuroillaan. Hänen armonsa kehoitti
+heitä pitämään puoliaan ja valitti, että hänen heikko terveytensä
+pakoitti häntä kieltäytymään pöydän kaikista nautinnoista.
+
+Mutta maistella täytyi hänen niitä kuitenkin, ja sen teki hän
+yhtä perusteellisesti kuin kuka tahansa mukana olevista. Jaakko
+arkkipiispa osoitti viimeiseen asti, että huolimatta kaikista
+hyvistä päätöksistä, joita hän oli tehnyt niin aineellisiin kuin
+hengellisiinkin asioihin nähden, olivat kiusaukset useimmissa
+tapauksissa -- käyneet hänelle voittamattomiksi.
+
+Sen johdosta täytyi neuvottelu, jonka piti tapahtua iltapäivällä,
+lykätä seuraavaan päivään. Ilo valtionhoitajan vierailun johdosta oli
+liian rajusti vallannut hänen armonsa.
+
+Mutta kun Sten hetkistä myöhemmin kulki läpi käytävän, kuuli hän
+piispan huoneesta selvät sanat: "Beatrice kulta, anna anteeksi; en
+tee enää koskaan niin."
+
+"Kenen kanssa hän puhui?" kysyi poika ihmeissään.
+
+"Luultavasti jonkun pyhimyksen", vastasi isä.
+
+Molemmat päättivät iltapäivällä mennä katselemaan tienoita, ja he
+lähtivät kahden kävelylle.
+
+Syyskuu oli alullaan. Puut olivat jo vaihtaneet väriään. Tammet ja
+poppelit näyttivät melkein uhkaavilta tummanvihreissä väreissään,
+lehmukset ja koivut taasen vivahtelivat keltaisesta heleimpään
+kullanpunervaan. Niitetyt niityt olivat jälleen alkaneet hennosti
+vihoittaa, ainoastaan kynnöspellot olivat mustat ja odottivat.
+
+Aurinko oli laskussaan, taivaanranta hehkui kuin liekeissä, ja
+muutamia raskaita pilvenpakkuloita riippui taivaslaella kuten suuria
+lintuja levitetyin siivin. Mäellä seisoi satavuotisia aarnihonkia.
+Ensin punastuivat niiden rungot päivän suudellessa, sitten nousi
+puna yhä ylemmäksi, kunnes se kosketti jokaista vihreää huippua.
+Viheriä ja punainen ikäänkuin sulivat yhteen... Ihmeellinen tyyneys
+luonnossa, ei lehtikään liikahtanut... Mutta aurinko vaipui mailleen,
+tuntui lehahtavan kylmä henkäys kautta pensasten ja puiden, ja
+laulurastas viritti ilta virtensä.
+
+Isä ja poika seisoivat vaipuneina ihailemaan tätä ihanaa näytelmää.
+Silloin kuului kirkaisu. Molemmat kuuntelivat tarkasti. Vielä
+kerran... Ääni oli naisen ja kuului metsästä.
+
+He riensivät sinne.
+
+Kymmenkunta maalaisrenkiä oli valjastanut vanhan naisen risukuorman
+eteen. Kepiniskuin pakoitettiin hänet menemään eteenpäin.
+
+"Seis!" huusi ritari jyrisevällä äänellä. "Päästäkää nainen heti
+vapaaksi!"
+
+Mutta miehet katselivat epäröiden toisiaan. "No, miksette tottele?"
+
+"Akka on tuhonnut karjamme!" huusi muuan heistä.
+
+"Minun hevoseni on taittanut jalkansa!" valitti toinen.
+
+"Navettarakennuksen katto oli aamulla poissa..."
+
+"Isäukko on heittämäisillään henkensä!"
+
+"Ruoka-aitan ovat varkaat tyhjentäneet!"
+
+"Ulkona porrasten edessä oli kaksi tikkua ristissä."
+
+He huutelivat sikin sokin kilpaillen keskenään.
+
+"Kurjat raukat!" huusi nainen, jotta metsä kajahti vastaan. "Voinko
+minä mitä sille, että te annatte elukoillenne sellaista ruokaa,
+että ne siitä hullaantuvat? Eikö juomanne liika olut ollut syynä
+siihen, että ajoitte yöllä aivan kuin paholainen olisi istunut
+hevosen lautasilla ja hevonen pelästyksissään kaatui taittaen
+jalkansa? Voinko minä mitä sille, että tuuli oli kovempi kuin ne
+kurjat räystäskoukut, joiden varassa navetan katto oli? Ja jos joku
+muu kuin minä olisi kuullut riidan isän ja pojan kesken muutamista
+kurjista äyrityisistä, ei minua olisi syytetty siitä, että vanhus
+haukkoo viimeisiä henkiään! Jollei ruoka-aittoihin sovitettaisi
+lemmenkohtauksia, ei ovia pidettäisi auki varkaita varten, ja jos
+kaikki olisi kunnossa ja järjestyksessä kuten muinaisina päivinä,
+ette pelkäisi muutamia tikkuja, jotka tuuli on heittänyt ristikkäin."
+
+Sanat syöksyivät hyökyaaltona hänen huuliltaan, mutta samalla
+vapautti hän itsensä ihailtavalla notkeudella, ja miehet katselivat
+häntä kunnioituksen sekaisella pelolla. Kenenkään päähän ei
+pälkähtänyt häntä vastustaa tai ottaa kiinni uudelleen.
+
+"Oletko kotoisin Suomesta?" virkkoi ritari.
+
+"Sen sanominen ei ole mikään taikatemppu."
+
+"Mitä täällä teet?"
+
+"Minut on kutsuttu."
+
+"Kuka kutsui?"
+
+"Hänen armonsa arkkipiispan..."
+
+"Se ei ole totta!"
+
+"Antakaa minun puhua loppuun! Hänen armonsa arkkipiispan emäntä minut
+on kutsunut!"
+
+"Kuinka olet hänet tullut tuntemaan?"
+
+"Jo nuorena!"
+
+"Jos tämä tulee hänen armonsa korviin, niin millaisen rangaistuksen
+luulettekaan teitä odottavan?" kysyi ritari kääntyen vielä kerran
+miehiin, jotka olivat kerääntyneet yhteen kasaan ja vapisevin polvin
+ja kalpein poskin ajattelivat ilkityönsä seurauksia.
+
+Aivan kuin yhteisestä mielijohteesta heittäytyivät kaikki polvilleen
+ritarin eteen ja huusivat: "Armoa!"
+
+"Jos tahdotte olla vaiti siitä, mitä on tapahtunut, niin minä
+palkitsen teille sen", lupasi Svante herra vanhalle naiselle.
+
+"Olen kyllä vaiti", vastasi tämä.
+
+"Ottakaa sitten heti risukuormanne ja lähtekää täältä!"
+
+Miehille ei tarvinnut tätä sanoa toiseen kertaan. Tuokion kuluttua
+ei paikalla enää ollut muita kuin nainen ja molemmat ritarit. (Sten
+herra oli saanut tämän arvon jo viisivuotiaana.)
+
+"Sinä harjoitat noituutta?" jatkoi Svante herra.
+
+"Minä luen tulevia asioita."
+
+"Nimesi?"
+
+"Valmyra!"
+
+Ritari oli sillaikaa avannut kukkaronsa. "Pitäkää rahanne; minä en
+niitä ota!" virkkoi nainen.
+
+"Miksi ette?"
+
+"Olen jo saanut palkkani."
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Rouva Bonti kutsui minut tänne, mutta minä en vaeltanut pitkää
+matkaa hänen tähtensä... Henget vetivät minua."
+
+"Henget?"
+
+"Metsien, vuorten henget!"
+
+"Oletko nähnyt ne?" kysyi Sten innokkaasti.
+
+"Olen, herra, ja ne sanoivat minulle, että ken vieraalla maaperällä
+ensiksi kysyi minulta heistä, hän oli kutsuttu kasvamaan nuoreksi,
+suureksi puuksi, jonka lehvien alla kokonainen kansa oli etsivä
+suojaa. Mutta hornan kaikki voimat varustautuvat kaatamaan tämän
+nuoren puun, tuhannet vaarat tulevat sitä ympäröimään. Minut on
+valittu raivaamaan muutamia pois, mutta on tuleva toisia, joille minä
+en voi mitään, sillä minun aikani on jo lopussa."
+
+"Kenestä puhut?"
+
+"Sinusta, herra!"
+
+"Tunnetko meidät?"
+
+"Kuka erämaan vaeltaja ei tuntisi kirkkainta taivaan tähdistä,
+vaikkei tietäisikään, kuinka hänen on sitä nimettävä."
+
+"Joku on sanonut sinulle nimemme!" huudahti ritari.
+
+"Kenties senkin, että teillä seuraavana aamuna on oleva pitkä
+keskustelu hänen armonsa kanssa?" tuumi eukko kysyen.
+
+"Mitäs muuta varten minä olisin tullut tänne?"
+
+"Siitä on koituva suuria asioita."
+
+"Sitä toivon!"
+
+"Ei teidän käsityksenne mukaan. Mitä tulee tapahtumaan, se on
+ainoastaan keino Väkevän, Tutkimattoman kädessä!"
+
+Sillävälin oli jo tullut melkein pimeä. Kaikki kolme olivat verkkaan
+astuskelleet piispantaloa kohden. Nyt nousi kuu yli metsänlatvojen ja
+heitti lumo valonsa maisemalle. Kappelin kupariristi kirkastui siitä
+niin, että näytti aivan säteilevän valoa ympärilleen.
+
+"Katso", mutisi nainen, "vanha on katoava ja uusi on tulossa!"
+
+Ritari meni nopeasti häntä lähemmäksi, pani kätensä hänen olalleen ja
+sanoi: "Valmyra!"
+
+Äsken niin joustava, ylväs olento lyyhistyi kyyryisilleen. "Mitä
+tahdotte?" kysyi hän.
+
+"Olet nyt kristityssä maassa!"
+
+Valmyra pudisti päätään.
+
+"Epäiletkö sitä?"
+
+"Tiedän, ettei ole niin!"
+
+"Mitä todistuksia sinulla on?"
+
+"Onko hän kristitty tuolla palatsissaan?" Hän viittasi piispantaloon.
+Samalla naulasi hän silmänsä ritariin ikäänkuin tahtoisi lukea hänen
+sisimmät ajatuksensa.
+
+"Jumala yksin tuomitkoon!"
+
+"Pakanat ovat paremmat!"
+
+"Kuten Valmyra."
+
+"Hän on välikappale Väkevän kädessä. Tämä sanoo: 'Tule!' ja hän
+tulee; 'Mene!' ja hän menee."
+
+"Siksikö hän on nyt tullut tänne?" Jälleen oli kuin tietäjän
+kaukonäky olisi täyttänyt hänen sielunsa. Hän kohotti laihan
+käsivartensa ja viittasi kuuhun sanoen:
+
+"On vielä kolme päivää uuteen kuuhun. Sitä ennen saatte kyllä tietää,
+olenko tullut tänne korkeampain voimien vaikutuksesta."
+
+"Minä luotan sinuun!" huudahti Sten nuoruuden innostuksella, joka
+katkaisee kaikki siteet. "Siinä teet oikein!"
+
+"Suo anteeksi, isä, minä en voi muuta."
+
+"Juuri sinun tähtesi olen tullut. Voi sinua, nuorukainen, jollet
+olisi uskonut!" lisäsi eukko melkein uhkaavasti.
+
+"Jos tavalla tai toisella olet saanut tietää vaarasta, joka uhkaa
+poikaani, mikset voi ilmoittaa sitä ilman mutkia ja koukkuja?"
+
+"Minä voin ennustaa tapauksia, mutta en niitä estää; minä en voi
+tukkia kuilua, mutta minä voin sanoa sille, joka vaeltaa pimeydessä:
+Varo itseäsi!"
+
+"Sano sitten niin!"
+
+"Jahkahan hetki lyö!"
+
+Sten seisoi mietteissään ja tuijotti taivaalle. Hänen nuoreen
+sieluunsa hiipi hämäriä, selittämättömiä ajatuksia.
+
+He olivat pysähtyneet eräälle mäelle. Alhaalla mäen juurella oli
+talo, ainoastaan muutamia satoja askelia, ja he olisivat siellä.
+Mutta ilma oli jokseenkin lämmin eikä Svante herra ollut halukas
+menemään sisälle. Sitä paitsi pelkäsi hän, että Steniä haluttaisi
+jatkaa keskustelua Valmyran kanssa, eikä hän tahtonut jättää
+nuorukaista eukon kanssa kahden. Sentähden heittäytyi hän maahan ja
+antoi ajatustensa leijailla aikoja sitten menneihin päiviin. Silloin
+näki hän edessään nuoren, kauniin naisen, joka oli myös tahtonut
+ennustaa hänelle, ja kuinka tämän naisen rakkaus sitten oli muuttunut
+tuliseksi vihaksi. Kirje, jonka hän oli lähettänyt Märta rouvalle,
+oli todistuksena, ettei tämä viha ollut vielä sammunut... Heidän
+kohtauksensa metsässä, se leikki, johon tyttö oli hänet houkutellut,
+olisiko se tämän intohimoisen naisen mielessä herättänyt kostonhimon,
+joka ulottui yli koko maan?...
+
+Näihin ajatuksiin vaipuneena lakkasi hän kuuntelemasta keskustelua.
+
+"Tahdotko ennustaa minun tulevaisuuteni?" kysyi Sten.
+
+"Enkö ole sanonut, että sinusta on kasvava nuori, voimakas puu?"
+
+"Mutta muuten!"
+
+"En näe mitään muuta."
+
+"Tahtoisin mielelläni tietää..."
+
+"Mitä?"
+
+Poika käänsi pois punastuvat kasvonsa. "Hänen etunimensä!" kuiskasi
+hän.
+
+"Se ainoastaan veisi sinut harhaan!"
+
+"Ei, ei, sano se kuitenkin!"
+
+"Miksi verho on edessä, jos meille olisi hyödyllistä nähdä, mitä
+piilee sen takana!" huudahti eukko kiihkeästi. "Heitä pois hyödytön
+uteliaisuus! Tahdon sanoa sinulle, mikä hyödyllistä on, mutta en
+enempää."
+
+Tyytymättömyys, jota Sten tunsi, hälveni pian. "Mitä tuijotat niin
+innokkaasti?" kysyi hän.
+
+"Näetkö valon alhaalla piispantalossa, kuinka se liikkuu?... Odota,
+tuokion kuluttua laskeutuu se alas."
+
+Tosiaankin näkyi kohta sen jälkeen portti aukeavan ja useampia
+henkilöitä tulevan sieltä ulos. Sten tunsi muutamia isänsä ystävistä.
+Ilmeisesti lähdettiin heitä etsimään.
+
+"Me eroamme täällä!" jupisi Valmyra. "Itsenne tähden älkää kertoko
+kenellekään, että olemme toisemme tavanneet!"
+
+"Milloin tapaamme ensi kerran?"
+
+"Silloin kun tarvitset minua! Hyvästi!"
+
+Hän katosi nopeasti kuin aavenäky, ja isä ja poika palasivat
+piispantaloon.
+
+Svante herra saattoi töintuskin uskoa, että se melkein pallomainen
+nainen, joka esiintyi arkkipiispan emännöitsijänä, oli muinoin niin
+solakka Beatrice. Hänet voi tuntea samaksi ainoastaan katseesta,
+viekkaasta, väijyvästä katseesta.
+
+Hän tervehti mummoa kuten vanhaa tuttavaa, mutta tämä ei voinut
+muistaa häntä... Se johtui siitä, kuten mummo itse sanoi, että hänen
+ajatuksensa olivat kääntyneet pois kaikesta maallisesta.
+
+Hän kertoi nyyhkyttäen ja kyynelsilmin, että hänen hurskas herransa
+oli edelleen niin heikko, ettei hän voinut nousta vuoteestaan. Yön
+kuluessa oli luettava kappelissa esirukouksia hänen parantumisekseen,
+ja sentähden toivoi mummo, että pyhä neitsyt antaisi hänelle voimaa
+seuraavana päivänä, vaikkakin pannen vaaraan kallisarvoisen henkensä,
+täyttää ne velvollisuudet, joita hänen raskas, rasittava virkansa
+vaati.
+
+"Kuinka he valehtelevat toisilleen", ajatteli Sten, kun hän sen
+jälkeen kuuli isänsä lausuvan osanottonsa hänen armolleen.
+
+"Siinä on sinulle kuva elämästä!" sanoi isä. "Sellaista on elämä
+ulkona maailmalla!"
+
+Seuraavana päivänä oli hänen armonsa siksi hyvässä voinnissa,
+että uskalsi ryhtyä keskusteluun, mutta hurskas rouva Bonti pyysi
+Jumalan äidin ja kaikkien pyhimysten nimessä, että ritari ajattelisi
+kunnianarvoisan isän korkeaa ikää ja ylen huonoa terveyttä.
+
+Tosin ei hän näyttänyt niinkään huonolta istuessaan takanojassa
+lepotuolissa, pukeutuneena hopeareunuksiseen, turkisvuoriseen
+vaippaan, odottaen valtionhoitajan tuloa. Pienellä pöydällä hänen
+vierellään oli useampia pulloja, jotka sisälsivät erilaisia
+virvoitusjuomia, kaksi kultapikaria, muutamia rohtolusikoita samasta
+aineesta ja koristettuja väärentämättömillä jalokivillä, pieniä,
+kulta- ja hopealanka verhoihin kiedottuja pyhimyskuvia ja hopeainen
+soittokello.
+
+Ritari pysähtyi ovelle ja katseli kalpeita, kuopille painuneita
+kasvoja, joilla oli jälkiä voimakkaista intohimoista. Oli sangen
+epäiltävää, oliko taistelussa aina himot voitettu. Mutta samettimyssy
+oli vedetty syvään otsalle, ja siinä uinaillessaan, kuten hän
+näytti tekevän, muistutti hän enemmän kuollutta kuin elävää.
+Laihat valkoiset kädet olivat levällään polvilla, ja pitkät sormet
+liikkuivat kouristuksentapaisesti, ikäänkuin tahtoisivat tarttua
+johonkin.
+
+Äkkiä hän avasi silmänsä ja viittasi ritarin nähdessään erääseen
+tuoliin, joka oli lähinnä ikkunaa ja johon valo lankesi kirkkaimpana.
+
+"Millä tavoin voin olla teille palvelukseksi?" kysyi hän raukealla
+äänellä.
+
+"En tule teidän armonne luo oman etuni tähden, vaan isänmaan
+asioissa."
+
+"Olen uhrannut voimani ja terveyteni sen puolesta, mitä nyt vielä
+vaaditaan?"
+
+"Teidän armonne tuntee sen huolestuttavan aseman missä olemme."
+
+"Jumala paratkoon!"
+
+"Päästäksemme siitä täytyy tehdä suuria, tuntuvia uhrauksia."
+
+"Olen antanut paljon, minulla on tuskin mitään jälellä."
+
+"On kysymys maan pelastuksesta, teidän armonne, ja siihen täytyy
+kirkkojen ja luostarien antaa apuaan."
+
+"Sellaiseen en anna koskaan suostumustani!" Hänen armonsa nousi
+kiihdyksissään.
+
+"Kansan täytyy kestää kovaa kiskontaa, ja luostareissa on aarteita
+kasoittain."
+
+"Jumalan ja pyhimysten kunniaksi! Mitä niillä on teidän taistelujenne
+kanssa tekemistä?"
+
+"Hävitetty maa, sota ja vaino -- sen ei pitäisi olla kirkolle
+mieluinen näky."
+
+"Joka päivä toimitetaan messuja ja luetaan rukouksia tuhansittain
+tämän maan puolesta!"
+
+"Ne eivät ole tähän asti mitään vaikuttaneet!" huomautti ritari.
+
+"Mikä tämän saa aikaan, jollei syntien ylitsevuotavaisuus ja
+niskoittelu Jumalan tahtoa vastaan?"
+
+"Onko teidän armollanne mitään erityistä syytä tähän ankaraan
+syytökseen?"
+
+"Luuletteko te minun, kirkon pään, voivan kylmäverisesti nähdä, että
+muuan maan piispoista antautuu hurjien soturijoukkojen johtajaksi ja
+seurustelee sotamiesten, torpparien ja renkien kanssa?"
+
+"Piispa Kettil ei arastellut vetää sotisopaa messupaidan ylle, ja
+teidän armonne edeltäjä..."
+
+"Tiedän, tiedän!" Ja kunnianarvoisa isä viittilöi torjuvasti
+molemmilla käsillään. "Mutta heidät sai siihen pakoittava hätä,
+kumpikaan ei tehnyt sotaa ammatikseen."
+
+"Juuri pakoittava hätä sai tohtori Hemming Gaddin tarttumaan
+miekkaan. Epäilen suuresti, onko maalla uskollisempaa, uhrautuvampaa
+ystävää ja puolustajaa."
+
+"Minulle ja kaikille kirkon isille on hän kauhistus!" huudahti
+arkkipiispa.
+
+"Minua surettaa sitä kuulla."
+
+"Piispoilta ja muilta herran palvelijoilta olen saanut kirjeitä,
+joissa he pyytävät minua säästämään heitä kanssakäymisestä tohtori
+Hemmingin kanssa tai hänen alaisuudestaan. He tulevat saastutetuksi
+yhteydestä hänen kanssaan, kirkon ja maan ikuiseksi häviöksi."
+
+"Mistä häntä sitten syytetään?"
+
+Kunnianarvoisa isä hypähti pystyyn ja meni melkein uhkaavana ritaria
+vastaan.
+
+"Linköpingin tuomiokapituli hänestä teki piispan!" sanoi hän. "Paavin
+vahvistusta ei hän ole koskaan saanut."
+
+"Tiedän sen, mutta..."
+
+"Huhu siitä, kuinka vähän hän välittää hiippakunnan asioista, on
+luultavasti ehtinyt pyhän isänkin korviin; herra elektus on eroitettu
+ja eräs espanjalainen kardinaali lähetetty sijaan."
+
+"Tämä on Hannu kuninkaan ja koko tanskalaisen joukkueen tapaista;
+Hemming Gadd on heidän vastustajansa, ja kun eivät mitkään muut
+keinot auta häntä kukistamaan, turvaudutaan viekkauteen ja
+juonitteluun. Huonosti tuntisin sen miehen, jos mikään maailmassa
+saisi hänet luopumaan siitä, mitä hän pitää velvollisuutenaan!"
+
+"Ei siitä, mitä hän on vannonut kirkolle."
+
+"Kirkon asioista pitävät niin monet huolta, maan asiain laita on
+toisin!"
+
+"Niiden pitäisi käydä käsi kädessä!"
+
+"Niin kyllä, teidän armonne, mutta millä tavoin?"
+
+"Tehkää rauha Tanskan kanssa!"
+
+"Millä ehdoilla?"
+
+"Antaa heidän ehdottaa!"
+
+"Sen ovat he jo tehneet! Ehtona on Ruotsin alistuminen! Näyttääkö se
+teistä hyväksyttävältä?"
+
+Kunnianarvoisa isä sai vaikean yskänpuuskan, hän heittäytyi
+taaksepäin tuolissaan ja virkkoi muutamain minuuttien jälkeen:
+"Olen puhunut liian paljon; heikko terveyteni ei salli niin mitään
+ponnistuksia."
+
+Mutta ritari ei pannut siihen huomiota. Hänen kaikki ajatuksensa
+olivat kiintyneet Hemming Gaddiin ja siihen vääryyteen, minkä viha
+ja kateus oli hänelle tehnyt. Tosin tiesi hän, ettei arkkipiispalla
+ollut siinä niinkään pientä osaa, mutta hän tiesi myös, mitä tämä
+enimmän kaikista pelkäsi.
+
+"Voihan olla totta, ettei tohtori Hemming ole suurin puuhaillut
+kirkon asioissa", puuttui ritari jälleen puhumaan. "Mutta jos on
+kysymys suullisesta opetuksesta, luulen päinvastoin, ettei kukaan ole
+tehnyt ja erityisesti kukaan pystynyt tekemään yhtä paljon kuin hän."
+
+"Silloin kun oli kysymyksessä valtiolliset asiat?"
+
+"Eikö teidän armonne juuri sanonut, että niiden tulee käydä käsi
+kädessä kirkon asiain kanssa?"
+
+"Kyllä, mutta..."
+
+"Kuka on hänen tavallaan saarnannut, että jumalanpelko ja
+isänmaanrakkaus ovat niin eroittamattomasti yhdistetyt, ettei toista
+niistä voi olla ilman toista? Sentähden, teidän armonne, voisi
+olla vaarallista sekä kirkolle että neuvostolle, jos tätä miestä
+loukattaisiin."
+
+"Kuinka tarkoitatte?"
+
+"Missä Hemming Gadd tuo kuuluviin mahtavan äänensä, siellä virtaavat
+joukot luo. Kukaan ei sitten Engelbrektin päivien ole osannut
+niin voittaa sydämiä puolelleen. Kenties ei aiottu loukkaus jäisi
+kostamatta!"
+
+Kunnianarvoisa isä nousi uudestaan. "Uskaltaisiko hän?" kysyi hän.
+
+"Siihen valtaan nähden, mikä hänellä on, voi kiusaus käydä hänelle
+voittamattomaksi."
+
+"Heh! Mitä hän voisi tehdä?"
+
+"Antaa vastauksen Ruotsin rahvaalle."
+
+Vanhoissa ryppyisissä kasvoissa kuvastuivat ristiriitaiset
+mielenliikutukset. Melkein tietämättään nousi arkkipiispa ja alkoi
+kävellä huoneessa edestakaisin. Näytti siltä, kuin sairaus olisi
+ollut harkittu ainoastaan keinoksi katkaista keskustelu, kun
+kunnianarvoisa isä katsoi niin hyväksi... Hän kulki lujin askelin
+lattian poikki, pysähtyi jälleen valtionhoitajan eteen ja kysyi
+voimakkaalla mielenliikutuksella:
+
+"Sanotteko sitä isänmaanrakkaudeksi?"
+
+"En ole sanonut, että tohtori Hemming on mikään pyhimys."
+
+"Kiihoittaa kansaa kirkon ruhtinaita vastaan!"
+
+"Toivokaamme, ettei hän tee sitä."
+
+"Mutta pelkät toiveet eivät anna mitään varmuutta?"
+
+"Valitettavasti eivät!"
+
+"Kirkolla ei ole mitään syytä!"
+
+"Kuka voi todistaa sen?"
+
+Uudestaan käveli kunnianarvoisa isä edestakaisin; itsesäilytysvaisto
+teki hänet terveeksi jälleen. Me muistamme, kuinka hän Sten Sturen
+aikana sai tämän pitämään Tukholmassa puolustuspuheen vapauttaakseen
+hänet epäluulosta, että hän muka oli vehkeillyt valtakunnan
+vihollisten kanssa. Ja nyt esiintyi samanlainen tapaus. Mitä
+päätelmiä voitiinkaan tehdä Hemming Gaddin eroittamisesta? Hänen
+osansa siinä tulisi kyllä tunnetuksi, ja seuraukset, seuraukset...
+millaiset tulisivat ne olemaan?
+
+"Teidän täytyy ottaa tämä asia huostaanne!" sanoi hän ja ojensi
+ritarille kätensä.
+
+"Minun, teidän armonne?"
+
+"Tehtyä ei voida muuttaa, mutta ilmoitus voidaan tehdä lempein
+sanoin; piispa saa lähettää vastaväitteensä... Mitä minuun tulee, en
+koskaan mene pitemmälle, kunhan hän vain pysyy hiljaa eikä pakoita
+meitä voimakkaampiin toimenpiteihin!... No, tahdotteko suostua
+siihen?"
+
+"Jos teen sellaisen myönnytyksen..."
+
+"Niin tapahtuu se ehdoilla, sen kyllä ymmärrän."
+
+"Ensimäinen ehto on riippuvainen tohtori Hemmingin suostumuksesta."
+
+"Luonnollisesti!... Pienen summan voisin mahdollisesti haalia kokoon."
+
+"Se on heti lähetettävä hänelle."
+
+"Ei saa sanoa, että se tulee minulta."
+
+"Kuten teidän armonne haluaa."
+
+"Mitä muuta vaaditte?"
+
+"En mitään!" vastasi ritari luoden sääliväisen katseen hätäiseen
+ilmeeseen ukon kasvoilla. "Teidän armonne on syntyperäinen
+ruotsalainen samoin kuin minäkin ja rakastaa varmaankin isänmaataan
+niin suuresti, ettei minun puoltolauseeni ole tarpeen."
+
+Pappi viittasi häntä vetämään tuolinsa lähemmäksi ja lausui melkein
+kuiskaten:
+
+"Te ette tiedä miltä tuntuu seisoa yksin maailmassa ja kuitenkin olla
+pakoitettu kuulemaan kaikkia. Täytyy kääntelehtää ja vääntelehtää
+niin monelle taholle, että se lopulta tulee tavaksi, ja kun ei sitten
+ole ketään, jota oikein rakastaisi, ei tiedä enää, missä oikeastaan
+oikeus on, ja niin... ja niin..."
+
+Tämä tunnustus oli melkein lapsellisen avomielinen, mutta ritari
+huomasi, kuinka isä Jaakko tällöin kiinnitti katseensa käännähtämättä
+samaan oveen, johon hän ennen oli ollut selin. Kun hän nyt katsoi
+samaan suuntaan, huomasi hän, kuinka eräs pieni luukku vedettiin
+syrjään ja rouva Bontin pulleat kasvot antoivat hänen armolleen
+aiheen tapailla: "Ja niin, ja niin..."
+
+Luukku sulettiin jälleen.
+
+"Minä olen sangen heikko!" valitti vanhus.
+
+"Kutsunko jonkun?"
+
+"Ei, antakaa minulle pikari!"
+
+Ritari ojensi hänelle sen.
+
+Hän joi halukkaasti! "Minun ei tarvitse pelätä, että minut
+myrkytetään. Minun hengestäni ollaan arkoja!" Hän nauroi kiihtyneesti
+omille sanoilleen.
+
+Ritari pani jälleen pikarin pois, mutta hän oli huomaavinaan, että
+joku kuunteli oven takana.
+
+"Heikkoon terveyteeni katsoen", jatkoi pääpappi, "täytyy minun olla
+alati valmiina eriämään täältä, ja sen johdosta usein ajattelen, kuka
+olisi arvokkain seuraajakseni".
+
+"Teidän armollanne on vielä monet vuodet ajatusaikaa", vastasi Svante
+herra.
+
+"Kukapa tietää! Sitä paitsi on parempi olla varuillaan niin tärkeässä
+asiassa."
+
+"Niin kyllä."
+
+"Niiden dekaanien joukossa, jotka opiskelevat Roomassa, on muuan jalo
+ja ylhäissyntyinen."
+
+"Hänen nimensä?"
+
+"Kustaa Trolle!"
+
+"Lagnön Erik herran poika?"
+
+"Juuri sama!"
+
+"En tunne häntä paljon."
+
+"Hänen nuoruutensa ja kaino luonteensa saa hänet aina pysymään
+varjossa."
+
+"Erik herra on tanskanmielinen."
+
+"Mutta ei Kustaa! Hän puhuu ainoastaan siitä, miten voisi valmistaa
+isänmaalleen onnea."
+
+"Minua ilahuttaa kuulla sitä!"
+
+"Kuinka mielelläni laskisinkaan raskaan paimensauvan hänen käteensä
+ja vetäytyisin luostariin."
+
+"Sitäkö teidän armonne haluaa?"
+
+"Ei vielä, ei vielä! Mutta muutamain vuosien kuluttua, kun hän on
+ehtinyt valmistua!"
+
+"Teidän armonne toivomukset ovat minulle pyhät."
+
+"Olen ilmoittanut siitä kaikille piispoille."
+
+"Ja he ovat vastanneet?"
+
+"Samoin kuin tekin, herra ritari!"
+
+"Tämä huolehtiminen maan hyvästä on yhtä suureksi kunniaksi teidän
+armollenne kuin se on ilahuttavaa minulle."
+
+"Ette ymmärrä minua oikein, jos epäilette, etten ole aina tahtonut
+Ruotsin onnea, mutta minä, kuten monet muutkin maassamme, olen nähnyt
+sen lujassa liitossa Tanskan kanssa, te sitä vastoin ja teidän
+puolueenne..."
+
+"Tuomitkaa saavutetun kokemuksen mukaan." Kuului kolme kevyttä
+lyöntiä ovelle. Arkkipiispa näytti tulevan hämilleen. "Se on
+palvelijani", sanoi hän, "joka on saanut käskyn ilmoittaa minulle,
+että keskustelumme on nyt kestänyt yli tunnin! Seudun arvokkaimmat
+miehet ovat kokoontuneet ulompaan huoneeseen. Ettekö tahdo
+kunnioittaa ja ilahuttaa heitä näyttäytymällä heille?"
+
+"Sen teen suureksi ilokseni ja kiitän teitä sydämellisesti tästä
+huomaavaisuudesta."
+
+"Meidän tohtori Hemmingiä koskeva sopimuksemme..."
+
+"Olemme jo määränneet ehdot."
+
+"Milloin matkustatte?"
+
+"Viimeistään huomisaamuna."
+
+"Tulkaa sitten tänne illalla!"
+
+"Sitten saan samalla sanoa jäähyväiset ja kiittää kaikesta
+osoitetusta vierasvaraisuudesta."
+
+"Ottakaa poikanne mukaan!"
+
+"Ajattelin juuri pyytää lupaa siihen." Svante herra meni ulompaan
+huoneeseen, joka vilisi täynnä niinsanottuja rauhanystäviä,
+mutta jos tarkoitus oli saada hänet toiseen vakaumukseen, niin
+vehkeilijät erehtyivät. Svante Niilonpoika osasi pitää puoliaan.
+Hän esitti selviä, päteviä todistuksia; hän osoitti maan aseman ja
+kuinka välttämätöntä oli koota voimat; hän kysyi heiltä, eivätkö
+he tahtoneet pysyä vapaana, riippumattomana kansana, ja kun he
+ehdottomasti myönsivät tämän, muistutti hän heille, kuinka muinoin
+urhot iskivät yhteen ja vasta kun näyttäytyi, ettei toinen voinut
+lyödä toista maahan, tekivät veljesliiton.
+
+"Niin voimme mekin kerran ojentaa Tanskalle sovinnon käden", sanoi
+hän. "Mutta orjiksi emme antaudu, sillä kuuliaisuuteen ei Ruotsi ole
+sovelias."
+
+Tätä he kannattivat ilolla.
+
+Ritarin jatkaessa käännytystyötään tahdomme katsoa, miten sillävälin
+oli käynyt Sten pienokaiselle.
+
+Jo edellisenä iltana oli hän sopinut muutamain ritarin asemiesten
+kanssa, että he aamulla lähtisivät metsälle. Metsässä oli viljavasti
+metsoja, teeriä ja muita lintuja, eikä metsäkoiristakaan ollut
+puutetta.
+
+Sten oli jalkeilla määrättyyn aikaan, mutta hänen suureksi
+hämmästyksekseen vallitsi! asemiesten huoneessa haudanhiljaisuus.
+Pari arkkipiispan asemiestä, jotka ensiksi näyttäytyivät, tunnustivat
+ilmeisesti hämillään, että he luultavasti olivat kaikki tyyni
+katsoneet liian syvälle pikariin edellisenä iltana. Nuorukainen
+tiesi, että hänen isänsä inhosi ja ankarasti rankaisi juoppoutta, ja
+se hänen asemiehistään ja palvelijoistaan, joka oli siihen tehnyt
+itsensä vikapääksi vieraassa talossa, saattoi odottaa eroittamistakin
+palveluksestaan.
+
+Kun sentähden ritarin suosikki, asemies Akseli, kohta sen jälkeen
+tuli ulos sangen runneltuneen näköisenä, riensi Sten viemään hänet
+mukanaan pihalle.
+
+"Mikä tähän on syynä, Akseli, ja mitä luulet ankaran isäni sanovan?"
+
+"Herra, en tiedä, kuinka on laitani. Ohimoni jyskyttävät kuin
+vasarat."
+
+"Olette juoneet!"
+
+"Emme paljoa, mikäli voin muistaa."
+
+"Missä tilassa toiset ovat?"
+
+"Aivan avuttomina!"
+
+"Kuinka sitten metsästyksen käy?"
+
+"Minä tulen mukaanne."
+
+"On välttämätöntä, että lähdemme, ettei isä saa tietää mitään."
+
+"Sitten menen noutamaan pyssyni ja hattuni."
+
+"Ilmoita hänen armonsa molemmille asemiehille, että menemme edeltä!
+Minä otan koirat mukaani!"
+
+Koirat olivat kytkettyinä portinpieleen. Sten päästi elukat
+irralleen, ja ne seurasivat häntä ulvoen ja haukkuen metsään. Kuinka
+hämmästynyt hän olikaan, kun ensimäinen, jonka hän kohtasi, oli --
+Valmyra!
+
+"Huono kohtaus!" huusi hän nauraen, mutta ojensi sitten kohta kätensä.
+
+"Paremmasta ei olisi ollut apua!" vastasi eukko.
+
+"Mitä sinulla on sanottavaa?"
+
+"Enpä muuta kuin että riennä itään päin, jos tahdot hyvän saaliin.
+Siellä näin äsken suurin parvin metsälintuja! Mutta miksi menet
+yksin?"
+
+"Asemieheni tulee jälestä ja kaksi arkkipiispan miehistä."
+
+"Riennä edeltä!"
+
+"Sen teen."
+
+"Odotahan!"
+
+"Mitä tahdot?" kysyi Sten kääntyen.
+
+"Anna minulle sulkahattusi ja ota tämä lakki."
+
+"Miksi niin?"
+
+"Se tuo onnea."
+
+"Kiitos sitten!" Ja hän painoi lakin päähänsä, heitti hatun akalle ja
+juoksi metsään minkä ehti kolmentoistavuotisilla jaloillaan.
+
+"Elämä on kuin onnenuurna", mutisi Valmyra. "Ken voi sanoa, minkä
+numeron siitä saa!"
+
+Sitten hän istuutui maahan ja päästeli sulat hatusta, mutta kohta
+pani hän ne siihen jälleen, ainoastaan sillä eroituksella, että kun
+ne ennen olivat pitkin hatun reunustaa, kohosivat ne nyt pystyyn
+kopan yläpuolelle. "Minä olen kuin kohtalo!" jupisi hän. Kohta kuului
+kiireisiä askeleita.
+
+Akseli se riensi siten nuoren herransa jälkeen, mutta hän oli
+paljaspäin.
+
+"Sinäkö nainen olet ottanut hattuni ja nyt tämän myös?" kysyi hän
+pysähtyen.
+
+"Minä löysin sen, katsotaanpas sopiiko se sinulle!"
+
+"Sopii kyllä, kunnes löydän oikean omistajan!" sanoi hän pannen sen
+päähänsä. "Oletko sattunut häntä näkemään? Nuori herra, useita koiria
+mukanaan?"
+
+"Samettitakki ja olkavaippa?"
+
+"Niin, juuri niin?"
+
+"Hatutta päin?"
+
+"Tietysti, koska löysit sen."
+
+"Oliko hän valtionhoitajan poika?"
+
+"No, oli! Mihin hän meni?"
+
+"Olen nähnyt hänet."
+
+"Kysyn mihin hän meni."
+
+"En tiedä."
+
+"Sanoithan nähneesi hänet?"
+
+"Eilen kyllä!"
+
+"Häijy noita, miksi viivytät minua?" Ja hän tahtoi jatkaa matkaansa
+samaan suuntaan kuin Sten.
+
+"Mutta minä olen kuullut koiranhaukuntaa!" huusi akka hänen
+jälkeensä. "Kovaa koiranhaukuntaa!"
+
+"Mistä?"
+
+"Etelästä päin; mene siihen suuntaan!"
+
+"Voi sinua, jos neuvot minut väärään!" huusi Akseli ja riensi
+mainittuun suuntaan.
+
+Akka katsoi hänen jälkeensä ja nyökkäsi tyytyväisenä sulkatöyhdöille,
+jotka liehuivat tuulessa; kun nuorta miestä ei enää näkynyt, istuutui
+hän uudestaan maahan hyräillen yksitoikkoista lauluaan.
+
+Silloin kuului häliseviä, nauravia ääniä. Neljä hänen armonsa
+asemiestä riensi ripein askelin metsää kohden. He puhuivat suuresta
+rahasummasta, jonka tulivat ansaitsemaan, mutta eivät näyttäneet
+pääsevän yksimielisyyteen, kuinka se käytettäisiin. He pysähtyivät
+Valmyran nähdessään.
+
+"Suomalainen noitaämmä!"
+
+"Se tietää onnettomuutta!"
+
+"Älkää olko tuhmia, hän voi antaa meille tietoja."
+
+"Niin, se on totta! Kysykää häneltä!"
+
+"Kuulkaas, nainen, mihin menivät metsästäjät?"
+
+"Heitä oli kaksi."
+
+"Eivätkö he menneet yhdessä?"
+
+"Eivät, minä neuvoin ne eri suunnille."
+
+"Miksi niin?"
+
+"Olen rouva Bontin ystävä!"
+
+"Mitä hän moisista välittää?" kysyi muuan, ja toiset katsoivat
+kalveten toisiinsa.
+
+"Tahdon palvella teitäkin!"
+
+"Saat pyssynperästä, jollet heti sano, mistä löydämme heidät."
+
+"Sulkahattuinen juoksi etelään päin, tuota polkua. Mihin paljaspää
+meni, liikuttanee teitä vähät, vai kuinka, nuoret kauniit herraseni!"
+
+"Kas, tässä saat neuvonnasta!" Hän löi eukkoa pyssynperällä
+hartioihin, jotta tämä irvisti tuskasta, ja nauraen riensi koko parvi
+tiehensä.
+
+Eukko tukehdutti tuskanhuutonsa ja nousi vaivalloisesti. Sitten hän
+heristi nyrkillään heidän jälkeensä, mutta riensi sen jälkeen nopein
+askelin taloon ja asemiesten tupaan.
+
+Siellä makasivat nuoret miehet vaipuneina syvään uneen.
+
+Hän otti nopeasti pienen pullon poveltaan ja kaasi siitä muutamia
+tippoja jokaisen nukkuvan huulille. Tuokion kuluttua avasivat he
+silmänsä ja tuijottivat hämmästyneinä ympärilleen.
+
+"Pian pystyyn!" huusi eukko. "Kastakaa päänne ulkona pyhään
+lähteeseen ja rientäkää sitten pelastamaan nuorta herraanne, joka on
+vaarassa!"
+
+He tottelivat häntä epäröimättä ja väittämättä vastaan. Eukko oli
+ennen heitä metsässä.
+
+"Menkää itään päin!" sanoi hän. "Voisinpa antaa teille linnunsiivet,
+sillä vaara lähestyy! Rientäkää, rientäkää! On kysymys enemmästä kuin
+ihmishengestä!"
+
+Mutta kun he olivat kaikki poissa, kääntyi hän aurinkoa kohden ja
+kohotti ja laski käsivartensa moneen kertaan. "Jumala! Jumala!"
+jupisi hän. "Olen maksanut osan velastani, lasketaanko se hyväkseni?"
+
+Sen jälkeen palasi hän nopein askelin taloon.
+
+Rouva Bonti tuli häntä vastaan.
+
+"Olet herättänyt asemiehet!" sanoi hän kiihkeästi.
+
+"Valmistinhan minä juomankin, joka nukutti heidät."
+
+"Mutta jos he estävät teon?"
+
+"Enkö sanonut heille, että he saavat ottaa ainoastaan yhden hengen;
+voi heitä, jos he ottavat kaksi."
+
+"Keiden?"
+
+"Näytin itse heille, mihin suuntaan sulkahattu oli mennyt. Jolleivät
+vain olleet niin täynnänsä makeaa viinaa, että saattoivat mennä
+harhaan?"
+
+"Jos se onnistuu, on sekä minun että heidän onnensa taattu."
+
+"Sinun?"
+
+"Odotan armonosoitusta, joka on pyyhkivä kaikki syntini."
+
+"Et olisi sanonut tätä minulle, jollet olisi tiennyt, että olen
+lukenut salaisimmatkin aivoituksesi!" kähisi Valmyra häntä vastaan.
+
+"Etkö luule, että minäkin voin tarvita uskotun! Ja minä tiedän, että
+sinä voit vaieta."
+
+"Ihmisten toiveet karkaavat kuin metsävuohet päin korkeimpiakin
+vuoria. Huipulta alkaa pilviseinä, mutta tyhmyydessään luulevat he
+senkin heitä kannattavan, ja niin syöksyvät he suinpäin syvälle
+kuiluihin, mistä eivät palaa koskaan."
+
+"Sanotko sen minulle?" kysyi toinen leimuavin katsein.
+
+"En tuomitse ketään, teot tuomitsevat."
+
+"Tahdotko kultaa, Valmyra, minä olen rikas!"
+
+"Anna syntirahat muille!"
+
+"Enkö ole kustantanut matkaasi tänne, jotta olisit apunani?"
+
+"Minun aikani on käsissä! Menen sinne, minne suuri henki näyttää
+tien. Sitä paitsi täytyy minun etsiä täältä sormusta, jonka eräs
+sielunheimolaisistasi varasti minulta kaukana Lapin raukoilla
+rajoilla. Ilman sitä en voi kuolla!"
+
+"Sormusta?" kysyi rouva Bonti uteliaana. "Kukaan ei tiedä, mikä voima
+siinä piilee."
+
+"Antaako se nuoruutta, kauneutta?"
+
+"Eikö sinulla ole ollut sitä kylliksi?"
+
+"Oi ei, ei! Vastaa minulle, Valmyra!"
+
+"Se antaa paljon parempaa!"
+
+"Sano, sano!"
+
+"Kuoleman! Hahaha! Kuinka hän kalpenee. Mutta kuinka kuolematta voi
+päästä pyhimykseksi?"
+
+"Valitsisin ennen kurjimmankin elämän!"
+
+"Kas niin!... Muistatkos, varoitin sinua ensi kerran kohdatessamme."
+
+"Silloin, Valmyra, olimme molemmat nuoria."
+
+"Ja kevytmielisiä!"
+
+"En minä."
+
+"Sinä paljoa enemmän kuin minä! Sinun sanasi houkuttelivat minutkin
+syntiin... Sitten tuli katumus, epätoivo!"
+
+"Ja niin tuli sinusta pyhimys?"
+
+"Katuvainen syntinen minusta tuli!"
+
+"Kiitos siitä pyhälle Elsalle!"
+
+"Niin, hän otti turviinsa sekä minut että lapseni. Kun oleskelin
+metsissä kansani keskuudessa, ikävöin häntä, ja kun tulin, ei hän
+minua sysännyt pois. Lempeitä, kehoittavia olivat hänen sanansa."
+
+"Olet kai vielä nytkin käynyt hänen luonansa?"
+
+"Niin olen!"
+
+"Miltä hän näyttää?"
+
+"Sellaiselta, josta voi tulla pyhimys esirukouksittakin."
+
+"Ja tyttösi?"
+
+"On kuollut!"
+
+"Kuollut! Silloin on hän epätoivoissaan?"
+
+"Ei!"
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Pyhimykset eivät sure!"
+
+"Kuules, Valmyra, tiesikö hän, että sinä lähdit matkalle Ruotsiin?"
+
+"Ilmoitin hänelle siitä."
+
+"Silloin antoi hän toimitettavaksesi asian?"
+
+"Ei sinulle."
+
+"Mutta nuorelle Sturelle?"
+
+"Ei hänellekään!"
+
+"Kenelle sitten?"
+
+"Vaiti siitä! Milloin olen hävittänyt uskottua tavaraa ja pettänyt
+annetun luottamuksen?"
+
+"Minä tiedän, että Sture-suku on hänelle rakas."
+
+"Se on mahdollista!"
+
+"Mutta voi häntä, jos hän tahtoo suojella sitä, jonka Jumalan tuomio
+on langettanut!"
+
+"Varo itseäsi, nainen! On kirjoitettu, että kaadut ennenkuin hän,
+jonka henkeä ahdistelet."
+
+Kuinka rajusti voivatkaan vaikutelmat seurata toisiaan! Rouva
+Bontin oli vallannut niin kova pelästys, että punaiset, turpeat
+kasvot aivan kalpenivat ja silmät tuijottivat melkein lasimaisina,
+mutta seuraavana minuuttina palasi puna kaksinkertaisena, ja hän
+tarrasi Valmyran käsivarteen ja virkkoi kuiskaten: "Silloin henkesi
+valehtelevat, tuolta näen heidän tulevan häntä kantaen."
+
+Loppuosa keskustelusta oli jatkunut rouva Bontin huoneessa, josta oli
+avara näköala metsän puolelle, ja molemmat seisoivat liikkumattomina
+ikkunan ääressä, josta he näkivät pienen joukon hiljalleen tulevan
+taloa kohden, ikäänkuin kantaen jotakin välissään.
+
+"Niin, nyt he tulevat!" lisäsi Valmyra ja veti syvään henkeään.
+
+"He laskevat taakkansa maahan, he eivät tahdo kantaa sitä lähemmäksi!
+Ei epäilystäkään, ettei se olisi hän."
+
+"Olisiko; hän kuollut?" jupisi toinen.
+
+"Toivoisin niin olevan, silloin sattuisi isku sitä kovemmin; silloin
+kenties heittäisi henkensä hänkin tuolla sisällä... Sen parempi, sen
+parempi! Mutta he tulevat tänne... Sanon sen itse heille... Hahaa,
+nyt on tapahtuva suuria asioita!"
+
+Valmyra seisoi edelleen liikkumatonna.
+
+"Muutamat heistä tulevat tännepäin, luultavasti ilmoittamaan
+onnettomuudesta; tahdon olla ensimäinen saamassa siitä tiedon!" Ja
+nopein askelin riensi vanha italiatar ulos huoneesta ja portaita alas.
+
+Mutta Valmyra ei liikahtanut paikaltaan. Koko hänen sielunsa oli
+koonnut voimansa silmiin. Hän näki kaksi nuorukaista lähestyvän...
+vielä kotvanen ja hän kohotti ristityt kätensä taivasta kohden ja
+sanoi: "Kaikki hyvät henget olkoot kiitetyt ja ylistetyt!"
+
+Niin taitavasti kuin rouva Bonti olikin valmistanut näyteltävänsä
+osan, ei hän kuitenkaan ollut ottanut lukuun kaikkia mahdollisuuksia,
+ja kun hän avasi talon portin ja näki edessään nuoren Sten herran
+kalpeana ja verisenä, silloin sumenivat hänen silmänsä, hän luuli
+näkevänsä aaveen ja vaipui maahan huudahtaen: "Jeesus Maria!"
+
+"Rouva parka, me säikytämme hänet hengiltä!" virkkoi nuorukainen ja
+nosti hänet varovasti. "Joudu, Erik, nouda vettä lähteestä!"
+
+Mutta ennenkuin tämä ehti takaisin, oli rouva Bonti jo toipunut.
+Melkein kauhuissaan vetäytyi hän nuorukaisesta loitommalle.
+"Olette sen näköinen, että aivan pelästyin. Onko jokin onnettomuus
+tapahtunut?" kysyi hän.
+
+"On, hyvä rouva; etsin yrttejä tuntevaa naista."
+
+"Mitään sellaista täällä ei ole." Mutta Valmyra oli kuullut
+kysymyksen ja riensi alas. "Täällä minä olen, mitä tahdotte minusta?"
+
+"Tulkaa! Tulkaa!" Ja pitemmittä selityksittä veti hän eukon mukanaan.
+
+Rouva Bonti riensi takaisin huoneeseensa, osaksi sieltä pitääkseen
+silmällä mitä tapahtui, osaksi häiritsemättä purkaakseen sen raivon
+ja sapen, mikä nyt kiehui hänen sisällään. Kuin mikäkin raivotar
+kiristeli hän hampaitaan ja repi tukkaansa; vihan ja kiukun täytyi
+päästä valloilleen, jottei se tukehduttaisi häntä, ja sadatukset
+valuivat kuin laavavirta siitä tulivuoresta, joka paloi hänen
+sielussaan.
+
+Epäonnistumisensa luki hän Valmyran syyksi, sillä tämä oli
+auttamisen sijaan johtanut hänet harhaan. Millä riemuitsevalla
+ilolla olikaan hän kuullut viestin valtionhoitajan tulosta! Nyt
+täytyi kauan päätetyn murhayrityksen tapahtua, suunnitelma oli
+valmis, mutta se, että Valmyra tuli juuri kun hän oli panemaisillaan
+tuumansa täytäntöön, näytti hänestä ikäänkuin korkeampain voimien
+sallimukselta. Ja että sitten juuri hän... Jos sanat olisivat voineet
+olla teräviä veitsiä, olisi hän iskenyt ne hänen sydämeensä. Kosto,
+kosto oli hänen ainoa ajatuksensa.
+
+"Oi Valmyra, jos tiesit tämän, miksi et sitä estänyt?" kysyi Sten
+sillävälin.
+
+"Jos olisin torjunut vaaran tänään, olisi se huomenna palannut kahta
+vaarallisempana."
+
+"Onko se arkkipiispan päästä lähtöisin?"
+
+"Ei, hän on syytön!"
+
+"Onko täällä muita vihollisia?"
+
+"Vihollisia on kaikkialla!"
+
+"Mutta miksi he ottivat hänet hengiltä?"
+
+"Onko hän kuollut?"
+
+"Pelkään, että hän kuolee!"
+
+Puhellessaan olivat Sten ja Valmyra ehtineet paikalle. Asemies makasi
+maassa. Kuivia lehtiä oli kasattu päänaluiseksi, hänen vierellään
+oli kovanonnen hattu, ja niin hänen toverinsa kuin arkkipiispankin
+asemiehet olivat hänen ympärillään polvillaan, tehden minkä
+ymmärsivät saadakseen verenjuoksun pysähtymään.
+
+Valmyran nähdessään vetäytyivät he kaikki syrjään. Luoti oli sattunut
+selkärangan ja lapaluun väliin, ja veri vuoti yhä huolimatta kaikista
+kokeista sitä tyrehdyttää. Nuorukainen makasi ummessa silmin; kalman
+kalpeus oli levinnyt äsken niin ruusuisille poskille.
+
+Harjaantuneella kädellä toimitti Valmyra tarkastuksen, mutta tällöin
+synkkeni hänen katseensa, ja laskettuaan haavoitetun hellävaroen
+maahan katsoi hän tutkivasti läsnäolijoihin.
+
+Rikollisen saattoi helposti tuntea, hän oli todellinen kauhun ja
+pelon kuva. Aivan varmaan olisi hän ilolla vaihtanut paikkaa uhrinsa
+kanssa tai ainakin heittäytynyt hänen rinnalleen. Ja juuri tämä oli
+edellisenä päivänä ollut ylimielisin ja häikäilemättömin toveriensa
+joukossa; nyt oli rohkeus poissa.
+
+"Ylpeys käy lankeemuksen edellä!" virkkoi Valmyra, mutta hän ei
+kuullut sitä, hänen silmänsä olivat kuin naulatut kiinni kuolevaan.
+Kaikki muu oli hänelle samantekevää; muun maailman kanssa sai hän
+kyllä tehdä tilinsä aikanaan.
+
+"Onko mitään pelastusta?" kysyi Sten.
+
+"Luoti on mennyt liian syvälle. Hän kuolee verenvuotoon!"
+
+"Minun täytyy ilmoittaa isälleni."
+
+"Hän ei ehdi saapua!"
+
+Samassa avasi Akseli silmänsä.
+
+Sten riensi esiin, heittäytyi polvilleen ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Sinä kuolet minun puolestani!" kuiskasi hän.
+
+"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!" Katse siirtyi tutkivana yhdestä
+toiseen, kunnes se osui surmamieheen. Tämä vaivutti päänsä
+epätoivoisen näköisenä. "Tule!" sanoi hän.
+
+Nuorukainen syöksyi luo ja heittäytyi maahan kouristuksentapaisesti
+itkien.
+
+"Annan sinulle anteeksi!" sanoi Akseli. "Nyt tiedän, etten ole elänyt
+turhaan! Tervehtikää herraani!"
+
+Hänen ympäriltään kuului nyyhkytystä.
+
+"Älkää itkekö! En tahdo vaihtaa kenenkään kanssa!"
+
+"Puhuminen vahingoittaa sinua!" sanoi Valmyra.
+
+"Kiitos!" Hän katsoi ilmeikkäästi vanhaan vaimoon ja sitten Steniin,
+joka katseli häntä kyynelsilmin. "Nyt, herra, on kaikki pian lopussa,
+rukoilkaa puolestani!"
+
+Oli kirkas päiväpaiste. Kuoleva nuorukainen makasi melkein kuin
+valomeressä. Asemiesparvi oli langennut polvilleen piiriin hänen
+ympärilleen, heidän takanaan seisoi Valmyra pystyssä, mutta kädet
+ristissä ja katse suunnattuna taivaalle.
+
+Sten oli myös noussut. Hän piti pientä lakkia käsissään ja rukoili
+ääneen, alussa vapisevalla äänellä, mutta lopulta ikäänkuin
+innostuksen valtaamana.
+
+Asemiehen kasvoilla välähti ikäänkuin kirkastuksen hohde, vielä
+huokaus, ja henki oli paennut!
+
+Nuorukaiset olivat seisseet liikkumattomina. Nyt meni Sten kuolleen
+luo, tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Kiitos siitä, mitä olet ollut
+minulle ja isälleni!"
+
+Kyynelet olivat vähällä tukehduttaa hänen äänensä, mutta hän hillitsi
+itsensä ja jätti tilaa toisille.
+
+Akselin toverit menivät sen jälkeen luo toinen toisensa jälkeen,
+kiittivät häntä hyvästä toveruudesta ja pyysivät häntä unhoittamaan
+mitä he olivat rikkoneet.
+
+Kaikki olivat niin liikutetut, että tuskin saivat sanaakaan suustaan.
+
+Mutta nyt vetäytyivät he syrjään ikäänkuin jättääkseen tilaa
+vieraille asemiehille.
+
+Se oli surkuteltava näky. Tieto syyllisyydestä sisälsi oman
+rangaistuksensa.
+
+Yhtä kalmankalpeina kuin se, jonka edessä heidän oli nöyrryttävä,
+vapisevin polvin ja tuskasta läähättäen seisoivat he epäröiden,
+menisivätkö esiin vai noudattaisivatko haluaan rientää pois.
+
+Sten se taasenkin ratkaisi asian. "Tule!" sanoi hän tarttuen
+etumaisen käteen. "Luulen, että sinulla on sananen sanottavaa
+hänelle."
+
+Ja hän veti vastahakoisen mukanaan. "Salli minun painaa Akselin käsi
+sinun käteesi", sanoi hän. "Olen varma siitä, että jos sanoin tai
+teoin olet rikkonut häntä vastaan, niin antaa hän anteeksi täydestä
+sydämestään."
+
+Oli valtava näky nähdä heidän toinen toisensa jälkeen tarttuvan
+kuolleen käteen. Oli ainoastaan surmamies jälellä. "Nouse?" huusi
+Valmyra pontevasti. "Mikä on tehty, sitä ei voi tehdä tekemättömäksi!"
+
+"Olen tehnyt kuolemansynnin!" huusi hän poissa suunniltaan. "Ottakaa
+henkeni!" Mutta Sten kääntyi asemiehiinsä. "Auttakaa minua!" sanoi
+hän. Hiljaa ja varovasti nostettiin ruumis maasta ja kannettiin
+piispantaloon.
+
+"Sitä, joka ei tahdo kärsiä seurauksia, neuvon heti lähtemään
+täältä", sanoi Valmyra niille neuvottomille asemiehille, jotka olivat
+jääneet paikalle.
+
+"Me olemme olleet ainoastaan välikappaleina!"
+
+"Hän lupasi meille paljoa paremman paikan."
+
+"Ja paljon rahaa!"
+
+"Piiloutukaa silloin naapuristoon, kunnes valtionhoitaja on lähtenyt.
+Ottakaa sitten oikeutenne, mikäli voitte."
+
+Syntyi pikainen neuvottelu, mihin he menisivät. "Rientäkää,
+rientäkää, ennenkuin se on myöhäistä!" huusi Valmyra kiihkeästi.
+"Joko vaara uhkaa?"
+
+"Jo! Jo!"
+
+Elämän ja vapauden halu teki vaikutuksensa, ja neljä asemiestä
+lasketti tiehensä minkä ehtivät.
+
+Valmyra meni paikalle, missä ruumis oli maannut. Se oli nyt autio ja
+tyhjä. Aurinko ja kaikki elämä oli kadonnut, ainoastaan verilätäkkö
+oli jälellä, tummempana, kamalampana kuin ennen.
+
+"Madosta, joka ryömii maassa, eläimiin, jotka kävelevät maan päällä,
+kaloista meren syvyydessä myriaadeihin ilman lintuihin, ihmisistä
+tähtiin taivahan laella: sotaa, ei koskaan muuta kuin sotaa!... Elämä
+ja hävitys taistelevat alati vallasta, voittamatta koskaan toisiaan!
+Sinä mahtava korkeudessa, milloin löydämme rauhan?... Onko se tummien
+esirippujen takana, kun ne nostetaan?... Vai jatkuuko siellä kuten
+täälläkin?..."
+
+Valmyra puhui ääneen, tietämättä, mitä hänen ympärillään tapahtui,
+mutta ei myöskään pelästynyt, kun hänen takanaan kajahti ankara ääni:
+"Valmyra!"
+
+Hän kääntyi. Siellä oli rouva Bonti, muutamia palvelijoita mukanaan.
+"Missä ovat rikolliset?" huusi hän.
+
+"Rikolliset?"
+
+"Ettekö tiedä mitä on tapahtunut?"
+
+"Kyllä tiedän!"
+
+"Mihin ovat asemiehet menneet?"
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Mutta olittehan heidän parissaan?"
+
+"He katosivat kuin savu tuulessa."
+
+"Mihin päin?"
+
+"Katsokaa, minne päin tuuli puhaltaa."
+
+"Ettekö ymmärrä, että tahdon pelastaa heidät!" kuiskasi rouva Bonti
+hänelle.
+
+Valmyra hymyili halveksivasti. "Lähettäkää vainukoiranne ajamaan
+saalista", sanoi hän halveksivasti ja lähti piispantaloa kohden.
+
+Rouva Bonti noudatti hänen neuvoaan, palvelijoita lähetettiin
+kaikkiin suuntiin etsimään pakolaisia. Mieli täynnä synkkiä
+aavistuksia palasi hän samaa tietä kuin Valmyrakin.
+
+Valtionhoitaja oli loistavalla menestyksellä voittanut vastustajansa.
+Useita heistä oli vakaumuksesta siirtynyt hänen puolelleen; toiset
+olivat suostuneet sentähden, etteivät voineet esittää vastasyitä tai
+tehdäkseen kuten toisetkin. Se, joka tänään sanoo "jaa", voi huomenna
+uusista syistä tai ilman mitään syytä sanoa "ei".
+
+Mutta Svante Niilonpojan sydän paisui ilosta. Hän luuli, etteivät
+ne ennakkoluulot, joita vastaan hän oli taistellut onnistuen ne
+voittamaan, nostaisi enää päätänsä, että kaikki nämä herrat ja
+miehet, jotka nyt puristivat hänen kättänsä ja sanoivat tahtovansa
+seistä viimeiseen asti hänen puolellaan, tosiaankin tarkoittivat mitä
+sanoivat. Eihän hän pakoittanut heitä kaikkiin näihin ystävyyden
+vakuutuksiin, ne annettiin vapaaehtoisesti.
+
+Juuri kun kokous oli lopussa ja useimmat olivat jo lähteneet tai
+lähtemäisillään piispantalosta, saapui pieni saattue.
+
+Ritari huomasi sen ikkunasta, hän tunsi poikansa, ja ihmetellen, mitä
+oli tekeillä, riensi hän portaille.
+
+Asemiehet olivat sillävälin poikenneet erääseen pihahuoneeseen, joka
+oli avattu ruumista varten, ja monet vieraista olivat uteliaina
+rientäneet paikalle.
+
+Kaikki väistyivät syrjään ritarin saapuessa.
+
+Nähdessään asemiehen, joka hänelle oli sangen rakas, päästi hän
+kauhun huudahduksen.
+
+Sten riensi luo ja koetti häntä tyynnyttää, mutta se oli turha vaiva.
+
+"Kuka on surmaaja?" kysyi hän kiivaasti.
+
+Hänen omat asemiehensä seisoivat kalpeina ja ilmeisesti neuvottomina,
+mikä vastaus heidän oli annettava.
+
+"Rakas isä!... Onnettomuus, jonka selitän lähemmin."
+
+Ritari kohotti kuollutta, ja käsi tuli täyteen hyytynyttä verta...
+"Onnettomuus!" huudahti hän. "Tässä on tehty murha! Kuka on
+murhamies?"
+
+"Isä, tahtoisin puhua sinulle kahdenkesken!"
+
+"Ei, täällä ja nyt heti tahdon tietää sen! Sanon petturiksi sen, joka
+kauemmin salaa totuuden."
+
+Sten mainitsi arkkipiispan asemiehen. "Joutuivatko he riitaan?"
+
+"He olivat metsällä..."
+
+"Ja hän tähtäsi alas? Harkittu murha siis!"
+
+Kaikki läsnäolijat näyttivät hämmästyneiltä ja pelästyneiltä.
+
+"Mitä arvelette, jalot herrat", huudahti valtionhoitaja; "eikö
+näytä siltä, kuin asemies olisi ollut toteuttamassa jonkun toisen
+suunnitelmaa?"
+
+"Onko syytä sellaisiin epäluuloihin?" kysyi muuan läsnäolijoista.
+
+"Ah! Poikani hattu, kuinka se on tullut tänne?"
+
+"Se oli sattumalta Akselin päässä." Läsnäolijain joukosta kuului
+hämmästyksen hälinää, mutta he hiipivät pois toinen toisensa jälkeen
+ja ratsastivat tiehensä minkä hevosten kavioista lähti. Kukaan ei
+tahtonut joutua riitaan hänen armonsa arkkipiispan kanssa.
+
+Valtionhoitaja ei kiinnittänyt siihen huomiotaan. Hän heittäytyi
+myrskyisellä kiihkeydellä surunsa ja raivonsa valtaan, mutta kun tämä
+vihdoin asettui, silloin näki hän kummakseen, että kaikki vieraat
+olivat poistuneet. Hän oli yksin asemiestensä, poikansa ja vainajan
+kanssa.
+
+"Pitäkää huoli kirstusta!" sanoi hän ensiksimainituille. "Tahdomme
+haudata hänet huomenna."
+
+"Sinä seuraat minua arkkipiispan luo!" käski hän poikaansa ja lähti
+huoneesta.
+
+Tämä pyysi turhaan, että hän saisi ensin puhutella isäänsä
+kahdenkesken.
+
+"Minä en halua mitään neuvoja, mutta vaadin tottelevaisuutta!" kuului
+ankara vastaus.
+
+Rouva Bonti tuli heitä vastaan jo portilla. Hän kertoi kyynelsilmin
+ja nyyhkyttäen, että hirveä tapaus oli koskenut niin hänen armoonsa,
+että oli hyvin pelonalaista, toipuisiko hän enää koskaan. Ei mistään
+hinnasta maailmassa saisi valtionhoitaja mennä hänen luokseen,
+mahdollisesti olisi hän parempi huomenna, ja silloin hän varmaan
+pyytäisi hartaasti keskustelua ritarin kanssa.
+
+"Mutta murhaaja on pantava varmaan talteen!"
+
+"Ah, teidän armonne, he ovat lähteneet tiehensä. Toivon tosin, että
+löydämme heidät tänään tai yön kuluessa."
+
+"Lähetän muutamia omista asemiehistäni etsimään."
+
+"Tehkää se, teidän armonne! Niin kunnianarvoisa isä kuin minäkin,
+hänen halvin palvelijansa, emme halua mitään hartaammin kuin että
+verivelka maksetaan ja pyyhitään pois musta pilkku, jonka pahuus ja
+ilkeys koettaa kiinnittää tähän taloon."
+
+Sanojen tulvaillessa hänen huuliltaan teki hän useaan kertaan
+ristinmerkkejä otsaansa ja rintaansa.
+
+Ritari käsitti, ettei ollut mitään tehtävissä. "Minä viivyn
+huomiseen!" sanoi hän. "Mutta toivon, että messu luetaan."
+
+"Ei vain yhtä, teidän armonne, vaan kymmenen. Kuulkaas laulua
+kappelista! Kunnianarvoisa dekaani on saapuva messun päätyttyä
+luoksenne."
+
+Svante Niilonpoika palasi huoneisiinsa. Sten herran täytyi kertoa
+asia juurta jaksaen, ja hän teki sen totuuden mukaan.
+
+"Meidän on suomalaista naista kiittäminen hengestäsi", sanoi ritari.
+
+"Niin minäkin uskon, rakas isä!"
+
+"Ja luuletko sinä, etten minä tulisi vaatimaan rangaistusta
+sellaisesta ilkityöstä?"
+
+Sten heittäytyi hänen jalkoihinsa. "Mitä sillä voitat?" kysyi hän.
+
+"Rangaistuksen syyllisille!"
+
+"Ainoastaan heidän kätyreilleen!"
+
+"Heidät pakoitetaan tunnustamaan!"
+
+"Isä, jätä asia sikseen minun tähteni!"
+
+"Sinun, jonka olin vähällä menettää."
+
+"Jumala on suojellut minua. Kiittäkäämme häntä antamalla anteeksi
+vihamiehillemme, se tulee kenties pehmittämään heidän sydämensä."
+
+"Tunnet vähän maailmaa ja ihmisiä. Mutta tahdon ajatella asiaa
+huomiseen."
+
+Kun kiihtynyt mieliala oli yön hiljaisina hetkinä asettunut, selvisi
+Svante Niilonpojalle, kuinka vähän voittaisi rynnistelemällä.
+Eivätkö hänen äsken saavuttamansa ystävät olleet juosseet tiehensä,
+kun näytti sukeutuvan syytös kunnianarvoisaa isää vastaan! Mitä
+asemiehet tunnustivatkaan, saatettiin se hämmentää tai suorastaan
+väittää perättömäksi. Ja oliko edes varmaa, että kunnianarvoisa isä
+tiesi asiasta!... Olivat voineet olla vaikuttamassa muut voimat kuin
+hänen, jotka ilmeisesti olivat loppumaisillaan. Pojan pelastus näytti
+hänestä käsittämättömältä. Valmyra oli ainoa, joka saattoi antaa
+tietoja, ja ritari päätti seuraavana päivänä häntä puhutella.
+
+Aamulla varhain sai hän viestin arkkipiispalta; tämä oli viettänyt
+unettoman yön, mutta ei sanonut saavansa mitään rauhaa, ennenkuin oli
+saanut puhutella valtionhoitajaa.
+
+Svante Niilonpoika riensi noudattamaan kutsumusta. Hän tapasi
+pääpapin sangen kiihtyneessä tilassa; melkein itkien heittäytyi tämä
+ritarin syliin ja sanoi:
+
+"Tämä tapaus on koskenut kovasti mieleeni. Pyydän teitä, ettette lue
+viakseni sitä, mitä on tapahtunut!"
+
+Tämä kuului melkein kuin itsesyytökseltä, mutta keskustelun kuluessa
+kyseli hän tarkoin kaikkia onnettomuuden tapauksen erityisseikkoja,
+ja kun valtionhoitaja ei katsonut voivansa niitä täysin selittää,
+kutsuttiin Sten saapuville.
+
+Ihailtavalla hienotunteisuudella osasi tämä kuvailla tapahtuman
+satunnaiseksi onnettomuudeksi. Piispa ei tiennyt mitään hattujen
+vaihdosta, ja Sten varoi tarkoin siitä mainitsemasta.
+
+Oli kuin raskas taakka olisi pudonnut vanhuksen rinnalta. Hän
+syleili Steniä kerta toisensa jälkeen ja vakuutti tälle, että tämä
+oli kokonaan voittanut hänen sydämensä; mitä nuorukainen pyysi, sen
+tahtoi hän hyväksyä.
+
+Poika punastui, mutta kysyi ujostelematta, saiko hän ottaa hänen
+armonsa sanalleen. "En toivo mitään hartaammin!"
+
+"No hyvä!" sanoi Sten. "Tutustuin Tukholmassa erääseen Vadstenan
+veljeen, Pietari maisteriin. Hän on ottanut tähtitieteen
+tutkisteltavakseen, ja vaikken paljoa ymmärräkään sellaisia asioita,
+voin kuitenkin sanoa, että hänen oppinsa on tehnyt minuun syvän
+vaikutuksen. Hänen korkein toivomuksensa olisi pitää Upsalan
+korkeakoulussa muutamia luentoja tästä aineesta, mutta hän ei ole
+rohennut sitä teiltä pyytää. Jos teidän armonne tahtoo tutkia, onko
+hän siihen kelvollinen, pitäisin tätä suurena hyvyyden osoituksena."
+
+"Onko tämä kaikki?"
+
+"Se on kenties liian paljon."
+
+"Minulle on ylen rakasta, kun nuoret miehet rakastavat tieteitä,
+mutta että se, joka kerran on seisova ylinnä, niin nuorella iällä
+suojelee tieteiden harjoittajia, se ilahuttaa minua, sillä se
+lupaa paljon vastaisuudessa. Mitään tutkimista ei tarvita; teidän
+puoltosananne on minulle kylliksi. Pietari maisteri tulee saamaan
+kutsumuksen pitämään luentoja Upsalassa." Nuorukainen suuteli
+kunnioittavasti kättä, joka hänelle ojennettiin, ja keskustelu palasi
+sitten hautajaisiin, joiden oli tapahduttava jo kohta iltapäivällä.
+"Jos minulla olisi voimia, lukisin itse messun hänelle!" sanoi
+pääpappi.
+
+Mitä hänen asemiehiinsä tuli, lausui hän, että he ainiaaksi olivat
+eroitetut hänen palveluksestaan. Taasenkin Sten puhui heidän
+puolestaan: "Sallikaa minun puhua kuolleen puolesta", sanoi hän.
+"Olen varma, että hän on antanut sydämestään anteeksi."
+
+Svante Niilonpoika lisäsi, että jos hänen armonsa eroittaisi heidät
+palveluksestaan, antaisi se aiheen luulla heitä rikollisiksi.
+"Tunnustan, että minäkin tuokion ajan ajattelin niin", lisäsi hän,
+"mutta toivon, että tämä puoltolause riittää tunnustukseksi, että
+katson olleeni väärässä".
+
+Piispa oli ylen tyytyväinen. Hän ei sanonut pitkiin aikoihin
+tunteneensa niin suurta mielihyvää, ja tässä puuskassaan antoi hän
+valtionhoitajalle suuren kukkaron täynnä kultarahoja vietäväksi
+uskolliselle tohtori Hemmingille, jonka hän ei toivonut ymmärtävän
+väärin sitä toimenpidettä, johonka olosuhteet olivat hänet vieneet.
+
+Svante Niilonpoika lupasi parhaan vointinsa mukaan toimittaa
+saamansa tehtävän ja kiitti lahjasta. Uusien syleilyjen ja
+ystävyydenvakuutusten jälkeen sanoivat he toisilleen jäähyväiset,
+koska tuskin oli luultavaa, että kunnianarvoisa isä enää voisi kestää
+uutta kohtausta niin suurten mielenliikutusten jälkeen. Kuitenkin
+otti hän valtionhoitajalta lupauksen, ettei tämä lähtisi ennenkuin
+seuraavana päivänä.
+
+Pienessä kappelissa vietettiin juhlallisia maahanpaniaisia. Suuri
+joukko pappeja piti alttarin edessä hautajaistoimituksen, laulettiin
+juhlallinen messu, ja urkulehteriltä kohisivat kuin minkäkin
+enkelikuoron sävelet.
+
+Ritari, hänen poikansa ja suurilukuinen seurakunta ottivat tähän
+osaa, mutta hän, jolle osoitettiin säätyään paljon suurempaa kunniaa,
+ei näyttänyt kuolleelta, vaan ainoastaan vaipuneelta tyyneen ja
+hiljaiseen uneen.
+
+Kun kirstun kansi oli pantu paikoilleen, otti Sten asemiesten kera
+kirstun ja he kantoivat sen kirkkotarhaan. Siellä laskettiin se
+hautaan, ritari heitti ensimäiset multalapiot, asemiehet päättivät
+työn.
+
+Turhaan koetti ritari saada tavata Valmyraa. Tämä oli kadonnut. Ei
+rouva Bontiakaan näkynyt, mutta hänen armonsa lähetti samana iltana
+ja seuraavana aamuna sydämelliset terveisensä ja luvatun valtuuden
+Pietari maisterille.
+
+Kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen lähti ritari jatkamaan
+matkaansa. Ohitse mentäessä lähetti hän viimeisen tervehdyksen
+kirkkotarhaan ja kiitollisen huokauksen Hänelle, joka oli suojellut
+hänen rakastetun poikansa varmasta kuolemasta.
+
+Matkan määränä oli nyt ensi sijassa Ekan vanha sukukartano.
+Siellä asui jalo herra Niilo Erikinpoika ja hänen vaimonsa Sigrid
+Eskilintytär, Magnus Kaarlonpojan, Ekan entisen herran leski.
+Edellisestä aviostaan oli Sigrid rouvalla kaksi tytärtä, Dordi
+ja Cecilia, viimeksimainittu jo useita vuosia naimisissa Erik
+Juhananpojan (Vaasan) kanssa. Viimeisestä avioliitostaan oli hänellä
+myös tytär, Kristina, joka tätä nykyä oli kymmenvuotias.
+
+Tämä arvossapidetty suku, joka muinen oli ollut tanskalaismielinen,
+kallistui yhä enemmän Ruotsin puolelle. Erityisesti oli tunnettua,
+että Sigrid rouva oli mieleltään ruotsalainen, ja nyt oli
+vahvistettava tätä kiintymystä.
+
+Valtionhoitaja matkusti ainoastaan pieni seurue mukanaan, siten
+osoittaakseen luottamusta maan suurmiehiä kohtaan. Rahvaan puolelta
+ei hän tiennyt olevan mitään pelättävää.
+
+Taivalta jatkettiin lyhyin päivämatkoin, pysähdyttiin tiheään
+kirkkojen ja pitäjäntupien luona, kaikkialla, mihin suurempia
+kansanjoukkoja oli kokoontunut. Meidän aikamme muodollisista
+juhlamenoista ei tiedetty mitään; keskusteltiin keskenään kuten
+vanhat tuttavat. Sanoja ei käytetty paljon eikä niitä keinotekoisesti
+sommiteltu, ne lausuivat vain mitä tahdottiin sanoa, ja jollei
+vastaus ollut toivomusten mukainen, ei ystävyys siitä rikkunut.
+
+Enköpingissä olivat kauppakaupungin miehet kerääntyneet koolle,
+muutamia vuorimiehiä yhtyi heihin, ja niin syntyi pitkä neuvottelu
+valtionhoitajan kanssa siitä, mitä oli tehtävä kaupan edistämiseksi.
+
+Tanskan kuningasta vastaan lisäsi ynseyttä se, että hän puolusti
+hansakaupunkien kauppaa Ruotsissa; monet näistä kauppakaupungin
+miehistä olivat itse olleet vieraissa maissa, ja he osoittivat, että
+ruokatavaroita ja erittäinkin mausteaineita voitiin saada siellä
+puolta huokeammalla. Saksalaiset kaupungit kiskoivat siis Ruotsista
+kohtuutonta voittoa.
+
+Vuorimiehet olivat samaa mieltä; sillä niistä työkaluista, mitä he
+tarvitsivat, saivat he maksaa moninkertaisen hinnan.
+
+"Tiedätte kai", vastasi valtionhoitaja, "että niiden suurten
+palvelusten ja uhrausten tähden, joita Tukholma on tehnyt
+valtakunnalle, on se saanut oikeuden harjoittaa ulkomaan kauppaa ja
+niittää siitä niin suuria etuja kuin mahdollista".
+
+"Mutta Öregrund, Östhammar, Gäfle ja monet muut kaupungit eivät ole
+saaneet osakseen samoja etuja!" huomautti muuan vuorimiehistä.
+
+"Monet herrasmiehet ja piispat lähettävät laivoja ulkomaille, sitä ei
+voi kieltää. Mutta kauppaa emme voi jättää vapaaksi, koska ystävyys
+Lyypekin kanssa on Ruotsille niin tärkeä, ettemme voi rikkoa niitä
+sopimuksia, jotka on tehty heidän ja meidän välillä."
+
+"Jos hollantilaiset ja englantilaiset saisivat käydä satamissamme,
+vaikuttaisi se hintojen alentumisen", virkkoi muuan kauppakaupungin
+mies. "Kun nyt tanskalaiset sulkevat satamamme hansalaisiltakin
+eivätkä ketkään muut merenkulkijat pääse tänne, täytyy meidän kärsiä
+kaikkien elintarpeiden puutetta, yksinpä suolankin."
+
+"Jalo herra", sanoi muuan vuorimiehistä, "nämä seikat ovat tietysti
+teille tuttuja. Jokainen valittaa tuntiessaan, kuinka kenkä puristaa,
+mutta ainoastaan se, joka tuntee kaikkien hädän, tietää, ketä ensiksi
+on autettava."
+
+"Oikein sanottu! Teidän hätänne ja huolenne koskee kovasti sydämeeni,
+mutta se apu, joka teille annetaan, on kuin lääke sairaalle: se
+kenties lakkauttaa kivun ja ylläpitää elämän, mutta terveys on
+riippuvainen ruumiin omasta kunnosta ja elinvoimasta. Kauppa ja
+elinkeinot voivat kukoistaa ainoastaan rauhan ja sovun vallitessa
+kansojen kesken; auttakaa minua palauttamaan tämä, niin minä lupaan
+tehdä kaiken minkä voin katkaistakseni ne siteet, jotka nyt estävät
+teidän vapaata toimintaanne!"
+
+Tätä puhetta tervehdittiin kaikuvilla hyväksymishuudoilla. Kaikki
+sitoutuivat äärimäisiinkin ponnistuksiin taisteltaessa Tanskaa
+vastaan, sillä se oli ainoa mahdollisuus pysyväisen rauhan
+saavuttamiseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ekassa oli valmistuttu valtionhoitajan vierailuun. Sigrid rouva oli
+aikoja sitten tuttu hänen kanssaan, monta iloista hetkeä olivat he
+viettäneet yhdessä Sten Sturen hovissa, ja häntä ilahutti, kun sai
+virkistää niiden muistoa.
+
+Hänen herransa, joka hyvin tiesi, mitä odotettu käynti tarkoitti,
+laski kuinka suuren summan hän mahdollisesti voisi luovuttaa; hän
+ei tahtonut vetäytyä täyttämästä niitä vaatimuksia, joita hänelle
+asetettiin, mutta tahtoi tehdä ne niin vähän tuntuviksi kuin
+mahdollista.
+
+Ekassa oli jo pitemmän aikaa vieraillut nuori Magdalena Erikintytär
+(Gyllenstjerna). Hän oli Niilo Erikinpojan veljentytär ja ainoastaan
+kahta vuotta nuorempi kuin Dordi.
+
+Nämä serkukset rakastivat hellästi toisiaan ja molemmat ihailivat
+toisissaan niitä ominaisuuksia, joita itseltä puuttui.
+
+Mutta Niilo herran oma tytär, Kristina, oli enemmän Ceciliaan. Hänen
+vanhempansa hemmoittelivat hänet rakkaudellaan, ja hänen isällään oli
+tapana sanoa, että niin suuresti kuin hän olikin toivonut saavansa
+pojan, ei hän tahtoisi vaihtaa tätä tyttöä kymmeneenkään poikaan.
+
+Ekassa vierailivat nykyään herra Erik Arvidinpoika (Trolle) ja
+Krister Juhananpoika (Vaasa), molemmat nuoria, suuressa arvossa
+pidettyjä, ja mikäli kuiskailtiin, korviaan myöten rakastuneita
+nuoriin Dordi ja Magdalena neitsyihin.
+
+"Teidän on autettava minua tekemään aika niin miellyttäväksi kuin
+suinkin kunnioitettaville vieraillemme", sanoi Sigrid rouva, kun
+eräänä päivänä keskusteltiin vilkkaasti valtionhoitajan odotetusta
+saapumisesta. "Tehän tunnette paremmin tapoja ja menoja sellaisina
+kuin ne nykyisin ovat käytännössä."
+
+"Tavat, joita Ekassa noudatetaan, käyvät korkeimmista kaikkialla",
+vastasi Krister herra syvästi kumartaen.
+
+"Ei se, jonka te näytätte aikovan tuoda tänne, ritari", puuttui Dordi
+jokseenkin kiihkeästi puheeseen.
+
+"Olisin teille kiitollinen, jalo neitsyt, jos tahtoisitte sanoa
+minulle, mitkä sanat tai teot ovat aiheuttaneet minulle niin ankaran
+ojennuksen."
+
+"Dordi puhuu usein ajattelemattomasti", virkkoi äiti.
+
+"Rakas äiti, ettehän rakasta imartelua enemmän kuin minäkään."
+
+"Luetteko sellaisiin jokaisen lausunnon, joka puhkeaa ilmoille
+ihailusta ja kiitollisuudesta?"
+
+"Kenestä puhut?" kysyi Niilo herra, joka samassa astui huoneeseen,
+mukanaan nuori tyttärensä, jolla oli nukke käsivarrellaan.
+
+"Näettekös, äiti, mitä isä kulta on minulle lahjoittanut!"
+Ihastuneena näytteli hän nukkeaan kaikille läsnäolijoille.
+
+"Nukke!" nauroi Dordi. "Sinä olet liian vanha leikkiäksesi
+sellaisilla."
+
+"Liian vanha?" kysyi tyttö ja katsoi isäänsä.
+
+"Leiki sinä vain sillä, lapsi", vastasi isä. "Minua miellyttää
+enemmän neitsyiden leikintä nukeilla kuin miehillä."
+
+"Kiitän teitä, herra ritari!" vastasi Krister Juhananpoika kumartaen.
+
+"Mies, joka sallii itseään pidellä kuin nukkea, ei ansaitse
+parempaa", terhensi Dordi uhmaillen.
+
+Krister herra puri huultaan. "Onko teille nukkenne hyvin rakas?"
+kysyi hän Kristinalta.
+
+"Oi, kyllä! Hyvin, hyvin rakas!" Ja hän suuteli ja hyväili sitä.
+
+"Enköpingistä on äsken saapunut pikalähetti", kertoi Niilo herra.
+"Valtionhoitaja lienee tuskin odotettavissa tänne ennenkuin
+ylihuomenna."
+
+"Sanotaan, että hän aikoo Taalainmaahan", vastasi Krister
+Juhananpoika.
+
+"Saadakseen talonpojat sekaantumaan asioihin!"
+
+"Olen melkein halukas asettumaan hänen puolelleen!"
+
+"Tekö, Krister herra?"
+
+"Se olisi toimintaa, ja sellaista minä tarvitsen."
+
+"Katsos Kristinaa nukkeineen", sanoi Niilo herra hiljaa emännälleen.
+"Eikö ole ihmeteltävää, kuinka aikaisin äidinrakkaus ilmenee nuoressa
+tytössä!"
+
+Sigrid rouva hymyili tyytyväisenä. "Mikä lapsesi on nimeltään,
+Kristina?" kysyi hän.
+
+"Kristina!" vastasi tämä. "Nyt täytyy minun laittaa häitä, sillä hän
+menee naimisiin."
+
+"Kenen kanssa?"
+
+"Herra Sten Svantenpojan!"
+
+"Mikäs päähänpisto se on?" kysyi äiti. "Ethän tunne häntä?"
+
+"Se ei olekaan tarpeellista!"
+
+"Mutta silloinhan hänen täytyy lähteä ylkänsä mukaan" virkkoi Niilo
+herra hymyillen.
+
+"Pyydän häneltä, että Kristina saa jäädä vielä vähäksi aikaa
+luokseni!" vastasi tyttö.
+
+"Mutta eikö olisi viisaampaa viivyttää häitä jonkun aikaa?"
+
+"Niin kenties se on viisaampaa."
+
+Muuan palvelija astui sisään ja ilmoitti, että eräs matkustava hieno
+nainen, joka äsken oli saapunut, halusi puhutella Sigrid rouvaa tai
+kenties Dordi neitsyttä.
+
+"Eikö hän ole sanonut nimeään?"
+
+"Jalo neitsyt Katarina Niilontytär, Viikin neitsyitä!"
+
+"Katarina!" huusivat Dordi ja Magdalena ja riensivät ulos.
+
+"Herra Svante Niilonpoika on tuleva iloiseksi hänet nähdessään",
+sanoi Sigrid rouva ja poistui huoneesta.
+
+"Eikö hän ole äskettäin menettänyt isänsä?" kysyi Erik herra
+osanottavasti.
+
+"Kovia on hän saanut kokea", vastasi ritari. "Isä kuoli kolme päivää
+ennen kuin tyttären häät ehdittiin viettää; sen johdosta on ne
+lykätty uudestaan, luultavasti pitkäksikin ajaksi."
+
+"Sen sanotaan riippuvan hänestä itsestään."
+
+"Pietari herra on jalo herra!"
+
+"Hänen veljensä on paljoa huomattavampi."
+
+"Siitä seuraa tavallisesti onnettomuutta, kun sukulaiset rakastavat
+samaa naista", sanoi Krister.
+
+Erik herra oli ollut mykkänä kuulijana, nyt sanoi hän vakavasti:
+
+"Tule, Krister, tehkäämme pieni kierros puistossa!"
+
+He menivät, ja ritari katsoi heidän jälkeensä tyytyväisesti
+hymyillen. Sitten hän istui Kristinan viereen, ja kun tämä oli pannut
+nuken pois, kysyi hän:
+
+"Kuules, Kristina, sanoit äsken, että on ne korvat pienelläkin
+padalla."
+
+"Se on sananlasku, isä."
+
+"Niin, sen tiedän, mutta kuinka se sopii tähän."
+
+"Krister herra rakastaa Magdalenaa."
+
+"Mistä sen tiedät?"
+
+"Hän piirtää hänen nimensä kaikkiin puihin!"
+
+"Mutta Erik herra...?"
+
+"Niin, voit kai nähdä, kuka hänen mielitiettynsä on."
+
+"Magdalena hänenkin?"
+
+"Ei, Dordi!"
+
+"Nyt puhut hassuja! Eihän hän puhele koskaan Dordin kanssa."
+
+"Mutta katselee häntä sitä enemmän!"
+
+"Välittääkö Dordi hänestä?"
+
+"Sitä en tiedä; mutta sanokaa minulle, rakas isä, luuletteko, että
+Sten herra tahtoo leikkiä minun kanssani?"
+
+"Ei, Kristina, hän on iso poika ja ritari jo, tiedä se."
+
+"Silloin täytyy kai minun niiata hänelle syvään?"
+
+"Niin täytyy."
+
+"Nukkeani ei hän saa", sanoi tyttö ja otti sen jälleen
+käsivarrelleen. "Minä kätken sen arkkuun niin hyvin, ettei hän saa
+sitä edes nähdäkään."
+
+Nyt astui Sigrid rouva jälleen huoneeseen Magdalenan, tyttärensä ja
+Katarinan kera.
+
+Viimeksimainittu oli mustassa surupuvussa.
+
+Niilo herra riensi toivottamaan hänet tervetulleeksi, kiittäen häntä
+siitä, että hän oli noudattanut heidän kutsuaan.
+
+"Minulle kävi liian raskaaksi oleskella yksin kotona", sanoi hän. "Ja
+kun nyt hääni on määrätty vietettäväksi kolmen kuukauden kuluttua,
+tarvitsisi minun vähän vilpastuttaa mieltäni, ettei Pietari herra
+saisi ylen suruista morsianta!"
+
+"Silloin jäät luoksemme koko täksi ajaksi!" huudahti Dordi
+innokkaasti.
+
+"Me rupeamme sinun morsiusneitsyiksesi!" lisäsi Magdalena ja syleili
+häntä.
+
+"Minäkin tahtoisin ruveta!" huudahti Kristina. "Sano, rakas, äiti,
+saanko minä?"
+
+"Tekisitte meille suuren ilon, jos suostuisitte viettämään häänne
+täällä Ekassa", sanoi Niilo herra ja vei hänen kätensä huulilleen.
+
+"Ette saa kieltää meiltä sitä", lisäsi Sigrid rouva.
+
+"Teidän hyvyytenne tulee niin äkkitulvana, etten tiedä, mitä minun on
+vastattava", virkkoi Katarina. "Sallikaa minun ajatella asiaa, onhan
+sinne vielä pitkältä."
+
+"Niin monet häät!" sanoi Kristina melkein itsekseen ja taputti
+käsiään. "Mutta sinä olet pienin, sinä, sentähden täytyy sinun
+odottaa viimeiseksi", lisäsi hän suudellen nukkeaan.
+
+Kun Krister ja Erik palasivat, saattoi heissä nähdä tapahtuneen
+suuren muutoksen. He olivat vakavammat kuin ennen. Molemmat
+kiinnittivät suurta huomiota Katarinaan ja kuuntelivat
+tarkkaavaisesti, kun hän kertoi.
+
+"Kotiutumiseni näytti antavan isälleni uutta terveyttä ja uusia
+voimia; hän puhui siitä, että yhtyisi tohtori Hemming Gaddin kanssa
+Kalmaria piirittämään, mutta hänen aurinkonsa oli jo laskenut, hän
+käsitti sen itse ennenkuin oli vielä vaipunut vuoteen omaksi."
+
+"Kerrottiin, että hän oli lähettänyt Pietari Turenpoikaa noutamaan."
+
+Katarinan poskilla häivähti puna. "Se tapahtui kahdesta syystä",
+sanoi hän. "Ensiksikin tahtoi hän laskea kätemme yhteen ennen
+kuolemaansa, toiseksi, mikä oli tärkeämpää", lisäsi hän vapisevalla
+äänellä, "tahtoi hän ottaa Pietari herralta lupauksen, että tämä
+pysyisi isänmaalle uskollisena viimeiseen hengenvetoon".
+
+"Hän antoi sen?"
+
+"En luule, että kukaan Turenpoika pettää tämän lupauksen, vaikkei
+häneltä sitä vaadittaisikaan."
+
+"On sanottu, että ritarin sairasvuoteen ääressä tapahtui kummallisia
+asioita", virkkoi Niilo herra.
+
+"Useita hänen asemiehistään oli läsnä, niin ettei minua ihmetytä,
+vaikka se on tullutkin tunnetuksi."
+
+"Sanotaan, että hänellä oli näkyjä..."
+
+"Ihmeellisiä!"
+
+"Sairauden aikanako?"
+
+"Sehän ne aiheutti ja -- minä olin syynä siihen!"
+
+"Sinäkö, Katarina?"
+
+"Suomesta lähtiessäni sain Anna Sparrelta sormuksen, jonka hän oli
+saanut eräältä noita-akalta. Minä panin sen sormeeni, mutta tunsin
+heti sen jälkeen eriskummaista levottomuutta; en tahtonut uskoa, että
+se oli missään yhteydessä sormuksen kanssa, vaikka tunsin mielessäni
+jotakin sellaista. Mutta kohta jälkeenpäin -- en tiedä näinkö unta
+-- näin meidän laivamme taistelussa vierasta laivaa vastaan, kuulin
+meriväen huutoja ja vaikeroimista... Minun oli itsenikin täytynyt
+olla äänessä, sillä palvelijattareni tuli sisään ja kysyi, mikä minua
+vaivasi. Melkein poissa suunniltani tempasin sormuksen sormestani,
+ja samassa oli lumous poissa. Miksi en noudattanutkin ensimäistä
+päähänpistoani ja heittänyt sitä mereen!..."
+
+"Sinä säilytit sen?"
+
+"Panin sen käsilaukkuuni. Kun saavuttuani kotiin avasin sen, oli
+sormus melkein ensimäinen, minkä huomasin. Eräänä päivänä kerroin
+siitä isälleni, eikä hän antanut minulle rauhaa, ennenkuin olin
+noutanut sen. Kaikista pyynnöistäni huolimatta pani hän sen
+sormeensa. Omituista kyllä, näytti se sopivan yhtä hyvin kaikille.
+Sain kyllä hänet ottamaan sen pois sormestaan, mutta millään tuumin
+ei hän antanut sitä takaisin."
+
+"Ja sitten?"
+
+"Sitten sulkeutui hän huoneeseensa, ja kun vihdoin sain hänet
+avaamaan, oli hänen muotonsa niin muuttunut, että hän näytti pikemmin
+kuolleelta kuin elävältä."
+
+"Ja hän piti sormuksen?"
+
+"En uskaltanut sitä enää pyytää, niin suunniltaan hän joutui, kun
+siitä mainitsin."
+
+"Katarina parka!"
+
+"Seurauksia ei ollut vaikea nähdä; hänen ennaltaankin heikko
+terveytensä murtui äkkiä tykkänään. Vihdoin täytyi hänen ruveta
+vuoteen omaksi. Kuolinvuoteellaan hän sanoi minulle ja Pietarille:
+'Minun olisi pitänyt elää vielä kolme päivää, mutta palava haluni
+nähdä esiripun taa joudutti kuolemaa. Oi, jos uskaltaisin ja saisin
+puhua! Kas tuossa, poikani, ota sormus ja heitä se meren syvyyteen!'
+Muutamia minuutteja myöhemmin oli hän kuollut."
+
+"Ja sormus?"
+
+"Pietari herra oli pannut sen pöydälle, mutta kun hän sitten aikoi
+ottaa sen, oli se kadonnut."
+
+Syntyi pitkä, hengittämätön hiljaisuus.
+
+"Hirveää!" kuiskasi Sigrid rouva.
+
+"Hirveää!" toistivat Dordi ja Magdalena.
+
+Mutta Kristina oli ryöminyt erääseen nurkkaan ja nyyhkytti hiljaa.
+
+"Etkö epäile ketään?"
+
+"Asemiehet olivat sisällä, jonkun heistä oli täytynyt ottaa se."
+
+"Mistä oli Anna rouva saanut sen?"
+
+"Sitä ei hän tahtonut sanoa, mutta herra Erik Turenpoika sanoi
+saaneensa sormuksen, joka hänelle oli annettu jätettäväksi hänen
+vaimolleen. Kaikesta päättäen täytyi sen olla sama."
+
+"Sen oli kai antanut hänelle joku vihollinen?"
+
+"Niin, varmaankin."
+
+Seuraavana aamuna saatiin viesti, että valtionhoitaja saapuisi samana
+iltana, ja Sigrid rouvalle tuli sen johdosta paljon hommaa. Nuoret
+jäivät yksin.
+
+Katarina johdatti keskustelun pois yksityisasioista. Hänen elämänsä
+olivat monina vuosina täyttäneet suuret yleiset harrastukset tai
+yksityiset elinkysymykset, ja ken kerran on antautunut kokonaan
+tärkeimpään, hän ainoastaan hätätilassa sekaantuu mitättömyyksiin.
+
+Toisin oli sen nuoren parven laita, minkä keskuudessa hän oleskeli.
+Krister ja Erik olivat tosin olleet monessa kovassa kahakassa, mutta
+harrastus sotaan oli lopussa. Nuoret neitsyet käsittivät sodasta
+ainoastaan sen hirveyden.
+
+Nyt sitä vastoin saivat he kuulla sen merkityksestä ja
+tarkoituksesta; eivät olleet kysymyksessä ainoastaan maan edut, vaan
+heidän omat velvollisuutensakin. Näkyi selvästi, kuinka Katarina
+katsoi olevansa velvollinen uhraamaan kaikki voimansa, tekemään
+kaiken voitavansa auttaakseen maalle onnellista ratkaisua. Mutta
+hänen puheensa henki sulaa nöyryyttä, sitä ei pidetty monin suurin
+sanoin eikä elein.
+
+Niin Dordi kuin Magdalenakin kuuntelivat tarkkaavaisesti, mutta
+maahanluoduin katsein. Kristinasta tuntui, kuin hänen kuulemansa
+sanat tunkeutuisivat syvälle sydämeen, ja pehmeään vahaan painuivat
+ne tarkoin talteen; eivätkä ne häipyneet vastaisuudessakaan, vaan
+juurtuivat yhä lujemmin.
+
+Ekan arkituvassa, missä pitkät ajat oli kuultu ainoastaan turhia
+loruja, sukeutui nyt keskusteluja tärkeimmistä kysymyksistä. Kukin
+kohdaltaan sai viritystä Katarinan innonlampusta, ja niin leimusi
+pian kirkas liekki alttarilla, jolla uhrattiin synnyinmaalle.
+
+"Minun aikomukseni on ollut seurata valtionhoitajaa Taalainmaahan",
+virkkoi Krister herra; "nyt on tämä ajatus kypsynyt lujaksi
+päätökseksi".
+
+"Elektus Hemming Gadd tarvinnee upseereja; minä menen hänen
+luoksensa", sanoi Erik herra. "Kalmarin valloittaminen takaisin
+näyttää minusta tällä hetkellä olevan tärkein kaikista hankkeista."
+
+Molemmat neitsyet kalpenivat ja vilkaisivat nopeasti ja salavihkaa
+toisiinsa.
+
+Mutta Katarina puhui heidän kanssansa, ikäänkuin se olisi ollut
+luonnollisin asia maailmassa.
+
+"Niin alkaa meille nyt uusi vaihe elämässämme", huudahti Erik herra
+teennäisellä hilpeydellä. "Huomenna on se huoleton elämä, jota täällä
+olemme viettäneet, oleva ainoastaan ihana unelma."
+
+"Unelmat virtoina vierivät pois", virkkoi Dordi katkeruuden
+vivahduksella.
+
+"On unelmia, joita ei voi ikinä unhottaa", vastasi nuori ritari.
+
+"Jalo neitsyt, saanko puhutella teitä kahdenkesken?" sanoi Krister
+Magdalenalle.
+
+Tämä kalpeni hieman, mutta vastasi sitten: "Tunnin kuluttua
+ruusutarhassa."
+
+Kohta tämän jälkeen lähtivät ritarit, kuten sanoivat, järjestämään
+lähtöään.
+
+Katarina, joka huomasi, että molemmat serkukset olivat sangen
+liikutetut, ja arvasi, että sydämenasioita oli kyseissä, suostui
+Kristinan pyyntöön, että he tekisivät kävelymatkan metsään.
+
+Kun Dordi oli jäänyt yksin serkkunsa kanssa, hypähti hän kiihkeästi
+pystyyn, silmät leimusivat, ja hän huudahti vihasta vapisevalla
+äänellä:
+
+"Sinä olet houkutellut hänen sydämensä vieraantumaan minusta!"
+
+"Dordi, kuinka voitkaan luulla..."
+
+"Etkö luule minun nähneen viehkeitä hymyilyjäsi! Sinä olet jakanut
+niitä heille molemmille."
+
+"Kuinka sinä olet julma!" Ja Magdalena peitti kasvonsa käsiinsä
+salatakseen kyyneliään.
+
+"On mahdollista, että teen sinulle väärin. Minkä sinä sille voit,
+että olet tuhat kertaa rakastettavampi kuin minä!"
+
+"Sinun ilvehtimisesi menee liian pitkälle", huudahti neitsyt
+kiihkeästi. "Etkö luule minun näkevän, että sinua he molemmat
+rakastavat. Sinun tähtesi he molemmat puuhailevat minunkin kanssani."
+
+"Magdalena, sitä et todella tarkoita!"
+
+"Ikäänkuin sinä et sitä tietäisi!"
+
+"Minun tähtenikö Krister herra pyysi äsken puhutella sinua
+kahdenkesken?"
+
+"Luulen, että hän varmaan pyytää minua puhumaan puolestaan sinulle."
+
+"Ei, ei! Sinua hän rakastaa!"
+
+"Niin hullusti ei toki liene!"
+
+"Hullusti?... Etkö sinäkin rakasta häntä?"
+
+"En, Jumala minua auttakoon!"
+
+"Magdalena, rakastatko Erikiä?"
+
+"Älä kysy minulta!"
+
+"Oi, vastaa! Vastaa!"
+
+"Anna minulle anteeksi! Tiedänhän, että hän rakastaa sinua samoin
+kuin sinäkin häntä... En minä tahdo asettua sinun onnesi tielle." Hän
+oli heittäytynyt Dordin jalkoihin ja syleili hänen polviaan.
+
+Tämä tuijotti häneen melkein sanatonna hämmästyksestä. "Sinä rakastat
+siis Erikiä", sanoi hän. "Magdalena, oletko varma, ettet erehdy?"
+
+"Anna anteeksi! Anna anteeksi minulle!" Mutta silloin heittäytyi
+Dordi lattialle hänen viereensä, kietaisi käsivartensa hänen
+kaulaansa ja huudahti hillittömästi ihastuksissaan: "Kristeriä, häntä
+minä rakastan!"
+
+"Kristeriä?"
+
+"Etkö ole huomannut sitä?"
+
+"En, en!"
+
+Serkukset syleilivät ja suutelivat toisiaan. "Rakas kulta, suo minun
+mennä kohtaukseen!" pyysi Dordi.
+
+"Tahdotko sinä?"
+
+"Me olemme jokseenkin yhtä pitkät; minä heitän tiheän harson ylleni."
+
+"Niin, niin, tee se..."
+
+"Minä riennän noutamaan harsoa. Rukoile meidän molempain puolesta
+minun ollessani poissa!"
+
+Ja Magdalena polvistui pyhän neitsyen kuvan eteen. Hän rukoili
+serkkunsa, Erikin ja Kristerin puolesta. Sitten riensi hän ikkunan
+luo. Nyt oli Dordin jo täytynyt joutua perille! Mitä olikaan ritari
+mahtanut sanoa hänelle? Hänestä tuntui melkein kuin olisi kysymys
+elämästä ja kuolemasta.
+
+Silloin avautui ovi, hän kääntyi... Sieltä tuli Erik herra.
+
+Magdalena näytti yhtä hämmästyneeltä kuin hänkin. Molemmat
+tuijottivat toisiinsa.
+
+"Tekö täällä, neitsyt?" sammalsi hän.
+
+"Minä menen heti..."
+
+"Ei, ei, viipykää tuokio!" Ja hän tarttui neitsyen molempiin käsiin
+ja vei hänet jälleen istumaan.
+
+Magdalena ei rohennut kohottaa katsettaan, mutta ihmetteli, eikö
+toinen voinut nähdä, kuinka hänen sydämensä pamppaili.
+
+"Sallikaa minun vielä kerran viettää onnellinen hetkinen teidän
+kanssanne kahden", sanoi Erik. "Tiedänhän hyvin, etteivät ne hetket
+enää koskaan palaa."
+
+"Herra ritari..." Magdalena tahtoi nousta.
+
+"Ei, ei, istukaa paikoillanne, pyydän teitä! Puhukaamme jostakin
+muusta. Katarina neitsyestä esimerkiksi."
+
+"Tahtoisin kuten hän heittää pois kaikki omat toivomukset ja elää
+ainoastaan muille."
+
+"Sanokaa minulle, kaunis neitsyt, mitä vaatisitte siltä, jonka
+tahtoisitte tänään tehdä onnelliseksi antamalla hänelle kätenne?"
+
+"Minäkö?" kysyi Magdalena punastuen.
+
+"Otaksukaa, että voisin viedä vastauksenne sille onnelliselle."
+
+"Tahtoisin, että hän aina pysyisi uskollisena velvollisuuksilleen
+Jumalaa ja isänmaata kohtaan."
+
+"Onko sillä kaikki sanottu?"
+
+"On, kaikki; se, joka pysyy uskollisena tärkeimmässä, ei voi pettää
+pienimmässäkään."
+
+Magdalena vetäisi nopeasti pois kätensä, johon toinen oli tarttunut.
+
+"Olette oikeassa, sukulaiseni odottaa."
+
+"Minä en mene!"
+
+"Tehän lupasitte?"
+
+"Dordi on..." hän keskeytti äkkiä.
+
+"Mennyt sijastanne?"
+
+"Niin!"
+
+"Onko se mahdollista! Miksi?" puuskahti ritari hänelle tavattomalla
+kiihkeydellä.
+
+"Hän tahtoi itse."
+
+"Veikö hän teidän vastauksenne?"
+
+Magdalena nyökäytti myöntävästi päätänsä.
+
+"Onnellinen Krister!"
+
+"Niin, sangen onnellinen, sillä Dordi rakastaa häntä."
+
+"Ja te, neitsyt, te?"
+
+"Sydämeni... ei ole enää omani..."
+
+"Kenenkäs se on?"
+
+"Älkää kysykö!"
+
+"Magdalena!"
+
+"Erik!"
+
+"Enkö sitä sanonut! He ovat jo löytäneet toisensa!" huudahti Krister
+astuen sisään. "Mutta tämä sydämetön tempautui sylistäni rientääkseen
+tänne."
+
+"Mutta Magda", sanoi Dordi, "ethän tiennyt..."
+
+"En tiedä nytkään, kuinka se on tapahtunut."
+
+"Rakkaus on arvoitus. Se ratkaistaan huomaamatta, kukaan ei voi
+sanoa, missä ja milloin", sanoi Erik herra.
+
+"Dordi! Mitä sanovatkaan vanhempasi?"
+
+"He iloitsevat meidän onnestamme. Tulkaa, ilmoittakaamme heti
+äidilleni!"
+
+Sillävälin vaelsi Katarina pienen seuralaisensa kera iäti
+viheriöivässä hongistossa.
+
+"Minusta tuntuu", sanoi Katarina, "kuin honka olisi kuva kansastamme,
+luja ja järkähtämätön taistelussaan ankaraa ilmanalaa samoin kuin
+anastajiakin vastaan. Katsos vain, kuinka vakavina hongat seisovat,
+aivan kuin miehet, jotka voivat taittua, mutta eivät koskaan taipua."
+
+"Sentähden minua kai niin peloittaakin kävellä tänne yksin", vastasi
+Kristina, "varsinkin tuonne vanhalle kiviröykkiöiselle hautakummulle."
+
+"Onko se täällä metsässä?" kysyi Katarina. "On, ei kovinkaan kaukana.
+Tahdotteko mennä sinne, neitsyt?"
+
+"Mielelläni tahtoisin."
+
+"Tulkaa sitten!"
+
+Tyttö poikkesi kapealle jalkapolulle, mutta se loppui pian ja he
+olivat sankassa metsässä. Kristina meni siitä huolimatta reippaasti
+ja epäröimättä eteenpäin.
+
+"Kuinka osaatte täällä kulkea?" kysyi Katarina.
+
+"Olen kulkenut tänne niin monia kertoja."
+
+"Yksinkö?"
+
+"Useimmiten yksin."
+
+"Sanoitte äsken, että teitä peloittaisi kulkea yksin metsässä."
+
+"Sentähden juoksen, päästäkseni nopeammin perille."
+
+Näreikkö oli niin tiheää, että näytti melkein läpipääsemättömältä,
+mutta Kristina tiesi raivata tiensä ja auttoi Katarinaakin
+tunkeutumaan lävitse.
+
+Molemmat hätkähtivät hämmästyksestä saavuttuaan perille.
+
+Paikalle oli hakattu jokseenkin suuri nelisnurkkainen aukeama.
+Aivan sen keskellä oli hautakumpu, riittävän laaja peittääkseen
+sekä hevosen että miehen. Jokaisessa neljässä kulmassa oli pienehkö
+kiviröykkiö ja näiden keskellä, mutta lähempänä hautakumpua, yksi
+vielä pienempi.
+
+Paikka sellaisenaankin kiinnitti kaiken huomion puoleensa, mutta nyt
+vielä enemmän kuin tavallisesti.
+
+Aivan hautakummun vieressä seisoi kookas nainen. Hän oli puettu
+tummaan kaponuttuun, ja pitkä harmaa tukka valui kiemurtelevain
+käärmeiden näköisinä suortuvina pitkin hänen selkäänsä. Päässään oli
+hänellä huopalakki, ja kädessään piteli hän sauvaa, jota hän kerta
+toisensa jälkeen heilutti ilmassa. Kummallinen nainen seisoi selin
+äskentulleihin, mutta he kuulivat hänen jupisevan epäselviä sanoja.
+Epäilemättä oli hän loihtimishommissa.
+
+Kristina tarttui seuralaisensa käsivarteen. "Lähtään pois!" kuiskasi
+hän, mutta Katarina loi häneen niin tyynnyttävän katseen, että hän
+heti lisäsi: "En minä pelkää yhtään!"
+
+Taasenkin kohotti nainen sauvansa ilmaan, ja nyt kuulivat he selvään
+sanat:
+
+    "Hän on harteva, roteva,
+    kypärpäinen, säihkysilmä,
+    rintaryntähät leveät,
+    yltänsä sotisovassa,
+    käsivarsi raudan vahva,
+    taistotappara kädessä!...
+    Vaan takana taivonrannan,
+    kiintotähteinkin takana,
+    minne ei ikinä kanna
+    silmä nuorten neitsykäisten,
+    istuu hän ilopidossa
+    kera heimonsa, sukunsa!
+    Näen kaiken! Ei mitänä
+    tiellä silmäni avoimen,
+    mennyt kirkas on minulle,
+    nouse ei tulevan huntu,
+    ennenkuin takaisin mulla
+    varastettu on omani!
+    Silloin silmäni säkenin
+    kuritan katalat juonet,
+    liehun taasen taistelossa,
+    kunnes saan ikileponi."
+
+Kautta metsän kulki raju tuulispää, niin että raskivat aarnihongat,
+jotka seisoivat naisen edessä aukeaman reunalla, ja muuan suuri oksa
+putosi risahdellen aukeaman keskelle.
+
+Nainen päästi kirkaisun, heitti pois sauvansa ja kääntyi.
+
+Samassa huomasi hän Katarinan ja nuoren Kristinan. Hän tuijotti
+heihin, melkein hämmästyneempänä kuin he häneen.
+
+Kukaan ei liikahtanut paikaltaan.
+
+"Vihdoinkin", sanoi eukko ikäänkuin itsekseen "Ihme!... Niin, niin,
+sen täytyy olla niin."
+
+Neitsyet seisoivat edelleen liikahtamatta paikoiltaan; eukko lähestyi
+heitä hitaasti.
+
+"Mistä tulette?" kysyi hän.
+
+"Valmyra!" huudahti Katarina, joka vasta nyt tunsi vanhan naisen.
+
+"Neitsyt Katarina Niilontytär!... Viipurissa! Ah, minun silmäni ovat
+olleet sokaistut!"
+
+"Mitä tarkoitatte?"
+
+"Ihme, ihme!" huudahti eukko uudelleen.
+
+"Mitä nyt, Valmyra?"
+
+"Sanokaa, onko se teillä?"
+
+"Mikä? Mikä niin?"
+
+"Sormukseni!"
+
+"Mistä sormuksesta puhutte!"
+
+"Se on ollut kädessänne, näen sen... Olette katsonut esiripun taa..."
+
+"Tekö sen lahjoititte Anna Sparrelle?"
+
+"Vai niin, se on siis ollut hänellä!"
+
+"Erik herra oli kai sen saanut viedäkseen emännälleen."
+
+"Nyt ymmärrän kaiken! Toinen näki sen eikä voinut vastustaa
+kiusausta."
+
+"Ei ole mahdollista, että Anna..."
+
+"Eikö se ollut teidän sormessanne?"
+
+"Olin saanut sen lahjaksi, mutta mistä tiedätte..."
+
+"Näen, tunnen sen! Luuletteko, että rankaisematta voi katsoa
+tulevaisuuteen!"
+
+"Kauan ei se ollut minulla. Oi, jospa olisin sen haudannut meren
+syvyyteen!"
+
+"Kala tai uiskenteleva ruohonkorsi olisi tuonut sen takaisin
+ilmoihin."
+
+"Oletteko varma siitä?"
+
+"Sen täytyy löytyä ennen elämäni loppua."
+
+"Isälleni maksoi se hengen."
+
+"Hän ei voinut vastustaa kiusausta! Ettekö tiedä, että sen, joka on
+nähnyt korkeimman, täytyy kuolla!"
+
+"Vaikka se olisi tapahtunutkin sydämen nöyryydessä ja puhtaudessa?"
+
+"Tai väärillä ja pahoilla teillä! Niin, seuraukset ovat erilaiset."
+
+"Ja sinä itse, Valmyra?"
+
+"Minäkö?"
+
+"Ettekö ole kantanut sitä sormessanne?"
+
+"Minä olen ase, välikappale, minulle on sormus pelastus. Oi, antakaa
+minulle se!"
+
+"Sitä en voi!"
+
+"Eikö se ole enää teillä?"
+
+"Se katosi jäljettömiin!"
+
+"Niin se aina tekee! Minun täytyy siis etsiä yhä uudelleen, väsymättä
+etsiä."
+
+"Mutta jos se saa ainoastaan pahaa aikaan, miksi tahdotte saada sen
+takaisin?"
+
+"Pimennyt on näköni! Sormus kädessäni voisin varoittaa, auttaa muita.
+Nyt on synti voimallisempi ja kuolema väistyy tieltäni."
+
+Hän seisoi kotvan tuijottaen eteensä. "Minä saan, minun täytyy saada
+se takaisin!" jupisi hän. "Näen edessäni käden, jossa on se... Kas, se
+vapisee pelosta... Kirottu! Kirottu!"
+
+"Lähtään pois!" kuiskasi Kristina ja vetäytyi Katarinan taakse.
+
+Mutta silloin sattui Valmyran katse häneen ja kirkastui
+huomattavasti. "Terve sinulle, neitsyt!" sanoi hän. "Sinua odottaa
+kaunis tulevaisuus, mutta kuitenkin saat kokea kovempia kuin useimmat
+muut."
+
+"Sanoittehan, että olette menettänyt ennustuslahjanne", huomautti
+Katarina, "ja kuitenkin..."
+
+"Kuitenkin luen ihmisten silmistä heidän tulevia kohtaloitaan, mutta
+en kirkkaassa valossa, vaan haparoiden, häilyvästi, epävarmasti..."
+Tällöin harimoi hän käsillään kahtaannekäsin kasvojensa edessä
+ja palasi hautakummulle. Siellä tarttui hän sauvaansa, tunkeutui
+aukeaman takapuolelle näreikköön ja katosi.
+
+"Mikä kummallinen akka! Tunnetko hänet, neitsyt?" kysyi Kristina.
+
+"Kyllä, tulin hänet tuntemaan Suomessa. Hän on mustalaisheimoa ja on
+kokenut monia vaihtelevia kohtaloita."
+
+"Miksi on hän tullut tänne?"
+
+"Luultavasti sormusta etsimään. Se on kulkenut perintönä hänen
+suvussaan."
+
+"Minkä näköinen se oli?"
+
+"Kiiltomusta, tummansininen kivi kannassa."
+
+"Kuinka omituista! Jos näkisin sen, tuntisin sen varmaan."
+
+Katarina kulki hautakummun ympäri. "Ei kai tiedetä, kuka tähän on
+haudattu?"
+
+"Ei! Isäni on tahtonut avauttaa kummun, mutta äiti samoin kuin
+kaikki muutkin luulee, että siitä seuraisi onnettomuutta. Ei edes
+kiviröykkiöitäkään ole koskettu."
+
+"Olisi kuitenkin opettavaa tietää..."
+
+"Eikö sanota: Antaa kuolleiden levätä rauhassa! Pyydän teitä, älkää
+puhuko siitä isälleni!"
+
+"Enkä puhu!"
+
+"Eikö se ollut ihmeellistä, mitä hän ennusti minulle?"
+
+"Muistatteko sen vielä?"
+
+"En varmaan unhoita sitä koskaan!"
+
+"Muistakaa myös, että ihminen päättää, Jumala säätää!"
+
+"Kyllä muistan."
+
+Jokseenkin vaiteliaina palasivat he kotiin, mutta siellä herätti
+kertomus, mitä he olivat nähneet, melkein yhtä suurta huomiota
+kuin päätetyt kihlaukset hämmästyttivät Kristinaa. Hänestä tuntui
+käsittämättömältä, että hän oli niin saattanut erehtyä.
+
+Sigrid rouva oli sangen tyytyväinen, kun asia kerrankin oli tullut
+ratkaistuksi. Uusi liitto Vaasa-suvun kanssa oli Gyllenstjernan
+suvun arvoinen, ja vaikka edellinen olikin muinoin ollut
+tanskalaismielinen, lupasi hän itsekseen, että se tämän jälkeen oli
+tuleva täysin isänmaalliseksi.
+
+Erik herra oli jo aamulla lähtenyt valtionhoitajaa vastaan ja oli
+siis tietämätön päivän tapauksista.
+
+Oli odotettu, että vieraat saapuisivat jo aikaisemmin iltapäivällä,
+mutta tuli jo pimeä ja yhä he vain viipyivät. Sigrid rouva oli
+sytyttänyt soihtuja, ei ainoastaan lähimpään ympäristöön, vaan pitkin
+tietä ainakin puolen peninkulman matkalle.
+
+Vihdoinkin tuli pikalähetti täyttä laukkaa, ilmoittaen, että he
+olivat tulossa.
+
+Sigrid rouva sanoi molemmille rakastaville pareille, että hänen
+tehdessään seuraa valtionhoitajalle oli heidän pyydettävä hänen
+herransa suostumusta liittoonsa.
+
+Erik herra oli ollut suuren miesparven kera tulijoita vastassa, ja
+kaikki suoltuivat nyt pihaan soihtujen ja tuohusten valaisemina,
+aivan kuin olisi ollut kirkas päivä.
+
+Alemmilla portaalla, ympärillään molemmat tyttärensä, Katarina
+Niilontytär ja parvi piikasia, seisoi Sigrid rouva valmiina
+vastaanottamaan kunnioitettua vierasta.
+
+Krister Juhananpoika ja Erik Erikinpoika ojensivat kätensä,
+toinen valtionhoitajalle, toinen hänen pojalleen, kun näiden oli
+laskeuduttava ratsailta. Sydämellisiä tervehdyksiä vaihdettiin, mutta
+sitten tuli Sigrid rouva, otti kunniavieraan huostaansa ja vei hänet
+seurasaliin.
+
+"Tiedän kyllä, että nyt puutun herrani oikeuksiin", sanoi hän, "mutta
+vanhan ystävyyden tähden suotakoon se minulle anteeksi."
+
+Heillä oli niin paljon muisteltavaa ja puheltavaa näillä molemmilla,
+ettei valtionhoitaja ehtinyt kiinnittää huomiotaan Erik herran ja
+muiden poissaoloon, ja kun he sitten vihdoin tulivat ja Sigrid rouva
+luki herransa silmistä, että asia oli ratkaistu, silloin hymyili hän
+tyytyväisenä ja kuunteli äidillisellä ylpeydellä sitä sydämellistä
+osanottoa, millä Svante herra onnitteli tehtyjä liittoja. "Nyt on
+teillä enää vain yksi tytär jälellä," sanoi hän. "Toivoisin voivani
+kiinnittää hänet sukuuni."
+
+Sigrid rouva punastui tyytyväisyydestä. "Jos nuorten sydämet
+kiintyvät toisiinsa ja Kristina osoittaa sellaisen onnen
+ansaitsevansa, en toivoisi mitään hartaammin", sanoi hän.
+
+Keskustelu muuttui pian yleiseksi. Svante Niilonpoika puhui aiotusta
+matkastaan Taalainmaahan ja toiveistaan tämän velvollisuudentuntoisen
+kansan keskuudesta saada sen avun, mitä hän niin hyvin tarvitsi.
+
+"Useista maakunnista", sanoi hän, "on luvattu lähettää väkeä ja rahaa
+sodan jatkamiseen, mutta siihen en uskalla luottaa."
+
+"Tahdon puolestani tehdä kaiken minkä voin", vastasi Erik herra. "Ja
+täytyy kai sekin tunnustaa jonkun arvoiseksi, että heti annan teille
+molemmat tulevat vävyni; sillä pidän Magdalenaakin tyttärenäni."
+
+"Heidän morsiantensa suostumuksellako?" letkautti valtionhoitaja
+hymyillen.
+
+"Minä tulisin mukaan, jos sitä vaadittaisiin", sanoi Dordi.
+
+"Minun tähtenikö?" kysyi Krister hiljaa.
+
+"Ei suinkaan!"
+
+"Sitten lupaan minä tapella meidän molempien puolesta ja laskea
+laakerini kauniin neitsyen jalkoihin."
+
+"Kalmari houkuttelee minua enemmän", selitti Erik herra, "ja jos
+elektus Hemming Gaddilla on sijaa minulle urhojensa joukossa,
+tahtoisin mielelläni palvella hänen johdollaan."
+
+"Kiitän sydämestäni niin hyvistä lupauksista."
+
+"Lähetän mukananne tärkeitä viestejä elektukselle ja lisäksi
+sievoisen summan, jonka olen ottanut vastaan hänen armoltaan
+arkkipiispalta."
+
+"Onko se mahdollista!" huudahti Erik herra kummissaan.
+
+Ritari kertoi seikkailurikkaasta metsästyksestä ja Akselin
+väkivaltaisesta kuolemasta.
+
+Kaikki kuuntelivat hämmästyksellä, ja jokaisella oli asiasta omat
+ajatuksensa.
+
+Mutta kun sitten Svante herra mainitsi eriskummaisesta naisesta,
+jonka hyvin saattoi sanoa pelastaneen Sten pojan hengen, silloin
+oli hämmästys yleinen, ja sitten jatkettiin juttua kertomalla hänen
+esiintymisestään hautakummulla.
+
+"Hän on siis tullut samaa tietä kuin mekin", sanoi ritari.
+"Piispantalosta katosi hän melkein jäljettömiin."
+
+Keskustelun jatkuessa vanhempain kesken puuhaili Magdalena nuoren
+Stenin kanssa.
+
+Hän ihmetteli pojan sulavaa käytöstä ja hänen viisaita vastauksiaan.
+Kristina ei päästänyt poikaa näkyvistään, kuunteli kaikkea mitä hän
+sanoi, mutta ei itse virkkanut sanaakaan.
+
+Kun hän sitten jäi yksin serkkunsa kanssa, sanoi hän: "Luulen, etten
+kysykään häneltä, tahtooko hän naida nukkeni; se on aivan liian
+pieni."
+
+Erik herran ja hänen emäntänsä hellittämättömistä rukouksista lupasi
+ritari levähtää seuraavan päivän.
+
+Nuoret vastakihlatut olivat tästä ihastuksissaan, ja ritari ja Erik
+herra menivät aamulla aikaisin salakamariin neuvottelemaan Tanskan ja
+Ruotsin välisestä asemasta.
+
+Mutta sitä ennen sanoi Svante herra pojalleen:
+
+"Nuori Kristina neitsyt miellyttää minua hyvin, soisin mielelläni
+sinun juttelevan hänen kanssaan."
+
+Sten oli samanlainen kuin muutkin pojat hänen iässään siinä, että
+he jokseenkin halveksien katsovat pikku tyttöjä yli olkansa ja
+mieluummin omistavat ihailunsa aikuisemmille. Hänen Tukholmaan
+jättämänsä nuori Kristina näytti hänestä olevan paljon ylempänä
+pientä, mitätöntä tyttöstä, jota hänen isänsä ylisti, mutta
+kuitenkaan ei hänen pistänyt päähänsäkään, ettei hän noudattaisi
+isänsä tahtoa.
+
+Pallopeli oli siihen aikaan yleisesti käytännössä, ja sitä
+ehdotettiin nuoren ritarin huvittamiseksi. Mutta se oli miesten
+leikkiä, ja rouvat ja neitsyet ottivat osaa ainoastaan katselijoina.
+
+Kun oli heitettävä korkeimmalle, silloin voitti Krister palkinnon,
+mutta niin kauniisti ei voinut kukaan koppia lyödä kuin Sten. Erik
+taasen oli mestari saamaan sattuman mihin esineeseen tahansa, joka
+vain oli hänen näkyvissään.
+
+Sitten harjoitettiin keihäänheittoa ja muita otteluja.
+
+Näyttäytyi, että Sten oli hyvin harjaantunut sellaisissa leikeissä,
+mutta hän ei ollut läheskään täydellinen, ja molemmat toiset olivat
+häntä paljon etevämmät. Siitä huolimatta katsottiin täytyvän antaa
+hänelle palkinto, ja Sigrid rouva otti kauniin vyöhikön aikoen sitoa
+sen hänen käsivarteensa.
+
+Mutta Sten vetäytyi kainosti pois. "En ole ansainnut sitä", sanoi hän.
+
+Sigrid rouva, Dordi ja Magdalena huusivat yhdestä suusta, että se oli
+tuleva hänelle.
+
+Kristina ei virkkanut mitään, mutta hänen silmänsä seurasivat
+kohtausta suurella mielenkiinnolla.
+
+Sten seisoi neuvotonna ja epäröiden; näytti kuin hän mielellään
+tahtoisi saada palkinnon.
+
+Silloin menivät Krister ja Erik ja aikoivat viedä vastahakoisen pojan
+Sigrid rouvan luo.
+
+"Antakaa hänen tehdä kuten itse tahtoo!" huusi Kristina ja asettui
+tielle.
+
+"Kristina, mitä sinä nyt!"
+
+"Onhan hänellä vapautensa."
+
+"Minä en tahdo sitä!" sanoi Sten puoliääneen.
+
+"Antakaa se minulle! Antakaa se minulle!" huusi tyttö ja riensi
+äitinsä luo.
+
+Tämä näytti olevan ymmällä.
+
+"Jos tahdotte kuulla minun rukoustani, niin antakaa vyöhikkö
+neitsyelle!" virkkoi Sten.
+
+"Se täytyy teidän itsenne tehdä!" vastasi Sigrid rouva.
+
+Sten otti sen punastuen hänen kädestään ja ojensi Kristinalle.
+"Kiitos siitä, että autoitte minua!" sanoi hän.
+
+Kristina otti nauhan syvään niiaten.
+
+Mutta Krister ja Dordi, Erik ja Magdalena ikävöivät puhella keskenään
+ilman todistajia, ja niin katosivat molemmat parit. Lieneekö niin
+käynyt tarkoituksella vai sattumalta, mutta niin vain kävi, että Sten
+ja Kristina jäivät pihalle kahden.
+
+Pikku neitsyt oli noussut melkoisesti ritarinsa kunnioituksessa, ja
+äkillisessä ritarillisuudessa päätti ritari sen osoittaa. Kumartaen
+tarjosi hän tytölle käsivartensa ja kysyi, eikö tämä tahtonut tehdä
+hänen kanssansa kierrosta puutarhassa. Neitsykäinen kiitti ja pisti
+kätensä hänen kainaloonsa, ja niin lähti nuori pari liikkeelle.
+
+Mutta taipaleella kertoi Sten Kristinalle, että hänellä oli
+Tukholmassa sydämensä rakastettu. "Mikä hän on nimeltään?"
+
+"Kristina."
+
+"Aivan kuin minäkin!"
+
+"Hän on jalo neitsyt, kuten tekin, enkä minä ole koskaan hänelle
+uskoton."
+
+"Kas tässä, antakaa hänelle tämä nauha minulta!"
+
+"Mutta minähän olen antanut sen teille!"
+
+"Sen on saapa hän, ei kukaan muu!"
+
+"Minä sanon sen hänelle terveisinä teiltä! Mikä mainio tyttö te
+olettekaan!"
+
+"En vielä, mutta aion tulla!"
+
+"Teidän kanssanne voi puhua vakavistakin asioista." Ja niin kertoi
+hän Kristinalle, kuinka iloinen hän oli päästessään rakkaiden
+ystäväinsä luo Taalainmaahan ja kuinka hän aikoi sanoa heille, mitä
+heidän nyt oli tehtävä maan hyväksi... Mutta kun nämä nuoret tulivat
+takaisin pihaan, silloin Sten suuteli kunnioittavasti tytön kättä ja
+Kristina niiasi syvään.
+
+Herra Svante Niilonpoika ja Erik herra seisoivat ikkunan ääressä ja
+katselivat heitä.
+
+"Tuollainen lupaa hyvää tulevaisuudessa", sanoi ensiksimainittu
+nauraen.
+
+"Jos niin on Herran tahto!" vastasi toinen. On luultavaa, että tämän
+tulevaisuuden liiton ajatteleminen sai Erik herran lupaamaan, että
+hän varustaa kaksisataa miestä asein ja muonavaroin yhdeksitoista
+viikoksi ja että ne ovat kuukauden kuluttua Svante herran
+käytettävissä, mihin hän itse määrää ne saapumaan.
+
+Niin oli nyt kaikki hyvässä kunnossa. Valtionhoitaja puhui Erik
+herralle, kuinka rannikon puolustus nykyään oli tärkein kaikista.
+Taalainmaasta palattuaan oli hänen tarkoituksensa mennä Kalmariin
+neuvottelemaan tohtori Hemmingin kanssa siitä.
+
+Loppuosa päivästä omistettiin perhe-elämälle.
+
+Lähtö oli tapahtuva varhain seuraavana aamuna, ja sentähden sanottiin
+jäähyväiset jo samana iltana.
+
+"Onko koko elämämme oleva taistelua?" kysyi Krister herra, kun Dordi
+hyvästejä jättäessä epäsi suukkosen.
+
+"Sitä toivon", vastasi Dordi. "Silloin tuntee elävänsä."
+
+"Jos voisit nähdä sydämeeni, Magdalena, näkisit, kuinka täynnä se on
+rakkautta sinuun", sanoi Erik.
+
+"Todista se teoillasi!"
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Rakasta isänmaata yli kaiken!"
+
+"Ei enemmän kuin sinua!"
+
+"Minun elämäni älköön merkitkö sinulle mitään, kun on kysymys
+isänmaan hyvästä. Sellainen on suurin rakkaus, Erik."
+
+"Valkyriani!"
+
+"Ei, vaan lempeä emäntäsi, joka hoitaa kotia niin hyvin kuin voi ja
+rukouksillaan kutsuu sinne taivaan rauhaa. Kun hänen herransa palaa
+taistelusta, on hän tunteva, että tietoisuus molemminpuolisesta
+rakkaudesta ja täytetyistä velvollisuuksista antaa korkeimman
+maallisen onnen."
+
+"Sinä pikku tietäjätär, en ole koskaan ennen kuullut sinun puhuvan
+niin pitkään yhdellä kertaa."
+
+"Tahdon harjaantua. Vaimon täytyy olla myös kotinsa papitar."
+
+Sillävälin sanoi Sten nuorelle neitsyelleen: "Et saa sanoa kellekään,
+mitä olen uskonut sinulle."
+
+"Minä voin vaieta", vastasi Kristina. "Mutta älä unohda, että vyöhyt
+on lahja minulta."
+
+"Kyllä sanon sen hänelle."
+
+Ja niin erottiin. -- -- --
+
+Matka piti Taalainmaahan.
+
+Mutta taipaleella sinne oli monta pysähdystä.
+
+Kansa oli Engelbrektin päivistä lähtien tottunut katsomaan
+valtionhoitajaan kuten isään sekä myötä- että vastoinkäymisessä.
+Mitä lähemmäksi matkansa määrää pieni ratsumiesjoukko joutui, sitä
+suurempina tulvehtivat luo kansanjoukot, joilla oli paljon puhuttavaa
+ja kysyttävää.
+
+Sten pienokainen oli ollut kasvatettavana Rättvikissä kirkonisäntä
+Petter Ulfinpojan luona. Annikka muori oli ollut hänen imettäjänään;
+ja kun valtionhoitaja majoittui pappilaan kunninarvoisan isän luo,
+sai Annikka muori ilokseen pitää pojan luonaan.
+
+Kansa tiesi, että oli kysymys uudesta väennostosta; se oli siksi
+tärkeä asia, ettei sitä voinut jättää pintapuolisen keskustelun
+varaan, ja sentähden kokoonnuttiin tässä tarkoituksessa pitäjäntupaan.
+
+Siellä osoittautui, että nämä miehet olivat tottuneet ajattelemaan ja
+ottamaan selkoa olosuhteista.
+
+"Näin kovina aikoina täytyy ponnistaa äärimmilleen", sanoi muuan
+nuori talonpoika. "Vaimoni saa selviytyä kotona niin hyvin kuin voi;
+minä otan miekan vyölleni ja lähden."
+
+"Mutta pettuleivästä ei lähde pontta jänteriin."
+
+"Kiristä sitten nälkävyötä tiukemmalle!"
+
+"Ei ole suurin kiristettävääkään!"
+
+Silloin nousi muuan vanhus, joka istui kokouksessa ylimmällä sijalla.
+"Olin ainoastaan pojanvekara", sanoi hän, "kun Engelrekt lähti täältä
+kuparivuorimiehineen, kaivos- ja hopeavuorimiehineen. Meitä olivat
+sitä ennen rasittaneet ja rääkänneet tanskalaiset ja ruotsalaiset
+voudit, niin ettei meistä ollut paljon jälellä, mutta se mitä oli,
+riitti vihollisen lyömiseen maahan. Muistanpa vielä toisenkin ajan,
+lokakuun vuonna 1471; herra Svante Niilonpojan isä meitä silloin
+johti... Onko täällä ketään, joka muistaa hänet?" kysyi vanhus
+omituisella äänensävyllä ja luoden kokoukseen katseen, joka osoitti,
+että hän tiesi vastauksen edeltäpäin.
+
+"On, on!" jyrisi ukkosena kautta huoneen.
+
+"Minä olin mukana, kun murtausimme läpi Brunkebergin luona ja
+ratkaisimme taistelun. Veljeni seurasi valtionhoitajaa herra Sten
+Sturea. Suurine tapparoineen kulki hän edeltä ja raivasi hänelle
+tietä, missä hän kulkikin... Uskokaa pois, että hänen iskunsa olivat
+navakat, mutta kun taistelu oli loppumaisillaan, silloin sai Björn
+Starke surmansa; päivätyö oli päättynyt... Kun sota sitten oli
+lopussa ja minä palasin kotiin, löysin isäni majan poltettuna, ja
+kolme veljeäni olivat kaatuneet; vanha äitini vain oli enää elossa.
+Luulette kai, että hän itki ja vaikeroi?... Ei suinkaan! Mutta minä
+itkin hänet nähdessäni. Silloin sanoi hän: 'Poikani, älä tee syntiä
+taivasta vastaan! Ajattele: Herra antoi, Herra otti, Herran nimi
+olkoon kiitetty!'
+
+"Silloin minä häpesin ja tartuin työhön, ja Herra antoi siunauksensa.
+Minä nain ja sain kolme poikaa. Jos tahdotte tietää, kuinka heidän
+on laitansa, niin kysykää päälliköiltä Kalmarin edustalla! Minä käyn
+monisanaiseksi, mutta se on vanhuuden vikoja; tahdon lisätä vain
+yhden seikan: Vihollinen oli polttanut ja hävittänyt kaiken, minä
+lähdin kuten varpunen tähkästä, mutta kuitenkin olen nyt hyvinvoipa
+mies ja olen voinut ojentaa auttavan käden monelle tarvitsevalle.
+Mitä uhraa oikean asian puolesta, sen saa tuhansin kerroin takaisin."
+
+Nuoremmat valtionhoitajaa kannattavat miehet ottivat nyt asian
+hoiviinsa. He puhuivat välttämättömyydestä käydä tarmolla kiinni
+asiaan, ja niin saatiin vastahakoisimmatkin myöntymään.
+
+Min pitkälle oli jo päästy ennen valtionhoitajan saapumista.
+
+Pohjoiseen ja etelään, itään ja länteen pantiin viestit kiertämään,
+että herra Svante Niilonpoika oli tullut ja tahtoi pitää maakäräjät
+Tunan kirkkomäellä Taalain rahvaan kesken; oli saavuttava niin monien
+kuin suinkin.
+
+Ja he lähtivät, likipitäen mies talosta. Tämä asia koski kaikkia,
+ja jokainen tahtoi, jollei sanoa sanaansa, niin ainakin kuulla mitä
+päätettiin.
+
+Melkein kaikissa suurpitäjissä oli Svante Niilonpoika tuttu
+ennestään. Harvat olivat ne, jotka eivät olleet häntä nähneet tai
+puhutelleet, ja jo se, että hän oli hengittänyt heidän kotoista
+ilmaansa, ollut heidän tuvissaan, vaihtanut kädenlyöntejä heidän
+kanssaan, herätti heimolaisuuden tunteen. Tuttavuus, niin pinnallinen
+kuin se olikin, herätti luottamusta, ja jo edeltäpäin oltiin valmiit
+tekemään hänelle niin suuria myönnytyksiä kuin mahdollista, kun hän
+näet ensin puhuisi ja perustelisi asiansa.
+
+Ja tuhansiin nousevan, tarkkaavaisesti kuuntelevan joukon ympäröimänä
+teki ritari selkoa maan asemasta ja osoitti, kuinka välttämätöntä
+oli kaikista Ruotsin maakunnista saada voimakasta apua vihollisen
+hyökkäyksiä vastaan.
+
+"Tanskan kuningas", sanoi hän, "aikoo yhä tehdä Ruotsin alusmaakseen.
+Tiedätte hyvin, Taalain miehet, että hän on taivuttanut Saksan
+keisarin kieltämään hansakaupungit tuomasta meille suolaa ja muita
+elintarpeita ja samoin julistamaan minut ja monet valtakunnan
+suurmiehistä valtiokiroukseen majesteetinrikoksesta laillista
+kuningastamme vastaan. Eikä siinä kyllin; hän levityttää vieraissa
+maissa mitä häpeällisimpiä valheita jalosta herra Sten Sturesta, ja
+ne ruotsalaiset miehet, jotka ovat palanneet Tanskan vankeudesta,
+tietävät kertoa lukemattomista häväistyksistä, joita he ovat saaneet
+kärsiä."
+
+"Niin, niin, se on totta! Tiedämme jo sen!" huudettiin monilta
+tahoilta. "Kirous juuteille!"
+
+"Tiedätte myös, että hän se liittoutumalla Venäjän suuriruhtinaan
+kanssa sai meille aikaan sodan, joka maksoi monien ruotsalaisten
+ja suomalaisten miesten hengen. Edelleen sitoutui hän luovuttamaan
+suuria osia Suomesta armottomalle venäläiselle, kunhan ensin saisi
+meidät lyödyksi ja kukistetuksi..."
+
+Kulki kuin tuulispää kautta kokouksen, ja tapparat kohotettiin
+uhkaavasti.
+
+"Nyt hävittää ja polttaa tanskalainen rannikoltamme. Kalmarin
+linnoitus on jo kauan ollut hänen vallassaan. Vastoin vakuutuksia ja
+lupauksia valtasi kuningas kaupungin, ja meikäläiset ovat tähän asti
+koettaneet turhaan valloittaa sitä takaisin. Urhoollisella tohtori
+Hemming Gaddilla on ainoastaan vähäinen miesjoukko, enimmäkseen
+saksalaisia ja skotteja, jotka taistelevat maksun edestä, mutta kun
+he usein saavat hädintuskin palkkansa, on heidän palvelusintonsakin
+sen mukainen."
+
+"Miksei juutti tule tänne itse? Me menisimme häntä vastaan mies
+talosta!" huusivat talonpojat.
+
+"Niin, niin, sen tekisimme!" toistettiin kuorossa kaikilta tahoilta,
+ja miehet pudistelivat toistensa kättä. "Luultavasti pitää hän sitä
+liian uskaliaana, sentähden on hän lähettänyt neuvostolle kirjelmän,
+että kunnes Ruotsin kansa tunnustaa hänet lailliseksi kuninkaakseen,
+on hänelle suoritettava maaveroa."
+
+"Sen maksamme hänelle kelpo tapparoillamme!" huusivat rahvaanmiehet.
+
+"Sitä mieltä olen minäkin. Parempi on käyttää tämä vero vihollisen
+karkoitukseen kuin antaa se petturille, jossa vaivalloisesti kootut
+rahamme ainoastaan herättäisivät halun enempään, kunnes hän olisi
+saanut perinpohjin imetyksi maan mehun ja ytimen, jolloin me helposti
+joutuisimme hänen saaliikseen!"
+
+"Hannu kuningas tuntee vähän Ruotsin kansaa, jos luulee meitä
+peloittelevansa pöyhkein sanoin ja uhkauksin", sanoi kirkonisäntä
+Petter Ulfinpoika. "Mutta sydämestämme kiitämme teitä, jalo herra,
+kun olette itse tullut tänne ja sanonut, millainen asema on."
+
+Ja pitäjäin arvokkaimmat miehet tulivat ja pudistivat valtionhoitajan
+kättä ja sanoivat tahtovansa vakavasti harkita, mihin toimiin oli
+ryhdyttävä. Niin tapahtuikin.
+
+Kun Svante herra lähti yhdestä ryhmästä jatkaakseen matkaansa läpi
+aaltoilevan väkijoukon, ei tämä seurannut häntä eikä hajaantunut. Se
+pysyi paikoillaan; vaihdettiin mielipiteitä ja neuvoteltiin.
+
+Kun yksi ainoa suuri ajatus elähyttää niin suurilukuista
+kansanjoukkoa, on ikäänkuin se kasvaisi ja vähitellen tukehduttaisi
+kaikki muut. Vanhat olivat pian yksimieliset siitä, mitä oli
+tehtävä, mutta ruotsalainen ajattele vaisuus tuli samalla näkyviin.
+Eihän vahingoittanut, jos vieläkin tuumittiin, ja jokaisella, joka
+tahtoi, oli oikeus tuoda mielipiteensä kuuluviin. Vanhojen tapojen
+noudattaminen pakoitti Svante Niilonpojan viipymään useampia päiviä
+kuin hän oli aikonut. Nämä käytettiin vierailuihin naapuripitäjissä
+ja uusiin neuvotteluihin.
+
+Sten Svantenpoika oli se nimi, jolla poika oli tullut tunnetuksi
+Taalainmaassa; mutta kaikki tiesivät, että hän kuului Sture-sukuun,
+eikä enempää tarvittu tekemään hänet rakastetuksi, vaikkei hänen oma
+persoonallisuutensa olisikaan voittanut kaikkien sydämiä puolelleen.
+Annikka muori oli aina pöyhistellyt kasvattipojallaan, ja kuumin
+kyynelin oli hän eronnut tästä. Melkein äidillisellä ilolla näki hän
+nyt pojan jälleen niin muhkeana ja miehekkäänä. Tämän ensi kertaa
+nähdessään oli hän niiata lyyhäyttänyt polvensa melkein maahan;
+mutta kun nuorukainen muitta mutkitta heittäytyi hänen syliinsä ja
+painoi huulensa hänen ruskeaan poskeensa, ei hän voinut pidättää
+ilokyyneliään ja rakkautta uhkuvia sanojaan.
+
+"Kyllä se on niin, kuten olen aina sanonut, että hienon väen lapset
+ovat toista maata kuin yhteisen kansan", sanoi hän. "Kukapa ei
+mielellään antaisi henkeään niin siunatun herran puolesta kuin te,
+Sten Svantenpoika, olette, ja varmaan on koituva minulle suureksi
+kunniaksi, että olette rintaani imenyt."
+
+"Se on jo koitunut", huusi Sten hilpeästi. "Olin vain pieni, heikko
+raukka, kun sinä otit minut hoitoosi, ja sinä jätit minut suurena ja
+vahvana poikana takaisin."
+
+"Kyllä hänen tarvitsee ollakin vahva, jos mieli kerran johtaa maata
+ja kansaa", vastasi muori.
+
+Mutta Annikka muorista ei ilo ollut täydellinen, jolleivät siinä
+olleet osallisina niin monet kuin suinkin, ja hän oli jo edeltäpäin
+pitänyt huolen siitä asiasta.
+
+Sten seurasi häntä ylisille, kautta huoneiden ja aittojen, ja
+alituisilla huudahduksilla ilmaisi hän ihastuksensa siitä, että poika
+niin hyvin muisti kaikki esineet säilytyshuoneessa. Mutta kun he
+lopuksi menivät kasvitarhaan, oli Stenin vuoro huudahtaa:
+
+"Annikka muori, tuota suurta telttaa ei ole ollut täällä ennen."
+
+"Eikä sitä tule kauan olemaankaan", sanoi muori. Kun he menivät
+telttaan sisälle, näkivät he siellä katetun pöydän, joka ulottui
+teltan päästä toiseen.
+
+"Tuleeko teillä olemaan vieraspidot?" kysyi Sten kummissaan.
+
+"Kaikille suurmiesten emännille viidestä kirkkopitäjästä!... Niin, se
+juuri on tarkoitus!"
+
+"Oletteko tehnyt sen minun tähteni?"
+
+"Kenenkäs sitten?"
+
+"Mutta, Annikka muori..." Hän katkaisi lauseensa. Muoria olisi pahoin
+loukannut, jos hän olisi sanonut, ettei tämä olisi voinut keksiä
+mitään vähemmän ilahuttavaa, ja hänen täytyi kaikessa tapauksessa
+osoittaa kiitollisuuttaan toisen hyvästä tarkoituksesta.
+
+Mutta mummo näytti lukevan hänen ajatuksensa. "Näen kyllä, ettei
+se maistu oikein hyvälle", sanoi hän. "Mutta siltä voi se olla
+hyödyllistä ja välttämätöntä."
+
+"Mitä tarkoitatte, muori kulta?"
+
+"Sitä, että ainoastaan miehet saavat olla yksissä valtionhoitajan
+kanssa päivät päästään. Jos hän kulkisi ympäri Taalainmaan, olisin
+antanut jokaisen pitäjän puuhata puolestaan; mutta nyt, kun eivät
+miehet eivätkä naiset saa nähdä siunattua nuorta herraani, ja siitä
+sentään voi olla oma hyötynsä, päätin minä ryhtyä tähän hommaan."
+
+"Mistä hyödystä puhutte?"
+
+"Hän on niin nuori vielä, ettei käsitä sitä!"
+
+"Niinpä sanokaa se minulle..."
+
+"Missä nainen ei anna asiaan suostumustaan, siellä ei siitä tule
+mitään, ymmärtääkö hän. Jos miehet olisivat palanneet kotiin ja
+kertoneet mitä olivat luvanneet, olisivat vaimot sanoneet: 'ei sillä
+ole kiirettä', ja kun he sitten olisivat ajatelleet koituvia maksuja
+ja monia muita seikkoja, niin olisivat he hommanneet asian myttyyn."
+
+"Onko se mahdollista?"
+
+"Täytyy löytää tie sydämeen, lapsukaiseni, silloin saa mitä vain
+haluaa!"
+
+"Mutta jos mies sanoo..."
+
+"Niin vaimo ajattelee ensiksi maksuja! Sen tiedän minä parhaiten, ja
+nyt sanon minä, että hän, lapsukainen, voi viimeistellä isänsä työtä
+tai repiä sen maahan, kummin vain haluaa."
+
+"Rakas, hyvä Annikka, ole varma, etten saata sinua häpeään."
+
+"Jos sitä olisin uskonut, luuleeko hän, että olisin välittänyt
+hänestä?"
+
+Toimekas nainen riensi pitämään huolta hommistaan ja laitoksistaan.
+
+Kohta sen jälkeen näki Sten tuotavan vadin toisensa jälkeen ja
+pantavan pöytään.
+
+Siinä oli sekä savustettua että tuoresta liikkiötä, suuria
+kokonaisina keitettyjä haukia, siinä oli lammaspaistit ja paistetut
+kanat, siinä riisipuurot ja omenamuhennokset, keitetyt nauriit ja
+herneet.
+
+Vihdoin tuli Annikka muori itse kantaen kahta suurta maljaa
+leivoksia, jotka hän asetti keskelle pöytää. Sitten vieritettiin
+sisälle kolme tynnyriä olutta, ja suuria kannuja täynnä
+kirsimarjajuomaa pantiin pöydälle. Leivästä, voista ja juustosta ei
+ollut suinkaan puutetta, ja kun sitten emäntä tutkivasti silmäili
+pöytäänsä päästä päähän, ei hänestä näyttänyt siitä puuttuvan mitään.
+
+"Veitsen, haarukan ja lusikan tuo kukin mukanaan vanhan tavan
+mukaan", sanoi hän, "enkä aio antaa enempää kuin yhden lautasen
+kullekin".
+
+Kohta sen jälkeen saapui ratsain pari arvoisaa rouvaa. Heitä
+seurasivat pian toiset, ja hetken kuluttua oli koko talo täynnä
+ihmisiä ja hevosia, oli muutamia harvoja vaunujakin, jotka notkuivat
+raskailla puujousteillaan, ja joukko palvelijoita, joiden oli
+otettava hevoset huostaansa.
+
+Annikka muori ja Sten Svantenpoika ottivat vieraat vastaan, ja
+viimeksimainittu oli niin hauska seuramies, puhutteli heti niin
+tuttavallisesti ja ystävällisesti kaikkia, että tuttavuus oli tehty
+heti näkemältä. Tällä kertaa ei välitetty edes kursailemisesta, ja
+kun Sten tarttui molemmilla käsivarsillaan kahden pyylevän rouvan
+käsipuoleen ja vei heidät telttaan, silloin seurasivat toiset
+empimättä jälestä. Olihan saatava olla nuoren herran läheisyydessä
+niin kauan kuin mahdollista ja kuultava mitä hän sanoi, mahdollisesti
+saisi sanasen puhuakin hänen kuullakseen.
+
+Kaikki ne, joiden kotona hän oli käynyt lapsuudessaan, ne, jotka
+olivat nähneet hänet kirkolla tai kohdanneet tiellä, olivat uteliaat
+tietämään, muistiko hän sen ja sen tapauksen, ja nyt he kertoivat
+sellaisella seikkaperäisyydellä, että hän tosiaankin saattoi uskoa
+olleensa tapauksissa mukana, mutta näitä juttuja ei kerrottu
+perätysten, vaan vähintään kymmenen kerrallaan, ja kun Sten nyökkäsi
+myöntävästi, taputtelivat he polviaan ja nauroivat katketakseen.
+
+Mutta Annikka muori pysyttäytyi niiden parvessa, jotka eivät vielä
+olleet saaneet puhutella nuorta herraa tai olivat juuri loitonneet;
+hänen luotansa. "No, mitä nyt sanotte?" kysyi hän jälkimäisiltä.
+
+"Sellainen siunattu lapsi!"
+
+"Eikös ollutkin merkillistä, että hän heti tunsi minut!"
+
+"Ja muistaa kaikki tyyni, vaikka siitä on jo niin kauan."
+
+"Minä kysyin, muistaako hän vielä yhdeksän poikaani!"
+
+"Se kaiketi ei ollut mahdollista?"
+
+"'Muistan kolme lisääkin, muori', vastasi hän, 'niinhän olette
+antanut maalle kaksitoista reipasta sotamiestä'. 'Ne kyllä saatte',
+sanoin minä, ja niin löimme kättä päälle."
+
+"Valtionhoitaja lienee puhutellut miehiä", kertoi muuan naisista,
+
+"Ja he?"
+
+"He tahtovat tuumia asiaa."
+
+"Kunnes on myöhäistä!" muistutti Annikka muori.
+
+"Vuotas, jahka saan ukkoni käsiini!"
+
+"Niin, samaa minäkin sanon!"
+
+"Antaisimmeko tanskalaisten lyödä pään poikki häneltä tuossa?"
+
+"Ennen annan omani."
+
+"Pysyköön kuningas tanskalaisten porttojensa luona, täällä ei hänelle
+ole niitä tarjolla."
+
+"Minä kyllä vastaan, että minun mieheni vyöttää miekan kupeelleen ja
+lähtee mukaan."
+
+"Sen teen minäkin!"
+
+"Minä myös!"
+
+"Minä myös!"
+
+He huusivat kilvan, ja niin menivät he jälleen nuoren ritarin luo,
+ikäänkuin lämmitelläkseen hänen kirkkaiden silmiensä säteilyssä.
+
+Mutta kukaan ei puhunut hänelle syistä valtionhoitajan vierailuun;
+heistä näytti se ikäänkuin isottelulta, kerskailulta heidän
+puoleltaan, ja sellaisissa tilaisuuksissa osoittaa hyväsydäminen,
+sivistymätön kansannainen hienotunteisuutta, jonka kasvatus
+tavallisesti häneltä vie.
+
+Kaikki olivat lujasti päättäneet vaikuttaa miehiinsä, niin että asia
+pian tulisi ratkaistuksi; mutta Annikka muorilla oli vielä jotakin
+pussissaan, joka heidän piti saada mukaansa, elääkseen siitä muutamia
+vuosia.
+
+Sentähden tunkeutui hän joukon lävitse, joka yhä ympäröi Sten herraa,
+ja kun hänestä tämä näytti hieman väsyneeltä, paiskasi hän häntä
+olalle ja sanoi kuuluvalla äänellä:
+
+"Nyt olemme kaikki kertoneet teille kodeistamme ja perheistämme, nyt
+haluaisimme kuulla, kuinka teillä voidaan. Mutta emme kysele koreista
+saleistanne emmekä loistavista juhlistanne, se on kaikki maailman
+turhuutta. Ei, antakaa meille jotakin, joka lämmittää sydäntä!"
+
+"Silloin tahdon puhua äidistäni ja sisaruksistani!" huudahti nuori
+ritari innokkaasti.
+
+"Äidistä? Sisaruksista? Märta rouva ei juuri ole hyvässä huudossa."
+
+"Niin, äitipuolestanihan oikeastaan puhun", sanoi Sten
+hellänvienosti. "Mutta oikeaa äitiäni tuskin muistan, ja tämä on
+minulle sangen rakas ja sitä paitsi niin viisas ja oikeamielinen
+rouva, ettei parempaa kai ole ollut milloinkaan."
+
+Nyt kertoi hän Märta rouvan jumalanpelosta, hyvistä neuvoista, joita
+oli saanut häneltä, siitä huolellisuudesta ja ymmärtäväisyydestä,
+millä hän suoritti herransa hänelle antamat tehtävät. "Hänellä se on,
+isäni ollessa poissa, nytkin päällikkyys Tukholman linnassa", sanoi
+hän, "ja hän kyllä osaa hankkia sekä kunnioitusta että kuuliaisuutta!"
+
+Se tepsi. Sellainen nainen juuri oli heidän mieliinsä.
+Talonpoikaisnaiset tunsivat ikäänkuin heimolaisekseen hänet, joka
+Tukholman linnassa hoiti kotiasiat miehen ollessa poissa, aivan
+kuin heilläkin tehtiin kotosalla. Sentähden lähettivät he hänelle
+terveisiä ja pyysivät, että hän luottaisi heihin, samoin kuin hekin
+tästedes luottavat häneen.
+
+Erottiin tyytyväisinä molemmin puolin, ja Annikka muori sanoi siitä
+pitäen, ettei hänellä ollut koskaan, ei ennen eikä jälkeen, mistään
+vieraspidoista ollut niin suurta iloa.
+
+Seuraavana päivänä oli vielä yksi kokous. Valtionhoitaja puhui,
+kuinka välttämätöntä oli päästä päätökseen. Vielä kerran mainitsi
+hän, kuinka Kalmarin kaupunki oli petoksella joutunut kuninkaan
+käsiin; kuinka hän oli "teilauttanut, mestauttanut, poltattanut,
+surkeasti kiduttanut ja silvottanut köyhiä Kalmarin porvareita
+vastoin kaikkea kunniallisuutta ja rehellisyyttä", kuinka sen jälkeen
+neljä valtaneuvosta oli lähtenyt Tanskaan neuvottelemaan rauhasta tai
+muutamien vuosien aselevosta valtakuntien välillä, niin että tästä
+mieshukasta ja syyttömän veren vuodatuksesta vihdoinkin tulisi loppu.
+Sitten kysyi hän, mitä apua ja turvaa oli taalalaisilta odotettavissa.
+
+Silloin kohosivat kaikki kädet ja tuhannet äänet huusivat: "Me
+tahdomme uskollisesti olla apunasi, Svante Niilonpoika!"
+
+"Kas tässä", huusi muuan, "me olemme laatineet kirjeitä, jotka
+tahdomme jättää sinun harkittaviksesi!"
+
+Ne olivat kirjoitetut papistolle, vapaamiehille, kauppamiehille ja
+rahvaalle Uplannissa, Itä-Göötanmaalla, Smålannissa ja Värendissä.
+
+"Nyt ei ole enää aikaa viivytellä", kirjoittivat he; "maa tarvitsee
+meitä, ja meidän on nyt kuten Engelbrektin päivinä lähdettävä
+mies talosta sitä puolustamaan. Mutta samaten olemme me Taalain
+miehet yhdessä luvanneet ja vannoneet, ettemme tahdo ketään muuta
+päämiestä niin kauan kuin hän (Svante Niilonpoika) elää, sillä hän
+on kotimainen herra, ja me olemme aina saaneet suunnatonta vahinkoa
+ja tuhoa niistä herranvaihdoksista, joita meillä on viime vuosina
+ollut, isiemme maa ja me olemme niistä suuresti heikontuneet ja
+monenlaista häviötä kärsineet. Eikö jo valtakuntaa siksi panetellakin
+vieraissa maissa, ettemme omaa miestä voi pitää herranamme. Jos joku
+koti- tai ulkomaalainen tahtoisi kuninkaan yllytyksestä saada aikaan
+hajaantumista ja rappiota valtakunnassa, silloin tahdomme uhrata
+voimamme ja henkemme auttaaksemme päämiestämme rankaisemaan syyllistä
+ilman armoa. Rakkaat ystävät, olkaa hyvässä turvassa! Me tahdomme
+puolustaa isiemme maata, kuten isämme ja esi-isämme ennen meitä
+tehneet ovat, emmekä epäile, ettette tekin tahtoisi mielellänne tehdä
+samoin."
+
+Kirjeet lähetettiin määräpaikkoihinsa. Joukon rahvaanmiehiä tuli
+lähteä Svante herran mukana rannikkoa puolustamaan, mutta suurimman
+joukon oli oltava valmiina lähtemään ensi kutsulla. Liikkui huhuja,
+että ruotsalaista sotaväkeä oli saapunut Tanskaan, ja tämä ei voinut
+olla tarkoitettu muuhun kuin aiottuun hyökkäykseen Ruotsiin. Täytyi
+sentähden olla aina valmiina.
+
+Avoimessa kirjeessä kiitti valtionhoitaja taalalaisia siitä, että he
+niin auliisti tahtoivat seurata häntä, kuten muinoin olivat häntä ja
+Sten Sturea seuranneet. Koskaan ei hän tulisi heitä pettämään.
+
+Taalainmaasta suunnattiin matka Kalmariin. Lokakuu oli jo pitkälle
+kulunut, ja tiet olivat niin tuiki huonossa kunnossa, että matka kävi
+hitaasti.
+
+Tukholmassa oli sillävälin tapahtunut merkillisiä asioita, jotka
+varmaankin ansaitsevat eri lukunsa.
+
+
+
+
+6.
+
+MITÄ TUKHOLMASSA TAPAHTUI.
+
+
+Suuri oluttupa Harmaamunkkikujalla vilisi vieraita täytenään. Kaikki
+pöydät olivat täydet, tiskin ääressä tungeskeltiin, ja muuan seppä ja
+kivenhakkaaja olivat nousseet tiskille istumaan.
+
+Niin ripeästi kuin sukkula kankaanraossa juoksi kaksi nuorta
+tytöntylleröä edestakaisin pöytien ja tuolien väliä, kantaen
+vaahtoavia oluthaarikoita, jotka Barbara muori itse täytti. Sattui
+tosin, että jokunen pisara hänen hikeä helmeilevältä otsaltaan putosi
+haarikkaan, mutta ei hän siitä siltä saanut parempaa maksua eikä
+toiselta puolen olut vieraillekaan maistunut sen huonommin.
+
+Sielläkös oli elämää ja melua! Siellä laulettiin ja naurettiin,
+siellä huudettiin ja rähistiin, mutta harvoin pääsi se tappeluksi
+yltymään, sillä Barbara muorin terävä silmä keksi heti jokaisen
+heristelevän nyrkin, ja ykskaks ponnahti hän tiskin ylitse ja
+tarttui nyrkkiin, ennenkuin se ehti lyödä. Rikollisesta tuntui
+siltä, kuin olisi hänen käsivartensa joutunut ruuvipenkkiin, ja
+muori piteli kiinni, kunnes pahantekijä oli kylliksi saanut tuntea
+voimattomuuttaan. Silloin heitti hän syntipukin syrjään ärähtäen:
+"Kyllä minä opetan teille, minä!"
+
+Barbara oli hyvällä syyllä kuulu tavattomista voimistaan; hän
+taivutti hevosenkengän kokoon käsissään, ja ken häneltä sai
+korvapuustin, se ei antanut sitä takaisin seuraavana eikä vielä
+seuraavanakaan päivänä. Muuten hän oli säyseä ja kunnon nainen
+ja osasi pitää itsensä ja liikkeensä sellaisessa arvossa, että
+mainitunlaisia voimanilmauksia aniharvoin tarvittiin.
+
+Jos eloisuus oli tänään suurempi kuin tavallisesti, johtui se siitä,
+että syksy alkoi käydä myöhäiseksi ja viimeisiä lyypekkiläislaivoja
+odotettiin palaaviksi kotiin. Keskustelu koski erittäinkin sitä,
+oliko välitettävä Tanskan kuninkaan kiellosta, ettei tavaroita saanut
+enää tuoda Ruotsiin.
+
+"Ruotsalaiset eivät voi elää ensinkään ilman meitä!" huusi muuan
+laivuri puolipäissään.
+
+"Siksi, etteivät hollantilaiset eivätkä englantilaiset saa tulla
+tänne laivoineen!" vastasi muuan vanha porvari. "Kunniallisen
+nahkurin ei silloin tarvitsisi maksaa härännahkasta niin paljoa kuin
+nyt täytyy maksaa."
+
+"Eikä suolastakaan!"
+
+"Ja jokaisesta kyynärästä kangasta!"
+
+"On kohtuutonta, että saksalaisilla on sellaiset erioikeudet kaikkien
+muiden edellä!"
+
+"No, me purjehdimme tiehemme emmekä tule takaisin! Hyvästi, hyvät
+ystävät. Voikaa hyvin!"
+
+Laivuri otti lakkinsa ja meni tiskin luo maksaakseen.
+
+"Mitä nyt?" huusi Barbara muori nakaten niskojaan. "Mistä lähtien on
+tullut tavaksi, että te maksatte oluestanne?"
+
+"No, hyvä isä, voin kai sentään sanoa jäähyväiset, sillä emme
+luultavasti tule enää koskaan."
+
+"No, helkkarissa, tietysti tulette!"
+
+Huudettiin ja kiruttiin myötä ja vastaan. Silloin ponnahti Barbara
+muori uudestaan yli tiskin.
+
+"Tänne kaikki, jotka olette ystäviäni!" huusi hän. "Nyt juomme
+saksalaisten kanssa ja toivotamme heidät tervetulleiksi seuraavana
+vuonna!"
+
+Suurella nopeudella lennätettiin sen jälkeen haarikoita ja kippoja
+kaikille, jotka lähestyivät.
+
+"On kyllä totta, että tavaranne ovat hävyttömän kalliita ja että me
+voisimme saada muilta huokeammalla, mutta parempi pyy pivossa kuin
+kaksi kuusessa, ja sentähden tyydymme asioihin semmoisina kuin ne
+ovat. Ja kippis sille!"
+
+Ystävyys oli palautettu, ja Barbara muori piti huolen siitä, että
+maljoja edelleen kallisteltiin sen vahvistukseksi.
+
+Oluttuvassa oli monia vieraita, jotka eivät ottaneet osaa riitaan,
+vaan joko keskustelivat kahdenkesken yksityisistä tai yleisistä
+asioista taikka, jos seura oli suurempi, kuiskaillen ilmaisivat
+mielensä toisilleen. Erään pienen pöydän ääressä, melkein erillään
+muista, istui neljä henkilöä. Olutkippoja, jotka olivat heidän
+edessään, oli tuskin koskettu. Kaksi heistä oli ilmeisesti
+hyvinvoipia porvareita, kolmas, joka oli puettu teininkaapuun,
+oli sangen nuori, ja neljäs, munkkikaappuun puettu, oli vetänyt
+huppukauluksen päänsä ylitse.
+
+"Oletteko saanut nämä uutiset varmasta lähteestä?" kysyi vanhin
+porvareista.
+
+"Mieheltä, joka sanoo nähneensä hänen ruumiinsa", vastasi munkki
+tehden ristinmerkin.
+
+"Merkillistä, ettei siitä ole saapunut mitään sanomaa", virkkoi
+nuorempi porvareista.
+
+"Varmaankin tahdotaan pitää asia salassa niin kauan kuin
+mahdollista!" lausui munkki jälleen.
+
+"Mistä syystä?" kysyi teini.
+
+"Kukaan ei voi astua hänen sijalleen."
+
+"Sen tietää kyllä valtionhoitajakin, mutta hänen täytyy uskaltaa
+kaikkensa pysyäkseen paikoillaan."
+
+"Ei voi viipyä kauan, ennenkuin se tulee yleisesti tunnetuksi",
+lisäsi munkki.
+
+"Mitä pahaa olemme sitten tehneet?"
+
+"Olette nousseet Herran tahtoa vastaan ja kieltäneet sen, jonka hän
+on asettanut sijaisekseen."
+
+"Jos tarkoitatte Tanskan kuningasta, tahtoisin tietää, mitkä
+tunnusmerkit todistavat hänen olevan Jumalan valitseman meidän
+herraksemme ja kuninkaaksemme", kysyi teini.
+
+"Eikö tämä vainonaika riitä merkiksi? Katsokaa ympärillenne ja
+sanokaa, onko olemassa maata, joka ei inholla käänny pois siitä
+vallattomuudesta, mitä täällä harjoitetaan. Teidän keskuudessanne on
+monia, jotka ilolla tahtoisivat nöyrtyä Jumalan mahtavan käden alle,
+tunnustaen olevansa velvolliset pitämään ne valat, joita ovat tehneet
+maalliselle kuninkaalleen, mutta he eivät uskalla, eivät tahdo,
+peläten antavansa riitaisuudelle lisäravintoa."
+
+"Olemme tähän asti olleet vapaa kansa, antaisimmeko nyt tehdä itsemme
+orjiksi?"
+
+"Eikö sanota, että ketä rakastetaan, sitä myös kuritetaan?
+Vaikka kuninkaan onkin pakko verta vuotavin sydämin rangaista
+niskoittelevia, tottelemattomia lapsiaan, sulkee hän heidät sitten
+sitä suuremmalla ilolla leppyisää isänsydäntään vasten!..."
+
+"Ne voivat olla vain tyhjiä lupauksia."
+
+"Tanskalaiseen ei ole koskaan ollut luottamista!"
+
+"Että Hannu kuninkaaseen on luotettava, siitä on minulla monta
+todistusta, ja voin hyvin sanoa, että minun täälläolonikin on
+sellainen. Hyvä kuningas teki erään velan ollessaan täällä ja on nyt
+lähettänyt minut sitä maksamaan."
+
+"Velan?"
+
+"Olavi Henrikinpojalle, kultasepälle. Tunnetteko hänet?"
+
+"Siinä tapauksessa luulen Hannu kuninkaalla olevan moniakin velkoja
+maksettavana", tuumaili teini.
+
+"Ne, mitkä havaitaan päteviksi, voin minä maksaa", vastasi munkki.
+"Mutta kun en tule oleskelemaan täällä kauan, täytyy minun lähteä
+etsimään arvoisaa Olavi mestaria."
+
+"Ilta on sangen myöhäinen."
+
+"On kyllä, mutta hyvästä rahasummasta avataan portit mihin
+vuorokauden aikaan tahansa! Kiitän sydämestäni siitä
+hyväntahtoisuudesta, jota olette osoittaneet minulle, ja juon
+kaikkien teidän menestykseksenne."
+
+Näillä sanoin kohotti munkki olutkipon huulilleen ja tyhjensi sen
+viimeiseen pisaraan.
+
+Toiset kolme miestä nousivat samaan aikaan, ja kun munkki ojensi
+kätensä jäähyväisiksi, sanoi vanhin heistä:
+
+"Olen samainen Olavi mestari, jota etsitte, ja jos tahdotte tulla
+mukaani, annan teille mielelläni asuntoa, jollette jo ole sellaista
+hankkinut."
+
+"Tämäpä oli odottamaton onni! Olen sama David maisteri, josta
+kaiketi olette kuullut, että hän on Venäjällä ja Puolassa
+tehnyt monia sopimuksia Hannu kuninkaan puolesta. Samoin olen
+Suomessakin koettanut vaikuttaa hänen asiansa hyväksi, eikä
+suinkaan vahingoittane minua teidän silmissänne se, että sanon sen
+ujostelematta."
+
+"Tätä tietä, kunnianarvoisa isä!" sanoi Olavi mestari ja pääsi siten
+vastaamasta kysymykseen.
+
+Kaikki neljä lähtivät oluttuvasta. He suuntasivat kulkunsa yli sillan
+Jaakopin kirkon alapuolitse. Olavi mestari kertoi taipaleella, että
+teini oli hänen poikansa ja mukana seuraava nuori mies hänen tuleva
+vävynsä. "Minulla on tytär myös", sanoi hän vilaisten tutkivasti
+munkkiin. "Hannu kuningas muistanee hänet."
+
+"Kuninkaan suurin vika on, että hänellä on niin avoin silmä
+naiselliselle kauneudelle."
+
+"Niin, sellainen voi viedä moniin ikävyyksiin!"
+
+Vähän matkan päässä kirkosta oli kaunis yksikerroksinen talo, jonka
+pääty oli kadulle päin, kuten tapa oli.
+
+Olavi mestari kohotti portinkolkuttimen, mutta ennenkuin hän ehti
+päästää sen käsistään, avasi portin nuori tyttö, jolla oli kynttilä
+kädessään.
+
+David maisteri voi vain vaivoin pidättää huudahduksen. Tyttö oli
+tosiaankin sama, päässä tummat kiharat, suuret veitikkamaiset silmät,
+pieni suu ja posket hymyillessä kuopallaan. Ja hän hymyili melkein
+alituiseen.
+
+Ei voi kieltää, että Rikissa oli miellytyshaluinen, mutta kaikki,
+jotka tulivat kadulla häntä vastaan, kääntyivät ympäri häntä
+katsomaan. Hyvinkin kymmenen kertaa päivässä kuuli hän sanottavan:
+"Mikä sorja impi!" Jos hän kumartui lähteen ylitse tai katsoi pieneen
+peiliin, jonka oli saanut isältään, sanoivat molemmat hänelle:
+"Sorjempaa neitoa kuin sinä ei ole nähtävänä!"
+
+Kuinka monet voivat sellaista vastustaa! Rikissa ei sitä voinut, ja
+jolleivät ankarat silmät olisi häntä valvoneet, ei kukaan tiedä,
+kuinka olisi käynyt.
+
+Vieras, jonka hänen isänsä toi mukanaan, sai ainoastaan lyhyen
+tervehdyksen, hänen sulhasensa sitä vastoin ei mitään. Ainoastaan
+isälle hän osoitti huomaavaisuuttaan.
+
+"Olettepa tosiaan pannut kärsivällisyyteni kovalle koetteelle tänä
+iltana", sanoi hän ojentaen isälleen otsansa suudeltavaksi. "Oli
+hyvin lähellä, ettei uni minua voittanut."
+
+"Jos olisit arvannut, että Antero tulee mukanani kotiin, olisit kyllä
+pysynyt valveilla", tuumi isä.
+
+Antero päästi kuuluviin naurun, jokseenkin samanlaisen kuin hevosen
+hirnunnan, mutta hän oli silminnähtävästi hämillään ja sai suustaan
+ainoastaan sanatonta mutinaa.
+
+"Juuri siksi, että ajattelin häntä, tulinkin uniseksi", vastasi
+Rikissa kylmästi.
+
+"Mieti nyt vain, mitä annat meille illalliseksi", virkkoi veli.
+"Kipponen olutta ei vatsaa täytä.";
+
+"Ruoka odottaa ruokatuvassa", vastasi tyttö ja vilkaisi vieraaseen,
+ikäänkuin epävarmana, oliko hänen tämän tähden lisättävä vielä joku
+ruokalaji.
+
+"Olen unohtanut esittää teille tyttäreni Rikissan", sanoi Olavi
+mestari. "Tämä on laajalta matkustellut ja paljon puhuttu David
+maisteri, joka on tullut Ruotsiin tuomaan viestejä minulle ja monille
+muille Tanskasta, hänen korkealta armoltaan Hannu kuninkaalta."
+
+Sotaorhi pörhistää korvansa torventoitotuksen kuullessaan. Melkein
+samoin oli Rikissankin laita; tämä oli jotakin, mikä koski häntä, sen
+hän tiesi, ja aterian aikana, Olavi mestarin keskustellessa maisterin
+kanssa, osasi hän sillä huolehtimisella, jota hän osoitti niin
+vierasta kuin isäänsäkin kohtaan, alituiseen vetää vieraan katseet
+puoleensa.
+
+Aterian jälkeen sanoi veli hänelle: "Kuinka sinun on laitasi,
+Rikissa, oletko ihastunut vanhaan mieheen?"
+
+"Olen, hänen oppiinsa!"
+
+"Mitä sinä sellaisesta ymmärrät?"
+
+"Enemmän kuin luulet!"
+
+Hiljainen Antero kauppamies ei ollut koskaan ollut suuresti hänen
+suosiossaan; mutta hän oli luvannut tälle uskollisuutta sentähden,
+että tämä alituiseen kantoi hänelle rusina-, manteli-, viikuna- ja
+pähkinätötteröitä. Antero joutui nyt tytön kiemailemista nähdessään
+melkein pois suunniltaan. Olavi mestari oli noutanut kellarista
+pullon viiniä, ja se vaikutti niin tulisesti nuoreen mieheen, että
+hän erotessa välttämättä tahtoi syleillä neitoa.
+
+"Mene kotiin nukkumaan, Antero, äläkä tule minua lähelle!" sanoi
+tyttö vakavasti, mutta ei tylysti.
+
+Nuori mies ei tahtonut luopua oikeudestaan, ja niin sulki hän
+vastahakoisen tytön syliinsä. Silloin sai hän poskelleen läimäyksen,
+joka tosin ei ollut niin navakka kuin Barbara muorin kädestä, mutta
+kuitenkin riittävä, että hän päästi irti otteensa ja riensi pois
+sanomatta sanaakaan, hatuttomin päin ja ilman päällystakkia.
+
+"Sitä ei hän anna sinulle koskaan anteeksi!" sanoi veli.
+
+"Mitä se minua liikuttaa! Manteleita ja rintasokeria saan kai
+muiltakin."
+
+"Mutta mitä luulet isän sanovan?"
+
+"Että olen tehnyt oikein!"
+
+Sillävälin olivat molemmat vanhat miehet perimäisessä huoneessa
+keskustelleet maan asioista. David maisteri kertoi, että Erik
+Turenpojan oli täytynyt paeta maasta.
+
+Olavi mestari huudahti hämmästyksestä ja mietiskeli nyt, kuinka David
+maisteri selvittäisi Hannu kuninkaan koristejutun. Mutta ilman sanoja
+oltiin yksimieliset siitä, että kysymys lykättäisiin huomiseen.
+
+Kun David maisteri toivotti Rikissalle hyvää yötä, kuiskasi hän:
+"Minun täytyy saada puhutella teitä!"
+
+"Hyvästi ja onnellista matkaa!" vastasi tyttö. "Jos lähdette aamulla
+varhain, emme tapaa toisiamme, sillä minä menen messuun Pyhään
+Klaaraan."
+
+"Mitä ajattelet, tyttö? Kunnianarvoisa isä ei, kuten toivon, tule
+jättämään meitä moniin päiviin."
+
+Seuraavana aamuna heitti Rikissa tiheän hunnun kasvoilleen. Kun
+hän pääsi kadulle, katseli hän ympärilleen, odottiko häntä kukaan,
+mutta kun ei ketään näkynyt, riensi hän pois nopein askelin. Kenties
+tarkoituksella oli hän viivästynyt.
+
+Laulu helisi jo luostarikirkossa. Hänen juuri ollessaan
+astumaisillaan sisälle kuiskasi ääni hänen korvaansa: "Minä odotan
+ulkona."
+
+Hän riensi kirkkoon ja polvistui Mariankuvan eteen. Mutta uteliaisuus
+oli hänelle voittamaton, hän suoriutui rukouksesta hetimiten, pisti
+pikkusormensa vihkiveteen ja riensi ulos. Siellä seisoi David
+maisteri kirkon edustalla, aivan kuin olisi tiennyt, ettei tyttö
+viivy kauan.
+
+"Mitä tahdotte?" kysyi Rikissa. "Minulla on kiire."
+
+"Tuon ainoastaan terveiset teille!"
+
+"Keneltä?"
+
+"Kuninkaalta!"
+
+"Hän oli puodissa monet kerrat!"
+
+"Toisen tapasitte ulkona."
+
+"Kenen toisen?" sanoi Rikissa kääntyen poispäin.
+
+"Hänet, joka on lähettänyt minut teidän luoksenne!"
+
+"Hänen nimensä?"
+
+"Kristian!"
+
+"Kaikki pyhimykset!"
+
+"Eikö totta, neitsyt, kaunis Edela rouva on monet kerrat käynyt teitä
+katsomassa?"
+
+"Hän tuli tekemään ostoksiaan, mutta harvoin oli mikään hänelle
+mieleen; milloin ei ollut kyllin kaunis, milloin oli liian kallis.
+Hannu kuningas pitänee häntä vähillä rahoilla."
+
+"Niin ei Kristian kuningas tulisi tekemään; hän ei kieltäisi teiltä
+mitään."
+
+"Lähettääkö hän sen viestin minulle?"
+
+"Sen ja monia muita!"
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Hän pyysi minua sanomaan, että suukkonen, jonka annoitte hänelle,
+vieläkin polttaa hänen huuliaan."
+
+"Ah!" Rikissa peitteli kasvonsa tarkemmin hunnulla.
+
+"Olen tuonut joukon lahjoja, ei niin upeita, että ne herättäisivät
+ihmisten epäluuloja teitä kohtaan, mutta kylliksi hyviä antaakseen
+kauneudellenne uutta loistetta."
+
+"Mutta jos isäni kieltäytyy ottamasta niitä vastaan?"
+
+"Minä kyllä taivutan hänet suostumaan."
+
+"Paljoon olette sitoutunutkin; minua huvittaa nähdä miten selviätte."
+
+He lähestyivät kotia, ja Rikissa riensi edeltä, jottei herättäisi
+epäluuloja. Mutta suureksi hämmästyksekseen löysi hän huoneestaan
+turkisvaipan, kärpännahkalla reunustetun lakin, useita pukuja,
+huntuja ja muita naisten hempuja. Rikissan koetellessa kappaletta
+toisensa jälkeen ja ilmaistessa tyytyväisyytensä innokkain
+huudahduksin etsi David maisteri käsiinsä Olavi mestarin
+ilmaistakseen hänelle mikä hänen asiansa oikeastaan oli.
+
+Hannu kuningas oli muutamia kertoja ollut puodissa, mutta oli
+näyttänyt siltä, kuin kaunis myyjätär tekisi häneen suuremman
+vaikutuksen kuin ne kalleudet, joita tämä näytteli. Kerran oli hän
+pyytänyt tyttöä näyttämään kallisarvoisimman jalokiven mitä hänellä
+oli myytävänä, ja kun Rikissa silloin otti esiin suuren sinikiven,
+joka hyvin sopi kiinnitettäväksi kuninkaan hattuun, otti hän sen
+heti. Mutta seuraavana päivänä tuli muuan kuninkaan hovipojista
+ja antoi sen takaisin varustettuna kirjoituksella: "Muistoksi!"
+Olavi mestari suuttui aika tavalla... Koristusta ei ollut lainkaan
+maksettu, ja hänestä näytti se kohtuuttomalta ilveilyltä, varsinkin
+kun kuningas ei sen jälkeen koskaan käynyt puodissa eikä edes
+kulkenut sitä katua.
+
+David maisteri kertoi, että kuninkaan oli tosiaankin vallannut
+rakkaus Rikissaan. Hänen tarkoituksensa oli ollut kiinnittää
+se kallisarvoiseen helminauhaan ja pyytää, että saisi sen itse
+ripustaa Rikissan kaulaan; mutta Edela rouvan mielessä oli herännyt
+epäluuloja, ja rukouksin ja kyynelin oli hän saanut kuninkaan siitä
+luopumaan.
+
+Mutta kuningas ei ollut silti unhoittanut velkaansa; David maisteri
+oli nyt tullut sekä noutamaan että maksamaan mainittua koristetta,
+mutta jottei neitsyelle koituisi mitään vahinkoa, lähetti
+kuningas muutamia lahjoja, joita vastaanottamasta Olavi mestari
+ei toivottavasti tyttöä kieltänyt, kun niitä ei lähettänyt mikään
+rakastaja, vaan ystävä kauneimmalle neitsyelle, minkä oli nähnyt.
+
+Kuka isä ei olisi ollut mielissään sellaisesta huomiosta! Olavi
+mestari kumarteli ja änkytti, mutta kun kiusaaja otti täpötäyden
+rahakukkaron ja maksoi kivestä kaksinkertaisen hinnan, ilmeni hänen
+tyytyväisyytensä yhä syvemmissä kumarruksissa ja moninkertaisissa
+kiitoksissa.
+
+Rikissa kutsuttiin saapuville ja hänelle annettiin lupa ottaa vastaan
+annetut lahjat.
+
+"Saanko myös käyttää niitä milloin tahdon?" kysyi hän.
+
+Olavi mestari loi katseen vieraaseensa ja vastasi: "Ne ovat annetut
+niin hyvässä tarkoituksessa, etten katso voivani kieltää sitä
+sinulta. Jos jollakulla olisi sanomista sitä vastaan, niin neuvo
+hänet minun luokseni, minä kyllä hänelle vastaan."
+
+"Sen kyllä voin tehdä itsekin", vastasi Rikissa.
+
+Olavi mestari oli ennen kaikkea kauppias. Hänen kiitollisuuteensa
+David maisteria kohtaan oli sekoittunut salainen aavistus, ettei
+tämä sieni ollut vielä läheskään puserrettu kuiviin, eikä sentähden
+ollut niinkään vähän voitonjanoa hänen lausunnossaan, että häntä
+surettaisi, jollei David maisteri tästä lähtien pitäisi hänen taloaan
+kotinaan Tukholmassa.
+
+Tämä puristi hänen kättään ja kiitti. Kysymys voitiin täten pitää
+ratkaistuna. Hurskaan miehen oli käytävä monissa luostareissa, ja kun
+hän palasi iltamyöhällä, suuntasi hän todellisella ilolla askeleensa
+Olavi mestarin tyyneen kotiin.
+
+Yksinkertainen porvaristyttö vaihtoi vähitellen pukunsa jalosukuisen
+neitsyen pukuun. Hänen isänsä tosin rypisteli sille kulmiaan, mutta
+ensiksikin hänen tyttärensä kauneus tuli vielä silmiinpistävämmäksi
+kuin ennen, toiseksi lisääntyi ostajain luku sangen tuntuvasti, ja
+kolmanneksi ei tytön koreus maksanut hänelle mitään, eikä hänen
+päähänsä pälkähtänyt, että seuraukset saattaisivat käydä hänelle
+vähemmän hyviksi.
+
+Nuori kauppamies rohkeni tehdä muistutuksia, mutta Olavi mestari
+vastasi, että hän puki tyttärensä miten hyväksi näki, ja Rikissan
+kunniaan nähden ei kellään ollut mitään muistuttamista.
+
+Väliin tapahtui, että David maisteri pysyi poissa kokonaisia päiviä,
+mutta aina kohtasivat hän ja Rikissa toisensa. Hän oli sanonut
+tytölle, että tämä sai pyytää häneltä mitä hyvänsä, ja kiemaileva
+tyttö ei suinkaan hidastellut käyttää sitä hyväkseen.
+
+Kun nuori teini, joka kävi harvoin isänsä kodissa, näki jälleen
+sisarensa, tunsi hän tuskin tätä.
+
+"Mitä Rikissalle on tapahtunut?" kysyi hän isältä.
+
+"Ei mitään muuta kuin että hän on kehkeytynyt mitä kauneimmaksi
+neitsyeksi", vastasi tämä.
+
+"Katsokaa vain, ettei hän lankea!"
+
+Olavi mestarin sydän nytkähti; se ajatus oli muutamia kertoja
+juolahtanut hänenkin mieleensä, mutta eikö tyttö ollut hengenmiehen
+suojeluksessa ja eikö hän itsekin häntä pitänyt silmällä?
+
+"Minulle olisi mieleen, jos itsekin pyrkisit ylöspäin yhtä paljon
+kuin hän!" vastasi hän ja käänsi selkänsä pojalleen.
+
+Eräänä päivänä kulki David maisteri edestakaisin pienessä kamarissaan
+ja hieroi tyytyväisenä käsiään. Vähäistä ennen oli hän puhutellut
+Rikissaa, ja tämä näytti hänestä kauniimmalta kuin konsanaan.
+
+"Pian, pian on tyttö valmis", tuumi hän itsekseen. "Silloin vien
+hänet mukanani, ja sitten -- --"
+
+Sillävälin astui nuori hengenmies puotiin. Hän pyysi laittamaan
+kaksi hopeahakasta kirjaan, jonka jätti Rikissalle. Lähetettyään
+pojan työpajaan hankkimaan niitä tietoja, joita nuori mies halusi,
+pyysi Rikissa häntä odottaessaan istumaan. Tätä keinoa käytti
+tyttö hyvinkin usein. Ihailu, jota hän itse nuorissa miesvieraissa
+herätti, antoi usein aihetta vilkkaaseen keskusteluun, ja
+hänen oma kiemailunsa oli monet kerrat houkutellut äkillisen
+rakkaudentunnustuksen ilmoille.
+
+Vieras istuutui kohteliaasti paikalle, jonka hän osoitti. Mies katsoi
+häntä suoraan silmiin puhuessaan kirjasta, jonka oli tuonut mukanaan.
+Mutta Rikissan suureksi kummaksi ei hänen kauneutensa näyttänyt
+tekevän mitään vaikutusta nuoreen mieheen; sitä vastoin oli tämän
+olennossa jotakin kunnioittavaa, jota ei kukaan muu ollut hänelle
+osoittanut.
+
+Rikissa tunsi mielensä niin liikutetuksi, että hän tuskin tiesi, mitä
+vastaili, ja kun vieras kysyi, milloin saisi palata noutamaan kirjaa,
+vastasi hän pitäen silmällä omaa haluaan saada pian nähdä vierasta
+jälleen: "Ylihuomenna!"
+
+Mutta hetken aikaa katseltuaan vieraan jälkeen riensi Rikissa
+ottamaan haltuunsa kirjan, jota toinen näytti pitävän niin suuressa
+arvossa. Se oli paksu käsinkirjoitettu kirja, mutta niin koristeltu,
+ettei kuunaan saattanut nähdä mitään kauniimpaa. Teos käsitteli
+tähtitaivasta ja kaikkia sen ihmeitä. Loppuun oli kirjoitettu:
+
+    "Tämän kirjan omistaa jalosukuiselle neitsyelle Kristina
+    Knutintyttärelle (Knut Alfinpojan tyttärelle) hänen nöyrin ja
+    kunnioittavin palvelijansa
+
+                                     _Olavi Juhananpoika_."
+
+"Hän rakastaa häntä!" huudahti Rikissa.
+
+Tuokion kuluttua täytyi hänen nauraa itselleen. Kuinka olikaan
+sellainen ajatus voinut pälkähtää hänen päähänsä! Mutta jos olisikin
+niin, mitä se häntä liikuttaisi!
+
+Kirja veti häntä vastustamattomasti puoleensa, ei juuri siksi, että
+hän olisi suurin välittänyt sisällöstä, vaan kauniiden kirjainten
+tähden! Hän ei voinut konsanaan saada niiden katselemisesta
+kyllikseen. Illalla otti hän kirjan mukaansa kamariinsa, pani sen
+yöksi tyynynsä alle ja oli unissaan seisovinaan nuoren miehen kanssa
+ikkunan ääressä katsellen tähtitaivasta. Mies puhui ja selitti
+hänelle, mutta hän ei kuunnellut sanoja, katseli vain puhujan
+kauniita silmiä, otsan kaarrosta, nenän hienoa koukistusta. Mutta
+sitten hän tunsi, että toinen painautui häneen kiinni. Silloin heräsi
+hän yhtäkkiä ja pamppailevin sydämin.
+
+"Mikä kummallinen uni henkilöstä, jota en tunne!"
+
+David maisteri pani merkille, että tytölle oli jotakin tapahtunut,
+mutta kun tämä kielsi sen, luuli hän, ettei asia merkinnyt mitään.
+Rikissan avomielisyys oli tähän asti ollut rajaton, eikä hän lainkaan
+aavistanut, mikä uusi mahtava tunne oli herännyt tytön sielussa.
+
+"Tunnetteko, isä, nuoren neitsyen Kristina Knutintyttären?" kysyi
+Rikissa ikäänkuin sattumalta.
+
+"Olen nähnyt hänet."
+
+"Onko hän kaunis?"
+
+"Häntä sanotaan kauneimmaksi Ruotsin maassa."
+
+"Kauneimmaksi!" toisti Rikissa uhmaten.
+
+"Ne, jotka niin sanovat, eivät ole nähneet ketään kauniimpaa", sanoi
+David maisteri tavallisella lempeällä tavallaan. "Hänellä on pitkä,
+kullankimmeltävä tukka ja ihmeen heleä hipiä."
+
+"Tahtoisin mielelläni nähdä hänet."
+
+"Hovin portaat ovat niljakat!" huomautti David maisteri melkein
+varoittaen.
+
+"Ei minua peloita!"
+
+"Ken seisoo, katsokoon, ettei lankea!"
+
+Rikissa puri huultaan, että malttaisi olla vastaamatta. Maisteri oli
+ensi kerran sanonut häntä vastaan, ja hän kyllä näyttäisi, että voi
+viedä tahtonsa perille.
+
+Seuraavana päivänä saapui Olavi Olavinpoika määrättyyn aikaan
+kysymään kirjaansa.
+
+Hänen astuessaan puotiin piiloitti Rikissa kirjan nopeasti taaksensa.
+"Se ei ole vielä valmis", vastasi hän sangen kiihtynein mielin.
+
+"Minä tulen huomenna jälleen!"
+
+"Se ei joudu valmiiksi siihenkään!"
+
+"Eikö?"
+
+Nuori mies katsoi kummastuneena tyttöön.
+
+"Kun se tulee valmiiksi, niin minä lähetän sen."
+
+"Ei suinkaan se ole mitenkään vahingoittunut?" kysyi vieras
+silminnähtävällä levottomuudella.
+
+"Ei, ei suinkaan."
+
+"Voinko luottaa siihen?" Hän ojensi kätensä.
+
+Kuinka mielellään olisi Rikissa laskenut siihen kätensä, mutta sehän
+piteli kovan onnen kirjaa!
+
+"Minä en valhettele koskaan!" virkkoi hän aika terävästi.
+
+"Minä käyn huomenna sitä kysäisemässä", vastasi vieras kumartaen ja
+lähti.
+
+Nyt kutsuttiin saapuville taitavin sälli, joka sai käskyn laatia
+oikean taideteoksen, mutta ollenkaan hätiköimättä, sillä kun ei ollut
+kiirettä.
+
+"Hän kyllä saa odottaa ja olla tuskissaan..." tuumi tyttö itsekseen.
+"Kenpä tietää, mitä sen jälkeen voi seurata?"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Valtaneuvokset Pietari Turenpoika, Sten Kristerinpoika ja Bron
+kartanon Maunu herra istuivat kiintyneinä vilkkaaseen keskusteluun.
+Märta rouva oli kutsunut heidät erityiseen neuvotteluun Tukholman
+linnan salakamariin. Hän oli ilmaissut heille huolensa ja sitten
+jättänyt heidät omin päin pohtimaan asemaa.
+
+"Minusta on epäilemätöntä, että nämä tiedot ovat aivan perättömiä",
+sanoi Pietari herra.
+
+"Tohtori Hemmingillä ei ole elämä ja kuolema käsissään enempää kuin
+muillakaan ihmisillä", puuttui Sten Kristerinpoika puheeseen. "Niin
+hurjasti kuin hän ryntää eteenpäin, ei minua ollenkaan ihmetyttäisi,
+jos kuula olisi löytänyt tiensä hänen sydämeensä."
+
+"Uskotteko myös jutun, että Åke herran on paholainen vienyt elävänä?"
+kysyi Maunu herra.
+
+"Olivatpa totta tai ei", vastasi edellinen, "osoittavat nämä huhut,
+mikä levottomuus ja kuohunta mielissä vallitsee! Pysyn siinä, mitä
+olen sanonut: asema ei pidä paikkaansa, ja jollemme tahdo edusmiehinä
+asettua uuden kansanliikkeen eturintamaan, menee se pian ohitsemme ja
+me saamme sitten tyytyä siihen, mitä viisaammat ja kaukonäköisemmät
+päät ovat panneet toimeen."
+
+"Jos sillä tarkoitatte, että meidän pitäisi suosia rauhanpuolueen
+suunnitelmia, silloin sanon suoraan, että aion niitä vastustaa niin
+kauan kuin voin", vastasi Pietari herra.
+
+"Sekä yksityisistä että yleisistä syistä ei minusta tule koskaan
+Tanskan ystävää!" sanoi Maunu herra.
+
+"Hätä on ennemmin tai myöhemmin pakoittava meidät siihen", virkkoi
+Sten herra jälleen. "Muuta keinoa ei ole!"
+
+"On, yksimielisyys ja uhrautuvaisuus", lausui Pietari herra. "Veljeni
+antoi siitä loistavan esimerkin, kun hän huolimatta kaikista
+juonista, joita punottiin, kuitenkin suojeli Suomea ei ainoastaan
+ulkonaisia, vaan vielä suuremmassa määrin sisäisiä vihollisia
+vastaan."
+
+"Me olemme uhmailleet, missä olisi pitänyt rukoilla, käyttäytyneet
+korskeasti, missä olisi pitänyt langeta polvillemme! Kuinka moneen
+rauhankokoukseen olemmekaan Tanskan narranneet ja kuitenkin itse
+pysyneet melkein aina poissa! Eikö kuningas itse saapunut Kalmariin,
+kun me sitä vastoin pysyttelimme kaukana salmella?"
+
+"Tanskalaisia oli kolmetuhatta miestä, meitä sitä vastoin tuskin
+kolmeasataa. Olisiko meidän pitänyt mennä vangittaviksi?"
+
+"Se on arvoton epäluulo!"
+
+"Eikö ollut kuninkaan nimellä ja sinetillä vahvistettu, että Kalmarin
+linnan oli kuuluminen Tanskalle ja kaupungin Ruotsille? Eikö hän ole
+vastoin vakuutuksiaan ja lupauksiaan riistänyt viimeksimainittua
+itselleen ja kohdellut sen onnettomia asujamia kuin törkeimpiä
+pahantekijöitä?"
+
+"En tiedä", muistutti Maunu herra, "voidaanko pitää kuninkaan
+arvon mukaisena varustaa kaapparilaivoja ja pitää ryöstetty tavara
+saaliinaan".
+
+"Sodassa ovat kaikki keinot luvallisia."
+
+"Mitä Tanskan osaksi vastaisuudessa koitunee, se ei meitä liikuta;
+sitä vastoin on meidän katsottava, millaisiksi olosuhteet
+muodostuvat omassa maassamme, ja minä sanon suoraan, että ainoastaan
+liittoutumisessa Tanskan kanssa näen Ruotsin pelastuksen", puuskahti
+Sten Kristerinpoika.
+
+"Mutta tässä ei ole kysymys liittoutumisesta, vaan alistumisesta.
+Emmekö ole vielä päässeet siitä täyteen käsitykseen?" huudahti
+Pietari Turenpoika.
+
+"Se ei ole kuninkaan, vaan hänen voutiensa syy!"
+
+"Kuka asettaa heidät?"
+
+"Hallitus."
+
+"Ja kuka puolustaa heitä sitten viimeiseen saakka?"
+
+"Minä sanon teille, kuinka asianlaita on", huudahti Sten herra
+vimmoissaan. "Meillä tahtoo talonpoika pistää nenänsä kaikkeen,
+ottaa osaa lainsäädäntöön ja hallitukseen. Herra Sten Sture on
+tehnyt heistä herroja, joiden mieltä täytyy kysyä. Seuraus on, että
+jollei joku vouti miellytä rahvasta, ei se aikaile valittaessaan
+ja huutaessaan väkivallasta. Toisin on laita Tanskassa; siellä on
+talonpoika palvelija, hän ei uskalla päästää hiirenhiiskausta, kuinka
+häntä pidelläänkin, sillä hänen herransa määrää hänen elämästään
+ja kuolemastaan. Juuri siten pitäisi olla meilläkin, niin että
+talonpojat kerrankin oppisivat ymmärtämään oikean asemansa."
+
+"Unohdatte, että meillä on aatelissääty talonpojista peräisin.
+Talonpojissa liikkuvat samat voimat kuin meissäkin, aivan yhtä
+itsekkäät, eivätkä he jälkeläistensä tähden salline riistää
+vapauksiaan ja oikeuksiaan."
+
+"Silloin heidät pakoitetaan!"
+
+"Mihin sellainen vie, osoitti meille Brunkebergin tappelu 1471."
+
+"Kuusikolmatta vuotta myöhemmin saivat talonpoikaismoukat ryömiä
+ikeen alle ja maistaa ruoskaa."
+
+"Aateliston petos se avasi tien! Mutta tiedämme myös, ettei orjuus
+kauan kestänyt. Hannu kuningas piti itse siitä huolen."
+
+"On mahdollista", lausui valtaneuvos Maunu, "että ruotsalaiset
+äkkiylläköllä voidaan saada alistumaan vieraan valtaan, mutta on
+varmaa, että he toivuttuaan pian hankkivat jälleen vapautensa".
+
+"Sentähden", sanoi Pietari herra, "että heissä on syvälle juurtunut
+rakkaus isien maahan".
+
+"Tämä kaikki", huudahti Sten herra kärsimättömästi, "ei meitä ole
+vienyt askeltakaan lähemmäksi!"
+
+"Te tahdotte liittymistä Tanskaan?"
+
+"Sentähden, ettei meillä ole muuta keinoa."
+
+"Kyllä, tarmokas itsepuolustus."
+
+"Tyhjin käsin?"
+
+"Hyvällä tahdolla kyllä löydämme varoja."
+
+"Luulen olevani yhtä hyvä ruotsalainen kuin ken tahansa. Niin kauan
+kuin näin mahdollisuuden pelastukseen, olin Sten Sturen puolella, ja
+luulen voivani kerskumatta sanoa, etten ole tehnyt maalle niinkään
+pieniä palveluksia."
+
+"Sten rakas, tahdotteko nyt, että meidän on ylistettävä teitä?" kysyi
+Pietari herra hymyillen.
+
+"Toivon ainoastaan teidän ymmärtävän, että juuri yleisen hyvän tähden
+minä vaadin muutosta nykyiseen politiikkaan. Jos Tanska onnistuu
+ärsyttämään Venäjän meitä vastaan, ei mikään estä näitä valtoja
+jakamasta maatamme keskenään."
+
+"Sillä, joka maalaa pirun seinälle, on se alituiseen silmiensä
+edessä", tokaisi Pietari herra: "Mikään ei ole mahdotonta, mutta
+uskottavaa se ei ole! Tanskan kuninkaalla on siksi suuria huolia
+herttuakunnista, ettei hän voi kohdistaa voimiaan yksinomaan
+Ruotsiin."
+
+Herra Sten Kristerinpoika käyskenteli levottomasti edestakaisin.
+Oli helppo nähdä, ettei hän vielä ollut puhunut suutaan puhtaaksi;
+mutta hän etsi sopivaa kiertotietä eikä sitä ollut helppo löytää.
+Hänen molemmat vastustajansa kenties tiesivät, mistä kenkä puristi,
+mutta heistä sai hän hyvin olla kuumilla kivillä. Nyt kuitenkin
+kärsivällisyys petti ja hän huudahti kiihkeästi: "Olen uskollisesti
+palvellut Sten Sturen asiaa, ja jollen olisi tarrannut kiinni kuten
+tarrasin, kun kuningas riisti minulta Älfkarlebyn lohikalastuksen,
+olisi hän kenties vieläkin hallinnut pesää jakamatonna."
+
+"Poltitte hänen kartanonsa Upsalassa?"
+
+"Sen on hän antanut anteeksi ja moneen kertaan luvannut minulle
+loistavan korvauksen siitä vahingosta, minkä kärsin Älfkarlebyssä,
+niin pian kuin hän on tullut oikeuksiinsa Ruotsissa. Sitä vastoin,
+milloin olen pyytänyt jotakin neuvostolta tai valtionhoitajalta,
+on minua joko syötetty tyhjillä lupauksilla tai olen saanut jyrkän
+kiellon."
+
+"On miltei mahdoton tyydyttää kaikkia niitä tuhansia vaatimuksia,
+joita..."
+
+"Miksi minun juuri on kuuluttava niihin, joiden vaatimuksiin ei
+kiinnitetä huomiota?" keskeytti hän kiihkeästi.
+
+"Olemme tulleet tänne", puuttui Pietari herra puheeseen,
+"neuvottelemaan mitä olisi tehtävä kumotaksemme ne huhut
+tapahtuneista onnettomuuksista, mitkä kiertelevät kaupungilla.
+Tiedämme hyvin, että niiden tarkoitus on saada aikaan eripuraisuutta
+ja levottomuutta; ja kun Märta rouva äsken sydämensä levottomuudessa
+kysyi, mitä olisi tehtävä mielten tyynnyttämiseksi, lupasimme ottaa
+asian lähemmin harkittavaksi; mutta kuinka olemme jutelleetkin, emme
+vielä ole päässeet siihen asiaan, josta meidän olisi neuvoteltava."
+
+"Minä ehdotan", virkkoi Maunu herra, "että neuvosto antaa
+julistuksen, jossa selitetään kaikki nämä huhut vääriksi ja
+perättömiksi. Jos jokin onnettomuus olisi kohdannut tohtori Hemmingiä
+tai ritari Åke Hannunpoikaa, olisi tieto siitä ensi sijassa saapunut
+neuvostolle."
+
+"Sitä vastaan panen mitä tarmokkaimman vastalauseen", huusi Sten
+Kristerinpoika. "Neuvosto ei voi tietää mitään tohtori Hemming
+Gaddista eikä Åke Hannunpojasta."
+
+Niin jatkoivat he kinasteluaan pääsemättä mihinkään päätökseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräässä Tukholman linnan pienistä tornikamareista istui Kristina
+neitsyt innokkaasti kiintyneenä lukemiseen.
+
+Nuori Olavi Juhananpoika se oli pannut kirjan hänen käteensä.
+Nuori mies oli innokas luonteeltaan, ja Kristinasta oli hän saanut
+oppilaan, joka ihastuksella kuunteli kaikkia hänen metafyysillisiä
+päätelmiään eikä hetkistäkään epäillyt niiden todenperäisyyttä.
+
+Olavi luki tähdistä nuoren neitsyen tulevaisuuden ja ennusti
+suurempaa ja kauniimpaa onnea kuin maallinen korkeus ja mahti voi
+antaa. Molemmat aprikoivat, mitä tämä mahtoi tarkoittaa; silloin
+antoi Olavi eräänä päivänä Kristinalle pienen käsikirjoituksen ja
+sanoi vain:
+
+"Lukekaa!"
+
+Siinä kerrottiin pyhän Birgitan lapsuudesta ja hänen ensimäisistä
+ilmestyksistään.
+
+Kristina luki ja luki yhä uudestaan; häntä ihastutti lapsen
+liikuttava viattomuus.
+
+Mutta kun Olavi antoi hänen ymmärtää, ettei hän ainoastaan
+ulkonaisesti, vaan myös mielenlaadultaan suuresti muistutti pyhää
+Birgittaa, silloin punastui hän ilosta ja sanoi, että luopuisi
+kaikesta maailmassa voidakseen tulla sellaiseksi kuin hän.
+
+"Tahdotteko siis tulla pyhimykseksi?" sanoi Olavi. "Ettekö ole
+kehoittanut minua siihen?"
+
+"Olen kyllä!"
+
+"Uskotteko minun voivan?"
+
+"Mikään ei ole mahdotonta sille, joka lujasti ja vakavasti tahtoo",
+kuului vastaus.
+
+Nuori mies oli aluksi ainoastaan ihaillut Kristinaa, mutta pian hiipi
+hänen mieleensä toinen tunne, joka kävi hänelle voittamattomaksi,
+ennenkuin hän ymmärsi sen. Neitsyt näytti hänestä jumaloitavalta, ja
+hän piti korkeimpana maallisena onnenaan palvella häntä. Yökaudet hän
+kirjoitteli korukirjaimin pyhän Birgitan oppeja ja elämänvaiheita;
+sellainen lahja varmaan ilahuttaisi neitsyttä ja mahdollisesti
+muistuttaisi hänen mieleensä nuorukaista, joka ei koskaan lakkaa
+häntä ihailemasta, jumaloimasta ja -- rakastamasta, niinkuin
+palvotaan korkeampaa olentoa.
+
+Märta rouva oli tähän aikaan sangen huolissaan kaupungin tyyneydestä
+ja turvallisuudesta. Monista merkeistä päättäen tanskalaiset tekivät
+voitavansa kylvääkseen rikkaruohoa.
+
+Siitä huolimatta saapui linnaan muuan nuori tanskalainen aatelismies,
+Akseli Ã…rstan herra.
+
+"Mikähän tarkoitus hänen tulollaan on?" kyseltiin kaikkialla.
+
+Märta rouva sai pian tietää sen; vieras pyysi salaista keskustelua
+hänen kanssaan.
+
+Mutta jo alussa oli nuori mies niin hämmennyksissään, ettei voinut
+sanoa mitään.
+
+"Olette varmaankin sangen nuori?" sanoi Märta rouva hymyillen.
+
+"Ainoastaan kahdenkymmenen vuotias."
+
+"Ja matkustatte kuitenkin valtiollisissa tehtävissä?"
+
+"Se on totta; mutta..."
+
+"Puhukaa suunne puhtaaksi!"
+
+"Näen, että minut on petetty."
+
+"Tahdotteko sanoa minulle, millä tavoin?"
+
+"Minulle oli kuvattu teidät toisenlaiseksi."
+
+"Millaiseksi sitten? Sanokaa minulle se!"
+
+"Miesmäiseksi, ilkeäksi naiseksi."
+
+"No, ja nyt?"
+
+"Ette ole kumpaakaan."
+
+"Mutta jos olisin ollut?"
+
+"Silloin olisin pelottomasti esittänyt viestini."
+
+"Sen voitte tehdä nytkin; mitä olette sanonut, se on vähentänyt sen
+karvautta."
+
+"Ettekö siis pane pahaksenne?"
+
+"En laisinkaan."
+
+"Hannu kuningas toivoi teidän kauttanne..."
+
+"Mitä?"
+
+"Ja tarjoomalla niin suuria etuja kuin itse vaaditte..."
+
+"Olisiko minun avattava Tukholman portit?"
+
+"Ei, mutta taivutettava valtionhoitaja..."
+
+"Kavallukseen?"
+
+"Niin!" huudahti nuorukainen kiihkeästi. "Kavallus se olisi, ja
+teidän vastauksenne tiesin jo edeltäpäin."
+
+"Kuinka saatoitte ottaa suorittaaksenne niin arvottoman tehtävän?"
+
+"Jalo rouva, tiedätte vähän siitä, mitä Kööpenhaminassa puhutaan
+herra Svante Niilonpojasta ja kaikista ruotsalaisista. Minä olin
+kyllin yksinkertainen uskoakseni..."
+
+Nuorukainen punastui syvästi. "Älkää panko pahaksenne!" sanoi hän.
+"Se oli isäni tahto."
+
+"Ja äitinne?"
+
+"Hän on kuollut."
+
+"Silloin annan teille anteeksi hänen tähtensä ja todistukseksi siitä
+pyydän teitä viipymään täällä niin kauan kuin teitä haluttaa."
+
+"Jalo rouva, niin hartaasti kuin toivoinkin tätä lupaa, en olisi
+nyttemmin rohennut sitä pyytää. Sitä suuremmalla kiitollisuudella
+otan vastaan teidän hyvän tarjouksenne."
+
+Niin jäi Akseli herra mieluisasti nähdyksi vieraaksi Tukholman
+linnaan. Tämä tapahtui muutamia kuukausia herra Svante Niilonpojan
+matkallelähdön jälkeen, ja Märta rouva oli niin kiinni tärkeissä
+asioissa, ettei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
+
+Mutta huolestuttavia huhuja tuli alituiseen hänen korviinsa; milloin
+kuiskailtiin salaisista kokouksista niinsanotun rauhanpuolueen
+kesken, jonka tarkoituksena oli liittyminen Tanskaan, milloin
+taasen porvaristo valitti tukalia kauppasuhteita. Sitten saapuivat
+kertomukset tohtori Hemmingin kuolemasta ja Ã…ke Hannunpojan
+katoamisesta, ja kohta sen jälkeen alkoi liikkua hiipiviä huhuja,
+että linna tulee äkkiylläköllä vallattavaksi Hannu kuninkaan käsiin.
+
+Märta rouva kirjoitti herralleen: "Jumala suokoon, ettei minun enää
+tarvitsisi ottaa niskoilleni sellaista huolta ja puuhaa kuin minulla
+on ollut teidän ollessanne poissa, mutta kuitenkin pidän kaiken tämän
+vähäisenä, kun vain Herra suo teille apunsa suurissa hankkeissanne."
+
+Hänen ilonsa oli suuri, kun hänen herransa kirjoitti hänelle
+ja kertoi Sten pienokaisen ja nuoren Kristina Gyllenstjernan
+kohtauksesta ja siihen kiinnittämistään toiveista. Sitten kertoi
+hän saapumisestaan Kalmariin ja kuinka hän tuli viipymään siellä
+kauemmin kuin oli aikonut, koska oli hankkeissa uusi kokous
+tanskalaisten kanssa. Edelleen kirjoitti hän Tukholman maistraatille
+ja porvaristolle, ettei Hemming piispa ollut surmattu ja että
+mahdollisesti Svante herran itsensä täytyi ryhtyä ponteviin
+toimenpiteihin Tanskan kuningasta vastaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin tarmokas nainen kuin Märta rouva osaa pitää surunsa omassa
+povessaan ja näyttää maailmalle iloisia kasvoja. Kaikkien näiden
+huolten aikana piti hän aina kotinsa vierasvaraisesti avoinna.
+Linnansuojat täyttivät usein iloiset vieraat, ja valtionhoitajan
+rouva osasi mestarillisesti levittää iloa ja hauskuutta ympärilleen.
+Pidettiinkin suurena onnena tulla kutsutuksi hovin seuroihin.
+Kristina Knutintytär oli tenhoisana vetovoimana nuorille.
+
+Miehiä ihastutti hänen kauneutensa ja naisia se into, joka häntä
+elähytti. Päinvastoin kuin on tavallista sellaisissa tilaisuuksissa,
+puhui Kristina mielellään asioista, jotka täyttivät hänen
+ajatuksensa, ja siitä seurasi, että karkeloita pian halveksittiin ja
+pyhimyksen elämänvaiheiden tutkistelu tuli muotiasiaksi samoin kuin
+mikä muu hyvänsä.
+
+Nuorten aatelismiesten, jotka eivät enää saaneet käydä karkeloon
+kaunotarten kanssa, täytyi nyt näitä miellyttääkseen joko kertoa joku
+tähän asti tuntematon pyhimystaru tai tuoda esiin joku pyhäinjäännös.
+Mutta tämä ei herättänyt ainoastaan hetkellistä mielenkiintoa, vaan
+se kävi suosituksesta, joka omistajalleen hankki pitemmäksikin ajaksi
+korkean persoonallisen arvon.
+
+Nuoresta Olavi Juhananpojasta tuli luotetuin opas. Hänen täytyi
+sanoa, mistä salattuja aarteita oli etsittävä, ja halu miellyttää
+kaunottaria vei tutkimuksiin, joita luultavasti ei muuten olisi tehty.
+
+Tavattomalla uuraudella oli Olavi vihdoin onnistunut saamaan
+vaivalloisen työnsä päätökseen. Kauniimpaa korukirjoitusta ei ollut
+nähtävissä; käsikirjoitus oli hienosti sidottu, ainoastaan sirosti
+leikatut ja uurellut hakaset puuttuivat.
+
+Yöt ja päivät aprikoi hän ajatuksissaan, mitä Kristina sanoisi
+ottaessaan vastaan kallisarvoisen lahjan. Hän jättäisi sen
+kahdenkesken ja pyytäisi neitsyttä joskus lahjaa nähdessään
+muistamaan sen antajaakin. Mutta jos neitsyt silloin iloissaan ja
+ihastuksissaan ojentaisi hänelle kätensä, voisiko hän pidättäytyä
+syöksymästä hänen jalkoihinsa ja sanomasta, että Kristina oli jo
+pyhimys, jota hän palvoi melkein liian maallisella rakkaudella?
+
+Nuori mies ymmärsi, että sellainen tunteenpurkaus olisi kylliksi
+eroittamaan hänet ainaiseksi neitsyen näkyvistä... Mieluummin puri
+hän kielensä poikki kuin sanoi sen; mutta itsekseen täytyi hänen
+tuhansin kerroin toistaa, että hän se pani pyhimyskruunun neitsyen
+päähän.
+
+Mutta nuoren Olavin intohimon rinnalla virittyi toinenkin, joka
+uhkasi kiihtyä yhtä tuliseksi, mutta oli paljon vaateliaampi.
+Nuoren Akselin, Årstan herran, oli heti ensi näkemältä vallannut
+rakkaus kauniiseen tyttöön, ja kun hänellä oli hallussaan
+muutamia kallisarvoisia pyhäinjäännöksiä, riensi hän antamaan ne
+mielitietylleen.
+
+Kristina painoi ne kunnioittavasti huulilleen ja kiitti antajaa
+kyynelsilmin. Hänen ei johtunut mieleensäkään, että lahjoituksen
+pohjalla saattoi piillä muita tunteita kuin puhdas hurskaus.
+
+Kun Akseli herra näki, mikä menestys hänen ensimäisellä lahjallaan
+oli ollut, sanoi hän tahtovansa kirjoittaa Tanskaan saadakseen
+enemmän sellaisia, vielä kalliimpia.
+
+"Ja tahdotte antaa ne minulle?" kysyi Kristina.
+
+"Mieluimmin teille, kaunis neitsyt?" vastasi Akseli herra.
+
+Silloin notkisti hän polvensa hänen edessään ja sanoi:
+
+"Ihanaisin neitsyt, sallitteko minun pyytää kättänne?"
+
+"Rakastatteko minua?" kysyi Kristina kummissaan.
+
+"Enemmän kuin voin sanoa!"
+
+"Kuten Ulf Gudmarinpoika rakasti Birgittaa?"
+
+"Niin, yhtä suuresti!"
+
+"Kuinka vanha olette?"
+
+"Kahdenkymmenen!"
+
+"Kaksi vuotta vanhempi kuin oli Ulf herra, samoin kuin minäkin olen
+kaksi vuotta vanhempi Birgittaa hänen astuessaan vihkituoliin."
+
+"Mikä ihmeellinen yhtäläisyys!"
+
+"Se on totta."
+
+"Mitä muuta vaaditaan?"
+
+"Sukulaisten suostumus. Heidän tahtoaan Birgittakin totteli
+antaessaan kätensä Ulf herralle."
+
+"Minä puhuttelen äitiänne."
+
+"Ensin täytyy minun kuitenkin kysyä neuvoa pyhältä jumalanäidiltä ja
+omalta sydämeltäni."
+
+"Ei kai se liene minulle epäsuosiollinen?"
+
+"Ei, ei suinkaan."
+
+"Oletteko rakastanut ketään muuta?"
+
+"Sitä ei teillä ole oikeutta kysyä."
+
+"Se on totta!" vastasi nuori mies huoaten. "Mutta sen tiedän, etten
+tule koskaan rakastamaan muita kuin teitä."
+
+Kristina hymyili lempeästi vastaamatta mitään. "Milloin saan
+vastauksenne?"
+
+"Minä kutsun teidät!"
+
+"Pianko?"
+
+"Niin pian kuin olen itse saanut vastauksen."
+
+"Saanko puristaa kättänne jäähyväisiksi?" Kristina ojensi hänelle sen.
+
+Hän painoi sen huulilleen, kumarsi syvään ja lähti huoneesta.
+
+Ulkona aivan oven edessä seisoivat Knut ja Alf; he riensivät molemmat
+häntä vastaan.
+
+"Kuinkas kävi?" kysyivät he. "Asia jäi vielä ratkaisematta?"
+
+"Niin, ratkaisematta!"
+
+"Hän ei ole taipumaton?"
+
+"Toivon, ettei hän ole."
+
+"Kaikessa tapauksessa oli hyvä, että voimme hankkia sinulle
+tilaisuuden puhutella häntä ilman kuulijoita."
+
+"Suurempaa ystävyyden näytettä ette olisi voineet minulle antaa."
+
+"Meidän on käytävä kaikissa kaupungin kultasepissä katsomassa,
+saammeko ostaa koristeita, jotka ovat kyllin arvokkaita niin jalolle
+neitsyelle", sanoi Akseli herra ja vei Kristinan veljet mukanaan.
+
+Sillävälin harhailivat Kristinan ajatukset hänen nuoruutensa
+muistoissa. Ne pysähtyivät kaikki tyyni sinisilmään nuorukaiseen,
+hieman nuorempaan kuin hän itse.
+
+Hän muisti niin elävästi, kuinka tämä eräänä iltana, kun hänen
+veljensä olivat käyttäytyneet tavallista nurjemmin, oli sanonut
+kuiskaten hänelle: "Annan heille anteeksi sinun tähtesi!"
+
+"Kuinka minä voin sovittaa, mitä he ovat rikkoneet?" oli hän
+kysynyt... "Rakkaudella!" oli nuorukainen vastannut.
+
+"Läsnä oli monia ihmisiä, eivätkä he olleet sinä päivänä puhuneet
+enää mitään keskenään, mutta seuraavana päivänä etsi nuorukainen
+hänet käsiinsä ruusutarhasta, ja silloin he lupasivat olla toisilleen
+uskolliset läpi elämän, mutta pitää sen kaikilta salassa."
+
+Kun Märta rouva kertoi hänelle nuoresta Kristina Gyllenstjernasta,
+hämmästyi hän ensin, mutta hänen ajatuksensa olivat jo kääntyneet
+toiselle suunnalle ja pyhimyssäteikkö näytti hänestä toivotummalta
+kuin maallinen kruunu. Kuinka usein olikaan hänestä tuntunut, että
+Märta rouva hätäili mitättömistä asioista. Tulisiko hän kerran
+astumaan samoja jälkiä...? Hänhän tiesi jotakin, mikä oli tuhat
+kertaa kauniimpaa!
+
+Olavi Juhananpoika oli näyttänyt tähdillä siroitellun tien,
+jota hänen oli kulettava, ja se näytti hänestä valoisalta ja
+houkuttelevalta. Intohimon hehku, jonka hän näki nuoren miehen
+silmissä, ei häntä kummastuttanut eikä loukannut; hänestä ei ollut
+lainkaan odottamatonta, että häntä siten pyhässä hurmauksessa
+palvottiin. Samoin kuin pyhälle Birgitalle, tulisivat hänellekin
+Jumalan valtakunnan salaisuudet olemaan avoinna jo täällä maan
+päällä. Mutta kaikessa noudattaakseen ihannettaan täytyi hänen myös
+mennä naimisiin. Birgitta rouva oli uskollinen herralleen, mutta
+kaikista kertomuksista hänestä saattoi nähdä selvään, että hänen
+herransa kulki hänen viittomaansa tietä eikä päinvastoin. Kristina
+tunsi sydämessään, että saman vallan hänkin tuli saamaan Akseli
+herran suhteen, ja tämä oli myös yhtäläisyys.
+
+Mitä rakkaus oli, sitä ei ymmärtänyt tämä tuskin kuustoistavuotias
+tyttö, joka eli kokonaan siinä haltioitumistilassa, mikä täytti hänen
+sielunsa.
+
+Ja niin kävi hänelle yhä selvemmäksi, että hänen kohtalonsa täytyi
+kehkeytyä juuri siihen suuntaan, mihin se nyt oli alkanut muodostua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+David maisteri, hän on henkilö, jota emme saa kadottaa näkyvistämme.
+Virittämällä Rikissan halua koreiluun ja turhamaisuuteen oli hän
+vähitellen herättänyt ne pahat taipumukset, jotka uinailivat tytön
+sielussa. Hän oli käynyt veikisteleväksi ja oikukkaaksi ja unelmoi
+vain, kuinka saisi tyydytetyksi jokaisen heränneen mielitekonsa.
+
+Nyt oli jälellä vain yksi seikka: tyttö oli saatettava käsittämään
+riippuvaisuutensa ja kuinka tarpeellinen hänelle yhä oli David
+maisterin apu ja johto.
+
+Mutta sellaisella luonteella kuin Rikissa on monta neuvoa omassa
+povessaan, ja jos hän tahtoi ottaa uuden suojelijan, saattoi hän
+kyllä kaipauksetta jättää ensimäisen, jollei tämä häntä miellyttänyt.
+David maisteri otti lukuun tämänkin; sentähden lupasi hän tytölle
+suurempia etuja kuin kukaan toinen mahdollisesti voisi tarjota ja
+vaati ainoastaan, ettei hän antaisi sydäntään kenellekään, ennenkuin
+olisi nähnyt jälleen kaikkien saamiensa lahjojen antajan.
+
+Rikissa vastasi hajamielisesti, ja David maisteri luuli sen olevan
+hänen tavallisia oikkujaan. Olavi Juhananpojan tyttöön tekemästä
+vaikutuksesta ei hänellä ollut aavistustakaan.
+
+Maisteri sanoi, että hänen tähän aikaan täytyi välttämättä lähteä
+matkalle, mutta tytöstä erotessaan sanoi hän palaavansa kolmen päivän
+kuluttua.
+
+Pohjoisportilla astui hän alas ratsailta ja kulki syrjäiselle
+takakadulle taluttaen hevostaan suitsista. Täällä asui muuan nahkuri,
+jonka luona hän muinen oli tavallisesti majaillut.
+
+Ensi tervehdysten jälkeen vietiin hänet vieraskamariin, ja
+pukeuduttuaan siellä valkoiseen villakaapuun tähänastisen mustan
+sijaan palasi hän arkitupaan, johon perhe oli kokoontunut häntä
+vastaanottamaan.
+
+Kysymyksiin hänen voinnistaan ja mistä hän tuli vastasi hän alussa
+ainoastaan huokauksin, mutta sitten kuvaili hän hirvittävällä tavalla
+kaikkea sitä hätää ja kurjuutta, missä maa oli.
+
+Hänen yksinkertaiset kuulijansa löivät kätensä yhteen pelästyksestä,
+itkivät ja valittivat.
+
+"Se on rangaistus siitä, että olemme karkoittaneet laillisen
+kuninkaamme, jonka pyhä isä itse on meille valinnut!" huudahti
+maisteri. "Eikä parempia päiviä ole tuleva, ennenkuin olemme
+heränneet näkemään suuret syntimme ja tehneet sellaisen parannuksen,
+joka vie vanhurskauttamiseen."
+
+"Mitäpä me köyhät raukat voimme!"
+
+"Menkää ympäri kaupunkia! Yllyttäkää kapinaan! Ken niin tekee,
+hänelle itselleen anteeksi annetaan!"
+
+"Mutta jos joutuu kiinni?"
+
+Nahkuri oli varakas mies, eikä hänellä ollut halua menettää mitä
+omisti.
+
+Mutta sällejään ei hän voinut salvata lukon taa, heille oli
+meluaminen mieleen, ja he lähtivät marssimaan pitkin katuja ja
+huusivat: "Eläköön Hannu kuningas!" Toisia kirkusuita yhtyi mukaan.
+Niin syntyi katumetakka, joka maksoi monta ihmishenkeä ja monta
+kättä ja jalkaa. Mutta David maisteri tuumi hymyillen itsekseen:
+"Tämä on vasta alkua, mutta odottakaas vain, odottakaa, kyllä tulee
+parempaakin!"
+
+Nahkuri oli menettänyt kolme parasta työmiestään eikä hän katsellut
+maisteria erittäin tyytyväisin silmin. Mutta tämä sanoi, että hän
+mahdollisesti voi toimittaa mestarille pienen rahallisen korvauksen,
+ja sellaisella palsamilla on ihmeellinen voima kirvelyä lieventämään.
+
+Me tiedämme, että prinssi Kristian oli nähnyt Rikissan ja rakastunut
+häneen. Hän ei ollut varma, vieläkö hänen isänsä himoitsi tyttöä;
+itse teki hän sitä kiihkeämmin kuin konsanaan, ja hänen tahtonsa
+oli, että maisteri veisi joukon kallisarvoisia lahjoja kauniille
+tytölle, vakuuttaisi tälle prinssin rakkautta ja ilmoittaisi hänen
+toivomuksensa, että tyttö seuraavana kesänä, hänen palattuaan
+Norjasta, matkustaisi Kööpenhaminaan David maisterin isällisessä
+suojeluksessa.
+
+David maisteri otti tehtävän suorittaakseen, ja me olemme nähneet,
+kuinka hän kävi toimeen.
+
+Mutta prinssin nuoruuteen katsoen ei voinut luottaa hänen intohimonsa
+kestävyyteen; sentähden tahtoi David asettaa vanhan kuninkaan
+etusijaan; hän epäilemättä maksaisi vielä enemmän. Papin ovelassa
+päässä pyöri mitä rohkeimpia suunnitelmia, kuinka hän Rikissan kautta
+kerran hallitsisi sekä Ruotsia että Norjaa.
+
+Hänen tarkoituksensa oli, niin pian kuin prinssi oli lähtenyt
+Norjaan, viedä Rikissa Kööpenhaminaan. Sai riippua olosuhteista, mitä
+sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Maisteri oli lujasti päättänyt tehdä
+ne itselleen niin suotuisiksi kuin mahdollista.
+
+Sellainen oli asema katumetelin jälkeisenä päivänä.
+
+Valkoiseen munkkikaapuun kääriytyneenä ja huppukaulus vedettynä
+yli korvien lähti David maisteri Mustaveljesluostariin nykyisen
+Svartmankadun varrelle, missä hän tiesi Akseli herran asustavan.
+Luostarit olivat yleensä tanskalaismielisiä; erittäinkin oli
+dominikaaniluostarien laita näin, ja kun korkeita herroja saapui
+Tukholmaan, majoittuivat he aina näihin luostareihin, joissa
+valtiolliset juorut olivat niinsanoaksemme runsaana jokapäiväisenä
+leipänä.
+
+Omin silmin nähdäkseen katumetelin seuraukset suuntasi hän
+kulkunsa kaupan suojelijalle, pyhälle Nikolaukselle pyhitettyä
+kaupunginkirkkoa kohden. Tämän läheisyydessä tiesi hän erään kahakan
+tapahtuneen, ja selvät jälet siitä näki hän raatihuoneen edustalla.
+Luultavasti oli porvaristo sieltäpäin tehnyt hyökkäyksen, sillä
+verilätäköitä, katkeilleita aseita, vaaterepaleita ja kaksi ruumista
+oli vielä paikalla. Toiseen kuoliaaksi ammutuista oli luoti sattunut
+keskelle rintaa; hän makasi selällään, pitkin pituuttaan, käsivarret
+levällään, ja päiväpaiste heitti kajastuksensa kalpeille kasvoille,
+joista tuijottivat suuret, pullistuneet, loistottomat silmät. David
+maisteri tunsi heti yhden nahkurinsälleistä, pahimman suunsoittajan
+ja kerskurin. Nyt tämä sieti kärsivällisesti pilkkasanat, joita
+hänen ympärillään lasketeltiin, eikä lennättänyt seinään pientä
+pojanvekaraa, joka huvittelihe pistelemällä tikkuja hänen
+sieraimiinsa.
+
+Syöksyminen elämän täytelyydestä äkkipikaiseen kuolemaan, hiljainen
+tietoisuus omasta syyllisyydestä vai mikä lienee David maisterin
+siihen saanutkin, mutta hän vartioi ruumiin ääressä, kunnes
+fransiskaanimunkit ehtivät tulla ja kantaa sen pois. Paarien yli
+levitettiin musta peite, ja kun ne hitaasti kannettiin pois, seurasi
+joukko jälestä. Hän katsoi niiden jälkeen melkein aavistelevasti
+kysellen. Vainajat olivat haudattavat, mutta sen jälkeen? Sen
+jälkeen?...
+
+Kauan ei hänellä kuitenkaan ollut aikaa sitä tuumiskella. Hän tiesi,
+mitä hän tavoitteli maallisen elämän taisteluissa; mitä taasen sen
+jälkeen oli tuleva, sai hän kyllä tietää aikanaan. Tosin hän aavisti
+hämärästi, ettei mittapuu, jonka mukaan tekojamme arvostellaan, tule
+siellä ylhäällä olemaan sama kuin täällä alhaalla.
+
+Ripein askelin meni hän jälellä olevan lyhyen taipaleen luostariin.
+Muutamia salavihkaisia sanoja portin vartiaveljelle, ja hänet
+päästettiin heti ilman mitään valmistuksia Akseli herran luo.
+
+Oven avautuessa huudahti tämä hilpeästi: "Vihdoinkin!" Mutta
+nähdessään David maisterin heitti hän nopeasti peitteen muutamille
+esineille, jotka olivat pöydällä.
+
+David maisteri näki jalokivien säkenöivän, eikä hänen päähänsäkään
+pälkähtänyt, että ne olisivat tarkoitetut kenellekään muulle kuin
+Rikissalle.
+
+Vastatessaan tulijan tervehdykseen oli Akseli herra kokolailla
+hämillään.
+
+"Anteeksi, jalo herra, etten ennen saapunut luoksenne!" sanoi
+maisteri kumartaen.
+
+"Minä en ole kutsunut teitä!"
+
+"Tulin armollisen kuninkaamme käskystä."
+
+"Onko hän lähettänyt teidät?"
+
+"On, jalo herra!"
+
+"Saadakseen tiedon..."
+
+"Oletteko suorittanut tehtävänne!"
+
+"Se oli minulle mahdotonta!"
+
+"Mahdotonta?"
+
+"Hän on jalo, ylevämielinen nainen!"
+
+"Tunnetteko myös Kristina neitsyen, Märta rouvan nuoren ja kauniin
+tytärpuolen?"
+
+"Tunnen hänet."
+
+"Mikään ei tehoa paremmin kuin jos hän katoaisi."
+
+"Katoaisi?!"
+
+"Hän ja hänen rakastajansa!"
+
+"Ra-kastajansa?"
+
+"Nuori ylioppilas Olavi Juhananpoika!"
+
+"Onko se hänen rakastajansa?"
+
+"Sen tietää koko kaupunki!" Akseli herra ei löytänyt sanoja
+ilmaistakseen hämmästystään, mutta David maisteri arveli hänen
+äänettömyytensä johtuvan aivan toisista syistä ja jatkoi:
+
+"Hänen ryöstämisensä olisi Märta rouvalle niin kova isku, että hän
+joutuisi pyörälle päästään. Jos käytämme tilaisuutta kapinaan, johon
+eilinen meteli oli ainoastaan mitätön alku... ken tietää... on
+mahdollista, että sillä tavoin voitaisiin valloittaa Tukholma."
+
+"Ilman sotamiehiä?"
+
+"Minä olen tuonut salaa muutamia satoja työväestön piireihin, ja mitä
+aseihin tulee..."
+
+"Onko teillä niitäkin?"
+
+"Hyvässä tallessa!"
+
+"Ja -- neitsyen rakastaja?"
+
+"Jos niin tarvittaisiin, voisi huvittaa maailmaa häväistysjutulla
+heidän kustannuksellaan."
+
+"Kuinka se kävisi laatuun?"
+
+"Naittamalla heidät keskenään!"
+
+"Ei koskaan!" huusi Akseli hypähtäen pystyyn.
+
+"Sitten voisi tytöstä tehdä jonkun ylhäisen herran jalkavaimon!"
+sanoi isä David pehmeästi ja mielistelevästi.
+
+Nuorella miehellä oli täysi työ säilyttäessään malttiaan. Hän vetäisi
+pois peitteen koristeiden päältä ja oli askartelevinaan niillä.
+
+"Suvaitsetteko nyt antaa ne minulle?" kysyi maisteri lyhyen
+äänettömyyden jälkeen.
+
+"Nämäkö?"
+
+"Niin, minä luulin..."
+
+"Mitä luulitte?"
+
+"Että minä _omien_ salaisuuksieni ilmaisemisella olen ansainnut
+kuninkaallisen luottamuksen."
+
+"Kas tuossa, ottakaa kaikki tyyni!" Ja hän heitti sormukset,
+koristeet, neulat, helmet ja muut kalleudet hajalleen pöydälle.
+Maisteri kokosi ne kaikki ahnaasti. Silloin hän huomasi esineen, joka
+sai hänen silmänsä laajenemaan, hänen kalpeat poskensa punehtumaan.
+Hänen kurkkuaan kuristi, ja hän sai vaivoin sanotuksi:
+
+"Tämä sormus?"
+
+"Se ei kuulu toisten joukkoon. Antakaa tänne!"
+
+"Mistä olette sen saanut?"
+
+"Ostin sen matkalla tänne. Se oli luultavasti otettu nuorelta
+mieheltä, jonka sitten näin makaavan kuolleena tiellä."
+
+"Se on kuulunut minulle!"
+
+"Teille?"
+
+"Kaikki nämä muut ovat minulle yhdentekeviä, kun saan pitää vain
+sen!" huudahti maisteri kiihkeästi.
+
+"Onko se sitten niin suuriarvoinen?"
+
+"Ainoastaan minulle!"
+
+"Antakaa tänne!"
+
+"Ei, rukoilen teitä!..."
+
+"Saatte sen yhdellä ehdolla..."
+
+"Käskekää! Mitä vaaditte?"
+
+"Kuuliaisuutta käskyilleni; aiotussa kapinassa tahdon minä yksin olla
+johtajana."
+
+"Minä tottelen teitä."
+
+David maisteri ojensi himokkaasti kätensä.
+
+"Ette saa sormusta, ennenkuin kaikki on suoritettu!" sanoi Akseli
+herra aikoen panna sormuksen laatikkoon. Mutta katse, jolla David
+maisteri seurasi hänen liikkeitään, sai hänet muuttamaan mieltään, ja
+hän pani sen sormeensa.
+
+"Älkää pitäkö sitä sormessanne!" huudahti toinen kalveten.
+
+"Miksei?"
+
+"Siinä on hiljaa hiipivää myrkkyä."
+
+"Ja te tahdotte saada sen!"
+
+"Olen kyllästynyt elämään!"
+
+"Siihen kyllä ehtii! Kuten sanottu, saatte sormuksen vastaisuudessa."
+
+"Luvatkaa minulle vain, ettette pidä sitä sormessanne!"
+
+"Mitä minä teen, se ei koske teitä! Ottakaa kaikki muut ja jättäkää
+minut!"
+
+Akseli herra tunsi sellaista voimaa, ettei ollut koskaan ennen
+tuntenut, ja hänestä tuntui, kuin maisteri olisi äkkiä käynyt paljon
+nöyremmäksi kuin ennen.
+
+Tämä kokoili uskomattoman hitaasti kasaan kaikki monet
+kalleudet. Näytti melkein siltä, kuin hän sommittelisi joitakin
+salasuunnitelmia, ja Akseli herra soitti kelloa kutsuakseen muutamia
+palvelijoita.
+
+"Olkaa täällä sisällä David maisterin luona", sanoi hän. "Minä menen
+nyt, mutta häntä ette saa päästää täältä ennenkuin puolen tunnin
+kuluttua. Silloin on hän vapaa."
+
+"Aiotteko antaa sormuksen jollekin toiselle?" huudahti David melkein
+hädissään.
+
+"Mitä se teitä liikuttaa?"
+
+"Älkää tehkö sitä, rukoilen teitä! Teidän persoonanne on minulle
+oleva pyhä. En tule astumaan jalallanikaan tänne ilman teidän
+suostumustanne, tulen kaikessa noudattamaan teidän käskyjänne."
+
+"Mitä takeita minulla siitä on?"
+
+"Sormus!" vastasi David läähättäen.
+
+"Olette oikeassa; niin kauan kuin se on minulla, olen teidän
+herranne!"
+
+Mutta kun Akseli herra pääsi yksinäisyyteen, ei hän voinut torjua
+sitä ajatusta, että sormuksessa mahtoi olla jokin taikavoima. Hän
+tunsi jälleen kiusausta panna sen sormeensa, mutta silloin olisi se
+kaikkien näkyvissä, ja David maisterissa olisi kyllä miestä itse tai
+muiden avulla riistämään häneltä hengen saadakseen sen käsiinsä.
+
+Hyvältä äidiltään oli Akseli herra saanut muutamia suojeluskeinoja
+tauteja, noidannuolia ja sellaisia vastaan. Äiti oli pannut kaikki
+esineet pieneen pussiin, joka oli tehty hienosta nahasta, ja
+ripustanut sen silkkinauhalla pojan kaulaan.
+
+Äidin kuoleman jälkeen oli lahja tullut hänelle yhä kalliimmaksi, ja
+hän arveli, että jos hän panisi sormuksen kaikkien näiden sekaan, ei
+se kai pystyisi mitään pahaa vaikuttamaan.
+
+Päätös pantiin heti toimeen. Mutta heti kun se oli tehty -- sitä
+ennen olivat ajatukset olleet yksinomaan sormukseen kiintyneinä
+-- ja samassa kuin taikaesineet olivat saaneet entisen paikkansa
+nuoren miehen povella, palasivat kaikki hänen ajatuksensa jälleen
+Kristinaan. Oliko tämä tosiaankin hänet pettänyt?
+
+Akseli herra istui vielä pöydän ääressä vaipuneena näihin
+epäilyksiin. Silloin tuntui huone hänestä pyörivän ympäri, hänen
+näkönsä hämärtyi, mutta kaukana saattoi hän eroittaa valon, joka
+hiljaa laajeni kaikille puolin, kunnes ilmestyi päivänvalaisema
+huone, ja huoneessa oli Kristina. Hän käveli levottomasti huoneessa
+edestakaisin ja näytti odottavan jotakin.
+
+Sitten astui Märta rouva sisään.
+
+Hän ei kuullut, mitä he sanoivat toisilleen, mutta hän tunsi
+välittömästi, että he puhuivat hänestä. Kenties Kristina kertoi hänen
+rakkaudestaan!
+
+Kristina oli heittäytynyt pienelle jakkaralle Märta rouvan jalkoihin,
+punervankellertävä tukka muodosti pyhimyskehän ihmeen kauniin pään
+ympärille, ja ilmeikkäät silmät olivat rukoillen, houkutellen
+kiinnitetyt kasvatusäitiin.
+
+Akseli herrasta tuntui, ettei hän konsanaan ollut todellisuudessa
+nähnyt Kristinaa niin ihanana. Hän pyysi sydämessään anteeksi
+aiheettomia epäluulojaan ja lupasi tästälähin luottaa Kristinaan
+kuten parhaimpaan ja pyhimpään.
+
+Mutta kuva häipyi hiljaa kuten oli tullutkin, ja uneksija vaipui
+raskaaseen uneen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolme kertaa oli jo Olavi Juhananpoika käynyt kultasepän puodissa,
+mutta ei vielä saanut kirjaansa.
+
+Rikissa oli joka kerralla näyttänyt hänelle sen, niin ettei hänen
+tarvinnut hätäillä mitään vahinkoa tapahtuneen, mutta valmiiksi ei se
+tullut, ja tyttö pyyteli yhä uudelleen anteeksi ja selitteli syitä,
+jotka olivat tilaajalle aivan käsittämättömiä.
+
+Jos Olavi olisi katsonut tyttöön, olisi hän kenties lukenut
+vastauksen hänen silmistään, mutta nyt tuijotti hän vain kirjan
+kansiin ja ihmetteli sitä hitautta, millä työ valmistui.
+
+Olavi Juhananpojan piti seuraavana päivänä tulla jälleen kuulostamaan
+kirjaansa. Rikissa ajatteli silloin vastata hänelle, että sen oli
+mahdoton valmistua ennenkuin kahden päivän kuluttua; jos se vastoin
+kaikkea otaksumista tapahtuisi ennen, tahtoi hän lähettää varman
+henkilön sitä tuomaan.
+
+Totuus oli, että hakaset olivat jo olleet kaksi päivää valmiina,
+mutta Rikissa tahtoi, että nuori mies kävisi useammin. Tämän
+näkeminen oli hänelle käynyt yhä rakkaammaksi.
+
+Seuraavana aamuna pukeutui hän suurella huolellisuudella. Hänellä oli
+juhla ottaessaan vastaan nuoren Olavin; kuinka suuri olikaan hänen
+hämmästyksensä, kun hän näki David maisterin astuvan sisään!
+
+"Jo palannut?" huudahti hän.
+
+"Mutta ei tervetullut, luullakseni?"
+
+"Kyllä, mutta..."
+
+Maisteri katseli tyttöä ihaillen. "Sinä näytät melkein entistäkin
+soreammalta, Rikissa!"
+
+"Olen seitsemäntoistavuotias!"
+
+"Kas tässä, mitä lahjoja tuon!" Hän pani tytön eteen muutamia
+kallisarvoisia kiviä.
+
+Rikissa päästi huudon. "Kaikkihan ovat täältä ostetut!" sanoi hän.
+
+"Kuka osti?"
+
+"Korkeasukuinen tanskalainen herra ja valtionhoitajan molemmat
+poikapuolet ovat olleet täällä kahteenkin kertaan ja etsineet mitä
+parasta löytyi."
+
+"Ketä varten?"
+
+"Kristina neitsyttä."
+
+"Märta rouvan tytärpuolta?" kirkaisi isä David.
+
+"Miksi sitä ihmettelette?"
+
+"Onko se varmaa vai sanotko niin ainoastaan minua pelästyttääksesi?"
+
+"Mitä se teitä liikuttaa?"
+
+"Kristina neitsyt ei rakasta ritaria."
+
+"Mistä sen tiedätte?" kysyi Rikissa kalveten.
+
+"Hän ainoastaan teeskentelee rakkautta häneen."
+
+David maisteri pani mietiskellen kätensä otsalleen. "Pian, tyttö, ota
+käsille se kallisarvoinen koriste, jonka kuningas kerran lahjoitti
+sinulle, nyt sitä tarvitaan!"
+
+"Tahdon pitää itse sen!" vastasi Rikissa uhmaten.
+
+"Saat sen kyllä takaisin; tahdon sen vain lainaksi muutamiksi
+päiviksi."
+
+"Mitä varten?"
+
+Maisteri katsoi tyttöön. "Tahdothan päästä yhtä ylhäiseksi rouvaksi
+kuin Edela rouvakin?"
+
+"Tahdon!"
+
+"Kuule sitten! Nuori Akseli, Ã…rstan herra, rakastaa Kristina
+neitsyttä. Tahdon näyttää hänelle toteen, että tämä nainen on
+ostettavissa."
+
+"Millä tavoin?"
+
+"Kuule, äläkä keskeytä minua! Nuori Olavi Juhananpoika, ylioppilas,
+on mitä hurjimmin rakastunut häneen..."
+
+"No, ja sitten..."
+
+"Minä kehoitan häntä tunnustukseen..."
+
+"Neitsyt ajaa hänet halveksien tiehensä."
+
+"Ei, jos vain löydän jonkun, joka saa hänet ottamaan sen juoman,
+jonka tahdon sekoittaa."
+
+"Antakaa se minulle!"
+
+"Mitä, uskallatko?"
+
+Samassa aukeni ovi ja ylioppilas astui sisään kysymään kirjaansa.
+
+Maisteri punehtui ja heitti epäluuloisen katseen Rikissaan.
+Mutta se varmuus, jolla tämä vastasi Olavin kysymykseen, se
+välinpitämättömyys, jolla hän kuuli nuoren miehen nuhteet, näytti
+hänet tyynnyttävän. Hän kuiskasi tytölle, että tämä ottaisi heti
+koristeen käsille ja poistuisi huoneesta.
+
+Rikissa totteli, mutta pysähtyi oven taakse kuuntelemaan.
+
+Maisteri näytti kiveä ylioppilaalle ja pyysi häntä kiinnittämään
+huomiotaan sen tavattomaan kauneuteen.
+
+"Tämän kiven kimmellys", vastasi Olavi, "näyttää minusta yhtä
+puhtaalta kuin nuoren, viattoman tytön sielu".
+
+"Kivellä on sitä paitsi taikavoima."
+
+"Millainen sitten?"
+
+"Se houkuttelee tunnustamaan salaisen rakkauden."
+
+"Onko se mahdollista?"
+
+"Voittehan koettaa! Luulen, ettei sydämenne ole vapaa."
+
+"Ei olekaan."
+
+"No hyvä, ottakaa kivi, pitäkää sitä kerran sormessanne ja uskaltakaa
+yrittää!"
+
+Olavi seisoi ymmällä; hän ei tiennyt, mitä hänen oli ajateltava.
+"Kirjani! Antakaa se minulle sellaisena kuin se on!" sanoi hän äkkiä.
+
+Samassa astui Rikissa puotiin. "Olen sanonut, ettei se ole vielä
+valmis", virkkoi hän lujasti. "Isäni työpajasta ei anneta ulos
+mitään keskentekoista työtä. Se lähetetään teille niin pian kuin
+mahdollista."
+
+Maisteria kummastutti tytön tavaton ankaruus, mutta Olavi näytti
+tottuneen hänen oikkuihinsa. Hän kumarsi ja lupasi odottaa.
+
+"Kiitos!" sanoi hän hiljaa David maisterille ja poistui nopeasti.
+
+"Miksei hän saanut kirjaa?" kysyi tämä. "Millä verukkeella minä
+silloin pääsisin Kristina neitsyen luo?"
+
+"Aiotko antaa kirjan hänelle?"
+
+"Ettekö sitä käsitä?"
+
+"Hyvin harkittu; sinä onnistut."
+
+"Sitä toivon!"
+
+"Nyt menen minä keittämään juoman. Se vie aikaa."
+
+Maisteri meni, ja Rikissa käveli edestakaisin puotikamarissa kiihkeän
+mielenliikutuksen vallassa.
+
+Jollei häntä liikuttanutkaan osanotto Kristina neitsyttä kohtaan,
+olivat sen sijaan hänen omat etunsa liittyneet hankkeeseen.
+Mielellään olisi hän tahtonut neitsyen suojella Olavin
+rakkaudentunnustukselta... ja Olavi, hän ansaitsi sen nöyryytyksen,
+joka häntä odotti, kun hänellä kerran ei ollut silmiä nähdäkseen niin
+vilpitöntä, niin harrasta rakkautta kuin Rikissan.
+
+Ostajain ja tilaajain luku oli yhtä suuri kuin tavallisesti, mutta
+Rikissa ei ollut halukas viehkeään veikistelyyn, joka oli monen
+ostajan houkutellut tekemään suurempia myönnytyksiä kuin oli alkujaan
+aikonut. Hän toi ainoastaan esille mitä pyydettiin, ei koetellut
+sormuksia valkoisiin, palleroisiin sormiinsa, ei pistänyt neuloja
+pukuunsa osoittaakseen, kuinka hyvältä ne näyttivät.
+
+Sentähden ei tullutkaan tungosta, ja puoti oli aivan tyhjä, kun kaksi
+ritaria astui sisään pyytäen nähdä kaulaketjuja.
+
+Rikissa otti esille muutamia kappaleita ja pani ne tiskille, sen
+jälkeen palasi hän Olavin käsikirjoituksen luo, joka hänellä oli
+avoinna edessään. Ainoa kiemailu, mikä häntä enää huvitti, oli
+uskottaminen vieraille, että hän osasi lukea kirjoitusta.
+
+Ritarit keskustelivat ketjuja katsellessaan aluksi hiljaa ja sitten,
+kun eivät luulleet kenenkään kiinnittävän heihin huomiotaan, yhä
+kovemmalla äänellä.
+
+"Ja te olette varma asiastanne, Åke ritari?" sanoi toinen heistä.
+
+"Mitä varten muuten olisin tänne matkustanut! Hallannin tienoilla
+tiedetään aivan hyvin, että tänne on lähetetty monta joukkuetta
+sotamiehiä, niin että luvun täytyy nyt jo nousta muutamiin satoihin."
+
+"Ja johtaja?"
+
+"Johtajana tulee kai olemaan Akseli Ã…rstan herra."
+
+"Hän ei kelpaa sellaiseksi."
+
+"Hän onkin vain kylttinä. Nyörit ovat tutulla, vanhalla
+vehkeilijällä."
+
+"David maisterilla?"
+
+"Juuri hänellä!"
+
+"Miksei häntä siepata kiinni, silloin loppuisi kapina yhdellä kertaa!"
+
+"Täytyisi olla joku syy!"
+
+"Sellaisia on olemassa."
+
+"Hiljaa! Tyttö kuuntelee!"
+
+"No, kaunis lapsi, mitä maksavat ketjusi?"
+
+Rikissa kohotti hajamielisenä katseensa. "Kulta on hyvää, minä
+vastaan siitä", sanoi hän ja katsoi jälleen kirjaansa.
+
+Puotiin astui nuori Akseli, Ã…rstan herra, ja tervehti ritareita.
+"Herra Pietari Turenpoika", sanoi hän. "Minua ilahuttaa suuresti
+nähdä teitä."
+
+"Voin valmistaa teille suuremman esittämällä tämän ritarin."
+
+"Hänen nimensä?"
+
+"Ã…ke Hannunpoika!"
+
+"Mitä, te elätte!" huudahti Akseli herra niin ujostelemattomalla
+äänellä, ettei se lainkaan osoittanut hänen toivovan päinvastaista.
+
+"Niin, luvallanne!"
+
+"Sen kyllä saatte elääksenne niin kauan kuin mahdollista! Tosin
+tiedän, että olette Tanskan kauhu, mutta olen kuullut teistä myös
+niin monta ritarillista piirrettä, että ne ovat herättäneet ihailuni
+ja kunnioitukseni. Pitäisin suurena kunnianani, jos tahtoisitte
+ojentaa minulle kätenne."
+
+"Mielihyvällä! Olette varmaankin sangen nuori?"
+
+"Kylliksi vanha osatakseni pitää arvossa niiden ansioita, jotka ovat
+minua paljon korkeammalla."
+
+"Olette oppinut sovittelemaan sanojanne!"
+
+"Ne ilmaisevat ajatuksiani."
+
+"Viihdytte kai hyvin täällä?"
+
+"Liiankin hyvin!"
+
+"Ne sanat vaativat selitystä! Sanotaan, että vehkeilette täällä!"
+
+"Tiedättekö myös, ketä vastaan?"
+
+"Meitä tietysti!"
+
+"Ei, sitä en tee!" Akseli herra purskahti sydämelliseen,
+nuorekkaaseen nauruun. "Ettekö sitten ymmärrä, että olen aivan
+yksityisluontoisissa valloitushommissa? Mitä minulla on valtiollisten
+riitojen kanssa tekemistä? Isänmaani on Tanska, mutta nyt rakastan
+myös Ruotsia, sentähden, että..."
+
+"_Hän_ on täällä?"
+
+"Kuinka voitte sen arvata?" puuskahti Akseli punastuen.
+
+Molemmat ritarit nauroivat makeasti.
+
+"Ei, te ette ole vehkeilijä, siitä menen takuuseen!" huudahti Åke
+herra. "Kuinka vanha olette?"
+
+"Kahdenkymmenen!"
+
+"Sitä luulinkin! Rakastatteko ensi kertaa?"
+
+"Niin teen!"
+
+"Hulluuteen saakka?"
+
+"Koko sydämestäni!"
+
+"Oikein, se sopii teidän iässänne! Ja rakkauteenne vastataan,
+luullakseni?"
+
+"Toivon niin!"
+
+"Saako tietää hänen nimensä?"
+
+"Ei vielä!"
+
+"Hän on teidän arvoisenne?"
+
+"Olisinpa vain minä hänen arvoisensa!"
+
+"Hyvä, sitä kelpaa kuulla!"
+
+"Olette varmaankin tullut tänne puotiin sormuksen takia."
+
+"Sormuksen?" toisti Akseli herra kalveten.
+
+"Niin, ettekö käytä sellaista Tanskassa?"
+
+"Vihillä, ei ennen, mutta niin kauas emme ole vielä ehtineet."
+
+"Anteeksi", sanoi Pietari herra, "miksi kysymykseni sai teidät
+kalpenemaan?"
+
+"Sormuksia on monenlaisia."
+
+"Niin, se on totta."
+
+"Ihmeellisiä, salaperäisiä, kuten kaikki tässä maassa."
+
+"Oletteko nähnyt jonkun sellaisen?"
+
+"Minulla on se vieläkin."
+
+"Näyttäkää se minulle, pyydän sitä hartaasti!"
+
+"Mielihyvällä!" Akseli herra veti poveltaan pienen pussin, avasi sen
+ja etsi sormusta... Se oli poissa.
+
+"Tämä on noituutta!" huudahti hän pelästyneenä. "Missä teillä on
+asuntonne?" kysyi Ã…ke herra. "Dominikaaniluostarissa."
+
+"Silloin on asia helposti selitettävissä!"
+
+"Se on minulta varastettu nukkuessani."
+
+"Jos se on sama onneton sormus, joka minulla oli kerran kädessäni,
+saatte kiittää Jumalaa, sillä Hän on pelastanut henkenne."
+
+"Nuori mies, tahdotteko luottaa meihin?" kysyi Ã…ke herra
+osanottavasti.
+
+Akseli, Årstan herra, näytti aivan kuin puusta pudonneelta; hän ei
+uskonut, että sormus oli kadonnut luonnollisella tavalla. David
+maisteri oli ainoa, joka tunsi salaisuuden. Oliko hän tehnyt
+varkauden?
+
+"Tulkaa mukanani kotiini", sanoi Pietari herra. "Meidän täytyy saada
+häiritsemättä keskustella asiasta."
+
+Kaikki kolme lähtivät yhdessä puodista. Rikissa juoksi yläkertaan
+katsomaan heidän jälkeensä.
+
+Hän oli kuunnellut keskustelua ainoastaan osittain, mutta kuitenkin
+riittävästi saadakseen selon monista seikoista.
+
+Pietari herran ja Akseli herran tunsi hän kyllä, mutta kolmas ritari
+oli herra Ã…ke Hannunpoika, sama, josta David maisteri jo kuukausia
+sitten väitti, että paholainen oli vienyt hänet elävänä! Oliko hänet
+itsensä petetty, vai tahtoiko hän pettää muita?
+
+Mutta täällä oli puhuttu myös kapinasta...? Ja taasenkin oli mainittu
+David maisterin nimi! Nyt muisti hän ne viekkaat kysymykset, joita
+tämä oli hänelle tehnyt, ja yhtäkkiä tunsi hän itsensä kiedotuksi
+verkkoon, josta ei voinut päästä vapaaksi.
+
+Mitä välitti hän saamistaan lahjoista, antamistaan lupauksista? Jos
+David maisteri oli heittäytynyt vaaroihin, ei hänellä ollut lainkaan
+halua joutua samaan pulaan. Mitä häntä liikutti hänen kohtalonsa?
+
+Uhkasiko jokin vaara Olavi Juhananpoikaa? Maisteri oli antanut
+hänelle kallisarvoisen koristuksen, mitä varten? Rikissa ei saanut
+olla läsnä heidän keskustelussaan. Varmaan uhkasi Olavia vaara?
+Mutta millainen? Kuinka saisi hän sen tietoonsa? Rikissan isä
+oli matkustanut pois useita viikkoja sitten. David maisteri oli
+hänet neuvonut Hollantiin erään juutalaisen luo, jolla oli runsas
+varasto kallisarvoisia koristeita ja joka David maisterin vuoksi
+varmaan antaisi niitä kohtuullisilla hinnoilla. Oli luultavaa, että
+kauppamatka jatkuisi Englantiin, mutta kunnon mies saattoi tehdä sen
+tyynellä mielellä, kun oli jättänyt talonsa ja tyttärensä niin hyvään
+hoitoon.
+
+Kohta hänen lähdettyään sai Rikissan veli aivan odottamatta edullisen
+paikan Skaran koulussa, ja nuori tyttö oli aivan yksin, hänen
+sulhasensa oli hänet hylännyt aikoja sitten. Mutta ei pelon tai
+levottomuuden jälkeäkään hiipinyt hänen sieluunsa; jos todellinen
+vaara uhkasi, oli hän kyllin vahva suojellakseen itseään, uskoi hän.
+
+Mietiskellessään, mitä olisi tehtävä, kuuli hän maisterin kulkevan
+edestakaisin kamarissa puodin yläpuolella. Tämä oli laitattanut
+sen pieneksi laboratoriksi, ja nyt, arveli Rikissa, keitteli hän
+parhaallaan lemmenjuomaa, jonka antaisi Kristina neitsyelle.
+
+Rikissan suunnitelma oli pian tehty! Hän tahtoi itse viedä
+Kristinalle kallisarvoisen käsikirjoituksen, ja sattuma sai määrätä,
+mitä hän sanoisi hänelle.
+
+Mutta oliko varmaa tai edes luultavaa, että hän sen jälkeen palaisi
+nykyiseen kotiinsa...? Rikissasta tuntui, että hän seisoi elämänsä
+käännekohdassa, ja kuten kaikki lujat luonteet, ei hän ollut
+vastahakoinen vaihteluun.
+
+Mutta kuka sitten pitäisi huolta puodista ja tavaroista? Siellä
+säilytettiin hänen isänsä koko omaisuus, siis hänenkin omaisuutensa,
+ja Rikissa oli oppinut tuntemaan rahan arvon.
+
+Silloin sattuivat hänen silmänsä kahteen suureen rautalaatikkoon,
+jotka olivat rinnakkain eräässä huoneen nurkassa. Hänen isänsä oli
+kerran näyttänyt, mihin tarkoitukseen ne olivat aiotut. Kun hän
+painoi erästä seinässä olevaa nappia, avautui siihen niin suuri
+aukko, että laatikot sangen helposti saattoi työntää sinne; nappula
+vedettiin pois, ja seinä oli jälleen ennallaan. Hän teki nopean
+kokeen, ja nähtyään, että se onnistui, oli hänen lähin huolensa
+kerätä kaikki kalleudet laatikkoihin. Kaikkein kallisarvoisin koriste
+oli tosin poissa, mutta sehän oli Olavilla ja tämän oli annettava se
+takaisin hänelle.
+
+Hän kuuli, kuinka työpajassa tehtiin työtä, mutta siellä oli
+ainoastaan vähäarvoisia esineitä. Kuitenkin nouti hän sieltä yhtä ja
+toista, vei toisia laitettavaksi ja sanoi, että hän mahdollisesti
+erään huviretken tähden sulkee puodin huomiseksi.
+
+Kun kaikki tyyni oli pantu säilytyspaikkaansa, työnnettiin laatikot
+paikoilleen, mutta kun seinä oli laitettu ennalleen, ei hän unohtanut
+viimeistä varokeinoa, vaan kiersi nappulan irti. Sen jälkeen ei
+terävinkään silmä voinut keksiä salaisuutta.
+
+Rikissa veti helpoituksen huokauksen; nyt oli hän varma kaikkiin
+nähden -- David maisteriinkin.
+
+Tämä oli lakannut liikuskelemasta ylhäällä, hänen saattoi siis minä
+hetkenä tahansa odottaa tulevan alas... voisipa vain saada hänet
+puhumaan!
+
+Nyt narisivat portaat, valonsäde pilkahti oven raosta, se aukeni
+ja maisteri astui sisään. Hän piti kynttilää toisessa kädessään ja
+pulloa toisessa.
+
+"En luule koskaan onnistuneeni paremmin!" sanoi hän tyytyväisesti
+myhäillen.
+
+"Mitä ominaisuuksia tällä juomalla on?"
+
+"Se valaa tulta suoniin!"
+
+"Ja herättää rakkauden?"
+
+"Vastustamattomasti!"
+
+"Antakaa se minulle!"
+
+"Sinun täytyy katsoa, että neitsyt juo juoman."
+
+"Mihin aikaan hän tulee -- Olavi Juhananpoika?"
+
+"Kymmenen aikaan."
+
+"Onko hänellä vapaa pääsy neitsyen luo?"
+
+"Silloin on lukutunti."
+
+"Minä olen siis siellä kahdeksan ajoissa."
+
+"Hyvä on!"
+
+"Mutta kun he jäävät kahdenkesken, mitä silloin tapahtuu?"
+
+"Nuori mies tunnustaa rakkautensa."
+
+"Ja mikä on tarkoitus?"
+
+"Kääntää Akseli herran sydän kevytmielisestä tytöstä pois ja antaa
+Sten Kristerinpojalle puheenaihetta moniksi päiviksi ja viikoiksi."
+
+"He tulevat siis olemaan läsnä?"
+
+"Lymyssä, tietysti!"
+
+"Teillä on siis kätyreitä kaikkialla?"
+
+"Huonosti olisivatkin muuten asiat!" Rikissa oli saanut tietää mitä
+halusi, mutta kun hän tahtoi mennä huoneeseensa, sanoi maisteri, että
+hän odottaa kotona viimeistään kymmeneen asti saadakseen tietää,
+kuinka kaikki oli käynyt.
+
+"Minä suljen puodin koko päiväksi", sanoi Rikissa, "ja voi hyvin
+sattua, että keksin jotakin hauskempaa, enkä palaakaan tänne
+yksinäisyyteen".
+
+"Sitten tulen sinua tapaamaan linnan luo."
+
+"Tehkää niin, jos teitä haluttaa!" Mutta kun Rikissa saapui
+huoneeseensa, oli hänen mahdoton mennä levolle. Ajatukset risteilivät
+hänen päässään; mitä sanoisikaan hän neitsyelle...? Ja jollei tämä
+uskoisi, vaan kenties ajaisi hänet pois... Tai jos hän rakasti Olavia?
+
+Mitä Rikissa tiesi säätyrajoista! Hänelle ei merkinnyt mitään muu
+kuin sydämensä ääni, ja ainoastaan sitä hän kuunteli.
+
+Puoleksi pukeutuneena heittäytyi hän vuoteeseen ja koetti nukkua.
+Sekavat kuvitelmat ounastelivat hänen mielessään -- hän heräsi
+siihen, että oli näkevinään vanhan noidan sulkevan Olavin luisevaan
+syliinsä.
+
+Oli jo päivä ja hän hypähti äkkiä pystyyn. Kello näytti viittä.
+Puku, jota hän aikoi käyttää, oli jo laitettu valmiiksi. Se oli
+hieno, harmaa villapuku, mutta vyötärön ympärillä oli hänellä mustat
+samettiliivit, joita pitivät kiinni suuret hopeasolet. Kääriytyneenä
+yksinkertaiseen vaippaan, kiharaisen pään peittona valkoinen
+huntu ja kallisarvoinen kirja kainalossaan, lähti hän taipaleelle
+levottomuudesta pamppailevin sydämin.
+
+Juuri astuessaan ulos portista kuuli hän maisterin avaavan
+ikkunaluukun ja huutavan hiljaa hänen nimeänsä, kaksi, kolme
+kertaa. Mutta hän ei ollut kuulevinaan mitään; hänestä tuntui,
+että sen miehen näkeminen tahraisi ne kuvat, jotka täyttivät hänen
+ajatuksensa, ja hän kiiruhti yhä enemmän askeleitaan. Hän riensi
+kohden tuntematonta, jolle mielikuvitus loi ihanimmat värinsä.
+
+Rikissan tarvitsi ainoastaan ilmoittautua, ja Kristina neitsyt päästi
+hänet heti puheilleen.
+
+Tämä tuli ystävällisesti häntä vastaan ja kysyi mitä hän halusi.
+
+Rikissa antoi kirjan.
+
+Kristina näytti kummastuneelta, mutta kun hän avasi kirjan ja tunsi
+sen sisällön, silloin loistivat hänen silmänsä ilosta, hän painoi
+sitä rintaansa ja huuliaan vasten ja sanoi, ettei hän olisi voinut
+saada rakkaampaa lahjaa.
+
+"Kuinka kaunis hän on!" ajatteli Rikissa itsekseen.
+
+"Eikö totta", sanoi Kristina, "lahja tulee rakkaalta Olaviltani?"
+
+"Niin... häneltä...!"
+
+"Miksei hän ole sitä tuonut itse?"
+
+"Se tuli vasta tänään valmiiksi, ja..."
+
+"Ettekä tahtonut antaa minun olla kauemmin sitä ilman? Sanomme sen
+Olaville, hän tulee muutaman tunnin kuluttua. Jos tahdotte odottaa
+siihen asti, niin esitän puolustuksenne! Sillaikaa tahdon lukea
+teille, arvaan, ettette osaa tehdä sitä itse."
+
+"Jalo neiti, minulla on teille tehtävänä hirveä tunnustus."
+
+"Tunnustus?"
+
+"Teitä uhkaa vaara!"
+
+"Millainen?"
+
+"Se ei uhkaa ainoastaan teitä, vaan myös jaloa kasvatusäitiänne,
+kenties koko maatakin."
+
+"Tahdotteko ilmoittaa sen hänelle?"
+
+"Kyllä, sen tahdon!" vastasi Rikissa varmasti. Kristina vei hänet
+mukanaan, ja Märta rouvalle kertoi Rikissa mitä tiesi aiotusta
+kapinasta ja sen tarkoituksesta; mutta se nyt oli vain hänen
+sattumalta kuulemaansa tai arvailemaansa.
+
+"Olisiko herra Pietari Turenpoika tiennyt tämän eikä ilmoittanut
+siitä minulle?" sanoi Märta rouva epäillen.
+
+"Akseli Ã…rstan herra se..."
+
+"Tietääkö sen hänkin?" puuskahti Kristina.
+
+"Hän kertoi siitä Pietari herralle ja jalolle ritarille, herra Åke
+Hannunpojalle."
+
+"Åke Hannunpojalle! Onko hän täällä kaupungissa?"
+
+"On, jalo rouva!"
+
+"Sinullapa on merkillisiä uutisia, tyttö. Tahdon heti lähettää
+noutamaan Pietari herraa, hän on ainoa, joka voi antaa valoa tähän
+asiaan."
+
+Mutta kun molemmat tytöt olivat jääneet kahden, heitti Rikissa pois
+kaiken umpimielisyyden. Hän kertoi, kuinka hän päivä päivältä oli
+yhä enemmän kiintynyt Olaviin, mutta hän ei ollut ymmärtänyt sitä
+ennenkuin saatuaan tiedon, että nuoren miehen sydän kuului toiselle.
+
+"Kenelle niin?" kysyi Kristina.
+
+"Teille, jalo neitsyt!"
+
+"Me molemmat rakastamme toisiamme Jumalassa!" vastasi Kristina.
+
+"Hänen rakkautensa on maallista!" sammalsi Rikissa.
+
+"Nyt herjaatte häntä!"
+
+"Onko rakkaus rikos?"
+
+"Jos se tapahtuu toisin kuin pyhimykset sallivat, on se todellakin
+suuri synti."
+
+"Älkää vihastuko häneen!" pyysi Rikissa. "Teidän näkemisenne on kova
+kiusaus."
+
+"Silloin vapautan hänet siitä."
+
+"Se surettaa häntä enemmän kuin hän voi kestää."
+
+"Mitä muuta voin tehdä?"
+
+"Kääntää hänen sydämensä toisen puoleen!"
+
+"Sen voi Jumala yksin!"
+
+"Hänen pyhimyksensä voivat myös tehdä sen!"
+
+"Sinä rakastat häntä suuresti?"
+
+"Enemmän kuin voin sanoa!"
+
+Märta rouva palasi, ja Kristina kertoi, mitä hänelle oli uskottu.
+
+"Se häpeämätön!" huudahti Märta rouva. "Kenpä tietää, eivätkö
+vihollisemme perusta jo siihen suunnitelmiaan!"
+
+"He tekevät niin!" vastasi Rikissa kiihdyksissään, ja sitten kertoi
+hän, että Akseli Årstan herra ja Sten Kristerinpoika kuuntelisivat
+salassa sitä rakkaudentunnustusta, jonka tekemiseen Kristina
+neitsyelle Olavia oli kehoitettu.
+
+"Akseli Årstan herra!" toisti Kristina. "Onko mahdollista, että hän
+epäilee minua?"
+
+"Hänen on pakko!" huudahti tyttö. "Tämä juoma" -- hän otti pullon
+esiin -- "olisi minun saatava teidät ottamaan, ja siinä on voima,
+joka taivuttaa sydämenne Olaviin!"
+
+"Sitä ei voi mikään maailmassa!" vastasi nuori neitsyt ylpeästi.
+"Kaatakaa juoma pikariin, minä näytän teille, että voin tyhjentää sen
+ilman vaaraa! No, miksi viivyttelette?"
+
+"Ei", sanoi Märta rouva. "Sinä et saa!"
+
+"Miksi en, äiti? Luuletko, ettei Jumala suojele minua?"
+
+"Se on hänen kiusaamistaan!"
+
+"Ei, se on uskon voimaa! Se on voiton varmuutta!" Ja hän tempasi
+pullon neuvottoman Rikissan kädestä, kaasi sisällön pikariin ja
+tyhjensi sen viimeiseen pisaraan.
+
+"Tulkoon nyt Olavi!" sanoi hän halveksuvasti.
+
+"Kunpa et vain joutuisi katumaan, lapsi! Näillä taikajuomilla on
+väliin hirveä vaikutus."
+
+"Minä en niitä pelkää."
+
+Muuan palvelija ilmoitti, että Pietari Turenpoika ja Akseli Årstan
+herra pyrkivät puheille.
+
+"Hänkin?" sanoi Kristina punastuen.
+
+Pietari herra riensi tyynnyttämään Märta rouvan hätäilemistä.
+Hän kertoi, mihin toimenpiteihin oli jo ryhdytty tyyneyden
+säilyttämiseksi; mutta tärkeintä kaikista olisi, että onnistuttaisiin
+vangitsemaan vaarallinen yllyttäjä ja vehkeilijä, David maisteri.
+-- Tälaikaa oli Akseli herra kääntynyt kauniin neitsyen puoleen.
+Lieneekö hän tänään osannut paremmin sovitella sanansa vai tekikö
+taikajuoma vaikutuksensa, vaikkei Kristina sitä tahtonut myöntää?
+Neitsyt hymyili hänelle, ei vetänyt pois kättä, johon hän oli
+tarttunut, ja vastasi vihdoin ujosti, myöntäen hänen pyyntöönsä saada
+puhutella Märta rouvaa.
+
+Nuori mies oli liian onnellinen ollakseen käyttämättä niin suotuisaa
+mielialaa hyväkseen, ja hetkisen kuluttua seisoivat nuoret
+äskenkihlatut käsi kädessä ja ottivat vastaan Pietari herran ja Märta
+rouvan onnentoivotukset.
+
+Rikissa oli vielä huoneessa hänkin, kukaan ei kiinnittänyt häneen
+huomiotaan. Kaikki, mitä hän oli nähnyt, oli herättänyt hänen
+ihmettelyään; oli kuin hän näkisi jonkin toisen maailman. Kun
+Kristina kihlautui tanskalaiselle aatelismiehelle, toteutui siten
+hänen rakkain toivomuksensa, mutta kuitenkin tuntui hänestä,
+ikäänkuin välimatka pitenisi Olavin ja hänen välillään.
+
+Taasenkin astui sisään muuan palvelija ja ilmoitti, että lukutunti
+oli käsissä.
+
+Kristinan silmät välähtivät; hän heitti päänsä ylpeästi taaksepäin
+sanoen: "Seuratkaa minua kaikki! Rangaistus on tuleva sellaiseksi
+kuin on ollut rikoskin!"
+
+"Mikä on tarkoituksesi?" kysyi Märta rouva. "Onneni tähden rukoilen
+rikollisen puolesta", sanoi Akseli herra lempeästi.
+
+"No, hyvä sitten, tahdon olla sääliväinen; paljon lempeämpi kuin hän
+ansaitsee!" sanoi Kristina luoden katseen Rikissaan. Kun tämä hänen
+viittauksestaan lähestyi, kuiskasi hän: "Sinä rakastat häntä?"
+
+"Niin, jalo neiti!"
+
+"Seuraa sitten minua!"
+
+Tietämätönnä siitä, mitä oli tapahtunut, kokonaan järjettömän
+intohimonsa elähyttämänä ja lujasti päättäneenä ilmaista sen,
+oli Olavi tavalliseen aikaan astunut lukuhuoneeseen. Hän oli
+iloinen, kun neitsyt ei ollut vielä siellä, hän tarvitsi aikaa
+tyyntyäkseen. Kallisarvoinen koristus, joka hänellä oli hallussaan,
+oli ihmeellisellä tavalla lisännyt hänen rohkeuttaan ja hälventänyt
+hänen epäilyksiään. Hän ei tuntenut mitään pelkoa, että ainaiseksi
+menettäisi onnen joka päivä nähdä Kristinaa ja oleskella hänen
+läheisyydessään.
+
+Nyt kuuli hän ääniä, useampia henkilöitä lähestyi. Ovi avautui, hän
+näki ainoastaan Kristinan, mutta tämä ei ollut kaltaisensa; niin
+ylpeänä ja kylmänä ja ynseänä ei hän ollut nähnyt häntä koskaan ennen.
+
+Neitsyt piti kirjaa kädessään, eikä Olavi voinut tukehduttaa
+tyytyväisyyden tunnettaan.
+
+"Tämä on työ, joka on teille kunniaksi, Olavi Juhananpoika", sanoi
+hän. "Oletteko aikonut sen minulle?"
+
+"Olen, jalo neitsyt:"
+
+"Ennenkuin otan sen vastaan, kysyn teiltä, oletteko sitä tehdessänne
+pitänyt ajatuksenne niin puhtaina, että pelottomasti olisitte voinut
+antaa Jumalan ja ihmisten lukea ne."
+
+"Olen vaivainen syntinen ihminen!" Nämä sanat, jotka lausuttiin
+todellisella nöyryydellä, eivät jättäneet tekemättä vaikutustaan
+nuoreen, ylpeään tyttöön.
+
+"Niin minäkin olen!" vastasi hän vienolla äänensävyllä. "Ja tiedän
+hyvin, että jos siinä olisi jotakin saastuttavaa, ette tahtoisi antaa
+sitä minulle." Olavi kumarsi syvään. "Tahdotteko maksaa velkanne
+minulle?"
+
+"Niin tahdon!"
+
+"Antakaa sitten minulle se, mitä pidätte vähimmässä arvossa!"
+
+"Vähimmässä...?" Kristina katsoi tutkivasti häneen.
+
+"Jalo neiti, teidän kihlattunanne lienee minulla oikeus suorittaa
+velkanne", puuttui Akseli herra puheeseen.
+
+Olavi ei kohottanut päätänsä, mutta hänen poskensa kävivät
+kalmankalpeiksi.
+
+"Kiitän teitä!" vastasi Kristina. "Mutta tällä kertaa tahdon tehdä
+sen itse!"
+
+"Te olette jakanut paljon tietoja minulle ja hovineitsyilleni, Olavi
+Juhananpoika", sanoi Märta rouva. "Ja se velka on suurempi kuin minä
+voin maksaa."
+
+"Kiitän teitä, jalo rouva!" vastasi rikollinen.
+
+"Tunnustan velkani minäkin!" huudahti Kristina kiihkeästi. "Ja nyt,
+kun työ on päättynyt, on siitä tehtävä tili... Mutta lasku ei ole
+vielä oikein selvä", sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä...
+"Onko totta, että... olette tullut tänään... tunnustaaksenne
+rakkautenne."
+
+Nuoren miehen kasvot kävivät vaaleiksi kuin lumi, mutta hän katsoi
+vakavasti neitsyeen ja vastasi:
+
+"Kyllä, jalo neiti, se on totta!"
+
+"-- -- tälle nuorelle tytölle?" jatkoi Kristina, tarttuen Rikissan
+käsivarteen. "Te tiesitte, että hän toisi kirjan tänne, ja nyt
+tahdoitte pyytää minun puoltosanaani?"
+
+"En", vastasi Olavi kohottaen päänsä. "Nyt te erehdytte! Minä
+rakastin korkeasukuista neitsyttä, en hänen sukuperänsä tai
+kauneutensa tähden, vaan niiden tavattomain lahjojen, jotka
+Jumala on pannut hänen sieluunsa. Hän näytti minusta puhtaimmalta
+ja ihanimmalta kaikista taivaan tähdistä, ja minä palvoin häntä
+kuin pyhimystä. Silloin houkuttelivat kiusauksen äänet! Äänet
+omassa povessani voin vaientaa sanoen: 'Loitotkaa minusta!' Mutta
+ulkonaiset, ne pettivät minut, ne panivat taikakeinon käteeni. Kas,
+tässä!" -- Hän otti kallisarvoisen kiven ja antoi sen Rikissalle.
+"Ottakaa se takaisin! Minä hullu saatoinkin uskoa, että taivaan
+kipinä sallisi itseään kiinnittää mihinkään maalliseen! Minä hullu
+uskoin, että jos vilpittömästi tunnustaisin syntini kuten pyhimyksen
+edessä, niin olisi hän ensimäinen ojentamaan minulle kätensä
+sovitukseksi! Minä seitsenkertaisesti hullu, joka en ymmärtänyt,
+ettei maan päällä ole niin korkeaa ja puhdasta rakkautta, ettei se
+katsoisi persooniin."
+
+Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus.
+
+"Olen kenties tehnyt teille väärin!" sanoi Kristina. "Ja se surettaa
+minua syvästi."
+
+"Ei, neitsyt; olette ainoastaan astunut alas maahan. Julistakaa nyt
+tuomionne!"
+
+"Älkää soimatko minua, jos olen tehnyt väärin!"
+
+"Sitä en tee!"
+
+"Ja ottakaa tämä kukkaro pieneksi hyvitykseksi!"
+
+Olavi otti sen vastaväitteittä. "Saanko nyt mennä?"
+
+"Sanokaa, mitä haluatte!" virkkoi Märta rouva. "Minä teen siitä
+anomuksen valtionhoitajalle."
+
+"Minut on kutsuttu pitämään luentoja Upsalaan ja lähden sinne."
+
+"Kun milloin käytte Tukholmassa, niin muistakaa, että täällä on
+teillä ystäviä, jotka ilolla näkevät teidät jälleen!" lisäsi jalo
+rouva ojentaen hänelle kätensä suudeltavaksi.
+
+Hän kumarsi sitten Kristinalle.
+
+"Ei!" huudahti tämä. "Niin emme saa erota! Vaikka olenkin vaipunut
+alas siitä korkeudesta, johon olitte minut kohottanut, täytyy minun
+sitä elävämmin tuntea syyllisyyteni teitä kohtaan. Ottakaa käteni,
+sanokaa, että annatte anteeksi!"
+
+"Kaikesta sydämestäni!" vastasi Olavi vieden käden huulilleen.
+
+Mutta vedettyään kätensä takaisin tunsi Kristina, että se oli kostea
+nuoren miehen kyynelistä.
+
+Akselin ja Olavin jäähyväiset toisilleen olivat ystävälliset, mutta
+kenties hieman kainostelevat edellisen ja sangen kursastelevat
+jälkimäisen puolelta.
+
+Pietari herra puristi hänen kättänsä ja sanoi toivovansa, että he
+pian tapaavat toisensa Upsalassa.
+
+Syvästi kumartaen poistui Olavi huoneesta.
+
+"Emme tunteneet sitä miestä!" sanoi Märta rouva.
+
+"Kukaan ei ole tehnyt hänelle niin väärin kuin minä!" puuskahti
+Kristina kiihkeästi.
+
+"Annan hänelle anteeksi hänen rakkautensa, sillä minun on kiittäminen
+häntä onnestani", virkkoi Akseli herra.
+
+Pietari herra neuvotteli Märta rouvan kanssa niistä varokeinoista,
+joihin oli ryhdyttävä. Molemmat tiesivät, että kavaltaja oli Sten
+Kristerinpoika. Hän oli ollut saapuvilla edellisissä neuvotteluissa,
+salaliittolaiset olivat siis hänen kauttaan saaneet tietoonsa,
+ettei rauhanystävillä tätä nykyä ollut menestyksen toiveita,
+mutta ei sentään ollut luultavaa, että he tykkänään luopuisivat
+hyökkäyssuunnitelmastaan, erittäinkin kun voimat olivat kootut.
+Parasta oli siis olla varuillaan.
+
+Mutta välttääkseen iskua tarvitsee tietää, mistä se tulee. Linnan
+puolustusjoukko oli vähäinen; monet seikat viittasivat siihen, että
+senkin keskuudessa oli pettureita, ja porvariston, kauppiasten
+ja työmiesten keskuudessa, missä olivat ruotsin- ja missä
+tanskanmieliset?
+
+Ja kuka oli johtaja? Kaikista merkeistä päättäen Akseli, Årstan
+herra, tai oliko hän vain kylttinä, ja oliko kenties joku toinen
+takana?
+
+Kaikki keskustelut nuoren miehen kanssa viittasivat siihen että niin
+oli laita.
+
+"Tulin tänne valloittamaan", sanoi hän. "Ja niin pistettiinkin minut
+itseni kahleihin!"
+
+Enempää ei hän tahtonut sanoa. "Minun täytyy palata Tanskaan", lisäsi
+hän. "Älkää pakoittako minua isänmaatani kavaltamaan!"
+
+Hänelle ei tehty mitään kysymyksiä, mutta kun hän puhui David
+maisterista, sanoi hän olevansa vakuutettu, että mies oli petturi,
+mille puolelle asettuikin.
+
+Pietari herra kiinnitti siihen huomiotaan, ja kuinka vähän hän David
+maisteria tunsikin, katsoi hän varovaisuuden vaativan, että hänen
+persoonansa otettiin talteen.
+
+"Dominikaaniluostarissa käy hän joka päivä", sanoi Akseli herra. "Sen
+jälkeen, mitä on tapahtunut, koettanee hän varmaankin kuristaa minut.
+Sanotaan hänen oppineen sen tempun Venäjällä, ja ehdotan, että otatte
+hänet kiinni minun luotani, mieluimmin ennenkuin hän on toteuttanut
+hankkeensa."
+
+"Teidän on tänään muutettava linnaan", sanoi Märta rouva. "Mutta
+olisi toivottavaa, ettei David maisteri saisi sitä tietoonsa."
+
+Pietari herra ehdotti muutamia varotoimia ja riensi sitten
+neuvoskamariin uusiin neuvotteluihin.
+
+Kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiotaan Rikissaan, kukaan ei nähnyt,
+kun hän hiljaa ja huomaamatta kuin varjo hiipi ulos huoneesta.
+
+Hän oli epätietoinen, minnepäin suuntaisi askeleensa. Kotiin ei
+hän tahtonut palata. Ehdittyään linnan porttiholviin huomasi hän
+David maisterin. Tämä odotti häntä, mutta näytti samalla pelkäävän
+tulevansa huomatuksi, sillä kun vastakkaiselta taholta kuului
+askeleita, vetäytyi hän piiloon erääseen ikkunakomeroon.
+
+Rikissa käytti hetkeä hyväkseen, juoksi ohitse kuulematta maisterin
+huutoja, eteenpäin, yhä eteenpäin, välittämättä mihin meni.
+
+Niin pakenee ahdistettu naarashirvi ajajoitaan. Rikissa ei voinut
+päästä niitä pakoon, sillä hän kantoi niitä omassa povessaan; ne
+olivat hyljätty rakkaus, epäluulo ja itsensä halveksiminen.
+
+Pyhän Klaaran luostarin näkeminen herätti hänet tajuunsa. Hän ei
+tiennyt, kuinka oli tullut tänne. Tosin oli hän nähnyt ihmisiä
+vilahtelevan ohitseen, hänellä oli himmeä tuntemus, että he olivat
+katsoneet hänen jälkeensä, puhutelleet häntä, mutta kaikki tyyni
+oli kuin unta. Nyt muisti hän, että hänellä oli muuan tuttava Pyhän
+Klaaran luostarin nunnien joukossa; tämä voisi hänet kätkeä. Ja niin
+soitti hän kelloa.
+
+Portinvartiatar avasi heti.
+
+"Sisar Agneta!" läähätti Rikissa.
+
+Nunna tähysteli hänen pukuaan; se viittasi säätyläisnaiseen, mutta
+paljas pää ja koko hänen hämmentynyt esiintymisensä vaikutti, että
+nunna epäröi päästää häntä sisään.
+
+Rikissa pani merkille hänen tutkistelunsa. "Minun täytyy puhutella
+häntä!" huudahti hän. "On kenties kysymys hengestäni!"
+
+"Seuratkaa sitten minua!" vastasi nunna ja vei hänet
+keskusteluhuoneeseen.
+
+Nuori tyttö vaipui penkille; hänelle kerrottiin, että sisar Agneta
+oli rukouksissa, ja hänen täytyi odottaa.
+
+Kun virta nousee yli äyräidensä, murtuvat padot. Hillitön luonne
+ja raju suru mursivat yhdessä hänen vastustusvoimansa. Päätös
+olisi kuitenkin ollut epätietoinen, ellei hyväätekevä pyörtymys
+olisi vienyt hänen tajuntaansa. Sellaisessa tilassa nunnat hänet
+löysivät. Kun Rikissa heräsi, havaitsi hän olevansa mitä hellimmän
+huolenpidon esineenä. Hänet oli pantu vuoteeseen. Muuan nunna valeli
+hänen päätänsä, toinen lämmitteli hänen jalkojaan, kolmas piteli
+hänen kättänsä, kun taasen neljäs pyysi häntä ottamaan tarjoamansa
+vahvistavan lääkkeen. Rikissa teki mitä pyydettiin ja paneutui sitten
+jälleen pitkäkseen.
+
+Ei nukkuakseen, vaan ajatellakseen!
+
+Sitä paitsi hän pelkäsi. Hän ei tahtonut ilmaista mitään. Mutta tämä
+rakkaus, tämä osanotto teki hänelle hyvää. Se oli jotakin uutta
+hänelle! Mitähän, jos hän jäisikin tänne... ainaiseksi? Ei, sitä hän
+ei tahtonut! Mutta mihin, mihin hän menisi?
+
+"Luulen, että hän on nukkunut!" kuuli hän muutaman nunnista sanovan.
+"Jättäkäämme hänet yksin!"
+
+Juuri sitä hän toivoikin, ja hän makasi liikkumatonna, vahvistaakseen
+heitä tässä aikomuksessa.
+
+Vihdoinkin olivat kaikki poissa! Nyt saattoi hän katsella
+ympärilleen, nähdäkseen, kuinka kolkko pieni huone oli... Ei, ei, hän
+ei tahtonut ruveta nunnaksi. Mutta mihin hän sitten ryhtyisi?
+
+Hän oli nyt näkevinään David maisterin edessään... Hänen täytyi
+nauraa miekkoselle, tämä näytti melkein pelokkaalta, ja hän tunsi,
+kuinka sappi paisui hänen povessaan. Kuinka hän vihasikaan sitä
+miestä! Mutta mitä oli tämä tehnyt hänelle? Antanut hänelle lahjoja
+ylenmäärin, täyttänyt kaikki hänen toivomuksensa, imarrellut häntä,
+suosinut hänen heikkouksiaan.
+
+"Hän on minun salainen viholliseni", tuumi hän itsekseen. "Minä olen
+ainoastaan hänen tahtonsa välikappale."
+
+Hän muisti, kuinka tämä mies oli kehoittanut häntä valehtelemalla
+vapautumaan isänsä nuhteista, kuinka hän oli muuttunut
+seurustellessaan hänen kanssansa... Ennen oli hän ollut ainoastaan
+oikukas ja uhmaileva. Nyt oli hän muuttunut veikisteleväksi; syntiset
+ajatukset ja halut olivat hiipineet hänen sieluunsa, ja ainoastaan
+synnynnäinen ylpeys ja viisaat laskelmat olivat häntä estäneet
+antamasta niille perään.
+
+Sitten ilmestyi jälleen Kristinan kuva hänen sielunsa silmien eteen.
+Olavi oli hänelle jakanut tietoja, hän oli kenties yhtä oppinut
+kuin opettajansakin... Tämä se oli voittanut Olavin rakkauden ja
+ihailun...?
+
+No hyvä, mikäs esti Rikissaakaan!
+
+Hänen täytyi etsiä jotakin hommaa, joka tyynnyttäisi ja kiinnittäisi
+hänen ajatuksiaan. Mitä parempaa hän voisi valita kuin sen, jolla
+saavuttaisi Olavin kunnioituksen, kenties ihailun! Kukapa tiesi mitä
+tulevaisuus saattoi tuoda mukanaan. Hän oli rikas, sangen rikas.
+
+Koristus, jonka Olavi oli antanut hänelle takaisin, -- mihin oli hän
+sen pannut?... Hän etsi innokkaasti taskuistaan -- vihdoinkin löysi
+hän sen. Se jo yksinään oli pieni omaisuus. David kenties vaatisi
+sitä. Ei koskaan hän sitä anna -- hän tahtoi lisätä aarteitaan; ne
+tulevat kerran olemaan hänelle tarpeen.
+
+"Joko kärsii hän kovia ahdistuksia tai on hän kovin sairas", kuuli
+hän jonkun henkilön kuiskaavan toiselle aivan lähellään.
+
+"Toivoisin, että saisimme pitää hänet täällä aina", vastasi kolmas.
+
+"Onko hän rikas?"
+
+"Kylliksi, ettei häntä ole ajettava pois!"
+
+"Silloin teemme minkä voimme."
+
+Ja siitä pitäen sai hän yhä suurempaa huolenpitoa ja hellempää
+vaalintaa osakseen.
+
+Seuraavana päivänä saattoi Rikissa jo nousta vuoteesta.
+
+Sisar Agneta oli alituiseen hänen luonansa, puhui luostarin rauhasta
+ja siitä sanomattomasta onnesta, että sai aina olla samanhenkisten,
+hurskaiden sielujen parissa.
+
+Rikissa oli yhtä mieltä ja sanoi, että jollei hänellä olisi tyttären
+pyhiä velvollisuuksia täytettävänään, heittäytyisi hän ilolla kirkon
+syliin.
+
+Mutta sitten rohkeni hän tiedustaa, eikö hän isänsä kotiutumiseen
+saakka saisi asuntoa luostarin muurien sisällä.
+
+Tämä oli jotakin, mitä sallittiin ainoastaan hyvin nuorille tytöille,
+luultavasti sentähden, ettei heidän luultu pystyvän käsittämään
+olosuhteita. Rikissan pyyntö olisi sentähden epäilemättä hylätty,
+jollei olisi otettu lukuun etuja, jotka muuten pelättiin menetettävän.
+
+Pieni kamari portinvartiahuoneen takana saatettiin luovuttaa. Täten
+sai hän myös tilaisuuden mennä luostarista ulos milloin halutti
+herättämättä pahennusta hurskaiden sisarien keskuudessa.
+
+Rikissa otti heti huoneensa haltuunsa. Pienellä rahalahjalla teki hän
+portinvartiattaren ystäväkseen ja uskotukseen; tämä lainasi hänelle
+vaipan, ja illanhämyssä lähti hän aivan yksin luostarista.
+
+Hän tunsi itsensä vennonvieraaksi, joka on luvattomilla teillä,
+kun hän pimeänhämyssä hiipi isänsä taloon. Suuri oli hänen
+hämmästyksensä, kun hän näki kaikki ikkunaluukut sulettuina. Työpajan
+ikkuna oli pihalle päin, mutta hän saattoi päästä sinne pienestä
+takaportista. Onneksi oli se ainoastaan painettu kiinni eikä
+salvattu. Hän avasi sen hiljaa, astui pihalle ja tähysteli sulettuja
+ikkunaluukkuja. Koko talossa oli aivan pimeää ja aivan hiljaista; työ
+oli siis lakannut, mutta kenen käskystä?
+
+Ei tietenkään kenenkään muun kuin David maisterin!
+
+Hänellä täytyi olla sen tehdessään joku tarkoitus.
+
+Ovi oli sulettu, mutta kellarikäytävän kautta saattoi päästä taloon.
+
+Kun Rikissa avasi kellarin oven, ammotti musta kuilu häntä vastaan,
+mutta vaikkei hän suinkaan ollut arka ja vaikka hän oli lukemattomia
+kertoja juossut tätä tietä pimeässä, tunsi hän nyt kuitenkin
+käsittämätöntä pelkoa ja sulki oven jälleen.
+
+Silloin oli hän kuulevinaan hiipiviä askelia sekä edessään että
+takanaan, ja silmittömästi pelästyneenä riensi hän takaportista
+kadulle. Hänestä tuntui, että joku seurasi hänen kintereillään.
+
+"Seis!" huusi miesääni.
+
+Ääni oli tuntematon. Hän totteli epäröiden.
+
+"Onnittelen teitä, sillä teillä on yhtä vahvat keuhkot kuin
+jalkannekin ovat nopeat", sanoi mies.
+
+"Mitä tahdotte?"
+
+"Ensin hieman hengähtää, sitten kysyä syytä, miksi kultasepän talo ja
+puoti pidetään sulettuina."
+
+"Sitä en tiedä."
+
+"Mutta kun tulette sieltä, lienee teillä jotakin tekemistä sisällä
+olevien ihmisten kanssa."
+
+"Tiedän, että mestari on matkoilla."
+
+"Kauppa on kuitenkin jatkunut!"
+
+"Onpa tainnut!"
+
+"Hänen sorja tyttärensä sitä on jatkanut, mutta nyt on kadonnut hän
+ja kaikki muut."
+
+"Mitä sillä tarkoitatte?"
+
+"Puoti on eilen ryöstetty typötyhjäksi."
+
+"Kuka on ryöstänyt?"
+
+"Lempo, luullakseni."
+
+"Tai kenties varkaat."
+
+"Työmiehet ovat selittäneet, etteivät varkaat ole voineet päästä
+sisään."
+
+"Tiedetäänkö mitään hänestä -- tytöstä?"
+
+"Hän on luultavasti lähtenyt ystävänsä mukaan!"
+
+"Ystävänsä?"
+
+"Niin, David maisterin!"
+
+"Hän ei ole hänen ystävänsä!"
+
+"Kuinka sen tiedätte?"
+
+"Siksi, että olen Rikissa!" huudahti tyttö kiihkeästi ja heitti alas
+huppukauluksen. "Niin mustaa syytöstä en odottanut kenenkään tekevän
+minua vastaan!"
+
+"Tästälähin otan teitä puolustaakseni, kaunis Rikissa! Nyt tiedän,
+että olette syytön."
+
+"Kuka olette?"
+
+"Ritari Ã…ke Hannunpoika."
+
+"Mitä täältä etsitte?"
+
+"Nyt voin sanoa sen: juuri samaa miestä, josta äsken puhuimme."
+
+"David maisteria?"
+
+"Oikein arvattu!"
+
+"Hänen tähtensä minä en uskalla palata kotiini."
+
+"Mitä pelkäätte?"
+
+"Hän on luikertanut isäni luottamukseen. Minua hän peloittaa."
+
+"Olkaamme siis yhdestä puolin!"
+
+"Missä asioissa?"
+
+"Ottaaksemme kiinni ketun."
+
+"Yksi keino on!"
+
+"Ja se on?"
+
+"Että minä menen sisään yksin ja te tulette kun huudan."
+
+"Se voi maksaa henkenne!"
+
+"Mitäs sitten!"
+
+"Niin tärkeää kuin onkin saada roisto kiinni, epäröin kuitenkin
+hyväksyä teidän ehdotustanne."
+
+"Tiedättekö paremman keinon?"
+
+"En, mutta en tahdo panna alttiiksi henkeänne."
+
+"Minä en pelkää lainkaan."
+
+"Johtuuko se sankariudesta vai epätoivosta?"
+
+"Pian, rientäkää miehiänne noutamaan! Minä odotan täällä."
+
+Åke Hannunpoika riensi pois. Linnaväestä sai hän kymmenen luotettavaa
+miestä ja palasi näiden kanssa sille kadulle, jonne oli jättänyt
+Rikissan.
+
+Mutta tyttöä ei näkynyt missään, ja ritari alkoi luulla, että tämä
+oli väistänyt vaaraa.
+
+Ritari päästi helpoituksen huokauksen arvellen kyllä selviävänsä
+lurjuksesta yksinkin.
+
+Katu oli melkein pimeä; muutamat tähdet, jotka pilkistelivät pilvien
+raoista, valaisivat sen tuontuostakin himmeällä ja riittämättömällä
+valolla.
+
+Åken olalle laskettiin käsi ja Rikissa kuiskasi: "Pysykää hiljakseen!"
+
+Heti sen jälkeen kuultiin useampien henkilöiden hiipivän yli kadun ja
+loittonevan.
+
+Vallitsi haudan hiljaisuus.
+
+Kotvan kuluttua sanoi Rikissa matalalla äänellä, mutta selvästi: "Nyt
+on vaara ohitse."
+
+"Keitä he olivat?"
+
+"Vihollisia; heillä on ollut kokous!"
+
+"Hänen kanssaan?"
+
+"Tänä yönä kahden aikaan nousee rymäkkä."
+
+"Onko hän vielä tuolla sisällä?"
+
+"On, seuratkaa aivan jälestäni! Ainoastaan kaksi miestä saa tulla
+pihaan, heidän on asetuttava kellarin oven taa, niin etteivät heti
+näy, jos alhaalta heittäisi kynttilä valonsa sinne ylös. Kaikki muut
+pysähtyvät kadulle. Siinä kaikki!"
+
+Nopein askelin riensi hän katua eteenpäin ja meni pihaan samaa tietä
+kuin edelliselläkin kerralla.
+
+Mutta kun hän avasi kellarin oven, näki hän alhaalta valon
+pilkahduksen, joka katosi yhtä nopeasti.
+
+"Tiesin sen!" jupisi hän.
+
+Hän hapuili muutamia askeleita portaita alaspäin. "David!" huusi hän
+hiljaa. "David!"
+
+Ei mitään vastausta.
+
+"Mutta hehän sanoivat, että hän jäi tänne!" sanoi hän ikäänkuin
+itsekseen.
+
+Hän kuunteli... Sama hiljaisuus.
+
+"Kun istuin itkien ulkona kulmakivenä, kysyivät he minulta syytä, ja
+kun sanoin heille, että David maisteri piiloutui minua, neuvoivat
+he minut tänne ja käskivät minun huutaa ääneen, niin hän varmasti
+vastaisi. Mutta minä en ole niin tuhma, minä ainoastaan kuiskaan
+hänen nimensä, hän kuulee sen kuitenkin... Onko hän vihainen
+minulle?... Mitäpä syytä hänellä olisi?... Ei mitään!... Jos juoksin
+eilen hänen ohitseen, tein sen siksi, että minua ajettiin takaa ja
+pelkäsin omasta puolestani ja vielä enemmän sentähden, että hänkin
+joutuisi kiinni... hän, joka... Niin, nyt en sano enää mitään, vai
+onko minun jatkettava?"
+
+Lyhyt äänettömyys... valo vilkahti ja katosi.
+
+"David maisteri, minä rakastan sinua! Mutta en niiden lahjojen
+tähden, joita olet antanut minulle! David, minä rakastan sinua! Mutta
+en siksi, että olet luvannut viedä minut valtaan ja rikkauteen!
+Olet antanut minulle rakkautesi, ja sentähden rakastan sinua niin
+suuresti, että tahdon antaa henkeni puolestasi!"
+
+"Rikissa!" huudettiin sisältä.
+
+"David!" kirkaisi tyttö melkein hurjasti.
+
+"Ethän vain petä minua?"
+
+"Nyt tiedät salaisuuteni. Hyvästi!"... Rikissa kääntyi lähteäkseen.
+
+"Oletko yksin?"
+
+"Tule katsomaan!"
+
+Mitä Rikissa oli edellyttänyt, tapahtui nyt. David maisteri nousi
+portaita ylös ja valaisi pihalle, ja kun siellä ei näkynyt ketään,
+meni hän nopeasti jälleen alas ja sanoi kiihkeästi: "Seuraa minua,
+Rikissa!"
+
+"Mitä, sinä et kanna minua käsivarsillasi! Ja sitäkö sinä sanot
+rakkaudeksi?"
+
+"Itsepäinen, uhmaileva tyttö!" David juoksi ylös jälleen ja sieppasi
+hänet syliinsä.
+
+Rikissa kietoi käsivartensa hänen kaulaansa: "Nyt olen sinun!" huusi
+hän. "En päästä sinua enää!"
+
+"Tännepäin, tännepäin!"
+
+Åke Hannunpoika syöksyi esiin, hänen seuraajansa huutelivat
+tovereitaan.
+
+"Petturi!" ähkyi David ja koetti vapautua tytön käsivarsista.
+
+Mutta tämä kiertyi lujasti kiinni häneen. Silloin heittäytyi David
+rentonaan alaspäin ja molemmat kierivät kellariin. Lamppu sammui.
+Tuli aivan pimeä.
+
+"Tänne soihdut!" huusi Åke.
+
+Alhaalta kuului kirkaisu, se oli hirveä hetki.
+
+Soihtujen loimo valaisi pimeyden; kaikki riensivät kellariin.
+
+Mikä näky! Murhaaja oli poissa, mutta Rikissa makasi maassa pitkin
+pituuttaan. Hänellä oli haava kaulassaan, ja siitä virtasi veri; hän
+koetti puhua, mutta ei voinut.
+
+Åke kumartui hänen puoleensa.
+
+"Tuonne vasemmalle!" kuiskasi tyttö. "Rientäkää, rientäkää, ennenkuin
+on myöhäistä."
+
+"Sulkekaa verenvuoto!" käski ritari lähimmälle miehelleen ja riensi
+osoitettuun suuntaan.
+
+David maisteri oli ajautunut parin kivipatsaan väliin, hänellä
+oli verinen veitsi kädessään ja hän näytti olevan valmis myymään
+kalliista henkensä.
+
+"Antautukaa!" käski ritari.
+
+"Ottakaa henkeni, jos voitte!" huusi munkki vimmoissaan ja huitoi
+veitsellä.
+
+Mutta Åke huomasi hänen takanaan tulenvaloa. Siellä oli siis ovi,
+jonka kautta hän aikoi päästä pakoon.
+
+Nopeasti kuin ajatus heittäytyi ritari maahan pitkäkseen, ja erään
+hänen miehensä taistellessa riisuakseen Davidilta aseet tarttui hän
+tämän toiseen jalkaan ja vetäisi miekkosen kumoon. Tällöin aukeni ovi
+sepposen selälleen ja siitä näkyi pitkulainen huone, joka oli ylemmän
+kellarin alla, mutta siihen oli laitettu muutamia aukkoja, joista
+soihtujen loimo saattoi langeta sisälle. Kaatuessaan päästi David
+kamalan parahduksen. Hänen oma puukkonsa oli sattunut keskelle hänen
+rintaansa.
+
+"Nostakaa hänet ylös", käski ritari, "ja sitokaa hänen haavansa!"
+
+Hän riensi takaisin Rikissan luo.
+
+Tämä istui pystyällään, nojaten seinää vasten, ja katsoi kysyvästi
+ritariin.
+
+"Nyt hän on kiinni!"
+
+"Elääkö hän?"
+
+"Vielä hän elää!"
+
+"Pakottakaa hänet tunnustamaan! Minä tahdon olla läsnä."
+
+"Ettehän te jaksa!"
+
+"Jaksan kyllä!"
+
+Ritarin käskystä vietiin David sinne, missä Rikissa oli. Tytön
+nähdessään kääntyi hän pois.
+
+"Tunnustakaa!" sanoi Rikissa ankarasti. "Meidän täytyy molempain
+kuolla!"
+
+"Käärme!" murisi David hampaidensa välitse.
+
+"Tunnusta!" toisti ritari jyrisevällä äänellä. "Muuten päästän
+siteen, ja sinä olet kuoleman oma ennen ensi kellonlyöntiä."
+
+Konna kalpeni. "Mitä minun pitäisi tunnustaa?"
+
+"Salaliiton tunnussana?"
+
+"Prinssi Kristian!"
+
+"Yhtymäpaikka?"
+
+"Eteläportti!"
+
+"Nimiluettelo?"
+
+"Sitä ei minulla ole!"
+
+"Päästäkää siteet!"
+
+"Odottakaas, minä koetan muistaa nimet."
+
+"Päästäkää siteet, sanon minä!"
+
+Hylkiö kalpeni yhä enemmän ja viittasi oikeaan säärensä.
+
+Sukanvarsi vedettiin alas. Siellä oli pitkä tuohilappu nimiä täynnä.
+Ensiksi oli kirjoitettu: Sten Kristerinpoika.
+
+"Aika?"
+
+"Kello kaksi!"
+
+"Viekää hänet ylös!" käski ritari.
+
+"Minä voin itse laittaa lääkkeet, jotka..."
+
+"Hiljaisuus lienee tätä nykyä paras lääke. Saamme huomenna puhua
+lähemmin asiasta."
+
+Sotamiehet kantoivat hänet ulos kellarista ja sitten hänen entiseen
+huoneeseensa.
+
+Rikissa oli sillävälin istunut liikkumatonna ja suletuin silmin.
+
+"Mihin soisitte teidät vietävän, neitsyt?" kysyi ritari liikutettuna.
+
+"Omaan huoneeseeni", vastasi Rikissa.
+
+"Mutta teillä ei ole ketään, joka teitä hoitaisi?"
+
+"Lähettäkää noutamaan Agneta sisarta Pyhän Klaaran luostarista."
+
+"Ja yrtintuntijaa?"
+
+"Ei! Huomenna täytyy tulla erään toisen."
+
+"Ketä tarkoitatte?"
+
+"Kristina neitsyen opettajaa, Olavi Juhananpoikaa!" Heikko puna
+lehahti kalpeille poskille.
+
+"Sanokaa hänelle, että se on viimeinen pyyntöni!"
+
+"Tahtoanne noudatetaan!"
+
+Mutta vasta kun Rikissa oli viety kamariinsa ja luostarisisar
+saapunut, lähti ritari kovanonnen talosta, luvaten palata aikaisin
+seuraavana aamuna.
+
+Kello oli kymmenen illalla ja kaupunki oli vaipunut uneen, Pietari
+herra herätettiin ja hänelle ilmoitettiin mitä oli tekeillä.
+
+Sten Kristerinpojan läheisenä sukulaisena oli hänen ilmoitettava
+tälle, että salahanke oli keksitty, taivutettava hänet tunnustamaan,
+mitä sillä oli tarkoitettu, ja, jos hän kieltäytyi tästä, teljettävä
+hänet huoneeseensa.
+
+Ã…ke herran oli koottava salaliittolaiset, jollakin verukkeella
+vietävä heidät raatihuoneelle ja pidettävä siellä varmasti
+vartioituina seuraavaan päivään, jolloin neuvosto sai asioista
+määrätä.
+
+Koskaan ei ole suunniteltu aseiden riisuminen käynyt tyynemmin.
+Todistukset salaliittolaisia vastaan olivat siksi selvät, ettei niitä
+voinut kieltää, ja kun voittajapuolue tuntui olevan taipuvainen
+lempeyteen, katsottiin viisaimmaksi heti tarttua rukouskirjaan ja
+lykätä syy toisten niskoille.
+
+David maisteri oli väärillä huhuilla ja ilmiannoilla nostattanut
+myrskyn; kun hän oli poissa, odotettiin sen pian asettuvan.
+
+Seuraavana aamuna ilmoitettiin yön tapahtumista Märta rouvalle. Herra
+Pietari Turenpoika sanoi hänelle, että kaupungin oli kiittäminen
+nuorta Rikissaa siitä tyyneydestä, mikä vallitsi, ja hän luultavasti
+sai maksaa sen hengellään.
+
+Kun Akseli, Årstan herra, sai kuulla mitä oli tapahtunut ja että
+David maisteri oli kuolemaisillaan, tahtoi hän rientää hänen
+luoksensa saadakseen sormuksensa takaisin. "Nyt ei hänellä ole mitään
+syytä pitää sitä", sanoi hän Pietari Turenpojalle.
+
+"Minä seuraan teitä", vastasi tämä. "Minua haluttaa kuulla, kuinka
+hän pääsee täyttämästä toivomustanne."
+
+Lähettiläs, joka kutsui Olavia Rikissan luo, tapasi hänet juuri hänen
+ollessaan lähdössä Upsalaan.
+
+Se ei häntä miellyttänyt, mutta kuolevan toivomus on pyhä, ja hän
+riensi sitä noudattamaan.
+
+Puna tytön poskilla ja iloinen hymy, jolla hän otti Olavin vastaan,
+ei viitannut läheiseen kuolemaan. Tämän ajatuksen luki hän siitä
+kummastuksen ilmeestä, jolla nuori mies katseli häntä saapuessaan.
+"En minä ole teitä pettänyt", sanoi hän ojentaen tulijalle kätensä.
+"Agneta sisar sanoo, että minulla on ainoastaan muutamia tunteja
+elinaikaa."
+
+"Sisäiset elimet ovat pahoin vahingoittuneet", vastasi nunna
+nyyhkyttäen.
+
+"Meillä ei siis ole lainkaan aikaa hukata", jatkoi Rikissa. "Istukaa
+sängyn viereen ja antakaa minulle kätenne, niin saan enemmän
+rohkeutta tunnustukseeni."
+
+Olavi teki kuten kuoleva pyysi, mutta kun hän ojensi kätensä, tunsi
+hän, että tämän kädet olivat kuumeenpolttavat.
+
+"Minä olen ollut suuri syntinen", aloitti Rikissa. "En teoissa,
+mutta ajatuksissa. Ylpeyteni minut on pelastanut lankeamasta, ei
+synninkammoni. Hän, joka myös kamppailee kuoleman kera, imarteli
+kaikkia pahoja taipumuksiani, minä olin isäni piloille hemmoiteltu
+lapsi, mutta hänen vaikutuksestaan tulin veikisteleväksi,
+oikukkaaksi, valhettelevaksi! Minä tunsin hänen aikeensa tehdä
+minusta erään korkean herran jalkavaimon enkä minä ollut siihen
+taipumaton. Harjoituksen vuoksi kiemailin hänellekin, mutta sen tein
+ainoastaan häntä kiduttaakseni, sillä sydämeni vihasi ja halveksi
+häntä... Sitten tulitte te!..."
+
+Hän pysähtyi, näytti kuin puhuminen rasittaisi häntä yli voimien.
+
+"Levätkää vähän!" pyysi Olavi osanottavasti.
+
+"En, minulla ei ole aikaa! Ne harvat sanat, jotka puhuitte, olivat
+lempeitä ja hyviä, mutta te ette kiinnittänyt mitään huomiota minuun,
+ja se oli niin tavatonta, ette se herätti huomiotani.
+
+"Minä en teettänyt kirjaa valmiiksi, jotta te tulisitte uudestaan,
+monta kertaa... Kaikki, mitä sanoitte minulle, oli aivan erilaista
+kuin muiden juttelut, tuntui kuin olisin luonut silmäyksen uuteen
+maailmaan, ja joka kerta kyllästyin yhä enemmän siihen, missä elin.
+Mutta teidän välinpitämättömyytenne harmitti minua... Miksi ette
+rakastaisi minua samoin kuin kaikki muutkin? Olin varma siitä, että
+toinen rakkaus oli syynä siihen, ja minä iloitsin saatuani tietää,
+ettei siihen vastattu!"
+
+Olavi kääntyi hänestä hieman poispäin.
+
+"Olin nyt varma voitosta. Kristina neitsyt tarjosi teille käteni,
+jäte hylkäsitte sen. Seisoin kuin ukkosen lyömänä. Te hylkäsitte sen,
+mitä niin monet muut tavoittelivat!...
+
+"Teidän sydäntänne ei voinut voittaa kauneus, eivät maalliset
+aarteet, vaan ainoastaan se, jonka sielu näytti niin puhtaalta ja
+viattomalta kuin kirkkain tähti taivaan laella... Minusta tuntui
+sillä hetkellä, kuin lyijypainot painaisivat minua maahan, kuin
+olisin voinut vajota maan alle! Te lähditte, ja minusta oli niin
+synkkää ja tukehduttavaa... Minun täytyi poistua!... Kuinka monet
+ajatukset ovatkaan siitä pitäen tulleet ja menneet menojaan!... Olen
+rukoillut -- ensi kerran sydämeni syvyydestä!... Olen kamppaillut
+epätoivossani... Ah, mitä kaikkea olenkaan kokenut muutamissa
+tunneissa!... Jokin salainen ääni kehoitti minua tulemaan tänne.
+Sen jälkeen on kaikki tapahtunut korkeammasta vaikutuksesta. Herra
+armossaan salli minun sovittaa syntini hengelläni!... Nyt varisee
+kaikki synnin kuona pois, sieluni puhdistuu, ja minä tulen niin
+kirkkaaksi kuin tähti taivaalla... Silloin ette minua enää halveksu!"
+
+"Sitä en ole tehnyt koskaan", sanoi Olavi syvästi liikutettuna. "Jos
+saatte elää, rakastan teitä kuten sisartani, ja jos lähdette täältä,
+ikävöin nähdä teidät jälleen."
+
+"Kiitos!" sanoi Rikissa. "Kuulkaa nyt vielä: Tämä koristus on minun;
+käyttäkää se köyhien hyväksi!... Agneta sisar sanoo teille, missä
+isäni kaikki aarteet ovat säilössä... Lohduttakaa häntä, kun hän on
+menettänyt tyttärensä -- tervehtikää häntä ja -- veljeäni --" Hänen
+päänsä vaipui alas, Olavi kannatti häntä käsivarsillaan, ja nojaten
+hänen rintaansa vasten huokasi Rikissa viimeisen henkäyksensä, kuten
+lapsi äitinsä sylissä.
+
+Kun ritari Pietari Turenpoika ja Akseli, Ã…rstan herra, astuivat David
+maisterin luo, oli siellä ennen heitä vanha nainen, jota he pitivät
+sairaanhoitajattarena.
+
+Hän seisoi pystypäin, käsivarret ristissä ja oikea käsi nyrkkiin
+puristettuna. Ankarasti, melkein uhkaavasti katseli hän makaavaa.
+
+"Kuinka sairas voi?" kysyi Pietari herra.
+
+"Ryöväri, rosvo hän oli!" huudahti nainen. "Kuolleet noutakoot nyt
+kuolleensa! Mitä hän varasti minulta, olen nyt ottanut takaisin!"
+Näin sanoen poistui hän huoneesta.
+
+David maisteri oli kuollut ja sormus poissa. Valmyra oli ottanut sen
+takaisin.
+
+Seuraavana päivänä pidettiin juhlallinen messu Pyhän Klaaran
+pääkuorissa. Useita jaloja ritareita ja rouvia oli läsnä; se oli
+kunnioituksen ja kiitollisuuden osoitus... Mutta kun kirstu oli
+laskettu hautaan ja hauta luotu umpeen, silloin istutti Olavi
+valkoisen ruusupensaan haudalle ja mietti itsekseen: "Monet saavat
+kilvoitella vuosikaudet vapautuakseen syntitaakastaan, harvat voivat
+siitä päästä yhdellä ainoalla uhrautuvalla teolla."
+
+
+
+
+7.
+
+HEMMING GADD.
+
+
+Viimeksi tavatessamme tätä merkillistä miestä ei hän ollut vielä
+sivuuttanut keski-ikäänsä. Elämällä oli vielä jälellä rusohäiveitään,
+mutta ne pettivät ja hänen mielensä katkeroitui. Epäluulo ja
+ihmisten halveksuminen juurtui yhä syvemmälle hänen sieluunsa,
+samalla kertaa kuin hän osoitti sanoin ja toimin uhrautuvaisuutta ja
+isänmaanrakkautta, joka saa hakea vertaistaan. Nyt oli hän täyttänyt
+kuusikymmentä vuotta, hän katseli maailmaa yhä synkemmin silmin,
+ja samalla kertaa kuin hän täytti velvollisuutensa pelottomalla
+rohkeudella, jota hän aina oli osoittanut, purki hän sappensa
+pureviin sanoihin ja soimauksiin, välittämättä siitä, sattuivatko
+ne kuninkaaseen, arkkipiispaan tai valtakunnan suurmiehiin. Mitä ei
+kukaan muu uskaltanut, sen otti Hemming Gadd tehdäkseen: Kalmarin
+valloittamisen takaisin tanskalaisten käsistä. Vaadittiin hänen
+rautatahtoaan ollakseen pelästymättä suunnattomia vaikeuksia, mutta
+alituiseen pitääkseen maalinsa näkyvissä.
+
+Kaupunkiin ja linnaan oli muonantuonti vapaa merenpuolelta, ja
+tämä ei suinkaan vähässä määrin vaikeuttanut piiritystä. Aseista
+ja ruudista oli sellainen puute, että piispa sanoi saattavan pian
+turvautua kiviin niin hyökätessään kuin puolustautuessaankin. Pieni
+sotajoukko oli enimmäkseen palkkaväkeä, ja kun tämä ei saanut
+riittävästi muonaa ja palkkaa, oli innostus vähäinen ja kapina
+puhkeamaisillaan.
+
+Mutta Hemming tohtori oli valppain ajatuksin ja avoimin silmin
+mukana kaikkialla. Häntä ei estänyt mikään, hän kukisti esteet
+järkähtämättömällä tahdollaan, ja sen, joka ei seurannut tai totellut
+häntä halustaan, täytyi tehdä se pakosta.
+
+Kun Svante Niilonpoika saapui Kalmariin, kauhistutti häntä se puute,
+joka vallitsi elintarpeihinkin nähden; mutta piispa sanoi:
+
+"_Antaa_ ei tahdota, minun täytyy siis _ottaa_, ja Voionmaa saa olla
+ruoka-aittana."
+
+Mukanaan tusinan verta miehiä purjehti hän eräänä yönä ulapalle
+muutamilla viheliäisillä venheillä ja palasi jo seuraavana päivänä
+ruokavaroilla lastatuin laivoin.
+
+Valtionhoitaja nuhteli häntä siitä, että hän uskalsi henkensä
+sellaisiin yrityksiin.
+
+"Ainoastaan sillä ehdolla ne onnistuvat", vastasi hän. "Mikäli
+mahdollista, koetan saada hyvin sanoin, mitä muuten täytyy ottaa
+väkisin. Olen huomannut, että se onnistuu hyvin!"
+
+Monet aatelismiehet olivat sitoutuneet lähettämään väkeä, aseita
+ja rahaa piispalle, mutta kukaan ei ollut sitä tehnyt. Ja kaikki
+muistutukset jätettiin huomioon ottamatta.
+
+Ja tälle miehelle, joka antoi henkensä ja verensä ja kaiken mitä
+omisti isänmaan puolustukseksi, hänelle täytyi Svante herran viedä
+viesti, että hänet pidettiin arvottomana hoitamaan sitä virkaa,
+joka oli hänen hallussaan, ja että tuomiokapituli oli sanoutunut
+irti uskollisuudestaan ja kuuliaisuudestaan häntä kohtaan ja että
+piispankymmenykset häneltä lakkautetaan.
+
+"Sitä odotinkin!" vastasi Hemming synkin katsein. "Jos olisin
+käynyt Hannu kuninkaan asioita, olisi hän kernaasti antanut minulle
+kahdenkin hiippakunnan tulot, mutta nyt olen ollut isänmaalleni
+uskollinen ja sentähden saan kokea, minkä arvoinen ruotsalainen
+kiitollisuus on."
+
+"Ei ole epäilystäkään, etteikö päätös ole johtunut pelkästä
+kateudesta", huomautti Svante herra. "Sentähden, ettei piispanvaali
+ole saanut paavin vahvistusta, on päätös tehty, ja neuvosto
+on kirjoittanut sen alle, mutta sen paneminen toimeen ei tule
+kysymykseen."
+
+"Eikä sitä olisi hyvä tehdäkään ilman minun suostumustani", tokaisi
+Hemming tohtori. "Voin hyvin sanoa, että rahvas on minun puolellani."
+
+"Olen kirjoittanut tuomiokapitulille ja pyytänyt sen jäseniä tarkoin
+miettimään."
+
+"Kunhan kirje saapuu, en minä jättäydy heille vastauksen velkaan!"
+
+"Rakas veli, älkää kirjoittako sitä liian tuimin sanoin! Mitä
+hyödyttää panna enemmän sytykkeitä tuleen, ja kuinka voin minä
+näinä kovina aikoina tulla toimeen ilman teitä ja luotettavaa Åke
+Hannunpoikaa!"
+
+"Niin kauan kuin Jumala suo terveyttä ja voimia, ei kumpikaan meistä
+tule väistymään."
+
+Valtionhoitaja kertoi, että hän oli saanut kirjeen Märta rouvalta,
+joka kertoi kapinasta, mikä Tukholmassa oli tanskalaisten vehkeilyjen
+johdosta ollut puhkeamaisillaan, mutta minkä Pietari Turenpoika oli
+saanut sen estetyksi.
+
+"Tunnettu asia on, että huono kylvö kasvaa ja rehoittaa kaikkialla,
+mihin tanskalaiset päänsä pistävätkin", sanoi elektus. "Tiedättehän
+mitä parhaallaan tapahtuu Norjassa?"
+
+"Prinssi Kristian on siellä, olen kuullut. Mieliala ei ole juuri
+tanskalaisystävällinen, ja on kai aikomus tuketa puro, ennenkuin se
+paisuu virraksi. Norjalaiset ryömivät ikeen alle nyt kuten ennenkin."
+
+"Luulenpa, että minä olen saanut viimeiset tiedot. Siellä on puhennut
+kapina, mutta prinssi Kristian on sen tukehuttanut siten, että nyt
+monet sadat päät seipäihin pistettyinä muodostavat piikkiaidan
+Agerhusin ympärille. Mutta ei siinä kyllin, Hamarin piispa on
+vangittu viekkaudella."
+
+"Kaarlo Jensen on ruotsalaismielinen?" huomautti Svante herra.
+
+"Siinä juuri syy piileekin. Hän on ruotsalainen synnyltään,
+kasvatettu Ruotsissa, ja monet ystävyyden siteet kiinnittävät hänet
+tähän maahan. Prinssi teeskenteli luottamusta häneen ja pyysi hänen
+neuvoaan. Piispa, joka ei epäillyt mitään, suostui matkustamaan
+hänen luoksensa. Vierailu päättyi siihen, että hän nyt istuu vankina
+Agerhusin linnoituksessa."
+
+"Prinssin täytyy päästää hänet vapaaksi!"
+
+"Ei ennenkuin on riistänyt hänen henkensä."
+
+"Sitä hän ei uskalla!"
+
+"Hän tekee mitä tahtoo!"
+
+"Silloin kulkee hän kohden kukistumisen!"
+
+"Mitä pahaa sitä ennen ehtii tapahtua, sen kyllä saanemme mekin
+kokea, jollei meillä ole tarpeellista voimaa vastarintaan silloin kun
+vielä aika on."
+
+"Sitä mieltä minäkin olen, että ainoastaan vakavassa vastarinnassa on
+pelastuksemme. Rauhanystävät ovat suostuvaiset kuninkaan ehdotukseen,
+että hän määrätystä rahasummasta luopuu vaatimuksistaan Ruotsiin."
+
+"Luullakseni se ei tapahdu niin kauan kuin minä ja muut
+ruotsinmieliset ovat elossa, puolustaen valtakunnan etuja ja
+itsenäisyyttä!" virkkoi piispa.
+
+"Minä näen pelastuksen mahdollisuuden kireässä suhteessa
+hansakaupunkien ja Tanskan välillä."
+
+"Kunpa heidät vain saisi varustamaan laivaston!" huudahti piispa.
+
+"Heidän täytyisi tehdä se, jollei muun vuoksi, niin tehdäkseen lopun
+tanskalaisesta kaapparijoukkueesta, joka Tanskan kuninkaan puolesta
+harjoittaa merirosvousta niin Suntissa kuin Itämerelläkin."
+
+"Lyypekillä ei liene mitään sitä vastaan."
+
+"Falsterin kokouksessa olivat tanskalaiset häikäilemättä kerskailleet
+niillä kallisarvoisilla tavaroilla, jotka oli rosvottu hansalaisilta
+kauppamiehiltä. Nämä olivatkin kovasti suutuksissaan lähteneet
+kaupungista."
+
+"Lyypekki ei alistu koskaan tykkänään katkaisemaan kauppasuhteitaan
+Ruotsiin."
+
+"Salakuljetus kukoistaa paremmin kuin konsanaan, ja toivoakseni on se
+jatkuva, kunnes sota puhkeaa, mutta täytyisi ryhtyä ponteviin toimiin
+sitä elvyttääkseen."
+
+"Mihin niin?"
+
+"Muutamia hartaita isänmaan ystäviä olisi lähetettävä sinne
+selittelemään heidän etujaan."
+
+"Tosiaankin!"
+
+"Poikanne, esimerkiksi."
+
+"Sten?"
+
+"Hänen ulkonäkönsä ja koko esiintymisensä tekee hänet sopivaksi
+voittamaan sydämiä."
+
+"Mutta hänen nuoruutensa?"
+
+"Sellaista luetaan harvoin viaksi!"
+
+"Hänen suuri kokemattomuutensa?"
+
+"Hän ei tulisikaan matkustamaan yksin."
+
+"Kenenkäs kanssa?"
+
+"Jollei minulla olisi näitä jalkarautoja jaloissani, tahtoisin minä
+lähteä mukaan."
+
+"Varrotkaamme aikaamme!"
+
+"Se on minunkin tarkoitukseni! Millaiset ovat välimme Venäjän kanssa?"
+
+"On tehty aselepo kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Ei tosin ole mitään
+varmuutta, että tehdyt sitoumukset pidetään, mutta onneksi eivät
+Hannu kuninkaan ja Venäjän suuriruhtinaan välit näytä olevan hyvät,
+ja se on meille parhaimpana rauhanmerkkinä."
+
+"Onko maassa tyyntä?"
+
+"Tyynempää kuin on ollut pitkiin aikoihin! Erik Turenpoika istuu kuin
+haukka tunturilla ja tähystelee yli maan ja veden; sellainen mies on
+kullan arvoinen."
+
+"Eikö kukaan ole koettanut kylvää vainon siementä välillenne?"
+
+"On kyllä, ainahan sellaistakin tapahtuu."
+
+"Mitä he ovat sanoneet?"
+
+"Että hän on liian mahtava!"
+
+"Niin hän onkin!"
+
+"Sanotteko tekin niin?"
+
+"Sanon, jos hän käyttää valtaansa väärin!"
+
+"Sitä hän ei tee!"
+
+"Silloin pitäisi hänen olla vielä mahtavampi."
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Sentähden, että hän on isänmaan ystävä, jolle vain harvat vetävät
+vertoja."
+
+"Se on totta!"
+
+"Epäluulo voi olla kuin pienin siemen, mutta se kasvaa pian suureksi
+puuksi. Teillä on synnynnäinen taipumus antamaan sen kasvaa yli
+päänne."
+
+"Sitä en voi muistaa."
+
+"Entä teidän ja Sten Sturen välien rikkoontuminen?"
+
+"Hemming veikko, teidän ei tarvitse muistuttaa minulle sitä, en ole
+sitä unhoittanut!" sanoi hän.
+
+"En olisi sitä tehnytkään", vastasi tämä, "jollei eräs Erik herran
+kirje..."
+
+"Valittaako hän minua vastaan?"
+
+"Ainoastaan pitkää vaitioloanne, jota hän ei sano voivansa ymmärtää."
+
+"No, tahdon nyt kirjoittaa hänelle ja sanoa, että luotan häneen kuten
+itseeni."
+
+"Se on oikein!"
+
+"Kiitos varoituksesta!"
+
+Molemmat miehet pudistivat toistensa kättä, ja piispa jatkoi:
+"Kerronko teille merkillisiä uutisia Norjasta?"
+
+"Näen kasvoistanne, etteivät ne ennusta hyvää."
+
+"Kristian prinssi oleskelee tätä nykyä Bergenissä."
+
+"Tiedän sen!"
+
+"Hänen armonsa arkkipiispa, joka luultavasti tahtoi päästä nuoren
+herran suosioon, kertoi hänelle, että kaupungissa oli ihmeen kaunis
+tyttö, ja prinssin valtasi uteliaisuus."
+
+"Luullakseni ei ilmestynyt mitään vaikeuksia."
+
+"Ei ollut aivan ilmankaan, koska linnaan laitettiin suuret illatsut,
+ja niihin kutsuttiin kaupungin ylhäisimmät porvarit, samoin Sigbrit
+ja hänen tyttärensä..."
+
+"Sigbrit?" huudahti Svante Niilonpoika.
+
+"Hän lienee hollannitar syntyään ja elätti itseään pienellä
+leipomaliikkeellä."
+
+"Hänen tyttärensä...?"
+
+"Nimeltään hän on Dyveka! 'Pikku kyyhky' tulee nokkimaan monet
+jyväset vainioiltamme."
+
+"Kertokaa edelleen!"
+
+"Hän tuli äitineen mukaan pitoihin. Prinssi ei voinut saada silmiään
+kääntymään pois kauniista tytöstä. Todellisuus vastasi hänen
+kuulemaansa. Hän koetti illan kuluessa salata tunteitaan, mutta
+ennenkuin illatsu oli lopussa, tiesivät kaikki, että hollannitar oli
+hurmannut prinssin tykkänään."
+
+"Seuraus oli selvä?"
+
+"Tyttö lienee tosiaankin tehnyt estelyitä, mutta äiti tasoitti
+vastukset. Molemmat seurasivat prinssiä Osloon, mihin hän nyt
+rakennuttaa heitä varten suurta upeaa kivitaloa."
+
+"Näin tytön lapsena; hänestä lupasi tulla kauniimpi kuin äidistään."
+
+"Tämä lienee tavattoman viisas nainen."
+
+"Kyllä hän on!"
+
+"Ovela ja vallanhimoinen ja sitä paitsi harvinaisen tietäväinen
+naisihmiseksi."
+
+"Sen kyllä uskon!"
+
+"Hän on niin vallannut Kristianin, että tämä on tehnyt hänet
+neuvonantajattarekseen."
+
+"Se ei ennusta hyvää Ruotsille, sillä me emme ole kyllin vahvoja
+ajamaan vihollista maasta. Me voimme ainoastaan väsyttää hänet ja
+jos mahdollista hankkia liittolaisia", puuttui Svante Niilonpoika
+puhumaan.
+
+"Niin, hansakaupungeista!"
+
+"Hannu kuningas on ollut niin varomaton, että on tehnyt ne
+vihollisikseen."
+
+"Avaamalla satamansa kaikkien muidenkin kansakuntien laivoille."
+
+"Toivoisin, että mekin voisimme tehdä samoin, mutta silloin
+menettäisimme ainoan liittolaisemme."
+
+"Sentähden täytyy meidän alistua toistaiseksi; riippuu siitä, mitä he
+uskaltavat puolestamme."
+
+"Ruotsin kauppa on hansakaupungeille elinkysymys."
+
+"Juuri sentähden täytyy etujen koitua meidän hyväksemme."
+
+"Heti palattuani Tukholmaan", sanoi Svante herra, "ehdotan
+neuvostolle, että se kirjoittaisi tästä asiasta Lyypekin
+pormestarille ja neuvostolle".
+
+"Se minustakin on viisainta; ensin on kysyttävä heidän mieltään ja
+sitten toimittava sen mukaan."
+
+"Sydäntäni viiltää nähdessäni tanskalaisten laivojen täysin purjein
+laskevan satamiimme ryöstämään ja hävittämään; jos minulla olisi
+Tor'in vasara, musertaisin heidät muruiksi."
+
+Ja tarmokas piispa löi kädellään miekkansa kahvaan, kävellen
+kiihkeästi huoneessa edestakaisin.
+
+"Niin kauan kuin te, Hemming veikko, seisotte täällä valtakunnan
+itäreunalla ja Åke Hannunpoika puolestaan lännessä pitää vihollista
+silmällä, ja te molemmat olette aina valmiit iskemään häneen ja
+tekemään hänelle tuhoa, kun taasen minä milloin siellä, milloin
+täällä tähystelen, mitä muissa paikoin ollaan vailla, uskallan sanoa,
+että maa on jotakuinkin turvattu ulkonaisia vihollisia vastaan. Mutta
+meillä on toisiakin, jotka eivät ole vähemmän vaarallisia."
+
+"Sentähden ei taistelu koske ainoastaan Tanskan kuninkaita, vaan
+monia Tanskan suurmiehistäkin ja kenties etupäässä kirkkoa."
+
+"Te ette voi koskaan sopia arkkipiispan kanssa!"
+
+"Samoin kuin hänkään ei voi sopia, ei teidän eikä minun kanssani! Ja
+mikä on syynä? Pelko, että valta liukuu pois pappisvaltiasten käsistä
+ja siirtyy maallisille suuruuksille. Eikö hänen armonsa asettunut
+liikkeen eturintamaan Sten herraa vastaan? Ettekö luule hänen voivan
+tehdä samoin teitäkin vastaan? Mikä on syynä hänen ja tuomiokapitulin
+katkeruuteen, jollei luopuminen heidän poliitiikastaan, mikä on
+heidän silmissään vaarallinen merkki?"
+
+"Sanokaa: yhä enentyvä heikkous, arkkipiispa on vanha ja sairas."
+
+"Hän voi olla terve ja sairas olosuhteiden mukaan ja kuitenkin elää
+sekä teidän että minun jälkeeni."
+
+Svante kertoi hänelle tapauksen piispantalossa. "Näettekös,
+näettekös!" huudahti Hemming tohtori. "Sanon vielä kerran, olkaa
+varuillanne! Ette te, ei poikanne eikä emäntänne voi olla varma hänen
+lähettiläiltään."
+
+Valtionhoitaja viipyi Kalmarin edustalla viikon paikkeille. Sillaikaa
+kulki nuori Sten ympärinsä upseerien ja sotilasten keskuudessa;
+hän tiedusteli piiritystöiden menoa ja voitti sekä päällystön
+että miehistön yksinkertaisella, vaatimattomalla olennollaan,
+reippaudellaan ja viisailla kysymyksillään.
+
+Eräänä päivänä kuuli hän sattumalta keskustelun muutamien sotilaiden
+kesken, jotka keskenään valittivat raskasta leirielämää, niukkaa
+muonaa ja palkkansa alituista myöhästymistä.
+
+"Varmaankin mieluummin istuisitte kotituvassanne äidin luona?" sanoi
+nuorukainen ja meni lempeästi hymyillen heidän luoksensa.
+
+Nämä tunsivat hänet heti ja vetääntyivät hämillään syrjään.
+
+"Vastaa sinä minulle!" sanoi Sten ja kääntyi siihen, joka hänestä
+näytti vähimmän ujostelevalta.
+
+"Eipähän ole juuri hupaistakaan maata aina taivasalla, olla nälissään
+kuin juoksukoira ja joko heittää keikaa tai joutua raajarikoksi."
+
+"Olet oikeassa, voi olla hupaisempaakin."
+
+"Niin on, niin on!" säestivät kaikki, hieman rohkeampina.
+
+"Mutta kuulkaas, pojat, ajatelkaas, jos naapuri tulisi ja tahtoisi
+ottaa oman rakkaan tupanne!"
+
+"Hitto soikoon, sen saa hän jättää sikseen!"
+
+"Mutta jos hänestä on oma tupansa liian pieni ja hän tahtoo teidän
+tupanne lisäksi?"
+
+"Se olisi anastusta ja vastoin lakia ja oikeutta."
+
+"Mitäpä hän sellaisista välittäisi!"
+
+"Me kyllä hänet estäisimme."
+
+"Teitä on täällä nyt kuusi kappaletta! Otaksutaan nyt, että hänellä
+olisi kaksitoista renkiä ettekä voisi pitää puolianne?"
+
+"Silloin koko kyläkunta kertyisi koolle ajaakseen pois rosvot."
+
+"Se kai olisikin oikein!"
+
+"Muuten ei kannattaisikaan elää!"
+
+"Olen samaa mieltä kuin tekin, pojat, mutta otaksukaa nyt, että
+naapurin rengit ovat murtautuneet ruoka-aittoihinne ja vieneet
+kaiken, mitä siellä oli syötävää?"
+
+Miehet kynsivät korvallisiaan. "Silloin kai saisi nähdä nälkää!"
+vastasivat he. "Se on raskasta!"
+
+"Ei voi auttaa!"
+
+"Ei, jos annatte naapurin pitää mitä on ottanut ja sitten rupeatte
+hänen rengeikseen, silloin on hän velvollinen elättämään ja
+vaatettamaan teidät."
+
+"Ennen tappelen viimeiseen vereen."
+
+"Niin, niin!" huusivat kaikki toiset. "No, eikö Tanska ole juuri
+sellainen jumalaton naapuri, joka tahtoo riistää maamme ja
+vapautemme? Eikö meidän täydy tuimasti taistella ja kärsiä puutetta
+saadaksemme vihdoin hänestä voiton ja ajaaksemme hänet tiehensä?"
+
+"Kyllä, se on totta se!"
+
+"Minä olen vielä liian nuori ollakseni mukana, mutta muutamain
+vuosien kuluttua tulen seisomaan rinnallanne, ja jos kaadun, olen
+iloinen saadessani uhrata henkeni isänmaan puolesta!"
+
+"Oh, me kyllä puolustaisimme häntä!" huusivat kaikki kilvan.
+
+"Hän on kuin emo mehiläispesässä", lisäsi muuan miehistä, "jos se
+kuolee, hajoaa koko parvi".
+
+Stenin vertaus ei jäänyt hedelmättömäksi. Sotamiehet kertasivat sen
+miehestä mieheen, he ajattelivat asiaa omalla tavallaan, ja kun
+nuorukainen matkalle lähtiessään viittasi heille jäähyväisiksi,
+kajahti raikuva hurraa valtionhoitajan ja hänen poikansa jälkeen.
+Ystävysten Svante Niilonpojan ja Hemming Gaddin kohtaus ei ollut
+ainoastaan kirkastanut heidän toiveitaan, se oli myös vahvistanut
+ystävyyden sidettä ja rohkaissut uusiin ponnistuksiin. Kaksi tulta
+voi lämmittää kukin itsekseenkin, mutta yhdistettynä kohoaa niiden
+voima moninkertaiseksi.
+
+Ne rahat, jotka valtionhoitaja jätti piispalle, käytettiin etupäässä
+palkkojen maksuun. Siten virkistyi mieliala eloisammaksi, ja kun
+elektus jatkoi piiritystyötä, ei tehty mitään vastaväitteitä.
+
+Luotiin uusia vallituksia, tehtiin työtä yötä päivää, ja Hemming Gadd
+oli mukana kaikkialla, rohkaisten, innostaen. Usein tarttui hän itse
+lapioon, ja näyttäytyi, ettei ruumiinvoimissa voinut kukaan vetää
+hänelle vertoja. Kun raaka ihminen juuri tätä pitää korkeimpana,
+nautti piispa suurta kunnioitusta upseerien ja sotamiesten
+keskuudessa.
+
+Jos Joakim Trollella olisi ollut riittävästi keinoja, olisi hän
+vaikeuksitta voinut estää vallinluonnin, mutta huolimatta kaikista
+Tukholmaan lähetetyistä kirjeistä ja viesteistä jätettiin hänet
+selviytymään niin hyvin kuin voi.
+
+Vihdoinkin olivat vallitukset valmiit, ja nyt alkoi kaupungin
+pommitus. Hemming Gadd tahtoi säästää porvareita niin paljon kuin
+mahdollista: heidän joukossaan oli hänellä monia ystäviä, vaikkakin
+tanskalaisten pelko esti näitä sitä osoittamasta -- ja hän tahtoi
+heidät mielellään säilyttää puolellaan.
+
+Itse tähtäsi hän ensimäisen laukauksen -- dominikaaniluostaria
+kohden. "Minä tunnen ne helvetin sikiöt!" jupisi hän. "He
+ansaitsevat, että heidän pesänsä poltetaan."
+
+Mutta kaupungissa oli kaikki mitä suurimmassa kuohunnassa. Kuinka
+mielellään olisivatkaan porvarit avanneet kaupunginportit, mutta
+Joakim herra oli ryhtynyt varokeinoihin, ja jokaista, joka lähestyi
+muureja, uhattiin henkensä menettämisellä.
+
+Sillävälin oli tuli sytyttänyt niin luostarin kuin kirkonkin.
+Joutilas väkijoukko, jolta kiellettiin pääsy sisälle, seisoi
+töllistellen ulkona. Monet itkivät ja vaikeroivat, toiset taasen
+katselivat äänettöminä, kuinka papit ja munkit juoksivat kilvan
+huutaen pyhimyksiä apuun. Liekit levisivät nopeasti kaikkiin
+suuntiin, muutamat leimahtelivat korkealle taivasta kohden, toiset
+tunkeutuivat kammioihin ja komeroihin, munkkiselleihin ja pieniin
+salakoppeihin, jotka olivat täynnä pulloja, ja nämä räjähtelivät
+rikki, sähähdellen ja räiskähdellen, ja liekit leimahtelivat yhä
+hurjemmin. Mutta sen jälkeen nuoleskelivat punaiset kielet monien
+kätkettyjen käsikirjoitusten lehtiä.
+
+Jo romahtelivat hirret ja tukit, hehkuvia kuparipaloja kimmahteli
+katoilta, ja kehen ne sattuivat, hän oli kuoleman oma. Rakennus
+rusahteli saumoistaan, se ulvoi ja vinkui, kuin kaikki pahat henget
+olisivat ajelleet toisiaan, mutta yhä jatkoi tuli hävitystyötään.
+Se ei säästänyt edes vanhaa luostaripuutarhaakaan; nuoret puut
+syttyivät itsekin lämpimissä syleilyissä. Varsinkin yhtä näistä
+tuli ahmi, se tunkeutui alas maahan saakka, ja puun juurien alta
+paljastui syvä kuoppa; siellä oli pieniä kirstuja, joissa oli luita
+ja puoleksi maatuneita luurankoja mullin mallin. Samassa kuin tuli
+oli paljastanut kuopan, laimistuivat liekit ja sammuivat.
+
+Pienessä kappelissa oli muuan sangen kallisarvoinen Mariankuva, sen
+ohella pyhimyslippaita ja kultaisia ja hopeaisia alttariastioita,
+jotka olivat jalokivin ja helmin koristellut. Paitsi kuvaa
+säilytettiin luostarin muut kalleudet pienessä huoneessa alttarin
+takana.
+
+Mutta pelästys tai huolehtiminen henkensä pelastuksesta oli vienyt
+munkeilta kaiken mielenmaltin. He eivät muistaneet tätä, ennenkuin
+tuli oli jo ehtinyt tunkeutua kappeliin.
+
+Kaikki pelastuskokeet olivat likipitäen turhat. Apotti huusi, että
+puoli pyhän neitsyen aarteista kuului sen pelastajalle! Nuorin
+munkeista, reipas nuori mies, syöksyi savun täyttämään kappeliin,
+toisten veljien ulkona rukoillessa onnellista päätöstä hänen
+vaaralliselle yritykselleen. Ja vaarallinen se oli tosiaankin. Kun
+hän tuli sieltä ulos, laahaten kuvaa jälessään, horjahti hän kuin
+juopunut ja vaipui tajutonna maahan. Munkit antoivat hänen maata,
+kaikki tunkeutuivat madonnan ympärille, mutta, voi onnettomuutta,
+kruunu oli pudonnut sen päästä, helmet sen kaulan ympärillä olivat
+mustat kuten sen kasvot ja käsivarretkin. Se oli arvoton, kadotetun
+suuruuden surullinen kuva!
+
+He katsoivat toisiinsa; mitä oli nyt tehtävä? Apotti kohotti
+katseensa taivasta kohden ja sanoi:
+
+"Ettekö näe, veljet, pyhän olennon tarkoitusta. Hän tahtoo joutua
+sovitusuhriksi! Niin surullista kuin onkin kadottaa nämä pyhät
+piirteet näkyvistämme, täytyy kuitenkin toivomustemme väistyä hänen
+tahtonsa tieltä. Kantakaamme hänet sisälle, veljet! Katsokaa,
+polttorovio odottaa!"
+
+Mutta kun he lähenivät pyhän kantamuksensa kanssa, olikin kuumuus
+niin suuri, ettei kukaan uskaltanut astua sisään. Ikäänkuin
+äänettömästä sopimuksesta heitettiin puukuva tuleen, ja munkit
+juoksivat pakoon, niin nopeasti kuin kynsistä kykeni...
+
+Hirveästi kumisten ja kolisten olivat kirkonkellot pudonneet
+tornista. Kova ilmanveto oli ensin pannut ne liikkeeseen, ne soivat
+mahtavammin, täyteläämmin äänin kuin konsaan ennen, helähdykset
+aaltoilivat ilmavirtojen mukana yli kaupungin ja kertoivat kellojen
+omista maahanpaniaisista. Kun nämä vihdoin tapahtuivat, jähmettyivät
+ihmiset kauhusta, jokainen pysähdytti työnsä, mikä hänellä oli
+käsillään. Kamalaa onnettomuutta ennustava soitto oli lakannut, mutta
+kirkonkin hetket olivat luetut.
+
+Tuli ei tyytynyt ainoastaan kirkkoon ja luostariin, Samoin kuin
+muutkin hirmuvaltiaat ei se voinut saada kyllikseen, ja kun
+korkeudessa ei enää ollut mitään hävitettävää, tarrasi se alempana
+oleviin esineihin.
+
+Turhaan ponnistelivat porvarit sammutustyössä. Jos se onnistui
+yhdessä paikassa, tarrasi tuli pian toiseen. Laukaukset paukkuivat
+heidän päidensä ylitse, tuuli heitteli tulenliekkejä yli katujen;
+savu oli tukehduttava, ja väliin ilma aivan pimeni.
+
+Huudot ja voivotukset viilsivät ilmaa kaikkialla.
+
+Vuoteenomat sairaat kannettiin alas kellareihin, missä niiden ei
+ainakaan tarvinnut pelätä palamista vuoteihinsa, mutta missä monet
+kuolivat nälkään.
+
+Herra Joakim Trolle ammuskeli tasaisella tulella muureilta, mutta
+miehistö ei ollut lukuisa ja sen oli sitä paitsi vartioitava
+kaupunginportteja. Hän tiesi, etteivät porvarit olleet
+suopeamielisiä. Munkit olivat luotettavampia, ja monet heistä saivat
+palvella sotamiehinä.
+
+Tuuli puhalsi kovasti lännestä, ja toisen puolen kaupungista ollessa
+yhtenä ainoana tulimerenä oli toinen puoli säilynyt melkein kokonaan.
+Täältä lähetettiin onnettomille apua mikäli suinkin voitiin. Mutta
+tuuli saattoi helposti kääntyä ja koko kaupunki muuttua tuhkakasaksi.
+Ainoa mahdollisuus tämän estämiseksi oli päästää ruotsalaiset
+kaupunkiin. Oltiin varmat, että he kaikin voimin auttaisivat sen
+pelastusta.
+
+Mitä kenties ei olisi isänmaanrakkaus voinut, sitä tahtoi
+itsesäilytysvaisto koettaa. Mutta jo pelkkä epäluulokin tästä sai
+Joakim Trollen rankaisemaan rikolliset. Pimeän tullen lakkasi
+ampuminen; molemmin puolin laskettiin kuolleita ja haavoitettuja.
+
+Joakim Trolle kutsutti huomattavimmat porvarit linnaan. He saapuivat
+kalpeina ja vavisten.
+
+"Teidän on huomenna saavuttava muureille joka kynnen", sanoi hän.
+"Minä asetan sotamiehen jokaisen porvarin taakse, ja se, joka ei tee
+velvollisuuttaan, ammutaan heti ilman tutkintoa. Sama rangaistus
+odottaa sitä, joka ei täsmällisesti saavu paikalle. Menkää nyt ja
+ilmoittakaa kaupungin asukkaille!"
+
+"Armollinen herra!" valittivat useat heittäytyen ritarin jalkoihin.
+"Päivän kovien ponnistusten jälkeen emme jaksa pysyä pystyssä."
+
+"Niinpä kokoontukaa kaikki tyyni torille! Sotamieheni kyllä pian
+toimittavat teidät lepoon."
+
+"Ankara herra, olkaa armollinen! Me olemme muureilla aamun ensi
+koitteessa."
+
+"Ettekö luule minun tietävän, että olette pettureita joka sorkka?
+Mutta varokaa, minä en pistä sormiani pinteeseen!"
+
+Pelosta vavisten lähtivät porvarit linnasta.
+
+Mutta kuka pystyy harkitsemaan, kun mieli on hädän ja levottomuuden
+valloissa? Nämä poloiset ihmiset eivät tienneet mitään neuvoa; heillä
+ei ollut enää kirkkojaan, missä rukoilla. He lankesivat polvilleen
+kaduille, itkivät ja valittivat.
+
+Äidit, vaimot ja lapset, jotka pelolla odottivat miesten paluuta,
+riensivät heitä vastaan. He kuulivat kovan tuomion, ja kaduille ja
+toreille polvistui satoja ihmisiä rukoillen apua taivaalliselta
+isältä.
+
+Silloin leimahti salama ja samassa pamahti laukaus. Kaikki
+kuuntelivat hämmästyneinä. Seurasi useampia, ja sen jälkeen kuului
+aseiden kalinaa ja äänten hälinää.
+
+Porvarit pakenivat pelästyneinä vaimoineen ja lapsineen. He
+piiloutuivat mihin voivat.
+
+"Olisikohan se piispa?..."
+
+"Pyhä Jumalan äiti, suo hänelle menestystä!..."
+
+"Pelasta meidät pyöveleistämme ja sortajistamme!"
+
+Niin rukoilivat he kaikki palavin sydämin.
+
+Muutamalta pakenevalta sotamieheltä sai Joakim Trolle tiedon, että
+piispa oli tosiaankin uskaltanut ryhtyä rynnäkköön. Vartiat olivat
+ampuneet laukauksen, mutta heiltä oli riisuttu aseet yhdeltä toisensa
+jälkeen.
+
+Päällikkö raivosi, hän oli päästänyt sotamiehensä levolle ja he
+makasivat kuin tukit.
+
+Sillaikaa kuin heitä herätettiin, kertoi sotamies, että Garpetornin
+luona olivat ruotsalaiset tulleet yli muurin. Portit suljettiin
+heti, sillä ensi sijassa oli linna pelastettava. Joakim herra aikoi
+päivän ensi koitteessa tehdä ryntäyksen ulos, mutta silloin näki hän
+pienen ruotsalaisen sotavoiman linnan edustalla, ympärillään samat
+porvarit, joiden piti auttaa heitä tuhoamaan. He näyttivät olevan
+mitä parhaimmissa väleissä keskenään, ja Joakim Trolle kiroili
+tuhmuuttaan, kun ei ollut heiltä kaikilta hakannut päitä pois.
+
+Aiottu hyökkäys pantiin myöhemmin toimeen; luotettiin ruotsalaisten
+väsymykseen, mutta sitä ei huomattu niistä miekaniskuista, joita he
+jakoivat. Tosin kaatui monta urheaa soturia, mutta kaupunki oli ja
+pysyi piispan käsissä.
+
+Taistelu ei ollut vielä aivan lopussa, kun tohtori Hemming riensi
+kirjoittamaan valtionhoitajalle ja kertomaan hänelle onnellisesta
+tapauksesta.
+
+"Kirjoitan tämän kovassa kiireessä päästyämme kaupunkiin", niin
+päätti hän kirjeensä. "Huomenna saatte tarkempia tietoja, jos
+saan elää näiltä armottomilta miehiltä, ja jätän teidät täten
+kaikkivaltiaan Jumalan haltuun!" Sydämen ilolla lähetti hän tämän
+kirjeen.
+
+Seuraavana päivänä kirjoitti hän jo uudestaan ja pyysi pitämään
+kiitosmessuja yli maan, mutta ennen kaikkea painoi hän
+valtionhoitajan sydämelle, että tämä ensi tilassa lähettäisi apua,
+sekä miehiä että aseita.
+
+Joakimin luo lähetettiin sopimuksen hieroja kehoittamaan, että hän
+luovuttaisi linnan.
+
+"Sanokaa piispalle, että hän saa tulla ja ottaa sen", vastasi tämä
+halveksien.
+
+Urhokas piispa ei olisi toivonut mitään hartaammin, mutta hän tiesi,
+ettei se ollut niinkään helppoa.
+
+Svante Niilonpojalta saapui kirje, jossa kerrottiin, mitä iloa hyvä
+uutinen oli Tukholmassa herättänyt. Valtionhoitaja ja neuvosto
+harkitsivat, miten piispa saisi pyytämänsä avun. Niin hyvin tästä
+kuin saavutetusta menestyksestä oli laadittu kirjeet ja lähetetty
+ympäri valtakuntaa. "Olen sanonut heille", kirjoitti Svante herra,
+"että suuresti heikontunut kaupunki tarvitsee apua, jos sitä mieli
+puolustaa ja suojella, niin ettei koko tämä maanääri tule jälleen
+riistetyksi meiltä pois ja joudu vihollisen tai ulkomaalaisen miehen
+käsiin".
+
+Kalmarin porvarit pitivät täydellä syyllä piispaa pelastajanaan ja
+puolustajanaan, jota ilman ei heidän elämällään olisi suurtakaan
+arvoa. Viikkokausi ruokittiin miehistöä kaupungin kustannuksella,
+ja mihin ikänä piispa astuikin sisälle, oli hänellä oikeus vaatia
+parasta mitä talosta löytyi.
+
+Hemming Gadd ei odottanut eikä vaatinut, että sellaista
+vieraanvaraisuutta jatkettaisiin, ja kun porvarit kaikessa
+nöyryydessä sanoivat hänelle, että heidän aittansa olivat melkein
+tyhjät, niin vastattiin, että hän ja hänen väkensä pitävät huolen
+itsestään nyt kuten ennenkin.
+
+Mutta makeanleivän päivät olivat tuntuneet väestä liian hyviltä, he
+arvelivat tehneensä kylliksi ja tuumivat, että heidän nyt tarvitsi
+levätä ja koota voimia.
+
+Lokakuu oli lopuillaan, kun Kalmari vallattiin takaisin, mutta
+jo joulukuussa täytyi lähteä retkelle Voionmaahan noutamaan
+välttämättömimpiä tarpeita.
+
+Porvariston keskuudessa syntyi, heidän saatuaan tiedon, että
+piispa aikoi lähteä mukaan, sellainen pelästys, että he saapuivat
+joukoittain ja rukoilivat Jumalan ja pyhän neitsyen nimessä, ettei
+hän hylkäisi heitä. Jos hänelle tapahtuisi jokin onnettomuus,
+joutuisi kaupunki heti vihollisen valtaan, ja silloin he olisivat
+hukassa.
+
+Piispan lähin mies, herra Paul Kyle, urhokas soturi, viisas mies ja
+kirjoitustaitoinen, oli samaa mieltä. Hän sanoi paljon mieluummin
+menevänsä niitä vaaroja vastaan, jotka saattoivat väijyä matkalla
+kuin ottavansa vastatakseen kaupungista piispan ollessa poissa, ja
+niin jäi tämä kaupunkiin.
+
+Kalmarin asukkaat hankkivat muutamia veneitä, ja niillä oli mentävä
+yli salmen. Mutta kaupungin edustalla oli tanskalaisia laivoja, jotka
+eivät päästäneet läpi pienintäkään kalastajavenettä, ja hanke vaati
+suurta varovaisuutta.
+
+Eräänä pimeänä yönä lähdettiin retkelle. Kova sade oli onneksi
+sulattanut pois ohuen jääriitteen, ja veneet saattoivat hiljaa ja
+huomaamatta liukua vihollisten laivojen välitse. Hemming Gadd seisoi
+kuunnellen rannalla, kuulisiko hän mitään huudahduksia, mutta kun ei
+mitään kuulunut, otaksui hän, ettei mikään vaara uhannut, ja meni
+kotiin keventynein sydämin.
+
+Pieni retkikunta viipyi poissa kolme vuorokautta. Tämä aika oli
+kyllin pitkä antaakseen aihetta levottomuuteen, mutta kun parvi
+palasi ja saatiin tietää, kuinka monia vaaroja sillä oli ollut
+vältettävinä, selitti Hemming Gadd, että tästälähin otetaan
+elintarpeet lähempää.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin ilmoitti muuan vakooja, että oli tulossa
+tanskalainen avunlähetys Malmöstä Kalmariin.
+
+Urhea piispa oli heti valmis menemään heitä vastaan. Mutta
+hämmästyksekseen havaitsi hän ei ainoastaan nurjamielisyyttä, vaan
+ilmeistä kapinanhalua väessään. Hänen rohkaisevat sanansa eivät
+vaikuttaneet mitään, mutta miehet eivät kuitenkaan kieltäytyneet
+häntä seuraamasta.
+
+Muutamien tuntien marssin jälkeen näkivät he lähestyvän sotavoiman.
+Siihen kuului ainoastaan kahdeksankymmentä keihäsmiestä, eikä piispa
+epäröinyt käydä heidän kimppuunsa.
+
+Mutta silloin palkatun jalkaväen johtaja kääntyi hänen puoleensa ja
+virkkoi, että kun he eivät olleet sitoutuneet taistelemaan avoimella
+kentällä, eivät he voineet eivätkä tahtoneetkaan puuttua tähän
+kahakkaan.
+
+Piispa kääntyi miesten puoleen ja kysyi, oliko tämä heidänkin
+tarkoituksensa.
+
+He vastasivat yksimielisesti myöntäen.
+
+Ja niin sai hän katsella syrjästä, kuinka keihäsmiehet menivät hänen
+edellään Kalmariin ja marssivat esteettömästi linnaan.
+
+Hän kuohui raivosta, mutta ei voinut mitään!
+
+"Onko tämä tanskalaisten vaikutusta?" kysyi hän Paul Kyleltä.
+
+"Hätä ja puute on tehnyt väen alakuloiseksi", vastasi tämä. "Siinä on
+syy."
+
+"Mutta miksi nääntyvät ainoastaan palkkasoturit? Rahvas ei tee niin!"
+
+"Heissä on visaa, heissä!"
+
+"Mutta tämä on kuuliaisuudenrikos, enkä minä voi heitä pitää
+kauemmin."
+
+"Silloin he menevät heti vihollisen puolelle."
+
+Hemming Gadd ei ollut niitä miehiä, jotka sietävät
+tottelemattomuutta, ja hän rankaisi sen antamalla muonaa jakaessaan
+suurempia tai parempia annoksia niille, jotka uskollisesti
+noudattivat hänen käskyjään. Luutnantti, joka oli odottanut
+ylennystä, ei sitä saanutkaan, koska otti puolustaakseen
+kapinoitsijoita; vieläpä hänet sulettiin pois niistä illatsuistakin,
+joihin piispa tuontuostakin kutsui upseerinsa.
+
+Niin vähät välitti hän pitää salassa menettelytapaansa, että hän
+aivan avoimesti puhui siitä varoitukseksi muille. Ja hän herätti
+niin suurta pelkoa, ettei rikollinen uskaltanut päästää valituksen
+sanaakaan.
+
+Erittäin juuri näissä juomaseuroissa piispa purki ilmoille ne
+tunteet, jotka hänessä kuohuivat. Silloin puhui hän muinaisajan
+sankareista, useimmiten Birger Jaarlista ja Maunu Latolukosta.
+Niistä teki hän tavallisesti suuren harppauksen Engelbrektiin, joka
+ennen muita oli hänen sankarinsa. Kun hän puhui hänestä, käveli hän
+huoneessa edestakaisin, huitoi käsivarsillaan ja esitti tavallisesti
+ilmielävästi tapauksen, jota kuvaili. Aina lähtien siitä, että
+Engelbrektin teot johtuivat palavasta isänmaanrakkaudesta, asetti
+hän hänet esikuvaksi jokaiselle Ruotsin miehelle. Hän viittasi hänen
+viisauteensa, hänen uhrautuvaisuuteensa, alttiuteensa, sitkeyteensä.
+Ja kuulijat innostuivat hänen tulisesta kaunopuheisuudestaan.
+Tavallisesti lopetti hän katkeralla hyökkäyksellä Tanskaa ja
+tanskanmielisiä vastaan.
+
+"Tiedän hyvin", oli hänellä tapana sanoa, "että on miehiä, joilla on
+tanskalainen sydän ruotsalaisten takkien alla, mutta he eivät ole
+parempia kuin valkeiksi sivutut haudat täynnänsä kuolleiden luita, ja
+minä toivon, että heidät tuomitaan sen mukaan".
+
+Tällaisilla puheilla piti hän vireillä innostusta pienessä
+upseeriparvessaan ja sai sen antautumaan suuriin ponnistuksiin.
+
+Mutta sittenkin tuntui luissa, kun täytyi talvipakkasella asua
+teltoissa.
+
+Enemmän kuin puolet kaupungista oli palanut tuhaksi, ja kodittomat
+olivat saaneet suojaa parempiosaisilta. Piispa tahtoi edelleen pysyä
+hyvissä väleissä kaupunkilaisten kanssa eikä sentähden anastanut
+mitään. Nämä tarjosivat huoneita hänelle ja upseereille, mutta hän
+hylkäsi tarjouksen, sanoen tahtovansa jakaa sotamiesten kohtalon.
+Sitä vastoin täytyi kaupungin maksaa suojelusveroa, ja siihen
+suostuttiin ehdolla, että piispa asuisi kaupungissa.
+
+Alempi osa kirkosta oli jokseenkin hyvin säilynyt, sen ylle kyhättiin
+katto, ja huonetta käytettiin milloin jumalanpalvelukseen, milloin
+kasarmiksi.
+
+Asema oli sangen huolestuttava -- aseet olivat mitä kurjimmassa
+kunnossa, ruudista ja luodeista oli puute, mutta mitään apua ei
+tullut.
+
+Jos Joakim Trolle olisi tehnyt hyökkäyksen, olisi hän helposti ajanut
+vihollisensa pakosalle.
+
+Helmikuun puolivälissä olivat muonavarat lopussa, ja täytyi hankkia
+uusia. Voionmaalla ei ollut enää mitään. Hemming Gadd odotti joka
+päivä kirjeitä ja viestejä, mutta mitään sellaisia ei kuulunut. Siitä
+huolimatta kulki hän, pakinoi ja laski leikkiä kuten ennenkin. Hänen
+rohkeutensa piti rohkaista muitakin.
+
+Mutta hänen sielunsa oli täynnä katkeruutta ja apeutta. Hän luuli
+tietävänsä, että yksityinen viha häntä kohtaan oli varsinaisena
+syynä siihen kylmäkiskoisuuteen, jota neuvosto osoitti Kalmarin
+linnan valloitukseen nähden, ja kuitenkin oli sen valtaaminen maalle
+äärettömän tärkeä.
+
+Arkkipiispa ja monet valtakunnan suurmiehistä eivät koskaan tulisi
+antamaan anteeksi niitä katkeria totuuksia, joita hän oli heille
+sanonut, sitä ilmeistä epäkunnioitusta, mitä hän oli osoittanut
+jokaiselle, kenen katsoi tanskalaisystäväksi.
+
+Piispa Hemming Gadd oli niitä miehiä, joilla on ainoastaan ystäviä
+ja vihamiehiä, välinpitämätön ei häneen nähden ollut kukaan. Hänen
+papillisen virkansa yhdistäminen soturin ammattiin oli enemmän kuin
+kylliksi antaakseen aihetta puheille, mutta ne, jotka katsoivat
+ainoastaan tekoja, ylistivät häntä pelottomana soturina ja totisena
+isänmaan ystävänä.
+
+Varhain eräänä aamuna, ennenkuin kaupunki oli vielä ehtinyt
+valveutua, lähti piispa kaupungista parvi sotilaita mukanaan.
+
+Pelästys oli suuri, kun saatiin tietoon, että hän oli poissa, mutta
+varovaisuus kehoitti vaiteliaisuuteen, eikä asiasta hevillä puhuttu
+eikä ilmaistu pelkoa; mutta innokkaasti hänen paluutaan odotettiin.
+
+Retki suunnattiin Blekingeen. Lyckebyn ympärillä oli monia rikkaita
+herraskartanolta, ja etupäässä niissä piispa aikoi vierailla.
+
+Edissä asui Kristina Erikintytär, herra Sten Kristerinpojan emäntä.
+Isältään, tanskalaiselta valtaneuvokselta, oli hän perinyt tämän
+suuren maatilan, ja herransa juonitellessa Tukholmassa ja kaikkialla
+Ruotsissa Hannu kuninkaan hyväksi piti hän Edissä ankaraa hallitusta.
+Ei siinä kyllin, että alustalaisia kiristettiin äärimmilleen hänen
+itsensä pitäessä melkein ruhtinaallista hovia; hän vaati vielä heiltä
+sellaista kunnioitusta, kuin olisi ollut todellinen kuningatar.
+
+Hemming piispa oli nähnyt hänet Tukholmassa Sten Sturen hovissa. Tämä
+nainen ei miellyttänyt häntä silloinkaan, ja nyt, kun hänen mielensä
+oli katkeroitunut, päätti hän mennä Lyckebyhyn sen tähden, että
+Kristina rouva oli siellä.
+
+Oli jäätävä pakkanen, ohut lumikerros peitti maan, ja matka kävi
+ripeästi eteenpäin. Kirkas kuutamoilta tapasi pienen retkikunnan Edin
+luona. Piispa pyrki sisään; hän halusi puhutella Kristina rouvaa.
+Mutta linnanvouti palasi tuoden vastauksen, ettei jalolla rouvalla
+ollut Hemming Gaddin kanssa mitään puhuttavaa. Ja niin pysyi portti
+lukossa.
+
+Piispa nyökkäsi tyytyväisenä, ikäänkuin olisi juuri tätä toivonutkin.
+Sotamiehet saivat käskyn muodostaa ketjun linnan ympärille. Kukaan
+ihminen ei saanut kulkea ulos eikä sisälle. Muutamia yrityksiä
+tehtiin, mutta uhkaava pyssy peloitti rohkeat heti takaisin.
+
+Linnasta loisti valo koko yön. Nähtiin ihmisten juoksentelevan
+edestakaisin huoneesta huoneeseen. Uteliaat katseet tähystelivät
+yli seudun; ilmeisesti vallitsi linnan sisällä suuri levottomuus ja
+hämmennys. Varhain aamulla avattiin portit. Linnanvouti tuli jälleen
+ulos, mutta tällä kertaa pyydettiin Kristina rouvan puolesta, että
+piispa tahtoisi astua sisälle. Rouva odotti häntä.
+
+"Onko aamiainen valmis?" kysyi tohtori Hemming.
+
+"Aamiainen?... Heti!" vastasi ällistynyt vouti kumartaen syvään.
+
+"Riittääkö se kaikille miehilleni?"
+
+"Kaikille?"
+
+"Niin, jumaliste! Kun meidän on täytynyt täällä tehdä
+vartiopalvelusta koko yö, pitää teidän toki antaa meille ruokaa ja
+juomaa."
+
+Vouti katosi jälleen. Kesti kotvan, ennenkuin hän palasi, mutta
+silloin toi hän sanan, että puolentunnin kuluttua oli aamiainen
+valmis.
+
+"Minä ja upseerini aterioimme yhdessä Kristina rouvan ja hänen
+neitsyttensä kanssa", lisäsi piispa. "Jos hän on valmis ottamaan
+minut vastaan, niin tulen."
+
+Vouti riensi jälleen sisään, jättäen portin auki jälkeensä.
+
+Piispa käski upseeriensa seurata. Miehistö sai määräyksen jakautua
+kahteen ryhmään; ensimäisen oli puolen tunnin kuluttua tultava
+linnaan ja syötävä oikein kyllikseen sekä täytettävä taskut ja
+reput ruuantähteillä. Sillaikaa oli toisten pidettävä vahtia ja
+tarkoin katsottava, ettei ketään vierasta päässyt ulos eikä sisälle.
+Aamiaisesta oli ensiksi-tulijain selviydyttävä puolessa tunnissa,
+jonka jälkeen vuorot vaihtuivat. Raikuvalla hurraalla tervehdittiin
+tätä käskyä, ja jako toimitettiin heti.
+
+Sillävälin astui piispa upseereineen linnan suureen esisuojaan.
+Siellä leimusi valkea suunnattoman suuressa takassa, ja
+kopistellessaan lunta suurista saappaistaan sanoivat miehet
+tarvitsevansa sulatella kohmettuneita jäseniään.
+
+"Vouti!" huusi Hemming, niin että kajahtivat linnan käytävät ja
+holvit.
+
+Mies seisoi tuossa tuokiossa kumarrellen hänen edessään ja kysyi mitä
+hän tahtoi.
+
+"Lähettäkää heti muutamia tynnyreitä olutta sotamiehilleni, ja mekin
+tarvitsemme muutamia kippoja."
+
+Käsky täytettiin heti, ja kun vaahtoava juoma oli siemaistu, sanoi
+piispa hilpeästi: "Nyt tunnen olevani valmis astumaan vaikkapa
+itse pirunkin silmien eteen. Viekää minut nyt Kristina rouvan luo;
+pelkään, että hän väsyy odottamiseen."
+
+Linnan suureen saliin oli katettu pöytä suurella kiireellä, mutta
+peremmässä huoneessa odotti ylpeä rouva epätervetulleita vieraitaan.
+
+Nähdessään katetun pöydän sanoi piispa upseereilleen: "Niiden
+puolesta, jotka tahtovat jäädä tänne, pyydän anteeksi linnan
+rouvalta. Älkää vain syökö kaikkea, ennenkuin minäkin ehdin mukaan."
+
+Seuraus oli, että hän yksin meni odottavan Kristina rouvan luo.
+
+Viimeisinä viitenätoista vuotena oli tämän solakka vartalo käynyt
+jotakuinkin täytelääksi. Hehkuva punoitus oli kenties hetkellinen,
+sillä hän vapisi joka jäseneltään, kun hän syvään niiaten ja
+ilmeisellä ivalla toivotti piispan tervetulleeksi.
+
+"Ette tahtonut ottaa minua vastaan eilisiltana!" sanoi hän suudellen
+kättä, jonka rouva vastahakoisesti hänelle tarjosi.
+
+"En tiennyt... en uskaltanut."
+
+"Pelkäsittekö kenties, että maineenne siitä kärsisi, jalo rouva?"
+
+"Maineeni?"
+
+"Sentähden jäin odottamaan. Mutta kun tässä keskustelussa ei tarvita
+todistajia, pyydän, että neitsyenne sillävälin ojentavat pikarit
+upseereilleni."
+
+Nuori neitosparvi, joka ympäröi Kristinaa, seisoi hämillään ja
+ymmällä.
+
+"Neitoseni jäävät luokseni!" vastasi Kristina rouva.
+
+"Olen sanonut, että minun täytyy puhutella teitä kahdenkesken!
+Sentähden jätin upseerini tuonne ruokasaliin; jos pelkäätte lähettää
+neitosianne heidän luoksensa, niin kutsun heidät tänne. Silloin
+saamme paljon todistajia."
+
+Äänessä oli jotakin, joka vaati kuuliaisuutta, ja vaikkei Kristina
+rouva tiennyt, mitä hänellä oli pelättävänä, tunsi hän, että oli
+pakko antaa myöten, ja ankaralla kehoittavalla katseella viittasi hän
+punastuvia neitosiansa menemään kokoussaliin.
+
+"Vihdoinkin!" huudahti piispa. "Mutta sellaisia ovat kaikki naiset,
+mitä he mieluimmin toivovat, siihen he kauimmin epäilevät suostua."
+
+Taasen loukkaus. Kristina puri huultaan voidakseen vaieta.
+
+"Ja nyt, jalo rouva, istukaamme!"
+
+Kristina heittäytyi eräälle tuolille, joka seisoi keskellä huonetta.
+
+"Sallitteko, että asetun lattialle teidän jalkoihinne?"
+
+"Onhan tuolla penkkikin!"
+
+"Minun täytyy olla teitä lähellä."
+
+Kristina nousi ja istuutui penkille. "Olen teidän vallassanne", sanoi
+hän. "Sentähden kiusaatte minua aivan kuulumattomasti."
+
+"Viette sanat suustani, kaunis rouva!"
+
+Mutta imelät sanat olivat kastetut sappeen, ja Kristina rouva
+huudahti kiihkeästi:
+
+"Mikä on asianne?"
+
+Piispa loi häneen terävän katseen. "Toivoisin teidän istuvan tälle
+penkille", sanoi hän, "jotta näköala olisi vapaa. Näette, että
+sotamieheni ympäröivät linnan, kukaan ei pääse ulos eikä sisälle."
+
+"Kuinka suuri on vaatimuksenne?"
+
+"Herra Sten Kristerinpoika on muuan valtaneuvoksista. Mitä suurempaa
+iloa voitte hänelle valmistaa kuin auttamalla aarteillanne
+lieventämään maan hätää!"
+
+"Minulla ei ole mitään aarteita."
+
+"Mutta tahdotte antaa, mitä teillä on?"
+
+"Ja jollen tahdo?"
+
+"Silloin täytyy minun pakoittaa teidät siihen!"
+
+"Pakoittaa?"
+
+"Minulla on voiman oikeus!"
+
+"Tulette siis kuten ryöväri ja rosvo ainakin?"
+
+"Tai kuten Hannu kuningas, kun hän on käynyt Ruotsin linnoissa. Aion
+panna kuninkaallisen oikeuteni voimaan! Upseerini ovat siksi hyvin
+kasvatetut, että antavat neitosille vapauden. Jollette tahdo tulla
+mukaani, niin suljen teidät tänne sisälle ja teen sitten omin päin
+tutkimukseni."
+
+Kristina rouva tiesi, että hänen palvelijansa mielihyvällä olisivat
+tällöin avulliset; ei ollut mitään pelastuskeinoa, hänen täytyi
+alistua.
+
+"Tulkaa!" sanoi hän ja lähti huoneesta.
+
+Piispa seurasi häntä.
+
+Rouva avasi suuren ja upean hopeakaapin.
+
+"Kutsukaa palvelijanne!" sanoi tohtori Hemming. "Mutta muistakaa,
+että jos vastustatte minua, käsken ryöstämään."
+
+Linnanvouti tuli emäntänsä kutsumuksesta.
+
+"Tyhjentäkää kaapin sisällys säkkeihin", käski piispa. "Jalo rouva
+antaa sen maan pelastukseksi!"
+
+Käskyä noudatettiin.
+
+"Rahanne ja jalokivenne!"
+
+Kristina hätkähti.
+
+"Älkää salatko mitään!"
+
+"Täytyykö minun antaa kaikki?"
+
+"Kaikki!"
+
+Rouva katsoi ivallisesti piispaan. "Jos tahdon!" mutisi hän
+hampaidensa välitse.
+
+"Ette sitä tule tekemään te, vaan teidän uskottu neitosenne!"
+
+Ja Kristina rouvan täytyi sietää, että tätä lähetettiin noutamaan;
+hänen itsensä täytyi käskeä tämän tuoda rahalipas ja jalokivet. Ja
+piispa otti kaikki ilman armoa ja laupeutta.
+
+Sen jälkeen tarjosi hän rouvalle käsivartensa ja vei hänet
+parvekkeelle. Sotamiehet seisoivat alhaalla sen edustalla, ja he
+hurrasivat hänelle kiitokseksi runsaasta kestityksestä.
+
+Lopuksi kiitti piispa, upseerien ja neitosten ollessa läsnä,
+niistä uhrauksista, joita jalo rouva oli tehnyt herransa ja
+isäntänsä isänmaalle, arvellen, että se hyväsydämisyys, jota hän
+oli osoittanut, varmaan tuli ennemmin tai myöhemmin saamaan oikean
+palkintonsa.
+
+Mutta jolleivät rouva ja piispa juuri katselleet toisiaan
+ystävällisin silmin, teki nuori parvi niin sitä enemmän, ja kun
+piispa upseereineen lähtiessään viittasi kohteliaasti tervehdykseksi
+ylös linnaan, huokasivat neitoset sydämissään: "Palaavatkohan he
+koskaan?"
+
+Täältä ei ollut pitkältä vanhaan Hjulebergiin. Sinne suuntasi piispa
+matkansa.
+
+Klaus herra oli leskimies, hänen kolme tytärtään olivat naimisissa
+tanskalaisten aatelismiesten kanssa, ja hän asui yksin vanhassa
+herraskartanossaan. Piispa otettiin ystävällisesti vastaan, ja Klaus
+herra käski runsaasti kestittää miehistöä, mutta kuultuaan vierailun
+tarkoituksen vastasi hän surumielisesti hymyillen ja sennäköisenä
+kuin puhuisi puhtainta totta:
+
+"Pystyn vielä käyttämään miekkaa, jos tahdotte ottaa minut mukaan.
+Mitään muuta ei minulla ole teille antaa!"
+
+Hemming Gadd mietti tuokion. "Otan kiinni sanastanne!" sanoi hän.
+
+"Mutta olen jo täyttänyt viisikymmentä vuotta!"
+
+"Minä en tahdo rasittaa teitä yli voimienne."
+
+"Antakaa minulle hieman aikaa!"
+
+"Ei, heti on teidän lähdettävä mukaan."
+
+"Se on mahdotonta!"
+
+"En luovu teistä vähemmällä kuin viidellätuhannella hopeamarkalla!"
+kivahti piispa.
+
+"Arvioittepa tosiaan minut liian suureen arvoon."
+
+"Tulen näyttämään, etten ole tehnyt sitä; laittautukaa vain pian
+kuntoon!"
+
+"Leikkiä minä vain laskin, ja viisisataa markkaa koetan haalia
+kokoon."
+
+"Viisituhatta, ei ropoakaan vähempää!" Klaus herra koetti kiemurrella
+hänen käsistään, mutta hän vaati vain ukkoa mukaan, ja niin täytyi
+tämän lopulta hellittää koko summa.
+
+Näytti melkein siltä, kuin jokainen markkasatanen olisi vienyt palan
+Klaus herran omasta ruumiista. Hänen nenänsä ja poskensa ohentuivat
+ohentumistaan ja kalpenivat yhä harmahtavammiksi; oli ilmeistä, että
+hän oli kahden vaiheilla, antaisiko mieluummin hengen vai rahat.
+
+Piispa teki asian mutkattomaksi yhä vain kysymällä, haluttiko
+vanhusta tulla mukaan. Kun summa oli laskettu täyteen, annettiin
+käsky, että talon ruokavarasto oli otettava rangaistukseksi tilan
+herran valhettelevaisuudesta, ja vanhan saiturin oli pakko katsella,
+kuinka ryynit, jauhot ja voit, häränpuolikkaat ja kylkisilavat
+raahattiin ruoka-aitoista ja kuormitettiin suuriin vaunuihin. Hänen
+omat vetojuhtansa valjastettiin eteen, ja ratsumiesparvi vei kaiken
+mukanaan.
+
+Pienempiä sotaveroja otettiin talonpoikaistaloista, kaikkia täytyi
+maksukykynsä mukaan veroittaa yhteiseksi hyväksi.
+
+Jokainen vierailu kävi niin nopeasti, ettei huhu ehtinyt kulkea
+edellä, ja kantomäärä oli sentähden runsaampi kuin oli odotettu.
+Piispan viisauden tähden pysyi sopu kaikkialla rikkomatta. Annettiin
+vapaasta tahdosta tai vastoin tahtoa, mutta se tapahtui aina
+säilyttämällä ulkonainen ystävyyden leima.
+
+Koko sato oli korjattu kahden päivän kuluessa. Oltiin jo
+paluumatkalla kirkkaassa kuutamossa, kun joku mainitsi, että
+vasemmalla tiestä oli metsässä johanniittiluostari, jota pidettiin
+sangen rikkaana.
+
+"Me menemme sinne!" huusi piispa hilpeästi. "Kuka näyttää tien?"
+
+Turhia olivat kaikki kokeet saada häntä siitä luopumaan. "Luottakaa
+minuun!" sanoi hän. "Minä tunnen munkkien vehkeet ja tiedän, kuinka
+ne tehdään tyhjiksi."
+
+Koko parvi meni luostariin. Piispa sanoi nimensä ja pyrki sisälle.
+
+Hetkisen kuluttua avattiin portit. Piispa ja upseerit pyydettiin
+astumaan sisään, ja miehistö neuvottiin pariin suureen latoon, jotka
+olivat aivan luostarin vieressä.
+
+Veljet olivat kokoontuneet luostarin ruokasaliin ja ottivat piispan
+vastaan kaikella hänen arvoaan vastaavalla kunnioituksella.
+Keskustelu kääntyi heti valtiollisiin olosuhteihin, ja hurskaat
+munkit huokailivat ja valittivat maan hätää puuttumatta
+seikkaperäisemmin pohtimaan syitä siihen.
+
+Hemming herra pyysi yksityistä keskustelua apotin kanssa, ja kun ilta
+oli jo pitkälle kulunut ja vieraat olivat suostuneet jäämään yöksi
+luostariin, nousivat munkit toivottaakseen hyvää yötä.
+
+Mitään kestitystä ei ollut vielä tarjottu. Palvelevat veljet
+tahtoivat rientää ulos pitääkseen siitä huolen, mutta Hemming tohtori
+kehoitti lähettämään kaiken miehistölle, niin upseeritkin saisivat
+ottaa siitä, mitä tahtoivat.
+
+Apotti sanoi, että heille oli varattu vuoteet luostariin. Upseerit
+kiittivät, mutta vastasivat, että heidän täytyi olla sotamiesten
+mukana valvoakseen järjestystä.
+
+"Älkää syökö älkääkä juoko mitään, mutta pitäkää silmänne auki!"
+kuiskasi piispa muutamalle heistä.
+
+Apotti kysyi sala-ivalla, aikoiko hänen armonsakin hylätä heidät.
+
+"En", vastasi Hemming hilpeästi. "Minä jään tänne, ja kun
+keskustelumme käynee pitkäksi, toivon teidän tarjoavan pikarin."
+
+Tämä toivomus näytti saavan munkit jälleen hyvälle tuulelleen, ja
+niin erottiin pakinoiden ja naureskellen.
+
+Ainoastaan sellainen rautainen luonne kuin Hemming Gadd saattoi
+pelottomasti jäädä yksin luostariin. Hän oli vakuutettu, että siellä
+yritetään jotakin koiranjuonta, mutta juuri siihen perustikin hän
+toiveet oman suunnitelmansa menestyksestä.
+
+Levottomuuden, jonka hän havaitsi upseeriensa kasvoilla, oli hän
+tyynnyttänyt merkitsevällä katseella, joka sanoi heille, että häneen
+nähden saivat he olla huoletta.
+
+Apotin pyynnöstä meni hän mukana tämän huoneeseen. Siellä oli
+pöydällä kaksi palavaa vahakynttilää ja kaksi täyttä viinilasia.
+Kohteliaalla viittauksella pyysi munkki häntä istumaan mukavaan
+lepotuoliin.
+
+"Kiitän teitä, isäseni", sanoi Hemming, "mutta lepo ei kuulu minulle.
+Istun mieluummin täällä yksinkertaisella puutuolilla, jonka otaksun
+aiotuksi teille."
+
+Munkin posket vaalenivat hieman. Hän mutisi jotakin veljeskuntansa
+ankarista vaatimuksista ja lopuksi otti itsekin yksinkertaisen tuolin.
+
+Mutta Hemming huomasi, ettei levottomuus ollut siltä lopussa, eikä
+munkki kehoittanut häntä juomaan.
+
+Tehtyään muutamia kysymyksiä veljeskunnan saksalaisesta alkuperästä
+johti hän keskustelun niihin pyhäinjäännöksiin ja pyhimyslippaihin,
+joita luostari omisti, ja kun munkki vakuutti, ettei näillä ollut
+mitään arvoa, huudahti Hemming:
+
+"Ovatko siis taideteoksenne pelkkiä pikareita? Nämähän ovat
+koristellut taitavilla leikkauksilla!"
+
+"Ne ovat Hollannista", vastasi apotti, ja kun Hemming tällöin oli
+kohottanut pikarin katsellakseen sitä lähemmin valoa vasten, piti
+hänen isäntänsä varansa ja muutti esiin toisen, niin että pikarit
+vaihtuivat.
+
+Hemming näki sen, mutta ei ollut huomaavinaan mitään.
+
+Munkki palasi samassa hyvälle tuulelleen, hän pyysi juoda piispan
+kanssa ja kiitti kunniasta, jonka tämä oli osoittanut luostarille
+saapumisellaan.
+
+Hän joi epäröimättä pikaristaan, mutta piispa ainoastaan vei
+huulilleen omansa ja oli juovinaan.
+
+"Oivallista viiniä!" sanoi hän.
+
+"Kyprosta, parasta mitä meillä on."
+
+Piispa puhui missä tarkoituksessa oli tullut. Rahoja täytyi hankkia
+sodan jatkamiseksi, eikä luostarilla ollut mitään oikeutta vetäytyä
+täyttämästä velvollisuuttaan niin syvän ja yleisen ahdingon aikana.
+
+"Mutta meillä ei myös ole mitään oikeutta antaa pois mitä hurskaat
+kristityt ovat antaneet pyhälle neitsyelle."
+
+"Häntä palvellaan paremmin hyvillä töillä kuin uhreilla!" vastasi
+piispa vilkkaasti.
+
+"Jollemme olisi niin köyhiä kuin tosiaan olemme..."
+
+Mahtoiko nyt piispa kuulla jonkun kähmivän oven ulkopuolella, vai
+oliko se ainoastaan mielijohde, mutta hän heristi korviaan ja
+huudahti melkein uhkaavasti: "Joku kuuntelee!"
+
+"Mahdotonta!" huudahti apotti ja hypähti ovelle.
+
+Samassa vaihtuivat pikarit.
+
+"Kenties kuulin väärin!"
+
+"Veljemme ovat kaikki luotettavia ja vilpittömiä."
+
+"Ilahuttavaa kuulla! Juon heidän menestyksekseen."
+
+Apotti tarttui hymyillen pikariin, mutta tuskin oli hän tyhjentänyt
+muutamia kulauksia, ennenkuin hän kauhuissaan pani sen pois
+kädestään, tuijottaen piispaan.
+
+"Mikä teitä vaivaa, kunnianarvoisa isä?"
+
+"Ei mikään!"
+
+"Jatkakaamme siis keskusteluamme."
+
+"Mielihyvällä!"
+
+"Mitä kalleuksia luostarissa on?"
+
+"Madonnan vyöhyt."
+
+"Kuinka suuri arvoltaan?"
+
+"Kymmenentuhatta guldenia."
+
+"Sitten?"
+
+"Erinäisiä alttariastioita."
+
+"Kruunu luullakseni?"
+
+"On sekin!"
+
+"Yhtä kallisarvoinen kuin vyöhytkin?"
+
+"Hieman kalliimpi!?"
+
+"Onko muita pyhimyksiä?"
+
+"Pyhä Gregorius!"
+
+"Miekka jalokivin koristeltu?"
+
+"Veljeskunnan suurmestarin lahja!"
+
+"Minkä arvoinen?"
+
+"Seitsemäntuhatta guldenia!"
+
+"No hyvä, kunnianarvoisa isä, olen varma, että pyhä neitsyt antaa
+ilolla koristuksensa sanoen: 'Muuttakaat nämä kivet leiviksi
+nälkäisille!' Ja mitä pyhään Gregoriukseen tulee, menen takuuseen
+että hän antaa miekkansa, kun on puollettava valtakuntaa ulkomaista
+väkivaltaa ja sortoa vastaan."
+
+"Se on minulle valitettavasti mahdotonta!"
+
+"Minua surettaa kuulla sitä!" Piispa tarttui pikariin.
+"Silloin on minun kiittäminen teitä ainoastaan osoittamastanne
+vieraanvaraisuudesta!" Hän kosketti munkin pikaria omallaan.
+
+Tämä vei pikarinsa vapisevin käsin huulilleen sisältöä maistamatta.
+
+"Mitä! Ettekö juo?"
+
+"En voi oikein hyvin!"
+
+"Viini on teitä vahvistava!"
+
+"Se on minulle liian väkevää."
+
+"Kutsukaa sitten tänne muutamia munkeistanne, niin he saavat tehdä
+minulle seuraa!"
+
+"Luultavasti ovat he jo menneet levolle."
+
+"Siitä saamme kyllä pian selon." Ennenkuin apotti ehti sitä estää,
+oli piispa soittanut kelloa, joka vei apotin huoneesta munkkien
+huoneeseen. Minuuttia myöhemmin koputettiin ovelle.
+
+Piispa heitti apottiin merkitsevän katseen ja antoi sen jälkeen
+päänsä painua alas rinnalleen.
+
+"Sisään!" änkytti apotti.
+
+Ovi aukeni ja kaksi päätä näyttäytyi.
+
+"Sepäs kävi pian!" kuiskasi heistä toinen.
+
+Tohtori Hemming näki apotin pelokkaan katseen ja kohotti päänsä
+vitkaan.
+
+Munkit vetääntyivät kauhistuneina takaperin.
+
+"Väkevä viini on käynyt päähäni", sanoi piispa. "Tahdon kuitenkin
+tyhjentää pikarini, mutta teidän molempain täytyy tehdä minulle
+seuraa, koskei apottinne jaksa sitä tehdä."
+
+Munkit katsoivat kummissaan viimeksimainittuun.
+
+Apotti parka oli kerrassaan surkean näköinen. Huulet olivat alkaneet
+sinertää, hän värisi vilusta ja saattoi vaivoin pysyä pystyssä.
+
+"Kuka juo ensin?" virkkoi piispa jälleen peloittavan vakavasti ja
+viittasi pikariin.
+
+Toinen tarttui siihen, toisen puuhaillessa apotin kanssa.
+
+"Juo!" käski tohtori Hemming.
+
+"Myrkytetty!" jupisi viimeksimainittu munkki.
+
+Piispa sieppasi pikarin, ennenkuin munkki ehti heittää sen lattiaan.
+
+"Liian kallisarvoinen turmeltavaksi!" sanoi hän vihasta vapisevalla
+äänellä.
+
+"Armoa! Armoa!" änkyttivät rikolliset ja lankesivat rukoillen hänen
+jalkoihinsa.
+
+"Apua! Vastamyrkkyä!" läähätti apotti.
+
+"Onko mitään pelastusta?" kysyi piispa.
+
+"On, jollei hän ole juonut paljoa!"
+
+"Mutta jollei hän mitään apua saa?"
+
+"Silloin täytyy hänen kuolla!"
+
+"Samoin kuin molempain teidänkin, kun ensin juotte tämän!"
+
+"Armoa! Sääliä!"
+
+"Ettekö ole tahtoneet riistää henkeäni!" huusi piispa jyrisevällä
+äänellä.
+
+"Apua! Apua!" valitti apotti.
+
+"Armoa! Armoa!" säestivät veljet.
+
+"Ei mitään armoa! Ei mitään sääliä!" vastasi Hemming.
+
+"Tarjotkaa hyvitystä!" änkyttivät veljet apotille.
+
+"Luostarin rahakirstu!..."
+
+"Enemmän!"
+
+"Madonnan vyö!" huusi apotti.
+
+"Enemmän! Enemmän!"
+
+"Hänen kaulanauhansa!" lisäsi munkki.
+
+"Kuinka kauan hän vielä voi elää?" kysyi Hemming vimmoissaan ja
+viittasi apottiin.
+
+"Korkeintaan tunnin!"
+
+"Sanokoon hän siis heti, mitä hän tahtoo antaa viheliäisestä
+elämästään, niin minä sitten päätän, käynkö kauppaan!"
+
+"Miekan!... kruunun! Kaiken, kaiken!" ähkyi apotti.
+
+"Menkää molemmat heti niitä noutamaan. Ja muistakaa minun sanoneen:
+jollette ole palanneet takaisin neljännestunnissa, sytytän luostarin
+tuleen, ja silloin saamme nähdä, kenen käsissä nyörit ovat!"
+
+Munkit riensivät pois kuten kostotarten ajamina. Piispa jäi apotin
+luo; hän katsoi kylmäkiskoisesti tämän kuolinkamppailua, ihmetellen,
+että elämä saattoi olla hänelle niin rakas.
+
+Ei kestänyt kauan, ennenkuin veljet palasivat, tuoden mukanaan kaikki
+luetellut kalleudet, jotka he yksitellen latoivat hänen eteensä.
+
+"Ottaako teidän armonne ne itse viedäkseen?" kysyi toinen munkki
+ilkeästi hymyillen.
+
+"Kyllä, ulos täältä!" vastasi piispa.
+
+"Väkenne nukkuu..."
+
+"Minä herätän heidät!"
+
+"Se ei liene vallan helppoa."
+
+"On kyllä, sillä minä tunnen munkkien kujeet!" vastasi Hemming,
+heitti kallisarvoisen kantamuksen olalleen ja käski munkin mennä
+edeltä näyttäen tietä.
+
+Tämä totteli heti, ja kun piispan huudettua upseereja ja sotamiehiä
+lappautui ladosta hyvässä järjestyksessä, silloin uskoivat munkit
+vahvasti, että heidän vieraansa olivat kaikki paholaisen erityisessä
+suojeluksessa. Näyttäytyi kyllä, että jotakin hittoa oli sekoitettu
+olueen, sillä pari sotamiestä, jotka eivät olleet voineet vastustaa
+himoaan maistaa sitä, vaipuivat siitä niin syvään uneen, että heidät
+täytyi melkein laahata mukana matkalle lähtiessä.
+
+Kuitenkin oli mieliala mitä iloisin; retken onnellinen tulos voitti
+kaikkien odotukset, eikä suinkaan epäröity antaa kaikki ansio
+siitä piispalle. Paluumatka Kalmariin tehtiin niin joutuin kuin
+mahdollista. Noin peninkulman päässä kaupungista tuli heitä vastaan
+pikalähetti, joka toi kirjeen Paul Kyleltä.
+
+Se sisälsi, että linnassa oli saatu tieto siitä, että piispa oli
+poissa parhaine miehineen, ja sentähden oli päätetty tehdä hyökkäys.
+
+Tämä uutinen oli niin pelästyttänyt porvareita, että monet heistä
+olivat panneet kilunsa ja kalunsa kasaan ja aikoivat lähteä
+kaupungista tulevana yönä, jollei piispa sitä ennen palannut. He
+olivat sangen suutuksissaan siitä, että piispa vastoin vakuutuksiaan
+ja lupauksiaan oli lähtenyt pois.
+
+"Luulevatko he, että minä alituiseen sallin pidellä takistani?" kysyi
+hän harmissaan.
+
+Hetken harkittuaan käski hän pikalähetin palata. Ei kenellekään
+muille kuin Paul Kylelle saanut ilmoittaa piispan palaamisesta.
+Kaikille muille oli sanottava, että hän oli kohdannut muutamia
+tanskalaisia ratsumiehiä ja peläten joutuvansa vangiksi lähtenyt
+pakoon. Vastoin kaikkea tapaa oli kaupungin portit jätettävä auki;
+yön kuluessa tahtoi piispa kaikessa hiljaisuudessa marssia kaupunkiin.
+
+Pieni parvi sai levähtää eräässä metsäntylvässä. Sotamiehet
+kääriytyivät viittoihinsa ja nukkuivat pian. Piispakin, joka ei ollut
+nukkunut moniin öihin, soi itselleen muutamain tuntien levon, kahden
+upseerin pitäessä vartiota.
+
+Mutta yön levitettyä varjonsa oli pieni parvi jälleen liikkeessä, ja
+puoliyön aikana saapui se kaupunkiin.
+
+Joakim Trolle oli niin varma, että hänen sotamiestensä tarvitsi
+ainoastaan näyttäytyä saadakseen jälelläolevat ruotsalaiset
+pakenemaan kaupungista, ettei hän edes varustanut heitä
+tarpeellisilla aseilla ja ruudilla. Hän piti taistelua liian
+mitättömänä puuttuakseen itse siihen ja uskoi johdon nuorelle
+kuustoistavuotiaalle pojalleen.
+
+Kun tanskalaiset ryntäsivät ulos linnasta, näytti kaupunki kaikkialta
+autiolta ja tyhjältä. Näytti kuin pako olisi jo tapahtunut.
+Palausmatkaansa turvaamatta käski nuori päällikkö: "Eteenpäin, mars!"
+
+Mutta silloin syöksyi Hemming Gadd vihollisen selkään ja taistelu
+alkoi.
+
+Paul Kylen oli käytävä kimppuun vastakkaiselta puolelta ja vihollinen
+siten saarrettava. Mutta ennenkuin tämä joutui, oli Joakim Trolle
+itse rynnännyt linnasta lopun väkensä kera, ja nyt joutuikin piispa
+puserruksiin vastustajainsa väliin.
+
+Hemming Gadd ei kuitenkaan antanut perään. Kokkapuhein ja sutkauksin
+rohkaisten sotamiehiään taisteli hän sankariudella, joka herätti
+yksin vihollistenkin ihailua ja ratkaisi taistelun.
+
+Tanskalaisten päällikkö, joka näki sotamiestensä kaatuvan ja tiesi,
+kuinka vähäinen niiden luku oli, antoi merkin palaamiseen, ja käsky
+täytettiin pikimmiten ja hyvässä järjestyksessä.
+
+Tappiot olivat molemmin puolin yhtä suuret. Ruotsalaiset olivat
+menettäneet kymmenen miestä ja kaksi upseeria, tanskalaiset yhdeksän
+miestä ja kolme upseeria. Haavoitettujen luku oli suunnilleen puolta
+suurempi. Piispa Hemming oli saanut luodin käsivarteensa, mutta tämä
+harmitti häntä paljon vähemmän kuin se, että jos Paul Kyle olisi
+ollut aikanaan paikalla, olisi linna ollut nyt heidän vallassaan.
+
+Porvarit, jotka yhtä suurella ilolla kuin hämmästykselläkin
+olivat saaneet tiedon piispan paluusta, menivät hänen luoksensa
+juhlakulussa. He vakuuttivat kiitollisuuttaan ja lahjoittivat
+kaksikymmentä säkkiä jauhoja ja viisikymmentä tynnyriä olutta.
+
+Lahjat otettiin vastaan, mutta piispa teki heille tiettäväksi, ettei
+hän aikonut antautua riippuvaiseksi heidän mielivallastaan. Missä
+hätä oli ovella, tahtoi hän sitä häätää; mutta hän ei katsonut
+lainkaan tarpeelliseksi kysellä heidän neuvoaan tai suostumustaan.
+
+Kipu käsivarressa vaivasi häntä, ja lisäksi pelkäsi hän uutta
+hyökkäystä linnasta. Joakim Trolle oli kyllin taitava sotapäällikkö
+käsittääkseen vastustajan heikkouden ja käyttääkseen sitä hyväkseen.
+
+Joka päivä odotti piispa kirjettä ja viestiä kaivatusta avusta.
+
+Päivät ja viikot kuluivat, mutta sitä ei kuulunut; toiveet kävivät
+yhä synkemmiksi.
+
+Svante Niilonpojalle oli hän kirjoittanut saamatta vastausta. Silloin
+kirjoitti hän Märta rouvalle:
+
+"... Saksalaiset ovat selittäneet, että he tahtovat eronsa,
+jolleivät saa palkkaansa neljäntoista päivän kuluessa, ja täällä
+liikkuu huhuja, että arkkipiispa aikoo julistaa meidät pannaan. Jos
+hän tahtoo tehdä sen nyt keskellä piiritystä, niin voi hän tuoda
+kuninkaansa mukanaan. Annamme silloin hänelle niin hyvästä kädestä,
+että hän saa tuhannen perkelettä mukaansa. Anteeksi, että puhun
+hieman epähienoa kieltä, mutta en ole pitkiin aikoihin tottunut
+puhumaan hovikieltä."
+
+Aarteet, joita tohtori Hemming oli tuonut Blekingestä, täytyi
+hänen myydä alhaisiin hintoihin, ja kauppamiehet kuitenkin olivat
+tekevinään hänelle suuren palveluksen ostamalla ne. Mutta monien
+kuukausien palkat olivat maksamatta, eikä saalis riittänyt niihin.
+
+Huhu hänen menestyksestään levisi laajalle ympäri. Kristina rouva
+vannoi, ettei hän antaudu rauhaan, ennenkuin oli nähnyt ryövärin
+sydänveren, ja johanniittiveljet kirjoittivat ei ainoastaan
+arkkipiispalle, vaan myös Roomaan ja pyysivät väkivallantekijäin
+julistamista pannaan. Mitä hirvittävimmin sanoin maalattiin tehty
+tihutyö. Piispa ja hänen seuralaisensa olivat menetelleet ryövärien
+ja rosvojen tavoin; he olivat ryöstäneet ja polttaneet, he olivat
+lyöneet monia syyttömiä kuoliaaksi ja peloitelleet naisia ja lapsia
+mielipuoliksi.
+
+Yhä sankempina kasaantuivat pilvet Hemming Gaddin pään ympärille. Hän
+menetteli häikäilemättömästi, halveksien ihmisten arvosteluja. Hän
+oli ottanut yhden ainoan asian päämääräkseen: Ruotsin pelastuksen
+Tanskan ikeen alta. Tämän tieltä täytyi kaiken muun väistyä. Mitäpä
+merkitsivät hänelle yksityiset edut ja toivomukset, kun oli kysymys
+yleisestä hyvästä! Jos hetki toikin mukanaan mitä katkerimpia
+kärsimyksiä, mitä siitä, kun oli kysymys tulevista vuosisadoista,
+isänmaan itsenäisyydestä!
+
+Hemming Gaddilla oli sellainen tahdon lujuus, ettei hän tähdätessään
+katseensa maaliin nähnyt esteitä ympärillään; hän mursi ne maahan
+yhden toisensa jälkeen välittämättä, jos pirstaleet sinkoilivat
+niiden silmille, ketkä asettuivat hänen tielleen.
+
+Hän halveksi kaikkea itsekkäisyyttä, kaikkea pikkumaisuutta,
+katsomatta säätyyn tai asemaan. Syntinen ei ollut hänestä sen
+kummempi puettuna purppuraan ja kantaessaan kruunua päässään kuin
+maatessaan ryysyihin kääriytyneenä. Hän tuomitsi hiippahattua
+kantavan miehen haureellista elämää yhtä paljon kuin alemmankin papin.
+
+Valtakunnan suurmiehet, kuinka he halveksivat häntä! Mitä heitä
+liikutti, mikä maali hänellä oli silmissään! Oma hyvinvointi,
+suurimmat mahdolliset edut, se oli heidän maalinsa.
+
+Jos pyhällä isällä olisi ollut kymmenen pannasalamaa, olisi hän
+singahuttanut ne kaikki tätä paatunutta piispaa vastaan; nyt täytyi
+hänen tyytyä yhteen ainoaan, mutta sitä seurasi heti espanjalaisen
+kardinaalin nimittäminen Linköpingin piispaksi.
+
+Tosin saattoi väittää vastaan, että tämä yhtä vähän ymmärsi kieltä
+kuin tunsi niitä ihmisiäkään, joita hänen oli johdettava totuuden
+tielle, mutta ne olivat sivuasioita. Julkeat hyökkäykset paavin
+ja Tanskan kuninkaan pyhiä persoonallisuuksia vastaan olivat
+asianmukaisesti rangaistut, ja oli annettu varoitus niille, joita
+kenties haluttaisi kulkea tohtori Hemmingin jälkiä.
+
+Pannakirja ja tieto nimityksestä oli saapunut jo kunnianarvoisille
+isille, mutta heillä ei ollut vielä rohkeutta käyttää niitä
+hyväkseen. Me tiedämme, että arkkipiispa puhui siitä Svante
+Niilonpojalle sekä että tämä ilmaisi siitä syvän suuttumuksensa ja
+vakuutti, ettei hän puolestaan kantanut nurjaa mieltä piispaa vastaan.
+
+Svante Niilonpoika oli sanonut, että Hemming Gadd oli kansan mies ja
+että saattoi olla pahoja seurauksia, jos niin levottomina aikoina
+annettaisiin lisäyllykettä kuohuville aineksille.
+
+Mutta kun paavilliset kirjeet esitettiin neuvostolle, näytti
+vahingonilo punoa van posket ja sytyttävän tulen silmiin. Useimmilla
+neuvoksilla oli joku loukkaus kostettavana, ja sellaiset velat
+maksetaan aina ensiksi.
+
+Sitten saapuivat tiedot, mitä oli tapahtunut Lyckebyssä.
+Johanniittiveljet nostattivat myrskyn, ja arkkipiispa kirjoitti
+neuvostolle, että sen oli oman kunniansa tähden tehtävä päätöksensä.
+Tehtiin muodollinen neuvoston päätös, ja saatiinpa yksin
+valtionhoitajakin kirjoittamaan sen alle. Piispa Hemming Gadd
+kiellettiin tästedes hoitamasta hiippakuntaansa.
+
+Eräänä päivänä saapui tieto, että Voionmaan puolelta lähestyi
+kokonainen laivasto pikku veneitä tuoden ruokatavaroita. Linnasta
+kiirehdittiin heitä vastaan; mutta ne ruotsalaiset sotamiehet, jotka
+toivat tiedon, arvelivat, että jos he saisivat, voisivat he joutua
+ennen tanskalaisia.
+
+Piispa ei ollut haluton, mutta peläten, että ahneus kenties pani
+heidät lyömään laimin kaiken varovaisuuden, tahtoi hän itse mennä
+alas rannalle ja tarkastella asemaa.
+
+Tämän neuvottelun parhaallaan tapahtuessa jatkoi Hemming piispa
+hidasta, vaivalloista piiritystyötään.
+
+Oli kaunista nähdä pienen laivaston, veneet aivan lähetysten,
+lähenevän kaupunkia. Mukana oli naisia ja lapsiakin.
+
+Linnan edustalla oltiin kovassa kiireessä, luultavasti ei oltu
+odotettu laivastoa niin pian.
+
+"Ovatko veneenne kunnossa?" kysyi piispa.
+
+"Ovat, kaikki neljä purjeineen, peräsimineen. Tuuli on myötäinen!"
+
+"Laskekaa siis heti vesille!"
+
+Kuului hiljainen ilohuudahdus, mutta se vaikeni heti.
+
+Kolme miestä hyppäsi kuhunkin veneeseen. Purjeet irroitettiin ja
+tuuli hulmutteli niitä hilpeästi.
+
+Veneet lähtivät vesille melkein yht'aikaa. Ne laskettivat suoraan
+laivastoa kohden.
+
+Heti kun heidät huomattiin linnasta, päästettiin siellä vimmastunut
+huuto.
+
+Sen jälkeen kuului komentohuuto: "Ampukaa!"
+
+Mutta ruotsalaiset olivat odottaneet sitä, ja silmänräpäyksessä
+olivat ne heittäytyneet veneihin pitkäkseen.
+
+Kun savu oli hälvennyt, seisoivat he kaikki pystyssä huiskuttuen
+hattujaan ja hurraten.
+
+"Hullut!" huusi piispa. "He menettävät henkensä syyttä suotta!"
+
+Taasenkin kuului laukaus, mutta nyt olivat veneet laivaston vieressä
+ja vaara oli voitettu.
+
+Tanskalaiset laskivat myös veneensä vesille, mutta he näyttivät
+olevan kahden vaiheella, eikö kenties ollut parempi käydä
+ruotsalaisten kimppuun vasta heidän otettuaan lastin.
+
+Rannasta saattoi nähdä, kuinka ruotsalaiset hyppivät voionmaalaisten
+veneihin kaikilta puolin. He eivät näyttäneet vievän niistä
+pois mitään. Mutta nopeasti erosivat veneet toisistaan, ja nyt
+nähtiin kunkin ruotsalaisen veneen hinaavan kahta voionmaalaista.
+Purjeet olivat käärityt kokoon, kaksi miestä hoiti airoja ja
+kolmas peräsintä, mutta kaikki neljä venhettä loittonivat nopeasti
+toisistaan. Muuan suuri voionmaalaisvene jäi yksin paikalle.
+
+Tanskalaisia veneitä oli myös neljä, mutta ne olivat suurempia
+ja raskaampia. Jos uhkateko olisi kestänyt kauemmin, olisivat he
+epäilemättä yhyttäneet rohkeat merisissit; nyt onnistuivat nämä
+sitä vastoin toverien rajattomasti riemuitessa laskemaan kaupungin
+laituriin. Saalis oli runsain, mitä tähän asti oli saatu, ja
+voionmaalaisille ei ainoastaan maksettu heidän tavaroitaan, vaan
+heitä vielä runsaasti kestitettiinkin.
+
+Tämän parhaallaan tapahtuessa sai piispa irtisanomiskirjeen Ruotsin
+neuvostolta. Hän luki sen, mutta kuinka hänen sydämensä kuohuikin
+harmista, ei häneltä suinkaan jäänyt huomaamatta, että koetettiin
+esittää niin lievin sanoin kuin suinkin mitä tahdottiin sanoa.
+
+Piispa sanoi kirjeentuojalle, että nykyään vallitsevan hälinän
+aikana, kun joka hetki saattoi odottaa hyökkäystä linnoituksesta, oli
+hänen mahdoton vastata kirjeeseen. Sodan telmeen asetuttua toivoi hän
+saavansa vapaahetken vastatakseen kirjallisesti valituksiin, kuten
+piti.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin kirjoitti hän neuvostolle.
+
+Hän tunnusti empimättä neuvoston tahdon laillisuuden, mutta samalla
+lykkäsi hän kysymyksen ratkaisun määräämättömäksi ajaksi, tai kunnes
+olisi saatu aikaan rauha tai aselepo Tanskan kanssa.
+
+Nyt saapui monia kirjeitä ja viestejä.
+
+Niinpä sai hän sanoman, etteivät taalalaiset suinkaan sallineet, että
+hän, Hemming, joutuisi "kadotukseen"; he toivoivat rukouksissaan,
+että hän menestyisi ja voisi hyvin.
+
+Tuomiokapituli oli kirjoittanut valtionhoitajalle, ettei tohtori
+Hemming saa enää kantaa piispankymmenyksiä, mutta valtionhoitaja
+vastasi sovittelevin sanoin; hän varoitti kaikesta väkivallasta tätä
+urhoollista miestä vastaan, joka pani henkensä ja verensä alttiiksi
+Ruotsin vihollisia vastaan, ja pyysi tuomiokapitulia kiinnittämään
+tarpeellista huomiota rahvaan ilmaisemaan tahtoon.
+
+Sitten saapui Linköpingistä viesti, että paavillinen kirje oli
+naulattu kirkon ovelle. Tuomiokapituli oli otattanut sen jälleen
+pois, koska se sisälsi sanoja myös valtionhoitajaa vastaan. Mutta
+siellä oltiin kovin levottomia ja peloissaan eikä tiedetty, mihin
+sellaisissa olosuhteissa oli ryhdyttävä.
+
+"Ne kurjat raukat!" jupisi Hemming. "Olisivat nyt toki suden tai
+lampaan puolella!"
+
+Mutta ainoastaan ohimennen huolehti hän omista asioistaan; kunkin
+päivän huolet ja murheet täyttivät hänen mielensä alituiseen.
+
+Viime aikoina oli lähimpien pitäjien rahvaan keskuudessa havaittu
+merkillistä nurjuutta ruotsalaisia kohtaan. Nimismies kertoi, että he
+olivat kieltäytyneet tekemästä uskollisuudenvalaa valtionhoitajalle,
+ja valittaen kaikkea sitä hätää, mitä saivat kokea, tuumivat he, että
+"olisi parempi olla Tanskan alamaisina".
+
+Kun piispa puhui tästä Paul Kylelle, sanoi tämä: "Tanskalaiset
+lupaavat kultaa ja kaikkea ihanuutta; niin tekivät he Uplannissakin
+ennen Brunkebergin taistelua, sentähden se kääntyikin maan häviöksi."
+
+"Täytyisi tehdä jotakin!"
+
+"Puhukaa heille!"
+
+"Luuletteko sen auttavan?"
+
+"Yksistään sen!"
+
+"Kutsuttakaa siis nimismiehellä heidät kokoon!"
+
+Mutta kun kaupungin asujamet kuulivat, että piispa aikoi lähteä pois,
+nousi yleinen hälinä; he rukoilivat polvillaan, ettei hän jättäisi
+heitä, koska he ja kaupunki silloin olisivat silloin hukassa.
+
+"Kuulkaas", huusi Hemming vimmastuneena. "Jos rutto alkaa raivota
+yhdessä talossa, onko minun sitouduttava, sentähden että minun
+kotonani pysyttäisiin terveenä, jättämään koko muu kylä ruton
+haltuun."
+
+"Ette kai lähde yksin?"
+
+"Yksin lähden ruton saastuttamaan paikkaan, jollette te tahdo seurata
+kunniavartiona!"
+
+Porvarit luikkivat noloina tiehensä.
+
+Mören kirkonkylä oli valittu kokouspaikaksi, ja piispa löysi
+saapuessaan suurilukuisen parven koolla. Mutta kaikkien kasvoilla
+kuvastui tyytymättömyys ja uhman ilme. He olivat tulleet kuulemaan
+mitä hänellä oli sanottavaa, mutta aikoivat pitää oman päänsä vielä
+palatessaankin.
+
+Kumolleen kaadettu olutsammio oli varustettu puhujan paikaksi; sen
+päältä saattoi hän nähdä kuulijansa ja nämä hänet.
+
+Tohtori jätti hevosensa majataloon ja meni kokouspaikalle.
+
+"Täälläkö kokous on pidettävä?" kysyi hän eräältä talonpojalta.
+
+"Niin maar se on!" vastasi tämä.
+
+"Hänkö se aikoo puhua?" kysyi muuan toinen ja mittaili Hemmingiä
+silmillään.
+
+"Niinhän se olisi tarkoitus!"
+
+"Tuolla on tynnyri millä seistä!"
+
+"Mene sinä ensin!"
+
+"Minä... ei minulla ole mitään sanottavaa!"
+
+"Oletko sellainen raukka?"
+
+"Eipä sitä tarvitse olla raukkakaan, vaikka on älyä pitää suunsa
+kiinni."
+
+"Jos näen sinut hukkumaisillasi, onko minulla enemmän älyä, jos
+vaikenen, kuin jos huudan apua?"
+
+"Oletpa koko veitikka", sanoi talonpoika ja raapi tuumiskellen
+korvallistaan.
+
+Nyt lähestyi muuan talonpoika, joka näytti olevan toisia ehompi,
+sillä he väistyivät hänen tieltään ja myhäilivät toisilleen
+ikäänkuin tahtoisivat sanoa: "Nyt tulee mies, joka voi antaa hänelle
+vastauksen."
+
+"Mistä on kysymys?" utaisi tämä.
+
+"Tämä tässä tahtoo, että meidän pitäisi puhua."
+
+"Mitä varten, kun olemme kaikki yksimieliset."
+
+"Niin, niin olemme!" huusi joukko.
+
+"Se ei ole totta!" huusi Hemming Gadd.
+
+"Eikö ole totta?"
+
+"Ette tiedä, mistä olette tulleet yksimielisyyteen! Olette ainoastaan
+toisten tahdon välikappaleita!"
+
+"Olemme saaneet hyviä lupauksia..."
+
+"Joakim Trolle vakuutti minulle kättä lyöden..."
+
+Nyt tiesi Hemming mistä aloittaa. Hän tunkeutui joukon läpi ja
+hyppäsi sammion pohjalle, löi käsiään yhteen ja vaati hiljaisuutta.
+
+Talonpoikain joukko tunkeutui taajempaan ja katseli epäluuloisesti
+häneen.
+
+"Kuulkaa!" huusi Hemming. "Ei suinkaan täällä ole ketään, joka
+muistaisi Engelbrektin?"
+
+"On kyllä"! vastasi muuan vanha ukko, joka seisoi aivan piispan
+edessä. "Olen kahdeksankymmenen vuotias! Tosin olin vain pieni
+pojannaskali ja riipuin äitini helmuksissa, mutta vaikkapa eläisin
+satavuotiaaksi, en unhoita konsanaan sitä miestä. Jumala häntä
+iankaikkisesti siunatkoon."
+
+"Entä te muut, ovatko isänne ja äitinne puhuneet teille hänestä?"
+
+"Ovat, ovat!" huusi koko joukko.
+
+"No hyvä, nyt kysyn teiltä, jos hän seisoisi tässä minun sijallani ja
+jos hän voisi tutkia sydämenne, mitä minä en voi tehdä, antaisitteko
+ilolla hänen tehdä sen vai kääntyisittekö hänestä pois?"
+
+Lieneekö sen vaikuttanut nimen taikavoima vaiko se mukaansatempaava
+vakavuus, jolla nämä yksinkertaiset sanat lausuttiin, mutta kuulijat
+katselivat toisiaan ja sitten haudanhiljaisina ja maahan luoduin
+silmin odottivat jatkoa.
+
+"Te tiedätte, että isänne, kun Tanska oli heitä äärimmilleen
+rääkännyt ja sortanut, vihdoin tarttuivat aseihin. Kuinka he kärsivät
+hätää ja puutetta, kuinka kodit poltettiin ja hävitettiin, kuinka
+naisia raiskattiin ja rääkättiin kuoliaiksi, sen tiedätte yhtä
+hyvin kuin minäkin. Engelbrekt pakoitti vihollisen antamaan perään,
+kansamme sai ainakin hengähdyshetken."
+
+"Ruotsalainen herrasmies se antoi hänelle surmaniskun", huusi muuan
+ääni joukosta.
+
+"Niin, hän oli ruotsalainen!" virkkoi Hemming jälleen. "Mutta
+tiedättekö myös, että isäin pahat teot ovat siinä suhteessa menneet
+lasten päälle? Voi sitä aatelismiestä tai talonpoikaa, joka ajatuksin
+tai teoin seuraa sen miehen esimerkkiä!"
+
+Joukossa huomattiin levotonta liikettä.
+
+"Kovat ajat ovat käsissä. Me olemme kovia kokeneet, mutta Herran
+käsi on ollut yllämme, ja kuinka tanskalaiset ovatkin houkutelleet
+kullallaan, kuinka he ovatkin kehoittaneet vaihtamaan pettuleipämme
+heidän pehmeihin vehnäpulliinsa, ei kiusaus ole kuitenkaan saanut
+valtaa niin monista, että juutti olisi päässyt maamme herraksi."
+
+"Eikä koskaan pääsekään", huusi muuan ääni.
+
+"Ei, Ruotsin rahvas on estävä sen!" huudahti piispa. "Se on Sten
+Sturelta oppinut tuntemaan olevansa mahti valtiossa! Kun Hannu
+kuningas oli viekkaudella ja petoksella pesiytynyt Tukholmaan, sanoi
+hän valtionhoitajalle: 'Olette jättänyt minulle vaarallisen perinnön,
+sillä olette tehnyt herroiksi ne, jotka Jumala on määrännyt orjiksi!
+Tanskan talonpojat ovat järjestään kurjia orjia, joita heidän
+herransa voivat vaihtaa kauniiseen koiraan tai antaa parikymmentä
+talonpoikaa yhdestä hevosesta!' Sellainen ei kävisi laatuun
+Ruotsissa."
+
+"Ei, ei!" huudettiin kohti kurkkua. Nousi suunnaton melu ja
+talonpojat puivat nyrkkiään.
+
+"Hannu kuningas arveli, että meidänkin rahvaamme vähitellen tottuisi
+siihen. Ja tarpeen kai se olisi ollutkin, niin että hän herroineen
+olisi voinut vallita. Mutta sitten ajettiin hänet jälleen pois."
+
+"Oikein, oikein! Pois koko roska!"
+
+"Olette kai kuulleet puhuttavan, kuinka kohdellaan niitä
+ruotsalaisia, jotka hän on saanut käsiinsä, kuinka hän polttaa ja
+hävittää rannikkoamme? Tiedätte, että kun hän vastoin lupauksiaan
+otti haltuunsa Kalmarin kaupungin, peitti hän torin hirsipuilla ja
+hirtätti ilman tutkintoa ja tuomiota kaikki porvarit, jotka sai
+käsiinsä."
+
+"Kirottu, kirottu hän!"
+
+"Kansa rakasti Sten Sturea, ja kuninkaan täytyi odottaa parempia
+päiviä."
+
+"Ne eivät koskaan koita hänelle!"
+
+"Ei, ne eivät koita, jos kansa tukkii korvansa viekoituksilta. Herra
+Svante Niilonpoika kulkee edeltäjänsä jälkiä. Hän tahtoo ainoastaan
+Ruotsin vapautusta Tanskan ikeestä."
+
+"Mutta sota ei lopu koskaan!"
+
+"Ei, jos annamme myöten kädenleveydeltäkään. Hellittämättömyys on
+ainoa pelastuksemme."
+
+"Hän siellä linnassa on luvannut, että me kokonaiseksi vuodeksi
+saamme verovapauden."
+
+"Milloin on tanskalainen pitänyt lupauksensa?"
+
+"Hannu kuningas tekee kuten rotanpyytäjä", lisäsi piispa. "Hän panee
+paistetun juustopalan loukkuun, mutta vanki ei saa siitä muuta kuin
+tuntea hajun vain."
+
+"Meitä ei niin puijata!"
+
+"Lopuksi vielä sananen, hyvät ystävät. Olonne ovat mielestänne
+tukalat, ja tahtoisitte mielellänne paremmat päivät, mutta totta
+puhuen on meidän kaikkien laita sellainen. Vaikka me käskemme ja te
+tottelette, niin älkää luulko, että meidän osamme on siltä parempi!
+Teidän puremanne leivänpala on kenties kovempi kuin meidän, mutta
+teidän ruokahalunne on paljon parempi, sillä huoli kokonaisuuden
+pystyssäpysymisestä vie usein meiltä pois kaiken ruokahalun.
+Meillä ei siis ole mitään kadehdittavaa toisiltamme, mutta jos
+pontevasti pyrimme yhteiseen maaliin, niin saavutamme sen ennemmin
+tai myöhemmin, ja kun tulevat sukupolvet nauttivat hedelmiä meidän
+työstämme, tunnustavat he, että heidän on meitä kiittäminen siitä,
+että ovat vapaita Ruotsin miehiä."
+
+Päästettiin jyrisevä riemuhuuto.
+
+"No, enkö ollut oikeassa?" virkkoi piispa nauraen. "Ette olleet
+selvillä mistä oli kysymys."
+
+Näin sanoen hyppäsi hän alas maahan.
+
+Talonpojat tunkeilivat hänen ympärilleen puristaakseen hänen kättään.
+Heidät oli tenhonnut hänen puheensa yksinkertaisuus ja kenties vielä
+enemmän mahtava ääni, syvä vakaumus, joka sydämestä kuohuen löysi
+tien sydämiin ja vastustamattomasti teki vaikutuksensa.
+
+"Miksei piispa tullut tänne ennen?" kysyi muuan talonpojista.
+
+"En tiennyt, että tarvitsette minua."
+
+"Tulee niin varmaksi häntä kuullessaan!"
+
+"Minä olen vain lausunut teidän omat ajatuksenne."
+
+"Tietty se, mutta täällä puhutaan niin paljon, että väliin joutuu
+ikäänkuin eksyksiin."
+
+"Nyt kai hän jää tänne yöksi?" kysyi joku toinen.
+
+"Minulla on siisti vierashuone, jos hän tahtoisi olla niin alava..."
+
+"Hyvänen aika, piispa kai asuu rovastin pappilassa!"
+
+"Rovastin, onko hän täällä?" kysyi Hemming.
+
+"Ei, hän on enimmäkseen linnassa Joakim herran luona."
+
+"Sitten asun jonkun teidän luonanne ja viivyn huomiseen!"
+
+Siitäkös oltiin hyvillään. Kylän suurtalonpoika, joka ensiksi oli
+häntä puhutellut, sai kunnian pitää piispaa vieraanaan, ja hän kutsui
+illaksi niin suuren seuran kuin huoneihin mahtui.
+
+Siellä Hemming Gadd päätti, mitä ennen oli aloittanut; selvin sanoin
+osoitti hän unionin kestämättömyyden. "Se on samaa kuin valjastaisi
+yhteen kaksi hevosta, joita ei ole koskaan koulutettu parihevosiksi",
+sanoi hän.
+
+"Ne riuhtovat itsensä erilleen!"
+
+"Voivatpa riuhtoa toisensa vaivaisiksikin!" vastasi piispa.
+
+"Alku on jo tehty!"
+
+"Meidän täytyy katsoa, ettei sitä ratsastajaa, jonka olemme valinneet
+varsallemme, tehdä jälleen jalkamieheksi!"
+
+Isäntä, kunnioitettu suurtalonpoika Arvid Broderinpoika, istui
+kunniasijalla piispan vieressä. Hän tarttui pikariin ja täytti
+sen tervetuliaisiksi vaahtoisin olvin; sitten pyysi hän kaikkia
+vieraitaan tekemään samoin, ja sitä kehoitusta noudatettiin
+siekailematta.
+
+Silloin hän nousi ja sanoi: "On huonosti tehty panna kynttilänsä
+vakan alle ja salata mitä tietää; ei voi kieltää, että meidät
+tässä pitäjässä on eksytetty harhapoluille. Jos pahajuoniset sinua
+houkuttelevat, älä heihin suostu, sanotaan, mutta juuri siten olemme
+tehneet. Nyt olemme kuitenkin päässeet parempaan käsitykseen, ja
+tuskinpa tarvitsee minun sanoa, ketä meidän on siitä kiittäminen."
+
+"Piispaa!" huusi koko joukko.
+
+"Juomme siis hänen maljansa ja kiitämme siitä, mitä hän on tehnyt
+hyväksemme!"
+
+Ja pikarit tyhjennettiin riemuiten.
+
+"Olette antaneet sitoa silmänne!" huudahti Hemming hilpeästi. "Olen
+ainoastaan temmannut pois siteet, ja nyt näette yhtä selvästi kuin
+ennenkin."
+
+"Niin teemme", virkkoi isäntä jälleen. "Ja omasta puolestani tahdon
+huomenna tehdä uskollisuudenvalan jalolle Svante Niilonpojalle."
+
+"Me myös! Me myös!" kajahtelivat huudot.
+
+Ja sitten he joivat ja juttelivat, ja kun erottiin, oli kaikki
+mieltymys tanskalaisiin puhallettu pois kuin paksu tomukerros, ja
+kansallistunto välkkyi sen alta kuin kirkkaaksi hiottu teräs ja
+näytti aivan loistavan ilosta, kun oli päässyt jälleen kunniaan.
+
+Seuraavana aamuna otti piispa vastaan uskollisuudenvalat Svante
+Niilonpojalle nimismiehen ollessa läsnä, ja niin palasi hän
+Kalmariin, missä kaikki oli tyyntä ja hiljaista.
+
+Kahakoita oli vähän väliä, ja vihollisten harmi piispaa kohtaan oli
+tuntuvasti lisääntynyt hänen käytyään Möressä. Ennen ei rahvas ollut
+tuonut mitään tavaroita kaupunkiin, vaan ainoastaan linnaan; nyt
+oli laita päinvastoin, ja piispa sai yksityisesti monia näytteitä
+kansanmiesten suosiosta. Mutta turhat olivat kaikki kokeet taivuttaa
+Hemming Gaddia alamaisin sanoin kirjoittamaan korkealle esimiehelleen.
+
+"Minä inhoan sitä kettua", sanoi hän, "enkä mene askeltakaan häntä
+vastaan!"
+
+Tavallisuuden mukaan oli jälleen ryhdytty Tanskan kanssa
+neuvotteluihin. Kuningas uudisti vaatimuksensa, että niin kauan
+kuin Ruotsi kieltäytyi ottamasta häntä vastaan kuninkaanaan, oli
+sen suoritettava vuotuinen rahavero. Neuvosto pohti vilkkaasti
+tätä kysymystä; siitä kirjoitettiin Erik Turenpojallekin, joka
+varoitti siitä. Ja Hemming Gadd kirjoitti neuvostolle, ettei hänen
+suostumuksellaan heitettäisi ainoaakaan lihapalaa sille koiralle,
+jonka verisen kidan hän saattoi eroittaa Kalmariin saakka. Kelpo
+pyssyin ja tapparoin halusi hän mieluummin maksaa.
+
+Sellaiset sanat eivät olleet omiaan sulattamaan mieliä leppeämmiksi
+piispaa kohtaan, eikä kestänyt montakaan viikkoa, ennenkuin hän sai
+kutsun saapua neuvoston eteen vastaamaan tehtyihin syytöksiin. Paul
+Kylen oli siksi aikaa otettava päällikkyys huostaansa.
+
+Hemming vastasi leimuavalla kirjeellä kutsuun. Jollei mikään vaara
+uhannut, tuumi hän, lähtisi hän Kalmarista; mutta jos se tapahtuisi
+nyt, saisi valtaneuvosto kenties siitä tervetulleen aiheen uuteen
+syytökseen, joka sitä paitsi olisi oikeutettu. Mutta yhtä vähän
+kuin hänellä oli mitään takeita, että voisi palata, yhtä vähän
+kiinnitettäisiin, jos jokin onnettomuus tapahtuisi, huomiota siihen,
+kenen käskystä hän oli lähtenyt matkalle.
+
+Neuvosto viittasi kutsukirjeeseen ja lähetti hänelle sitä paitsi
+sellaisen turvakirjan, "ettei hänellä enää pitänyt olla mitään
+vastaan väittämistä".
+
+Mutta silloin hänen vihansa vasta oikein kuohahti.
+
+"Siihen turvakirjaan", kirjoitti hän, "jonka valtaneuvosto viimeksi
+lähetti minulle, ei herrojen olisi tarvinnut tuhlata mustetta ja
+paperia, sillä kun se ei olisi voinut kuulua toisin kuin kuului,
+silloin saatoin kyllä käsittää, kuinka hyvin he suosivat minua. Mitä
+te sitä vastoin kirjoitatte, että minä, jos sitä haluaisin, saisin
+teiltä turvakirjan tahtoni mukaan, niin toivon teidän herruuttanne
+palvelleeni siten, että voin ilman mitään vaaraa tulla huoletta
+luoksenne."
+
+Kenties pelkäsi neuvosto saavansa kuulla liian tuimia totuuksia,
+tai eivät syytöskohdat olleet kyllin perustellut, tai eivät he
+lopultakaan uskaltaneet käydä tämän mahtavan miehen kimppuun, jonka
+nimi tällä hetkellä huhun siivin liiti kautta maan; asian annettiin
+toistaiseksi raueta.
+
+Epäluuloisuus, joka oli juurtunut Hemmingin sieluun, oli kasvanut
+taistelussa neuvostoa vastaan. Hän ei voinut antaa anteeksi sitä,
+että Svante Niilonpoika oli pannut nimensä kutsukirjan alle.
+
+Täällä kansan ja upseeriensa keskuudessa oli hän entisellään,
+kenties vain tavallista myrskyisempi hilpeydessään. Hänen
+rakkautensa ja kuolemanhalveksumisensa ei ollut koskaan esiintynyt
+selvempänä. Kaikissa hankkeissa, joissa vaara oli tarjolla, esiintyi
+hän etumaisena, ja hänen urhoollisuutensa oli jokapäiväisenä
+puheenaineena sotamiehillä, jotka luulivat jonkin salaisen voiman
+häntä suojelevan.
+
+Mutta milloin hän oli yksin kotonaan, silloin laskeutuivat synkät
+pilvet hänen otsalleen, silloin saattoi hän kävellä tunnin toisensa
+jälkeen huoneessaan edestakaisin. Silloin tarkasteli hän elämäänsä:
+kiittämättömyyttä oli hän kokenut, häntä oli vihattu ja vainottu ja
+petetty, ja kuitenkin oli hänen ainoana määränään ollut isänmaan
+pelastus!... Sellaisina hetkinä täytti hänen sydämensä rajaton
+ihmisten halveksuminen. Jos hän olisi voinut, olisi hän tallannut
+jalkoihinsa kaiken pikkumaisuuden, kaikki alhaiset intohimot
+maailmasta. Salamoita ja ukkosta huusi hän taivaasta avukseen,
+mutta ei mitään rakkautta, ei anteeksiantoa, ei sääliväisyyttä, ei
+myötätuntoa!
+
+Toisinaan saattoi hän Paul Kylelle paljastaa murtuneen mielensä.
+Silloin sai sappi pursua yli äyräittensä ja hän lausui katkeria ja
+tuimia totuuksia. Mutta jos toinen teki jonkun vastaväitteen, silloin
+malttoi hän heti mielensä ja sanoi, että hänen käsivartensa vaivasi
+häntä niin, että hänestä näytti kaikki mustalta. "Jos vapautuisin
+tästä kitimestä", sanoi hän silloin, "sulkeutuisin vanhaan Rönön
+luostariin; siellä parantuisin heti kaikista sekä ruumiin että sielun
+vammoista".
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 55293 ***
diff --git a/55293-8.txt b/55293-8.txt
deleted file mode 100644
index deeeb97..0000000
--- a/55293-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,20052 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Svante Niilonpoika Sture ja hänen
-aikalaisensa I: Kuolon enkeli, by Louise Stjernström, Translated by Lauri
-Soini
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa I: Kuolon enkeli
-
-
-Author: Louise Stjernström
-
-
-
-Release Date: August 7, 2017  [eBook #55293]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN
-AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-Note: Project Gutenberg has the other volume of this work:
-      II. Lapsiuhri
-      See http://www.gutenberg.org/ebooks/55344
-
-
-
-
-
-SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI
-
-Kirj.
-
-CARL BLINK [LOUISE STJERNSTRÖM]
-
-Suomentanut Juho Anhava [Lauri Soini]
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1910.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- 1. Erik Turenpoika
- 2. Kavallus.
- 3. Immenryöstö.
- 4. Tulevaisuuden kajastuksia.
- 5. Uusi valtionhoitaja.
- 6. Mitä Tukholmassa tapahtui.
- 7. Hemming Gadd.
-
-
-
-
-1
-
-ERIK TURENPOIKA.
-
-
-Oli pimeä tammikuun ilta 1503. Räntäsade puuskui Suomenlahdelta ja
-pieksi armottomasti kaikkia, jotka joutuivat sen tielle. Viipurin
-linna seisoi kuten valpas ulkovartio ainakin, mutta ainoastaan
-läntisestä tornista näkyi sieltä tuikuttava valo.
-
-Muuan palvelija kulki linnanpihan poikki, kädessään palava soihtu,
-ja häntä seurasi mies kaapuun kääriytyneenä; tämä, joka ilmeisesti
-pelkäsi loiskahtavansa rapakkoon, koetti tarkkaan astua yhtä
-jalkaa palvelijan kanssa ja pysähtyi vihdoin puolitiessä keskellä
-vesilätäkköä, johon hän oli astunut.
-
-"Verdammter Junge!" jupisi hän puoliääneen.
-
-Sillävälin oli palvelija ehtinyt pienelle salaportille eteläpuolella.
-Hän sammutti nopeasti soihdun ja avasi varovasti portin avaimella,
-jota piti kädessään.
-
-Melkein samassa paiskattiin muuan ikkunaluukku auki ja tuikea ääni
-kysyi:
-
-"Kuka siellä?"
-
-Palvelija seisoi liikkumatonna; hän uskalsi tuskin hengittää.
-
-"Kuka siellä?" toisti sama ääni vielä tuikeammin.
-
-Ei mitään vastausta.
-
-"Kuulitte väärin, isä; kuka tulisi tähän aikaan?" virkkoi nuorekas
-ääni.
-
-"Mutta valo! Emmekö molemmat nähneet, kuinka se loisti luukunraosta?"
-
-"Se oli kenties tähdenlento!"
-
-"Mahdotonta, onhan pilkkosen pimeä! Parasta on mennä alas katsomaan."
-
-"Rakas, emmekö sitten lue legendaa loppuun?" Tässä tuli puhuja
-ikkunan luo. "Minulla on niin tarkat silmät, että voin aivan hyvin
-nähdä synkimmässäkin pimeydessä..." Nyt seurasi lyhyt äänettömyys,
-jonka aikana palvelija hiipi niin lähelle seinää kuin mahdollista.
-"Ei, siellä ei ole ainoaakaan ihmistä, eikä semmoiseen säähän tahtone
-mennä kissakaan", jatkoi ääni.
-
-"Mutta minun pitäisi kuitenkin..." Tällöin paiskattiin luukku kiinni,
-mutta kinastelevat äänet kuuluivat kuitenkin, ensin lähempää ikkunaa,
-sitten hieman loitompaa.
-
-Palvelija seisoi liikkumatonna niin kauan kuin kuuli puhetta; hän
-ei uskaltanut enää mennä sisälle, veti sentähden varovasti oven
-kiinni ja sulki sen; mutta lieneekö syynä ollut tottumattomuus vai
-pelästys, hänen oli mahdoton saada avainta pois reiästä. Parhaallaan
-puuhaillessaan hän kuuli puuportaista askelten töminää, ja niitä
-seurasivat keveät, tepsuttelevat askeleet. Portinraoista kiilui
-valoa, ja avaimet kalisivat vastakkain.
-
-"Valaise lampulla lähempää", virkkoi sama ääni, joka äsken oli
-kuulunut.
-
-"Antakaas kun minä autan, isä", virkkoi nuorempi ääni. "Minä tunnen
-lukon paremmin kuin te."
-
-"Lukossa on avain ennestään!" huudahti vanhus kiihkeästi, koetettuaan
-turhaan saada avainta sopimaan lukkoon. "Enkö jo sanonut, että täällä
-on piru merrassa?"
-
-"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista?"
-
-"Mene heti soittamaan hälyytyskelloa!"
-
-"Rakas isä, se on kenties..."
-
-"Vihollinen, joka aikoo meidät yllättää."
-
-"Joku palvelija, joka tuo kirjettä..."
-
-"Miksei hän kule suuresta portista?"
-
-"Tiedänkö minä? Eikö se voisi olla salainen viesti armolliselle
-herrallemme?"
-
-"Jos jotakin sellaista odotettaisiin, olisi siitä ilmoitettu minulle
-edeltäpäin."
-
-"Tai kunnianarvoiselle isälle?"
-
-"Hänen tiensä kyllä käyvät pimeässä, mutta me emme ole velvolliset
-siihen mukautumaan."
-
-"Mutta Gunilla rouva voisi panna pahakseen..."
-
-"Kuules, tyttö, jää tänne siksi aikaa kuin minä juoksen ylös Erik
-herran luo ja kysäisen häneltä."
-
-"Saanko pitää lampun?"
-
-"Minä kyllä osaan pimeässäkin. Jos tapaan jonkun palvelijan, lähetän
-hänet tänne."
-
-Taasenkin tömisivät askeleet portaita ylöspäin, nyt paljon nopeammin
-kuin edellisellä kerralla.
-
-"Pietari!" huusi ääni sisäpuolelta.
-
-"Elsa!"
-
-"Etkö voi avata?"
-
-"En uskalla."
-
-"Avaa pian! Väännä kovasti oikeaan!" Voimakas ponnistus, ja nyt
-portti tosiaankin aukesi.
-
-"Missä toinen on?"
-
-"En tiedä, luulin hänen olevan mukana."
-
-"Kirje?"
-
-"Se on kai hänellä."
-
-"Ulos täältä!"
-
-Mutta samassa hyökkäsi takaapäin pari palvelijaa miehen kimppuun,
-tämä tuli päistikkaa portista sisään, jälessään meluavat, huutavat
-ahdistajansa, jotka käsin ja jaloin muokkasivat hänen selkänahkaansa.
-
-Rähinää lisäsivät hänen ja Elsan hätähuudot, ja kaikilta tahoilta
-linnaa riensi saapuville henkilöitä, jotka eivät paljoakaan pelänneet
-rajuilmaa, kun oli kysymys uteliaisuutensa tyydyttämisestä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Noin tuntia aikaisemmin oli dekanus, kunnianarvoisa isä Tobias,
-astunut kappeliin ja omin käsin sytyttänyt kaksi vahakynttilää pyhän
-neitsyen kuvan eteen. Hän oli sen jälkeen langennut maahan alttarin
-eteen ja maannut kauan vaipuneena rukouksiin. Kun hän nousi jälleen,
-lankesi himmeä kynttilänvalo niin koville ja kylmille kasvoille,
-ettei olisi luullut niitä liikuttavan minkään inhimillisten
-tunteiden, jollei silmien hehku olisi ilmaissut, mitä liikkui hänen
-sielunsa sisimmissä kätköissä.
-
-Ristien itsensä kerta toisensa jälkeen mutisi hän latinankielisen
-rukouksen, anoen voimaa raskaihin koettelemuksiin... silloin oli
-hän kuulevinaan askeleita, rukous häipyi hänen huuliltaan, kaikki
-sielun tarkkaavaisuus kärjistyi korviin, ne teroittuivat paremmin
-eroittamaan ääniä, hän pidätti hengitystään ja vetäisi vihdoin
-pettymyksen huokauksen.
-
-Harhaileva katse pysähtyi ikkunaan. Se oli -- aivan uutta siihen
-aikaan -- varustettu lasiruuduilla, ja alttarikynttiläin heijastus
-muodosti siihen levottomasti läpättäviä, väräjäviä tähtikuvioita.
-Pappi hätkähti, hänen silmänsä ei ollut vielä ehtinyt tottua
-tällaiseen. "Saatanan juonia!" mutisi hän itsekseen, mutta seuraavana
-minuuttina lehahti hymähdys hänen huulilleen, kappelin ovi avautui,
-joku tuli sisään.
-
-Kynttilän säästeliäs valo valaisi ainoastaan kuorin, muu osa
-kappelista oli pimeän peitossa. Isä Tobias oli jo ennestään varjossa,
-hän vetäytyi vielä enemmän syrjään.
-
-Tulija pysähtyi ovelle, nähtävästi neuvotonna; pian kuului keveitä
-askelia, jotka lähestyivät kuoria; nuori nainen lankesi alttarin
-eteen, luki lyhyen, mutta palavan rukouksen ja riensi sitten
-sytyttämään loput kymmenen kynttilää alttarilla.
-
-Kun se oli tehty, kääntyi hän katsomaan, kuinka valoisalta pieni
-kirkko näytti.
-
-Alttarikynttiläin valaisemana oli hän itse tällä hetkellä todellinen
-madonnankuva. Vaalea, kiharainen tukka ympäröi pyhimyskehän tavoin
-hänen korkean, valkoisen otsansa ja kaunismuotoisen kaulansa. Nenä
-ja suu olivat kauniissa sopusoinnussa kasvojen vienonpehmeän soikion
-kanssa, mutta suurista heleänsinisistä silmistä säteili kokonainen
-viattomuuden ja puhtauden taivas. Hän oli tosiaan suloinen ja
-rakastettava olento.
-
-Isä Tobias vapisi kuin haavanlehti, hän ei voinut kääntää katsettaan
-ihanasta näystä ja luuli vielä olevansa nuorelta naiselta
-näkymättömissä, mutta hänet ilmaisi joko tahtomaton liike tai
-valonsäde. Nuori nainen huudahti kiihkeästi:
-
-"Siellä on joku!" Ja ilman vähintäkään pelkoa hän riensi isä Tobiasta
-kohden.
-
-"Isä Tobias! Miksi olette piilossa?"
-
-"Halusin rauhassa harjoittaa hartauttani."
-
-"Häiritsinkö kenties teitä?"
-
-"Miksi olette sytyttänyt niin monta kynttilää?"
-
-"Eikö kirkko ole ikuisen valon vertauskuva?"
-
-"Mutta ettekö pelkää?"
-
-"Mitä?"
-
-"Olen kutsunut teidät ripille."
-
-"Siihen olen valmis."
-
-"Tahdotteko tehdä täydellisen synnintunnustuksen?"
-
-"Minulla ei ole mitään salattavaa."
-
-"Eikö mitään siitäkään, mitä herranne on teille uskonut?"
-
-"Hän ei ole uskonut minulle mitään."
-
-"Ettekö siis tiedä mitään hänen aikeistaan?"
-
-"En, en mitään."
-
-"Ja tyydyttekö siihen?"
-
-"Äitini rouvantuvassa ei isäni koskaan puhunut moisista asioista."
-
-"Mutta salakamarissa, kun olette kahdenkesken, mitä puhutte silloin?"
-
-Nuori nainen loi silmänsä maahan ja punastui syvästi.
-"Rakkaudestamme", vastasi hän melkein kuiskaten, "ja pienestä
-pojastamme. Erik herra sanoo että hänestä on tuleva uljas ritari."
-
-"Kenen palvelukseen, Gunilla rouva?"
-
-"Kuninkaan."
-
-"Oletteko varma siitä?"
-
-"En ole koskaan sitä epäillyt."
-
-"Annatte siis sidotuin silmin viedä itsenne ja poikanne
-hornankuiluun?"
-
-"Ei, ei, se ei ole mahdollista!"
-
-"Sanon teille, että Erik herra on rikkonut valansa Hannu kuninkaalle
-ja vannonut uskollisuutta ja kuuliaisuutta ruotsalaisille luopioille."
-
-"Pyhä neitsyt! Ja siitä en minä tiedä mitään!"
-
-"Eikö tämä koskaan tullut puheeksi hänen käydessään Tanskassa
-kosintamatkoillaan?"
-
-"Ei, mikäli minä tiedän. Isäni sanoi minulle, että Erik herra
-oli jalo herra ja minun oli kiitettävä onneani päästessäni hänen
-emännäkseen."
-
-"Ja te olitte yhtä mieltä?"
-
-"Minä rakastin häntä."
-
-"Silloin... mutta nyt?"
-
-"Nyt rakastan häntä enemmän kuin silloin."
-
-"Huolimatta siitä, mitä olen teille sanonut?"
-
-"Sellaista en ymmärrä."
-
-"Onko siis hänen ja poikanne perikato teille samantekevä?"
-
-"Antaisin mielelläni henkeni heidän puolestaan."
-
-"Mutta ei enempää?"
-
-"Kaiken minkä voin!"
-
-"Oletteko myös valmis kärsimään ja kieltäytymään heidän iankaikkisen
-pelastuksensa tähden?"
-
-"Olen valmis kaikkeen, mihin tahansa."
-
-"Luotatteko minuun?"
-
-"Olettehan matkustanut tänne äitini pyynnöstä, ollaksenne
-rippi-isänäni. Olisi kiittämätöntä sekä teitä että häntä kohtaan,
-jollen kuuliaisin ja nöyrin mielin taipuisi tahtonne mukaan."
-
-"Valmistautukaa koviin koettelemuksiin!"
-
-"Pyhä neitsyt on minua vahvistava."
-
-"Ja minun rukoukseni, minun isälliset neuvoni!" huudahti pappi
-tavattoman vilkkaasti. Hänen viittauksestaan astui Gunilla rouva
-rippituoliin. Isä Tobias seurasi häntä, uteliaana tietämään, minkä
-tunnustuksen hän tekisi.
-
-Hän tunnusti, että oli sadatellut imettäjää, joka oli antanut pojan
-itkeä välittämättä siitä mitään, että oli käskenyt tallimestarin
-jollakin verukkeella estää Erik herraa ratsastamasta hurjalla
-tatarilaisella hevosella, jonka hän oli äskettäin ostanut, ja
-lopuksi -- tämä oli hänen suurin syntinsä -- ettei ollut messun
-aikana lakannut ihmettelemästä, mistä tuli syvä vakavuus Erik herran
-otsalle. Voikohan tämä olla tyytymätön häneen, vaikka hän ei tiennyt
-vähimmässäkään määrin olleensa herralleen tottelematon.
-
-"Ettekö kysynyt häneltä?" kysyi Tobias.
-
-"Sitä en uskaltanut."
-
-"Onko siinä kaikki?"
-
-"Tahdotteko antaa minulle nämä synnit anteeksi?"
-
-"Te olette pahalla tiellä, tyttäreni, sillä itsekkäisyys on teidän
-ainoa ojennusnuoranne."
-
-"Se on totta", huokasi Gunilla katuvasti.
-
-"Mutta olette vielä niin nuori, niin kokematon, tunnette maailmaa
-niin vähän."
-
-"Tunnen sitä tuskin ollenkaan."
-
-"No hyvä, siihen katsoen tahdon..."
-
-Vihlaiseva kirkaisu, valitushuutoja, hälinää tunkeutui heidän
-korviinsa tyrehdyttäen synninpäästön kunnianarvoisan isän huulilta.
-Vavisten pelosta hän kysäisi:
-
-"Mitä onkaan tekeillä?"
-
-Ihmeissään kohotti Gunilla rouva katseensa häneen. "En tiedä",
-vastasi hän. "Synninpäästö, isä!"
-
-"Minä annan sen, tyttäreni, menneisyyteen nähden. Kavahtakaa tästedes
-syntiä tekemästä."
-
-Pappi riensi ulos rippituolista, mutta kesti useita minuutteja,
-ennenkuin Gunilla oli päättänyt rukouksensa; ulkona yhä jatkuva melu
-ei näyttänyt häntä häiritsevän eikä peloittavan.
-
-Vihdoin hän tuli ulos ja hämmästyksekseen nähtyään papin huudahti
-melkein tietämättään: "Oletteko vielä täällä, kunnianarvoisa isä?"
-
-"Olen, saattaakseni teidät rouvantupaan, jos vaara on tarjolla."
-
-"Kiitän teitä, mutta neitoseni odottavat täällä ulkona. He kai voivat
-myös selittää, mistä hälinä on alkuisin."
-
-Kirkon oven edustalla seisoi kaksi kalpeaa neitosta, molemmilla
-palava lamppu kädessään.
-
-"Mitä on tekeillä ja missä on Kirsti?" kysyi Gunilla rouva hätiköiden.
-
-"Hän on mennyt tiedustelemaan..."
-
-"Tuolta hän vihdoinkin tulee!" keskeytti toinen neitonen nähdessään
-nuoren tytön, joka lähestyi juoksujalkaa.
-
-"Mitä se on, Kirsti?" kysyi hänen emäntänsä. "Jalo rouva, teidän
-herranne ja isäntänne lähettää terveisiä, että tahtoisitte heti tulla
-salaportille."
-
-Nuorilla, kauniilla kasvoilla vilahti tyytyväisyyden ilme.
-"Tahdotteko saattaa minua, isä?" kysyi hän melkein voitonriemuisella
-äänellä, ja odottamatta edes vastausta riensi hän linnanportaita alas
-ja kapeaan, pimeään käytävään, joka vei salaportille.
-
-Pappi ja neitoset voivat tuskin pysyä hänen jälessään; edellinen
-siksi, ettei tuntenut tietä, jälkimäiset pelosta, että lamput
-sammuisivat.
-
-Kuta lähemmäksi he tulivat, sitä selvemmin kuuluivat äänet. Gunilla
-rouva tunsi Erik Turenpojan äänen; se kuului ankaralta ja uhkaavalta,
-ja hän saattoi siitä ymmärtää, että hänen herransa oli vihainen.
-
-Räikeä valonloimo virtasi heitä vastaan; koko portti oli ihmisiä
-täytenään, mutta kaikki väistyivät kunnioittavasti hänet nähdessään.
-
-Mies, johon jo olemme tutustuneet Pietarin nimellä, seisoi melkein
-kyyrysillään ankaran linnanherran edessä; hän kärsi ilmeisesti
-kovasta pitelystä, jonka oli äsken kestänyt, mutta vapisevat jäsenet
-viittasivat sisäiseen levottomuuteen, joka puhkesi ilmoille Gunilla
-rouvan tultua näkyviin. Hän heittäytyi tämän jalkoihin ja huusi aivan
-epätoivoissaan:
-
-"Armoa! Sääliä!"
-
-"Kuka mies on?" kysyi Gunilla rouva kummissaan.
-
-"Etkö tunne häntä?" tiuskaisi Erik herra tavattoman kiihkeästi.
-
-"En, muistaakseni."
-
-"Minä olin jalon herra Besen palveluksessa!" ulvoi mies.
-
-"Pelastakaa hänet!" kuiskasi pappi Gunilla rouvalle.
-
-"On mahdollista, että hän puhuu totta", sanoi tämä kääntyen herra
-Erik Turenpoikaan. "Kenties hän tuo kirjeitä ja viestejä Tanskasta?"
-
-"Rosvon ja sissin tavoin on hän aikonut tunkeutua viekkaudella tänne,
-ja sinun suosikkisi, linnanvartiani tytär, on siinä ollut hänen
-apunaan."
-
-Hiljainen vaikerrus sai Gunilla rouvan kääntymään. Siellä seisoi
-vanha ukko Karhuinen; hän piteli vasemmalla kädellään avainkimppua,
-joka riippui hänen vyöllään, kun taasen oikea käsi lepäsi raskaana
-tytön päälaella. Tuikeat kasvot leimusivat pidätetystä vihasta, ja
-kuitenkin pisaroi suuria kyyneleitä kuoppaisille poskille.
-
-Polvistunut tyttö oli peittänyt kasvonsa käsillään, ikäänkuin olisi
-hävennyt näyttäytyä.
-
-Gunilla rouva meni lähemmä. "Nouse, Elsa", käski hän.
-
-"Jalo rouva, antakaa pahankurisen maata paikoillaan, hän ei ansaitse
-armoanne."
-
-Muutamain asemiesten ja palvelijain saapuminen pihanpuolelta veti sen
-jälkeen huomion puoleensa. He kertoivat huomanneensa epäilyttäviä
-merkkejä, että muuan vene oli illalla laskenut linnan luo. Ei
-tornin- eikä linnanvartia ollut sitä huomannut, mutta portinvartia oli
-ensi kertaa kysyttäessä näyttänyt niin pelästyneeltä, että vaikkakin
-hän kielsi tuntevansa asiaa, oli sangen luultavaa, että hän tiesi
-siitä.
-
-Kuultuaan kaikki todistukset käski Erik Turenpoika, että Pietari oli
-pidettävä vangittuna tornikamarissa huomiseen kuulusteluun saakka,
-ja muutamat palvelijat saivat salaisen käskyn pitää portinvartiaa
-tarkasti silmällä; sen jälkeen hän palasi puolisonsa kera
-linnanhuoneihin ja kansa hajaantui vähitellen.
-
-Virkkamatta asiasta sen enempää meni herra Erik Turenpoika heti
-huoneeseensa, mutta Gunilla rouva oli nähnyt syvän huolen synkistävän
-hänen otsaansa; sitä paitsi eivät rippi-isän sanat ottaneet
-häipyäkseen hänen muistostaan: hänen oli valvottava herransa
-ajatuksia ja tekoja, hän oli osaksi niistä vastuunalainen.
-
-Gunilla rouva oli äskettäin täyttänyt kaksikymmentä vuotta; hänet
-oli kasvatettu ankarassa ja vakavassa kodissa, jossa ei ollut
-tapana, että naiset puuttuivat miesten asioihin, mutta hänellä oli
-lisäksi luja ja ponteva tahto, ja jos oli kysymys velvollisuuden
-täyttämisestä, ei hän suurin kysellyt, mikä oli tapa.
-
-Hän rohkaisi siis mielensä ja astui herransa luo.
-
-Tämä oli avannut ikkunaluukun ja tuijotti synkkään syvyyteen.
-Ainoatakaan tähteä ei tuikkinut taivaalla. Merenlahdella ajelivat
-aallot toisiaan hurjaa vauhtia, myrskytuuli puuskui ulvoen niiden
-ylitse, ja rankkasateen keskellä kaatuilevat puut ja putoilevat oksat
-ikäänkuin osoittivat koko luonnon nousseen kapinaan.
-
-"Poloinen isänmaa!" huokasi Erik Turenpoika. "Eikö sama pimeys
-peitä sinuakin? Eivätkö mahtavat voimat taistele keskenään sinua
-voittaakseen; mikä niistä on saava vallan? Milloin koittaa päivä,
-jolloin sinun taivaasi selkenee, myrsky asettuu, taistelijat tekevät
-rauhan ja yleishyvä tulee yleispyrinnöksi?"
-
-Ovi aukeni hiljaa.
-
-"Sinäkö siellä, Olavi? Mitä tahdot?" kysyi ritari kääntämättä päätään.
-
-"En, herra, en ole Olavi."
-
-"Gunilla!" huudahti hän kummissaan.
-
-"Uskallanko tulla sisään?"
-
-"Mitä tahdot, lapsi?" kysyi hän melkein isällisesti ja meni Gunilla
-rouvaa vastaan.
-
-"Ette ole iloinen, herra, sallikaa minun ottaa osaa huoliinne."
-
-"Sitäkö varten tulit?"
-
-"Niin, herra!"
-
-"Etkö tahdo tunnustaa erästä vääryyttä?"
-
-"Vääryyttä?"... nuori rouva punastui syvästi.
-
-"Et tahtonut ensin tunnustaa, että tunsit miehen."
-
-"En tuntenutkaan."
-
-"Mutta sitten muistelit..."
-
-"Että kenties olen nähnyt hänet; en ole siitä suinkaan varma."
-
-"Huomisessa kuulustelussa pääsen sen kyllä tietämään. Tahdotko olla
-läsnä?"
-
-"Jos toivotte sitä."
-
-"En, Gunilla; toivon ainoastaan, että luottamuksesi minuun on luja ja
-järkähtämätön."
-
-"Sellaista luottamusta ei teillä ole minuun!"
-
-"Mitä tarkoitat?"
-
-"Että luottamuksen pitäisi olla molemminpuolinen."
-
-"Kyllä, mikäli se on mahdollista."
-
-"Ei siis aina?"
-
-"En minä kysele, mitä sinä päätät rouvantuvassasi."
-
-"Se on toinen asia!"
-
-"Miehen toimet ovat samoin. Olisiko minun neuvoteltava kanssasi
-asioista, jotka koskevat maan puolustusta?"
-
-"Minkä maan?" kysyi Gunilla kiihkeästi.
-
-"Synnyinmaani, isieni maan!"
-
-"Tanskan!"
-
-"Ruotsin!"
-
-He katsoivat toisiinsa; molemmat tunsivat, että siinä oli kiistan
-siemen. Oliko se kitkettävä pois oraallaan vaiko kenties kasvava
-muuriksi heidän välilleen?
-
-"Ettekö ole vannonut uskollisuutta Hannu kuninkaalle?" kysyi Gunilla
-vapisevalla äänellä.
-
-"Olen myös sanonut irti uskollisuuteni ja kuuliaisuuteni häntä
-kohtaan."
-
-"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista!"
-
-"Minun täytyi, Gunilla."
-
-"Täytyi! Kuka pakoitti?"
-
-"Velvollisuuteni. Hannu kuningas pitää Ruotsia valloitettuna,
-kapinallisena maana, jonka mehun ja ytimen hän tahtoo imeä.
-Kummastuttaako sinua, etten tahdo olla hänelle siinä avullinen?"
-
-"Sellaista puhuvat hänen vihamiehensä."
-
-"Siitä ovat todistuksena hänen tekonsa. Etkö ole kuullut puhuttavan
-niistä kauheista tuhotöistä, joita venäläiset ovat tässä maassa
-tehneet, etkö ole nähnyt poltettuja kyliä ja kartanoita, rujoja ja
-rampoja, leskiä ja orpoja, jotka sota on pakoittanut turvautumaan
-kerjuusauvaan?... Kenties et tiedä, että Hannu kuningas on syypää
-näihin kauhuihin; hän se on kehoittanut venäläistä ruhtinasta sotaan
-ja vainoon köyhdyttääkseen Ruotsin perinpohjin."
-
-"Se ei ole mahdollista!" huudahti Gunilla kalpeana kauhusta ja
-pelästyksestä.
-
-"Eräässä suuressa kokouksessa Tukholmassa täytyi hänen tunnustaa
-se, kun venäläisten lähetystö Ruotsin neuvoston läsnä ollessa vaati
-sovittua korvausta niistä palveluksista, joita he jo olivat tehneet
-sotaisella hyökkäyksellään Suomeen."
-
-"Ja mikä tämä korvaus oli?"
-
-"Oli luovuttava erinäisistä osista tätä jo kovasti koeteltua maata."
-
-"Hirveää! Mutta isäni ja veljeni ovat kuitenkin hänen puolellaan?"
-
-"Asia näyttää erilaiselta lähempää ja kauempaa. Lailla ja oikeudella
-on toinen merkitys, toinen merkitys myös rahvaalla Ruotsissa kuin
-Tanskassa."
-
-"Rahvaalla!" toisti Gunilla hieman ivallisesti.
-
-"Rahvas on meillä surressa arvossa!" jatkoi hänen herransa vakavasti.
-"Se edisti Engelbrektin elämäntyötä; se on myös Sturein lujin tuki;
-se estää Ruotsin muuttumasta aatelistasavallaksi."
-
-"Eikö se olekin kuninkaan tarkoitus?"
-
-"Ainoastaan sillä eroituksella, että hän tahtoo käyttää toista
-valtiomahtia toisen kukistamiseen; molempien suuruuden raunioille
-tahtoo hän sitten rakentaa oman valtansa."
-
-"Täytyy olla suuri eroitus Tanskan ja Ruotsin rahvaan välillä?"
-
-"Jälkimäinen on hädän ja sorron alaisena kehittänyt suuren sisäisen
-voiman. Jo vanhimmista ajoista on ruotsalainen talonpoika ollut mies
-puolestaan. Hän on ikäänkuin Ruotsin kuninkaiden ja aatelin runko
-ja ydin, heidän sukuperänsä on alkuisin hänestä, samoin kuin heidän
-ylpeä itsetuntonsakin. Juuri tämä tietoisuus omasta voimastaan on
-talonpoikia pitänyt pystyssä taistelussa kotilieden puolesta."
-
-"Kuinka toisin meillä!" huokasi Gunilla.
-
-"Siellä ovat talonpojat herrojensa orjia."
-
-"Isäni vaihtoi kerran nuoren talonpoikaisnaisen kauniiseen koiraan,
-jota äitini toivoi itselleen."
-
-"Minä kyllä tunnen pahempiakin kauhuja."
-
-"Eikö Hannu kuningas voi mitään sitä vastaan?"
-
-"Ei, sillä aatelisto on mahtavampi kuin hän. Itse asiassa he ovat
-vihamielisiä toisiaan vastaan, samoin kuin Ruotsissa valtionhoitaja
-ja aatelisto. Onneksi on kansa edellisen takana, ja niin kauan kuin
-se voima säilyy hajaantumatonna, on hän varmassa turvassa lukuisain
-vihollistensa keskellä."
-
-"Onko nyt Ruotsissa rauhallista?"
-
-"Toivon niin. Sitten lokakuun viime päivien ei ole tullut mitään
-kirjeitä; tosin ovat nyt jäät auenneet, mutta mitään veneitä ei näy,
-ja mielelläni tahdon pitää sitä hyvänä ja suotuisana merkkinä."
-
-"Ettehän ole vihainen minulle, herra?" kysyi Gunilla lyhyen
-äänettömyyden jälkeen ja katsoi nöyrästi ankaraan ritariin.
-
-"En", vastasi tämä ja suuteli hänen valkoista otsaansa. "Kun
-epäilykset tulevat, voit kyllä kysyä; mieluimmin kuitenkin näkisin,
-ettet epäilisi."
-
-Gunilla rouva olisi mielellään tahtonut lisätä tunnustuksen, kuka
-hänet oli tähän houkutellut, mutta hän pelkäsi, että ritari käyttäisi
-liian kovia sanoja hänen rippi-isäänsä vastaan, ja nyt luuli hän itse
-voivansa kumota ne valitukset, joita tämä oli tehnyt hänen herraansa
-vastaan. Sentähden hän päätti vaieta. Hän kiitti vielä kerran ja
-jätti herransa yksin hautomaan niitä ajatuksia, jotka täyttivät hänen
-sielunsa.
-
-Ja nämä eivät olleet ilahuttavaa laatua. Erik Turenpoika oli joulun
-ja uudenvuoden välillä saanut surusanoman Sten Sturen kuolemasta.
-Tohtori Hemming oli lähettänyt luotettavan asemiehen, vaatien tältä
-mitä ankarimman vaitiololupauksen, ilmoittamaan hänelle sen, ja
-ritari tiesi aivan hyvin, kuinka tärkeää oli pitää asia salassa,
-kunnes seuraaja oli ehtinyt päästä valtaan ja vaikutukseen. Kenenkään
-muun kuin Svante Niilonpojan ei pitänyt tulla kysymykseenkään.
-Sitä mieltä olivat niin Erik herra kuin tohtori Hemmingkin; mutta
-he tiesivät molemmat, että Hannu kuningas oli koettava kaikkensa
-päästäkseen valtaan ja että monet valtaherroista tahtoivat tehdä
-riidanalaiseksi Svante herran vaalin valtionhoitajanvirkaan, ja
-sentähden oli niin tärkeää, että asia toistaiseksi pidettiin salassa.
-
-Mutta tuliko se onnistumaan? Sitä mietiskeli Erik herra yöt ja
-päivät; hän oli valppaampi kuin konsanaan, etteivät juonet saisi
-jalansijaa. Hän oli vakuutettu, että pantaisiin salaisia voimia
-liikkeelle, nykyisiä oloja tuhoamaan, mutta jos jokainen oli
-paikallaan ja varuillaan, mitä lymytietä ne silloin voisivat
-tunkeutua asioihin vaikuttamaan?
-
-Hän tiesi, että Hemming Gadd taisteli Etelä-Ruotsissa, Åke
-Hannunpoika keskimailla ja Svante herra piti silmänsä auki
-tähystellen Tukholman linnasta niin hyvin petollista Stäketiä
-kuin koko ympäristöäkin. Kuten kotka luodolla istui hän itse
-ulkovartiossaan suojelemassa Suomea, ja hänestä tuntui hänen
-rintaansa paisuttava rohkeus olevan kyllin voimakas pelkällä
-jalanpolkaisulla nostattamaan sotureita maasta.
-
-Illan tapaus oli herättänyt uuteen eloon levottomuuden, jota hän
-koetti hillitä... Jos pettureita oli hänen omassa linnassaan, mitä
-silloin saattoikaan odottaa? Erik Turenpoika oli niitä urholuonteita,
-jotka voivat uhrata kaikkensa täyttääkseen velvollisuutensa, ja hän
-kysyi vavistuksella itsekseen, mitä huomispäivä oli tuova mukanaan.
-
-Se tuli niin pimeänä ja synkkänä kuin sateinen tammikuun päivä voi
-olla. Ritari oli määrännyt kuulustelun kuuden ajaksi aamulla, hän
-tahtoi pitää sen itse.
-
-Palavat soihdut valaisivat ritarisalia, kun kutsutut asemiehet,
-palvelijat ja pihamiehet saapuivat. Linnanvartia oli heidän
-joukossaan, mutta hän ei puhellut, kuten kaikki muut keskenään, vaan
-seisoi äänetönnä ja yksikseen suuren salin nurkassa.
-
-Ritaria ei tarvittu kauan odottaa. Lyhyen tervehdyksen jälkeen hän
-kääntyi läsnäolevaan niistä kahdesta asemiehestä, jotka olivat
-saaneet tehtäväkseen vartioida vankia, ja kysyi, kuinka tämä oli yön
-kuluessa käyttäytynyt.
-
-"Niin hiljaa ja siivosti", vastasi nuori mies, "että jollemme olisi
-nähneet häntä silmiemme edessä, olisimme voineet vannoa, ettei häntä
-tornikamarissa ollutkaan."
-
-"Onko hän nukkunut."
-
-"Aivan kuin tukki koko yön."
-
-"Noutakaa hänet!"
-
-Nuori mies riensi pois.
-
-Ritarin katse sattui vanhaan linnanvartiaan; suru, joka kuvastui
-hänen kasvoillaan, todisti, kuinka katkeralta nöyryytykseltä hänestä
-tuntui, kun vangin silmälläpitoa ei oltu uskottu hänelle, ja Erik
-herra kysyi entistään lempeämmin:
-
-"No, vanha Karhuinen, eikö aamulla ole tuotu mitään viestejä?"
-
-"Ei minulle, ankara ritari."
-
-"Kenellekäs sitten?"
-
-"Kunnianarvoisalle isä Tobiaalle, luulenma, koska useampaankin
-kertaan on kulkenut sananviejiä hänen ja portinvartian huoneen
-välillä."
-
-"Vanha Nuutti lienee pahoin sairaana," selitti muuan palvelijoista.
-
-"Sepäs on tullut äkkiä, vai kuuliko joku siitä eilen puhuttavan?"
-kysyi ritari.
-
-"Ei!" kukaan ei ollut siitä kuullut mitään. "Noutakaa hänet tänne!"
-käski linnanherra. Useampia asemiehiä oli lähtemäisillään käskyä
-täyttämään.
-
-"Odottakaa!" huusi ritari.
-
-Ainoakaan jalka ei liikahtanut.
-
-"Mene sinä, Karhuinen, sinuun luotan parhaiten!"
-
-Loisti kuin päivänpilkahdus vanhan miehen kasvoilla, kun hän
-nuorekkaalla reippaudella riensi ulos.
-
-Ritari istui mietteihinsä vaipuneena; hänen katseensa synkistyi
-synkistymistään, ainoastaan se ilmeinen kärsimättömyys, jolla hän
-tuontuostakin vilkaisi oveen, osoitti hänen levottomuuttaan.
-
-Vanha Karhuinen palasi ensiksi; hän oli silminnähtävästi
-kiihdyksissään.
-
-"Ankara ritari", alkoi hän. "Ilman mutkia, Karhuinen!"
-
-"Vanha Nuutti on -- kuollut!"
-
-"Kuollut?!"
-
-"Kuollut!" kulki kaikuna kautta salin. "Hän on kuulenma voinut
-pahoin eilisiltana. Kunnianarvoisa isä Tobias oli antanut hänelle
-lääkettä, mutta tauti oli siitä vain yltynyt; aamulla varhain oli hän
-saanut vielä lääkettä, sen jälkeen oli hän hieman tyyntynyt -- ennen
-kuolemaansa!"
-
-"Kuka oli hänen luonansa?"
-
-"Kunnianarvoisa isä oli määrännyt hiljaisuutta ja halunnut, että
-sairas jätettäisiin yksin."
-
-"Eikö hän itsekään käynyt tämän luona?"
-
-"Ei, hän ei sanonut voineensa luulla, että sairaus päättyisi niin."
-
-"Mene, Karhuinen, katsomaan, onko vankikin saanut surmansa. Hakijan
-viipyminen näyttää kummalliselta."
-
-Karhuinen oli lähtemäisillään, kun molemmat nuoret miehet astuivat
-sisään kalmankalpeina ja kantaen jotakin välissään.
-
-Ritari hypähti pystyyn; välittämättä siitä, että he lankesivat hänen
-jalkoihinsa, riensi hän tempaamaan rievun luullun ruumiin kasvoilta,
-mutta hätkähti taaksepäin nähdessään oljista laitetun vartalon, johon
-oli kiinnitetty vahanaamio.
-
-Erik herra tuijotti hämillään eteensä, kun taasen ympäriltä kuului
-suuttumuksen ja hämmästyksen huutoja.
-
-"Ja te annatte pettää itsenne tuollaisilla pirun vehkeillä!" huudahti
-hän vihasta vaahdoten.
-
-"Ankara herra, ainoastaan paholaisen juonet ovat sen saaneet aikaan!"
-vakuuttivat asemiehet.
-
-"Karhuinen, sinä vastaat heistä, kunnes palaan, ja nyt joka mies
-ratsaille. Ken vangin löytää ja tuo takaisin, hän saa ottaa parhaat
-satulavaljaat, mitä on asekamarissa!"
-
-Nyt syntyi tuiske; nuoret miehet riensivät kilvan tiehensä, ritarikin
-aikoi lähteä salista, kun Karhuinen asettui hänen tielleen.
-
-"Minulla on terävä silmä ja hyvä vainu", sanoi hän. "Sallikaa
-minunkin lähteä ajoon?"
-
-"Mutta vangit?"
-
-"He auttavat minua!"
-
-"Ja linna?"
-
-"Minä vastaan vartioväestä!"
-
-"Hengelläsi?"
-
-"Itseni ja tyttäreni hengellä!"
-
-"Tee sitten kuten tahdot!"
-
-Asemiehet ja palvelijat riensivät talleihin; oli kysymyksessä, ken
-joutui ensiksi, ja kellä tahansa oli mahdollisuus voittaa suuri
-palkinto.
-
-Tatarilaishevoset talutettiin esiin, ritari oli käskenyt sen, ja
-tänään ei kukaan tohtinut väittää vastaan, ei edes Gunilla rouvakaan,
-joka pelokkain sydämin näki herransa laskettavan eteenpäin lukuisan
-saattueen seuraamana. Mutta pian erkani ratsumiesparvi, yksitellen
-tai kaksitellen, eri teilleen etsimään haluttua saalista.
-
-Molemmat vankia vartioineet asemiehet, Risto ja Kurt, seisoivat
-enää yksin pihalla. Heidän ulkonäkönsä ei ilmaissut ainoastaan
-nöyryytystä, vaan myös kummallista hervottomuutta.
-
-Vanha linnanvartia piti heitä tarkoin silmällä, pudisti harmaata
-päätänsä ja mutisi kerran toisensa jälkeen: "Täällä on varmaan piru
-merrassa!"
-
-Kauan tuumaili hän itsekseen ja lähetti sitten poikasen heitä
-kutsumaan. He saapuivat heti.
-
-Vanha Karhuinen istui arkituvassa suuren tammipöydän ääressä.
-Pöydällä oli vaahtoava oluthaarikka ja kolme pikaria.
-
-"Tulkaa siemaisemaan naukku, nuoret ystäväni, ennenkuin lähdemme
-partioretkelle!" huusi vanhus ja viittasi heitä istumaan rinnalleen.
-
-Nuoret miehet noudattivat käskyä, mutta kumpikaan ei voinut tyhjentää
-pikaria kuin puolilleen.
-
-"Miksi olette nyt tuollaisia sippusuita?" huusi Karhuinen. "Onhan
-muuten tapanne katsoa pikarin pohjaan, ennenkuin jätätte sen
-käsistänne."
-
-"En ole juomatuulella", vastasi Risto. "Kun on kärsinyt sellaisen
-ansaitsemattoman häväistyksen", lisäsi toveri.
-
-"Tai kun kulkee kohmeloissaan!" lisäsi Karhuinen.
-
-Molemmat nuorukaiset hypähtivät pystyyn. "Mitä tarkoitatte moisilla
-sanoilla?" kysäisivät he.
-
-"Istukaa kauniisti paikoillanne ja puhukaamme tyynesti asiasta."
-
-Risto noudatti kehoitusta, mutta Kurt seisoi kalpeana ja vavisten,
-huonon omantunnon ilmeisenä kuvana.
-
-"Olitte aivan oikeassa sanoessanne, että hittolainen itse auttoi
-vangin yöllä pakosalle, mutta ei sen tarvinnut viedä häntä
-savutorvesta, kun mikään ei estänyt kulkemasta ovestakin."
-
-"Me emme poistuneet huoneesta", vastasi Risto.
-
-"Mutta särvitte olutta!"
-
-"Kuinka voitte sanoa moista?"
-
-"Millä voitte sen todistaa?"
-
-"Kauluksessannekin on siitä merkkejä", virkkoi linnanvartia ankarasti
-viitaten Kurtiin. "Mutta jo teidän molempain riutunut ulkomuoto
-kielii tavallista kovemmasta humalasta. Teidän täytyy heti tunnustaa
-asia juurta jaksain, muuten saatte ylhäällä tornikamarissa odottaa
-ritarin palaamista. Minulla on hyvä halu nähdä, tuleeko paholainen
-vapauttamaan sieltä teitäkin."
-
-"Älkää tehkö meitä onnettomiksi!" sammalsi Kurt.
-
-"Minä väitän kaikessa tapauksessa, että se oli noituutta!" huudahti
-Risto kiihkeästi.
-
-"Mistä saitte olutta?"
-
-"Me olimme sulkeneet vangin sisälle ja sytyttäneet tulen etumaiseen
-kamariin. Risto ehdotti, että kertoisimme seikkailuja ajan kuluksi..."
-
-"Arvelin, että se pitäisi parhaiten meitä valveilla."
-
-"Niin se tekeekin. No, sitten?"
-
-"Kurtin piti juuri alkaa, kun kuului kolme lyöntiä ovelle."
-
-"Siellähän on kaksi ovea?"
-
-"Lyönnit kuuluivat eteläiseltä ovelta."
-
-"Niinkö!"
-
-"Me katsoimme toisiimme."
-
-"Minä aavistin heti piruja."
-
-"Sitten menimme yhdessä avaamaan..."
-
-"Ja silloin löysimme lattialta..."
-
-"Aivan oven luota..."
-
-"Kaksi täyttä pikaria."
-
-"Ja tyhjensitte ne?"
-
-"Emme heti. Otimme ne mukaamme sisälle, ihmetellen, mistä ne
-mahtoivat tulla."
-
-"Muistatkos", keskeytti Kurt, "kuinka minä sanoin, että se saattoi
-olla noituutta..."
-
-"Kuitenkin tyhjensit pikarisi ensimäisenä."
-
-"Ei ollut helppoa jättää kesken, kun oli kerran aloittanut."
-
-"No, sitten..."
-
-"Sitten ei nää mitään. Ainakaan minä en tiedä mitään muuta kuin
-että silmäni avatessani paloi vankilassa lamppu kuten ennenkin ja
-minä näin vangin makaavan paikoillaan. Se rauhoitti minut. Tunsin
-kummallista janoa ja kopeloin pikaria, olisiko siihen jäänyt mitään
-jälelle... Turha vaiva, se oli kadonnut! Silloin vasta oikein
-valveuduin ja herätin Riston."
-
-"Kun emme luulleet mitään vaarallista tapahtuneen, sovimme, ettemme
-virka asiasta mitään."
-
-"Mutta oikein luonnollisesti ei se sittenkään ole tapahtunut. Minä
-kestän kymmenenkin kippoa olutta, ja tämä ainoa valoi seitsemän
-leiviskän lyijyharkon päähäni."
-
-Linnanvartia katseli ympärilleen kaikille puolin ja virkkoi sitten
-puoliääneen: "Olen ensimäinen myöntämään, että täällä lempo tekee
-temppujaan! Kysymys on vain, kuinka voimme sen pyydystää omilla
-verkoillaan?"
-
-"Onko sellainen mahdollista?"
-
-"Teille kuten minullekin on tärkeää kohottaa menetetty arvomme! Minä
-olen ollut liian myöntyväinen pahantapaista lasta kohtaan; te olette
-heittäytyneet kurjiin himoihinne, nyt on vika korjattava!"
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Ennen kaikkea toimittamalla vanki takaisin."
-
-"Onhan ajo käymässä parhaallaan."
-
-"Luulen, etteivät he löydä mitään."
-
-"Miksei?"
-
-"He ovat kadottaneet jälet."
-
-"Tiedättekö te ne?"
-
-"Kenties!"
-
-"Näyttäkää sitten ne minulle!... Annan kernaasti siitä henkeni",
-huudahti Risto, ja äsken vielä niin nolo katse loisti nyt elämää ja
-innostusta.
-
-Vanha Karhuinen hymyili tyytyväisenä. "Olen varma", sanoi hän, "että
-vanki on vielä täällä linnassa."
-
-"Uskaltaisiko hän?"
-
-"Uskaliaampaa on lähteä pimeässä yössä eksyttävään metsään..."
-
-"Olette oikeassa!"
-
-"Otaksun sentähden, että hän odottaa päivää lähteäkseen täältä."
-
-"Mutta silloin", keskeytti Kurt, "täytyy meidän heti..."
-
-"Odotas vähän! Olen asettanut vahteja kaikille neljälle portille,
-he antavat merkin, kun on vähimmänkin syytä. Mutta on muitakin
-keinoja päästä tiehensä, sellaisia, joita rosvot ja sissit käyttävät.
-Ettekö muista, miten viime vuonna lappalaisjoukkue ryömi ulos
-kellarinluukusta ja piileksi koko yön ja makasi seuraavan päivän
-kumolleen kaadetun venheen alla."
-
-"Ja ne pelastuivatkin, paitsi pienintä, joka jätettiin jälelle..."
-
-"Jottei hänen paruntansa antaisi ilmi muitakin", lisäsi Kurt.
-
-"Sanon teille sentähden, pitäkää silmänne ja korvanne auki;
-etsikää ja nuuskikaa kaikkialta. Meille on kysymys enemmästä kuin
-kallisarvoisista valjaista; meidän on voitettava kunniamme ja arvomme
-takaisin!"
-
-"Niin, niin!" huudahtivat nuorukaiset kiihkeästi. "On etsittävä
-jokaisesta sopesta."
-
-Määrättiin kuusi kotona olevaa poikasta avuksi ja että etsintään oli
-heti ryhdyttävä.
-
-Kurt ja Risto ottivat kumpikin kolme poikasta; he jakautuivat kahteen
-ryhmään, joista toinen pysyttäytyi linnan ulkopuolella, toinen
-sisäpuolella.
-
-Ukko Karhuinen palasi länsitorniin, jossa hänellä oli asuntonsa.
-Kun hän otti avaimen vyöltään avatakseen oven, huokasi hän syvään.
-"Tämä tulee olemaan vaikeinta kaikesta", kuiskasi hän itsekseen,
-sulkiessaan oven sisäpuolelta.
-
-Tavattoman miellyttävä lemu lehahti häntä vastaan, ja kun hän meni
-viereiseen huoneeseen, näki hän katetun pöydän, jolla oli paistettua
-lintua, lyypekkiläistä liikkiötä ja muita herkkupaloja.
-
-Hän pysähtyi kummissaan, epätietoisena, kenelle tämä saattoi olla
-aiottu. Ketään ei näkynyt... "Elsa!" huusi hän kärsimättömästi.
-
-Tämä näytti ainoastaan odottaneen kutsua heti saapuakseen.
-
-"Isä!" vastasi hän nöyrästi.
-
-Ukko ei voinut olla luomatta katsetta tyttäreensä, ja me käytämme
-tilaisuutta piirtääksemme hänen kuvansa.
-
-Elsan äiti polveutui mustalaisista, ja tyttären ulkonäössä oli siitä
-merkkinä kellertävä hipiä, tummat, salamoivat silmät ja kiiltomusta
-tukka, joka pitkinä palmikkoina riippui pitkin selkää. Pikku
-vartalon taipuisat, pehmeät liikkeet muistuttivat kissan notkeutta;
-poskien eri värivivahdukset, silmien vaihtelevat ilmeet, milloin
-hymyilevä, milloin uhkaava piirre suun ympärillä, kaikki tämä teki
-Elsan ulkomuodon niin kiehtovaksi, että hänen läheisyydessään tuskin
-saattoi huomata muuta mitään.
-
-Pikku noita -- niin häntä yleisesti nimitettiin -- tunsi tehonsa
-ja osasi sitä käyttää hyväkseen. Hänen vanhalla isällään ei ollut
-koskaan ollut muuta tahtoa kuin hänen tahtonsa, ja hän teki kaiken
-voitavansa saadakseen isänsä yhä noudattamaan tätä hyvää tapaansa.
-Ukon sielussa oli ensi kerran herännyt epäilystä tyttäreensä, ja tämä
-oli innokas pyyhkimään sen pois.
-
-Sentähden seisoi tytär nyt nöyränä isänsä edessä, silmät maahan
-luotuina ja käsivarret ristissä rinnan ylitse.
-
-"Kenelle tämä on laitettu?" kysyi linnanvartia, viitaten äveriääseen
-pöytään.
-
-"Sinulle, isä!" vastasi tyttö.
-
-"En tiedä mitään aihetta juhla-ateriaan!"
-
-"Olit sulkenut minut sisälle, en voinut hankkia mitään ja istuin
-sentähden itkien ullakolla. Silloin tuli kyökkimestari, arvasi suruni
-syyn ja kantoi kaiken tämän minulle."
-
-"Kiitän häntä siitä sittemmin, nyt voit kaiken viedä pois, minun ei
-ole nälkä."
-
-"Ei nälkä!" huudahti tyttö todellisella kummastuksella. "Mitä on
-sitten tapahtunut?" lisäsi hän äkkiä kalveten.
-
-Ukko Karhuinen ei kääntänyt tytöstä silmiään, hänen epäluulonsa
-olivat nyt kerran heränneet.
-
-"Kuulit kai, että Risto ja Kurt saivat ritarilta tehtäväkseen vangin
-vartioimisen?"
-
-"Se häväistys, joka tämä oli teille, lankeaa minun syykseni",
-nyyhkytti tyttö.
-
-"Se pelasti henkeni!"
-
-"Henkenne!" tyttö melkein kirkaisi ja tuijotti isäänsä pelästyksestä
-suunniltaan.
-
-"Asemiehet saivat myrkytetyn juoman..."
-
-"Myrkytetyn? Se ei ole mahdollista!"
-
-"Miks ei?"
-
-"Se olisi liian hirveää!"
-
-"Vielä pahempi rangaistus odottaa pahantekijää."
-
-"Millainen sitten?"
-
-"Hänet piestään kuoliaaksi!"
-
-Yhä vähemmäksi häipyi väri tytön poskilta. Hän avasi suunsa
-puhuakseen, mutta sanat näyttivät tarttuvan kurkkuun, ei sanaakaan
-tullut hänen huulilleen.
-
-"Mikä sinua vaivaa, Elsa, epäiletkö ketään?"
-
-"En!"
-
-"Minä epäilen..."
-
-"Sinä?"
-
-"On eräitä merkkejä..."
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Pikarit asetettiin eteläiselle ovelle, pahantekijän on siis täytynyt
-kulkea täältä kautta..."
-
-"Niin, niin..."
-
-"Olin siellä ylhäällä heti aamulla ja silloin löysin..."
-
-"Mitä?"
-
-"Tämän nauhan!"
-
-Tyttö sieppasi sen. "Se on samanlainen kuin minunkin!" sanoi hän
-ihmeellisesti hymyillen.
-
-"Ajattelinkin ensin: jos se on Elsan, surmaan hänet omin käsin,
-ennenkuin jätän hänet häpeään..."
-
-"Tahdon mielelläni saada surmani sinun kädestäsi!"
-
-"Ensin tunnustus!"
-
-"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa."
-
-"Ei, se on totta; sillä ethän sinä ole rikollinen! Tiedätkö, että
-vanha Nuutti on myös tapettu myrkyllä?"
-
-"Olen kuullut, että hän on kuollut yöllä..."
-
-"Lääkkeeseen, jonka isä Tobias on hänelle antanut."
-
-"Isä Tobias on pyhä mies!"
-
-"Jos sinä tai minä sairastumme, kutsummeko hänet?"
-
-"Koiviston Pirkitta muori on myös yrtintuntija."
-
-"Tahdotko mieluummin, että kysymme hänen neuvoaan."
-
-"Tahdon!"
-
-"Sinähän luotat muuten suuresti isä Tobiakseen?"
-
-"Hän on pyhä mies!"
-
-"Tahdotko nähdä vanhan Nuutin, ennenkuin hänet haudataan?"
-
-"En!" vastasi tyttö väristen.
-
-"Entä molemmat nuorukaiset? Niin, heidät täytyy sinun nähdä; me
-valvomme yön yhdessä heidän luonaan."
-
-"En minä! En minä!..."
-
-"Se täytyy sinun tehdä, lapsi, vapautuaksesi epäluuloista."
-
-"Luullaanko sitten, että minä olen vienyt heille juoman?"
-
-"Luullaan!"
-
-"Luuletteko tekin, isä?"
-
-"Minä tiedän, että olet vienyt!"
-
-"Miksi puhutte minulle sitten niin lempeästi? Eilisiltana, kun
-syntini olivat pienet, sadattelitte minua sateenaan, ja tänään,
-kun olen vetänyt päälleni kamalimman rikoksen, puhuttelette minua
-lempeydellä! Tahdotteko siten koota tulisia hiiliä pääni päälle? Oi
-isä, olkaa sääliväinen, surmatkaa minut!"
-
-"Ensin tunnustus!"
-
-"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa!"
-
-"Onko minun tehtävä se sinun puolestasi?"
-
-"Voitteko sen?"
-
-"Olet käynyt isä Tobiaan asioilla."
-
-"Hän on pyhä mies!"
-
-"Se ei estä, että hänestä näyttävät hyviltä kaikki keinot, jotka
-palvelevat hänen tarkoituksiaan."
-
-"Hän tahtoo ainoastaan oikeaa ja totta."
-
-"Ja sen saavuttaakseen lyö hän maahan kaiken, mikä on hänen tiellään."
-
-"Hän on pyhä mies, isä!"
-
-"Ja jos hän sanoo sinulle huomenna: Elsa, ota tämä pikari ja anna se
-isällesi iltajuomaksi!"
-
-"Ei, sitä hän ei tee!" huudahti tyttö kauhulla.
-
-"Miksi ei, Elsa, hänhän on pyhä mies?"
-
-"Oi, armahtakaa, tappakaa minut!" huusi Elsa ja ojensi isälleen
-pöydältä ottamansa veitsen. "Minä en voi, en tahdo elää kauemmin!"
-
-Ukko otti veitsen ja pani sen takaisin pöydälle, sitten hän veti
-tytön syliinsä ja antoi tämän itkeä kuiviin katkerat, toivottomat
-kyyneleensä.
-
-"Eikö totta, tahtoisit mielelläsi tehdyn tekemättömäksi?" kysyi hän
-sitten.
-
-"Oi tahtoisin!"
-
-"Vaikkapa kenties suututtaisitkin isä Tobiaan?"
-
-"Minä inhoan häntä!"
-
-"Ja kuitenkin suostuit?"
-
-"Hän antoi minulle synninpäästön kymmeneksi vuodeksi."
-
-"Ja kuitenkin kadut nyt?"
-
-"Oi niin! Tunnen katkerinta, hirveintä katumusta."
-
-"Niinkö! Eikö synninpäästö auta?"
-
-"Ei minua!"
-
-"Jumala armossaan on lähettänyt sinulle apunsa!"
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Nuoret miehet eivät ole heittäneet henkeään, ainoastaan olleet
-lähellä surmaansa!"
-
-Kesti muutamia minuutteja ennenkuin Elsa voi oikein käsittää
-ilahuttavan ilmoituksen; hän tuijotti ihmeissään isään, mutta samalla
-kohosi puna hänen poskilleen ja loiste palasi silmiin.
-
-"He eivät ole kuolleet!" huudahti hän rajattomasti iloissaan. "Sano,
-isä, sano, että he elävät!"
-
-"Kyllä, pyhä neitsyt olkoon ylistetty; he elävät eivätkä edes tiedä,
-että petollisen juoman olet sinä antanut heille."
-
-"Sinä yksin tiedät sen?"
-
-"Niin, toistaiseksi..."
-
-"Täytyykö jonkun muun saada siitä tieto?"
-
-"Täytyy, ritarin!"
-
-"Silloin tulee se Gunilla rouvan korviin ja hän kertoo sen
-kunnianarvoisalle isälle."
-
-"Entä sitten?"
-
-"Hän panee minut pois päiviltä!" Elsa kietoi kätensä isänsä kaulaan.
-"Nyt tahdon elää niin mielelläni."
-
-"Mutta jos vanki saadaan kiinni, niin hän tunnustaa, että sinulle
-hänen piti..."
-
-"Jättää kirje. On sovittu siitä, että jos asia tulee ilmi, saan
-sanoa, että se oli aiottu isä Tobiaalle."
-
-"Hän tulee sen jälkeen houkuttelemaan sinut uusiin vaaroihin, lapsi
-parka..."
-
-"Ei, isä, nyt kärsimäni tuskan muisto on minua suojeleva. Hän on
-opettanut minua olemaan viekas kaikkia kohtaan, sinuakin... Miksi en
-voisi sitä olla myös häntä kohtaan? Olenhan nyt saanut synninpäästön
-kymmeneksi vuodeksi. Isä, älä ilmaise hirveää salaisuutta ritarille
-äläkä Gunilla rouvalle, ja minä vannon äitini muiston kautta, ettet
-koskaan tule saamaan syytä katua, mitä olet tehnyt hyväkseni!"
-
-Ukko Karhuisen sydän oli lauhtunut aikoja sitten, hän oli juuri
-sanomaisillaan suostumuksen sanan, kun kuului torventoitotus linnan
-pohjoispuolelta.
-
-"Vanki!" huudahti linnanvartia ja riensi ulos huoneesta ja portaita
-alas.
-
-Elsan ensi tuuma oli seurata häntä. "Ei!" sanoi hän pysähtyen.
-"Voisin ilmaista itseni!"
-
-Ukko Karhuisen otaksuminen osoittautui paikkansa pitäväksi. Kurtilla
-oli onni keksiä vanki, tämän parhaallaan kömpiessä hiekkakuopasta,
-jossa oli lymyillyt. Vartiomerkki kutsui väkeä paikalle ja asemies
-sai apua enemmän kuin tarvitsikaan lannistaakseen vangin epätoivoisen
-vastarinnan. Mies vietiin takaisin entiseen vankilaansa ja Kurt ja
-Risto pantiin hänen vartioikseen.
-
-Lähetettiin heti sananviejä etsimään ritaria ja ilmoittamaan hänelle
-asiasta. Muuan hänen miehistään oli ottanut kiinni ja toi mukanaan
-epäilyttävän henkilön, muutaman saksalaisen, joka ei voinut tehdä
-selkoa puolestaan.
-
-Uusi kuulustelu pantiin toimeen heti ritarin palattua. Molemmat
-vangit kutsuttiin saapuville; lieneekö sen saanut aikaan pelästys,
-vilu tai kenties nälkä, mutta he tunnustivat heti tuoneensa Porvoosta
-kirjeitä, jotka heidän oli jätettävä Elsa neitsyelle.
-
-"Kutsukaa tänne tyttärenne, Karhuinen!" käski ritari.
-
-Elsa tuli, tyynenä ja hymyillen.
-
-"Oletko luvannut ottaa vastaan joitakin kirjeitä?" kysyi Erik herra.
-
-"Olen, ankara ritari, kunnianarvoisalle isälle!"
-
-"Eilen olit levoton tekojesi tähden, tänään näytät tulleen toisiin
-ajatuksiin."
-
-"Toisiin ensi kerran isäni tietämättä... sitten olen ajatellut, että
-kunnianarvoisa isä on Jumalan lähettiläs, ja täytyyhän enemmän kuulla
-Jumalaa kuin ihmisiä."
-
-"Puhumme siitä enemmän toiste", virkkoi ritari ankarasti ja kysyi sen
-jälkeen vangeilta, kenelle kirjeet oli jätetty.
-
-Hieman epäröityään mainitsi saksalainen: "Isä Tobiaalle."
-
-Oli vastoin ajan tapaa kutsua hengenmiestä maallisen tuomioistuimen
-eteen, ja ritari saattoi sentähden pitää kiinni ainoastaan
-vangeista. Nämä tunnustivat, että olivat tulleet veneellä Viipuriin
-ja piileksineet koko päivän ja vasta illalla hiipineet linnan luo.
-Vanhalta Nuutilta, joka tunsi heidän hankkeensa, oli Pietari saanut
-soihdun löytääkseen tien pihan poikki; hän ei luullut kenenkään sitä
-huomaavan. Onnettomuudeksi hänet keksittiin ja otettiin kiinni.
-Saksalainen sitä vastoin oli tavannut isä Tobiaan ja antanut kirjeet
-hänelle.
-
-Kuinka Pietari oli onnistunut pääsemään vankeudesta ja kuka
-asemiehille oli vienyt unijuoman, siitä ei voitu saada mitään selkoa.
-Vangit mielellään pitivät sen yliluonnollisten voimien ansiona, ja
-kansanusko oli valmis sen hyväksymään, kun vietävät viestit olivat
-aiotut Herran palvelijalle. Herra Erik Turenpoika jätti asian
-silleen, mutta hänellä oli siitä omat tuumansa ja hän päätti pitää
-isä Tobiasta silmällä. Molemmat vangit pantiin jo samana päivänä
-veneeseen, joka oli heidät tuonut Viipuriin, ja vahdiksi pantiin
-rannalle sotamies, joka sai ankaran käskyn ampua, jos miehet vielä
-halusivat astua maihin.
-
-Myöhemmin ritarin ja kunnianarvoisan isän keskusteltua keskenään
-luovutti jälkimäinen omin ehdoin kirjeet, jotka hän oli saanut
-Tanskasta ja jotka kaikki koskivat Sten Sturen äkillistä kuolemaa,
-sitä iloa, mitä tunnettiin kuningattaren palaamisen johdosta ja
-yleisiä lopullisen ja pysyvän rauhan toiveita.
-
-Ritari antoi ne äänetönnä takaisin; etteivät _nämä_ kirjeet
-tarvinneet salaisia kulettajia, ymmärsi hän aivan hyvin. Mukana
-oli seurannut toisia, vaarallisempia; ne hän oli pääsevä tuntemaan
-ainoastaan niiden vaikutuksista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tähän vuoden aikaan niin tavaton suojasää väistyi pian purevan
-pakkasen tieltä; tammikuun lopulla peitti kaikki vedet jälleen paksu
-jää ja teille ja poluille kasautuivat miehenkorkuiset lumikinokset.
-
-Ja kuitenkin urri niiden läpi kerjäläisiä laumoittain, nuoria ja
-vanhoja, miehiä ja naisia! Tuli äitejä, lapsi ehtyneillä rinnoillaan,
-ympärillään parvi puolialastomia, palelevia, nälkäisiä mukuloita.
-
-He tulivat laumoittain, viisinkymmenin, jopa sadoinkin; uupuneina,
-puolikuoliaina he laahautuivat linnaan kerjäämään leipää edes
-suupalan.
-
-Väliin, kun väen paljoutuminen oli ylen suuri, vastattiin heille
-aluksi: "Meillä ei ole enää mitään antaa!"
-
-Silloin he huusivat: "Antakaa meidän jäädä tänne ja kuolla;
-annattehan meille ainakin haudan."
-
-Tämän hädän nähdessään käski Erik Turenpoika, ettei kukaan saanut
-mennä ilman apua, ja hän valvoi itse, että hänen käskynsä täytettiin.
-Kun hän linnanikkunasta huomasi jonkun saapuvan lauman, meni hän
-usein itse vastaan ja näytti heille tietä suuriin vajoihin, joissa
-ruokaa alituiseen jaettiin ja joihin laitettiin makuupaikkoja.
-
-Usein jäi hän seisomaan antaen kurjan joukon mennä ohitseen. Minkä
-surkean, hirveän kuvan muodostivatkaan nämä pienet, kokoonkuivuneet
-olennot, joiden ruskeaa nahkaa näytti pitävän koossa ainoastaan
-heikko, hauras luuranko; heidän ennen aikojaan vanhettuneissa
-kasvoissaan puhuivat ainoastaan luonnottoman suuret, ulkonevat silmät
-palavalla ilmeellään eläimen ravinnonhalusta; ohuin, ahnain sormin
-he tarttuivat siihen, ja kuinka hotaisten he sen ahmaisivatkaan ja
-kuinka himokkaasti ojentuivat laihat kädet tavoittamaan lisää!
-
-Vanhemmat olivat jo vajonneet tylsään välinpitämättömyyteen, mikä ei
-odota enää mitään elämältä... heille oli tuttua nälkä ja vilu, hätä
-ja kurjuus, he tiesivät, että kuolema oli heidän ainoa pelastuksensa,
-ja he odottivat sitä pelkäämättä.
-
-Tuli muuankin nuori nainen, kaksi lasta rinnallaan; molemmat
-kirkuivat ja valittivat, sillä ravintolähteet olivat kuivuneet. Äidin
-ulkonäkö todisti mykkää epätoivoa, hän pysähtyi hetkiseksi ja katseli
-korkeaa lumikinosta. Ajatteliko hän kaivaa siihen haudan lapsilleen
-ja sitten painautua itse niiden viereen ja kuolla? Hän antoi
-kulkurin toisensa jälkeen kulkea ohitseen ja seisoi yhä paikoillaan,
-hyssytellen pienokaisiaan. Mitä elämällä olikaan tarjottavaa
-niille tai hänelle? Kiusaus oli kenties tulemaisillaan hänelle
-voittamattomaksi. "Tuolla sisällä on teille ruokaa ja lämmintä!"
-sanoi ritari viitaten valaistuun vajaan.
-
-Nainen katsoi pelästyneenä linnanherraan. Oliko tämä lukenut hänen
-ajatuksensa? Aivan kuin häveten, että ne olivat päässeet hänen
-mieleensä, taivutti hän päänsä ja meni muiden jälkeen.
-
-Jonon jälkipäässä tulivat raajarikot, joista monella oli ainoastaan
-toinen jalka tai käsi. Muuatta vanhaa sotamiestä, joka oli menettänyt
-molemmat jalkansa ja toisen kätensä, veti kelkassa toinen, joka
-oli menettänyt ainoastaan käsivarren. Eräs toinen rampa lykkeli
-kelkkaansa eteenpäin airontyngällä; hänellä olivat tallella molemmat
-käsivarret, mutta se kasakansapeli, joka oli runnellut hänen molemmat
-jalkansa, ei ollut armollisesti tehnyt loppua hänen elämästään.
-
-Molemmat ajoneuvot pysähtyivät, ja ritaria tervehdittiin
-sotilaalliseen tapaan. Hän teki heille muutamia kysymyksiä, joihin
-vastattiin valittamatta ja nurisematta; he eivät syyttäneet ketään
-kurjuudestaan, vaan pyysivät ainoastaan leipäpalaa.
-
-Mutta kun kaikki olivat ehtineet sisälle, meni ritari perästä; hän
-käski kantaa olkia niille, jotka tahtoivat jäädä yöksi. Seuraavana
-aamuna ennen lähtöään saisivat he vielä uuden aterian.
-
-Silloin riemuitsi kerjäläisjoukko: "Ruokaa, ruokaa!" Mitään muuta he
-eivät toivoneet.
-
-Mutta huoneeseensa saavuttuaan ritari alkoi levotonna kävellä
-edestakaisin.
-
-"Jospa nämä olisivat ainoat!" tuumi hän itsekseen. "Mutta monet
-tuhannet kärsivät samoin kuin hekin. Minä ruokin heidät tänään,
-mutta huomenna he saavat nähdä nälkää, ja seuraavana päivänä nälkä
-ja pakkanen hautaa heidät nietokseen... Mitä on armeliaisuuteni
-silloin hyödyttänyt? Ainoastaan jatkanut heidän kurjuuttaan." Elämä,
-olemassaolo näytti hänestä yhä synkemmältä ja käsittämättömältä...
-ja hänen sielunsa täytti huoli ja tuhannet kysymykset, joista hän ei
-kyennyt vastaamaan ainoaankaan. Hänestä tuntui, kuin kaikkeus olisi
-suunnaton kaaos, jossa kaikkea heiteltiin mullinmallin, jossa sattuma
-hallitsi ja ylhäisyys ja alhaisuus riippui ainoastaan mitättömistä
-mielijohteista.
-
-Hän tiesi olevansa kykenemätön auttamaan maassa vallitsevaa hätää
-ja puutetta. Kuolevain valitus ja vaikerrus kasvoi kasvamistaan,
-se kohosi pilvien korkuiseksi vuoreksi, joka ulottui taivaan
-porteille, mutta alhaisista ylhäisiin viittasivat kaikki häneen ja
-sanoivat: "Hänet asetettiin meidän hoitajaksemme ja suojelijaksemme,
-ja katsokaas tuhansia isiemme, äitiemme ja lapsiemme ruumiita!
-Katsokaa tallattuja, poltettuja sarkojamme ja tyhjiä aittojamme,
-ryöstettyjä kirkkojamme ja meitä, maan poikia ja tyttäriä, hajallaan
-harhailemassa kuin metsään eksyneet lampaat! Kuka on meidät kutsuva
-kokoon ja antava meille taas lain ja oikeuden? Hän, hän ei sitä
-voi..."
-
-Niin ajelehtivat ajatukset ritarin sielussa, samoin kuin aallot
-myrskyisellä merellä, ja epäilys synnytti toisen, ne hyppelivät kuin
-ankanpoikaset aallonharjalta toiselle, niitä tuli yhä useampia, näitä
-synkkiä, kiusaavia ajatuksia, jotka sanoivat, että oli parempi yön
-kuluessa antaa liekkien ja kuoleman tehdä työtänsä kuin että nuo
-raukat huomenna heräisivät samaan kurjaan elämään.
-
-Ajatukset kasvoivat kasvamistaan, ne saivat muodon, ja ritari laski
-kätensä soittokellolle; mutta hän säpsähti pelkästä kosketuksestakin,
-tuska oli hänet tukehduttamaisillaan, hän riensi avaamaan
-ikkunaluukun.
-
-Tähdet kimmelsivät aivan kirkkaalla taivaalla. Puiden oksat olivat
-lumen peitossa, ja valkoinen vaippa levisi kiteilevänä yli metsien
-ja maiden. Juhlallinen hiljaisuus vallitsi luonnossa, Jumalan
-majesteetti istui sen yllä valtaistuimellaan.
-
-Silloin kuului säveliä hänen korviinsa... hän kuunteli, ne
-kuuluivat suuresta vajasta pihalta. Siellä veisattiin ehtoovirsi
-päätetyn aterian jälkeen. Vanhojen ja lasten äänet yhtyivät samaan
-ylistysvirteen samalle Herralle.
-
-Hänen mieleensä hiipi rajattoman nöyryyden tunne, kaikki epäilykset
-ja arvelut tuntuivat kerta kaikkiaan saaneen ratkaisunsa, ja hän
-lankesi polvilleen ja huusi sydämensä syvyydestä: "Herra, jos sinä
-autat minua, on kaikki käypä hyvin!"
-
-Aivan kuin uutena ihmisenä hän nousi rukouksistaan; keinoja
-täytyi löytyä eikä hän jättäydy lepoon ennenkuin oli ne löytänyt.
-Oli lähetettävä kirjelmiä maan kaikille voudeille, kehoitettava
-kaupunkien asukkaita kaikin voimin avustamaan niitä läänejä, joissa
-vihollinen oli tehnyt tuhojaan. Itse tahtoi hän antaa puolet
-vuosituloistaan hädän lieventämiseen.
-
-Yö meni ennenkuin nämä ajatukset selvenivät ja hän ehti ryhtyä
-tuumasta toimeen; päivän ensimäinen valonkajastus tapasi hänet
-kirjoituspöytänsä äärestä laatimasta kirjeitä voudeille.
-
-Hän tahtoi sen jälkeen levähtää hetkisen ja meni makuuhuoneeseen.
-Hämmästyksekseen hän löysi sinetillä lukitun kirjeen yöpöydältä.
-
-Lähemmin tarkastellessaan havaitsi hän, että tavallinen äyrityinen
-oli painettu vahaan; kirjeen osoitekin näkyi olevan kirjoitettu
-tottumattomalla kädellä.
-
-Mutta vielä suuremmaksi kävi hänen kummastuksensa, kun hän avasi sen
-ja löysi ainoastaan nämä sanat:
-
-"Gunilla rouva."
-
-Soittokello kilisi heti, eikä kestänyt monta minuuttia, ennenkuin
-nuori asemies astui sisään.
-
-"Mistä tämä kirje on tullut?"
-
-"Kirje? Minä en ole ottanut mitään sellaista vastaan."
-
-"Se oli täällä yöpöydällä."
-
-"En ole pannut sitä sinne."
-
-"Onko joku toinen ollut täällä?"
-
-"Ei tietääkseni."
-
-"Ole varuillasi, Olavi, en pidä siitä, että tänne pääsevät muut."
-
-"Olkaa varma, herra, ettei se tule tapahtumaan, mutta minä en
-käsitä..."
-
-"Älä kysele, mutta pidä silmäsi auki!"
-
-"Luottakaa minuun!"
-
-"Sano Ristolle ja Kurtille, että he, kumpikin kahden poikasen ja
-neljän palvelijan kera, ovat tunnin kuluttua valmiit lähtemään
-matkalle!"
-
-"Kyllä, herra!"
-
-"Odotan heitä salakamarissa."
-
-Nuori mies riensi pois, mutta ritari ei voinut lakata
-kummastelemasta, kuka sanat oli kirjoittanut ja mitä niillä
-tarkoitettiin. Eilispäivän kuluessa ei hän ollut nähnyt puolisoaan,
-hän oli voinut pahoin eikä ottanut osaa päivällisateriaan; sitten oli
-hänellä ollut niin paljon ajateltavaa, ettei ollut tapansa mukaan
-ollut rouvantuvassa hyvää yötä toivottamassa.
-
-Kun asemiehet saapuivat, toimitti hän heidät taipaleelle niin
-nopeasti kuin voi. Kirjeet jätettiin, määräykset annettiin ja
-käskettiin pitämään kiirettä.
-
-Sen jälkeen ritari meni rouvantupaan.
-
-Hän tuli sinne niin tavattomaan aikaan, että hämmästys oli yleinen.
-Kenties oli ilo ollutkin liian äänekästä, mutta kun kissa on poissa,
-hyppelevät hiiret pöydällä, ja Gunilla rouvaa ei näkynyt.
-
-"Sanon kuten asia on: hän ei ole koko yönä ensinkään nukkunut",
-selitti muuan neitosista, mutta vaikeni avoimin suin nähdessään
-ritarin.
-
-"Syyn tiedän minä yhtä hyvin kuin tekin", lisäsi toinen.
-
-"St! St!" sihistiin kaikilta tahoilta. Se, joka oli viimeksi puhunut,
-karahti tulipunaiseksi.
-
-Ritari olisi mielellään tahtonut tietää syyn, jonka tiesivät kaikki
-paitsi hän, mutta kun hän oli liian ylpeä sitä kysymään, kysyi hän
-ainoastaan Gunilla rouvaa. "Hän on kappelissa ripillä."
-
-"Sitten odotan."
-
-Muutamat ruotsalaiset neitsyet oleskelivat siihen aikaan Gunilla
-rouvan luona. Siellä oli Katarina, ritari Niilo Klaunpojan, Vikin
-herran tytär, ja Anna Pentintytär (Sparre), molemmat kuuluisat
-kauneudestaan; ja Erik herran veljet, Pietari ja Sten, kosiskelivat
-neitsyitä, mutta eivät olleet vielä saaneet mitään suopeaa vastausta.
-
-Nämä molemmat istuivat muista erillään, mutta saattoi selvästi
-huomata heidän kuulleen mitä oli puhuttu, niin hämillään he olivat.
-
-Ritari istuutui heidän viereensä.
-
-"Onko Tanskassa tapana ripittäytyä moneen kertaan viikossa?"
-kysyi hän Katarinalta, joka usein oli vieraisilla tanskalaisten
-sukulaistensa luona ja kaiketikin tunsi heidän tapansa.
-
-"Luulen, että siellä kuten täälläkin käydään ripillä, milloin
-tunnetaan siihen kutsumusta", vastasi hän ylpeästi taivuttaen
-päätänsä, mikä suuresti muistutti hänen kaunista, nyttemmin manalle
-mennyttä äitiään.
-
-"Minä ainakaan en käy ripillä kuin kerran vuodessa", huomautti Anna
-nauraen. "Ja mitä silloin sanon, sen tietää piikaseni ja tietävät
-ystäväni jo edeltäkäsin."
-
-Katarina loi häneen tyytymättömän katseen. "Se on pitkälle menevää
-avomielisyyttä", sanoi hän.
-
-"En ymmärrä, mitä puhtaalla, viattomalla Gunillallani on
-ripitettävää."
-
-"Hänellä voi olla sydänsuruja!" huudahti Anna.
-
-"Sydänsuruja?"
-
-"Anna!"
-
-"Se sana kaipaa selitystä, neitsyt!"
-
-"Sitä en voi antaa!"
-
-"Teidän täytyy!"
-
-"Ei ole mitään tavatonta, että Anna päästelee ajattelemattomia
-sanoja; jos Gunilla rouvalla on jokin suru sydämellään, ei hän
-salanne sitä herraltaan. Tuolla hän tulee, voitte nyt kysyä itse
-häneltä."
-
-Gunillan kalpeista kasvoista ja itkettyneistä silmistä näki, ettei
-Anna ollut temmannut aivan tuulesta sanojaan. Tosin hän punastui
-ritarin nähdessään, mutta se johtui luultavasti odottamattomasta
-yllätyksestä, sillä hän huudahti:
-
-"Etsittekö minua, herra?"
-
-"Monet tärkeät asiat estivät minua eilen sinua näkemästä, nyt en enää
-voinut olla ilman sitä."
-
-Puna viipyi vielä Gunillan poskilla, kun hän kainosti loi silmänsä
-maahan, mutta se pakeni, kun hän kohotti katseensa mieheensä; niillä
-oli niin lohduton ilme, että ritari kysyi äkkiä: "Gunilla, oletko
-sairas?"
-
-"En!"
-
-Ritari tarttui hänen käteensä ja vei hänet mukanaan huoneeseen, jossa
-lapsi oli.
-
-Hän heittäytyi polvilleen pienen vuoteen ääreen ja suuteli lasta
-katkerasti itkien.
-
-Ritari viittasi imettäjää menemään. Huomattuaan jääneensä herransa
-kanssa kahden tahtoi Gunilla rientää ulos, mutta ritari kietoi hänet
-vahvoilla käsivarsillaan ja asetti hänet pehmeään lepotuoliin, sitten
-pani hän tytön hänen syliinsä ja seisoi itse kumaraisillaan hänen
-rinnallaan.
-
-"Usko minulle sydänsurusi", sanoi ritari. "Minun... sydän... suruni?"
-
-"Etkö ole tunnustanut sitä rippi-isälle?"
-
-"Olen!"
-
-"Eikö minunkin ole siitä tiedettävä?"
-
-"En voi nyt."
-
-"Rakkahin Gunilla!"
-
-"No hyvä! Ette rakasta enää minua!"
-
-"Uneksitko! Mitä tämä on?"
-
-"Ette ole koskaan, koskaan rakastanut minua!"
-
-Ja hän purskahti rajuun itkuun.
-
-"Oletko sairas, lapsi, vai kuka sinua on uskotellut?"
-
-"Ei kukaan, ei kukaan! Olen itse hankkinut varmuuden."
-
-"Mistä?"
-
-"Siitä, että te vihaatte ja vainootte äärimmilleen sitä, jota minä
-rakastan enimmän maan päällä."
-
-"Mistä puhut?"
-
-"Tanskasta, isänmaastani, jonka te tahdotte tuhota, hävittäisitte sen
-jäljettömiin, jos voisitte."
-
-"Ah, nyt ymmärrän!"
-
-Ennenkuin ritari ehti sitä estää, oli Gunilla hypähtänyt jalkeille
-ja heittäytynyt tämän jalkoihin. "Lähettäkää minut sinne takaisin!"
-huudahti hän. "Pyydän, rukoilen sitä teiltä!"
-
-"Gunilla!"
-
-"En voi jäädä tänne, se on minulle mahdotonta."
-
-"Ja tahdot jättää minut ja lapsemme?"
-
-"Ei, lapset otan mukaani."
-
-"He kuuluvat minulle yhtä hyvin kuin sinullekin."
-
-"Olisi julmaa eroittaa minut heistä."
-
-"Etkö sinä sitten menettele julmasti, kun tahdot eroittaa minut
-kaikista niistä, jotka ovat minulle rakkaita?"
-
-"Pyhä neitsyt, suojele ja tue minua!"
-
-"Gunilla, mitä rakkaudellamme on tekemistä politiikan kanssa? Me
-rakastamme toisiamme, eikö siinä ole kylliksi?"
-
-"Ei, ei, se on synti, hirveä synti!"
-
-"Kuka niin sanoo?"
-
-"Kunhan vain tiedän sen!"
-
-"Isä Tobias se kai..."
-
-"Rakas herrani!" huudahti Gunilla ja kietaisi käsivartensa hänen
-kaulaansa. "Antakaa uudestaan Hannu kuninkaalle lupauksenne, ja minä
-luen toivomuksenne silmistänne ja täytän ne ennenkuin olette ehtinyt
-ne lausuakaan!" Hän katsoi rukoillen ja tuskaisesti herraansa;
-suurista, ilmeikkäistä silmistä loisti rannaton rakkauden taivas, ja
-hän suuteli miehensä otsaa ja huulia, aivan kuin elämä ja kuolema
-olisi riippunut siitä vastauksesta, jonka tämä antoi.
-
-"Gunilla, älä pyydä minulta sitä!"
-
-"Rakkauteni on palkintona tästä."
-
-"En ansaitsisi sitä, jos rikkoisin valani."
-
-"Minä olen myös vannonut."
-
-"Olet vannonut minulle rakkautta ja uskollisuutta, ja se vala on
-sinun pidettävä, kunnes kuolema meidät eroittaa..."
-
-Kuului kolme keveää lyöntiä ovelle.
-
-"Kuka siellä?" huusi ritari vihaisesti.
-
-Ei kuulunut mitään vastausta.
-
-Ritari riensi ovelle ja survaisi sen auki, mutta ei nähnyt ketään.
-
-"Tahtoisin tietää, kuka rohkenee..."
-
-"Taivaan lähettiläs!" sammalsi Gunilla häpeän punan leimutessa hänen
-poskillaan.
-
-"Eikö isä Tobiaan huone ole aivan tämän huoneen yläpuolella?"
-
-"Hän lukee joka aamu rukouksen lapsemme kehdon ääressä."
-
-"Gunilla, toivoisin sinun valitsevan toisen rippi-isän."
-
-"En koskaan, en koskaan!"
-
-"Mutta tämä saa ainoastaan pahaa aikaan."
-
-"Hän tahtoo pelastaa sielumme."
-
-"Sitä sanoo jokainen."
-
-"Kukaan ei tarkoita niin vakavasti kuin hän."
-
-"Mutta jos nyt vaadin, että hän poistuu?"
-
-"Silloin te, herra, eroitatte itse meidät."
-
-"Niinkö! Sinä siis jäät tänne, jos saat pitää hänet?"
-
-"Niin -- lapseni tähden."
-
-"Etkö minun tähteni, Gunilla?"
-
-"Se riippuu itsestäsi."
-
-"Minä en hylkää isänmaatani."
-
-"Sitä en tee minäkään."
-
-"Mutta olethan vannonut minulle uskollisuutta!"
-
-"Olen sitten vannonut toisen, kalliimman valan..."
-
-"Isä Tobiaalle?"
-
-"Pyhälle neitsyelle."
-
-"Tehdä minusta valapaton?"
-
-"Antaa sinut takaisin Hannu kuninkaalle."
-
-"Ja ehtona on?"
-
-"Minun -- rakkauteni!"
-
-"Gunilla, saatoit tehdä sen!"
-
-Hän oli heittäytynyt lattialle itkien valtoiminaan, ja ritari seisoi
-kauan melkein menehtyneenä ja katseli häntä -- heidän nuori, kaunis
-onnensa oli pirstaleina. Tuhannet äänet huusivat hänen sielussaan:
-"Täytä hänen toivomuksensa, mitä merkitseekään Ruotsin asialle
-yhtä miestä enemmän tai vähemmän; Jumala voi sen viedä perille
-sittenkin, jos hän tahtoo." Erota Gunillasta oli samaa kuin riistää
-sydän rinnastaan. Hannu kuninkaan alamaisena saattoi hän valmistaa
-Suomelle paremman kohtalon. Kuinka onnelliseksi hän tekisikään nuoren
-vaimonsa, jos sanoisi: "Gunilla, minä myönnyn toivomukseesi!"
-
-Luja mies oli heltymäisillään, hän kumartui nostaakseen vaimonsa
-ylös; silloin palasi äkkiä hänen muistoonsa kuva köyhästä äidistä
-kahden nälkäisen lapsensa kanssa, hän näki vielä sen ikävöivän
-katseen, jonka tämä loi nietokseen, jossa he kaikki olisivat
-löytäneet levon, ja kuitenkin tarvitsi hänen, Erik herran, sanoa
-ainoastaan sana palauttaakseen naisen velvollisuutensa tuntoon.
-Olisiko hän itse heikompi? Voisiko Gunilla edes kunnioittaa häntä,
-jos hän nyt myöntyisi? Ja eikö Gunilla kerran ollut katuvaisena
-palaava hänen syliinsä?
-
-"Nouse, Gunilla!" sanoi hän lempeästi.
-
-Mutta tämä ei liikahtanutkaan, jatkoi vain itkuaan.
-
-Silloin hän nosti hänet tuolille kuten lapsen.
-
-"Erik!" nyyhkytti vaimo.
-
-"Mitä tahdot, lapsi parkani?"
-
-"Voitteko antaa anteeksi?"
-
-"Olet tehnyt minut hyvin onnettomaksi, Gunilla."
-
-"Tämä on minunkin katkera sydänsuruni."
-
-"Minä ymmärrän sen enkä tahdo lisätä kiveä kuormaan."
-
-"Hylkäättekö minut?"
-
-"En, mutta meidän täytyy nyt kulkea eri teitä. Maailma saa uskoa,
-että me olemme onnellinen aviopari; ainoastaan me molemmat tiedämme,
-mikä meidät eroittaa."
-
-Gunilla ojensi käsivartensa häntä kohden.
-
-Hän taivutti ne hiljaa alas ja suuteli hänen otsaansa. "Hyvästi,
-Gunilla! Jumala sinua auttakoon!"
-
-Taakseen katsomatta ritari kiirehti huoneesta pois, mutta
-rouvantupaan tultuaan lähestyi hän nopeasti Katarinaa ja Annaa.
-"Menkää hänen luoksensa!" pyysi hän. "Sanokaa hänelle, että annan
-hänelle anteeksi..." Enempää hän ei voinut sanoa, vaan poistui
-nopein askelin, mutta kun hän tuli huoneeseensa, heittäytyi hän
-penkille ja purskahti rajuun itkuun; isku oli odottamaton ja se
-murskasi koko hänen elämänsä ilon. Mutta kauaksi ei hän jättäytynyt
-surunsa valtaan; hän tiesi, että työ ja toiminta oli ainoa keino sen
-huojentamiseksi, ja hänellä oli suuri työ käsillä ja sille hän tahtoi
-omistaa elämänsä kaikki voimat. Hän nousi ja meni ikkunan luo. Suuri
-kerjäläisjoukko marssi tiehensä linnanpihalta, ainoastaan nainen
-kahden lapsensa kanssa seisoi jälellä. Elsa antoi hänelle muutamia
-vaatekappaleita.
-
-Ritari nojautui ulos ikkunasta. "Missä sinun on kotisi, nainen?"
-kysyi hän.
-
-"Viholliset ovat sen polttaneet, herra; minulla ei ole nyt kotia",
-vastasi hän.
-
-"Sitten voit jäädä tänne, jos tahdot. Elsa, pidä huolta hänestä!"
-
-"Kyllä, jalo herra!"
-
-Ritari vetäytyi pois ikkunasta päästäkseen kiittelyistä; hän
-oli ainoastaan kuullut sydämensä kehoitusta, mutta haavaa hänen
-sydämessään kirveli kovemmin nähdessä sitä iloa, jonka hän oli
-herättänyt. -- --
-
-Oleskellessaan vuonna 1499 pitemmän aikaa Kööpenhaminassa oli
-hän tutustunut Gunillaan. Molemminpuolinen rakkaus veti heitä
-toisiinsa, he olivat yhdenvertaiset säätyyn ja elinehtoihin nähden,
-päiväpaisteisena lepäsi tie heidän edessään. Ruotsin valtaneuvosto
-oli nimittänyt Erik Turenpojan Viipurin linnan päälliköksi, Hannu
-kuningas oli antanut sille vahvistuksensa, ja kaunis tyttö selitti
-viihtyvänsä siellä, missä hänen jalo herransakin oleskeli.
-
-Loistavat häät vietettiin Kööpenhaminassa. Kuningas ja hänen
-ylhäisimmät herransa olivat läsnä, puheita pidettiin ja maljoja
-juotiin, tuumittiin, että tästä liitosta oli tuleva yhtä luja ja
-eroittamaton kuin liitosta Tanskan ja Ruotsin välillä.
-
-Kohta sen jälkeen vei Erik herra nuoren puolisonsa Viipuriin, ja
-ennustukset näyttivät käyvän toteen. Koskaan ei ollut solmittu
-onnellisempaa avioliittoa. Gunilla rouva ei ainoastaan osoittautunut
-ajattelevaiseksi emännäksi, hänellä oli myös harvinainen lahja
-levittää hauskuutta ja mielihyvää ympärilleen.
-
-"Jalo herrani ja koko talonväkeni!" oli hänellä tapana sanoa, siten
-viitaten, että tämä oli hänen maailmansa; häntä liikutti vähät, mitä
-tapahtui sen ulkopuolella.
-
-Neljässä vuodessa oli hän lahjoittanut Erik herralle pojan ja
-kaksi tytärtä. Onnellisilla puolisoilla ei ollut nyt enää mitään
-toivottavaa. Seuraavana kesänä he tekivät vierailumatkan Tanskaan,
-ja Gunillan vanhemmat taivuttivat Erik herran jättämään vaimonsa ja
-lapsensa sinne vielä muutamiksi kuukausiksi, sillä hänen itsensä
-täytyi palata Suomeen.
-
-Jonkun aikaa hänen palaamisensa jälkeen tapahtui kohtaus hänen ja
-Sten Sturen välillä Hollolan pappilassa. Vaikea Erik herran oli
-tehdä päätöstään, sillä hän oli persoonallisesti kiintynyt Hannu
-kuninkaaseen ja perhesiteensä vetivät häntä Tanskaan; mutta hän oli
-ruotsalaista syntyä, väkivalta ja vääryys olivat hänelle kauhistus,
-hänelle oli käynyt selväksi, ettei suinkaan tahdottu Ruotsin
-yhdenvertaisuutta Tanskan kanssa, ei sen tulevaista kehitystä ja
-onnea, vaan sen masennusta ja sortoa. Moni havainto Tanskassa oli
-saanut hänet vakuutetuksi, että oli helpompi hävittää Ruotsin rahvas
-perinpohjin kuin saada se alistumaan samaan kohteluun. Hänen omat
-isänmaalliset tunteensakin asettuivat tätä vastaan, mutta todellisena
-ritarismiehenä hän päätti persoonallisesti sanoa irti uskollisuutensa
-ja kuuliaisuutensa Hannu kuningasta kohtaan, ja tämä oli tapahtuva
-samalla kertaa kuin hän nouti vaimonsa ja lapsensa.
-
-Sattumalta oli Hannu kuningas sillä kertaa Slesvigissä, ja
-irtisanominen oli sentähden tehtävä kirjallisesti, mutta ritarin
-appiukko kehoitti häntä kiireimmiten lähtemään matkalle. "Ei ole
-mahdotonta", tuumi hän, "että Hannu kuningas muuten asettaisi esteitä
-tielle".
-
-Emäntänsä kanssa ei Erik herra ollut koskaan puhunut muista asioista
-kuin niistä, jotka koskivat heidän yksityiselämäänsä tai hädänalaisen
-väestön auttamista.
-
-"Mitä merkitsee, mihin kansaan nälkäiset kuuluvat", sanoi Gunilla
-rouva eräänä päivänä, kun vanha Karhuinen murisi siitä, että muutamat
-lappalaiset olivat saaneet ruokaa ja yösijaa linnassa.
-
-Erik herra ei ollut, joko sitten välttääkseen tekemästä puolisoaan
-levottomaksi tai totutusta tavasta, ilmoittanut Gunilla rouvalle,
-että hän oli sanoutunut irti Hannu kuninkaasta.
-
-Kohta sen jälkeen saapui isä Tobias Kööpenhaminasta tuoden terveisiä
-ja kirjeitä Gunilla rouvan äidiltä. Hänellä oli Erik herrallekin
-kirje, jossa pyydettiin, ettei hän kieltäisi nuorelta emännältään
-hurskasta rippi-isää, jonka rouva Agneta Bese oli monilla rukouksilla
-ja lupauksilla saanut matkustamaan Suomeen olemaan hänen suuresti
-rakastetulle tyttärelleen lohdutukseksi ja mielenylennykseksi.
-
-Ehdotus ei suinkaan ollut Erik herralle mieluinen. Gunilla
-rouva samoin kuin hän itsekin oli tähän asti saanut lohdutusta
-ja virkistystä linnanpapilta, vanhalta vilpittömältä Herran
-palvelijalta, joka heidän sielujensa jalostamisella tarkoitti myös
-molemminpuolista luottamusta heidän maallisen onnensa takeena.
-Oliko nyt muukalainen astuva heidän väliinsä? Lukisiko hän Gunillan
-sydämestä hänen salaisimmatkin ajatuksensa ja antaisi niille sen
-suunnan, jonka tahtoi? Gunillan nuori sydän oli kuin vaha: siihen
-pystyi jokainen vaikutelma.
-
-Kun Erik herra nyt istui pöydän ääressä pää käsien varassa ja
-menneisyyden kuvat vaelsivat hänen ohitsensa, kuinka elävästi hän
-muistikaan omat epäilyksensä, mutta myös sen levottomuuden ja pelon,
-jonka hän silloin näki Gunillan kasvoilla. "Haluatko, että hän jää?"
-oli Erik herra kysynyt häneltä.
-
-"Haluan, sillä se on äitirouvan tahto", vastasi hän.
-
-Tämä ratkaisi. "Kuka voi paremmin kuin äiti ymmärtää lapsensa totisen
-hyvän?" ajatteli Erik herra ja antoi suostumuksensa.
-
-Mutta siitä päivästä lähtien oli kuin kodin hyvät hengettäret
-olisivat toinen toisensa jälkeen väistyneet ja vähitellen kadonneet.
-Gunilla rouva ei enää hiipinyt hänen rinnallaan pienine luottavaisine
-ilmoituksineen, jotka, vaikkakin vähäisiä ja merkityksettömiä,
-kuitenkin olivat hänelle niin rakkaita. Gunillan päivittäinen
-ripilläkäynti huolestutti häntä; mitä oli hänen puhtaalla,
-viattomalla vaimollaan ripitettävää? Nyt oli kaikki selvää. Rakkauden
-Gunillaan oli hänet tehtävä luopioksi, sentähden Gunilla oli
-vieroitettu hänestä.
-
-Erik herra kohotti päänsä pystyyn; tavallisesti niin lempeät kasvot
-olivat nyt kuin raudasta valetut. "Se ei ole heille onnistuva",
-jupisi hän itsekseen. "Mutta Gunilla, Gunilla parkani, kestääkö hän
-taistelun?"
-
-Ritari käski, että hurja "Tartarus" oli satuloitava ja linnanvartia
-kutsuttava hänen luoksensa.
-
-"Pitäkää silmällä kotioloja, Karhuinen", sanoi hän, "en kai palaa
-kotiin ennenkuin huomenna".
-
-"Ja jos jotakin tapahtuisi?"
-
-"Silloin voit kysyä minua Hollolan pappilasta." Kun ritari kiinnitti
-metsästyspuukon vyölleen ja otti keihään ja pyssyn mukaansa, kysyi
-uskollinen Olavi, eikö hän saanut tulla mukaan.
-
-"Et", vastasi hän. "Tällä kertaa metsästän yksin. En ota ketään
-mukaan."
-
-Rouvantuvasta oli nähty ritarin lähtö, ja se antoi aihetta
-moniin aprikoimisiin. Ukko Karhuinen kutsuttiin Gunilla rouvan
-luo kertomaan, mitä hän tiesi siitä. Ukko näki selvään, kuinka
-levottomaksi armollinen rouva kävi, vaikka tämä koettikin sitä salata.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nopein askelin ja, kuten luuli, huomaamatta riensi Elsa
-kiertoportaita isä Tobiaan luo. Hän tapasi kunnianarvoisan isän
-istumassa pöydän ääressä ikkunan luona, ja pöydällä oli pyhimyskuvia
-sisältävä kirja, jota hän tarkkaavaisesti katseli.
-
-Nuoren tytön tehtävänä oli hänen huoneensa siivoaminen; tänään näytti
-tytöllä olevan jotakin erityistä sanottavaa, mutta kun kunnianarvoisa
-isä ei kääntänyt katsettaan kirjasta hänen tullessaan sisälle, ei
-hän tahtonut häiritä, vaan ryhtyi heti työhönsä. Se ei kuitenkaan
-estänyt häntä näkemästä, kuinka hurskas mies tarkkaavaisesti seurasi
-kaikkia hänen liikkeitään, mutta heti käänsi katseensa kirjaan, kun
-hän kääntyi päin.
-
-Elsalta ei jäänyt huomaamatta, että isä Tobias katsoi häneen
-yhtä mielellään kuin kaikki muutkin; alussa se imarteli hänen
-turhamaisuuttaan, mutta sen nöyryytyksen jälkeen, jonka hän oli
-kärsinyt palvelustensa tähden, oli se suopeus, jota hän mahdollisesti
-oli tuntenut kunnianarvoisaa isää kohtaan, väistynyt epämääräisen
-itsenäisyydentunteen tieltä; hänestä tuntui, että hänkin kerran
-voisi käyttää isää hyväkseen, jos hän nimittäin tahtoi viedä jotakin
-perille, mutta hänellä ei ollut vielä selvillä, mitä tämä tulisi
-olemaan, vaikkei hän epäillyt sen sattuvan ennemmin tai myöhemmin.
-
-Siivoaminen jatkui äänettömästi, ei ollut enää muuta kuin ikkuna ja
-pöytä jälellä.
-
-Elsa pysähtyi hänen eteensä ikäänkuin odottaen hänen lukemisensa
-päättymistä.
-
-Häntä ei näyttänyt se koskaan kiinnittäneen enemmän kuin nyt; hän ei
-kohottanut katsettaan.
-
-Elsan silmät ja huulet väreilivät veitikkamaisuuttaan, mutta hän
-vaikeni ja odotti.
-
-Pappi istui liikkumatonna kuten ennenkin.
-
-Silloin hiipi tyttö hänen tuolinsa taakse, pyyhkien ja tomuttaen
-syvää ikkunankomeroa. Kun hän sen jälkeen kääntyi, ei pappi ollut
-kyllin nopea liikkeissään ja heidän katseensa yhtyivät.
-
-"Minua kummastuttaa sinun rohkeutesi", sanoi pappi.
-
-"Kunnianarvoisa isä, en luullut teidän minua näkevän."
-
-"Tehtäväsi?"
-
-"On oikein suoritettu."
-
-"Saiko ritari kirjeen?"
-
-"Panin sen hänen yöpöydälleen."
-
-"Keksittiinkö sinut?"
-
-"Sitä ei tehdä ennenkuin itse tahdon."
-
-"Entä isäsi?"
-
-"Hän katsoo minun silmilläni."
-
-"Kuitenkin hän vihastui kovasti."
-
-"Kuka seuraavana aamuna vei asemiehille unijuoman?"
-
-"Sen teit sinä!"
-
-"Isäni arvasi sen."
-
-"Todellakin? Ja kuitenkin..."
-
-"Kuitenkin luottaa hän nyt minuun täydellisesti."
-
-"Sinua ei suotta sanota pikku noidaksi", sanoi pappi yrittäen tarttua
-hänen käteensä.
-
-Hän veti sen pois. "Tiedätte mitä on tapahtunut!"
-
-"He erosivat vihoissaan?"
-
-Elsa työnsi syrjään pienen madonnankuvan, joka seisoi seinän vieressä
-ja peitti puhetorven yläsuuta. "Tuosta kuulitte kaiken", sanoi hän.
-
-"Mitä... sinä luulet..."
-
-"Ei, minä tiedän..."
-
-"Elsa!"
-
-"Kunnianarvoisa isä!"
-
-"Palvele minua uskollisesti, ja palkkasi on oleva suurempi kuin
-rohkeimmatkaan toiveesi."
-
-"Mitä haluatte?"
-
-"Hänen täytyy mennä pois!"
-
-Elsa työnsi auki ikkunaluukun ja viittasi ritariin, joka juuri
-silloin lasketti pihan poikki.
-
-"Onko se mahdollista?"
-
-"Minä arvasin toivomuksenne."
-
-"Ei, ei, se on sattuma!"
-
-"Olkoon sitten!"
-
-"Mutta palkita tahdon sinut. Mitä tahdot!"
-
-"En nyt!"
-
-"Kyllä, juuri nyt!"
-
-"No hyvä, tahdon huoneenne avaimen."
-
-"Mitä sillä teet?"
-
-"Olen kirjoitustaitoinen, kuten tiedätte!"
-
-"Entä sitten?"
-
-"Tahdon, että -- milloin hyvänsä katson sen tarpeelliseksi -- voin
-kirjallisesti tai suullisesti kääntyä puoleenne."
-
-Pappi katsoi tyttöä epäilevästi. Häneen suunnatussa katseessa oli
-sellaista uhmaa, että hän pelkäsi tytöstä saavansa vihamiehen
-itselleen. Kenties yhtyi tähän pelkoon riettaampiakin kuvitelmia,
-kaikessa tapauksessa otti pappi avaimen takkinsa taskusta ja ojensi
-sen hänelle.
-
-"Kiitos!" vastasi hän huolettomasti. "Nyt olemme kuitit!"
-
-"Kuitit? Mitä sillä tarkoitat?"
-
-"Että nyt alamme uuden laskun."
-
-"Se voi tuottaa sinulle suuria etuja."
-
-"Siihen luotan!"
-
-"Kuinka kauan ritari viipyy poissa?"
-
-"Korkeintaan muutamia päiviä."
-
-"Mihin hän matkustaa?"
-
-"Kai Hollolaan. Niin hän aina tekee suurissa suruissaan."
-
-"Niin, surkoon hän vain", jupisi pappi. "Tulemme hänelle laittamaan
-vieläkin kuumempaa."
-
-"Nyt en uskalla viipyä kauemmin. Tahdotteko enää mitään,
-kunnianarvoisa isä?"
-
-"Mene Gunilla rouvan luo; tee kaikki voitavasi saavuttaaksesi hänen
-suosionsa. Vaani hänen sanojaan ja katseitaan, koeta urkkia ilmoille
-hänen ajatuksensa ja tee minulle niistä tarkka selko."
-
-"Sen teen!"
-
-Elsa meni, ja isä Tobias riensi puhetorvelle; hän tiesi, että Gunilla
-rouva oli vielä samassa huoneessa kuin lapsikin. Hetkisen jälkeen
-kuuli hän ääniä. Elsa oli tullut sinne sisään; Gunilla rouva valitti
-kovaa päänsärkyä, ja Elsan oli valeltava hänen päätänsä kylmällä
-vedellä. Nuori tyttö koetti tällöin ilahuttaa häntä loruiluillaan.
-Hän kertoi pienestä mustalaispojasta, joka oli ihmeen notkea ja
-ketterä, ja vaikkakin hän oli vasta kymmenvuotias, oli hän jo mestari
-kaikenlaisissa kujeissa. Olisi varmaankin suuri huvi pienelle Akseli
-Erikinpojalle, jos jalo rouva sallisi Sakon tulla sisälle.
-
-"Kutsu hänet tänne, Elsa", vastasi Gunilla rouva, "ja kerro myös
-neitsyilleni ja palvelustytöilleni; kenties se huvittaa heitä
-kaikkia".
-
-Elsa ei hidastellut käskyä täyttäessään, ja pian kaikui
-lastenkamari naurusta ja pakinasta. Sakko ei ainoastaan osannut
-tehdä apinan kujeita, hän voi myös matkia jokaista läsnäolijaa
-suurella luontevuudella, joka teki todellisuuden ainoastaan hieman
-hullunkurisemmaksi. Ja hän kulki yli lattian yhtä ylpeän ryhdikkäästi
-kuin ritarikin, mutta kun joku neidoista kuiskasi hänelle: "Isä
-Tobias", silloin laittoi hän päänsä riipuksiin, jalat, käsivarret,
-koko ruumis oli kunnianarvoisan isän täydellinen kuva. Nuoret tytöt
-purivat huulensa verille pidättäessään nauruaan, mutta kun Sakko
-aivan hairahduttavalla luonnonmukaisuudella matki sitä viiruilevaa
-katsetta, jolla Tobias tähysteli kauneimpia tyttöjä, silloin
-puhkesi riemu valloilleen; katsojat kirkuivat ihastuksissaan,
-ilonpurkauksilla ei ollut mitään rajoja.
-
-Mutta jo ennen tämän leikin alkua oli Gunilla rouva mennyt
-rouvantupaan, joka nyt oli aivan tyhjä. Hän lähetti sanan isä
-Tobiaalle, että hän odotti tätä.
-
-Isä saapui heti.
-
-"Olen noudattanut tahtoanne", sanoi Gunilla rouva. "Ei minun, vaan
-pyhän neitsyen."
-
-"Herrani on lähtenyt matkalle."
-
-"Palaako hän pian takaisin?" kysyi Tobias innokkaasti.
-
-"Jollei hän sitä tee, hautaudun minä johonkin luostariin!" huudahti
-nuori nainen.
-
-"Se olisi Jumalalle otollinen teko."
-
-"Hän saisi silloin etsiä toisen vaimon, joka taipuisi hänen tahtonsa
-mukaan."
-
-"Jos hän elää, ette te suinkaan mene luostariin", virkkoi pappi
-hymyillen.
-
-"Te saatte vastata siitä, että minä teen herrani onnettomaksi", sanoi
-Gunilla melkein epätoivoissaan. "Olen näyttänyt teille tien hänen
-sielunsa pelastukseen; jollette tahdo sitä käydä, on vastuu teidän."
-
-"Mutta jollei hän anna myöten?"
-
-"Hän tekee sen, jos te pysytte lujana."
-
-"Olisipa se mahdollista!"
-
-"Olette astunut ensi askeleen; nyt on teidän voitettava hänet
-uudelleen, saatava hänet rakkaudesta teihin uhraamaan teille
-kaikkensa."
-
-"Voinkohan tehdä sen?"
-
-"Kyllä, jos oikea, taivaallinen rakkaus saa sijaa sielussanne."
-
-Gunilla ei kuunnellut pappia; hänen ajatuksensa liihoittelivat siihen
-aikaan, jolloin hänet oli juuri kihlattu. Mitä lupauksia ja valoja he
-silloin vaihtoivatkaan keskenään! Maailmassa ei ollut mitään, jota
-onnellinen sulho ei olisi tehnyt hänen hyväkseen.
-
-Muisto tästä loisti vielä tähtenä hänen silmissään, kun hän kohotti
-katseensa pappiin.
-
-"Eivät minua enimmän sureta kahakat tanskalaisten ja ruotsalaisten
-välillä, vaan teidän lausuntonne, että mieheni on -- valapatto."
-
-"Samaa mieltä on äitinnekin."
-
-"Sentähden tahdon käyttää kaikki keinot taivuttaakseni hänen mielensä
-Tanskan puolelle. Mutta on julmaa, että minun täytyy uhrata itseni ja
-onneni tämän asian tähden."
-
-"Ettekö muista Judithaa?"
-
-"Minä en voi, en tahdo tarttua miekkaan, eikä herrani ole mikään
-Holofernes."
-
-"Sellaisella mielenlaadulla ette voine saada mitään aikaan, ja minä
-teen viisaimmin, kun palaan takaisin."
-
-"Heitettyänne epäilyksen palon sieluuni. Enhän enää tiedä, mitä minun
-on tehtävä, mitä ei!"
-
-"Te ette pidä minun neuvojani arvossa."
-
-"Sentähden, etten tiedä, mitä minun on uskottava."
-
-"Onneton, ette siis tiedä, että pannajulistus riippuu uhkaavana
-miekkana tämän kirotun maan yllä!"
-
-"Jumala ja pyhä neitsyt meitä suojelkoon!"
-
-"Herra Erik Turenpoika ja maan kaikki suurmiehet tietävät sen hyvin,
-mutta niin syvälle ovat he vajonneet turmelukseensa, etteivät he
-siitä välitä ja pitävät sen salassa yksinkertaiselta kansalta."
-
-"Taivaan vallat meitä suojelkoot!"
-
-"Saksanmaan keisari on kutsunut Ruotsin neuvoston ja hallituksen
-tuomioistuimensa eteen vastaamaan Hannu kuningasta, heidän laillista
-kuningastaan vastaan, mutta he pilkkaavat hänen kutsumustaan ja
-halveksivat hänen lähettiläitään. Ettekö näe, kuinka uhkaavat pilvet
-käyvät yhä synkemmiksi ja kuinka salamanvälähdys seuraa toistaan?
-Ettekö kuule, kuinka ukkonen jyrähtelee? Luuletteko kestävän kauan,
-ennenkuin se iskee maahan ja polttaa tuhkaksi tämän turmeluksen
-Sodoman ja Gomorran?"
-
-Gunilla oli langennut polvilleen; hän kohotti ristityt kätensä pappia
-kohden. "Armoa, laupeutta!" sammalsi hän. "Minulla ei ole oleva
-tästedes muuta tahtoa kuin teidän tahtonne."
-
-"Te ette pysy lujana."
-
-"Minä tahdon pysyä."
-
-"Vannotteko sen minulle?"
-
-"Vannon!" vastasi Gunilla sammuvalla äänellä. Kaikki puna pakeni
-hänen poskiltaan, hän oli meneväisillään tainnoksiin, eikä ovela
-dekaani tahtonut päästää käsistään sitä valtaa, minkä oli saavuttanut.
-
-"Nouse!" sanoi hän käskevästi. "Ja ole vahva Herrassa!"
-
-Gunilla totteli häntä heti. "Mitä vaaditte minulta?"
-
-"Että heität heikkoutesi pois ja vyötät itsesi hengen miekalla."
-
-"Minä tiedän, että joudun hukkaan", vastasi Gunilla toivottomin
-katsein. "Mutta minä teen mitä voin."
-
-"Tahdotko, että minä tuen sinua?"
-
-"Jos voitte."
-
-"Voin yhdellä ehdolla."
-
-"Ja se on?"
-
-"Sokea kuuliaisuus."
-
-"Silloin on vastuu teidän!"
-
-"Minun, ainoastaan minun!"
-
-"Niin, niin, se on ainoa mahdollisuus!"
-
-"Milloin odotetaan Erik herran palaavan?"
-
-"Huomisiltana."
-
-"Sinun on otettava hänet juhlallisesti vastaan, hymyilevin kasvoin ja
-hellin sanoin."
-
-"Voinko tehdä sen?"
-
-"Sinun täytyy!"
-
-"Minä tottelen!"
-
-"Mutta mitään läheisempää keskustelua ei saa tapahtua välillänne; hän
-on ainoastaan sinun vieraasi."
-
-"Ainoastaan minun vieraani!"
-
-"Ylihuomenna tulet ripille kahdeksan aikaan."
-
-"Mitä minulla on ripitettävää?" huudahti Gunilla poissa suunniltaan.
-"Minulla, joka olen ainoastaan teidän tahtonne välikappale! Kaikki on
-kuollutta minussa; minulla, joka olen kaiku teistä itsestänne, mitä
-on minulla ripitettävää?"
-
-Samassa kuului raikuva nauru rouvantupaan. Gunillaa värisytti sen
-kuullessaan, ja isä Tobias mutisi kirouksen. Askeleet lähestyivät,
-ja pappi ei ehtinyt edes poistua, kun nuori iloinen parvi tölmähti
-huoneeseen. Nauru katosi heti neitosten huulilta, kaikki riensivät
-Gunilla rouvan luo, joka oli enemmän kuolleena kuin elävänä vaipunut
-penkille.
-
-"Mitä on tapahtunut, kunnianarvoisa isä?" kysyi Katarina neitsyt
-tutkistelevin katsein.
-
-"Pelkään, että Erik herran ikävöiminen on saanut jalon rouvan niin
-kuohuksiin."
-
-"Tosin hän ratsasti 'Tartaruksella', mutta niin taitava ratsastaja
-osaa kyllä hoitaa ratsunsa", huomautti Anna Sparre. "Sitäpaitsi
-tuleehan hän takaisin huomisiltana."
-
-"Olkaa vahva, jalo rouva, minulla on teille hyviä viestejä", kuiskasi
-Elsa salavihkaa.
-
-"Vie minut makuukamariin", sanoi Gunilla rouva ja hoippui sinne
-sisälle Elsaan nojaten.
-
-"Oi, minä olen sangen, sangen onneton", nyyhkytti nuori nainen
-vaipuen vuoteeseen.
-
-Elsa katseli häntä vaieten. Neuvottomuus ja sääli taistelivat tytön
-sielussa.
-
-"Sinulla on hyviä viestejä?"
-
-"Herraltanne."
-
-"Herraltani?" Gunilla nousi nopeasti.
-
-"Aamulla, ennenkuin hän ratsasti pois, lupasi hän suojaa ja turvaa
-eräälle köyhälle naiselle, jolla on kaksi pientä lasta."
-
-"Entä sitten?"
-
-"Hän käski minun pitää heistä huolta, mutta jos tekisitte sen itse,
-voisi se häntä liikuttaa ja..."
-
-"Olet oikeassa; kutsu tänne nainen."
-
-Nainen tuli, ja Gunilla rouva puhui osanottavasti hänen kanssansa;
-kohta sen jälkeen pani hän neitosensa ompelemaan; äidille ja lapsille
-oli saatava lämpimät puvut, ennenkuin Erik herra tuli takaisin.
-
-Ritari tuli määräämäänsä aikaan, mutta kun häntä kutsuttiin
-ilta-aterialle, vastasi hän, että se suuri suru, joka häntä oli
-kohdannut, teki hänelle yksinäisyyden seuraa rakkaammaksi.
-
-Mistä surusta hän puhui? Oliko jotakin uutta tapahtunut? Kuinka
-mielellään Gunilla olisikaan rientänyt hänen luoksensa kysymään
-häneltä sitä, mutta hän ei uskaltanut eikä kukaan voinut antaa
-hänelle mitään tietoja.
-
-Hän oli katattanut suuret pöydät kokoussaliin, ja kaikki naapuriston
-köyhät saivat runsaan aterian. Hänen piikasensa pitivät huolta
-tarjoilusta hänen oman valvontansa alaisina, ja hän samoin kuin
-kerran viime joulun aikaan nytkin kulkisi pöydän ympäri nojautuen
-herransa käsivarteen. Nyt samoin kuin silloinkin kuiskailisi
-tämä hänelle, että rakasti häntä kaksin kerroin, kun hän osoitti
-armeliaisuutta, ja hän kenties rakkautensa tähden suostuisi vaimonsa
-rukouksiin. Oi Jumala, kuinka Gunilla silloin rakastaisikaan
-herraansa ja alati noudattaisi hänen tahtoaan! Mutta nyt ei Erik
-herra tullut, ja yö oli uneton, ja aamulla oli Gunillan korvatyyny
-kyynelten kastelema.
-
-Elsaan ei tosin hänen valtiattarensa täysin luottanut, mutta älykäs
-tyttö osasi aina sovittaa sanansa sen mielialan mukaan, missä Gunilla
-oli, ja tämä tahtoi mielellään pitää hänet läheisyydessään; tyttö
-yksin sai toimittaa kaikki hänen asiansa.
-
-"Ritari on taasen ratsastanut pois, mutta käskenyt sanoa, että hän
-tulee takaisin päivälliselle." Sellaisen viestin toi hän seuraavana
-aamuna ensimäiseksi emännälleen.
-
-"Taasko yksin?" kysyi Gunilla tukahuttaen huokauksensa.
-
-"Kaksi asemiestä seurasi mukana."
-
-Ennen ilmoitti ritari aina hänelle, kun lähti pois, mutta nyt? Itse
-oli hän eroittautunut herrastaan, mitä oikeutta hänellä oli valittaa?
-
-Mutta hänen täytyi uudestaan voittaa hänet puolelleen; siinä suuri
-tehtävä, jonka hän oli ottanut suoritettavakseen. Oli kysymys
-hänen herransa sielun pelastuksesta, ja hän tunsi horjuvaisuutta
-ja epäröimistä. "Sokea kuuliaisuus", kuiskasi hän, "on ainoa tie
-pelastukseen".
-
-Kulkiko Elsa papin asioilla, johdatti häntä tiellä, jonka tämä
-viittoi? Sen tulemme näkemään tämän kertomuksen jatkuessa.
-
-Kun Erik herra saapui päivälliselle, lepäsi syvä surumielinen
-vakavuus hänen miehekkäillä kasvoillaan, mutta Gunillan ei tarvinnut
-häneltä vetää pois kättänsä, sillä hän ei ojentanutkaan kättänsä
-siihen tarttuakseen, ja Gunillan kapinoiva sydän syytti häntä
-kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Ritari tervehti kaikkia yhtä
-ystävällisesti, hän ei ollut äänetön eikä harvapuheinen, kääntyi
-useampaan kertaan puhuttelemaan isä Tobiasta eikä näyttänyt lainkaan
-olevan hänelle vihoissaan.
-
-Tämä köyristelihe kuin kehräävä kissa. Käärmeellä ja kissalla on
-yhtäläisiä sukupiirteitä.
-
-Aterian päätyttyä kääntyi ritari melkein suoraa päätä Gunillaan.
-Hän kertoi Hollolaan saapuessaan tavanneensa kasvatusäitinsä
-kuolemaisillaan; hän oli istunut tämän vuoteen ääressä viimeiseen
-hetkeen ja sulkenut hänen silmänsä hänen kuoltuaan. Hän kertoi,
-mitä vainaja oli ollut hänelle hänen lapsuudessaan ja kuinka hänen
-mieleensä, kun hän muisteli menneisyyttä, tämä kuvastui jaloimpana
-naisena.
-
-"Ja vanha pappi, kuinka hän kestää surunsa?" rohkeni Gunilla kysyä.
-
-"Sanan syvimmässä merkityksessä on ukko hänessä kadottanut silmäinsä
-valon", jatkoi ritari. "Mutta kuitenkin sanoo hän vainajan yhä olevan
-luonansa. Hän on kuulevinaan, kuinka muori lukee hänelle, kuten hän
-oli tehnyt lähes kolmekymmentä vuotta, ja katsoo kaiken olevan kuten
-pitääkin, kun tämä on mennyt edellä valmistamaan hänelle tilaa. Kävin
-hänen luonaan vielä tänään, aikoen saada hänet muuttamaan tänne
-hautajaisten jälkeen, mutta hän hylkäsi ehdotuksen. 'Me vanhat olemme
-tottuneet parhaiten viihtymään kotosalla', sanoi hän, 'eikä vainaja
-antaisi anteeksi, jos minä löisin laimin saarnaamisen. Minun täytyy
-itseni sunnuntaisin lukea kiitokset hänelle ja minä tiedän, että koko
-seurakunta on minun kanssani siunaava hänen muistoaan'. Mitä sanotte,
-kunnianarvoisa isä, sellaisesta uskosta ja sellaisesta rakkaudesta?"
-
-"Pyhä kirkkomme vaatii palvelijoiltaan naimattomuutta, ja minua
-kummastuttaa, että täällä Suomessa..."
-
-"Jo solmittuja avioliittoja ei ole purettu, ja tähän jos mihin on
-sovitettava raamatun sanat: Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä ei
-ihmisten pidä eroittaman."
-
-"Hengen ja veren uhraaminen suurissa urotöissä näyttää minusta
-vähäiseltä tämän jokapäiväisen alttiin ja uhrautuvan elämän rinnalla,
-elämän, jolla on ainoastaan muiden hyvä päämääränään!" huudahti
-Katarina neitsyt tulisesti.
-
-"Suurempaa on kuitenkin uhrata Jumalan kunniaksi!" vastasi isä Tobias
-mahtipontisesti.
-
-"Silloin voi tulla julistetuksi pyhäksi!" tokaisi Anna Sparre
-ilvehtien.
-
-Edellisen kasvot punehtuivat, ja Katarina neitsyt peitti hymyillen
-kasvonsa liinallaan.
-
-"Niin vanha kasvatusäitinikin tulee tavallaan", jatkoi ritari.
-"En unhoita häntä koskaan ja iloitsen jälleennäkemisestä haudan
-tuolla puolen; seurakunta, joka on kasvanut hänen silmäinsä
-alla, ei ainoastaan ole itse häntä muistava, vaan lapsilleen ja
-lastenlapsilleenkin esittävä hänet esikuvana, joka on seuraamisen
-arvoinen."
-
-Ritari heitti pikaisen katseen puolisoonsa, heidän katseensa yhtyivät
-sekunniksi, mutta kumpikaan ei ehtinyt lukea toisen ajatuksia.
-
-Päivällisen jälkeen sanoi ritari kuuluvalla äänellä, että kun hänen
-aikansa tämän jälkeen kävi täpärälle, osaksi matkojen, osaksi muiden
-tehtäväin tähden, toivoi hän, että Gunilla rouva toimisi hänestä
-riippumatta. Hän lupasi, milloin aikansa myöntää, jatkaa käyntejään
-rouvantuvassa, mutta sanoi olevansa kiitollinen, jos Gunilla rouva
-tästälähin kuten tähänkin asti tahtoisi toisinaan ottaa vastaan
-jalosukuiset aatelisnuorukaiset ja asemiehet, jotka ilman sitä
-tulisivat liian paljon kaipaamaan seuraelämän suloa. Vuodenaika oli
-nyt sopiva rekiretkiin ja hiihtämiseen; ritari oli käskenyt panna
-toimeen aseleikkejä ja metsästysretkiä ja toivoi, että Gunilla rouva
-tahtoisi näihin kiinnittää mieltään ja ottaa osaa.
-
-Mutta jos neitsyet ja piikaset punastuivat ilosta ajatellessaan
-odotettavia iloja, niin Gunilla rouva sitä vastoin kalpeni ja
-sammalsi vapisevalla äänellä:
-
-"Tulen kaikessa noudattamaan tahtoanne."
-
-"Yksi seikka täytyy minun lisätä", virkkoi ritari. "Kun olen linnassa
-kotosalla, haluan joka päivä nähdä poikaani, ja jotteivät käyntini
-sattuisi teille sopimattomasti, lähetän noutamaan häntä luokseni."
-
-Hän kumarsi Gunilla rouvalle ja poistui salista.
-
-Gunilla ei tiennyt, menikö hän itse makuukamariin vai kannettiinko
-hänet sinne, mutta kun hän palasi, tuntoihinsa, ei hänen surullaan
-ollut mitään rajoja.
-
-Yhtenä hetkenä hän tahtoi rientää herransa luo ja sanoa, että
-hänen rakkautensa häneen oli hänen koko maailmansa, ja pyytää
-lähettämään pois isä Tobiaan. Toisena ilmestyi hänen sielunsa
-silmiin se lähetystyö, jonka hän oli ottanut tehtäväkseen ja johon
-hän ei katsonut pystyvänsä; silloin hän toisteli itsekseen: "Sokeaa
-kuuliaisuutta, ainoastaan sokeaa kuuliaisuutta!"
-
-Elsa vahvisti häntä huomaamatta tässä. Hän kävi yhä
-välttämättömämmäksi Gunillalle, joka melkein tietämättään noudatti
-hänen neuvojaan ja ohjeitaan.
-
-Ritarin menettelytapa ei ollut suinkaan vähän hämmästyttänyt isä
-Tobiasta. Hän alkoi pelätä, ettei Gunilla rouva enää voinut palvella
-hänen suunnitelmiaan; ja hänen pyrkiessään laatimaan uusia muuttui
-Gunilla melkein välinpitämättömäksi. Sitä vastoin nousi Elsan
-merkitys päivä päivältä, hän oli selvillä kaikesta, mitä linnassa
-sanottiin ja tehtiin, tiesi aina ritarin matkojen tarkoituksen ja
-kertomalla, milloin että tämä oli aivan epätoivoissaan sen johdosta
-mitä oli tapahtunut, milloin että tämä otti sen sangen keveästi,
-häilytti hän kunnianarvoista isää alituisessa epätietoisuudessa
-siitä, mihin oli ryhdyttävä.
-
-Eräänä päivänä, kun hän mietiskeli näitä asioita, kuuli hän pantavan
-avaimen oveen ja Elsa astui sisään.
-
-"Suuria uutisia!" sanoi tyttö hehkuvan punaisena.
-
-"Kerro!"
-
-"Ritari rakastaa toista."
-
-"Sen jo arvasinkin!"
-
-"Arvasitteko senkin ketä?"
-
-"Tiedätkö sinä sen?"
-
-"Katarina neitsyttä!"
-
-"Onko se mahdollista?"
-
-"Olen huomannut, että neitsyt joka aamu menee jalkaisin metsään. Se
-kummastutti minua, ja minä lähetin Sakon pitämään häntä silmällä.
-Eräänä aamuna antoi Risto, ritarin asemies, hänelle kirjeen."
-
-"Keneltä?"
-
-"Herraltaan, luulenma, sillä seuraavana päivänä kohtasi hänet ritari
-itse..."
-
-"Ja silloin..."?
-
-"Luultavasti hän suostui johonkin, mitä toinen pyysi, sillä ritari
-suuteli hänen kättänsä ja sanoi, että hänen oli kiittäminen neitsyttä
-onnestaan."
-
-"Epäileekö Gunilla rouva mitään?"
-
-"Katarinaa vähimmän kaikista."
-
-"Hän epäilee siis kaikessa tapauksessa?"
-
-"Kyllä, nyt on hän mustasukkainen jokaiselle, ketä ritari vain
-puhuttelee."
-
-"Hän ei saa mitään tietoonsa Katarina neitsyestä?"
-
-"Eikä Anna neitsyestäkään."
-
-"Mitäs hänestä?"
-
-"Olavi asemies antoi hänelle kirjeen."
-
-"No, ja sen jälkeen?"
-
-"En tiedä, onko heillä ollut kohtausta."
-
-"Vakoile kaikkialla, Elsa."
-
-"Ja palkka?"
-
-"Mitä tahdot?"
-
-"Edelleen kymmenen vuoden synninpäästön!"
-
-"Sen saat."
-
-"Minulla on enemmänkin uutta kerrottavaa?"
-
-"Annas kuulla!"
-
-"Eilen saapui lähetystö Venäjältä."
-
-"Nuo miehet, jotka lähetettiin taipaleelle yhtä salaa kuin heidät
-otettiin vastaankin?"
-
-"Juuri samat."
-
-"Heillä oli viestejä ja kirjeitä mukanaan?"
-
-"Muuan lähetystö on odotettavissa näinä päivinä."
-
-"Mistä tiedät...?"
-
-"Sakko ja minä saamme tietää kaiken, mitä tahdomme."
-
-"Kuules, Elsa; tämän lähetystön mukana tulee luultavasti seuraamaan
-mies, joka... joka..."
-
-"Maisteri David Kock!" keskeytti Elsa hymyillen.
-
-Dekaani hypähti pystyyn. "Mistä tiedät...?" kysyi hän.
-
-"Hän sanoi minulle nimensä, kun autoin häntä täältä pakoon."
-
-"Sinun täytyy toimittaa minulle tilaisuus puhutella häntä."
-
-"Kyllä koetan."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolmisen viikkoa oli kulunut siitä, kun Erik Turenpoika sanoi
-jäähyväiset linnan seurustelusalissa. Hän oli oikeassa sanoessaan,
-että tärkeät asiat veivät hänen aikansa ja ajatuksensa. Maassa
-vallitseva hätä ja kurjuus vaati monin paikoin hänen persoonallista
-valvontaansa, että annettuja käskyjä noudatettiin täsmälleen,
-ja hänen täytyi matkustaa voudintalosta toiseen johtaakseen
-toimenpiteitä.
-
-Mutta ei siinä kyllin. Ruotsista saapui kirjeitä, jotka sisälsivät,
-ettei Svante Niilonpoika ollut oikea mies valtionhoitajaksi,
-puhuttiin hänen horjuvaisuudestaan, hänen kiittämättömyydestään
-Sten Sturea kohtaan, Jos kelpo miehet lujasti ja yhdestä tuumin
-puolustaisivat maata ja valtakuntaa, ei olisi vaarallista sallia
-Hannu kuninkaan kantaa kuninkaan nimeä; hän oli ystävällinen ja
-rauhaisa herra, ja Suomi silloin varmaan vapautuisi vihollisistaan...
-
-Nämä kirjeet herättivät vastakaikua Erik Turenpojan sielussa;
-vapaaehtoinen ero Gunillasta oli syvästi koskenut häneen, ja hän
-olisi pitänyt korkeimpana onnenaan maailmassa noudattaa puolisonsa
-tahtoa. Mutta mitä taipuvammaksi siihen hän tunsi sydämensä,
-sitä ankarammin piti hän kiinni velvollisuutensa täyttämisestä
-ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Svante Niilonpoika tosiaan
-huomattiin arvottomaksi Ruotsin valtionhoitajan korkeaan asemaan,
-tahtoi Erik herra valtakunnan muiden suurmiesten kanssa tarjota
-kruunun Hannu kuninkaalle.
-
-Viimeksimainittu oli jo vuoden alussa kirjoittanut Erik herralle,
-ettei hän tahtonut tietää mistään irtisanomisesta. "Ja onko sinulla
-nyt mitään syytäkään?" kirjoitti kuningas. "Sten herra oli kuollut,
-ennenkuin saimme kirjeesi; tämän jälkeen vaadimme viivyttelemättä
-vastausta, mitä tahdot tehdä asiassa."
-
-Mutta Erik herra oli yhä edelleen kahdenvaiheella eikä hän
-neuvotellut kenenkään kanssa.
-
-Silloin saapui sanoma odotettavasta venäläisestä lähetystöstä, ja
-Erik herra päätti ottaa sen vastaan kuten maan päällikön sopi.
-
-Samana päivänä, jona edellä kerrottu keskustelu tapahtui isä Tobiaan
-ja Elsan välillä, lähetti ritari uskollisen Olavinsa rouvantupaan
-kysymään, saisiko hänen herransa puhutella Gunilla rouvaa.
-
-"Mihin aikaan ritari vain haluaa", vastasi Gunilla punastuen sekä
-ilosta että häpeästä. Ritari saapui tuntia myöhemmin. Gunilla rouva
-oli lähettänyt kaikki pois; ainoastaan Elsa ja lapsi olivat läsnä.
-Poika, joka jo aikaisemmin aamulla oli ollut ritarin luona, ojensi
-käsivartensa häntä kohden ja huusi: "Isä!"
-
-Hän otti pojan syliinsä, suuteli hänen päätänsä ja poskiaan
-ja hypitteli häntä korkealle, ja kun poika kirkui iloissaan,
-uudistettiin leikki kerta toisensa jälkeen. Mutta samalla ritari
-katseli kalpeaa emäntäänsä, joka kyyneltynein, maahanluoduin silmin
-koetti myhäilyllä peittää liikutustaan.
-
-"Oletko nähnyt, Gunilla, että hän alkaa kävellä?" kysyi ritari
-nostaen pikku Annan kehdosta. "Pelkään, että hän kaatuu", vastasi
-Gunilla. "Odota, saatpas nähdä!" Ritari otti ketjun kaulastaan ja
-piteli sitä tytön edessä.
-
-Tämä ojensi kätensä sitä kurottamaan. Ritari veti vähitellen kättänsä
-loitommalle ja lapsi otti ensimäisiä haparoivia askeleitaan. Gunilla
-rouva heittäytyi polvilleen käsivarret ojolla ottaakseen vastaan
-lemmikkinsä, jos tämä kaatuisi. Tämä näki ainoastaan kimmeltävän
-kullan, ja ritari pani sen nopeasti äidin kaulaan.
-
-Hänellä tuskin oli aikaa siitä hämmästyä, sillä samassa oli hänellä
-lapsi suojelevassa sylissään; mutta samassa hänet myös nostivat lujat
-käsivarret lattialta, hänen päähänsä painettiin suukkonen ja hän
-istui penkillä Anna pienokainen käsivarsillaan.
-
-Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä; seuraavassa tuokiossa seisoi
-ritari ikkunan ääressä katsellen pihalle; hän oli sangen liikutettu,
-ja Gunilla rouvan posket paloivat punaisina.
-
-"Älä pane pahaksesi, Gunilla", sanoi hän. "Sitä ei tule enää
-tapahtumaan."
-
-Gunilla otti ketjun kaulastaan ja antoi sen tytön leikkikaluksi.
-
-"Syynä tulooni oli", sanoi ritari, "se, että jo huomenna odotan tänne
-muutamia ylhäisiä venäläisiä. Tahdon laittaa vieraspidot heidän
-kunniakseen, mutta että tämä kaikki tulisi oikein loistavaksi, on
-meidän kauniiden naistemme oltava mukana. Nyt on kysymys, tahdotko
-sinä ottaa siihen osaa."
-
-"Jos herrani niin haluaa!"
-
-"Eikö meillä nyttemmin ole kaksi eri tahtoa, Gunilla? Tulin kuulemaan
-sinun tahtoasi."
-
-"Minä taivun teidän tahtonne mukaan!"
-
-"Mutta kun maailma ei saa päästä tietämään tapahtuneesta väliemme
-rikkomisesta, täytyy meidän vieraiden ollessa läsnä puhutella
-keskenämme kuten muinaisina päivinä, sanalla sanoen, kuten mies ja
-vaimo."
-
-Gunilla oli kiusoittavan hämillään. "Milloin juhla on?" kysyi hän
-nopeasti.
-
-"Minusta mieluimmin ylihuomenna."
-
-"Annatko itse käskyt siitä?"
-
-"Olisin kiitollinen, jos sinä sen tekisit." Gunilla kumarsi
-suostumuksen merkiksi, mutta hänen liikutuksensa osoitti, kuinka
-rakas tehtävä oli hänelle. Ritari kumarsi mennäkseen.
-
-"Ketjunne!" sanoi Gunilla ottaen sen tytöltä.
-
-"Anna antaa itte!" huusi tämä ja ojensi kirkkaan leikkikalun
-ritarille.
-
-Erik herran täytyi siis tulla uudestaan luo ottamaan ketjua lapsen
-kädestä; tyttö tahtoi itse ripustaa sen isänsä kaulaan, mutta se ei
-käynyt äkkiä, ritarilla ei ollutkaan mitään kiirettä ja niin tuli hän
-kuulleeksi kuiskauksen korvaansa: "Erik, anna anteeksi minulle!" Ja
-hän vastasi riemuitsevalla ilolla: "Rakas, armas Gunilla!..." Mutta
-seuraavassa tuokiossa oli hän poissa. Luja mies pelkäsi antavansa
-myöten.
-
-Nuori nainen istui hiljaa, liikkumatonna, ummessa silmin, hän
-uskalsi tuskin hengittää. Oli kuin hän pelkäisi, että hetken onni
-pakenisi liian pian pois. Elsa, joka oli itsestään poistunut heti
-ritarin tultua, astui nauraen sisälle ja kertoi, että Sakko teki mitä
-hauskimpia kujeita lastenkamarissa. Nuorta Akselia huvitti kovasti
-niiden näkeminen, ja äiti jätti Annan Elsan huostaan, niin että
-hänkin saisi ilosta osansa.
-
-Itse istui hän yhä samalla paikalla, jolla ennenkin; hänellä oli
-monia ajatuksia selvitettävinä. Ajatuksia, jotka saivat hänet vuoroin
-punastumaan ja vaalenemaan; ajatuksia, jotka milloin kihottivat
-kyynelet hänen silmiinsä, milloin saivat hymyn hänen huulilleen,
-ajatuksia, jotka olivat sekä hyviä että huonoja, iloisia ja
-surullisia. Kaikki tunkeilivat tyrkkien toisiaan, kaikki tahtoivat
-päästä valtaan, ja hänen täytyi niitä selvittää ja järjestää,
-karkoittaa muutamia ja pidättää toisia...
-
-Hän oli tällä hetkellä täysin vakuutettu, että puolisonsa rakasti
-häntä, mutta niinhän tämä teki silloinkin, kun hän lupasi käyttää
-tätä rakkautta keinona saadakseen hänet siirtymään Tanskan puolelle.
-Hän tiesi, että isä Tobias halveksi häntä siksi, että hän oli
-pettänyt lupauksensa, mutta hänen oma surunsa oli niin katkera,
-että se oli tehnyt hänet tunteettomaksi koko maailmaa kohtaan.
-Tuskallisella uteliaisuudella oli hän vartioinut kaikkia herransa
-hankkeita; hän oli alentunut kyselemään ritarista palvelijoiltakin,
-oli ollut mustasukkainen, epäluuloinen, melkeinpä ilkeä! Hän luuli
-herransa käyttävän ilolla hyväkseen tilaisuutta päästäkseen hänestä
-eroon, ja monta kertaa, kun nuori mies tuli noutamaan poikaa ritarin
-luo, taisteli hän kovasti haluaan vastaan mennä itse mukaan ja
-syytää herralleen soimauksia siitä, että tämä oli eroittanut hänet
-sukulaisistaan ja ystävistään, vienyt hänet vieraaseen maahan ja
-siellä melkein häpeällisesti hyljännyt hänet. Hän ei voinut käsittää,
-että hän itse oli saanut tämän aikaan; hän oli onneton, hän kärsi
-rakkaudestaan herraansa, sentähden täytyi syyn olla ritarin.
-
-Nyt hän oli yhdellä kertaa päässyt täysin selville, että ritari
-rakasti häntä yhtä suuresti kuin ennenkin, ja samoin kuin valo
-häikäisee tullessa pimeydestä päiväpaisteeseen, niin ei hänkään
-saattanut eroittaa, mitä tietä hänen oli kulettava.
-
-Pahat henget ovat sellaisissa tapauksissa aina ensimäiset
-kuiskailemaan neuvojaan. Ne sanoivat hänelle:
-
-"Naethän, kuinka hän rakastaa sinua! Käytä siis valtaasi, on kysymys
-hänen sielunsa pelastuksesta! Ja on sitä paitsi nöyryyttävää naiselle
-hävitä sellaisessa taistelussa."
-
-Ja hän kuunteli näitä petollisia ääniä, hän hymyili ajatellessaan
-niitä voittoja, joita hän tuli voittamaan, ja hän tunsi voimaa, joka
-sai hänet kaipaamaan taistelua, sillä nyt hän oli varma voitosta.
-
-Isä Tobias ei saisi tietää mitään. Onneksi oli hän kieltäytynyt
-ripiltä; pappi ei saisi tietää mitään, ennenkuin hän voisi sanoa:
-"Voitto on minun!" Se oli kohtuullista sen halveksumisen jälkeen,
-jota pappi oli hänelle osoittanut.
-
-Kun Gunilla rouva oli päässyt selville itsestään, nousi hän melkein
-ylpeästi. Hän tunsi ikäänkuin vapautuneensa heikkoudestaan. "Olen
-ollut kurja raukka", tuumi hän, "mutta en ole sitä enää; minä näytän,
-että voin taivuttaa Erik Turenpojan tahdon sen rakkauden voimalla,
-mitä hän tuntee minua kohtaan. Pyhä neitsyt, auta minua, olen
-asettanut itselleni suuren ja arvokkaan maalin."
-
-Häh tunsi äitinsä hengen tuulahtavan sielussaan; mitä nöyryytystä hän
-oli tuntenutkaan, nyt oli tuleva hyvitys. Isä Tobias saisi nähdä,
-ettei hän ollut se heikko nainen, joksi hän häntä luuli; herra Erik
-Turenpojasta tulisi jälleen Tanskan mies! Se huumaus, jota hän tunsi,
-antoi hänelle epätoivon rohkeuden; hän oli voittava nyt tai ei
-koskaan.
-
-Hän seisoi taasen hetken miettien, mutta äsken niin raukeat silmät
-säihkyivät tulisesti, tyytyväisyyden hymy leikki hänen huulillaan, ja
-hän kosketti soittokelloa, joka oli pöydällä.
-
-Muuan palvelijatar astui sisään.
-
-"Kutsu tänne kyökkimestari!"
-
-Tämä ei viivytellyt saapuessaan.
-
-Gunilla rouva oli äidiltään oppinut antamaan ajan raa'alle maulle
-hienouden leiman; niistä monista, jotka olivat matkustaneet etelässä,
-olivat muutamat kertoneet uusista tavoista ja menoista, ja nämä
-olivat vähitellen juurtuneet Tanskaan ja levisivät sieltä muuhun
-pohjolaan.
-
-Oli käytettävä kaikki, mitä talon runsaat varastot ja taide ja
-kätevyys voivat, jotta saataisiin aikaan vieraspidot, jotka olivat
-linnanherran ja hänen kutsumainsa vieraiden arvoiset. Mutta paras oli
-säästetty lopuksi: suunnattoman suuri torttu, joka esitti lumivuorta,
-oli asetettava pöydän keskelle. Kun torventoitotuksella annettaisiin
-merkki, repeäisi vuori ja vuorenhaltia astuisi ilmoille. Sakko oli
-määrätty siksi ja lähetettiin heti häntä noutamaan, jotta voitaisiin
-ryhtyä tarpeellisiin toimiin.
-
-Mutta kun kaikki oli järjestetty, lähetettiin noutamaan myös isä
-Tobiasta. Gunilla sanoi hänelle, että hän tahtoi vuorenhaltian
-ylistävän Hannu kuningasta; kunnianarvoisan isän oli sepitettävä
-sanat ja Elsan opetettava ne Sakolle.
-
-Dekaani suostui ilolla. Hän ihmetteli Gunillan rohkeutta, kun tämä
-valmisti herralleen sellaisen häväistyksen, mutta hän välitti vähät
-siitä vaarasta, mihin tämä siten heittäytyi; nyt oli hänen vain niin
-voimakkain sanoin kuin suinkin ajettava Tanskan ja oman puolueensa
-asiaa. Ja isä Tobias sepitti Ruotsia vastaan pienen herjauspuheen,
-jossa Hannu kuningas asetettiin Jumalan omaan neuvoskamariin, josta
-hän lausui rangaistustuomionsa tälle petolliselle maalle.
-
-Hän oli niin ihastunut omaan työhönsä ja luuli sen olevan niin
-vastustamattoman, ettei edes Elsan katsottu voivan sitä opettaa
-Sakolle, vaan oli hänen suuremman perusteellisuuden vuoksi tehtävä
-se itse. Niinpä kutsuttiin poika käsille, ja opetus alkoi ja jatkui
-pitkin päivää. Metsäläispoika, joka oli tottunut nauttimaan täyttä
-vapauttaan, pidettiin yötä päivää sulettuna lukon taa, jottei voisi
-ilmaista mitään ja oppisi perinpohjin läksynsä. Viimeksimainittu ei
-ollut niinkään helppoa; jonakin hetkenä Sakko muisti joka sanan,
-toisena oli hän unhottanut kaiken. Jokin tahra seinässä, hämähäkin
-verkko katossa riitti antamaan hänen vilkkaalle mielelleen uuden
-suunnan.
-
-Onneksi keksi isä Tobias käskeä häntä katsomaan suoraan hänen
-silmiinsä lukiessaan puhetta, ja se näytti tosiaankin auttavan
-muistia; tosin tapahtui väliin, että Sakko ummisti silmänsä ikäänkuin
-väsyneenä näkemäänsä, mutta hänet sai heti tottelemaan tuikea
-tiuskaisu: "Katso tänne!"
-
-Seuraavana päivänä myöhään illalla saapui odotettu lähetystö.
-Suuriruhtinas Iivana oli varmaa suojeluslupaa vastaan lähettänyt
-kaksi mahtavaa pajaria, joilla oli jokseenkin suuri ja loistava
-seurue mukanaan. Ei ollut kysymystä alituisista rajariidoista, kuten
-tavallisesti; tällä kertaa tahdottiin ainoastaan ystävällisesti
-neuvotella.
-
-Erik Turenpoika ei aivan syyttä pelännyt, että siihen liittyi
-joitakin salaisia tarkoituksia.
-
-Pajarien seurueessa oli muuan keski-ikäinen, terävä- ja
-vilkaskasvoinen mies. Linnanvartia kiinnitti ritarin huomion häneen,
-ja tämä tunsi hänet heti samaksi mieheksi, jonka ne olivat yhyttäneet
-metsästä ja tuoneet mukanaan vankinaan.
-
-Mies itse sanoi olevansa maisteri David Kock ja pyysi
-vierasvaraisuutta sen seuran tähden, minkä mukana hän saapui.
-
-"Miksette viime kerralla sanonut kuka olette?" kysyi ritari.
-"Esiintymisenne vivahti pikemmin sissiin kuin oppineeseen."
-
-"Sainkin sentähden osakseni sen vastaanoton, joka täällä sellaisia
-odottaa", vastasi maisteri vältellen, "enkä sen johdosta valitakaan".
-
-Vieraille osoitettiin ne huoneet, jotka jo oli laitettu kuntoon heitä
-varten. Heitä odottivat siellä pulleat höyhenvuoteet ja valkoiset
-lakanat, leimuavat takkavalkeat ja ajan tavan mukaan vaahtoava olut
-raskaissa hopeamaljoissa. Täällä oltiin vieraina rikkaassa talossa,
-jossa oli pidetty hyvää huolta vieraiden mukavuudesta.
-
-Tämä kuului linnanvartian velvollisuuksiin; Elsa oli hommannut
-kaiken, sentähden saattoi hän laittaa niin, että David sai huoneensa
-aivan isä Tobiaan huoneen vierestä.
-
-Niin hyvä kuin tämä olisi muuten ollutkin, toi se nyt mukanaan sen
-vaikeuden, että Sakko poika oli huoneessa, ja häntä ei kunnianarvoisa
-isä tahtonut millään ehdolla päästää luotansa. Kun Elsa koetti pukua,
-johon pojan oli pukeuduttava vuorenhaltiana, täytyi sen tapahtua
-papin ollessa läsnä. Elsakaan ei saanut tietää merkillisestä puheesta
-ennen aikojaan; niin mielellään kuin pappi tahtoikin käyttää tyttöä
-tuumiensa toteuttamisessa, ei hän ollut halukas ilmaisemaan niistä
-tälle enempää kuin oli tarpeellista.
-
-Sellainen viippuminen molemmille puolin ei ole koskaan vaarallisempaa
-kuin silloin, kun on naisen kanssa tekemisissä. Hän kysyy vain:
-ystävä vai vihamies; mitään siltä väliltä ei ole hänen sanakirjassaan.
-
-Elsasta ei tuntunut merkitsevän mitään se, että hän itsekin oli
-horjuvainen ajatuksissaan ja toimissaan. Papin luottamus imarteli
-häntä, anekirje tyynnytti häntä, ja kaiken ja kaikkien urkkiminen
-antoi askarrusta hänen vilkkaalle mielikuvitukselleen. Se
-epäluottamus, jota hänelle nyt osoitettiin, kiihoitti uteliaisuutta
-ja herätti kostonhalua. Mustalaisveri alkoi helposti kiehua, ja
-Elsalla ja Sakolla oli monia muille käsittämättömiä tapoja ilmaista
-ajatuksensa toisilleen. Niinpä tiesi Sakko, että Elsa tulisi hänen
-luoksensa yöllä, heti kun hän yskimällä antaisi tälle merkin, että
-kunnianarvoisa isä oli mennyt viereiseen huoneeseen vieraan maisterin
-luo. Oviaukossa oli ainoastaan oviverho, ja Elsa oli päättänyt ottaa
-selon, mitä he sanoivat toisilleen.
-
-Kun kaikki vieraat olivat menneet levolle, ja linnassa oli vihdoin
-tullut hiljaista, riensi hän heti paikoilleen. Ei kestänyt montakaan
-minuuttia, ennenkuin kuului hiljaista yskintää. Hiljaa pisti Elsa
-avaimen oveen ja avasi sen melkein äänettömästi. Hän hiipi kuin henki
-yli lattian ja pojan vuoteen luo. Tälle ojensi hän kourantäyden
-leivoksia. "Ole nukkuvinasi!" kuiskasi hän ja liihoitteli sitten
-vastapäiselle puolelle, missä oli ovi maisterin huoneeseen.
-
-Siellä oli aivan hiljaista; sitten hän kuuli askeleita. Kohta
-työnnettiin oviverho syrjään.
-
-"Oletko valveilla, Sakko?" kysyi isä Tobias. Sakko vastasi syvällä
-huokauksella.
-
-Oviverho putosi alas, mutta se avattiin heti sen jälkeen, ja isä
-Tobias tuli ulos lamppu kädessään tietystikin valaistakseen sillä
-poikaa.
-
-Elsa seisoi aivan peittämätönnä; pelästys jähmetytti hänet, ja hän
-seisoi aivan liikkumatta, tuskin uskaltaen hengittää. Pappi meni
-vuoteen luo, valaisi poikaa, panipa kätensäkin hänen päällensä, mutta
-poika ei ollut siitä tietävinäänkään; epäilemättä hän nukkui.
-
-Nyt tiesi Elsa, että hänen hetkensä oli lyönyt, ja hän uteli
-itsekseen, pelästyisikö pappi hänet nähdessään ja huudahtaisi,
-jolloin vieraskin tulisi ulos, ja mitä hän silloin vastaisi heidän
-kysymyksiinsä ja minkä rangaistuksen he määräisivät hänelle.
-
-Tällaikaa oli isä Tobias kääntynyt; hän kohotti lampun, niin että
-valo lankesi suoraan Elsaan. Tämä oli näkevinään papin silmien
-kääntyvän samaan suuntaan ja luki niistä ja koko hänen kasvoistaan:
-viekkautta ja tuhmuutta. Pelkäsikö pappi kenties, että hän
-pakenisi, ja oliko papin tarkoitus tarttua häneen ennenkuin oli
-mitään näkevinään? Ajatukset risteilivät salaman nopeudella hänen
-sielussaan, mutta onneksi ei hän liikauttanut ainoaakaan lihastaan.
-Näytti melkein kuin pappi olisi paennut häntä, niin nopeasti hän
-katosi oviverhon taakse.
-
-"Kummallista, sangen kummallista!" kuuli Elsa hänen jupisevan.
-
-"Mistä puhutte?" kysyi toinen.
-
-"Olin näkevinäni näyn."
-
-"Toisessa huoneessa?"
-
-"Seinällä ovenne vieressä."
-
-"Sitä lienee syytä tutkia."
-
-Elsa oli vähällä paeta, mutta uteliaisuus pidätti hänet paikoillaan.
-
-"Ei, ei, olen nähnyt sen usein!"
-
-"Nainen?"
-
-"Niin, niin!"
-
-"Kaunis?"
-
-"Kuin synti!"
-
-"Kova kiusaus, veli!"
-
-"Hirveä!"
-
-"Mutta ei suinkaan hän ole mikään pyhimys?"
-
-"Juuri siksi!"
-
-"Ahaa, ymmärrän!"
-
-Mutta Elsa ei suinkaan ymmärtänyt, ja sentähden hän heristi korviaan.
-
-Hänen uteliaisuutensa ei tullut tyydytetyksi. "Olemme jo puhuneet
-tästä kylliksi", vastasi isä Tobias. "Tahdotteko nyt kertoa viestinne
-veljeskunnaltamme?"
-
-"Hiippakuntanne odottaa piispaansa."
-
-"Onko se mahdollista?"
-
-"Kirje on jo valmis."
-
-"Pyhä neitsyt olkoon ylistetty!"
-
-"Milloin voimme teitä odottaa?"
-
-"Tiedänkö minä sen!"
-
-"Onko ritari vielä yhtä taipumaton?"
-
-"On, valitettavasti!"
-
-"Mutta Gunilla rouvan nuoruus ja kauneus?"
-
-"Olen eroittanut heidät toisistaan, että..."
-
-"Sen olisi pitänyt tapahtua aikoja ennen."
-
-"Ritari rakastaa toista."
-
-"Mitä?"
-
-"Olen saanut sen tietooni aivan äskettäin."
-
-"Ja tämä toinen?"
-
-"On myöskin isän puolelta tanskalaista sukua."
-
-"Nimi?"
-
-"Hän on Vikin herran, Niilo Klaunpojan tytär."
-
-"Haha! Sen, joka nai luostarilapsen?"
-
-"Saman!"
-
-"Onko teillä mitään vaikutusvaltaa häneen?"
-
-"Hän on ylpeä, mutta uskoo henkiin ja aaveihin, kuten äitinsäkin."
-
-"Uskollinen Tanskan asialle?"
-
-"Pelkään, ettei hän ole."
-
-"Silloin emme voi käyttää häntä."
-
-"Gunilla rouva, joka pitkän aikaa oli aivan kuin poissa suunniltaan,
-on äkkiä ja odottamatta jälleen rohkaissut mielensä. Hän aikoo tehdä
-vastarintaa."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Juhlassa, joka huomenna vietetään, lausuttaa hän aivan julkisesti
-toivomuksensa Tanskan ja Hannu kuninkaan asiassa."
-
-"Se on hyvä!"
-
-"En tiedä, mistä tämä rohkeus tulee; olen aikonut pakoittaa hänet
-ripille."
-
-"Sitä ette saa!"
-
-"Miksen?"
-
-"Antakaa hänen olla, kunnes hän pyytää neuvoanne. Odottakaas,
-juolahtaa jotakin mieleeni. Aamulla varhain on teidän toimitettava
-minulle tilaisuus puhutella häntä ilman todistajia, sitten saamme
-nähdä."
-
-"Mutta kunnia ja edut ovat teidän, jos..."
-
-"Olkaa huoletta, _minun_ maalini ei ole piispanhiippa. Tahdon
-ainoastaan auttaa _teitä_ siihen."
-
-"Hän on omituinen nainen, väliin vahva ja väliin heikko, innostuu
-helposti ja... ajattelin..."
-
-"Jättäkää se!" virkkoi maisteri pilkan ja halveksumisen sekaisella
-äänellä. "Tässä on kysymys Erik Turenpojan luopumisesta ruotsalaisten
-puolelta. Tiedämme, ettei hänen vakaumuksensa ole riippuvainen
-mistään ulkonaisista eduista, mutta että monen muun edut ovat
-riippuvaiset hänestä. Suomi joutuu sille, jonka puolelle hän
-asettuu, sentähden on kaikin tavoin koetettava saada hänet Tanskan
-puolelle. Nyt on siihen sopiva hetki, unionin kestäminen riippuu
-siitä, ettei Svante Niilonpoikaa valita valtionhoitajaksi. Monet
-Ruotsin suurmiehistä ovat kirjoittaneet Erik Turenpojalle; jos hänet
-saadaan luopumaan, seuraavat he mukana. Hannu kuningas tarjoaa Suomen
-läänitykseksi hänelle itselleen ja hänen jälkeläisilleen. Teidät
-on lähetetty hänen puolisonsa kautta voittamaan vastustus, mutta
-minusta tosiaan tuntuu, kuin ette olisi päässyt vähääkään lähemmäksi
-maalianne."
-
-"Olen tehnyt mitä olen voinut."
-
-"Olette herättänyt epäilystä itseenne, ette muuta!"
-
-"Minut on lähettänyt hänen kunnianarvoisuutensa arkkipiispa!"
-puuskahti isä Tobias.
-
-"Ja kirkon ylipää, hänen pyhyytensä paavi, on antanut minulle tämän
-asiakirjan, joka oikeuttaa minut pitämään ankarasti silmällä kaikkia
-kirkon palvelijoita täällä pohjolassa."
-
-Elsa kuuli paperin rapinaa, kun sitä avattiin; sitten seurannut
-hiljaisuus johtui kai siitä, että isä Tobias otti selon paperin
-sisällöstä. Vapisevin äänin sanoi hän sen jälkeen: "Kunnianarvoisa
-isä, käskekää, minä tottelen!"
-
-David maisteri lisäsi ankaralla äänellä: "Se häväistys, jonka teidän
-puuttuvan huolellisuutenne tähden sain kärsiä viimeksi täällä
-ollessani, on minulle nykyään sangen haitallinen ja tekee yrityksen
-menestymisen sangen epäiltäväksi."
-
-"Gunilla rouva on saatava menemään luostariin", rohkeni isä Tobias
-sanoa.
-
-"Mitä se meitä hyödyttäisi?"
-
-"Ajattelin..."
-
-"Tästedes on teidän ainoastaan toteltava." David maisteri nousi,
-ja hiljaa, kuten oli tullutkin, hiipi Elsa ulos jälleen. Nukkuiko
-Sakko vai oli valveilla odottaen häntä, sitä hän ei tiennyt; hän
-oliko saanut tietää siksi paljon, että hänellä oli riittävästi
-ajattelemista koko yöksi.
-
-Seuraavana aamuna kahdeksan aikaan oli määrätty pidettäväksi se
-kokous, jonka venäläiset lähettiläät olivat ilmoittaneet saapumisensa
-tarkoitukseksi. Ritari hämmästyi aika tavalla, kun hän näki maisteri
-David Kockin astuvan sisälle muiden lähettilästen keralla ottaakseen
-osaa neuvotteluun.
-
-Mutta David maisteri näytti erään Saksan keisarin kirjeen, joka
-oikeutti hänet ottamaan hänen lähettiläänään osaa jokaiseen
-neuvotteluun, joka tarkoitti oikeuden asian puolustamista ja
-edistämistä.
-
-"Emme tunnusta täällä keisarin yliherruutta", vastasi ritari antaen
-takaisin kirjeen. "Mutta kun tämä neuvottelu ei tarkoita mitään
-valtiosalaisuuksia, suostun siihen, että olette saapuvilla."
-
-Hieman kakisteltuaan luki sihteeri kirjoituksen, joka käsitteli
-vanhaa riitaa, että Olavinlinna oli venäläisellä maaperällä ja
-että se siis oli joko revittävä tai määrätystä korvaussummasta
-luovutettava Venäjälle.
-
-Ritari vastasi, että silloin kun Erik Akselinpoika (Tott) rakennutti
-linnoituksen, oli se suomalaista maaperää, eikä ollut mitään
-asiakirjoja, jotka todistaisivat, että se sittemmin olisi valloitettu
-tai kaupan kautta siirtynyt Venäjälle.
-
-Sitten seuraava sanasota muistutti laimeaa kahakkaa, jolloin
-ainoastaan tunnustellaan maaperää tarkoittaen löytää edullisinta
-hyökkäyskohtaa.
-
-David maisteri, joka tähän asti oli istunut aivan mykkänä, päästi
-syvän huokauksen ja valitti, että niin vähäisistä syistä syntyisi
-sota ja vaino kahden kansan välillä, joiden ennen kaikkia piti pyrkiä
-hyvään naapurisopuun.
-
-Oli merkillistä nähdä, kuinka venäläiset neuvottelijat heti luopuivat
-sananvallastaan; he olivat ampuneet ainoastaan hälyytyslaukauksia,
-nyt oli taistelu alkava.
-
-Ritari otti sananvuoron; hän tiesi nyt, kuka hänellä oli
-vastustajanaan. Syvin, vakavin piirtein hän kuvasi Suomen aseman,
-osoitti kuinka tämä maa oli kuin Ruotsin suojamuurina, kuinka tämä
-oli sotinut ja taistellut sen vihollisia vastaan, vuodattanut
-vertaan, kärsinyt sortoa, nälkää ja kurjuutta, nähnyt vainionsa
-poltettuina ja vihollisten hävittäminä, kuinka se oli sortunut ja
-taas noussut. "Mitä tahtookaan tämä kansa?" huudahti hän. "Rauhaa,
-ei mitään muuta kuin rauhaa, rakentaakseen uudelleen majansa ja
-kylvääkseen sarkansa! Tahdotteko seurata minua retkelle kautta
-tämän onnettoman maan", lisäsi hän, "ja teidän sydämenne heltyvät
-nähdessänne sitä kurjuutta, jota katseenne on kohtaava kaikkialla."
-
-Venäläiset loivat silmänsä maahan, mutta David maisteri vastasi,
-että hänen ymmärtääkseen Ruotsi yksin oli siitä vastuunalainen. Niin
-mahtava vihollinen kuin Venäjä täytyi voittaa myönnytyksillä.
-
-"Millä sitten?" kysyi ritari kummissaan.
-
-"Luullakseni samoilla, joiden tähden nykyään nousee sotisopaan
-koko Eurooppa pientä uppiniskaista kansaa vastaan, joka mieluummin
-raatelee itsensä omain kansalaisten kesken kuin tunnustaa laillisen
-kuninkaansa."
-
-"Tunnette vähän tätä kansaa", vastasi ritari. "Vapaana on se ollut
-ikimuistoisista ajoista eikä koskaan kantanut orjuuden alentavia
-kahleita. Sen aatelisto ja suurmiehet ja kuninkaat ovat kaikki
-itsenäisten talonpoikain jälkeläisiä. He voivat kärsiä valittamatta
-katkerintakin hätää, mutta he eivät kärsi väkivaltaa ja sortoa. He
-ovat tottuneet puhumaan asioista suunsa puhtaaksi, ottamaan osaa
-maan hallintoon, ja jos kuningas tekee vääryyttä, sanoo kansa sen
-pelkäämättä; se on ikivanha oikeus, jonka laki myöntää kansalle.
-Sellaisen kansan niskat voi kenties taittaa väkivallalla, mutta se ei
-taivu kuunaan voutien hirmuvaltaan."
-
-Läsnäolijat katsoivat hieman hämillään toisiinsa; maisteri se taasen
-otti sananvuoron.
-
-Maan asema, arveli hän, oli sellainen, että vaadittiin hallitsijaa,
-jota muussa maailmassa pidettiin kunniassa ja arvossa. Hannu
-kuningasta kunnioitti hänen pyhyytensä paavi isällisellä suosiollaan;
-hän oli mitä parhaimmissa väleissä Saksan keisarin kanssa.
-Suuriruhtinas Iivana, Venäjän itsevaltias, oli solminut ystävyyden
-liiton hänen kanssansa. Hän halusi vain toteuttaa Margaretan suuren
-aatteen ja luoda yksimielisen Pohjolan, tehdä lopun hansakaupunkien
-merirosvoudesta ja viedä jälleen rauhaan ja sopuun, hyvinvointiin ja
-onneen sodan kauhujen ja kurjuuden näännyttämät kansat.
-
-Erik Turenpoika seisoi allapäin; puheen monet totuudet olivat
-sattuneet häneen.
-
-David maisteri näki tekemänsä vaikutuksen ja jatkoi leppeällä
-äänellä: "Tanskan kuningas pitäisi onnenaan jättää tämän
-maan edelleen teidän suojelukseenne, herra Erik Turenpoika.
-Yksityiskassastaan tahtoisi hän antaa teille varoja lieventääkseen
-vaikeinta hätää. Suuriruhtinas Iivanan kanssa on hän solminut lujan
-ja ikuisen rauhanliiton, ja rajariidoista ei enää tule kysymystäkään.
-Hän tahtoo kutsua teidät uskotuimmaksi ystäväkseen ja teidän
-toivomuksillenne ja neuvoillenne mielellään kallistaa kuulevan
-korvansa."
-
-Ritari kuuli hyväilevät sanat, ja samalla oli hän näkevinään
-vaaleakutrisen pään painuvan rintaansa vasten ja ilmeikkäiden
-sinisilmien rukoilevasti kiintyvän itseensä. Eikö hänen ollut
-suostuttava vaimonsa tähden, ja eikö olisi Ruotsin onneksi, jos hän
-tekisi sen?
-
-Hän oli unhoittanut kaikki läsnäolijat ja kysyi itsekseen: "Mikä on
-oikein, mikä väärin?"
-
-Jos edes ainoakaan läsnäolijoista olisi ymmärtänyt taistelun hänen
-povessaan ja jos tämä olisi kehoittanut toisia odottamaan, olisi
-voitto ollut saavutettu.
-
-Nyt sitä vastoin katsoivat he kysyvästi toisiinsa, ja aivan kuin
-yhteisestä vakaumuksesta otti muuan pajari esiin kotelon, jonka hän
-avasi näyttääkseen siellä olevan kallisarvoisen ainokiven, kun taasen
-toinen veti esiin suunnattoman suuren kukkaron, kultaa täpötäynnään.
-
-David maisteri puolestaan veti esiin ritariketjun, joka oli runsaasti
-timanteilla koristeltu.
-
-Taasenkin he katsoivat toisiinsa, ja kaikki tyyni asetettiin pöydälle
-ritarin eteen.
-
-Kulta kimmelsi hänen silmiinsä, ja hän katsoi siihen ja siitä
-ympärillä seisoviin ja sitten taasen kultaan, mutta mitä paremmin hän
-alkoi käsittää, mistä kysymys oli, sitä helakammaksi kävi puna hänen
-poskillaan ja otsallaan. Silmät salamoivat.
-
-"Suuriruhtinas lähettää tämän sormuksen merkiksi suosiostaan", sanoi
-muuan.
-
-"Ja tämän kullan lieventämään hätää Suomessa", lisäsi toinen.
-
-Ritari loi David maisteriin kummallisen, kysyvän katseen.
-
-Tämä ei tuntenut enää olevansa varmalla maaperällä, hän aavisti
-tehneensä tyhmyyden, mutta tehty oli tehty, nyt täytyi mennä
-eteenpäin.
-
-"Hannu kuningas lähettää tämän ritariketjun pojallenne", sanoi
-hän, "ja samoin lahjoittaa hänelle sen aateliskartanon, jonka itse
-tahdotte määrätä".
-
-"Liian aikaisin!" huudahti ritari katkerasti naurahtaen. "Teidän
-täytyy ensin odottaa vastaustani, jalot herrat, ja sitä en ole vielä
-antanut!"
-
-Vihastus liekehti hänen silmistään, ja hän tarvitsi kaikki voimansa
-sitä hillitsemään.
-
-"Täällä meillä sanotaan, ettei pidä ostaa sikaa säkissä", jatkoi hän.
-"Minusta näytätte kuitenkin tahtovan tehdä niin, ennenkuin vielä
-tiedätte, onko sen röhkiminen teille mieleen."
-
-Mutta suuttumus ja nöyryytys näytti taistelevan toistenkin mielissä.
-
-"Emme puhu enää tänään maan asioista emmekä omistamme", puuttui Erik
-herra vielä äkkiä puheeseen. "Olette luvanneet viipyä vierainani
-huomiseen, ja jalo emäntäni ikävöi teitä tervehtiä. Huomisaamuna
-varhain annan teille vastaukseni."
-
-Ritari poistui kumartaen.
-
-Venäläiset suurmiehet olivat rauhaa rakastavia miehiä, tietämättömiä
-ja itsekkäitä; he olivat lähetystön ulkomuoto, David maisteri sen
-sielu.
-
-Nyt sivelivät he pitkiä partojaan ja katselivat mietteissään
-toisiinsa.
-
-"Olikohan lahja kenties liian pieni?" kysyi muuan, joka salaa hieman
-pelkäsi joutuvansa vastaamaan siitä, että oli tuonut lahjoista
-perille ainoastaan neljäsosan.
-
-"Vaatiko hän kenties, että suuriruhtinaan itsensä oli tuotava se
-hänelle?" lisäsi toinen tuijottaen kallisarvoiseen sormukseen.
-
-David maisteri piti kättään otsallaan, hän käsitti mikä tyhmyys oli
-tehty ja hautoi mielessään keinoja miten se korjata. Silloin muisti
-hän isä Tobiaan kanssa tehdyn suunnitelman; ainoa apu oli nyt enää
-Gunilla rouva, onneksi oli tämä suostunut ottamaan hänet vastaan,
-eikä tässä ollut aikaa tuhlata.
-
-"Jäämmekö vielä tänne vai lähdemmekö heti?" kysyi muuan pajari.
-
-"Kyökistä lemuaa niin hyvälle!" vastasi toinen.
-
-"Kauniita naisia, sanotaan!"
-
-"Olut väkevää ja parahiksi lämmintä."
-
-"Silmiini on vilahtanut kaunis houris!"
-
-"Jäämmekö siis huomiseen?"
-
-"Huomiseen!"
-
-Pajarit palasivat huoneihinsa saadakseen virkistävästä unesta voimia
-odotettavaan juhla-ateriaan.
-
-Isä Tobias ei saanut olla läsnä sovitussa kohtauksessa Gunilla rouvan
-ja David maisterin kesken, ja tästä harmissaan hän pakoitti Sakon
-kerta toisensa jälkeen lukemaan läksynsä ja teroitti kepiniskuilla
-niitä paikkoja, joihin oli erityisesti pantava painoa.
-
-Suuri oli hänen pelästyksensä, kun poika kaatui keskellä suoritusta
-tajutonna lattialle.
-
-Onneksi oli kunnianarvoisella isällä hyvä varasto terveellisiä
-lääkkeitä; hän riensi noutamaan rohtopullon, ja Sakko sai siitä
-täyden lusikan. Tosin heräsi poika heti tajuunsa, mutta katse oli
-sekava ja pää retkahti hervotonna alas. Ilmeisesti oli hän saanut
-aivan liian suuren annoksen; jos hän nyt tulisi kykenemättömäksi
-näyttelemään osaansa, silloin sai isä Tobias sanoa hyvästit kaikille
-tulevaisuutensa toiveille. David maisteri oli nyt parhaallaan
-repimässä maahan hänen vaikutustaan Gunilla rouvaan, ja itse, itse
-oli hän... Hän puristi raivoissaan kätensä nyrkkiin ja itki epätoivon
-kyyneliä.
-
-"Saanko tulla sisään?" kysyi Elsa ulkoa.
-
-"Mitä tahdot?"
-
-"Pukea Sakon!"
-
-"Se on vielä liian aikaista!"
-
-"Minulla on sitten muuta hommattavaa."
-
-"Jätä vaatteet sinne ulos, puen hänet itse!"
-
-Mutta pappi kuuli, että tyttö seisoi vielä pitkän aikaa kuunnellen.
-Epäilikö hän kenties? Edellisenä päivänä oli tyttö sanonut hänelle,
-ettei elämä huoneeseen suljettuna sopinut Sakolle; poika oli tottunut
-päivät päästään juoksentelemaan metsissä tai kiikkumaan puiden
-oksilla ja tavallisesti nukkui koirakopissa. Mitä oli hänen tehtävä?
-Ravistella poika hereille? Mutta jos hän nukkuu tultuaan torttuun?
-Siitä hetkestä lähtien ei Tobiaalla ollut enää mitään vaikutusta
-häneen.
-
-Hän mietti ja mietti, tuska pusersi hien hänen otsalleen, ja
-sillävälin nukkui Sakko tyynesti ja raskaasti; väliin hän avasi
-huulensa ja höpisi muutamia sanoja, katkelmia puheesta, joka hänen
-oli pidettävä.
-
-Isä Tobias ajatteli sitä tavatonta vaikutusta, jonka puhe saisi
-aikaan; mitä ei voinut venäläinen lähetystö eikä David maisteri,
-sen saisi aikaan hänen vuorenhaltiansa ja Hannu, kuningas Jumalan
-neuvoskamarissa, ja nyt, nyt!...
-
-Kun hätä on suurimmillaan, on apu lähinnä, ja se pelastava ajatus,
-joka juolahti Tobiaan päähän, näytti hänestä pyhän neitsyen
-lähettämältä.
-
-Nopeasti riensi hän seinäkaapille ja otti sieltä jouhipaidan, joka
-oli varustettu pienillä väkäsillä; se oli tarkoitettu ankarimpia
-katumusharjoituksia varten, mutta sitä ei ollut käytetty vielä
-koskaan.
-
-Isä Tobias hymyili tyytyväisenä; nyt oli hänellä keino pitääkseen
-Sakon valveilla, mutta siihen ei saanut turvautua ennenkuin viime
-hetkessä... Silloin näki hän pajarien kulkevan pihan poikki, ja Elsa
-seisoi taasen oven ulkopuolella. Sakon täytyi heti tulla.
-
-"Heti, heti; otan hänet itse mukaani", vastasi pappi, ja nyt hän
-tempasi nukkuvan pojan pystyyn ja repi häneltä vaatteet.
-
-Jouhipaidan ensi kosketuksesta liikahti lapsi tuskissaan;
-unenhorroksissaan hän avasi silmänsä ja oli parahtamaisillaan, mutta
-isä Tobias piti veistä hänen edessään ja kuiskasi, että ainoakin
-äännähdys maksoi hänen henkensä. Mustalaisluonto pääsi voimaan, Sakko
-vaikeni, nieli kyyneleensä ja kärsi kivut. Hän seurasi Tobiasta
-väittämättä vastaan.
-
-Tämä viittasi hänelle paikkansa tortussa, antoi muutamia ohjeita
-ja vasta kun hän oli päässyt varmuuteen, ettei mikään yhteys ollut
-mahdollinen pojan ja Elsan välillä, vetäytyi hän toisiin huoneihin,
-joihin vieraat olivat kokoontuneet.
-
-Näitä ei ollut paljon eikä läsnä ollut muita jalosukuisia
-naishenkilöltä kuin Gunilla rouva ja hänen molemmat neitsyensä,
-Katarina ja Anna, mutta kaikki kolme olivat nuoria ja kauniita, ja
-he olivat sopineet siitä, että tänään tekisivät kaiken voitavansa
-esiintyäkseen edukseen. Upeat puvut ja kallisarvoiset koristeet,
-joita he kantoivat, säkenöivät vahakynttiläin valossa, ja pajarit
-liehuivat kuin kevyet perhoset näiden liekkien lähelle, joiden he
-melkein pelkäsivät polttavan heidät tuhaksi.
-
-Gunilla oli pukeutunut morsiuspukuunsa, jalokivillä koristeltu
-otsaripa kaartui hänen otsallaan, ja hänen uljas ryhtinsä olisi
-sopinut vaikka kuningattarelle.
-
-Erik Turenpoika ei suinkaan yksin ihastunut hänen kauneudestaan,
-mutta hänen sydäntään kouristi sitä nähdessään, hänestä tuntui,
-ikäänkuin kuilu laajentuisi heidän välillään, ikäänkuin leppoisat
-kevättuulet kantaisivat Gunillan takaisin päiväpaisteiseen Tanskaan
-ja jättäisivät hänet yksin lumisten vuorien ja jäätyneiden järvien
-keskelle.
-
-Sentähden lepäsi synkkä pilvi hänen otsallaan, ja edellisen päivän
-tapaukset painoivat hänen mieltään.
-
-David maisteri seisoi kunnioittavasti Gunilla rouvan rinnalla; mitä
-maisteri sanoi, sitä ei voinut kuulla kukaan muu kuin Gunilla rouva,
-mutta hänen herrastaan tuntui, kuin heidän katseensa tuontuostakin
-etsisivät hänen katsettaan.
-
-Suuri sali oli muutettu metsäksi, joukko mustalaisia, miehiä, naisia
-ja lapsia, liikuskeli siellä ristiin rastiin. Keskellä huonetta oli
-pöytä, mutta sen vierellä, hieman kuusten katveessa, oli lumivuori,
-jonka jäinen huippu näkyi puiden ylitse.
-
-Sinne ja tänne puiden runkoihin pistetyt soihdut antoivat kirkkaan
-valaistuksen kirjavalle taululle.
-
-Saattoihan tosin moni läsnäolijoista ajatella, että sellaisia kuvia
-nähtiin kyllä todellisuudessakin. Mutta pöytä notkui kukkurapäiden
-vatien painosta, sentähden antoivat vieraat jakamattoman
-hyväksymisensä, ja kun sitten näyttäytyi, että nuoret, kauniit
-mustalaistytöt olivat Gunilla rouvan piikasia, jotka suurella
-ketteryydellä kantoivat vateja ympärinsä ja täyttivät maljoja,
-silloin pajarit seurueineen luulivat olevansa paratiisissa, ja
-jokaiseen vetikkamaiseen katseeseen, joka heihin suunnattiin,
-vastasivat he: "Houris! Houris!"
-
-Kaikista läsnäolijoista ei ollut kukaan niin yllätetty kuin ritari,
-kaikki laitteet olivat hänelle odottamattomat; tarkoittiko tämä
-kaikki vain ilahuttaa häntä? Oliko Gunilla pukeutunut valkoiseen
-morsiuspukuunsa näyttääkseen, että hän toivoi menneet unhotetuiksi ja
-tahtoi taasen olla hänen uskollinen puolisonsa?
-
-Erik herra ei tahtonut uhrata vakaumustaan mistään hinnasta
-maailmassa, mutta hän tunsi, että hänen rakkautensa vaimoonsa tulisi,
-tahtoipa hän tai ei, vaikuttamaan hänen päätökseensä ja tekoihinsa.
-
-Nämä ajatukset täyttivät hänen mielensä, kun hän keskusteli David
-maisterin kanssa saksalaisista tavoista ja menoista, katsellen
-milloin isä Tobiasta, joka itsepintaisesti kieltäytyi leikkaamasta
-liikkiötä, milloin venäläisiä, jotka viinin ja kauniiden silmien
-puoleksi päihdyttäminä turhaan koettivat etsiä sanoja ilmaistakseen
-ihastustaan.
-
-Anna Sparre oli aivan hurmannut rinnallaan istuvan pajarin. Tämä
-pyysi hänen kättään ja sydäntään ja lupasi erota nykyisistä
-vaimoistaan, kun vain sai hänet omakseen.
-
-Leikittelevä tyttö vastasi, että hänen täytyi saada ajatusaikaa.
-Pajari antoi hänelle tunnin, enempää ei hän voinut.
-
-"Epävakainen sydämenne on silloin jo kenties kiintynyt toiseen?"
-kysyi neitsyt nauraen.
-
-"En rakasta koskaan ketään muuta kuin teitä", vastasi pajari
-juhlallisesti.
-
-"Sitten saatte vastaukseni vuoden kuluttua."
-
-"Suotuisan vastauksen?"
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Saanko kuitenkin toivoa?"
-
-"Siitä en voi teitä kieltää."
-
-Pajari veti sormuksen sormestaan ja tahtoi panna sen Anna neitsyen
-sormeen.
-
-"Ei!" huudahti tämä pelästyneenä. "Meillä ei ole tapa sellainen."
-
-"Ken on antanut puolinaisen lupauksen, hän on jo puoleksi sidottu",
-vastasi pajari.
-
-Anna tahtoi väittää vastaan, mutta samassa viritettiin hiljainen
-yksitoikkoinen laulu, joka kuului metsästä ja joka vähitellen
-lisääntyi, kunnes se pauhullaan täytti koko huoneen.
-
-Kaikki kuuntelivat ihmeissään.
-
-Useimmat tunsivat laulun, jota tavallisesti mustalaiset lauloivat
-huvikseen maita maleksiessaan; siinä on lepokohtia, ikäänkuin
-laulajaa väsyttäisi, mutta sitten yltyy se uudestaan entistä uhemmin.
-
-Muutamassa tällaisessa lepokohdassa kuului pitkä vaikeroiminen.
-
-Laulu keskeytti sen.
-
-Mutta sitten se kuului uudestaan, vaikutus oli valtava.
-
-Kaikki kuuntelivat... noustiin seisoalleen... mistä se tuli, niin
-läheltä... oliko se ilmassa?
-
-Isä Tobias näytti näkevän kummituksia.
-
-Gunilla rouva nousi. Ritari tuskin uskoi silmiään, kun näki
-innostuneen katseen ja kohotetut käsivarret, jotka hän ojensi
-vuorta kohden, ja kuuli pontevan äänen, jolla hän huudahti:
-"Kuulkaa, kuulkaa, kansa parka valittaa ja vaikeroi, kuka tulee sitä
-pelastamaan?"
-
-Kuului torventoitotus, ja vuori aukeni, mutta mikä näky! Puolelta
-ruumiiltaan alastonna ja verissään seisoi Sakko pelosta vavisten ja
-etsien silmillään kiusanhenkeään. Heti tämän huomattuaan naulasi hän
-silmänsä häneen ja luki läksynsä mahtipontisella innolla, joka täysin
-vastasi isä Tobiaan paatosta, kaikki hänen liikkeensä muistuttivat
-pappia, ja kun he nyt molemmat tuijottivat toisiinsa, ei ollut helppo
-sanoa, kumpi heistä matki toista.
-
-Sakko teki vain yhden ainoan erehdyksen, hän näet siirsi isä Tobiaan
-Jumalan neuvoskamariin Hannu kuninkaan sijaan, mutta tämä oli
-kylliksi herättämään naurua, ja ennenkuin puhe oli lopussa, oli
-ritari raivannut itselleen tien ja temmannut alas pojan, jonka jätti
-Elsalle.
-
-"Niin kauan kuin olen tämän maan päällikkönä", sanoi hän, "ei tämä
-kansa ole joutuva kärsimään moista kohtelua, ei Hannu kuninkaan eikä
-isä Tobiaan puolelta".
-
-Ääni ja katse oli niin vakava, ettei kukaan rohennut vastata.
-
-Seura hajaantui heti tämän jälkeen.
-
-Gunilla rouva oli kuin maahan lyöty; minkä nolon, kurjan lopun
-olikaan hänen hommansa saanut! Se, minkä hän oli aikonut ylistykseksi
-Hannu kuninkaalle, oli koitunut melkein vastakohdakseen, ja se
-tyytymätön, melkein halveksiva katse, jonka hän luuli nähneensä
-herransa silmissä, kuinka se häntä haavoitti ja poltti!
-
-David maisterin ja isä Tobiaan kesken tapahtui kiihkeä kohtaus;
-jälkimäinen pelkäsi jälkilaskuja ja tahtoi heti lähteä tiehensä,
-toinen käski hänen pysyä paikoillaan niin kauan kuin se hänelle
-sallittiin. Jos ritari ajoi hänet pois, saattoi siitä saada
-syytekohdan tätä vastaan, jollei, saattoi hän palvella urkkijana.
-Gunilla rouvan suostumuksesta meni David maisteri nyttemmin itse
-takaukseen.
-
-Seuraavana aamuna oli ritari matkustanut pois ennen päivänkoittoa,
-mutta hän oli jättänyt David maisterille kirjeen, joka sisälsi,
-että kun tärkeät asiat vaativat häntä toisaalle, täytyi hänen tällä
-tavoin ilmoittaa, ettei hän nykyään katsonut voivansa suostua
-tehtyyn ehdotukseen; hän tarvitsi aikaa sitä tarkoin miettiäkseen ja
-harkitakseen.
-
-Saksalainen myhäili ja ilmoitti pajareille, ettei tällä hetkellä
-ollut mitään tehtävää.
-
-Mutta nuorin, Boris, tuumi, että muuan yksityisluontoinen asia
-vaati häntä vielä viipymään; toiset saivat kernaasti lähteä milloin
-tahtoivat.
-
-Kohta tämän jälkeen pyysi hän puhutella jalosukuista neitsyttä Anna
-Sparrea.
-
-Tämä ihmetteli nauraen hänen rohkeuttaan ja vastasi, ettei voinut
-ottaa häntä vastaan.
-
-"Sitten odotan", vastasi pajari.
-
-David maisteri oli jo edellisenä iltana saanut lupauksen puhutella
-Gunillaa ennen lähtöään. Hän tapasi tämän kalpeana ja kiihtyneenä,
-mutta hänen sanansa palauttivat punan nuoren rouvan poskille ja
-rohkeuden ja luottamuksen hänen sieluunsa.
-
-"Siihen, mitä on tapahtunut", sanoi maisteri, "on isä Tobias yksin
-syypää, mutta ritari tuntee teidän toivomuksenne ja myös teidän
-tarmonne saattaa se voimaan, kun löydätte paremman apumiehen. Kas
-tässä, lukekaas tämä kirje, jonka hän on kirjoittanut minulle;
-epäilyksestä, joka kirjeessä ilmenee, on meidän kiittäminen teitä!"
-
-Gunilla luki, ja hän punastui ilosta. "Mitä on minun tehtävä?" kysyi
-hän.
-
-"Rakastatteko tekin häntä?"
-
-"Kaikesta sydämestäni!"
-
-"Kysykää sitten neuvoa sydämeltänne, älkää minulta!"
-
-"Mutta minä pelkään..."
-
-"Teillä ei ole mitään pelättävää, sillä te olette vahvin", keskeytti
-maisteri melkein ihaillen.
-
-"Olisipa mahdollista, että voisin voittaa hänet, niin voimakkaan!"
-huudahti Gunilla säteilevin silmin.
-
-"Tämä kirje on todistuksena siitä; tahdotteko, että minun on
-hankittava useampia sellaisia?"
-
-"Voitteko tehdä sen?"
-
-"Voitte saada mitä tarkimmat tiedot kaikista hänen hankkeistaan."
-
-"Keneltä?"
-
-"Minulta."
-
-"Kuinka se on mahdollista?..."
-
-"Älkää kyselkö. Isä Tobias jättää ne teille, niin pian kuin saan ne
-käsiini."
-
-"Luulin hänen aikovan matkustaa..."
-
-"Jos niin haluatte."
-
-"Erik herra ei näe häntä mielellään."
-
-"Silloin hän saa välttää joutumista ritarin näkyviin; mutta hän on
-varma ja luotettava. Ehkäpä jättäisitte kirjeenne hänelle..."
-
-"Kirjeeni!"
-
-"Niin, teidän on tarkoin tehtävä minulle selkoa kaikesta..."
-
-"Milloin en itse tiedä tietäni?"
-
-"Niin, sitä tarkoitin!"
-
-"Sen tahdon tehdä mielelläni."
-
-"Vielä seikka, ennenkuin eroamme; nuori pajari sanoo saaneensa
-puolittaisen aviolupauksen jalolta neitsyeltä Anna Sparrelta.
-Tahdotteko, että jätän hänet tänne?"
-
-"Odottakaas, kutsun neitsyen."
-
-Anna tuli ja sai tietää, mistä oli kysymys.
-
-"Se uskalikko ansaitsee aika rangaistuksen", sanoi hän
-loukkautuneena; "voitteko antaa sen hänelle?"
-
-"Teen sen, mikäli voin."
-
-"Silloin hyväksyn tarjouksenne."
-
-"Mutta hän on kenties kostonhimoinen?"
-
-"Sitä en pelkää."
-
-David maisteri sanoi hyvästit; muutamia tunteja myöhemmin katseltiin
-naisten huoneesta venäläisten lähtöä nauraen ja leikkiä laskien ja
-monin pisteliäin sanoin.
-
-Mutta kukaan heistä ei arvannut, mitä Boris pajari mutisi partaansa.
-
-Pikku Sakko oli jätetty Elsan huostaan, ja tämä hoiti häntä melkein
-äidillisesti. Lieneekö sen vaikuttanut heimoside vai naisellinen
-vaisto, mutta tyttö itki nähdessään pienen, haavoihin pistellyn
-ruumiin ja valeli sitä parantavalla palsamilla.
-
-Mutta kesti useita päiviä, ennenkuin Sakko tuli entiselleen, ja
-sillaikaa vannoi Elsa kostavansa sekä pojan puolesta että omastaan.
-
-Sentähden hän yhä edelleen kävi siistimässä isä Tobiaan huonetta,
-mutta tämä vältti häntä, ja tarvittiin Elsan terävä huomiokyky
-nähdäkseen, että pappi hautoi häntä mielessään yhtä paljon kuin
-ennenkin. Juuri siihen hän perusti suunnitelmansa.
-
-Eräänä päivänä hän sanoi papille: "Tiedättekö, kunnianarvoisa isä,
-että tietäjäakka Valmyra on äskettäin ollut täällä?"
-
-"Sellaiset ovat paholaisen väkeä."
-
-"Mutta he näkevät nälkää, kuten kristitytkin ihmiset, ja ritari on
-käskenyt, että heidän on saatava täällä ruokaa ja yösijaa, milloin
-sitä pyytävät."
-
-"Mutta siltä ei teidän tarvitse heitä kuunnella."
-
-"Kuka voi olla kuulematta, kun heidän kielensä lörpöttää yhtenään.
-Merkillistä se oli joka tapauksessa."
-
-"Mikä niin?"
-
-"Hän sanoi, että jos oikein pitää jostakin miehestä ja kiinnittää
-kaikki ajatuksensa yksinomaan häneen, niin samalla hetkellä seisoo
-ilmielävänä hänen edessään."
-
-Isä Tobiaan kasvot punehtuivat.
-
-"Eikö se ole hirveää?"
-
-"Hm! Miksi niin?"
-
-"Mitä tahtoo salata koko maailmalta..."
-
-"Pidätkö sinä jostakin?"
-
-"Luulen, että joku huusi minua." Elsa juoksi nopeasti ovelle, mutta
-pysähtyi sen ulkopuolelle ja kuunteli, kuinka hurskas sielu käveli
-kamarissaan edestakaisin ja hyräili itsekseen.
-
-"Odotas vain, nyt se alkaa", ajatteli hän ja hiipi pois. "Jos minä
-olen kaunis kuin synti, saat sinä palaa tulisilla hiilillä ilman
-lievennystä."
-
-Ja sitten hän hyssytteli Sakkoa sylissään ja sanoi hänelle, että
-he molemmat pitävät yhtä läpi elämän, ja kun Sakko tuli terveeksi
-jälleen, vakuutti hän Elsalle, ettei hän ennen hellitä, ennenkuin on
-pakoittanut isä Tobiaan itsensä pukeutumaan samaan paitaan, johon
-tämä oli pukenut hänet.
-
-Ritari oli käskenyt vanhaa Karhuista ottamaan Sakon huostaansa; poika
-sai aluksi oleskella tallissa hevosten joukossa, oppia ratsastamista
-ja sittemmin aseiden käyttöä.
-
-Monenlaatuiset olivat ne huolet, jotka painoivat Erik Turenpoikaa.
-Maan tila oli melkein epätoivoinen; hädän ja köyhyyden mukana seurasi
-tarttuvia tauteja, ja tapahtui usein, että yksinäisissä majoissa
-tavattiin koko perhe kuolleena, mutta ei ainoatakaan leivänpalaa,
-ainoastaan korvo täynnä jäätynyttä vettä.
-
-Ruttotauti hiipii kuin metsävalkea pitkin polkuja, ja samoin kuin
-tulikin tekee se mieluimmin kesällä hävitystyötään, mutta kun hädän
-vinhat viimat ovat tehneet voitavansa valmistaen tietä, lentää se
-eteenpäin tuulen keralla, puhaltelee laajalle ympärilleen myrkyllisiä
-henkäyksiään, ja viikatemies seuraa jälestä ja korjaa kellastuneen
-viljan. Ja monet nuorista laihoista eivät ole koskaan puhenneet
-tähkään, hennot oraat ovat äsken nousseet maasta ja pilkistelevät
-ihmeissään maailmaan, jolla ei ole heille tarjottavaksi mitään
-ravintoa.
-
-Käsky kävi kaikkialle, kuulutettiin kaikissa kirkoissa, että oli
-hautoja kaivettava ja ruumiit haudattava. Mutta kaikki vetäytyivät
-pois; terveet pelkäsivät sairastumista, eivätkä jo sairastuneet
-tahtoneet. "Me kuolemme kaikki", sanoivat he, "mitä merkitsee,
-makaammeko maan alla vai päällä". Tylsyyden henki oli vallannut
-heidät kaikki, ainoa eläimellinen vaisto, joka vielä eli, oli nälkä,
-ja saattoi nähdä vanhojen ja nuorten, joiden kuihtuneille kasvoille
-oli jo kuolema painanut leimansa, himokkaasti tarttuvan leipäpalaan,
-ja vaikkeivät enää jaksaneet sitä syödä, kuitenkin pitävän sen kunnes
-elämän viimeinen kipinä oli sammunut. Mutta silloin ojentuivat
-ahnaat kädet sitä ottamaan, jokainen vielä elossa olevista tahtoi
-saada suurimman palan. On taisteltu kuningaskunnista, maatiluksista
-ja perintöomaisuudesta; eikö näissäkin taisteluissa ole kysymys
-suuremmasta leivänpalasta?
-
-Niillä lääkäreillä, joita oli olemassa, oli yllin kyllin tehtävää
-kaupungissa, ja sitä paitsi etsi kansa apua viisailta miehiltä ja
-naisilta, joiden luultiin saaneen salaisia voimia. Sellaisia oli
-sangen kosolta, mutta lääkintätaitoonsa yhdistivät he tietäjän
-lahjan, ja ne onnettomuuden ennustukset, joita he olivat lausuneet,
-olivat riistäneet kansalta viimeisenkin vastustusvoiman jätteen.
-
-Kaikista näistä ei ketään pidetty niin suuressa arvossa kuin
-Valmyraa; sanottiin hänen olevan ruhtinaallista sukua, hänen
-sanoihinsa vedottiin ja häntä toteltiin kuin kuningatarta.
-
-Elsan kertomuksesta isä Tobiaalle tiedämme, että hänen suuhunsa
-pantiin paljon enemmän kuin hän oli kuunaan lausunut. Valmyra oli
-tosin ollut linnassa, mutta ainoastaan valmistaakseen voiteen, jonka
-Sakko tarvitsi. Hän oli kieltäytynyt maistamasta palaakaan ruokaa,
-oli hylännyt Anna neitsyen pyynnön päästä hänen puheilleen, oli
-sanonut ainoastaan aniharvoja sanoja ja katosi yhtä odottamatta kuin
-oli tullutkin.
-
-Kaikkialla matkoillaan maassa kuuli ritari Valmyrasta puhuttavan; hän
-oli ennustanut yleistä perikatoa, ja yleisen kansanuskon mukaan ei
-pelastus siis ollut mahdollinen.
-
-Turhat olivat kaikki esitykset, että oli tarpeen tarmokasta tahtoa ja
-toimintaa. Kansa kuunteli kyllä puhetta, mutta sen jälkeen se pudisti
-päätänsä ja mutisi, että Valmyra ymmärsi sen asian paremmin; heillä
-ei ollut mitään muuta keinoa kuin heittäytyminen kuolemaan.
-
-Kansan käsitys on kaltaisensa kaikkina aikoina; kun se kerran on
-juurtunut, ei se enää ota varteen mitään syitä. Se on kova kuin pii,
-tarvitaan talttoja ja sahoja muuttamaan sitä toisiin muotoihin,
-parempiin tai huonompiin.
-
-Erik Turenpoika tunsi sen vastuun painon, minkä hän oli
-ottanut hartioilleen, hän tiesi, että maa, jolla ei enää ollut
-ketään puolustajaa, joutuisi pian vihollisen saaliiksi. Voudit
-ja virkamiehet seisoivat neuvottomina ja saamattomina, ja
-nälänvalitukset hukkuivat ruttotautisten tuskanhuutoihin ja
-kuolinkorahduksiin.
-
-Ryhdyttiin kaikkiin mahdollisiin varovaisuuskeinoihin kaupunkien
-suojelemiseksi tartunnalta, mutta niiden eroittaminen maaseudusta
-toi mukanaan suuria vaikeuksia. Eriskummaiset sääsuhteet, vaihdellen
-tuimasta pakkasesta suunnattomiin lumipyryihin, joita sitten seurasi
-suojailma, väliin sadekin, tehden kaikki tiet mahdottomiksi ajella,
-olivat moniksi kuukausiksi katkaisseet kaiken liikenneyhteyden
-Ruotsin kanssa. Milloin mikin matkalainen saattoi tosin henkensä
-uhalla päästä perille, mutta ruokavarojen ja miehistön lähetyksestä
-avuksi ei saattanut olla puhettakaan.
-
-Turussa pidettiin joka päivä messuja ja juhlakulkueita; kirkonkellot
-soivat, ja kansaa virtaili kirkkaasti valaistuun temppeliin
-rukoilemaan pyhän neitsyen armoa; mutta sekään ei ottanut auttaakseen.
-
-Erik Turenpoika oli kutsunut maan vouteja ja kihlakuntien tuomareita
-puheilleen Turkuun helmikuun viimeiseksi päiväksi. Kaikki tiesivät,
-mitä hän heiltä kysyisi, ja asian tärkeys ja vaikeus siihen
-vastatessa oli levittänyt syvän vakavuuden jokaiselle otsalle ja
-nostattanut jokaiseen katseeseen syvän mietiskelyn ilmeen.
-
-Turun linna sijaitsi eräällä luodolla Aurajoen suussa aivan kaupungin
-edustalla; suuresta kokoussalista oli avoin näköala merelle.
-
-"Katsokaas", sanoi ritari kokoontuneille ja viittasi aaltoilevalle
-merelle, joka oli murtanut jääkahleensa ennen aikojaan. "Mitä voimme
-tuota mahtia vastaan, joka ulapalla estää meidät etsimästä vierasten
-apua? Eikö ole aivan kuin se sanoisi meille, että löydämme avun
-ainoastaan itsestämme?..."
-
-"Mitäpä me voimme tehdä?" väitti muuan vastaan.
-
-"Ilman rahoja!" säesti toinen.
-
-"Ei mitään elintarpeita!"
-
-"Väestö välinpitämätön!"
-
-"Kaikkialla sairaita!"
-
-"Odotettavissa on hirveintä!"
-
-"Olen käskenyt toimittaa messuja!"
-
-"Pyhä neitsyt on hyljännyt onnettoman kansamme."
-
-"He tahtovat ainoastaan kuolla!"
-
-"Mitä nälkä ei ole saanut aikaan, sen rutto suorittaa loppuun."
-
-"Kukaan ei voi mitään sitä vastaan!"
-
-"Antaa heidän siis jäädä rauhaan!"
-
-"He eivät kaipaa muuta mitään."
-
-"Kenties on julmat seuraukset vastaan-asettumisesta."
-
-"Kenties rutto leviää yhä enemmän."
-
-Syntyi hiljaisuus. "Nämäkö ovat neuvot, joita antamaan olette
-saapuneet?" kysyi ritari.
-
-Kaikki olivat vaiti ja katselivat hämillään toisiaan.
-
-"Jalo herra", virkkoi Hämeenlinnan vouti. "Olen vanha mies, vuosia
-on jo kahdeksankymmentä niskoillani; olen ehtinyt monet kokea; usein
-olen ottanut osaa sotiin ja kahakoihin, mutta kaikki tämä näyttää
-minusta vähäiseltä sitä vihollista vastaan, joka nyt on poloisen
-maamme vitsauksena."
-
-"Se on totta, se on totta!" jupisivat kaikki.
-
-"Olen aina ennen osannut keksiä neuvon ja avun, hyvät enteet eivät
-ole koskaan pettäneet..."
-
-"Valitettavasti nykyiset enteet ovat pahoja...!" Kuului ikäänkuin
-yksi ainoa valituksen huokaus kautta huoneen.
-
-"Te olette kyllä kokeneet samaa kuin minäkin?" kysyi vanhus
-innokkaasti. "Olemme, olemme!"
-
-"Herra ritari, olette nuorin joukossamme ettekä voi tuntea maan
-olosuhteita niin tarkoin kuin me toiset. Kristittyjä olemme kaikki
-ja palvelemme ja rukoilemme pyhää neitsyttä yhtä nöyrästi kuin ken
-hyvänsä... mutta... mutta..."
-
-"Jatkakaa!" käski ritari.
-
-"Emme uskalla asettua niitä mahtavia luonnonvoimia vastaan, joita
-emme pysty tutkistelemaan..."
-
-"Ei, ei!" säestettiin kuorossa. Monet tekivät ristinmerkin ja
-jupisivat rukouksen.
-
-"Mitä tarkoitatte?"
-
-"On ihmisiä, jotka ovat saaneet yliluonnolliset voimat nähdä
-salattuja asioita..."
-
-"Esimerkiksi povariämmät?"
-
-"Kansa uskoo heidän olevan Jumalan valittuja ja sanoo heitä
-tietäjättäriksi!"
-
-"Nämä ovat puhuneet?"
-
-"Niin, jalo herra!"
-
-"Ja mitä he ovat sanoneet?"
-
-"Että Suomi menee kohden perikatoaan!"
-
-"He ovat oikeassa."
-
-"Sitäkö mieltä olette tekin?"
-
-"Jollen olisi sitä käsittänyt, miksi olisin teidät kutsunut? Hätä
-ja tautisuus ovat synnyttäneet epätoivoa, taikausko on löytänyt
-kiitollisen maaperän kylvölleen, ja ken tietää, eikö vihollinen käytä
-sitä hyväkseen viekkaudella ja petoksella valloittaakseen turvattoman
-maamme?"
-
-Muutamat katsoivat hämillään häneen, toiset pudistivat arvelevaisesti
-päätänsä.
-
-"Valmyra ei ole koskaan pettänyt meitä!" jatkoi vanha vouti suurella
-varmuudella.
-
-"Ei häntä, vaan teidät on asetettu hoitamaan maata!" puuskahti ritari
-tulisesti. "Turun, Korsholman, Hämeenlinnan, Raaseporin, Viipurin ja
-Kastelholman läänien voudit! Turun, Rauman, Ulvilan, Kruununlinnan,
-Porvoon ja Naantalin kihlakuntien tuomarit, teille kaikille olen
-lähettänyt kirjelmiä, jotka sisältävät käskyjä, mitä olisi tehtävä
-hädän auttamiseksi, mutta myös kehoituksen tehdä tarkoin selvää, mitä
-jo on tehty, mutta mitään vastauksia ei minulle ole lähetetty, ei
-kaupungeista eikä maaseudulta."
-
-"Ankara herra..."
-
-"Kun on tullut kahdeksankymmenen vuotiaaksi, ei enää ole
-syyntakeinen", keskeytti ritari hänet, "mutta ei myöskään kykenevä
-hoitamaan niin tärkeää virkaa kuin teidän, erittäinkin niin raskaana
-aikana kuin nykyinen. Jos kenestä teistä virkansa tuntuu raskaalta,
-niin sanokoon heti minulle sen; minä valitsen silloin hänen
-seuraajansa."
-
-Yhtäkkiä tuli salissa aivan hiljaista.
-
-Kovasti kiihkoissaan meni vanha vouti Erik herraa vastaan. "Jalo
-ritari!" sanoi hän. "Olen kuusikymmentä vuotta uskollisesti palvellut
-maatani."
-
-"Sentähden on minun annettava teille hyvitystä siitä, mitä olette
-menettänyt, mutta voutina ette voi enää olla; kuitenkin voitte
-ehdottaa sijaanne, ketä pidätte ansiokkaimpana, ja minä mukaudun
-siihen, jos voin."
-
-Vanhus kumarsi ja riensi pois.
-
-Neuvottelut kääntyivät tämän jälkeen aivan toiseen suuntaan.
-
-Tehtiin ehdotuksia, ja kaikki olivat taipuvaiset yksityisiin
-uhrauksiin.
-
-Ritari otti kiinni heidän sanoistaan, hän kävi kovasti kimppuun,
-mutta kuinka lie kirvellytkin, ei kukaan irvistellyt vastaan, ja
-ritarin käsky, että jokaisen oli läänissään hoidettava asioita siten
-kuin parhaiten soveltui paikallisiin olosuhteihin, kannusti kaikkia
-keskinäiseen kilpailuun.
-
-Kaikki arvelivat, että oli vaikein työ herättää eloon hervonneet
-voimat ja elämänhalu. Mutta kukaan ei rohennut lausua sisintä
-ajatustaan, että hän piti sen miltei mahdottomana.
-
-"Sitten tahdon minä tehdä sen!" julisti ritari.
-
-Koko joukko huusi yhdestä suusta, että hän oli ainoa, joka siihen
-pystyi, mutta mitä he todellisuudessa siitä uskoivat, sen jätämme
-sanomatta.
-
-Jokainen vouti ja tuomari kiiruhti palaamaan vaikutuspiiriinsä; nyt
-oli osoitettava, että heillä oli ne ominaisuudet, jotka oikeuttivat
-maan tärkeimpiin asemiin.
-
-Ritari oli tuonut mukanaan suuren parven asemiehiä ja
-aatelisnuorukaisia; ennen lähtöä kutsui hän heidät kaikki luoksensa
-ja sanoi:
-
-"Ketkä teistä tahtovat seurata minua taisteluun elämästä ja
-kuolemasta?"
-
-"Sen tahdomme tehdä kaikki!" huusivat he.
-
-"Mutta ei ole kysymys taistelusta elävää vihollista vastaan, ja
-teillä on vähän kunniaa saavutettavissa."
-
-He katsoivat ihmeissään häneen.
-
-"Miettikää tarkoin; en vihoittele, vaikkei kuka tulisikaan mukaan."
-
-"Mutta te menette, herra?" kysyi Olavi.
-
-"Yksin, jos tarvitaan."
-
-"Minä tulen mukaan!"
-
-"Minä myös! Minä myös!" säestivät kaikki muut; ainoakaan ei vetäynyt
-pois.
-
-"Sitä odotinkin, mutta onhan teidän ensin saatava tietää, mistä
-taistelusta on kysymys. Vihollinen, jota vastaan meidän on
-taisteltava, on -- rutto."
-
-Äsken niin punoittavat posket kalpenivat, ja nuorukaiset katselivat
-hämmästyneinä toisiaan.
-
-"Minä tiesin hyvin", vastasi ritari hymyillen, "että vihollisen nimi
-kauhistuttaa teitä, sentähden vapautan jokaisen lupauksestaan. Menkää
-takaisin Viipuriin ja odottakaa minua siellä! Onnea matkalle!"
-
-Hän kääntyi poistuakseen huoneesta.
-
-"Herra!" sanoi Olavi.
-
-"Mitä tahdot?"
-
-"Ettette vapauta minua lupauksestani!"
-
-"Sen teen ainoastaan sille, joka sitä haluaa. Katso, että hevosemme
-tulevat satuloiduiksi; tunnin kuluttua lähdemme matkalle."
-
-Ritari lähti, ja nyt syntyi kiihkeä erimielisyys nuoren parven
-kesken. Risto ja Kurt olivat alusta alkaen valmiit lähtemään mukaan,
-mutta monet toisista epäröivät ja kyselivät:
-
-"Onko meidän ruvettava ruumiita hautaamaan vai sairaita hoitamaan?"
-
-"Kenties jouduttava itse saman taudin uhriksi?"
-
-Se näytti heistä ilkeimmältä.
-
-Mutta häpeällistä oli luopuakin ritarista.
-
-"Emme kenties saavuta mitään kunniaa seuraamalla Erik herraa tälle
-matkalle!" huusi nuori aatelismies Niilo Klaunpoika. "Mutta menetämme
-aivan varmaan sen, mikä meillä jo on, jos annamme hänen lähteä yksin,
-ainoastaan kolme asemiestä mukanaan."
-
-Tämä vaikutti ratkaisevasti, nyt ei tahtonut kukaan jäädä pois, ja
-ritari hämmästyi nähdessään koko parven valmiina retkelle.
-
-Hän hymähti, mutta ei virkkanut sanaakaan, antoi ainoastaan
-lähtömerkin.
-
-Ratsastajat eivät saaneet säästää hevosia; niin kauan kuin tie oli
-jotakuinkin hyvää, lasketettiin täyttä laukkaa ja sitten karuja maita
-ja sankkoja metsiä niin nopeasti kuin voitiin. Iltamyöhällä saapui
-retkikunta suurehkoon kylään tai kauppalaan; se oli Naantali, ja
-tiedettiin, että täällä ja ympäristössä oli rutto tehnyt suurta tuhoa.
-
-Pappilassa tiedettiin vieraiden saapumisesta, eikä ruuasta ja
-juomasta ollut puutetta. Ritari neuvoi seuralaisiaan menemään
-aikaisin levolle, huomisaamun koittaessa oli työ alkava. He
-tottelivat, mutta heidän aavistuksensa eivät juuri olleet iloisia, ja
-koskaan ei ole sen synkempi ja vakavampi mieliala seurannut runsasta
-ateriaa.
-
-Ritari oli kauan valveilla keskustellen isäntänsä kanssa. Tämä sai
-kuulla monta ankaraa sanaa, mutta hän puolustautui sillä, että hän
-oli yksinäinen pappi. Seurakuntaan kuului 1,400 talonpoikaa, ja he
-asuivat niin laajalla alueella, että hänellä oli kahdenkymmenen
-peninkulman matka sairaissa käydessään, ja hän alkoi sitä paitsi
-käydä vanhaksi.
-
-Sen jälkeen muuttui Erik herra paljon lempeämmäksi miestä kohtaan.
-Nuorukaiset kuulivat heidän äänensä, kunnes päivä alkoi sarastaa.
-Kohta sen jälkeen kutsuttiin heidät kirkkoon.
-
-Ritari oli sinne saapunut jo ennen heitä. Täydessä messuasussaan
-seisoi pappi alttarin ääressä. Hän rukoili Jumalan ja pyhän neitsyen
-siunausta sille hankkeelle, johon he aikoivat ryhtyä, ja kehoitti
-heitä muistamaan, että elämä ja kuolema olivat yksin Herran kädessä.
-Sen jälkeen seurasi lyhyt virsi, ja niin oli valtaava jumalanpalvelus
-lopussa, ja seurakunta palasi pappilaan syömään aamiaista.
-
-Huhu ylhäisen vieraan tulosta oli kulkenut edeltä; uteliaisuus ja
-tavallinen halu valittaa hätäänsä oli houkutellut pappilaan kaikki
-ne, jotka suinkin kynnelle kykenivät.
-
-Kaikki pyysivät puhutella ritaria, ja hän vastasi, että hän tahtoi
-illalla kuulla, mitä heillä oli sanottavaa; nyt oli hänellä
-tärkeämpää tehtävää.
-
-Monet olivat tulleet jo edellisenä päivänä; he etsivät suojaa
-talleista, vajoista, aitoista, mistä suinkin löysivät. Nämä ja toiset
-äskensaapuneet seurasivat mukana kirkkoon; he kyselivät uteliaina,
-mitä nyt tuli tapahtumaan, ja pysyivät varovasti loitolla.
-
-Sillaikaa kuin pappilassa haukattiin aamiaista, kasvoi väkijoukko yhä
-ulkona.
-
-"Jos he syövät, eivät he tule pian", virkkoi joukossa muuan nälkäinen
-raukka.
-
-"Sitä sinä et tekisi", vastasi toinen.
-
-"En niin kauan kuin on vielä jotakin syömättä", myönsi edellinen.
-
-"Minä ihmettelen, miltähän tuntuu olla oikein kylläinen", virkkoi
-muuan kalpea, hoippuva poikanen.
-
-"Riippuu siitä, onko vyöllä nälkävyö vai ei", vastasi joku toinen.
-
-"Mitähän kuningas syöneekään?"
-
-"Tietysti vain rasvaa!"
-
-He lipoivat ohuita, kylmän sinertämiä huuliaan; nälkäinenkin voi
-kustantaa itselleen sen nautinnon, että ajattelee herkkuja ja puhuu
-niistä.
-
-Mutta nyt aukenivat pappilan portit ja sieltä tulivat ritari ja pappi
-ja heidän jälestään kaikki nuoret ratsumiehet, kaikki puettuina
-yksinkertaisiin takkeihin.
-
-Pihalla oli kokonainen kasa lapioita, ritari tarttui ensimäiseen ja
-sitten kukin omaansa. Sitten lähdettiin suurelle aukealle kentälle,
-joka oli kirkkomäen alapuolella.
-
-Kansa katseli ihmeissään ja seurasi äänetönnä jälestä.
-
-Nuoret työmiehet jakautuivat kolmeen ryhmään, jotka kukin ottivat eri
-haudan luomisen osalleen; ritarikin teki monta pontevaa lapionpistoa
-milloin yhdellä, milloin toisella lapiolla.
-
-"Jos olisin saanut syödäkseni, kaivaisin yhtä hyvin kuin joku
-noistakin", virkkoi joku katselijain joukosta.
-
-"Niin, raajat heikot nälkäisellä, vahvat kyllin syönehellä."
-
-Mutta kukaan ei kysellyt, mitä haudoilla tarkoitettiin.
-
-Sentähden oli hämmästys yleinen, kun pappi kääntyi
-välinpitämättömään, kalmankalpeaan, kaksikymmenvuotiaaseen
-nuorukaiseen, joka oli heittäytynyt märälle maalle ja huojuttelihe
-edestakaisin katsellen toimitusta.
-
-"Kuinka monta teiltä on kuollut, Olli Pietarinpoika?"
-
-"Kaikki tyyni", vastasi poika mielipuolen tavoin hymyillen; "isä ja
-äiti ja kolme tyttöä ja veli ja pikku tyttönen ja kissa ja porsas".
-
-"Seitsemän siis!" sanoi ritari ja kääntyi nuoreen parveen, joka
-alasluoduin silmin kuunteli, mitä hänellä oli heille sanottavaa.
-
-Pappi jatkoi pojalle: "Tahdotko tulla mukaan, niin lähdemme heitä
-noutamaan?"
-
-"He eivät tahdo enää ruokaa", vastasi tämä.
-
-"Eivät, se on totta, mutta he tahtovat päästä lepoon."
-
-"Mihin sitten?"
-
-Pappi viittasi hautaan.
-
-"Niin, he tahtovat sinne!" sanoi poika ja alkoi luikkia kohden
-kotiaan.
-
-Pappi ja ritari seurasivat häntä. Asemiehet olivat arvalla
-määränneet, keiden heistä oli lähdettävä mukaan; niitä oli kymmenen,
-puolet parvesta.
-
-Perille töllin luo saapuessa astui pappi edeltä ja avasi oven
-päästääkseen raitista ilmaa sisälle; onneksi oli yhtä kylmä sisällä
-kuin ulkonakin ja ruumiit olivat jäätyneet.
-
-Seitsemän ruumista, nuoria ja vanhoja hujanhajan, makasi penkeillä
-ympäri kodan seiniä; vanhemmat makasivat eläinten nahoilla, nuorilla
-oli ainoastaan heiniä alusinaan. Pata riippui kuten tavallisesti
-haahloissaan räppänän alla, mutta pitkiin aikoihin ei tuli enää
-ollut tuprunnut kivien välissä kurjalla maalattialla; jälellä oli
-ainoastaan vaaleaa tuhkaa, ei mitään hiiliä eikä kekäleitä. Näytti
-kuin kuolleet olisivat olleet siitä kummissaan, sillä kun kukaan ei
-vaivautunut sulkemalla heidän silmiään, tuijottivat kiillottomat
-katseet tulijoita vastaan.
-
-"Nyt he tulevat, äiti", huudahti Olli ja painoi kasvonsa kuolleen
-naisen kasvoja vasten, ikäänkuin tahtoen kuiskata jotakin hänelle.
-
-Ritari hillitsi kauhun, joka hänet valtasi, ja otti kuolleen miehen
-vahvoille käsivarsilleen. "Seuratkaa minua!" sanoi hän ja poistui
-kodasta.
-
-Asemiehet eivät kauan miettineet, kukin otti taakkansa, ja nouseva
-aurinko katseli varmaankin kummallisinta kulkuetta, mitä oli
-milloinkaan nähnyt.
-
-Mutta kansa seurasi jälestä, hiljaisena, hartaana ja aivan kuin ei
-uskoisi omia silmiään.
-
-Mutta ruumissaatonkin valtasi tunne hetken tärkeydestä; ensimäinen
-vaarantunto väistyi rajattoman säälin tieltä; he tunsivat täyttävänsä
-kristillisen velvollisuuden, ei ainoastaan kuolleita, vaan eläviäkin
-kohtaan.
-
-Perille saapuessaan havaitsivat he haudan verhotuksi sisältä
-kuusenhavuilla. Jokainen laski alas raskaan taakkansa, ja siellä he
-nyt makasivat tyyninä ja turvassa vieretysten. Olli seisoi haudan
-reunalla ja nyökytteli heille päätänsä.
-
-Silloin pappi avasi käsikirjansa.
-
-"Maasta olet sinä tullut, maaksi olet sinä jälleen tuleva", luki hän
-heittäen kolme lapiollista multaa. Sitten hän aloitti hautausvirren,
-johon kaikki ympärillä seisovat yhtyivät.
-
-Kun juhlallinen toimitus oli päättynyt, tarttuivat asemiehet
-lapioihinsa luodakseen haudat umpeen, mutta kaksikymmentä kättä otti
-ne heiltä.
-
-"Antakaa meidän tehdä se, se kuuluu meille", huusivat he.
-
-"Tuokaa tänne kuolleenne, niin me hautaamme heidät kaikki", huusi
-ritari.
-
-Ja he menivät ja toivat kuolleensa läheltä ja kaukaa. Pelko oli
-kadonnut; mitä maan päällikkö ja hänen asemiehensä olivat tehneet
-ennen heitä, sen uskalsivat he tehdä jälestä, ja niin saatiin sinä ja
-seuraavana päivänä haudatuksi kolmesataa ruumista.
-
-Mutta ritari kustansi ruumiinkantajille ilmaisen ruuan, ja kun raskas
-päivätyö oli lopussa, sanoi hän heille, että he saavat voudilta apua,
-mutta hän luotti siihen, etteivät he nyt, kun hän oli näyttänyt tien,
-tule sortumaan koetuksissa, vaan miehekkäästi kestämään taistelut.
-Loppu riippui useimmassa tapauksessa perimmältään heistä itsestään.
-
-He kenties eivät häntä ymmärtäneet, mutta hän oli osoittanut olevansa
-heidän ystävänsä; hänen miehekäs päättäväisyytensä oli karkoittanut
-heidän pelkonsa, ja sentähden täytyi olla oikein, mitä hän kerran
-oikeana piti.
-
-Niinpä he lupasivat vointinsa mukaan noudattaa hänen käskyjään, ja
-jos hän kerran heitä tarvitsi, saattoi hän kyllä luottaa siihen,
-etteivät ne häntä pettäisi. Lähtiessä ympäröi ratsumiesparven sankka
-kansanjoukko, ja papin ja kaikkien siunaamina he kiitivät kohden
-uusia seikkailuja.
-
-Mutta kuinka erilaisella mielellä! Kuolema tuntui näistä nuorista
-miehistä melkein menettäneen otansa, sillä olihan se säästänyt heitä
-kaikkia, kenties heidän tekemiensä hyvien töiden tähden.
-
-Matka jatkui pohjoiseen ja sitten länttä kohden. Ritari tiesi, että
-lähempänä merta oli kuolevaisuus pienempi, mutta hänelle oli sanottu,
-että rutto raivosi hurjasti Satakunnassa, ja sinne hän suuntasi
-matkansa. Pienen retkikunnan lisäksi oli otettu yrtintuntija, mies,
-joka lisäksi oli pappi.
-
-Kaniikki Werner oli Linköpingistä lähetetty kirkollisissa asioissa
-äskennimitetyn tuomiorovastin Henrik Vennen luo Turkuun. Tämä, joka
-suuresti mieltyi taitavaan, vaatimattomaan nuoreen mieheen, pyysi
-häntä jäämään sinne talveksi, ja hän oli taipuvainen siihen, kun
-tuomiokapituli antoi suostumuksensa.
-
-Kulovalkeana levisi Turun kaupunkiin huhu hengenvaarallisesta
-seikkailumatkasta, jolle Erik Turenpoika lähti.
-
-Kaikki ihmettelivät, useimmat paheksuivat hanketta. Mutta nuori
-kaniikki ilmoitti heti tuomiorovastille aikovansa rientää ritarin
-jälkeen ja tarjota hänelle palvelustaan. Rovasti teki vastaväitteitä,
-mutta Werner pysyi päätöksessään ja oli jo lähtenyt taipaleelle, kun
-levisi sanoma siitä, mitä Naantalissa oli tapahtunut. Se kiiti itään
-ja länteen, etelään ja pohjoiseen, sitä levittivät kerjäläiset ja
-raajarikot, jotka urrivat oikoteitä läpi metsien etsien kaukaisista
-kylistä niukkaa ravintoaan, se liiteli lasten huulilta tuulen
-siivillä, ja varmaankin ilmattaret kulettivat sitä mukanaan, sillä se
-kulki kuin voittokulu ritarin edellä.
-
-Useammissa paikoin Satakuntaa oli jo ryhdytty huolehtimaan ruumiiden
-hautaamisesta, toisissa riitti ritarin saapuminen taivuttamaan kansaa
-siihen. Lääkärin läsnäolo oli täällä tarpeempaan, ja hänen luja
-tahtonsa, joka ei tiennyt mistään esteistä, kun oli jotakin vietävä
-perille, sai muutamat nuoret asemiehet häntä auttamaan valvoessa
-sairasten hoitoa, kun taasen toiset ritarin keralla valvoivat
-ruumiiden kuletusta ja hautaamista.
-
-Tavallisesti viipyivät he päivän kylässään. Arpakapula pantiin
-edeltäpäin kiertämään ympäri pitäjän, ja kaikki saapuivat, ketkä
-pääsivät ja kykenivät. Kansaan vaikutti syvästi tämä astuminen alas
-kansan luo, ryhtyminen omin käsin auttamaan heidän hätäänsä. Eräässä
-vanhassa lähdekirjassa sanotaan, ettei kukaan maanpäämies ole koskaan
-tehnyt niin muistettavaa kuninkaankulkua kuin tämä jalo ritari, herra
-Erik Turenpoika, mutta sentähden ei olekaan ketään niin itketty ja
-kaivattu kuin häntä.
-
-Ei ritari eivätkä asemiehet väsyneet toiminnassaan, niin rasittava
-kuin se olikin. Jälkimäisetkin alkoivat yhä paremmin käsittää sen
-suuren merkityksen; he eivät harjoittaneet ainoastaan laupeuden
-työtä, oli kysymyksessä herättää kokonainen kansa uinailevasta
-horrostilasta, herättää se täyteen tajuntaan, elämään ja toimintaan.
-Heitä ei enää tarvinnut määräillä sinne eikä tänne; kylään saavuttua
-hajautuivat asemiehet nopeasti kaikille tahoille, tuntia myöhemmin
-he kokoontuivat ja tekivät ilmoituksensa, määrättiin tarpeelliset
-toimenpiteet ja ryhdyttiin niihin heti. Pastori ja nimismies
-olivat aina käsillä, eikä ollut mahdotonta hankkia lääkkeitä eikä
-elintarpeita, kun ritari käski.
-
-He viipyivät kaksi viikkoa Satakunnassa. Sen jälkeen suunnattiin
-retki Hämeeseen.
-
-Sanoma ritarin tulosta oli lähetetty sinne jo edeltäpäin, ja häntä
-kummastutti, etteivät lähettiläät palanneet, mutta vielä suurempi
-oli hämmästys, kun ensimäinen suuri kylä, johon he saapuivat, näytti
-aivan autiolta. Pappila oli sulettu, ja kun he avasivat portin,
-ei talosta löytynyt ainoatakaan elävää olentoa. Samoin kodissa ja
-pirteissä; mutta niistä levisi kauhea löyhkä, ruumiit olivat jo
-ehtineet mädätä.
-
-Asemiehet vetäytyivät yhteen ryhmään, edessä oleva työ tuntui heistä
-ylen vastenmieliseltä.
-
-Sillävälin kulkivat ritari ja kaniikki kodasta kotaan, vakuuttautuen
-siitä, että laita oli kaikkialla samoin.
-
-Nuorten keskeiset neuvottelut eivät olleet vieneet mihinkään
-tulokseen. Risto, Kurt ja Olavi olivat ainoat, jotka olivat
-tarttuneet lapioon. Toiset seurasivat vitkaan jälestä.
-
-"Heittäkää pois lapiot ja tarttukaa soihtuihin!" huusi ritari. "Ne
-kurjat eivät ole tahtoneet haudata kuolleitaan, heidän talonsa ja
-kotinsa joutukoon siis heidän polttoroviokseen. Pistäkää tuli kylän
-kaikkiin nurkkiin!"
-
-"Se tehdään!" huudettiin kaikilta tahoilta, ja muutamissa minuuteissa
-oli käsky täytetty.
-
-"Mutta kirkko?" kysäisi kaniikki.
-
-Ritari loi silmänsä siihen. Hänen synkkä katseensa ei suinkaan
-kirkastunut uutta, upeaa rakennusta nähdessään. "Mitä he siellä
-lienevätkin oppineet, niin ei ainakaan rakkautta manallemenneitä eikä
-huolenpitoa eloonjääneitä kohtaan. Säästäkööt liekit kirkkoa, jos
-tahtovat, minä ja meikäläiset emme sitä tee."
-
-Tuli tarttui kaikkialle kauhistuttavalla nopeudella, mitään esteitä
-ei sen tielle asetettu, liekit räiskyivät ja rätisivät vanhoissa,
-milloin tuohella, milloin nahalla tai saralla vuoratuissa kodissa,
-ne leimahtelivat ulos ja sisälle, ylös ja alas lahoja salkoja,
-jotka muodostivat kodan luurangon, ne riehuivat kuin raivoavat
-kostottaret, kunnes vihdoin hurjassa piirikarkelossaan hävittivät
-kaiken maata myöten. Toiset taasen matelivat vitkaan pitkin ruumiita.
-Ne nuoleksivat kalpeat kasvot tulipunaisiksi, väliin syljeksivät
-ja hyljeksivät niitä, mutta eivät kuitenkaan lakanneet työstään,
-ennenkuin kuolleet olivat muuttuneet vaaleaksi tuhkaksi. Tuohi
-ja vaate liehui hilpeästi, nahka kutistui ja käpristelihe kuin
-hornanhenkien kynsissä, sitten luhistui kaikki kasaan, liekkien
-kielekkeet yhtyivät yhdeksi ainoaksi, joka nousi kohden pilviä, mutta
-liekki veti toistaan, ja niin näytti koko kylä yhdeltä ainoalta
-tulimereltä.
-
-Ritari ja hänen seurueensa olivat eräältä mäeltä katselleet kamalaa
-kuvaa. Silloin kuului metsästä kauhun huuto, sieltä syöksyi esiin
-miehiä, naisia ja lapsia hyvinkin muutamiin satoihin. Useimmat
-pakenivat niin nopeasti kuin voivat, toiset paiskautuivat maahan,
-repivät tukkaansa, valittivat ja vaikeroivat.
-
-Ritarin suostumuksella meni Werner rinnettä alaspäin heidän
-luoksensa, mutta he eivät olleet häntä näkevinään.
-
-"Nouskaa!" käski hän muuatta vanhaa miestä, joka parkui ja voivotteli
-pahemmin kuin muut.
-
-"Oletteko tulleet ottamaan meidät hengiltä?" kysyi tämä epätoivon
-puuskassaan.
-
-"Emme, vaan jos mahdollista pelastaaksemme henkenne."
-
-"Polttamalla vähät tavaramme ja kotimme?"
-
-"Jättääksenne meidät nääntymään metsän petojen sekaan?"
-
-"Miksi olette tulleet tänne?"
-
-"Emmekö ole kyllin onnettomia ennestään?"
-
-"Mitä se teitä liikuttaa, hautaammeko kuolleemme vai ei?"
-
-"Tai kuolemmeko niiden keralla!"
-
-"Kuulkaahan!" huudahti Werner. "Ei, ei!" kirkui joukko jos
-mahdollista entistäänkin pahemmin. "Me emme tahdo kuulla mitään."
-
-"Menkää tiehenne!"
-
-"Meidän on kostettava!"
-
-"Niin, tehkäämme se!"
-
-Puukot vedettiin tupestaan, kirveet kohotettiin. Mutta silloin seisoi
-ritari heidän joukossaan. "Kädet alas!" käski hän, ja niin mahtavalla
-äänellä hän puhui, niin ankara ja uhkaava oli sanoja seuraava
-katse, että joukko totteli heti. "Missä on pappinne?" kysyi hän. He
-katsoivat epäröiden toisiinsa. "Kutsukaa hänet heti tänne!"
-
-"Hän ei tule."
-
-"Sitten tahdon minä mennä hänen luoksensa. Seuratkaa kaikki minua!"
-
-Ritari meni metsää kohden, ympärillään nuori parvensa ja koko
-väkijoukko jälessään.
-
-Oli helppo käsittää, ettei heidän pesäpaikkansa voinut olla kaukana,
-ja ritari toivoi jälkien näyttävän hänelle tien.
-
-Sattuma kuitenkin laati niin, että Olavi tunsi erään nuoren poikasen,
-joka kaksi kertaa oli ollut Viipurissa vierailleiden kerjäläisparvien
-mukana. Poikakin tunsi hänet.
-
-"Minä voin tehdä sinut onnelliseksi!" kuiskasi hän salavihkaa pojalle.
-
-"Älä kysy minulta!" sanoi tämä.
-
-"Saat tulla olemaan Viipuriin."
-
-"Se ei ole totta!"
-
-"Pyhän neitsyen nimessä!"
-
-"He tappavat minut!"
-
-"Lähde mukanamme täältä."
-
-"En, minä tulen jälestä."
-
-"Milloin?"
-
-"Niin pian kuin voin."
-
-"Itään vai länteen?"
-
-"Suoraan pohjoiseen."
-
-"Kuinka pitkältä?"
-
-"Sataneljäkymmentä askelta."
-
-"Ja siellä?"
-
-"Vuorenseinä."
-
-"Sitten!"
-
-"Menkää sen ympäri!"
-
-"Ja sitten?"
-
-"Suuri, yksinäinen puu..."
-
-"Puu..."
-
-"Peittää luolan suuta."
-
-"Montako siellä on?"
-
-"Kymmenen."
-
-"Vetäydy takaisin!"
-
-Silmänräpäyksen kuluttua kuiskasi Olavi Kurtin korvaan: "Onko sinulla
-hyvä muisti?"
-
-"Pane koetteelle!"
-
-"Sano ritarille: suoraan pohjoiseen sataneljäkymmentä askelta,
-vuorenseinän toisella puolen on puu, joka peittää luolan suuta,
-siellä on kymmenen henkeä."
-
-Kurt kantoi ritarin vaippaa, hän antoi sen tälle, samalla salavihkaa
-suorittaen tehtävänsä. Oltiin nyt aivan metsän reunassa.
-
-Ritari laski sataneljäkymmentä askelta.
-
-Siinä oli vuorenseinä.
-
-Kun hän kääntyi, näki hän hämmästyksen ja pelästyksen kuvastuvan
-yksinkertaisen joukon kasvoilla, ja hän ajatteli, että saattoi
-olla hyvä, jos he uskoivat yliluonnollisten voimain olevan hänen
-vallassaan.
-
-Luolan suuta ei ollut vaikea löytää, mutta kun ritari taivutti
-syrjään sitä peittävät oksat, syöksyi kansa polvilleen ja kaikki
-huusivat yhdestä suusta:
-
-"Jumala!"
-
-Mitä olikaan hänellä enää pelättävää!
-
-"Mene!" sanoi hän etumaiselle. "Kutsu ulos kaikki kymmenen, tahdon
-puhutella heitä teidän ollessanne läsnä."
-
-Tämä oli toinen ihme. He lankesivat uudestaan polvilleen ja
-huudahtivat:
-
-"Jumala!"
-
-Sen jälkeen täytettiin hänen käskynsä, mutta kesti kauan, ennenkuin
-kutsutut tulivat.
-
-Ritari oli nojautunut muuatta suurta puuta vasten, kymmenen asemiestä
-seisoi hänen kummallakin puolellaan ja Werner hänen vasemmalla
-puolellaan.
-
-Vihdoin tuli pappi ulos, häntä seurasi nimismies, ruotumiehet ja
-muutamia vanhoja isäntiä.
-
-Vaikkakin pappi näytti sangen kalpealta, oli hänen ulkonäössään ja
-olennossaan jotakin rohkeaa ja erityisesti uskonkiihkoista. Hänen
-katseensa oli kiinnitettynä ristiin, jota hän kantoi edessään, ja hän
-jupisi lakkaamatta:
-
-"O pyhä Maria!"
-
-Hänen tarkoituksensa näytti olevan ainoastaan kulkea ohi ritarin,
-toiset seurasivat häntä.
-
-"Kunnianarvoisalla isällä on oikeus mennä, mutta kaikki muut
-pysähtyvät tänne!" huudahti Erik herra.
-
-Silloin kohotti pappi ristin. "Enemmän täytyy kuulla Jumalaa
-kuin ihmisiä," sanoi hän. "Olen kutsunut heidät rukoukseen ja
-hartaushetkeen."
-
-"Se saa lykkäytyä toiseen päivään."
-
-"Ei, ei! Nyt on hetki käsissä!"
-
-"Ette näytä tietävän, että olen maan päämies."
-
-"Kadotettu olette, sillä olette polttanut kirkkomme ja tehnyt Herran
-kansan kodittomaksi."
-
-"Siitä, että olen antanut kirkon palaa, vastaan hänen armonsa
-arkkipiispan edessä. Mutta nämä kuuluvat käskyvaltani alle, ja
-jolleivät he noudata käskyjäni, eroitan heidät heti omastani ja
-valtion palveluksesta. Sitten saavat he olla luonanne niin kauan kuin
-haluavat."
-
-Nämä sanat tekivät melkein tenhoisan vaikutuksen; nimismies ja
-ruotumiehet vetäytyivät muun kansanjoukon luo, ja isännät seurasivat
-jälestä.
-
-Papin silmät leimahtivat vihasta, mutta hänkin pysähtyi vähän matkan
-päähän.
-
-Nimismies kutsuttiin.
-
-"Ettekö ole saanut käskyjäni, että ruumiit on haudattava?" kysyi
-ritari.
-
-"Olen, ankara herra", vastasi hän langeten ritarin jalkoihin.
-
-"Miksei niitä ole toteltu?"
-
-Muutamat isännät, samat, jotka olivat tulleet papin jälestä, astuivat
-esiin. "Siitä olemme vastuussa me", sanoivat he.
-
-"Sitten -- jos puhuttelen teitä!" huusi ritari vihastuneena. "Nyt on
-näiden vastattava."
-
-"Mitä voin koko kansaa vastaan?" sammalsi nimismies.
-
-"Miksi ette kutsunut lain kättä avuksi?"
-
-"En uskaltanut."
-
-"Miksi?"
-
-Hän heitti aran katseen pappiin. "Sieluni autuuden tähden", änkytti
-hän.
-
-"Eihän ole mahdollista, että te, arvoisa isä, olette estänyt
-viranomaisia täyttämästä velvollisuuttaan."
-
-"Herra on julistanut rangaistustuomionsa tälle syntiselle kansalle,
-ja voi sitä, joka asettuu hänen tahtonsa ja käskyjensä tielle",
-pauhasi pappi.
-
-"Vastustus tulee siis teidän taholtanne", keskeytti ritari
-kummissaan. "Kuinka kauan olette ollut tässä seurakunnassa, arvoisa
-isä, ja mikä on nimenne?"
-
-Kysymys ei näyttänyt olevan papin mieleen, sillä hänen poskilleen
-häivähti puna, mutta hän vastasi yhtä urhakasti: "Herra ei laske
-tunteja ja päiviä, vaan ainoastaan tekoja, jotka tehdään Hänen pyhään
-nimeensä."
-
-Ritari heitti asemiehiinsä merkitsevän, kysyvän katseen
-kuunnellessaan papin sanoja. Se oli varoitus, joka ei suinkaan jäänyt
-kaikilta huomaamatta, sillä nuori aatelismies Niilo Klaunpoika
-vetäytyi Olavin kera salavihkaa muiden taakse ja lähestyi pappia.
-
-"Olette epäilemättä oikeassa, mutta kun minulla ei ole aikaa kuulla
-teidän luettelevan kaikkia suurtöitänne, lienee soveliainta, että
-laskette aikaa tavallisen päivämitan mukaan."
-
-"Minulle on tuhannen vuotta kuin yksi päivä, sanoo Herra!" huudahti
-kunnianarvoisa isä.
-
-"Milloin kuoli entinen pappinne?" kysyi ritari kääntyen kansaan.
-
-"Älkää sanoko, hän voi käyttää sitä vahingoksenne!" huusi pappi.
-
-Ja seurakunta pysyi vaiti.
-
-"Jollei hän ole ollut täällä kauemmin kuin korkeintaan kaksi
-kuukautta, sanon minä, että hän on petturi", huudahti ritari, "sillä
-parisen kuukautta sitten kävi Viipurissa venäläinen lähetystö, heidän
-mukanaan oli muutamia ruotsalaisiakin, ja ellen pahoin erehdy, oli
-tämä juuri muuan heistä".
-
-Pappi hätkähti, ja kansa katsoi epäröiden milloin häneen, milloin
-ritariin.
-
-"Se joka polttaa kirkkoja, voi myös ahdistaa Herran palvelijaa",
-huusi pappi hurjasti; "mutta taivaan tuli ja leimaus on iskevä hänen
-syntiseen päähänsä. Seuratkaa minua, lyökäämme hänet maahan ja..."
-
-Mutta samassa tunsi hän, että vahvat käsivarret tarttuivat häneen;
-ylväys väistyi ankaran pelästyksen tieltä. Suu liikkui, mutta ei
-kyennyt änkyttämään sanaakaan ilmoille.
-
-"Viekää hänet syrjemmälle", käski ritari, "mutta pitäkää häntä
-silmällä".
-
-Oli niin hiljaista, että saattoi kuulla oksan putoamisen; kaikkien
-silmät olivat kiintyneet häneen, joka niin ihmeellisesti tiesi kaiken.
-
-"Kuinka hän on tullut tänne?" kysyi ritari.
-
-"Kunnianarvoisa pappimme oli kuollut; hän sanoi, että hänen armonsa
-arkkipiispa oli hänet lähettänyt."
-
-"Ja hänkö teille on sanonut, ettei tautia vastaan ole mitään apua?"
-
-"Uskoimme niin ennenkin."
-
-"Mutta hän on vahvistanut teitä uskossanne."
-
-"Kansalle voi antaa anteeksi, mutta ei näille!" sanoi ritari kääntyen
-ruotumiehiin ja nimismieheen.
-
-"Armoa, armoa!" rukoilivat nämä.
-
-Mutta hän kääntyi jälleen kansaan. "Olen polttanut teidän kotinne",
-sanoi hän. "Mutta niissä ei voinut asua, ja nyt olette vapautuneet
-tartunnasta. Kirkkokin joutui liekkien uhriksi, mutta minä lähetän
-teille rakennusmestarin ja kustannan uuden Herran temppelin,
-jossa todellinen pappi ja kristilliset sanankuulijat kokoontuvat
-jumalanpalvelukseen."
-
-"Ja kotamme ja pirttimme?"
-
-"Ne saatte itse rakentaa uudestaan. Menkää voudin luo, viekää hänelle
-terveisiä minulta ja pyytäkää nöyrästi häneltä apua, jota hän on
-luvannut antaa."
-
-"Ankara herra, hän ei anna mitään."
-
-"Hän antaa, sanon minä!"
-
-"Me menemme -- teidän sanojenne johdosta."
-
-"Vielä sananen. Kirkonrakentaja tulee tänne tänä kesänä; ken silloin
-on muokannut ja kylvänyt maansa, hän saa lehmän."
-
-Syntyi aika riemu! Nytkös ryhdytään työhön täydellä puhdilla!
-
-Ritarilla oli täysi työ päästessään kansasta eroon. Sen jälkeen
-tuli nimismiehen ja ruotumiesten vuoro; nämä eroitettiin armotta
-viroistaan ja oli heidät neljän asemiehen vartioimina lähetettävä
-voudin luo. Ritari sanoi asemiehille, että heillä oli vapaa valta
-sitten jatkaa matkaansa Viipuriin tai palata hänen luoksensa.
-
-Mutta he tunsivat sellaista ihailua lähentelevää kiintymystä
-ritariin, että heistä olisi ollut nöyryyttävää palata ennenkuin
-hän tuli heidän eturinnassaan. He pyysivät sentähden tehtävänsä
-täytettyään palata takaisin hänen luoksensa, ja heidän toivomukseensa
-suostuttiin.
-
-Ritarin kehoituksesta oli Werner kuulustellut vankia. Tämä tunnusti
-kuuluvansa bernhardiinien munkkikuntaan; mitään papillista arvoa ei
-hänellä ollut. Maisteri David Kockin kanssa oli hän mennyt Venäjälle
-ja sittemmin palausmatkalla eronnut hänestä Uudellamaalla. Hän oli
-tullut yksin tänne, ja kun täällä ei silloin ollut pappia, piti hän
-kristillisenä tekona ryhtyä vaalimaan tätä eksyksissä harhailevaa
-laumaa. Hänen luja vakaumuksensa oli, että rutto oli Herran
-rangaistus eikä kenelläkään ollut oikeutta etsiä parannuskeinoa sitä
-vastaan. Tosin oli hän ehdottanut ruumiiden hautaamista, mutta kun
-siihen yleensä oltiin vastahakoisia, taipui hän virran mukaan.
-
-Kun levisi sanoma, että ritari monien asemiesten kanssa matkusti
-ympäri maata haudaten kuolleet, silloin päättivät seurakuntalaiset
-väistyä tieltä; he eivät tahtoneet ottaa osaa jumalattomuuteen, mutta
-eivät myöskään estää häntä.
-
-Ainoa, mitä pappi sanoi katuvansa, oli se kiivaus, jolla hän oli
-vastannut ritarin oikeudettomiin syytöksiin, mutta tämän piti hänen
-mielestään juuri todistaa hänen syyttömyyttään.
-
-"Uskotteko te sitä?" kysyi ritari kaniikilta.
-
-"Tunnustan, etten sitä tee."
-
-"Onko teillä perusteita?"
-
-"Ei päteviä."
-
-"Antakaa kuulla!"
-
-"Hänen levottomasti harhaileva katseensa, alituiseen uudistettu
-kysymys, pääseekö hän vapaaksi, vaikkei oikeastaan ole mitään, mistä
-häntä voisi syyttää."
-
-"Jääköön yöksi tyyntymään. Emme voi jatkaa matkaamme ennenkuin
-huomenna."
-
-"Meillä on täällä kostea yösija", väitti Werner lempeästi vastaan.
-
-"Kirkko on siksi säilynyt, että luulen voivamme majoittua sinne.
-Kenttäpulloihin on tuskin koskettukaan, ja jos tunnen oikein
-uskollisen Olavini, on hän kyllä pitänyt huolta eväistämme."
-
-Niin hän olikin, ja pikaisen aterian jälkeen lähti koko parvi
-kirkkoon etsiäkseen yölepoa.
-
-Vangitun munkin vastalauseista huolimatta sidottiin hänen kätensä
-ja jalkansa; kun hänestä sen jälkeen katsottiin oltavan varmat,
-määrättiin hänen lepopaikkansa toisista kappaleen loitommalle.
-
-Väsymys ja viini yhdessä vaivuttivat tyyneen ja syvään uneen.
-Päivänsäde, joka pisti ritarin silmiin, herätti hänet. "Olemme
-nukkuneet liian pitkään!" huusi hän ja hypähti äkkiä pystyyn.
-
-Toiset seurasivat esimerkkiä, ja koko parvi oli pian jalkeilla.
-
-"Vanki? Missä on vanki?" huusi Werner.
-
-Kaikki juoksivat luo.
-
-Poissa!
-
-Kuinka se oli tapahtunut, sitä arvailtiin puolin jos toisinkin. Oliko
-joku tullut ulkoa sisälle; se ei tosin ollut mahdotonta, kun ei
-kerran ollut mitään salpaa.
-
-Tai olisiko joku sisältäkäsin?
-
-Epäluulon tunne hiipi nuorten mieliin. Olisiko heidän joukossaan joku
-petturi?
-
-Ritari oli ottavinaan asian keveästi. "Vahinko ei ole suuri", sanoi
-hän hymyillen; "kuka sitä paitsi tietää, emmekö tavoita karkuria
-tiellä".
-
-"Jollei vain..."
-
-"Ajatelkaas, jos hän..."
-
-Lauseita ei sanottu loppuun, mutta kun kukin meni ottamaan hevostaan,
-näyttäytyi, että Olavin hevonen oli poissa. Hän siitä aivan vimmastui.
-
-"Älä ole olevinasi, kun kerran olet itse antanut sen hänelle."
-
-Olavi ei kääntänyt päätänsäkään, hän tunsi äänen; puhuja oli Pentti
-Åbjörninpoika, asemiehistä ainoa, jonka kanssa hän ei koskaan voinut
-päästä sopuun.
-
-"Varo itseäsi", kuiskasi hän. "Voi sattua omaan nilkkaasi."
-
-Onneksi oli mukana varahevonen, jonka Olavi voi ottaa, mutta se
-liikkasi.
-
-Ritari näytti tavallista vakavammalta. Hän kannusti hevostaan, mutta
-viittasi Wernerin rinnalleen.
-
-"Mitä sanotte tästä?"
-
-"Meidän on pidettävä tarkoin silmällä."
-
-"Ketä?"
-
-"Olavista menen takaukseen."
-
-"Kiitos!" vastasi Erik herra ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Mikään
-ei olisi surettanut minua enemmän kuin että tarvitsisi epäillä häntä."
-
-"Mutta täällä on muitakin."
-
-"Tuntisin huonosti Olavin, jollei hän pitäisi heitä silmällä."
-
-Sama unelias välinpitämättömyys, jota Hämeenlinnan vouti oli
-osoittanut keskustellessaan Erik herran kanssa, ilmeni läänissä
-kaikissa hänen alustalaisissaankin. Tulen ja polton pelko tosin ajoi
-ruumiita hautaamaan, ennenkuin ritari ehti tulla toisiin pitäjiin,
-mutta tämä pelon synnyttämä toimeliaisuus oli siksi unenpöpperöistä,
-että kansa siitä varmaan piankin oli vaipuva entiseen horrostilaansa.
-
-Mutta voimakas henki kykenee tempaamaan muitakin mukaansa ja
-herättämään nukkuvia, ja koskaan ei hänen työnsä ole aivan turha.
-Kun Erik Turenpojan mahtava ääni kajahti kokoontuneen väkijoukon
-korviin, näytti hän heistä joltakin korkeammalta ilmestykseltä; se,
-että hän oli tullut pitkät taipaleet puhuakseen heille, valistaakseen
-ja auttaakseen heitä, herätti muutamissa sieluissa, joita ei aivan
-ollut kauhu lamauttanut, uinailevan käsityksen ihmisarvostaan. Hän ei
-tullut omasta eikä heidän ymmärtääkseen kenenkään muunkaan puolesta,
-vaan ainoastaan pelastaakseen ja auttaakseen heidät joutumasta
-tykkänään perikatoon. Siihen he tosin olivat valmiit, mutta jos
-heität kurjimmankin raukan mereen ja ojennat hänelle pelastavan käden
-samana hetkenä kuin hän on vajoamaisillaan pohjaan, niin hän tarttuu
-navakasti siihen; niin rakas on elämä, kenties rakkain sille, jolla
-on vähimmän menetettävää.
-
-Sitä paitsi sanoi hän heille, että he saisivat apua -- voudilta,
-joka ei koskaan ennen ollut heistä välittänyt. Mutta ritari hallitsi
-häntä ja muita vouteja koko maassa, hänen sanansa täytyi siis merkitä
-jotakin, ja se sytytti elämänhalun kipinän untelojen rinnoissa.
-Kenties ei kohtalon tuomio ollut peruuttamaton; kenpä tiesi, oliko
-heidän perikatonsa aivan välttämätön.
-
-Ja niin tuli ritarista heidän kohtalonsa; ensiksikin sentähden, että
-hän neuvoi heille, mihin heidän oli mentävä saadakseen jauhoja,
-nauriita. Sitten sentähden, ettei hän pelännyt tautia, antoi heille
-lääkkeitä ja määräsi niiden käyttämisestä. Vihdoin olivat he hänessä
-tavanneet jonkun, joka välitti heistä; se oli kuin valonpilkahdus
-heidän elämässään, ja sentähden kannatti elää.
-
-Tämä vaikutus ei tosin ulottunut kaikkiin; niin karussa kivikossa
-ei moni siemen nouse oraalle, mutta muutamat tekevät sen kuitenkin,
-ja kun niiden tähkä on kypsynyt, alkavat ne siroitella siemeniä
-vuorostaan nekin.
-
-Suunnilleen näin kuuluivat Wernerin sanat ritarille, kun tämä omasta
-mielestään turhan työnsä jälkeen jatkoi väsyttävää matkaansa.
-
-Syvää suruaan, joka Erik Turenpojan sielua kalvoi, oli hän tähän
-asti koettanut voittaa kaikin voimin, mutta samalla kuin matkan
-vaivat alkoivat käydä yhä tuntuvammiksi, valtasi hänet vähitellen
-alakuloisuus, jota oli mahdoton voittaa.
-
-Vanhalta ukko Karhuiselta, linnanvartialta, saapui tosin kirjeitä ja
-viestejä; niistä hän sai tietää, että Gunilla rouva ja lapset voivat
-hyvin, että linnassa muutenkin olivat asiat oikealla tolallaan, että
-venäläiset käyttäytyivät siivosti ja että jokunen kalastajavene oli
-uskaltanut vesille jäälauttojen sekaan, mutta ei mitään enempää; oli
-ikäänkuin hän pitäisi kirjettä kädessään eikä voisi murtaa sinettiä,
-ikäänkuin seisoisi talon edessä, jonka sisällä hänen rakkaimpansa
-oli, ja huomaisi portin lukituksi eikä pääsisi sisälle.
-
-Kohta Viipurista lähtönsä jälkeen oli ritari kirjoittanut Gunillalle
-vakavan kirjeen, muistuttaen tälle siitä häväistyksestä, jonka tämä
-oli tahtonut hänelle saada aikaan ja joka ikäänkuin ihmeen kautta
-oli kääntynyt hänen vastustajiaan kohtaan. Vakaumuksestaan luopumaan
-ei häntä voinut saada edes rakkautensa Gunillaan; mutta juuri tämän
-rakkauden tähden hän kysyi puolisoltaan, eikö tämä tahtonut jättää
-kaikki riitakysymykset raukeamaan; sillä kun hän oli vannonut
-uskollisuutta ruotsalaiselle miehelle ja seurannut häntä hänen
-isänmaahansa, oli tämä nyt heidän molempain maana eikä vaimon sopinut
-houkutella miestänsä siitä luopumaan.
-
-Gunilla rouva ei jäänyt vastauksen velkaan. Ritari sai sen jo
-Turussa. Hän kirjoitti, että rakkaus Tanskaan oli juurtunut lujasti
-hänen sieluunsa; yöt ja päivät hän suri sitä, että se mies, jolle
-hän oli vannonut uskollisuutta, oli pettänyt laillisen kuninkaansa.
-Mielellään hän antaisi henkensä, jos saisi herransa palaamaan
-velvollisuuksiinsa, ja joka hetki hän rukoili pyhää neitsyttä
-valaisemaan hänen pimitettyä sieluaan. Mutta jos tämä ei välittänyt
-hänen rukouksistaan ja kyynelistään, silloin tiesi hän kyllä,
-kumpi voima jäi vallitsevaksi, vaikkapa hänen sielunsa silloin
-pakahtuisikin.
-
-Ritari havaitsi selvästi, että kirjeessä oli vieras käsi osallisena,
-mutta kenen? Sen tappion jälkeen, jonka isä Tobias oli kärsinyt,
-saattoi se tuskin olla hänen; joku toinen oli saanut vaikutusvallan,
-Gunilla salli itseään vedettävän yhä kauemmas hänestä.
-
-Hyödyttömäin sanojen vaihtaminen ei ollut ritarin mieleen, hän tyytyi
-sentähden niihin tietoihin, joita ukko Karhuinen hänelle lähetti;
-tämä sai ankaran käskyn pitää tarkoin silmällä niitä vieraita, jotka
-pyysivät pääsyä linnaan.
-
-Mutta sisimmässään oli hän vielä epävarma, kummalle puolelle
-kallistuisi. Maan asema näytti hänestä äärimäisen arveluttavalta,
-ja mitä enemmän hän mietti, sitä edullisemmalta hänestä näytti
-liittyminen Hannu kuninkaaseen.
-
-Ja Gunillan ilo! Hän tunsi hänen käsivartensa kaulassaan, katseli
-samoihin suloisiin, ilmeikkäihin silmiin, jotka niin monta kertaa
-olivat rakkaudella silmäilleet häneen; mutta mitä kovempaa kiusausta
-hän tunsi taipumiseen, sitä tarkemmin hän punnitsi syitä ja
-vastasyitä.
-
-Viime aikoina oli Werner melkein alituiseen hänen rinnallaan, ja ne
-hetket, joita ei tarvittu virkatehtäviin, käytti ritari mielellään
-keskusteluun hänen kanssansa.
-
-Nuori mies, joka oli opiskellut Linköpingin koulussa, oli tällöin
-usein nähnyt ja lopulta tullut persoonallisesti tuntemaan tohtori
-Hemming Gaddin. Hän kertoi tämän innostavasta kaunopuheisuudesta,
-joka hänen mielestään kuitenkin johtui enemmän ajatuksen selvyydestä
-kuin sen syvyydestä, mutta ennen kaikkea vakaumuksen lämmöstä, joka
-hälvensi kaikki epäilykset.
-
-"Hän on tanskalaisvihaaja?" sanoi ritari.
-
-"Äärimmilleen. Hänen on mahdoton nähdä tai uskoa olevan ainoaakaan
-hyvää ominaisuutta siinä kansassa. Olen kuullut monta kertaa hänen
-sanovan, että hänelle olisi helvetti pahimmillaan, jos hän kuolemansa
-jälkeen joutuisi yhteen pelkkien tanskalaisten kanssa."
-
-"Pappi ei hän ainakaan ole."
-
-"Paljon enemmän soturi ja merimies; mutta hänellä on rinnallaan mies,
-jolla on kaikki ne hyvät ominaisuudet, jotka kuuluvat papille."
-
-"Hänen nimensä?"
-
-"Isä Johannes, köyhä pappi Suomen Lapista, luullakseni; ainakin on
-hän monta kertaa sanonut ikävöivänsä sinne takaisin, mutta elektus ei
-tahdo sitä sallia; hän sanoo, että isä Johanneksen mukana kaikkoaisi
-hänen hyvä enkelinsä hänen luotansa. Kuitenkin on joku toinen, joka
-luullakseni tarvitsee häntä paremmin."
-
-"Ja hän on?"
-
-"Vanha arkkipiispa."
-
-"Jaakko herra?"
-
-"Isä Johannes kutsutaan tuontuostakin hänen luoksensa; sanotaan sen
-tapahtuvan silloin, kun hänen armollaan on liian kovia ahdistuksia.
-Kukaan muu kuin hän ei voi niitä tyynnyttää."
-
-"Täällä Suomessa liikkuu hänestä monenlaisia huhuja."
-
-"Isä Johannes ei näytä koskaan muulloin niin kiihtyneeltä kuin
-palatessaan piispan luota."
-
-"Te näytätte tuntevan olosuhteet hyvin?"
-
-"Minä aloin jo pikku poikana käydä isä Johanneksen asioilla, sitten
-pani hän minut kouluun ja luki väliin kanssani; kaikesta, mitä olen
-oppinut, on minun kiittäminen häntä."
-
-Nuoren kaniikin silmissä kimmelsivät kyyneleet, ja hän jupisi
-itsekseen: "Pyhä neitsyt häntä suojelkoon ja varjelkoon!"
-
-"Sanokaa minulle", virkkoi ritari äänetönnä mietittyään, "kuinka
-voimme tietää, ovatko mielipiteemme riippuvaiset salaisimmista
-toivomuksistamme?"
-
-"Luulen, että voimme sen tietää edellyttämällä vastakohtaa."
-
-"Kuinka tarkoitatte?"
-
-"Puhuimme äsken Ruotsista ja Tanskasta. Jollen puolla unionia
-vakaumuksesta, ei minun pitäisi tehdä sitä luvattujen etujenkaan
-tähden."
-
-"Niin kyllä, mutta se ei vastaa kysymykseen."
-
-"Niin tapahtuu, jos otaksun, että mainitut edut lankeaisivat minulle
-siinä tapauksessa, että kaikin voimin toimin unionia vastaan."
-
-Ritari ei vastannut, mutta hän silmäili mietteissään eteensä.
-
-Retki Hämeenmaan läpi oli likipitäen suoritettu, ja Erik herra
-aikoi juuri suunnata matkansa Raaseporia kohden, kun hänen neljä
-asemiestään saavuttivat hänet, mukanaan useita ruotsalaisia
-miehiä, jotka toivat kirjeitä ja terveisiä. Oli saapunut muutamia
-ruotsalaisia laivoja, ne olivat ankkuroidut Raaseporin saaristoon,
-ja valtionhoitaja Svante Niilonpoika kutsui herra Erik Turenpoikaa
-saapumaan sinne.
-
-"Onko Svante herra mukana laivassa?"
-
-"Ei, mutta häntä odotetaan ensiksi tulevalla laivalla?"
-
-"Sanokaa, että minua estävät tärkeät tehtävät, mutta saavun niin pian
-kuin se on mahdollista."
-
-Lähettiläät saivat palata vieden tämän vastauksen. Erik herra epäröi,
-hän ei voinut vielä tehdä päätöstään. Pieni retkikunta sai levähtää
-Hämeenlinnassa muutamia päiviä, jollaikaa ritari neuvotteli asioista
-äskennimitetyn voudin kanssa; väliajoilla sulkeutui hän huoneeseensa
-eikä ottanut ketään puheilleen muissa kuin tärkeissä maan asioissa.
-
-Mutta joka päivä toimitettiin messuja hänen huoneessaan ja vakoileva
-uteliaisuus kertoi, että hän usein oli vajonneena rukouksiin.
-
-Kolmantena päivänä, kun retkikunnan oli jälleen lähdettävä
-liikkeelle, lähestyi Olavi ritaria ja sanoi puoliääneen: "Pentti
-Åbjörninpoika ei ole mukanamme."
-
-"Eikö häntä ole kutsuttu mukaan?"
-
-"Hän lähti eilisaamuna kaupungista."
-
-"Ilmoittamatta syytä?"
-
-"Salaa."
-
-"Ilmoittakaa minulle, kun hän palaa."
-
-Matkaa ei suunnattu Raaseporiin, vaan Karjalaan. Ritari oli ollut
-poissa lähemmäs kolme kuukautta, ja meriliikkeen avautuessa oli hänen
-aivan välttämättä oltava kotona.
-
-Sitä paitsi hän tiesi, etteivät Karjalassa suinkaan olleet asiat
-paremmin kuin muissa osissa maata. Suomalainen itsepäisyys esiintyi
-sitä taipumattomampana, mitä useampia lyöttäytyi yhteen, ja täällä
-oli asutus taajin.
-
-Suotuisammat, kuivemmat säät olivat täällä kuten kaikkialla osaksi
-hillinneet taudin raivoamista, eikä tartunnan vaara ollut enää
-yhtä suuri kuin ennen, mutta kuolevaisuus oli yhteen aikaan ollut
-hirvittävä. Monet talot ja töllit oli kuolema lakaissut autioiksi, ja
-vielä elävät näyttivät siltä, kuin pian seuraisivat manalle menneitä.
-
-Ritarin käskystä oli jokaiseen pitäjään lähetetty elintarpeita ja
-siementä.
-
-Mutta kun kansa kuuli, ettei viljaa saatu käyttää leipään,
-kieltäytyivät he ottamasta sitä vastaan.
-
-Saapuessaan huomasi ritari, että kaikki maa oli muokkaamatta, missään
-ei ollut sitä lapio tai aura koskettanut, ja pitäjänaitat olivat
-jyviä täytenään.
-
-Rahvas kutsuttiin kokoon.
-
-He tulivat, kuoleman kalpeus kuopalleen painuneilla kasvoillaan,
-vanhentuneina ennen aikojaan; koko väestöön näytti kuuluvan
-ainoastaan nälinkuoliaita.
-
-Se oli kauhistava näky, ja ritarin suuttumus suli syvimpään sääliin.
-Kuka saattoi odottaa, kuka vaatia työtä näiltä?
-
-Silloin astui Werner esiin, kirkastuksen kimmellys loisti hänen
-silmistään, kun hän kohotti ne kohden taivasta ja huudahti:
-"Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Herraa!"
-
-Ja hän kiitti kestetystä ajasta, koetuksista, kärsimyksistä, kaikesta
-siitä katkerasta ja tuskallisesta, jota oli kohdattu elämässä; se
-oli lähetetty parannukseksemme, meitä nöyrryttämään; ja jos se on
-täyttänyt tarkoituksensa, jos se on tosiaankin meitä nöyrryttänyt
-ja parantanut, on se koituva meille mitä suurimmaksi siunaukseksi.
-Silloin on kevätpäivä ja kevään lämpö, samalla kuin se lahjoittaa
-maan hedelmällisyyttä, antava myös kovasti koetelluille ihmisille
-uutta terveyttä ja uusia voimia.
-
-"Ei, ei!" jupistiin ympärillä.
-
-"Katsokaas", sanoi Werner ottaen maasta jyvän, "kuka voi käsittää,
-miten tämä pieni siemen voi muutamien kuukausien kuluttua synnyttää
-monta samanlaista itsestään, ja kuitenkaan ei kukaan teistä sitä
-epäile. Hän, joka antaa maan kasvullisuuden ja ruokkii taivaan
-linnut, eikö hän pitäisi huolta ihmisestä, omasta kuvastaan? Älkää
-sentähden epäilkö, tiehensä alakuloisuus, tarttukaa lapioihin; sanon
-teille, että Herra on antava teille voimia siihen."
-
-He katsoivat kysyvästi toisiinsa, mutta kukaan ei liikahtanut
-paikaltaan.
-
-"Noutakaa lapiot tai näyttäkää edes missä ne ovat, sen ainakin
-voitte!" huusi Kurt.
-
-Ritari oli sillävälin puuttunut puheihin muutamain isäntäin kanssa,
-jotka itsepintaisesti pyysivät saadakseen käyttää jyviä mielensä
-mukaan.
-
-Ritari vastasi heille, että pieni osa oli jauhatettava ja jaettava
-heille.
-
-Mutta he vaativat itsepäisesti kaikkia.
-
-"Osaatteko kaivaa?" kysäisi muuan poikanen Kurtin huudon johdosta.
-
-"Lapiot tänne, sittenpähän näet!"
-
-"Antakaa meille lapiot!" huusivat kaikki asemiehet.
-
-Ritari astui äkkiä kokoontuneen väkijoukon luo. "Se teistä", sanoi
-hän, "nuori tai vanha, mies tai nainen, joka tunnin kuluessa kaivaa
-suurimman kuopan maahan, saa heti paikalla minulta kaksi kokonaista
-äyrityistä, ken ehtii toisena, hän saa yhden ja kolmas järjestyksessä
-puoliäyrityisen."
-
-Nyt huomattiin liikettä väkijoukossa. "Mutta", jatkoi ritari,
-"ken tekee työtä neljä tuntia ja ehtii enimmän, hän saa kymmenen
-äyrityistä, ken kaivaa kolme tuntia ja ehtii enimmän, saa seitsemän,
-kaksi tuntia kaivanut ja enimmän ehtinyt saa neljä äyrityistä.
-Koettakoon ken haluaa."
-
-Nyt eivät enää tulleet tuumailut kysymykseen, kaikki riensivät
-hommaan niin pian kuin kynsistä kerkesi, ja ritari pani asemiehensä
-valvomaan järjestystä, kehoittamaan kansaa työssä, ylistämään ahkeria
-ja elähyttämään hitaita.
-
-Kuinka muuttuneilta he näyttävätkään tullessaan takaisin; he
-muistuttivat valekuolleita, jotka ovat heränneet uuteen elämään;
-ainoakaan ei ollut jäänyt pois kilpaottelusta, kaikki unelmoivat
-kymmenestä äyrityisestä, jotka saattoi ansaita neljässä tunnissa, ja
-jokainen toivoi olevansa se onnellinen.
-
-Kansa jaettiin ryhmiin, joilla kullakin oli katsastusmiehensä. Merkin
-saatuaan alkoivat kaikki samalla kertaa.
-
-Oli omituista nähdä, kuinka kaivaminen kävi siihen määrätyllä
-yhteismaalla. Voimat olivat tosin heikot, mutta ne ikäänkuin
-terästyivät työssä, ja kestävyys, sitkeys ansaitsi ihailua. Ritari
-kulki joukosta toiseen, kellään ei ollut aikaa puhua tai kohottaa
-katsettaan, kymmenen äyrityistä loisti heitä vastaan, he ajattelivat
-ainoastaan niitä, elivät ainoastaan ne voittaakseen.
-
-Vihdoin oli ensimäinen tunti lopussa. Annettiin sovittu merkki.
-
-"Me kaivamme neljä tuntia!" huudettiin aivan kuin yhdestä suusta ja
-työtä jatkettiin.
-
-Hiki tippui heidän otsiltaan, se oli samalla kertaa surullinen ja
-ilahuttava näky.
-
-Silloin kuului kirkaisu, läpitunkeva, vihlaiseva.
-
-Ei ollut ainoatakaan, joka ei nojannut lapioonsa ja kuunnellut
-kauhuissaan.
-
-"Valmyra!" mutisivat he.
-
-Ritari ja asemiehet kääntyivät katsomaan metsänreunaan, mistä
-kirkaisu kuului.
-
-Se uudistui vielä kerran, mutta silloin olivat jo lapiot liikkeessä;
-oli ikäänkuin tahdottaisiin ottaa takaisin aika, joka oli hukattu.
-
-Pitkä, roteva nainen tuli nopeasti näkyviin. Hänellä oli
-karkeakankainen musta puku, joka valui syville laskoksille hänen
-ympärilleen; päässään oli hänellä myssy, jaloissaan tuohivirsut,
-lonkallaan samoin tuohikontti.
-
-"Olkaa kirotut te, jotka ette noudattaneet neuvoani!" huusi hän
-kohottaen käsivartensa. "Enkö ole sanonut teille, että työ on synti,
-synti, jonka tähden saatte kärsiä kaikki helvetin tuskat!"
-
-"Kymmenen äyrityistä, kymmenen äyrityistä!" jupisi kansa, mutta
-kukaan ei uskaltanut katsoa tietäjättäreen.
-
-"Kuka olet?" kysyi ritari mennen nopeasti häntä vastaan.
-
-"Valmyra!" vastasi hän ylpeästi.
-
-"Miksi tahdot estää kansaa työstä?"
-
-"Sentähden, että työaika on lopussa."
-
-"Ei niin kauan kuin he tarvitsevat leipää."
-
-"Tarvitsevatko kuolleet syödäkseen?"
-
-"Sinäkö siis olet heille uskotellut, että heidän on pian kuoltava?
-Mutta sanon sinulle, että jos vielä kerrankaan uudistat tämän
-uhkauksen, ei täällä ole ainoatakaan, joka ei eläisi sinua kauemmin."
-
-"Olette tosin mahtava, herra Erik Thurenpoika, mutta sanon teille,
-ettei Valmyran henki ole teidän käsissänne."
-
-"Paljoa suuremmassa määrin kuin näiden henki on sinun käsissäsi."
-
-"Ja ettekö usko, että vaikka valta tällä hetkellä onkin teidän, on se
-huomenna taasen minun?"
-
-"Minä voin estää sen."
-
-"Kytkekää Valmyra kahleihin, sitokaa hänet vahvoin köysin, ne
-katkeavat kuin hämähäkin kinot tuulen ensi henkäyksessä! Et sinä eikä
-kukaan vaimosta syntynyt voi hänelle mitään!" Ja hän katsoi ylöspäin
-ikäänkuin odottaisi merkkiä taivaasta.
-
-Lähinnä seisovat kuuntelivat tarkkaavaisesti, kansassa havaittiin
-lisääntyvää levottomuutta; jopa muutamat heittivät lapionsakin
-käsistään.
-
-"En tahdo sinulle mitään pahaa", sanoi ritari. "Mutta en myöskään
-salli, että asetut tielleni toimissani."
-
-"Olette sokea ja sokeain taluttaja!" huudahti nainen. "Ihmiset
-päättelevät vain siitä, mitä näkevät silmillään, mutta he eivät
-käsitä salattuja tarkoituksia."
-
-"Ettekö tiedä, Valmyra, että ritari pelasti pikku Sakkonne kuolemasta
-verenvuotoon jouhipaidan väkäsien repimänä?" kysyi Olavi.
-
-Eukon poskilla häivähti puna. "Kyllä, tiedän sen!" vastasi hän.
-"Sentähden en sanokaan enää mitään kansalle! Jatkakaa vain hyödytöntä
-työtänne! Hän on pelastanut tyttäreni pojan hengen, sentähden
-tapahtukoon hänen tahtonsa!"
-
-"Ja linnanvartian on käsketty pitää huolta Sakon kasvatuksesta."
-
-"Tiedän senkin!" huudahti eukko. "Ja sentähden on Sakko kerran
-uhraava henkensä hänen puolestaan. Mutta katsokaa... katsokaa...
-kaksi pientä käärmeen sikiötä matelee Sakon jälestä ja tahtovat
-pistää hänen kantapäähänsä; hän ei näe niitä, mutta hän on ne näkevä,
-sanon sinulle, että hän on kerran ne keksivä."
-
-Taasen kuului merkki, että toinen tunti oli kulunut, mutta työhalu
-pysyi yhä samana ja ritari kulki ympäri kansan keskuudessa.
-
-"Mitä tarkoitatte käärmeensikiöillänne?" kysyi Olavi.
-
-"Ne piiloutuvat joko pöllönnaaman taa tai pitkään papinkaapuun."
-
-"Isä Tobias?"
-
-Eukko naurahti hiljaa.
-
-"David maisteri kenties?"
-
-"Leijona on eläinten kuningas!"
-
-"Siksi ei se pelkääkään."
-
-"Viisautta ei hänelle ole suotu!"
-
-"Ketä väkevän tarvitsee pelätä?"
-
-"Tiikeriä!"
-
-"Minä kyllä pidän silmäni auki!"
-
-"Hän sitoo ne!"
-
-"Eikö sitten ole mitään apua?" kysyi Olavi, joka tietämättään joutui
-taikauskoisen pelon valtoihin.
-
-"Jumala sen tietää!"
-
-Ritari oli tullut takaisin. "Valmyra!" sanoi hän. "Tule pappilaan
-illalla, haluan sinua puhutella."
-
-"Minä tulen", vastasi hän ja meni takaisin metsään.
-
-Mutta kun kuului merkki kolmannen tunnin päättymisestä, silloin
-panivat useat lapionsa pois, he eivät jaksaneet enää kauemmin.
-
-Ainoastaan parisenkymmentä jatkoi, niiden joukossa lähes
-viisikymmenvuotias nainen; hän ei kaivanut ainoastaan syvemmälle,
-vaan jäntevämmin kuin kukaan muu; oli kuin hänen sielunsa autuus
-olisi riippunut hänen joutumisestaan muiden edelle.
-
-Ritari, Werner ja melkein kaikki asemiehet seurasivat häntä
-tarkkaavaisesti, oli ainoastaan muuan nuori poika, joka saattoi
-kilvoitella hänen kanssaan voitosta.
-
-Vihdoin oli tunti lopussa; hän se oli voittanut! Kun öljy on lopussa,
-sammuu lamppu, ja nainen oli vaipunut maahan, missä hän makasi
-liikkumatonna ja näköjään tunnotonna.
-
-Werner omisti hänelle kaiken huolenpitonsa sillaikaa kuin palkinnot
-määrättiin ja jaettiin. Kun se oli tehty, kysyivät ne, jotka eivät
-olleet saaneet mitään, eikö naisen voitto ollut jaettava heidän
-keskensä.
-
-Mutta silloin nainen hätkähti, avasi silmänsä ja viittasi kahteen
-pieneen poikaressuun, jotka seisoivat vierellä käsitysten ja
-katselivat häntä. "Lapsenlapseni... viekää heidät täältä!" Vielä
-rukoileva katse, ja hänen elämänsä oli päättynyt.
-
-Mutta ritari viittasi rahvaalle kaivettua maata; he olivat itse
-kumonneet väitteensä, etteivät he voineet tehdä mitään. Se voitto,
-jonka nyt olivat vain muutamat saaneet osakseen, oli paljon
-runsaammassa määrin koituva jokaiselle, joka tahtoi tehdä työtä.
-
-Vielä kerran sanoi hän heille, että oli pidetty huolta
-välttämättömistä elintarpeista ja siemenviljoista, nyt oli heidän
-oma asiansa käyttää niitä hyväkseen, ja pontevin sanoin hän kehoitti
-heitä työhön.
-
-"Mutta Valmyra on sanonut..." jupisivat he.
-
-"Ja Valmyra on puhunut totta", keskeytti ritari vilkkaasti. "Ken ei
-enää usko Jumalan ja pyhän neitsyen voimaan ja apuun, hän kulkee
-varmaa perikatoa ja kuolemaa kohden; ken taistelee viimeiseen saakka,
-hän voittaa kaatuessaankin. Katsokaa tätä naista, hän ei uhrannut
-viimeisiä voimiaan itsensä, vaan jälkeläistensä tähden, ja totisesti
-ei hän ole tehnyt sitä turhaan; menkää ja tehkää tekin samoin, ettekä
-te ole jäävä palkatta. Olen varma siitä, että Valmyra on ensimäinen
-ennustamaan menestystä toimillenne!"
-
-Mutta myöhempään illalla, kun Valmyra saapui pappilaan, kysyi ritari
-häneltä:
-
-"Miksi ennustat maan perikatoa?"
-
-"Luen sen tähdistä."
-
-"Luet väärin!"
-
-Eukko katsoi tutkivasti häneen. "Voiko sitten jalopeura sysätä
-skorpionin radaltaan?" kysyi hän pidättäen henkeään.
-
-"Se voi Herran avulla!"
-
-"Vaikkapa rapu ja vesimieskin asettuisivat sen tielle, ja neitsyt,
-neitsyt!"
-
-"Eikö neitsytkään ole sille suosiollinen?" kysyi ritari levottomin
-aavistuksin.
-
-"Ne ovat liian kaukana toisistaan! Vesimies pimittää jalopeuran, rapu
-katkaisee neitsyen tien, skorpioni sylkee myrkkyään, ja siitä syntyy
-kulkutauteja ja kuolemaa!"
-
-"Mutta taivaan merkit muuttuvat!"
-
-"Kun tulee uusi taivas ja uusi maa?"
-
-"Ei, nykyiselläkin taivaalla. Nyt tahdon minäkin ennustaa tulevia
-asioita. Sateen jälkeen antaa Jumala auringon paistaa; tämän tautien
-ja hädän ajan jälkeen on Suomen kansalle koittava uusi rauhan ja
-hyvinvoinnin aika."
-
-"Kumpiko vaakakuppi on raskaampi? Kuka on ystävä, kuka vihollinen?
-Siitä on kysymys!"
-
-"Niin, siitä on kysymys!" toisti ritari raskaasti huoaten.
-
-"Vesimies on kietoutunut sumuun, se ei näytä mitä kantaa kilvessään,
-mutta kun päivä paistaa sumuun, välkkyy se sateenkaaren väreissä ja
-heittää kajastuksensa laajalle ympärilleen..."
-
-"Kenties tännekin?"
-
-"Joutsimiehen nuolet eivät kanna niin kauas, että voisivat sumun
-hälventää, mutta jollei jalopeura ole varuillaan, voivat ne sattua
-sen sydämeen."
-
-"Jalopeura on siis lähellä kaatumistaan?"
-
-"On lähellä menettää, mitä pitää rakkaimpanaan."
-
-"Kuinka hän voi pelastaa sen?"
-
-Valmyra oli kauan vaiti. Hän istui pitkällä rahilla loimuavan
-takkavalkean ääressä ja kohenteli tuontuostakin kekäleitä
-kohennuskepillä, jota piteli käsissään. Hän ei kohottanut päätänsä
-ritaria puhutellessaan, oli kuin hän lukisi hiilloksesta vastaukset
-ritarin kysymyksiin.
-
-"Jumala yksin voi tutkia sielujen syvyydet!" vastasi hän. "Rapu pani
-alttiiksi oman rintansa antaakseen Valmyralle ne jalot helmet, jotka
-hän kätki; skorpioni lähetti hänelle kultansa, ja niin suostui hän
-vihdoin..."
-
-"Pettämään isänmaansa?"
-
-"Kohtalo on jo julistanut sen tuomion!" keskeytti eukko kiihkeästi.
-"Mutta povariakka sääli nuorta naista, joka seuraa rapua, näkemättä,
-että se kulkee takaperin, ja joka itkien ja vaikeroiden ottaa
-skorpionin myrkkyä surmatakseen herransa."
-
-Erik Turenpoika tunsi mielensä yhä levottomammaksi; hän ei ollut
-epätietoinen siitä, että eukko puhui Gunillasta. Tämä oli siis
-turvautunut povariämmään; mihin hän sitten pyrki?
-
-"Mihin hän tarvitsi povariakan apua?" kysyi ritari levottoman
-tutkivasti.
-
-"Ken on epävarma, hän kysyy neuvoa moneltakin, mutta harvoin
-oikealta."
-
-"Sanoithan, että hän tahtoi surmata herransa."
-
-"Ainoastaan hänen uskonsa ja omantuntonsa!"
-
-"Se on likipitäen samaa."
-
-"Siksi on hän tuskissaan ja hädissään!"
-
-"Oletko tullut sanomaan tätä minulle?"
-
-"Olette ollut hyvä pikku Sakkoa kohtaan, eikä Valmyra ole
-kiittämätön."
-
-"Osoita siis minulle se kehoittamalla kansaa työhön. Sanon sinulle,
-että on tuleva uusi, parempi aika. Älä ota lahjoja, Valmyra; jos
-tarvitset ruokaa ja leipää, niin tule Viipuriin!"
-
-Eukko nousi rahiltaan ja oli melkein yhtä pitkä kuin ritarikin.
-"Olette totisesti jalopeura", sanoi hän. "Ja väkevä levittää voimaa
-ympärilleen, mutta katsokaa eteenne, vaara on ansan tavoin jalkojenne
-edessä." Erik Turenpoika oli aikansa lapsi, sentähden kysyi hän:
-"Voitko antaa minulle varoitusmerkin?"
-
-"Silloin kun täyttyy rakkain toiveenne!"
-
-"Jätän kohtaloni Herran haltuun!" huudahti ritari. "Ja nyt eroavat
-tiemme!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Matkaa jatkettiin läpi Uudenmaan; kaikkialle oli maine ehtinyt edeltä
-ja kertonut, kuinka kansa taipui ritarin tahdon mukaan, kuinka hänen
-sanansa ja käskynsä riittivät palauttamaan heille menettämänsä
-työtarmon ja kuinka korkeammat voimat olivat hänen apunaan. Pelko
-ja kunnioitus, jota hän herätti, sai kansan tottelemaan, ja kuta
-pitemmälle hän matkusti maata, sitä taipuisammin olivat voudit ja
-rahvas mukautuneet hänen käskyihinsä.
-
-Oltiin jo toukokuussa; ritari tuli yhä lähemmäksi Viipuria, josta
-tiedot olivat viime aikoina olleet sangen niukat.
-
-Riennämme sinne hänen edellään, kiireimmiten ottaaksemme selkoa
-sikäläisistä olosuhteista.
-
-
-
-
-2.
-
-KAVALLUS.
-
-
-Mihin isä Tobias ei pystynyt, se onnistui David maisterille; hän
-herätti Gunillan mielessä sen uhman tunteen, joka uinailee jokaisessa
-naissielussa. Loukattu turhamaisuuskin voi antaa sille sytykettä
-joksikin aikaa, mutta kun uskonkiihko tulee polttoaineeksi, leimahtaa
-liekki kuluttavaksi tuleksi.
-
-Hiljainen, viaton Gunilla, joka tähän asti oli elänyt ainoastaan
-herralleen ja lapsilleen, hän kantoi nyt salaisia tuumia vastustaa
-kaikkia Erik herran hankkeita, mikäli ne olivat ristiriidassa Tanskan
-etujen kanssa. Tien tähän viitoitti hänelle David maisteri. Hän kävi
-salaa Viipurissa monta kertaa ritarin ollessa poissa, mutta Elsa piti
-huolen, ettei linnanvartia saanut siitä tietoa eikä siis ritarikaan.
-
-Kirje, jonka Gunilla rouva oli kirjoittanut herralleen, oli tosin
-maksanut hänelle monet katkerat kyyneleet, mutta se oli ilmaus hänen
-sisimmistä ajatuksistaan ja hän oli vakuutettu siitä, että mitä
-pontevammin hän esiintyi, sitä uskottavampaa oli, että ritari antaisi
-myöten.
-
-Millainen oli nyt se suunnitelma, jonka David maisteri oli laatinut
-hänelle?
-
-Ei enempää eikä vähempää kuin että koko Viipurin linna oli nostettava
-kapinaan!
-
-Tämä olisi tapahtuva levittämällä huhuja Hannu kuninkaan rakkaudesta
-kansaan, hänen hyvistä tarkoituksistaan ja hänen surustaan
-suomalaisten alamaistensa luopumisen johdosta.
-
-Mutta ei siinä kyllin; jaettiin salavihkaa olutta ja viiniä ikäänkuin
-hänen lähettämänään.
-
-Seurauksena tästä havaittiin yhä enemmän myötätuntoa tanskalaisia
-kohtaan. Miehistö oli tähän asti yhtä vähän kuin alempi päällystökin
-ottanut selkoa, mihin puolueeseen he oikeastaan kuuluivat. Herra Erik
-Turenpoika palkkasi heidät, ja he olivat velkapäät taistelemaan ketä
-vastaan hän tahtoi; mutta nyt tarjoiltiin ylimääräisiä makupaloja,
-nyt tehtiin loistavia lupauksia; sentähden sai jokainen äkkipäätä
-oman ajatussuunnan ja useimmat olivat tätä nykyä tanskanmielisiä.
-
-Ei voinut viipyä kauan, ennenkuin ukko Karhuinen sai siitä vihiä.
-
-Hän ajatteli kirjoittaa ja ilmoittaa siitä herralleen, mutta Elsa
-sanoi, että se voisi antaa aihetta ankariin muistutuksiin häntä
-itseään kohtaan, sillä hänen asiansahan oli valvoa sellaisia asioita,
-ja niin ei asiasta tullut mainituksi.
-
-Idästä ja lännestä saapui kertomuksia ritarin retkestä. Etäisyys
-antoi niille ihmeellisyyden vivahduksen; hän näytti Herran
-profeetalta, joka kykeni tyrmistyneet herättämään eloon.
-
-Siitäkös riemuittiin ja ylpeiltiin ja monet maljat tyhjennettiin
-jalon ritarin, herra Erik Turenpojan, Hannu kuninkaan uskollisen
-alamaisen kunniaksi.
-
-"Kuka puhuu moista?" kysyi ukko Karhuinen.
-
-"Kuka puhuu muuta?" tokaisi kysytty.
-
-Gunilla rouva oli ilosta suunniltaan; hänen urhonsa oli tehnyt nämä
-suurtyöt, hän oli valloittanut Suomen ja tuli jättämään sen sitten
-laillisen herransa haltuun. Sillä kuinka voisi ritari vastustaa omaa
-sydäntään ja hänen rukouksiaan ja kansaa, joka hänen saapuessaan
-yhdistäisi hänen nimensä kuninkaan nimeen?
-
-Gunilla tosin vapisi herransa hengenvaaran tähden; vihollinen, jota
-vastaan hän taisteli, oli vaarallisempi kuin minkä kohtaa avoimessa
-taistelussa, mutta Gunilla, joka kenties osasi parhaiten pitää
-arvossa herransa ylevämielistä toimintaa, ei epäillyt, että pyhä
-neitsyt kuulee hänen rukouksensa ja lähettää enkelinsä suojelemaan
-rakastettua miestä.
-
-Sitten saapui ruotsalainen laiva tuoden kirjeitä ja viestejä
-valtionhoitajalta. Linnanrouva ei edes suvainnut ottaa heitä vastaan,
-hän puolustautui sillä, että hänen herransa oli poissa, ja neuvoi
-heitä purjehtimaan Raaseporiin, jossa he luultavasti tapaisivat
-ritarin.
-
-Laiva purjehti sinne ja laski saaristoon. Lähettiläät nousivat maihin
-ja yhtyivät sattumalta neljään asemieheen, joiden seurassa he etsivät
-Erik herran käsiinsä. Hänen epäröimisensä ja vihdoin kieltäytymisensä
-tulemasta laivalle aiottuun kohtaukseen herätti epäluuloja
-kavalluksesta.
-
-Tiedämme, että Pentti Åbjörninpoika heti sen jälkeen katosi; hän meni
-kiireimmiten Viipuriin vieden tämän tärkeän, ilahuttavan uutisen.
-
-Mutta kaikki eivät sitä ottaneet vastaan samalla tyytyväisyydellä.
-Katarina Niilontytär oli ruotsalainen, ei ainoastaan syntyperältään,
-vaan mieleltäänkin, ja häntä suretti niin syvästi, kun Erik
-Turenpoika oli pettänyt sanansa, ettei hän tahtonut sitä uskoa. Sen
-sanoi hän Gunilla rouvallekin.
-
-Mutta tämä selitti, että hänen herransa oli tehnyt ainoastaan
-velvollisuutensa kuningastaan ja häntä kohtaan.
-
-"Silloin sanon teille", huudahti neitsyt, "että niin totta kuin
-olenkin pitänyt Erik herraa mainioimpana ritarien seassa ja teitä
-kadehdittavan onnellisena, yhtä syvälle on hän nyt vajonnut
-silmissäni."
-
-"Entä minä sitten?" kysyi Gunilla rouva.
-
-"Kun kuva katoaa, mitäs silloin sen varjostakaan?"
-
-"Tietäkää, neitsyt, että juuri tämä varjo on saanut hänet kääntymään."
-
-"Sitä pahempi teille molemmille, jos hän on tullut siksi, mitä te
-olitte...! Mutta en usko sitä; se olisi alentavaa niin uljaalle
-ritarille."
-
-"Ettekö luule minun tietävän, että olette rakastanut jaloa herraani!"
-huudahti Gunilla harmista kuohuen. "Riippuu hänestä itsestään,
-teenkö niin vähin vastakin", vastasi Katarina hymyillen ja poistui
-rouvantuvasta, jossa keskustelu oli tapahtunut.
-
-"Ja tämän uskaltaa hän minulle sanoa vasten kasvoja! Petätkö sinäkin
-minua, Anna?"
-
-Anna Sparre heittäytyi hänen syliinsä ja vakuutti, ettei hän
-ymmärtänyt Katarinaa; mitä häneen itseensä tuli, rakasti hän Gunillaa
-niin suuresti, että tahtoi hänen tähtensä mielellään muuttua
-tanskanmieliseksikin.
-
-"Luulen melkein, että se olisi hyvin mieleen Sten herralle", lisäsi
-hän punastuen.
-
-"Sten herra ja minä olemme aina vetäneet yhtä köyttä," sanoi Gunilla
-rouva, "ja minua ilahuttaa suuresti, jos teistä tulee pari".
-
-Tästä keskustellessaan unhoittivat he pian Katarinan, ja tämä meni
-yliskamariinsa ja viittasi salavihkaa Elsaa seuraamaan itseään.
-
-"Oletko herrallesi uskollinen?" kysyi hän.
-
-Elsa punastui. "Minä tottelen kaikkia!" vastasi hän.
-
-"Yhtä mielelläsi?"
-
-"Hm, en juuri niin!"
-
-Katarina avasi erään laatikon ja otti sieltä helminauhan. "Tahdotko
-tämän?" kysyi hän.
-
-"Kyllä, mielelläni!" Tytön silmät loistivat mieliteosta.
-
-"Olethan herrallesi uskollinen?"
-
-"Kuinkas muuten niin jalolle ritarille!"
-
-"Ja Gunilla rouvalle?"
-
-"Hän on kaunis ja hyvä."
-
-"Ja isällesi?"
-
-"Hänhän on isä!"
-
-"Entä isä Tobiaalle?"
-
-Elsa hymyili pilkallisesti. "No, jotakuinkin!"
-
-"Oletapas nyt, Elsa, etteivät nämä tahdo samaa; ketä tottelisit
-silloin?"
-
-"Hm, enpä juuri tiedä!"
-
-"Tahdothan palvella minuakin?"
-
-"Kyllä, mielelläni!"
-
-"Mutta äsken kuulit, että Gunilla rouva puolustaa tanskalaisia ja
-minä ruotsalaisia. Kumpiako näistä tahdot mieluummin palvella?"
-
-"Molempia, jos voin."
-
-"Niinkö! Etkö ole ruotsalainen synnyltäsi?"
-
-"Äitini oli mustalaisheimoa."
-
-"Mutta isäsi on ruotsalainen?"
-
-"Niin sanoo olevansa."
-
-Katarina istui kotvan mietteissään. "Rakastatko ketään?" kysäisi hän
-äkkiä.
-
-Tyttö karahti tulipunaiseksi.
-
-"Enkös jo arvannutkin, että onhan niin kauniilla tytöllä
-mielitiettynsä."
-
-Tyttö katsoi häneen säteilevin silmin.
-
-"Onko hän ruotsalainen vai tanskalainen?"
-
-"Ruotsalainen!"
-
-"Muuan ritarin asemiehistä?"
-
-"Niin!"
-
-"Nuori ja urhokas?"
-
-"Paras kaikista!"
-
-"Tahdotko sanoa minulle hänen nimensä?"
-
-"Kurt!"
-
-"Ja hän on luvannut olla sinulle uskollinen?"
-
-"Niin on!"
-
-"Ja sinä rakastat häntä?"
-
-"Enemmän kuin elämääni!"
-
-"Silloin täytyy sinun täyttää hänen toivomuksensa, mikäli suinkin
-voit?"
-
-"Niin teenkin!"
-
-"Vaikkei hän sitä sinulta pyytäisikään."
-
-"Kuinka voin tietää ne muuten?"
-
-"Sinun on arvattava hänen ajatuksensa."
-
-"Sitä en voi tehdä", vastasi Elsa pudistaen päätänsä.
-
-"Tahdotko, että opetan sinua?"
-
-"Oi, tahdon, tahdon!"
-
-"Onhan Kurt uskollinen herralleen?"
-
-"Hän antaisi henkensä hänen puolestaan."
-
-"Luuletko, että hän hyväksyisi sen, jos tietäisi sinun toimivan
-herransa tahtoa vastaan?"
-
-"Hän ei saa sitä tietoonsa!"
-
-"Voinhan minä sanoa sen hänelle!"
-
-"Teillä ei ole mitään todisteita!"
-
-"Olen nähnyt sinun ottavan vierailta miehiltä kirjeitä, jotka olet
-sitten antanut isä Tobiaalle."
-
-Elsa nauroi. "Hän on itsekin seisonut tuiskussa ja sateessa ja
-odottanut niiden saapumista."
-
-"Yön pimeydessä olet tuonut monia salaviestejä David maisterilta..."
-
-"Tiedättekö sen?" keskeytti Elsa kalveten. "Olen pitänyt sinua
-tarkoin silmällä koko ajan, minkä ritari on ollut poissa."
-
-"Älkää tehkö minua onnettomaksi!" rukoili tyttö hädissään.
-
-"Ketä pelkäät?"
-
-Elsa nyyhkytti ääneensä.
-
-"Isääkö?"
-
-"En, en!"
-
-"Ritaria?"
-
-"En häntäkään."
-
-"Sitten tiedän! Kurtia."
-
-"Että hänen sydämensä kylmenee minua kohtaan."
-
-"On vaara tarjolla, että niin käy, jos hän saa tiedon siitä, mitä
-minä tiedän."
-
-"Olen ainoastaan totellut linnanrouvan tahtoa."
-
-"Miksi luulet, ettei hän ole antanut luottamustaan muille kuin
-sinulle?"
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Sano sitten minulle, mitä luulet ritarin sanovan, kun hän kerran
-palaa tänne?"
-
-"Olenhan jo sanonut, että välitän vähät muista kuin Kurtista!"
-huudahti Elsa kiihkeästi.
-
-"Jos nyt neuvoisin sinulle keinon korjata entiset, palvella herraasi
-ja osoittaa Kurtille, että ansaitset hänen rakkautensa?"
-
-"Käyttäisin sitä mielelläni!"
-
-"Meidän täytyy toimittaa salainen viesti ritarille."
-
-"Se käy vaikeaksi."
-
-"Mietihän tarkoin!"
-
-"Täällä on tarkka vartio!"
-
-"Eikö se ole juuri sinun tehtävänäsi?"
-
-"Ei, ei nyt enää..."
-
-"Kenen sitten?"
-
-"David maisterin!"
-
-"Missä tarkoituksessa?"
-
-"Sitä en saa sanoa."
-
-"Valmistetaan ylläkköä?"
-
-"Niin!"
-
-"Ritaria vastaan?"
-
-Elsa vilkui vain pelästyneenä ympärilleen.
-
-"Salaisuus on uskottu sinulle?"
-
-"Olen keksinyt sen!"
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Minua tarvittiin! Minähän olen kirjoittanut isäni kirjeet, ja nyt
-sitten..."
-
-"Eivätkö oikeat kirjeet ole tulleet lähetetyiksi?"
-
-"Ritari ei tiedä mitään!"
-
-"Ja tällaista tapahtuu Gunilla rouvan tieten?"
-
-"Sentähden itkee hän heti yksin jäätyään!"
-
-"Sinun täytyy löytää lähettiläs, Elsa!"
-
-"Nyt tiedän!"
-
-"Kuka?"
-
-"Sakko!"
-
-"Uskotko, että hän voisi...?"
-
-"Sakko voi mitä tahtoo. Kukaan ei häntä kaipaa. Kirjoittakaa
-kirjeenne, neitsyt; aamulla anivarahin lähetän Sakon ritarin luo, ja
-voitte olla varma, että hän tuo teille vastauksen."
-
-"Kirjoita sinä samalla Kurtille."
-
-"Sen teen."
-
-"Ja tuosta saat helminauhan."
-
-"Ei", vastasi Elsa epäröiden. "Pelkään, että se ilmaisisi minut."
-
-"Sitten talletan sen sinulle."
-
-Elsa meni, mutta kääntyi ovessa. "Nyt kai en voi enää palvella
-Gunilla rouvaa?" kysyi hän.
-
-"Et, jos rakastat Kurtia enemmän kuin häntä."
-
-"Sadoin kerroin!"
-
-"Silloin täytyy sinulla kaikessa olla ainoastaan rakkautesi silmiesi
-edessä."
-
-"Sitten on minun keksittävä joku keino", sanoi Elsa. "Nyt pian Sakon
-luo!" Ja keveänä ja notkeana kuin gaselli kiiti hän pois.
-
-Kiirehtien, mutta kovasti tykyttävin sydämin ryhtyi Katarina
-vaikeaan tehtäväänsä. Hän kirjoitti ritarille tahtovansa nyt täyttää
-ritarille antamansa lupauksen, että hän ilmoittaisi hänelle, jos
-jokin todellinen vaara oli tarjolla. Sitten kertoi hän, että mieliala
-linnassa oli tehnyt täydellisen käänteen; linnaväki oli muuttunut
-tanskalaismieliseksi, ja liikkui jo puheita siitä, että Tanskan
-lippu nostettaisiin. Vanha linnanvartia, jota ei kokonaan voitu
-pitää tietämättömyydessä, oli kaikissa kirjeissään ilmoittanut
-ritarille epäluuloistaan, mutta kirjeet oli vaihdettu toisiin aivan
-toisensisältöisiin. Elsaa oli käytetty tähän tehtävään, mutta nyt oli
-hän vapaaehtoisesti tunnustanut kaiken ja koettanut parantaa asiaa
-lähettämällä Sakon ritarin luo. "Hän ei ymmärrä eroitusta oikean
-ja väärän välillä", kirjoitti Katarina, "Rakkaus erääseen teidän
-asemieheenne hänet on saanut tunnustamaan, eikä hän edes ymmärrä,
-että hän on ansainnut teidän oikeutetun vihastuksenne, jollette anna
-armon käydä oikeuden edellä."
-
-Hellävaraisin sanoin kertoi hän ritarille, mikä osa Gunillalla
-oli ollut asiassa, johon hänet olivat houkutelleet tanskalaiset
-ystävänsä, etupäässä David maisteri, joka kaikkialla maassa toimi
-salaa ritaria vastaan.
-
-Elsan oli noudettava kirje myöhään illalla, mutta kun hän tuli, oli
-hän sangen kiihtynyt.
-
-"Tämä voi tehdä minut onnettomaksi", sanoi hän.
-
-"Kadutko sinä jo?"
-
-"Mitä te silloin tekisitte?"
-
-"Lähtisin itse matkalle!"
-
-"Uskaltaisitteko lähteä?"
-
-"Panisin kenties siten henkeni vaaraan, mutta sellaisesta ei kukaan
-saa välittää, kun on kysymys maalle tärkeästä asiasta", vastasi
-rohkea neitsyt.
-
-"Olkaa huoletta, Sakko kyllä menee!"
-
-"Mutta voinko myös luottaa sinuun?"
-
-Elsa mietti hieman. "Tahdotteko olla saapuvilla hänen lähtiessään
-aamulla ennen päivän nousua?"
-
-Katarina tahtoi, ja päivän ensi sarastuksessa hiipi hän ulos
-salaportista, jonka Elsa oli avannut; linnan ulkopuolelta pienestä
-metsiköstä löysi hän tämän odottamassa häntä Sakon keralla.
-
-Sakko kantoi neitsyen kirjettä punonnaisesta kaulaansa ripustettuna;
-poikanen aivan vapisi ilosta ja innosta päästessään vapauteen. Hänen
-oli lähdettävä Uudellemaalle, siellä hän pian oli saava tietää
-huhuja, missä ritari oli, ja sitten tuli hänen heti rientää hänen
-luoksensa.
-
-Hänen tuli taivaltaa jalkaisin vain päivän eväs mukanaan. Joka
-kodassa saattoi hän saada palasen ravinnokseen, ja siinä tapauksessa,
-että hänet keksittäisiin, oli tärkeää, että hänen luultiin
-kuljeksivan ympärinsä omia aikojaan, ilman päämäärää.
-
-Elsa se etupäässä sanoi hänelle, mitä hänen oli tehtävä, sen jälkeen
-hän sai lähteä. Hän kapusi kuin orava pitkään puuhun, sitten alas
-jälleen ja vihmasi pitkin tietä. Muutamain minuuttien kuluttua oli
-hän kadonnut heidän näkyvistään, koko maailma oli avoinna hänen
-edessään ja -- helei vaan -- nyt oli hän vapaa kuin ilman lintunen!
-
-Katarina ja Elsa seisoivat äänettöminä ja katselivat hänen jälkeensä.
-Edellinen ajatteli, kuinka epävarmaa oli, tuliko hänen kirjeensä
-perille, ja mitä seuraisi, jollei se niin tekisi, toinen tunsi
-epämääräistä pelkoa, mitä hänelle itselleen oli koituva.
-
-Hiljaisina palasivat he takaisin linnaan, mutta havaitsivat
-kummakseen salaportin olevan suletun sisäpuolelta. He katsoivat
-hämillään toisiinsa. Silloin avautui ikkunaluukku heidän
-yläpuolellaan ja linnanvartia pisti päänsä esiin.
-
-Katarinan näkeminen hämmästytti häntä aikalailla. "Antakaa anteeksi,
-jalo neitsyt, en luullut teidän olevan ulkona tällaiseen aikaan."
-
-Mutta kun hän oli avannut portin, pyysi hän Katarinaa astumaan ylös
-luoksensa; hänellä oli tärkeitä asioita ilmoitettavana ja hän tahtoi
-mielellään ilmoittaa ne hänelle.
-
-Elsa näytti aralta ja pelästyneeltä, mutta hän ei rohennut olla
-seuraamatta, erittäinkin kun isän valpas katse seurasi kaikkia hänen
-liikkeitään. Isä sulki oven ja otti avaimen.
-
-Ennenkuin Katarina ehti sitä estää, heittäytyi vanha mies hänen
-jalkoihinsa ja huudahti: "Pelastakaa minut ja meidät kaikki: te
-olette ainoa, joka voi sen tehdä!"
-
-"Nouskaa, Karhuinen, ja sanokaa, mikä on hätänä!"
-
-"On kysymys jalon herrani kunniasta ja arvosta, kenties hänen
-hengestään!" vastasi ukko ja nousi vaivoin. "Tänä yönä olen saanut
-kaiken ilmi, aivan kuin ihmeen kautta."
-
-"Keneltä?"
-
-"Miehiltä, jotka eivät varmaan tarkoittaneet sitä minun korvilleni.
-Olen jo kauan nähnyt, ettei kaikki täällä ollut oikealla tolalla,
-että vieras vaikutus sai jalansijaa, että miehistön keskuudessa
-ilmeni levottomuutta ja että se lähti päällystön taholta. Olen itse
-löytänyt muutamia tuohenpalasia, joissa on ollut Hannu kuninkaan
-kuva ja alla kirjoitus: Ruotsin kuningas!... Minä epäilin, että
-onnettomalla lapsellani oli osaa siihen; kerran olin niin heikko,
-että annoin anteeksi, tämä oli rangaistukseni..."
-
-"Isä!"
-
-Ukko työnsi tyttärensä luotaan. "Kuulkaa minua, jalo neitsyt!
-Eilisiltana en voinut mennä levolle; hiivin ympäri levottomuuden ja
-pelon valloissa; tulin kolmannen kerran Elsan huoneen ovelle. Silloin
-kuulin sieltä sisältä kuiskailevia ääniä, Gunilla rouvan ja Elsan
-äänet! Tyttäreni sai käskyn noutaa David maisterin ja pysyttäytyä
-itse lähistöllä siltä varalta, että häntä tarvittaisiin.
-
-"Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän tuli. Silloin kuulin sanottavan,
-että herraani odotetaan takaisin viikon päästä, että Gunilla rouvan
-on otettava hänet vastaan hellyydellä ja rakkaudella; mutta jollei
-hän silloin taivu Gunilla rouvan toivomuksiin, on tämän muinaisajan
-Delilan tavoin johdatettava moabilaiset herransa kimppuun, ja jollei
-mikään muu auta, vietävä hänet vankina Tanskaan asetettavaksi
-oikeuden eteen."
-
-"Se ei ole mahdollista!" huudahti Katarina kalveten kauhusta.
-
-"Minä olisin sanonut samoin, jollen olisi kuullut sitä omin korvin.
-Ehdotuksen teki David maisteri. On kyllä totta, että Gunilla rouva
-itkien ja huokaillen kieltäytyi siihen suostumasta, mutta kavala
-kiusaaja vakuutti, että vaikka ritari vastoin kaikkia odotuksia
-vastustaisikin hänen rukouksiaan, tahtoi Hannu kuningas ummistaa
-silmänsä sille mitä oli tapahtunut ja mielellään antaa anteeksi ja
-suoda hänen herralleen suosionsa. Mutta hän, Gunilla rouva, olisi
-pelastanut herransa tulemasta valapatoksi ja siten ansainnut hänen
-ikuisen kiitollisuutensa ja rakkautensa."
-
-"Onko linnan miehistö jo tanskalaisten vallassa?" kysyi Katarina
-nopeasti.
-
-"Kaksisataa miestä marssii tänne päivää ennen ritarin saapumista;
-luultavasti on joukko haalittu kokoon maan väestöstä."
-
-"Hirveää!"
-
-"Sitten olen saanut myös sen surusanoman, että kaikki, mitä olen
-tahtonut ilmoittaa herralleni, ei Jumala paratkoon ole tullut hänen
-tietoonsa. Minä vioitin käteni syksyllä sinä päivänä, jolloin ryömin
-vangin jälestä, ja siitä pitäen on minun täytynyt kirjoituttaa
-kirjeeni Elsalla... Nyt tiedän, kuinka hän on käyttänyt sokeaa
-luottamustani." Vanhuksen liikutus oli liian voimakas, suuret
-kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan.
-
-Elsa seisoi kalpein kasvoin ja allapäin, mutta hän ei sanonut
-sanaakaan puolustuksekseen.
-
-Silloin kertoi Katarina Sakon lähdöstä ja kuinka se oli yksin Elsan
-ansio.
-
-"Siinä oli kyllä vilppiä siinäkin!" virkkoi linnanvartia katkerasti.
-
-Katarina katsoi kysyvästi Elsaan.
-
-"Ei, ei!" vastasi tämä innokkaasti.
-
-"Kuka missään tapauksessa tietää, tuleeko se perille? Lapsi vain! Ja
-niin tärkeä viesti!"
-
-"Lähettäkää vielä toinen!" sanoi Katarina.
-
-"Se herättäisi epäluuloja, hänet pidätettäisiin."
-
-"Lähtekää sitten itse!"
-
-"Jospa voisin?"
-
-"Tekeytykää sairaaksi, isä!" huudahti Elsa.
-
-"Niin, se olisi hyvä keino!"
-
-"Voimmeko luottaa siihen, kun sen antaa hän?" epäröi ukko.
-
-"Elsa on ainoastaan totellut rouvansa tahtoa; se on hänen
-puolustuksensa!" huomautti Katarina.
-
-"Hänen olisi pitänyt luottaa minuun."
-
-"Hän on tehnyt väärin, kun ei ole tehnyt niin, mutta nyt hän sovittaa
-sen edistämällä teidän matkaanne."
-
-"Voin satuloida itse hyvän ratsun ja viedä sen salaa metsään, kun isä
-vain tahtoo määrätä ajan."
-
-Ukko mietti tuokion. "Minulla on paljon hommattavaa", sanoi hän.
-"En lainkaan tiedä, onko tämä ehkä viimeinen matkani. Lähden vasta
-iltahämärissä. Yön aikana pääsen muutamia tunteja edelle, ennenkuin
-takaa-ajajani lähtevät jälkeen."
-
-"Isä, antakaa minun lähteä teidän sijastanne!" pyysi Elsa.
-
-"Sinun?"
-
-"Jos tulee ilmi, että olette poissa, ymmärretään hyvin, että olette
-tahtonut varoittaa ritaria. Jos sitten epäluulot kohdistuvat minuun,
-en saa tietää mitään enkä voi silloin tehdä mitään David maisterin
-uusia juonia vastaan."
-
-"Elsa on oikeassa", puuskahti Katarina.
-
-"Mutta hän yksin..."
-
-"Minä kyllä voin hankkia seuraa."
-
-"Kenen niin?"
-
-"Isä Tobiaan!"
-
-"Hänet!" huusivat molemmat.
-
-"Hän tuntee asian paremmin kuin te ja minä."
-
-"Ja hänkö tunnustaisi sen?"
-
-"Ritari kai voi pakoittaa hänet siihen."
-
-"Hän ei antaudu ritarin valtaan."
-
-"Kyllä, jos minä tahdon."
-
-"Tyttö punoo vain uusia juonia!" puuskahti linnanvartia. "Minä en
-luota häneen."
-
-"Tarkoitatko, että hän vapaasta tahdostaan seuraisi ritarin luo?"
-kysyi Katarina.
-
-"Hän rakastaa minua!" vastasi Elsa halveksivasti.
-
-"Kunnianarvoisa isä?" kysyi linnanvartia.
-
-"Voin hyvin sanoa, kuinka asia on. Hänen tietämättään voin mennä
-hänen huoneeseensa ja olen muutamia kertoja saattanut hänet siihen
-uskoon, että hänen omien himojensa voima on minut tuonut hänen
-silmiensä näkyviin, -- koska minä vastasin hänen intohimoonsa."
-
-"Mitä, teitkö sinä niin?"
-
-"Annoin hänen uskoa niin", huudahti Elsa kärsimättömästi,
-"lisätäkseni hänen tuskiaan. Hän sanoi kerran David maisterille, että
-minä olen kaunis kuin synti ja helposti voitettavissa. Sitten oli hän
-vähällä ottaa hengen Sakolta. Silloin vannoin minä kostavani meidän
-molempain puolesta, nyt on hetki lyönyt; eilen makasi hän jaloissani
-ja pyysi ainoastaan pidellä kättäni... Hän tulee mukanani mihin
-tahansa... kuten koira... tulee kostetuksi Sakon ja minun puolestani."
-
-"Mutta etkö pelkää?"
-
-Elsa vetäisi esiin puukon, jota kantoi vyöllään. "Häntä tai minua
-varten!" sanoi hän.
-
-"Katala munkki!" jupisi linnanvartia. "Jalo neitsyt, luulen, että
-tyttö on oikeassa."
-
-"Ja uskallatteko päästää hänet menemään?"
-
-"Jos hän onnistuu, on hän sovittanut syntinsä."
-
-"Minä onnistun, tunnen sen!" huudahti Elsa salamoivin silmin ja
-leimuavin poskin. "Olen niin kauan ikävöinyt tilaisuutta kostaa, nyt
-olen sen saanut."
-
-"Milloin lähdette?"
-
-"Odottakaas. Päivän kierrosta päättäen lienee kello neljän
-paikkeilla. Ainoastaan alempi miehistö on vasta liikkeessä... David
-maisteri pitää messun. Isä Tobias voi olla poissa päivällisille
-saakka kenenkään häntä kaipaamatta, ja jos joku huomaa lähtömme tai
-jos Gunilla rouva kysyy minua, niin sanokaa mitä tahdotte, isä! Mutta
-nyt, antakaa anteeksi ja siunatkaa minua!" Hän lankesi vanhuksen
-jalkoihin, ja anteeksianto ja siunaus sulivat yhteen, samoinkuin
-kaksi jälleen yhdistynyttä sydäntäkin.
-
-Elsa riensi nopeasti isä Tobiaan luo. Kun hän palasi, oli hänellä
-mytty kainalossaan ja hän suuntasi kulkunsa talliin. Ei kestänyt
-kauan, ennenkuin pappi, pukeutuneena munkkikaapuun ja huppukaulus
-vedettynä pään ylitse, kulki samaa tietä, ja hetkisen kuluttua
-nähtiin kahden munkin, suuremman ja pienemmän ratsastavan täyttä
-neliä pitkin maantietä.
-
-Katarina oli kovasti hädissään; joka minuutti pelkäsi hän, että heitä
-kaivattaisiin ja ajettaisiin takaa. Ukko Karhuinen oli tyynempi;
-ehtimiseen hän toisti: "Tyttö oli oikeassa, minun oli jäätävä
-paikoilleni ja hänen sovitettava mitä oli rikkonut."
-
-Viiden aikaan oli messu, ja Katarina oli saapuvilla kuten ainakin.
-Kirkko oli melkein täynnä väkeä; sotamiehet ja maalaiset tunkeilivat
-sekaisin, kun taas kuoriin kokoontui ylempi päällystö. Gunilla
-rouvalla oli erityinen katettu penkkinsä, mihin eivät mitkään vieraat
-katseet kuontuneet näkemään.
-
-Aavistettiinko kenties, että oli tekeillä jotakin tavatonta?
-Jännitetty odotus, joka kuvastui kaikkien kasvoilla, melkein viittasi
-siihen. Katarinasta melkein näytti Gunilla vieläkin kalpeammalta,
-vieläkin riutuneemmalta kuin tavallisesti; suuret silmät olivat
-laajentuneet vieläkin suuremmiksi, oli kuin niistä heijastuisi
-epätoivon tuska, ja Katarina, joka istui hänen lähellään, oli
-kiihkeässä, epätasaisessa hengityksessä tuntevinaan levottomuuden,
-joka täytti hänen sielunsa.
-
-Hämmästyksekseen kuuli kirkkoväki, että messun jälkeen ensi kertaa
-luettiin rukous Tanskan kuningashuoneen puolesta. Kuului supinaa
-kautta seurakunnan, sitten tuli hiljaista, hiljaisempaa kuin
-tavallisesti.
-
-Mutta kirkosta palattaessa kuului monenlaisia arveluja asiasta.
-
-"Joudummeko nyt Tanskan valtaan?" kysyi vanha kerjäläisukko, joka sai
-joka aamu messun jälkeen roposen linnanvartian kädestä.
-
-"Mitä uneksit?" vastasi tämä äreästi ja liikutuksella, jota tuskin
-voi salata. "Ettekö kuullut..."
-
-"David maisteri on syntyjään tanskalainen ja luuli kai olevansa
-tanskalaisessa kirkossa; sitä paitsi sanotaan sanassa, että meidän on
-rukoiltava Jumalaa vihamiestemmekin puolesta."
-
-"Mitähän ritari sanoo moisesta?" mutisi muuan nuori luutnantti
-vierustoverilleen.
-
-"Hän ei tahdo olla näkyvissä, sentähden on Gunilla rouvan ratkaistava
-asia hänen ollessaan poissa."
-
-"Niin hän on tehnytkin!"
-
-"Sanotaan, että uskollisuudenvalakin on vannottava ennen ritarin
-palaamista."
-
-"Rouvalle kenties?"
-
-"Minulla ei ole mitään sitä vastaan."
-
-"Kauniimpaa naista ei ole Ruotsissa."
-
-"Sanotaan, että ritari on ennen kosiskellut Katarina Niilontytärtä."
-
-"Miksei tyttö mennyt hänelle?"
-
-"Hän oli jo luvannut uskollisuutta ritarin veljelle, Pietari
-herralle."
-
-"Ja hän ei ole vielä vienyt neitsyttä kotiaan?"
-
-"Hänen täytyy odottaa, kunnes on kulunut suruvuosi hänen äitinsä
-kuoleman jälkeen."
-
-"Ritari tahtoo kai saattaa meidät Tanskan alamaisiksi kosiakseen
-meidät ryssille", sanoi muuan vanha talonpoika ympärillään seisovalle
-joukolle, kun oli päästy pois kirkosta ja linnasta.
-
-"Miksi emme voisi olla Ruotsin puolella nyt kuten ennenkin?" kysyi
-joku toinen. "Kaikki muistamme herra Sten Sturen, hän oli lempeä ja
-ystävällinen herra. Ja kun jalo herra Svante Niilonpoika oli täällä
-muutamia vuosia sitten, lupasimme miehen sanalla ja kättä lyöden
-pysyä hänelle ja Ruotsille uskollisina."
-
-"Minä olin hänen mukanaan Venäjällä", kertoi muuan torppari, joka
-kulki puujalalla. "Silloin leikattiin, malttakaas kun katson, luulen,
-että leikattiin yhdeksänkymmentä kuusi. Ryssä oli rakentanut linnan
-pelkästä kivestä, jota nimitettiin... niin, mikäs sen nimi nyt
-olikaan?"
-
-"Ivangorod", mainitsi joku toinen.
-
-"Ivanog... sehän se oli! Me tappelimme, uskokaa pois, kynsin ja
-hampain, ja ryssiä kaatui kuin kärpäsiä. Lopulta eivät he uskaltaneet
-edes nostaa päätänsä, eikä heidän tarvinnutkaan, sillä me voimme
-nujertaa heidän niskansa yhtä hyvin heidän maatessaankin."
-
-"Täytyikö heidän kaikkien kuolla?" kysyi muuan nuori tyttö, jota
-säälittivät yksin ryssätkin.
-
-"Ei, me otimme ainakin tuhat vankia ja niin monta arkkua hopeaa
-ja kultaa täytenään, että paluumatkalla upposi kymmenen alusta
-sentähden, että ne olivat liian raskaasti lastatut."
-
-"Sanotaan, että ruotsalaiset veivät mukanaan kotiin rautaovet ja
-portinsalvatkin."
-
-"Niin tekivät, totta kai minä sen tiedän, kun menetin yhden sellaisen
-alla jalkanikin."
-
-"Saitteko suuhunne mitään?"
-
-"Kolmena päivänä meillä oli olutta ja ruokaa niin paljon kuin
-jaksoimme vetää nahkaamme. Ja sentähden sanon: Eläköön herra Svante
-Niilonpoika! Minulla on jälellä vielä kaksi käsivartta ja yksi sääri;
-jonkun niistä tahdon mielelläni antaa niin anteliaan ja urhoollisen
-herran puolesta!"
-
-Ensiksimainittu talonpoika lisäsi:
-
-"Nyt olemme siksi kaukana linnasta, että ketkä tahtovat, voivat
-kernaasti huutaa: 'Eläköön herra Svante Niilonpoika!'"
-
-"Eläköön herra Svante Niilonpoika!" säesti koko joukko voimainsa
-takaa.
-
-Kun Gunilla rouva palasi kirkosta, kantoi hän päätänsä korkeammalla
-kuin tavallisesti, luultavasti osoittaakseen tyytyväisyyttään.
-
-Sieltä mentiin suurukselle. Katarina neitsyt kuuli David maisterin
-kysyvän Gunilla rouvalta, mihin hän oli lähettänyt isä Tobiaan.
-
-"En mihinkään!" vastasi tämä.
-
-"Katsokaas tätä!" sanoi David maisteri näyttäen erästä kirjoitusta.
-
-Gunilla luki ääneen: "Lähden matkaan tärkeille asioille ja Gunilla
-rouvan pyynnöstä. Tätä en ymmärrä", sanoi hän.
-
-Gunilla silmäili tutkivasti Katarinaa; tämä oli sitä odottanut ja
-malttoi mielensä.
-
-Samassa astui linnanvartia sisään.
-
-"Jalo rouva", sanoi hän, "eräs linnanpalvelijoista on antanut minulle
-tämän kirjeen. Näen kyllä, että sen on kirjoittanut tyttäreni, mutta
-en tiedä lainkaan missä hän on."
-
-Tällaikaa oli Gunilla rouva avannut kirjeen; siinä luki ainoastaan:
-"Seuraan isä Tobiasta."
-
-Lausetta saattoi ymmärtää yhtä vähän David maisteri kuin Gunilla
-rouvakaan; edellinen näytti jossain määrin tuntevan levottomuutta,
-mutta jälkimäinen selitti, että kun Elsa oli mukana, oli hän aivan
-levollinen. Luultavasti oli kysymyksessä jotakin, mikä vaati suurta
-kiireellisyyttä, ja Elsa tiesi kyllä, mitä oli tehtävä.
-
-Mutta David maisteri ei ollut samaa mieltä; hän ei tahtonut tietää
-useammista kuin yhdestä määräävästä tahdosta -- omastaan. Sentähden
-vetäytyi hänen otsansa syviin ryppyihin. Muutamat ihmiset kuten
-eläimetkin tuntevat ilmasta, onko rajuilma lähestymässä, vaikka
-taivas onkin aivan pilvetön.
-
-"Meidän on lähetettävä noutamaan Sakkoa", sanoi Gunilla rouva. "Hän
-kyllä tietää, mihin Elsa on mennyt."
-
-Muuan piikanen lähetettiin noutamaan poikaa, mutta hän palasi hetken
-kuluttua selittäen, ettei poikaa löytynyt mistään.
-
-Uusi kummastuksen aihe.
-
-"He ovat varmaankin kaikki kolme menneet Valmyran luo", sanoi Anna
-neitsyt. "Eikös hänen tähän aikaan luultu palaavan kotiin?"
-
-Gunilla rouvan posket sävähtivät punaisiksi, hänelle ei ollut
-mieleen, että hänen käyntinsä tämän kuuluisan povariämmän luona tuli
-tunnetuksi, mutta sitä saattoi hän kyllä odottaa, kun Anna oli ollut
-mukana. "Saimme molemmat uteliaisuutemme tyydytetyksi", sanoi hän.
-"Mutta kuulimme pelkkää mielettömyyttä."
-
-"Täytyy kai siitä löytää tarkoitus", puuttui Katarina teeskennellyllä
-huolettomuudella puheeseen.
-
-"Sanokaa sitten, kaunis neitsyt, mitä merkitsee se, että minun iloni
-on koituva surukseni ja suruni ainoaksi ilokseni. Minä en huomaa
-siinä mitään ajatusta."
-
-"Kenties on selitys lähempänä kuin luulettekaan", sanoi David
-maisteri. "Mikä ensi nuoruudessanne oli ilonne, se koitui suruksenne;
-nyt on surunne se, mikä on koituva iloksenne."
-
-Gunilla loi punastuen katseensa maahan. "Kiitos!" kuiskasi hän,
-kyynelten vuotaessa pitkin hänen poskiaan.
-
-"Selittäkää minunkin ennustukseni!" virkkoi Anna vilkkaasti. "Hän
-sanoi, että minun elämäni on kuin onnenpyörä, joka aina näyttää
-suuria numeroita, mutta minä en voi pitää kiinni ainoastakaan."
-
-"Mikään ei ole helpompaa: rikkaasta tulee tuhlaaja!"
-
-"Mutta täytyy toki säilyttää jotakin itselleenkin!"
-
-"Jos tahtoo!"
-
-Niin, jos hänen tahdostaan saisi riippua, tietäisi Anna kyllä mitä
-tekisi. Kuitenkin olivat molemmat nyt tyytyväiset siihen, mitä heille
-oli ennustettu, ja tuumivat, etteivät Valmyran lausunnot olleet niin
-mielettömiä kuin heistä oli alussa näyttänyt.
-
-Ja ennustuksista ja tunnusmerkeistä etsi Gunilla vastausta niihin
-kysymyksiin, joita hän alituiseen teki itselleen. Onnistuisiko
-hänen rohkea yrityksensä? Hän oli ryhtynyt siihen rakkaudesta, eikö
-silloin ollut Erik herran hänen tähtensä uhrattava ennakkoluulonsa?
-Mitä hän oli kärsinyt, sen oli hänen herransa lukeva hänen kalpeista
-kasvoistaan ja hänen tähtensä hyväksyvä sen, mitä ei enää voitu
-muuttaa. Kapteeni Renhult, jolla ritarin ollessa poissa oli linnaväki
-komennettavanaan, oli voitettu; kohta Erik herran palattua hän
-oli sanova hänelle, että niin päällystö kuin miehistökin halusi
-järjestään päästä Tanskan valtikan alle; jollei hän suostunut siihen,
-sanoivat he irti uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa.
-
-Niin pitkälle sai asia mennä, ei pitemmälle. Hänen jaloa herraansa ei
-saanut uhata vankeudella. Gunilla tahtoi langeta hänen jalkoihinsa,
-vedota hänen sydämeensä, hänen sääliinsä, ja jollei mikään muu
-auttaisi, uhkaisi hän, -- niin, hän mieluummin surmaisi itsensä
-herransa silmien edessä kuin suostuisi näkemään hänen alennustaan.
-
-Mutta kuta lähemmäksi ritarin palaaminen tuli, sitä suuremmaksi
-kasvoi hänen pelkonsa.
-
-David maisteri, joka isä Tobiaan äkillisen katoamisen jälkeen ei
-enää poistunut linnasta, sai tehdä kaikkensa pitääkseen yllä hänen
-vaipuvaa rohkeuttaan ja samalla käyttää koko oveluutensa estääkseen
-miinaa räjähtämästä ennen aikojaan kenties hänen omaksi tuhokseen.
-Keinotekoisella tanskalaisystävyydellä oli vastakohtanaan luontainen
-kansallistunne, ja se näyttäytyi sitä selvemmin, mitä enemmän tehtiin
-työtä edellisen herättämiseksi.
-
-Yritys saattoi onnistua ainoastaan äkkiylläköllä. David maisteri
-käsitti sen aivan hyvin, mutta vaikka hän toivoikin paljon
-äskenpestatusta joukosta, jonka tuli rynnätä linnoitukseen vasta
-viime hetkessä, vaikka hän itse muutamain uskollistensa kanssa piti
-ankarasti silmällä kaikkia tulijoita ja menijöitä ja vaikkei vanha
-linnanvartia, joskaan ei itse asiassa eroitettuna toimestaan, niin
-kuitenkin tarkoin vartioituna, voinut mitään, ei David maisteri
-kuitenkaan tuntenut itseään turvalliseksi. Isä Tobiaan, Elsan ja
-Sakon äkillinen katoaminen antoi hänelle päänvaivaa; lähetettiin
-etsijöitä metsiin, Valmyran mökille, mutta he palasivat kaikki niine
-hyvineen, kukaan ei ollut nähnyt karkulaisia, ei kuullut heistä
-puhuttavan.
-
-Katarina neitsyt ja ukko Karhuinen eivät uskaltaneet vaihtaa
-sanaakaan, mutta molempia kalvoi sama pelko. Jolleivät Sakko ja Elsa
-olleet päässeet perille? Jollei ritari saanut tietoa ajoissa?
-
-Oli kuin ukkosta ilmassa, se painoi kaikkia yhtä raskaasti, ja
-peloittava, ratkaiseva päivä lähestyi lähestymistään.
-
-Vihdoin eräänä iltana, kun Katarina palasi rouvantuvasta omaan
-huoneeseensa, kohtasi hän linnanvartian portaissa. Tämä kuiskasi
-kulkiessaan hänen ohitseen:
-
-"Tänä yönä! Olkaa varuillanne!"
-
-Mutta mitä, mitä oli tapahtuva? Hän oli yksin eikä uskaltanut kutsua
-ketään.
-
-Rukoiltuaan palavasti pyhää neitsyttä hän tunsi itsensä tyynemmäksi.
-Nukkua hän ei voinut. Hiljaa avasi hän ikkunaluukun. Huhtikuun yö
-ei ollut pimeä, ja hän saattoi eroittaa, jos joku liikkui alhaalla
-pihalla. Linnassa sammutettiin vähitellen kaikki tulet, tuli
-hiljaista ja rauhallista, kuuluivat ainoastaan sotamiesten tasaiset
-askeleet valleilla ja sotilasvartion kiertokulku jokaisen tunnin
-kuluttua.
-
-Mutta mikähän varjo hiipikään pihan ylitse niin hiljaa ja
-äänettömästi? Se katosi portista, joka vei vartiohuoneeseen;
-muutamain minuuttien kuluttua se palasi toista tietä, mutta viimeksi
-kulettu ovi sulettiin huolellisesti. Katarina juoksi ulos käytävään
-ja kuunteli, ei edes naisparvelle jätetty ovia auki, kaikki
-suljettiin.
-
-Hän melkein jähmettyi pelosta, ja kun hän kuuli askelten lähestyvän,
-seisoi hän liikahtamatta; maksoi, mitä maksoi, hänen täytyi tietää,
-mitä oli tekeillä. Väliin näkyi valonvilahdus, ja saattoi ymmärtää,
-että kulkija kantoi salalyhtyä vaippansa alla. Hän arvasi että se oli
-linnanvartia, mutta vetäytyi kuitenkin piiloon ikkunan komeroon.
-
-Mutta kun ukko tuli hänen eteensä, oli hänen täytynyt tuntea, että
-joku oli hänen lähellään, sillä hän nosti äkkiä lyhdyn, nähdäkseen
-kuka se oli.
-
-Katarina pelästyi nähdessään sen kalmankalpeuden ja kauhun, joka
-kuvastui hänen vanhoilla kasvoillaan.
-
-"Mitä nyt, Karhuinen?" kysyi hän pidättäen henkeään.
-
-"Elsa on maksanut velkansa", jupisi ukko ja meni pysähtymättä
-menoaan. Kaikki ovet suljettiin, mutta ei Katarinan. Hän riensi
-kamariinsa ja sulki sen itse. Mitä tuli tapahtumaan ja kuinka oli
-hänen selitettävä linnanvartian sanat? Oliko Elsa kuollut, niin
-nuorena, niin elämää uhkuvana? Se ei ollut mahdollista... Katarina
-oli jo itsekseen päättänyt ottaa nuoren tytön palvelukseensa, valvoa
-ja kasvattaa häntä. Varmaan uinaili moni hyvä siemen tässä villissä,
-voimakkaassa sielussa.
-
-Neitsyt oli jälleen istuutunut entiselle paikalleen ikkunan ääreen;
-kaikki oli hiljaista. Vähitellen vaipui hän unenhorrokseen, mutta
-vielä unissaankin väikkyi Elsa hänen ajatuksissaan; silloin kuuli
-hän syvän huokauksen läheltään. Hän säpsähti ja heräsi äkkiä
-ilmivalveille.
-
-Samassa hän kuuli ulkoa liikuntaa; silmäys ympäri huonetta vakuutti
-hänet, että hän oli yksin, ja hänen tarkkaavaisuutensa kiintyi
-yksistään siihen, mitä tapahtui ulkona.
-
-Suuri portti oli avattu. Katarina tunsi ritarin; hän tuli jalkaisin
-ja koko asemiesparvi seurasi häntä. Jälkimäiset kantoivat jotakin
-paareilla, ja musta vaate oli levitetty sen ylitse.
-
-Oli jo siksi valennut, että neitsyt tunsi Sakon, joka kulki paarien
-rinnalla pidellen niistä kädellään.
-
-Sitten tuli mies, jonka kädet oli sidottu selän taa ja ratsumiehen
-viitta huolettomasti heitetty hartioille. Katarina ei uskonut
-silmiään; oliko tämä isä Tobias?
-
-Mutta sitten marssi linnan pihaan kokonainen joukko aseellisia
-miehiä. He asettuivat pihalle ja pystyttivät maahan pitkän tangon,
-jonka yläpäässä pian liehui sinikeltainen lippu. Kaikki portit
-sulettiin sen jälkeen huolellisesti ja vahdit muutettiin valleilla.
-
-Mutta hälinä herätti nukkuvat, ikkunaluukkuja availtiin ja sulettiin
-jälleen. Muutamista kuului kauhun huudahduksia, toisista pidätettyjä
-ilohuutoja. Sisäpuolelta jyskytettiin asuntojen oviin, mutta ulkoa
-vaadittiin hiljaisuutta jalon ritarin, herra Erik Turenpojan nimessä,
-ja jyskyttäjät hiljenivät ajatellen tulevaa tiliä.
-
-David maisteri näyttäytyi ja katosi kerta toisensa jälkeen; hänen
-harhaileva katseensa tähysteli kaikkialle, ikäänkuin hän tahtoisi
-nähdä, mistäpäin apu tulisi. Mutta ainoastaan muutamia yhtä
-pelästyneitä naamoja kuin hänen näyttäytyi. Linnanpihalla seisoi
-aseellinen joukko lataillen pyssyjään, ja heidän yllään liehui
-ruotsalainen lippu.
-
-Ritari oli noussut yläkertaan, mukanaan nuori pappismies, jota
-Katarina ei ollut ennen nähnyt. Paarit oli kannettu pois, vanki viety
-vankihuoneeseen. Suuri lauma hevosia talutettiin talliin ja muutamia
-äskentulleista miehistä asetettiin tallin eteen.
-
-Rouvantuvassa vallitsi haudanhiljaisuus; Gunilla rouva makasi
-tainnuksissa, ja kun hän kerran hieman tointui, kuultiin hänen
-jupisevan itsekseen: "Hän ei koskaan, koskaan anna minulle anteeksi!"
-
-Kuuden ajoissa kuului rummunpärinää.
-
-Sitä ennen olivat kaikkien asuntojen ovet avatut, ja päällystö ja
-miehistö syöksyi ulos, kukin paikalleen.
-
-Silloin nostettiin ruotsalainen lippu torniin, linnankanuunat
-ampuivat tervehdyslaukauksia, ja sotamiehet tekivät kunniaa
-yhdeksänkertaisesti hurraten.
-
-Ritari ei ollut vielä näyttäytynyt.
-
-Silloin astui vanha linnanvartia esiin ja kutsui päällystöä heti
-saapumaan ritariparvelle, jossa sotaoikeutta oli istuttava.
-
-Emme tiedä, kuinka monet kalpenivat tämän kutsun kuullessaan,
-mutta kun kapteeni Renhult käskynalaisineen näki ankaran herransa,
-kyselivät he itsekseen, kuinka moni heistä näkisi huomispäivän koiton.
-
-Ankarammalta ei Erik herra ollut koskaan näyttänyt, ja kuitenkin
-oli vaikea sanoa, suruko vai suuttumus oli vallitseva tunne
-hänen mielessään. Hän viittasi heitä istuutumaan pöydän ääreen;
-itse istuutui hän pöydän päähän, ja asemiesjoukko asettui hänen
-ympärilleen.
-
-Linnanvartian viittauksesta tuotiin vanki sisälle.
-
-Läsnäolijoilta pääsi kauhun ja hämmästyksen huudahdus isä Tobiaan
-nähdessään.
-
-Hän vapisi pelosta ja raivosta.
-
-"Te olette kaikki kurjia raukkoja", huusi hän, "jollette
-vapauta minua kahleista! Taivaan rangaistus on kohtaava teidät
-kymmenkertaisena, sillä te tiedätte, ettei millään maallisella
-mahdilla ole oikeutta tuomita kirkon palvelijaa."
-
-Läsnäolijat katselivat epätietoisina toisiinsa ja ritariin;
-kirkonkirous oli se rangaistus, mikä seurasi sellaisesta rikoksesta.
-
-Ritari viittasi jälleen, ja neljä palvelijaa kantoi sisään peitetyt
-paarit, joista Sakko yhä uskollisesti piteli; häntä oli turhaan
-koetettu saada poistumaan. Kyyneltynein kasvoin nosti linnanvartia
-peitteen ikäänkuin peläten herättävänsä sen alla nukkuvan, ja uusi
-kauhunhuuto pääsi läsnäolijoilta heidän nähdessään nuoren, kauniin
-Elsan. Hän, joka oli ollut kaikkien silmänhempu, jolta jokaiselle
-oli riittänyt hilpeä sutkaus, jonka iloinen nauru vielä helähteli
-kaikkien korvissa, hän, punainen ruusu, makasi nyt kalpeana ja
-kylmänä; silmät, jotka olivat niin veitikkamaisesti vilkkuneet,
-olivat nyt ummistuneet; puoliavoimen suun, josta näkyivät valkoiset
-hampaat, ei tarvinnut enää kieltäytyä suomasta suukkosta, sillä
-kukaan ei sitä pyytänyt. Pienet kädenpalleroiset olivat ristissä
-rinnan ylitse. Hiuspalmikko oli huolimattomasti kupeelle heitettynä.
-Hän oli tavallisessa arkipuvussaan, mutta vastoin tavallisuutta oli
-se nyt likaantunut ja kurttuinen.
-
-"Tuossa seisoo hänen pyövelinsä!" huusi isä epätoivon puuskassaan ja
-viittasi isä Tobiaaseen, joka kauhulla tuijotti ruumiiseen.
-
-"Kas tässä murha-ase!" lisäsi Karhuinen ja näytti veistä, jonka
-kaikki tunsivat samaksi, mitä isä Tobias tavallisesti kantoi
-vyöllään. "Selkään hän on häntä iskenyt; tahdotteko nähdä haavan?"
-
-Kaikki syöksyivät pystyyn, ja hän osoitti heille ammottavan, veriinsä
-hyytyneen haavan, joka jatkui kaulasta selkään. Kamala näky!
-
-"Hänen täytyy kuolla!" huusivat kaikki yhdestä suusta.
-
-"Teillä ei ole mitään valtaa minun ylitseni!" mylvi pappi.
-"Ainoastaan hänen armonsa arkkipiispa voi minut tuomita."
-
-"Ja hänen luoksensa teidät lähetetäänkin", sanoi ritari. "Mutta ei
-ennenkuin olette todenmukaisesti tunnustanut kaikki tekonne täällä
-linnassa."
-
-"Ainoastaan hänen armolleen arkkipiispalle olen velvollinen
-sellaiseen tilintekoon."
-
-"No hyvä, olkaa sitten joka miehen hylky! En minä eikä kukaan muu
-tule syyttämään sitä, joka ottaa teidät hengiltä."
-
-"Armoa! Armoa!" huusi Tobias, joka näki jokaisen kasvoilla sen inhon,
-minkä hän herätti.
-
-"Tunnustakaa!" käski ritari.
-
-"Tunnustakaa! Tunnustakaa!" huusivat kaikki muut.
-
-"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa."
-
-"Pukekaa hänet jouhipaitaan!" kirkaisi Sakko, joka mitä suurimmalla
-mielenkiinnolla oli kuunnellut keskustelua.
-
-"Niin, niin, pukekaa hänet siihen!" huusivat kaikki.
-
-"Ei, minä tunnustan!"
-
-"Ensin jouhipaitaan!"
-
-"Minä tiedän, mihin Elsa on sen kätkenyt!" huusi poika ja syöksyi
-ulos ovesta.
-
-"Armoa! Sääliä!" ulvoi hylkiö.
-
-"Säälittekö te lasta pukiessanne hänet jouhipaitaan; sitä paitsi
-on kirkko määrännyt sen rangaistukseksi törkeistä pahoista töistä;
-toimimme siis vain kirkon asioissa."
-
-Ritari se lausui nämä sanat, ja sellaiset olivat ajan raa'at tavat,
-että riemulla katseltiin, kuinka palvelijat pukivat isä Tobiaan
-hirveään katumuspukuun.
-
-Sen vaikutus oli yhtä nopea kuin hämmästyttävä.
-
-"Tyttö houkutteli minut seuraamaan itseään", alkoi hän nopeasti,
-ilmeisesti kivun kiirehtimänä.
-
-"Alusta! Mistä syystä tulitte tänne!" käski ritari ankarasti.
-
-Tobias painoi päänsä alas; hän näytti huomanneen, ettei valhe voinut
-häntä auttaa kauemmin; väkäset tunkeutuivat yhä syvemmälle lihaan.
-Tällä hetkellä oi hän välittänyt muusta kuin miten pääsisi tuskista;
-niistä vapautuakseen hän olisi valehdellutkin itsestään mitä pahaa
-tahansa, jos sitä olisi vaadittu.
-
-"Minulle luvattiin piispanhiippa, se minut sai tänne matkustamaan.
-Rouva Agneta Bese on kirkolle kuuliainen... Kirkolle on luvattu
-suuria etuja, jos joku sen palvelijoista saisi herra Erik Turenpojan
-taivutetuksi Tanskan alamaiseksi. Minusta oli ainoa keino koettaa
-Gunilla rouvan avulla..."
-
-Ritari pani kätensä silmilleen.
-
-"Hän vastusteli kauan, mutta kun sanoin hänelle, että oli kysymys
-ritarin ja hänen sielunsa iankaikkisesta autuudesta..."
-
-"Kurja!" Ritari hillitsi mielensä. "Jatkakaa!" sanoi hän.
-
-"Minä toivoin päivittäisessä ripissä saavani niin selville hänen
-sisimmät ajatuksensa, että sitten viisaasti käyttäen niitä
-hyväkseni... voisin johtaa hänet mihin tahdoin... mutta hänen oma
-sisäinen epäröimisensä... lannisti kaiken ajatusvoiman... aloin
-pelätä hankkeeni menevän myttyyn... silloin... silloin... Armoa, minä
-en kestä enempää!"
-
-"Edelleen!" huusi ritari jyrisevällä äänellä.
-
-"David maisterilta olin saanut tiedon venäläisestä lähetystöstä...
-kaikki oli valmiina... Gunilla oli keksinyt lumivuoren haltian
-aatteen... hän luuli, että ritarin, joka jo ennen oli alkanut horjua,
-täytyi nyt antaa myöten... Minä kirjoitin ja opetin puheen Sakolle...
-se raukesi tyhjiin..."
-
-"Edelleen!"
-
-"Silloin ei minun katsottu kelpaavan enää mihinkään; David maisteri
-otti Gunilla rouvan huostaansa. Ritarin poissaolo auttoi meitä
-mainiosti; minun tehtävänäni oli valmistaa päällystöä ja miehistöä
-lähestyvään hallituksen muutokseen... ja minä onnistuin paremmin kuin
-odotinkaan."
-
-Tobias silmäili tyytyväisenä rikostovereihinsa, jotka istuivat
-alasluoduin silmin.
-
-"Edelleen!"
-
-"Kaikki oli valmiina... olimme aivan varmat menestyksestä, silloin
-paholainen..."
-
-"Edelleen!"
-
-"Varmaankin hän salaisilla taikakeinoilla... hän tuossa... oli
-vetänyt minut puoleensa..."
-
-"Valehtelet!" huusi linnanvartia. "Sinut minä aina näin hänen
-tiellään."
-
-"Vastoin tahtoani... Sanoinhan jo, että ne olivat perkeleen
-kuiskutuksia. Sentähden en voinutkaan seisoa vastaan, kun hän
-muutamia päiviä sitten pyysi minua seuraamaan... En tiennyt, mihin
-hän tahtoi minut viedä... en sitä kysynytkään... Olin kietoutunut
-himon pauloihin, ja hän oli luvannut..."
-
-"Lapsi parkani!" huokasi vanha Karhuinen.
-
-"Antakaa minun puhua!" huusi Sakko, joka oli suurella innolla
-kuunnellut.
-
-Ritari nyökkäsi myöntävästi.
-
-"Tiedättehän, että minä tulin ensin ja jätin kirjeen teille."
-
-"Sen teit!"
-
-"Minun piti juuri lähteä palausmatkalle, kun kuulin kavionkapsetta,
-ja kun nousin ylös puuhun, näin Elsan ja papin; he ratsastivat
-rinnatusten. Pappi puhui rakkaudestaan, ja Elsa käänsi päänsä
-poispäin, jottei pappi näkisi, kuinka hän hymyili hänelle."
-
-"Se käärme!" mutisi Tobias.
-
-"Minä kapusin alas", jatkoi poika, "ja riensin Elsaa vastaan,
-hän otti minut luokseen hevosen selkään ja kysyi, enkö voinut
-hankkia yösijaa. Mutta korvaani kuiskasi hän, että nyt voimme
-kostaa; minä ymmärsin heti, mitä hän tarkoitti, ja vastasin, ettei
-kunnianarvoisalla isällä ollut koskaan ollut parempaa yösijaa kuin
-minä voin hankkia."
-
-Lieneekö se johtunut ruumiillisesta kivusta vai vaikuttiko sen
-tietoisuus siitä, mitä nyt oli tuleva, mutta munkin kasvot
-vääristyivät ja hän läähätti raskaasti.
-
-"Jatka!" käski ritari.
-
-"Minä palasin kahden miehen kera", jatkoi Sakko murtuneella äänellä.
-"Elsa pidätti hevostaan, pappi oli muutamia askelia jälempänä. Minä
-näin hänen kohottavan kätensä... Elsa huudahti ja kaatui... pappi
-tahtoi kääntää hevosen, se niskoitteli, ja minä tartuin sen jalkaan.
-Silloin aikoi hän hypätä alas ja juosta, mutta miehet olivat jo hänen
-niskassaan ja hänet sidottiin..."
-
-"Mutta Elsa, Elsa oli kuollut!" Sakko heittäytyi tytön ruumiin päälle
-rajusti itkien.
-
-"Onko hän puhunut totta?" kysyi ritari kääntyen vankiin.
-
-"On!" ähkyi tämä. "Armoa! Sääliä! En kestä enää kauempaa."
-
-"Viekää hänet takaisin vankihuoneeseen!"
-
-"Jätetäänkö hänelle kiusankappale?"
-
-"Ei, hän ei kestä sitä."
-
-Linnanvartian ei tarvinnut pelätä, että vanki nyt enää karkaa;
-verijuova osoitti tien, jota myöten hän meni vankeuteen, ja ne
-palvelijat, jotka häntä seurasivat, olivat liian kiihtyneet
-antaakseen hänelle mitään apua.
-
-Paljoa suuremmalla huolellisuudella nostettiin kuolleen tytön paarit.
-Sakko piteli yhä niistä kiinni, ja vanha isä seurasi allapäin jälestä.
-
-Erik herra käski asemiehiään poistumaan salista; kun he olivat
-menneet, kääntyi hän läsnäolijoihin ja kysyi vakavalla äänellä:
-
-"Onko vanki puhunut totta?"
-
-"On!" vastasivat kaikki yhdestä suusta ja nousivat.
-
-"Mitä teillä on esitettävää puolustukseksenne?"
-
-"Sanottiin olevan teidän toivomuksenne, että Viipuri joutuu Tanskan
-vallan alle", vastasi kapteeni.
-
-"Miehistölle jaettiin rahaa", kertoi ensimäinen luutnantti.
-
-"On liian usein tarjoiltu olutta ja aina kehoitettu juomaan Tanskan
-kuninkaan malja."
-
-"Linnanvartia ei sitä estänyt?"
-
-"Häntä ei päästetty vahtihuoneeseen."
-
-"Minä kuulin David maisterin kieltävän häneltä pääsyn sinne... teidän
-käskystänne."
-
-"Hän sanoi minulle, että hän oli kirjoittanut ja kertonut teille
-asiain menosta, mutta ei ollut saanut mitään vastausta."
-
-He puhuivat kilvan, mutta aivan kuin äänettömästä sopimuksesta ei
-mainittu Gunilla rouvan nimeä, ja kuitenkin tiesivät kaikki, että
-rikollisin oli hän.
-
-Erik Turenpoika taisteli kovan taistelun; ylpeys vaati, että hänet
-oli säästettävä; ritarillisuus, että laki oli sama kaikille.
-
-"Te käsitätte kyllä", sanoi hän, "minkä syvimmin täytyy sattua minuun
-siitä, mitä täällä on tapahtunut. Kun hän, joka oli sydämelleni
-rakkain, on pettänyt velvollisuutensa ja saanut toiset seuraamaan
-esimerkkiään, ei minulla ole mitään oikeutta säästää yhtä ja koventaa
-rangaistusta toisille. Ne teistä, jotka haluavat siirtyä Tanskaan,
-ovat vapaat menemään, ne taasen, jotka edelleen tahtovat palvella
-Ruotsia, jäävät tänne; ainoa rangaistus, minkä määrään heille, on: ei
-mitään ylennyksiä ennenkuin sodan aikana!"
-
-"Minä en voi toivoa pääseväni osalliseksi sellaisesta armosta",
-virkkoi kapteeni kunnioittavasti.
-
-"Miksi ette?"
-
-"Korkeimpana päällikkönä olisi minun ollut esimerkilläni estettävä
-kaikkien muiden luopumista."
-
-"Kiitän teitä tästä tunnustuksesta, ja kun teidän nyt täytyy
-matkustaa, jätän teidän tehtäväksenne, kapteeni Renhult, pitää
-huolta jalosta Gunilla rouvasta, kun hän nyt palaa sukulaistensa luo
-Tanskaan."
-
-Kuului tukahtunut hämmästyksen huuto; kaikki katsoivat ritariin,
-mutta kukaan ei rohennut virkkaa mitään.
-
-Hän taisteli ilmeisesti liikutustaan vastaan, mutta lisäsi tyynesti:
-"Viikon kuluttua tulee laivan olla valmiina purjehtimaan."
-
-"Jalo ritari, sallitteko minun lausua ajatukseni?" kysyi eroitettu
-kapteeni.
-
-"Koskeeko se teitä itseänne?" kysyi ritari ylevästi.
-
-"Minua ja käskynalaisiani."
-
-"Puhukaa!"
-
-"En tahdo pyytää anteeksi, vaan ainoastaan selittää mitä on
-tapahtunut. Olette ollut poissa lähes kolme viikkoa; niihin kirjeihin
-ja kysymyksiin, joita teille on lähetetty, ei ole saapunut mitään
-vastausta. Ette tiedä, mitä merkitsee, kun papinkieli alituiseen
-kuiskuttelee korvaan ja tarjoaa taivaan autuutta palkaksi, jos
-luopuu maallisesta herrastaan; tulee sitten lisäksi, ettei olla
-oikein varmat tämän herran omista salaisista toivomuksista. Sotilas
-on tottunut ainoastaan tottelemaan, mutta jos panee haarikan hänen
-eteensä ja kysyy hänen ajatustaan, niin kyllä hän vastaa niinkuin
-tahtoo se, joka olutta tarjoaa. Päällystölle on käytetty äveriäämpiä
-syöttejä; ken ei pitänyt iankaikkista autuuttaan korkeimpana, hän
-sai lupauksia ylennyksestä tai maatiloista, jos niistä piti enemmän;
-autuus seurasi aina päällisiksi."
-
-"Oletteko lopettanut?"
-
-"Olen!"
-
-"Puheenne ei ollut perätön, mutta siltä ei muutu päätökseni."
-
-"En ole sitä odottanutkaan ja pyydän ainoastaan, että tahdotte
-ojentaa minulle kätenne unhotuksen ja... anteeksiannon merkiksi
-entisiin nähden."
-
-"Ystävyyden merkiksi!" sanoi ritari ja puristi lujasti hänen
-kättänsä; kaikki muutkin saivat saman suosionosoituksen, mutta
-etteivät he olleet odottaneet tällaista loppua, saattoi hyvin nähdä
-siitä vilpittömästä kiitollisuudesta, jolla se otettiin vastaan.
-
-"Seuratkaa nyt minua miehistön luo", sanoi ritari lähtien salista.
-
-Vanha linnaväki oli asetettu nelikulmioon linnanpihan reunalle;
-siihen kuului noin kaksisataa miestä, ruotsalaisia, tanskalaisia,
-saksalaisia ja skotlantilaisia. Suurin luku oli saksalaisia.
-
-Pieneen äskentulleeseen joukkoon, jonka miesluku nousi ainoastaan
-sataanseitsemäänkymmeneen mieheen, kuului ainoastaan maanmiehiä,
-jotka ennen olivat olleet sijoitettuina ympäröiviin linnoituksiin.
-
-Heillä oli edelleen hallussaan pihan keskusta, ja molemmat puolueet
-tähystelivät epäluuloisesti toisiaan.
-
-Kapteeni Renhult ja muut päälliköt riensivät paikoilleen, ja kun
-ritari astui rivien eteen, paljastuivat kaikkien päät.
-
-"Suomi kaikkine kaupunkeineen ja linnoituksineen kuuluu Ruotsille ja
-sen uudelle valtionhoitajalle, herra Svante Niilonpojalle", lausui
-ritari. "Minut on asetettu ulkovartiaksi maan äärimäiselle portille
-valvomaan sen oikeutta. Annan ennen henkeni, kuin hylkään sen!
-Niiltä, jotka tahtovat palvella minun komentoni alla, vaadin ankaraa,
-ehdotonta kuuliaisuutta. Sen, mitä on tapahtunut ollessani poissa,
-tahdon eräiden lieventäväin asianhaarojen tähden koettaa unhottaa,
-mutta otan itse joksikin aikaa päällikkyyden huostaani ja pieninkin
-rikkomus rangaistaan kaksinkertaisella ankaruudella. Ne, jotka eivät
-tahdo alistua siihen, saavat heti astua riveistä pois ja ovat vapaat
-palveluksestaan."
-
-Kuului jupinaa kautta rivien, muutamain minuuttien kuluttua astui
-esiin parisenkymmentä miestä. He olivat tanskalaisia, saksalaisia ja
-muutama skotlantilainen; luutnantti järjesti heidät heti palaamaan
-asuntoihinsa ja laittamaan kampsunsa kasaan.
-
-Sen jälkeen määräsi ritari miehet jaettavaksi arvalla; ainoastaan
-joka neljäs mies nykyisestä linnanväestä sai jäädä Viipuriin, muiden
-oli jakauduttava rajalinnoituksiin. Näiden oli samoin heti koottava
-kapineensa lähteäkseen jonkun tunnin kuluttua taipaleelle. Kaikkien
-kasvot kuvastivat alakuloisuutta, mutta mitään vetoamisen varaa ei
-ollut.
-
-Ne päälliköt, jotka olivat saapuneet uuden miehistön kanssa, lähtivät
-liikkeelle kukin parvensa kera, ja entiset menivät asuntoihinsa.
-
-Ensimäisen luutnantin johdolla lähti linnasta se joukko, joka oli
-vapautettu palveluksestaan. Nuori aatelismies Tönne Erikinpoika lähti
-Riston, Kurtin ja Olavin kera kulettamaan vangittua isä Tobiasta,
-joka oli vietävä arkkipiispan, Erik herran erittäin hyvän ystävän
-eteen. Tehtävä ei ollut suinkaan vaaraton, ja asemiehet olivat ylpeät
-heille osoitetusta luottamuksesta.
-
-Paljon oli toimitettu muutamissa tunneissa; ennen päivällistä
-oli kaikki saatettu vanhaan järjestykseensä; silloin astui vanha
-linnanvartia herransa luo.
-
-Tämä istui kädet silmillä, jotka olivat punaiset itkusta, kun hän
-kohotti katseensa; uupumaton huolehtiminen oli hetkeksi hälventänyt
-hänen surunsa, nyt palasi se kaksinkertaisella katkeruudella.
-
-Syvästi murtuneen vanhan isän näkeminen herätti
-yhdenvertaisuudentunnon, jonka suru yksin saa aikaan; ritari vaipui
-vanhuksen rinnalle; he olivat molemmat menettäneet mitä rakastivat
-enimmän maailmassa, ja kun he päästivät surunsa valloilleen, niin
-toinen ymmärsi, mitä toinen kärsi.
-
-"Voitteko antaa anteeksi onnettomalle lapsi raukalleni?" kysyi vanhus
-nyyhkyttäen.
-
-"Hän on sovittanut mitä on rikkonut."
-
-"Mutta huonosti hän käyttäytyi."
-
-"Siihen houkuteltuna ja vieteltynä."
-
-"Kurja pappi!"
-
-"Ja vielä eräs toinen..."
-
-"Joka itsekin houkuteltiin, jalo herra."
-
-"Mikä oli asiasi?" kysyi ritari nopeasti ja ikäänkuin vältellen.
-
-"Lapseni täytyy haudata..."
-
-"Pidä huoli siitä."
-
-"Hollolan pappi valmisti hänet ripille ja häntä ilahuttaisi varmaan,
-jos..."
-
-"Vie hänet sitten sinne!"
-
-"Hm, ajattelin, että pappi tahtoisi tulla..."
-
-"Sitä hän ei tee!"
-
-"Jos minä kysyisin häneltä?"
-
-"Tee se!" Ritari ajatteli, että hänelläkin oli pappi vanhukselta
-paljon kyseltävää, ja niin palasivat ajatukset Gunillaan, joka vei
-ne kaikki mukanaan. Ritari ei edes huomannut, että linnanvartia
-oli mennyt; koko sieluineen oli hän sen naisen luona, jota hän oli
-rakastanut niin suuresti ja joka oli menetellyt niin julmasti, niin
-sydämettömästi häntä kohtaan.
-
-Mutta vielä oli jälellä paljon, ennenkuin oikeus pääsi voimaan,
-eikä Erik herra tahtonut antaa sydämensä pettää velvollisuuttaan
-ja omaatuntoaan. Miehen tarmolla hän kieltäytyi kuuntelemasta sitä
-rukoilevaa ääntä, joka hänen sydämessään kuiskasi Gunillan nimeä.
-Mitä Gunilla oli rikkonut, se täytyi hänen sovittaa, ja mitä saattoi
-tehdä muuta kuin lähettää hänet Tanskaan; sitä hän oli kerran
-pyytänyt ja sitä toivoi hän varmaan nyt enemmän kuin silloin. Mutta
-lujaa, pelotonta miestä peloitti sanoa se itse hänelle. Oliko hänen,
-joka oli puhunut ainoastaan rakkauden hellimpiä sanoja, sanottava
-vaimolleen, että he nyt olivat eroitetut iäkseen? Ja kuitenkin täytyi
-sen tapahtua; mitkään rukoukset ja kyyneleet eivät saaneet häntä
-hellyttää, oikeus oli saatettava voimaansa.
-
-Kauan ei hän aprikoinut itsekseen ennenkuin lähetti erään palvelijan
-Katarina neitsyen luo pyytämään keskustelua, ja heti sen jälkeen
-saapui hän itsekin tämän luo.
-
-"Kuinka kalpea olette, neitsyt!" puuskahti hän melkein
-hämmästyksissään neitsyen nähdessään.
-
-"Minä olen äsken ollut Gunillan luona."
-
-"Tulin tänne puhuakseni hänestä."
-
-"Arvasin sen."
-
-"Sallikaa minun ensin kiittää kirjeestänne."
-
-"Olin antanut lupaukseni."
-
-"Sellaisia petetään, pyhimpiäkin."
-
-"Herra ritari..."
-
-"Pelastitte kunniani, ja tätä velkaa en voi maksaa koskaan."
-
-"Kyllä, sen voitte, jos..."
-
-"Pyydän teitä, ei sanaakaan, ei mitään rukouksia hänen puolestaan.
-Kuinka hän onkaan houkutellut miehiäni luopumaan, aiheuttanut
-nuoren tytön kuoleman ja saattanut hänen vanhan isänsä epätoivoon.
-Oli lähellä, ettei hän vetänyt vanhaa kunniakasta nimeäni häpeään.
-Hänen tähtensä olen ollut pakoitettu säälimään kapinoitsijoita,
-jotka oikeastaan olisi pitänyt rangaista kuolemalla. Mitä sanotte
-siitä, neitsyt, jos olisin aivan rouvantuvan ikkunan alle laittanut,
-asestetun vartiapiirin ja sen sisällä olisi ammuttu jokainen mies
-linnaväestä. Se olisi ollut oikeutta! Ettei niin ole tapahtunut, se
-on ainoa lempeys, minkä hänelle osoitan."
-
-Kuului hiljaista vaikerrusta.
-
-"Pyhän neitsyen tähden, ajatelkaa vielä asiaa!" sammalsi Katarina
-silmäten vuoteeseen, jonka verhot hiljaa liikkuivat.
-
-Gunilla oli siis läsnä? Sen parempi, nyt voi ritari sanoa mitä
-tahtoi, näkemättä Gunillan silmien kiintyvän häneen.
-
-"Sanokaa Gunilla rouvalle", jatkoi hän, "että muutamien päivien
-kuluttua on kunnossa laiva, joka vie hänet takaisin Kööpenhaminaan.
-Kapteeni Renhult, joka on eroitettu palveluksestani, seuraa häntä
-ja pitää huolen siitä, että matka rasittaa häntä niin vähän kuin
-mahdollista. Hän voi ottaa täältä mukaansa mitä itse haluaa, paitsi
-lapsiani. Niistä tahdon itse pitää huolen.
-
-"Jos hän haluaa laillista eroa, voidaan se hankkia. Minusta se on
-samantekevää, sillä en kuitenkaan aio koskaan mennä uusiin naimisiin.
-
-"Lopuksi pyydän teitä sanomaan hänelle, että koska tapaamisemme olisi
-yhtä kiusallinen meille molemmille, sanon täten hänelle jäähyväiset.
-Jos hän joskus heräisi käsittämään suuren rikollisuutensa ja toivoisi
-saavansa minulta anteeksi, niin sanokaa, että annan hänelle anteeksi
-niin totta kuin toivon Jumalan antavan anteeksi omat syntini; mutta
-nähdä en häntä tahdo tässä elämässä. Hyvästi!" Hän riensi pois.
-
-Katarina juoksi vuoteen luo ja tempasi syrjään uutimet.
-
-Kesti kauan, ennenkuin hän onnistui saamaan Gunillan toipumaan
-tainnuksistaan; kun tämä tapahtui, heittäytyi hän mitä suurimpaan
-epätoivoon.
-
-"Rukoile häneltä anteeksi!" pyysi Katarina.
-
-"Hän torjuu minut luotaan... minä en uskalla", valitti nuori nainen.
-
-Ihmeteltävän tarkasti hän osasi toistaa kaikki ritarin sanat;
-vaikkakin useimmat niistä täyttivät hänen sielunsa kauhulla, niin
-muutamat sentään näyttivät ikäänkuin vuodattavan palsamia haavaan.
-
-"Hän ei mene koskaan uusiin naimisiin", sanoi hän; "me voimme siis,
-vaikkakin erillämme, pysyä toisillemme uskollisina kuolemaan saakka
-ja yhtyä jälleen haudan tuolla puolen".
-
-Täydellinen, äkillinen kääntyminen ei naiselle ole mitään mahdotonta.
-Hänessä toteutuu sananparsi, että äärimäisyydet koskettavat toisiaan;
-hän näyttää usein heittäytyvän toisesta äärimäisyydestä toiseen.
-Gunillaa oli askel askeleelta vedetty sitä maalia kohden, missä
-hän parhaiten palvelisi niitä pappisvaltaisia harrastuksia, joiden
-välikappaleeksi hänet oli valittu. Uskonkiihko ja naisellinen
-turhamaisuus uinailivat kuin pari hentoa orasta hänen sielussaan,
-mutta niitä vaalittiin, maa höystettiin niiden ympärillä, kaiken muun
-täytyi väistyä tieltä, jotta päiväpaiste ennen kaikkea lämmittäisi
-niitä; ja niin ne orastivat, versoivat ja kasvoivat, puhkesivat
-kukkaan ja hedelmään ja näyttivät voivan ulottua taivaaseen.
-
-Kuinka väkisin liikkeelle ajettu ja epäluotettava tämä välikappale
-oli, osoittautui ritarin palattua; koko keinotekoinen rakennus
-luhistui, nuoressa naisessa ei ollut jälellä vastustusvoiman
-hiventäkään, hänelle selveni samassa silmänräpäyksessä, että
-hän oli menettänyt herransa luottamuksen eikä enää ansainnut
-hänen rakkauttaan. Sanomaton kauhu täytti hänen sielunsa, hän
-tiesi ansainneensa rangaistuksen ja otti sen vastaan nöyrästi ja
-alistuvasti.
-
-Katarina ilmoitti hänelle, että ritari oli pyytänyt keskustelua, ja
-hän rukoili saada olla läsnä, se kun saattoi koskea ainoastaan häntä.
-Neitsyestä tuli yhtäkkiä hänen ainoa ystävänsä ja uskottunsa, ja tämä
-tunsi syvää sääliä nuorta äitiä kohtaan, jonka pian oli pitkiksi
-ajoiksi erottava kaikesta, mitä piti rakkaana.
-
-Lopun tästä kovanonnen päivästä Gunilla vietti lastensa parissa.
-
-"Olen iloinen, että heidän isänsä tahtoo pitää heidät luonansa",
-sanoi hän Katarinalle; "minä hemmoittelisin heidät rakkaudellani
-ja... sitten toivon, ettei yksikään heistä tulisi missään suhteessa
-minuun".
-
-"Toivotko sitä todellakin?"
-
-"Rukoilen sitä joka hetki pyhältä neitsyeltä; mitä onkaan minulta
-opittavaa? Ei mitään, ei mitään! Katarina, älä puhu heille koskaan
-heidän äidistään, ainoastaan heidän jalosta, mainiosta isästään!"
-
-Toisena päivänä, kun he taas istuivat yhdessä, sanoi neitsyt: "Jos
-Erik herra tietäisi, mikä ihmeellinen muutos sinussa on tapahtunut,
-Gunilla, heltyisi hänen sydämensä ja kaikki tulisi hyväksi jälleen."
-
-"Tuomioni oli oikea", vastasi hän. "Hänen olisi sopimatonta sitä
-peruuttaa."
-
-Mutta Katarina ei voinut olla puhumatta siitä ritarille; ritari
-keskeytti hänet kylmästi ja pyysi häntä sanomaan Gunilla rouvalle,
-että tämä neljän päivän kuluttua olisi valmiina lähtemään.
-
-Ja sitten hän meni alas laivarantaan ja valvoi itse kaikkia
-valmistuksia. Mitään ei saanut puuttua, kaikki oli oleva niin mukavaa
-kuin mahdollista, ja kuitenkin tuntui alus hänestä haudalta, joka
-pian oli sulkeva ja eroittava häneltä kaiken elämän päiväpaisteen ja
-ilon.
-
-Illalla palasi linnanvartia, ja ritarin suureksi kummastukseksi tuli
-hänen mukanaan myös vanha sokea Hollolan pappi.
-
-"Rakas, rakas isä, tekö se tosiaan olette!" huudahti Erik herra hänet
-nähdessään.
-
-"Näin viime yönä unta, että muori kehoitti minua lähtemään tänne",
-vastasi hän. "Ja silloin, nähkääs, rakas poikani, ei suuria pyytelyjä
-tarvitakaan."
-
-"Tiedättekö, mitä täällä on tapahtunut?"
-
-"Hän tiesi sen, ja..."
-
-"No?"
-
-"Minun oli katsottava, mitä voin tehdä", sanoi hän.
-
-"Kukaan ei voi mitään!"
-
-"Herra voi", arveli hän.
-
-Linnanvartia lähestyi nöyrästi ja kysyi, mihin aikaan kunnianarvoisa
-pastori tahtoi haudata hänen lapsensa.
-
-"Huomisaamuna kahdeksan aikaan", vastasi tämä. "Minä tahdon myös
-tulla mukaan haudalle", sanoi ritari.
-
-Gunilla oli useampia kertoja kysynyt Katarinalta, milloin Elsa
-haudattaisiin. Tämä ilmoitti hänelle ajan ja sanoi, että hän itsekin
-aikoi lähteä haudalle.
-
-"Sano neitosilleni, että heidän kaikkien on oltava mukana", sanoi
-nuori emäntä.
-
-"Ja sinä itse?"
-
-"Minä tulen myös!"
-
-"Mutta, Gunilla..."
-
-"Ole huoletta, hän ei näe minua, ainakaan ei hän tule minua
-tuntemaan; mutta menettelisin arvottomasti, jollen rukoillen
-ja katuen saattaisi hautaan häntä, joka on antanut henkensä
-hyvittääkseen minun rikokseni."
-
-Katarina ei kysellyt enää mitään, mutta palavat olivat ne rukoukset,
-joita hän lähetti pyhälle neitsyelle.
-
-Aamu koitti ja auringonsäteet pilkistelivät yksi toisensa jälkeen
-hautaan, joka oli luotu pieneen kirkkotarhaan. Tahtoivatko ne kenties
-lämmittää haudan tulevalle asukkaalle?
-
-Hiljaa liukuu kulkue eteenpäin; nuoret olkapäät kantavat kevyttä
-kirstua; sen jälkeen tulevat ritari, pappi ja linnanvartia. Sitten
-upseereja koko jono. Lähinnä heitä seuraavat neitsyet Katarina
-Niilontytär ja Anna Sparre ja heidän jälestään kymmenkunta nuorta
-neitosta.
-
-Viimeisenä kaikista seuraa muuan nunna huppukaulus vedettynä pään
-ylitse; hänellä on nuora vyöllään ja hänen hennot jalkansa ovat
-paljaat.
-
-Ainoastaan jonon jälkimäiset ovat hänet huomanneet ja he
-kuiskuttelevat keskenään.
-
-Haudalla seisoi Sakko odottamassa, ja kun kirstu laskettiin alas,
-painoi hän päänsä maahan ja itki katkerasti.
-
-Yksinkertaiset ja tehoavat olivat ne sanat, joilla sokea vanhus
-siunasi Elsan viimeisen lepopaikan. Kun ulkonaisen maailman esirippu
-laskeutui, avautui Elsalle kenties näköala toiseen, valoisampaan,
-kauniimpaan, ja vaikka puhe siitä olikin ainoastaan heikko heijastus,
-herätti se kuitenkin kuulijoissa aavistuksen niistä asioista, jotka
-olivat tulevat.
-
-Kun maahanpaniaiset olivat lopussa, meni jokainen multakasalle
-heittääkseen viimeisen katseen kirstuun. Vanhan isän oli vaikein
-siitä irtautua. Lopuksi tuli myös nunna; hän lankesi polvilleen ja
-rukoili, mutta hän näytti tahtovan viipyä kauemmin kuin kaikki muut.
-
-"Gunilla rouva!" kuiskattiin suusta suuhun. Nyt huomasi hänet
-ritarikin, ja oli kuin nuoli olisi ammuttu hänen rintaansa.
-
-Hänen ylpeä, kaunis, jumaloitu Gunillansa, jota hän oli tahtonut
-kantaa käsivarsillaan, hän makasi siinä katumuksentekijän halvassa
-puvussa; hänen paljaat jalkansa painuivat kylmää, märkää maata
-vasten, eikä kukaan, ei kukaan koko maailmassa välittänyt hänestä.
-
-Ritari oli valmis tuskasta parahtamaan; silmäys Katarinaan osoitti
-hänelle, mikä levottomuus neitsyen oli vallannut, mutta kumpikaan ei
-rohennut lähestyä. Gunilla oli Jumalansa edessä; Hänellä yksin oli
-täällä sananvalta.
-
-Niin palasivat kaikki linnaan ja erosivat. Mutta kun ritari jäi
-kahden kasvatusisänsä kanssa, silloin avasi hän sydämensä kuin
-kirjan. Hän tunnusti uhranneensa rakkautensa ja elämänsä onnen
-velvollisuutensa ja kunniansa tähden. "Ei ainoakaan pilkku saa
-tahrata nimeäni!" huudahti hän tukahutetulla äänellä.
-
-"Hm, hm", pani vanhus.
-
-"Minä kielsin häntä näyttäytymästä silmieni edessä! Enkö kärsinyt jo
-kyllin ennestään?"
-
-"Eikö hän ollut hyvin peitossa?"
-
-"Olisin tuntenut hänet tuhansien joukosta!"
-
-"Eikö hänellä ollut sama oikeus kuin muillakin olla mukana? Ja
-suurempi syy kenties."
-
-"Kyllä tosin, mutta minun tähteni..."
-
-"Kaikki vain teidän tähtenne!"
-
-"Vaadinko liian paljoa?"
-
-"Siltä minusta näyttää!"
-
-"Ah! Joku on uskotellut teille..."
-
-"Niin! Muori!..."
-
-"Taasenkin samat kuvitelmat", jupisi ritari, mutta kun hän silloin
-loi katseen vanhuksen lempeihin kasvoihin, jotka aivan kuin
-kirkastettuina näyttivät kuuntelevan ääniä toisesta maailmasta,
-silloin oli kuin jokin särkyisi hänen rinnassaan. Mitä hänellä oli
-kaduttavaa? Voitiinko sanoa mitään Gunillan puolustukseksi?
-
-"Ei mitään, ei mitään", vastasi hänen ylpeä itsetuntonsa.
-
-Hän oli aivan varma omasta oikeudestaan, mutta kuitenkin hän melkein
-huomaamattaan istuutui vanhuksen rinnalle, pani hänen käsivartensa
-kaulalleen, kuten hänellä oli tapana muinaisina päivinä, ja kysyi:
-"Mitä muori sanoi?"
-
-"Että sinä olet liian ankara!"
-
-"Liian ankara!" kertasi hän hypähtäen pystyyn. "Ettekö sitten tiedä,
-mistä oli kysymys?"
-
-"Vika oli sinun!"
-
-"Minun?"
-
-"Miksi jätit hänet heidän valtaansa?"
-
-"Saatoinko minä aavistaa moista petosta?"
-
-"Etkö ollut vähällä itsekin joutua pyydykseen?"
-
-Ritari vaikeni kotvan. Taasenkin tuntui hänen mielessään, ikäänkuin
-jokin ääni tahtoisi puhua Gunillan puolesta. "Hänen äitinsä oli
-lähettänyt munkin tänne." Ja Gunilla oli totellut häntä äitinsä
-käskystä; mutta jos hänen herransa, huomattuaan suden lammasten
-vaatteissa, olisi lähettänyt papin samaa tietä kuin oli tullutkin,
-silloin olisi Gunilla kenties itkenyt muutamia päiviä, mutta sateen
-jälkeen antaa hyvä Jumala jälleen aurinkonsa paistaa.
-
-"Minä en voinut kieltää pappia jäämästä, kun Gunilla halusi sitä."
-
-"Liian pitkälle menevä heikkous vie liialliseen ankaruuteen.
-Huomatkaa se!"
-
-"Mutta hänen oman ymmärryksensä olisi pitänyt sanoa hänelle..."
-
-"Hän on vasta täyttänyt kaksikymmentä vuotta!"
-
-Yhä valtavammaksi kävi kapina ritarin sydämessä; hän ei voinut
-irroittaa ajatuksiaan paljasjalkaisesta katumuksentekijästä.
-Makasikohan tämä vieläkin kirkkomaalla, oliko hänen hänetkin
-saatettava nurmen alle nukkumaan?
-
-Katarina kyllä pitää Gunillasta huolen; mitä hän tunsi, oli arvotonta
-heikkoutta, hänen kiihtyneessä mielentilassaan oli vanhan papin hyvää
-tarkoittava, mutta yksinkertainen pakina vaikuttanut häneen vastoin
-hänen parempaa ymmärrystään. Hänen oli ilmoitettava vastustamattomia
-syitä ja pysyttävä lujasti sanassaan.
-
-"Oikeus on yhtäläinen kaikille", sanoi hän, "miehille ja naisille,
-nuorille ja vanhoille! Tuomari ei ole kutsumuksensa arvoinen, jos hän
-kiinnittää huomiota siihen suhteeseen, jossa hän mahdollisesti itse
-on rikolliseen."
-
-"Se on totta!"
-
-"Täällä on ollut kapina puhkeamaisillaan; saanko minä kiinnittää
-huomiota siihen, että sen on saanut oma vaimoni aikaan?"
-
-"Oliko hänelle uskottu mitään päällikkyyttä?"
-
-"Ei, mutta kukaan ei voinut luulla, että hän toimi vastoin tahtoani."
-
-"Tarkoitatteko, että hänen olisi pitänyt ymmärtää, että se rippi-isä,
-jonka hänen äitinsä lähetti, oli petturi? Olen ollut sitä mieltä,
-että miehen pitäisi olla vaimon pää; onko nyt laita päinvastoin?"
-
-Ritari seisoi vastaamatta. "Oletteko puhutellut Gunilla rouvaa?"
-kysyi hän.
-
-"En vielä, mutta aion tehdä sen."
-
-"Ja mitä tahdotte sanoa hänelle?"
-
-"Että teidän menettelynne on johtunut heikkoudesta ja hänen
-ymmärtämättömyydestä."
-
-"Ja sentähden..."
-
-"Ei saa eroittaa, mitä Jumala on yhdistänyt!"
-
-Kuka voi kuvailla, mitä ritari tällä hetkellä tunsi; hänet
-valtasi niin rajaton riemu, että se vei kaikki epäilykset, kaiken
-itseluottamuksen ja itserakkauden mukanaan; niin puhdistaa ilman
-ukkonen, niin huuhtoo sade niityt. Gunilla saattoi jälleen tulla
-hänen omakseen! Voimakas mies lankesi papin jalkoihin, pani päänsä
-hänen polvilleen ja itki kuin lapsi.
-
-Ja samoin kuin muinaisina päivinä pani vanhus kätensä hänen
-päälaelleen ja sanoi ikäänkuin itsekseen:
-
-"Nyt on kuten muori tahtoo olevan!"
-
-"Onko minun mentävä Gunillan luo?" kysyi ritari ja hypähti nopeasti
-pystyyn.
-
-"Ei, minä tuon hänet tänne... sinun luoksesi."
-
-"Mutta eikö pitäisi..."
-
-"Kun olen puhunut muorin puolesta, tahdon sanoa omankin sanani!
-Liian paljot myönnytykset eivät käy laatuun; antaa hänen uskoa, että
-enimmän on rikkonut hän, siitä koituu hänelle hyvää läpi elämän."
-
-"Tehkää sitten kuten itse tahdotte, rakas isä", sanoi ritari, "odotan
-teitä täällä".
-
-Sakko oli melkein vapaasta tahdostaan ruvennut vanhuksen oppaaksi,
-ja laskien kätensä pojan päälaelle antoi hän tämän taluttaa itsensä
-naisparvelle.
-
-Katarina koetti turhaan taivuttaa Gunillaa pukeutumaan toiseen pukuun.
-
-"Ei", vastasi hän, "kannan tätä niin kauan kuin elän!"
-
-Samassa astui vanha pappi sisään, ja hän juoksi häntä vastaan,
-lankesi hänen jalkoihinsa ja valeli hänen kätensä kyynelillään.
-
-"Te tulette minun, syntisraukan luo!" vaikeroi hän.
-
-"Silloin kulen Herrani asioilla!" vastasi pappi ja nosti hänet
-pystyyn.
-
-"Antaako Hän minulle milloinkaan anteeksi?"
-
-"Kaduttehan te?"
-
-"Eikö vaadita enempää?"
-
-"Totisen katumuksen hedelmä on parannus!"
-
-"Minä en voi tehdä tehtyä tekemättömäksi, ja minun aikani on lopussa."
-
-"Aiotteko mennä luostariin?"
-
-"Heti palattuani Tanskaan."
-
-"Oletteko ilmoittanut siitä Erik herralle?"
-
-"Mitäpä hän siitä kyselisi!"
-
-"Ettehän sitä voi tietää."
-
-"Maailmassa ei minulla ole enää mitään tehtävää!"
-
-"Ja teillä on kuitenkin puoliso ja lapset?"
-
-"Edellinen ei tahdo enää nähdä minua ja jälkimäisistä minun täytyy
-pian erota -- ainaiseksi!"
-
-"Ei ennen kuin Jumala kutsuu."
-
-"Mitä sanotte?"
-
-"Että niinkuin hän antaa anteeksi, niin tulee meidänkin antaa
-anteeksi."
-
-"Antaa anteeksi, mutta ei unhoittaa."
-
-"Hänen pyhiä käskyjään ei voi ositella; ne täytyy täyttää kokonaan."
-
-"Minä olenkin varma siitä, että jalo herrani painaa minut sovitettua
-sydäntään vasten, kun kerran kohtaamme ylhäällä Hänen luonansa, joka
-antaa anteeksi syntisille."
-
-"Hän tekee sen jo täällä alhaalla."
-
-"Sitä hän ei voi!"
-
-"Miksi ei?"
-
-"Minä olen pettänyt hänen maansa, jonka nyt pitäisi olla minunkin
-tultuani hänen vaimokseen... minä olen tahtonut tehdä hänestäkin
-petturin..."
-
-"Tapahtuiko se omasta aloitteesta?"
-
-"Minä kuuntelin petollisia neuvonantajia! Koko ikäni tahdon kiittää
-pyhää neitsyttä siitä, etteivät petolliset hankkeet toteutuneet. Kun
-ajattelen niitä, valtaa minut sellainen kauhu, ettei minusta näytä
-elinikuinen katumuskaan riittävältä rikostani sovittamaan."
-
-"Koettakaa hyvittää, se on paras katumus."
-
-"Sitä en voi!"
-
-"Voitte, jos tahdotte!"
-
-"Puhukaa, isä!"
-
-"Tahdotteko sitä niin vakavasti, ettei mikään nöyryytys näytä teistä
-kyllin suurelta?"
-
-"Mikään ei ole sitä!"
-
-"Langetkaa sitten herranne jalkoihin, pyytäkää häneltä saadaksenne
-jäädä tänne, luvatkaa tulla hänen nöyräksi ja alistuvaksi
-vaimokseen..."
-
-"Sitä en uskalla!"
-
-"Kyllä uskallatte!"
-
-"Kun olen poissa, peseytyy pois häpeäpilkku, joka minun kauttani
-tahraa hänen kunniaansa ja hänen nimeään."
-
-"Maailmallista! Turhuutta!" huudahti pappi vihastuneella äänellä.
-"Jos katumus voi lepyttää Jumalan, täytyy sen vielä enemmän
-riittää syntisille ihmisille! Mitä on kaikki teidän valtanne ja
-suuruutenne ja kuviteltu kunnianne hänelle, jonka edessä taivaalliset
-sotajoukot polvistuvat ja jonka astinlautana maa on! Hänelle ei ole
-ylhäisiä eikä alhaisia, rikkaita eikä köyhiä, hän tutkii sydämen
-salaisimmatkin aivoitukset; lankeamista täytyy seurata hyvityksen,
-katumusta parannuksen! Sellainen on hänen pyhä, muuttumaton lakinsa,
-ja hänen sanansa palvelijana sanon sinulle, nainen: pysy siellä,
-mihin Herra on sinut asettanut, vaali kotiasi, puolisoasi ja
-lapsiasi; täytä velvollisuutesi uskollisuudella, joka ei koskaan
-petä, rakkaudella, joka kaikki kärsii, kaikki uskoo, kaikki toivoo!
-Olkoon kaikki tämä katumuksen hedelmä, se on ainoa sovitus, joka
-kelpaa Herralle!"
-
-Gunilla oli noussut, kalpeille poskille levisi heikko puna: "Tahdon
-heti mennä hänen luoksensa!" sanoi hän.
-
-"Minä seuraan sinua!"
-
-Mutta kun Gunilla tarttui vanhuksen käteen, kosketti tämä toisella
-kädellään hänen pukuaan.
-
-"Ei tässä puvussa, se ei sovi sinulle."
-
-"Minä pukeudun heti toiseen!"
-
-"Tee se, minä odotan!"
-
-Odotti ritarikin, odotti ikävällä ja kärsimättömyydellä, jota hän
-tuskin saattoi hillitä, ja kuitenkaan ei hän tahtonut sitä näyttää
-Gunillalle, jolle hänen täytyi tehdä monia vakavia esityksiä ja ottaa
-niistä pyhimmät lupaukset ennenkuin ojensi hänelle sovinnon käden.
-
-Mutta laatiessaan näitä suunnitelmia oli hänen mahdoton karkoittaa
-kuvitelmistaan kahta pehmeää käsivartta, jotka kiertyivät hänen
-kaulansa ympäri ja joita hän ei voinut, ei tahtonutkaan irroittaa.
-
-Vihdoin hän kuuli askelia, jotka saivat hänen sydämensä tykyttämään.
-Ymmärrys, järki, kunnia, velvollisuus, viisaus, kaikki ne apujoukot,
-jotka olivat hänen käytettävissään, kutsui hän avukseen, mutta ne
-olivat kaikki kurjia raukkoja, sillä kun Gunilla astui sisään ja
-nöyrästi lankesi hänen jalkoihinsa, kun kyynelkatse kohosi häntä
-kohden ja Gunilla sanoi: "Herra, anna minulle anteeksi!" silloin
-pakenivat ne suinpäin ja hän kuuli ainoastaan sydämensä kuiskauksen:
-"Kaikki, kaikki on annettu anteeksi!"
-
-Ja niin nosti hän vaimonsa maasta, sulki hänet syliinsä, ja hänen
-käsivartensa kiertyivät hänen kaulansa ympäri ja he yhtyivät jälleen
-pitkässä autuaassa suudelmassa.
-
-Vanha Hollolan pappi seisoi vieressä hymyillen. "Olisipa muori ollut
-nyt mukana!" jupisi hän itsekseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lankesi luonnostaan, että laivan varustaminen matkalle jätettiin
-sikseen. Kapteeni Renhultille tarjottiin tilaisuus toistaiseksi jäädä
-paikoilleen, mutta hän pyysi saada vaihtaa paikkaa Olavinlinnan
-päällikön kanssa ja siihen suostuttiin.
-
-Vakoilijat kertoivat, että David maisteri, joka kovanonnen päivänä
-oli onnistunut pääsemään pakoon takatietä, minkä linnanvartia oli
-unohtanut sulkematta, oli eräänä viime päivistä nähty Venäjän
-rajalla, ja kapteenin hartain toivo oli, että hän saisi miekkosen
-valtaansa; jos hänet sittemmin olisikin pakko päästää tiehensä, voisi
-hän kuitenkin viedä mukanaan muistomarjan, mitä ei koskaan unohtaisi.
-
-Synkkä pilvi, joka oli pimittänyt ritarin kodin, oli hälvennyt.
-Gunilla oli muuttunut samaksi kuin ennenkin ja kuitenkin niin
-erilaiseksi. Ystävyydenside ritarin ja Gunillan välillä lujittui
-päivä päivältä; nyt vasta he alkoivat oikein ymmärtää toisiaan.
-
-Kulkuväylä oli jälleen avoin ja meriliike alkanut; nyt saapui joka
-viikko uutisia Ruotsista. Niinpä saatiin tietää sekin, että herra
-Svante Niilonpoika oli viettänyt häitä Knut Alfinpojan lesken, Märta
-Ivarintyttären kanssa.
-
-Katarinakin oli saanut kirjeen, jossa kerrottiin kaikesta siitä
-loistosta, jolla häät vietettiin; mutta paljon oli puhuttu siitä,
-että Svante herran lanko ensimäisistä naimisista, Niilo Gedda, ei
-ollut saapunut juhlaan, vaikka hänet oli kyllä kutsuttu.
-
-"Suku ei ole koskaan voinut antaa Svante herralle anteeksi sitä
-sydämettömyyttä, jolla hän kohteli Ilianaa!" huomautti Anna.
-
-"Hän ei mennyt Ilianan kanssa naimisiin rakkaudesta", arveli Erik
-herra. "Hän oli antanut sydämensä jo ennen Märtalle."
-
-"Sanotaan, että hän on hyvin vähän muiden naisten kaltainen?" sanoi
-Gunilla rouva.
-
-"Kukaan nainen ei voi sietää häntä!" vastasi Anna.
-
-"Minä voin!" sanoi Katarina. "Ja minusta näyttää, että juuri hän on
-sopiva emäntä Svante herralle."
-
-"Niin minäkin uskon", puuttui ritari puheeseen. "Svante herra
-tarvitsee aina jonkun, jonka kanssa voi tuumia ja neuvotella. Monien
-suurien ominaisuuksiensa ohella on hänellä eräs heikkous, joka Märtan
-täytyy korvata."
-
-"Ja mikä se on?" kysyi Gunilla.
-
-"Huikenteleva mieli ja siihen liittyvä hillittömyys
-kiihkonpurkauksissaan. Horjuva mieli kaipaa tukea, kiihkonpuuskat
-kesytystä; luulenkin, että Märta pystyy siihen."
-
-"Märta rouva on useammin kuin kerran pukeutunut sotisopaan ja
-kypärään", sanoi Katarina. "Entisen herransa kuoltua astui hän hänen
-paikalleen ja johti monta veristä taistelua. Rohkeutta hänellä kyllä
-on!"
-
-"Kunniaa ei hän sillä niittänyt", huomautti Anna.
-
-"Häpeä ei koidu hänelle, vaan niille, jotka ensin innostuivat hänen
-rohkeudestaan, mutta sitten häpesivät olla naisen komennettavina",
-väitti Katarina.
-
-"Eikö Svante herralla ole jo täysikasvuinen poika?"
-
-"Nuori Sten herra! Sanotaan, että hän kuntoon ja jaloihin tapoihin
-nähden voittaa isänsä."
-
-"Sanotaan myös, että hän suuren kaimansa tavoin ottaa jälleen
-käytäntöön Sture-nimen, jota ruotsalaiset pitävät niin suuressa
-arvossa."
-
-"Olen kuullut häntä paljon ylistettävän", puuttui ritari puheeseen.
-"Minua ilahuttaisi suuresti, jos Sten Sture vanhemman jälkeen nousisi
-vielä Sten Sture nuorempi."
-
-"Ja että jälkimäinen, jos mahdollista, voittaisi kunnossa
-edellisenkin!" huudahti Katarina.
-
-"Ette voi uskoa", tarttui Gunilla vilkkaasti puheeseen, "kuinka
-hartaasti nyttemmin toivon, että pian tulisi loppu koko unionista;
-ainoastaan siten olisi tanskalaisten ja ruotsalaisten mahdollista
-tulla ystäviksi!"
-
-Kaikki nauroivat.
-
-"Olet oikeassa!" sanoi ritari. "Kahleet sopivat yhtä vähän kansoille
-kuin yksityisillekään. Ainoastaan siellä, missä molemmin puolin
-mennään toisiaan vastaan, on yhdistys pysyväinen."
-
-Gunilla tarttui salavihkaa hänen käteensä ja puristi sitä hiljaa;
-nykyään ymmärsivät he aina toisensa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pikemmin kuin ritari oli toivonutkaan näyttäytyivät seuraukset siitä
-kuningaskulusta, jonka hän oli tehnyt. Kaikilta voudeilta saapui
-kertomuksia, että siemen oli kaikkialla kylvetty, että sitä mukaa
-kuin tauti voitettiin, katosi entinen välinpitämättömyys ja kansassa
-heräsi reippaampi työtarmo ja suurempi elämänhalu; kun nyt vain
-tulisi jotakuinkin hyvä sato, uskallettaisiin toivoa parempia aikoja.
-
-Ritarin toivomuksesta jatkoi Werner vielä muutamia kuukausia
-matkojaan ympäri maata toteuttaen sitä jaloa tehtävää, jonka he
-yhdessä olivat aloittaneet, mutta eivät läheskään päättäneet.
-
-Hän kirjoitti Turusta kesäkuun puolivälissä, että hän oli odottamatta
-yhyttänyt karanneen asemiehen Pentti Åbjörninpojan, mutta tämä oli
-Wernerin nähtyään heti kadonnut.
-
-Samasta kädestä sai Erik Turenpoika ilmoituksen valtionhoitajan
-saapumisesta Suomeen. Yhtenä asiana hänellä oli ottaa haltuunsa ne
-linnat, jotka olivat olleet Sten herralla, ja jotka vielä olivat
-Ingeborg rouvan huostassa ja hänen asettamiensa voutien hoidettavina.
-
-Ritari tiesi hyvin, että tärkeimmät valtionhoitajalle olivat
-hänen, Erik Thurenpojan, sanat ja lupaukset ja muodollinen
-liittyminen Ruotsiin; mutta silloin vaati hän ehtona, että hänelle
-vahvistettaisiin täydellinen valta Suomessa. Tietoisuus omasta
-merkityksestään pidätti suurmiehen siellä missä hän oli; oli tultava
-hänen luoksensa, hän ei lähtenyt paikoiltaan.
-
-Mutta huhu toi joka päivä uusia viestejä siitä, mitä oli
-tapahtunut. Niinpä kerrottiin, että Svante herra oli noussut maihin
-Ahvenanmaalle, mutta kun hän oli tahtonut mennä Kastelholman linnaan,
-oli muureilta ammuttu pyssyillä hänen miehiään. Seuraavana päivänä
-oli linnanvouti, joka oli saksalainen, kutsuttu valtionhoitajan
-luo; pitkän aikaa vastustettuaan oli hän tunnustanut, että linnasta
-oli viety pois kaikki mikä oli kallisarvoisinta, mutta että se
-oli tapahtunut Ingeborg rouvan käskystä. Svante herran sanottiin
-sen jälkeen eroittaneen voudin ja hänen sijaansa asettaneen Erik
-Juhananpojan (Waasan), joka oli häntä seuraavain herrojen joukossa.
-
-Liikkui paljon juttuja niistä katkerista sanoista, joita tällöin oli
-lausuttu Ingeborg rouvasta.
-
-Sen jälkeen kuultiin, että Turun linnan vouti Didrik Hannunpoika oli
-lähettänyt oluella ja ruokavaroilla lastatun laivan valtionhoitajaa
-vastaan ja pyytänyt Lauri piispaa muiden uskottujen miesten keralla
-olemaan avullisena luovutettaessa linnaa Svante herralle.
-
-Pian saatiin tietää, että kaikki oli käynyt rauhallisesti ja että
-piispa oli koko kapitulinsa ja muiden suomalaisten herrojen kanssa
-yhtynyt tuomiokirkossa ja kaikki olivat he tehneet uskollisuudenvalan
-Svante herralle.
-
-Sillävälin oli myös muuan Upsalan kaniikki, joka oli ollut
-lähettiläänä Venäjällä, paluumatkallaan saapunut Turkuun. Hän ei
-tuonut erittäin hyviä sanomia, ja hän arveli, ettei venäläisten
-puheihin aselevosta ollut luottamista. He olivat kyllä valmiit
-tinkimään, mutta ei tekemään pysyväistä rauhaa; ei ollut sentähden
-neuvokasta, jos Turun linnaa ei pidetty valmiina puolustautumaan.
-
-Herra Erik Turenpoika oli viime aikoina huomannut useita tanskalaisia
-laivoja, jotka risteilivät Räävelin ja Suomen rannikon välillä, ja
-sentähden työskenneltiin Viipurin edustalla yötä ja päivää laittaen
-kuntoon niitä aluksia ja veneitä, mitä oli saatavilla.
-
-Sitten tuli taasen kutsu valtionhoitajalta, että Erik herran oli
-saavuttava häntä kohtaamaan Raaseporin saaristoon, mutta samaan
-aikaan kerrottiin, että oli nähty epäilyttäviä henkilöitä Viipurin
-ympäristössä, ja ritari pysyi kotona ja kirjoitti valtionhoitajalle,
-että hän ennen kaikkea katsoi velvollisuudekseen valvoa ankarasti
-alusten laittamista kuntoon.
-
-Oli sentähden hänelle mieluisa yllätys, kun maihin laski ruotsalainen
-laiva, joka toi mukanaan Erik herran veljen, Stenin, ja Turun
-tuomiorovastin, mestari Henrik Wennen; molemmat oli valtionhoitaja
-lähettänyt täysivaltaisina asiamiehinä valtakunnan puolesta. He
-toivat kirjeen valtionhoitajalta, joka pyysi häntä täydellisesti
-luottamaan näihin molempiin miehiin; mitä ne lupasivat, sen Svante
-herra tuli aivan varmasti täyttämään. Valtionhoitaja päätti kirjeensä
-seuraavin sanoin:
-
-"Rakas Erik herra! Neuvon teitä, ja vaadin valtakunnan puolesta,
-että ajattelette isänmaan parasta ja riippumattomuutta, joka nyt on
-kaikkein tärkein, kuten tekin täysin käsitätte."
-
-Miettiväisenä pani Erik herra kirjeen laskoksilleen. "Vastauksella ei
-ole erityistä kiirettä", sanoi hän. "Viivytte kai viikkokauden?"
-
-Niin pitkän loman he olivat tosiaankin saaneet.
-
-"Luulen, että veljelläni on yksityistäkin asiaa?" arveli Erik herra.
-
-Sten Turenpoika karahti punaiseksi ja vastasi, ettei laita ollut
-muutenkaan.
-
-Ritari kertoi hänelle venäläisestä pajarista, joka oli tunnustanut
-neitsyelle rakkautensa ja ottanut saamansa rukkaset kovasti itseensä.
-
-Sten oli nuorin veljistään; sorjaan vartaloon yhtyivät hänessä
-melkein naisellisen kauniit kasvot. Lapsuudestaan lähtien
-hemmoiteltuna ja kaikkien rouvien ja neitsytten tunnustettuna
-suosikkina oli hän perhosen tavoin liihoitellut kukasta kukkaan,
-kunnes vihdoin poltti siipensä niissä liekeissä, jotka paloivat
-Anna Sparren kauniissa silmissä. Hän kosi ja sai heti suostumuksen.
-Molemmat olivat yhtä ylhäistä sukua, ja liitto sai siis sukulaisten
-ja ystäväinkin hyväksymisen.
-
-Onneksi tapasivat he kihlausaikanaan ainoastaan harvoin toisiaan;
-muuten olisi kenties heille molemmille selvinnyt, kuinka tyhjää
-korean pinnan alla oli, ja kuka tietää, kuinka silloin olisi käynyt
-sen rakkauden, jonka he sanoivat jatkuvan elämän iltaan.
-
-Kun Sten herra kuuli, että joku muukalainen oli uskaltanut iskeä
-silmänsä kauniiseen Annaan, joutui hän aivan pois suunniltaan, sanoi
-tahtovansa etsiä käsiinsä sen hävyttömän ja kurittaa häntä siitä
-julkeudesta; hengellään hän oli saava sen sovittaa.
-
-Ritari tunsi riittävästi veljeään tietääkseen, että myrsky pian
-asettuisi. Sen jälkeen vei hän hänet mukanaan rouvantupaan.
-
-Siellä toivotti Gunilla rouva lankonsa tervetulleeksi, ja Katarina
-neitsyt ojensi hänelle ystävällisesti kätensä, mutta Anna oli
-piiloutunut ikkunankomeron syvimpään sopukkaan ja painoi punastuen
-kuin ruusu päänsä käsiinsä, kun nuori mies pyysi ainoastaan saada
-katseen hänen kauniista silmistään.
-
-Kunnianarvoisa tuomiorovasti tervehti sillävälin Gunillaa ja
-Katarinaa, ritari kyseli häneltä olosuhteita Ruotsissa, mistä hän
-oli äskettäin tullut, ja kaikki neljä unhoittivat pian rakastuneen
-parin, jolla ei näyttänyt olevankaan mitään sitä vastaan, että jäi
-kahdenkesken.
-
-Tuomiorovasti kertoi, että jo huhtikuussa oli päätetty pitää
-Halmstadissa kokous tanskalaisten ja ruotsalaisten kesken. Kuningas
-oli luultavasti uskonut, että Svante herrasta tulisi myöntyväinen
-herra, joka hyvästä maksusta täyttäisi kaikki hänen toivomuksensa,
-mutta siinä hän pettyi suuresti. Svante Niilonpoika selitti nyt ja
-aina tahtovansa käydä edeltäjäinsä jälkiä.
-
-"Minua ilahuttaa kuulla sitä!" huudahti ritari. "Tiedän jo, että hän
-on kirjoittanut salamoivan kirjeen norjalaisille ja kehoittanut heitä
-vapauttamaan maansa tanskalaisten ikeen alta."
-
-"Ennen kokousta", jatkoi tuomiorovasti, "kokosi hän suurimmassa
-kiireessä sotajoukon ja marssi sen kera Kalmariin".
-
-"Minulle on sanottu, että kaupunki avasi porttinsa hänelle."
-
-"Niin se tekikin. Mutta linnaa ei ole helppo vallata; herra Hemming
-Gadd valvoo sotatoimia kuten vanhan Sten herrankin päivinä."
-
-"Ja Kalmarin kokous?"
-
-"Siitä ei tullut mitään. Neuvoteltiin aselevosta. Strengnäsin piispa
-Mathias ja Pentti Ryning saapuivat lähettiläinä Kööpenhaminasta.
-Sillävälin kuningas kuletti niin Kalmariin kuin Borgholmaankin uutta
-apuväkeä ja elintarpeita."
-
-"Sitä odotinkin!"
-
-"Tohtori Hemming oli silloin matkustanut Ölantiin ottamaan haltuunsa
-Borgholman linnan, ja Svante herra, joka ei luullut mitään vaaraa
-olevan lähellä, oli lähtenyt Kalmarista."
-
-"Vihollisella oli helppo tehtävä."
-
-"Lähetettiin pikaviesti Örebrohon, luultiin valtionhoitajan olevan
-siellä. Onneksi oli Märta rouva paikalla ja hän avasi kirjeen."
-
-"Joka oli osoitettu hänen miehelleen?" puuskahti Gunilla.
-
-"Hän pelkäsi, että se sisälsi pahoja tietoja, ja niin se tekikin.
-Nuori Kristian kuningas oli Kalmarinsalmessa suuren sotaväen kera ja
-vanha kuningas Avansaaristossa samoin suurin sotavoimin."
-
-"Ja tämä tapahtui samaan aikaan kuin Kööpenhaminassa keskusteltiin
-aselevosta?"
-
-"Valtuutetut tekivät kaiken voitavansa saadakseen linnat
-luovutetuiksi Ruotsille, mutta tuoduista apujoukoista päättäen ei
-tässä kohdin ollut mitään myönnytyksiä odotettavissa."
-
-"Millaisiksi tulivat ehdot?"
-
-"Kalmarin piirityksestä oli heti lakattava, niin hyvin linna kuin
-kaupunki ja läänikin uskottava Niilo Geddan haltuun, ja hänen oli
-isännöitävä linnassa kuninkaan nimessä, mutta kaupunkia ja lääniä
-hoidettava Ruotsin neuvoston nimiin."
-
-"Niilo Gedda isännöi siis edelleen Kalmarin linnassa?"
-
-"Ja Niilo Boonpoika (Griip) Borgholman linnassa, kunnes ratkaistaan,
-päästetäänkö sota riehumaan Ruotsin ja Tanskan välillä. Sanotaan,
-että kysymys ratkaistaan unionikokouksessa Kalmarissa ensi vuonna;
-silloin tulisi Gotlannin kysymyskin esille."
-
-"Ja vangit?"
-
-"Päästetään aselevon ajaksi vapaalle jalalle. Ei ole kieltäydytty
-lupaamasta Knut Alfinpojan pojille heidän isänperintöäänkään."
-
-"Svante herra lienee tarmolla puolustanut sitä vähäisenä hyvityksenä
-heidän isänsä murhasta."
-
-"Kuten näette, jalo herra", jatkoi tuomiorovasti, "on täällä kuten
-tavallisesti kova kovaa vastaan, mutta onneksi näytään Ruotsissa
-saadun unionista kylliksi".
-
-"Täällä Suomessa luulen valtionhoitajan suoriutuvan helposti",
-vastasi ritari.
-
-"Se riippunee suureksi osaksi teistä!"
-
-"Minä olen yhtä hyvä ruotsalainen kuin kuka tahansa!"
-
-"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty, silloin on asia pian ratkaistu."
-
-"Muutamia ehtoja teen kuitenkin."
-
-"Me voimme suostua niihin!"
-
-"Esitän ne huomenna."
-
-"Mutta jo tänään tahdon lähettää Svante herralle tiedon hyvästä
-asiain tilasta."
-
-Erik Turenpoika oli sallinut puolisonsa ja Katarina neitsyen olla
-läsnä tässä keskustelussa, mutta sen kuluessa oli hän pitänyt
-edellistä tarkoin silmällä; Gunillan kasvot kuvastivat osanottoa,
-myötätuntoa, mutta ei mitään ynseyttä, ei mitään puolueellisuutta.
-"Ei, se on mahdotonta, minä en voi suostua!" huudahti Anna neitsyt
-kiihkeästi.
-
-"Mutta kaunis neitsyt, miettikää sitten vielä!" Ja Sten herra piteli
-hänen vastahakoisesta kädestään.
-
-"Mitä sanoisivat sukulaiseni Ruotsissa?"
-
-"Että olette tahtonut luoda minun onneni, kuten minäkin toivon
-voivani luoda teidän..."
-
-"Pyhä neitsyt, kuinka onneton olen!"
-
-Toiset olivat kummastuneina kääntyneet nuoreen pariin, joka oli
-unohtanut olevansa yksinään. Kun Sten herra näki kaikkien katseiden
-suuntautuvan häneen, sanoi hän tyytymättömyyden vivahduksella:
-
-"Herra Svante Niilonpoika on luvannut minulle Kastelholman linnan
-läänitykseksi herra Erik Juhananpojan jälkeen, joka ei tahdo jäädä
-sinne. Jo syksyllä saisin ottaa sen vastaan ja tahtoisin sentähden
-häämme vietettäväksi kuukauden kuluttua, mutta neitsyt kieltäytyy..."
-
-"Sukulaiseni ja ystäväni tuskin matkustanevat tänne", puuskahti Anna,
-"ja minä tahdon, että häämme vietetään kaikella sillä loistolla, joka
-kuuluu niin jalosukuiselle neitsyelle".
-
-"Jollei ole mitään muuta estettä", vastasi Erik herra, "en lainkaan
-epäile, ettei linnanpäällystö mielellään tahdo panna toimeen
-turnajaisia ja aseleikkejä kauniin morsiamen kunniaksi, ja loistavaa
-hääseuruetta ei tule puuttumaan".
-
-Anna kääntyi pois, ja kun Sten herra uudisti rukouksensa, vastasi hän
-punastuen, että hänen täytyi kai suostua.
-
-Gunilla rouva tarjosi kaikki piikasensa avuksi ja hän ja Katarina
-lupasivat tehdä kaiken minkä voivat.
-
-Lapsellinen turhamaisuus! Halu loistaa oli Annan korkein pyrkimys;
-Viipurissa oli hänellä ainoastaan harvoin ollut tilaisuus ihailuttaa
-itseään henkilöillä, jotka luki vertaistensa joukkoon. Upseerien
-nöyrä ihailu imarteli, mutta ei tyydyttänyt häntä. Venäläinen pajari
-sitä vastoin säilyi yhä hänen muistossaan; muutamat sanat, jotka
-pajari oli kuiskannut hänelle erotessa, ja muuan kirje, jonka hän oli
-salaa saanut hyvän aikaa pajarin lähdettyä, vakuuttivat Annalle, että
-hän yhä edelleen ajatteli häntä.
-
-Sten herran näkeminen elvytti vanhan rakkauden, mutta Anna
-olisi mielellään viivyttänyt naimista ja ensin leikkinyt pienen
-romantillisen seikkailunsa loppuun; mutta kun hän ei voinut keksiä
-mitään syytä lykkäykseen, täytyi hänen alistua, mutta sen teki hän
-kaipauksesta huoaten ajatellessaan mitä oli kadottanut.
-
-Erik Turenpoika ei venäläisten lähettiläiden kanssa tapahtuneiden
-epäonnistuneiden neuvottelujen jälkeenkään ollut hylännyt ajatusta
-pysyväisestä rauhasta Venäjän kanssa.
-
-Kirjeitä kirjoitettiin, alustettiin uusia neuvotteluja. Turusta,
-Raumalta käsin, missä hän vain viipyi muutamia päiviä, ryhtyi hän
-toimenpiteihin ja pohti ajatuksissaan tätä tärkeää asiaa. Jos saisi
-mahtavan naapurin eroitetuksi Tanskasta, merkitsisi se samaa kuin
-rauha Ruotsille ja Suomelle, ainoastaan silloin voisivat nämä maat
-suunnata yhdistetyt voimansa Tanskaa vastaan.
-
-Erik herra kirjoitti, ei ainoastaan suuriruhtinaalle ja hänen
-vaikutusvaltaisimmille miehilleen, vaan myöskin molemmille pajareille
-ja näytti selvästi, kuinka kaikki nämä taistelut koituivat ainoastaan
-molemminpuoliseksi vahingoksi, veivät hirveään mieshukkaan ja
-maiden autioittamiseen. "Me emme toivo parempaa kuin että saisimme
-elää rauhassa ja levossa teidän kanssanne", kirjoitti hän. "Meidän
-vihollisemme tahtovat saada meidät repimään metsänpetojen tavoin
-toisiamme, mutta niin toivovat he ainoastaan siksi, että saisivat
-itse nahkan. Kun monet teistä ovat ottaneet vastaan kristinuskon,
-pitäisi meidän myös menetellä kristittyjen ihmisten tavoin toisiamme
-kohtaan. Antakaa siis nyt Herran tähden päästä rauhan ja veljeyden
-valtaan välillämme."
-
-Ritari oli epävarma, saisiko hän tähän vastausta ja milloin,
-sentähden hän oli iloisesti hämmästynyt saadessaan kirjeen Venäjältä
-saman Upsalan kaniikin mukana, joka toi Svante herrallekin viestin,
-ettei mitään rauhaa itäisen naapurin kanssa ollut odotettavissa.
-
-Erik herran saama kirje oli nuorelta Boris pajarilta ja sisälsi
-vakuutuksen, että mitä hänen vallassaan oli, tahtoi hän tehdä
-noudattaakseen ritarin toivomuksia. Hän oli siinä tarkoituksessa
-nyt lähtenyt suuriruhtinaan luo, ja jos kulta jotakin voi, ei hän
-tahtonut sitä säästää. "Jos olisin niin rikas kuin tahtoisin",
-kirjoitti hän, "niin ostaisin haluamanne rauhan, nyt täytyy minun
-välittää, mutta jos voisitte nähdä sydämeeni, olisitte täysin
-vakuutettu siitä, että rauhaa välittääkseni teen parhaan voitavani".
-
-Erik herra tosin tiesi, että "venäläinen, vainolainen" on,
-vaikkakin raaka ja sivistymätön, itse asiassa kuitenkin lempeä ja
-hyväntahtoinen ihminen, mutta sentään kummastutti häntä tämä kirje.
-Hänelle ei johtunut mieleen, että kirjeen kirjoittamiseen olivat
-kenties vaikuttaneet muut syyt kuin mitä oli mainittu.
-
-Tuomiorovasti esitti valtionhoitajan toivomuksen, että Erik herra
-tahtoisi tulla Turkuun, kun heidän oli monien tärkeiden asiain tähden
-välttämättä puhuteltava toisiaan suullisesti.
-
-Erik herra myönsi, että niin oli, mutta piti toisekseen sangen
-arveluttavana lähteä Viipurista niin kauan kuin tanskalaiset alukset
-olivat lähivesillä.
-
-Tuomiorovastin hartaista pyynnöistä lupasi hän kuitenkin lopulta
-varmasti tulla, mutta kun Svante herra tulisi viipymään Suomessa koko
-elokuun, ei ritarin käynnillä ollut kiirettä.
-
-Tähän vastaukseen täytyi valtuutettujen tyytyä. Lähtönsä edellisenä
-päivänä pyysi Sten herra salaista puhelua veljensä kanssa.
-
-Tämä vei hänet salakamariin.
-
-"Tiedäthän", sanoi edellinen, "että olen vastaanottanut Ahvenanmaan
-läänityksenä Svante herran kädestä; mutta olisin mieluummin ottanut
-suuremman sinun kädestäsi."
-
-"Sitä en epäile, mutta minä tuskin antaisin sinulle pienempää tai
-suurempaa."
-
-"Miksi niin?"
-
-"En luule sinulla olevan sitä ymmärrystä ja taitoa, mitä vaaditaan
-lääninherralta!"
-
-"Silloin tuntee Svante herra minut paremmin."
-
-"Jollei hänellä ole muita syitä."
-
-"Luuletko, että se on tapahtunut sinun tähtesi? No, eihän se ole
-mahdotonta, luulenpa melkein itsekin niin, mutta jos sinä olet meistä
-kaikista saanut suurimman ymmärryksen, niin mikset sitä käytä?"
-
-"Mitä on lyöty laimin?"
-
-"Sinun ja kaikkien meidän onnemme."
-
-"Sitä en ymmärrä."
-
-"Emmekö ole suurmiehiä yhtä hyvin kuin Svante Niilonpoikakin?"
-
-"Kuka sanoo muuta?"
-
-"Sukutaulumme ulottuu harmaaseen muinaisuuteen."
-
-"Niin ulottuu!"
-
-"Mikä oikeus hänellä on asettua etumaiseksi?"
-
-"Se minkä myönnämme hänelle."
-
-"Mutta me voimme ottaa itse sen..."
-
-"Me emme tahdo."
-
-"Miksi emme?"
-
-"Ei ole kadehdittavaa olla valtionhoitajana Ruotsissa."
-
-"Sinusta, Erik, olisi pitänyt tulla se!"
-
-"Ja olla sitten riippuvainen kaikista valtakunnan suurmiehistä?
-Meillä on ainoastaan yksi yläpuolellamme; hänellä on varmaan satakin,
-jotka katsovat itsellään olevan saman oikeuden valtaan."
-
-"Sinä kyllä pitäisit puolesi heitä vastaan."
-
-"Tahdon auttaa Svante herraa siinä."
-
-"Et siis tahdo?"
-
-"Miksi sitä haluat?"
-
-"Sukulaisesi ja ystäväsi näkisivät ilolla koroituksesi."
-
-"Ja minun kauttani oman koroituksensa! Sinä tahdot paremman
-läänityksen kuin Ahvenanmaan, vaikket ole vielä osoittanut voivasi
-pitää huolta tästäkään. Pietari veli ei kai ole hänkään tyytyväinen
-siihen, että on ainoastaan valtaneuvos. Sitä paitsi toivotte te
-molemmat saavuttavanne suuren vaikutusvallan, ja sentähden olisi
-minun kiisteltävä Svante herran kanssa korkeammasta vallasta."
-
-"Jos se vapaaehtoisesti annettaisiin sinulle...?"
-
-"Hänet tuntee ja tunnustaa koko kansa; ketkä antaisivat sen silloin
-minulle?"
-
-"Vertaisesi."
-
-"Jotka ovat nyt jo hänet valinneet! Sano minulle, Sten, kenen
-asioilla liikut?"
-
-"Minäkö? En kenenkään!"
-
-"Haluaisin tietää, kuka tämä 'ei kenkään' on."
-
-Sten herra karahti punaiseksi. "Teet minulle suuren vääryyden!"
-änkytti hän.
-
-"Toivotaan niin! Kuules, mitä sanon! Ruotsia hallitsee ja vallitsee
-herra Svante Niilonpoika, Suomea hallitsen minä! Yli meren ojennamme
-veljenkäden toisillemme avuksi ja tueksi; jos eripuraisuus ja
-kateus kohottaisi päätänsä siellä emämaassa, voisi kyllä käydä
-niin, että minäkin sekaannun leikkiin, mutta ainoastaan tukeakseni
-valtionhoitajaa."
-
-"Olet hänen ystävänsä?"
-
-"Ja Tanskan vihamies! Huomaa se, Sten veikko!"
-
-"Me olemme vannoneet kuninkaalle uskollisuutta."
-
-"Sen teet kyllä pirullekin, jos hän puristaa pihdeillään kurkustasi."
-
-"Mutta sinä itse..."
-
-"Minä olen, kuten kunnian ritarille sopii, sanonut irti
-uskollisuuteni hänelle."
-
-"Valtionhoitaja on ottanut vastaan minun valani."
-
-"Mutta sen sinä olet antanut ehdoilla."
-
-"Ei ainoatakaan ehtoa!"
-
-"Saisimmepas nähdä, jos seisoisit silmä vasten silmää Hannu kuninkaan
-kanssa!"
-
-"Tämä on loukkaus..."
-
-"Pyydän anteeksi sitten, jos näyttäytyy, että olen väärässä."
-
-"Mutta en ole tottunut sellaiseen!" Ja Sten herra ravisteli päätänsä
-kuten kalkkunakukko, joka aivan odottamatta on pistetty veteen.
-
-"Nyt luulen, että tiedät ajatukseni, jos sinulta sitä kysytään."
-
-"Olet mielestäni sanonut sen kyllin selvästi."
-
-"Emme siis puhu asiasta enempää."
-
-"Tahtoisin mielelläni tehdä vielä muutaman kysymyksen", lisäsi Sten
-herra veitikkamaisesti hymyillen.
-
-"Sano pois!"
-
-"Huhu kertoo, että Gunilla rouva, joka on syntynyt Tanskassa ja
-tanskalaisista vanhemmista..."
-
-"Mitäs hänestä?"
-
-"... rakastaa suuresti maatansa."
-
-"Enemmän kuin sinä omaasi."
-
-"Nyt ei ole lainkaan kysymys minusta, vaan omasta emännästäsi, jota
-kalvaa katkera suru sen johdosta, että olet pettänyt Hannu kuninkaan."
-
-"Kuka niin sanoo?"
-
-"Sehän on joka miehen suussa."
-
-"Niinkö!"
-
-"Kerrotaan myös, että linnanportit olivat suletut sinun palatessasi
-kotiin; ja kun avautit ne väkivallalla, seisoi Gunilla rouva
-vastassasi paljastettu miekka kädessään."
-
-"No, aivanko ottelimmekin?"
-
-"Ette, tiedän nyt, ettei se ole totta, mutta Anna Sparre, joka
-pelästyksissään sulkeutui makuukamariin, kertoo nuoresta neitosesta,
-joka kaatui taistelussa. Luulen sentähden tekeväni parhaiten
-kysyessäni sinulta, mitä minun on vastattava, kun minulta kysytään
-näin arkaluontoista asiaa."
-
-"Vastaa, että kysymys oli sinulle liian arkaluontoinen; et voinut
-kysyä sitä."
-
-Sten herran kasvot karahtivat punaisiksi. "Mitä taasen tulee Gunilla
-rouvan ajatuksiin, näyttää minusta soveliaammalta, että kysyt häneltä
-itseltään."
-
-"Sinä sallit sen?"
-
-"Kyllä, mielelläni!"
-
-Samassa työnnettiin oviverhot syrjään ja nuori emäntä astui sisään.
-Hänellä oli useampia kirjeitä kädessään, ja hänen tavattomasti
-punoittavista poskistaan saattoi nähdä, että hän oli kiihdyksissään.
-
-Luultavasti ei hän ollut pannut merkille, että sisällä huoneessa
-puhuttiin, sillä Sten herran nähdessään kävi hän sangen hämilleen ja
-sanoi aikoen vetäytyä takaisin: "Luulin teidän olevan yksin, herra."
-
-"Jää tänne, rakas ystäväni", sanoi ritari ja ojensi rakastavaisesti
-hänelle kätensä.
-
-Gunilla tarttui heti siihen ja katsoi kysyvästi häneen.
-
-"Mitä kirjeitä olet saanut?"
-
-"Isältäni ja äidiltäni; muuan on myös... David maisterilta."
-
-"Niinkö!"
-
-"Tahdotteko lukea ne?"
-
-"Ne ovat avaamatta."
-
-"Avatkaa ne!"
-
-"Kuinka tiedät keneltä ne ovat?"
-
-"Tunnen jokaisen käsialan."
-
-"Mutta jollet lue niitä ensin itse, kuinka tiedät, tahdotko antaa
-minun nähdä ne."
-
-"Tiedän sen kenties paremmin nyt kuin luettuani."
-
-"Luulet siis..."
-
-"Että niissä on jotakin, mitä ette voi hyväksyä, ja jota minun olisi
-raskas laskea teidän silmienne eteen."
-
-"Tekisit kuitenkin sen?"
-
-"Se olisi velvollisuuteni."
-
-"Sitten luen ne ensiksi, mutta jää tänne siksi aikaa. Veljeni
-kysyisi mielellään sinulta jotakin, ja minä pyydän sinua vastaamaan
-välittämättä vähintäkään minusta."
-
-Gunilla istuutui penkille ikkunan ääreen. Äänen nöyryys väistyi
-eräänlaisen emäntämäisen arvokkuuden tieltä, sitä luonnollisemmin,
-kun hän luuli, että kysymys oli häävalmistuksista.
-
-Sten herra ei voinutkaan suoraan ja ilman valmistuksia tehdä sitä
-omantunnon kysymystä, joka hänellä oli huulillaan; sentähden hän
-pulassaan tarttui siihen mikä oli lähinnä, ja muutamain minuuttien
-kuluttua olivat molemmat kiintyneet keskusteluun siitä, kuinka
-pitkämatkaisia vieraita kutsuttaisiin.
-
-Sillävälin syventyi ritari niin innokkaasti kirjeiden lukemiseen,
-ettei hän kiinnittänyt huomiota keskusteluun. David maisteri
-kirjoitti, mitä kaikkia vaaroja hän oli välttänyt paetessaan
-Viipurista melkein pahantekijän tavoin; hän oli jälleen mennyt
-Venäjälle, nyt hän oli sieltä palannut, mutta ennen lähtöään
-Ruotsiin, mihin tärkeät asiat häntä vaativat, tahtoi hän valmistaa
-Gunillalle tilaisuuden siihen hengelliseen lohdutukseen, jota tämä
-varmaankin huokaillen kaipasi, ja hän pyysi Gunillaa tulemaan
-Valmyran tuvalle seuraavana iltana auringon laskeutuessa. Hän
-ilmoittaisi siellä tärkeitä asioita.
-
-Gunillan äidin kirje oli pelkkä valitusvirsi sen julman kohtelun
-johdosta, mitä hänen tyttärensä oli saanut kokea ja mistä hän oli
-David maisterilta saanut tiedon. Rouva Bese pyysi tytärtään palaamaan
-äitinsä luo hänen uskollisessa sylissään unhoittaakseen kärsimänsä
-häväistyksen.
-
-Gunillan isällä näytti olevan toinen käsitys asiasta. Hän kirjoitti,
-että niin mielellään kuin hän näkisikin tyttärensä luonansa, tuli
-Gunillan kuitenkin miettiä tarkoin, ennenkuin erosi niin jalosta ja
-oikeamielisestä, vaikkakin ankarasta herrasta.
-
-Ritarin ajatukset olivat niin kiintyneet lukemiseen, ettei hän pannut
-merkille keskustelua eikä niitä kysyviä katseita, joita Gunilla
-tuontuostakin heitti häneen. Nyt hän ne vihdoin huomasi ja ojentaen
-Gunillalle hänen vanhempainsa kirjeet sanoi hän: "Anna minun pitää
-kolmas kirje muutamia päiviä."
-
-"Minulle on arvoa ainoastaan näillä", vastasi tämä.
-
-"Kiitos, Gunilla, luottamuksestasi."
-
-Gunilla loi herraansa rakkautta uhkuvan katseen.
-
-Tämä kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. "Oletko vastannut veljeni
-kysymyksiin?"
-
-"Kyllä, kyllä!" vastasi tämä sangen hämillään.
-
-"Kaikkihan riippuu heistä itsestään", vastasi Gunilla. "Minä voin
-ainoastaan neuvoa."
-
-"Mistä olette sitten puhuneet?"
-
-"Häävieraista."
-
-Ritari purskahti nauruun.
-
-Sten herra oli saanut pahan yskänpuuskan, mutta sanoi sitten, että
-hän yhtyi veljeensä siinä, että on olemassa eräitä arkaluontoisia
-kysymyksiä, joita ei voi tehdä.
-
-"Sitten tahdon tehdä sen tällä kertaa puolestasi", huudahti ritari
-vilkkaasti. "Näetkös, Gunilla, hän on utelias tietämään, kuinka
-sellaisina murrosaikoina kuin nykyinen voi mies sopia vaimonsa
-kanssa, jonka hän on noutanut vihollismaasta."
-
-Gunilla loi silmänsä maahan, hän hengitti kiihkeästi.
-
-"Etkö tahdo sanoa sitä meille?"
-
-"Vaimo silloin rukoilee joka päivä pyhää neitsyttä, että hän
-rakentaisi rauhan kansojen välille. Kaikesta muusta saa hänen
-herransa määrätä; vaimo on luvannut uskollisuutta ja kuuliaisuutta
-hänelle." Kun Gunilla oli lausunut nämä sanat, kohotti hän
-kyyneltyneen katseensa herraansa; se katse rukoili anteeksiantoa ja
-unhoitusta menneihin nähden.
-
-Mutta ritari sulki hänet ylpeydellä syliinsä. "Mitä nyt sanot, Sten
-veikko?" kysyi hän.
-
-Tämä mutisi jotakin, että hän oli odottanut juuri sellaista vastausta
-ja että hän tiesi Gunilla rouvan olevan malliksi kelpaavan naisen.
-Oli ainoastaan yksi, joka veti vertoja hänelle, ja se oli hänen oma
-verraton Annansa.
-
-Seuraavana päivänä lähtivät valtuutetut matkalle Erik herran
-uudistettua lupauksensa tulla Turkuun elokuun lopulla. Hänen
-palattuaan Viipuriin oli vietettävä häät; Sten herran oli saavuttava
-samaan aikaan kuin ritarinkin tai ennen häntä.
-
-Kihlattujen ero oli niin sydäntä särkevä, että olisi voinut luulla
-olevan kysymyksen erosta koko iäksi; sellainen oli siihen aikaan
-vielä sangen tavallista, ja sentähden tiedettiin tuskin mitä oli
-ajateltava, kun Anna neitsyt Sten herran lähdettyä surun puuskassaan
-selitti, ettei hän astu jalallaan linnan muurien ulkopuolelle
-ennenkuin hänen ylkänsä palaa.
-
-Linnanvartia oli kutsuttu herransa luo, ja ritari uskoi hänelle David
-maisterin Gunillalle lähettämän kirjeen sisällön ja kysyi hänen
-ajatustansa siitä.
-
-"Panen pääni pantiksi, että se on ansa", vastasi tämä.
-
-"Niin minäkin luulen."
-
-"Hänet on pyydystettävä sillä itsensä!"
-
-"Kenties hän juuri sitä tahtookin."
-
-"Mitä hän siitä hyötyisi?"
-
-"Jollemme voi todistaa mitään häntä vastaan, saa hän syyn haastattaa
-meidät kirkollisen tuomioistuimen eteen; eikö arkkipiispakin
-kieltäydy ryhtymästä mihinkään isä Tobiasta vastaan puuttuvain
-todistusten nojalla?"
-
-"Ja tyttäreni murha?"
-
-"Sotamiesten todistukset eivät olleet jäävittömät, he ovat minun
-palveluksessani ja minä olen syyttäjä."
-
-"Käyttäkäämme silloin itse oikeutta."
-
-"Olen sillä uhannut kerran David maisteria ja olen varma, että hän on
-ryhtynyt varokeinoihinsa, jos jokin vaara häntä uhkaisi."
-
-"Mitä sitten on tehtävä?"
-
-"Ensin on urkittava hänen aikeensa selville."
-
-"Merkillistä, että hän kutsuu Valmyran luo!"
-
-"Tiedätkö, onko hän kotona?"
-
-"Siihen voi Sakko vastata."
-
-"Mutta kehoita häntä olemaan varovainen!"
-
-"Ei tarvita. Hän nimittää kaikkia munkkeja 'isä Tobiaiksi' ja vihaa
-heitä verisesti."
-
-Poika lähetettiin tiedustelemaan ja palasi puolipäivän rinnassa
-tuoden tiedon, että tupa oli lukittu. Tapansa mukaan oli hän ylhäältä
-puiden latvoista tarkastellut tienoita ja nähnyt linnantien varressa
-eräässä metsätylvässä useampia miehiä, jotka näyttivät vilkkaasti
-keskustelevan keskenään. Sakko oli varovasti hiipinyt heidän
-ohitsensa ja rientänyt kotiin kertomaan havainnoistaan.
-
-Linnanvartia ehdotti, että joku hovipojista pukeutuisi naisenpukuun,
-mutta ritari ei pitänyt sellaista leikkiä sopivana, ja hän kirjoitti
-omin käsin David maisterille, että jalo rouva ei ollut halukas
-yölliseen retkeen ja että hän kunnianarvoisalta linnanpapilta sai
-hengellistä mielenylennystä eikä halunnut ketään muuta.
-
-Määrättyyn aikaan lähti Olavi kahden muun asemiehen kera Valmyran
-tuvalle. He löysivät tosiaankin maisterin sieltä aivan yksin;
-hän näytti sangen hämmästyneeltä heidät nähdessään eikä sanonut
-odottaneensa, että ritari käsittäisi häntä niin väärin. Hänen
-valtiollinen uskonsa ja hengellinen intonsa olivat eri asioita, ja
-hän osasi pitää ne erillään.
-
-Sen jälkeen otti hän esiin sormuksen, jonka pyysi Olavin jättämään
-Gunilla rouvalle pyynnöllä, että tämä aina tahtoisi pitää sitä
-sormessaan. Siinä oli oas Kristuksen orjantappurakruunusta, ja sillä
-oli teho suojella kaikista vaaroista, minkä nimisiä ne olivatkin.
-
-Asemiehet lähtivät sen jälkeen palausmatkalle, mutta he olivat tuvan
-läheisyydessä eroittavinaan useita tummia olentoja, niin että David
-maisterilla todennäköisesti oli melkoinen seurue mukanaan.
-
-Ritari teki turhia kokeita sormuksen avaamiseksi; David maisterilta
-tuleva lahja ei hänestä näyttänyt onnelliselta, kuitenkaan ei hän
-tahtonut sitä Gunillalta kieltää ja meni sentähden rouvantupaan,
-jossa neitoset ompelivat Annan myötäjäisiä. Molemmat neitsyetkin
-askaroivat ahkeraan, mutta Gunilla ei ollut siellä, hän oli
-makuuhuoneessa pienokaisten luona, ja ohimennen sanottuaan sanasen
-hilpeälle parvelle meni ritari hänen luoksensa. Hän näytti hänelle
-David maisterin kirjeen, ilmoitti toimenpiteistään ja tahtoi sen
-jälkeen antaa sormuksen, mutta hänen kummakseen ei hänellä sitä
-ollutkaan. Hän muisti pitäneensä sitä kädessään rouvantupaan
-tullessaan; luultavasti oli hän laskenut siellä sen johonkin.
-
-Molemmat lähtivät etsimään, mutta sitä ei löytynyt mistään. Gunilla
-tuumi, että tottapahan se lopulta löytyy, ja siihen täytyi tyytyä.
-
-"Nyt alan uskoa, että siinä piili jotakin tenhoa", sanoi Erik herra
-hymyillen, "mutta varmaankaan ei hyväksi, ja sentähden olen iloinen,
-ettei sormus kaikella etsimisellämmekään löytynyt."
-
-Muutamat laivat, jotka ritari oli lähettänyt pitämään silmällä
-tanskalaisia, olivat onnistuneet ajamaan nämä pois ja palasivat sen
-jälkeen Viipuriin.
-
-Laivamiehet kertoivat, että oli nähty suuren aluksen lähestyvän
-Venäjältä päin. Sillä oli vastatuuli ja sen täytyi tulla luovimalla.
-Useampia kuin tämä ainoa ei oltu huomattu, eikä se siis tullut
-vihamielisissä aikeissa; sitä paitsi oli siinä suuri joukko lippuja.
-
-Ritari odotti jännitetyllä mielenkiinnolla sen saapumista, ja
-kun se vihdoin laski linnanrantaan ja huomattiin sen tuovan
-suuriruhtinaan lähettiläitä, jotka olivat täysivaltaiset ratkaisemaan
-ja allekirjoittamaan rauhanehdot, silloin hän toivotti heidät
-tervetulleiksi ilolla, jota ei koettanutkaan peitellä.
-
-Neuvottelujen jatkuessa ritarisalissa kantoivat muutamat venäläisistä
-merimiehistä pari suurta arkkua ylös linnaan; ne olivat aiotut
-jalosukuiselle neitsyelle Anna Sparrelle ilmoituksetta mistä ne
-tulivat.
-
-Neitsyen suostumuksella vietiin ne hänen omaan kamariinsa naisten
-parvelle. Anna sulki ovensa yksin katsellakseen ihanuuksia; hänen
-luja päätöksensä oli lähettää kaikki tyyni takaisin, tiesihän
-hän mistä ne tulivat ja hän tahtoi niitä pitää nyt vähemmän kuin
-milloinkaan, mutta voihan hän sentään niitä katsella.
-
-Avaimet olivat suulla, kannet aukenivat helposti.
-
-Mikä upeus!
-
-Kolme kokonaista vaatekertaa, koristellut kullalla ja hopealla.
-Kärpännahalla vuoritettu samettivaippa. Kulta- ja silkkiompeluksin
-kirjailtu kallisarvoinen päähine. Helmikaulanauha ja pääkoriste mitä
-hienoimpine kulta- ja hopealaitteineen.
-
-Anna neitsyt päästi riemuhuudon toisensa jälkeen; kun arkut vihdoin
-olivat tyhjennetyt, alkoi hän etsiä kirjettä tai jotakin viittausta,
-mistä ne tulivat, mutta mitään sellaista ei löytynyt eikähän hänen
-tarvinnut arvailla.
-
-Halu pitää tämä kaikki kävi minuutti minuutilta voimakkaammaksi.
-Siellä oli muuan helmi- ja kultaompeluksin kirjailtu huntu,
-tavattoman hieno, neitsyt ei luullut koskaan nähneensä niin ihanaa;
-jospa hän vain voisi pitää _sen_, -- ja niin hän ripusti sen ylleen
-ja katseli ihaillen kaikkia muita tavaroita. Vihdoin kävi hänelle
-aivan selväksi, että hänen oli pidettävä kaikki tyyni, siihen hän
-katsoi olevansa täysin oikeutettu. Eihän lahjaan liittynyt mitään
-ehtoja, hän oli saanut sen hyvältä ystävältä, ja olisi kiittämätöntä
-lähettää se takaisin.
-
-Sillävälin tehtiin ja allekirjoitettiin kaksikymmenvuotinen aselepo
-Venäjän kanssa. Valtuutetut selittivät, etteivät suuriruhtinas ja
-Hannu kuningas enää olleet niin hyviä ystäviä kuin ennen, mutta
-herra Erik Turenpoikaa kohtaan ruhtinas sitä vastoin tunsi syvää
-kunnioitusta; ettei tämä yksityisen voiton tähden myynyt isänmaansa
-etuja, se näytti hänestä niin merkilliseltä, että hän tahtoi
-mielellään osoittaa ystävyyttään.
-
-Erik herralle kuiskattiin kaikessa hiljaisuudessa, että Boris
-pajari se oli saanut kaiken tämän aikaan, mutta että tämä odotti
-tulevaisuudessa myöskin vastapalvelusta. Ritari vastasi, että hän
-tahtoi tehdä kaiken minkä voi osoittaakseen kiitollisuuttaan.
-
-Hän sanoi jo seuraavana päivänä tahtovansa lähteä Turkuun
-ilmoittamaan valtionhoitajalle tehdystä aselevosta, ja valtuutettujen
-oli siis lähdettävä samaan aikaan.
-
-Näytti melkein kuin tämä ei olisi vastannut venäläisten suurmiesten
-omia toivomuksia, mutta Erik herra pelkäsi, että jos Boriksen jaloon
-menettelyyn vaikutti hänen rakkautensa Anna Sparrea kohtaan, voisi
-tieto neitsyen piakkoin tapahtuvasta avioliitosta antaa aihetta
-kaikkea muuta kuin rauhallisiin kohtauksiin. Oli sentähden parasta
-pitää asia salassa niin kauan kuin mahdollista.
-
-Erik herra kirjoitti pajarille ja kiitti häntä siitä, että hän oli
-puolestaan vaikuttanut asian saattamiseksi onnelliseen päätökseen,
-mutta venäläinen, jolle hän jätti kirjeen, sanoi hänelle, että
-Boris kai pian oli saapuva persoonallisesti ottamaan vastaan hänen
-kiitoksensa, hänen tarkoituksensa oli tehdä se heti kun onnistuisi
-saamaan eron nykyisestä ylimmästä puolisostaan.
-
-"Tapahtuuko sellaista usein Venäjällä?" kysyi ritari suurella
-mielenkiinnolla.
-
-"Niin pian kuin mies kyllästyy puolisoonsa", vastattiin hänelle.
-"Onnettomuudeksi on Boriksen puoliso sangen korkeaa syntyä ja
-vaikeudet ovat sentähden suuret."
-
-"Miksi hän tahtoo erota puolisostaan?"
-
-"Hän rakastaa toista, jolle hän ei voi tarjota alempaa paikkaa. Ja
-entinen ei tahdo luopua ylimmästä, paikastaan."
-
-"Luonnollisesti!"
-
-"Jos tämä ylen kauan asettuu Boriksen toivomusten tielle, täytyy
-hänen turvautua äärimäiseen keinoon."
-
-"Ja se on?"
-
-"Kuolema!"
-
-"Onko sellainen tavallista?"
-
-"Siihen täytyy turvautua, jollei muu auta."
-
-Ritari näki suureksi tyydytyksekseen venäläisten nostavan purjeensa,
-mutta kun hän sitten kertoi keskustelustaan heidän kanssaan, huomasi
-hän kummakseen Annan kalpenevan.
-
-Linnanvartia sai käskyn pitää ankarasti silmällä tulijoita ja
-menijöitä, ja kapteenin oli pidettävä tarkka vaari vieraista
-aluksista.
-
-Päätettiin, että ritari toisi Sten herran mukanaan palatessaan
-Viipuriin ja että häät vietettäisiin heti sen jälkeen. Hänen
-ollessaan poissa tehtäisiin kaikki valmistukset ja kutsuttaisiin
-vieraat. Erik herran oli lähetettävä ennakkoviesti ilmoittamaan
-tulostaan.
-
-Loistavan asemiesjoukon kera hän lähti matkalle. Maan päällikkö oli
-kohtaava -- vertaisensa monessa suhteessa, mutta toisissa herransa.
-Onneksi Erik herra piti silmällä asiaa, ja sentähden ei se tuntunut
-hänestä nöyryyttävältä.
-
-Turussa olivat koolla ruotsalaiset ja suomalaiset herrat;
-valtionhoitaja oli jo pitänyt useita neuvotteluja heidän kanssaan.
-Muutamain kanssa oli vaikea tulla toimeen; niinpä oli Turun
-linnan entinen päällikkö, Magnus Frille, kieltäytynyt antamasta
-uskollisuudenlupausta valtionhoitajalle, koska hän -- kuten
-ilmoitti -- oli lupautunut Erik herran palvelukseen. Erik herraa
-siis odotettiin ikävällä monistakin syistä, ja kohtaus hänen ja
-valtionhoitajan kesken oli alusta alkaen hyvä, mutta kun he olivat
-vaihtaneet ajatuksiaan ja mielipiteitään ja katsoneet suoraan
-toisiaan silmiin, kävi heidän välinsä sydämelliseksi, luottavaiseksi.
-
-Svante herra käsitti selvään, että sellainen mies oli kullan
-arvoinen; hän pyysi hänen ystävyyttään ja tarjosi omaansa, ja he
-lupasivat molemmat lujasti ja järkähtämättömästi tukea toisiaan.
-
-Kutsuttiin suuri herrainkokous, ja siellä laati valtionhoitaja
-avoimen kirjeen, jolla hän määräsi Erik Turenpojan "tätä
-maanäärtä hoitamaan, tehden hänet tällä avoimella kirjeellä maan
-täysivaltaiseksi päämieheksi valtionhoitajan nimessä, niin että mitä
-hän teki tai tekemättä jätti suhteessa tai toisessa, mikä hänelle
-(valtionhoitajalle) ja valtakunnalle hyödyksi saattoi koitua, se oli
-pitävä kaikin puolin paikkansa. Ken täällä rohkenisi toisin tehdä,
-hänelle olkoon sama laki kuin sille, joka tahtoi valtionhoitajan ja
-valtakunnan vahinkoa, ilman mitään armoa."
-
-Niin oli Erik Turenpoika saanut koko Suomen päämiehyyden, mutta hänen
-suuri valtansa ei houkutellut häntä tavoittelemaan korkeampaa. Hän
-oli ruotsalainen sydämeltään ja sielultaan. Jätämme hänet nyt, kun
-hän lähtee häihin, ja sen sijaan käännämme katseemme vanhaan Ruotsiin.
-
-
-
-
-3.
-
-IMMENRYÖSTÖ.
-
-
-Kovina aikoina, jolloin sota ja vaino uhkaa, jolloin hätä on oven
-edessä ja tauti jo hiipinyt kynnyksen ylitse, näyttävät ihmiset
-tuntevan valtavaa tarvetta heittää huolet luotaan, unhottaa surunsa
-hetken hurjissa huveissa.
-
-Niin oli laita Kalmarin läänissäkin 1505. Vihollisen tuhotyöt olivat
-tärvelleet edellisen vuoden sadon, Kalmarin linnasta lähetettiin
-pieniä tanskalaisia partiojoukkueita, jotka ryöstivät ja polttivat
-niin laajalta kuin uskalsivat maassa liikkua, vieläpä usein saaden
-apuväkeä vihollisten laivoista, jotka olivat ankkurissa kaupungin
-edustalla.
-
-Hätä synnytti usein kuolettavia, aina pitkällisiä kuumetauteja, ja
-painostava mieliala levisi yhä laajemmalle rahvaan keskuuteen. Mutta
-kun levisi sanoma, että Tjustin kihlakunnassa tuli pidettäväksi
-markkinat, silloin ikäänkuin herättiin, niin houkutteleva oli toive
-saada heittää kaikki huolet pois vaikkapa ainoastaan päiväksikin.
-
-Markkinat, joiden piti kestää kahdeksan päivää, alkoivat maaliskuun
-10 päivänä. Jo päiviä ennen nähtiin suuria parvia jalkaisin,
-ratsain ja ajorattain, jotka vaivalloisesti retustivat eteenpäin
-savisia, kuraisia teitä. Väliin tuli kuormarattaita kulettaen
-markkinatavaroita, jotka olivat myöhästyneet ja joiden nyt täytyi
-joutua pikimmiten perille.
-
-Enimmät markkinamiehistä olivat oikeastaan alempaa rahvasta.
-Talonpoikia sarkatakeissaan, nahkavöin ja monivärisin päähinein;
-naiset kietoutuneina tummiin vaippoihin, päissä hilkat, jotka yleensä
-olivat reikäompeluksin koristetut. Ketkä tulivat pitkien, matkojen
-takaa, olivat ahtautuneet ajorattaille joita väsyneet konit vetivät;
-keillä oli ainoastaan päivän taival matkattavaa, kulkivat sen
-jalkaisin. Mutta eivät herraskartanotkaan pysyneet vennonvieraina
-tälle suurelle tapaukselle, ja sentähden huomattiin silloin
-tällöin pieni asemiesjoukko, joka ympäröi muutamia ratsastavia,
-turkkireunuksisiin matkavaippoihin kääriytyneitä nuoria neitsyitä,
-joiden edellä aina ratsasti pari kirjavin pukimin sonnustettua
-palvelijaa.
-
-Menipä markkinoille joitakin arvoisia rouviakin, mutta nämä
-ajaa ratuuttivat vaunuissa puu vietereillä, ja päättäen heidän
-tyytyväisestä ulkomuodostaan ei kova tärinä näyttänyt heistä olevan
-outoa eikä kiusallista.
-
-Kaikki lähitalot olivat täpösen täynnä, vieläpä yksin kaalimaillekin
-oli pystytetty telttoja niitä varten, jotka eivät pitäneet kovin
-tarkkaa lukua mukavuuksista, ja asianomaisella luvalla oli laitettu
-pitkät rivit vajoja majapaikoiksi niille, jotka eivät voineet tai
-välittäneet hankkia parempaa.
-
-Markkinapaikkana oli suuri avoin kenttä, jolle tilaisuutta varten oli
-kasattu suuri joukko kauppakojuja, joista enimmät sisälsivät saksojen
-rihkamaa kaikkea mahdollista lajia. Mutta sinne oli pystytetty myös
-useita telttoja ilvehtijöitä ja komeljantteja varten, jotka voivat
-iloita lukuisasta katsojajoukosta, kun taasen rihkamasaksat ja
-kotipanoisen oluen myyskentelijät tekivät hyviä kauppoja, edelliset
-neuloilla, ja pienillä peilinpalaisilla, jälkimäiset oluella, simalla
-ja kirsimarjajuomalla, mutta kaiken tämän ohella kuului yhtämittaista
-hujellusta ja toitotusta, joka piti reipasta elämää vireillä.
-
-Lähimmässä pappilassa majailivat kaukaisemmat matkustavaiset;
-Göksholman nuori ritari Åke monine palvelijoineen oli asettunut
-sinne. Herra Niilo Ragvaldinpoika oli kolmen tyttärensä ja lukuisan
-palvelusväkensä kera vallannut kolme kamaria. Rovasti oli itse
-muuttanut yliskamariin, eikä hänestä ollut niin jaloille vieraille
-mikään uhraus liian suuri.
-
-Niilo Ragvaldinpojan vanhin tytär, Märta neitsyt, oli mitä viehkein
-seitsentoistavuotias impi, ja kuitenkin unhotti hänen tavattoman
-kauneutensa sen iloisen lapsensulouden tähden, joka verhosi koko
-hänen olentonsa. Hän oli käynyt rippikoulunsa vanhan papin edessä,
-ja tämän kutsusta hänen isänsä oli suostunut päästämään hänet tälle
-ensimäiselle huvimatkalleen.
-
-Eräästä keskustelusta, joka heti pappilaan saavuttua oli ollut Niilo
-herran ja vanhan rovastin välillä, huomattiin, että Åke herralle oli
-matkalla tärkeämpi tarkoitus kuin markkinahuvi.
-
-Oli tarkoitus valmistaa hänelle tilaisuus nähdä ja puhutella kaunista
-neitsyttä.
-
-Åke herra oli herra Juhana Maununpojan ja jalon rouvan Inga
-Broderintyttären nuorin poika. Häntä nimitettiin Göksholman Åkeksi
-eroitukseksi vanhemmasta velipuolestaan Åke Hannunpojasta.
-
-Kasvaneena surullisen kuuluisassa Göksholmassa oli hän tietämättään
-saanut sieltä vaikutelmia; hänen olennossaan oli jotakin surumielisen
-unelmoivaa, ja jo lapsuusvuosinaan oli häneen juurtunut tunne, että
-hänen ja hänen veljensä oli kärsittävä rangaistus siitä, mitä heidän
-isänsä oli rikkonut. Sellaisia puheita oli liikkunut palvelusväen
-kesken ja heiltä tullut pojankin korville.
-
-Synnynnäinen kainous sai hänet karttamaan kaikkea naisseuraa, ja
-kuitenkin hän kaipasi rakkautta.
-
-Hän oli kuullut huhuiltavan sorjasta Märta Niilontyttärestä, mutta
-hän ei sitä enää suurin ajatellut, kun hän sattumalta, eräässä
-seurassa Göksholmassa herra Juhana Maununpojan luona, kohtasi
-edellämainitun vanhan papin. Tämä kertoi monista rippilapsistaan ja
-sanoi nuoren Märtan viehkeimmäksi kaikista.
-
-Silloin muisti Åke herra ennenkin kuulleensa hänestä puhuttavan ja
-ilmaisi haluavansa kerran nähdä nuoren tytön. Hänen äitinsä, Inga
-rouva, halusi innolla saada poikansa naitetuiksi; muuan povariämmä
-oli tosin sanonut hänelle, että heihin oli suku sammuva, mutta
-sellaisesta ei ylpeä rouva tahtonut tietää mitään, mieluummin uhrasi
-hän sukuylpeytensäkin; vaikkei Niilo Ragvaldinpoika ollutkaan ritari,
-oli hän kuitenkin aatelismies, ja jos Åke herran sydän kiintyi hänen
-tyttäreensä, tulivat hän ja hänen herransa mielellään suostumaan
-heidän yhdistymiseensä.
-
-Pappi vanhus sai asian ajettavakseen, hänen oli valmistettava
-Niilo herraa ja sitten johdettava nuoret yksiin. Niin sukeutui
-markkinamatka.
-
-Åken äidin ei ollut tarvinnut kovinkaan paljon vaivautua
-taivuttaessaan herraansa ja isäntäänsä suostumaan yhdistykseen,
-mutta hänen vanhin poikansa Maunu joutui pois suunniltaan saatuaan
-siitä tiedon ja sanoi tekevänsä kaiken voitavansa estääkseen niin
-häpeällistä liittoa; turhaan kerrottiin hänelle ennustuksesta, hän
-sanoi osaavansa ennustaa hänkin, nimittäin sen, ettei neitsyt Märta
-Niilontytär konsanaan tule hänen kälykseen.
-
-Kuitenkin lupasi hän tyyntyä, kunnes tulisi tunnetuksi, oliko hänen
-veljensä sydän kiintynyt neitsyeen; vasta sen jälkeen oli aika toimia.
-
-Nuori Märta oli yhtä tietämätön niistä langoista, joita punottiin
-hänen ympärilleen, kuin leivonen hänen ikkunansa yläpuolella
-pyssystä, joka juuri tähdättiin sitä kohden. Märta näki ainoastaan,
-kuinka lintu levitti siipensä lentoon, kuinka se kohosi korkealle
-ilmaan ja livertäen pysyttäytyi paikoillaan pyrstö levällään.
-
-Tyttö kuunteli ihastuneena sulosointuista laulua ja koetti matkia
-sen luritusta. Silloin pamahti laukaus ja laulaja kieppuroi ilmassa
-ja putosi sitten maahan. Nuori tyttö päästi vihlaisevan huudon, hän
-riensi pihalle ottaakseen sen käteensä. Luoti oli sattunut keskelle
-laulajan rintaa, ja pieni pää retkahti hervotonna tytön kädessä.
-Kyyneltynein silmin hän katseli pikku vainajaa eikä pannut merkille
-tummaa varjoa rinnallaan.
-
-"Koskeeko linnun putoaminen niin kovasti mieleenne?" kysyi miesääni
-jokseenkin pilkallisesti.
-
-Märta kohotti katseensa ja näki jokseenkin nuorekkaat, mutta
-terävä- ja kovapiirteiset kasvot. Päässä oli leveäreunainen, korkea
-huopahattu, muuten oli miehellä tavallinen sarkatakki ja vyöllä
-rikkaasti kirjailtu nahkavyö, jossa riippui kalpa. Mies puhui
-ruotsia, mutta hyvin tanskanvoittoisesti.
-
-Märta teki kaikki nämä havainnot samalla kuin vastasi: "Se lauloi
-niin kauniisti ja oli niin onnellinen."
-
-"Se on onnellisempi nyt!" väitti muukalainen.
-
-"Nyt?"... Märta katsoi kummissaan häneen.
-
-Mutta katse, jonka hän kohtasi, pani hänet yhtä nopeasti luomaan
-katseensa maahan, samalla kuin häpeän puna peitti hänen poskensa.
-Äkkiä kääntyi hän mennäkseen, mutta muisti samassa, että piti vielä
-lintua kädessään.
-
-"Kas tuossa, ottakaa omanne", sanoi hän ja ojensi sen vieraalle.
-
-"Kiitos!" sanoi tämä ja tarttui hänen käteensä.
-
-"Päästäkää minut, muuten huudan apua!"
-
-"Älkää tehkö sitä, tulette muuten katumaan."
-
-"Minä?"
-
-"Kuulkaas, neitsyt. Puheestani olette kuullut, etten ole
-ruotsalainen, pukuni on valepuku. Uskaltaessani tänne saakka ei ollut
-vaara kaukana, olen uhmannut sitä ainoastaan saadakseni teitä nähdä
-ja puhutella."
-
-"Minua?"
-
-"Muistatteko, kun viime kesänä teitte isänne kanssa matkan
-Kronoborgiin? Teidän palvelijanne ratsastivat hyvän matkaa edellä.
-Tienhaarasta tuli kolme ratsastajaa, hevosenne säikähtyi ja nousi
-kahdelle jalalle. Silloin hypähti muuan ratsastajista maahan, hän oli
-nähnyt teidän horjahtavan ja otti teidät vastaan käsivarsilleen."
-
-"Muistan sen aivan hyvin."
-
-"Isänne syyti ratsastajille tuimia sanoja, onnettomuus oli heidän
-syynsä, sanoi hän; mutta ylhäisin heistä kieltäytyi vastaamasta
-mitään, hänellä oli ollut onni pitää teitä käsivarsillaan, katsoa
-teidän kauniisiin silmiinne... tämä hetki, tämä tapaus ei ole
-siitä päivin häipynyt koskaan hänen muistostaan, se on syöpynyt
-tulikirjaimin hänen sieluunsa ja herättänyt pala vimman ikävöimisen
-nähdä jälleen teidän suloiset kasvonne. Siinä syy, miksi olen tullut
-tänne; tahdotteko vielä huutaa apua?"
-
-Puna oli tytön poskilta paennut; hän tunsi pelkoa, kauhua, ja kaiken
-tämän ohella tunsi hän muukalaisen silmät lakkaamatta itseensä
-kiintyneinä. "Pyydän teitä, että päästätte minut menemään!" sanoi hän
-vavisten.
-
-"Sanokaa minulle nimenne."
-
-"Märta!"
-
-"Kaunokaisin Märta, milloin saan nähdä teidät jälleen?"
-
-"En tiedä."
-
-"Sen täytyy tapahtua jo tänään ja kahdenkesken."
-
-"Mahdotonta!"
-
-"Ettekö mene markkinapaikalle?"
-
-"Luulen niin."
-
-"Sitten pidän minä huolen muusta."
-
-"Mitä aiotte?"
-
-"Sitä en vielä tiedä."
-
-"Pyhän neitsyen tähden..."
-
-"Minun täytyy saada teidät omakseni..."
-
-"Mutta minä... minä..."
-
-"Sinä...?"
-
-Märta katsoi hänen leimuaviin silmiinsä. "Minä pelkään teitä", sanoi
-hän väristen.
-
-"Hyvä, että ainoastaan pelkäät! Jos olisit sanonut minua inhoavasi,
-et siitä olisi saanut ainoastaan sinä kärsiä rangaistusta, vaan
-koko sukusi." Vieras tarttui lujasti Märtan käteen. "Katso vielä
-kerran minuun ihmeellisillä silmilläsi, suo minun niistä nähdä
-vastarakkauden kipinäkään, ja minä tahdon olla sinulle lempeä herra."
-
-"Menkää, menkää! Joku tulee."
-
-"Sanotko sen huolehtien minusta vai itsestäsi?"
-
-"Molemmista."
-
-"Ota ensin tämä sormus."
-
-"En, en!"
-
-"Panen sen linnun kaulaan."
-
-"Kuolleella linnulla ei ole minulle mitään arvoa."
-
-"Vastaväitteet pois; ota se!"
-
-"Mutta...!"
-
-"Märta!" huudettiin sisältä.
-
-"Isäni ääni!"
-
-"Ota lintu!"
-
-"Ei, minä en tahdo!"
-
-"Varo tekemästä minua viholliseksesi."
-
-"Kuka olette sitten?"
-
-"Otto Rud!"
-
-"Tanskan laivaston päällikkö?"
-
-"Juuri niin!"
-
-"Miksi olette tullut tänne?"
-
-"Sinun tähtesi!"
-
-"Oi Jumalani!"
-
-"Tahdotteko nyt ottaa linnun?"
-
-"Märta, Märta!" kuului uudelleen.
-
-Märta otti nopeasti linnun ja riensi läpi eteisen.
-
-Otto Rud kulki lujin askelin pihan poikki, sitten yhtyi hän useampiin
-miehiin, joiden seurassa hän suuntasi kulkunsa kylän ulkoreunalle.
-
-"Missä olet ollut, tyttö?" kysyi Niilo herra, kun Märta vihdoin
-seisoi hänen edessään.
-
-"Ulkona... lintu..." sammalsi hän.
-
-Mutta vilaistessaan lintuun huomasi isä jalokivisormuksen.
-
-"Mistä se tulee?" kysyi hän ihmeissään ja otti linnun tytön
-vapisevasta kädestä.
-
-"Älä kysy minulta, isä!"
-
-Isä katsoi tyttäreensä; tämä oli kalmankalpea.
-
-"Mitä nyt, mitä on tapahtunut?"
-
-Märta muistutti hänelle kohtauksesta metsässä.
-
-Hän oli unohtanut sen.
-
-"Tänään on hän tullut tänne kohtaamaan minua."
-
-"Ja sinä olet ottanut vastaan sormuksen?"
-
-"Minä kieltäydyin, silloin pani hän sen linnun kaulaan ja pakoitti
-minut ottamaan sen."
-
-"Häpeämätön! Kuka hän on? Sanoiko hän nimensä?" kysyi Niilo herra.
-
-"Sanoi, isä."
-
-"Ja se on?"
-
-"Otto Rud."
-
-"Tanskalainen merirosvo?"
-
-"Juuri hän!"
-
-"Ja hän on uskaltanut tulla tänne?"
-
-"Hän sanoi tahtoneensa tavata minut markkinoilla."
-
-"Niin hän saakin!"
-
-"Ei, isä, minä jään tänne."
-
-"Saat tulla näkemään, kuinka pyydystämme hänet omilla verkoillaan."
-
-"Mutta voit panna itse henkesi vaaraan."
-
-"Ei hätää! Täytyy jotakin uskaltaa, kun on kysymys sellaisesta
-vihollisesta."
-
-Asian vielä ollessa parhaillaan puheena astui Åke ritari sisään;
-molemmat nuoret eivät olleet ennen nähneet toisiaan, mutta Niilo
-herra havaitsi ilolla, että puna nopeasti palasi hänen tyttärensä
-kalpeille poskille ja että ritari ilmeisellä ihailulla katseli
-kaunista neitsyttä.
-
-Aamiaisen aikana antoi sattunut tapaus aihetta vilkkaaseen
-keskusteluun. Pappi oli hänkin sitä mieltä, ettei Märtan pitänyt
-antautua uusiin seikkailuihin, mutta Niilo herra ja Åke herra
-tuumivat, että he kyllä puolustaisivat häntä, mitä ikinä uhkaisikin.
-
-Luultavasti edellinen tahtoi sattuneen tapauksen pohjalla yllyttää
-viimeksimainitun pikaiseen ratkaisuun. Nuori mies miellytti häntä
-suuresti ja ylhäinen heimoside vieläkin enemmän.
-
-Pappi arvasi hänen ajatuksensa ja virkkoi sentähden ääneensä, että
-varmimman tuen saisi Märta siten, että menisi äkkiä kihloihin ja pian
-sen jälkeen naimisiin.
-
-Nuoren Åke herran silmät puhuivat paremmin kuin sanat, mutta Niilo
-herra sanoi leikkisästi, että jollei pappivaari tahtonut ruveta hänen
-herrakseen ja miehekseen, oli tietymätöntä, mistä hän saisi sellaisen.
-
-Tuumittiin monin puolin, millä tavoin sormus parhaiten oli
-lähetettävä omistajalleen. Niilo herra tahtoi ehdottomasti tehdä itse
-sen.
-
-"Enkö ole itse tyttäreni edustaja?" sanoi hän. "Se häväistys, joka on
-aiottu hänelle, kohdistuu minuunkin."
-
-Sitä vastoin oltiin yksimieliset siitä, ettei tanskalaista ritaria
-koetettaisi ottaa vangiksi; ensiksikään ei ollut varmaa, kuinka suuri
-seurue hänellä olisi mukanaan, toisekseen koko aiotut markkinahuvit
-muuttuisivat veriseksi kahakaksi ja sellaisista oli jo saatu kylliksi.
-
-Pappi vanhuksen uusien esitysten johdosta päätettiin vihdoin jättää
-Märta pappilaan, kunnes Otto Rud joukkoineen olisi karkoitettu
-kylästä.
-
-Niilo herralla ja papilla oli yhtä ja toista keskusteltavaa niistä
-varokeinoista, joihin oli ryhdyttävä, ja sentähden molemmat nuoret
-jätettiin kahdenkesken tutustumaan toisiinsa.
-
-Nuori Märta muistutti pelästynyttä naarashirveä -- hän oli
-hämmästyksen ja pelästyksen valloissa tapahtuman johdosta, ja nyt
-jätti hänet isänsä yksin nuoren ritarin seuraan; lapsi oli muutamissa
-tunneissa kokenut enemmän kuin koko edellisessä elämässään. Päivää
-aikaisemmin olisi hän niin kahdenkesken satuttuaan heti juossut
-etsimään äitiään; nyt istui hän hiljaa ja mietiskeli levotonna, eikö
-hänen isänsä joutuisi jononkin vaaraan Otto Rudin kanssa yhtyessään.
-
-Åke arvasi hänen ajatuksensa ja sanoi puolustavansa hänen isäänsä,
-mitä tulisikin tapahtumaan.
-
-Mutta silloin Märta sanoi, että häntä surettaisi kovin, jos Åke
-herrallekin tapahtuisi jotakin pahaa, ja kun tämä silloin tarttui
-hänen pieneen kätöseensä, katsoi hän nuoreen mieheen niin hartaan
-uskollisin, niin lapsellisen viattomin silmin, että toinen tunsi
-joutuvansa tykkänään hänen valtoihinsa.
-
-Jos Åke herra olisi pitänyt yhä kätöstä omassaan, olisi hän tehnyt
-samoin kuin Otto Rud, ja vaikka hänellä olikin tytön isän suostumus
-siihen, ei siltä ollut sanottu, että hänellä olisi tytön itsensä, ja
-sentähden päästi hän sen irti ilman pienintäkään puristusta. Mutta
-kysellä tytön kotoisia asioita ja kertoa omiaan, sen uskalsi hän
-kyllä tehdä.
-
-Kuinka suloinen Märta olikaan puhuessaan äidistään ja omista
-askareistaan; ne olivat ikäänkuin punoutuneet toisiinsa, ja Åke
-herra saattoi hyvin ymmärtää, että kelpo rouva kasvatti tyttärestään
-kunnollista ja huolellista emäntää.
-
-Sitten kertoi hän puolestaan tytölle, mutta jo nyt katsoi hän
-olevansa velvollinen tekemään sen täydellä vilpittömyydellä, ja
-niin sanoi hän jo poikasena juurtuneen mieleensä sen ajatuksen,
-ettei mikään maallinen onni voinut kukoistaa hänelle eikä hänen
-sisaruksilleen. "Meidän sukumme on varmaan kuoleva sukupuuttoon,
-ennenkuin ilon ruusut ehtivät puhjeta Göksholmassa", sanoi hän
-syvästi huoaten.
-
-"Sepäs on ihmeellistä!" vastasi Märta. "Minulle kajastaa elämä kuin
-ihana kevätpäivä."
-
-"Teidän suvussanne ei ole tehty mitään suurta rikosta", sanoi nuori
-mies vakavasti.
-
-"Mutta eikö sellaista voi sovittaa mitenkään muuten kuin kärsimällä?
-Luulen, että sen voi tehdä hyvillä töilläkin."
-
-"Kenties, jos vain on tilaisuus siihen."
-
-"Siihen on aina tilaisuus, jos vain tahtoo."
-
-"Luuletteko niin?"
-
-"Olen varma siitä!"
-
-Nuorukainen katsoi neitoon; kuinka mielellään olisikaan hän tahtonut
-sanoa: "Näyttäkää minulle tie, seuratkaa minua sille, ja minä olen
-oleva onnellinen ihminen."
-
-"Teillä on sisaruksia?" kysyi neito.
-
-"Veli ja sisko."
-
-"Ovatko he samaa mieltä?"
-
-"Veljeni on selittänyt, ettei hän koskaan mene naimisiin. Hän ei sano
-voivansa rakastaa."
-
-"Sepäs merkillistä!"
-
-"Vanhempiamme surettaa se; hän on jalo, vilpitön herrasmies, mutta
-naisvihaaja."
-
-"Ja sisarenne?"
-
-"Hän meni kaksi vuotta sitten naimisiin herra Åke Yrjänänpojalle
-(Tott)."
-
-"No, eikö hän ole onnellinen?"
-
-"Ei!"
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Märta oleskelee pitkät ajat Göksholmassa."
-
-"Märta!... Onko hänenkin nimensä Märta?"
-
-"Niin on."
-
-"Samoin kuin minunkin!"
-
-"Mutta hänellä ei ole teidän lempeitä silmiänne, ei teidän iloista
-hymyänne. Te voitte varmaan nauraa oikein sydämellisesti."
-
-"Teen joka päivä niin."
-
-"Meillä sitä ei tapahdu koskaan."
-
-"_Teidän_ Märtaanne kenties pakoitettiin."
-
-"Sitä pelkään."
-
-"Sanotaan, että sellainen kuolettaa ilon."
-
-"Sentähden ovat vanhempamme antaneet meille veljille vapauden valita
-kenen neitsyen tahdomme."
-
-"Se on oikein. Kiiruhtakaa sitten."
-
-"Minä olen jo valinnut."
-
-"Sen parempi."
-
-"Mutta en ole vielä kosinut."
-
-"Tehkää se sitten."
-
-"Ettekö luule, että hän antaa minulle kieltävän vastauksen?" kysyi
-nuori mies innokkaasti ja tarttui uudestaan neidon käteen.
-
-Neito katsoi häneen. "Ei, jos hänen sydämensä on vapaa. Sanokaa
-minulle, oletteko veljeenne?"
-
-"Hän voi väliin olla paljon iloisempi, mutta myöskin paljon synkempi
-mieleltään kuin minä."
-
-"Jos voisin, niin naittaisin teidät molemmat; silloin tulisi jälleen
-iloa Göksholmaan."
-
-Herra Niilo Ragvaldinpojan saapuminen teki lopun keskustelusta; nopea
-silmäys, jonka hän heitti nuoriin, ei selittänyt hänelle mitään.
-
-"No, Åke herra, tahdotteko tulla mukaan?" kysyi hän.
-
-Tämä nousi, melkolailla tyytymätönnä siitä, että hänet oli
-keskeytetty juuri ratkaisevana hetkenä.
-
-Niilo herra oli pitänyt huolen siitä, että asemiehet ja palvelijat
-olivat valmiit lähtemään, kaikki tyyni aseissa; kukaan ei voinut
-tietää, kuinka kaikki tulisi päättymään.
-
-"Isä, älkää ryhtykö taisteluun!" pyysi Märta innokkaasti ja hädissään.
-
-"Ole huoletta, lapsi, ja kiitä Jumalaa siitä, että hän on antanut
-sinulle sellaiset puolustajat."
-
-Hän painoi suukkosen tytön otsalle ja kehoitti häntä sitten sanomaan
-jäähyväiset Åkelle.
-
-Mutta nuorukainen ei rohennut käyttää tarjottua tilaisuutta
-hyväkseen; hän ei edes rohennut tarttua ojennettuun käteen, vaan
-ainoastaan kumarsi.
-
-Märta seisoi ikkunassa niin kauan kuin saattoi nähdä heidät; sitten
-hän polvistui madonnan eteen ja rukoili lapsenhartaudella isänsä ja
-ritarin puolesta.
-
-Sen jälkeen istuutui hän uudestaan ikkunan ääreen, ja nyt risteilivät
-hänen mielessään monet monituiset ajatukset. Hän ajatteli milloin
-omaa iloista, rauhallista kotiaan, milloin synkkää, syyllisyyden
-painamaa Göksholmaa, ja ne kietoutuivat niin toisiinsa, että hänestä
-tuntui väliin hänen kotinsa olevan Göksholmassa, väliin tuntui
-Göksholma olevan siirretty hänen kotiinsa.
-
-Jätämme hänet hetkeksi yksin unelmoimaan seurataksemme pientä parvea,
-joka lähti pappilasta ripein askelin markkinapaikalle.
-
-Täällä oli kaikkialla elämää ja liikettä. Kauppa oli kojuissa
-vilkkaampaa kuin oli odotettu; kaikkien arkkujen pohjilta oli
-etsitty jokainen penni esiin, käytettiin nauhoihin, neuloihin ja
-kaulaliinoihin mitä olisi tarvittu elintarpeihin. Se, joka kuukausia,
-jopa vuosiakin oli kärsinyt välttämättömimpäinkin tarpeidensa
-puutetta, saa joskus vastustamattoman halun ylellisyyteen, ja
-oluttuvissa näyttäytyi, kuinka puutetta kauan kärsineet mielellään
-korvaavat vahingon ottamalla aika humalan.
-
-Ilo oli ylenpalttinen, hurja ja myrskyinen; markkinavieraat
-tiesivät, ettei sitä voinut kestää kauan, sentähden oli se oleva
-niin perinpohjainen kuin mahdollista, ja kun sitä oli helpoin
-ilmaista huutaen ja rähisten, huudettiin ja rähistiin, minkä
-talonpoikaiskeuhkot kestivät, huuliharppujen, räikkätorvien ja
-rumpujen säestäminä.
-
-Herrasväen tieltä väistyi joukko nöyrästi syrjään, mutta nämä
-pysähtyivät ainoastaan etevimpäin kojujen eteen, ja mitä ostettiin,
-se jaettiin palvelusväelle.
-
-Niilo ja Åke herra kulkivat verkalleen kojujen välitse, heitä ympäröi
-niin taaja palvelija joukko, ettei ollut lainkaan helppo asia
-nähdä, oliko naisiakin piirin keskellä. Kivenheiton päässä kylän
-ulkoreunasta näkivät ne koko joukon valkotakkeja, päissä karkeat
-huopahatut, ja tämä joukko tuli hitaasti heitä vastaan.
-
-"Tuolla he ovat!" kuiskasi Niilo herra vierustoverilleen. "Nyt on
-oltava varuillaan!"
-
-Parvi liikkui yhä eteenpäin.
-
-Pitkätakit asettuivat keskelle heidän tietänsä.
-
-"Tieltä pois!" huusi Niilo herra.
-
-"Me vaadimme veroa!" vastasi eräs ääni.
-
-"Mitä veroa?" kysyi Niilo herra.
-
-"Avatkaa rivit!"
-
-"Tässä on vero!" huusi edellinen jälleen. "Kuoliaaksi ammuttu lintu,
-joka, niin ylen koristeltu kuin onkin, ei kuitenkaan ole muuta kuin
-haaska; kauppahinnan, joka sillä on kaulassaan, heitämme antajalle
-vasten naamaa!" Ja näiden sanojen jälkeen lensi leivonen vielä kerran
-korkealle ilmaan ja putosi sitten vihollisten joukkoon.
-
-He päästivät raivon huudon.
-
-"Ja nyt, pojat, avatkaa rivit!"
-
-Samassa ojensi jokainen asemies ja palvelija pyssynsä ja ampui
-laukauksen.
-
-Vähintään kymmenkunta kaatui, toiset lähtivät hirveästi rähisten,
-uhkaillen ja kiroillen käpälämäkeen niin nopeasti kuin voivat.
-
-"Nyt luudat käsiin!" huusi Niilo herra. "Rientäkää vihollisten
-jälkeen minkä kynnestä kerkiää!"
-
-Ja nyt alkoi kilpajuoksu. Turhaan huuteli Otto Rud väkeään
-pysähtymään; silmittömän säikähdyksen valtaamina syöksyivät he
-tiehensä, mutta heitä estivät pitkät takit, joihin he eivät olleet
-tottuneet, he heittivät kuperkeikkaa usein toistensa ylitsekin,
-ja silloin ruotsalaiset havuluudat peittosivat heidän selkiään
-niin perinpohjin, että he vain töintuskin voivat kömpiä pystyyn
-jatkaakseen juoksuaan.
-
-Otto Rud oli heittänyt pois valepukunsa; jos hänen väkensä olisi
-pitänyt puoliaan, olisi hän uskaltanut käydä otteluun vihollista
-vastaan, nyt täytyi hänen ajatella ainoastaan miten itse selviäisi
-pälkähästä, mutta paetessaan vannoi hän hirveimmän valan kostaa
-niille, jotka olivat saaneet hänelle aikaan sellaisen häväistyksen.
-
-Kun takaa-ajoon oli vihdoin väsytty, antoi Niilo herra merkin
-palaamiseen ja paluumatka tapahtui laulaen ja iloisesti leikkiä
-laskien. Kaatuneista löydettiin ainoastaan kaksi enää maassa
-makaamassa. Kun heitä lähemmin tarkastettiin, huomattiin heidän
-makaavan päihdyksissään. Haulilaukaus oli heitä ainoastaan lievästi
-haavoittanut. Talonpoikaistakin alla oli heillä tavallinen
-tanskalainen merimiehen puku. Niilo herra käski heti viedä heidät
-vankeuteen.
-
-Lopuksi kutsui Niilo herra kaikki urhonsa parhaaseen oluttupaan, ja
-kun hän jäi sinne itsekin, katsoi myös Åke herra olevansa velvollinen
-viipymään, kuinka palavasti hänen sydämensä vetikin häntä pappilaan.
-
-Palaamme sinne etukäteen.
-
-Märta ei ollut kovinkaan monta minuuttia ehtinyt istua unelmoiden
-ikkunan ääressä, kun hän kuuli kavionkopsetta ja näki nuoren
-ratsastajan laskettavan pihalle.
-
-Vanha tallirenki tuli heti ottamaan vastaan hänen hevostaan, ja pappi
-meni eteisen ovelle toivottamaan vieraan tervetulleeksi. Märta kuuli,
-kuinka he melkein kuiskien puhelivat keskenään, heti sen jälkeen
-avautui arkituvan ovi, jossa Märta istui, ja molemmat astuivat sisään.
-
-Nuori tyttö aikoi hiipiä kyökin kautta pois, mutta pappi pyysi häntä
-jäämään.
-
-"Seikkailu on onnellisesti päättynyt", sanoi hän, "ja isääsi
-odotetaan pian takaisin. Menen häntä vastaan ja jätän sinut tämän
-jalon herran suojelukseen."
-
-Näin sanoen meni hän, sanomatta, kuka jalo herra oli.
-
-Kun Märta kohotti katseensa, hämmästytti häntä se ihaileva katse,
-jolla vieras häntä tähysti, mutta se oli kaikkea muuta kuin rohkea;
-hänen täytyi hymyillä punastuen kääntyessään vieraasta pois.
-
-"Kautta madonnan, olette ihanin neitsyt, mitä olen konsaan nähnyt!"
-huudahti vieras.
-
-"Oletteko tullut tänne sanoaksenne minulle sen?"
-
-"En, mutta se oli ensimäinen vaikutelma, jonka tunsin teidät
-nähdessäni, armas Märta."
-
-"Mistä tiedätte nimeni?"
-
-"Tiedän myös, että isänne ja Åke ritari ovat menneet taistelemaan
-noitaa vastaan, joka tahtoi ryöstää teidät."
-
-"Jos kunnianarvoisa pastori on kertonut sen, ei tiedoissanne juuri
-ole mitään noituutta."
-
-"Ihanin neitsyt, jos täällä harjoitetaan noituutta, niin te yksin
-teette niin."
-
-"Jos ymmärtäisin sellaista, tietäisin ainakin teidän nimenne."
-
-"Haluatteko sitä?"
-
-"Sitä en kiellä."
-
-"Katsokaa tarkoin, ettekö tunne minua."
-
-Märta katsoi häneen, mutta sai tällöin kestää sellaisen ristitulen
-hänen silmistään, että kääntyi uudestaan punastuen pois. "Minusta
-tosin tuntuu, että olen nähnyt jonkun, joka muistuttaa teitä, mutta
-en tunne teitä sittenkään."
-
-"Tämä joku ei sitten ole teille erittäin rakas."
-
-"Ei, en tiedä edes, kuka hän on."
-
-"Åke ritari kenties."
-
-"Te olette hänen Maunu veljensä", huudahti tyttö innokkaasti ja
-säteilevin silmin.
-
-"Mikä hyvä enkeli on maininnut nimeni?"
-
-"Kukas muu kun Åke herra!"
-
-"Sanokaa minulle, mitä hän on sanonut."
-
-"Että te voitte olla iloinen ja surullinen, mutta ettette voi... ette
-voi..."
-
-"Sepäs on visaista."
-
-"Ette voi sietää naisia."
-
-"Mitä siitä ajattelitte?"
-
-"Toivon, että sekä te että Åke herra pian löytäisitte viehättävän
-morsiamen."
-
-"Åke on onnellinen, hän."
-
-"Hänen sanoistaan arvasin, että hän on jo löytänyt, mitä on etsinyt;
-se kyllä onnistuu teillekin."
-
-"Onko Åke sanonut teille hänen nimensä?"
-
-"Ei, mutta voin ymmärtää, ettei hän ole ylhäistä syntyä. Mitä se
-merkitsee, ritari, jos he rakastavat toisiaan?"
-
-"Siinä olette oikeassa!"
-
-"Nyt on teidän tehtävä kuten hänenkin."
-
-"Minä en uskalla."
-
-"Miksi ette?"
-
-"Ettekö ole kuullut ennustusta?"
-
-"Rakkaus voi tehdä sen tyhjäksi."
-
-"Luuletteko niin?"
-
-"Olen varma siitä."
-
-"Neuvotteko minuakin koettamaan onneani?"
-
-"Neuvon."
-
-"Voitteko uskoa, että pelkään?"
-
-"Mitä?"
-
-"Oi, se on niin kummallinen tarina!"
-
-"Tarina?"
-
-"Joka liittyy ennustukseen." Märta huokasi syvään; kuinka mielellään
-tahtoikaan hän kuulla sen, mutta hän ei rohennut sitä pyytää.
-
-Ritari istui mietteihinsä vaipuneena. Hetken kuluttua sanoi hän
-tyttöön katsomatta: "Tahdotteko kuulla sen?"
-
-"Oi, niin mielelläni!"
-
-Ja Maunu herra tarttui aivan kuin tietämättään hänen käteensä, eikä
-tyttö rohennut vetää sitä pois, jottei häiritsisi toisen ajatus
-juoksua.
-
-"Tietäjäakka sanoi, että sukumme on kuoleva sukupuuttoon."
-
-"Niin, tiedän sen."
-
-"Mutta myös, että toisen rakastetusta tulee toisen morsian."
-
-"Käsittämätön, kuten kaikki ennustukset."
-
-"Ja kuitenkaan ei impi tule kummankaan omaksi."
-
-Märta värisi. "Millainen sitten olisi hänen kohtalonsa?"
-
-"Sitä en tiedä. Mutta ajatteles nyt, jos mielessäni syttyy
-intohimoinen rakkaus häneen, jota veljeni rakastaa."
-
-"Tiedättekö, kuka hän on?"
-
-Ritari pudisti päätänsä vastaamatta mitään.
-
-Kunpa Märta olisi edes saanut kätensä irti. Hän tunsi, kuinka ritarin
-kädet olivat väliin polttavan kuumat, väliin kylmät, ja hän tunsi
-levottomuutta ja pelkoa.
-
-"Mutta jos kysyn häneltä -- veljeni tietämättä -- kysyn häneltä,
-jota rakastan, onko veljeni ennen pyytänyt hänen sydäntään ja
-uskollisuuttaan, eikö minulla ole oikeus odottaa avomielistä,
-vilpitöntä vastausta?" Hän piti lujasti tytön kädestä.
-
-"Kyllä aivan varmaan", vastasi tämä ja tahtoi vetää kätensä pois.
-
-"Ei, ei, älkää vielä!... Sanokaa minulle, onko veljeni jo puhunut
-hänelle rakkaudestaan?"
-
-"En minä tiedä", vastasi Märta yhä enemmän hädissään.
-
-"Kuka nainen ei sellaista ymmärtäisi. Ajatelkaa vain miestä, joka on
-kosinut teitä."
-
-"Sitä ei ole tehnyt kukaan."
-
-"Ei kukaan!" huudahti ritari kiihkeästi.
-
-"Ei, ei kukaan!"
-
-"Märta, onko se mahdollista!... Veljeni ei siis ole..." Hän kietoi
-käsivartensa tytön ympäri ja puristi hänet kiihkeästi syliinsä.
-
-"Ritari, mitä ajattelette?" huudahti Märta vapauttaen itsensä.
-
-"Että rakastan sinua yli kaiken maailmassa, ja että se on
-kuolemantuomioni, jollette suostu minun morsiamekseni", sanoi hän
-kunnioittavasti notkistaen toisen polvensa lattiaan. "Oi Märta,
-ojenna minulle kätesi merkiksi, että suostut ja annat anteeksi."
-
-Märta oli niin pelästynyt, että tuskin tiesi mitä teki, ennenkuin
-tunsi ritarin suutelevan käsiään, vetävän hänet syliinsä ja antavan
-hänen huulilleenkin veronsa.
-
-Kun ensi hurmaus oli hieman asettunut, tunsi hän istuvansa ritarin
-rinnalla, tämä oli kietonut käsivartensa hänen vyötärölleen ja hän
-lepäsi tämän rintaa vasten. Pieni Märta parka, hän oli kuin unissaan
-eikä tiennyt kuinka kaikki oli tapahtunut. Täällä istui hän vieraan
-miehen rinnalla, eikä hänen isänsä ja äitinsä tiennyt siitä mitään.
-
-Mutta ritari puhui yhtämittaa, hän kuvaili Göksholmaa, kuinka
-hän tulisi sinne rakastetuksi valtiattareksi; vanhempainsa iloa
-saadessaan sellaisen tyttären; kuinka hänen elämänsä ainoa pyrkimys
-tulisi olemaan valmistaa Märtalle iloa ja onnea.
-
-"Mutta muistelen veljenne sanoneen, ettei teidän sydämenne voinut
-rakastaa", sanoi Märta.
-
-"Niin minäkin luulin, mutta sinut nähdessäni tunsin kuin salaman
-iskun; nyt rakastan. Oi Märta, et voi kuvitellakaan, kuinka suuresti
-rakastan."
-
-"Kas, kas!" huudahti tyttö hypähtäen pystyyn. "Tuolla tulee Åke herra
-ja isäni. Saatte kertoa hänelle mitä on tapahtunut, minä en voi olla
-silloin läsnä." Ja nopein askelin riensi hän huoneesta.
-
-Ritari katsoi hänen jälkeensä. "Rakastakoonpa veljeni häntä tai ei",
-jupisi hän, "täytyy hänen tulla minun omakseni, sillä ilman häntä en
-voi elää".
-
-Niilo herra ja Åke ritari olivat jo papilta saaneet tiedon Maunu
-herran saapumisesta. He ihmettelivät aikalailla, mikä mahtoi olla
-syynä; Åke pelkäsi veljensä saapuneen estämään hänen kosintaansa;
-mutta vaikka molemmat olivatkin hämillään toisensa nähdessään, näytti
-kohtaus kuitenkin olevan sydämellinen molemmin puolin.
-
-Niilo herra kertoi, kuinka hän oli ajanut pois Otto Rudin, ja kaikkia
-nauratti se harmi, jonka tappio hänelle tuotti; sellaista ei hän
-varmaan tulevaisuudessa uskaltaisi yrittää.
-
-Mutta nyt ei Maunu ritari voinut enää kauemmin olla selittämättä
-syytä saapumiseensa; hän luki kysymyksen siitä kaikkien kasvoilta.
-Edellisen keskustelun aikana ei hän ollut voinut salata
-levottomuuttaan, ja hänen huomautuksensa ja lausuntonsa olivat
-sen riittävästi ilmaisseet. Nyt täytyi hänen tarttua asiaan ja
-väkinäisesti naurahtaen kysyi hän, tahtoivatko he nyt kuulla, mitä
-hänellä oli kerrottavaa; ei se kestä kovin kauan, mutta on varmaan
-sitä odottamattomampaa. Kaikki olivat uteliaita, mutta ei kukaan
-yhtä suuresti kuin Åke. Jos veli toi viestin vanhemmilta, että he
-kieltäyivät suostumasta hänen avioliittoonsa Märtan kanssa, niin oli
-hän lujasti päättänyt olla siihen mukautumatta.
-
-Maunu ritari kääntyi herra Niilo Ragvaldinpoikaan ja kertoi nauraen,
-että kun hänen veljensä oli sanonut haluavansa nähdä ja mahdollisesti
-kosia kaunista Märta Niilontytärtä, oli hän ilmaissut suurimman
-tyytymättömyytensä siihen, mutta se ei auttanut ja hänen veljensä
-lähti kosintamatkalle.
-
-"Mutta minun vastahakoisuuteni ei siitä vähentynyt", jatkoi Maunu
-herra, "ja minut valtasi kiihkeä halu estää tämä liitto tavalla tai
-toisella".
-
-"Se ei sinulle koskaan onnistu, mikäli..."
-
-"Anna minun jatkaa. Läksin tänne ainoastaan yhden palvelijan
-seuraamana; en tiennyt itsekään mitä tahdoin; ennen kaikkea täytyi
-minun nähdä neitsyt."
-
-"Hän ei miellyttänyt teitä", huomautti Niilo ivallisesti.
-
-"Koskaan en ole unhoittava, mitä tunsin hänet nähdessäni; oli
-kuin kaikki sisälläni olisi muuttanut tuokiossa muotoaan; ynseys,
-kylmäkiskoisuus muuttui tuokiossa ihailuksi ja intohimoiseksi
-rakkaudeksi."
-
-"Rakkaudeksi?" kirkaisi Åke.
-
-"Kysyin häneltä, olitko sinä kosinut, mutta silloin hän vastasi, että
-sinä olit puhunut hänelle toisesta, johon sydämesi oli kiintynyt, ja
-kun olin tyyntynyt siinä suhteessa, silloin ilmaisin rakkauteni ja
-sanoin, etten voinut elää ilman häntä. Kun hän näki teidän tulevan,
-tempaisihe hän irti sylistäni ja sanoi: 'Kerro sinä heille, minä en
-voi.' Niin pakeni hän täältä."
-
-Kalmankalpeana kuunteli Åke kertomusta. Veli olisi voinut kertoa niin
-lyhyeen tai pitkään kuin olisi tahtonut; Märta oli häneltä ainaiseksi
-mennyttä, ainoastaan sen hän käsitti, ainoastaan siitä välitti.
-
-Niilo herra oli mitä suurimmassa määrin hämmästynyt ja samalla
-mielissään; vanhemman veljen reippaampi olento miellytti häntä
-paremmin kuin toisen hentous, ja menettelyn epärehellisyys ei häntä
-paljon liikuttanut.
-
-Sentähden pudisti hän lujasti ritarin kättä, meni sitten ovelle
-ja huusi, niin että kartano kajahti: "Märta!" Sitten hän nauroi
-sydämensä pohjasta.
-
-Märta astui heti kohta huoneeseen allasilmin ja hehkuvin poskin,
-mutta pysähtyi nöyrästi ovensuuhun.
-
-"Täällä kerrotaan merkillisiä uutisia!" huusi Niilo herra häntä
-vastaan. "Sinä olet kihlautunut minun tietämättäni."
-
-"Se tuli niin äkkiä, minä en saanut miettimisaikaa", vastasi tyttö
-sammaltaen.
-
-"Mutta ojensithan kuitenkin kätesi omasta tahdostasi?" kysyi ritari.
-
-"Kyllä", vastasi Märta ja kohotti katseensa; se kohtasi Åken katseen.
-
-Käsittikö hän tällä hetkellä, että Åkekin rakasti häntä, vai miksi
-hän muuttui melkein yhtä kalpeaksi kuin tämäkin? Hoippuvin askelin
-hän meni isänsä luo, joka pani hänen kätensä Maunu ritarin käteen ja
-siunasi heidän liittonsa.
-
-Ei ole pelkkää pilaa, kun sanotaan, että me useimmiten puhumme
-peittääksemme ajatuksiamme; ken tahtoo tietää ajatukset, hänen
-on osattava lukea silmistä, näistä sielun peileistä, jotka eivät
-koskaan voi täydellisesti salata mitä mielessä liikkuu. Maunu ja
-Åke vaihtoivat myös katseen, ja vanhempi ymmärsi siitä, että hänen
-veljensä uskoi omistavansa sen sydämen, jonka hän oli viekkaudella
-houkutellut itselleen, ja samoin kuin isoisä oli murhannut Ruotsin
-onnen, niin oli nyt veli tuhonnut veljensä onnen ja siten erinnyt
-hänestä ainiaaksi.
-
-Åke näki veljensä silmistä kuvastuvan häpeän, mustasukkaisuuden ja
-vihan, ja hänenkin täytyi ajatella isoisää henkipattona harhailemassa
-ympäri maata, ja hän muisti tarkkaan, kuinka katkerat tämän viimeiset
-hetket olivat. Mitä arvoa onkaan onnella ilman tyyntä omaatuntoa.
-
-Papilta ei ollut kysytty mitään, ja sentähden ei hän ollut
-sekaantunut keskusteluun. Nyt sanoi hän hiljaa Åkelle, että halusi
-puhutella häntä kahdenkesken, ja nuori mies seurasi heti.
-
-Maunu näytti silloin tuntevan todellista helpoitusta, nyt hän tahtoi
-esteettömästi sopia Niilo herran kanssa häistä, jotka hän tahtoi
-viettää niin pian kuin mahdollista.
-
-Mutta Märta, joka siihen asti oli ollut hiljaisena kuulijana, sanoi
-tällöin, että ensin oli saatava hänen äitinsä suostumus. Niilo herra
-arveli, että se oli tarpeeton, mutta kun Märta pysyi lujana, pääsi
-hänen tahtonsa voitolle.
-
-On ihmisiä, jotka ikäänkuin uinuvat kotelossaan läpi elämän, toisilta
-puhkeaa kuori ennen aikojaan, ja heidän täytyy avata siipensä
-lentoon, ennenkuin ovat saaneet voimia siihen.
-
-Niin oli Märtan laita. Kun hän illalla oli vihdoin jäänyt yksin
-pieneen kamariinsa, tunsi hän itsensä tuiki väsyneeksi ja kurjaksi,
-kykenemättömäksi ajattelemaan ainoaakaan selvää ajatusta. Mutta
-alituiseen hän näki edessään kaksi silmää, jotka katselivat häntä
-melkein epätoivon ilmein, ja vastoin tahtoaankin täytyi hänen
-mietiskellä, mitähän ne tahtoivat hänelle sanoa.
-
-Niinkuin käännellään kirjan lehtiä toinen toisensa jälkeen vihdoin
-löytääkseen sisällön ratkaisun, niin koetti hän palauttaa muistoonsa
-kaiken, mitä Åke oli sanonut, vieläpä selittää jokaisen katseenkin,
-ja kun hänelle silloin selvisi, että Åke epäilemättä rakasti häntä,
-silloin painoi hän päänsä käsiinsä ja itki hiljaa, mutta niin
-katkerasti, että sydän aivan oli pakahtumaisillaan, ja hän rukoili
-Jumalaa pyytäen saada kuolla.
-
-Mutta arkituvasta kuuli hän isänsä hilpeän, äänekkään naurun; tehty
-liitto oli hänelle mieleen. Niilo herra oli ankara ja vaatelias
-herra; hän oli vihoitellut emännälleen siitä, että tämä synnytti
-hänelle ainoastaan tyttäriä, mutta heidän tavaton kauneutensa oli
-herättänyt hänen mielessään ylhäisten vävyjen toiveita, ja hänen
-toiveensa olivat toteutuneet, ennenkuin hän oli rohennut toivoakaan.
-
-Jos Otto Rud olisi kosinut hänen tytärtään tavallisessa
-järjestyksessä, ei hän suinkaan olisi mistään isänmaallisista syistä
-katsonut olevansa velvollinen kieltämään suostumustaan. Nyt sitä
-vastoin, kun tytöllä jo oli kosija, saattoi hän esiintyä kuinka
-pöyhkeästi tahansa, ja niin hän esiintyikin, kuten tiedämme. Niilo
-herra aivan riemuitsi mielessään ajatellessaan, kuinka korkealle hän
-oli nouseva tulevain ylhäisten vävyjensä olkapäillä.
-
-Maunu herran kanssa hän sopi siitä, että häät vietettäisiin kolmen
-viikon kuluttua; hän saattoi taata sanallaan, että hänen emäntänsä
-kyllä oli taivuttava Märtankin siihen. Mutta se ei suinkaan
-estänyt ritaria ennenkin käymästä heidän luonaan; "linnoituksen,
-joka oli valloitettu äkkirynnäköllä, täytyy oppia tuntemaan uusi
-päällikkönsä", sanoi hän nauraen. "Eräs asia huolestuttaa minua",
-tuumi Maunu. "Mikä se on?"
-
-"Minusta näyttää, kuin veljeni olisi pahoillaan."
-
-"Meidän kesken: ettekö ennättänyt häntä ennen?"
-
-"Ihastuin niin Märtan nähdessäni."
-
-"Minua miellytitte heti paljoa enemmän."
-
-"Milloin saan tulla käymään?"
-
-"Viikon kuluttua; niin pitkä valmistusaika on meidän jätettävä
-hänelle ja hänen äidilleen."
-
-"Viivyttekö kauankin täällä?"
-
-"Lähdemme huomenna puolipäivän ajoissa."
-
-"Silloin tulen minä saattamaan."
-
-"Se on hyvä; silloin on teillä tilaisuus kuiskailla helliä sanoja
-hänelle. Sellaisista sokerileivoksista naiset pitävät." Ja Niilo
-herra nauroi täyttä kurkkua, joko sitten onnesta tai oluesta, joka
-nousi hänen päähänsä.
-
-Mutta seuraavana aamuna anivarahin koputti joku hiljaa Märtan kamarin
-ovelle. Hän oli nukahtanut pää pöytää vasten, nyt hypähti hän
-nopeasti ja meni unenhorroksissa ovea avaamaan.
-
-Tulija oli vanha pappi, joka katseli häntä osanotolla. "Sinä et ole
-lainkaan levännyt vuoteessasi, tyttäreni?" kysyi hän.
-
-"En, se oli minulle mahdotonta."
-
-"Arvasin sen."
-
-"Kuinka on...?" Hän katseli vakoillen ympärilleen. "Kuinka on Åke
-herran laita?" kysyi hän, ja tuokioksi levisi hento puna hänen
-kalpeille poskilleen.
-
-"Paremmin nyt. Hän lähtee hetken kuluttua."
-
-"Tahdotteko sanoa hänelle terveisiä minulta?"
-
-"Hän pyytää puhutella sinua."
-
-"Onko se mahdollista! Eikö hän ole suuttunut?"
-
-"Ei, ei suinkaan."
-
-"Mutta voinkohan minä..."
-
-"Riippuu sinusta itsestäsi. Minä kieltäydyin kauan viemästä hänen
-viestiään, mutta hän sanoi minulle, että hän... että hän tahtoi sanoa
-sinulle ikuiset jäähyväiset."
-
-"Pyhä neitsyt, nyt toteutuu ennustus."
-
-"Sinun vallassasi on estää se."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Veljekset on eroittanut rakkaus sinuun, aistillinen rakkaus. Yhdistä
-nyt heidät puhtaalla, taivaallisella rakkaudella."
-
-"Voinko tehdä sen?"
-
-"Riippuu siitä, millainen rakkautesi on."
-
-"Isä, siunatkaa minua!" Hän vaipui papin jalkoihin, ja tämä laski
-rukoillen kätensä hänen päälaellensa.
-
-"Viekää nyt minut hänen luoksensa", sanoi hän sen jälkeen.
-
-"Tulitte siis kuitenkin, neitsyt", sanoi Åke hänet nähdessään.
-"Odotin, että oma onnenne olisi tehnyt teidät tunteettomaksi sille
-tuskalle, jota minä kärsin."
-
-"Jos voisin sen tehdä, tahtoisin olla teidän sijassanne."
-
-"Nyt en ymmärrä teitä."
-
-"Ettekö ole ennen puhunut minulle ennustuksen voimasta; epäilemättä
-juuri sen vaikutuksesta luulin teidän jo olevan sidotun. Sanoitte
-olevan korkeimman toivomuksenne, että veljennekin joutuisi kihloihin,
-ja ajattelin teitä ojentaessani käteni."
-
-"Kaikki pyhimykset, minä siis olen..."
-
-"Siltä näyttää."
-
-"Märta, rakastatko minua?"
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Tuntisin itseni vähemmän onnettomaksi, jos tietäisin, että sydämesi
-oli minun."
-
-"Rakastakaamme tästälähin toisiamme kuten sisarukset."
-
-"Sitä en voi."
-
-"Silloin rakastan sinua korkeammin."
-
-"Mitä sanot?"
-
-"Koko elämäni pyrkimys on oleva saada teidät palaamaan, niin että
-veljellisessä rakkaudessa käytte keskenänne käsikädessä."
-
-"Se ei tapahdu koskaan!"
-
-"Olenko minä sitten tiellä?"
-
-"Veljeni petollisuus on."
-
-"Antakaa anteeksi hänelle, minun tähteni."
-
-"Rakastatko häntä?"
-
-"Hän on tuleva miehekseni!"
-
-"Vilpillä ja viekkaudella hän sinut voitti."
-
-"Unhoittakaa se."
-
-"Minä en voi."
-
-"Eikö minunkin täydy tehdä se?"
-
-"Märta, sinä rakastat minua!"
-
-"Teistä on tuleva ystäväni ja veljeni. Oi sanokaa, Åke, eikö tämä ole
-enemmän kuin kaikki muu?"
-
-Åke katsoi Märtaan. "Sinä voit kyllä saada minut mihin tahdot", sanoi
-hän.
-
-"Kiitos! Luvatkaa sitten, että kaikki on oleva niinkuin ennenkin
-teidän ja veljenne välillä."
-
-"Siitä ei koidu mitään hyvää, Märta."
-
-"Kyllä, kyllä, siitä täytyy! En voisi sietää sitä ajatusta, että
-pakenisitte kotoanne minun tähteni."
-
-"No hyvä, tahdon jäädä teidän tähtenne."
-
-"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!"
-
-Ovi aukeni ja Maunu astui sisään. Joko oli hän kuunnellut keskustelua
-tai ei häntä miellyttänyt heidän kahdenkeskinen keskustelunsa, mutta
-rypistynein otsin hän vain tervehti Märtaa.
-
-"Miksi et ole vielä lähtenyt?" kysyi hän Åkelta jokseenkin ankarasti.
-
-"Olen muuttanut suunnitelmani, nyt jään tänne."
-
-"Mistä syystä?"
-
-"Minun pyynnöstäni", huomautti Märta. "Mitä se sinuun kuuluu?"
-
-"Kun hän on teidän veljenne, on hän nyt minunkin."
-
-"Mutta jollen tahdo sitä?"
-
-"Tahdotte kyllä -- minun tähteni", lisäsi Märta hiljempaa.
-
-"Sinun tähtesi?" Hän kietoi käsivartensa lujasti morsiamensa
-ympärille ja painoi pitkän suudelman hänen huulilleen.
-
-Åke päästi huudahduksen ja riensi ovelle. "Näetkös", sanoi ritari,
-"juuri siksi emme voi olla yhdessä; olisimme molemmat mustasukkaiset
-toisillemme, ja mustasukkaisuus synnyttää vihamielisyyttä; sentähden
-täytyy meidän ainakin jonkun aikaa elää erillämme, se olisi Åken
-pitänyt ymmärtää."
-
-"Tuolla hän ratsastaa ulos pihasta!" huudahti Märta. "Hän lupasi
-kuitenkin minulle..." Ja hän juoksi parvekkeelle huutaen: "Åke, Åke!"
-
-Mutta tämä jatkoi ratsastustaan ja ainoastaan huiskutti hänelle
-hattuaan.
-
-Kun Märta palasi takaisin, olivat hänen silmänsä kyynelissä.
-
-"Olisit varmaan nähnyt mieluummin, että minä olisin lähtenyt pois ja
-hän jäänyt tänne", lausui ritari katkerasti.
-
-Märta katsoi häneen. "Luuletteko tosiaankin tulevanne onnelliseksi
-minun kanssani?" kysyi hän nöyrästi.
-
-"Tiedän vain, että rakastan sinua niin suuresti, että tahtoisin
-mieluummin olla kirottu kuin luovuttaisin sinut jollekin toiselle."
-
-Märta kääntyi väristen hänestä pois. Isänsä käskystä täytyi hänen
-sitten tehdä kiertokulku markkinoille.
-
-Niilo herra sai sillaikaa tilaisuuden kertoa kahakasta Otto Rudin
-kanssa, eikä hän suinkaan jättänyt tällöin koristelematta omia
-urotekojaan.
-
-Puolipäivän aikaan lähdettiin vihdoin matkalle; Niilo
-Ragvaldinpojalla oli ainoastaan puolen päivän matka. Ritari olisi
-tosin mielellään saattanut heitä kotiin Ragvaldsbrohon, mutta hän
-ei tahtonut, että Åke joutuisi kovin paljon ennen ja ehtisi esittää
-asian vanhuksille ylen epäsuotuisassa valossa, ja sentähden täytyi
-hänen erota matkaseurastaan; mutta sitä ennen oli hän melkein uhaten
-pakoittanut Märtan moneen kertaan sanomaan, että rakasti häntä.
-
-Millä helpoituksen tunteella Märta näkikään hänen poistuvan! Niilo
-herra tyttärensä ja seurueensa kera kannusti nyt ratsujaan ehtiäkseen
-kotiin ennen päivänlaskua.
-
-Märtan äiti, Anna rouva, oli jo kaukaa kuullut kavioiden kopseen, ja
-hän seisoi jo pihalla toivottaakseen tulijat tervetulleiksi.
-
-"Jumala ja hänen enkelinsä olkoot kiitetyt siitä, että olen saanut
-teidät takaisin!" huudahti hän. "Ette voi paljoakaan käsittää, kuinka
-peloissani olen ollut."
-
-"Te naiset näette kummituksia keskellä päivää!" huudahti Niilo herra.
-"On tapahtunut ainoastaan ilahuttavia asioita."
-
-Neitsyt syleili melkein loputtomiin äitiään ja sisariaan;
-viimeksimainituilla oli tehtävänä tuhansia kysymyksiä, edellinen näki
-heti, että jotakin merkillistä oli tapahtunut.
-
-"Mitä Märtalle on tapahtunut?" kysyi hän innolla.
-
-"Tyttärelläni on ollut kolme kosijaa samana päivänä", vastasi Niilo;
-"hän on nyt minun suostumuksellani kihlattu yhdelle heistä".
-
-"Hänen nimensä?"
-
-"Göksholman Maunu ritari!"
-
-"Jos se on tapahtunut teidän suostumuksellanne, herra, koituu se
-varmaan onneksi!" vastasi altis rouva, mutta heti sen jälkeen vei hän
-tytön pois mukanaan, niin että tämä saisi rauhassa avata sydämensä.
-
-Eikä Märta salannut mitään. Äiti oli hänen ainoa ystävänsä ja
-uskottunsa. "Ah, jos olisit ollut mukana, ei olisi käynyt niin pahoin
-kuin nyt! On hirveää olla sidottu mieheen, joka herättää ainoastaan
-pelkoa."
-
-Anna rouva luki tyttärensä ajatukset ja hän olisi voinut lisätä:
-varsinkin kun rakastaa toista!
-
-Sitä hän ei sanonut, vaan koetti ainoastaan tyynnyttää tyttärensä
-kiihtynyttä mieltä ja lupasi ottaa hänen asiansa huostaansa, niin
-että kaikki kyllä tulisi hyväksi jälleen. Kun kyyhky palaa pesään
-ensimäisen lentoyrityksensä jälkeen, kätkee se päänsä emosen siipien
-suojaan ja uinuu pois kaiken väsymyksen.
-
-Pidellen äitinsä kättä omassaan nukkui Märtakin, eikä äiti poistunut
-hänen luotaan, ennenkuin oli nähnyt rauhallisen lapsenhymyn palaavan
-rakastetuille kasvoille. Silloin hän kumartui ja suuteli hänen
-otsaansa, rukoillen siunausta lemmikkilapselleen. Mutta kun hän
-nousi, näki hän, että kaksi kirkasta kyyneltä vieri hiljaa Märtan
-poskea alas. Tulivatko ne hänen omistaan vaiko lapsensa silmistä?
-Nyt niitä tuli useampiakin, Märta se tosiaankin itki unissaan, mutta
-ainoankaan eleen muuttumatta, ainoankaan lihaksen värähtämättä; hänen
-suunsa melkein vetäytyi hymyyn, ja hän kuiskasi: "Åke, älä mene pois
-luotani."
-
-"Häntä siis lapseni rakastaa!" huokasi äiti itsekseen. "Rakas lapsi
-parkani."
-
-Niilo herra oli lähettänyt häntä kutsumaan, ja hänen täytyi lähteä
-kuulemaan hänen käskyjään.
-
-Tämä kertoi, että häät oli vietettävä jo kolmen viikon kuluttua.
-
-Turhaan pyysi Anna rouva lykkäystä. Niilo herra oli kerran antanut
-lupauksensa, äidin oli vain valmistettava tytärtään siihen niin pian
-kuin mahdollista.
-
-"Jos Maunu herra tulee tänne viikon kuluttua, niin voimmehan
-viivyttää siihen asti", vastasi Anna rouva. "Märta tarvitsee tämän
-ajan toipuakseen mielenliikutustensa jäleltä."
-
-Samassa kajahti niin läpitunkeva kirkaisu, että se kuului ylhäältä
-alas asti.
-
-"Jeesus... Maria, se oli Märta!" Vanhemmat riensivät hänen
-huoneeseensa ja tempasivat oven auki. Nuori tyttö oli lattialla
-polvillaan ja huitoi torjuvasti käsillään. "Pelastakaa, pelastakaa,
-palaa, palaa!" kirkui hän aivan poissa suunniltaan.
-
-Kun he nostivat hänet ylös, näkivät he, että hänen silmänsä olivat
-ummessa. Äiti lausui moneen kertaan hänen nimensä; vihdoin hän heräsi
-ja avasi silmänsä, mutta kauan tuijotti hän huoneessa ympärilleen,
-ennenkuin täydellisesti palasi tajulleen.
-
-"Mikä kauhean hirvittävä uni!" huudahti hän. "Näin teidän kaikkien
-palavan."
-
-Äiti sulki hänet syliinsä. "Jumalan kiitos, se oli ainoastaan
-kuvittelua, nyt jään luoksesi!" Mutta yön kuluessa palasi kauhea näky
-useampia kertoja, ja Anna rouva koetti kaikin voimin häntä tyynnyttää.
-
-Vasta aamulla nukkui hän tyyneen ja virkistävään uneen, mutta
-päivällä kertoi hän nähneensä unissaan peloittavalla selvyydellä,
-kuinka hänen vanhempansa ja sisarensa surmattiin ja sitten heitettiin
-palavaan rovioon. "Oi, en unhoita sitä koskaan!" huudahti hän. "Minä
-luulin kadottavani järkeni."
-
-"Unia mitkä unia!" leikitteli Niilo herra. "Se ainakin oli
-kristillisesti tehty, että ryövärit ensin ottivat henkemme."
-
-"Ei sinun, isä!" änkytti Märta kalveten.
-
-"Mitä, paistettiinko minut elävältä?"
-
-Märta purskahti kouristuksentapaiseen itkuun.
-
-Ritari nauroi täyttä kurkkua poistuessaan huoneesta, mutta siitä
-huolimatta tiedusteli hän tarkoin, oliko näkynyt epäiltäviä
-henkilöitä, ja kun hän oli saanut sen vastauksen, että viime aikoina
-oli saatu olla maankiertäjiltä tavattoman rauhassa, silloin palasi
-itseluottamus. Niilo herra ei enää arvellut itsellään olevan mitään
-pelättävää.
-
-Nuoruudella on oma lääkintävoimansa, ja Maunu herran kuva merkitsi
-Märtalle yhä vähemmän; jos hän joskus muisti ritarin, niin hän
-ainoastaan hieraisi huuliaan ikäänkuin pyyhkiäkseen siten pois hänen
-suudelmansa. Hänen äitinsä katsoi velvollisuudekseen muistuttaa
-sulhasen pikaisesta saapumisesta, mutta silloin tyttö puuskahti
-kiihkeästi:
-
-"Hän ei tule; olen varma, etten näe häntä enää koskaan."
-
-Sen jälkeen saattoi hän heittäytyä äidin kaulaan ja lisätä: "Älä puhu
-koskaan minulle hänestä."
-
-Mutta kuudentena päivänä sanoi Niilo herra: "Huomenna saapuu ritari;
-Märta, oletko valmis ottamaan hänet vastaan?"
-
-"Mistä tiedätte, että hän tulee?"
-
-"Tässä on kirje! Hän lähettää lukuisan seurueen tuomaan lahjoja ja
-antimia; se saapuu jo tänä iltana."
-
-"Huomiseen on vielä pitkältä", vastasi Märta. Niilo herra tahtoi,
-että odotettu seurue otettaisiin parhaimmalla tavalla vastaan;
-kaikki talonväki oli sijoitettava ulkohuonerakennuksiin ja vieraat
-itse asuinrakennukseen. Heille oli tarjottava myös runsas kestitys,
-etupäässä simaa ja väkiolutta niin paljon kuin jaksoivat juoda.
-
-He saapuivat vasta myöhään illalla; melkein kaikki talonväki oli
-jo mennyt levolle, ja Niilo herra ei pitänyt arvolleen sopivana
-näyttäytyä. Muuan vanha uskottu palvelija sai tehtäväkseen ottaa
-vieraat vastaan ja kestittää; hän ilmoitti, että he olivat melkein
-heti menneet vuoteeseen ja tunnin kuluttua oli koko talo vaipunut
-uneen. Mutta ei, vieraat eivät nukkuneet; he lähtivät yksitellen
-vuoteistaan, he hiipivät ulos, hiljaa kuin aaveet, he avasivat
-portin vielä useammille. Näiden joukossa oli päällikkö Otto Rud.
-Nyt, nyt kävi Märtan kauhea uni toteen. Hänet sidottiin käsistä
-ja jaloista ja kannettiin pihalle; siellä pantiin hänet vanhoihin
-vaunuihin ja niistä kuuli hän äitinsä ja sisariensa parkunan.
-Liekit leimahtelivat pian ikkunoista, koko talo muuttui heidän
-polttoroviokseen; hän näki isänsä vimmoissaan taistelevan häntä
-ahdistavaa laumaa vastaan, hän kuuli Otto Rudin huutavan heille, että
-hänen henkensä oli säästettävä, jotta hänet poltettaisiin elävältä;
-hän kuuli vihdoin, kuinka heidän omat huoneihin salvatut palvelijansa
-raivasivat savutorvien ja ullakkoluukkujen kautta itselleen pääsytien
-ulos, sen jälkeen seurasi taistelu, mutta heidän lukunsa oli liian
-vähäinen, heidät lyötiin maahan viimeiseen mieheen. Kuului hirveä
-tuskanparkaus, hänen isänsä vaipui vihdoin maahan sankarillisen
-vastarinnan jälkeen, keihään lävistämänä.
-
-"Pian tuleen hänet, ennenkuin hän heittää henkensä", huusi johtaja.
-
-Sitten ei Märta kuullut enää mitään. Liekit, mustat olennot,
-isä, äiti ja siskot, kaikki tanssivat hurjaa piirikarkeloa hänen
-ympärillään, kunnes kaikki haihtui tyhjyyteen...
-
-Kun hän sitten heräsi, luuli hän makaavansa kehdossa, mutta se ei
-keinunut edestakaisin kuten tavallisesti, vaan ylös ja alas -- hän
-ihmetteli sitä ajoittaisin, mutta herkesi kohta taasen ajattelemasta.
-
-Kun tajunta alkoi viipyä hereillä yhä kauemmin, silloin ihmetteli
-hän, kuka hän oli. Hän oli pieni lintu, joka oli tarttunut
-liimasaittaan, mutta silloin täytyi hänen osata laulaakin, ja niin
-alkoi hän hiljaa hyräillä, mutta voimat pettivät pian ja sen jälkeen
-ei hän kaukaan, kaukaan aikaan tiennyt mistään mitään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Otto Rud oli ajanut piloille parhaan juoksijansa, mutta
-päivänkoitteessa oli hän saapunut Kalmariin kohtaamatta taipaleella
-mitään esteitä; hän oli kostanut, ja hänen tavoittelemansa neitsyt
-oli hänen vallassaan. Hän ei tosin ollut varma, oliko tämä elävä vai
-kuollut, vaikka hän kertoi nauraen tytön laulaneen tiellä. Muutamat
-palvelijat saivat käskyn kantaa tytön varovaisesti hänen omaan
-laivaansa ja jättää siellä naisten huostaan.
-
-Tämän jälkeen laski hän, kuinka monta miestä hän oli menettänyt.
-Kolmetoista puuttui, mutta vähintään kaksi sen vertaa oli hakattu
-maahan ja silloin oli taistelu katsottava voitetuksi, varsinkin
-kun mitä katkerin häväistys oli pesty pois ja kaunein ruotsalainen
-neitsyt oli tuleva tanskalaisen miehen portoksi.
-
-Siitä huolimatta ei urhea sankari ollut oikein varma, oliko hänen
-miehuullinen urotyönsä saava sen tunnustuksen, minkä se ansaitsi;
-jos tulisi tunnetuksi, minkä saaliin hän oli tuonut mukanaan, tekisi
-Göksholman ritari varmaan hänen oikeutensa riidanalaiseksi; parasta
-oli siis hankkia varmat takeet, ja Otto herra päätti sentähden tehdä
-kaappausmatkan muutamien parhaiden laivojensa keralla; niitä jäi
-riittävästi jälelle Kalmarin edustallekin, etteivät ruotsalaiset
-voineet kaupunkia vallata.
-
-Tarpeelliset määräykset annettiin heti, ja jo samana iltana
-purjehti laiva "Hannu kuningas" merille kahden kaljaasin keralla.
-Ne suuntasivat matkansa pohjoiseen, Tukholmaa kohden tai kenties
-Pohjanlahdelle.
-
-Otto herra oli aikonut olla menemättä Märtan näkösälle, kunnes
-"tavallinen naisruikutus" oli kestänyt aikansa, mutta nyt, kun laiva
-kulki täysin purjein, ei hän voinut vastustaa haluaan mennä tuokioksi
-häntä katsomaan.
-
-Paras paikka, lähinnä hänen omaansa, oli suotu Märtalle; alas
-astuessaan kuuli hän tämän uudestaan laulavan ja iloisesti
-yllätettynä tempasi hän oven auki.
-
-Märta makasi vuoteessa, mutta aivan liikkumatonna; sävelet
-aaltoilivat hänen huuliltaan hänen liikuttamatta huuliaan ja aivan
-varmaan tajuamattaan. Katse harhaili avaruudessa, kaikki viittasi
-siihen, ettei hän huomannut tulijaa. Tämä puhui hänelle, mutta hän ei
-näyttänyt sitä kuulevan.
-
-Tästä tajuttomasta tilasta huolimatta ei hänen kauneutensa ollut
-koskaan ollut ihanteellisempi; jo maan päällä kirkastuneena näytti
-hänen katseensa näkevän taivaan avoinna. Jos hän kenties koetti
-jäljitellä niitä säveliä, joita kuuli sieltä ylhäältä, miksi
-helähtivät ne silloin niin valittavilta? Ei edes Otto herrakaan
-voinut pysyä tunteettomana tätä liikuttavaa näkyä nähdessään; hän
-lähti huoneesta ja kutsui lääkärin, joka saapui heti.
-
-"Onko hengenvaaraa?" kysyi hän viitaten kädellään oveen.
-
-"Kuolema tai hulluus!" vastasi tämä. "Onko pelastus mahdoton?"
-
-"Jollei ihmettä tapahdu."
-
-"Tehkää kaikki voitavanne."
-
-"Sen teen!"
-
-On luultavaa, että mieletön tyttö vietti tyynemmän yön kuin hänen
-tanskalainen majesteettinsa "Hannu kuningas" laivan päällikkö.
-Nyt oli kenties hänen vuoronsa unelmoida murhapoltosta ja kuulla
-kuolevain parkunaa, mutta pian heitti hän mielestään sellaiset
-akkojen aaveluulot, nyt oli hän lähtenyt sieppaamaan jotakin
-ruotsalaista laivaa ja hän oli saanut tähtäimeensä muutaman, jota
-odotettiin Suomesta kallisarvoisessa lastissa.
-
-
-
-
-4.
-
-TULEVAISUUDEN KAJASTUKSIA.
-
-
-Eräässä pienessä Kalmarin linnan huoneessa, jonka seinät olivat
-verhotut kultatapeteilla ja lattiat peitetyt kallisarvoisilla
-matoilla, istui kolme miestä kiintyneenä vakavaan keskusteluun.
-
-Taiteellisin leikkauksin koristetulla pöydällä oli kolme hopeapikaria
-ja pieni kannu samaa metallia, täynnä jaloa unkarilaista viiniä.
-
-"Teidän saapumisenne oli minulle yhtä tervetullut kuin odottamaton",
-virkkoi linnanpäällikkö Niilo Gedda, "ja ennenkuin jatkamme
-keskustelua, pyydän toivottaa teidät tervetulleeksi tarjoamalla
-pikarin viiniä".
-
-"Näyttää kenties sopimattomalta, että olen tuonut poikani mukanani",
-vastasi herra Erik Trolle, "mutta kun hän on matkalla vieraaseen
-maahan..."
-
-"Kustaa herra näyttää minusta voivan puolustaa oikeutta ja olla
-mukana keskustelemassa niistä tärkeistä asioista, jotka koskevat
-isänmaata, mutta teetteköhän viisaasti, nuori sukulaiseni,
-jättäessänne maan näin tärkeänä murrosaikana?"
-
-"Se vakava kutsumus, johon olen antautunut, vaatii ankaria opintoja",
-vastasi nuorukainen, "ja jalo suosijani, hänen armonsa arkkipiispa,
-on lämmöllä puolustanut palaamistani Roomaan".
-
-"Hänen armonsa voi hyvin, toivoakseni?"
-
-"Valitettavasti ei. Tietoisuus kaikesta siitä pahasta, mitä tapahtuu,
-koskee syvästi hänen mieleensä."
-
-"Ja hänen hurskas hoitajattarensa, hyvä rouva Bonti, onko hän vielä
-paikoillaan?"
-
-"Tosin hän on ilmaissut haluavansa vetäytyä pois maailmasta ja
-mennä luostariin, mutta minun vakavat esitykseni ovat saaneet hänet
-pysymään kunnianarvoisan isän luona."
-
-"Kerrotaan huhuna, että hänen armollaan on kovia koettelemuksia ja
-että hän saa lohdutusta ainoastaan keskustelemalla erään vanhan papin
-tai lähetyssaarnaajan kanssa..."
-
-"Niin, isä Johanneksen. Hänellä sanotaan olevan salaisen
-parannusvoiman. Luultavasti hänen armonsa alavuus köyhiä ja
-vähäväkisiä kohtaan on antanut aiheen niin perättömiin juttuihin."
-
-"Luultavasti!"
-
-"Kustaalla on ollut onni oleskella pitkät ajat yksissä
-kunnianarvoisan isän kanssa", huomautti Erik-herra ylpeyden
-vivahduksella.
-
-"Sanotaanpa hänen valinneen hänet seuraajakseenkin", lisäsi Niilo
-herra.
-
-"Jos Herra katsoo minut siihen kelvolliseksi", vastasi Kustaa tehden
-ristinmerkin.
-
-"Teistä varmaankin tulisi Tanskan ystävä."
-
-"Minä olen jo!"
-
-"En suinkaan unohda ilmoittaa tästä nuorelle kuninkaalle, ja olkaa
-varma siitä, että hän voi mahtavasti edistää ylentymistänne."
-
-"Sen tiedän."
-
-"Te voitte olla hänelle hyödyksi Roomassakin."
-
-"Siksi tulin tänne."
-
-"Ah!"
-
-"Jos kääntyisin suoraan kuninkaan puoleen, pelkään, että se tulisi
-tunnetuksi."
-
-"Ettekö tahdo sitä?"
-
-"Kuninkaan itsensä tähden."
-
-"Kuinka se on ymmärrettävä?"
-
-"Salainen ystävä hyödyttää enemmän kuin julkinen!"
-
-"Kuinka vanha olette, nuori sukulaiseni?"
-
-"Kahdenkolmatta vuotias."
-
-"Ja niin viisas jo! Kaikkien pyhimysten nimessä, teistä on tuleva
-jotakin suurta aikanaan!"
-
-"Välikappale mahtavamman käteen."
-
-"Teillä näyttää olevan tarmoa sekä tahdossa että toimessa, mutta niin
-paljon kuin se lupaakin vastaisuudessa, ei se levitä mitään valoa
-nykyisyyteen, joka päinvastoin näyttää synkemmältä kuin ennen."
-
-Erik herra huokasi syvään. "Siltä minustakin näyttää", sanoi hän
-luoden katseen poikaansa. "Mieliala Tanskaa vastaan ei ole koskaan
-ollut niin kiihtynyt kuin nykyään."
-
-"Kuten kai tiedätte, on Ruotsin neuvosto valittanut monien
-väärinkäytösten johdosta..."
-
-"Hahaha!" nauroi Niilo Gedda. "Heitä sapettaa se, että sopimuksesta
-välittämättä olen revityttänyt laitetut suojukset ja nostattanut
-pois upotetut kiviarkut täällä Kalmarin edustalla, mutta niin
-kohdellaan pettureita ja lupaustensa rikkojia. Niin ankarasti kuin
-menettelenkin, on melkein mahdotonta kantaa linnaveroa kurjalta
-rahvaalta."
-
-"Hätä ja köyhyys on suuri", huomautti Erik herra.
-
-"Odottakaas, täällä kai tulee pahempaakin. Armollinen kuninkaani on
-kutsuttanut suuren joukon ulkomaalaisia henkivartioita."
-
-"Niin puhutaan yleiseen", virkkoi Kustaa herra, "ja sanotaanpa
-kuninkaan ilmeisine merirosvoineen kiduttaneen ja rääkänneen niitä
-ruotsalaisia vankejaan, jotka on otettu merellä. Edelleen sanotaan,
-että kaikkialla Tanskassa ja Saksassa on vilpitön Sten herra
-julistettu valehtelijaksi ja petturiksi."
-
-"Se hän olikin!" tokaisi Niilo herra.
-
-"Mutta se on vain öljyn kaatamista tuleen. Se herättää suuttumusta
-kaikissa hänen talonpoikaisissa ystävissään."
-
-Niilo herra löi kovasti pergamenttiin, joka oli hänen edessään
-pöydällä. "Tässä on minulla muuan hänen 'kutsuntakirjeistään', joita
-hän on lähetellyt kautta maan. Ei vähempää kuin joka neljäs mies,
-jokaisella hyvä jousi, yksitoista tusinaa nuolia, yhdentoista viikon
-eväs mukanaan, sotakelpoisia miehiä, joihin hän voi luottaa, on
-oleva valmiina neljätoista päivää pääsiäisen jälkeen yhtymään häneen
-Kalmarin edustalla. Svante herra itse, pirun Hemming Gadd mukanaan,
-on taipaleella rajaa kohden. Eikö tämä kaikki oikeuta kuningasta
-niihin ankariin toimenpiteihin, joihin hän aikoo ryhtyä tai on jo
-ryhtynyt?"
-
-"Mutta aiottu kokous..."
-
-"Että kuningas tulee, siitä olen vakuutettu, vaikka luonnollisesti
-hän ryhtyy niihin varovaisuuskeinoihin, joita olosuhteet vaativat.
-Mutta on tuskin luultavaa, että teidän uusi valtionhoitajanne pitää
-tehdyt sitoumukset; sellainen ei nykyään ole tapa Ruotsissa."
-
-Korvapuusti sattui Erik herraan, niin että hän karahti
-tummanpunaiseksi kasvoiltaan. "Onko loukkaus tarkoitettu?" kysyi hän.
-
-Niilo herra huomasi menneensä liian pitkälle. "Ei", vastasi hän.
-"Tarkoitin lankoani, jonka pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä."
-
-"Onko minulla lupa lausua muutamia sanoja?" kysyi nuori Kustaa herra
-melkein nöyrästi.
-
-"Kuulen teitä mielihyvällä."
-
-"Lausutte kovia syytöksiä Ruotsin kansaa vastaan, mutta sen voi kyllä
-pitää ohjissa."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Kirves tosin iskee, mutta määrääkö kirves mihin isku sattuu?"
-
-"Ei, vaan käsi, joka sitä pitelee."
-
-"Juuri niin!"
-
-"No?"
-
-"Hakatkaa se poikki!"
-
-"Käsikö?"
-
-"Niin!"
-
-Niilo Gedda tuijotti häneen. "Täällä on monia käsiä", sanoi hän
-kysyen.
-
-"Hakatkaa niin monta kuin voitte!"
-
-"Kautta sieluni, olette oikeassa! Ja jos kuningas ei pelkäisi..."
-
-"Sellainen ei kelpaa!"
-
-"Nuori kuningas ei pelkää."
-
-"Silloin on hän minun mieheni."
-
-"Sen uskon."
-
-"Pikainen toimi, pikainen apu!"
-
-"Tosin..."
-
-"Muistakaa, että on sen parempi kuta useampia!"
-
-"Mutta salavihkaa..."
-
-"Houkutelkaa heidät ensin ansaan, antakaa heidän pyristellä, tutkikaa
-ja tuomitkaa ja sitten iskekää, iskekää koko maailman nähden!
-Jäätäkää heidät ensin kauhulla, sitten he lankeavat jalkoihinne --
-kunnioituksesta!"
-
-"Miksi ette ole kymmentä vuotta vanhempi!" huudahti Niilo herra
-ihaillen. "Mikä mainio valtionhoitaja teistä tulisikaan!"
-
-"Tehkää isästäni se!"
-
-"Erik herrasta?" huudahti Niilo Gedda vilpittömällä kummastuksella ja
-kääntyi häneen.
-
-Erik Trollen hapset olivat harmaantuneet sen jälkeen kuin hänet
-viimeksi näimme, mutta hän tahtoi yhä näyttää nuorelta ja käytti
-siihen kaikki tunnetut keinot. Hänen ensimäinen vaimonsa piti häntä
-talutusnuorassaan, toinen vaimo ja poika taluttivat häntä kumpikin
-puolestaan; poloista miestä vedettiin milloin oikealle, milloin
-vasemmalle. Vastoin tavallisuutta vetivät molemmat tällä kertaa yhtä
-köyttä, ja sentähden vastasi Erik herra jommoisellakin helppoudella,
-vaikka samalla hämillään:
-
-"Emäntäni ja Kustaa tahtovat sitä molemmat."
-
-"Ja te itse?"
-
-"Minä!"
-
-"Ajatelkaa vaivoja, vastuunalaisuutta."
-
-"Isäni on maan oppineimpia miehiä."
-
-"Mutta tähän vaaditaan paljon muutakin."
-
-"Hän kuuluu erääseen maan jaloimmista suvuista."
-
-"Se on totta!"
-
-"Poikani Kustaa..."
-
-"Hän se siis on hoitava asiat?"
-
-"Niin olen ajatellut."
-
-"Hyvä, mutta opinnot Roomassa?"
-
-"Voin päättää ne..."
-
-"Jos kutsuvat tärkeämmät asiat?"
-
-"Jos isänmaa tarvitsee minua."
-
-"Oivallista!"
-
-"Nyt on minun aika ajatella lähtöä", virkkoi Kustaa nousten. "Ennen
-yön tuloa täytyy minun tehdä matkaa hyvä mokoma."
-
-Niilo herra puristi lujasti hänen kättänsä. "Kiitän teitä sydämestäni
-niin suuriarvoisesta tuttavuudesta; te näytätte minusta tämän maan
-aamutähdeltä."
-
-"Taivas suokoon minulle voimaa toteuttaa teidän toivomuksenne",
-vastasi nuorukainen häveliäästi.
-
-Hän syleili sitten isäänsä.
-
-"Saanko mitään terveisiä mukaani kotiin?" kysyi tämä.
-
-"He olivat aivan liian iloisia lähtöni johdosta", vastasi Kustaa
-herra, "mutta se ei estä minua toivottamasta heille kaikkea hyvää".
-Näin sanoen poistui hän nopeasti huoneesta.
-
-"Mikä onnellinen isä te olette!" huudahti Niilo herra ja katsoi
-ihaillen nuoren miehen jälkeen.
-
-"Sangen onnellinen", vastasi Erik herra huoaten.
-
-"Onko teillä useampia poikia?"
-
-"Toiset lapset saivat surmansa äitinsä kanssa."
-
-"Ah! Kustaa herra on äitiinsä?"
-
-"Hän on äitinsä elävä kuva."
-
-"Harvinainen nainen!"
-
-"Sangen harvinainen."
-
-"Mutta ankara?"
-
-"No, niin... hieman..."
-
-"Muistelen kuulleeni, että hän oli mustasukkainen. Te olette ollut
-erittäin kaunis mies, Erik herra."
-
-Mahdollisesti kuuli tämä hengessään silkkihameen kahinan, sillä hän
-vastasi sangen hämillään: "En muista antaneeni syytä..."
-
-"Varmaankin annoitte", nauroi Niilo herra, "mutta johan olette aikoja
-ollut uusissa naimisissa?"
-
-"Viisitoista vuotta."
-
-"Gyllenstjernan kanssa?"
-
-"Niin."
-
-"Ylväs nimi!"
-
-"Ylväs rouva!"
-
-"Onko teillä lapsia?"
-
-"On, kolme."
-
-"Poikiako?"
-
-"Tyttäriä."
-
-"Tulevatko he isäänsä?"
-
-"Eivät", vastasi hän nopeasti ja kovasti punastuen, "he muistuttavat
-kaikki kolme äitiään".
-
-Erik herra, jota ei haluttanut kauemmin olla kuulusteltavana, nousi
-sanoakseen jäähyväiset. Molemmat herrat sopivat siitä, että toimivat
-yhdestä tuumin, ja niin erosivat he molemmin puolin tyytyväisinä
-toisiinsa.
-
-Ne rohkeat ehdotukset, joita nuori Kustaa Trolle oli tehnyt,
-antoivat linnanpäällikölle paljon ajattelemisen aihetta. Jos Ruotsin
-aateliston keskuudessa toimitettiin, ankara karsinta, merkitsi se
-samaa kuin maan lannistaminen. Mikä se Tanskassa teki kuninkaan
-aseman vaikeaksi, jollei kestämättömäksi? Aateli, joka ei tahtonut
-jakaa hallintoa ja valtaa hänen kanssansa. Siellä hän ei uskaltanut
-pukeutua sotisopaan heitä vastaan, se saattoi maksaa hänen henkensä.
-Ruotsissa sitä vastoin oli vaara suhteellisesti pienempi, ja
-olihan Norjan esimerkki nähtävänä. Tosin Ruotsissa oli talonpoika
-nostattanut myrskyn, mutta se oli vain yksinäinen tapaus, norjalaiset
-eivät tekisi samoin, eikä mitään aatelia ollut heidän joukossaan.
-Ruotsin täydellinen masentaminen tätä tietä ei Niilo herrasta
-näyttänyt ainoastaan mahdolliselta, vaan sangen todennäköiseltä.
-Ajatuksissaan jakoi hän jo sen alueet tanskalaisten kesken.
-
-Muutamia viikkoja edellä kerrotun keskustelun jälkeen näki hän
-suureksi tyydytyksekseen yksitoista tanskalaista sotalaivaa
-laskevan maihin Kalmariin. Ne toivat mukanaan -- paitsi kuningasta,
-monia herroja ja ritareita, piispoja ja lähettiläitä -- sotaväkeä
-kolmetuhatta miestä, jotka leiriytyivät kaupungin edustalle.
-Lähetettyjen vakoilijain kautta tuli pian tunnetuksi, että herra
-Svante Niilonpoika, mukanaan suuri joukko ruotsalaisia herroja, mutta
-ainoastaan muutamia satoja rahvaanmiehiä, oli matkalla sinne, mutta
-pysyi paikoillaan eräässä salmessa Kalmarin pohjoispuolella.
-
-Tähän luultiin Åke Hannunpojan olevan syypään. Tämä oli sanonut,
-että pientä parvea odotti kuolema saapuessaan Kalmariin, ja hän
-oli esittänyt niin todennäköisiä syitä, että monet ruotsalaisista
-herroista olivat asettuneet hänen puolelleen, ollen sitä mieltä,
-ettei ainoatakaan ihmishenkeä pitänyt panna alttiiksi niin
-epätasaiseen taisteluun.
-
-Kuinka sen laita lie ollutkin, joutui kuningas miehineen pois
-suunniltaan, kun Svante Niilonpoika ja hänen miehensä eivät saapuneet
-sovittuun kokoukseen, ja päätettiin siitä huolimatta tutkia heidän
-asiaansa ja julistaa tuomio.
-
-Seuraavana päivänä lähti kuningas laivastaan kaupunkiin ja meni
-raatihuoneelle, seurassaan joukko tanskalaisia ja ruotsalaisia
-herroja, Lundin ja Trondhjemin arkkipiispat samoinkuin kuninkaan
-sukulaisten lähettiläät Saksasta ja Skotlannista.
-
-Kun kokous oli vaskirumpuja rämistäen ja torvia toitottaen julistettu
-avatuksi, luettiin julki Kööpenhaminassa tehty sopimus aselevosta.
-Sen jälkeen nousi kuninkaan kansleri ja valitti herransa puolesta
-sitä, että ruotsalaiset olivat jääneet pois. Vanhan järjestyksen
-mukaan ei neuvottelujen olisi pitänyt alkaa, ennenkuin oli sovittu
-uudesta kokouksesta, mutta nyt oli saatu varmempi kortti käsiin ja
-kokous julistettiin heti valtakunnan tuomioistuimeksi.
-
-Syytös oli jo valmiina, ja tanskalainen mies nimeltään Niilo Hög sai
-käskyn lukea sen. Mutta tuskin olivat ensimäiset sanat lausutut,
-kun nousi eräs vanha tanskalainen aatelismies. Hän kumarsi aivan
-maahan kuninkaan edessä ja pyysi Jumalan ja hänen enkeliensä tähden,
-ettei hän millään laittomalla toimenpiteellä antaisi vihollisilleen
-syytä valituksiin. Ei ollut ainoastaan vanha tapa, vaan laissakin
-säädetty, että jos joku tahtoi syyttää toista tuomioistuimen edessä
-eikä syytetty ollut saapuvilla, oli kirjoitus julkisesti luettava
-kaupungin kaduilla ja toreilla.
-
-Kuningas kääntyi läsnäolijoihin ja kysyi, oliko niin laita, ja kun
-kaikki myönsivät sen, sanoi hän pitävänsä oikeutta niin suuressa
-arvossa, että sen vuoksi alistui mihin nöyryytyksiin tahansa. Sen
-jälkeen lähti hän koko hovinsa kera raatihuoneelta, mutta hänen
-ympärillään ylistettiin äänekkäästi hänen hurskasta mielenlaatuaan.
-
-Seuraavana aamuna ratsasti eräs kuninkaallinen virkamies airuen kera
-ulos linnanportista. He näyttivät odottavan jotakin, ja siten saivat
-uteliaat tilaisuuden töllistellä hevosten kallisarvoisia satulaloimia
-ja pieniä kiliseviä kelloja, joilla ne olivat koristetut. Ylhäisempi
-ratsastaja oli puettu tulipunaiseen pukuun, joka oli reunustettu
-kärpän nahalla; päässään oli hänellä sulitettu hattu. Toisen puku
-oli melkein valkoinen ja oli siinä kapea kultareunus; päässään oli
-hänellä samanvärinen lakki ja kädessään sauva.
-
-Portti avattiin uudelleen, ja kokonainen parvi poikasia tuli ulos
-ratsain; puolet heistä olivat puetut punaisiin ja valkoisiin, puolet
-sinisiin ja keltaisiin. Heillä oli pasuunat ja vaskirummut mukanaan,
-ja heti liikkeelle lähdettyä viritettiin soitto.
-
-Kaikki, jotka kynnelle kykenivät, riensivät jälestä saadakseen
-tietoonsa, mitä nyt oli tapahtuva.
-
-Ensi kerran pysähdyttiin torille. Airut heilutti sauvaansa ilmassa ja
-huusi henkensä täydeltä:
-
-"Teemme tiettäväksi!"
-
-Sen jälkeen avasi virkamies suuren julistuskirjan ja luki haasteen.
-
-Sen saivat Sten Sturen perijät: Svante Niilonpoika, Niilo Klaunpoika,
-Sten Kristierinpoika, Trotte Maununpoika, Erik Turenpoika, Åke
-Hannunpoika ja Pietari Turenpoika kannattajineen ja heimolaisineen.
-
-Nämä olivat olleet kapinallisia ja uppiniskaisia alamaisia,
-vieroittaneet Ruotsin valtakunnan ja mitä siihen kuului laillisesti
-valitusta kruunatusta kuninkaastaan ja nyt kieltäytyneet tehdyn
-sopimuksen mukaan olemasta läsnä kokouksessa. Heidät kutsuttiin
-seuraavana päivänä vastaamaan siitä, mitä olivat rikkoneet.
-
-Kun lukeminen oli lopussa, heilutti airut uudestaan sauvaansa ilmassa
-ja kirkui minkä jaksoi:
-
-"Eläköön hänen kaikkein armollisin majesteettinsa, kuningas Hannu,
-Tanskan, Ruotsin ja Norjan herra!" Töllistelevä väkijoukko rääkyi
-mukana, sitten yhtyi siihen rämisevä soitto, ja koko lauma vaelsi
-eteenpäin seuraavassa kadunkulmassa uudistaakseen saman maksuttoman
-ilveilyn.
-
-Seuraavana päivänä meni kuningas uudelleen koko seurueineen
-raatihuoneelle. Nyt saattoi hän olla ylpeä mielessään, sillä hän
-oli täyttänyt kaiken vanhurskauden. Kun sama vanha aatelismies
-nousi jälleen ja kiitti hallitsijaa siitä oikeudesta, jota hän oli
-suvainnut noudattaa, kysyi tämä, oliko vielä mitään varteenotettavaa.
-
-Vastaukseksi tuli yksimielinen "ei", ja vasta tämän jälkeen vaati
-kuningas tuomiota ja rangaistusta rikkojille.
-
-Se lankesi kuten oli odotettukin. Syytettyjen oli rangaistukseksi
-majesteetinrikoksesta menetettävä henkensä ja omaisuutensa ja
-viimeksimainittu oli otettava kruunulle. Hannu kuninkaan julisti
-hänen tanskalainen neuvostonsa Ruotsin kuninkaaksi, koko kansan
-oli jälleen tunnustettava hänet ja hänen käsiinsä jätettävä kaikki
-linnat, kaupungit ja kruunun tulot, Örebron linna oli kuuluva
-kuninkaan äidille, Kristinalle, ja hän yksin sai nimittää sinne
-voudin.
-
-Mutta tätä tuomiota ei ollut julistettava kirjelmillä ainoastaan
-Tanskassa ja Norjassa. Se oli ilmoitettava myös Saksanmaan keisarille
-ja säädyille, ja jos niin tarvittiin, oli kuninkaan taivutettava
-keisari kristikunnan maallisena herrana kutsumaan ruotsalaiset
-tuomioistuimensa eteen. Ruotsin valtionhoitaja ja kaikki hänen
-kannattajansa julistettiin valtiokiroukseen, henkipatoiksi, joihin
-sai käydä käsiksi ken vain halusi.
-
-Päivä kului pitkälle, ennenkuin ehdittiin tehdä niin monta tärkeää
-päätöstä, mutta sen jälkeen pantiin kuninkaan laivalla toimeen
-loistava juhla, poltettiin loistava ilotulitus ja sytytettiin kokkoja
-välittämättä siitä, mitä vahinkoa ne voivat saada aikaan.
-
-Mutta kaupungin porvarit keräytyivät koolle. Heistä oli leikinlasku
-liian karkeaa, ja yksi ja toinen lausui ajatuksensa hieman liian
-ääneen.
-
-Tämä tuli kuninkaankin korville, ja ennenkuin hän seuraavana
-aamuna purjehti pois, osoitti hän valtaansa ja lempeää mieltänsä
-hirtättämällä suuren joukon kaupungin porvareita. Vaikkei rangaistus
-kohdannutkaan syyllisiä, niin olihan "oikeutta" kuitenkin harjoitettu.
-
-Kalmarin linna ja kaupunki miehitettiin kuninkaan väellä. Niilo
-Gedda palasi hänen kanssansa Kööpenhaminaan, heillä oli paljon
-neuvoteltavaa keskenään. Muuten oli Hannu kuningas mitä iloisin
-seuraveikko, ystävällinen, kohtelias ja palvelevainen. Usein teki
-hän itse velkaa auttaakseen muita, mutta sellaiseen hän antautui
-ainoastaan osoittaakseen aina olevansa todellinen ystävä ystävilleen.
-
-Totta puhuen eivät nämä aina olleet hänen ystäviään, sen hän tiesi,
-mutta silloin leikkivät he keskenään, kunnes kuningas oikeuden vuoksi
--- raivasi vihollisensa tieltä pois. Niin teki hän Laxmandille, niin
-olisi hän tehnyt Ruotsin suurmiehillekin.
-
-Kuinka erilaisia käsityksiä tästä oli, osoittavat olosuhteet
-Tanskassa ja Ruotsissa. Edellisessä maassa puhuttiin hänen
-lempeydestään ja ummistettiin silmät hänen heikkouksilleen;
-jälkimäisessä häntä vihattiin, ja Erik Turenpoika kirjoitti
-valtionhoitajalle:
-
-"Jos tanskalaiset voivat saada teidät ja valtaneuvoston oikein
-pulaan, niin silloin eivät heille merkitse mitään kirjeet eivätkä
-sinetit. Minä puolestani ajattelen: ennenkuin ryhtyisin yhteyteen
-sellaisen laittoman ja vallattoman kansan kanssa, tahtoisin
-parhaimpani mukaan joutua heidän kanssansa kahakkaan, maalla tai
-merellä, niin etteivät he ainakaan pääsisi kiinni kurkkuuni ja voisi
-minulta evätä sananvuoroa ennen kuolemaani."
-
-Peloton tohtori Hemming Gadd kirjoitti hänkin hyvälle ystävälleen
-valtionhoitajalle:
-
-"Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen selkään, niin
-älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette jalo herra,
-ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän käsissänne.
-Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen ratsastamaan.
--- Tukholman porvarit kirjoittavat, että vihollisen ratsuväkeä on
-odotettavissa. Antaa heidän vain tulla! Lempeä Maria äiti, joka
-auttoi seitsemän kirkkopitäjää Ditmarskissa, voi kai Jumalan avulla
-auttaa kokonaisen kuningaskunnankin. Olkaa hyvällä mielellä, ja
-kaikki käy hyvin."
-
-Nämä kehoitukset vahvistivat Svante herraa päätöksessään koota luja
-sotavoima ja suojella Ruotsin maata. Sota oli ovella, ja hän käsitti,
-että siitä saattoi tulla tuima ja pitkällinen.
-
-"Parempi kuolla sotakentällä", kirjoitti hän avoimessa kirjeessään
-rahvaalle, "kuin päästää menemään silleen kuin Tanskan kuningas Hannu
-aikoo, kaikkien meidän vahingoksi ja iankaikkiseksi kadotukseksemme".
-
-
-
-
-5.
-
-UUSI VALTIONHOITAJA.
-
-
-Herra Svante Niilonpoika mittaili rivakoin askelin linnanhuoneen
-lattiaa; väliin pysähtyi hän ikkunan ääreen ja katsoi ulos, mutta sen
-jälkeen jatkoi hän kävelyään yhtä vauhdikkaasti kuin ennenkin. Oli
-ilmeistä, ettei hänen ajatustensa esine ollut lähellä.
-
-Penkillä ikkunan ääressä istui Märta rouva; ystävällisin katsein hän
-seurasi herraansa, mutta hänen huulillaan väreili hieno, melkein
-huomaamaton hymy, eikä hän lainkaan näyttänyt tuntevan samaa
-levottomuutta kuin hänen puolisonsa.
-
-"Jollei Hansa enää tyydytä tarpeitamme, kuinka ne sitten tulevat
-tyydytetyiksi!" huudahti Svante herra kiihkeästi. "Eivätkö
-kuninkaallisesti valtuutetut merirosvot tee kaikkialla rannoillamme
-tuhojaan, ja jos joku ruotsalainen purjealus uskaltaa lähteä
-noutamaan elintarpeita, joutuu se palatessaan tanskalaisten
-kaapparien saaliiksi."
-
-"Lyypekillä on niin suuri voitto kaupastaan Ruotsissa, että se tuskin
-antaa tanskalaisten peloitella itseään sitä jättämään", vastasi Märta
-rouva.
-
-"Mitä muuta he voivat, jos heidän erivapautensa Tanskassa ja
-Ruotsissa lakkautetaan ja heidän omaisuutensa pannaan takavarikkoon?
-Eikö ollut niin kolme vuotta sitten?"
-
-"Oi, jospa he tahtoisivat nousta sotaan!"
-
-"Lyypekki tekisi sen, jos toiset kaupungit tahtoisivat tulla mukaan.
-Se on tähän asti kaikista kielloista huolimatta jatkanut kauppaa
-meidän kanssamme, mutta nyt, kun Hannu kuningas on naulauttanut
-valtiokirousjulistuksensa heidän raatihuoneensa ja kirkkojensa
-oville..."
-
-"Missä hän selittää, että Ruotsin valtionhoitaja on tehnyt
-majesteetinrikoksen", lisäsi Märta rouva halveksivasti hymyillen.
-"Ettekä ainoastaan te, herra, vaan kaikki valtakunnan parhaat miehet."
-
-"Maa on tyyten köyhdytetty, sen tärkeimmät linnoitukset vihollisten
-käsissä, monet sen suurmiehistä ovat salaisia Tanskan puoluelaisia."
-
-"Teillä on parhaat ystävänne Taalainmaassa", sanoi Märta rouva pitkän
-äänettömyyden jälkeen.
-
-"Minä olenkin aikonut lähteä sinne, mutta ennen kaikkea täytyy meidän
-vallata Kalmari takaisin."
-
-"Elektus ei lyöne mitään laimin."
-
-"Ei, hän on tosiaan minun ystäväni. Sentähden on hän yhtä vihattu
-kuin pelättykin."
-
-"Täytyy myöntää, ettei hän ole pappi eikä piispa, vaikka hän kantaa
-arvomerkkejä."
-
-"Moni pappismies on kantanut miekkaa ennen häntä."
-
-"Mutta pannut sen pois jälleen, mikä ei näytä olevan Hemming herran
-tarkoitus."
-
-"Joku on puhunut sinulle pahaa hänestä." Märta rouva punastui hieman.
-"Arkkipiispa..."
-
-"Se vanha kettu! Luotatko häneen?"
-
-"Maan kaikki piispat ovat samaa mieltä."
-
-"Kieltämättä on hän isänmaan ystävä, jolle vain harvat vertoja
-vetävät!" huudahti Svante herra lämmöllä. "En puhu nyt siitä, mistä
-minun persoonallisesti on häntä kiittäminen, mutta kuka uhrautuu
-samassa määrin kuin hän, kuka halveksuu herjauksia ja täyttää
-velvollisuutensa kuten Hemming Gadd?"
-
-"Jos meillä on Jumala kanssamme ja lujia, luotettavia ystäviä,
-tarvitseeko meidän silloin pelätä?"
-
-"Ei, tosiaankaan! Näin hän kirjoittaa." Svante herra otti esiin
-kirjeen ja luki: "Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen
-selkään, niin älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette
-jalo herra, ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän
-käsissänne. Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen
-ratsastamaan. -- -- -- Olkaa hyvällä mielellä, ja kaikki käy hyvin."
-
-"Eikö hän kirjoita mitään muuta?"
-
-"Kyllä, hän kirjoittaa, että Kalmarin linnan päälliköllä, herra
-Niilo Geddalla on ollut vieraanaan herra Erik Trolle, jolla oli
-mukanaan poikansa Kustaa, ja että tämä 22-vuotias nulikka on osannut
-olla siinä määrin arkkipiispan mieliksi, että tämä korkea herra on
-määrännyt hänet seuraajakseen, ja että rouva Bonti on taannut hänelle
-paikan, ja hän sitä vastoin luvannut, että jalo rouva julistetaan
-pyhimykseksi kuolemansa jälkeen."
-
-"Tietääkö arkkipiispa sen?" kysyi Märta rouva nauraen.
-
-"Enpä luule. Elektus kirjoittaa, että häntä vaivaavat kovat
-ahdistukset. Ainoa, joka vaikuttaa tyynnyttävästi häneen, on vanha
-lähetyspappi, Johannes. Mutta Hemming Gadd ei myöskään voi tulla
-ilman häntä toimeen. Isä Johannes näyttää tulevan välttämättömän
-tarpeelliseksi heille molemmille."
-
-Märta rouva istui äänetönnä mietteissään. Äkkiä hän otti kirjeen
-taskustaan ja ojensi sen herralleen:
-
-"Kas tässä, tämä on lähetetty minulle, mutta se on herralleni."
-
-Svante herra avasi sen nopeasti ja luki:
-
-"Hyljätty antaa takaisin sen, mikä kerran kuului teille."
-
-Kirjeessä on pieni sininen nauharuusuke.
-
-Svante katsoi kummastuneena Märtaan. "Tiedätkö arvoituksen
-selityksen?" kysyi hän.
-
-"Lahjoitin sen sinulle monia vuosia sitten. Katsos, takapuolella on:
-M. I."
-
-"Se oli muistikirjan välissä, joka minulla oli aina taskussani."
-
-"Niin sanoit minulle!"
-
-"Kadotin sen ollessani viimeksi Norjassa."
-
-"Ja nyt lähetetään se minulle."
-
-"Kuka...?"
-
-"Niin, kuka?"
-
-"Sitä en todellakaan tiedä."
-
-"Enkä minä välitäkään siitä." Näin sanoen repi Märta kirjeen pieniksi
-palaisiksi.
-
-"Nauha on minun!" sanoi hänen herransa ja tahtoi ottaa sen.
-
-"Välitättekö sellaisista lapsellisuuksista?"
-
-"Se on varastettu minulta", sanoi hän, "nyt voin ymmärtää, missä
-tarkoituksessa".
-
-"Sillä tavoin ei voiteta mitään", vastasi Märta. "Tuossa se on, mutta
-kätke se vasta paremmin!"
-
-"Tahtoisin hyvin mielelläni tietää..."
-
-"Epäiletkö ketään?"
-
-"Erästä hollannitarta, nimeltään Sigbrit."
-
-"Vanhako?"
-
-"Ei hän vanha ollut viisitoista vuotta sitten."
-
-"Etkö nähnyt häntä Bergenissä?"
-
-"Muistelen siellä useampia kertoja kohdanneeni naisen, joka terävin
-silmin katseli minua. Koetin turhaan muistella, missä olin nähnyt
-hänet ennen; nyt tiedän, se oli Sigbrit!"
-
-"Oliko hänellä mitään valittamista sinua vastaan?"
-
-"Minä halveksin hänen rakkauttaan."
-
-"Sitä nainen kaikista vähimmin antaa anteeksi."
-
-"Hän on vannonut minulle kostoa, enkä minä epäile, että hän pitää
-valansa."
-
-"Minulla on sukulaisia siellä, he kyllä pitävät häntä silmällä."
-
-"Jos kirje tulee häneltä, silloin on hyvä, että joku valvoo hänen
-hommiaan."
-
-"Olen varma siitä, etteivät ystäväni lyö mitään laimin."
-
-Märta rouvalla oli erityinen kyky tyynnyttää myrskyjä Svante
-Niilonpojan sielussa, sentähden nimitti tämä emäntäänsä Davidikseen.
-Mutta Märta ymmärsi hyvin miehensä levottomuuden ja pelon
-tulevaisuuteen nähden.
-
-Ruotsi oli kuin laiva, joka heittelehti hyrskyissä sinne ja tänne.
-Jokaisen uuden hyökyaallon paiskatessa se ruski jo murtuneista
-liitteistään, ja pelastuksen toiveet olivat joka päivä yhä pienemmät.
-
-On luultavaa, että tähän aikaan muinaisten päivien muisto herätti
-monia hiljaisia syytöksiä Svante Niilonpojan sielussa. Hän ei
-suinkaan ollut menetellyt Sten herraa kohtaa kuten olisi pitänyt,
-mutta siitä, ettei hänen kiittämättömyytensä ollut mennyt vielä
-pitemmälle, oli hänen ensi sijassa kiittäminen Hemming Gaddia, ja sen
-velan tahtoi hän maksaa.
-
-Lieneekö se sitten tapahtunut itsetiedottomasta
-velvollisuudentunnosta vai omasta taipumuksesta, mutta vähitellen hän
-antautui samalle uralle kuin Sten Sturekin, tämän ystävät tulivat
-hänen ystävikseen, ja Sten herran vihollisia, jotka muinoin olivat
-olleet nuoren ritarin jokapäiväisenä seurapiirinä, vältti hän nyt
-ilmeisesti.
-
-Hän oli tulinen ja herkkä, yhtä taipuvainen suopeuteen kuin
-vihaankin; hän oli rohkea ja rakasti palavasti isänmaataan, ei
-pelännyt vaaroja, vaan astui niitä vastaan pystypäin.
-
-Mutta vastoinkäymiset väsyttivät, hänellä ei ollut sitä tahdon
-sitkeyttä, joka näkee työnsä revittävän maahan, mutta rakentaa
-yhä edelleen rajattomiin, lujasti luottaen, että työ kerran tulee
-pysyväksi.
-
-Itse oli hän kerran kuulunut niinsanottuihin rauhanystäviin ja
-ollut mukana avaamassa tietä tälle Hannu kuninkaalle, jota vastaan
-hän nyt taisteli. Kun hän nyt tutkisteli omaa mieltään, ei hän
-voinut kieltää, että ynseys Sten Sturea kohtaan oli sisin syy tähän
-menettelyyn. Hän oli tosin koettanut uskotella itselleen, että
-liittyminen Tanskaan sisälsi aatteen, johon perustuisi Pohjolan
-suuruus; mutta silloin yhtä hyvin kuin nytkin hän tiesi, ettei Ruotsi
-koskaan alistuisi miksikään alusmaaksi eikä pakollinen yhdistys siten
-koskaan tulisi pysyväiseksi. Ja kuitenkin oli hän vaikuttanut sen
-puolesta.
-
-Nyt tekivät toiset niin; heidän vaikuttimensa olivat kai yhtä hyviä
-kuin hänenkin?
-
-Katumuksen tunteet ovat pistävän teräviä okaita, jotka eivät anna
-ihmiselle mitään rauhaa. Ei vaadittukaan aivan vähän rohkeutta
-muuttunein mielipitein pitää silmällä nykyisiä vastustajiaan, joiden
-kanssa oli ennen ollut samanmielinen, mutta joita vastaan nyt täytyi
-kaikin voimin taistella. Mutta kun nämä katkerat Saulin ajatukset
-tulivat, silloin meni hän puolisonsa luo, jonka sanat antoivat
-lohdutusta hänen sairaalle mielelleen.
-
-Koskaan ei kuitenkaan Märta näyttäytynyt niin edukseen kuin
-lapsipuolensa parissa. Ensimäisen puolisonsa kanssa oli hän saanut
-kolme perillistä: Kristinan, Knutin ja Alfin; Svante herran mukana
-yhden. Nuori Sten oli tähän aikaan äskettäin täyttänyt kolmetoista
-vuotta, oli reipas luonteeltaan ja ulkonäöltään muistutti suuresti
-äitiään.
-
-"On omituista", sanoi Märta rouva herralleen, "että niin monet seikat
-herättivät mielessäni kateutta Ilianaa kohtaan, vaikka pidin niin
-vähän hänestä".
-
-"Niin monet seikat?" toisti Svante herra kysyen. "Ensiksikin se, että
-Sten pienokainen on niin äitiinsä ja siten alituiseen muistuttaa
-sinulle häntä."
-
-"Toivoisin, ettei hän muistuttaisi."
-
-"Sitten onni, että hänellä on sellainen poika."
-
-"Sinähän hänet kasvatat."
-
-"Mutta taipumukset on hän saanut äitivainajaltaan!"
-
-"Tahdottomuuden?"
-
-"Ei, sydämen lempeyden! Aivan varmaan oli hän parempi kuin me
-ymmärsimme tai uskoimme."
-
-"Eikö hänellä ole mitään isältään?"
-
-"Miehuullisuus! Kuitenkin tuntuu hän minusta muistuttavan enemmän
-isoisäänsä."
-
-"Eihän hänellä ole hyvän perun puutetta. Ymmärtäköön hän vain käyttää
-sen omaksi ja muiden onneksi."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Svante herra ei pitänyt mitään suurta hovia, mutta Märta rouva näki
-mielellään nuorisoa ympärillään, ja iltaisin koottiin mielellään
-linnansuojiin mitä Tukholmassa oli etevintä.
-
-Märta rouva oli itse kerran ollut samoissa suojissa suuren palvomisen
-esineenä; nyt huvitti häntä nähdä sitä ihailua, mitä osoitettiin
-hänen tytärpuolelleen. Nuori Kristina neitsyt oli äskettäin täyttänyt
-viisitoista vuotta, umpun terälehdet eivät vielä olleet auenneet,
-mutta se oli aukeamaisillaan ja lupasi vastata rohkeimpiakin
-odotuksia.
-
-Hänen tukallaan oli tummanpunainen väri, jota silloin pidettiin
-pohjoismaisen kauneuden huippuna. Se oli niin pitkä, että hän
-saattoi peittyä siihen kuin huntuun, mutta kun hän heitti sen
-taaksepäin, hämmästytti katsojaa hänen kasvoinpiirteidensä vaalea
-soreus ja hänen harmaansiniset, vilkkaasti vilkkuvat silmänsä. Mutta
-Kristinassa oli jotakin naarashirven arkuutta; hän vastaili lyhyesti
-ja yksitavuisesti kysymyksiin ja pysyttelihe mieluimmin äitipuolensa
-rinnalla tai takana, ja tämän täytyi usein vastata hänen puolestaan.
-
-Mutta jos soitettiin tanssiin, silloin liikkuivat Kristinan jalat
-hänen tietämättään, kuten sotaorosen rummun pärrytyksen kuullessaan,
-hän odotti kärsimättömästi kutsua karkeloon, hänelle oli sama kuka
-pyysi, ja harvoin on huippuunsa kehittynyt taide ilmaissut suurempaa
-suloa kuin hän osoitti leijaillessaan yli lattian ritarin rinnalla.
-Jos kysyttiin, keneltä hän oli oppinut tanssitaidon, vastasi hän
-nauraen: "Voiko sellaista opettaa! Tanssin niinkuin minusta tuntuu
-parhaalta."
-
-Alf ja Knut olivat kaksoiset ja puolitoista vuotta Kristinaa
-nuoremmat. Molemmat olivat perineet isänsä vakavan luonteen. Lujempaa
-rakkautta veljesten välillä oli tuskin nähtävissä.
-
-Alituisen yhdessäolon ja samanikäisyyden olisi luullut synnyttävän
-ystävyyden molempien poikien ja Sten Svantenpojan välille. He
-lukivat, ratsastivat ja harjoittelivat ritarillisia aseleikkejä
-yhdessä ja sopivat hyvin keskenään, mutta nuoruuden ystävyydestä,
-joka on niin tavallinen tämänikäisten poikain kesken, ei näkynyt
-jälkeäkään. Norjalaiset kaksoisveljekset kulkivat omia teitään, ja
-ruotsalainen jäi tavallisesti yksin.
-
-Sten oli liian ylpeä lausuakseen moitteita ja liian ylevämielinen
-valittaakseen.
-
-"Etkö tahdo olla yhdessä Knutin ja Alfin kanssa kauemmin kuin
-harjoituksenne kestävät?" kysyi Märta rouva eräänä päivänä, kun poika
-tapansa mukaan tuli hänen luoksensa.
-
-"Kyllähän minä", vastasi Sten punastuen, "mutta minä olen mielelläni
-myös sinun ja Kristinan seurassa."
-
-Ja viimeksimainittu oli kovasti mieltynyt hänen seuraansa. Hänen
-edessään ei tyttönen ollut ujo, hänen kanssaan saattoi hän puhella ja
-kuvailla lapsuudenkotiaan ja retkiään ylös tuntureille. Sten kertoi
-oleskelustaan Taalainmaassa ja rakkaudesta ja huolenpidosta, jota
-hänelle osoitettiin; hän oli rakastettu ja tuttu joka talossa mihin
-meni. "Kaikki vain isäni tähden", oli hänellä tapana lisätä.
-
-Mutta jos veljekset pitivät toisistaan, niin oli sisar heidän
-ihailevain katseidensa yhteinen esine. He eivät voineet olla
-näkemättä sitä molemminpuolista kiintymystä, joka oli herännyt hänen
-ja Stenin välillä, ja keskenään neuvoteltuaan pyysivät he häntä
-tulemaan heidän huoneeseensa tärkeään keskusteluun.
-
-"Mitä te tahdotte?" kysyi tyttö epäluuloisesti astuen sisään ja
-istuutuen heidän väliinsä.
-
-"Kuulepas, sinä! Me emme pidä siitä, että sinä olet niin paljon
-yksissä Stenin kanssa."
-
-"Miksi ette?"
-
-"Hän katsoo meihin yli olkainsa!"
-
-"Kuvittelette vain!"
-
-"Me olemme kuninkaallista sukua!"
-
-"Onko hän sitä kieltänyt?"
-
-"Ei, sitä ei hän ole."
-
-"No, mistäs sitten on kysymys?"
-
-"Hänestä tulee tietenkin valtionhoitaja aikoinaan."
-
-"Entä sitten?"
-
-"Hän tietää sen!"
-
-"Entä sitten?" toisti tyttö polkaisten jalkaansa lattiaan.
-
-"Meistä ei voi sitä tulla!"
-
-"Käy kateeksenne sentähden, ettei teillä ole sitä voimaa, mitä
-tarvitaan suuriin tekoihin."
-
-"Kateeksi! Onko Sten sanonut niin?"
-
-"Sten ei puhu teistä koskaan muuta kuin hyvää."
-
-"Niin, sinulle!"
-
-"Ei kenellekään muillekaan."
-
-"Mistä sen tiedät?"
-
-"Minä näen ja kuulen enemmän kuin te. Sten ei karttele teitä, vaan
-te häntä. Mutta kun Märta rouva nuhtelee häntä siitä, vastaa hän:
-Antakaa minun olla täällä sisällä ja jutella teidän ja Kristinan
-kanssa."
-
-"Mistä tiedät, että me...?"
-
-"Luuletteko, etten tunne teitä ja osaa lukea ajatuksianne, niin
-pahoja kuin hyviäkin?"
-
-"Nyt pidät sinä enemmän Stenistä kuin meistä."
-
-"Niin teenkin!"
-
-"Minua haluttaisi lyödä hänet kuoliaaksi."
-
-"Samoin kuin kavala Tanskan kuningas teki isällemme?" kysyi Kristina.
-
-Alf kalpeni. "Älä puhu siitä!" sanoi hän.
-
-"Älä sitten sano, että tahdot olla hänen tapaisensa."
-
-"Mutta, Kristina", virkkoi Knut. "Eikö sinusta tunnu, että olemme
-täällä aivan kuin armoilla?"
-
-"Se ei ole koskaan johtunut mieleeni."
-
-"Olemme menettäneet perintömme."
-
-"Eikö valtionhoitaja ole hankkinut suurta osaa siitä takaisin?"
-
-"Se ei ole vielä tullut hyväksemme."
-
-"Eikä tulekaan, ennenkuin joudutte lailliseen ikään."
-
-"Onko meidän siihen asti jäätävä tänne?"
-
-"Tahtoisitteko heti palata Norjaan?"
-
-"Tuletko sinä mukaan?"
-
-"En!"
-
-"Aiotko jäädä tänne?"
-
-"Aion!"
-
-"Kuinka kauaksi?"
-
-"Sitä en tiedä!"
-
-"Kenties ainaiseksi?"
-
-"Kenties!"
-
-"Kristina, sinä et ansaitse olla norjalainen nainen; sinä olet
-ruotsitar!"
-
-"Märta rouva oli ruotsitar, joka asettui norjalaisten miesten
-eturintamaan, kun oli kostettava eräs urhoollisimmista
-sotapäälliköistä. Hän tahtoi viedä heidät vapauteen, mutta he
-pettivät hänet! Minä pidän enemmän hänen menettelystään kuin heidän."
-Pojat katsoivat epäröiden toisiinsa. "Knut ja Alf! Tahdotteko heittää
-kateuden nurkkaan?"
-
-"Se ei ole kateutta!"
-
-"No, kopeutta sitten?"
-
-"Se ei ole kopeutta!"
-
-"Mitäs se sitten on?"
-
-"Hän luuli tekevänsä meille hyvänkin kunnian alentumalla meidän
-luoksemme."
-
-"Ettekö te voi kuvitella tekevänne hänelle sellaista?" kysyi tyttö
-ilvehtien.
-
-"Pidät meitä piloinasi!"
-
-"Sen siedättekin, mutta asia on kuten sanoin. Hän on tuhat kertaa
-parempi kuin te."
-
-"Siitä ei puhettakaan!"
-
-"Ei syntyperältään, siinä voimme kyllä vetää vertoja hänelle, vaan
-mielenlaatuunsa, ritarillisiin tapoihinsa ja velvollisuudentuntoonsa
-nähden on hän teitä paljon korkeammalla."
-
-Tätä eivät veljekset suinkaan tahtoneet myöntää, ja niin päättyi
-riita kuten tavallista -- tuloksitta.
-
-Knut ja Alf olivat yhtä poikaa kuten ennenkin. Sten vietti edelleen
-vapaahetkiään äitipuolensa ja sisarensa kanssa -- sillä hän
-sanoi Kristinaa sisarekseen. Täten joutui hän yksiin myös niiden
-oppineiden miesten kanssa, joita Märta rouva usein kutsui hoviin. Ei
-siksi, että hänen mielensä tai ajatuksensa olisivat palaneet tähän
-suuntaan, mutta hän tiesi, että se suojelus, jota vallanpitäjät
-osoittavat sivistykselle ja taiteille, heittää loisteensa heihin
-takaisin. Oppineisuutensa tähden arvossapidetty astronomi, Pietari
-maisteri, oli tervetullut vieras Tukholman linnassa. Hän toi kerran,
-Märta rouvan suostumuksella, mukanaan erään nuoren ylioppilaan,
-Olavi Juhananpojan. Tämä oli opiskellut Upsalan korkeakoulussa
-ja saavuttanut siellä suurta tunnustusta. Nuori Sten kuunteli
-vilkkaalla harrastuksella heidän keskusteluaan, ja Pietari maisteri
-kertoi pyytäneensä arkkipiispalta lupaa pitää muutamia luentoja
-tähtitaivaasta ja sen ihmeistä, mutta ei ollut vielä saanut sitä.
-Silloin sanoi Sten tahtovansa puhua hänen puolestaan Svante herralle,
-ja tämä kyllä puhuisi hänen armolleen.
-
-Kun sitten Pietari maisteri kertoi, kuinka tähdet tulevat, katoavat
-ja palaavat jälleen, kuinka ne risteilevät keskenään, väliin
-pirstautuvat ja räjähtävät kappaleiksi, kuuntelivat hänen kuulijansa
-jännitetyllä mielenkiinnolla, eikä tarvinnut kaukaa hakea kysymystä:
-"Emmekö me ihmiset ole missään yhteydessä niihin?"
-
-"Voiko siitä olla epäilystäkään!" huudahti maisteri. "Ei ainoastaan
-se tähtikuva, jonka alla olemme syntyneet, vaan niiden yhtymät
-keskenään tehdessään kiertokulkuaan, ne esteet, joita ne kohtaavat
-tiellään, kaikki vaikuttaa elämää tai kuolemaa, onnea tai
-onnettomuutta, iloa tai surua!"
-
-Nämä luennot herättivät mitä vilkkainta harrastusta; hovin naiset ja
-herrat eivät puhuneet mistään muusta, ja Pietari maisteri, joka ei
-juuri tahtonut esiintyä tähtienselittäjänä, pakoitettiin väkisinkin
-ennustamaan tähdistä, koskei tähtitiedettä voitu vielä siitä eroittaa.
-
-Näihin aikoihin ilmoitti Svante herra eräänä päivänä emännälleen
-aikovansa lähteä Taalainmaahan. "Kenen asetat täällä
-linnanpäälliköksi?" kysyi Märta rouva.
-
-"Sen ainoan, johon luotan!"
-
-"Ja hän on?"
-
-"Sinä, Märta!"
-
-"Mitä ajattelet?"
-
-"Kukaan ei voi paremmin ja tunnollisemmin valvoa kaupungin tyyneyttä
-ja varmuutta."
-
-"Mutta jos vaara uhkaa, mitä on minun tehtävä?"
-
-"Mitä oma älysi sanoo."
-
-"Minä neuvottelen Stenin kanssa."
-
-"Hänet otan minä mukaani."
-
-"Teet oikein siinä", vastasi Märta mietteissään. "Minä saan tulla
-toimeen niin hyvin kuin voin."
-
-Sten oli iloinen tästä tiedon saatuaan. Hän ikävöi nähdä jälleen
-taalalaisia ystäviään, ja sitä paitsi oli hänen isänsä luvannut
-hänelle, että he matkalla poikkeaisivat arkkipiispan ja mahdollisesti
-useampainkin tuttavain luona.
-
-Svante Niilonpoika tiesi hyvin, mitä hän teki uskoessaan Tukholman
-linnan Märta rouvan haltuun. Tämä oli kykenevä vastuunalaiseen
-asemaan ja keksi kyllä keinoja vaaran uhatessa.
-
-Lähtönsä edellisenä päivänä sai valtionhoitaja kirjeen Hemming
-Gaddilta, joka oli Kalmarin edustalla piirityshommissa. Hän kirjoitti
-suurista vaikeuksista, joita hänellä oli voitettavanaan, ja pyysi,
-että Jumalan tähden lähetettäisiin hänelle muonavaroja ja miehiä,
-niin että hän voisi pontevasti ryhtyä piiritykseen.
-
-Märta kutsuttiin salakamariin, ja täällä sai hän tiedon kirjeen
-sisällöstä. Lisäksi sanottiin hänelle, että tanskalaiset
-kaapparilaivat estivät tavaranvaihdon ja hävittivät kaikkialla
-rannikoilla. Oli siis välttämätöntä, että hänellä oli laivoja
-lähettää vihollista vastaan, jos niin tarvittaisiin.
-
-Rohkea nainen ei säikähtänyt näistä tiedoista, hän kyseli vain,
-mihin varokeinoihin oli ryhdyttävä. Olihan hänen kasvatusäidillään,
-Ingeborg rouvalla, ollut linna kerran huolenpidossaan, ja olihan
-Tanskan kuningatar kestänyt pitkäaikaisen piirityksen. Kuitenkin
-täytyi hänen myöntää omassa povessaan, ettei hän nyt tuntenut sitä
-epätoivon rohkeutta, joka häntä elähytti, kun hän tarttui miekkaan
-kostaakseen Knut Alfinpojan kuoleman. Levottomuudella ja huolella hän
-kävi tehtäväänsä, mutta hän osasi salata sen, ja hymyilevin huulin ja
-parhain onnentoivotuksin hän ojensi herralleen kätensä jäähyväisiksi.
-
-Kristina ei tehnyt niin. Hän suri hillittömästi, kun hänet
-oli eroitettu Stenistä, ja tuumi, että nyt oli kaikki hänelle
-samantekevää. Viisas äiti piti häntä tarkoin silmällä ja jätti nuoren
-Olavi Juhananpojan tehtäväksi opastaa häntä tieteellisissä opinnoissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Valtionhoitajalla oli vain pieni seurue mukanaan ja hän teki
-lyhyitä päivämatkoja saadakseen kaikkialla tilaisuuden edeltäjänsä
-tavoin puhutella kansaa ja katsella oloja omin silmin. Ja missä hän
-liikkuikin, tulivat asujamet tuoden pitkät piustat valituksiaan ja
-rukoillen häntä toimittamaan apua. Jokaiselle oli hänellä osanottava
-tai elähyttävä sananen.
-
-Ekolsundin itäpuolella oli Piispan-Arnö. Se oli lujasti varustettu
-vallein ja juoksuhaudoin. Suuren rakennuksen rinnalla oli kappeli,
-jossa vietettiin jumalanpalvelusta joka sunnuntai piispan ollessa
-siellä. Svante herra oli lähettänyt viestin saapumisestaan, ja kaikki
-ovet olivat avoinna ottamassa häntä vastaan.
-
-Hänen armonsa oli tullut portaille saakka vastaan, ja maan molemmat
-mahtavimmat miehet syleilivät toisiaan vakuuttaen ystävyyttään
-molemmin puolin. Sten kumartui syvään suudellakseen arkkipiispan
-kättä, mutta tämä painoi nuorukaisen syliinsä ja sanoi, että hänen
-mukanaan oli kevät palannut takaisin; kevät, joka ennusti ihaninta
-kesää ja jaloimpia hedelmiä.
-
-Kun tulotervehdykset olivat päättyneet, vietiin vieraat ruokasaliin,
-missä pöytä odotti ruokalajeja kukkuroillaan. Hänen armonsa kehoitti
-heitä pitämään puoliaan ja valitti, että hänen heikko terveytensä
-pakoitti häntä kieltäytymään pöydän kaikista nautinnoista.
-
-Mutta maistella täytyi hänen niitä kuitenkin, ja sen teki hän
-yhtä perusteellisesti kuin kuka tahansa mukana olevista. Jaakko
-arkkipiispa osoitti viimeiseen asti, että huolimatta kaikista
-hyvistä päätöksistä, joita hän oli tehnyt niin aineellisiin kuin
-hengellisiinkin asioihin nähden, olivat kiusaukset useimmissa
-tapauksissa -- käyneet hänelle voittamattomiksi.
-
-Sen johdosta täytyi neuvottelu, jonka piti tapahtua iltapäivällä,
-lykätä seuraavaan päivään. Ilo valtionhoitajan vierailun johdosta oli
-liian rajusti vallannut hänen armonsa.
-
-Mutta kun Sten hetkistä myöhemmin kulki läpi käytävän, kuuli hän
-piispan huoneesta selvät sanat: "Beatrice kulta, anna anteeksi; en
-tee enää koskaan niin."
-
-"Kenen kanssa hän puhui?" kysyi poika ihmeissään.
-
-"Luultavasti jonkun pyhimyksen", vastasi isä.
-
-Molemmat päättivät iltapäivällä mennä katselemaan tienoita, ja he
-lähtivät kahden kävelylle.
-
-Syyskuu oli alullaan. Puut olivat jo vaihtaneet väriään. Tammet ja
-poppelit näyttivät melkein uhkaavilta tummanvihreissä väreissään,
-lehmukset ja koivut taasen vivahtelivat keltaisesta heleimpään
-kullanpunervaan. Niitetyt niityt olivat jälleen alkaneet hennosti
-vihoittaa, ainoastaan kynnöspellot olivat mustat ja odottivat.
-
-Aurinko oli laskussaan, taivaanranta hehkui kuin liekeissä, ja
-muutamia raskaita pilvenpakkuloita riippui taivaslaella kuten suuria
-lintuja levitetyin siivin. Mäellä seisoi satavuotisia aarnihonkia.
-Ensin punastuivat niiden rungot päivän suudellessa, sitten nousi
-puna yhä ylemmäksi, kunnes se kosketti jokaista vihreää huippua.
-Viheriä ja punainen ikäänkuin sulivat yhteen... Ihmeellinen tyyneys
-luonnossa, ei lehtikään liikahtanut... Mutta aurinko vaipui mailleen,
-tuntui lehahtavan kylmä henkäys kautta pensasten ja puiden, ja
-laulurastas viritti ilta virtensä.
-
-Isä ja poika seisoivat vaipuneina ihailemaan tätä ihanaa näytelmää.
-Silloin kuului kirkaisu. Molemmat kuuntelivat tarkasti. Vielä
-kerran... Ääni oli naisen ja kuului metsästä.
-
-He riensivät sinne.
-
-Kymmenkunta maalaisrenkiä oli valjastanut vanhan naisen risukuorman
-eteen. Kepiniskuin pakoitettiin hänet menemään eteenpäin.
-
-"Seis!" huusi ritari jyrisevällä äänellä. "Päästäkää nainen heti
-vapaaksi!"
-
-Mutta miehet katselivat epäröiden toisiaan. "No, miksette tottele?"
-
-"Akka on tuhonnut karjamme!" huusi muuan heistä.
-
-"Minun hevoseni on taittanut jalkansa!" valitti toinen.
-
-"Navettarakennuksen katto oli aamulla poissa..."
-
-"Isäukko on heittämäisillään henkensä!"
-
-"Ruoka-aitan ovat varkaat tyhjentäneet!"
-
-"Ulkona porrasten edessä oli kaksi tikkua ristissä."
-
-He huutelivat sikin sokin kilpaillen keskenään.
-
-"Kurjat raukat!" huusi nainen, jotta metsä kajahti vastaan. "Voinko
-minä mitä sille, että te annatte elukoillenne sellaista ruokaa,
-että ne siitä hullaantuvat? Eikö juomanne liika olut ollut syynä
-siihen, että ajoitte yöllä aivan kuin paholainen olisi istunut
-hevosen lautasilla ja hevonen pelästyksissään kaatui taittaen
-jalkansa? Voinko minä mitä sille, että tuuli oli kovempi kuin ne
-kurjat räystäskoukut, joiden varassa navetan katto oli? Ja jos joku
-muu kuin minä olisi kuullut riidan isän ja pojan kesken muutamista
-kurjista äyrityisistä, ei minua olisi syytetty siitä, että vanhus
-haukkoo viimeisiä henkiään! Jollei ruoka-aittoihin sovitettaisi
-lemmenkohtauksia, ei ovia pidettäisi auki varkaita varten, ja jos
-kaikki olisi kunnossa ja järjestyksessä kuten muinaisina päivinä,
-ette pelkäisi muutamia tikkuja, jotka tuuli on heittänyt ristikkäin."
-
-Sanat syöksyivät hyökyaaltona hänen huuliltaan, mutta samalla
-vapautti hän itsensä ihailtavalla notkeudella, ja miehet katselivat
-häntä kunnioituksen sekaisella pelolla. Kenenkään päähän ei
-pälkähtänyt häntä vastustaa tai ottaa kiinni uudelleen.
-
-"Oletko kotoisin Suomesta?" virkkoi ritari.
-
-"Sen sanominen ei ole mikään taikatemppu."
-
-"Mitä täällä teet?"
-
-"Minut on kutsuttu."
-
-"Kuka kutsui?"
-
-"Hänen armonsa arkkipiispan..."
-
-"Se ei ole totta!"
-
-"Antakaa minun puhua loppuun! Hänen armonsa arkkipiispan emäntä minut
-on kutsunut!"
-
-"Kuinka olet hänet tullut tuntemaan?"
-
-"Jo nuorena!"
-
-"Jos tämä tulee hänen armonsa korviin, niin millaisen rangaistuksen
-luulettekaan teitä odottavan?" kysyi ritari kääntyen vielä kerran
-miehiin, jotka olivat kerääntyneet yhteen kasaan ja vapisevin polvin
-ja kalpein poskin ajattelivat ilkityönsä seurauksia.
-
-Aivan kuin yhteisestä mielijohteesta heittäytyivät kaikki polvilleen
-ritarin eteen ja huusivat: "Armoa!"
-
-"Jos tahdotte olla vaiti siitä, mitä on tapahtunut, niin minä
-palkitsen teille sen", lupasi Svante herra vanhalle naiselle.
-
-"Olen kyllä vaiti", vastasi tämä.
-
-"Ottakaa sitten heti risukuormanne ja lähtekää täältä!"
-
-Miehille ei tarvinnut tätä sanoa toiseen kertaan. Tuokion kuluttua
-ei paikalla enää ollut muita kuin nainen ja molemmat ritarit. (Sten
-herra oli saanut tämän arvon jo viisivuotiaana.)
-
-"Sinä harjoitat noituutta?" jatkoi Svante herra.
-
-"Minä luen tulevia asioita."
-
-"Nimesi?"
-
-"Valmyra!"
-
-Ritari oli sillaikaa avannut kukkaronsa. "Pitäkää rahanne; minä en
-niitä ota!" virkkoi nainen.
-
-"Miksi ette?"
-
-"Olen jo saanut palkkani."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Rouva Bonti kutsui minut tänne, mutta minä en vaeltanut pitkää
-matkaa hänen tähtensä... Henget vetivät minua."
-
-"Henget?"
-
-"Metsien, vuorten henget!"
-
-"Oletko nähnyt ne?" kysyi Sten innokkaasti.
-
-"Olen, herra, ja ne sanoivat minulle, että ken vieraalla maaperällä
-ensiksi kysyi minulta heistä, hän oli kutsuttu kasvamaan nuoreksi,
-suureksi puuksi, jonka lehvien alla kokonainen kansa oli etsivä
-suojaa. Mutta hornan kaikki voimat varustautuvat kaatamaan tämän
-nuoren puun, tuhannet vaarat tulevat sitä ympäröimään. Minut on
-valittu raivaamaan muutamia pois, mutta on tuleva toisia, joille minä
-en voi mitään, sillä minun aikani on jo lopussa."
-
-"Kenestä puhut?"
-
-"Sinusta, herra!"
-
-"Tunnetko meidät?"
-
-"Kuka erämaan vaeltaja ei tuntisi kirkkainta taivaan tähdistä,
-vaikkei tietäisikään, kuinka hänen on sitä nimettävä."
-
-"Joku on sanonut sinulle nimemme!" huudahti ritari.
-
-"Kenties senkin, että teillä seuraavana aamuna on oleva pitkä
-keskustelu hänen armonsa kanssa?" tuumi eukko kysyen.
-
-"Mitäs muuta varten minä olisin tullut tänne?"
-
-"Siitä on koituva suuria asioita."
-
-"Sitä toivon!"
-
-"Ei teidän käsityksenne mukaan. Mitä tulee tapahtumaan, se on
-ainoastaan keino Väkevän, Tutkimattoman kädessä!"
-
-Sillävälin oli jo tullut melkein pimeä. Kaikki kolme olivat verkkaan
-astuskelleet piispantaloa kohden. Nyt nousi kuu yli metsänlatvojen ja
-heitti lumo valonsa maisemalle. Kappelin kupariristi kirkastui siitä
-niin, että näytti aivan säteilevän valoa ympärilleen.
-
-"Katso", mutisi nainen, "vanha on katoava ja uusi on tulossa!"
-
-Ritari meni nopeasti häntä lähemmäksi, pani kätensä hänen olalleen ja
-sanoi: "Valmyra!"
-
-Äsken niin joustava, ylväs olento lyyhistyi kyyryisilleen. "Mitä
-tahdotte?" kysyi hän.
-
-"Olet nyt kristityssä maassa!"
-
-Valmyra pudisti päätään.
-
-"Epäiletkö sitä?"
-
-"Tiedän, ettei ole niin!"
-
-"Mitä todistuksia sinulla on?"
-
-"Onko hän kristitty tuolla palatsissaan?" Hän viittasi piispantaloon.
-Samalla naulasi hän silmänsä ritariin ikäänkuin tahtoisi lukea hänen
-sisimmät ajatuksensa.
-
-"Jumala yksin tuomitkoon!"
-
-"Pakanat ovat paremmat!"
-
-"Kuten Valmyra."
-
-"Hän on välikappale Väkevän kädessä. Tämä sanoo: 'Tule!' ja hän
-tulee; 'Mene!' ja hän menee."
-
-"Siksikö hän on nyt tullut tänne?" Jälleen oli kuin tietäjän
-kaukonäky olisi täyttänyt hänen sielunsa. Hän kohotti laihan
-käsivartensa ja viittasi kuuhun sanoen:
-
-"On vielä kolme päivää uuteen kuuhun. Sitä ennen saatte kyllä tietää,
-olenko tullut tänne korkeampain voimien vaikutuksesta."
-
-"Minä luotan sinuun!" huudahti Sten nuoruuden innostuksella, joka
-katkaisee kaikki siteet. "Siinä teet oikein!"
-
-"Suo anteeksi, isä, minä en voi muuta."
-
-"Juuri sinun tähtesi olen tullut. Voi sinua, nuorukainen, jollet
-olisi uskonut!" lisäsi eukko melkein uhkaavasti.
-
-"Jos tavalla tai toisella olet saanut tietää vaarasta, joka uhkaa
-poikaani, mikset voi ilmoittaa sitä ilman mutkia ja koukkuja?"
-
-"Minä voin ennustaa tapauksia, mutta en niitä estää; minä en voi
-tukkia kuilua, mutta minä voin sanoa sille, joka vaeltaa pimeydessä:
-Varo itseäsi!"
-
-"Sano sitten niin!"
-
-"Jahkahan hetki lyö!"
-
-Sten seisoi mietteissään ja tuijotti taivaalle. Hänen nuoreen
-sieluunsa hiipi hämäriä, selittämättömiä ajatuksia.
-
-He olivat pysähtyneet eräälle mäelle. Alhaalla mäen juurella oli
-talo, ainoastaan muutamia satoja askelia, ja he olisivat siellä.
-Mutta ilma oli jokseenkin lämmin eikä Svante herra ollut halukas
-menemään sisälle. Sitä paitsi pelkäsi hän, että Steniä haluttaisi
-jatkaa keskustelua Valmyran kanssa, eikä hän tahtonut jättää
-nuorukaista eukon kanssa kahden. Sentähden heittäytyi hän maahan ja
-antoi ajatustensa leijailla aikoja sitten menneihin päiviin. Silloin
-näki hän edessään nuoren, kauniin naisen, joka oli myös tahtonut
-ennustaa hänelle, ja kuinka tämän naisen rakkaus sitten oli muuttunut
-tuliseksi vihaksi. Kirje, jonka hän oli lähettänyt Märta rouvalle,
-oli todistuksena, ettei tämä viha ollut vielä sammunut... Heidän
-kohtauksensa metsässä, se leikki, johon tyttö oli hänet houkutellut,
-olisiko se tämän intohimoisen naisen mielessä herättänyt kostonhimon,
-joka ulottui yli koko maan?...
-
-Näihin ajatuksiin vaipuneena lakkasi hän kuuntelemasta keskustelua.
-
-"Tahdotko ennustaa minun tulevaisuuteni?" kysyi Sten.
-
-"Enkö ole sanonut, että sinusta on kasvava nuori, voimakas puu?"
-
-"Mutta muuten!"
-
-"En näe mitään muuta."
-
-"Tahtoisin mielelläni tietää..."
-
-"Mitä?"
-
-Poika käänsi pois punastuvat kasvonsa. "Hänen etunimensä!" kuiskasi
-hän.
-
-"Se ainoastaan veisi sinut harhaan!"
-
-"Ei, ei, sano se kuitenkin!"
-
-"Miksi verho on edessä, jos meille olisi hyödyllistä nähdä, mitä
-piilee sen takana!" huudahti eukko kiihkeästi. "Heitä pois hyödytön
-uteliaisuus! Tahdon sanoa sinulle, mikä hyödyllistä on, mutta en
-enempää."
-
-Tyytymättömyys, jota Sten tunsi, hälveni pian. "Mitä tuijotat niin
-innokkaasti?" kysyi hän.
-
-"Näetkö valon alhaalla piispantalossa, kuinka se liikkuu?... Odota,
-tuokion kuluttua laskeutuu se alas."
-
-Tosiaankin näkyi kohta sen jälkeen portti aukeavan ja useampia
-henkilöitä tulevan sieltä ulos. Sten tunsi muutamia isänsä ystävistä.
-Ilmeisesti lähdettiin heitä etsimään.
-
-"Me eroamme täällä!" jupisi Valmyra. "Itsenne tähden älkää kertoko
-kenellekään, että olemme toisemme tavanneet!"
-
-"Milloin tapaamme ensi kerran?"
-
-"Silloin kun tarvitset minua! Hyvästi!"
-
-Hän katosi nopeasti kuin aavenäky, ja isä ja poika palasivat
-piispantaloon.
-
-Svante herra saattoi töintuskin uskoa, että se melkein pallomainen
-nainen, joka esiintyi arkkipiispan emännöitsijänä, oli muinoin niin
-solakka Beatrice. Hänet voi tuntea samaksi ainoastaan katseesta,
-viekkaasta, väijyvästä katseesta.
-
-Hän tervehti mummoa kuten vanhaa tuttavaa, mutta tämä ei voinut
-muistaa häntä... Se johtui siitä, kuten mummo itse sanoi, että hänen
-ajatuksensa olivat kääntyneet pois kaikesta maallisesta.
-
-Hän kertoi nyyhkyttäen ja kyynelsilmin, että hänen hurskas herransa
-oli edelleen niin heikko, ettei hän voinut nousta vuoteestaan. Yön
-kuluessa oli luettava kappelissa esirukouksia hänen parantumisekseen,
-ja sentähden toivoi mummo, että pyhä neitsyt antaisi hänelle voimaa
-seuraavana päivänä, vaikkakin pannen vaaraan kallisarvoisen henkensä,
-täyttää ne velvollisuudet, joita hänen raskas, rasittava virkansa
-vaati.
-
-"Kuinka he valehtelevat toisilleen", ajatteli Sten, kun hän sen
-jälkeen kuuli isänsä lausuvan osanottonsa hänen armolleen.
-
-"Siinä on sinulle kuva elämästä!" sanoi isä. "Sellaista on elämä
-ulkona maailmalla!"
-
-Seuraavana päivänä oli hänen armonsa siksi hyvässä voinnissa,
-että uskalsi ryhtyä keskusteluun, mutta hurskas rouva Bonti pyysi
-Jumalan äidin ja kaikkien pyhimysten nimessä, että ritari ajattelisi
-kunnianarvoisan isän korkeaa ikää ja ylen huonoa terveyttä.
-
-Tosin ei hän näyttänyt niinkään huonolta istuessaan takanojassa
-lepotuolissa, pukeutuneena hopeareunuksiseen, turkisvuoriseen
-vaippaan, odottaen valtionhoitajan tuloa. Pienellä pöydällä hänen
-vierellään oli useampia pulloja, jotka sisälsivät erilaisia
-virvoitusjuomia, kaksi kultapikaria, muutamia rohtolusikoita samasta
-aineesta ja koristettuja väärentämättömillä jalokivillä, pieniä,
-kulta- ja hopealanka verhoihin kiedottuja pyhimyskuvia ja hopeainen
-soittokello.
-
-Ritari pysähtyi ovelle ja katseli kalpeita, kuopille painuneita
-kasvoja, joilla oli jälkiä voimakkaista intohimoista. Oli sangen
-epäiltävää, oliko taistelussa aina himot voitettu. Mutta samettimyssy
-oli vedetty syvään otsalle, ja siinä uinaillessaan, kuten hän
-näytti tekevän, muistutti hän enemmän kuollutta kuin elävää.
-Laihat valkoiset kädet olivat levällään polvilla, ja pitkät sormet
-liikkuivat kouristuksentapaisesti, ikäänkuin tahtoisivat tarttua
-johonkin.
-
-Äkkiä hän avasi silmänsä ja viittasi ritarin nähdessään erääseen
-tuoliin, joka oli lähinnä ikkunaa ja johon valo lankesi kirkkaimpana.
-
-"Millä tavoin voin olla teille palvelukseksi?" kysyi hän raukealla
-äänellä.
-
-"En tule teidän armonne luo oman etuni tähden, vaan isänmaan
-asioissa."
-
-"Olen uhrannut voimani ja terveyteni sen puolesta, mitä nyt vielä
-vaaditaan?"
-
-"Teidän armonne tuntee sen huolestuttavan aseman missä olemme."
-
-"Jumala paratkoon!"
-
-"Päästäksemme siitä täytyy tehdä suuria, tuntuvia uhrauksia."
-
-"Olen antanut paljon, minulla on tuskin mitään jälellä."
-
-"On kysymys maan pelastuksesta, teidän armonne, ja siihen täytyy
-kirkkojen ja luostarien antaa apuaan."
-
-"Sellaiseen en anna koskaan suostumustani!" Hänen armonsa nousi
-kiihdyksissään.
-
-"Kansan täytyy kestää kovaa kiskontaa, ja luostareissa on aarteita
-kasoittain."
-
-"Jumalan ja pyhimysten kunniaksi! Mitä niillä on teidän taistelujenne
-kanssa tekemistä?"
-
-"Hävitetty maa, sota ja vaino -- sen ei pitäisi olla kirkolle
-mieluinen näky."
-
-"Joka päivä toimitetaan messuja ja luetaan rukouksia tuhansittain
-tämän maan puolesta!"
-
-"Ne eivät ole tähän asti mitään vaikuttaneet!" huomautti ritari.
-
-"Mikä tämän saa aikaan, jollei syntien ylitsevuotavaisuus ja
-niskoittelu Jumalan tahtoa vastaan?"
-
-"Onko teidän armollanne mitään erityistä syytä tähän ankaraan
-syytökseen?"
-
-"Luuletteko te minun, kirkon pään, voivan kylmäverisesti nähdä, että
-muuan maan piispoista antautuu hurjien soturijoukkojen johtajaksi ja
-seurustelee sotamiesten, torpparien ja renkien kanssa?"
-
-"Piispa Kettil ei arastellut vetää sotisopaa messupaidan ylle, ja
-teidän armonne edeltäjä..."
-
-"Tiedän, tiedän!" Ja kunnianarvoisa isä viittilöi torjuvasti
-molemmilla käsillään. "Mutta heidät sai siihen pakoittava hätä,
-kumpikaan ei tehnyt sotaa ammatikseen."
-
-"Juuri pakoittava hätä sai tohtori Hemming Gaddin tarttumaan
-miekkaan. Epäilen suuresti, onko maalla uskollisempaa, uhrautuvampaa
-ystävää ja puolustajaa."
-
-"Minulle ja kaikille kirkon isille on hän kauhistus!" huudahti
-arkkipiispa.
-
-"Minua surettaa sitä kuulla."
-
-"Piispoilta ja muilta herran palvelijoilta olen saanut kirjeitä,
-joissa he pyytävät minua säästämään heitä kanssakäymisestä tohtori
-Hemmingin kanssa tai hänen alaisuudestaan. He tulevat saastutetuksi
-yhteydestä hänen kanssaan, kirkon ja maan ikuiseksi häviöksi."
-
-"Mistä häntä sitten syytetään?"
-
-Kunnianarvoisa isä hypähti pystyyn ja meni melkein uhkaavana ritaria
-vastaan.
-
-"Linköpingin tuomiokapituli hänestä teki piispan!" sanoi hän. "Paavin
-vahvistusta ei hän ole koskaan saanut."
-
-"Tiedän sen, mutta..."
-
-"Huhu siitä, kuinka vähän hän välittää hiippakunnan asioista, on
-luultavasti ehtinyt pyhän isänkin korviin; herra elektus on eroitettu
-ja eräs espanjalainen kardinaali lähetetty sijaan."
-
-"Tämä on Hannu kuninkaan ja koko tanskalaisen joukkueen tapaista;
-Hemming Gadd on heidän vastustajansa, ja kun eivät mitkään muut
-keinot auta häntä kukistamaan, turvaudutaan viekkauteen ja
-juonitteluun. Huonosti tuntisin sen miehen, jos mikään maailmassa
-saisi hänet luopumaan siitä, mitä hän pitää velvollisuutenaan!"
-
-"Ei siitä, mitä hän on vannonut kirkolle."
-
-"Kirkon asioista pitävät niin monet huolta, maan asiain laita on
-toisin!"
-
-"Niiden pitäisi käydä käsi kädessä!"
-
-"Niin kyllä, teidän armonne, mutta millä tavoin?"
-
-"Tehkää rauha Tanskan kanssa!"
-
-"Millä ehdoilla?"
-
-"Antaa heidän ehdottaa!"
-
-"Sen ovat he jo tehneet! Ehtona on Ruotsin alistuminen! Näyttääkö se
-teistä hyväksyttävältä?"
-
-Kunnianarvoisa isä sai vaikean yskänpuuskan, hän heittäytyi
-taaksepäin tuolissaan ja virkkoi muutamain minuuttien jälkeen:
-"Olen puhunut liian paljon; heikko terveyteni ei salli niin mitään
-ponnistuksia."
-
-Mutta ritari ei pannut siihen huomiota. Hänen kaikki ajatuksensa
-olivat kiintyneet Hemming Gaddiin ja siihen vääryyteen, minkä viha
-ja kateus oli hänelle tehnyt. Tosin tiesi hän, ettei arkkipiispalla
-ollut siinä niinkään pientä osaa, mutta hän tiesi myös, mitä tämä
-enimmän kaikista pelkäsi.
-
-"Voihan olla totta, ettei tohtori Hemming ole suurin puuhaillut
-kirkon asioissa", puuttui ritari jälleen puhumaan. "Mutta jos on
-kysymys suullisesta opetuksesta, luulen päinvastoin, ettei kukaan ole
-tehnyt ja erityisesti kukaan pystynyt tekemään yhtä paljon kuin hän."
-
-"Silloin kun oli kysymyksessä valtiolliset asiat?"
-
-"Eikö teidän armonne juuri sanonut, että niiden tulee käydä käsi
-kädessä kirkon asiain kanssa?"
-
-"Kyllä, mutta..."
-
-"Kuka on hänen tavallaan saarnannut, että jumalanpelko ja
-isänmaanrakkaus ovat niin eroittamattomasti yhdistetyt, ettei toista
-niistä voi olla ilman toista? Sentähden, teidän armonne, voisi
-olla vaarallista sekä kirkolle että neuvostolle, jos tätä miestä
-loukattaisiin."
-
-"Kuinka tarkoitatte?"
-
-"Missä Hemming Gadd tuo kuuluviin mahtavan äänensä, siellä virtaavat
-joukot luo. Kukaan ei sitten Engelbrektin päivien ole osannut
-niin voittaa sydämiä puolelleen. Kenties ei aiottu loukkaus jäisi
-kostamatta!"
-
-Kunnianarvoisa isä nousi uudestaan. "Uskaltaisiko hän?" kysyi hän.
-
-"Siihen valtaan nähden, mikä hänellä on, voi kiusaus käydä hänelle
-voittamattomaksi."
-
-"Heh! Mitä hän voisi tehdä?"
-
-"Antaa vastauksen Ruotsin rahvaalle."
-
-Vanhoissa ryppyisissä kasvoissa kuvastuivat ristiriitaiset
-mielenliikutukset. Melkein tietämättään nousi arkkipiispa ja alkoi
-kävellä huoneessa edestakaisin. Näytti siltä, kuin sairaus olisi
-ollut harkittu ainoastaan keinoksi katkaista keskustelu, kun
-kunnianarvoisa isä katsoi niin hyväksi... Hän kulki lujin askelin
-lattian poikki, pysähtyi jälleen valtionhoitajan eteen ja kysyi
-voimakkaalla mielenliikutuksella:
-
-"Sanotteko sitä isänmaanrakkaudeksi?"
-
-"En ole sanonut, että tohtori Hemming on mikään pyhimys."
-
-"Kiihoittaa kansaa kirkon ruhtinaita vastaan!"
-
-"Toivokaamme, ettei hän tee sitä."
-
-"Mutta pelkät toiveet eivät anna mitään varmuutta?"
-
-"Valitettavasti eivät!"
-
-"Kirkolla ei ole mitään syytä!"
-
-"Kuka voi todistaa sen?"
-
-Uudestaan käveli kunnianarvoisa isä edestakaisin; itsesäilytysvaisto
-teki hänet terveeksi jälleen. Me muistamme, kuinka hän Sten Sturen
-aikana sai tämän pitämään Tukholmassa puolustuspuheen vapauttaakseen
-hänet epäluulosta, että hän muka oli vehkeillyt valtakunnan
-vihollisten kanssa. Ja nyt esiintyi samanlainen tapaus. Mitä
-päätelmiä voitiinkaan tehdä Hemming Gaddin eroittamisesta? Hänen
-osansa siinä tulisi kyllä tunnetuksi, ja seuraukset, seuraukset...
-millaiset tulisivat ne olemaan?
-
-"Teidän täytyy ottaa tämä asia huostaanne!" sanoi hän ja ojensi
-ritarille kätensä.
-
-"Minun, teidän armonne?"
-
-"Tehtyä ei voida muuttaa, mutta ilmoitus voidaan tehdä lempein
-sanoin; piispa saa lähettää vastaväitteensä... Mitä minuun tulee, en
-koskaan mene pitemmälle, kunhan hän vain pysyy hiljaa eikä pakoita
-meitä voimakkaampiin toimenpiteihin!... No, tahdotteko suostua
-siihen?"
-
-"Jos teen sellaisen myönnytyksen..."
-
-"Niin tapahtuu se ehdoilla, sen kyllä ymmärrän."
-
-"Ensimäinen ehto on riippuvainen tohtori Hemmingin suostumuksesta."
-
-"Luonnollisesti!... Pienen summan voisin mahdollisesti haalia kokoon."
-
-"Se on heti lähetettävä hänelle."
-
-"Ei saa sanoa, että se tulee minulta."
-
-"Kuten teidän armonne haluaa."
-
-"Mitä muuta vaaditte?"
-
-"En mitään!" vastasi ritari luoden sääliväisen katseen hätäiseen
-ilmeeseen ukon kasvoilla. "Teidän armonne on syntyperäinen
-ruotsalainen samoin kuin minäkin ja rakastaa varmaankin isänmaataan
-niin suuresti, ettei minun puoltolauseeni ole tarpeen."
-
-Pappi viittasi häntä vetämään tuolinsa lähemmäksi ja lausui melkein
-kuiskaten:
-
-"Te ette tiedä miltä tuntuu seisoa yksin maailmassa ja kuitenkin olla
-pakoitettu kuulemaan kaikkia. Täytyy kääntelehtää ja vääntelehtää
-niin monelle taholle, että se lopulta tulee tavaksi, ja kun ei sitten
-ole ketään, jota oikein rakastaisi, ei tiedä enää, missä oikeastaan
-oikeus on, ja niin... ja niin..."
-
-Tämä tunnustus oli melkein lapsellisen avomielinen, mutta ritari
-huomasi, kuinka isä Jaakko tällöin kiinnitti katseensa käännähtämättä
-samaan oveen, johon hän ennen oli ollut selin. Kun hän nyt katsoi
-samaan suuntaan, huomasi hän, kuinka eräs pieni luukku vedettiin
-syrjään ja rouva Bontin pulleat kasvot antoivat hänen armolleen
-aiheen tapailla: "Ja niin, ja niin..."
-
-Luukku sulettiin jälleen.
-
-"Minä olen sangen heikko!" valitti vanhus.
-
-"Kutsunko jonkun?"
-
-"Ei, antakaa minulle pikari!"
-
-Ritari ojensi hänelle sen.
-
-Hän joi halukkaasti! "Minun ei tarvitse pelätä, että minut
-myrkytetään. Minun hengestäni ollaan arkoja!" Hän nauroi kiihtyneesti
-omille sanoilleen.
-
-Ritari pani jälleen pikarin pois, mutta hän oli huomaavinaan, että
-joku kuunteli oven takana.
-
-"Heikkoon terveyteeni katsoen", jatkoi pääpappi, "täytyy minun olla
-alati valmiina eriämään täältä, ja sen johdosta usein ajattelen, kuka
-olisi arvokkain seuraajakseni".
-
-"Teidän armollanne on vielä monet vuodet ajatusaikaa", vastasi Svante
-herra.
-
-"Kukapa tietää! Sitä paitsi on parempi olla varuillaan niin tärkeässä
-asiassa."
-
-"Niin kyllä."
-
-"Niiden dekaanien joukossa, jotka opiskelevat Roomassa, on muuan jalo
-ja ylhäissyntyinen."
-
-"Hänen nimensä?"
-
-"Kustaa Trolle!"
-
-"Lagnön Erik herran poika?"
-
-"Juuri sama!"
-
-"En tunne häntä paljon."
-
-"Hänen nuoruutensa ja kaino luonteensa saa hänet aina pysymään
-varjossa."
-
-"Erik herra on tanskanmielinen."
-
-"Mutta ei Kustaa! Hän puhuu ainoastaan siitä, miten voisi valmistaa
-isänmaalleen onnea."
-
-"Minua ilahuttaa kuulla sitä!"
-
-"Kuinka mielelläni laskisinkaan raskaan paimensauvan hänen käteensä
-ja vetäytyisin luostariin."
-
-"Sitäkö teidän armonne haluaa?"
-
-"Ei vielä, ei vielä! Mutta muutamain vuosien kuluttua, kun hän on
-ehtinyt valmistua!"
-
-"Teidän armonne toivomukset ovat minulle pyhät."
-
-"Olen ilmoittanut siitä kaikille piispoille."
-
-"Ja he ovat vastanneet?"
-
-"Samoin kuin tekin, herra ritari!"
-
-"Tämä huolehtiminen maan hyvästä on yhtä suureksi kunniaksi teidän
-armollenne kuin se on ilahuttavaa minulle."
-
-"Ette ymmärrä minua oikein, jos epäilette, etten ole aina tahtonut
-Ruotsin onnea, mutta minä, kuten monet muutkin maassamme, olen nähnyt
-sen lujassa liitossa Tanskan kanssa, te sitä vastoin ja teidän
-puolueenne..."
-
-"Tuomitkaa saavutetun kokemuksen mukaan." Kuului kolme kevyttä
-lyöntiä ovelle. Arkkipiispa näytti tulevan hämilleen. "Se on
-palvelijani", sanoi hän, "joka on saanut käskyn ilmoittaa minulle,
-että keskustelumme on nyt kestänyt yli tunnin! Seudun arvokkaimmat
-miehet ovat kokoontuneet ulompaan huoneeseen. Ettekö tahdo
-kunnioittaa ja ilahuttaa heitä näyttäytymällä heille?"
-
-"Sen teen suureksi ilokseni ja kiitän teitä sydämellisesti tästä
-huomaavaisuudesta."
-
-"Meidän tohtori Hemmingiä koskeva sopimuksemme..."
-
-"Olemme jo määränneet ehdot."
-
-"Milloin matkustatte?"
-
-"Viimeistään huomisaamuna."
-
-"Tulkaa sitten tänne illalla!"
-
-"Sitten saan samalla sanoa jäähyväiset ja kiittää kaikesta
-osoitetusta vierasvaraisuudesta."
-
-"Ottakaa poikanne mukaan!"
-
-"Ajattelin juuri pyytää lupaa siihen." Svante herra meni ulompaan
-huoneeseen, joka vilisi täynnä niinsanottuja rauhanystäviä,
-mutta jos tarkoitus oli saada hänet toiseen vakaumukseen, niin
-vehkeilijät erehtyivät. Svante Niilonpoika osasi pitää puoliaan.
-Hän esitti selviä, päteviä todistuksia; hän osoitti maan aseman ja
-kuinka välttämätöntä oli koota voimat; hän kysyi heiltä, eivätkö
-he tahtoneet pysyä vapaana, riippumattomana kansana, ja kun he
-ehdottomasti myönsivät tämän, muistutti hän heille, kuinka muinoin
-urhot iskivät yhteen ja vasta kun näyttäytyi, ettei toinen voinut
-lyödä toista maahan, tekivät veljesliiton.
-
-"Niin voimme mekin kerran ojentaa Tanskalle sovinnon käden", sanoi
-hän. "Mutta orjiksi emme antaudu, sillä kuuliaisuuteen ei Ruotsi ole
-sovelias."
-
-Tätä he kannattivat ilolla.
-
-Ritarin jatkaessa käännytystyötään tahdomme katsoa, miten sillävälin
-oli käynyt Sten pienokaiselle.
-
-Jo edellisenä iltana oli hän sopinut muutamain ritarin asemiesten
-kanssa, että he aamulla lähtisivät metsälle. Metsässä oli viljavasti
-metsoja, teeriä ja muita lintuja, eikä metsäkoiristakaan ollut
-puutetta.
-
-Sten oli jalkeilla määrättyyn aikaan, mutta hänen suureksi
-hämmästyksekseen vallitsi! asemiesten huoneessa haudanhiljaisuus.
-Pari arkkipiispan asemiestä, jotka ensiksi näyttäytyivät, tunnustivat
-ilmeisesti hämillään, että he luultavasti olivat kaikki tyyni
-katsoneet liian syvälle pikariin edellisenä iltana. Nuorukainen
-tiesi, että hänen isänsä inhosi ja ankarasti rankaisi juoppoutta, ja
-se hänen asemiehistään ja palvelijoistaan, joka oli siihen tehnyt
-itsensä vikapääksi vieraassa talossa, saattoi odottaa eroittamistakin
-palveluksestaan.
-
-Kun sentähden ritarin suosikki, asemies Akseli, kohta sen jälkeen
-tuli ulos sangen runneltuneen näköisenä, riensi Sten viemään hänet
-mukanaan pihalle.
-
-"Mikä tähän on syynä, Akseli, ja mitä luulet ankaran isäni sanovan?"
-
-"Herra, en tiedä, kuinka on laitani. Ohimoni jyskyttävät kuin
-vasarat."
-
-"Olette juoneet!"
-
-"Emme paljoa, mikäli voin muistaa."
-
-"Missä tilassa toiset ovat?"
-
-"Aivan avuttomina!"
-
-"Kuinka sitten metsästyksen käy?"
-
-"Minä tulen mukaanne."
-
-"On välttämätöntä, että lähdemme, ettei isä saa tietää mitään."
-
-"Sitten menen noutamaan pyssyni ja hattuni."
-
-"Ilmoita hänen armonsa molemmille asemiehille, että menemme edeltä!
-Minä otan koirat mukaani!"
-
-Koirat olivat kytkettyinä portinpieleen. Sten päästi elukat
-irralleen, ja ne seurasivat häntä ulvoen ja haukkuen metsään. Kuinka
-hämmästynyt hän olikaan, kun ensimäinen, jonka hän kohtasi, oli --
-Valmyra!
-
-"Huono kohtaus!" huusi hän nauraen, mutta ojensi sitten kohta kätensä.
-
-"Paremmasta ei olisi ollut apua!" vastasi eukko.
-
-"Mitä sinulla on sanottavaa?"
-
-"Enpä muuta kuin että riennä itään päin, jos tahdot hyvän saaliin.
-Siellä näin äsken suurin parvin metsälintuja! Mutta miksi menet
-yksin?"
-
-"Asemieheni tulee jälestä ja kaksi arkkipiispan miehistä."
-
-"Riennä edeltä!"
-
-"Sen teen."
-
-"Odotahan!"
-
-"Mitä tahdot?" kysyi Sten kääntyen.
-
-"Anna minulle sulkahattusi ja ota tämä lakki."
-
-"Miksi niin?"
-
-"Se tuo onnea."
-
-"Kiitos sitten!" Ja hän painoi lakin päähänsä, heitti hatun akalle ja
-juoksi metsään minkä ehti kolmentoistavuotisilla jaloillaan.
-
-"Elämä on kuin onnenuurna", mutisi Valmyra. "Ken voi sanoa, minkä
-numeron siitä saa!"
-
-Sitten hän istuutui maahan ja päästeli sulat hatusta, mutta kohta
-pani hän ne siihen jälleen, ainoastaan sillä eroituksella, että kun
-ne ennen olivat pitkin hatun reunustaa, kohosivat ne nyt pystyyn
-kopan yläpuolelle. "Minä olen kuin kohtalo!" jupisi hän. Kohta kuului
-kiireisiä askeleita.
-
-Akseli se riensi siten nuoren herransa jälkeen, mutta hän oli
-paljaspäin.
-
-"Sinäkö nainen olet ottanut hattuni ja nyt tämän myös?" kysyi hän
-pysähtyen.
-
-"Minä löysin sen, katsotaanpas sopiiko se sinulle!"
-
-"Sopii kyllä, kunnes löydän oikean omistajan!" sanoi hän pannen sen
-päähänsä. "Oletko sattunut häntä näkemään? Nuori herra, useita koiria
-mukanaan?"
-
-"Samettitakki ja olkavaippa?"
-
-"Niin, juuri niin?"
-
-"Hatutta päin?"
-
-"Tietysti, koska löysit sen."
-
-"Oliko hän valtionhoitajan poika?"
-
-"No, oli! Mihin hän meni?"
-
-"Olen nähnyt hänet."
-
-"Kysyn mihin hän meni."
-
-"En tiedä."
-
-"Sanoithan nähneesi hänet?"
-
-"Eilen kyllä!"
-
-"Häijy noita, miksi viivytät minua?" Ja hän tahtoi jatkaa matkaansa
-samaan suuntaan kuin Sten.
-
-"Mutta minä olen kuullut koiranhaukuntaa!" huusi akka hänen
-jälkeensä. "Kovaa koiranhaukuntaa!"
-
-"Mistä?"
-
-"Etelästä päin; mene siihen suuntaan!"
-
-"Voi sinua, jos neuvot minut väärään!" huusi Akseli ja riensi
-mainittuun suuntaan.
-
-Akka katsoi hänen jälkeensä ja nyökkäsi tyytyväisenä sulkatöyhdöille,
-jotka liehuivat tuulessa; kun nuorta miestä ei enää näkynyt, istuutui
-hän uudestaan maahan hyräillen yksitoikkoista lauluaan.
-
-Silloin kuului häliseviä, nauravia ääniä. Neljä hänen armonsa
-asemiestä riensi ripein askelin metsää kohden. He puhuivat suuresta
-rahasummasta, jonka tulivat ansaitsemaan, mutta eivät näyttäneet
-pääsevän yksimielisyyteen, kuinka se käytettäisiin. He pysähtyivät
-Valmyran nähdessään.
-
-"Suomalainen noitaämmä!"
-
-"Se tietää onnettomuutta!"
-
-"Älkää olko tuhmia, hän voi antaa meille tietoja."
-
-"Niin, se on totta! Kysykää häneltä!"
-
-"Kuulkaas, nainen, mihin menivät metsästäjät?"
-
-"Heitä oli kaksi."
-
-"Eivätkö he menneet yhdessä?"
-
-"Eivät, minä neuvoin ne eri suunnille."
-
-"Miksi niin?"
-
-"Olen rouva Bontin ystävä!"
-
-"Mitä hän moisista välittää?" kysyi muuan, ja toiset katsoivat
-kalveten toisiinsa.
-
-"Tahdon palvella teitäkin!"
-
-"Saat pyssynperästä, jollet heti sano, mistä löydämme heidät."
-
-"Sulkahattuinen juoksi etelään päin, tuota polkua. Mihin paljaspää
-meni, liikuttanee teitä vähät, vai kuinka, nuoret kauniit herraseni!"
-
-"Kas, tässä saat neuvonnasta!" Hän löi eukkoa pyssynperällä
-hartioihin, jotta tämä irvisti tuskasta, ja nauraen riensi koko parvi
-tiehensä.
-
-Eukko tukehdutti tuskanhuutonsa ja nousi vaivalloisesti. Sitten hän
-heristi nyrkillään heidän jälkeensä, mutta riensi sen jälkeen nopein
-askelin taloon ja asemiesten tupaan.
-
-Siellä makasivat nuoret miehet vaipuneina syvään uneen.
-
-Hän otti nopeasti pienen pullon poveltaan ja kaasi siitä muutamia
-tippoja jokaisen nukkuvan huulille. Tuokion kuluttua avasivat he
-silmänsä ja tuijottivat hämmästyneinä ympärilleen.
-
-"Pian pystyyn!" huusi eukko. "Kastakaa päänne ulkona pyhään
-lähteeseen ja rientäkää sitten pelastamaan nuorta herraanne, joka on
-vaarassa!"
-
-He tottelivat häntä epäröimättä ja väittämättä vastaan. Eukko oli
-ennen heitä metsässä.
-
-"Menkää itään päin!" sanoi hän. "Voisinpa antaa teille linnunsiivet,
-sillä vaara lähestyy! Rientäkää, rientäkää! On kysymys enemmästä kuin
-ihmishengestä!"
-
-Mutta kun he olivat kaikki poissa, kääntyi hän aurinkoa kohden ja
-kohotti ja laski käsivartensa moneen kertaan. "Jumala! Jumala!"
-jupisi hän. "Olen maksanut osan velastani, lasketaanko se hyväkseni?"
-
-Sen jälkeen palasi hän nopein askelin taloon.
-
-Rouva Bonti tuli häntä vastaan.
-
-"Olet herättänyt asemiehet!" sanoi hän kiihkeästi.
-
-"Valmistinhan minä juomankin, joka nukutti heidät."
-
-"Mutta jos he estävät teon?"
-
-"Enkö sanonut heille, että he saavat ottaa ainoastaan yhden hengen;
-voi heitä, jos he ottavat kaksi."
-
-"Keiden?"
-
-"Näytin itse heille, mihin suuntaan sulkahattu oli mennyt. Jolleivät
-vain olleet niin täynnänsä makeaa viinaa, että saattoivat mennä
-harhaan?"
-
-"Jos se onnistuu, on sekä minun että heidän onnensa taattu."
-
-"Sinun?"
-
-"Odotan armonosoitusta, joka on pyyhkivä kaikki syntini."
-
-"Et olisi sanonut tätä minulle, jollet olisi tiennyt, että olen
-lukenut salaisimmatkin aivoituksesi!" kähisi Valmyra häntä vastaan.
-
-"Etkö luule, että minäkin voin tarvita uskotun! Ja minä tiedän, että
-sinä voit vaieta."
-
-"Ihmisten toiveet karkaavat kuin metsävuohet päin korkeimpiakin
-vuoria. Huipulta alkaa pilviseinä, mutta tyhmyydessään luulevat he
-senkin heitä kannattavan, ja niin syöksyvät he suinpäin syvälle
-kuiluihin, mistä eivät palaa koskaan."
-
-"Sanotko sen minulle?" kysyi toinen leimuavin katsein.
-
-"En tuomitse ketään, teot tuomitsevat."
-
-"Tahdotko kultaa, Valmyra, minä olen rikas!"
-
-"Anna syntirahat muille!"
-
-"Enkö ole kustantanut matkaasi tänne, jotta olisit apunani?"
-
-"Minun aikani on käsissä! Menen sinne, minne suuri henki näyttää
-tien. Sitä paitsi täytyy minun etsiä täältä sormusta, jonka eräs
-sielunheimolaisistasi varasti minulta kaukana Lapin raukoilla
-rajoilla. Ilman sitä en voi kuolla!"
-
-"Sormusta?" kysyi rouva Bonti uteliaana. "Kukaan ei tiedä, mikä voima
-siinä piilee."
-
-"Antaako se nuoruutta, kauneutta?"
-
-"Eikö sinulla ole ollut sitä kylliksi?"
-
-"Oi ei, ei! Vastaa minulle, Valmyra!"
-
-"Se antaa paljon parempaa!"
-
-"Sano, sano!"
-
-"Kuoleman! Hahaha! Kuinka hän kalpenee. Mutta kuinka kuolematta voi
-päästä pyhimykseksi?"
-
-"Valitsisin ennen kurjimmankin elämän!"
-
-"Kas niin!... Muistatkos, varoitin sinua ensi kerran kohdatessamme."
-
-"Silloin, Valmyra, olimme molemmat nuoria."
-
-"Ja kevytmielisiä!"
-
-"En minä."
-
-"Sinä paljoa enemmän kuin minä! Sinun sanasi houkuttelivat minutkin
-syntiin... Sitten tuli katumus, epätoivo!"
-
-"Ja niin tuli sinusta pyhimys?"
-
-"Katuvainen syntinen minusta tuli!"
-
-"Kiitos siitä pyhälle Elsalle!"
-
-"Niin, hän otti turviinsa sekä minut että lapseni. Kun oleskelin
-metsissä kansani keskuudessa, ikävöin häntä, ja kun tulin, ei hän
-minua sysännyt pois. Lempeitä, kehoittavia olivat hänen sanansa."
-
-"Olet kai vielä nytkin käynyt hänen luonansa?"
-
-"Niin olen!"
-
-"Miltä hän näyttää?"
-
-"Sellaiselta, josta voi tulla pyhimys esirukouksittakin."
-
-"Ja tyttösi?"
-
-"On kuollut!"
-
-"Kuollut! Silloin on hän epätoivoissaan?"
-
-"Ei!"
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Pyhimykset eivät sure!"
-
-"Kuules, Valmyra, tiesikö hän, että sinä lähdit matkalle Ruotsiin?"
-
-"Ilmoitin hänelle siitä."
-
-"Silloin antoi hän toimitettavaksesi asian?"
-
-"Ei sinulle."
-
-"Mutta nuorelle Sturelle?"
-
-"Ei hänellekään!"
-
-"Kenelle sitten?"
-
-"Vaiti siitä! Milloin olen hävittänyt uskottua tavaraa ja pettänyt
-annetun luottamuksen?"
-
-"Minä tiedän, että Sture-suku on hänelle rakas."
-
-"Se on mahdollista!"
-
-"Mutta voi häntä, jos hän tahtoo suojella sitä, jonka Jumalan tuomio
-on langettanut!"
-
-"Varo itseäsi, nainen! On kirjoitettu, että kaadut ennenkuin hän,
-jonka henkeä ahdistelet."
-
-Kuinka rajusti voivatkaan vaikutelmat seurata toisiaan! Rouva
-Bontin oli vallannut niin kova pelästys, että punaiset, turpeat
-kasvot aivan kalpenivat ja silmät tuijottivat melkein lasimaisina,
-mutta seuraavana minuuttina palasi puna kaksinkertaisena, ja hän
-tarrasi Valmyran käsivarteen ja virkkoi kuiskaten: "Silloin henkesi
-valehtelevat, tuolta näen heidän tulevan häntä kantaen."
-
-Loppuosa keskustelusta oli jatkunut rouva Bontin huoneessa, josta oli
-avara näköala metsän puolelle, ja molemmat seisoivat liikkumattomina
-ikkunan ääressä, josta he näkivät pienen joukon hiljalleen tulevan
-taloa kohden, ikäänkuin kantaen jotakin välissään.
-
-"Niin, nyt he tulevat!" lisäsi Valmyra ja veti syvään henkeään.
-
-"He laskevat taakkansa maahan, he eivät tahdo kantaa sitä lähemmäksi!
-Ei epäilystäkään, ettei se olisi hän."
-
-"Olisiko; hän kuollut?" jupisi toinen.
-
-"Toivoisin niin olevan, silloin sattuisi isku sitä kovemmin; silloin
-kenties heittäisi henkensä hänkin tuolla sisällä... Sen parempi, sen
-parempi! Mutta he tulevat tänne... Sanon sen itse heille... Hahaa,
-nyt on tapahtuva suuria asioita!"
-
-Valmyra seisoi edelleen liikkumatonna.
-
-"Muutamat heistä tulevat tännepäin, luultavasti ilmoittamaan
-onnettomuudesta; tahdon olla ensimäinen saamassa siitä tiedon!" Ja
-nopein askelin riensi vanha italiatar ulos huoneesta ja portaita alas.
-
-Mutta Valmyra ei liikahtanut paikaltaan. Koko hänen sielunsa oli
-koonnut voimansa silmiin. Hän näki kaksi nuorukaista lähestyvän...
-vielä kotvanen ja hän kohotti ristityt kätensä taivasta kohden ja
-sanoi: "Kaikki hyvät henget olkoot kiitetyt ja ylistetyt!"
-
-Niin taitavasti kuin rouva Bonti olikin valmistanut näyteltävänsä
-osan, ei hän kuitenkaan ollut ottanut lukuun kaikkia mahdollisuuksia,
-ja kun hän avasi talon portin ja näki edessään nuoren Sten herran
-kalpeana ja verisenä, silloin sumenivat hänen silmänsä, hän luuli
-näkevänsä aaveen ja vaipui maahan huudahtaen: "Jeesus Maria!"
-
-"Rouva parka, me säikytämme hänet hengiltä!" virkkoi nuorukainen ja
-nosti hänet varovasti. "Joudu, Erik, nouda vettä lähteestä!"
-
-Mutta ennenkuin tämä ehti takaisin, oli rouva Bonti jo toipunut.
-Melkein kauhuissaan vetäytyi hän nuorukaisesta loitommalle.
-"Olette sen näköinen, että aivan pelästyin. Onko jokin onnettomuus
-tapahtunut?" kysyi hän.
-
-"On, hyvä rouva; etsin yrttejä tuntevaa naista."
-
-"Mitään sellaista täällä ei ole." Mutta Valmyra oli kuullut
-kysymyksen ja riensi alas. "Täällä minä olen, mitä tahdotte minusta?"
-
-"Tulkaa! Tulkaa!" Ja pitemmittä selityksittä veti hän eukon mukanaan.
-
-Rouva Bonti riensi takaisin huoneeseensa, osaksi sieltä pitääkseen
-silmällä mitä tapahtui, osaksi häiritsemättä purkaakseen sen raivon
-ja sapen, mikä nyt kiehui hänen sisällään. Kuin mikäkin raivotar
-kiristeli hän hampaitaan ja repi tukkaansa; vihan ja kiukun täytyi
-päästä valloilleen, jottei se tukehduttaisi häntä, ja sadatukset
-valuivat kuin laavavirta siitä tulivuoresta, joka paloi hänen
-sielussaan.
-
-Epäonnistumisensa luki hän Valmyran syyksi, sillä tämä oli
-auttamisen sijaan johtanut hänet harhaan. Millä riemuitsevalla
-ilolla olikaan hän kuullut viestin valtionhoitajan tulosta! Nyt
-täytyi kauan päätetyn murhayrityksen tapahtua, suunnitelma oli
-valmis, mutta se, että Valmyra tuli juuri kun hän oli panemaisillaan
-tuumansa täytäntöön, näytti hänestä ikäänkuin korkeampain voimien
-sallimukselta. Ja että sitten juuri hän... Jos sanat olisivat voineet
-olla teräviä veitsiä, olisi hän iskenyt ne hänen sydämeensä. Kosto,
-kosto oli hänen ainoa ajatuksensa.
-
-"Oi Valmyra, jos tiesit tämän, miksi et sitä estänyt?" kysyi Sten
-sillävälin.
-
-"Jos olisin torjunut vaaran tänään, olisi se huomenna palannut kahta
-vaarallisempana."
-
-"Onko se arkkipiispan päästä lähtöisin?"
-
-"Ei, hän on syytön!"
-
-"Onko täällä muita vihollisia?"
-
-"Vihollisia on kaikkialla!"
-
-"Mutta miksi he ottivat hänet hengiltä?"
-
-"Onko hän kuollut?"
-
-"Pelkään, että hän kuolee!"
-
-Puhellessaan olivat Sten ja Valmyra ehtineet paikalle. Asemies makasi
-maassa. Kuivia lehtiä oli kasattu päänaluiseksi, hänen vierellään
-oli kovanonnen hattu, ja niin hänen toverinsa kuin arkkipiispankin
-asemiehet olivat hänen ympärillään polvillaan, tehden minkä
-ymmärsivät saadakseen verenjuoksun pysähtymään.
-
-Valmyran nähdessään vetäytyivät he kaikki syrjään. Luoti oli sattunut
-selkärangan ja lapaluun väliin, ja veri vuoti yhä huolimatta kaikista
-kokeista sitä tyrehdyttää. Nuorukainen makasi ummessa silmin; kalman
-kalpeus oli levinnyt äsken niin ruusuisille poskille.
-
-Harjaantuneella kädellä toimitti Valmyra tarkastuksen, mutta tällöin
-synkkeni hänen katseensa, ja laskettuaan haavoitetun hellävaroen
-maahan katsoi hän tutkivasti läsnäolijoihin.
-
-Rikollisen saattoi helposti tuntea, hän oli todellinen kauhun ja
-pelon kuva. Aivan varmaan olisi hän ilolla vaihtanut paikkaa uhrinsa
-kanssa tai ainakin heittäytynyt hänen rinnalleen. Ja juuri tämä oli
-edellisenä päivänä ollut ylimielisin ja häikäilemättömin toveriensa
-joukossa; nyt oli rohkeus poissa.
-
-"Ylpeys käy lankeemuksen edellä!" virkkoi Valmyra, mutta hän ei
-kuullut sitä, hänen silmänsä olivat kuin naulatut kiinni kuolevaan.
-Kaikki muu oli hänelle samantekevää; muun maailman kanssa sai hän
-kyllä tehdä tilinsä aikanaan.
-
-"Onko mitään pelastusta?" kysyi Sten.
-
-"Luoti on mennyt liian syvälle. Hän kuolee verenvuotoon!"
-
-"Minun täytyy ilmoittaa isälleni."
-
-"Hän ei ehdi saapua!"
-
-Samassa avasi Akseli silmänsä.
-
-Sten riensi esiin, heittäytyi polvilleen ja tarttui hänen käteensä.
-
-"Sinä kuolet minun puolestani!" kuiskasi hän.
-
-"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!" Katse siirtyi tutkivana yhdestä
-toiseen, kunnes se osui surmamieheen. Tämä vaivutti päänsä
-epätoivoisen näköisenä. "Tule!" sanoi hän.
-
-Nuorukainen syöksyi luo ja heittäytyi maahan kouristuksentapaisesti
-itkien.
-
-"Annan sinulle anteeksi!" sanoi Akseli. "Nyt tiedän, etten ole elänyt
-turhaan! Tervehtikää herraani!"
-
-Hänen ympäriltään kuului nyyhkytystä.
-
-"Älkää itkekö! En tahdo vaihtaa kenenkään kanssa!"
-
-"Puhuminen vahingoittaa sinua!" sanoi Valmyra.
-
-"Kiitos!" Hän katsoi ilmeikkäästi vanhaan vaimoon ja sitten Steniin,
-joka katseli häntä kyynelsilmin. "Nyt, herra, on kaikki pian lopussa,
-rukoilkaa puolestani!"
-
-Oli kirkas päiväpaiste. Kuoleva nuorukainen makasi melkein kuin
-valomeressä. Asemiesparvi oli langennut polvilleen piiriin hänen
-ympärilleen, heidän takanaan seisoi Valmyra pystyssä, mutta kädet
-ristissä ja katse suunnattuna taivaalle.
-
-Sten oli myös noussut. Hän piti pientä lakkia käsissään ja rukoili
-ääneen, alussa vapisevalla äänellä, mutta lopulta ikäänkuin
-innostuksen valtaamana.
-
-Asemiehen kasvoilla välähti ikäänkuin kirkastuksen hohde, vielä
-huokaus, ja henki oli paennut!
-
-Nuorukaiset olivat seisseet liikkumattomina. Nyt meni Sten kuolleen
-luo, tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Kiitos siitä, mitä olet ollut
-minulle ja isälleni!"
-
-Kyynelet olivat vähällä tukehduttaa hänen äänensä, mutta hän hillitsi
-itsensä ja jätti tilaa toisille.
-
-Akselin toverit menivät sen jälkeen luo toinen toisensa jälkeen,
-kiittivät häntä hyvästä toveruudesta ja pyysivät häntä unhoittamaan
-mitä he olivat rikkoneet.
-
-Kaikki olivat niin liikutetut, että tuskin saivat sanaakaan suustaan.
-
-Mutta nyt vetäytyivät he syrjään ikäänkuin jättääkseen tilaa
-vieraille asemiehille.
-
-Se oli surkuteltava näky. Tieto syyllisyydestä sisälsi oman
-rangaistuksensa.
-
-Yhtä kalmankalpeina kuin se, jonka edessä heidän oli nöyrryttävä,
-vapisevin polvin ja tuskasta läähättäen seisoivat he epäröiden,
-menisivätkö esiin vai noudattaisivatko haluaan rientää pois.
-
-Sten se taasenkin ratkaisi asian. "Tule!" sanoi hän tarttuen
-etumaisen käteen. "Luulen, että sinulla on sananen sanottavaa
-hänelle."
-
-Ja hän veti vastahakoisen mukanaan. "Salli minun painaa Akselin käsi
-sinun käteesi", sanoi hän. "Olen varma siitä, että jos sanoin tai
-teoin olet rikkonut häntä vastaan, niin antaa hän anteeksi täydestä
-sydämestään."
-
-Oli valtava näky nähdä heidän toinen toisensa jälkeen tarttuvan
-kuolleen käteen. Oli ainoastaan surmamies jälellä. "Nouse?" huusi
-Valmyra pontevasti. "Mikä on tehty, sitä ei voi tehdä tekemättömäksi!"
-
-"Olen tehnyt kuolemansynnin!" huusi hän poissa suunniltaan. "Ottakaa
-henkeni!" Mutta Sten kääntyi asemiehiinsä. "Auttakaa minua!" sanoi
-hän. Hiljaa ja varovasti nostettiin ruumis maasta ja kannettiin
-piispantaloon.
-
-"Sitä, joka ei tahdo kärsiä seurauksia, neuvon heti lähtemään
-täältä", sanoi Valmyra niille neuvottomille asemiehille, jotka olivat
-jääneet paikalle.
-
-"Me olemme olleet ainoastaan välikappaleina!"
-
-"Hän lupasi meille paljoa paremman paikan."
-
-"Ja paljon rahaa!"
-
-"Piiloutukaa silloin naapuristoon, kunnes valtionhoitaja on lähtenyt.
-Ottakaa sitten oikeutenne, mikäli voitte."
-
-Syntyi pikainen neuvottelu, mihin he menisivät. "Rientäkää,
-rientäkää, ennenkuin se on myöhäistä!" huusi Valmyra kiihkeästi.
-"Joko vaara uhkaa?"
-
-"Jo! Jo!"
-
-Elämän ja vapauden halu teki vaikutuksensa, ja neljä asemiestä
-lasketti tiehensä minkä ehtivät.
-
-Valmyra meni paikalle, missä ruumis oli maannut. Se oli nyt autio ja
-tyhjä. Aurinko ja kaikki elämä oli kadonnut, ainoastaan verilätäkkö
-oli jälellä, tummempana, kamalampana kuin ennen.
-
-"Madosta, joka ryömii maassa, eläimiin, jotka kävelevät maan päällä,
-kaloista meren syvyydessä myriaadeihin ilman lintuihin, ihmisistä
-tähtiin taivahan laella: sotaa, ei koskaan muuta kuin sotaa!... Elämä
-ja hävitys taistelevat alati vallasta, voittamatta koskaan toisiaan!
-Sinä mahtava korkeudessa, milloin löydämme rauhan?... Onko se tummien
-esirippujen takana, kun ne nostetaan?... Vai jatkuuko siellä kuten
-täälläkin?..."
-
-Valmyra puhui ääneen, tietämättä, mitä hänen ympärillään tapahtui,
-mutta ei myöskään pelästynyt, kun hänen takanaan kajahti ankara ääni:
-"Valmyra!"
-
-Hän kääntyi. Siellä oli rouva Bonti, muutamia palvelijoita mukanaan.
-"Missä ovat rikolliset?" huusi hän.
-
-"Rikolliset?"
-
-"Ettekö tiedä mitä on tapahtunut?"
-
-"Kyllä tiedän!"
-
-"Mihin ovat asemiehet menneet?"
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Mutta olittehan heidän parissaan?"
-
-"He katosivat kuin savu tuulessa."
-
-"Mihin päin?"
-
-"Katsokaa, minne päin tuuli puhaltaa."
-
-"Ettekö ymmärrä, että tahdon pelastaa heidät!" kuiskasi rouva Bonti
-hänelle.
-
-Valmyra hymyili halveksivasti. "Lähettäkää vainukoiranne ajamaan
-saalista", sanoi hän halveksivasti ja lähti piispantaloa kohden.
-
-Rouva Bonti noudatti hänen neuvoaan, palvelijoita lähetettiin
-kaikkiin suuntiin etsimään pakolaisia. Mieli täynnä synkkiä
-aavistuksia palasi hän samaa tietä kuin Valmyrakin.
-
-Valtionhoitaja oli loistavalla menestyksellä voittanut vastustajansa.
-Useita heistä oli vakaumuksesta siirtynyt hänen puolelleen; toiset
-olivat suostuneet sentähden, etteivät voineet esittää vastasyitä tai
-tehdäkseen kuten toisetkin. Se, joka tänään sanoo "jaa", voi huomenna
-uusista syistä tai ilman mitään syytä sanoa "ei".
-
-Mutta Svante Niilonpojan sydän paisui ilosta. Hän luuli, etteivät
-ne ennakkoluulot, joita vastaan hän oli taistellut onnistuen ne
-voittamaan, nostaisi enää päätänsä, että kaikki nämä herrat ja
-miehet, jotka nyt puristivat hänen kättänsä ja sanoivat tahtovansa
-seistä viimeiseen asti hänen puolellaan, tosiaankin tarkoittivat mitä
-sanoivat. Eihän hän pakoittanut heitä kaikkiin näihin ystävyyden
-vakuutuksiin, ne annettiin vapaaehtoisesti.
-
-Juuri kun kokous oli lopussa ja useimmat olivat jo lähteneet tai
-lähtemäisillään piispantalosta, saapui pieni saattue.
-
-Ritari huomasi sen ikkunasta, hän tunsi poikansa, ja ihmetellen, mitä
-oli tekeillä, riensi hän portaille.
-
-Asemiehet olivat sillävälin poikenneet erääseen pihahuoneeseen, joka
-oli avattu ruumista varten, ja monet vieraista olivat uteliaina
-rientäneet paikalle.
-
-Kaikki väistyivät syrjään ritarin saapuessa.
-
-Nähdessään asemiehen, joka hänelle oli sangen rakas, päästi hän
-kauhun huudahduksen.
-
-Sten riensi luo ja koetti häntä tyynnyttää, mutta se oli turha vaiva.
-
-"Kuka on surmaaja?" kysyi hän kiivaasti.
-
-Hänen omat asemiehensä seisoivat kalpeina ja ilmeisesti neuvottomina,
-mikä vastaus heidän oli annettava.
-
-"Rakas isä!... Onnettomuus, jonka selitän lähemmin."
-
-Ritari kohotti kuollutta, ja käsi tuli täyteen hyytynyttä verta...
-"Onnettomuus!" huudahti hän. "Tässä on tehty murha! Kuka on
-murhamies?"
-
-"Isä, tahtoisin puhua sinulle kahdenkesken!"
-
-"Ei, täällä ja nyt heti tahdon tietää sen! Sanon petturiksi sen, joka
-kauemmin salaa totuuden."
-
-Sten mainitsi arkkipiispan asemiehen. "Joutuivatko he riitaan?"
-
-"He olivat metsällä..."
-
-"Ja hän tähtäsi alas? Harkittu murha siis!"
-
-Kaikki läsnäolijat näyttivät hämmästyneiltä ja pelästyneiltä.
-
-"Mitä arvelette, jalot herrat", huudahti valtionhoitaja; "eikö
-näytä siltä, kuin asemies olisi ollut toteuttamassa jonkun toisen
-suunnitelmaa?"
-
-"Onko syytä sellaisiin epäluuloihin?" kysyi muuan läsnäolijoista.
-
-"Ah! Poikani hattu, kuinka se on tullut tänne?"
-
-"Se oli sattumalta Akselin päässä." Läsnäolijain joukosta kuului
-hämmästyksen hälinää, mutta he hiipivät pois toinen toisensa jälkeen
-ja ratsastivat tiehensä minkä hevosten kavioista lähti. Kukaan ei
-tahtonut joutua riitaan hänen armonsa arkkipiispan kanssa.
-
-Valtionhoitaja ei kiinnittänyt siihen huomiotaan. Hän heittäytyi
-myrskyisellä kiihkeydellä surunsa ja raivonsa valtaan, mutta kun tämä
-vihdoin asettui, silloin näki hän kummakseen, että kaikki vieraat
-olivat poistuneet. Hän oli yksin asemiestensä, poikansa ja vainajan
-kanssa.
-
-"Pitäkää huoli kirstusta!" sanoi hän ensiksimainituille. "Tahdomme
-haudata hänet huomenna."
-
-"Sinä seuraat minua arkkipiispan luo!" käski hän poikaansa ja lähti
-huoneesta.
-
-Tämä pyysi turhaan, että hän saisi ensin puhutella isäänsä
-kahdenkesken.
-
-"Minä en halua mitään neuvoja, mutta vaadin tottelevaisuutta!" kuului
-ankara vastaus.
-
-Rouva Bonti tuli heitä vastaan jo portilla. Hän kertoi kyynelsilmin
-ja nyyhkyttäen, että hirveä tapaus oli koskenut niin hänen armoonsa,
-että oli hyvin pelonalaista, toipuisiko hän enää koskaan. Ei mistään
-hinnasta maailmassa saisi valtionhoitaja mennä hänen luokseen,
-mahdollisesti olisi hän parempi huomenna, ja silloin hän varmaan
-pyytäisi hartaasti keskustelua ritarin kanssa.
-
-"Mutta murhaaja on pantava varmaan talteen!"
-
-"Ah, teidän armonne, he ovat lähteneet tiehensä. Toivon tosin, että
-löydämme heidät tänään tai yön kuluessa."
-
-"Lähetän muutamia omista asemiehistäni etsimään."
-
-"Tehkää se, teidän armonne! Niin kunnianarvoisa isä kuin minäkin,
-hänen halvin palvelijansa, emme halua mitään hartaammin kuin että
-verivelka maksetaan ja pyyhitään pois musta pilkku, jonka pahuus ja
-ilkeys koettaa kiinnittää tähän taloon."
-
-Sanojen tulvaillessa hänen huuliltaan teki hän useaan kertaan
-ristinmerkkejä otsaansa ja rintaansa.
-
-Ritari käsitti, ettei ollut mitään tehtävissä. "Minä viivyn
-huomiseen!" sanoi hän. "Mutta toivon, että messu luetaan."
-
-"Ei vain yhtä, teidän armonne, vaan kymmenen. Kuulkaas laulua
-kappelista! Kunnianarvoisa dekaani on saapuva messun päätyttyä
-luoksenne."
-
-Svante Niilonpoika palasi huoneisiinsa. Sten herran täytyi kertoa
-asia juurta jaksaen, ja hän teki sen totuuden mukaan.
-
-"Meidän on suomalaista naista kiittäminen hengestäsi", sanoi ritari.
-
-"Niin minäkin uskon, rakas isä!"
-
-"Ja luuletko sinä, etten minä tulisi vaatimaan rangaistusta
-sellaisesta ilkityöstä?"
-
-Sten heittäytyi hänen jalkoihinsa. "Mitä sillä voitat?" kysyi hän.
-
-"Rangaistuksen syyllisille!"
-
-"Ainoastaan heidän kätyreilleen!"
-
-"Heidät pakoitetaan tunnustamaan!"
-
-"Isä, jätä asia sikseen minun tähteni!"
-
-"Sinun, jonka olin vähällä menettää."
-
-"Jumala on suojellut minua. Kiittäkäämme häntä antamalla anteeksi
-vihamiehillemme, se tulee kenties pehmittämään heidän sydämensä."
-
-"Tunnet vähän maailmaa ja ihmisiä. Mutta tahdon ajatella asiaa
-huomiseen."
-
-Kun kiihtynyt mieliala oli yön hiljaisina hetkinä asettunut, selvisi
-Svante Niilonpojalle, kuinka vähän voittaisi rynnistelemällä.
-Eivätkö hänen äsken saavuttamansa ystävät olleet juosseet tiehensä,
-kun näytti sukeutuvan syytös kunnianarvoisaa isää vastaan! Mitä
-asemiehet tunnustivatkaan, saatettiin se hämmentää tai suorastaan
-väittää perättömäksi. Ja oliko edes varmaa, että kunnianarvoisa isä
-tiesi asiasta!... Olivat voineet olla vaikuttamassa muut voimat kuin
-hänen, jotka ilmeisesti olivat loppumaisillaan. Pojan pelastus näytti
-hänestä käsittämättömältä. Valmyra oli ainoa, joka saattoi antaa
-tietoja, ja ritari päätti seuraavana päivänä häntä puhutella.
-
-Aamulla varhain sai hän viestin arkkipiispalta; tämä oli viettänyt
-unettoman yön, mutta ei sanonut saavansa mitään rauhaa, ennenkuin oli
-saanut puhutella valtionhoitajaa.
-
-Svante Niilonpoika riensi noudattamaan kutsumusta. Hän tapasi
-pääpapin sangen kiihtyneessä tilassa; melkein itkien heittäytyi tämä
-ritarin syliin ja sanoi:
-
-"Tämä tapaus on koskenut kovasti mieleeni. Pyydän teitä, ettette lue
-viakseni sitä, mitä on tapahtunut!"
-
-Tämä kuului melkein kuin itsesyytökseltä, mutta keskustelun kuluessa
-kyseli hän tarkoin kaikkia onnettomuuden tapauksen erityisseikkoja,
-ja kun valtionhoitaja ei katsonut voivansa niitä täysin selittää,
-kutsuttiin Sten saapuville.
-
-Ihailtavalla hienotunteisuudella osasi tämä kuvailla tapahtuman
-satunnaiseksi onnettomuudeksi. Piispa ei tiennyt mitään hattujen
-vaihdosta, ja Sten varoi tarkoin siitä mainitsemasta.
-
-Oli kuin raskas taakka olisi pudonnut vanhuksen rinnalta. Hän
-syleili Steniä kerta toisensa jälkeen ja vakuutti tälle, että tämä
-oli kokonaan voittanut hänen sydämensä; mitä nuorukainen pyysi, sen
-tahtoi hän hyväksyä.
-
-Poika punastui, mutta kysyi ujostelematta, saiko hän ottaa hänen
-armonsa sanalleen. "En toivo mitään hartaammin!"
-
-"No hyvä!" sanoi Sten. "Tutustuin Tukholmassa erääseen Vadstenan
-veljeen, Pietari maisteriin. Hän on ottanut tähtitieteen
-tutkisteltavakseen, ja vaikken paljoa ymmärräkään sellaisia asioita,
-voin kuitenkin sanoa, että hänen oppinsa on tehnyt minuun syvän
-vaikutuksen. Hänen korkein toivomuksensa olisi pitää Upsalan
-korkeakoulussa muutamia luentoja tästä aineesta, mutta hän ei ole
-rohennut sitä teiltä pyytää. Jos teidän armonne tahtoo tutkia, onko
-hän siihen kelvollinen, pitäisin tätä suurena hyvyyden osoituksena."
-
-"Onko tämä kaikki?"
-
-"Se on kenties liian paljon."
-
-"Minulle on ylen rakasta, kun nuoret miehet rakastavat tieteitä,
-mutta että se, joka kerran on seisova ylinnä, niin nuorella iällä
-suojelee tieteiden harjoittajia, se ilahuttaa minua, sillä se
-lupaa paljon vastaisuudessa. Mitään tutkimista ei tarvita; teidän
-puoltosananne on minulle kylliksi. Pietari maisteri tulee saamaan
-kutsumuksen pitämään luentoja Upsalassa." Nuorukainen suuteli
-kunnioittavasti kättä, joka hänelle ojennettiin, ja keskustelu palasi
-sitten hautajaisiin, joiden oli tapahduttava jo kohta iltapäivällä.
-"Jos minulla olisi voimia, lukisin itse messun hänelle!" sanoi
-pääpappi.
-
-Mitä hänen asemiehiinsä tuli, lausui hän, että he ainiaaksi olivat
-eroitetut hänen palveluksestaan. Taasenkin Sten puhui heidän
-puolestaan: "Sallikaa minun puhua kuolleen puolesta", sanoi hän.
-"Olen varma, että hän on antanut sydämestään anteeksi."
-
-Svante Niilonpoika lisäsi, että jos hänen armonsa eroittaisi heidät
-palveluksestaan, antaisi se aiheen luulla heitä rikollisiksi.
-"Tunnustan, että minäkin tuokion ajan ajattelin niin", lisäsi hän,
-"mutta toivon, että tämä puoltolause riittää tunnustukseksi, että
-katson olleeni väärässä".
-
-Piispa oli ylen tyytyväinen. Hän ei sanonut pitkiin aikoihin
-tunteneensa niin suurta mielihyvää, ja tässä puuskassaan antoi hän
-valtionhoitajalle suuren kukkaron täynnä kultarahoja vietäväksi
-uskolliselle tohtori Hemmingille, jonka hän ei toivonut ymmärtävän
-väärin sitä toimenpidettä, johonka olosuhteet olivat hänet vieneet.
-
-Svante Niilonpoika lupasi parhaan vointinsa mukaan toimittaa
-saamansa tehtävän ja kiitti lahjasta. Uusien syleilyjen ja
-ystävyydenvakuutusten jälkeen sanoivat he toisilleen jäähyväiset,
-koska tuskin oli luultavaa, että kunnianarvoisa isä enää voisi kestää
-uutta kohtausta niin suurten mielenliikutusten jälkeen. Kuitenkin
-otti hän valtionhoitajalta lupauksen, ettei tämä lähtisi ennenkuin
-seuraavana päivänä.
-
-Pienessä kappelissa vietettiin juhlallisia maahanpaniaisia. Suuri
-joukko pappeja piti alttarin edessä hautajaistoimituksen, laulettiin
-juhlallinen messu, ja urkulehteriltä kohisivat kuin minkäkin
-enkelikuoron sävelet.
-
-Ritari, hänen poikansa ja suurilukuinen seurakunta ottivat tähän
-osaa, mutta hän, jolle osoitettiin säätyään paljon suurempaa kunniaa,
-ei näyttänyt kuolleelta, vaan ainoastaan vaipuneelta tyyneen ja
-hiljaiseen uneen.
-
-Kun kirstun kansi oli pantu paikoilleen, otti Sten asemiesten kera
-kirstun ja he kantoivat sen kirkkotarhaan. Siellä laskettiin se
-hautaan, ritari heitti ensimäiset multalapiot, asemiehet päättivät
-työn.
-
-Turhaan koetti ritari saada tavata Valmyraa. Tämä oli kadonnut. Ei
-rouva Bontiakaan näkynyt, mutta hänen armonsa lähetti samana iltana
-ja seuraavana aamuna sydämelliset terveisensä ja luvatun valtuuden
-Pietari maisterille.
-
-Kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen lähti ritari jatkamaan
-matkaansa. Ohitse mentäessä lähetti hän viimeisen tervehdyksen
-kirkkotarhaan ja kiitollisen huokauksen Hänelle, joka oli suojellut
-hänen rakastetun poikansa varmasta kuolemasta.
-
-Matkan määränä oli nyt ensi sijassa Ekan vanha sukukartano.
-Siellä asui jalo herra Niilo Erikinpoika ja hänen vaimonsa Sigrid
-Eskilintytär, Magnus Kaarlonpojan, Ekan entisen herran leski.
-Edellisestä aviostaan oli Sigrid rouvalla kaksi tytärtä, Dordi
-ja Cecilia, viimeksimainittu jo useita vuosia naimisissa Erik
-Juhananpojan (Vaasan) kanssa. Viimeisestä avioliitostaan oli hänellä
-myös tytär, Kristina, joka tätä nykyä oli kymmenvuotias.
-
-Tämä arvossapidetty suku, joka muinen oli ollut tanskalaismielinen,
-kallistui yhä enemmän Ruotsin puolelle. Erityisesti oli tunnettua,
-että Sigrid rouva oli mieleltään ruotsalainen, ja nyt oli
-vahvistettava tätä kiintymystä.
-
-Valtionhoitaja matkusti ainoastaan pieni seurue mukanaan, siten
-osoittaakseen luottamusta maan suurmiehiä kohtaan. Rahvaan puolelta
-ei hän tiennyt olevan mitään pelättävää.
-
-Taivalta jatkettiin lyhyin päivämatkoin, pysähdyttiin tiheään
-kirkkojen ja pitäjäntupien luona, kaikkialla, mihin suurempia
-kansanjoukkoja oli kokoontunut. Meidän aikamme muodollisista
-juhlamenoista ei tiedetty mitään; keskusteltiin keskenään kuten
-vanhat tuttavat. Sanoja ei käytetty paljon eikä niitä keinotekoisesti
-sommiteltu, ne lausuivat vain mitä tahdottiin sanoa, ja jollei
-vastaus ollut toivomusten mukainen, ei ystävyys siitä rikkunut.
-
-Enköpingissä olivat kauppakaupungin miehet kerääntyneet koolle,
-muutamia vuorimiehiä yhtyi heihin, ja niin syntyi pitkä neuvottelu
-valtionhoitajan kanssa siitä, mitä oli tehtävä kaupan edistämiseksi.
-
-Tanskan kuningasta vastaan lisäsi ynseyttä se, että hän puolusti
-hansakaupunkien kauppaa Ruotsissa; monet näistä kauppakaupungin
-miehistä olivat itse olleet vieraissa maissa, ja he osoittivat, että
-ruokatavaroita ja erittäinkin mausteaineita voitiin saada siellä
-puolta huokeammalla. Saksalaiset kaupungit kiskoivat siis Ruotsista
-kohtuutonta voittoa.
-
-Vuorimiehet olivat samaa mieltä; sillä niistä työkaluista, mitä he
-tarvitsivat, saivat he maksaa moninkertaisen hinnan.
-
-"Tiedätte kai", vastasi valtionhoitaja, "että niiden suurten
-palvelusten ja uhrausten tähden, joita Tukholma on tehnyt
-valtakunnalle, on se saanut oikeuden harjoittaa ulkomaan kauppaa ja
-niittää siitä niin suuria etuja kuin mahdollista".
-
-"Mutta Öregrund, Östhammar, Gäfle ja monet muut kaupungit eivät ole
-saaneet osakseen samoja etuja!" huomautti muuan vuorimiehistä.
-
-"Monet herrasmiehet ja piispat lähettävät laivoja ulkomaille, sitä ei
-voi kieltää. Mutta kauppaa emme voi jättää vapaaksi, koska ystävyys
-Lyypekin kanssa on Ruotsille niin tärkeä, ettemme voi rikkoa niitä
-sopimuksia, jotka on tehty heidän ja meidän välillä."
-
-"Jos hollantilaiset ja englantilaiset saisivat käydä satamissamme,
-vaikuttaisi se hintojen alentumisen", virkkoi muuan kauppakaupungin
-mies. "Kun nyt tanskalaiset sulkevat satamamme hansalaisiltakin
-eivätkä ketkään muut merenkulkijat pääse tänne, täytyy meidän kärsiä
-kaikkien elintarpeiden puutetta, yksinpä suolankin."
-
-"Jalo herra", sanoi muuan vuorimiehistä, "nämä seikat ovat tietysti
-teille tuttuja. Jokainen valittaa tuntiessaan, kuinka kenkä puristaa,
-mutta ainoastaan se, joka tuntee kaikkien hädän, tietää, ketä ensiksi
-on autettava."
-
-"Oikein sanottu! Teidän hätänne ja huolenne koskee kovasti sydämeeni,
-mutta se apu, joka teille annetaan, on kuin lääke sairaalle: se
-kenties lakkauttaa kivun ja ylläpitää elämän, mutta terveys on
-riippuvainen ruumiin omasta kunnosta ja elinvoimasta. Kauppa ja
-elinkeinot voivat kukoistaa ainoastaan rauhan ja sovun vallitessa
-kansojen kesken; auttakaa minua palauttamaan tämä, niin minä lupaan
-tehdä kaiken minkä voin katkaistakseni ne siteet, jotka nyt estävät
-teidän vapaata toimintaanne!"
-
-Tätä puhetta tervehdittiin kaikuvilla hyväksymishuudoilla. Kaikki
-sitoutuivat äärimäisiinkin ponnistuksiin taisteltaessa Tanskaa
-vastaan, sillä se oli ainoa mahdollisuus pysyväisen rauhan
-saavuttamiseksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ekassa oli valmistuttu valtionhoitajan vierailuun. Sigrid rouva oli
-aikoja sitten tuttu hänen kanssaan, monta iloista hetkeä olivat he
-viettäneet yhdessä Sten Sturen hovissa, ja häntä ilahutti, kun sai
-virkistää niiden muistoa.
-
-Hänen herransa, joka hyvin tiesi, mitä odotettu käynti tarkoitti,
-laski kuinka suuren summan hän mahdollisesti voisi luovuttaa; hän
-ei tahtonut vetäytyä täyttämästä niitä vaatimuksia, joita hänelle
-asetettiin, mutta tahtoi tehdä ne niin vähän tuntuviksi kuin
-mahdollista.
-
-Ekassa oli jo pitemmän aikaa vieraillut nuori Magdalena Erikintytär
-(Gyllenstjerna). Hän oli Niilo Erikinpojan veljentytär ja ainoastaan
-kahta vuotta nuorempi kuin Dordi.
-
-Nämä serkukset rakastivat hellästi toisiaan ja molemmat ihailivat
-toisissaan niitä ominaisuuksia, joita itseltä puuttui.
-
-Mutta Niilo herran oma tytär, Kristina, oli enemmän Ceciliaan. Hänen
-vanhempansa hemmoittelivat hänet rakkaudellaan, ja hänen isällään oli
-tapana sanoa, että niin suuresti kuin hän olikin toivonut saavansa
-pojan, ei hän tahtoisi vaihtaa tätä tyttöä kymmeneenkään poikaan.
-
-Ekassa vierailivat nykyään herra Erik Arvidinpoika (Trolle) ja
-Krister Juhananpoika (Vaasa), molemmat nuoria, suuressa arvossa
-pidettyjä, ja mikäli kuiskailtiin, korviaan myöten rakastuneita
-nuoriin Dordi ja Magdalena neitsyihin.
-
-"Teidän on autettava minua tekemään aika niin miellyttäväksi kuin
-suinkin kunnioitettaville vieraillemme", sanoi Sigrid rouva, kun
-eräänä päivänä keskusteltiin vilkkaasti valtionhoitajan odotetusta
-saapumisesta. "Tehän tunnette paremmin tapoja ja menoja sellaisina
-kuin ne nykyisin ovat käytännössä."
-
-"Tavat, joita Ekassa noudatetaan, käyvät korkeimmista kaikkialla",
-vastasi Krister herra syvästi kumartaen.
-
-"Ei se, jonka te näytätte aikovan tuoda tänne, ritari", puuttui Dordi
-jokseenkin kiihkeästi puheeseen.
-
-"Olisin teille kiitollinen, jalo neitsyt, jos tahtoisitte sanoa
-minulle, mitkä sanat tai teot ovat aiheuttaneet minulle niin ankaran
-ojennuksen."
-
-"Dordi puhuu usein ajattelemattomasti", virkkoi äiti.
-
-"Rakas äiti, ettehän rakasta imartelua enemmän kuin minäkään."
-
-"Luetteko sellaisiin jokaisen lausunnon, joka puhkeaa ilmoille
-ihailusta ja kiitollisuudesta?"
-
-"Kenestä puhut?" kysyi Niilo herra, joka samassa astui huoneeseen,
-mukanaan nuori tyttärensä, jolla oli nukke käsivarrellaan.
-
-"Näettekös, äiti, mitä isä kulta on minulle lahjoittanut!"
-Ihastuneena näytteli hän nukkeaan kaikille läsnäolijoille.
-
-"Nukke!" nauroi Dordi. "Sinä olet liian vanha leikkiäksesi
-sellaisilla."
-
-"Liian vanha?" kysyi tyttö ja katsoi isäänsä.
-
-"Leiki sinä vain sillä, lapsi", vastasi isä. "Minua miellyttää
-enemmän neitsyiden leikintä nukeilla kuin miehillä."
-
-"Kiitän teitä, herra ritari!" vastasi Krister Juhananpoika kumartaen.
-
-"Mies, joka sallii itseään pidellä kuin nukkea, ei ansaitse
-parempaa", terhensi Dordi uhmaillen.
-
-Krister herra puri huultaan. "Onko teille nukkenne hyvin rakas?"
-kysyi hän Kristinalta.
-
-"Oi, kyllä! Hyvin, hyvin rakas!" Ja hän suuteli ja hyväili sitä.
-
-"Enköpingistä on äsken saapunut pikalähetti", kertoi Niilo herra.
-"Valtionhoitaja lienee tuskin odotettavissa tänne ennenkuin
-ylihuomenna."
-
-"Sanotaan, että hän aikoo Taalainmaahan", vastasi Krister
-Juhananpoika.
-
-"Saadakseen talonpojat sekaantumaan asioihin!"
-
-"Olen melkein halukas asettumaan hänen puolelleen!"
-
-"Tekö, Krister herra?"
-
-"Se olisi toimintaa, ja sellaista minä tarvitsen."
-
-"Katsos Kristinaa nukkeineen", sanoi Niilo herra hiljaa emännälleen.
-"Eikö ole ihmeteltävää, kuinka aikaisin äidinrakkaus ilmenee nuoressa
-tytössä!"
-
-Sigrid rouva hymyili tyytyväisenä. "Mikä lapsesi on nimeltään,
-Kristina?" kysyi hän.
-
-"Kristina!" vastasi tämä. "Nyt täytyy minun laittaa häitä, sillä hän
-menee naimisiin."
-
-"Kenen kanssa?"
-
-"Herra Sten Svantenpojan!"
-
-"Mikäs päähänpisto se on?" kysyi äiti. "Ethän tunne häntä?"
-
-"Se ei olekaan tarpeellista!"
-
-"Mutta silloinhan hänen täytyy lähteä ylkänsä mukaan" virkkoi Niilo
-herra hymyillen.
-
-"Pyydän häneltä, että Kristina saa jäädä vielä vähäksi aikaa
-luokseni!" vastasi tyttö.
-
-"Mutta eikö olisi viisaampaa viivyttää häitä jonkun aikaa?"
-
-"Niin kenties se on viisaampaa."
-
-Muuan palvelija astui sisään ja ilmoitti, että eräs matkustava hieno
-nainen, joka äsken oli saapunut, halusi puhutella Sigrid rouvaa tai
-kenties Dordi neitsyttä.
-
-"Eikö hän ole sanonut nimeään?"
-
-"Jalo neitsyt Katarina Niilontytär, Viikin neitsyitä!"
-
-"Katarina!" huusivat Dordi ja Magdalena ja riensivät ulos.
-
-"Herra Svante Niilonpoika on tuleva iloiseksi hänet nähdessään",
-sanoi Sigrid rouva ja poistui huoneesta.
-
-"Eikö hän ole äskettäin menettänyt isänsä?" kysyi Erik herra
-osanottavasti.
-
-"Kovia on hän saanut kokea", vastasi ritari. "Isä kuoli kolme päivää
-ennen kuin tyttären häät ehdittiin viettää; sen johdosta on ne
-lykätty uudestaan, luultavasti pitkäksikin ajaksi."
-
-"Sen sanotaan riippuvan hänestä itsestään."
-
-"Pietari herra on jalo herra!"
-
-"Hänen veljensä on paljoa huomattavampi."
-
-"Siitä seuraa tavallisesti onnettomuutta, kun sukulaiset rakastavat
-samaa naista", sanoi Krister.
-
-Erik herra oli ollut mykkänä kuulijana, nyt sanoi hän vakavasti:
-
-"Tule, Krister, tehkäämme pieni kierros puistossa!"
-
-He menivät, ja ritari katsoi heidän jälkeensä tyytyväisesti
-hymyillen. Sitten hän istui Kristinan viereen, ja kun tämä oli pannut
-nuken pois, kysyi hän:
-
-"Kuules, Kristina, sanoit äsken, että on ne korvat pienelläkin
-padalla."
-
-"Se on sananlasku, isä."
-
-"Niin, sen tiedän, mutta kuinka se sopii tähän."
-
-"Krister herra rakastaa Magdalenaa."
-
-"Mistä sen tiedät?"
-
-"Hän piirtää hänen nimensä kaikkiin puihin!"
-
-"Mutta Erik herra...?"
-
-"Niin, voit kai nähdä, kuka hänen mielitiettynsä on."
-
-"Magdalena hänenkin?"
-
-"Ei, Dordi!"
-
-"Nyt puhut hassuja! Eihän hän puhele koskaan Dordin kanssa."
-
-"Mutta katselee häntä sitä enemmän!"
-
-"Välittääkö Dordi hänestä?"
-
-"Sitä en tiedä; mutta sanokaa minulle, rakas isä, luuletteko, että
-Sten herra tahtoo leikkiä minun kanssani?"
-
-"Ei, Kristina, hän on iso poika ja ritari jo, tiedä se."
-
-"Silloin täytyy kai minun niiata hänelle syvään?"
-
-"Niin täytyy."
-
-"Nukkeani ei hän saa", sanoi tyttö ja otti sen jälleen
-käsivarrelleen. "Minä kätken sen arkkuun niin hyvin, ettei hän saa
-sitä edes nähdäkään."
-
-Nyt astui Sigrid rouva jälleen huoneeseen Magdalenan, tyttärensä ja
-Katarinan kera.
-
-Viimeksimainittu oli mustassa surupuvussa.
-
-Niilo herra riensi toivottamaan hänet tervetulleeksi, kiittäen häntä
-siitä, että hän oli noudattanut heidän kutsuaan.
-
-"Minulle kävi liian raskaaksi oleskella yksin kotona", sanoi hän. "Ja
-kun nyt hääni on määrätty vietettäväksi kolmen kuukauden kuluttua,
-tarvitsisi minun vähän vilpastuttaa mieltäni, ettei Pietari herra
-saisi ylen suruista morsianta!"
-
-"Silloin jäät luoksemme koko täksi ajaksi!" huudahti Dordi
-innokkaasti.
-
-"Me rupeamme sinun morsiusneitsyiksesi!" lisäsi Magdalena ja syleili
-häntä.
-
-"Minäkin tahtoisin ruveta!" huudahti Kristina. "Sano, rakas, äiti,
-saanko minä?"
-
-"Tekisitte meille suuren ilon, jos suostuisitte viettämään häänne
-täällä Ekassa", sanoi Niilo herra ja vei hänen kätensä huulilleen.
-
-"Ette saa kieltää meiltä sitä", lisäsi Sigrid rouva.
-
-"Teidän hyvyytenne tulee niin äkkitulvana, etten tiedä, mitä minun on
-vastattava", virkkoi Katarina. "Sallikaa minun ajatella asiaa, onhan
-sinne vielä pitkältä."
-
-"Niin monet häät!" sanoi Kristina melkein itsekseen ja taputti
-käsiään. "Mutta sinä olet pienin, sinä, sentähden täytyy sinun
-odottaa viimeiseksi", lisäsi hän suudellen nukkeaan.
-
-Kun Krister ja Erik palasivat, saattoi heissä nähdä tapahtuneen
-suuren muutoksen. He olivat vakavammat kuin ennen. Molemmat
-kiinnittivät suurta huomiota Katarinaan ja kuuntelivat
-tarkkaavaisesti, kun hän kertoi.
-
-"Kotiutumiseni näytti antavan isälleni uutta terveyttä ja uusia
-voimia; hän puhui siitä, että yhtyisi tohtori Hemming Gaddin kanssa
-Kalmaria piirittämään, mutta hänen aurinkonsa oli jo laskenut, hän
-käsitti sen itse ennenkuin oli vielä vaipunut vuoteen omaksi."
-
-"Kerrottiin, että hän oli lähettänyt Pietari Turenpoikaa noutamaan."
-
-Katarinan poskilla häivähti puna. "Se tapahtui kahdesta syystä",
-sanoi hän. "Ensiksikin tahtoi hän laskea kätemme yhteen ennen
-kuolemaansa, toiseksi, mikä oli tärkeämpää", lisäsi hän vapisevalla
-äänellä, "tahtoi hän ottaa Pietari herralta lupauksen, että tämä
-pysyisi isänmaalle uskollisena viimeiseen hengenvetoon".
-
-"Hän antoi sen?"
-
-"En luule, että kukaan Turenpoika pettää tämän lupauksen, vaikkei
-häneltä sitä vaadittaisikaan."
-
-"On sanottu, että ritarin sairasvuoteen ääressä tapahtui kummallisia
-asioita", virkkoi Niilo herra.
-
-"Useita hänen asemiehistään oli läsnä, niin ettei minua ihmetytä,
-vaikka se on tullutkin tunnetuksi."
-
-"Sanotaan, että hänellä oli näkyjä..."
-
-"Ihmeellisiä!"
-
-"Sairauden aikanako?"
-
-"Sehän ne aiheutti ja -- minä olin syynä siihen!"
-
-"Sinäkö, Katarina?"
-
-"Suomesta lähtiessäni sain Anna Sparrelta sormuksen, jonka hän oli
-saanut eräältä noita-akalta. Minä panin sen sormeeni, mutta tunsin
-heti sen jälkeen eriskummaista levottomuutta; en tahtonut uskoa, että
-se oli missään yhteydessä sormuksen kanssa, vaikka tunsin mielessäni
-jotakin sellaista. Mutta kohta jälkeenpäin -- en tiedä näinkö unta
--- näin meidän laivamme taistelussa vierasta laivaa vastaan, kuulin
-meriväen huutoja ja vaikeroimista... Minun oli itsenikin täytynyt
-olla äänessä, sillä palvelijattareni tuli sisään ja kysyi, mikä minua
-vaivasi. Melkein poissa suunniltani tempasin sormuksen sormestani,
-ja samassa oli lumous poissa. Miksi en noudattanutkin ensimäistä
-päähänpistoani ja heittänyt sitä mereen!..."
-
-"Sinä säilytit sen?"
-
-"Panin sen käsilaukkuuni. Kun saavuttuani kotiin avasin sen, oli
-sormus melkein ensimäinen, minkä huomasin. Eräänä päivänä kerroin
-siitä isälleni, eikä hän antanut minulle rauhaa, ennenkuin olin
-noutanut sen. Kaikista pyynnöistäni huolimatta pani hän sen
-sormeensa. Omituista kyllä, näytti se sopivan yhtä hyvin kaikille.
-Sain kyllä hänet ottamaan sen pois sormestaan, mutta millään tuumin
-ei hän antanut sitä takaisin."
-
-"Ja sitten?"
-
-"Sitten sulkeutui hän huoneeseensa, ja kun vihdoin sain hänet
-avaamaan, oli hänen muotonsa niin muuttunut, että hän näytti pikemmin
-kuolleelta kuin elävältä."
-
-"Ja hän piti sormuksen?"
-
-"En uskaltanut sitä enää pyytää, niin suunniltaan hän joutui, kun
-siitä mainitsin."
-
-"Katarina parka!"
-
-"Seurauksia ei ollut vaikea nähdä; hänen ennaltaankin heikko
-terveytensä murtui äkkiä tykkänään. Vihdoin täytyi hänen ruveta
-vuoteen omaksi. Kuolinvuoteellaan hän sanoi minulle ja Pietarille:
-'Minun olisi pitänyt elää vielä kolme päivää, mutta palava haluni
-nähdä esiripun taa joudutti kuolemaa. Oi, jos uskaltaisin ja saisin
-puhua! Kas tuossa, poikani, ota sormus ja heitä se meren syvyyteen!'
-Muutamia minuutteja myöhemmin oli hän kuollut."
-
-"Ja sormus?"
-
-"Pietari herra oli pannut sen pöydälle, mutta kun hän sitten aikoi
-ottaa sen, oli se kadonnut."
-
-Syntyi pitkä, hengittämätön hiljaisuus.
-
-"Hirveää!" kuiskasi Sigrid rouva.
-
-"Hirveää!" toistivat Dordi ja Magdalena.
-
-Mutta Kristina oli ryöminyt erääseen nurkkaan ja nyyhkytti hiljaa.
-
-"Etkö epäile ketään?"
-
-"Asemiehet olivat sisällä, jonkun heistä oli täytynyt ottaa se."
-
-"Mistä oli Anna rouva saanut sen?"
-
-"Sitä ei hän tahtonut sanoa, mutta herra Erik Turenpoika sanoi
-saaneensa sormuksen, joka hänelle oli annettu jätettäväksi hänen
-vaimolleen. Kaikesta päättäen täytyi sen olla sama."
-
-"Sen oli kai antanut hänelle joku vihollinen?"
-
-"Niin, varmaankin."
-
-Seuraavana aamuna saatiin viesti, että valtionhoitaja saapuisi samana
-iltana, ja Sigrid rouvalle tuli sen johdosta paljon hommaa. Nuoret
-jäivät yksin.
-
-Katarina johdatti keskustelun pois yksityisasioista. Hänen elämänsä
-olivat monina vuosina täyttäneet suuret yleiset harrastukset tai
-yksityiset elinkysymykset, ja ken kerran on antautunut kokonaan
-tärkeimpään, hän ainoastaan hätätilassa sekaantuu mitättömyyksiin.
-
-Toisin oli sen nuoren parven laita, minkä keskuudessa hän oleskeli.
-Krister ja Erik olivat tosin olleet monessa kovassa kahakassa, mutta
-harrastus sotaan oli lopussa. Nuoret neitsyet käsittivät sodasta
-ainoastaan sen hirveyden.
-
-Nyt sitä vastoin saivat he kuulla sen merkityksestä ja
-tarkoituksesta; eivät olleet kysymyksessä ainoastaan maan edut, vaan
-heidän omat velvollisuutensakin. Näkyi selvästi, kuinka Katarina
-katsoi olevansa velvollinen uhraamaan kaikki voimansa, tekemään
-kaiken voitavansa auttaakseen maalle onnellista ratkaisua. Mutta
-hänen puheensa henki sulaa nöyryyttä, sitä ei pidetty monin suurin
-sanoin eikä elein.
-
-Niin Dordi kuin Magdalenakin kuuntelivat tarkkaavaisesti, mutta
-maahanluoduin katsein. Kristinasta tuntui, kuin hänen kuulemansa
-sanat tunkeutuisivat syvälle sydämeen, ja pehmeään vahaan painuivat
-ne tarkoin talteen; eivätkä ne häipyneet vastaisuudessakaan, vaan
-juurtuivat yhä lujemmin.
-
-Ekan arkituvassa, missä pitkät ajat oli kuultu ainoastaan turhia
-loruja, sukeutui nyt keskusteluja tärkeimmistä kysymyksistä. Kukin
-kohdaltaan sai viritystä Katarinan innonlampusta, ja niin leimusi
-pian kirkas liekki alttarilla, jolla uhrattiin synnyinmaalle.
-
-"Minun aikomukseni on ollut seurata valtionhoitajaa Taalainmaahan",
-virkkoi Krister herra; "nyt on tämä ajatus kypsynyt lujaksi
-päätökseksi".
-
-"Elektus Hemming Gadd tarvinnee upseereja; minä menen hänen
-luoksensa", sanoi Erik herra. "Kalmarin valloittaminen takaisin
-näyttää minusta tällä hetkellä olevan tärkein kaikista hankkeista."
-
-Molemmat neitsyet kalpenivat ja vilkaisivat nopeasti ja salavihkaa
-toisiinsa.
-
-Mutta Katarina puhui heidän kanssansa, ikäänkuin se olisi ollut
-luonnollisin asia maailmassa.
-
-"Niin alkaa meille nyt uusi vaihe elämässämme", huudahti Erik herra
-teennäisellä hilpeydellä. "Huomenna on se huoleton elämä, jota täällä
-olemme viettäneet, oleva ainoastaan ihana unelma."
-
-"Unelmat virtoina vierivät pois", virkkoi Dordi katkeruuden
-vivahduksella.
-
-"On unelmia, joita ei voi ikinä unhottaa", vastasi nuori ritari.
-
-"Jalo neitsyt, saanko puhutella teitä kahdenkesken?" sanoi Krister
-Magdalenalle.
-
-Tämä kalpeni hieman, mutta vastasi sitten: "Tunnin kuluttua
-ruusutarhassa."
-
-Kohta tämän jälkeen lähtivät ritarit, kuten sanoivat, järjestämään
-lähtöään.
-
-Katarina, joka huomasi, että molemmat serkukset olivat sangen
-liikutetut, ja arvasi, että sydämenasioita oli kyseissä, suostui
-Kristinan pyyntöön, että he tekisivät kävelymatkan metsään.
-
-Kun Dordi oli jäänyt yksin serkkunsa kanssa, hypähti hän kiihkeästi
-pystyyn, silmät leimusivat, ja hän huudahti vihasta vapisevalla
-äänellä:
-
-"Sinä olet houkutellut hänen sydämensä vieraantumaan minusta!"
-
-"Dordi, kuinka voitkaan luulla..."
-
-"Etkö luule minun nähneen viehkeitä hymyilyjäsi! Sinä olet jakanut
-niitä heille molemmille."
-
-"Kuinka sinä olet julma!" Ja Magdalena peitti kasvonsa käsiinsä
-salatakseen kyyneliään.
-
-"On mahdollista, että teen sinulle väärin. Minkä sinä sille voit,
-että olet tuhat kertaa rakastettavampi kuin minä!"
-
-"Sinun ilvehtimisesi menee liian pitkälle", huudahti neitsyt
-kiihkeästi. "Etkö luule minun näkevän, että sinua he molemmat
-rakastavat. Sinun tähtesi he molemmat puuhailevat minunkin kanssani."
-
-"Magdalena, sitä et todella tarkoita!"
-
-"Ikäänkuin sinä et sitä tietäisi!"
-
-"Minun tähtenikö Krister herra pyysi äsken puhutella sinua
-kahdenkesken?"
-
-"Luulen, että hän varmaan pyytää minua puhumaan puolestaan sinulle."
-
-"Ei, ei! Sinua hän rakastaa!"
-
-"Niin hullusti ei toki liene!"
-
-"Hullusti?... Etkö sinäkin rakasta häntä?"
-
-"En, Jumala minua auttakoon!"
-
-"Magdalena, rakastatko Erikiä?"
-
-"Älä kysy minulta!"
-
-"Oi, vastaa! Vastaa!"
-
-"Anna minulle anteeksi! Tiedänhän, että hän rakastaa sinua samoin
-kuin sinäkin häntä... En minä tahdo asettua sinun onnesi tielle." Hän
-oli heittäytynyt Dordin jalkoihin ja syleili hänen polviaan.
-
-Tämä tuijotti häneen melkein sanatonna hämmästyksestä. "Sinä rakastat
-siis Erikiä", sanoi hän. "Magdalena, oletko varma, ettet erehdy?"
-
-"Anna anteeksi! Anna anteeksi minulle!" Mutta silloin heittäytyi
-Dordi lattialle hänen viereensä, kietaisi käsivartensa hänen
-kaulaansa ja huudahti hillittömästi ihastuksissaan: "Kristeriä, häntä
-minä rakastan!"
-
-"Kristeriä?"
-
-"Etkö ole huomannut sitä?"
-
-"En, en!"
-
-Serkukset syleilivät ja suutelivat toisiaan. "Rakas kulta, suo minun
-mennä kohtaukseen!" pyysi Dordi.
-
-"Tahdotko sinä?"
-
-"Me olemme jokseenkin yhtä pitkät; minä heitän tiheän harson ylleni."
-
-"Niin, niin, tee se..."
-
-"Minä riennän noutamaan harsoa. Rukoile meidän molempain puolesta
-minun ollessani poissa!"
-
-Ja Magdalena polvistui pyhän neitsyen kuvan eteen. Hän rukoili
-serkkunsa, Erikin ja Kristerin puolesta. Sitten riensi hän ikkunan
-luo. Nyt oli Dordin jo täytynyt joutua perille! Mitä olikaan ritari
-mahtanut sanoa hänelle? Hänestä tuntui melkein kuin olisi kysymys
-elämästä ja kuolemasta.
-
-Silloin avautui ovi, hän kääntyi... Sieltä tuli Erik herra.
-
-Magdalena näytti yhtä hämmästyneeltä kuin hänkin. Molemmat
-tuijottivat toisiinsa.
-
-"Tekö täällä, neitsyt?" sammalsi hän.
-
-"Minä menen heti..."
-
-"Ei, ei, viipykää tuokio!" Ja hän tarttui neitsyen molempiin käsiin
-ja vei hänet jälleen istumaan.
-
-Magdalena ei rohennut kohottaa katsettaan, mutta ihmetteli, eikö
-toinen voinut nähdä, kuinka hänen sydämensä pamppaili.
-
-"Sallikaa minun vielä kerran viettää onnellinen hetkinen teidän
-kanssanne kahden", sanoi Erik. "Tiedänhän hyvin, etteivät ne hetket
-enää koskaan palaa."
-
-"Herra ritari..." Magdalena tahtoi nousta.
-
-"Ei, ei, istukaa paikoillanne, pyydän teitä! Puhukaamme jostakin
-muusta. Katarina neitsyestä esimerkiksi."
-
-"Tahtoisin kuten hän heittää pois kaikki omat toivomukset ja elää
-ainoastaan muille."
-
-"Sanokaa minulle, kaunis neitsyt, mitä vaatisitte siltä, jonka
-tahtoisitte tänään tehdä onnelliseksi antamalla hänelle kätenne?"
-
-"Minäkö?" kysyi Magdalena punastuen.
-
-"Otaksukaa, että voisin viedä vastauksenne sille onnelliselle."
-
-"Tahtoisin, että hän aina pysyisi uskollisena velvollisuuksilleen
-Jumalaa ja isänmaata kohtaan."
-
-"Onko sillä kaikki sanottu?"
-
-"On, kaikki; se, joka pysyy uskollisena tärkeimmässä, ei voi pettää
-pienimmässäkään."
-
-Magdalena vetäisi nopeasti pois kätensä, johon toinen oli tarttunut.
-
-"Olette oikeassa, sukulaiseni odottaa."
-
-"Minä en mene!"
-
-"Tehän lupasitte?"
-
-"Dordi on..." hän keskeytti äkkiä.
-
-"Mennyt sijastanne?"
-
-"Niin!"
-
-"Onko se mahdollista! Miksi?" puuskahti ritari hänelle tavattomalla
-kiihkeydellä.
-
-"Hän tahtoi itse."
-
-"Veikö hän teidän vastauksenne?"
-
-Magdalena nyökäytti myöntävästi päätänsä.
-
-"Onnellinen Krister!"
-
-"Niin, sangen onnellinen, sillä Dordi rakastaa häntä."
-
-"Ja te, neitsyt, te?"
-
-"Sydämeni... ei ole enää omani..."
-
-"Kenenkäs se on?"
-
-"Älkää kysykö!"
-
-"Magdalena!"
-
-"Erik!"
-
-"Enkö sitä sanonut! He ovat jo löytäneet toisensa!" huudahti Krister
-astuen sisään. "Mutta tämä sydämetön tempautui sylistäni rientääkseen
-tänne."
-
-"Mutta Magda", sanoi Dordi, "ethän tiennyt..."
-
-"En tiedä nytkään, kuinka se on tapahtunut."
-
-"Rakkaus on arvoitus. Se ratkaistaan huomaamatta, kukaan ei voi
-sanoa, missä ja milloin", sanoi Erik herra.
-
-"Dordi! Mitä sanovatkaan vanhempasi?"
-
-"He iloitsevat meidän onnestamme. Tulkaa, ilmoittakaamme heti
-äidilleni!"
-
-Sillävälin vaelsi Katarina pienen seuralaisensa kera iäti
-viheriöivässä hongistossa.
-
-"Minusta tuntuu", sanoi Katarina, "kuin honka olisi kuva kansastamme,
-luja ja järkähtämätön taistelussaan ankaraa ilmanalaa samoin kuin
-anastajiakin vastaan. Katsos vain, kuinka vakavina hongat seisovat,
-aivan kuin miehet, jotka voivat taittua, mutta eivät koskaan taipua."
-
-"Sentähden minua kai niin peloittaakin kävellä tänne yksin", vastasi
-Kristina, "varsinkin tuonne vanhalle kiviröykkiöiselle hautakummulle."
-
-"Onko se täällä metsässä?" kysyi Katarina. "On, ei kovinkaan kaukana.
-Tahdotteko mennä sinne, neitsyt?"
-
-"Mielelläni tahtoisin."
-
-"Tulkaa sitten!"
-
-Tyttö poikkesi kapealle jalkapolulle, mutta se loppui pian ja he
-olivat sankassa metsässä. Kristina meni siitä huolimatta reippaasti
-ja epäröimättä eteenpäin.
-
-"Kuinka osaatte täällä kulkea?" kysyi Katarina.
-
-"Olen kulkenut tänne niin monia kertoja."
-
-"Yksinkö?"
-
-"Useimmiten yksin."
-
-"Sanoitte äsken, että teitä peloittaisi kulkea yksin metsässä."
-
-"Sentähden juoksen, päästäkseni nopeammin perille."
-
-Näreikkö oli niin tiheää, että näytti melkein läpipääsemättömältä,
-mutta Kristina tiesi raivata tiensä ja auttoi Katarinaakin
-tunkeutumaan lävitse.
-
-Molemmat hätkähtivät hämmästyksestä saavuttuaan perille.
-
-Paikalle oli hakattu jokseenkin suuri nelisnurkkainen aukeama.
-Aivan sen keskellä oli hautakumpu, riittävän laaja peittääkseen
-sekä hevosen että miehen. Jokaisessa neljässä kulmassa oli pienehkö
-kiviröykkiö ja näiden keskellä, mutta lähempänä hautakumpua, yksi
-vielä pienempi.
-
-Paikka sellaisenaankin kiinnitti kaiken huomion puoleensa, mutta nyt
-vielä enemmän kuin tavallisesti.
-
-Aivan hautakummun vieressä seisoi kookas nainen. Hän oli puettu
-tummaan kaponuttuun, ja pitkä harmaa tukka valui kiemurtelevain
-käärmeiden näköisinä suortuvina pitkin hänen selkäänsä. Päässään oli
-hänellä huopalakki, ja kädessään piteli hän sauvaa, jota hän kerta
-toisensa jälkeen heilutti ilmassa. Kummallinen nainen seisoi selin
-äskentulleihin, mutta he kuulivat hänen jupisevan epäselviä sanoja.
-Epäilemättä oli hän loihtimishommissa.
-
-Kristina tarttui seuralaisensa käsivarteen. "Lähtään pois!" kuiskasi
-hän, mutta Katarina loi häneen niin tyynnyttävän katseen, että hän
-heti lisäsi: "En minä pelkää yhtään!"
-
-Taasenkin kohotti nainen sauvansa ilmaan, ja nyt kuulivat he selvään
-sanat:
-
-    "Hän on harteva, roteva,
-    kypärpäinen, säihkysilmä,
-    rintaryntähät leveät,
-    yltänsä sotisovassa,
-    käsivarsi raudan vahva,
-    taistotappara kädessä!...
-    Vaan takana taivonrannan,
-    kiintotähteinkin takana,
-    minne ei ikinä kanna
-    silmä nuorten neitsykäisten,
-    istuu hän ilopidossa
-    kera heimonsa, sukunsa!
-    Näen kaiken! Ei mitänä
-    tiellä silmäni avoimen,
-    mennyt kirkas on minulle,
-    nouse ei tulevan huntu,
-    ennenkuin takaisin mulla
-    varastettu on omani!
-    Silloin silmäni säkenin
-    kuritan katalat juonet,
-    liehun taasen taistelossa,
-    kunnes saan ikileponi."
-
-Kautta metsän kulki raju tuulispää, niin että raskivat aarnihongat,
-jotka seisoivat naisen edessä aukeaman reunalla, ja muuan suuri oksa
-putosi risahdellen aukeaman keskelle.
-
-Nainen päästi kirkaisun, heitti pois sauvansa ja kääntyi.
-
-Samassa huomasi hän Katarinan ja nuoren Kristinan. Hän tuijotti
-heihin, melkein hämmästyneempänä kuin he häneen.
-
-Kukaan ei liikahtanut paikaltaan.
-
-"Vihdoinkin", sanoi eukko ikäänkuin itsekseen "Ihme!... Niin, niin,
-sen täytyy olla niin."
-
-Neitsyet seisoivat edelleen liikahtamatta paikoiltaan; eukko lähestyi
-heitä hitaasti.
-
-"Mistä tulette?" kysyi hän.
-
-"Valmyra!" huudahti Katarina, joka vasta nyt tunsi vanhan naisen.
-
-"Neitsyt Katarina Niilontytär!... Viipurissa! Ah, minun silmäni ovat
-olleet sokaistut!"
-
-"Mitä tarkoitatte?"
-
-"Ihme, ihme!" huudahti eukko uudelleen.
-
-"Mitä nyt, Valmyra?"
-
-"Sanokaa, onko se teillä?"
-
-"Mikä? Mikä niin?"
-
-"Sormukseni!"
-
-"Mistä sormuksesta puhutte!"
-
-"Se on ollut kädessänne, näen sen... Olette katsonut esiripun taa..."
-
-"Tekö sen lahjoititte Anna Sparrelle?"
-
-"Vai niin, se on siis ollut hänellä!"
-
-"Erik herra oli kai sen saanut viedäkseen emännälleen."
-
-"Nyt ymmärrän kaiken! Toinen näki sen eikä voinut vastustaa
-kiusausta."
-
-"Ei ole mahdollista, että Anna..."
-
-"Eikö se ollut teidän sormessanne?"
-
-"Olin saanut sen lahjaksi, mutta mistä tiedätte..."
-
-"Näen, tunnen sen! Luuletteko, että rankaisematta voi katsoa
-tulevaisuuteen!"
-
-"Kauan ei se ollut minulla. Oi, jospa olisin sen haudannut meren
-syvyyteen!"
-
-"Kala tai uiskenteleva ruohonkorsi olisi tuonut sen takaisin
-ilmoihin."
-
-"Oletteko varma siitä?"
-
-"Sen täytyy löytyä ennen elämäni loppua."
-
-"Isälleni maksoi se hengen."
-
-"Hän ei voinut vastustaa kiusausta! Ettekö tiedä, että sen, joka on
-nähnyt korkeimman, täytyy kuolla!"
-
-"Vaikka se olisi tapahtunutkin sydämen nöyryydessä ja puhtaudessa?"
-
-"Tai väärillä ja pahoilla teillä! Niin, seuraukset ovat erilaiset."
-
-"Ja sinä itse, Valmyra?"
-
-"Minäkö?"
-
-"Ettekö ole kantanut sitä sormessanne?"
-
-"Minä olen ase, välikappale, minulle on sormus pelastus. Oi, antakaa
-minulle se!"
-
-"Sitä en voi!"
-
-"Eikö se ole enää teillä?"
-
-"Se katosi jäljettömiin!"
-
-"Niin se aina tekee! Minun täytyy siis etsiä yhä uudelleen, väsymättä
-etsiä."
-
-"Mutta jos se saa ainoastaan pahaa aikaan, miksi tahdotte saada sen
-takaisin?"
-
-"Pimennyt on näköni! Sormus kädessäni voisin varoittaa, auttaa muita.
-Nyt on synti voimallisempi ja kuolema väistyy tieltäni."
-
-Hän seisoi kotvan tuijottaen eteensä. "Minä saan, minun täytyy saada
-se takaisin!" jupisi hän. "Näen edessäni käden, jossa on se... Kas, se
-vapisee pelosta... Kirottu! Kirottu!"
-
-"Lähtään pois!" kuiskasi Kristina ja vetäytyi Katarinan taakse.
-
-Mutta silloin sattui Valmyran katse häneen ja kirkastui
-huomattavasti. "Terve sinulle, neitsyt!" sanoi hän. "Sinua odottaa
-kaunis tulevaisuus, mutta kuitenkin saat kokea kovempia kuin useimmat
-muut."
-
-"Sanoittehan, että olette menettänyt ennustuslahjanne", huomautti
-Katarina, "ja kuitenkin..."
-
-"Kuitenkin luen ihmisten silmistä heidän tulevia kohtaloitaan, mutta
-en kirkkaassa valossa, vaan haparoiden, häilyvästi, epävarmasti..."
-Tällöin harimoi hän käsillään kahtaannekäsin kasvojensa edessä
-ja palasi hautakummulle. Siellä tarttui hän sauvaansa, tunkeutui
-aukeaman takapuolelle näreikköön ja katosi.
-
-"Mikä kummallinen akka! Tunnetko hänet, neitsyt?" kysyi Kristina.
-
-"Kyllä, tulin hänet tuntemaan Suomessa. Hän on mustalaisheimoa ja on
-kokenut monia vaihtelevia kohtaloita."
-
-"Miksi on hän tullut tänne?"
-
-"Luultavasti sormusta etsimään. Se on kulkenut perintönä hänen
-suvussaan."
-
-"Minkä näköinen se oli?"
-
-"Kiiltomusta, tummansininen kivi kannassa."
-
-"Kuinka omituista! Jos näkisin sen, tuntisin sen varmaan."
-
-Katarina kulki hautakummun ympäri. "Ei kai tiedetä, kuka tähän on
-haudattu?"
-
-"Ei! Isäni on tahtonut avauttaa kummun, mutta äiti samoin kuin
-kaikki muutkin luulee, että siitä seuraisi onnettomuutta. Ei edes
-kiviröykkiöitäkään ole koskettu."
-
-"Olisi kuitenkin opettavaa tietää..."
-
-"Eikö sanota: Antaa kuolleiden levätä rauhassa! Pyydän teitä, älkää
-puhuko siitä isälleni!"
-
-"Enkä puhu!"
-
-"Eikö se ollut ihmeellistä, mitä hän ennusti minulle?"
-
-"Muistatteko sen vielä?"
-
-"En varmaan unhoita sitä koskaan!"
-
-"Muistakaa myös, että ihminen päättää, Jumala säätää!"
-
-"Kyllä muistan."
-
-Jokseenkin vaiteliaina palasivat he kotiin, mutta siellä herätti
-kertomus, mitä he olivat nähneet, melkein yhtä suurta huomiota
-kuin päätetyt kihlaukset hämmästyttivät Kristinaa. Hänestä tuntui
-käsittämättömältä, että hän oli niin saattanut erehtyä.
-
-Sigrid rouva oli sangen tyytyväinen, kun asia kerrankin oli tullut
-ratkaistuksi. Uusi liitto Vaasa-suvun kanssa oli Gyllenstjernan
-suvun arvoinen, ja vaikka edellinen olikin muinoin ollut
-tanskalaismielinen, lupasi hän itsekseen, että se tämän jälkeen oli
-tuleva täysin isänmaalliseksi.
-
-Erik herra oli jo aamulla lähtenyt valtionhoitajaa vastaan ja oli
-siis tietämätön päivän tapauksista.
-
-Oli odotettu, että vieraat saapuisivat jo aikaisemmin iltapäivällä,
-mutta tuli jo pimeä ja yhä he vain viipyivät. Sigrid rouva oli
-sytyttänyt soihtuja, ei ainoastaan lähimpään ympäristöön, vaan pitkin
-tietä ainakin puolen peninkulman matkalle.
-
-Vihdoinkin tuli pikalähetti täyttä laukkaa, ilmoittaen, että he
-olivat tulossa.
-
-Sigrid rouva sanoi molemmille rakastaville pareille, että hänen
-tehdessään seuraa valtionhoitajalle oli heidän pyydettävä hänen
-herransa suostumusta liittoonsa.
-
-Erik herra oli ollut suuren miesparven kera tulijoita vastassa, ja
-kaikki suoltuivat nyt pihaan soihtujen ja tuohusten valaisemina,
-aivan kuin olisi ollut kirkas päivä.
-
-Alemmilla portaalla, ympärillään molemmat tyttärensä, Katarina
-Niilontytär ja parvi piikasia, seisoi Sigrid rouva valmiina
-vastaanottamaan kunnioitettua vierasta.
-
-Krister Juhananpoika ja Erik Erikinpoika ojensivat kätensä,
-toinen valtionhoitajalle, toinen hänen pojalleen, kun näiden oli
-laskeuduttava ratsailta. Sydämellisiä tervehdyksiä vaihdettiin, mutta
-sitten tuli Sigrid rouva, otti kunniavieraan huostaansa ja vei hänet
-seurasaliin.
-
-"Tiedän kyllä, että nyt puutun herrani oikeuksiin", sanoi hän, "mutta
-vanhan ystävyyden tähden suotakoon se minulle anteeksi."
-
-Heillä oli niin paljon muisteltavaa ja puheltavaa näillä molemmilla,
-ettei valtionhoitaja ehtinyt kiinnittää huomiotaan Erik herran ja
-muiden poissaoloon, ja kun he sitten vihdoin tulivat ja Sigrid rouva
-luki herransa silmistä, että asia oli ratkaistu, silloin hymyili hän
-tyytyväisenä ja kuunteli äidillisellä ylpeydellä sitä sydämellistä
-osanottoa, millä Svante herra onnitteli tehtyjä liittoja. "Nyt on
-teillä enää vain yksi tytär jälellä," sanoi hän. "Toivoisin voivani
-kiinnittää hänet sukuuni."
-
-Sigrid rouva punastui tyytyväisyydestä. "Jos nuorten sydämet
-kiintyvät toisiinsa ja Kristina osoittaa sellaisen onnen
-ansaitsevansa, en toivoisi mitään hartaammin", sanoi hän.
-
-Keskustelu muuttui pian yleiseksi. Svante Niilonpoika puhui aiotusta
-matkastaan Taalainmaahan ja toiveistaan tämän velvollisuudentuntoisen
-kansan keskuudesta saada sen avun, mitä hän niin hyvin tarvitsi.
-
-"Useista maakunnista", sanoi hän, "on luvattu lähettää väkeä ja rahaa
-sodan jatkamiseen, mutta siihen en uskalla luottaa."
-
-"Tahdon puolestani tehdä kaiken minkä voin", vastasi Erik herra. "Ja
-täytyy kai sekin tunnustaa jonkun arvoiseksi, että heti annan teille
-molemmat tulevat vävyni; sillä pidän Magdalenaakin tyttärenäni."
-
-"Heidän morsiantensa suostumuksellako?" letkautti valtionhoitaja
-hymyillen.
-
-"Minä tulisin mukaan, jos sitä vaadittaisiin", sanoi Dordi.
-
-"Minun tähtenikö?" kysyi Krister hiljaa.
-
-"Ei suinkaan!"
-
-"Sitten lupaan minä tapella meidän molempien puolesta ja laskea
-laakerini kauniin neitsyen jalkoihin."
-
-"Kalmari houkuttelee minua enemmän", selitti Erik herra, "ja jos
-elektus Hemming Gaddilla on sijaa minulle urhojensa joukossa,
-tahtoisin mielelläni palvella hänen johdollaan."
-
-"Kiitän sydämestäni niin hyvistä lupauksista."
-
-"Lähetän mukananne tärkeitä viestejä elektukselle ja lisäksi
-sievoisen summan, jonka olen ottanut vastaan hänen armoltaan
-arkkipiispalta."
-
-"Onko se mahdollista!" huudahti Erik herra kummissaan.
-
-Ritari kertoi seikkailurikkaasta metsästyksestä ja Akselin
-väkivaltaisesta kuolemasta.
-
-Kaikki kuuntelivat hämmästyksellä, ja jokaisella oli asiasta omat
-ajatuksensa.
-
-Mutta kun sitten Svante herra mainitsi eriskummaisesta naisesta,
-jonka hyvin saattoi sanoa pelastaneen Sten pojan hengen, silloin
-oli hämmästys yleinen, ja sitten jatkettiin juttua kertomalla hänen
-esiintymisestään hautakummulla.
-
-"Hän on siis tullut samaa tietä kuin mekin", sanoi ritari.
-"Piispantalosta katosi hän melkein jäljettömiin."
-
-Keskustelun jatkuessa vanhempain kesken puuhaili Magdalena nuoren
-Stenin kanssa.
-
-Hän ihmetteli pojan sulavaa käytöstä ja hänen viisaita vastauksiaan.
-Kristina ei päästänyt poikaa näkyvistään, kuunteli kaikkea mitä hän
-sanoi, mutta ei itse virkkanut sanaakaan.
-
-Kun hän sitten jäi yksin serkkunsa kanssa, sanoi hän: "Luulen, etten
-kysykään häneltä, tahtooko hän naida nukkeni; se on aivan liian
-pieni."
-
-Erik herran ja hänen emäntänsä hellittämättömistä rukouksista lupasi
-ritari levähtää seuraavan päivän.
-
-Nuoret vastakihlatut olivat tästä ihastuksissaan, ja ritari ja Erik
-herra menivät aamulla aikaisin salakamariin neuvottelemaan Tanskan ja
-Ruotsin välisestä asemasta.
-
-Mutta sitä ennen sanoi Svante herra pojalleen:
-
-"Nuori Kristina neitsyt miellyttää minua hyvin, soisin mielelläni
-sinun juttelevan hänen kanssaan."
-
-Sten oli samanlainen kuin muutkin pojat hänen iässään siinä, että
-he jokseenkin halveksien katsovat pikku tyttöjä yli olkansa ja
-mieluummin omistavat ihailunsa aikuisemmille. Hänen Tukholmaan
-jättämänsä nuori Kristina näytti hänestä olevan paljon ylempänä
-pientä, mitätöntä tyttöstä, jota hänen isänsä ylisti, mutta
-kuitenkaan ei hänen pistänyt päähänsäkään, ettei hän noudattaisi
-isänsä tahtoa.
-
-Pallopeli oli siihen aikaan yleisesti käytännössä, ja sitä
-ehdotettiin nuoren ritarin huvittamiseksi. Mutta se oli miesten
-leikkiä, ja rouvat ja neitsyet ottivat osaa ainoastaan katselijoina.
-
-Kun oli heitettävä korkeimmalle, silloin voitti Krister palkinnon,
-mutta niin kauniisti ei voinut kukaan koppia lyödä kuin Sten. Erik
-taasen oli mestari saamaan sattuman mihin esineeseen tahansa, joka
-vain oli hänen näkyvissään.
-
-Sitten harjoitettiin keihäänheittoa ja muita otteluja.
-
-Näyttäytyi, että Sten oli hyvin harjaantunut sellaisissa leikeissä,
-mutta hän ei ollut läheskään täydellinen, ja molemmat toiset olivat
-häntä paljon etevämmät. Siitä huolimatta katsottiin täytyvän antaa
-hänelle palkinto, ja Sigrid rouva otti kauniin vyöhikön aikoen sitoa
-sen hänen käsivarteensa.
-
-Mutta Sten vetäytyi kainosti pois. "En ole ansainnut sitä", sanoi hän.
-
-Sigrid rouva, Dordi ja Magdalena huusivat yhdestä suusta, että se oli
-tuleva hänelle.
-
-Kristina ei virkkanut mitään, mutta hänen silmänsä seurasivat
-kohtausta suurella mielenkiinnolla.
-
-Sten seisoi neuvotonna ja epäröiden; näytti kuin hän mielellään
-tahtoisi saada palkinnon.
-
-Silloin menivät Krister ja Erik ja aikoivat viedä vastahakoisen pojan
-Sigrid rouvan luo.
-
-"Antakaa hänen tehdä kuten itse tahtoo!" huusi Kristina ja asettui
-tielle.
-
-"Kristina, mitä sinä nyt!"
-
-"Onhan hänellä vapautensa."
-
-"Minä en tahdo sitä!" sanoi Sten puoliääneen.
-
-"Antakaa se minulle! Antakaa se minulle!" huusi tyttö ja riensi
-äitinsä luo.
-
-Tämä näytti olevan ymmällä.
-
-"Jos tahdotte kuulla minun rukoustani, niin antakaa vyöhikkö
-neitsyelle!" virkkoi Sten.
-
-"Se täytyy teidän itsenne tehdä!" vastasi Sigrid rouva.
-
-Sten otti sen punastuen hänen kädestään ja ojensi Kristinalle.
-"Kiitos siitä, että autoitte minua!" sanoi hän.
-
-Kristina otti nauhan syvään niiaten.
-
-Mutta Krister ja Dordi, Erik ja Magdalena ikävöivät puhella keskenään
-ilman todistajia, ja niin katosivat molemmat parit. Lieneekö niin
-käynyt tarkoituksella vai sattumalta, mutta niin vain kävi, että Sten
-ja Kristina jäivät pihalle kahden.
-
-Pikku neitsyt oli noussut melkoisesti ritarinsa kunnioituksessa, ja
-äkillisessä ritarillisuudessa päätti ritari sen osoittaa. Kumartaen
-tarjosi hän tytölle käsivartensa ja kysyi, eikö tämä tahtonut tehdä
-hänen kanssansa kierrosta puutarhassa. Neitsykäinen kiitti ja pisti
-kätensä hänen kainaloonsa, ja niin lähti nuori pari liikkeelle.
-
-Mutta taipaleella kertoi Sten Kristinalle, että hänellä oli
-Tukholmassa sydämensä rakastettu. "Mikä hän on nimeltään?"
-
-"Kristina."
-
-"Aivan kuin minäkin!"
-
-"Hän on jalo neitsyt, kuten tekin, enkä minä ole koskaan hänelle
-uskoton."
-
-"Kas tässä, antakaa hänelle tämä nauha minulta!"
-
-"Mutta minähän olen antanut sen teille!"
-
-"Sen on saapa hän, ei kukaan muu!"
-
-"Minä sanon sen hänelle terveisinä teiltä! Mikä mainio tyttö te
-olettekaan!"
-
-"En vielä, mutta aion tulla!"
-
-"Teidän kanssanne voi puhua vakavistakin asioista." Ja niin kertoi
-hän Kristinalle, kuinka iloinen hän oli päästessään rakkaiden
-ystäväinsä luo Taalainmaahan ja kuinka hän aikoi sanoa heille, mitä
-heidän nyt oli tehtävä maan hyväksi... Mutta kun nämä nuoret tulivat
-takaisin pihaan, silloin Sten suuteli kunnioittavasti tytön kättä ja
-Kristina niiasi syvään.
-
-Herra Svante Niilonpoika ja Erik herra seisoivat ikkunan ääressä ja
-katselivat heitä.
-
-"Tuollainen lupaa hyvää tulevaisuudessa", sanoi ensiksimainittu
-nauraen.
-
-"Jos niin on Herran tahto!" vastasi toinen. On luultavaa, että tämän
-tulevaisuuden liiton ajatteleminen sai Erik herran lupaamaan, että
-hän varustaa kaksisataa miestä asein ja muonavaroin yhdeksitoista
-viikoksi ja että ne ovat kuukauden kuluttua Svante herran
-käytettävissä, mihin hän itse määrää ne saapumaan.
-
-Niin oli nyt kaikki hyvässä kunnossa. Valtionhoitaja puhui Erik
-herralle, kuinka rannikon puolustus nykyään oli tärkein kaikista.
-Taalainmaasta palattuaan oli hänen tarkoituksensa mennä Kalmariin
-neuvottelemaan tohtori Hemmingin kanssa siitä.
-
-Loppuosa päivästä omistettiin perhe-elämälle.
-
-Lähtö oli tapahtuva varhain seuraavana aamuna, ja sentähden sanottiin
-jäähyväiset jo samana iltana.
-
-"Onko koko elämämme oleva taistelua?" kysyi Krister herra, kun Dordi
-hyvästejä jättäessä epäsi suukkosen.
-
-"Sitä toivon", vastasi Dordi. "Silloin tuntee elävänsä."
-
-"Jos voisit nähdä sydämeeni, Magdalena, näkisit, kuinka täynnä se on
-rakkautta sinuun", sanoi Erik.
-
-"Todista se teoillasi!"
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Rakasta isänmaata yli kaiken!"
-
-"Ei enemmän kuin sinua!"
-
-"Minun elämäni älköön merkitkö sinulle mitään, kun on kysymys
-isänmaan hyvästä. Sellainen on suurin rakkaus, Erik."
-
-"Valkyriani!"
-
-"Ei, vaan lempeä emäntäsi, joka hoitaa kotia niin hyvin kuin voi ja
-rukouksillaan kutsuu sinne taivaan rauhaa. Kun hänen herransa palaa
-taistelusta, on hän tunteva, että tietoisuus molemminpuolisesta
-rakkaudesta ja täytetyistä velvollisuuksista antaa korkeimman
-maallisen onnen."
-
-"Sinä pikku tietäjätär, en ole koskaan ennen kuullut sinun puhuvan
-niin pitkään yhdellä kertaa."
-
-"Tahdon harjaantua. Vaimon täytyy olla myös kotinsa papitar."
-
-Sillävälin sanoi Sten nuorelle neitsyelleen: "Et saa sanoa kellekään,
-mitä olen uskonut sinulle."
-
-"Minä voin vaieta", vastasi Kristina. "Mutta älä unohda, että vyöhyt
-on lahja minulta."
-
-"Kyllä sanon sen hänelle."
-
-Ja niin erottiin. -- -- --
-
-Matka piti Taalainmaahan.
-
-Mutta taipaleella sinne oli monta pysähdystä.
-
-Kansa oli Engelbrektin päivistä lähtien tottunut katsomaan
-valtionhoitajaan kuten isään sekä myötä- että vastoinkäymisessä.
-Mitä lähemmäksi matkansa määrää pieni ratsumiesjoukko joutui, sitä
-suurempina tulvehtivat luo kansanjoukot, joilla oli paljon puhuttavaa
-ja kysyttävää.
-
-Sten pienokainen oli ollut kasvatettavana Rättvikissä kirkonisäntä
-Petter Ulfinpojan luona. Annikka muori oli ollut hänen imettäjänään;
-ja kun valtionhoitaja majoittui pappilaan kunninarvoisan isän luo,
-sai Annikka muori ilokseen pitää pojan luonaan.
-
-Kansa tiesi, että oli kysymys uudesta väennostosta; se oli siksi
-tärkeä asia, ettei sitä voinut jättää pintapuolisen keskustelun
-varaan, ja sentähden kokoonnuttiin tässä tarkoituksessa pitäjäntupaan.
-
-Siellä osoittautui, että nämä miehet olivat tottuneet ajattelemaan ja
-ottamaan selkoa olosuhteista.
-
-"Näin kovina aikoina täytyy ponnistaa äärimmilleen", sanoi muuan
-nuori talonpoika. "Vaimoni saa selviytyä kotona niin hyvin kuin voi;
-minä otan miekan vyölleni ja lähden."
-
-"Mutta pettuleivästä ei lähde pontta jänteriin."
-
-"Kiristä sitten nälkävyötä tiukemmalle!"
-
-"Ei ole suurin kiristettävääkään!"
-
-Silloin nousi muuan vanhus, joka istui kokouksessa ylimmällä sijalla.
-"Olin ainoastaan pojanvekara", sanoi hän, "kun Engelrekt lähti täältä
-kuparivuorimiehineen, kaivos- ja hopeavuorimiehineen. Meitä olivat
-sitä ennen rasittaneet ja rääkänneet tanskalaiset ja ruotsalaiset
-voudit, niin ettei meistä ollut paljon jälellä, mutta se mitä oli,
-riitti vihollisen lyömiseen maahan. Muistanpa vielä toisenkin ajan,
-lokakuun vuonna 1471; herra Svante Niilonpojan isä meitä silloin
-johti... Onko täällä ketään, joka muistaa hänet?" kysyi vanhus
-omituisella äänensävyllä ja luoden kokoukseen katseen, joka osoitti,
-että hän tiesi vastauksen edeltäpäin.
-
-"On, on!" jyrisi ukkosena kautta huoneen.
-
-"Minä olin mukana, kun murtausimme läpi Brunkebergin luona ja
-ratkaisimme taistelun. Veljeni seurasi valtionhoitajaa herra Sten
-Sturea. Suurine tapparoineen kulki hän edeltä ja raivasi hänelle
-tietä, missä hän kulkikin... Uskokaa pois, että hänen iskunsa olivat
-navakat, mutta kun taistelu oli loppumaisillaan, silloin sai Björn
-Starke surmansa; päivätyö oli päättynyt... Kun sota sitten oli
-lopussa ja minä palasin kotiin, löysin isäni majan poltettuna, ja
-kolme veljeäni olivat kaatuneet; vanha äitini vain oli enää elossa.
-Luulette kai, että hän itki ja vaikeroi?... Ei suinkaan! Mutta minä
-itkin hänet nähdessäni. Silloin sanoi hän: 'Poikani, älä tee syntiä
-taivasta vastaan! Ajattele: Herra antoi, Herra otti, Herran nimi
-olkoon kiitetty!'
-
-"Silloin minä häpesin ja tartuin työhön, ja Herra antoi siunauksensa.
-Minä nain ja sain kolme poikaa. Jos tahdotte tietää, kuinka heidän
-on laitansa, niin kysykää päälliköiltä Kalmarin edustalla! Minä käyn
-monisanaiseksi, mutta se on vanhuuden vikoja; tahdon lisätä vain
-yhden seikan: Vihollinen oli polttanut ja hävittänyt kaiken, minä
-lähdin kuten varpunen tähkästä, mutta kuitenkin olen nyt hyvinvoipa
-mies ja olen voinut ojentaa auttavan käden monelle tarvitsevalle.
-Mitä uhraa oikean asian puolesta, sen saa tuhansin kerroin takaisin."
-
-Nuoremmat valtionhoitajaa kannattavat miehet ottivat nyt asian
-hoiviinsa. He puhuivat välttämättömyydestä käydä tarmolla kiinni
-asiaan, ja niin saatiin vastahakoisimmatkin myöntymään.
-
-Min pitkälle oli jo päästy ennen valtionhoitajan saapumista.
-
-Pohjoiseen ja etelään, itään ja länteen pantiin viestit kiertämään,
-että herra Svante Niilonpoika oli tullut ja tahtoi pitää maakäräjät
-Tunan kirkkomäellä Taalain rahvaan kesken; oli saavuttava niin monien
-kuin suinkin.
-
-Ja he lähtivät, likipitäen mies talosta. Tämä asia koski kaikkia,
-ja jokainen tahtoi, jollei sanoa sanaansa, niin ainakin kuulla mitä
-päätettiin.
-
-Melkein kaikissa suurpitäjissä oli Svante Niilonpoika tuttu
-ennestään. Harvat olivat ne, jotka eivät olleet häntä nähneet tai
-puhutelleet, ja jo se, että hän oli hengittänyt heidän kotoista
-ilmaansa, ollut heidän tuvissaan, vaihtanut kädenlyöntejä heidän
-kanssaan, herätti heimolaisuuden tunteen. Tuttavuus, niin pinnallinen
-kuin se olikin, herätti luottamusta, ja jo edeltäpäin oltiin valmiit
-tekemään hänelle niin suuria myönnytyksiä kuin mahdollista, kun hän
-näet ensin puhuisi ja perustelisi asiansa.
-
-Ja tuhansiin nousevan, tarkkaavaisesti kuuntelevan joukon ympäröimänä
-teki ritari selkoa maan asemasta ja osoitti, kuinka välttämätöntä
-oli kaikista Ruotsin maakunnista saada voimakasta apua vihollisen
-hyökkäyksiä vastaan.
-
-"Tanskan kuningas", sanoi hän, "aikoo yhä tehdä Ruotsin alusmaakseen.
-Tiedätte hyvin, Taalain miehet, että hän on taivuttanut Saksan
-keisarin kieltämään hansakaupungit tuomasta meille suolaa ja muita
-elintarpeita ja samoin julistamaan minut ja monet valtakunnan
-suurmiehistä valtiokiroukseen majesteetinrikoksesta laillista
-kuningastamme vastaan. Eikä siinä kyllin; hän levityttää vieraissa
-maissa mitä häpeällisimpiä valheita jalosta herra Sten Sturesta, ja
-ne ruotsalaiset miehet, jotka ovat palanneet Tanskan vankeudesta,
-tietävät kertoa lukemattomista häväistyksistä, joita he ovat saaneet
-kärsiä."
-
-"Niin, niin, se on totta! Tiedämme jo sen!" huudettiin monilta
-tahoilta. "Kirous juuteille!"
-
-"Tiedätte myös, että hän se liittoutumalla Venäjän suuriruhtinaan
-kanssa sai meille aikaan sodan, joka maksoi monien ruotsalaisten
-ja suomalaisten miesten hengen. Edelleen sitoutui hän luovuttamaan
-suuria osia Suomesta armottomalle venäläiselle, kunhan ensin saisi
-meidät lyödyksi ja kukistetuksi..."
-
-Kulki kuin tuulispää kautta kokouksen, ja tapparat kohotettiin
-uhkaavasti.
-
-"Nyt hävittää ja polttaa tanskalainen rannikoltamme. Kalmarin
-linnoitus on jo kauan ollut hänen vallassaan. Vastoin vakuutuksia ja
-lupauksia valtasi kuningas kaupungin, ja meikäläiset ovat tähän asti
-koettaneet turhaan valloittaa sitä takaisin. Urhoollisella tohtori
-Hemming Gaddilla on ainoastaan vähäinen miesjoukko, enimmäkseen
-saksalaisia ja skotteja, jotka taistelevat maksun edestä, mutta kun
-he usein saavat hädintuskin palkkansa, on heidän palvelusintonsakin
-sen mukainen."
-
-"Miksei juutti tule tänne itse? Me menisimme häntä vastaan mies
-talosta!" huusivat talonpojat.
-
-"Niin, niin, sen tekisimme!" toistettiin kuorossa kaikilta tahoilta,
-ja miehet pudistelivat toistensa kättä. "Luultavasti pitää hän sitä
-liian uskaliaana, sentähden on hän lähettänyt neuvostolle kirjelmän,
-että kunnes Ruotsin kansa tunnustaa hänet lailliseksi kuninkaakseen,
-on hänelle suoritettava maaveroa."
-
-"Sen maksamme hänelle kelpo tapparoillamme!" huusivat rahvaanmiehet.
-
-"Sitä mieltä olen minäkin. Parempi on käyttää tämä vero vihollisen
-karkoitukseen kuin antaa se petturille, jossa vaivalloisesti kootut
-rahamme ainoastaan herättäisivät halun enempään, kunnes hän olisi
-saanut perinpohjin imetyksi maan mehun ja ytimen, jolloin me helposti
-joutuisimme hänen saaliikseen!"
-
-"Hannu kuningas tuntee vähän Ruotsin kansaa, jos luulee meitä
-peloittelevansa pöyhkein sanoin ja uhkauksin", sanoi kirkonisäntä
-Petter Ulfinpoika. "Mutta sydämestämme kiitämme teitä, jalo herra,
-kun olette itse tullut tänne ja sanonut, millainen asema on."
-
-Ja pitäjäin arvokkaimmat miehet tulivat ja pudistivat valtionhoitajan
-kättä ja sanoivat tahtovansa vakavasti harkita, mihin toimiin oli
-ryhdyttävä. Niin tapahtuikin.
-
-Kun Svante herra lähti yhdestä ryhmästä jatkaakseen matkaansa läpi
-aaltoilevan väkijoukon, ei tämä seurannut häntä eikä hajaantunut. Se
-pysyi paikoillaan; vaihdettiin mielipiteitä ja neuvoteltiin.
-
-Kun yksi ainoa suuri ajatus elähyttää niin suurilukuista
-kansanjoukkoa, on ikäänkuin se kasvaisi ja vähitellen tukehduttaisi
-kaikki muut. Vanhat olivat pian yksimieliset siitä, mitä oli
-tehtävä, mutta ruotsalainen ajattele vaisuus tuli samalla näkyviin.
-Eihän vahingoittanut, jos vieläkin tuumittiin, ja jokaisella, joka
-tahtoi, oli oikeus tuoda mielipiteensä kuuluviin. Vanhojen tapojen
-noudattaminen pakoitti Svante Niilonpojan viipymään useampia päiviä
-kuin hän oli aikonut. Nämä käytettiin vierailuihin naapuripitäjissä
-ja uusiin neuvotteluihin.
-
-Sten Svantenpoika oli se nimi, jolla poika oli tullut tunnetuksi
-Taalainmaassa; mutta kaikki tiesivät, että hän kuului Sture-sukuun,
-eikä enempää tarvittu tekemään hänet rakastetuksi, vaikkei hänen oma
-persoonallisuutensa olisikaan voittanut kaikkien sydämiä puolelleen.
-Annikka muori oli aina pöyhistellyt kasvattipojallaan, ja kuumin
-kyynelin oli hän eronnut tästä. Melkein äidillisellä ilolla näki hän
-nyt pojan jälleen niin muhkeana ja miehekkäänä. Tämän ensi kertaa
-nähdessään oli hän niiata lyyhäyttänyt polvensa melkein maahan;
-mutta kun nuorukainen muitta mutkitta heittäytyi hänen syliinsä ja
-painoi huulensa hänen ruskeaan poskeensa, ei hän voinut pidättää
-ilokyyneliään ja rakkautta uhkuvia sanojaan.
-
-"Kyllä se on niin, kuten olen aina sanonut, että hienon väen lapset
-ovat toista maata kuin yhteisen kansan", sanoi hän. "Kukapa ei
-mielellään antaisi henkeään niin siunatun herran puolesta kuin te,
-Sten Svantenpoika, olette, ja varmaan on koituva minulle suureksi
-kunniaksi, että olette rintaani imenyt."
-
-"Se on jo koitunut", huusi Sten hilpeästi. "Olin vain pieni, heikko
-raukka, kun sinä otit minut hoitoosi, ja sinä jätit minut suurena ja
-vahvana poikana takaisin."
-
-"Kyllä hänen tarvitsee ollakin vahva, jos mieli kerran johtaa maata
-ja kansaa", vastasi muori.
-
-Mutta Annikka muorista ei ilo ollut täydellinen, jolleivät siinä
-olleet osallisina niin monet kuin suinkin, ja hän oli jo edeltäpäin
-pitänyt huolen siitä asiasta.
-
-Sten seurasi häntä ylisille, kautta huoneiden ja aittojen, ja
-alituisilla huudahduksilla ilmaisi hän ihastuksensa siitä, että poika
-niin hyvin muisti kaikki esineet säilytyshuoneessa. Mutta kun he
-lopuksi menivät kasvitarhaan, oli Stenin vuoro huudahtaa:
-
-"Annikka muori, tuota suurta telttaa ei ole ollut täällä ennen."
-
-"Eikä sitä tule kauan olemaankaan", sanoi muori. Kun he menivät
-telttaan sisälle, näkivät he siellä katetun pöydän, joka ulottui
-teltan päästä toiseen.
-
-"Tuleeko teillä olemaan vieraspidot?" kysyi Sten kummissaan.
-
-"Kaikille suurmiesten emännille viidestä kirkkopitäjästä!... Niin, se
-juuri on tarkoitus!"
-
-"Oletteko tehnyt sen minun tähteni?"
-
-"Kenenkäs sitten?"
-
-"Mutta, Annikka muori..." Hän katkaisi lauseensa. Muoria olisi pahoin
-loukannut, jos hän olisi sanonut, ettei tämä olisi voinut keksiä
-mitään vähemmän ilahuttavaa, ja hänen täytyi kaikessa tapauksessa
-osoittaa kiitollisuuttaan toisen hyvästä tarkoituksesta.
-
-Mutta mummo näytti lukevan hänen ajatuksensa. "Näen kyllä, ettei
-se maistu oikein hyvälle", sanoi hän. "Mutta siltä voi se olla
-hyödyllistä ja välttämätöntä."
-
-"Mitä tarkoitatte, muori kulta?"
-
-"Sitä, että ainoastaan miehet saavat olla yksissä valtionhoitajan
-kanssa päivät päästään. Jos hän kulkisi ympäri Taalainmaan, olisin
-antanut jokaisen pitäjän puuhata puolestaan; mutta nyt, kun eivät
-miehet eivätkä naiset saa nähdä siunattua nuorta herraani, ja siitä
-sentään voi olla oma hyötynsä, päätin minä ryhtyä tähän hommaan."
-
-"Mistä hyödystä puhutte?"
-
-"Hän on niin nuori vielä, ettei käsitä sitä!"
-
-"Niinpä sanokaa se minulle..."
-
-"Missä nainen ei anna asiaan suostumustaan, siellä ei siitä tule
-mitään, ymmärtääkö hän. Jos miehet olisivat palanneet kotiin ja
-kertoneet mitä olivat luvanneet, olisivat vaimot sanoneet: 'ei sillä
-ole kiirettä', ja kun he sitten olisivat ajatelleet koituvia maksuja
-ja monia muita seikkoja, niin olisivat he hommanneet asian myttyyn."
-
-"Onko se mahdollista?"
-
-"Täytyy löytää tie sydämeen, lapsukaiseni, silloin saa mitä vain
-haluaa!"
-
-"Mutta jos mies sanoo..."
-
-"Niin vaimo ajattelee ensiksi maksuja! Sen tiedän minä parhaiten, ja
-nyt sanon minä, että hän, lapsukainen, voi viimeistellä isänsä työtä
-tai repiä sen maahan, kummin vain haluaa."
-
-"Rakas, hyvä Annikka, ole varma, etten saata sinua häpeään."
-
-"Jos sitä olisin uskonut, luuleeko hän, että olisin välittänyt
-hänestä?"
-
-Toimekas nainen riensi pitämään huolta hommistaan ja laitoksistaan.
-
-Kohta sen jälkeen näki Sten tuotavan vadin toisensa jälkeen ja
-pantavan pöytään.
-
-Siinä oli sekä savustettua että tuoresta liikkiötä, suuria
-kokonaisina keitettyjä haukia, siinä oli lammaspaistit ja paistetut
-kanat, siinä riisipuurot ja omenamuhennokset, keitetyt nauriit ja
-herneet.
-
-Vihdoin tuli Annikka muori itse kantaen kahta suurta maljaa
-leivoksia, jotka hän asetti keskelle pöytää. Sitten vieritettiin
-sisälle kolme tynnyriä olutta, ja suuria kannuja täynnä
-kirsimarjajuomaa pantiin pöydälle. Leivästä, voista ja juustosta ei
-ollut suinkaan puutetta, ja kun sitten emäntä tutkivasti silmäili
-pöytäänsä päästä päähän, ei hänestä näyttänyt siitä puuttuvan mitään.
-
-"Veitsen, haarukan ja lusikan tuo kukin mukanaan vanhan tavan
-mukaan", sanoi hän, "enkä aio antaa enempää kuin yhden lautasen
-kullekin".
-
-Kohta sen jälkeen saapui ratsain pari arvoisaa rouvaa. Heitä
-seurasivat pian toiset, ja hetken kuluttua oli koko talo täynnä
-ihmisiä ja hevosia, oli muutamia harvoja vaunujakin, jotka notkuivat
-raskailla puujousteillaan, ja joukko palvelijoita, joiden oli
-otettava hevoset huostaansa.
-
-Annikka muori ja Sten Svantenpoika ottivat vieraat vastaan, ja
-viimeksimainittu oli niin hauska seuramies, puhutteli heti niin
-tuttavallisesti ja ystävällisesti kaikkia, että tuttavuus oli tehty
-heti näkemältä. Tällä kertaa ei välitetty edes kursailemisesta, ja
-kun Sten tarttui molemmilla käsivarsillaan kahden pyylevän rouvan
-käsipuoleen ja vei heidät telttaan, silloin seurasivat toiset
-empimättä jälestä. Olihan saatava olla nuoren herran läheisyydessä
-niin kauan kuin mahdollista ja kuultava mitä hän sanoi, mahdollisesti
-saisi sanasen puhuakin hänen kuullakseen.
-
-Kaikki ne, joiden kotona hän oli käynyt lapsuudessaan, ne, jotka
-olivat nähneet hänet kirkolla tai kohdanneet tiellä, olivat uteliaat
-tietämään, muistiko hän sen ja sen tapauksen, ja nyt he kertoivat
-sellaisella seikkaperäisyydellä, että hän tosiaankin saattoi uskoa
-olleensa tapauksissa mukana, mutta näitä juttuja ei kerrottu
-perätysten, vaan vähintään kymmenen kerrallaan, ja kun Sten nyökkäsi
-myöntävästi, taputtelivat he polviaan ja nauroivat katketakseen.
-
-Mutta Annikka muori pysyttäytyi niiden parvessa, jotka eivät vielä
-olleet saaneet puhutella nuorta herraa tai olivat juuri loitonneet;
-hänen luotansa. "No, mitä nyt sanotte?" kysyi hän jälkimäisiltä.
-
-"Sellainen siunattu lapsi!"
-
-"Eikös ollutkin merkillistä, että hän heti tunsi minut!"
-
-"Ja muistaa kaikki tyyni, vaikka siitä on jo niin kauan."
-
-"Minä kysyin, muistaako hän vielä yhdeksän poikaani!"
-
-"Se kaiketi ei ollut mahdollista?"
-
-"'Muistan kolme lisääkin, muori', vastasi hän, 'niinhän olette
-antanut maalle kaksitoista reipasta sotamiestä'. 'Ne kyllä saatte',
-sanoin minä, ja niin löimme kättä päälle."
-
-"Valtionhoitaja lienee puhutellut miehiä", kertoi muuan naisista,
-
-"Ja he?"
-
-"He tahtovat tuumia asiaa."
-
-"Kunnes on myöhäistä!" muistutti Annikka muori.
-
-"Vuotas, jahka saan ukkoni käsiini!"
-
-"Niin, samaa minäkin sanon!"
-
-"Antaisimmeko tanskalaisten lyödä pään poikki häneltä tuossa?"
-
-"Ennen annan omani."
-
-"Pysyköön kuningas tanskalaisten porttojensa luona, täällä ei hänelle
-ole niitä tarjolla."
-
-"Minä kyllä vastaan, että minun mieheni vyöttää miekan kupeelleen ja
-lähtee mukaan."
-
-"Sen teen minäkin!"
-
-"Minä myös!"
-
-"Minä myös!"
-
-He huusivat kilvan, ja niin menivät he jälleen nuoren ritarin luo,
-ikäänkuin lämmitelläkseen hänen kirkkaiden silmiensä säteilyssä.
-
-Mutta kukaan ei puhunut hänelle syistä valtionhoitajan vierailuun;
-heistä näytti se ikäänkuin isottelulta, kerskailulta heidän
-puoleltaan, ja sellaisissa tilaisuuksissa osoittaa hyväsydäminen,
-sivistymätön kansannainen hienotunteisuutta, jonka kasvatus
-tavallisesti häneltä vie.
-
-Kaikki olivat lujasti päättäneet vaikuttaa miehiinsä, niin että asia
-pian tulisi ratkaistuksi; mutta Annikka muorilla oli vielä jotakin
-pussissaan, joka heidän piti saada mukaansa, elääkseen siitä muutamia
-vuosia.
-
-Sentähden tunkeutui hän joukon lävitse, joka yhä ympäröi Sten herraa,
-ja kun hänestä tämä näytti hieman väsyneeltä, paiskasi hän häntä
-olalle ja sanoi kuuluvalla äänellä:
-
-"Nyt olemme kaikki kertoneet teille kodeistamme ja perheistämme, nyt
-haluaisimme kuulla, kuinka teillä voidaan. Mutta emme kysele koreista
-saleistanne emmekä loistavista juhlistanne, se on kaikki maailman
-turhuutta. Ei, antakaa meille jotakin, joka lämmittää sydäntä!"
-
-"Silloin tahdon puhua äidistäni ja sisaruksistani!" huudahti nuori
-ritari innokkaasti.
-
-"Äidistä? Sisaruksista? Märta rouva ei juuri ole hyvässä huudossa."
-
-"Niin, äitipuolestanihan oikeastaan puhun", sanoi Sten
-hellänvienosti. "Mutta oikeaa äitiäni tuskin muistan, ja tämä on
-minulle sangen rakas ja sitä paitsi niin viisas ja oikeamielinen
-rouva, ettei parempaa kai ole ollut milloinkaan."
-
-Nyt kertoi hän Märta rouvan jumalanpelosta, hyvistä neuvoista, joita
-oli saanut häneltä, siitä huolellisuudesta ja ymmärtäväisyydestä,
-millä hän suoritti herransa hänelle antamat tehtävät. "Hänellä se on,
-isäni ollessa poissa, nytkin päällikkyys Tukholman linnassa", sanoi
-hän, "ja hän kyllä osaa hankkia sekä kunnioitusta että kuuliaisuutta!"
-
-Se tepsi. Sellainen nainen juuri oli heidän mieliinsä.
-Talonpoikaisnaiset tunsivat ikäänkuin heimolaisekseen hänet, joka
-Tukholman linnassa hoiti kotiasiat miehen ollessa poissa, aivan
-kuin heilläkin tehtiin kotosalla. Sentähden lähettivät he hänelle
-terveisiä ja pyysivät, että hän luottaisi heihin, samoin kuin hekin
-tästedes luottavat häneen.
-
-Erottiin tyytyväisinä molemmin puolin, ja Annikka muori sanoi siitä
-pitäen, ettei hänellä ollut koskaan, ei ennen eikä jälkeen, mistään
-vieraspidoista ollut niin suurta iloa.
-
-Seuraavana päivänä oli vielä yksi kokous. Valtionhoitaja puhui,
-kuinka välttämätöntä oli päästä päätökseen. Vielä kerran mainitsi
-hän, kuinka Kalmarin kaupunki oli petoksella joutunut kuninkaan
-käsiin; kuinka hän oli "teilauttanut, mestauttanut, poltattanut,
-surkeasti kiduttanut ja silvottanut köyhiä Kalmarin porvareita
-vastoin kaikkea kunniallisuutta ja rehellisyyttä", kuinka sen jälkeen
-neljä valtaneuvosta oli lähtenyt Tanskaan neuvottelemaan rauhasta tai
-muutamien vuosien aselevosta valtakuntien välillä, niin että tästä
-mieshukasta ja syyttömän veren vuodatuksesta vihdoinkin tulisi loppu.
-Sitten kysyi hän, mitä apua ja turvaa oli taalalaisilta odotettavissa.
-
-Silloin kohosivat kaikki kädet ja tuhannet äänet huusivat: "Me
-tahdomme uskollisesti olla apunasi, Svante Niilonpoika!"
-
-"Kas tässä", huusi muuan, "me olemme laatineet kirjeitä, jotka
-tahdomme jättää sinun harkittaviksesi!"
-
-Ne olivat kirjoitetut papistolle, vapaamiehille, kauppamiehille ja
-rahvaalle Uplannissa, Itä-Göötanmaalla, Smålannissa ja Värendissä.
-
-"Nyt ei ole enää aikaa viivytellä", kirjoittivat he; "maa tarvitsee
-meitä, ja meidän on nyt kuten Engelbrektin päivinä lähdettävä
-mies talosta sitä puolustamaan. Mutta samaten olemme me Taalain
-miehet yhdessä luvanneet ja vannoneet, ettemme tahdo ketään muuta
-päämiestä niin kauan kuin hän (Svante Niilonpoika) elää, sillä hän
-on kotimainen herra, ja me olemme aina saaneet suunnatonta vahinkoa
-ja tuhoa niistä herranvaihdoksista, joita meillä on viime vuosina
-ollut, isiemme maa ja me olemme niistä suuresti heikontuneet ja
-monenlaista häviötä kärsineet. Eikö jo valtakuntaa siksi panetellakin
-vieraissa maissa, ettemme omaa miestä voi pitää herranamme. Jos joku
-koti- tai ulkomaalainen tahtoisi kuninkaan yllytyksestä saada aikaan
-hajaantumista ja rappiota valtakunnassa, silloin tahdomme uhrata
-voimamme ja henkemme auttaaksemme päämiestämme rankaisemaan syyllistä
-ilman armoa. Rakkaat ystävät, olkaa hyvässä turvassa! Me tahdomme
-puolustaa isiemme maata, kuten isämme ja esi-isämme ennen meitä
-tehneet ovat, emmekä epäile, ettette tekin tahtoisi mielellänne tehdä
-samoin."
-
-Kirjeet lähetettiin määräpaikkoihinsa. Joukon rahvaanmiehiä tuli
-lähteä Svante herran mukana rannikkoa puolustamaan, mutta suurimman
-joukon oli oltava valmiina lähtemään ensi kutsulla. Liikkui huhuja,
-että ruotsalaista sotaväkeä oli saapunut Tanskaan, ja tämä ei voinut
-olla tarkoitettu muuhun kuin aiottuun hyökkäykseen Ruotsiin. Täytyi
-sentähden olla aina valmiina.
-
-Avoimessa kirjeessä kiitti valtionhoitaja taalalaisia siitä, että he
-niin auliisti tahtoivat seurata häntä, kuten muinoin olivat häntä ja
-Sten Sturea seuranneet. Koskaan ei hän tulisi heitä pettämään.
-
-Taalainmaasta suunnattiin matka Kalmariin. Lokakuu oli jo pitkälle
-kulunut, ja tiet olivat niin tuiki huonossa kunnossa, että matka kävi
-hitaasti.
-
-Tukholmassa oli sillävälin tapahtunut merkillisiä asioita, jotka
-varmaankin ansaitsevat eri lukunsa.
-
-
-
-
-6.
-
-MITÄ TUKHOLMASSA TAPAHTUI.
-
-
-Suuri oluttupa Harmaamunkkikujalla vilisi vieraita täytenään. Kaikki
-pöydät olivat täydet, tiskin ääressä tungeskeltiin, ja muuan seppä ja
-kivenhakkaaja olivat nousseet tiskille istumaan.
-
-Niin ripeästi kuin sukkula kankaanraossa juoksi kaksi nuorta
-tytöntylleröä edestakaisin pöytien ja tuolien väliä, kantaen
-vaahtoavia oluthaarikoita, jotka Barbara muori itse täytti. Sattui
-tosin, että jokunen pisara hänen hikeä helmeilevältä otsaltaan putosi
-haarikkaan, mutta ei hän siitä siltä saanut parempaa maksua eikä
-toiselta puolen olut vieraillekaan maistunut sen huonommin.
-
-Sielläkös oli elämää ja melua! Siellä laulettiin ja naurettiin,
-siellä huudettiin ja rähistiin, mutta harvoin pääsi se tappeluksi
-yltymään, sillä Barbara muorin terävä silmä keksi heti jokaisen
-heristelevän nyrkin, ja ykskaks ponnahti hän tiskin ylitse ja
-tarttui nyrkkiin, ennenkuin se ehti lyödä. Rikollisesta tuntui
-siltä, kuin olisi hänen käsivartensa joutunut ruuvipenkkiin, ja
-muori piteli kiinni, kunnes pahantekijä oli kylliksi saanut tuntea
-voimattomuuttaan. Silloin heitti hän syntipukin syrjään ärähtäen:
-"Kyllä minä opetan teille, minä!"
-
-Barbara oli hyvällä syyllä kuulu tavattomista voimistaan; hän
-taivutti hevosenkengän kokoon käsissään, ja ken häneltä sai
-korvapuustin, se ei antanut sitä takaisin seuraavana eikä vielä
-seuraavanakaan päivänä. Muuten hän oli säyseä ja kunnon nainen
-ja osasi pitää itsensä ja liikkeensä sellaisessa arvossa, että
-mainitunlaisia voimanilmauksia aniharvoin tarvittiin.
-
-Jos eloisuus oli tänään suurempi kuin tavallisesti, johtui se siitä,
-että syksy alkoi käydä myöhäiseksi ja viimeisiä lyypekkiläislaivoja
-odotettiin palaaviksi kotiin. Keskustelu koski erittäinkin sitä,
-oliko välitettävä Tanskan kuninkaan kiellosta, ettei tavaroita saanut
-enää tuoda Ruotsiin.
-
-"Ruotsalaiset eivät voi elää ensinkään ilman meitä!" huusi muuan
-laivuri puolipäissään.
-
-"Siksi, etteivät hollantilaiset eivätkä englantilaiset saa tulla
-tänne laivoineen!" vastasi muuan vanha porvari. "Kunniallisen
-nahkurin ei silloin tarvitsisi maksaa härännahkasta niin paljoa kuin
-nyt täytyy maksaa."
-
-"Eikä suolastakaan!"
-
-"Ja jokaisesta kyynärästä kangasta!"
-
-"On kohtuutonta, että saksalaisilla on sellaiset erioikeudet kaikkien
-muiden edellä!"
-
-"No, me purjehdimme tiehemme emmekä tule takaisin! Hyvästi, hyvät
-ystävät. Voikaa hyvin!"
-
-Laivuri otti lakkinsa ja meni tiskin luo maksaakseen.
-
-"Mitä nyt?" huusi Barbara muori nakaten niskojaan. "Mistä lähtien on
-tullut tavaksi, että te maksatte oluestanne?"
-
-"No, hyvä isä, voin kai sentään sanoa jäähyväiset, sillä emme
-luultavasti tule enää koskaan."
-
-"No, helkkarissa, tietysti tulette!"
-
-Huudettiin ja kiruttiin myötä ja vastaan. Silloin ponnahti Barbara
-muori uudestaan yli tiskin.
-
-"Tänne kaikki, jotka olette ystäviäni!" huusi hän. "Nyt juomme
-saksalaisten kanssa ja toivotamme heidät tervetulleiksi seuraavana
-vuonna!"
-
-Suurella nopeudella lennätettiin sen jälkeen haarikoita ja kippoja
-kaikille, jotka lähestyivät.
-
-"On kyllä totta, että tavaranne ovat hävyttömän kalliita ja että me
-voisimme saada muilta huokeammalla, mutta parempi pyy pivossa kuin
-kaksi kuusessa, ja sentähden tyydymme asioihin semmoisina kuin ne
-ovat. Ja kippis sille!"
-
-Ystävyys oli palautettu, ja Barbara muori piti huolen siitä, että
-maljoja edelleen kallisteltiin sen vahvistukseksi.
-
-Oluttuvassa oli monia vieraita, jotka eivät ottaneet osaa riitaan,
-vaan joko keskustelivat kahdenkesken yksityisistä tai yleisistä
-asioista taikka, jos seura oli suurempi, kuiskaillen ilmaisivat
-mielensä toisilleen. Erään pienen pöydän ääressä, melkein erillään
-muista, istui neljä henkilöä. Olutkippoja, jotka olivat heidän
-edessään, oli tuskin koskettu. Kaksi heistä oli ilmeisesti
-hyvinvoipia porvareita, kolmas, joka oli puettu teininkaapuun,
-oli sangen nuori, ja neljäs, munkkikaappuun puettu, oli vetänyt
-huppukauluksen päänsä ylitse.
-
-"Oletteko saanut nämä uutiset varmasta lähteestä?" kysyi vanhin
-porvareista.
-
-"Mieheltä, joka sanoo nähneensä hänen ruumiinsa", vastasi munkki
-tehden ristinmerkin.
-
-"Merkillistä, ettei siitä ole saapunut mitään sanomaa", virkkoi
-nuorempi porvareista.
-
-"Varmaankin tahdotaan pitää asia salassa niin kauan kuin
-mahdollista!" lausui munkki jälleen.
-
-"Mistä syystä?" kysyi teini.
-
-"Kukaan ei voi astua hänen sijalleen."
-
-"Sen tietää kyllä valtionhoitajakin, mutta hänen täytyy uskaltaa
-kaikkensa pysyäkseen paikoillaan."
-
-"Ei voi viipyä kauan, ennenkuin se tulee yleisesti tunnetuksi",
-lisäsi munkki.
-
-"Mitä pahaa olemme sitten tehneet?"
-
-"Olette nousseet Herran tahtoa vastaan ja kieltäneet sen, jonka hän
-on asettanut sijaisekseen."
-
-"Jos tarkoitatte Tanskan kuningasta, tahtoisin tietää, mitkä
-tunnusmerkit todistavat hänen olevan Jumalan valitseman meidän
-herraksemme ja kuninkaaksemme", kysyi teini.
-
-"Eikö tämä vainonaika riitä merkiksi? Katsokaa ympärillenne ja
-sanokaa, onko olemassa maata, joka ei inholla käänny pois siitä
-vallattomuudesta, mitä täällä harjoitetaan. Teidän keskuudessanne on
-monia, jotka ilolla tahtoisivat nöyrtyä Jumalan mahtavan käden alle,
-tunnustaen olevansa velvolliset pitämään ne valat, joita ovat tehneet
-maalliselle kuninkaalleen, mutta he eivät uskalla, eivät tahdo,
-peläten antavansa riitaisuudelle lisäravintoa."
-
-"Olemme tähän asti olleet vapaa kansa, antaisimmeko nyt tehdä itsemme
-orjiksi?"
-
-"Eikö sanota, että ketä rakastetaan, sitä myös kuritetaan?
-Vaikka kuninkaan onkin pakko verta vuotavin sydämin rangaista
-niskoittelevia, tottelemattomia lapsiaan, sulkee hän heidät sitten
-sitä suuremmalla ilolla leppyisää isänsydäntään vasten!..."
-
-"Ne voivat olla vain tyhjiä lupauksia."
-
-"Tanskalaiseen ei ole koskaan ollut luottamista!"
-
-"Että Hannu kuninkaaseen on luotettava, siitä on minulla monta
-todistusta, ja voin hyvin sanoa, että minun täälläolonikin on
-sellainen. Hyvä kuningas teki erään velan ollessaan täällä ja on nyt
-lähettänyt minut sitä maksamaan."
-
-"Velan?"
-
-"Olavi Henrikinpojalle, kultasepälle. Tunnetteko hänet?"
-
-"Siinä tapauksessa luulen Hannu kuninkaalla olevan moniakin velkoja
-maksettavana", tuumaili teini.
-
-"Ne, mitkä havaitaan päteviksi, voin minä maksaa", vastasi munkki.
-"Mutta kun en tule oleskelemaan täällä kauan, täytyy minun lähteä
-etsimään arvoisaa Olavi mestaria."
-
-"Ilta on sangen myöhäinen."
-
-"On kyllä, mutta hyvästä rahasummasta avataan portit mihin
-vuorokauden aikaan tahansa! Kiitän sydämestäni siitä
-hyväntahtoisuudesta, jota olette osoittaneet minulle, ja juon
-kaikkien teidän menestykseksenne."
-
-Näillä sanoin kohotti munkki olutkipon huulilleen ja tyhjensi sen
-viimeiseen pisaraan.
-
-Toiset kolme miestä nousivat samaan aikaan, ja kun munkki ojensi
-kätensä jäähyväisiksi, sanoi vanhin heistä:
-
-"Olen samainen Olavi mestari, jota etsitte, ja jos tahdotte tulla
-mukaani, annan teille mielelläni asuntoa, jollette jo ole sellaista
-hankkinut."
-
-"Tämäpä oli odottamaton onni! Olen sama David maisteri, josta
-kaiketi olette kuullut, että hän on Venäjällä ja Puolassa
-tehnyt monia sopimuksia Hannu kuninkaan puolesta. Samoin olen
-Suomessakin koettanut vaikuttaa hänen asiansa hyväksi, eikä
-suinkaan vahingoittane minua teidän silmissänne se, että sanon sen
-ujostelematta."
-
-"Tätä tietä, kunnianarvoisa isä!" sanoi Olavi mestari ja pääsi siten
-vastaamasta kysymykseen.
-
-Kaikki neljä lähtivät oluttuvasta. He suuntasivat kulkunsa yli sillan
-Jaakopin kirkon alapuolitse. Olavi mestari kertoi taipaleella, että
-teini oli hänen poikansa ja mukana seuraava nuori mies hänen tuleva
-vävynsä. "Minulla on tytär myös", sanoi hän vilaisten tutkivasti
-munkkiin. "Hannu kuningas muistanee hänet."
-
-"Kuninkaan suurin vika on, että hänellä on niin avoin silmä
-naiselliselle kauneudelle."
-
-"Niin, sellainen voi viedä moniin ikävyyksiin!"
-
-Vähän matkan päässä kirkosta oli kaunis yksikerroksinen talo, jonka
-pääty oli kadulle päin, kuten tapa oli.
-
-Olavi mestari kohotti portinkolkuttimen, mutta ennenkuin hän ehti
-päästää sen käsistään, avasi portin nuori tyttö, jolla oli kynttilä
-kädessään.
-
-David maisteri voi vain vaivoin pidättää huudahduksen. Tyttö oli
-tosiaankin sama, päässä tummat kiharat, suuret veitikkamaiset silmät,
-pieni suu ja posket hymyillessä kuopallaan. Ja hän hymyili melkein
-alituiseen.
-
-Ei voi kieltää, että Rikissa oli miellytyshaluinen, mutta kaikki,
-jotka tulivat kadulla häntä vastaan, kääntyivät ympäri häntä
-katsomaan. Hyvinkin kymmenen kertaa päivässä kuuli hän sanottavan:
-"Mikä sorja impi!" Jos hän kumartui lähteen ylitse tai katsoi pieneen
-peiliin, jonka oli saanut isältään, sanoivat molemmat hänelle:
-"Sorjempaa neitoa kuin sinä ei ole nähtävänä!"
-
-Kuinka monet voivat sellaista vastustaa! Rikissa ei sitä voinut, ja
-jolleivät ankarat silmät olisi häntä valvoneet, ei kukaan tiedä,
-kuinka olisi käynyt.
-
-Vieras, jonka hänen isänsä toi mukanaan, sai ainoastaan lyhyen
-tervehdyksen, hänen sulhasensa sitä vastoin ei mitään. Ainoastaan
-isälle hän osoitti huomaavaisuuttaan.
-
-"Olettepa tosiaan pannut kärsivällisyyteni kovalle koetteelle tänä
-iltana", sanoi hän ojentaen isälleen otsansa suudeltavaksi. "Oli
-hyvin lähellä, ettei uni minua voittanut."
-
-"Jos olisit arvannut, että Antero tulee mukanani kotiin, olisit kyllä
-pysynyt valveilla", tuumi isä.
-
-Antero päästi kuuluviin naurun, jokseenkin samanlaisen kuin hevosen
-hirnunnan, mutta hän oli silminnähtävästi hämillään ja sai suustaan
-ainoastaan sanatonta mutinaa.
-
-"Juuri siksi, että ajattelin häntä, tulinkin uniseksi", vastasi
-Rikissa kylmästi.
-
-"Mieti nyt vain, mitä annat meille illalliseksi", virkkoi veli.
-"Kipponen olutta ei vatsaa täytä.";
-
-"Ruoka odottaa ruokatuvassa", vastasi tyttö ja vilkaisi vieraaseen,
-ikäänkuin epävarmana, oliko hänen tämän tähden lisättävä vielä joku
-ruokalaji.
-
-"Olen unohtanut esittää teille tyttäreni Rikissan", sanoi Olavi
-mestari. "Tämä on laajalta matkustellut ja paljon puhuttu David
-maisteri, joka on tullut Ruotsiin tuomaan viestejä minulle ja monille
-muille Tanskasta, hänen korkealta armoltaan Hannu kuninkaalta."
-
-Sotaorhi pörhistää korvansa torventoitotuksen kuullessaan. Melkein
-samoin oli Rikissankin laita; tämä oli jotakin, mikä koski häntä, sen
-hän tiesi, ja aterian aikana, Olavi mestarin keskustellessa maisterin
-kanssa, osasi hän sillä huolehtimisella, jota hän osoitti niin
-vierasta kuin isäänsäkin kohtaan, alituiseen vetää vieraan katseet
-puoleensa.
-
-Aterian jälkeen sanoi veli hänelle: "Kuinka sinun on laitasi,
-Rikissa, oletko ihastunut vanhaan mieheen?"
-
-"Olen, hänen oppiinsa!"
-
-"Mitä sinä sellaisesta ymmärrät?"
-
-"Enemmän kuin luulet!"
-
-Hiljainen Antero kauppamies ei ollut koskaan ollut suuresti hänen
-suosiossaan; mutta hän oli luvannut tälle uskollisuutta sentähden,
-että tämä alituiseen kantoi hänelle rusina-, manteli-, viikuna- ja
-pähkinätötteröitä. Antero joutui nyt tytön kiemailemista nähdessään
-melkein pois suunniltaan. Olavi mestari oli noutanut kellarista
-pullon viiniä, ja se vaikutti niin tulisesti nuoreen mieheen, että
-hän erotessa välttämättä tahtoi syleillä neitoa.
-
-"Mene kotiin nukkumaan, Antero, äläkä tule minua lähelle!" sanoi
-tyttö vakavasti, mutta ei tylysti.
-
-Nuori mies ei tahtonut luopua oikeudestaan, ja niin sulki hän
-vastahakoisen tytön syliinsä. Silloin sai hän poskelleen läimäyksen,
-joka tosin ei ollut niin navakka kuin Barbara muorin kädestä, mutta
-kuitenkin riittävä, että hän päästi irti otteensa ja riensi pois
-sanomatta sanaakaan, hatuttomin päin ja ilman päällystakkia.
-
-"Sitä ei hän anna sinulle koskaan anteeksi!" sanoi veli.
-
-"Mitä se minua liikuttaa! Manteleita ja rintasokeria saan kai
-muiltakin."
-
-"Mutta mitä luulet isän sanovan?"
-
-"Että olen tehnyt oikein!"
-
-Sillävälin olivat molemmat vanhat miehet perimäisessä huoneessa
-keskustelleet maan asioista. David maisteri kertoi, että Erik
-Turenpojan oli täytynyt paeta maasta.
-
-Olavi mestari huudahti hämmästyksestä ja mietiskeli nyt, kuinka David
-maisteri selvittäisi Hannu kuninkaan koristejutun. Mutta ilman sanoja
-oltiin yksimieliset siitä, että kysymys lykättäisiin huomiseen.
-
-Kun David maisteri toivotti Rikissalle hyvää yötä, kuiskasi hän:
-"Minun täytyy saada puhutella teitä!"
-
-"Hyvästi ja onnellista matkaa!" vastasi tyttö. "Jos lähdette aamulla
-varhain, emme tapaa toisiamme, sillä minä menen messuun Pyhään
-Klaaraan."
-
-"Mitä ajattelet, tyttö? Kunnianarvoisa isä ei, kuten toivon, tule
-jättämään meitä moniin päiviin."
-
-Seuraavana aamuna heitti Rikissa tiheän hunnun kasvoilleen. Kun
-hän pääsi kadulle, katseli hän ympärilleen, odottiko häntä kukaan,
-mutta kun ei ketään näkynyt, riensi hän pois nopein askelin. Kenties
-tarkoituksella oli hän viivästynyt.
-
-Laulu helisi jo luostarikirkossa. Hänen juuri ollessaan
-astumaisillaan sisälle kuiskasi ääni hänen korvaansa: "Minä odotan
-ulkona."
-
-Hän riensi kirkkoon ja polvistui Mariankuvan eteen. Mutta uteliaisuus
-oli hänelle voittamaton, hän suoriutui rukouksesta hetimiten, pisti
-pikkusormensa vihkiveteen ja riensi ulos. Siellä seisoi David
-maisteri kirkon edustalla, aivan kuin olisi tiennyt, ettei tyttö
-viivy kauan.
-
-"Mitä tahdotte?" kysyi Rikissa. "Minulla on kiire."
-
-"Tuon ainoastaan terveiset teille!"
-
-"Keneltä?"
-
-"Kuninkaalta!"
-
-"Hän oli puodissa monet kerrat!"
-
-"Toisen tapasitte ulkona."
-
-"Kenen toisen?" sanoi Rikissa kääntyen poispäin.
-
-"Hänet, joka on lähettänyt minut teidän luoksenne!"
-
-"Hänen nimensä?"
-
-"Kristian!"
-
-"Kaikki pyhimykset!"
-
-"Eikö totta, neitsyt, kaunis Edela rouva on monet kerrat käynyt teitä
-katsomassa?"
-
-"Hän tuli tekemään ostoksiaan, mutta harvoin oli mikään hänelle
-mieleen; milloin ei ollut kyllin kaunis, milloin oli liian kallis.
-Hannu kuningas pitänee häntä vähillä rahoilla."
-
-"Niin ei Kristian kuningas tulisi tekemään; hän ei kieltäisi teiltä
-mitään."
-
-"Lähettääkö hän sen viestin minulle?"
-
-"Sen ja monia muita!"
-
-"Mitä sitten?"
-
-"Hän pyysi minua sanomaan, että suukkonen, jonka annoitte hänelle,
-vieläkin polttaa hänen huuliaan."
-
-"Ah!" Rikissa peitteli kasvonsa tarkemmin hunnulla.
-
-"Olen tuonut joukon lahjoja, ei niin upeita, että ne herättäisivät
-ihmisten epäluuloja teitä kohtaan, mutta kylliksi hyviä antaakseen
-kauneudellenne uutta loistetta."
-
-"Mutta jos isäni kieltäytyy ottamasta niitä vastaan?"
-
-"Minä kyllä taivutan hänet suostumaan."
-
-"Paljoon olette sitoutunutkin; minua huvittaa nähdä miten selviätte."
-
-He lähestyivät kotia, ja Rikissa riensi edeltä, jottei herättäisi
-epäluuloja. Mutta suureksi hämmästyksekseen löysi hän huoneestaan
-turkisvaipan, kärpännahkalla reunustetun lakin, useita pukuja,
-huntuja ja muita naisten hempuja. Rikissan koetellessa kappaletta
-toisensa jälkeen ja ilmaistessa tyytyväisyytensä innokkain
-huudahduksin etsi David maisteri käsiinsä Olavi mestarin
-ilmaistakseen hänelle mikä hänen asiansa oikeastaan oli.
-
-Hannu kuningas oli muutamia kertoja ollut puodissa, mutta oli
-näyttänyt siltä, kuin kaunis myyjätär tekisi häneen suuremman
-vaikutuksen kuin ne kalleudet, joita tämä näytteli. Kerran oli hän
-pyytänyt tyttöä näyttämään kallisarvoisimman jalokiven mitä hänellä
-oli myytävänä, ja kun Rikissa silloin otti esiin suuren sinikiven,
-joka hyvin sopi kiinnitettäväksi kuninkaan hattuun, otti hän sen
-heti. Mutta seuraavana päivänä tuli muuan kuninkaan hovipojista
-ja antoi sen takaisin varustettuna kirjoituksella: "Muistoksi!"
-Olavi mestari suuttui aika tavalla... Koristusta ei ollut lainkaan
-maksettu, ja hänestä näytti se kohtuuttomalta ilveilyltä, varsinkin
-kun kuningas ei sen jälkeen koskaan käynyt puodissa eikä edes
-kulkenut sitä katua.
-
-David maisteri kertoi, että kuninkaan oli tosiaankin vallannut
-rakkaus Rikissaan. Hänen tarkoituksensa oli ollut kiinnittää
-se kallisarvoiseen helminauhaan ja pyytää, että saisi sen itse
-ripustaa Rikissan kaulaan; mutta Edela rouvan mielessä oli herännyt
-epäluuloja, ja rukouksin ja kyynelin oli hän saanut kuninkaan siitä
-luopumaan.
-
-Mutta kuningas ei ollut silti unhoittanut velkaansa; David maisteri
-oli nyt tullut sekä noutamaan että maksamaan mainittua koristetta,
-mutta jottei neitsyelle koituisi mitään vahinkoa, lähetti
-kuningas muutamia lahjoja, joita vastaanottamasta Olavi mestari
-ei toivottavasti tyttöä kieltänyt, kun niitä ei lähettänyt mikään
-rakastaja, vaan ystävä kauneimmalle neitsyelle, minkä oli nähnyt.
-
-Kuka isä ei olisi ollut mielissään sellaisesta huomiosta! Olavi
-mestari kumarteli ja änkytti, mutta kun kiusaaja otti täpötäyden
-rahakukkaron ja maksoi kivestä kaksinkertaisen hinnan, ilmeni hänen
-tyytyväisyytensä yhä syvemmissä kumarruksissa ja moninkertaisissa
-kiitoksissa.
-
-Rikissa kutsuttiin saapuville ja hänelle annettiin lupa ottaa vastaan
-annetut lahjat.
-
-"Saanko myös käyttää niitä milloin tahdon?" kysyi hän.
-
-Olavi mestari loi katseen vieraaseensa ja vastasi: "Ne ovat annetut
-niin hyvässä tarkoituksessa, etten katso voivani kieltää sitä
-sinulta. Jos jollakulla olisi sanomista sitä vastaan, niin neuvo
-hänet minun luokseni, minä kyllä hänelle vastaan."
-
-"Sen kyllä voin tehdä itsekin", vastasi Rikissa.
-
-Olavi mestari oli ennen kaikkea kauppias. Hänen kiitollisuuteensa
-David maisteria kohtaan oli sekoittunut salainen aavistus, ettei
-tämä sieni ollut vielä läheskään puserrettu kuiviin, eikä sentähden
-ollut niinkään vähän voitonjanoa hänen lausunnossaan, että häntä
-surettaisi, jollei David maisteri tästä lähtien pitäisi hänen taloaan
-kotinaan Tukholmassa.
-
-Tämä puristi hänen kättään ja kiitti. Kysymys voitiin täten pitää
-ratkaistuna. Hurskaan miehen oli käytävä monissa luostareissa, ja kun
-hän palasi iltamyöhällä, suuntasi hän todellisella ilolla askeleensa
-Olavi mestarin tyyneen kotiin.
-
-Yksinkertainen porvaristyttö vaihtoi vähitellen pukunsa jalosukuisen
-neitsyen pukuun. Hänen isänsä tosin rypisteli sille kulmiaan, mutta
-ensiksikin hänen tyttärensä kauneus tuli vielä silmiinpistävämmäksi
-kuin ennen, toiseksi lisääntyi ostajain luku sangen tuntuvasti, ja
-kolmanneksi ei tytön koreus maksanut hänelle mitään, eikä hänen
-päähänsä pälkähtänyt, että seuraukset saattaisivat käydä hänelle
-vähemmän hyviksi.
-
-Nuori kauppamies rohkeni tehdä muistutuksia, mutta Olavi mestari
-vastasi, että hän puki tyttärensä miten hyväksi näki, ja Rikissan
-kunniaan nähden ei kellään ollut mitään muistuttamista.
-
-Väliin tapahtui, että David maisteri pysyi poissa kokonaisia päiviä,
-mutta aina kohtasivat hän ja Rikissa toisensa. Hän oli sanonut
-tytölle, että tämä sai pyytää häneltä mitä hyvänsä, ja kiemaileva
-tyttö ei suinkaan hidastellut käyttää sitä hyväkseen.
-
-Kun nuori teini, joka kävi harvoin isänsä kodissa, näki jälleen
-sisarensa, tunsi hän tuskin tätä.
-
-"Mitä Rikissalle on tapahtunut?" kysyi hän isältä.
-
-"Ei mitään muuta kuin että hän on kehkeytynyt mitä kauneimmaksi
-neitsyeksi", vastasi tämä.
-
-"Katsokaa vain, ettei hän lankea!"
-
-Olavi mestarin sydän nytkähti; se ajatus oli muutamia kertoja
-juolahtanut hänenkin mieleensä, mutta eikö tyttö ollut hengenmiehen
-suojeluksessa ja eikö hän itsekin häntä pitänyt silmällä?
-
-"Minulle olisi mieleen, jos itsekin pyrkisit ylöspäin yhtä paljon
-kuin hän!" vastasi hän ja käänsi selkänsä pojalleen.
-
-Eräänä päivänä kulki David maisteri edestakaisin pienessä kamarissaan
-ja hieroi tyytyväisenä käsiään. Vähäistä ennen oli hän puhutellut
-Rikissaa, ja tämä näytti hänestä kauniimmalta kuin konsanaan.
-
-"Pian, pian on tyttö valmis", tuumi hän itsekseen. "Silloin vien
-hänet mukanani, ja sitten -- --"
-
-Sillävälin astui nuori hengenmies puotiin. Hän pyysi laittamaan
-kaksi hopeahakasta kirjaan, jonka jätti Rikissalle. Lähetettyään
-pojan työpajaan hankkimaan niitä tietoja, joita nuori mies halusi,
-pyysi Rikissa häntä odottaessaan istumaan. Tätä keinoa käytti
-tyttö hyvinkin usein. Ihailu, jota hän itse nuorissa miesvieraissa
-herätti, antoi usein aihetta vilkkaaseen keskusteluun, ja
-hänen oma kiemailunsa oli monet kerrat houkutellut äkillisen
-rakkaudentunnustuksen ilmoille.
-
-Vieras istuutui kohteliaasti paikalle, jonka hän osoitti. Mies katsoi
-häntä suoraan silmiin puhuessaan kirjasta, jonka oli tuonut mukanaan.
-Mutta Rikissan suureksi kummaksi ei hänen kauneutensa näyttänyt
-tekevän mitään vaikutusta nuoreen mieheen; sitä vastoin oli tämän
-olennossa jotakin kunnioittavaa, jota ei kukaan muu ollut hänelle
-osoittanut.
-
-Rikissa tunsi mielensä niin liikutetuksi, että hän tuskin tiesi, mitä
-vastaili, ja kun vieras kysyi, milloin saisi palata noutamaan kirjaa,
-vastasi hän pitäen silmällä omaa haluaan saada pian nähdä vierasta
-jälleen: "Ylihuomenna!"
-
-Mutta hetken aikaa katseltuaan vieraan jälkeen riensi Rikissa
-ottamaan haltuunsa kirjan, jota toinen näytti pitävän niin suuressa
-arvossa. Se oli paksu käsinkirjoitettu kirja, mutta niin koristeltu,
-ettei kuunaan saattanut nähdä mitään kauniimpaa. Teos käsitteli
-tähtitaivasta ja kaikkia sen ihmeitä. Loppuun oli kirjoitettu:
-
-    "Tämän kirjan omistaa jalosukuiselle neitsyelle Kristina
-    Knutintyttärelle (Knut Alfinpojan tyttärelle) hänen nöyrin ja
-    kunnioittavin palvelijansa
-
-                                     _Olavi Juhananpoika_."
-
-"Hän rakastaa häntä!" huudahti Rikissa.
-
-Tuokion kuluttua täytyi hänen nauraa itselleen. Kuinka olikaan
-sellainen ajatus voinut pälkähtää hänen päähänsä! Mutta jos olisikin
-niin, mitä se häntä liikuttaisi!
-
-Kirja veti häntä vastustamattomasti puoleensa, ei juuri siksi, että
-hän olisi suurin välittänyt sisällöstä, vaan kauniiden kirjainten
-tähden! Hän ei voinut konsanaan saada niiden katselemisesta
-kyllikseen. Illalla otti hän kirjan mukaansa kamariinsa, pani sen
-yöksi tyynynsä alle ja oli unissaan seisovinaan nuoren miehen kanssa
-ikkunan ääressä katsellen tähtitaivasta. Mies puhui ja selitti
-hänelle, mutta hän ei kuunnellut sanoja, katseli vain puhujan
-kauniita silmiä, otsan kaarrosta, nenän hienoa koukistusta. Mutta
-sitten hän tunsi, että toinen painautui häneen kiinni. Silloin heräsi
-hän yhtäkkiä ja pamppailevin sydämin.
-
-"Mikä kummallinen uni henkilöstä, jota en tunne!"
-
-David maisteri pani merkille, että tytölle oli jotakin tapahtunut,
-mutta kun tämä kielsi sen, luuli hän, ettei asia merkinnyt mitään.
-Rikissan avomielisyys oli tähän asti ollut rajaton, eikä hän lainkaan
-aavistanut, mikä uusi mahtava tunne oli herännyt tytön sielussa.
-
-"Tunnetteko, isä, nuoren neitsyen Kristina Knutintyttären?" kysyi
-Rikissa ikäänkuin sattumalta.
-
-"Olen nähnyt hänet."
-
-"Onko hän kaunis?"
-
-"Häntä sanotaan kauneimmaksi Ruotsin maassa."
-
-"Kauneimmaksi!" toisti Rikissa uhmaten.
-
-"Ne, jotka niin sanovat, eivät ole nähneet ketään kauniimpaa", sanoi
-David maisteri tavallisella lempeällä tavallaan. "Hänellä on pitkä,
-kullankimmeltävä tukka ja ihmeen heleä hipiä."
-
-"Tahtoisin mielelläni nähdä hänet."
-
-"Hovin portaat ovat niljakat!" huomautti David maisteri melkein
-varoittaen.
-
-"Ei minua peloita!"
-
-"Ken seisoo, katsokoon, ettei lankea!"
-
-Rikissa puri huultaan, että malttaisi olla vastaamatta. Maisteri oli
-ensi kerran sanonut häntä vastaan, ja hän kyllä näyttäisi, että voi
-viedä tahtonsa perille.
-
-Seuraavana päivänä saapui Olavi Olavinpoika määrättyyn aikaan
-kysymään kirjaansa.
-
-Hänen astuessaan puotiin piiloitti Rikissa kirjan nopeasti taaksensa.
-"Se ei ole vielä valmis", vastasi hän sangen kiihtynein mielin.
-
-"Minä tulen huomenna jälleen!"
-
-"Se ei joudu valmiiksi siihenkään!"
-
-"Eikö?"
-
-Nuori mies katsoi kummastuneena tyttöön.
-
-"Kun se tulee valmiiksi, niin minä lähetän sen."
-
-"Ei suinkaan se ole mitenkään vahingoittunut?" kysyi vieras
-silminnähtävällä levottomuudella.
-
-"Ei, ei suinkaan."
-
-"Voinko luottaa siihen?" Hän ojensi kätensä.
-
-Kuinka mielellään olisi Rikissa laskenut siihen kätensä, mutta sehän
-piteli kovan onnen kirjaa!
-
-"Minä en valhettele koskaan!" virkkoi hän aika terävästi.
-
-"Minä käyn huomenna sitä kysäisemässä", vastasi vieras kumartaen ja
-lähti.
-
-Nyt kutsuttiin saapuville taitavin sälli, joka sai käskyn laatia
-oikean taideteoksen, mutta ollenkaan hätiköimättä, sillä kun ei ollut
-kiirettä.
-
-"Hän kyllä saa odottaa ja olla tuskissaan..." tuumi tyttö itsekseen.
-"Kenpä tietää, mitä sen jälkeen voi seurata?"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Valtaneuvokset Pietari Turenpoika, Sten Kristerinpoika ja Bron
-kartanon Maunu herra istuivat kiintyneinä vilkkaaseen keskusteluun.
-Märta rouva oli kutsunut heidät erityiseen neuvotteluun Tukholman
-linnan salakamariin. Hän oli ilmaissut heille huolensa ja sitten
-jättänyt heidät omin päin pohtimaan asemaa.
-
-"Minusta on epäilemätöntä, että nämä tiedot ovat aivan perättömiä",
-sanoi Pietari herra.
-
-"Tohtori Hemmingillä ei ole elämä ja kuolema käsissään enempää kuin
-muillakaan ihmisillä", puuttui Sten Kristerinpoika puheeseen. "Niin
-hurjasti kuin hän ryntää eteenpäin, ei minua ollenkaan ihmetyttäisi,
-jos kuula olisi löytänyt tiensä hänen sydämeensä."
-
-"Uskotteko myös jutun, että Åke herran on paholainen vienyt elävänä?"
-kysyi Maunu herra.
-
-"Olivatpa totta tai ei", vastasi edellinen, "osoittavat nämä huhut,
-mikä levottomuus ja kuohunta mielissä vallitsee! Pysyn siinä, mitä
-olen sanonut: asema ei pidä paikkaansa, ja jollemme tahdo edusmiehinä
-asettua uuden kansanliikkeen eturintamaan, menee se pian ohitsemme ja
-me saamme sitten tyytyä siihen, mitä viisaammat ja kaukonäköisemmät
-päät ovat panneet toimeen."
-
-"Jos sillä tarkoitatte, että meidän pitäisi suosia rauhanpuolueen
-suunnitelmia, silloin sanon suoraan, että aion niitä vastustaa niin
-kauan kuin voin", vastasi Pietari herra.
-
-"Sekä yksityisistä että yleisistä syistä ei minusta tule koskaan
-Tanskan ystävää!" sanoi Maunu herra.
-
-"Hätä on ennemmin tai myöhemmin pakoittava meidät siihen", virkkoi
-Sten herra jälleen. "Muuta keinoa ei ole!"
-
-"On, yksimielisyys ja uhrautuvaisuus", lausui Pietari herra. "Veljeni
-antoi siitä loistavan esimerkin, kun hän huolimatta kaikista
-juonista, joita punottiin, kuitenkin suojeli Suomea ei ainoastaan
-ulkonaisia, vaan vielä suuremmassa määrin sisäisiä vihollisia
-vastaan."
-
-"Me olemme uhmailleet, missä olisi pitänyt rukoilla, käyttäytyneet
-korskeasti, missä olisi pitänyt langeta polvillemme! Kuinka moneen
-rauhankokoukseen olemmekaan Tanskan narranneet ja kuitenkin itse
-pysyneet melkein aina poissa! Eikö kuningas itse saapunut Kalmariin,
-kun me sitä vastoin pysyttelimme kaukana salmella?"
-
-"Tanskalaisia oli kolmetuhatta miestä, meitä sitä vastoin tuskin
-kolmeasataa. Olisiko meidän pitänyt mennä vangittaviksi?"
-
-"Se on arvoton epäluulo!"
-
-"Eikö ollut kuninkaan nimellä ja sinetillä vahvistettu, että Kalmarin
-linnan oli kuuluminen Tanskalle ja kaupungin Ruotsille? Eikö hän ole
-vastoin vakuutuksiaan ja lupauksiaan riistänyt viimeksimainittua
-itselleen ja kohdellut sen onnettomia asujamia kuin törkeimpiä
-pahantekijöitä?"
-
-"En tiedä", muistutti Maunu herra, "voidaanko pitää kuninkaan
-arvon mukaisena varustaa kaapparilaivoja ja pitää ryöstetty tavara
-saaliinaan".
-
-"Sodassa ovat kaikki keinot luvallisia."
-
-"Mitä Tanskan osaksi vastaisuudessa koitunee, se ei meitä liikuta;
-sitä vastoin on meidän katsottava, millaisiksi olosuhteet
-muodostuvat omassa maassamme, ja minä sanon suoraan, että ainoastaan
-liittoutumisessa Tanskan kanssa näen Ruotsin pelastuksen", puuskahti
-Sten Kristerinpoika.
-
-"Mutta tässä ei ole kysymys liittoutumisesta, vaan alistumisesta.
-Emmekö ole vielä päässeet siitä täyteen käsitykseen?" huudahti
-Pietari Turenpoika.
-
-"Se ei ole kuninkaan, vaan hänen voutiensa syy!"
-
-"Kuka asettaa heidät?"
-
-"Hallitus."
-
-"Ja kuka puolustaa heitä sitten viimeiseen saakka?"
-
-"Minä sanon teille, kuinka asianlaita on", huudahti Sten herra
-vimmoissaan. "Meillä tahtoo talonpoika pistää nenänsä kaikkeen,
-ottaa osaa lainsäädäntöön ja hallitukseen. Herra Sten Sture on
-tehnyt heistä herroja, joiden mieltä täytyy kysyä. Seuraus on, että
-jollei joku vouti miellytä rahvasta, ei se aikaile valittaessaan
-ja huutaessaan väkivallasta. Toisin on laita Tanskassa; siellä on
-talonpoika palvelija, hän ei uskalla päästää hiirenhiiskausta, kuinka
-häntä pidelläänkin, sillä hänen herransa määrää hänen elämästään
-ja kuolemastaan. Juuri siten pitäisi olla meilläkin, niin että
-talonpojat kerrankin oppisivat ymmärtämään oikean asemansa."
-
-"Unohdatte, että meillä on aatelissääty talonpojista peräisin.
-Talonpojissa liikkuvat samat voimat kuin meissäkin, aivan yhtä
-itsekkäät, eivätkä he jälkeläistensä tähden salline riistää
-vapauksiaan ja oikeuksiaan."
-
-"Silloin heidät pakoitetaan!"
-
-"Mihin sellainen vie, osoitti meille Brunkebergin tappelu 1471."
-
-"Kuusikolmatta vuotta myöhemmin saivat talonpoikaismoukat ryömiä
-ikeen alle ja maistaa ruoskaa."
-
-"Aateliston petos se avasi tien! Mutta tiedämme myös, ettei orjuus
-kauan kestänyt. Hannu kuningas piti itse siitä huolen."
-
-"On mahdollista", lausui valtaneuvos Maunu, "että ruotsalaiset
-äkkiylläköllä voidaan saada alistumaan vieraan valtaan, mutta on
-varmaa, että he toivuttuaan pian hankkivat jälleen vapautensa".
-
-"Sentähden", sanoi Pietari herra, "että heissä on syvälle juurtunut
-rakkaus isien maahan".
-
-"Tämä kaikki", huudahti Sten herra kärsimättömästi, "ei meitä ole
-vienyt askeltakaan lähemmäksi!"
-
-"Te tahdotte liittymistä Tanskaan?"
-
-"Sentähden, ettei meillä ole muuta keinoa."
-
-"Kyllä, tarmokas itsepuolustus."
-
-"Tyhjin käsin?"
-
-"Hyvällä tahdolla kyllä löydämme varoja."
-
-"Luulen olevani yhtä hyvä ruotsalainen kuin ken tahansa. Niin kauan
-kuin näin mahdollisuuden pelastukseen, olin Sten Sturen puolella, ja
-luulen voivani kerskumatta sanoa, etten ole tehnyt maalle niinkään
-pieniä palveluksia."
-
-"Sten rakas, tahdotteko nyt, että meidän on ylistettävä teitä?" kysyi
-Pietari herra hymyillen.
-
-"Toivon ainoastaan teidän ymmärtävän, että juuri yleisen hyvän tähden
-minä vaadin muutosta nykyiseen politiikkaan. Jos Tanska onnistuu
-ärsyttämään Venäjän meitä vastaan, ei mikään estä näitä valtoja
-jakamasta maatamme keskenään."
-
-"Sillä, joka maalaa pirun seinälle, on se alituiseen silmiensä
-edessä", tokaisi Pietari herra: "Mikään ei ole mahdotonta, mutta
-uskottavaa se ei ole! Tanskan kuninkaalla on siksi suuria huolia
-herttuakunnista, ettei hän voi kohdistaa voimiaan yksinomaan
-Ruotsiin."
-
-Herra Sten Kristerinpoika käyskenteli levottomasti edestakaisin.
-Oli helppo nähdä, ettei hän vielä ollut puhunut suutaan puhtaaksi;
-mutta hän etsi sopivaa kiertotietä eikä sitä ollut helppo löytää.
-Hänen molemmat vastustajansa kenties tiesivät, mistä kenkä puristi,
-mutta heistä sai hän hyvin olla kuumilla kivillä. Nyt kuitenkin
-kärsivällisyys petti ja hän huudahti kiihkeästi: "Olen uskollisesti
-palvellut Sten Sturen asiaa, ja jollen olisi tarrannut kiinni kuten
-tarrasin, kun kuningas riisti minulta Älfkarlebyn lohikalastuksen,
-olisi hän kenties vieläkin hallinnut pesää jakamatonna."
-
-"Poltitte hänen kartanonsa Upsalassa?"
-
-"Sen on hän antanut anteeksi ja moneen kertaan luvannut minulle
-loistavan korvauksen siitä vahingosta, minkä kärsin Älfkarlebyssä,
-niin pian kuin hän on tullut oikeuksiinsa Ruotsissa. Sitä vastoin,
-milloin olen pyytänyt jotakin neuvostolta tai valtionhoitajalta,
-on minua joko syötetty tyhjillä lupauksilla tai olen saanut jyrkän
-kiellon."
-
-"On miltei mahdoton tyydyttää kaikkia niitä tuhansia vaatimuksia,
-joita..."
-
-"Miksi minun juuri on kuuluttava niihin, joiden vaatimuksiin ei
-kiinnitetä huomiota?" keskeytti hän kiihkeästi.
-
-"Olemme tulleet tänne", puuttui Pietari herra puheeseen,
-"neuvottelemaan mitä olisi tehtävä kumotaksemme ne huhut
-tapahtuneista onnettomuuksista, mitkä kiertelevät kaupungilla.
-Tiedämme hyvin, että niiden tarkoitus on saada aikaan eripuraisuutta
-ja levottomuutta; ja kun Märta rouva äsken sydämensä levottomuudessa
-kysyi, mitä olisi tehtävä mielten tyynnyttämiseksi, lupasimme ottaa
-asian lähemmin harkittavaksi; mutta kuinka olemme jutelleetkin, emme
-vielä ole päässeet siihen asiaan, josta meidän olisi neuvoteltava."
-
-"Minä ehdotan", virkkoi Maunu herra, "että neuvosto antaa
-julistuksen, jossa selitetään kaikki nämä huhut vääriksi ja
-perättömiksi. Jos jokin onnettomuus olisi kohdannut tohtori Hemmingiä
-tai ritari Åke Hannunpoikaa, olisi tieto siitä ensi sijassa saapunut
-neuvostolle."
-
-"Sitä vastaan panen mitä tarmokkaimman vastalauseen", huusi Sten
-Kristerinpoika. "Neuvosto ei voi tietää mitään tohtori Hemming
-Gaddista eikä Åke Hannunpojasta."
-
-Niin jatkoivat he kinasteluaan pääsemättä mihinkään päätökseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräässä Tukholman linnan pienistä tornikamareista istui Kristina
-neitsyt innokkaasti kiintyneenä lukemiseen.
-
-Nuori Olavi Juhananpoika se oli pannut kirjan hänen käteensä.
-Nuori mies oli innokas luonteeltaan, ja Kristinasta oli hän saanut
-oppilaan, joka ihastuksella kuunteli kaikkia hänen metafyysillisiä
-päätelmiään eikä hetkistäkään epäillyt niiden todenperäisyyttä.
-
-Olavi luki tähdistä nuoren neitsyen tulevaisuuden ja ennusti
-suurempaa ja kauniimpaa onnea kuin maallinen korkeus ja mahti voi
-antaa. Molemmat aprikoivat, mitä tämä mahtoi tarkoittaa; silloin
-antoi Olavi eräänä päivänä Kristinalle pienen käsikirjoituksen ja
-sanoi vain:
-
-"Lukekaa!"
-
-Siinä kerrottiin pyhän Birgitan lapsuudesta ja hänen ensimäisistä
-ilmestyksistään.
-
-Kristina luki ja luki yhä uudestaan; häntä ihastutti lapsen
-liikuttava viattomuus.
-
-Mutta kun Olavi antoi hänen ymmärtää, ettei hän ainoastaan
-ulkonaisesti, vaan myös mielenlaadultaan suuresti muistutti pyhää
-Birgittaa, silloin punastui hän ilosta ja sanoi, että luopuisi
-kaikesta maailmassa voidakseen tulla sellaiseksi kuin hän.
-
-"Tahdotteko siis tulla pyhimykseksi?" sanoi Olavi. "Ettekö ole
-kehoittanut minua siihen?"
-
-"Olen kyllä!"
-
-"Uskotteko minun voivan?"
-
-"Mikään ei ole mahdotonta sille, joka lujasti ja vakavasti tahtoo",
-kuului vastaus.
-
-Nuori mies oli aluksi ainoastaan ihaillut Kristinaa, mutta pian hiipi
-hänen mieleensä toinen tunne, joka kävi hänelle voittamattomaksi,
-ennenkuin hän ymmärsi sen. Neitsyt näytti hänestä jumaloitavalta, ja
-hän piti korkeimpana maallisena onnenaan palvella häntä. Yökaudet hän
-kirjoitteli korukirjaimin pyhän Birgitan oppeja ja elämänvaiheita;
-sellainen lahja varmaan ilahuttaisi neitsyttä ja mahdollisesti
-muistuttaisi hänen mieleensä nuorukaista, joka ei koskaan lakkaa
-häntä ihailemasta, jumaloimasta ja -- rakastamasta, niinkuin
-palvotaan korkeampaa olentoa.
-
-Märta rouva oli tähän aikaan sangen huolissaan kaupungin tyyneydestä
-ja turvallisuudesta. Monista merkeistä päättäen tanskalaiset tekivät
-voitavansa kylvääkseen rikkaruohoa.
-
-Siitä huolimatta saapui linnaan muuan nuori tanskalainen aatelismies,
-Akseli Årstan herra.
-
-"Mikähän tarkoitus hänen tulollaan on?" kyseltiin kaikkialla.
-
-Märta rouva sai pian tietää sen; vieras pyysi salaista keskustelua
-hänen kanssaan.
-
-Mutta jo alussa oli nuori mies niin hämmennyksissään, ettei voinut
-sanoa mitään.
-
-"Olette varmaankin sangen nuori?" sanoi Märta rouva hymyillen.
-
-"Ainoastaan kahdenkymmenen vuotias."
-
-"Ja matkustatte kuitenkin valtiollisissa tehtävissä?"
-
-"Se on totta; mutta..."
-
-"Puhukaa suunne puhtaaksi!"
-
-"Näen, että minut on petetty."
-
-"Tahdotteko sanoa minulle, millä tavoin?"
-
-"Minulle oli kuvattu teidät toisenlaiseksi."
-
-"Millaiseksi sitten? Sanokaa minulle se!"
-
-"Miesmäiseksi, ilkeäksi naiseksi."
-
-"No, ja nyt?"
-
-"Ette ole kumpaakaan."
-
-"Mutta jos olisin ollut?"
-
-"Silloin olisin pelottomasti esittänyt viestini."
-
-"Sen voitte tehdä nytkin; mitä olette sanonut, se on vähentänyt sen
-karvautta."
-
-"Ettekö siis pane pahaksenne?"
-
-"En laisinkaan."
-
-"Hannu kuningas toivoi teidän kauttanne..."
-
-"Mitä?"
-
-"Ja tarjoomalla niin suuria etuja kuin itse vaaditte..."
-
-"Olisiko minun avattava Tukholman portit?"
-
-"Ei, mutta taivutettava valtionhoitaja..."
-
-"Kavallukseen?"
-
-"Niin!" huudahti nuorukainen kiihkeästi. "Kavallus se olisi, ja
-teidän vastauksenne tiesin jo edeltäpäin."
-
-"Kuinka saatoitte ottaa suorittaaksenne niin arvottoman tehtävän?"
-
-"Jalo rouva, tiedätte vähän siitä, mitä Kööpenhaminassa puhutaan
-herra Svante Niilonpojasta ja kaikista ruotsalaisista. Minä olin
-kyllin yksinkertainen uskoakseni..."
-
-Nuorukainen punastui syvästi. "Älkää panko pahaksenne!" sanoi hän.
-"Se oli isäni tahto."
-
-"Ja äitinne?"
-
-"Hän on kuollut."
-
-"Silloin annan teille anteeksi hänen tähtensä ja todistukseksi siitä
-pyydän teitä viipymään täällä niin kauan kuin teitä haluttaa."
-
-"Jalo rouva, niin hartaasti kuin toivoinkin tätä lupaa, en olisi
-nyttemmin rohennut sitä pyytää. Sitä suuremmalla kiitollisuudella
-otan vastaan teidän hyvän tarjouksenne."
-
-Niin jäi Akseli herra mieluisasti nähdyksi vieraaksi Tukholman
-linnaan. Tämä tapahtui muutamia kuukausia herra Svante Niilonpojan
-matkallelähdön jälkeen, ja Märta rouva oli niin kiinni tärkeissä
-asioissa, ettei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
-
-Mutta huolestuttavia huhuja tuli alituiseen hänen korviinsa; milloin
-kuiskailtiin salaisista kokouksista niinsanotun rauhanpuolueen
-kesken, jonka tarkoituksena oli liittyminen Tanskaan, milloin
-taasen porvaristo valitti tukalia kauppasuhteita. Sitten saapuivat
-kertomukset tohtori Hemmingin kuolemasta ja Åke Hannunpojan
-katoamisesta, ja kohta sen jälkeen alkoi liikkua hiipiviä huhuja,
-että linna tulee äkkiylläköllä vallattavaksi Hannu kuninkaan käsiin.
-
-Märta rouva kirjoitti herralleen: "Jumala suokoon, ettei minun enää
-tarvitsisi ottaa niskoilleni sellaista huolta ja puuhaa kuin minulla
-on ollut teidän ollessanne poissa, mutta kuitenkin pidän kaiken tämän
-vähäisenä, kun vain Herra suo teille apunsa suurissa hankkeissanne."
-
-Hänen ilonsa oli suuri, kun hänen herransa kirjoitti hänelle
-ja kertoi Sten pienokaisen ja nuoren Kristina Gyllenstjernan
-kohtauksesta ja siihen kiinnittämistään toiveista. Sitten kertoi
-hän saapumisestaan Kalmariin ja kuinka hän tuli viipymään siellä
-kauemmin kuin oli aikonut, koska oli hankkeissa uusi kokous
-tanskalaisten kanssa. Edelleen kirjoitti hän Tukholman maistraatille
-ja porvaristolle, ettei Hemming piispa ollut surmattu ja että
-mahdollisesti Svante herran itsensä täytyi ryhtyä ponteviin
-toimenpiteihin Tanskan kuningasta vastaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Niin tarmokas nainen kuin Märta rouva osaa pitää surunsa omassa
-povessaan ja näyttää maailmalle iloisia kasvoja. Kaikkien näiden
-huolten aikana piti hän aina kotinsa vierasvaraisesti avoinna.
-Linnansuojat täyttivät usein iloiset vieraat, ja valtionhoitajan
-rouva osasi mestarillisesti levittää iloa ja hauskuutta ympärilleen.
-Pidettiinkin suurena onnena tulla kutsutuksi hovin seuroihin.
-Kristina Knutintytär oli tenhoisana vetovoimana nuorille.
-
-Miehiä ihastutti hänen kauneutensa ja naisia se into, joka häntä
-elähytti. Päinvastoin kuin on tavallista sellaisissa tilaisuuksissa,
-puhui Kristina mielellään asioista, jotka täyttivät hänen
-ajatuksensa, ja siitä seurasi, että karkeloita pian halveksittiin ja
-pyhimyksen elämänvaiheiden tutkistelu tuli muotiasiaksi samoin kuin
-mikä muu hyvänsä.
-
-Nuorten aatelismiesten, jotka eivät enää saaneet käydä karkeloon
-kaunotarten kanssa, täytyi nyt näitä miellyttääkseen joko kertoa joku
-tähän asti tuntematon pyhimystaru tai tuoda esiin joku pyhäinjäännös.
-Mutta tämä ei herättänyt ainoastaan hetkellistä mielenkiintoa, vaan
-se kävi suosituksesta, joka omistajalleen hankki pitemmäksikin ajaksi
-korkean persoonallisen arvon.
-
-Nuoresta Olavi Juhananpojasta tuli luotetuin opas. Hänen täytyi
-sanoa, mistä salattuja aarteita oli etsittävä, ja halu miellyttää
-kaunottaria vei tutkimuksiin, joita luultavasti ei muuten olisi tehty.
-
-Tavattomalla uuraudella oli Olavi vihdoin onnistunut saamaan
-vaivalloisen työnsä päätökseen. Kauniimpaa korukirjoitusta ei ollut
-nähtävissä; käsikirjoitus oli hienosti sidottu, ainoastaan sirosti
-leikatut ja uurellut hakaset puuttuivat.
-
-Yöt ja päivät aprikoi hän ajatuksissaan, mitä Kristina sanoisi
-ottaessaan vastaan kallisarvoisen lahjan. Hän jättäisi sen
-kahdenkesken ja pyytäisi neitsyttä joskus lahjaa nähdessään
-muistamaan sen antajaakin. Mutta jos neitsyt silloin iloissaan ja
-ihastuksissaan ojentaisi hänelle kätensä, voisiko hän pidättäytyä
-syöksymästä hänen jalkoihinsa ja sanomasta, että Kristina oli jo
-pyhimys, jota hän palvoi melkein liian maallisella rakkaudella?
-
-Nuori mies ymmärsi, että sellainen tunteenpurkaus olisi kylliksi
-eroittamaan hänet ainaiseksi neitsyen näkyvistä... Mieluummin puri
-hän kielensä poikki kuin sanoi sen; mutta itsekseen täytyi hänen
-tuhansin kerroin toistaa, että hän se pani pyhimyskruunun neitsyen
-päähän.
-
-Mutta nuoren Olavin intohimon rinnalla virittyi toinenkin, joka
-uhkasi kiihtyä yhtä tuliseksi, mutta oli paljon vaateliaampi.
-Nuoren Akselin, Årstan herran, oli heti ensi näkemältä vallannut
-rakkaus kauniiseen tyttöön, ja kun hänellä oli hallussaan
-muutamia kallisarvoisia pyhäinjäännöksiä, riensi hän antamaan ne
-mielitietylleen.
-
-Kristina painoi ne kunnioittavasti huulilleen ja kiitti antajaa
-kyynelsilmin. Hänen ei johtunut mieleensäkään, että lahjoituksen
-pohjalla saattoi piillä muita tunteita kuin puhdas hurskaus.
-
-Kun Akseli herra näki, mikä menestys hänen ensimäisellä lahjallaan
-oli ollut, sanoi hän tahtovansa kirjoittaa Tanskaan saadakseen
-enemmän sellaisia, vielä kalliimpia.
-
-"Ja tahdotte antaa ne minulle?" kysyi Kristina.
-
-"Mieluimmin teille, kaunis neitsyt?" vastasi Akseli herra.
-
-Silloin notkisti hän polvensa hänen edessään ja sanoi:
-
-"Ihanaisin neitsyt, sallitteko minun pyytää kättänne?"
-
-"Rakastatteko minua?" kysyi Kristina kummissaan.
-
-"Enemmän kuin voin sanoa!"
-
-"Kuten Ulf Gudmarinpoika rakasti Birgittaa?"
-
-"Niin, yhtä suuresti!"
-
-"Kuinka vanha olette?"
-
-"Kahdenkymmenen!"
-
-"Kaksi vuotta vanhempi kuin oli Ulf herra, samoin kuin minäkin olen
-kaksi vuotta vanhempi Birgittaa hänen astuessaan vihkituoliin."
-
-"Mikä ihmeellinen yhtäläisyys!"
-
-"Se on totta."
-
-"Mitä muuta vaaditaan?"
-
-"Sukulaisten suostumus. Heidän tahtoaan Birgittakin totteli
-antaessaan kätensä Ulf herralle."
-
-"Minä puhuttelen äitiänne."
-
-"Ensin täytyy minun kuitenkin kysyä neuvoa pyhältä jumalanäidiltä ja
-omalta sydämeltäni."
-
-"Ei kai se liene minulle epäsuosiollinen?"
-
-"Ei, ei suinkaan."
-
-"Oletteko rakastanut ketään muuta?"
-
-"Sitä ei teillä ole oikeutta kysyä."
-
-"Se on totta!" vastasi nuori mies huoaten. "Mutta sen tiedän, etten
-tule koskaan rakastamaan muita kuin teitä."
-
-Kristina hymyili lempeästi vastaamatta mitään. "Milloin saan
-vastauksenne?"
-
-"Minä kutsun teidät!"
-
-"Pianko?"
-
-"Niin pian kuin olen itse saanut vastauksen."
-
-"Saanko puristaa kättänne jäähyväisiksi?" Kristina ojensi hänelle sen.
-
-Hän painoi sen huulilleen, kumarsi syvään ja lähti huoneesta.
-
-Ulkona aivan oven edessä seisoivat Knut ja Alf; he riensivät molemmat
-häntä vastaan.
-
-"Kuinkas kävi?" kysyivät he. "Asia jäi vielä ratkaisematta?"
-
-"Niin, ratkaisematta!"
-
-"Hän ei ole taipumaton?"
-
-"Toivon, ettei hän ole."
-
-"Kaikessa tapauksessa oli hyvä, että voimme hankkia sinulle
-tilaisuuden puhutella häntä ilman kuulijoita."
-
-"Suurempaa ystävyyden näytettä ette olisi voineet minulle antaa."
-
-"Meidän on käytävä kaikissa kaupungin kultasepissä katsomassa,
-saammeko ostaa koristeita, jotka ovat kyllin arvokkaita niin jalolle
-neitsyelle", sanoi Akseli herra ja vei Kristinan veljet mukanaan.
-
-Sillävälin harhailivat Kristinan ajatukset hänen nuoruutensa
-muistoissa. Ne pysähtyivät kaikki tyyni sinisilmään nuorukaiseen,
-hieman nuorempaan kuin hän itse.
-
-Hän muisti niin elävästi, kuinka tämä eräänä iltana, kun hänen
-veljensä olivat käyttäytyneet tavallista nurjemmin, oli sanonut
-kuiskaten hänelle: "Annan heille anteeksi sinun tähtesi!"
-
-"Kuinka minä voin sovittaa, mitä he ovat rikkoneet?" oli hän
-kysynyt... "Rakkaudella!" oli nuorukainen vastannut.
-
-"Läsnä oli monia ihmisiä, eivätkä he olleet sinä päivänä puhuneet
-enää mitään keskenään, mutta seuraavana päivänä etsi nuorukainen
-hänet käsiinsä ruusutarhasta, ja silloin he lupasivat olla toisilleen
-uskolliset läpi elämän, mutta pitää sen kaikilta salassa."
-
-Kun Märta rouva kertoi hänelle nuoresta Kristina Gyllenstjernasta,
-hämmästyi hän ensin, mutta hänen ajatuksensa olivat jo kääntyneet
-toiselle suunnalle ja pyhimyssäteikkö näytti hänestä toivotummalta
-kuin maallinen kruunu. Kuinka usein olikaan hänestä tuntunut, että
-Märta rouva hätäili mitättömistä asioista. Tulisiko hän kerran
-astumaan samoja jälkiä...? Hänhän tiesi jotakin, mikä oli tuhat
-kertaa kauniimpaa!
-
-Olavi Juhananpoika oli näyttänyt tähdillä siroitellun tien,
-jota hänen oli kulettava, ja se näytti hänestä valoisalta ja
-houkuttelevalta. Intohimon hehku, jonka hän näki nuoren miehen
-silmissä, ei häntä kummastuttanut eikä loukannut; hänestä ei ollut
-lainkaan odottamatonta, että häntä siten pyhässä hurmauksessa
-palvottiin. Samoin kuin pyhälle Birgitalle, tulisivat hänellekin
-Jumalan valtakunnan salaisuudet olemaan avoinna jo täällä maan
-päällä. Mutta kaikessa noudattaakseen ihannettaan täytyi hänen myös
-mennä naimisiin. Birgitta rouva oli uskollinen herralleen, mutta
-kaikista kertomuksista hänestä saattoi nähdä selvään, että hänen
-herransa kulki hänen viittomaansa tietä eikä päinvastoin. Kristina
-tunsi sydämessään, että saman vallan hänkin tuli saamaan Akseli
-herran suhteen, ja tämä oli myös yhtäläisyys.
-
-Mitä rakkaus oli, sitä ei ymmärtänyt tämä tuskin kuustoistavuotias
-tyttö, joka eli kokonaan siinä haltioitumistilassa, mikä täytti hänen
-sielunsa.
-
-Ja niin kävi hänelle yhä selvemmäksi, että hänen kohtalonsa täytyi
-kehkeytyä juuri siihen suuntaan, mihin se nyt oli alkanut muodostua.
-
-       *       *       *       *       *
-
-David maisteri, hän on henkilö, jota emme saa kadottaa näkyvistämme.
-Virittämällä Rikissan halua koreiluun ja turhamaisuuteen oli hän
-vähitellen herättänyt ne pahat taipumukset, jotka uinailivat tytön
-sielussa. Hän oli käynyt veikisteleväksi ja oikukkaaksi ja unelmoi
-vain, kuinka saisi tyydytetyksi jokaisen heränneen mielitekonsa.
-
-Nyt oli jälellä vain yksi seikka: tyttö oli saatettava käsittämään
-riippuvaisuutensa ja kuinka tarpeellinen hänelle yhä oli David
-maisterin apu ja johto.
-
-Mutta sellaisella luonteella kuin Rikissa on monta neuvoa omassa
-povessaan, ja jos hän tahtoi ottaa uuden suojelijan, saattoi hän
-kyllä kaipauksetta jättää ensimäisen, jollei tämä häntä miellyttänyt.
-David maisteri otti lukuun tämänkin; sentähden lupasi hän tytölle
-suurempia etuja kuin kukaan toinen mahdollisesti voisi tarjota ja
-vaati ainoastaan, ettei hän antaisi sydäntään kenellekään, ennenkuin
-olisi nähnyt jälleen kaikkien saamiensa lahjojen antajan.
-
-Rikissa vastasi hajamielisesti, ja David maisteri luuli sen olevan
-hänen tavallisia oikkujaan. Olavi Juhananpojan tyttöön tekemästä
-vaikutuksesta ei hänellä ollut aavistustakaan.
-
-Maisteri sanoi, että hänen tähän aikaan täytyi välttämättä lähteä
-matkalle, mutta tytöstä erotessaan sanoi hän palaavansa kolmen päivän
-kuluttua.
-
-Pohjoisportilla astui hän alas ratsailta ja kulki syrjäiselle
-takakadulle taluttaen hevostaan suitsista. Täällä asui muuan nahkuri,
-jonka luona hän muinen oli tavallisesti majaillut.
-
-Ensi tervehdysten jälkeen vietiin hänet vieraskamariin, ja
-pukeuduttuaan siellä valkoiseen villakaapuun tähänastisen mustan
-sijaan palasi hän arkitupaan, johon perhe oli kokoontunut häntä
-vastaanottamaan.
-
-Kysymyksiin hänen voinnistaan ja mistä hän tuli vastasi hän alussa
-ainoastaan huokauksin, mutta sitten kuvaili hän hirvittävällä tavalla
-kaikkea sitä hätää ja kurjuutta, missä maa oli.
-
-Hänen yksinkertaiset kuulijansa löivät kätensä yhteen pelästyksestä,
-itkivät ja valittivat.
-
-"Se on rangaistus siitä, että olemme karkoittaneet laillisen
-kuninkaamme, jonka pyhä isä itse on meille valinnut!" huudahti
-maisteri. "Eikä parempia päiviä ole tuleva, ennenkuin olemme
-heränneet näkemään suuret syntimme ja tehneet sellaisen parannuksen,
-joka vie vanhurskauttamiseen."
-
-"Mitäpä me köyhät raukat voimme!"
-
-"Menkää ympäri kaupunkia! Yllyttäkää kapinaan! Ken niin tekee,
-hänelle itselleen anteeksi annetaan!"
-
-"Mutta jos joutuu kiinni?"
-
-Nahkuri oli varakas mies, eikä hänellä ollut halua menettää mitä
-omisti.
-
-Mutta sällejään ei hän voinut salvata lukon taa, heille oli
-meluaminen mieleen, ja he lähtivät marssimaan pitkin katuja ja
-huusivat: "Eläköön Hannu kuningas!" Toisia kirkusuita yhtyi mukaan.
-Niin syntyi katumetakka, joka maksoi monta ihmishenkeä ja monta
-kättä ja jalkaa. Mutta David maisteri tuumi hymyillen itsekseen:
-"Tämä on vasta alkua, mutta odottakaas vain, odottakaa, kyllä tulee
-parempaakin!"
-
-Nahkuri oli menettänyt kolme parasta työmiestään eikä hän katsellut
-maisteria erittäin tyytyväisin silmin. Mutta tämä sanoi, että hän
-mahdollisesti voi toimittaa mestarille pienen rahallisen korvauksen,
-ja sellaisella palsamilla on ihmeellinen voima kirvelyä lieventämään.
-
-Me tiedämme, että prinssi Kristian oli nähnyt Rikissan ja rakastunut
-häneen. Hän ei ollut varma, vieläkö hänen isänsä himoitsi tyttöä;
-itse teki hän sitä kiihkeämmin kuin konsanaan, ja hänen tahtonsa
-oli, että maisteri veisi joukon kallisarvoisia lahjoja kauniille
-tytölle, vakuuttaisi tälle prinssin rakkautta ja ilmoittaisi hänen
-toivomuksensa, että tyttö seuraavana kesänä, hänen palattuaan
-Norjasta, matkustaisi Kööpenhaminaan David maisterin isällisessä
-suojeluksessa.
-
-David maisteri otti tehtävän suorittaakseen, ja me olemme nähneet,
-kuinka hän kävi toimeen.
-
-Mutta prinssin nuoruuteen katsoen ei voinut luottaa hänen intohimonsa
-kestävyyteen; sentähden tahtoi David asettaa vanhan kuninkaan
-etusijaan; hän epäilemättä maksaisi vielä enemmän. Papin ovelassa
-päässä pyöri mitä rohkeimpia suunnitelmia, kuinka hän Rikissan kautta
-kerran hallitsisi sekä Ruotsia että Norjaa.
-
-Hänen tarkoituksensa oli, niin pian kuin prinssi oli lähtenyt
-Norjaan, viedä Rikissa Kööpenhaminaan. Sai riippua olosuhteista, mitä
-sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Maisteri oli lujasti päättänyt tehdä
-ne itselleen niin suotuisiksi kuin mahdollista.
-
-Sellainen oli asema katumetelin jälkeisenä päivänä.
-
-Valkoiseen munkkikaapuun kääriytyneenä ja huppukaulus vedettynä
-yli korvien lähti David maisteri Mustaveljesluostariin nykyisen
-Svartmankadun varrelle, missä hän tiesi Akseli herran asustavan.
-Luostarit olivat yleensä tanskalaismielisiä; erittäinkin oli
-dominikaaniluostarien laita näin, ja kun korkeita herroja saapui
-Tukholmaan, majoittuivat he aina näihin luostareihin, joissa
-valtiolliset juorut olivat niinsanoaksemme runsaana jokapäiväisenä
-leipänä.
-
-Omin silmin nähdäkseen katumetelin seuraukset suuntasi hän
-kulkunsa kaupan suojelijalle, pyhälle Nikolaukselle pyhitettyä
-kaupunginkirkkoa kohden. Tämän läheisyydessä tiesi hän erään kahakan
-tapahtuneen, ja selvät jälet siitä näki hän raatihuoneen edustalla.
-Luultavasti oli porvaristo sieltäpäin tehnyt hyökkäyksen, sillä
-verilätäköitä, katkeilleita aseita, vaaterepaleita ja kaksi ruumista
-oli vielä paikalla. Toiseen kuoliaaksi ammutuista oli luoti sattunut
-keskelle rintaa; hän makasi selällään, pitkin pituuttaan, käsivarret
-levällään, ja päiväpaiste heitti kajastuksensa kalpeille kasvoille,
-joista tuijottivat suuret, pullistuneet, loistottomat silmät. David
-maisteri tunsi heti yhden nahkurinsälleistä, pahimman suunsoittajan
-ja kerskurin. Nyt tämä sieti kärsivällisesti pilkkasanat, joita
-hänen ympärillään lasketeltiin, eikä lennättänyt seinään pientä
-pojanvekaraa, joka huvittelihe pistelemällä tikkuja hänen
-sieraimiinsa.
-
-Syöksyminen elämän täytelyydestä äkkipikaiseen kuolemaan, hiljainen
-tietoisuus omasta syyllisyydestä vai mikä lienee David maisterin
-siihen saanutkin, mutta hän vartioi ruumiin ääressä, kunnes
-fransiskaanimunkit ehtivät tulla ja kantaa sen pois. Paarien yli
-levitettiin musta peite, ja kun ne hitaasti kannettiin pois, seurasi
-joukko jälestä. Hän katsoi niiden jälkeen melkein aavistelevasti
-kysellen. Vainajat olivat haudattavat, mutta sen jälkeen? Sen
-jälkeen?...
-
-Kauan ei hänellä kuitenkaan ollut aikaa sitä tuumiskella. Hän tiesi,
-mitä hän tavoitteli maallisen elämän taisteluissa; mitä taasen sen
-jälkeen oli tuleva, sai hän kyllä tietää aikanaan. Tosin hän aavisti
-hämärästi, ettei mittapuu, jonka mukaan tekojamme arvostellaan, tule
-siellä ylhäällä olemaan sama kuin täällä alhaalla.
-
-Ripein askelin meni hän jälellä olevan lyhyen taipaleen luostariin.
-Muutamia salavihkaisia sanoja portin vartiaveljelle, ja hänet
-päästettiin heti ilman mitään valmistuksia Akseli herran luo.
-
-Oven avautuessa huudahti tämä hilpeästi: "Vihdoinkin!" Mutta
-nähdessään David maisterin heitti hän nopeasti peitteen muutamille
-esineille, jotka olivat pöydällä.
-
-David maisteri näki jalokivien säkenöivän, eikä hänen päähänsäkään
-pälkähtänyt, että ne olisivat tarkoitetut kenellekään muulle kuin
-Rikissalle.
-
-Vastatessaan tulijan tervehdykseen oli Akseli herra kokolailla
-hämillään.
-
-"Anteeksi, jalo herra, etten ennen saapunut luoksenne!" sanoi
-maisteri kumartaen.
-
-"Minä en ole kutsunut teitä!"
-
-"Tulin armollisen kuninkaamme käskystä."
-
-"Onko hän lähettänyt teidät?"
-
-"On, jalo herra!"
-
-"Saadakseen tiedon..."
-
-"Oletteko suorittanut tehtävänne!"
-
-"Se oli minulle mahdotonta!"
-
-"Mahdotonta?"
-
-"Hän on jalo, ylevämielinen nainen!"
-
-"Tunnetteko myös Kristina neitsyen, Märta rouvan nuoren ja kauniin
-tytärpuolen?"
-
-"Tunnen hänet."
-
-"Mikään ei tehoa paremmin kuin jos hän katoaisi."
-
-"Katoaisi?!"
-
-"Hän ja hänen rakastajansa!"
-
-"Ra-kastajansa?"
-
-"Nuori ylioppilas Olavi Juhananpoika!"
-
-"Onko se hänen rakastajansa?"
-
-"Sen tietää koko kaupunki!" Akseli herra ei löytänyt sanoja
-ilmaistakseen hämmästystään, mutta David maisteri arveli hänen
-äänettömyytensä johtuvan aivan toisista syistä ja jatkoi:
-
-"Hänen ryöstämisensä olisi Märta rouvalle niin kova isku, että hän
-joutuisi pyörälle päästään. Jos käytämme tilaisuutta kapinaan, johon
-eilinen meteli oli ainoastaan mitätön alku... ken tietää... on
-mahdollista, että sillä tavoin voitaisiin valloittaa Tukholma."
-
-"Ilman sotamiehiä?"
-
-"Minä olen tuonut salaa muutamia satoja työväestön piireihin, ja mitä
-aseihin tulee..."
-
-"Onko teillä niitäkin?"
-
-"Hyvässä tallessa!"
-
-"Ja -- neitsyen rakastaja?"
-
-"Jos niin tarvittaisiin, voisi huvittaa maailmaa häväistysjutulla
-heidän kustannuksellaan."
-
-"Kuinka se kävisi laatuun?"
-
-"Naittamalla heidät keskenään!"
-
-"Ei koskaan!" huusi Akseli hypähtäen pystyyn.
-
-"Sitten voisi tytöstä tehdä jonkun ylhäisen herran jalkavaimon!"
-sanoi isä David pehmeästi ja mielistelevästi.
-
-Nuorella miehellä oli täysi työ säilyttäessään malttiaan. Hän vetäisi
-pois peitteen koristeiden päältä ja oli askartelevinaan niillä.
-
-"Suvaitsetteko nyt antaa ne minulle?" kysyi maisteri lyhyen
-äänettömyyden jälkeen.
-
-"Nämäkö?"
-
-"Niin, minä luulin..."
-
-"Mitä luulitte?"
-
-"Että minä _omien_ salaisuuksieni ilmaisemisella olen ansainnut
-kuninkaallisen luottamuksen."
-
-"Kas tuossa, ottakaa kaikki tyyni!" Ja hän heitti sormukset,
-koristeet, neulat, helmet ja muut kalleudet hajalleen pöydälle.
-Maisteri kokosi ne kaikki ahnaasti. Silloin hän huomasi esineen, joka
-sai hänen silmänsä laajenemaan, hänen kalpeat poskensa punehtumaan.
-Hänen kurkkuaan kuristi, ja hän sai vaivoin sanotuksi:
-
-"Tämä sormus?"
-
-"Se ei kuulu toisten joukkoon. Antakaa tänne!"
-
-"Mistä olette sen saanut?"
-
-"Ostin sen matkalla tänne. Se oli luultavasti otettu nuorelta
-mieheltä, jonka sitten näin makaavan kuolleena tiellä."
-
-"Se on kuulunut minulle!"
-
-"Teille?"
-
-"Kaikki nämä muut ovat minulle yhdentekeviä, kun saan pitää vain
-sen!" huudahti maisteri kiihkeästi.
-
-"Onko se sitten niin suuriarvoinen?"
-
-"Ainoastaan minulle!"
-
-"Antakaa tänne!"
-
-"Ei, rukoilen teitä!..."
-
-"Saatte sen yhdellä ehdolla..."
-
-"Käskekää! Mitä vaaditte?"
-
-"Kuuliaisuutta käskyilleni; aiotussa kapinassa tahdon minä yksin olla
-johtajana."
-
-"Minä tottelen teitä."
-
-David maisteri ojensi himokkaasti kätensä.
-
-"Ette saa sormusta, ennenkuin kaikki on suoritettu!" sanoi Akseli
-herra aikoen panna sormuksen laatikkoon. Mutta katse, jolla David
-maisteri seurasi hänen liikkeitään, sai hänet muuttamaan mieltään, ja
-hän pani sen sormeensa.
-
-"Älkää pitäkö sitä sormessanne!" huudahti toinen kalveten.
-
-"Miksei?"
-
-"Siinä on hiljaa hiipivää myrkkyä."
-
-"Ja te tahdotte saada sen!"
-
-"Olen kyllästynyt elämään!"
-
-"Siihen kyllä ehtii! Kuten sanottu, saatte sormuksen vastaisuudessa."
-
-"Luvatkaa minulle vain, ettette pidä sitä sormessanne!"
-
-"Mitä minä teen, se ei koske teitä! Ottakaa kaikki muut ja jättäkää
-minut!"
-
-Akseli herra tunsi sellaista voimaa, ettei ollut koskaan ennen
-tuntenut, ja hänestä tuntui, kuin maisteri olisi äkkiä käynyt paljon
-nöyremmäksi kuin ennen.
-
-Tämä kokoili uskomattoman hitaasti kasaan kaikki monet
-kalleudet. Näytti melkein siltä, kuin hän sommittelisi joitakin
-salasuunnitelmia, ja Akseli herra soitti kelloa kutsuakseen muutamia
-palvelijoita.
-
-"Olkaa täällä sisällä David maisterin luona", sanoi hän. "Minä menen
-nyt, mutta häntä ette saa päästää täältä ennenkuin puolen tunnin
-kuluttua. Silloin on hän vapaa."
-
-"Aiotteko antaa sormuksen jollekin toiselle?" huudahti David melkein
-hädissään.
-
-"Mitä se teitä liikuttaa?"
-
-"Älkää tehkö sitä, rukoilen teitä! Teidän persoonanne on minulle
-oleva pyhä. En tule astumaan jalallanikaan tänne ilman teidän
-suostumustanne, tulen kaikessa noudattamaan teidän käskyjänne."
-
-"Mitä takeita minulla siitä on?"
-
-"Sormus!" vastasi David läähättäen.
-
-"Olette oikeassa; niin kauan kuin se on minulla, olen teidän
-herranne!"
-
-Mutta kun Akseli herra pääsi yksinäisyyteen, ei hän voinut torjua
-sitä ajatusta, että sormuksessa mahtoi olla jokin taikavoima. Hän
-tunsi jälleen kiusausta panna sen sormeensa, mutta silloin olisi se
-kaikkien näkyvissä, ja David maisterissa olisi kyllä miestä itse tai
-muiden avulla riistämään häneltä hengen saadakseen sen käsiinsä.
-
-Hyvältä äidiltään oli Akseli herra saanut muutamia suojeluskeinoja
-tauteja, noidannuolia ja sellaisia vastaan. Äiti oli pannut kaikki
-esineet pieneen pussiin, joka oli tehty hienosta nahasta, ja
-ripustanut sen silkkinauhalla pojan kaulaan.
-
-Äidin kuoleman jälkeen oli lahja tullut hänelle yhä kalliimmaksi, ja
-hän arveli, että jos hän panisi sormuksen kaikkien näiden sekaan, ei
-se kai pystyisi mitään pahaa vaikuttamaan.
-
-Päätös pantiin heti toimeen. Mutta heti kun se oli tehty -- sitä
-ennen olivat ajatukset olleet yksinomaan sormukseen kiintyneinä
--- ja samassa kuin taikaesineet olivat saaneet entisen paikkansa
-nuoren miehen povella, palasivat kaikki hänen ajatuksensa jälleen
-Kristinaan. Oliko tämä tosiaankin hänet pettänyt?
-
-Akseli herra istui vielä pöydän ääressä vaipuneena näihin
-epäilyksiin. Silloin tuntui huone hänestä pyörivän ympäri, hänen
-näkönsä hämärtyi, mutta kaukana saattoi hän eroittaa valon, joka
-hiljaa laajeni kaikille puolin, kunnes ilmestyi päivänvalaisema
-huone, ja huoneessa oli Kristina. Hän käveli levottomasti huoneessa
-edestakaisin ja näytti odottavan jotakin.
-
-Sitten astui Märta rouva sisään.
-
-Hän ei kuullut, mitä he sanoivat toisilleen, mutta hän tunsi
-välittömästi, että he puhuivat hänestä. Kenties Kristina kertoi hänen
-rakkaudestaan!
-
-Kristina oli heittäytynyt pienelle jakkaralle Märta rouvan jalkoihin,
-punervankellertävä tukka muodosti pyhimyskehän ihmeen kauniin pään
-ympärille, ja ilmeikkäät silmät olivat rukoillen, houkutellen
-kiinnitetyt kasvatusäitiin.
-
-Akseli herrasta tuntui, ettei hän konsanaan ollut todellisuudessa
-nähnyt Kristinaa niin ihanana. Hän pyysi sydämessään anteeksi
-aiheettomia epäluulojaan ja lupasi tästälähin luottaa Kristinaan
-kuten parhaimpaan ja pyhimpään.
-
-Mutta kuva häipyi hiljaa kuten oli tullutkin, ja uneksija vaipui
-raskaaseen uneen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolme kertaa oli jo Olavi Juhananpoika käynyt kultasepän puodissa,
-mutta ei vielä saanut kirjaansa.
-
-Rikissa oli joka kerralla näyttänyt hänelle sen, niin ettei hänen
-tarvinnut hätäillä mitään vahinkoa tapahtuneen, mutta valmiiksi ei se
-tullut, ja tyttö pyyteli yhä uudelleen anteeksi ja selitteli syitä,
-jotka olivat tilaajalle aivan käsittämättömiä.
-
-Jos Olavi olisi katsonut tyttöön, olisi hän kenties lukenut
-vastauksen hänen silmistään, mutta nyt tuijotti hän vain kirjan
-kansiin ja ihmetteli sitä hitautta, millä työ valmistui.
-
-Olavi Juhananpojan piti seuraavana päivänä tulla jälleen kuulostamaan
-kirjaansa. Rikissa ajatteli silloin vastata hänelle, että sen oli
-mahdoton valmistua ennenkuin kahden päivän kuluttua; jos se vastoin
-kaikkea otaksumista tapahtuisi ennen, tahtoi hän lähettää varman
-henkilön sitä tuomaan.
-
-Totuus oli, että hakaset olivat jo olleet kaksi päivää valmiina,
-mutta Rikissa tahtoi, että nuori mies kävisi useammin. Tämän
-näkeminen oli hänelle käynyt yhä rakkaammaksi.
-
-Seuraavana aamuna pukeutui hän suurella huolellisuudella. Hänellä oli
-juhla ottaessaan vastaan nuoren Olavin; kuinka suuri olikaan hänen
-hämmästyksensä, kun hän näki David maisterin astuvan sisään!
-
-"Jo palannut?" huudahti hän.
-
-"Mutta ei tervetullut, luullakseni?"
-
-"Kyllä, mutta..."
-
-Maisteri katseli tyttöä ihaillen. "Sinä näytät melkein entistäkin
-soreammalta, Rikissa!"
-
-"Olen seitsemäntoistavuotias!"
-
-"Kas tässä, mitä lahjoja tuon!" Hän pani tytön eteen muutamia
-kallisarvoisia kiviä.
-
-Rikissa päästi huudon. "Kaikkihan ovat täältä ostetut!" sanoi hän.
-
-"Kuka osti?"
-
-"Korkeasukuinen tanskalainen herra ja valtionhoitajan molemmat
-poikapuolet ovat olleet täällä kahteenkin kertaan ja etsineet mitä
-parasta löytyi."
-
-"Ketä varten?"
-
-"Kristina neitsyttä."
-
-"Märta rouvan tytärpuolta?" kirkaisi isä David.
-
-"Miksi sitä ihmettelette?"
-
-"Onko se varmaa vai sanotko niin ainoastaan minua pelästyttääksesi?"
-
-"Mitä se teitä liikuttaa?"
-
-"Kristina neitsyt ei rakasta ritaria."
-
-"Mistä sen tiedätte?" kysyi Rikissa kalveten.
-
-"Hän ainoastaan teeskentelee rakkautta häneen."
-
-David maisteri pani mietiskellen kätensä otsalleen. "Pian, tyttö, ota
-käsille se kallisarvoinen koriste, jonka kuningas kerran lahjoitti
-sinulle, nyt sitä tarvitaan!"
-
-"Tahdon pitää itse sen!" vastasi Rikissa uhmaten.
-
-"Saat sen kyllä takaisin; tahdon sen vain lainaksi muutamiksi
-päiviksi."
-
-"Mitä varten?"
-
-Maisteri katsoi tyttöön. "Tahdothan päästä yhtä ylhäiseksi rouvaksi
-kuin Edela rouvakin?"
-
-"Tahdon!"
-
-"Kuule sitten! Nuori Akseli, Årstan herra, rakastaa Kristina
-neitsyttä. Tahdon näyttää hänelle toteen, että tämä nainen on
-ostettavissa."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Kuule, äläkä keskeytä minua! Nuori Olavi Juhananpoika, ylioppilas,
-on mitä hurjimmin rakastunut häneen..."
-
-"No, ja sitten..."
-
-"Minä kehoitan häntä tunnustukseen..."
-
-"Neitsyt ajaa hänet halveksien tiehensä."
-
-"Ei, jos vain löydän jonkun, joka saa hänet ottamaan sen juoman,
-jonka tahdon sekoittaa."
-
-"Antakaa se minulle!"
-
-"Mitä, uskallatko?"
-
-Samassa aukeni ovi ja ylioppilas astui sisään kysymään kirjaansa.
-
-Maisteri punehtui ja heitti epäluuloisen katseen Rikissaan.
-Mutta se varmuus, jolla tämä vastasi Olavin kysymykseen, se
-välinpitämättömyys, jolla hän kuuli nuoren miehen nuhteet, näytti
-hänet tyynnyttävän. Hän kuiskasi tytölle, että tämä ottaisi heti
-koristeen käsille ja poistuisi huoneesta.
-
-Rikissa totteli, mutta pysähtyi oven taakse kuuntelemaan.
-
-Maisteri näytti kiveä ylioppilaalle ja pyysi häntä kiinnittämään
-huomiotaan sen tavattomaan kauneuteen.
-
-"Tämän kiven kimmellys", vastasi Olavi, "näyttää minusta yhtä
-puhtaalta kuin nuoren, viattoman tytön sielu".
-
-"Kivellä on sitä paitsi taikavoima."
-
-"Millainen sitten?"
-
-"Se houkuttelee tunnustamaan salaisen rakkauden."
-
-"Onko se mahdollista?"
-
-"Voittehan koettaa! Luulen, ettei sydämenne ole vapaa."
-
-"Ei olekaan."
-
-"No hyvä, ottakaa kivi, pitäkää sitä kerran sormessanne ja uskaltakaa
-yrittää!"
-
-Olavi seisoi ymmällä; hän ei tiennyt, mitä hänen oli ajateltava.
-"Kirjani! Antakaa se minulle sellaisena kuin se on!" sanoi hän äkkiä.
-
-Samassa astui Rikissa puotiin. "Olen sanonut, ettei se ole vielä
-valmis", virkkoi hän lujasti. "Isäni työpajasta ei anneta ulos
-mitään keskentekoista työtä. Se lähetetään teille niin pian kuin
-mahdollista."
-
-Maisteria kummastutti tytön tavaton ankaruus, mutta Olavi näytti
-tottuneen hänen oikkuihinsa. Hän kumarsi ja lupasi odottaa.
-
-"Kiitos!" sanoi hän hiljaa David maisterille ja poistui nopeasti.
-
-"Miksei hän saanut kirjaa?" kysyi tämä. "Millä verukkeella minä
-silloin pääsisin Kristina neitsyen luo?"
-
-"Aiotko antaa kirjan hänelle?"
-
-"Ettekö sitä käsitä?"
-
-"Hyvin harkittu; sinä onnistut."
-
-"Sitä toivon!"
-
-"Nyt menen minä keittämään juoman. Se vie aikaa."
-
-Maisteri meni, ja Rikissa käveli edestakaisin puotikamarissa kiihkeän
-mielenliikutuksen vallassa.
-
-Jollei häntä liikuttanutkaan osanotto Kristina neitsyttä kohtaan,
-olivat sen sijaan hänen omat etunsa liittyneet hankkeeseen.
-Mielellään olisi hän tahtonut neitsyen suojella Olavin
-rakkaudentunnustukselta... ja Olavi, hän ansaitsi sen nöyryytyksen,
-joka häntä odotti, kun hänellä kerran ei ollut silmiä nähdäkseen niin
-vilpitöntä, niin harrasta rakkautta kuin Rikissan.
-
-Ostajain ja tilaajain luku oli yhtä suuri kuin tavallisesti, mutta
-Rikissa ei ollut halukas viehkeään veikistelyyn, joka oli monen
-ostajan houkutellut tekemään suurempia myönnytyksiä kuin oli alkujaan
-aikonut. Hän toi ainoastaan esille mitä pyydettiin, ei koetellut
-sormuksia valkoisiin, palleroisiin sormiinsa, ei pistänyt neuloja
-pukuunsa osoittaakseen, kuinka hyvältä ne näyttivät.
-
-Sentähden ei tullutkaan tungosta, ja puoti oli aivan tyhjä, kun kaksi
-ritaria astui sisään pyytäen nähdä kaulaketjuja.
-
-Rikissa otti esille muutamia kappaleita ja pani ne tiskille, sen
-jälkeen palasi hän Olavin käsikirjoituksen luo, joka hänellä oli
-avoinna edessään. Ainoa kiemailu, mikä häntä enää huvitti, oli
-uskottaminen vieraille, että hän osasi lukea kirjoitusta.
-
-Ritarit keskustelivat ketjuja katsellessaan aluksi hiljaa ja sitten,
-kun eivät luulleet kenenkään kiinnittävän heihin huomiotaan, yhä
-kovemmalla äänellä.
-
-"Ja te olette varma asiastanne, Åke ritari?" sanoi toinen heistä.
-
-"Mitä varten muuten olisin tänne matkustanut! Hallannin tienoilla
-tiedetään aivan hyvin, että tänne on lähetetty monta joukkuetta
-sotamiehiä, niin että luvun täytyy nyt jo nousta muutamiin satoihin."
-
-"Ja johtaja?"
-
-"Johtajana tulee kai olemaan Akseli Årstan herra."
-
-"Hän ei kelpaa sellaiseksi."
-
-"Hän onkin vain kylttinä. Nyörit ovat tutulla, vanhalla
-vehkeilijällä."
-
-"David maisterilla?"
-
-"Juuri hänellä!"
-
-"Miksei häntä siepata kiinni, silloin loppuisi kapina yhdellä kertaa!"
-
-"Täytyisi olla joku syy!"
-
-"Sellaisia on olemassa."
-
-"Hiljaa! Tyttö kuuntelee!"
-
-"No, kaunis lapsi, mitä maksavat ketjusi?"
-
-Rikissa kohotti hajamielisenä katseensa. "Kulta on hyvää, minä
-vastaan siitä", sanoi hän ja katsoi jälleen kirjaansa.
-
-Puotiin astui nuori Akseli, Årstan herra, ja tervehti ritareita.
-"Herra Pietari Turenpoika", sanoi hän. "Minua ilahuttaa suuresti
-nähdä teitä."
-
-"Voin valmistaa teille suuremman esittämällä tämän ritarin."
-
-"Hänen nimensä?"
-
-"Åke Hannunpoika!"
-
-"Mitä, te elätte!" huudahti Akseli herra niin ujostelemattomalla
-äänellä, ettei se lainkaan osoittanut hänen toivovan päinvastaista.
-
-"Niin, luvallanne!"
-
-"Sen kyllä saatte elääksenne niin kauan kuin mahdollista! Tosin
-tiedän, että olette Tanskan kauhu, mutta olen kuullut teistä myös
-niin monta ritarillista piirrettä, että ne ovat herättäneet ihailuni
-ja kunnioitukseni. Pitäisin suurena kunnianani, jos tahtoisitte
-ojentaa minulle kätenne."
-
-"Mielihyvällä! Olette varmaankin sangen nuori?"
-
-"Kylliksi vanha osatakseni pitää arvossa niiden ansioita, jotka ovat
-minua paljon korkeammalla."
-
-"Olette oppinut sovittelemaan sanojanne!"
-
-"Ne ilmaisevat ajatuksiani."
-
-"Viihdytte kai hyvin täällä?"
-
-"Liiankin hyvin!"
-
-"Ne sanat vaativat selitystä! Sanotaan, että vehkeilette täällä!"
-
-"Tiedättekö myös, ketä vastaan?"
-
-"Meitä tietysti!"
-
-"Ei, sitä en tee!" Akseli herra purskahti sydämelliseen,
-nuorekkaaseen nauruun. "Ettekö sitten ymmärrä, että olen aivan
-yksityisluontoisissa valloitushommissa? Mitä minulla on valtiollisten
-riitojen kanssa tekemistä? Isänmaani on Tanska, mutta nyt rakastan
-myös Ruotsia, sentähden, että..."
-
-"_Hän_ on täällä?"
-
-"Kuinka voitte sen arvata?" puuskahti Akseli punastuen.
-
-Molemmat ritarit nauroivat makeasti.
-
-"Ei, te ette ole vehkeilijä, siitä menen takuuseen!" huudahti Åke
-herra. "Kuinka vanha olette?"
-
-"Kahdenkymmenen!"
-
-"Sitä luulinkin! Rakastatteko ensi kertaa?"
-
-"Niin teen!"
-
-"Hulluuteen saakka?"
-
-"Koko sydämestäni!"
-
-"Oikein, se sopii teidän iässänne! Ja rakkauteenne vastataan,
-luullakseni?"
-
-"Toivon niin!"
-
-"Saako tietää hänen nimensä?"
-
-"Ei vielä!"
-
-"Hän on teidän arvoisenne?"
-
-"Olisinpa vain minä hänen arvoisensa!"
-
-"Hyvä, sitä kelpaa kuulla!"
-
-"Olette varmaankin tullut tänne puotiin sormuksen takia."
-
-"Sormuksen?" toisti Akseli herra kalveten.
-
-"Niin, ettekö käytä sellaista Tanskassa?"
-
-"Vihillä, ei ennen, mutta niin kauas emme ole vielä ehtineet."
-
-"Anteeksi", sanoi Pietari herra, "miksi kysymykseni sai teidät
-kalpenemaan?"
-
-"Sormuksia on monenlaisia."
-
-"Niin, se on totta."
-
-"Ihmeellisiä, salaperäisiä, kuten kaikki tässä maassa."
-
-"Oletteko nähnyt jonkun sellaisen?"
-
-"Minulla on se vieläkin."
-
-"Näyttäkää se minulle, pyydän sitä hartaasti!"
-
-"Mielihyvällä!" Akseli herra veti poveltaan pienen pussin, avasi sen
-ja etsi sormusta... Se oli poissa.
-
-"Tämä on noituutta!" huudahti hän pelästyneenä. "Missä teillä on
-asuntonne?" kysyi Åke herra. "Dominikaaniluostarissa."
-
-"Silloin on asia helposti selitettävissä!"
-
-"Se on minulta varastettu nukkuessani."
-
-"Jos se on sama onneton sormus, joka minulla oli kerran kädessäni,
-saatte kiittää Jumalaa, sillä Hän on pelastanut henkenne."
-
-"Nuori mies, tahdotteko luottaa meihin?" kysyi Åke herra
-osanottavasti.
-
-Akseli, Årstan herra, näytti aivan kuin puusta pudonneelta; hän ei
-uskonut, että sormus oli kadonnut luonnollisella tavalla. David
-maisteri oli ainoa, joka tunsi salaisuuden. Oliko hän tehnyt
-varkauden?
-
-"Tulkaa mukanani kotiini", sanoi Pietari herra. "Meidän täytyy saada
-häiritsemättä keskustella asiasta."
-
-Kaikki kolme lähtivät yhdessä puodista. Rikissa juoksi yläkertaan
-katsomaan heidän jälkeensä.
-
-Hän oli kuunnellut keskustelua ainoastaan osittain, mutta kuitenkin
-riittävästi saadakseen selon monista seikoista.
-
-Pietari herran ja Akseli herran tunsi hän kyllä, mutta kolmas ritari
-oli herra Åke Hannunpoika, sama, josta David maisteri jo kuukausia
-sitten väitti, että paholainen oli vienyt hänet elävänä! Oliko hänet
-itsensä petetty, vai tahtoiko hän pettää muita?
-
-Mutta täällä oli puhuttu myös kapinasta...? Ja taasenkin oli mainittu
-David maisterin nimi! Nyt muisti hän ne viekkaat kysymykset, joita
-tämä oli hänelle tehnyt, ja yhtäkkiä tunsi hän itsensä kiedotuksi
-verkkoon, josta ei voinut päästä vapaaksi.
-
-Mitä välitti hän saamistaan lahjoista, antamistaan lupauksista? Jos
-David maisteri oli heittäytynyt vaaroihin, ei hänellä ollut lainkaan
-halua joutua samaan pulaan. Mitä häntä liikutti hänen kohtalonsa?
-
-Uhkasiko jokin vaara Olavi Juhananpoikaa? Maisteri oli antanut
-hänelle kallisarvoisen koristuksen, mitä varten? Rikissa ei saanut
-olla läsnä heidän keskustelussaan. Varmaan uhkasi Olavia vaara?
-Mutta millainen? Kuinka saisi hän sen tietoonsa? Rikissan isä
-oli matkustanut pois useita viikkoja sitten. David maisteri oli
-hänet neuvonut Hollantiin erään juutalaisen luo, jolla oli runsas
-varasto kallisarvoisia koristeita ja joka David maisterin vuoksi
-varmaan antaisi niitä kohtuullisilla hinnoilla. Oli luultavaa, että
-kauppamatka jatkuisi Englantiin, mutta kunnon mies saattoi tehdä sen
-tyynellä mielellä, kun oli jättänyt talonsa ja tyttärensä niin hyvään
-hoitoon.
-
-Kohta hänen lähdettyään sai Rikissan veli aivan odottamatta edullisen
-paikan Skaran koulussa, ja nuori tyttö oli aivan yksin, hänen
-sulhasensa oli hänet hylännyt aikoja sitten. Mutta ei pelon tai
-levottomuuden jälkeäkään hiipinyt hänen sieluunsa; jos todellinen
-vaara uhkasi, oli hän kyllin vahva suojellakseen itseään, uskoi hän.
-
-Mietiskellessään, mitä olisi tehtävä, kuuli hän maisterin kulkevan
-edestakaisin kamarissa puodin yläpuolella. Tämä oli laitattanut
-sen pieneksi laboratoriksi, ja nyt, arveli Rikissa, keitteli hän
-parhaallaan lemmenjuomaa, jonka antaisi Kristina neitsyelle.
-
-Rikissan suunnitelma oli pian tehty! Hän tahtoi itse viedä
-Kristinalle kallisarvoisen käsikirjoituksen, ja sattuma sai määrätä,
-mitä hän sanoisi hänelle.
-
-Mutta oliko varmaa tai edes luultavaa, että hän sen jälkeen palaisi
-nykyiseen kotiinsa...? Rikissasta tuntui, että hän seisoi elämänsä
-käännekohdassa, ja kuten kaikki lujat luonteet, ei hän ollut
-vastahakoinen vaihteluun.
-
-Mutta kuka sitten pitäisi huolta puodista ja tavaroista? Siellä
-säilytettiin hänen isänsä koko omaisuus, siis hänenkin omaisuutensa,
-ja Rikissa oli oppinut tuntemaan rahan arvon.
-
-Silloin sattuivat hänen silmänsä kahteen suureen rautalaatikkoon,
-jotka olivat rinnakkain eräässä huoneen nurkassa. Hänen isänsä oli
-kerran näyttänyt, mihin tarkoitukseen ne olivat aiotut. Kun hän
-painoi erästä seinässä olevaa nappia, avautui siihen niin suuri
-aukko, että laatikot sangen helposti saattoi työntää sinne; nappula
-vedettiin pois, ja seinä oli jälleen ennallaan. Hän teki nopean
-kokeen, ja nähtyään, että se onnistui, oli hänen lähin huolensa
-kerätä kaikki kalleudet laatikkoihin. Kaikkein kallisarvoisin koriste
-oli tosin poissa, mutta sehän oli Olavilla ja tämän oli annettava se
-takaisin hänelle.
-
-Hän kuuli, kuinka työpajassa tehtiin työtä, mutta siellä oli
-ainoastaan vähäarvoisia esineitä. Kuitenkin nouti hän sieltä yhtä ja
-toista, vei toisia laitettavaksi ja sanoi, että hän mahdollisesti
-erään huviretken tähden sulkee puodin huomiseksi.
-
-Kun kaikki tyyni oli pantu säilytyspaikkaansa, työnnettiin laatikot
-paikoilleen, mutta kun seinä oli laitettu ennalleen, ei hän unohtanut
-viimeistä varokeinoa, vaan kiersi nappulan irti. Sen jälkeen ei
-terävinkään silmä voinut keksiä salaisuutta.
-
-Rikissa veti helpoituksen huokauksen; nyt oli hän varma kaikkiin
-nähden -- David maisteriinkin.
-
-Tämä oli lakannut liikuskelemasta ylhäällä, hänen saattoi siis minä
-hetkenä tahansa odottaa tulevan alas... voisipa vain saada hänet
-puhumaan!
-
-Nyt narisivat portaat, valonsäde pilkahti oven raosta, se aukeni
-ja maisteri astui sisään. Hän piti kynttilää toisessa kädessään ja
-pulloa toisessa.
-
-"En luule koskaan onnistuneeni paremmin!" sanoi hän tyytyväisesti
-myhäillen.
-
-"Mitä ominaisuuksia tällä juomalla on?"
-
-"Se valaa tulta suoniin!"
-
-"Ja herättää rakkauden?"
-
-"Vastustamattomasti!"
-
-"Antakaa se minulle!"
-
-"Sinun täytyy katsoa, että neitsyt juo juoman."
-
-"Mihin aikaan hän tulee -- Olavi Juhananpoika?"
-
-"Kymmenen aikaan."
-
-"Onko hänellä vapaa pääsy neitsyen luo?"
-
-"Silloin on lukutunti."
-
-"Minä olen siis siellä kahdeksan ajoissa."
-
-"Hyvä on!"
-
-"Mutta kun he jäävät kahdenkesken, mitä silloin tapahtuu?"
-
-"Nuori mies tunnustaa rakkautensa."
-
-"Ja mikä on tarkoitus?"
-
-"Kääntää Akseli herran sydän kevytmielisestä tytöstä pois ja antaa
-Sten Kristerinpojalle puheenaihetta moniksi päiviksi ja viikoiksi."
-
-"He tulevat siis olemaan läsnä?"
-
-"Lymyssä, tietysti!"
-
-"Teillä on siis kätyreitä kaikkialla?"
-
-"Huonosti olisivatkin muuten asiat!" Rikissa oli saanut tietää mitä
-halusi, mutta kun hän tahtoi mennä huoneeseensa, sanoi maisteri, että
-hän odottaa kotona viimeistään kymmeneen asti saadakseen tietää,
-kuinka kaikki oli käynyt.
-
-"Minä suljen puodin koko päiväksi", sanoi Rikissa, "ja voi hyvin
-sattua, että keksin jotakin hauskempaa, enkä palaakaan tänne
-yksinäisyyteen".
-
-"Sitten tulen sinua tapaamaan linnan luo."
-
-"Tehkää niin, jos teitä haluttaa!" Mutta kun Rikissa saapui
-huoneeseensa, oli hänen mahdoton mennä levolle. Ajatukset risteilivät
-hänen päässään; mitä sanoisikaan hän neitsyelle...? Ja jollei tämä
-uskoisi, vaan kenties ajaisi hänet pois... Tai jos hän rakasti Olavia?
-
-Mitä Rikissa tiesi säätyrajoista! Hänelle ei merkinnyt mitään muu
-kuin sydämensä ääni, ja ainoastaan sitä hän kuunteli.
-
-Puoleksi pukeutuneena heittäytyi hän vuoteeseen ja koetti nukkua.
-Sekavat kuvitelmat ounastelivat hänen mielessään -- hän heräsi
-siihen, että oli näkevinään vanhan noidan sulkevan Olavin luisevaan
-syliinsä.
-
-Oli jo päivä ja hän hypähti äkkiä pystyyn. Kello näytti viittä.
-Puku, jota hän aikoi käyttää, oli jo laitettu valmiiksi. Se oli
-hieno, harmaa villapuku, mutta vyötärön ympärillä oli hänellä mustat
-samettiliivit, joita pitivät kiinni suuret hopeasolet. Kääriytyneenä
-yksinkertaiseen vaippaan, kiharaisen pään peittona valkoinen
-huntu ja kallisarvoinen kirja kainalossaan, lähti hän taipaleelle
-levottomuudesta pamppailevin sydämin.
-
-Juuri astuessaan ulos portista kuuli hän maisterin avaavan
-ikkunaluukun ja huutavan hiljaa hänen nimeänsä, kaksi, kolme
-kertaa. Mutta hän ei ollut kuulevinaan mitään; hänestä tuntui,
-että sen miehen näkeminen tahraisi ne kuvat, jotka täyttivät hänen
-ajatuksensa, ja hän kiiruhti yhä enemmän askeleitaan. Hän riensi
-kohden tuntematonta, jolle mielikuvitus loi ihanimmat värinsä.
-
-Rikissan tarvitsi ainoastaan ilmoittautua, ja Kristina neitsyt päästi
-hänet heti puheilleen.
-
-Tämä tuli ystävällisesti häntä vastaan ja kysyi mitä hän halusi.
-
-Rikissa antoi kirjan.
-
-Kristina näytti kummastuneelta, mutta kun hän avasi kirjan ja tunsi
-sen sisällön, silloin loistivat hänen silmänsä ilosta, hän painoi
-sitä rintaansa ja huuliaan vasten ja sanoi, ettei hän olisi voinut
-saada rakkaampaa lahjaa.
-
-"Kuinka kaunis hän on!" ajatteli Rikissa itsekseen.
-
-"Eikö totta", sanoi Kristina, "lahja tulee rakkaalta Olaviltani?"
-
-"Niin... häneltä...!"
-
-"Miksei hän ole sitä tuonut itse?"
-
-"Se tuli vasta tänään valmiiksi, ja..."
-
-"Ettekä tahtonut antaa minun olla kauemmin sitä ilman? Sanomme sen
-Olaville, hän tulee muutaman tunnin kuluttua. Jos tahdotte odottaa
-siihen asti, niin esitän puolustuksenne! Sillaikaa tahdon lukea
-teille, arvaan, ettette osaa tehdä sitä itse."
-
-"Jalo neiti, minulla on teille tehtävänä hirveä tunnustus."
-
-"Tunnustus?"
-
-"Teitä uhkaa vaara!"
-
-"Millainen?"
-
-"Se ei uhkaa ainoastaan teitä, vaan myös jaloa kasvatusäitiänne,
-kenties koko maatakin."
-
-"Tahdotteko ilmoittaa sen hänelle?"
-
-"Kyllä, sen tahdon!" vastasi Rikissa varmasti. Kristina vei hänet
-mukanaan, ja Märta rouvalle kertoi Rikissa mitä tiesi aiotusta
-kapinasta ja sen tarkoituksesta; mutta se nyt oli vain hänen
-sattumalta kuulemaansa tai arvailemaansa.
-
-"Olisiko herra Pietari Turenpoika tiennyt tämän eikä ilmoittanut
-siitä minulle?" sanoi Märta rouva epäillen.
-
-"Akseli Årstan herra se..."
-
-"Tietääkö sen hänkin?" puuskahti Kristina.
-
-"Hän kertoi siitä Pietari herralle ja jalolle ritarille, herra Åke
-Hannunpojalle."
-
-"Åke Hannunpojalle! Onko hän täällä kaupungissa?"
-
-"On, jalo rouva!"
-
-"Sinullapa on merkillisiä uutisia, tyttö. Tahdon heti lähettää
-noutamaan Pietari herraa, hän on ainoa, joka voi antaa valoa tähän
-asiaan."
-
-Mutta kun molemmat tytöt olivat jääneet kahden, heitti Rikissa pois
-kaiken umpimielisyyden. Hän kertoi, kuinka hän päivä päivältä oli
-yhä enemmän kiintynyt Olaviin, mutta hän ei ollut ymmärtänyt sitä
-ennenkuin saatuaan tiedon, että nuoren miehen sydän kuului toiselle.
-
-"Kenelle niin?" kysyi Kristina.
-
-"Teille, jalo neitsyt!"
-
-"Me molemmat rakastamme toisiamme Jumalassa!" vastasi Kristina.
-
-"Hänen rakkautensa on maallista!" sammalsi Rikissa.
-
-"Nyt herjaatte häntä!"
-
-"Onko rakkaus rikos?"
-
-"Jos se tapahtuu toisin kuin pyhimykset sallivat, on se todellakin
-suuri synti."
-
-"Älkää vihastuko häneen!" pyysi Rikissa. "Teidän näkemisenne on kova
-kiusaus."
-
-"Silloin vapautan hänet siitä."
-
-"Se surettaa häntä enemmän kuin hän voi kestää."
-
-"Mitä muuta voin tehdä?"
-
-"Kääntää hänen sydämensä toisen puoleen!"
-
-"Sen voi Jumala yksin!"
-
-"Hänen pyhimyksensä voivat myös tehdä sen!"
-
-"Sinä rakastat häntä suuresti?"
-
-"Enemmän kuin voin sanoa!"
-
-Märta rouva palasi, ja Kristina kertoi, mitä hänelle oli uskottu.
-
-"Se häpeämätön!" huudahti Märta rouva. "Kenpä tietää, eivätkö
-vihollisemme perusta jo siihen suunnitelmiaan!"
-
-"He tekevät niin!" vastasi Rikissa kiihdyksissään, ja sitten kertoi
-hän, että Akseli Årstan herra ja Sten Kristerinpoika kuuntelisivat
-salassa sitä rakkaudentunnustusta, jonka tekemiseen Kristina
-neitsyelle Olavia oli kehoitettu.
-
-"Akseli Årstan herra!" toisti Kristina. "Onko mahdollista, että hän
-epäilee minua?"
-
-"Hänen on pakko!" huudahti tyttö. "Tämä juoma" -- hän otti pullon
-esiin -- "olisi minun saatava teidät ottamaan, ja siinä on voima,
-joka taivuttaa sydämenne Olaviin!"
-
-"Sitä ei voi mikään maailmassa!" vastasi nuori neitsyt ylpeästi.
-"Kaatakaa juoma pikariin, minä näytän teille, että voin tyhjentää sen
-ilman vaaraa! No, miksi viivyttelette?"
-
-"Ei", sanoi Märta rouva. "Sinä et saa!"
-
-"Miksi en, äiti? Luuletko, ettei Jumala suojele minua?"
-
-"Se on hänen kiusaamistaan!"
-
-"Ei, se on uskon voimaa! Se on voiton varmuutta!" Ja hän tempasi
-pullon neuvottoman Rikissan kädestä, kaasi sisällön pikariin ja
-tyhjensi sen viimeiseen pisaraan.
-
-"Tulkoon nyt Olavi!" sanoi hän halveksuvasti.
-
-"Kunpa et vain joutuisi katumaan, lapsi! Näillä taikajuomilla on
-väliin hirveä vaikutus."
-
-"Minä en niitä pelkää."
-
-Muuan palvelija ilmoitti, että Pietari Turenpoika ja Akseli Årstan
-herra pyrkivät puheille.
-
-"Hänkin?" sanoi Kristina punastuen.
-
-Pietari herra riensi tyynnyttämään Märta rouvan hätäilemistä.
-Hän kertoi, mihin toimenpiteihin oli jo ryhdytty tyyneyden
-säilyttämiseksi; mutta tärkeintä kaikista olisi, että onnistuttaisiin
-vangitsemaan vaarallinen yllyttäjä ja vehkeilijä, David maisteri.
--- Tälaikaa oli Akseli herra kääntynyt kauniin neitsyen puoleen.
-Lieneekö hän tänään osannut paremmin sovitella sanansa vai tekikö
-taikajuoma vaikutuksensa, vaikkei Kristina sitä tahtonut myöntää?
-Neitsyt hymyili hänelle, ei vetänyt pois kättä, johon hän oli
-tarttunut, ja vastasi vihdoin ujosti, myöntäen hänen pyyntöönsä saada
-puhutella Märta rouvaa.
-
-Nuori mies oli liian onnellinen ollakseen käyttämättä niin suotuisaa
-mielialaa hyväkseen, ja hetkisen kuluttua seisoivat nuoret
-äskenkihlatut käsi kädessä ja ottivat vastaan Pietari herran ja Märta
-rouvan onnentoivotukset.
-
-Rikissa oli vielä huoneessa hänkin, kukaan ei kiinnittänyt häneen
-huomiotaan. Kaikki, mitä hän oli nähnyt, oli herättänyt hänen
-ihmettelyään; oli kuin hän näkisi jonkin toisen maailman. Kun
-Kristina kihlautui tanskalaiselle aatelismiehelle, toteutui siten
-hänen rakkain toivomuksensa, mutta kuitenkin tuntui hänestä,
-ikäänkuin välimatka pitenisi Olavin ja hänen välillään.
-
-Taasenkin astui sisään muuan palvelija ja ilmoitti, että lukutunti
-oli käsissä.
-
-Kristinan silmät välähtivät; hän heitti päänsä ylpeästi taaksepäin
-sanoen: "Seuratkaa minua kaikki! Rangaistus on tuleva sellaiseksi
-kuin on ollut rikoskin!"
-
-"Mikä on tarkoituksesi?" kysyi Märta rouva. "Onneni tähden rukoilen
-rikollisen puolesta", sanoi Akseli herra lempeästi.
-
-"No, hyvä sitten, tahdon olla sääliväinen; paljon lempeämpi kuin hän
-ansaitsee!" sanoi Kristina luoden katseen Rikissaan. Kun tämä hänen
-viittauksestaan lähestyi, kuiskasi hän: "Sinä rakastat häntä?"
-
-"Niin, jalo neiti!"
-
-"Seuraa sitten minua!"
-
-Tietämätönnä siitä, mitä oli tapahtunut, kokonaan järjettömän
-intohimonsa elähyttämänä ja lujasti päättäneenä ilmaista sen,
-oli Olavi tavalliseen aikaan astunut lukuhuoneeseen. Hän oli
-iloinen, kun neitsyt ei ollut vielä siellä, hän tarvitsi aikaa
-tyyntyäkseen. Kallisarvoinen koristus, joka hänellä oli hallussaan,
-oli ihmeellisellä tavalla lisännyt hänen rohkeuttaan ja hälventänyt
-hänen epäilyksiään. Hän ei tuntenut mitään pelkoa, että ainaiseksi
-menettäisi onnen joka päivä nähdä Kristinaa ja oleskella hänen
-läheisyydessään.
-
-Nyt kuuli hän ääniä, useampia henkilöitä lähestyi. Ovi avautui, hän
-näki ainoastaan Kristinan, mutta tämä ei ollut kaltaisensa; niin
-ylpeänä ja kylmänä ja ynseänä ei hän ollut nähnyt häntä koskaan ennen.
-
-Neitsyt piti kirjaa kädessään, eikä Olavi voinut tukehduttaa
-tyytyväisyyden tunnettaan.
-
-"Tämä on työ, joka on teille kunniaksi, Olavi Juhananpoika", sanoi
-hän. "Oletteko aikonut sen minulle?"
-
-"Olen, jalo neitsyt:"
-
-"Ennenkuin otan sen vastaan, kysyn teiltä, oletteko sitä tehdessänne
-pitänyt ajatuksenne niin puhtaina, että pelottomasti olisitte voinut
-antaa Jumalan ja ihmisten lukea ne."
-
-"Olen vaivainen syntinen ihminen!" Nämä sanat, jotka lausuttiin
-todellisella nöyryydellä, eivät jättäneet tekemättä vaikutustaan
-nuoreen, ylpeään tyttöön.
-
-"Niin minäkin olen!" vastasi hän vienolla äänensävyllä. "Ja tiedän
-hyvin, että jos siinä olisi jotakin saastuttavaa, ette tahtoisi antaa
-sitä minulle." Olavi kumarsi syvään. "Tahdotteko maksaa velkanne
-minulle?"
-
-"Niin tahdon!"
-
-"Antakaa sitten minulle se, mitä pidätte vähimmässä arvossa!"
-
-"Vähimmässä...?" Kristina katsoi tutkivasti häneen.
-
-"Jalo neiti, teidän kihlattunanne lienee minulla oikeus suorittaa
-velkanne", puuttui Akseli herra puheeseen.
-
-Olavi ei kohottanut päätänsä, mutta hänen poskensa kävivät
-kalmankalpeiksi.
-
-"Kiitän teitä!" vastasi Kristina. "Mutta tällä kertaa tahdon tehdä
-sen itse!"
-
-"Te olette jakanut paljon tietoja minulle ja hovineitsyilleni, Olavi
-Juhananpoika", sanoi Märta rouva. "Ja se velka on suurempi kuin minä
-voin maksaa."
-
-"Kiitän teitä, jalo rouva!" vastasi rikollinen.
-
-"Tunnustan velkani minäkin!" huudahti Kristina kiihkeästi. "Ja nyt,
-kun työ on päättynyt, on siitä tehtävä tili... Mutta lasku ei ole
-vielä oikein selvä", sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä...
-"Onko totta, että... olette tullut tänään... tunnustaaksenne
-rakkautenne."
-
-Nuoren miehen kasvot kävivät vaaleiksi kuin lumi, mutta hän katsoi
-vakavasti neitsyeen ja vastasi:
-
-"Kyllä, jalo neiti, se on totta!"
-
-"-- -- tälle nuorelle tytölle?" jatkoi Kristina, tarttuen Rikissan
-käsivarteen. "Te tiesitte, että hän toisi kirjan tänne, ja nyt
-tahdoitte pyytää minun puoltosanaani?"
-
-"En", vastasi Olavi kohottaen päänsä. "Nyt te erehdytte! Minä
-rakastin korkeasukuista neitsyttä, en hänen sukuperänsä tai
-kauneutensa tähden, vaan niiden tavattomain lahjojen, jotka
-Jumala on pannut hänen sieluunsa. Hän näytti minusta puhtaimmalta
-ja ihanimmalta kaikista taivaan tähdistä, ja minä palvoin häntä
-kuin pyhimystä. Silloin houkuttelivat kiusauksen äänet! Äänet
-omassa povessani voin vaientaa sanoen: 'Loitotkaa minusta!' Mutta
-ulkonaiset, ne pettivät minut, ne panivat taikakeinon käteeni. Kas,
-tässä!" -- Hän otti kallisarvoisen kiven ja antoi sen Rikissalle.
-"Ottakaa se takaisin! Minä hullu saatoinkin uskoa, että taivaan
-kipinä sallisi itseään kiinnittää mihinkään maalliseen! Minä hullu
-uskoin, että jos vilpittömästi tunnustaisin syntini kuten pyhimyksen
-edessä, niin olisi hän ensimäinen ojentamaan minulle kätensä
-sovitukseksi! Minä seitsenkertaisesti hullu, joka en ymmärtänyt,
-ettei maan päällä ole niin korkeaa ja puhdasta rakkautta, ettei se
-katsoisi persooniin."
-
-Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus.
-
-"Olen kenties tehnyt teille väärin!" sanoi Kristina. "Ja se surettaa
-minua syvästi."
-
-"Ei, neitsyt; olette ainoastaan astunut alas maahan. Julistakaa nyt
-tuomionne!"
-
-"Älkää soimatko minua, jos olen tehnyt väärin!"
-
-"Sitä en tee!"
-
-"Ja ottakaa tämä kukkaro pieneksi hyvitykseksi!"
-
-Olavi otti sen vastaväitteittä. "Saanko nyt mennä?"
-
-"Sanokaa, mitä haluatte!" virkkoi Märta rouva. "Minä teen siitä
-anomuksen valtionhoitajalle."
-
-"Minut on kutsuttu pitämään luentoja Upsalaan ja lähden sinne."
-
-"Kun milloin käytte Tukholmassa, niin muistakaa, että täällä on
-teillä ystäviä, jotka ilolla näkevät teidät jälleen!" lisäsi jalo
-rouva ojentaen hänelle kätensä suudeltavaksi.
-
-Hän kumarsi sitten Kristinalle.
-
-"Ei!" huudahti tämä. "Niin emme saa erota! Vaikka olenkin vaipunut
-alas siitä korkeudesta, johon olitte minut kohottanut, täytyy minun
-sitä elävämmin tuntea syyllisyyteni teitä kohtaan. Ottakaa käteni,
-sanokaa, että annatte anteeksi!"
-
-"Kaikesta sydämestäni!" vastasi Olavi vieden käden huulilleen.
-
-Mutta vedettyään kätensä takaisin tunsi Kristina, että se oli kostea
-nuoren miehen kyynelistä.
-
-Akselin ja Olavin jäähyväiset toisilleen olivat ystävälliset, mutta
-kenties hieman kainostelevat edellisen ja sangen kursastelevat
-jälkimäisen puolelta.
-
-Pietari herra puristi hänen kättänsä ja sanoi toivovansa, että he
-pian tapaavat toisensa Upsalassa.
-
-Syvästi kumartaen poistui Olavi huoneesta.
-
-"Emme tunteneet sitä miestä!" sanoi Märta rouva.
-
-"Kukaan ei ole tehnyt hänelle niin väärin kuin minä!" puuskahti
-Kristina kiihkeästi.
-
-"Annan hänelle anteeksi hänen rakkautensa, sillä minun on kiittäminen
-häntä onnestani", virkkoi Akseli herra.
-
-Pietari herra neuvotteli Märta rouvan kanssa niistä varokeinoista,
-joihin oli ryhdyttävä. Molemmat tiesivät, että kavaltaja oli Sten
-Kristerinpoika. Hän oli ollut saapuvilla edellisissä neuvotteluissa,
-salaliittolaiset olivat siis hänen kauttaan saaneet tietoonsa,
-ettei rauhanystävillä tätä nykyä ollut menestyksen toiveita,
-mutta ei sentään ollut luultavaa, että he tykkänään luopuisivat
-hyökkäyssuunnitelmastaan, erittäinkin kun voimat olivat kootut.
-Parasta oli siis olla varuillaan.
-
-Mutta välttääkseen iskua tarvitsee tietää, mistä se tulee. Linnan
-puolustusjoukko oli vähäinen; monet seikat viittasivat siihen, että
-senkin keskuudessa oli pettureita, ja porvariston, kauppiasten
-ja työmiesten keskuudessa, missä olivat ruotsin- ja missä
-tanskanmieliset?
-
-Ja kuka oli johtaja? Kaikista merkeistä päättäen Akseli, Årstan
-herra, tai oliko hän vain kylttinä, ja oliko kenties joku toinen
-takana?
-
-Kaikki keskustelut nuoren miehen kanssa viittasivat siihen että niin
-oli laita.
-
-"Tulin tänne valloittamaan", sanoi hän. "Ja niin pistettiinkin minut
-itseni kahleihin!"
-
-Enempää ei hän tahtonut sanoa. "Minun täytyy palata Tanskaan", lisäsi
-hän. "Älkää pakoittako minua isänmaatani kavaltamaan!"
-
-Hänelle ei tehty mitään kysymyksiä, mutta kun hän puhui David
-maisterista, sanoi hän olevansa vakuutettu, että mies oli petturi,
-mille puolelle asettuikin.
-
-Pietari herra kiinnitti siihen huomiotaan, ja kuinka vähän hän David
-maisteria tunsikin, katsoi hän varovaisuuden vaativan, että hänen
-persoonansa otettiin talteen.
-
-"Dominikaaniluostarissa käy hän joka päivä", sanoi Akseli herra. "Sen
-jälkeen, mitä on tapahtunut, koettanee hän varmaankin kuristaa minut.
-Sanotaan hänen oppineen sen tempun Venäjällä, ja ehdotan, että otatte
-hänet kiinni minun luotani, mieluimmin ennenkuin hän on toteuttanut
-hankkeensa."
-
-"Teidän on tänään muutettava linnaan", sanoi Märta rouva. "Mutta
-olisi toivottavaa, ettei David maisteri saisi sitä tietoonsa."
-
-Pietari herra ehdotti muutamia varotoimia ja riensi sitten
-neuvoskamariin uusiin neuvotteluihin.
-
-Kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiotaan Rikissaan, kukaan ei nähnyt,
-kun hän hiljaa ja huomaamatta kuin varjo hiipi ulos huoneesta.
-
-Hän oli epätietoinen, minnepäin suuntaisi askeleensa. Kotiin ei
-hän tahtonut palata. Ehdittyään linnan porttiholviin huomasi hän
-David maisterin. Tämä odotti häntä, mutta näytti samalla pelkäävän
-tulevansa huomatuksi, sillä kun vastakkaiselta taholta kuului
-askeleita, vetäytyi hän piiloon erääseen ikkunakomeroon.
-
-Rikissa käytti hetkeä hyväkseen, juoksi ohitse kuulematta maisterin
-huutoja, eteenpäin, yhä eteenpäin, välittämättä mihin meni.
-
-Niin pakenee ahdistettu naarashirvi ajajoitaan. Rikissa ei voinut
-päästä niitä pakoon, sillä hän kantoi niitä omassa povessaan; ne
-olivat hyljätty rakkaus, epäluulo ja itsensä halveksiminen.
-
-Pyhän Klaaran luostarin näkeminen herätti hänet tajuunsa. Hän ei
-tiennyt, kuinka oli tullut tänne. Tosin oli hän nähnyt ihmisiä
-vilahtelevan ohitseen, hänellä oli himmeä tuntemus, että he olivat
-katsoneet hänen jälkeensä, puhutelleet häntä, mutta kaikki tyyni
-oli kuin unta. Nyt muisti hän, että hänellä oli muuan tuttava Pyhän
-Klaaran luostarin nunnien joukossa; tämä voisi hänet kätkeä. Ja niin
-soitti hän kelloa.
-
-Portinvartiatar avasi heti.
-
-"Sisar Agneta!" läähätti Rikissa.
-
-Nunna tähysteli hänen pukuaan; se viittasi säätyläisnaiseen, mutta
-paljas pää ja koko hänen hämmentynyt esiintymisensä vaikutti, että
-nunna epäröi päästää häntä sisään.
-
-Rikissa pani merkille hänen tutkistelunsa. "Minun täytyy puhutella
-häntä!" huudahti hän. "On kenties kysymys hengestäni!"
-
-"Seuratkaa sitten minua!" vastasi nunna ja vei hänet
-keskusteluhuoneeseen.
-
-Nuori tyttö vaipui penkille; hänelle kerrottiin, että sisar Agneta
-oli rukouksissa, ja hänen täytyi odottaa.
-
-Kun virta nousee yli äyräidensä, murtuvat padot. Hillitön luonne
-ja raju suru mursivat yhdessä hänen vastustusvoimansa. Päätös
-olisi kuitenkin ollut epätietoinen, ellei hyväätekevä pyörtymys
-olisi vienyt hänen tajuntaansa. Sellaisessa tilassa nunnat hänet
-löysivät. Kun Rikissa heräsi, havaitsi hän olevansa mitä hellimmän
-huolenpidon esineenä. Hänet oli pantu vuoteeseen. Muuan nunna valeli
-hänen päätänsä, toinen lämmitteli hänen jalkojaan, kolmas piteli
-hänen kättänsä, kun taasen neljäs pyysi häntä ottamaan tarjoamansa
-vahvistavan lääkkeen. Rikissa teki mitä pyydettiin ja paneutui sitten
-jälleen pitkäkseen.
-
-Ei nukkuakseen, vaan ajatellakseen!
-
-Sitä paitsi hän pelkäsi. Hän ei tahtonut ilmaista mitään. Mutta tämä
-rakkaus, tämä osanotto teki hänelle hyvää. Se oli jotakin uutta
-hänelle! Mitähän, jos hän jäisikin tänne... ainaiseksi? Ei, sitä hän
-ei tahtonut! Mutta mihin, mihin hän menisi?
-
-"Luulen, että hän on nukkunut!" kuuli hän muutaman nunnista sanovan.
-"Jättäkäämme hänet yksin!"
-
-Juuri sitä hän toivoikin, ja hän makasi liikkumatonna, vahvistaakseen
-heitä tässä aikomuksessa.
-
-Vihdoinkin olivat kaikki poissa! Nyt saattoi hän katsella
-ympärilleen, nähdäkseen, kuinka kolkko pieni huone oli... Ei, ei, hän
-ei tahtonut ruveta nunnaksi. Mutta mihin hän sitten ryhtyisi?
-
-Hän oli nyt näkevinään David maisterin edessään... Hänen täytyi
-nauraa miekkoselle, tämä näytti melkein pelokkaalta, ja hän tunsi,
-kuinka sappi paisui hänen povessaan. Kuinka hän vihasikaan sitä
-miestä! Mutta mitä oli tämä tehnyt hänelle? Antanut hänelle lahjoja
-ylenmäärin, täyttänyt kaikki hänen toivomuksensa, imarrellut häntä,
-suosinut hänen heikkouksiaan.
-
-"Hän on minun salainen viholliseni", tuumi hän itsekseen. "Minä olen
-ainoastaan hänen tahtonsa välikappale."
-
-Hän muisti, kuinka tämä mies oli kehoittanut häntä valehtelemalla
-vapautumaan isänsä nuhteista, kuinka hän oli muuttunut
-seurustellessaan hänen kanssansa... Ennen oli hän ollut ainoastaan
-oikukas ja uhmaileva. Nyt oli hän muuttunut veikisteleväksi; syntiset
-ajatukset ja halut olivat hiipineet hänen sieluunsa, ja ainoastaan
-synnynnäinen ylpeys ja viisaat laskelmat olivat häntä estäneet
-antamasta niille perään.
-
-Sitten ilmestyi jälleen Kristinan kuva hänen sielunsa silmien eteen.
-Olavi oli hänelle jakanut tietoja, hän oli kenties yhtä oppinut
-kuin opettajansakin... Tämä se oli voittanut Olavin rakkauden ja
-ihailun...?
-
-No hyvä, mikäs esti Rikissaakaan!
-
-Hänen täytyi etsiä jotakin hommaa, joka tyynnyttäisi ja kiinnittäisi
-hänen ajatuksiaan. Mitä parempaa hän voisi valita kuin sen, jolla
-saavuttaisi Olavin kunnioituksen, kenties ihailun! Kukapa tiesi mitä
-tulevaisuus saattoi tuoda mukanaan. Hän oli rikas, sangen rikas.
-
-Koristus, jonka Olavi oli antanut hänelle takaisin, -- mihin oli hän
-sen pannut?... Hän etsi innokkaasti taskuistaan -- vihdoinkin löysi
-hän sen. Se jo yksinään oli pieni omaisuus. David kenties vaatisi
-sitä. Ei koskaan hän sitä anna -- hän tahtoi lisätä aarteitaan; ne
-tulevat kerran olemaan hänelle tarpeen.
-
-"Joko kärsii hän kovia ahdistuksia tai on hän kovin sairas", kuuli
-hän jonkun henkilön kuiskaavan toiselle aivan lähellään.
-
-"Toivoisin, että saisimme pitää hänet täällä aina", vastasi kolmas.
-
-"Onko hän rikas?"
-
-"Kylliksi, ettei häntä ole ajettava pois!"
-
-"Silloin teemme minkä voimme."
-
-Ja siitä pitäen sai hän yhä suurempaa huolenpitoa ja hellempää
-vaalintaa osakseen.
-
-Seuraavana päivänä saattoi Rikissa jo nousta vuoteesta.
-
-Sisar Agneta oli alituiseen hänen luonansa, puhui luostarin rauhasta
-ja siitä sanomattomasta onnesta, että sai aina olla samanhenkisten,
-hurskaiden sielujen parissa.
-
-Rikissa oli yhtä mieltä ja sanoi, että jollei hänellä olisi tyttären
-pyhiä velvollisuuksia täytettävänään, heittäytyisi hän ilolla kirkon
-syliin.
-
-Mutta sitten rohkeni hän tiedustaa, eikö hän isänsä kotiutumiseen
-saakka saisi asuntoa luostarin muurien sisällä.
-
-Tämä oli jotakin, mitä sallittiin ainoastaan hyvin nuorille tytöille,
-luultavasti sentähden, ettei heidän luultu pystyvän käsittämään
-olosuhteita. Rikissan pyyntö olisi sentähden epäilemättä hylätty,
-jollei olisi otettu lukuun etuja, jotka muuten pelättiin menetettävän.
-
-Pieni kamari portinvartiahuoneen takana saatettiin luovuttaa. Täten
-sai hän myös tilaisuuden mennä luostarista ulos milloin halutti
-herättämättä pahennusta hurskaiden sisarien keskuudessa.
-
-Rikissa otti heti huoneensa haltuunsa. Pienellä rahalahjalla teki hän
-portinvartiattaren ystäväkseen ja uskotukseen; tämä lainasi hänelle
-vaipan, ja illanhämyssä lähti hän aivan yksin luostarista.
-
-Hän tunsi itsensä vennonvieraaksi, joka on luvattomilla teillä,
-kun hän pimeänhämyssä hiipi isänsä taloon. Suuri oli hänen
-hämmästyksensä, kun hän näki kaikki ikkunaluukut sulettuina. Työpajan
-ikkuna oli pihalle päin, mutta hän saattoi päästä sinne pienestä
-takaportista. Onneksi oli se ainoastaan painettu kiinni eikä
-salvattu. Hän avasi sen hiljaa, astui pihalle ja tähysteli sulettuja
-ikkunaluukkuja. Koko talossa oli aivan pimeää ja aivan hiljaista; työ
-oli siis lakannut, mutta kenen käskystä?
-
-Ei tietenkään kenenkään muun kuin David maisterin!
-
-Hänellä täytyi olla sen tehdessään joku tarkoitus.
-
-Ovi oli sulettu, mutta kellarikäytävän kautta saattoi päästä taloon.
-
-Kun Rikissa avasi kellarin oven, ammotti musta kuilu häntä vastaan,
-mutta vaikkei hän suinkaan ollut arka ja vaikka hän oli lukemattomia
-kertoja juossut tätä tietä pimeässä, tunsi hän nyt kuitenkin
-käsittämätöntä pelkoa ja sulki oven jälleen.
-
-Silloin oli hän kuulevinaan hiipiviä askelia sekä edessään että
-takanaan, ja silmittömästi pelästyneenä riensi hän takaportista
-kadulle. Hänestä tuntui, että joku seurasi hänen kintereillään.
-
-"Seis!" huusi miesääni.
-
-Ääni oli tuntematon. Hän totteli epäröiden.
-
-"Onnittelen teitä, sillä teillä on yhtä vahvat keuhkot kuin
-jalkannekin ovat nopeat", sanoi mies.
-
-"Mitä tahdotte?"
-
-"Ensin hieman hengähtää, sitten kysyä syytä, miksi kultasepän talo ja
-puoti pidetään sulettuina."
-
-"Sitä en tiedä."
-
-"Mutta kun tulette sieltä, lienee teillä jotakin tekemistä sisällä
-olevien ihmisten kanssa."
-
-"Tiedän, että mestari on matkoilla."
-
-"Kauppa on kuitenkin jatkunut!"
-
-"Onpa tainnut!"
-
-"Hänen sorja tyttärensä sitä on jatkanut, mutta nyt on kadonnut hän
-ja kaikki muut."
-
-"Mitä sillä tarkoitatte?"
-
-"Puoti on eilen ryöstetty typötyhjäksi."
-
-"Kuka on ryöstänyt?"
-
-"Lempo, luullakseni."
-
-"Tai kenties varkaat."
-
-"Työmiehet ovat selittäneet, etteivät varkaat ole voineet päästä
-sisään."
-
-"Tiedetäänkö mitään hänestä -- tytöstä?"
-
-"Hän on luultavasti lähtenyt ystävänsä mukaan!"
-
-"Ystävänsä?"
-
-"Niin, David maisterin!"
-
-"Hän ei ole hänen ystävänsä!"
-
-"Kuinka sen tiedätte?"
-
-"Siksi, että olen Rikissa!" huudahti tyttö kiihkeästi ja heitti alas
-huppukauluksen. "Niin mustaa syytöstä en odottanut kenenkään tekevän
-minua vastaan!"
-
-"Tästälähin otan teitä puolustaakseni, kaunis Rikissa! Nyt tiedän,
-että olette syytön."
-
-"Kuka olette?"
-
-"Ritari Åke Hannunpoika."
-
-"Mitä täältä etsitte?"
-
-"Nyt voin sanoa sen: juuri samaa miestä, josta äsken puhuimme."
-
-"David maisteria?"
-
-"Oikein arvattu!"
-
-"Hänen tähtensä minä en uskalla palata kotiini."
-
-"Mitä pelkäätte?"
-
-"Hän on luikertanut isäni luottamukseen. Minua hän peloittaa."
-
-"Olkaamme siis yhdestä puolin!"
-
-"Missä asioissa?"
-
-"Ottaaksemme kiinni ketun."
-
-"Yksi keino on!"
-
-"Ja se on?"
-
-"Että minä menen sisään yksin ja te tulette kun huudan."
-
-"Se voi maksaa henkenne!"
-
-"Mitäs sitten!"
-
-"Niin tärkeää kuin onkin saada roisto kiinni, epäröin kuitenkin
-hyväksyä teidän ehdotustanne."
-
-"Tiedättekö paremman keinon?"
-
-"En, mutta en tahdo panna alttiiksi henkeänne."
-
-"Minä en pelkää lainkaan."
-
-"Johtuuko se sankariudesta vai epätoivosta?"
-
-"Pian, rientäkää miehiänne noutamaan! Minä odotan täällä."
-
-Åke Hannunpoika riensi pois. Linnaväestä sai hän kymmenen luotettavaa
-miestä ja palasi näiden kanssa sille kadulle, jonne oli jättänyt
-Rikissan.
-
-Mutta tyttöä ei näkynyt missään, ja ritari alkoi luulla, että tämä
-oli väistänyt vaaraa.
-
-Ritari päästi helpoituksen huokauksen arvellen kyllä selviävänsä
-lurjuksesta yksinkin.
-
-Katu oli melkein pimeä; muutamat tähdet, jotka pilkistelivät pilvien
-raoista, valaisivat sen tuontuostakin himmeällä ja riittämättömällä
-valolla.
-
-Åken olalle laskettiin käsi ja Rikissa kuiskasi: "Pysykää hiljakseen!"
-
-Heti sen jälkeen kuultiin useampien henkilöiden hiipivän yli kadun ja
-loittonevan.
-
-Vallitsi haudan hiljaisuus.
-
-Kotvan kuluttua sanoi Rikissa matalalla äänellä, mutta selvästi: "Nyt
-on vaara ohitse."
-
-"Keitä he olivat?"
-
-"Vihollisia; heillä on ollut kokous!"
-
-"Hänen kanssaan?"
-
-"Tänä yönä kahden aikaan nousee rymäkkä."
-
-"Onko hän vielä tuolla sisällä?"
-
-"On, seuratkaa aivan jälestäni! Ainoastaan kaksi miestä saa tulla
-pihaan, heidän on asetuttava kellarin oven taa, niin etteivät heti
-näy, jos alhaalta heittäisi kynttilä valonsa sinne ylös. Kaikki muut
-pysähtyvät kadulle. Siinä kaikki!"
-
-Nopein askelin riensi hän katua eteenpäin ja meni pihaan samaa tietä
-kuin edelliselläkin kerralla.
-
-Mutta kun hän avasi kellarin oven, näki hän alhaalta valon
-pilkahduksen, joka katosi yhtä nopeasti.
-
-"Tiesin sen!" jupisi hän.
-
-Hän hapuili muutamia askeleita portaita alaspäin. "David!" huusi hän
-hiljaa. "David!"
-
-Ei mitään vastausta.
-
-"Mutta hehän sanoivat, että hän jäi tänne!" sanoi hän ikäänkuin
-itsekseen.
-
-Hän kuunteli... Sama hiljaisuus.
-
-"Kun istuin itkien ulkona kulmakivenä, kysyivät he minulta syytä, ja
-kun sanoin heille, että David maisteri piiloutui minua, neuvoivat
-he minut tänne ja käskivät minun huutaa ääneen, niin hän varmasti
-vastaisi. Mutta minä en ole niin tuhma, minä ainoastaan kuiskaan
-hänen nimensä, hän kuulee sen kuitenkin... Onko hän vihainen
-minulle?... Mitäpä syytä hänellä olisi?... Ei mitään!... Jos juoksin
-eilen hänen ohitseen, tein sen siksi, että minua ajettiin takaa ja
-pelkäsin omasta puolestani ja vielä enemmän sentähden, että hänkin
-joutuisi kiinni... hän, joka... Niin, nyt en sano enää mitään, vai
-onko minun jatkettava?"
-
-Lyhyt äänettömyys... valo vilkahti ja katosi.
-
-"David maisteri, minä rakastan sinua! Mutta en niiden lahjojen
-tähden, joita olet antanut minulle! David, minä rakastan sinua! Mutta
-en siksi, että olet luvannut viedä minut valtaan ja rikkauteen!
-Olet antanut minulle rakkautesi, ja sentähden rakastan sinua niin
-suuresti, että tahdon antaa henkeni puolestasi!"
-
-"Rikissa!" huudettiin sisältä.
-
-"David!" kirkaisi tyttö melkein hurjasti.
-
-"Ethän vain petä minua?"
-
-"Nyt tiedät salaisuuteni. Hyvästi!"... Rikissa kääntyi lähteäkseen.
-
-"Oletko yksin?"
-
-"Tule katsomaan!"
-
-Mitä Rikissa oli edellyttänyt, tapahtui nyt. David maisteri nousi
-portaita ylös ja valaisi pihalle, ja kun siellä ei näkynyt ketään,
-meni hän nopeasti jälleen alas ja sanoi kiihkeästi: "Seuraa minua,
-Rikissa!"
-
-"Mitä, sinä et kanna minua käsivarsillasi! Ja sitäkö sinä sanot
-rakkaudeksi?"
-
-"Itsepäinen, uhmaileva tyttö!" David juoksi ylös jälleen ja sieppasi
-hänet syliinsä.
-
-Rikissa kietoi käsivartensa hänen kaulaansa: "Nyt olen sinun!" huusi
-hän. "En päästä sinua enää!"
-
-"Tännepäin, tännepäin!"
-
-Åke Hannunpoika syöksyi esiin, hänen seuraajansa huutelivat
-tovereitaan.
-
-"Petturi!" ähkyi David ja koetti vapautua tytön käsivarsista.
-
-Mutta tämä kiertyi lujasti kiinni häneen. Silloin heittäytyi David
-rentonaan alaspäin ja molemmat kierivät kellariin. Lamppu sammui.
-Tuli aivan pimeä.
-
-"Tänne soihdut!" huusi Åke.
-
-Alhaalta kuului kirkaisu, se oli hirveä hetki.
-
-Soihtujen loimo valaisi pimeyden; kaikki riensivät kellariin.
-
-Mikä näky! Murhaaja oli poissa, mutta Rikissa makasi maassa pitkin
-pituuttaan. Hänellä oli haava kaulassaan, ja siitä virtasi veri; hän
-koetti puhua, mutta ei voinut.
-
-Åke kumartui hänen puoleensa.
-
-"Tuonne vasemmalle!" kuiskasi tyttö. "Rientäkää, rientäkää, ennenkuin
-on myöhäistä."
-
-"Sulkekaa verenvuoto!" käski ritari lähimmälle miehelleen ja riensi
-osoitettuun suuntaan.
-
-David maisteri oli ajautunut parin kivipatsaan väliin, hänellä
-oli verinen veitsi kädessään ja hän näytti olevan valmis myymään
-kalliista henkensä.
-
-"Antautukaa!" käski ritari.
-
-"Ottakaa henkeni, jos voitte!" huusi munkki vimmoissaan ja huitoi
-veitsellä.
-
-Mutta Åke huomasi hänen takanaan tulenvaloa. Siellä oli siis ovi,
-jonka kautta hän aikoi päästä pakoon.
-
-Nopeasti kuin ajatus heittäytyi ritari maahan pitkäkseen, ja erään
-hänen miehensä taistellessa riisuakseen Davidilta aseet tarttui hän
-tämän toiseen jalkaan ja vetäisi miekkosen kumoon. Tällöin aukeni ovi
-sepposen selälleen ja siitä näkyi pitkulainen huone, joka oli ylemmän
-kellarin alla, mutta siihen oli laitettu muutamia aukkoja, joista
-soihtujen loimo saattoi langeta sisälle. Kaatuessaan päästi David
-kamalan parahduksen. Hänen oma puukkonsa oli sattunut keskelle hänen
-rintaansa.
-
-"Nostakaa hänet ylös", käski ritari, "ja sitokaa hänen haavansa!"
-
-Hän riensi takaisin Rikissan luo.
-
-Tämä istui pystyällään, nojaten seinää vasten, ja katsoi kysyvästi
-ritariin.
-
-"Nyt hän on kiinni!"
-
-"Elääkö hän?"
-
-"Vielä hän elää!"
-
-"Pakottakaa hänet tunnustamaan! Minä tahdon olla läsnä."
-
-"Ettehän te jaksa!"
-
-"Jaksan kyllä!"
-
-Ritarin käskystä vietiin David sinne, missä Rikissa oli. Tytön
-nähdessään kääntyi hän pois.
-
-"Tunnustakaa!" sanoi Rikissa ankarasti. "Meidän täytyy molempain
-kuolla!"
-
-"Käärme!" murisi David hampaidensa välitse.
-
-"Tunnusta!" toisti ritari jyrisevällä äänellä. "Muuten päästän
-siteen, ja sinä olet kuoleman oma ennen ensi kellonlyöntiä."
-
-Konna kalpeni. "Mitä minun pitäisi tunnustaa?"
-
-"Salaliiton tunnussana?"
-
-"Prinssi Kristian!"
-
-"Yhtymäpaikka?"
-
-"Eteläportti!"
-
-"Nimiluettelo?"
-
-"Sitä ei minulla ole!"
-
-"Päästäkää siteet!"
-
-"Odottakaas, minä koetan muistaa nimet."
-
-"Päästäkää siteet, sanon minä!"
-
-Hylkiö kalpeni yhä enemmän ja viittasi oikeaan säärensä.
-
-Sukanvarsi vedettiin alas. Siellä oli pitkä tuohilappu nimiä täynnä.
-Ensiksi oli kirjoitettu: Sten Kristerinpoika.
-
-"Aika?"
-
-"Kello kaksi!"
-
-"Viekää hänet ylös!" käski ritari.
-
-"Minä voin itse laittaa lääkkeet, jotka..."
-
-"Hiljaisuus lienee tätä nykyä paras lääke. Saamme huomenna puhua
-lähemmin asiasta."
-
-Sotamiehet kantoivat hänet ulos kellarista ja sitten hänen entiseen
-huoneeseensa.
-
-Rikissa oli sillävälin istunut liikkumatonna ja suletuin silmin.
-
-"Mihin soisitte teidät vietävän, neitsyt?" kysyi ritari liikutettuna.
-
-"Omaan huoneeseeni", vastasi Rikissa.
-
-"Mutta teillä ei ole ketään, joka teitä hoitaisi?"
-
-"Lähettäkää noutamaan Agneta sisarta Pyhän Klaaran luostarista."
-
-"Ja yrtintuntijaa?"
-
-"Ei! Huomenna täytyy tulla erään toisen."
-
-"Ketä tarkoitatte?"
-
-"Kristina neitsyen opettajaa, Olavi Juhananpoikaa!" Heikko puna
-lehahti kalpeille poskille.
-
-"Sanokaa hänelle, että se on viimeinen pyyntöni!"
-
-"Tahtoanne noudatetaan!"
-
-Mutta vasta kun Rikissa oli viety kamariinsa ja luostarisisar
-saapunut, lähti ritari kovanonnen talosta, luvaten palata aikaisin
-seuraavana aamuna.
-
-Kello oli kymmenen illalla ja kaupunki oli vaipunut uneen, Pietari
-herra herätettiin ja hänelle ilmoitettiin mitä oli tekeillä.
-
-Sten Kristerinpojan läheisenä sukulaisena oli hänen ilmoitettava
-tälle, että salahanke oli keksitty, taivutettava hänet tunnustamaan,
-mitä sillä oli tarkoitettu, ja, jos hän kieltäytyi tästä, teljettävä
-hänet huoneeseensa.
-
-Åke herran oli koottava salaliittolaiset, jollakin verukkeella
-vietävä heidät raatihuoneelle ja pidettävä siellä varmasti
-vartioituina seuraavaan päivään, jolloin neuvosto sai asioista
-määrätä.
-
-Koskaan ei ole suunniteltu aseiden riisuminen käynyt tyynemmin.
-Todistukset salaliittolaisia vastaan olivat siksi selvät, ettei niitä
-voinut kieltää, ja kun voittajapuolue tuntui olevan taipuvainen
-lempeyteen, katsottiin viisaimmaksi heti tarttua rukouskirjaan ja
-lykätä syy toisten niskoille.
-
-David maisteri oli väärillä huhuilla ja ilmiannoilla nostattanut
-myrskyn; kun hän oli poissa, odotettiin sen pian asettuvan.
-
-Seuraavana aamuna ilmoitettiin yön tapahtumista Märta rouvalle. Herra
-Pietari Turenpoika sanoi hänelle, että kaupungin oli kiittäminen
-nuorta Rikissaa siitä tyyneydestä, mikä vallitsi, ja hän luultavasti
-sai maksaa sen hengellään.
-
-Kun Akseli, Årstan herra, sai kuulla mitä oli tapahtunut ja että
-David maisteri oli kuolemaisillaan, tahtoi hän rientää hänen
-luoksensa saadakseen sormuksensa takaisin. "Nyt ei hänellä ole mitään
-syytä pitää sitä", sanoi hän Pietari Turenpojalle.
-
-"Minä seuraan teitä", vastasi tämä. "Minua haluttaa kuulla, kuinka
-hän pääsee täyttämästä toivomustanne."
-
-Lähettiläs, joka kutsui Olavia Rikissan luo, tapasi hänet juuri hänen
-ollessaan lähdössä Upsalaan.
-
-Se ei häntä miellyttänyt, mutta kuolevan toivomus on pyhä, ja hän
-riensi sitä noudattamaan.
-
-Puna tytön poskilla ja iloinen hymy, jolla hän otti Olavin vastaan,
-ei viitannut läheiseen kuolemaan. Tämän ajatuksen luki hän siitä
-kummastuksen ilmeestä, jolla nuori mies katseli häntä saapuessaan.
-"En minä ole teitä pettänyt", sanoi hän ojentaen tulijalle kätensä.
-"Agneta sisar sanoo, että minulla on ainoastaan muutamia tunteja
-elinaikaa."
-
-"Sisäiset elimet ovat pahoin vahingoittuneet", vastasi nunna
-nyyhkyttäen.
-
-"Meillä ei siis ole lainkaan aikaa hukata", jatkoi Rikissa. "Istukaa
-sängyn viereen ja antakaa minulle kätenne, niin saan enemmän
-rohkeutta tunnustukseeni."
-
-Olavi teki kuten kuoleva pyysi, mutta kun hän ojensi kätensä, tunsi
-hän, että tämän kädet olivat kuumeenpolttavat.
-
-"Minä olen ollut suuri syntinen", aloitti Rikissa. "En teoissa,
-mutta ajatuksissa. Ylpeyteni minut on pelastanut lankeamasta, ei
-synninkammoni. Hän, joka myös kamppailee kuoleman kera, imarteli
-kaikkia pahoja taipumuksiani, minä olin isäni piloille hemmoiteltu
-lapsi, mutta hänen vaikutuksestaan tulin veikisteleväksi,
-oikukkaaksi, valhettelevaksi! Minä tunsin hänen aikeensa tehdä
-minusta erään korkean herran jalkavaimon enkä minä ollut siihen
-taipumaton. Harjoituksen vuoksi kiemailin hänellekin, mutta sen tein
-ainoastaan häntä kiduttaakseni, sillä sydämeni vihasi ja halveksi
-häntä... Sitten tulitte te!..."
-
-Hän pysähtyi, näytti kuin puhuminen rasittaisi häntä yli voimien.
-
-"Levätkää vähän!" pyysi Olavi osanottavasti.
-
-"En, minulla ei ole aikaa! Ne harvat sanat, jotka puhuitte, olivat
-lempeitä ja hyviä, mutta te ette kiinnittänyt mitään huomiota minuun,
-ja se oli niin tavatonta, ette se herätti huomiotani.
-
-"Minä en teettänyt kirjaa valmiiksi, jotta te tulisitte uudestaan,
-monta kertaa... Kaikki, mitä sanoitte minulle, oli aivan erilaista
-kuin muiden juttelut, tuntui kuin olisin luonut silmäyksen uuteen
-maailmaan, ja joka kerta kyllästyin yhä enemmän siihen, missä elin.
-Mutta teidän välinpitämättömyytenne harmitti minua... Miksi ette
-rakastaisi minua samoin kuin kaikki muutkin? Olin varma siitä, että
-toinen rakkaus oli syynä siihen, ja minä iloitsin saatuani tietää,
-ettei siihen vastattu!"
-
-Olavi kääntyi hänestä hieman poispäin.
-
-"Olin nyt varma voitosta. Kristina neitsyt tarjosi teille käteni,
-jäte hylkäsitte sen. Seisoin kuin ukkosen lyömänä. Te hylkäsitte sen,
-mitä niin monet muut tavoittelivat!...
-
-"Teidän sydäntänne ei voinut voittaa kauneus, eivät maalliset
-aarteet, vaan ainoastaan se, jonka sielu näytti niin puhtaalta ja
-viattomalta kuin kirkkain tähti taivaan laella... Minusta tuntui
-sillä hetkellä, kuin lyijypainot painaisivat minua maahan, kuin
-olisin voinut vajota maan alle! Te lähditte, ja minusta oli niin
-synkkää ja tukehduttavaa... Minun täytyi poistua!... Kuinka monet
-ajatukset ovatkaan siitä pitäen tulleet ja menneet menojaan!... Olen
-rukoillut -- ensi kerran sydämeni syvyydestä!... Olen kamppaillut
-epätoivossani... Ah, mitä kaikkea olenkaan kokenut muutamissa
-tunneissa!... Jokin salainen ääni kehoitti minua tulemaan tänne.
-Sen jälkeen on kaikki tapahtunut korkeammasta vaikutuksesta. Herra
-armossaan salli minun sovittaa syntini hengelläni!... Nyt varisee
-kaikki synnin kuona pois, sieluni puhdistuu, ja minä tulen niin
-kirkkaaksi kuin tähti taivaalla... Silloin ette minua enää halveksu!"
-
-"Sitä en ole tehnyt koskaan", sanoi Olavi syvästi liikutettuna. "Jos
-saatte elää, rakastan teitä kuten sisartani, ja jos lähdette täältä,
-ikävöin nähdä teidät jälleen."
-
-"Kiitos!" sanoi Rikissa. "Kuulkaa nyt vielä: Tämä koristus on minun;
-käyttäkää se köyhien hyväksi!... Agneta sisar sanoo teille, missä
-isäni kaikki aarteet ovat säilössä... Lohduttakaa häntä, kun hän on
-menettänyt tyttärensä -- tervehtikää häntä ja -- veljeäni --" Hänen
-päänsä vaipui alas, Olavi kannatti häntä käsivarsillaan, ja nojaten
-hänen rintaansa vasten huokasi Rikissa viimeisen henkäyksensä, kuten
-lapsi äitinsä sylissä.
-
-Kun ritari Pietari Turenpoika ja Akseli, Årstan herra, astuivat David
-maisterin luo, oli siellä ennen heitä vanha nainen, jota he pitivät
-sairaanhoitajattarena.
-
-Hän seisoi pystypäin, käsivarret ristissä ja oikea käsi nyrkkiin
-puristettuna. Ankarasti, melkein uhkaavasti katseli hän makaavaa.
-
-"Kuinka sairas voi?" kysyi Pietari herra.
-
-"Ryöväri, rosvo hän oli!" huudahti nainen. "Kuolleet noutakoot nyt
-kuolleensa! Mitä hän varasti minulta, olen nyt ottanut takaisin!"
-Näin sanoen poistui hän huoneesta.
-
-David maisteri oli kuollut ja sormus poissa. Valmyra oli ottanut sen
-takaisin.
-
-Seuraavana päivänä pidettiin juhlallinen messu Pyhän Klaaran
-pääkuorissa. Useita jaloja ritareita ja rouvia oli läsnä; se oli
-kunnioituksen ja kiitollisuuden osoitus... Mutta kun kirstu oli
-laskettu hautaan ja hauta luotu umpeen, silloin istutti Olavi
-valkoisen ruusupensaan haudalle ja mietti itsekseen: "Monet saavat
-kilvoitella vuosikaudet vapautuakseen syntitaakastaan, harvat voivat
-siitä päästä yhdellä ainoalla uhrautuvalla teolla."
-
-
-
-
-7.
-
-HEMMING GADD.
-
-
-Viimeksi tavatessamme tätä merkillistä miestä ei hän ollut vielä
-sivuuttanut keski-ikäänsä. Elämällä oli vielä jälellä rusohäiveitään,
-mutta ne pettivät ja hänen mielensä katkeroitui. Epäluulo ja
-ihmisten halveksuminen juurtui yhä syvemmälle hänen sieluunsa,
-samalla kertaa kuin hän osoitti sanoin ja toimin uhrautuvaisuutta ja
-isänmaanrakkautta, joka saa hakea vertaistaan. Nyt oli hän täyttänyt
-kuusikymmentä vuotta, hän katseli maailmaa yhä synkemmin silmin,
-ja samalla kertaa kuin hän täytti velvollisuutensa pelottomalla
-rohkeudella, jota hän aina oli osoittanut, purki hän sappensa
-pureviin sanoihin ja soimauksiin, välittämättä siitä, sattuivatko
-ne kuninkaaseen, arkkipiispaan tai valtakunnan suurmiehiin. Mitä ei
-kukaan muu uskaltanut, sen otti Hemming Gadd tehdäkseen: Kalmarin
-valloittamisen takaisin tanskalaisten käsistä. Vaadittiin hänen
-rautatahtoaan ollakseen pelästymättä suunnattomia vaikeuksia, mutta
-alituiseen pitääkseen maalinsa näkyvissä.
-
-Kaupunkiin ja linnaan oli muonantuonti vapaa merenpuolelta, ja
-tämä ei suinkaan vähässä määrin vaikeuttanut piiritystä. Aseista
-ja ruudista oli sellainen puute, että piispa sanoi saattavan pian
-turvautua kiviin niin hyökätessään kuin puolustautuessaankin. Pieni
-sotajoukko oli enimmäkseen palkkaväkeä, ja kun tämä ei saanut
-riittävästi muonaa ja palkkaa, oli innostus vähäinen ja kapina
-puhkeamaisillaan.
-
-Mutta Hemming tohtori oli valppain ajatuksin ja avoimin silmin
-mukana kaikkialla. Häntä ei estänyt mikään, hän kukisti esteet
-järkähtämättömällä tahdollaan, ja sen, joka ei seurannut tai totellut
-häntä halustaan, täytyi tehdä se pakosta.
-
-Kun Svante Niilonpoika saapui Kalmariin, kauhistutti häntä se puute,
-joka vallitsi elintarpeihinkin nähden; mutta piispa sanoi:
-
-"_Antaa_ ei tahdota, minun täytyy siis _ottaa_, ja Voionmaa saa olla
-ruoka-aittana."
-
-Mukanaan tusinan verta miehiä purjehti hän eräänä yönä ulapalle
-muutamilla viheliäisillä venheillä ja palasi jo seuraavana päivänä
-ruokavaroilla lastatuin laivoin.
-
-Valtionhoitaja nuhteli häntä siitä, että hän uskalsi henkensä
-sellaisiin yrityksiin.
-
-"Ainoastaan sillä ehdolla ne onnistuvat", vastasi hän. "Mikäli
-mahdollista, koetan saada hyvin sanoin, mitä muuten täytyy ottaa
-väkisin. Olen huomannut, että se onnistuu hyvin!"
-
-Monet aatelismiehet olivat sitoutuneet lähettämään väkeä, aseita
-ja rahaa piispalle, mutta kukaan ei ollut sitä tehnyt. Ja kaikki
-muistutukset jätettiin huomioon ottamatta.
-
-Ja tälle miehelle, joka antoi henkensä ja verensä ja kaiken mitä
-omisti isänmaan puolustukseksi, hänelle täytyi Svante herran viedä
-viesti, että hänet pidettiin arvottomana hoitamaan sitä virkaa,
-joka oli hänen hallussaan, ja että tuomiokapituli oli sanoutunut
-irti uskollisuudestaan ja kuuliaisuudestaan häntä kohtaan ja että
-piispankymmenykset häneltä lakkautetaan.
-
-"Sitä odotinkin!" vastasi Hemming synkin katsein. "Jos olisin
-käynyt Hannu kuninkaan asioita, olisi hän kernaasti antanut minulle
-kahdenkin hiippakunnan tulot, mutta nyt olen ollut isänmaalleni
-uskollinen ja sentähden saan kokea, minkä arvoinen ruotsalainen
-kiitollisuus on."
-
-"Ei ole epäilystäkään, etteikö päätös ole johtunut pelkästä
-kateudesta", huomautti Svante herra. "Sentähden, ettei piispanvaali
-ole saanut paavin vahvistusta, on päätös tehty, ja neuvosto
-on kirjoittanut sen alle, mutta sen paneminen toimeen ei tule
-kysymykseen."
-
-"Eikä sitä olisi hyvä tehdäkään ilman minun suostumustani", tokaisi
-Hemming tohtori. "Voin hyvin sanoa, että rahvas on minun puolellani."
-
-"Olen kirjoittanut tuomiokapitulille ja pyytänyt sen jäseniä tarkoin
-miettimään."
-
-"Kunhan kirje saapuu, en minä jättäydy heille vastauksen velkaan!"
-
-"Rakas veli, älkää kirjoittako sitä liian tuimin sanoin! Mitä
-hyödyttää panna enemmän sytykkeitä tuleen, ja kuinka voin minä
-näinä kovina aikoina tulla toimeen ilman teitä ja luotettavaa Åke
-Hannunpoikaa!"
-
-"Niin kauan kuin Jumala suo terveyttä ja voimia, ei kumpikaan meistä
-tule väistymään."
-
-Valtionhoitaja kertoi, että hän oli saanut kirjeen Märta rouvalta,
-joka kertoi kapinasta, mikä Tukholmassa oli tanskalaisten vehkeilyjen
-johdosta ollut puhkeamaisillaan, mutta minkä Pietari Turenpoika oli
-saanut sen estetyksi.
-
-"Tunnettu asia on, että huono kylvö kasvaa ja rehoittaa kaikkialla,
-mihin tanskalaiset päänsä pistävätkin", sanoi elektus. "Tiedättehän
-mitä parhaallaan tapahtuu Norjassa?"
-
-"Prinssi Kristian on siellä, olen kuullut. Mieliala ei ole juuri
-tanskalaisystävällinen, ja on kai aikomus tuketa puro, ennenkuin se
-paisuu virraksi. Norjalaiset ryömivät ikeen alle nyt kuten ennenkin."
-
-"Luulenpa, että minä olen saanut viimeiset tiedot. Siellä on puhennut
-kapina, mutta prinssi Kristian on sen tukehuttanut siten, että nyt
-monet sadat päät seipäihin pistettyinä muodostavat piikkiaidan
-Agerhusin ympärille. Mutta ei siinä kyllin, Hamarin piispa on
-vangittu viekkaudella."
-
-"Kaarlo Jensen on ruotsalaismielinen?" huomautti Svante herra.
-
-"Siinä juuri syy piileekin. Hän on ruotsalainen synnyltään,
-kasvatettu Ruotsissa, ja monet ystävyyden siteet kiinnittävät hänet
-tähän maahan. Prinssi teeskenteli luottamusta häneen ja pyysi hänen
-neuvoaan. Piispa, joka ei epäillyt mitään, suostui matkustamaan
-hänen luoksensa. Vierailu päättyi siihen, että hän nyt istuu vankina
-Agerhusin linnoituksessa."
-
-"Prinssin täytyy päästää hänet vapaaksi!"
-
-"Ei ennenkuin on riistänyt hänen henkensä."
-
-"Sitä hän ei uskalla!"
-
-"Hän tekee mitä tahtoo!"
-
-"Silloin kulkee hän kohden kukistumisen!"
-
-"Mitä pahaa sitä ennen ehtii tapahtua, sen kyllä saanemme mekin
-kokea, jollei meillä ole tarpeellista voimaa vastarintaan silloin kun
-vielä aika on."
-
-"Sitä mieltä minäkin olen, että ainoastaan vakavassa vastarinnassa on
-pelastuksemme. Rauhanystävät ovat suostuvaiset kuninkaan ehdotukseen,
-että hän määrätystä rahasummasta luopuu vaatimuksistaan Ruotsiin."
-
-"Luullakseni se ei tapahdu niin kauan kuin minä ja muut
-ruotsinmieliset ovat elossa, puolustaen valtakunnan etuja ja
-itsenäisyyttä!" virkkoi piispa.
-
-"Minä näen pelastuksen mahdollisuuden kireässä suhteessa
-hansakaupunkien ja Tanskan välillä."
-
-"Kunpa heidät vain saisi varustamaan laivaston!" huudahti piispa.
-
-"Heidän täytyisi tehdä se, jollei muun vuoksi, niin tehdäkseen lopun
-tanskalaisesta kaapparijoukkueesta, joka Tanskan kuninkaan puolesta
-harjoittaa merirosvousta niin Suntissa kuin Itämerelläkin."
-
-"Lyypekillä ei liene mitään sitä vastaan."
-
-"Falsterin kokouksessa olivat tanskalaiset häikäilemättä kerskailleet
-niillä kallisarvoisilla tavaroilla, jotka oli rosvottu hansalaisilta
-kauppamiehiltä. Nämä olivatkin kovasti suutuksissaan lähteneet
-kaupungista."
-
-"Lyypekki ei alistu koskaan tykkänään katkaisemaan kauppasuhteitaan
-Ruotsiin."
-
-"Salakuljetus kukoistaa paremmin kuin konsanaan, ja toivoakseni on se
-jatkuva, kunnes sota puhkeaa, mutta täytyisi ryhtyä ponteviin toimiin
-sitä elvyttääkseen."
-
-"Mihin niin?"
-
-"Muutamia hartaita isänmaan ystäviä olisi lähetettävä sinne
-selittelemään heidän etujaan."
-
-"Tosiaankin!"
-
-"Poikanne, esimerkiksi."
-
-"Sten?"
-
-"Hänen ulkonäkönsä ja koko esiintymisensä tekee hänet sopivaksi
-voittamaan sydämiä."
-
-"Mutta hänen nuoruutensa?"
-
-"Sellaista luetaan harvoin viaksi!"
-
-"Hänen suuri kokemattomuutensa?"
-
-"Hän ei tulisikaan matkustamaan yksin."
-
-"Kenenkäs kanssa?"
-
-"Jollei minulla olisi näitä jalkarautoja jaloissani, tahtoisin minä
-lähteä mukaan."
-
-"Varrotkaamme aikaamme!"
-
-"Se on minunkin tarkoitukseni! Millaiset ovat välimme Venäjän kanssa?"
-
-"On tehty aselepo kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Ei tosin ole mitään
-varmuutta, että tehdyt sitoumukset pidetään, mutta onneksi eivät
-Hannu kuninkaan ja Venäjän suuriruhtinaan välit näytä olevan hyvät,
-ja se on meille parhaimpana rauhanmerkkinä."
-
-"Onko maassa tyyntä?"
-
-"Tyynempää kuin on ollut pitkiin aikoihin! Erik Turenpoika istuu kuin
-haukka tunturilla ja tähystelee yli maan ja veden; sellainen mies on
-kullan arvoinen."
-
-"Eikö kukaan ole koettanut kylvää vainon siementä välillenne?"
-
-"On kyllä, ainahan sellaistakin tapahtuu."
-
-"Mitä he ovat sanoneet?"
-
-"Että hän on liian mahtava!"
-
-"Niin hän onkin!"
-
-"Sanotteko tekin niin?"
-
-"Sanon, jos hän käyttää valtaansa väärin!"
-
-"Sitä hän ei tee!"
-
-"Silloin pitäisi hänen olla vielä mahtavampi."
-
-"Kuinka niin?"
-
-"Sentähden, että hän on isänmaan ystävä, jolle vain harvat vetävät
-vertoja."
-
-"Se on totta!"
-
-"Epäluulo voi olla kuin pienin siemen, mutta se kasvaa pian suureksi
-puuksi. Teillä on synnynnäinen taipumus antamaan sen kasvaa yli
-päänne."
-
-"Sitä en voi muistaa."
-
-"Entä teidän ja Sten Sturen välien rikkoontuminen?"
-
-"Hemming veikko, teidän ei tarvitse muistuttaa minulle sitä, en ole
-sitä unhoittanut!" sanoi hän.
-
-"En olisi sitä tehnytkään", vastasi tämä, "jollei eräs Erik herran
-kirje..."
-
-"Valittaako hän minua vastaan?"
-
-"Ainoastaan pitkää vaitioloanne, jota hän ei sano voivansa ymmärtää."
-
-"No, tahdon nyt kirjoittaa hänelle ja sanoa, että luotan häneen kuten
-itseeni."
-
-"Se on oikein!"
-
-"Kiitos varoituksesta!"
-
-Molemmat miehet pudistivat toistensa kättä, ja piispa jatkoi:
-"Kerronko teille merkillisiä uutisia Norjasta?"
-
-"Näen kasvoistanne, etteivät ne ennusta hyvää."
-
-"Kristian prinssi oleskelee tätä nykyä Bergenissä."
-
-"Tiedän sen!"
-
-"Hänen armonsa arkkipiispa, joka luultavasti tahtoi päästä nuoren
-herran suosioon, kertoi hänelle, että kaupungissa oli ihmeen kaunis
-tyttö, ja prinssin valtasi uteliaisuus."
-
-"Luullakseni ei ilmestynyt mitään vaikeuksia."
-
-"Ei ollut aivan ilmankaan, koska linnaan laitettiin suuret illatsut,
-ja niihin kutsuttiin kaupungin ylhäisimmät porvarit, samoin Sigbrit
-ja hänen tyttärensä..."
-
-"Sigbrit?" huudahti Svante Niilonpoika.
-
-"Hän lienee hollannitar syntyään ja elätti itseään pienellä
-leipomaliikkeellä."
-
-"Hänen tyttärensä...?"
-
-"Nimeltään hän on Dyveka! 'Pikku kyyhky' tulee nokkimaan monet
-jyväset vainioiltamme."
-
-"Kertokaa edelleen!"
-
-"Hän tuli äitineen mukaan pitoihin. Prinssi ei voinut saada silmiään
-kääntymään pois kauniista tytöstä. Todellisuus vastasi hänen
-kuulemaansa. Hän koetti illan kuluessa salata tunteitaan, mutta
-ennenkuin illatsu oli lopussa, tiesivät kaikki, että hollannitar oli
-hurmannut prinssin tykkänään."
-
-"Seuraus oli selvä?"
-
-"Tyttö lienee tosiaankin tehnyt estelyitä, mutta äiti tasoitti
-vastukset. Molemmat seurasivat prinssiä Osloon, mihin hän nyt
-rakennuttaa heitä varten suurta upeaa kivitaloa."
-
-"Näin tytön lapsena; hänestä lupasi tulla kauniimpi kuin äidistään."
-
-"Tämä lienee tavattoman viisas nainen."
-
-"Kyllä hän on!"
-
-"Ovela ja vallanhimoinen ja sitä paitsi harvinaisen tietäväinen
-naisihmiseksi."
-
-"Sen kyllä uskon!"
-
-"Hän on niin vallannut Kristianin, että tämä on tehnyt hänet
-neuvonantajattarekseen."
-
-"Se ei ennusta hyvää Ruotsille, sillä me emme ole kyllin vahvoja
-ajamaan vihollista maasta. Me voimme ainoastaan väsyttää hänet ja
-jos mahdollista hankkia liittolaisia", puuttui Svante Niilonpoika
-puhumaan.
-
-"Niin, hansakaupungeista!"
-
-"Hannu kuningas on ollut niin varomaton, että on tehnyt ne
-vihollisikseen."
-
-"Avaamalla satamansa kaikkien muidenkin kansakuntien laivoille."
-
-"Toivoisin, että mekin voisimme tehdä samoin, mutta silloin
-menettäisimme ainoan liittolaisemme."
-
-"Sentähden täytyy meidän alistua toistaiseksi; riippuu siitä, mitä he
-uskaltavat puolestamme."
-
-"Ruotsin kauppa on hansakaupungeille elinkysymys."
-
-"Juuri sentähden täytyy etujen koitua meidän hyväksemme."
-
-"Heti palattuani Tukholmaan", sanoi Svante herra, "ehdotan
-neuvostolle, että se kirjoittaisi tästä asiasta Lyypekin
-pormestarille ja neuvostolle".
-
-"Se minustakin on viisainta; ensin on kysyttävä heidän mieltään ja
-sitten toimittava sen mukaan."
-
-"Sydäntäni viiltää nähdessäni tanskalaisten laivojen täysin purjein
-laskevan satamiimme ryöstämään ja hävittämään; jos minulla olisi
-Tor'in vasara, musertaisin heidät muruiksi."
-
-Ja tarmokas piispa löi kädellään miekkansa kahvaan, kävellen
-kiihkeästi huoneessa edestakaisin.
-
-"Niin kauan kuin te, Hemming veikko, seisotte täällä valtakunnan
-itäreunalla ja Åke Hannunpoika puolestaan lännessä pitää vihollista
-silmällä, ja te molemmat olette aina valmiit iskemään häneen ja
-tekemään hänelle tuhoa, kun taasen minä milloin siellä, milloin
-täällä tähystelen, mitä muissa paikoin ollaan vailla, uskallan sanoa,
-että maa on jotakuinkin turvattu ulkonaisia vihollisia vastaan. Mutta
-meillä on toisiakin, jotka eivät ole vähemmän vaarallisia."
-
-"Sentähden ei taistelu koske ainoastaan Tanskan kuninkaita, vaan
-monia Tanskan suurmiehistäkin ja kenties etupäässä kirkkoa."
-
-"Te ette voi koskaan sopia arkkipiispan kanssa!"
-
-"Samoin kuin hänkään ei voi sopia, ei teidän eikä minun kanssani! Ja
-mikä on syynä? Pelko, että valta liukuu pois pappisvaltiasten käsistä
-ja siirtyy maallisille suuruuksille. Eikö hänen armonsa asettunut
-liikkeen eturintamaan Sten herraa vastaan? Ettekö luule hänen voivan
-tehdä samoin teitäkin vastaan? Mikä on syynä hänen ja tuomiokapitulin
-katkeruuteen, jollei luopuminen heidän poliitiikastaan, mikä on
-heidän silmissään vaarallinen merkki?"
-
-"Sanokaa: yhä enentyvä heikkous, arkkipiispa on vanha ja sairas."
-
-"Hän voi olla terve ja sairas olosuhteiden mukaan ja kuitenkin elää
-sekä teidän että minun jälkeeni."
-
-Svante kertoi hänelle tapauksen piispantalossa. "Näettekös,
-näettekös!" huudahti Hemming tohtori. "Sanon vielä kerran, olkaa
-varuillanne! Ette te, ei poikanne eikä emäntänne voi olla varma hänen
-lähettiläiltään."
-
-Valtionhoitaja viipyi Kalmarin edustalla viikon paikkeille. Sillaikaa
-kulki nuori Sten ympärinsä upseerien ja sotilasten keskuudessa;
-hän tiedusteli piiritystöiden menoa ja voitti sekä päällystön
-että miehistön yksinkertaisella, vaatimattomalla olennollaan,
-reippaudellaan ja viisailla kysymyksillään.
-
-Eräänä päivänä kuuli hän sattumalta keskustelun muutamien sotilaiden
-kesken, jotka keskenään valittivat raskasta leirielämää, niukkaa
-muonaa ja palkkansa alituista myöhästymistä.
-
-"Varmaankin mieluummin istuisitte kotituvassanne äidin luona?" sanoi
-nuorukainen ja meni lempeästi hymyillen heidän luoksensa.
-
-Nämä tunsivat hänet heti ja vetääntyivät hämillään syrjään.
-
-"Vastaa sinä minulle!" sanoi Sten ja kääntyi siihen, joka hänestä
-näytti vähimmän ujostelevalta.
-
-"Eipähän ole juuri hupaistakaan maata aina taivasalla, olla nälissään
-kuin juoksukoira ja joko heittää keikaa tai joutua raajarikoksi."
-
-"Olet oikeassa, voi olla hupaisempaakin."
-
-"Niin on, niin on!" säestivät kaikki, hieman rohkeampina.
-
-"Mutta kuulkaas, pojat, ajatelkaas, jos naapuri tulisi ja tahtoisi
-ottaa oman rakkaan tupanne!"
-
-"Hitto soikoon, sen saa hän jättää sikseen!"
-
-"Mutta jos hänestä on oma tupansa liian pieni ja hän tahtoo teidän
-tupanne lisäksi?"
-
-"Se olisi anastusta ja vastoin lakia ja oikeutta."
-
-"Mitäpä hän sellaisista välittäisi!"
-
-"Me kyllä hänet estäisimme."
-
-"Teitä on täällä nyt kuusi kappaletta! Otaksutaan nyt, että hänellä
-olisi kaksitoista renkiä ettekä voisi pitää puolianne?"
-
-"Silloin koko kyläkunta kertyisi koolle ajaakseen pois rosvot."
-
-"Se kai olisikin oikein!"
-
-"Muuten ei kannattaisikaan elää!"
-
-"Olen samaa mieltä kuin tekin, pojat, mutta otaksukaa nyt, että
-naapurin rengit ovat murtautuneet ruoka-aittoihinne ja vieneet
-kaiken, mitä siellä oli syötävää?"
-
-Miehet kynsivät korvallisiaan. "Silloin kai saisi nähdä nälkää!"
-vastasivat he. "Se on raskasta!"
-
-"Ei voi auttaa!"
-
-"Ei, jos annatte naapurin pitää mitä on ottanut ja sitten rupeatte
-hänen rengeikseen, silloin on hän velvollinen elättämään ja
-vaatettamaan teidät."
-
-"Ennen tappelen viimeiseen vereen."
-
-"Niin, niin!" huusivat kaikki toiset. "No, eikö Tanska ole juuri
-sellainen jumalaton naapuri, joka tahtoo riistää maamme ja
-vapautemme? Eikö meidän täydy tuimasti taistella ja kärsiä puutetta
-saadaksemme vihdoin hänestä voiton ja ajaaksemme hänet tiehensä?"
-
-"Kyllä, se on totta se!"
-
-"Minä olen vielä liian nuori ollakseni mukana, mutta muutamain
-vuosien kuluttua tulen seisomaan rinnallanne, ja jos kaadun, olen
-iloinen saadessani uhrata henkeni isänmaan puolesta!"
-
-"Oh, me kyllä puolustaisimme häntä!" huusivat kaikki kilvan.
-
-"Hän on kuin emo mehiläispesässä", lisäsi muuan miehistä, "jos se
-kuolee, hajoaa koko parvi".
-
-Stenin vertaus ei jäänyt hedelmättömäksi. Sotamiehet kertasivat sen
-miehestä mieheen, he ajattelivat asiaa omalla tavallaan, ja kun
-nuorukainen matkalle lähtiessään viittasi heille jäähyväisiksi,
-kajahti raikuva hurraa valtionhoitajan ja hänen poikansa jälkeen.
-Ystävysten Svante Niilonpojan ja Hemming Gaddin kohtaus ei ollut
-ainoastaan kirkastanut heidän toiveitaan, se oli myös vahvistanut
-ystävyyden sidettä ja rohkaissut uusiin ponnistuksiin. Kaksi tulta
-voi lämmittää kukin itsekseenkin, mutta yhdistettynä kohoaa niiden
-voima moninkertaiseksi.
-
-Ne rahat, jotka valtionhoitaja jätti piispalle, käytettiin etupäässä
-palkkojen maksuun. Siten virkistyi mieliala eloisammaksi, ja kun
-elektus jatkoi piiritystyötä, ei tehty mitään vastaväitteitä.
-
-Luotiin uusia vallituksia, tehtiin työtä yötä päivää, ja Hemming Gadd
-oli mukana kaikkialla, rohkaisten, innostaen. Usein tarttui hän itse
-lapioon, ja näyttäytyi, ettei ruumiinvoimissa voinut kukaan vetää
-hänelle vertoja. Kun raaka ihminen juuri tätä pitää korkeimpana,
-nautti piispa suurta kunnioitusta upseerien ja sotamiesten
-keskuudessa.
-
-Jos Joakim Trollella olisi ollut riittävästi keinoja, olisi hän
-vaikeuksitta voinut estää vallinluonnin, mutta huolimatta kaikista
-Tukholmaan lähetetyistä kirjeistä ja viesteistä jätettiin hänet
-selviytymään niin hyvin kuin voi.
-
-Vihdoinkin olivat vallitukset valmiit, ja nyt alkoi kaupungin
-pommitus. Hemming Gadd tahtoi säästää porvareita niin paljon kuin
-mahdollista: heidän joukossaan oli hänellä monia ystäviä, vaikkakin
-tanskalaisten pelko esti näitä sitä osoittamasta -- ja hän tahtoi
-heidät mielellään säilyttää puolellaan.
-
-Itse tähtäsi hän ensimäisen laukauksen -- dominikaaniluostaria
-kohden. "Minä tunnen ne helvetin sikiöt!" jupisi hän. "He
-ansaitsevat, että heidän pesänsä poltetaan."
-
-Mutta kaupungissa oli kaikki mitä suurimmassa kuohunnassa. Kuinka
-mielellään olisivatkaan porvarit avanneet kaupunginportit, mutta
-Joakim herra oli ryhtynyt varokeinoihin, ja jokaista, joka lähestyi
-muureja, uhattiin henkensä menettämisellä.
-
-Sillävälin oli tuli sytyttänyt niin luostarin kuin kirkonkin.
-Joutilas väkijoukko, jolta kiellettiin pääsy sisälle, seisoi
-töllistellen ulkona. Monet itkivät ja vaikeroivat, toiset taasen
-katselivat äänettöminä, kuinka papit ja munkit juoksivat kilvan
-huutaen pyhimyksiä apuun. Liekit levisivät nopeasti kaikkiin
-suuntiin, muutamat leimahtelivat korkealle taivasta kohden, toiset
-tunkeutuivat kammioihin ja komeroihin, munkkiselleihin ja pieniin
-salakoppeihin, jotka olivat täynnä pulloja, ja nämä räjähtelivät
-rikki, sähähdellen ja räiskähdellen, ja liekit leimahtelivat yhä
-hurjemmin. Mutta sen jälkeen nuoleskelivat punaiset kielet monien
-kätkettyjen käsikirjoitusten lehtiä.
-
-Jo romahtelivat hirret ja tukit, hehkuvia kuparipaloja kimmahteli
-katoilta, ja kehen ne sattuivat, hän oli kuoleman oma. Rakennus
-rusahteli saumoistaan, se ulvoi ja vinkui, kuin kaikki pahat henget
-olisivat ajelleet toisiaan, mutta yhä jatkoi tuli hävitystyötään.
-Se ei säästänyt edes vanhaa luostaripuutarhaakaan; nuoret puut
-syttyivät itsekin lämpimissä syleilyissä. Varsinkin yhtä näistä
-tuli ahmi, se tunkeutui alas maahan saakka, ja puun juurien alta
-paljastui syvä kuoppa; siellä oli pieniä kirstuja, joissa oli luita
-ja puoleksi maatuneita luurankoja mullin mallin. Samassa kuin tuli
-oli paljastanut kuopan, laimistuivat liekit ja sammuivat.
-
-Pienessä kappelissa oli muuan sangen kallisarvoinen Mariankuva, sen
-ohella pyhimyslippaita ja kultaisia ja hopeaisia alttariastioita,
-jotka olivat jalokivin ja helmin koristellut. Paitsi kuvaa
-säilytettiin luostarin muut kalleudet pienessä huoneessa alttarin
-takana.
-
-Mutta pelästys tai huolehtiminen henkensä pelastuksesta oli vienyt
-munkeilta kaiken mielenmaltin. He eivät muistaneet tätä, ennenkuin
-tuli oli jo ehtinyt tunkeutua kappeliin.
-
-Kaikki pelastuskokeet olivat likipitäen turhat. Apotti huusi, että
-puoli pyhän neitsyen aarteista kuului sen pelastajalle! Nuorin
-munkeista, reipas nuori mies, syöksyi savun täyttämään kappeliin,
-toisten veljien ulkona rukoillessa onnellista päätöstä hänen
-vaaralliselle yritykselleen. Ja vaarallinen se oli tosiaankin. Kun
-hän tuli sieltä ulos, laahaten kuvaa jälessään, horjahti hän kuin
-juopunut ja vaipui tajutonna maahan. Munkit antoivat hänen maata,
-kaikki tunkeutuivat madonnan ympärille, mutta, voi onnettomuutta,
-kruunu oli pudonnut sen päästä, helmet sen kaulan ympärillä olivat
-mustat kuten sen kasvot ja käsivarretkin. Se oli arvoton, kadotetun
-suuruuden surullinen kuva!
-
-He katsoivat toisiinsa; mitä oli nyt tehtävä? Apotti kohotti
-katseensa taivasta kohden ja sanoi:
-
-"Ettekö näe, veljet, pyhän olennon tarkoitusta. Hän tahtoo joutua
-sovitusuhriksi! Niin surullista kuin onkin kadottaa nämä pyhät
-piirteet näkyvistämme, täytyy kuitenkin toivomustemme väistyä hänen
-tahtonsa tieltä. Kantakaamme hänet sisälle, veljet! Katsokaa,
-polttorovio odottaa!"
-
-Mutta kun he lähenivät pyhän kantamuksensa kanssa, olikin kuumuus
-niin suuri, ettei kukaan uskaltanut astua sisään. Ikäänkuin
-äänettömästä sopimuksesta heitettiin puukuva tuleen, ja munkit
-juoksivat pakoon, niin nopeasti kuin kynsistä kykeni...
-
-Hirveästi kumisten ja kolisten olivat kirkonkellot pudonneet
-tornista. Kova ilmanveto oli ensin pannut ne liikkeeseen, ne soivat
-mahtavammin, täyteläämmin äänin kuin konsaan ennen, helähdykset
-aaltoilivat ilmavirtojen mukana yli kaupungin ja kertoivat kellojen
-omista maahanpaniaisista. Kun nämä vihdoin tapahtuivat, jähmettyivät
-ihmiset kauhusta, jokainen pysähdytti työnsä, mikä hänellä oli
-käsillään. Kamalaa onnettomuutta ennustava soitto oli lakannut, mutta
-kirkonkin hetket olivat luetut.
-
-Tuli ei tyytynyt ainoastaan kirkkoon ja luostariin, Samoin kuin
-muutkin hirmuvaltiaat ei se voinut saada kyllikseen, ja kun
-korkeudessa ei enää ollut mitään hävitettävää, tarrasi se alempana
-oleviin esineihin.
-
-Turhaan ponnistelivat porvarit sammutustyössä. Jos se onnistui
-yhdessä paikassa, tarrasi tuli pian toiseen. Laukaukset paukkuivat
-heidän päidensä ylitse, tuuli heitteli tulenliekkejä yli katujen;
-savu oli tukehduttava, ja väliin ilma aivan pimeni.
-
-Huudot ja voivotukset viilsivät ilmaa kaikkialla.
-
-Vuoteenomat sairaat kannettiin alas kellareihin, missä niiden ei
-ainakaan tarvinnut pelätä palamista vuoteihinsa, mutta missä monet
-kuolivat nälkään.
-
-Herra Joakim Trolle ammuskeli tasaisella tulella muureilta, mutta
-miehistö ei ollut lukuisa ja sen oli sitä paitsi vartioitava
-kaupunginportteja. Hän tiesi, etteivät porvarit olleet
-suopeamielisiä. Munkit olivat luotettavampia, ja monet heistä saivat
-palvella sotamiehinä.
-
-Tuuli puhalsi kovasti lännestä, ja toisen puolen kaupungista ollessa
-yhtenä ainoana tulimerenä oli toinen puoli säilynyt melkein kokonaan.
-Täältä lähetettiin onnettomille apua mikäli suinkin voitiin. Mutta
-tuuli saattoi helposti kääntyä ja koko kaupunki muuttua tuhkakasaksi.
-Ainoa mahdollisuus tämän estämiseksi oli päästää ruotsalaiset
-kaupunkiin. Oltiin varmat, että he kaikin voimin auttaisivat sen
-pelastusta.
-
-Mitä kenties ei olisi isänmaanrakkaus voinut, sitä tahtoi
-itsesäilytysvaisto koettaa. Mutta jo pelkkä epäluulokin tästä sai
-Joakim Trollen rankaisemaan rikolliset. Pimeän tullen lakkasi
-ampuminen; molemmin puolin laskettiin kuolleita ja haavoitettuja.
-
-Joakim Trolle kutsutti huomattavimmat porvarit linnaan. He saapuivat
-kalpeina ja vavisten.
-
-"Teidän on huomenna saavuttava muureille joka kynnen", sanoi hän.
-"Minä asetan sotamiehen jokaisen porvarin taakse, ja se, joka ei tee
-velvollisuuttaan, ammutaan heti ilman tutkintoa. Sama rangaistus
-odottaa sitä, joka ei täsmällisesti saavu paikalle. Menkää nyt ja
-ilmoittakaa kaupungin asukkaille!"
-
-"Armollinen herra!" valittivat useat heittäytyen ritarin jalkoihin.
-"Päivän kovien ponnistusten jälkeen emme jaksa pysyä pystyssä."
-
-"Niinpä kokoontukaa kaikki tyyni torille! Sotamieheni kyllä pian
-toimittavat teidät lepoon."
-
-"Ankara herra, olkaa armollinen! Me olemme muureilla aamun ensi
-koitteessa."
-
-"Ettekö luule minun tietävän, että olette pettureita joka sorkka?
-Mutta varokaa, minä en pistä sormiani pinteeseen!"
-
-Pelosta vavisten lähtivät porvarit linnasta.
-
-Mutta kuka pystyy harkitsemaan, kun mieli on hädän ja levottomuuden
-valloissa? Nämä poloiset ihmiset eivät tienneet mitään neuvoa; heillä
-ei ollut enää kirkkojaan, missä rukoilla. He lankesivat polvilleen
-kaduille, itkivät ja valittivat.
-
-Äidit, vaimot ja lapset, jotka pelolla odottivat miesten paluuta,
-riensivät heitä vastaan. He kuulivat kovan tuomion, ja kaduille ja
-toreille polvistui satoja ihmisiä rukoillen apua taivaalliselta
-isältä.
-
-Silloin leimahti salama ja samassa pamahti laukaus. Kaikki
-kuuntelivat hämmästyneinä. Seurasi useampia, ja sen jälkeen kuului
-aseiden kalinaa ja äänten hälinää.
-
-Porvarit pakenivat pelästyneinä vaimoineen ja lapsineen. He
-piiloutuivat mihin voivat.
-
-"Olisikohan se piispa?..."
-
-"Pyhä Jumalan äiti, suo hänelle menestystä!..."
-
-"Pelasta meidät pyöveleistämme ja sortajistamme!"
-
-Niin rukoilivat he kaikki palavin sydämin.
-
-Muutamalta pakenevalta sotamieheltä sai Joakim Trolle tiedon, että
-piispa oli tosiaankin uskaltanut ryhtyä rynnäkköön. Vartiat olivat
-ampuneet laukauksen, mutta heiltä oli riisuttu aseet yhdeltä toisensa
-jälkeen.
-
-Päällikkö raivosi, hän oli päästänyt sotamiehensä levolle ja he
-makasivat kuin tukit.
-
-Sillaikaa kuin heitä herätettiin, kertoi sotamies, että Garpetornin
-luona olivat ruotsalaiset tulleet yli muurin. Portit suljettiin
-heti, sillä ensi sijassa oli linna pelastettava. Joakim herra aikoi
-päivän ensi koitteessa tehdä ryntäyksen ulos, mutta silloin näki hän
-pienen ruotsalaisen sotavoiman linnan edustalla, ympärillään samat
-porvarit, joiden piti auttaa heitä tuhoamaan. He näyttivät olevan
-mitä parhaimmissa väleissä keskenään, ja Joakim Trolle kiroili
-tuhmuuttaan, kun ei ollut heiltä kaikilta hakannut päitä pois.
-
-Aiottu hyökkäys pantiin myöhemmin toimeen; luotettiin ruotsalaisten
-väsymykseen, mutta sitä ei huomattu niistä miekaniskuista, joita he
-jakoivat. Tosin kaatui monta urheaa soturia, mutta kaupunki oli ja
-pysyi piispan käsissä.
-
-Taistelu ei ollut vielä aivan lopussa, kun tohtori Hemming riensi
-kirjoittamaan valtionhoitajalle ja kertomaan hänelle onnellisesta
-tapauksesta.
-
-"Kirjoitan tämän kovassa kiireessä päästyämme kaupunkiin", niin
-päätti hän kirjeensä. "Huomenna saatte tarkempia tietoja, jos
-saan elää näiltä armottomilta miehiltä, ja jätän teidät täten
-kaikkivaltiaan Jumalan haltuun!" Sydämen ilolla lähetti hän tämän
-kirjeen.
-
-Seuraavana päivänä kirjoitti hän jo uudestaan ja pyysi pitämään
-kiitosmessuja yli maan, mutta ennen kaikkea painoi hän
-valtionhoitajan sydämelle, että tämä ensi tilassa lähettäisi apua,
-sekä miehiä että aseita.
-
-Joakimin luo lähetettiin sopimuksen hieroja kehoittamaan, että hän
-luovuttaisi linnan.
-
-"Sanokaa piispalle, että hän saa tulla ja ottaa sen", vastasi tämä
-halveksien.
-
-Urhokas piispa ei olisi toivonut mitään hartaammin, mutta hän tiesi,
-ettei se ollut niinkään helppoa.
-
-Svante Niilonpojalta saapui kirje, jossa kerrottiin, mitä iloa hyvä
-uutinen oli Tukholmassa herättänyt. Valtionhoitaja ja neuvosto
-harkitsivat, miten piispa saisi pyytämänsä avun. Niin hyvin tästä
-kuin saavutetusta menestyksestä oli laadittu kirjeet ja lähetetty
-ympäri valtakuntaa. "Olen sanonut heille", kirjoitti Svante herra,
-"että suuresti heikontunut kaupunki tarvitsee apua, jos sitä mieli
-puolustaa ja suojella, niin ettei koko tämä maanääri tule jälleen
-riistetyksi meiltä pois ja joudu vihollisen tai ulkomaalaisen miehen
-käsiin".
-
-Kalmarin porvarit pitivät täydellä syyllä piispaa pelastajanaan ja
-puolustajanaan, jota ilman ei heidän elämällään olisi suurtakaan
-arvoa. Viikkokausi ruokittiin miehistöä kaupungin kustannuksella,
-ja mihin ikänä piispa astuikin sisälle, oli hänellä oikeus vaatia
-parasta mitä talosta löytyi.
-
-Hemming Gadd ei odottanut eikä vaatinut, että sellaista
-vieraanvaraisuutta jatkettaisiin, ja kun porvarit kaikessa
-nöyryydessä sanoivat hänelle, että heidän aittansa olivat melkein
-tyhjät, niin vastattiin, että hän ja hänen väkensä pitävät huolen
-itsestään nyt kuten ennenkin.
-
-Mutta makeanleivän päivät olivat tuntuneet väestä liian hyviltä, he
-arvelivat tehneensä kylliksi ja tuumivat, että heidän nyt tarvitsi
-levätä ja koota voimia.
-
-Lokakuu oli lopuillaan, kun Kalmari vallattiin takaisin, mutta
-jo joulukuussa täytyi lähteä retkelle Voionmaahan noutamaan
-välttämättömimpiä tarpeita.
-
-Porvariston keskuudessa syntyi, heidän saatuaan tiedon, että
-piispa aikoi lähteä mukaan, sellainen pelästys, että he saapuivat
-joukoittain ja rukoilivat Jumalan ja pyhän neitsyen nimessä, ettei
-hän hylkäisi heitä. Jos hänelle tapahtuisi jokin onnettomuus,
-joutuisi kaupunki heti vihollisen valtaan, ja silloin he olisivat
-hukassa.
-
-Piispan lähin mies, herra Paul Kyle, urhokas soturi, viisas mies ja
-kirjoitustaitoinen, oli samaa mieltä. Hän sanoi paljon mieluummin
-menevänsä niitä vaaroja vastaan, jotka saattoivat väijyä matkalla
-kuin ottavansa vastatakseen kaupungista piispan ollessa poissa, ja
-niin jäi tämä kaupunkiin.
-
-Kalmarin asukkaat hankkivat muutamia veneitä, ja niillä oli mentävä
-yli salmen. Mutta kaupungin edustalla oli tanskalaisia laivoja, jotka
-eivät päästäneet läpi pienintäkään kalastajavenettä, ja hanke vaati
-suurta varovaisuutta.
-
-Eräänä pimeänä yönä lähdettiin retkelle. Kova sade oli onneksi
-sulattanut pois ohuen jääriitteen, ja veneet saattoivat hiljaa ja
-huomaamatta liukua vihollisten laivojen välitse. Hemming Gadd seisoi
-kuunnellen rannalla, kuulisiko hän mitään huudahduksia, mutta kun ei
-mitään kuulunut, otaksui hän, ettei mikään vaara uhannut, ja meni
-kotiin keventynein sydämin.
-
-Pieni retkikunta viipyi poissa kolme vuorokautta. Tämä aika oli
-kyllin pitkä antaakseen aihetta levottomuuteen, mutta kun parvi
-palasi ja saatiin tietää, kuinka monia vaaroja sillä oli ollut
-vältettävinä, selitti Hemming Gadd, että tästälähin otetaan
-elintarpeet lähempää.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin ilmoitti muuan vakooja, että oli tulossa
-tanskalainen avunlähetys Malmöstä Kalmariin.
-
-Urhea piispa oli heti valmis menemään heitä vastaan. Mutta
-hämmästyksekseen havaitsi hän ei ainoastaan nurjamielisyyttä, vaan
-ilmeistä kapinanhalua väessään. Hänen rohkaisevat sanansa eivät
-vaikuttaneet mitään, mutta miehet eivät kuitenkaan kieltäytyneet
-häntä seuraamasta.
-
-Muutamien tuntien marssin jälkeen näkivät he lähestyvän sotavoiman.
-Siihen kuului ainoastaan kahdeksankymmentä keihäsmiestä, eikä piispa
-epäröinyt käydä heidän kimppuunsa.
-
-Mutta silloin palkatun jalkaväen johtaja kääntyi hänen puoleensa ja
-virkkoi, että kun he eivät olleet sitoutuneet taistelemaan avoimella
-kentällä, eivät he voineet eivätkä tahtoneetkaan puuttua tähän
-kahakkaan.
-
-Piispa kääntyi miesten puoleen ja kysyi, oliko tämä heidänkin
-tarkoituksensa.
-
-He vastasivat yksimielisesti myöntäen.
-
-Ja niin sai hän katsella syrjästä, kuinka keihäsmiehet menivät hänen
-edellään Kalmariin ja marssivat esteettömästi linnaan.
-
-Hän kuohui raivosta, mutta ei voinut mitään!
-
-"Onko tämä tanskalaisten vaikutusta?" kysyi hän Paul Kyleltä.
-
-"Hätä ja puute on tehnyt väen alakuloiseksi", vastasi tämä. "Siinä on
-syy."
-
-"Mutta miksi nääntyvät ainoastaan palkkasoturit? Rahvas ei tee niin!"
-
-"Heissä on visaa, heissä!"
-
-"Mutta tämä on kuuliaisuudenrikos, enkä minä voi heitä pitää
-kauemmin."
-
-"Silloin he menevät heti vihollisen puolelle."
-
-Hemming Gadd ei ollut niitä miehiä, jotka sietävät
-tottelemattomuutta, ja hän rankaisi sen antamalla muonaa jakaessaan
-suurempia tai parempia annoksia niille, jotka uskollisesti
-noudattivat hänen käskyjään. Luutnantti, joka oli odottanut
-ylennystä, ei sitä saanutkaan, koska otti puolustaakseen
-kapinoitsijoita; vieläpä hänet sulettiin pois niistä illatsuistakin,
-joihin piispa tuontuostakin kutsui upseerinsa.
-
-Niin vähät välitti hän pitää salassa menettelytapaansa, että hän
-aivan avoimesti puhui siitä varoitukseksi muille. Ja hän herätti
-niin suurta pelkoa, ettei rikollinen uskaltanut päästää valituksen
-sanaakaan.
-
-Erittäin juuri näissä juomaseuroissa piispa purki ilmoille ne
-tunteet, jotka hänessä kuohuivat. Silloin puhui hän muinaisajan
-sankareista, useimmiten Birger Jaarlista ja Maunu Latolukosta.
-Niistä teki hän tavallisesti suuren harppauksen Engelbrektiin, joka
-ennen muita oli hänen sankarinsa. Kun hän puhui hänestä, käveli hän
-huoneessa edestakaisin, huitoi käsivarsillaan ja esitti tavallisesti
-ilmielävästi tapauksen, jota kuvaili. Aina lähtien siitä, että
-Engelbrektin teot johtuivat palavasta isänmaanrakkaudesta, asetti
-hän hänet esikuvaksi jokaiselle Ruotsin miehelle. Hän viittasi hänen
-viisauteensa, hänen uhrautuvaisuuteensa, alttiuteensa, sitkeyteensä.
-Ja kuulijat innostuivat hänen tulisesta kaunopuheisuudestaan.
-Tavallisesti lopetti hän katkeralla hyökkäyksellä Tanskaa ja
-tanskanmielisiä vastaan.
-
-"Tiedän hyvin", oli hänellä tapana sanoa, "että on miehiä, joilla on
-tanskalainen sydän ruotsalaisten takkien alla, mutta he eivät ole
-parempia kuin valkeiksi sivutut haudat täynnänsä kuolleiden luita, ja
-minä toivon, että heidät tuomitaan sen mukaan".
-
-Tällaisilla puheilla piti hän vireillä innostusta pienessä
-upseeriparvessaan ja sai sen antautumaan suuriin ponnistuksiin.
-
-Mutta sittenkin tuntui luissa, kun täytyi talvipakkasella asua
-teltoissa.
-
-Enemmän kuin puolet kaupungista oli palanut tuhaksi, ja kodittomat
-olivat saaneet suojaa parempiosaisilta. Piispa tahtoi edelleen pysyä
-hyvissä väleissä kaupunkilaisten kanssa eikä sentähden anastanut
-mitään. Nämä tarjosivat huoneita hänelle ja upseereille, mutta hän
-hylkäsi tarjouksen, sanoen tahtovansa jakaa sotamiesten kohtalon.
-Sitä vastoin täytyi kaupungin maksaa suojelusveroa, ja siihen
-suostuttiin ehdolla, että piispa asuisi kaupungissa.
-
-Alempi osa kirkosta oli jokseenkin hyvin säilynyt, sen ylle kyhättiin
-katto, ja huonetta käytettiin milloin jumalanpalvelukseen, milloin
-kasarmiksi.
-
-Asema oli sangen huolestuttava -- aseet olivat mitä kurjimmassa
-kunnossa, ruudista ja luodeista oli puute, mutta mitään apua ei
-tullut.
-
-Jos Joakim Trolle olisi tehnyt hyökkäyksen, olisi hän helposti ajanut
-vihollisensa pakosalle.
-
-Helmikuun puolivälissä olivat muonavarat lopussa, ja täytyi hankkia
-uusia. Voionmaalla ei ollut enää mitään. Hemming Gadd odotti joka
-päivä kirjeitä ja viestejä, mutta mitään sellaisia ei kuulunut. Siitä
-huolimatta kulki hän, pakinoi ja laski leikkiä kuten ennenkin. Hänen
-rohkeutensa piti rohkaista muitakin.
-
-Mutta hänen sielunsa oli täynnä katkeruutta ja apeutta. Hän luuli
-tietävänsä, että yksityinen viha häntä kohtaan oli varsinaisena
-syynä siihen kylmäkiskoisuuteen, jota neuvosto osoitti Kalmarin
-linnan valloitukseen nähden, ja kuitenkin oli sen valtaaminen maalle
-äärettömän tärkeä.
-
-Arkkipiispa ja monet valtakunnan suurmiehistä eivät koskaan tulisi
-antamaan anteeksi niitä katkeria totuuksia, joita hän oli heille
-sanonut, sitä ilmeistä epäkunnioitusta, mitä hän oli osoittanut
-jokaiselle, kenen katsoi tanskalaisystäväksi.
-
-Piispa Hemming Gadd oli niitä miehiä, joilla on ainoastaan ystäviä
-ja vihamiehiä, välinpitämätön ei häneen nähden ollut kukaan. Hänen
-papillisen virkansa yhdistäminen soturin ammattiin oli enemmän kuin
-kylliksi antaakseen aihetta puheille, mutta ne, jotka katsoivat
-ainoastaan tekoja, ylistivät häntä pelottomana soturina ja totisena
-isänmaan ystävänä.
-
-Varhain eräänä aamuna, ennenkuin kaupunki oli vielä ehtinyt
-valveutua, lähti piispa kaupungista parvi sotilaita mukanaan.
-
-Pelästys oli suuri, kun saatiin tietoon, että hän oli poissa, mutta
-varovaisuus kehoitti vaiteliaisuuteen, eikä asiasta hevillä puhuttu
-eikä ilmaistu pelkoa; mutta innokkaasti hänen paluutaan odotettiin.
-
-Retki suunnattiin Blekingeen. Lyckebyn ympärillä oli monia rikkaita
-herraskartanolta, ja etupäässä niissä piispa aikoi vierailla.
-
-Edissä asui Kristina Erikintytär, herra Sten Kristerinpojan emäntä.
-Isältään, tanskalaiselta valtaneuvokselta, oli hän perinyt tämän
-suuren maatilan, ja herransa juonitellessa Tukholmassa ja kaikkialla
-Ruotsissa Hannu kuninkaan hyväksi piti hän Edissä ankaraa hallitusta.
-Ei siinä kyllin, että alustalaisia kiristettiin äärimmilleen hänen
-itsensä pitäessä melkein ruhtinaallista hovia; hän vaati vielä heiltä
-sellaista kunnioitusta, kuin olisi ollut todellinen kuningatar.
-
-Hemming piispa oli nähnyt hänet Tukholmassa Sten Sturen hovissa. Tämä
-nainen ei miellyttänyt häntä silloinkaan, ja nyt, kun hänen mielensä
-oli katkeroitunut, päätti hän mennä Lyckebyhyn sen tähden, että
-Kristina rouva oli siellä.
-
-Oli jäätävä pakkanen, ohut lumikerros peitti maan, ja matka kävi
-ripeästi eteenpäin. Kirkas kuutamoilta tapasi pienen retkikunnan Edin
-luona. Piispa pyrki sisään; hän halusi puhutella Kristina rouvaa.
-Mutta linnanvouti palasi tuoden vastauksen, ettei jalolla rouvalla
-ollut Hemming Gaddin kanssa mitään puhuttavaa. Ja niin pysyi portti
-lukossa.
-
-Piispa nyökkäsi tyytyväisenä, ikäänkuin olisi juuri tätä toivonutkin.
-Sotamiehet saivat käskyn muodostaa ketjun linnan ympärille. Kukaan
-ihminen ei saanut kulkea ulos eikä sisälle. Muutamia yrityksiä
-tehtiin, mutta uhkaava pyssy peloitti rohkeat heti takaisin.
-
-Linnasta loisti valo koko yön. Nähtiin ihmisten juoksentelevan
-edestakaisin huoneesta huoneeseen. Uteliaat katseet tähystelivät
-yli seudun; ilmeisesti vallitsi linnan sisällä suuri levottomuus ja
-hämmennys. Varhain aamulla avattiin portit. Linnanvouti tuli jälleen
-ulos, mutta tällä kertaa pyydettiin Kristina rouvan puolesta, että
-piispa tahtoisi astua sisälle. Rouva odotti häntä.
-
-"Onko aamiainen valmis?" kysyi tohtori Hemming.
-
-"Aamiainen?... Heti!" vastasi ällistynyt vouti kumartaen syvään.
-
-"Riittääkö se kaikille miehilleni?"
-
-"Kaikille?"
-
-"Niin, jumaliste! Kun meidän on täytynyt täällä tehdä
-vartiopalvelusta koko yö, pitää teidän toki antaa meille ruokaa ja
-juomaa."
-
-Vouti katosi jälleen. Kesti kotvan, ennenkuin hän palasi, mutta
-silloin toi hän sanan, että puolentunnin kuluttua oli aamiainen
-valmis.
-
-"Minä ja upseerini aterioimme yhdessä Kristina rouvan ja hänen
-neitsyttensä kanssa", lisäsi piispa. "Jos hän on valmis ottamaan
-minut vastaan, niin tulen."
-
-Vouti riensi jälleen sisään, jättäen portin auki jälkeensä.
-
-Piispa käski upseeriensa seurata. Miehistö sai määräyksen jakautua
-kahteen ryhmään; ensimäisen oli puolen tunnin kuluttua tultava
-linnaan ja syötävä oikein kyllikseen sekä täytettävä taskut ja
-reput ruuantähteillä. Sillaikaa oli toisten pidettävä vahtia ja
-tarkoin katsottava, ettei ketään vierasta päässyt ulos eikä sisälle.
-Aamiaisesta oli ensiksi-tulijain selviydyttävä puolessa tunnissa,
-jonka jälkeen vuorot vaihtuivat. Raikuvalla hurraalla tervehdittiin
-tätä käskyä, ja jako toimitettiin heti.
-
-Sillävälin astui piispa upseereineen linnan suureen esisuojaan.
-Siellä leimusi valkea suunnattoman suuressa takassa, ja
-kopistellessaan lunta suurista saappaistaan sanoivat miehet
-tarvitsevansa sulatella kohmettuneita jäseniään.
-
-"Vouti!" huusi Hemming, niin että kajahtivat linnan käytävät ja
-holvit.
-
-Mies seisoi tuossa tuokiossa kumarrellen hänen edessään ja kysyi mitä
-hän tahtoi.
-
-"Lähettäkää heti muutamia tynnyreitä olutta sotamiehilleni, ja mekin
-tarvitsemme muutamia kippoja."
-
-Käsky täytettiin heti, ja kun vaahtoava juoma oli siemaistu, sanoi
-piispa hilpeästi: "Nyt tunnen olevani valmis astumaan vaikkapa
-itse pirunkin silmien eteen. Viekää minut nyt Kristina rouvan luo;
-pelkään, että hän väsyy odottamiseen."
-
-Linnan suureen saliin oli katettu pöytä suurella kiireellä, mutta
-peremmässä huoneessa odotti ylpeä rouva epätervetulleita vieraitaan.
-
-Nähdessään katetun pöydän sanoi piispa upseereilleen: "Niiden
-puolesta, jotka tahtovat jäädä tänne, pyydän anteeksi linnan
-rouvalta. Älkää vain syökö kaikkea, ennenkuin minäkin ehdin mukaan."
-
-Seuraus oli, että hän yksin meni odottavan Kristina rouvan luo.
-
-Viimeisinä viitenätoista vuotena oli tämän solakka vartalo käynyt
-jotakuinkin täytelääksi. Hehkuva punoitus oli kenties hetkellinen,
-sillä hän vapisi joka jäseneltään, kun hän syvään niiaten ja
-ilmeisellä ivalla toivotti piispan tervetulleeksi.
-
-"Ette tahtonut ottaa minua vastaan eilisiltana!" sanoi hän suudellen
-kättä, jonka rouva vastahakoisesti hänelle tarjosi.
-
-"En tiennyt... en uskaltanut."
-
-"Pelkäsittekö kenties, että maineenne siitä kärsisi, jalo rouva?"
-
-"Maineeni?"
-
-"Sentähden jäin odottamaan. Mutta kun tässä keskustelussa ei tarvita
-todistajia, pyydän, että neitsyenne sillävälin ojentavat pikarit
-upseereilleni."
-
-Nuori neitosparvi, joka ympäröi Kristinaa, seisoi hämillään ja
-ymmällä.
-
-"Neitoseni jäävät luokseni!" vastasi Kristina rouva.
-
-"Olen sanonut, että minun täytyy puhutella teitä kahdenkesken!
-Sentähden jätin upseerini tuonne ruokasaliin; jos pelkäätte lähettää
-neitosianne heidän luoksensa, niin kutsun heidät tänne. Silloin
-saamme paljon todistajia."
-
-Äänessä oli jotakin, joka vaati kuuliaisuutta, ja vaikkei Kristina
-rouva tiennyt, mitä hänellä oli pelättävänä, tunsi hän, että oli
-pakko antaa myöten, ja ankaralla kehoittavalla katseella viittasi hän
-punastuvia neitosiansa menemään kokoussaliin.
-
-"Vihdoinkin!" huudahti piispa. "Mutta sellaisia ovat kaikki naiset,
-mitä he mieluimmin toivovat, siihen he kauimmin epäilevät suostua."
-
-Taasen loukkaus. Kristina puri huultaan voidakseen vaieta.
-
-"Ja nyt, jalo rouva, istukaamme!"
-
-Kristina heittäytyi eräälle tuolille, joka seisoi keskellä huonetta.
-
-"Sallitteko, että asetun lattialle teidän jalkoihinne?"
-
-"Onhan tuolla penkkikin!"
-
-"Minun täytyy olla teitä lähellä."
-
-Kristina nousi ja istuutui penkille. "Olen teidän vallassanne", sanoi
-hän. "Sentähden kiusaatte minua aivan kuulumattomasti."
-
-"Viette sanat suustani, kaunis rouva!"
-
-Mutta imelät sanat olivat kastetut sappeen, ja Kristina rouva
-huudahti kiihkeästi:
-
-"Mikä on asianne?"
-
-Piispa loi häneen terävän katseen. "Toivoisin teidän istuvan tälle
-penkille", sanoi hän, "jotta näköala olisi vapaa. Näette, että
-sotamieheni ympäröivät linnan, kukaan ei pääse ulos eikä sisälle."
-
-"Kuinka suuri on vaatimuksenne?"
-
-"Herra Sten Kristerinpoika on muuan valtaneuvoksista. Mitä suurempaa
-iloa voitte hänelle valmistaa kuin auttamalla aarteillanne
-lieventämään maan hätää!"
-
-"Minulla ei ole mitään aarteita."
-
-"Mutta tahdotte antaa, mitä teillä on?"
-
-"Ja jollen tahdo?"
-
-"Silloin täytyy minun pakoittaa teidät siihen!"
-
-"Pakoittaa?"
-
-"Minulla on voiman oikeus!"
-
-"Tulette siis kuten ryöväri ja rosvo ainakin?"
-
-"Tai kuten Hannu kuningas, kun hän on käynyt Ruotsin linnoissa. Aion
-panna kuninkaallisen oikeuteni voimaan! Upseerini ovat siksi hyvin
-kasvatetut, että antavat neitosille vapauden. Jollette tahdo tulla
-mukaani, niin suljen teidät tänne sisälle ja teen sitten omin päin
-tutkimukseni."
-
-Kristina rouva tiesi, että hänen palvelijansa mielihyvällä olisivat
-tällöin avulliset; ei ollut mitään pelastuskeinoa, hänen täytyi
-alistua.
-
-"Tulkaa!" sanoi hän ja lähti huoneesta.
-
-Piispa seurasi häntä.
-
-Rouva avasi suuren ja upean hopeakaapin.
-
-"Kutsukaa palvelijanne!" sanoi tohtori Hemming. "Mutta muistakaa,
-että jos vastustatte minua, käsken ryöstämään."
-
-Linnanvouti tuli emäntänsä kutsumuksesta.
-
-"Tyhjentäkää kaapin sisällys säkkeihin", käski piispa. "Jalo rouva
-antaa sen maan pelastukseksi!"
-
-Käskyä noudatettiin.
-
-"Rahanne ja jalokivenne!"
-
-Kristina hätkähti.
-
-"Älkää salatko mitään!"
-
-"Täytyykö minun antaa kaikki?"
-
-"Kaikki!"
-
-Rouva katsoi ivallisesti piispaan. "Jos tahdon!" mutisi hän
-hampaidensa välitse.
-
-"Ette sitä tule tekemään te, vaan teidän uskottu neitosenne!"
-
-Ja Kristina rouvan täytyi sietää, että tätä lähetettiin noutamaan;
-hänen itsensä täytyi käskeä tämän tuoda rahalipas ja jalokivet. Ja
-piispa otti kaikki ilman armoa ja laupeutta.
-
-Sen jälkeen tarjosi hän rouvalle käsivartensa ja vei hänet
-parvekkeelle. Sotamiehet seisoivat alhaalla sen edustalla, ja he
-hurrasivat hänelle kiitokseksi runsaasta kestityksestä.
-
-Lopuksi kiitti piispa, upseerien ja neitosten ollessa läsnä,
-niistä uhrauksista, joita jalo rouva oli tehnyt herransa ja
-isäntänsä isänmaalle, arvellen, että se hyväsydämisyys, jota hän
-oli osoittanut, varmaan tuli ennemmin tai myöhemmin saamaan oikean
-palkintonsa.
-
-Mutta jolleivät rouva ja piispa juuri katselleet toisiaan
-ystävällisin silmin, teki nuori parvi niin sitä enemmän, ja kun
-piispa upseereineen lähtiessään viittasi kohteliaasti tervehdykseksi
-ylös linnaan, huokasivat neitoset sydämissään: "Palaavatkohan he
-koskaan?"
-
-Täältä ei ollut pitkältä vanhaan Hjulebergiin. Sinne suuntasi piispa
-matkansa.
-
-Klaus herra oli leskimies, hänen kolme tytärtään olivat naimisissa
-tanskalaisten aatelismiesten kanssa, ja hän asui yksin vanhassa
-herraskartanossaan. Piispa otettiin ystävällisesti vastaan, ja Klaus
-herra käski runsaasti kestittää miehistöä, mutta kuultuaan vierailun
-tarkoituksen vastasi hän surumielisesti hymyillen ja sennäköisenä
-kuin puhuisi puhtainta totta:
-
-"Pystyn vielä käyttämään miekkaa, jos tahdotte ottaa minut mukaan.
-Mitään muuta ei minulla ole teille antaa!"
-
-Hemming Gadd mietti tuokion. "Otan kiinni sanastanne!" sanoi hän.
-
-"Mutta olen jo täyttänyt viisikymmentä vuotta!"
-
-"Minä en tahdo rasittaa teitä yli voimienne."
-
-"Antakaa minulle hieman aikaa!"
-
-"Ei, heti on teidän lähdettävä mukaan."
-
-"Se on mahdotonta!"
-
-"En luovu teistä vähemmällä kuin viidellätuhannella hopeamarkalla!"
-kivahti piispa.
-
-"Arvioittepa tosiaan minut liian suureen arvoon."
-
-"Tulen näyttämään, etten ole tehnyt sitä; laittautukaa vain pian
-kuntoon!"
-
-"Leikkiä minä vain laskin, ja viisisataa markkaa koetan haalia
-kokoon."
-
-"Viisituhatta, ei ropoakaan vähempää!" Klaus herra koetti kiemurrella
-hänen käsistään, mutta hän vaati vain ukkoa mukaan, ja niin täytyi
-tämän lopulta hellittää koko summa.
-
-Näytti melkein siltä, kuin jokainen markkasatanen olisi vienyt palan
-Klaus herran omasta ruumiista. Hänen nenänsä ja poskensa ohentuivat
-ohentumistaan ja kalpenivat yhä harmahtavammiksi; oli ilmeistä, että
-hän oli kahden vaiheilla, antaisiko mieluummin hengen vai rahat.
-
-Piispa teki asian mutkattomaksi yhä vain kysymällä, haluttiko
-vanhusta tulla mukaan. Kun summa oli laskettu täyteen, annettiin
-käsky, että talon ruokavarasto oli otettava rangaistukseksi tilan
-herran valhettelevaisuudesta, ja vanhan saiturin oli pakko katsella,
-kuinka ryynit, jauhot ja voit, häränpuolikkaat ja kylkisilavat
-raahattiin ruoka-aitoista ja kuormitettiin suuriin vaunuihin. Hänen
-omat vetojuhtansa valjastettiin eteen, ja ratsumiesparvi vei kaiken
-mukanaan.
-
-Pienempiä sotaveroja otettiin talonpoikaistaloista, kaikkia täytyi
-maksukykynsä mukaan veroittaa yhteiseksi hyväksi.
-
-Jokainen vierailu kävi niin nopeasti, ettei huhu ehtinyt kulkea
-edellä, ja kantomäärä oli sentähden runsaampi kuin oli odotettu.
-Piispan viisauden tähden pysyi sopu kaikkialla rikkomatta. Annettiin
-vapaasta tahdosta tai vastoin tahtoa, mutta se tapahtui aina
-säilyttämällä ulkonainen ystävyyden leima.
-
-Koko sato oli korjattu kahden päivän kuluessa. Oltiin jo
-paluumatkalla kirkkaassa kuutamossa, kun joku mainitsi, että
-vasemmalla tiestä oli metsässä johanniittiluostari, jota pidettiin
-sangen rikkaana.
-
-"Me menemme sinne!" huusi piispa hilpeästi. "Kuka näyttää tien?"
-
-Turhia olivat kaikki kokeet saada häntä siitä luopumaan. "Luottakaa
-minuun!" sanoi hän. "Minä tunnen munkkien vehkeet ja tiedän, kuinka
-ne tehdään tyhjiksi."
-
-Koko parvi meni luostariin. Piispa sanoi nimensä ja pyrki sisälle.
-
-Hetkisen kuluttua avattiin portit. Piispa ja upseerit pyydettiin
-astumaan sisään, ja miehistö neuvottiin pariin suureen latoon, jotka
-olivat aivan luostarin vieressä.
-
-Veljet olivat kokoontuneet luostarin ruokasaliin ja ottivat piispan
-vastaan kaikella hänen arvoaan vastaavalla kunnioituksella.
-Keskustelu kääntyi heti valtiollisiin olosuhteihin, ja hurskaat
-munkit huokailivat ja valittivat maan hätää puuttumatta
-seikkaperäisemmin pohtimaan syitä siihen.
-
-Hemming herra pyysi yksityistä keskustelua apotin kanssa, ja kun ilta
-oli jo pitkälle kulunut ja vieraat olivat suostuneet jäämään yöksi
-luostariin, nousivat munkit toivottaakseen hyvää yötä.
-
-Mitään kestitystä ei ollut vielä tarjottu. Palvelevat veljet
-tahtoivat rientää ulos pitääkseen siitä huolen, mutta Hemming tohtori
-kehoitti lähettämään kaiken miehistölle, niin upseeritkin saisivat
-ottaa siitä, mitä tahtoivat.
-
-Apotti sanoi, että heille oli varattu vuoteet luostariin. Upseerit
-kiittivät, mutta vastasivat, että heidän täytyi olla sotamiesten
-mukana valvoakseen järjestystä.
-
-"Älkää syökö älkääkä juoko mitään, mutta pitäkää silmänne auki!"
-kuiskasi piispa muutamalle heistä.
-
-Apotti kysyi sala-ivalla, aikoiko hänen armonsakin hylätä heidät.
-
-"En", vastasi Hemming hilpeästi. "Minä jään tänne, ja kun
-keskustelumme käynee pitkäksi, toivon teidän tarjoavan pikarin."
-
-Tämä toivomus näytti saavan munkit jälleen hyvälle tuulelleen, ja
-niin erottiin pakinoiden ja naureskellen.
-
-Ainoastaan sellainen rautainen luonne kuin Hemming Gadd saattoi
-pelottomasti jäädä yksin luostariin. Hän oli vakuutettu, että siellä
-yritetään jotakin koiranjuonta, mutta juuri siihen perustikin hän
-toiveet oman suunnitelmansa menestyksestä.
-
-Levottomuuden, jonka hän havaitsi upseeriensa kasvoilla, oli hän
-tyynnyttänyt merkitsevällä katseella, joka sanoi heille, että häneen
-nähden saivat he olla huoletta.
-
-Apotin pyynnöstä meni hän mukana tämän huoneeseen. Siellä oli
-pöydällä kaksi palavaa vahakynttilää ja kaksi täyttä viinilasia.
-Kohteliaalla viittauksella pyysi munkki häntä istumaan mukavaan
-lepotuoliin.
-
-"Kiitän teitä, isäseni", sanoi Hemming, "mutta lepo ei kuulu minulle.
-Istun mieluummin täällä yksinkertaisella puutuolilla, jonka otaksun
-aiotuksi teille."
-
-Munkin posket vaalenivat hieman. Hän mutisi jotakin veljeskuntansa
-ankarista vaatimuksista ja lopuksi otti itsekin yksinkertaisen tuolin.
-
-Mutta Hemming huomasi, ettei levottomuus ollut siltä lopussa, eikä
-munkki kehoittanut häntä juomaan.
-
-Tehtyään muutamia kysymyksiä veljeskunnan saksalaisesta alkuperästä
-johti hän keskustelun niihin pyhäinjäännöksiin ja pyhimyslippaihin,
-joita luostari omisti, ja kun munkki vakuutti, ettei näillä ollut
-mitään arvoa, huudahti Hemming:
-
-"Ovatko siis taideteoksenne pelkkiä pikareita? Nämähän ovat
-koristellut taitavilla leikkauksilla!"
-
-"Ne ovat Hollannista", vastasi apotti, ja kun Hemming tällöin oli
-kohottanut pikarin katsellakseen sitä lähemmin valoa vasten, piti
-hänen isäntänsä varansa ja muutti esiin toisen, niin että pikarit
-vaihtuivat.
-
-Hemming näki sen, mutta ei ollut huomaavinaan mitään.
-
-Munkki palasi samassa hyvälle tuulelleen, hän pyysi juoda piispan
-kanssa ja kiitti kunniasta, jonka tämä oli osoittanut luostarille
-saapumisellaan.
-
-Hän joi epäröimättä pikaristaan, mutta piispa ainoastaan vei
-huulilleen omansa ja oli juovinaan.
-
-"Oivallista viiniä!" sanoi hän.
-
-"Kyprosta, parasta mitä meillä on."
-
-Piispa puhui missä tarkoituksessa oli tullut. Rahoja täytyi hankkia
-sodan jatkamiseksi, eikä luostarilla ollut mitään oikeutta vetäytyä
-täyttämästä velvollisuuttaan niin syvän ja yleisen ahdingon aikana.
-
-"Mutta meillä ei myös ole mitään oikeutta antaa pois mitä hurskaat
-kristityt ovat antaneet pyhälle neitsyelle."
-
-"Häntä palvellaan paremmin hyvillä töillä kuin uhreilla!" vastasi
-piispa vilkkaasti.
-
-"Jollemme olisi niin köyhiä kuin tosiaan olemme..."
-
-Mahtoiko nyt piispa kuulla jonkun kähmivän oven ulkopuolella, vai
-oliko se ainoastaan mielijohde, mutta hän heristi korviaan ja
-huudahti melkein uhkaavasti: "Joku kuuntelee!"
-
-"Mahdotonta!" huudahti apotti ja hypähti ovelle.
-
-Samassa vaihtuivat pikarit.
-
-"Kenties kuulin väärin!"
-
-"Veljemme ovat kaikki luotettavia ja vilpittömiä."
-
-"Ilahuttavaa kuulla! Juon heidän menestyksekseen."
-
-Apotti tarttui hymyillen pikariin, mutta tuskin oli hän tyhjentänyt
-muutamia kulauksia, ennenkuin hän kauhuissaan pani sen pois
-kädestään, tuijottaen piispaan.
-
-"Mikä teitä vaivaa, kunnianarvoisa isä?"
-
-"Ei mikään!"
-
-"Jatkakaamme siis keskusteluamme."
-
-"Mielihyvällä!"
-
-"Mitä kalleuksia luostarissa on?"
-
-"Madonnan vyöhyt."
-
-"Kuinka suuri arvoltaan?"
-
-"Kymmenentuhatta guldenia."
-
-"Sitten?"
-
-"Erinäisiä alttariastioita."
-
-"Kruunu luullakseni?"
-
-"On sekin!"
-
-"Yhtä kallisarvoinen kuin vyöhytkin?"
-
-"Hieman kalliimpi!?"
-
-"Onko muita pyhimyksiä?"
-
-"Pyhä Gregorius!"
-
-"Miekka jalokivin koristeltu?"
-
-"Veljeskunnan suurmestarin lahja!"
-
-"Minkä arvoinen?"
-
-"Seitsemäntuhatta guldenia!"
-
-"No hyvä, kunnianarvoisa isä, olen varma, että pyhä neitsyt antaa
-ilolla koristuksensa sanoen: 'Muuttakaat nämä kivet leiviksi
-nälkäisille!' Ja mitä pyhään Gregoriukseen tulee, menen takuuseen
-että hän antaa miekkansa, kun on puollettava valtakuntaa ulkomaista
-väkivaltaa ja sortoa vastaan."
-
-"Se on minulle valitettavasti mahdotonta!"
-
-"Minua surettaa kuulla sitä!" Piispa tarttui pikariin.
-"Silloin on minun kiittäminen teitä ainoastaan osoittamastanne
-vieraanvaraisuudesta!" Hän kosketti munkin pikaria omallaan.
-
-Tämä vei pikarinsa vapisevin käsin huulilleen sisältöä maistamatta.
-
-"Mitä! Ettekö juo?"
-
-"En voi oikein hyvin!"
-
-"Viini on teitä vahvistava!"
-
-"Se on minulle liian väkevää."
-
-"Kutsukaa sitten tänne muutamia munkeistanne, niin he saavat tehdä
-minulle seuraa!"
-
-"Luultavasti ovat he jo menneet levolle."
-
-"Siitä saamme kyllä pian selon." Ennenkuin apotti ehti sitä estää,
-oli piispa soittanut kelloa, joka vei apotin huoneesta munkkien
-huoneeseen. Minuuttia myöhemmin koputettiin ovelle.
-
-Piispa heitti apottiin merkitsevän katseen ja antoi sen jälkeen
-päänsä painua alas rinnalleen.
-
-"Sisään!" änkytti apotti.
-
-Ovi aukeni ja kaksi päätä näyttäytyi.
-
-"Sepäs kävi pian!" kuiskasi heistä toinen.
-
-Tohtori Hemming näki apotin pelokkaan katseen ja kohotti päänsä
-vitkaan.
-
-Munkit vetääntyivät kauhistuneina takaperin.
-
-"Väkevä viini on käynyt päähäni", sanoi piispa. "Tahdon kuitenkin
-tyhjentää pikarini, mutta teidän molempain täytyy tehdä minulle
-seuraa, koskei apottinne jaksa sitä tehdä."
-
-Munkit katsoivat kummissaan viimeksimainittuun.
-
-Apotti parka oli kerrassaan surkean näköinen. Huulet olivat alkaneet
-sinertää, hän värisi vilusta ja saattoi vaivoin pysyä pystyssä.
-
-"Kuka juo ensin?" virkkoi piispa jälleen peloittavan vakavasti ja
-viittasi pikariin.
-
-Toinen tarttui siihen, toisen puuhaillessa apotin kanssa.
-
-"Juo!" käski tohtori Hemming.
-
-"Myrkytetty!" jupisi viimeksimainittu munkki.
-
-Piispa sieppasi pikarin, ennenkuin munkki ehti heittää sen lattiaan.
-
-"Liian kallisarvoinen turmeltavaksi!" sanoi hän vihasta vapisevalla
-äänellä.
-
-"Armoa! Armoa!" änkyttivät rikolliset ja lankesivat rukoillen hänen
-jalkoihinsa.
-
-"Apua! Vastamyrkkyä!" läähätti apotti.
-
-"Onko mitään pelastusta?" kysyi piispa.
-
-"On, jollei hän ole juonut paljoa!"
-
-"Mutta jollei hän mitään apua saa?"
-
-"Silloin täytyy hänen kuolla!"
-
-"Samoin kuin molempain teidänkin, kun ensin juotte tämän!"
-
-"Armoa! Sääliä!"
-
-"Ettekö ole tahtoneet riistää henkeäni!" huusi piispa jyrisevällä
-äänellä.
-
-"Apua! Apua!" valitti apotti.
-
-"Armoa! Armoa!" säestivät veljet.
-
-"Ei mitään armoa! Ei mitään sääliä!" vastasi Hemming.
-
-"Tarjotkaa hyvitystä!" änkyttivät veljet apotille.
-
-"Luostarin rahakirstu!..."
-
-"Enemmän!"
-
-"Madonnan vyö!" huusi apotti.
-
-"Enemmän! Enemmän!"
-
-"Hänen kaulanauhansa!" lisäsi munkki.
-
-"Kuinka kauan hän vielä voi elää?" kysyi Hemming vimmoissaan ja
-viittasi apottiin.
-
-"Korkeintaan tunnin!"
-
-"Sanokoon hän siis heti, mitä hän tahtoo antaa viheliäisestä
-elämästään, niin minä sitten päätän, käynkö kauppaan!"
-
-"Miekan!... kruunun! Kaiken, kaiken!" ähkyi apotti.
-
-"Menkää molemmat heti niitä noutamaan. Ja muistakaa minun sanoneen:
-jollette ole palanneet takaisin neljännestunnissa, sytytän luostarin
-tuleen, ja silloin saamme nähdä, kenen käsissä nyörit ovat!"
-
-Munkit riensivät pois kuten kostotarten ajamina. Piispa jäi apotin
-luo; hän katsoi kylmäkiskoisesti tämän kuolinkamppailua, ihmetellen,
-että elämä saattoi olla hänelle niin rakas.
-
-Ei kestänyt kauan, ennenkuin veljet palasivat, tuoden mukanaan kaikki
-luetellut kalleudet, jotka he yksitellen latoivat hänen eteensä.
-
-"Ottaako teidän armonne ne itse viedäkseen?" kysyi toinen munkki
-ilkeästi hymyillen.
-
-"Kyllä, ulos täältä!" vastasi piispa.
-
-"Väkenne nukkuu..."
-
-"Minä herätän heidät!"
-
-"Se ei liene vallan helppoa."
-
-"On kyllä, sillä minä tunnen munkkien kujeet!" vastasi Hemming,
-heitti kallisarvoisen kantamuksen olalleen ja käski munkin mennä
-edeltä näyttäen tietä.
-
-Tämä totteli heti, ja kun piispan huudettua upseereja ja sotamiehiä
-lappautui ladosta hyvässä järjestyksessä, silloin uskoivat munkit
-vahvasti, että heidän vieraansa olivat kaikki paholaisen erityisessä
-suojeluksessa. Näyttäytyi kyllä, että jotakin hittoa oli sekoitettu
-olueen, sillä pari sotamiestä, jotka eivät olleet voineet vastustaa
-himoaan maistaa sitä, vaipuivat siitä niin syvään uneen, että heidät
-täytyi melkein laahata mukana matkalle lähtiessä.
-
-Kuitenkin oli mieliala mitä iloisin; retken onnellinen tulos voitti
-kaikkien odotukset, eikä suinkaan epäröity antaa kaikki ansio
-siitä piispalle. Paluumatka Kalmariin tehtiin niin joutuin kuin
-mahdollista. Noin peninkulman päässä kaupungista tuli heitä vastaan
-pikalähetti, joka toi kirjeen Paul Kyleltä.
-
-Se sisälsi, että linnassa oli saatu tieto siitä, että piispa oli
-poissa parhaine miehineen, ja sentähden oli päätetty tehdä hyökkäys.
-
-Tämä uutinen oli niin pelästyttänyt porvareita, että monet heistä
-olivat panneet kilunsa ja kalunsa kasaan ja aikoivat lähteä
-kaupungista tulevana yönä, jollei piispa sitä ennen palannut. He
-olivat sangen suutuksissaan siitä, että piispa vastoin vakuutuksiaan
-ja lupauksiaan oli lähtenyt pois.
-
-"Luulevatko he, että minä alituiseen sallin pidellä takistani?" kysyi
-hän harmissaan.
-
-Hetken harkittuaan käski hän pikalähetin palata. Ei kenellekään
-muille kuin Paul Kylelle saanut ilmoittaa piispan palaamisesta.
-Kaikille muille oli sanottava, että hän oli kohdannut muutamia
-tanskalaisia ratsumiehiä ja peläten joutuvansa vangiksi lähtenyt
-pakoon. Vastoin kaikkea tapaa oli kaupungin portit jätettävä auki;
-yön kuluessa tahtoi piispa kaikessa hiljaisuudessa marssia kaupunkiin.
-
-Pieni parvi sai levähtää eräässä metsäntylvässä. Sotamiehet
-kääriytyivät viittoihinsa ja nukkuivat pian. Piispakin, joka ei ollut
-nukkunut moniin öihin, soi itselleen muutamain tuntien levon, kahden
-upseerin pitäessä vartiota.
-
-Mutta yön levitettyä varjonsa oli pieni parvi jälleen liikkeessä, ja
-puoliyön aikana saapui se kaupunkiin.
-
-Joakim Trolle oli niin varma, että hänen sotamiestensä tarvitsi
-ainoastaan näyttäytyä saadakseen jälelläolevat ruotsalaiset
-pakenemaan kaupungista, ettei hän edes varustanut heitä
-tarpeellisilla aseilla ja ruudilla. Hän piti taistelua liian
-mitättömänä puuttuakseen itse siihen ja uskoi johdon nuorelle
-kuustoistavuotiaalle pojalleen.
-
-Kun tanskalaiset ryntäsivät ulos linnasta, näytti kaupunki kaikkialta
-autiolta ja tyhjältä. Näytti kuin pako olisi jo tapahtunut.
-Palausmatkaansa turvaamatta käski nuori päällikkö: "Eteenpäin, mars!"
-
-Mutta silloin syöksyi Hemming Gadd vihollisen selkään ja taistelu
-alkoi.
-
-Paul Kylen oli käytävä kimppuun vastakkaiselta puolelta ja vihollinen
-siten saarrettava. Mutta ennenkuin tämä joutui, oli Joakim Trolle
-itse rynnännyt linnasta lopun väkensä kera, ja nyt joutuikin piispa
-puserruksiin vastustajainsa väliin.
-
-Hemming Gadd ei kuitenkaan antanut perään. Kokkapuhein ja sutkauksin
-rohkaisten sotamiehiään taisteli hän sankariudella, joka herätti
-yksin vihollistenkin ihailua ja ratkaisi taistelun.
-
-Tanskalaisten päällikkö, joka näki sotamiestensä kaatuvan ja tiesi,
-kuinka vähäinen niiden luku oli, antoi merkin palaamiseen, ja käsky
-täytettiin pikimmiten ja hyvässä järjestyksessä.
-
-Tappiot olivat molemmin puolin yhtä suuret. Ruotsalaiset olivat
-menettäneet kymmenen miestä ja kaksi upseeria, tanskalaiset yhdeksän
-miestä ja kolme upseeria. Haavoitettujen luku oli suunnilleen puolta
-suurempi. Piispa Hemming oli saanut luodin käsivarteensa, mutta tämä
-harmitti häntä paljon vähemmän kuin se, että jos Paul Kyle olisi
-ollut aikanaan paikalla, olisi linna ollut nyt heidän vallassaan.
-
-Porvarit, jotka yhtä suurella ilolla kuin hämmästykselläkin
-olivat saaneet tiedon piispan paluusta, menivät hänen luoksensa
-juhlakulussa. He vakuuttivat kiitollisuuttaan ja lahjoittivat
-kaksikymmentä säkkiä jauhoja ja viisikymmentä tynnyriä olutta.
-
-Lahjat otettiin vastaan, mutta piispa teki heille tiettäväksi, ettei
-hän aikonut antautua riippuvaiseksi heidän mielivallastaan. Missä
-hätä oli ovella, tahtoi hän sitä häätää; mutta hän ei katsonut
-lainkaan tarpeelliseksi kysellä heidän neuvoaan tai suostumustaan.
-
-Kipu käsivarressa vaivasi häntä, ja lisäksi pelkäsi hän uutta
-hyökkäystä linnasta. Joakim Trolle oli kyllin taitava sotapäällikkö
-käsittääkseen vastustajan heikkouden ja käyttääkseen sitä hyväkseen.
-
-Joka päivä odotti piispa kirjettä ja viestiä kaivatusta avusta.
-
-Päivät ja viikot kuluivat, mutta sitä ei kuulunut; toiveet kävivät
-yhä synkemmiksi.
-
-Svante Niilonpojalle oli hän kirjoittanut saamatta vastausta. Silloin
-kirjoitti hän Märta rouvalle:
-
-"... Saksalaiset ovat selittäneet, että he tahtovat eronsa,
-jolleivät saa palkkaansa neljäntoista päivän kuluessa, ja täällä
-liikkuu huhuja, että arkkipiispa aikoo julistaa meidät pannaan. Jos
-hän tahtoo tehdä sen nyt keskellä piiritystä, niin voi hän tuoda
-kuninkaansa mukanaan. Annamme silloin hänelle niin hyvästä kädestä,
-että hän saa tuhannen perkelettä mukaansa. Anteeksi, että puhun
-hieman epähienoa kieltä, mutta en ole pitkiin aikoihin tottunut
-puhumaan hovikieltä."
-
-Aarteet, joita tohtori Hemming oli tuonut Blekingestä, täytyi
-hänen myydä alhaisiin hintoihin, ja kauppamiehet kuitenkin olivat
-tekevinään hänelle suuren palveluksen ostamalla ne. Mutta monien
-kuukausien palkat olivat maksamatta, eikä saalis riittänyt niihin.
-
-Huhu hänen menestyksestään levisi laajalle ympäri. Kristina rouva
-vannoi, ettei hän antaudu rauhaan, ennenkuin oli nähnyt ryövärin
-sydänveren, ja johanniittiveljet kirjoittivat ei ainoastaan
-arkkipiispalle, vaan myös Roomaan ja pyysivät väkivallantekijäin
-julistamista pannaan. Mitä hirvittävimmin sanoin maalattiin tehty
-tihutyö. Piispa ja hänen seuralaisensa olivat menetelleet ryövärien
-ja rosvojen tavoin; he olivat ryöstäneet ja polttaneet, he olivat
-lyöneet monia syyttömiä kuoliaaksi ja peloitelleet naisia ja lapsia
-mielipuoliksi.
-
-Yhä sankempina kasaantuivat pilvet Hemming Gaddin pään ympärille. Hän
-menetteli häikäilemättömästi, halveksien ihmisten arvosteluja. Hän
-oli ottanut yhden ainoan asian päämääräkseen: Ruotsin pelastuksen
-Tanskan ikeen alta. Tämän tieltä täytyi kaiken muun väistyä. Mitäpä
-merkitsivät hänelle yksityiset edut ja toivomukset, kun oli kysymys
-yleisestä hyvästä! Jos hetki toikin mukanaan mitä katkerimpia
-kärsimyksiä, mitä siitä, kun oli kysymys tulevista vuosisadoista,
-isänmaan itsenäisyydestä!
-
-Hemming Gaddilla oli sellainen tahdon lujuus, ettei hän tähdätessään
-katseensa maaliin nähnyt esteitä ympärillään; hän mursi ne maahan
-yhden toisensa jälkeen välittämättä, jos pirstaleet sinkoilivat
-niiden silmille, ketkä asettuivat hänen tielleen.
-
-Hän halveksi kaikkea itsekkäisyyttä, kaikkea pikkumaisuutta,
-katsomatta säätyyn tai asemaan. Syntinen ei ollut hänestä sen
-kummempi puettuna purppuraan ja kantaessaan kruunua päässään kuin
-maatessaan ryysyihin kääriytyneenä. Hän tuomitsi hiippahattua
-kantavan miehen haureellista elämää yhtä paljon kuin alemmankin papin.
-
-Valtakunnan suurmiehet, kuinka he halveksivat häntä! Mitä heitä
-liikutti, mikä maali hänellä oli silmissään! Oma hyvinvointi,
-suurimmat mahdolliset edut, se oli heidän maalinsa.
-
-Jos pyhällä isällä olisi ollut kymmenen pannasalamaa, olisi hän
-singahuttanut ne kaikki tätä paatunutta piispaa vastaan; nyt täytyi
-hänen tyytyä yhteen ainoaan, mutta sitä seurasi heti espanjalaisen
-kardinaalin nimittäminen Linköpingin piispaksi.
-
-Tosin saattoi väittää vastaan, että tämä yhtä vähän ymmärsi kieltä
-kuin tunsi niitä ihmisiäkään, joita hänen oli johdettava totuuden
-tielle, mutta ne olivat sivuasioita. Julkeat hyökkäykset paavin
-ja Tanskan kuninkaan pyhiä persoonallisuuksia vastaan olivat
-asianmukaisesti rangaistut, ja oli annettu varoitus niille, joita
-kenties haluttaisi kulkea tohtori Hemmingin jälkiä.
-
-Pannakirja ja tieto nimityksestä oli saapunut jo kunnianarvoisille
-isille, mutta heillä ei ollut vielä rohkeutta käyttää niitä
-hyväkseen. Me tiedämme, että arkkipiispa puhui siitä Svante
-Niilonpojalle sekä että tämä ilmaisi siitä syvän suuttumuksensa ja
-vakuutti, ettei hän puolestaan kantanut nurjaa mieltä piispaa vastaan.
-
-Svante Niilonpoika oli sanonut, että Hemming Gadd oli kansan mies ja
-että saattoi olla pahoja seurauksia, jos niin levottomina aikoina
-annettaisiin lisäyllykettä kuohuville aineksille.
-
-Mutta kun paavilliset kirjeet esitettiin neuvostolle, näytti
-vahingonilo punoa van posket ja sytyttävän tulen silmiin. Useimmilla
-neuvoksilla oli joku loukkaus kostettavana, ja sellaiset velat
-maksetaan aina ensiksi.
-
-Sitten saapuivat tiedot, mitä oli tapahtunut Lyckebyssä.
-Johanniittiveljet nostattivat myrskyn, ja arkkipiispa kirjoitti
-neuvostolle, että sen oli oman kunniansa tähden tehtävä päätöksensä.
-Tehtiin muodollinen neuvoston päätös, ja saatiinpa yksin
-valtionhoitajakin kirjoittamaan sen alle. Piispa Hemming Gadd
-kiellettiin tästedes hoitamasta hiippakuntaansa.
-
-Eräänä päivänä saapui tieto, että Voionmaan puolelta lähestyi
-kokonainen laivasto pikku veneitä tuoden ruokatavaroita. Linnasta
-kiirehdittiin heitä vastaan; mutta ne ruotsalaiset sotamiehet, jotka
-toivat tiedon, arvelivat, että jos he saisivat, voisivat he joutua
-ennen tanskalaisia.
-
-Piispa ei ollut haluton, mutta peläten, että ahneus kenties pani
-heidät lyömään laimin kaiken varovaisuuden, tahtoi hän itse mennä
-alas rannalle ja tarkastella asemaa.
-
-Tämän neuvottelun parhaallaan tapahtuessa jatkoi Hemming piispa
-hidasta, vaivalloista piiritystyötään.
-
-Oli kaunista nähdä pienen laivaston, veneet aivan lähetysten,
-lähenevän kaupunkia. Mukana oli naisia ja lapsiakin.
-
-Linnan edustalla oltiin kovassa kiireessä, luultavasti ei oltu
-odotettu laivastoa niin pian.
-
-"Ovatko veneenne kunnossa?" kysyi piispa.
-
-"Ovat, kaikki neljä purjeineen, peräsimineen. Tuuli on myötäinen!"
-
-"Laskekaa siis heti vesille!"
-
-Kuului hiljainen ilohuudahdus, mutta se vaikeni heti.
-
-Kolme miestä hyppäsi kuhunkin veneeseen. Purjeet irroitettiin ja
-tuuli hulmutteli niitä hilpeästi.
-
-Veneet lähtivät vesille melkein yht'aikaa. Ne laskettivat suoraan
-laivastoa kohden.
-
-Heti kun heidät huomattiin linnasta, päästettiin siellä vimmastunut
-huuto.
-
-Sen jälkeen kuului komentohuuto: "Ampukaa!"
-
-Mutta ruotsalaiset olivat odottaneet sitä, ja silmänräpäyksessä
-olivat ne heittäytyneet veneihin pitkäkseen.
-
-Kun savu oli hälvennyt, seisoivat he kaikki pystyssä huiskuttuen
-hattujaan ja hurraten.
-
-"Hullut!" huusi piispa. "He menettävät henkensä syyttä suotta!"
-
-Taasenkin kuului laukaus, mutta nyt olivat veneet laivaston vieressä
-ja vaara oli voitettu.
-
-Tanskalaiset laskivat myös veneensä vesille, mutta he näyttivät
-olevan kahden vaiheella, eikö kenties ollut parempi käydä
-ruotsalaisten kimppuun vasta heidän otettuaan lastin.
-
-Rannasta saattoi nähdä, kuinka ruotsalaiset hyppivät voionmaalaisten
-veneihin kaikilta puolin. He eivät näyttäneet vievän niistä
-pois mitään. Mutta nopeasti erosivat veneet toisistaan, ja nyt
-nähtiin kunkin ruotsalaisen veneen hinaavan kahta voionmaalaista.
-Purjeet olivat käärityt kokoon, kaksi miestä hoiti airoja ja
-kolmas peräsintä, mutta kaikki neljä venhettä loittonivat nopeasti
-toisistaan. Muuan suuri voionmaalaisvene jäi yksin paikalle.
-
-Tanskalaisia veneitä oli myös neljä, mutta ne olivat suurempia
-ja raskaampia. Jos uhkateko olisi kestänyt kauemmin, olisivat he
-epäilemättä yhyttäneet rohkeat merisissit; nyt onnistuivat nämä
-sitä vastoin toverien rajattomasti riemuitessa laskemaan kaupungin
-laituriin. Saalis oli runsain, mitä tähän asti oli saatu, ja
-voionmaalaisille ei ainoastaan maksettu heidän tavaroitaan, vaan
-heitä vielä runsaasti kestitettiinkin.
-
-Tämän parhaallaan tapahtuessa sai piispa irtisanomiskirjeen Ruotsin
-neuvostolta. Hän luki sen, mutta kuinka hänen sydämensä kuohuikin
-harmista, ei häneltä suinkaan jäänyt huomaamatta, että koetettiin
-esittää niin lievin sanoin kuin suinkin mitä tahdottiin sanoa.
-
-Piispa sanoi kirjeentuojalle, että nykyään vallitsevan hälinän
-aikana, kun joka hetki saattoi odottaa hyökkäystä linnoituksesta, oli
-hänen mahdoton vastata kirjeeseen. Sodan telmeen asetuttua toivoi hän
-saavansa vapaahetken vastatakseen kirjallisesti valituksiin, kuten
-piti.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin kirjoitti hän neuvostolle.
-
-Hän tunnusti empimättä neuvoston tahdon laillisuuden, mutta samalla
-lykkäsi hän kysymyksen ratkaisun määräämättömäksi ajaksi, tai kunnes
-olisi saatu aikaan rauha tai aselepo Tanskan kanssa.
-
-Nyt saapui monia kirjeitä ja viestejä.
-
-Niinpä sai hän sanoman, etteivät taalalaiset suinkaan sallineet, että
-hän, Hemming, joutuisi "kadotukseen"; he toivoivat rukouksissaan,
-että hän menestyisi ja voisi hyvin.
-
-Tuomiokapituli oli kirjoittanut valtionhoitajalle, ettei tohtori
-Hemming saa enää kantaa piispankymmenyksiä, mutta valtionhoitaja
-vastasi sovittelevin sanoin; hän varoitti kaikesta väkivallasta tätä
-urhoollista miestä vastaan, joka pani henkensä ja verensä alttiiksi
-Ruotsin vihollisia vastaan, ja pyysi tuomiokapitulia kiinnittämään
-tarpeellista huomiota rahvaan ilmaisemaan tahtoon.
-
-Sitten saapui Linköpingistä viesti, että paavillinen kirje oli
-naulattu kirkon ovelle. Tuomiokapituli oli otattanut sen jälleen
-pois, koska se sisälsi sanoja myös valtionhoitajaa vastaan. Mutta
-siellä oltiin kovin levottomia ja peloissaan eikä tiedetty, mihin
-sellaisissa olosuhteissa oli ryhdyttävä.
-
-"Ne kurjat raukat!" jupisi Hemming. "Olisivat nyt toki suden tai
-lampaan puolella!"
-
-Mutta ainoastaan ohimennen huolehti hän omista asioistaan; kunkin
-päivän huolet ja murheet täyttivät hänen mielensä alituiseen.
-
-Viime aikoina oli lähimpien pitäjien rahvaan keskuudessa havaittu
-merkillistä nurjuutta ruotsalaisia kohtaan. Nimismies kertoi, että he
-olivat kieltäytyneet tekemästä uskollisuudenvalaa valtionhoitajalle,
-ja valittaen kaikkea sitä hätää, mitä saivat kokea, tuumivat he, että
-"olisi parempi olla Tanskan alamaisina".
-
-Kun piispa puhui tästä Paul Kylelle, sanoi tämä: "Tanskalaiset
-lupaavat kultaa ja kaikkea ihanuutta; niin tekivät he Uplannissakin
-ennen Brunkebergin taistelua, sentähden se kääntyikin maan häviöksi."
-
-"Täytyisi tehdä jotakin!"
-
-"Puhukaa heille!"
-
-"Luuletteko sen auttavan?"
-
-"Yksistään sen!"
-
-"Kutsuttakaa siis nimismiehellä heidät kokoon!"
-
-Mutta kun kaupungin asujamet kuulivat, että piispa aikoi lähteä pois,
-nousi yleinen hälinä; he rukoilivat polvillaan, ettei hän jättäisi
-heitä, koska he ja kaupunki silloin olisivat silloin hukassa.
-
-"Kuulkaas", huusi Hemming vimmastuneena. "Jos rutto alkaa raivota
-yhdessä talossa, onko minun sitouduttava, sentähden että minun
-kotonani pysyttäisiin terveenä, jättämään koko muu kylä ruton
-haltuun."
-
-"Ette kai lähde yksin?"
-
-"Yksin lähden ruton saastuttamaan paikkaan, jollette te tahdo seurata
-kunniavartiona!"
-
-Porvarit luikkivat noloina tiehensä.
-
-Mören kirkonkylä oli valittu kokouspaikaksi, ja piispa löysi
-saapuessaan suurilukuisen parven koolla. Mutta kaikkien kasvoilla
-kuvastui tyytymättömyys ja uhman ilme. He olivat tulleet kuulemaan
-mitä hänellä oli sanottavaa, mutta aikoivat pitää oman päänsä vielä
-palatessaankin.
-
-Kumolleen kaadettu olutsammio oli varustettu puhujan paikaksi; sen
-päältä saattoi hän nähdä kuulijansa ja nämä hänet.
-
-Tohtori jätti hevosensa majataloon ja meni kokouspaikalle.
-
-"Täälläkö kokous on pidettävä?" kysyi hän eräältä talonpojalta.
-
-"Niin maar se on!" vastasi tämä.
-
-"Hänkö se aikoo puhua?" kysyi muuan toinen ja mittaili Hemmingiä
-silmillään.
-
-"Niinhän se olisi tarkoitus!"
-
-"Tuolla on tynnyri millä seistä!"
-
-"Mene sinä ensin!"
-
-"Minä... ei minulla ole mitään sanottavaa!"
-
-"Oletko sellainen raukka?"
-
-"Eipä sitä tarvitse olla raukkakaan, vaikka on älyä pitää suunsa
-kiinni."
-
-"Jos näen sinut hukkumaisillasi, onko minulla enemmän älyä, jos
-vaikenen, kuin jos huudan apua?"
-
-"Oletpa koko veitikka", sanoi talonpoika ja raapi tuumiskellen
-korvallistaan.
-
-Nyt lähestyi muuan talonpoika, joka näytti olevan toisia ehompi,
-sillä he väistyivät hänen tieltään ja myhäilivät toisilleen
-ikäänkuin tahtoisivat sanoa: "Nyt tulee mies, joka voi antaa hänelle
-vastauksen."
-
-"Mistä on kysymys?" utaisi tämä.
-
-"Tämä tässä tahtoo, että meidän pitäisi puhua."
-
-"Mitä varten, kun olemme kaikki yksimieliset."
-
-"Niin, niin olemme!" huusi joukko.
-
-"Se ei ole totta!" huusi Hemming Gadd.
-
-"Eikö ole totta?"
-
-"Ette tiedä, mistä olette tulleet yksimielisyyteen! Olette ainoastaan
-toisten tahdon välikappaleita!"
-
-"Olemme saaneet hyviä lupauksia..."
-
-"Joakim Trolle vakuutti minulle kättä lyöden..."
-
-Nyt tiesi Hemming mistä aloittaa. Hän tunkeutui joukon läpi ja
-hyppäsi sammion pohjalle, löi käsiään yhteen ja vaati hiljaisuutta.
-
-Talonpoikain joukko tunkeutui taajempaan ja katseli epäluuloisesti
-häneen.
-
-"Kuulkaa!" huusi Hemming. "Ei suinkaan täällä ole ketään, joka
-muistaisi Engelbrektin?"
-
-"On kyllä"! vastasi muuan vanha ukko, joka seisoi aivan piispan
-edessä. "Olen kahdeksankymmenen vuotias! Tosin olin vain pieni
-pojannaskali ja riipuin äitini helmuksissa, mutta vaikkapa eläisin
-satavuotiaaksi, en unhoita konsanaan sitä miestä. Jumala häntä
-iankaikkisesti siunatkoon."
-
-"Entä te muut, ovatko isänne ja äitinne puhuneet teille hänestä?"
-
-"Ovat, ovat!" huusi koko joukko.
-
-"No hyvä, nyt kysyn teiltä, jos hän seisoisi tässä minun sijallani ja
-jos hän voisi tutkia sydämenne, mitä minä en voi tehdä, antaisitteko
-ilolla hänen tehdä sen vai kääntyisittekö hänestä pois?"
-
-Lieneekö sen vaikuttanut nimen taikavoima vaiko se mukaansatempaava
-vakavuus, jolla nämä yksinkertaiset sanat lausuttiin, mutta kuulijat
-katselivat toisiaan ja sitten haudanhiljaisina ja maahan luoduin
-silmin odottivat jatkoa.
-
-"Te tiedätte, että isänne, kun Tanska oli heitä äärimmilleen
-rääkännyt ja sortanut, vihdoin tarttuivat aseihin. Kuinka he kärsivät
-hätää ja puutetta, kuinka kodit poltettiin ja hävitettiin, kuinka
-naisia raiskattiin ja rääkättiin kuoliaiksi, sen tiedätte yhtä
-hyvin kuin minäkin. Engelbrekt pakoitti vihollisen antamaan perään,
-kansamme sai ainakin hengähdyshetken."
-
-"Ruotsalainen herrasmies se antoi hänelle surmaniskun", huusi muuan
-ääni joukosta.
-
-"Niin, hän oli ruotsalainen!" virkkoi Hemming jälleen. "Mutta
-tiedättekö myös, että isäin pahat teot ovat siinä suhteessa menneet
-lasten päälle? Voi sitä aatelismiestä tai talonpoikaa, joka ajatuksin
-tai teoin seuraa sen miehen esimerkkiä!"
-
-Joukossa huomattiin levotonta liikettä.
-
-"Kovat ajat ovat käsissä. Me olemme kovia kokeneet, mutta Herran
-käsi on ollut yllämme, ja kuinka tanskalaiset ovatkin houkutelleet
-kullallaan, kuinka he ovatkin kehoittaneet vaihtamaan pettuleipämme
-heidän pehmeihin vehnäpulliinsa, ei kiusaus ole kuitenkaan saanut
-valtaa niin monista, että juutti olisi päässyt maamme herraksi."
-
-"Eikä koskaan pääsekään", huusi muuan ääni.
-
-"Ei, Ruotsin rahvas on estävä sen!" huudahti piispa. "Se on Sten
-Sturelta oppinut tuntemaan olevansa mahti valtiossa! Kun Hannu
-kuningas oli viekkaudella ja petoksella pesiytynyt Tukholmaan, sanoi
-hän valtionhoitajalle: 'Olette jättänyt minulle vaarallisen perinnön,
-sillä olette tehnyt herroiksi ne, jotka Jumala on määrännyt orjiksi!
-Tanskan talonpojat ovat järjestään kurjia orjia, joita heidän
-herransa voivat vaihtaa kauniiseen koiraan tai antaa parikymmentä
-talonpoikaa yhdestä hevosesta!' Sellainen ei kävisi laatuun
-Ruotsissa."
-
-"Ei, ei!" huudettiin kohti kurkkua. Nousi suunnaton melu ja
-talonpojat puivat nyrkkiään.
-
-"Hannu kuningas arveli, että meidänkin rahvaamme vähitellen tottuisi
-siihen. Ja tarpeen kai se olisi ollutkin, niin että hän herroineen
-olisi voinut vallita. Mutta sitten ajettiin hänet jälleen pois."
-
-"Oikein, oikein! Pois koko roska!"
-
-"Olette kai kuulleet puhuttavan, kuinka kohdellaan niitä
-ruotsalaisia, jotka hän on saanut käsiinsä, kuinka hän polttaa ja
-hävittää rannikkoamme? Tiedätte, että kun hän vastoin lupauksiaan
-otti haltuunsa Kalmarin kaupungin, peitti hän torin hirsipuilla ja
-hirtätti ilman tutkintoa ja tuomiota kaikki porvarit, jotka sai
-käsiinsä."
-
-"Kirottu, kirottu hän!"
-
-"Kansa rakasti Sten Sturea, ja kuninkaan täytyi odottaa parempia
-päiviä."
-
-"Ne eivät koskaan koita hänelle!"
-
-"Ei, ne eivät koita, jos kansa tukkii korvansa viekoituksilta. Herra
-Svante Niilonpoika kulkee edeltäjänsä jälkiä. Hän tahtoo ainoastaan
-Ruotsin vapautusta Tanskan ikeestä."
-
-"Mutta sota ei lopu koskaan!"
-
-"Ei, jos annamme myöten kädenleveydeltäkään. Hellittämättömyys on
-ainoa pelastuksemme."
-
-"Hän siellä linnassa on luvannut, että me kokonaiseksi vuodeksi
-saamme verovapauden."
-
-"Milloin on tanskalainen pitänyt lupauksensa?"
-
-"Hannu kuningas tekee kuten rotanpyytäjä", lisäsi piispa. "Hän panee
-paistetun juustopalan loukkuun, mutta vanki ei saa siitä muuta kuin
-tuntea hajun vain."
-
-"Meitä ei niin puijata!"
-
-"Lopuksi vielä sananen, hyvät ystävät. Olonne ovat mielestänne
-tukalat, ja tahtoisitte mielellänne paremmat päivät, mutta totta
-puhuen on meidän kaikkien laita sellainen. Vaikka me käskemme ja te
-tottelette, niin älkää luulko, että meidän osamme on siltä parempi!
-Teidän puremanne leivänpala on kenties kovempi kuin meidän, mutta
-teidän ruokahalunne on paljon parempi, sillä huoli kokonaisuuden
-pystyssäpysymisestä vie usein meiltä pois kaiken ruokahalun.
-Meillä ei siis ole mitään kadehdittavaa toisiltamme, mutta jos
-pontevasti pyrimme yhteiseen maaliin, niin saavutamme sen ennemmin
-tai myöhemmin, ja kun tulevat sukupolvet nauttivat hedelmiä meidän
-työstämme, tunnustavat he, että heidän on meitä kiittäminen siitä,
-että ovat vapaita Ruotsin miehiä."
-
-Päästettiin jyrisevä riemuhuuto.
-
-"No, enkö ollut oikeassa?" virkkoi piispa nauraen. "Ette olleet
-selvillä mistä oli kysymys."
-
-Näin sanoen hyppäsi hän alas maahan.
-
-Talonpojat tunkeilivat hänen ympärilleen puristaakseen hänen kättään.
-Heidät oli tenhonnut hänen puheensa yksinkertaisuus ja kenties vielä
-enemmän mahtava ääni, syvä vakaumus, joka sydämestä kuohuen löysi
-tien sydämiin ja vastustamattomasti teki vaikutuksensa.
-
-"Miksei piispa tullut tänne ennen?" kysyi muuan talonpojista.
-
-"En tiennyt, että tarvitsette minua."
-
-"Tulee niin varmaksi häntä kuullessaan!"
-
-"Minä olen vain lausunut teidän omat ajatuksenne."
-
-"Tietty se, mutta täällä puhutaan niin paljon, että väliin joutuu
-ikäänkuin eksyksiin."
-
-"Nyt kai hän jää tänne yöksi?" kysyi joku toinen.
-
-"Minulla on siisti vierashuone, jos hän tahtoisi olla niin alava..."
-
-"Hyvänen aika, piispa kai asuu rovastin pappilassa!"
-
-"Rovastin, onko hän täällä?" kysyi Hemming.
-
-"Ei, hän on enimmäkseen linnassa Joakim herran luona."
-
-"Sitten asun jonkun teidän luonanne ja viivyn huomiseen!"
-
-Siitäkös oltiin hyvillään. Kylän suurtalonpoika, joka ensiksi oli
-häntä puhutellut, sai kunnian pitää piispaa vieraanaan, ja hän kutsui
-illaksi niin suuren seuran kuin huoneihin mahtui.
-
-Siellä Hemming Gadd päätti, mitä ennen oli aloittanut; selvin sanoin
-osoitti hän unionin kestämättömyyden. "Se on samaa kuin valjastaisi
-yhteen kaksi hevosta, joita ei ole koskaan koulutettu parihevosiksi",
-sanoi hän.
-
-"Ne riuhtovat itsensä erilleen!"
-
-"Voivatpa riuhtoa toisensa vaivaisiksikin!" vastasi piispa.
-
-"Alku on jo tehty!"
-
-"Meidän täytyy katsoa, ettei sitä ratsastajaa, jonka olemme valinneet
-varsallemme, tehdä jälleen jalkamieheksi!"
-
-Isäntä, kunnioitettu suurtalonpoika Arvid Broderinpoika, istui
-kunniasijalla piispan vieressä. Hän tarttui pikariin ja täytti
-sen tervetuliaisiksi vaahtoisin olvin; sitten pyysi hän kaikkia
-vieraitaan tekemään samoin, ja sitä kehoitusta noudatettiin
-siekailematta.
-
-Silloin hän nousi ja sanoi: "On huonosti tehty panna kynttilänsä
-vakan alle ja salata mitä tietää; ei voi kieltää, että meidät
-tässä pitäjässä on eksytetty harhapoluille. Jos pahajuoniset sinua
-houkuttelevat, älä heihin suostu, sanotaan, mutta juuri siten olemme
-tehneet. Nyt olemme kuitenkin päässeet parempaan käsitykseen, ja
-tuskinpa tarvitsee minun sanoa, ketä meidän on siitä kiittäminen."
-
-"Piispaa!" huusi koko joukko.
-
-"Juomme siis hänen maljansa ja kiitämme siitä, mitä hän on tehnyt
-hyväksemme!"
-
-Ja pikarit tyhjennettiin riemuiten.
-
-"Olette antaneet sitoa silmänne!" huudahti Hemming hilpeästi. "Olen
-ainoastaan temmannut pois siteet, ja nyt näette yhtä selvästi kuin
-ennenkin."
-
-"Niin teemme", virkkoi isäntä jälleen. "Ja omasta puolestani tahdon
-huomenna tehdä uskollisuudenvalan jalolle Svante Niilonpojalle."
-
-"Me myös! Me myös!" kajahtelivat huudot.
-
-Ja sitten he joivat ja juttelivat, ja kun erottiin, oli kaikki
-mieltymys tanskalaisiin puhallettu pois kuin paksu tomukerros, ja
-kansallistunto välkkyi sen alta kuin kirkkaaksi hiottu teräs ja
-näytti aivan loistavan ilosta, kun oli päässyt jälleen kunniaan.
-
-Seuraavana aamuna otti piispa vastaan uskollisuudenvalat Svante
-Niilonpojalle nimismiehen ollessa läsnä, ja niin palasi hän
-Kalmariin, missä kaikki oli tyyntä ja hiljaista.
-
-Kahakoita oli vähän väliä, ja vihollisten harmi piispaa kohtaan oli
-tuntuvasti lisääntynyt hänen käytyään Möressä. Ennen ei rahvas ollut
-tuonut mitään tavaroita kaupunkiin, vaan ainoastaan linnaan; nyt
-oli laita päinvastoin, ja piispa sai yksityisesti monia näytteitä
-kansanmiesten suosiosta. Mutta turhat olivat kaikki kokeet taivuttaa
-Hemming Gaddia alamaisin sanoin kirjoittamaan korkealle esimiehelleen.
-
-"Minä inhoan sitä kettua", sanoi hän, "enkä mene askeltakaan häntä
-vastaan!"
-
-Tavallisuuden mukaan oli jälleen ryhdytty Tanskan kanssa
-neuvotteluihin. Kuningas uudisti vaatimuksensa, että niin kauan
-kuin Ruotsi kieltäytyi ottamasta häntä vastaan kuninkaanaan, oli
-sen suoritettava vuotuinen rahavero. Neuvosto pohti vilkkaasti
-tätä kysymystä; siitä kirjoitettiin Erik Turenpojallekin, joka
-varoitti siitä. Ja Hemming Gadd kirjoitti neuvostolle, ettei hänen
-suostumuksellaan heitettäisi ainoaakaan lihapalaa sille koiralle,
-jonka verisen kidan hän saattoi eroittaa Kalmariin saakka. Kelpo
-pyssyin ja tapparoin halusi hän mieluummin maksaa.
-
-Sellaiset sanat eivät olleet omiaan sulattamaan mieliä leppeämmiksi
-piispaa kohtaan, eikä kestänyt montakaan viikkoa, ennenkuin hän sai
-kutsun saapua neuvoston eteen vastaamaan tehtyihin syytöksiin. Paul
-Kylen oli siksi aikaa otettava päällikkyys huostaansa.
-
-Hemming vastasi leimuavalla kirjeellä kutsuun. Jollei mikään vaara
-uhannut, tuumi hän, lähtisi hän Kalmarista; mutta jos se tapahtuisi
-nyt, saisi valtaneuvosto kenties siitä tervetulleen aiheen uuteen
-syytökseen, joka sitä paitsi olisi oikeutettu. Mutta yhtä vähän
-kuin hänellä oli mitään takeita, että voisi palata, yhtä vähän
-kiinnitettäisiin, jos jokin onnettomuus tapahtuisi, huomiota siihen,
-kenen käskystä hän oli lähtenyt matkalle.
-
-Neuvosto viittasi kutsukirjeeseen ja lähetti hänelle sitä paitsi
-sellaisen turvakirjan, "ettei hänellä enää pitänyt olla mitään
-vastaan väittämistä".
-
-Mutta silloin hänen vihansa vasta oikein kuohahti.
-
-"Siihen turvakirjaan", kirjoitti hän, "jonka valtaneuvosto viimeksi
-lähetti minulle, ei herrojen olisi tarvinnut tuhlata mustetta ja
-paperia, sillä kun se ei olisi voinut kuulua toisin kuin kuului,
-silloin saatoin kyllä käsittää, kuinka hyvin he suosivat minua. Mitä
-te sitä vastoin kirjoitatte, että minä, jos sitä haluaisin, saisin
-teiltä turvakirjan tahtoni mukaan, niin toivon teidän herruuttanne
-palvelleeni siten, että voin ilman mitään vaaraa tulla huoletta
-luoksenne."
-
-Kenties pelkäsi neuvosto saavansa kuulla liian tuimia totuuksia,
-tai eivät syytöskohdat olleet kyllin perustellut, tai eivät he
-lopultakaan uskaltaneet käydä tämän mahtavan miehen kimppuun, jonka
-nimi tällä hetkellä huhun siivin liiti kautta maan; asian annettiin
-toistaiseksi raueta.
-
-Epäluuloisuus, joka oli juurtunut Hemmingin sieluun, oli kasvanut
-taistelussa neuvostoa vastaan. Hän ei voinut antaa anteeksi sitä,
-että Svante Niilonpoika oli pannut nimensä kutsukirjan alle.
-
-Täällä kansan ja upseeriensa keskuudessa oli hän entisellään,
-kenties vain tavallista myrskyisempi hilpeydessään. Hänen
-rakkautensa ja kuolemanhalveksumisensa ei ollut koskaan esiintynyt
-selvempänä. Kaikissa hankkeissa, joissa vaara oli tarjolla, esiintyi
-hän etumaisena, ja hänen urhoollisuutensa oli jokapäiväisenä
-puheenaineena sotamiehillä, jotka luulivat jonkin salaisen voiman
-häntä suojelevan.
-
-Mutta milloin hän oli yksin kotonaan, silloin laskeutuivat synkät
-pilvet hänen otsalleen, silloin saattoi hän kävellä tunnin toisensa
-jälkeen huoneessaan edestakaisin. Silloin tarkasteli hän elämäänsä:
-kiittämättömyyttä oli hän kokenut, häntä oli vihattu ja vainottu ja
-petetty, ja kuitenkin oli hänen ainoana määränään ollut isänmaan
-pelastus!... Sellaisina hetkinä täytti hänen sydämensä rajaton
-ihmisten halveksuminen. Jos hän olisi voinut, olisi hän tallannut
-jalkoihinsa kaiken pikkumaisuuden, kaikki alhaiset intohimot
-maailmasta. Salamoita ja ukkosta huusi hän taivaasta avukseen,
-mutta ei mitään rakkautta, ei anteeksiantoa, ei sääliväisyyttä, ei
-myötätuntoa!
-
-Toisinaan saattoi hän Paul Kylelle paljastaa murtuneen mielensä.
-Silloin sai sappi pursua yli äyräittensä ja hän lausui katkeria ja
-tuimia totuuksia. Mutta jos toinen teki jonkun vastaväitteen, silloin
-malttoi hän heti mielensä ja sanoi, että hänen käsivartensa vaivasi
-häntä niin, että hänestä näytti kaikki mustalta. "Jos vapautuisin
-tästä kitimestä", sanoi hän silloin, "sulkeutuisin vanhaan Rönön
-luostariin; siellä parantuisin heti kaikista sekä ruumiin että sielun
-vammoista".
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN
-AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI***
-
-
-******* This file should be named 55293-8.txt or 55293-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/2/9/55293
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/55293-8.zip b/55293-8.zip
deleted file mode 100644
index 17cf910..0000000
--- a/55293-8.zip
+++ /dev/null