diff options
Diffstat (limited to '55293-0.txt')
| -rw-r--r-- | 55293-0.txt | 19653 |
1 files changed, 19653 insertions, 0 deletions
diff --git a/55293-0.txt b/55293-0.txt new file mode 100644 index 0000000..7ad3fec --- /dev/null +++ b/55293-0.txt @@ -0,0 +1,19653 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 55293 *** + +Note: Project Gutenberg has the other volume of this work: + II. Lapsiuhri + See http://www.gutenberg.org/ebooks/55344 + + + + + +SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI + +Kirj. + +CARL BLINK [LOUISE STJERNSTRÖM] + +Suomentanut Juho Anhava [Lauri Soini] + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1910. + + + + +SISÄLLYS: + + 1. Erik Turenpoika + 2. Kavallus. + 3. Immenryöstö. + 4. Tulevaisuuden kajastuksia. + 5. Uusi valtionhoitaja. + 6. Mitä Tukholmassa tapahtui. + 7. Hemming Gadd. + + + + +1 + +ERIK TURENPOIKA. + + +Oli pimeä tammikuun ilta 1503. Räntäsade puuskui Suomenlahdelta ja +pieksi armottomasti kaikkia, jotka joutuivat sen tielle. Viipurin +linna seisoi kuten valpas ulkovartio ainakin, mutta ainoastaan +läntisestä tornista näkyi sieltä tuikuttava valo. + +Muuan palvelija kulki linnanpihan poikki, kädessään palava soihtu, +ja häntä seurasi mies kaapuun kääriytyneenä; tämä, joka ilmeisesti +pelkäsi loiskahtavansa rapakkoon, koetti tarkkaan astua yhtä +jalkaa palvelijan kanssa ja pysähtyi vihdoin puolitiessä keskellä +vesilätäkköä, johon hän oli astunut. + +"Verdammter Junge!" jupisi hän puoliääneen. + +Sillävälin oli palvelija ehtinyt pienelle salaportille eteläpuolella. +Hän sammutti nopeasti soihdun ja avasi varovasti portin avaimella, +jota piti kädessään. + +Melkein samassa paiskattiin muuan ikkunaluukku auki ja tuikea ääni +kysyi: + +"Kuka siellä?" + +Palvelija seisoi liikkumatonna; hän uskalsi tuskin hengittää. + +"Kuka siellä?" toisti sama ääni vielä tuikeammin. + +Ei mitään vastausta. + +"Kuulitte väärin, isä; kuka tulisi tähän aikaan?" virkkoi nuorekas +ääni. + +"Mutta valo! Emmekö molemmat nähneet, kuinka se loisti luukunraosta?" + +"Se oli kenties tähdenlento!" + +"Mahdotonta, onhan pilkkosen pimeä! Parasta on mennä alas katsomaan." + +"Rakas, emmekö sitten lue legendaa loppuun?" Tässä tuli puhuja +ikkunan luo. "Minulla on niin tarkat silmät, että voin aivan hyvin +nähdä synkimmässäkin pimeydessä..." Nyt seurasi lyhyt äänettömyys, +jonka aikana palvelija hiipi niin lähelle seinää kuin mahdollista. +"Ei, siellä ei ole ainoaakaan ihmistä, eikä semmoiseen säähän tahtone +mennä kissakaan", jatkoi ääni. + +"Mutta minun pitäisi kuitenkin..." Tällöin paiskattiin luukku kiinni, +mutta kinastelevat äänet kuuluivat kuitenkin, ensin lähempää ikkunaa, +sitten hieman loitompaa. + +Palvelija seisoi liikkumatonna niin kauan kuin kuuli puhetta; hän +ei uskaltanut enää mennä sisälle, veti sentähden varovasti oven +kiinni ja sulki sen; mutta lieneekö syynä ollut tottumattomuus vai +pelästys, hänen oli mahdoton saada avainta pois reiästä. Parhaallaan +puuhaillessaan hän kuuli puuportaista askelten töminää, ja niitä +seurasivat keveät, tepsuttelevat askeleet. Portinraoista kiilui +valoa, ja avaimet kalisivat vastakkain. + +"Valaise lampulla lähempää", virkkoi sama ääni, joka äsken oli +kuulunut. + +"Antakaas kun minä autan, isä", virkkoi nuorempi ääni. "Minä tunnen +lukon paremmin kuin te." + +"Lukossa on avain ennestään!" huudahti vanhus kiihkeästi, koetettuaan +turhaan saada avainta sopimaan lukkoon. "Enkö jo sanonut, että täällä +on piru merrassa?" + +"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista?" + +"Mene heti soittamaan hälyytyskelloa!" + +"Rakas isä, se on kenties..." + +"Vihollinen, joka aikoo meidät yllättää." + +"Joku palvelija, joka tuo kirjettä..." + +"Miksei hän kule suuresta portista?" + +"Tiedänkö minä? Eikö se voisi olla salainen viesti armolliselle +herrallemme?" + +"Jos jotakin sellaista odotettaisiin, olisi siitä ilmoitettu minulle +edeltäpäin." + +"Tai kunnianarvoiselle isälle?" + +"Hänen tiensä kyllä käyvät pimeässä, mutta me emme ole velvolliset +siihen mukautumaan." + +"Mutta Gunilla rouva voisi panna pahakseen..." + +"Kuules, tyttö, jää tänne siksi aikaa kuin minä juoksen ylös Erik +herran luo ja kysäisen häneltä." + +"Saanko pitää lampun?" + +"Minä kyllä osaan pimeässäkin. Jos tapaan jonkun palvelijan, lähetän +hänet tänne." + +Taasenkin tömisivät askeleet portaita ylöspäin, nyt paljon nopeammin +kuin edellisellä kerralla. + +"Pietari!" huusi ääni sisäpuolelta. + +"Elsa!" + +"Etkö voi avata?" + +"En uskalla." + +"Avaa pian! Väännä kovasti oikeaan!" Voimakas ponnistus, ja nyt +portti tosiaankin aukesi. + +"Missä toinen on?" + +"En tiedä, luulin hänen olevan mukana." + +"Kirje?" + +"Se on kai hänellä." + +"Ulos täältä!" + +Mutta samassa hyökkäsi takaapäin pari palvelijaa miehen kimppuun, +tämä tuli päistikkaa portista sisään, jälessään meluavat, huutavat +ahdistajansa, jotka käsin ja jaloin muokkasivat hänen selkänahkaansa. + +Rähinää lisäsivät hänen ja Elsan hätähuudot, ja kaikilta tahoilta +linnaa riensi saapuville henkilöitä, jotka eivät paljoakaan pelänneet +rajuilmaa, kun oli kysymys uteliaisuutensa tyydyttämisestä. + + * * * * * + +Noin tuntia aikaisemmin oli dekanus, kunnianarvoisa isä Tobias, +astunut kappeliin ja omin käsin sytyttänyt kaksi vahakynttilää pyhän +neitsyen kuvan eteen. Hän oli sen jälkeen langennut maahan alttarin +eteen ja maannut kauan vaipuneena rukouksiin. Kun hän nousi jälleen, +lankesi himmeä kynttilänvalo niin koville ja kylmille kasvoille, +ettei olisi luullut niitä liikuttavan minkään inhimillisten +tunteiden, jollei silmien hehku olisi ilmaissut, mitä liikkui hänen +sielunsa sisimmissä kätköissä. + +Ristien itsensä kerta toisensa jälkeen mutisi hän latinankielisen +rukouksen, anoen voimaa raskaihin koettelemuksiin... silloin oli +hän kuulevinaan askeleita, rukous häipyi hänen huuliltaan, kaikki +sielun tarkkaavaisuus kärjistyi korviin, ne teroittuivat paremmin +eroittamaan ääniä, hän pidätti hengitystään ja vetäisi vihdoin +pettymyksen huokauksen. + +Harhaileva katse pysähtyi ikkunaan. Se oli -- aivan uutta siihen +aikaan -- varustettu lasiruuduilla, ja alttarikynttiläin heijastus +muodosti siihen levottomasti läpättäviä, väräjäviä tähtikuvioita. +Pappi hätkähti, hänen silmänsä ei ollut vielä ehtinyt tottua +tällaiseen. "Saatanan juonia!" mutisi hän itsekseen, mutta seuraavana +minuuttina lehahti hymähdys hänen huulilleen, kappelin ovi avautui, +joku tuli sisään. + +Kynttilän säästeliäs valo valaisi ainoastaan kuorin, muu osa +kappelista oli pimeän peitossa. Isä Tobias oli jo ennestään varjossa, +hän vetäytyi vielä enemmän syrjään. + +Tulija pysähtyi ovelle, nähtävästi neuvotonna; pian kuului keveitä +askelia, jotka lähestyivät kuoria; nuori nainen lankesi alttarin +eteen, luki lyhyen, mutta palavan rukouksen ja riensi sitten +sytyttämään loput kymmenen kynttilää alttarilla. + +Kun se oli tehty, kääntyi hän katsomaan, kuinka valoisalta pieni +kirkko näytti. + +Alttarikynttiläin valaisemana oli hän itse tällä hetkellä todellinen +madonnankuva. Vaalea, kiharainen tukka ympäröi pyhimyskehän tavoin +hänen korkean, valkoisen otsansa ja kaunismuotoisen kaulansa. Nenä +ja suu olivat kauniissa sopusoinnussa kasvojen vienonpehmeän soikion +kanssa, mutta suurista heleänsinisistä silmistä säteili kokonainen +viattomuuden ja puhtauden taivas. Hän oli tosiaan suloinen ja +rakastettava olento. + +Isä Tobias vapisi kuin haavanlehti, hän ei voinut kääntää katsettaan +ihanasta näystä ja luuli vielä olevansa nuorelta naiselta +näkymättömissä, mutta hänet ilmaisi joko tahtomaton liike tai +valonsäde. Nuori nainen huudahti kiihkeästi: + +"Siellä on joku!" Ja ilman vähintäkään pelkoa hän riensi isä Tobiasta +kohden. + +"Isä Tobias! Miksi olette piilossa?" + +"Halusin rauhassa harjoittaa hartauttani." + +"Häiritsinkö kenties teitä?" + +"Miksi olette sytyttänyt niin monta kynttilää?" + +"Eikö kirkko ole ikuisen valon vertauskuva?" + +"Mutta ettekö pelkää?" + +"Mitä?" + +"Olen kutsunut teidät ripille." + +"Siihen olen valmis." + +"Tahdotteko tehdä täydellisen synnintunnustuksen?" + +"Minulla ei ole mitään salattavaa." + +"Eikö mitään siitäkään, mitä herranne on teille uskonut?" + +"Hän ei ole uskonut minulle mitään." + +"Ettekö siis tiedä mitään hänen aikeistaan?" + +"En, en mitään." + +"Ja tyydyttekö siihen?" + +"Äitini rouvantuvassa ei isäni koskaan puhunut moisista asioista." + +"Mutta salakamarissa, kun olette kahdenkesken, mitä puhutte silloin?" + +Nuori nainen loi silmänsä maahan ja punastui syvästi. +"Rakkaudestamme", vastasi hän melkein kuiskaten, "ja pienestä +pojastamme. Erik herra sanoo että hänestä on tuleva uljas ritari." + +"Kenen palvelukseen, Gunilla rouva?" + +"Kuninkaan." + +"Oletteko varma siitä?" + +"En ole koskaan sitä epäillyt." + +"Annatte siis sidotuin silmin viedä itsenne ja poikanne +hornankuiluun?" + +"Ei, ei, se ei ole mahdollista!" + +"Sanon teille, että Erik herra on rikkonut valansa Hannu kuninkaalle +ja vannonut uskollisuutta ja kuuliaisuutta ruotsalaisille luopioille." + +"Pyhä neitsyt! Ja siitä en minä tiedä mitään!" + +"Eikö tämä koskaan tullut puheeksi hänen käydessään Tanskassa +kosintamatkoillaan?" + +"Ei, mikäli minä tiedän. Isäni sanoi minulle, että Erik herra +oli jalo herra ja minun oli kiitettävä onneani päästessäni hänen +emännäkseen." + +"Ja te olitte yhtä mieltä?" + +"Minä rakastin häntä." + +"Silloin... mutta nyt?" + +"Nyt rakastan häntä enemmän kuin silloin." + +"Huolimatta siitä, mitä olen teille sanonut?" + +"Sellaista en ymmärrä." + +"Onko siis hänen ja poikanne perikato teille samantekevä?" + +"Antaisin mielelläni henkeni heidän puolestaan." + +"Mutta ei enempää?" + +"Kaiken minkä voin!" + +"Oletteko myös valmis kärsimään ja kieltäytymään heidän iankaikkisen +pelastuksensa tähden?" + +"Olen valmis kaikkeen, mihin tahansa." + +"Luotatteko minuun?" + +"Olettehan matkustanut tänne äitini pyynnöstä, ollaksenne +rippi-isänäni. Olisi kiittämätöntä sekä teitä että häntä kohtaan, +jollen kuuliaisin ja nöyrin mielin taipuisi tahtonne mukaan." + +"Valmistautukaa koviin koettelemuksiin!" + +"Pyhä neitsyt on minua vahvistava." + +"Ja minun rukoukseni, minun isälliset neuvoni!" huudahti pappi +tavattoman vilkkaasti. Hänen viittauksestaan astui Gunilla rouva +rippituoliin. Isä Tobias seurasi häntä, uteliaana tietämään, minkä +tunnustuksen hän tekisi. + +Hän tunnusti, että oli sadatellut imettäjää, joka oli antanut pojan +itkeä välittämättä siitä mitään, että oli käskenyt tallimestarin +jollakin verukkeella estää Erik herraa ratsastamasta hurjalla +tatarilaisella hevosella, jonka hän oli äskettäin ostanut, ja +lopuksi -- tämä oli hänen suurin syntinsä -- ettei ollut messun +aikana lakannut ihmettelemästä, mistä tuli syvä vakavuus Erik herran +otsalle. Voikohan tämä olla tyytymätön häneen, vaikka hän ei tiennyt +vähimmässäkään määrin olleensa herralleen tottelematon. + +"Ettekö kysynyt häneltä?" kysyi Tobias. + +"Sitä en uskaltanut." + +"Onko siinä kaikki?" + +"Tahdotteko antaa minulle nämä synnit anteeksi?" + +"Te olette pahalla tiellä, tyttäreni, sillä itsekkäisyys on teidän +ainoa ojennusnuoranne." + +"Se on totta", huokasi Gunilla katuvasti. + +"Mutta olette vielä niin nuori, niin kokematon, tunnette maailmaa +niin vähän." + +"Tunnen sitä tuskin ollenkaan." + +"No hyvä, siihen katsoen tahdon..." + +Vihlaiseva kirkaisu, valitushuutoja, hälinää tunkeutui heidän +korviinsa tyrehdyttäen synninpäästön kunnianarvoisan isän huulilta. +Vavisten pelosta hän kysäisi: + +"Mitä onkaan tekeillä?" + +Ihmeissään kohotti Gunilla rouva katseensa häneen. "En tiedä", +vastasi hän. "Synninpäästö, isä!" + +"Minä annan sen, tyttäreni, menneisyyteen nähden. Kavahtakaa tästedes +syntiä tekemästä." + +Pappi riensi ulos rippituolista, mutta kesti useita minuutteja, +ennenkuin Gunilla oli päättänyt rukouksensa; ulkona yhä jatkuva melu +ei näyttänyt häntä häiritsevän eikä peloittavan. + +Vihdoin hän tuli ulos ja hämmästyksekseen nähtyään papin huudahti +melkein tietämättään: "Oletteko vielä täällä, kunnianarvoisa isä?" + +"Olen, saattaakseni teidät rouvantupaan, jos vaara on tarjolla." + +"Kiitän teitä, mutta neitoseni odottavat täällä ulkona. He kai voivat +myös selittää, mistä hälinä on alkuisin." + +Kirkon oven edustalla seisoi kaksi kalpeaa neitosta, molemmilla +palava lamppu kädessään. + +"Mitä on tekeillä ja missä on Kirsti?" kysyi Gunilla rouva hätiköiden. + +"Hän on mennyt tiedustelemaan..." + +"Tuolta hän vihdoinkin tulee!" keskeytti toinen neitonen nähdessään +nuoren tytön, joka lähestyi juoksujalkaa. + +"Mitä se on, Kirsti?" kysyi hänen emäntänsä. "Jalo rouva, teidän +herranne ja isäntänne lähettää terveisiä, että tahtoisitte heti tulla +salaportille." + +Nuorilla, kauniilla kasvoilla vilahti tyytyväisyyden ilme. +"Tahdotteko saattaa minua, isä?" kysyi hän melkein voitonriemuisella +äänellä, ja odottamatta edes vastausta riensi hän linnanportaita alas +ja kapeaan, pimeään käytävään, joka vei salaportille. + +Pappi ja neitoset voivat tuskin pysyä hänen jälessään; edellinen +siksi, ettei tuntenut tietä, jälkimäiset pelosta, että lamput +sammuisivat. + +Kuta lähemmäksi he tulivat, sitä selvemmin kuuluivat äänet. Gunilla +rouva tunsi Erik Turenpojan äänen; se kuului ankaralta ja uhkaavalta, +ja hän saattoi siitä ymmärtää, että hänen herransa oli vihainen. + +Räikeä valonloimo virtasi heitä vastaan; koko portti oli ihmisiä +täytenään, mutta kaikki väistyivät kunnioittavasti hänet nähdessään. + +Mies, johon jo olemme tutustuneet Pietarin nimellä, seisoi melkein +kyyrysillään ankaran linnanherran edessä; hän kärsi ilmeisesti +kovasta pitelystä, jonka oli äsken kestänyt, mutta vapisevat jäsenet +viittasivat sisäiseen levottomuuteen, joka puhkesi ilmoille Gunilla +rouvan tultua näkyviin. Hän heittäytyi tämän jalkoihin ja huusi aivan +epätoivoissaan: + +"Armoa! Sääliä!" + +"Kuka mies on?" kysyi Gunilla rouva kummissaan. + +"Etkö tunne häntä?" tiuskaisi Erik herra tavattoman kiihkeästi. + +"En, muistaakseni." + +"Minä olin jalon herra Besen palveluksessa!" ulvoi mies. + +"Pelastakaa hänet!" kuiskasi pappi Gunilla rouvalle. + +"On mahdollista, että hän puhuu totta", sanoi tämä kääntyen herra +Erik Turenpoikaan. "Kenties hän tuo kirjeitä ja viestejä Tanskasta?" + +"Rosvon ja sissin tavoin on hän aikonut tunkeutua viekkaudella tänne, +ja sinun suosikkisi, linnanvartiani tytär, on siinä ollut hänen +apunaan." + +Hiljainen vaikerrus sai Gunilla rouvan kääntymään. Siellä seisoi +vanha ukko Karhuinen; hän piteli vasemmalla kädellään avainkimppua, +joka riippui hänen vyöllään, kun taasen oikea käsi lepäsi raskaana +tytön päälaella. Tuikeat kasvot leimusivat pidätetystä vihasta, ja +kuitenkin pisaroi suuria kyyneleitä kuoppaisille poskille. + +Polvistunut tyttö oli peittänyt kasvonsa käsillään, ikäänkuin olisi +hävennyt näyttäytyä. + +Gunilla rouva meni lähemmä. "Nouse, Elsa", käski hän. + +"Jalo rouva, antakaa pahankurisen maata paikoillaan, hän ei ansaitse +armoanne." + +Muutamain asemiesten ja palvelijain saapuminen pihanpuolelta veti sen +jälkeen huomion puoleensa. He kertoivat huomanneensa epäilyttäviä +merkkejä, että muuan vene oli illalla laskenut linnan luo. Ei +tornin- eikä linnanvartia ollut sitä huomannut, mutta portinvartia oli +ensi kertaa kysyttäessä näyttänyt niin pelästyneeltä, että vaikkakin +hän kielsi tuntevansa asiaa, oli sangen luultavaa, että hän tiesi +siitä. + +Kuultuaan kaikki todistukset käski Erik Turenpoika, että Pietari oli +pidettävä vangittuna tornikamarissa huomiseen kuulusteluun saakka, +ja muutamat palvelijat saivat salaisen käskyn pitää portinvartiaa +tarkasti silmällä; sen jälkeen hän palasi puolisonsa kera +linnanhuoneihin ja kansa hajaantui vähitellen. + +Virkkamatta asiasta sen enempää meni herra Erik Turenpoika heti +huoneeseensa, mutta Gunilla rouva oli nähnyt syvän huolen synkistävän +hänen otsaansa; sitä paitsi eivät rippi-isän sanat ottaneet +häipyäkseen hänen muistostaan: hänen oli valvottava herransa +ajatuksia ja tekoja, hän oli osaksi niistä vastuunalainen. + +Gunilla rouva oli äskettäin täyttänyt kaksikymmentä vuotta; hänet +oli kasvatettu ankarassa ja vakavassa kodissa, jossa ei ollut +tapana, että naiset puuttuivat miesten asioihin, mutta hänellä oli +lisäksi luja ja ponteva tahto, ja jos oli kysymys velvollisuuden +täyttämisestä, ei hän suurin kysellyt, mikä oli tapa. + +Hän rohkaisi siis mielensä ja astui herransa luo. + +Tämä oli avannut ikkunaluukun ja tuijotti synkkään syvyyteen. +Ainoatakaan tähteä ei tuikkinut taivaalla. Merenlahdella ajelivat +aallot toisiaan hurjaa vauhtia, myrskytuuli puuskui ulvoen niiden +ylitse, ja rankkasateen keskellä kaatuilevat puut ja putoilevat oksat +ikäänkuin osoittivat koko luonnon nousseen kapinaan. + +"Poloinen isänmaa!" huokasi Erik Turenpoika. "Eikö sama pimeys +peitä sinuakin? Eivätkö mahtavat voimat taistele keskenään sinua +voittaakseen; mikä niistä on saava vallan? Milloin koittaa päivä, +jolloin sinun taivaasi selkenee, myrsky asettuu, taistelijat tekevät +rauhan ja yleishyvä tulee yleispyrinnöksi?" + +Ovi aukeni hiljaa. + +"Sinäkö siellä, Olavi? Mitä tahdot?" kysyi ritari kääntämättä päätään. + +"En, herra, en ole Olavi." + +"Gunilla!" huudahti hän kummissaan. + +"Uskallanko tulla sisään?" + +"Mitä tahdot, lapsi?" kysyi hän melkein isällisesti ja meni Gunilla +rouvaa vastaan. + +"Ette ole iloinen, herra, sallikaa minun ottaa osaa huoliinne." + +"Sitäkö varten tulit?" + +"Niin, herra!" + +"Etkö tahdo tunnustaa erästä vääryyttä?" + +"Vääryyttä?"... nuori rouva punastui syvästi. + +"Et tahtonut ensin tunnustaa, että tunsit miehen." + +"En tuntenutkaan." + +"Mutta sitten muistelit..." + +"Että kenties olen nähnyt hänet; en ole siitä suinkaan varma." + +"Huomisessa kuulustelussa pääsen sen kyllä tietämään. Tahdotko olla +läsnä?" + +"Jos toivotte sitä." + +"En, Gunilla; toivon ainoastaan, että luottamuksesi minuun on luja ja +järkähtämätön." + +"Sellaista luottamusta ei teillä ole minuun!" + +"Mitä tarkoitat?" + +"Että luottamuksen pitäisi olla molemminpuolinen." + +"Kyllä, mikäli se on mahdollista." + +"Ei siis aina?" + +"En minä kysele, mitä sinä päätät rouvantuvassasi." + +"Se on toinen asia!" + +"Miehen toimet ovat samoin. Olisiko minun neuvoteltava kanssasi +asioista, jotka koskevat maan puolustusta?" + +"Minkä maan?" kysyi Gunilla kiihkeästi. + +"Synnyinmaani, isieni maan!" + +"Tanskan!" + +"Ruotsin!" + +He katsoivat toisiinsa; molemmat tunsivat, että siinä oli kiistan +siemen. Oliko se kitkettävä pois oraallaan vaiko kenties kasvava +muuriksi heidän välilleen? + +"Ettekö ole vannonut uskollisuutta Hannu kuninkaalle?" kysyi Gunilla +vapisevalla äänellä. + +"Olen myös sanonut irti uskollisuuteni ja kuuliaisuuteni häntä +kohtaan." + +"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista!" + +"Minun täytyi, Gunilla." + +"Täytyi! Kuka pakoitti?" + +"Velvollisuuteni. Hannu kuningas pitää Ruotsia valloitettuna, +kapinallisena maana, jonka mehun ja ytimen hän tahtoo imeä. +Kummastuttaako sinua, etten tahdo olla hänelle siinä avullinen?" + +"Sellaista puhuvat hänen vihamiehensä." + +"Siitä ovat todistuksena hänen tekonsa. Etkö ole kuullut puhuttavan +niistä kauheista tuhotöistä, joita venäläiset ovat tässä maassa +tehneet, etkö ole nähnyt poltettuja kyliä ja kartanoita, rujoja ja +rampoja, leskiä ja orpoja, jotka sota on pakoittanut turvautumaan +kerjuusauvaan?... Kenties et tiedä, että Hannu kuningas on syypää +näihin kauhuihin; hän se on kehoittanut venäläistä ruhtinasta sotaan +ja vainoon köyhdyttääkseen Ruotsin perinpohjin." + +"Se ei ole mahdollista!" huudahti Gunilla kalpeana kauhusta ja +pelästyksestä. + +"Eräässä suuressa kokouksessa Tukholmassa täytyi hänen tunnustaa +se, kun venäläisten lähetystö Ruotsin neuvoston läsnä ollessa vaati +sovittua korvausta niistä palveluksista, joita he jo olivat tehneet +sotaisella hyökkäyksellään Suomeen." + +"Ja mikä tämä korvaus oli?" + +"Oli luovuttava erinäisistä osista tätä jo kovasti koeteltua maata." + +"Hirveää! Mutta isäni ja veljeni ovat kuitenkin hänen puolellaan?" + +"Asia näyttää erilaiselta lähempää ja kauempaa. Lailla ja oikeudella +on toinen merkitys, toinen merkitys myös rahvaalla Ruotsissa kuin +Tanskassa." + +"Rahvaalla!" toisti Gunilla hieman ivallisesti. + +"Rahvas on meillä surressa arvossa!" jatkoi hänen herransa vakavasti. +"Se edisti Engelbrektin elämäntyötä; se on myös Sturein lujin tuki; +se estää Ruotsin muuttumasta aatelistasavallaksi." + +"Eikö se olekin kuninkaan tarkoitus?" + +"Ainoastaan sillä eroituksella, että hän tahtoo käyttää toista +valtiomahtia toisen kukistamiseen; molempien suuruuden raunioille +tahtoo hän sitten rakentaa oman valtansa." + +"Täytyy olla suuri eroitus Tanskan ja Ruotsin rahvaan välillä?" + +"Jälkimäinen on hädän ja sorron alaisena kehittänyt suuren sisäisen +voiman. Jo vanhimmista ajoista on ruotsalainen talonpoika ollut mies +puolestaan. Hän on ikäänkuin Ruotsin kuninkaiden ja aatelin runko +ja ydin, heidän sukuperänsä on alkuisin hänestä, samoin kuin heidän +ylpeä itsetuntonsakin. Juuri tämä tietoisuus omasta voimastaan on +talonpoikia pitänyt pystyssä taistelussa kotilieden puolesta." + +"Kuinka toisin meillä!" huokasi Gunilla. + +"Siellä ovat talonpojat herrojensa orjia." + +"Isäni vaihtoi kerran nuoren talonpoikaisnaisen kauniiseen koiraan, +jota äitini toivoi itselleen." + +"Minä kyllä tunnen pahempiakin kauhuja." + +"Eikö Hannu kuningas voi mitään sitä vastaan?" + +"Ei, sillä aatelisto on mahtavampi kuin hän. Itse asiassa he ovat +vihamielisiä toisiaan vastaan, samoin kuin Ruotsissa valtionhoitaja +ja aatelisto. Onneksi on kansa edellisen takana, ja niin kauan kuin +se voima säilyy hajaantumatonna, on hän varmassa turvassa lukuisain +vihollistensa keskellä." + +"Onko nyt Ruotsissa rauhallista?" + +"Toivon niin. Sitten lokakuun viime päivien ei ole tullut mitään +kirjeitä; tosin ovat nyt jäät auenneet, mutta mitään veneitä ei näy, +ja mielelläni tahdon pitää sitä hyvänä ja suotuisana merkkinä." + +"Ettehän ole vihainen minulle, herra?" kysyi Gunilla lyhyen +äänettömyyden jälkeen ja katsoi nöyrästi ankaraan ritariin. + +"En", vastasi tämä ja suuteli hänen valkoista otsaansa. "Kun +epäilykset tulevat, voit kyllä kysyä; mieluimmin kuitenkin näkisin, +ettet epäilisi." + +Gunilla rouva olisi mielellään tahtonut lisätä tunnustuksen, kuka +hänet oli tähän houkutellut, mutta hän pelkäsi, että ritari käyttäisi +liian kovia sanoja hänen rippi-isäänsä vastaan, ja nyt luuli hän itse +voivansa kumota ne valitukset, joita tämä oli tehnyt hänen herraansa +vastaan. Sentähden hän päätti vaieta. Hän kiitti vielä kerran ja +jätti herransa yksin hautomaan niitä ajatuksia, jotka täyttivät hänen +sielunsa. + +Ja nämä eivät olleet ilahuttavaa laatua. Erik Turenpoika oli joulun +ja uudenvuoden välillä saanut surusanoman Sten Sturen kuolemasta. +Tohtori Hemming oli lähettänyt luotettavan asemiehen, vaatien tältä +mitä ankarimman vaitiololupauksen, ilmoittamaan hänelle sen, ja +ritari tiesi aivan hyvin, kuinka tärkeää oli pitää asia salassa, +kunnes seuraaja oli ehtinyt päästä valtaan ja vaikutukseen. Kenenkään +muun kuin Svante Niilonpojan ei pitänyt tulla kysymykseenkään. +Sitä mieltä olivat niin Erik herra kuin tohtori Hemmingkin; mutta +he tiesivät molemmat, että Hannu kuningas oli koettava kaikkensa +päästäkseen valtaan ja että monet valtaherroista tahtoivat tehdä +riidanalaiseksi Svante herran vaalin valtionhoitajanvirkaan, ja +sentähden oli niin tärkeää, että asia toistaiseksi pidettiin salassa. + +Mutta tuliko se onnistumaan? Sitä mietiskeli Erik herra yöt ja +päivät; hän oli valppaampi kuin konsanaan, etteivät juonet saisi +jalansijaa. Hän oli vakuutettu, että pantaisiin salaisia voimia +liikkeelle, nykyisiä oloja tuhoamaan, mutta jos jokainen oli +paikallaan ja varuillaan, mitä lymytietä ne silloin voisivat +tunkeutua asioihin vaikuttamaan? + +Hän tiesi, että Hemming Gadd taisteli Etelä-Ruotsissa, Åke +Hannunpoika keskimailla ja Svante herra piti silmänsä auki +tähystellen Tukholman linnasta niin hyvin petollista Stäketiä +kuin koko ympäristöäkin. Kuten kotka luodolla istui hän itse +ulkovartiossaan suojelemassa Suomea, ja hänestä tuntui hänen +rintaansa paisuttava rohkeus olevan kyllin voimakas pelkällä +jalanpolkaisulla nostattamaan sotureita maasta. + +Illan tapaus oli herättänyt uuteen eloon levottomuuden, jota hän +koetti hillitä... Jos pettureita oli hänen omassa linnassaan, mitä +silloin saattoikaan odottaa? Erik Turenpoika oli niitä urholuonteita, +jotka voivat uhrata kaikkensa täyttääkseen velvollisuutensa, ja hän +kysyi vavistuksella itsekseen, mitä huomispäivä oli tuova mukanaan. + +Se tuli niin pimeänä ja synkkänä kuin sateinen tammikuun päivä voi +olla. Ritari oli määrännyt kuulustelun kuuden ajaksi aamulla, hän +tahtoi pitää sen itse. + +Palavat soihdut valaisivat ritarisalia, kun kutsutut asemiehet, +palvelijat ja pihamiehet saapuivat. Linnanvartia oli heidän +joukossaan, mutta hän ei puhellut, kuten kaikki muut keskenään, vaan +seisoi äänetönnä ja yksikseen suuren salin nurkassa. + +Ritaria ei tarvittu kauan odottaa. Lyhyen tervehdyksen jälkeen hän +kääntyi läsnäolevaan niistä kahdesta asemiehestä, jotka olivat +saaneet tehtäväkseen vartioida vankia, ja kysyi, kuinka tämä oli yön +kuluessa käyttäytynyt. + +"Niin hiljaa ja siivosti", vastasi nuori mies, "että jollemme olisi +nähneet häntä silmiemme edessä, olisimme voineet vannoa, ettei häntä +tornikamarissa ollutkaan." + +"Onko hän nukkunut." + +"Aivan kuin tukki koko yön." + +"Noutakaa hänet!" + +Nuori mies riensi pois. + +Ritarin katse sattui vanhaan linnanvartiaan; suru, joka kuvastui +hänen kasvoillaan, todisti, kuinka katkeralta nöyryytykseltä hänestä +tuntui, kun vangin silmälläpitoa ei oltu uskottu hänelle, ja Erik +herra kysyi entistään lempeämmin: + +"No, vanha Karhuinen, eikö aamulla ole tuotu mitään viestejä?" + +"Ei minulle, ankara ritari." + +"Kenellekäs sitten?" + +"Kunnianarvoisalle isä Tobiaalle, luulenma, koska useampaankin +kertaan on kulkenut sananviejiä hänen ja portinvartian huoneen +välillä." + +"Vanha Nuutti lienee pahoin sairaana," selitti muuan palvelijoista. + +"Sepäs on tullut äkkiä, vai kuuliko joku siitä eilen puhuttavan?" +kysyi ritari. + +"Ei!" kukaan ei ollut siitä kuullut mitään. "Noutakaa hänet tänne!" +käski linnanherra. Useampia asemiehiä oli lähtemäisillään käskyä +täyttämään. + +"Odottakaa!" huusi ritari. + +Ainoakaan jalka ei liikahtanut. + +"Mene sinä, Karhuinen, sinuun luotan parhaiten!" + +Loisti kuin päivänpilkahdus vanhan miehen kasvoilla, kun hän +nuorekkaalla reippaudella riensi ulos. + +Ritari istui mietteihinsä vaipuneena; hänen katseensa synkistyi +synkistymistään, ainoastaan se ilmeinen kärsimättömyys, jolla hän +tuontuostakin vilkaisi oveen, osoitti hänen levottomuuttaan. + +Vanha Karhuinen palasi ensiksi; hän oli silminnähtävästi +kiihdyksissään. + +"Ankara ritari", alkoi hän. "Ilman mutkia, Karhuinen!" + +"Vanha Nuutti on -- kuollut!" + +"Kuollut?!" + +"Kuollut!" kulki kaikuna kautta salin. "Hän on kuulenma voinut +pahoin eilisiltana. Kunnianarvoisa isä Tobias oli antanut hänelle +lääkettä, mutta tauti oli siitä vain yltynyt; aamulla varhain oli hän +saanut vielä lääkettä, sen jälkeen oli hän hieman tyyntynyt -- ennen +kuolemaansa!" + +"Kuka oli hänen luonansa?" + +"Kunnianarvoisa isä oli määrännyt hiljaisuutta ja halunnut, että +sairas jätettäisiin yksin." + +"Eikö hän itsekään käynyt tämän luona?" + +"Ei, hän ei sanonut voineensa luulla, että sairaus päättyisi niin." + +"Mene, Karhuinen, katsomaan, onko vankikin saanut surmansa. Hakijan +viipyminen näyttää kummalliselta." + +Karhuinen oli lähtemäisillään, kun molemmat nuoret miehet astuivat +sisään kalmankalpeina ja kantaen jotakin välissään. + +Ritari hypähti pystyyn; välittämättä siitä, että he lankesivat hänen +jalkoihinsa, riensi hän tempaamaan rievun luullun ruumiin kasvoilta, +mutta hätkähti taaksepäin nähdessään oljista laitetun vartalon, johon +oli kiinnitetty vahanaamio. + +Erik herra tuijotti hämillään eteensä, kun taasen ympäriltä kuului +suuttumuksen ja hämmästyksen huutoja. + +"Ja te annatte pettää itsenne tuollaisilla pirun vehkeillä!" huudahti +hän vihasta vaahdoten. + +"Ankara herra, ainoastaan paholaisen juonet ovat sen saaneet aikaan!" +vakuuttivat asemiehet. + +"Karhuinen, sinä vastaat heistä, kunnes palaan, ja nyt joka mies +ratsaille. Ken vangin löytää ja tuo takaisin, hän saa ottaa parhaat +satulavaljaat, mitä on asekamarissa!" + +Nyt syntyi tuiske; nuoret miehet riensivät kilvan tiehensä, ritarikin +aikoi lähteä salista, kun Karhuinen asettui hänen tielleen. + +"Minulla on terävä silmä ja hyvä vainu", sanoi hän. "Sallikaa +minunkin lähteä ajoon?" + +"Mutta vangit?" + +"He auttavat minua!" + +"Ja linna?" + +"Minä vastaan vartioväestä!" + +"Hengelläsi?" + +"Itseni ja tyttäreni hengellä!" + +"Tee sitten kuten tahdot!" + +Asemiehet ja palvelijat riensivät talleihin; oli kysymyksessä, ken +joutui ensiksi, ja kellä tahansa oli mahdollisuus voittaa suuri +palkinto. + +Tatarilaishevoset talutettiin esiin, ritari oli käskenyt sen, ja +tänään ei kukaan tohtinut väittää vastaan, ei edes Gunilla rouvakaan, +joka pelokkain sydämin näki herransa laskettavan eteenpäin lukuisan +saattueen seuraamana. Mutta pian erkani ratsumiesparvi, yksitellen +tai kaksitellen, eri teilleen etsimään haluttua saalista. + +Molemmat vankia vartioineet asemiehet, Risto ja Kurt, seisoivat +enää yksin pihalla. Heidän ulkonäkönsä ei ilmaissut ainoastaan +nöyryytystä, vaan myös kummallista hervottomuutta. + +Vanha linnanvartia piti heitä tarkoin silmällä, pudisti harmaata +päätänsä ja mutisi kerran toisensa jälkeen: "Täällä on varmaan piru +merrassa!" + +Kauan tuumaili hän itsekseen ja lähetti sitten poikasen heitä +kutsumaan. He saapuivat heti. + +Vanha Karhuinen istui arkituvassa suuren tammipöydän ääressä. +Pöydällä oli vaahtoava oluthaarikka ja kolme pikaria. + +"Tulkaa siemaisemaan naukku, nuoret ystäväni, ennenkuin lähdemme +partioretkelle!" huusi vanhus ja viittasi heitä istumaan rinnalleen. + +Nuoret miehet noudattivat käskyä, mutta kumpikaan ei voinut tyhjentää +pikaria kuin puolilleen. + +"Miksi olette nyt tuollaisia sippusuita?" huusi Karhuinen. "Onhan +muuten tapanne katsoa pikarin pohjaan, ennenkuin jätätte sen +käsistänne." + +"En ole juomatuulella", vastasi Risto. "Kun on kärsinyt sellaisen +ansaitsemattoman häväistyksen", lisäsi toveri. + +"Tai kun kulkee kohmeloissaan!" lisäsi Karhuinen. + +Molemmat nuorukaiset hypähtivät pystyyn. "Mitä tarkoitatte moisilla +sanoilla?" kysäisivät he. + +"Istukaa kauniisti paikoillanne ja puhukaamme tyynesti asiasta." + +Risto noudatti kehoitusta, mutta Kurt seisoi kalpeana ja vavisten, +huonon omantunnon ilmeisenä kuvana. + +"Olitte aivan oikeassa sanoessanne, että hittolainen itse auttoi +vangin yöllä pakosalle, mutta ei sen tarvinnut viedä häntä +savutorvesta, kun mikään ei estänyt kulkemasta ovestakin." + +"Me emme poistuneet huoneesta", vastasi Risto. + +"Mutta särvitte olutta!" + +"Kuinka voitte sanoa moista?" + +"Millä voitte sen todistaa?" + +"Kauluksessannekin on siitä merkkejä", virkkoi linnanvartia ankarasti +viitaten Kurtiin. "Mutta jo teidän molempain riutunut ulkomuoto +kielii tavallista kovemmasta humalasta. Teidän täytyy heti tunnustaa +asia juurta jaksain, muuten saatte ylhäällä tornikamarissa odottaa +ritarin palaamista. Minulla on hyvä halu nähdä, tuleeko paholainen +vapauttamaan sieltä teitäkin." + +"Älkää tehkö meitä onnettomiksi!" sammalsi Kurt. + +"Minä väitän kaikessa tapauksessa, että se oli noituutta!" huudahti +Risto kiihkeästi. + +"Mistä saitte olutta?" + +"Me olimme sulkeneet vangin sisälle ja sytyttäneet tulen etumaiseen +kamariin. Risto ehdotti, että kertoisimme seikkailuja ajan kuluksi..." + +"Arvelin, että se pitäisi parhaiten meitä valveilla." + +"Niin se tekeekin. No, sitten?" + +"Kurtin piti juuri alkaa, kun kuului kolme lyöntiä ovelle." + +"Siellähän on kaksi ovea?" + +"Lyönnit kuuluivat eteläiseltä ovelta." + +"Niinkö!" + +"Me katsoimme toisiimme." + +"Minä aavistin heti piruja." + +"Sitten menimme yhdessä avaamaan..." + +"Ja silloin löysimme lattialta..." + +"Aivan oven luota..." + +"Kaksi täyttä pikaria." + +"Ja tyhjensitte ne?" + +"Emme heti. Otimme ne mukaamme sisälle, ihmetellen, mistä ne +mahtoivat tulla." + +"Muistatkos", keskeytti Kurt, "kuinka minä sanoin, että se saattoi +olla noituutta..." + +"Kuitenkin tyhjensit pikarisi ensimäisenä." + +"Ei ollut helppoa jättää kesken, kun oli kerran aloittanut." + +"No, sitten..." + +"Sitten ei nää mitään. Ainakaan minä en tiedä mitään muuta kuin +että silmäni avatessani paloi vankilassa lamppu kuten ennenkin ja +minä näin vangin makaavan paikoillaan. Se rauhoitti minut. Tunsin +kummallista janoa ja kopeloin pikaria, olisiko siihen jäänyt mitään +jälelle... Turha vaiva, se oli kadonnut! Silloin vasta oikein +valveuduin ja herätin Riston." + +"Kun emme luulleet mitään vaarallista tapahtuneen, sovimme, ettemme +virka asiasta mitään." + +"Mutta oikein luonnollisesti ei se sittenkään ole tapahtunut. Minä +kestän kymmenenkin kippoa olutta, ja tämä ainoa valoi seitsemän +leiviskän lyijyharkon päähäni." + +Linnanvartia katseli ympärilleen kaikille puolin ja virkkoi sitten +puoliääneen: "Olen ensimäinen myöntämään, että täällä lempo tekee +temppujaan! Kysymys on vain, kuinka voimme sen pyydystää omilla +verkoillaan?" + +"Onko sellainen mahdollista?" + +"Teille kuten minullekin on tärkeää kohottaa menetetty arvomme! Minä +olen ollut liian myöntyväinen pahantapaista lasta kohtaan; te olette +heittäytyneet kurjiin himoihinne, nyt on vika korjattava!" + +"Millä tavoin?" + +"Ennen kaikkea toimittamalla vanki takaisin." + +"Onhan ajo käymässä parhaallaan." + +"Luulen, etteivät he löydä mitään." + +"Miksei?" + +"He ovat kadottaneet jälet." + +"Tiedättekö te ne?" + +"Kenties!" + +"Näyttäkää sitten ne minulle!... Annan kernaasti siitä henkeni", +huudahti Risto, ja äsken vielä niin nolo katse loisti nyt elämää ja +innostusta. + +Vanha Karhuinen hymyili tyytyväisenä. "Olen varma", sanoi hän, "että +vanki on vielä täällä linnassa." + +"Uskaltaisiko hän?" + +"Uskaliaampaa on lähteä pimeässä yössä eksyttävään metsään..." + +"Olette oikeassa!" + +"Otaksun sentähden, että hän odottaa päivää lähteäkseen täältä." + +"Mutta silloin", keskeytti Kurt, "täytyy meidän heti..." + +"Odotas vähän! Olen asettanut vahteja kaikille neljälle portille, +he antavat merkin, kun on vähimmänkin syytä. Mutta on muitakin +keinoja päästä tiehensä, sellaisia, joita rosvot ja sissit käyttävät. +Ettekö muista, miten viime vuonna lappalaisjoukkue ryömi ulos +kellarinluukusta ja piileksi koko yön ja makasi seuraavan päivän +kumolleen kaadetun venheen alla." + +"Ja ne pelastuivatkin, paitsi pienintä, joka jätettiin jälelle..." + +"Jottei hänen paruntansa antaisi ilmi muitakin", lisäsi Kurt. + +"Sanon teille sentähden, pitäkää silmänne ja korvanne auki; +etsikää ja nuuskikaa kaikkialta. Meille on kysymys enemmästä kuin +kallisarvoisista valjaista; meidän on voitettava kunniamme ja arvomme +takaisin!" + +"Niin, niin!" huudahtivat nuorukaiset kiihkeästi. "On etsittävä +jokaisesta sopesta." + +Määrättiin kuusi kotona olevaa poikasta avuksi ja että etsintään oli +heti ryhdyttävä. + +Kurt ja Risto ottivat kumpikin kolme poikasta; he jakautuivat kahteen +ryhmään, joista toinen pysyttäytyi linnan ulkopuolella, toinen +sisäpuolella. + +Ukko Karhuinen palasi länsitorniin, jossa hänellä oli asuntonsa. +Kun hän otti avaimen vyöltään avatakseen oven, huokasi hän syvään. +"Tämä tulee olemaan vaikeinta kaikesta", kuiskasi hän itsekseen, +sulkiessaan oven sisäpuolelta. + +Tavattoman miellyttävä lemu lehahti häntä vastaan, ja kun hän meni +viereiseen huoneeseen, näki hän katetun pöydän, jolla oli paistettua +lintua, lyypekkiläistä liikkiötä ja muita herkkupaloja. + +Hän pysähtyi kummissaan, epätietoisena, kenelle tämä saattoi olla +aiottu. Ketään ei näkynyt... "Elsa!" huusi hän kärsimättömästi. + +Tämä näytti ainoastaan odottaneen kutsua heti saapuakseen. + +"Isä!" vastasi hän nöyrästi. + +Ukko ei voinut olla luomatta katsetta tyttäreensä, ja me käytämme +tilaisuutta piirtääksemme hänen kuvansa. + +Elsan äiti polveutui mustalaisista, ja tyttären ulkonäössä oli siitä +merkkinä kellertävä hipiä, tummat, salamoivat silmät ja kiiltomusta +tukka, joka pitkinä palmikkoina riippui pitkin selkää. Pikku +vartalon taipuisat, pehmeät liikkeet muistuttivat kissan notkeutta; +poskien eri värivivahdukset, silmien vaihtelevat ilmeet, milloin +hymyilevä, milloin uhkaava piirre suun ympärillä, kaikki tämä teki +Elsan ulkomuodon niin kiehtovaksi, että hänen läheisyydessään tuskin +saattoi huomata muuta mitään. + +Pikku noita -- niin häntä yleisesti nimitettiin -- tunsi tehonsa +ja osasi sitä käyttää hyväkseen. Hänen vanhalla isällään ei ollut +koskaan ollut muuta tahtoa kuin hänen tahtonsa, ja hän teki kaiken +voitavansa saadakseen isänsä yhä noudattamaan tätä hyvää tapaansa. +Ukon sielussa oli ensi kerran herännyt epäilystä tyttäreensä, ja tämä +oli innokas pyyhkimään sen pois. + +Sentähden seisoi tytär nyt nöyränä isänsä edessä, silmät maahan +luotuina ja käsivarret ristissä rinnan ylitse. + +"Kenelle tämä on laitettu?" kysyi linnanvartia, viitaten äveriääseen +pöytään. + +"Sinulle, isä!" vastasi tyttö. + +"En tiedä mitään aihetta juhla-ateriaan!" + +"Olit sulkenut minut sisälle, en voinut hankkia mitään ja istuin +sentähden itkien ullakolla. Silloin tuli kyökkimestari, arvasi suruni +syyn ja kantoi kaiken tämän minulle." + +"Kiitän häntä siitä sittemmin, nyt voit kaiken viedä pois, minun ei +ole nälkä." + +"Ei nälkä!" huudahti tyttö todellisella kummastuksella. "Mitä on +sitten tapahtunut?" lisäsi hän äkkiä kalveten. + +Ukko Karhuinen ei kääntänyt tytöstä silmiään, hänen epäluulonsa +olivat nyt kerran heränneet. + +"Kuulit kai, että Risto ja Kurt saivat ritarilta tehtäväkseen vangin +vartioimisen?" + +"Se häväistys, joka tämä oli teille, lankeaa minun syykseni", +nyyhkytti tyttö. + +"Se pelasti henkeni!" + +"Henkenne!" tyttö melkein kirkaisi ja tuijotti isäänsä pelästyksestä +suunniltaan. + +"Asemiehet saivat myrkytetyn juoman..." + +"Myrkytetyn? Se ei ole mahdollista!" + +"Miks ei?" + +"Se olisi liian hirveää!" + +"Vielä pahempi rangaistus odottaa pahantekijää." + +"Millainen sitten?" + +"Hänet piestään kuoliaaksi!" + +Yhä vähemmäksi häipyi väri tytön poskilta. Hän avasi suunsa +puhuakseen, mutta sanat näyttivät tarttuvan kurkkuun, ei sanaakaan +tullut hänen huulilleen. + +"Mikä sinua vaivaa, Elsa, epäiletkö ketään?" + +"En!" + +"Minä epäilen..." + +"Sinä?" + +"On eräitä merkkejä..." + +"Mitä sitten?" + +"Pikarit asetettiin eteläiselle ovelle, pahantekijän on siis täytynyt +kulkea täältä kautta..." + +"Niin, niin..." + +"Olin siellä ylhäällä heti aamulla ja silloin löysin..." + +"Mitä?" + +"Tämän nauhan!" + +Tyttö sieppasi sen. "Se on samanlainen kuin minunkin!" sanoi hän +ihmeellisesti hymyillen. + +"Ajattelinkin ensin: jos se on Elsan, surmaan hänet omin käsin, +ennenkuin jätän hänet häpeään..." + +"Tahdon mielelläni saada surmani sinun kädestäsi!" + +"Ensin tunnustus!" + +"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa." + +"Ei, se on totta; sillä ethän sinä ole rikollinen! Tiedätkö, että +vanha Nuutti on myös tapettu myrkyllä?" + +"Olen kuullut, että hän on kuollut yöllä..." + +"Lääkkeeseen, jonka isä Tobias on hänelle antanut." + +"Isä Tobias on pyhä mies!" + +"Jos sinä tai minä sairastumme, kutsummeko hänet?" + +"Koiviston Pirkitta muori on myös yrtintuntija." + +"Tahdotko mieluummin, että kysymme hänen neuvoaan." + +"Tahdon!" + +"Sinähän luotat muuten suuresti isä Tobiakseen?" + +"Hän on pyhä mies!" + +"Tahdotko nähdä vanhan Nuutin, ennenkuin hänet haudataan?" + +"En!" vastasi tyttö väristen. + +"Entä molemmat nuorukaiset? Niin, heidät täytyy sinun nähdä; me +valvomme yön yhdessä heidän luonaan." + +"En minä! En minä!..." + +"Se täytyy sinun tehdä, lapsi, vapautuaksesi epäluuloista." + +"Luullaanko sitten, että minä olen vienyt heille juoman?" + +"Luullaan!" + +"Luuletteko tekin, isä?" + +"Minä tiedän, että olet vienyt!" + +"Miksi puhutte minulle sitten niin lempeästi? Eilisiltana, kun +syntini olivat pienet, sadattelitte minua sateenaan, ja tänään, +kun olen vetänyt päälleni kamalimman rikoksen, puhuttelette minua +lempeydellä! Tahdotteko siten koota tulisia hiiliä pääni päälle? Oi +isä, olkaa sääliväinen, surmatkaa minut!" + +"Ensin tunnustus!" + +"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa!" + +"Onko minun tehtävä se sinun puolestasi?" + +"Voitteko sen?" + +"Olet käynyt isä Tobiaan asioilla." + +"Hän on pyhä mies!" + +"Se ei estä, että hänestä näyttävät hyviltä kaikki keinot, jotka +palvelevat hänen tarkoituksiaan." + +"Hän tahtoo ainoastaan oikeaa ja totta." + +"Ja sen saavuttaakseen lyö hän maahan kaiken, mikä on hänen tiellään." + +"Hän on pyhä mies, isä!" + +"Ja jos hän sanoo sinulle huomenna: Elsa, ota tämä pikari ja anna se +isällesi iltajuomaksi!" + +"Ei, sitä hän ei tee!" huudahti tyttö kauhulla. + +"Miksi ei, Elsa, hänhän on pyhä mies?" + +"Oi, armahtakaa, tappakaa minut!" huusi Elsa ja ojensi isälleen +pöydältä ottamansa veitsen. "Minä en voi, en tahdo elää kauemmin!" + +Ukko otti veitsen ja pani sen takaisin pöydälle, sitten hän veti +tytön syliinsä ja antoi tämän itkeä kuiviin katkerat, toivottomat +kyyneleensä. + +"Eikö totta, tahtoisit mielelläsi tehdyn tekemättömäksi?" kysyi hän +sitten. + +"Oi tahtoisin!" + +"Vaikkapa kenties suututtaisitkin isä Tobiaan?" + +"Minä inhoan häntä!" + +"Ja kuitenkin suostuit?" + +"Hän antoi minulle synninpäästön kymmeneksi vuodeksi." + +"Ja kuitenkin kadut nyt?" + +"Oi niin! Tunnen katkerinta, hirveintä katumusta." + +"Niinkö! Eikö synninpäästö auta?" + +"Ei minua!" + +"Jumala armossaan on lähettänyt sinulle apunsa!" + +"Millä tavoin?" + +"Nuoret miehet eivät ole heittäneet henkeään, ainoastaan olleet +lähellä surmaansa!" + +Kesti muutamia minuutteja ennenkuin Elsa voi oikein käsittää +ilahuttavan ilmoituksen; hän tuijotti ihmeissään isään, mutta samalla +kohosi puna hänen poskilleen ja loiste palasi silmiin. + +"He eivät ole kuolleet!" huudahti hän rajattomasti iloissaan. "Sano, +isä, sano, että he elävät!" + +"Kyllä, pyhä neitsyt olkoon ylistetty; he elävät eivätkä edes tiedä, +että petollisen juoman olet sinä antanut heille." + +"Sinä yksin tiedät sen?" + +"Niin, toistaiseksi..." + +"Täytyykö jonkun muun saada siitä tieto?" + +"Täytyy, ritarin!" + +"Silloin tulee se Gunilla rouvan korviin ja hän kertoo sen +kunnianarvoisalle isälle." + +"Entä sitten?" + +"Hän panee minut pois päiviltä!" Elsa kietoi kätensä isänsä kaulaan. +"Nyt tahdon elää niin mielelläni." + +"Mutta jos vanki saadaan kiinni, niin hän tunnustaa, että sinulle +hänen piti..." + +"Jättää kirje. On sovittu siitä, että jos asia tulee ilmi, saan +sanoa, että se oli aiottu isä Tobiaalle." + +"Hän tulee sen jälkeen houkuttelemaan sinut uusiin vaaroihin, lapsi +parka..." + +"Ei, isä, nyt kärsimäni tuskan muisto on minua suojeleva. Hän on +opettanut minua olemaan viekas kaikkia kohtaan, sinuakin... Miksi en +voisi sitä olla myös häntä kohtaan? Olenhan nyt saanut synninpäästön +kymmeneksi vuodeksi. Isä, älä ilmaise hirveää salaisuutta ritarille +äläkä Gunilla rouvalle, ja minä vannon äitini muiston kautta, ettet +koskaan tule saamaan syytä katua, mitä olet tehnyt hyväkseni!" + +Ukko Karhuisen sydän oli lauhtunut aikoja sitten, hän oli juuri +sanomaisillaan suostumuksen sanan, kun kuului torventoitotus linnan +pohjoispuolelta. + +"Vanki!" huudahti linnanvartia ja riensi ulos huoneesta ja portaita +alas. + +Elsan ensi tuuma oli seurata häntä. "Ei!" sanoi hän pysähtyen. +"Voisin ilmaista itseni!" + +Ukko Karhuisen otaksuminen osoittautui paikkansa pitäväksi. Kurtilla +oli onni keksiä vanki, tämän parhaallaan kömpiessä hiekkakuopasta, +jossa oli lymyillyt. Vartiomerkki kutsui väkeä paikalle ja asemies +sai apua enemmän kuin tarvitsikaan lannistaakseen vangin epätoivoisen +vastarinnan. Mies vietiin takaisin entiseen vankilaansa ja Kurt ja +Risto pantiin hänen vartioikseen. + +Lähetettiin heti sananviejä etsimään ritaria ja ilmoittamaan hänelle +asiasta. Muuan hänen miehistään oli ottanut kiinni ja toi mukanaan +epäilyttävän henkilön, muutaman saksalaisen, joka ei voinut tehdä +selkoa puolestaan. + +Uusi kuulustelu pantiin toimeen heti ritarin palattua. Molemmat +vangit kutsuttiin saapuville; lieneekö sen saanut aikaan pelästys, +vilu tai kenties nälkä, mutta he tunnustivat heti tuoneensa Porvoosta +kirjeitä, jotka heidän oli jätettävä Elsa neitsyelle. + +"Kutsukaa tänne tyttärenne, Karhuinen!" käski ritari. + +Elsa tuli, tyynenä ja hymyillen. + +"Oletko luvannut ottaa vastaan joitakin kirjeitä?" kysyi Erik herra. + +"Olen, ankara ritari, kunnianarvoisalle isälle!" + +"Eilen olit levoton tekojesi tähden, tänään näytät tulleen toisiin +ajatuksiin." + +"Toisiin ensi kerran isäni tietämättä... sitten olen ajatellut, että +kunnianarvoisa isä on Jumalan lähettiläs, ja täytyyhän enemmän kuulla +Jumalaa kuin ihmisiä." + +"Puhumme siitä enemmän toiste", virkkoi ritari ankarasti ja kysyi sen +jälkeen vangeilta, kenelle kirjeet oli jätetty. + +Hieman epäröityään mainitsi saksalainen: "Isä Tobiaalle." + +Oli vastoin ajan tapaa kutsua hengenmiestä maallisen tuomioistuimen +eteen, ja ritari saattoi sentähden pitää kiinni ainoastaan +vangeista. Nämä tunnustivat, että olivat tulleet veneellä Viipuriin +ja piileksineet koko päivän ja vasta illalla hiipineet linnan luo. +Vanhalta Nuutilta, joka tunsi heidän hankkeensa, oli Pietari saanut +soihdun löytääkseen tien pihan poikki; hän ei luullut kenenkään sitä +huomaavan. Onnettomuudeksi hänet keksittiin ja otettiin kiinni. +Saksalainen sitä vastoin oli tavannut isä Tobiaan ja antanut kirjeet +hänelle. + +Kuinka Pietari oli onnistunut pääsemään vankeudesta ja kuka +asemiehille oli vienyt unijuoman, siitä ei voitu saada mitään selkoa. +Vangit mielellään pitivät sen yliluonnollisten voimien ansiona, ja +kansanusko oli valmis sen hyväksymään, kun vietävät viestit olivat +aiotut Herran palvelijalle. Herra Erik Turenpoika jätti asian +silleen, mutta hänellä oli siitä omat tuumansa ja hän päätti pitää +isä Tobiasta silmällä. Molemmat vangit pantiin jo samana päivänä +veneeseen, joka oli heidät tuonut Viipuriin, ja vahdiksi pantiin +rannalle sotamies, joka sai ankaran käskyn ampua, jos miehet vielä +halusivat astua maihin. + +Myöhemmin ritarin ja kunnianarvoisan isän keskusteltua keskenään +luovutti jälkimäinen omin ehdoin kirjeet, jotka hän oli saanut +Tanskasta ja jotka kaikki koskivat Sten Sturen äkillistä kuolemaa, +sitä iloa, mitä tunnettiin kuningattaren palaamisen johdosta ja +yleisiä lopullisen ja pysyvän rauhan toiveita. + +Ritari antoi ne äänetönnä takaisin; etteivät _nämä_ kirjeet +tarvinneet salaisia kulettajia, ymmärsi hän aivan hyvin. Mukana +oli seurannut toisia, vaarallisempia; ne hän oli pääsevä tuntemaan +ainoastaan niiden vaikutuksista. + + * * * * * + +Tähän vuoden aikaan niin tavaton suojasää väistyi pian purevan +pakkasen tieltä; tammikuun lopulla peitti kaikki vedet jälleen paksu +jää ja teille ja poluille kasautuivat miehenkorkuiset lumikinokset. + +Ja kuitenkin urri niiden läpi kerjäläisiä laumoittain, nuoria ja +vanhoja, miehiä ja naisia! Tuli äitejä, lapsi ehtyneillä rinnoillaan, +ympärillään parvi puolialastomia, palelevia, nälkäisiä mukuloita. + +He tulivat laumoittain, viisinkymmenin, jopa sadoinkin; uupuneina, +puolikuoliaina he laahautuivat linnaan kerjäämään leipää edes +suupalan. + +Väliin, kun väen paljoutuminen oli ylen suuri, vastattiin heille +aluksi: "Meillä ei ole enää mitään antaa!" + +Silloin he huusivat: "Antakaa meidän jäädä tänne ja kuolla; +annattehan meille ainakin haudan." + +Tämän hädän nähdessään käski Erik Turenpoika, ettei kukaan saanut +mennä ilman apua, ja hän valvoi itse, että hänen käskynsä täytettiin. +Kun hän linnanikkunasta huomasi jonkun saapuvan lauman, meni hän +usein itse vastaan ja näytti heille tietä suuriin vajoihin, joissa +ruokaa alituiseen jaettiin ja joihin laitettiin makuupaikkoja. + +Usein jäi hän seisomaan antaen kurjan joukon mennä ohitseen. Minkä +surkean, hirveän kuvan muodostivatkaan nämä pienet, kokoonkuivuneet +olennot, joiden ruskeaa nahkaa näytti pitävän koossa ainoastaan +heikko, hauras luuranko; heidän ennen aikojaan vanhettuneissa +kasvoissaan puhuivat ainoastaan luonnottoman suuret, ulkonevat silmät +palavalla ilmeellään eläimen ravinnonhalusta; ohuin, ahnain sormin +he tarttuivat siihen, ja kuinka hotaisten he sen ahmaisivatkaan ja +kuinka himokkaasti ojentuivat laihat kädet tavoittamaan lisää! + +Vanhemmat olivat jo vajonneet tylsään välinpitämättömyyteen, mikä ei +odota enää mitään elämältä... heille oli tuttua nälkä ja vilu, hätä +ja kurjuus, he tiesivät, että kuolema oli heidän ainoa pelastuksensa, +ja he odottivat sitä pelkäämättä. + +Tuli muuankin nuori nainen, kaksi lasta rinnallaan; molemmat +kirkuivat ja valittivat, sillä ravintolähteet olivat kuivuneet. Äidin +ulkonäkö todisti mykkää epätoivoa, hän pysähtyi hetkiseksi ja katseli +korkeaa lumikinosta. Ajatteliko hän kaivaa siihen haudan lapsilleen +ja sitten painautua itse niiden viereen ja kuolla? Hän antoi +kulkurin toisensa jälkeen kulkea ohitseen ja seisoi yhä paikoillaan, +hyssytellen pienokaisiaan. Mitä elämällä olikaan tarjottavaa +niille tai hänelle? Kiusaus oli kenties tulemaisillaan hänelle +voittamattomaksi. "Tuolla sisällä on teille ruokaa ja lämmintä!" +sanoi ritari viitaten valaistuun vajaan. + +Nainen katsoi pelästyneenä linnanherraan. Oliko tämä lukenut hänen +ajatuksensa? Aivan kuin häveten, että ne olivat päässeet hänen +mieleensä, taivutti hän päänsä ja meni muiden jälkeen. + +Jonon jälkipäässä tulivat raajarikot, joista monella oli ainoastaan +toinen jalka tai käsi. Muuatta vanhaa sotamiestä, joka oli menettänyt +molemmat jalkansa ja toisen kätensä, veti kelkassa toinen, joka +oli menettänyt ainoastaan käsivarren. Eräs toinen rampa lykkeli +kelkkaansa eteenpäin airontyngällä; hänellä olivat tallella molemmat +käsivarret, mutta se kasakansapeli, joka oli runnellut hänen molemmat +jalkansa, ei ollut armollisesti tehnyt loppua hänen elämästään. + +Molemmat ajoneuvot pysähtyivät, ja ritaria tervehdittiin +sotilaalliseen tapaan. Hän teki heille muutamia kysymyksiä, joihin +vastattiin valittamatta ja nurisematta; he eivät syyttäneet ketään +kurjuudestaan, vaan pyysivät ainoastaan leipäpalaa. + +Mutta kun kaikki olivat ehtineet sisälle, meni ritari perästä; hän +käski kantaa olkia niille, jotka tahtoivat jäädä yöksi. Seuraavana +aamuna ennen lähtöään saisivat he vielä uuden aterian. + +Silloin riemuitsi kerjäläisjoukko: "Ruokaa, ruokaa!" Mitään muuta he +eivät toivoneet. + +Mutta huoneeseensa saavuttuaan ritari alkoi levotonna kävellä +edestakaisin. + +"Jospa nämä olisivat ainoat!" tuumi hän itsekseen. "Mutta monet +tuhannet kärsivät samoin kuin hekin. Minä ruokin heidät tänään, +mutta huomenna he saavat nähdä nälkää, ja seuraavana päivänä nälkä +ja pakkanen hautaa heidät nietokseen... Mitä on armeliaisuuteni +silloin hyödyttänyt? Ainoastaan jatkanut heidän kurjuuttaan." Elämä, +olemassaolo näytti hänestä yhä synkemmältä ja käsittämättömältä... +ja hänen sielunsa täytti huoli ja tuhannet kysymykset, joista hän ei +kyennyt vastaamaan ainoaankaan. Hänestä tuntui, kuin kaikkeus olisi +suunnaton kaaos, jossa kaikkea heiteltiin mullinmallin, jossa sattuma +hallitsi ja ylhäisyys ja alhaisuus riippui ainoastaan mitättömistä +mielijohteista. + +Hän tiesi olevansa kykenemätön auttamaan maassa vallitsevaa hätää +ja puutetta. Kuolevain valitus ja vaikerrus kasvoi kasvamistaan, +se kohosi pilvien korkuiseksi vuoreksi, joka ulottui taivaan +porteille, mutta alhaisista ylhäisiin viittasivat kaikki häneen ja +sanoivat: "Hänet asetettiin meidän hoitajaksemme ja suojelijaksemme, +ja katsokaas tuhansia isiemme, äitiemme ja lapsiemme ruumiita! +Katsokaa tallattuja, poltettuja sarkojamme ja tyhjiä aittojamme, +ryöstettyjä kirkkojamme ja meitä, maan poikia ja tyttäriä, hajallaan +harhailemassa kuin metsään eksyneet lampaat! Kuka on meidät kutsuva +kokoon ja antava meille taas lain ja oikeuden? Hän, hän ei sitä +voi..." + +Niin ajelehtivat ajatukset ritarin sielussa, samoin kuin aallot +myrskyisellä merellä, ja epäilys synnytti toisen, ne hyppelivät kuin +ankanpoikaset aallonharjalta toiselle, niitä tuli yhä useampia, näitä +synkkiä, kiusaavia ajatuksia, jotka sanoivat, että oli parempi yön +kuluessa antaa liekkien ja kuoleman tehdä työtänsä kuin että nuo +raukat huomenna heräisivät samaan kurjaan elämään. + +Ajatukset kasvoivat kasvamistaan, ne saivat muodon, ja ritari laski +kätensä soittokellolle; mutta hän säpsähti pelkästä kosketuksestakin, +tuska oli hänet tukehduttamaisillaan, hän riensi avaamaan +ikkunaluukun. + +Tähdet kimmelsivät aivan kirkkaalla taivaalla. Puiden oksat olivat +lumen peitossa, ja valkoinen vaippa levisi kiteilevänä yli metsien +ja maiden. Juhlallinen hiljaisuus vallitsi luonnossa, Jumalan +majesteetti istui sen yllä valtaistuimellaan. + +Silloin kuului säveliä hänen korviinsa... hän kuunteli, ne +kuuluivat suuresta vajasta pihalta. Siellä veisattiin ehtoovirsi +päätetyn aterian jälkeen. Vanhojen ja lasten äänet yhtyivät samaan +ylistysvirteen samalle Herralle. + +Hänen mieleensä hiipi rajattoman nöyryyden tunne, kaikki epäilykset +ja arvelut tuntuivat kerta kaikkiaan saaneen ratkaisunsa, ja hän +lankesi polvilleen ja huusi sydämensä syvyydestä: "Herra, jos sinä +autat minua, on kaikki käypä hyvin!" + +Aivan kuin uutena ihmisenä hän nousi rukouksistaan; keinoja +täytyi löytyä eikä hän jättäydy lepoon ennenkuin oli ne löytänyt. +Oli lähetettävä kirjelmiä maan kaikille voudeille, kehoitettava +kaupunkien asukkaita kaikin voimin avustamaan niitä läänejä, joissa +vihollinen oli tehnyt tuhojaan. Itse tahtoi hän antaa puolet +vuosituloistaan hädän lieventämiseen. + +Yö meni ennenkuin nämä ajatukset selvenivät ja hän ehti ryhtyä +tuumasta toimeen; päivän ensimäinen valonkajastus tapasi hänet +kirjoituspöytänsä äärestä laatimasta kirjeitä voudeille. + +Hän tahtoi sen jälkeen levähtää hetkisen ja meni makuuhuoneeseen. +Hämmästyksekseen hän löysi sinetillä lukitun kirjeen yöpöydältä. + +Lähemmin tarkastellessaan havaitsi hän, että tavallinen äyrityinen +oli painettu vahaan; kirjeen osoitekin näkyi olevan kirjoitettu +tottumattomalla kädellä. + +Mutta vielä suuremmaksi kävi hänen kummastuksensa, kun hän avasi sen +ja löysi ainoastaan nämä sanat: + +"Gunilla rouva." + +Soittokello kilisi heti, eikä kestänyt monta minuuttia, ennenkuin +nuori asemies astui sisään. + +"Mistä tämä kirje on tullut?" + +"Kirje? Minä en ole ottanut mitään sellaista vastaan." + +"Se oli täällä yöpöydällä." + +"En ole pannut sitä sinne." + +"Onko joku toinen ollut täällä?" + +"Ei tietääkseni." + +"Ole varuillasi, Olavi, en pidä siitä, että tänne pääsevät muut." + +"Olkaa varma, herra, ettei se tule tapahtumaan, mutta minä en +käsitä..." + +"Älä kysele, mutta pidä silmäsi auki!" + +"Luottakaa minuun!" + +"Sano Ristolle ja Kurtille, että he, kumpikin kahden poikasen ja +neljän palvelijan kera, ovat tunnin kuluttua valmiit lähtemään +matkalle!" + +"Kyllä, herra!" + +"Odotan heitä salakamarissa." + +Nuori mies riensi pois, mutta ritari ei voinut lakata +kummastelemasta, kuka sanat oli kirjoittanut ja mitä niillä +tarkoitettiin. Eilispäivän kuluessa ei hän ollut nähnyt puolisoaan, +hän oli voinut pahoin eikä ottanut osaa päivällisateriaan; sitten oli +hänellä ollut niin paljon ajateltavaa, ettei ollut tapansa mukaan +ollut rouvantuvassa hyvää yötä toivottamassa. + +Kun asemiehet saapuivat, toimitti hän heidät taipaleelle niin +nopeasti kuin voi. Kirjeet jätettiin, määräykset annettiin ja +käskettiin pitämään kiirettä. + +Sen jälkeen ritari meni rouvantupaan. + +Hän tuli sinne niin tavattomaan aikaan, että hämmästys oli yleinen. +Kenties oli ilo ollutkin liian äänekästä, mutta kun kissa on poissa, +hyppelevät hiiret pöydällä, ja Gunilla rouvaa ei näkynyt. + +"Sanon kuten asia on: hän ei ole koko yönä ensinkään nukkunut", +selitti muuan neitosista, mutta vaikeni avoimin suin nähdessään +ritarin. + +"Syyn tiedän minä yhtä hyvin kuin tekin", lisäsi toinen. + +"St! St!" sihistiin kaikilta tahoilta. Se, joka oli viimeksi puhunut, +karahti tulipunaiseksi. + +Ritari olisi mielellään tahtonut tietää syyn, jonka tiesivät kaikki +paitsi hän, mutta kun hän oli liian ylpeä sitä kysymään, kysyi hän +ainoastaan Gunilla rouvaa. "Hän on kappelissa ripillä." + +"Sitten odotan." + +Muutamat ruotsalaiset neitsyet oleskelivat siihen aikaan Gunilla +rouvan luona. Siellä oli Katarina, ritari Niilo Klaunpojan, Vikin +herran tytär, ja Anna Pentintytär (Sparre), molemmat kuuluisat +kauneudestaan; ja Erik herran veljet, Pietari ja Sten, kosiskelivat +neitsyitä, mutta eivät olleet vielä saaneet mitään suopeaa vastausta. + +Nämä molemmat istuivat muista erillään, mutta saattoi selvästi +huomata heidän kuulleen mitä oli puhuttu, niin hämillään he olivat. + +Ritari istuutui heidän viereensä. + +"Onko Tanskassa tapana ripittäytyä moneen kertaan viikossa?" +kysyi hän Katarinalta, joka usein oli vieraisilla tanskalaisten +sukulaistensa luona ja kaiketikin tunsi heidän tapansa. + +"Luulen, että siellä kuten täälläkin käydään ripillä, milloin +tunnetaan siihen kutsumusta", vastasi hän ylpeästi taivuttaen +päätänsä, mikä suuresti muistutti hänen kaunista, nyttemmin manalle +mennyttä äitiään. + +"Minä ainakaan en käy ripillä kuin kerran vuodessa", huomautti Anna +nauraen. "Ja mitä silloin sanon, sen tietää piikaseni ja tietävät +ystäväni jo edeltäkäsin." + +Katarina loi häneen tyytymättömän katseen. "Se on pitkälle menevää +avomielisyyttä", sanoi hän. + +"En ymmärrä, mitä puhtaalla, viattomalla Gunillallani on +ripitettävää." + +"Hänellä voi olla sydänsuruja!" huudahti Anna. + +"Sydänsuruja?" + +"Anna!" + +"Se sana kaipaa selitystä, neitsyt!" + +"Sitä en voi antaa!" + +"Teidän täytyy!" + +"Ei ole mitään tavatonta, että Anna päästelee ajattelemattomia +sanoja; jos Gunilla rouvalla on jokin suru sydämellään, ei hän +salanne sitä herraltaan. Tuolla hän tulee, voitte nyt kysyä itse +häneltä." + +Gunillan kalpeista kasvoista ja itkettyneistä silmistä näki, ettei +Anna ollut temmannut aivan tuulesta sanojaan. Tosin hän punastui +ritarin nähdessään, mutta se johtui luultavasti odottamattomasta +yllätyksestä, sillä hän huudahti: + +"Etsittekö minua, herra?" + +"Monet tärkeät asiat estivät minua eilen sinua näkemästä, nyt en enää +voinut olla ilman sitä." + +Puna viipyi vielä Gunillan poskilla, kun hän kainosti loi silmänsä +maahan, mutta se pakeni, kun hän kohotti katseensa mieheensä; niillä +oli niin lohduton ilme, että ritari kysyi äkkiä: "Gunilla, oletko +sairas?" + +"En!" + +Ritari tarttui hänen käteensä ja vei hänet mukanaan huoneeseen, jossa +lapsi oli. + +Hän heittäytyi polvilleen pienen vuoteen ääreen ja suuteli lasta +katkerasti itkien. + +Ritari viittasi imettäjää menemään. Huomattuaan jääneensä herransa +kanssa kahden tahtoi Gunilla rientää ulos, mutta ritari kietoi hänet +vahvoilla käsivarsillaan ja asetti hänet pehmeään lepotuoliin, sitten +pani hän tytön hänen syliinsä ja seisoi itse kumaraisillaan hänen +rinnallaan. + +"Usko minulle sydänsurusi", sanoi ritari. "Minun... sydän... suruni?" + +"Etkö ole tunnustanut sitä rippi-isälle?" + +"Olen!" + +"Eikö minunkin ole siitä tiedettävä?" + +"En voi nyt." + +"Rakkahin Gunilla!" + +"No hyvä! Ette rakasta enää minua!" + +"Uneksitko! Mitä tämä on?" + +"Ette ole koskaan, koskaan rakastanut minua!" + +Ja hän purskahti rajuun itkuun. + +"Oletko sairas, lapsi, vai kuka sinua on uskotellut?" + +"Ei kukaan, ei kukaan! Olen itse hankkinut varmuuden." + +"Mistä?" + +"Siitä, että te vihaatte ja vainootte äärimmilleen sitä, jota minä +rakastan enimmän maan päällä." + +"Mistä puhut?" + +"Tanskasta, isänmaastani, jonka te tahdotte tuhota, hävittäisitte sen +jäljettömiin, jos voisitte." + +"Ah, nyt ymmärrän!" + +Ennenkuin ritari ehti sitä estää, oli Gunilla hypähtänyt jalkeille +ja heittäytynyt tämän jalkoihin. "Lähettäkää minut sinne takaisin!" +huudahti hän. "Pyydän, rukoilen sitä teiltä!" + +"Gunilla!" + +"En voi jäädä tänne, se on minulle mahdotonta." + +"Ja tahdot jättää minut ja lapsemme?" + +"Ei, lapset otan mukaani." + +"He kuuluvat minulle yhtä hyvin kuin sinullekin." + +"Olisi julmaa eroittaa minut heistä." + +"Etkö sinä sitten menettele julmasti, kun tahdot eroittaa minut +kaikista niistä, jotka ovat minulle rakkaita?" + +"Pyhä neitsyt, suojele ja tue minua!" + +"Gunilla, mitä rakkaudellamme on tekemistä politiikan kanssa? Me +rakastamme toisiamme, eikö siinä ole kylliksi?" + +"Ei, ei, se on synti, hirveä synti!" + +"Kuka niin sanoo?" + +"Kunhan vain tiedän sen!" + +"Isä Tobias se kai..." + +"Rakas herrani!" huudahti Gunilla ja kietaisi käsivartensa hänen +kaulaansa. "Antakaa uudestaan Hannu kuninkaalle lupauksenne, ja minä +luen toivomuksenne silmistänne ja täytän ne ennenkuin olette ehtinyt +ne lausuakaan!" Hän katsoi rukoillen ja tuskaisesti herraansa; +suurista, ilmeikkäistä silmistä loisti rannaton rakkauden taivas, ja +hän suuteli miehensä otsaa ja huulia, aivan kuin elämä ja kuolema +olisi riippunut siitä vastauksesta, jonka tämä antoi. + +"Gunilla, älä pyydä minulta sitä!" + +"Rakkauteni on palkintona tästä." + +"En ansaitsisi sitä, jos rikkoisin valani." + +"Minä olen myös vannonut." + +"Olet vannonut minulle rakkautta ja uskollisuutta, ja se vala on +sinun pidettävä, kunnes kuolema meidät eroittaa..." + +Kuului kolme keveää lyöntiä ovelle. + +"Kuka siellä?" huusi ritari vihaisesti. + +Ei kuulunut mitään vastausta. + +Ritari riensi ovelle ja survaisi sen auki, mutta ei nähnyt ketään. + +"Tahtoisin tietää, kuka rohkenee..." + +"Taivaan lähettiläs!" sammalsi Gunilla häpeän punan leimutessa hänen +poskillaan. + +"Eikö isä Tobiaan huone ole aivan tämän huoneen yläpuolella?" + +"Hän lukee joka aamu rukouksen lapsemme kehdon ääressä." + +"Gunilla, toivoisin sinun valitsevan toisen rippi-isän." + +"En koskaan, en koskaan!" + +"Mutta tämä saa ainoastaan pahaa aikaan." + +"Hän tahtoo pelastaa sielumme." + +"Sitä sanoo jokainen." + +"Kukaan ei tarkoita niin vakavasti kuin hän." + +"Mutta jos nyt vaadin, että hän poistuu?" + +"Silloin te, herra, eroitatte itse meidät." + +"Niinkö! Sinä siis jäät tänne, jos saat pitää hänet?" + +"Niin -- lapseni tähden." + +"Etkö minun tähteni, Gunilla?" + +"Se riippuu itsestäsi." + +"Minä en hylkää isänmaatani." + +"Sitä en tee minäkään." + +"Mutta olethan vannonut minulle uskollisuutta!" + +"Olen sitten vannonut toisen, kalliimman valan..." + +"Isä Tobiaalle?" + +"Pyhälle neitsyelle." + +"Tehdä minusta valapaton?" + +"Antaa sinut takaisin Hannu kuninkaalle." + +"Ja ehtona on?" + +"Minun -- rakkauteni!" + +"Gunilla, saatoit tehdä sen!" + +Hän oli heittäytynyt lattialle itkien valtoiminaan, ja ritari seisoi +kauan melkein menehtyneenä ja katseli häntä -- heidän nuori, kaunis +onnensa oli pirstaleina. Tuhannet äänet huusivat hänen sielussaan: +"Täytä hänen toivomuksensa, mitä merkitseekään Ruotsin asialle +yhtä miestä enemmän tai vähemmän; Jumala voi sen viedä perille +sittenkin, jos hän tahtoo." Erota Gunillasta oli samaa kuin riistää +sydän rinnastaan. Hannu kuninkaan alamaisena saattoi hän valmistaa +Suomelle paremman kohtalon. Kuinka onnelliseksi hän tekisikään nuoren +vaimonsa, jos sanoisi: "Gunilla, minä myönnyn toivomukseesi!" + +Luja mies oli heltymäisillään, hän kumartui nostaakseen vaimonsa +ylös; silloin palasi äkkiä hänen muistoonsa kuva köyhästä äidistä +kahden nälkäisen lapsensa kanssa, hän näki vielä sen ikävöivän +katseen, jonka tämä loi nietokseen, jossa he kaikki olisivat +löytäneet levon, ja kuitenkin tarvitsi hänen, Erik herran, sanoa +ainoastaan sana palauttaakseen naisen velvollisuutensa tuntoon. +Olisiko hän itse heikompi? Voisiko Gunilla edes kunnioittaa häntä, +jos hän nyt myöntyisi? Ja eikö Gunilla kerran ollut katuvaisena +palaava hänen syliinsä? + +"Nouse, Gunilla!" sanoi hän lempeästi. + +Mutta tämä ei liikahtanutkaan, jatkoi vain itkuaan. + +Silloin hän nosti hänet tuolille kuten lapsen. + +"Erik!" nyyhkytti vaimo. + +"Mitä tahdot, lapsi parkani?" + +"Voitteko antaa anteeksi?" + +"Olet tehnyt minut hyvin onnettomaksi, Gunilla." + +"Tämä on minunkin katkera sydänsuruni." + +"Minä ymmärrän sen enkä tahdo lisätä kiveä kuormaan." + +"Hylkäättekö minut?" + +"En, mutta meidän täytyy nyt kulkea eri teitä. Maailma saa uskoa, +että me olemme onnellinen aviopari; ainoastaan me molemmat tiedämme, +mikä meidät eroittaa." + +Gunilla ojensi käsivartensa häntä kohden. + +Hän taivutti ne hiljaa alas ja suuteli hänen otsaansa. "Hyvästi, +Gunilla! Jumala sinua auttakoon!" + +Taakseen katsomatta ritari kiirehti huoneesta pois, mutta +rouvantupaan tultuaan lähestyi hän nopeasti Katarinaa ja Annaa. +"Menkää hänen luoksensa!" pyysi hän. "Sanokaa hänelle, että annan +hänelle anteeksi..." Enempää hän ei voinut sanoa, vaan poistui +nopein askelin, mutta kun hän tuli huoneeseensa, heittäytyi hän +penkille ja purskahti rajuun itkuun; isku oli odottamaton ja se +murskasi koko hänen elämänsä ilon. Mutta kauaksi ei hän jättäytynyt +surunsa valtaan; hän tiesi, että työ ja toiminta oli ainoa keino sen +huojentamiseksi, ja hänellä oli suuri työ käsillä ja sille hän tahtoi +omistaa elämänsä kaikki voimat. Hän nousi ja meni ikkunan luo. Suuri +kerjäläisjoukko marssi tiehensä linnanpihalta, ainoastaan nainen +kahden lapsensa kanssa seisoi jälellä. Elsa antoi hänelle muutamia +vaatekappaleita. + +Ritari nojautui ulos ikkunasta. "Missä sinun on kotisi, nainen?" +kysyi hän. + +"Viholliset ovat sen polttaneet, herra; minulla ei ole nyt kotia", +vastasi hän. + +"Sitten voit jäädä tänne, jos tahdot. Elsa, pidä huolta hänestä!" + +"Kyllä, jalo herra!" + +Ritari vetäytyi pois ikkunasta päästäkseen kiittelyistä; hän +oli ainoastaan kuullut sydämensä kehoitusta, mutta haavaa hänen +sydämessään kirveli kovemmin nähdessä sitä iloa, jonka hän oli +herättänyt. -- -- + +Oleskellessaan vuonna 1499 pitemmän aikaa Kööpenhaminassa oli +hän tutustunut Gunillaan. Molemminpuolinen rakkaus veti heitä +toisiinsa, he olivat yhdenvertaiset säätyyn ja elinehtoihin nähden, +päiväpaisteisena lepäsi tie heidän edessään. Ruotsin valtaneuvosto +oli nimittänyt Erik Turenpojan Viipurin linnan päälliköksi, Hannu +kuningas oli antanut sille vahvistuksensa, ja kaunis tyttö selitti +viihtyvänsä siellä, missä hänen jalo herransakin oleskeli. + +Loistavat häät vietettiin Kööpenhaminassa. Kuningas ja hänen +ylhäisimmät herransa olivat läsnä, puheita pidettiin ja maljoja +juotiin, tuumittiin, että tästä liitosta oli tuleva yhtä luja ja +eroittamaton kuin liitosta Tanskan ja Ruotsin välillä. + +Kohta sen jälkeen vei Erik herra nuoren puolisonsa Viipuriin, ja +ennustukset näyttivät käyvän toteen. Koskaan ei ollut solmittu +onnellisempaa avioliittoa. Gunilla rouva ei ainoastaan osoittautunut +ajattelevaiseksi emännäksi, hänellä oli myös harvinainen lahja +levittää hauskuutta ja mielihyvää ympärilleen. + +"Jalo herrani ja koko talonväkeni!" oli hänellä tapana sanoa, siten +viitaten, että tämä oli hänen maailmansa; häntä liikutti vähät, mitä +tapahtui sen ulkopuolella. + +Neljässä vuodessa oli hän lahjoittanut Erik herralle pojan ja +kaksi tytärtä. Onnellisilla puolisoilla ei ollut nyt enää mitään +toivottavaa. Seuraavana kesänä he tekivät vierailumatkan Tanskaan, +ja Gunillan vanhemmat taivuttivat Erik herran jättämään vaimonsa ja +lapsensa sinne vielä muutamiksi kuukausiksi, sillä hänen itsensä +täytyi palata Suomeen. + +Jonkun aikaa hänen palaamisensa jälkeen tapahtui kohtaus hänen ja +Sten Sturen välillä Hollolan pappilassa. Vaikea Erik herran oli +tehdä päätöstään, sillä hän oli persoonallisesti kiintynyt Hannu +kuninkaaseen ja perhesiteensä vetivät häntä Tanskaan; mutta hän oli +ruotsalaista syntyä, väkivalta ja vääryys olivat hänelle kauhistus, +hänelle oli käynyt selväksi, ettei suinkaan tahdottu Ruotsin +yhdenvertaisuutta Tanskan kanssa, ei sen tulevaista kehitystä ja +onnea, vaan sen masennusta ja sortoa. Moni havainto Tanskassa oli +saanut hänet vakuutetuksi, että oli helpompi hävittää Ruotsin rahvas +perinpohjin kuin saada se alistumaan samaan kohteluun. Hänen omat +isänmaalliset tunteensakin asettuivat tätä vastaan, mutta todellisena +ritarismiehenä hän päätti persoonallisesti sanoa irti uskollisuutensa +ja kuuliaisuutensa Hannu kuningasta kohtaan, ja tämä oli tapahtuva +samalla kertaa kuin hän nouti vaimonsa ja lapsensa. + +Sattumalta oli Hannu kuningas sillä kertaa Slesvigissä, ja +irtisanominen oli sentähden tehtävä kirjallisesti, mutta ritarin +appiukko kehoitti häntä kiireimmiten lähtemään matkalle. "Ei ole +mahdotonta", tuumi hän, "että Hannu kuningas muuten asettaisi esteitä +tielle". + +Emäntänsä kanssa ei Erik herra ollut koskaan puhunut muista asioista +kuin niistä, jotka koskivat heidän yksityiselämäänsä tai hädänalaisen +väestön auttamista. + +"Mitä merkitsee, mihin kansaan nälkäiset kuuluvat", sanoi Gunilla +rouva eräänä päivänä, kun vanha Karhuinen murisi siitä, että muutamat +lappalaiset olivat saaneet ruokaa ja yösijaa linnassa. + +Erik herra ei ollut, joko sitten välttääkseen tekemästä puolisoaan +levottomaksi tai totutusta tavasta, ilmoittanut Gunilla rouvalle, +että hän oli sanoutunut irti Hannu kuninkaasta. + +Kohta sen jälkeen saapui isä Tobias Kööpenhaminasta tuoden terveisiä +ja kirjeitä Gunilla rouvan äidiltä. Hänellä oli Erik herrallekin +kirje, jossa pyydettiin, ettei hän kieltäisi nuorelta emännältään +hurskasta rippi-isää, jonka rouva Agneta Bese oli monilla rukouksilla +ja lupauksilla saanut matkustamaan Suomeen olemaan hänen suuresti +rakastetulle tyttärelleen lohdutukseksi ja mielenylennykseksi. + +Ehdotus ei suinkaan ollut Erik herralle mieluinen. Gunilla +rouva samoin kuin hän itsekin oli tähän asti saanut lohdutusta +ja virkistystä linnanpapilta, vanhalta vilpittömältä Herran +palvelijalta, joka heidän sielujensa jalostamisella tarkoitti myös +molemminpuolista luottamusta heidän maallisen onnensa takeena. +Oliko nyt muukalainen astuva heidän väliinsä? Lukisiko hän Gunillan +sydämestä hänen salaisimmatkin ajatuksensa ja antaisi niille sen +suunnan, jonka tahtoi? Gunillan nuori sydän oli kuin vaha: siihen +pystyi jokainen vaikutelma. + +Kun Erik herra nyt istui pöydän ääressä pää käsien varassa ja +menneisyyden kuvat vaelsivat hänen ohitsensa, kuinka elävästi hän +muistikaan omat epäilyksensä, mutta myös sen levottomuuden ja pelon, +jonka hän silloin näki Gunillan kasvoilla. "Haluatko, että hän jää?" +oli Erik herra kysynyt häneltä. + +"Haluan, sillä se on äitirouvan tahto", vastasi hän. + +Tämä ratkaisi. "Kuka voi paremmin kuin äiti ymmärtää lapsensa totisen +hyvän?" ajatteli Erik herra ja antoi suostumuksensa. + +Mutta siitä päivästä lähtien oli kuin kodin hyvät hengettäret +olisivat toinen toisensa jälkeen väistyneet ja vähitellen kadonneet. +Gunilla rouva ei enää hiipinyt hänen rinnallaan pienine luottavaisine +ilmoituksineen, jotka, vaikkakin vähäisiä ja merkityksettömiä, +kuitenkin olivat hänelle niin rakkaita. Gunillan päivittäinen +ripilläkäynti huolestutti häntä; mitä oli hänen puhtaalla, +viattomalla vaimollaan ripitettävää? Nyt oli kaikki selvää. Rakkauden +Gunillaan oli hänet tehtävä luopioksi, sentähden Gunilla oli +vieroitettu hänestä. + +Erik herra kohotti päänsä pystyyn; tavallisesti niin lempeät kasvot +olivat nyt kuin raudasta valetut. "Se ei ole heille onnistuva", +jupisi hän itsekseen. "Mutta Gunilla, Gunilla parkani, kestääkö hän +taistelun?" + +Ritari käski, että hurja "Tartarus" oli satuloitava ja linnanvartia +kutsuttava hänen luoksensa. + +"Pitäkää silmällä kotioloja, Karhuinen", sanoi hän, "en kai palaa +kotiin ennenkuin huomenna". + +"Ja jos jotakin tapahtuisi?" + +"Silloin voit kysyä minua Hollolan pappilasta." Kun ritari kiinnitti +metsästyspuukon vyölleen ja otti keihään ja pyssyn mukaansa, kysyi +uskollinen Olavi, eikö hän saanut tulla mukaan. + +"Et", vastasi hän. "Tällä kertaa metsästän yksin. En ota ketään +mukaan." + +Rouvantuvasta oli nähty ritarin lähtö, ja se antoi aihetta +moniin aprikoimisiin. Ukko Karhuinen kutsuttiin Gunilla rouvan +luo kertomaan, mitä hän tiesi siitä. Ukko näki selvään, kuinka +levottomaksi armollinen rouva kävi, vaikka tämä koettikin sitä salata. + + * * * * * + +Nopein askelin ja, kuten luuli, huomaamatta riensi Elsa +kiertoportaita isä Tobiaan luo. Hän tapasi kunnianarvoisan isän +istumassa pöydän ääressä ikkunan luona, ja pöydällä oli pyhimyskuvia +sisältävä kirja, jota hän tarkkaavaisesti katseli. + +Nuoren tytön tehtävänä oli hänen huoneensa siivoaminen; tänään näytti +tytöllä olevan jotakin erityistä sanottavaa, mutta kun kunnianarvoisa +isä ei kääntänyt katsettaan kirjasta hänen tullessaan sisälle, ei +hän tahtonut häiritä, vaan ryhtyi heti työhönsä. Se ei kuitenkaan +estänyt häntä näkemästä, kuinka hurskas mies tarkkaavaisesti seurasi +kaikkia hänen liikkeitään, mutta heti käänsi katseensa kirjaan, kun +hän kääntyi päin. + +Elsalta ei jäänyt huomaamatta, että isä Tobias katsoi häneen +yhtä mielellään kuin kaikki muutkin; alussa se imarteli hänen +turhamaisuuttaan, mutta sen nöyryytyksen jälkeen, jonka hän oli +kärsinyt palvelustensa tähden, oli se suopeus, jota hän mahdollisesti +oli tuntenut kunnianarvoisaa isää kohtaan, väistynyt epämääräisen +itsenäisyydentunteen tieltä; hänestä tuntui, että hänkin kerran +voisi käyttää isää hyväkseen, jos hän nimittäin tahtoi viedä jotakin +perille, mutta hänellä ei ollut vielä selvillä, mitä tämä tulisi +olemaan, vaikkei hän epäillyt sen sattuvan ennemmin tai myöhemmin. + +Siivoaminen jatkui äänettömästi, ei ollut enää muuta kuin ikkuna ja +pöytä jälellä. + +Elsa pysähtyi hänen eteensä ikäänkuin odottaen hänen lukemisensa +päättymistä. + +Häntä ei näyttänyt se koskaan kiinnittäneen enemmän kuin nyt; hän ei +kohottanut katsettaan. + +Elsan silmät ja huulet väreilivät veitikkamaisuuttaan, mutta hän +vaikeni ja odotti. + +Pappi istui liikkumatonna kuten ennenkin. + +Silloin hiipi tyttö hänen tuolinsa taakse, pyyhkien ja tomuttaen +syvää ikkunankomeroa. Kun hän sen jälkeen kääntyi, ei pappi ollut +kyllin nopea liikkeissään ja heidän katseensa yhtyivät. + +"Minua kummastuttaa sinun rohkeutesi", sanoi pappi. + +"Kunnianarvoisa isä, en luullut teidän minua näkevän." + +"Tehtäväsi?" + +"On oikein suoritettu." + +"Saiko ritari kirjeen?" + +"Panin sen hänen yöpöydälleen." + +"Keksittiinkö sinut?" + +"Sitä ei tehdä ennenkuin itse tahdon." + +"Entä isäsi?" + +"Hän katsoo minun silmilläni." + +"Kuitenkin hän vihastui kovasti." + +"Kuka seuraavana aamuna vei asemiehille unijuoman?" + +"Sen teit sinä!" + +"Isäni arvasi sen." + +"Todellakin? Ja kuitenkin..." + +"Kuitenkin luottaa hän nyt minuun täydellisesti." + +"Sinua ei suotta sanota pikku noidaksi", sanoi pappi yrittäen tarttua +hänen käteensä. + +Hän veti sen pois. "Tiedätte mitä on tapahtunut!" + +"He erosivat vihoissaan?" + +Elsa työnsi syrjään pienen madonnankuvan, joka seisoi seinän vieressä +ja peitti puhetorven yläsuuta. "Tuosta kuulitte kaiken", sanoi hän. + +"Mitä... sinä luulet..." + +"Ei, minä tiedän..." + +"Elsa!" + +"Kunnianarvoisa isä!" + +"Palvele minua uskollisesti, ja palkkasi on oleva suurempi kuin +rohkeimmatkaan toiveesi." + +"Mitä haluatte?" + +"Hänen täytyy mennä pois!" + +Elsa työnsi auki ikkunaluukun ja viittasi ritariin, joka juuri +silloin lasketti pihan poikki. + +"Onko se mahdollista?" + +"Minä arvasin toivomuksenne." + +"Ei, ei, se on sattuma!" + +"Olkoon sitten!" + +"Mutta palkita tahdon sinut. Mitä tahdot!" + +"En nyt!" + +"Kyllä, juuri nyt!" + +"No hyvä, tahdon huoneenne avaimen." + +"Mitä sillä teet?" + +"Olen kirjoitustaitoinen, kuten tiedätte!" + +"Entä sitten?" + +"Tahdon, että -- milloin hyvänsä katson sen tarpeelliseksi -- voin +kirjallisesti tai suullisesti kääntyä puoleenne." + +Pappi katsoi tyttöä epäilevästi. Häneen suunnatussa katseessa oli +sellaista uhmaa, että hän pelkäsi tytöstä saavansa vihamiehen +itselleen. Kenties yhtyi tähän pelkoon riettaampiakin kuvitelmia, +kaikessa tapauksessa otti pappi avaimen takkinsa taskusta ja ojensi +sen hänelle. + +"Kiitos!" vastasi hän huolettomasti. "Nyt olemme kuitit!" + +"Kuitit? Mitä sillä tarkoitat?" + +"Että nyt alamme uuden laskun." + +"Se voi tuottaa sinulle suuria etuja." + +"Siihen luotan!" + +"Kuinka kauan ritari viipyy poissa?" + +"Korkeintaan muutamia päiviä." + +"Mihin hän matkustaa?" + +"Kai Hollolaan. Niin hän aina tekee suurissa suruissaan." + +"Niin, surkoon hän vain", jupisi pappi. "Tulemme hänelle laittamaan +vieläkin kuumempaa." + +"Nyt en uskalla viipyä kauemmin. Tahdotteko enää mitään, +kunnianarvoisa isä?" + +"Mene Gunilla rouvan luo; tee kaikki voitavasi saavuttaaksesi hänen +suosionsa. Vaani hänen sanojaan ja katseitaan, koeta urkkia ilmoille +hänen ajatuksensa ja tee minulle niistä tarkka selko." + +"Sen teen!" + +Elsa meni, ja isä Tobias riensi puhetorvelle; hän tiesi, että Gunilla +rouva oli vielä samassa huoneessa kuin lapsikin. Hetkisen jälkeen +kuuli hän ääniä. Elsa oli tullut sinne sisään; Gunilla rouva valitti +kovaa päänsärkyä, ja Elsan oli valeltava hänen päätänsä kylmällä +vedellä. Nuori tyttö koetti tällöin ilahuttaa häntä loruiluillaan. +Hän kertoi pienestä mustalaispojasta, joka oli ihmeen notkea ja +ketterä, ja vaikkakin hän oli vasta kymmenvuotias, oli hän jo mestari +kaikenlaisissa kujeissa. Olisi varmaankin suuri huvi pienelle Akseli +Erikinpojalle, jos jalo rouva sallisi Sakon tulla sisälle. + +"Kutsu hänet tänne, Elsa", vastasi Gunilla rouva, "ja kerro myös +neitsyilleni ja palvelustytöilleni; kenties se huvittaa heitä +kaikkia". + +Elsa ei hidastellut käskyä täyttäessään, ja pian kaikui +lastenkamari naurusta ja pakinasta. Sakko ei ainoastaan osannut +tehdä apinan kujeita, hän voi myös matkia jokaista läsnäolijaa +suurella luontevuudella, joka teki todellisuuden ainoastaan hieman +hullunkurisemmaksi. Ja hän kulki yli lattian yhtä ylpeän ryhdikkäästi +kuin ritarikin, mutta kun joku neidoista kuiskasi hänelle: "Isä +Tobias", silloin laittoi hän päänsä riipuksiin, jalat, käsivarret, +koko ruumis oli kunnianarvoisan isän täydellinen kuva. Nuoret tytöt +purivat huulensa verille pidättäessään nauruaan, mutta kun Sakko +aivan hairahduttavalla luonnonmukaisuudella matki sitä viiruilevaa +katsetta, jolla Tobias tähysteli kauneimpia tyttöjä, silloin +puhkesi riemu valloilleen; katsojat kirkuivat ihastuksissaan, +ilonpurkauksilla ei ollut mitään rajoja. + +Mutta jo ennen tämän leikin alkua oli Gunilla rouva mennyt +rouvantupaan, joka nyt oli aivan tyhjä. Hän lähetti sanan isä +Tobiaalle, että hän odotti tätä. + +Isä saapui heti. + +"Olen noudattanut tahtoanne", sanoi Gunilla rouva. "Ei minun, vaan +pyhän neitsyen." + +"Herrani on lähtenyt matkalle." + +"Palaako hän pian takaisin?" kysyi Tobias innokkaasti. + +"Jollei hän sitä tee, hautaudun minä johonkin luostariin!" huudahti +nuori nainen. + +"Se olisi Jumalalle otollinen teko." + +"Hän saisi silloin etsiä toisen vaimon, joka taipuisi hänen tahtonsa +mukaan." + +"Jos hän elää, ette te suinkaan mene luostariin", virkkoi pappi +hymyillen. + +"Te saatte vastata siitä, että minä teen herrani onnettomaksi", sanoi +Gunilla melkein epätoivoissaan. "Olen näyttänyt teille tien hänen +sielunsa pelastukseen; jollette tahdo sitä käydä, on vastuu teidän." + +"Mutta jollei hän anna myöten?" + +"Hän tekee sen, jos te pysytte lujana." + +"Olisipa se mahdollista!" + +"Olette astunut ensi askeleen; nyt on teidän voitettava hänet +uudelleen, saatava hänet rakkaudesta teihin uhraamaan teille +kaikkensa." + +"Voinkohan tehdä sen?" + +"Kyllä, jos oikea, taivaallinen rakkaus saa sijaa sielussanne." + +Gunilla ei kuunnellut pappia; hänen ajatuksensa liihoittelivat siihen +aikaan, jolloin hänet oli juuri kihlattu. Mitä lupauksia ja valoja he +silloin vaihtoivatkaan keskenään! Maailmassa ei ollut mitään, jota +onnellinen sulho ei olisi tehnyt hänen hyväkseen. + +Muisto tästä loisti vielä tähtenä hänen silmissään, kun hän kohotti +katseensa pappiin. + +"Eivät minua enimmän sureta kahakat tanskalaisten ja ruotsalaisten +välillä, vaan teidän lausuntonne, että mieheni on -- valapatto." + +"Samaa mieltä on äitinnekin." + +"Sentähden tahdon käyttää kaikki keinot taivuttaakseni hänen mielensä +Tanskan puolelle. Mutta on julmaa, että minun täytyy uhrata itseni ja +onneni tämän asian tähden." + +"Ettekö muista Judithaa?" + +"Minä en voi, en tahdo tarttua miekkaan, eikä herrani ole mikään +Holofernes." + +"Sellaisella mielenlaadulla ette voine saada mitään aikaan, ja minä +teen viisaimmin, kun palaan takaisin." + +"Heitettyänne epäilyksen palon sieluuni. Enhän enää tiedä, mitä minun +on tehtävä, mitä ei!" + +"Te ette pidä minun neuvojani arvossa." + +"Sentähden, etten tiedä, mitä minun on uskottava." + +"Onneton, ette siis tiedä, että pannajulistus riippuu uhkaavana +miekkana tämän kirotun maan yllä!" + +"Jumala ja pyhä neitsyt meitä suojelkoon!" + +"Herra Erik Turenpoika ja maan kaikki suurmiehet tietävät sen hyvin, +mutta niin syvälle ovat he vajonneet turmelukseensa, etteivät he +siitä välitä ja pitävät sen salassa yksinkertaiselta kansalta." + +"Taivaan vallat meitä suojelkoot!" + +"Saksanmaan keisari on kutsunut Ruotsin neuvoston ja hallituksen +tuomioistuimensa eteen vastaamaan Hannu kuningasta, heidän laillista +kuningastaan vastaan, mutta he pilkkaavat hänen kutsumustaan ja +halveksivat hänen lähettiläitään. Ettekö näe, kuinka uhkaavat pilvet +käyvät yhä synkemmiksi ja kuinka salamanvälähdys seuraa toistaan? +Ettekö kuule, kuinka ukkonen jyrähtelee? Luuletteko kestävän kauan, +ennenkuin se iskee maahan ja polttaa tuhkaksi tämän turmeluksen +Sodoman ja Gomorran?" + +Gunilla oli langennut polvilleen; hän kohotti ristityt kätensä pappia +kohden. "Armoa, laupeutta!" sammalsi hän. "Minulla ei ole oleva +tästedes muuta tahtoa kuin teidän tahtonne." + +"Te ette pysy lujana." + +"Minä tahdon pysyä." + +"Vannotteko sen minulle?" + +"Vannon!" vastasi Gunilla sammuvalla äänellä. Kaikki puna pakeni +hänen poskiltaan, hän oli meneväisillään tainnoksiin, eikä ovela +dekaani tahtonut päästää käsistään sitä valtaa, minkä oli saavuttanut. + +"Nouse!" sanoi hän käskevästi. "Ja ole vahva Herrassa!" + +Gunilla totteli häntä heti. "Mitä vaaditte minulta?" + +"Että heität heikkoutesi pois ja vyötät itsesi hengen miekalla." + +"Minä tiedän, että joudun hukkaan", vastasi Gunilla toivottomin +katsein. "Mutta minä teen mitä voin." + +"Tahdotko, että minä tuen sinua?" + +"Jos voitte." + +"Voin yhdellä ehdolla." + +"Ja se on?" + +"Sokea kuuliaisuus." + +"Silloin on vastuu teidän!" + +"Minun, ainoastaan minun!" + +"Niin, niin, se on ainoa mahdollisuus!" + +"Milloin odotetaan Erik herran palaavan?" + +"Huomisiltana." + +"Sinun on otettava hänet juhlallisesti vastaan, hymyilevin kasvoin ja +hellin sanoin." + +"Voinko tehdä sen?" + +"Sinun täytyy!" + +"Minä tottelen!" + +"Mutta mitään läheisempää keskustelua ei saa tapahtua välillänne; hän +on ainoastaan sinun vieraasi." + +"Ainoastaan minun vieraani!" + +"Ylihuomenna tulet ripille kahdeksan aikaan." + +"Mitä minulla on ripitettävää?" huudahti Gunilla poissa suunniltaan. +"Minulla, joka olen ainoastaan teidän tahtonne välikappale! Kaikki on +kuollutta minussa; minulla, joka olen kaiku teistä itsestänne, mitä +on minulla ripitettävää?" + +Samassa kuului raikuva nauru rouvantupaan. Gunillaa värisytti sen +kuullessaan, ja isä Tobias mutisi kirouksen. Askeleet lähestyivät, +ja pappi ei ehtinyt edes poistua, kun nuori iloinen parvi tölmähti +huoneeseen. Nauru katosi heti neitosten huulilta, kaikki riensivät +Gunilla rouvan luo, joka oli enemmän kuolleena kuin elävänä vaipunut +penkille. + +"Mitä on tapahtunut, kunnianarvoisa isä?" kysyi Katarina neitsyt +tutkistelevin katsein. + +"Pelkään, että Erik herran ikävöiminen on saanut jalon rouvan niin +kuohuksiin." + +"Tosin hän ratsasti 'Tartaruksella', mutta niin taitava ratsastaja +osaa kyllä hoitaa ratsunsa", huomautti Anna Sparre. "Sitäpaitsi +tuleehan hän takaisin huomisiltana." + +"Olkaa vahva, jalo rouva, minulla on teille hyviä viestejä", kuiskasi +Elsa salavihkaa. + +"Vie minut makuukamariin", sanoi Gunilla rouva ja hoippui sinne +sisälle Elsaan nojaten. + +"Oi, minä olen sangen, sangen onneton", nyyhkytti nuori nainen +vaipuen vuoteeseen. + +Elsa katseli häntä vaieten. Neuvottomuus ja sääli taistelivat tytön +sielussa. + +"Sinulla on hyviä viestejä?" + +"Herraltanne." + +"Herraltani?" Gunilla nousi nopeasti. + +"Aamulla, ennenkuin hän ratsasti pois, lupasi hän suojaa ja turvaa +eräälle köyhälle naiselle, jolla on kaksi pientä lasta." + +"Entä sitten?" + +"Hän käski minun pitää heistä huolta, mutta jos tekisitte sen itse, +voisi se häntä liikuttaa ja..." + +"Olet oikeassa; kutsu tänne nainen." + +Nainen tuli, ja Gunilla rouva puhui osanottavasti hänen kanssansa; +kohta sen jälkeen pani hän neitosensa ompelemaan; äidille ja lapsille +oli saatava lämpimät puvut, ennenkuin Erik herra tuli takaisin. + +Ritari tuli määräämäänsä aikaan, mutta kun häntä kutsuttiin +ilta-aterialle, vastasi hän, että se suuri suru, joka häntä oli +kohdannut, teki hänelle yksinäisyyden seuraa rakkaammaksi. + +Mistä surusta hän puhui? Oliko jotakin uutta tapahtunut? Kuinka +mielellään Gunilla olisikaan rientänyt hänen luoksensa kysymään +häneltä sitä, mutta hän ei uskaltanut eikä kukaan voinut antaa +hänelle mitään tietoja. + +Hän oli katattanut suuret pöydät kokoussaliin, ja kaikki naapuriston +köyhät saivat runsaan aterian. Hänen piikasensa pitivät huolta +tarjoilusta hänen oman valvontansa alaisina, ja hän samoin kuin +kerran viime joulun aikaan nytkin kulkisi pöydän ympäri nojautuen +herransa käsivarteen. Nyt samoin kuin silloinkin kuiskailisi +tämä hänelle, että rakasti häntä kaksin kerroin, kun hän osoitti +armeliaisuutta, ja hän kenties rakkautensa tähden suostuisi vaimonsa +rukouksiin. Oi Jumala, kuinka Gunilla silloin rakastaisikaan +herraansa ja alati noudattaisi hänen tahtoaan! Mutta nyt ei Erik +herra tullut, ja yö oli uneton, ja aamulla oli Gunillan korvatyyny +kyynelten kastelema. + +Elsaan ei tosin hänen valtiattarensa täysin luottanut, mutta älykäs +tyttö osasi aina sovittaa sanansa sen mielialan mukaan, missä Gunilla +oli, ja tämä tahtoi mielellään pitää hänet läheisyydessään; tyttö +yksin sai toimittaa kaikki hänen asiansa. + +"Ritari on taasen ratsastanut pois, mutta käskenyt sanoa, että hän +tulee takaisin päivälliselle." Sellaisen viestin toi hän seuraavana +aamuna ensimäiseksi emännälleen. + +"Taasko yksin?" kysyi Gunilla tukahuttaen huokauksensa. + +"Kaksi asemiestä seurasi mukana." + +Ennen ilmoitti ritari aina hänelle, kun lähti pois, mutta nyt? Itse +oli hän eroittautunut herrastaan, mitä oikeutta hänellä oli valittaa? + +Mutta hänen täytyi uudestaan voittaa hänet puolelleen; siinä suuri +tehtävä, jonka hän oli ottanut suoritettavakseen. Oli kysymys +hänen herransa sielun pelastuksesta, ja hän tunsi horjuvaisuutta +ja epäröimistä. "Sokea kuuliaisuus", kuiskasi hän, "on ainoa tie +pelastukseen". + +Kulkiko Elsa papin asioilla, johdatti häntä tiellä, jonka tämä +viittoi? Sen tulemme näkemään tämän kertomuksen jatkuessa. + +Kun Erik herra saapui päivälliselle, lepäsi syvä surumielinen +vakavuus hänen miehekkäillä kasvoillaan, mutta Gunillan ei tarvinnut +häneltä vetää pois kättänsä, sillä hän ei ojentanutkaan kättänsä +siihen tarttuakseen, ja Gunillan kapinoiva sydän syytti häntä +kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Ritari tervehti kaikkia yhtä +ystävällisesti, hän ei ollut äänetön eikä harvapuheinen, kääntyi +useampaan kertaan puhuttelemaan isä Tobiasta eikä näyttänyt lainkaan +olevan hänelle vihoissaan. + +Tämä köyristelihe kuin kehräävä kissa. Käärmeellä ja kissalla on +yhtäläisiä sukupiirteitä. + +Aterian päätyttyä kääntyi ritari melkein suoraa päätä Gunillaan. +Hän kertoi Hollolaan saapuessaan tavanneensa kasvatusäitinsä +kuolemaisillaan; hän oli istunut tämän vuoteen ääressä viimeiseen +hetkeen ja sulkenut hänen silmänsä hänen kuoltuaan. Hän kertoi, +mitä vainaja oli ollut hänelle hänen lapsuudessaan ja kuinka hänen +mieleensä, kun hän muisteli menneisyyttä, tämä kuvastui jaloimpana +naisena. + +"Ja vanha pappi, kuinka hän kestää surunsa?" rohkeni Gunilla kysyä. + +"Sanan syvimmässä merkityksessä on ukko hänessä kadottanut silmäinsä +valon", jatkoi ritari. "Mutta kuitenkin sanoo hän vainajan yhä olevan +luonansa. Hän on kuulevinaan, kuinka muori lukee hänelle, kuten hän +oli tehnyt lähes kolmekymmentä vuotta, ja katsoo kaiken olevan kuten +pitääkin, kun tämä on mennyt edellä valmistamaan hänelle tilaa. Kävin +hänen luonaan vielä tänään, aikoen saada hänet muuttamaan tänne +hautajaisten jälkeen, mutta hän hylkäsi ehdotuksen. 'Me vanhat olemme +tottuneet parhaiten viihtymään kotosalla', sanoi hän, 'eikä vainaja +antaisi anteeksi, jos minä löisin laimin saarnaamisen. Minun täytyy +itseni sunnuntaisin lukea kiitokset hänelle ja minä tiedän, että koko +seurakunta on minun kanssani siunaava hänen muistoaan'. Mitä sanotte, +kunnianarvoisa isä, sellaisesta uskosta ja sellaisesta rakkaudesta?" + +"Pyhä kirkkomme vaatii palvelijoiltaan naimattomuutta, ja minua +kummastuttaa, että täällä Suomessa..." + +"Jo solmittuja avioliittoja ei ole purettu, ja tähän jos mihin on +sovitettava raamatun sanat: Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä ei +ihmisten pidä eroittaman." + +"Hengen ja veren uhraaminen suurissa urotöissä näyttää minusta +vähäiseltä tämän jokapäiväisen alttiin ja uhrautuvan elämän rinnalla, +elämän, jolla on ainoastaan muiden hyvä päämääränään!" huudahti +Katarina neitsyt tulisesti. + +"Suurempaa on kuitenkin uhrata Jumalan kunniaksi!" vastasi isä Tobias +mahtipontisesti. + +"Silloin voi tulla julistetuksi pyhäksi!" tokaisi Anna Sparre +ilvehtien. + +Edellisen kasvot punehtuivat, ja Katarina neitsyt peitti hymyillen +kasvonsa liinallaan. + +"Niin vanha kasvatusäitinikin tulee tavallaan", jatkoi ritari. +"En unhoita häntä koskaan ja iloitsen jälleennäkemisestä haudan +tuolla puolen; seurakunta, joka on kasvanut hänen silmäinsä +alla, ei ainoastaan ole itse häntä muistava, vaan lapsilleen ja +lastenlapsilleenkin esittävä hänet esikuvana, joka on seuraamisen +arvoinen." + +Ritari heitti pikaisen katseen puolisoonsa, heidän katseensa yhtyivät +sekunniksi, mutta kumpikaan ei ehtinyt lukea toisen ajatuksia. + +Päivällisen jälkeen sanoi ritari kuuluvalla äänellä, että kun hänen +aikansa tämän jälkeen kävi täpärälle, osaksi matkojen, osaksi muiden +tehtäväin tähden, toivoi hän, että Gunilla rouva toimisi hänestä +riippumatta. Hän lupasi, milloin aikansa myöntää, jatkaa käyntejään +rouvantuvassa, mutta sanoi olevansa kiitollinen, jos Gunilla rouva +tästälähin kuten tähänkin asti tahtoisi toisinaan ottaa vastaan +jalosukuiset aatelisnuorukaiset ja asemiehet, jotka ilman sitä +tulisivat liian paljon kaipaamaan seuraelämän suloa. Vuodenaika oli +nyt sopiva rekiretkiin ja hiihtämiseen; ritari oli käskenyt panna +toimeen aseleikkejä ja metsästysretkiä ja toivoi, että Gunilla rouva +tahtoisi näihin kiinnittää mieltään ja ottaa osaa. + +Mutta jos neitsyet ja piikaset punastuivat ilosta ajatellessaan +odotettavia iloja, niin Gunilla rouva sitä vastoin kalpeni ja +sammalsi vapisevalla äänellä: + +"Tulen kaikessa noudattamaan tahtoanne." + +"Yksi seikka täytyy minun lisätä", virkkoi ritari. "Kun olen linnassa +kotosalla, haluan joka päivä nähdä poikaani, ja jotteivät käyntini +sattuisi teille sopimattomasti, lähetän noutamaan häntä luokseni." + +Hän kumarsi Gunilla rouvalle ja poistui salista. + +Gunilla ei tiennyt, menikö hän itse makuukamariin vai kannettiinko +hänet sinne, mutta kun hän palasi, tuntoihinsa, ei hänen surullaan +ollut mitään rajoja. + +Yhtenä hetkenä hän tahtoi rientää herransa luo ja sanoa, että +hänen rakkautensa häneen oli hänen koko maailmansa, ja pyytää +lähettämään pois isä Tobiaan. Toisena ilmestyi hänen sielunsa +silmiin se lähetystyö, jonka hän oli ottanut tehtäväkseen ja johon +hän ei katsonut pystyvänsä; silloin hän toisteli itsekseen: "Sokeaa +kuuliaisuutta, ainoastaan sokeaa kuuliaisuutta!" + +Elsa vahvisti häntä huomaamatta tässä. Hän kävi yhä +välttämättömämmäksi Gunillalle, joka melkein tietämättään noudatti +hänen neuvojaan ja ohjeitaan. + +Ritarin menettelytapa ei ollut suinkaan vähän hämmästyttänyt isä +Tobiasta. Hän alkoi pelätä, ettei Gunilla rouva enää voinut palvella +hänen suunnitelmiaan; ja hänen pyrkiessään laatimaan uusia muuttui +Gunilla melkein välinpitämättömäksi. Sitä vastoin nousi Elsan +merkitys päivä päivältä, hän oli selvillä kaikesta, mitä linnassa +sanottiin ja tehtiin, tiesi aina ritarin matkojen tarkoituksen ja +kertomalla, milloin että tämä oli aivan epätoivoissaan sen johdosta +mitä oli tapahtunut, milloin että tämä otti sen sangen keveästi, +häilytti hän kunnianarvoista isää alituisessa epätietoisuudessa +siitä, mihin oli ryhdyttävä. + +Eräänä päivänä, kun hän mietiskeli näitä asioita, kuuli hän pantavan +avaimen oveen ja Elsa astui sisään. + +"Suuria uutisia!" sanoi tyttö hehkuvan punaisena. + +"Kerro!" + +"Ritari rakastaa toista." + +"Sen jo arvasinkin!" + +"Arvasitteko senkin ketä?" + +"Tiedätkö sinä sen?" + +"Katarina neitsyttä!" + +"Onko se mahdollista?" + +"Olen huomannut, että neitsyt joka aamu menee jalkaisin metsään. Se +kummastutti minua, ja minä lähetin Sakon pitämään häntä silmällä. +Eräänä aamuna antoi Risto, ritarin asemies, hänelle kirjeen." + +"Keneltä?" + +"Herraltaan, luulenma, sillä seuraavana päivänä kohtasi hänet ritari +itse..." + +"Ja silloin..."? + +"Luultavasti hän suostui johonkin, mitä toinen pyysi, sillä ritari +suuteli hänen kättänsä ja sanoi, että hänen oli kiittäminen neitsyttä +onnestaan." + +"Epäileekö Gunilla rouva mitään?" + +"Katarinaa vähimmän kaikista." + +"Hän epäilee siis kaikessa tapauksessa?" + +"Kyllä, nyt on hän mustasukkainen jokaiselle, ketä ritari vain +puhuttelee." + +"Hän ei saa mitään tietoonsa Katarina neitsyestä?" + +"Eikä Anna neitsyestäkään." + +"Mitäs hänestä?" + +"Olavi asemies antoi hänelle kirjeen." + +"No, ja sen jälkeen?" + +"En tiedä, onko heillä ollut kohtausta." + +"Vakoile kaikkialla, Elsa." + +"Ja palkka?" + +"Mitä tahdot?" + +"Edelleen kymmenen vuoden synninpäästön!" + +"Sen saat." + +"Minulla on enemmänkin uutta kerrottavaa?" + +"Annas kuulla!" + +"Eilen saapui lähetystö Venäjältä." + +"Nuo miehet, jotka lähetettiin taipaleelle yhtä salaa kuin heidät +otettiin vastaankin?" + +"Juuri samat." + +"Heillä oli viestejä ja kirjeitä mukanaan?" + +"Muuan lähetystö on odotettavissa näinä päivinä." + +"Mistä tiedät...?" + +"Sakko ja minä saamme tietää kaiken, mitä tahdomme." + +"Kuules, Elsa; tämän lähetystön mukana tulee luultavasti seuraamaan +mies, joka... joka..." + +"Maisteri David Kock!" keskeytti Elsa hymyillen. + +Dekaani hypähti pystyyn. "Mistä tiedät...?" kysyi hän. + +"Hän sanoi minulle nimensä, kun autoin häntä täältä pakoon." + +"Sinun täytyy toimittaa minulle tilaisuus puhutella häntä." + +"Kyllä koetan." + + * * * * * + +Kolmisen viikkoa oli kulunut siitä, kun Erik Turenpoika sanoi +jäähyväiset linnan seurustelusalissa. Hän oli oikeassa sanoessaan, +että tärkeät asiat veivät hänen aikansa ja ajatuksensa. Maassa +vallitseva hätä ja kurjuus vaati monin paikoin hänen persoonallista +valvontaansa, että annettuja käskyjä noudatettiin täsmälleen, +ja hänen täytyi matkustaa voudintalosta toiseen johtaakseen +toimenpiteitä. + +Mutta ei siinä kyllin. Ruotsista saapui kirjeitä, jotka sisälsivät, +ettei Svante Niilonpoika ollut oikea mies valtionhoitajaksi, +puhuttiin hänen horjuvaisuudestaan, hänen kiittämättömyydestään +Sten Sturea kohtaan, Jos kelpo miehet lujasti ja yhdestä tuumin +puolustaisivat maata ja valtakuntaa, ei olisi vaarallista sallia +Hannu kuninkaan kantaa kuninkaan nimeä; hän oli ystävällinen ja +rauhaisa herra, ja Suomi silloin varmaan vapautuisi vihollisistaan... + +Nämä kirjeet herättivät vastakaikua Erik Turenpojan sielussa; +vapaaehtoinen ero Gunillasta oli syvästi koskenut häneen, ja hän +olisi pitänyt korkeimpana onnenaan maailmassa noudattaa puolisonsa +tahtoa. Mutta mitä taipuvammaksi siihen hän tunsi sydämensä, +sitä ankarammin piti hän kiinni velvollisuutensa täyttämisestä +ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Svante Niilonpoika tosiaan +huomattiin arvottomaksi Ruotsin valtionhoitajan korkeaan asemaan, +tahtoi Erik herra valtakunnan muiden suurmiesten kanssa tarjota +kruunun Hannu kuninkaalle. + +Viimeksimainittu oli jo vuoden alussa kirjoittanut Erik herralle, +ettei hän tahtonut tietää mistään irtisanomisesta. "Ja onko sinulla +nyt mitään syytäkään?" kirjoitti kuningas. "Sten herra oli kuollut, +ennenkuin saimme kirjeesi; tämän jälkeen vaadimme viivyttelemättä +vastausta, mitä tahdot tehdä asiassa." + +Mutta Erik herra oli yhä edelleen kahdenvaiheella eikä hän +neuvotellut kenenkään kanssa. + +Silloin saapui sanoma odotettavasta venäläisestä lähetystöstä, ja +Erik herra päätti ottaa sen vastaan kuten maan päällikön sopi. + +Samana päivänä, jona edellä kerrottu keskustelu tapahtui isä Tobiaan +ja Elsan välillä, lähetti ritari uskollisen Olavinsa rouvantupaan +kysymään, saisiko hänen herransa puhutella Gunilla rouvaa. + +"Mihin aikaan ritari vain haluaa", vastasi Gunilla punastuen sekä +ilosta että häpeästä. Ritari saapui tuntia myöhemmin. Gunilla rouva +oli lähettänyt kaikki pois; ainoastaan Elsa ja lapsi olivat läsnä. +Poika, joka jo aikaisemmin aamulla oli ollut ritarin luona, ojensi +käsivartensa häntä kohden ja huusi: "Isä!" + +Hän otti pojan syliinsä, suuteli hänen päätänsä ja poskiaan +ja hypitteli häntä korkealle, ja kun poika kirkui iloissaan, +uudistettiin leikki kerta toisensa jälkeen. Mutta samalla ritari +katseli kalpeaa emäntäänsä, joka kyyneltynein, maahanluoduin silmin +koetti myhäilyllä peittää liikutustaan. + +"Oletko nähnyt, Gunilla, että hän alkaa kävellä?" kysyi ritari +nostaen pikku Annan kehdosta. "Pelkään, että hän kaatuu", vastasi +Gunilla. "Odota, saatpas nähdä!" Ritari otti ketjun kaulastaan ja +piteli sitä tytön edessä. + +Tämä ojensi kätensä sitä kurottamaan. Ritari veti vähitellen kättänsä +loitommalle ja lapsi otti ensimäisiä haparoivia askeleitaan. Gunilla +rouva heittäytyi polvilleen käsivarret ojolla ottaakseen vastaan +lemmikkinsä, jos tämä kaatuisi. Tämä näki ainoastaan kimmeltävän +kullan, ja ritari pani sen nopeasti äidin kaulaan. + +Hänellä tuskin oli aikaa siitä hämmästyä, sillä samassa oli hänellä +lapsi suojelevassa sylissään; mutta samassa hänet myös nostivat lujat +käsivarret lattialta, hänen päähänsä painettiin suukkonen ja hän +istui penkillä Anna pienokainen käsivarsillaan. + +Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä; seuraavassa tuokiossa seisoi +ritari ikkunan ääressä katsellen pihalle; hän oli sangen liikutettu, +ja Gunilla rouvan posket paloivat punaisina. + +"Älä pane pahaksesi, Gunilla", sanoi hän. "Sitä ei tule enää +tapahtumaan." + +Gunilla otti ketjun kaulastaan ja antoi sen tytön leikkikaluksi. + +"Syynä tulooni oli", sanoi ritari, "se, että jo huomenna odotan tänne +muutamia ylhäisiä venäläisiä. Tahdon laittaa vieraspidot heidän +kunniakseen, mutta että tämä kaikki tulisi oikein loistavaksi, on +meidän kauniiden naistemme oltava mukana. Nyt on kysymys, tahdotko +sinä ottaa siihen osaa." + +"Jos herrani niin haluaa!" + +"Eikö meillä nyttemmin ole kaksi eri tahtoa, Gunilla? Tulin kuulemaan +sinun tahtoasi." + +"Minä taivun teidän tahtonne mukaan!" + +"Mutta kun maailma ei saa päästä tietämään tapahtuneesta väliemme +rikkomisesta, täytyy meidän vieraiden ollessa läsnä puhutella +keskenämme kuten muinaisina päivinä, sanalla sanoen, kuten mies ja +vaimo." + +Gunilla oli kiusoittavan hämillään. "Milloin juhla on?" kysyi hän +nopeasti. + +"Minusta mieluimmin ylihuomenna." + +"Annatko itse käskyt siitä?" + +"Olisin kiitollinen, jos sinä sen tekisit." Gunilla kumarsi +suostumuksen merkiksi, mutta hänen liikutuksensa osoitti, kuinka +rakas tehtävä oli hänelle. Ritari kumarsi mennäkseen. + +"Ketjunne!" sanoi Gunilla ottaen sen tytöltä. + +"Anna antaa itte!" huusi tämä ja ojensi kirkkaan leikkikalun +ritarille. + +Erik herran täytyi siis tulla uudestaan luo ottamaan ketjua lapsen +kädestä; tyttö tahtoi itse ripustaa sen isänsä kaulaan, mutta se ei +käynyt äkkiä, ritarilla ei ollutkaan mitään kiirettä ja niin tuli hän +kuulleeksi kuiskauksen korvaansa: "Erik, anna anteeksi minulle!" Ja +hän vastasi riemuitsevalla ilolla: "Rakas, armas Gunilla!..." Mutta +seuraavassa tuokiossa oli hän poissa. Luja mies pelkäsi antavansa +myöten. + +Nuori nainen istui hiljaa, liikkumatonna, ummessa silmin, hän +uskalsi tuskin hengittää. Oli kuin hän pelkäisi, että hetken onni +pakenisi liian pian pois. Elsa, joka oli itsestään poistunut heti +ritarin tultua, astui nauraen sisälle ja kertoi, että Sakko teki mitä +hauskimpia kujeita lastenkamarissa. Nuorta Akselia huvitti kovasti +niiden näkeminen, ja äiti jätti Annan Elsan huostaan, niin että +hänkin saisi ilosta osansa. + +Itse istui hän yhä samalla paikalla, jolla ennenkin; hänellä oli +monia ajatuksia selvitettävinä. Ajatuksia, jotka saivat hänet vuoroin +punastumaan ja vaalenemaan; ajatuksia, jotka milloin kihottivat +kyynelet hänen silmiinsä, milloin saivat hymyn hänen huulilleen, +ajatuksia, jotka olivat sekä hyviä että huonoja, iloisia ja +surullisia. Kaikki tunkeilivat tyrkkien toisiaan, kaikki tahtoivat +päästä valtaan, ja hänen täytyi niitä selvittää ja järjestää, +karkoittaa muutamia ja pidättää toisia... + +Hän oli tällä hetkellä täysin vakuutettu, että puolisonsa rakasti +häntä, mutta niinhän tämä teki silloinkin, kun hän lupasi käyttää +tätä rakkautta keinona saadakseen hänet siirtymään Tanskan puolelle. +Hän tiesi, että isä Tobias halveksi häntä siksi, että hän oli +pettänyt lupauksensa, mutta hänen oma surunsa oli niin katkera, +että se oli tehnyt hänet tunteettomaksi koko maailmaa kohtaan. +Tuskallisella uteliaisuudella oli hän vartioinut kaikkia herransa +hankkeita; hän oli alentunut kyselemään ritarista palvelijoiltakin, +oli ollut mustasukkainen, epäluuloinen, melkeinpä ilkeä! Hän luuli +herransa käyttävän ilolla hyväkseen tilaisuutta päästäkseen hänestä +eroon, ja monta kertaa, kun nuori mies tuli noutamaan poikaa ritarin +luo, taisteli hän kovasti haluaan vastaan mennä itse mukaan ja +syytää herralleen soimauksia siitä, että tämä oli eroittanut hänet +sukulaisistaan ja ystävistään, vienyt hänet vieraaseen maahan ja +siellä melkein häpeällisesti hyljännyt hänet. Hän ei voinut käsittää, +että hän itse oli saanut tämän aikaan; hän oli onneton, hän kärsi +rakkaudestaan herraansa, sentähden täytyi syyn olla ritarin. + +Nyt hän oli yhdellä kertaa päässyt täysin selville, että ritari +rakasti häntä yhtä suuresti kuin ennenkin, ja samoin kuin valo +häikäisee tullessa pimeydestä päiväpaisteeseen, niin ei hänkään +saattanut eroittaa, mitä tietä hänen oli kulettava. + +Pahat henget ovat sellaisissa tapauksissa aina ensimäiset +kuiskailemaan neuvojaan. Ne sanoivat hänelle: + +"Naethän, kuinka hän rakastaa sinua! Käytä siis valtaasi, on kysymys +hänen sielunsa pelastuksesta! Ja on sitä paitsi nöyryyttävää naiselle +hävitä sellaisessa taistelussa." + +Ja hän kuunteli näitä petollisia ääniä, hän hymyili ajatellessaan +niitä voittoja, joita hän tuli voittamaan, ja hän tunsi voimaa, joka +sai hänet kaipaamaan taistelua, sillä nyt hän oli varma voitosta. + +Isä Tobias ei saisi tietää mitään. Onneksi oli hän kieltäytynyt +ripiltä; pappi ei saisi tietää mitään, ennenkuin hän voisi sanoa: +"Voitto on minun!" Se oli kohtuullista sen halveksumisen jälkeen, +jota pappi oli hänelle osoittanut. + +Kun Gunilla rouva oli päässyt selville itsestään, nousi hän melkein +ylpeästi. Hän tunsi ikäänkuin vapautuneensa heikkoudestaan. "Olen +ollut kurja raukka", tuumi hän, "mutta en ole sitä enää; minä näytän, +että voin taivuttaa Erik Turenpojan tahdon sen rakkauden voimalla, +mitä hän tuntee minua kohtaan. Pyhä neitsyt, auta minua, olen +asettanut itselleni suuren ja arvokkaan maalin." + +Häh tunsi äitinsä hengen tuulahtavan sielussaan; mitä nöyryytystä hän +oli tuntenutkaan, nyt oli tuleva hyvitys. Isä Tobias saisi nähdä, +ettei hän ollut se heikko nainen, joksi hän häntä luuli; herra Erik +Turenpojasta tulisi jälleen Tanskan mies! Se huumaus, jota hän tunsi, +antoi hänelle epätoivon rohkeuden; hän oli voittava nyt tai ei +koskaan. + +Hän seisoi taasen hetken miettien, mutta äsken niin raukeat silmät +säihkyivät tulisesti, tyytyväisyyden hymy leikki hänen huulillaan, ja +hän kosketti soittokelloa, joka oli pöydällä. + +Muuan palvelijatar astui sisään. + +"Kutsu tänne kyökkimestari!" + +Tämä ei viivytellyt saapuessaan. + +Gunilla rouva oli äidiltään oppinut antamaan ajan raa'alle maulle +hienouden leiman; niistä monista, jotka olivat matkustaneet etelässä, +olivat muutamat kertoneet uusista tavoista ja menoista, ja nämä +olivat vähitellen juurtuneet Tanskaan ja levisivät sieltä muuhun +pohjolaan. + +Oli käytettävä kaikki, mitä talon runsaat varastot ja taide ja +kätevyys voivat, jotta saataisiin aikaan vieraspidot, jotka olivat +linnanherran ja hänen kutsumainsa vieraiden arvoiset. Mutta paras oli +säästetty lopuksi: suunnattoman suuri torttu, joka esitti lumivuorta, +oli asetettava pöydän keskelle. Kun torventoitotuksella annettaisiin +merkki, repeäisi vuori ja vuorenhaltia astuisi ilmoille. Sakko oli +määrätty siksi ja lähetettiin heti häntä noutamaan, jotta voitaisiin +ryhtyä tarpeellisiin toimiin. + +Mutta kun kaikki oli järjestetty, lähetettiin noutamaan myös isä +Tobiasta. Gunilla sanoi hänelle, että hän tahtoi vuorenhaltian +ylistävän Hannu kuningasta; kunnianarvoisan isän oli sepitettävä +sanat ja Elsan opetettava ne Sakolle. + +Dekaani suostui ilolla. Hän ihmetteli Gunillan rohkeutta, kun tämä +valmisti herralleen sellaisen häväistyksen, mutta hän välitti vähät +siitä vaarasta, mihin tämä siten heittäytyi; nyt oli hänen vain niin +voimakkain sanoin kuin suinkin ajettava Tanskan ja oman puolueensa +asiaa. Ja isä Tobias sepitti Ruotsia vastaan pienen herjauspuheen, +jossa Hannu kuningas asetettiin Jumalan omaan neuvoskamariin, josta +hän lausui rangaistustuomionsa tälle petolliselle maalle. + +Hän oli niin ihastunut omaan työhönsä ja luuli sen olevan niin +vastustamattoman, ettei edes Elsan katsottu voivan sitä opettaa +Sakolle, vaan oli hänen suuremman perusteellisuuden vuoksi tehtävä +se itse. Niinpä kutsuttiin poika käsille, ja opetus alkoi ja jatkui +pitkin päivää. Metsäläispoika, joka oli tottunut nauttimaan täyttä +vapauttaan, pidettiin yötä päivää sulettuna lukon taa, jottei voisi +ilmaista mitään ja oppisi perinpohjin läksynsä. Viimeksimainittu ei +ollut niinkään helppoa; jonakin hetkenä Sakko muisti joka sanan, +toisena oli hän unhottanut kaiken. Jokin tahra seinässä, hämähäkin +verkko katossa riitti antamaan hänen vilkkaalle mielelleen uuden +suunnan. + +Onneksi keksi isä Tobias käskeä häntä katsomaan suoraan hänen +silmiinsä lukiessaan puhetta, ja se näytti tosiaankin auttavan +muistia; tosin tapahtui väliin, että Sakko ummisti silmänsä ikäänkuin +väsyneenä näkemäänsä, mutta hänet sai heti tottelemaan tuikea +tiuskaisu: "Katso tänne!" + +Seuraavana päivänä myöhään illalla saapui odotettu lähetystö. +Suuriruhtinas Iivana oli varmaa suojeluslupaa vastaan lähettänyt +kaksi mahtavaa pajaria, joilla oli jokseenkin suuri ja loistava +seurue mukanaan. Ei ollut kysymystä alituisista rajariidoista, kuten +tavallisesti; tällä kertaa tahdottiin ainoastaan ystävällisesti +neuvotella. + +Erik Turenpoika ei aivan syyttä pelännyt, että siihen liittyi +joitakin salaisia tarkoituksia. + +Pajarien seurueessa oli muuan keski-ikäinen, terävä- ja +vilkaskasvoinen mies. Linnanvartia kiinnitti ritarin huomion häneen, +ja tämä tunsi hänet heti samaksi mieheksi, jonka ne olivat yhyttäneet +metsästä ja tuoneet mukanaan vankinaan. + +Mies itse sanoi olevansa maisteri David Kock ja pyysi +vierasvaraisuutta sen seuran tähden, minkä mukana hän saapui. + +"Miksette viime kerralla sanonut kuka olette?" kysyi ritari. +"Esiintymisenne vivahti pikemmin sissiin kuin oppineeseen." + +"Sainkin sentähden osakseni sen vastaanoton, joka täällä sellaisia +odottaa", vastasi maisteri vältellen, "enkä sen johdosta valitakaan". + +Vieraille osoitettiin ne huoneet, jotka jo oli laitettu kuntoon heitä +varten. Heitä odottivat siellä pulleat höyhenvuoteet ja valkoiset +lakanat, leimuavat takkavalkeat ja ajan tavan mukaan vaahtoava olut +raskaissa hopeamaljoissa. Täällä oltiin vieraina rikkaassa talossa, +jossa oli pidetty hyvää huolta vieraiden mukavuudesta. + +Tämä kuului linnanvartian velvollisuuksiin; Elsa oli hommannut +kaiken, sentähden saattoi hän laittaa niin, että David sai huoneensa +aivan isä Tobiaan huoneen vierestä. + +Niin hyvä kuin tämä olisi muuten ollutkin, toi se nyt mukanaan sen +vaikeuden, että Sakko poika oli huoneessa, ja häntä ei kunnianarvoisa +isä tahtonut millään ehdolla päästää luotansa. Kun Elsa koetti pukua, +johon pojan oli pukeuduttava vuorenhaltiana, täytyi sen tapahtua +papin ollessa läsnä. Elsakaan ei saanut tietää merkillisestä puheesta +ennen aikojaan; niin mielellään kuin pappi tahtoikin käyttää tyttöä +tuumiensa toteuttamisessa, ei hän ollut halukas ilmaisemaan niistä +tälle enempää kuin oli tarpeellista. + +Sellainen viippuminen molemmille puolin ei ole koskaan vaarallisempaa +kuin silloin, kun on naisen kanssa tekemisissä. Hän kysyy vain: +ystävä vai vihamies; mitään siltä väliltä ei ole hänen sanakirjassaan. + +Elsasta ei tuntunut merkitsevän mitään se, että hän itsekin oli +horjuvainen ajatuksissaan ja toimissaan. Papin luottamus imarteli +häntä, anekirje tyynnytti häntä, ja kaiken ja kaikkien urkkiminen +antoi askarrusta hänen vilkkaalle mielikuvitukselleen. Se +epäluottamus, jota hänelle nyt osoitettiin, kiihoitti uteliaisuutta +ja herätti kostonhalua. Mustalaisveri alkoi helposti kiehua, ja +Elsalla ja Sakolla oli monia muille käsittämättömiä tapoja ilmaista +ajatuksensa toisilleen. Niinpä tiesi Sakko, että Elsa tulisi hänen +luoksensa yöllä, heti kun hän yskimällä antaisi tälle merkin, että +kunnianarvoisa isä oli mennyt viereiseen huoneeseen vieraan maisterin +luo. Oviaukossa oli ainoastaan oviverho, ja Elsa oli päättänyt ottaa +selon, mitä he sanoivat toisilleen. + +Kun kaikki vieraat olivat menneet levolle, ja linnassa oli vihdoin +tullut hiljaista, riensi hän heti paikoilleen. Ei kestänyt montakaan +minuuttia, ennenkuin kuului hiljaista yskintää. Hiljaa pisti Elsa +avaimen oveen ja avasi sen melkein äänettömästi. Hän hiipi kuin henki +yli lattian ja pojan vuoteen luo. Tälle ojensi hän kourantäyden +leivoksia. "Ole nukkuvinasi!" kuiskasi hän ja liihoitteli sitten +vastapäiselle puolelle, missä oli ovi maisterin huoneeseen. + +Siellä oli aivan hiljaista; sitten hän kuuli askeleita. Kohta +työnnettiin oviverho syrjään. + +"Oletko valveilla, Sakko?" kysyi isä Tobias. Sakko vastasi syvällä +huokauksella. + +Oviverho putosi alas, mutta se avattiin heti sen jälkeen, ja isä +Tobias tuli ulos lamppu kädessään tietystikin valaistakseen sillä +poikaa. + +Elsa seisoi aivan peittämätönnä; pelästys jähmetytti hänet, ja hän +seisoi aivan liikkumatta, tuskin uskaltaen hengittää. Pappi meni +vuoteen luo, valaisi poikaa, panipa kätensäkin hänen päällensä, mutta +poika ei ollut siitä tietävinäänkään; epäilemättä hän nukkui. + +Nyt tiesi Elsa, että hänen hetkensä oli lyönyt, ja hän uteli +itsekseen, pelästyisikö pappi hänet nähdessään ja huudahtaisi, +jolloin vieraskin tulisi ulos, ja mitä hän silloin vastaisi heidän +kysymyksiinsä ja minkä rangaistuksen he määräisivät hänelle. + +Tällaikaa oli isä Tobias kääntynyt; hän kohotti lampun, niin että +valo lankesi suoraan Elsaan. Tämä oli näkevinään papin silmien +kääntyvän samaan suuntaan ja luki niistä ja koko hänen kasvoistaan: +viekkautta ja tuhmuutta. Pelkäsikö pappi kenties, että hän +pakenisi, ja oliko papin tarkoitus tarttua häneen ennenkuin oli +mitään näkevinään? Ajatukset risteilivät salaman nopeudella hänen +sielussaan, mutta onneksi ei hän liikauttanut ainoaakaan lihastaan. +Näytti melkein kuin pappi olisi paennut häntä, niin nopeasti hän +katosi oviverhon taakse. + +"Kummallista, sangen kummallista!" kuuli Elsa hänen jupisevan. + +"Mistä puhutte?" kysyi toinen. + +"Olin näkevinäni näyn." + +"Toisessa huoneessa?" + +"Seinällä ovenne vieressä." + +"Sitä lienee syytä tutkia." + +Elsa oli vähällä paeta, mutta uteliaisuus pidätti hänet paikoillaan. + +"Ei, ei, olen nähnyt sen usein!" + +"Nainen?" + +"Niin, niin!" + +"Kaunis?" + +"Kuin synti!" + +"Kova kiusaus, veli!" + +"Hirveä!" + +"Mutta ei suinkaan hän ole mikään pyhimys?" + +"Juuri siksi!" + +"Ahaa, ymmärrän!" + +Mutta Elsa ei suinkaan ymmärtänyt, ja sentähden hän heristi korviaan. + +Hänen uteliaisuutensa ei tullut tyydytetyksi. "Olemme jo puhuneet +tästä kylliksi", vastasi isä Tobias. "Tahdotteko nyt kertoa viestinne +veljeskunnaltamme?" + +"Hiippakuntanne odottaa piispaansa." + +"Onko se mahdollista?" + +"Kirje on jo valmis." + +"Pyhä neitsyt olkoon ylistetty!" + +"Milloin voimme teitä odottaa?" + +"Tiedänkö minä sen!" + +"Onko ritari vielä yhtä taipumaton?" + +"On, valitettavasti!" + +"Mutta Gunilla rouvan nuoruus ja kauneus?" + +"Olen eroittanut heidät toisistaan, että..." + +"Sen olisi pitänyt tapahtua aikoja ennen." + +"Ritari rakastaa toista." + +"Mitä?" + +"Olen saanut sen tietooni aivan äskettäin." + +"Ja tämä toinen?" + +"On myöskin isän puolelta tanskalaista sukua." + +"Nimi?" + +"Hän on Vikin herran, Niilo Klaunpojan tytär." + +"Haha! Sen, joka nai luostarilapsen?" + +"Saman!" + +"Onko teillä mitään vaikutusvaltaa häneen?" + +"Hän on ylpeä, mutta uskoo henkiin ja aaveihin, kuten äitinsäkin." + +"Uskollinen Tanskan asialle?" + +"Pelkään, ettei hän ole." + +"Silloin emme voi käyttää häntä." + +"Gunilla rouva, joka pitkän aikaa oli aivan kuin poissa suunniltaan, +on äkkiä ja odottamatta jälleen rohkaissut mielensä. Hän aikoo tehdä +vastarintaa." + +"Millä tavoin?" + +"Juhlassa, joka huomenna vietetään, lausuttaa hän aivan julkisesti +toivomuksensa Tanskan ja Hannu kuninkaan asiassa." + +"Se on hyvä!" + +"En tiedä, mistä tämä rohkeus tulee; olen aikonut pakoittaa hänet +ripille." + +"Sitä ette saa!" + +"Miksen?" + +"Antakaa hänen olla, kunnes hän pyytää neuvoanne. Odottakaas, +juolahtaa jotakin mieleeni. Aamulla varhain on teidän toimitettava +minulle tilaisuus puhutella häntä ilman todistajia, sitten saamme +nähdä." + +"Mutta kunnia ja edut ovat teidän, jos..." + +"Olkaa huoletta, _minun_ maalini ei ole piispanhiippa. Tahdon +ainoastaan auttaa _teitä_ siihen." + +"Hän on omituinen nainen, väliin vahva ja väliin heikko, innostuu +helposti ja... ajattelin..." + +"Jättäkää se!" virkkoi maisteri pilkan ja halveksumisen sekaisella +äänellä. "Tässä on kysymys Erik Turenpojan luopumisesta ruotsalaisten +puolelta. Tiedämme, ettei hänen vakaumuksensa ole riippuvainen +mistään ulkonaisista eduista, mutta että monen muun edut ovat +riippuvaiset hänestä. Suomi joutuu sille, jonka puolelle hän +asettuu, sentähden on kaikin tavoin koetettava saada hänet Tanskan +puolelle. Nyt on siihen sopiva hetki, unionin kestäminen riippuu +siitä, ettei Svante Niilonpoikaa valita valtionhoitajaksi. Monet +Ruotsin suurmiehistä ovat kirjoittaneet Erik Turenpojalle; jos hänet +saadaan luopumaan, seuraavat he mukana. Hannu kuningas tarjoaa Suomen +läänitykseksi hänelle itselleen ja hänen jälkeläisilleen. Teidät +on lähetetty hänen puolisonsa kautta voittamaan vastustus, mutta +minusta tosiaan tuntuu, kuin ette olisi päässyt vähääkään lähemmäksi +maalianne." + +"Olen tehnyt mitä olen voinut." + +"Olette herättänyt epäilystä itseenne, ette muuta!" + +"Minut on lähettänyt hänen kunnianarvoisuutensa arkkipiispa!" +puuskahti isä Tobias. + +"Ja kirkon ylipää, hänen pyhyytensä paavi, on antanut minulle tämän +asiakirjan, joka oikeuttaa minut pitämään ankarasti silmällä kaikkia +kirkon palvelijoita täällä pohjolassa." + +Elsa kuuli paperin rapinaa, kun sitä avattiin; sitten seurannut +hiljaisuus johtui kai siitä, että isä Tobias otti selon paperin +sisällöstä. Vapisevin äänin sanoi hän sen jälkeen: "Kunnianarvoisa +isä, käskekää, minä tottelen!" + +David maisteri lisäsi ankaralla äänellä: "Se häväistys, jonka teidän +puuttuvan huolellisuutenne tähden sain kärsiä viimeksi täällä +ollessani, on minulle nykyään sangen haitallinen ja tekee yrityksen +menestymisen sangen epäiltäväksi." + +"Gunilla rouva on saatava menemään luostariin", rohkeni isä Tobias +sanoa. + +"Mitä se meitä hyödyttäisi?" + +"Ajattelin..." + +"Tästedes on teidän ainoastaan toteltava." David maisteri nousi, +ja hiljaa, kuten oli tullutkin, hiipi Elsa ulos jälleen. Nukkuiko +Sakko vai oli valveilla odottaen häntä, sitä hän ei tiennyt; hän +oliko saanut tietää siksi paljon, että hänellä oli riittävästi +ajattelemista koko yöksi. + +Seuraavana aamuna kahdeksan aikaan oli määrätty pidettäväksi se +kokous, jonka venäläiset lähettiläät olivat ilmoittaneet saapumisensa +tarkoitukseksi. Ritari hämmästyi aika tavalla, kun hän näki maisteri +David Kockin astuvan sisälle muiden lähettilästen keralla ottaakseen +osaa neuvotteluun. + +Mutta David maisteri näytti erään Saksan keisarin kirjeen, joka +oikeutti hänet ottamaan hänen lähettiläänään osaa jokaiseen +neuvotteluun, joka tarkoitti oikeuden asian puolustamista ja +edistämistä. + +"Emme tunnusta täällä keisarin yliherruutta", vastasi ritari antaen +takaisin kirjeen. "Mutta kun tämä neuvottelu ei tarkoita mitään +valtiosalaisuuksia, suostun siihen, että olette saapuvilla." + +Hieman kakisteltuaan luki sihteeri kirjoituksen, joka käsitteli +vanhaa riitaa, että Olavinlinna oli venäläisellä maaperällä ja +että se siis oli joko revittävä tai määrätystä korvaussummasta +luovutettava Venäjälle. + +Ritari vastasi, että silloin kun Erik Akselinpoika (Tott) rakennutti +linnoituksen, oli se suomalaista maaperää, eikä ollut mitään +asiakirjoja, jotka todistaisivat, että se sittemmin olisi valloitettu +tai kaupan kautta siirtynyt Venäjälle. + +Sitten seuraava sanasota muistutti laimeaa kahakkaa, jolloin +ainoastaan tunnustellaan maaperää tarkoittaen löytää edullisinta +hyökkäyskohtaa. + +David maisteri, joka tähän asti oli istunut aivan mykkänä, päästi +syvän huokauksen ja valitti, että niin vähäisistä syistä syntyisi +sota ja vaino kahden kansan välillä, joiden ennen kaikkia piti pyrkiä +hyvään naapurisopuun. + +Oli merkillistä nähdä, kuinka venäläiset neuvottelijat heti luopuivat +sananvallastaan; he olivat ampuneet ainoastaan hälyytyslaukauksia, +nyt oli taistelu alkava. + +Ritari otti sananvuoron; hän tiesi nyt, kuka hänellä oli +vastustajanaan. Syvin, vakavin piirtein hän kuvasi Suomen aseman, +osoitti kuinka tämä maa oli kuin Ruotsin suojamuurina, kuinka tämä +oli sotinut ja taistellut sen vihollisia vastaan, vuodattanut +vertaan, kärsinyt sortoa, nälkää ja kurjuutta, nähnyt vainionsa +poltettuina ja vihollisten hävittäminä, kuinka se oli sortunut ja +taas noussut. "Mitä tahtookaan tämä kansa?" huudahti hän. "Rauhaa, +ei mitään muuta kuin rauhaa, rakentaakseen uudelleen majansa ja +kylvääkseen sarkansa! Tahdotteko seurata minua retkelle kautta +tämän onnettoman maan", lisäsi hän, "ja teidän sydämenne heltyvät +nähdessänne sitä kurjuutta, jota katseenne on kohtaava kaikkialla." + +Venäläiset loivat silmänsä maahan, mutta David maisteri vastasi, +että hänen ymmärtääkseen Ruotsi yksin oli siitä vastuunalainen. Niin +mahtava vihollinen kuin Venäjä täytyi voittaa myönnytyksillä. + +"Millä sitten?" kysyi ritari kummissaan. + +"Luullakseni samoilla, joiden tähden nykyään nousee sotisopaan +koko Eurooppa pientä uppiniskaista kansaa vastaan, joka mieluummin +raatelee itsensä omain kansalaisten kesken kuin tunnustaa laillisen +kuninkaansa." + +"Tunnette vähän tätä kansaa", vastasi ritari. "Vapaana on se ollut +ikimuistoisista ajoista eikä koskaan kantanut orjuuden alentavia +kahleita. Sen aatelisto ja suurmiehet ja kuninkaat ovat kaikki +itsenäisten talonpoikain jälkeläisiä. He voivat kärsiä valittamatta +katkerintakin hätää, mutta he eivät kärsi väkivaltaa ja sortoa. He +ovat tottuneet puhumaan asioista suunsa puhtaaksi, ottamaan osaa +maan hallintoon, ja jos kuningas tekee vääryyttä, sanoo kansa sen +pelkäämättä; se on ikivanha oikeus, jonka laki myöntää kansalle. +Sellaisen kansan niskat voi kenties taittaa väkivallalla, mutta se ei +taivu kuunaan voutien hirmuvaltaan." + +Läsnäolijat katsoivat hieman hämillään toisiinsa; maisteri se taasen +otti sananvuoron. + +Maan asema, arveli hän, oli sellainen, että vaadittiin hallitsijaa, +jota muussa maailmassa pidettiin kunniassa ja arvossa. Hannu +kuningasta kunnioitti hänen pyhyytensä paavi isällisellä suosiollaan; +hän oli mitä parhaimmissa väleissä Saksan keisarin kanssa. +Suuriruhtinas Iivana, Venäjän itsevaltias, oli solminut ystävyyden +liiton hänen kanssansa. Hän halusi vain toteuttaa Margaretan suuren +aatteen ja luoda yksimielisen Pohjolan, tehdä lopun hansakaupunkien +merirosvoudesta ja viedä jälleen rauhaan ja sopuun, hyvinvointiin ja +onneen sodan kauhujen ja kurjuuden näännyttämät kansat. + +Erik Turenpoika seisoi allapäin; puheen monet totuudet olivat +sattuneet häneen. + +David maisteri näki tekemänsä vaikutuksen ja jatkoi leppeällä +äänellä: "Tanskan kuningas pitäisi onnenaan jättää tämän +maan edelleen teidän suojelukseenne, herra Erik Turenpoika. +Yksityiskassastaan tahtoisi hän antaa teille varoja lieventääkseen +vaikeinta hätää. Suuriruhtinas Iivanan kanssa on hän solminut lujan +ja ikuisen rauhanliiton, ja rajariidoista ei enää tule kysymystäkään. +Hän tahtoo kutsua teidät uskotuimmaksi ystäväkseen ja teidän +toivomuksillenne ja neuvoillenne mielellään kallistaa kuulevan +korvansa." + +Ritari kuuli hyväilevät sanat, ja samalla oli hän näkevinään +vaaleakutrisen pään painuvan rintaansa vasten ja ilmeikkäiden +sinisilmien rukoilevasti kiintyvän itseensä. Eikö hänen ollut +suostuttava vaimonsa tähden, ja eikö olisi Ruotsin onneksi, jos hän +tekisi sen? + +Hän oli unhoittanut kaikki läsnäolijat ja kysyi itsekseen: "Mikä on +oikein, mikä väärin?" + +Jos edes ainoakaan läsnäolijoista olisi ymmärtänyt taistelun hänen +povessaan ja jos tämä olisi kehoittanut toisia odottamaan, olisi +voitto ollut saavutettu. + +Nyt sitä vastoin katsoivat he kysyvästi toisiinsa, ja aivan kuin +yhteisestä vakaumuksesta otti muuan pajari esiin kotelon, jonka hän +avasi näyttääkseen siellä olevan kallisarvoisen ainokiven, kun taasen +toinen veti esiin suunnattoman suuren kukkaron, kultaa täpötäynnään. + +David maisteri puolestaan veti esiin ritariketjun, joka oli runsaasti +timanteilla koristeltu. + +Taasenkin he katsoivat toisiinsa, ja kaikki tyyni asetettiin pöydälle +ritarin eteen. + +Kulta kimmelsi hänen silmiinsä, ja hän katsoi siihen ja siitä +ympärillä seisoviin ja sitten taasen kultaan, mutta mitä paremmin hän +alkoi käsittää, mistä kysymys oli, sitä helakammaksi kävi puna hänen +poskillaan ja otsallaan. Silmät salamoivat. + +"Suuriruhtinas lähettää tämän sormuksen merkiksi suosiostaan", sanoi +muuan. + +"Ja tämän kullan lieventämään hätää Suomessa", lisäsi toinen. + +Ritari loi David maisteriin kummallisen, kysyvän katseen. + +Tämä ei tuntenut enää olevansa varmalla maaperällä, hän aavisti +tehneensä tyhmyyden, mutta tehty oli tehty, nyt täytyi mennä +eteenpäin. + +"Hannu kuningas lähettää tämän ritariketjun pojallenne", sanoi +hän, "ja samoin lahjoittaa hänelle sen aateliskartanon, jonka itse +tahdotte määrätä". + +"Liian aikaisin!" huudahti ritari katkerasti naurahtaen. "Teidän +täytyy ensin odottaa vastaustani, jalot herrat, ja sitä en ole vielä +antanut!" + +Vihastus liekehti hänen silmistään, ja hän tarvitsi kaikki voimansa +sitä hillitsemään. + +"Täällä meillä sanotaan, ettei pidä ostaa sikaa säkissä", jatkoi hän. +"Minusta näytätte kuitenkin tahtovan tehdä niin, ennenkuin vielä +tiedätte, onko sen röhkiminen teille mieleen." + +Mutta suuttumus ja nöyryytys näytti taistelevan toistenkin mielissä. + +"Emme puhu enää tänään maan asioista emmekä omistamme", puuttui Erik +herra vielä äkkiä puheeseen. "Olette luvanneet viipyä vierainani +huomiseen, ja jalo emäntäni ikävöi teitä tervehtiä. Huomisaamuna +varhain annan teille vastaukseni." + +Ritari poistui kumartaen. + +Venäläiset suurmiehet olivat rauhaa rakastavia miehiä, tietämättömiä +ja itsekkäitä; he olivat lähetystön ulkomuoto, David maisteri sen +sielu. + +Nyt sivelivät he pitkiä partojaan ja katselivat mietteissään +toisiinsa. + +"Olikohan lahja kenties liian pieni?" kysyi muuan, joka salaa hieman +pelkäsi joutuvansa vastaamaan siitä, että oli tuonut lahjoista +perille ainoastaan neljäsosan. + +"Vaatiko hän kenties, että suuriruhtinaan itsensä oli tuotava se +hänelle?" lisäsi toinen tuijottaen kallisarvoiseen sormukseen. + +David maisteri piti kättään otsallaan, hän käsitti mikä tyhmyys oli +tehty ja hautoi mielessään keinoja miten se korjata. Silloin muisti +hän isä Tobiaan kanssa tehdyn suunnitelman; ainoa apu oli nyt enää +Gunilla rouva, onneksi oli tämä suostunut ottamaan hänet vastaan, +eikä tässä ollut aikaa tuhlata. + +"Jäämmekö vielä tänne vai lähdemmekö heti?" kysyi muuan pajari. + +"Kyökistä lemuaa niin hyvälle!" vastasi toinen. + +"Kauniita naisia, sanotaan!" + +"Olut väkevää ja parahiksi lämmintä." + +"Silmiini on vilahtanut kaunis houris!" + +"Jäämmekö siis huomiseen?" + +"Huomiseen!" + +Pajarit palasivat huoneihinsa saadakseen virkistävästä unesta voimia +odotettavaan juhla-ateriaan. + +Isä Tobias ei saanut olla läsnä sovitussa kohtauksessa Gunilla rouvan +ja David maisterin kesken, ja tästä harmissaan hän pakoitti Sakon +kerta toisensa jälkeen lukemaan läksynsä ja teroitti kepiniskuilla +niitä paikkoja, joihin oli erityisesti pantava painoa. + +Suuri oli hänen pelästyksensä, kun poika kaatui keskellä suoritusta +tajutonna lattialle. + +Onneksi oli kunnianarvoisella isällä hyvä varasto terveellisiä +lääkkeitä; hän riensi noutamaan rohtopullon, ja Sakko sai siitä +täyden lusikan. Tosin heräsi poika heti tajuunsa, mutta katse oli +sekava ja pää retkahti hervotonna alas. Ilmeisesti oli hän saanut +aivan liian suuren annoksen; jos hän nyt tulisi kykenemättömäksi +näyttelemään osaansa, silloin sai isä Tobias sanoa hyvästit kaikille +tulevaisuutensa toiveille. David maisteri oli nyt parhaallaan +repimässä maahan hänen vaikutustaan Gunilla rouvaan, ja itse, itse +oli hän... Hän puristi raivoissaan kätensä nyrkkiin ja itki epätoivon +kyyneliä. + +"Saanko tulla sisään?" kysyi Elsa ulkoa. + +"Mitä tahdot?" + +"Pukea Sakon!" + +"Se on vielä liian aikaista!" + +"Minulla on sitten muuta hommattavaa." + +"Jätä vaatteet sinne ulos, puen hänet itse!" + +Mutta pappi kuuli, että tyttö seisoi vielä pitkän aikaa kuunnellen. +Epäilikö hän kenties? Edellisenä päivänä oli tyttö sanonut hänelle, +ettei elämä huoneeseen suljettuna sopinut Sakolle; poika oli tottunut +päivät päästään juoksentelemaan metsissä tai kiikkumaan puiden +oksilla ja tavallisesti nukkui koirakopissa. Mitä oli hänen tehtävä? +Ravistella poika hereille? Mutta jos hän nukkuu tultuaan torttuun? +Siitä hetkestä lähtien ei Tobiaalla ollut enää mitään vaikutusta +häneen. + +Hän mietti ja mietti, tuska pusersi hien hänen otsalleen, ja +sillävälin nukkui Sakko tyynesti ja raskaasti; väliin hän avasi +huulensa ja höpisi muutamia sanoja, katkelmia puheesta, joka hänen +oli pidettävä. + +Isä Tobias ajatteli sitä tavatonta vaikutusta, jonka puhe saisi +aikaan; mitä ei voinut venäläinen lähetystö eikä David maisteri, +sen saisi aikaan hänen vuorenhaltiansa ja Hannu, kuningas Jumalan +neuvoskamarissa, ja nyt, nyt!... + +Kun hätä on suurimmillaan, on apu lähinnä, ja se pelastava ajatus, +joka juolahti Tobiaan päähän, näytti hänestä pyhän neitsyen +lähettämältä. + +Nopeasti riensi hän seinäkaapille ja otti sieltä jouhipaidan, joka +oli varustettu pienillä väkäsillä; se oli tarkoitettu ankarimpia +katumusharjoituksia varten, mutta sitä ei ollut käytetty vielä +koskaan. + +Isä Tobias hymyili tyytyväisenä; nyt oli hänellä keino pitääkseen +Sakon valveilla, mutta siihen ei saanut turvautua ennenkuin viime +hetkessä... Silloin näki hän pajarien kulkevan pihan poikki, ja Elsa +seisoi taasen oven ulkopuolella. Sakon täytyi heti tulla. + +"Heti, heti; otan hänet itse mukaani", vastasi pappi, ja nyt hän +tempasi nukkuvan pojan pystyyn ja repi häneltä vaatteet. + +Jouhipaidan ensi kosketuksesta liikahti lapsi tuskissaan; +unenhorroksissaan hän avasi silmänsä ja oli parahtamaisillaan, mutta +isä Tobias piti veistä hänen edessään ja kuiskasi, että ainoakin +äännähdys maksoi hänen henkensä. Mustalaisluonto pääsi voimaan, Sakko +vaikeni, nieli kyyneleensä ja kärsi kivut. Hän seurasi Tobiasta +väittämättä vastaan. + +Tämä viittasi hänelle paikkansa tortussa, antoi muutamia ohjeita +ja vasta kun hän oli päässyt varmuuteen, ettei mikään yhteys ollut +mahdollinen pojan ja Elsan välillä, vetäytyi hän toisiin huoneihin, +joihin vieraat olivat kokoontuneet. + +Näitä ei ollut paljon eikä läsnä ollut muita jalosukuisia +naishenkilöltä kuin Gunilla rouva ja hänen molemmat neitsyensä, +Katarina ja Anna, mutta kaikki kolme olivat nuoria ja kauniita, ja +he olivat sopineet siitä, että tänään tekisivät kaiken voitavansa +esiintyäkseen edukseen. Upeat puvut ja kallisarvoiset koristeet, +joita he kantoivat, säkenöivät vahakynttiläin valossa, ja pajarit +liehuivat kuin kevyet perhoset näiden liekkien lähelle, joiden he +melkein pelkäsivät polttavan heidät tuhaksi. + +Gunilla oli pukeutunut morsiuspukuunsa, jalokivillä koristeltu +otsaripa kaartui hänen otsallaan, ja hänen uljas ryhtinsä olisi +sopinut vaikka kuningattarelle. + +Erik Turenpoika ei suinkaan yksin ihastunut hänen kauneudestaan, +mutta hänen sydäntään kouristi sitä nähdessään, hänestä tuntui, +ikäänkuin kuilu laajentuisi heidän välillään, ikäänkuin leppoisat +kevättuulet kantaisivat Gunillan takaisin päiväpaisteiseen Tanskaan +ja jättäisivät hänet yksin lumisten vuorien ja jäätyneiden järvien +keskelle. + +Sentähden lepäsi synkkä pilvi hänen otsallaan, ja edellisen päivän +tapaukset painoivat hänen mieltään. + +David maisteri seisoi kunnioittavasti Gunilla rouvan rinnalla; mitä +maisteri sanoi, sitä ei voinut kuulla kukaan muu kuin Gunilla rouva, +mutta hänen herrastaan tuntui, kuin heidän katseensa tuontuostakin +etsisivät hänen katsettaan. + +Suuri sali oli muutettu metsäksi, joukko mustalaisia, miehiä, naisia +ja lapsia, liikuskeli siellä ristiin rastiin. Keskellä huonetta oli +pöytä, mutta sen vierellä, hieman kuusten katveessa, oli lumivuori, +jonka jäinen huippu näkyi puiden ylitse. + +Sinne ja tänne puiden runkoihin pistetyt soihdut antoivat kirkkaan +valaistuksen kirjavalle taululle. + +Saattoihan tosin moni läsnäolijoista ajatella, että sellaisia kuvia +nähtiin kyllä todellisuudessakin. Mutta pöytä notkui kukkurapäiden +vatien painosta, sentähden antoivat vieraat jakamattoman +hyväksymisensä, ja kun sitten näyttäytyi, että nuoret, kauniit +mustalaistytöt olivat Gunilla rouvan piikasia, jotka suurella +ketteryydellä kantoivat vateja ympärinsä ja täyttivät maljoja, +silloin pajarit seurueineen luulivat olevansa paratiisissa, ja +jokaiseen vetikkamaiseen katseeseen, joka heihin suunnattiin, +vastasivat he: "Houris! Houris!" + +Kaikista läsnäolijoista ei ollut kukaan niin yllätetty kuin ritari, +kaikki laitteet olivat hänelle odottamattomat; tarkoittiko tämä +kaikki vain ilahuttaa häntä? Oliko Gunilla pukeutunut valkoiseen +morsiuspukuunsa näyttääkseen, että hän toivoi menneet unhotetuiksi ja +tahtoi taasen olla hänen uskollinen puolisonsa? + +Erik herra ei tahtonut uhrata vakaumustaan mistään hinnasta +maailmassa, mutta hän tunsi, että hänen rakkautensa vaimoonsa tulisi, +tahtoipa hän tai ei, vaikuttamaan hänen päätökseensä ja tekoihinsa. + +Nämä ajatukset täyttivät hänen mielensä, kun hän keskusteli David +maisterin kanssa saksalaisista tavoista ja menoista, katsellen +milloin isä Tobiasta, joka itsepintaisesti kieltäytyi leikkaamasta +liikkiötä, milloin venäläisiä, jotka viinin ja kauniiden silmien +puoleksi päihdyttäminä turhaan koettivat etsiä sanoja ilmaistakseen +ihastustaan. + +Anna Sparre oli aivan hurmannut rinnallaan istuvan pajarin. Tämä +pyysi hänen kättään ja sydäntään ja lupasi erota nykyisistä +vaimoistaan, kun vain sai hänet omakseen. + +Leikittelevä tyttö vastasi, että hänen täytyi saada ajatusaikaa. +Pajari antoi hänelle tunnin, enempää ei hän voinut. + +"Epävakainen sydämenne on silloin jo kenties kiintynyt toiseen?" +kysyi neitsyt nauraen. + +"En rakasta koskaan ketään muuta kuin teitä", vastasi pajari +juhlallisesti. + +"Sitten saatte vastaukseni vuoden kuluttua." + +"Suotuisan vastauksen?" + +"Sitä en tiedä." + +"Saanko kuitenkin toivoa?" + +"Siitä en voi teitä kieltää." + +Pajari veti sormuksen sormestaan ja tahtoi panna sen Anna neitsyen +sormeen. + +"Ei!" huudahti tämä pelästyneenä. "Meillä ei ole tapa sellainen." + +"Ken on antanut puolinaisen lupauksen, hän on jo puoleksi sidottu", +vastasi pajari. + +Anna tahtoi väittää vastaan, mutta samassa viritettiin hiljainen +yksitoikkoinen laulu, joka kuului metsästä ja joka vähitellen +lisääntyi, kunnes se pauhullaan täytti koko huoneen. + +Kaikki kuuntelivat ihmeissään. + +Useimmat tunsivat laulun, jota tavallisesti mustalaiset lauloivat +huvikseen maita maleksiessaan; siinä on lepokohtia, ikäänkuin +laulajaa väsyttäisi, mutta sitten yltyy se uudestaan entistä uhemmin. + +Muutamassa tällaisessa lepokohdassa kuului pitkä vaikeroiminen. + +Laulu keskeytti sen. + +Mutta sitten se kuului uudestaan, vaikutus oli valtava. + +Kaikki kuuntelivat... noustiin seisoalleen... mistä se tuli, niin +läheltä... oliko se ilmassa? + +Isä Tobias näytti näkevän kummituksia. + +Gunilla rouva nousi. Ritari tuskin uskoi silmiään, kun näki +innostuneen katseen ja kohotetut käsivarret, jotka hän ojensi +vuorta kohden, ja kuuli pontevan äänen, jolla hän huudahti: +"Kuulkaa, kuulkaa, kansa parka valittaa ja vaikeroi, kuka tulee sitä +pelastamaan?" + +Kuului torventoitotus, ja vuori aukeni, mutta mikä näky! Puolelta +ruumiiltaan alastonna ja verissään seisoi Sakko pelosta vavisten ja +etsien silmillään kiusanhenkeään. Heti tämän huomattuaan naulasi hän +silmänsä häneen ja luki läksynsä mahtipontisella innolla, joka täysin +vastasi isä Tobiaan paatosta, kaikki hänen liikkeensä muistuttivat +pappia, ja kun he nyt molemmat tuijottivat toisiinsa, ei ollut helppo +sanoa, kumpi heistä matki toista. + +Sakko teki vain yhden ainoan erehdyksen, hän näet siirsi isä Tobiaan +Jumalan neuvoskamariin Hannu kuninkaan sijaan, mutta tämä oli +kylliksi herättämään naurua, ja ennenkuin puhe oli lopussa, oli +ritari raivannut itselleen tien ja temmannut alas pojan, jonka jätti +Elsalle. + +"Niin kauan kuin olen tämän maan päällikkönä", sanoi hän, "ei tämä +kansa ole joutuva kärsimään moista kohtelua, ei Hannu kuninkaan eikä +isä Tobiaan puolelta". + +Ääni ja katse oli niin vakava, ettei kukaan rohennut vastata. + +Seura hajaantui heti tämän jälkeen. + +Gunilla rouva oli kuin maahan lyöty; minkä nolon, kurjan lopun +olikaan hänen hommansa saanut! Se, minkä hän oli aikonut ylistykseksi +Hannu kuninkaalle, oli koitunut melkein vastakohdakseen, ja se +tyytymätön, melkein halveksiva katse, jonka hän luuli nähneensä +herransa silmissä, kuinka se häntä haavoitti ja poltti! + +David maisterin ja isä Tobiaan kesken tapahtui kiihkeä kohtaus; +jälkimäinen pelkäsi jälkilaskuja ja tahtoi heti lähteä tiehensä, +toinen käski hänen pysyä paikoillaan niin kauan kuin se hänelle +sallittiin. Jos ritari ajoi hänet pois, saattoi siitä saada +syytekohdan tätä vastaan, jollei, saattoi hän palvella urkkijana. +Gunilla rouvan suostumuksesta meni David maisteri nyttemmin itse +takaukseen. + +Seuraavana aamuna oli ritari matkustanut pois ennen päivänkoittoa, +mutta hän oli jättänyt David maisterille kirjeen, joka sisälsi, +että kun tärkeät asiat vaativat häntä toisaalle, täytyi hänen tällä +tavoin ilmoittaa, ettei hän nykyään katsonut voivansa suostua +tehtyyn ehdotukseen; hän tarvitsi aikaa sitä tarkoin miettiäkseen ja +harkitakseen. + +Saksalainen myhäili ja ilmoitti pajareille, ettei tällä hetkellä +ollut mitään tehtävää. + +Mutta nuorin, Boris, tuumi, että muuan yksityisluontoinen asia +vaati häntä vielä viipymään; toiset saivat kernaasti lähteä milloin +tahtoivat. + +Kohta tämän jälkeen pyysi hän puhutella jalosukuista neitsyttä Anna +Sparrea. + +Tämä ihmetteli nauraen hänen rohkeuttaan ja vastasi, ettei voinut +ottaa häntä vastaan. + +"Sitten odotan", vastasi pajari. + +David maisteri oli jo edellisenä iltana saanut lupauksen puhutella +Gunillaa ennen lähtöään. Hän tapasi tämän kalpeana ja kiihtyneenä, +mutta hänen sanansa palauttivat punan nuoren rouvan poskille ja +rohkeuden ja luottamuksen hänen sieluunsa. + +"Siihen, mitä on tapahtunut", sanoi maisteri, "on isä Tobias yksin +syypää, mutta ritari tuntee teidän toivomuksenne ja myös teidän +tarmonne saattaa se voimaan, kun löydätte paremman apumiehen. Kas +tässä, lukekaas tämä kirje, jonka hän on kirjoittanut minulle; +epäilyksestä, joka kirjeessä ilmenee, on meidän kiittäminen teitä!" + +Gunilla luki, ja hän punastui ilosta. "Mitä on minun tehtävä?" kysyi +hän. + +"Rakastatteko tekin häntä?" + +"Kaikesta sydämestäni!" + +"Kysykää sitten neuvoa sydämeltänne, älkää minulta!" + +"Mutta minä pelkään..." + +"Teillä ei ole mitään pelättävää, sillä te olette vahvin", keskeytti +maisteri melkein ihaillen. + +"Olisipa mahdollista, että voisin voittaa hänet, niin voimakkaan!" +huudahti Gunilla säteilevin silmin. + +"Tämä kirje on todistuksena siitä; tahdotteko, että minun on +hankittava useampia sellaisia?" + +"Voitteko tehdä sen?" + +"Voitte saada mitä tarkimmat tiedot kaikista hänen hankkeistaan." + +"Keneltä?" + +"Minulta." + +"Kuinka se on mahdollista?..." + +"Älkää kyselkö. Isä Tobias jättää ne teille, niin pian kuin saan ne +käsiini." + +"Luulin hänen aikovan matkustaa..." + +"Jos niin haluatte." + +"Erik herra ei näe häntä mielellään." + +"Silloin hän saa välttää joutumista ritarin näkyviin; mutta hän on +varma ja luotettava. Ehkäpä jättäisitte kirjeenne hänelle..." + +"Kirjeeni!" + +"Niin, teidän on tarkoin tehtävä minulle selkoa kaikesta..." + +"Milloin en itse tiedä tietäni?" + +"Niin, sitä tarkoitin!" + +"Sen tahdon tehdä mielelläni." + +"Vielä seikka, ennenkuin eroamme; nuori pajari sanoo saaneensa +puolittaisen aviolupauksen jalolta neitsyeltä Anna Sparrelta. +Tahdotteko, että jätän hänet tänne?" + +"Odottakaas, kutsun neitsyen." + +Anna tuli ja sai tietää, mistä oli kysymys. + +"Se uskalikko ansaitsee aika rangaistuksen", sanoi hän +loukkautuneena; "voitteko antaa sen hänelle?" + +"Teen sen, mikäli voin." + +"Silloin hyväksyn tarjouksenne." + +"Mutta hän on kenties kostonhimoinen?" + +"Sitä en pelkää." + +David maisteri sanoi hyvästit; muutamia tunteja myöhemmin katseltiin +naisten huoneesta venäläisten lähtöä nauraen ja leikkiä laskien ja +monin pisteliäin sanoin. + +Mutta kukaan heistä ei arvannut, mitä Boris pajari mutisi partaansa. + +Pikku Sakko oli jätetty Elsan huostaan, ja tämä hoiti häntä melkein +äidillisesti. Lieneekö sen vaikuttanut heimoside vai naisellinen +vaisto, mutta tyttö itki nähdessään pienen, haavoihin pistellyn +ruumiin ja valeli sitä parantavalla palsamilla. + +Mutta kesti useita päiviä, ennenkuin Sakko tuli entiselleen, ja +sillaikaa vannoi Elsa kostavansa sekä pojan puolesta että omastaan. + +Sentähden hän yhä edelleen kävi siistimässä isä Tobiaan huonetta, +mutta tämä vältti häntä, ja tarvittiin Elsan terävä huomiokyky +nähdäkseen, että pappi hautoi häntä mielessään yhtä paljon kuin +ennenkin. Juuri siihen hän perusti suunnitelmansa. + +Eräänä päivänä hän sanoi papille: "Tiedättekö, kunnianarvoisa isä, +että tietäjäakka Valmyra on äskettäin ollut täällä?" + +"Sellaiset ovat paholaisen väkeä." + +"Mutta he näkevät nälkää, kuten kristitytkin ihmiset, ja ritari on +käskenyt, että heidän on saatava täällä ruokaa ja yösijaa, milloin +sitä pyytävät." + +"Mutta siltä ei teidän tarvitse heitä kuunnella." + +"Kuka voi olla kuulematta, kun heidän kielensä lörpöttää yhtenään. +Merkillistä se oli joka tapauksessa." + +"Mikä niin?" + +"Hän sanoi, että jos oikein pitää jostakin miehestä ja kiinnittää +kaikki ajatuksensa yksinomaan häneen, niin samalla hetkellä seisoo +ilmielävänä hänen edessään." + +Isä Tobiaan kasvot punehtuivat. + +"Eikö se ole hirveää?" + +"Hm! Miksi niin?" + +"Mitä tahtoo salata koko maailmalta..." + +"Pidätkö sinä jostakin?" + +"Luulen, että joku huusi minua." Elsa juoksi nopeasti ovelle, mutta +pysähtyi sen ulkopuolelle ja kuunteli, kuinka hurskas sielu käveli +kamarissaan edestakaisin ja hyräili itsekseen. + +"Odotas vain, nyt se alkaa", ajatteli hän ja hiipi pois. "Jos minä +olen kaunis kuin synti, saat sinä palaa tulisilla hiilillä ilman +lievennystä." + +Ja sitten hän hyssytteli Sakkoa sylissään ja sanoi hänelle, että +he molemmat pitävät yhtä läpi elämän, ja kun Sakko tuli terveeksi +jälleen, vakuutti hän Elsalle, ettei hän ennen hellitä, ennenkuin on +pakoittanut isä Tobiaan itsensä pukeutumaan samaan paitaan, johon +tämä oli pukenut hänet. + +Ritari oli käskenyt vanhaa Karhuista ottamaan Sakon huostaansa; poika +sai aluksi oleskella tallissa hevosten joukossa, oppia ratsastamista +ja sittemmin aseiden käyttöä. + +Monenlaatuiset olivat ne huolet, jotka painoivat Erik Turenpoikaa. +Maan tila oli melkein epätoivoinen; hädän ja köyhyyden mukana seurasi +tarttuvia tauteja, ja tapahtui usein, että yksinäisissä majoissa +tavattiin koko perhe kuolleena, mutta ei ainoatakaan leivänpalaa, +ainoastaan korvo täynnä jäätynyttä vettä. + +Ruttotauti hiipii kuin metsävalkea pitkin polkuja, ja samoin kuin +tulikin tekee se mieluimmin kesällä hävitystyötään, mutta kun hädän +vinhat viimat ovat tehneet voitavansa valmistaen tietä, lentää se +eteenpäin tuulen keralla, puhaltelee laajalle ympärilleen myrkyllisiä +henkäyksiään, ja viikatemies seuraa jälestä ja korjaa kellastuneen +viljan. Ja monet nuorista laihoista eivät ole koskaan puhenneet +tähkään, hennot oraat ovat äsken nousseet maasta ja pilkistelevät +ihmeissään maailmaan, jolla ei ole heille tarjottavaksi mitään +ravintoa. + +Käsky kävi kaikkialle, kuulutettiin kaikissa kirkoissa, että oli +hautoja kaivettava ja ruumiit haudattava. Mutta kaikki vetäytyivät +pois; terveet pelkäsivät sairastumista, eivätkä jo sairastuneet +tahtoneet. "Me kuolemme kaikki", sanoivat he, "mitä merkitsee, +makaammeko maan alla vai päällä". Tylsyyden henki oli vallannut +heidät kaikki, ainoa eläimellinen vaisto, joka vielä eli, oli nälkä, +ja saattoi nähdä vanhojen ja nuorten, joiden kuihtuneille kasvoille +oli jo kuolema painanut leimansa, himokkaasti tarttuvan leipäpalaan, +ja vaikkeivät enää jaksaneet sitä syödä, kuitenkin pitävän sen kunnes +elämän viimeinen kipinä oli sammunut. Mutta silloin ojentuivat +ahnaat kädet sitä ottamaan, jokainen vielä elossa olevista tahtoi +saada suurimman palan. On taisteltu kuningaskunnista, maatiluksista +ja perintöomaisuudesta; eikö näissäkin taisteluissa ole kysymys +suuremmasta leivänpalasta? + +Niillä lääkäreillä, joita oli olemassa, oli yllin kyllin tehtävää +kaupungissa, ja sitä paitsi etsi kansa apua viisailta miehiltä ja +naisilta, joiden luultiin saaneen salaisia voimia. Sellaisia oli +sangen kosolta, mutta lääkintätaitoonsa yhdistivät he tietäjän +lahjan, ja ne onnettomuuden ennustukset, joita he olivat lausuneet, +olivat riistäneet kansalta viimeisenkin vastustusvoiman jätteen. + +Kaikista näistä ei ketään pidetty niin suuressa arvossa kuin +Valmyraa; sanottiin hänen olevan ruhtinaallista sukua, hänen +sanoihinsa vedottiin ja häntä toteltiin kuin kuningatarta. + +Elsan kertomuksesta isä Tobiaalle tiedämme, että hänen suuhunsa +pantiin paljon enemmän kuin hän oli kuunaan lausunut. Valmyra oli +tosin ollut linnassa, mutta ainoastaan valmistaakseen voiteen, jonka +Sakko tarvitsi. Hän oli kieltäytynyt maistamasta palaakaan ruokaa, +oli hylännyt Anna neitsyen pyynnön päästä hänen puheilleen, oli +sanonut ainoastaan aniharvoja sanoja ja katosi yhtä odottamatta kuin +oli tullutkin. + +Kaikkialla matkoillaan maassa kuuli ritari Valmyrasta puhuttavan; hän +oli ennustanut yleistä perikatoa, ja yleisen kansanuskon mukaan ei +pelastus siis ollut mahdollinen. + +Turhat olivat kaikki esitykset, että oli tarpeen tarmokasta tahtoa ja +toimintaa. Kansa kuunteli kyllä puhetta, mutta sen jälkeen se pudisti +päätänsä ja mutisi, että Valmyra ymmärsi sen asian paremmin; heillä +ei ollut mitään muuta keinoa kuin heittäytyminen kuolemaan. + +Kansan käsitys on kaltaisensa kaikkina aikoina; kun se kerran on +juurtunut, ei se enää ota varteen mitään syitä. Se on kova kuin pii, +tarvitaan talttoja ja sahoja muuttamaan sitä toisiin muotoihin, +parempiin tai huonompiin. + +Erik Turenpoika tunsi sen vastuun painon, minkä hän oli +ottanut hartioilleen, hän tiesi, että maa, jolla ei enää ollut +ketään puolustajaa, joutuisi pian vihollisen saaliiksi. Voudit +ja virkamiehet seisoivat neuvottomina ja saamattomina, ja +nälänvalitukset hukkuivat ruttotautisten tuskanhuutoihin ja +kuolinkorahduksiin. + +Ryhdyttiin kaikkiin mahdollisiin varovaisuuskeinoihin kaupunkien +suojelemiseksi tartunnalta, mutta niiden eroittaminen maaseudusta +toi mukanaan suuria vaikeuksia. Eriskummaiset sääsuhteet, vaihdellen +tuimasta pakkasesta suunnattomiin lumipyryihin, joita sitten seurasi +suojailma, väliin sadekin, tehden kaikki tiet mahdottomiksi ajella, +olivat moniksi kuukausiksi katkaisseet kaiken liikenneyhteyden +Ruotsin kanssa. Milloin mikin matkalainen saattoi tosin henkensä +uhalla päästä perille, mutta ruokavarojen ja miehistön lähetyksestä +avuksi ei saattanut olla puhettakaan. + +Turussa pidettiin joka päivä messuja ja juhlakulkueita; kirkonkellot +soivat, ja kansaa virtaili kirkkaasti valaistuun temppeliin +rukoilemaan pyhän neitsyen armoa; mutta sekään ei ottanut auttaakseen. + +Erik Turenpoika oli kutsunut maan vouteja ja kihlakuntien tuomareita +puheilleen Turkuun helmikuun viimeiseksi päiväksi. Kaikki tiesivät, +mitä hän heiltä kysyisi, ja asian tärkeys ja vaikeus siihen +vastatessa oli levittänyt syvän vakavuuden jokaiselle otsalle ja +nostattanut jokaiseen katseeseen syvän mietiskelyn ilmeen. + +Turun linna sijaitsi eräällä luodolla Aurajoen suussa aivan kaupungin +edustalla; suuresta kokoussalista oli avoin näköala merelle. + +"Katsokaas", sanoi ritari kokoontuneille ja viittasi aaltoilevalle +merelle, joka oli murtanut jääkahleensa ennen aikojaan. "Mitä voimme +tuota mahtia vastaan, joka ulapalla estää meidät etsimästä vierasten +apua? Eikö ole aivan kuin se sanoisi meille, että löydämme avun +ainoastaan itsestämme?..." + +"Mitäpä me voimme tehdä?" väitti muuan vastaan. + +"Ilman rahoja!" säesti toinen. + +"Ei mitään elintarpeita!" + +"Väestö välinpitämätön!" + +"Kaikkialla sairaita!" + +"Odotettavissa on hirveintä!" + +"Olen käskenyt toimittaa messuja!" + +"Pyhä neitsyt on hyljännyt onnettoman kansamme." + +"He tahtovat ainoastaan kuolla!" + +"Mitä nälkä ei ole saanut aikaan, sen rutto suorittaa loppuun." + +"Kukaan ei voi mitään sitä vastaan!" + +"Antaa heidän siis jäädä rauhaan!" + +"He eivät kaipaa muuta mitään." + +"Kenties on julmat seuraukset vastaan-asettumisesta." + +"Kenties rutto leviää yhä enemmän." + +Syntyi hiljaisuus. "Nämäkö ovat neuvot, joita antamaan olette +saapuneet?" kysyi ritari. + +Kaikki olivat vaiti ja katselivat hämillään toisiaan. + +"Jalo herra", virkkoi Hämeenlinnan vouti. "Olen vanha mies, vuosia +on jo kahdeksankymmentä niskoillani; olen ehtinyt monet kokea; usein +olen ottanut osaa sotiin ja kahakoihin, mutta kaikki tämä näyttää +minusta vähäiseltä sitä vihollista vastaan, joka nyt on poloisen +maamme vitsauksena." + +"Se on totta, se on totta!" jupisivat kaikki. + +"Olen aina ennen osannut keksiä neuvon ja avun, hyvät enteet eivät +ole koskaan pettäneet..." + +"Valitettavasti nykyiset enteet ovat pahoja...!" Kuului ikäänkuin +yksi ainoa valituksen huokaus kautta huoneen. + +"Te olette kyllä kokeneet samaa kuin minäkin?" kysyi vanhus +innokkaasti. "Olemme, olemme!" + +"Herra ritari, olette nuorin joukossamme ettekä voi tuntea maan +olosuhteita niin tarkoin kuin me toiset. Kristittyjä olemme kaikki +ja palvelemme ja rukoilemme pyhää neitsyttä yhtä nöyrästi kuin ken +hyvänsä... mutta... mutta..." + +"Jatkakaa!" käski ritari. + +"Emme uskalla asettua niitä mahtavia luonnonvoimia vastaan, joita +emme pysty tutkistelemaan..." + +"Ei, ei!" säestettiin kuorossa. Monet tekivät ristinmerkin ja +jupisivat rukouksen. + +"Mitä tarkoitatte?" + +"On ihmisiä, jotka ovat saaneet yliluonnolliset voimat nähdä +salattuja asioita..." + +"Esimerkiksi povariämmät?" + +"Kansa uskoo heidän olevan Jumalan valittuja ja sanoo heitä +tietäjättäriksi!" + +"Nämä ovat puhuneet?" + +"Niin, jalo herra!" + +"Ja mitä he ovat sanoneet?" + +"Että Suomi menee kohden perikatoaan!" + +"He ovat oikeassa." + +"Sitäkö mieltä olette tekin?" + +"Jollen olisi sitä käsittänyt, miksi olisin teidät kutsunut? Hätä +ja tautisuus ovat synnyttäneet epätoivoa, taikausko on löytänyt +kiitollisen maaperän kylvölleen, ja ken tietää, eikö vihollinen käytä +sitä hyväkseen viekkaudella ja petoksella valloittaakseen turvattoman +maamme?" + +Muutamat katsoivat hämillään häneen, toiset pudistivat arvelevaisesti +päätänsä. + +"Valmyra ei ole koskaan pettänyt meitä!" jatkoi vanha vouti suurella +varmuudella. + +"Ei häntä, vaan teidät on asetettu hoitamaan maata!" puuskahti ritari +tulisesti. "Turun, Korsholman, Hämeenlinnan, Raaseporin, Viipurin ja +Kastelholman läänien voudit! Turun, Rauman, Ulvilan, Kruununlinnan, +Porvoon ja Naantalin kihlakuntien tuomarit, teille kaikille olen +lähettänyt kirjelmiä, jotka sisältävät käskyjä, mitä olisi tehtävä +hädän auttamiseksi, mutta myös kehoituksen tehdä tarkoin selvää, mitä +jo on tehty, mutta mitään vastauksia ei minulle ole lähetetty, ei +kaupungeista eikä maaseudulta." + +"Ankara herra..." + +"Kun on tullut kahdeksankymmenen vuotiaaksi, ei enää ole +syyntakeinen", keskeytti ritari hänet, "mutta ei myöskään kykenevä +hoitamaan niin tärkeää virkaa kuin teidän, erittäinkin niin raskaana +aikana kuin nykyinen. Jos kenestä teistä virkansa tuntuu raskaalta, +niin sanokoon heti minulle sen; minä valitsen silloin hänen +seuraajansa." + +Yhtäkkiä tuli salissa aivan hiljaista. + +Kovasti kiihkoissaan meni vanha vouti Erik herraa vastaan. "Jalo +ritari!" sanoi hän. "Olen kuusikymmentä vuotta uskollisesti palvellut +maatani." + +"Sentähden on minun annettava teille hyvitystä siitä, mitä olette +menettänyt, mutta voutina ette voi enää olla; kuitenkin voitte +ehdottaa sijaanne, ketä pidätte ansiokkaimpana, ja minä mukaudun +siihen, jos voin." + +Vanhus kumarsi ja riensi pois. + +Neuvottelut kääntyivät tämän jälkeen aivan toiseen suuntaan. + +Tehtiin ehdotuksia, ja kaikki olivat taipuvaiset yksityisiin +uhrauksiin. + +Ritari otti kiinni heidän sanoistaan, hän kävi kovasti kimppuun, +mutta kuinka lie kirvellytkin, ei kukaan irvistellyt vastaan, ja +ritarin käsky, että jokaisen oli läänissään hoidettava asioita siten +kuin parhaiten soveltui paikallisiin olosuhteihin, kannusti kaikkia +keskinäiseen kilpailuun. + +Kaikki arvelivat, että oli vaikein työ herättää eloon hervonneet +voimat ja elämänhalu. Mutta kukaan ei rohennut lausua sisintä +ajatustaan, että hän piti sen miltei mahdottomana. + +"Sitten tahdon minä tehdä sen!" julisti ritari. + +Koko joukko huusi yhdestä suusta, että hän oli ainoa, joka siihen +pystyi, mutta mitä he todellisuudessa siitä uskoivat, sen jätämme +sanomatta. + +Jokainen vouti ja tuomari kiiruhti palaamaan vaikutuspiiriinsä; nyt +oli osoitettava, että heillä oli ne ominaisuudet, jotka oikeuttivat +maan tärkeimpiin asemiin. + +Ritari oli tuonut mukanaan suuren parven asemiehiä ja +aatelisnuorukaisia; ennen lähtöä kutsui hän heidät kaikki luoksensa +ja sanoi: + +"Ketkä teistä tahtovat seurata minua taisteluun elämästä ja +kuolemasta?" + +"Sen tahdomme tehdä kaikki!" huusivat he. + +"Mutta ei ole kysymys taistelusta elävää vihollista vastaan, ja +teillä on vähän kunniaa saavutettavissa." + +He katsoivat ihmeissään häneen. + +"Miettikää tarkoin; en vihoittele, vaikkei kuka tulisikaan mukaan." + +"Mutta te menette, herra?" kysyi Olavi. + +"Yksin, jos tarvitaan." + +"Minä tulen mukaan!" + +"Minä myös! Minä myös!" säestivät kaikki muut; ainoakaan ei vetäynyt +pois. + +"Sitä odotinkin, mutta onhan teidän ensin saatava tietää, mistä +taistelusta on kysymys. Vihollinen, jota vastaan meidän on +taisteltava, on -- rutto." + +Äsken niin punoittavat posket kalpenivat, ja nuorukaiset katselivat +hämmästyneinä toisiaan. + +"Minä tiesin hyvin", vastasi ritari hymyillen, "että vihollisen nimi +kauhistuttaa teitä, sentähden vapautan jokaisen lupauksestaan. Menkää +takaisin Viipuriin ja odottakaa minua siellä! Onnea matkalle!" + +Hän kääntyi poistuakseen huoneesta. + +"Herra!" sanoi Olavi. + +"Mitä tahdot?" + +"Ettette vapauta minua lupauksestani!" + +"Sen teen ainoastaan sille, joka sitä haluaa. Katso, että hevosemme +tulevat satuloiduiksi; tunnin kuluttua lähdemme matkalle." + +Ritari lähti, ja nyt syntyi kiihkeä erimielisyys nuoren parven +kesken. Risto ja Kurt olivat alusta alkaen valmiit lähtemään mukaan, +mutta monet toisista epäröivät ja kyselivät: + +"Onko meidän ruvettava ruumiita hautaamaan vai sairaita hoitamaan?" + +"Kenties jouduttava itse saman taudin uhriksi?" + +Se näytti heistä ilkeimmältä. + +Mutta häpeällistä oli luopuakin ritarista. + +"Emme kenties saavuta mitään kunniaa seuraamalla Erik herraa tälle +matkalle!" huusi nuori aatelismies Niilo Klaunpoika. "Mutta menetämme +aivan varmaan sen, mikä meillä jo on, jos annamme hänen lähteä yksin, +ainoastaan kolme asemiestä mukanaan." + +Tämä vaikutti ratkaisevasti, nyt ei tahtonut kukaan jäädä pois, ja +ritari hämmästyi nähdessään koko parven valmiina retkelle. + +Hän hymähti, mutta ei virkkanut sanaakaan, antoi ainoastaan +lähtömerkin. + +Ratsastajat eivät saaneet säästää hevosia; niin kauan kuin tie oli +jotakuinkin hyvää, lasketettiin täyttä laukkaa ja sitten karuja maita +ja sankkoja metsiä niin nopeasti kuin voitiin. Iltamyöhällä saapui +retkikunta suurehkoon kylään tai kauppalaan; se oli Naantali, ja +tiedettiin, että täällä ja ympäristössä oli rutto tehnyt suurta tuhoa. + +Pappilassa tiedettiin vieraiden saapumisesta, eikä ruuasta ja +juomasta ollut puutetta. Ritari neuvoi seuralaisiaan menemään +aikaisin levolle, huomisaamun koittaessa oli työ alkava. He +tottelivat, mutta heidän aavistuksensa eivät juuri olleet iloisia, ja +koskaan ei ole sen synkempi ja vakavampi mieliala seurannut runsasta +ateriaa. + +Ritari oli kauan valveilla keskustellen isäntänsä kanssa. Tämä sai +kuulla monta ankaraa sanaa, mutta hän puolustautui sillä, että hän +oli yksinäinen pappi. Seurakuntaan kuului 1,400 talonpoikaa, ja he +asuivat niin laajalla alueella, että hänellä oli kahdenkymmenen +peninkulman matka sairaissa käydessään, ja hän alkoi sitä paitsi +käydä vanhaksi. + +Sen jälkeen muuttui Erik herra paljon lempeämmäksi miestä kohtaan. +Nuorukaiset kuulivat heidän äänensä, kunnes päivä alkoi sarastaa. +Kohta sen jälkeen kutsuttiin heidät kirkkoon. + +Ritari oli sinne saapunut jo ennen heitä. Täydessä messuasussaan +seisoi pappi alttarin ääressä. Hän rukoili Jumalan ja pyhän neitsyen +siunausta sille hankkeelle, johon he aikoivat ryhtyä, ja kehoitti +heitä muistamaan, että elämä ja kuolema olivat yksin Herran kädessä. +Sen jälkeen seurasi lyhyt virsi, ja niin oli valtaava jumalanpalvelus +lopussa, ja seurakunta palasi pappilaan syömään aamiaista. + +Huhu ylhäisen vieraan tulosta oli kulkenut edeltä; uteliaisuus ja +tavallinen halu valittaa hätäänsä oli houkutellut pappilaan kaikki +ne, jotka suinkin kynnelle kykenivät. + +Kaikki pyysivät puhutella ritaria, ja hän vastasi, että hän tahtoi +illalla kuulla, mitä heillä oli sanottavaa; nyt oli hänellä +tärkeämpää tehtävää. + +Monet olivat tulleet jo edellisenä päivänä; he etsivät suojaa +talleista, vajoista, aitoista, mistä suinkin löysivät. Nämä ja toiset +äskensaapuneet seurasivat mukana kirkkoon; he kyselivät uteliaina, +mitä nyt tuli tapahtumaan, ja pysyivät varovasti loitolla. + +Sillaikaa kuin pappilassa haukattiin aamiaista, kasvoi väkijoukko yhä +ulkona. + +"Jos he syövät, eivät he tule pian", virkkoi joukossa muuan nälkäinen +raukka. + +"Sitä sinä et tekisi", vastasi toinen. + +"En niin kauan kuin on vielä jotakin syömättä", myönsi edellinen. + +"Minä ihmettelen, miltähän tuntuu olla oikein kylläinen", virkkoi +muuan kalpea, hoippuva poikanen. + +"Riippuu siitä, onko vyöllä nälkävyö vai ei", vastasi joku toinen. + +"Mitähän kuningas syöneekään?" + +"Tietysti vain rasvaa!" + +He lipoivat ohuita, kylmän sinertämiä huuliaan; nälkäinenkin voi +kustantaa itselleen sen nautinnon, että ajattelee herkkuja ja puhuu +niistä. + +Mutta nyt aukenivat pappilan portit ja sieltä tulivat ritari ja pappi +ja heidän jälestään kaikki nuoret ratsumiehet, kaikki puettuina +yksinkertaisiin takkeihin. + +Pihalla oli kokonainen kasa lapioita, ritari tarttui ensimäiseen ja +sitten kukin omaansa. Sitten lähdettiin suurelle aukealle kentälle, +joka oli kirkkomäen alapuolella. + +Kansa katseli ihmeissään ja seurasi äänetönnä jälestä. + +Nuoret työmiehet jakautuivat kolmeen ryhmään, jotka kukin ottivat eri +haudan luomisen osalleen; ritarikin teki monta pontevaa lapionpistoa +milloin yhdellä, milloin toisella lapiolla. + +"Jos olisin saanut syödäkseni, kaivaisin yhtä hyvin kuin joku +noistakin", virkkoi joku katselijain joukosta. + +"Niin, raajat heikot nälkäisellä, vahvat kyllin syönehellä." + +Mutta kukaan ei kysellyt, mitä haudoilla tarkoitettiin. + +Sentähden oli hämmästys yleinen, kun pappi kääntyi +välinpitämättömään, kalmankalpeaan, kaksikymmenvuotiaaseen +nuorukaiseen, joka oli heittäytynyt märälle maalle ja huojuttelihe +edestakaisin katsellen toimitusta. + +"Kuinka monta teiltä on kuollut, Olli Pietarinpoika?" + +"Kaikki tyyni", vastasi poika mielipuolen tavoin hymyillen; "isä ja +äiti ja kolme tyttöä ja veli ja pikku tyttönen ja kissa ja porsas". + +"Seitsemän siis!" sanoi ritari ja kääntyi nuoreen parveen, joka +alasluoduin silmin kuunteli, mitä hänellä oli heille sanottavaa. + +Pappi jatkoi pojalle: "Tahdotko tulla mukaan, niin lähdemme heitä +noutamaan?" + +"He eivät tahdo enää ruokaa", vastasi tämä. + +"Eivät, se on totta, mutta he tahtovat päästä lepoon." + +"Mihin sitten?" + +Pappi viittasi hautaan. + +"Niin, he tahtovat sinne!" sanoi poika ja alkoi luikkia kohden +kotiaan. + +Pappi ja ritari seurasivat häntä. Asemiehet olivat arvalla +määränneet, keiden heistä oli lähdettävä mukaan; niitä oli kymmenen, +puolet parvesta. + +Perille töllin luo saapuessa astui pappi edeltä ja avasi oven +päästääkseen raitista ilmaa sisälle; onneksi oli yhtä kylmä sisällä +kuin ulkonakin ja ruumiit olivat jäätyneet. + +Seitsemän ruumista, nuoria ja vanhoja hujanhajan, makasi penkeillä +ympäri kodan seiniä; vanhemmat makasivat eläinten nahoilla, nuorilla +oli ainoastaan heiniä alusinaan. Pata riippui kuten tavallisesti +haahloissaan räppänän alla, mutta pitkiin aikoihin ei tuli enää +ollut tuprunnut kivien välissä kurjalla maalattialla; jälellä oli +ainoastaan vaaleaa tuhkaa, ei mitään hiiliä eikä kekäleitä. Näytti +kuin kuolleet olisivat olleet siitä kummissaan, sillä kun kukaan ei +vaivautunut sulkemalla heidän silmiään, tuijottivat kiillottomat +katseet tulijoita vastaan. + +"Nyt he tulevat, äiti", huudahti Olli ja painoi kasvonsa kuolleen +naisen kasvoja vasten, ikäänkuin tahtoen kuiskata jotakin hänelle. + +Ritari hillitsi kauhun, joka hänet valtasi, ja otti kuolleen miehen +vahvoille käsivarsilleen. "Seuratkaa minua!" sanoi hän ja poistui +kodasta. + +Asemiehet eivät kauan miettineet, kukin otti taakkansa, ja nouseva +aurinko katseli varmaankin kummallisinta kulkuetta, mitä oli +milloinkaan nähnyt. + +Mutta kansa seurasi jälestä, hiljaisena, hartaana ja aivan kuin ei +uskoisi omia silmiään. + +Mutta ruumissaatonkin valtasi tunne hetken tärkeydestä; ensimäinen +vaarantunto väistyi rajattoman säälin tieltä; he tunsivat täyttävänsä +kristillisen velvollisuuden, ei ainoastaan kuolleita, vaan eläviäkin +kohtaan. + +Perille saapuessaan havaitsivat he haudan verhotuksi sisältä +kuusenhavuilla. Jokainen laski alas raskaan taakkansa, ja siellä he +nyt makasivat tyyninä ja turvassa vieretysten. Olli seisoi haudan +reunalla ja nyökytteli heille päätänsä. + +Silloin pappi avasi käsikirjansa. + +"Maasta olet sinä tullut, maaksi olet sinä jälleen tuleva", luki hän +heittäen kolme lapiollista multaa. Sitten hän aloitti hautausvirren, +johon kaikki ympärillä seisovat yhtyivät. + +Kun juhlallinen toimitus oli päättynyt, tarttuivat asemiehet +lapioihinsa luodakseen haudat umpeen, mutta kaksikymmentä kättä otti +ne heiltä. + +"Antakaa meidän tehdä se, se kuuluu meille", huusivat he. + +"Tuokaa tänne kuolleenne, niin me hautaamme heidät kaikki", huusi +ritari. + +Ja he menivät ja toivat kuolleensa läheltä ja kaukaa. Pelko oli +kadonnut; mitä maan päällikkö ja hänen asemiehensä olivat tehneet +ennen heitä, sen uskalsivat he tehdä jälestä, ja niin saatiin sinä ja +seuraavana päivänä haudatuksi kolmesataa ruumista. + +Mutta ritari kustansi ruumiinkantajille ilmaisen ruuan, ja kun raskas +päivätyö oli lopussa, sanoi hän heille, että he saavat voudilta apua, +mutta hän luotti siihen, etteivät he nyt, kun hän oli näyttänyt tien, +tule sortumaan koetuksissa, vaan miehekkäästi kestämään taistelut. +Loppu riippui useimmassa tapauksessa perimmältään heistä itsestään. + +He kenties eivät häntä ymmärtäneet, mutta hän oli osoittanut olevansa +heidän ystävänsä; hänen miehekäs päättäväisyytensä oli karkoittanut +heidän pelkonsa, ja sentähden täytyi olla oikein, mitä hän kerran +oikeana piti. + +Niinpä he lupasivat vointinsa mukaan noudattaa hänen käskyjään, ja +jos hän kerran heitä tarvitsi, saattoi hän kyllä luottaa siihen, +etteivät ne häntä pettäisi. Lähtiessä ympäröi ratsumiesparven sankka +kansanjoukko, ja papin ja kaikkien siunaamina he kiitivät kohden +uusia seikkailuja. + +Mutta kuinka erilaisella mielellä! Kuolema tuntui näistä nuorista +miehistä melkein menettäneen otansa, sillä olihan se säästänyt heitä +kaikkia, kenties heidän tekemiensä hyvien töiden tähden. + +Matka jatkui pohjoiseen ja sitten länttä kohden. Ritari tiesi, että +lähempänä merta oli kuolevaisuus pienempi, mutta hänelle oli sanottu, +että rutto raivosi hurjasti Satakunnassa, ja sinne hän suuntasi +matkansa. Pienen retkikunnan lisäksi oli otettu yrtintuntija, mies, +joka lisäksi oli pappi. + +Kaniikki Werner oli Linköpingistä lähetetty kirkollisissa asioissa +äskennimitetyn tuomiorovastin Henrik Vennen luo Turkuun. Tämä, joka +suuresti mieltyi taitavaan, vaatimattomaan nuoreen mieheen, pyysi +häntä jäämään sinne talveksi, ja hän oli taipuvainen siihen, kun +tuomiokapituli antoi suostumuksensa. + +Kulovalkeana levisi Turun kaupunkiin huhu hengenvaarallisesta +seikkailumatkasta, jolle Erik Turenpoika lähti. + +Kaikki ihmettelivät, useimmat paheksuivat hanketta. Mutta nuori +kaniikki ilmoitti heti tuomiorovastille aikovansa rientää ritarin +jälkeen ja tarjota hänelle palvelustaan. Rovasti teki vastaväitteitä, +mutta Werner pysyi päätöksessään ja oli jo lähtenyt taipaleelle, kun +levisi sanoma siitä, mitä Naantalissa oli tapahtunut. Se kiiti itään +ja länteen, etelään ja pohjoiseen, sitä levittivät kerjäläiset ja +raajarikot, jotka urrivat oikoteitä läpi metsien etsien kaukaisista +kylistä niukkaa ravintoaan, se liiteli lasten huulilta tuulen +siivillä, ja varmaankin ilmattaret kulettivat sitä mukanaan, sillä se +kulki kuin voittokulu ritarin edellä. + +Useammissa paikoin Satakuntaa oli jo ryhdytty huolehtimaan ruumiiden +hautaamisesta, toisissa riitti ritarin saapuminen taivuttamaan kansaa +siihen. Lääkärin läsnäolo oli täällä tarpeempaan, ja hänen luja +tahtonsa, joka ei tiennyt mistään esteistä, kun oli jotakin vietävä +perille, sai muutamat nuoret asemiehet häntä auttamaan valvoessa +sairasten hoitoa, kun taasen toiset ritarin keralla valvoivat +ruumiiden kuletusta ja hautaamista. + +Tavallisesti viipyivät he päivän kylässään. Arpakapula pantiin +edeltäpäin kiertämään ympäri pitäjän, ja kaikki saapuivat, ketkä +pääsivät ja kykenivät. Kansaan vaikutti syvästi tämä astuminen alas +kansan luo, ryhtyminen omin käsin auttamaan heidän hätäänsä. Eräässä +vanhassa lähdekirjassa sanotaan, ettei kukaan maanpäämies ole koskaan +tehnyt niin muistettavaa kuninkaankulkua kuin tämä jalo ritari, herra +Erik Turenpoika, mutta sentähden ei olekaan ketään niin itketty ja +kaivattu kuin häntä. + +Ei ritari eivätkä asemiehet väsyneet toiminnassaan, niin rasittava +kuin se olikin. Jälkimäisetkin alkoivat yhä paremmin käsittää sen +suuren merkityksen; he eivät harjoittaneet ainoastaan laupeuden +työtä, oli kysymyksessä herättää kokonainen kansa uinailevasta +horrostilasta, herättää se täyteen tajuntaan, elämään ja toimintaan. +Heitä ei enää tarvinnut määräillä sinne eikä tänne; kylään saavuttua +hajautuivat asemiehet nopeasti kaikille tahoille, tuntia myöhemmin +he kokoontuivat ja tekivät ilmoituksensa, määrättiin tarpeelliset +toimenpiteet ja ryhdyttiin niihin heti. Pastori ja nimismies +olivat aina käsillä, eikä ollut mahdotonta hankkia lääkkeitä eikä +elintarpeita, kun ritari käski. + +He viipyivät kaksi viikkoa Satakunnassa. Sen jälkeen suunnattiin +retki Hämeeseen. + +Sanoma ritarin tulosta oli lähetetty sinne jo edeltäpäin, ja häntä +kummastutti, etteivät lähettiläät palanneet, mutta vielä suurempi +oli hämmästys, kun ensimäinen suuri kylä, johon he saapuivat, näytti +aivan autiolta. Pappila oli sulettu, ja kun he avasivat portin, +ei talosta löytynyt ainoatakaan elävää olentoa. Samoin kodissa ja +pirteissä; mutta niistä levisi kauhea löyhkä, ruumiit olivat jo +ehtineet mädätä. + +Asemiehet vetäytyivät yhteen ryhmään, edessä oleva työ tuntui heistä +ylen vastenmieliseltä. + +Sillävälin kulkivat ritari ja kaniikki kodasta kotaan, vakuuttautuen +siitä, että laita oli kaikkialla samoin. + +Nuorten keskeiset neuvottelut eivät olleet vieneet mihinkään +tulokseen. Risto, Kurt ja Olavi olivat ainoat, jotka olivat +tarttuneet lapioon. Toiset seurasivat vitkaan jälestä. + +"Heittäkää pois lapiot ja tarttukaa soihtuihin!" huusi ritari. "Ne +kurjat eivät ole tahtoneet haudata kuolleitaan, heidän talonsa ja +kotinsa joutukoon siis heidän polttoroviokseen. Pistäkää tuli kylän +kaikkiin nurkkiin!" + +"Se tehdään!" huudettiin kaikilta tahoilta, ja muutamissa minuuteissa +oli käsky täytetty. + +"Mutta kirkko?" kysäisi kaniikki. + +Ritari loi silmänsä siihen. Hänen synkkä katseensa ei suinkaan +kirkastunut uutta, upeaa rakennusta nähdessään. "Mitä he siellä +lienevätkin oppineet, niin ei ainakaan rakkautta manallemenneitä eikä +huolenpitoa eloonjääneitä kohtaan. Säästäkööt liekit kirkkoa, jos +tahtovat, minä ja meikäläiset emme sitä tee." + +Tuli tarttui kaikkialle kauhistuttavalla nopeudella, mitään esteitä +ei sen tielle asetettu, liekit räiskyivät ja rätisivät vanhoissa, +milloin tuohella, milloin nahalla tai saralla vuoratuissa kodissa, +ne leimahtelivat ulos ja sisälle, ylös ja alas lahoja salkoja, +jotka muodostivat kodan luurangon, ne riehuivat kuin raivoavat +kostottaret, kunnes vihdoin hurjassa piirikarkelossaan hävittivät +kaiken maata myöten. Toiset taasen matelivat vitkaan pitkin ruumiita. +Ne nuoleksivat kalpeat kasvot tulipunaisiksi, väliin syljeksivät +ja hyljeksivät niitä, mutta eivät kuitenkaan lakanneet työstään, +ennenkuin kuolleet olivat muuttuneet vaaleaksi tuhkaksi. Tuohi +ja vaate liehui hilpeästi, nahka kutistui ja käpristelihe kuin +hornanhenkien kynsissä, sitten luhistui kaikki kasaan, liekkien +kielekkeet yhtyivät yhdeksi ainoaksi, joka nousi kohden pilviä, mutta +liekki veti toistaan, ja niin näytti koko kylä yhdeltä ainoalta +tulimereltä. + +Ritari ja hänen seurueensa olivat eräältä mäeltä katselleet kamalaa +kuvaa. Silloin kuului metsästä kauhun huuto, sieltä syöksyi esiin +miehiä, naisia ja lapsia hyvinkin muutamiin satoihin. Useimmat +pakenivat niin nopeasti kuin voivat, toiset paiskautuivat maahan, +repivät tukkaansa, valittivat ja vaikeroivat. + +Ritarin suostumuksella meni Werner rinnettä alaspäin heidän +luoksensa, mutta he eivät olleet häntä näkevinään. + +"Nouskaa!" käski hän muuatta vanhaa miestä, joka parkui ja voivotteli +pahemmin kuin muut. + +"Oletteko tulleet ottamaan meidät hengiltä?" kysyi tämä epätoivon +puuskassaan. + +"Emme, vaan jos mahdollista pelastaaksemme henkenne." + +"Polttamalla vähät tavaramme ja kotimme?" + +"Jättääksenne meidät nääntymään metsän petojen sekaan?" + +"Miksi olette tulleet tänne?" + +"Emmekö ole kyllin onnettomia ennestään?" + +"Mitä se teitä liikuttaa, hautaammeko kuolleemme vai ei?" + +"Tai kuolemmeko niiden keralla!" + +"Kuulkaahan!" huudahti Werner. "Ei, ei!" kirkui joukko jos +mahdollista entistäänkin pahemmin. "Me emme tahdo kuulla mitään." + +"Menkää tiehenne!" + +"Meidän on kostettava!" + +"Niin, tehkäämme se!" + +Puukot vedettiin tupestaan, kirveet kohotettiin. Mutta silloin seisoi +ritari heidän joukossaan. "Kädet alas!" käski hän, ja niin mahtavalla +äänellä hän puhui, niin ankara ja uhkaava oli sanoja seuraava +katse, että joukko totteli heti. "Missä on pappinne?" kysyi hän. He +katsoivat epäröiden toisiinsa. "Kutsukaa hänet heti tänne!" + +"Hän ei tule." + +"Sitten tahdon minä mennä hänen luoksensa. Seuratkaa kaikki minua!" + +Ritari meni metsää kohden, ympärillään nuori parvensa ja koko +väkijoukko jälessään. + +Oli helppo käsittää, ettei heidän pesäpaikkansa voinut olla kaukana, +ja ritari toivoi jälkien näyttävän hänelle tien. + +Sattuma kuitenkin laati niin, että Olavi tunsi erään nuoren poikasen, +joka kaksi kertaa oli ollut Viipurissa vierailleiden kerjäläisparvien +mukana. Poikakin tunsi hänet. + +"Minä voin tehdä sinut onnelliseksi!" kuiskasi hän salavihkaa pojalle. + +"Älä kysy minulta!" sanoi tämä. + +"Saat tulla olemaan Viipuriin." + +"Se ei ole totta!" + +"Pyhän neitsyen nimessä!" + +"He tappavat minut!" + +"Lähde mukanamme täältä." + +"En, minä tulen jälestä." + +"Milloin?" + +"Niin pian kuin voin." + +"Itään vai länteen?" + +"Suoraan pohjoiseen." + +"Kuinka pitkältä?" + +"Sataneljäkymmentä askelta." + +"Ja siellä?" + +"Vuorenseinä." + +"Sitten!" + +"Menkää sen ympäri!" + +"Ja sitten?" + +"Suuri, yksinäinen puu..." + +"Puu..." + +"Peittää luolan suuta." + +"Montako siellä on?" + +"Kymmenen." + +"Vetäydy takaisin!" + +Silmänräpäyksen kuluttua kuiskasi Olavi Kurtin korvaan: "Onko sinulla +hyvä muisti?" + +"Pane koetteelle!" + +"Sano ritarille: suoraan pohjoiseen sataneljäkymmentä askelta, +vuorenseinän toisella puolen on puu, joka peittää luolan suuta, +siellä on kymmenen henkeä." + +Kurt kantoi ritarin vaippaa, hän antoi sen tälle, samalla salavihkaa +suorittaen tehtävänsä. Oltiin nyt aivan metsän reunassa. + +Ritari laski sataneljäkymmentä askelta. + +Siinä oli vuorenseinä. + +Kun hän kääntyi, näki hän hämmästyksen ja pelästyksen kuvastuvan +yksinkertaisen joukon kasvoilla, ja hän ajatteli, että saattoi +olla hyvä, jos he uskoivat yliluonnollisten voimain olevan hänen +vallassaan. + +Luolan suuta ei ollut vaikea löytää, mutta kun ritari taivutti +syrjään sitä peittävät oksat, syöksyi kansa polvilleen ja kaikki +huusivat yhdestä suusta: + +"Jumala!" + +Mitä olikaan hänellä enää pelättävää! + +"Mene!" sanoi hän etumaiselle. "Kutsu ulos kaikki kymmenen, tahdon +puhutella heitä teidän ollessanne läsnä." + +Tämä oli toinen ihme. He lankesivat uudestaan polvilleen ja +huudahtivat: + +"Jumala!" + +Sen jälkeen täytettiin hänen käskynsä, mutta kesti kauan, ennenkuin +kutsutut tulivat. + +Ritari oli nojautunut muuatta suurta puuta vasten, kymmenen asemiestä +seisoi hänen kummallakin puolellaan ja Werner hänen vasemmalla +puolellaan. + +Vihdoin tuli pappi ulos, häntä seurasi nimismies, ruotumiehet ja +muutamia vanhoja isäntiä. + +Vaikkakin pappi näytti sangen kalpealta, oli hänen ulkonäössään ja +olennossaan jotakin rohkeaa ja erityisesti uskonkiihkoista. Hänen +katseensa oli kiinnitettynä ristiin, jota hän kantoi edessään, ja hän +jupisi lakkaamatta: + +"O pyhä Maria!" + +Hänen tarkoituksensa näytti olevan ainoastaan kulkea ohi ritarin, +toiset seurasivat häntä. + +"Kunnianarvoisalla isällä on oikeus mennä, mutta kaikki muut +pysähtyvät tänne!" huudahti Erik herra. + +Silloin kohotti pappi ristin. "Enemmän täytyy kuulla Jumalaa +kuin ihmisiä," sanoi hän. "Olen kutsunut heidät rukoukseen ja +hartaushetkeen." + +"Se saa lykkäytyä toiseen päivään." + +"Ei, ei! Nyt on hetki käsissä!" + +"Ette näytä tietävän, että olen maan päämies." + +"Kadotettu olette, sillä olette polttanut kirkkomme ja tehnyt Herran +kansan kodittomaksi." + +"Siitä, että olen antanut kirkon palaa, vastaan hänen armonsa +arkkipiispan edessä. Mutta nämä kuuluvat käskyvaltani alle, ja +jolleivät he noudata käskyjäni, eroitan heidät heti omastani ja +valtion palveluksesta. Sitten saavat he olla luonanne niin kauan kuin +haluavat." + +Nämä sanat tekivät melkein tenhoisan vaikutuksen; nimismies ja +ruotumiehet vetäytyivät muun kansanjoukon luo, ja isännät seurasivat +jälestä. + +Papin silmät leimahtivat vihasta, mutta hänkin pysähtyi vähän matkan +päähän. + +Nimismies kutsuttiin. + +"Ettekö ole saanut käskyjäni, että ruumiit on haudattava?" kysyi +ritari. + +"Olen, ankara herra", vastasi hän langeten ritarin jalkoihin. + +"Miksei niitä ole toteltu?" + +Muutamat isännät, samat, jotka olivat tulleet papin jälestä, astuivat +esiin. "Siitä olemme vastuussa me", sanoivat he. + +"Sitten -- jos puhuttelen teitä!" huusi ritari vihastuneena. "Nyt on +näiden vastattava." + +"Mitä voin koko kansaa vastaan?" sammalsi nimismies. + +"Miksi ette kutsunut lain kättä avuksi?" + +"En uskaltanut." + +"Miksi?" + +Hän heitti aran katseen pappiin. "Sieluni autuuden tähden", änkytti +hän. + +"Eihän ole mahdollista, että te, arvoisa isä, olette estänyt +viranomaisia täyttämästä velvollisuuttaan." + +"Herra on julistanut rangaistustuomionsa tälle syntiselle kansalle, +ja voi sitä, joka asettuu hänen tahtonsa ja käskyjensä tielle", +pauhasi pappi. + +"Vastustus tulee siis teidän taholtanne", keskeytti ritari +kummissaan. "Kuinka kauan olette ollut tässä seurakunnassa, arvoisa +isä, ja mikä on nimenne?" + +Kysymys ei näyttänyt olevan papin mieleen, sillä hänen poskilleen +häivähti puna, mutta hän vastasi yhtä urhakasti: "Herra ei laske +tunteja ja päiviä, vaan ainoastaan tekoja, jotka tehdään Hänen pyhään +nimeensä." + +Ritari heitti asemiehiinsä merkitsevän, kysyvän katseen +kuunnellessaan papin sanoja. Se oli varoitus, joka ei suinkaan jäänyt +kaikilta huomaamatta, sillä nuori aatelismies Niilo Klaunpoika +vetäytyi Olavin kera salavihkaa muiden taakse ja lähestyi pappia. + +"Olette epäilemättä oikeassa, mutta kun minulla ei ole aikaa kuulla +teidän luettelevan kaikkia suurtöitänne, lienee soveliainta, että +laskette aikaa tavallisen päivämitan mukaan." + +"Minulle on tuhannen vuotta kuin yksi päivä, sanoo Herra!" huudahti +kunnianarvoisa isä. + +"Milloin kuoli entinen pappinne?" kysyi ritari kääntyen kansaan. + +"Älkää sanoko, hän voi käyttää sitä vahingoksenne!" huusi pappi. + +Ja seurakunta pysyi vaiti. + +"Jollei hän ole ollut täällä kauemmin kuin korkeintaan kaksi +kuukautta, sanon minä, että hän on petturi", huudahti ritari, "sillä +parisen kuukautta sitten kävi Viipurissa venäläinen lähetystö, heidän +mukanaan oli muutamia ruotsalaisiakin, ja ellen pahoin erehdy, oli +tämä juuri muuan heistä". + +Pappi hätkähti, ja kansa katsoi epäröiden milloin häneen, milloin +ritariin. + +"Se joka polttaa kirkkoja, voi myös ahdistaa Herran palvelijaa", +huusi pappi hurjasti; "mutta taivaan tuli ja leimaus on iskevä hänen +syntiseen päähänsä. Seuratkaa minua, lyökäämme hänet maahan ja..." + +Mutta samassa tunsi hän, että vahvat käsivarret tarttuivat häneen; +ylväys väistyi ankaran pelästyksen tieltä. Suu liikkui, mutta ei +kyennyt änkyttämään sanaakaan ilmoille. + +"Viekää hänet syrjemmälle", käski ritari, "mutta pitäkää häntä +silmällä". + +Oli niin hiljaista, että saattoi kuulla oksan putoamisen; kaikkien +silmät olivat kiintyneet häneen, joka niin ihmeellisesti tiesi kaiken. + +"Kuinka hän on tullut tänne?" kysyi ritari. + +"Kunnianarvoisa pappimme oli kuollut; hän sanoi, että hänen armonsa +arkkipiispa oli hänet lähettänyt." + +"Ja hänkö teille on sanonut, ettei tautia vastaan ole mitään apua?" + +"Uskoimme niin ennenkin." + +"Mutta hän on vahvistanut teitä uskossanne." + +"Kansalle voi antaa anteeksi, mutta ei näille!" sanoi ritari kääntyen +ruotumiehiin ja nimismieheen. + +"Armoa, armoa!" rukoilivat nämä. + +Mutta hän kääntyi jälleen kansaan. "Olen polttanut teidän kotinne", +sanoi hän. "Mutta niissä ei voinut asua, ja nyt olette vapautuneet +tartunnasta. Kirkkokin joutui liekkien uhriksi, mutta minä lähetän +teille rakennusmestarin ja kustannan uuden Herran temppelin, +jossa todellinen pappi ja kristilliset sanankuulijat kokoontuvat +jumalanpalvelukseen." + +"Ja kotamme ja pirttimme?" + +"Ne saatte itse rakentaa uudestaan. Menkää voudin luo, viekää hänelle +terveisiä minulta ja pyytäkää nöyrästi häneltä apua, jota hän on +luvannut antaa." + +"Ankara herra, hän ei anna mitään." + +"Hän antaa, sanon minä!" + +"Me menemme -- teidän sanojenne johdosta." + +"Vielä sananen. Kirkonrakentaja tulee tänne tänä kesänä; ken silloin +on muokannut ja kylvänyt maansa, hän saa lehmän." + +Syntyi aika riemu! Nytkös ryhdytään työhön täydellä puhdilla! + +Ritarilla oli täysi työ päästessään kansasta eroon. Sen jälkeen +tuli nimismiehen ja ruotumiesten vuoro; nämä eroitettiin armotta +viroistaan ja oli heidät neljän asemiehen vartioimina lähetettävä +voudin luo. Ritari sanoi asemiehille, että heillä oli vapaa valta +sitten jatkaa matkaansa Viipuriin tai palata hänen luoksensa. + +Mutta he tunsivat sellaista ihailua lähentelevää kiintymystä +ritariin, että heistä olisi ollut nöyryyttävää palata ennenkuin +hän tuli heidän eturinnassaan. He pyysivät sentähden tehtävänsä +täytettyään palata takaisin hänen luoksensa, ja heidän toivomukseensa +suostuttiin. + +Ritarin kehoituksesta oli Werner kuulustellut vankia. Tämä tunnusti +kuuluvansa bernhardiinien munkkikuntaan; mitään papillista arvoa ei +hänellä ollut. Maisteri David Kockin kanssa oli hän mennyt Venäjälle +ja sittemmin palausmatkalla eronnut hänestä Uudellamaalla. Hän oli +tullut yksin tänne, ja kun täällä ei silloin ollut pappia, piti hän +kristillisenä tekona ryhtyä vaalimaan tätä eksyksissä harhailevaa +laumaa. Hänen luja vakaumuksensa oli, että rutto oli Herran +rangaistus eikä kenelläkään ollut oikeutta etsiä parannuskeinoa sitä +vastaan. Tosin oli hän ehdottanut ruumiiden hautaamista, mutta kun +siihen yleensä oltiin vastahakoisia, taipui hän virran mukaan. + +Kun levisi sanoma, että ritari monien asemiesten kanssa matkusti +ympäri maata haudaten kuolleet, silloin päättivät seurakuntalaiset +väistyä tieltä; he eivät tahtoneet ottaa osaa jumalattomuuteen, mutta +eivät myöskään estää häntä. + +Ainoa, mitä pappi sanoi katuvansa, oli se kiivaus, jolla hän oli +vastannut ritarin oikeudettomiin syytöksiin, mutta tämän piti hänen +mielestään juuri todistaa hänen syyttömyyttään. + +"Uskotteko te sitä?" kysyi ritari kaniikilta. + +"Tunnustan, etten sitä tee." + +"Onko teillä perusteita?" + +"Ei päteviä." + +"Antakaa kuulla!" + +"Hänen levottomasti harhaileva katseensa, alituiseen uudistettu +kysymys, pääseekö hän vapaaksi, vaikkei oikeastaan ole mitään, mistä +häntä voisi syyttää." + +"Jääköön yöksi tyyntymään. Emme voi jatkaa matkaamme ennenkuin +huomenna." + +"Meillä on täällä kostea yösija", väitti Werner lempeästi vastaan. + +"Kirkko on siksi säilynyt, että luulen voivamme majoittua sinne. +Kenttäpulloihin on tuskin koskettukaan, ja jos tunnen oikein +uskollisen Olavini, on hän kyllä pitänyt huolta eväistämme." + +Niin hän olikin, ja pikaisen aterian jälkeen lähti koko parvi +kirkkoon etsiäkseen yölepoa. + +Vangitun munkin vastalauseista huolimatta sidottiin hänen kätensä +ja jalkansa; kun hänestä sen jälkeen katsottiin oltavan varmat, +määrättiin hänen lepopaikkansa toisista kappaleen loitommalle. + +Väsymys ja viini yhdessä vaivuttivat tyyneen ja syvään uneen. +Päivänsäde, joka pisti ritarin silmiin, herätti hänet. "Olemme +nukkuneet liian pitkään!" huusi hän ja hypähti äkkiä pystyyn. + +Toiset seurasivat esimerkkiä, ja koko parvi oli pian jalkeilla. + +"Vanki? Missä on vanki?" huusi Werner. + +Kaikki juoksivat luo. + +Poissa! + +Kuinka se oli tapahtunut, sitä arvailtiin puolin jos toisinkin. Oliko +joku tullut ulkoa sisälle; se ei tosin ollut mahdotonta, kun ei +kerran ollut mitään salpaa. + +Tai olisiko joku sisältäkäsin? + +Epäluulon tunne hiipi nuorten mieliin. Olisiko heidän joukossaan joku +petturi? + +Ritari oli ottavinaan asian keveästi. "Vahinko ei ole suuri", sanoi +hän hymyillen; "kuka sitä paitsi tietää, emmekö tavoita karkuria +tiellä". + +"Jollei vain..." + +"Ajatelkaas, jos hän..." + +Lauseita ei sanottu loppuun, mutta kun kukin meni ottamaan hevostaan, +näyttäytyi, että Olavin hevonen oli poissa. Hän siitä aivan vimmastui. + +"Älä ole olevinasi, kun kerran olet itse antanut sen hänelle." + +Olavi ei kääntänyt päätänsäkään, hän tunsi äänen; puhuja oli Pentti +Åbjörninpoika, asemiehistä ainoa, jonka kanssa hän ei koskaan voinut +päästä sopuun. + +"Varo itseäsi", kuiskasi hän. "Voi sattua omaan nilkkaasi." + +Onneksi oli mukana varahevonen, jonka Olavi voi ottaa, mutta se +liikkasi. + +Ritari näytti tavallista vakavammalta. Hän kannusti hevostaan, mutta +viittasi Wernerin rinnalleen. + +"Mitä sanotte tästä?" + +"Meidän on pidettävä tarkoin silmällä." + +"Ketä?" + +"Olavista menen takaukseen." + +"Kiitos!" vastasi Erik herra ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Mikään +ei olisi surettanut minua enemmän kuin että tarvitsisi epäillä häntä." + +"Mutta täällä on muitakin." + +"Tuntisin huonosti Olavin, jollei hän pitäisi heitä silmällä." + +Sama unelias välinpitämättömyys, jota Hämeenlinnan vouti oli +osoittanut keskustellessaan Erik herran kanssa, ilmeni läänissä +kaikissa hänen alustalaisissaankin. Tulen ja polton pelko tosin ajoi +ruumiita hautaamaan, ennenkuin ritari ehti tulla toisiin pitäjiin, +mutta tämä pelon synnyttämä toimeliaisuus oli siksi unenpöpperöistä, +että kansa siitä varmaan piankin oli vaipuva entiseen horrostilaansa. + +Mutta voimakas henki kykenee tempaamaan muitakin mukaansa ja +herättämään nukkuvia, ja koskaan ei hänen työnsä ole aivan turha. +Kun Erik Turenpojan mahtava ääni kajahti kokoontuneen väkijoukon +korviin, näytti hän heistä joltakin korkeammalta ilmestykseltä; se, +että hän oli tullut pitkät taipaleet puhuakseen heille, valistaakseen +ja auttaakseen heitä, herätti muutamissa sieluissa, joita ei aivan +ollut kauhu lamauttanut, uinailevan käsityksen ihmisarvostaan. Hän ei +tullut omasta eikä heidän ymmärtääkseen kenenkään muunkaan puolesta, +vaan ainoastaan pelastaakseen ja auttaakseen heidät joutumasta +tykkänään perikatoon. Siihen he tosin olivat valmiit, mutta jos +heität kurjimmankin raukan mereen ja ojennat hänelle pelastavan käden +samana hetkenä kuin hän on vajoamaisillaan pohjaan, niin hän tarttuu +navakasti siihen; niin rakas on elämä, kenties rakkain sille, jolla +on vähimmän menetettävää. + +Sitä paitsi sanoi hän heille, että he saisivat apua -- voudilta, +joka ei koskaan ennen ollut heistä välittänyt. Mutta ritari hallitsi +häntä ja muita vouteja koko maassa, hänen sanansa täytyi siis merkitä +jotakin, ja se sytytti elämänhalun kipinän untelojen rinnoissa. +Kenties ei kohtalon tuomio ollut peruuttamaton; kenpä tiesi, oliko +heidän perikatonsa aivan välttämätön. + +Ja niin tuli ritarista heidän kohtalonsa; ensiksikin sentähden, että +hän neuvoi heille, mihin heidän oli mentävä saadakseen jauhoja, +nauriita. Sitten sentähden, ettei hän pelännyt tautia, antoi heille +lääkkeitä ja määräsi niiden käyttämisestä. Vihdoin olivat he hänessä +tavanneet jonkun, joka välitti heistä; se oli kuin valonpilkahdus +heidän elämässään, ja sentähden kannatti elää. + +Tämä vaikutus ei tosin ulottunut kaikkiin; niin karussa kivikossa +ei moni siemen nouse oraalle, mutta muutamat tekevät sen kuitenkin, +ja kun niiden tähkä on kypsynyt, alkavat ne siroitella siemeniä +vuorostaan nekin. + +Suunnilleen näin kuuluivat Wernerin sanat ritarille, kun tämä omasta +mielestään turhan työnsä jälkeen jatkoi väsyttävää matkaansa. + +Syvää suruaan, joka Erik Turenpojan sielua kalvoi, oli hän tähän +asti koettanut voittaa kaikin voimin, mutta samalla kuin matkan +vaivat alkoivat käydä yhä tuntuvammiksi, valtasi hänet vähitellen +alakuloisuus, jota oli mahdoton voittaa. + +Vanhalta ukko Karhuiselta, linnanvartialta, saapui tosin kirjeitä ja +viestejä; niistä hän sai tietää, että Gunilla rouva ja lapset voivat +hyvin, että linnassa muutenkin olivat asiat oikealla tolallaan, että +venäläiset käyttäytyivät siivosti ja että jokunen kalastajavene oli +uskaltanut vesille jäälauttojen sekaan, mutta ei mitään enempää; oli +ikäänkuin hän pitäisi kirjettä kädessään eikä voisi murtaa sinettiä, +ikäänkuin seisoisi talon edessä, jonka sisällä hänen rakkaimpansa +oli, ja huomaisi portin lukituksi eikä pääsisi sisälle. + +Kohta Viipurista lähtönsä jälkeen oli ritari kirjoittanut Gunillalle +vakavan kirjeen, muistuttaen tälle siitä häväistyksestä, jonka tämä +oli tahtonut hänelle saada aikaan ja joka ikäänkuin ihmeen kautta +oli kääntynyt hänen vastustajiaan kohtaan. Vakaumuksestaan luopumaan +ei häntä voinut saada edes rakkautensa Gunillaan; mutta juuri tämän +rakkauden tähden hän kysyi puolisoltaan, eikö tämä tahtonut jättää +kaikki riitakysymykset raukeamaan; sillä kun hän oli vannonut +uskollisuutta ruotsalaiselle miehelle ja seurannut häntä hänen +isänmaahansa, oli tämä nyt heidän molempain maana eikä vaimon sopinut +houkutella miestänsä siitä luopumaan. + +Gunilla rouva ei jäänyt vastauksen velkaan. Ritari sai sen jo +Turussa. Hän kirjoitti, että rakkaus Tanskaan oli juurtunut lujasti +hänen sieluunsa; yöt ja päivät hän suri sitä, että se mies, jolle +hän oli vannonut uskollisuutta, oli pettänyt laillisen kuninkaansa. +Mielellään hän antaisi henkensä, jos saisi herransa palaamaan +velvollisuuksiinsa, ja joka hetki hän rukoili pyhää neitsyttä +valaisemaan hänen pimitettyä sieluaan. Mutta jos tämä ei välittänyt +hänen rukouksistaan ja kyynelistään, silloin tiesi hän kyllä, +kumpi voima jäi vallitsevaksi, vaikkapa hänen sielunsa silloin +pakahtuisikin. + +Ritari havaitsi selvästi, että kirjeessä oli vieras käsi osallisena, +mutta kenen? Sen tappion jälkeen, jonka isä Tobias oli kärsinyt, +saattoi se tuskin olla hänen; joku toinen oli saanut vaikutusvallan, +Gunilla salli itseään vedettävän yhä kauemmas hänestä. + +Hyödyttömäin sanojen vaihtaminen ei ollut ritarin mieleen, hän tyytyi +sentähden niihin tietoihin, joita ukko Karhuinen hänelle lähetti; +tämä sai ankaran käskyn pitää tarkoin silmällä niitä vieraita, jotka +pyysivät pääsyä linnaan. + +Mutta sisimmässään oli hän vielä epävarma, kummalle puolelle +kallistuisi. Maan asema näytti hänestä äärimäisen arveluttavalta, +ja mitä enemmän hän mietti, sitä edullisemmalta hänestä näytti +liittyminen Hannu kuninkaaseen. + +Ja Gunillan ilo! Hän tunsi hänen käsivartensa kaulassaan, katseli +samoihin suloisiin, ilmeikkäihin silmiin, jotka niin monta kertaa +olivat rakkaudella silmäilleet häneen; mutta mitä kovempaa kiusausta +hän tunsi taipumiseen, sitä tarkemmin hän punnitsi syitä ja +vastasyitä. + +Viime aikoina oli Werner melkein alituiseen hänen rinnallaan, ja ne +hetket, joita ei tarvittu virkatehtäviin, käytti ritari mielellään +keskusteluun hänen kanssansa. + +Nuori mies, joka oli opiskellut Linköpingin koulussa, oli tällöin +usein nähnyt ja lopulta tullut persoonallisesti tuntemaan tohtori +Hemming Gaddin. Hän kertoi tämän innostavasta kaunopuheisuudesta, +joka hänen mielestään kuitenkin johtui enemmän ajatuksen selvyydestä +kuin sen syvyydestä, mutta ennen kaikkea vakaumuksen lämmöstä, joka +hälvensi kaikki epäilykset. + +"Hän on tanskalaisvihaaja?" sanoi ritari. + +"Äärimmilleen. Hänen on mahdoton nähdä tai uskoa olevan ainoaakaan +hyvää ominaisuutta siinä kansassa. Olen kuullut monta kertaa hänen +sanovan, että hänelle olisi helvetti pahimmillaan, jos hän kuolemansa +jälkeen joutuisi yhteen pelkkien tanskalaisten kanssa." + +"Pappi ei hän ainakaan ole." + +"Paljon enemmän soturi ja merimies; mutta hänellä on rinnallaan mies, +jolla on kaikki ne hyvät ominaisuudet, jotka kuuluvat papille." + +"Hänen nimensä?" + +"Isä Johannes, köyhä pappi Suomen Lapista, luullakseni; ainakin on +hän monta kertaa sanonut ikävöivänsä sinne takaisin, mutta elektus ei +tahdo sitä sallia; hän sanoo, että isä Johanneksen mukana kaikkoaisi +hänen hyvä enkelinsä hänen luotansa. Kuitenkin on joku toinen, joka +luullakseni tarvitsee häntä paremmin." + +"Ja hän on?" + +"Vanha arkkipiispa." + +"Jaakko herra?" + +"Isä Johannes kutsutaan tuontuostakin hänen luoksensa; sanotaan sen +tapahtuvan silloin, kun hänen armollaan on liian kovia ahdistuksia. +Kukaan muu kuin hän ei voi niitä tyynnyttää." + +"Täällä Suomessa liikkuu hänestä monenlaisia huhuja." + +"Isä Johannes ei näytä koskaan muulloin niin kiihtyneeltä kuin +palatessaan piispan luota." + +"Te näytätte tuntevan olosuhteet hyvin?" + +"Minä aloin jo pikku poikana käydä isä Johanneksen asioilla, sitten +pani hän minut kouluun ja luki väliin kanssani; kaikesta, mitä olen +oppinut, on minun kiittäminen häntä." + +Nuoren kaniikin silmissä kimmelsivät kyyneleet, ja hän jupisi +itsekseen: "Pyhä neitsyt häntä suojelkoon ja varjelkoon!" + +"Sanokaa minulle", virkkoi ritari äänetönnä mietittyään, "kuinka +voimme tietää, ovatko mielipiteemme riippuvaiset salaisimmista +toivomuksistamme?" + +"Luulen, että voimme sen tietää edellyttämällä vastakohtaa." + +"Kuinka tarkoitatte?" + +"Puhuimme äsken Ruotsista ja Tanskasta. Jollen puolla unionia +vakaumuksesta, ei minun pitäisi tehdä sitä luvattujen etujenkaan +tähden." + +"Niin kyllä, mutta se ei vastaa kysymykseen." + +"Niin tapahtuu, jos otaksun, että mainitut edut lankeaisivat minulle +siinä tapauksessa, että kaikin voimin toimin unionia vastaan." + +Ritari ei vastannut, mutta hän silmäili mietteissään eteensä. + +Retki Hämeenmaan läpi oli likipitäen suoritettu, ja Erik herra +aikoi juuri suunnata matkansa Raaseporia kohden, kun hänen neljä +asemiestään saavuttivat hänet, mukanaan useita ruotsalaisia +miehiä, jotka toivat kirjeitä ja terveisiä. Oli saapunut muutamia +ruotsalaisia laivoja, ne olivat ankkuroidut Raaseporin saaristoon, +ja valtionhoitaja Svante Niilonpoika kutsui herra Erik Turenpoikaa +saapumaan sinne. + +"Onko Svante herra mukana laivassa?" + +"Ei, mutta häntä odotetaan ensiksi tulevalla laivalla?" + +"Sanokaa, että minua estävät tärkeät tehtävät, mutta saavun niin pian +kuin se on mahdollista." + +Lähettiläät saivat palata vieden tämän vastauksen. Erik herra epäröi, +hän ei voinut vielä tehdä päätöstään. Pieni retkikunta sai levähtää +Hämeenlinnassa muutamia päiviä, jollaikaa ritari neuvotteli asioista +äskennimitetyn voudin kanssa; väliajoilla sulkeutui hän huoneeseensa +eikä ottanut ketään puheilleen muissa kuin tärkeissä maan asioissa. + +Mutta joka päivä toimitettiin messuja hänen huoneessaan ja vakoileva +uteliaisuus kertoi, että hän usein oli vajonneena rukouksiin. + +Kolmantena päivänä, kun retkikunnan oli jälleen lähdettävä +liikkeelle, lähestyi Olavi ritaria ja sanoi puoliääneen: "Pentti +Åbjörninpoika ei ole mukanamme." + +"Eikö häntä ole kutsuttu mukaan?" + +"Hän lähti eilisaamuna kaupungista." + +"Ilmoittamatta syytä?" + +"Salaa." + +"Ilmoittakaa minulle, kun hän palaa." + +Matkaa ei suunnattu Raaseporiin, vaan Karjalaan. Ritari oli ollut +poissa lähemmäs kolme kuukautta, ja meriliikkeen avautuessa oli hänen +aivan välttämättä oltava kotona. + +Sitä paitsi hän tiesi, etteivät Karjalassa suinkaan olleet asiat +paremmin kuin muissa osissa maata. Suomalainen itsepäisyys esiintyi +sitä taipumattomampana, mitä useampia lyöttäytyi yhteen, ja täällä +oli asutus taajin. + +Suotuisammat, kuivemmat säät olivat täällä kuten kaikkialla osaksi +hillinneet taudin raivoamista, eikä tartunnan vaara ollut enää +yhtä suuri kuin ennen, mutta kuolevaisuus oli yhteen aikaan ollut +hirvittävä. Monet talot ja töllit oli kuolema lakaissut autioiksi, ja +vielä elävät näyttivät siltä, kuin pian seuraisivat manalle menneitä. + +Ritarin käskystä oli jokaiseen pitäjään lähetetty elintarpeita ja +siementä. + +Mutta kun kansa kuuli, ettei viljaa saatu käyttää leipään, +kieltäytyivät he ottamasta sitä vastaan. + +Saapuessaan huomasi ritari, että kaikki maa oli muokkaamatta, missään +ei ollut sitä lapio tai aura koskettanut, ja pitäjänaitat olivat +jyviä täytenään. + +Rahvas kutsuttiin kokoon. + +He tulivat, kuoleman kalpeus kuopalleen painuneilla kasvoillaan, +vanhentuneina ennen aikojaan; koko väestöön näytti kuuluvan +ainoastaan nälinkuoliaita. + +Se oli kauhistava näky, ja ritarin suuttumus suli syvimpään sääliin. +Kuka saattoi odottaa, kuka vaatia työtä näiltä? + +Silloin astui Werner esiin, kirkastuksen kimmellys loisti hänen +silmistään, kun hän kohotti ne kohden taivasta ja huudahti: +"Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Herraa!" + +Ja hän kiitti kestetystä ajasta, koetuksista, kärsimyksistä, kaikesta +siitä katkerasta ja tuskallisesta, jota oli kohdattu elämässä; se +oli lähetetty parannukseksemme, meitä nöyrryttämään; ja jos se on +täyttänyt tarkoituksensa, jos se on tosiaankin meitä nöyrryttänyt +ja parantanut, on se koituva meille mitä suurimmaksi siunaukseksi. +Silloin on kevätpäivä ja kevään lämpö, samalla kuin se lahjoittaa +maan hedelmällisyyttä, antava myös kovasti koetelluille ihmisille +uutta terveyttä ja uusia voimia. + +"Ei, ei!" jupistiin ympärillä. + +"Katsokaas", sanoi Werner ottaen maasta jyvän, "kuka voi käsittää, +miten tämä pieni siemen voi muutamien kuukausien kuluttua synnyttää +monta samanlaista itsestään, ja kuitenkaan ei kukaan teistä sitä +epäile. Hän, joka antaa maan kasvullisuuden ja ruokkii taivaan +linnut, eikö hän pitäisi huolta ihmisestä, omasta kuvastaan? Älkää +sentähden epäilkö, tiehensä alakuloisuus, tarttukaa lapioihin; sanon +teille, että Herra on antava teille voimia siihen." + +He katsoivat kysyvästi toisiinsa, mutta kukaan ei liikahtanut +paikaltaan. + +"Noutakaa lapiot tai näyttäkää edes missä ne ovat, sen ainakin +voitte!" huusi Kurt. + +Ritari oli sillävälin puuttunut puheihin muutamain isäntäin kanssa, +jotka itsepintaisesti pyysivät saadakseen käyttää jyviä mielensä +mukaan. + +Ritari vastasi heille, että pieni osa oli jauhatettava ja jaettava +heille. + +Mutta he vaativat itsepäisesti kaikkia. + +"Osaatteko kaivaa?" kysäisi muuan poikanen Kurtin huudon johdosta. + +"Lapiot tänne, sittenpähän näet!" + +"Antakaa meille lapiot!" huusivat kaikki asemiehet. + +Ritari astui äkkiä kokoontuneen väkijoukon luo. "Se teistä", sanoi +hän, "nuori tai vanha, mies tai nainen, joka tunnin kuluessa kaivaa +suurimman kuopan maahan, saa heti paikalla minulta kaksi kokonaista +äyrityistä, ken ehtii toisena, hän saa yhden ja kolmas järjestyksessä +puoliäyrityisen." + +Nyt huomattiin liikettä väkijoukossa. "Mutta", jatkoi ritari, +"ken tekee työtä neljä tuntia ja ehtii enimmän, hän saa kymmenen +äyrityistä, ken kaivaa kolme tuntia ja ehtii enimmän, saa seitsemän, +kaksi tuntia kaivanut ja enimmän ehtinyt saa neljä äyrityistä. +Koettakoon ken haluaa." + +Nyt eivät enää tulleet tuumailut kysymykseen, kaikki riensivät +hommaan niin pian kuin kynsistä kerkesi, ja ritari pani asemiehensä +valvomaan järjestystä, kehoittamaan kansaa työssä, ylistämään ahkeria +ja elähyttämään hitaita. + +Kuinka muuttuneilta he näyttävätkään tullessaan takaisin; he +muistuttivat valekuolleita, jotka ovat heränneet uuteen elämään; +ainoakaan ei ollut jäänyt pois kilpaottelusta, kaikki unelmoivat +kymmenestä äyrityisestä, jotka saattoi ansaita neljässä tunnissa, ja +jokainen toivoi olevansa se onnellinen. + +Kansa jaettiin ryhmiin, joilla kullakin oli katsastusmiehensä. Merkin +saatuaan alkoivat kaikki samalla kertaa. + +Oli omituista nähdä, kuinka kaivaminen kävi siihen määrätyllä +yhteismaalla. Voimat olivat tosin heikot, mutta ne ikäänkuin +terästyivät työssä, ja kestävyys, sitkeys ansaitsi ihailua. Ritari +kulki joukosta toiseen, kellään ei ollut aikaa puhua tai kohottaa +katsettaan, kymmenen äyrityistä loisti heitä vastaan, he ajattelivat +ainoastaan niitä, elivät ainoastaan ne voittaakseen. + +Vihdoin oli ensimäinen tunti lopussa. Annettiin sovittu merkki. + +"Me kaivamme neljä tuntia!" huudettiin aivan kuin yhdestä suusta ja +työtä jatkettiin. + +Hiki tippui heidän otsiltaan, se oli samalla kertaa surullinen ja +ilahuttava näky. + +Silloin kuului kirkaisu, läpitunkeva, vihlaiseva. + +Ei ollut ainoatakaan, joka ei nojannut lapioonsa ja kuunnellut +kauhuissaan. + +"Valmyra!" mutisivat he. + +Ritari ja asemiehet kääntyivät katsomaan metsänreunaan, mistä +kirkaisu kuului. + +Se uudistui vielä kerran, mutta silloin olivat jo lapiot liikkeessä; +oli ikäänkuin tahdottaisiin ottaa takaisin aika, joka oli hukattu. + +Pitkä, roteva nainen tuli nopeasti näkyviin. Hänellä oli +karkeakankainen musta puku, joka valui syville laskoksille hänen +ympärilleen; päässään oli hänellä myssy, jaloissaan tuohivirsut, +lonkallaan samoin tuohikontti. + +"Olkaa kirotut te, jotka ette noudattaneet neuvoani!" huusi hän +kohottaen käsivartensa. "Enkö ole sanonut teille, että työ on synti, +synti, jonka tähden saatte kärsiä kaikki helvetin tuskat!" + +"Kymmenen äyrityistä, kymmenen äyrityistä!" jupisi kansa, mutta +kukaan ei uskaltanut katsoa tietäjättäreen. + +"Kuka olet?" kysyi ritari mennen nopeasti häntä vastaan. + +"Valmyra!" vastasi hän ylpeästi. + +"Miksi tahdot estää kansaa työstä?" + +"Sentähden, että työaika on lopussa." + +"Ei niin kauan kuin he tarvitsevat leipää." + +"Tarvitsevatko kuolleet syödäkseen?" + +"Sinäkö siis olet heille uskotellut, että heidän on pian kuoltava? +Mutta sanon sinulle, että jos vielä kerrankaan uudistat tämän +uhkauksen, ei täällä ole ainoatakaan, joka ei eläisi sinua kauemmin." + +"Olette tosin mahtava, herra Erik Thurenpoika, mutta sanon teille, +ettei Valmyran henki ole teidän käsissänne." + +"Paljoa suuremmassa määrin kuin näiden henki on sinun käsissäsi." + +"Ja ettekö usko, että vaikka valta tällä hetkellä onkin teidän, on se +huomenna taasen minun?" + +"Minä voin estää sen." + +"Kytkekää Valmyra kahleihin, sitokaa hänet vahvoin köysin, ne +katkeavat kuin hämähäkin kinot tuulen ensi henkäyksessä! Et sinä eikä +kukaan vaimosta syntynyt voi hänelle mitään!" Ja hän katsoi ylöspäin +ikäänkuin odottaisi merkkiä taivaasta. + +Lähinnä seisovat kuuntelivat tarkkaavaisesti, kansassa havaittiin +lisääntyvää levottomuutta; jopa muutamat heittivät lapionsakin +käsistään. + +"En tahdo sinulle mitään pahaa", sanoi ritari. "Mutta en myöskään +salli, että asetut tielleni toimissani." + +"Olette sokea ja sokeain taluttaja!" huudahti nainen. "Ihmiset +päättelevät vain siitä, mitä näkevät silmillään, mutta he eivät +käsitä salattuja tarkoituksia." + +"Ettekö tiedä, Valmyra, että ritari pelasti pikku Sakkonne kuolemasta +verenvuotoon jouhipaidan väkäsien repimänä?" kysyi Olavi. + +Eukon poskilla häivähti puna. "Kyllä, tiedän sen!" vastasi hän. +"Sentähden en sanokaan enää mitään kansalle! Jatkakaa vain hyödytöntä +työtänne! Hän on pelastanut tyttäreni pojan hengen, sentähden +tapahtukoon hänen tahtonsa!" + +"Ja linnanvartian on käsketty pitää huolta Sakon kasvatuksesta." + +"Tiedän senkin!" huudahti eukko. "Ja sentähden on Sakko kerran +uhraava henkensä hänen puolestaan. Mutta katsokaa... katsokaa... +kaksi pientä käärmeen sikiötä matelee Sakon jälestä ja tahtovat +pistää hänen kantapäähänsä; hän ei näe niitä, mutta hän on ne näkevä, +sanon sinulle, että hän on kerran ne keksivä." + +Taasen kuului merkki, että toinen tunti oli kulunut, mutta työhalu +pysyi yhä samana ja ritari kulki ympäri kansan keskuudessa. + +"Mitä tarkoitatte käärmeensikiöillänne?" kysyi Olavi. + +"Ne piiloutuvat joko pöllönnaaman taa tai pitkään papinkaapuun." + +"Isä Tobias?" + +Eukko naurahti hiljaa. + +"David maisteri kenties?" + +"Leijona on eläinten kuningas!" + +"Siksi ei se pelkääkään." + +"Viisautta ei hänelle ole suotu!" + +"Ketä väkevän tarvitsee pelätä?" + +"Tiikeriä!" + +"Minä kyllä pidän silmäni auki!" + +"Hän sitoo ne!" + +"Eikö sitten ole mitään apua?" kysyi Olavi, joka tietämättään joutui +taikauskoisen pelon valtoihin. + +"Jumala sen tietää!" + +Ritari oli tullut takaisin. "Valmyra!" sanoi hän. "Tule pappilaan +illalla, haluan sinua puhutella." + +"Minä tulen", vastasi hän ja meni takaisin metsään. + +Mutta kun kuului merkki kolmannen tunnin päättymisestä, silloin +panivat useat lapionsa pois, he eivät jaksaneet enää kauemmin. + +Ainoastaan parisenkymmentä jatkoi, niiden joukossa lähes +viisikymmenvuotias nainen; hän ei kaivanut ainoastaan syvemmälle, +vaan jäntevämmin kuin kukaan muu; oli kuin hänen sielunsa autuus +olisi riippunut hänen joutumisestaan muiden edelle. + +Ritari, Werner ja melkein kaikki asemiehet seurasivat häntä +tarkkaavaisesti, oli ainoastaan muuan nuori poika, joka saattoi +kilvoitella hänen kanssaan voitosta. + +Vihdoin oli tunti lopussa; hän se oli voittanut! Kun öljy on lopussa, +sammuu lamppu, ja nainen oli vaipunut maahan, missä hän makasi +liikkumatonna ja näköjään tunnotonna. + +Werner omisti hänelle kaiken huolenpitonsa sillaikaa kuin palkinnot +määrättiin ja jaettiin. Kun se oli tehty, kysyivät ne, jotka eivät +olleet saaneet mitään, eikö naisen voitto ollut jaettava heidän +keskensä. + +Mutta silloin nainen hätkähti, avasi silmänsä ja viittasi kahteen +pieneen poikaressuun, jotka seisoivat vierellä käsitysten ja +katselivat häntä. "Lapsenlapseni... viekää heidät täältä!" Vielä +rukoileva katse, ja hänen elämänsä oli päättynyt. + +Mutta ritari viittasi rahvaalle kaivettua maata; he olivat itse +kumonneet väitteensä, etteivät he voineet tehdä mitään. Se voitto, +jonka nyt olivat vain muutamat saaneet osakseen, oli paljon +runsaammassa määrin koituva jokaiselle, joka tahtoi tehdä työtä. + +Vielä kerran sanoi hän heille, että oli pidetty huolta +välttämättömistä elintarpeista ja siemenviljoista, nyt oli heidän +oma asiansa käyttää niitä hyväkseen, ja pontevin sanoin hän kehoitti +heitä työhön. + +"Mutta Valmyra on sanonut..." jupisivat he. + +"Ja Valmyra on puhunut totta", keskeytti ritari vilkkaasti. "Ken ei +enää usko Jumalan ja pyhän neitsyen voimaan ja apuun, hän kulkee +varmaa perikatoa ja kuolemaa kohden; ken taistelee viimeiseen saakka, +hän voittaa kaatuessaankin. Katsokaa tätä naista, hän ei uhrannut +viimeisiä voimiaan itsensä, vaan jälkeläistensä tähden, ja totisesti +ei hän ole tehnyt sitä turhaan; menkää ja tehkää tekin samoin, ettekä +te ole jäävä palkatta. Olen varma siitä, että Valmyra on ensimäinen +ennustamaan menestystä toimillenne!" + +Mutta myöhempään illalla, kun Valmyra saapui pappilaan, kysyi ritari +häneltä: + +"Miksi ennustat maan perikatoa?" + +"Luen sen tähdistä." + +"Luet väärin!" + +Eukko katsoi tutkivasti häneen. "Voiko sitten jalopeura sysätä +skorpionin radaltaan?" kysyi hän pidättäen henkeään. + +"Se voi Herran avulla!" + +"Vaikkapa rapu ja vesimieskin asettuisivat sen tielle, ja neitsyt, +neitsyt!" + +"Eikö neitsytkään ole sille suosiollinen?" kysyi ritari levottomin +aavistuksin. + +"Ne ovat liian kaukana toisistaan! Vesimies pimittää jalopeuran, rapu +katkaisee neitsyen tien, skorpioni sylkee myrkkyään, ja siitä syntyy +kulkutauteja ja kuolemaa!" + +"Mutta taivaan merkit muuttuvat!" + +"Kun tulee uusi taivas ja uusi maa?" + +"Ei, nykyiselläkin taivaalla. Nyt tahdon minäkin ennustaa tulevia +asioita. Sateen jälkeen antaa Jumala auringon paistaa; tämän tautien +ja hädän ajan jälkeen on Suomen kansalle koittava uusi rauhan ja +hyvinvoinnin aika." + +"Kumpiko vaakakuppi on raskaampi? Kuka on ystävä, kuka vihollinen? +Siitä on kysymys!" + +"Niin, siitä on kysymys!" toisti ritari raskaasti huoaten. + +"Vesimies on kietoutunut sumuun, se ei näytä mitä kantaa kilvessään, +mutta kun päivä paistaa sumuun, välkkyy se sateenkaaren väreissä ja +heittää kajastuksensa laajalle ympärilleen..." + +"Kenties tännekin?" + +"Joutsimiehen nuolet eivät kanna niin kauas, että voisivat sumun +hälventää, mutta jollei jalopeura ole varuillaan, voivat ne sattua +sen sydämeen." + +"Jalopeura on siis lähellä kaatumistaan?" + +"On lähellä menettää, mitä pitää rakkaimpanaan." + +"Kuinka hän voi pelastaa sen?" + +Valmyra oli kauan vaiti. Hän istui pitkällä rahilla loimuavan +takkavalkean ääressä ja kohenteli tuontuostakin kekäleitä +kohennuskepillä, jota piteli käsissään. Hän ei kohottanut päätänsä +ritaria puhutellessaan, oli kuin hän lukisi hiilloksesta vastaukset +ritarin kysymyksiin. + +"Jumala yksin voi tutkia sielujen syvyydet!" vastasi hän. "Rapu pani +alttiiksi oman rintansa antaakseen Valmyralle ne jalot helmet, jotka +hän kätki; skorpioni lähetti hänelle kultansa, ja niin suostui hän +vihdoin..." + +"Pettämään isänmaansa?" + +"Kohtalo on jo julistanut sen tuomion!" keskeytti eukko kiihkeästi. +"Mutta povariakka sääli nuorta naista, joka seuraa rapua, näkemättä, +että se kulkee takaperin, ja joka itkien ja vaikeroiden ottaa +skorpionin myrkkyä surmatakseen herransa." + +Erik Turenpoika tunsi mielensä yhä levottomammaksi; hän ei ollut +epätietoinen siitä, että eukko puhui Gunillasta. Tämä oli siis +turvautunut povariämmään; mihin hän sitten pyrki? + +"Mihin hän tarvitsi povariakan apua?" kysyi ritari levottoman +tutkivasti. + +"Ken on epävarma, hän kysyy neuvoa moneltakin, mutta harvoin +oikealta." + +"Sanoithan, että hän tahtoi surmata herransa." + +"Ainoastaan hänen uskonsa ja omantuntonsa!" + +"Se on likipitäen samaa." + +"Siksi on hän tuskissaan ja hädissään!" + +"Oletko tullut sanomaan tätä minulle?" + +"Olette ollut hyvä pikku Sakkoa kohtaan, eikä Valmyra ole +kiittämätön." + +"Osoita siis minulle se kehoittamalla kansaa työhön. Sanon sinulle, +että on tuleva uusi, parempi aika. Älä ota lahjoja, Valmyra; jos +tarvitset ruokaa ja leipää, niin tule Viipuriin!" + +Eukko nousi rahiltaan ja oli melkein yhtä pitkä kuin ritarikin. +"Olette totisesti jalopeura", sanoi hän. "Ja väkevä levittää voimaa +ympärilleen, mutta katsokaa eteenne, vaara on ansan tavoin jalkojenne +edessä." Erik Turenpoika oli aikansa lapsi, sentähden kysyi hän: +"Voitko antaa minulle varoitusmerkin?" + +"Silloin kun täyttyy rakkain toiveenne!" + +"Jätän kohtaloni Herran haltuun!" huudahti ritari. "Ja nyt eroavat +tiemme!" + + * * * * * + +Matkaa jatkettiin läpi Uudenmaan; kaikkialle oli maine ehtinyt edeltä +ja kertonut, kuinka kansa taipui ritarin tahdon mukaan, kuinka hänen +sanansa ja käskynsä riittivät palauttamaan heille menettämänsä +työtarmon ja kuinka korkeammat voimat olivat hänen apunaan. Pelko +ja kunnioitus, jota hän herätti, sai kansan tottelemaan, ja kuta +pitemmälle hän matkusti maata, sitä taipuisammin olivat voudit ja +rahvas mukautuneet hänen käskyihinsä. + +Oltiin jo toukokuussa; ritari tuli yhä lähemmäksi Viipuria, josta +tiedot olivat viime aikoina olleet sangen niukat. + +Riennämme sinne hänen edellään, kiireimmiten ottaaksemme selkoa +sikäläisistä olosuhteista. + + + + +2. + +KAVALLUS. + + +Mihin isä Tobias ei pystynyt, se onnistui David maisterille; hän +herätti Gunillan mielessä sen uhman tunteen, joka uinailee jokaisessa +naissielussa. Loukattu turhamaisuuskin voi antaa sille sytykettä +joksikin aikaa, mutta kun uskonkiihko tulee polttoaineeksi, leimahtaa +liekki kuluttavaksi tuleksi. + +Hiljainen, viaton Gunilla, joka tähän asti oli elänyt ainoastaan +herralleen ja lapsilleen, hän kantoi nyt salaisia tuumia vastustaa +kaikkia Erik herran hankkeita, mikäli ne olivat ristiriidassa Tanskan +etujen kanssa. Tien tähän viitoitti hänelle David maisteri. Hän kävi +salaa Viipurissa monta kertaa ritarin ollessa poissa, mutta Elsa piti +huolen, ettei linnanvartia saanut siitä tietoa eikä siis ritarikaan. + +Kirje, jonka Gunilla rouva oli kirjoittanut herralleen, oli tosin +maksanut hänelle monet katkerat kyyneleet, mutta se oli ilmaus hänen +sisimmistä ajatuksistaan ja hän oli vakuutettu siitä, että mitä +pontevammin hän esiintyi, sitä uskottavampaa oli, että ritari antaisi +myöten. + +Millainen oli nyt se suunnitelma, jonka David maisteri oli laatinut +hänelle? + +Ei enempää eikä vähempää kuin että koko Viipurin linna oli nostettava +kapinaan! + +Tämä olisi tapahtuva levittämällä huhuja Hannu kuninkaan rakkaudesta +kansaan, hänen hyvistä tarkoituksistaan ja hänen surustaan +suomalaisten alamaistensa luopumisen johdosta. + +Mutta ei siinä kyllin; jaettiin salavihkaa olutta ja viiniä ikäänkuin +hänen lähettämänään. + +Seurauksena tästä havaittiin yhä enemmän myötätuntoa tanskalaisia +kohtaan. Miehistö oli tähän asti yhtä vähän kuin alempi päällystökin +ottanut selkoa, mihin puolueeseen he oikeastaan kuuluivat. Herra Erik +Turenpoika palkkasi heidät, ja he olivat velkapäät taistelemaan ketä +vastaan hän tahtoi; mutta nyt tarjoiltiin ylimääräisiä makupaloja, +nyt tehtiin loistavia lupauksia; sentähden sai jokainen äkkipäätä +oman ajatussuunnan ja useimmat olivat tätä nykyä tanskanmielisiä. + +Ei voinut viipyä kauan, ennenkuin ukko Karhuinen sai siitä vihiä. + +Hän ajatteli kirjoittaa ja ilmoittaa siitä herralleen, mutta Elsa +sanoi, että se voisi antaa aihetta ankariin muistutuksiin häntä +itseään kohtaan, sillä hänen asiansahan oli valvoa sellaisia asioita, +ja niin ei asiasta tullut mainituksi. + +Idästä ja lännestä saapui kertomuksia ritarin retkestä. Etäisyys +antoi niille ihmeellisyyden vivahduksen; hän näytti Herran +profeetalta, joka kykeni tyrmistyneet herättämään eloon. + +Siitäkös riemuittiin ja ylpeiltiin ja monet maljat tyhjennettiin +jalon ritarin, herra Erik Turenpojan, Hannu kuninkaan uskollisen +alamaisen kunniaksi. + +"Kuka puhuu moista?" kysyi ukko Karhuinen. + +"Kuka puhuu muuta?" tokaisi kysytty. + +Gunilla rouva oli ilosta suunniltaan; hänen urhonsa oli tehnyt nämä +suurtyöt, hän oli valloittanut Suomen ja tuli jättämään sen sitten +laillisen herransa haltuun. Sillä kuinka voisi ritari vastustaa omaa +sydäntään ja hänen rukouksiaan ja kansaa, joka hänen saapuessaan +yhdistäisi hänen nimensä kuninkaan nimeen? + +Gunilla tosin vapisi herransa hengenvaaran tähden; vihollinen, jota +vastaan hän taisteli, oli vaarallisempi kuin minkä kohtaa avoimessa +taistelussa, mutta Gunilla, joka kenties osasi parhaiten pitää +arvossa herransa ylevämielistä toimintaa, ei epäillyt, että pyhä +neitsyt kuulee hänen rukouksensa ja lähettää enkelinsä suojelemaan +rakastettua miestä. + +Sitten saapui ruotsalainen laiva tuoden kirjeitä ja viestejä +valtionhoitajalta. Linnanrouva ei edes suvainnut ottaa heitä vastaan, +hän puolustautui sillä, että hänen herransa oli poissa, ja neuvoi +heitä purjehtimaan Raaseporiin, jossa he luultavasti tapaisivat +ritarin. + +Laiva purjehti sinne ja laski saaristoon. Lähettiläät nousivat maihin +ja yhtyivät sattumalta neljään asemieheen, joiden seurassa he etsivät +Erik herran käsiinsä. Hänen epäröimisensä ja vihdoin kieltäytymisensä +tulemasta laivalle aiottuun kohtaukseen herätti epäluuloja +kavalluksesta. + +Tiedämme, että Pentti Åbjörninpoika heti sen jälkeen katosi; hän meni +kiireimmiten Viipuriin vieden tämän tärkeän, ilahuttavan uutisen. + +Mutta kaikki eivät sitä ottaneet vastaan samalla tyytyväisyydellä. +Katarina Niilontytär oli ruotsalainen, ei ainoastaan syntyperältään, +vaan mieleltäänkin, ja häntä suretti niin syvästi, kun Erik +Turenpoika oli pettänyt sanansa, ettei hän tahtonut sitä uskoa. Sen +sanoi hän Gunilla rouvallekin. + +Mutta tämä selitti, että hänen herransa oli tehnyt ainoastaan +velvollisuutensa kuningastaan ja häntä kohtaan. + +"Silloin sanon teille", huudahti neitsyt, "että niin totta kuin +olenkin pitänyt Erik herraa mainioimpana ritarien seassa ja teitä +kadehdittavan onnellisena, yhtä syvälle on hän nyt vajonnut +silmissäni." + +"Entä minä sitten?" kysyi Gunilla rouva. + +"Kun kuva katoaa, mitäs silloin sen varjostakaan?" + +"Tietäkää, neitsyt, että juuri tämä varjo on saanut hänet kääntymään." + +"Sitä pahempi teille molemmille, jos hän on tullut siksi, mitä te +olitte...! Mutta en usko sitä; se olisi alentavaa niin uljaalle +ritarille." + +"Ettekö luule minun tietävän, että olette rakastanut jaloa herraani!" +huudahti Gunilla harmista kuohuen. "Riippuu hänestä itsestään, +teenkö niin vähin vastakin", vastasi Katarina hymyillen ja poistui +rouvantuvasta, jossa keskustelu oli tapahtunut. + +"Ja tämän uskaltaa hän minulle sanoa vasten kasvoja! Petätkö sinäkin +minua, Anna?" + +Anna Sparre heittäytyi hänen syliinsä ja vakuutti, ettei hän +ymmärtänyt Katarinaa; mitä häneen itseensä tuli, rakasti hän Gunillaa +niin suuresti, että tahtoi hänen tähtensä mielellään muuttua +tanskanmieliseksikin. + +"Luulen melkein, että se olisi hyvin mieleen Sten herralle", lisäsi +hän punastuen. + +"Sten herra ja minä olemme aina vetäneet yhtä köyttä," sanoi Gunilla +rouva, "ja minua ilahuttaa suuresti, jos teistä tulee pari". + +Tästä keskustellessaan unhoittivat he pian Katarinan, ja tämä meni +yliskamariinsa ja viittasi salavihkaa Elsaa seuraamaan itseään. + +"Oletko herrallesi uskollinen?" kysyi hän. + +Elsa punastui. "Minä tottelen kaikkia!" vastasi hän. + +"Yhtä mielelläsi?" + +"Hm, en juuri niin!" + +Katarina avasi erään laatikon ja otti sieltä helminauhan. "Tahdotko +tämän?" kysyi hän. + +"Kyllä, mielelläni!" Tytön silmät loistivat mieliteosta. + +"Olethan herrallesi uskollinen?" + +"Kuinkas muuten niin jalolle ritarille!" + +"Ja Gunilla rouvalle?" + +"Hän on kaunis ja hyvä." + +"Ja isällesi?" + +"Hänhän on isä!" + +"Entä isä Tobiaalle?" + +Elsa hymyili pilkallisesti. "No, jotakuinkin!" + +"Oletapas nyt, Elsa, etteivät nämä tahdo samaa; ketä tottelisit +silloin?" + +"Hm, enpä juuri tiedä!" + +"Tahdothan palvella minuakin?" + +"Kyllä, mielelläni!" + +"Mutta äsken kuulit, että Gunilla rouva puolustaa tanskalaisia ja +minä ruotsalaisia. Kumpiako näistä tahdot mieluummin palvella?" + +"Molempia, jos voin." + +"Niinkö! Etkö ole ruotsalainen synnyltäsi?" + +"Äitini oli mustalaisheimoa." + +"Mutta isäsi on ruotsalainen?" + +"Niin sanoo olevansa." + +Katarina istui kotvan mietteissään. "Rakastatko ketään?" kysäisi hän +äkkiä. + +Tyttö karahti tulipunaiseksi. + +"Enkös jo arvannutkin, että onhan niin kauniilla tytöllä +mielitiettynsä." + +Tyttö katsoi häneen säteilevin silmin. + +"Onko hän ruotsalainen vai tanskalainen?" + +"Ruotsalainen!" + +"Muuan ritarin asemiehistä?" + +"Niin!" + +"Nuori ja urhokas?" + +"Paras kaikista!" + +"Tahdotko sanoa minulle hänen nimensä?" + +"Kurt!" + +"Ja hän on luvannut olla sinulle uskollinen?" + +"Niin on!" + +"Ja sinä rakastat häntä?" + +"Enemmän kuin elämääni!" + +"Silloin täytyy sinun täyttää hänen toivomuksensa, mikäli suinkin +voit?" + +"Niin teenkin!" + +"Vaikkei hän sitä sinulta pyytäisikään." + +"Kuinka voin tietää ne muuten?" + +"Sinun on arvattava hänen ajatuksensa." + +"Sitä en voi tehdä", vastasi Elsa pudistaen päätänsä. + +"Tahdotko, että opetan sinua?" + +"Oi, tahdon, tahdon!" + +"Onhan Kurt uskollinen herralleen?" + +"Hän antaisi henkensä hänen puolestaan." + +"Luuletko, että hän hyväksyisi sen, jos tietäisi sinun toimivan +herransa tahtoa vastaan?" + +"Hän ei saa sitä tietoonsa!" + +"Voinhan minä sanoa sen hänelle!" + +"Teillä ei ole mitään todisteita!" + +"Olen nähnyt sinun ottavan vierailta miehiltä kirjeitä, jotka olet +sitten antanut isä Tobiaalle." + +Elsa nauroi. "Hän on itsekin seisonut tuiskussa ja sateessa ja +odottanut niiden saapumista." + +"Yön pimeydessä olet tuonut monia salaviestejä David maisterilta..." + +"Tiedättekö sen?" keskeytti Elsa kalveten. "Olen pitänyt sinua +tarkoin silmällä koko ajan, minkä ritari on ollut poissa." + +"Älkää tehkö minua onnettomaksi!" rukoili tyttö hädissään. + +"Ketä pelkäät?" + +Elsa nyyhkytti ääneensä. + +"Isääkö?" + +"En, en!" + +"Ritaria?" + +"En häntäkään." + +"Sitten tiedän! Kurtia." + +"Että hänen sydämensä kylmenee minua kohtaan." + +"On vaara tarjolla, että niin käy, jos hän saa tiedon siitä, mitä +minä tiedän." + +"Olen ainoastaan totellut linnanrouvan tahtoa." + +"Miksi luulet, ettei hän ole antanut luottamustaan muille kuin +sinulle?" + +"Sitä en tiedä." + +"Sano sitten minulle, mitä luulet ritarin sanovan, kun hän kerran +palaa tänne?" + +"Olenhan jo sanonut, että välitän vähät muista kuin Kurtista!" +huudahti Elsa kiihkeästi. + +"Jos nyt neuvoisin sinulle keinon korjata entiset, palvella herraasi +ja osoittaa Kurtille, että ansaitset hänen rakkautensa?" + +"Käyttäisin sitä mielelläni!" + +"Meidän täytyy toimittaa salainen viesti ritarille." + +"Se käy vaikeaksi." + +"Mietihän tarkoin!" + +"Täällä on tarkka vartio!" + +"Eikö se ole juuri sinun tehtävänäsi?" + +"Ei, ei nyt enää..." + +"Kenen sitten?" + +"David maisterin!" + +"Missä tarkoituksessa?" + +"Sitä en saa sanoa." + +"Valmistetaan ylläkköä?" + +"Niin!" + +"Ritaria vastaan?" + +Elsa vilkui vain pelästyneenä ympärilleen. + +"Salaisuus on uskottu sinulle?" + +"Olen keksinyt sen!" + +"Millä tavoin?" + +"Minua tarvittiin! Minähän olen kirjoittanut isäni kirjeet, ja nyt +sitten..." + +"Eivätkö oikeat kirjeet ole tulleet lähetetyiksi?" + +"Ritari ei tiedä mitään!" + +"Ja tällaista tapahtuu Gunilla rouvan tieten?" + +"Sentähden itkee hän heti yksin jäätyään!" + +"Sinun täytyy löytää lähettiläs, Elsa!" + +"Nyt tiedän!" + +"Kuka?" + +"Sakko!" + +"Uskotko, että hän voisi...?" + +"Sakko voi mitä tahtoo. Kukaan ei häntä kaipaa. Kirjoittakaa +kirjeenne, neitsyt; aamulla anivarahin lähetän Sakon ritarin luo, ja +voitte olla varma, että hän tuo teille vastauksen." + +"Kirjoita sinä samalla Kurtille." + +"Sen teen." + +"Ja tuosta saat helminauhan." + +"Ei", vastasi Elsa epäröiden. "Pelkään, että se ilmaisisi minut." + +"Sitten talletan sen sinulle." + +Elsa meni, mutta kääntyi ovessa. "Nyt kai en voi enää palvella +Gunilla rouvaa?" kysyi hän. + +"Et, jos rakastat Kurtia enemmän kuin häntä." + +"Sadoin kerroin!" + +"Silloin täytyy sinulla kaikessa olla ainoastaan rakkautesi silmiesi +edessä." + +"Sitten on minun keksittävä joku keino", sanoi Elsa. "Nyt pian Sakon +luo!" Ja keveänä ja notkeana kuin gaselli kiiti hän pois. + +Kiirehtien, mutta kovasti tykyttävin sydämin ryhtyi Katarina +vaikeaan tehtäväänsä. Hän kirjoitti ritarille tahtovansa nyt täyttää +ritarille antamansa lupauksen, että hän ilmoittaisi hänelle, jos +jokin todellinen vaara oli tarjolla. Sitten kertoi hän, että mieliala +linnassa oli tehnyt täydellisen käänteen; linnaväki oli muuttunut +tanskalaismieliseksi, ja liikkui jo puheita siitä, että Tanskan +lippu nostettaisiin. Vanha linnanvartia, jota ei kokonaan voitu +pitää tietämättömyydessä, oli kaikissa kirjeissään ilmoittanut +ritarille epäluuloistaan, mutta kirjeet oli vaihdettu toisiin aivan +toisensisältöisiin. Elsaa oli käytetty tähän tehtävään, mutta nyt oli +hän vapaaehtoisesti tunnustanut kaiken ja koettanut parantaa asiaa +lähettämällä Sakon ritarin luo. "Hän ei ymmärrä eroitusta oikean +ja väärän välillä", kirjoitti Katarina, "Rakkaus erääseen teidän +asemieheenne hänet on saanut tunnustamaan, eikä hän edes ymmärrä, +että hän on ansainnut teidän oikeutetun vihastuksenne, jollette anna +armon käydä oikeuden edellä." + +Hellävaraisin sanoin kertoi hän ritarille, mikä osa Gunillalla +oli ollut asiassa, johon hänet olivat houkutelleet tanskalaiset +ystävänsä, etupäässä David maisteri, joka kaikkialla maassa toimi +salaa ritaria vastaan. + +Elsan oli noudettava kirje myöhään illalla, mutta kun hän tuli, oli +hän sangen kiihtynyt. + +"Tämä voi tehdä minut onnettomaksi", sanoi hän. + +"Kadutko sinä jo?" + +"Mitä te silloin tekisitte?" + +"Lähtisin itse matkalle!" + +"Uskaltaisitteko lähteä?" + +"Panisin kenties siten henkeni vaaraan, mutta sellaisesta ei kukaan +saa välittää, kun on kysymys maalle tärkeästä asiasta", vastasi +rohkea neitsyt. + +"Olkaa huoletta, Sakko kyllä menee!" + +"Mutta voinko myös luottaa sinuun?" + +Elsa mietti hieman. "Tahdotteko olla saapuvilla hänen lähtiessään +aamulla ennen päivän nousua?" + +Katarina tahtoi, ja päivän ensi sarastuksessa hiipi hän ulos +salaportista, jonka Elsa oli avannut; linnan ulkopuolelta pienestä +metsiköstä löysi hän tämän odottamassa häntä Sakon keralla. + +Sakko kantoi neitsyen kirjettä punonnaisesta kaulaansa ripustettuna; +poikanen aivan vapisi ilosta ja innosta päästessään vapauteen. Hänen +oli lähdettävä Uudellemaalle, siellä hän pian oli saava tietää +huhuja, missä ritari oli, ja sitten tuli hänen heti rientää hänen +luoksensa. + +Hänen tuli taivaltaa jalkaisin vain päivän eväs mukanaan. Joka +kodassa saattoi hän saada palasen ravinnokseen, ja siinä tapauksessa, +että hänet keksittäisiin, oli tärkeää, että hänen luultiin +kuljeksivan ympärinsä omia aikojaan, ilman päämäärää. + +Elsa se etupäässä sanoi hänelle, mitä hänen oli tehtävä, sen jälkeen +hän sai lähteä. Hän kapusi kuin orava pitkään puuhun, sitten alas +jälleen ja vihmasi pitkin tietä. Muutamain minuuttien kuluttua oli +hän kadonnut heidän näkyvistään, koko maailma oli avoinna hänen +edessään ja -- helei vaan -- nyt oli hän vapaa kuin ilman lintunen! + +Katarina ja Elsa seisoivat äänettöminä ja katselivat hänen jälkeensä. +Edellinen ajatteli, kuinka epävarmaa oli, tuliko hänen kirjeensä +perille, ja mitä seuraisi, jollei se niin tekisi, toinen tunsi +epämääräistä pelkoa, mitä hänelle itselleen oli koituva. + +Hiljaisina palasivat he takaisin linnaan, mutta havaitsivat +kummakseen salaportin olevan suletun sisäpuolelta. He katsoivat +hämillään toisiinsa. Silloin avautui ikkunaluukku heidän +yläpuolellaan ja linnanvartia pisti päänsä esiin. + +Katarinan näkeminen hämmästytti häntä aikalailla. "Antakaa anteeksi, +jalo neitsyt, en luullut teidän olevan ulkona tällaiseen aikaan." + +Mutta kun hän oli avannut portin, pyysi hän Katarinaa astumaan ylös +luoksensa; hänellä oli tärkeitä asioita ilmoitettavana ja hän tahtoi +mielellään ilmoittaa ne hänelle. + +Elsa näytti aralta ja pelästyneeltä, mutta hän ei rohennut olla +seuraamatta, erittäinkin kun isän valpas katse seurasi kaikkia hänen +liikkeitään. Isä sulki oven ja otti avaimen. + +Ennenkuin Katarina ehti sitä estää, heittäytyi vanha mies hänen +jalkoihinsa ja huudahti: "Pelastakaa minut ja meidät kaikki: te +olette ainoa, joka voi sen tehdä!" + +"Nouskaa, Karhuinen, ja sanokaa, mikä on hätänä!" + +"On kysymys jalon herrani kunniasta ja arvosta, kenties hänen +hengestään!" vastasi ukko ja nousi vaivoin. "Tänä yönä olen saanut +kaiken ilmi, aivan kuin ihmeen kautta." + +"Keneltä?" + +"Miehiltä, jotka eivät varmaan tarkoittaneet sitä minun korvilleni. +Olen jo kauan nähnyt, ettei kaikki täällä ollut oikealla tolalla, +että vieras vaikutus sai jalansijaa, että miehistön keskuudessa +ilmeni levottomuutta ja että se lähti päällystön taholta. Olen itse +löytänyt muutamia tuohenpalasia, joissa on ollut Hannu kuninkaan +kuva ja alla kirjoitus: Ruotsin kuningas!... Minä epäilin, että +onnettomalla lapsellani oli osaa siihen; kerran olin niin heikko, +että annoin anteeksi, tämä oli rangaistukseni..." + +"Isä!" + +Ukko työnsi tyttärensä luotaan. "Kuulkaa minua, jalo neitsyt! +Eilisiltana en voinut mennä levolle; hiivin ympäri levottomuuden ja +pelon valloissa; tulin kolmannen kerran Elsan huoneen ovelle. Silloin +kuulin sieltä sisältä kuiskailevia ääniä, Gunilla rouvan ja Elsan +äänet! Tyttäreni sai käskyn noutaa David maisterin ja pysyttäytyä +itse lähistöllä siltä varalta, että häntä tarvittaisiin. + +"Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän tuli. Silloin kuulin sanottavan, +että herraani odotetaan takaisin viikon päästä, että Gunilla rouvan +on otettava hänet vastaan hellyydellä ja rakkaudella; mutta jollei +hän silloin taivu Gunilla rouvan toivomuksiin, on tämän muinaisajan +Delilan tavoin johdatettava moabilaiset herransa kimppuun, ja jollei +mikään muu auta, vietävä hänet vankina Tanskaan asetettavaksi +oikeuden eteen." + +"Se ei ole mahdollista!" huudahti Katarina kalveten kauhusta. + +"Minä olisin sanonut samoin, jollen olisi kuullut sitä omin korvin. +Ehdotuksen teki David maisteri. On kyllä totta, että Gunilla rouva +itkien ja huokaillen kieltäytyi siihen suostumasta, mutta kavala +kiusaaja vakuutti, että vaikka ritari vastoin kaikkia odotuksia +vastustaisikin hänen rukouksiaan, tahtoi Hannu kuningas ummistaa +silmänsä sille mitä oli tapahtunut ja mielellään antaa anteeksi ja +suoda hänen herralleen suosionsa. Mutta hän, Gunilla rouva, olisi +pelastanut herransa tulemasta valapatoksi ja siten ansainnut hänen +ikuisen kiitollisuutensa ja rakkautensa." + +"Onko linnan miehistö jo tanskalaisten vallassa?" kysyi Katarina +nopeasti. + +"Kaksisataa miestä marssii tänne päivää ennen ritarin saapumista; +luultavasti on joukko haalittu kokoon maan väestöstä." + +"Hirveää!" + +"Sitten olen saanut myös sen surusanoman, että kaikki, mitä olen +tahtonut ilmoittaa herralleni, ei Jumala paratkoon ole tullut hänen +tietoonsa. Minä vioitin käteni syksyllä sinä päivänä, jolloin ryömin +vangin jälestä, ja siitä pitäen on minun täytynyt kirjoituttaa +kirjeeni Elsalla... Nyt tiedän, kuinka hän on käyttänyt sokeaa +luottamustani." Vanhuksen liikutus oli liian voimakas, suuret +kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan. + +Elsa seisoi kalpein kasvoin ja allapäin, mutta hän ei sanonut +sanaakaan puolustuksekseen. + +Silloin kertoi Katarina Sakon lähdöstä ja kuinka se oli yksin Elsan +ansio. + +"Siinä oli kyllä vilppiä siinäkin!" virkkoi linnanvartia katkerasti. + +Katarina katsoi kysyvästi Elsaan. + +"Ei, ei!" vastasi tämä innokkaasti. + +"Kuka missään tapauksessa tietää, tuleeko se perille? Lapsi vain! Ja +niin tärkeä viesti!" + +"Lähettäkää vielä toinen!" sanoi Katarina. + +"Se herättäisi epäluuloja, hänet pidätettäisiin." + +"Lähtekää sitten itse!" + +"Jospa voisin?" + +"Tekeytykää sairaaksi, isä!" huudahti Elsa. + +"Niin, se olisi hyvä keino!" + +"Voimmeko luottaa siihen, kun sen antaa hän?" epäröi ukko. + +"Elsa on ainoastaan totellut rouvansa tahtoa; se on hänen +puolustuksensa!" huomautti Katarina. + +"Hänen olisi pitänyt luottaa minuun." + +"Hän on tehnyt väärin, kun ei ole tehnyt niin, mutta nyt hän sovittaa +sen edistämällä teidän matkaanne." + +"Voin satuloida itse hyvän ratsun ja viedä sen salaa metsään, kun isä +vain tahtoo määrätä ajan." + +Ukko mietti tuokion. "Minulla on paljon hommattavaa", sanoi hän. +"En lainkaan tiedä, onko tämä ehkä viimeinen matkani. Lähden vasta +iltahämärissä. Yön aikana pääsen muutamia tunteja edelle, ennenkuin +takaa-ajajani lähtevät jälkeen." + +"Isä, antakaa minun lähteä teidän sijastanne!" pyysi Elsa. + +"Sinun?" + +"Jos tulee ilmi, että olette poissa, ymmärretään hyvin, että olette +tahtonut varoittaa ritaria. Jos sitten epäluulot kohdistuvat minuun, +en saa tietää mitään enkä voi silloin tehdä mitään David maisterin +uusia juonia vastaan." + +"Elsa on oikeassa", puuskahti Katarina. + +"Mutta hän yksin..." + +"Minä kyllä voin hankkia seuraa." + +"Kenen niin?" + +"Isä Tobiaan!" + +"Hänet!" huusivat molemmat. + +"Hän tuntee asian paremmin kuin te ja minä." + +"Ja hänkö tunnustaisi sen?" + +"Ritari kai voi pakoittaa hänet siihen." + +"Hän ei antaudu ritarin valtaan." + +"Kyllä, jos minä tahdon." + +"Tyttö punoo vain uusia juonia!" puuskahti linnanvartia. "Minä en +luota häneen." + +"Tarkoitatko, että hän vapaasta tahdostaan seuraisi ritarin luo?" +kysyi Katarina. + +"Hän rakastaa minua!" vastasi Elsa halveksivasti. + +"Kunnianarvoisa isä?" kysyi linnanvartia. + +"Voin hyvin sanoa, kuinka asia on. Hänen tietämättään voin mennä +hänen huoneeseensa ja olen muutamia kertoja saattanut hänet siihen +uskoon, että hänen omien himojensa voima on minut tuonut hänen +silmiensä näkyviin, -- koska minä vastasin hänen intohimoonsa." + +"Mitä, teitkö sinä niin?" + +"Annoin hänen uskoa niin", huudahti Elsa kärsimättömästi, +"lisätäkseni hänen tuskiaan. Hän sanoi kerran David maisterille, että +minä olen kaunis kuin synti ja helposti voitettavissa. Sitten oli hän +vähällä ottaa hengen Sakolta. Silloin vannoin minä kostavani meidän +molempain puolesta, nyt on hetki lyönyt; eilen makasi hän jaloissani +ja pyysi ainoastaan pidellä kättäni... Hän tulee mukanani mihin +tahansa... kuten koira... tulee kostetuksi Sakon ja minun puolestani." + +"Mutta etkö pelkää?" + +Elsa vetäisi esiin puukon, jota kantoi vyöllään. "Häntä tai minua +varten!" sanoi hän. + +"Katala munkki!" jupisi linnanvartia. "Jalo neitsyt, luulen, että +tyttö on oikeassa." + +"Ja uskallatteko päästää hänet menemään?" + +"Jos hän onnistuu, on hän sovittanut syntinsä." + +"Minä onnistun, tunnen sen!" huudahti Elsa salamoivin silmin ja +leimuavin poskin. "Olen niin kauan ikävöinyt tilaisuutta kostaa, nyt +olen sen saanut." + +"Milloin lähdette?" + +"Odottakaas. Päivän kierrosta päättäen lienee kello neljän +paikkeilla. Ainoastaan alempi miehistö on vasta liikkeessä... David +maisteri pitää messun. Isä Tobias voi olla poissa päivällisille +saakka kenenkään häntä kaipaamatta, ja jos joku huomaa lähtömme tai +jos Gunilla rouva kysyy minua, niin sanokaa mitä tahdotte, isä! Mutta +nyt, antakaa anteeksi ja siunatkaa minua!" Hän lankesi vanhuksen +jalkoihin, ja anteeksianto ja siunaus sulivat yhteen, samoinkuin +kaksi jälleen yhdistynyttä sydäntäkin. + +Elsa riensi nopeasti isä Tobiaan luo. Kun hän palasi, oli hänellä +mytty kainalossaan ja hän suuntasi kulkunsa talliin. Ei kestänyt +kauan, ennenkuin pappi, pukeutuneena munkkikaapuun ja huppukaulus +vedettynä pään ylitse, kulki samaa tietä, ja hetkisen kuluttua +nähtiin kahden munkin, suuremman ja pienemmän ratsastavan täyttä +neliä pitkin maantietä. + +Katarina oli kovasti hädissään; joka minuutti pelkäsi hän, että heitä +kaivattaisiin ja ajettaisiin takaa. Ukko Karhuinen oli tyynempi; +ehtimiseen hän toisti: "Tyttö oli oikeassa, minun oli jäätävä +paikoilleni ja hänen sovitettava mitä oli rikkonut." + +Viiden aikaan oli messu, ja Katarina oli saapuvilla kuten ainakin. +Kirkko oli melkein täynnä väkeä; sotamiehet ja maalaiset tunkeilivat +sekaisin, kun taas kuoriin kokoontui ylempi päällystö. Gunilla +rouvalla oli erityinen katettu penkkinsä, mihin eivät mitkään vieraat +katseet kuontuneet näkemään. + +Aavistettiinko kenties, että oli tekeillä jotakin tavatonta? +Jännitetty odotus, joka kuvastui kaikkien kasvoilla, melkein viittasi +siihen. Katarinasta melkein näytti Gunilla vieläkin kalpeammalta, +vieläkin riutuneemmalta kuin tavallisesti; suuret silmät olivat +laajentuneet vieläkin suuremmiksi, oli kuin niistä heijastuisi +epätoivon tuska, ja Katarina, joka istui hänen lähellään, oli +kiihkeässä, epätasaisessa hengityksessä tuntevinaan levottomuuden, +joka täytti hänen sielunsa. + +Hämmästyksekseen kuuli kirkkoväki, että messun jälkeen ensi kertaa +luettiin rukous Tanskan kuningashuoneen puolesta. Kuului supinaa +kautta seurakunnan, sitten tuli hiljaista, hiljaisempaa kuin +tavallisesti. + +Mutta kirkosta palattaessa kuului monenlaisia arveluja asiasta. + +"Joudummeko nyt Tanskan valtaan?" kysyi vanha kerjäläisukko, joka sai +joka aamu messun jälkeen roposen linnanvartian kädestä. + +"Mitä uneksit?" vastasi tämä äreästi ja liikutuksella, jota tuskin +voi salata. "Ettekö kuullut..." + +"David maisteri on syntyjään tanskalainen ja luuli kai olevansa +tanskalaisessa kirkossa; sitä paitsi sanotaan sanassa, että meidän on +rukoiltava Jumalaa vihamiestemmekin puolesta." + +"Mitähän ritari sanoo moisesta?" mutisi muuan nuori luutnantti +vierustoverilleen. + +"Hän ei tahdo olla näkyvissä, sentähden on Gunilla rouvan ratkaistava +asia hänen ollessaan poissa." + +"Niin hän on tehnytkin!" + +"Sanotaan, että uskollisuudenvalakin on vannottava ennen ritarin +palaamista." + +"Rouvalle kenties?" + +"Minulla ei ole mitään sitä vastaan." + +"Kauniimpaa naista ei ole Ruotsissa." + +"Sanotaan, että ritari on ennen kosiskellut Katarina Niilontytärtä." + +"Miksei tyttö mennyt hänelle?" + +"Hän oli jo luvannut uskollisuutta ritarin veljelle, Pietari +herralle." + +"Ja hän ei ole vielä vienyt neitsyttä kotiaan?" + +"Hänen täytyy odottaa, kunnes on kulunut suruvuosi hänen äitinsä +kuoleman jälkeen." + +"Ritari tahtoo kai saattaa meidät Tanskan alamaisiksi kosiakseen +meidät ryssille", sanoi muuan vanha talonpoika ympärillään seisovalle +joukolle, kun oli päästy pois kirkosta ja linnasta. + +"Miksi emme voisi olla Ruotsin puolella nyt kuten ennenkin?" kysyi +joku toinen. "Kaikki muistamme herra Sten Sturen, hän oli lempeä ja +ystävällinen herra. Ja kun jalo herra Svante Niilonpoika oli täällä +muutamia vuosia sitten, lupasimme miehen sanalla ja kättä lyöden +pysyä hänelle ja Ruotsille uskollisina." + +"Minä olin hänen mukanaan Venäjällä", kertoi muuan torppari, joka +kulki puujalalla. "Silloin leikattiin, malttakaas kun katson, luulen, +että leikattiin yhdeksänkymmentä kuusi. Ryssä oli rakentanut linnan +pelkästä kivestä, jota nimitettiin... niin, mikäs sen nimi nyt +olikaan?" + +"Ivangorod", mainitsi joku toinen. + +"Ivanog... sehän se oli! Me tappelimme, uskokaa pois, kynsin ja +hampain, ja ryssiä kaatui kuin kärpäsiä. Lopulta eivät he uskaltaneet +edes nostaa päätänsä, eikä heidän tarvinnutkaan, sillä me voimme +nujertaa heidän niskansa yhtä hyvin heidän maatessaankin." + +"Täytyikö heidän kaikkien kuolla?" kysyi muuan nuori tyttö, jota +säälittivät yksin ryssätkin. + +"Ei, me otimme ainakin tuhat vankia ja niin monta arkkua hopeaa +ja kultaa täytenään, että paluumatkalla upposi kymmenen alusta +sentähden, että ne olivat liian raskaasti lastatut." + +"Sanotaan, että ruotsalaiset veivät mukanaan kotiin rautaovet ja +portinsalvatkin." + +"Niin tekivät, totta kai minä sen tiedän, kun menetin yhden sellaisen +alla jalkanikin." + +"Saitteko suuhunne mitään?" + +"Kolmena päivänä meillä oli olutta ja ruokaa niin paljon kuin +jaksoimme vetää nahkaamme. Ja sentähden sanon: Eläköön herra Svante +Niilonpoika! Minulla on jälellä vielä kaksi käsivartta ja yksi sääri; +jonkun niistä tahdon mielelläni antaa niin anteliaan ja urhoollisen +herran puolesta!" + +Ensiksimainittu talonpoika lisäsi: + +"Nyt olemme siksi kaukana linnasta, että ketkä tahtovat, voivat +kernaasti huutaa: 'Eläköön herra Svante Niilonpoika!'" + +"Eläköön herra Svante Niilonpoika!" säesti koko joukko voimainsa +takaa. + +Kun Gunilla rouva palasi kirkosta, kantoi hän päätänsä korkeammalla +kuin tavallisesti, luultavasti osoittaakseen tyytyväisyyttään. + +Sieltä mentiin suurukselle. Katarina neitsyt kuuli David maisterin +kysyvän Gunilla rouvalta, mihin hän oli lähettänyt isä Tobiaan. + +"En mihinkään!" vastasi tämä. + +"Katsokaas tätä!" sanoi David maisteri näyttäen erästä kirjoitusta. + +Gunilla luki ääneen: "Lähden matkaan tärkeille asioille ja Gunilla +rouvan pyynnöstä. Tätä en ymmärrä", sanoi hän. + +Gunilla silmäili tutkivasti Katarinaa; tämä oli sitä odottanut ja +malttoi mielensä. + +Samassa astui linnanvartia sisään. + +"Jalo rouva", sanoi hän, "eräs linnanpalvelijoista on antanut minulle +tämän kirjeen. Näen kyllä, että sen on kirjoittanut tyttäreni, mutta +en tiedä lainkaan missä hän on." + +Tällaikaa oli Gunilla rouva avannut kirjeen; siinä luki ainoastaan: +"Seuraan isä Tobiasta." + +Lausetta saattoi ymmärtää yhtä vähän David maisteri kuin Gunilla +rouvakaan; edellinen näytti jossain määrin tuntevan levottomuutta, +mutta jälkimäinen selitti, että kun Elsa oli mukana, oli hän aivan +levollinen. Luultavasti oli kysymyksessä jotakin, mikä vaati suurta +kiireellisyyttä, ja Elsa tiesi kyllä, mitä oli tehtävä. + +Mutta David maisteri ei ollut samaa mieltä; hän ei tahtonut tietää +useammista kuin yhdestä määräävästä tahdosta -- omastaan. Sentähden +vetäytyi hänen otsansa syviin ryppyihin. Muutamat ihmiset kuten +eläimetkin tuntevat ilmasta, onko rajuilma lähestymässä, vaikka +taivas onkin aivan pilvetön. + +"Meidän on lähetettävä noutamaan Sakkoa", sanoi Gunilla rouva. "Hän +kyllä tietää, mihin Elsa on mennyt." + +Muuan piikanen lähetettiin noutamaan poikaa, mutta hän palasi hetken +kuluttua selittäen, ettei poikaa löytynyt mistään. + +Uusi kummastuksen aihe. + +"He ovat varmaankin kaikki kolme menneet Valmyran luo", sanoi Anna +neitsyt. "Eikös hänen tähän aikaan luultu palaavan kotiin?" + +Gunilla rouvan posket sävähtivät punaisiksi, hänelle ei ollut +mieleen, että hänen käyntinsä tämän kuuluisan povariämmän luona tuli +tunnetuksi, mutta sitä saattoi hän kyllä odottaa, kun Anna oli ollut +mukana. "Saimme molemmat uteliaisuutemme tyydytetyksi", sanoi hän. +"Mutta kuulimme pelkkää mielettömyyttä." + +"Täytyy kai siitä löytää tarkoitus", puuttui Katarina teeskennellyllä +huolettomuudella puheeseen. + +"Sanokaa sitten, kaunis neitsyt, mitä merkitsee se, että minun iloni +on koituva surukseni ja suruni ainoaksi ilokseni. Minä en huomaa +siinä mitään ajatusta." + +"Kenties on selitys lähempänä kuin luulettekaan", sanoi David +maisteri. "Mikä ensi nuoruudessanne oli ilonne, se koitui suruksenne; +nyt on surunne se, mikä on koituva iloksenne." + +Gunilla loi punastuen katseensa maahan. "Kiitos!" kuiskasi hän, +kyynelten vuotaessa pitkin hänen poskiaan. + +"Selittäkää minunkin ennustukseni!" virkkoi Anna vilkkaasti. "Hän +sanoi, että minun elämäni on kuin onnenpyörä, joka aina näyttää +suuria numeroita, mutta minä en voi pitää kiinni ainoastakaan." + +"Mikään ei ole helpompaa: rikkaasta tulee tuhlaaja!" + +"Mutta täytyy toki säilyttää jotakin itselleenkin!" + +"Jos tahtoo!" + +Niin, jos hänen tahdostaan saisi riippua, tietäisi Anna kyllä mitä +tekisi. Kuitenkin olivat molemmat nyt tyytyväiset siihen, mitä heille +oli ennustettu, ja tuumivat, etteivät Valmyran lausunnot olleet niin +mielettömiä kuin heistä oli alussa näyttänyt. + +Ja ennustuksista ja tunnusmerkeistä etsi Gunilla vastausta niihin +kysymyksiin, joita hän alituiseen teki itselleen. Onnistuisiko +hänen rohkea yrityksensä? Hän oli ryhtynyt siihen rakkaudesta, eikö +silloin ollut Erik herran hänen tähtensä uhrattava ennakkoluulonsa? +Mitä hän oli kärsinyt, sen oli hänen herransa lukeva hänen kalpeista +kasvoistaan ja hänen tähtensä hyväksyvä sen, mitä ei enää voitu +muuttaa. Kapteeni Renhult, jolla ritarin ollessa poissa oli linnaväki +komennettavanaan, oli voitettu; kohta Erik herran palattua hän +oli sanova hänelle, että niin päällystö kuin miehistökin halusi +järjestään päästä Tanskan valtikan alle; jollei hän suostunut siihen, +sanoivat he irti uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa. + +Niin pitkälle sai asia mennä, ei pitemmälle. Hänen jaloa herraansa ei +saanut uhata vankeudella. Gunilla tahtoi langeta hänen jalkoihinsa, +vedota hänen sydämeensä, hänen sääliinsä, ja jollei mikään muu +auttaisi, uhkaisi hän, -- niin, hän mieluummin surmaisi itsensä +herransa silmien edessä kuin suostuisi näkemään hänen alennustaan. + +Mutta kuta lähemmäksi ritarin palaaminen tuli, sitä suuremmaksi +kasvoi hänen pelkonsa. + +David maisteri, joka isä Tobiaan äkillisen katoamisen jälkeen ei +enää poistunut linnasta, sai tehdä kaikkensa pitääkseen yllä hänen +vaipuvaa rohkeuttaan ja samalla käyttää koko oveluutensa estääkseen +miinaa räjähtämästä ennen aikojaan kenties hänen omaksi tuhokseen. +Keinotekoisella tanskalaisystävyydellä oli vastakohtanaan luontainen +kansallistunne, ja se näyttäytyi sitä selvemmin, mitä enemmän tehtiin +työtä edellisen herättämiseksi. + +Yritys saattoi onnistua ainoastaan äkkiylläköllä. David maisteri +käsitti sen aivan hyvin, mutta vaikka hän toivoikin paljon +äskenpestatusta joukosta, jonka tuli rynnätä linnoitukseen vasta +viime hetkessä, vaikka hän itse muutamain uskollistensa kanssa piti +ankarasti silmällä kaikkia tulijoita ja menijöitä ja vaikkei vanha +linnanvartia, joskaan ei itse asiassa eroitettuna toimestaan, niin +kuitenkin tarkoin vartioituna, voinut mitään, ei David maisteri +kuitenkaan tuntenut itseään turvalliseksi. Isä Tobiaan, Elsan ja +Sakon äkillinen katoaminen antoi hänelle päänvaivaa; lähetettiin +etsijöitä metsiin, Valmyran mökille, mutta he palasivat kaikki niine +hyvineen, kukaan ei ollut nähnyt karkulaisia, ei kuullut heistä +puhuttavan. + +Katarina neitsyt ja ukko Karhuinen eivät uskaltaneet vaihtaa +sanaakaan, mutta molempia kalvoi sama pelko. Jolleivät Sakko ja Elsa +olleet päässeet perille? Jollei ritari saanut tietoa ajoissa? + +Oli kuin ukkosta ilmassa, se painoi kaikkia yhtä raskaasti, ja +peloittava, ratkaiseva päivä lähestyi lähestymistään. + +Vihdoin eräänä iltana, kun Katarina palasi rouvantuvasta omaan +huoneeseensa, kohtasi hän linnanvartian portaissa. Tämä kuiskasi +kulkiessaan hänen ohitseen: + +"Tänä yönä! Olkaa varuillanne!" + +Mutta mitä, mitä oli tapahtuva? Hän oli yksin eikä uskaltanut kutsua +ketään. + +Rukoiltuaan palavasti pyhää neitsyttä hän tunsi itsensä tyynemmäksi. +Nukkua hän ei voinut. Hiljaa avasi hän ikkunaluukun. Huhtikuun yö +ei ollut pimeä, ja hän saattoi eroittaa, jos joku liikkui alhaalla +pihalla. Linnassa sammutettiin vähitellen kaikki tulet, tuli +hiljaista ja rauhallista, kuuluivat ainoastaan sotamiesten tasaiset +askeleet valleilla ja sotilasvartion kiertokulku jokaisen tunnin +kuluttua. + +Mutta mikähän varjo hiipikään pihan ylitse niin hiljaa ja +äänettömästi? Se katosi portista, joka vei vartiohuoneeseen; +muutamain minuuttien kuluttua se palasi toista tietä, mutta viimeksi +kulettu ovi sulettiin huolellisesti. Katarina juoksi ulos käytävään +ja kuunteli, ei edes naisparvelle jätetty ovia auki, kaikki +suljettiin. + +Hän melkein jähmettyi pelosta, ja kun hän kuuli askelten lähestyvän, +seisoi hän liikahtamatta; maksoi, mitä maksoi, hänen täytyi tietää, +mitä oli tekeillä. Väliin näkyi valonvilahdus, ja saattoi ymmärtää, +että kulkija kantoi salalyhtyä vaippansa alla. Hän arvasi että se oli +linnanvartia, mutta vetäytyi kuitenkin piiloon ikkunan komeroon. + +Mutta kun ukko tuli hänen eteensä, oli hänen täytynyt tuntea, että +joku oli hänen lähellään, sillä hän nosti äkkiä lyhdyn, nähdäkseen +kuka se oli. + +Katarina pelästyi nähdessään sen kalmankalpeuden ja kauhun, joka +kuvastui hänen vanhoilla kasvoillaan. + +"Mitä nyt, Karhuinen?" kysyi hän pidättäen henkeään. + +"Elsa on maksanut velkansa", jupisi ukko ja meni pysähtymättä +menoaan. Kaikki ovet suljettiin, mutta ei Katarinan. Hän riensi +kamariinsa ja sulki sen itse. Mitä tuli tapahtumaan ja kuinka oli +hänen selitettävä linnanvartian sanat? Oliko Elsa kuollut, niin +nuorena, niin elämää uhkuvana? Se ei ollut mahdollista... Katarina +oli jo itsekseen päättänyt ottaa nuoren tytön palvelukseensa, valvoa +ja kasvattaa häntä. Varmaan uinaili moni hyvä siemen tässä villissä, +voimakkaassa sielussa. + +Neitsyt oli jälleen istuutunut entiselle paikalleen ikkunan ääreen; +kaikki oli hiljaista. Vähitellen vaipui hän unenhorrokseen, mutta +vielä unissaankin väikkyi Elsa hänen ajatuksissaan; silloin kuuli +hän syvän huokauksen läheltään. Hän säpsähti ja heräsi äkkiä +ilmivalveille. + +Samassa hän kuuli ulkoa liikuntaa; silmäys ympäri huonetta vakuutti +hänet, että hän oli yksin, ja hänen tarkkaavaisuutensa kiintyi +yksistään siihen, mitä tapahtui ulkona. + +Suuri portti oli avattu. Katarina tunsi ritarin; hän tuli jalkaisin +ja koko asemiesparvi seurasi häntä. Jälkimäiset kantoivat jotakin +paareilla, ja musta vaate oli levitetty sen ylitse. + +Oli jo siksi valennut, että neitsyt tunsi Sakon, joka kulki paarien +rinnalla pidellen niistä kädellään. + +Sitten tuli mies, jonka kädet oli sidottu selän taa ja ratsumiehen +viitta huolettomasti heitetty hartioille. Katarina ei uskonut +silmiään; oliko tämä isä Tobias? + +Mutta sitten marssi linnan pihaan kokonainen joukko aseellisia +miehiä. He asettuivat pihalle ja pystyttivät maahan pitkän tangon, +jonka yläpäässä pian liehui sinikeltainen lippu. Kaikki portit +sulettiin sen jälkeen huolellisesti ja vahdit muutettiin valleilla. + +Mutta hälinä herätti nukkuvat, ikkunaluukkuja availtiin ja sulettiin +jälleen. Muutamista kuului kauhun huudahduksia, toisista pidätettyjä +ilohuutoja. Sisäpuolelta jyskytettiin asuntojen oviin, mutta ulkoa +vaadittiin hiljaisuutta jalon ritarin, herra Erik Turenpojan nimessä, +ja jyskyttäjät hiljenivät ajatellen tulevaa tiliä. + +David maisteri näyttäytyi ja katosi kerta toisensa jälkeen; hänen +harhaileva katseensa tähysteli kaikkialle, ikäänkuin hän tahtoisi +nähdä, mistäpäin apu tulisi. Mutta ainoastaan muutamia yhtä +pelästyneitä naamoja kuin hänen näyttäytyi. Linnanpihalla seisoi +aseellinen joukko lataillen pyssyjään, ja heidän yllään liehui +ruotsalainen lippu. + +Ritari oli noussut yläkertaan, mukanaan nuori pappismies, jota +Katarina ei ollut ennen nähnyt. Paarit oli kannettu pois, vanki viety +vankihuoneeseen. Suuri lauma hevosia talutettiin talliin ja muutamia +äskentulleista miehistä asetettiin tallin eteen. + +Rouvantuvassa vallitsi haudanhiljaisuus; Gunilla rouva makasi +tainnuksissa, ja kun hän kerran hieman tointui, kuultiin hänen +jupisevan itsekseen: "Hän ei koskaan, koskaan anna minulle anteeksi!" + +Kuuden ajoissa kuului rummunpärinää. + +Sitä ennen olivat kaikkien asuntojen ovet avatut, ja päällystö ja +miehistö syöksyi ulos, kukin paikalleen. + +Silloin nostettiin ruotsalainen lippu torniin, linnankanuunat +ampuivat tervehdyslaukauksia, ja sotamiehet tekivät kunniaa +yhdeksänkertaisesti hurraten. + +Ritari ei ollut vielä näyttäytynyt. + +Silloin astui vanha linnanvartia esiin ja kutsui päällystöä heti +saapumaan ritariparvelle, jossa sotaoikeutta oli istuttava. + +Emme tiedä, kuinka monet kalpenivat tämän kutsun kuullessaan, +mutta kun kapteeni Renhult käskynalaisineen näki ankaran herransa, +kyselivät he itsekseen, kuinka moni heistä näkisi huomispäivän koiton. + +Ankarammalta ei Erik herra ollut koskaan näyttänyt, ja kuitenkin +oli vaikea sanoa, suruko vai suuttumus oli vallitseva tunne +hänen mielessään. Hän viittasi heitä istuutumaan pöydän ääreen; +itse istuutui hän pöydän päähän, ja asemiesjoukko asettui hänen +ympärilleen. + +Linnanvartian viittauksesta tuotiin vanki sisälle. + +Läsnäolijoilta pääsi kauhun ja hämmästyksen huudahdus isä Tobiaan +nähdessään. + +Hän vapisi pelosta ja raivosta. + +"Te olette kaikki kurjia raukkoja", huusi hän, "jollette +vapauta minua kahleista! Taivaan rangaistus on kohtaava teidät +kymmenkertaisena, sillä te tiedätte, ettei millään maallisella +mahdilla ole oikeutta tuomita kirkon palvelijaa." + +Läsnäolijat katselivat epätietoisina toisiinsa ja ritariin; +kirkonkirous oli se rangaistus, mikä seurasi sellaisesta rikoksesta. + +Ritari viittasi jälleen, ja neljä palvelijaa kantoi sisään peitetyt +paarit, joista Sakko yhä uskollisesti piteli; häntä oli turhaan +koetettu saada poistumaan. Kyyneltynein kasvoin nosti linnanvartia +peitteen ikäänkuin peläten herättävänsä sen alla nukkuvan, ja uusi +kauhunhuuto pääsi läsnäolijoilta heidän nähdessään nuoren, kauniin +Elsan. Hän, joka oli ollut kaikkien silmänhempu, jolta jokaiselle +oli riittänyt hilpeä sutkaus, jonka iloinen nauru vielä helähteli +kaikkien korvissa, hän, punainen ruusu, makasi nyt kalpeana ja +kylmänä; silmät, jotka olivat niin veitikkamaisesti vilkkuneet, +olivat nyt ummistuneet; puoliavoimen suun, josta näkyivät valkoiset +hampaat, ei tarvinnut enää kieltäytyä suomasta suukkosta, sillä +kukaan ei sitä pyytänyt. Pienet kädenpalleroiset olivat ristissä +rinnan ylitse. Hiuspalmikko oli huolimattomasti kupeelle heitettynä. +Hän oli tavallisessa arkipuvussaan, mutta vastoin tavallisuutta oli +se nyt likaantunut ja kurttuinen. + +"Tuossa seisoo hänen pyövelinsä!" huusi isä epätoivon puuskassaan ja +viittasi isä Tobiaaseen, joka kauhulla tuijotti ruumiiseen. + +"Kas tässä murha-ase!" lisäsi Karhuinen ja näytti veistä, jonka +kaikki tunsivat samaksi, mitä isä Tobias tavallisesti kantoi +vyöllään. "Selkään hän on häntä iskenyt; tahdotteko nähdä haavan?" + +Kaikki syöksyivät pystyyn, ja hän osoitti heille ammottavan, veriinsä +hyytyneen haavan, joka jatkui kaulasta selkään. Kamala näky! + +"Hänen täytyy kuolla!" huusivat kaikki yhdestä suusta. + +"Teillä ei ole mitään valtaa minun ylitseni!" mylvi pappi. +"Ainoastaan hänen armonsa arkkipiispa voi minut tuomita." + +"Ja hänen luoksensa teidät lähetetäänkin", sanoi ritari. "Mutta ei +ennenkuin olette todenmukaisesti tunnustanut kaikki tekonne täällä +linnassa." + +"Ainoastaan hänen armolleen arkkipiispalle olen velvollinen +sellaiseen tilintekoon." + +"No hyvä, olkaa sitten joka miehen hylky! En minä eikä kukaan muu +tule syyttämään sitä, joka ottaa teidät hengiltä." + +"Armoa! Armoa!" huusi Tobias, joka näki jokaisen kasvoilla sen inhon, +minkä hän herätti. + +"Tunnustakaa!" käski ritari. + +"Tunnustakaa! Tunnustakaa!" huusivat kaikki muut. + +"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa." + +"Pukekaa hänet jouhipaitaan!" kirkaisi Sakko, joka mitä suurimmalla +mielenkiinnolla oli kuunnellut keskustelua. + +"Niin, niin, pukekaa hänet siihen!" huusivat kaikki. + +"Ei, minä tunnustan!" + +"Ensin jouhipaitaan!" + +"Minä tiedän, mihin Elsa on sen kätkenyt!" huusi poika ja syöksyi +ulos ovesta. + +"Armoa! Sääliä!" ulvoi hylkiö. + +"Säälittekö te lasta pukiessanne hänet jouhipaitaan; sitä paitsi +on kirkko määrännyt sen rangaistukseksi törkeistä pahoista töistä; +toimimme siis vain kirkon asioissa." + +Ritari se lausui nämä sanat, ja sellaiset olivat ajan raa'at tavat, +että riemulla katseltiin, kuinka palvelijat pukivat isä Tobiaan +hirveään katumuspukuun. + +Sen vaikutus oli yhtä nopea kuin hämmästyttävä. + +"Tyttö houkutteli minut seuraamaan itseään", alkoi hän nopeasti, +ilmeisesti kivun kiirehtimänä. + +"Alusta! Mistä syystä tulitte tänne!" käski ritari ankarasti. + +Tobias painoi päänsä alas; hän näytti huomanneen, ettei valhe voinut +häntä auttaa kauemmin; väkäset tunkeutuivat yhä syvemmälle lihaan. +Tällä hetkellä oi hän välittänyt muusta kuin miten pääsisi tuskista; +niistä vapautuakseen hän olisi valehdellutkin itsestään mitä pahaa +tahansa, jos sitä olisi vaadittu. + +"Minulle luvattiin piispanhiippa, se minut sai tänne matkustamaan. +Rouva Agneta Bese on kirkolle kuuliainen... Kirkolle on luvattu +suuria etuja, jos joku sen palvelijoista saisi herra Erik Turenpojan +taivutetuksi Tanskan alamaiseksi. Minusta oli ainoa keino koettaa +Gunilla rouvan avulla..." + +Ritari pani kätensä silmilleen. + +"Hän vastusteli kauan, mutta kun sanoin hänelle, että oli kysymys +ritarin ja hänen sielunsa iankaikkisesta autuudesta..." + +"Kurja!" Ritari hillitsi mielensä. "Jatkakaa!" sanoi hän. + +"Minä toivoin päivittäisessä ripissä saavani niin selville hänen +sisimmät ajatuksensa, että sitten viisaasti käyttäen niitä +hyväkseni... voisin johtaa hänet mihin tahdoin... mutta hänen oma +sisäinen epäröimisensä... lannisti kaiken ajatusvoiman... aloin +pelätä hankkeeni menevän myttyyn... silloin... silloin... Armoa, minä +en kestä enempää!" + +"Edelleen!" huusi ritari jyrisevällä äänellä. + +"David maisterilta olin saanut tiedon venäläisestä lähetystöstä... +kaikki oli valmiina... Gunilla oli keksinyt lumivuoren haltian +aatteen... hän luuli, että ritarin, joka jo ennen oli alkanut horjua, +täytyi nyt antaa myöten... Minä kirjoitin ja opetin puheen Sakolle... +se raukesi tyhjiin..." + +"Edelleen!" + +"Silloin ei minun katsottu kelpaavan enää mihinkään; David maisteri +otti Gunilla rouvan huostaansa. Ritarin poissaolo auttoi meitä +mainiosti; minun tehtävänäni oli valmistaa päällystöä ja miehistöä +lähestyvään hallituksen muutokseen... ja minä onnistuin paremmin kuin +odotinkaan." + +Tobias silmäili tyytyväisenä rikostovereihinsa, jotka istuivat +alasluoduin silmin. + +"Edelleen!" + +"Kaikki oli valmiina... olimme aivan varmat menestyksestä, silloin +paholainen..." + +"Edelleen!" + +"Varmaankin hän salaisilla taikakeinoilla... hän tuossa... oli +vetänyt minut puoleensa..." + +"Valehtelet!" huusi linnanvartia. "Sinut minä aina näin hänen +tiellään." + +"Vastoin tahtoani... Sanoinhan jo, että ne olivat perkeleen +kuiskutuksia. Sentähden en voinutkaan seisoa vastaan, kun hän +muutamia päiviä sitten pyysi minua seuraamaan... En tiennyt, mihin +hän tahtoi minut viedä... en sitä kysynytkään... Olin kietoutunut +himon pauloihin, ja hän oli luvannut..." + +"Lapsi parkani!" huokasi vanha Karhuinen. + +"Antakaa minun puhua!" huusi Sakko, joka oli suurella innolla +kuunnellut. + +Ritari nyökkäsi myöntävästi. + +"Tiedättehän, että minä tulin ensin ja jätin kirjeen teille." + +"Sen teit!" + +"Minun piti juuri lähteä palausmatkalle, kun kuulin kavionkapsetta, +ja kun nousin ylös puuhun, näin Elsan ja papin; he ratsastivat +rinnatusten. Pappi puhui rakkaudestaan, ja Elsa käänsi päänsä +poispäin, jottei pappi näkisi, kuinka hän hymyili hänelle." + +"Se käärme!" mutisi Tobias. + +"Minä kapusin alas", jatkoi poika, "ja riensin Elsaa vastaan, +hän otti minut luokseen hevosen selkään ja kysyi, enkö voinut +hankkia yösijaa. Mutta korvaani kuiskasi hän, että nyt voimme +kostaa; minä ymmärsin heti, mitä hän tarkoitti, ja vastasin, ettei +kunnianarvoisalla isällä ollut koskaan ollut parempaa yösijaa kuin +minä voin hankkia." + +Lieneekö se johtunut ruumiillisesta kivusta vai vaikuttiko sen +tietoisuus siitä, mitä nyt oli tuleva, mutta munkin kasvot +vääristyivät ja hän läähätti raskaasti. + +"Jatka!" käski ritari. + +"Minä palasin kahden miehen kera", jatkoi Sakko murtuneella äänellä. +"Elsa pidätti hevostaan, pappi oli muutamia askelia jälempänä. Minä +näin hänen kohottavan kätensä... Elsa huudahti ja kaatui... pappi +tahtoi kääntää hevosen, se niskoitteli, ja minä tartuin sen jalkaan. +Silloin aikoi hän hypätä alas ja juosta, mutta miehet olivat jo hänen +niskassaan ja hänet sidottiin..." + +"Mutta Elsa, Elsa oli kuollut!" Sakko heittäytyi tytön ruumiin päälle +rajusti itkien. + +"Onko hän puhunut totta?" kysyi ritari kääntyen vankiin. + +"On!" ähkyi tämä. "Armoa! Sääliä! En kestä enää kauempaa." + +"Viekää hänet takaisin vankihuoneeseen!" + +"Jätetäänkö hänelle kiusankappale?" + +"Ei, hän ei kestä sitä." + +Linnanvartian ei tarvinnut pelätä, että vanki nyt enää karkaa; +verijuova osoitti tien, jota myöten hän meni vankeuteen, ja ne +palvelijat, jotka häntä seurasivat, olivat liian kiihtyneet +antaakseen hänelle mitään apua. + +Paljoa suuremmalla huolellisuudella nostettiin kuolleen tytön paarit. +Sakko piteli yhä niistä kiinni, ja vanha isä seurasi allapäin jälestä. + +Erik herra käski asemiehiään poistumaan salista; kun he olivat +menneet, kääntyi hän läsnäolijoihin ja kysyi vakavalla äänellä: + +"Onko vanki puhunut totta?" + +"On!" vastasivat kaikki yhdestä suusta ja nousivat. + +"Mitä teillä on esitettävää puolustukseksenne?" + +"Sanottiin olevan teidän toivomuksenne, että Viipuri joutuu Tanskan +vallan alle", vastasi kapteeni. + +"Miehistölle jaettiin rahaa", kertoi ensimäinen luutnantti. + +"On liian usein tarjoiltu olutta ja aina kehoitettu juomaan Tanskan +kuninkaan malja." + +"Linnanvartia ei sitä estänyt?" + +"Häntä ei päästetty vahtihuoneeseen." + +"Minä kuulin David maisterin kieltävän häneltä pääsyn sinne... teidän +käskystänne." + +"Hän sanoi minulle, että hän oli kirjoittanut ja kertonut teille +asiain menosta, mutta ei ollut saanut mitään vastausta." + +He puhuivat kilvan, mutta aivan kuin äänettömästä sopimuksesta ei +mainittu Gunilla rouvan nimeä, ja kuitenkin tiesivät kaikki, että +rikollisin oli hän. + +Erik Turenpoika taisteli kovan taistelun; ylpeys vaati, että hänet +oli säästettävä; ritarillisuus, että laki oli sama kaikille. + +"Te käsitätte kyllä", sanoi hän, "minkä syvimmin täytyy sattua minuun +siitä, mitä täällä on tapahtunut. Kun hän, joka oli sydämelleni +rakkain, on pettänyt velvollisuutensa ja saanut toiset seuraamaan +esimerkkiään, ei minulla ole mitään oikeutta säästää yhtä ja koventaa +rangaistusta toisille. Ne teistä, jotka haluavat siirtyä Tanskaan, +ovat vapaat menemään, ne taasen, jotka edelleen tahtovat palvella +Ruotsia, jäävät tänne; ainoa rangaistus, minkä määrään heille, on: ei +mitään ylennyksiä ennenkuin sodan aikana!" + +"Minä en voi toivoa pääseväni osalliseksi sellaisesta armosta", +virkkoi kapteeni kunnioittavasti. + +"Miksi ette?" + +"Korkeimpana päällikkönä olisi minun ollut esimerkilläni estettävä +kaikkien muiden luopumista." + +"Kiitän teitä tästä tunnustuksesta, ja kun teidän nyt täytyy +matkustaa, jätän teidän tehtäväksenne, kapteeni Renhult, pitää +huolta jalosta Gunilla rouvasta, kun hän nyt palaa sukulaistensa luo +Tanskaan." + +Kuului tukahtunut hämmästyksen huuto; kaikki katsoivat ritariin, +mutta kukaan ei rohennut virkkaa mitään. + +Hän taisteli ilmeisesti liikutustaan vastaan, mutta lisäsi tyynesti: +"Viikon kuluttua tulee laivan olla valmiina purjehtimaan." + +"Jalo ritari, sallitteko minun lausua ajatukseni?" kysyi eroitettu +kapteeni. + +"Koskeeko se teitä itseänne?" kysyi ritari ylevästi. + +"Minua ja käskynalaisiani." + +"Puhukaa!" + +"En tahdo pyytää anteeksi, vaan ainoastaan selittää mitä on +tapahtunut. Olette ollut poissa lähes kolme viikkoa; niihin kirjeihin +ja kysymyksiin, joita teille on lähetetty, ei ole saapunut mitään +vastausta. Ette tiedä, mitä merkitsee, kun papinkieli alituiseen +kuiskuttelee korvaan ja tarjoaa taivaan autuutta palkaksi, jos +luopuu maallisesta herrastaan; tulee sitten lisäksi, ettei olla +oikein varmat tämän herran omista salaisista toivomuksista. Sotilas +on tottunut ainoastaan tottelemaan, mutta jos panee haarikan hänen +eteensä ja kysyy hänen ajatustaan, niin kyllä hän vastaa niinkuin +tahtoo se, joka olutta tarjoaa. Päällystölle on käytetty äveriäämpiä +syöttejä; ken ei pitänyt iankaikkista autuuttaan korkeimpana, hän +sai lupauksia ylennyksestä tai maatiloista, jos niistä piti enemmän; +autuus seurasi aina päällisiksi." + +"Oletteko lopettanut?" + +"Olen!" + +"Puheenne ei ollut perätön, mutta siltä ei muutu päätökseni." + +"En ole sitä odottanutkaan ja pyydän ainoastaan, että tahdotte +ojentaa minulle kätenne unhotuksen ja... anteeksiannon merkiksi +entisiin nähden." + +"Ystävyyden merkiksi!" sanoi ritari ja puristi lujasti hänen +kättänsä; kaikki muutkin saivat saman suosionosoituksen, mutta +etteivät he olleet odottaneet tällaista loppua, saattoi hyvin nähdä +siitä vilpittömästä kiitollisuudesta, jolla se otettiin vastaan. + +"Seuratkaa nyt minua miehistön luo", sanoi ritari lähtien salista. + +Vanha linnaväki oli asetettu nelikulmioon linnanpihan reunalle; +siihen kuului noin kaksisataa miestä, ruotsalaisia, tanskalaisia, +saksalaisia ja skotlantilaisia. Suurin luku oli saksalaisia. + +Pieneen äskentulleeseen joukkoon, jonka miesluku nousi ainoastaan +sataanseitsemäänkymmeneen mieheen, kuului ainoastaan maanmiehiä, +jotka ennen olivat olleet sijoitettuina ympäröiviin linnoituksiin. + +Heillä oli edelleen hallussaan pihan keskusta, ja molemmat puolueet +tähystelivät epäluuloisesti toisiaan. + +Kapteeni Renhult ja muut päälliköt riensivät paikoilleen, ja kun +ritari astui rivien eteen, paljastuivat kaikkien päät. + +"Suomi kaikkine kaupunkeineen ja linnoituksineen kuuluu Ruotsille ja +sen uudelle valtionhoitajalle, herra Svante Niilonpojalle", lausui +ritari. "Minut on asetettu ulkovartiaksi maan äärimäiselle portille +valvomaan sen oikeutta. Annan ennen henkeni, kuin hylkään sen! +Niiltä, jotka tahtovat palvella minun komentoni alla, vaadin ankaraa, +ehdotonta kuuliaisuutta. Sen, mitä on tapahtunut ollessani poissa, +tahdon eräiden lieventäväin asianhaarojen tähden koettaa unhottaa, +mutta otan itse joksikin aikaa päällikkyyden huostaani ja pieninkin +rikkomus rangaistaan kaksinkertaisella ankaruudella. Ne, jotka eivät +tahdo alistua siihen, saavat heti astua riveistä pois ja ovat vapaat +palveluksestaan." + +Kuului jupinaa kautta rivien, muutamain minuuttien kuluttua astui +esiin parisenkymmentä miestä. He olivat tanskalaisia, saksalaisia ja +muutama skotlantilainen; luutnantti järjesti heidät heti palaamaan +asuntoihinsa ja laittamaan kampsunsa kasaan. + +Sen jälkeen määräsi ritari miehet jaettavaksi arvalla; ainoastaan +joka neljäs mies nykyisestä linnanväestä sai jäädä Viipuriin, muiden +oli jakauduttava rajalinnoituksiin. Näiden oli samoin heti koottava +kapineensa lähteäkseen jonkun tunnin kuluttua taipaleelle. Kaikkien +kasvot kuvastivat alakuloisuutta, mutta mitään vetoamisen varaa ei +ollut. + +Ne päälliköt, jotka olivat saapuneet uuden miehistön kanssa, lähtivät +liikkeelle kukin parvensa kera, ja entiset menivät asuntoihinsa. + +Ensimäisen luutnantin johdolla lähti linnasta se joukko, joka oli +vapautettu palveluksestaan. Nuori aatelismies Tönne Erikinpoika lähti +Riston, Kurtin ja Olavin kera kulettamaan vangittua isä Tobiasta, +joka oli vietävä arkkipiispan, Erik herran erittäin hyvän ystävän +eteen. Tehtävä ei ollut suinkaan vaaraton, ja asemiehet olivat ylpeät +heille osoitetusta luottamuksesta. + +Paljon oli toimitettu muutamissa tunneissa; ennen päivällistä +oli kaikki saatettu vanhaan järjestykseensä; silloin astui vanha +linnanvartia herransa luo. + +Tämä istui kädet silmillä, jotka olivat punaiset itkusta, kun hän +kohotti katseensa; uupumaton huolehtiminen oli hetkeksi hälventänyt +hänen surunsa, nyt palasi se kaksinkertaisella katkeruudella. + +Syvästi murtuneen vanhan isän näkeminen herätti +yhdenvertaisuudentunnon, jonka suru yksin saa aikaan; ritari vaipui +vanhuksen rinnalle; he olivat molemmat menettäneet mitä rakastivat +enimmän maailmassa, ja kun he päästivät surunsa valloilleen, niin +toinen ymmärsi, mitä toinen kärsi. + +"Voitteko antaa anteeksi onnettomalle lapsi raukalleni?" kysyi vanhus +nyyhkyttäen. + +"Hän on sovittanut mitä on rikkonut." + +"Mutta huonosti hän käyttäytyi." + +"Siihen houkuteltuna ja vieteltynä." + +"Kurja pappi!" + +"Ja vielä eräs toinen..." + +"Joka itsekin houkuteltiin, jalo herra." + +"Mikä oli asiasi?" kysyi ritari nopeasti ja ikäänkuin vältellen. + +"Lapseni täytyy haudata..." + +"Pidä huoli siitä." + +"Hollolan pappi valmisti hänet ripille ja häntä ilahuttaisi varmaan, +jos..." + +"Vie hänet sitten sinne!" + +"Hm, ajattelin, että pappi tahtoisi tulla..." + +"Sitä hän ei tee!" + +"Jos minä kysyisin häneltä?" + +"Tee se!" Ritari ajatteli, että hänelläkin oli pappi vanhukselta +paljon kyseltävää, ja niin palasivat ajatukset Gunillaan, joka vei +ne kaikki mukanaan. Ritari ei edes huomannut, että linnanvartia +oli mennyt; koko sieluineen oli hän sen naisen luona, jota hän oli +rakastanut niin suuresti ja joka oli menetellyt niin julmasti, niin +sydämettömästi häntä kohtaan. + +Mutta vielä oli jälellä paljon, ennenkuin oikeus pääsi voimaan, +eikä Erik herra tahtonut antaa sydämensä pettää velvollisuuttaan +ja omaatuntoaan. Miehen tarmolla hän kieltäytyi kuuntelemasta sitä +rukoilevaa ääntä, joka hänen sydämessään kuiskasi Gunillan nimeä. +Mitä Gunilla oli rikkonut, se täytyi hänen sovittaa, ja mitä saattoi +tehdä muuta kuin lähettää hänet Tanskaan; sitä hän oli kerran +pyytänyt ja sitä toivoi hän varmaan nyt enemmän kuin silloin. Mutta +lujaa, pelotonta miestä peloitti sanoa se itse hänelle. Oliko hänen, +joka oli puhunut ainoastaan rakkauden hellimpiä sanoja, sanottava +vaimolleen, että he nyt olivat eroitetut iäkseen? Ja kuitenkin täytyi +sen tapahtua; mitkään rukoukset ja kyyneleet eivät saaneet häntä +hellyttää, oikeus oli saatettava voimaansa. + +Kauan ei hän aprikoinut itsekseen ennenkuin lähetti erään palvelijan +Katarina neitsyen luo pyytämään keskustelua, ja heti sen jälkeen +saapui hän itsekin tämän luo. + +"Kuinka kalpea olette, neitsyt!" puuskahti hän melkein +hämmästyksissään neitsyen nähdessään. + +"Minä olen äsken ollut Gunillan luona." + +"Tulin tänne puhuakseni hänestä." + +"Arvasin sen." + +"Sallikaa minun ensin kiittää kirjeestänne." + +"Olin antanut lupaukseni." + +"Sellaisia petetään, pyhimpiäkin." + +"Herra ritari..." + +"Pelastitte kunniani, ja tätä velkaa en voi maksaa koskaan." + +"Kyllä, sen voitte, jos..." + +"Pyydän teitä, ei sanaakaan, ei mitään rukouksia hänen puolestaan. +Kuinka hän onkaan houkutellut miehiäni luopumaan, aiheuttanut +nuoren tytön kuoleman ja saattanut hänen vanhan isänsä epätoivoon. +Oli lähellä, ettei hän vetänyt vanhaa kunniakasta nimeäni häpeään. +Hänen tähtensä olen ollut pakoitettu säälimään kapinoitsijoita, +jotka oikeastaan olisi pitänyt rangaista kuolemalla. Mitä sanotte +siitä, neitsyt, jos olisin aivan rouvantuvan ikkunan alle laittanut, +asestetun vartiapiirin ja sen sisällä olisi ammuttu jokainen mies +linnaväestä. Se olisi ollut oikeutta! Ettei niin ole tapahtunut, se +on ainoa lempeys, minkä hänelle osoitan." + +Kuului hiljaista vaikerrusta. + +"Pyhän neitsyen tähden, ajatelkaa vielä asiaa!" sammalsi Katarina +silmäten vuoteeseen, jonka verhot hiljaa liikkuivat. + +Gunilla oli siis läsnä? Sen parempi, nyt voi ritari sanoa mitä +tahtoi, näkemättä Gunillan silmien kiintyvän häneen. + +"Sanokaa Gunilla rouvalle", jatkoi hän, "että muutamien päivien +kuluttua on kunnossa laiva, joka vie hänet takaisin Kööpenhaminaan. +Kapteeni Renhult, joka on eroitettu palveluksestani, seuraa häntä +ja pitää huolen siitä, että matka rasittaa häntä niin vähän kuin +mahdollista. Hän voi ottaa täältä mukaansa mitä itse haluaa, paitsi +lapsiani. Niistä tahdon itse pitää huolen. + +"Jos hän haluaa laillista eroa, voidaan se hankkia. Minusta se on +samantekevää, sillä en kuitenkaan aio koskaan mennä uusiin naimisiin. + +"Lopuksi pyydän teitä sanomaan hänelle, että koska tapaamisemme olisi +yhtä kiusallinen meille molemmille, sanon täten hänelle jäähyväiset. +Jos hän joskus heräisi käsittämään suuren rikollisuutensa ja toivoisi +saavansa minulta anteeksi, niin sanokaa, että annan hänelle anteeksi +niin totta kuin toivon Jumalan antavan anteeksi omat syntini; mutta +nähdä en häntä tahdo tässä elämässä. Hyvästi!" Hän riensi pois. + +Katarina juoksi vuoteen luo ja tempasi syrjään uutimet. + +Kesti kauan, ennenkuin hän onnistui saamaan Gunillan toipumaan +tainnuksistaan; kun tämä tapahtui, heittäytyi hän mitä suurimpaan +epätoivoon. + +"Rukoile häneltä anteeksi!" pyysi Katarina. + +"Hän torjuu minut luotaan... minä en uskalla", valitti nuori nainen. + +Ihmeteltävän tarkasti hän osasi toistaa kaikki ritarin sanat; +vaikkakin useimmat niistä täyttivät hänen sielunsa kauhulla, niin +muutamat sentään näyttivät ikäänkuin vuodattavan palsamia haavaan. + +"Hän ei mene koskaan uusiin naimisiin", sanoi hän; "me voimme siis, +vaikkakin erillämme, pysyä toisillemme uskollisina kuolemaan saakka +ja yhtyä jälleen haudan tuolla puolen". + +Täydellinen, äkillinen kääntyminen ei naiselle ole mitään mahdotonta. +Hänessä toteutuu sananparsi, että äärimäisyydet koskettavat toisiaan; +hän näyttää usein heittäytyvän toisesta äärimäisyydestä toiseen. +Gunillaa oli askel askeleelta vedetty sitä maalia kohden, missä +hän parhaiten palvelisi niitä pappisvaltaisia harrastuksia, joiden +välikappaleeksi hänet oli valittu. Uskonkiihko ja naisellinen +turhamaisuus uinailivat kuin pari hentoa orasta hänen sielussaan, +mutta niitä vaalittiin, maa höystettiin niiden ympärillä, kaiken muun +täytyi väistyä tieltä, jotta päiväpaiste ennen kaikkea lämmittäisi +niitä; ja niin ne orastivat, versoivat ja kasvoivat, puhkesivat +kukkaan ja hedelmään ja näyttivät voivan ulottua taivaaseen. + +Kuinka väkisin liikkeelle ajettu ja epäluotettava tämä välikappale +oli, osoittautui ritarin palattua; koko keinotekoinen rakennus +luhistui, nuoressa naisessa ei ollut jälellä vastustusvoiman +hiventäkään, hänelle selveni samassa silmänräpäyksessä, että +hän oli menettänyt herransa luottamuksen eikä enää ansainnut +hänen rakkauttaan. Sanomaton kauhu täytti hänen sielunsa, hän +tiesi ansainneensa rangaistuksen ja otti sen vastaan nöyrästi ja +alistuvasti. + +Katarina ilmoitti hänelle, että ritari oli pyytänyt keskustelua, ja +hän rukoili saada olla läsnä, se kun saattoi koskea ainoastaan häntä. +Neitsyestä tuli yhtäkkiä hänen ainoa ystävänsä ja uskottunsa, ja tämä +tunsi syvää sääliä nuorta äitiä kohtaan, jonka pian oli pitkiksi +ajoiksi erottava kaikesta, mitä piti rakkaana. + +Lopun tästä kovanonnen päivästä Gunilla vietti lastensa parissa. + +"Olen iloinen, että heidän isänsä tahtoo pitää heidät luonansa", +sanoi hän Katarinalle; "minä hemmoittelisin heidät rakkaudellani +ja... sitten toivon, ettei yksikään heistä tulisi missään suhteessa +minuun". + +"Toivotko sitä todellakin?" + +"Rukoilen sitä joka hetki pyhältä neitsyeltä; mitä onkaan minulta +opittavaa? Ei mitään, ei mitään! Katarina, älä puhu heille koskaan +heidän äidistään, ainoastaan heidän jalosta, mainiosta isästään!" + +Toisena päivänä, kun he taas istuivat yhdessä, sanoi neitsyt: "Jos +Erik herra tietäisi, mikä ihmeellinen muutos sinussa on tapahtunut, +Gunilla, heltyisi hänen sydämensä ja kaikki tulisi hyväksi jälleen." + +"Tuomioni oli oikea", vastasi hän. "Hänen olisi sopimatonta sitä +peruuttaa." + +Mutta Katarina ei voinut olla puhumatta siitä ritarille; ritari +keskeytti hänet kylmästi ja pyysi häntä sanomaan Gunilla rouvalle, +että tämä neljän päivän kuluttua olisi valmiina lähtemään. + +Ja sitten hän meni alas laivarantaan ja valvoi itse kaikkia +valmistuksia. Mitään ei saanut puuttua, kaikki oli oleva niin mukavaa +kuin mahdollista, ja kuitenkin tuntui alus hänestä haudalta, joka +pian oli sulkeva ja eroittava häneltä kaiken elämän päiväpaisteen ja +ilon. + +Illalla palasi linnanvartia, ja ritarin suureksi kummastukseksi tuli +hänen mukanaan myös vanha sokea Hollolan pappi. + +"Rakas, rakas isä, tekö se tosiaan olette!" huudahti Erik herra hänet +nähdessään. + +"Näin viime yönä unta, että muori kehoitti minua lähtemään tänne", +vastasi hän. "Ja silloin, nähkääs, rakas poikani, ei suuria pyytelyjä +tarvitakaan." + +"Tiedättekö, mitä täällä on tapahtunut?" + +"Hän tiesi sen, ja..." + +"No?" + +"Minun oli katsottava, mitä voin tehdä", sanoi hän. + +"Kukaan ei voi mitään!" + +"Herra voi", arveli hän. + +Linnanvartia lähestyi nöyrästi ja kysyi, mihin aikaan kunnianarvoisa +pastori tahtoi haudata hänen lapsensa. + +"Huomisaamuna kahdeksan aikaan", vastasi tämä. "Minä tahdon myös +tulla mukaan haudalle", sanoi ritari. + +Gunilla oli useampia kertoja kysynyt Katarinalta, milloin Elsa +haudattaisiin. Tämä ilmoitti hänelle ajan ja sanoi, että hän itsekin +aikoi lähteä haudalle. + +"Sano neitosilleni, että heidän kaikkien on oltava mukana", sanoi +nuori emäntä. + +"Ja sinä itse?" + +"Minä tulen myös!" + +"Mutta, Gunilla..." + +"Ole huoletta, hän ei näe minua, ainakaan ei hän tule minua +tuntemaan; mutta menettelisin arvottomasti, jollen rukoillen +ja katuen saattaisi hautaan häntä, joka on antanut henkensä +hyvittääkseen minun rikokseni." + +Katarina ei kysellyt enää mitään, mutta palavat olivat ne rukoukset, +joita hän lähetti pyhälle neitsyelle. + +Aamu koitti ja auringonsäteet pilkistelivät yksi toisensa jälkeen +hautaan, joka oli luotu pieneen kirkkotarhaan. Tahtoivatko ne kenties +lämmittää haudan tulevalle asukkaalle? + +Hiljaa liukuu kulkue eteenpäin; nuoret olkapäät kantavat kevyttä +kirstua; sen jälkeen tulevat ritari, pappi ja linnanvartia. Sitten +upseereja koko jono. Lähinnä heitä seuraavat neitsyet Katarina +Niilontytär ja Anna Sparre ja heidän jälestään kymmenkunta nuorta +neitosta. + +Viimeisenä kaikista seuraa muuan nunna huppukaulus vedettynä pään +ylitse; hänellä on nuora vyöllään ja hänen hennot jalkansa ovat +paljaat. + +Ainoastaan jonon jälkimäiset ovat hänet huomanneet ja he +kuiskuttelevat keskenään. + +Haudalla seisoi Sakko odottamassa, ja kun kirstu laskettiin alas, +painoi hän päänsä maahan ja itki katkerasti. + +Yksinkertaiset ja tehoavat olivat ne sanat, joilla sokea vanhus +siunasi Elsan viimeisen lepopaikan. Kun ulkonaisen maailman esirippu +laskeutui, avautui Elsalle kenties näköala toiseen, valoisampaan, +kauniimpaan, ja vaikka puhe siitä olikin ainoastaan heikko heijastus, +herätti se kuitenkin kuulijoissa aavistuksen niistä asioista, jotka +olivat tulevat. + +Kun maahanpaniaiset olivat lopussa, meni jokainen multakasalle +heittääkseen viimeisen katseen kirstuun. Vanhan isän oli vaikein +siitä irtautua. Lopuksi tuli myös nunna; hän lankesi polvilleen ja +rukoili, mutta hän näytti tahtovan viipyä kauemmin kuin kaikki muut. + +"Gunilla rouva!" kuiskattiin suusta suuhun. Nyt huomasi hänet +ritarikin, ja oli kuin nuoli olisi ammuttu hänen rintaansa. + +Hänen ylpeä, kaunis, jumaloitu Gunillansa, jota hän oli tahtonut +kantaa käsivarsillaan, hän makasi siinä katumuksentekijän halvassa +puvussa; hänen paljaat jalkansa painuivat kylmää, märkää maata +vasten, eikä kukaan, ei kukaan koko maailmassa välittänyt hänestä. + +Ritari oli valmis tuskasta parahtamaan; silmäys Katarinaan osoitti +hänelle, mikä levottomuus neitsyen oli vallannut, mutta kumpikaan ei +rohennut lähestyä. Gunilla oli Jumalansa edessä; Hänellä yksin oli +täällä sananvalta. + +Niin palasivat kaikki linnaan ja erosivat. Mutta kun ritari jäi +kahden kasvatusisänsä kanssa, silloin avasi hän sydämensä kuin +kirjan. Hän tunnusti uhranneensa rakkautensa ja elämänsä onnen +velvollisuutensa ja kunniansa tähden. "Ei ainoakaan pilkku saa +tahrata nimeäni!" huudahti hän tukahutetulla äänellä. + +"Hm, hm", pani vanhus. + +"Minä kielsin häntä näyttäytymästä silmieni edessä! Enkö kärsinyt jo +kyllin ennestään?" + +"Eikö hän ollut hyvin peitossa?" + +"Olisin tuntenut hänet tuhansien joukosta!" + +"Eikö hänellä ollut sama oikeus kuin muillakin olla mukana? Ja +suurempi syy kenties." + +"Kyllä tosin, mutta minun tähteni..." + +"Kaikki vain teidän tähtenne!" + +"Vaadinko liian paljoa?" + +"Siltä minusta näyttää!" + +"Ah! Joku on uskotellut teille..." + +"Niin! Muori!..." + +"Taasenkin samat kuvitelmat", jupisi ritari, mutta kun hän silloin +loi katseen vanhuksen lempeihin kasvoihin, jotka aivan kuin +kirkastettuina näyttivät kuuntelevan ääniä toisesta maailmasta, +silloin oli kuin jokin särkyisi hänen rinnassaan. Mitä hänellä oli +kaduttavaa? Voitiinko sanoa mitään Gunillan puolustukseksi? + +"Ei mitään, ei mitään", vastasi hänen ylpeä itsetuntonsa. + +Hän oli aivan varma omasta oikeudestaan, mutta kuitenkin hän melkein +huomaamattaan istuutui vanhuksen rinnalle, pani hänen käsivartensa +kaulalleen, kuten hänellä oli tapana muinaisina päivinä, ja kysyi: +"Mitä muori sanoi?" + +"Että sinä olet liian ankara!" + +"Liian ankara!" kertasi hän hypähtäen pystyyn. "Ettekö sitten tiedä, +mistä oli kysymys?" + +"Vika oli sinun!" + +"Minun?" + +"Miksi jätit hänet heidän valtaansa?" + +"Saatoinko minä aavistaa moista petosta?" + +"Etkö ollut vähällä itsekin joutua pyydykseen?" + +Ritari vaikeni kotvan. Taasenkin tuntui hänen mielessään, ikäänkuin +jokin ääni tahtoisi puhua Gunillan puolesta. "Hänen äitinsä oli +lähettänyt munkin tänne." Ja Gunilla oli totellut häntä äitinsä +käskystä; mutta jos hänen herransa, huomattuaan suden lammasten +vaatteissa, olisi lähettänyt papin samaa tietä kuin oli tullutkin, +silloin olisi Gunilla kenties itkenyt muutamia päiviä, mutta sateen +jälkeen antaa hyvä Jumala jälleen aurinkonsa paistaa. + +"Minä en voinut kieltää pappia jäämästä, kun Gunilla halusi sitä." + +"Liian pitkälle menevä heikkous vie liialliseen ankaruuteen. +Huomatkaa se!" + +"Mutta hänen oman ymmärryksensä olisi pitänyt sanoa hänelle..." + +"Hän on vasta täyttänyt kaksikymmentä vuotta!" + +Yhä valtavammaksi kävi kapina ritarin sydämessä; hän ei voinut +irroittaa ajatuksiaan paljasjalkaisesta katumuksentekijästä. +Makasikohan tämä vieläkin kirkkomaalla, oliko hänen hänetkin +saatettava nurmen alle nukkumaan? + +Katarina kyllä pitää Gunillasta huolen; mitä hän tunsi, oli arvotonta +heikkoutta, hänen kiihtyneessä mielentilassaan oli vanhan papin hyvää +tarkoittava, mutta yksinkertainen pakina vaikuttanut häneen vastoin +hänen parempaa ymmärrystään. Hänen oli ilmoitettava vastustamattomia +syitä ja pysyttävä lujasti sanassaan. + +"Oikeus on yhtäläinen kaikille", sanoi hän, "miehille ja naisille, +nuorille ja vanhoille! Tuomari ei ole kutsumuksensa arvoinen, jos hän +kiinnittää huomiota siihen suhteeseen, jossa hän mahdollisesti itse +on rikolliseen." + +"Se on totta!" + +"Täällä on ollut kapina puhkeamaisillaan; saanko minä kiinnittää +huomiota siihen, että sen on saanut oma vaimoni aikaan?" + +"Oliko hänelle uskottu mitään päällikkyyttä?" + +"Ei, mutta kukaan ei voinut luulla, että hän toimi vastoin tahtoani." + +"Tarkoitatteko, että hänen olisi pitänyt ymmärtää, että se rippi-isä, +jonka hänen äitinsä lähetti, oli petturi? Olen ollut sitä mieltä, +että miehen pitäisi olla vaimon pää; onko nyt laita päinvastoin?" + +Ritari seisoi vastaamatta. "Oletteko puhutellut Gunilla rouvaa?" +kysyi hän. + +"En vielä, mutta aion tehdä sen." + +"Ja mitä tahdotte sanoa hänelle?" + +"Että teidän menettelynne on johtunut heikkoudesta ja hänen +ymmärtämättömyydestä." + +"Ja sentähden..." + +"Ei saa eroittaa, mitä Jumala on yhdistänyt!" + +Kuka voi kuvailla, mitä ritari tällä hetkellä tunsi; hänet +valtasi niin rajaton riemu, että se vei kaikki epäilykset, kaiken +itseluottamuksen ja itserakkauden mukanaan; niin puhdistaa ilman +ukkonen, niin huuhtoo sade niityt. Gunilla saattoi jälleen tulla +hänen omakseen! Voimakas mies lankesi papin jalkoihin, pani päänsä +hänen polvilleen ja itki kuin lapsi. + +Ja samoin kuin muinaisina päivinä pani vanhus kätensä hänen +päälaelleen ja sanoi ikäänkuin itsekseen: + +"Nyt on kuten muori tahtoo olevan!" + +"Onko minun mentävä Gunillan luo?" kysyi ritari ja hypähti nopeasti +pystyyn. + +"Ei, minä tuon hänet tänne... sinun luoksesi." + +"Mutta eikö pitäisi..." + +"Kun olen puhunut muorin puolesta, tahdon sanoa omankin sanani! +Liian paljot myönnytykset eivät käy laatuun; antaa hänen uskoa, että +enimmän on rikkonut hän, siitä koituu hänelle hyvää läpi elämän." + +"Tehkää sitten kuten itse tahdotte, rakas isä", sanoi ritari, "odotan +teitä täällä". + +Sakko oli melkein vapaasta tahdostaan ruvennut vanhuksen oppaaksi, +ja laskien kätensä pojan päälaelle antoi hän tämän taluttaa itsensä +naisparvelle. + +Katarina koetti turhaan taivuttaa Gunillaa pukeutumaan toiseen pukuun. + +"Ei", vastasi hän, "kannan tätä niin kauan kuin elän!" + +Samassa astui vanha pappi sisään, ja hän juoksi häntä vastaan, +lankesi hänen jalkoihinsa ja valeli hänen kätensä kyynelillään. + +"Te tulette minun, syntisraukan luo!" vaikeroi hän. + +"Silloin kulen Herrani asioilla!" vastasi pappi ja nosti hänet +pystyyn. + +"Antaako Hän minulle milloinkaan anteeksi?" + +"Kaduttehan te?" + +"Eikö vaadita enempää?" + +"Totisen katumuksen hedelmä on parannus!" + +"Minä en voi tehdä tehtyä tekemättömäksi, ja minun aikani on lopussa." + +"Aiotteko mennä luostariin?" + +"Heti palattuani Tanskaan." + +"Oletteko ilmoittanut siitä Erik herralle?" + +"Mitäpä hän siitä kyselisi!" + +"Ettehän sitä voi tietää." + +"Maailmassa ei minulla ole enää mitään tehtävää!" + +"Ja teillä on kuitenkin puoliso ja lapset?" + +"Edellinen ei tahdo enää nähdä minua ja jälkimäisistä minun täytyy +pian erota -- ainaiseksi!" + +"Ei ennen kuin Jumala kutsuu." + +"Mitä sanotte?" + +"Että niinkuin hän antaa anteeksi, niin tulee meidänkin antaa +anteeksi." + +"Antaa anteeksi, mutta ei unhoittaa." + +"Hänen pyhiä käskyjään ei voi ositella; ne täytyy täyttää kokonaan." + +"Minä olenkin varma siitä, että jalo herrani painaa minut sovitettua +sydäntään vasten, kun kerran kohtaamme ylhäällä Hänen luonansa, joka +antaa anteeksi syntisille." + +"Hän tekee sen jo täällä alhaalla." + +"Sitä hän ei voi!" + +"Miksi ei?" + +"Minä olen pettänyt hänen maansa, jonka nyt pitäisi olla minunkin +tultuani hänen vaimokseen... minä olen tahtonut tehdä hänestäkin +petturin..." + +"Tapahtuiko se omasta aloitteesta?" + +"Minä kuuntelin petollisia neuvonantajia! Koko ikäni tahdon kiittää +pyhää neitsyttä siitä, etteivät petolliset hankkeet toteutuneet. Kun +ajattelen niitä, valtaa minut sellainen kauhu, ettei minusta näytä +elinikuinen katumuskaan riittävältä rikostani sovittamaan." + +"Koettakaa hyvittää, se on paras katumus." + +"Sitä en voi!" + +"Voitte, jos tahdotte!" + +"Puhukaa, isä!" + +"Tahdotteko sitä niin vakavasti, ettei mikään nöyryytys näytä teistä +kyllin suurelta?" + +"Mikään ei ole sitä!" + +"Langetkaa sitten herranne jalkoihin, pyytäkää häneltä saadaksenne +jäädä tänne, luvatkaa tulla hänen nöyräksi ja alistuvaksi +vaimokseen..." + +"Sitä en uskalla!" + +"Kyllä uskallatte!" + +"Kun olen poissa, peseytyy pois häpeäpilkku, joka minun kauttani +tahraa hänen kunniaansa ja hänen nimeään." + +"Maailmallista! Turhuutta!" huudahti pappi vihastuneella äänellä. +"Jos katumus voi lepyttää Jumalan, täytyy sen vielä enemmän +riittää syntisille ihmisille! Mitä on kaikki teidän valtanne ja +suuruutenne ja kuviteltu kunnianne hänelle, jonka edessä taivaalliset +sotajoukot polvistuvat ja jonka astinlautana maa on! Hänelle ei ole +ylhäisiä eikä alhaisia, rikkaita eikä köyhiä, hän tutkii sydämen +salaisimmatkin aivoitukset; lankeamista täytyy seurata hyvityksen, +katumusta parannuksen! Sellainen on hänen pyhä, muuttumaton lakinsa, +ja hänen sanansa palvelijana sanon sinulle, nainen: pysy siellä, +mihin Herra on sinut asettanut, vaali kotiasi, puolisoasi ja +lapsiasi; täytä velvollisuutesi uskollisuudella, joka ei koskaan +petä, rakkaudella, joka kaikki kärsii, kaikki uskoo, kaikki toivoo! +Olkoon kaikki tämä katumuksen hedelmä, se on ainoa sovitus, joka +kelpaa Herralle!" + +Gunilla oli noussut, kalpeille poskille levisi heikko puna: "Tahdon +heti mennä hänen luoksensa!" sanoi hän. + +"Minä seuraan sinua!" + +Mutta kun Gunilla tarttui vanhuksen käteen, kosketti tämä toisella +kädellään hänen pukuaan. + +"Ei tässä puvussa, se ei sovi sinulle." + +"Minä pukeudun heti toiseen!" + +"Tee se, minä odotan!" + +Odotti ritarikin, odotti ikävällä ja kärsimättömyydellä, jota hän +tuskin saattoi hillitä, ja kuitenkaan ei hän tahtonut sitä näyttää +Gunillalle, jolle hänen täytyi tehdä monia vakavia esityksiä ja ottaa +niistä pyhimmät lupaukset ennenkuin ojensi hänelle sovinnon käden. + +Mutta laatiessaan näitä suunnitelmia oli hänen mahdoton karkoittaa +kuvitelmistaan kahta pehmeää käsivartta, jotka kiertyivät hänen +kaulansa ympäri ja joita hän ei voinut, ei tahtonutkaan irroittaa. + +Vihdoin hän kuuli askelia, jotka saivat hänen sydämensä tykyttämään. +Ymmärrys, järki, kunnia, velvollisuus, viisaus, kaikki ne apujoukot, +jotka olivat hänen käytettävissään, kutsui hän avukseen, mutta ne +olivat kaikki kurjia raukkoja, sillä kun Gunilla astui sisään ja +nöyrästi lankesi hänen jalkoihinsa, kun kyynelkatse kohosi häntä +kohden ja Gunilla sanoi: "Herra, anna minulle anteeksi!" silloin +pakenivat ne suinpäin ja hän kuuli ainoastaan sydämensä kuiskauksen: +"Kaikki, kaikki on annettu anteeksi!" + +Ja niin nosti hän vaimonsa maasta, sulki hänet syliinsä, ja hänen +käsivartensa kiertyivät hänen kaulansa ympäri ja he yhtyivät jälleen +pitkässä autuaassa suudelmassa. + +Vanha Hollolan pappi seisoi vieressä hymyillen. "Olisipa muori ollut +nyt mukana!" jupisi hän itsekseen. + + * * * * * + +Lankesi luonnostaan, että laivan varustaminen matkalle jätettiin +sikseen. Kapteeni Renhultille tarjottiin tilaisuus toistaiseksi jäädä +paikoilleen, mutta hän pyysi saada vaihtaa paikkaa Olavinlinnan +päällikön kanssa ja siihen suostuttiin. + +Vakoilijat kertoivat, että David maisteri, joka kovanonnen päivänä +oli onnistunut pääsemään pakoon takatietä, minkä linnanvartia oli +unohtanut sulkematta, oli eräänä viime päivistä nähty Venäjän +rajalla, ja kapteenin hartain toivo oli, että hän saisi miekkosen +valtaansa; jos hänet sittemmin olisikin pakko päästää tiehensä, voisi +hän kuitenkin viedä mukanaan muistomarjan, mitä ei koskaan unohtaisi. + +Synkkä pilvi, joka oli pimittänyt ritarin kodin, oli hälvennyt. +Gunilla oli muuttunut samaksi kuin ennenkin ja kuitenkin niin +erilaiseksi. Ystävyydenside ritarin ja Gunillan välillä lujittui +päivä päivältä; nyt vasta he alkoivat oikein ymmärtää toisiaan. + +Kulkuväylä oli jälleen avoin ja meriliike alkanut; nyt saapui joka +viikko uutisia Ruotsista. Niinpä saatiin tietää sekin, että herra +Svante Niilonpoika oli viettänyt häitä Knut Alfinpojan lesken, Märta +Ivarintyttären kanssa. + +Katarinakin oli saanut kirjeen, jossa kerrottiin kaikesta siitä +loistosta, jolla häät vietettiin; mutta paljon oli puhuttu siitä, +että Svante herran lanko ensimäisistä naimisista, Niilo Gedda, ei +ollut saapunut juhlaan, vaikka hänet oli kyllä kutsuttu. + +"Suku ei ole koskaan voinut antaa Svante herralle anteeksi sitä +sydämettömyyttä, jolla hän kohteli Ilianaa!" huomautti Anna. + +"Hän ei mennyt Ilianan kanssa naimisiin rakkaudesta", arveli Erik +herra. "Hän oli antanut sydämensä jo ennen Märtalle." + +"Sanotaan, että hän on hyvin vähän muiden naisten kaltainen?" sanoi +Gunilla rouva. + +"Kukaan nainen ei voi sietää häntä!" vastasi Anna. + +"Minä voin!" sanoi Katarina. "Ja minusta näyttää, että juuri hän on +sopiva emäntä Svante herralle." + +"Niin minäkin uskon", puuttui ritari puheeseen. "Svante herra +tarvitsee aina jonkun, jonka kanssa voi tuumia ja neuvotella. Monien +suurien ominaisuuksiensa ohella on hänellä eräs heikkous, joka Märtan +täytyy korvata." + +"Ja mikä se on?" kysyi Gunilla. + +"Huikenteleva mieli ja siihen liittyvä hillittömyys +kiihkonpurkauksissaan. Horjuva mieli kaipaa tukea, kiihkonpuuskat +kesytystä; luulenkin, että Märta pystyy siihen." + +"Märta rouva on useammin kuin kerran pukeutunut sotisopaan ja +kypärään", sanoi Katarina. "Entisen herransa kuoltua astui hän hänen +paikalleen ja johti monta veristä taistelua. Rohkeutta hänellä kyllä +on!" + +"Kunniaa ei hän sillä niittänyt", huomautti Anna. + +"Häpeä ei koidu hänelle, vaan niille, jotka ensin innostuivat hänen +rohkeudestaan, mutta sitten häpesivät olla naisen komennettavina", +väitti Katarina. + +"Eikö Svante herralla ole jo täysikasvuinen poika?" + +"Nuori Sten herra! Sanotaan, että hän kuntoon ja jaloihin tapoihin +nähden voittaa isänsä." + +"Sanotaan myös, että hän suuren kaimansa tavoin ottaa jälleen +käytäntöön Sture-nimen, jota ruotsalaiset pitävät niin suuressa +arvossa." + +"Olen kuullut häntä paljon ylistettävän", puuttui ritari puheeseen. +"Minua ilahuttaisi suuresti, jos Sten Sture vanhemman jälkeen nousisi +vielä Sten Sture nuorempi." + +"Ja että jälkimäinen, jos mahdollista, voittaisi kunnossa +edellisenkin!" huudahti Katarina. + +"Ette voi uskoa", tarttui Gunilla vilkkaasti puheeseen, "kuinka +hartaasti nyttemmin toivon, että pian tulisi loppu koko unionista; +ainoastaan siten olisi tanskalaisten ja ruotsalaisten mahdollista +tulla ystäviksi!" + +Kaikki nauroivat. + +"Olet oikeassa!" sanoi ritari. "Kahleet sopivat yhtä vähän kansoille +kuin yksityisillekään. Ainoastaan siellä, missä molemmin puolin +mennään toisiaan vastaan, on yhdistys pysyväinen." + +Gunilla tarttui salavihkaa hänen käteensä ja puristi sitä hiljaa; +nykyään ymmärsivät he aina toisensa. + + * * * * * + +Pikemmin kuin ritari oli toivonutkaan näyttäytyivät seuraukset siitä +kuningaskulusta, jonka hän oli tehnyt. Kaikilta voudeilta saapui +kertomuksia, että siemen oli kaikkialla kylvetty, että sitä mukaa +kuin tauti voitettiin, katosi entinen välinpitämättömyys ja kansassa +heräsi reippaampi työtarmo ja suurempi elämänhalu; kun nyt vain +tulisi jotakuinkin hyvä sato, uskallettaisiin toivoa parempia aikoja. + +Ritarin toivomuksesta jatkoi Werner vielä muutamia kuukausia +matkojaan ympäri maata toteuttaen sitä jaloa tehtävää, jonka he +yhdessä olivat aloittaneet, mutta eivät läheskään päättäneet. + +Hän kirjoitti Turusta kesäkuun puolivälissä, että hän oli odottamatta +yhyttänyt karanneen asemiehen Pentti Åbjörninpojan, mutta tämä oli +Wernerin nähtyään heti kadonnut. + +Samasta kädestä sai Erik Turenpoika ilmoituksen valtionhoitajan +saapumisesta Suomeen. Yhtenä asiana hänellä oli ottaa haltuunsa ne +linnat, jotka olivat olleet Sten herralla, ja jotka vielä olivat +Ingeborg rouvan huostassa ja hänen asettamiensa voutien hoidettavina. + +Ritari tiesi hyvin, että tärkeimmät valtionhoitajalle olivat +hänen, Erik Thurenpojan, sanat ja lupaukset ja muodollinen +liittyminen Ruotsiin; mutta silloin vaati hän ehtona, että hänelle +vahvistettaisiin täydellinen valta Suomessa. Tietoisuus omasta +merkityksestään pidätti suurmiehen siellä missä hän oli; oli tultava +hänen luoksensa, hän ei lähtenyt paikoiltaan. + +Mutta huhu toi joka päivä uusia viestejä siitä, mitä oli +tapahtunut. Niinpä kerrottiin, että Svante herra oli noussut maihin +Ahvenanmaalle, mutta kun hän oli tahtonut mennä Kastelholman linnaan, +oli muureilta ammuttu pyssyillä hänen miehiään. Seuraavana päivänä +oli linnanvouti, joka oli saksalainen, kutsuttu valtionhoitajan +luo; pitkän aikaa vastustettuaan oli hän tunnustanut, että linnasta +oli viety pois kaikki mikä oli kallisarvoisinta, mutta että se +oli tapahtunut Ingeborg rouvan käskystä. Svante herran sanottiin +sen jälkeen eroittaneen voudin ja hänen sijaansa asettaneen Erik +Juhananpojan (Waasan), joka oli häntä seuraavain herrojen joukossa. + +Liikkui paljon juttuja niistä katkerista sanoista, joita tällöin oli +lausuttu Ingeborg rouvasta. + +Sen jälkeen kuultiin, että Turun linnan vouti Didrik Hannunpoika oli +lähettänyt oluella ja ruokavaroilla lastatun laivan valtionhoitajaa +vastaan ja pyytänyt Lauri piispaa muiden uskottujen miesten keralla +olemaan avullisena luovutettaessa linnaa Svante herralle. + +Pian saatiin tietää, että kaikki oli käynyt rauhallisesti ja että +piispa oli koko kapitulinsa ja muiden suomalaisten herrojen kanssa +yhtynyt tuomiokirkossa ja kaikki olivat he tehneet uskollisuudenvalan +Svante herralle. + +Sillävälin oli myös muuan Upsalan kaniikki, joka oli ollut +lähettiläänä Venäjällä, paluumatkallaan saapunut Turkuun. Hän ei +tuonut erittäin hyviä sanomia, ja hän arveli, ettei venäläisten +puheihin aselevosta ollut luottamista. He olivat kyllä valmiit +tinkimään, mutta ei tekemään pysyväistä rauhaa; ei ollut sentähden +neuvokasta, jos Turun linnaa ei pidetty valmiina puolustautumaan. + +Herra Erik Turenpoika oli viime aikoina huomannut useita tanskalaisia +laivoja, jotka risteilivät Räävelin ja Suomen rannikon välillä, ja +sentähden työskenneltiin Viipurin edustalla yötä ja päivää laittaen +kuntoon niitä aluksia ja veneitä, mitä oli saatavilla. + +Sitten tuli taasen kutsu valtionhoitajalta, että Erik herran oli +saavuttava häntä kohtaamaan Raaseporin saaristoon, mutta samaan +aikaan kerrottiin, että oli nähty epäilyttäviä henkilöitä Viipurin +ympäristössä, ja ritari pysyi kotona ja kirjoitti valtionhoitajalle, +että hän ennen kaikkea katsoi velvollisuudekseen valvoa ankarasti +alusten laittamista kuntoon. + +Oli sentähden hänelle mieluisa yllätys, kun maihin laski ruotsalainen +laiva, joka toi mukanaan Erik herran veljen, Stenin, ja Turun +tuomiorovastin, mestari Henrik Wennen; molemmat oli valtionhoitaja +lähettänyt täysivaltaisina asiamiehinä valtakunnan puolesta. He +toivat kirjeen valtionhoitajalta, joka pyysi häntä täydellisesti +luottamaan näihin molempiin miehiin; mitä ne lupasivat, sen Svante +herra tuli aivan varmasti täyttämään. Valtionhoitaja päätti kirjeensä +seuraavin sanoin: + +"Rakas Erik herra! Neuvon teitä, ja vaadin valtakunnan puolesta, +että ajattelette isänmaan parasta ja riippumattomuutta, joka nyt on +kaikkein tärkein, kuten tekin täysin käsitätte." + +Miettiväisenä pani Erik herra kirjeen laskoksilleen. "Vastauksella ei +ole erityistä kiirettä", sanoi hän. "Viivytte kai viikkokauden?" + +Niin pitkän loman he olivat tosiaankin saaneet. + +"Luulen, että veljelläni on yksityistäkin asiaa?" arveli Erik herra. + +Sten Turenpoika karahti punaiseksi ja vastasi, ettei laita ollut +muutenkaan. + +Ritari kertoi hänelle venäläisestä pajarista, joka oli tunnustanut +neitsyelle rakkautensa ja ottanut saamansa rukkaset kovasti itseensä. + +Sten oli nuorin veljistään; sorjaan vartaloon yhtyivät hänessä +melkein naisellisen kauniit kasvot. Lapsuudestaan lähtien +hemmoiteltuna ja kaikkien rouvien ja neitsytten tunnustettuna +suosikkina oli hän perhosen tavoin liihoitellut kukasta kukkaan, +kunnes vihdoin poltti siipensä niissä liekeissä, jotka paloivat +Anna Sparren kauniissa silmissä. Hän kosi ja sai heti suostumuksen. +Molemmat olivat yhtä ylhäistä sukua, ja liitto sai siis sukulaisten +ja ystäväinkin hyväksymisen. + +Onneksi tapasivat he kihlausaikanaan ainoastaan harvoin toisiaan; +muuten olisi kenties heille molemmille selvinnyt, kuinka tyhjää +korean pinnan alla oli, ja kuka tietää, kuinka silloin olisi käynyt +sen rakkauden, jonka he sanoivat jatkuvan elämän iltaan. + +Kun Sten herra kuuli, että joku muukalainen oli uskaltanut iskeä +silmänsä kauniiseen Annaan, joutui hän aivan pois suunniltaan, sanoi +tahtovansa etsiä käsiinsä sen hävyttömän ja kurittaa häntä siitä +julkeudesta; hengellään hän oli saava sen sovittaa. + +Ritari tunsi riittävästi veljeään tietääkseen, että myrsky pian +asettuisi. Sen jälkeen vei hän hänet mukanaan rouvantupaan. + +Siellä toivotti Gunilla rouva lankonsa tervetulleeksi, ja Katarina +neitsyt ojensi hänelle ystävällisesti kätensä, mutta Anna oli +piiloutunut ikkunankomeron syvimpään sopukkaan ja painoi punastuen +kuin ruusu päänsä käsiinsä, kun nuori mies pyysi ainoastaan saada +katseen hänen kauniista silmistään. + +Kunnianarvoisa tuomiorovasti tervehti sillävälin Gunillaa ja +Katarinaa, ritari kyseli häneltä olosuhteita Ruotsissa, mistä hän +oli äskettäin tullut, ja kaikki neljä unhoittivat pian rakastuneen +parin, jolla ei näyttänyt olevankaan mitään sitä vastaan, että jäi +kahdenkesken. + +Tuomiorovasti kertoi, että jo huhtikuussa oli päätetty pitää +Halmstadissa kokous tanskalaisten ja ruotsalaisten kesken. Kuningas +oli luultavasti uskonut, että Svante herrasta tulisi myöntyväinen +herra, joka hyvästä maksusta täyttäisi kaikki hänen toivomuksensa, +mutta siinä hän pettyi suuresti. Svante Niilonpoika selitti nyt ja +aina tahtovansa käydä edeltäjäinsä jälkiä. + +"Minua ilahuttaa kuulla sitä!" huudahti ritari. "Tiedän jo, että hän +on kirjoittanut salamoivan kirjeen norjalaisille ja kehoittanut heitä +vapauttamaan maansa tanskalaisten ikeen alta." + +"Ennen kokousta", jatkoi tuomiorovasti, "kokosi hän suurimmassa +kiireessä sotajoukon ja marssi sen kera Kalmariin". + +"Minulle on sanottu, että kaupunki avasi porttinsa hänelle." + +"Niin se tekikin. Mutta linnaa ei ole helppo vallata; herra Hemming +Gadd valvoo sotatoimia kuten vanhan Sten herrankin päivinä." + +"Ja Kalmarin kokous?" + +"Siitä ei tullut mitään. Neuvoteltiin aselevosta. Strengnäsin piispa +Mathias ja Pentti Ryning saapuivat lähettiläinä Kööpenhaminasta. +Sillävälin kuningas kuletti niin Kalmariin kuin Borgholmaankin uutta +apuväkeä ja elintarpeita." + +"Sitä odotinkin!" + +"Tohtori Hemming oli silloin matkustanut Ölantiin ottamaan haltuunsa +Borgholman linnan, ja Svante herra, joka ei luullut mitään vaaraa +olevan lähellä, oli lähtenyt Kalmarista." + +"Vihollisella oli helppo tehtävä." + +"Lähetettiin pikaviesti Örebrohon, luultiin valtionhoitajan olevan +siellä. Onneksi oli Märta rouva paikalla ja hän avasi kirjeen." + +"Joka oli osoitettu hänen miehelleen?" puuskahti Gunilla. + +"Hän pelkäsi, että se sisälsi pahoja tietoja, ja niin se tekikin. +Nuori Kristian kuningas oli Kalmarinsalmessa suuren sotaväen kera ja +vanha kuningas Avansaaristossa samoin suurin sotavoimin." + +"Ja tämä tapahtui samaan aikaan kuin Kööpenhaminassa keskusteltiin +aselevosta?" + +"Valtuutetut tekivät kaiken voitavansa saadakseen linnat +luovutetuiksi Ruotsille, mutta tuoduista apujoukoista päättäen ei +tässä kohdin ollut mitään myönnytyksiä odotettavissa." + +"Millaisiksi tulivat ehdot?" + +"Kalmarin piirityksestä oli heti lakattava, niin hyvin linna kuin +kaupunki ja läänikin uskottava Niilo Geddan haltuun, ja hänen oli +isännöitävä linnassa kuninkaan nimessä, mutta kaupunkia ja lääniä +hoidettava Ruotsin neuvoston nimiin." + +"Niilo Gedda isännöi siis edelleen Kalmarin linnassa?" + +"Ja Niilo Boonpoika (Griip) Borgholman linnassa, kunnes ratkaistaan, +päästetäänkö sota riehumaan Ruotsin ja Tanskan välillä. Sanotaan, +että kysymys ratkaistaan unionikokouksessa Kalmarissa ensi vuonna; +silloin tulisi Gotlannin kysymyskin esille." + +"Ja vangit?" + +"Päästetään aselevon ajaksi vapaalle jalalle. Ei ole kieltäydytty +lupaamasta Knut Alfinpojan pojille heidän isänperintöäänkään." + +"Svante herra lienee tarmolla puolustanut sitä vähäisenä hyvityksenä +heidän isänsä murhasta." + +"Kuten näette, jalo herra", jatkoi tuomiorovasti, "on täällä kuten +tavallisesti kova kovaa vastaan, mutta onneksi näytään Ruotsissa +saadun unionista kylliksi". + +"Täällä Suomessa luulen valtionhoitajan suoriutuvan helposti", +vastasi ritari. + +"Se riippunee suureksi osaksi teistä!" + +"Minä olen yhtä hyvä ruotsalainen kuin kuka tahansa!" + +"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty, silloin on asia pian ratkaistu." + +"Muutamia ehtoja teen kuitenkin." + +"Me voimme suostua niihin!" + +"Esitän ne huomenna." + +"Mutta jo tänään tahdon lähettää Svante herralle tiedon hyvästä +asiain tilasta." + +Erik Turenpoika oli sallinut puolisonsa ja Katarina neitsyen olla +läsnä tässä keskustelussa, mutta sen kuluessa oli hän pitänyt +edellistä tarkoin silmällä; Gunillan kasvot kuvastivat osanottoa, +myötätuntoa, mutta ei mitään ynseyttä, ei mitään puolueellisuutta. +"Ei, se on mahdotonta, minä en voi suostua!" huudahti Anna neitsyt +kiihkeästi. + +"Mutta kaunis neitsyt, miettikää sitten vielä!" Ja Sten herra piteli +hänen vastahakoisesta kädestään. + +"Mitä sanoisivat sukulaiseni Ruotsissa?" + +"Että olette tahtonut luoda minun onneni, kuten minäkin toivon +voivani luoda teidän..." + +"Pyhä neitsyt, kuinka onneton olen!" + +Toiset olivat kummastuneina kääntyneet nuoreen pariin, joka oli +unohtanut olevansa yksinään. Kun Sten herra näki kaikkien katseiden +suuntautuvan häneen, sanoi hän tyytymättömyyden vivahduksella: + +"Herra Svante Niilonpoika on luvannut minulle Kastelholman linnan +läänitykseksi herra Erik Juhananpojan jälkeen, joka ei tahdo jäädä +sinne. Jo syksyllä saisin ottaa sen vastaan ja tahtoisin sentähden +häämme vietettäväksi kuukauden kuluttua, mutta neitsyt kieltäytyy..." + +"Sukulaiseni ja ystäväni tuskin matkustanevat tänne", puuskahti Anna, +"ja minä tahdon, että häämme vietetään kaikella sillä loistolla, joka +kuuluu niin jalosukuiselle neitsyelle". + +"Jollei ole mitään muuta estettä", vastasi Erik herra, "en lainkaan +epäile, ettei linnanpäällystö mielellään tahdo panna toimeen +turnajaisia ja aseleikkejä kauniin morsiamen kunniaksi, ja loistavaa +hääseuruetta ei tule puuttumaan". + +Anna kääntyi pois, ja kun Sten herra uudisti rukouksensa, vastasi hän +punastuen, että hänen täytyi kai suostua. + +Gunilla rouva tarjosi kaikki piikasensa avuksi ja hän ja Katarina +lupasivat tehdä kaiken minkä voivat. + +Lapsellinen turhamaisuus! Halu loistaa oli Annan korkein pyrkimys; +Viipurissa oli hänellä ainoastaan harvoin ollut tilaisuus ihailuttaa +itseään henkilöillä, jotka luki vertaistensa joukkoon. Upseerien +nöyrä ihailu imarteli, mutta ei tyydyttänyt häntä. Venäläinen pajari +sitä vastoin säilyi yhä hänen muistossaan; muutamat sanat, jotka +pajari oli kuiskannut hänelle erotessa, ja muuan kirje, jonka hän oli +salaa saanut hyvän aikaa pajarin lähdettyä, vakuuttivat Annalle, että +hän yhä edelleen ajatteli häntä. + +Sten herran näkeminen elvytti vanhan rakkauden, mutta Anna +olisi mielellään viivyttänyt naimista ja ensin leikkinyt pienen +romantillisen seikkailunsa loppuun; mutta kun hän ei voinut keksiä +mitään syytä lykkäykseen, täytyi hänen alistua, mutta sen teki hän +kaipauksesta huoaten ajatellessaan mitä oli kadottanut. + +Erik Turenpoika ei venäläisten lähettiläiden kanssa tapahtuneiden +epäonnistuneiden neuvottelujen jälkeenkään ollut hylännyt ajatusta +pysyväisestä rauhasta Venäjän kanssa. + +Kirjeitä kirjoitettiin, alustettiin uusia neuvotteluja. Turusta, +Raumalta käsin, missä hän vain viipyi muutamia päiviä, ryhtyi hän +toimenpiteihin ja pohti ajatuksissaan tätä tärkeää asiaa. Jos saisi +mahtavan naapurin eroitetuksi Tanskasta, merkitsisi se samaa kuin +rauha Ruotsille ja Suomelle, ainoastaan silloin voisivat nämä maat +suunnata yhdistetyt voimansa Tanskaa vastaan. + +Erik herra kirjoitti, ei ainoastaan suuriruhtinaalle ja hänen +vaikutusvaltaisimmille miehilleen, vaan myöskin molemmille pajareille +ja näytti selvästi, kuinka kaikki nämä taistelut koituivat ainoastaan +molemminpuoliseksi vahingoksi, veivät hirveään mieshukkaan ja +maiden autioittamiseen. "Me emme toivo parempaa kuin että saisimme +elää rauhassa ja levossa teidän kanssanne", kirjoitti hän. "Meidän +vihollisemme tahtovat saada meidät repimään metsänpetojen tavoin +toisiamme, mutta niin toivovat he ainoastaan siksi, että saisivat +itse nahkan. Kun monet teistä ovat ottaneet vastaan kristinuskon, +pitäisi meidän myös menetellä kristittyjen ihmisten tavoin toisiamme +kohtaan. Antakaa siis nyt Herran tähden päästä rauhan ja veljeyden +valtaan välillämme." + +Ritari oli epävarma, saisiko hän tähän vastausta ja milloin, +sentähden hän oli iloisesti hämmästynyt saadessaan kirjeen Venäjältä +saman Upsalan kaniikin mukana, joka toi Svante herrallekin viestin, +ettei mitään rauhaa itäisen naapurin kanssa ollut odotettavissa. + +Erik herran saama kirje oli nuorelta Boris pajarilta ja sisälsi +vakuutuksen, että mitä hänen vallassaan oli, tahtoi hän tehdä +noudattaakseen ritarin toivomuksia. Hän oli siinä tarkoituksessa +nyt lähtenyt suuriruhtinaan luo, ja jos kulta jotakin voi, ei hän +tahtonut sitä säästää. "Jos olisin niin rikas kuin tahtoisin", +kirjoitti hän, "niin ostaisin haluamanne rauhan, nyt täytyy minun +välittää, mutta jos voisitte nähdä sydämeeni, olisitte täysin +vakuutettu siitä, että rauhaa välittääkseni teen parhaan voitavani". + +Erik herra tosin tiesi, että "venäläinen, vainolainen" on, +vaikkakin raaka ja sivistymätön, itse asiassa kuitenkin lempeä ja +hyväntahtoinen ihminen, mutta sentään kummastutti häntä tämä kirje. +Hänelle ei johtunut mieleen, että kirjeen kirjoittamiseen olivat +kenties vaikuttaneet muut syyt kuin mitä oli mainittu. + +Tuomiorovasti esitti valtionhoitajan toivomuksen, että Erik herra +tahtoisi tulla Turkuun, kun heidän oli monien tärkeiden asiain tähden +välttämättä puhuteltava toisiaan suullisesti. + +Erik herra myönsi, että niin oli, mutta piti toisekseen sangen +arveluttavana lähteä Viipurista niin kauan kuin tanskalaiset alukset +olivat lähivesillä. + +Tuomiorovastin hartaista pyynnöistä lupasi hän kuitenkin lopulta +varmasti tulla, mutta kun Svante herra tulisi viipymään Suomessa koko +elokuun, ei ritarin käynnillä ollut kiirettä. + +Tähän vastaukseen täytyi valtuutettujen tyytyä. Lähtönsä edellisenä +päivänä pyysi Sten herra salaista puhelua veljensä kanssa. + +Tämä vei hänet salakamariin. + +"Tiedäthän", sanoi edellinen, "että olen vastaanottanut Ahvenanmaan +läänityksenä Svante herran kädestä; mutta olisin mieluummin ottanut +suuremman sinun kädestäsi." + +"Sitä en epäile, mutta minä tuskin antaisin sinulle pienempää tai +suurempaa." + +"Miksi niin?" + +"En luule sinulla olevan sitä ymmärrystä ja taitoa, mitä vaaditaan +lääninherralta!" + +"Silloin tuntee Svante herra minut paremmin." + +"Jollei hänellä ole muita syitä." + +"Luuletko, että se on tapahtunut sinun tähtesi? No, eihän se ole +mahdotonta, luulenpa melkein itsekin niin, mutta jos sinä olet meistä +kaikista saanut suurimman ymmärryksen, niin mikset sitä käytä?" + +"Mitä on lyöty laimin?" + +"Sinun ja kaikkien meidän onnemme." + +"Sitä en ymmärrä." + +"Emmekö ole suurmiehiä yhtä hyvin kuin Svante Niilonpoikakin?" + +"Kuka sanoo muuta?" + +"Sukutaulumme ulottuu harmaaseen muinaisuuteen." + +"Niin ulottuu!" + +"Mikä oikeus hänellä on asettua etumaiseksi?" + +"Se minkä myönnämme hänelle." + +"Mutta me voimme ottaa itse sen..." + +"Me emme tahdo." + +"Miksi emme?" + +"Ei ole kadehdittavaa olla valtionhoitajana Ruotsissa." + +"Sinusta, Erik, olisi pitänyt tulla se!" + +"Ja olla sitten riippuvainen kaikista valtakunnan suurmiehistä? +Meillä on ainoastaan yksi yläpuolellamme; hänellä on varmaan satakin, +jotka katsovat itsellään olevan saman oikeuden valtaan." + +"Sinä kyllä pitäisit puolesi heitä vastaan." + +"Tahdon auttaa Svante herraa siinä." + +"Et siis tahdo?" + +"Miksi sitä haluat?" + +"Sukulaisesi ja ystäväsi näkisivät ilolla koroituksesi." + +"Ja minun kauttani oman koroituksensa! Sinä tahdot paremman +läänityksen kuin Ahvenanmaan, vaikket ole vielä osoittanut voivasi +pitää huolta tästäkään. Pietari veli ei kai ole hänkään tyytyväinen +siihen, että on ainoastaan valtaneuvos. Sitä paitsi toivotte te +molemmat saavuttavanne suuren vaikutusvallan, ja sentähden olisi +minun kiisteltävä Svante herran kanssa korkeammasta vallasta." + +"Jos se vapaaehtoisesti annettaisiin sinulle...?" + +"Hänet tuntee ja tunnustaa koko kansa; ketkä antaisivat sen silloin +minulle?" + +"Vertaisesi." + +"Jotka ovat nyt jo hänet valinneet! Sano minulle, Sten, kenen +asioilla liikut?" + +"Minäkö? En kenenkään!" + +"Haluaisin tietää, kuka tämä 'ei kenkään' on." + +Sten herra karahti punaiseksi. "Teet minulle suuren vääryyden!" +änkytti hän. + +"Toivotaan niin! Kuules, mitä sanon! Ruotsia hallitsee ja vallitsee +herra Svante Niilonpoika, Suomea hallitsen minä! Yli meren ojennamme +veljenkäden toisillemme avuksi ja tueksi; jos eripuraisuus ja +kateus kohottaisi päätänsä siellä emämaassa, voisi kyllä käydä +niin, että minäkin sekaannun leikkiin, mutta ainoastaan tukeakseni +valtionhoitajaa." + +"Olet hänen ystävänsä?" + +"Ja Tanskan vihamies! Huomaa se, Sten veikko!" + +"Me olemme vannoneet kuninkaalle uskollisuutta." + +"Sen teet kyllä pirullekin, jos hän puristaa pihdeillään kurkustasi." + +"Mutta sinä itse..." + +"Minä olen, kuten kunnian ritarille sopii, sanonut irti +uskollisuuteni hänelle." + +"Valtionhoitaja on ottanut vastaan minun valani." + +"Mutta sen sinä olet antanut ehdoilla." + +"Ei ainoatakaan ehtoa!" + +"Saisimmepas nähdä, jos seisoisit silmä vasten silmää Hannu kuninkaan +kanssa!" + +"Tämä on loukkaus..." + +"Pyydän anteeksi sitten, jos näyttäytyy, että olen väärässä." + +"Mutta en ole tottunut sellaiseen!" Ja Sten herra ravisteli päätänsä +kuten kalkkunakukko, joka aivan odottamatta on pistetty veteen. + +"Nyt luulen, että tiedät ajatukseni, jos sinulta sitä kysytään." + +"Olet mielestäni sanonut sen kyllin selvästi." + +"Emme siis puhu asiasta enempää." + +"Tahtoisin mielelläni tehdä vielä muutaman kysymyksen", lisäsi Sten +herra veitikkamaisesti hymyillen. + +"Sano pois!" + +"Huhu kertoo, että Gunilla rouva, joka on syntynyt Tanskassa ja +tanskalaisista vanhemmista..." + +"Mitäs hänestä?" + +"... rakastaa suuresti maatansa." + +"Enemmän kuin sinä omaasi." + +"Nyt ei ole lainkaan kysymys minusta, vaan omasta emännästäsi, jota +kalvaa katkera suru sen johdosta, että olet pettänyt Hannu kuninkaan." + +"Kuka niin sanoo?" + +"Sehän on joka miehen suussa." + +"Niinkö!" + +"Kerrotaan myös, että linnanportit olivat suletut sinun palatessasi +kotiin; ja kun avautit ne väkivallalla, seisoi Gunilla rouva +vastassasi paljastettu miekka kädessään." + +"No, aivanko ottelimmekin?" + +"Ette, tiedän nyt, ettei se ole totta, mutta Anna Sparre, joka +pelästyksissään sulkeutui makuukamariin, kertoo nuoresta neitosesta, +joka kaatui taistelussa. Luulen sentähden tekeväni parhaiten +kysyessäni sinulta, mitä minun on vastattava, kun minulta kysytään +näin arkaluontoista asiaa." + +"Vastaa, että kysymys oli sinulle liian arkaluontoinen; et voinut +kysyä sitä." + +Sten herran kasvot karahtivat punaisiksi. "Mitä taasen tulee Gunilla +rouvan ajatuksiin, näyttää minusta soveliaammalta, että kysyt häneltä +itseltään." + +"Sinä sallit sen?" + +"Kyllä, mielelläni!" + +Samassa työnnettiin oviverhot syrjään ja nuori emäntä astui sisään. +Hänellä oli useampia kirjeitä kädessään, ja hänen tavattomasti +punoittavista poskistaan saattoi nähdä, että hän oli kiihdyksissään. + +Luultavasti ei hän ollut pannut merkille, että sisällä huoneessa +puhuttiin, sillä Sten herran nähdessään kävi hän sangen hämilleen ja +sanoi aikoen vetäytyä takaisin: "Luulin teidän olevan yksin, herra." + +"Jää tänne, rakas ystäväni", sanoi ritari ja ojensi rakastavaisesti +hänelle kätensä. + +Gunilla tarttui heti siihen ja katsoi kysyvästi häneen. + +"Mitä kirjeitä olet saanut?" + +"Isältäni ja äidiltäni; muuan on myös... David maisterilta." + +"Niinkö!" + +"Tahdotteko lukea ne?" + +"Ne ovat avaamatta." + +"Avatkaa ne!" + +"Kuinka tiedät keneltä ne ovat?" + +"Tunnen jokaisen käsialan." + +"Mutta jollet lue niitä ensin itse, kuinka tiedät, tahdotko antaa +minun nähdä ne." + +"Tiedän sen kenties paremmin nyt kuin luettuani." + +"Luulet siis..." + +"Että niissä on jotakin, mitä ette voi hyväksyä, ja jota minun olisi +raskas laskea teidän silmienne eteen." + +"Tekisit kuitenkin sen?" + +"Se olisi velvollisuuteni." + +"Sitten luen ne ensiksi, mutta jää tänne siksi aikaa. Veljeni +kysyisi mielellään sinulta jotakin, ja minä pyydän sinua vastaamaan +välittämättä vähintäkään minusta." + +Gunilla istuutui penkille ikkunan ääreen. Äänen nöyryys väistyi +eräänlaisen emäntämäisen arvokkuuden tieltä, sitä luonnollisemmin, +kun hän luuli, että kysymys oli häävalmistuksista. + +Sten herra ei voinutkaan suoraan ja ilman valmistuksia tehdä sitä +omantunnon kysymystä, joka hänellä oli huulillaan; sentähden hän +pulassaan tarttui siihen mikä oli lähinnä, ja muutamain minuuttien +kuluttua olivat molemmat kiintyneet keskusteluun siitä, kuinka +pitkämatkaisia vieraita kutsuttaisiin. + +Sillävälin syventyi ritari niin innokkaasti kirjeiden lukemiseen, +ettei hän kiinnittänyt huomiota keskusteluun. David maisteri +kirjoitti, mitä kaikkia vaaroja hän oli välttänyt paetessaan +Viipurista melkein pahantekijän tavoin; hän oli jälleen mennyt +Venäjälle, nyt hän oli sieltä palannut, mutta ennen lähtöään +Ruotsiin, mihin tärkeät asiat häntä vaativat, tahtoi hän valmistaa +Gunillalle tilaisuuden siihen hengelliseen lohdutukseen, jota tämä +varmaankin huokaillen kaipasi, ja hän pyysi Gunillaa tulemaan +Valmyran tuvalle seuraavana iltana auringon laskeutuessa. Hän +ilmoittaisi siellä tärkeitä asioita. + +Gunillan äidin kirje oli pelkkä valitusvirsi sen julman kohtelun +johdosta, mitä hänen tyttärensä oli saanut kokea ja mistä hän oli +David maisterilta saanut tiedon. Rouva Bese pyysi tytärtään palaamaan +äitinsä luo hänen uskollisessa sylissään unhoittaakseen kärsimänsä +häväistyksen. + +Gunillan isällä näytti olevan toinen käsitys asiasta. Hän kirjoitti, +että niin mielellään kuin hän näkisikin tyttärensä luonansa, tuli +Gunillan kuitenkin miettiä tarkoin, ennenkuin erosi niin jalosta ja +oikeamielisestä, vaikkakin ankarasta herrasta. + +Ritarin ajatukset olivat niin kiintyneet lukemiseen, ettei hän pannut +merkille keskustelua eikä niitä kysyviä katseita, joita Gunilla +tuontuostakin heitti häneen. Nyt hän ne vihdoin huomasi ja ojentaen +Gunillalle hänen vanhempainsa kirjeet sanoi hän: "Anna minun pitää +kolmas kirje muutamia päiviä." + +"Minulle on arvoa ainoastaan näillä", vastasi tämä. + +"Kiitos, Gunilla, luottamuksestasi." + +Gunilla loi herraansa rakkautta uhkuvan katseen. + +Tämä kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. "Oletko vastannut veljeni +kysymyksiin?" + +"Kyllä, kyllä!" vastasi tämä sangen hämillään. + +"Kaikkihan riippuu heistä itsestään", vastasi Gunilla. "Minä voin +ainoastaan neuvoa." + +"Mistä olette sitten puhuneet?" + +"Häävieraista." + +Ritari purskahti nauruun. + +Sten herra oli saanut pahan yskänpuuskan, mutta sanoi sitten, että +hän yhtyi veljeensä siinä, että on olemassa eräitä arkaluontoisia +kysymyksiä, joita ei voi tehdä. + +"Sitten tahdon tehdä sen tällä kertaa puolestasi", huudahti ritari +vilkkaasti. "Näetkös, Gunilla, hän on utelias tietämään, kuinka +sellaisina murrosaikoina kuin nykyinen voi mies sopia vaimonsa +kanssa, jonka hän on noutanut vihollismaasta." + +Gunilla loi silmänsä maahan, hän hengitti kiihkeästi. + +"Etkö tahdo sanoa sitä meille?" + +"Vaimo silloin rukoilee joka päivä pyhää neitsyttä, että hän +rakentaisi rauhan kansojen välille. Kaikesta muusta saa hänen +herransa määrätä; vaimo on luvannut uskollisuutta ja kuuliaisuutta +hänelle." Kun Gunilla oli lausunut nämä sanat, kohotti hän +kyyneltyneen katseensa herraansa; se katse rukoili anteeksiantoa ja +unhoitusta menneihin nähden. + +Mutta ritari sulki hänet ylpeydellä syliinsä. "Mitä nyt sanot, Sten +veikko?" kysyi hän. + +Tämä mutisi jotakin, että hän oli odottanut juuri sellaista vastausta +ja että hän tiesi Gunilla rouvan olevan malliksi kelpaavan naisen. +Oli ainoastaan yksi, joka veti vertoja hänelle, ja se oli hänen oma +verraton Annansa. + +Seuraavana päivänä lähtivät valtuutetut matkalle Erik herran +uudistettua lupauksensa tulla Turkuun elokuun lopulla. Hänen +palattuaan Viipuriin oli vietettävä häät; Sten herran oli saavuttava +samaan aikaan kuin ritarinkin tai ennen häntä. + +Kihlattujen ero oli niin sydäntä särkevä, että olisi voinut luulla +olevan kysymyksen erosta koko iäksi; sellainen oli siihen aikaan +vielä sangen tavallista, ja sentähden tiedettiin tuskin mitä oli +ajateltava, kun Anna neitsyt Sten herran lähdettyä surun puuskassaan +selitti, ettei hän astu jalallaan linnan muurien ulkopuolelle +ennenkuin hänen ylkänsä palaa. + +Linnanvartia oli kutsuttu herransa luo, ja ritari uskoi hänelle David +maisterin Gunillalle lähettämän kirjeen sisällön ja kysyi hänen +ajatustansa siitä. + +"Panen pääni pantiksi, että se on ansa", vastasi tämä. + +"Niin minäkin luulen." + +"Hänet on pyydystettävä sillä itsensä!" + +"Kenties hän juuri sitä tahtookin." + +"Mitä hän siitä hyötyisi?" + +"Jollemme voi todistaa mitään häntä vastaan, saa hän syyn haastattaa +meidät kirkollisen tuomioistuimen eteen; eikö arkkipiispakin +kieltäydy ryhtymästä mihinkään isä Tobiasta vastaan puuttuvain +todistusten nojalla?" + +"Ja tyttäreni murha?" + +"Sotamiesten todistukset eivät olleet jäävittömät, he ovat minun +palveluksessani ja minä olen syyttäjä." + +"Käyttäkäämme silloin itse oikeutta." + +"Olen sillä uhannut kerran David maisteria ja olen varma, että hän on +ryhtynyt varokeinoihinsa, jos jokin vaara häntä uhkaisi." + +"Mitä sitten on tehtävä?" + +"Ensin on urkittava hänen aikeensa selville." + +"Merkillistä, että hän kutsuu Valmyran luo!" + +"Tiedätkö, onko hän kotona?" + +"Siihen voi Sakko vastata." + +"Mutta kehoita häntä olemaan varovainen!" + +"Ei tarvita. Hän nimittää kaikkia munkkeja 'isä Tobiaiksi' ja vihaa +heitä verisesti." + +Poika lähetettiin tiedustelemaan ja palasi puolipäivän rinnassa +tuoden tiedon, että tupa oli lukittu. Tapansa mukaan oli hän ylhäältä +puiden latvoista tarkastellut tienoita ja nähnyt linnantien varressa +eräässä metsätylvässä useampia miehiä, jotka näyttivät vilkkaasti +keskustelevan keskenään. Sakko oli varovasti hiipinyt heidän +ohitsensa ja rientänyt kotiin kertomaan havainnoistaan. + +Linnanvartia ehdotti, että joku hovipojista pukeutuisi naisenpukuun, +mutta ritari ei pitänyt sellaista leikkiä sopivana, ja hän kirjoitti +omin käsin David maisterille, että jalo rouva ei ollut halukas +yölliseen retkeen ja että hän kunnianarvoisalta linnanpapilta sai +hengellistä mielenylennystä eikä halunnut ketään muuta. + +Määrättyyn aikaan lähti Olavi kahden muun asemiehen kera Valmyran +tuvalle. He löysivät tosiaankin maisterin sieltä aivan yksin; +hän näytti sangen hämmästyneeltä heidät nähdessään eikä sanonut +odottaneensa, että ritari käsittäisi häntä niin väärin. Hänen +valtiollinen uskonsa ja hengellinen intonsa olivat eri asioita, ja +hän osasi pitää ne erillään. + +Sen jälkeen otti hän esiin sormuksen, jonka pyysi Olavin jättämään +Gunilla rouvalle pyynnöllä, että tämä aina tahtoisi pitää sitä +sormessaan. Siinä oli oas Kristuksen orjantappurakruunusta, ja sillä +oli teho suojella kaikista vaaroista, minkä nimisiä ne olivatkin. + +Asemiehet lähtivät sen jälkeen palausmatkalle, mutta he olivat tuvan +läheisyydessä eroittavinaan useita tummia olentoja, niin että David +maisterilla todennäköisesti oli melkoinen seurue mukanaan. + +Ritari teki turhia kokeita sormuksen avaamiseksi; David maisterilta +tuleva lahja ei hänestä näyttänyt onnelliselta, kuitenkaan ei hän +tahtonut sitä Gunillalta kieltää ja meni sentähden rouvantupaan, +jossa neitoset ompelivat Annan myötäjäisiä. Molemmat neitsyetkin +askaroivat ahkeraan, mutta Gunilla ei ollut siellä, hän oli +makuuhuoneessa pienokaisten luona, ja ohimennen sanottuaan sanasen +hilpeälle parvelle meni ritari hänen luoksensa. Hän näytti hänelle +David maisterin kirjeen, ilmoitti toimenpiteistään ja tahtoi sen +jälkeen antaa sormuksen, mutta hänen kummakseen ei hänellä sitä +ollutkaan. Hän muisti pitäneensä sitä kädessään rouvantupaan +tullessaan; luultavasti oli hän laskenut siellä sen johonkin. + +Molemmat lähtivät etsimään, mutta sitä ei löytynyt mistään. Gunilla +tuumi, että tottapahan se lopulta löytyy, ja siihen täytyi tyytyä. + +"Nyt alan uskoa, että siinä piili jotakin tenhoa", sanoi Erik herra +hymyillen, "mutta varmaankaan ei hyväksi, ja sentähden olen iloinen, +ettei sormus kaikella etsimisellämmekään löytynyt." + +Muutamat laivat, jotka ritari oli lähettänyt pitämään silmällä +tanskalaisia, olivat onnistuneet ajamaan nämä pois ja palasivat sen +jälkeen Viipuriin. + +Laivamiehet kertoivat, että oli nähty suuren aluksen lähestyvän +Venäjältä päin. Sillä oli vastatuuli ja sen täytyi tulla luovimalla. +Useampia kuin tämä ainoa ei oltu huomattu, eikä se siis tullut +vihamielisissä aikeissa; sitä paitsi oli siinä suuri joukko lippuja. + +Ritari odotti jännitetyllä mielenkiinnolla sen saapumista, ja +kun se vihdoin laski linnanrantaan ja huomattiin sen tuovan +suuriruhtinaan lähettiläitä, jotka olivat täysivaltaiset ratkaisemaan +ja allekirjoittamaan rauhanehdot, silloin hän toivotti heidät +tervetulleiksi ilolla, jota ei koettanutkaan peitellä. + +Neuvottelujen jatkuessa ritarisalissa kantoivat muutamat venäläisistä +merimiehistä pari suurta arkkua ylös linnaan; ne olivat aiotut +jalosukuiselle neitsyelle Anna Sparrelle ilmoituksetta mistä ne +tulivat. + +Neitsyen suostumuksella vietiin ne hänen omaan kamariinsa naisten +parvelle. Anna sulki ovensa yksin katsellakseen ihanuuksia; hänen +luja päätöksensä oli lähettää kaikki tyyni takaisin, tiesihän +hän mistä ne tulivat ja hän tahtoi niitä pitää nyt vähemmän kuin +milloinkaan, mutta voihan hän sentään niitä katsella. + +Avaimet olivat suulla, kannet aukenivat helposti. + +Mikä upeus! + +Kolme kokonaista vaatekertaa, koristellut kullalla ja hopealla. +Kärpännahalla vuoritettu samettivaippa. Kulta- ja silkkiompeluksin +kirjailtu kallisarvoinen päähine. Helmikaulanauha ja pääkoriste mitä +hienoimpine kulta- ja hopealaitteineen. + +Anna neitsyt päästi riemuhuudon toisensa jälkeen; kun arkut vihdoin +olivat tyhjennetyt, alkoi hän etsiä kirjettä tai jotakin viittausta, +mistä ne tulivat, mutta mitään sellaista ei löytynyt eikähän hänen +tarvinnut arvailla. + +Halu pitää tämä kaikki kävi minuutti minuutilta voimakkaammaksi. +Siellä oli muuan helmi- ja kultaompeluksin kirjailtu huntu, +tavattoman hieno, neitsyt ei luullut koskaan nähneensä niin ihanaa; +jospa hän vain voisi pitää _sen_, -- ja niin hän ripusti sen ylleen +ja katseli ihaillen kaikkia muita tavaroita. Vihdoin kävi hänelle +aivan selväksi, että hänen oli pidettävä kaikki tyyni, siihen hän +katsoi olevansa täysin oikeutettu. Eihän lahjaan liittynyt mitään +ehtoja, hän oli saanut sen hyvältä ystävältä, ja olisi kiittämätöntä +lähettää se takaisin. + +Sillävälin tehtiin ja allekirjoitettiin kaksikymmenvuotinen aselepo +Venäjän kanssa. Valtuutetut selittivät, etteivät suuriruhtinas ja +Hannu kuningas enää olleet niin hyviä ystäviä kuin ennen, mutta +herra Erik Turenpoikaa kohtaan ruhtinas sitä vastoin tunsi syvää +kunnioitusta; ettei tämä yksityisen voiton tähden myynyt isänmaansa +etuja, se näytti hänestä niin merkilliseltä, että hän tahtoi +mielellään osoittaa ystävyyttään. + +Erik herralle kuiskattiin kaikessa hiljaisuudessa, että Boris +pajari se oli saanut kaiken tämän aikaan, mutta että tämä odotti +tulevaisuudessa myöskin vastapalvelusta. Ritari vastasi, että hän +tahtoi tehdä kaiken minkä voi osoittaakseen kiitollisuuttaan. + +Hän sanoi jo seuraavana päivänä tahtovansa lähteä Turkuun +ilmoittamaan valtionhoitajalle tehdystä aselevosta, ja valtuutettujen +oli siis lähdettävä samaan aikaan. + +Näytti melkein kuin tämä ei olisi vastannut venäläisten suurmiesten +omia toivomuksia, mutta Erik herra pelkäsi, että jos Boriksen jaloon +menettelyyn vaikutti hänen rakkautensa Anna Sparrea kohtaan, voisi +tieto neitsyen piakkoin tapahtuvasta avioliitosta antaa aihetta +kaikkea muuta kuin rauhallisiin kohtauksiin. Oli sentähden parasta +pitää asia salassa niin kauan kuin mahdollista. + +Erik herra kirjoitti pajarille ja kiitti häntä siitä, että hän oli +puolestaan vaikuttanut asian saattamiseksi onnelliseen päätökseen, +mutta venäläinen, jolle hän jätti kirjeen, sanoi hänelle, että +Boris kai pian oli saapuva persoonallisesti ottamaan vastaan hänen +kiitoksensa, hänen tarkoituksensa oli tehdä se heti kun onnistuisi +saamaan eron nykyisestä ylimmästä puolisostaan. + +"Tapahtuuko sellaista usein Venäjällä?" kysyi ritari suurella +mielenkiinnolla. + +"Niin pian kuin mies kyllästyy puolisoonsa", vastattiin hänelle. +"Onnettomuudeksi on Boriksen puoliso sangen korkeaa syntyä ja +vaikeudet ovat sentähden suuret." + +"Miksi hän tahtoo erota puolisostaan?" + +"Hän rakastaa toista, jolle hän ei voi tarjota alempaa paikkaa. Ja +entinen ei tahdo luopua ylimmästä, paikastaan." + +"Luonnollisesti!" + +"Jos tämä ylen kauan asettuu Boriksen toivomusten tielle, täytyy +hänen turvautua äärimäiseen keinoon." + +"Ja se on?" + +"Kuolema!" + +"Onko sellainen tavallista?" + +"Siihen täytyy turvautua, jollei muu auta." + +Ritari näki suureksi tyydytyksekseen venäläisten nostavan purjeensa, +mutta kun hän sitten kertoi keskustelustaan heidän kanssaan, huomasi +hän kummakseen Annan kalpenevan. + +Linnanvartia sai käskyn pitää ankarasti silmällä tulijoita ja +menijöitä, ja kapteenin oli pidettävä tarkka vaari vieraista +aluksista. + +Päätettiin, että ritari toisi Sten herran mukanaan palatessaan +Viipuriin ja että häät vietettäisiin heti sen jälkeen. Hänen +ollessaan poissa tehtäisiin kaikki valmistukset ja kutsuttaisiin +vieraat. Erik herran oli lähetettävä ennakkoviesti ilmoittamaan +tulostaan. + +Loistavan asemiesjoukon kera hän lähti matkalle. Maan päällikkö oli +kohtaava -- vertaisensa monessa suhteessa, mutta toisissa herransa. +Onneksi Erik herra piti silmällä asiaa, ja sentähden ei se tuntunut +hänestä nöyryyttävältä. + +Turussa olivat koolla ruotsalaiset ja suomalaiset herrat; +valtionhoitaja oli jo pitänyt useita neuvotteluja heidän kanssaan. +Muutamain kanssa oli vaikea tulla toimeen; niinpä oli Turun +linnan entinen päällikkö, Magnus Frille, kieltäytynyt antamasta +uskollisuudenlupausta valtionhoitajalle, koska hän -- kuten +ilmoitti -- oli lupautunut Erik herran palvelukseen. Erik herraa +siis odotettiin ikävällä monistakin syistä, ja kohtaus hänen ja +valtionhoitajan kesken oli alusta alkaen hyvä, mutta kun he olivat +vaihtaneet ajatuksiaan ja mielipiteitään ja katsoneet suoraan +toisiaan silmiin, kävi heidän välinsä sydämelliseksi, luottavaiseksi. + +Svante herra käsitti selvään, että sellainen mies oli kullan +arvoinen; hän pyysi hänen ystävyyttään ja tarjosi omaansa, ja he +lupasivat molemmat lujasti ja järkähtämättömästi tukea toisiaan. + +Kutsuttiin suuri herrainkokous, ja siellä laati valtionhoitaja +avoimen kirjeen, jolla hän määräsi Erik Turenpojan "tätä +maanäärtä hoitamaan, tehden hänet tällä avoimella kirjeellä maan +täysivaltaiseksi päämieheksi valtionhoitajan nimessä, niin että mitä +hän teki tai tekemättä jätti suhteessa tai toisessa, mikä hänelle +(valtionhoitajalle) ja valtakunnalle hyödyksi saattoi koitua, se oli +pitävä kaikin puolin paikkansa. Ken täällä rohkenisi toisin tehdä, +hänelle olkoon sama laki kuin sille, joka tahtoi valtionhoitajan ja +valtakunnan vahinkoa, ilman mitään armoa." + +Niin oli Erik Turenpoika saanut koko Suomen päämiehyyden, mutta hänen +suuri valtansa ei houkutellut häntä tavoittelemaan korkeampaa. Hän +oli ruotsalainen sydämeltään ja sielultaan. Jätämme hänet nyt, kun +hän lähtee häihin, ja sen sijaan käännämme katseemme vanhaan Ruotsiin. + + + + +3. + +IMMENRYÖSTÖ. + + +Kovina aikoina, jolloin sota ja vaino uhkaa, jolloin hätä on oven +edessä ja tauti jo hiipinyt kynnyksen ylitse, näyttävät ihmiset +tuntevan valtavaa tarvetta heittää huolet luotaan, unhottaa surunsa +hetken hurjissa huveissa. + +Niin oli laita Kalmarin läänissäkin 1505. Vihollisen tuhotyöt olivat +tärvelleet edellisen vuoden sadon, Kalmarin linnasta lähetettiin +pieniä tanskalaisia partiojoukkueita, jotka ryöstivät ja polttivat +niin laajalta kuin uskalsivat maassa liikkua, vieläpä usein saaden +apuväkeä vihollisten laivoista, jotka olivat ankkurissa kaupungin +edustalla. + +Hätä synnytti usein kuolettavia, aina pitkällisiä kuumetauteja, ja +painostava mieliala levisi yhä laajemmalle rahvaan keskuuteen. Mutta +kun levisi sanoma, että Tjustin kihlakunnassa tuli pidettäväksi +markkinat, silloin ikäänkuin herättiin, niin houkutteleva oli toive +saada heittää kaikki huolet pois vaikkapa ainoastaan päiväksikin. + +Markkinat, joiden piti kestää kahdeksan päivää, alkoivat maaliskuun +10 päivänä. Jo päiviä ennen nähtiin suuria parvia jalkaisin, +ratsain ja ajorattain, jotka vaivalloisesti retustivat eteenpäin +savisia, kuraisia teitä. Väliin tuli kuormarattaita kulettaen +markkinatavaroita, jotka olivat myöhästyneet ja joiden nyt täytyi +joutua pikimmiten perille. + +Enimmät markkinamiehistä olivat oikeastaan alempaa rahvasta. +Talonpoikia sarkatakeissaan, nahkavöin ja monivärisin päähinein; +naiset kietoutuneina tummiin vaippoihin, päissä hilkat, jotka yleensä +olivat reikäompeluksin koristetut. Ketkä tulivat pitkien, matkojen +takaa, olivat ahtautuneet ajorattaille joita väsyneet konit vetivät; +keillä oli ainoastaan päivän taival matkattavaa, kulkivat sen +jalkaisin. Mutta eivät herraskartanotkaan pysyneet vennonvieraina +tälle suurelle tapaukselle, ja sentähden huomattiin silloin +tällöin pieni asemiesjoukko, joka ympäröi muutamia ratsastavia, +turkkireunuksisiin matkavaippoihin kääriytyneitä nuoria neitsyitä, +joiden edellä aina ratsasti pari kirjavin pukimin sonnustettua +palvelijaa. + +Menipä markkinoille joitakin arvoisia rouviakin, mutta nämä +ajaa ratuuttivat vaunuissa puu vietereillä, ja päättäen heidän +tyytyväisestä ulkomuodostaan ei kova tärinä näyttänyt heistä olevan +outoa eikä kiusallista. + +Kaikki lähitalot olivat täpösen täynnä, vieläpä yksin kaalimaillekin +oli pystytetty telttoja niitä varten, jotka eivät pitäneet kovin +tarkkaa lukua mukavuuksista, ja asianomaisella luvalla oli laitettu +pitkät rivit vajoja majapaikoiksi niille, jotka eivät voineet tai +välittäneet hankkia parempaa. + +Markkinapaikkana oli suuri avoin kenttä, jolle tilaisuutta varten oli +kasattu suuri joukko kauppakojuja, joista enimmät sisälsivät saksojen +rihkamaa kaikkea mahdollista lajia. Mutta sinne oli pystytetty myös +useita telttoja ilvehtijöitä ja komeljantteja varten, jotka voivat +iloita lukuisasta katsojajoukosta, kun taasen rihkamasaksat ja +kotipanoisen oluen myyskentelijät tekivät hyviä kauppoja, edelliset +neuloilla, ja pienillä peilinpalaisilla, jälkimäiset oluella, simalla +ja kirsimarjajuomalla, mutta kaiken tämän ohella kuului yhtämittaista +hujellusta ja toitotusta, joka piti reipasta elämää vireillä. + +Lähimmässä pappilassa majailivat kaukaisemmat matkustavaiset; +Göksholman nuori ritari Åke monine palvelijoineen oli asettunut +sinne. Herra Niilo Ragvaldinpoika oli kolmen tyttärensä ja lukuisan +palvelusväkensä kera vallannut kolme kamaria. Rovasti oli itse +muuttanut yliskamariin, eikä hänestä ollut niin jaloille vieraille +mikään uhraus liian suuri. + +Niilo Ragvaldinpojan vanhin tytär, Märta neitsyt, oli mitä viehkein +seitsentoistavuotias impi, ja kuitenkin unhotti hänen tavattoman +kauneutensa sen iloisen lapsensulouden tähden, joka verhosi koko +hänen olentonsa. Hän oli käynyt rippikoulunsa vanhan papin edessä, +ja tämän kutsusta hänen isänsä oli suostunut päästämään hänet tälle +ensimäiselle huvimatkalleen. + +Eräästä keskustelusta, joka heti pappilaan saavuttua oli ollut Niilo +herran ja vanhan rovastin välillä, huomattiin, että Åke herralle oli +matkalla tärkeämpi tarkoitus kuin markkinahuvi. + +Oli tarkoitus valmistaa hänelle tilaisuus nähdä ja puhutella kaunista +neitsyttä. + +Åke herra oli herra Juhana Maununpojan ja jalon rouvan Inga +Broderintyttären nuorin poika. Häntä nimitettiin Göksholman Åkeksi +eroitukseksi vanhemmasta velipuolestaan Åke Hannunpojasta. + +Kasvaneena surullisen kuuluisassa Göksholmassa oli hän tietämättään +saanut sieltä vaikutelmia; hänen olennossaan oli jotakin surumielisen +unelmoivaa, ja jo lapsuusvuosinaan oli häneen juurtunut tunne, että +hänen ja hänen veljensä oli kärsittävä rangaistus siitä, mitä heidän +isänsä oli rikkonut. Sellaisia puheita oli liikkunut palvelusväen +kesken ja heiltä tullut pojankin korville. + +Synnynnäinen kainous sai hänet karttamaan kaikkea naisseuraa, ja +kuitenkin hän kaipasi rakkautta. + +Hän oli kuullut huhuiltavan sorjasta Märta Niilontyttärestä, mutta +hän ei sitä enää suurin ajatellut, kun hän sattumalta, eräässä +seurassa Göksholmassa herra Juhana Maununpojan luona, kohtasi +edellämainitun vanhan papin. Tämä kertoi monista rippilapsistaan ja +sanoi nuoren Märtan viehkeimmäksi kaikista. + +Silloin muisti Åke herra ennenkin kuulleensa hänestä puhuttavan ja +ilmaisi haluavansa kerran nähdä nuoren tytön. Hänen äitinsä, Inga +rouva, halusi innolla saada poikansa naitetuiksi; muuan povariämmä +oli tosin sanonut hänelle, että heihin oli suku sammuva, mutta +sellaisesta ei ylpeä rouva tahtonut tietää mitään, mieluummin uhrasi +hän sukuylpeytensäkin; vaikkei Niilo Ragvaldinpoika ollutkaan ritari, +oli hän kuitenkin aatelismies, ja jos Åke herran sydän kiintyi hänen +tyttäreensä, tulivat hän ja hänen herransa mielellään suostumaan +heidän yhdistymiseensä. + +Pappi vanhus sai asian ajettavakseen, hänen oli valmistettava +Niilo herraa ja sitten johdettava nuoret yksiin. Niin sukeutui +markkinamatka. + +Åken äidin ei ollut tarvinnut kovinkaan paljon vaivautua +taivuttaessaan herraansa ja isäntäänsä suostumaan yhdistykseen, +mutta hänen vanhin poikansa Maunu joutui pois suunniltaan saatuaan +siitä tiedon ja sanoi tekevänsä kaiken voitavansa estääkseen niin +häpeällistä liittoa; turhaan kerrottiin hänelle ennustuksesta, hän +sanoi osaavansa ennustaa hänkin, nimittäin sen, ettei neitsyt Märta +Niilontytär konsanaan tule hänen kälykseen. + +Kuitenkin lupasi hän tyyntyä, kunnes tulisi tunnetuksi, oliko hänen +veljensä sydän kiintynyt neitsyeen; vasta sen jälkeen oli aika toimia. + +Nuori Märta oli yhtä tietämätön niistä langoista, joita punottiin +hänen ympärilleen, kuin leivonen hänen ikkunansa yläpuolella +pyssystä, joka juuri tähdättiin sitä kohden. Märta näki ainoastaan, +kuinka lintu levitti siipensä lentoon, kuinka se kohosi korkealle +ilmaan ja livertäen pysyttäytyi paikoillaan pyrstö levällään. + +Tyttö kuunteli ihastuneena sulosointuista laulua ja koetti matkia +sen luritusta. Silloin pamahti laukaus ja laulaja kieppuroi ilmassa +ja putosi sitten maahan. Nuori tyttö päästi vihlaisevan huudon, hän +riensi pihalle ottaakseen sen käteensä. Luoti oli sattunut keskelle +laulajan rintaa, ja pieni pää retkahti hervotonna tytön kädessä. +Kyyneltynein silmin hän katseli pikku vainajaa eikä pannut merkille +tummaa varjoa rinnallaan. + +"Koskeeko linnun putoaminen niin kovasti mieleenne?" kysyi miesääni +jokseenkin pilkallisesti. + +Märta kohotti katseensa ja näki jokseenkin nuorekkaat, mutta +terävä- ja kovapiirteiset kasvot. Päässä oli leveäreunainen, korkea +huopahattu, muuten oli miehellä tavallinen sarkatakki ja vyöllä +rikkaasti kirjailtu nahkavyö, jossa riippui kalpa. Mies puhui +ruotsia, mutta hyvin tanskanvoittoisesti. + +Märta teki kaikki nämä havainnot samalla kuin vastasi: "Se lauloi +niin kauniisti ja oli niin onnellinen." + +"Se on onnellisempi nyt!" väitti muukalainen. + +"Nyt?"... Märta katsoi kummissaan häneen. + +Mutta katse, jonka hän kohtasi, pani hänet yhtä nopeasti luomaan +katseensa maahan, samalla kuin häpeän puna peitti hänen poskensa. +Äkkiä kääntyi hän mennäkseen, mutta muisti samassa, että piti vielä +lintua kädessään. + +"Kas tuossa, ottakaa omanne", sanoi hän ja ojensi sen vieraalle. + +"Kiitos!" sanoi tämä ja tarttui hänen käteensä. + +"Päästäkää minut, muuten huudan apua!" + +"Älkää tehkö sitä, tulette muuten katumaan." + +"Minä?" + +"Kuulkaas, neitsyt. Puheestani olette kuullut, etten ole +ruotsalainen, pukuni on valepuku. Uskaltaessani tänne saakka ei ollut +vaara kaukana, olen uhmannut sitä ainoastaan saadakseni teitä nähdä +ja puhutella." + +"Minua?" + +"Muistatteko, kun viime kesänä teitte isänne kanssa matkan +Kronoborgiin? Teidän palvelijanne ratsastivat hyvän matkaa edellä. +Tienhaarasta tuli kolme ratsastajaa, hevosenne säikähtyi ja nousi +kahdelle jalalle. Silloin hypähti muuan ratsastajista maahan, hän oli +nähnyt teidän horjahtavan ja otti teidät vastaan käsivarsilleen." + +"Muistan sen aivan hyvin." + +"Isänne syyti ratsastajille tuimia sanoja, onnettomuus oli heidän +syynsä, sanoi hän; mutta ylhäisin heistä kieltäytyi vastaamasta +mitään, hänellä oli ollut onni pitää teitä käsivarsillaan, katsoa +teidän kauniisiin silmiinne... tämä hetki, tämä tapaus ei ole +siitä päivin häipynyt koskaan hänen muistostaan, se on syöpynyt +tulikirjaimin hänen sieluunsa ja herättänyt pala vimman ikävöimisen +nähdä jälleen teidän suloiset kasvonne. Siinä syy, miksi olen tullut +tänne; tahdotteko vielä huutaa apua?" + +Puna oli tytön poskilta paennut; hän tunsi pelkoa, kauhua, ja kaiken +tämän ohella tunsi hän muukalaisen silmät lakkaamatta itseensä +kiintyneinä. "Pyydän teitä, että päästätte minut menemään!" sanoi hän +vavisten. + +"Sanokaa minulle nimenne." + +"Märta!" + +"Kaunokaisin Märta, milloin saan nähdä teidät jälleen?" + +"En tiedä." + +"Sen täytyy tapahtua jo tänään ja kahdenkesken." + +"Mahdotonta!" + +"Ettekö mene markkinapaikalle?" + +"Luulen niin." + +"Sitten pidän minä huolen muusta." + +"Mitä aiotte?" + +"Sitä en vielä tiedä." + +"Pyhän neitsyen tähden..." + +"Minun täytyy saada teidät omakseni..." + +"Mutta minä... minä..." + +"Sinä...?" + +Märta katsoi hänen leimuaviin silmiinsä. "Minä pelkään teitä", sanoi +hän väristen. + +"Hyvä, että ainoastaan pelkäät! Jos olisit sanonut minua inhoavasi, +et siitä olisi saanut ainoastaan sinä kärsiä rangaistusta, vaan +koko sukusi." Vieras tarttui lujasti Märtan käteen. "Katso vielä +kerran minuun ihmeellisillä silmilläsi, suo minun niistä nähdä +vastarakkauden kipinäkään, ja minä tahdon olla sinulle lempeä herra." + +"Menkää, menkää! Joku tulee." + +"Sanotko sen huolehtien minusta vai itsestäsi?" + +"Molemmista." + +"Ota ensin tämä sormus." + +"En, en!" + +"Panen sen linnun kaulaan." + +"Kuolleella linnulla ei ole minulle mitään arvoa." + +"Vastaväitteet pois; ota se!" + +"Mutta...!" + +"Märta!" huudettiin sisältä. + +"Isäni ääni!" + +"Ota lintu!" + +"Ei, minä en tahdo!" + +"Varo tekemästä minua viholliseksesi." + +"Kuka olette sitten?" + +"Otto Rud!" + +"Tanskan laivaston päällikkö?" + +"Juuri niin!" + +"Miksi olette tullut tänne?" + +"Sinun tähtesi!" + +"Oi Jumalani!" + +"Tahdotteko nyt ottaa linnun?" + +"Märta, Märta!" kuului uudelleen. + +Märta otti nopeasti linnun ja riensi läpi eteisen. + +Otto Rud kulki lujin askelin pihan poikki, sitten yhtyi hän useampiin +miehiin, joiden seurassa hän suuntasi kulkunsa kylän ulkoreunalle. + +"Missä olet ollut, tyttö?" kysyi Niilo herra, kun Märta vihdoin +seisoi hänen edessään. + +"Ulkona... lintu..." sammalsi hän. + +Mutta vilaistessaan lintuun huomasi isä jalokivisormuksen. + +"Mistä se tulee?" kysyi hän ihmeissään ja otti linnun tytön +vapisevasta kädestä. + +"Älä kysy minulta, isä!" + +Isä katsoi tyttäreensä; tämä oli kalmankalpea. + +"Mitä nyt, mitä on tapahtunut?" + +Märta muistutti hänelle kohtauksesta metsässä. + +Hän oli unohtanut sen. + +"Tänään on hän tullut tänne kohtaamaan minua." + +"Ja sinä olet ottanut vastaan sormuksen?" + +"Minä kieltäydyin, silloin pani hän sen linnun kaulaan ja pakoitti +minut ottamaan sen." + +"Häpeämätön! Kuka hän on? Sanoiko hän nimensä?" kysyi Niilo herra. + +"Sanoi, isä." + +"Ja se on?" + +"Otto Rud." + +"Tanskalainen merirosvo?" + +"Juuri hän!" + +"Ja hän on uskaltanut tulla tänne?" + +"Hän sanoi tahtoneensa tavata minut markkinoilla." + +"Niin hän saakin!" + +"Ei, isä, minä jään tänne." + +"Saat tulla näkemään, kuinka pyydystämme hänet omilla verkoillaan." + +"Mutta voit panna itse henkesi vaaraan." + +"Ei hätää! Täytyy jotakin uskaltaa, kun on kysymys sellaisesta +vihollisesta." + +Asian vielä ollessa parhaillaan puheena astui Åke ritari sisään; +molemmat nuoret eivät olleet ennen nähneet toisiaan, mutta Niilo +herra havaitsi ilolla, että puna nopeasti palasi hänen tyttärensä +kalpeille poskille ja että ritari ilmeisellä ihailulla katseli +kaunista neitsyttä. + +Aamiaisen aikana antoi sattunut tapaus aihetta vilkkaaseen +keskusteluun. Pappi oli hänkin sitä mieltä, ettei Märtan pitänyt +antautua uusiin seikkailuihin, mutta Niilo herra ja Åke herra +tuumivat, että he kyllä puolustaisivat häntä, mitä ikinä uhkaisikin. + +Luultavasti edellinen tahtoi sattuneen tapauksen pohjalla yllyttää +viimeksimainitun pikaiseen ratkaisuun. Nuori mies miellytti häntä +suuresti ja ylhäinen heimoside vieläkin enemmän. + +Pappi arvasi hänen ajatuksensa ja virkkoi sentähden ääneensä, että +varmimman tuen saisi Märta siten, että menisi äkkiä kihloihin ja pian +sen jälkeen naimisiin. + +Nuoren Åke herran silmät puhuivat paremmin kuin sanat, mutta Niilo +herra sanoi leikkisästi, että jollei pappivaari tahtonut ruveta hänen +herrakseen ja miehekseen, oli tietymätöntä, mistä hän saisi sellaisen. + +Tuumittiin monin puolin, millä tavoin sormus parhaiten oli +lähetettävä omistajalleen. Niilo herra tahtoi ehdottomasti tehdä itse +sen. + +"Enkö ole itse tyttäreni edustaja?" sanoi hän. "Se häväistys, joka on +aiottu hänelle, kohdistuu minuunkin." + +Sitä vastoin oltiin yksimieliset siitä, ettei tanskalaista ritaria +koetettaisi ottaa vangiksi; ensiksikään ei ollut varmaa, kuinka suuri +seurue hänellä olisi mukanaan, toisekseen koko aiotut markkinahuvit +muuttuisivat veriseksi kahakaksi ja sellaisista oli jo saatu kylliksi. + +Pappi vanhuksen uusien esitysten johdosta päätettiin vihdoin jättää +Märta pappilaan, kunnes Otto Rud joukkoineen olisi karkoitettu +kylästä. + +Niilo herralla ja papilla oli yhtä ja toista keskusteltavaa niistä +varokeinoista, joihin oli ryhdyttävä, ja sentähden molemmat nuoret +jätettiin kahdenkesken tutustumaan toisiinsa. + +Nuori Märta muistutti pelästynyttä naarashirveä -- hän oli +hämmästyksen ja pelästyksen valloissa tapahtuman johdosta, ja nyt +jätti hänet isänsä yksin nuoren ritarin seuraan; lapsi oli muutamissa +tunneissa kokenut enemmän kuin koko edellisessä elämässään. Päivää +aikaisemmin olisi hän niin kahdenkesken satuttuaan heti juossut +etsimään äitiään; nyt istui hän hiljaa ja mietiskeli levotonna, eikö +hänen isänsä joutuisi jononkin vaaraan Otto Rudin kanssa yhtyessään. + +Åke arvasi hänen ajatuksensa ja sanoi puolustavansa hänen isäänsä, +mitä tulisikin tapahtumaan. + +Mutta silloin Märta sanoi, että häntä surettaisi kovin, jos Åke +herrallekin tapahtuisi jotakin pahaa, ja kun tämä silloin tarttui +hänen pieneen kätöseensä, katsoi hän nuoreen mieheen niin hartaan +uskollisin, niin lapsellisen viattomin silmin, että toinen tunsi +joutuvansa tykkänään hänen valtoihinsa. + +Jos Åke herra olisi pitänyt yhä kätöstä omassaan, olisi hän tehnyt +samoin kuin Otto Rud, ja vaikka hänellä olikin tytön isän suostumus +siihen, ei siltä ollut sanottu, että hänellä olisi tytön itsensä, ja +sentähden päästi hän sen irti ilman pienintäkään puristusta. Mutta +kysellä tytön kotoisia asioita ja kertoa omiaan, sen uskalsi hän +kyllä tehdä. + +Kuinka suloinen Märta olikaan puhuessaan äidistään ja omista +askareistaan; ne olivat ikäänkuin punoutuneet toisiinsa, ja Åke +herra saattoi hyvin ymmärtää, että kelpo rouva kasvatti tyttärestään +kunnollista ja huolellista emäntää. + +Sitten kertoi hän puolestaan tytölle, mutta jo nyt katsoi hän +olevansa velvollinen tekemään sen täydellä vilpittömyydellä, ja +niin sanoi hän jo poikasena juurtuneen mieleensä sen ajatuksen, +ettei mikään maallinen onni voinut kukoistaa hänelle eikä hänen +sisaruksilleen. "Meidän sukumme on varmaan kuoleva sukupuuttoon, +ennenkuin ilon ruusut ehtivät puhjeta Göksholmassa", sanoi hän +syvästi huoaten. + +"Sepäs on ihmeellistä!" vastasi Märta. "Minulle kajastaa elämä kuin +ihana kevätpäivä." + +"Teidän suvussanne ei ole tehty mitään suurta rikosta", sanoi nuori +mies vakavasti. + +"Mutta eikö sellaista voi sovittaa mitenkään muuten kuin kärsimällä? +Luulen, että sen voi tehdä hyvillä töilläkin." + +"Kenties, jos vain on tilaisuus siihen." + +"Siihen on aina tilaisuus, jos vain tahtoo." + +"Luuletteko niin?" + +"Olen varma siitä!" + +Nuorukainen katsoi neitoon; kuinka mielellään olisikaan hän tahtonut +sanoa: "Näyttäkää minulle tie, seuratkaa minua sille, ja minä olen +oleva onnellinen ihminen." + +"Teillä on sisaruksia?" kysyi neito. + +"Veli ja sisko." + +"Ovatko he samaa mieltä?" + +"Veljeni on selittänyt, ettei hän koskaan mene naimisiin. Hän ei sano +voivansa rakastaa." + +"Sepäs merkillistä!" + +"Vanhempiamme surettaa se; hän on jalo, vilpitön herrasmies, mutta +naisvihaaja." + +"Ja sisarenne?" + +"Hän meni kaksi vuotta sitten naimisiin herra Åke Yrjänänpojalle +(Tott)." + +"No, eikö hän ole onnellinen?" + +"Ei!" + +"Kuinka niin?" + +"Märta oleskelee pitkät ajat Göksholmassa." + +"Märta!... Onko hänenkin nimensä Märta?" + +"Niin on." + +"Samoin kuin minunkin!" + +"Mutta hänellä ei ole teidän lempeitä silmiänne, ei teidän iloista +hymyänne. Te voitte varmaan nauraa oikein sydämellisesti." + +"Teen joka päivä niin." + +"Meillä sitä ei tapahdu koskaan." + +"_Teidän_ Märtaanne kenties pakoitettiin." + +"Sitä pelkään." + +"Sanotaan, että sellainen kuolettaa ilon." + +"Sentähden ovat vanhempamme antaneet meille veljille vapauden valita +kenen neitsyen tahdomme." + +"Se on oikein. Kiiruhtakaa sitten." + +"Minä olen jo valinnut." + +"Sen parempi." + +"Mutta en ole vielä kosinut." + +"Tehkää se sitten." + +"Ettekö luule, että hän antaa minulle kieltävän vastauksen?" kysyi +nuori mies innokkaasti ja tarttui uudestaan neidon käteen. + +Neito katsoi häneen. "Ei, jos hänen sydämensä on vapaa. Sanokaa +minulle, oletteko veljeenne?" + +"Hän voi väliin olla paljon iloisempi, mutta myöskin paljon synkempi +mieleltään kuin minä." + +"Jos voisin, niin naittaisin teidät molemmat; silloin tulisi jälleen +iloa Göksholmaan." + +Herra Niilo Ragvaldinpojan saapuminen teki lopun keskustelusta; nopea +silmäys, jonka hän heitti nuoriin, ei selittänyt hänelle mitään. + +"No, Åke herra, tahdotteko tulla mukaan?" kysyi hän. + +Tämä nousi, melkolailla tyytymätönnä siitä, että hänet oli +keskeytetty juuri ratkaisevana hetkenä. + +Niilo herra oli pitänyt huolen siitä, että asemiehet ja palvelijat +olivat valmiit lähtemään, kaikki tyyni aseissa; kukaan ei voinut +tietää, kuinka kaikki tulisi päättymään. + +"Isä, älkää ryhtykö taisteluun!" pyysi Märta innokkaasti ja hädissään. + +"Ole huoletta, lapsi, ja kiitä Jumalaa siitä, että hän on antanut +sinulle sellaiset puolustajat." + +Hän painoi suukkosen tytön otsalle ja kehoitti häntä sitten sanomaan +jäähyväiset Åkelle. + +Mutta nuorukainen ei rohennut käyttää tarjottua tilaisuutta +hyväkseen; hän ei edes rohennut tarttua ojennettuun käteen, vaan +ainoastaan kumarsi. + +Märta seisoi ikkunassa niin kauan kuin saattoi nähdä heidät; sitten +hän polvistui madonnan eteen ja rukoili lapsenhartaudella isänsä ja +ritarin puolesta. + +Sen jälkeen istuutui hän uudestaan ikkunan ääreen, ja nyt risteilivät +hänen mielessään monet monituiset ajatukset. Hän ajatteli milloin +omaa iloista, rauhallista kotiaan, milloin synkkää, syyllisyyden +painamaa Göksholmaa, ja ne kietoutuivat niin toisiinsa, että hänestä +tuntui väliin hänen kotinsa olevan Göksholmassa, väliin tuntui +Göksholma olevan siirretty hänen kotiinsa. + +Jätämme hänet hetkeksi yksin unelmoimaan seurataksemme pientä parvea, +joka lähti pappilasta ripein askelin markkinapaikalle. + +Täällä oli kaikkialla elämää ja liikettä. Kauppa oli kojuissa +vilkkaampaa kuin oli odotettu; kaikkien arkkujen pohjilta oli +etsitty jokainen penni esiin, käytettiin nauhoihin, neuloihin ja +kaulaliinoihin mitä olisi tarvittu elintarpeihin. Se, joka kuukausia, +jopa vuosiakin oli kärsinyt välttämättömimpäinkin tarpeidensa +puutetta, saa joskus vastustamattoman halun ylellisyyteen, ja +oluttuvissa näyttäytyi, kuinka puutetta kauan kärsineet mielellään +korvaavat vahingon ottamalla aika humalan. + +Ilo oli ylenpalttinen, hurja ja myrskyinen; markkinavieraat +tiesivät, ettei sitä voinut kestää kauan, sentähden oli se oleva +niin perinpohjainen kuin mahdollista, ja kun sitä oli helpoin +ilmaista huutaen ja rähisten, huudettiin ja rähistiin, minkä +talonpoikaiskeuhkot kestivät, huuliharppujen, räikkätorvien ja +rumpujen säestäminä. + +Herrasväen tieltä väistyi joukko nöyrästi syrjään, mutta nämä +pysähtyivät ainoastaan etevimpäin kojujen eteen, ja mitä ostettiin, +se jaettiin palvelusväelle. + +Niilo ja Åke herra kulkivat verkalleen kojujen välitse, heitä ympäröi +niin taaja palvelija joukko, ettei ollut lainkaan helppo asia +nähdä, oliko naisiakin piirin keskellä. Kivenheiton päässä kylän +ulkoreunasta näkivät ne koko joukon valkotakkeja, päissä karkeat +huopahatut, ja tämä joukko tuli hitaasti heitä vastaan. + +"Tuolla he ovat!" kuiskasi Niilo herra vierustoverilleen. "Nyt on +oltava varuillaan!" + +Parvi liikkui yhä eteenpäin. + +Pitkätakit asettuivat keskelle heidän tietänsä. + +"Tieltä pois!" huusi Niilo herra. + +"Me vaadimme veroa!" vastasi eräs ääni. + +"Mitä veroa?" kysyi Niilo herra. + +"Avatkaa rivit!" + +"Tässä on vero!" huusi edellinen jälleen. "Kuoliaaksi ammuttu lintu, +joka, niin ylen koristeltu kuin onkin, ei kuitenkaan ole muuta kuin +haaska; kauppahinnan, joka sillä on kaulassaan, heitämme antajalle +vasten naamaa!" Ja näiden sanojen jälkeen lensi leivonen vielä kerran +korkealle ilmaan ja putosi sitten vihollisten joukkoon. + +He päästivät raivon huudon. + +"Ja nyt, pojat, avatkaa rivit!" + +Samassa ojensi jokainen asemies ja palvelija pyssynsä ja ampui +laukauksen. + +Vähintään kymmenkunta kaatui, toiset lähtivät hirveästi rähisten, +uhkaillen ja kiroillen käpälämäkeen niin nopeasti kuin voivat. + +"Nyt luudat käsiin!" huusi Niilo herra. "Rientäkää vihollisten +jälkeen minkä kynnestä kerkiää!" + +Ja nyt alkoi kilpajuoksu. Turhaan huuteli Otto Rud väkeään +pysähtymään; silmittömän säikähdyksen valtaamina syöksyivät he +tiehensä, mutta heitä estivät pitkät takit, joihin he eivät olleet +tottuneet, he heittivät kuperkeikkaa usein toistensa ylitsekin, +ja silloin ruotsalaiset havuluudat peittosivat heidän selkiään +niin perinpohjin, että he vain töintuskin voivat kömpiä pystyyn +jatkaakseen juoksuaan. + +Otto Rud oli heittänyt pois valepukunsa; jos hänen väkensä olisi +pitänyt puoliaan, olisi hän uskaltanut käydä otteluun vihollista +vastaan, nyt täytyi hänen ajatella ainoastaan miten itse selviäisi +pälkähästä, mutta paetessaan vannoi hän hirveimmän valan kostaa +niille, jotka olivat saaneet hänelle aikaan sellaisen häväistyksen. + +Kun takaa-ajoon oli vihdoin väsytty, antoi Niilo herra merkin +palaamiseen ja paluumatka tapahtui laulaen ja iloisesti leikkiä +laskien. Kaatuneista löydettiin ainoastaan kaksi enää maassa +makaamassa. Kun heitä lähemmin tarkastettiin, huomattiin heidän +makaavan päihdyksissään. Haulilaukaus oli heitä ainoastaan lievästi +haavoittanut. Talonpoikaistakin alla oli heillä tavallinen +tanskalainen merimiehen puku. Niilo herra käski heti viedä heidät +vankeuteen. + +Lopuksi kutsui Niilo herra kaikki urhonsa parhaaseen oluttupaan, ja +kun hän jäi sinne itsekin, katsoi myös Åke herra olevansa velvollinen +viipymään, kuinka palavasti hänen sydämensä vetikin häntä pappilaan. + +Palaamme sinne etukäteen. + +Märta ei ollut kovinkaan monta minuuttia ehtinyt istua unelmoiden +ikkunan ääressä, kun hän kuuli kavionkopsetta ja näki nuoren +ratsastajan laskettavan pihalle. + +Vanha tallirenki tuli heti ottamaan vastaan hänen hevostaan, ja pappi +meni eteisen ovelle toivottamaan vieraan tervetulleeksi. Märta kuuli, +kuinka he melkein kuiskien puhelivat keskenään, heti sen jälkeen +avautui arkituvan ovi, jossa Märta istui, ja molemmat astuivat sisään. + +Nuori tyttö aikoi hiipiä kyökin kautta pois, mutta pappi pyysi häntä +jäämään. + +"Seikkailu on onnellisesti päättynyt", sanoi hän, "ja isääsi +odotetaan pian takaisin. Menen häntä vastaan ja jätän sinut tämän +jalon herran suojelukseen." + +Näin sanoen meni hän, sanomatta, kuka jalo herra oli. + +Kun Märta kohotti katseensa, hämmästytti häntä se ihaileva katse, +jolla vieras häntä tähysti, mutta se oli kaikkea muuta kuin rohkea; +hänen täytyi hymyillä punastuen kääntyessään vieraasta pois. + +"Kautta madonnan, olette ihanin neitsyt, mitä olen konsaan nähnyt!" +huudahti vieras. + +"Oletteko tullut tänne sanoaksenne minulle sen?" + +"En, mutta se oli ensimäinen vaikutelma, jonka tunsin teidät +nähdessäni, armas Märta." + +"Mistä tiedätte nimeni?" + +"Tiedän myös, että isänne ja Åke ritari ovat menneet taistelemaan +noitaa vastaan, joka tahtoi ryöstää teidät." + +"Jos kunnianarvoisa pastori on kertonut sen, ei tiedoissanne juuri +ole mitään noituutta." + +"Ihanin neitsyt, jos täällä harjoitetaan noituutta, niin te yksin +teette niin." + +"Jos ymmärtäisin sellaista, tietäisin ainakin teidän nimenne." + +"Haluatteko sitä?" + +"Sitä en kiellä." + +"Katsokaa tarkoin, ettekö tunne minua." + +Märta katsoi häneen, mutta sai tällöin kestää sellaisen ristitulen +hänen silmistään, että kääntyi uudestaan punastuen pois. "Minusta +tosin tuntuu, että olen nähnyt jonkun, joka muistuttaa teitä, mutta +en tunne teitä sittenkään." + +"Tämä joku ei sitten ole teille erittäin rakas." + +"Ei, en tiedä edes, kuka hän on." + +"Åke ritari kenties." + +"Te olette hänen Maunu veljensä", huudahti tyttö innokkaasti ja +säteilevin silmin. + +"Mikä hyvä enkeli on maininnut nimeni?" + +"Kukas muu kun Åke herra!" + +"Sanokaa minulle, mitä hän on sanonut." + +"Että te voitte olla iloinen ja surullinen, mutta ettette voi... ette +voi..." + +"Sepäs on visaista." + +"Ette voi sietää naisia." + +"Mitä siitä ajattelitte?" + +"Toivon, että sekä te että Åke herra pian löytäisitte viehättävän +morsiamen." + +"Åke on onnellinen, hän." + +"Hänen sanoistaan arvasin, että hän on jo löytänyt, mitä on etsinyt; +se kyllä onnistuu teillekin." + +"Onko Åke sanonut teille hänen nimensä?" + +"Ei, mutta voin ymmärtää, ettei hän ole ylhäistä syntyä. Mitä se +merkitsee, ritari, jos he rakastavat toisiaan?" + +"Siinä olette oikeassa!" + +"Nyt on teidän tehtävä kuten hänenkin." + +"Minä en uskalla." + +"Miksi ette?" + +"Ettekö ole kuullut ennustusta?" + +"Rakkaus voi tehdä sen tyhjäksi." + +"Luuletteko niin?" + +"Olen varma siitä." + +"Neuvotteko minuakin koettamaan onneani?" + +"Neuvon." + +"Voitteko uskoa, että pelkään?" + +"Mitä?" + +"Oi, se on niin kummallinen tarina!" + +"Tarina?" + +"Joka liittyy ennustukseen." Märta huokasi syvään; kuinka mielellään +tahtoikaan hän kuulla sen, mutta hän ei rohennut sitä pyytää. + +Ritari istui mietteihinsä vaipuneena. Hetken kuluttua sanoi hän +tyttöön katsomatta: "Tahdotteko kuulla sen?" + +"Oi, niin mielelläni!" + +Ja Maunu herra tarttui aivan kuin tietämättään hänen käteensä, eikä +tyttö rohennut vetää sitä pois, jottei häiritsisi toisen ajatus +juoksua. + +"Tietäjäakka sanoi, että sukumme on kuoleva sukupuuttoon." + +"Niin, tiedän sen." + +"Mutta myös, että toisen rakastetusta tulee toisen morsian." + +"Käsittämätön, kuten kaikki ennustukset." + +"Ja kuitenkaan ei impi tule kummankaan omaksi." + +Märta värisi. "Millainen sitten olisi hänen kohtalonsa?" + +"Sitä en tiedä. Mutta ajatteles nyt, jos mielessäni syttyy +intohimoinen rakkaus häneen, jota veljeni rakastaa." + +"Tiedättekö, kuka hän on?" + +Ritari pudisti päätänsä vastaamatta mitään. + +Kunpa Märta olisi edes saanut kätensä irti. Hän tunsi, kuinka ritarin +kädet olivat väliin polttavan kuumat, väliin kylmät, ja hän tunsi +levottomuutta ja pelkoa. + +"Mutta jos kysyn häneltä -- veljeni tietämättä -- kysyn häneltä, +jota rakastan, onko veljeni ennen pyytänyt hänen sydäntään ja +uskollisuuttaan, eikö minulla ole oikeus odottaa avomielistä, +vilpitöntä vastausta?" Hän piti lujasti tytön kädestä. + +"Kyllä aivan varmaan", vastasi tämä ja tahtoi vetää kätensä pois. + +"Ei, ei, älkää vielä!... Sanokaa minulle, onko veljeni jo puhunut +hänelle rakkaudestaan?" + +"En minä tiedä", vastasi Märta yhä enemmän hädissään. + +"Kuka nainen ei sellaista ymmärtäisi. Ajatelkaa vain miestä, joka on +kosinut teitä." + +"Sitä ei ole tehnyt kukaan." + +"Ei kukaan!" huudahti ritari kiihkeästi. + +"Ei, ei kukaan!" + +"Märta, onko se mahdollista!... Veljeni ei siis ole..." Hän kietoi +käsivartensa tytön ympäri ja puristi hänet kiihkeästi syliinsä. + +"Ritari, mitä ajattelette?" huudahti Märta vapauttaen itsensä. + +"Että rakastan sinua yli kaiken maailmassa, ja että se on +kuolemantuomioni, jollette suostu minun morsiamekseni", sanoi hän +kunnioittavasti notkistaen toisen polvensa lattiaan. "Oi Märta, +ojenna minulle kätesi merkiksi, että suostut ja annat anteeksi." + +Märta oli niin pelästynyt, että tuskin tiesi mitä teki, ennenkuin +tunsi ritarin suutelevan käsiään, vetävän hänet syliinsä ja antavan +hänen huulilleenkin veronsa. + +Kun ensi hurmaus oli hieman asettunut, tunsi hän istuvansa ritarin +rinnalla, tämä oli kietonut käsivartensa hänen vyötärölleen ja hän +lepäsi tämän rintaa vasten. Pieni Märta parka, hän oli kuin unissaan +eikä tiennyt kuinka kaikki oli tapahtunut. Täällä istui hän vieraan +miehen rinnalla, eikä hänen isänsä ja äitinsä tiennyt siitä mitään. + +Mutta ritari puhui yhtämittaa, hän kuvaili Göksholmaa, kuinka +hän tulisi sinne rakastetuksi valtiattareksi; vanhempainsa iloa +saadessaan sellaisen tyttären; kuinka hänen elämänsä ainoa pyrkimys +tulisi olemaan valmistaa Märtalle iloa ja onnea. + +"Mutta muistelen veljenne sanoneen, ettei teidän sydämenne voinut +rakastaa", sanoi Märta. + +"Niin minäkin luulin, mutta sinut nähdessäni tunsin kuin salaman +iskun; nyt rakastan. Oi Märta, et voi kuvitellakaan, kuinka suuresti +rakastan." + +"Kas, kas!" huudahti tyttö hypähtäen pystyyn. "Tuolla tulee Åke herra +ja isäni. Saatte kertoa hänelle mitä on tapahtunut, minä en voi olla +silloin läsnä." Ja nopein askelin riensi hän huoneesta. + +Ritari katsoi hänen jälkeensä. "Rakastakoonpa veljeni häntä tai ei", +jupisi hän, "täytyy hänen tulla minun omakseni, sillä ilman häntä en +voi elää". + +Niilo herra ja Åke ritari olivat jo papilta saaneet tiedon Maunu +herran saapumisesta. He ihmettelivät aikalailla, mikä mahtoi olla +syynä; Åke pelkäsi veljensä saapuneen estämään hänen kosintaansa; +mutta vaikka molemmat olivatkin hämillään toisensa nähdessään, näytti +kohtaus kuitenkin olevan sydämellinen molemmin puolin. + +Niilo herra kertoi, kuinka hän oli ajanut pois Otto Rudin, ja kaikkia +nauratti se harmi, jonka tappio hänelle tuotti; sellaista ei hän +varmaan tulevaisuudessa uskaltaisi yrittää. + +Mutta nyt ei Maunu ritari voinut enää kauemmin olla selittämättä +syytä saapumiseensa; hän luki kysymyksen siitä kaikkien kasvoilta. +Edellisen keskustelun aikana ei hän ollut voinut salata +levottomuuttaan, ja hänen huomautuksensa ja lausuntonsa olivat +sen riittävästi ilmaisseet. Nyt täytyi hänen tarttua asiaan ja +väkinäisesti naurahtaen kysyi hän, tahtoivatko he nyt kuulla, mitä +hänellä oli kerrottavaa; ei se kestä kovin kauan, mutta on varmaan +sitä odottamattomampaa. Kaikki olivat uteliaita, mutta ei kukaan +yhtä suuresti kuin Åke. Jos veli toi viestin vanhemmilta, että he +kieltäyivät suostumasta hänen avioliittoonsa Märtan kanssa, niin oli +hän lujasti päättänyt olla siihen mukautumatta. + +Maunu ritari kääntyi herra Niilo Ragvaldinpoikaan ja kertoi nauraen, +että kun hänen veljensä oli sanonut haluavansa nähdä ja mahdollisesti +kosia kaunista Märta Niilontytärtä, oli hän ilmaissut suurimman +tyytymättömyytensä siihen, mutta se ei auttanut ja hänen veljensä +lähti kosintamatkalle. + +"Mutta minun vastahakoisuuteni ei siitä vähentynyt", jatkoi Maunu +herra, "ja minut valtasi kiihkeä halu estää tämä liitto tavalla tai +toisella". + +"Se ei sinulle koskaan onnistu, mikäli..." + +"Anna minun jatkaa. Läksin tänne ainoastaan yhden palvelijan +seuraamana; en tiennyt itsekään mitä tahdoin; ennen kaikkea täytyi +minun nähdä neitsyt." + +"Hän ei miellyttänyt teitä", huomautti Niilo ivallisesti. + +"Koskaan en ole unhoittava, mitä tunsin hänet nähdessäni; oli +kuin kaikki sisälläni olisi muuttanut tuokiossa muotoaan; ynseys, +kylmäkiskoisuus muuttui tuokiossa ihailuksi ja intohimoiseksi +rakkaudeksi." + +"Rakkaudeksi?" kirkaisi Åke. + +"Kysyin häneltä, olitko sinä kosinut, mutta silloin hän vastasi, että +sinä olit puhunut hänelle toisesta, johon sydämesi oli kiintynyt, ja +kun olin tyyntynyt siinä suhteessa, silloin ilmaisin rakkauteni ja +sanoin, etten voinut elää ilman häntä. Kun hän näki teidän tulevan, +tempaisihe hän irti sylistäni ja sanoi: 'Kerro sinä heille, minä en +voi.' Niin pakeni hän täältä." + +Kalmankalpeana kuunteli Åke kertomusta. Veli olisi voinut kertoa niin +lyhyeen tai pitkään kuin olisi tahtonut; Märta oli häneltä ainaiseksi +mennyttä, ainoastaan sen hän käsitti, ainoastaan siitä välitti. + +Niilo herra oli mitä suurimmassa määrin hämmästynyt ja samalla +mielissään; vanhemman veljen reippaampi olento miellytti häntä +paremmin kuin toisen hentous, ja menettelyn epärehellisyys ei häntä +paljon liikuttanut. + +Sentähden pudisti hän lujasti ritarin kättä, meni sitten ovelle +ja huusi, niin että kartano kajahti: "Märta!" Sitten hän nauroi +sydämensä pohjasta. + +Märta astui heti kohta huoneeseen allasilmin ja hehkuvin poskin, +mutta pysähtyi nöyrästi ovensuuhun. + +"Täällä kerrotaan merkillisiä uutisia!" huusi Niilo herra häntä +vastaan. "Sinä olet kihlautunut minun tietämättäni." + +"Se tuli niin äkkiä, minä en saanut miettimisaikaa", vastasi tyttö +sammaltaen. + +"Mutta ojensithan kuitenkin kätesi omasta tahdostasi?" kysyi ritari. + +"Kyllä", vastasi Märta ja kohotti katseensa; se kohtasi Åken katseen. + +Käsittikö hän tällä hetkellä, että Åkekin rakasti häntä, vai miksi +hän muuttui melkein yhtä kalpeaksi kuin tämäkin? Hoippuvin askelin +hän meni isänsä luo, joka pani hänen kätensä Maunu ritarin käteen ja +siunasi heidän liittonsa. + +Ei ole pelkkää pilaa, kun sanotaan, että me useimmiten puhumme +peittääksemme ajatuksiamme; ken tahtoo tietää ajatukset, hänen +on osattava lukea silmistä, näistä sielun peileistä, jotka eivät +koskaan voi täydellisesti salata mitä mielessä liikkuu. Maunu ja +Åke vaihtoivat myös katseen, ja vanhempi ymmärsi siitä, että hänen +veljensä uskoi omistavansa sen sydämen, jonka hän oli viekkaudella +houkutellut itselleen, ja samoin kuin isoisä oli murhannut Ruotsin +onnen, niin oli nyt veli tuhonnut veljensä onnen ja siten erinnyt +hänestä ainiaaksi. + +Åke näki veljensä silmistä kuvastuvan häpeän, mustasukkaisuuden ja +vihan, ja hänenkin täytyi ajatella isoisää henkipattona harhailemassa +ympäri maata, ja hän muisti tarkkaan, kuinka katkerat tämän viimeiset +hetket olivat. Mitä arvoa onkaan onnella ilman tyyntä omaatuntoa. + +Papilta ei ollut kysytty mitään, ja sentähden ei hän ollut +sekaantunut keskusteluun. Nyt sanoi hän hiljaa Åkelle, että halusi +puhutella häntä kahdenkesken, ja nuori mies seurasi heti. + +Maunu näytti silloin tuntevan todellista helpoitusta, nyt hän tahtoi +esteettömästi sopia Niilo herran kanssa häistä, jotka hän tahtoi +viettää niin pian kuin mahdollista. + +Mutta Märta, joka siihen asti oli ollut hiljaisena kuulijana, sanoi +tällöin, että ensin oli saatava hänen äitinsä suostumus. Niilo herra +arveli, että se oli tarpeeton, mutta kun Märta pysyi lujana, pääsi +hänen tahtonsa voitolle. + +On ihmisiä, jotka ikäänkuin uinuvat kotelossaan läpi elämän, toisilta +puhkeaa kuori ennen aikojaan, ja heidän täytyy avata siipensä +lentoon, ennenkuin ovat saaneet voimia siihen. + +Niin oli Märtan laita. Kun hän illalla oli vihdoin jäänyt yksin +pieneen kamariinsa, tunsi hän itsensä tuiki väsyneeksi ja kurjaksi, +kykenemättömäksi ajattelemaan ainoaakaan selvää ajatusta. Mutta +alituiseen hän näki edessään kaksi silmää, jotka katselivat häntä +melkein epätoivon ilmein, ja vastoin tahtoaankin täytyi hänen +mietiskellä, mitähän ne tahtoivat hänelle sanoa. + +Niinkuin käännellään kirjan lehtiä toinen toisensa jälkeen vihdoin +löytääkseen sisällön ratkaisun, niin koetti hän palauttaa muistoonsa +kaiken, mitä Åke oli sanonut, vieläpä selittää jokaisen katseenkin, +ja kun hänelle silloin selvisi, että Åke epäilemättä rakasti häntä, +silloin painoi hän päänsä käsiinsä ja itki hiljaa, mutta niin +katkerasti, että sydän aivan oli pakahtumaisillaan, ja hän rukoili +Jumalaa pyytäen saada kuolla. + +Mutta arkituvasta kuuli hän isänsä hilpeän, äänekkään naurun; tehty +liitto oli hänelle mieleen. Niilo herra oli ankara ja vaatelias +herra; hän oli vihoitellut emännälleen siitä, että tämä synnytti +hänelle ainoastaan tyttäriä, mutta heidän tavaton kauneutensa oli +herättänyt hänen mielessään ylhäisten vävyjen toiveita, ja hänen +toiveensa olivat toteutuneet, ennenkuin hän oli rohennut toivoakaan. + +Jos Otto Rud olisi kosinut hänen tytärtään tavallisessa +järjestyksessä, ei hän suinkaan olisi mistään isänmaallisista syistä +katsonut olevansa velvollinen kieltämään suostumustaan. Nyt sitä +vastoin, kun tytöllä jo oli kosija, saattoi hän esiintyä kuinka +pöyhkeästi tahansa, ja niin hän esiintyikin, kuten tiedämme. Niilo +herra aivan riemuitsi mielessään ajatellessaan, kuinka korkealle hän +oli nouseva tulevain ylhäisten vävyjensä olkapäillä. + +Maunu herran kanssa hän sopi siitä, että häät vietettäisiin kolmen +viikon kuluttua; hän saattoi taata sanallaan, että hänen emäntänsä +kyllä oli taivuttava Märtankin siihen. Mutta se ei suinkaan +estänyt ritaria ennenkin käymästä heidän luonaan; "linnoituksen, +joka oli valloitettu äkkirynnäköllä, täytyy oppia tuntemaan uusi +päällikkönsä", sanoi hän nauraen. "Eräs asia huolestuttaa minua", +tuumi Maunu. "Mikä se on?" + +"Minusta näyttää, kuin veljeni olisi pahoillaan." + +"Meidän kesken: ettekö ennättänyt häntä ennen?" + +"Ihastuin niin Märtan nähdessäni." + +"Minua miellytitte heti paljoa enemmän." + +"Milloin saan tulla käymään?" + +"Viikon kuluttua; niin pitkä valmistusaika on meidän jätettävä +hänelle ja hänen äidilleen." + +"Viivyttekö kauankin täällä?" + +"Lähdemme huomenna puolipäivän ajoissa." + +"Silloin tulen minä saattamaan." + +"Se on hyvä; silloin on teillä tilaisuus kuiskailla helliä sanoja +hänelle. Sellaisista sokerileivoksista naiset pitävät." Ja Niilo +herra nauroi täyttä kurkkua, joko sitten onnesta tai oluesta, joka +nousi hänen päähänsä. + +Mutta seuraavana aamuna anivarahin koputti joku hiljaa Märtan kamarin +ovelle. Hän oli nukahtanut pää pöytää vasten, nyt hypähti hän +nopeasti ja meni unenhorroksissa ovea avaamaan. + +Tulija oli vanha pappi, joka katseli häntä osanotolla. "Sinä et ole +lainkaan levännyt vuoteessasi, tyttäreni?" kysyi hän. + +"En, se oli minulle mahdotonta." + +"Arvasin sen." + +"Kuinka on...?" Hän katseli vakoillen ympärilleen. "Kuinka on Åke +herran laita?" kysyi hän, ja tuokioksi levisi hento puna hänen +kalpeille poskilleen. + +"Paremmin nyt. Hän lähtee hetken kuluttua." + +"Tahdotteko sanoa hänelle terveisiä minulta?" + +"Hän pyytää puhutella sinua." + +"Onko se mahdollista! Eikö hän ole suuttunut?" + +"Ei, ei suinkaan." + +"Mutta voinkohan minä..." + +"Riippuu sinusta itsestäsi. Minä kieltäydyin kauan viemästä hänen +viestiään, mutta hän sanoi minulle, että hän... että hän tahtoi sanoa +sinulle ikuiset jäähyväiset." + +"Pyhä neitsyt, nyt toteutuu ennustus." + +"Sinun vallassasi on estää se." + +"Millä tavoin?" + +"Veljekset on eroittanut rakkaus sinuun, aistillinen rakkaus. Yhdistä +nyt heidät puhtaalla, taivaallisella rakkaudella." + +"Voinko tehdä sen?" + +"Riippuu siitä, millainen rakkautesi on." + +"Isä, siunatkaa minua!" Hän vaipui papin jalkoihin, ja tämä laski +rukoillen kätensä hänen päälaellensa. + +"Viekää nyt minut hänen luoksensa", sanoi hän sen jälkeen. + +"Tulitte siis kuitenkin, neitsyt", sanoi Åke hänet nähdessään. +"Odotin, että oma onnenne olisi tehnyt teidät tunteettomaksi sille +tuskalle, jota minä kärsin." + +"Jos voisin sen tehdä, tahtoisin olla teidän sijassanne." + +"Nyt en ymmärrä teitä." + +"Ettekö ole ennen puhunut minulle ennustuksen voimasta; epäilemättä +juuri sen vaikutuksesta luulin teidän jo olevan sidotun. Sanoitte +olevan korkeimman toivomuksenne, että veljennekin joutuisi kihloihin, +ja ajattelin teitä ojentaessani käteni." + +"Kaikki pyhimykset, minä siis olen..." + +"Siltä näyttää." + +"Märta, rakastatko minua?" + +"Sitä en tiedä." + +"Tuntisin itseni vähemmän onnettomaksi, jos tietäisin, että sydämesi +oli minun." + +"Rakastakaamme tästälähin toisiamme kuten sisarukset." + +"Sitä en voi." + +"Silloin rakastan sinua korkeammin." + +"Mitä sanot?" + +"Koko elämäni pyrkimys on oleva saada teidät palaamaan, niin että +veljellisessä rakkaudessa käytte keskenänne käsikädessä." + +"Se ei tapahdu koskaan!" + +"Olenko minä sitten tiellä?" + +"Veljeni petollisuus on." + +"Antakaa anteeksi hänelle, minun tähteni." + +"Rakastatko häntä?" + +"Hän on tuleva miehekseni!" + +"Vilpillä ja viekkaudella hän sinut voitti." + +"Unhoittakaa se." + +"Minä en voi." + +"Eikö minunkin täydy tehdä se?" + +"Märta, sinä rakastat minua!" + +"Teistä on tuleva ystäväni ja veljeni. Oi sanokaa, Åke, eikö tämä ole +enemmän kuin kaikki muu?" + +Åke katsoi Märtaan. "Sinä voit kyllä saada minut mihin tahdot", sanoi +hän. + +"Kiitos! Luvatkaa sitten, että kaikki on oleva niinkuin ennenkin +teidän ja veljenne välillä." + +"Siitä ei koidu mitään hyvää, Märta." + +"Kyllä, kyllä, siitä täytyy! En voisi sietää sitä ajatusta, että +pakenisitte kotoanne minun tähteni." + +"No hyvä, tahdon jäädä teidän tähtenne." + +"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!" + +Ovi aukeni ja Maunu astui sisään. Joko oli hän kuunnellut keskustelua +tai ei häntä miellyttänyt heidän kahdenkeskinen keskustelunsa, mutta +rypistynein otsin hän vain tervehti Märtaa. + +"Miksi et ole vielä lähtenyt?" kysyi hän Åkelta jokseenkin ankarasti. + +"Olen muuttanut suunnitelmani, nyt jään tänne." + +"Mistä syystä?" + +"Minun pyynnöstäni", huomautti Märta. "Mitä se sinuun kuuluu?" + +"Kun hän on teidän veljenne, on hän nyt minunkin." + +"Mutta jollen tahdo sitä?" + +"Tahdotte kyllä -- minun tähteni", lisäsi Märta hiljempaa. + +"Sinun tähtesi?" Hän kietoi käsivartensa lujasti morsiamensa +ympärille ja painoi pitkän suudelman hänen huulilleen. + +Åke päästi huudahduksen ja riensi ovelle. "Näetkös", sanoi ritari, +"juuri siksi emme voi olla yhdessä; olisimme molemmat mustasukkaiset +toisillemme, ja mustasukkaisuus synnyttää vihamielisyyttä; sentähden +täytyy meidän ainakin jonkun aikaa elää erillämme, se olisi Åken +pitänyt ymmärtää." + +"Tuolla hän ratsastaa ulos pihasta!" huudahti Märta. "Hän lupasi +kuitenkin minulle..." Ja hän juoksi parvekkeelle huutaen: "Åke, Åke!" + +Mutta tämä jatkoi ratsastustaan ja ainoastaan huiskutti hänelle +hattuaan. + +Kun Märta palasi takaisin, olivat hänen silmänsä kyynelissä. + +"Olisit varmaan nähnyt mieluummin, että minä olisin lähtenyt pois ja +hän jäänyt tänne", lausui ritari katkerasti. + +Märta katsoi häneen. "Luuletteko tosiaankin tulevanne onnelliseksi +minun kanssani?" kysyi hän nöyrästi. + +"Tiedän vain, että rakastan sinua niin suuresti, että tahtoisin +mieluummin olla kirottu kuin luovuttaisin sinut jollekin toiselle." + +Märta kääntyi väristen hänestä pois. Isänsä käskystä täytyi hänen +sitten tehdä kiertokulku markkinoille. + +Niilo herra sai sillaikaa tilaisuuden kertoa kahakasta Otto Rudin +kanssa, eikä hän suinkaan jättänyt tällöin koristelematta omia +urotekojaan. + +Puolipäivän aikaan lähdettiin vihdoin matkalle; Niilo +Ragvaldinpojalla oli ainoastaan puolen päivän matka. Ritari olisi +tosin mielellään saattanut heitä kotiin Ragvaldsbrohon, mutta hän +ei tahtonut, että Åke joutuisi kovin paljon ennen ja ehtisi esittää +asian vanhuksille ylen epäsuotuisassa valossa, ja sentähden täytyi +hänen erota matkaseurastaan; mutta sitä ennen oli hän melkein uhaten +pakoittanut Märtan moneen kertaan sanomaan, että rakasti häntä. + +Millä helpoituksen tunteella Märta näkikään hänen poistuvan! Niilo +herra tyttärensä ja seurueensa kera kannusti nyt ratsujaan ehtiäkseen +kotiin ennen päivänlaskua. + +Märtan äiti, Anna rouva, oli jo kaukaa kuullut kavioiden kopseen, ja +hän seisoi jo pihalla toivottaakseen tulijat tervetulleiksi. + +"Jumala ja hänen enkelinsä olkoot kiitetyt siitä, että olen saanut +teidät takaisin!" huudahti hän. "Ette voi paljoakaan käsittää, kuinka +peloissani olen ollut." + +"Te naiset näette kummituksia keskellä päivää!" huudahti Niilo herra. +"On tapahtunut ainoastaan ilahuttavia asioita." + +Neitsyt syleili melkein loputtomiin äitiään ja sisariaan; +viimeksimainituilla oli tehtävänä tuhansia kysymyksiä, edellinen näki +heti, että jotakin merkillistä oli tapahtunut. + +"Mitä Märtalle on tapahtunut?" kysyi hän innolla. + +"Tyttärelläni on ollut kolme kosijaa samana päivänä", vastasi Niilo; +"hän on nyt minun suostumuksellani kihlattu yhdelle heistä". + +"Hänen nimensä?" + +"Göksholman Maunu ritari!" + +"Jos se on tapahtunut teidän suostumuksellanne, herra, koituu se +varmaan onneksi!" vastasi altis rouva, mutta heti sen jälkeen vei hän +tytön pois mukanaan, niin että tämä saisi rauhassa avata sydämensä. + +Eikä Märta salannut mitään. Äiti oli hänen ainoa ystävänsä ja +uskottunsa. "Ah, jos olisit ollut mukana, ei olisi käynyt niin pahoin +kuin nyt! On hirveää olla sidottu mieheen, joka herättää ainoastaan +pelkoa." + +Anna rouva luki tyttärensä ajatukset ja hän olisi voinut lisätä: +varsinkin kun rakastaa toista! + +Sitä hän ei sanonut, vaan koetti ainoastaan tyynnyttää tyttärensä +kiihtynyttä mieltä ja lupasi ottaa hänen asiansa huostaansa, niin +että kaikki kyllä tulisi hyväksi jälleen. Kun kyyhky palaa pesään +ensimäisen lentoyrityksensä jälkeen, kätkee se päänsä emosen siipien +suojaan ja uinuu pois kaiken väsymyksen. + +Pidellen äitinsä kättä omassaan nukkui Märtakin, eikä äiti poistunut +hänen luotaan, ennenkuin oli nähnyt rauhallisen lapsenhymyn palaavan +rakastetuille kasvoille. Silloin hän kumartui ja suuteli hänen +otsaansa, rukoillen siunausta lemmikkilapselleen. Mutta kun hän +nousi, näki hän, että kaksi kirkasta kyyneltä vieri hiljaa Märtan +poskea alas. Tulivatko ne hänen omistaan vaiko lapsensa silmistä? +Nyt niitä tuli useampiakin, Märta se tosiaankin itki unissaan, mutta +ainoankaan eleen muuttumatta, ainoankaan lihaksen värähtämättä; hänen +suunsa melkein vetäytyi hymyyn, ja hän kuiskasi: "Åke, älä mene pois +luotani." + +"Häntä siis lapseni rakastaa!" huokasi äiti itsekseen. "Rakas lapsi +parkani." + +Niilo herra oli lähettänyt häntä kutsumaan, ja hänen täytyi lähteä +kuulemaan hänen käskyjään. + +Tämä kertoi, että häät oli vietettävä jo kolmen viikon kuluttua. + +Turhaan pyysi Anna rouva lykkäystä. Niilo herra oli kerran antanut +lupauksensa, äidin oli vain valmistettava tytärtään siihen niin pian +kuin mahdollista. + +"Jos Maunu herra tulee tänne viikon kuluttua, niin voimmehan +viivyttää siihen asti", vastasi Anna rouva. "Märta tarvitsee tämän +ajan toipuakseen mielenliikutustensa jäleltä." + +Samassa kajahti niin läpitunkeva kirkaisu, että se kuului ylhäältä +alas asti. + +"Jeesus... Maria, se oli Märta!" Vanhemmat riensivät hänen +huoneeseensa ja tempasivat oven auki. Nuori tyttö oli lattialla +polvillaan ja huitoi torjuvasti käsillään. "Pelastakaa, pelastakaa, +palaa, palaa!" kirkui hän aivan poissa suunniltaan. + +Kun he nostivat hänet ylös, näkivät he, että hänen silmänsä olivat +ummessa. Äiti lausui moneen kertaan hänen nimensä; vihdoin hän heräsi +ja avasi silmänsä, mutta kauan tuijotti hän huoneessa ympärilleen, +ennenkuin täydellisesti palasi tajulleen. + +"Mikä kauhean hirvittävä uni!" huudahti hän. "Näin teidän kaikkien +palavan." + +Äiti sulki hänet syliinsä. "Jumalan kiitos, se oli ainoastaan +kuvittelua, nyt jään luoksesi!" Mutta yön kuluessa palasi kauhea näky +useampia kertoja, ja Anna rouva koetti kaikin voimin häntä tyynnyttää. + +Vasta aamulla nukkui hän tyyneen ja virkistävään uneen, mutta +päivällä kertoi hän nähneensä unissaan peloittavalla selvyydellä, +kuinka hänen vanhempansa ja sisarensa surmattiin ja sitten heitettiin +palavaan rovioon. "Oi, en unhoita sitä koskaan!" huudahti hän. "Minä +luulin kadottavani järkeni." + +"Unia mitkä unia!" leikitteli Niilo herra. "Se ainakin oli +kristillisesti tehty, että ryövärit ensin ottivat henkemme." + +"Ei sinun, isä!" änkytti Märta kalveten. + +"Mitä, paistettiinko minut elävältä?" + +Märta purskahti kouristuksentapaiseen itkuun. + +Ritari nauroi täyttä kurkkua poistuessaan huoneesta, mutta siitä +huolimatta tiedusteli hän tarkoin, oliko näkynyt epäiltäviä +henkilöitä, ja kun hän oli saanut sen vastauksen, että viime aikoina +oli saatu olla maankiertäjiltä tavattoman rauhassa, silloin palasi +itseluottamus. Niilo herra ei enää arvellut itsellään olevan mitään +pelättävää. + +Nuoruudella on oma lääkintävoimansa, ja Maunu herran kuva merkitsi +Märtalle yhä vähemmän; jos hän joskus muisti ritarin, niin hän +ainoastaan hieraisi huuliaan ikäänkuin pyyhkiäkseen siten pois hänen +suudelmansa. Hänen äitinsä katsoi velvollisuudekseen muistuttaa +sulhasen pikaisesta saapumisesta, mutta silloin tyttö puuskahti +kiihkeästi: + +"Hän ei tule; olen varma, etten näe häntä enää koskaan." + +Sen jälkeen saattoi hän heittäytyä äidin kaulaan ja lisätä: "Älä puhu +koskaan minulle hänestä." + +Mutta kuudentena päivänä sanoi Niilo herra: "Huomenna saapuu ritari; +Märta, oletko valmis ottamaan hänet vastaan?" + +"Mistä tiedätte, että hän tulee?" + +"Tässä on kirje! Hän lähettää lukuisan seurueen tuomaan lahjoja ja +antimia; se saapuu jo tänä iltana." + +"Huomiseen on vielä pitkältä", vastasi Märta. Niilo herra tahtoi, +että odotettu seurue otettaisiin parhaimmalla tavalla vastaan; +kaikki talonväki oli sijoitettava ulkohuonerakennuksiin ja vieraat +itse asuinrakennukseen. Heille oli tarjottava myös runsas kestitys, +etupäässä simaa ja väkiolutta niin paljon kuin jaksoivat juoda. + +He saapuivat vasta myöhään illalla; melkein kaikki talonväki oli +jo mennyt levolle, ja Niilo herra ei pitänyt arvolleen sopivana +näyttäytyä. Muuan vanha uskottu palvelija sai tehtäväkseen ottaa +vieraat vastaan ja kestittää; hän ilmoitti, että he olivat melkein +heti menneet vuoteeseen ja tunnin kuluttua oli koko talo vaipunut +uneen. Mutta ei, vieraat eivät nukkuneet; he lähtivät yksitellen +vuoteistaan, he hiipivät ulos, hiljaa kuin aaveet, he avasivat +portin vielä useammille. Näiden joukossa oli päällikkö Otto Rud. +Nyt, nyt kävi Märtan kauhea uni toteen. Hänet sidottiin käsistä +ja jaloista ja kannettiin pihalle; siellä pantiin hänet vanhoihin +vaunuihin ja niistä kuuli hän äitinsä ja sisariensa parkunan. +Liekit leimahtelivat pian ikkunoista, koko talo muuttui heidän +polttoroviokseen; hän näki isänsä vimmoissaan taistelevan häntä +ahdistavaa laumaa vastaan, hän kuuli Otto Rudin huutavan heille, että +hänen henkensä oli säästettävä, jotta hänet poltettaisiin elävältä; +hän kuuli vihdoin, kuinka heidän omat huoneihin salvatut palvelijansa +raivasivat savutorvien ja ullakkoluukkujen kautta itselleen pääsytien +ulos, sen jälkeen seurasi taistelu, mutta heidän lukunsa oli liian +vähäinen, heidät lyötiin maahan viimeiseen mieheen. Kuului hirveä +tuskanparkaus, hänen isänsä vaipui vihdoin maahan sankarillisen +vastarinnan jälkeen, keihään lävistämänä. + +"Pian tuleen hänet, ennenkuin hän heittää henkensä", huusi johtaja. + +Sitten ei Märta kuullut enää mitään. Liekit, mustat olennot, +isä, äiti ja siskot, kaikki tanssivat hurjaa piirikarkeloa hänen +ympärillään, kunnes kaikki haihtui tyhjyyteen... + +Kun hän sitten heräsi, luuli hän makaavansa kehdossa, mutta se ei +keinunut edestakaisin kuten tavallisesti, vaan ylös ja alas -- hän +ihmetteli sitä ajoittaisin, mutta herkesi kohta taasen ajattelemasta. + +Kun tajunta alkoi viipyä hereillä yhä kauemmin, silloin ihmetteli +hän, kuka hän oli. Hän oli pieni lintu, joka oli tarttunut +liimasaittaan, mutta silloin täytyi hänen osata laulaakin, ja niin +alkoi hän hiljaa hyräillä, mutta voimat pettivät pian ja sen jälkeen +ei hän kaukaan, kaukaan aikaan tiennyt mistään mitään. + + * * * * * + +Otto Rud oli ajanut piloille parhaan juoksijansa, mutta +päivänkoitteessa oli hän saapunut Kalmariin kohtaamatta taipaleella +mitään esteitä; hän oli kostanut, ja hänen tavoittelemansa neitsyt +oli hänen vallassaan. Hän ei tosin ollut varma, oliko tämä elävä vai +kuollut, vaikka hän kertoi nauraen tytön laulaneen tiellä. Muutamat +palvelijat saivat käskyn kantaa tytön varovaisesti hänen omaan +laivaansa ja jättää siellä naisten huostaan. + +Tämän jälkeen laski hän, kuinka monta miestä hän oli menettänyt. +Kolmetoista puuttui, mutta vähintään kaksi sen vertaa oli hakattu +maahan ja silloin oli taistelu katsottava voitetuksi, varsinkin +kun mitä katkerin häväistys oli pesty pois ja kaunein ruotsalainen +neitsyt oli tuleva tanskalaisen miehen portoksi. + +Siitä huolimatta ei urhea sankari ollut oikein varma, oliko hänen +miehuullinen urotyönsä saava sen tunnustuksen, minkä se ansaitsi; +jos tulisi tunnetuksi, minkä saaliin hän oli tuonut mukanaan, tekisi +Göksholman ritari varmaan hänen oikeutensa riidanalaiseksi; parasta +oli siis hankkia varmat takeet, ja Otto herra päätti sentähden tehdä +kaappausmatkan muutamien parhaiden laivojensa keralla; niitä jäi +riittävästi jälelle Kalmarin edustallekin, etteivät ruotsalaiset +voineet kaupunkia vallata. + +Tarpeelliset määräykset annettiin heti, ja jo samana iltana +purjehti laiva "Hannu kuningas" merille kahden kaljaasin keralla. +Ne suuntasivat matkansa pohjoiseen, Tukholmaa kohden tai kenties +Pohjanlahdelle. + +Otto herra oli aikonut olla menemättä Märtan näkösälle, kunnes +"tavallinen naisruikutus" oli kestänyt aikansa, mutta nyt, kun laiva +kulki täysin purjein, ei hän voinut vastustaa haluaan mennä tuokioksi +häntä katsomaan. + +Paras paikka, lähinnä hänen omaansa, oli suotu Märtalle; alas +astuessaan kuuli hän tämän uudestaan laulavan ja iloisesti +yllätettynä tempasi hän oven auki. + +Märta makasi vuoteessa, mutta aivan liikkumatonna; sävelet +aaltoilivat hänen huuliltaan hänen liikuttamatta huuliaan ja aivan +varmaan tajuamattaan. Katse harhaili avaruudessa, kaikki viittasi +siihen, ettei hän huomannut tulijaa. Tämä puhui hänelle, mutta hän ei +näyttänyt sitä kuulevan. + +Tästä tajuttomasta tilasta huolimatta ei hänen kauneutensa ollut +koskaan ollut ihanteellisempi; jo maan päällä kirkastuneena näytti +hänen katseensa näkevän taivaan avoinna. Jos hän kenties koetti +jäljitellä niitä säveliä, joita kuuli sieltä ylhäältä, miksi +helähtivät ne silloin niin valittavilta? Ei edes Otto herrakaan +voinut pysyä tunteettomana tätä liikuttavaa näkyä nähdessään; hän +lähti huoneesta ja kutsui lääkärin, joka saapui heti. + +"Onko hengenvaaraa?" kysyi hän viitaten kädellään oveen. + +"Kuolema tai hulluus!" vastasi tämä. "Onko pelastus mahdoton?" + +"Jollei ihmettä tapahdu." + +"Tehkää kaikki voitavanne." + +"Sen teen!" + +On luultavaa, että mieletön tyttö vietti tyynemmän yön kuin hänen +tanskalainen majesteettinsa "Hannu kuningas" laivan päällikkö. +Nyt oli kenties hänen vuoronsa unelmoida murhapoltosta ja kuulla +kuolevain parkunaa, mutta pian heitti hän mielestään sellaiset +akkojen aaveluulot, nyt oli hän lähtenyt sieppaamaan jotakin +ruotsalaista laivaa ja hän oli saanut tähtäimeensä muutaman, jota +odotettiin Suomesta kallisarvoisessa lastissa. + + + + +4. + +TULEVAISUUDEN KAJASTUKSIA. + + +Eräässä pienessä Kalmarin linnan huoneessa, jonka seinät olivat +verhotut kultatapeteilla ja lattiat peitetyt kallisarvoisilla +matoilla, istui kolme miestä kiintyneenä vakavaan keskusteluun. + +Taiteellisin leikkauksin koristetulla pöydällä oli kolme hopeapikaria +ja pieni kannu samaa metallia, täynnä jaloa unkarilaista viiniä. + +"Teidän saapumisenne oli minulle yhtä tervetullut kuin odottamaton", +virkkoi linnanpäällikkö Niilo Gedda, "ja ennenkuin jatkamme +keskustelua, pyydän toivottaa teidät tervetulleeksi tarjoamalla +pikarin viiniä". + +"Näyttää kenties sopimattomalta, että olen tuonut poikani mukanani", +vastasi herra Erik Trolle, "mutta kun hän on matkalla vieraaseen +maahan..." + +"Kustaa herra näyttää minusta voivan puolustaa oikeutta ja olla +mukana keskustelemassa niistä tärkeistä asioista, jotka koskevat +isänmaata, mutta teetteköhän viisaasti, nuori sukulaiseni, +jättäessänne maan näin tärkeänä murrosaikana?" + +"Se vakava kutsumus, johon olen antautunut, vaatii ankaria opintoja", +vastasi nuorukainen, "ja jalo suosijani, hänen armonsa arkkipiispa, +on lämmöllä puolustanut palaamistani Roomaan". + +"Hänen armonsa voi hyvin, toivoakseni?" + +"Valitettavasti ei. Tietoisuus kaikesta siitä pahasta, mitä tapahtuu, +koskee syvästi hänen mieleensä." + +"Ja hänen hurskas hoitajattarensa, hyvä rouva Bonti, onko hän vielä +paikoillaan?" + +"Tosin hän on ilmaissut haluavansa vetäytyä pois maailmasta ja +mennä luostariin, mutta minun vakavat esitykseni ovat saaneet hänet +pysymään kunnianarvoisan isän luona." + +"Kerrotaan huhuna, että hänen armollaan on kovia koettelemuksia ja +että hän saa lohdutusta ainoastaan keskustelemalla erään vanhan papin +tai lähetyssaarnaajan kanssa..." + +"Niin, isä Johanneksen. Hänellä sanotaan olevan salaisen +parannusvoiman. Luultavasti hänen armonsa alavuus köyhiä ja +vähäväkisiä kohtaan on antanut aiheen niin perättömiin juttuihin." + +"Luultavasti!" + +"Kustaalla on ollut onni oleskella pitkät ajat yksissä +kunnianarvoisan isän kanssa", huomautti Erik-herra ylpeyden +vivahduksella. + +"Sanotaanpa hänen valinneen hänet seuraajakseenkin", lisäsi Niilo +herra. + +"Jos Herra katsoo minut siihen kelvolliseksi", vastasi Kustaa tehden +ristinmerkin. + +"Teistä varmaankin tulisi Tanskan ystävä." + +"Minä olen jo!" + +"En suinkaan unohda ilmoittaa tästä nuorelle kuninkaalle, ja olkaa +varma siitä, että hän voi mahtavasti edistää ylentymistänne." + +"Sen tiedän." + +"Te voitte olla hänelle hyödyksi Roomassakin." + +"Siksi tulin tänne." + +"Ah!" + +"Jos kääntyisin suoraan kuninkaan puoleen, pelkään, että se tulisi +tunnetuksi." + +"Ettekö tahdo sitä?" + +"Kuninkaan itsensä tähden." + +"Kuinka se on ymmärrettävä?" + +"Salainen ystävä hyödyttää enemmän kuin julkinen!" + +"Kuinka vanha olette, nuori sukulaiseni?" + +"Kahdenkolmatta vuotias." + +"Ja niin viisas jo! Kaikkien pyhimysten nimessä, teistä on tuleva +jotakin suurta aikanaan!" + +"Välikappale mahtavamman käteen." + +"Teillä näyttää olevan tarmoa sekä tahdossa että toimessa, mutta niin +paljon kuin se lupaakin vastaisuudessa, ei se levitä mitään valoa +nykyisyyteen, joka päinvastoin näyttää synkemmältä kuin ennen." + +Erik herra huokasi syvään. "Siltä minustakin näyttää", sanoi hän +luoden katseen poikaansa. "Mieliala Tanskaa vastaan ei ole koskaan +ollut niin kiihtynyt kuin nykyään." + +"Kuten kai tiedätte, on Ruotsin neuvosto valittanut monien +väärinkäytösten johdosta..." + +"Hahaha!" nauroi Niilo Gedda. "Heitä sapettaa se, että sopimuksesta +välittämättä olen revityttänyt laitetut suojukset ja nostattanut +pois upotetut kiviarkut täällä Kalmarin edustalla, mutta niin +kohdellaan pettureita ja lupaustensa rikkojia. Niin ankarasti kuin +menettelenkin, on melkein mahdotonta kantaa linnaveroa kurjalta +rahvaalta." + +"Hätä ja köyhyys on suuri", huomautti Erik herra. + +"Odottakaas, täällä kai tulee pahempaakin. Armollinen kuninkaani on +kutsuttanut suuren joukon ulkomaalaisia henkivartioita." + +"Niin puhutaan yleiseen", virkkoi Kustaa herra, "ja sanotaanpa +kuninkaan ilmeisine merirosvoineen kiduttaneen ja rääkänneen niitä +ruotsalaisia vankejaan, jotka on otettu merellä. Edelleen sanotaan, +että kaikkialla Tanskassa ja Saksassa on vilpitön Sten herra +julistettu valehtelijaksi ja petturiksi." + +"Se hän olikin!" tokaisi Niilo herra. + +"Mutta se on vain öljyn kaatamista tuleen. Se herättää suuttumusta +kaikissa hänen talonpoikaisissa ystävissään." + +Niilo herra löi kovasti pergamenttiin, joka oli hänen edessään +pöydällä. "Tässä on minulla muuan hänen 'kutsuntakirjeistään', joita +hän on lähetellyt kautta maan. Ei vähempää kuin joka neljäs mies, +jokaisella hyvä jousi, yksitoista tusinaa nuolia, yhdentoista viikon +eväs mukanaan, sotakelpoisia miehiä, joihin hän voi luottaa, on +oleva valmiina neljätoista päivää pääsiäisen jälkeen yhtymään häneen +Kalmarin edustalla. Svante herra itse, pirun Hemming Gadd mukanaan, +on taipaleella rajaa kohden. Eikö tämä kaikki oikeuta kuningasta +niihin ankariin toimenpiteihin, joihin hän aikoo ryhtyä tai on jo +ryhtynyt?" + +"Mutta aiottu kokous..." + +"Että kuningas tulee, siitä olen vakuutettu, vaikka luonnollisesti +hän ryhtyy niihin varovaisuuskeinoihin, joita olosuhteet vaativat. +Mutta on tuskin luultavaa, että teidän uusi valtionhoitajanne pitää +tehdyt sitoumukset; sellainen ei nykyään ole tapa Ruotsissa." + +Korvapuusti sattui Erik herraan, niin että hän karahti +tummanpunaiseksi kasvoiltaan. "Onko loukkaus tarkoitettu?" kysyi hän. + +Niilo herra huomasi menneensä liian pitkälle. "Ei", vastasi hän. +"Tarkoitin lankoani, jonka pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä." + +"Onko minulla lupa lausua muutamia sanoja?" kysyi nuori Kustaa herra +melkein nöyrästi. + +"Kuulen teitä mielihyvällä." + +"Lausutte kovia syytöksiä Ruotsin kansaa vastaan, mutta sen voi kyllä +pitää ohjissa." + +"Millä tavoin?" + +"Kirves tosin iskee, mutta määrääkö kirves mihin isku sattuu?" + +"Ei, vaan käsi, joka sitä pitelee." + +"Juuri niin!" + +"No?" + +"Hakatkaa se poikki!" + +"Käsikö?" + +"Niin!" + +Niilo Gedda tuijotti häneen. "Täällä on monia käsiä", sanoi hän +kysyen. + +"Hakatkaa niin monta kuin voitte!" + +"Kautta sieluni, olette oikeassa! Ja jos kuningas ei pelkäisi..." + +"Sellainen ei kelpaa!" + +"Nuori kuningas ei pelkää." + +"Silloin on hän minun mieheni." + +"Sen uskon." + +"Pikainen toimi, pikainen apu!" + +"Tosin..." + +"Muistakaa, että on sen parempi kuta useampia!" + +"Mutta salavihkaa..." + +"Houkutelkaa heidät ensin ansaan, antakaa heidän pyristellä, tutkikaa +ja tuomitkaa ja sitten iskekää, iskekää koko maailman nähden! +Jäätäkää heidät ensin kauhulla, sitten he lankeavat jalkoihinne -- +kunnioituksesta!" + +"Miksi ette ole kymmentä vuotta vanhempi!" huudahti Niilo herra +ihaillen. "Mikä mainio valtionhoitaja teistä tulisikaan!" + +"Tehkää isästäni se!" + +"Erik herrasta?" huudahti Niilo Gedda vilpittömällä kummastuksella ja +kääntyi häneen. + +Erik Trollen hapset olivat harmaantuneet sen jälkeen kuin hänet +viimeksi näimme, mutta hän tahtoi yhä näyttää nuorelta ja käytti +siihen kaikki tunnetut keinot. Hänen ensimäinen vaimonsa piti häntä +talutusnuorassaan, toinen vaimo ja poika taluttivat häntä kumpikin +puolestaan; poloista miestä vedettiin milloin oikealle, milloin +vasemmalle. Vastoin tavallisuutta vetivät molemmat tällä kertaa yhtä +köyttä, ja sentähden vastasi Erik herra jommoisellakin helppoudella, +vaikka samalla hämillään: + +"Emäntäni ja Kustaa tahtovat sitä molemmat." + +"Ja te itse?" + +"Minä!" + +"Ajatelkaa vaivoja, vastuunalaisuutta." + +"Isäni on maan oppineimpia miehiä." + +"Mutta tähän vaaditaan paljon muutakin." + +"Hän kuuluu erääseen maan jaloimmista suvuista." + +"Se on totta!" + +"Poikani Kustaa..." + +"Hän se siis on hoitava asiat?" + +"Niin olen ajatellut." + +"Hyvä, mutta opinnot Roomassa?" + +"Voin päättää ne..." + +"Jos kutsuvat tärkeämmät asiat?" + +"Jos isänmaa tarvitsee minua." + +"Oivallista!" + +"Nyt on minun aika ajatella lähtöä", virkkoi Kustaa nousten. "Ennen +yön tuloa täytyy minun tehdä matkaa hyvä mokoma." + +Niilo herra puristi lujasti hänen kättänsä. "Kiitän teitä sydämestäni +niin suuriarvoisesta tuttavuudesta; te näytätte minusta tämän maan +aamutähdeltä." + +"Taivas suokoon minulle voimaa toteuttaa teidän toivomuksenne", +vastasi nuorukainen häveliäästi. + +Hän syleili sitten isäänsä. + +"Saanko mitään terveisiä mukaani kotiin?" kysyi tämä. + +"He olivat aivan liian iloisia lähtöni johdosta", vastasi Kustaa +herra, "mutta se ei estä minua toivottamasta heille kaikkea hyvää". +Näin sanoen poistui hän nopeasti huoneesta. + +"Mikä onnellinen isä te olette!" huudahti Niilo herra ja katsoi +ihaillen nuoren miehen jälkeen. + +"Sangen onnellinen", vastasi Erik herra huoaten. + +"Onko teillä useampia poikia?" + +"Toiset lapset saivat surmansa äitinsä kanssa." + +"Ah! Kustaa herra on äitiinsä?" + +"Hän on äitinsä elävä kuva." + +"Harvinainen nainen!" + +"Sangen harvinainen." + +"Mutta ankara?" + +"No, niin... hieman..." + +"Muistelen kuulleeni, että hän oli mustasukkainen. Te olette ollut +erittäin kaunis mies, Erik herra." + +Mahdollisesti kuuli tämä hengessään silkkihameen kahinan, sillä hän +vastasi sangen hämillään: "En muista antaneeni syytä..." + +"Varmaankin annoitte", nauroi Niilo herra, "mutta johan olette aikoja +ollut uusissa naimisissa?" + +"Viisitoista vuotta." + +"Gyllenstjernan kanssa?" + +"Niin." + +"Ylväs nimi!" + +"Ylväs rouva!" + +"Onko teillä lapsia?" + +"On, kolme." + +"Poikiako?" + +"Tyttäriä." + +"Tulevatko he isäänsä?" + +"Eivät", vastasi hän nopeasti ja kovasti punastuen, "he muistuttavat +kaikki kolme äitiään". + +Erik herra, jota ei haluttanut kauemmin olla kuulusteltavana, nousi +sanoakseen jäähyväiset. Molemmat herrat sopivat siitä, että toimivat +yhdestä tuumin, ja niin erosivat he molemmin puolin tyytyväisinä +toisiinsa. + +Ne rohkeat ehdotukset, joita nuori Kustaa Trolle oli tehnyt, +antoivat linnanpäällikölle paljon ajattelemisen aihetta. Jos Ruotsin +aateliston keskuudessa toimitettiin, ankara karsinta, merkitsi se +samaa kuin maan lannistaminen. Mikä se Tanskassa teki kuninkaan +aseman vaikeaksi, jollei kestämättömäksi? Aateli, joka ei tahtonut +jakaa hallintoa ja valtaa hänen kanssansa. Siellä hän ei uskaltanut +pukeutua sotisopaan heitä vastaan, se saattoi maksaa hänen henkensä. +Ruotsissa sitä vastoin oli vaara suhteellisesti pienempi, ja +olihan Norjan esimerkki nähtävänä. Tosin Ruotsissa oli talonpoika +nostattanut myrskyn, mutta se oli vain yksinäinen tapaus, norjalaiset +eivät tekisi samoin, eikä mitään aatelia ollut heidän joukossaan. +Ruotsin täydellinen masentaminen tätä tietä ei Niilo herrasta +näyttänyt ainoastaan mahdolliselta, vaan sangen todennäköiseltä. +Ajatuksissaan jakoi hän jo sen alueet tanskalaisten kesken. + +Muutamia viikkoja edellä kerrotun keskustelun jälkeen näki hän +suureksi tyydytyksekseen yksitoista tanskalaista sotalaivaa +laskevan maihin Kalmariin. Ne toivat mukanaan -- paitsi kuningasta, +monia herroja ja ritareita, piispoja ja lähettiläitä -- sotaväkeä +kolmetuhatta miestä, jotka leiriytyivät kaupungin edustalle. +Lähetettyjen vakoilijain kautta tuli pian tunnetuksi, että herra +Svante Niilonpoika, mukanaan suuri joukko ruotsalaisia herroja, mutta +ainoastaan muutamia satoja rahvaanmiehiä, oli matkalla sinne, mutta +pysyi paikoillaan eräässä salmessa Kalmarin pohjoispuolella. + +Tähän luultiin Åke Hannunpojan olevan syypään. Tämä oli sanonut, +että pientä parvea odotti kuolema saapuessaan Kalmariin, ja hän +oli esittänyt niin todennäköisiä syitä, että monet ruotsalaisista +herroista olivat asettuneet hänen puolelleen, ollen sitä mieltä, +ettei ainoatakaan ihmishenkeä pitänyt panna alttiiksi niin +epätasaiseen taisteluun. + +Kuinka sen laita lie ollutkin, joutui kuningas miehineen pois +suunniltaan, kun Svante Niilonpoika ja hänen miehensä eivät saapuneet +sovittuun kokoukseen, ja päätettiin siitä huolimatta tutkia heidän +asiaansa ja julistaa tuomio. + +Seuraavana päivänä lähti kuningas laivastaan kaupunkiin ja meni +raatihuoneelle, seurassaan joukko tanskalaisia ja ruotsalaisia +herroja, Lundin ja Trondhjemin arkkipiispat samoinkuin kuninkaan +sukulaisten lähettiläät Saksasta ja Skotlannista. + +Kun kokous oli vaskirumpuja rämistäen ja torvia toitottaen julistettu +avatuksi, luettiin julki Kööpenhaminassa tehty sopimus aselevosta. +Sen jälkeen nousi kuninkaan kansleri ja valitti herransa puolesta +sitä, että ruotsalaiset olivat jääneet pois. Vanhan järjestyksen +mukaan ei neuvottelujen olisi pitänyt alkaa, ennenkuin oli sovittu +uudesta kokouksesta, mutta nyt oli saatu varmempi kortti käsiin ja +kokous julistettiin heti valtakunnan tuomioistuimeksi. + +Syytös oli jo valmiina, ja tanskalainen mies nimeltään Niilo Hög sai +käskyn lukea sen. Mutta tuskin olivat ensimäiset sanat lausutut, +kun nousi eräs vanha tanskalainen aatelismies. Hän kumarsi aivan +maahan kuninkaan edessä ja pyysi Jumalan ja hänen enkeliensä tähden, +ettei hän millään laittomalla toimenpiteellä antaisi vihollisilleen +syytä valituksiin. Ei ollut ainoastaan vanha tapa, vaan laissakin +säädetty, että jos joku tahtoi syyttää toista tuomioistuimen edessä +eikä syytetty ollut saapuvilla, oli kirjoitus julkisesti luettava +kaupungin kaduilla ja toreilla. + +Kuningas kääntyi läsnäolijoihin ja kysyi, oliko niin laita, ja kun +kaikki myönsivät sen, sanoi hän pitävänsä oikeutta niin suuressa +arvossa, että sen vuoksi alistui mihin nöyryytyksiin tahansa. Sen +jälkeen lähti hän koko hovinsa kera raatihuoneelta, mutta hänen +ympärillään ylistettiin äänekkäästi hänen hurskasta mielenlaatuaan. + +Seuraavana aamuna ratsasti eräs kuninkaallinen virkamies airuen kera +ulos linnanportista. He näyttivät odottavan jotakin, ja siten saivat +uteliaat tilaisuuden töllistellä hevosten kallisarvoisia satulaloimia +ja pieniä kiliseviä kelloja, joilla ne olivat koristetut. Ylhäisempi +ratsastaja oli puettu tulipunaiseen pukuun, joka oli reunustettu +kärpän nahalla; päässään oli hänellä sulitettu hattu. Toisen puku +oli melkein valkoinen ja oli siinä kapea kultareunus; päässään oli +hänellä samanvärinen lakki ja kädessään sauva. + +Portti avattiin uudelleen, ja kokonainen parvi poikasia tuli ulos +ratsain; puolet heistä olivat puetut punaisiin ja valkoisiin, puolet +sinisiin ja keltaisiin. Heillä oli pasuunat ja vaskirummut mukanaan, +ja heti liikkeelle lähdettyä viritettiin soitto. + +Kaikki, jotka kynnelle kykenivät, riensivät jälestä saadakseen +tietoonsa, mitä nyt oli tapahtuva. + +Ensi kerran pysähdyttiin torille. Airut heilutti sauvaansa ilmassa ja +huusi henkensä täydeltä: + +"Teemme tiettäväksi!" + +Sen jälkeen avasi virkamies suuren julistuskirjan ja luki haasteen. + +Sen saivat Sten Sturen perijät: Svante Niilonpoika, Niilo Klaunpoika, +Sten Kristierinpoika, Trotte Maununpoika, Erik Turenpoika, Åke +Hannunpoika ja Pietari Turenpoika kannattajineen ja heimolaisineen. + +Nämä olivat olleet kapinallisia ja uppiniskaisia alamaisia, +vieroittaneet Ruotsin valtakunnan ja mitä siihen kuului laillisesti +valitusta kruunatusta kuninkaastaan ja nyt kieltäytyneet tehdyn +sopimuksen mukaan olemasta läsnä kokouksessa. Heidät kutsuttiin +seuraavana päivänä vastaamaan siitä, mitä olivat rikkoneet. + +Kun lukeminen oli lopussa, heilutti airut uudestaan sauvaansa ilmassa +ja kirkui minkä jaksoi: + +"Eläköön hänen kaikkein armollisin majesteettinsa, kuningas Hannu, +Tanskan, Ruotsin ja Norjan herra!" Töllistelevä väkijoukko rääkyi +mukana, sitten yhtyi siihen rämisevä soitto, ja koko lauma vaelsi +eteenpäin seuraavassa kadunkulmassa uudistaakseen saman maksuttoman +ilveilyn. + +Seuraavana päivänä meni kuningas uudelleen koko seurueineen +raatihuoneelle. Nyt saattoi hän olla ylpeä mielessään, sillä hän +oli täyttänyt kaiken vanhurskauden. Kun sama vanha aatelismies +nousi jälleen ja kiitti hallitsijaa siitä oikeudesta, jota hän oli +suvainnut noudattaa, kysyi tämä, oliko vielä mitään varteenotettavaa. + +Vastaukseksi tuli yksimielinen "ei", ja vasta tämän jälkeen vaati +kuningas tuomiota ja rangaistusta rikkojille. + +Se lankesi kuten oli odotettukin. Syytettyjen oli rangaistukseksi +majesteetinrikoksesta menetettävä henkensä ja omaisuutensa ja +viimeksimainittu oli otettava kruunulle. Hannu kuninkaan julisti +hänen tanskalainen neuvostonsa Ruotsin kuninkaaksi, koko kansan +oli jälleen tunnustettava hänet ja hänen käsiinsä jätettävä kaikki +linnat, kaupungit ja kruunun tulot, Örebron linna oli kuuluva +kuninkaan äidille, Kristinalle, ja hän yksin sai nimittää sinne +voudin. + +Mutta tätä tuomiota ei ollut julistettava kirjelmillä ainoastaan +Tanskassa ja Norjassa. Se oli ilmoitettava myös Saksanmaan keisarille +ja säädyille, ja jos niin tarvittiin, oli kuninkaan taivutettava +keisari kristikunnan maallisena herrana kutsumaan ruotsalaiset +tuomioistuimensa eteen. Ruotsin valtionhoitaja ja kaikki hänen +kannattajansa julistettiin valtiokiroukseen, henkipatoiksi, joihin +sai käydä käsiksi ken vain halusi. + +Päivä kului pitkälle, ennenkuin ehdittiin tehdä niin monta tärkeää +päätöstä, mutta sen jälkeen pantiin kuninkaan laivalla toimeen +loistava juhla, poltettiin loistava ilotulitus ja sytytettiin kokkoja +välittämättä siitä, mitä vahinkoa ne voivat saada aikaan. + +Mutta kaupungin porvarit keräytyivät koolle. Heistä oli leikinlasku +liian karkeaa, ja yksi ja toinen lausui ajatuksensa hieman liian +ääneen. + +Tämä tuli kuninkaankin korville, ja ennenkuin hän seuraavana +aamuna purjehti pois, osoitti hän valtaansa ja lempeää mieltänsä +hirtättämällä suuren joukon kaupungin porvareita. Vaikkei rangaistus +kohdannutkaan syyllisiä, niin olihan "oikeutta" kuitenkin harjoitettu. + +Kalmarin linna ja kaupunki miehitettiin kuninkaan väellä. Niilo +Gedda palasi hänen kanssansa Kööpenhaminaan, heillä oli paljon +neuvoteltavaa keskenään. Muuten oli Hannu kuningas mitä iloisin +seuraveikko, ystävällinen, kohtelias ja palvelevainen. Usein teki +hän itse velkaa auttaakseen muita, mutta sellaiseen hän antautui +ainoastaan osoittaakseen aina olevansa todellinen ystävä ystävilleen. + +Totta puhuen eivät nämä aina olleet hänen ystäviään, sen hän tiesi, +mutta silloin leikkivät he keskenään, kunnes kuningas oikeuden vuoksi +-- raivasi vihollisensa tieltä pois. Niin teki hän Laxmandille, niin +olisi hän tehnyt Ruotsin suurmiehillekin. + +Kuinka erilaisia käsityksiä tästä oli, osoittavat olosuhteet +Tanskassa ja Ruotsissa. Edellisessä maassa puhuttiin hänen +lempeydestään ja ummistettiin silmät hänen heikkouksilleen; +jälkimäisessä häntä vihattiin, ja Erik Turenpoika kirjoitti +valtionhoitajalle: + +"Jos tanskalaiset voivat saada teidät ja valtaneuvoston oikein +pulaan, niin silloin eivät heille merkitse mitään kirjeet eivätkä +sinetit. Minä puolestani ajattelen: ennenkuin ryhtyisin yhteyteen +sellaisen laittoman ja vallattoman kansan kanssa, tahtoisin +parhaimpani mukaan joutua heidän kanssansa kahakkaan, maalla tai +merellä, niin etteivät he ainakaan pääsisi kiinni kurkkuuni ja voisi +minulta evätä sananvuoroa ennen kuolemaani." + +Peloton tohtori Hemming Gadd kirjoitti hänkin hyvälle ystävälleen +valtionhoitajalle: + +"Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen selkään, niin +älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette jalo herra, +ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän käsissänne. +Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen ratsastamaan. +-- Tukholman porvarit kirjoittavat, että vihollisen ratsuväkeä on +odotettavissa. Antaa heidän vain tulla! Lempeä Maria äiti, joka +auttoi seitsemän kirkkopitäjää Ditmarskissa, voi kai Jumalan avulla +auttaa kokonaisen kuningaskunnankin. Olkaa hyvällä mielellä, ja +kaikki käy hyvin." + +Nämä kehoitukset vahvistivat Svante herraa päätöksessään koota luja +sotavoima ja suojella Ruotsin maata. Sota oli ovella, ja hän käsitti, +että siitä saattoi tulla tuima ja pitkällinen. + +"Parempi kuolla sotakentällä", kirjoitti hän avoimessa kirjeessään +rahvaalle, "kuin päästää menemään silleen kuin Tanskan kuningas Hannu +aikoo, kaikkien meidän vahingoksi ja iankaikkiseksi kadotukseksemme". + + + + +5. + +UUSI VALTIONHOITAJA. + + +Herra Svante Niilonpoika mittaili rivakoin askelin linnanhuoneen +lattiaa; väliin pysähtyi hän ikkunan ääreen ja katsoi ulos, mutta sen +jälkeen jatkoi hän kävelyään yhtä vauhdikkaasti kuin ennenkin. Oli +ilmeistä, ettei hänen ajatustensa esine ollut lähellä. + +Penkillä ikkunan ääressä istui Märta rouva; ystävällisin katsein hän +seurasi herraansa, mutta hänen huulillaan väreili hieno, melkein +huomaamaton hymy, eikä hän lainkaan näyttänyt tuntevan samaa +levottomuutta kuin hänen puolisonsa. + +"Jollei Hansa enää tyydytä tarpeitamme, kuinka ne sitten tulevat +tyydytetyiksi!" huudahti Svante herra kiihkeästi. "Eivätkö +kuninkaallisesti valtuutetut merirosvot tee kaikkialla rannoillamme +tuhojaan, ja jos joku ruotsalainen purjealus uskaltaa lähteä +noutamaan elintarpeita, joutuu se palatessaan tanskalaisten +kaapparien saaliiksi." + +"Lyypekillä on niin suuri voitto kaupastaan Ruotsissa, että se tuskin +antaa tanskalaisten peloitella itseään sitä jättämään", vastasi Märta +rouva. + +"Mitä muuta he voivat, jos heidän erivapautensa Tanskassa ja +Ruotsissa lakkautetaan ja heidän omaisuutensa pannaan takavarikkoon? +Eikö ollut niin kolme vuotta sitten?" + +"Oi, jospa he tahtoisivat nousta sotaan!" + +"Lyypekki tekisi sen, jos toiset kaupungit tahtoisivat tulla mukaan. +Se on tähän asti kaikista kielloista huolimatta jatkanut kauppaa +meidän kanssamme, mutta nyt, kun Hannu kuningas on naulauttanut +valtiokirousjulistuksensa heidän raatihuoneensa ja kirkkojensa +oville..." + +"Missä hän selittää, että Ruotsin valtionhoitaja on tehnyt +majesteetinrikoksen", lisäsi Märta rouva halveksivasti hymyillen. +"Ettekä ainoastaan te, herra, vaan kaikki valtakunnan parhaat miehet." + +"Maa on tyyten köyhdytetty, sen tärkeimmät linnoitukset vihollisten +käsissä, monet sen suurmiehistä ovat salaisia Tanskan puoluelaisia." + +"Teillä on parhaat ystävänne Taalainmaassa", sanoi Märta rouva pitkän +äänettömyyden jälkeen. + +"Minä olenkin aikonut lähteä sinne, mutta ennen kaikkea täytyy meidän +vallata Kalmari takaisin." + +"Elektus ei lyöne mitään laimin." + +"Ei, hän on tosiaan minun ystäväni. Sentähden on hän yhtä vihattu +kuin pelättykin." + +"Täytyy myöntää, ettei hän ole pappi eikä piispa, vaikka hän kantaa +arvomerkkejä." + +"Moni pappismies on kantanut miekkaa ennen häntä." + +"Mutta pannut sen pois jälleen, mikä ei näytä olevan Hemming herran +tarkoitus." + +"Joku on puhunut sinulle pahaa hänestä." Märta rouva punastui hieman. +"Arkkipiispa..." + +"Se vanha kettu! Luotatko häneen?" + +"Maan kaikki piispat ovat samaa mieltä." + +"Kieltämättä on hän isänmaan ystävä, jolle vain harvat vertoja +vetävät!" huudahti Svante herra lämmöllä. "En puhu nyt siitä, mistä +minun persoonallisesti on häntä kiittäminen, mutta kuka uhrautuu +samassa määrin kuin hän, kuka halveksuu herjauksia ja täyttää +velvollisuutensa kuten Hemming Gadd?" + +"Jos meillä on Jumala kanssamme ja lujia, luotettavia ystäviä, +tarvitseeko meidän silloin pelätä?" + +"Ei, tosiaankaan! Näin hän kirjoittaa." Svante herra otti esiin +kirjeen ja luki: "Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen +selkään, niin älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette +jalo herra, ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän +käsissänne. Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen +ratsastamaan. -- -- -- Olkaa hyvällä mielellä, ja kaikki käy hyvin." + +"Eikö hän kirjoita mitään muuta?" + +"Kyllä, hän kirjoittaa, että Kalmarin linnan päälliköllä, herra +Niilo Geddalla on ollut vieraanaan herra Erik Trolle, jolla oli +mukanaan poikansa Kustaa, ja että tämä 22-vuotias nulikka on osannut +olla siinä määrin arkkipiispan mieliksi, että tämä korkea herra on +määrännyt hänet seuraajakseen, ja että rouva Bonti on taannut hänelle +paikan, ja hän sitä vastoin luvannut, että jalo rouva julistetaan +pyhimykseksi kuolemansa jälkeen." + +"Tietääkö arkkipiispa sen?" kysyi Märta rouva nauraen. + +"Enpä luule. Elektus kirjoittaa, että häntä vaivaavat kovat +ahdistukset. Ainoa, joka vaikuttaa tyynnyttävästi häneen, on vanha +lähetyspappi, Johannes. Mutta Hemming Gadd ei myöskään voi tulla +ilman häntä toimeen. Isä Johannes näyttää tulevan välttämättömän +tarpeelliseksi heille molemmille." + +Märta rouva istui äänetönnä mietteissään. Äkkiä hän otti kirjeen +taskustaan ja ojensi sen herralleen: + +"Kas tässä, tämä on lähetetty minulle, mutta se on herralleni." + +Svante herra avasi sen nopeasti ja luki: + +"Hyljätty antaa takaisin sen, mikä kerran kuului teille." + +Kirjeessä on pieni sininen nauharuusuke. + +Svante katsoi kummastuneena Märtaan. "Tiedätkö arvoituksen +selityksen?" kysyi hän. + +"Lahjoitin sen sinulle monia vuosia sitten. Katsos, takapuolella on: +M. I." + +"Se oli muistikirjan välissä, joka minulla oli aina taskussani." + +"Niin sanoit minulle!" + +"Kadotin sen ollessani viimeksi Norjassa." + +"Ja nyt lähetetään se minulle." + +"Kuka...?" + +"Niin, kuka?" + +"Sitä en todellakaan tiedä." + +"Enkä minä välitäkään siitä." Näin sanoen repi Märta kirjeen pieniksi +palaisiksi. + +"Nauha on minun!" sanoi hänen herransa ja tahtoi ottaa sen. + +"Välitättekö sellaisista lapsellisuuksista?" + +"Se on varastettu minulta", sanoi hän, "nyt voin ymmärtää, missä +tarkoituksessa". + +"Sillä tavoin ei voiteta mitään", vastasi Märta. "Tuossa se on, mutta +kätke se vasta paremmin!" + +"Tahtoisin hyvin mielelläni tietää..." + +"Epäiletkö ketään?" + +"Erästä hollannitarta, nimeltään Sigbrit." + +"Vanhako?" + +"Ei hän vanha ollut viisitoista vuotta sitten." + +"Etkö nähnyt häntä Bergenissä?" + +"Muistelen siellä useampia kertoja kohdanneeni naisen, joka terävin +silmin katseli minua. Koetin turhaan muistella, missä olin nähnyt +hänet ennen; nyt tiedän, se oli Sigbrit!" + +"Oliko hänellä mitään valittamista sinua vastaan?" + +"Minä halveksin hänen rakkauttaan." + +"Sitä nainen kaikista vähimmin antaa anteeksi." + +"Hän on vannonut minulle kostoa, enkä minä epäile, että hän pitää +valansa." + +"Minulla on sukulaisia siellä, he kyllä pitävät häntä silmällä." + +"Jos kirje tulee häneltä, silloin on hyvä, että joku valvoo hänen +hommiaan." + +"Olen varma siitä, etteivät ystäväni lyö mitään laimin." + +Märta rouvalla oli erityinen kyky tyynnyttää myrskyjä Svante +Niilonpojan sielussa, sentähden nimitti tämä emäntäänsä Davidikseen. +Mutta Märta ymmärsi hyvin miehensä levottomuuden ja pelon +tulevaisuuteen nähden. + +Ruotsi oli kuin laiva, joka heittelehti hyrskyissä sinne ja tänne. +Jokaisen uuden hyökyaallon paiskatessa se ruski jo murtuneista +liitteistään, ja pelastuksen toiveet olivat joka päivä yhä pienemmät. + +On luultavaa, että tähän aikaan muinaisten päivien muisto herätti +monia hiljaisia syytöksiä Svante Niilonpojan sielussa. Hän ei +suinkaan ollut menetellyt Sten herraa kohtaa kuten olisi pitänyt, +mutta siitä, ettei hänen kiittämättömyytensä ollut mennyt vielä +pitemmälle, oli hänen ensi sijassa kiittäminen Hemming Gaddia, ja sen +velan tahtoi hän maksaa. + +Lieneekö se sitten tapahtunut itsetiedottomasta +velvollisuudentunnosta vai omasta taipumuksesta, mutta vähitellen hän +antautui samalle uralle kuin Sten Sturekin, tämän ystävät tulivat +hänen ystävikseen, ja Sten herran vihollisia, jotka muinoin olivat +olleet nuoren ritarin jokapäiväisenä seurapiirinä, vältti hän nyt +ilmeisesti. + +Hän oli tulinen ja herkkä, yhtä taipuvainen suopeuteen kuin +vihaankin; hän oli rohkea ja rakasti palavasti isänmaataan, ei +pelännyt vaaroja, vaan astui niitä vastaan pystypäin. + +Mutta vastoinkäymiset väsyttivät, hänellä ei ollut sitä tahdon +sitkeyttä, joka näkee työnsä revittävän maahan, mutta rakentaa +yhä edelleen rajattomiin, lujasti luottaen, että työ kerran tulee +pysyväksi. + +Itse oli hän kerran kuulunut niinsanottuihin rauhanystäviin ja +ollut mukana avaamassa tietä tälle Hannu kuninkaalle, jota vastaan +hän nyt taisteli. Kun hän nyt tutkisteli omaa mieltään, ei hän +voinut kieltää, että ynseys Sten Sturea kohtaan oli sisin syy tähän +menettelyyn. Hän oli tosin koettanut uskotella itselleen, että +liittyminen Tanskaan sisälsi aatteen, johon perustuisi Pohjolan +suuruus; mutta silloin yhtä hyvin kuin nytkin hän tiesi, ettei Ruotsi +koskaan alistuisi miksikään alusmaaksi eikä pakollinen yhdistys siten +koskaan tulisi pysyväiseksi. Ja kuitenkin oli hän vaikuttanut sen +puolesta. + +Nyt tekivät toiset niin; heidän vaikuttimensa olivat kai yhtä hyviä +kuin hänenkin? + +Katumuksen tunteet ovat pistävän teräviä okaita, jotka eivät anna +ihmiselle mitään rauhaa. Ei vaadittukaan aivan vähän rohkeutta +muuttunein mielipitein pitää silmällä nykyisiä vastustajiaan, joiden +kanssa oli ennen ollut samanmielinen, mutta joita vastaan nyt täytyi +kaikin voimin taistella. Mutta kun nämä katkerat Saulin ajatukset +tulivat, silloin meni hän puolisonsa luo, jonka sanat antoivat +lohdutusta hänen sairaalle mielelleen. + +Koskaan ei kuitenkaan Märta näyttäytynyt niin edukseen kuin +lapsipuolensa parissa. Ensimäisen puolisonsa kanssa oli hän saanut +kolme perillistä: Kristinan, Knutin ja Alfin; Svante herran mukana +yhden. Nuori Sten oli tähän aikaan äskettäin täyttänyt kolmetoista +vuotta, oli reipas luonteeltaan ja ulkonäöltään muistutti suuresti +äitiään. + +"On omituista", sanoi Märta rouva herralleen, "että niin monet seikat +herättivät mielessäni kateutta Ilianaa kohtaan, vaikka pidin niin +vähän hänestä". + +"Niin monet seikat?" toisti Svante herra kysyen. "Ensiksikin se, että +Sten pienokainen on niin äitiinsä ja siten alituiseen muistuttaa +sinulle häntä." + +"Toivoisin, ettei hän muistuttaisi." + +"Sitten onni, että hänellä on sellainen poika." + +"Sinähän hänet kasvatat." + +"Mutta taipumukset on hän saanut äitivainajaltaan!" + +"Tahdottomuuden?" + +"Ei, sydämen lempeyden! Aivan varmaan oli hän parempi kuin me +ymmärsimme tai uskoimme." + +"Eikö hänellä ole mitään isältään?" + +"Miehuullisuus! Kuitenkin tuntuu hän minusta muistuttavan enemmän +isoisäänsä." + +"Eihän hänellä ole hyvän perun puutetta. Ymmärtäköön hän vain käyttää +sen omaksi ja muiden onneksi." + + * * * * * + +Svante herra ei pitänyt mitään suurta hovia, mutta Märta rouva näki +mielellään nuorisoa ympärillään, ja iltaisin koottiin mielellään +linnansuojiin mitä Tukholmassa oli etevintä. + +Märta rouva oli itse kerran ollut samoissa suojissa suuren palvomisen +esineenä; nyt huvitti häntä nähdä sitä ihailua, mitä osoitettiin +hänen tytärpuolelleen. Nuori Kristina neitsyt oli äskettäin täyttänyt +viisitoista vuotta, umpun terälehdet eivät vielä olleet auenneet, +mutta se oli aukeamaisillaan ja lupasi vastata rohkeimpiakin +odotuksia. + +Hänen tukallaan oli tummanpunainen väri, jota silloin pidettiin +pohjoismaisen kauneuden huippuna. Se oli niin pitkä, että hän +saattoi peittyä siihen kuin huntuun, mutta kun hän heitti sen +taaksepäin, hämmästytti katsojaa hänen kasvoinpiirteidensä vaalea +soreus ja hänen harmaansiniset, vilkkaasti vilkkuvat silmänsä. Mutta +Kristinassa oli jotakin naarashirven arkuutta; hän vastaili lyhyesti +ja yksitavuisesti kysymyksiin ja pysyttelihe mieluimmin äitipuolensa +rinnalla tai takana, ja tämän täytyi usein vastata hänen puolestaan. + +Mutta jos soitettiin tanssiin, silloin liikkuivat Kristinan jalat +hänen tietämättään, kuten sotaorosen rummun pärrytyksen kuullessaan, +hän odotti kärsimättömästi kutsua karkeloon, hänelle oli sama kuka +pyysi, ja harvoin on huippuunsa kehittynyt taide ilmaissut suurempaa +suloa kuin hän osoitti leijaillessaan yli lattian ritarin rinnalla. +Jos kysyttiin, keneltä hän oli oppinut tanssitaidon, vastasi hän +nauraen: "Voiko sellaista opettaa! Tanssin niinkuin minusta tuntuu +parhaalta." + +Alf ja Knut olivat kaksoiset ja puolitoista vuotta Kristinaa +nuoremmat. Molemmat olivat perineet isänsä vakavan luonteen. Lujempaa +rakkautta veljesten välillä oli tuskin nähtävissä. + +Alituisen yhdessäolon ja samanikäisyyden olisi luullut synnyttävän +ystävyyden molempien poikien ja Sten Svantenpojan välille. He +lukivat, ratsastivat ja harjoittelivat ritarillisia aseleikkejä +yhdessä ja sopivat hyvin keskenään, mutta nuoruuden ystävyydestä, +joka on niin tavallinen tämänikäisten poikain kesken, ei näkynyt +jälkeäkään. Norjalaiset kaksoisveljekset kulkivat omia teitään, ja +ruotsalainen jäi tavallisesti yksin. + +Sten oli liian ylpeä lausuakseen moitteita ja liian ylevämielinen +valittaakseen. + +"Etkö tahdo olla yhdessä Knutin ja Alfin kanssa kauemmin kuin +harjoituksenne kestävät?" kysyi Märta rouva eräänä päivänä, kun poika +tapansa mukaan tuli hänen luoksensa. + +"Kyllähän minä", vastasi Sten punastuen, "mutta minä olen mielelläni +myös sinun ja Kristinan seurassa." + +Ja viimeksimainittu oli kovasti mieltynyt hänen seuraansa. Hänen +edessään ei tyttönen ollut ujo, hänen kanssaan saattoi hän puhella ja +kuvailla lapsuudenkotiaan ja retkiään ylös tuntureille. Sten kertoi +oleskelustaan Taalainmaassa ja rakkaudesta ja huolenpidosta, jota +hänelle osoitettiin; hän oli rakastettu ja tuttu joka talossa mihin +meni. "Kaikki vain isäni tähden", oli hänellä tapana lisätä. + +Mutta jos veljekset pitivät toisistaan, niin oli sisar heidän +ihailevain katseidensa yhteinen esine. He eivät voineet olla +näkemättä sitä molemminpuolista kiintymystä, joka oli herännyt hänen +ja Stenin välillä, ja keskenään neuvoteltuaan pyysivät he häntä +tulemaan heidän huoneeseensa tärkeään keskusteluun. + +"Mitä te tahdotte?" kysyi tyttö epäluuloisesti astuen sisään ja +istuutuen heidän väliinsä. + +"Kuulepas, sinä! Me emme pidä siitä, että sinä olet niin paljon +yksissä Stenin kanssa." + +"Miksi ette?" + +"Hän katsoo meihin yli olkainsa!" + +"Kuvittelette vain!" + +"Me olemme kuninkaallista sukua!" + +"Onko hän sitä kieltänyt?" + +"Ei, sitä ei hän ole." + +"No, mistäs sitten on kysymys?" + +"Hänestä tulee tietenkin valtionhoitaja aikoinaan." + +"Entä sitten?" + +"Hän tietää sen!" + +"Entä sitten?" toisti tyttö polkaisten jalkaansa lattiaan. + +"Meistä ei voi sitä tulla!" + +"Käy kateeksenne sentähden, ettei teillä ole sitä voimaa, mitä +tarvitaan suuriin tekoihin." + +"Kateeksi! Onko Sten sanonut niin?" + +"Sten ei puhu teistä koskaan muuta kuin hyvää." + +"Niin, sinulle!" + +"Ei kenellekään muillekaan." + +"Mistä sen tiedät?" + +"Minä näen ja kuulen enemmän kuin te. Sten ei karttele teitä, vaan +te häntä. Mutta kun Märta rouva nuhtelee häntä siitä, vastaa hän: +Antakaa minun olla täällä sisällä ja jutella teidän ja Kristinan +kanssa." + +"Mistä tiedät, että me...?" + +"Luuletteko, etten tunne teitä ja osaa lukea ajatuksianne, niin +pahoja kuin hyviäkin?" + +"Nyt pidät sinä enemmän Stenistä kuin meistä." + +"Niin teenkin!" + +"Minua haluttaisi lyödä hänet kuoliaaksi." + +"Samoin kuin kavala Tanskan kuningas teki isällemme?" kysyi Kristina. + +Alf kalpeni. "Älä puhu siitä!" sanoi hän. + +"Älä sitten sano, että tahdot olla hänen tapaisensa." + +"Mutta, Kristina", virkkoi Knut. "Eikö sinusta tunnu, että olemme +täällä aivan kuin armoilla?" + +"Se ei ole koskaan johtunut mieleeni." + +"Olemme menettäneet perintömme." + +"Eikö valtionhoitaja ole hankkinut suurta osaa siitä takaisin?" + +"Se ei ole vielä tullut hyväksemme." + +"Eikä tulekaan, ennenkuin joudutte lailliseen ikään." + +"Onko meidän siihen asti jäätävä tänne?" + +"Tahtoisitteko heti palata Norjaan?" + +"Tuletko sinä mukaan?" + +"En!" + +"Aiotko jäädä tänne?" + +"Aion!" + +"Kuinka kauaksi?" + +"Sitä en tiedä!" + +"Kenties ainaiseksi?" + +"Kenties!" + +"Kristina, sinä et ansaitse olla norjalainen nainen; sinä olet +ruotsitar!" + +"Märta rouva oli ruotsitar, joka asettui norjalaisten miesten +eturintamaan, kun oli kostettava eräs urhoollisimmista +sotapäälliköistä. Hän tahtoi viedä heidät vapauteen, mutta he +pettivät hänet! Minä pidän enemmän hänen menettelystään kuin heidän." +Pojat katsoivat epäröiden toisiinsa. "Knut ja Alf! Tahdotteko heittää +kateuden nurkkaan?" + +"Se ei ole kateutta!" + +"No, kopeutta sitten?" + +"Se ei ole kopeutta!" + +"Mitäs se sitten on?" + +"Hän luuli tekevänsä meille hyvänkin kunnian alentumalla meidän +luoksemme." + +"Ettekö te voi kuvitella tekevänne hänelle sellaista?" kysyi tyttö +ilvehtien. + +"Pidät meitä piloinasi!" + +"Sen siedättekin, mutta asia on kuten sanoin. Hän on tuhat kertaa +parempi kuin te." + +"Siitä ei puhettakaan!" + +"Ei syntyperältään, siinä voimme kyllä vetää vertoja hänelle, vaan +mielenlaatuunsa, ritarillisiin tapoihinsa ja velvollisuudentuntoonsa +nähden on hän teitä paljon korkeammalla." + +Tätä eivät veljekset suinkaan tahtoneet myöntää, ja niin päättyi +riita kuten tavallista -- tuloksitta. + +Knut ja Alf olivat yhtä poikaa kuten ennenkin. Sten vietti edelleen +vapaahetkiään äitipuolensa ja sisarensa kanssa -- sillä hän +sanoi Kristinaa sisarekseen. Täten joutui hän yksiin myös niiden +oppineiden miesten kanssa, joita Märta rouva usein kutsui hoviin. Ei +siksi, että hänen mielensä tai ajatuksensa olisivat palaneet tähän +suuntaan, mutta hän tiesi, että se suojelus, jota vallanpitäjät +osoittavat sivistykselle ja taiteille, heittää loisteensa heihin +takaisin. Oppineisuutensa tähden arvossapidetty astronomi, Pietari +maisteri, oli tervetullut vieras Tukholman linnassa. Hän toi kerran, +Märta rouvan suostumuksella, mukanaan erään nuoren ylioppilaan, +Olavi Juhananpojan. Tämä oli opiskellut Upsalan korkeakoulussa +ja saavuttanut siellä suurta tunnustusta. Nuori Sten kuunteli +vilkkaalla harrastuksella heidän keskusteluaan, ja Pietari maisteri +kertoi pyytäneensä arkkipiispalta lupaa pitää muutamia luentoja +tähtitaivaasta ja sen ihmeistä, mutta ei ollut vielä saanut sitä. +Silloin sanoi Sten tahtovansa puhua hänen puolestaan Svante herralle, +ja tämä kyllä puhuisi hänen armolleen. + +Kun sitten Pietari maisteri kertoi, kuinka tähdet tulevat, katoavat +ja palaavat jälleen, kuinka ne risteilevät keskenään, väliin +pirstautuvat ja räjähtävät kappaleiksi, kuuntelivat hänen kuulijansa +jännitetyllä mielenkiinnolla, eikä tarvinnut kaukaa hakea kysymystä: +"Emmekö me ihmiset ole missään yhteydessä niihin?" + +"Voiko siitä olla epäilystäkään!" huudahti maisteri. "Ei ainoastaan +se tähtikuva, jonka alla olemme syntyneet, vaan niiden yhtymät +keskenään tehdessään kiertokulkuaan, ne esteet, joita ne kohtaavat +tiellään, kaikki vaikuttaa elämää tai kuolemaa, onnea tai +onnettomuutta, iloa tai surua!" + +Nämä luennot herättivät mitä vilkkainta harrastusta; hovin naiset ja +herrat eivät puhuneet mistään muusta, ja Pietari maisteri, joka ei +juuri tahtonut esiintyä tähtienselittäjänä, pakoitettiin väkisinkin +ennustamaan tähdistä, koskei tähtitiedettä voitu vielä siitä eroittaa. + +Näihin aikoihin ilmoitti Svante herra eräänä päivänä emännälleen +aikovansa lähteä Taalainmaahan. "Kenen asetat täällä +linnanpäälliköksi?" kysyi Märta rouva. + +"Sen ainoan, johon luotan!" + +"Ja hän on?" + +"Sinä, Märta!" + +"Mitä ajattelet?" + +"Kukaan ei voi paremmin ja tunnollisemmin valvoa kaupungin tyyneyttä +ja varmuutta." + +"Mutta jos vaara uhkaa, mitä on minun tehtävä?" + +"Mitä oma älysi sanoo." + +"Minä neuvottelen Stenin kanssa." + +"Hänet otan minä mukaani." + +"Teet oikein siinä", vastasi Märta mietteissään. "Minä saan tulla +toimeen niin hyvin kuin voin." + +Sten oli iloinen tästä tiedon saatuaan. Hän ikävöi nähdä jälleen +taalalaisia ystäviään, ja sitä paitsi oli hänen isänsä luvannut +hänelle, että he matkalla poikkeaisivat arkkipiispan ja mahdollisesti +useampainkin tuttavain luona. + +Svante Niilonpoika tiesi hyvin, mitä hän teki uskoessaan Tukholman +linnan Märta rouvan haltuun. Tämä oli kykenevä vastuunalaiseen +asemaan ja keksi kyllä keinoja vaaran uhatessa. + +Lähtönsä edellisenä päivänä sai valtionhoitaja kirjeen Hemming +Gaddilta, joka oli Kalmarin edustalla piirityshommissa. Hän kirjoitti +suurista vaikeuksista, joita hänellä oli voitettavanaan, ja pyysi, +että Jumalan tähden lähetettäisiin hänelle muonavaroja ja miehiä, +niin että hän voisi pontevasti ryhtyä piiritykseen. + +Märta kutsuttiin salakamariin, ja täällä sai hän tiedon kirjeen +sisällöstä. Lisäksi sanottiin hänelle, että tanskalaiset +kaapparilaivat estivät tavaranvaihdon ja hävittivät kaikkialla +rannikoilla. Oli siis välttämätöntä, että hänellä oli laivoja +lähettää vihollista vastaan, jos niin tarvittaisiin. + +Rohkea nainen ei säikähtänyt näistä tiedoista, hän kyseli vain, +mihin varokeinoihin oli ryhdyttävä. Olihan hänen kasvatusäidillään, +Ingeborg rouvalla, ollut linna kerran huolenpidossaan, ja olihan +Tanskan kuningatar kestänyt pitkäaikaisen piirityksen. Kuitenkin +täytyi hänen myöntää omassa povessaan, ettei hän nyt tuntenut sitä +epätoivon rohkeutta, joka häntä elähytti, kun hän tarttui miekkaan +kostaakseen Knut Alfinpojan kuoleman. Levottomuudella ja huolella hän +kävi tehtäväänsä, mutta hän osasi salata sen, ja hymyilevin huulin ja +parhain onnentoivotuksin hän ojensi herralleen kätensä jäähyväisiksi. + +Kristina ei tehnyt niin. Hän suri hillittömästi, kun hänet +oli eroitettu Stenistä, ja tuumi, että nyt oli kaikki hänelle +samantekevää. Viisas äiti piti häntä tarkoin silmällä ja jätti nuoren +Olavi Juhananpojan tehtäväksi opastaa häntä tieteellisissä opinnoissa. + + * * * * * + +Valtionhoitajalla oli vain pieni seurue mukanaan ja hän teki +lyhyitä päivämatkoja saadakseen kaikkialla tilaisuuden edeltäjänsä +tavoin puhutella kansaa ja katsella oloja omin silmin. Ja missä hän +liikkuikin, tulivat asujamet tuoden pitkät piustat valituksiaan ja +rukoillen häntä toimittamaan apua. Jokaiselle oli hänellä osanottava +tai elähyttävä sananen. + +Ekolsundin itäpuolella oli Piispan-Arnö. Se oli lujasti varustettu +vallein ja juoksuhaudoin. Suuren rakennuksen rinnalla oli kappeli, +jossa vietettiin jumalanpalvelusta joka sunnuntai piispan ollessa +siellä. Svante herra oli lähettänyt viestin saapumisestaan, ja kaikki +ovet olivat avoinna ottamassa häntä vastaan. + +Hänen armonsa oli tullut portaille saakka vastaan, ja maan molemmat +mahtavimmat miehet syleilivät toisiaan vakuuttaen ystävyyttään +molemmin puolin. Sten kumartui syvään suudellakseen arkkipiispan +kättä, mutta tämä painoi nuorukaisen syliinsä ja sanoi, että hänen +mukanaan oli kevät palannut takaisin; kevät, joka ennusti ihaninta +kesää ja jaloimpia hedelmiä. + +Kun tulotervehdykset olivat päättyneet, vietiin vieraat ruokasaliin, +missä pöytä odotti ruokalajeja kukkuroillaan. Hänen armonsa kehoitti +heitä pitämään puoliaan ja valitti, että hänen heikko terveytensä +pakoitti häntä kieltäytymään pöydän kaikista nautinnoista. + +Mutta maistella täytyi hänen niitä kuitenkin, ja sen teki hän +yhtä perusteellisesti kuin kuka tahansa mukana olevista. Jaakko +arkkipiispa osoitti viimeiseen asti, että huolimatta kaikista +hyvistä päätöksistä, joita hän oli tehnyt niin aineellisiin kuin +hengellisiinkin asioihin nähden, olivat kiusaukset useimmissa +tapauksissa -- käyneet hänelle voittamattomiksi. + +Sen johdosta täytyi neuvottelu, jonka piti tapahtua iltapäivällä, +lykätä seuraavaan päivään. Ilo valtionhoitajan vierailun johdosta oli +liian rajusti vallannut hänen armonsa. + +Mutta kun Sten hetkistä myöhemmin kulki läpi käytävän, kuuli hän +piispan huoneesta selvät sanat: "Beatrice kulta, anna anteeksi; en +tee enää koskaan niin." + +"Kenen kanssa hän puhui?" kysyi poika ihmeissään. + +"Luultavasti jonkun pyhimyksen", vastasi isä. + +Molemmat päättivät iltapäivällä mennä katselemaan tienoita, ja he +lähtivät kahden kävelylle. + +Syyskuu oli alullaan. Puut olivat jo vaihtaneet väriään. Tammet ja +poppelit näyttivät melkein uhkaavilta tummanvihreissä väreissään, +lehmukset ja koivut taasen vivahtelivat keltaisesta heleimpään +kullanpunervaan. Niitetyt niityt olivat jälleen alkaneet hennosti +vihoittaa, ainoastaan kynnöspellot olivat mustat ja odottivat. + +Aurinko oli laskussaan, taivaanranta hehkui kuin liekeissä, ja +muutamia raskaita pilvenpakkuloita riippui taivaslaella kuten suuria +lintuja levitetyin siivin. Mäellä seisoi satavuotisia aarnihonkia. +Ensin punastuivat niiden rungot päivän suudellessa, sitten nousi +puna yhä ylemmäksi, kunnes se kosketti jokaista vihreää huippua. +Viheriä ja punainen ikäänkuin sulivat yhteen... Ihmeellinen tyyneys +luonnossa, ei lehtikään liikahtanut... Mutta aurinko vaipui mailleen, +tuntui lehahtavan kylmä henkäys kautta pensasten ja puiden, ja +laulurastas viritti ilta virtensä. + +Isä ja poika seisoivat vaipuneina ihailemaan tätä ihanaa näytelmää. +Silloin kuului kirkaisu. Molemmat kuuntelivat tarkasti. Vielä +kerran... Ääni oli naisen ja kuului metsästä. + +He riensivät sinne. + +Kymmenkunta maalaisrenkiä oli valjastanut vanhan naisen risukuorman +eteen. Kepiniskuin pakoitettiin hänet menemään eteenpäin. + +"Seis!" huusi ritari jyrisevällä äänellä. "Päästäkää nainen heti +vapaaksi!" + +Mutta miehet katselivat epäröiden toisiaan. "No, miksette tottele?" + +"Akka on tuhonnut karjamme!" huusi muuan heistä. + +"Minun hevoseni on taittanut jalkansa!" valitti toinen. + +"Navettarakennuksen katto oli aamulla poissa..." + +"Isäukko on heittämäisillään henkensä!" + +"Ruoka-aitan ovat varkaat tyhjentäneet!" + +"Ulkona porrasten edessä oli kaksi tikkua ristissä." + +He huutelivat sikin sokin kilpaillen keskenään. + +"Kurjat raukat!" huusi nainen, jotta metsä kajahti vastaan. "Voinko +minä mitä sille, että te annatte elukoillenne sellaista ruokaa, +että ne siitä hullaantuvat? Eikö juomanne liika olut ollut syynä +siihen, että ajoitte yöllä aivan kuin paholainen olisi istunut +hevosen lautasilla ja hevonen pelästyksissään kaatui taittaen +jalkansa? Voinko minä mitä sille, että tuuli oli kovempi kuin ne +kurjat räystäskoukut, joiden varassa navetan katto oli? Ja jos joku +muu kuin minä olisi kuullut riidan isän ja pojan kesken muutamista +kurjista äyrityisistä, ei minua olisi syytetty siitä, että vanhus +haukkoo viimeisiä henkiään! Jollei ruoka-aittoihin sovitettaisi +lemmenkohtauksia, ei ovia pidettäisi auki varkaita varten, ja jos +kaikki olisi kunnossa ja järjestyksessä kuten muinaisina päivinä, +ette pelkäisi muutamia tikkuja, jotka tuuli on heittänyt ristikkäin." + +Sanat syöksyivät hyökyaaltona hänen huuliltaan, mutta samalla +vapautti hän itsensä ihailtavalla notkeudella, ja miehet katselivat +häntä kunnioituksen sekaisella pelolla. Kenenkään päähän ei +pälkähtänyt häntä vastustaa tai ottaa kiinni uudelleen. + +"Oletko kotoisin Suomesta?" virkkoi ritari. + +"Sen sanominen ei ole mikään taikatemppu." + +"Mitä täällä teet?" + +"Minut on kutsuttu." + +"Kuka kutsui?" + +"Hänen armonsa arkkipiispan..." + +"Se ei ole totta!" + +"Antakaa minun puhua loppuun! Hänen armonsa arkkipiispan emäntä minut +on kutsunut!" + +"Kuinka olet hänet tullut tuntemaan?" + +"Jo nuorena!" + +"Jos tämä tulee hänen armonsa korviin, niin millaisen rangaistuksen +luulettekaan teitä odottavan?" kysyi ritari kääntyen vielä kerran +miehiin, jotka olivat kerääntyneet yhteen kasaan ja vapisevin polvin +ja kalpein poskin ajattelivat ilkityönsä seurauksia. + +Aivan kuin yhteisestä mielijohteesta heittäytyivät kaikki polvilleen +ritarin eteen ja huusivat: "Armoa!" + +"Jos tahdotte olla vaiti siitä, mitä on tapahtunut, niin minä +palkitsen teille sen", lupasi Svante herra vanhalle naiselle. + +"Olen kyllä vaiti", vastasi tämä. + +"Ottakaa sitten heti risukuormanne ja lähtekää täältä!" + +Miehille ei tarvinnut tätä sanoa toiseen kertaan. Tuokion kuluttua +ei paikalla enää ollut muita kuin nainen ja molemmat ritarit. (Sten +herra oli saanut tämän arvon jo viisivuotiaana.) + +"Sinä harjoitat noituutta?" jatkoi Svante herra. + +"Minä luen tulevia asioita." + +"Nimesi?" + +"Valmyra!" + +Ritari oli sillaikaa avannut kukkaronsa. "Pitäkää rahanne; minä en +niitä ota!" virkkoi nainen. + +"Miksi ette?" + +"Olen jo saanut palkkani." + +"Millä tavoin?" + +"Rouva Bonti kutsui minut tänne, mutta minä en vaeltanut pitkää +matkaa hänen tähtensä... Henget vetivät minua." + +"Henget?" + +"Metsien, vuorten henget!" + +"Oletko nähnyt ne?" kysyi Sten innokkaasti. + +"Olen, herra, ja ne sanoivat minulle, että ken vieraalla maaperällä +ensiksi kysyi minulta heistä, hän oli kutsuttu kasvamaan nuoreksi, +suureksi puuksi, jonka lehvien alla kokonainen kansa oli etsivä +suojaa. Mutta hornan kaikki voimat varustautuvat kaatamaan tämän +nuoren puun, tuhannet vaarat tulevat sitä ympäröimään. Minut on +valittu raivaamaan muutamia pois, mutta on tuleva toisia, joille minä +en voi mitään, sillä minun aikani on jo lopussa." + +"Kenestä puhut?" + +"Sinusta, herra!" + +"Tunnetko meidät?" + +"Kuka erämaan vaeltaja ei tuntisi kirkkainta taivaan tähdistä, +vaikkei tietäisikään, kuinka hänen on sitä nimettävä." + +"Joku on sanonut sinulle nimemme!" huudahti ritari. + +"Kenties senkin, että teillä seuraavana aamuna on oleva pitkä +keskustelu hänen armonsa kanssa?" tuumi eukko kysyen. + +"Mitäs muuta varten minä olisin tullut tänne?" + +"Siitä on koituva suuria asioita." + +"Sitä toivon!" + +"Ei teidän käsityksenne mukaan. Mitä tulee tapahtumaan, se on +ainoastaan keino Väkevän, Tutkimattoman kädessä!" + +Sillävälin oli jo tullut melkein pimeä. Kaikki kolme olivat verkkaan +astuskelleet piispantaloa kohden. Nyt nousi kuu yli metsänlatvojen ja +heitti lumo valonsa maisemalle. Kappelin kupariristi kirkastui siitä +niin, että näytti aivan säteilevän valoa ympärilleen. + +"Katso", mutisi nainen, "vanha on katoava ja uusi on tulossa!" + +Ritari meni nopeasti häntä lähemmäksi, pani kätensä hänen olalleen ja +sanoi: "Valmyra!" + +Äsken niin joustava, ylväs olento lyyhistyi kyyryisilleen. "Mitä +tahdotte?" kysyi hän. + +"Olet nyt kristityssä maassa!" + +Valmyra pudisti päätään. + +"Epäiletkö sitä?" + +"Tiedän, ettei ole niin!" + +"Mitä todistuksia sinulla on?" + +"Onko hän kristitty tuolla palatsissaan?" Hän viittasi piispantaloon. +Samalla naulasi hän silmänsä ritariin ikäänkuin tahtoisi lukea hänen +sisimmät ajatuksensa. + +"Jumala yksin tuomitkoon!" + +"Pakanat ovat paremmat!" + +"Kuten Valmyra." + +"Hän on välikappale Väkevän kädessä. Tämä sanoo: 'Tule!' ja hän +tulee; 'Mene!' ja hän menee." + +"Siksikö hän on nyt tullut tänne?" Jälleen oli kuin tietäjän +kaukonäky olisi täyttänyt hänen sielunsa. Hän kohotti laihan +käsivartensa ja viittasi kuuhun sanoen: + +"On vielä kolme päivää uuteen kuuhun. Sitä ennen saatte kyllä tietää, +olenko tullut tänne korkeampain voimien vaikutuksesta." + +"Minä luotan sinuun!" huudahti Sten nuoruuden innostuksella, joka +katkaisee kaikki siteet. "Siinä teet oikein!" + +"Suo anteeksi, isä, minä en voi muuta." + +"Juuri sinun tähtesi olen tullut. Voi sinua, nuorukainen, jollet +olisi uskonut!" lisäsi eukko melkein uhkaavasti. + +"Jos tavalla tai toisella olet saanut tietää vaarasta, joka uhkaa +poikaani, mikset voi ilmoittaa sitä ilman mutkia ja koukkuja?" + +"Minä voin ennustaa tapauksia, mutta en niitä estää; minä en voi +tukkia kuilua, mutta minä voin sanoa sille, joka vaeltaa pimeydessä: +Varo itseäsi!" + +"Sano sitten niin!" + +"Jahkahan hetki lyö!" + +Sten seisoi mietteissään ja tuijotti taivaalle. Hänen nuoreen +sieluunsa hiipi hämäriä, selittämättömiä ajatuksia. + +He olivat pysähtyneet eräälle mäelle. Alhaalla mäen juurella oli +talo, ainoastaan muutamia satoja askelia, ja he olisivat siellä. +Mutta ilma oli jokseenkin lämmin eikä Svante herra ollut halukas +menemään sisälle. Sitä paitsi pelkäsi hän, että Steniä haluttaisi +jatkaa keskustelua Valmyran kanssa, eikä hän tahtonut jättää +nuorukaista eukon kanssa kahden. Sentähden heittäytyi hän maahan ja +antoi ajatustensa leijailla aikoja sitten menneihin päiviin. Silloin +näki hän edessään nuoren, kauniin naisen, joka oli myös tahtonut +ennustaa hänelle, ja kuinka tämän naisen rakkaus sitten oli muuttunut +tuliseksi vihaksi. Kirje, jonka hän oli lähettänyt Märta rouvalle, +oli todistuksena, ettei tämä viha ollut vielä sammunut... Heidän +kohtauksensa metsässä, se leikki, johon tyttö oli hänet houkutellut, +olisiko se tämän intohimoisen naisen mielessä herättänyt kostonhimon, +joka ulottui yli koko maan?... + +Näihin ajatuksiin vaipuneena lakkasi hän kuuntelemasta keskustelua. + +"Tahdotko ennustaa minun tulevaisuuteni?" kysyi Sten. + +"Enkö ole sanonut, että sinusta on kasvava nuori, voimakas puu?" + +"Mutta muuten!" + +"En näe mitään muuta." + +"Tahtoisin mielelläni tietää..." + +"Mitä?" + +Poika käänsi pois punastuvat kasvonsa. "Hänen etunimensä!" kuiskasi +hän. + +"Se ainoastaan veisi sinut harhaan!" + +"Ei, ei, sano se kuitenkin!" + +"Miksi verho on edessä, jos meille olisi hyödyllistä nähdä, mitä +piilee sen takana!" huudahti eukko kiihkeästi. "Heitä pois hyödytön +uteliaisuus! Tahdon sanoa sinulle, mikä hyödyllistä on, mutta en +enempää." + +Tyytymättömyys, jota Sten tunsi, hälveni pian. "Mitä tuijotat niin +innokkaasti?" kysyi hän. + +"Näetkö valon alhaalla piispantalossa, kuinka se liikkuu?... Odota, +tuokion kuluttua laskeutuu se alas." + +Tosiaankin näkyi kohta sen jälkeen portti aukeavan ja useampia +henkilöitä tulevan sieltä ulos. Sten tunsi muutamia isänsä ystävistä. +Ilmeisesti lähdettiin heitä etsimään. + +"Me eroamme täällä!" jupisi Valmyra. "Itsenne tähden älkää kertoko +kenellekään, että olemme toisemme tavanneet!" + +"Milloin tapaamme ensi kerran?" + +"Silloin kun tarvitset minua! Hyvästi!" + +Hän katosi nopeasti kuin aavenäky, ja isä ja poika palasivat +piispantaloon. + +Svante herra saattoi töintuskin uskoa, että se melkein pallomainen +nainen, joka esiintyi arkkipiispan emännöitsijänä, oli muinoin niin +solakka Beatrice. Hänet voi tuntea samaksi ainoastaan katseesta, +viekkaasta, väijyvästä katseesta. + +Hän tervehti mummoa kuten vanhaa tuttavaa, mutta tämä ei voinut +muistaa häntä... Se johtui siitä, kuten mummo itse sanoi, että hänen +ajatuksensa olivat kääntyneet pois kaikesta maallisesta. + +Hän kertoi nyyhkyttäen ja kyynelsilmin, että hänen hurskas herransa +oli edelleen niin heikko, ettei hän voinut nousta vuoteestaan. Yön +kuluessa oli luettava kappelissa esirukouksia hänen parantumisekseen, +ja sentähden toivoi mummo, että pyhä neitsyt antaisi hänelle voimaa +seuraavana päivänä, vaikkakin pannen vaaraan kallisarvoisen henkensä, +täyttää ne velvollisuudet, joita hänen raskas, rasittava virkansa +vaati. + +"Kuinka he valehtelevat toisilleen", ajatteli Sten, kun hän sen +jälkeen kuuli isänsä lausuvan osanottonsa hänen armolleen. + +"Siinä on sinulle kuva elämästä!" sanoi isä. "Sellaista on elämä +ulkona maailmalla!" + +Seuraavana päivänä oli hänen armonsa siksi hyvässä voinnissa, +että uskalsi ryhtyä keskusteluun, mutta hurskas rouva Bonti pyysi +Jumalan äidin ja kaikkien pyhimysten nimessä, että ritari ajattelisi +kunnianarvoisan isän korkeaa ikää ja ylen huonoa terveyttä. + +Tosin ei hän näyttänyt niinkään huonolta istuessaan takanojassa +lepotuolissa, pukeutuneena hopeareunuksiseen, turkisvuoriseen +vaippaan, odottaen valtionhoitajan tuloa. Pienellä pöydällä hänen +vierellään oli useampia pulloja, jotka sisälsivät erilaisia +virvoitusjuomia, kaksi kultapikaria, muutamia rohtolusikoita samasta +aineesta ja koristettuja väärentämättömillä jalokivillä, pieniä, +kulta- ja hopealanka verhoihin kiedottuja pyhimyskuvia ja hopeainen +soittokello. + +Ritari pysähtyi ovelle ja katseli kalpeita, kuopille painuneita +kasvoja, joilla oli jälkiä voimakkaista intohimoista. Oli sangen +epäiltävää, oliko taistelussa aina himot voitettu. Mutta samettimyssy +oli vedetty syvään otsalle, ja siinä uinaillessaan, kuten hän +näytti tekevän, muistutti hän enemmän kuollutta kuin elävää. +Laihat valkoiset kädet olivat levällään polvilla, ja pitkät sormet +liikkuivat kouristuksentapaisesti, ikäänkuin tahtoisivat tarttua +johonkin. + +Äkkiä hän avasi silmänsä ja viittasi ritarin nähdessään erääseen +tuoliin, joka oli lähinnä ikkunaa ja johon valo lankesi kirkkaimpana. + +"Millä tavoin voin olla teille palvelukseksi?" kysyi hän raukealla +äänellä. + +"En tule teidän armonne luo oman etuni tähden, vaan isänmaan +asioissa." + +"Olen uhrannut voimani ja terveyteni sen puolesta, mitä nyt vielä +vaaditaan?" + +"Teidän armonne tuntee sen huolestuttavan aseman missä olemme." + +"Jumala paratkoon!" + +"Päästäksemme siitä täytyy tehdä suuria, tuntuvia uhrauksia." + +"Olen antanut paljon, minulla on tuskin mitään jälellä." + +"On kysymys maan pelastuksesta, teidän armonne, ja siihen täytyy +kirkkojen ja luostarien antaa apuaan." + +"Sellaiseen en anna koskaan suostumustani!" Hänen armonsa nousi +kiihdyksissään. + +"Kansan täytyy kestää kovaa kiskontaa, ja luostareissa on aarteita +kasoittain." + +"Jumalan ja pyhimysten kunniaksi! Mitä niillä on teidän taistelujenne +kanssa tekemistä?" + +"Hävitetty maa, sota ja vaino -- sen ei pitäisi olla kirkolle +mieluinen näky." + +"Joka päivä toimitetaan messuja ja luetaan rukouksia tuhansittain +tämän maan puolesta!" + +"Ne eivät ole tähän asti mitään vaikuttaneet!" huomautti ritari. + +"Mikä tämän saa aikaan, jollei syntien ylitsevuotavaisuus ja +niskoittelu Jumalan tahtoa vastaan?" + +"Onko teidän armollanne mitään erityistä syytä tähän ankaraan +syytökseen?" + +"Luuletteko te minun, kirkon pään, voivan kylmäverisesti nähdä, että +muuan maan piispoista antautuu hurjien soturijoukkojen johtajaksi ja +seurustelee sotamiesten, torpparien ja renkien kanssa?" + +"Piispa Kettil ei arastellut vetää sotisopaa messupaidan ylle, ja +teidän armonne edeltäjä..." + +"Tiedän, tiedän!" Ja kunnianarvoisa isä viittilöi torjuvasti +molemmilla käsillään. "Mutta heidät sai siihen pakoittava hätä, +kumpikaan ei tehnyt sotaa ammatikseen." + +"Juuri pakoittava hätä sai tohtori Hemming Gaddin tarttumaan +miekkaan. Epäilen suuresti, onko maalla uskollisempaa, uhrautuvampaa +ystävää ja puolustajaa." + +"Minulle ja kaikille kirkon isille on hän kauhistus!" huudahti +arkkipiispa. + +"Minua surettaa sitä kuulla." + +"Piispoilta ja muilta herran palvelijoilta olen saanut kirjeitä, +joissa he pyytävät minua säästämään heitä kanssakäymisestä tohtori +Hemmingin kanssa tai hänen alaisuudestaan. He tulevat saastutetuksi +yhteydestä hänen kanssaan, kirkon ja maan ikuiseksi häviöksi." + +"Mistä häntä sitten syytetään?" + +Kunnianarvoisa isä hypähti pystyyn ja meni melkein uhkaavana ritaria +vastaan. + +"Linköpingin tuomiokapituli hänestä teki piispan!" sanoi hän. "Paavin +vahvistusta ei hän ole koskaan saanut." + +"Tiedän sen, mutta..." + +"Huhu siitä, kuinka vähän hän välittää hiippakunnan asioista, on +luultavasti ehtinyt pyhän isänkin korviin; herra elektus on eroitettu +ja eräs espanjalainen kardinaali lähetetty sijaan." + +"Tämä on Hannu kuninkaan ja koko tanskalaisen joukkueen tapaista; +Hemming Gadd on heidän vastustajansa, ja kun eivät mitkään muut +keinot auta häntä kukistamaan, turvaudutaan viekkauteen ja +juonitteluun. Huonosti tuntisin sen miehen, jos mikään maailmassa +saisi hänet luopumaan siitä, mitä hän pitää velvollisuutenaan!" + +"Ei siitä, mitä hän on vannonut kirkolle." + +"Kirkon asioista pitävät niin monet huolta, maan asiain laita on +toisin!" + +"Niiden pitäisi käydä käsi kädessä!" + +"Niin kyllä, teidän armonne, mutta millä tavoin?" + +"Tehkää rauha Tanskan kanssa!" + +"Millä ehdoilla?" + +"Antaa heidän ehdottaa!" + +"Sen ovat he jo tehneet! Ehtona on Ruotsin alistuminen! Näyttääkö se +teistä hyväksyttävältä?" + +Kunnianarvoisa isä sai vaikean yskänpuuskan, hän heittäytyi +taaksepäin tuolissaan ja virkkoi muutamain minuuttien jälkeen: +"Olen puhunut liian paljon; heikko terveyteni ei salli niin mitään +ponnistuksia." + +Mutta ritari ei pannut siihen huomiota. Hänen kaikki ajatuksensa +olivat kiintyneet Hemming Gaddiin ja siihen vääryyteen, minkä viha +ja kateus oli hänelle tehnyt. Tosin tiesi hän, ettei arkkipiispalla +ollut siinä niinkään pientä osaa, mutta hän tiesi myös, mitä tämä +enimmän kaikista pelkäsi. + +"Voihan olla totta, ettei tohtori Hemming ole suurin puuhaillut +kirkon asioissa", puuttui ritari jälleen puhumaan. "Mutta jos on +kysymys suullisesta opetuksesta, luulen päinvastoin, ettei kukaan ole +tehnyt ja erityisesti kukaan pystynyt tekemään yhtä paljon kuin hän." + +"Silloin kun oli kysymyksessä valtiolliset asiat?" + +"Eikö teidän armonne juuri sanonut, että niiden tulee käydä käsi +kädessä kirkon asiain kanssa?" + +"Kyllä, mutta..." + +"Kuka on hänen tavallaan saarnannut, että jumalanpelko ja +isänmaanrakkaus ovat niin eroittamattomasti yhdistetyt, ettei toista +niistä voi olla ilman toista? Sentähden, teidän armonne, voisi +olla vaarallista sekä kirkolle että neuvostolle, jos tätä miestä +loukattaisiin." + +"Kuinka tarkoitatte?" + +"Missä Hemming Gadd tuo kuuluviin mahtavan äänensä, siellä virtaavat +joukot luo. Kukaan ei sitten Engelbrektin päivien ole osannut +niin voittaa sydämiä puolelleen. Kenties ei aiottu loukkaus jäisi +kostamatta!" + +Kunnianarvoisa isä nousi uudestaan. "Uskaltaisiko hän?" kysyi hän. + +"Siihen valtaan nähden, mikä hänellä on, voi kiusaus käydä hänelle +voittamattomaksi." + +"Heh! Mitä hän voisi tehdä?" + +"Antaa vastauksen Ruotsin rahvaalle." + +Vanhoissa ryppyisissä kasvoissa kuvastuivat ristiriitaiset +mielenliikutukset. Melkein tietämättään nousi arkkipiispa ja alkoi +kävellä huoneessa edestakaisin. Näytti siltä, kuin sairaus olisi +ollut harkittu ainoastaan keinoksi katkaista keskustelu, kun +kunnianarvoisa isä katsoi niin hyväksi... Hän kulki lujin askelin +lattian poikki, pysähtyi jälleen valtionhoitajan eteen ja kysyi +voimakkaalla mielenliikutuksella: + +"Sanotteko sitä isänmaanrakkaudeksi?" + +"En ole sanonut, että tohtori Hemming on mikään pyhimys." + +"Kiihoittaa kansaa kirkon ruhtinaita vastaan!" + +"Toivokaamme, ettei hän tee sitä." + +"Mutta pelkät toiveet eivät anna mitään varmuutta?" + +"Valitettavasti eivät!" + +"Kirkolla ei ole mitään syytä!" + +"Kuka voi todistaa sen?" + +Uudestaan käveli kunnianarvoisa isä edestakaisin; itsesäilytysvaisto +teki hänet terveeksi jälleen. Me muistamme, kuinka hän Sten Sturen +aikana sai tämän pitämään Tukholmassa puolustuspuheen vapauttaakseen +hänet epäluulosta, että hän muka oli vehkeillyt valtakunnan +vihollisten kanssa. Ja nyt esiintyi samanlainen tapaus. Mitä +päätelmiä voitiinkaan tehdä Hemming Gaddin eroittamisesta? Hänen +osansa siinä tulisi kyllä tunnetuksi, ja seuraukset, seuraukset... +millaiset tulisivat ne olemaan? + +"Teidän täytyy ottaa tämä asia huostaanne!" sanoi hän ja ojensi +ritarille kätensä. + +"Minun, teidän armonne?" + +"Tehtyä ei voida muuttaa, mutta ilmoitus voidaan tehdä lempein +sanoin; piispa saa lähettää vastaväitteensä... Mitä minuun tulee, en +koskaan mene pitemmälle, kunhan hän vain pysyy hiljaa eikä pakoita +meitä voimakkaampiin toimenpiteihin!... No, tahdotteko suostua +siihen?" + +"Jos teen sellaisen myönnytyksen..." + +"Niin tapahtuu se ehdoilla, sen kyllä ymmärrän." + +"Ensimäinen ehto on riippuvainen tohtori Hemmingin suostumuksesta." + +"Luonnollisesti!... Pienen summan voisin mahdollisesti haalia kokoon." + +"Se on heti lähetettävä hänelle." + +"Ei saa sanoa, että se tulee minulta." + +"Kuten teidän armonne haluaa." + +"Mitä muuta vaaditte?" + +"En mitään!" vastasi ritari luoden sääliväisen katseen hätäiseen +ilmeeseen ukon kasvoilla. "Teidän armonne on syntyperäinen +ruotsalainen samoin kuin minäkin ja rakastaa varmaankin isänmaataan +niin suuresti, ettei minun puoltolauseeni ole tarpeen." + +Pappi viittasi häntä vetämään tuolinsa lähemmäksi ja lausui melkein +kuiskaten: + +"Te ette tiedä miltä tuntuu seisoa yksin maailmassa ja kuitenkin olla +pakoitettu kuulemaan kaikkia. Täytyy kääntelehtää ja vääntelehtää +niin monelle taholle, että se lopulta tulee tavaksi, ja kun ei sitten +ole ketään, jota oikein rakastaisi, ei tiedä enää, missä oikeastaan +oikeus on, ja niin... ja niin..." + +Tämä tunnustus oli melkein lapsellisen avomielinen, mutta ritari +huomasi, kuinka isä Jaakko tällöin kiinnitti katseensa käännähtämättä +samaan oveen, johon hän ennen oli ollut selin. Kun hän nyt katsoi +samaan suuntaan, huomasi hän, kuinka eräs pieni luukku vedettiin +syrjään ja rouva Bontin pulleat kasvot antoivat hänen armolleen +aiheen tapailla: "Ja niin, ja niin..." + +Luukku sulettiin jälleen. + +"Minä olen sangen heikko!" valitti vanhus. + +"Kutsunko jonkun?" + +"Ei, antakaa minulle pikari!" + +Ritari ojensi hänelle sen. + +Hän joi halukkaasti! "Minun ei tarvitse pelätä, että minut +myrkytetään. Minun hengestäni ollaan arkoja!" Hän nauroi kiihtyneesti +omille sanoilleen. + +Ritari pani jälleen pikarin pois, mutta hän oli huomaavinaan, että +joku kuunteli oven takana. + +"Heikkoon terveyteeni katsoen", jatkoi pääpappi, "täytyy minun olla +alati valmiina eriämään täältä, ja sen johdosta usein ajattelen, kuka +olisi arvokkain seuraajakseni". + +"Teidän armollanne on vielä monet vuodet ajatusaikaa", vastasi Svante +herra. + +"Kukapa tietää! Sitä paitsi on parempi olla varuillaan niin tärkeässä +asiassa." + +"Niin kyllä." + +"Niiden dekaanien joukossa, jotka opiskelevat Roomassa, on muuan jalo +ja ylhäissyntyinen." + +"Hänen nimensä?" + +"Kustaa Trolle!" + +"Lagnön Erik herran poika?" + +"Juuri sama!" + +"En tunne häntä paljon." + +"Hänen nuoruutensa ja kaino luonteensa saa hänet aina pysymään +varjossa." + +"Erik herra on tanskanmielinen." + +"Mutta ei Kustaa! Hän puhuu ainoastaan siitä, miten voisi valmistaa +isänmaalleen onnea." + +"Minua ilahuttaa kuulla sitä!" + +"Kuinka mielelläni laskisinkaan raskaan paimensauvan hänen käteensä +ja vetäytyisin luostariin." + +"Sitäkö teidän armonne haluaa?" + +"Ei vielä, ei vielä! Mutta muutamain vuosien kuluttua, kun hän on +ehtinyt valmistua!" + +"Teidän armonne toivomukset ovat minulle pyhät." + +"Olen ilmoittanut siitä kaikille piispoille." + +"Ja he ovat vastanneet?" + +"Samoin kuin tekin, herra ritari!" + +"Tämä huolehtiminen maan hyvästä on yhtä suureksi kunniaksi teidän +armollenne kuin se on ilahuttavaa minulle." + +"Ette ymmärrä minua oikein, jos epäilette, etten ole aina tahtonut +Ruotsin onnea, mutta minä, kuten monet muutkin maassamme, olen nähnyt +sen lujassa liitossa Tanskan kanssa, te sitä vastoin ja teidän +puolueenne..." + +"Tuomitkaa saavutetun kokemuksen mukaan." Kuului kolme kevyttä +lyöntiä ovelle. Arkkipiispa näytti tulevan hämilleen. "Se on +palvelijani", sanoi hän, "joka on saanut käskyn ilmoittaa minulle, +että keskustelumme on nyt kestänyt yli tunnin! Seudun arvokkaimmat +miehet ovat kokoontuneet ulompaan huoneeseen. Ettekö tahdo +kunnioittaa ja ilahuttaa heitä näyttäytymällä heille?" + +"Sen teen suureksi ilokseni ja kiitän teitä sydämellisesti tästä +huomaavaisuudesta." + +"Meidän tohtori Hemmingiä koskeva sopimuksemme..." + +"Olemme jo määränneet ehdot." + +"Milloin matkustatte?" + +"Viimeistään huomisaamuna." + +"Tulkaa sitten tänne illalla!" + +"Sitten saan samalla sanoa jäähyväiset ja kiittää kaikesta +osoitetusta vierasvaraisuudesta." + +"Ottakaa poikanne mukaan!" + +"Ajattelin juuri pyytää lupaa siihen." Svante herra meni ulompaan +huoneeseen, joka vilisi täynnä niinsanottuja rauhanystäviä, +mutta jos tarkoitus oli saada hänet toiseen vakaumukseen, niin +vehkeilijät erehtyivät. Svante Niilonpoika osasi pitää puoliaan. +Hän esitti selviä, päteviä todistuksia; hän osoitti maan aseman ja +kuinka välttämätöntä oli koota voimat; hän kysyi heiltä, eivätkö +he tahtoneet pysyä vapaana, riippumattomana kansana, ja kun he +ehdottomasti myönsivät tämän, muistutti hän heille, kuinka muinoin +urhot iskivät yhteen ja vasta kun näyttäytyi, ettei toinen voinut +lyödä toista maahan, tekivät veljesliiton. + +"Niin voimme mekin kerran ojentaa Tanskalle sovinnon käden", sanoi +hän. "Mutta orjiksi emme antaudu, sillä kuuliaisuuteen ei Ruotsi ole +sovelias." + +Tätä he kannattivat ilolla. + +Ritarin jatkaessa käännytystyötään tahdomme katsoa, miten sillävälin +oli käynyt Sten pienokaiselle. + +Jo edellisenä iltana oli hän sopinut muutamain ritarin asemiesten +kanssa, että he aamulla lähtisivät metsälle. Metsässä oli viljavasti +metsoja, teeriä ja muita lintuja, eikä metsäkoiristakaan ollut +puutetta. + +Sten oli jalkeilla määrättyyn aikaan, mutta hänen suureksi +hämmästyksekseen vallitsi! asemiesten huoneessa haudanhiljaisuus. +Pari arkkipiispan asemiestä, jotka ensiksi näyttäytyivät, tunnustivat +ilmeisesti hämillään, että he luultavasti olivat kaikki tyyni +katsoneet liian syvälle pikariin edellisenä iltana. Nuorukainen +tiesi, että hänen isänsä inhosi ja ankarasti rankaisi juoppoutta, ja +se hänen asemiehistään ja palvelijoistaan, joka oli siihen tehnyt +itsensä vikapääksi vieraassa talossa, saattoi odottaa eroittamistakin +palveluksestaan. + +Kun sentähden ritarin suosikki, asemies Akseli, kohta sen jälkeen +tuli ulos sangen runneltuneen näköisenä, riensi Sten viemään hänet +mukanaan pihalle. + +"Mikä tähän on syynä, Akseli, ja mitä luulet ankaran isäni sanovan?" + +"Herra, en tiedä, kuinka on laitani. Ohimoni jyskyttävät kuin +vasarat." + +"Olette juoneet!" + +"Emme paljoa, mikäli voin muistaa." + +"Missä tilassa toiset ovat?" + +"Aivan avuttomina!" + +"Kuinka sitten metsästyksen käy?" + +"Minä tulen mukaanne." + +"On välttämätöntä, että lähdemme, ettei isä saa tietää mitään." + +"Sitten menen noutamaan pyssyni ja hattuni." + +"Ilmoita hänen armonsa molemmille asemiehille, että menemme edeltä! +Minä otan koirat mukaani!" + +Koirat olivat kytkettyinä portinpieleen. Sten päästi elukat +irralleen, ja ne seurasivat häntä ulvoen ja haukkuen metsään. Kuinka +hämmästynyt hän olikaan, kun ensimäinen, jonka hän kohtasi, oli -- +Valmyra! + +"Huono kohtaus!" huusi hän nauraen, mutta ojensi sitten kohta kätensä. + +"Paremmasta ei olisi ollut apua!" vastasi eukko. + +"Mitä sinulla on sanottavaa?" + +"Enpä muuta kuin että riennä itään päin, jos tahdot hyvän saaliin. +Siellä näin äsken suurin parvin metsälintuja! Mutta miksi menet +yksin?" + +"Asemieheni tulee jälestä ja kaksi arkkipiispan miehistä." + +"Riennä edeltä!" + +"Sen teen." + +"Odotahan!" + +"Mitä tahdot?" kysyi Sten kääntyen. + +"Anna minulle sulkahattusi ja ota tämä lakki." + +"Miksi niin?" + +"Se tuo onnea." + +"Kiitos sitten!" Ja hän painoi lakin päähänsä, heitti hatun akalle ja +juoksi metsään minkä ehti kolmentoistavuotisilla jaloillaan. + +"Elämä on kuin onnenuurna", mutisi Valmyra. "Ken voi sanoa, minkä +numeron siitä saa!" + +Sitten hän istuutui maahan ja päästeli sulat hatusta, mutta kohta +pani hän ne siihen jälleen, ainoastaan sillä eroituksella, että kun +ne ennen olivat pitkin hatun reunustaa, kohosivat ne nyt pystyyn +kopan yläpuolelle. "Minä olen kuin kohtalo!" jupisi hän. Kohta kuului +kiireisiä askeleita. + +Akseli se riensi siten nuoren herransa jälkeen, mutta hän oli +paljaspäin. + +"Sinäkö nainen olet ottanut hattuni ja nyt tämän myös?" kysyi hän +pysähtyen. + +"Minä löysin sen, katsotaanpas sopiiko se sinulle!" + +"Sopii kyllä, kunnes löydän oikean omistajan!" sanoi hän pannen sen +päähänsä. "Oletko sattunut häntä näkemään? Nuori herra, useita koiria +mukanaan?" + +"Samettitakki ja olkavaippa?" + +"Niin, juuri niin?" + +"Hatutta päin?" + +"Tietysti, koska löysit sen." + +"Oliko hän valtionhoitajan poika?" + +"No, oli! Mihin hän meni?" + +"Olen nähnyt hänet." + +"Kysyn mihin hän meni." + +"En tiedä." + +"Sanoithan nähneesi hänet?" + +"Eilen kyllä!" + +"Häijy noita, miksi viivytät minua?" Ja hän tahtoi jatkaa matkaansa +samaan suuntaan kuin Sten. + +"Mutta minä olen kuullut koiranhaukuntaa!" huusi akka hänen +jälkeensä. "Kovaa koiranhaukuntaa!" + +"Mistä?" + +"Etelästä päin; mene siihen suuntaan!" + +"Voi sinua, jos neuvot minut väärään!" huusi Akseli ja riensi +mainittuun suuntaan. + +Akka katsoi hänen jälkeensä ja nyökkäsi tyytyväisenä sulkatöyhdöille, +jotka liehuivat tuulessa; kun nuorta miestä ei enää näkynyt, istuutui +hän uudestaan maahan hyräillen yksitoikkoista lauluaan. + +Silloin kuului häliseviä, nauravia ääniä. Neljä hänen armonsa +asemiestä riensi ripein askelin metsää kohden. He puhuivat suuresta +rahasummasta, jonka tulivat ansaitsemaan, mutta eivät näyttäneet +pääsevän yksimielisyyteen, kuinka se käytettäisiin. He pysähtyivät +Valmyran nähdessään. + +"Suomalainen noitaämmä!" + +"Se tietää onnettomuutta!" + +"Älkää olko tuhmia, hän voi antaa meille tietoja." + +"Niin, se on totta! Kysykää häneltä!" + +"Kuulkaas, nainen, mihin menivät metsästäjät?" + +"Heitä oli kaksi." + +"Eivätkö he menneet yhdessä?" + +"Eivät, minä neuvoin ne eri suunnille." + +"Miksi niin?" + +"Olen rouva Bontin ystävä!" + +"Mitä hän moisista välittää?" kysyi muuan, ja toiset katsoivat +kalveten toisiinsa. + +"Tahdon palvella teitäkin!" + +"Saat pyssynperästä, jollet heti sano, mistä löydämme heidät." + +"Sulkahattuinen juoksi etelään päin, tuota polkua. Mihin paljaspää +meni, liikuttanee teitä vähät, vai kuinka, nuoret kauniit herraseni!" + +"Kas, tässä saat neuvonnasta!" Hän löi eukkoa pyssynperällä +hartioihin, jotta tämä irvisti tuskasta, ja nauraen riensi koko parvi +tiehensä. + +Eukko tukehdutti tuskanhuutonsa ja nousi vaivalloisesti. Sitten hän +heristi nyrkillään heidän jälkeensä, mutta riensi sen jälkeen nopein +askelin taloon ja asemiesten tupaan. + +Siellä makasivat nuoret miehet vaipuneina syvään uneen. + +Hän otti nopeasti pienen pullon poveltaan ja kaasi siitä muutamia +tippoja jokaisen nukkuvan huulille. Tuokion kuluttua avasivat he +silmänsä ja tuijottivat hämmästyneinä ympärilleen. + +"Pian pystyyn!" huusi eukko. "Kastakaa päänne ulkona pyhään +lähteeseen ja rientäkää sitten pelastamaan nuorta herraanne, joka on +vaarassa!" + +He tottelivat häntä epäröimättä ja väittämättä vastaan. Eukko oli +ennen heitä metsässä. + +"Menkää itään päin!" sanoi hän. "Voisinpa antaa teille linnunsiivet, +sillä vaara lähestyy! Rientäkää, rientäkää! On kysymys enemmästä kuin +ihmishengestä!" + +Mutta kun he olivat kaikki poissa, kääntyi hän aurinkoa kohden ja +kohotti ja laski käsivartensa moneen kertaan. "Jumala! Jumala!" +jupisi hän. "Olen maksanut osan velastani, lasketaanko se hyväkseni?" + +Sen jälkeen palasi hän nopein askelin taloon. + +Rouva Bonti tuli häntä vastaan. + +"Olet herättänyt asemiehet!" sanoi hän kiihkeästi. + +"Valmistinhan minä juomankin, joka nukutti heidät." + +"Mutta jos he estävät teon?" + +"Enkö sanonut heille, että he saavat ottaa ainoastaan yhden hengen; +voi heitä, jos he ottavat kaksi." + +"Keiden?" + +"Näytin itse heille, mihin suuntaan sulkahattu oli mennyt. Jolleivät +vain olleet niin täynnänsä makeaa viinaa, että saattoivat mennä +harhaan?" + +"Jos se onnistuu, on sekä minun että heidän onnensa taattu." + +"Sinun?" + +"Odotan armonosoitusta, joka on pyyhkivä kaikki syntini." + +"Et olisi sanonut tätä minulle, jollet olisi tiennyt, että olen +lukenut salaisimmatkin aivoituksesi!" kähisi Valmyra häntä vastaan. + +"Etkö luule, että minäkin voin tarvita uskotun! Ja minä tiedän, että +sinä voit vaieta." + +"Ihmisten toiveet karkaavat kuin metsävuohet päin korkeimpiakin +vuoria. Huipulta alkaa pilviseinä, mutta tyhmyydessään luulevat he +senkin heitä kannattavan, ja niin syöksyvät he suinpäin syvälle +kuiluihin, mistä eivät palaa koskaan." + +"Sanotko sen minulle?" kysyi toinen leimuavin katsein. + +"En tuomitse ketään, teot tuomitsevat." + +"Tahdotko kultaa, Valmyra, minä olen rikas!" + +"Anna syntirahat muille!" + +"Enkö ole kustantanut matkaasi tänne, jotta olisit apunani?" + +"Minun aikani on käsissä! Menen sinne, minne suuri henki näyttää +tien. Sitä paitsi täytyy minun etsiä täältä sormusta, jonka eräs +sielunheimolaisistasi varasti minulta kaukana Lapin raukoilla +rajoilla. Ilman sitä en voi kuolla!" + +"Sormusta?" kysyi rouva Bonti uteliaana. "Kukaan ei tiedä, mikä voima +siinä piilee." + +"Antaako se nuoruutta, kauneutta?" + +"Eikö sinulla ole ollut sitä kylliksi?" + +"Oi ei, ei! Vastaa minulle, Valmyra!" + +"Se antaa paljon parempaa!" + +"Sano, sano!" + +"Kuoleman! Hahaha! Kuinka hän kalpenee. Mutta kuinka kuolematta voi +päästä pyhimykseksi?" + +"Valitsisin ennen kurjimmankin elämän!" + +"Kas niin!... Muistatkos, varoitin sinua ensi kerran kohdatessamme." + +"Silloin, Valmyra, olimme molemmat nuoria." + +"Ja kevytmielisiä!" + +"En minä." + +"Sinä paljoa enemmän kuin minä! Sinun sanasi houkuttelivat minutkin +syntiin... Sitten tuli katumus, epätoivo!" + +"Ja niin tuli sinusta pyhimys?" + +"Katuvainen syntinen minusta tuli!" + +"Kiitos siitä pyhälle Elsalle!" + +"Niin, hän otti turviinsa sekä minut että lapseni. Kun oleskelin +metsissä kansani keskuudessa, ikävöin häntä, ja kun tulin, ei hän +minua sysännyt pois. Lempeitä, kehoittavia olivat hänen sanansa." + +"Olet kai vielä nytkin käynyt hänen luonansa?" + +"Niin olen!" + +"Miltä hän näyttää?" + +"Sellaiselta, josta voi tulla pyhimys esirukouksittakin." + +"Ja tyttösi?" + +"On kuollut!" + +"Kuollut! Silloin on hän epätoivoissaan?" + +"Ei!" + +"Kuinka niin?" + +"Pyhimykset eivät sure!" + +"Kuules, Valmyra, tiesikö hän, että sinä lähdit matkalle Ruotsiin?" + +"Ilmoitin hänelle siitä." + +"Silloin antoi hän toimitettavaksesi asian?" + +"Ei sinulle." + +"Mutta nuorelle Sturelle?" + +"Ei hänellekään!" + +"Kenelle sitten?" + +"Vaiti siitä! Milloin olen hävittänyt uskottua tavaraa ja pettänyt +annetun luottamuksen?" + +"Minä tiedän, että Sture-suku on hänelle rakas." + +"Se on mahdollista!" + +"Mutta voi häntä, jos hän tahtoo suojella sitä, jonka Jumalan tuomio +on langettanut!" + +"Varo itseäsi, nainen! On kirjoitettu, että kaadut ennenkuin hän, +jonka henkeä ahdistelet." + +Kuinka rajusti voivatkaan vaikutelmat seurata toisiaan! Rouva +Bontin oli vallannut niin kova pelästys, että punaiset, turpeat +kasvot aivan kalpenivat ja silmät tuijottivat melkein lasimaisina, +mutta seuraavana minuuttina palasi puna kaksinkertaisena, ja hän +tarrasi Valmyran käsivarteen ja virkkoi kuiskaten: "Silloin henkesi +valehtelevat, tuolta näen heidän tulevan häntä kantaen." + +Loppuosa keskustelusta oli jatkunut rouva Bontin huoneessa, josta oli +avara näköala metsän puolelle, ja molemmat seisoivat liikkumattomina +ikkunan ääressä, josta he näkivät pienen joukon hiljalleen tulevan +taloa kohden, ikäänkuin kantaen jotakin välissään. + +"Niin, nyt he tulevat!" lisäsi Valmyra ja veti syvään henkeään. + +"He laskevat taakkansa maahan, he eivät tahdo kantaa sitä lähemmäksi! +Ei epäilystäkään, ettei se olisi hän." + +"Olisiko; hän kuollut?" jupisi toinen. + +"Toivoisin niin olevan, silloin sattuisi isku sitä kovemmin; silloin +kenties heittäisi henkensä hänkin tuolla sisällä... Sen parempi, sen +parempi! Mutta he tulevat tänne... Sanon sen itse heille... Hahaa, +nyt on tapahtuva suuria asioita!" + +Valmyra seisoi edelleen liikkumatonna. + +"Muutamat heistä tulevat tännepäin, luultavasti ilmoittamaan +onnettomuudesta; tahdon olla ensimäinen saamassa siitä tiedon!" Ja +nopein askelin riensi vanha italiatar ulos huoneesta ja portaita alas. + +Mutta Valmyra ei liikahtanut paikaltaan. Koko hänen sielunsa oli +koonnut voimansa silmiin. Hän näki kaksi nuorukaista lähestyvän... +vielä kotvanen ja hän kohotti ristityt kätensä taivasta kohden ja +sanoi: "Kaikki hyvät henget olkoot kiitetyt ja ylistetyt!" + +Niin taitavasti kuin rouva Bonti olikin valmistanut näyteltävänsä +osan, ei hän kuitenkaan ollut ottanut lukuun kaikkia mahdollisuuksia, +ja kun hän avasi talon portin ja näki edessään nuoren Sten herran +kalpeana ja verisenä, silloin sumenivat hänen silmänsä, hän luuli +näkevänsä aaveen ja vaipui maahan huudahtaen: "Jeesus Maria!" + +"Rouva parka, me säikytämme hänet hengiltä!" virkkoi nuorukainen ja +nosti hänet varovasti. "Joudu, Erik, nouda vettä lähteestä!" + +Mutta ennenkuin tämä ehti takaisin, oli rouva Bonti jo toipunut. +Melkein kauhuissaan vetäytyi hän nuorukaisesta loitommalle. +"Olette sen näköinen, että aivan pelästyin. Onko jokin onnettomuus +tapahtunut?" kysyi hän. + +"On, hyvä rouva; etsin yrttejä tuntevaa naista." + +"Mitään sellaista täällä ei ole." Mutta Valmyra oli kuullut +kysymyksen ja riensi alas. "Täällä minä olen, mitä tahdotte minusta?" + +"Tulkaa! Tulkaa!" Ja pitemmittä selityksittä veti hän eukon mukanaan. + +Rouva Bonti riensi takaisin huoneeseensa, osaksi sieltä pitääkseen +silmällä mitä tapahtui, osaksi häiritsemättä purkaakseen sen raivon +ja sapen, mikä nyt kiehui hänen sisällään. Kuin mikäkin raivotar +kiristeli hän hampaitaan ja repi tukkaansa; vihan ja kiukun täytyi +päästä valloilleen, jottei se tukehduttaisi häntä, ja sadatukset +valuivat kuin laavavirta siitä tulivuoresta, joka paloi hänen +sielussaan. + +Epäonnistumisensa luki hän Valmyran syyksi, sillä tämä oli +auttamisen sijaan johtanut hänet harhaan. Millä riemuitsevalla +ilolla olikaan hän kuullut viestin valtionhoitajan tulosta! Nyt +täytyi kauan päätetyn murhayrityksen tapahtua, suunnitelma oli +valmis, mutta se, että Valmyra tuli juuri kun hän oli panemaisillaan +tuumansa täytäntöön, näytti hänestä ikäänkuin korkeampain voimien +sallimukselta. Ja että sitten juuri hän... Jos sanat olisivat voineet +olla teräviä veitsiä, olisi hän iskenyt ne hänen sydämeensä. Kosto, +kosto oli hänen ainoa ajatuksensa. + +"Oi Valmyra, jos tiesit tämän, miksi et sitä estänyt?" kysyi Sten +sillävälin. + +"Jos olisin torjunut vaaran tänään, olisi se huomenna palannut kahta +vaarallisempana." + +"Onko se arkkipiispan päästä lähtöisin?" + +"Ei, hän on syytön!" + +"Onko täällä muita vihollisia?" + +"Vihollisia on kaikkialla!" + +"Mutta miksi he ottivat hänet hengiltä?" + +"Onko hän kuollut?" + +"Pelkään, että hän kuolee!" + +Puhellessaan olivat Sten ja Valmyra ehtineet paikalle. Asemies makasi +maassa. Kuivia lehtiä oli kasattu päänaluiseksi, hänen vierellään +oli kovanonnen hattu, ja niin hänen toverinsa kuin arkkipiispankin +asemiehet olivat hänen ympärillään polvillaan, tehden minkä +ymmärsivät saadakseen verenjuoksun pysähtymään. + +Valmyran nähdessään vetäytyivät he kaikki syrjään. Luoti oli sattunut +selkärangan ja lapaluun väliin, ja veri vuoti yhä huolimatta kaikista +kokeista sitä tyrehdyttää. Nuorukainen makasi ummessa silmin; kalman +kalpeus oli levinnyt äsken niin ruusuisille poskille. + +Harjaantuneella kädellä toimitti Valmyra tarkastuksen, mutta tällöin +synkkeni hänen katseensa, ja laskettuaan haavoitetun hellävaroen +maahan katsoi hän tutkivasti läsnäolijoihin. + +Rikollisen saattoi helposti tuntea, hän oli todellinen kauhun ja +pelon kuva. Aivan varmaan olisi hän ilolla vaihtanut paikkaa uhrinsa +kanssa tai ainakin heittäytynyt hänen rinnalleen. Ja juuri tämä oli +edellisenä päivänä ollut ylimielisin ja häikäilemättömin toveriensa +joukossa; nyt oli rohkeus poissa. + +"Ylpeys käy lankeemuksen edellä!" virkkoi Valmyra, mutta hän ei +kuullut sitä, hänen silmänsä olivat kuin naulatut kiinni kuolevaan. +Kaikki muu oli hänelle samantekevää; muun maailman kanssa sai hän +kyllä tehdä tilinsä aikanaan. + +"Onko mitään pelastusta?" kysyi Sten. + +"Luoti on mennyt liian syvälle. Hän kuolee verenvuotoon!" + +"Minun täytyy ilmoittaa isälleni." + +"Hän ei ehdi saapua!" + +Samassa avasi Akseli silmänsä. + +Sten riensi esiin, heittäytyi polvilleen ja tarttui hänen käteensä. + +"Sinä kuolet minun puolestani!" kuiskasi hän. + +"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!" Katse siirtyi tutkivana yhdestä +toiseen, kunnes se osui surmamieheen. Tämä vaivutti päänsä +epätoivoisen näköisenä. "Tule!" sanoi hän. + +Nuorukainen syöksyi luo ja heittäytyi maahan kouristuksentapaisesti +itkien. + +"Annan sinulle anteeksi!" sanoi Akseli. "Nyt tiedän, etten ole elänyt +turhaan! Tervehtikää herraani!" + +Hänen ympäriltään kuului nyyhkytystä. + +"Älkää itkekö! En tahdo vaihtaa kenenkään kanssa!" + +"Puhuminen vahingoittaa sinua!" sanoi Valmyra. + +"Kiitos!" Hän katsoi ilmeikkäästi vanhaan vaimoon ja sitten Steniin, +joka katseli häntä kyynelsilmin. "Nyt, herra, on kaikki pian lopussa, +rukoilkaa puolestani!" + +Oli kirkas päiväpaiste. Kuoleva nuorukainen makasi melkein kuin +valomeressä. Asemiesparvi oli langennut polvilleen piiriin hänen +ympärilleen, heidän takanaan seisoi Valmyra pystyssä, mutta kädet +ristissä ja katse suunnattuna taivaalle. + +Sten oli myös noussut. Hän piti pientä lakkia käsissään ja rukoili +ääneen, alussa vapisevalla äänellä, mutta lopulta ikäänkuin +innostuksen valtaamana. + +Asemiehen kasvoilla välähti ikäänkuin kirkastuksen hohde, vielä +huokaus, ja henki oli paennut! + +Nuorukaiset olivat seisseet liikkumattomina. Nyt meni Sten kuolleen +luo, tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Kiitos siitä, mitä olet ollut +minulle ja isälleni!" + +Kyynelet olivat vähällä tukehduttaa hänen äänensä, mutta hän hillitsi +itsensä ja jätti tilaa toisille. + +Akselin toverit menivät sen jälkeen luo toinen toisensa jälkeen, +kiittivät häntä hyvästä toveruudesta ja pyysivät häntä unhoittamaan +mitä he olivat rikkoneet. + +Kaikki olivat niin liikutetut, että tuskin saivat sanaakaan suustaan. + +Mutta nyt vetäytyivät he syrjään ikäänkuin jättääkseen tilaa +vieraille asemiehille. + +Se oli surkuteltava näky. Tieto syyllisyydestä sisälsi oman +rangaistuksensa. + +Yhtä kalmankalpeina kuin se, jonka edessä heidän oli nöyrryttävä, +vapisevin polvin ja tuskasta läähättäen seisoivat he epäröiden, +menisivätkö esiin vai noudattaisivatko haluaan rientää pois. + +Sten se taasenkin ratkaisi asian. "Tule!" sanoi hän tarttuen +etumaisen käteen. "Luulen, että sinulla on sananen sanottavaa +hänelle." + +Ja hän veti vastahakoisen mukanaan. "Salli minun painaa Akselin käsi +sinun käteesi", sanoi hän. "Olen varma siitä, että jos sanoin tai +teoin olet rikkonut häntä vastaan, niin antaa hän anteeksi täydestä +sydämestään." + +Oli valtava näky nähdä heidän toinen toisensa jälkeen tarttuvan +kuolleen käteen. Oli ainoastaan surmamies jälellä. "Nouse?" huusi +Valmyra pontevasti. "Mikä on tehty, sitä ei voi tehdä tekemättömäksi!" + +"Olen tehnyt kuolemansynnin!" huusi hän poissa suunniltaan. "Ottakaa +henkeni!" Mutta Sten kääntyi asemiehiinsä. "Auttakaa minua!" sanoi +hän. Hiljaa ja varovasti nostettiin ruumis maasta ja kannettiin +piispantaloon. + +"Sitä, joka ei tahdo kärsiä seurauksia, neuvon heti lähtemään +täältä", sanoi Valmyra niille neuvottomille asemiehille, jotka olivat +jääneet paikalle. + +"Me olemme olleet ainoastaan välikappaleina!" + +"Hän lupasi meille paljoa paremman paikan." + +"Ja paljon rahaa!" + +"Piiloutukaa silloin naapuristoon, kunnes valtionhoitaja on lähtenyt. +Ottakaa sitten oikeutenne, mikäli voitte." + +Syntyi pikainen neuvottelu, mihin he menisivät. "Rientäkää, +rientäkää, ennenkuin se on myöhäistä!" huusi Valmyra kiihkeästi. +"Joko vaara uhkaa?" + +"Jo! Jo!" + +Elämän ja vapauden halu teki vaikutuksensa, ja neljä asemiestä +lasketti tiehensä minkä ehtivät. + +Valmyra meni paikalle, missä ruumis oli maannut. Se oli nyt autio ja +tyhjä. Aurinko ja kaikki elämä oli kadonnut, ainoastaan verilätäkkö +oli jälellä, tummempana, kamalampana kuin ennen. + +"Madosta, joka ryömii maassa, eläimiin, jotka kävelevät maan päällä, +kaloista meren syvyydessä myriaadeihin ilman lintuihin, ihmisistä +tähtiin taivahan laella: sotaa, ei koskaan muuta kuin sotaa!... Elämä +ja hävitys taistelevat alati vallasta, voittamatta koskaan toisiaan! +Sinä mahtava korkeudessa, milloin löydämme rauhan?... Onko se tummien +esirippujen takana, kun ne nostetaan?... Vai jatkuuko siellä kuten +täälläkin?..." + +Valmyra puhui ääneen, tietämättä, mitä hänen ympärillään tapahtui, +mutta ei myöskään pelästynyt, kun hänen takanaan kajahti ankara ääni: +"Valmyra!" + +Hän kääntyi. Siellä oli rouva Bonti, muutamia palvelijoita mukanaan. +"Missä ovat rikolliset?" huusi hän. + +"Rikolliset?" + +"Ettekö tiedä mitä on tapahtunut?" + +"Kyllä tiedän!" + +"Mihin ovat asemiehet menneet?" + +"Sitä en tiedä." + +"Mutta olittehan heidän parissaan?" + +"He katosivat kuin savu tuulessa." + +"Mihin päin?" + +"Katsokaa, minne päin tuuli puhaltaa." + +"Ettekö ymmärrä, että tahdon pelastaa heidät!" kuiskasi rouva Bonti +hänelle. + +Valmyra hymyili halveksivasti. "Lähettäkää vainukoiranne ajamaan +saalista", sanoi hän halveksivasti ja lähti piispantaloa kohden. + +Rouva Bonti noudatti hänen neuvoaan, palvelijoita lähetettiin +kaikkiin suuntiin etsimään pakolaisia. Mieli täynnä synkkiä +aavistuksia palasi hän samaa tietä kuin Valmyrakin. + +Valtionhoitaja oli loistavalla menestyksellä voittanut vastustajansa. +Useita heistä oli vakaumuksesta siirtynyt hänen puolelleen; toiset +olivat suostuneet sentähden, etteivät voineet esittää vastasyitä tai +tehdäkseen kuten toisetkin. Se, joka tänään sanoo "jaa", voi huomenna +uusista syistä tai ilman mitään syytä sanoa "ei". + +Mutta Svante Niilonpojan sydän paisui ilosta. Hän luuli, etteivät +ne ennakkoluulot, joita vastaan hän oli taistellut onnistuen ne +voittamaan, nostaisi enää päätänsä, että kaikki nämä herrat ja +miehet, jotka nyt puristivat hänen kättänsä ja sanoivat tahtovansa +seistä viimeiseen asti hänen puolellaan, tosiaankin tarkoittivat mitä +sanoivat. Eihän hän pakoittanut heitä kaikkiin näihin ystävyyden +vakuutuksiin, ne annettiin vapaaehtoisesti. + +Juuri kun kokous oli lopussa ja useimmat olivat jo lähteneet tai +lähtemäisillään piispantalosta, saapui pieni saattue. + +Ritari huomasi sen ikkunasta, hän tunsi poikansa, ja ihmetellen, mitä +oli tekeillä, riensi hän portaille. + +Asemiehet olivat sillävälin poikenneet erääseen pihahuoneeseen, joka +oli avattu ruumista varten, ja monet vieraista olivat uteliaina +rientäneet paikalle. + +Kaikki väistyivät syrjään ritarin saapuessa. + +Nähdessään asemiehen, joka hänelle oli sangen rakas, päästi hän +kauhun huudahduksen. + +Sten riensi luo ja koetti häntä tyynnyttää, mutta se oli turha vaiva. + +"Kuka on surmaaja?" kysyi hän kiivaasti. + +Hänen omat asemiehensä seisoivat kalpeina ja ilmeisesti neuvottomina, +mikä vastaus heidän oli annettava. + +"Rakas isä!... Onnettomuus, jonka selitän lähemmin." + +Ritari kohotti kuollutta, ja käsi tuli täyteen hyytynyttä verta... +"Onnettomuus!" huudahti hän. "Tässä on tehty murha! Kuka on +murhamies?" + +"Isä, tahtoisin puhua sinulle kahdenkesken!" + +"Ei, täällä ja nyt heti tahdon tietää sen! Sanon petturiksi sen, joka +kauemmin salaa totuuden." + +Sten mainitsi arkkipiispan asemiehen. "Joutuivatko he riitaan?" + +"He olivat metsällä..." + +"Ja hän tähtäsi alas? Harkittu murha siis!" + +Kaikki läsnäolijat näyttivät hämmästyneiltä ja pelästyneiltä. + +"Mitä arvelette, jalot herrat", huudahti valtionhoitaja; "eikö +näytä siltä, kuin asemies olisi ollut toteuttamassa jonkun toisen +suunnitelmaa?" + +"Onko syytä sellaisiin epäluuloihin?" kysyi muuan läsnäolijoista. + +"Ah! Poikani hattu, kuinka se on tullut tänne?" + +"Se oli sattumalta Akselin päässä." Läsnäolijain joukosta kuului +hämmästyksen hälinää, mutta he hiipivät pois toinen toisensa jälkeen +ja ratsastivat tiehensä minkä hevosten kavioista lähti. Kukaan ei +tahtonut joutua riitaan hänen armonsa arkkipiispan kanssa. + +Valtionhoitaja ei kiinnittänyt siihen huomiotaan. Hän heittäytyi +myrskyisellä kiihkeydellä surunsa ja raivonsa valtaan, mutta kun tämä +vihdoin asettui, silloin näki hän kummakseen, että kaikki vieraat +olivat poistuneet. Hän oli yksin asemiestensä, poikansa ja vainajan +kanssa. + +"Pitäkää huoli kirstusta!" sanoi hän ensiksimainituille. "Tahdomme +haudata hänet huomenna." + +"Sinä seuraat minua arkkipiispan luo!" käski hän poikaansa ja lähti +huoneesta. + +Tämä pyysi turhaan, että hän saisi ensin puhutella isäänsä +kahdenkesken. + +"Minä en halua mitään neuvoja, mutta vaadin tottelevaisuutta!" kuului +ankara vastaus. + +Rouva Bonti tuli heitä vastaan jo portilla. Hän kertoi kyynelsilmin +ja nyyhkyttäen, että hirveä tapaus oli koskenut niin hänen armoonsa, +että oli hyvin pelonalaista, toipuisiko hän enää koskaan. Ei mistään +hinnasta maailmassa saisi valtionhoitaja mennä hänen luokseen, +mahdollisesti olisi hän parempi huomenna, ja silloin hän varmaan +pyytäisi hartaasti keskustelua ritarin kanssa. + +"Mutta murhaaja on pantava varmaan talteen!" + +"Ah, teidän armonne, he ovat lähteneet tiehensä. Toivon tosin, että +löydämme heidät tänään tai yön kuluessa." + +"Lähetän muutamia omista asemiehistäni etsimään." + +"Tehkää se, teidän armonne! Niin kunnianarvoisa isä kuin minäkin, +hänen halvin palvelijansa, emme halua mitään hartaammin kuin että +verivelka maksetaan ja pyyhitään pois musta pilkku, jonka pahuus ja +ilkeys koettaa kiinnittää tähän taloon." + +Sanojen tulvaillessa hänen huuliltaan teki hän useaan kertaan +ristinmerkkejä otsaansa ja rintaansa. + +Ritari käsitti, ettei ollut mitään tehtävissä. "Minä viivyn +huomiseen!" sanoi hän. "Mutta toivon, että messu luetaan." + +"Ei vain yhtä, teidän armonne, vaan kymmenen. Kuulkaas laulua +kappelista! Kunnianarvoisa dekaani on saapuva messun päätyttyä +luoksenne." + +Svante Niilonpoika palasi huoneisiinsa. Sten herran täytyi kertoa +asia juurta jaksaen, ja hän teki sen totuuden mukaan. + +"Meidän on suomalaista naista kiittäminen hengestäsi", sanoi ritari. + +"Niin minäkin uskon, rakas isä!" + +"Ja luuletko sinä, etten minä tulisi vaatimaan rangaistusta +sellaisesta ilkityöstä?" + +Sten heittäytyi hänen jalkoihinsa. "Mitä sillä voitat?" kysyi hän. + +"Rangaistuksen syyllisille!" + +"Ainoastaan heidän kätyreilleen!" + +"Heidät pakoitetaan tunnustamaan!" + +"Isä, jätä asia sikseen minun tähteni!" + +"Sinun, jonka olin vähällä menettää." + +"Jumala on suojellut minua. Kiittäkäämme häntä antamalla anteeksi +vihamiehillemme, se tulee kenties pehmittämään heidän sydämensä." + +"Tunnet vähän maailmaa ja ihmisiä. Mutta tahdon ajatella asiaa +huomiseen." + +Kun kiihtynyt mieliala oli yön hiljaisina hetkinä asettunut, selvisi +Svante Niilonpojalle, kuinka vähän voittaisi rynnistelemällä. +Eivätkö hänen äsken saavuttamansa ystävät olleet juosseet tiehensä, +kun näytti sukeutuvan syytös kunnianarvoisaa isää vastaan! Mitä +asemiehet tunnustivatkaan, saatettiin se hämmentää tai suorastaan +väittää perättömäksi. Ja oliko edes varmaa, että kunnianarvoisa isä +tiesi asiasta!... Olivat voineet olla vaikuttamassa muut voimat kuin +hänen, jotka ilmeisesti olivat loppumaisillaan. Pojan pelastus näytti +hänestä käsittämättömältä. Valmyra oli ainoa, joka saattoi antaa +tietoja, ja ritari päätti seuraavana päivänä häntä puhutella. + +Aamulla varhain sai hän viestin arkkipiispalta; tämä oli viettänyt +unettoman yön, mutta ei sanonut saavansa mitään rauhaa, ennenkuin oli +saanut puhutella valtionhoitajaa. + +Svante Niilonpoika riensi noudattamaan kutsumusta. Hän tapasi +pääpapin sangen kiihtyneessä tilassa; melkein itkien heittäytyi tämä +ritarin syliin ja sanoi: + +"Tämä tapaus on koskenut kovasti mieleeni. Pyydän teitä, ettette lue +viakseni sitä, mitä on tapahtunut!" + +Tämä kuului melkein kuin itsesyytökseltä, mutta keskustelun kuluessa +kyseli hän tarkoin kaikkia onnettomuuden tapauksen erityisseikkoja, +ja kun valtionhoitaja ei katsonut voivansa niitä täysin selittää, +kutsuttiin Sten saapuville. + +Ihailtavalla hienotunteisuudella osasi tämä kuvailla tapahtuman +satunnaiseksi onnettomuudeksi. Piispa ei tiennyt mitään hattujen +vaihdosta, ja Sten varoi tarkoin siitä mainitsemasta. + +Oli kuin raskas taakka olisi pudonnut vanhuksen rinnalta. Hän +syleili Steniä kerta toisensa jälkeen ja vakuutti tälle, että tämä +oli kokonaan voittanut hänen sydämensä; mitä nuorukainen pyysi, sen +tahtoi hän hyväksyä. + +Poika punastui, mutta kysyi ujostelematta, saiko hän ottaa hänen +armonsa sanalleen. "En toivo mitään hartaammin!" + +"No hyvä!" sanoi Sten. "Tutustuin Tukholmassa erääseen Vadstenan +veljeen, Pietari maisteriin. Hän on ottanut tähtitieteen +tutkisteltavakseen, ja vaikken paljoa ymmärräkään sellaisia asioita, +voin kuitenkin sanoa, että hänen oppinsa on tehnyt minuun syvän +vaikutuksen. Hänen korkein toivomuksensa olisi pitää Upsalan +korkeakoulussa muutamia luentoja tästä aineesta, mutta hän ei ole +rohennut sitä teiltä pyytää. Jos teidän armonne tahtoo tutkia, onko +hän siihen kelvollinen, pitäisin tätä suurena hyvyyden osoituksena." + +"Onko tämä kaikki?" + +"Se on kenties liian paljon." + +"Minulle on ylen rakasta, kun nuoret miehet rakastavat tieteitä, +mutta että se, joka kerran on seisova ylinnä, niin nuorella iällä +suojelee tieteiden harjoittajia, se ilahuttaa minua, sillä se +lupaa paljon vastaisuudessa. Mitään tutkimista ei tarvita; teidän +puoltosananne on minulle kylliksi. Pietari maisteri tulee saamaan +kutsumuksen pitämään luentoja Upsalassa." Nuorukainen suuteli +kunnioittavasti kättä, joka hänelle ojennettiin, ja keskustelu palasi +sitten hautajaisiin, joiden oli tapahduttava jo kohta iltapäivällä. +"Jos minulla olisi voimia, lukisin itse messun hänelle!" sanoi +pääpappi. + +Mitä hänen asemiehiinsä tuli, lausui hän, että he ainiaaksi olivat +eroitetut hänen palveluksestaan. Taasenkin Sten puhui heidän +puolestaan: "Sallikaa minun puhua kuolleen puolesta", sanoi hän. +"Olen varma, että hän on antanut sydämestään anteeksi." + +Svante Niilonpoika lisäsi, että jos hänen armonsa eroittaisi heidät +palveluksestaan, antaisi se aiheen luulla heitä rikollisiksi. +"Tunnustan, että minäkin tuokion ajan ajattelin niin", lisäsi hän, +"mutta toivon, että tämä puoltolause riittää tunnustukseksi, että +katson olleeni väärässä". + +Piispa oli ylen tyytyväinen. Hän ei sanonut pitkiin aikoihin +tunteneensa niin suurta mielihyvää, ja tässä puuskassaan antoi hän +valtionhoitajalle suuren kukkaron täynnä kultarahoja vietäväksi +uskolliselle tohtori Hemmingille, jonka hän ei toivonut ymmärtävän +väärin sitä toimenpidettä, johonka olosuhteet olivat hänet vieneet. + +Svante Niilonpoika lupasi parhaan vointinsa mukaan toimittaa +saamansa tehtävän ja kiitti lahjasta. Uusien syleilyjen ja +ystävyydenvakuutusten jälkeen sanoivat he toisilleen jäähyväiset, +koska tuskin oli luultavaa, että kunnianarvoisa isä enää voisi kestää +uutta kohtausta niin suurten mielenliikutusten jälkeen. Kuitenkin +otti hän valtionhoitajalta lupauksen, ettei tämä lähtisi ennenkuin +seuraavana päivänä. + +Pienessä kappelissa vietettiin juhlallisia maahanpaniaisia. Suuri +joukko pappeja piti alttarin edessä hautajaistoimituksen, laulettiin +juhlallinen messu, ja urkulehteriltä kohisivat kuin minkäkin +enkelikuoron sävelet. + +Ritari, hänen poikansa ja suurilukuinen seurakunta ottivat tähän +osaa, mutta hän, jolle osoitettiin säätyään paljon suurempaa kunniaa, +ei näyttänyt kuolleelta, vaan ainoastaan vaipuneelta tyyneen ja +hiljaiseen uneen. + +Kun kirstun kansi oli pantu paikoilleen, otti Sten asemiesten kera +kirstun ja he kantoivat sen kirkkotarhaan. Siellä laskettiin se +hautaan, ritari heitti ensimäiset multalapiot, asemiehet päättivät +työn. + +Turhaan koetti ritari saada tavata Valmyraa. Tämä oli kadonnut. Ei +rouva Bontiakaan näkynyt, mutta hänen armonsa lähetti samana iltana +ja seuraavana aamuna sydämelliset terveisensä ja luvatun valtuuden +Pietari maisterille. + +Kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen lähti ritari jatkamaan +matkaansa. Ohitse mentäessä lähetti hän viimeisen tervehdyksen +kirkkotarhaan ja kiitollisen huokauksen Hänelle, joka oli suojellut +hänen rakastetun poikansa varmasta kuolemasta. + +Matkan määränä oli nyt ensi sijassa Ekan vanha sukukartano. +Siellä asui jalo herra Niilo Erikinpoika ja hänen vaimonsa Sigrid +Eskilintytär, Magnus Kaarlonpojan, Ekan entisen herran leski. +Edellisestä aviostaan oli Sigrid rouvalla kaksi tytärtä, Dordi +ja Cecilia, viimeksimainittu jo useita vuosia naimisissa Erik +Juhananpojan (Vaasan) kanssa. Viimeisestä avioliitostaan oli hänellä +myös tytär, Kristina, joka tätä nykyä oli kymmenvuotias. + +Tämä arvossapidetty suku, joka muinen oli ollut tanskalaismielinen, +kallistui yhä enemmän Ruotsin puolelle. Erityisesti oli tunnettua, +että Sigrid rouva oli mieleltään ruotsalainen, ja nyt oli +vahvistettava tätä kiintymystä. + +Valtionhoitaja matkusti ainoastaan pieni seurue mukanaan, siten +osoittaakseen luottamusta maan suurmiehiä kohtaan. Rahvaan puolelta +ei hän tiennyt olevan mitään pelättävää. + +Taivalta jatkettiin lyhyin päivämatkoin, pysähdyttiin tiheään +kirkkojen ja pitäjäntupien luona, kaikkialla, mihin suurempia +kansanjoukkoja oli kokoontunut. Meidän aikamme muodollisista +juhlamenoista ei tiedetty mitään; keskusteltiin keskenään kuten +vanhat tuttavat. Sanoja ei käytetty paljon eikä niitä keinotekoisesti +sommiteltu, ne lausuivat vain mitä tahdottiin sanoa, ja jollei +vastaus ollut toivomusten mukainen, ei ystävyys siitä rikkunut. + +Enköpingissä olivat kauppakaupungin miehet kerääntyneet koolle, +muutamia vuorimiehiä yhtyi heihin, ja niin syntyi pitkä neuvottelu +valtionhoitajan kanssa siitä, mitä oli tehtävä kaupan edistämiseksi. + +Tanskan kuningasta vastaan lisäsi ynseyttä se, että hän puolusti +hansakaupunkien kauppaa Ruotsissa; monet näistä kauppakaupungin +miehistä olivat itse olleet vieraissa maissa, ja he osoittivat, että +ruokatavaroita ja erittäinkin mausteaineita voitiin saada siellä +puolta huokeammalla. Saksalaiset kaupungit kiskoivat siis Ruotsista +kohtuutonta voittoa. + +Vuorimiehet olivat samaa mieltä; sillä niistä työkaluista, mitä he +tarvitsivat, saivat he maksaa moninkertaisen hinnan. + +"Tiedätte kai", vastasi valtionhoitaja, "että niiden suurten +palvelusten ja uhrausten tähden, joita Tukholma on tehnyt +valtakunnalle, on se saanut oikeuden harjoittaa ulkomaan kauppaa ja +niittää siitä niin suuria etuja kuin mahdollista". + +"Mutta Öregrund, Östhammar, Gäfle ja monet muut kaupungit eivät ole +saaneet osakseen samoja etuja!" huomautti muuan vuorimiehistä. + +"Monet herrasmiehet ja piispat lähettävät laivoja ulkomaille, sitä ei +voi kieltää. Mutta kauppaa emme voi jättää vapaaksi, koska ystävyys +Lyypekin kanssa on Ruotsille niin tärkeä, ettemme voi rikkoa niitä +sopimuksia, jotka on tehty heidän ja meidän välillä." + +"Jos hollantilaiset ja englantilaiset saisivat käydä satamissamme, +vaikuttaisi se hintojen alentumisen", virkkoi muuan kauppakaupungin +mies. "Kun nyt tanskalaiset sulkevat satamamme hansalaisiltakin +eivätkä ketkään muut merenkulkijat pääse tänne, täytyy meidän kärsiä +kaikkien elintarpeiden puutetta, yksinpä suolankin." + +"Jalo herra", sanoi muuan vuorimiehistä, "nämä seikat ovat tietysti +teille tuttuja. Jokainen valittaa tuntiessaan, kuinka kenkä puristaa, +mutta ainoastaan se, joka tuntee kaikkien hädän, tietää, ketä ensiksi +on autettava." + +"Oikein sanottu! Teidän hätänne ja huolenne koskee kovasti sydämeeni, +mutta se apu, joka teille annetaan, on kuin lääke sairaalle: se +kenties lakkauttaa kivun ja ylläpitää elämän, mutta terveys on +riippuvainen ruumiin omasta kunnosta ja elinvoimasta. Kauppa ja +elinkeinot voivat kukoistaa ainoastaan rauhan ja sovun vallitessa +kansojen kesken; auttakaa minua palauttamaan tämä, niin minä lupaan +tehdä kaiken minkä voin katkaistakseni ne siteet, jotka nyt estävät +teidän vapaata toimintaanne!" + +Tätä puhetta tervehdittiin kaikuvilla hyväksymishuudoilla. Kaikki +sitoutuivat äärimäisiinkin ponnistuksiin taisteltaessa Tanskaa +vastaan, sillä se oli ainoa mahdollisuus pysyväisen rauhan +saavuttamiseksi. + + * * * * * + +Ekassa oli valmistuttu valtionhoitajan vierailuun. Sigrid rouva oli +aikoja sitten tuttu hänen kanssaan, monta iloista hetkeä olivat he +viettäneet yhdessä Sten Sturen hovissa, ja häntä ilahutti, kun sai +virkistää niiden muistoa. + +Hänen herransa, joka hyvin tiesi, mitä odotettu käynti tarkoitti, +laski kuinka suuren summan hän mahdollisesti voisi luovuttaa; hän +ei tahtonut vetäytyä täyttämästä niitä vaatimuksia, joita hänelle +asetettiin, mutta tahtoi tehdä ne niin vähän tuntuviksi kuin +mahdollista. + +Ekassa oli jo pitemmän aikaa vieraillut nuori Magdalena Erikintytär +(Gyllenstjerna). Hän oli Niilo Erikinpojan veljentytär ja ainoastaan +kahta vuotta nuorempi kuin Dordi. + +Nämä serkukset rakastivat hellästi toisiaan ja molemmat ihailivat +toisissaan niitä ominaisuuksia, joita itseltä puuttui. + +Mutta Niilo herran oma tytär, Kristina, oli enemmän Ceciliaan. Hänen +vanhempansa hemmoittelivat hänet rakkaudellaan, ja hänen isällään oli +tapana sanoa, että niin suuresti kuin hän olikin toivonut saavansa +pojan, ei hän tahtoisi vaihtaa tätä tyttöä kymmeneenkään poikaan. + +Ekassa vierailivat nykyään herra Erik Arvidinpoika (Trolle) ja +Krister Juhananpoika (Vaasa), molemmat nuoria, suuressa arvossa +pidettyjä, ja mikäli kuiskailtiin, korviaan myöten rakastuneita +nuoriin Dordi ja Magdalena neitsyihin. + +"Teidän on autettava minua tekemään aika niin miellyttäväksi kuin +suinkin kunnioitettaville vieraillemme", sanoi Sigrid rouva, kun +eräänä päivänä keskusteltiin vilkkaasti valtionhoitajan odotetusta +saapumisesta. "Tehän tunnette paremmin tapoja ja menoja sellaisina +kuin ne nykyisin ovat käytännössä." + +"Tavat, joita Ekassa noudatetaan, käyvät korkeimmista kaikkialla", +vastasi Krister herra syvästi kumartaen. + +"Ei se, jonka te näytätte aikovan tuoda tänne, ritari", puuttui Dordi +jokseenkin kiihkeästi puheeseen. + +"Olisin teille kiitollinen, jalo neitsyt, jos tahtoisitte sanoa +minulle, mitkä sanat tai teot ovat aiheuttaneet minulle niin ankaran +ojennuksen." + +"Dordi puhuu usein ajattelemattomasti", virkkoi äiti. + +"Rakas äiti, ettehän rakasta imartelua enemmän kuin minäkään." + +"Luetteko sellaisiin jokaisen lausunnon, joka puhkeaa ilmoille +ihailusta ja kiitollisuudesta?" + +"Kenestä puhut?" kysyi Niilo herra, joka samassa astui huoneeseen, +mukanaan nuori tyttärensä, jolla oli nukke käsivarrellaan. + +"Näettekös, äiti, mitä isä kulta on minulle lahjoittanut!" +Ihastuneena näytteli hän nukkeaan kaikille läsnäolijoille. + +"Nukke!" nauroi Dordi. "Sinä olet liian vanha leikkiäksesi +sellaisilla." + +"Liian vanha?" kysyi tyttö ja katsoi isäänsä. + +"Leiki sinä vain sillä, lapsi", vastasi isä. "Minua miellyttää +enemmän neitsyiden leikintä nukeilla kuin miehillä." + +"Kiitän teitä, herra ritari!" vastasi Krister Juhananpoika kumartaen. + +"Mies, joka sallii itseään pidellä kuin nukkea, ei ansaitse +parempaa", terhensi Dordi uhmaillen. + +Krister herra puri huultaan. "Onko teille nukkenne hyvin rakas?" +kysyi hän Kristinalta. + +"Oi, kyllä! Hyvin, hyvin rakas!" Ja hän suuteli ja hyväili sitä. + +"Enköpingistä on äsken saapunut pikalähetti", kertoi Niilo herra. +"Valtionhoitaja lienee tuskin odotettavissa tänne ennenkuin +ylihuomenna." + +"Sanotaan, että hän aikoo Taalainmaahan", vastasi Krister +Juhananpoika. + +"Saadakseen talonpojat sekaantumaan asioihin!" + +"Olen melkein halukas asettumaan hänen puolelleen!" + +"Tekö, Krister herra?" + +"Se olisi toimintaa, ja sellaista minä tarvitsen." + +"Katsos Kristinaa nukkeineen", sanoi Niilo herra hiljaa emännälleen. +"Eikö ole ihmeteltävää, kuinka aikaisin äidinrakkaus ilmenee nuoressa +tytössä!" + +Sigrid rouva hymyili tyytyväisenä. "Mikä lapsesi on nimeltään, +Kristina?" kysyi hän. + +"Kristina!" vastasi tämä. "Nyt täytyy minun laittaa häitä, sillä hän +menee naimisiin." + +"Kenen kanssa?" + +"Herra Sten Svantenpojan!" + +"Mikäs päähänpisto se on?" kysyi äiti. "Ethän tunne häntä?" + +"Se ei olekaan tarpeellista!" + +"Mutta silloinhan hänen täytyy lähteä ylkänsä mukaan" virkkoi Niilo +herra hymyillen. + +"Pyydän häneltä, että Kristina saa jäädä vielä vähäksi aikaa +luokseni!" vastasi tyttö. + +"Mutta eikö olisi viisaampaa viivyttää häitä jonkun aikaa?" + +"Niin kenties se on viisaampaa." + +Muuan palvelija astui sisään ja ilmoitti, että eräs matkustava hieno +nainen, joka äsken oli saapunut, halusi puhutella Sigrid rouvaa tai +kenties Dordi neitsyttä. + +"Eikö hän ole sanonut nimeään?" + +"Jalo neitsyt Katarina Niilontytär, Viikin neitsyitä!" + +"Katarina!" huusivat Dordi ja Magdalena ja riensivät ulos. + +"Herra Svante Niilonpoika on tuleva iloiseksi hänet nähdessään", +sanoi Sigrid rouva ja poistui huoneesta. + +"Eikö hän ole äskettäin menettänyt isänsä?" kysyi Erik herra +osanottavasti. + +"Kovia on hän saanut kokea", vastasi ritari. "Isä kuoli kolme päivää +ennen kuin tyttären häät ehdittiin viettää; sen johdosta on ne +lykätty uudestaan, luultavasti pitkäksikin ajaksi." + +"Sen sanotaan riippuvan hänestä itsestään." + +"Pietari herra on jalo herra!" + +"Hänen veljensä on paljoa huomattavampi." + +"Siitä seuraa tavallisesti onnettomuutta, kun sukulaiset rakastavat +samaa naista", sanoi Krister. + +Erik herra oli ollut mykkänä kuulijana, nyt sanoi hän vakavasti: + +"Tule, Krister, tehkäämme pieni kierros puistossa!" + +He menivät, ja ritari katsoi heidän jälkeensä tyytyväisesti +hymyillen. Sitten hän istui Kristinan viereen, ja kun tämä oli pannut +nuken pois, kysyi hän: + +"Kuules, Kristina, sanoit äsken, että on ne korvat pienelläkin +padalla." + +"Se on sananlasku, isä." + +"Niin, sen tiedän, mutta kuinka se sopii tähän." + +"Krister herra rakastaa Magdalenaa." + +"Mistä sen tiedät?" + +"Hän piirtää hänen nimensä kaikkiin puihin!" + +"Mutta Erik herra...?" + +"Niin, voit kai nähdä, kuka hänen mielitiettynsä on." + +"Magdalena hänenkin?" + +"Ei, Dordi!" + +"Nyt puhut hassuja! Eihän hän puhele koskaan Dordin kanssa." + +"Mutta katselee häntä sitä enemmän!" + +"Välittääkö Dordi hänestä?" + +"Sitä en tiedä; mutta sanokaa minulle, rakas isä, luuletteko, että +Sten herra tahtoo leikkiä minun kanssani?" + +"Ei, Kristina, hän on iso poika ja ritari jo, tiedä se." + +"Silloin täytyy kai minun niiata hänelle syvään?" + +"Niin täytyy." + +"Nukkeani ei hän saa", sanoi tyttö ja otti sen jälleen +käsivarrelleen. "Minä kätken sen arkkuun niin hyvin, ettei hän saa +sitä edes nähdäkään." + +Nyt astui Sigrid rouva jälleen huoneeseen Magdalenan, tyttärensä ja +Katarinan kera. + +Viimeksimainittu oli mustassa surupuvussa. + +Niilo herra riensi toivottamaan hänet tervetulleeksi, kiittäen häntä +siitä, että hän oli noudattanut heidän kutsuaan. + +"Minulle kävi liian raskaaksi oleskella yksin kotona", sanoi hän. "Ja +kun nyt hääni on määrätty vietettäväksi kolmen kuukauden kuluttua, +tarvitsisi minun vähän vilpastuttaa mieltäni, ettei Pietari herra +saisi ylen suruista morsianta!" + +"Silloin jäät luoksemme koko täksi ajaksi!" huudahti Dordi +innokkaasti. + +"Me rupeamme sinun morsiusneitsyiksesi!" lisäsi Magdalena ja syleili +häntä. + +"Minäkin tahtoisin ruveta!" huudahti Kristina. "Sano, rakas, äiti, +saanko minä?" + +"Tekisitte meille suuren ilon, jos suostuisitte viettämään häänne +täällä Ekassa", sanoi Niilo herra ja vei hänen kätensä huulilleen. + +"Ette saa kieltää meiltä sitä", lisäsi Sigrid rouva. + +"Teidän hyvyytenne tulee niin äkkitulvana, etten tiedä, mitä minun on +vastattava", virkkoi Katarina. "Sallikaa minun ajatella asiaa, onhan +sinne vielä pitkältä." + +"Niin monet häät!" sanoi Kristina melkein itsekseen ja taputti +käsiään. "Mutta sinä olet pienin, sinä, sentähden täytyy sinun +odottaa viimeiseksi", lisäsi hän suudellen nukkeaan. + +Kun Krister ja Erik palasivat, saattoi heissä nähdä tapahtuneen +suuren muutoksen. He olivat vakavammat kuin ennen. Molemmat +kiinnittivät suurta huomiota Katarinaan ja kuuntelivat +tarkkaavaisesti, kun hän kertoi. + +"Kotiutumiseni näytti antavan isälleni uutta terveyttä ja uusia +voimia; hän puhui siitä, että yhtyisi tohtori Hemming Gaddin kanssa +Kalmaria piirittämään, mutta hänen aurinkonsa oli jo laskenut, hän +käsitti sen itse ennenkuin oli vielä vaipunut vuoteen omaksi." + +"Kerrottiin, että hän oli lähettänyt Pietari Turenpoikaa noutamaan." + +Katarinan poskilla häivähti puna. "Se tapahtui kahdesta syystä", +sanoi hän. "Ensiksikin tahtoi hän laskea kätemme yhteen ennen +kuolemaansa, toiseksi, mikä oli tärkeämpää", lisäsi hän vapisevalla +äänellä, "tahtoi hän ottaa Pietari herralta lupauksen, että tämä +pysyisi isänmaalle uskollisena viimeiseen hengenvetoon". + +"Hän antoi sen?" + +"En luule, että kukaan Turenpoika pettää tämän lupauksen, vaikkei +häneltä sitä vaadittaisikaan." + +"On sanottu, että ritarin sairasvuoteen ääressä tapahtui kummallisia +asioita", virkkoi Niilo herra. + +"Useita hänen asemiehistään oli läsnä, niin ettei minua ihmetytä, +vaikka se on tullutkin tunnetuksi." + +"Sanotaan, että hänellä oli näkyjä..." + +"Ihmeellisiä!" + +"Sairauden aikanako?" + +"Sehän ne aiheutti ja -- minä olin syynä siihen!" + +"Sinäkö, Katarina?" + +"Suomesta lähtiessäni sain Anna Sparrelta sormuksen, jonka hän oli +saanut eräältä noita-akalta. Minä panin sen sormeeni, mutta tunsin +heti sen jälkeen eriskummaista levottomuutta; en tahtonut uskoa, että +se oli missään yhteydessä sormuksen kanssa, vaikka tunsin mielessäni +jotakin sellaista. Mutta kohta jälkeenpäin -- en tiedä näinkö unta +-- näin meidän laivamme taistelussa vierasta laivaa vastaan, kuulin +meriväen huutoja ja vaikeroimista... Minun oli itsenikin täytynyt +olla äänessä, sillä palvelijattareni tuli sisään ja kysyi, mikä minua +vaivasi. Melkein poissa suunniltani tempasin sormuksen sormestani, +ja samassa oli lumous poissa. Miksi en noudattanutkin ensimäistä +päähänpistoani ja heittänyt sitä mereen!..." + +"Sinä säilytit sen?" + +"Panin sen käsilaukkuuni. Kun saavuttuani kotiin avasin sen, oli +sormus melkein ensimäinen, minkä huomasin. Eräänä päivänä kerroin +siitä isälleni, eikä hän antanut minulle rauhaa, ennenkuin olin +noutanut sen. Kaikista pyynnöistäni huolimatta pani hän sen +sormeensa. Omituista kyllä, näytti se sopivan yhtä hyvin kaikille. +Sain kyllä hänet ottamaan sen pois sormestaan, mutta millään tuumin +ei hän antanut sitä takaisin." + +"Ja sitten?" + +"Sitten sulkeutui hän huoneeseensa, ja kun vihdoin sain hänet +avaamaan, oli hänen muotonsa niin muuttunut, että hän näytti pikemmin +kuolleelta kuin elävältä." + +"Ja hän piti sormuksen?" + +"En uskaltanut sitä enää pyytää, niin suunniltaan hän joutui, kun +siitä mainitsin." + +"Katarina parka!" + +"Seurauksia ei ollut vaikea nähdä; hänen ennaltaankin heikko +terveytensä murtui äkkiä tykkänään. Vihdoin täytyi hänen ruveta +vuoteen omaksi. Kuolinvuoteellaan hän sanoi minulle ja Pietarille: +'Minun olisi pitänyt elää vielä kolme päivää, mutta palava haluni +nähdä esiripun taa joudutti kuolemaa. Oi, jos uskaltaisin ja saisin +puhua! Kas tuossa, poikani, ota sormus ja heitä se meren syvyyteen!' +Muutamia minuutteja myöhemmin oli hän kuollut." + +"Ja sormus?" + +"Pietari herra oli pannut sen pöydälle, mutta kun hän sitten aikoi +ottaa sen, oli se kadonnut." + +Syntyi pitkä, hengittämätön hiljaisuus. + +"Hirveää!" kuiskasi Sigrid rouva. + +"Hirveää!" toistivat Dordi ja Magdalena. + +Mutta Kristina oli ryöminyt erääseen nurkkaan ja nyyhkytti hiljaa. + +"Etkö epäile ketään?" + +"Asemiehet olivat sisällä, jonkun heistä oli täytynyt ottaa se." + +"Mistä oli Anna rouva saanut sen?" + +"Sitä ei hän tahtonut sanoa, mutta herra Erik Turenpoika sanoi +saaneensa sormuksen, joka hänelle oli annettu jätettäväksi hänen +vaimolleen. Kaikesta päättäen täytyi sen olla sama." + +"Sen oli kai antanut hänelle joku vihollinen?" + +"Niin, varmaankin." + +Seuraavana aamuna saatiin viesti, että valtionhoitaja saapuisi samana +iltana, ja Sigrid rouvalle tuli sen johdosta paljon hommaa. Nuoret +jäivät yksin. + +Katarina johdatti keskustelun pois yksityisasioista. Hänen elämänsä +olivat monina vuosina täyttäneet suuret yleiset harrastukset tai +yksityiset elinkysymykset, ja ken kerran on antautunut kokonaan +tärkeimpään, hän ainoastaan hätätilassa sekaantuu mitättömyyksiin. + +Toisin oli sen nuoren parven laita, minkä keskuudessa hän oleskeli. +Krister ja Erik olivat tosin olleet monessa kovassa kahakassa, mutta +harrastus sotaan oli lopussa. Nuoret neitsyet käsittivät sodasta +ainoastaan sen hirveyden. + +Nyt sitä vastoin saivat he kuulla sen merkityksestä ja +tarkoituksesta; eivät olleet kysymyksessä ainoastaan maan edut, vaan +heidän omat velvollisuutensakin. Näkyi selvästi, kuinka Katarina +katsoi olevansa velvollinen uhraamaan kaikki voimansa, tekemään +kaiken voitavansa auttaakseen maalle onnellista ratkaisua. Mutta +hänen puheensa henki sulaa nöyryyttä, sitä ei pidetty monin suurin +sanoin eikä elein. + +Niin Dordi kuin Magdalenakin kuuntelivat tarkkaavaisesti, mutta +maahanluoduin katsein. Kristinasta tuntui, kuin hänen kuulemansa +sanat tunkeutuisivat syvälle sydämeen, ja pehmeään vahaan painuivat +ne tarkoin talteen; eivätkä ne häipyneet vastaisuudessakaan, vaan +juurtuivat yhä lujemmin. + +Ekan arkituvassa, missä pitkät ajat oli kuultu ainoastaan turhia +loruja, sukeutui nyt keskusteluja tärkeimmistä kysymyksistä. Kukin +kohdaltaan sai viritystä Katarinan innonlampusta, ja niin leimusi +pian kirkas liekki alttarilla, jolla uhrattiin synnyinmaalle. + +"Minun aikomukseni on ollut seurata valtionhoitajaa Taalainmaahan", +virkkoi Krister herra; "nyt on tämä ajatus kypsynyt lujaksi +päätökseksi". + +"Elektus Hemming Gadd tarvinnee upseereja; minä menen hänen +luoksensa", sanoi Erik herra. "Kalmarin valloittaminen takaisin +näyttää minusta tällä hetkellä olevan tärkein kaikista hankkeista." + +Molemmat neitsyet kalpenivat ja vilkaisivat nopeasti ja salavihkaa +toisiinsa. + +Mutta Katarina puhui heidän kanssansa, ikäänkuin se olisi ollut +luonnollisin asia maailmassa. + +"Niin alkaa meille nyt uusi vaihe elämässämme", huudahti Erik herra +teennäisellä hilpeydellä. "Huomenna on se huoleton elämä, jota täällä +olemme viettäneet, oleva ainoastaan ihana unelma." + +"Unelmat virtoina vierivät pois", virkkoi Dordi katkeruuden +vivahduksella. + +"On unelmia, joita ei voi ikinä unhottaa", vastasi nuori ritari. + +"Jalo neitsyt, saanko puhutella teitä kahdenkesken?" sanoi Krister +Magdalenalle. + +Tämä kalpeni hieman, mutta vastasi sitten: "Tunnin kuluttua +ruusutarhassa." + +Kohta tämän jälkeen lähtivät ritarit, kuten sanoivat, järjestämään +lähtöään. + +Katarina, joka huomasi, että molemmat serkukset olivat sangen +liikutetut, ja arvasi, että sydämenasioita oli kyseissä, suostui +Kristinan pyyntöön, että he tekisivät kävelymatkan metsään. + +Kun Dordi oli jäänyt yksin serkkunsa kanssa, hypähti hän kiihkeästi +pystyyn, silmät leimusivat, ja hän huudahti vihasta vapisevalla +äänellä: + +"Sinä olet houkutellut hänen sydämensä vieraantumaan minusta!" + +"Dordi, kuinka voitkaan luulla..." + +"Etkö luule minun nähneen viehkeitä hymyilyjäsi! Sinä olet jakanut +niitä heille molemmille." + +"Kuinka sinä olet julma!" Ja Magdalena peitti kasvonsa käsiinsä +salatakseen kyyneliään. + +"On mahdollista, että teen sinulle väärin. Minkä sinä sille voit, +että olet tuhat kertaa rakastettavampi kuin minä!" + +"Sinun ilvehtimisesi menee liian pitkälle", huudahti neitsyt +kiihkeästi. "Etkö luule minun näkevän, että sinua he molemmat +rakastavat. Sinun tähtesi he molemmat puuhailevat minunkin kanssani." + +"Magdalena, sitä et todella tarkoita!" + +"Ikäänkuin sinä et sitä tietäisi!" + +"Minun tähtenikö Krister herra pyysi äsken puhutella sinua +kahdenkesken?" + +"Luulen, että hän varmaan pyytää minua puhumaan puolestaan sinulle." + +"Ei, ei! Sinua hän rakastaa!" + +"Niin hullusti ei toki liene!" + +"Hullusti?... Etkö sinäkin rakasta häntä?" + +"En, Jumala minua auttakoon!" + +"Magdalena, rakastatko Erikiä?" + +"Älä kysy minulta!" + +"Oi, vastaa! Vastaa!" + +"Anna minulle anteeksi! Tiedänhän, että hän rakastaa sinua samoin +kuin sinäkin häntä... En minä tahdo asettua sinun onnesi tielle." Hän +oli heittäytynyt Dordin jalkoihin ja syleili hänen polviaan. + +Tämä tuijotti häneen melkein sanatonna hämmästyksestä. "Sinä rakastat +siis Erikiä", sanoi hän. "Magdalena, oletko varma, ettet erehdy?" + +"Anna anteeksi! Anna anteeksi minulle!" Mutta silloin heittäytyi +Dordi lattialle hänen viereensä, kietaisi käsivartensa hänen +kaulaansa ja huudahti hillittömästi ihastuksissaan: "Kristeriä, häntä +minä rakastan!" + +"Kristeriä?" + +"Etkö ole huomannut sitä?" + +"En, en!" + +Serkukset syleilivät ja suutelivat toisiaan. "Rakas kulta, suo minun +mennä kohtaukseen!" pyysi Dordi. + +"Tahdotko sinä?" + +"Me olemme jokseenkin yhtä pitkät; minä heitän tiheän harson ylleni." + +"Niin, niin, tee se..." + +"Minä riennän noutamaan harsoa. Rukoile meidän molempain puolesta +minun ollessani poissa!" + +Ja Magdalena polvistui pyhän neitsyen kuvan eteen. Hän rukoili +serkkunsa, Erikin ja Kristerin puolesta. Sitten riensi hän ikkunan +luo. Nyt oli Dordin jo täytynyt joutua perille! Mitä olikaan ritari +mahtanut sanoa hänelle? Hänestä tuntui melkein kuin olisi kysymys +elämästä ja kuolemasta. + +Silloin avautui ovi, hän kääntyi... Sieltä tuli Erik herra. + +Magdalena näytti yhtä hämmästyneeltä kuin hänkin. Molemmat +tuijottivat toisiinsa. + +"Tekö täällä, neitsyt?" sammalsi hän. + +"Minä menen heti..." + +"Ei, ei, viipykää tuokio!" Ja hän tarttui neitsyen molempiin käsiin +ja vei hänet jälleen istumaan. + +Magdalena ei rohennut kohottaa katsettaan, mutta ihmetteli, eikö +toinen voinut nähdä, kuinka hänen sydämensä pamppaili. + +"Sallikaa minun vielä kerran viettää onnellinen hetkinen teidän +kanssanne kahden", sanoi Erik. "Tiedänhän hyvin, etteivät ne hetket +enää koskaan palaa." + +"Herra ritari..." Magdalena tahtoi nousta. + +"Ei, ei, istukaa paikoillanne, pyydän teitä! Puhukaamme jostakin +muusta. Katarina neitsyestä esimerkiksi." + +"Tahtoisin kuten hän heittää pois kaikki omat toivomukset ja elää +ainoastaan muille." + +"Sanokaa minulle, kaunis neitsyt, mitä vaatisitte siltä, jonka +tahtoisitte tänään tehdä onnelliseksi antamalla hänelle kätenne?" + +"Minäkö?" kysyi Magdalena punastuen. + +"Otaksukaa, että voisin viedä vastauksenne sille onnelliselle." + +"Tahtoisin, että hän aina pysyisi uskollisena velvollisuuksilleen +Jumalaa ja isänmaata kohtaan." + +"Onko sillä kaikki sanottu?" + +"On, kaikki; se, joka pysyy uskollisena tärkeimmässä, ei voi pettää +pienimmässäkään." + +Magdalena vetäisi nopeasti pois kätensä, johon toinen oli tarttunut. + +"Olette oikeassa, sukulaiseni odottaa." + +"Minä en mene!" + +"Tehän lupasitte?" + +"Dordi on..." hän keskeytti äkkiä. + +"Mennyt sijastanne?" + +"Niin!" + +"Onko se mahdollista! Miksi?" puuskahti ritari hänelle tavattomalla +kiihkeydellä. + +"Hän tahtoi itse." + +"Veikö hän teidän vastauksenne?" + +Magdalena nyökäytti myöntävästi päätänsä. + +"Onnellinen Krister!" + +"Niin, sangen onnellinen, sillä Dordi rakastaa häntä." + +"Ja te, neitsyt, te?" + +"Sydämeni... ei ole enää omani..." + +"Kenenkäs se on?" + +"Älkää kysykö!" + +"Magdalena!" + +"Erik!" + +"Enkö sitä sanonut! He ovat jo löytäneet toisensa!" huudahti Krister +astuen sisään. "Mutta tämä sydämetön tempautui sylistäni rientääkseen +tänne." + +"Mutta Magda", sanoi Dordi, "ethän tiennyt..." + +"En tiedä nytkään, kuinka se on tapahtunut." + +"Rakkaus on arvoitus. Se ratkaistaan huomaamatta, kukaan ei voi +sanoa, missä ja milloin", sanoi Erik herra. + +"Dordi! Mitä sanovatkaan vanhempasi?" + +"He iloitsevat meidän onnestamme. Tulkaa, ilmoittakaamme heti +äidilleni!" + +Sillävälin vaelsi Katarina pienen seuralaisensa kera iäti +viheriöivässä hongistossa. + +"Minusta tuntuu", sanoi Katarina, "kuin honka olisi kuva kansastamme, +luja ja järkähtämätön taistelussaan ankaraa ilmanalaa samoin kuin +anastajiakin vastaan. Katsos vain, kuinka vakavina hongat seisovat, +aivan kuin miehet, jotka voivat taittua, mutta eivät koskaan taipua." + +"Sentähden minua kai niin peloittaakin kävellä tänne yksin", vastasi +Kristina, "varsinkin tuonne vanhalle kiviröykkiöiselle hautakummulle." + +"Onko se täällä metsässä?" kysyi Katarina. "On, ei kovinkaan kaukana. +Tahdotteko mennä sinne, neitsyt?" + +"Mielelläni tahtoisin." + +"Tulkaa sitten!" + +Tyttö poikkesi kapealle jalkapolulle, mutta se loppui pian ja he +olivat sankassa metsässä. Kristina meni siitä huolimatta reippaasti +ja epäröimättä eteenpäin. + +"Kuinka osaatte täällä kulkea?" kysyi Katarina. + +"Olen kulkenut tänne niin monia kertoja." + +"Yksinkö?" + +"Useimmiten yksin." + +"Sanoitte äsken, että teitä peloittaisi kulkea yksin metsässä." + +"Sentähden juoksen, päästäkseni nopeammin perille." + +Näreikkö oli niin tiheää, että näytti melkein läpipääsemättömältä, +mutta Kristina tiesi raivata tiensä ja auttoi Katarinaakin +tunkeutumaan lävitse. + +Molemmat hätkähtivät hämmästyksestä saavuttuaan perille. + +Paikalle oli hakattu jokseenkin suuri nelisnurkkainen aukeama. +Aivan sen keskellä oli hautakumpu, riittävän laaja peittääkseen +sekä hevosen että miehen. Jokaisessa neljässä kulmassa oli pienehkö +kiviröykkiö ja näiden keskellä, mutta lähempänä hautakumpua, yksi +vielä pienempi. + +Paikka sellaisenaankin kiinnitti kaiken huomion puoleensa, mutta nyt +vielä enemmän kuin tavallisesti. + +Aivan hautakummun vieressä seisoi kookas nainen. Hän oli puettu +tummaan kaponuttuun, ja pitkä harmaa tukka valui kiemurtelevain +käärmeiden näköisinä suortuvina pitkin hänen selkäänsä. Päässään oli +hänellä huopalakki, ja kädessään piteli hän sauvaa, jota hän kerta +toisensa jälkeen heilutti ilmassa. Kummallinen nainen seisoi selin +äskentulleihin, mutta he kuulivat hänen jupisevan epäselviä sanoja. +Epäilemättä oli hän loihtimishommissa. + +Kristina tarttui seuralaisensa käsivarteen. "Lähtään pois!" kuiskasi +hän, mutta Katarina loi häneen niin tyynnyttävän katseen, että hän +heti lisäsi: "En minä pelkää yhtään!" + +Taasenkin kohotti nainen sauvansa ilmaan, ja nyt kuulivat he selvään +sanat: + + "Hän on harteva, roteva, + kypärpäinen, säihkysilmä, + rintaryntähät leveät, + yltänsä sotisovassa, + käsivarsi raudan vahva, + taistotappara kädessä!... + Vaan takana taivonrannan, + kiintotähteinkin takana, + minne ei ikinä kanna + silmä nuorten neitsykäisten, + istuu hän ilopidossa + kera heimonsa, sukunsa! + Näen kaiken! Ei mitänä + tiellä silmäni avoimen, + mennyt kirkas on minulle, + nouse ei tulevan huntu, + ennenkuin takaisin mulla + varastettu on omani! + Silloin silmäni säkenin + kuritan katalat juonet, + liehun taasen taistelossa, + kunnes saan ikileponi." + +Kautta metsän kulki raju tuulispää, niin että raskivat aarnihongat, +jotka seisoivat naisen edessä aukeaman reunalla, ja muuan suuri oksa +putosi risahdellen aukeaman keskelle. + +Nainen päästi kirkaisun, heitti pois sauvansa ja kääntyi. + +Samassa huomasi hän Katarinan ja nuoren Kristinan. Hän tuijotti +heihin, melkein hämmästyneempänä kuin he häneen. + +Kukaan ei liikahtanut paikaltaan. + +"Vihdoinkin", sanoi eukko ikäänkuin itsekseen "Ihme!... Niin, niin, +sen täytyy olla niin." + +Neitsyet seisoivat edelleen liikahtamatta paikoiltaan; eukko lähestyi +heitä hitaasti. + +"Mistä tulette?" kysyi hän. + +"Valmyra!" huudahti Katarina, joka vasta nyt tunsi vanhan naisen. + +"Neitsyt Katarina Niilontytär!... Viipurissa! Ah, minun silmäni ovat +olleet sokaistut!" + +"Mitä tarkoitatte?" + +"Ihme, ihme!" huudahti eukko uudelleen. + +"Mitä nyt, Valmyra?" + +"Sanokaa, onko se teillä?" + +"Mikä? Mikä niin?" + +"Sormukseni!" + +"Mistä sormuksesta puhutte!" + +"Se on ollut kädessänne, näen sen... Olette katsonut esiripun taa..." + +"Tekö sen lahjoititte Anna Sparrelle?" + +"Vai niin, se on siis ollut hänellä!" + +"Erik herra oli kai sen saanut viedäkseen emännälleen." + +"Nyt ymmärrän kaiken! Toinen näki sen eikä voinut vastustaa +kiusausta." + +"Ei ole mahdollista, että Anna..." + +"Eikö se ollut teidän sormessanne?" + +"Olin saanut sen lahjaksi, mutta mistä tiedätte..." + +"Näen, tunnen sen! Luuletteko, että rankaisematta voi katsoa +tulevaisuuteen!" + +"Kauan ei se ollut minulla. Oi, jospa olisin sen haudannut meren +syvyyteen!" + +"Kala tai uiskenteleva ruohonkorsi olisi tuonut sen takaisin +ilmoihin." + +"Oletteko varma siitä?" + +"Sen täytyy löytyä ennen elämäni loppua." + +"Isälleni maksoi se hengen." + +"Hän ei voinut vastustaa kiusausta! Ettekö tiedä, että sen, joka on +nähnyt korkeimman, täytyy kuolla!" + +"Vaikka se olisi tapahtunutkin sydämen nöyryydessä ja puhtaudessa?" + +"Tai väärillä ja pahoilla teillä! Niin, seuraukset ovat erilaiset." + +"Ja sinä itse, Valmyra?" + +"Minäkö?" + +"Ettekö ole kantanut sitä sormessanne?" + +"Minä olen ase, välikappale, minulle on sormus pelastus. Oi, antakaa +minulle se!" + +"Sitä en voi!" + +"Eikö se ole enää teillä?" + +"Se katosi jäljettömiin!" + +"Niin se aina tekee! Minun täytyy siis etsiä yhä uudelleen, väsymättä +etsiä." + +"Mutta jos se saa ainoastaan pahaa aikaan, miksi tahdotte saada sen +takaisin?" + +"Pimennyt on näköni! Sormus kädessäni voisin varoittaa, auttaa muita. +Nyt on synti voimallisempi ja kuolema väistyy tieltäni." + +Hän seisoi kotvan tuijottaen eteensä. "Minä saan, minun täytyy saada +se takaisin!" jupisi hän. "Näen edessäni käden, jossa on se... Kas, se +vapisee pelosta... Kirottu! Kirottu!" + +"Lähtään pois!" kuiskasi Kristina ja vetäytyi Katarinan taakse. + +Mutta silloin sattui Valmyran katse häneen ja kirkastui +huomattavasti. "Terve sinulle, neitsyt!" sanoi hän. "Sinua odottaa +kaunis tulevaisuus, mutta kuitenkin saat kokea kovempia kuin useimmat +muut." + +"Sanoittehan, että olette menettänyt ennustuslahjanne", huomautti +Katarina, "ja kuitenkin..." + +"Kuitenkin luen ihmisten silmistä heidän tulevia kohtaloitaan, mutta +en kirkkaassa valossa, vaan haparoiden, häilyvästi, epävarmasti..." +Tällöin harimoi hän käsillään kahtaannekäsin kasvojensa edessä +ja palasi hautakummulle. Siellä tarttui hän sauvaansa, tunkeutui +aukeaman takapuolelle näreikköön ja katosi. + +"Mikä kummallinen akka! Tunnetko hänet, neitsyt?" kysyi Kristina. + +"Kyllä, tulin hänet tuntemaan Suomessa. Hän on mustalaisheimoa ja on +kokenut monia vaihtelevia kohtaloita." + +"Miksi on hän tullut tänne?" + +"Luultavasti sormusta etsimään. Se on kulkenut perintönä hänen +suvussaan." + +"Minkä näköinen se oli?" + +"Kiiltomusta, tummansininen kivi kannassa." + +"Kuinka omituista! Jos näkisin sen, tuntisin sen varmaan." + +Katarina kulki hautakummun ympäri. "Ei kai tiedetä, kuka tähän on +haudattu?" + +"Ei! Isäni on tahtonut avauttaa kummun, mutta äiti samoin kuin +kaikki muutkin luulee, että siitä seuraisi onnettomuutta. Ei edes +kiviröykkiöitäkään ole koskettu." + +"Olisi kuitenkin opettavaa tietää..." + +"Eikö sanota: Antaa kuolleiden levätä rauhassa! Pyydän teitä, älkää +puhuko siitä isälleni!" + +"Enkä puhu!" + +"Eikö se ollut ihmeellistä, mitä hän ennusti minulle?" + +"Muistatteko sen vielä?" + +"En varmaan unhoita sitä koskaan!" + +"Muistakaa myös, että ihminen päättää, Jumala säätää!" + +"Kyllä muistan." + +Jokseenkin vaiteliaina palasivat he kotiin, mutta siellä herätti +kertomus, mitä he olivat nähneet, melkein yhtä suurta huomiota +kuin päätetyt kihlaukset hämmästyttivät Kristinaa. Hänestä tuntui +käsittämättömältä, että hän oli niin saattanut erehtyä. + +Sigrid rouva oli sangen tyytyväinen, kun asia kerrankin oli tullut +ratkaistuksi. Uusi liitto Vaasa-suvun kanssa oli Gyllenstjernan +suvun arvoinen, ja vaikka edellinen olikin muinoin ollut +tanskalaismielinen, lupasi hän itsekseen, että se tämän jälkeen oli +tuleva täysin isänmaalliseksi. + +Erik herra oli jo aamulla lähtenyt valtionhoitajaa vastaan ja oli +siis tietämätön päivän tapauksista. + +Oli odotettu, että vieraat saapuisivat jo aikaisemmin iltapäivällä, +mutta tuli jo pimeä ja yhä he vain viipyivät. Sigrid rouva oli +sytyttänyt soihtuja, ei ainoastaan lähimpään ympäristöön, vaan pitkin +tietä ainakin puolen peninkulman matkalle. + +Vihdoinkin tuli pikalähetti täyttä laukkaa, ilmoittaen, että he +olivat tulossa. + +Sigrid rouva sanoi molemmille rakastaville pareille, että hänen +tehdessään seuraa valtionhoitajalle oli heidän pyydettävä hänen +herransa suostumusta liittoonsa. + +Erik herra oli ollut suuren miesparven kera tulijoita vastassa, ja +kaikki suoltuivat nyt pihaan soihtujen ja tuohusten valaisemina, +aivan kuin olisi ollut kirkas päivä. + +Alemmilla portaalla, ympärillään molemmat tyttärensä, Katarina +Niilontytär ja parvi piikasia, seisoi Sigrid rouva valmiina +vastaanottamaan kunnioitettua vierasta. + +Krister Juhananpoika ja Erik Erikinpoika ojensivat kätensä, +toinen valtionhoitajalle, toinen hänen pojalleen, kun näiden oli +laskeuduttava ratsailta. Sydämellisiä tervehdyksiä vaihdettiin, mutta +sitten tuli Sigrid rouva, otti kunniavieraan huostaansa ja vei hänet +seurasaliin. + +"Tiedän kyllä, että nyt puutun herrani oikeuksiin", sanoi hän, "mutta +vanhan ystävyyden tähden suotakoon se minulle anteeksi." + +Heillä oli niin paljon muisteltavaa ja puheltavaa näillä molemmilla, +ettei valtionhoitaja ehtinyt kiinnittää huomiotaan Erik herran ja +muiden poissaoloon, ja kun he sitten vihdoin tulivat ja Sigrid rouva +luki herransa silmistä, että asia oli ratkaistu, silloin hymyili hän +tyytyväisenä ja kuunteli äidillisellä ylpeydellä sitä sydämellistä +osanottoa, millä Svante herra onnitteli tehtyjä liittoja. "Nyt on +teillä enää vain yksi tytär jälellä," sanoi hän. "Toivoisin voivani +kiinnittää hänet sukuuni." + +Sigrid rouva punastui tyytyväisyydestä. "Jos nuorten sydämet +kiintyvät toisiinsa ja Kristina osoittaa sellaisen onnen +ansaitsevansa, en toivoisi mitään hartaammin", sanoi hän. + +Keskustelu muuttui pian yleiseksi. Svante Niilonpoika puhui aiotusta +matkastaan Taalainmaahan ja toiveistaan tämän velvollisuudentuntoisen +kansan keskuudesta saada sen avun, mitä hän niin hyvin tarvitsi. + +"Useista maakunnista", sanoi hän, "on luvattu lähettää väkeä ja rahaa +sodan jatkamiseen, mutta siihen en uskalla luottaa." + +"Tahdon puolestani tehdä kaiken minkä voin", vastasi Erik herra. "Ja +täytyy kai sekin tunnustaa jonkun arvoiseksi, että heti annan teille +molemmat tulevat vävyni; sillä pidän Magdalenaakin tyttärenäni." + +"Heidän morsiantensa suostumuksellako?" letkautti valtionhoitaja +hymyillen. + +"Minä tulisin mukaan, jos sitä vaadittaisiin", sanoi Dordi. + +"Minun tähtenikö?" kysyi Krister hiljaa. + +"Ei suinkaan!" + +"Sitten lupaan minä tapella meidän molempien puolesta ja laskea +laakerini kauniin neitsyen jalkoihin." + +"Kalmari houkuttelee minua enemmän", selitti Erik herra, "ja jos +elektus Hemming Gaddilla on sijaa minulle urhojensa joukossa, +tahtoisin mielelläni palvella hänen johdollaan." + +"Kiitän sydämestäni niin hyvistä lupauksista." + +"Lähetän mukananne tärkeitä viestejä elektukselle ja lisäksi +sievoisen summan, jonka olen ottanut vastaan hänen armoltaan +arkkipiispalta." + +"Onko se mahdollista!" huudahti Erik herra kummissaan. + +Ritari kertoi seikkailurikkaasta metsästyksestä ja Akselin +väkivaltaisesta kuolemasta. + +Kaikki kuuntelivat hämmästyksellä, ja jokaisella oli asiasta omat +ajatuksensa. + +Mutta kun sitten Svante herra mainitsi eriskummaisesta naisesta, +jonka hyvin saattoi sanoa pelastaneen Sten pojan hengen, silloin +oli hämmästys yleinen, ja sitten jatkettiin juttua kertomalla hänen +esiintymisestään hautakummulla. + +"Hän on siis tullut samaa tietä kuin mekin", sanoi ritari. +"Piispantalosta katosi hän melkein jäljettömiin." + +Keskustelun jatkuessa vanhempain kesken puuhaili Magdalena nuoren +Stenin kanssa. + +Hän ihmetteli pojan sulavaa käytöstä ja hänen viisaita vastauksiaan. +Kristina ei päästänyt poikaa näkyvistään, kuunteli kaikkea mitä hän +sanoi, mutta ei itse virkkanut sanaakaan. + +Kun hän sitten jäi yksin serkkunsa kanssa, sanoi hän: "Luulen, etten +kysykään häneltä, tahtooko hän naida nukkeni; se on aivan liian +pieni." + +Erik herran ja hänen emäntänsä hellittämättömistä rukouksista lupasi +ritari levähtää seuraavan päivän. + +Nuoret vastakihlatut olivat tästä ihastuksissaan, ja ritari ja Erik +herra menivät aamulla aikaisin salakamariin neuvottelemaan Tanskan ja +Ruotsin välisestä asemasta. + +Mutta sitä ennen sanoi Svante herra pojalleen: + +"Nuori Kristina neitsyt miellyttää minua hyvin, soisin mielelläni +sinun juttelevan hänen kanssaan." + +Sten oli samanlainen kuin muutkin pojat hänen iässään siinä, että +he jokseenkin halveksien katsovat pikku tyttöjä yli olkansa ja +mieluummin omistavat ihailunsa aikuisemmille. Hänen Tukholmaan +jättämänsä nuori Kristina näytti hänestä olevan paljon ylempänä +pientä, mitätöntä tyttöstä, jota hänen isänsä ylisti, mutta +kuitenkaan ei hänen pistänyt päähänsäkään, ettei hän noudattaisi +isänsä tahtoa. + +Pallopeli oli siihen aikaan yleisesti käytännössä, ja sitä +ehdotettiin nuoren ritarin huvittamiseksi. Mutta se oli miesten +leikkiä, ja rouvat ja neitsyet ottivat osaa ainoastaan katselijoina. + +Kun oli heitettävä korkeimmalle, silloin voitti Krister palkinnon, +mutta niin kauniisti ei voinut kukaan koppia lyödä kuin Sten. Erik +taasen oli mestari saamaan sattuman mihin esineeseen tahansa, joka +vain oli hänen näkyvissään. + +Sitten harjoitettiin keihäänheittoa ja muita otteluja. + +Näyttäytyi, että Sten oli hyvin harjaantunut sellaisissa leikeissä, +mutta hän ei ollut läheskään täydellinen, ja molemmat toiset olivat +häntä paljon etevämmät. Siitä huolimatta katsottiin täytyvän antaa +hänelle palkinto, ja Sigrid rouva otti kauniin vyöhikön aikoen sitoa +sen hänen käsivarteensa. + +Mutta Sten vetäytyi kainosti pois. "En ole ansainnut sitä", sanoi hän. + +Sigrid rouva, Dordi ja Magdalena huusivat yhdestä suusta, että se oli +tuleva hänelle. + +Kristina ei virkkanut mitään, mutta hänen silmänsä seurasivat +kohtausta suurella mielenkiinnolla. + +Sten seisoi neuvotonna ja epäröiden; näytti kuin hän mielellään +tahtoisi saada palkinnon. + +Silloin menivät Krister ja Erik ja aikoivat viedä vastahakoisen pojan +Sigrid rouvan luo. + +"Antakaa hänen tehdä kuten itse tahtoo!" huusi Kristina ja asettui +tielle. + +"Kristina, mitä sinä nyt!" + +"Onhan hänellä vapautensa." + +"Minä en tahdo sitä!" sanoi Sten puoliääneen. + +"Antakaa se minulle! Antakaa se minulle!" huusi tyttö ja riensi +äitinsä luo. + +Tämä näytti olevan ymmällä. + +"Jos tahdotte kuulla minun rukoustani, niin antakaa vyöhikkö +neitsyelle!" virkkoi Sten. + +"Se täytyy teidän itsenne tehdä!" vastasi Sigrid rouva. + +Sten otti sen punastuen hänen kädestään ja ojensi Kristinalle. +"Kiitos siitä, että autoitte minua!" sanoi hän. + +Kristina otti nauhan syvään niiaten. + +Mutta Krister ja Dordi, Erik ja Magdalena ikävöivät puhella keskenään +ilman todistajia, ja niin katosivat molemmat parit. Lieneekö niin +käynyt tarkoituksella vai sattumalta, mutta niin vain kävi, että Sten +ja Kristina jäivät pihalle kahden. + +Pikku neitsyt oli noussut melkoisesti ritarinsa kunnioituksessa, ja +äkillisessä ritarillisuudessa päätti ritari sen osoittaa. Kumartaen +tarjosi hän tytölle käsivartensa ja kysyi, eikö tämä tahtonut tehdä +hänen kanssansa kierrosta puutarhassa. Neitsykäinen kiitti ja pisti +kätensä hänen kainaloonsa, ja niin lähti nuori pari liikkeelle. + +Mutta taipaleella kertoi Sten Kristinalle, että hänellä oli +Tukholmassa sydämensä rakastettu. "Mikä hän on nimeltään?" + +"Kristina." + +"Aivan kuin minäkin!" + +"Hän on jalo neitsyt, kuten tekin, enkä minä ole koskaan hänelle +uskoton." + +"Kas tässä, antakaa hänelle tämä nauha minulta!" + +"Mutta minähän olen antanut sen teille!" + +"Sen on saapa hän, ei kukaan muu!" + +"Minä sanon sen hänelle terveisinä teiltä! Mikä mainio tyttö te +olettekaan!" + +"En vielä, mutta aion tulla!" + +"Teidän kanssanne voi puhua vakavistakin asioista." Ja niin kertoi +hän Kristinalle, kuinka iloinen hän oli päästessään rakkaiden +ystäväinsä luo Taalainmaahan ja kuinka hän aikoi sanoa heille, mitä +heidän nyt oli tehtävä maan hyväksi... Mutta kun nämä nuoret tulivat +takaisin pihaan, silloin Sten suuteli kunnioittavasti tytön kättä ja +Kristina niiasi syvään. + +Herra Svante Niilonpoika ja Erik herra seisoivat ikkunan ääressä ja +katselivat heitä. + +"Tuollainen lupaa hyvää tulevaisuudessa", sanoi ensiksimainittu +nauraen. + +"Jos niin on Herran tahto!" vastasi toinen. On luultavaa, että tämän +tulevaisuuden liiton ajatteleminen sai Erik herran lupaamaan, että +hän varustaa kaksisataa miestä asein ja muonavaroin yhdeksitoista +viikoksi ja että ne ovat kuukauden kuluttua Svante herran +käytettävissä, mihin hän itse määrää ne saapumaan. + +Niin oli nyt kaikki hyvässä kunnossa. Valtionhoitaja puhui Erik +herralle, kuinka rannikon puolustus nykyään oli tärkein kaikista. +Taalainmaasta palattuaan oli hänen tarkoituksensa mennä Kalmariin +neuvottelemaan tohtori Hemmingin kanssa siitä. + +Loppuosa päivästä omistettiin perhe-elämälle. + +Lähtö oli tapahtuva varhain seuraavana aamuna, ja sentähden sanottiin +jäähyväiset jo samana iltana. + +"Onko koko elämämme oleva taistelua?" kysyi Krister herra, kun Dordi +hyvästejä jättäessä epäsi suukkosen. + +"Sitä toivon", vastasi Dordi. "Silloin tuntee elävänsä." + +"Jos voisit nähdä sydämeeni, Magdalena, näkisit, kuinka täynnä se on +rakkautta sinuun", sanoi Erik. + +"Todista se teoillasi!" + +"Millä tavoin?" + +"Rakasta isänmaata yli kaiken!" + +"Ei enemmän kuin sinua!" + +"Minun elämäni älköön merkitkö sinulle mitään, kun on kysymys +isänmaan hyvästä. Sellainen on suurin rakkaus, Erik." + +"Valkyriani!" + +"Ei, vaan lempeä emäntäsi, joka hoitaa kotia niin hyvin kuin voi ja +rukouksillaan kutsuu sinne taivaan rauhaa. Kun hänen herransa palaa +taistelusta, on hän tunteva, että tietoisuus molemminpuolisesta +rakkaudesta ja täytetyistä velvollisuuksista antaa korkeimman +maallisen onnen." + +"Sinä pikku tietäjätär, en ole koskaan ennen kuullut sinun puhuvan +niin pitkään yhdellä kertaa." + +"Tahdon harjaantua. Vaimon täytyy olla myös kotinsa papitar." + +Sillävälin sanoi Sten nuorelle neitsyelleen: "Et saa sanoa kellekään, +mitä olen uskonut sinulle." + +"Minä voin vaieta", vastasi Kristina. "Mutta älä unohda, että vyöhyt +on lahja minulta." + +"Kyllä sanon sen hänelle." + +Ja niin erottiin. -- -- -- + +Matka piti Taalainmaahan. + +Mutta taipaleella sinne oli monta pysähdystä. + +Kansa oli Engelbrektin päivistä lähtien tottunut katsomaan +valtionhoitajaan kuten isään sekä myötä- että vastoinkäymisessä. +Mitä lähemmäksi matkansa määrää pieni ratsumiesjoukko joutui, sitä +suurempina tulvehtivat luo kansanjoukot, joilla oli paljon puhuttavaa +ja kysyttävää. + +Sten pienokainen oli ollut kasvatettavana Rättvikissä kirkonisäntä +Petter Ulfinpojan luona. Annikka muori oli ollut hänen imettäjänään; +ja kun valtionhoitaja majoittui pappilaan kunninarvoisan isän luo, +sai Annikka muori ilokseen pitää pojan luonaan. + +Kansa tiesi, että oli kysymys uudesta väennostosta; se oli siksi +tärkeä asia, ettei sitä voinut jättää pintapuolisen keskustelun +varaan, ja sentähden kokoonnuttiin tässä tarkoituksessa pitäjäntupaan. + +Siellä osoittautui, että nämä miehet olivat tottuneet ajattelemaan ja +ottamaan selkoa olosuhteista. + +"Näin kovina aikoina täytyy ponnistaa äärimmilleen", sanoi muuan +nuori talonpoika. "Vaimoni saa selviytyä kotona niin hyvin kuin voi; +minä otan miekan vyölleni ja lähden." + +"Mutta pettuleivästä ei lähde pontta jänteriin." + +"Kiristä sitten nälkävyötä tiukemmalle!" + +"Ei ole suurin kiristettävääkään!" + +Silloin nousi muuan vanhus, joka istui kokouksessa ylimmällä sijalla. +"Olin ainoastaan pojanvekara", sanoi hän, "kun Engelrekt lähti täältä +kuparivuorimiehineen, kaivos- ja hopeavuorimiehineen. Meitä olivat +sitä ennen rasittaneet ja rääkänneet tanskalaiset ja ruotsalaiset +voudit, niin ettei meistä ollut paljon jälellä, mutta se mitä oli, +riitti vihollisen lyömiseen maahan. Muistanpa vielä toisenkin ajan, +lokakuun vuonna 1471; herra Svante Niilonpojan isä meitä silloin +johti... Onko täällä ketään, joka muistaa hänet?" kysyi vanhus +omituisella äänensävyllä ja luoden kokoukseen katseen, joka osoitti, +että hän tiesi vastauksen edeltäpäin. + +"On, on!" jyrisi ukkosena kautta huoneen. + +"Minä olin mukana, kun murtausimme läpi Brunkebergin luona ja +ratkaisimme taistelun. Veljeni seurasi valtionhoitajaa herra Sten +Sturea. Suurine tapparoineen kulki hän edeltä ja raivasi hänelle +tietä, missä hän kulkikin... Uskokaa pois, että hänen iskunsa olivat +navakat, mutta kun taistelu oli loppumaisillaan, silloin sai Björn +Starke surmansa; päivätyö oli päättynyt... Kun sota sitten oli +lopussa ja minä palasin kotiin, löysin isäni majan poltettuna, ja +kolme veljeäni olivat kaatuneet; vanha äitini vain oli enää elossa. +Luulette kai, että hän itki ja vaikeroi?... Ei suinkaan! Mutta minä +itkin hänet nähdessäni. Silloin sanoi hän: 'Poikani, älä tee syntiä +taivasta vastaan! Ajattele: Herra antoi, Herra otti, Herran nimi +olkoon kiitetty!' + +"Silloin minä häpesin ja tartuin työhön, ja Herra antoi siunauksensa. +Minä nain ja sain kolme poikaa. Jos tahdotte tietää, kuinka heidän +on laitansa, niin kysykää päälliköiltä Kalmarin edustalla! Minä käyn +monisanaiseksi, mutta se on vanhuuden vikoja; tahdon lisätä vain +yhden seikan: Vihollinen oli polttanut ja hävittänyt kaiken, minä +lähdin kuten varpunen tähkästä, mutta kuitenkin olen nyt hyvinvoipa +mies ja olen voinut ojentaa auttavan käden monelle tarvitsevalle. +Mitä uhraa oikean asian puolesta, sen saa tuhansin kerroin takaisin." + +Nuoremmat valtionhoitajaa kannattavat miehet ottivat nyt asian +hoiviinsa. He puhuivat välttämättömyydestä käydä tarmolla kiinni +asiaan, ja niin saatiin vastahakoisimmatkin myöntymään. + +Min pitkälle oli jo päästy ennen valtionhoitajan saapumista. + +Pohjoiseen ja etelään, itään ja länteen pantiin viestit kiertämään, +että herra Svante Niilonpoika oli tullut ja tahtoi pitää maakäräjät +Tunan kirkkomäellä Taalain rahvaan kesken; oli saavuttava niin monien +kuin suinkin. + +Ja he lähtivät, likipitäen mies talosta. Tämä asia koski kaikkia, +ja jokainen tahtoi, jollei sanoa sanaansa, niin ainakin kuulla mitä +päätettiin. + +Melkein kaikissa suurpitäjissä oli Svante Niilonpoika tuttu +ennestään. Harvat olivat ne, jotka eivät olleet häntä nähneet tai +puhutelleet, ja jo se, että hän oli hengittänyt heidän kotoista +ilmaansa, ollut heidän tuvissaan, vaihtanut kädenlyöntejä heidän +kanssaan, herätti heimolaisuuden tunteen. Tuttavuus, niin pinnallinen +kuin se olikin, herätti luottamusta, ja jo edeltäpäin oltiin valmiit +tekemään hänelle niin suuria myönnytyksiä kuin mahdollista, kun hän +näet ensin puhuisi ja perustelisi asiansa. + +Ja tuhansiin nousevan, tarkkaavaisesti kuuntelevan joukon ympäröimänä +teki ritari selkoa maan asemasta ja osoitti, kuinka välttämätöntä +oli kaikista Ruotsin maakunnista saada voimakasta apua vihollisen +hyökkäyksiä vastaan. + +"Tanskan kuningas", sanoi hän, "aikoo yhä tehdä Ruotsin alusmaakseen. +Tiedätte hyvin, Taalain miehet, että hän on taivuttanut Saksan +keisarin kieltämään hansakaupungit tuomasta meille suolaa ja muita +elintarpeita ja samoin julistamaan minut ja monet valtakunnan +suurmiehistä valtiokiroukseen majesteetinrikoksesta laillista +kuningastamme vastaan. Eikä siinä kyllin; hän levityttää vieraissa +maissa mitä häpeällisimpiä valheita jalosta herra Sten Sturesta, ja +ne ruotsalaiset miehet, jotka ovat palanneet Tanskan vankeudesta, +tietävät kertoa lukemattomista häväistyksistä, joita he ovat saaneet +kärsiä." + +"Niin, niin, se on totta! Tiedämme jo sen!" huudettiin monilta +tahoilta. "Kirous juuteille!" + +"Tiedätte myös, että hän se liittoutumalla Venäjän suuriruhtinaan +kanssa sai meille aikaan sodan, joka maksoi monien ruotsalaisten +ja suomalaisten miesten hengen. Edelleen sitoutui hän luovuttamaan +suuria osia Suomesta armottomalle venäläiselle, kunhan ensin saisi +meidät lyödyksi ja kukistetuksi..." + +Kulki kuin tuulispää kautta kokouksen, ja tapparat kohotettiin +uhkaavasti. + +"Nyt hävittää ja polttaa tanskalainen rannikoltamme. Kalmarin +linnoitus on jo kauan ollut hänen vallassaan. Vastoin vakuutuksia ja +lupauksia valtasi kuningas kaupungin, ja meikäläiset ovat tähän asti +koettaneet turhaan valloittaa sitä takaisin. Urhoollisella tohtori +Hemming Gaddilla on ainoastaan vähäinen miesjoukko, enimmäkseen +saksalaisia ja skotteja, jotka taistelevat maksun edestä, mutta kun +he usein saavat hädintuskin palkkansa, on heidän palvelusintonsakin +sen mukainen." + +"Miksei juutti tule tänne itse? Me menisimme häntä vastaan mies +talosta!" huusivat talonpojat. + +"Niin, niin, sen tekisimme!" toistettiin kuorossa kaikilta tahoilta, +ja miehet pudistelivat toistensa kättä. "Luultavasti pitää hän sitä +liian uskaliaana, sentähden on hän lähettänyt neuvostolle kirjelmän, +että kunnes Ruotsin kansa tunnustaa hänet lailliseksi kuninkaakseen, +on hänelle suoritettava maaveroa." + +"Sen maksamme hänelle kelpo tapparoillamme!" huusivat rahvaanmiehet. + +"Sitä mieltä olen minäkin. Parempi on käyttää tämä vero vihollisen +karkoitukseen kuin antaa se petturille, jossa vaivalloisesti kootut +rahamme ainoastaan herättäisivät halun enempään, kunnes hän olisi +saanut perinpohjin imetyksi maan mehun ja ytimen, jolloin me helposti +joutuisimme hänen saaliikseen!" + +"Hannu kuningas tuntee vähän Ruotsin kansaa, jos luulee meitä +peloittelevansa pöyhkein sanoin ja uhkauksin", sanoi kirkonisäntä +Petter Ulfinpoika. "Mutta sydämestämme kiitämme teitä, jalo herra, +kun olette itse tullut tänne ja sanonut, millainen asema on." + +Ja pitäjäin arvokkaimmat miehet tulivat ja pudistivat valtionhoitajan +kättä ja sanoivat tahtovansa vakavasti harkita, mihin toimiin oli +ryhdyttävä. Niin tapahtuikin. + +Kun Svante herra lähti yhdestä ryhmästä jatkaakseen matkaansa läpi +aaltoilevan väkijoukon, ei tämä seurannut häntä eikä hajaantunut. Se +pysyi paikoillaan; vaihdettiin mielipiteitä ja neuvoteltiin. + +Kun yksi ainoa suuri ajatus elähyttää niin suurilukuista +kansanjoukkoa, on ikäänkuin se kasvaisi ja vähitellen tukehduttaisi +kaikki muut. Vanhat olivat pian yksimieliset siitä, mitä oli +tehtävä, mutta ruotsalainen ajattele vaisuus tuli samalla näkyviin. +Eihän vahingoittanut, jos vieläkin tuumittiin, ja jokaisella, joka +tahtoi, oli oikeus tuoda mielipiteensä kuuluviin. Vanhojen tapojen +noudattaminen pakoitti Svante Niilonpojan viipymään useampia päiviä +kuin hän oli aikonut. Nämä käytettiin vierailuihin naapuripitäjissä +ja uusiin neuvotteluihin. + +Sten Svantenpoika oli se nimi, jolla poika oli tullut tunnetuksi +Taalainmaassa; mutta kaikki tiesivät, että hän kuului Sture-sukuun, +eikä enempää tarvittu tekemään hänet rakastetuksi, vaikkei hänen oma +persoonallisuutensa olisikaan voittanut kaikkien sydämiä puolelleen. +Annikka muori oli aina pöyhistellyt kasvattipojallaan, ja kuumin +kyynelin oli hän eronnut tästä. Melkein äidillisellä ilolla näki hän +nyt pojan jälleen niin muhkeana ja miehekkäänä. Tämän ensi kertaa +nähdessään oli hän niiata lyyhäyttänyt polvensa melkein maahan; +mutta kun nuorukainen muitta mutkitta heittäytyi hänen syliinsä ja +painoi huulensa hänen ruskeaan poskeensa, ei hän voinut pidättää +ilokyyneliään ja rakkautta uhkuvia sanojaan. + +"Kyllä se on niin, kuten olen aina sanonut, että hienon väen lapset +ovat toista maata kuin yhteisen kansan", sanoi hän. "Kukapa ei +mielellään antaisi henkeään niin siunatun herran puolesta kuin te, +Sten Svantenpoika, olette, ja varmaan on koituva minulle suureksi +kunniaksi, että olette rintaani imenyt." + +"Se on jo koitunut", huusi Sten hilpeästi. "Olin vain pieni, heikko +raukka, kun sinä otit minut hoitoosi, ja sinä jätit minut suurena ja +vahvana poikana takaisin." + +"Kyllä hänen tarvitsee ollakin vahva, jos mieli kerran johtaa maata +ja kansaa", vastasi muori. + +Mutta Annikka muorista ei ilo ollut täydellinen, jolleivät siinä +olleet osallisina niin monet kuin suinkin, ja hän oli jo edeltäpäin +pitänyt huolen siitä asiasta. + +Sten seurasi häntä ylisille, kautta huoneiden ja aittojen, ja +alituisilla huudahduksilla ilmaisi hän ihastuksensa siitä, että poika +niin hyvin muisti kaikki esineet säilytyshuoneessa. Mutta kun he +lopuksi menivät kasvitarhaan, oli Stenin vuoro huudahtaa: + +"Annikka muori, tuota suurta telttaa ei ole ollut täällä ennen." + +"Eikä sitä tule kauan olemaankaan", sanoi muori. Kun he menivät +telttaan sisälle, näkivät he siellä katetun pöydän, joka ulottui +teltan päästä toiseen. + +"Tuleeko teillä olemaan vieraspidot?" kysyi Sten kummissaan. + +"Kaikille suurmiesten emännille viidestä kirkkopitäjästä!... Niin, se +juuri on tarkoitus!" + +"Oletteko tehnyt sen minun tähteni?" + +"Kenenkäs sitten?" + +"Mutta, Annikka muori..." Hän katkaisi lauseensa. Muoria olisi pahoin +loukannut, jos hän olisi sanonut, ettei tämä olisi voinut keksiä +mitään vähemmän ilahuttavaa, ja hänen täytyi kaikessa tapauksessa +osoittaa kiitollisuuttaan toisen hyvästä tarkoituksesta. + +Mutta mummo näytti lukevan hänen ajatuksensa. "Näen kyllä, ettei +se maistu oikein hyvälle", sanoi hän. "Mutta siltä voi se olla +hyödyllistä ja välttämätöntä." + +"Mitä tarkoitatte, muori kulta?" + +"Sitä, että ainoastaan miehet saavat olla yksissä valtionhoitajan +kanssa päivät päästään. Jos hän kulkisi ympäri Taalainmaan, olisin +antanut jokaisen pitäjän puuhata puolestaan; mutta nyt, kun eivät +miehet eivätkä naiset saa nähdä siunattua nuorta herraani, ja siitä +sentään voi olla oma hyötynsä, päätin minä ryhtyä tähän hommaan." + +"Mistä hyödystä puhutte?" + +"Hän on niin nuori vielä, ettei käsitä sitä!" + +"Niinpä sanokaa se minulle..." + +"Missä nainen ei anna asiaan suostumustaan, siellä ei siitä tule +mitään, ymmärtääkö hän. Jos miehet olisivat palanneet kotiin ja +kertoneet mitä olivat luvanneet, olisivat vaimot sanoneet: 'ei sillä +ole kiirettä', ja kun he sitten olisivat ajatelleet koituvia maksuja +ja monia muita seikkoja, niin olisivat he hommanneet asian myttyyn." + +"Onko se mahdollista?" + +"Täytyy löytää tie sydämeen, lapsukaiseni, silloin saa mitä vain +haluaa!" + +"Mutta jos mies sanoo..." + +"Niin vaimo ajattelee ensiksi maksuja! Sen tiedän minä parhaiten, ja +nyt sanon minä, että hän, lapsukainen, voi viimeistellä isänsä työtä +tai repiä sen maahan, kummin vain haluaa." + +"Rakas, hyvä Annikka, ole varma, etten saata sinua häpeään." + +"Jos sitä olisin uskonut, luuleeko hän, että olisin välittänyt +hänestä?" + +Toimekas nainen riensi pitämään huolta hommistaan ja laitoksistaan. + +Kohta sen jälkeen näki Sten tuotavan vadin toisensa jälkeen ja +pantavan pöytään. + +Siinä oli sekä savustettua että tuoresta liikkiötä, suuria +kokonaisina keitettyjä haukia, siinä oli lammaspaistit ja paistetut +kanat, siinä riisipuurot ja omenamuhennokset, keitetyt nauriit ja +herneet. + +Vihdoin tuli Annikka muori itse kantaen kahta suurta maljaa +leivoksia, jotka hän asetti keskelle pöytää. Sitten vieritettiin +sisälle kolme tynnyriä olutta, ja suuria kannuja täynnä +kirsimarjajuomaa pantiin pöydälle. Leivästä, voista ja juustosta ei +ollut suinkaan puutetta, ja kun sitten emäntä tutkivasti silmäili +pöytäänsä päästä päähän, ei hänestä näyttänyt siitä puuttuvan mitään. + +"Veitsen, haarukan ja lusikan tuo kukin mukanaan vanhan tavan +mukaan", sanoi hän, "enkä aio antaa enempää kuin yhden lautasen +kullekin". + +Kohta sen jälkeen saapui ratsain pari arvoisaa rouvaa. Heitä +seurasivat pian toiset, ja hetken kuluttua oli koko talo täynnä +ihmisiä ja hevosia, oli muutamia harvoja vaunujakin, jotka notkuivat +raskailla puujousteillaan, ja joukko palvelijoita, joiden oli +otettava hevoset huostaansa. + +Annikka muori ja Sten Svantenpoika ottivat vieraat vastaan, ja +viimeksimainittu oli niin hauska seuramies, puhutteli heti niin +tuttavallisesti ja ystävällisesti kaikkia, että tuttavuus oli tehty +heti näkemältä. Tällä kertaa ei välitetty edes kursailemisesta, ja +kun Sten tarttui molemmilla käsivarsillaan kahden pyylevän rouvan +käsipuoleen ja vei heidät telttaan, silloin seurasivat toiset +empimättä jälestä. Olihan saatava olla nuoren herran läheisyydessä +niin kauan kuin mahdollista ja kuultava mitä hän sanoi, mahdollisesti +saisi sanasen puhuakin hänen kuullakseen. + +Kaikki ne, joiden kotona hän oli käynyt lapsuudessaan, ne, jotka +olivat nähneet hänet kirkolla tai kohdanneet tiellä, olivat uteliaat +tietämään, muistiko hän sen ja sen tapauksen, ja nyt he kertoivat +sellaisella seikkaperäisyydellä, että hän tosiaankin saattoi uskoa +olleensa tapauksissa mukana, mutta näitä juttuja ei kerrottu +perätysten, vaan vähintään kymmenen kerrallaan, ja kun Sten nyökkäsi +myöntävästi, taputtelivat he polviaan ja nauroivat katketakseen. + +Mutta Annikka muori pysyttäytyi niiden parvessa, jotka eivät vielä +olleet saaneet puhutella nuorta herraa tai olivat juuri loitonneet; +hänen luotansa. "No, mitä nyt sanotte?" kysyi hän jälkimäisiltä. + +"Sellainen siunattu lapsi!" + +"Eikös ollutkin merkillistä, että hän heti tunsi minut!" + +"Ja muistaa kaikki tyyni, vaikka siitä on jo niin kauan." + +"Minä kysyin, muistaako hän vielä yhdeksän poikaani!" + +"Se kaiketi ei ollut mahdollista?" + +"'Muistan kolme lisääkin, muori', vastasi hän, 'niinhän olette +antanut maalle kaksitoista reipasta sotamiestä'. 'Ne kyllä saatte', +sanoin minä, ja niin löimme kättä päälle." + +"Valtionhoitaja lienee puhutellut miehiä", kertoi muuan naisista, + +"Ja he?" + +"He tahtovat tuumia asiaa." + +"Kunnes on myöhäistä!" muistutti Annikka muori. + +"Vuotas, jahka saan ukkoni käsiini!" + +"Niin, samaa minäkin sanon!" + +"Antaisimmeko tanskalaisten lyödä pään poikki häneltä tuossa?" + +"Ennen annan omani." + +"Pysyköön kuningas tanskalaisten porttojensa luona, täällä ei hänelle +ole niitä tarjolla." + +"Minä kyllä vastaan, että minun mieheni vyöttää miekan kupeelleen ja +lähtee mukaan." + +"Sen teen minäkin!" + +"Minä myös!" + +"Minä myös!" + +He huusivat kilvan, ja niin menivät he jälleen nuoren ritarin luo, +ikäänkuin lämmitelläkseen hänen kirkkaiden silmiensä säteilyssä. + +Mutta kukaan ei puhunut hänelle syistä valtionhoitajan vierailuun; +heistä näytti se ikäänkuin isottelulta, kerskailulta heidän +puoleltaan, ja sellaisissa tilaisuuksissa osoittaa hyväsydäminen, +sivistymätön kansannainen hienotunteisuutta, jonka kasvatus +tavallisesti häneltä vie. + +Kaikki olivat lujasti päättäneet vaikuttaa miehiinsä, niin että asia +pian tulisi ratkaistuksi; mutta Annikka muorilla oli vielä jotakin +pussissaan, joka heidän piti saada mukaansa, elääkseen siitä muutamia +vuosia. + +Sentähden tunkeutui hän joukon lävitse, joka yhä ympäröi Sten herraa, +ja kun hänestä tämä näytti hieman väsyneeltä, paiskasi hän häntä +olalle ja sanoi kuuluvalla äänellä: + +"Nyt olemme kaikki kertoneet teille kodeistamme ja perheistämme, nyt +haluaisimme kuulla, kuinka teillä voidaan. Mutta emme kysele koreista +saleistanne emmekä loistavista juhlistanne, se on kaikki maailman +turhuutta. Ei, antakaa meille jotakin, joka lämmittää sydäntä!" + +"Silloin tahdon puhua äidistäni ja sisaruksistani!" huudahti nuori +ritari innokkaasti. + +"Äidistä? Sisaruksista? Märta rouva ei juuri ole hyvässä huudossa." + +"Niin, äitipuolestanihan oikeastaan puhun", sanoi Sten +hellänvienosti. "Mutta oikeaa äitiäni tuskin muistan, ja tämä on +minulle sangen rakas ja sitä paitsi niin viisas ja oikeamielinen +rouva, ettei parempaa kai ole ollut milloinkaan." + +Nyt kertoi hän Märta rouvan jumalanpelosta, hyvistä neuvoista, joita +oli saanut häneltä, siitä huolellisuudesta ja ymmärtäväisyydestä, +millä hän suoritti herransa hänelle antamat tehtävät. "Hänellä se on, +isäni ollessa poissa, nytkin päällikkyys Tukholman linnassa", sanoi +hän, "ja hän kyllä osaa hankkia sekä kunnioitusta että kuuliaisuutta!" + +Se tepsi. Sellainen nainen juuri oli heidän mieliinsä. +Talonpoikaisnaiset tunsivat ikäänkuin heimolaisekseen hänet, joka +Tukholman linnassa hoiti kotiasiat miehen ollessa poissa, aivan +kuin heilläkin tehtiin kotosalla. Sentähden lähettivät he hänelle +terveisiä ja pyysivät, että hän luottaisi heihin, samoin kuin hekin +tästedes luottavat häneen. + +Erottiin tyytyväisinä molemmin puolin, ja Annikka muori sanoi siitä +pitäen, ettei hänellä ollut koskaan, ei ennen eikä jälkeen, mistään +vieraspidoista ollut niin suurta iloa. + +Seuraavana päivänä oli vielä yksi kokous. Valtionhoitaja puhui, +kuinka välttämätöntä oli päästä päätökseen. Vielä kerran mainitsi +hän, kuinka Kalmarin kaupunki oli petoksella joutunut kuninkaan +käsiin; kuinka hän oli "teilauttanut, mestauttanut, poltattanut, +surkeasti kiduttanut ja silvottanut köyhiä Kalmarin porvareita +vastoin kaikkea kunniallisuutta ja rehellisyyttä", kuinka sen jälkeen +neljä valtaneuvosta oli lähtenyt Tanskaan neuvottelemaan rauhasta tai +muutamien vuosien aselevosta valtakuntien välillä, niin että tästä +mieshukasta ja syyttömän veren vuodatuksesta vihdoinkin tulisi loppu. +Sitten kysyi hän, mitä apua ja turvaa oli taalalaisilta odotettavissa. + +Silloin kohosivat kaikki kädet ja tuhannet äänet huusivat: "Me +tahdomme uskollisesti olla apunasi, Svante Niilonpoika!" + +"Kas tässä", huusi muuan, "me olemme laatineet kirjeitä, jotka +tahdomme jättää sinun harkittaviksesi!" + +Ne olivat kirjoitetut papistolle, vapaamiehille, kauppamiehille ja +rahvaalle Uplannissa, Itä-Göötanmaalla, Smålannissa ja Värendissä. + +"Nyt ei ole enää aikaa viivytellä", kirjoittivat he; "maa tarvitsee +meitä, ja meidän on nyt kuten Engelbrektin päivinä lähdettävä +mies talosta sitä puolustamaan. Mutta samaten olemme me Taalain +miehet yhdessä luvanneet ja vannoneet, ettemme tahdo ketään muuta +päämiestä niin kauan kuin hän (Svante Niilonpoika) elää, sillä hän +on kotimainen herra, ja me olemme aina saaneet suunnatonta vahinkoa +ja tuhoa niistä herranvaihdoksista, joita meillä on viime vuosina +ollut, isiemme maa ja me olemme niistä suuresti heikontuneet ja +monenlaista häviötä kärsineet. Eikö jo valtakuntaa siksi panetellakin +vieraissa maissa, ettemme omaa miestä voi pitää herranamme. Jos joku +koti- tai ulkomaalainen tahtoisi kuninkaan yllytyksestä saada aikaan +hajaantumista ja rappiota valtakunnassa, silloin tahdomme uhrata +voimamme ja henkemme auttaaksemme päämiestämme rankaisemaan syyllistä +ilman armoa. Rakkaat ystävät, olkaa hyvässä turvassa! Me tahdomme +puolustaa isiemme maata, kuten isämme ja esi-isämme ennen meitä +tehneet ovat, emmekä epäile, ettette tekin tahtoisi mielellänne tehdä +samoin." + +Kirjeet lähetettiin määräpaikkoihinsa. Joukon rahvaanmiehiä tuli +lähteä Svante herran mukana rannikkoa puolustamaan, mutta suurimman +joukon oli oltava valmiina lähtemään ensi kutsulla. Liikkui huhuja, +että ruotsalaista sotaväkeä oli saapunut Tanskaan, ja tämä ei voinut +olla tarkoitettu muuhun kuin aiottuun hyökkäykseen Ruotsiin. Täytyi +sentähden olla aina valmiina. + +Avoimessa kirjeessä kiitti valtionhoitaja taalalaisia siitä, että he +niin auliisti tahtoivat seurata häntä, kuten muinoin olivat häntä ja +Sten Sturea seuranneet. Koskaan ei hän tulisi heitä pettämään. + +Taalainmaasta suunnattiin matka Kalmariin. Lokakuu oli jo pitkälle +kulunut, ja tiet olivat niin tuiki huonossa kunnossa, että matka kävi +hitaasti. + +Tukholmassa oli sillävälin tapahtunut merkillisiä asioita, jotka +varmaankin ansaitsevat eri lukunsa. + + + + +6. + +MITÄ TUKHOLMASSA TAPAHTUI. + + +Suuri oluttupa Harmaamunkkikujalla vilisi vieraita täytenään. Kaikki +pöydät olivat täydet, tiskin ääressä tungeskeltiin, ja muuan seppä ja +kivenhakkaaja olivat nousseet tiskille istumaan. + +Niin ripeästi kuin sukkula kankaanraossa juoksi kaksi nuorta +tytöntylleröä edestakaisin pöytien ja tuolien väliä, kantaen +vaahtoavia oluthaarikoita, jotka Barbara muori itse täytti. Sattui +tosin, että jokunen pisara hänen hikeä helmeilevältä otsaltaan putosi +haarikkaan, mutta ei hän siitä siltä saanut parempaa maksua eikä +toiselta puolen olut vieraillekaan maistunut sen huonommin. + +Sielläkös oli elämää ja melua! Siellä laulettiin ja naurettiin, +siellä huudettiin ja rähistiin, mutta harvoin pääsi se tappeluksi +yltymään, sillä Barbara muorin terävä silmä keksi heti jokaisen +heristelevän nyrkin, ja ykskaks ponnahti hän tiskin ylitse ja +tarttui nyrkkiin, ennenkuin se ehti lyödä. Rikollisesta tuntui +siltä, kuin olisi hänen käsivartensa joutunut ruuvipenkkiin, ja +muori piteli kiinni, kunnes pahantekijä oli kylliksi saanut tuntea +voimattomuuttaan. Silloin heitti hän syntipukin syrjään ärähtäen: +"Kyllä minä opetan teille, minä!" + +Barbara oli hyvällä syyllä kuulu tavattomista voimistaan; hän +taivutti hevosenkengän kokoon käsissään, ja ken häneltä sai +korvapuustin, se ei antanut sitä takaisin seuraavana eikä vielä +seuraavanakaan päivänä. Muuten hän oli säyseä ja kunnon nainen +ja osasi pitää itsensä ja liikkeensä sellaisessa arvossa, että +mainitunlaisia voimanilmauksia aniharvoin tarvittiin. + +Jos eloisuus oli tänään suurempi kuin tavallisesti, johtui se siitä, +että syksy alkoi käydä myöhäiseksi ja viimeisiä lyypekkiläislaivoja +odotettiin palaaviksi kotiin. Keskustelu koski erittäinkin sitä, +oliko välitettävä Tanskan kuninkaan kiellosta, ettei tavaroita saanut +enää tuoda Ruotsiin. + +"Ruotsalaiset eivät voi elää ensinkään ilman meitä!" huusi muuan +laivuri puolipäissään. + +"Siksi, etteivät hollantilaiset eivätkä englantilaiset saa tulla +tänne laivoineen!" vastasi muuan vanha porvari. "Kunniallisen +nahkurin ei silloin tarvitsisi maksaa härännahkasta niin paljoa kuin +nyt täytyy maksaa." + +"Eikä suolastakaan!" + +"Ja jokaisesta kyynärästä kangasta!" + +"On kohtuutonta, että saksalaisilla on sellaiset erioikeudet kaikkien +muiden edellä!" + +"No, me purjehdimme tiehemme emmekä tule takaisin! Hyvästi, hyvät +ystävät. Voikaa hyvin!" + +Laivuri otti lakkinsa ja meni tiskin luo maksaakseen. + +"Mitä nyt?" huusi Barbara muori nakaten niskojaan. "Mistä lähtien on +tullut tavaksi, että te maksatte oluestanne?" + +"No, hyvä isä, voin kai sentään sanoa jäähyväiset, sillä emme +luultavasti tule enää koskaan." + +"No, helkkarissa, tietysti tulette!" + +Huudettiin ja kiruttiin myötä ja vastaan. Silloin ponnahti Barbara +muori uudestaan yli tiskin. + +"Tänne kaikki, jotka olette ystäviäni!" huusi hän. "Nyt juomme +saksalaisten kanssa ja toivotamme heidät tervetulleiksi seuraavana +vuonna!" + +Suurella nopeudella lennätettiin sen jälkeen haarikoita ja kippoja +kaikille, jotka lähestyivät. + +"On kyllä totta, että tavaranne ovat hävyttömän kalliita ja että me +voisimme saada muilta huokeammalla, mutta parempi pyy pivossa kuin +kaksi kuusessa, ja sentähden tyydymme asioihin semmoisina kuin ne +ovat. Ja kippis sille!" + +Ystävyys oli palautettu, ja Barbara muori piti huolen siitä, että +maljoja edelleen kallisteltiin sen vahvistukseksi. + +Oluttuvassa oli monia vieraita, jotka eivät ottaneet osaa riitaan, +vaan joko keskustelivat kahdenkesken yksityisistä tai yleisistä +asioista taikka, jos seura oli suurempi, kuiskaillen ilmaisivat +mielensä toisilleen. Erään pienen pöydän ääressä, melkein erillään +muista, istui neljä henkilöä. Olutkippoja, jotka olivat heidän +edessään, oli tuskin koskettu. Kaksi heistä oli ilmeisesti +hyvinvoipia porvareita, kolmas, joka oli puettu teininkaapuun, +oli sangen nuori, ja neljäs, munkkikaappuun puettu, oli vetänyt +huppukauluksen päänsä ylitse. + +"Oletteko saanut nämä uutiset varmasta lähteestä?" kysyi vanhin +porvareista. + +"Mieheltä, joka sanoo nähneensä hänen ruumiinsa", vastasi munkki +tehden ristinmerkin. + +"Merkillistä, ettei siitä ole saapunut mitään sanomaa", virkkoi +nuorempi porvareista. + +"Varmaankin tahdotaan pitää asia salassa niin kauan kuin +mahdollista!" lausui munkki jälleen. + +"Mistä syystä?" kysyi teini. + +"Kukaan ei voi astua hänen sijalleen." + +"Sen tietää kyllä valtionhoitajakin, mutta hänen täytyy uskaltaa +kaikkensa pysyäkseen paikoillaan." + +"Ei voi viipyä kauan, ennenkuin se tulee yleisesti tunnetuksi", +lisäsi munkki. + +"Mitä pahaa olemme sitten tehneet?" + +"Olette nousseet Herran tahtoa vastaan ja kieltäneet sen, jonka hän +on asettanut sijaisekseen." + +"Jos tarkoitatte Tanskan kuningasta, tahtoisin tietää, mitkä +tunnusmerkit todistavat hänen olevan Jumalan valitseman meidän +herraksemme ja kuninkaaksemme", kysyi teini. + +"Eikö tämä vainonaika riitä merkiksi? Katsokaa ympärillenne ja +sanokaa, onko olemassa maata, joka ei inholla käänny pois siitä +vallattomuudesta, mitä täällä harjoitetaan. Teidän keskuudessanne on +monia, jotka ilolla tahtoisivat nöyrtyä Jumalan mahtavan käden alle, +tunnustaen olevansa velvolliset pitämään ne valat, joita ovat tehneet +maalliselle kuninkaalleen, mutta he eivät uskalla, eivät tahdo, +peläten antavansa riitaisuudelle lisäravintoa." + +"Olemme tähän asti olleet vapaa kansa, antaisimmeko nyt tehdä itsemme +orjiksi?" + +"Eikö sanota, että ketä rakastetaan, sitä myös kuritetaan? +Vaikka kuninkaan onkin pakko verta vuotavin sydämin rangaista +niskoittelevia, tottelemattomia lapsiaan, sulkee hän heidät sitten +sitä suuremmalla ilolla leppyisää isänsydäntään vasten!..." + +"Ne voivat olla vain tyhjiä lupauksia." + +"Tanskalaiseen ei ole koskaan ollut luottamista!" + +"Että Hannu kuninkaaseen on luotettava, siitä on minulla monta +todistusta, ja voin hyvin sanoa, että minun täälläolonikin on +sellainen. Hyvä kuningas teki erään velan ollessaan täällä ja on nyt +lähettänyt minut sitä maksamaan." + +"Velan?" + +"Olavi Henrikinpojalle, kultasepälle. Tunnetteko hänet?" + +"Siinä tapauksessa luulen Hannu kuninkaalla olevan moniakin velkoja +maksettavana", tuumaili teini. + +"Ne, mitkä havaitaan päteviksi, voin minä maksaa", vastasi munkki. +"Mutta kun en tule oleskelemaan täällä kauan, täytyy minun lähteä +etsimään arvoisaa Olavi mestaria." + +"Ilta on sangen myöhäinen." + +"On kyllä, mutta hyvästä rahasummasta avataan portit mihin +vuorokauden aikaan tahansa! Kiitän sydämestäni siitä +hyväntahtoisuudesta, jota olette osoittaneet minulle, ja juon +kaikkien teidän menestykseksenne." + +Näillä sanoin kohotti munkki olutkipon huulilleen ja tyhjensi sen +viimeiseen pisaraan. + +Toiset kolme miestä nousivat samaan aikaan, ja kun munkki ojensi +kätensä jäähyväisiksi, sanoi vanhin heistä: + +"Olen samainen Olavi mestari, jota etsitte, ja jos tahdotte tulla +mukaani, annan teille mielelläni asuntoa, jollette jo ole sellaista +hankkinut." + +"Tämäpä oli odottamaton onni! Olen sama David maisteri, josta +kaiketi olette kuullut, että hän on Venäjällä ja Puolassa +tehnyt monia sopimuksia Hannu kuninkaan puolesta. Samoin olen +Suomessakin koettanut vaikuttaa hänen asiansa hyväksi, eikä +suinkaan vahingoittane minua teidän silmissänne se, että sanon sen +ujostelematta." + +"Tätä tietä, kunnianarvoisa isä!" sanoi Olavi mestari ja pääsi siten +vastaamasta kysymykseen. + +Kaikki neljä lähtivät oluttuvasta. He suuntasivat kulkunsa yli sillan +Jaakopin kirkon alapuolitse. Olavi mestari kertoi taipaleella, että +teini oli hänen poikansa ja mukana seuraava nuori mies hänen tuleva +vävynsä. "Minulla on tytär myös", sanoi hän vilaisten tutkivasti +munkkiin. "Hannu kuningas muistanee hänet." + +"Kuninkaan suurin vika on, että hänellä on niin avoin silmä +naiselliselle kauneudelle." + +"Niin, sellainen voi viedä moniin ikävyyksiin!" + +Vähän matkan päässä kirkosta oli kaunis yksikerroksinen talo, jonka +pääty oli kadulle päin, kuten tapa oli. + +Olavi mestari kohotti portinkolkuttimen, mutta ennenkuin hän ehti +päästää sen käsistään, avasi portin nuori tyttö, jolla oli kynttilä +kädessään. + +David maisteri voi vain vaivoin pidättää huudahduksen. Tyttö oli +tosiaankin sama, päässä tummat kiharat, suuret veitikkamaiset silmät, +pieni suu ja posket hymyillessä kuopallaan. Ja hän hymyili melkein +alituiseen. + +Ei voi kieltää, että Rikissa oli miellytyshaluinen, mutta kaikki, +jotka tulivat kadulla häntä vastaan, kääntyivät ympäri häntä +katsomaan. Hyvinkin kymmenen kertaa päivässä kuuli hän sanottavan: +"Mikä sorja impi!" Jos hän kumartui lähteen ylitse tai katsoi pieneen +peiliin, jonka oli saanut isältään, sanoivat molemmat hänelle: +"Sorjempaa neitoa kuin sinä ei ole nähtävänä!" + +Kuinka monet voivat sellaista vastustaa! Rikissa ei sitä voinut, ja +jolleivät ankarat silmät olisi häntä valvoneet, ei kukaan tiedä, +kuinka olisi käynyt. + +Vieras, jonka hänen isänsä toi mukanaan, sai ainoastaan lyhyen +tervehdyksen, hänen sulhasensa sitä vastoin ei mitään. Ainoastaan +isälle hän osoitti huomaavaisuuttaan. + +"Olettepa tosiaan pannut kärsivällisyyteni kovalle koetteelle tänä +iltana", sanoi hän ojentaen isälleen otsansa suudeltavaksi. "Oli +hyvin lähellä, ettei uni minua voittanut." + +"Jos olisit arvannut, että Antero tulee mukanani kotiin, olisit kyllä +pysynyt valveilla", tuumi isä. + +Antero päästi kuuluviin naurun, jokseenkin samanlaisen kuin hevosen +hirnunnan, mutta hän oli silminnähtävästi hämillään ja sai suustaan +ainoastaan sanatonta mutinaa. + +"Juuri siksi, että ajattelin häntä, tulinkin uniseksi", vastasi +Rikissa kylmästi. + +"Mieti nyt vain, mitä annat meille illalliseksi", virkkoi veli. +"Kipponen olutta ei vatsaa täytä."; + +"Ruoka odottaa ruokatuvassa", vastasi tyttö ja vilkaisi vieraaseen, +ikäänkuin epävarmana, oliko hänen tämän tähden lisättävä vielä joku +ruokalaji. + +"Olen unohtanut esittää teille tyttäreni Rikissan", sanoi Olavi +mestari. "Tämä on laajalta matkustellut ja paljon puhuttu David +maisteri, joka on tullut Ruotsiin tuomaan viestejä minulle ja monille +muille Tanskasta, hänen korkealta armoltaan Hannu kuninkaalta." + +Sotaorhi pörhistää korvansa torventoitotuksen kuullessaan. Melkein +samoin oli Rikissankin laita; tämä oli jotakin, mikä koski häntä, sen +hän tiesi, ja aterian aikana, Olavi mestarin keskustellessa maisterin +kanssa, osasi hän sillä huolehtimisella, jota hän osoitti niin +vierasta kuin isäänsäkin kohtaan, alituiseen vetää vieraan katseet +puoleensa. + +Aterian jälkeen sanoi veli hänelle: "Kuinka sinun on laitasi, +Rikissa, oletko ihastunut vanhaan mieheen?" + +"Olen, hänen oppiinsa!" + +"Mitä sinä sellaisesta ymmärrät?" + +"Enemmän kuin luulet!" + +Hiljainen Antero kauppamies ei ollut koskaan ollut suuresti hänen +suosiossaan; mutta hän oli luvannut tälle uskollisuutta sentähden, +että tämä alituiseen kantoi hänelle rusina-, manteli-, viikuna- ja +pähkinätötteröitä. Antero joutui nyt tytön kiemailemista nähdessään +melkein pois suunniltaan. Olavi mestari oli noutanut kellarista +pullon viiniä, ja se vaikutti niin tulisesti nuoreen mieheen, että +hän erotessa välttämättä tahtoi syleillä neitoa. + +"Mene kotiin nukkumaan, Antero, äläkä tule minua lähelle!" sanoi +tyttö vakavasti, mutta ei tylysti. + +Nuori mies ei tahtonut luopua oikeudestaan, ja niin sulki hän +vastahakoisen tytön syliinsä. Silloin sai hän poskelleen läimäyksen, +joka tosin ei ollut niin navakka kuin Barbara muorin kädestä, mutta +kuitenkin riittävä, että hän päästi irti otteensa ja riensi pois +sanomatta sanaakaan, hatuttomin päin ja ilman päällystakkia. + +"Sitä ei hän anna sinulle koskaan anteeksi!" sanoi veli. + +"Mitä se minua liikuttaa! Manteleita ja rintasokeria saan kai +muiltakin." + +"Mutta mitä luulet isän sanovan?" + +"Että olen tehnyt oikein!" + +Sillävälin olivat molemmat vanhat miehet perimäisessä huoneessa +keskustelleet maan asioista. David maisteri kertoi, että Erik +Turenpojan oli täytynyt paeta maasta. + +Olavi mestari huudahti hämmästyksestä ja mietiskeli nyt, kuinka David +maisteri selvittäisi Hannu kuninkaan koristejutun. Mutta ilman sanoja +oltiin yksimieliset siitä, että kysymys lykättäisiin huomiseen. + +Kun David maisteri toivotti Rikissalle hyvää yötä, kuiskasi hän: +"Minun täytyy saada puhutella teitä!" + +"Hyvästi ja onnellista matkaa!" vastasi tyttö. "Jos lähdette aamulla +varhain, emme tapaa toisiamme, sillä minä menen messuun Pyhään +Klaaraan." + +"Mitä ajattelet, tyttö? Kunnianarvoisa isä ei, kuten toivon, tule +jättämään meitä moniin päiviin." + +Seuraavana aamuna heitti Rikissa tiheän hunnun kasvoilleen. Kun +hän pääsi kadulle, katseli hän ympärilleen, odottiko häntä kukaan, +mutta kun ei ketään näkynyt, riensi hän pois nopein askelin. Kenties +tarkoituksella oli hän viivästynyt. + +Laulu helisi jo luostarikirkossa. Hänen juuri ollessaan +astumaisillaan sisälle kuiskasi ääni hänen korvaansa: "Minä odotan +ulkona." + +Hän riensi kirkkoon ja polvistui Mariankuvan eteen. Mutta uteliaisuus +oli hänelle voittamaton, hän suoriutui rukouksesta hetimiten, pisti +pikkusormensa vihkiveteen ja riensi ulos. Siellä seisoi David +maisteri kirkon edustalla, aivan kuin olisi tiennyt, ettei tyttö +viivy kauan. + +"Mitä tahdotte?" kysyi Rikissa. "Minulla on kiire." + +"Tuon ainoastaan terveiset teille!" + +"Keneltä?" + +"Kuninkaalta!" + +"Hän oli puodissa monet kerrat!" + +"Toisen tapasitte ulkona." + +"Kenen toisen?" sanoi Rikissa kääntyen poispäin. + +"Hänet, joka on lähettänyt minut teidän luoksenne!" + +"Hänen nimensä?" + +"Kristian!" + +"Kaikki pyhimykset!" + +"Eikö totta, neitsyt, kaunis Edela rouva on monet kerrat käynyt teitä +katsomassa?" + +"Hän tuli tekemään ostoksiaan, mutta harvoin oli mikään hänelle +mieleen; milloin ei ollut kyllin kaunis, milloin oli liian kallis. +Hannu kuningas pitänee häntä vähillä rahoilla." + +"Niin ei Kristian kuningas tulisi tekemään; hän ei kieltäisi teiltä +mitään." + +"Lähettääkö hän sen viestin minulle?" + +"Sen ja monia muita!" + +"Mitä sitten?" + +"Hän pyysi minua sanomaan, että suukkonen, jonka annoitte hänelle, +vieläkin polttaa hänen huuliaan." + +"Ah!" Rikissa peitteli kasvonsa tarkemmin hunnulla. + +"Olen tuonut joukon lahjoja, ei niin upeita, että ne herättäisivät +ihmisten epäluuloja teitä kohtaan, mutta kylliksi hyviä antaakseen +kauneudellenne uutta loistetta." + +"Mutta jos isäni kieltäytyy ottamasta niitä vastaan?" + +"Minä kyllä taivutan hänet suostumaan." + +"Paljoon olette sitoutunutkin; minua huvittaa nähdä miten selviätte." + +He lähestyivät kotia, ja Rikissa riensi edeltä, jottei herättäisi +epäluuloja. Mutta suureksi hämmästyksekseen löysi hän huoneestaan +turkisvaipan, kärpännahkalla reunustetun lakin, useita pukuja, +huntuja ja muita naisten hempuja. Rikissan koetellessa kappaletta +toisensa jälkeen ja ilmaistessa tyytyväisyytensä innokkain +huudahduksin etsi David maisteri käsiinsä Olavi mestarin +ilmaistakseen hänelle mikä hänen asiansa oikeastaan oli. + +Hannu kuningas oli muutamia kertoja ollut puodissa, mutta oli +näyttänyt siltä, kuin kaunis myyjätär tekisi häneen suuremman +vaikutuksen kuin ne kalleudet, joita tämä näytteli. Kerran oli hän +pyytänyt tyttöä näyttämään kallisarvoisimman jalokiven mitä hänellä +oli myytävänä, ja kun Rikissa silloin otti esiin suuren sinikiven, +joka hyvin sopi kiinnitettäväksi kuninkaan hattuun, otti hän sen +heti. Mutta seuraavana päivänä tuli muuan kuninkaan hovipojista +ja antoi sen takaisin varustettuna kirjoituksella: "Muistoksi!" +Olavi mestari suuttui aika tavalla... Koristusta ei ollut lainkaan +maksettu, ja hänestä näytti se kohtuuttomalta ilveilyltä, varsinkin +kun kuningas ei sen jälkeen koskaan käynyt puodissa eikä edes +kulkenut sitä katua. + +David maisteri kertoi, että kuninkaan oli tosiaankin vallannut +rakkaus Rikissaan. Hänen tarkoituksensa oli ollut kiinnittää +se kallisarvoiseen helminauhaan ja pyytää, että saisi sen itse +ripustaa Rikissan kaulaan; mutta Edela rouvan mielessä oli herännyt +epäluuloja, ja rukouksin ja kyynelin oli hän saanut kuninkaan siitä +luopumaan. + +Mutta kuningas ei ollut silti unhoittanut velkaansa; David maisteri +oli nyt tullut sekä noutamaan että maksamaan mainittua koristetta, +mutta jottei neitsyelle koituisi mitään vahinkoa, lähetti +kuningas muutamia lahjoja, joita vastaanottamasta Olavi mestari +ei toivottavasti tyttöä kieltänyt, kun niitä ei lähettänyt mikään +rakastaja, vaan ystävä kauneimmalle neitsyelle, minkä oli nähnyt. + +Kuka isä ei olisi ollut mielissään sellaisesta huomiosta! Olavi +mestari kumarteli ja änkytti, mutta kun kiusaaja otti täpötäyden +rahakukkaron ja maksoi kivestä kaksinkertaisen hinnan, ilmeni hänen +tyytyväisyytensä yhä syvemmissä kumarruksissa ja moninkertaisissa +kiitoksissa. + +Rikissa kutsuttiin saapuville ja hänelle annettiin lupa ottaa vastaan +annetut lahjat. + +"Saanko myös käyttää niitä milloin tahdon?" kysyi hän. + +Olavi mestari loi katseen vieraaseensa ja vastasi: "Ne ovat annetut +niin hyvässä tarkoituksessa, etten katso voivani kieltää sitä +sinulta. Jos jollakulla olisi sanomista sitä vastaan, niin neuvo +hänet minun luokseni, minä kyllä hänelle vastaan." + +"Sen kyllä voin tehdä itsekin", vastasi Rikissa. + +Olavi mestari oli ennen kaikkea kauppias. Hänen kiitollisuuteensa +David maisteria kohtaan oli sekoittunut salainen aavistus, ettei +tämä sieni ollut vielä läheskään puserrettu kuiviin, eikä sentähden +ollut niinkään vähän voitonjanoa hänen lausunnossaan, että häntä +surettaisi, jollei David maisteri tästä lähtien pitäisi hänen taloaan +kotinaan Tukholmassa. + +Tämä puristi hänen kättään ja kiitti. Kysymys voitiin täten pitää +ratkaistuna. Hurskaan miehen oli käytävä monissa luostareissa, ja kun +hän palasi iltamyöhällä, suuntasi hän todellisella ilolla askeleensa +Olavi mestarin tyyneen kotiin. + +Yksinkertainen porvaristyttö vaihtoi vähitellen pukunsa jalosukuisen +neitsyen pukuun. Hänen isänsä tosin rypisteli sille kulmiaan, mutta +ensiksikin hänen tyttärensä kauneus tuli vielä silmiinpistävämmäksi +kuin ennen, toiseksi lisääntyi ostajain luku sangen tuntuvasti, ja +kolmanneksi ei tytön koreus maksanut hänelle mitään, eikä hänen +päähänsä pälkähtänyt, että seuraukset saattaisivat käydä hänelle +vähemmän hyviksi. + +Nuori kauppamies rohkeni tehdä muistutuksia, mutta Olavi mestari +vastasi, että hän puki tyttärensä miten hyväksi näki, ja Rikissan +kunniaan nähden ei kellään ollut mitään muistuttamista. + +Väliin tapahtui, että David maisteri pysyi poissa kokonaisia päiviä, +mutta aina kohtasivat hän ja Rikissa toisensa. Hän oli sanonut +tytölle, että tämä sai pyytää häneltä mitä hyvänsä, ja kiemaileva +tyttö ei suinkaan hidastellut käyttää sitä hyväkseen. + +Kun nuori teini, joka kävi harvoin isänsä kodissa, näki jälleen +sisarensa, tunsi hän tuskin tätä. + +"Mitä Rikissalle on tapahtunut?" kysyi hän isältä. + +"Ei mitään muuta kuin että hän on kehkeytynyt mitä kauneimmaksi +neitsyeksi", vastasi tämä. + +"Katsokaa vain, ettei hän lankea!" + +Olavi mestarin sydän nytkähti; se ajatus oli muutamia kertoja +juolahtanut hänenkin mieleensä, mutta eikö tyttö ollut hengenmiehen +suojeluksessa ja eikö hän itsekin häntä pitänyt silmällä? + +"Minulle olisi mieleen, jos itsekin pyrkisit ylöspäin yhtä paljon +kuin hän!" vastasi hän ja käänsi selkänsä pojalleen. + +Eräänä päivänä kulki David maisteri edestakaisin pienessä kamarissaan +ja hieroi tyytyväisenä käsiään. Vähäistä ennen oli hän puhutellut +Rikissaa, ja tämä näytti hänestä kauniimmalta kuin konsanaan. + +"Pian, pian on tyttö valmis", tuumi hän itsekseen. "Silloin vien +hänet mukanani, ja sitten -- --" + +Sillävälin astui nuori hengenmies puotiin. Hän pyysi laittamaan +kaksi hopeahakasta kirjaan, jonka jätti Rikissalle. Lähetettyään +pojan työpajaan hankkimaan niitä tietoja, joita nuori mies halusi, +pyysi Rikissa häntä odottaessaan istumaan. Tätä keinoa käytti +tyttö hyvinkin usein. Ihailu, jota hän itse nuorissa miesvieraissa +herätti, antoi usein aihetta vilkkaaseen keskusteluun, ja +hänen oma kiemailunsa oli monet kerrat houkutellut äkillisen +rakkaudentunnustuksen ilmoille. + +Vieras istuutui kohteliaasti paikalle, jonka hän osoitti. Mies katsoi +häntä suoraan silmiin puhuessaan kirjasta, jonka oli tuonut mukanaan. +Mutta Rikissan suureksi kummaksi ei hänen kauneutensa näyttänyt +tekevän mitään vaikutusta nuoreen mieheen; sitä vastoin oli tämän +olennossa jotakin kunnioittavaa, jota ei kukaan muu ollut hänelle +osoittanut. + +Rikissa tunsi mielensä niin liikutetuksi, että hän tuskin tiesi, mitä +vastaili, ja kun vieras kysyi, milloin saisi palata noutamaan kirjaa, +vastasi hän pitäen silmällä omaa haluaan saada pian nähdä vierasta +jälleen: "Ylihuomenna!" + +Mutta hetken aikaa katseltuaan vieraan jälkeen riensi Rikissa +ottamaan haltuunsa kirjan, jota toinen näytti pitävän niin suuressa +arvossa. Se oli paksu käsinkirjoitettu kirja, mutta niin koristeltu, +ettei kuunaan saattanut nähdä mitään kauniimpaa. Teos käsitteli +tähtitaivasta ja kaikkia sen ihmeitä. Loppuun oli kirjoitettu: + + "Tämän kirjan omistaa jalosukuiselle neitsyelle Kristina + Knutintyttärelle (Knut Alfinpojan tyttärelle) hänen nöyrin ja + kunnioittavin palvelijansa + + _Olavi Juhananpoika_." + +"Hän rakastaa häntä!" huudahti Rikissa. + +Tuokion kuluttua täytyi hänen nauraa itselleen. Kuinka olikaan +sellainen ajatus voinut pälkähtää hänen päähänsä! Mutta jos olisikin +niin, mitä se häntä liikuttaisi! + +Kirja veti häntä vastustamattomasti puoleensa, ei juuri siksi, että +hän olisi suurin välittänyt sisällöstä, vaan kauniiden kirjainten +tähden! Hän ei voinut konsanaan saada niiden katselemisesta +kyllikseen. Illalla otti hän kirjan mukaansa kamariinsa, pani sen +yöksi tyynynsä alle ja oli unissaan seisovinaan nuoren miehen kanssa +ikkunan ääressä katsellen tähtitaivasta. Mies puhui ja selitti +hänelle, mutta hän ei kuunnellut sanoja, katseli vain puhujan +kauniita silmiä, otsan kaarrosta, nenän hienoa koukistusta. Mutta +sitten hän tunsi, että toinen painautui häneen kiinni. Silloin heräsi +hän yhtäkkiä ja pamppailevin sydämin. + +"Mikä kummallinen uni henkilöstä, jota en tunne!" + +David maisteri pani merkille, että tytölle oli jotakin tapahtunut, +mutta kun tämä kielsi sen, luuli hän, ettei asia merkinnyt mitään. +Rikissan avomielisyys oli tähän asti ollut rajaton, eikä hän lainkaan +aavistanut, mikä uusi mahtava tunne oli herännyt tytön sielussa. + +"Tunnetteko, isä, nuoren neitsyen Kristina Knutintyttären?" kysyi +Rikissa ikäänkuin sattumalta. + +"Olen nähnyt hänet." + +"Onko hän kaunis?" + +"Häntä sanotaan kauneimmaksi Ruotsin maassa." + +"Kauneimmaksi!" toisti Rikissa uhmaten. + +"Ne, jotka niin sanovat, eivät ole nähneet ketään kauniimpaa", sanoi +David maisteri tavallisella lempeällä tavallaan. "Hänellä on pitkä, +kullankimmeltävä tukka ja ihmeen heleä hipiä." + +"Tahtoisin mielelläni nähdä hänet." + +"Hovin portaat ovat niljakat!" huomautti David maisteri melkein +varoittaen. + +"Ei minua peloita!" + +"Ken seisoo, katsokoon, ettei lankea!" + +Rikissa puri huultaan, että malttaisi olla vastaamatta. Maisteri oli +ensi kerran sanonut häntä vastaan, ja hän kyllä näyttäisi, että voi +viedä tahtonsa perille. + +Seuraavana päivänä saapui Olavi Olavinpoika määrättyyn aikaan +kysymään kirjaansa. + +Hänen astuessaan puotiin piiloitti Rikissa kirjan nopeasti taaksensa. +"Se ei ole vielä valmis", vastasi hän sangen kiihtynein mielin. + +"Minä tulen huomenna jälleen!" + +"Se ei joudu valmiiksi siihenkään!" + +"Eikö?" + +Nuori mies katsoi kummastuneena tyttöön. + +"Kun se tulee valmiiksi, niin minä lähetän sen." + +"Ei suinkaan se ole mitenkään vahingoittunut?" kysyi vieras +silminnähtävällä levottomuudella. + +"Ei, ei suinkaan." + +"Voinko luottaa siihen?" Hän ojensi kätensä. + +Kuinka mielellään olisi Rikissa laskenut siihen kätensä, mutta sehän +piteli kovan onnen kirjaa! + +"Minä en valhettele koskaan!" virkkoi hän aika terävästi. + +"Minä käyn huomenna sitä kysäisemässä", vastasi vieras kumartaen ja +lähti. + +Nyt kutsuttiin saapuville taitavin sälli, joka sai käskyn laatia +oikean taideteoksen, mutta ollenkaan hätiköimättä, sillä kun ei ollut +kiirettä. + +"Hän kyllä saa odottaa ja olla tuskissaan..." tuumi tyttö itsekseen. +"Kenpä tietää, mitä sen jälkeen voi seurata?" + + * * * * * + +Valtaneuvokset Pietari Turenpoika, Sten Kristerinpoika ja Bron +kartanon Maunu herra istuivat kiintyneinä vilkkaaseen keskusteluun. +Märta rouva oli kutsunut heidät erityiseen neuvotteluun Tukholman +linnan salakamariin. Hän oli ilmaissut heille huolensa ja sitten +jättänyt heidät omin päin pohtimaan asemaa. + +"Minusta on epäilemätöntä, että nämä tiedot ovat aivan perättömiä", +sanoi Pietari herra. + +"Tohtori Hemmingillä ei ole elämä ja kuolema käsissään enempää kuin +muillakaan ihmisillä", puuttui Sten Kristerinpoika puheeseen. "Niin +hurjasti kuin hän ryntää eteenpäin, ei minua ollenkaan ihmetyttäisi, +jos kuula olisi löytänyt tiensä hänen sydämeensä." + +"Uskotteko myös jutun, että Åke herran on paholainen vienyt elävänä?" +kysyi Maunu herra. + +"Olivatpa totta tai ei", vastasi edellinen, "osoittavat nämä huhut, +mikä levottomuus ja kuohunta mielissä vallitsee! Pysyn siinä, mitä +olen sanonut: asema ei pidä paikkaansa, ja jollemme tahdo edusmiehinä +asettua uuden kansanliikkeen eturintamaan, menee se pian ohitsemme ja +me saamme sitten tyytyä siihen, mitä viisaammat ja kaukonäköisemmät +päät ovat panneet toimeen." + +"Jos sillä tarkoitatte, että meidän pitäisi suosia rauhanpuolueen +suunnitelmia, silloin sanon suoraan, että aion niitä vastustaa niin +kauan kuin voin", vastasi Pietari herra. + +"Sekä yksityisistä että yleisistä syistä ei minusta tule koskaan +Tanskan ystävää!" sanoi Maunu herra. + +"Hätä on ennemmin tai myöhemmin pakoittava meidät siihen", virkkoi +Sten herra jälleen. "Muuta keinoa ei ole!" + +"On, yksimielisyys ja uhrautuvaisuus", lausui Pietari herra. "Veljeni +antoi siitä loistavan esimerkin, kun hän huolimatta kaikista +juonista, joita punottiin, kuitenkin suojeli Suomea ei ainoastaan +ulkonaisia, vaan vielä suuremmassa määrin sisäisiä vihollisia +vastaan." + +"Me olemme uhmailleet, missä olisi pitänyt rukoilla, käyttäytyneet +korskeasti, missä olisi pitänyt langeta polvillemme! Kuinka moneen +rauhankokoukseen olemmekaan Tanskan narranneet ja kuitenkin itse +pysyneet melkein aina poissa! Eikö kuningas itse saapunut Kalmariin, +kun me sitä vastoin pysyttelimme kaukana salmella?" + +"Tanskalaisia oli kolmetuhatta miestä, meitä sitä vastoin tuskin +kolmeasataa. Olisiko meidän pitänyt mennä vangittaviksi?" + +"Se on arvoton epäluulo!" + +"Eikö ollut kuninkaan nimellä ja sinetillä vahvistettu, että Kalmarin +linnan oli kuuluminen Tanskalle ja kaupungin Ruotsille? Eikö hän ole +vastoin vakuutuksiaan ja lupauksiaan riistänyt viimeksimainittua +itselleen ja kohdellut sen onnettomia asujamia kuin törkeimpiä +pahantekijöitä?" + +"En tiedä", muistutti Maunu herra, "voidaanko pitää kuninkaan +arvon mukaisena varustaa kaapparilaivoja ja pitää ryöstetty tavara +saaliinaan". + +"Sodassa ovat kaikki keinot luvallisia." + +"Mitä Tanskan osaksi vastaisuudessa koitunee, se ei meitä liikuta; +sitä vastoin on meidän katsottava, millaisiksi olosuhteet +muodostuvat omassa maassamme, ja minä sanon suoraan, että ainoastaan +liittoutumisessa Tanskan kanssa näen Ruotsin pelastuksen", puuskahti +Sten Kristerinpoika. + +"Mutta tässä ei ole kysymys liittoutumisesta, vaan alistumisesta. +Emmekö ole vielä päässeet siitä täyteen käsitykseen?" huudahti +Pietari Turenpoika. + +"Se ei ole kuninkaan, vaan hänen voutiensa syy!" + +"Kuka asettaa heidät?" + +"Hallitus." + +"Ja kuka puolustaa heitä sitten viimeiseen saakka?" + +"Minä sanon teille, kuinka asianlaita on", huudahti Sten herra +vimmoissaan. "Meillä tahtoo talonpoika pistää nenänsä kaikkeen, +ottaa osaa lainsäädäntöön ja hallitukseen. Herra Sten Sture on +tehnyt heistä herroja, joiden mieltä täytyy kysyä. Seuraus on, että +jollei joku vouti miellytä rahvasta, ei se aikaile valittaessaan +ja huutaessaan väkivallasta. Toisin on laita Tanskassa; siellä on +talonpoika palvelija, hän ei uskalla päästää hiirenhiiskausta, kuinka +häntä pidelläänkin, sillä hänen herransa määrää hänen elämästään +ja kuolemastaan. Juuri siten pitäisi olla meilläkin, niin että +talonpojat kerrankin oppisivat ymmärtämään oikean asemansa." + +"Unohdatte, että meillä on aatelissääty talonpojista peräisin. +Talonpojissa liikkuvat samat voimat kuin meissäkin, aivan yhtä +itsekkäät, eivätkä he jälkeläistensä tähden salline riistää +vapauksiaan ja oikeuksiaan." + +"Silloin heidät pakoitetaan!" + +"Mihin sellainen vie, osoitti meille Brunkebergin tappelu 1471." + +"Kuusikolmatta vuotta myöhemmin saivat talonpoikaismoukat ryömiä +ikeen alle ja maistaa ruoskaa." + +"Aateliston petos se avasi tien! Mutta tiedämme myös, ettei orjuus +kauan kestänyt. Hannu kuningas piti itse siitä huolen." + +"On mahdollista", lausui valtaneuvos Maunu, "että ruotsalaiset +äkkiylläköllä voidaan saada alistumaan vieraan valtaan, mutta on +varmaa, että he toivuttuaan pian hankkivat jälleen vapautensa". + +"Sentähden", sanoi Pietari herra, "että heissä on syvälle juurtunut +rakkaus isien maahan". + +"Tämä kaikki", huudahti Sten herra kärsimättömästi, "ei meitä ole +vienyt askeltakaan lähemmäksi!" + +"Te tahdotte liittymistä Tanskaan?" + +"Sentähden, ettei meillä ole muuta keinoa." + +"Kyllä, tarmokas itsepuolustus." + +"Tyhjin käsin?" + +"Hyvällä tahdolla kyllä löydämme varoja." + +"Luulen olevani yhtä hyvä ruotsalainen kuin ken tahansa. Niin kauan +kuin näin mahdollisuuden pelastukseen, olin Sten Sturen puolella, ja +luulen voivani kerskumatta sanoa, etten ole tehnyt maalle niinkään +pieniä palveluksia." + +"Sten rakas, tahdotteko nyt, että meidän on ylistettävä teitä?" kysyi +Pietari herra hymyillen. + +"Toivon ainoastaan teidän ymmärtävän, että juuri yleisen hyvän tähden +minä vaadin muutosta nykyiseen politiikkaan. Jos Tanska onnistuu +ärsyttämään Venäjän meitä vastaan, ei mikään estä näitä valtoja +jakamasta maatamme keskenään." + +"Sillä, joka maalaa pirun seinälle, on se alituiseen silmiensä +edessä", tokaisi Pietari herra: "Mikään ei ole mahdotonta, mutta +uskottavaa se ei ole! Tanskan kuninkaalla on siksi suuria huolia +herttuakunnista, ettei hän voi kohdistaa voimiaan yksinomaan +Ruotsiin." + +Herra Sten Kristerinpoika käyskenteli levottomasti edestakaisin. +Oli helppo nähdä, ettei hän vielä ollut puhunut suutaan puhtaaksi; +mutta hän etsi sopivaa kiertotietä eikä sitä ollut helppo löytää. +Hänen molemmat vastustajansa kenties tiesivät, mistä kenkä puristi, +mutta heistä sai hän hyvin olla kuumilla kivillä. Nyt kuitenkin +kärsivällisyys petti ja hän huudahti kiihkeästi: "Olen uskollisesti +palvellut Sten Sturen asiaa, ja jollen olisi tarrannut kiinni kuten +tarrasin, kun kuningas riisti minulta Älfkarlebyn lohikalastuksen, +olisi hän kenties vieläkin hallinnut pesää jakamatonna." + +"Poltitte hänen kartanonsa Upsalassa?" + +"Sen on hän antanut anteeksi ja moneen kertaan luvannut minulle +loistavan korvauksen siitä vahingosta, minkä kärsin Älfkarlebyssä, +niin pian kuin hän on tullut oikeuksiinsa Ruotsissa. Sitä vastoin, +milloin olen pyytänyt jotakin neuvostolta tai valtionhoitajalta, +on minua joko syötetty tyhjillä lupauksilla tai olen saanut jyrkän +kiellon." + +"On miltei mahdoton tyydyttää kaikkia niitä tuhansia vaatimuksia, +joita..." + +"Miksi minun juuri on kuuluttava niihin, joiden vaatimuksiin ei +kiinnitetä huomiota?" keskeytti hän kiihkeästi. + +"Olemme tulleet tänne", puuttui Pietari herra puheeseen, +"neuvottelemaan mitä olisi tehtävä kumotaksemme ne huhut +tapahtuneista onnettomuuksista, mitkä kiertelevät kaupungilla. +Tiedämme hyvin, että niiden tarkoitus on saada aikaan eripuraisuutta +ja levottomuutta; ja kun Märta rouva äsken sydämensä levottomuudessa +kysyi, mitä olisi tehtävä mielten tyynnyttämiseksi, lupasimme ottaa +asian lähemmin harkittavaksi; mutta kuinka olemme jutelleetkin, emme +vielä ole päässeet siihen asiaan, josta meidän olisi neuvoteltava." + +"Minä ehdotan", virkkoi Maunu herra, "että neuvosto antaa +julistuksen, jossa selitetään kaikki nämä huhut vääriksi ja +perättömiksi. Jos jokin onnettomuus olisi kohdannut tohtori Hemmingiä +tai ritari Åke Hannunpoikaa, olisi tieto siitä ensi sijassa saapunut +neuvostolle." + +"Sitä vastaan panen mitä tarmokkaimman vastalauseen", huusi Sten +Kristerinpoika. "Neuvosto ei voi tietää mitään tohtori Hemming +Gaddista eikä Åke Hannunpojasta." + +Niin jatkoivat he kinasteluaan pääsemättä mihinkään päätökseen. + + * * * * * + +Eräässä Tukholman linnan pienistä tornikamareista istui Kristina +neitsyt innokkaasti kiintyneenä lukemiseen. + +Nuori Olavi Juhananpoika se oli pannut kirjan hänen käteensä. +Nuori mies oli innokas luonteeltaan, ja Kristinasta oli hän saanut +oppilaan, joka ihastuksella kuunteli kaikkia hänen metafyysillisiä +päätelmiään eikä hetkistäkään epäillyt niiden todenperäisyyttä. + +Olavi luki tähdistä nuoren neitsyen tulevaisuuden ja ennusti +suurempaa ja kauniimpaa onnea kuin maallinen korkeus ja mahti voi +antaa. Molemmat aprikoivat, mitä tämä mahtoi tarkoittaa; silloin +antoi Olavi eräänä päivänä Kristinalle pienen käsikirjoituksen ja +sanoi vain: + +"Lukekaa!" + +Siinä kerrottiin pyhän Birgitan lapsuudesta ja hänen ensimäisistä +ilmestyksistään. + +Kristina luki ja luki yhä uudestaan; häntä ihastutti lapsen +liikuttava viattomuus. + +Mutta kun Olavi antoi hänen ymmärtää, ettei hän ainoastaan +ulkonaisesti, vaan myös mielenlaadultaan suuresti muistutti pyhää +Birgittaa, silloin punastui hän ilosta ja sanoi, että luopuisi +kaikesta maailmassa voidakseen tulla sellaiseksi kuin hän. + +"Tahdotteko siis tulla pyhimykseksi?" sanoi Olavi. "Ettekö ole +kehoittanut minua siihen?" + +"Olen kyllä!" + +"Uskotteko minun voivan?" + +"Mikään ei ole mahdotonta sille, joka lujasti ja vakavasti tahtoo", +kuului vastaus. + +Nuori mies oli aluksi ainoastaan ihaillut Kristinaa, mutta pian hiipi +hänen mieleensä toinen tunne, joka kävi hänelle voittamattomaksi, +ennenkuin hän ymmärsi sen. Neitsyt näytti hänestä jumaloitavalta, ja +hän piti korkeimpana maallisena onnenaan palvella häntä. Yökaudet hän +kirjoitteli korukirjaimin pyhän Birgitan oppeja ja elämänvaiheita; +sellainen lahja varmaan ilahuttaisi neitsyttä ja mahdollisesti +muistuttaisi hänen mieleensä nuorukaista, joka ei koskaan lakkaa +häntä ihailemasta, jumaloimasta ja -- rakastamasta, niinkuin +palvotaan korkeampaa olentoa. + +Märta rouva oli tähän aikaan sangen huolissaan kaupungin tyyneydestä +ja turvallisuudesta. Monista merkeistä päättäen tanskalaiset tekivät +voitavansa kylvääkseen rikkaruohoa. + +Siitä huolimatta saapui linnaan muuan nuori tanskalainen aatelismies, +Akseli Årstan herra. + +"Mikähän tarkoitus hänen tulollaan on?" kyseltiin kaikkialla. + +Märta rouva sai pian tietää sen; vieras pyysi salaista keskustelua +hänen kanssaan. + +Mutta jo alussa oli nuori mies niin hämmennyksissään, ettei voinut +sanoa mitään. + +"Olette varmaankin sangen nuori?" sanoi Märta rouva hymyillen. + +"Ainoastaan kahdenkymmenen vuotias." + +"Ja matkustatte kuitenkin valtiollisissa tehtävissä?" + +"Se on totta; mutta..." + +"Puhukaa suunne puhtaaksi!" + +"Näen, että minut on petetty." + +"Tahdotteko sanoa minulle, millä tavoin?" + +"Minulle oli kuvattu teidät toisenlaiseksi." + +"Millaiseksi sitten? Sanokaa minulle se!" + +"Miesmäiseksi, ilkeäksi naiseksi." + +"No, ja nyt?" + +"Ette ole kumpaakaan." + +"Mutta jos olisin ollut?" + +"Silloin olisin pelottomasti esittänyt viestini." + +"Sen voitte tehdä nytkin; mitä olette sanonut, se on vähentänyt sen +karvautta." + +"Ettekö siis pane pahaksenne?" + +"En laisinkaan." + +"Hannu kuningas toivoi teidän kauttanne..." + +"Mitä?" + +"Ja tarjoomalla niin suuria etuja kuin itse vaaditte..." + +"Olisiko minun avattava Tukholman portit?" + +"Ei, mutta taivutettava valtionhoitaja..." + +"Kavallukseen?" + +"Niin!" huudahti nuorukainen kiihkeästi. "Kavallus se olisi, ja +teidän vastauksenne tiesin jo edeltäpäin." + +"Kuinka saatoitte ottaa suorittaaksenne niin arvottoman tehtävän?" + +"Jalo rouva, tiedätte vähän siitä, mitä Kööpenhaminassa puhutaan +herra Svante Niilonpojasta ja kaikista ruotsalaisista. Minä olin +kyllin yksinkertainen uskoakseni..." + +Nuorukainen punastui syvästi. "Älkää panko pahaksenne!" sanoi hän. +"Se oli isäni tahto." + +"Ja äitinne?" + +"Hän on kuollut." + +"Silloin annan teille anteeksi hänen tähtensä ja todistukseksi siitä +pyydän teitä viipymään täällä niin kauan kuin teitä haluttaa." + +"Jalo rouva, niin hartaasti kuin toivoinkin tätä lupaa, en olisi +nyttemmin rohennut sitä pyytää. Sitä suuremmalla kiitollisuudella +otan vastaan teidän hyvän tarjouksenne." + +Niin jäi Akseli herra mieluisasti nähdyksi vieraaksi Tukholman +linnaan. Tämä tapahtui muutamia kuukausia herra Svante Niilonpojan +matkallelähdön jälkeen, ja Märta rouva oli niin kiinni tärkeissä +asioissa, ettei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. + +Mutta huolestuttavia huhuja tuli alituiseen hänen korviinsa; milloin +kuiskailtiin salaisista kokouksista niinsanotun rauhanpuolueen +kesken, jonka tarkoituksena oli liittyminen Tanskaan, milloin +taasen porvaristo valitti tukalia kauppasuhteita. Sitten saapuivat +kertomukset tohtori Hemmingin kuolemasta ja Åke Hannunpojan +katoamisesta, ja kohta sen jälkeen alkoi liikkua hiipiviä huhuja, +että linna tulee äkkiylläköllä vallattavaksi Hannu kuninkaan käsiin. + +Märta rouva kirjoitti herralleen: "Jumala suokoon, ettei minun enää +tarvitsisi ottaa niskoilleni sellaista huolta ja puuhaa kuin minulla +on ollut teidän ollessanne poissa, mutta kuitenkin pidän kaiken tämän +vähäisenä, kun vain Herra suo teille apunsa suurissa hankkeissanne." + +Hänen ilonsa oli suuri, kun hänen herransa kirjoitti hänelle +ja kertoi Sten pienokaisen ja nuoren Kristina Gyllenstjernan +kohtauksesta ja siihen kiinnittämistään toiveista. Sitten kertoi +hän saapumisestaan Kalmariin ja kuinka hän tuli viipymään siellä +kauemmin kuin oli aikonut, koska oli hankkeissa uusi kokous +tanskalaisten kanssa. Edelleen kirjoitti hän Tukholman maistraatille +ja porvaristolle, ettei Hemming piispa ollut surmattu ja että +mahdollisesti Svante herran itsensä täytyi ryhtyä ponteviin +toimenpiteihin Tanskan kuningasta vastaan. + + * * * * * + +Niin tarmokas nainen kuin Märta rouva osaa pitää surunsa omassa +povessaan ja näyttää maailmalle iloisia kasvoja. Kaikkien näiden +huolten aikana piti hän aina kotinsa vierasvaraisesti avoinna. +Linnansuojat täyttivät usein iloiset vieraat, ja valtionhoitajan +rouva osasi mestarillisesti levittää iloa ja hauskuutta ympärilleen. +Pidettiinkin suurena onnena tulla kutsutuksi hovin seuroihin. +Kristina Knutintytär oli tenhoisana vetovoimana nuorille. + +Miehiä ihastutti hänen kauneutensa ja naisia se into, joka häntä +elähytti. Päinvastoin kuin on tavallista sellaisissa tilaisuuksissa, +puhui Kristina mielellään asioista, jotka täyttivät hänen +ajatuksensa, ja siitä seurasi, että karkeloita pian halveksittiin ja +pyhimyksen elämänvaiheiden tutkistelu tuli muotiasiaksi samoin kuin +mikä muu hyvänsä. + +Nuorten aatelismiesten, jotka eivät enää saaneet käydä karkeloon +kaunotarten kanssa, täytyi nyt näitä miellyttääkseen joko kertoa joku +tähän asti tuntematon pyhimystaru tai tuoda esiin joku pyhäinjäännös. +Mutta tämä ei herättänyt ainoastaan hetkellistä mielenkiintoa, vaan +se kävi suosituksesta, joka omistajalleen hankki pitemmäksikin ajaksi +korkean persoonallisen arvon. + +Nuoresta Olavi Juhananpojasta tuli luotetuin opas. Hänen täytyi +sanoa, mistä salattuja aarteita oli etsittävä, ja halu miellyttää +kaunottaria vei tutkimuksiin, joita luultavasti ei muuten olisi tehty. + +Tavattomalla uuraudella oli Olavi vihdoin onnistunut saamaan +vaivalloisen työnsä päätökseen. Kauniimpaa korukirjoitusta ei ollut +nähtävissä; käsikirjoitus oli hienosti sidottu, ainoastaan sirosti +leikatut ja uurellut hakaset puuttuivat. + +Yöt ja päivät aprikoi hän ajatuksissaan, mitä Kristina sanoisi +ottaessaan vastaan kallisarvoisen lahjan. Hän jättäisi sen +kahdenkesken ja pyytäisi neitsyttä joskus lahjaa nähdessään +muistamaan sen antajaakin. Mutta jos neitsyt silloin iloissaan ja +ihastuksissaan ojentaisi hänelle kätensä, voisiko hän pidättäytyä +syöksymästä hänen jalkoihinsa ja sanomasta, että Kristina oli jo +pyhimys, jota hän palvoi melkein liian maallisella rakkaudella? + +Nuori mies ymmärsi, että sellainen tunteenpurkaus olisi kylliksi +eroittamaan hänet ainaiseksi neitsyen näkyvistä... Mieluummin puri +hän kielensä poikki kuin sanoi sen; mutta itsekseen täytyi hänen +tuhansin kerroin toistaa, että hän se pani pyhimyskruunun neitsyen +päähän. + +Mutta nuoren Olavin intohimon rinnalla virittyi toinenkin, joka +uhkasi kiihtyä yhtä tuliseksi, mutta oli paljon vaateliaampi. +Nuoren Akselin, Årstan herran, oli heti ensi näkemältä vallannut +rakkaus kauniiseen tyttöön, ja kun hänellä oli hallussaan +muutamia kallisarvoisia pyhäinjäännöksiä, riensi hän antamaan ne +mielitietylleen. + +Kristina painoi ne kunnioittavasti huulilleen ja kiitti antajaa +kyynelsilmin. Hänen ei johtunut mieleensäkään, että lahjoituksen +pohjalla saattoi piillä muita tunteita kuin puhdas hurskaus. + +Kun Akseli herra näki, mikä menestys hänen ensimäisellä lahjallaan +oli ollut, sanoi hän tahtovansa kirjoittaa Tanskaan saadakseen +enemmän sellaisia, vielä kalliimpia. + +"Ja tahdotte antaa ne minulle?" kysyi Kristina. + +"Mieluimmin teille, kaunis neitsyt?" vastasi Akseli herra. + +Silloin notkisti hän polvensa hänen edessään ja sanoi: + +"Ihanaisin neitsyt, sallitteko minun pyytää kättänne?" + +"Rakastatteko minua?" kysyi Kristina kummissaan. + +"Enemmän kuin voin sanoa!" + +"Kuten Ulf Gudmarinpoika rakasti Birgittaa?" + +"Niin, yhtä suuresti!" + +"Kuinka vanha olette?" + +"Kahdenkymmenen!" + +"Kaksi vuotta vanhempi kuin oli Ulf herra, samoin kuin minäkin olen +kaksi vuotta vanhempi Birgittaa hänen astuessaan vihkituoliin." + +"Mikä ihmeellinen yhtäläisyys!" + +"Se on totta." + +"Mitä muuta vaaditaan?" + +"Sukulaisten suostumus. Heidän tahtoaan Birgittakin totteli +antaessaan kätensä Ulf herralle." + +"Minä puhuttelen äitiänne." + +"Ensin täytyy minun kuitenkin kysyä neuvoa pyhältä jumalanäidiltä ja +omalta sydämeltäni." + +"Ei kai se liene minulle epäsuosiollinen?" + +"Ei, ei suinkaan." + +"Oletteko rakastanut ketään muuta?" + +"Sitä ei teillä ole oikeutta kysyä." + +"Se on totta!" vastasi nuori mies huoaten. "Mutta sen tiedän, etten +tule koskaan rakastamaan muita kuin teitä." + +Kristina hymyili lempeästi vastaamatta mitään. "Milloin saan +vastauksenne?" + +"Minä kutsun teidät!" + +"Pianko?" + +"Niin pian kuin olen itse saanut vastauksen." + +"Saanko puristaa kättänne jäähyväisiksi?" Kristina ojensi hänelle sen. + +Hän painoi sen huulilleen, kumarsi syvään ja lähti huoneesta. + +Ulkona aivan oven edessä seisoivat Knut ja Alf; he riensivät molemmat +häntä vastaan. + +"Kuinkas kävi?" kysyivät he. "Asia jäi vielä ratkaisematta?" + +"Niin, ratkaisematta!" + +"Hän ei ole taipumaton?" + +"Toivon, ettei hän ole." + +"Kaikessa tapauksessa oli hyvä, että voimme hankkia sinulle +tilaisuuden puhutella häntä ilman kuulijoita." + +"Suurempaa ystävyyden näytettä ette olisi voineet minulle antaa." + +"Meidän on käytävä kaikissa kaupungin kultasepissä katsomassa, +saammeko ostaa koristeita, jotka ovat kyllin arvokkaita niin jalolle +neitsyelle", sanoi Akseli herra ja vei Kristinan veljet mukanaan. + +Sillävälin harhailivat Kristinan ajatukset hänen nuoruutensa +muistoissa. Ne pysähtyivät kaikki tyyni sinisilmään nuorukaiseen, +hieman nuorempaan kuin hän itse. + +Hän muisti niin elävästi, kuinka tämä eräänä iltana, kun hänen +veljensä olivat käyttäytyneet tavallista nurjemmin, oli sanonut +kuiskaten hänelle: "Annan heille anteeksi sinun tähtesi!" + +"Kuinka minä voin sovittaa, mitä he ovat rikkoneet?" oli hän +kysynyt... "Rakkaudella!" oli nuorukainen vastannut. + +"Läsnä oli monia ihmisiä, eivätkä he olleet sinä päivänä puhuneet +enää mitään keskenään, mutta seuraavana päivänä etsi nuorukainen +hänet käsiinsä ruusutarhasta, ja silloin he lupasivat olla toisilleen +uskolliset läpi elämän, mutta pitää sen kaikilta salassa." + +Kun Märta rouva kertoi hänelle nuoresta Kristina Gyllenstjernasta, +hämmästyi hän ensin, mutta hänen ajatuksensa olivat jo kääntyneet +toiselle suunnalle ja pyhimyssäteikkö näytti hänestä toivotummalta +kuin maallinen kruunu. Kuinka usein olikaan hänestä tuntunut, että +Märta rouva hätäili mitättömistä asioista. Tulisiko hän kerran +astumaan samoja jälkiä...? Hänhän tiesi jotakin, mikä oli tuhat +kertaa kauniimpaa! + +Olavi Juhananpoika oli näyttänyt tähdillä siroitellun tien, +jota hänen oli kulettava, ja se näytti hänestä valoisalta ja +houkuttelevalta. Intohimon hehku, jonka hän näki nuoren miehen +silmissä, ei häntä kummastuttanut eikä loukannut; hänestä ei ollut +lainkaan odottamatonta, että häntä siten pyhässä hurmauksessa +palvottiin. Samoin kuin pyhälle Birgitalle, tulisivat hänellekin +Jumalan valtakunnan salaisuudet olemaan avoinna jo täällä maan +päällä. Mutta kaikessa noudattaakseen ihannettaan täytyi hänen myös +mennä naimisiin. Birgitta rouva oli uskollinen herralleen, mutta +kaikista kertomuksista hänestä saattoi nähdä selvään, että hänen +herransa kulki hänen viittomaansa tietä eikä päinvastoin. Kristina +tunsi sydämessään, että saman vallan hänkin tuli saamaan Akseli +herran suhteen, ja tämä oli myös yhtäläisyys. + +Mitä rakkaus oli, sitä ei ymmärtänyt tämä tuskin kuustoistavuotias +tyttö, joka eli kokonaan siinä haltioitumistilassa, mikä täytti hänen +sielunsa. + +Ja niin kävi hänelle yhä selvemmäksi, että hänen kohtalonsa täytyi +kehkeytyä juuri siihen suuntaan, mihin se nyt oli alkanut muodostua. + + * * * * * + +David maisteri, hän on henkilö, jota emme saa kadottaa näkyvistämme. +Virittämällä Rikissan halua koreiluun ja turhamaisuuteen oli hän +vähitellen herättänyt ne pahat taipumukset, jotka uinailivat tytön +sielussa. Hän oli käynyt veikisteleväksi ja oikukkaaksi ja unelmoi +vain, kuinka saisi tyydytetyksi jokaisen heränneen mielitekonsa. + +Nyt oli jälellä vain yksi seikka: tyttö oli saatettava käsittämään +riippuvaisuutensa ja kuinka tarpeellinen hänelle yhä oli David +maisterin apu ja johto. + +Mutta sellaisella luonteella kuin Rikissa on monta neuvoa omassa +povessaan, ja jos hän tahtoi ottaa uuden suojelijan, saattoi hän +kyllä kaipauksetta jättää ensimäisen, jollei tämä häntä miellyttänyt. +David maisteri otti lukuun tämänkin; sentähden lupasi hän tytölle +suurempia etuja kuin kukaan toinen mahdollisesti voisi tarjota ja +vaati ainoastaan, ettei hän antaisi sydäntään kenellekään, ennenkuin +olisi nähnyt jälleen kaikkien saamiensa lahjojen antajan. + +Rikissa vastasi hajamielisesti, ja David maisteri luuli sen olevan +hänen tavallisia oikkujaan. Olavi Juhananpojan tyttöön tekemästä +vaikutuksesta ei hänellä ollut aavistustakaan. + +Maisteri sanoi, että hänen tähän aikaan täytyi välttämättä lähteä +matkalle, mutta tytöstä erotessaan sanoi hän palaavansa kolmen päivän +kuluttua. + +Pohjoisportilla astui hän alas ratsailta ja kulki syrjäiselle +takakadulle taluttaen hevostaan suitsista. Täällä asui muuan nahkuri, +jonka luona hän muinen oli tavallisesti majaillut. + +Ensi tervehdysten jälkeen vietiin hänet vieraskamariin, ja +pukeuduttuaan siellä valkoiseen villakaapuun tähänastisen mustan +sijaan palasi hän arkitupaan, johon perhe oli kokoontunut häntä +vastaanottamaan. + +Kysymyksiin hänen voinnistaan ja mistä hän tuli vastasi hän alussa +ainoastaan huokauksin, mutta sitten kuvaili hän hirvittävällä tavalla +kaikkea sitä hätää ja kurjuutta, missä maa oli. + +Hänen yksinkertaiset kuulijansa löivät kätensä yhteen pelästyksestä, +itkivät ja valittivat. + +"Se on rangaistus siitä, että olemme karkoittaneet laillisen +kuninkaamme, jonka pyhä isä itse on meille valinnut!" huudahti +maisteri. "Eikä parempia päiviä ole tuleva, ennenkuin olemme +heränneet näkemään suuret syntimme ja tehneet sellaisen parannuksen, +joka vie vanhurskauttamiseen." + +"Mitäpä me köyhät raukat voimme!" + +"Menkää ympäri kaupunkia! Yllyttäkää kapinaan! Ken niin tekee, +hänelle itselleen anteeksi annetaan!" + +"Mutta jos joutuu kiinni?" + +Nahkuri oli varakas mies, eikä hänellä ollut halua menettää mitä +omisti. + +Mutta sällejään ei hän voinut salvata lukon taa, heille oli +meluaminen mieleen, ja he lähtivät marssimaan pitkin katuja ja +huusivat: "Eläköön Hannu kuningas!" Toisia kirkusuita yhtyi mukaan. +Niin syntyi katumetakka, joka maksoi monta ihmishenkeä ja monta +kättä ja jalkaa. Mutta David maisteri tuumi hymyillen itsekseen: +"Tämä on vasta alkua, mutta odottakaas vain, odottakaa, kyllä tulee +parempaakin!" + +Nahkuri oli menettänyt kolme parasta työmiestään eikä hän katsellut +maisteria erittäin tyytyväisin silmin. Mutta tämä sanoi, että hän +mahdollisesti voi toimittaa mestarille pienen rahallisen korvauksen, +ja sellaisella palsamilla on ihmeellinen voima kirvelyä lieventämään. + +Me tiedämme, että prinssi Kristian oli nähnyt Rikissan ja rakastunut +häneen. Hän ei ollut varma, vieläkö hänen isänsä himoitsi tyttöä; +itse teki hän sitä kiihkeämmin kuin konsanaan, ja hänen tahtonsa +oli, että maisteri veisi joukon kallisarvoisia lahjoja kauniille +tytölle, vakuuttaisi tälle prinssin rakkautta ja ilmoittaisi hänen +toivomuksensa, että tyttö seuraavana kesänä, hänen palattuaan +Norjasta, matkustaisi Kööpenhaminaan David maisterin isällisessä +suojeluksessa. + +David maisteri otti tehtävän suorittaakseen, ja me olemme nähneet, +kuinka hän kävi toimeen. + +Mutta prinssin nuoruuteen katsoen ei voinut luottaa hänen intohimonsa +kestävyyteen; sentähden tahtoi David asettaa vanhan kuninkaan +etusijaan; hän epäilemättä maksaisi vielä enemmän. Papin ovelassa +päässä pyöri mitä rohkeimpia suunnitelmia, kuinka hän Rikissan kautta +kerran hallitsisi sekä Ruotsia että Norjaa. + +Hänen tarkoituksensa oli, niin pian kuin prinssi oli lähtenyt +Norjaan, viedä Rikissa Kööpenhaminaan. Sai riippua olosuhteista, mitä +sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Maisteri oli lujasti päättänyt tehdä +ne itselleen niin suotuisiksi kuin mahdollista. + +Sellainen oli asema katumetelin jälkeisenä päivänä. + +Valkoiseen munkkikaapuun kääriytyneenä ja huppukaulus vedettynä +yli korvien lähti David maisteri Mustaveljesluostariin nykyisen +Svartmankadun varrelle, missä hän tiesi Akseli herran asustavan. +Luostarit olivat yleensä tanskalaismielisiä; erittäinkin oli +dominikaaniluostarien laita näin, ja kun korkeita herroja saapui +Tukholmaan, majoittuivat he aina näihin luostareihin, joissa +valtiolliset juorut olivat niinsanoaksemme runsaana jokapäiväisenä +leipänä. + +Omin silmin nähdäkseen katumetelin seuraukset suuntasi hän +kulkunsa kaupan suojelijalle, pyhälle Nikolaukselle pyhitettyä +kaupunginkirkkoa kohden. Tämän läheisyydessä tiesi hän erään kahakan +tapahtuneen, ja selvät jälet siitä näki hän raatihuoneen edustalla. +Luultavasti oli porvaristo sieltäpäin tehnyt hyökkäyksen, sillä +verilätäköitä, katkeilleita aseita, vaaterepaleita ja kaksi ruumista +oli vielä paikalla. Toiseen kuoliaaksi ammutuista oli luoti sattunut +keskelle rintaa; hän makasi selällään, pitkin pituuttaan, käsivarret +levällään, ja päiväpaiste heitti kajastuksensa kalpeille kasvoille, +joista tuijottivat suuret, pullistuneet, loistottomat silmät. David +maisteri tunsi heti yhden nahkurinsälleistä, pahimman suunsoittajan +ja kerskurin. Nyt tämä sieti kärsivällisesti pilkkasanat, joita +hänen ympärillään lasketeltiin, eikä lennättänyt seinään pientä +pojanvekaraa, joka huvittelihe pistelemällä tikkuja hänen +sieraimiinsa. + +Syöksyminen elämän täytelyydestä äkkipikaiseen kuolemaan, hiljainen +tietoisuus omasta syyllisyydestä vai mikä lienee David maisterin +siihen saanutkin, mutta hän vartioi ruumiin ääressä, kunnes +fransiskaanimunkit ehtivät tulla ja kantaa sen pois. Paarien yli +levitettiin musta peite, ja kun ne hitaasti kannettiin pois, seurasi +joukko jälestä. Hän katsoi niiden jälkeen melkein aavistelevasti +kysellen. Vainajat olivat haudattavat, mutta sen jälkeen? Sen +jälkeen?... + +Kauan ei hänellä kuitenkaan ollut aikaa sitä tuumiskella. Hän tiesi, +mitä hän tavoitteli maallisen elämän taisteluissa; mitä taasen sen +jälkeen oli tuleva, sai hän kyllä tietää aikanaan. Tosin hän aavisti +hämärästi, ettei mittapuu, jonka mukaan tekojamme arvostellaan, tule +siellä ylhäällä olemaan sama kuin täällä alhaalla. + +Ripein askelin meni hän jälellä olevan lyhyen taipaleen luostariin. +Muutamia salavihkaisia sanoja portin vartiaveljelle, ja hänet +päästettiin heti ilman mitään valmistuksia Akseli herran luo. + +Oven avautuessa huudahti tämä hilpeästi: "Vihdoinkin!" Mutta +nähdessään David maisterin heitti hän nopeasti peitteen muutamille +esineille, jotka olivat pöydällä. + +David maisteri näki jalokivien säkenöivän, eikä hänen päähänsäkään +pälkähtänyt, että ne olisivat tarkoitetut kenellekään muulle kuin +Rikissalle. + +Vastatessaan tulijan tervehdykseen oli Akseli herra kokolailla +hämillään. + +"Anteeksi, jalo herra, etten ennen saapunut luoksenne!" sanoi +maisteri kumartaen. + +"Minä en ole kutsunut teitä!" + +"Tulin armollisen kuninkaamme käskystä." + +"Onko hän lähettänyt teidät?" + +"On, jalo herra!" + +"Saadakseen tiedon..." + +"Oletteko suorittanut tehtävänne!" + +"Se oli minulle mahdotonta!" + +"Mahdotonta?" + +"Hän on jalo, ylevämielinen nainen!" + +"Tunnetteko myös Kristina neitsyen, Märta rouvan nuoren ja kauniin +tytärpuolen?" + +"Tunnen hänet." + +"Mikään ei tehoa paremmin kuin jos hän katoaisi." + +"Katoaisi?!" + +"Hän ja hänen rakastajansa!" + +"Ra-kastajansa?" + +"Nuori ylioppilas Olavi Juhananpoika!" + +"Onko se hänen rakastajansa?" + +"Sen tietää koko kaupunki!" Akseli herra ei löytänyt sanoja +ilmaistakseen hämmästystään, mutta David maisteri arveli hänen +äänettömyytensä johtuvan aivan toisista syistä ja jatkoi: + +"Hänen ryöstämisensä olisi Märta rouvalle niin kova isku, että hän +joutuisi pyörälle päästään. Jos käytämme tilaisuutta kapinaan, johon +eilinen meteli oli ainoastaan mitätön alku... ken tietää... on +mahdollista, että sillä tavoin voitaisiin valloittaa Tukholma." + +"Ilman sotamiehiä?" + +"Minä olen tuonut salaa muutamia satoja työväestön piireihin, ja mitä +aseihin tulee..." + +"Onko teillä niitäkin?" + +"Hyvässä tallessa!" + +"Ja -- neitsyen rakastaja?" + +"Jos niin tarvittaisiin, voisi huvittaa maailmaa häväistysjutulla +heidän kustannuksellaan." + +"Kuinka se kävisi laatuun?" + +"Naittamalla heidät keskenään!" + +"Ei koskaan!" huusi Akseli hypähtäen pystyyn. + +"Sitten voisi tytöstä tehdä jonkun ylhäisen herran jalkavaimon!" +sanoi isä David pehmeästi ja mielistelevästi. + +Nuorella miehellä oli täysi työ säilyttäessään malttiaan. Hän vetäisi +pois peitteen koristeiden päältä ja oli askartelevinaan niillä. + +"Suvaitsetteko nyt antaa ne minulle?" kysyi maisteri lyhyen +äänettömyyden jälkeen. + +"Nämäkö?" + +"Niin, minä luulin..." + +"Mitä luulitte?" + +"Että minä _omien_ salaisuuksieni ilmaisemisella olen ansainnut +kuninkaallisen luottamuksen." + +"Kas tuossa, ottakaa kaikki tyyni!" Ja hän heitti sormukset, +koristeet, neulat, helmet ja muut kalleudet hajalleen pöydälle. +Maisteri kokosi ne kaikki ahnaasti. Silloin hän huomasi esineen, joka +sai hänen silmänsä laajenemaan, hänen kalpeat poskensa punehtumaan. +Hänen kurkkuaan kuristi, ja hän sai vaivoin sanotuksi: + +"Tämä sormus?" + +"Se ei kuulu toisten joukkoon. Antakaa tänne!" + +"Mistä olette sen saanut?" + +"Ostin sen matkalla tänne. Se oli luultavasti otettu nuorelta +mieheltä, jonka sitten näin makaavan kuolleena tiellä." + +"Se on kuulunut minulle!" + +"Teille?" + +"Kaikki nämä muut ovat minulle yhdentekeviä, kun saan pitää vain +sen!" huudahti maisteri kiihkeästi. + +"Onko se sitten niin suuriarvoinen?" + +"Ainoastaan minulle!" + +"Antakaa tänne!" + +"Ei, rukoilen teitä!..." + +"Saatte sen yhdellä ehdolla..." + +"Käskekää! Mitä vaaditte?" + +"Kuuliaisuutta käskyilleni; aiotussa kapinassa tahdon minä yksin olla +johtajana." + +"Minä tottelen teitä." + +David maisteri ojensi himokkaasti kätensä. + +"Ette saa sormusta, ennenkuin kaikki on suoritettu!" sanoi Akseli +herra aikoen panna sormuksen laatikkoon. Mutta katse, jolla David +maisteri seurasi hänen liikkeitään, sai hänet muuttamaan mieltään, ja +hän pani sen sormeensa. + +"Älkää pitäkö sitä sormessanne!" huudahti toinen kalveten. + +"Miksei?" + +"Siinä on hiljaa hiipivää myrkkyä." + +"Ja te tahdotte saada sen!" + +"Olen kyllästynyt elämään!" + +"Siihen kyllä ehtii! Kuten sanottu, saatte sormuksen vastaisuudessa." + +"Luvatkaa minulle vain, ettette pidä sitä sormessanne!" + +"Mitä minä teen, se ei koske teitä! Ottakaa kaikki muut ja jättäkää +minut!" + +Akseli herra tunsi sellaista voimaa, ettei ollut koskaan ennen +tuntenut, ja hänestä tuntui, kuin maisteri olisi äkkiä käynyt paljon +nöyremmäksi kuin ennen. + +Tämä kokoili uskomattoman hitaasti kasaan kaikki monet +kalleudet. Näytti melkein siltä, kuin hän sommittelisi joitakin +salasuunnitelmia, ja Akseli herra soitti kelloa kutsuakseen muutamia +palvelijoita. + +"Olkaa täällä sisällä David maisterin luona", sanoi hän. "Minä menen +nyt, mutta häntä ette saa päästää täältä ennenkuin puolen tunnin +kuluttua. Silloin on hän vapaa." + +"Aiotteko antaa sormuksen jollekin toiselle?" huudahti David melkein +hädissään. + +"Mitä se teitä liikuttaa?" + +"Älkää tehkö sitä, rukoilen teitä! Teidän persoonanne on minulle +oleva pyhä. En tule astumaan jalallanikaan tänne ilman teidän +suostumustanne, tulen kaikessa noudattamaan teidän käskyjänne." + +"Mitä takeita minulla siitä on?" + +"Sormus!" vastasi David läähättäen. + +"Olette oikeassa; niin kauan kuin se on minulla, olen teidän +herranne!" + +Mutta kun Akseli herra pääsi yksinäisyyteen, ei hän voinut torjua +sitä ajatusta, että sormuksessa mahtoi olla jokin taikavoima. Hän +tunsi jälleen kiusausta panna sen sormeensa, mutta silloin olisi se +kaikkien näkyvissä, ja David maisterissa olisi kyllä miestä itse tai +muiden avulla riistämään häneltä hengen saadakseen sen käsiinsä. + +Hyvältä äidiltään oli Akseli herra saanut muutamia suojeluskeinoja +tauteja, noidannuolia ja sellaisia vastaan. Äiti oli pannut kaikki +esineet pieneen pussiin, joka oli tehty hienosta nahasta, ja +ripustanut sen silkkinauhalla pojan kaulaan. + +Äidin kuoleman jälkeen oli lahja tullut hänelle yhä kalliimmaksi, ja +hän arveli, että jos hän panisi sormuksen kaikkien näiden sekaan, ei +se kai pystyisi mitään pahaa vaikuttamaan. + +Päätös pantiin heti toimeen. Mutta heti kun se oli tehty -- sitä +ennen olivat ajatukset olleet yksinomaan sormukseen kiintyneinä +-- ja samassa kuin taikaesineet olivat saaneet entisen paikkansa +nuoren miehen povella, palasivat kaikki hänen ajatuksensa jälleen +Kristinaan. Oliko tämä tosiaankin hänet pettänyt? + +Akseli herra istui vielä pöydän ääressä vaipuneena näihin +epäilyksiin. Silloin tuntui huone hänestä pyörivän ympäri, hänen +näkönsä hämärtyi, mutta kaukana saattoi hän eroittaa valon, joka +hiljaa laajeni kaikille puolin, kunnes ilmestyi päivänvalaisema +huone, ja huoneessa oli Kristina. Hän käveli levottomasti huoneessa +edestakaisin ja näytti odottavan jotakin. + +Sitten astui Märta rouva sisään. + +Hän ei kuullut, mitä he sanoivat toisilleen, mutta hän tunsi +välittömästi, että he puhuivat hänestä. Kenties Kristina kertoi hänen +rakkaudestaan! + +Kristina oli heittäytynyt pienelle jakkaralle Märta rouvan jalkoihin, +punervankellertävä tukka muodosti pyhimyskehän ihmeen kauniin pään +ympärille, ja ilmeikkäät silmät olivat rukoillen, houkutellen +kiinnitetyt kasvatusäitiin. + +Akseli herrasta tuntui, ettei hän konsanaan ollut todellisuudessa +nähnyt Kristinaa niin ihanana. Hän pyysi sydämessään anteeksi +aiheettomia epäluulojaan ja lupasi tästälähin luottaa Kristinaan +kuten parhaimpaan ja pyhimpään. + +Mutta kuva häipyi hiljaa kuten oli tullutkin, ja uneksija vaipui +raskaaseen uneen. + + * * * * * + +Kolme kertaa oli jo Olavi Juhananpoika käynyt kultasepän puodissa, +mutta ei vielä saanut kirjaansa. + +Rikissa oli joka kerralla näyttänyt hänelle sen, niin ettei hänen +tarvinnut hätäillä mitään vahinkoa tapahtuneen, mutta valmiiksi ei se +tullut, ja tyttö pyyteli yhä uudelleen anteeksi ja selitteli syitä, +jotka olivat tilaajalle aivan käsittämättömiä. + +Jos Olavi olisi katsonut tyttöön, olisi hän kenties lukenut +vastauksen hänen silmistään, mutta nyt tuijotti hän vain kirjan +kansiin ja ihmetteli sitä hitautta, millä työ valmistui. + +Olavi Juhananpojan piti seuraavana päivänä tulla jälleen kuulostamaan +kirjaansa. Rikissa ajatteli silloin vastata hänelle, että sen oli +mahdoton valmistua ennenkuin kahden päivän kuluttua; jos se vastoin +kaikkea otaksumista tapahtuisi ennen, tahtoi hän lähettää varman +henkilön sitä tuomaan. + +Totuus oli, että hakaset olivat jo olleet kaksi päivää valmiina, +mutta Rikissa tahtoi, että nuori mies kävisi useammin. Tämän +näkeminen oli hänelle käynyt yhä rakkaammaksi. + +Seuraavana aamuna pukeutui hän suurella huolellisuudella. Hänellä oli +juhla ottaessaan vastaan nuoren Olavin; kuinka suuri olikaan hänen +hämmästyksensä, kun hän näki David maisterin astuvan sisään! + +"Jo palannut?" huudahti hän. + +"Mutta ei tervetullut, luullakseni?" + +"Kyllä, mutta..." + +Maisteri katseli tyttöä ihaillen. "Sinä näytät melkein entistäkin +soreammalta, Rikissa!" + +"Olen seitsemäntoistavuotias!" + +"Kas tässä, mitä lahjoja tuon!" Hän pani tytön eteen muutamia +kallisarvoisia kiviä. + +Rikissa päästi huudon. "Kaikkihan ovat täältä ostetut!" sanoi hän. + +"Kuka osti?" + +"Korkeasukuinen tanskalainen herra ja valtionhoitajan molemmat +poikapuolet ovat olleet täällä kahteenkin kertaan ja etsineet mitä +parasta löytyi." + +"Ketä varten?" + +"Kristina neitsyttä." + +"Märta rouvan tytärpuolta?" kirkaisi isä David. + +"Miksi sitä ihmettelette?" + +"Onko se varmaa vai sanotko niin ainoastaan minua pelästyttääksesi?" + +"Mitä se teitä liikuttaa?" + +"Kristina neitsyt ei rakasta ritaria." + +"Mistä sen tiedätte?" kysyi Rikissa kalveten. + +"Hän ainoastaan teeskentelee rakkautta häneen." + +David maisteri pani mietiskellen kätensä otsalleen. "Pian, tyttö, ota +käsille se kallisarvoinen koriste, jonka kuningas kerran lahjoitti +sinulle, nyt sitä tarvitaan!" + +"Tahdon pitää itse sen!" vastasi Rikissa uhmaten. + +"Saat sen kyllä takaisin; tahdon sen vain lainaksi muutamiksi +päiviksi." + +"Mitä varten?" + +Maisteri katsoi tyttöön. "Tahdothan päästä yhtä ylhäiseksi rouvaksi +kuin Edela rouvakin?" + +"Tahdon!" + +"Kuule sitten! Nuori Akseli, Årstan herra, rakastaa Kristina +neitsyttä. Tahdon näyttää hänelle toteen, että tämä nainen on +ostettavissa." + +"Millä tavoin?" + +"Kuule, äläkä keskeytä minua! Nuori Olavi Juhananpoika, ylioppilas, +on mitä hurjimmin rakastunut häneen..." + +"No, ja sitten..." + +"Minä kehoitan häntä tunnustukseen..." + +"Neitsyt ajaa hänet halveksien tiehensä." + +"Ei, jos vain löydän jonkun, joka saa hänet ottamaan sen juoman, +jonka tahdon sekoittaa." + +"Antakaa se minulle!" + +"Mitä, uskallatko?" + +Samassa aukeni ovi ja ylioppilas astui sisään kysymään kirjaansa. + +Maisteri punehtui ja heitti epäluuloisen katseen Rikissaan. +Mutta se varmuus, jolla tämä vastasi Olavin kysymykseen, se +välinpitämättömyys, jolla hän kuuli nuoren miehen nuhteet, näytti +hänet tyynnyttävän. Hän kuiskasi tytölle, että tämä ottaisi heti +koristeen käsille ja poistuisi huoneesta. + +Rikissa totteli, mutta pysähtyi oven taakse kuuntelemaan. + +Maisteri näytti kiveä ylioppilaalle ja pyysi häntä kiinnittämään +huomiotaan sen tavattomaan kauneuteen. + +"Tämän kiven kimmellys", vastasi Olavi, "näyttää minusta yhtä +puhtaalta kuin nuoren, viattoman tytön sielu". + +"Kivellä on sitä paitsi taikavoima." + +"Millainen sitten?" + +"Se houkuttelee tunnustamaan salaisen rakkauden." + +"Onko se mahdollista?" + +"Voittehan koettaa! Luulen, ettei sydämenne ole vapaa." + +"Ei olekaan." + +"No hyvä, ottakaa kivi, pitäkää sitä kerran sormessanne ja uskaltakaa +yrittää!" + +Olavi seisoi ymmällä; hän ei tiennyt, mitä hänen oli ajateltava. +"Kirjani! Antakaa se minulle sellaisena kuin se on!" sanoi hän äkkiä. + +Samassa astui Rikissa puotiin. "Olen sanonut, ettei se ole vielä +valmis", virkkoi hän lujasti. "Isäni työpajasta ei anneta ulos +mitään keskentekoista työtä. Se lähetetään teille niin pian kuin +mahdollista." + +Maisteria kummastutti tytön tavaton ankaruus, mutta Olavi näytti +tottuneen hänen oikkuihinsa. Hän kumarsi ja lupasi odottaa. + +"Kiitos!" sanoi hän hiljaa David maisterille ja poistui nopeasti. + +"Miksei hän saanut kirjaa?" kysyi tämä. "Millä verukkeella minä +silloin pääsisin Kristina neitsyen luo?" + +"Aiotko antaa kirjan hänelle?" + +"Ettekö sitä käsitä?" + +"Hyvin harkittu; sinä onnistut." + +"Sitä toivon!" + +"Nyt menen minä keittämään juoman. Se vie aikaa." + +Maisteri meni, ja Rikissa käveli edestakaisin puotikamarissa kiihkeän +mielenliikutuksen vallassa. + +Jollei häntä liikuttanutkaan osanotto Kristina neitsyttä kohtaan, +olivat sen sijaan hänen omat etunsa liittyneet hankkeeseen. +Mielellään olisi hän tahtonut neitsyen suojella Olavin +rakkaudentunnustukselta... ja Olavi, hän ansaitsi sen nöyryytyksen, +joka häntä odotti, kun hänellä kerran ei ollut silmiä nähdäkseen niin +vilpitöntä, niin harrasta rakkautta kuin Rikissan. + +Ostajain ja tilaajain luku oli yhtä suuri kuin tavallisesti, mutta +Rikissa ei ollut halukas viehkeään veikistelyyn, joka oli monen +ostajan houkutellut tekemään suurempia myönnytyksiä kuin oli alkujaan +aikonut. Hän toi ainoastaan esille mitä pyydettiin, ei koetellut +sormuksia valkoisiin, palleroisiin sormiinsa, ei pistänyt neuloja +pukuunsa osoittaakseen, kuinka hyvältä ne näyttivät. + +Sentähden ei tullutkaan tungosta, ja puoti oli aivan tyhjä, kun kaksi +ritaria astui sisään pyytäen nähdä kaulaketjuja. + +Rikissa otti esille muutamia kappaleita ja pani ne tiskille, sen +jälkeen palasi hän Olavin käsikirjoituksen luo, joka hänellä oli +avoinna edessään. Ainoa kiemailu, mikä häntä enää huvitti, oli +uskottaminen vieraille, että hän osasi lukea kirjoitusta. + +Ritarit keskustelivat ketjuja katsellessaan aluksi hiljaa ja sitten, +kun eivät luulleet kenenkään kiinnittävän heihin huomiotaan, yhä +kovemmalla äänellä. + +"Ja te olette varma asiastanne, Åke ritari?" sanoi toinen heistä. + +"Mitä varten muuten olisin tänne matkustanut! Hallannin tienoilla +tiedetään aivan hyvin, että tänne on lähetetty monta joukkuetta +sotamiehiä, niin että luvun täytyy nyt jo nousta muutamiin satoihin." + +"Ja johtaja?" + +"Johtajana tulee kai olemaan Akseli Årstan herra." + +"Hän ei kelpaa sellaiseksi." + +"Hän onkin vain kylttinä. Nyörit ovat tutulla, vanhalla +vehkeilijällä." + +"David maisterilla?" + +"Juuri hänellä!" + +"Miksei häntä siepata kiinni, silloin loppuisi kapina yhdellä kertaa!" + +"Täytyisi olla joku syy!" + +"Sellaisia on olemassa." + +"Hiljaa! Tyttö kuuntelee!" + +"No, kaunis lapsi, mitä maksavat ketjusi?" + +Rikissa kohotti hajamielisenä katseensa. "Kulta on hyvää, minä +vastaan siitä", sanoi hän ja katsoi jälleen kirjaansa. + +Puotiin astui nuori Akseli, Årstan herra, ja tervehti ritareita. +"Herra Pietari Turenpoika", sanoi hän. "Minua ilahuttaa suuresti +nähdä teitä." + +"Voin valmistaa teille suuremman esittämällä tämän ritarin." + +"Hänen nimensä?" + +"Åke Hannunpoika!" + +"Mitä, te elätte!" huudahti Akseli herra niin ujostelemattomalla +äänellä, ettei se lainkaan osoittanut hänen toivovan päinvastaista. + +"Niin, luvallanne!" + +"Sen kyllä saatte elääksenne niin kauan kuin mahdollista! Tosin +tiedän, että olette Tanskan kauhu, mutta olen kuullut teistä myös +niin monta ritarillista piirrettä, että ne ovat herättäneet ihailuni +ja kunnioitukseni. Pitäisin suurena kunnianani, jos tahtoisitte +ojentaa minulle kätenne." + +"Mielihyvällä! Olette varmaankin sangen nuori?" + +"Kylliksi vanha osatakseni pitää arvossa niiden ansioita, jotka ovat +minua paljon korkeammalla." + +"Olette oppinut sovittelemaan sanojanne!" + +"Ne ilmaisevat ajatuksiani." + +"Viihdytte kai hyvin täällä?" + +"Liiankin hyvin!" + +"Ne sanat vaativat selitystä! Sanotaan, että vehkeilette täällä!" + +"Tiedättekö myös, ketä vastaan?" + +"Meitä tietysti!" + +"Ei, sitä en tee!" Akseli herra purskahti sydämelliseen, +nuorekkaaseen nauruun. "Ettekö sitten ymmärrä, että olen aivan +yksityisluontoisissa valloitushommissa? Mitä minulla on valtiollisten +riitojen kanssa tekemistä? Isänmaani on Tanska, mutta nyt rakastan +myös Ruotsia, sentähden, että..." + +"_Hän_ on täällä?" + +"Kuinka voitte sen arvata?" puuskahti Akseli punastuen. + +Molemmat ritarit nauroivat makeasti. + +"Ei, te ette ole vehkeilijä, siitä menen takuuseen!" huudahti Åke +herra. "Kuinka vanha olette?" + +"Kahdenkymmenen!" + +"Sitä luulinkin! Rakastatteko ensi kertaa?" + +"Niin teen!" + +"Hulluuteen saakka?" + +"Koko sydämestäni!" + +"Oikein, se sopii teidän iässänne! Ja rakkauteenne vastataan, +luullakseni?" + +"Toivon niin!" + +"Saako tietää hänen nimensä?" + +"Ei vielä!" + +"Hän on teidän arvoisenne?" + +"Olisinpa vain minä hänen arvoisensa!" + +"Hyvä, sitä kelpaa kuulla!" + +"Olette varmaankin tullut tänne puotiin sormuksen takia." + +"Sormuksen?" toisti Akseli herra kalveten. + +"Niin, ettekö käytä sellaista Tanskassa?" + +"Vihillä, ei ennen, mutta niin kauas emme ole vielä ehtineet." + +"Anteeksi", sanoi Pietari herra, "miksi kysymykseni sai teidät +kalpenemaan?" + +"Sormuksia on monenlaisia." + +"Niin, se on totta." + +"Ihmeellisiä, salaperäisiä, kuten kaikki tässä maassa." + +"Oletteko nähnyt jonkun sellaisen?" + +"Minulla on se vieläkin." + +"Näyttäkää se minulle, pyydän sitä hartaasti!" + +"Mielihyvällä!" Akseli herra veti poveltaan pienen pussin, avasi sen +ja etsi sormusta... Se oli poissa. + +"Tämä on noituutta!" huudahti hän pelästyneenä. "Missä teillä on +asuntonne?" kysyi Åke herra. "Dominikaaniluostarissa." + +"Silloin on asia helposti selitettävissä!" + +"Se on minulta varastettu nukkuessani." + +"Jos se on sama onneton sormus, joka minulla oli kerran kädessäni, +saatte kiittää Jumalaa, sillä Hän on pelastanut henkenne." + +"Nuori mies, tahdotteko luottaa meihin?" kysyi Åke herra +osanottavasti. + +Akseli, Årstan herra, näytti aivan kuin puusta pudonneelta; hän ei +uskonut, että sormus oli kadonnut luonnollisella tavalla. David +maisteri oli ainoa, joka tunsi salaisuuden. Oliko hän tehnyt +varkauden? + +"Tulkaa mukanani kotiini", sanoi Pietari herra. "Meidän täytyy saada +häiritsemättä keskustella asiasta." + +Kaikki kolme lähtivät yhdessä puodista. Rikissa juoksi yläkertaan +katsomaan heidän jälkeensä. + +Hän oli kuunnellut keskustelua ainoastaan osittain, mutta kuitenkin +riittävästi saadakseen selon monista seikoista. + +Pietari herran ja Akseli herran tunsi hän kyllä, mutta kolmas ritari +oli herra Åke Hannunpoika, sama, josta David maisteri jo kuukausia +sitten väitti, että paholainen oli vienyt hänet elävänä! Oliko hänet +itsensä petetty, vai tahtoiko hän pettää muita? + +Mutta täällä oli puhuttu myös kapinasta...? Ja taasenkin oli mainittu +David maisterin nimi! Nyt muisti hän ne viekkaat kysymykset, joita +tämä oli hänelle tehnyt, ja yhtäkkiä tunsi hän itsensä kiedotuksi +verkkoon, josta ei voinut päästä vapaaksi. + +Mitä välitti hän saamistaan lahjoista, antamistaan lupauksista? Jos +David maisteri oli heittäytynyt vaaroihin, ei hänellä ollut lainkaan +halua joutua samaan pulaan. Mitä häntä liikutti hänen kohtalonsa? + +Uhkasiko jokin vaara Olavi Juhananpoikaa? Maisteri oli antanut +hänelle kallisarvoisen koristuksen, mitä varten? Rikissa ei saanut +olla läsnä heidän keskustelussaan. Varmaan uhkasi Olavia vaara? +Mutta millainen? Kuinka saisi hän sen tietoonsa? Rikissan isä +oli matkustanut pois useita viikkoja sitten. David maisteri oli +hänet neuvonut Hollantiin erään juutalaisen luo, jolla oli runsas +varasto kallisarvoisia koristeita ja joka David maisterin vuoksi +varmaan antaisi niitä kohtuullisilla hinnoilla. Oli luultavaa, että +kauppamatka jatkuisi Englantiin, mutta kunnon mies saattoi tehdä sen +tyynellä mielellä, kun oli jättänyt talonsa ja tyttärensä niin hyvään +hoitoon. + +Kohta hänen lähdettyään sai Rikissan veli aivan odottamatta edullisen +paikan Skaran koulussa, ja nuori tyttö oli aivan yksin, hänen +sulhasensa oli hänet hylännyt aikoja sitten. Mutta ei pelon tai +levottomuuden jälkeäkään hiipinyt hänen sieluunsa; jos todellinen +vaara uhkasi, oli hän kyllin vahva suojellakseen itseään, uskoi hän. + +Mietiskellessään, mitä olisi tehtävä, kuuli hän maisterin kulkevan +edestakaisin kamarissa puodin yläpuolella. Tämä oli laitattanut +sen pieneksi laboratoriksi, ja nyt, arveli Rikissa, keitteli hän +parhaallaan lemmenjuomaa, jonka antaisi Kristina neitsyelle. + +Rikissan suunnitelma oli pian tehty! Hän tahtoi itse viedä +Kristinalle kallisarvoisen käsikirjoituksen, ja sattuma sai määrätä, +mitä hän sanoisi hänelle. + +Mutta oliko varmaa tai edes luultavaa, että hän sen jälkeen palaisi +nykyiseen kotiinsa...? Rikissasta tuntui, että hän seisoi elämänsä +käännekohdassa, ja kuten kaikki lujat luonteet, ei hän ollut +vastahakoinen vaihteluun. + +Mutta kuka sitten pitäisi huolta puodista ja tavaroista? Siellä +säilytettiin hänen isänsä koko omaisuus, siis hänenkin omaisuutensa, +ja Rikissa oli oppinut tuntemaan rahan arvon. + +Silloin sattuivat hänen silmänsä kahteen suureen rautalaatikkoon, +jotka olivat rinnakkain eräässä huoneen nurkassa. Hänen isänsä oli +kerran näyttänyt, mihin tarkoitukseen ne olivat aiotut. Kun hän +painoi erästä seinässä olevaa nappia, avautui siihen niin suuri +aukko, että laatikot sangen helposti saattoi työntää sinne; nappula +vedettiin pois, ja seinä oli jälleen ennallaan. Hän teki nopean +kokeen, ja nähtyään, että se onnistui, oli hänen lähin huolensa +kerätä kaikki kalleudet laatikkoihin. Kaikkein kallisarvoisin koriste +oli tosin poissa, mutta sehän oli Olavilla ja tämän oli annettava se +takaisin hänelle. + +Hän kuuli, kuinka työpajassa tehtiin työtä, mutta siellä oli +ainoastaan vähäarvoisia esineitä. Kuitenkin nouti hän sieltä yhtä ja +toista, vei toisia laitettavaksi ja sanoi, että hän mahdollisesti +erään huviretken tähden sulkee puodin huomiseksi. + +Kun kaikki tyyni oli pantu säilytyspaikkaansa, työnnettiin laatikot +paikoilleen, mutta kun seinä oli laitettu ennalleen, ei hän unohtanut +viimeistä varokeinoa, vaan kiersi nappulan irti. Sen jälkeen ei +terävinkään silmä voinut keksiä salaisuutta. + +Rikissa veti helpoituksen huokauksen; nyt oli hän varma kaikkiin +nähden -- David maisteriinkin. + +Tämä oli lakannut liikuskelemasta ylhäällä, hänen saattoi siis minä +hetkenä tahansa odottaa tulevan alas... voisipa vain saada hänet +puhumaan! + +Nyt narisivat portaat, valonsäde pilkahti oven raosta, se aukeni +ja maisteri astui sisään. Hän piti kynttilää toisessa kädessään ja +pulloa toisessa. + +"En luule koskaan onnistuneeni paremmin!" sanoi hän tyytyväisesti +myhäillen. + +"Mitä ominaisuuksia tällä juomalla on?" + +"Se valaa tulta suoniin!" + +"Ja herättää rakkauden?" + +"Vastustamattomasti!" + +"Antakaa se minulle!" + +"Sinun täytyy katsoa, että neitsyt juo juoman." + +"Mihin aikaan hän tulee -- Olavi Juhananpoika?" + +"Kymmenen aikaan." + +"Onko hänellä vapaa pääsy neitsyen luo?" + +"Silloin on lukutunti." + +"Minä olen siis siellä kahdeksan ajoissa." + +"Hyvä on!" + +"Mutta kun he jäävät kahdenkesken, mitä silloin tapahtuu?" + +"Nuori mies tunnustaa rakkautensa." + +"Ja mikä on tarkoitus?" + +"Kääntää Akseli herran sydän kevytmielisestä tytöstä pois ja antaa +Sten Kristerinpojalle puheenaihetta moniksi päiviksi ja viikoiksi." + +"He tulevat siis olemaan läsnä?" + +"Lymyssä, tietysti!" + +"Teillä on siis kätyreitä kaikkialla?" + +"Huonosti olisivatkin muuten asiat!" Rikissa oli saanut tietää mitä +halusi, mutta kun hän tahtoi mennä huoneeseensa, sanoi maisteri, että +hän odottaa kotona viimeistään kymmeneen asti saadakseen tietää, +kuinka kaikki oli käynyt. + +"Minä suljen puodin koko päiväksi", sanoi Rikissa, "ja voi hyvin +sattua, että keksin jotakin hauskempaa, enkä palaakaan tänne +yksinäisyyteen". + +"Sitten tulen sinua tapaamaan linnan luo." + +"Tehkää niin, jos teitä haluttaa!" Mutta kun Rikissa saapui +huoneeseensa, oli hänen mahdoton mennä levolle. Ajatukset risteilivät +hänen päässään; mitä sanoisikaan hän neitsyelle...? Ja jollei tämä +uskoisi, vaan kenties ajaisi hänet pois... Tai jos hän rakasti Olavia? + +Mitä Rikissa tiesi säätyrajoista! Hänelle ei merkinnyt mitään muu +kuin sydämensä ääni, ja ainoastaan sitä hän kuunteli. + +Puoleksi pukeutuneena heittäytyi hän vuoteeseen ja koetti nukkua. +Sekavat kuvitelmat ounastelivat hänen mielessään -- hän heräsi +siihen, että oli näkevinään vanhan noidan sulkevan Olavin luisevaan +syliinsä. + +Oli jo päivä ja hän hypähti äkkiä pystyyn. Kello näytti viittä. +Puku, jota hän aikoi käyttää, oli jo laitettu valmiiksi. Se oli +hieno, harmaa villapuku, mutta vyötärön ympärillä oli hänellä mustat +samettiliivit, joita pitivät kiinni suuret hopeasolet. Kääriytyneenä +yksinkertaiseen vaippaan, kiharaisen pään peittona valkoinen +huntu ja kallisarvoinen kirja kainalossaan, lähti hän taipaleelle +levottomuudesta pamppailevin sydämin. + +Juuri astuessaan ulos portista kuuli hän maisterin avaavan +ikkunaluukun ja huutavan hiljaa hänen nimeänsä, kaksi, kolme +kertaa. Mutta hän ei ollut kuulevinaan mitään; hänestä tuntui, +että sen miehen näkeminen tahraisi ne kuvat, jotka täyttivät hänen +ajatuksensa, ja hän kiiruhti yhä enemmän askeleitaan. Hän riensi +kohden tuntematonta, jolle mielikuvitus loi ihanimmat värinsä. + +Rikissan tarvitsi ainoastaan ilmoittautua, ja Kristina neitsyt päästi +hänet heti puheilleen. + +Tämä tuli ystävällisesti häntä vastaan ja kysyi mitä hän halusi. + +Rikissa antoi kirjan. + +Kristina näytti kummastuneelta, mutta kun hän avasi kirjan ja tunsi +sen sisällön, silloin loistivat hänen silmänsä ilosta, hän painoi +sitä rintaansa ja huuliaan vasten ja sanoi, ettei hän olisi voinut +saada rakkaampaa lahjaa. + +"Kuinka kaunis hän on!" ajatteli Rikissa itsekseen. + +"Eikö totta", sanoi Kristina, "lahja tulee rakkaalta Olaviltani?" + +"Niin... häneltä...!" + +"Miksei hän ole sitä tuonut itse?" + +"Se tuli vasta tänään valmiiksi, ja..." + +"Ettekä tahtonut antaa minun olla kauemmin sitä ilman? Sanomme sen +Olaville, hän tulee muutaman tunnin kuluttua. Jos tahdotte odottaa +siihen asti, niin esitän puolustuksenne! Sillaikaa tahdon lukea +teille, arvaan, ettette osaa tehdä sitä itse." + +"Jalo neiti, minulla on teille tehtävänä hirveä tunnustus." + +"Tunnustus?" + +"Teitä uhkaa vaara!" + +"Millainen?" + +"Se ei uhkaa ainoastaan teitä, vaan myös jaloa kasvatusäitiänne, +kenties koko maatakin." + +"Tahdotteko ilmoittaa sen hänelle?" + +"Kyllä, sen tahdon!" vastasi Rikissa varmasti. Kristina vei hänet +mukanaan, ja Märta rouvalle kertoi Rikissa mitä tiesi aiotusta +kapinasta ja sen tarkoituksesta; mutta se nyt oli vain hänen +sattumalta kuulemaansa tai arvailemaansa. + +"Olisiko herra Pietari Turenpoika tiennyt tämän eikä ilmoittanut +siitä minulle?" sanoi Märta rouva epäillen. + +"Akseli Årstan herra se..." + +"Tietääkö sen hänkin?" puuskahti Kristina. + +"Hän kertoi siitä Pietari herralle ja jalolle ritarille, herra Åke +Hannunpojalle." + +"Åke Hannunpojalle! Onko hän täällä kaupungissa?" + +"On, jalo rouva!" + +"Sinullapa on merkillisiä uutisia, tyttö. Tahdon heti lähettää +noutamaan Pietari herraa, hän on ainoa, joka voi antaa valoa tähän +asiaan." + +Mutta kun molemmat tytöt olivat jääneet kahden, heitti Rikissa pois +kaiken umpimielisyyden. Hän kertoi, kuinka hän päivä päivältä oli +yhä enemmän kiintynyt Olaviin, mutta hän ei ollut ymmärtänyt sitä +ennenkuin saatuaan tiedon, että nuoren miehen sydän kuului toiselle. + +"Kenelle niin?" kysyi Kristina. + +"Teille, jalo neitsyt!" + +"Me molemmat rakastamme toisiamme Jumalassa!" vastasi Kristina. + +"Hänen rakkautensa on maallista!" sammalsi Rikissa. + +"Nyt herjaatte häntä!" + +"Onko rakkaus rikos?" + +"Jos se tapahtuu toisin kuin pyhimykset sallivat, on se todellakin +suuri synti." + +"Älkää vihastuko häneen!" pyysi Rikissa. "Teidän näkemisenne on kova +kiusaus." + +"Silloin vapautan hänet siitä." + +"Se surettaa häntä enemmän kuin hän voi kestää." + +"Mitä muuta voin tehdä?" + +"Kääntää hänen sydämensä toisen puoleen!" + +"Sen voi Jumala yksin!" + +"Hänen pyhimyksensä voivat myös tehdä sen!" + +"Sinä rakastat häntä suuresti?" + +"Enemmän kuin voin sanoa!" + +Märta rouva palasi, ja Kristina kertoi, mitä hänelle oli uskottu. + +"Se häpeämätön!" huudahti Märta rouva. "Kenpä tietää, eivätkö +vihollisemme perusta jo siihen suunnitelmiaan!" + +"He tekevät niin!" vastasi Rikissa kiihdyksissään, ja sitten kertoi +hän, että Akseli Årstan herra ja Sten Kristerinpoika kuuntelisivat +salassa sitä rakkaudentunnustusta, jonka tekemiseen Kristina +neitsyelle Olavia oli kehoitettu. + +"Akseli Årstan herra!" toisti Kristina. "Onko mahdollista, että hän +epäilee minua?" + +"Hänen on pakko!" huudahti tyttö. "Tämä juoma" -- hän otti pullon +esiin -- "olisi minun saatava teidät ottamaan, ja siinä on voima, +joka taivuttaa sydämenne Olaviin!" + +"Sitä ei voi mikään maailmassa!" vastasi nuori neitsyt ylpeästi. +"Kaatakaa juoma pikariin, minä näytän teille, että voin tyhjentää sen +ilman vaaraa! No, miksi viivyttelette?" + +"Ei", sanoi Märta rouva. "Sinä et saa!" + +"Miksi en, äiti? Luuletko, ettei Jumala suojele minua?" + +"Se on hänen kiusaamistaan!" + +"Ei, se on uskon voimaa! Se on voiton varmuutta!" Ja hän tempasi +pullon neuvottoman Rikissan kädestä, kaasi sisällön pikariin ja +tyhjensi sen viimeiseen pisaraan. + +"Tulkoon nyt Olavi!" sanoi hän halveksuvasti. + +"Kunpa et vain joutuisi katumaan, lapsi! Näillä taikajuomilla on +väliin hirveä vaikutus." + +"Minä en niitä pelkää." + +Muuan palvelija ilmoitti, että Pietari Turenpoika ja Akseli Årstan +herra pyrkivät puheille. + +"Hänkin?" sanoi Kristina punastuen. + +Pietari herra riensi tyynnyttämään Märta rouvan hätäilemistä. +Hän kertoi, mihin toimenpiteihin oli jo ryhdytty tyyneyden +säilyttämiseksi; mutta tärkeintä kaikista olisi, että onnistuttaisiin +vangitsemaan vaarallinen yllyttäjä ja vehkeilijä, David maisteri. +-- Tälaikaa oli Akseli herra kääntynyt kauniin neitsyen puoleen. +Lieneekö hän tänään osannut paremmin sovitella sanansa vai tekikö +taikajuoma vaikutuksensa, vaikkei Kristina sitä tahtonut myöntää? +Neitsyt hymyili hänelle, ei vetänyt pois kättä, johon hän oli +tarttunut, ja vastasi vihdoin ujosti, myöntäen hänen pyyntöönsä saada +puhutella Märta rouvaa. + +Nuori mies oli liian onnellinen ollakseen käyttämättä niin suotuisaa +mielialaa hyväkseen, ja hetkisen kuluttua seisoivat nuoret +äskenkihlatut käsi kädessä ja ottivat vastaan Pietari herran ja Märta +rouvan onnentoivotukset. + +Rikissa oli vielä huoneessa hänkin, kukaan ei kiinnittänyt häneen +huomiotaan. Kaikki, mitä hän oli nähnyt, oli herättänyt hänen +ihmettelyään; oli kuin hän näkisi jonkin toisen maailman. Kun +Kristina kihlautui tanskalaiselle aatelismiehelle, toteutui siten +hänen rakkain toivomuksensa, mutta kuitenkin tuntui hänestä, +ikäänkuin välimatka pitenisi Olavin ja hänen välillään. + +Taasenkin astui sisään muuan palvelija ja ilmoitti, että lukutunti +oli käsissä. + +Kristinan silmät välähtivät; hän heitti päänsä ylpeästi taaksepäin +sanoen: "Seuratkaa minua kaikki! Rangaistus on tuleva sellaiseksi +kuin on ollut rikoskin!" + +"Mikä on tarkoituksesi?" kysyi Märta rouva. "Onneni tähden rukoilen +rikollisen puolesta", sanoi Akseli herra lempeästi. + +"No, hyvä sitten, tahdon olla sääliväinen; paljon lempeämpi kuin hän +ansaitsee!" sanoi Kristina luoden katseen Rikissaan. Kun tämä hänen +viittauksestaan lähestyi, kuiskasi hän: "Sinä rakastat häntä?" + +"Niin, jalo neiti!" + +"Seuraa sitten minua!" + +Tietämätönnä siitä, mitä oli tapahtunut, kokonaan järjettömän +intohimonsa elähyttämänä ja lujasti päättäneenä ilmaista sen, +oli Olavi tavalliseen aikaan astunut lukuhuoneeseen. Hän oli +iloinen, kun neitsyt ei ollut vielä siellä, hän tarvitsi aikaa +tyyntyäkseen. Kallisarvoinen koristus, joka hänellä oli hallussaan, +oli ihmeellisellä tavalla lisännyt hänen rohkeuttaan ja hälventänyt +hänen epäilyksiään. Hän ei tuntenut mitään pelkoa, että ainaiseksi +menettäisi onnen joka päivä nähdä Kristinaa ja oleskella hänen +läheisyydessään. + +Nyt kuuli hän ääniä, useampia henkilöitä lähestyi. Ovi avautui, hän +näki ainoastaan Kristinan, mutta tämä ei ollut kaltaisensa; niin +ylpeänä ja kylmänä ja ynseänä ei hän ollut nähnyt häntä koskaan ennen. + +Neitsyt piti kirjaa kädessään, eikä Olavi voinut tukehduttaa +tyytyväisyyden tunnettaan. + +"Tämä on työ, joka on teille kunniaksi, Olavi Juhananpoika", sanoi +hän. "Oletteko aikonut sen minulle?" + +"Olen, jalo neitsyt:" + +"Ennenkuin otan sen vastaan, kysyn teiltä, oletteko sitä tehdessänne +pitänyt ajatuksenne niin puhtaina, että pelottomasti olisitte voinut +antaa Jumalan ja ihmisten lukea ne." + +"Olen vaivainen syntinen ihminen!" Nämä sanat, jotka lausuttiin +todellisella nöyryydellä, eivät jättäneet tekemättä vaikutustaan +nuoreen, ylpeään tyttöön. + +"Niin minäkin olen!" vastasi hän vienolla äänensävyllä. "Ja tiedän +hyvin, että jos siinä olisi jotakin saastuttavaa, ette tahtoisi antaa +sitä minulle." Olavi kumarsi syvään. "Tahdotteko maksaa velkanne +minulle?" + +"Niin tahdon!" + +"Antakaa sitten minulle se, mitä pidätte vähimmässä arvossa!" + +"Vähimmässä...?" Kristina katsoi tutkivasti häneen. + +"Jalo neiti, teidän kihlattunanne lienee minulla oikeus suorittaa +velkanne", puuttui Akseli herra puheeseen. + +Olavi ei kohottanut päätänsä, mutta hänen poskensa kävivät +kalmankalpeiksi. + +"Kiitän teitä!" vastasi Kristina. "Mutta tällä kertaa tahdon tehdä +sen itse!" + +"Te olette jakanut paljon tietoja minulle ja hovineitsyilleni, Olavi +Juhananpoika", sanoi Märta rouva. "Ja se velka on suurempi kuin minä +voin maksaa." + +"Kiitän teitä, jalo rouva!" vastasi rikollinen. + +"Tunnustan velkani minäkin!" huudahti Kristina kiihkeästi. "Ja nyt, +kun työ on päättynyt, on siitä tehtävä tili... Mutta lasku ei ole +vielä oikein selvä", sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä... +"Onko totta, että... olette tullut tänään... tunnustaaksenne +rakkautenne." + +Nuoren miehen kasvot kävivät vaaleiksi kuin lumi, mutta hän katsoi +vakavasti neitsyeen ja vastasi: + +"Kyllä, jalo neiti, se on totta!" + +"-- -- tälle nuorelle tytölle?" jatkoi Kristina, tarttuen Rikissan +käsivarteen. "Te tiesitte, että hän toisi kirjan tänne, ja nyt +tahdoitte pyytää minun puoltosanaani?" + +"En", vastasi Olavi kohottaen päänsä. "Nyt te erehdytte! Minä +rakastin korkeasukuista neitsyttä, en hänen sukuperänsä tai +kauneutensa tähden, vaan niiden tavattomain lahjojen, jotka +Jumala on pannut hänen sieluunsa. Hän näytti minusta puhtaimmalta +ja ihanimmalta kaikista taivaan tähdistä, ja minä palvoin häntä +kuin pyhimystä. Silloin houkuttelivat kiusauksen äänet! Äänet +omassa povessani voin vaientaa sanoen: 'Loitotkaa minusta!' Mutta +ulkonaiset, ne pettivät minut, ne panivat taikakeinon käteeni. Kas, +tässä!" -- Hän otti kallisarvoisen kiven ja antoi sen Rikissalle. +"Ottakaa se takaisin! Minä hullu saatoinkin uskoa, että taivaan +kipinä sallisi itseään kiinnittää mihinkään maalliseen! Minä hullu +uskoin, että jos vilpittömästi tunnustaisin syntini kuten pyhimyksen +edessä, niin olisi hän ensimäinen ojentamaan minulle kätensä +sovitukseksi! Minä seitsenkertaisesti hullu, joka en ymmärtänyt, +ettei maan päällä ole niin korkeaa ja puhdasta rakkautta, ettei se +katsoisi persooniin." + +Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus. + +"Olen kenties tehnyt teille väärin!" sanoi Kristina. "Ja se surettaa +minua syvästi." + +"Ei, neitsyt; olette ainoastaan astunut alas maahan. Julistakaa nyt +tuomionne!" + +"Älkää soimatko minua, jos olen tehnyt väärin!" + +"Sitä en tee!" + +"Ja ottakaa tämä kukkaro pieneksi hyvitykseksi!" + +Olavi otti sen vastaväitteittä. "Saanko nyt mennä?" + +"Sanokaa, mitä haluatte!" virkkoi Märta rouva. "Minä teen siitä +anomuksen valtionhoitajalle." + +"Minut on kutsuttu pitämään luentoja Upsalaan ja lähden sinne." + +"Kun milloin käytte Tukholmassa, niin muistakaa, että täällä on +teillä ystäviä, jotka ilolla näkevät teidät jälleen!" lisäsi jalo +rouva ojentaen hänelle kätensä suudeltavaksi. + +Hän kumarsi sitten Kristinalle. + +"Ei!" huudahti tämä. "Niin emme saa erota! Vaikka olenkin vaipunut +alas siitä korkeudesta, johon olitte minut kohottanut, täytyy minun +sitä elävämmin tuntea syyllisyyteni teitä kohtaan. Ottakaa käteni, +sanokaa, että annatte anteeksi!" + +"Kaikesta sydämestäni!" vastasi Olavi vieden käden huulilleen. + +Mutta vedettyään kätensä takaisin tunsi Kristina, että se oli kostea +nuoren miehen kyynelistä. + +Akselin ja Olavin jäähyväiset toisilleen olivat ystävälliset, mutta +kenties hieman kainostelevat edellisen ja sangen kursastelevat +jälkimäisen puolelta. + +Pietari herra puristi hänen kättänsä ja sanoi toivovansa, että he +pian tapaavat toisensa Upsalassa. + +Syvästi kumartaen poistui Olavi huoneesta. + +"Emme tunteneet sitä miestä!" sanoi Märta rouva. + +"Kukaan ei ole tehnyt hänelle niin väärin kuin minä!" puuskahti +Kristina kiihkeästi. + +"Annan hänelle anteeksi hänen rakkautensa, sillä minun on kiittäminen +häntä onnestani", virkkoi Akseli herra. + +Pietari herra neuvotteli Märta rouvan kanssa niistä varokeinoista, +joihin oli ryhdyttävä. Molemmat tiesivät, että kavaltaja oli Sten +Kristerinpoika. Hän oli ollut saapuvilla edellisissä neuvotteluissa, +salaliittolaiset olivat siis hänen kauttaan saaneet tietoonsa, +ettei rauhanystävillä tätä nykyä ollut menestyksen toiveita, +mutta ei sentään ollut luultavaa, että he tykkänään luopuisivat +hyökkäyssuunnitelmastaan, erittäinkin kun voimat olivat kootut. +Parasta oli siis olla varuillaan. + +Mutta välttääkseen iskua tarvitsee tietää, mistä se tulee. Linnan +puolustusjoukko oli vähäinen; monet seikat viittasivat siihen, että +senkin keskuudessa oli pettureita, ja porvariston, kauppiasten +ja työmiesten keskuudessa, missä olivat ruotsin- ja missä +tanskanmieliset? + +Ja kuka oli johtaja? Kaikista merkeistä päättäen Akseli, Årstan +herra, tai oliko hän vain kylttinä, ja oliko kenties joku toinen +takana? + +Kaikki keskustelut nuoren miehen kanssa viittasivat siihen että niin +oli laita. + +"Tulin tänne valloittamaan", sanoi hän. "Ja niin pistettiinkin minut +itseni kahleihin!" + +Enempää ei hän tahtonut sanoa. "Minun täytyy palata Tanskaan", lisäsi +hän. "Älkää pakoittako minua isänmaatani kavaltamaan!" + +Hänelle ei tehty mitään kysymyksiä, mutta kun hän puhui David +maisterista, sanoi hän olevansa vakuutettu, että mies oli petturi, +mille puolelle asettuikin. + +Pietari herra kiinnitti siihen huomiotaan, ja kuinka vähän hän David +maisteria tunsikin, katsoi hän varovaisuuden vaativan, että hänen +persoonansa otettiin talteen. + +"Dominikaaniluostarissa käy hän joka päivä", sanoi Akseli herra. "Sen +jälkeen, mitä on tapahtunut, koettanee hän varmaankin kuristaa minut. +Sanotaan hänen oppineen sen tempun Venäjällä, ja ehdotan, että otatte +hänet kiinni minun luotani, mieluimmin ennenkuin hän on toteuttanut +hankkeensa." + +"Teidän on tänään muutettava linnaan", sanoi Märta rouva. "Mutta +olisi toivottavaa, ettei David maisteri saisi sitä tietoonsa." + +Pietari herra ehdotti muutamia varotoimia ja riensi sitten +neuvoskamariin uusiin neuvotteluihin. + +Kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiotaan Rikissaan, kukaan ei nähnyt, +kun hän hiljaa ja huomaamatta kuin varjo hiipi ulos huoneesta. + +Hän oli epätietoinen, minnepäin suuntaisi askeleensa. Kotiin ei +hän tahtonut palata. Ehdittyään linnan porttiholviin huomasi hän +David maisterin. Tämä odotti häntä, mutta näytti samalla pelkäävän +tulevansa huomatuksi, sillä kun vastakkaiselta taholta kuului +askeleita, vetäytyi hän piiloon erääseen ikkunakomeroon. + +Rikissa käytti hetkeä hyväkseen, juoksi ohitse kuulematta maisterin +huutoja, eteenpäin, yhä eteenpäin, välittämättä mihin meni. + +Niin pakenee ahdistettu naarashirvi ajajoitaan. Rikissa ei voinut +päästä niitä pakoon, sillä hän kantoi niitä omassa povessaan; ne +olivat hyljätty rakkaus, epäluulo ja itsensä halveksiminen. + +Pyhän Klaaran luostarin näkeminen herätti hänet tajuunsa. Hän ei +tiennyt, kuinka oli tullut tänne. Tosin oli hän nähnyt ihmisiä +vilahtelevan ohitseen, hänellä oli himmeä tuntemus, että he olivat +katsoneet hänen jälkeensä, puhutelleet häntä, mutta kaikki tyyni +oli kuin unta. Nyt muisti hän, että hänellä oli muuan tuttava Pyhän +Klaaran luostarin nunnien joukossa; tämä voisi hänet kätkeä. Ja niin +soitti hän kelloa. + +Portinvartiatar avasi heti. + +"Sisar Agneta!" läähätti Rikissa. + +Nunna tähysteli hänen pukuaan; se viittasi säätyläisnaiseen, mutta +paljas pää ja koko hänen hämmentynyt esiintymisensä vaikutti, että +nunna epäröi päästää häntä sisään. + +Rikissa pani merkille hänen tutkistelunsa. "Minun täytyy puhutella +häntä!" huudahti hän. "On kenties kysymys hengestäni!" + +"Seuratkaa sitten minua!" vastasi nunna ja vei hänet +keskusteluhuoneeseen. + +Nuori tyttö vaipui penkille; hänelle kerrottiin, että sisar Agneta +oli rukouksissa, ja hänen täytyi odottaa. + +Kun virta nousee yli äyräidensä, murtuvat padot. Hillitön luonne +ja raju suru mursivat yhdessä hänen vastustusvoimansa. Päätös +olisi kuitenkin ollut epätietoinen, ellei hyväätekevä pyörtymys +olisi vienyt hänen tajuntaansa. Sellaisessa tilassa nunnat hänet +löysivät. Kun Rikissa heräsi, havaitsi hän olevansa mitä hellimmän +huolenpidon esineenä. Hänet oli pantu vuoteeseen. Muuan nunna valeli +hänen päätänsä, toinen lämmitteli hänen jalkojaan, kolmas piteli +hänen kättänsä, kun taasen neljäs pyysi häntä ottamaan tarjoamansa +vahvistavan lääkkeen. Rikissa teki mitä pyydettiin ja paneutui sitten +jälleen pitkäkseen. + +Ei nukkuakseen, vaan ajatellakseen! + +Sitä paitsi hän pelkäsi. Hän ei tahtonut ilmaista mitään. Mutta tämä +rakkaus, tämä osanotto teki hänelle hyvää. Se oli jotakin uutta +hänelle! Mitähän, jos hän jäisikin tänne... ainaiseksi? Ei, sitä hän +ei tahtonut! Mutta mihin, mihin hän menisi? + +"Luulen, että hän on nukkunut!" kuuli hän muutaman nunnista sanovan. +"Jättäkäämme hänet yksin!" + +Juuri sitä hän toivoikin, ja hän makasi liikkumatonna, vahvistaakseen +heitä tässä aikomuksessa. + +Vihdoinkin olivat kaikki poissa! Nyt saattoi hän katsella +ympärilleen, nähdäkseen, kuinka kolkko pieni huone oli... Ei, ei, hän +ei tahtonut ruveta nunnaksi. Mutta mihin hän sitten ryhtyisi? + +Hän oli nyt näkevinään David maisterin edessään... Hänen täytyi +nauraa miekkoselle, tämä näytti melkein pelokkaalta, ja hän tunsi, +kuinka sappi paisui hänen povessaan. Kuinka hän vihasikaan sitä +miestä! Mutta mitä oli tämä tehnyt hänelle? Antanut hänelle lahjoja +ylenmäärin, täyttänyt kaikki hänen toivomuksensa, imarrellut häntä, +suosinut hänen heikkouksiaan. + +"Hän on minun salainen viholliseni", tuumi hän itsekseen. "Minä olen +ainoastaan hänen tahtonsa välikappale." + +Hän muisti, kuinka tämä mies oli kehoittanut häntä valehtelemalla +vapautumaan isänsä nuhteista, kuinka hän oli muuttunut +seurustellessaan hänen kanssansa... Ennen oli hän ollut ainoastaan +oikukas ja uhmaileva. Nyt oli hän muuttunut veikisteleväksi; syntiset +ajatukset ja halut olivat hiipineet hänen sieluunsa, ja ainoastaan +synnynnäinen ylpeys ja viisaat laskelmat olivat häntä estäneet +antamasta niille perään. + +Sitten ilmestyi jälleen Kristinan kuva hänen sielunsa silmien eteen. +Olavi oli hänelle jakanut tietoja, hän oli kenties yhtä oppinut +kuin opettajansakin... Tämä se oli voittanut Olavin rakkauden ja +ihailun...? + +No hyvä, mikäs esti Rikissaakaan! + +Hänen täytyi etsiä jotakin hommaa, joka tyynnyttäisi ja kiinnittäisi +hänen ajatuksiaan. Mitä parempaa hän voisi valita kuin sen, jolla +saavuttaisi Olavin kunnioituksen, kenties ihailun! Kukapa tiesi mitä +tulevaisuus saattoi tuoda mukanaan. Hän oli rikas, sangen rikas. + +Koristus, jonka Olavi oli antanut hänelle takaisin, -- mihin oli hän +sen pannut?... Hän etsi innokkaasti taskuistaan -- vihdoinkin löysi +hän sen. Se jo yksinään oli pieni omaisuus. David kenties vaatisi +sitä. Ei koskaan hän sitä anna -- hän tahtoi lisätä aarteitaan; ne +tulevat kerran olemaan hänelle tarpeen. + +"Joko kärsii hän kovia ahdistuksia tai on hän kovin sairas", kuuli +hän jonkun henkilön kuiskaavan toiselle aivan lähellään. + +"Toivoisin, että saisimme pitää hänet täällä aina", vastasi kolmas. + +"Onko hän rikas?" + +"Kylliksi, ettei häntä ole ajettava pois!" + +"Silloin teemme minkä voimme." + +Ja siitä pitäen sai hän yhä suurempaa huolenpitoa ja hellempää +vaalintaa osakseen. + +Seuraavana päivänä saattoi Rikissa jo nousta vuoteesta. + +Sisar Agneta oli alituiseen hänen luonansa, puhui luostarin rauhasta +ja siitä sanomattomasta onnesta, että sai aina olla samanhenkisten, +hurskaiden sielujen parissa. + +Rikissa oli yhtä mieltä ja sanoi, että jollei hänellä olisi tyttären +pyhiä velvollisuuksia täytettävänään, heittäytyisi hän ilolla kirkon +syliin. + +Mutta sitten rohkeni hän tiedustaa, eikö hän isänsä kotiutumiseen +saakka saisi asuntoa luostarin muurien sisällä. + +Tämä oli jotakin, mitä sallittiin ainoastaan hyvin nuorille tytöille, +luultavasti sentähden, ettei heidän luultu pystyvän käsittämään +olosuhteita. Rikissan pyyntö olisi sentähden epäilemättä hylätty, +jollei olisi otettu lukuun etuja, jotka muuten pelättiin menetettävän. + +Pieni kamari portinvartiahuoneen takana saatettiin luovuttaa. Täten +sai hän myös tilaisuuden mennä luostarista ulos milloin halutti +herättämättä pahennusta hurskaiden sisarien keskuudessa. + +Rikissa otti heti huoneensa haltuunsa. Pienellä rahalahjalla teki hän +portinvartiattaren ystäväkseen ja uskotukseen; tämä lainasi hänelle +vaipan, ja illanhämyssä lähti hän aivan yksin luostarista. + +Hän tunsi itsensä vennonvieraaksi, joka on luvattomilla teillä, +kun hän pimeänhämyssä hiipi isänsä taloon. Suuri oli hänen +hämmästyksensä, kun hän näki kaikki ikkunaluukut sulettuina. Työpajan +ikkuna oli pihalle päin, mutta hän saattoi päästä sinne pienestä +takaportista. Onneksi oli se ainoastaan painettu kiinni eikä +salvattu. Hän avasi sen hiljaa, astui pihalle ja tähysteli sulettuja +ikkunaluukkuja. Koko talossa oli aivan pimeää ja aivan hiljaista; työ +oli siis lakannut, mutta kenen käskystä? + +Ei tietenkään kenenkään muun kuin David maisterin! + +Hänellä täytyi olla sen tehdessään joku tarkoitus. + +Ovi oli sulettu, mutta kellarikäytävän kautta saattoi päästä taloon. + +Kun Rikissa avasi kellarin oven, ammotti musta kuilu häntä vastaan, +mutta vaikkei hän suinkaan ollut arka ja vaikka hän oli lukemattomia +kertoja juossut tätä tietä pimeässä, tunsi hän nyt kuitenkin +käsittämätöntä pelkoa ja sulki oven jälleen. + +Silloin oli hän kuulevinaan hiipiviä askelia sekä edessään että +takanaan, ja silmittömästi pelästyneenä riensi hän takaportista +kadulle. Hänestä tuntui, että joku seurasi hänen kintereillään. + +"Seis!" huusi miesääni. + +Ääni oli tuntematon. Hän totteli epäröiden. + +"Onnittelen teitä, sillä teillä on yhtä vahvat keuhkot kuin +jalkannekin ovat nopeat", sanoi mies. + +"Mitä tahdotte?" + +"Ensin hieman hengähtää, sitten kysyä syytä, miksi kultasepän talo ja +puoti pidetään sulettuina." + +"Sitä en tiedä." + +"Mutta kun tulette sieltä, lienee teillä jotakin tekemistä sisällä +olevien ihmisten kanssa." + +"Tiedän, että mestari on matkoilla." + +"Kauppa on kuitenkin jatkunut!" + +"Onpa tainnut!" + +"Hänen sorja tyttärensä sitä on jatkanut, mutta nyt on kadonnut hän +ja kaikki muut." + +"Mitä sillä tarkoitatte?" + +"Puoti on eilen ryöstetty typötyhjäksi." + +"Kuka on ryöstänyt?" + +"Lempo, luullakseni." + +"Tai kenties varkaat." + +"Työmiehet ovat selittäneet, etteivät varkaat ole voineet päästä +sisään." + +"Tiedetäänkö mitään hänestä -- tytöstä?" + +"Hän on luultavasti lähtenyt ystävänsä mukaan!" + +"Ystävänsä?" + +"Niin, David maisterin!" + +"Hän ei ole hänen ystävänsä!" + +"Kuinka sen tiedätte?" + +"Siksi, että olen Rikissa!" huudahti tyttö kiihkeästi ja heitti alas +huppukauluksen. "Niin mustaa syytöstä en odottanut kenenkään tekevän +minua vastaan!" + +"Tästälähin otan teitä puolustaakseni, kaunis Rikissa! Nyt tiedän, +että olette syytön." + +"Kuka olette?" + +"Ritari Åke Hannunpoika." + +"Mitä täältä etsitte?" + +"Nyt voin sanoa sen: juuri samaa miestä, josta äsken puhuimme." + +"David maisteria?" + +"Oikein arvattu!" + +"Hänen tähtensä minä en uskalla palata kotiini." + +"Mitä pelkäätte?" + +"Hän on luikertanut isäni luottamukseen. Minua hän peloittaa." + +"Olkaamme siis yhdestä puolin!" + +"Missä asioissa?" + +"Ottaaksemme kiinni ketun." + +"Yksi keino on!" + +"Ja se on?" + +"Että minä menen sisään yksin ja te tulette kun huudan." + +"Se voi maksaa henkenne!" + +"Mitäs sitten!" + +"Niin tärkeää kuin onkin saada roisto kiinni, epäröin kuitenkin +hyväksyä teidän ehdotustanne." + +"Tiedättekö paremman keinon?" + +"En, mutta en tahdo panna alttiiksi henkeänne." + +"Minä en pelkää lainkaan." + +"Johtuuko se sankariudesta vai epätoivosta?" + +"Pian, rientäkää miehiänne noutamaan! Minä odotan täällä." + +Åke Hannunpoika riensi pois. Linnaväestä sai hän kymmenen luotettavaa +miestä ja palasi näiden kanssa sille kadulle, jonne oli jättänyt +Rikissan. + +Mutta tyttöä ei näkynyt missään, ja ritari alkoi luulla, että tämä +oli väistänyt vaaraa. + +Ritari päästi helpoituksen huokauksen arvellen kyllä selviävänsä +lurjuksesta yksinkin. + +Katu oli melkein pimeä; muutamat tähdet, jotka pilkistelivät pilvien +raoista, valaisivat sen tuontuostakin himmeällä ja riittämättömällä +valolla. + +Åken olalle laskettiin käsi ja Rikissa kuiskasi: "Pysykää hiljakseen!" + +Heti sen jälkeen kuultiin useampien henkilöiden hiipivän yli kadun ja +loittonevan. + +Vallitsi haudan hiljaisuus. + +Kotvan kuluttua sanoi Rikissa matalalla äänellä, mutta selvästi: "Nyt +on vaara ohitse." + +"Keitä he olivat?" + +"Vihollisia; heillä on ollut kokous!" + +"Hänen kanssaan?" + +"Tänä yönä kahden aikaan nousee rymäkkä." + +"Onko hän vielä tuolla sisällä?" + +"On, seuratkaa aivan jälestäni! Ainoastaan kaksi miestä saa tulla +pihaan, heidän on asetuttava kellarin oven taa, niin etteivät heti +näy, jos alhaalta heittäisi kynttilä valonsa sinne ylös. Kaikki muut +pysähtyvät kadulle. Siinä kaikki!" + +Nopein askelin riensi hän katua eteenpäin ja meni pihaan samaa tietä +kuin edelliselläkin kerralla. + +Mutta kun hän avasi kellarin oven, näki hän alhaalta valon +pilkahduksen, joka katosi yhtä nopeasti. + +"Tiesin sen!" jupisi hän. + +Hän hapuili muutamia askeleita portaita alaspäin. "David!" huusi hän +hiljaa. "David!" + +Ei mitään vastausta. + +"Mutta hehän sanoivat, että hän jäi tänne!" sanoi hän ikäänkuin +itsekseen. + +Hän kuunteli... Sama hiljaisuus. + +"Kun istuin itkien ulkona kulmakivenä, kysyivät he minulta syytä, ja +kun sanoin heille, että David maisteri piiloutui minua, neuvoivat +he minut tänne ja käskivät minun huutaa ääneen, niin hän varmasti +vastaisi. Mutta minä en ole niin tuhma, minä ainoastaan kuiskaan +hänen nimensä, hän kuulee sen kuitenkin... Onko hän vihainen +minulle?... Mitäpä syytä hänellä olisi?... Ei mitään!... Jos juoksin +eilen hänen ohitseen, tein sen siksi, että minua ajettiin takaa ja +pelkäsin omasta puolestani ja vielä enemmän sentähden, että hänkin +joutuisi kiinni... hän, joka... Niin, nyt en sano enää mitään, vai +onko minun jatkettava?" + +Lyhyt äänettömyys... valo vilkahti ja katosi. + +"David maisteri, minä rakastan sinua! Mutta en niiden lahjojen +tähden, joita olet antanut minulle! David, minä rakastan sinua! Mutta +en siksi, että olet luvannut viedä minut valtaan ja rikkauteen! +Olet antanut minulle rakkautesi, ja sentähden rakastan sinua niin +suuresti, että tahdon antaa henkeni puolestasi!" + +"Rikissa!" huudettiin sisältä. + +"David!" kirkaisi tyttö melkein hurjasti. + +"Ethän vain petä minua?" + +"Nyt tiedät salaisuuteni. Hyvästi!"... Rikissa kääntyi lähteäkseen. + +"Oletko yksin?" + +"Tule katsomaan!" + +Mitä Rikissa oli edellyttänyt, tapahtui nyt. David maisteri nousi +portaita ylös ja valaisi pihalle, ja kun siellä ei näkynyt ketään, +meni hän nopeasti jälleen alas ja sanoi kiihkeästi: "Seuraa minua, +Rikissa!" + +"Mitä, sinä et kanna minua käsivarsillasi! Ja sitäkö sinä sanot +rakkaudeksi?" + +"Itsepäinen, uhmaileva tyttö!" David juoksi ylös jälleen ja sieppasi +hänet syliinsä. + +Rikissa kietoi käsivartensa hänen kaulaansa: "Nyt olen sinun!" huusi +hän. "En päästä sinua enää!" + +"Tännepäin, tännepäin!" + +Åke Hannunpoika syöksyi esiin, hänen seuraajansa huutelivat +tovereitaan. + +"Petturi!" ähkyi David ja koetti vapautua tytön käsivarsista. + +Mutta tämä kiertyi lujasti kiinni häneen. Silloin heittäytyi David +rentonaan alaspäin ja molemmat kierivät kellariin. Lamppu sammui. +Tuli aivan pimeä. + +"Tänne soihdut!" huusi Åke. + +Alhaalta kuului kirkaisu, se oli hirveä hetki. + +Soihtujen loimo valaisi pimeyden; kaikki riensivät kellariin. + +Mikä näky! Murhaaja oli poissa, mutta Rikissa makasi maassa pitkin +pituuttaan. Hänellä oli haava kaulassaan, ja siitä virtasi veri; hän +koetti puhua, mutta ei voinut. + +Åke kumartui hänen puoleensa. + +"Tuonne vasemmalle!" kuiskasi tyttö. "Rientäkää, rientäkää, ennenkuin +on myöhäistä." + +"Sulkekaa verenvuoto!" käski ritari lähimmälle miehelleen ja riensi +osoitettuun suuntaan. + +David maisteri oli ajautunut parin kivipatsaan väliin, hänellä +oli verinen veitsi kädessään ja hän näytti olevan valmis myymään +kalliista henkensä. + +"Antautukaa!" käski ritari. + +"Ottakaa henkeni, jos voitte!" huusi munkki vimmoissaan ja huitoi +veitsellä. + +Mutta Åke huomasi hänen takanaan tulenvaloa. Siellä oli siis ovi, +jonka kautta hän aikoi päästä pakoon. + +Nopeasti kuin ajatus heittäytyi ritari maahan pitkäkseen, ja erään +hänen miehensä taistellessa riisuakseen Davidilta aseet tarttui hän +tämän toiseen jalkaan ja vetäisi miekkosen kumoon. Tällöin aukeni ovi +sepposen selälleen ja siitä näkyi pitkulainen huone, joka oli ylemmän +kellarin alla, mutta siihen oli laitettu muutamia aukkoja, joista +soihtujen loimo saattoi langeta sisälle. Kaatuessaan päästi David +kamalan parahduksen. Hänen oma puukkonsa oli sattunut keskelle hänen +rintaansa. + +"Nostakaa hänet ylös", käski ritari, "ja sitokaa hänen haavansa!" + +Hän riensi takaisin Rikissan luo. + +Tämä istui pystyällään, nojaten seinää vasten, ja katsoi kysyvästi +ritariin. + +"Nyt hän on kiinni!" + +"Elääkö hän?" + +"Vielä hän elää!" + +"Pakottakaa hänet tunnustamaan! Minä tahdon olla läsnä." + +"Ettehän te jaksa!" + +"Jaksan kyllä!" + +Ritarin käskystä vietiin David sinne, missä Rikissa oli. Tytön +nähdessään kääntyi hän pois. + +"Tunnustakaa!" sanoi Rikissa ankarasti. "Meidän täytyy molempain +kuolla!" + +"Käärme!" murisi David hampaidensa välitse. + +"Tunnusta!" toisti ritari jyrisevällä äänellä. "Muuten päästän +siteen, ja sinä olet kuoleman oma ennen ensi kellonlyöntiä." + +Konna kalpeni. "Mitä minun pitäisi tunnustaa?" + +"Salaliiton tunnussana?" + +"Prinssi Kristian!" + +"Yhtymäpaikka?" + +"Eteläportti!" + +"Nimiluettelo?" + +"Sitä ei minulla ole!" + +"Päästäkää siteet!" + +"Odottakaas, minä koetan muistaa nimet." + +"Päästäkää siteet, sanon minä!" + +Hylkiö kalpeni yhä enemmän ja viittasi oikeaan säärensä. + +Sukanvarsi vedettiin alas. Siellä oli pitkä tuohilappu nimiä täynnä. +Ensiksi oli kirjoitettu: Sten Kristerinpoika. + +"Aika?" + +"Kello kaksi!" + +"Viekää hänet ylös!" käski ritari. + +"Minä voin itse laittaa lääkkeet, jotka..." + +"Hiljaisuus lienee tätä nykyä paras lääke. Saamme huomenna puhua +lähemmin asiasta." + +Sotamiehet kantoivat hänet ulos kellarista ja sitten hänen entiseen +huoneeseensa. + +Rikissa oli sillävälin istunut liikkumatonna ja suletuin silmin. + +"Mihin soisitte teidät vietävän, neitsyt?" kysyi ritari liikutettuna. + +"Omaan huoneeseeni", vastasi Rikissa. + +"Mutta teillä ei ole ketään, joka teitä hoitaisi?" + +"Lähettäkää noutamaan Agneta sisarta Pyhän Klaaran luostarista." + +"Ja yrtintuntijaa?" + +"Ei! Huomenna täytyy tulla erään toisen." + +"Ketä tarkoitatte?" + +"Kristina neitsyen opettajaa, Olavi Juhananpoikaa!" Heikko puna +lehahti kalpeille poskille. + +"Sanokaa hänelle, että se on viimeinen pyyntöni!" + +"Tahtoanne noudatetaan!" + +Mutta vasta kun Rikissa oli viety kamariinsa ja luostarisisar +saapunut, lähti ritari kovanonnen talosta, luvaten palata aikaisin +seuraavana aamuna. + +Kello oli kymmenen illalla ja kaupunki oli vaipunut uneen, Pietari +herra herätettiin ja hänelle ilmoitettiin mitä oli tekeillä. + +Sten Kristerinpojan läheisenä sukulaisena oli hänen ilmoitettava +tälle, että salahanke oli keksitty, taivutettava hänet tunnustamaan, +mitä sillä oli tarkoitettu, ja, jos hän kieltäytyi tästä, teljettävä +hänet huoneeseensa. + +Åke herran oli koottava salaliittolaiset, jollakin verukkeella +vietävä heidät raatihuoneelle ja pidettävä siellä varmasti +vartioituina seuraavaan päivään, jolloin neuvosto sai asioista +määrätä. + +Koskaan ei ole suunniteltu aseiden riisuminen käynyt tyynemmin. +Todistukset salaliittolaisia vastaan olivat siksi selvät, ettei niitä +voinut kieltää, ja kun voittajapuolue tuntui olevan taipuvainen +lempeyteen, katsottiin viisaimmaksi heti tarttua rukouskirjaan ja +lykätä syy toisten niskoille. + +David maisteri oli väärillä huhuilla ja ilmiannoilla nostattanut +myrskyn; kun hän oli poissa, odotettiin sen pian asettuvan. + +Seuraavana aamuna ilmoitettiin yön tapahtumista Märta rouvalle. Herra +Pietari Turenpoika sanoi hänelle, että kaupungin oli kiittäminen +nuorta Rikissaa siitä tyyneydestä, mikä vallitsi, ja hän luultavasti +sai maksaa sen hengellään. + +Kun Akseli, Årstan herra, sai kuulla mitä oli tapahtunut ja että +David maisteri oli kuolemaisillaan, tahtoi hän rientää hänen +luoksensa saadakseen sormuksensa takaisin. "Nyt ei hänellä ole mitään +syytä pitää sitä", sanoi hän Pietari Turenpojalle. + +"Minä seuraan teitä", vastasi tämä. "Minua haluttaa kuulla, kuinka +hän pääsee täyttämästä toivomustanne." + +Lähettiläs, joka kutsui Olavia Rikissan luo, tapasi hänet juuri hänen +ollessaan lähdössä Upsalaan. + +Se ei häntä miellyttänyt, mutta kuolevan toivomus on pyhä, ja hän +riensi sitä noudattamaan. + +Puna tytön poskilla ja iloinen hymy, jolla hän otti Olavin vastaan, +ei viitannut läheiseen kuolemaan. Tämän ajatuksen luki hän siitä +kummastuksen ilmeestä, jolla nuori mies katseli häntä saapuessaan. +"En minä ole teitä pettänyt", sanoi hän ojentaen tulijalle kätensä. +"Agneta sisar sanoo, että minulla on ainoastaan muutamia tunteja +elinaikaa." + +"Sisäiset elimet ovat pahoin vahingoittuneet", vastasi nunna +nyyhkyttäen. + +"Meillä ei siis ole lainkaan aikaa hukata", jatkoi Rikissa. "Istukaa +sängyn viereen ja antakaa minulle kätenne, niin saan enemmän +rohkeutta tunnustukseeni." + +Olavi teki kuten kuoleva pyysi, mutta kun hän ojensi kätensä, tunsi +hän, että tämän kädet olivat kuumeenpolttavat. + +"Minä olen ollut suuri syntinen", aloitti Rikissa. "En teoissa, +mutta ajatuksissa. Ylpeyteni minut on pelastanut lankeamasta, ei +synninkammoni. Hän, joka myös kamppailee kuoleman kera, imarteli +kaikkia pahoja taipumuksiani, minä olin isäni piloille hemmoiteltu +lapsi, mutta hänen vaikutuksestaan tulin veikisteleväksi, +oikukkaaksi, valhettelevaksi! Minä tunsin hänen aikeensa tehdä +minusta erään korkean herran jalkavaimon enkä minä ollut siihen +taipumaton. Harjoituksen vuoksi kiemailin hänellekin, mutta sen tein +ainoastaan häntä kiduttaakseni, sillä sydämeni vihasi ja halveksi +häntä... Sitten tulitte te!..." + +Hän pysähtyi, näytti kuin puhuminen rasittaisi häntä yli voimien. + +"Levätkää vähän!" pyysi Olavi osanottavasti. + +"En, minulla ei ole aikaa! Ne harvat sanat, jotka puhuitte, olivat +lempeitä ja hyviä, mutta te ette kiinnittänyt mitään huomiota minuun, +ja se oli niin tavatonta, ette se herätti huomiotani. + +"Minä en teettänyt kirjaa valmiiksi, jotta te tulisitte uudestaan, +monta kertaa... Kaikki, mitä sanoitte minulle, oli aivan erilaista +kuin muiden juttelut, tuntui kuin olisin luonut silmäyksen uuteen +maailmaan, ja joka kerta kyllästyin yhä enemmän siihen, missä elin. +Mutta teidän välinpitämättömyytenne harmitti minua... Miksi ette +rakastaisi minua samoin kuin kaikki muutkin? Olin varma siitä, että +toinen rakkaus oli syynä siihen, ja minä iloitsin saatuani tietää, +ettei siihen vastattu!" + +Olavi kääntyi hänestä hieman poispäin. + +"Olin nyt varma voitosta. Kristina neitsyt tarjosi teille käteni, +jäte hylkäsitte sen. Seisoin kuin ukkosen lyömänä. Te hylkäsitte sen, +mitä niin monet muut tavoittelivat!... + +"Teidän sydäntänne ei voinut voittaa kauneus, eivät maalliset +aarteet, vaan ainoastaan se, jonka sielu näytti niin puhtaalta ja +viattomalta kuin kirkkain tähti taivaan laella... Minusta tuntui +sillä hetkellä, kuin lyijypainot painaisivat minua maahan, kuin +olisin voinut vajota maan alle! Te lähditte, ja minusta oli niin +synkkää ja tukehduttavaa... Minun täytyi poistua!... Kuinka monet +ajatukset ovatkaan siitä pitäen tulleet ja menneet menojaan!... Olen +rukoillut -- ensi kerran sydämeni syvyydestä!... Olen kamppaillut +epätoivossani... Ah, mitä kaikkea olenkaan kokenut muutamissa +tunneissa!... Jokin salainen ääni kehoitti minua tulemaan tänne. +Sen jälkeen on kaikki tapahtunut korkeammasta vaikutuksesta. Herra +armossaan salli minun sovittaa syntini hengelläni!... Nyt varisee +kaikki synnin kuona pois, sieluni puhdistuu, ja minä tulen niin +kirkkaaksi kuin tähti taivaalla... Silloin ette minua enää halveksu!" + +"Sitä en ole tehnyt koskaan", sanoi Olavi syvästi liikutettuna. "Jos +saatte elää, rakastan teitä kuten sisartani, ja jos lähdette täältä, +ikävöin nähdä teidät jälleen." + +"Kiitos!" sanoi Rikissa. "Kuulkaa nyt vielä: Tämä koristus on minun; +käyttäkää se köyhien hyväksi!... Agneta sisar sanoo teille, missä +isäni kaikki aarteet ovat säilössä... Lohduttakaa häntä, kun hän on +menettänyt tyttärensä -- tervehtikää häntä ja -- veljeäni --" Hänen +päänsä vaipui alas, Olavi kannatti häntä käsivarsillaan, ja nojaten +hänen rintaansa vasten huokasi Rikissa viimeisen henkäyksensä, kuten +lapsi äitinsä sylissä. + +Kun ritari Pietari Turenpoika ja Akseli, Årstan herra, astuivat David +maisterin luo, oli siellä ennen heitä vanha nainen, jota he pitivät +sairaanhoitajattarena. + +Hän seisoi pystypäin, käsivarret ristissä ja oikea käsi nyrkkiin +puristettuna. Ankarasti, melkein uhkaavasti katseli hän makaavaa. + +"Kuinka sairas voi?" kysyi Pietari herra. + +"Ryöväri, rosvo hän oli!" huudahti nainen. "Kuolleet noutakoot nyt +kuolleensa! Mitä hän varasti minulta, olen nyt ottanut takaisin!" +Näin sanoen poistui hän huoneesta. + +David maisteri oli kuollut ja sormus poissa. Valmyra oli ottanut sen +takaisin. + +Seuraavana päivänä pidettiin juhlallinen messu Pyhän Klaaran +pääkuorissa. Useita jaloja ritareita ja rouvia oli läsnä; se oli +kunnioituksen ja kiitollisuuden osoitus... Mutta kun kirstu oli +laskettu hautaan ja hauta luotu umpeen, silloin istutti Olavi +valkoisen ruusupensaan haudalle ja mietti itsekseen: "Monet saavat +kilvoitella vuosikaudet vapautuakseen syntitaakastaan, harvat voivat +siitä päästä yhdellä ainoalla uhrautuvalla teolla." + + + + +7. + +HEMMING GADD. + + +Viimeksi tavatessamme tätä merkillistä miestä ei hän ollut vielä +sivuuttanut keski-ikäänsä. Elämällä oli vielä jälellä rusohäiveitään, +mutta ne pettivät ja hänen mielensä katkeroitui. Epäluulo ja +ihmisten halveksuminen juurtui yhä syvemmälle hänen sieluunsa, +samalla kertaa kuin hän osoitti sanoin ja toimin uhrautuvaisuutta ja +isänmaanrakkautta, joka saa hakea vertaistaan. Nyt oli hän täyttänyt +kuusikymmentä vuotta, hän katseli maailmaa yhä synkemmin silmin, +ja samalla kertaa kuin hän täytti velvollisuutensa pelottomalla +rohkeudella, jota hän aina oli osoittanut, purki hän sappensa +pureviin sanoihin ja soimauksiin, välittämättä siitä, sattuivatko +ne kuninkaaseen, arkkipiispaan tai valtakunnan suurmiehiin. Mitä ei +kukaan muu uskaltanut, sen otti Hemming Gadd tehdäkseen: Kalmarin +valloittamisen takaisin tanskalaisten käsistä. Vaadittiin hänen +rautatahtoaan ollakseen pelästymättä suunnattomia vaikeuksia, mutta +alituiseen pitääkseen maalinsa näkyvissä. + +Kaupunkiin ja linnaan oli muonantuonti vapaa merenpuolelta, ja +tämä ei suinkaan vähässä määrin vaikeuttanut piiritystä. Aseista +ja ruudista oli sellainen puute, että piispa sanoi saattavan pian +turvautua kiviin niin hyökätessään kuin puolustautuessaankin. Pieni +sotajoukko oli enimmäkseen palkkaväkeä, ja kun tämä ei saanut +riittävästi muonaa ja palkkaa, oli innostus vähäinen ja kapina +puhkeamaisillaan. + +Mutta Hemming tohtori oli valppain ajatuksin ja avoimin silmin +mukana kaikkialla. Häntä ei estänyt mikään, hän kukisti esteet +järkähtämättömällä tahdollaan, ja sen, joka ei seurannut tai totellut +häntä halustaan, täytyi tehdä se pakosta. + +Kun Svante Niilonpoika saapui Kalmariin, kauhistutti häntä se puute, +joka vallitsi elintarpeihinkin nähden; mutta piispa sanoi: + +"_Antaa_ ei tahdota, minun täytyy siis _ottaa_, ja Voionmaa saa olla +ruoka-aittana." + +Mukanaan tusinan verta miehiä purjehti hän eräänä yönä ulapalle +muutamilla viheliäisillä venheillä ja palasi jo seuraavana päivänä +ruokavaroilla lastatuin laivoin. + +Valtionhoitaja nuhteli häntä siitä, että hän uskalsi henkensä +sellaisiin yrityksiin. + +"Ainoastaan sillä ehdolla ne onnistuvat", vastasi hän. "Mikäli +mahdollista, koetan saada hyvin sanoin, mitä muuten täytyy ottaa +väkisin. Olen huomannut, että se onnistuu hyvin!" + +Monet aatelismiehet olivat sitoutuneet lähettämään väkeä, aseita +ja rahaa piispalle, mutta kukaan ei ollut sitä tehnyt. Ja kaikki +muistutukset jätettiin huomioon ottamatta. + +Ja tälle miehelle, joka antoi henkensä ja verensä ja kaiken mitä +omisti isänmaan puolustukseksi, hänelle täytyi Svante herran viedä +viesti, että hänet pidettiin arvottomana hoitamaan sitä virkaa, +joka oli hänen hallussaan, ja että tuomiokapituli oli sanoutunut +irti uskollisuudestaan ja kuuliaisuudestaan häntä kohtaan ja että +piispankymmenykset häneltä lakkautetaan. + +"Sitä odotinkin!" vastasi Hemming synkin katsein. "Jos olisin +käynyt Hannu kuninkaan asioita, olisi hän kernaasti antanut minulle +kahdenkin hiippakunnan tulot, mutta nyt olen ollut isänmaalleni +uskollinen ja sentähden saan kokea, minkä arvoinen ruotsalainen +kiitollisuus on." + +"Ei ole epäilystäkään, etteikö päätös ole johtunut pelkästä +kateudesta", huomautti Svante herra. "Sentähden, ettei piispanvaali +ole saanut paavin vahvistusta, on päätös tehty, ja neuvosto +on kirjoittanut sen alle, mutta sen paneminen toimeen ei tule +kysymykseen." + +"Eikä sitä olisi hyvä tehdäkään ilman minun suostumustani", tokaisi +Hemming tohtori. "Voin hyvin sanoa, että rahvas on minun puolellani." + +"Olen kirjoittanut tuomiokapitulille ja pyytänyt sen jäseniä tarkoin +miettimään." + +"Kunhan kirje saapuu, en minä jättäydy heille vastauksen velkaan!" + +"Rakas veli, älkää kirjoittako sitä liian tuimin sanoin! Mitä +hyödyttää panna enemmän sytykkeitä tuleen, ja kuinka voin minä +näinä kovina aikoina tulla toimeen ilman teitä ja luotettavaa Åke +Hannunpoikaa!" + +"Niin kauan kuin Jumala suo terveyttä ja voimia, ei kumpikaan meistä +tule väistymään." + +Valtionhoitaja kertoi, että hän oli saanut kirjeen Märta rouvalta, +joka kertoi kapinasta, mikä Tukholmassa oli tanskalaisten vehkeilyjen +johdosta ollut puhkeamaisillaan, mutta minkä Pietari Turenpoika oli +saanut sen estetyksi. + +"Tunnettu asia on, että huono kylvö kasvaa ja rehoittaa kaikkialla, +mihin tanskalaiset päänsä pistävätkin", sanoi elektus. "Tiedättehän +mitä parhaallaan tapahtuu Norjassa?" + +"Prinssi Kristian on siellä, olen kuullut. Mieliala ei ole juuri +tanskalaisystävällinen, ja on kai aikomus tuketa puro, ennenkuin se +paisuu virraksi. Norjalaiset ryömivät ikeen alle nyt kuten ennenkin." + +"Luulenpa, että minä olen saanut viimeiset tiedot. Siellä on puhennut +kapina, mutta prinssi Kristian on sen tukehuttanut siten, että nyt +monet sadat päät seipäihin pistettyinä muodostavat piikkiaidan +Agerhusin ympärille. Mutta ei siinä kyllin, Hamarin piispa on +vangittu viekkaudella." + +"Kaarlo Jensen on ruotsalaismielinen?" huomautti Svante herra. + +"Siinä juuri syy piileekin. Hän on ruotsalainen synnyltään, +kasvatettu Ruotsissa, ja monet ystävyyden siteet kiinnittävät hänet +tähän maahan. Prinssi teeskenteli luottamusta häneen ja pyysi hänen +neuvoaan. Piispa, joka ei epäillyt mitään, suostui matkustamaan +hänen luoksensa. Vierailu päättyi siihen, että hän nyt istuu vankina +Agerhusin linnoituksessa." + +"Prinssin täytyy päästää hänet vapaaksi!" + +"Ei ennenkuin on riistänyt hänen henkensä." + +"Sitä hän ei uskalla!" + +"Hän tekee mitä tahtoo!" + +"Silloin kulkee hän kohden kukistumisen!" + +"Mitä pahaa sitä ennen ehtii tapahtua, sen kyllä saanemme mekin +kokea, jollei meillä ole tarpeellista voimaa vastarintaan silloin kun +vielä aika on." + +"Sitä mieltä minäkin olen, että ainoastaan vakavassa vastarinnassa on +pelastuksemme. Rauhanystävät ovat suostuvaiset kuninkaan ehdotukseen, +että hän määrätystä rahasummasta luopuu vaatimuksistaan Ruotsiin." + +"Luullakseni se ei tapahdu niin kauan kuin minä ja muut +ruotsinmieliset ovat elossa, puolustaen valtakunnan etuja ja +itsenäisyyttä!" virkkoi piispa. + +"Minä näen pelastuksen mahdollisuuden kireässä suhteessa +hansakaupunkien ja Tanskan välillä." + +"Kunpa heidät vain saisi varustamaan laivaston!" huudahti piispa. + +"Heidän täytyisi tehdä se, jollei muun vuoksi, niin tehdäkseen lopun +tanskalaisesta kaapparijoukkueesta, joka Tanskan kuninkaan puolesta +harjoittaa merirosvousta niin Suntissa kuin Itämerelläkin." + +"Lyypekillä ei liene mitään sitä vastaan." + +"Falsterin kokouksessa olivat tanskalaiset häikäilemättä kerskailleet +niillä kallisarvoisilla tavaroilla, jotka oli rosvottu hansalaisilta +kauppamiehiltä. Nämä olivatkin kovasti suutuksissaan lähteneet +kaupungista." + +"Lyypekki ei alistu koskaan tykkänään katkaisemaan kauppasuhteitaan +Ruotsiin." + +"Salakuljetus kukoistaa paremmin kuin konsanaan, ja toivoakseni on se +jatkuva, kunnes sota puhkeaa, mutta täytyisi ryhtyä ponteviin toimiin +sitä elvyttääkseen." + +"Mihin niin?" + +"Muutamia hartaita isänmaan ystäviä olisi lähetettävä sinne +selittelemään heidän etujaan." + +"Tosiaankin!" + +"Poikanne, esimerkiksi." + +"Sten?" + +"Hänen ulkonäkönsä ja koko esiintymisensä tekee hänet sopivaksi +voittamaan sydämiä." + +"Mutta hänen nuoruutensa?" + +"Sellaista luetaan harvoin viaksi!" + +"Hänen suuri kokemattomuutensa?" + +"Hän ei tulisikaan matkustamaan yksin." + +"Kenenkäs kanssa?" + +"Jollei minulla olisi näitä jalkarautoja jaloissani, tahtoisin minä +lähteä mukaan." + +"Varrotkaamme aikaamme!" + +"Se on minunkin tarkoitukseni! Millaiset ovat välimme Venäjän kanssa?" + +"On tehty aselepo kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Ei tosin ole mitään +varmuutta, että tehdyt sitoumukset pidetään, mutta onneksi eivät +Hannu kuninkaan ja Venäjän suuriruhtinaan välit näytä olevan hyvät, +ja se on meille parhaimpana rauhanmerkkinä." + +"Onko maassa tyyntä?" + +"Tyynempää kuin on ollut pitkiin aikoihin! Erik Turenpoika istuu kuin +haukka tunturilla ja tähystelee yli maan ja veden; sellainen mies on +kullan arvoinen." + +"Eikö kukaan ole koettanut kylvää vainon siementä välillenne?" + +"On kyllä, ainahan sellaistakin tapahtuu." + +"Mitä he ovat sanoneet?" + +"Että hän on liian mahtava!" + +"Niin hän onkin!" + +"Sanotteko tekin niin?" + +"Sanon, jos hän käyttää valtaansa väärin!" + +"Sitä hän ei tee!" + +"Silloin pitäisi hänen olla vielä mahtavampi." + +"Kuinka niin?" + +"Sentähden, että hän on isänmaan ystävä, jolle vain harvat vetävät +vertoja." + +"Se on totta!" + +"Epäluulo voi olla kuin pienin siemen, mutta se kasvaa pian suureksi +puuksi. Teillä on synnynnäinen taipumus antamaan sen kasvaa yli +päänne." + +"Sitä en voi muistaa." + +"Entä teidän ja Sten Sturen välien rikkoontuminen?" + +"Hemming veikko, teidän ei tarvitse muistuttaa minulle sitä, en ole +sitä unhoittanut!" sanoi hän. + +"En olisi sitä tehnytkään", vastasi tämä, "jollei eräs Erik herran +kirje..." + +"Valittaako hän minua vastaan?" + +"Ainoastaan pitkää vaitioloanne, jota hän ei sano voivansa ymmärtää." + +"No, tahdon nyt kirjoittaa hänelle ja sanoa, että luotan häneen kuten +itseeni." + +"Se on oikein!" + +"Kiitos varoituksesta!" + +Molemmat miehet pudistivat toistensa kättä, ja piispa jatkoi: +"Kerronko teille merkillisiä uutisia Norjasta?" + +"Näen kasvoistanne, etteivät ne ennusta hyvää." + +"Kristian prinssi oleskelee tätä nykyä Bergenissä." + +"Tiedän sen!" + +"Hänen armonsa arkkipiispa, joka luultavasti tahtoi päästä nuoren +herran suosioon, kertoi hänelle, että kaupungissa oli ihmeen kaunis +tyttö, ja prinssin valtasi uteliaisuus." + +"Luullakseni ei ilmestynyt mitään vaikeuksia." + +"Ei ollut aivan ilmankaan, koska linnaan laitettiin suuret illatsut, +ja niihin kutsuttiin kaupungin ylhäisimmät porvarit, samoin Sigbrit +ja hänen tyttärensä..." + +"Sigbrit?" huudahti Svante Niilonpoika. + +"Hän lienee hollannitar syntyään ja elätti itseään pienellä +leipomaliikkeellä." + +"Hänen tyttärensä...?" + +"Nimeltään hän on Dyveka! 'Pikku kyyhky' tulee nokkimaan monet +jyväset vainioiltamme." + +"Kertokaa edelleen!" + +"Hän tuli äitineen mukaan pitoihin. Prinssi ei voinut saada silmiään +kääntymään pois kauniista tytöstä. Todellisuus vastasi hänen +kuulemaansa. Hän koetti illan kuluessa salata tunteitaan, mutta +ennenkuin illatsu oli lopussa, tiesivät kaikki, että hollannitar oli +hurmannut prinssin tykkänään." + +"Seuraus oli selvä?" + +"Tyttö lienee tosiaankin tehnyt estelyitä, mutta äiti tasoitti +vastukset. Molemmat seurasivat prinssiä Osloon, mihin hän nyt +rakennuttaa heitä varten suurta upeaa kivitaloa." + +"Näin tytön lapsena; hänestä lupasi tulla kauniimpi kuin äidistään." + +"Tämä lienee tavattoman viisas nainen." + +"Kyllä hän on!" + +"Ovela ja vallanhimoinen ja sitä paitsi harvinaisen tietäväinen +naisihmiseksi." + +"Sen kyllä uskon!" + +"Hän on niin vallannut Kristianin, että tämä on tehnyt hänet +neuvonantajattarekseen." + +"Se ei ennusta hyvää Ruotsille, sillä me emme ole kyllin vahvoja +ajamaan vihollista maasta. Me voimme ainoastaan väsyttää hänet ja +jos mahdollista hankkia liittolaisia", puuttui Svante Niilonpoika +puhumaan. + +"Niin, hansakaupungeista!" + +"Hannu kuningas on ollut niin varomaton, että on tehnyt ne +vihollisikseen." + +"Avaamalla satamansa kaikkien muidenkin kansakuntien laivoille." + +"Toivoisin, että mekin voisimme tehdä samoin, mutta silloin +menettäisimme ainoan liittolaisemme." + +"Sentähden täytyy meidän alistua toistaiseksi; riippuu siitä, mitä he +uskaltavat puolestamme." + +"Ruotsin kauppa on hansakaupungeille elinkysymys." + +"Juuri sentähden täytyy etujen koitua meidän hyväksemme." + +"Heti palattuani Tukholmaan", sanoi Svante herra, "ehdotan +neuvostolle, että se kirjoittaisi tästä asiasta Lyypekin +pormestarille ja neuvostolle". + +"Se minustakin on viisainta; ensin on kysyttävä heidän mieltään ja +sitten toimittava sen mukaan." + +"Sydäntäni viiltää nähdessäni tanskalaisten laivojen täysin purjein +laskevan satamiimme ryöstämään ja hävittämään; jos minulla olisi +Tor'in vasara, musertaisin heidät muruiksi." + +Ja tarmokas piispa löi kädellään miekkansa kahvaan, kävellen +kiihkeästi huoneessa edestakaisin. + +"Niin kauan kuin te, Hemming veikko, seisotte täällä valtakunnan +itäreunalla ja Åke Hannunpoika puolestaan lännessä pitää vihollista +silmällä, ja te molemmat olette aina valmiit iskemään häneen ja +tekemään hänelle tuhoa, kun taasen minä milloin siellä, milloin +täällä tähystelen, mitä muissa paikoin ollaan vailla, uskallan sanoa, +että maa on jotakuinkin turvattu ulkonaisia vihollisia vastaan. Mutta +meillä on toisiakin, jotka eivät ole vähemmän vaarallisia." + +"Sentähden ei taistelu koske ainoastaan Tanskan kuninkaita, vaan +monia Tanskan suurmiehistäkin ja kenties etupäässä kirkkoa." + +"Te ette voi koskaan sopia arkkipiispan kanssa!" + +"Samoin kuin hänkään ei voi sopia, ei teidän eikä minun kanssani! Ja +mikä on syynä? Pelko, että valta liukuu pois pappisvaltiasten käsistä +ja siirtyy maallisille suuruuksille. Eikö hänen armonsa asettunut +liikkeen eturintamaan Sten herraa vastaan? Ettekö luule hänen voivan +tehdä samoin teitäkin vastaan? Mikä on syynä hänen ja tuomiokapitulin +katkeruuteen, jollei luopuminen heidän poliitiikastaan, mikä on +heidän silmissään vaarallinen merkki?" + +"Sanokaa: yhä enentyvä heikkous, arkkipiispa on vanha ja sairas." + +"Hän voi olla terve ja sairas olosuhteiden mukaan ja kuitenkin elää +sekä teidän että minun jälkeeni." + +Svante kertoi hänelle tapauksen piispantalossa. "Näettekös, +näettekös!" huudahti Hemming tohtori. "Sanon vielä kerran, olkaa +varuillanne! Ette te, ei poikanne eikä emäntänne voi olla varma hänen +lähettiläiltään." + +Valtionhoitaja viipyi Kalmarin edustalla viikon paikkeille. Sillaikaa +kulki nuori Sten ympärinsä upseerien ja sotilasten keskuudessa; +hän tiedusteli piiritystöiden menoa ja voitti sekä päällystön +että miehistön yksinkertaisella, vaatimattomalla olennollaan, +reippaudellaan ja viisailla kysymyksillään. + +Eräänä päivänä kuuli hän sattumalta keskustelun muutamien sotilaiden +kesken, jotka keskenään valittivat raskasta leirielämää, niukkaa +muonaa ja palkkansa alituista myöhästymistä. + +"Varmaankin mieluummin istuisitte kotituvassanne äidin luona?" sanoi +nuorukainen ja meni lempeästi hymyillen heidän luoksensa. + +Nämä tunsivat hänet heti ja vetääntyivät hämillään syrjään. + +"Vastaa sinä minulle!" sanoi Sten ja kääntyi siihen, joka hänestä +näytti vähimmän ujostelevalta. + +"Eipähän ole juuri hupaistakaan maata aina taivasalla, olla nälissään +kuin juoksukoira ja joko heittää keikaa tai joutua raajarikoksi." + +"Olet oikeassa, voi olla hupaisempaakin." + +"Niin on, niin on!" säestivät kaikki, hieman rohkeampina. + +"Mutta kuulkaas, pojat, ajatelkaas, jos naapuri tulisi ja tahtoisi +ottaa oman rakkaan tupanne!" + +"Hitto soikoon, sen saa hän jättää sikseen!" + +"Mutta jos hänestä on oma tupansa liian pieni ja hän tahtoo teidän +tupanne lisäksi?" + +"Se olisi anastusta ja vastoin lakia ja oikeutta." + +"Mitäpä hän sellaisista välittäisi!" + +"Me kyllä hänet estäisimme." + +"Teitä on täällä nyt kuusi kappaletta! Otaksutaan nyt, että hänellä +olisi kaksitoista renkiä ettekä voisi pitää puolianne?" + +"Silloin koko kyläkunta kertyisi koolle ajaakseen pois rosvot." + +"Se kai olisikin oikein!" + +"Muuten ei kannattaisikaan elää!" + +"Olen samaa mieltä kuin tekin, pojat, mutta otaksukaa nyt, että +naapurin rengit ovat murtautuneet ruoka-aittoihinne ja vieneet +kaiken, mitä siellä oli syötävää?" + +Miehet kynsivät korvallisiaan. "Silloin kai saisi nähdä nälkää!" +vastasivat he. "Se on raskasta!" + +"Ei voi auttaa!" + +"Ei, jos annatte naapurin pitää mitä on ottanut ja sitten rupeatte +hänen rengeikseen, silloin on hän velvollinen elättämään ja +vaatettamaan teidät." + +"Ennen tappelen viimeiseen vereen." + +"Niin, niin!" huusivat kaikki toiset. "No, eikö Tanska ole juuri +sellainen jumalaton naapuri, joka tahtoo riistää maamme ja +vapautemme? Eikö meidän täydy tuimasti taistella ja kärsiä puutetta +saadaksemme vihdoin hänestä voiton ja ajaaksemme hänet tiehensä?" + +"Kyllä, se on totta se!" + +"Minä olen vielä liian nuori ollakseni mukana, mutta muutamain +vuosien kuluttua tulen seisomaan rinnallanne, ja jos kaadun, olen +iloinen saadessani uhrata henkeni isänmaan puolesta!" + +"Oh, me kyllä puolustaisimme häntä!" huusivat kaikki kilvan. + +"Hän on kuin emo mehiläispesässä", lisäsi muuan miehistä, "jos se +kuolee, hajoaa koko parvi". + +Stenin vertaus ei jäänyt hedelmättömäksi. Sotamiehet kertasivat sen +miehestä mieheen, he ajattelivat asiaa omalla tavallaan, ja kun +nuorukainen matkalle lähtiessään viittasi heille jäähyväisiksi, +kajahti raikuva hurraa valtionhoitajan ja hänen poikansa jälkeen. +Ystävysten Svante Niilonpojan ja Hemming Gaddin kohtaus ei ollut +ainoastaan kirkastanut heidän toiveitaan, se oli myös vahvistanut +ystävyyden sidettä ja rohkaissut uusiin ponnistuksiin. Kaksi tulta +voi lämmittää kukin itsekseenkin, mutta yhdistettynä kohoaa niiden +voima moninkertaiseksi. + +Ne rahat, jotka valtionhoitaja jätti piispalle, käytettiin etupäässä +palkkojen maksuun. Siten virkistyi mieliala eloisammaksi, ja kun +elektus jatkoi piiritystyötä, ei tehty mitään vastaväitteitä. + +Luotiin uusia vallituksia, tehtiin työtä yötä päivää, ja Hemming Gadd +oli mukana kaikkialla, rohkaisten, innostaen. Usein tarttui hän itse +lapioon, ja näyttäytyi, ettei ruumiinvoimissa voinut kukaan vetää +hänelle vertoja. Kun raaka ihminen juuri tätä pitää korkeimpana, +nautti piispa suurta kunnioitusta upseerien ja sotamiesten +keskuudessa. + +Jos Joakim Trollella olisi ollut riittävästi keinoja, olisi hän +vaikeuksitta voinut estää vallinluonnin, mutta huolimatta kaikista +Tukholmaan lähetetyistä kirjeistä ja viesteistä jätettiin hänet +selviytymään niin hyvin kuin voi. + +Vihdoinkin olivat vallitukset valmiit, ja nyt alkoi kaupungin +pommitus. Hemming Gadd tahtoi säästää porvareita niin paljon kuin +mahdollista: heidän joukossaan oli hänellä monia ystäviä, vaikkakin +tanskalaisten pelko esti näitä sitä osoittamasta -- ja hän tahtoi +heidät mielellään säilyttää puolellaan. + +Itse tähtäsi hän ensimäisen laukauksen -- dominikaaniluostaria +kohden. "Minä tunnen ne helvetin sikiöt!" jupisi hän. "He +ansaitsevat, että heidän pesänsä poltetaan." + +Mutta kaupungissa oli kaikki mitä suurimmassa kuohunnassa. Kuinka +mielellään olisivatkaan porvarit avanneet kaupunginportit, mutta +Joakim herra oli ryhtynyt varokeinoihin, ja jokaista, joka lähestyi +muureja, uhattiin henkensä menettämisellä. + +Sillävälin oli tuli sytyttänyt niin luostarin kuin kirkonkin. +Joutilas väkijoukko, jolta kiellettiin pääsy sisälle, seisoi +töllistellen ulkona. Monet itkivät ja vaikeroivat, toiset taasen +katselivat äänettöminä, kuinka papit ja munkit juoksivat kilvan +huutaen pyhimyksiä apuun. Liekit levisivät nopeasti kaikkiin +suuntiin, muutamat leimahtelivat korkealle taivasta kohden, toiset +tunkeutuivat kammioihin ja komeroihin, munkkiselleihin ja pieniin +salakoppeihin, jotka olivat täynnä pulloja, ja nämä räjähtelivät +rikki, sähähdellen ja räiskähdellen, ja liekit leimahtelivat yhä +hurjemmin. Mutta sen jälkeen nuoleskelivat punaiset kielet monien +kätkettyjen käsikirjoitusten lehtiä. + +Jo romahtelivat hirret ja tukit, hehkuvia kuparipaloja kimmahteli +katoilta, ja kehen ne sattuivat, hän oli kuoleman oma. Rakennus +rusahteli saumoistaan, se ulvoi ja vinkui, kuin kaikki pahat henget +olisivat ajelleet toisiaan, mutta yhä jatkoi tuli hävitystyötään. +Se ei säästänyt edes vanhaa luostaripuutarhaakaan; nuoret puut +syttyivät itsekin lämpimissä syleilyissä. Varsinkin yhtä näistä +tuli ahmi, se tunkeutui alas maahan saakka, ja puun juurien alta +paljastui syvä kuoppa; siellä oli pieniä kirstuja, joissa oli luita +ja puoleksi maatuneita luurankoja mullin mallin. Samassa kuin tuli +oli paljastanut kuopan, laimistuivat liekit ja sammuivat. + +Pienessä kappelissa oli muuan sangen kallisarvoinen Mariankuva, sen +ohella pyhimyslippaita ja kultaisia ja hopeaisia alttariastioita, +jotka olivat jalokivin ja helmin koristellut. Paitsi kuvaa +säilytettiin luostarin muut kalleudet pienessä huoneessa alttarin +takana. + +Mutta pelästys tai huolehtiminen henkensä pelastuksesta oli vienyt +munkeilta kaiken mielenmaltin. He eivät muistaneet tätä, ennenkuin +tuli oli jo ehtinyt tunkeutua kappeliin. + +Kaikki pelastuskokeet olivat likipitäen turhat. Apotti huusi, että +puoli pyhän neitsyen aarteista kuului sen pelastajalle! Nuorin +munkeista, reipas nuori mies, syöksyi savun täyttämään kappeliin, +toisten veljien ulkona rukoillessa onnellista päätöstä hänen +vaaralliselle yritykselleen. Ja vaarallinen se oli tosiaankin. Kun +hän tuli sieltä ulos, laahaten kuvaa jälessään, horjahti hän kuin +juopunut ja vaipui tajutonna maahan. Munkit antoivat hänen maata, +kaikki tunkeutuivat madonnan ympärille, mutta, voi onnettomuutta, +kruunu oli pudonnut sen päästä, helmet sen kaulan ympärillä olivat +mustat kuten sen kasvot ja käsivarretkin. Se oli arvoton, kadotetun +suuruuden surullinen kuva! + +He katsoivat toisiinsa; mitä oli nyt tehtävä? Apotti kohotti +katseensa taivasta kohden ja sanoi: + +"Ettekö näe, veljet, pyhän olennon tarkoitusta. Hän tahtoo joutua +sovitusuhriksi! Niin surullista kuin onkin kadottaa nämä pyhät +piirteet näkyvistämme, täytyy kuitenkin toivomustemme väistyä hänen +tahtonsa tieltä. Kantakaamme hänet sisälle, veljet! Katsokaa, +polttorovio odottaa!" + +Mutta kun he lähenivät pyhän kantamuksensa kanssa, olikin kuumuus +niin suuri, ettei kukaan uskaltanut astua sisään. Ikäänkuin +äänettömästä sopimuksesta heitettiin puukuva tuleen, ja munkit +juoksivat pakoon, niin nopeasti kuin kynsistä kykeni... + +Hirveästi kumisten ja kolisten olivat kirkonkellot pudonneet +tornista. Kova ilmanveto oli ensin pannut ne liikkeeseen, ne soivat +mahtavammin, täyteläämmin äänin kuin konsaan ennen, helähdykset +aaltoilivat ilmavirtojen mukana yli kaupungin ja kertoivat kellojen +omista maahanpaniaisista. Kun nämä vihdoin tapahtuivat, jähmettyivät +ihmiset kauhusta, jokainen pysähdytti työnsä, mikä hänellä oli +käsillään. Kamalaa onnettomuutta ennustava soitto oli lakannut, mutta +kirkonkin hetket olivat luetut. + +Tuli ei tyytynyt ainoastaan kirkkoon ja luostariin, Samoin kuin +muutkin hirmuvaltiaat ei se voinut saada kyllikseen, ja kun +korkeudessa ei enää ollut mitään hävitettävää, tarrasi se alempana +oleviin esineihin. + +Turhaan ponnistelivat porvarit sammutustyössä. Jos se onnistui +yhdessä paikassa, tarrasi tuli pian toiseen. Laukaukset paukkuivat +heidän päidensä ylitse, tuuli heitteli tulenliekkejä yli katujen; +savu oli tukehduttava, ja väliin ilma aivan pimeni. + +Huudot ja voivotukset viilsivät ilmaa kaikkialla. + +Vuoteenomat sairaat kannettiin alas kellareihin, missä niiden ei +ainakaan tarvinnut pelätä palamista vuoteihinsa, mutta missä monet +kuolivat nälkään. + +Herra Joakim Trolle ammuskeli tasaisella tulella muureilta, mutta +miehistö ei ollut lukuisa ja sen oli sitä paitsi vartioitava +kaupunginportteja. Hän tiesi, etteivät porvarit olleet +suopeamielisiä. Munkit olivat luotettavampia, ja monet heistä saivat +palvella sotamiehinä. + +Tuuli puhalsi kovasti lännestä, ja toisen puolen kaupungista ollessa +yhtenä ainoana tulimerenä oli toinen puoli säilynyt melkein kokonaan. +Täältä lähetettiin onnettomille apua mikäli suinkin voitiin. Mutta +tuuli saattoi helposti kääntyä ja koko kaupunki muuttua tuhkakasaksi. +Ainoa mahdollisuus tämän estämiseksi oli päästää ruotsalaiset +kaupunkiin. Oltiin varmat, että he kaikin voimin auttaisivat sen +pelastusta. + +Mitä kenties ei olisi isänmaanrakkaus voinut, sitä tahtoi +itsesäilytysvaisto koettaa. Mutta jo pelkkä epäluulokin tästä sai +Joakim Trollen rankaisemaan rikolliset. Pimeän tullen lakkasi +ampuminen; molemmin puolin laskettiin kuolleita ja haavoitettuja. + +Joakim Trolle kutsutti huomattavimmat porvarit linnaan. He saapuivat +kalpeina ja vavisten. + +"Teidän on huomenna saavuttava muureille joka kynnen", sanoi hän. +"Minä asetan sotamiehen jokaisen porvarin taakse, ja se, joka ei tee +velvollisuuttaan, ammutaan heti ilman tutkintoa. Sama rangaistus +odottaa sitä, joka ei täsmällisesti saavu paikalle. Menkää nyt ja +ilmoittakaa kaupungin asukkaille!" + +"Armollinen herra!" valittivat useat heittäytyen ritarin jalkoihin. +"Päivän kovien ponnistusten jälkeen emme jaksa pysyä pystyssä." + +"Niinpä kokoontukaa kaikki tyyni torille! Sotamieheni kyllä pian +toimittavat teidät lepoon." + +"Ankara herra, olkaa armollinen! Me olemme muureilla aamun ensi +koitteessa." + +"Ettekö luule minun tietävän, että olette pettureita joka sorkka? +Mutta varokaa, minä en pistä sormiani pinteeseen!" + +Pelosta vavisten lähtivät porvarit linnasta. + +Mutta kuka pystyy harkitsemaan, kun mieli on hädän ja levottomuuden +valloissa? Nämä poloiset ihmiset eivät tienneet mitään neuvoa; heillä +ei ollut enää kirkkojaan, missä rukoilla. He lankesivat polvilleen +kaduille, itkivät ja valittivat. + +Äidit, vaimot ja lapset, jotka pelolla odottivat miesten paluuta, +riensivät heitä vastaan. He kuulivat kovan tuomion, ja kaduille ja +toreille polvistui satoja ihmisiä rukoillen apua taivaalliselta +isältä. + +Silloin leimahti salama ja samassa pamahti laukaus. Kaikki +kuuntelivat hämmästyneinä. Seurasi useampia, ja sen jälkeen kuului +aseiden kalinaa ja äänten hälinää. + +Porvarit pakenivat pelästyneinä vaimoineen ja lapsineen. He +piiloutuivat mihin voivat. + +"Olisikohan se piispa?..." + +"Pyhä Jumalan äiti, suo hänelle menestystä!..." + +"Pelasta meidät pyöveleistämme ja sortajistamme!" + +Niin rukoilivat he kaikki palavin sydämin. + +Muutamalta pakenevalta sotamieheltä sai Joakim Trolle tiedon, että +piispa oli tosiaankin uskaltanut ryhtyä rynnäkköön. Vartiat olivat +ampuneet laukauksen, mutta heiltä oli riisuttu aseet yhdeltä toisensa +jälkeen. + +Päällikkö raivosi, hän oli päästänyt sotamiehensä levolle ja he +makasivat kuin tukit. + +Sillaikaa kuin heitä herätettiin, kertoi sotamies, että Garpetornin +luona olivat ruotsalaiset tulleet yli muurin. Portit suljettiin +heti, sillä ensi sijassa oli linna pelastettava. Joakim herra aikoi +päivän ensi koitteessa tehdä ryntäyksen ulos, mutta silloin näki hän +pienen ruotsalaisen sotavoiman linnan edustalla, ympärillään samat +porvarit, joiden piti auttaa heitä tuhoamaan. He näyttivät olevan +mitä parhaimmissa väleissä keskenään, ja Joakim Trolle kiroili +tuhmuuttaan, kun ei ollut heiltä kaikilta hakannut päitä pois. + +Aiottu hyökkäys pantiin myöhemmin toimeen; luotettiin ruotsalaisten +väsymykseen, mutta sitä ei huomattu niistä miekaniskuista, joita he +jakoivat. Tosin kaatui monta urheaa soturia, mutta kaupunki oli ja +pysyi piispan käsissä. + +Taistelu ei ollut vielä aivan lopussa, kun tohtori Hemming riensi +kirjoittamaan valtionhoitajalle ja kertomaan hänelle onnellisesta +tapauksesta. + +"Kirjoitan tämän kovassa kiireessä päästyämme kaupunkiin", niin +päätti hän kirjeensä. "Huomenna saatte tarkempia tietoja, jos +saan elää näiltä armottomilta miehiltä, ja jätän teidät täten +kaikkivaltiaan Jumalan haltuun!" Sydämen ilolla lähetti hän tämän +kirjeen. + +Seuraavana päivänä kirjoitti hän jo uudestaan ja pyysi pitämään +kiitosmessuja yli maan, mutta ennen kaikkea painoi hän +valtionhoitajan sydämelle, että tämä ensi tilassa lähettäisi apua, +sekä miehiä että aseita. + +Joakimin luo lähetettiin sopimuksen hieroja kehoittamaan, että hän +luovuttaisi linnan. + +"Sanokaa piispalle, että hän saa tulla ja ottaa sen", vastasi tämä +halveksien. + +Urhokas piispa ei olisi toivonut mitään hartaammin, mutta hän tiesi, +ettei se ollut niinkään helppoa. + +Svante Niilonpojalta saapui kirje, jossa kerrottiin, mitä iloa hyvä +uutinen oli Tukholmassa herättänyt. Valtionhoitaja ja neuvosto +harkitsivat, miten piispa saisi pyytämänsä avun. Niin hyvin tästä +kuin saavutetusta menestyksestä oli laadittu kirjeet ja lähetetty +ympäri valtakuntaa. "Olen sanonut heille", kirjoitti Svante herra, +"että suuresti heikontunut kaupunki tarvitsee apua, jos sitä mieli +puolustaa ja suojella, niin ettei koko tämä maanääri tule jälleen +riistetyksi meiltä pois ja joudu vihollisen tai ulkomaalaisen miehen +käsiin". + +Kalmarin porvarit pitivät täydellä syyllä piispaa pelastajanaan ja +puolustajanaan, jota ilman ei heidän elämällään olisi suurtakaan +arvoa. Viikkokausi ruokittiin miehistöä kaupungin kustannuksella, +ja mihin ikänä piispa astuikin sisälle, oli hänellä oikeus vaatia +parasta mitä talosta löytyi. + +Hemming Gadd ei odottanut eikä vaatinut, että sellaista +vieraanvaraisuutta jatkettaisiin, ja kun porvarit kaikessa +nöyryydessä sanoivat hänelle, että heidän aittansa olivat melkein +tyhjät, niin vastattiin, että hän ja hänen väkensä pitävät huolen +itsestään nyt kuten ennenkin. + +Mutta makeanleivän päivät olivat tuntuneet väestä liian hyviltä, he +arvelivat tehneensä kylliksi ja tuumivat, että heidän nyt tarvitsi +levätä ja koota voimia. + +Lokakuu oli lopuillaan, kun Kalmari vallattiin takaisin, mutta +jo joulukuussa täytyi lähteä retkelle Voionmaahan noutamaan +välttämättömimpiä tarpeita. + +Porvariston keskuudessa syntyi, heidän saatuaan tiedon, että +piispa aikoi lähteä mukaan, sellainen pelästys, että he saapuivat +joukoittain ja rukoilivat Jumalan ja pyhän neitsyen nimessä, ettei +hän hylkäisi heitä. Jos hänelle tapahtuisi jokin onnettomuus, +joutuisi kaupunki heti vihollisen valtaan, ja silloin he olisivat +hukassa. + +Piispan lähin mies, herra Paul Kyle, urhokas soturi, viisas mies ja +kirjoitustaitoinen, oli samaa mieltä. Hän sanoi paljon mieluummin +menevänsä niitä vaaroja vastaan, jotka saattoivat väijyä matkalla +kuin ottavansa vastatakseen kaupungista piispan ollessa poissa, ja +niin jäi tämä kaupunkiin. + +Kalmarin asukkaat hankkivat muutamia veneitä, ja niillä oli mentävä +yli salmen. Mutta kaupungin edustalla oli tanskalaisia laivoja, jotka +eivät päästäneet läpi pienintäkään kalastajavenettä, ja hanke vaati +suurta varovaisuutta. + +Eräänä pimeänä yönä lähdettiin retkelle. Kova sade oli onneksi +sulattanut pois ohuen jääriitteen, ja veneet saattoivat hiljaa ja +huomaamatta liukua vihollisten laivojen välitse. Hemming Gadd seisoi +kuunnellen rannalla, kuulisiko hän mitään huudahduksia, mutta kun ei +mitään kuulunut, otaksui hän, ettei mikään vaara uhannut, ja meni +kotiin keventynein sydämin. + +Pieni retkikunta viipyi poissa kolme vuorokautta. Tämä aika oli +kyllin pitkä antaakseen aihetta levottomuuteen, mutta kun parvi +palasi ja saatiin tietää, kuinka monia vaaroja sillä oli ollut +vältettävinä, selitti Hemming Gadd, että tästälähin otetaan +elintarpeet lähempää. + +Muutamia päiviä myöhemmin ilmoitti muuan vakooja, että oli tulossa +tanskalainen avunlähetys Malmöstä Kalmariin. + +Urhea piispa oli heti valmis menemään heitä vastaan. Mutta +hämmästyksekseen havaitsi hän ei ainoastaan nurjamielisyyttä, vaan +ilmeistä kapinanhalua väessään. Hänen rohkaisevat sanansa eivät +vaikuttaneet mitään, mutta miehet eivät kuitenkaan kieltäytyneet +häntä seuraamasta. + +Muutamien tuntien marssin jälkeen näkivät he lähestyvän sotavoiman. +Siihen kuului ainoastaan kahdeksankymmentä keihäsmiestä, eikä piispa +epäröinyt käydä heidän kimppuunsa. + +Mutta silloin palkatun jalkaväen johtaja kääntyi hänen puoleensa ja +virkkoi, että kun he eivät olleet sitoutuneet taistelemaan avoimella +kentällä, eivät he voineet eivätkä tahtoneetkaan puuttua tähän +kahakkaan. + +Piispa kääntyi miesten puoleen ja kysyi, oliko tämä heidänkin +tarkoituksensa. + +He vastasivat yksimielisesti myöntäen. + +Ja niin sai hän katsella syrjästä, kuinka keihäsmiehet menivät hänen +edellään Kalmariin ja marssivat esteettömästi linnaan. + +Hän kuohui raivosta, mutta ei voinut mitään! + +"Onko tämä tanskalaisten vaikutusta?" kysyi hän Paul Kyleltä. + +"Hätä ja puute on tehnyt väen alakuloiseksi", vastasi tämä. "Siinä on +syy." + +"Mutta miksi nääntyvät ainoastaan palkkasoturit? Rahvas ei tee niin!" + +"Heissä on visaa, heissä!" + +"Mutta tämä on kuuliaisuudenrikos, enkä minä voi heitä pitää +kauemmin." + +"Silloin he menevät heti vihollisen puolelle." + +Hemming Gadd ei ollut niitä miehiä, jotka sietävät +tottelemattomuutta, ja hän rankaisi sen antamalla muonaa jakaessaan +suurempia tai parempia annoksia niille, jotka uskollisesti +noudattivat hänen käskyjään. Luutnantti, joka oli odottanut +ylennystä, ei sitä saanutkaan, koska otti puolustaakseen +kapinoitsijoita; vieläpä hänet sulettiin pois niistä illatsuistakin, +joihin piispa tuontuostakin kutsui upseerinsa. + +Niin vähät välitti hän pitää salassa menettelytapaansa, että hän +aivan avoimesti puhui siitä varoitukseksi muille. Ja hän herätti +niin suurta pelkoa, ettei rikollinen uskaltanut päästää valituksen +sanaakaan. + +Erittäin juuri näissä juomaseuroissa piispa purki ilmoille ne +tunteet, jotka hänessä kuohuivat. Silloin puhui hän muinaisajan +sankareista, useimmiten Birger Jaarlista ja Maunu Latolukosta. +Niistä teki hän tavallisesti suuren harppauksen Engelbrektiin, joka +ennen muita oli hänen sankarinsa. Kun hän puhui hänestä, käveli hän +huoneessa edestakaisin, huitoi käsivarsillaan ja esitti tavallisesti +ilmielävästi tapauksen, jota kuvaili. Aina lähtien siitä, että +Engelbrektin teot johtuivat palavasta isänmaanrakkaudesta, asetti +hän hänet esikuvaksi jokaiselle Ruotsin miehelle. Hän viittasi hänen +viisauteensa, hänen uhrautuvaisuuteensa, alttiuteensa, sitkeyteensä. +Ja kuulijat innostuivat hänen tulisesta kaunopuheisuudestaan. +Tavallisesti lopetti hän katkeralla hyökkäyksellä Tanskaa ja +tanskanmielisiä vastaan. + +"Tiedän hyvin", oli hänellä tapana sanoa, "että on miehiä, joilla on +tanskalainen sydän ruotsalaisten takkien alla, mutta he eivät ole +parempia kuin valkeiksi sivutut haudat täynnänsä kuolleiden luita, ja +minä toivon, että heidät tuomitaan sen mukaan". + +Tällaisilla puheilla piti hän vireillä innostusta pienessä +upseeriparvessaan ja sai sen antautumaan suuriin ponnistuksiin. + +Mutta sittenkin tuntui luissa, kun täytyi talvipakkasella asua +teltoissa. + +Enemmän kuin puolet kaupungista oli palanut tuhaksi, ja kodittomat +olivat saaneet suojaa parempiosaisilta. Piispa tahtoi edelleen pysyä +hyvissä väleissä kaupunkilaisten kanssa eikä sentähden anastanut +mitään. Nämä tarjosivat huoneita hänelle ja upseereille, mutta hän +hylkäsi tarjouksen, sanoen tahtovansa jakaa sotamiesten kohtalon. +Sitä vastoin täytyi kaupungin maksaa suojelusveroa, ja siihen +suostuttiin ehdolla, että piispa asuisi kaupungissa. + +Alempi osa kirkosta oli jokseenkin hyvin säilynyt, sen ylle kyhättiin +katto, ja huonetta käytettiin milloin jumalanpalvelukseen, milloin +kasarmiksi. + +Asema oli sangen huolestuttava -- aseet olivat mitä kurjimmassa +kunnossa, ruudista ja luodeista oli puute, mutta mitään apua ei +tullut. + +Jos Joakim Trolle olisi tehnyt hyökkäyksen, olisi hän helposti ajanut +vihollisensa pakosalle. + +Helmikuun puolivälissä olivat muonavarat lopussa, ja täytyi hankkia +uusia. Voionmaalla ei ollut enää mitään. Hemming Gadd odotti joka +päivä kirjeitä ja viestejä, mutta mitään sellaisia ei kuulunut. Siitä +huolimatta kulki hän, pakinoi ja laski leikkiä kuten ennenkin. Hänen +rohkeutensa piti rohkaista muitakin. + +Mutta hänen sielunsa oli täynnä katkeruutta ja apeutta. Hän luuli +tietävänsä, että yksityinen viha häntä kohtaan oli varsinaisena +syynä siihen kylmäkiskoisuuteen, jota neuvosto osoitti Kalmarin +linnan valloitukseen nähden, ja kuitenkin oli sen valtaaminen maalle +äärettömän tärkeä. + +Arkkipiispa ja monet valtakunnan suurmiehistä eivät koskaan tulisi +antamaan anteeksi niitä katkeria totuuksia, joita hän oli heille +sanonut, sitä ilmeistä epäkunnioitusta, mitä hän oli osoittanut +jokaiselle, kenen katsoi tanskalaisystäväksi. + +Piispa Hemming Gadd oli niitä miehiä, joilla on ainoastaan ystäviä +ja vihamiehiä, välinpitämätön ei häneen nähden ollut kukaan. Hänen +papillisen virkansa yhdistäminen soturin ammattiin oli enemmän kuin +kylliksi antaakseen aihetta puheille, mutta ne, jotka katsoivat +ainoastaan tekoja, ylistivät häntä pelottomana soturina ja totisena +isänmaan ystävänä. + +Varhain eräänä aamuna, ennenkuin kaupunki oli vielä ehtinyt +valveutua, lähti piispa kaupungista parvi sotilaita mukanaan. + +Pelästys oli suuri, kun saatiin tietoon, että hän oli poissa, mutta +varovaisuus kehoitti vaiteliaisuuteen, eikä asiasta hevillä puhuttu +eikä ilmaistu pelkoa; mutta innokkaasti hänen paluutaan odotettiin. + +Retki suunnattiin Blekingeen. Lyckebyn ympärillä oli monia rikkaita +herraskartanolta, ja etupäässä niissä piispa aikoi vierailla. + +Edissä asui Kristina Erikintytär, herra Sten Kristerinpojan emäntä. +Isältään, tanskalaiselta valtaneuvokselta, oli hän perinyt tämän +suuren maatilan, ja herransa juonitellessa Tukholmassa ja kaikkialla +Ruotsissa Hannu kuninkaan hyväksi piti hän Edissä ankaraa hallitusta. +Ei siinä kyllin, että alustalaisia kiristettiin äärimmilleen hänen +itsensä pitäessä melkein ruhtinaallista hovia; hän vaati vielä heiltä +sellaista kunnioitusta, kuin olisi ollut todellinen kuningatar. + +Hemming piispa oli nähnyt hänet Tukholmassa Sten Sturen hovissa. Tämä +nainen ei miellyttänyt häntä silloinkaan, ja nyt, kun hänen mielensä +oli katkeroitunut, päätti hän mennä Lyckebyhyn sen tähden, että +Kristina rouva oli siellä. + +Oli jäätävä pakkanen, ohut lumikerros peitti maan, ja matka kävi +ripeästi eteenpäin. Kirkas kuutamoilta tapasi pienen retkikunnan Edin +luona. Piispa pyrki sisään; hän halusi puhutella Kristina rouvaa. +Mutta linnanvouti palasi tuoden vastauksen, ettei jalolla rouvalla +ollut Hemming Gaddin kanssa mitään puhuttavaa. Ja niin pysyi portti +lukossa. + +Piispa nyökkäsi tyytyväisenä, ikäänkuin olisi juuri tätä toivonutkin. +Sotamiehet saivat käskyn muodostaa ketjun linnan ympärille. Kukaan +ihminen ei saanut kulkea ulos eikä sisälle. Muutamia yrityksiä +tehtiin, mutta uhkaava pyssy peloitti rohkeat heti takaisin. + +Linnasta loisti valo koko yön. Nähtiin ihmisten juoksentelevan +edestakaisin huoneesta huoneeseen. Uteliaat katseet tähystelivät +yli seudun; ilmeisesti vallitsi linnan sisällä suuri levottomuus ja +hämmennys. Varhain aamulla avattiin portit. Linnanvouti tuli jälleen +ulos, mutta tällä kertaa pyydettiin Kristina rouvan puolesta, että +piispa tahtoisi astua sisälle. Rouva odotti häntä. + +"Onko aamiainen valmis?" kysyi tohtori Hemming. + +"Aamiainen?... Heti!" vastasi ällistynyt vouti kumartaen syvään. + +"Riittääkö se kaikille miehilleni?" + +"Kaikille?" + +"Niin, jumaliste! Kun meidän on täytynyt täällä tehdä +vartiopalvelusta koko yö, pitää teidän toki antaa meille ruokaa ja +juomaa." + +Vouti katosi jälleen. Kesti kotvan, ennenkuin hän palasi, mutta +silloin toi hän sanan, että puolentunnin kuluttua oli aamiainen +valmis. + +"Minä ja upseerini aterioimme yhdessä Kristina rouvan ja hänen +neitsyttensä kanssa", lisäsi piispa. "Jos hän on valmis ottamaan +minut vastaan, niin tulen." + +Vouti riensi jälleen sisään, jättäen portin auki jälkeensä. + +Piispa käski upseeriensa seurata. Miehistö sai määräyksen jakautua +kahteen ryhmään; ensimäisen oli puolen tunnin kuluttua tultava +linnaan ja syötävä oikein kyllikseen sekä täytettävä taskut ja +reput ruuantähteillä. Sillaikaa oli toisten pidettävä vahtia ja +tarkoin katsottava, ettei ketään vierasta päässyt ulos eikä sisälle. +Aamiaisesta oli ensiksi-tulijain selviydyttävä puolessa tunnissa, +jonka jälkeen vuorot vaihtuivat. Raikuvalla hurraalla tervehdittiin +tätä käskyä, ja jako toimitettiin heti. + +Sillävälin astui piispa upseereineen linnan suureen esisuojaan. +Siellä leimusi valkea suunnattoman suuressa takassa, ja +kopistellessaan lunta suurista saappaistaan sanoivat miehet +tarvitsevansa sulatella kohmettuneita jäseniään. + +"Vouti!" huusi Hemming, niin että kajahtivat linnan käytävät ja +holvit. + +Mies seisoi tuossa tuokiossa kumarrellen hänen edessään ja kysyi mitä +hän tahtoi. + +"Lähettäkää heti muutamia tynnyreitä olutta sotamiehilleni, ja mekin +tarvitsemme muutamia kippoja." + +Käsky täytettiin heti, ja kun vaahtoava juoma oli siemaistu, sanoi +piispa hilpeästi: "Nyt tunnen olevani valmis astumaan vaikkapa +itse pirunkin silmien eteen. Viekää minut nyt Kristina rouvan luo; +pelkään, että hän väsyy odottamiseen." + +Linnan suureen saliin oli katettu pöytä suurella kiireellä, mutta +peremmässä huoneessa odotti ylpeä rouva epätervetulleita vieraitaan. + +Nähdessään katetun pöydän sanoi piispa upseereilleen: "Niiden +puolesta, jotka tahtovat jäädä tänne, pyydän anteeksi linnan +rouvalta. Älkää vain syökö kaikkea, ennenkuin minäkin ehdin mukaan." + +Seuraus oli, että hän yksin meni odottavan Kristina rouvan luo. + +Viimeisinä viitenätoista vuotena oli tämän solakka vartalo käynyt +jotakuinkin täytelääksi. Hehkuva punoitus oli kenties hetkellinen, +sillä hän vapisi joka jäseneltään, kun hän syvään niiaten ja +ilmeisellä ivalla toivotti piispan tervetulleeksi. + +"Ette tahtonut ottaa minua vastaan eilisiltana!" sanoi hän suudellen +kättä, jonka rouva vastahakoisesti hänelle tarjosi. + +"En tiennyt... en uskaltanut." + +"Pelkäsittekö kenties, että maineenne siitä kärsisi, jalo rouva?" + +"Maineeni?" + +"Sentähden jäin odottamaan. Mutta kun tässä keskustelussa ei tarvita +todistajia, pyydän, että neitsyenne sillävälin ojentavat pikarit +upseereilleni." + +Nuori neitosparvi, joka ympäröi Kristinaa, seisoi hämillään ja +ymmällä. + +"Neitoseni jäävät luokseni!" vastasi Kristina rouva. + +"Olen sanonut, että minun täytyy puhutella teitä kahdenkesken! +Sentähden jätin upseerini tuonne ruokasaliin; jos pelkäätte lähettää +neitosianne heidän luoksensa, niin kutsun heidät tänne. Silloin +saamme paljon todistajia." + +Äänessä oli jotakin, joka vaati kuuliaisuutta, ja vaikkei Kristina +rouva tiennyt, mitä hänellä oli pelättävänä, tunsi hän, että oli +pakko antaa myöten, ja ankaralla kehoittavalla katseella viittasi hän +punastuvia neitosiansa menemään kokoussaliin. + +"Vihdoinkin!" huudahti piispa. "Mutta sellaisia ovat kaikki naiset, +mitä he mieluimmin toivovat, siihen he kauimmin epäilevät suostua." + +Taasen loukkaus. Kristina puri huultaan voidakseen vaieta. + +"Ja nyt, jalo rouva, istukaamme!" + +Kristina heittäytyi eräälle tuolille, joka seisoi keskellä huonetta. + +"Sallitteko, että asetun lattialle teidän jalkoihinne?" + +"Onhan tuolla penkkikin!" + +"Minun täytyy olla teitä lähellä." + +Kristina nousi ja istuutui penkille. "Olen teidän vallassanne", sanoi +hän. "Sentähden kiusaatte minua aivan kuulumattomasti." + +"Viette sanat suustani, kaunis rouva!" + +Mutta imelät sanat olivat kastetut sappeen, ja Kristina rouva +huudahti kiihkeästi: + +"Mikä on asianne?" + +Piispa loi häneen terävän katseen. "Toivoisin teidän istuvan tälle +penkille", sanoi hän, "jotta näköala olisi vapaa. Näette, että +sotamieheni ympäröivät linnan, kukaan ei pääse ulos eikä sisälle." + +"Kuinka suuri on vaatimuksenne?" + +"Herra Sten Kristerinpoika on muuan valtaneuvoksista. Mitä suurempaa +iloa voitte hänelle valmistaa kuin auttamalla aarteillanne +lieventämään maan hätää!" + +"Minulla ei ole mitään aarteita." + +"Mutta tahdotte antaa, mitä teillä on?" + +"Ja jollen tahdo?" + +"Silloin täytyy minun pakoittaa teidät siihen!" + +"Pakoittaa?" + +"Minulla on voiman oikeus!" + +"Tulette siis kuten ryöväri ja rosvo ainakin?" + +"Tai kuten Hannu kuningas, kun hän on käynyt Ruotsin linnoissa. Aion +panna kuninkaallisen oikeuteni voimaan! Upseerini ovat siksi hyvin +kasvatetut, että antavat neitosille vapauden. Jollette tahdo tulla +mukaani, niin suljen teidät tänne sisälle ja teen sitten omin päin +tutkimukseni." + +Kristina rouva tiesi, että hänen palvelijansa mielihyvällä olisivat +tällöin avulliset; ei ollut mitään pelastuskeinoa, hänen täytyi +alistua. + +"Tulkaa!" sanoi hän ja lähti huoneesta. + +Piispa seurasi häntä. + +Rouva avasi suuren ja upean hopeakaapin. + +"Kutsukaa palvelijanne!" sanoi tohtori Hemming. "Mutta muistakaa, +että jos vastustatte minua, käsken ryöstämään." + +Linnanvouti tuli emäntänsä kutsumuksesta. + +"Tyhjentäkää kaapin sisällys säkkeihin", käski piispa. "Jalo rouva +antaa sen maan pelastukseksi!" + +Käskyä noudatettiin. + +"Rahanne ja jalokivenne!" + +Kristina hätkähti. + +"Älkää salatko mitään!" + +"Täytyykö minun antaa kaikki?" + +"Kaikki!" + +Rouva katsoi ivallisesti piispaan. "Jos tahdon!" mutisi hän +hampaidensa välitse. + +"Ette sitä tule tekemään te, vaan teidän uskottu neitosenne!" + +Ja Kristina rouvan täytyi sietää, että tätä lähetettiin noutamaan; +hänen itsensä täytyi käskeä tämän tuoda rahalipas ja jalokivet. Ja +piispa otti kaikki ilman armoa ja laupeutta. + +Sen jälkeen tarjosi hän rouvalle käsivartensa ja vei hänet +parvekkeelle. Sotamiehet seisoivat alhaalla sen edustalla, ja he +hurrasivat hänelle kiitokseksi runsaasta kestityksestä. + +Lopuksi kiitti piispa, upseerien ja neitosten ollessa läsnä, +niistä uhrauksista, joita jalo rouva oli tehnyt herransa ja +isäntänsä isänmaalle, arvellen, että se hyväsydämisyys, jota hän +oli osoittanut, varmaan tuli ennemmin tai myöhemmin saamaan oikean +palkintonsa. + +Mutta jolleivät rouva ja piispa juuri katselleet toisiaan +ystävällisin silmin, teki nuori parvi niin sitä enemmän, ja kun +piispa upseereineen lähtiessään viittasi kohteliaasti tervehdykseksi +ylös linnaan, huokasivat neitoset sydämissään: "Palaavatkohan he +koskaan?" + +Täältä ei ollut pitkältä vanhaan Hjulebergiin. Sinne suuntasi piispa +matkansa. + +Klaus herra oli leskimies, hänen kolme tytärtään olivat naimisissa +tanskalaisten aatelismiesten kanssa, ja hän asui yksin vanhassa +herraskartanossaan. Piispa otettiin ystävällisesti vastaan, ja Klaus +herra käski runsaasti kestittää miehistöä, mutta kuultuaan vierailun +tarkoituksen vastasi hän surumielisesti hymyillen ja sennäköisenä +kuin puhuisi puhtainta totta: + +"Pystyn vielä käyttämään miekkaa, jos tahdotte ottaa minut mukaan. +Mitään muuta ei minulla ole teille antaa!" + +Hemming Gadd mietti tuokion. "Otan kiinni sanastanne!" sanoi hän. + +"Mutta olen jo täyttänyt viisikymmentä vuotta!" + +"Minä en tahdo rasittaa teitä yli voimienne." + +"Antakaa minulle hieman aikaa!" + +"Ei, heti on teidän lähdettävä mukaan." + +"Se on mahdotonta!" + +"En luovu teistä vähemmällä kuin viidellätuhannella hopeamarkalla!" +kivahti piispa. + +"Arvioittepa tosiaan minut liian suureen arvoon." + +"Tulen näyttämään, etten ole tehnyt sitä; laittautukaa vain pian +kuntoon!" + +"Leikkiä minä vain laskin, ja viisisataa markkaa koetan haalia +kokoon." + +"Viisituhatta, ei ropoakaan vähempää!" Klaus herra koetti kiemurrella +hänen käsistään, mutta hän vaati vain ukkoa mukaan, ja niin täytyi +tämän lopulta hellittää koko summa. + +Näytti melkein siltä, kuin jokainen markkasatanen olisi vienyt palan +Klaus herran omasta ruumiista. Hänen nenänsä ja poskensa ohentuivat +ohentumistaan ja kalpenivat yhä harmahtavammiksi; oli ilmeistä, että +hän oli kahden vaiheilla, antaisiko mieluummin hengen vai rahat. + +Piispa teki asian mutkattomaksi yhä vain kysymällä, haluttiko +vanhusta tulla mukaan. Kun summa oli laskettu täyteen, annettiin +käsky, että talon ruokavarasto oli otettava rangaistukseksi tilan +herran valhettelevaisuudesta, ja vanhan saiturin oli pakko katsella, +kuinka ryynit, jauhot ja voit, häränpuolikkaat ja kylkisilavat +raahattiin ruoka-aitoista ja kuormitettiin suuriin vaunuihin. Hänen +omat vetojuhtansa valjastettiin eteen, ja ratsumiesparvi vei kaiken +mukanaan. + +Pienempiä sotaveroja otettiin talonpoikaistaloista, kaikkia täytyi +maksukykynsä mukaan veroittaa yhteiseksi hyväksi. + +Jokainen vierailu kävi niin nopeasti, ettei huhu ehtinyt kulkea +edellä, ja kantomäärä oli sentähden runsaampi kuin oli odotettu. +Piispan viisauden tähden pysyi sopu kaikkialla rikkomatta. Annettiin +vapaasta tahdosta tai vastoin tahtoa, mutta se tapahtui aina +säilyttämällä ulkonainen ystävyyden leima. + +Koko sato oli korjattu kahden päivän kuluessa. Oltiin jo +paluumatkalla kirkkaassa kuutamossa, kun joku mainitsi, että +vasemmalla tiestä oli metsässä johanniittiluostari, jota pidettiin +sangen rikkaana. + +"Me menemme sinne!" huusi piispa hilpeästi. "Kuka näyttää tien?" + +Turhia olivat kaikki kokeet saada häntä siitä luopumaan. "Luottakaa +minuun!" sanoi hän. "Minä tunnen munkkien vehkeet ja tiedän, kuinka +ne tehdään tyhjiksi." + +Koko parvi meni luostariin. Piispa sanoi nimensä ja pyrki sisälle. + +Hetkisen kuluttua avattiin portit. Piispa ja upseerit pyydettiin +astumaan sisään, ja miehistö neuvottiin pariin suureen latoon, jotka +olivat aivan luostarin vieressä. + +Veljet olivat kokoontuneet luostarin ruokasaliin ja ottivat piispan +vastaan kaikella hänen arvoaan vastaavalla kunnioituksella. +Keskustelu kääntyi heti valtiollisiin olosuhteihin, ja hurskaat +munkit huokailivat ja valittivat maan hätää puuttumatta +seikkaperäisemmin pohtimaan syitä siihen. + +Hemming herra pyysi yksityistä keskustelua apotin kanssa, ja kun ilta +oli jo pitkälle kulunut ja vieraat olivat suostuneet jäämään yöksi +luostariin, nousivat munkit toivottaakseen hyvää yötä. + +Mitään kestitystä ei ollut vielä tarjottu. Palvelevat veljet +tahtoivat rientää ulos pitääkseen siitä huolen, mutta Hemming tohtori +kehoitti lähettämään kaiken miehistölle, niin upseeritkin saisivat +ottaa siitä, mitä tahtoivat. + +Apotti sanoi, että heille oli varattu vuoteet luostariin. Upseerit +kiittivät, mutta vastasivat, että heidän täytyi olla sotamiesten +mukana valvoakseen järjestystä. + +"Älkää syökö älkääkä juoko mitään, mutta pitäkää silmänne auki!" +kuiskasi piispa muutamalle heistä. + +Apotti kysyi sala-ivalla, aikoiko hänen armonsakin hylätä heidät. + +"En", vastasi Hemming hilpeästi. "Minä jään tänne, ja kun +keskustelumme käynee pitkäksi, toivon teidän tarjoavan pikarin." + +Tämä toivomus näytti saavan munkit jälleen hyvälle tuulelleen, ja +niin erottiin pakinoiden ja naureskellen. + +Ainoastaan sellainen rautainen luonne kuin Hemming Gadd saattoi +pelottomasti jäädä yksin luostariin. Hän oli vakuutettu, että siellä +yritetään jotakin koiranjuonta, mutta juuri siihen perustikin hän +toiveet oman suunnitelmansa menestyksestä. + +Levottomuuden, jonka hän havaitsi upseeriensa kasvoilla, oli hän +tyynnyttänyt merkitsevällä katseella, joka sanoi heille, että häneen +nähden saivat he olla huoletta. + +Apotin pyynnöstä meni hän mukana tämän huoneeseen. Siellä oli +pöydällä kaksi palavaa vahakynttilää ja kaksi täyttä viinilasia. +Kohteliaalla viittauksella pyysi munkki häntä istumaan mukavaan +lepotuoliin. + +"Kiitän teitä, isäseni", sanoi Hemming, "mutta lepo ei kuulu minulle. +Istun mieluummin täällä yksinkertaisella puutuolilla, jonka otaksun +aiotuksi teille." + +Munkin posket vaalenivat hieman. Hän mutisi jotakin veljeskuntansa +ankarista vaatimuksista ja lopuksi otti itsekin yksinkertaisen tuolin. + +Mutta Hemming huomasi, ettei levottomuus ollut siltä lopussa, eikä +munkki kehoittanut häntä juomaan. + +Tehtyään muutamia kysymyksiä veljeskunnan saksalaisesta alkuperästä +johti hän keskustelun niihin pyhäinjäännöksiin ja pyhimyslippaihin, +joita luostari omisti, ja kun munkki vakuutti, ettei näillä ollut +mitään arvoa, huudahti Hemming: + +"Ovatko siis taideteoksenne pelkkiä pikareita? Nämähän ovat +koristellut taitavilla leikkauksilla!" + +"Ne ovat Hollannista", vastasi apotti, ja kun Hemming tällöin oli +kohottanut pikarin katsellakseen sitä lähemmin valoa vasten, piti +hänen isäntänsä varansa ja muutti esiin toisen, niin että pikarit +vaihtuivat. + +Hemming näki sen, mutta ei ollut huomaavinaan mitään. + +Munkki palasi samassa hyvälle tuulelleen, hän pyysi juoda piispan +kanssa ja kiitti kunniasta, jonka tämä oli osoittanut luostarille +saapumisellaan. + +Hän joi epäröimättä pikaristaan, mutta piispa ainoastaan vei +huulilleen omansa ja oli juovinaan. + +"Oivallista viiniä!" sanoi hän. + +"Kyprosta, parasta mitä meillä on." + +Piispa puhui missä tarkoituksessa oli tullut. Rahoja täytyi hankkia +sodan jatkamiseksi, eikä luostarilla ollut mitään oikeutta vetäytyä +täyttämästä velvollisuuttaan niin syvän ja yleisen ahdingon aikana. + +"Mutta meillä ei myös ole mitään oikeutta antaa pois mitä hurskaat +kristityt ovat antaneet pyhälle neitsyelle." + +"Häntä palvellaan paremmin hyvillä töillä kuin uhreilla!" vastasi +piispa vilkkaasti. + +"Jollemme olisi niin köyhiä kuin tosiaan olemme..." + +Mahtoiko nyt piispa kuulla jonkun kähmivän oven ulkopuolella, vai +oliko se ainoastaan mielijohde, mutta hän heristi korviaan ja +huudahti melkein uhkaavasti: "Joku kuuntelee!" + +"Mahdotonta!" huudahti apotti ja hypähti ovelle. + +Samassa vaihtuivat pikarit. + +"Kenties kuulin väärin!" + +"Veljemme ovat kaikki luotettavia ja vilpittömiä." + +"Ilahuttavaa kuulla! Juon heidän menestyksekseen." + +Apotti tarttui hymyillen pikariin, mutta tuskin oli hän tyhjentänyt +muutamia kulauksia, ennenkuin hän kauhuissaan pani sen pois +kädestään, tuijottaen piispaan. + +"Mikä teitä vaivaa, kunnianarvoisa isä?" + +"Ei mikään!" + +"Jatkakaamme siis keskusteluamme." + +"Mielihyvällä!" + +"Mitä kalleuksia luostarissa on?" + +"Madonnan vyöhyt." + +"Kuinka suuri arvoltaan?" + +"Kymmenentuhatta guldenia." + +"Sitten?" + +"Erinäisiä alttariastioita." + +"Kruunu luullakseni?" + +"On sekin!" + +"Yhtä kallisarvoinen kuin vyöhytkin?" + +"Hieman kalliimpi!?" + +"Onko muita pyhimyksiä?" + +"Pyhä Gregorius!" + +"Miekka jalokivin koristeltu?" + +"Veljeskunnan suurmestarin lahja!" + +"Minkä arvoinen?" + +"Seitsemäntuhatta guldenia!" + +"No hyvä, kunnianarvoisa isä, olen varma, että pyhä neitsyt antaa +ilolla koristuksensa sanoen: 'Muuttakaat nämä kivet leiviksi +nälkäisille!' Ja mitä pyhään Gregoriukseen tulee, menen takuuseen +että hän antaa miekkansa, kun on puollettava valtakuntaa ulkomaista +väkivaltaa ja sortoa vastaan." + +"Se on minulle valitettavasti mahdotonta!" + +"Minua surettaa kuulla sitä!" Piispa tarttui pikariin. +"Silloin on minun kiittäminen teitä ainoastaan osoittamastanne +vieraanvaraisuudesta!" Hän kosketti munkin pikaria omallaan. + +Tämä vei pikarinsa vapisevin käsin huulilleen sisältöä maistamatta. + +"Mitä! Ettekö juo?" + +"En voi oikein hyvin!" + +"Viini on teitä vahvistava!" + +"Se on minulle liian väkevää." + +"Kutsukaa sitten tänne muutamia munkeistanne, niin he saavat tehdä +minulle seuraa!" + +"Luultavasti ovat he jo menneet levolle." + +"Siitä saamme kyllä pian selon." Ennenkuin apotti ehti sitä estää, +oli piispa soittanut kelloa, joka vei apotin huoneesta munkkien +huoneeseen. Minuuttia myöhemmin koputettiin ovelle. + +Piispa heitti apottiin merkitsevän katseen ja antoi sen jälkeen +päänsä painua alas rinnalleen. + +"Sisään!" änkytti apotti. + +Ovi aukeni ja kaksi päätä näyttäytyi. + +"Sepäs kävi pian!" kuiskasi heistä toinen. + +Tohtori Hemming näki apotin pelokkaan katseen ja kohotti päänsä +vitkaan. + +Munkit vetääntyivät kauhistuneina takaperin. + +"Väkevä viini on käynyt päähäni", sanoi piispa. "Tahdon kuitenkin +tyhjentää pikarini, mutta teidän molempain täytyy tehdä minulle +seuraa, koskei apottinne jaksa sitä tehdä." + +Munkit katsoivat kummissaan viimeksimainittuun. + +Apotti parka oli kerrassaan surkean näköinen. Huulet olivat alkaneet +sinertää, hän värisi vilusta ja saattoi vaivoin pysyä pystyssä. + +"Kuka juo ensin?" virkkoi piispa jälleen peloittavan vakavasti ja +viittasi pikariin. + +Toinen tarttui siihen, toisen puuhaillessa apotin kanssa. + +"Juo!" käski tohtori Hemming. + +"Myrkytetty!" jupisi viimeksimainittu munkki. + +Piispa sieppasi pikarin, ennenkuin munkki ehti heittää sen lattiaan. + +"Liian kallisarvoinen turmeltavaksi!" sanoi hän vihasta vapisevalla +äänellä. + +"Armoa! Armoa!" änkyttivät rikolliset ja lankesivat rukoillen hänen +jalkoihinsa. + +"Apua! Vastamyrkkyä!" läähätti apotti. + +"Onko mitään pelastusta?" kysyi piispa. + +"On, jollei hän ole juonut paljoa!" + +"Mutta jollei hän mitään apua saa?" + +"Silloin täytyy hänen kuolla!" + +"Samoin kuin molempain teidänkin, kun ensin juotte tämän!" + +"Armoa! Sääliä!" + +"Ettekö ole tahtoneet riistää henkeäni!" huusi piispa jyrisevällä +äänellä. + +"Apua! Apua!" valitti apotti. + +"Armoa! Armoa!" säestivät veljet. + +"Ei mitään armoa! Ei mitään sääliä!" vastasi Hemming. + +"Tarjotkaa hyvitystä!" änkyttivät veljet apotille. + +"Luostarin rahakirstu!..." + +"Enemmän!" + +"Madonnan vyö!" huusi apotti. + +"Enemmän! Enemmän!" + +"Hänen kaulanauhansa!" lisäsi munkki. + +"Kuinka kauan hän vielä voi elää?" kysyi Hemming vimmoissaan ja +viittasi apottiin. + +"Korkeintaan tunnin!" + +"Sanokoon hän siis heti, mitä hän tahtoo antaa viheliäisestä +elämästään, niin minä sitten päätän, käynkö kauppaan!" + +"Miekan!... kruunun! Kaiken, kaiken!" ähkyi apotti. + +"Menkää molemmat heti niitä noutamaan. Ja muistakaa minun sanoneen: +jollette ole palanneet takaisin neljännestunnissa, sytytän luostarin +tuleen, ja silloin saamme nähdä, kenen käsissä nyörit ovat!" + +Munkit riensivät pois kuten kostotarten ajamina. Piispa jäi apotin +luo; hän katsoi kylmäkiskoisesti tämän kuolinkamppailua, ihmetellen, +että elämä saattoi olla hänelle niin rakas. + +Ei kestänyt kauan, ennenkuin veljet palasivat, tuoden mukanaan kaikki +luetellut kalleudet, jotka he yksitellen latoivat hänen eteensä. + +"Ottaako teidän armonne ne itse viedäkseen?" kysyi toinen munkki +ilkeästi hymyillen. + +"Kyllä, ulos täältä!" vastasi piispa. + +"Väkenne nukkuu..." + +"Minä herätän heidät!" + +"Se ei liene vallan helppoa." + +"On kyllä, sillä minä tunnen munkkien kujeet!" vastasi Hemming, +heitti kallisarvoisen kantamuksen olalleen ja käski munkin mennä +edeltä näyttäen tietä. + +Tämä totteli heti, ja kun piispan huudettua upseereja ja sotamiehiä +lappautui ladosta hyvässä järjestyksessä, silloin uskoivat munkit +vahvasti, että heidän vieraansa olivat kaikki paholaisen erityisessä +suojeluksessa. Näyttäytyi kyllä, että jotakin hittoa oli sekoitettu +olueen, sillä pari sotamiestä, jotka eivät olleet voineet vastustaa +himoaan maistaa sitä, vaipuivat siitä niin syvään uneen, että heidät +täytyi melkein laahata mukana matkalle lähtiessä. + +Kuitenkin oli mieliala mitä iloisin; retken onnellinen tulos voitti +kaikkien odotukset, eikä suinkaan epäröity antaa kaikki ansio +siitä piispalle. Paluumatka Kalmariin tehtiin niin joutuin kuin +mahdollista. Noin peninkulman päässä kaupungista tuli heitä vastaan +pikalähetti, joka toi kirjeen Paul Kyleltä. + +Se sisälsi, että linnassa oli saatu tieto siitä, että piispa oli +poissa parhaine miehineen, ja sentähden oli päätetty tehdä hyökkäys. + +Tämä uutinen oli niin pelästyttänyt porvareita, että monet heistä +olivat panneet kilunsa ja kalunsa kasaan ja aikoivat lähteä +kaupungista tulevana yönä, jollei piispa sitä ennen palannut. He +olivat sangen suutuksissaan siitä, että piispa vastoin vakuutuksiaan +ja lupauksiaan oli lähtenyt pois. + +"Luulevatko he, että minä alituiseen sallin pidellä takistani?" kysyi +hän harmissaan. + +Hetken harkittuaan käski hän pikalähetin palata. Ei kenellekään +muille kuin Paul Kylelle saanut ilmoittaa piispan palaamisesta. +Kaikille muille oli sanottava, että hän oli kohdannut muutamia +tanskalaisia ratsumiehiä ja peläten joutuvansa vangiksi lähtenyt +pakoon. Vastoin kaikkea tapaa oli kaupungin portit jätettävä auki; +yön kuluessa tahtoi piispa kaikessa hiljaisuudessa marssia kaupunkiin. + +Pieni parvi sai levähtää eräässä metsäntylvässä. Sotamiehet +kääriytyivät viittoihinsa ja nukkuivat pian. Piispakin, joka ei ollut +nukkunut moniin öihin, soi itselleen muutamain tuntien levon, kahden +upseerin pitäessä vartiota. + +Mutta yön levitettyä varjonsa oli pieni parvi jälleen liikkeessä, ja +puoliyön aikana saapui se kaupunkiin. + +Joakim Trolle oli niin varma, että hänen sotamiestensä tarvitsi +ainoastaan näyttäytyä saadakseen jälelläolevat ruotsalaiset +pakenemaan kaupungista, ettei hän edes varustanut heitä +tarpeellisilla aseilla ja ruudilla. Hän piti taistelua liian +mitättömänä puuttuakseen itse siihen ja uskoi johdon nuorelle +kuustoistavuotiaalle pojalleen. + +Kun tanskalaiset ryntäsivät ulos linnasta, näytti kaupunki kaikkialta +autiolta ja tyhjältä. Näytti kuin pako olisi jo tapahtunut. +Palausmatkaansa turvaamatta käski nuori päällikkö: "Eteenpäin, mars!" + +Mutta silloin syöksyi Hemming Gadd vihollisen selkään ja taistelu +alkoi. + +Paul Kylen oli käytävä kimppuun vastakkaiselta puolelta ja vihollinen +siten saarrettava. Mutta ennenkuin tämä joutui, oli Joakim Trolle +itse rynnännyt linnasta lopun väkensä kera, ja nyt joutuikin piispa +puserruksiin vastustajainsa väliin. + +Hemming Gadd ei kuitenkaan antanut perään. Kokkapuhein ja sutkauksin +rohkaisten sotamiehiään taisteli hän sankariudella, joka herätti +yksin vihollistenkin ihailua ja ratkaisi taistelun. + +Tanskalaisten päällikkö, joka näki sotamiestensä kaatuvan ja tiesi, +kuinka vähäinen niiden luku oli, antoi merkin palaamiseen, ja käsky +täytettiin pikimmiten ja hyvässä järjestyksessä. + +Tappiot olivat molemmin puolin yhtä suuret. Ruotsalaiset olivat +menettäneet kymmenen miestä ja kaksi upseeria, tanskalaiset yhdeksän +miestä ja kolme upseeria. Haavoitettujen luku oli suunnilleen puolta +suurempi. Piispa Hemming oli saanut luodin käsivarteensa, mutta tämä +harmitti häntä paljon vähemmän kuin se, että jos Paul Kyle olisi +ollut aikanaan paikalla, olisi linna ollut nyt heidän vallassaan. + +Porvarit, jotka yhtä suurella ilolla kuin hämmästykselläkin +olivat saaneet tiedon piispan paluusta, menivät hänen luoksensa +juhlakulussa. He vakuuttivat kiitollisuuttaan ja lahjoittivat +kaksikymmentä säkkiä jauhoja ja viisikymmentä tynnyriä olutta. + +Lahjat otettiin vastaan, mutta piispa teki heille tiettäväksi, ettei +hän aikonut antautua riippuvaiseksi heidän mielivallastaan. Missä +hätä oli ovella, tahtoi hän sitä häätää; mutta hän ei katsonut +lainkaan tarpeelliseksi kysellä heidän neuvoaan tai suostumustaan. + +Kipu käsivarressa vaivasi häntä, ja lisäksi pelkäsi hän uutta +hyökkäystä linnasta. Joakim Trolle oli kyllin taitava sotapäällikkö +käsittääkseen vastustajan heikkouden ja käyttääkseen sitä hyväkseen. + +Joka päivä odotti piispa kirjettä ja viestiä kaivatusta avusta. + +Päivät ja viikot kuluivat, mutta sitä ei kuulunut; toiveet kävivät +yhä synkemmiksi. + +Svante Niilonpojalle oli hän kirjoittanut saamatta vastausta. Silloin +kirjoitti hän Märta rouvalle: + +"... Saksalaiset ovat selittäneet, että he tahtovat eronsa, +jolleivät saa palkkaansa neljäntoista päivän kuluessa, ja täällä +liikkuu huhuja, että arkkipiispa aikoo julistaa meidät pannaan. Jos +hän tahtoo tehdä sen nyt keskellä piiritystä, niin voi hän tuoda +kuninkaansa mukanaan. Annamme silloin hänelle niin hyvästä kädestä, +että hän saa tuhannen perkelettä mukaansa. Anteeksi, että puhun +hieman epähienoa kieltä, mutta en ole pitkiin aikoihin tottunut +puhumaan hovikieltä." + +Aarteet, joita tohtori Hemming oli tuonut Blekingestä, täytyi +hänen myydä alhaisiin hintoihin, ja kauppamiehet kuitenkin olivat +tekevinään hänelle suuren palveluksen ostamalla ne. Mutta monien +kuukausien palkat olivat maksamatta, eikä saalis riittänyt niihin. + +Huhu hänen menestyksestään levisi laajalle ympäri. Kristina rouva +vannoi, ettei hän antaudu rauhaan, ennenkuin oli nähnyt ryövärin +sydänveren, ja johanniittiveljet kirjoittivat ei ainoastaan +arkkipiispalle, vaan myös Roomaan ja pyysivät väkivallantekijäin +julistamista pannaan. Mitä hirvittävimmin sanoin maalattiin tehty +tihutyö. Piispa ja hänen seuralaisensa olivat menetelleet ryövärien +ja rosvojen tavoin; he olivat ryöstäneet ja polttaneet, he olivat +lyöneet monia syyttömiä kuoliaaksi ja peloitelleet naisia ja lapsia +mielipuoliksi. + +Yhä sankempina kasaantuivat pilvet Hemming Gaddin pään ympärille. Hän +menetteli häikäilemättömästi, halveksien ihmisten arvosteluja. Hän +oli ottanut yhden ainoan asian päämääräkseen: Ruotsin pelastuksen +Tanskan ikeen alta. Tämän tieltä täytyi kaiken muun väistyä. Mitäpä +merkitsivät hänelle yksityiset edut ja toivomukset, kun oli kysymys +yleisestä hyvästä! Jos hetki toikin mukanaan mitä katkerimpia +kärsimyksiä, mitä siitä, kun oli kysymys tulevista vuosisadoista, +isänmaan itsenäisyydestä! + +Hemming Gaddilla oli sellainen tahdon lujuus, ettei hän tähdätessään +katseensa maaliin nähnyt esteitä ympärillään; hän mursi ne maahan +yhden toisensa jälkeen välittämättä, jos pirstaleet sinkoilivat +niiden silmille, ketkä asettuivat hänen tielleen. + +Hän halveksi kaikkea itsekkäisyyttä, kaikkea pikkumaisuutta, +katsomatta säätyyn tai asemaan. Syntinen ei ollut hänestä sen +kummempi puettuna purppuraan ja kantaessaan kruunua päässään kuin +maatessaan ryysyihin kääriytyneenä. Hän tuomitsi hiippahattua +kantavan miehen haureellista elämää yhtä paljon kuin alemmankin papin. + +Valtakunnan suurmiehet, kuinka he halveksivat häntä! Mitä heitä +liikutti, mikä maali hänellä oli silmissään! Oma hyvinvointi, +suurimmat mahdolliset edut, se oli heidän maalinsa. + +Jos pyhällä isällä olisi ollut kymmenen pannasalamaa, olisi hän +singahuttanut ne kaikki tätä paatunutta piispaa vastaan; nyt täytyi +hänen tyytyä yhteen ainoaan, mutta sitä seurasi heti espanjalaisen +kardinaalin nimittäminen Linköpingin piispaksi. + +Tosin saattoi väittää vastaan, että tämä yhtä vähän ymmärsi kieltä +kuin tunsi niitä ihmisiäkään, joita hänen oli johdettava totuuden +tielle, mutta ne olivat sivuasioita. Julkeat hyökkäykset paavin +ja Tanskan kuninkaan pyhiä persoonallisuuksia vastaan olivat +asianmukaisesti rangaistut, ja oli annettu varoitus niille, joita +kenties haluttaisi kulkea tohtori Hemmingin jälkiä. + +Pannakirja ja tieto nimityksestä oli saapunut jo kunnianarvoisille +isille, mutta heillä ei ollut vielä rohkeutta käyttää niitä +hyväkseen. Me tiedämme, että arkkipiispa puhui siitä Svante +Niilonpojalle sekä että tämä ilmaisi siitä syvän suuttumuksensa ja +vakuutti, ettei hän puolestaan kantanut nurjaa mieltä piispaa vastaan. + +Svante Niilonpoika oli sanonut, että Hemming Gadd oli kansan mies ja +että saattoi olla pahoja seurauksia, jos niin levottomina aikoina +annettaisiin lisäyllykettä kuohuville aineksille. + +Mutta kun paavilliset kirjeet esitettiin neuvostolle, näytti +vahingonilo punoa van posket ja sytyttävän tulen silmiin. Useimmilla +neuvoksilla oli joku loukkaus kostettavana, ja sellaiset velat +maksetaan aina ensiksi. + +Sitten saapuivat tiedot, mitä oli tapahtunut Lyckebyssä. +Johanniittiveljet nostattivat myrskyn, ja arkkipiispa kirjoitti +neuvostolle, että sen oli oman kunniansa tähden tehtävä päätöksensä. +Tehtiin muodollinen neuvoston päätös, ja saatiinpa yksin +valtionhoitajakin kirjoittamaan sen alle. Piispa Hemming Gadd +kiellettiin tästedes hoitamasta hiippakuntaansa. + +Eräänä päivänä saapui tieto, että Voionmaan puolelta lähestyi +kokonainen laivasto pikku veneitä tuoden ruokatavaroita. Linnasta +kiirehdittiin heitä vastaan; mutta ne ruotsalaiset sotamiehet, jotka +toivat tiedon, arvelivat, että jos he saisivat, voisivat he joutua +ennen tanskalaisia. + +Piispa ei ollut haluton, mutta peläten, että ahneus kenties pani +heidät lyömään laimin kaiken varovaisuuden, tahtoi hän itse mennä +alas rannalle ja tarkastella asemaa. + +Tämän neuvottelun parhaallaan tapahtuessa jatkoi Hemming piispa +hidasta, vaivalloista piiritystyötään. + +Oli kaunista nähdä pienen laivaston, veneet aivan lähetysten, +lähenevän kaupunkia. Mukana oli naisia ja lapsiakin. + +Linnan edustalla oltiin kovassa kiireessä, luultavasti ei oltu +odotettu laivastoa niin pian. + +"Ovatko veneenne kunnossa?" kysyi piispa. + +"Ovat, kaikki neljä purjeineen, peräsimineen. Tuuli on myötäinen!" + +"Laskekaa siis heti vesille!" + +Kuului hiljainen ilohuudahdus, mutta se vaikeni heti. + +Kolme miestä hyppäsi kuhunkin veneeseen. Purjeet irroitettiin ja +tuuli hulmutteli niitä hilpeästi. + +Veneet lähtivät vesille melkein yht'aikaa. Ne laskettivat suoraan +laivastoa kohden. + +Heti kun heidät huomattiin linnasta, päästettiin siellä vimmastunut +huuto. + +Sen jälkeen kuului komentohuuto: "Ampukaa!" + +Mutta ruotsalaiset olivat odottaneet sitä, ja silmänräpäyksessä +olivat ne heittäytyneet veneihin pitkäkseen. + +Kun savu oli hälvennyt, seisoivat he kaikki pystyssä huiskuttuen +hattujaan ja hurraten. + +"Hullut!" huusi piispa. "He menettävät henkensä syyttä suotta!" + +Taasenkin kuului laukaus, mutta nyt olivat veneet laivaston vieressä +ja vaara oli voitettu. + +Tanskalaiset laskivat myös veneensä vesille, mutta he näyttivät +olevan kahden vaiheella, eikö kenties ollut parempi käydä +ruotsalaisten kimppuun vasta heidän otettuaan lastin. + +Rannasta saattoi nähdä, kuinka ruotsalaiset hyppivät voionmaalaisten +veneihin kaikilta puolin. He eivät näyttäneet vievän niistä +pois mitään. Mutta nopeasti erosivat veneet toisistaan, ja nyt +nähtiin kunkin ruotsalaisen veneen hinaavan kahta voionmaalaista. +Purjeet olivat käärityt kokoon, kaksi miestä hoiti airoja ja +kolmas peräsintä, mutta kaikki neljä venhettä loittonivat nopeasti +toisistaan. Muuan suuri voionmaalaisvene jäi yksin paikalle. + +Tanskalaisia veneitä oli myös neljä, mutta ne olivat suurempia +ja raskaampia. Jos uhkateko olisi kestänyt kauemmin, olisivat he +epäilemättä yhyttäneet rohkeat merisissit; nyt onnistuivat nämä +sitä vastoin toverien rajattomasti riemuitessa laskemaan kaupungin +laituriin. Saalis oli runsain, mitä tähän asti oli saatu, ja +voionmaalaisille ei ainoastaan maksettu heidän tavaroitaan, vaan +heitä vielä runsaasti kestitettiinkin. + +Tämän parhaallaan tapahtuessa sai piispa irtisanomiskirjeen Ruotsin +neuvostolta. Hän luki sen, mutta kuinka hänen sydämensä kuohuikin +harmista, ei häneltä suinkaan jäänyt huomaamatta, että koetettiin +esittää niin lievin sanoin kuin suinkin mitä tahdottiin sanoa. + +Piispa sanoi kirjeentuojalle, että nykyään vallitsevan hälinän +aikana, kun joka hetki saattoi odottaa hyökkäystä linnoituksesta, oli +hänen mahdoton vastata kirjeeseen. Sodan telmeen asetuttua toivoi hän +saavansa vapaahetken vastatakseen kirjallisesti valituksiin, kuten +piti. + +Muutamia päiviä myöhemmin kirjoitti hän neuvostolle. + +Hän tunnusti empimättä neuvoston tahdon laillisuuden, mutta samalla +lykkäsi hän kysymyksen ratkaisun määräämättömäksi ajaksi, tai kunnes +olisi saatu aikaan rauha tai aselepo Tanskan kanssa. + +Nyt saapui monia kirjeitä ja viestejä. + +Niinpä sai hän sanoman, etteivät taalalaiset suinkaan sallineet, että +hän, Hemming, joutuisi "kadotukseen"; he toivoivat rukouksissaan, +että hän menestyisi ja voisi hyvin. + +Tuomiokapituli oli kirjoittanut valtionhoitajalle, ettei tohtori +Hemming saa enää kantaa piispankymmenyksiä, mutta valtionhoitaja +vastasi sovittelevin sanoin; hän varoitti kaikesta väkivallasta tätä +urhoollista miestä vastaan, joka pani henkensä ja verensä alttiiksi +Ruotsin vihollisia vastaan, ja pyysi tuomiokapitulia kiinnittämään +tarpeellista huomiota rahvaan ilmaisemaan tahtoon. + +Sitten saapui Linköpingistä viesti, että paavillinen kirje oli +naulattu kirkon ovelle. Tuomiokapituli oli otattanut sen jälleen +pois, koska se sisälsi sanoja myös valtionhoitajaa vastaan. Mutta +siellä oltiin kovin levottomia ja peloissaan eikä tiedetty, mihin +sellaisissa olosuhteissa oli ryhdyttävä. + +"Ne kurjat raukat!" jupisi Hemming. "Olisivat nyt toki suden tai +lampaan puolella!" + +Mutta ainoastaan ohimennen huolehti hän omista asioistaan; kunkin +päivän huolet ja murheet täyttivät hänen mielensä alituiseen. + +Viime aikoina oli lähimpien pitäjien rahvaan keskuudessa havaittu +merkillistä nurjuutta ruotsalaisia kohtaan. Nimismies kertoi, että he +olivat kieltäytyneet tekemästä uskollisuudenvalaa valtionhoitajalle, +ja valittaen kaikkea sitä hätää, mitä saivat kokea, tuumivat he, että +"olisi parempi olla Tanskan alamaisina". + +Kun piispa puhui tästä Paul Kylelle, sanoi tämä: "Tanskalaiset +lupaavat kultaa ja kaikkea ihanuutta; niin tekivät he Uplannissakin +ennen Brunkebergin taistelua, sentähden se kääntyikin maan häviöksi." + +"Täytyisi tehdä jotakin!" + +"Puhukaa heille!" + +"Luuletteko sen auttavan?" + +"Yksistään sen!" + +"Kutsuttakaa siis nimismiehellä heidät kokoon!" + +Mutta kun kaupungin asujamet kuulivat, että piispa aikoi lähteä pois, +nousi yleinen hälinä; he rukoilivat polvillaan, ettei hän jättäisi +heitä, koska he ja kaupunki silloin olisivat silloin hukassa. + +"Kuulkaas", huusi Hemming vimmastuneena. "Jos rutto alkaa raivota +yhdessä talossa, onko minun sitouduttava, sentähden että minun +kotonani pysyttäisiin terveenä, jättämään koko muu kylä ruton +haltuun." + +"Ette kai lähde yksin?" + +"Yksin lähden ruton saastuttamaan paikkaan, jollette te tahdo seurata +kunniavartiona!" + +Porvarit luikkivat noloina tiehensä. + +Mören kirkonkylä oli valittu kokouspaikaksi, ja piispa löysi +saapuessaan suurilukuisen parven koolla. Mutta kaikkien kasvoilla +kuvastui tyytymättömyys ja uhman ilme. He olivat tulleet kuulemaan +mitä hänellä oli sanottavaa, mutta aikoivat pitää oman päänsä vielä +palatessaankin. + +Kumolleen kaadettu olutsammio oli varustettu puhujan paikaksi; sen +päältä saattoi hän nähdä kuulijansa ja nämä hänet. + +Tohtori jätti hevosensa majataloon ja meni kokouspaikalle. + +"Täälläkö kokous on pidettävä?" kysyi hän eräältä talonpojalta. + +"Niin maar se on!" vastasi tämä. + +"Hänkö se aikoo puhua?" kysyi muuan toinen ja mittaili Hemmingiä +silmillään. + +"Niinhän se olisi tarkoitus!" + +"Tuolla on tynnyri millä seistä!" + +"Mene sinä ensin!" + +"Minä... ei minulla ole mitään sanottavaa!" + +"Oletko sellainen raukka?" + +"Eipä sitä tarvitse olla raukkakaan, vaikka on älyä pitää suunsa +kiinni." + +"Jos näen sinut hukkumaisillasi, onko minulla enemmän älyä, jos +vaikenen, kuin jos huudan apua?" + +"Oletpa koko veitikka", sanoi talonpoika ja raapi tuumiskellen +korvallistaan. + +Nyt lähestyi muuan talonpoika, joka näytti olevan toisia ehompi, +sillä he väistyivät hänen tieltään ja myhäilivät toisilleen +ikäänkuin tahtoisivat sanoa: "Nyt tulee mies, joka voi antaa hänelle +vastauksen." + +"Mistä on kysymys?" utaisi tämä. + +"Tämä tässä tahtoo, että meidän pitäisi puhua." + +"Mitä varten, kun olemme kaikki yksimieliset." + +"Niin, niin olemme!" huusi joukko. + +"Se ei ole totta!" huusi Hemming Gadd. + +"Eikö ole totta?" + +"Ette tiedä, mistä olette tulleet yksimielisyyteen! Olette ainoastaan +toisten tahdon välikappaleita!" + +"Olemme saaneet hyviä lupauksia..." + +"Joakim Trolle vakuutti minulle kättä lyöden..." + +Nyt tiesi Hemming mistä aloittaa. Hän tunkeutui joukon läpi ja +hyppäsi sammion pohjalle, löi käsiään yhteen ja vaati hiljaisuutta. + +Talonpoikain joukko tunkeutui taajempaan ja katseli epäluuloisesti +häneen. + +"Kuulkaa!" huusi Hemming. "Ei suinkaan täällä ole ketään, joka +muistaisi Engelbrektin?" + +"On kyllä"! vastasi muuan vanha ukko, joka seisoi aivan piispan +edessä. "Olen kahdeksankymmenen vuotias! Tosin olin vain pieni +pojannaskali ja riipuin äitini helmuksissa, mutta vaikkapa eläisin +satavuotiaaksi, en unhoita konsanaan sitä miestä. Jumala häntä +iankaikkisesti siunatkoon." + +"Entä te muut, ovatko isänne ja äitinne puhuneet teille hänestä?" + +"Ovat, ovat!" huusi koko joukko. + +"No hyvä, nyt kysyn teiltä, jos hän seisoisi tässä minun sijallani ja +jos hän voisi tutkia sydämenne, mitä minä en voi tehdä, antaisitteko +ilolla hänen tehdä sen vai kääntyisittekö hänestä pois?" + +Lieneekö sen vaikuttanut nimen taikavoima vaiko se mukaansatempaava +vakavuus, jolla nämä yksinkertaiset sanat lausuttiin, mutta kuulijat +katselivat toisiaan ja sitten haudanhiljaisina ja maahan luoduin +silmin odottivat jatkoa. + +"Te tiedätte, että isänne, kun Tanska oli heitä äärimmilleen +rääkännyt ja sortanut, vihdoin tarttuivat aseihin. Kuinka he kärsivät +hätää ja puutetta, kuinka kodit poltettiin ja hävitettiin, kuinka +naisia raiskattiin ja rääkättiin kuoliaiksi, sen tiedätte yhtä +hyvin kuin minäkin. Engelbrekt pakoitti vihollisen antamaan perään, +kansamme sai ainakin hengähdyshetken." + +"Ruotsalainen herrasmies se antoi hänelle surmaniskun", huusi muuan +ääni joukosta. + +"Niin, hän oli ruotsalainen!" virkkoi Hemming jälleen. "Mutta +tiedättekö myös, että isäin pahat teot ovat siinä suhteessa menneet +lasten päälle? Voi sitä aatelismiestä tai talonpoikaa, joka ajatuksin +tai teoin seuraa sen miehen esimerkkiä!" + +Joukossa huomattiin levotonta liikettä. + +"Kovat ajat ovat käsissä. Me olemme kovia kokeneet, mutta Herran +käsi on ollut yllämme, ja kuinka tanskalaiset ovatkin houkutelleet +kullallaan, kuinka he ovatkin kehoittaneet vaihtamaan pettuleipämme +heidän pehmeihin vehnäpulliinsa, ei kiusaus ole kuitenkaan saanut +valtaa niin monista, että juutti olisi päässyt maamme herraksi." + +"Eikä koskaan pääsekään", huusi muuan ääni. + +"Ei, Ruotsin rahvas on estävä sen!" huudahti piispa. "Se on Sten +Sturelta oppinut tuntemaan olevansa mahti valtiossa! Kun Hannu +kuningas oli viekkaudella ja petoksella pesiytynyt Tukholmaan, sanoi +hän valtionhoitajalle: 'Olette jättänyt minulle vaarallisen perinnön, +sillä olette tehnyt herroiksi ne, jotka Jumala on määrännyt orjiksi! +Tanskan talonpojat ovat järjestään kurjia orjia, joita heidän +herransa voivat vaihtaa kauniiseen koiraan tai antaa parikymmentä +talonpoikaa yhdestä hevosesta!' Sellainen ei kävisi laatuun +Ruotsissa." + +"Ei, ei!" huudettiin kohti kurkkua. Nousi suunnaton melu ja +talonpojat puivat nyrkkiään. + +"Hannu kuningas arveli, että meidänkin rahvaamme vähitellen tottuisi +siihen. Ja tarpeen kai se olisi ollutkin, niin että hän herroineen +olisi voinut vallita. Mutta sitten ajettiin hänet jälleen pois." + +"Oikein, oikein! Pois koko roska!" + +"Olette kai kuulleet puhuttavan, kuinka kohdellaan niitä +ruotsalaisia, jotka hän on saanut käsiinsä, kuinka hän polttaa ja +hävittää rannikkoamme? Tiedätte, että kun hän vastoin lupauksiaan +otti haltuunsa Kalmarin kaupungin, peitti hän torin hirsipuilla ja +hirtätti ilman tutkintoa ja tuomiota kaikki porvarit, jotka sai +käsiinsä." + +"Kirottu, kirottu hän!" + +"Kansa rakasti Sten Sturea, ja kuninkaan täytyi odottaa parempia +päiviä." + +"Ne eivät koskaan koita hänelle!" + +"Ei, ne eivät koita, jos kansa tukkii korvansa viekoituksilta. Herra +Svante Niilonpoika kulkee edeltäjänsä jälkiä. Hän tahtoo ainoastaan +Ruotsin vapautusta Tanskan ikeestä." + +"Mutta sota ei lopu koskaan!" + +"Ei, jos annamme myöten kädenleveydeltäkään. Hellittämättömyys on +ainoa pelastuksemme." + +"Hän siellä linnassa on luvannut, että me kokonaiseksi vuodeksi +saamme verovapauden." + +"Milloin on tanskalainen pitänyt lupauksensa?" + +"Hannu kuningas tekee kuten rotanpyytäjä", lisäsi piispa. "Hän panee +paistetun juustopalan loukkuun, mutta vanki ei saa siitä muuta kuin +tuntea hajun vain." + +"Meitä ei niin puijata!" + +"Lopuksi vielä sananen, hyvät ystävät. Olonne ovat mielestänne +tukalat, ja tahtoisitte mielellänne paremmat päivät, mutta totta +puhuen on meidän kaikkien laita sellainen. Vaikka me käskemme ja te +tottelette, niin älkää luulko, että meidän osamme on siltä parempi! +Teidän puremanne leivänpala on kenties kovempi kuin meidän, mutta +teidän ruokahalunne on paljon parempi, sillä huoli kokonaisuuden +pystyssäpysymisestä vie usein meiltä pois kaiken ruokahalun. +Meillä ei siis ole mitään kadehdittavaa toisiltamme, mutta jos +pontevasti pyrimme yhteiseen maaliin, niin saavutamme sen ennemmin +tai myöhemmin, ja kun tulevat sukupolvet nauttivat hedelmiä meidän +työstämme, tunnustavat he, että heidän on meitä kiittäminen siitä, +että ovat vapaita Ruotsin miehiä." + +Päästettiin jyrisevä riemuhuuto. + +"No, enkö ollut oikeassa?" virkkoi piispa nauraen. "Ette olleet +selvillä mistä oli kysymys." + +Näin sanoen hyppäsi hän alas maahan. + +Talonpojat tunkeilivat hänen ympärilleen puristaakseen hänen kättään. +Heidät oli tenhonnut hänen puheensa yksinkertaisuus ja kenties vielä +enemmän mahtava ääni, syvä vakaumus, joka sydämestä kuohuen löysi +tien sydämiin ja vastustamattomasti teki vaikutuksensa. + +"Miksei piispa tullut tänne ennen?" kysyi muuan talonpojista. + +"En tiennyt, että tarvitsette minua." + +"Tulee niin varmaksi häntä kuullessaan!" + +"Minä olen vain lausunut teidän omat ajatuksenne." + +"Tietty se, mutta täällä puhutaan niin paljon, että väliin joutuu +ikäänkuin eksyksiin." + +"Nyt kai hän jää tänne yöksi?" kysyi joku toinen. + +"Minulla on siisti vierashuone, jos hän tahtoisi olla niin alava..." + +"Hyvänen aika, piispa kai asuu rovastin pappilassa!" + +"Rovastin, onko hän täällä?" kysyi Hemming. + +"Ei, hän on enimmäkseen linnassa Joakim herran luona." + +"Sitten asun jonkun teidän luonanne ja viivyn huomiseen!" + +Siitäkös oltiin hyvillään. Kylän suurtalonpoika, joka ensiksi oli +häntä puhutellut, sai kunnian pitää piispaa vieraanaan, ja hän kutsui +illaksi niin suuren seuran kuin huoneihin mahtui. + +Siellä Hemming Gadd päätti, mitä ennen oli aloittanut; selvin sanoin +osoitti hän unionin kestämättömyyden. "Se on samaa kuin valjastaisi +yhteen kaksi hevosta, joita ei ole koskaan koulutettu parihevosiksi", +sanoi hän. + +"Ne riuhtovat itsensä erilleen!" + +"Voivatpa riuhtoa toisensa vaivaisiksikin!" vastasi piispa. + +"Alku on jo tehty!" + +"Meidän täytyy katsoa, ettei sitä ratsastajaa, jonka olemme valinneet +varsallemme, tehdä jälleen jalkamieheksi!" + +Isäntä, kunnioitettu suurtalonpoika Arvid Broderinpoika, istui +kunniasijalla piispan vieressä. Hän tarttui pikariin ja täytti +sen tervetuliaisiksi vaahtoisin olvin; sitten pyysi hän kaikkia +vieraitaan tekemään samoin, ja sitä kehoitusta noudatettiin +siekailematta. + +Silloin hän nousi ja sanoi: "On huonosti tehty panna kynttilänsä +vakan alle ja salata mitä tietää; ei voi kieltää, että meidät +tässä pitäjässä on eksytetty harhapoluille. Jos pahajuoniset sinua +houkuttelevat, älä heihin suostu, sanotaan, mutta juuri siten olemme +tehneet. Nyt olemme kuitenkin päässeet parempaan käsitykseen, ja +tuskinpa tarvitsee minun sanoa, ketä meidän on siitä kiittäminen." + +"Piispaa!" huusi koko joukko. + +"Juomme siis hänen maljansa ja kiitämme siitä, mitä hän on tehnyt +hyväksemme!" + +Ja pikarit tyhjennettiin riemuiten. + +"Olette antaneet sitoa silmänne!" huudahti Hemming hilpeästi. "Olen +ainoastaan temmannut pois siteet, ja nyt näette yhtä selvästi kuin +ennenkin." + +"Niin teemme", virkkoi isäntä jälleen. "Ja omasta puolestani tahdon +huomenna tehdä uskollisuudenvalan jalolle Svante Niilonpojalle." + +"Me myös! Me myös!" kajahtelivat huudot. + +Ja sitten he joivat ja juttelivat, ja kun erottiin, oli kaikki +mieltymys tanskalaisiin puhallettu pois kuin paksu tomukerros, ja +kansallistunto välkkyi sen alta kuin kirkkaaksi hiottu teräs ja +näytti aivan loistavan ilosta, kun oli päässyt jälleen kunniaan. + +Seuraavana aamuna otti piispa vastaan uskollisuudenvalat Svante +Niilonpojalle nimismiehen ollessa läsnä, ja niin palasi hän +Kalmariin, missä kaikki oli tyyntä ja hiljaista. + +Kahakoita oli vähän väliä, ja vihollisten harmi piispaa kohtaan oli +tuntuvasti lisääntynyt hänen käytyään Möressä. Ennen ei rahvas ollut +tuonut mitään tavaroita kaupunkiin, vaan ainoastaan linnaan; nyt +oli laita päinvastoin, ja piispa sai yksityisesti monia näytteitä +kansanmiesten suosiosta. Mutta turhat olivat kaikki kokeet taivuttaa +Hemming Gaddia alamaisin sanoin kirjoittamaan korkealle esimiehelleen. + +"Minä inhoan sitä kettua", sanoi hän, "enkä mene askeltakaan häntä +vastaan!" + +Tavallisuuden mukaan oli jälleen ryhdytty Tanskan kanssa +neuvotteluihin. Kuningas uudisti vaatimuksensa, että niin kauan +kuin Ruotsi kieltäytyi ottamasta häntä vastaan kuninkaanaan, oli +sen suoritettava vuotuinen rahavero. Neuvosto pohti vilkkaasti +tätä kysymystä; siitä kirjoitettiin Erik Turenpojallekin, joka +varoitti siitä. Ja Hemming Gadd kirjoitti neuvostolle, ettei hänen +suostumuksellaan heitettäisi ainoaakaan lihapalaa sille koiralle, +jonka verisen kidan hän saattoi eroittaa Kalmariin saakka. Kelpo +pyssyin ja tapparoin halusi hän mieluummin maksaa. + +Sellaiset sanat eivät olleet omiaan sulattamaan mieliä leppeämmiksi +piispaa kohtaan, eikä kestänyt montakaan viikkoa, ennenkuin hän sai +kutsun saapua neuvoston eteen vastaamaan tehtyihin syytöksiin. Paul +Kylen oli siksi aikaa otettava päällikkyys huostaansa. + +Hemming vastasi leimuavalla kirjeellä kutsuun. Jollei mikään vaara +uhannut, tuumi hän, lähtisi hän Kalmarista; mutta jos se tapahtuisi +nyt, saisi valtaneuvosto kenties siitä tervetulleen aiheen uuteen +syytökseen, joka sitä paitsi olisi oikeutettu. Mutta yhtä vähän +kuin hänellä oli mitään takeita, että voisi palata, yhtä vähän +kiinnitettäisiin, jos jokin onnettomuus tapahtuisi, huomiota siihen, +kenen käskystä hän oli lähtenyt matkalle. + +Neuvosto viittasi kutsukirjeeseen ja lähetti hänelle sitä paitsi +sellaisen turvakirjan, "ettei hänellä enää pitänyt olla mitään +vastaan väittämistä". + +Mutta silloin hänen vihansa vasta oikein kuohahti. + +"Siihen turvakirjaan", kirjoitti hän, "jonka valtaneuvosto viimeksi +lähetti minulle, ei herrojen olisi tarvinnut tuhlata mustetta ja +paperia, sillä kun se ei olisi voinut kuulua toisin kuin kuului, +silloin saatoin kyllä käsittää, kuinka hyvin he suosivat minua. Mitä +te sitä vastoin kirjoitatte, että minä, jos sitä haluaisin, saisin +teiltä turvakirjan tahtoni mukaan, niin toivon teidän herruuttanne +palvelleeni siten, että voin ilman mitään vaaraa tulla huoletta +luoksenne." + +Kenties pelkäsi neuvosto saavansa kuulla liian tuimia totuuksia, +tai eivät syytöskohdat olleet kyllin perustellut, tai eivät he +lopultakaan uskaltaneet käydä tämän mahtavan miehen kimppuun, jonka +nimi tällä hetkellä huhun siivin liiti kautta maan; asian annettiin +toistaiseksi raueta. + +Epäluuloisuus, joka oli juurtunut Hemmingin sieluun, oli kasvanut +taistelussa neuvostoa vastaan. Hän ei voinut antaa anteeksi sitä, +että Svante Niilonpoika oli pannut nimensä kutsukirjan alle. + +Täällä kansan ja upseeriensa keskuudessa oli hän entisellään, +kenties vain tavallista myrskyisempi hilpeydessään. Hänen +rakkautensa ja kuolemanhalveksumisensa ei ollut koskaan esiintynyt +selvempänä. Kaikissa hankkeissa, joissa vaara oli tarjolla, esiintyi +hän etumaisena, ja hänen urhoollisuutensa oli jokapäiväisenä +puheenaineena sotamiehillä, jotka luulivat jonkin salaisen voiman +häntä suojelevan. + +Mutta milloin hän oli yksin kotonaan, silloin laskeutuivat synkät +pilvet hänen otsalleen, silloin saattoi hän kävellä tunnin toisensa +jälkeen huoneessaan edestakaisin. Silloin tarkasteli hän elämäänsä: +kiittämättömyyttä oli hän kokenut, häntä oli vihattu ja vainottu ja +petetty, ja kuitenkin oli hänen ainoana määränään ollut isänmaan +pelastus!... Sellaisina hetkinä täytti hänen sydämensä rajaton +ihmisten halveksuminen. Jos hän olisi voinut, olisi hän tallannut +jalkoihinsa kaiken pikkumaisuuden, kaikki alhaiset intohimot +maailmasta. Salamoita ja ukkosta huusi hän taivaasta avukseen, +mutta ei mitään rakkautta, ei anteeksiantoa, ei sääliväisyyttä, ei +myötätuntoa! + +Toisinaan saattoi hän Paul Kylelle paljastaa murtuneen mielensä. +Silloin sai sappi pursua yli äyräittensä ja hän lausui katkeria ja +tuimia totuuksia. Mutta jos toinen teki jonkun vastaväitteen, silloin +malttoi hän heti mielensä ja sanoi, että hänen käsivartensa vaivasi +häntä niin, että hänestä näytti kaikki mustalta. "Jos vapautuisin +tästä kitimestä", sanoi hän silloin, "sulkeutuisin vanhaan Rönön +luostariin; siellä parantuisin heti kaikista sekä ruumiin että sielun +vammoista". + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 55293 *** |