diff options
Diffstat (limited to '55293-8.txt')
| -rw-r--r-- | 55293-8.txt | 20052 |
1 files changed, 0 insertions, 20052 deletions
diff --git a/55293-8.txt b/55293-8.txt deleted file mode 100644 index deeeb97..0000000 --- a/55293-8.txt +++ /dev/null @@ -1,20052 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Svante Niilonpoika Sture ja hänen -aikalaisensa I: Kuolon enkeli, by Louise Stjernström, Translated by Lauri -Soini - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa I: Kuolon enkeli - - -Author: Louise Stjernström - - - -Release Date: August 7, 2017 [eBook #55293] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN -AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -Note: Project Gutenberg has the other volume of this work: - II. Lapsiuhri - See http://www.gutenberg.org/ebooks/55344 - - - - - -SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI - -Kirj. - -CARL BLINK [LOUISE STJERNSTRÖM] - -Suomentanut Juho Anhava [Lauri Soini] - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1910. - - - - -SISÄLLYS: - - 1. Erik Turenpoika - 2. Kavallus. - 3. Immenryöstö. - 4. Tulevaisuuden kajastuksia. - 5. Uusi valtionhoitaja. - 6. Mitä Tukholmassa tapahtui. - 7. Hemming Gadd. - - - - -1 - -ERIK TURENPOIKA. - - -Oli pimeä tammikuun ilta 1503. Räntäsade puuskui Suomenlahdelta ja -pieksi armottomasti kaikkia, jotka joutuivat sen tielle. Viipurin -linna seisoi kuten valpas ulkovartio ainakin, mutta ainoastaan -läntisestä tornista näkyi sieltä tuikuttava valo. - -Muuan palvelija kulki linnanpihan poikki, kädessään palava soihtu, -ja häntä seurasi mies kaapuun kääriytyneenä; tämä, joka ilmeisesti -pelkäsi loiskahtavansa rapakkoon, koetti tarkkaan astua yhtä -jalkaa palvelijan kanssa ja pysähtyi vihdoin puolitiessä keskellä -vesilätäkköä, johon hän oli astunut. - -"Verdammter Junge!" jupisi hän puoliääneen. - -Sillävälin oli palvelija ehtinyt pienelle salaportille eteläpuolella. -Hän sammutti nopeasti soihdun ja avasi varovasti portin avaimella, -jota piti kädessään. - -Melkein samassa paiskattiin muuan ikkunaluukku auki ja tuikea ääni -kysyi: - -"Kuka siellä?" - -Palvelija seisoi liikkumatonna; hän uskalsi tuskin hengittää. - -"Kuka siellä?" toisti sama ääni vielä tuikeammin. - -Ei mitään vastausta. - -"Kuulitte väärin, isä; kuka tulisi tähän aikaan?" virkkoi nuorekas -ääni. - -"Mutta valo! Emmekö molemmat nähneet, kuinka se loisti luukunraosta?" - -"Se oli kenties tähdenlento!" - -"Mahdotonta, onhan pilkkosen pimeä! Parasta on mennä alas katsomaan." - -"Rakas, emmekö sitten lue legendaa loppuun?" Tässä tuli puhuja -ikkunan luo. "Minulla on niin tarkat silmät, että voin aivan hyvin -nähdä synkimmässäkin pimeydessä..." Nyt seurasi lyhyt äänettömyys, -jonka aikana palvelija hiipi niin lähelle seinää kuin mahdollista. -"Ei, siellä ei ole ainoaakaan ihmistä, eikä semmoiseen säähän tahtone -mennä kissakaan", jatkoi ääni. - -"Mutta minun pitäisi kuitenkin..." Tällöin paiskattiin luukku kiinni, -mutta kinastelevat äänet kuuluivat kuitenkin, ensin lähempää ikkunaa, -sitten hieman loitompaa. - -Palvelija seisoi liikkumatonna niin kauan kuin kuuli puhetta; hän -ei uskaltanut enää mennä sisälle, veti sentähden varovasti oven -kiinni ja sulki sen; mutta lieneekö syynä ollut tottumattomuus vai -pelästys, hänen oli mahdoton saada avainta pois reiästä. Parhaallaan -puuhaillessaan hän kuuli puuportaista askelten töminää, ja niitä -seurasivat keveät, tepsuttelevat askeleet. Portinraoista kiilui -valoa, ja avaimet kalisivat vastakkain. - -"Valaise lampulla lähempää", virkkoi sama ääni, joka äsken oli -kuulunut. - -"Antakaas kun minä autan, isä", virkkoi nuorempi ääni. "Minä tunnen -lukon paremmin kuin te." - -"Lukossa on avain ennestään!" huudahti vanhus kiihkeästi, koetettuaan -turhaan saada avainta sopimaan lukkoon. "Enkö jo sanonut, että täällä -on piru merrassa?" - -"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista?" - -"Mene heti soittamaan hälyytyskelloa!" - -"Rakas isä, se on kenties..." - -"Vihollinen, joka aikoo meidät yllättää." - -"Joku palvelija, joka tuo kirjettä..." - -"Miksei hän kule suuresta portista?" - -"Tiedänkö minä? Eikö se voisi olla salainen viesti armolliselle -herrallemme?" - -"Jos jotakin sellaista odotettaisiin, olisi siitä ilmoitettu minulle -edeltäpäin." - -"Tai kunnianarvoiselle isälle?" - -"Hänen tiensä kyllä käyvät pimeässä, mutta me emme ole velvolliset -siihen mukautumaan." - -"Mutta Gunilla rouva voisi panna pahakseen..." - -"Kuules, tyttö, jää tänne siksi aikaa kuin minä juoksen ylös Erik -herran luo ja kysäisen häneltä." - -"Saanko pitää lampun?" - -"Minä kyllä osaan pimeässäkin. Jos tapaan jonkun palvelijan, lähetän -hänet tänne." - -Taasenkin tömisivät askeleet portaita ylöspäin, nyt paljon nopeammin -kuin edellisellä kerralla. - -"Pietari!" huusi ääni sisäpuolelta. - -"Elsa!" - -"Etkö voi avata?" - -"En uskalla." - -"Avaa pian! Väännä kovasti oikeaan!" Voimakas ponnistus, ja nyt -portti tosiaankin aukesi. - -"Missä toinen on?" - -"En tiedä, luulin hänen olevan mukana." - -"Kirje?" - -"Se on kai hänellä." - -"Ulos täältä!" - -Mutta samassa hyökkäsi takaapäin pari palvelijaa miehen kimppuun, -tämä tuli päistikkaa portista sisään, jälessään meluavat, huutavat -ahdistajansa, jotka käsin ja jaloin muokkasivat hänen selkänahkaansa. - -Rähinää lisäsivät hänen ja Elsan hätähuudot, ja kaikilta tahoilta -linnaa riensi saapuville henkilöitä, jotka eivät paljoakaan pelänneet -rajuilmaa, kun oli kysymys uteliaisuutensa tyydyttämisestä. - - * * * * * - -Noin tuntia aikaisemmin oli dekanus, kunnianarvoisa isä Tobias, -astunut kappeliin ja omin käsin sytyttänyt kaksi vahakynttilää pyhän -neitsyen kuvan eteen. Hän oli sen jälkeen langennut maahan alttarin -eteen ja maannut kauan vaipuneena rukouksiin. Kun hän nousi jälleen, -lankesi himmeä kynttilänvalo niin koville ja kylmille kasvoille, -ettei olisi luullut niitä liikuttavan minkään inhimillisten -tunteiden, jollei silmien hehku olisi ilmaissut, mitä liikkui hänen -sielunsa sisimmissä kätköissä. - -Ristien itsensä kerta toisensa jälkeen mutisi hän latinankielisen -rukouksen, anoen voimaa raskaihin koettelemuksiin... silloin oli -hän kuulevinaan askeleita, rukous häipyi hänen huuliltaan, kaikki -sielun tarkkaavaisuus kärjistyi korviin, ne teroittuivat paremmin -eroittamaan ääniä, hän pidätti hengitystään ja vetäisi vihdoin -pettymyksen huokauksen. - -Harhaileva katse pysähtyi ikkunaan. Se oli -- aivan uutta siihen -aikaan -- varustettu lasiruuduilla, ja alttarikynttiläin heijastus -muodosti siihen levottomasti läpättäviä, väräjäviä tähtikuvioita. -Pappi hätkähti, hänen silmänsä ei ollut vielä ehtinyt tottua -tällaiseen. "Saatanan juonia!" mutisi hän itsekseen, mutta seuraavana -minuuttina lehahti hymähdys hänen huulilleen, kappelin ovi avautui, -joku tuli sisään. - -Kynttilän säästeliäs valo valaisi ainoastaan kuorin, muu osa -kappelista oli pimeän peitossa. Isä Tobias oli jo ennestään varjossa, -hän vetäytyi vielä enemmän syrjään. - -Tulija pysähtyi ovelle, nähtävästi neuvotonna; pian kuului keveitä -askelia, jotka lähestyivät kuoria; nuori nainen lankesi alttarin -eteen, luki lyhyen, mutta palavan rukouksen ja riensi sitten -sytyttämään loput kymmenen kynttilää alttarilla. - -Kun se oli tehty, kääntyi hän katsomaan, kuinka valoisalta pieni -kirkko näytti. - -Alttarikynttiläin valaisemana oli hän itse tällä hetkellä todellinen -madonnankuva. Vaalea, kiharainen tukka ympäröi pyhimyskehän tavoin -hänen korkean, valkoisen otsansa ja kaunismuotoisen kaulansa. Nenä -ja suu olivat kauniissa sopusoinnussa kasvojen vienonpehmeän soikion -kanssa, mutta suurista heleänsinisistä silmistä säteili kokonainen -viattomuuden ja puhtauden taivas. Hän oli tosiaan suloinen ja -rakastettava olento. - -Isä Tobias vapisi kuin haavanlehti, hän ei voinut kääntää katsettaan -ihanasta näystä ja luuli vielä olevansa nuorelta naiselta -näkymättömissä, mutta hänet ilmaisi joko tahtomaton liike tai -valonsäde. Nuori nainen huudahti kiihkeästi: - -"Siellä on joku!" Ja ilman vähintäkään pelkoa hän riensi isä Tobiasta -kohden. - -"Isä Tobias! Miksi olette piilossa?" - -"Halusin rauhassa harjoittaa hartauttani." - -"Häiritsinkö kenties teitä?" - -"Miksi olette sytyttänyt niin monta kynttilää?" - -"Eikö kirkko ole ikuisen valon vertauskuva?" - -"Mutta ettekö pelkää?" - -"Mitä?" - -"Olen kutsunut teidät ripille." - -"Siihen olen valmis." - -"Tahdotteko tehdä täydellisen synnintunnustuksen?" - -"Minulla ei ole mitään salattavaa." - -"Eikö mitään siitäkään, mitä herranne on teille uskonut?" - -"Hän ei ole uskonut minulle mitään." - -"Ettekö siis tiedä mitään hänen aikeistaan?" - -"En, en mitään." - -"Ja tyydyttekö siihen?" - -"Äitini rouvantuvassa ei isäni koskaan puhunut moisista asioista." - -"Mutta salakamarissa, kun olette kahdenkesken, mitä puhutte silloin?" - -Nuori nainen loi silmänsä maahan ja punastui syvästi. -"Rakkaudestamme", vastasi hän melkein kuiskaten, "ja pienestä -pojastamme. Erik herra sanoo että hänestä on tuleva uljas ritari." - -"Kenen palvelukseen, Gunilla rouva?" - -"Kuninkaan." - -"Oletteko varma siitä?" - -"En ole koskaan sitä epäillyt." - -"Annatte siis sidotuin silmin viedä itsenne ja poikanne -hornankuiluun?" - -"Ei, ei, se ei ole mahdollista!" - -"Sanon teille, että Erik herra on rikkonut valansa Hannu kuninkaalle -ja vannonut uskollisuutta ja kuuliaisuutta ruotsalaisille luopioille." - -"Pyhä neitsyt! Ja siitä en minä tiedä mitään!" - -"Eikö tämä koskaan tullut puheeksi hänen käydessään Tanskassa -kosintamatkoillaan?" - -"Ei, mikäli minä tiedän. Isäni sanoi minulle, että Erik herra -oli jalo herra ja minun oli kiitettävä onneani päästessäni hänen -emännäkseen." - -"Ja te olitte yhtä mieltä?" - -"Minä rakastin häntä." - -"Silloin... mutta nyt?" - -"Nyt rakastan häntä enemmän kuin silloin." - -"Huolimatta siitä, mitä olen teille sanonut?" - -"Sellaista en ymmärrä." - -"Onko siis hänen ja poikanne perikato teille samantekevä?" - -"Antaisin mielelläni henkeni heidän puolestaan." - -"Mutta ei enempää?" - -"Kaiken minkä voin!" - -"Oletteko myös valmis kärsimään ja kieltäytymään heidän iankaikkisen -pelastuksensa tähden?" - -"Olen valmis kaikkeen, mihin tahansa." - -"Luotatteko minuun?" - -"Olettehan matkustanut tänne äitini pyynnöstä, ollaksenne -rippi-isänäni. Olisi kiittämätöntä sekä teitä että häntä kohtaan, -jollen kuuliaisin ja nöyrin mielin taipuisi tahtonne mukaan." - -"Valmistautukaa koviin koettelemuksiin!" - -"Pyhä neitsyt on minua vahvistava." - -"Ja minun rukoukseni, minun isälliset neuvoni!" huudahti pappi -tavattoman vilkkaasti. Hänen viittauksestaan astui Gunilla rouva -rippituoliin. Isä Tobias seurasi häntä, uteliaana tietämään, minkä -tunnustuksen hän tekisi. - -Hän tunnusti, että oli sadatellut imettäjää, joka oli antanut pojan -itkeä välittämättä siitä mitään, että oli käskenyt tallimestarin -jollakin verukkeella estää Erik herraa ratsastamasta hurjalla -tatarilaisella hevosella, jonka hän oli äskettäin ostanut, ja -lopuksi -- tämä oli hänen suurin syntinsä -- ettei ollut messun -aikana lakannut ihmettelemästä, mistä tuli syvä vakavuus Erik herran -otsalle. Voikohan tämä olla tyytymätön häneen, vaikka hän ei tiennyt -vähimmässäkään määrin olleensa herralleen tottelematon. - -"Ettekö kysynyt häneltä?" kysyi Tobias. - -"Sitä en uskaltanut." - -"Onko siinä kaikki?" - -"Tahdotteko antaa minulle nämä synnit anteeksi?" - -"Te olette pahalla tiellä, tyttäreni, sillä itsekkäisyys on teidän -ainoa ojennusnuoranne." - -"Se on totta", huokasi Gunilla katuvasti. - -"Mutta olette vielä niin nuori, niin kokematon, tunnette maailmaa -niin vähän." - -"Tunnen sitä tuskin ollenkaan." - -"No hyvä, siihen katsoen tahdon..." - -Vihlaiseva kirkaisu, valitushuutoja, hälinää tunkeutui heidän -korviinsa tyrehdyttäen synninpäästön kunnianarvoisan isän huulilta. -Vavisten pelosta hän kysäisi: - -"Mitä onkaan tekeillä?" - -Ihmeissään kohotti Gunilla rouva katseensa häneen. "En tiedä", -vastasi hän. "Synninpäästö, isä!" - -"Minä annan sen, tyttäreni, menneisyyteen nähden. Kavahtakaa tästedes -syntiä tekemästä." - -Pappi riensi ulos rippituolista, mutta kesti useita minuutteja, -ennenkuin Gunilla oli päättänyt rukouksensa; ulkona yhä jatkuva melu -ei näyttänyt häntä häiritsevän eikä peloittavan. - -Vihdoin hän tuli ulos ja hämmästyksekseen nähtyään papin huudahti -melkein tietämättään: "Oletteko vielä täällä, kunnianarvoisa isä?" - -"Olen, saattaakseni teidät rouvantupaan, jos vaara on tarjolla." - -"Kiitän teitä, mutta neitoseni odottavat täällä ulkona. He kai voivat -myös selittää, mistä hälinä on alkuisin." - -Kirkon oven edustalla seisoi kaksi kalpeaa neitosta, molemmilla -palava lamppu kädessään. - -"Mitä on tekeillä ja missä on Kirsti?" kysyi Gunilla rouva hätiköiden. - -"Hän on mennyt tiedustelemaan..." - -"Tuolta hän vihdoinkin tulee!" keskeytti toinen neitonen nähdessään -nuoren tytön, joka lähestyi juoksujalkaa. - -"Mitä se on, Kirsti?" kysyi hänen emäntänsä. "Jalo rouva, teidän -herranne ja isäntänne lähettää terveisiä, että tahtoisitte heti tulla -salaportille." - -Nuorilla, kauniilla kasvoilla vilahti tyytyväisyyden ilme. -"Tahdotteko saattaa minua, isä?" kysyi hän melkein voitonriemuisella -äänellä, ja odottamatta edes vastausta riensi hän linnanportaita alas -ja kapeaan, pimeään käytävään, joka vei salaportille. - -Pappi ja neitoset voivat tuskin pysyä hänen jälessään; edellinen -siksi, ettei tuntenut tietä, jälkimäiset pelosta, että lamput -sammuisivat. - -Kuta lähemmäksi he tulivat, sitä selvemmin kuuluivat äänet. Gunilla -rouva tunsi Erik Turenpojan äänen; se kuului ankaralta ja uhkaavalta, -ja hän saattoi siitä ymmärtää, että hänen herransa oli vihainen. - -Räikeä valonloimo virtasi heitä vastaan; koko portti oli ihmisiä -täytenään, mutta kaikki väistyivät kunnioittavasti hänet nähdessään. - -Mies, johon jo olemme tutustuneet Pietarin nimellä, seisoi melkein -kyyrysillään ankaran linnanherran edessä; hän kärsi ilmeisesti -kovasta pitelystä, jonka oli äsken kestänyt, mutta vapisevat jäsenet -viittasivat sisäiseen levottomuuteen, joka puhkesi ilmoille Gunilla -rouvan tultua näkyviin. Hän heittäytyi tämän jalkoihin ja huusi aivan -epätoivoissaan: - -"Armoa! Sääliä!" - -"Kuka mies on?" kysyi Gunilla rouva kummissaan. - -"Etkö tunne häntä?" tiuskaisi Erik herra tavattoman kiihkeästi. - -"En, muistaakseni." - -"Minä olin jalon herra Besen palveluksessa!" ulvoi mies. - -"Pelastakaa hänet!" kuiskasi pappi Gunilla rouvalle. - -"On mahdollista, että hän puhuu totta", sanoi tämä kääntyen herra -Erik Turenpoikaan. "Kenties hän tuo kirjeitä ja viestejä Tanskasta?" - -"Rosvon ja sissin tavoin on hän aikonut tunkeutua viekkaudella tänne, -ja sinun suosikkisi, linnanvartiani tytär, on siinä ollut hänen -apunaan." - -Hiljainen vaikerrus sai Gunilla rouvan kääntymään. Siellä seisoi -vanha ukko Karhuinen; hän piteli vasemmalla kädellään avainkimppua, -joka riippui hänen vyöllään, kun taasen oikea käsi lepäsi raskaana -tytön päälaella. Tuikeat kasvot leimusivat pidätetystä vihasta, ja -kuitenkin pisaroi suuria kyyneleitä kuoppaisille poskille. - -Polvistunut tyttö oli peittänyt kasvonsa käsillään, ikäänkuin olisi -hävennyt näyttäytyä. - -Gunilla rouva meni lähemmä. "Nouse, Elsa", käski hän. - -"Jalo rouva, antakaa pahankurisen maata paikoillaan, hän ei ansaitse -armoanne." - -Muutamain asemiesten ja palvelijain saapuminen pihanpuolelta veti sen -jälkeen huomion puoleensa. He kertoivat huomanneensa epäilyttäviä -merkkejä, että muuan vene oli illalla laskenut linnan luo. Ei -tornin- eikä linnanvartia ollut sitä huomannut, mutta portinvartia oli -ensi kertaa kysyttäessä näyttänyt niin pelästyneeltä, että vaikkakin -hän kielsi tuntevansa asiaa, oli sangen luultavaa, että hän tiesi -siitä. - -Kuultuaan kaikki todistukset käski Erik Turenpoika, että Pietari oli -pidettävä vangittuna tornikamarissa huomiseen kuulusteluun saakka, -ja muutamat palvelijat saivat salaisen käskyn pitää portinvartiaa -tarkasti silmällä; sen jälkeen hän palasi puolisonsa kera -linnanhuoneihin ja kansa hajaantui vähitellen. - -Virkkamatta asiasta sen enempää meni herra Erik Turenpoika heti -huoneeseensa, mutta Gunilla rouva oli nähnyt syvän huolen synkistävän -hänen otsaansa; sitä paitsi eivät rippi-isän sanat ottaneet -häipyäkseen hänen muistostaan: hänen oli valvottava herransa -ajatuksia ja tekoja, hän oli osaksi niistä vastuunalainen. - -Gunilla rouva oli äskettäin täyttänyt kaksikymmentä vuotta; hänet -oli kasvatettu ankarassa ja vakavassa kodissa, jossa ei ollut -tapana, että naiset puuttuivat miesten asioihin, mutta hänellä oli -lisäksi luja ja ponteva tahto, ja jos oli kysymys velvollisuuden -täyttämisestä, ei hän suurin kysellyt, mikä oli tapa. - -Hän rohkaisi siis mielensä ja astui herransa luo. - -Tämä oli avannut ikkunaluukun ja tuijotti synkkään syvyyteen. -Ainoatakaan tähteä ei tuikkinut taivaalla. Merenlahdella ajelivat -aallot toisiaan hurjaa vauhtia, myrskytuuli puuskui ulvoen niiden -ylitse, ja rankkasateen keskellä kaatuilevat puut ja putoilevat oksat -ikäänkuin osoittivat koko luonnon nousseen kapinaan. - -"Poloinen isänmaa!" huokasi Erik Turenpoika. "Eikö sama pimeys -peitä sinuakin? Eivätkö mahtavat voimat taistele keskenään sinua -voittaakseen; mikä niistä on saava vallan? Milloin koittaa päivä, -jolloin sinun taivaasi selkenee, myrsky asettuu, taistelijat tekevät -rauhan ja yleishyvä tulee yleispyrinnöksi?" - -Ovi aukeni hiljaa. - -"Sinäkö siellä, Olavi? Mitä tahdot?" kysyi ritari kääntämättä päätään. - -"En, herra, en ole Olavi." - -"Gunilla!" huudahti hän kummissaan. - -"Uskallanko tulla sisään?" - -"Mitä tahdot, lapsi?" kysyi hän melkein isällisesti ja meni Gunilla -rouvaa vastaan. - -"Ette ole iloinen, herra, sallikaa minun ottaa osaa huoliinne." - -"Sitäkö varten tulit?" - -"Niin, herra!" - -"Etkö tahdo tunnustaa erästä vääryyttä?" - -"Vääryyttä?"... nuori rouva punastui syvästi. - -"Et tahtonut ensin tunnustaa, että tunsit miehen." - -"En tuntenutkaan." - -"Mutta sitten muistelit..." - -"Että kenties olen nähnyt hänet; en ole siitä suinkaan varma." - -"Huomisessa kuulustelussa pääsen sen kyllä tietämään. Tahdotko olla -läsnä?" - -"Jos toivotte sitä." - -"En, Gunilla; toivon ainoastaan, että luottamuksesi minuun on luja ja -järkähtämätön." - -"Sellaista luottamusta ei teillä ole minuun!" - -"Mitä tarkoitat?" - -"Että luottamuksen pitäisi olla molemminpuolinen." - -"Kyllä, mikäli se on mahdollista." - -"Ei siis aina?" - -"En minä kysele, mitä sinä päätät rouvantuvassasi." - -"Se on toinen asia!" - -"Miehen toimet ovat samoin. Olisiko minun neuvoteltava kanssasi -asioista, jotka koskevat maan puolustusta?" - -"Minkä maan?" kysyi Gunilla kiihkeästi. - -"Synnyinmaani, isieni maan!" - -"Tanskan!" - -"Ruotsin!" - -He katsoivat toisiinsa; molemmat tunsivat, että siinä oli kiistan -siemen. Oliko se kitkettävä pois oraallaan vaiko kenties kasvava -muuriksi heidän välilleen? - -"Ettekö ole vannonut uskollisuutta Hannu kuninkaalle?" kysyi Gunilla -vapisevalla äänellä. - -"Olen myös sanonut irti uskollisuuteni ja kuuliaisuuteni häntä -kohtaan." - -"Pyhä neitsyt, onko se mahdollista!" - -"Minun täytyi, Gunilla." - -"Täytyi! Kuka pakoitti?" - -"Velvollisuuteni. Hannu kuningas pitää Ruotsia valloitettuna, -kapinallisena maana, jonka mehun ja ytimen hän tahtoo imeä. -Kummastuttaako sinua, etten tahdo olla hänelle siinä avullinen?" - -"Sellaista puhuvat hänen vihamiehensä." - -"Siitä ovat todistuksena hänen tekonsa. Etkö ole kuullut puhuttavan -niistä kauheista tuhotöistä, joita venäläiset ovat tässä maassa -tehneet, etkö ole nähnyt poltettuja kyliä ja kartanoita, rujoja ja -rampoja, leskiä ja orpoja, jotka sota on pakoittanut turvautumaan -kerjuusauvaan?... Kenties et tiedä, että Hannu kuningas on syypää -näihin kauhuihin; hän se on kehoittanut venäläistä ruhtinasta sotaan -ja vainoon köyhdyttääkseen Ruotsin perinpohjin." - -"Se ei ole mahdollista!" huudahti Gunilla kalpeana kauhusta ja -pelästyksestä. - -"Eräässä suuressa kokouksessa Tukholmassa täytyi hänen tunnustaa -se, kun venäläisten lähetystö Ruotsin neuvoston läsnä ollessa vaati -sovittua korvausta niistä palveluksista, joita he jo olivat tehneet -sotaisella hyökkäyksellään Suomeen." - -"Ja mikä tämä korvaus oli?" - -"Oli luovuttava erinäisistä osista tätä jo kovasti koeteltua maata." - -"Hirveää! Mutta isäni ja veljeni ovat kuitenkin hänen puolellaan?" - -"Asia näyttää erilaiselta lähempää ja kauempaa. Lailla ja oikeudella -on toinen merkitys, toinen merkitys myös rahvaalla Ruotsissa kuin -Tanskassa." - -"Rahvaalla!" toisti Gunilla hieman ivallisesti. - -"Rahvas on meillä surressa arvossa!" jatkoi hänen herransa vakavasti. -"Se edisti Engelbrektin elämäntyötä; se on myös Sturein lujin tuki; -se estää Ruotsin muuttumasta aatelistasavallaksi." - -"Eikö se olekin kuninkaan tarkoitus?" - -"Ainoastaan sillä eroituksella, että hän tahtoo käyttää toista -valtiomahtia toisen kukistamiseen; molempien suuruuden raunioille -tahtoo hän sitten rakentaa oman valtansa." - -"Täytyy olla suuri eroitus Tanskan ja Ruotsin rahvaan välillä?" - -"Jälkimäinen on hädän ja sorron alaisena kehittänyt suuren sisäisen -voiman. Jo vanhimmista ajoista on ruotsalainen talonpoika ollut mies -puolestaan. Hän on ikäänkuin Ruotsin kuninkaiden ja aatelin runko -ja ydin, heidän sukuperänsä on alkuisin hänestä, samoin kuin heidän -ylpeä itsetuntonsakin. Juuri tämä tietoisuus omasta voimastaan on -talonpoikia pitänyt pystyssä taistelussa kotilieden puolesta." - -"Kuinka toisin meillä!" huokasi Gunilla. - -"Siellä ovat talonpojat herrojensa orjia." - -"Isäni vaihtoi kerran nuoren talonpoikaisnaisen kauniiseen koiraan, -jota äitini toivoi itselleen." - -"Minä kyllä tunnen pahempiakin kauhuja." - -"Eikö Hannu kuningas voi mitään sitä vastaan?" - -"Ei, sillä aatelisto on mahtavampi kuin hän. Itse asiassa he ovat -vihamielisiä toisiaan vastaan, samoin kuin Ruotsissa valtionhoitaja -ja aatelisto. Onneksi on kansa edellisen takana, ja niin kauan kuin -se voima säilyy hajaantumatonna, on hän varmassa turvassa lukuisain -vihollistensa keskellä." - -"Onko nyt Ruotsissa rauhallista?" - -"Toivon niin. Sitten lokakuun viime päivien ei ole tullut mitään -kirjeitä; tosin ovat nyt jäät auenneet, mutta mitään veneitä ei näy, -ja mielelläni tahdon pitää sitä hyvänä ja suotuisana merkkinä." - -"Ettehän ole vihainen minulle, herra?" kysyi Gunilla lyhyen -äänettömyyden jälkeen ja katsoi nöyrästi ankaraan ritariin. - -"En", vastasi tämä ja suuteli hänen valkoista otsaansa. "Kun -epäilykset tulevat, voit kyllä kysyä; mieluimmin kuitenkin näkisin, -ettet epäilisi." - -Gunilla rouva olisi mielellään tahtonut lisätä tunnustuksen, kuka -hänet oli tähän houkutellut, mutta hän pelkäsi, että ritari käyttäisi -liian kovia sanoja hänen rippi-isäänsä vastaan, ja nyt luuli hän itse -voivansa kumota ne valitukset, joita tämä oli tehnyt hänen herraansa -vastaan. Sentähden hän päätti vaieta. Hän kiitti vielä kerran ja -jätti herransa yksin hautomaan niitä ajatuksia, jotka täyttivät hänen -sielunsa. - -Ja nämä eivät olleet ilahuttavaa laatua. Erik Turenpoika oli joulun -ja uudenvuoden välillä saanut surusanoman Sten Sturen kuolemasta. -Tohtori Hemming oli lähettänyt luotettavan asemiehen, vaatien tältä -mitä ankarimman vaitiololupauksen, ilmoittamaan hänelle sen, ja -ritari tiesi aivan hyvin, kuinka tärkeää oli pitää asia salassa, -kunnes seuraaja oli ehtinyt päästä valtaan ja vaikutukseen. Kenenkään -muun kuin Svante Niilonpojan ei pitänyt tulla kysymykseenkään. -Sitä mieltä olivat niin Erik herra kuin tohtori Hemmingkin; mutta -he tiesivät molemmat, että Hannu kuningas oli koettava kaikkensa -päästäkseen valtaan ja että monet valtaherroista tahtoivat tehdä -riidanalaiseksi Svante herran vaalin valtionhoitajanvirkaan, ja -sentähden oli niin tärkeää, että asia toistaiseksi pidettiin salassa. - -Mutta tuliko se onnistumaan? Sitä mietiskeli Erik herra yöt ja -päivät; hän oli valppaampi kuin konsanaan, etteivät juonet saisi -jalansijaa. Hän oli vakuutettu, että pantaisiin salaisia voimia -liikkeelle, nykyisiä oloja tuhoamaan, mutta jos jokainen oli -paikallaan ja varuillaan, mitä lymytietä ne silloin voisivat -tunkeutua asioihin vaikuttamaan? - -Hän tiesi, että Hemming Gadd taisteli Etelä-Ruotsissa, Åke -Hannunpoika keskimailla ja Svante herra piti silmänsä auki -tähystellen Tukholman linnasta niin hyvin petollista Stäketiä -kuin koko ympäristöäkin. Kuten kotka luodolla istui hän itse -ulkovartiossaan suojelemassa Suomea, ja hänestä tuntui hänen -rintaansa paisuttava rohkeus olevan kyllin voimakas pelkällä -jalanpolkaisulla nostattamaan sotureita maasta. - -Illan tapaus oli herättänyt uuteen eloon levottomuuden, jota hän -koetti hillitä... Jos pettureita oli hänen omassa linnassaan, mitä -silloin saattoikaan odottaa? Erik Turenpoika oli niitä urholuonteita, -jotka voivat uhrata kaikkensa täyttääkseen velvollisuutensa, ja hän -kysyi vavistuksella itsekseen, mitä huomispäivä oli tuova mukanaan. - -Se tuli niin pimeänä ja synkkänä kuin sateinen tammikuun päivä voi -olla. Ritari oli määrännyt kuulustelun kuuden ajaksi aamulla, hän -tahtoi pitää sen itse. - -Palavat soihdut valaisivat ritarisalia, kun kutsutut asemiehet, -palvelijat ja pihamiehet saapuivat. Linnanvartia oli heidän -joukossaan, mutta hän ei puhellut, kuten kaikki muut keskenään, vaan -seisoi äänetönnä ja yksikseen suuren salin nurkassa. - -Ritaria ei tarvittu kauan odottaa. Lyhyen tervehdyksen jälkeen hän -kääntyi läsnäolevaan niistä kahdesta asemiehestä, jotka olivat -saaneet tehtäväkseen vartioida vankia, ja kysyi, kuinka tämä oli yön -kuluessa käyttäytynyt. - -"Niin hiljaa ja siivosti", vastasi nuori mies, "että jollemme olisi -nähneet häntä silmiemme edessä, olisimme voineet vannoa, ettei häntä -tornikamarissa ollutkaan." - -"Onko hän nukkunut." - -"Aivan kuin tukki koko yön." - -"Noutakaa hänet!" - -Nuori mies riensi pois. - -Ritarin katse sattui vanhaan linnanvartiaan; suru, joka kuvastui -hänen kasvoillaan, todisti, kuinka katkeralta nöyryytykseltä hänestä -tuntui, kun vangin silmälläpitoa ei oltu uskottu hänelle, ja Erik -herra kysyi entistään lempeämmin: - -"No, vanha Karhuinen, eikö aamulla ole tuotu mitään viestejä?" - -"Ei minulle, ankara ritari." - -"Kenellekäs sitten?" - -"Kunnianarvoisalle isä Tobiaalle, luulenma, koska useampaankin -kertaan on kulkenut sananviejiä hänen ja portinvartian huoneen -välillä." - -"Vanha Nuutti lienee pahoin sairaana," selitti muuan palvelijoista. - -"Sepäs on tullut äkkiä, vai kuuliko joku siitä eilen puhuttavan?" -kysyi ritari. - -"Ei!" kukaan ei ollut siitä kuullut mitään. "Noutakaa hänet tänne!" -käski linnanherra. Useampia asemiehiä oli lähtemäisillään käskyä -täyttämään. - -"Odottakaa!" huusi ritari. - -Ainoakaan jalka ei liikahtanut. - -"Mene sinä, Karhuinen, sinuun luotan parhaiten!" - -Loisti kuin päivänpilkahdus vanhan miehen kasvoilla, kun hän -nuorekkaalla reippaudella riensi ulos. - -Ritari istui mietteihinsä vaipuneena; hänen katseensa synkistyi -synkistymistään, ainoastaan se ilmeinen kärsimättömyys, jolla hän -tuontuostakin vilkaisi oveen, osoitti hänen levottomuuttaan. - -Vanha Karhuinen palasi ensiksi; hän oli silminnähtävästi -kiihdyksissään. - -"Ankara ritari", alkoi hän. "Ilman mutkia, Karhuinen!" - -"Vanha Nuutti on -- kuollut!" - -"Kuollut?!" - -"Kuollut!" kulki kaikuna kautta salin. "Hän on kuulenma voinut -pahoin eilisiltana. Kunnianarvoisa isä Tobias oli antanut hänelle -lääkettä, mutta tauti oli siitä vain yltynyt; aamulla varhain oli hän -saanut vielä lääkettä, sen jälkeen oli hän hieman tyyntynyt -- ennen -kuolemaansa!" - -"Kuka oli hänen luonansa?" - -"Kunnianarvoisa isä oli määrännyt hiljaisuutta ja halunnut, että -sairas jätettäisiin yksin." - -"Eikö hän itsekään käynyt tämän luona?" - -"Ei, hän ei sanonut voineensa luulla, että sairaus päättyisi niin." - -"Mene, Karhuinen, katsomaan, onko vankikin saanut surmansa. Hakijan -viipyminen näyttää kummalliselta." - -Karhuinen oli lähtemäisillään, kun molemmat nuoret miehet astuivat -sisään kalmankalpeina ja kantaen jotakin välissään. - -Ritari hypähti pystyyn; välittämättä siitä, että he lankesivat hänen -jalkoihinsa, riensi hän tempaamaan rievun luullun ruumiin kasvoilta, -mutta hätkähti taaksepäin nähdessään oljista laitetun vartalon, johon -oli kiinnitetty vahanaamio. - -Erik herra tuijotti hämillään eteensä, kun taasen ympäriltä kuului -suuttumuksen ja hämmästyksen huutoja. - -"Ja te annatte pettää itsenne tuollaisilla pirun vehkeillä!" huudahti -hän vihasta vaahdoten. - -"Ankara herra, ainoastaan paholaisen juonet ovat sen saaneet aikaan!" -vakuuttivat asemiehet. - -"Karhuinen, sinä vastaat heistä, kunnes palaan, ja nyt joka mies -ratsaille. Ken vangin löytää ja tuo takaisin, hän saa ottaa parhaat -satulavaljaat, mitä on asekamarissa!" - -Nyt syntyi tuiske; nuoret miehet riensivät kilvan tiehensä, ritarikin -aikoi lähteä salista, kun Karhuinen asettui hänen tielleen. - -"Minulla on terävä silmä ja hyvä vainu", sanoi hän. "Sallikaa -minunkin lähteä ajoon?" - -"Mutta vangit?" - -"He auttavat minua!" - -"Ja linna?" - -"Minä vastaan vartioväestä!" - -"Hengelläsi?" - -"Itseni ja tyttäreni hengellä!" - -"Tee sitten kuten tahdot!" - -Asemiehet ja palvelijat riensivät talleihin; oli kysymyksessä, ken -joutui ensiksi, ja kellä tahansa oli mahdollisuus voittaa suuri -palkinto. - -Tatarilaishevoset talutettiin esiin, ritari oli käskenyt sen, ja -tänään ei kukaan tohtinut väittää vastaan, ei edes Gunilla rouvakaan, -joka pelokkain sydämin näki herransa laskettavan eteenpäin lukuisan -saattueen seuraamana. Mutta pian erkani ratsumiesparvi, yksitellen -tai kaksitellen, eri teilleen etsimään haluttua saalista. - -Molemmat vankia vartioineet asemiehet, Risto ja Kurt, seisoivat -enää yksin pihalla. Heidän ulkonäkönsä ei ilmaissut ainoastaan -nöyryytystä, vaan myös kummallista hervottomuutta. - -Vanha linnanvartia piti heitä tarkoin silmällä, pudisti harmaata -päätänsä ja mutisi kerran toisensa jälkeen: "Täällä on varmaan piru -merrassa!" - -Kauan tuumaili hän itsekseen ja lähetti sitten poikasen heitä -kutsumaan. He saapuivat heti. - -Vanha Karhuinen istui arkituvassa suuren tammipöydän ääressä. -Pöydällä oli vaahtoava oluthaarikka ja kolme pikaria. - -"Tulkaa siemaisemaan naukku, nuoret ystäväni, ennenkuin lähdemme -partioretkelle!" huusi vanhus ja viittasi heitä istumaan rinnalleen. - -Nuoret miehet noudattivat käskyä, mutta kumpikaan ei voinut tyhjentää -pikaria kuin puolilleen. - -"Miksi olette nyt tuollaisia sippusuita?" huusi Karhuinen. "Onhan -muuten tapanne katsoa pikarin pohjaan, ennenkuin jätätte sen -käsistänne." - -"En ole juomatuulella", vastasi Risto. "Kun on kärsinyt sellaisen -ansaitsemattoman häväistyksen", lisäsi toveri. - -"Tai kun kulkee kohmeloissaan!" lisäsi Karhuinen. - -Molemmat nuorukaiset hypähtivät pystyyn. "Mitä tarkoitatte moisilla -sanoilla?" kysäisivät he. - -"Istukaa kauniisti paikoillanne ja puhukaamme tyynesti asiasta." - -Risto noudatti kehoitusta, mutta Kurt seisoi kalpeana ja vavisten, -huonon omantunnon ilmeisenä kuvana. - -"Olitte aivan oikeassa sanoessanne, että hittolainen itse auttoi -vangin yöllä pakosalle, mutta ei sen tarvinnut viedä häntä -savutorvesta, kun mikään ei estänyt kulkemasta ovestakin." - -"Me emme poistuneet huoneesta", vastasi Risto. - -"Mutta särvitte olutta!" - -"Kuinka voitte sanoa moista?" - -"Millä voitte sen todistaa?" - -"Kauluksessannekin on siitä merkkejä", virkkoi linnanvartia ankarasti -viitaten Kurtiin. "Mutta jo teidän molempain riutunut ulkomuoto -kielii tavallista kovemmasta humalasta. Teidän täytyy heti tunnustaa -asia juurta jaksain, muuten saatte ylhäällä tornikamarissa odottaa -ritarin palaamista. Minulla on hyvä halu nähdä, tuleeko paholainen -vapauttamaan sieltä teitäkin." - -"Älkää tehkö meitä onnettomiksi!" sammalsi Kurt. - -"Minä väitän kaikessa tapauksessa, että se oli noituutta!" huudahti -Risto kiihkeästi. - -"Mistä saitte olutta?" - -"Me olimme sulkeneet vangin sisälle ja sytyttäneet tulen etumaiseen -kamariin. Risto ehdotti, että kertoisimme seikkailuja ajan kuluksi..." - -"Arvelin, että se pitäisi parhaiten meitä valveilla." - -"Niin se tekeekin. No, sitten?" - -"Kurtin piti juuri alkaa, kun kuului kolme lyöntiä ovelle." - -"Siellähän on kaksi ovea?" - -"Lyönnit kuuluivat eteläiseltä ovelta." - -"Niinkö!" - -"Me katsoimme toisiimme." - -"Minä aavistin heti piruja." - -"Sitten menimme yhdessä avaamaan..." - -"Ja silloin löysimme lattialta..." - -"Aivan oven luota..." - -"Kaksi täyttä pikaria." - -"Ja tyhjensitte ne?" - -"Emme heti. Otimme ne mukaamme sisälle, ihmetellen, mistä ne -mahtoivat tulla." - -"Muistatkos", keskeytti Kurt, "kuinka minä sanoin, että se saattoi -olla noituutta..." - -"Kuitenkin tyhjensit pikarisi ensimäisenä." - -"Ei ollut helppoa jättää kesken, kun oli kerran aloittanut." - -"No, sitten..." - -"Sitten ei nää mitään. Ainakaan minä en tiedä mitään muuta kuin -että silmäni avatessani paloi vankilassa lamppu kuten ennenkin ja -minä näin vangin makaavan paikoillaan. Se rauhoitti minut. Tunsin -kummallista janoa ja kopeloin pikaria, olisiko siihen jäänyt mitään -jälelle... Turha vaiva, se oli kadonnut! Silloin vasta oikein -valveuduin ja herätin Riston." - -"Kun emme luulleet mitään vaarallista tapahtuneen, sovimme, ettemme -virka asiasta mitään." - -"Mutta oikein luonnollisesti ei se sittenkään ole tapahtunut. Minä -kestän kymmenenkin kippoa olutta, ja tämä ainoa valoi seitsemän -leiviskän lyijyharkon päähäni." - -Linnanvartia katseli ympärilleen kaikille puolin ja virkkoi sitten -puoliääneen: "Olen ensimäinen myöntämään, että täällä lempo tekee -temppujaan! Kysymys on vain, kuinka voimme sen pyydystää omilla -verkoillaan?" - -"Onko sellainen mahdollista?" - -"Teille kuten minullekin on tärkeää kohottaa menetetty arvomme! Minä -olen ollut liian myöntyväinen pahantapaista lasta kohtaan; te olette -heittäytyneet kurjiin himoihinne, nyt on vika korjattava!" - -"Millä tavoin?" - -"Ennen kaikkea toimittamalla vanki takaisin." - -"Onhan ajo käymässä parhaallaan." - -"Luulen, etteivät he löydä mitään." - -"Miksei?" - -"He ovat kadottaneet jälet." - -"Tiedättekö te ne?" - -"Kenties!" - -"Näyttäkää sitten ne minulle!... Annan kernaasti siitä henkeni", -huudahti Risto, ja äsken vielä niin nolo katse loisti nyt elämää ja -innostusta. - -Vanha Karhuinen hymyili tyytyväisenä. "Olen varma", sanoi hän, "että -vanki on vielä täällä linnassa." - -"Uskaltaisiko hän?" - -"Uskaliaampaa on lähteä pimeässä yössä eksyttävään metsään..." - -"Olette oikeassa!" - -"Otaksun sentähden, että hän odottaa päivää lähteäkseen täältä." - -"Mutta silloin", keskeytti Kurt, "täytyy meidän heti..." - -"Odotas vähän! Olen asettanut vahteja kaikille neljälle portille, -he antavat merkin, kun on vähimmänkin syytä. Mutta on muitakin -keinoja päästä tiehensä, sellaisia, joita rosvot ja sissit käyttävät. -Ettekö muista, miten viime vuonna lappalaisjoukkue ryömi ulos -kellarinluukusta ja piileksi koko yön ja makasi seuraavan päivän -kumolleen kaadetun venheen alla." - -"Ja ne pelastuivatkin, paitsi pienintä, joka jätettiin jälelle..." - -"Jottei hänen paruntansa antaisi ilmi muitakin", lisäsi Kurt. - -"Sanon teille sentähden, pitäkää silmänne ja korvanne auki; -etsikää ja nuuskikaa kaikkialta. Meille on kysymys enemmästä kuin -kallisarvoisista valjaista; meidän on voitettava kunniamme ja arvomme -takaisin!" - -"Niin, niin!" huudahtivat nuorukaiset kiihkeästi. "On etsittävä -jokaisesta sopesta." - -Määrättiin kuusi kotona olevaa poikasta avuksi ja että etsintään oli -heti ryhdyttävä. - -Kurt ja Risto ottivat kumpikin kolme poikasta; he jakautuivat kahteen -ryhmään, joista toinen pysyttäytyi linnan ulkopuolella, toinen -sisäpuolella. - -Ukko Karhuinen palasi länsitorniin, jossa hänellä oli asuntonsa. -Kun hän otti avaimen vyöltään avatakseen oven, huokasi hän syvään. -"Tämä tulee olemaan vaikeinta kaikesta", kuiskasi hän itsekseen, -sulkiessaan oven sisäpuolelta. - -Tavattoman miellyttävä lemu lehahti häntä vastaan, ja kun hän meni -viereiseen huoneeseen, näki hän katetun pöydän, jolla oli paistettua -lintua, lyypekkiläistä liikkiötä ja muita herkkupaloja. - -Hän pysähtyi kummissaan, epätietoisena, kenelle tämä saattoi olla -aiottu. Ketään ei näkynyt... "Elsa!" huusi hän kärsimättömästi. - -Tämä näytti ainoastaan odottaneen kutsua heti saapuakseen. - -"Isä!" vastasi hän nöyrästi. - -Ukko ei voinut olla luomatta katsetta tyttäreensä, ja me käytämme -tilaisuutta piirtääksemme hänen kuvansa. - -Elsan äiti polveutui mustalaisista, ja tyttären ulkonäössä oli siitä -merkkinä kellertävä hipiä, tummat, salamoivat silmät ja kiiltomusta -tukka, joka pitkinä palmikkoina riippui pitkin selkää. Pikku -vartalon taipuisat, pehmeät liikkeet muistuttivat kissan notkeutta; -poskien eri värivivahdukset, silmien vaihtelevat ilmeet, milloin -hymyilevä, milloin uhkaava piirre suun ympärillä, kaikki tämä teki -Elsan ulkomuodon niin kiehtovaksi, että hänen läheisyydessään tuskin -saattoi huomata muuta mitään. - -Pikku noita -- niin häntä yleisesti nimitettiin -- tunsi tehonsa -ja osasi sitä käyttää hyväkseen. Hänen vanhalla isällään ei ollut -koskaan ollut muuta tahtoa kuin hänen tahtonsa, ja hän teki kaiken -voitavansa saadakseen isänsä yhä noudattamaan tätä hyvää tapaansa. -Ukon sielussa oli ensi kerran herännyt epäilystä tyttäreensä, ja tämä -oli innokas pyyhkimään sen pois. - -Sentähden seisoi tytär nyt nöyränä isänsä edessä, silmät maahan -luotuina ja käsivarret ristissä rinnan ylitse. - -"Kenelle tämä on laitettu?" kysyi linnanvartia, viitaten äveriääseen -pöytään. - -"Sinulle, isä!" vastasi tyttö. - -"En tiedä mitään aihetta juhla-ateriaan!" - -"Olit sulkenut minut sisälle, en voinut hankkia mitään ja istuin -sentähden itkien ullakolla. Silloin tuli kyökkimestari, arvasi suruni -syyn ja kantoi kaiken tämän minulle." - -"Kiitän häntä siitä sittemmin, nyt voit kaiken viedä pois, minun ei -ole nälkä." - -"Ei nälkä!" huudahti tyttö todellisella kummastuksella. "Mitä on -sitten tapahtunut?" lisäsi hän äkkiä kalveten. - -Ukko Karhuinen ei kääntänyt tytöstä silmiään, hänen epäluulonsa -olivat nyt kerran heränneet. - -"Kuulit kai, että Risto ja Kurt saivat ritarilta tehtäväkseen vangin -vartioimisen?" - -"Se häväistys, joka tämä oli teille, lankeaa minun syykseni", -nyyhkytti tyttö. - -"Se pelasti henkeni!" - -"Henkenne!" tyttö melkein kirkaisi ja tuijotti isäänsä pelästyksestä -suunniltaan. - -"Asemiehet saivat myrkytetyn juoman..." - -"Myrkytetyn? Se ei ole mahdollista!" - -"Miks ei?" - -"Se olisi liian hirveää!" - -"Vielä pahempi rangaistus odottaa pahantekijää." - -"Millainen sitten?" - -"Hänet piestään kuoliaaksi!" - -Yhä vähemmäksi häipyi väri tytön poskilta. Hän avasi suunsa -puhuakseen, mutta sanat näyttivät tarttuvan kurkkuun, ei sanaakaan -tullut hänen huulilleen. - -"Mikä sinua vaivaa, Elsa, epäiletkö ketään?" - -"En!" - -"Minä epäilen..." - -"Sinä?" - -"On eräitä merkkejä..." - -"Mitä sitten?" - -"Pikarit asetettiin eteläiselle ovelle, pahantekijän on siis täytynyt -kulkea täältä kautta..." - -"Niin, niin..." - -"Olin siellä ylhäällä heti aamulla ja silloin löysin..." - -"Mitä?" - -"Tämän nauhan!" - -Tyttö sieppasi sen. "Se on samanlainen kuin minunkin!" sanoi hän -ihmeellisesti hymyillen. - -"Ajattelinkin ensin: jos se on Elsan, surmaan hänet omin käsin, -ennenkuin jätän hänet häpeään..." - -"Tahdon mielelläni saada surmani sinun kädestäsi!" - -"Ensin tunnustus!" - -"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa." - -"Ei, se on totta; sillä ethän sinä ole rikollinen! Tiedätkö, että -vanha Nuutti on myös tapettu myrkyllä?" - -"Olen kuullut, että hän on kuollut yöllä..." - -"Lääkkeeseen, jonka isä Tobias on hänelle antanut." - -"Isä Tobias on pyhä mies!" - -"Jos sinä tai minä sairastumme, kutsummeko hänet?" - -"Koiviston Pirkitta muori on myös yrtintuntija." - -"Tahdotko mieluummin, että kysymme hänen neuvoaan." - -"Tahdon!" - -"Sinähän luotat muuten suuresti isä Tobiakseen?" - -"Hän on pyhä mies!" - -"Tahdotko nähdä vanhan Nuutin, ennenkuin hänet haudataan?" - -"En!" vastasi tyttö väristen. - -"Entä molemmat nuorukaiset? Niin, heidät täytyy sinun nähdä; me -valvomme yön yhdessä heidän luonaan." - -"En minä! En minä!..." - -"Se täytyy sinun tehdä, lapsi, vapautuaksesi epäluuloista." - -"Luullaanko sitten, että minä olen vienyt heille juoman?" - -"Luullaan!" - -"Luuletteko tekin, isä?" - -"Minä tiedän, että olet vienyt!" - -"Miksi puhutte minulle sitten niin lempeästi? Eilisiltana, kun -syntini olivat pienet, sadattelitte minua sateenaan, ja tänään, -kun olen vetänyt päälleni kamalimman rikoksen, puhuttelette minua -lempeydellä! Tahdotteko siten koota tulisia hiiliä pääni päälle? Oi -isä, olkaa sääliväinen, surmatkaa minut!" - -"Ensin tunnustus!" - -"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa!" - -"Onko minun tehtävä se sinun puolestasi?" - -"Voitteko sen?" - -"Olet käynyt isä Tobiaan asioilla." - -"Hän on pyhä mies!" - -"Se ei estä, että hänestä näyttävät hyviltä kaikki keinot, jotka -palvelevat hänen tarkoituksiaan." - -"Hän tahtoo ainoastaan oikeaa ja totta." - -"Ja sen saavuttaakseen lyö hän maahan kaiken, mikä on hänen tiellään." - -"Hän on pyhä mies, isä!" - -"Ja jos hän sanoo sinulle huomenna: Elsa, ota tämä pikari ja anna se -isällesi iltajuomaksi!" - -"Ei, sitä hän ei tee!" huudahti tyttö kauhulla. - -"Miksi ei, Elsa, hänhän on pyhä mies?" - -"Oi, armahtakaa, tappakaa minut!" huusi Elsa ja ojensi isälleen -pöydältä ottamansa veitsen. "Minä en voi, en tahdo elää kauemmin!" - -Ukko otti veitsen ja pani sen takaisin pöydälle, sitten hän veti -tytön syliinsä ja antoi tämän itkeä kuiviin katkerat, toivottomat -kyyneleensä. - -"Eikö totta, tahtoisit mielelläsi tehdyn tekemättömäksi?" kysyi hän -sitten. - -"Oi tahtoisin!" - -"Vaikkapa kenties suututtaisitkin isä Tobiaan?" - -"Minä inhoan häntä!" - -"Ja kuitenkin suostuit?" - -"Hän antoi minulle synninpäästön kymmeneksi vuodeksi." - -"Ja kuitenkin kadut nyt?" - -"Oi niin! Tunnen katkerinta, hirveintä katumusta." - -"Niinkö! Eikö synninpäästö auta?" - -"Ei minua!" - -"Jumala armossaan on lähettänyt sinulle apunsa!" - -"Millä tavoin?" - -"Nuoret miehet eivät ole heittäneet henkeään, ainoastaan olleet -lähellä surmaansa!" - -Kesti muutamia minuutteja ennenkuin Elsa voi oikein käsittää -ilahuttavan ilmoituksen; hän tuijotti ihmeissään isään, mutta samalla -kohosi puna hänen poskilleen ja loiste palasi silmiin. - -"He eivät ole kuolleet!" huudahti hän rajattomasti iloissaan. "Sano, -isä, sano, että he elävät!" - -"Kyllä, pyhä neitsyt olkoon ylistetty; he elävät eivätkä edes tiedä, -että petollisen juoman olet sinä antanut heille." - -"Sinä yksin tiedät sen?" - -"Niin, toistaiseksi..." - -"Täytyykö jonkun muun saada siitä tieto?" - -"Täytyy, ritarin!" - -"Silloin tulee se Gunilla rouvan korviin ja hän kertoo sen -kunnianarvoisalle isälle." - -"Entä sitten?" - -"Hän panee minut pois päiviltä!" Elsa kietoi kätensä isänsä kaulaan. -"Nyt tahdon elää niin mielelläni." - -"Mutta jos vanki saadaan kiinni, niin hän tunnustaa, että sinulle -hänen piti..." - -"Jättää kirje. On sovittu siitä, että jos asia tulee ilmi, saan -sanoa, että se oli aiottu isä Tobiaalle." - -"Hän tulee sen jälkeen houkuttelemaan sinut uusiin vaaroihin, lapsi -parka..." - -"Ei, isä, nyt kärsimäni tuskan muisto on minua suojeleva. Hän on -opettanut minua olemaan viekas kaikkia kohtaan, sinuakin... Miksi en -voisi sitä olla myös häntä kohtaan? Olenhan nyt saanut synninpäästön -kymmeneksi vuodeksi. Isä, älä ilmaise hirveää salaisuutta ritarille -äläkä Gunilla rouvalle, ja minä vannon äitini muiston kautta, ettet -koskaan tule saamaan syytä katua, mitä olet tehnyt hyväkseni!" - -Ukko Karhuisen sydän oli lauhtunut aikoja sitten, hän oli juuri -sanomaisillaan suostumuksen sanan, kun kuului torventoitotus linnan -pohjoispuolelta. - -"Vanki!" huudahti linnanvartia ja riensi ulos huoneesta ja portaita -alas. - -Elsan ensi tuuma oli seurata häntä. "Ei!" sanoi hän pysähtyen. -"Voisin ilmaista itseni!" - -Ukko Karhuisen otaksuminen osoittautui paikkansa pitäväksi. Kurtilla -oli onni keksiä vanki, tämän parhaallaan kömpiessä hiekkakuopasta, -jossa oli lymyillyt. Vartiomerkki kutsui väkeä paikalle ja asemies -sai apua enemmän kuin tarvitsikaan lannistaakseen vangin epätoivoisen -vastarinnan. Mies vietiin takaisin entiseen vankilaansa ja Kurt ja -Risto pantiin hänen vartioikseen. - -Lähetettiin heti sananviejä etsimään ritaria ja ilmoittamaan hänelle -asiasta. Muuan hänen miehistään oli ottanut kiinni ja toi mukanaan -epäilyttävän henkilön, muutaman saksalaisen, joka ei voinut tehdä -selkoa puolestaan. - -Uusi kuulustelu pantiin toimeen heti ritarin palattua. Molemmat -vangit kutsuttiin saapuville; lieneekö sen saanut aikaan pelästys, -vilu tai kenties nälkä, mutta he tunnustivat heti tuoneensa Porvoosta -kirjeitä, jotka heidän oli jätettävä Elsa neitsyelle. - -"Kutsukaa tänne tyttärenne, Karhuinen!" käski ritari. - -Elsa tuli, tyynenä ja hymyillen. - -"Oletko luvannut ottaa vastaan joitakin kirjeitä?" kysyi Erik herra. - -"Olen, ankara ritari, kunnianarvoisalle isälle!" - -"Eilen olit levoton tekojesi tähden, tänään näytät tulleen toisiin -ajatuksiin." - -"Toisiin ensi kerran isäni tietämättä... sitten olen ajatellut, että -kunnianarvoisa isä on Jumalan lähettiläs, ja täytyyhän enemmän kuulla -Jumalaa kuin ihmisiä." - -"Puhumme siitä enemmän toiste", virkkoi ritari ankarasti ja kysyi sen -jälkeen vangeilta, kenelle kirjeet oli jätetty. - -Hieman epäröityään mainitsi saksalainen: "Isä Tobiaalle." - -Oli vastoin ajan tapaa kutsua hengenmiestä maallisen tuomioistuimen -eteen, ja ritari saattoi sentähden pitää kiinni ainoastaan -vangeista. Nämä tunnustivat, että olivat tulleet veneellä Viipuriin -ja piileksineet koko päivän ja vasta illalla hiipineet linnan luo. -Vanhalta Nuutilta, joka tunsi heidän hankkeensa, oli Pietari saanut -soihdun löytääkseen tien pihan poikki; hän ei luullut kenenkään sitä -huomaavan. Onnettomuudeksi hänet keksittiin ja otettiin kiinni. -Saksalainen sitä vastoin oli tavannut isä Tobiaan ja antanut kirjeet -hänelle. - -Kuinka Pietari oli onnistunut pääsemään vankeudesta ja kuka -asemiehille oli vienyt unijuoman, siitä ei voitu saada mitään selkoa. -Vangit mielellään pitivät sen yliluonnollisten voimien ansiona, ja -kansanusko oli valmis sen hyväksymään, kun vietävät viestit olivat -aiotut Herran palvelijalle. Herra Erik Turenpoika jätti asian -silleen, mutta hänellä oli siitä omat tuumansa ja hän päätti pitää -isä Tobiasta silmällä. Molemmat vangit pantiin jo samana päivänä -veneeseen, joka oli heidät tuonut Viipuriin, ja vahdiksi pantiin -rannalle sotamies, joka sai ankaran käskyn ampua, jos miehet vielä -halusivat astua maihin. - -Myöhemmin ritarin ja kunnianarvoisan isän keskusteltua keskenään -luovutti jälkimäinen omin ehdoin kirjeet, jotka hän oli saanut -Tanskasta ja jotka kaikki koskivat Sten Sturen äkillistä kuolemaa, -sitä iloa, mitä tunnettiin kuningattaren palaamisen johdosta ja -yleisiä lopullisen ja pysyvän rauhan toiveita. - -Ritari antoi ne äänetönnä takaisin; etteivät _nämä_ kirjeet -tarvinneet salaisia kulettajia, ymmärsi hän aivan hyvin. Mukana -oli seurannut toisia, vaarallisempia; ne hän oli pääsevä tuntemaan -ainoastaan niiden vaikutuksista. - - * * * * * - -Tähän vuoden aikaan niin tavaton suojasää väistyi pian purevan -pakkasen tieltä; tammikuun lopulla peitti kaikki vedet jälleen paksu -jää ja teille ja poluille kasautuivat miehenkorkuiset lumikinokset. - -Ja kuitenkin urri niiden läpi kerjäläisiä laumoittain, nuoria ja -vanhoja, miehiä ja naisia! Tuli äitejä, lapsi ehtyneillä rinnoillaan, -ympärillään parvi puolialastomia, palelevia, nälkäisiä mukuloita. - -He tulivat laumoittain, viisinkymmenin, jopa sadoinkin; uupuneina, -puolikuoliaina he laahautuivat linnaan kerjäämään leipää edes -suupalan. - -Väliin, kun väen paljoutuminen oli ylen suuri, vastattiin heille -aluksi: "Meillä ei ole enää mitään antaa!" - -Silloin he huusivat: "Antakaa meidän jäädä tänne ja kuolla; -annattehan meille ainakin haudan." - -Tämän hädän nähdessään käski Erik Turenpoika, ettei kukaan saanut -mennä ilman apua, ja hän valvoi itse, että hänen käskynsä täytettiin. -Kun hän linnanikkunasta huomasi jonkun saapuvan lauman, meni hän -usein itse vastaan ja näytti heille tietä suuriin vajoihin, joissa -ruokaa alituiseen jaettiin ja joihin laitettiin makuupaikkoja. - -Usein jäi hän seisomaan antaen kurjan joukon mennä ohitseen. Minkä -surkean, hirveän kuvan muodostivatkaan nämä pienet, kokoonkuivuneet -olennot, joiden ruskeaa nahkaa näytti pitävän koossa ainoastaan -heikko, hauras luuranko; heidän ennen aikojaan vanhettuneissa -kasvoissaan puhuivat ainoastaan luonnottoman suuret, ulkonevat silmät -palavalla ilmeellään eläimen ravinnonhalusta; ohuin, ahnain sormin -he tarttuivat siihen, ja kuinka hotaisten he sen ahmaisivatkaan ja -kuinka himokkaasti ojentuivat laihat kädet tavoittamaan lisää! - -Vanhemmat olivat jo vajonneet tylsään välinpitämättömyyteen, mikä ei -odota enää mitään elämältä... heille oli tuttua nälkä ja vilu, hätä -ja kurjuus, he tiesivät, että kuolema oli heidän ainoa pelastuksensa, -ja he odottivat sitä pelkäämättä. - -Tuli muuankin nuori nainen, kaksi lasta rinnallaan; molemmat -kirkuivat ja valittivat, sillä ravintolähteet olivat kuivuneet. Äidin -ulkonäkö todisti mykkää epätoivoa, hän pysähtyi hetkiseksi ja katseli -korkeaa lumikinosta. Ajatteliko hän kaivaa siihen haudan lapsilleen -ja sitten painautua itse niiden viereen ja kuolla? Hän antoi -kulkurin toisensa jälkeen kulkea ohitseen ja seisoi yhä paikoillaan, -hyssytellen pienokaisiaan. Mitä elämällä olikaan tarjottavaa -niille tai hänelle? Kiusaus oli kenties tulemaisillaan hänelle -voittamattomaksi. "Tuolla sisällä on teille ruokaa ja lämmintä!" -sanoi ritari viitaten valaistuun vajaan. - -Nainen katsoi pelästyneenä linnanherraan. Oliko tämä lukenut hänen -ajatuksensa? Aivan kuin häveten, että ne olivat päässeet hänen -mieleensä, taivutti hän päänsä ja meni muiden jälkeen. - -Jonon jälkipäässä tulivat raajarikot, joista monella oli ainoastaan -toinen jalka tai käsi. Muuatta vanhaa sotamiestä, joka oli menettänyt -molemmat jalkansa ja toisen kätensä, veti kelkassa toinen, joka -oli menettänyt ainoastaan käsivarren. Eräs toinen rampa lykkeli -kelkkaansa eteenpäin airontyngällä; hänellä olivat tallella molemmat -käsivarret, mutta se kasakansapeli, joka oli runnellut hänen molemmat -jalkansa, ei ollut armollisesti tehnyt loppua hänen elämästään. - -Molemmat ajoneuvot pysähtyivät, ja ritaria tervehdittiin -sotilaalliseen tapaan. Hän teki heille muutamia kysymyksiä, joihin -vastattiin valittamatta ja nurisematta; he eivät syyttäneet ketään -kurjuudestaan, vaan pyysivät ainoastaan leipäpalaa. - -Mutta kun kaikki olivat ehtineet sisälle, meni ritari perästä; hän -käski kantaa olkia niille, jotka tahtoivat jäädä yöksi. Seuraavana -aamuna ennen lähtöään saisivat he vielä uuden aterian. - -Silloin riemuitsi kerjäläisjoukko: "Ruokaa, ruokaa!" Mitään muuta he -eivät toivoneet. - -Mutta huoneeseensa saavuttuaan ritari alkoi levotonna kävellä -edestakaisin. - -"Jospa nämä olisivat ainoat!" tuumi hän itsekseen. "Mutta monet -tuhannet kärsivät samoin kuin hekin. Minä ruokin heidät tänään, -mutta huomenna he saavat nähdä nälkää, ja seuraavana päivänä nälkä -ja pakkanen hautaa heidät nietokseen... Mitä on armeliaisuuteni -silloin hyödyttänyt? Ainoastaan jatkanut heidän kurjuuttaan." Elämä, -olemassaolo näytti hänestä yhä synkemmältä ja käsittämättömältä... -ja hänen sielunsa täytti huoli ja tuhannet kysymykset, joista hän ei -kyennyt vastaamaan ainoaankaan. Hänestä tuntui, kuin kaikkeus olisi -suunnaton kaaos, jossa kaikkea heiteltiin mullinmallin, jossa sattuma -hallitsi ja ylhäisyys ja alhaisuus riippui ainoastaan mitättömistä -mielijohteista. - -Hän tiesi olevansa kykenemätön auttamaan maassa vallitsevaa hätää -ja puutetta. Kuolevain valitus ja vaikerrus kasvoi kasvamistaan, -se kohosi pilvien korkuiseksi vuoreksi, joka ulottui taivaan -porteille, mutta alhaisista ylhäisiin viittasivat kaikki häneen ja -sanoivat: "Hänet asetettiin meidän hoitajaksemme ja suojelijaksemme, -ja katsokaas tuhansia isiemme, äitiemme ja lapsiemme ruumiita! -Katsokaa tallattuja, poltettuja sarkojamme ja tyhjiä aittojamme, -ryöstettyjä kirkkojamme ja meitä, maan poikia ja tyttäriä, hajallaan -harhailemassa kuin metsään eksyneet lampaat! Kuka on meidät kutsuva -kokoon ja antava meille taas lain ja oikeuden? Hän, hän ei sitä -voi..." - -Niin ajelehtivat ajatukset ritarin sielussa, samoin kuin aallot -myrskyisellä merellä, ja epäilys synnytti toisen, ne hyppelivät kuin -ankanpoikaset aallonharjalta toiselle, niitä tuli yhä useampia, näitä -synkkiä, kiusaavia ajatuksia, jotka sanoivat, että oli parempi yön -kuluessa antaa liekkien ja kuoleman tehdä työtänsä kuin että nuo -raukat huomenna heräisivät samaan kurjaan elämään. - -Ajatukset kasvoivat kasvamistaan, ne saivat muodon, ja ritari laski -kätensä soittokellolle; mutta hän säpsähti pelkästä kosketuksestakin, -tuska oli hänet tukehduttamaisillaan, hän riensi avaamaan -ikkunaluukun. - -Tähdet kimmelsivät aivan kirkkaalla taivaalla. Puiden oksat olivat -lumen peitossa, ja valkoinen vaippa levisi kiteilevänä yli metsien -ja maiden. Juhlallinen hiljaisuus vallitsi luonnossa, Jumalan -majesteetti istui sen yllä valtaistuimellaan. - -Silloin kuului säveliä hänen korviinsa... hän kuunteli, ne -kuuluivat suuresta vajasta pihalta. Siellä veisattiin ehtoovirsi -päätetyn aterian jälkeen. Vanhojen ja lasten äänet yhtyivät samaan -ylistysvirteen samalle Herralle. - -Hänen mieleensä hiipi rajattoman nöyryyden tunne, kaikki epäilykset -ja arvelut tuntuivat kerta kaikkiaan saaneen ratkaisunsa, ja hän -lankesi polvilleen ja huusi sydämensä syvyydestä: "Herra, jos sinä -autat minua, on kaikki käypä hyvin!" - -Aivan kuin uutena ihmisenä hän nousi rukouksistaan; keinoja -täytyi löytyä eikä hän jättäydy lepoon ennenkuin oli ne löytänyt. -Oli lähetettävä kirjelmiä maan kaikille voudeille, kehoitettava -kaupunkien asukkaita kaikin voimin avustamaan niitä läänejä, joissa -vihollinen oli tehnyt tuhojaan. Itse tahtoi hän antaa puolet -vuosituloistaan hädän lieventämiseen. - -Yö meni ennenkuin nämä ajatukset selvenivät ja hän ehti ryhtyä -tuumasta toimeen; päivän ensimäinen valonkajastus tapasi hänet -kirjoituspöytänsä äärestä laatimasta kirjeitä voudeille. - -Hän tahtoi sen jälkeen levähtää hetkisen ja meni makuuhuoneeseen. -Hämmästyksekseen hän löysi sinetillä lukitun kirjeen yöpöydältä. - -Lähemmin tarkastellessaan havaitsi hän, että tavallinen äyrityinen -oli painettu vahaan; kirjeen osoitekin näkyi olevan kirjoitettu -tottumattomalla kädellä. - -Mutta vielä suuremmaksi kävi hänen kummastuksensa, kun hän avasi sen -ja löysi ainoastaan nämä sanat: - -"Gunilla rouva." - -Soittokello kilisi heti, eikä kestänyt monta minuuttia, ennenkuin -nuori asemies astui sisään. - -"Mistä tämä kirje on tullut?" - -"Kirje? Minä en ole ottanut mitään sellaista vastaan." - -"Se oli täällä yöpöydällä." - -"En ole pannut sitä sinne." - -"Onko joku toinen ollut täällä?" - -"Ei tietääkseni." - -"Ole varuillasi, Olavi, en pidä siitä, että tänne pääsevät muut." - -"Olkaa varma, herra, ettei se tule tapahtumaan, mutta minä en -käsitä..." - -"Älä kysele, mutta pidä silmäsi auki!" - -"Luottakaa minuun!" - -"Sano Ristolle ja Kurtille, että he, kumpikin kahden poikasen ja -neljän palvelijan kera, ovat tunnin kuluttua valmiit lähtemään -matkalle!" - -"Kyllä, herra!" - -"Odotan heitä salakamarissa." - -Nuori mies riensi pois, mutta ritari ei voinut lakata -kummastelemasta, kuka sanat oli kirjoittanut ja mitä niillä -tarkoitettiin. Eilispäivän kuluessa ei hän ollut nähnyt puolisoaan, -hän oli voinut pahoin eikä ottanut osaa päivällisateriaan; sitten oli -hänellä ollut niin paljon ajateltavaa, ettei ollut tapansa mukaan -ollut rouvantuvassa hyvää yötä toivottamassa. - -Kun asemiehet saapuivat, toimitti hän heidät taipaleelle niin -nopeasti kuin voi. Kirjeet jätettiin, määräykset annettiin ja -käskettiin pitämään kiirettä. - -Sen jälkeen ritari meni rouvantupaan. - -Hän tuli sinne niin tavattomaan aikaan, että hämmästys oli yleinen. -Kenties oli ilo ollutkin liian äänekästä, mutta kun kissa on poissa, -hyppelevät hiiret pöydällä, ja Gunilla rouvaa ei näkynyt. - -"Sanon kuten asia on: hän ei ole koko yönä ensinkään nukkunut", -selitti muuan neitosista, mutta vaikeni avoimin suin nähdessään -ritarin. - -"Syyn tiedän minä yhtä hyvin kuin tekin", lisäsi toinen. - -"St! St!" sihistiin kaikilta tahoilta. Se, joka oli viimeksi puhunut, -karahti tulipunaiseksi. - -Ritari olisi mielellään tahtonut tietää syyn, jonka tiesivät kaikki -paitsi hän, mutta kun hän oli liian ylpeä sitä kysymään, kysyi hän -ainoastaan Gunilla rouvaa. "Hän on kappelissa ripillä." - -"Sitten odotan." - -Muutamat ruotsalaiset neitsyet oleskelivat siihen aikaan Gunilla -rouvan luona. Siellä oli Katarina, ritari Niilo Klaunpojan, Vikin -herran tytär, ja Anna Pentintytär (Sparre), molemmat kuuluisat -kauneudestaan; ja Erik herran veljet, Pietari ja Sten, kosiskelivat -neitsyitä, mutta eivät olleet vielä saaneet mitään suopeaa vastausta. - -Nämä molemmat istuivat muista erillään, mutta saattoi selvästi -huomata heidän kuulleen mitä oli puhuttu, niin hämillään he olivat. - -Ritari istuutui heidän viereensä. - -"Onko Tanskassa tapana ripittäytyä moneen kertaan viikossa?" -kysyi hän Katarinalta, joka usein oli vieraisilla tanskalaisten -sukulaistensa luona ja kaiketikin tunsi heidän tapansa. - -"Luulen, että siellä kuten täälläkin käydään ripillä, milloin -tunnetaan siihen kutsumusta", vastasi hän ylpeästi taivuttaen -päätänsä, mikä suuresti muistutti hänen kaunista, nyttemmin manalle -mennyttä äitiään. - -"Minä ainakaan en käy ripillä kuin kerran vuodessa", huomautti Anna -nauraen. "Ja mitä silloin sanon, sen tietää piikaseni ja tietävät -ystäväni jo edeltäkäsin." - -Katarina loi häneen tyytymättömän katseen. "Se on pitkälle menevää -avomielisyyttä", sanoi hän. - -"En ymmärrä, mitä puhtaalla, viattomalla Gunillallani on -ripitettävää." - -"Hänellä voi olla sydänsuruja!" huudahti Anna. - -"Sydänsuruja?" - -"Anna!" - -"Se sana kaipaa selitystä, neitsyt!" - -"Sitä en voi antaa!" - -"Teidän täytyy!" - -"Ei ole mitään tavatonta, että Anna päästelee ajattelemattomia -sanoja; jos Gunilla rouvalla on jokin suru sydämellään, ei hän -salanne sitä herraltaan. Tuolla hän tulee, voitte nyt kysyä itse -häneltä." - -Gunillan kalpeista kasvoista ja itkettyneistä silmistä näki, ettei -Anna ollut temmannut aivan tuulesta sanojaan. Tosin hän punastui -ritarin nähdessään, mutta se johtui luultavasti odottamattomasta -yllätyksestä, sillä hän huudahti: - -"Etsittekö minua, herra?" - -"Monet tärkeät asiat estivät minua eilen sinua näkemästä, nyt en enää -voinut olla ilman sitä." - -Puna viipyi vielä Gunillan poskilla, kun hän kainosti loi silmänsä -maahan, mutta se pakeni, kun hän kohotti katseensa mieheensä; niillä -oli niin lohduton ilme, että ritari kysyi äkkiä: "Gunilla, oletko -sairas?" - -"En!" - -Ritari tarttui hänen käteensä ja vei hänet mukanaan huoneeseen, jossa -lapsi oli. - -Hän heittäytyi polvilleen pienen vuoteen ääreen ja suuteli lasta -katkerasti itkien. - -Ritari viittasi imettäjää menemään. Huomattuaan jääneensä herransa -kanssa kahden tahtoi Gunilla rientää ulos, mutta ritari kietoi hänet -vahvoilla käsivarsillaan ja asetti hänet pehmeään lepotuoliin, sitten -pani hän tytön hänen syliinsä ja seisoi itse kumaraisillaan hänen -rinnallaan. - -"Usko minulle sydänsurusi", sanoi ritari. "Minun... sydän... suruni?" - -"Etkö ole tunnustanut sitä rippi-isälle?" - -"Olen!" - -"Eikö minunkin ole siitä tiedettävä?" - -"En voi nyt." - -"Rakkahin Gunilla!" - -"No hyvä! Ette rakasta enää minua!" - -"Uneksitko! Mitä tämä on?" - -"Ette ole koskaan, koskaan rakastanut minua!" - -Ja hän purskahti rajuun itkuun. - -"Oletko sairas, lapsi, vai kuka sinua on uskotellut?" - -"Ei kukaan, ei kukaan! Olen itse hankkinut varmuuden." - -"Mistä?" - -"Siitä, että te vihaatte ja vainootte äärimmilleen sitä, jota minä -rakastan enimmän maan päällä." - -"Mistä puhut?" - -"Tanskasta, isänmaastani, jonka te tahdotte tuhota, hävittäisitte sen -jäljettömiin, jos voisitte." - -"Ah, nyt ymmärrän!" - -Ennenkuin ritari ehti sitä estää, oli Gunilla hypähtänyt jalkeille -ja heittäytynyt tämän jalkoihin. "Lähettäkää minut sinne takaisin!" -huudahti hän. "Pyydän, rukoilen sitä teiltä!" - -"Gunilla!" - -"En voi jäädä tänne, se on minulle mahdotonta." - -"Ja tahdot jättää minut ja lapsemme?" - -"Ei, lapset otan mukaani." - -"He kuuluvat minulle yhtä hyvin kuin sinullekin." - -"Olisi julmaa eroittaa minut heistä." - -"Etkö sinä sitten menettele julmasti, kun tahdot eroittaa minut -kaikista niistä, jotka ovat minulle rakkaita?" - -"Pyhä neitsyt, suojele ja tue minua!" - -"Gunilla, mitä rakkaudellamme on tekemistä politiikan kanssa? Me -rakastamme toisiamme, eikö siinä ole kylliksi?" - -"Ei, ei, se on synti, hirveä synti!" - -"Kuka niin sanoo?" - -"Kunhan vain tiedän sen!" - -"Isä Tobias se kai..." - -"Rakas herrani!" huudahti Gunilla ja kietaisi käsivartensa hänen -kaulaansa. "Antakaa uudestaan Hannu kuninkaalle lupauksenne, ja minä -luen toivomuksenne silmistänne ja täytän ne ennenkuin olette ehtinyt -ne lausuakaan!" Hän katsoi rukoillen ja tuskaisesti herraansa; -suurista, ilmeikkäistä silmistä loisti rannaton rakkauden taivas, ja -hän suuteli miehensä otsaa ja huulia, aivan kuin elämä ja kuolema -olisi riippunut siitä vastauksesta, jonka tämä antoi. - -"Gunilla, älä pyydä minulta sitä!" - -"Rakkauteni on palkintona tästä." - -"En ansaitsisi sitä, jos rikkoisin valani." - -"Minä olen myös vannonut." - -"Olet vannonut minulle rakkautta ja uskollisuutta, ja se vala on -sinun pidettävä, kunnes kuolema meidät eroittaa..." - -Kuului kolme keveää lyöntiä ovelle. - -"Kuka siellä?" huusi ritari vihaisesti. - -Ei kuulunut mitään vastausta. - -Ritari riensi ovelle ja survaisi sen auki, mutta ei nähnyt ketään. - -"Tahtoisin tietää, kuka rohkenee..." - -"Taivaan lähettiläs!" sammalsi Gunilla häpeän punan leimutessa hänen -poskillaan. - -"Eikö isä Tobiaan huone ole aivan tämän huoneen yläpuolella?" - -"Hän lukee joka aamu rukouksen lapsemme kehdon ääressä." - -"Gunilla, toivoisin sinun valitsevan toisen rippi-isän." - -"En koskaan, en koskaan!" - -"Mutta tämä saa ainoastaan pahaa aikaan." - -"Hän tahtoo pelastaa sielumme." - -"Sitä sanoo jokainen." - -"Kukaan ei tarkoita niin vakavasti kuin hän." - -"Mutta jos nyt vaadin, että hän poistuu?" - -"Silloin te, herra, eroitatte itse meidät." - -"Niinkö! Sinä siis jäät tänne, jos saat pitää hänet?" - -"Niin -- lapseni tähden." - -"Etkö minun tähteni, Gunilla?" - -"Se riippuu itsestäsi." - -"Minä en hylkää isänmaatani." - -"Sitä en tee minäkään." - -"Mutta olethan vannonut minulle uskollisuutta!" - -"Olen sitten vannonut toisen, kalliimman valan..." - -"Isä Tobiaalle?" - -"Pyhälle neitsyelle." - -"Tehdä minusta valapaton?" - -"Antaa sinut takaisin Hannu kuninkaalle." - -"Ja ehtona on?" - -"Minun -- rakkauteni!" - -"Gunilla, saatoit tehdä sen!" - -Hän oli heittäytynyt lattialle itkien valtoiminaan, ja ritari seisoi -kauan melkein menehtyneenä ja katseli häntä -- heidän nuori, kaunis -onnensa oli pirstaleina. Tuhannet äänet huusivat hänen sielussaan: -"Täytä hänen toivomuksensa, mitä merkitseekään Ruotsin asialle -yhtä miestä enemmän tai vähemmän; Jumala voi sen viedä perille -sittenkin, jos hän tahtoo." Erota Gunillasta oli samaa kuin riistää -sydän rinnastaan. Hannu kuninkaan alamaisena saattoi hän valmistaa -Suomelle paremman kohtalon. Kuinka onnelliseksi hän tekisikään nuoren -vaimonsa, jos sanoisi: "Gunilla, minä myönnyn toivomukseesi!" - -Luja mies oli heltymäisillään, hän kumartui nostaakseen vaimonsa -ylös; silloin palasi äkkiä hänen muistoonsa kuva köyhästä äidistä -kahden nälkäisen lapsensa kanssa, hän näki vielä sen ikävöivän -katseen, jonka tämä loi nietokseen, jossa he kaikki olisivat -löytäneet levon, ja kuitenkin tarvitsi hänen, Erik herran, sanoa -ainoastaan sana palauttaakseen naisen velvollisuutensa tuntoon. -Olisiko hän itse heikompi? Voisiko Gunilla edes kunnioittaa häntä, -jos hän nyt myöntyisi? Ja eikö Gunilla kerran ollut katuvaisena -palaava hänen syliinsä? - -"Nouse, Gunilla!" sanoi hän lempeästi. - -Mutta tämä ei liikahtanutkaan, jatkoi vain itkuaan. - -Silloin hän nosti hänet tuolille kuten lapsen. - -"Erik!" nyyhkytti vaimo. - -"Mitä tahdot, lapsi parkani?" - -"Voitteko antaa anteeksi?" - -"Olet tehnyt minut hyvin onnettomaksi, Gunilla." - -"Tämä on minunkin katkera sydänsuruni." - -"Minä ymmärrän sen enkä tahdo lisätä kiveä kuormaan." - -"Hylkäättekö minut?" - -"En, mutta meidän täytyy nyt kulkea eri teitä. Maailma saa uskoa, -että me olemme onnellinen aviopari; ainoastaan me molemmat tiedämme, -mikä meidät eroittaa." - -Gunilla ojensi käsivartensa häntä kohden. - -Hän taivutti ne hiljaa alas ja suuteli hänen otsaansa. "Hyvästi, -Gunilla! Jumala sinua auttakoon!" - -Taakseen katsomatta ritari kiirehti huoneesta pois, mutta -rouvantupaan tultuaan lähestyi hän nopeasti Katarinaa ja Annaa. -"Menkää hänen luoksensa!" pyysi hän. "Sanokaa hänelle, että annan -hänelle anteeksi..." Enempää hän ei voinut sanoa, vaan poistui -nopein askelin, mutta kun hän tuli huoneeseensa, heittäytyi hän -penkille ja purskahti rajuun itkuun; isku oli odottamaton ja se -murskasi koko hänen elämänsä ilon. Mutta kauaksi ei hän jättäytynyt -surunsa valtaan; hän tiesi, että työ ja toiminta oli ainoa keino sen -huojentamiseksi, ja hänellä oli suuri työ käsillä ja sille hän tahtoi -omistaa elämänsä kaikki voimat. Hän nousi ja meni ikkunan luo. Suuri -kerjäläisjoukko marssi tiehensä linnanpihalta, ainoastaan nainen -kahden lapsensa kanssa seisoi jälellä. Elsa antoi hänelle muutamia -vaatekappaleita. - -Ritari nojautui ulos ikkunasta. "Missä sinun on kotisi, nainen?" -kysyi hän. - -"Viholliset ovat sen polttaneet, herra; minulla ei ole nyt kotia", -vastasi hän. - -"Sitten voit jäädä tänne, jos tahdot. Elsa, pidä huolta hänestä!" - -"Kyllä, jalo herra!" - -Ritari vetäytyi pois ikkunasta päästäkseen kiittelyistä; hän -oli ainoastaan kuullut sydämensä kehoitusta, mutta haavaa hänen -sydämessään kirveli kovemmin nähdessä sitä iloa, jonka hän oli -herättänyt. -- -- - -Oleskellessaan vuonna 1499 pitemmän aikaa Kööpenhaminassa oli -hän tutustunut Gunillaan. Molemminpuolinen rakkaus veti heitä -toisiinsa, he olivat yhdenvertaiset säätyyn ja elinehtoihin nähden, -päiväpaisteisena lepäsi tie heidän edessään. Ruotsin valtaneuvosto -oli nimittänyt Erik Turenpojan Viipurin linnan päälliköksi, Hannu -kuningas oli antanut sille vahvistuksensa, ja kaunis tyttö selitti -viihtyvänsä siellä, missä hänen jalo herransakin oleskeli. - -Loistavat häät vietettiin Kööpenhaminassa. Kuningas ja hänen -ylhäisimmät herransa olivat läsnä, puheita pidettiin ja maljoja -juotiin, tuumittiin, että tästä liitosta oli tuleva yhtä luja ja -eroittamaton kuin liitosta Tanskan ja Ruotsin välillä. - -Kohta sen jälkeen vei Erik herra nuoren puolisonsa Viipuriin, ja -ennustukset näyttivät käyvän toteen. Koskaan ei ollut solmittu -onnellisempaa avioliittoa. Gunilla rouva ei ainoastaan osoittautunut -ajattelevaiseksi emännäksi, hänellä oli myös harvinainen lahja -levittää hauskuutta ja mielihyvää ympärilleen. - -"Jalo herrani ja koko talonväkeni!" oli hänellä tapana sanoa, siten -viitaten, että tämä oli hänen maailmansa; häntä liikutti vähät, mitä -tapahtui sen ulkopuolella. - -Neljässä vuodessa oli hän lahjoittanut Erik herralle pojan ja -kaksi tytärtä. Onnellisilla puolisoilla ei ollut nyt enää mitään -toivottavaa. Seuraavana kesänä he tekivät vierailumatkan Tanskaan, -ja Gunillan vanhemmat taivuttivat Erik herran jättämään vaimonsa ja -lapsensa sinne vielä muutamiksi kuukausiksi, sillä hänen itsensä -täytyi palata Suomeen. - -Jonkun aikaa hänen palaamisensa jälkeen tapahtui kohtaus hänen ja -Sten Sturen välillä Hollolan pappilassa. Vaikea Erik herran oli -tehdä päätöstään, sillä hän oli persoonallisesti kiintynyt Hannu -kuninkaaseen ja perhesiteensä vetivät häntä Tanskaan; mutta hän oli -ruotsalaista syntyä, väkivalta ja vääryys olivat hänelle kauhistus, -hänelle oli käynyt selväksi, ettei suinkaan tahdottu Ruotsin -yhdenvertaisuutta Tanskan kanssa, ei sen tulevaista kehitystä ja -onnea, vaan sen masennusta ja sortoa. Moni havainto Tanskassa oli -saanut hänet vakuutetuksi, että oli helpompi hävittää Ruotsin rahvas -perinpohjin kuin saada se alistumaan samaan kohteluun. Hänen omat -isänmaalliset tunteensakin asettuivat tätä vastaan, mutta todellisena -ritarismiehenä hän päätti persoonallisesti sanoa irti uskollisuutensa -ja kuuliaisuutensa Hannu kuningasta kohtaan, ja tämä oli tapahtuva -samalla kertaa kuin hän nouti vaimonsa ja lapsensa. - -Sattumalta oli Hannu kuningas sillä kertaa Slesvigissä, ja -irtisanominen oli sentähden tehtävä kirjallisesti, mutta ritarin -appiukko kehoitti häntä kiireimmiten lähtemään matkalle. "Ei ole -mahdotonta", tuumi hän, "että Hannu kuningas muuten asettaisi esteitä -tielle". - -Emäntänsä kanssa ei Erik herra ollut koskaan puhunut muista asioista -kuin niistä, jotka koskivat heidän yksityiselämäänsä tai hädänalaisen -väestön auttamista. - -"Mitä merkitsee, mihin kansaan nälkäiset kuuluvat", sanoi Gunilla -rouva eräänä päivänä, kun vanha Karhuinen murisi siitä, että muutamat -lappalaiset olivat saaneet ruokaa ja yösijaa linnassa. - -Erik herra ei ollut, joko sitten välttääkseen tekemästä puolisoaan -levottomaksi tai totutusta tavasta, ilmoittanut Gunilla rouvalle, -että hän oli sanoutunut irti Hannu kuninkaasta. - -Kohta sen jälkeen saapui isä Tobias Kööpenhaminasta tuoden terveisiä -ja kirjeitä Gunilla rouvan äidiltä. Hänellä oli Erik herrallekin -kirje, jossa pyydettiin, ettei hän kieltäisi nuorelta emännältään -hurskasta rippi-isää, jonka rouva Agneta Bese oli monilla rukouksilla -ja lupauksilla saanut matkustamaan Suomeen olemaan hänen suuresti -rakastetulle tyttärelleen lohdutukseksi ja mielenylennykseksi. - -Ehdotus ei suinkaan ollut Erik herralle mieluinen. Gunilla -rouva samoin kuin hän itsekin oli tähän asti saanut lohdutusta -ja virkistystä linnanpapilta, vanhalta vilpittömältä Herran -palvelijalta, joka heidän sielujensa jalostamisella tarkoitti myös -molemminpuolista luottamusta heidän maallisen onnensa takeena. -Oliko nyt muukalainen astuva heidän väliinsä? Lukisiko hän Gunillan -sydämestä hänen salaisimmatkin ajatuksensa ja antaisi niille sen -suunnan, jonka tahtoi? Gunillan nuori sydän oli kuin vaha: siihen -pystyi jokainen vaikutelma. - -Kun Erik herra nyt istui pöydän ääressä pää käsien varassa ja -menneisyyden kuvat vaelsivat hänen ohitsensa, kuinka elävästi hän -muistikaan omat epäilyksensä, mutta myös sen levottomuuden ja pelon, -jonka hän silloin näki Gunillan kasvoilla. "Haluatko, että hän jää?" -oli Erik herra kysynyt häneltä. - -"Haluan, sillä se on äitirouvan tahto", vastasi hän. - -Tämä ratkaisi. "Kuka voi paremmin kuin äiti ymmärtää lapsensa totisen -hyvän?" ajatteli Erik herra ja antoi suostumuksensa. - -Mutta siitä päivästä lähtien oli kuin kodin hyvät hengettäret -olisivat toinen toisensa jälkeen väistyneet ja vähitellen kadonneet. -Gunilla rouva ei enää hiipinyt hänen rinnallaan pienine luottavaisine -ilmoituksineen, jotka, vaikkakin vähäisiä ja merkityksettömiä, -kuitenkin olivat hänelle niin rakkaita. Gunillan päivittäinen -ripilläkäynti huolestutti häntä; mitä oli hänen puhtaalla, -viattomalla vaimollaan ripitettävää? Nyt oli kaikki selvää. Rakkauden -Gunillaan oli hänet tehtävä luopioksi, sentähden Gunilla oli -vieroitettu hänestä. - -Erik herra kohotti päänsä pystyyn; tavallisesti niin lempeät kasvot -olivat nyt kuin raudasta valetut. "Se ei ole heille onnistuva", -jupisi hän itsekseen. "Mutta Gunilla, Gunilla parkani, kestääkö hän -taistelun?" - -Ritari käski, että hurja "Tartarus" oli satuloitava ja linnanvartia -kutsuttava hänen luoksensa. - -"Pitäkää silmällä kotioloja, Karhuinen", sanoi hän, "en kai palaa -kotiin ennenkuin huomenna". - -"Ja jos jotakin tapahtuisi?" - -"Silloin voit kysyä minua Hollolan pappilasta." Kun ritari kiinnitti -metsästyspuukon vyölleen ja otti keihään ja pyssyn mukaansa, kysyi -uskollinen Olavi, eikö hän saanut tulla mukaan. - -"Et", vastasi hän. "Tällä kertaa metsästän yksin. En ota ketään -mukaan." - -Rouvantuvasta oli nähty ritarin lähtö, ja se antoi aihetta -moniin aprikoimisiin. Ukko Karhuinen kutsuttiin Gunilla rouvan -luo kertomaan, mitä hän tiesi siitä. Ukko näki selvään, kuinka -levottomaksi armollinen rouva kävi, vaikka tämä koettikin sitä salata. - - * * * * * - -Nopein askelin ja, kuten luuli, huomaamatta riensi Elsa -kiertoportaita isä Tobiaan luo. Hän tapasi kunnianarvoisan isän -istumassa pöydän ääressä ikkunan luona, ja pöydällä oli pyhimyskuvia -sisältävä kirja, jota hän tarkkaavaisesti katseli. - -Nuoren tytön tehtävänä oli hänen huoneensa siivoaminen; tänään näytti -tytöllä olevan jotakin erityistä sanottavaa, mutta kun kunnianarvoisa -isä ei kääntänyt katsettaan kirjasta hänen tullessaan sisälle, ei -hän tahtonut häiritä, vaan ryhtyi heti työhönsä. Se ei kuitenkaan -estänyt häntä näkemästä, kuinka hurskas mies tarkkaavaisesti seurasi -kaikkia hänen liikkeitään, mutta heti käänsi katseensa kirjaan, kun -hän kääntyi päin. - -Elsalta ei jäänyt huomaamatta, että isä Tobias katsoi häneen -yhtä mielellään kuin kaikki muutkin; alussa se imarteli hänen -turhamaisuuttaan, mutta sen nöyryytyksen jälkeen, jonka hän oli -kärsinyt palvelustensa tähden, oli se suopeus, jota hän mahdollisesti -oli tuntenut kunnianarvoisaa isää kohtaan, väistynyt epämääräisen -itsenäisyydentunteen tieltä; hänestä tuntui, että hänkin kerran -voisi käyttää isää hyväkseen, jos hän nimittäin tahtoi viedä jotakin -perille, mutta hänellä ei ollut vielä selvillä, mitä tämä tulisi -olemaan, vaikkei hän epäillyt sen sattuvan ennemmin tai myöhemmin. - -Siivoaminen jatkui äänettömästi, ei ollut enää muuta kuin ikkuna ja -pöytä jälellä. - -Elsa pysähtyi hänen eteensä ikäänkuin odottaen hänen lukemisensa -päättymistä. - -Häntä ei näyttänyt se koskaan kiinnittäneen enemmän kuin nyt; hän ei -kohottanut katsettaan. - -Elsan silmät ja huulet väreilivät veitikkamaisuuttaan, mutta hän -vaikeni ja odotti. - -Pappi istui liikkumatonna kuten ennenkin. - -Silloin hiipi tyttö hänen tuolinsa taakse, pyyhkien ja tomuttaen -syvää ikkunankomeroa. Kun hän sen jälkeen kääntyi, ei pappi ollut -kyllin nopea liikkeissään ja heidän katseensa yhtyivät. - -"Minua kummastuttaa sinun rohkeutesi", sanoi pappi. - -"Kunnianarvoisa isä, en luullut teidän minua näkevän." - -"Tehtäväsi?" - -"On oikein suoritettu." - -"Saiko ritari kirjeen?" - -"Panin sen hänen yöpöydälleen." - -"Keksittiinkö sinut?" - -"Sitä ei tehdä ennenkuin itse tahdon." - -"Entä isäsi?" - -"Hän katsoo minun silmilläni." - -"Kuitenkin hän vihastui kovasti." - -"Kuka seuraavana aamuna vei asemiehille unijuoman?" - -"Sen teit sinä!" - -"Isäni arvasi sen." - -"Todellakin? Ja kuitenkin..." - -"Kuitenkin luottaa hän nyt minuun täydellisesti." - -"Sinua ei suotta sanota pikku noidaksi", sanoi pappi yrittäen tarttua -hänen käteensä. - -Hän veti sen pois. "Tiedätte mitä on tapahtunut!" - -"He erosivat vihoissaan?" - -Elsa työnsi syrjään pienen madonnankuvan, joka seisoi seinän vieressä -ja peitti puhetorven yläsuuta. "Tuosta kuulitte kaiken", sanoi hän. - -"Mitä... sinä luulet..." - -"Ei, minä tiedän..." - -"Elsa!" - -"Kunnianarvoisa isä!" - -"Palvele minua uskollisesti, ja palkkasi on oleva suurempi kuin -rohkeimmatkaan toiveesi." - -"Mitä haluatte?" - -"Hänen täytyy mennä pois!" - -Elsa työnsi auki ikkunaluukun ja viittasi ritariin, joka juuri -silloin lasketti pihan poikki. - -"Onko se mahdollista?" - -"Minä arvasin toivomuksenne." - -"Ei, ei, se on sattuma!" - -"Olkoon sitten!" - -"Mutta palkita tahdon sinut. Mitä tahdot!" - -"En nyt!" - -"Kyllä, juuri nyt!" - -"No hyvä, tahdon huoneenne avaimen." - -"Mitä sillä teet?" - -"Olen kirjoitustaitoinen, kuten tiedätte!" - -"Entä sitten?" - -"Tahdon, että -- milloin hyvänsä katson sen tarpeelliseksi -- voin -kirjallisesti tai suullisesti kääntyä puoleenne." - -Pappi katsoi tyttöä epäilevästi. Häneen suunnatussa katseessa oli -sellaista uhmaa, että hän pelkäsi tytöstä saavansa vihamiehen -itselleen. Kenties yhtyi tähän pelkoon riettaampiakin kuvitelmia, -kaikessa tapauksessa otti pappi avaimen takkinsa taskusta ja ojensi -sen hänelle. - -"Kiitos!" vastasi hän huolettomasti. "Nyt olemme kuitit!" - -"Kuitit? Mitä sillä tarkoitat?" - -"Että nyt alamme uuden laskun." - -"Se voi tuottaa sinulle suuria etuja." - -"Siihen luotan!" - -"Kuinka kauan ritari viipyy poissa?" - -"Korkeintaan muutamia päiviä." - -"Mihin hän matkustaa?" - -"Kai Hollolaan. Niin hän aina tekee suurissa suruissaan." - -"Niin, surkoon hän vain", jupisi pappi. "Tulemme hänelle laittamaan -vieläkin kuumempaa." - -"Nyt en uskalla viipyä kauemmin. Tahdotteko enää mitään, -kunnianarvoisa isä?" - -"Mene Gunilla rouvan luo; tee kaikki voitavasi saavuttaaksesi hänen -suosionsa. Vaani hänen sanojaan ja katseitaan, koeta urkkia ilmoille -hänen ajatuksensa ja tee minulle niistä tarkka selko." - -"Sen teen!" - -Elsa meni, ja isä Tobias riensi puhetorvelle; hän tiesi, että Gunilla -rouva oli vielä samassa huoneessa kuin lapsikin. Hetkisen jälkeen -kuuli hän ääniä. Elsa oli tullut sinne sisään; Gunilla rouva valitti -kovaa päänsärkyä, ja Elsan oli valeltava hänen päätänsä kylmällä -vedellä. Nuori tyttö koetti tällöin ilahuttaa häntä loruiluillaan. -Hän kertoi pienestä mustalaispojasta, joka oli ihmeen notkea ja -ketterä, ja vaikkakin hän oli vasta kymmenvuotias, oli hän jo mestari -kaikenlaisissa kujeissa. Olisi varmaankin suuri huvi pienelle Akseli -Erikinpojalle, jos jalo rouva sallisi Sakon tulla sisälle. - -"Kutsu hänet tänne, Elsa", vastasi Gunilla rouva, "ja kerro myös -neitsyilleni ja palvelustytöilleni; kenties se huvittaa heitä -kaikkia". - -Elsa ei hidastellut käskyä täyttäessään, ja pian kaikui -lastenkamari naurusta ja pakinasta. Sakko ei ainoastaan osannut -tehdä apinan kujeita, hän voi myös matkia jokaista läsnäolijaa -suurella luontevuudella, joka teki todellisuuden ainoastaan hieman -hullunkurisemmaksi. Ja hän kulki yli lattian yhtä ylpeän ryhdikkäästi -kuin ritarikin, mutta kun joku neidoista kuiskasi hänelle: "Isä -Tobias", silloin laittoi hän päänsä riipuksiin, jalat, käsivarret, -koko ruumis oli kunnianarvoisan isän täydellinen kuva. Nuoret tytöt -purivat huulensa verille pidättäessään nauruaan, mutta kun Sakko -aivan hairahduttavalla luonnonmukaisuudella matki sitä viiruilevaa -katsetta, jolla Tobias tähysteli kauneimpia tyttöjä, silloin -puhkesi riemu valloilleen; katsojat kirkuivat ihastuksissaan, -ilonpurkauksilla ei ollut mitään rajoja. - -Mutta jo ennen tämän leikin alkua oli Gunilla rouva mennyt -rouvantupaan, joka nyt oli aivan tyhjä. Hän lähetti sanan isä -Tobiaalle, että hän odotti tätä. - -Isä saapui heti. - -"Olen noudattanut tahtoanne", sanoi Gunilla rouva. "Ei minun, vaan -pyhän neitsyen." - -"Herrani on lähtenyt matkalle." - -"Palaako hän pian takaisin?" kysyi Tobias innokkaasti. - -"Jollei hän sitä tee, hautaudun minä johonkin luostariin!" huudahti -nuori nainen. - -"Se olisi Jumalalle otollinen teko." - -"Hän saisi silloin etsiä toisen vaimon, joka taipuisi hänen tahtonsa -mukaan." - -"Jos hän elää, ette te suinkaan mene luostariin", virkkoi pappi -hymyillen. - -"Te saatte vastata siitä, että minä teen herrani onnettomaksi", sanoi -Gunilla melkein epätoivoissaan. "Olen näyttänyt teille tien hänen -sielunsa pelastukseen; jollette tahdo sitä käydä, on vastuu teidän." - -"Mutta jollei hän anna myöten?" - -"Hän tekee sen, jos te pysytte lujana." - -"Olisipa se mahdollista!" - -"Olette astunut ensi askeleen; nyt on teidän voitettava hänet -uudelleen, saatava hänet rakkaudesta teihin uhraamaan teille -kaikkensa." - -"Voinkohan tehdä sen?" - -"Kyllä, jos oikea, taivaallinen rakkaus saa sijaa sielussanne." - -Gunilla ei kuunnellut pappia; hänen ajatuksensa liihoittelivat siihen -aikaan, jolloin hänet oli juuri kihlattu. Mitä lupauksia ja valoja he -silloin vaihtoivatkaan keskenään! Maailmassa ei ollut mitään, jota -onnellinen sulho ei olisi tehnyt hänen hyväkseen. - -Muisto tästä loisti vielä tähtenä hänen silmissään, kun hän kohotti -katseensa pappiin. - -"Eivät minua enimmän sureta kahakat tanskalaisten ja ruotsalaisten -välillä, vaan teidän lausuntonne, että mieheni on -- valapatto." - -"Samaa mieltä on äitinnekin." - -"Sentähden tahdon käyttää kaikki keinot taivuttaakseni hänen mielensä -Tanskan puolelle. Mutta on julmaa, että minun täytyy uhrata itseni ja -onneni tämän asian tähden." - -"Ettekö muista Judithaa?" - -"Minä en voi, en tahdo tarttua miekkaan, eikä herrani ole mikään -Holofernes." - -"Sellaisella mielenlaadulla ette voine saada mitään aikaan, ja minä -teen viisaimmin, kun palaan takaisin." - -"Heitettyänne epäilyksen palon sieluuni. Enhän enää tiedä, mitä minun -on tehtävä, mitä ei!" - -"Te ette pidä minun neuvojani arvossa." - -"Sentähden, etten tiedä, mitä minun on uskottava." - -"Onneton, ette siis tiedä, että pannajulistus riippuu uhkaavana -miekkana tämän kirotun maan yllä!" - -"Jumala ja pyhä neitsyt meitä suojelkoon!" - -"Herra Erik Turenpoika ja maan kaikki suurmiehet tietävät sen hyvin, -mutta niin syvälle ovat he vajonneet turmelukseensa, etteivät he -siitä välitä ja pitävät sen salassa yksinkertaiselta kansalta." - -"Taivaan vallat meitä suojelkoot!" - -"Saksanmaan keisari on kutsunut Ruotsin neuvoston ja hallituksen -tuomioistuimensa eteen vastaamaan Hannu kuningasta, heidän laillista -kuningastaan vastaan, mutta he pilkkaavat hänen kutsumustaan ja -halveksivat hänen lähettiläitään. Ettekö näe, kuinka uhkaavat pilvet -käyvät yhä synkemmiksi ja kuinka salamanvälähdys seuraa toistaan? -Ettekö kuule, kuinka ukkonen jyrähtelee? Luuletteko kestävän kauan, -ennenkuin se iskee maahan ja polttaa tuhkaksi tämän turmeluksen -Sodoman ja Gomorran?" - -Gunilla oli langennut polvilleen; hän kohotti ristityt kätensä pappia -kohden. "Armoa, laupeutta!" sammalsi hän. "Minulla ei ole oleva -tästedes muuta tahtoa kuin teidän tahtonne." - -"Te ette pysy lujana." - -"Minä tahdon pysyä." - -"Vannotteko sen minulle?" - -"Vannon!" vastasi Gunilla sammuvalla äänellä. Kaikki puna pakeni -hänen poskiltaan, hän oli meneväisillään tainnoksiin, eikä ovela -dekaani tahtonut päästää käsistään sitä valtaa, minkä oli saavuttanut. - -"Nouse!" sanoi hän käskevästi. "Ja ole vahva Herrassa!" - -Gunilla totteli häntä heti. "Mitä vaaditte minulta?" - -"Että heität heikkoutesi pois ja vyötät itsesi hengen miekalla." - -"Minä tiedän, että joudun hukkaan", vastasi Gunilla toivottomin -katsein. "Mutta minä teen mitä voin." - -"Tahdotko, että minä tuen sinua?" - -"Jos voitte." - -"Voin yhdellä ehdolla." - -"Ja se on?" - -"Sokea kuuliaisuus." - -"Silloin on vastuu teidän!" - -"Minun, ainoastaan minun!" - -"Niin, niin, se on ainoa mahdollisuus!" - -"Milloin odotetaan Erik herran palaavan?" - -"Huomisiltana." - -"Sinun on otettava hänet juhlallisesti vastaan, hymyilevin kasvoin ja -hellin sanoin." - -"Voinko tehdä sen?" - -"Sinun täytyy!" - -"Minä tottelen!" - -"Mutta mitään läheisempää keskustelua ei saa tapahtua välillänne; hän -on ainoastaan sinun vieraasi." - -"Ainoastaan minun vieraani!" - -"Ylihuomenna tulet ripille kahdeksan aikaan." - -"Mitä minulla on ripitettävää?" huudahti Gunilla poissa suunniltaan. -"Minulla, joka olen ainoastaan teidän tahtonne välikappale! Kaikki on -kuollutta minussa; minulla, joka olen kaiku teistä itsestänne, mitä -on minulla ripitettävää?" - -Samassa kuului raikuva nauru rouvantupaan. Gunillaa värisytti sen -kuullessaan, ja isä Tobias mutisi kirouksen. Askeleet lähestyivät, -ja pappi ei ehtinyt edes poistua, kun nuori iloinen parvi tölmähti -huoneeseen. Nauru katosi heti neitosten huulilta, kaikki riensivät -Gunilla rouvan luo, joka oli enemmän kuolleena kuin elävänä vaipunut -penkille. - -"Mitä on tapahtunut, kunnianarvoisa isä?" kysyi Katarina neitsyt -tutkistelevin katsein. - -"Pelkään, että Erik herran ikävöiminen on saanut jalon rouvan niin -kuohuksiin." - -"Tosin hän ratsasti 'Tartaruksella', mutta niin taitava ratsastaja -osaa kyllä hoitaa ratsunsa", huomautti Anna Sparre. "Sitäpaitsi -tuleehan hän takaisin huomisiltana." - -"Olkaa vahva, jalo rouva, minulla on teille hyviä viestejä", kuiskasi -Elsa salavihkaa. - -"Vie minut makuukamariin", sanoi Gunilla rouva ja hoippui sinne -sisälle Elsaan nojaten. - -"Oi, minä olen sangen, sangen onneton", nyyhkytti nuori nainen -vaipuen vuoteeseen. - -Elsa katseli häntä vaieten. Neuvottomuus ja sääli taistelivat tytön -sielussa. - -"Sinulla on hyviä viestejä?" - -"Herraltanne." - -"Herraltani?" Gunilla nousi nopeasti. - -"Aamulla, ennenkuin hän ratsasti pois, lupasi hän suojaa ja turvaa -eräälle köyhälle naiselle, jolla on kaksi pientä lasta." - -"Entä sitten?" - -"Hän käski minun pitää heistä huolta, mutta jos tekisitte sen itse, -voisi se häntä liikuttaa ja..." - -"Olet oikeassa; kutsu tänne nainen." - -Nainen tuli, ja Gunilla rouva puhui osanottavasti hänen kanssansa; -kohta sen jälkeen pani hän neitosensa ompelemaan; äidille ja lapsille -oli saatava lämpimät puvut, ennenkuin Erik herra tuli takaisin. - -Ritari tuli määräämäänsä aikaan, mutta kun häntä kutsuttiin -ilta-aterialle, vastasi hän, että se suuri suru, joka häntä oli -kohdannut, teki hänelle yksinäisyyden seuraa rakkaammaksi. - -Mistä surusta hän puhui? Oliko jotakin uutta tapahtunut? Kuinka -mielellään Gunilla olisikaan rientänyt hänen luoksensa kysymään -häneltä sitä, mutta hän ei uskaltanut eikä kukaan voinut antaa -hänelle mitään tietoja. - -Hän oli katattanut suuret pöydät kokoussaliin, ja kaikki naapuriston -köyhät saivat runsaan aterian. Hänen piikasensa pitivät huolta -tarjoilusta hänen oman valvontansa alaisina, ja hän samoin kuin -kerran viime joulun aikaan nytkin kulkisi pöydän ympäri nojautuen -herransa käsivarteen. Nyt samoin kuin silloinkin kuiskailisi -tämä hänelle, että rakasti häntä kaksin kerroin, kun hän osoitti -armeliaisuutta, ja hän kenties rakkautensa tähden suostuisi vaimonsa -rukouksiin. Oi Jumala, kuinka Gunilla silloin rakastaisikaan -herraansa ja alati noudattaisi hänen tahtoaan! Mutta nyt ei Erik -herra tullut, ja yö oli uneton, ja aamulla oli Gunillan korvatyyny -kyynelten kastelema. - -Elsaan ei tosin hänen valtiattarensa täysin luottanut, mutta älykäs -tyttö osasi aina sovittaa sanansa sen mielialan mukaan, missä Gunilla -oli, ja tämä tahtoi mielellään pitää hänet läheisyydessään; tyttö -yksin sai toimittaa kaikki hänen asiansa. - -"Ritari on taasen ratsastanut pois, mutta käskenyt sanoa, että hän -tulee takaisin päivälliselle." Sellaisen viestin toi hän seuraavana -aamuna ensimäiseksi emännälleen. - -"Taasko yksin?" kysyi Gunilla tukahuttaen huokauksensa. - -"Kaksi asemiestä seurasi mukana." - -Ennen ilmoitti ritari aina hänelle, kun lähti pois, mutta nyt? Itse -oli hän eroittautunut herrastaan, mitä oikeutta hänellä oli valittaa? - -Mutta hänen täytyi uudestaan voittaa hänet puolelleen; siinä suuri -tehtävä, jonka hän oli ottanut suoritettavakseen. Oli kysymys -hänen herransa sielun pelastuksesta, ja hän tunsi horjuvaisuutta -ja epäröimistä. "Sokea kuuliaisuus", kuiskasi hän, "on ainoa tie -pelastukseen". - -Kulkiko Elsa papin asioilla, johdatti häntä tiellä, jonka tämä -viittoi? Sen tulemme näkemään tämän kertomuksen jatkuessa. - -Kun Erik herra saapui päivälliselle, lepäsi syvä surumielinen -vakavuus hänen miehekkäillä kasvoillaan, mutta Gunillan ei tarvinnut -häneltä vetää pois kättänsä, sillä hän ei ojentanutkaan kättänsä -siihen tarttuakseen, ja Gunillan kapinoiva sydän syytti häntä -kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Ritari tervehti kaikkia yhtä -ystävällisesti, hän ei ollut äänetön eikä harvapuheinen, kääntyi -useampaan kertaan puhuttelemaan isä Tobiasta eikä näyttänyt lainkaan -olevan hänelle vihoissaan. - -Tämä köyristelihe kuin kehräävä kissa. Käärmeellä ja kissalla on -yhtäläisiä sukupiirteitä. - -Aterian päätyttyä kääntyi ritari melkein suoraa päätä Gunillaan. -Hän kertoi Hollolaan saapuessaan tavanneensa kasvatusäitinsä -kuolemaisillaan; hän oli istunut tämän vuoteen ääressä viimeiseen -hetkeen ja sulkenut hänen silmänsä hänen kuoltuaan. Hän kertoi, -mitä vainaja oli ollut hänelle hänen lapsuudessaan ja kuinka hänen -mieleensä, kun hän muisteli menneisyyttä, tämä kuvastui jaloimpana -naisena. - -"Ja vanha pappi, kuinka hän kestää surunsa?" rohkeni Gunilla kysyä. - -"Sanan syvimmässä merkityksessä on ukko hänessä kadottanut silmäinsä -valon", jatkoi ritari. "Mutta kuitenkin sanoo hän vainajan yhä olevan -luonansa. Hän on kuulevinaan, kuinka muori lukee hänelle, kuten hän -oli tehnyt lähes kolmekymmentä vuotta, ja katsoo kaiken olevan kuten -pitääkin, kun tämä on mennyt edellä valmistamaan hänelle tilaa. Kävin -hänen luonaan vielä tänään, aikoen saada hänet muuttamaan tänne -hautajaisten jälkeen, mutta hän hylkäsi ehdotuksen. 'Me vanhat olemme -tottuneet parhaiten viihtymään kotosalla', sanoi hän, 'eikä vainaja -antaisi anteeksi, jos minä löisin laimin saarnaamisen. Minun täytyy -itseni sunnuntaisin lukea kiitokset hänelle ja minä tiedän, että koko -seurakunta on minun kanssani siunaava hänen muistoaan'. Mitä sanotte, -kunnianarvoisa isä, sellaisesta uskosta ja sellaisesta rakkaudesta?" - -"Pyhä kirkkomme vaatii palvelijoiltaan naimattomuutta, ja minua -kummastuttaa, että täällä Suomessa..." - -"Jo solmittuja avioliittoja ei ole purettu, ja tähän jos mihin on -sovitettava raamatun sanat: Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä ei -ihmisten pidä eroittaman." - -"Hengen ja veren uhraaminen suurissa urotöissä näyttää minusta -vähäiseltä tämän jokapäiväisen alttiin ja uhrautuvan elämän rinnalla, -elämän, jolla on ainoastaan muiden hyvä päämääränään!" huudahti -Katarina neitsyt tulisesti. - -"Suurempaa on kuitenkin uhrata Jumalan kunniaksi!" vastasi isä Tobias -mahtipontisesti. - -"Silloin voi tulla julistetuksi pyhäksi!" tokaisi Anna Sparre -ilvehtien. - -Edellisen kasvot punehtuivat, ja Katarina neitsyt peitti hymyillen -kasvonsa liinallaan. - -"Niin vanha kasvatusäitinikin tulee tavallaan", jatkoi ritari. -"En unhoita häntä koskaan ja iloitsen jälleennäkemisestä haudan -tuolla puolen; seurakunta, joka on kasvanut hänen silmäinsä -alla, ei ainoastaan ole itse häntä muistava, vaan lapsilleen ja -lastenlapsilleenkin esittävä hänet esikuvana, joka on seuraamisen -arvoinen." - -Ritari heitti pikaisen katseen puolisoonsa, heidän katseensa yhtyivät -sekunniksi, mutta kumpikaan ei ehtinyt lukea toisen ajatuksia. - -Päivällisen jälkeen sanoi ritari kuuluvalla äänellä, että kun hänen -aikansa tämän jälkeen kävi täpärälle, osaksi matkojen, osaksi muiden -tehtäväin tähden, toivoi hän, että Gunilla rouva toimisi hänestä -riippumatta. Hän lupasi, milloin aikansa myöntää, jatkaa käyntejään -rouvantuvassa, mutta sanoi olevansa kiitollinen, jos Gunilla rouva -tästälähin kuten tähänkin asti tahtoisi toisinaan ottaa vastaan -jalosukuiset aatelisnuorukaiset ja asemiehet, jotka ilman sitä -tulisivat liian paljon kaipaamaan seuraelämän suloa. Vuodenaika oli -nyt sopiva rekiretkiin ja hiihtämiseen; ritari oli käskenyt panna -toimeen aseleikkejä ja metsästysretkiä ja toivoi, että Gunilla rouva -tahtoisi näihin kiinnittää mieltään ja ottaa osaa. - -Mutta jos neitsyet ja piikaset punastuivat ilosta ajatellessaan -odotettavia iloja, niin Gunilla rouva sitä vastoin kalpeni ja -sammalsi vapisevalla äänellä: - -"Tulen kaikessa noudattamaan tahtoanne." - -"Yksi seikka täytyy minun lisätä", virkkoi ritari. "Kun olen linnassa -kotosalla, haluan joka päivä nähdä poikaani, ja jotteivät käyntini -sattuisi teille sopimattomasti, lähetän noutamaan häntä luokseni." - -Hän kumarsi Gunilla rouvalle ja poistui salista. - -Gunilla ei tiennyt, menikö hän itse makuukamariin vai kannettiinko -hänet sinne, mutta kun hän palasi, tuntoihinsa, ei hänen surullaan -ollut mitään rajoja. - -Yhtenä hetkenä hän tahtoi rientää herransa luo ja sanoa, että -hänen rakkautensa häneen oli hänen koko maailmansa, ja pyytää -lähettämään pois isä Tobiaan. Toisena ilmestyi hänen sielunsa -silmiin se lähetystyö, jonka hän oli ottanut tehtäväkseen ja johon -hän ei katsonut pystyvänsä; silloin hän toisteli itsekseen: "Sokeaa -kuuliaisuutta, ainoastaan sokeaa kuuliaisuutta!" - -Elsa vahvisti häntä huomaamatta tässä. Hän kävi yhä -välttämättömämmäksi Gunillalle, joka melkein tietämättään noudatti -hänen neuvojaan ja ohjeitaan. - -Ritarin menettelytapa ei ollut suinkaan vähän hämmästyttänyt isä -Tobiasta. Hän alkoi pelätä, ettei Gunilla rouva enää voinut palvella -hänen suunnitelmiaan; ja hänen pyrkiessään laatimaan uusia muuttui -Gunilla melkein välinpitämättömäksi. Sitä vastoin nousi Elsan -merkitys päivä päivältä, hän oli selvillä kaikesta, mitä linnassa -sanottiin ja tehtiin, tiesi aina ritarin matkojen tarkoituksen ja -kertomalla, milloin että tämä oli aivan epätoivoissaan sen johdosta -mitä oli tapahtunut, milloin että tämä otti sen sangen keveästi, -häilytti hän kunnianarvoista isää alituisessa epätietoisuudessa -siitä, mihin oli ryhdyttävä. - -Eräänä päivänä, kun hän mietiskeli näitä asioita, kuuli hän pantavan -avaimen oveen ja Elsa astui sisään. - -"Suuria uutisia!" sanoi tyttö hehkuvan punaisena. - -"Kerro!" - -"Ritari rakastaa toista." - -"Sen jo arvasinkin!" - -"Arvasitteko senkin ketä?" - -"Tiedätkö sinä sen?" - -"Katarina neitsyttä!" - -"Onko se mahdollista?" - -"Olen huomannut, että neitsyt joka aamu menee jalkaisin metsään. Se -kummastutti minua, ja minä lähetin Sakon pitämään häntä silmällä. -Eräänä aamuna antoi Risto, ritarin asemies, hänelle kirjeen." - -"Keneltä?" - -"Herraltaan, luulenma, sillä seuraavana päivänä kohtasi hänet ritari -itse..." - -"Ja silloin..."? - -"Luultavasti hän suostui johonkin, mitä toinen pyysi, sillä ritari -suuteli hänen kättänsä ja sanoi, että hänen oli kiittäminen neitsyttä -onnestaan." - -"Epäileekö Gunilla rouva mitään?" - -"Katarinaa vähimmän kaikista." - -"Hän epäilee siis kaikessa tapauksessa?" - -"Kyllä, nyt on hän mustasukkainen jokaiselle, ketä ritari vain -puhuttelee." - -"Hän ei saa mitään tietoonsa Katarina neitsyestä?" - -"Eikä Anna neitsyestäkään." - -"Mitäs hänestä?" - -"Olavi asemies antoi hänelle kirjeen." - -"No, ja sen jälkeen?" - -"En tiedä, onko heillä ollut kohtausta." - -"Vakoile kaikkialla, Elsa." - -"Ja palkka?" - -"Mitä tahdot?" - -"Edelleen kymmenen vuoden synninpäästön!" - -"Sen saat." - -"Minulla on enemmänkin uutta kerrottavaa?" - -"Annas kuulla!" - -"Eilen saapui lähetystö Venäjältä." - -"Nuo miehet, jotka lähetettiin taipaleelle yhtä salaa kuin heidät -otettiin vastaankin?" - -"Juuri samat." - -"Heillä oli viestejä ja kirjeitä mukanaan?" - -"Muuan lähetystö on odotettavissa näinä päivinä." - -"Mistä tiedät...?" - -"Sakko ja minä saamme tietää kaiken, mitä tahdomme." - -"Kuules, Elsa; tämän lähetystön mukana tulee luultavasti seuraamaan -mies, joka... joka..." - -"Maisteri David Kock!" keskeytti Elsa hymyillen. - -Dekaani hypähti pystyyn. "Mistä tiedät...?" kysyi hän. - -"Hän sanoi minulle nimensä, kun autoin häntä täältä pakoon." - -"Sinun täytyy toimittaa minulle tilaisuus puhutella häntä." - -"Kyllä koetan." - - * * * * * - -Kolmisen viikkoa oli kulunut siitä, kun Erik Turenpoika sanoi -jäähyväiset linnan seurustelusalissa. Hän oli oikeassa sanoessaan, -että tärkeät asiat veivät hänen aikansa ja ajatuksensa. Maassa -vallitseva hätä ja kurjuus vaati monin paikoin hänen persoonallista -valvontaansa, että annettuja käskyjä noudatettiin täsmälleen, -ja hänen täytyi matkustaa voudintalosta toiseen johtaakseen -toimenpiteitä. - -Mutta ei siinä kyllin. Ruotsista saapui kirjeitä, jotka sisälsivät, -ettei Svante Niilonpoika ollut oikea mies valtionhoitajaksi, -puhuttiin hänen horjuvaisuudestaan, hänen kiittämättömyydestään -Sten Sturea kohtaan, Jos kelpo miehet lujasti ja yhdestä tuumin -puolustaisivat maata ja valtakuntaa, ei olisi vaarallista sallia -Hannu kuninkaan kantaa kuninkaan nimeä; hän oli ystävällinen ja -rauhaisa herra, ja Suomi silloin varmaan vapautuisi vihollisistaan... - -Nämä kirjeet herättivät vastakaikua Erik Turenpojan sielussa; -vapaaehtoinen ero Gunillasta oli syvästi koskenut häneen, ja hän -olisi pitänyt korkeimpana onnenaan maailmassa noudattaa puolisonsa -tahtoa. Mutta mitä taipuvammaksi siihen hän tunsi sydämensä, -sitä ankarammin piti hän kiinni velvollisuutensa täyttämisestä -ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Svante Niilonpoika tosiaan -huomattiin arvottomaksi Ruotsin valtionhoitajan korkeaan asemaan, -tahtoi Erik herra valtakunnan muiden suurmiesten kanssa tarjota -kruunun Hannu kuninkaalle. - -Viimeksimainittu oli jo vuoden alussa kirjoittanut Erik herralle, -ettei hän tahtonut tietää mistään irtisanomisesta. "Ja onko sinulla -nyt mitään syytäkään?" kirjoitti kuningas. "Sten herra oli kuollut, -ennenkuin saimme kirjeesi; tämän jälkeen vaadimme viivyttelemättä -vastausta, mitä tahdot tehdä asiassa." - -Mutta Erik herra oli yhä edelleen kahdenvaiheella eikä hän -neuvotellut kenenkään kanssa. - -Silloin saapui sanoma odotettavasta venäläisestä lähetystöstä, ja -Erik herra päätti ottaa sen vastaan kuten maan päällikön sopi. - -Samana päivänä, jona edellä kerrottu keskustelu tapahtui isä Tobiaan -ja Elsan välillä, lähetti ritari uskollisen Olavinsa rouvantupaan -kysymään, saisiko hänen herransa puhutella Gunilla rouvaa. - -"Mihin aikaan ritari vain haluaa", vastasi Gunilla punastuen sekä -ilosta että häpeästä. Ritari saapui tuntia myöhemmin. Gunilla rouva -oli lähettänyt kaikki pois; ainoastaan Elsa ja lapsi olivat läsnä. -Poika, joka jo aikaisemmin aamulla oli ollut ritarin luona, ojensi -käsivartensa häntä kohden ja huusi: "Isä!" - -Hän otti pojan syliinsä, suuteli hänen päätänsä ja poskiaan -ja hypitteli häntä korkealle, ja kun poika kirkui iloissaan, -uudistettiin leikki kerta toisensa jälkeen. Mutta samalla ritari -katseli kalpeaa emäntäänsä, joka kyyneltynein, maahanluoduin silmin -koetti myhäilyllä peittää liikutustaan. - -"Oletko nähnyt, Gunilla, että hän alkaa kävellä?" kysyi ritari -nostaen pikku Annan kehdosta. "Pelkään, että hän kaatuu", vastasi -Gunilla. "Odota, saatpas nähdä!" Ritari otti ketjun kaulastaan ja -piteli sitä tytön edessä. - -Tämä ojensi kätensä sitä kurottamaan. Ritari veti vähitellen kättänsä -loitommalle ja lapsi otti ensimäisiä haparoivia askeleitaan. Gunilla -rouva heittäytyi polvilleen käsivarret ojolla ottaakseen vastaan -lemmikkinsä, jos tämä kaatuisi. Tämä näki ainoastaan kimmeltävän -kullan, ja ritari pani sen nopeasti äidin kaulaan. - -Hänellä tuskin oli aikaa siitä hämmästyä, sillä samassa oli hänellä -lapsi suojelevassa sylissään; mutta samassa hänet myös nostivat lujat -käsivarret lattialta, hänen päähänsä painettiin suukkonen ja hän -istui penkillä Anna pienokainen käsivarsillaan. - -Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä; seuraavassa tuokiossa seisoi -ritari ikkunan ääressä katsellen pihalle; hän oli sangen liikutettu, -ja Gunilla rouvan posket paloivat punaisina. - -"Älä pane pahaksesi, Gunilla", sanoi hän. "Sitä ei tule enää -tapahtumaan." - -Gunilla otti ketjun kaulastaan ja antoi sen tytön leikkikaluksi. - -"Syynä tulooni oli", sanoi ritari, "se, että jo huomenna odotan tänne -muutamia ylhäisiä venäläisiä. Tahdon laittaa vieraspidot heidän -kunniakseen, mutta että tämä kaikki tulisi oikein loistavaksi, on -meidän kauniiden naistemme oltava mukana. Nyt on kysymys, tahdotko -sinä ottaa siihen osaa." - -"Jos herrani niin haluaa!" - -"Eikö meillä nyttemmin ole kaksi eri tahtoa, Gunilla? Tulin kuulemaan -sinun tahtoasi." - -"Minä taivun teidän tahtonne mukaan!" - -"Mutta kun maailma ei saa päästä tietämään tapahtuneesta väliemme -rikkomisesta, täytyy meidän vieraiden ollessa läsnä puhutella -keskenämme kuten muinaisina päivinä, sanalla sanoen, kuten mies ja -vaimo." - -Gunilla oli kiusoittavan hämillään. "Milloin juhla on?" kysyi hän -nopeasti. - -"Minusta mieluimmin ylihuomenna." - -"Annatko itse käskyt siitä?" - -"Olisin kiitollinen, jos sinä sen tekisit." Gunilla kumarsi -suostumuksen merkiksi, mutta hänen liikutuksensa osoitti, kuinka -rakas tehtävä oli hänelle. Ritari kumarsi mennäkseen. - -"Ketjunne!" sanoi Gunilla ottaen sen tytöltä. - -"Anna antaa itte!" huusi tämä ja ojensi kirkkaan leikkikalun -ritarille. - -Erik herran täytyi siis tulla uudestaan luo ottamaan ketjua lapsen -kädestä; tyttö tahtoi itse ripustaa sen isänsä kaulaan, mutta se ei -käynyt äkkiä, ritarilla ei ollutkaan mitään kiirettä ja niin tuli hän -kuulleeksi kuiskauksen korvaansa: "Erik, anna anteeksi minulle!" Ja -hän vastasi riemuitsevalla ilolla: "Rakas, armas Gunilla!..." Mutta -seuraavassa tuokiossa oli hän poissa. Luja mies pelkäsi antavansa -myöten. - -Nuori nainen istui hiljaa, liikkumatonna, ummessa silmin, hän -uskalsi tuskin hengittää. Oli kuin hän pelkäisi, että hetken onni -pakenisi liian pian pois. Elsa, joka oli itsestään poistunut heti -ritarin tultua, astui nauraen sisälle ja kertoi, että Sakko teki mitä -hauskimpia kujeita lastenkamarissa. Nuorta Akselia huvitti kovasti -niiden näkeminen, ja äiti jätti Annan Elsan huostaan, niin että -hänkin saisi ilosta osansa. - -Itse istui hän yhä samalla paikalla, jolla ennenkin; hänellä oli -monia ajatuksia selvitettävinä. Ajatuksia, jotka saivat hänet vuoroin -punastumaan ja vaalenemaan; ajatuksia, jotka milloin kihottivat -kyynelet hänen silmiinsä, milloin saivat hymyn hänen huulilleen, -ajatuksia, jotka olivat sekä hyviä että huonoja, iloisia ja -surullisia. Kaikki tunkeilivat tyrkkien toisiaan, kaikki tahtoivat -päästä valtaan, ja hänen täytyi niitä selvittää ja järjestää, -karkoittaa muutamia ja pidättää toisia... - -Hän oli tällä hetkellä täysin vakuutettu, että puolisonsa rakasti -häntä, mutta niinhän tämä teki silloinkin, kun hän lupasi käyttää -tätä rakkautta keinona saadakseen hänet siirtymään Tanskan puolelle. -Hän tiesi, että isä Tobias halveksi häntä siksi, että hän oli -pettänyt lupauksensa, mutta hänen oma surunsa oli niin katkera, -että se oli tehnyt hänet tunteettomaksi koko maailmaa kohtaan. -Tuskallisella uteliaisuudella oli hän vartioinut kaikkia herransa -hankkeita; hän oli alentunut kyselemään ritarista palvelijoiltakin, -oli ollut mustasukkainen, epäluuloinen, melkeinpä ilkeä! Hän luuli -herransa käyttävän ilolla hyväkseen tilaisuutta päästäkseen hänestä -eroon, ja monta kertaa, kun nuori mies tuli noutamaan poikaa ritarin -luo, taisteli hän kovasti haluaan vastaan mennä itse mukaan ja -syytää herralleen soimauksia siitä, että tämä oli eroittanut hänet -sukulaisistaan ja ystävistään, vienyt hänet vieraaseen maahan ja -siellä melkein häpeällisesti hyljännyt hänet. Hän ei voinut käsittää, -että hän itse oli saanut tämän aikaan; hän oli onneton, hän kärsi -rakkaudestaan herraansa, sentähden täytyi syyn olla ritarin. - -Nyt hän oli yhdellä kertaa päässyt täysin selville, että ritari -rakasti häntä yhtä suuresti kuin ennenkin, ja samoin kuin valo -häikäisee tullessa pimeydestä päiväpaisteeseen, niin ei hänkään -saattanut eroittaa, mitä tietä hänen oli kulettava. - -Pahat henget ovat sellaisissa tapauksissa aina ensimäiset -kuiskailemaan neuvojaan. Ne sanoivat hänelle: - -"Naethän, kuinka hän rakastaa sinua! Käytä siis valtaasi, on kysymys -hänen sielunsa pelastuksesta! Ja on sitä paitsi nöyryyttävää naiselle -hävitä sellaisessa taistelussa." - -Ja hän kuunteli näitä petollisia ääniä, hän hymyili ajatellessaan -niitä voittoja, joita hän tuli voittamaan, ja hän tunsi voimaa, joka -sai hänet kaipaamaan taistelua, sillä nyt hän oli varma voitosta. - -Isä Tobias ei saisi tietää mitään. Onneksi oli hän kieltäytynyt -ripiltä; pappi ei saisi tietää mitään, ennenkuin hän voisi sanoa: -"Voitto on minun!" Se oli kohtuullista sen halveksumisen jälkeen, -jota pappi oli hänelle osoittanut. - -Kun Gunilla rouva oli päässyt selville itsestään, nousi hän melkein -ylpeästi. Hän tunsi ikäänkuin vapautuneensa heikkoudestaan. "Olen -ollut kurja raukka", tuumi hän, "mutta en ole sitä enää; minä näytän, -että voin taivuttaa Erik Turenpojan tahdon sen rakkauden voimalla, -mitä hän tuntee minua kohtaan. Pyhä neitsyt, auta minua, olen -asettanut itselleni suuren ja arvokkaan maalin." - -Häh tunsi äitinsä hengen tuulahtavan sielussaan; mitä nöyryytystä hän -oli tuntenutkaan, nyt oli tuleva hyvitys. Isä Tobias saisi nähdä, -ettei hän ollut se heikko nainen, joksi hän häntä luuli; herra Erik -Turenpojasta tulisi jälleen Tanskan mies! Se huumaus, jota hän tunsi, -antoi hänelle epätoivon rohkeuden; hän oli voittava nyt tai ei -koskaan. - -Hän seisoi taasen hetken miettien, mutta äsken niin raukeat silmät -säihkyivät tulisesti, tyytyväisyyden hymy leikki hänen huulillaan, ja -hän kosketti soittokelloa, joka oli pöydällä. - -Muuan palvelijatar astui sisään. - -"Kutsu tänne kyökkimestari!" - -Tämä ei viivytellyt saapuessaan. - -Gunilla rouva oli äidiltään oppinut antamaan ajan raa'alle maulle -hienouden leiman; niistä monista, jotka olivat matkustaneet etelässä, -olivat muutamat kertoneet uusista tavoista ja menoista, ja nämä -olivat vähitellen juurtuneet Tanskaan ja levisivät sieltä muuhun -pohjolaan. - -Oli käytettävä kaikki, mitä talon runsaat varastot ja taide ja -kätevyys voivat, jotta saataisiin aikaan vieraspidot, jotka olivat -linnanherran ja hänen kutsumainsa vieraiden arvoiset. Mutta paras oli -säästetty lopuksi: suunnattoman suuri torttu, joka esitti lumivuorta, -oli asetettava pöydän keskelle. Kun torventoitotuksella annettaisiin -merkki, repeäisi vuori ja vuorenhaltia astuisi ilmoille. Sakko oli -määrätty siksi ja lähetettiin heti häntä noutamaan, jotta voitaisiin -ryhtyä tarpeellisiin toimiin. - -Mutta kun kaikki oli järjestetty, lähetettiin noutamaan myös isä -Tobiasta. Gunilla sanoi hänelle, että hän tahtoi vuorenhaltian -ylistävän Hannu kuningasta; kunnianarvoisan isän oli sepitettävä -sanat ja Elsan opetettava ne Sakolle. - -Dekaani suostui ilolla. Hän ihmetteli Gunillan rohkeutta, kun tämä -valmisti herralleen sellaisen häväistyksen, mutta hän välitti vähät -siitä vaarasta, mihin tämä siten heittäytyi; nyt oli hänen vain niin -voimakkain sanoin kuin suinkin ajettava Tanskan ja oman puolueensa -asiaa. Ja isä Tobias sepitti Ruotsia vastaan pienen herjauspuheen, -jossa Hannu kuningas asetettiin Jumalan omaan neuvoskamariin, josta -hän lausui rangaistustuomionsa tälle petolliselle maalle. - -Hän oli niin ihastunut omaan työhönsä ja luuli sen olevan niin -vastustamattoman, ettei edes Elsan katsottu voivan sitä opettaa -Sakolle, vaan oli hänen suuremman perusteellisuuden vuoksi tehtävä -se itse. Niinpä kutsuttiin poika käsille, ja opetus alkoi ja jatkui -pitkin päivää. Metsäläispoika, joka oli tottunut nauttimaan täyttä -vapauttaan, pidettiin yötä päivää sulettuna lukon taa, jottei voisi -ilmaista mitään ja oppisi perinpohjin läksynsä. Viimeksimainittu ei -ollut niinkään helppoa; jonakin hetkenä Sakko muisti joka sanan, -toisena oli hän unhottanut kaiken. Jokin tahra seinässä, hämähäkin -verkko katossa riitti antamaan hänen vilkkaalle mielelleen uuden -suunnan. - -Onneksi keksi isä Tobias käskeä häntä katsomaan suoraan hänen -silmiinsä lukiessaan puhetta, ja se näytti tosiaankin auttavan -muistia; tosin tapahtui väliin, että Sakko ummisti silmänsä ikäänkuin -väsyneenä näkemäänsä, mutta hänet sai heti tottelemaan tuikea -tiuskaisu: "Katso tänne!" - -Seuraavana päivänä myöhään illalla saapui odotettu lähetystö. -Suuriruhtinas Iivana oli varmaa suojeluslupaa vastaan lähettänyt -kaksi mahtavaa pajaria, joilla oli jokseenkin suuri ja loistava -seurue mukanaan. Ei ollut kysymystä alituisista rajariidoista, kuten -tavallisesti; tällä kertaa tahdottiin ainoastaan ystävällisesti -neuvotella. - -Erik Turenpoika ei aivan syyttä pelännyt, että siihen liittyi -joitakin salaisia tarkoituksia. - -Pajarien seurueessa oli muuan keski-ikäinen, terävä- ja -vilkaskasvoinen mies. Linnanvartia kiinnitti ritarin huomion häneen, -ja tämä tunsi hänet heti samaksi mieheksi, jonka ne olivat yhyttäneet -metsästä ja tuoneet mukanaan vankinaan. - -Mies itse sanoi olevansa maisteri David Kock ja pyysi -vierasvaraisuutta sen seuran tähden, minkä mukana hän saapui. - -"Miksette viime kerralla sanonut kuka olette?" kysyi ritari. -"Esiintymisenne vivahti pikemmin sissiin kuin oppineeseen." - -"Sainkin sentähden osakseni sen vastaanoton, joka täällä sellaisia -odottaa", vastasi maisteri vältellen, "enkä sen johdosta valitakaan". - -Vieraille osoitettiin ne huoneet, jotka jo oli laitettu kuntoon heitä -varten. Heitä odottivat siellä pulleat höyhenvuoteet ja valkoiset -lakanat, leimuavat takkavalkeat ja ajan tavan mukaan vaahtoava olut -raskaissa hopeamaljoissa. Täällä oltiin vieraina rikkaassa talossa, -jossa oli pidetty hyvää huolta vieraiden mukavuudesta. - -Tämä kuului linnanvartian velvollisuuksiin; Elsa oli hommannut -kaiken, sentähden saattoi hän laittaa niin, että David sai huoneensa -aivan isä Tobiaan huoneen vierestä. - -Niin hyvä kuin tämä olisi muuten ollutkin, toi se nyt mukanaan sen -vaikeuden, että Sakko poika oli huoneessa, ja häntä ei kunnianarvoisa -isä tahtonut millään ehdolla päästää luotansa. Kun Elsa koetti pukua, -johon pojan oli pukeuduttava vuorenhaltiana, täytyi sen tapahtua -papin ollessa läsnä. Elsakaan ei saanut tietää merkillisestä puheesta -ennen aikojaan; niin mielellään kuin pappi tahtoikin käyttää tyttöä -tuumiensa toteuttamisessa, ei hän ollut halukas ilmaisemaan niistä -tälle enempää kuin oli tarpeellista. - -Sellainen viippuminen molemmille puolin ei ole koskaan vaarallisempaa -kuin silloin, kun on naisen kanssa tekemisissä. Hän kysyy vain: -ystävä vai vihamies; mitään siltä väliltä ei ole hänen sanakirjassaan. - -Elsasta ei tuntunut merkitsevän mitään se, että hän itsekin oli -horjuvainen ajatuksissaan ja toimissaan. Papin luottamus imarteli -häntä, anekirje tyynnytti häntä, ja kaiken ja kaikkien urkkiminen -antoi askarrusta hänen vilkkaalle mielikuvitukselleen. Se -epäluottamus, jota hänelle nyt osoitettiin, kiihoitti uteliaisuutta -ja herätti kostonhalua. Mustalaisveri alkoi helposti kiehua, ja -Elsalla ja Sakolla oli monia muille käsittämättömiä tapoja ilmaista -ajatuksensa toisilleen. Niinpä tiesi Sakko, että Elsa tulisi hänen -luoksensa yöllä, heti kun hän yskimällä antaisi tälle merkin, että -kunnianarvoisa isä oli mennyt viereiseen huoneeseen vieraan maisterin -luo. Oviaukossa oli ainoastaan oviverho, ja Elsa oli päättänyt ottaa -selon, mitä he sanoivat toisilleen. - -Kun kaikki vieraat olivat menneet levolle, ja linnassa oli vihdoin -tullut hiljaista, riensi hän heti paikoilleen. Ei kestänyt montakaan -minuuttia, ennenkuin kuului hiljaista yskintää. Hiljaa pisti Elsa -avaimen oveen ja avasi sen melkein äänettömästi. Hän hiipi kuin henki -yli lattian ja pojan vuoteen luo. Tälle ojensi hän kourantäyden -leivoksia. "Ole nukkuvinasi!" kuiskasi hän ja liihoitteli sitten -vastapäiselle puolelle, missä oli ovi maisterin huoneeseen. - -Siellä oli aivan hiljaista; sitten hän kuuli askeleita. Kohta -työnnettiin oviverho syrjään. - -"Oletko valveilla, Sakko?" kysyi isä Tobias. Sakko vastasi syvällä -huokauksella. - -Oviverho putosi alas, mutta se avattiin heti sen jälkeen, ja isä -Tobias tuli ulos lamppu kädessään tietystikin valaistakseen sillä -poikaa. - -Elsa seisoi aivan peittämätönnä; pelästys jähmetytti hänet, ja hän -seisoi aivan liikkumatta, tuskin uskaltaen hengittää. Pappi meni -vuoteen luo, valaisi poikaa, panipa kätensäkin hänen päällensä, mutta -poika ei ollut siitä tietävinäänkään; epäilemättä hän nukkui. - -Nyt tiesi Elsa, että hänen hetkensä oli lyönyt, ja hän uteli -itsekseen, pelästyisikö pappi hänet nähdessään ja huudahtaisi, -jolloin vieraskin tulisi ulos, ja mitä hän silloin vastaisi heidän -kysymyksiinsä ja minkä rangaistuksen he määräisivät hänelle. - -Tällaikaa oli isä Tobias kääntynyt; hän kohotti lampun, niin että -valo lankesi suoraan Elsaan. Tämä oli näkevinään papin silmien -kääntyvän samaan suuntaan ja luki niistä ja koko hänen kasvoistaan: -viekkautta ja tuhmuutta. Pelkäsikö pappi kenties, että hän -pakenisi, ja oliko papin tarkoitus tarttua häneen ennenkuin oli -mitään näkevinään? Ajatukset risteilivät salaman nopeudella hänen -sielussaan, mutta onneksi ei hän liikauttanut ainoaakaan lihastaan. -Näytti melkein kuin pappi olisi paennut häntä, niin nopeasti hän -katosi oviverhon taakse. - -"Kummallista, sangen kummallista!" kuuli Elsa hänen jupisevan. - -"Mistä puhutte?" kysyi toinen. - -"Olin näkevinäni näyn." - -"Toisessa huoneessa?" - -"Seinällä ovenne vieressä." - -"Sitä lienee syytä tutkia." - -Elsa oli vähällä paeta, mutta uteliaisuus pidätti hänet paikoillaan. - -"Ei, ei, olen nähnyt sen usein!" - -"Nainen?" - -"Niin, niin!" - -"Kaunis?" - -"Kuin synti!" - -"Kova kiusaus, veli!" - -"Hirveä!" - -"Mutta ei suinkaan hän ole mikään pyhimys?" - -"Juuri siksi!" - -"Ahaa, ymmärrän!" - -Mutta Elsa ei suinkaan ymmärtänyt, ja sentähden hän heristi korviaan. - -Hänen uteliaisuutensa ei tullut tyydytetyksi. "Olemme jo puhuneet -tästä kylliksi", vastasi isä Tobias. "Tahdotteko nyt kertoa viestinne -veljeskunnaltamme?" - -"Hiippakuntanne odottaa piispaansa." - -"Onko se mahdollista?" - -"Kirje on jo valmis." - -"Pyhä neitsyt olkoon ylistetty!" - -"Milloin voimme teitä odottaa?" - -"Tiedänkö minä sen!" - -"Onko ritari vielä yhtä taipumaton?" - -"On, valitettavasti!" - -"Mutta Gunilla rouvan nuoruus ja kauneus?" - -"Olen eroittanut heidät toisistaan, että..." - -"Sen olisi pitänyt tapahtua aikoja ennen." - -"Ritari rakastaa toista." - -"Mitä?" - -"Olen saanut sen tietooni aivan äskettäin." - -"Ja tämä toinen?" - -"On myöskin isän puolelta tanskalaista sukua." - -"Nimi?" - -"Hän on Vikin herran, Niilo Klaunpojan tytär." - -"Haha! Sen, joka nai luostarilapsen?" - -"Saman!" - -"Onko teillä mitään vaikutusvaltaa häneen?" - -"Hän on ylpeä, mutta uskoo henkiin ja aaveihin, kuten äitinsäkin." - -"Uskollinen Tanskan asialle?" - -"Pelkään, ettei hän ole." - -"Silloin emme voi käyttää häntä." - -"Gunilla rouva, joka pitkän aikaa oli aivan kuin poissa suunniltaan, -on äkkiä ja odottamatta jälleen rohkaissut mielensä. Hän aikoo tehdä -vastarintaa." - -"Millä tavoin?" - -"Juhlassa, joka huomenna vietetään, lausuttaa hän aivan julkisesti -toivomuksensa Tanskan ja Hannu kuninkaan asiassa." - -"Se on hyvä!" - -"En tiedä, mistä tämä rohkeus tulee; olen aikonut pakoittaa hänet -ripille." - -"Sitä ette saa!" - -"Miksen?" - -"Antakaa hänen olla, kunnes hän pyytää neuvoanne. Odottakaas, -juolahtaa jotakin mieleeni. Aamulla varhain on teidän toimitettava -minulle tilaisuus puhutella häntä ilman todistajia, sitten saamme -nähdä." - -"Mutta kunnia ja edut ovat teidän, jos..." - -"Olkaa huoletta, _minun_ maalini ei ole piispanhiippa. Tahdon -ainoastaan auttaa _teitä_ siihen." - -"Hän on omituinen nainen, väliin vahva ja väliin heikko, innostuu -helposti ja... ajattelin..." - -"Jättäkää se!" virkkoi maisteri pilkan ja halveksumisen sekaisella -äänellä. "Tässä on kysymys Erik Turenpojan luopumisesta ruotsalaisten -puolelta. Tiedämme, ettei hänen vakaumuksensa ole riippuvainen -mistään ulkonaisista eduista, mutta että monen muun edut ovat -riippuvaiset hänestä. Suomi joutuu sille, jonka puolelle hän -asettuu, sentähden on kaikin tavoin koetettava saada hänet Tanskan -puolelle. Nyt on siihen sopiva hetki, unionin kestäminen riippuu -siitä, ettei Svante Niilonpoikaa valita valtionhoitajaksi. Monet -Ruotsin suurmiehistä ovat kirjoittaneet Erik Turenpojalle; jos hänet -saadaan luopumaan, seuraavat he mukana. Hannu kuningas tarjoaa Suomen -läänitykseksi hänelle itselleen ja hänen jälkeläisilleen. Teidät -on lähetetty hänen puolisonsa kautta voittamaan vastustus, mutta -minusta tosiaan tuntuu, kuin ette olisi päässyt vähääkään lähemmäksi -maalianne." - -"Olen tehnyt mitä olen voinut." - -"Olette herättänyt epäilystä itseenne, ette muuta!" - -"Minut on lähettänyt hänen kunnianarvoisuutensa arkkipiispa!" -puuskahti isä Tobias. - -"Ja kirkon ylipää, hänen pyhyytensä paavi, on antanut minulle tämän -asiakirjan, joka oikeuttaa minut pitämään ankarasti silmällä kaikkia -kirkon palvelijoita täällä pohjolassa." - -Elsa kuuli paperin rapinaa, kun sitä avattiin; sitten seurannut -hiljaisuus johtui kai siitä, että isä Tobias otti selon paperin -sisällöstä. Vapisevin äänin sanoi hän sen jälkeen: "Kunnianarvoisa -isä, käskekää, minä tottelen!" - -David maisteri lisäsi ankaralla äänellä: "Se häväistys, jonka teidän -puuttuvan huolellisuutenne tähden sain kärsiä viimeksi täällä -ollessani, on minulle nykyään sangen haitallinen ja tekee yrityksen -menestymisen sangen epäiltäväksi." - -"Gunilla rouva on saatava menemään luostariin", rohkeni isä Tobias -sanoa. - -"Mitä se meitä hyödyttäisi?" - -"Ajattelin..." - -"Tästedes on teidän ainoastaan toteltava." David maisteri nousi, -ja hiljaa, kuten oli tullutkin, hiipi Elsa ulos jälleen. Nukkuiko -Sakko vai oli valveilla odottaen häntä, sitä hän ei tiennyt; hän -oliko saanut tietää siksi paljon, että hänellä oli riittävästi -ajattelemista koko yöksi. - -Seuraavana aamuna kahdeksan aikaan oli määrätty pidettäväksi se -kokous, jonka venäläiset lähettiläät olivat ilmoittaneet saapumisensa -tarkoitukseksi. Ritari hämmästyi aika tavalla, kun hän näki maisteri -David Kockin astuvan sisälle muiden lähettilästen keralla ottaakseen -osaa neuvotteluun. - -Mutta David maisteri näytti erään Saksan keisarin kirjeen, joka -oikeutti hänet ottamaan hänen lähettiläänään osaa jokaiseen -neuvotteluun, joka tarkoitti oikeuden asian puolustamista ja -edistämistä. - -"Emme tunnusta täällä keisarin yliherruutta", vastasi ritari antaen -takaisin kirjeen. "Mutta kun tämä neuvottelu ei tarkoita mitään -valtiosalaisuuksia, suostun siihen, että olette saapuvilla." - -Hieman kakisteltuaan luki sihteeri kirjoituksen, joka käsitteli -vanhaa riitaa, että Olavinlinna oli venäläisellä maaperällä ja -että se siis oli joko revittävä tai määrätystä korvaussummasta -luovutettava Venäjälle. - -Ritari vastasi, että silloin kun Erik Akselinpoika (Tott) rakennutti -linnoituksen, oli se suomalaista maaperää, eikä ollut mitään -asiakirjoja, jotka todistaisivat, että se sittemmin olisi valloitettu -tai kaupan kautta siirtynyt Venäjälle. - -Sitten seuraava sanasota muistutti laimeaa kahakkaa, jolloin -ainoastaan tunnustellaan maaperää tarkoittaen löytää edullisinta -hyökkäyskohtaa. - -David maisteri, joka tähän asti oli istunut aivan mykkänä, päästi -syvän huokauksen ja valitti, että niin vähäisistä syistä syntyisi -sota ja vaino kahden kansan välillä, joiden ennen kaikkia piti pyrkiä -hyvään naapurisopuun. - -Oli merkillistä nähdä, kuinka venäläiset neuvottelijat heti luopuivat -sananvallastaan; he olivat ampuneet ainoastaan hälyytyslaukauksia, -nyt oli taistelu alkava. - -Ritari otti sananvuoron; hän tiesi nyt, kuka hänellä oli -vastustajanaan. Syvin, vakavin piirtein hän kuvasi Suomen aseman, -osoitti kuinka tämä maa oli kuin Ruotsin suojamuurina, kuinka tämä -oli sotinut ja taistellut sen vihollisia vastaan, vuodattanut -vertaan, kärsinyt sortoa, nälkää ja kurjuutta, nähnyt vainionsa -poltettuina ja vihollisten hävittäminä, kuinka se oli sortunut ja -taas noussut. "Mitä tahtookaan tämä kansa?" huudahti hän. "Rauhaa, -ei mitään muuta kuin rauhaa, rakentaakseen uudelleen majansa ja -kylvääkseen sarkansa! Tahdotteko seurata minua retkelle kautta -tämän onnettoman maan", lisäsi hän, "ja teidän sydämenne heltyvät -nähdessänne sitä kurjuutta, jota katseenne on kohtaava kaikkialla." - -Venäläiset loivat silmänsä maahan, mutta David maisteri vastasi, -että hänen ymmärtääkseen Ruotsi yksin oli siitä vastuunalainen. Niin -mahtava vihollinen kuin Venäjä täytyi voittaa myönnytyksillä. - -"Millä sitten?" kysyi ritari kummissaan. - -"Luullakseni samoilla, joiden tähden nykyään nousee sotisopaan -koko Eurooppa pientä uppiniskaista kansaa vastaan, joka mieluummin -raatelee itsensä omain kansalaisten kesken kuin tunnustaa laillisen -kuninkaansa." - -"Tunnette vähän tätä kansaa", vastasi ritari. "Vapaana on se ollut -ikimuistoisista ajoista eikä koskaan kantanut orjuuden alentavia -kahleita. Sen aatelisto ja suurmiehet ja kuninkaat ovat kaikki -itsenäisten talonpoikain jälkeläisiä. He voivat kärsiä valittamatta -katkerintakin hätää, mutta he eivät kärsi väkivaltaa ja sortoa. He -ovat tottuneet puhumaan asioista suunsa puhtaaksi, ottamaan osaa -maan hallintoon, ja jos kuningas tekee vääryyttä, sanoo kansa sen -pelkäämättä; se on ikivanha oikeus, jonka laki myöntää kansalle. -Sellaisen kansan niskat voi kenties taittaa väkivallalla, mutta se ei -taivu kuunaan voutien hirmuvaltaan." - -Läsnäolijat katsoivat hieman hämillään toisiinsa; maisteri se taasen -otti sananvuoron. - -Maan asema, arveli hän, oli sellainen, että vaadittiin hallitsijaa, -jota muussa maailmassa pidettiin kunniassa ja arvossa. Hannu -kuningasta kunnioitti hänen pyhyytensä paavi isällisellä suosiollaan; -hän oli mitä parhaimmissa väleissä Saksan keisarin kanssa. -Suuriruhtinas Iivana, Venäjän itsevaltias, oli solminut ystävyyden -liiton hänen kanssansa. Hän halusi vain toteuttaa Margaretan suuren -aatteen ja luoda yksimielisen Pohjolan, tehdä lopun hansakaupunkien -merirosvoudesta ja viedä jälleen rauhaan ja sopuun, hyvinvointiin ja -onneen sodan kauhujen ja kurjuuden näännyttämät kansat. - -Erik Turenpoika seisoi allapäin; puheen monet totuudet olivat -sattuneet häneen. - -David maisteri näki tekemänsä vaikutuksen ja jatkoi leppeällä -äänellä: "Tanskan kuningas pitäisi onnenaan jättää tämän -maan edelleen teidän suojelukseenne, herra Erik Turenpoika. -Yksityiskassastaan tahtoisi hän antaa teille varoja lieventääkseen -vaikeinta hätää. Suuriruhtinas Iivanan kanssa on hän solminut lujan -ja ikuisen rauhanliiton, ja rajariidoista ei enää tule kysymystäkään. -Hän tahtoo kutsua teidät uskotuimmaksi ystäväkseen ja teidän -toivomuksillenne ja neuvoillenne mielellään kallistaa kuulevan -korvansa." - -Ritari kuuli hyväilevät sanat, ja samalla oli hän näkevinään -vaaleakutrisen pään painuvan rintaansa vasten ja ilmeikkäiden -sinisilmien rukoilevasti kiintyvän itseensä. Eikö hänen ollut -suostuttava vaimonsa tähden, ja eikö olisi Ruotsin onneksi, jos hän -tekisi sen? - -Hän oli unhoittanut kaikki läsnäolijat ja kysyi itsekseen: "Mikä on -oikein, mikä väärin?" - -Jos edes ainoakaan läsnäolijoista olisi ymmärtänyt taistelun hänen -povessaan ja jos tämä olisi kehoittanut toisia odottamaan, olisi -voitto ollut saavutettu. - -Nyt sitä vastoin katsoivat he kysyvästi toisiinsa, ja aivan kuin -yhteisestä vakaumuksesta otti muuan pajari esiin kotelon, jonka hän -avasi näyttääkseen siellä olevan kallisarvoisen ainokiven, kun taasen -toinen veti esiin suunnattoman suuren kukkaron, kultaa täpötäynnään. - -David maisteri puolestaan veti esiin ritariketjun, joka oli runsaasti -timanteilla koristeltu. - -Taasenkin he katsoivat toisiinsa, ja kaikki tyyni asetettiin pöydälle -ritarin eteen. - -Kulta kimmelsi hänen silmiinsä, ja hän katsoi siihen ja siitä -ympärillä seisoviin ja sitten taasen kultaan, mutta mitä paremmin hän -alkoi käsittää, mistä kysymys oli, sitä helakammaksi kävi puna hänen -poskillaan ja otsallaan. Silmät salamoivat. - -"Suuriruhtinas lähettää tämän sormuksen merkiksi suosiostaan", sanoi -muuan. - -"Ja tämän kullan lieventämään hätää Suomessa", lisäsi toinen. - -Ritari loi David maisteriin kummallisen, kysyvän katseen. - -Tämä ei tuntenut enää olevansa varmalla maaperällä, hän aavisti -tehneensä tyhmyyden, mutta tehty oli tehty, nyt täytyi mennä -eteenpäin. - -"Hannu kuningas lähettää tämän ritariketjun pojallenne", sanoi -hän, "ja samoin lahjoittaa hänelle sen aateliskartanon, jonka itse -tahdotte määrätä". - -"Liian aikaisin!" huudahti ritari katkerasti naurahtaen. "Teidän -täytyy ensin odottaa vastaustani, jalot herrat, ja sitä en ole vielä -antanut!" - -Vihastus liekehti hänen silmistään, ja hän tarvitsi kaikki voimansa -sitä hillitsemään. - -"Täällä meillä sanotaan, ettei pidä ostaa sikaa säkissä", jatkoi hän. -"Minusta näytätte kuitenkin tahtovan tehdä niin, ennenkuin vielä -tiedätte, onko sen röhkiminen teille mieleen." - -Mutta suuttumus ja nöyryytys näytti taistelevan toistenkin mielissä. - -"Emme puhu enää tänään maan asioista emmekä omistamme", puuttui Erik -herra vielä äkkiä puheeseen. "Olette luvanneet viipyä vierainani -huomiseen, ja jalo emäntäni ikävöi teitä tervehtiä. Huomisaamuna -varhain annan teille vastaukseni." - -Ritari poistui kumartaen. - -Venäläiset suurmiehet olivat rauhaa rakastavia miehiä, tietämättömiä -ja itsekkäitä; he olivat lähetystön ulkomuoto, David maisteri sen -sielu. - -Nyt sivelivät he pitkiä partojaan ja katselivat mietteissään -toisiinsa. - -"Olikohan lahja kenties liian pieni?" kysyi muuan, joka salaa hieman -pelkäsi joutuvansa vastaamaan siitä, että oli tuonut lahjoista -perille ainoastaan neljäsosan. - -"Vaatiko hän kenties, että suuriruhtinaan itsensä oli tuotava se -hänelle?" lisäsi toinen tuijottaen kallisarvoiseen sormukseen. - -David maisteri piti kättään otsallaan, hän käsitti mikä tyhmyys oli -tehty ja hautoi mielessään keinoja miten se korjata. Silloin muisti -hän isä Tobiaan kanssa tehdyn suunnitelman; ainoa apu oli nyt enää -Gunilla rouva, onneksi oli tämä suostunut ottamaan hänet vastaan, -eikä tässä ollut aikaa tuhlata. - -"Jäämmekö vielä tänne vai lähdemmekö heti?" kysyi muuan pajari. - -"Kyökistä lemuaa niin hyvälle!" vastasi toinen. - -"Kauniita naisia, sanotaan!" - -"Olut väkevää ja parahiksi lämmintä." - -"Silmiini on vilahtanut kaunis houris!" - -"Jäämmekö siis huomiseen?" - -"Huomiseen!" - -Pajarit palasivat huoneihinsa saadakseen virkistävästä unesta voimia -odotettavaan juhla-ateriaan. - -Isä Tobias ei saanut olla läsnä sovitussa kohtauksessa Gunilla rouvan -ja David maisterin kesken, ja tästä harmissaan hän pakoitti Sakon -kerta toisensa jälkeen lukemaan läksynsä ja teroitti kepiniskuilla -niitä paikkoja, joihin oli erityisesti pantava painoa. - -Suuri oli hänen pelästyksensä, kun poika kaatui keskellä suoritusta -tajutonna lattialle. - -Onneksi oli kunnianarvoisella isällä hyvä varasto terveellisiä -lääkkeitä; hän riensi noutamaan rohtopullon, ja Sakko sai siitä -täyden lusikan. Tosin heräsi poika heti tajuunsa, mutta katse oli -sekava ja pää retkahti hervotonna alas. Ilmeisesti oli hän saanut -aivan liian suuren annoksen; jos hän nyt tulisi kykenemättömäksi -näyttelemään osaansa, silloin sai isä Tobias sanoa hyvästit kaikille -tulevaisuutensa toiveille. David maisteri oli nyt parhaallaan -repimässä maahan hänen vaikutustaan Gunilla rouvaan, ja itse, itse -oli hän... Hän puristi raivoissaan kätensä nyrkkiin ja itki epätoivon -kyyneliä. - -"Saanko tulla sisään?" kysyi Elsa ulkoa. - -"Mitä tahdot?" - -"Pukea Sakon!" - -"Se on vielä liian aikaista!" - -"Minulla on sitten muuta hommattavaa." - -"Jätä vaatteet sinne ulos, puen hänet itse!" - -Mutta pappi kuuli, että tyttö seisoi vielä pitkän aikaa kuunnellen. -Epäilikö hän kenties? Edellisenä päivänä oli tyttö sanonut hänelle, -ettei elämä huoneeseen suljettuna sopinut Sakolle; poika oli tottunut -päivät päästään juoksentelemaan metsissä tai kiikkumaan puiden -oksilla ja tavallisesti nukkui koirakopissa. Mitä oli hänen tehtävä? -Ravistella poika hereille? Mutta jos hän nukkuu tultuaan torttuun? -Siitä hetkestä lähtien ei Tobiaalla ollut enää mitään vaikutusta -häneen. - -Hän mietti ja mietti, tuska pusersi hien hänen otsalleen, ja -sillävälin nukkui Sakko tyynesti ja raskaasti; väliin hän avasi -huulensa ja höpisi muutamia sanoja, katkelmia puheesta, joka hänen -oli pidettävä. - -Isä Tobias ajatteli sitä tavatonta vaikutusta, jonka puhe saisi -aikaan; mitä ei voinut venäläinen lähetystö eikä David maisteri, -sen saisi aikaan hänen vuorenhaltiansa ja Hannu, kuningas Jumalan -neuvoskamarissa, ja nyt, nyt!... - -Kun hätä on suurimmillaan, on apu lähinnä, ja se pelastava ajatus, -joka juolahti Tobiaan päähän, näytti hänestä pyhän neitsyen -lähettämältä. - -Nopeasti riensi hän seinäkaapille ja otti sieltä jouhipaidan, joka -oli varustettu pienillä väkäsillä; se oli tarkoitettu ankarimpia -katumusharjoituksia varten, mutta sitä ei ollut käytetty vielä -koskaan. - -Isä Tobias hymyili tyytyväisenä; nyt oli hänellä keino pitääkseen -Sakon valveilla, mutta siihen ei saanut turvautua ennenkuin viime -hetkessä... Silloin näki hän pajarien kulkevan pihan poikki, ja Elsa -seisoi taasen oven ulkopuolella. Sakon täytyi heti tulla. - -"Heti, heti; otan hänet itse mukaani", vastasi pappi, ja nyt hän -tempasi nukkuvan pojan pystyyn ja repi häneltä vaatteet. - -Jouhipaidan ensi kosketuksesta liikahti lapsi tuskissaan; -unenhorroksissaan hän avasi silmänsä ja oli parahtamaisillaan, mutta -isä Tobias piti veistä hänen edessään ja kuiskasi, että ainoakin -äännähdys maksoi hänen henkensä. Mustalaisluonto pääsi voimaan, Sakko -vaikeni, nieli kyyneleensä ja kärsi kivut. Hän seurasi Tobiasta -väittämättä vastaan. - -Tämä viittasi hänelle paikkansa tortussa, antoi muutamia ohjeita -ja vasta kun hän oli päässyt varmuuteen, ettei mikään yhteys ollut -mahdollinen pojan ja Elsan välillä, vetäytyi hän toisiin huoneihin, -joihin vieraat olivat kokoontuneet. - -Näitä ei ollut paljon eikä läsnä ollut muita jalosukuisia -naishenkilöltä kuin Gunilla rouva ja hänen molemmat neitsyensä, -Katarina ja Anna, mutta kaikki kolme olivat nuoria ja kauniita, ja -he olivat sopineet siitä, että tänään tekisivät kaiken voitavansa -esiintyäkseen edukseen. Upeat puvut ja kallisarvoiset koristeet, -joita he kantoivat, säkenöivät vahakynttiläin valossa, ja pajarit -liehuivat kuin kevyet perhoset näiden liekkien lähelle, joiden he -melkein pelkäsivät polttavan heidät tuhaksi. - -Gunilla oli pukeutunut morsiuspukuunsa, jalokivillä koristeltu -otsaripa kaartui hänen otsallaan, ja hänen uljas ryhtinsä olisi -sopinut vaikka kuningattarelle. - -Erik Turenpoika ei suinkaan yksin ihastunut hänen kauneudestaan, -mutta hänen sydäntään kouristi sitä nähdessään, hänestä tuntui, -ikäänkuin kuilu laajentuisi heidän välillään, ikäänkuin leppoisat -kevättuulet kantaisivat Gunillan takaisin päiväpaisteiseen Tanskaan -ja jättäisivät hänet yksin lumisten vuorien ja jäätyneiden järvien -keskelle. - -Sentähden lepäsi synkkä pilvi hänen otsallaan, ja edellisen päivän -tapaukset painoivat hänen mieltään. - -David maisteri seisoi kunnioittavasti Gunilla rouvan rinnalla; mitä -maisteri sanoi, sitä ei voinut kuulla kukaan muu kuin Gunilla rouva, -mutta hänen herrastaan tuntui, kuin heidän katseensa tuontuostakin -etsisivät hänen katsettaan. - -Suuri sali oli muutettu metsäksi, joukko mustalaisia, miehiä, naisia -ja lapsia, liikuskeli siellä ristiin rastiin. Keskellä huonetta oli -pöytä, mutta sen vierellä, hieman kuusten katveessa, oli lumivuori, -jonka jäinen huippu näkyi puiden ylitse. - -Sinne ja tänne puiden runkoihin pistetyt soihdut antoivat kirkkaan -valaistuksen kirjavalle taululle. - -Saattoihan tosin moni läsnäolijoista ajatella, että sellaisia kuvia -nähtiin kyllä todellisuudessakin. Mutta pöytä notkui kukkurapäiden -vatien painosta, sentähden antoivat vieraat jakamattoman -hyväksymisensä, ja kun sitten näyttäytyi, että nuoret, kauniit -mustalaistytöt olivat Gunilla rouvan piikasia, jotka suurella -ketteryydellä kantoivat vateja ympärinsä ja täyttivät maljoja, -silloin pajarit seurueineen luulivat olevansa paratiisissa, ja -jokaiseen vetikkamaiseen katseeseen, joka heihin suunnattiin, -vastasivat he: "Houris! Houris!" - -Kaikista läsnäolijoista ei ollut kukaan niin yllätetty kuin ritari, -kaikki laitteet olivat hänelle odottamattomat; tarkoittiko tämä -kaikki vain ilahuttaa häntä? Oliko Gunilla pukeutunut valkoiseen -morsiuspukuunsa näyttääkseen, että hän toivoi menneet unhotetuiksi ja -tahtoi taasen olla hänen uskollinen puolisonsa? - -Erik herra ei tahtonut uhrata vakaumustaan mistään hinnasta -maailmassa, mutta hän tunsi, että hänen rakkautensa vaimoonsa tulisi, -tahtoipa hän tai ei, vaikuttamaan hänen päätökseensä ja tekoihinsa. - -Nämä ajatukset täyttivät hänen mielensä, kun hän keskusteli David -maisterin kanssa saksalaisista tavoista ja menoista, katsellen -milloin isä Tobiasta, joka itsepintaisesti kieltäytyi leikkaamasta -liikkiötä, milloin venäläisiä, jotka viinin ja kauniiden silmien -puoleksi päihdyttäminä turhaan koettivat etsiä sanoja ilmaistakseen -ihastustaan. - -Anna Sparre oli aivan hurmannut rinnallaan istuvan pajarin. Tämä -pyysi hänen kättään ja sydäntään ja lupasi erota nykyisistä -vaimoistaan, kun vain sai hänet omakseen. - -Leikittelevä tyttö vastasi, että hänen täytyi saada ajatusaikaa. -Pajari antoi hänelle tunnin, enempää ei hän voinut. - -"Epävakainen sydämenne on silloin jo kenties kiintynyt toiseen?" -kysyi neitsyt nauraen. - -"En rakasta koskaan ketään muuta kuin teitä", vastasi pajari -juhlallisesti. - -"Sitten saatte vastaukseni vuoden kuluttua." - -"Suotuisan vastauksen?" - -"Sitä en tiedä." - -"Saanko kuitenkin toivoa?" - -"Siitä en voi teitä kieltää." - -Pajari veti sormuksen sormestaan ja tahtoi panna sen Anna neitsyen -sormeen. - -"Ei!" huudahti tämä pelästyneenä. "Meillä ei ole tapa sellainen." - -"Ken on antanut puolinaisen lupauksen, hän on jo puoleksi sidottu", -vastasi pajari. - -Anna tahtoi väittää vastaan, mutta samassa viritettiin hiljainen -yksitoikkoinen laulu, joka kuului metsästä ja joka vähitellen -lisääntyi, kunnes se pauhullaan täytti koko huoneen. - -Kaikki kuuntelivat ihmeissään. - -Useimmat tunsivat laulun, jota tavallisesti mustalaiset lauloivat -huvikseen maita maleksiessaan; siinä on lepokohtia, ikäänkuin -laulajaa väsyttäisi, mutta sitten yltyy se uudestaan entistä uhemmin. - -Muutamassa tällaisessa lepokohdassa kuului pitkä vaikeroiminen. - -Laulu keskeytti sen. - -Mutta sitten se kuului uudestaan, vaikutus oli valtava. - -Kaikki kuuntelivat... noustiin seisoalleen... mistä se tuli, niin -läheltä... oliko se ilmassa? - -Isä Tobias näytti näkevän kummituksia. - -Gunilla rouva nousi. Ritari tuskin uskoi silmiään, kun näki -innostuneen katseen ja kohotetut käsivarret, jotka hän ojensi -vuorta kohden, ja kuuli pontevan äänen, jolla hän huudahti: -"Kuulkaa, kuulkaa, kansa parka valittaa ja vaikeroi, kuka tulee sitä -pelastamaan?" - -Kuului torventoitotus, ja vuori aukeni, mutta mikä näky! Puolelta -ruumiiltaan alastonna ja verissään seisoi Sakko pelosta vavisten ja -etsien silmillään kiusanhenkeään. Heti tämän huomattuaan naulasi hän -silmänsä häneen ja luki läksynsä mahtipontisella innolla, joka täysin -vastasi isä Tobiaan paatosta, kaikki hänen liikkeensä muistuttivat -pappia, ja kun he nyt molemmat tuijottivat toisiinsa, ei ollut helppo -sanoa, kumpi heistä matki toista. - -Sakko teki vain yhden ainoan erehdyksen, hän näet siirsi isä Tobiaan -Jumalan neuvoskamariin Hannu kuninkaan sijaan, mutta tämä oli -kylliksi herättämään naurua, ja ennenkuin puhe oli lopussa, oli -ritari raivannut itselleen tien ja temmannut alas pojan, jonka jätti -Elsalle. - -"Niin kauan kuin olen tämän maan päällikkönä", sanoi hän, "ei tämä -kansa ole joutuva kärsimään moista kohtelua, ei Hannu kuninkaan eikä -isä Tobiaan puolelta". - -Ääni ja katse oli niin vakava, ettei kukaan rohennut vastata. - -Seura hajaantui heti tämän jälkeen. - -Gunilla rouva oli kuin maahan lyöty; minkä nolon, kurjan lopun -olikaan hänen hommansa saanut! Se, minkä hän oli aikonut ylistykseksi -Hannu kuninkaalle, oli koitunut melkein vastakohdakseen, ja se -tyytymätön, melkein halveksiva katse, jonka hän luuli nähneensä -herransa silmissä, kuinka se häntä haavoitti ja poltti! - -David maisterin ja isä Tobiaan kesken tapahtui kiihkeä kohtaus; -jälkimäinen pelkäsi jälkilaskuja ja tahtoi heti lähteä tiehensä, -toinen käski hänen pysyä paikoillaan niin kauan kuin se hänelle -sallittiin. Jos ritari ajoi hänet pois, saattoi siitä saada -syytekohdan tätä vastaan, jollei, saattoi hän palvella urkkijana. -Gunilla rouvan suostumuksesta meni David maisteri nyttemmin itse -takaukseen. - -Seuraavana aamuna oli ritari matkustanut pois ennen päivänkoittoa, -mutta hän oli jättänyt David maisterille kirjeen, joka sisälsi, -että kun tärkeät asiat vaativat häntä toisaalle, täytyi hänen tällä -tavoin ilmoittaa, ettei hän nykyään katsonut voivansa suostua -tehtyyn ehdotukseen; hän tarvitsi aikaa sitä tarkoin miettiäkseen ja -harkitakseen. - -Saksalainen myhäili ja ilmoitti pajareille, ettei tällä hetkellä -ollut mitään tehtävää. - -Mutta nuorin, Boris, tuumi, että muuan yksityisluontoinen asia -vaati häntä vielä viipymään; toiset saivat kernaasti lähteä milloin -tahtoivat. - -Kohta tämän jälkeen pyysi hän puhutella jalosukuista neitsyttä Anna -Sparrea. - -Tämä ihmetteli nauraen hänen rohkeuttaan ja vastasi, ettei voinut -ottaa häntä vastaan. - -"Sitten odotan", vastasi pajari. - -David maisteri oli jo edellisenä iltana saanut lupauksen puhutella -Gunillaa ennen lähtöään. Hän tapasi tämän kalpeana ja kiihtyneenä, -mutta hänen sanansa palauttivat punan nuoren rouvan poskille ja -rohkeuden ja luottamuksen hänen sieluunsa. - -"Siihen, mitä on tapahtunut", sanoi maisteri, "on isä Tobias yksin -syypää, mutta ritari tuntee teidän toivomuksenne ja myös teidän -tarmonne saattaa se voimaan, kun löydätte paremman apumiehen. Kas -tässä, lukekaas tämä kirje, jonka hän on kirjoittanut minulle; -epäilyksestä, joka kirjeessä ilmenee, on meidän kiittäminen teitä!" - -Gunilla luki, ja hän punastui ilosta. "Mitä on minun tehtävä?" kysyi -hän. - -"Rakastatteko tekin häntä?" - -"Kaikesta sydämestäni!" - -"Kysykää sitten neuvoa sydämeltänne, älkää minulta!" - -"Mutta minä pelkään..." - -"Teillä ei ole mitään pelättävää, sillä te olette vahvin", keskeytti -maisteri melkein ihaillen. - -"Olisipa mahdollista, että voisin voittaa hänet, niin voimakkaan!" -huudahti Gunilla säteilevin silmin. - -"Tämä kirje on todistuksena siitä; tahdotteko, että minun on -hankittava useampia sellaisia?" - -"Voitteko tehdä sen?" - -"Voitte saada mitä tarkimmat tiedot kaikista hänen hankkeistaan." - -"Keneltä?" - -"Minulta." - -"Kuinka se on mahdollista?..." - -"Älkää kyselkö. Isä Tobias jättää ne teille, niin pian kuin saan ne -käsiini." - -"Luulin hänen aikovan matkustaa..." - -"Jos niin haluatte." - -"Erik herra ei näe häntä mielellään." - -"Silloin hän saa välttää joutumista ritarin näkyviin; mutta hän on -varma ja luotettava. Ehkäpä jättäisitte kirjeenne hänelle..." - -"Kirjeeni!" - -"Niin, teidän on tarkoin tehtävä minulle selkoa kaikesta..." - -"Milloin en itse tiedä tietäni?" - -"Niin, sitä tarkoitin!" - -"Sen tahdon tehdä mielelläni." - -"Vielä seikka, ennenkuin eroamme; nuori pajari sanoo saaneensa -puolittaisen aviolupauksen jalolta neitsyeltä Anna Sparrelta. -Tahdotteko, että jätän hänet tänne?" - -"Odottakaas, kutsun neitsyen." - -Anna tuli ja sai tietää, mistä oli kysymys. - -"Se uskalikko ansaitsee aika rangaistuksen", sanoi hän -loukkautuneena; "voitteko antaa sen hänelle?" - -"Teen sen, mikäli voin." - -"Silloin hyväksyn tarjouksenne." - -"Mutta hän on kenties kostonhimoinen?" - -"Sitä en pelkää." - -David maisteri sanoi hyvästit; muutamia tunteja myöhemmin katseltiin -naisten huoneesta venäläisten lähtöä nauraen ja leikkiä laskien ja -monin pisteliäin sanoin. - -Mutta kukaan heistä ei arvannut, mitä Boris pajari mutisi partaansa. - -Pikku Sakko oli jätetty Elsan huostaan, ja tämä hoiti häntä melkein -äidillisesti. Lieneekö sen vaikuttanut heimoside vai naisellinen -vaisto, mutta tyttö itki nähdessään pienen, haavoihin pistellyn -ruumiin ja valeli sitä parantavalla palsamilla. - -Mutta kesti useita päiviä, ennenkuin Sakko tuli entiselleen, ja -sillaikaa vannoi Elsa kostavansa sekä pojan puolesta että omastaan. - -Sentähden hän yhä edelleen kävi siistimässä isä Tobiaan huonetta, -mutta tämä vältti häntä, ja tarvittiin Elsan terävä huomiokyky -nähdäkseen, että pappi hautoi häntä mielessään yhtä paljon kuin -ennenkin. Juuri siihen hän perusti suunnitelmansa. - -Eräänä päivänä hän sanoi papille: "Tiedättekö, kunnianarvoisa isä, -että tietäjäakka Valmyra on äskettäin ollut täällä?" - -"Sellaiset ovat paholaisen väkeä." - -"Mutta he näkevät nälkää, kuten kristitytkin ihmiset, ja ritari on -käskenyt, että heidän on saatava täällä ruokaa ja yösijaa, milloin -sitä pyytävät." - -"Mutta siltä ei teidän tarvitse heitä kuunnella." - -"Kuka voi olla kuulematta, kun heidän kielensä lörpöttää yhtenään. -Merkillistä se oli joka tapauksessa." - -"Mikä niin?" - -"Hän sanoi, että jos oikein pitää jostakin miehestä ja kiinnittää -kaikki ajatuksensa yksinomaan häneen, niin samalla hetkellä seisoo -ilmielävänä hänen edessään." - -Isä Tobiaan kasvot punehtuivat. - -"Eikö se ole hirveää?" - -"Hm! Miksi niin?" - -"Mitä tahtoo salata koko maailmalta..." - -"Pidätkö sinä jostakin?" - -"Luulen, että joku huusi minua." Elsa juoksi nopeasti ovelle, mutta -pysähtyi sen ulkopuolelle ja kuunteli, kuinka hurskas sielu käveli -kamarissaan edestakaisin ja hyräili itsekseen. - -"Odotas vain, nyt se alkaa", ajatteli hän ja hiipi pois. "Jos minä -olen kaunis kuin synti, saat sinä palaa tulisilla hiilillä ilman -lievennystä." - -Ja sitten hän hyssytteli Sakkoa sylissään ja sanoi hänelle, että -he molemmat pitävät yhtä läpi elämän, ja kun Sakko tuli terveeksi -jälleen, vakuutti hän Elsalle, ettei hän ennen hellitä, ennenkuin on -pakoittanut isä Tobiaan itsensä pukeutumaan samaan paitaan, johon -tämä oli pukenut hänet. - -Ritari oli käskenyt vanhaa Karhuista ottamaan Sakon huostaansa; poika -sai aluksi oleskella tallissa hevosten joukossa, oppia ratsastamista -ja sittemmin aseiden käyttöä. - -Monenlaatuiset olivat ne huolet, jotka painoivat Erik Turenpoikaa. -Maan tila oli melkein epätoivoinen; hädän ja köyhyyden mukana seurasi -tarttuvia tauteja, ja tapahtui usein, että yksinäisissä majoissa -tavattiin koko perhe kuolleena, mutta ei ainoatakaan leivänpalaa, -ainoastaan korvo täynnä jäätynyttä vettä. - -Ruttotauti hiipii kuin metsävalkea pitkin polkuja, ja samoin kuin -tulikin tekee se mieluimmin kesällä hävitystyötään, mutta kun hädän -vinhat viimat ovat tehneet voitavansa valmistaen tietä, lentää se -eteenpäin tuulen keralla, puhaltelee laajalle ympärilleen myrkyllisiä -henkäyksiään, ja viikatemies seuraa jälestä ja korjaa kellastuneen -viljan. Ja monet nuorista laihoista eivät ole koskaan puhenneet -tähkään, hennot oraat ovat äsken nousseet maasta ja pilkistelevät -ihmeissään maailmaan, jolla ei ole heille tarjottavaksi mitään -ravintoa. - -Käsky kävi kaikkialle, kuulutettiin kaikissa kirkoissa, että oli -hautoja kaivettava ja ruumiit haudattava. Mutta kaikki vetäytyivät -pois; terveet pelkäsivät sairastumista, eivätkä jo sairastuneet -tahtoneet. "Me kuolemme kaikki", sanoivat he, "mitä merkitsee, -makaammeko maan alla vai päällä". Tylsyyden henki oli vallannut -heidät kaikki, ainoa eläimellinen vaisto, joka vielä eli, oli nälkä, -ja saattoi nähdä vanhojen ja nuorten, joiden kuihtuneille kasvoille -oli jo kuolema painanut leimansa, himokkaasti tarttuvan leipäpalaan, -ja vaikkeivät enää jaksaneet sitä syödä, kuitenkin pitävän sen kunnes -elämän viimeinen kipinä oli sammunut. Mutta silloin ojentuivat -ahnaat kädet sitä ottamaan, jokainen vielä elossa olevista tahtoi -saada suurimman palan. On taisteltu kuningaskunnista, maatiluksista -ja perintöomaisuudesta; eikö näissäkin taisteluissa ole kysymys -suuremmasta leivänpalasta? - -Niillä lääkäreillä, joita oli olemassa, oli yllin kyllin tehtävää -kaupungissa, ja sitä paitsi etsi kansa apua viisailta miehiltä ja -naisilta, joiden luultiin saaneen salaisia voimia. Sellaisia oli -sangen kosolta, mutta lääkintätaitoonsa yhdistivät he tietäjän -lahjan, ja ne onnettomuuden ennustukset, joita he olivat lausuneet, -olivat riistäneet kansalta viimeisenkin vastustusvoiman jätteen. - -Kaikista näistä ei ketään pidetty niin suuressa arvossa kuin -Valmyraa; sanottiin hänen olevan ruhtinaallista sukua, hänen -sanoihinsa vedottiin ja häntä toteltiin kuin kuningatarta. - -Elsan kertomuksesta isä Tobiaalle tiedämme, että hänen suuhunsa -pantiin paljon enemmän kuin hän oli kuunaan lausunut. Valmyra oli -tosin ollut linnassa, mutta ainoastaan valmistaakseen voiteen, jonka -Sakko tarvitsi. Hän oli kieltäytynyt maistamasta palaakaan ruokaa, -oli hylännyt Anna neitsyen pyynnön päästä hänen puheilleen, oli -sanonut ainoastaan aniharvoja sanoja ja katosi yhtä odottamatta kuin -oli tullutkin. - -Kaikkialla matkoillaan maassa kuuli ritari Valmyrasta puhuttavan; hän -oli ennustanut yleistä perikatoa, ja yleisen kansanuskon mukaan ei -pelastus siis ollut mahdollinen. - -Turhat olivat kaikki esitykset, että oli tarpeen tarmokasta tahtoa ja -toimintaa. Kansa kuunteli kyllä puhetta, mutta sen jälkeen se pudisti -päätänsä ja mutisi, että Valmyra ymmärsi sen asian paremmin; heillä -ei ollut mitään muuta keinoa kuin heittäytyminen kuolemaan. - -Kansan käsitys on kaltaisensa kaikkina aikoina; kun se kerran on -juurtunut, ei se enää ota varteen mitään syitä. Se on kova kuin pii, -tarvitaan talttoja ja sahoja muuttamaan sitä toisiin muotoihin, -parempiin tai huonompiin. - -Erik Turenpoika tunsi sen vastuun painon, minkä hän oli -ottanut hartioilleen, hän tiesi, että maa, jolla ei enää ollut -ketään puolustajaa, joutuisi pian vihollisen saaliiksi. Voudit -ja virkamiehet seisoivat neuvottomina ja saamattomina, ja -nälänvalitukset hukkuivat ruttotautisten tuskanhuutoihin ja -kuolinkorahduksiin. - -Ryhdyttiin kaikkiin mahdollisiin varovaisuuskeinoihin kaupunkien -suojelemiseksi tartunnalta, mutta niiden eroittaminen maaseudusta -toi mukanaan suuria vaikeuksia. Eriskummaiset sääsuhteet, vaihdellen -tuimasta pakkasesta suunnattomiin lumipyryihin, joita sitten seurasi -suojailma, väliin sadekin, tehden kaikki tiet mahdottomiksi ajella, -olivat moniksi kuukausiksi katkaisseet kaiken liikenneyhteyden -Ruotsin kanssa. Milloin mikin matkalainen saattoi tosin henkensä -uhalla päästä perille, mutta ruokavarojen ja miehistön lähetyksestä -avuksi ei saattanut olla puhettakaan. - -Turussa pidettiin joka päivä messuja ja juhlakulkueita; kirkonkellot -soivat, ja kansaa virtaili kirkkaasti valaistuun temppeliin -rukoilemaan pyhän neitsyen armoa; mutta sekään ei ottanut auttaakseen. - -Erik Turenpoika oli kutsunut maan vouteja ja kihlakuntien tuomareita -puheilleen Turkuun helmikuun viimeiseksi päiväksi. Kaikki tiesivät, -mitä hän heiltä kysyisi, ja asian tärkeys ja vaikeus siihen -vastatessa oli levittänyt syvän vakavuuden jokaiselle otsalle ja -nostattanut jokaiseen katseeseen syvän mietiskelyn ilmeen. - -Turun linna sijaitsi eräällä luodolla Aurajoen suussa aivan kaupungin -edustalla; suuresta kokoussalista oli avoin näköala merelle. - -"Katsokaas", sanoi ritari kokoontuneille ja viittasi aaltoilevalle -merelle, joka oli murtanut jääkahleensa ennen aikojaan. "Mitä voimme -tuota mahtia vastaan, joka ulapalla estää meidät etsimästä vierasten -apua? Eikö ole aivan kuin se sanoisi meille, että löydämme avun -ainoastaan itsestämme?..." - -"Mitäpä me voimme tehdä?" väitti muuan vastaan. - -"Ilman rahoja!" säesti toinen. - -"Ei mitään elintarpeita!" - -"Väestö välinpitämätön!" - -"Kaikkialla sairaita!" - -"Odotettavissa on hirveintä!" - -"Olen käskenyt toimittaa messuja!" - -"Pyhä neitsyt on hyljännyt onnettoman kansamme." - -"He tahtovat ainoastaan kuolla!" - -"Mitä nälkä ei ole saanut aikaan, sen rutto suorittaa loppuun." - -"Kukaan ei voi mitään sitä vastaan!" - -"Antaa heidän siis jäädä rauhaan!" - -"He eivät kaipaa muuta mitään." - -"Kenties on julmat seuraukset vastaan-asettumisesta." - -"Kenties rutto leviää yhä enemmän." - -Syntyi hiljaisuus. "Nämäkö ovat neuvot, joita antamaan olette -saapuneet?" kysyi ritari. - -Kaikki olivat vaiti ja katselivat hämillään toisiaan. - -"Jalo herra", virkkoi Hämeenlinnan vouti. "Olen vanha mies, vuosia -on jo kahdeksankymmentä niskoillani; olen ehtinyt monet kokea; usein -olen ottanut osaa sotiin ja kahakoihin, mutta kaikki tämä näyttää -minusta vähäiseltä sitä vihollista vastaan, joka nyt on poloisen -maamme vitsauksena." - -"Se on totta, se on totta!" jupisivat kaikki. - -"Olen aina ennen osannut keksiä neuvon ja avun, hyvät enteet eivät -ole koskaan pettäneet..." - -"Valitettavasti nykyiset enteet ovat pahoja...!" Kuului ikäänkuin -yksi ainoa valituksen huokaus kautta huoneen. - -"Te olette kyllä kokeneet samaa kuin minäkin?" kysyi vanhus -innokkaasti. "Olemme, olemme!" - -"Herra ritari, olette nuorin joukossamme ettekä voi tuntea maan -olosuhteita niin tarkoin kuin me toiset. Kristittyjä olemme kaikki -ja palvelemme ja rukoilemme pyhää neitsyttä yhtä nöyrästi kuin ken -hyvänsä... mutta... mutta..." - -"Jatkakaa!" käski ritari. - -"Emme uskalla asettua niitä mahtavia luonnonvoimia vastaan, joita -emme pysty tutkistelemaan..." - -"Ei, ei!" säestettiin kuorossa. Monet tekivät ristinmerkin ja -jupisivat rukouksen. - -"Mitä tarkoitatte?" - -"On ihmisiä, jotka ovat saaneet yliluonnolliset voimat nähdä -salattuja asioita..." - -"Esimerkiksi povariämmät?" - -"Kansa uskoo heidän olevan Jumalan valittuja ja sanoo heitä -tietäjättäriksi!" - -"Nämä ovat puhuneet?" - -"Niin, jalo herra!" - -"Ja mitä he ovat sanoneet?" - -"Että Suomi menee kohden perikatoaan!" - -"He ovat oikeassa." - -"Sitäkö mieltä olette tekin?" - -"Jollen olisi sitä käsittänyt, miksi olisin teidät kutsunut? Hätä -ja tautisuus ovat synnyttäneet epätoivoa, taikausko on löytänyt -kiitollisen maaperän kylvölleen, ja ken tietää, eikö vihollinen käytä -sitä hyväkseen viekkaudella ja petoksella valloittaakseen turvattoman -maamme?" - -Muutamat katsoivat hämillään häneen, toiset pudistivat arvelevaisesti -päätänsä. - -"Valmyra ei ole koskaan pettänyt meitä!" jatkoi vanha vouti suurella -varmuudella. - -"Ei häntä, vaan teidät on asetettu hoitamaan maata!" puuskahti ritari -tulisesti. "Turun, Korsholman, Hämeenlinnan, Raaseporin, Viipurin ja -Kastelholman läänien voudit! Turun, Rauman, Ulvilan, Kruununlinnan, -Porvoon ja Naantalin kihlakuntien tuomarit, teille kaikille olen -lähettänyt kirjelmiä, jotka sisältävät käskyjä, mitä olisi tehtävä -hädän auttamiseksi, mutta myös kehoituksen tehdä tarkoin selvää, mitä -jo on tehty, mutta mitään vastauksia ei minulle ole lähetetty, ei -kaupungeista eikä maaseudulta." - -"Ankara herra..." - -"Kun on tullut kahdeksankymmenen vuotiaaksi, ei enää ole -syyntakeinen", keskeytti ritari hänet, "mutta ei myöskään kykenevä -hoitamaan niin tärkeää virkaa kuin teidän, erittäinkin niin raskaana -aikana kuin nykyinen. Jos kenestä teistä virkansa tuntuu raskaalta, -niin sanokoon heti minulle sen; minä valitsen silloin hänen -seuraajansa." - -Yhtäkkiä tuli salissa aivan hiljaista. - -Kovasti kiihkoissaan meni vanha vouti Erik herraa vastaan. "Jalo -ritari!" sanoi hän. "Olen kuusikymmentä vuotta uskollisesti palvellut -maatani." - -"Sentähden on minun annettava teille hyvitystä siitä, mitä olette -menettänyt, mutta voutina ette voi enää olla; kuitenkin voitte -ehdottaa sijaanne, ketä pidätte ansiokkaimpana, ja minä mukaudun -siihen, jos voin." - -Vanhus kumarsi ja riensi pois. - -Neuvottelut kääntyivät tämän jälkeen aivan toiseen suuntaan. - -Tehtiin ehdotuksia, ja kaikki olivat taipuvaiset yksityisiin -uhrauksiin. - -Ritari otti kiinni heidän sanoistaan, hän kävi kovasti kimppuun, -mutta kuinka lie kirvellytkin, ei kukaan irvistellyt vastaan, ja -ritarin käsky, että jokaisen oli läänissään hoidettava asioita siten -kuin parhaiten soveltui paikallisiin olosuhteihin, kannusti kaikkia -keskinäiseen kilpailuun. - -Kaikki arvelivat, että oli vaikein työ herättää eloon hervonneet -voimat ja elämänhalu. Mutta kukaan ei rohennut lausua sisintä -ajatustaan, että hän piti sen miltei mahdottomana. - -"Sitten tahdon minä tehdä sen!" julisti ritari. - -Koko joukko huusi yhdestä suusta, että hän oli ainoa, joka siihen -pystyi, mutta mitä he todellisuudessa siitä uskoivat, sen jätämme -sanomatta. - -Jokainen vouti ja tuomari kiiruhti palaamaan vaikutuspiiriinsä; nyt -oli osoitettava, että heillä oli ne ominaisuudet, jotka oikeuttivat -maan tärkeimpiin asemiin. - -Ritari oli tuonut mukanaan suuren parven asemiehiä ja -aatelisnuorukaisia; ennen lähtöä kutsui hän heidät kaikki luoksensa -ja sanoi: - -"Ketkä teistä tahtovat seurata minua taisteluun elämästä ja -kuolemasta?" - -"Sen tahdomme tehdä kaikki!" huusivat he. - -"Mutta ei ole kysymys taistelusta elävää vihollista vastaan, ja -teillä on vähän kunniaa saavutettavissa." - -He katsoivat ihmeissään häneen. - -"Miettikää tarkoin; en vihoittele, vaikkei kuka tulisikaan mukaan." - -"Mutta te menette, herra?" kysyi Olavi. - -"Yksin, jos tarvitaan." - -"Minä tulen mukaan!" - -"Minä myös! Minä myös!" säestivät kaikki muut; ainoakaan ei vetäynyt -pois. - -"Sitä odotinkin, mutta onhan teidän ensin saatava tietää, mistä -taistelusta on kysymys. Vihollinen, jota vastaan meidän on -taisteltava, on -- rutto." - -Äsken niin punoittavat posket kalpenivat, ja nuorukaiset katselivat -hämmästyneinä toisiaan. - -"Minä tiesin hyvin", vastasi ritari hymyillen, "että vihollisen nimi -kauhistuttaa teitä, sentähden vapautan jokaisen lupauksestaan. Menkää -takaisin Viipuriin ja odottakaa minua siellä! Onnea matkalle!" - -Hän kääntyi poistuakseen huoneesta. - -"Herra!" sanoi Olavi. - -"Mitä tahdot?" - -"Ettette vapauta minua lupauksestani!" - -"Sen teen ainoastaan sille, joka sitä haluaa. Katso, että hevosemme -tulevat satuloiduiksi; tunnin kuluttua lähdemme matkalle." - -Ritari lähti, ja nyt syntyi kiihkeä erimielisyys nuoren parven -kesken. Risto ja Kurt olivat alusta alkaen valmiit lähtemään mukaan, -mutta monet toisista epäröivät ja kyselivät: - -"Onko meidän ruvettava ruumiita hautaamaan vai sairaita hoitamaan?" - -"Kenties jouduttava itse saman taudin uhriksi?" - -Se näytti heistä ilkeimmältä. - -Mutta häpeällistä oli luopuakin ritarista. - -"Emme kenties saavuta mitään kunniaa seuraamalla Erik herraa tälle -matkalle!" huusi nuori aatelismies Niilo Klaunpoika. "Mutta menetämme -aivan varmaan sen, mikä meillä jo on, jos annamme hänen lähteä yksin, -ainoastaan kolme asemiestä mukanaan." - -Tämä vaikutti ratkaisevasti, nyt ei tahtonut kukaan jäädä pois, ja -ritari hämmästyi nähdessään koko parven valmiina retkelle. - -Hän hymähti, mutta ei virkkanut sanaakaan, antoi ainoastaan -lähtömerkin. - -Ratsastajat eivät saaneet säästää hevosia; niin kauan kuin tie oli -jotakuinkin hyvää, lasketettiin täyttä laukkaa ja sitten karuja maita -ja sankkoja metsiä niin nopeasti kuin voitiin. Iltamyöhällä saapui -retkikunta suurehkoon kylään tai kauppalaan; se oli Naantali, ja -tiedettiin, että täällä ja ympäristössä oli rutto tehnyt suurta tuhoa. - -Pappilassa tiedettiin vieraiden saapumisesta, eikä ruuasta ja -juomasta ollut puutetta. Ritari neuvoi seuralaisiaan menemään -aikaisin levolle, huomisaamun koittaessa oli työ alkava. He -tottelivat, mutta heidän aavistuksensa eivät juuri olleet iloisia, ja -koskaan ei ole sen synkempi ja vakavampi mieliala seurannut runsasta -ateriaa. - -Ritari oli kauan valveilla keskustellen isäntänsä kanssa. Tämä sai -kuulla monta ankaraa sanaa, mutta hän puolustautui sillä, että hän -oli yksinäinen pappi. Seurakuntaan kuului 1,400 talonpoikaa, ja he -asuivat niin laajalla alueella, että hänellä oli kahdenkymmenen -peninkulman matka sairaissa käydessään, ja hän alkoi sitä paitsi -käydä vanhaksi. - -Sen jälkeen muuttui Erik herra paljon lempeämmäksi miestä kohtaan. -Nuorukaiset kuulivat heidän äänensä, kunnes päivä alkoi sarastaa. -Kohta sen jälkeen kutsuttiin heidät kirkkoon. - -Ritari oli sinne saapunut jo ennen heitä. Täydessä messuasussaan -seisoi pappi alttarin ääressä. Hän rukoili Jumalan ja pyhän neitsyen -siunausta sille hankkeelle, johon he aikoivat ryhtyä, ja kehoitti -heitä muistamaan, että elämä ja kuolema olivat yksin Herran kädessä. -Sen jälkeen seurasi lyhyt virsi, ja niin oli valtaava jumalanpalvelus -lopussa, ja seurakunta palasi pappilaan syömään aamiaista. - -Huhu ylhäisen vieraan tulosta oli kulkenut edeltä; uteliaisuus ja -tavallinen halu valittaa hätäänsä oli houkutellut pappilaan kaikki -ne, jotka suinkin kynnelle kykenivät. - -Kaikki pyysivät puhutella ritaria, ja hän vastasi, että hän tahtoi -illalla kuulla, mitä heillä oli sanottavaa; nyt oli hänellä -tärkeämpää tehtävää. - -Monet olivat tulleet jo edellisenä päivänä; he etsivät suojaa -talleista, vajoista, aitoista, mistä suinkin löysivät. Nämä ja toiset -äskensaapuneet seurasivat mukana kirkkoon; he kyselivät uteliaina, -mitä nyt tuli tapahtumaan, ja pysyivät varovasti loitolla. - -Sillaikaa kuin pappilassa haukattiin aamiaista, kasvoi väkijoukko yhä -ulkona. - -"Jos he syövät, eivät he tule pian", virkkoi joukossa muuan nälkäinen -raukka. - -"Sitä sinä et tekisi", vastasi toinen. - -"En niin kauan kuin on vielä jotakin syömättä", myönsi edellinen. - -"Minä ihmettelen, miltähän tuntuu olla oikein kylläinen", virkkoi -muuan kalpea, hoippuva poikanen. - -"Riippuu siitä, onko vyöllä nälkävyö vai ei", vastasi joku toinen. - -"Mitähän kuningas syöneekään?" - -"Tietysti vain rasvaa!" - -He lipoivat ohuita, kylmän sinertämiä huuliaan; nälkäinenkin voi -kustantaa itselleen sen nautinnon, että ajattelee herkkuja ja puhuu -niistä. - -Mutta nyt aukenivat pappilan portit ja sieltä tulivat ritari ja pappi -ja heidän jälestään kaikki nuoret ratsumiehet, kaikki puettuina -yksinkertaisiin takkeihin. - -Pihalla oli kokonainen kasa lapioita, ritari tarttui ensimäiseen ja -sitten kukin omaansa. Sitten lähdettiin suurelle aukealle kentälle, -joka oli kirkkomäen alapuolella. - -Kansa katseli ihmeissään ja seurasi äänetönnä jälestä. - -Nuoret työmiehet jakautuivat kolmeen ryhmään, jotka kukin ottivat eri -haudan luomisen osalleen; ritarikin teki monta pontevaa lapionpistoa -milloin yhdellä, milloin toisella lapiolla. - -"Jos olisin saanut syödäkseni, kaivaisin yhtä hyvin kuin joku -noistakin", virkkoi joku katselijain joukosta. - -"Niin, raajat heikot nälkäisellä, vahvat kyllin syönehellä." - -Mutta kukaan ei kysellyt, mitä haudoilla tarkoitettiin. - -Sentähden oli hämmästys yleinen, kun pappi kääntyi -välinpitämättömään, kalmankalpeaan, kaksikymmenvuotiaaseen -nuorukaiseen, joka oli heittäytynyt märälle maalle ja huojuttelihe -edestakaisin katsellen toimitusta. - -"Kuinka monta teiltä on kuollut, Olli Pietarinpoika?" - -"Kaikki tyyni", vastasi poika mielipuolen tavoin hymyillen; "isä ja -äiti ja kolme tyttöä ja veli ja pikku tyttönen ja kissa ja porsas". - -"Seitsemän siis!" sanoi ritari ja kääntyi nuoreen parveen, joka -alasluoduin silmin kuunteli, mitä hänellä oli heille sanottavaa. - -Pappi jatkoi pojalle: "Tahdotko tulla mukaan, niin lähdemme heitä -noutamaan?" - -"He eivät tahdo enää ruokaa", vastasi tämä. - -"Eivät, se on totta, mutta he tahtovat päästä lepoon." - -"Mihin sitten?" - -Pappi viittasi hautaan. - -"Niin, he tahtovat sinne!" sanoi poika ja alkoi luikkia kohden -kotiaan. - -Pappi ja ritari seurasivat häntä. Asemiehet olivat arvalla -määränneet, keiden heistä oli lähdettävä mukaan; niitä oli kymmenen, -puolet parvesta. - -Perille töllin luo saapuessa astui pappi edeltä ja avasi oven -päästääkseen raitista ilmaa sisälle; onneksi oli yhtä kylmä sisällä -kuin ulkonakin ja ruumiit olivat jäätyneet. - -Seitsemän ruumista, nuoria ja vanhoja hujanhajan, makasi penkeillä -ympäri kodan seiniä; vanhemmat makasivat eläinten nahoilla, nuorilla -oli ainoastaan heiniä alusinaan. Pata riippui kuten tavallisesti -haahloissaan räppänän alla, mutta pitkiin aikoihin ei tuli enää -ollut tuprunnut kivien välissä kurjalla maalattialla; jälellä oli -ainoastaan vaaleaa tuhkaa, ei mitään hiiliä eikä kekäleitä. Näytti -kuin kuolleet olisivat olleet siitä kummissaan, sillä kun kukaan ei -vaivautunut sulkemalla heidän silmiään, tuijottivat kiillottomat -katseet tulijoita vastaan. - -"Nyt he tulevat, äiti", huudahti Olli ja painoi kasvonsa kuolleen -naisen kasvoja vasten, ikäänkuin tahtoen kuiskata jotakin hänelle. - -Ritari hillitsi kauhun, joka hänet valtasi, ja otti kuolleen miehen -vahvoille käsivarsilleen. "Seuratkaa minua!" sanoi hän ja poistui -kodasta. - -Asemiehet eivät kauan miettineet, kukin otti taakkansa, ja nouseva -aurinko katseli varmaankin kummallisinta kulkuetta, mitä oli -milloinkaan nähnyt. - -Mutta kansa seurasi jälestä, hiljaisena, hartaana ja aivan kuin ei -uskoisi omia silmiään. - -Mutta ruumissaatonkin valtasi tunne hetken tärkeydestä; ensimäinen -vaarantunto väistyi rajattoman säälin tieltä; he tunsivat täyttävänsä -kristillisen velvollisuuden, ei ainoastaan kuolleita, vaan eläviäkin -kohtaan. - -Perille saapuessaan havaitsivat he haudan verhotuksi sisältä -kuusenhavuilla. Jokainen laski alas raskaan taakkansa, ja siellä he -nyt makasivat tyyninä ja turvassa vieretysten. Olli seisoi haudan -reunalla ja nyökytteli heille päätänsä. - -Silloin pappi avasi käsikirjansa. - -"Maasta olet sinä tullut, maaksi olet sinä jälleen tuleva", luki hän -heittäen kolme lapiollista multaa. Sitten hän aloitti hautausvirren, -johon kaikki ympärillä seisovat yhtyivät. - -Kun juhlallinen toimitus oli päättynyt, tarttuivat asemiehet -lapioihinsa luodakseen haudat umpeen, mutta kaksikymmentä kättä otti -ne heiltä. - -"Antakaa meidän tehdä se, se kuuluu meille", huusivat he. - -"Tuokaa tänne kuolleenne, niin me hautaamme heidät kaikki", huusi -ritari. - -Ja he menivät ja toivat kuolleensa läheltä ja kaukaa. Pelko oli -kadonnut; mitä maan päällikkö ja hänen asemiehensä olivat tehneet -ennen heitä, sen uskalsivat he tehdä jälestä, ja niin saatiin sinä ja -seuraavana päivänä haudatuksi kolmesataa ruumista. - -Mutta ritari kustansi ruumiinkantajille ilmaisen ruuan, ja kun raskas -päivätyö oli lopussa, sanoi hän heille, että he saavat voudilta apua, -mutta hän luotti siihen, etteivät he nyt, kun hän oli näyttänyt tien, -tule sortumaan koetuksissa, vaan miehekkäästi kestämään taistelut. -Loppu riippui useimmassa tapauksessa perimmältään heistä itsestään. - -He kenties eivät häntä ymmärtäneet, mutta hän oli osoittanut olevansa -heidän ystävänsä; hänen miehekäs päättäväisyytensä oli karkoittanut -heidän pelkonsa, ja sentähden täytyi olla oikein, mitä hän kerran -oikeana piti. - -Niinpä he lupasivat vointinsa mukaan noudattaa hänen käskyjään, ja -jos hän kerran heitä tarvitsi, saattoi hän kyllä luottaa siihen, -etteivät ne häntä pettäisi. Lähtiessä ympäröi ratsumiesparven sankka -kansanjoukko, ja papin ja kaikkien siunaamina he kiitivät kohden -uusia seikkailuja. - -Mutta kuinka erilaisella mielellä! Kuolema tuntui näistä nuorista -miehistä melkein menettäneen otansa, sillä olihan se säästänyt heitä -kaikkia, kenties heidän tekemiensä hyvien töiden tähden. - -Matka jatkui pohjoiseen ja sitten länttä kohden. Ritari tiesi, että -lähempänä merta oli kuolevaisuus pienempi, mutta hänelle oli sanottu, -että rutto raivosi hurjasti Satakunnassa, ja sinne hän suuntasi -matkansa. Pienen retkikunnan lisäksi oli otettu yrtintuntija, mies, -joka lisäksi oli pappi. - -Kaniikki Werner oli Linköpingistä lähetetty kirkollisissa asioissa -äskennimitetyn tuomiorovastin Henrik Vennen luo Turkuun. Tämä, joka -suuresti mieltyi taitavaan, vaatimattomaan nuoreen mieheen, pyysi -häntä jäämään sinne talveksi, ja hän oli taipuvainen siihen, kun -tuomiokapituli antoi suostumuksensa. - -Kulovalkeana levisi Turun kaupunkiin huhu hengenvaarallisesta -seikkailumatkasta, jolle Erik Turenpoika lähti. - -Kaikki ihmettelivät, useimmat paheksuivat hanketta. Mutta nuori -kaniikki ilmoitti heti tuomiorovastille aikovansa rientää ritarin -jälkeen ja tarjota hänelle palvelustaan. Rovasti teki vastaväitteitä, -mutta Werner pysyi päätöksessään ja oli jo lähtenyt taipaleelle, kun -levisi sanoma siitä, mitä Naantalissa oli tapahtunut. Se kiiti itään -ja länteen, etelään ja pohjoiseen, sitä levittivät kerjäläiset ja -raajarikot, jotka urrivat oikoteitä läpi metsien etsien kaukaisista -kylistä niukkaa ravintoaan, se liiteli lasten huulilta tuulen -siivillä, ja varmaankin ilmattaret kulettivat sitä mukanaan, sillä se -kulki kuin voittokulu ritarin edellä. - -Useammissa paikoin Satakuntaa oli jo ryhdytty huolehtimaan ruumiiden -hautaamisesta, toisissa riitti ritarin saapuminen taivuttamaan kansaa -siihen. Lääkärin läsnäolo oli täällä tarpeempaan, ja hänen luja -tahtonsa, joka ei tiennyt mistään esteistä, kun oli jotakin vietävä -perille, sai muutamat nuoret asemiehet häntä auttamaan valvoessa -sairasten hoitoa, kun taasen toiset ritarin keralla valvoivat -ruumiiden kuletusta ja hautaamista. - -Tavallisesti viipyivät he päivän kylässään. Arpakapula pantiin -edeltäpäin kiertämään ympäri pitäjän, ja kaikki saapuivat, ketkä -pääsivät ja kykenivät. Kansaan vaikutti syvästi tämä astuminen alas -kansan luo, ryhtyminen omin käsin auttamaan heidän hätäänsä. Eräässä -vanhassa lähdekirjassa sanotaan, ettei kukaan maanpäämies ole koskaan -tehnyt niin muistettavaa kuninkaankulkua kuin tämä jalo ritari, herra -Erik Turenpoika, mutta sentähden ei olekaan ketään niin itketty ja -kaivattu kuin häntä. - -Ei ritari eivätkä asemiehet väsyneet toiminnassaan, niin rasittava -kuin se olikin. Jälkimäisetkin alkoivat yhä paremmin käsittää sen -suuren merkityksen; he eivät harjoittaneet ainoastaan laupeuden -työtä, oli kysymyksessä herättää kokonainen kansa uinailevasta -horrostilasta, herättää se täyteen tajuntaan, elämään ja toimintaan. -Heitä ei enää tarvinnut määräillä sinne eikä tänne; kylään saavuttua -hajautuivat asemiehet nopeasti kaikille tahoille, tuntia myöhemmin -he kokoontuivat ja tekivät ilmoituksensa, määrättiin tarpeelliset -toimenpiteet ja ryhdyttiin niihin heti. Pastori ja nimismies -olivat aina käsillä, eikä ollut mahdotonta hankkia lääkkeitä eikä -elintarpeita, kun ritari käski. - -He viipyivät kaksi viikkoa Satakunnassa. Sen jälkeen suunnattiin -retki Hämeeseen. - -Sanoma ritarin tulosta oli lähetetty sinne jo edeltäpäin, ja häntä -kummastutti, etteivät lähettiläät palanneet, mutta vielä suurempi -oli hämmästys, kun ensimäinen suuri kylä, johon he saapuivat, näytti -aivan autiolta. Pappila oli sulettu, ja kun he avasivat portin, -ei talosta löytynyt ainoatakaan elävää olentoa. Samoin kodissa ja -pirteissä; mutta niistä levisi kauhea löyhkä, ruumiit olivat jo -ehtineet mädätä. - -Asemiehet vetäytyivät yhteen ryhmään, edessä oleva työ tuntui heistä -ylen vastenmieliseltä. - -Sillävälin kulkivat ritari ja kaniikki kodasta kotaan, vakuuttautuen -siitä, että laita oli kaikkialla samoin. - -Nuorten keskeiset neuvottelut eivät olleet vieneet mihinkään -tulokseen. Risto, Kurt ja Olavi olivat ainoat, jotka olivat -tarttuneet lapioon. Toiset seurasivat vitkaan jälestä. - -"Heittäkää pois lapiot ja tarttukaa soihtuihin!" huusi ritari. "Ne -kurjat eivät ole tahtoneet haudata kuolleitaan, heidän talonsa ja -kotinsa joutukoon siis heidän polttoroviokseen. Pistäkää tuli kylän -kaikkiin nurkkiin!" - -"Se tehdään!" huudettiin kaikilta tahoilta, ja muutamissa minuuteissa -oli käsky täytetty. - -"Mutta kirkko?" kysäisi kaniikki. - -Ritari loi silmänsä siihen. Hänen synkkä katseensa ei suinkaan -kirkastunut uutta, upeaa rakennusta nähdessään. "Mitä he siellä -lienevätkin oppineet, niin ei ainakaan rakkautta manallemenneitä eikä -huolenpitoa eloonjääneitä kohtaan. Säästäkööt liekit kirkkoa, jos -tahtovat, minä ja meikäläiset emme sitä tee." - -Tuli tarttui kaikkialle kauhistuttavalla nopeudella, mitään esteitä -ei sen tielle asetettu, liekit räiskyivät ja rätisivät vanhoissa, -milloin tuohella, milloin nahalla tai saralla vuoratuissa kodissa, -ne leimahtelivat ulos ja sisälle, ylös ja alas lahoja salkoja, -jotka muodostivat kodan luurangon, ne riehuivat kuin raivoavat -kostottaret, kunnes vihdoin hurjassa piirikarkelossaan hävittivät -kaiken maata myöten. Toiset taasen matelivat vitkaan pitkin ruumiita. -Ne nuoleksivat kalpeat kasvot tulipunaisiksi, väliin syljeksivät -ja hyljeksivät niitä, mutta eivät kuitenkaan lakanneet työstään, -ennenkuin kuolleet olivat muuttuneet vaaleaksi tuhkaksi. Tuohi -ja vaate liehui hilpeästi, nahka kutistui ja käpristelihe kuin -hornanhenkien kynsissä, sitten luhistui kaikki kasaan, liekkien -kielekkeet yhtyivät yhdeksi ainoaksi, joka nousi kohden pilviä, mutta -liekki veti toistaan, ja niin näytti koko kylä yhdeltä ainoalta -tulimereltä. - -Ritari ja hänen seurueensa olivat eräältä mäeltä katselleet kamalaa -kuvaa. Silloin kuului metsästä kauhun huuto, sieltä syöksyi esiin -miehiä, naisia ja lapsia hyvinkin muutamiin satoihin. Useimmat -pakenivat niin nopeasti kuin voivat, toiset paiskautuivat maahan, -repivät tukkaansa, valittivat ja vaikeroivat. - -Ritarin suostumuksella meni Werner rinnettä alaspäin heidän -luoksensa, mutta he eivät olleet häntä näkevinään. - -"Nouskaa!" käski hän muuatta vanhaa miestä, joka parkui ja voivotteli -pahemmin kuin muut. - -"Oletteko tulleet ottamaan meidät hengiltä?" kysyi tämä epätoivon -puuskassaan. - -"Emme, vaan jos mahdollista pelastaaksemme henkenne." - -"Polttamalla vähät tavaramme ja kotimme?" - -"Jättääksenne meidät nääntymään metsän petojen sekaan?" - -"Miksi olette tulleet tänne?" - -"Emmekö ole kyllin onnettomia ennestään?" - -"Mitä se teitä liikuttaa, hautaammeko kuolleemme vai ei?" - -"Tai kuolemmeko niiden keralla!" - -"Kuulkaahan!" huudahti Werner. "Ei, ei!" kirkui joukko jos -mahdollista entistäänkin pahemmin. "Me emme tahdo kuulla mitään." - -"Menkää tiehenne!" - -"Meidän on kostettava!" - -"Niin, tehkäämme se!" - -Puukot vedettiin tupestaan, kirveet kohotettiin. Mutta silloin seisoi -ritari heidän joukossaan. "Kädet alas!" käski hän, ja niin mahtavalla -äänellä hän puhui, niin ankara ja uhkaava oli sanoja seuraava -katse, että joukko totteli heti. "Missä on pappinne?" kysyi hän. He -katsoivat epäröiden toisiinsa. "Kutsukaa hänet heti tänne!" - -"Hän ei tule." - -"Sitten tahdon minä mennä hänen luoksensa. Seuratkaa kaikki minua!" - -Ritari meni metsää kohden, ympärillään nuori parvensa ja koko -väkijoukko jälessään. - -Oli helppo käsittää, ettei heidän pesäpaikkansa voinut olla kaukana, -ja ritari toivoi jälkien näyttävän hänelle tien. - -Sattuma kuitenkin laati niin, että Olavi tunsi erään nuoren poikasen, -joka kaksi kertaa oli ollut Viipurissa vierailleiden kerjäläisparvien -mukana. Poikakin tunsi hänet. - -"Minä voin tehdä sinut onnelliseksi!" kuiskasi hän salavihkaa pojalle. - -"Älä kysy minulta!" sanoi tämä. - -"Saat tulla olemaan Viipuriin." - -"Se ei ole totta!" - -"Pyhän neitsyen nimessä!" - -"He tappavat minut!" - -"Lähde mukanamme täältä." - -"En, minä tulen jälestä." - -"Milloin?" - -"Niin pian kuin voin." - -"Itään vai länteen?" - -"Suoraan pohjoiseen." - -"Kuinka pitkältä?" - -"Sataneljäkymmentä askelta." - -"Ja siellä?" - -"Vuorenseinä." - -"Sitten!" - -"Menkää sen ympäri!" - -"Ja sitten?" - -"Suuri, yksinäinen puu..." - -"Puu..." - -"Peittää luolan suuta." - -"Montako siellä on?" - -"Kymmenen." - -"Vetäydy takaisin!" - -Silmänräpäyksen kuluttua kuiskasi Olavi Kurtin korvaan: "Onko sinulla -hyvä muisti?" - -"Pane koetteelle!" - -"Sano ritarille: suoraan pohjoiseen sataneljäkymmentä askelta, -vuorenseinän toisella puolen on puu, joka peittää luolan suuta, -siellä on kymmenen henkeä." - -Kurt kantoi ritarin vaippaa, hän antoi sen tälle, samalla salavihkaa -suorittaen tehtävänsä. Oltiin nyt aivan metsän reunassa. - -Ritari laski sataneljäkymmentä askelta. - -Siinä oli vuorenseinä. - -Kun hän kääntyi, näki hän hämmästyksen ja pelästyksen kuvastuvan -yksinkertaisen joukon kasvoilla, ja hän ajatteli, että saattoi -olla hyvä, jos he uskoivat yliluonnollisten voimain olevan hänen -vallassaan. - -Luolan suuta ei ollut vaikea löytää, mutta kun ritari taivutti -syrjään sitä peittävät oksat, syöksyi kansa polvilleen ja kaikki -huusivat yhdestä suusta: - -"Jumala!" - -Mitä olikaan hänellä enää pelättävää! - -"Mene!" sanoi hän etumaiselle. "Kutsu ulos kaikki kymmenen, tahdon -puhutella heitä teidän ollessanne läsnä." - -Tämä oli toinen ihme. He lankesivat uudestaan polvilleen ja -huudahtivat: - -"Jumala!" - -Sen jälkeen täytettiin hänen käskynsä, mutta kesti kauan, ennenkuin -kutsutut tulivat. - -Ritari oli nojautunut muuatta suurta puuta vasten, kymmenen asemiestä -seisoi hänen kummallakin puolellaan ja Werner hänen vasemmalla -puolellaan. - -Vihdoin tuli pappi ulos, häntä seurasi nimismies, ruotumiehet ja -muutamia vanhoja isäntiä. - -Vaikkakin pappi näytti sangen kalpealta, oli hänen ulkonäössään ja -olennossaan jotakin rohkeaa ja erityisesti uskonkiihkoista. Hänen -katseensa oli kiinnitettynä ristiin, jota hän kantoi edessään, ja hän -jupisi lakkaamatta: - -"O pyhä Maria!" - -Hänen tarkoituksensa näytti olevan ainoastaan kulkea ohi ritarin, -toiset seurasivat häntä. - -"Kunnianarvoisalla isällä on oikeus mennä, mutta kaikki muut -pysähtyvät tänne!" huudahti Erik herra. - -Silloin kohotti pappi ristin. "Enemmän täytyy kuulla Jumalaa -kuin ihmisiä," sanoi hän. "Olen kutsunut heidät rukoukseen ja -hartaushetkeen." - -"Se saa lykkäytyä toiseen päivään." - -"Ei, ei! Nyt on hetki käsissä!" - -"Ette näytä tietävän, että olen maan päämies." - -"Kadotettu olette, sillä olette polttanut kirkkomme ja tehnyt Herran -kansan kodittomaksi." - -"Siitä, että olen antanut kirkon palaa, vastaan hänen armonsa -arkkipiispan edessä. Mutta nämä kuuluvat käskyvaltani alle, ja -jolleivät he noudata käskyjäni, eroitan heidät heti omastani ja -valtion palveluksesta. Sitten saavat he olla luonanne niin kauan kuin -haluavat." - -Nämä sanat tekivät melkein tenhoisan vaikutuksen; nimismies ja -ruotumiehet vetäytyivät muun kansanjoukon luo, ja isännät seurasivat -jälestä. - -Papin silmät leimahtivat vihasta, mutta hänkin pysähtyi vähän matkan -päähän. - -Nimismies kutsuttiin. - -"Ettekö ole saanut käskyjäni, että ruumiit on haudattava?" kysyi -ritari. - -"Olen, ankara herra", vastasi hän langeten ritarin jalkoihin. - -"Miksei niitä ole toteltu?" - -Muutamat isännät, samat, jotka olivat tulleet papin jälestä, astuivat -esiin. "Siitä olemme vastuussa me", sanoivat he. - -"Sitten -- jos puhuttelen teitä!" huusi ritari vihastuneena. "Nyt on -näiden vastattava." - -"Mitä voin koko kansaa vastaan?" sammalsi nimismies. - -"Miksi ette kutsunut lain kättä avuksi?" - -"En uskaltanut." - -"Miksi?" - -Hän heitti aran katseen pappiin. "Sieluni autuuden tähden", änkytti -hän. - -"Eihän ole mahdollista, että te, arvoisa isä, olette estänyt -viranomaisia täyttämästä velvollisuuttaan." - -"Herra on julistanut rangaistustuomionsa tälle syntiselle kansalle, -ja voi sitä, joka asettuu hänen tahtonsa ja käskyjensä tielle", -pauhasi pappi. - -"Vastustus tulee siis teidän taholtanne", keskeytti ritari -kummissaan. "Kuinka kauan olette ollut tässä seurakunnassa, arvoisa -isä, ja mikä on nimenne?" - -Kysymys ei näyttänyt olevan papin mieleen, sillä hänen poskilleen -häivähti puna, mutta hän vastasi yhtä urhakasti: "Herra ei laske -tunteja ja päiviä, vaan ainoastaan tekoja, jotka tehdään Hänen pyhään -nimeensä." - -Ritari heitti asemiehiinsä merkitsevän, kysyvän katseen -kuunnellessaan papin sanoja. Se oli varoitus, joka ei suinkaan jäänyt -kaikilta huomaamatta, sillä nuori aatelismies Niilo Klaunpoika -vetäytyi Olavin kera salavihkaa muiden taakse ja lähestyi pappia. - -"Olette epäilemättä oikeassa, mutta kun minulla ei ole aikaa kuulla -teidän luettelevan kaikkia suurtöitänne, lienee soveliainta, että -laskette aikaa tavallisen päivämitan mukaan." - -"Minulle on tuhannen vuotta kuin yksi päivä, sanoo Herra!" huudahti -kunnianarvoisa isä. - -"Milloin kuoli entinen pappinne?" kysyi ritari kääntyen kansaan. - -"Älkää sanoko, hän voi käyttää sitä vahingoksenne!" huusi pappi. - -Ja seurakunta pysyi vaiti. - -"Jollei hän ole ollut täällä kauemmin kuin korkeintaan kaksi -kuukautta, sanon minä, että hän on petturi", huudahti ritari, "sillä -parisen kuukautta sitten kävi Viipurissa venäläinen lähetystö, heidän -mukanaan oli muutamia ruotsalaisiakin, ja ellen pahoin erehdy, oli -tämä juuri muuan heistä". - -Pappi hätkähti, ja kansa katsoi epäröiden milloin häneen, milloin -ritariin. - -"Se joka polttaa kirkkoja, voi myös ahdistaa Herran palvelijaa", -huusi pappi hurjasti; "mutta taivaan tuli ja leimaus on iskevä hänen -syntiseen päähänsä. Seuratkaa minua, lyökäämme hänet maahan ja..." - -Mutta samassa tunsi hän, että vahvat käsivarret tarttuivat häneen; -ylväys väistyi ankaran pelästyksen tieltä. Suu liikkui, mutta ei -kyennyt änkyttämään sanaakaan ilmoille. - -"Viekää hänet syrjemmälle", käski ritari, "mutta pitäkää häntä -silmällä". - -Oli niin hiljaista, että saattoi kuulla oksan putoamisen; kaikkien -silmät olivat kiintyneet häneen, joka niin ihmeellisesti tiesi kaiken. - -"Kuinka hän on tullut tänne?" kysyi ritari. - -"Kunnianarvoisa pappimme oli kuollut; hän sanoi, että hänen armonsa -arkkipiispa oli hänet lähettänyt." - -"Ja hänkö teille on sanonut, ettei tautia vastaan ole mitään apua?" - -"Uskoimme niin ennenkin." - -"Mutta hän on vahvistanut teitä uskossanne." - -"Kansalle voi antaa anteeksi, mutta ei näille!" sanoi ritari kääntyen -ruotumiehiin ja nimismieheen. - -"Armoa, armoa!" rukoilivat nämä. - -Mutta hän kääntyi jälleen kansaan. "Olen polttanut teidän kotinne", -sanoi hän. "Mutta niissä ei voinut asua, ja nyt olette vapautuneet -tartunnasta. Kirkkokin joutui liekkien uhriksi, mutta minä lähetän -teille rakennusmestarin ja kustannan uuden Herran temppelin, -jossa todellinen pappi ja kristilliset sanankuulijat kokoontuvat -jumalanpalvelukseen." - -"Ja kotamme ja pirttimme?" - -"Ne saatte itse rakentaa uudestaan. Menkää voudin luo, viekää hänelle -terveisiä minulta ja pyytäkää nöyrästi häneltä apua, jota hän on -luvannut antaa." - -"Ankara herra, hän ei anna mitään." - -"Hän antaa, sanon minä!" - -"Me menemme -- teidän sanojenne johdosta." - -"Vielä sananen. Kirkonrakentaja tulee tänne tänä kesänä; ken silloin -on muokannut ja kylvänyt maansa, hän saa lehmän." - -Syntyi aika riemu! Nytkös ryhdytään työhön täydellä puhdilla! - -Ritarilla oli täysi työ päästessään kansasta eroon. Sen jälkeen -tuli nimismiehen ja ruotumiesten vuoro; nämä eroitettiin armotta -viroistaan ja oli heidät neljän asemiehen vartioimina lähetettävä -voudin luo. Ritari sanoi asemiehille, että heillä oli vapaa valta -sitten jatkaa matkaansa Viipuriin tai palata hänen luoksensa. - -Mutta he tunsivat sellaista ihailua lähentelevää kiintymystä -ritariin, että heistä olisi ollut nöyryyttävää palata ennenkuin -hän tuli heidän eturinnassaan. He pyysivät sentähden tehtävänsä -täytettyään palata takaisin hänen luoksensa, ja heidän toivomukseensa -suostuttiin. - -Ritarin kehoituksesta oli Werner kuulustellut vankia. Tämä tunnusti -kuuluvansa bernhardiinien munkkikuntaan; mitään papillista arvoa ei -hänellä ollut. Maisteri David Kockin kanssa oli hän mennyt Venäjälle -ja sittemmin palausmatkalla eronnut hänestä Uudellamaalla. Hän oli -tullut yksin tänne, ja kun täällä ei silloin ollut pappia, piti hän -kristillisenä tekona ryhtyä vaalimaan tätä eksyksissä harhailevaa -laumaa. Hänen luja vakaumuksensa oli, että rutto oli Herran -rangaistus eikä kenelläkään ollut oikeutta etsiä parannuskeinoa sitä -vastaan. Tosin oli hän ehdottanut ruumiiden hautaamista, mutta kun -siihen yleensä oltiin vastahakoisia, taipui hän virran mukaan. - -Kun levisi sanoma, että ritari monien asemiesten kanssa matkusti -ympäri maata haudaten kuolleet, silloin päättivät seurakuntalaiset -väistyä tieltä; he eivät tahtoneet ottaa osaa jumalattomuuteen, mutta -eivät myöskään estää häntä. - -Ainoa, mitä pappi sanoi katuvansa, oli se kiivaus, jolla hän oli -vastannut ritarin oikeudettomiin syytöksiin, mutta tämän piti hänen -mielestään juuri todistaa hänen syyttömyyttään. - -"Uskotteko te sitä?" kysyi ritari kaniikilta. - -"Tunnustan, etten sitä tee." - -"Onko teillä perusteita?" - -"Ei päteviä." - -"Antakaa kuulla!" - -"Hänen levottomasti harhaileva katseensa, alituiseen uudistettu -kysymys, pääseekö hän vapaaksi, vaikkei oikeastaan ole mitään, mistä -häntä voisi syyttää." - -"Jääköön yöksi tyyntymään. Emme voi jatkaa matkaamme ennenkuin -huomenna." - -"Meillä on täällä kostea yösija", väitti Werner lempeästi vastaan. - -"Kirkko on siksi säilynyt, että luulen voivamme majoittua sinne. -Kenttäpulloihin on tuskin koskettukaan, ja jos tunnen oikein -uskollisen Olavini, on hän kyllä pitänyt huolta eväistämme." - -Niin hän olikin, ja pikaisen aterian jälkeen lähti koko parvi -kirkkoon etsiäkseen yölepoa. - -Vangitun munkin vastalauseista huolimatta sidottiin hänen kätensä -ja jalkansa; kun hänestä sen jälkeen katsottiin oltavan varmat, -määrättiin hänen lepopaikkansa toisista kappaleen loitommalle. - -Väsymys ja viini yhdessä vaivuttivat tyyneen ja syvään uneen. -Päivänsäde, joka pisti ritarin silmiin, herätti hänet. "Olemme -nukkuneet liian pitkään!" huusi hän ja hypähti äkkiä pystyyn. - -Toiset seurasivat esimerkkiä, ja koko parvi oli pian jalkeilla. - -"Vanki? Missä on vanki?" huusi Werner. - -Kaikki juoksivat luo. - -Poissa! - -Kuinka se oli tapahtunut, sitä arvailtiin puolin jos toisinkin. Oliko -joku tullut ulkoa sisälle; se ei tosin ollut mahdotonta, kun ei -kerran ollut mitään salpaa. - -Tai olisiko joku sisältäkäsin? - -Epäluulon tunne hiipi nuorten mieliin. Olisiko heidän joukossaan joku -petturi? - -Ritari oli ottavinaan asian keveästi. "Vahinko ei ole suuri", sanoi -hän hymyillen; "kuka sitä paitsi tietää, emmekö tavoita karkuria -tiellä". - -"Jollei vain..." - -"Ajatelkaas, jos hän..." - -Lauseita ei sanottu loppuun, mutta kun kukin meni ottamaan hevostaan, -näyttäytyi, että Olavin hevonen oli poissa. Hän siitä aivan vimmastui. - -"Älä ole olevinasi, kun kerran olet itse antanut sen hänelle." - -Olavi ei kääntänyt päätänsäkään, hän tunsi äänen; puhuja oli Pentti -Åbjörninpoika, asemiehistä ainoa, jonka kanssa hän ei koskaan voinut -päästä sopuun. - -"Varo itseäsi", kuiskasi hän. "Voi sattua omaan nilkkaasi." - -Onneksi oli mukana varahevonen, jonka Olavi voi ottaa, mutta se -liikkasi. - -Ritari näytti tavallista vakavammalta. Hän kannusti hevostaan, mutta -viittasi Wernerin rinnalleen. - -"Mitä sanotte tästä?" - -"Meidän on pidettävä tarkoin silmällä." - -"Ketä?" - -"Olavista menen takaukseen." - -"Kiitos!" vastasi Erik herra ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Mikään -ei olisi surettanut minua enemmän kuin että tarvitsisi epäillä häntä." - -"Mutta täällä on muitakin." - -"Tuntisin huonosti Olavin, jollei hän pitäisi heitä silmällä." - -Sama unelias välinpitämättömyys, jota Hämeenlinnan vouti oli -osoittanut keskustellessaan Erik herran kanssa, ilmeni läänissä -kaikissa hänen alustalaisissaankin. Tulen ja polton pelko tosin ajoi -ruumiita hautaamaan, ennenkuin ritari ehti tulla toisiin pitäjiin, -mutta tämä pelon synnyttämä toimeliaisuus oli siksi unenpöpperöistä, -että kansa siitä varmaan piankin oli vaipuva entiseen horrostilaansa. - -Mutta voimakas henki kykenee tempaamaan muitakin mukaansa ja -herättämään nukkuvia, ja koskaan ei hänen työnsä ole aivan turha. -Kun Erik Turenpojan mahtava ääni kajahti kokoontuneen väkijoukon -korviin, näytti hän heistä joltakin korkeammalta ilmestykseltä; se, -että hän oli tullut pitkät taipaleet puhuakseen heille, valistaakseen -ja auttaakseen heitä, herätti muutamissa sieluissa, joita ei aivan -ollut kauhu lamauttanut, uinailevan käsityksen ihmisarvostaan. Hän ei -tullut omasta eikä heidän ymmärtääkseen kenenkään muunkaan puolesta, -vaan ainoastaan pelastaakseen ja auttaakseen heidät joutumasta -tykkänään perikatoon. Siihen he tosin olivat valmiit, mutta jos -heität kurjimmankin raukan mereen ja ojennat hänelle pelastavan käden -samana hetkenä kuin hän on vajoamaisillaan pohjaan, niin hän tarttuu -navakasti siihen; niin rakas on elämä, kenties rakkain sille, jolla -on vähimmän menetettävää. - -Sitä paitsi sanoi hän heille, että he saisivat apua -- voudilta, -joka ei koskaan ennen ollut heistä välittänyt. Mutta ritari hallitsi -häntä ja muita vouteja koko maassa, hänen sanansa täytyi siis merkitä -jotakin, ja se sytytti elämänhalun kipinän untelojen rinnoissa. -Kenties ei kohtalon tuomio ollut peruuttamaton; kenpä tiesi, oliko -heidän perikatonsa aivan välttämätön. - -Ja niin tuli ritarista heidän kohtalonsa; ensiksikin sentähden, että -hän neuvoi heille, mihin heidän oli mentävä saadakseen jauhoja, -nauriita. Sitten sentähden, ettei hän pelännyt tautia, antoi heille -lääkkeitä ja määräsi niiden käyttämisestä. Vihdoin olivat he hänessä -tavanneet jonkun, joka välitti heistä; se oli kuin valonpilkahdus -heidän elämässään, ja sentähden kannatti elää. - -Tämä vaikutus ei tosin ulottunut kaikkiin; niin karussa kivikossa -ei moni siemen nouse oraalle, mutta muutamat tekevät sen kuitenkin, -ja kun niiden tähkä on kypsynyt, alkavat ne siroitella siemeniä -vuorostaan nekin. - -Suunnilleen näin kuuluivat Wernerin sanat ritarille, kun tämä omasta -mielestään turhan työnsä jälkeen jatkoi väsyttävää matkaansa. - -Syvää suruaan, joka Erik Turenpojan sielua kalvoi, oli hän tähän -asti koettanut voittaa kaikin voimin, mutta samalla kuin matkan -vaivat alkoivat käydä yhä tuntuvammiksi, valtasi hänet vähitellen -alakuloisuus, jota oli mahdoton voittaa. - -Vanhalta ukko Karhuiselta, linnanvartialta, saapui tosin kirjeitä ja -viestejä; niistä hän sai tietää, että Gunilla rouva ja lapset voivat -hyvin, että linnassa muutenkin olivat asiat oikealla tolallaan, että -venäläiset käyttäytyivät siivosti ja että jokunen kalastajavene oli -uskaltanut vesille jäälauttojen sekaan, mutta ei mitään enempää; oli -ikäänkuin hän pitäisi kirjettä kädessään eikä voisi murtaa sinettiä, -ikäänkuin seisoisi talon edessä, jonka sisällä hänen rakkaimpansa -oli, ja huomaisi portin lukituksi eikä pääsisi sisälle. - -Kohta Viipurista lähtönsä jälkeen oli ritari kirjoittanut Gunillalle -vakavan kirjeen, muistuttaen tälle siitä häväistyksestä, jonka tämä -oli tahtonut hänelle saada aikaan ja joka ikäänkuin ihmeen kautta -oli kääntynyt hänen vastustajiaan kohtaan. Vakaumuksestaan luopumaan -ei häntä voinut saada edes rakkautensa Gunillaan; mutta juuri tämän -rakkauden tähden hän kysyi puolisoltaan, eikö tämä tahtonut jättää -kaikki riitakysymykset raukeamaan; sillä kun hän oli vannonut -uskollisuutta ruotsalaiselle miehelle ja seurannut häntä hänen -isänmaahansa, oli tämä nyt heidän molempain maana eikä vaimon sopinut -houkutella miestänsä siitä luopumaan. - -Gunilla rouva ei jäänyt vastauksen velkaan. Ritari sai sen jo -Turussa. Hän kirjoitti, että rakkaus Tanskaan oli juurtunut lujasti -hänen sieluunsa; yöt ja päivät hän suri sitä, että se mies, jolle -hän oli vannonut uskollisuutta, oli pettänyt laillisen kuninkaansa. -Mielellään hän antaisi henkensä, jos saisi herransa palaamaan -velvollisuuksiinsa, ja joka hetki hän rukoili pyhää neitsyttä -valaisemaan hänen pimitettyä sieluaan. Mutta jos tämä ei välittänyt -hänen rukouksistaan ja kyynelistään, silloin tiesi hän kyllä, -kumpi voima jäi vallitsevaksi, vaikkapa hänen sielunsa silloin -pakahtuisikin. - -Ritari havaitsi selvästi, että kirjeessä oli vieras käsi osallisena, -mutta kenen? Sen tappion jälkeen, jonka isä Tobias oli kärsinyt, -saattoi se tuskin olla hänen; joku toinen oli saanut vaikutusvallan, -Gunilla salli itseään vedettävän yhä kauemmas hänestä. - -Hyödyttömäin sanojen vaihtaminen ei ollut ritarin mieleen, hän tyytyi -sentähden niihin tietoihin, joita ukko Karhuinen hänelle lähetti; -tämä sai ankaran käskyn pitää tarkoin silmällä niitä vieraita, jotka -pyysivät pääsyä linnaan. - -Mutta sisimmässään oli hän vielä epävarma, kummalle puolelle -kallistuisi. Maan asema näytti hänestä äärimäisen arveluttavalta, -ja mitä enemmän hän mietti, sitä edullisemmalta hänestä näytti -liittyminen Hannu kuninkaaseen. - -Ja Gunillan ilo! Hän tunsi hänen käsivartensa kaulassaan, katseli -samoihin suloisiin, ilmeikkäihin silmiin, jotka niin monta kertaa -olivat rakkaudella silmäilleet häneen; mutta mitä kovempaa kiusausta -hän tunsi taipumiseen, sitä tarkemmin hän punnitsi syitä ja -vastasyitä. - -Viime aikoina oli Werner melkein alituiseen hänen rinnallaan, ja ne -hetket, joita ei tarvittu virkatehtäviin, käytti ritari mielellään -keskusteluun hänen kanssansa. - -Nuori mies, joka oli opiskellut Linköpingin koulussa, oli tällöin -usein nähnyt ja lopulta tullut persoonallisesti tuntemaan tohtori -Hemming Gaddin. Hän kertoi tämän innostavasta kaunopuheisuudesta, -joka hänen mielestään kuitenkin johtui enemmän ajatuksen selvyydestä -kuin sen syvyydestä, mutta ennen kaikkea vakaumuksen lämmöstä, joka -hälvensi kaikki epäilykset. - -"Hän on tanskalaisvihaaja?" sanoi ritari. - -"Äärimmilleen. Hänen on mahdoton nähdä tai uskoa olevan ainoaakaan -hyvää ominaisuutta siinä kansassa. Olen kuullut monta kertaa hänen -sanovan, että hänelle olisi helvetti pahimmillaan, jos hän kuolemansa -jälkeen joutuisi yhteen pelkkien tanskalaisten kanssa." - -"Pappi ei hän ainakaan ole." - -"Paljon enemmän soturi ja merimies; mutta hänellä on rinnallaan mies, -jolla on kaikki ne hyvät ominaisuudet, jotka kuuluvat papille." - -"Hänen nimensä?" - -"Isä Johannes, köyhä pappi Suomen Lapista, luullakseni; ainakin on -hän monta kertaa sanonut ikävöivänsä sinne takaisin, mutta elektus ei -tahdo sitä sallia; hän sanoo, että isä Johanneksen mukana kaikkoaisi -hänen hyvä enkelinsä hänen luotansa. Kuitenkin on joku toinen, joka -luullakseni tarvitsee häntä paremmin." - -"Ja hän on?" - -"Vanha arkkipiispa." - -"Jaakko herra?" - -"Isä Johannes kutsutaan tuontuostakin hänen luoksensa; sanotaan sen -tapahtuvan silloin, kun hänen armollaan on liian kovia ahdistuksia. -Kukaan muu kuin hän ei voi niitä tyynnyttää." - -"Täällä Suomessa liikkuu hänestä monenlaisia huhuja." - -"Isä Johannes ei näytä koskaan muulloin niin kiihtyneeltä kuin -palatessaan piispan luota." - -"Te näytätte tuntevan olosuhteet hyvin?" - -"Minä aloin jo pikku poikana käydä isä Johanneksen asioilla, sitten -pani hän minut kouluun ja luki väliin kanssani; kaikesta, mitä olen -oppinut, on minun kiittäminen häntä." - -Nuoren kaniikin silmissä kimmelsivät kyyneleet, ja hän jupisi -itsekseen: "Pyhä neitsyt häntä suojelkoon ja varjelkoon!" - -"Sanokaa minulle", virkkoi ritari äänetönnä mietittyään, "kuinka -voimme tietää, ovatko mielipiteemme riippuvaiset salaisimmista -toivomuksistamme?" - -"Luulen, että voimme sen tietää edellyttämällä vastakohtaa." - -"Kuinka tarkoitatte?" - -"Puhuimme äsken Ruotsista ja Tanskasta. Jollen puolla unionia -vakaumuksesta, ei minun pitäisi tehdä sitä luvattujen etujenkaan -tähden." - -"Niin kyllä, mutta se ei vastaa kysymykseen." - -"Niin tapahtuu, jos otaksun, että mainitut edut lankeaisivat minulle -siinä tapauksessa, että kaikin voimin toimin unionia vastaan." - -Ritari ei vastannut, mutta hän silmäili mietteissään eteensä. - -Retki Hämeenmaan läpi oli likipitäen suoritettu, ja Erik herra -aikoi juuri suunnata matkansa Raaseporia kohden, kun hänen neljä -asemiestään saavuttivat hänet, mukanaan useita ruotsalaisia -miehiä, jotka toivat kirjeitä ja terveisiä. Oli saapunut muutamia -ruotsalaisia laivoja, ne olivat ankkuroidut Raaseporin saaristoon, -ja valtionhoitaja Svante Niilonpoika kutsui herra Erik Turenpoikaa -saapumaan sinne. - -"Onko Svante herra mukana laivassa?" - -"Ei, mutta häntä odotetaan ensiksi tulevalla laivalla?" - -"Sanokaa, että minua estävät tärkeät tehtävät, mutta saavun niin pian -kuin se on mahdollista." - -Lähettiläät saivat palata vieden tämän vastauksen. Erik herra epäröi, -hän ei voinut vielä tehdä päätöstään. Pieni retkikunta sai levähtää -Hämeenlinnassa muutamia päiviä, jollaikaa ritari neuvotteli asioista -äskennimitetyn voudin kanssa; väliajoilla sulkeutui hän huoneeseensa -eikä ottanut ketään puheilleen muissa kuin tärkeissä maan asioissa. - -Mutta joka päivä toimitettiin messuja hänen huoneessaan ja vakoileva -uteliaisuus kertoi, että hän usein oli vajonneena rukouksiin. - -Kolmantena päivänä, kun retkikunnan oli jälleen lähdettävä -liikkeelle, lähestyi Olavi ritaria ja sanoi puoliääneen: "Pentti -Åbjörninpoika ei ole mukanamme." - -"Eikö häntä ole kutsuttu mukaan?" - -"Hän lähti eilisaamuna kaupungista." - -"Ilmoittamatta syytä?" - -"Salaa." - -"Ilmoittakaa minulle, kun hän palaa." - -Matkaa ei suunnattu Raaseporiin, vaan Karjalaan. Ritari oli ollut -poissa lähemmäs kolme kuukautta, ja meriliikkeen avautuessa oli hänen -aivan välttämättä oltava kotona. - -Sitä paitsi hän tiesi, etteivät Karjalassa suinkaan olleet asiat -paremmin kuin muissa osissa maata. Suomalainen itsepäisyys esiintyi -sitä taipumattomampana, mitä useampia lyöttäytyi yhteen, ja täällä -oli asutus taajin. - -Suotuisammat, kuivemmat säät olivat täällä kuten kaikkialla osaksi -hillinneet taudin raivoamista, eikä tartunnan vaara ollut enää -yhtä suuri kuin ennen, mutta kuolevaisuus oli yhteen aikaan ollut -hirvittävä. Monet talot ja töllit oli kuolema lakaissut autioiksi, ja -vielä elävät näyttivät siltä, kuin pian seuraisivat manalle menneitä. - -Ritarin käskystä oli jokaiseen pitäjään lähetetty elintarpeita ja -siementä. - -Mutta kun kansa kuuli, ettei viljaa saatu käyttää leipään, -kieltäytyivät he ottamasta sitä vastaan. - -Saapuessaan huomasi ritari, että kaikki maa oli muokkaamatta, missään -ei ollut sitä lapio tai aura koskettanut, ja pitäjänaitat olivat -jyviä täytenään. - -Rahvas kutsuttiin kokoon. - -He tulivat, kuoleman kalpeus kuopalleen painuneilla kasvoillaan, -vanhentuneina ennen aikojaan; koko väestöön näytti kuuluvan -ainoastaan nälinkuoliaita. - -Se oli kauhistava näky, ja ritarin suuttumus suli syvimpään sääliin. -Kuka saattoi odottaa, kuka vaatia työtä näiltä? - -Silloin astui Werner esiin, kirkastuksen kimmellys loisti hänen -silmistään, kun hän kohotti ne kohden taivasta ja huudahti: -"Kiittäkäämme ja ylistäkäämme Herraa!" - -Ja hän kiitti kestetystä ajasta, koetuksista, kärsimyksistä, kaikesta -siitä katkerasta ja tuskallisesta, jota oli kohdattu elämässä; se -oli lähetetty parannukseksemme, meitä nöyrryttämään; ja jos se on -täyttänyt tarkoituksensa, jos se on tosiaankin meitä nöyrryttänyt -ja parantanut, on se koituva meille mitä suurimmaksi siunaukseksi. -Silloin on kevätpäivä ja kevään lämpö, samalla kuin se lahjoittaa -maan hedelmällisyyttä, antava myös kovasti koetelluille ihmisille -uutta terveyttä ja uusia voimia. - -"Ei, ei!" jupistiin ympärillä. - -"Katsokaas", sanoi Werner ottaen maasta jyvän, "kuka voi käsittää, -miten tämä pieni siemen voi muutamien kuukausien kuluttua synnyttää -monta samanlaista itsestään, ja kuitenkaan ei kukaan teistä sitä -epäile. Hän, joka antaa maan kasvullisuuden ja ruokkii taivaan -linnut, eikö hän pitäisi huolta ihmisestä, omasta kuvastaan? Älkää -sentähden epäilkö, tiehensä alakuloisuus, tarttukaa lapioihin; sanon -teille, että Herra on antava teille voimia siihen." - -He katsoivat kysyvästi toisiinsa, mutta kukaan ei liikahtanut -paikaltaan. - -"Noutakaa lapiot tai näyttäkää edes missä ne ovat, sen ainakin -voitte!" huusi Kurt. - -Ritari oli sillävälin puuttunut puheihin muutamain isäntäin kanssa, -jotka itsepintaisesti pyysivät saadakseen käyttää jyviä mielensä -mukaan. - -Ritari vastasi heille, että pieni osa oli jauhatettava ja jaettava -heille. - -Mutta he vaativat itsepäisesti kaikkia. - -"Osaatteko kaivaa?" kysäisi muuan poikanen Kurtin huudon johdosta. - -"Lapiot tänne, sittenpähän näet!" - -"Antakaa meille lapiot!" huusivat kaikki asemiehet. - -Ritari astui äkkiä kokoontuneen väkijoukon luo. "Se teistä", sanoi -hän, "nuori tai vanha, mies tai nainen, joka tunnin kuluessa kaivaa -suurimman kuopan maahan, saa heti paikalla minulta kaksi kokonaista -äyrityistä, ken ehtii toisena, hän saa yhden ja kolmas järjestyksessä -puoliäyrityisen." - -Nyt huomattiin liikettä väkijoukossa. "Mutta", jatkoi ritari, -"ken tekee työtä neljä tuntia ja ehtii enimmän, hän saa kymmenen -äyrityistä, ken kaivaa kolme tuntia ja ehtii enimmän, saa seitsemän, -kaksi tuntia kaivanut ja enimmän ehtinyt saa neljä äyrityistä. -Koettakoon ken haluaa." - -Nyt eivät enää tulleet tuumailut kysymykseen, kaikki riensivät -hommaan niin pian kuin kynsistä kerkesi, ja ritari pani asemiehensä -valvomaan järjestystä, kehoittamaan kansaa työssä, ylistämään ahkeria -ja elähyttämään hitaita. - -Kuinka muuttuneilta he näyttävätkään tullessaan takaisin; he -muistuttivat valekuolleita, jotka ovat heränneet uuteen elämään; -ainoakaan ei ollut jäänyt pois kilpaottelusta, kaikki unelmoivat -kymmenestä äyrityisestä, jotka saattoi ansaita neljässä tunnissa, ja -jokainen toivoi olevansa se onnellinen. - -Kansa jaettiin ryhmiin, joilla kullakin oli katsastusmiehensä. Merkin -saatuaan alkoivat kaikki samalla kertaa. - -Oli omituista nähdä, kuinka kaivaminen kävi siihen määrätyllä -yhteismaalla. Voimat olivat tosin heikot, mutta ne ikäänkuin -terästyivät työssä, ja kestävyys, sitkeys ansaitsi ihailua. Ritari -kulki joukosta toiseen, kellään ei ollut aikaa puhua tai kohottaa -katsettaan, kymmenen äyrityistä loisti heitä vastaan, he ajattelivat -ainoastaan niitä, elivät ainoastaan ne voittaakseen. - -Vihdoin oli ensimäinen tunti lopussa. Annettiin sovittu merkki. - -"Me kaivamme neljä tuntia!" huudettiin aivan kuin yhdestä suusta ja -työtä jatkettiin. - -Hiki tippui heidän otsiltaan, se oli samalla kertaa surullinen ja -ilahuttava näky. - -Silloin kuului kirkaisu, läpitunkeva, vihlaiseva. - -Ei ollut ainoatakaan, joka ei nojannut lapioonsa ja kuunnellut -kauhuissaan. - -"Valmyra!" mutisivat he. - -Ritari ja asemiehet kääntyivät katsomaan metsänreunaan, mistä -kirkaisu kuului. - -Se uudistui vielä kerran, mutta silloin olivat jo lapiot liikkeessä; -oli ikäänkuin tahdottaisiin ottaa takaisin aika, joka oli hukattu. - -Pitkä, roteva nainen tuli nopeasti näkyviin. Hänellä oli -karkeakankainen musta puku, joka valui syville laskoksille hänen -ympärilleen; päässään oli hänellä myssy, jaloissaan tuohivirsut, -lonkallaan samoin tuohikontti. - -"Olkaa kirotut te, jotka ette noudattaneet neuvoani!" huusi hän -kohottaen käsivartensa. "Enkö ole sanonut teille, että työ on synti, -synti, jonka tähden saatte kärsiä kaikki helvetin tuskat!" - -"Kymmenen äyrityistä, kymmenen äyrityistä!" jupisi kansa, mutta -kukaan ei uskaltanut katsoa tietäjättäreen. - -"Kuka olet?" kysyi ritari mennen nopeasti häntä vastaan. - -"Valmyra!" vastasi hän ylpeästi. - -"Miksi tahdot estää kansaa työstä?" - -"Sentähden, että työaika on lopussa." - -"Ei niin kauan kuin he tarvitsevat leipää." - -"Tarvitsevatko kuolleet syödäkseen?" - -"Sinäkö siis olet heille uskotellut, että heidän on pian kuoltava? -Mutta sanon sinulle, että jos vielä kerrankaan uudistat tämän -uhkauksen, ei täällä ole ainoatakaan, joka ei eläisi sinua kauemmin." - -"Olette tosin mahtava, herra Erik Thurenpoika, mutta sanon teille, -ettei Valmyran henki ole teidän käsissänne." - -"Paljoa suuremmassa määrin kuin näiden henki on sinun käsissäsi." - -"Ja ettekö usko, että vaikka valta tällä hetkellä onkin teidän, on se -huomenna taasen minun?" - -"Minä voin estää sen." - -"Kytkekää Valmyra kahleihin, sitokaa hänet vahvoin köysin, ne -katkeavat kuin hämähäkin kinot tuulen ensi henkäyksessä! Et sinä eikä -kukaan vaimosta syntynyt voi hänelle mitään!" Ja hän katsoi ylöspäin -ikäänkuin odottaisi merkkiä taivaasta. - -Lähinnä seisovat kuuntelivat tarkkaavaisesti, kansassa havaittiin -lisääntyvää levottomuutta; jopa muutamat heittivät lapionsakin -käsistään. - -"En tahdo sinulle mitään pahaa", sanoi ritari. "Mutta en myöskään -salli, että asetut tielleni toimissani." - -"Olette sokea ja sokeain taluttaja!" huudahti nainen. "Ihmiset -päättelevät vain siitä, mitä näkevät silmillään, mutta he eivät -käsitä salattuja tarkoituksia." - -"Ettekö tiedä, Valmyra, että ritari pelasti pikku Sakkonne kuolemasta -verenvuotoon jouhipaidan väkäsien repimänä?" kysyi Olavi. - -Eukon poskilla häivähti puna. "Kyllä, tiedän sen!" vastasi hän. -"Sentähden en sanokaan enää mitään kansalle! Jatkakaa vain hyödytöntä -työtänne! Hän on pelastanut tyttäreni pojan hengen, sentähden -tapahtukoon hänen tahtonsa!" - -"Ja linnanvartian on käsketty pitää huolta Sakon kasvatuksesta." - -"Tiedän senkin!" huudahti eukko. "Ja sentähden on Sakko kerran -uhraava henkensä hänen puolestaan. Mutta katsokaa... katsokaa... -kaksi pientä käärmeen sikiötä matelee Sakon jälestä ja tahtovat -pistää hänen kantapäähänsä; hän ei näe niitä, mutta hän on ne näkevä, -sanon sinulle, että hän on kerran ne keksivä." - -Taasen kuului merkki, että toinen tunti oli kulunut, mutta työhalu -pysyi yhä samana ja ritari kulki ympäri kansan keskuudessa. - -"Mitä tarkoitatte käärmeensikiöillänne?" kysyi Olavi. - -"Ne piiloutuvat joko pöllönnaaman taa tai pitkään papinkaapuun." - -"Isä Tobias?" - -Eukko naurahti hiljaa. - -"David maisteri kenties?" - -"Leijona on eläinten kuningas!" - -"Siksi ei se pelkääkään." - -"Viisautta ei hänelle ole suotu!" - -"Ketä väkevän tarvitsee pelätä?" - -"Tiikeriä!" - -"Minä kyllä pidän silmäni auki!" - -"Hän sitoo ne!" - -"Eikö sitten ole mitään apua?" kysyi Olavi, joka tietämättään joutui -taikauskoisen pelon valtoihin. - -"Jumala sen tietää!" - -Ritari oli tullut takaisin. "Valmyra!" sanoi hän. "Tule pappilaan -illalla, haluan sinua puhutella." - -"Minä tulen", vastasi hän ja meni takaisin metsään. - -Mutta kun kuului merkki kolmannen tunnin päättymisestä, silloin -panivat useat lapionsa pois, he eivät jaksaneet enää kauemmin. - -Ainoastaan parisenkymmentä jatkoi, niiden joukossa lähes -viisikymmenvuotias nainen; hän ei kaivanut ainoastaan syvemmälle, -vaan jäntevämmin kuin kukaan muu; oli kuin hänen sielunsa autuus -olisi riippunut hänen joutumisestaan muiden edelle. - -Ritari, Werner ja melkein kaikki asemiehet seurasivat häntä -tarkkaavaisesti, oli ainoastaan muuan nuori poika, joka saattoi -kilvoitella hänen kanssaan voitosta. - -Vihdoin oli tunti lopussa; hän se oli voittanut! Kun öljy on lopussa, -sammuu lamppu, ja nainen oli vaipunut maahan, missä hän makasi -liikkumatonna ja näköjään tunnotonna. - -Werner omisti hänelle kaiken huolenpitonsa sillaikaa kuin palkinnot -määrättiin ja jaettiin. Kun se oli tehty, kysyivät ne, jotka eivät -olleet saaneet mitään, eikö naisen voitto ollut jaettava heidän -keskensä. - -Mutta silloin nainen hätkähti, avasi silmänsä ja viittasi kahteen -pieneen poikaressuun, jotka seisoivat vierellä käsitysten ja -katselivat häntä. "Lapsenlapseni... viekää heidät täältä!" Vielä -rukoileva katse, ja hänen elämänsä oli päättynyt. - -Mutta ritari viittasi rahvaalle kaivettua maata; he olivat itse -kumonneet väitteensä, etteivät he voineet tehdä mitään. Se voitto, -jonka nyt olivat vain muutamat saaneet osakseen, oli paljon -runsaammassa määrin koituva jokaiselle, joka tahtoi tehdä työtä. - -Vielä kerran sanoi hän heille, että oli pidetty huolta -välttämättömistä elintarpeista ja siemenviljoista, nyt oli heidän -oma asiansa käyttää niitä hyväkseen, ja pontevin sanoin hän kehoitti -heitä työhön. - -"Mutta Valmyra on sanonut..." jupisivat he. - -"Ja Valmyra on puhunut totta", keskeytti ritari vilkkaasti. "Ken ei -enää usko Jumalan ja pyhän neitsyen voimaan ja apuun, hän kulkee -varmaa perikatoa ja kuolemaa kohden; ken taistelee viimeiseen saakka, -hän voittaa kaatuessaankin. Katsokaa tätä naista, hän ei uhrannut -viimeisiä voimiaan itsensä, vaan jälkeläistensä tähden, ja totisesti -ei hän ole tehnyt sitä turhaan; menkää ja tehkää tekin samoin, ettekä -te ole jäävä palkatta. Olen varma siitä, että Valmyra on ensimäinen -ennustamaan menestystä toimillenne!" - -Mutta myöhempään illalla, kun Valmyra saapui pappilaan, kysyi ritari -häneltä: - -"Miksi ennustat maan perikatoa?" - -"Luen sen tähdistä." - -"Luet väärin!" - -Eukko katsoi tutkivasti häneen. "Voiko sitten jalopeura sysätä -skorpionin radaltaan?" kysyi hän pidättäen henkeään. - -"Se voi Herran avulla!" - -"Vaikkapa rapu ja vesimieskin asettuisivat sen tielle, ja neitsyt, -neitsyt!" - -"Eikö neitsytkään ole sille suosiollinen?" kysyi ritari levottomin -aavistuksin. - -"Ne ovat liian kaukana toisistaan! Vesimies pimittää jalopeuran, rapu -katkaisee neitsyen tien, skorpioni sylkee myrkkyään, ja siitä syntyy -kulkutauteja ja kuolemaa!" - -"Mutta taivaan merkit muuttuvat!" - -"Kun tulee uusi taivas ja uusi maa?" - -"Ei, nykyiselläkin taivaalla. Nyt tahdon minäkin ennustaa tulevia -asioita. Sateen jälkeen antaa Jumala auringon paistaa; tämän tautien -ja hädän ajan jälkeen on Suomen kansalle koittava uusi rauhan ja -hyvinvoinnin aika." - -"Kumpiko vaakakuppi on raskaampi? Kuka on ystävä, kuka vihollinen? -Siitä on kysymys!" - -"Niin, siitä on kysymys!" toisti ritari raskaasti huoaten. - -"Vesimies on kietoutunut sumuun, se ei näytä mitä kantaa kilvessään, -mutta kun päivä paistaa sumuun, välkkyy se sateenkaaren väreissä ja -heittää kajastuksensa laajalle ympärilleen..." - -"Kenties tännekin?" - -"Joutsimiehen nuolet eivät kanna niin kauas, että voisivat sumun -hälventää, mutta jollei jalopeura ole varuillaan, voivat ne sattua -sen sydämeen." - -"Jalopeura on siis lähellä kaatumistaan?" - -"On lähellä menettää, mitä pitää rakkaimpanaan." - -"Kuinka hän voi pelastaa sen?" - -Valmyra oli kauan vaiti. Hän istui pitkällä rahilla loimuavan -takkavalkean ääressä ja kohenteli tuontuostakin kekäleitä -kohennuskepillä, jota piteli käsissään. Hän ei kohottanut päätänsä -ritaria puhutellessaan, oli kuin hän lukisi hiilloksesta vastaukset -ritarin kysymyksiin. - -"Jumala yksin voi tutkia sielujen syvyydet!" vastasi hän. "Rapu pani -alttiiksi oman rintansa antaakseen Valmyralle ne jalot helmet, jotka -hän kätki; skorpioni lähetti hänelle kultansa, ja niin suostui hän -vihdoin..." - -"Pettämään isänmaansa?" - -"Kohtalo on jo julistanut sen tuomion!" keskeytti eukko kiihkeästi. -"Mutta povariakka sääli nuorta naista, joka seuraa rapua, näkemättä, -että se kulkee takaperin, ja joka itkien ja vaikeroiden ottaa -skorpionin myrkkyä surmatakseen herransa." - -Erik Turenpoika tunsi mielensä yhä levottomammaksi; hän ei ollut -epätietoinen siitä, että eukko puhui Gunillasta. Tämä oli siis -turvautunut povariämmään; mihin hän sitten pyrki? - -"Mihin hän tarvitsi povariakan apua?" kysyi ritari levottoman -tutkivasti. - -"Ken on epävarma, hän kysyy neuvoa moneltakin, mutta harvoin -oikealta." - -"Sanoithan, että hän tahtoi surmata herransa." - -"Ainoastaan hänen uskonsa ja omantuntonsa!" - -"Se on likipitäen samaa." - -"Siksi on hän tuskissaan ja hädissään!" - -"Oletko tullut sanomaan tätä minulle?" - -"Olette ollut hyvä pikku Sakkoa kohtaan, eikä Valmyra ole -kiittämätön." - -"Osoita siis minulle se kehoittamalla kansaa työhön. Sanon sinulle, -että on tuleva uusi, parempi aika. Älä ota lahjoja, Valmyra; jos -tarvitset ruokaa ja leipää, niin tule Viipuriin!" - -Eukko nousi rahiltaan ja oli melkein yhtä pitkä kuin ritarikin. -"Olette totisesti jalopeura", sanoi hän. "Ja väkevä levittää voimaa -ympärilleen, mutta katsokaa eteenne, vaara on ansan tavoin jalkojenne -edessä." Erik Turenpoika oli aikansa lapsi, sentähden kysyi hän: -"Voitko antaa minulle varoitusmerkin?" - -"Silloin kun täyttyy rakkain toiveenne!" - -"Jätän kohtaloni Herran haltuun!" huudahti ritari. "Ja nyt eroavat -tiemme!" - - * * * * * - -Matkaa jatkettiin läpi Uudenmaan; kaikkialle oli maine ehtinyt edeltä -ja kertonut, kuinka kansa taipui ritarin tahdon mukaan, kuinka hänen -sanansa ja käskynsä riittivät palauttamaan heille menettämänsä -työtarmon ja kuinka korkeammat voimat olivat hänen apunaan. Pelko -ja kunnioitus, jota hän herätti, sai kansan tottelemaan, ja kuta -pitemmälle hän matkusti maata, sitä taipuisammin olivat voudit ja -rahvas mukautuneet hänen käskyihinsä. - -Oltiin jo toukokuussa; ritari tuli yhä lähemmäksi Viipuria, josta -tiedot olivat viime aikoina olleet sangen niukat. - -Riennämme sinne hänen edellään, kiireimmiten ottaaksemme selkoa -sikäläisistä olosuhteista. - - - - -2. - -KAVALLUS. - - -Mihin isä Tobias ei pystynyt, se onnistui David maisterille; hän -herätti Gunillan mielessä sen uhman tunteen, joka uinailee jokaisessa -naissielussa. Loukattu turhamaisuuskin voi antaa sille sytykettä -joksikin aikaa, mutta kun uskonkiihko tulee polttoaineeksi, leimahtaa -liekki kuluttavaksi tuleksi. - -Hiljainen, viaton Gunilla, joka tähän asti oli elänyt ainoastaan -herralleen ja lapsilleen, hän kantoi nyt salaisia tuumia vastustaa -kaikkia Erik herran hankkeita, mikäli ne olivat ristiriidassa Tanskan -etujen kanssa. Tien tähän viitoitti hänelle David maisteri. Hän kävi -salaa Viipurissa monta kertaa ritarin ollessa poissa, mutta Elsa piti -huolen, ettei linnanvartia saanut siitä tietoa eikä siis ritarikaan. - -Kirje, jonka Gunilla rouva oli kirjoittanut herralleen, oli tosin -maksanut hänelle monet katkerat kyyneleet, mutta se oli ilmaus hänen -sisimmistä ajatuksistaan ja hän oli vakuutettu siitä, että mitä -pontevammin hän esiintyi, sitä uskottavampaa oli, että ritari antaisi -myöten. - -Millainen oli nyt se suunnitelma, jonka David maisteri oli laatinut -hänelle? - -Ei enempää eikä vähempää kuin että koko Viipurin linna oli nostettava -kapinaan! - -Tämä olisi tapahtuva levittämällä huhuja Hannu kuninkaan rakkaudesta -kansaan, hänen hyvistä tarkoituksistaan ja hänen surustaan -suomalaisten alamaistensa luopumisen johdosta. - -Mutta ei siinä kyllin; jaettiin salavihkaa olutta ja viiniä ikäänkuin -hänen lähettämänään. - -Seurauksena tästä havaittiin yhä enemmän myötätuntoa tanskalaisia -kohtaan. Miehistö oli tähän asti yhtä vähän kuin alempi päällystökin -ottanut selkoa, mihin puolueeseen he oikeastaan kuuluivat. Herra Erik -Turenpoika palkkasi heidät, ja he olivat velkapäät taistelemaan ketä -vastaan hän tahtoi; mutta nyt tarjoiltiin ylimääräisiä makupaloja, -nyt tehtiin loistavia lupauksia; sentähden sai jokainen äkkipäätä -oman ajatussuunnan ja useimmat olivat tätä nykyä tanskanmielisiä. - -Ei voinut viipyä kauan, ennenkuin ukko Karhuinen sai siitä vihiä. - -Hän ajatteli kirjoittaa ja ilmoittaa siitä herralleen, mutta Elsa -sanoi, että se voisi antaa aihetta ankariin muistutuksiin häntä -itseään kohtaan, sillä hänen asiansahan oli valvoa sellaisia asioita, -ja niin ei asiasta tullut mainituksi. - -Idästä ja lännestä saapui kertomuksia ritarin retkestä. Etäisyys -antoi niille ihmeellisyyden vivahduksen; hän näytti Herran -profeetalta, joka kykeni tyrmistyneet herättämään eloon. - -Siitäkös riemuittiin ja ylpeiltiin ja monet maljat tyhjennettiin -jalon ritarin, herra Erik Turenpojan, Hannu kuninkaan uskollisen -alamaisen kunniaksi. - -"Kuka puhuu moista?" kysyi ukko Karhuinen. - -"Kuka puhuu muuta?" tokaisi kysytty. - -Gunilla rouva oli ilosta suunniltaan; hänen urhonsa oli tehnyt nämä -suurtyöt, hän oli valloittanut Suomen ja tuli jättämään sen sitten -laillisen herransa haltuun. Sillä kuinka voisi ritari vastustaa omaa -sydäntään ja hänen rukouksiaan ja kansaa, joka hänen saapuessaan -yhdistäisi hänen nimensä kuninkaan nimeen? - -Gunilla tosin vapisi herransa hengenvaaran tähden; vihollinen, jota -vastaan hän taisteli, oli vaarallisempi kuin minkä kohtaa avoimessa -taistelussa, mutta Gunilla, joka kenties osasi parhaiten pitää -arvossa herransa ylevämielistä toimintaa, ei epäillyt, että pyhä -neitsyt kuulee hänen rukouksensa ja lähettää enkelinsä suojelemaan -rakastettua miestä. - -Sitten saapui ruotsalainen laiva tuoden kirjeitä ja viestejä -valtionhoitajalta. Linnanrouva ei edes suvainnut ottaa heitä vastaan, -hän puolustautui sillä, että hänen herransa oli poissa, ja neuvoi -heitä purjehtimaan Raaseporiin, jossa he luultavasti tapaisivat -ritarin. - -Laiva purjehti sinne ja laski saaristoon. Lähettiläät nousivat maihin -ja yhtyivät sattumalta neljään asemieheen, joiden seurassa he etsivät -Erik herran käsiinsä. Hänen epäröimisensä ja vihdoin kieltäytymisensä -tulemasta laivalle aiottuun kohtaukseen herätti epäluuloja -kavalluksesta. - -Tiedämme, että Pentti Åbjörninpoika heti sen jälkeen katosi; hän meni -kiireimmiten Viipuriin vieden tämän tärkeän, ilahuttavan uutisen. - -Mutta kaikki eivät sitä ottaneet vastaan samalla tyytyväisyydellä. -Katarina Niilontytär oli ruotsalainen, ei ainoastaan syntyperältään, -vaan mieleltäänkin, ja häntä suretti niin syvästi, kun Erik -Turenpoika oli pettänyt sanansa, ettei hän tahtonut sitä uskoa. Sen -sanoi hän Gunilla rouvallekin. - -Mutta tämä selitti, että hänen herransa oli tehnyt ainoastaan -velvollisuutensa kuningastaan ja häntä kohtaan. - -"Silloin sanon teille", huudahti neitsyt, "että niin totta kuin -olenkin pitänyt Erik herraa mainioimpana ritarien seassa ja teitä -kadehdittavan onnellisena, yhtä syvälle on hän nyt vajonnut -silmissäni." - -"Entä minä sitten?" kysyi Gunilla rouva. - -"Kun kuva katoaa, mitäs silloin sen varjostakaan?" - -"Tietäkää, neitsyt, että juuri tämä varjo on saanut hänet kääntymään." - -"Sitä pahempi teille molemmille, jos hän on tullut siksi, mitä te -olitte...! Mutta en usko sitä; se olisi alentavaa niin uljaalle -ritarille." - -"Ettekö luule minun tietävän, että olette rakastanut jaloa herraani!" -huudahti Gunilla harmista kuohuen. "Riippuu hänestä itsestään, -teenkö niin vähin vastakin", vastasi Katarina hymyillen ja poistui -rouvantuvasta, jossa keskustelu oli tapahtunut. - -"Ja tämän uskaltaa hän minulle sanoa vasten kasvoja! Petätkö sinäkin -minua, Anna?" - -Anna Sparre heittäytyi hänen syliinsä ja vakuutti, ettei hän -ymmärtänyt Katarinaa; mitä häneen itseensä tuli, rakasti hän Gunillaa -niin suuresti, että tahtoi hänen tähtensä mielellään muuttua -tanskanmieliseksikin. - -"Luulen melkein, että se olisi hyvin mieleen Sten herralle", lisäsi -hän punastuen. - -"Sten herra ja minä olemme aina vetäneet yhtä köyttä," sanoi Gunilla -rouva, "ja minua ilahuttaa suuresti, jos teistä tulee pari". - -Tästä keskustellessaan unhoittivat he pian Katarinan, ja tämä meni -yliskamariinsa ja viittasi salavihkaa Elsaa seuraamaan itseään. - -"Oletko herrallesi uskollinen?" kysyi hän. - -Elsa punastui. "Minä tottelen kaikkia!" vastasi hän. - -"Yhtä mielelläsi?" - -"Hm, en juuri niin!" - -Katarina avasi erään laatikon ja otti sieltä helminauhan. "Tahdotko -tämän?" kysyi hän. - -"Kyllä, mielelläni!" Tytön silmät loistivat mieliteosta. - -"Olethan herrallesi uskollinen?" - -"Kuinkas muuten niin jalolle ritarille!" - -"Ja Gunilla rouvalle?" - -"Hän on kaunis ja hyvä." - -"Ja isällesi?" - -"Hänhän on isä!" - -"Entä isä Tobiaalle?" - -Elsa hymyili pilkallisesti. "No, jotakuinkin!" - -"Oletapas nyt, Elsa, etteivät nämä tahdo samaa; ketä tottelisit -silloin?" - -"Hm, enpä juuri tiedä!" - -"Tahdothan palvella minuakin?" - -"Kyllä, mielelläni!" - -"Mutta äsken kuulit, että Gunilla rouva puolustaa tanskalaisia ja -minä ruotsalaisia. Kumpiako näistä tahdot mieluummin palvella?" - -"Molempia, jos voin." - -"Niinkö! Etkö ole ruotsalainen synnyltäsi?" - -"Äitini oli mustalaisheimoa." - -"Mutta isäsi on ruotsalainen?" - -"Niin sanoo olevansa." - -Katarina istui kotvan mietteissään. "Rakastatko ketään?" kysäisi hän -äkkiä. - -Tyttö karahti tulipunaiseksi. - -"Enkös jo arvannutkin, että onhan niin kauniilla tytöllä -mielitiettynsä." - -Tyttö katsoi häneen säteilevin silmin. - -"Onko hän ruotsalainen vai tanskalainen?" - -"Ruotsalainen!" - -"Muuan ritarin asemiehistä?" - -"Niin!" - -"Nuori ja urhokas?" - -"Paras kaikista!" - -"Tahdotko sanoa minulle hänen nimensä?" - -"Kurt!" - -"Ja hän on luvannut olla sinulle uskollinen?" - -"Niin on!" - -"Ja sinä rakastat häntä?" - -"Enemmän kuin elämääni!" - -"Silloin täytyy sinun täyttää hänen toivomuksensa, mikäli suinkin -voit?" - -"Niin teenkin!" - -"Vaikkei hän sitä sinulta pyytäisikään." - -"Kuinka voin tietää ne muuten?" - -"Sinun on arvattava hänen ajatuksensa." - -"Sitä en voi tehdä", vastasi Elsa pudistaen päätänsä. - -"Tahdotko, että opetan sinua?" - -"Oi, tahdon, tahdon!" - -"Onhan Kurt uskollinen herralleen?" - -"Hän antaisi henkensä hänen puolestaan." - -"Luuletko, että hän hyväksyisi sen, jos tietäisi sinun toimivan -herransa tahtoa vastaan?" - -"Hän ei saa sitä tietoonsa!" - -"Voinhan minä sanoa sen hänelle!" - -"Teillä ei ole mitään todisteita!" - -"Olen nähnyt sinun ottavan vierailta miehiltä kirjeitä, jotka olet -sitten antanut isä Tobiaalle." - -Elsa nauroi. "Hän on itsekin seisonut tuiskussa ja sateessa ja -odottanut niiden saapumista." - -"Yön pimeydessä olet tuonut monia salaviestejä David maisterilta..." - -"Tiedättekö sen?" keskeytti Elsa kalveten. "Olen pitänyt sinua -tarkoin silmällä koko ajan, minkä ritari on ollut poissa." - -"Älkää tehkö minua onnettomaksi!" rukoili tyttö hädissään. - -"Ketä pelkäät?" - -Elsa nyyhkytti ääneensä. - -"Isääkö?" - -"En, en!" - -"Ritaria?" - -"En häntäkään." - -"Sitten tiedän! Kurtia." - -"Että hänen sydämensä kylmenee minua kohtaan." - -"On vaara tarjolla, että niin käy, jos hän saa tiedon siitä, mitä -minä tiedän." - -"Olen ainoastaan totellut linnanrouvan tahtoa." - -"Miksi luulet, ettei hän ole antanut luottamustaan muille kuin -sinulle?" - -"Sitä en tiedä." - -"Sano sitten minulle, mitä luulet ritarin sanovan, kun hän kerran -palaa tänne?" - -"Olenhan jo sanonut, että välitän vähät muista kuin Kurtista!" -huudahti Elsa kiihkeästi. - -"Jos nyt neuvoisin sinulle keinon korjata entiset, palvella herraasi -ja osoittaa Kurtille, että ansaitset hänen rakkautensa?" - -"Käyttäisin sitä mielelläni!" - -"Meidän täytyy toimittaa salainen viesti ritarille." - -"Se käy vaikeaksi." - -"Mietihän tarkoin!" - -"Täällä on tarkka vartio!" - -"Eikö se ole juuri sinun tehtävänäsi?" - -"Ei, ei nyt enää..." - -"Kenen sitten?" - -"David maisterin!" - -"Missä tarkoituksessa?" - -"Sitä en saa sanoa." - -"Valmistetaan ylläkköä?" - -"Niin!" - -"Ritaria vastaan?" - -Elsa vilkui vain pelästyneenä ympärilleen. - -"Salaisuus on uskottu sinulle?" - -"Olen keksinyt sen!" - -"Millä tavoin?" - -"Minua tarvittiin! Minähän olen kirjoittanut isäni kirjeet, ja nyt -sitten..." - -"Eivätkö oikeat kirjeet ole tulleet lähetetyiksi?" - -"Ritari ei tiedä mitään!" - -"Ja tällaista tapahtuu Gunilla rouvan tieten?" - -"Sentähden itkee hän heti yksin jäätyään!" - -"Sinun täytyy löytää lähettiläs, Elsa!" - -"Nyt tiedän!" - -"Kuka?" - -"Sakko!" - -"Uskotko, että hän voisi...?" - -"Sakko voi mitä tahtoo. Kukaan ei häntä kaipaa. Kirjoittakaa -kirjeenne, neitsyt; aamulla anivarahin lähetän Sakon ritarin luo, ja -voitte olla varma, että hän tuo teille vastauksen." - -"Kirjoita sinä samalla Kurtille." - -"Sen teen." - -"Ja tuosta saat helminauhan." - -"Ei", vastasi Elsa epäröiden. "Pelkään, että se ilmaisisi minut." - -"Sitten talletan sen sinulle." - -Elsa meni, mutta kääntyi ovessa. "Nyt kai en voi enää palvella -Gunilla rouvaa?" kysyi hän. - -"Et, jos rakastat Kurtia enemmän kuin häntä." - -"Sadoin kerroin!" - -"Silloin täytyy sinulla kaikessa olla ainoastaan rakkautesi silmiesi -edessä." - -"Sitten on minun keksittävä joku keino", sanoi Elsa. "Nyt pian Sakon -luo!" Ja keveänä ja notkeana kuin gaselli kiiti hän pois. - -Kiirehtien, mutta kovasti tykyttävin sydämin ryhtyi Katarina -vaikeaan tehtäväänsä. Hän kirjoitti ritarille tahtovansa nyt täyttää -ritarille antamansa lupauksen, että hän ilmoittaisi hänelle, jos -jokin todellinen vaara oli tarjolla. Sitten kertoi hän, että mieliala -linnassa oli tehnyt täydellisen käänteen; linnaväki oli muuttunut -tanskalaismieliseksi, ja liikkui jo puheita siitä, että Tanskan -lippu nostettaisiin. Vanha linnanvartia, jota ei kokonaan voitu -pitää tietämättömyydessä, oli kaikissa kirjeissään ilmoittanut -ritarille epäluuloistaan, mutta kirjeet oli vaihdettu toisiin aivan -toisensisältöisiin. Elsaa oli käytetty tähän tehtävään, mutta nyt oli -hän vapaaehtoisesti tunnustanut kaiken ja koettanut parantaa asiaa -lähettämällä Sakon ritarin luo. "Hän ei ymmärrä eroitusta oikean -ja väärän välillä", kirjoitti Katarina, "Rakkaus erääseen teidän -asemieheenne hänet on saanut tunnustamaan, eikä hän edes ymmärrä, -että hän on ansainnut teidän oikeutetun vihastuksenne, jollette anna -armon käydä oikeuden edellä." - -Hellävaraisin sanoin kertoi hän ritarille, mikä osa Gunillalla -oli ollut asiassa, johon hänet olivat houkutelleet tanskalaiset -ystävänsä, etupäässä David maisteri, joka kaikkialla maassa toimi -salaa ritaria vastaan. - -Elsan oli noudettava kirje myöhään illalla, mutta kun hän tuli, oli -hän sangen kiihtynyt. - -"Tämä voi tehdä minut onnettomaksi", sanoi hän. - -"Kadutko sinä jo?" - -"Mitä te silloin tekisitte?" - -"Lähtisin itse matkalle!" - -"Uskaltaisitteko lähteä?" - -"Panisin kenties siten henkeni vaaraan, mutta sellaisesta ei kukaan -saa välittää, kun on kysymys maalle tärkeästä asiasta", vastasi -rohkea neitsyt. - -"Olkaa huoletta, Sakko kyllä menee!" - -"Mutta voinko myös luottaa sinuun?" - -Elsa mietti hieman. "Tahdotteko olla saapuvilla hänen lähtiessään -aamulla ennen päivän nousua?" - -Katarina tahtoi, ja päivän ensi sarastuksessa hiipi hän ulos -salaportista, jonka Elsa oli avannut; linnan ulkopuolelta pienestä -metsiköstä löysi hän tämän odottamassa häntä Sakon keralla. - -Sakko kantoi neitsyen kirjettä punonnaisesta kaulaansa ripustettuna; -poikanen aivan vapisi ilosta ja innosta päästessään vapauteen. Hänen -oli lähdettävä Uudellemaalle, siellä hän pian oli saava tietää -huhuja, missä ritari oli, ja sitten tuli hänen heti rientää hänen -luoksensa. - -Hänen tuli taivaltaa jalkaisin vain päivän eväs mukanaan. Joka -kodassa saattoi hän saada palasen ravinnokseen, ja siinä tapauksessa, -että hänet keksittäisiin, oli tärkeää, että hänen luultiin -kuljeksivan ympärinsä omia aikojaan, ilman päämäärää. - -Elsa se etupäässä sanoi hänelle, mitä hänen oli tehtävä, sen jälkeen -hän sai lähteä. Hän kapusi kuin orava pitkään puuhun, sitten alas -jälleen ja vihmasi pitkin tietä. Muutamain minuuttien kuluttua oli -hän kadonnut heidän näkyvistään, koko maailma oli avoinna hänen -edessään ja -- helei vaan -- nyt oli hän vapaa kuin ilman lintunen! - -Katarina ja Elsa seisoivat äänettöminä ja katselivat hänen jälkeensä. -Edellinen ajatteli, kuinka epävarmaa oli, tuliko hänen kirjeensä -perille, ja mitä seuraisi, jollei se niin tekisi, toinen tunsi -epämääräistä pelkoa, mitä hänelle itselleen oli koituva. - -Hiljaisina palasivat he takaisin linnaan, mutta havaitsivat -kummakseen salaportin olevan suletun sisäpuolelta. He katsoivat -hämillään toisiinsa. Silloin avautui ikkunaluukku heidän -yläpuolellaan ja linnanvartia pisti päänsä esiin. - -Katarinan näkeminen hämmästytti häntä aikalailla. "Antakaa anteeksi, -jalo neitsyt, en luullut teidän olevan ulkona tällaiseen aikaan." - -Mutta kun hän oli avannut portin, pyysi hän Katarinaa astumaan ylös -luoksensa; hänellä oli tärkeitä asioita ilmoitettavana ja hän tahtoi -mielellään ilmoittaa ne hänelle. - -Elsa näytti aralta ja pelästyneeltä, mutta hän ei rohennut olla -seuraamatta, erittäinkin kun isän valpas katse seurasi kaikkia hänen -liikkeitään. Isä sulki oven ja otti avaimen. - -Ennenkuin Katarina ehti sitä estää, heittäytyi vanha mies hänen -jalkoihinsa ja huudahti: "Pelastakaa minut ja meidät kaikki: te -olette ainoa, joka voi sen tehdä!" - -"Nouskaa, Karhuinen, ja sanokaa, mikä on hätänä!" - -"On kysymys jalon herrani kunniasta ja arvosta, kenties hänen -hengestään!" vastasi ukko ja nousi vaivoin. "Tänä yönä olen saanut -kaiken ilmi, aivan kuin ihmeen kautta." - -"Keneltä?" - -"Miehiltä, jotka eivät varmaan tarkoittaneet sitä minun korvilleni. -Olen jo kauan nähnyt, ettei kaikki täällä ollut oikealla tolalla, -että vieras vaikutus sai jalansijaa, että miehistön keskuudessa -ilmeni levottomuutta ja että se lähti päällystön taholta. Olen itse -löytänyt muutamia tuohenpalasia, joissa on ollut Hannu kuninkaan -kuva ja alla kirjoitus: Ruotsin kuningas!... Minä epäilin, että -onnettomalla lapsellani oli osaa siihen; kerran olin niin heikko, -että annoin anteeksi, tämä oli rangaistukseni..." - -"Isä!" - -Ukko työnsi tyttärensä luotaan. "Kuulkaa minua, jalo neitsyt! -Eilisiltana en voinut mennä levolle; hiivin ympäri levottomuuden ja -pelon valloissa; tulin kolmannen kerran Elsan huoneen ovelle. Silloin -kuulin sieltä sisältä kuiskailevia ääniä, Gunilla rouvan ja Elsan -äänet! Tyttäreni sai käskyn noutaa David maisterin ja pysyttäytyä -itse lähistöllä siltä varalta, että häntä tarvittaisiin. - -"Ei kestänyt kauan, ennenkuin hän tuli. Silloin kuulin sanottavan, -että herraani odotetaan takaisin viikon päästä, että Gunilla rouvan -on otettava hänet vastaan hellyydellä ja rakkaudella; mutta jollei -hän silloin taivu Gunilla rouvan toivomuksiin, on tämän muinaisajan -Delilan tavoin johdatettava moabilaiset herransa kimppuun, ja jollei -mikään muu auta, vietävä hänet vankina Tanskaan asetettavaksi -oikeuden eteen." - -"Se ei ole mahdollista!" huudahti Katarina kalveten kauhusta. - -"Minä olisin sanonut samoin, jollen olisi kuullut sitä omin korvin. -Ehdotuksen teki David maisteri. On kyllä totta, että Gunilla rouva -itkien ja huokaillen kieltäytyi siihen suostumasta, mutta kavala -kiusaaja vakuutti, että vaikka ritari vastoin kaikkia odotuksia -vastustaisikin hänen rukouksiaan, tahtoi Hannu kuningas ummistaa -silmänsä sille mitä oli tapahtunut ja mielellään antaa anteeksi ja -suoda hänen herralleen suosionsa. Mutta hän, Gunilla rouva, olisi -pelastanut herransa tulemasta valapatoksi ja siten ansainnut hänen -ikuisen kiitollisuutensa ja rakkautensa." - -"Onko linnan miehistö jo tanskalaisten vallassa?" kysyi Katarina -nopeasti. - -"Kaksisataa miestä marssii tänne päivää ennen ritarin saapumista; -luultavasti on joukko haalittu kokoon maan väestöstä." - -"Hirveää!" - -"Sitten olen saanut myös sen surusanoman, että kaikki, mitä olen -tahtonut ilmoittaa herralleni, ei Jumala paratkoon ole tullut hänen -tietoonsa. Minä vioitin käteni syksyllä sinä päivänä, jolloin ryömin -vangin jälestä, ja siitä pitäen on minun täytynyt kirjoituttaa -kirjeeni Elsalla... Nyt tiedän, kuinka hän on käyttänyt sokeaa -luottamustani." Vanhuksen liikutus oli liian voimakas, suuret -kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan. - -Elsa seisoi kalpein kasvoin ja allapäin, mutta hän ei sanonut -sanaakaan puolustuksekseen. - -Silloin kertoi Katarina Sakon lähdöstä ja kuinka se oli yksin Elsan -ansio. - -"Siinä oli kyllä vilppiä siinäkin!" virkkoi linnanvartia katkerasti. - -Katarina katsoi kysyvästi Elsaan. - -"Ei, ei!" vastasi tämä innokkaasti. - -"Kuka missään tapauksessa tietää, tuleeko se perille? Lapsi vain! Ja -niin tärkeä viesti!" - -"Lähettäkää vielä toinen!" sanoi Katarina. - -"Se herättäisi epäluuloja, hänet pidätettäisiin." - -"Lähtekää sitten itse!" - -"Jospa voisin?" - -"Tekeytykää sairaaksi, isä!" huudahti Elsa. - -"Niin, se olisi hyvä keino!" - -"Voimmeko luottaa siihen, kun sen antaa hän?" epäröi ukko. - -"Elsa on ainoastaan totellut rouvansa tahtoa; se on hänen -puolustuksensa!" huomautti Katarina. - -"Hänen olisi pitänyt luottaa minuun." - -"Hän on tehnyt väärin, kun ei ole tehnyt niin, mutta nyt hän sovittaa -sen edistämällä teidän matkaanne." - -"Voin satuloida itse hyvän ratsun ja viedä sen salaa metsään, kun isä -vain tahtoo määrätä ajan." - -Ukko mietti tuokion. "Minulla on paljon hommattavaa", sanoi hän. -"En lainkaan tiedä, onko tämä ehkä viimeinen matkani. Lähden vasta -iltahämärissä. Yön aikana pääsen muutamia tunteja edelle, ennenkuin -takaa-ajajani lähtevät jälkeen." - -"Isä, antakaa minun lähteä teidän sijastanne!" pyysi Elsa. - -"Sinun?" - -"Jos tulee ilmi, että olette poissa, ymmärretään hyvin, että olette -tahtonut varoittaa ritaria. Jos sitten epäluulot kohdistuvat minuun, -en saa tietää mitään enkä voi silloin tehdä mitään David maisterin -uusia juonia vastaan." - -"Elsa on oikeassa", puuskahti Katarina. - -"Mutta hän yksin..." - -"Minä kyllä voin hankkia seuraa." - -"Kenen niin?" - -"Isä Tobiaan!" - -"Hänet!" huusivat molemmat. - -"Hän tuntee asian paremmin kuin te ja minä." - -"Ja hänkö tunnustaisi sen?" - -"Ritari kai voi pakoittaa hänet siihen." - -"Hän ei antaudu ritarin valtaan." - -"Kyllä, jos minä tahdon." - -"Tyttö punoo vain uusia juonia!" puuskahti linnanvartia. "Minä en -luota häneen." - -"Tarkoitatko, että hän vapaasta tahdostaan seuraisi ritarin luo?" -kysyi Katarina. - -"Hän rakastaa minua!" vastasi Elsa halveksivasti. - -"Kunnianarvoisa isä?" kysyi linnanvartia. - -"Voin hyvin sanoa, kuinka asia on. Hänen tietämättään voin mennä -hänen huoneeseensa ja olen muutamia kertoja saattanut hänet siihen -uskoon, että hänen omien himojensa voima on minut tuonut hänen -silmiensä näkyviin, -- koska minä vastasin hänen intohimoonsa." - -"Mitä, teitkö sinä niin?" - -"Annoin hänen uskoa niin", huudahti Elsa kärsimättömästi, -"lisätäkseni hänen tuskiaan. Hän sanoi kerran David maisterille, että -minä olen kaunis kuin synti ja helposti voitettavissa. Sitten oli hän -vähällä ottaa hengen Sakolta. Silloin vannoin minä kostavani meidän -molempain puolesta, nyt on hetki lyönyt; eilen makasi hän jaloissani -ja pyysi ainoastaan pidellä kättäni... Hän tulee mukanani mihin -tahansa... kuten koira... tulee kostetuksi Sakon ja minun puolestani." - -"Mutta etkö pelkää?" - -Elsa vetäisi esiin puukon, jota kantoi vyöllään. "Häntä tai minua -varten!" sanoi hän. - -"Katala munkki!" jupisi linnanvartia. "Jalo neitsyt, luulen, että -tyttö on oikeassa." - -"Ja uskallatteko päästää hänet menemään?" - -"Jos hän onnistuu, on hän sovittanut syntinsä." - -"Minä onnistun, tunnen sen!" huudahti Elsa salamoivin silmin ja -leimuavin poskin. "Olen niin kauan ikävöinyt tilaisuutta kostaa, nyt -olen sen saanut." - -"Milloin lähdette?" - -"Odottakaas. Päivän kierrosta päättäen lienee kello neljän -paikkeilla. Ainoastaan alempi miehistö on vasta liikkeessä... David -maisteri pitää messun. Isä Tobias voi olla poissa päivällisille -saakka kenenkään häntä kaipaamatta, ja jos joku huomaa lähtömme tai -jos Gunilla rouva kysyy minua, niin sanokaa mitä tahdotte, isä! Mutta -nyt, antakaa anteeksi ja siunatkaa minua!" Hän lankesi vanhuksen -jalkoihin, ja anteeksianto ja siunaus sulivat yhteen, samoinkuin -kaksi jälleen yhdistynyttä sydäntäkin. - -Elsa riensi nopeasti isä Tobiaan luo. Kun hän palasi, oli hänellä -mytty kainalossaan ja hän suuntasi kulkunsa talliin. Ei kestänyt -kauan, ennenkuin pappi, pukeutuneena munkkikaapuun ja huppukaulus -vedettynä pään ylitse, kulki samaa tietä, ja hetkisen kuluttua -nähtiin kahden munkin, suuremman ja pienemmän ratsastavan täyttä -neliä pitkin maantietä. - -Katarina oli kovasti hädissään; joka minuutti pelkäsi hän, että heitä -kaivattaisiin ja ajettaisiin takaa. Ukko Karhuinen oli tyynempi; -ehtimiseen hän toisti: "Tyttö oli oikeassa, minun oli jäätävä -paikoilleni ja hänen sovitettava mitä oli rikkonut." - -Viiden aikaan oli messu, ja Katarina oli saapuvilla kuten ainakin. -Kirkko oli melkein täynnä väkeä; sotamiehet ja maalaiset tunkeilivat -sekaisin, kun taas kuoriin kokoontui ylempi päällystö. Gunilla -rouvalla oli erityinen katettu penkkinsä, mihin eivät mitkään vieraat -katseet kuontuneet näkemään. - -Aavistettiinko kenties, että oli tekeillä jotakin tavatonta? -Jännitetty odotus, joka kuvastui kaikkien kasvoilla, melkein viittasi -siihen. Katarinasta melkein näytti Gunilla vieläkin kalpeammalta, -vieläkin riutuneemmalta kuin tavallisesti; suuret silmät olivat -laajentuneet vieläkin suuremmiksi, oli kuin niistä heijastuisi -epätoivon tuska, ja Katarina, joka istui hänen lähellään, oli -kiihkeässä, epätasaisessa hengityksessä tuntevinaan levottomuuden, -joka täytti hänen sielunsa. - -Hämmästyksekseen kuuli kirkkoväki, että messun jälkeen ensi kertaa -luettiin rukous Tanskan kuningashuoneen puolesta. Kuului supinaa -kautta seurakunnan, sitten tuli hiljaista, hiljaisempaa kuin -tavallisesti. - -Mutta kirkosta palattaessa kuului monenlaisia arveluja asiasta. - -"Joudummeko nyt Tanskan valtaan?" kysyi vanha kerjäläisukko, joka sai -joka aamu messun jälkeen roposen linnanvartian kädestä. - -"Mitä uneksit?" vastasi tämä äreästi ja liikutuksella, jota tuskin -voi salata. "Ettekö kuullut..." - -"David maisteri on syntyjään tanskalainen ja luuli kai olevansa -tanskalaisessa kirkossa; sitä paitsi sanotaan sanassa, että meidän on -rukoiltava Jumalaa vihamiestemmekin puolesta." - -"Mitähän ritari sanoo moisesta?" mutisi muuan nuori luutnantti -vierustoverilleen. - -"Hän ei tahdo olla näkyvissä, sentähden on Gunilla rouvan ratkaistava -asia hänen ollessaan poissa." - -"Niin hän on tehnytkin!" - -"Sanotaan, että uskollisuudenvalakin on vannottava ennen ritarin -palaamista." - -"Rouvalle kenties?" - -"Minulla ei ole mitään sitä vastaan." - -"Kauniimpaa naista ei ole Ruotsissa." - -"Sanotaan, että ritari on ennen kosiskellut Katarina Niilontytärtä." - -"Miksei tyttö mennyt hänelle?" - -"Hän oli jo luvannut uskollisuutta ritarin veljelle, Pietari -herralle." - -"Ja hän ei ole vielä vienyt neitsyttä kotiaan?" - -"Hänen täytyy odottaa, kunnes on kulunut suruvuosi hänen äitinsä -kuoleman jälkeen." - -"Ritari tahtoo kai saattaa meidät Tanskan alamaisiksi kosiakseen -meidät ryssille", sanoi muuan vanha talonpoika ympärillään seisovalle -joukolle, kun oli päästy pois kirkosta ja linnasta. - -"Miksi emme voisi olla Ruotsin puolella nyt kuten ennenkin?" kysyi -joku toinen. "Kaikki muistamme herra Sten Sturen, hän oli lempeä ja -ystävällinen herra. Ja kun jalo herra Svante Niilonpoika oli täällä -muutamia vuosia sitten, lupasimme miehen sanalla ja kättä lyöden -pysyä hänelle ja Ruotsille uskollisina." - -"Minä olin hänen mukanaan Venäjällä", kertoi muuan torppari, joka -kulki puujalalla. "Silloin leikattiin, malttakaas kun katson, luulen, -että leikattiin yhdeksänkymmentä kuusi. Ryssä oli rakentanut linnan -pelkästä kivestä, jota nimitettiin... niin, mikäs sen nimi nyt -olikaan?" - -"Ivangorod", mainitsi joku toinen. - -"Ivanog... sehän se oli! Me tappelimme, uskokaa pois, kynsin ja -hampain, ja ryssiä kaatui kuin kärpäsiä. Lopulta eivät he uskaltaneet -edes nostaa päätänsä, eikä heidän tarvinnutkaan, sillä me voimme -nujertaa heidän niskansa yhtä hyvin heidän maatessaankin." - -"Täytyikö heidän kaikkien kuolla?" kysyi muuan nuori tyttö, jota -säälittivät yksin ryssätkin. - -"Ei, me otimme ainakin tuhat vankia ja niin monta arkkua hopeaa -ja kultaa täytenään, että paluumatkalla upposi kymmenen alusta -sentähden, että ne olivat liian raskaasti lastatut." - -"Sanotaan, että ruotsalaiset veivät mukanaan kotiin rautaovet ja -portinsalvatkin." - -"Niin tekivät, totta kai minä sen tiedän, kun menetin yhden sellaisen -alla jalkanikin." - -"Saitteko suuhunne mitään?" - -"Kolmena päivänä meillä oli olutta ja ruokaa niin paljon kuin -jaksoimme vetää nahkaamme. Ja sentähden sanon: Eläköön herra Svante -Niilonpoika! Minulla on jälellä vielä kaksi käsivartta ja yksi sääri; -jonkun niistä tahdon mielelläni antaa niin anteliaan ja urhoollisen -herran puolesta!" - -Ensiksimainittu talonpoika lisäsi: - -"Nyt olemme siksi kaukana linnasta, että ketkä tahtovat, voivat -kernaasti huutaa: 'Eläköön herra Svante Niilonpoika!'" - -"Eläköön herra Svante Niilonpoika!" säesti koko joukko voimainsa -takaa. - -Kun Gunilla rouva palasi kirkosta, kantoi hän päätänsä korkeammalla -kuin tavallisesti, luultavasti osoittaakseen tyytyväisyyttään. - -Sieltä mentiin suurukselle. Katarina neitsyt kuuli David maisterin -kysyvän Gunilla rouvalta, mihin hän oli lähettänyt isä Tobiaan. - -"En mihinkään!" vastasi tämä. - -"Katsokaas tätä!" sanoi David maisteri näyttäen erästä kirjoitusta. - -Gunilla luki ääneen: "Lähden matkaan tärkeille asioille ja Gunilla -rouvan pyynnöstä. Tätä en ymmärrä", sanoi hän. - -Gunilla silmäili tutkivasti Katarinaa; tämä oli sitä odottanut ja -malttoi mielensä. - -Samassa astui linnanvartia sisään. - -"Jalo rouva", sanoi hän, "eräs linnanpalvelijoista on antanut minulle -tämän kirjeen. Näen kyllä, että sen on kirjoittanut tyttäreni, mutta -en tiedä lainkaan missä hän on." - -Tällaikaa oli Gunilla rouva avannut kirjeen; siinä luki ainoastaan: -"Seuraan isä Tobiasta." - -Lausetta saattoi ymmärtää yhtä vähän David maisteri kuin Gunilla -rouvakaan; edellinen näytti jossain määrin tuntevan levottomuutta, -mutta jälkimäinen selitti, että kun Elsa oli mukana, oli hän aivan -levollinen. Luultavasti oli kysymyksessä jotakin, mikä vaati suurta -kiireellisyyttä, ja Elsa tiesi kyllä, mitä oli tehtävä. - -Mutta David maisteri ei ollut samaa mieltä; hän ei tahtonut tietää -useammista kuin yhdestä määräävästä tahdosta -- omastaan. Sentähden -vetäytyi hänen otsansa syviin ryppyihin. Muutamat ihmiset kuten -eläimetkin tuntevat ilmasta, onko rajuilma lähestymässä, vaikka -taivas onkin aivan pilvetön. - -"Meidän on lähetettävä noutamaan Sakkoa", sanoi Gunilla rouva. "Hän -kyllä tietää, mihin Elsa on mennyt." - -Muuan piikanen lähetettiin noutamaan poikaa, mutta hän palasi hetken -kuluttua selittäen, ettei poikaa löytynyt mistään. - -Uusi kummastuksen aihe. - -"He ovat varmaankin kaikki kolme menneet Valmyran luo", sanoi Anna -neitsyt. "Eikös hänen tähän aikaan luultu palaavan kotiin?" - -Gunilla rouvan posket sävähtivät punaisiksi, hänelle ei ollut -mieleen, että hänen käyntinsä tämän kuuluisan povariämmän luona tuli -tunnetuksi, mutta sitä saattoi hän kyllä odottaa, kun Anna oli ollut -mukana. "Saimme molemmat uteliaisuutemme tyydytetyksi", sanoi hän. -"Mutta kuulimme pelkkää mielettömyyttä." - -"Täytyy kai siitä löytää tarkoitus", puuttui Katarina teeskennellyllä -huolettomuudella puheeseen. - -"Sanokaa sitten, kaunis neitsyt, mitä merkitsee se, että minun iloni -on koituva surukseni ja suruni ainoaksi ilokseni. Minä en huomaa -siinä mitään ajatusta." - -"Kenties on selitys lähempänä kuin luulettekaan", sanoi David -maisteri. "Mikä ensi nuoruudessanne oli ilonne, se koitui suruksenne; -nyt on surunne se, mikä on koituva iloksenne." - -Gunilla loi punastuen katseensa maahan. "Kiitos!" kuiskasi hän, -kyynelten vuotaessa pitkin hänen poskiaan. - -"Selittäkää minunkin ennustukseni!" virkkoi Anna vilkkaasti. "Hän -sanoi, että minun elämäni on kuin onnenpyörä, joka aina näyttää -suuria numeroita, mutta minä en voi pitää kiinni ainoastakaan." - -"Mikään ei ole helpompaa: rikkaasta tulee tuhlaaja!" - -"Mutta täytyy toki säilyttää jotakin itselleenkin!" - -"Jos tahtoo!" - -Niin, jos hänen tahdostaan saisi riippua, tietäisi Anna kyllä mitä -tekisi. Kuitenkin olivat molemmat nyt tyytyväiset siihen, mitä heille -oli ennustettu, ja tuumivat, etteivät Valmyran lausunnot olleet niin -mielettömiä kuin heistä oli alussa näyttänyt. - -Ja ennustuksista ja tunnusmerkeistä etsi Gunilla vastausta niihin -kysymyksiin, joita hän alituiseen teki itselleen. Onnistuisiko -hänen rohkea yrityksensä? Hän oli ryhtynyt siihen rakkaudesta, eikö -silloin ollut Erik herran hänen tähtensä uhrattava ennakkoluulonsa? -Mitä hän oli kärsinyt, sen oli hänen herransa lukeva hänen kalpeista -kasvoistaan ja hänen tähtensä hyväksyvä sen, mitä ei enää voitu -muuttaa. Kapteeni Renhult, jolla ritarin ollessa poissa oli linnaväki -komennettavanaan, oli voitettu; kohta Erik herran palattua hän -oli sanova hänelle, että niin päällystö kuin miehistökin halusi -järjestään päästä Tanskan valtikan alle; jollei hän suostunut siihen, -sanoivat he irti uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa. - -Niin pitkälle sai asia mennä, ei pitemmälle. Hänen jaloa herraansa ei -saanut uhata vankeudella. Gunilla tahtoi langeta hänen jalkoihinsa, -vedota hänen sydämeensä, hänen sääliinsä, ja jollei mikään muu -auttaisi, uhkaisi hän, -- niin, hän mieluummin surmaisi itsensä -herransa silmien edessä kuin suostuisi näkemään hänen alennustaan. - -Mutta kuta lähemmäksi ritarin palaaminen tuli, sitä suuremmaksi -kasvoi hänen pelkonsa. - -David maisteri, joka isä Tobiaan äkillisen katoamisen jälkeen ei -enää poistunut linnasta, sai tehdä kaikkensa pitääkseen yllä hänen -vaipuvaa rohkeuttaan ja samalla käyttää koko oveluutensa estääkseen -miinaa räjähtämästä ennen aikojaan kenties hänen omaksi tuhokseen. -Keinotekoisella tanskalaisystävyydellä oli vastakohtanaan luontainen -kansallistunne, ja se näyttäytyi sitä selvemmin, mitä enemmän tehtiin -työtä edellisen herättämiseksi. - -Yritys saattoi onnistua ainoastaan äkkiylläköllä. David maisteri -käsitti sen aivan hyvin, mutta vaikka hän toivoikin paljon -äskenpestatusta joukosta, jonka tuli rynnätä linnoitukseen vasta -viime hetkessä, vaikka hän itse muutamain uskollistensa kanssa piti -ankarasti silmällä kaikkia tulijoita ja menijöitä ja vaikkei vanha -linnanvartia, joskaan ei itse asiassa eroitettuna toimestaan, niin -kuitenkin tarkoin vartioituna, voinut mitään, ei David maisteri -kuitenkaan tuntenut itseään turvalliseksi. Isä Tobiaan, Elsan ja -Sakon äkillinen katoaminen antoi hänelle päänvaivaa; lähetettiin -etsijöitä metsiin, Valmyran mökille, mutta he palasivat kaikki niine -hyvineen, kukaan ei ollut nähnyt karkulaisia, ei kuullut heistä -puhuttavan. - -Katarina neitsyt ja ukko Karhuinen eivät uskaltaneet vaihtaa -sanaakaan, mutta molempia kalvoi sama pelko. Jolleivät Sakko ja Elsa -olleet päässeet perille? Jollei ritari saanut tietoa ajoissa? - -Oli kuin ukkosta ilmassa, se painoi kaikkia yhtä raskaasti, ja -peloittava, ratkaiseva päivä lähestyi lähestymistään. - -Vihdoin eräänä iltana, kun Katarina palasi rouvantuvasta omaan -huoneeseensa, kohtasi hän linnanvartian portaissa. Tämä kuiskasi -kulkiessaan hänen ohitseen: - -"Tänä yönä! Olkaa varuillanne!" - -Mutta mitä, mitä oli tapahtuva? Hän oli yksin eikä uskaltanut kutsua -ketään. - -Rukoiltuaan palavasti pyhää neitsyttä hän tunsi itsensä tyynemmäksi. -Nukkua hän ei voinut. Hiljaa avasi hän ikkunaluukun. Huhtikuun yö -ei ollut pimeä, ja hän saattoi eroittaa, jos joku liikkui alhaalla -pihalla. Linnassa sammutettiin vähitellen kaikki tulet, tuli -hiljaista ja rauhallista, kuuluivat ainoastaan sotamiesten tasaiset -askeleet valleilla ja sotilasvartion kiertokulku jokaisen tunnin -kuluttua. - -Mutta mikähän varjo hiipikään pihan ylitse niin hiljaa ja -äänettömästi? Se katosi portista, joka vei vartiohuoneeseen; -muutamain minuuttien kuluttua se palasi toista tietä, mutta viimeksi -kulettu ovi sulettiin huolellisesti. Katarina juoksi ulos käytävään -ja kuunteli, ei edes naisparvelle jätetty ovia auki, kaikki -suljettiin. - -Hän melkein jähmettyi pelosta, ja kun hän kuuli askelten lähestyvän, -seisoi hän liikahtamatta; maksoi, mitä maksoi, hänen täytyi tietää, -mitä oli tekeillä. Väliin näkyi valonvilahdus, ja saattoi ymmärtää, -että kulkija kantoi salalyhtyä vaippansa alla. Hän arvasi että se oli -linnanvartia, mutta vetäytyi kuitenkin piiloon ikkunan komeroon. - -Mutta kun ukko tuli hänen eteensä, oli hänen täytynyt tuntea, että -joku oli hänen lähellään, sillä hän nosti äkkiä lyhdyn, nähdäkseen -kuka se oli. - -Katarina pelästyi nähdessään sen kalmankalpeuden ja kauhun, joka -kuvastui hänen vanhoilla kasvoillaan. - -"Mitä nyt, Karhuinen?" kysyi hän pidättäen henkeään. - -"Elsa on maksanut velkansa", jupisi ukko ja meni pysähtymättä -menoaan. Kaikki ovet suljettiin, mutta ei Katarinan. Hän riensi -kamariinsa ja sulki sen itse. Mitä tuli tapahtumaan ja kuinka oli -hänen selitettävä linnanvartian sanat? Oliko Elsa kuollut, niin -nuorena, niin elämää uhkuvana? Se ei ollut mahdollista... Katarina -oli jo itsekseen päättänyt ottaa nuoren tytön palvelukseensa, valvoa -ja kasvattaa häntä. Varmaan uinaili moni hyvä siemen tässä villissä, -voimakkaassa sielussa. - -Neitsyt oli jälleen istuutunut entiselle paikalleen ikkunan ääreen; -kaikki oli hiljaista. Vähitellen vaipui hän unenhorrokseen, mutta -vielä unissaankin väikkyi Elsa hänen ajatuksissaan; silloin kuuli -hän syvän huokauksen läheltään. Hän säpsähti ja heräsi äkkiä -ilmivalveille. - -Samassa hän kuuli ulkoa liikuntaa; silmäys ympäri huonetta vakuutti -hänet, että hän oli yksin, ja hänen tarkkaavaisuutensa kiintyi -yksistään siihen, mitä tapahtui ulkona. - -Suuri portti oli avattu. Katarina tunsi ritarin; hän tuli jalkaisin -ja koko asemiesparvi seurasi häntä. Jälkimäiset kantoivat jotakin -paareilla, ja musta vaate oli levitetty sen ylitse. - -Oli jo siksi valennut, että neitsyt tunsi Sakon, joka kulki paarien -rinnalla pidellen niistä kädellään. - -Sitten tuli mies, jonka kädet oli sidottu selän taa ja ratsumiehen -viitta huolettomasti heitetty hartioille. Katarina ei uskonut -silmiään; oliko tämä isä Tobias? - -Mutta sitten marssi linnan pihaan kokonainen joukko aseellisia -miehiä. He asettuivat pihalle ja pystyttivät maahan pitkän tangon, -jonka yläpäässä pian liehui sinikeltainen lippu. Kaikki portit -sulettiin sen jälkeen huolellisesti ja vahdit muutettiin valleilla. - -Mutta hälinä herätti nukkuvat, ikkunaluukkuja availtiin ja sulettiin -jälleen. Muutamista kuului kauhun huudahduksia, toisista pidätettyjä -ilohuutoja. Sisäpuolelta jyskytettiin asuntojen oviin, mutta ulkoa -vaadittiin hiljaisuutta jalon ritarin, herra Erik Turenpojan nimessä, -ja jyskyttäjät hiljenivät ajatellen tulevaa tiliä. - -David maisteri näyttäytyi ja katosi kerta toisensa jälkeen; hänen -harhaileva katseensa tähysteli kaikkialle, ikäänkuin hän tahtoisi -nähdä, mistäpäin apu tulisi. Mutta ainoastaan muutamia yhtä -pelästyneitä naamoja kuin hänen näyttäytyi. Linnanpihalla seisoi -aseellinen joukko lataillen pyssyjään, ja heidän yllään liehui -ruotsalainen lippu. - -Ritari oli noussut yläkertaan, mukanaan nuori pappismies, jota -Katarina ei ollut ennen nähnyt. Paarit oli kannettu pois, vanki viety -vankihuoneeseen. Suuri lauma hevosia talutettiin talliin ja muutamia -äskentulleista miehistä asetettiin tallin eteen. - -Rouvantuvassa vallitsi haudanhiljaisuus; Gunilla rouva makasi -tainnuksissa, ja kun hän kerran hieman tointui, kuultiin hänen -jupisevan itsekseen: "Hän ei koskaan, koskaan anna minulle anteeksi!" - -Kuuden ajoissa kuului rummunpärinää. - -Sitä ennen olivat kaikkien asuntojen ovet avatut, ja päällystö ja -miehistö syöksyi ulos, kukin paikalleen. - -Silloin nostettiin ruotsalainen lippu torniin, linnankanuunat -ampuivat tervehdyslaukauksia, ja sotamiehet tekivät kunniaa -yhdeksänkertaisesti hurraten. - -Ritari ei ollut vielä näyttäytynyt. - -Silloin astui vanha linnanvartia esiin ja kutsui päällystöä heti -saapumaan ritariparvelle, jossa sotaoikeutta oli istuttava. - -Emme tiedä, kuinka monet kalpenivat tämän kutsun kuullessaan, -mutta kun kapteeni Renhult käskynalaisineen näki ankaran herransa, -kyselivät he itsekseen, kuinka moni heistä näkisi huomispäivän koiton. - -Ankarammalta ei Erik herra ollut koskaan näyttänyt, ja kuitenkin -oli vaikea sanoa, suruko vai suuttumus oli vallitseva tunne -hänen mielessään. Hän viittasi heitä istuutumaan pöydän ääreen; -itse istuutui hän pöydän päähän, ja asemiesjoukko asettui hänen -ympärilleen. - -Linnanvartian viittauksesta tuotiin vanki sisälle. - -Läsnäolijoilta pääsi kauhun ja hämmästyksen huudahdus isä Tobiaan -nähdessään. - -Hän vapisi pelosta ja raivosta. - -"Te olette kaikki kurjia raukkoja", huusi hän, "jollette -vapauta minua kahleista! Taivaan rangaistus on kohtaava teidät -kymmenkertaisena, sillä te tiedätte, ettei millään maallisella -mahdilla ole oikeutta tuomita kirkon palvelijaa." - -Läsnäolijat katselivat epätietoisina toisiinsa ja ritariin; -kirkonkirous oli se rangaistus, mikä seurasi sellaisesta rikoksesta. - -Ritari viittasi jälleen, ja neljä palvelijaa kantoi sisään peitetyt -paarit, joista Sakko yhä uskollisesti piteli; häntä oli turhaan -koetettu saada poistumaan. Kyyneltynein kasvoin nosti linnanvartia -peitteen ikäänkuin peläten herättävänsä sen alla nukkuvan, ja uusi -kauhunhuuto pääsi läsnäolijoilta heidän nähdessään nuoren, kauniin -Elsan. Hän, joka oli ollut kaikkien silmänhempu, jolta jokaiselle -oli riittänyt hilpeä sutkaus, jonka iloinen nauru vielä helähteli -kaikkien korvissa, hän, punainen ruusu, makasi nyt kalpeana ja -kylmänä; silmät, jotka olivat niin veitikkamaisesti vilkkuneet, -olivat nyt ummistuneet; puoliavoimen suun, josta näkyivät valkoiset -hampaat, ei tarvinnut enää kieltäytyä suomasta suukkosta, sillä -kukaan ei sitä pyytänyt. Pienet kädenpalleroiset olivat ristissä -rinnan ylitse. Hiuspalmikko oli huolimattomasti kupeelle heitettynä. -Hän oli tavallisessa arkipuvussaan, mutta vastoin tavallisuutta oli -se nyt likaantunut ja kurttuinen. - -"Tuossa seisoo hänen pyövelinsä!" huusi isä epätoivon puuskassaan ja -viittasi isä Tobiaaseen, joka kauhulla tuijotti ruumiiseen. - -"Kas tässä murha-ase!" lisäsi Karhuinen ja näytti veistä, jonka -kaikki tunsivat samaksi, mitä isä Tobias tavallisesti kantoi -vyöllään. "Selkään hän on häntä iskenyt; tahdotteko nähdä haavan?" - -Kaikki syöksyivät pystyyn, ja hän osoitti heille ammottavan, veriinsä -hyytyneen haavan, joka jatkui kaulasta selkään. Kamala näky! - -"Hänen täytyy kuolla!" huusivat kaikki yhdestä suusta. - -"Teillä ei ole mitään valtaa minun ylitseni!" mylvi pappi. -"Ainoastaan hänen armonsa arkkipiispa voi minut tuomita." - -"Ja hänen luoksensa teidät lähetetäänkin", sanoi ritari. "Mutta ei -ennenkuin olette todenmukaisesti tunnustanut kaikki tekonne täällä -linnassa." - -"Ainoastaan hänen armolleen arkkipiispalle olen velvollinen -sellaiseen tilintekoon." - -"No hyvä, olkaa sitten joka miehen hylky! En minä eikä kukaan muu -tule syyttämään sitä, joka ottaa teidät hengiltä." - -"Armoa! Armoa!" huusi Tobias, joka näki jokaisen kasvoilla sen inhon, -minkä hän herätti. - -"Tunnustakaa!" käski ritari. - -"Tunnustakaa! Tunnustakaa!" huusivat kaikki muut. - -"Minulla ei ole mitään tunnustettavaa." - -"Pukekaa hänet jouhipaitaan!" kirkaisi Sakko, joka mitä suurimmalla -mielenkiinnolla oli kuunnellut keskustelua. - -"Niin, niin, pukekaa hänet siihen!" huusivat kaikki. - -"Ei, minä tunnustan!" - -"Ensin jouhipaitaan!" - -"Minä tiedän, mihin Elsa on sen kätkenyt!" huusi poika ja syöksyi -ulos ovesta. - -"Armoa! Sääliä!" ulvoi hylkiö. - -"Säälittekö te lasta pukiessanne hänet jouhipaitaan; sitä paitsi -on kirkko määrännyt sen rangaistukseksi törkeistä pahoista töistä; -toimimme siis vain kirkon asioissa." - -Ritari se lausui nämä sanat, ja sellaiset olivat ajan raa'at tavat, -että riemulla katseltiin, kuinka palvelijat pukivat isä Tobiaan -hirveään katumuspukuun. - -Sen vaikutus oli yhtä nopea kuin hämmästyttävä. - -"Tyttö houkutteli minut seuraamaan itseään", alkoi hän nopeasti, -ilmeisesti kivun kiirehtimänä. - -"Alusta! Mistä syystä tulitte tänne!" käski ritari ankarasti. - -Tobias painoi päänsä alas; hän näytti huomanneen, ettei valhe voinut -häntä auttaa kauemmin; väkäset tunkeutuivat yhä syvemmälle lihaan. -Tällä hetkellä oi hän välittänyt muusta kuin miten pääsisi tuskista; -niistä vapautuakseen hän olisi valehdellutkin itsestään mitä pahaa -tahansa, jos sitä olisi vaadittu. - -"Minulle luvattiin piispanhiippa, se minut sai tänne matkustamaan. -Rouva Agneta Bese on kirkolle kuuliainen... Kirkolle on luvattu -suuria etuja, jos joku sen palvelijoista saisi herra Erik Turenpojan -taivutetuksi Tanskan alamaiseksi. Minusta oli ainoa keino koettaa -Gunilla rouvan avulla..." - -Ritari pani kätensä silmilleen. - -"Hän vastusteli kauan, mutta kun sanoin hänelle, että oli kysymys -ritarin ja hänen sielunsa iankaikkisesta autuudesta..." - -"Kurja!" Ritari hillitsi mielensä. "Jatkakaa!" sanoi hän. - -"Minä toivoin päivittäisessä ripissä saavani niin selville hänen -sisimmät ajatuksensa, että sitten viisaasti käyttäen niitä -hyväkseni... voisin johtaa hänet mihin tahdoin... mutta hänen oma -sisäinen epäröimisensä... lannisti kaiken ajatusvoiman... aloin -pelätä hankkeeni menevän myttyyn... silloin... silloin... Armoa, minä -en kestä enempää!" - -"Edelleen!" huusi ritari jyrisevällä äänellä. - -"David maisterilta olin saanut tiedon venäläisestä lähetystöstä... -kaikki oli valmiina... Gunilla oli keksinyt lumivuoren haltian -aatteen... hän luuli, että ritarin, joka jo ennen oli alkanut horjua, -täytyi nyt antaa myöten... Minä kirjoitin ja opetin puheen Sakolle... -se raukesi tyhjiin..." - -"Edelleen!" - -"Silloin ei minun katsottu kelpaavan enää mihinkään; David maisteri -otti Gunilla rouvan huostaansa. Ritarin poissaolo auttoi meitä -mainiosti; minun tehtävänäni oli valmistaa päällystöä ja miehistöä -lähestyvään hallituksen muutokseen... ja minä onnistuin paremmin kuin -odotinkaan." - -Tobias silmäili tyytyväisenä rikostovereihinsa, jotka istuivat -alasluoduin silmin. - -"Edelleen!" - -"Kaikki oli valmiina... olimme aivan varmat menestyksestä, silloin -paholainen..." - -"Edelleen!" - -"Varmaankin hän salaisilla taikakeinoilla... hän tuossa... oli -vetänyt minut puoleensa..." - -"Valehtelet!" huusi linnanvartia. "Sinut minä aina näin hänen -tiellään." - -"Vastoin tahtoani... Sanoinhan jo, että ne olivat perkeleen -kuiskutuksia. Sentähden en voinutkaan seisoa vastaan, kun hän -muutamia päiviä sitten pyysi minua seuraamaan... En tiennyt, mihin -hän tahtoi minut viedä... en sitä kysynytkään... Olin kietoutunut -himon pauloihin, ja hän oli luvannut..." - -"Lapsi parkani!" huokasi vanha Karhuinen. - -"Antakaa minun puhua!" huusi Sakko, joka oli suurella innolla -kuunnellut. - -Ritari nyökkäsi myöntävästi. - -"Tiedättehän, että minä tulin ensin ja jätin kirjeen teille." - -"Sen teit!" - -"Minun piti juuri lähteä palausmatkalle, kun kuulin kavionkapsetta, -ja kun nousin ylös puuhun, näin Elsan ja papin; he ratsastivat -rinnatusten. Pappi puhui rakkaudestaan, ja Elsa käänsi päänsä -poispäin, jottei pappi näkisi, kuinka hän hymyili hänelle." - -"Se käärme!" mutisi Tobias. - -"Minä kapusin alas", jatkoi poika, "ja riensin Elsaa vastaan, -hän otti minut luokseen hevosen selkään ja kysyi, enkö voinut -hankkia yösijaa. Mutta korvaani kuiskasi hän, että nyt voimme -kostaa; minä ymmärsin heti, mitä hän tarkoitti, ja vastasin, ettei -kunnianarvoisalla isällä ollut koskaan ollut parempaa yösijaa kuin -minä voin hankkia." - -Lieneekö se johtunut ruumiillisesta kivusta vai vaikuttiko sen -tietoisuus siitä, mitä nyt oli tuleva, mutta munkin kasvot -vääristyivät ja hän läähätti raskaasti. - -"Jatka!" käski ritari. - -"Minä palasin kahden miehen kera", jatkoi Sakko murtuneella äänellä. -"Elsa pidätti hevostaan, pappi oli muutamia askelia jälempänä. Minä -näin hänen kohottavan kätensä... Elsa huudahti ja kaatui... pappi -tahtoi kääntää hevosen, se niskoitteli, ja minä tartuin sen jalkaan. -Silloin aikoi hän hypätä alas ja juosta, mutta miehet olivat jo hänen -niskassaan ja hänet sidottiin..." - -"Mutta Elsa, Elsa oli kuollut!" Sakko heittäytyi tytön ruumiin päälle -rajusti itkien. - -"Onko hän puhunut totta?" kysyi ritari kääntyen vankiin. - -"On!" ähkyi tämä. "Armoa! Sääliä! En kestä enää kauempaa." - -"Viekää hänet takaisin vankihuoneeseen!" - -"Jätetäänkö hänelle kiusankappale?" - -"Ei, hän ei kestä sitä." - -Linnanvartian ei tarvinnut pelätä, että vanki nyt enää karkaa; -verijuova osoitti tien, jota myöten hän meni vankeuteen, ja ne -palvelijat, jotka häntä seurasivat, olivat liian kiihtyneet -antaakseen hänelle mitään apua. - -Paljoa suuremmalla huolellisuudella nostettiin kuolleen tytön paarit. -Sakko piteli yhä niistä kiinni, ja vanha isä seurasi allapäin jälestä. - -Erik herra käski asemiehiään poistumaan salista; kun he olivat -menneet, kääntyi hän läsnäolijoihin ja kysyi vakavalla äänellä: - -"Onko vanki puhunut totta?" - -"On!" vastasivat kaikki yhdestä suusta ja nousivat. - -"Mitä teillä on esitettävää puolustukseksenne?" - -"Sanottiin olevan teidän toivomuksenne, että Viipuri joutuu Tanskan -vallan alle", vastasi kapteeni. - -"Miehistölle jaettiin rahaa", kertoi ensimäinen luutnantti. - -"On liian usein tarjoiltu olutta ja aina kehoitettu juomaan Tanskan -kuninkaan malja." - -"Linnanvartia ei sitä estänyt?" - -"Häntä ei päästetty vahtihuoneeseen." - -"Minä kuulin David maisterin kieltävän häneltä pääsyn sinne... teidän -käskystänne." - -"Hän sanoi minulle, että hän oli kirjoittanut ja kertonut teille -asiain menosta, mutta ei ollut saanut mitään vastausta." - -He puhuivat kilvan, mutta aivan kuin äänettömästä sopimuksesta ei -mainittu Gunilla rouvan nimeä, ja kuitenkin tiesivät kaikki, että -rikollisin oli hän. - -Erik Turenpoika taisteli kovan taistelun; ylpeys vaati, että hänet -oli säästettävä; ritarillisuus, että laki oli sama kaikille. - -"Te käsitätte kyllä", sanoi hän, "minkä syvimmin täytyy sattua minuun -siitä, mitä täällä on tapahtunut. Kun hän, joka oli sydämelleni -rakkain, on pettänyt velvollisuutensa ja saanut toiset seuraamaan -esimerkkiään, ei minulla ole mitään oikeutta säästää yhtä ja koventaa -rangaistusta toisille. Ne teistä, jotka haluavat siirtyä Tanskaan, -ovat vapaat menemään, ne taasen, jotka edelleen tahtovat palvella -Ruotsia, jäävät tänne; ainoa rangaistus, minkä määrään heille, on: ei -mitään ylennyksiä ennenkuin sodan aikana!" - -"Minä en voi toivoa pääseväni osalliseksi sellaisesta armosta", -virkkoi kapteeni kunnioittavasti. - -"Miksi ette?" - -"Korkeimpana päällikkönä olisi minun ollut esimerkilläni estettävä -kaikkien muiden luopumista." - -"Kiitän teitä tästä tunnustuksesta, ja kun teidän nyt täytyy -matkustaa, jätän teidän tehtäväksenne, kapteeni Renhult, pitää -huolta jalosta Gunilla rouvasta, kun hän nyt palaa sukulaistensa luo -Tanskaan." - -Kuului tukahtunut hämmästyksen huuto; kaikki katsoivat ritariin, -mutta kukaan ei rohennut virkkaa mitään. - -Hän taisteli ilmeisesti liikutustaan vastaan, mutta lisäsi tyynesti: -"Viikon kuluttua tulee laivan olla valmiina purjehtimaan." - -"Jalo ritari, sallitteko minun lausua ajatukseni?" kysyi eroitettu -kapteeni. - -"Koskeeko se teitä itseänne?" kysyi ritari ylevästi. - -"Minua ja käskynalaisiani." - -"Puhukaa!" - -"En tahdo pyytää anteeksi, vaan ainoastaan selittää mitä on -tapahtunut. Olette ollut poissa lähes kolme viikkoa; niihin kirjeihin -ja kysymyksiin, joita teille on lähetetty, ei ole saapunut mitään -vastausta. Ette tiedä, mitä merkitsee, kun papinkieli alituiseen -kuiskuttelee korvaan ja tarjoaa taivaan autuutta palkaksi, jos -luopuu maallisesta herrastaan; tulee sitten lisäksi, ettei olla -oikein varmat tämän herran omista salaisista toivomuksista. Sotilas -on tottunut ainoastaan tottelemaan, mutta jos panee haarikan hänen -eteensä ja kysyy hänen ajatustaan, niin kyllä hän vastaa niinkuin -tahtoo se, joka olutta tarjoaa. Päällystölle on käytetty äveriäämpiä -syöttejä; ken ei pitänyt iankaikkista autuuttaan korkeimpana, hän -sai lupauksia ylennyksestä tai maatiloista, jos niistä piti enemmän; -autuus seurasi aina päällisiksi." - -"Oletteko lopettanut?" - -"Olen!" - -"Puheenne ei ollut perätön, mutta siltä ei muutu päätökseni." - -"En ole sitä odottanutkaan ja pyydän ainoastaan, että tahdotte -ojentaa minulle kätenne unhotuksen ja... anteeksiannon merkiksi -entisiin nähden." - -"Ystävyyden merkiksi!" sanoi ritari ja puristi lujasti hänen -kättänsä; kaikki muutkin saivat saman suosionosoituksen, mutta -etteivät he olleet odottaneet tällaista loppua, saattoi hyvin nähdä -siitä vilpittömästä kiitollisuudesta, jolla se otettiin vastaan. - -"Seuratkaa nyt minua miehistön luo", sanoi ritari lähtien salista. - -Vanha linnaväki oli asetettu nelikulmioon linnanpihan reunalle; -siihen kuului noin kaksisataa miestä, ruotsalaisia, tanskalaisia, -saksalaisia ja skotlantilaisia. Suurin luku oli saksalaisia. - -Pieneen äskentulleeseen joukkoon, jonka miesluku nousi ainoastaan -sataanseitsemäänkymmeneen mieheen, kuului ainoastaan maanmiehiä, -jotka ennen olivat olleet sijoitettuina ympäröiviin linnoituksiin. - -Heillä oli edelleen hallussaan pihan keskusta, ja molemmat puolueet -tähystelivät epäluuloisesti toisiaan. - -Kapteeni Renhult ja muut päälliköt riensivät paikoilleen, ja kun -ritari astui rivien eteen, paljastuivat kaikkien päät. - -"Suomi kaikkine kaupunkeineen ja linnoituksineen kuuluu Ruotsille ja -sen uudelle valtionhoitajalle, herra Svante Niilonpojalle", lausui -ritari. "Minut on asetettu ulkovartiaksi maan äärimäiselle portille -valvomaan sen oikeutta. Annan ennen henkeni, kuin hylkään sen! -Niiltä, jotka tahtovat palvella minun komentoni alla, vaadin ankaraa, -ehdotonta kuuliaisuutta. Sen, mitä on tapahtunut ollessani poissa, -tahdon eräiden lieventäväin asianhaarojen tähden koettaa unhottaa, -mutta otan itse joksikin aikaa päällikkyyden huostaani ja pieninkin -rikkomus rangaistaan kaksinkertaisella ankaruudella. Ne, jotka eivät -tahdo alistua siihen, saavat heti astua riveistä pois ja ovat vapaat -palveluksestaan." - -Kuului jupinaa kautta rivien, muutamain minuuttien kuluttua astui -esiin parisenkymmentä miestä. He olivat tanskalaisia, saksalaisia ja -muutama skotlantilainen; luutnantti järjesti heidät heti palaamaan -asuntoihinsa ja laittamaan kampsunsa kasaan. - -Sen jälkeen määräsi ritari miehet jaettavaksi arvalla; ainoastaan -joka neljäs mies nykyisestä linnanväestä sai jäädä Viipuriin, muiden -oli jakauduttava rajalinnoituksiin. Näiden oli samoin heti koottava -kapineensa lähteäkseen jonkun tunnin kuluttua taipaleelle. Kaikkien -kasvot kuvastivat alakuloisuutta, mutta mitään vetoamisen varaa ei -ollut. - -Ne päälliköt, jotka olivat saapuneet uuden miehistön kanssa, lähtivät -liikkeelle kukin parvensa kera, ja entiset menivät asuntoihinsa. - -Ensimäisen luutnantin johdolla lähti linnasta se joukko, joka oli -vapautettu palveluksestaan. Nuori aatelismies Tönne Erikinpoika lähti -Riston, Kurtin ja Olavin kera kulettamaan vangittua isä Tobiasta, -joka oli vietävä arkkipiispan, Erik herran erittäin hyvän ystävän -eteen. Tehtävä ei ollut suinkaan vaaraton, ja asemiehet olivat ylpeät -heille osoitetusta luottamuksesta. - -Paljon oli toimitettu muutamissa tunneissa; ennen päivällistä -oli kaikki saatettu vanhaan järjestykseensä; silloin astui vanha -linnanvartia herransa luo. - -Tämä istui kädet silmillä, jotka olivat punaiset itkusta, kun hän -kohotti katseensa; uupumaton huolehtiminen oli hetkeksi hälventänyt -hänen surunsa, nyt palasi se kaksinkertaisella katkeruudella. - -Syvästi murtuneen vanhan isän näkeminen herätti -yhdenvertaisuudentunnon, jonka suru yksin saa aikaan; ritari vaipui -vanhuksen rinnalle; he olivat molemmat menettäneet mitä rakastivat -enimmän maailmassa, ja kun he päästivät surunsa valloilleen, niin -toinen ymmärsi, mitä toinen kärsi. - -"Voitteko antaa anteeksi onnettomalle lapsi raukalleni?" kysyi vanhus -nyyhkyttäen. - -"Hän on sovittanut mitä on rikkonut." - -"Mutta huonosti hän käyttäytyi." - -"Siihen houkuteltuna ja vieteltynä." - -"Kurja pappi!" - -"Ja vielä eräs toinen..." - -"Joka itsekin houkuteltiin, jalo herra." - -"Mikä oli asiasi?" kysyi ritari nopeasti ja ikäänkuin vältellen. - -"Lapseni täytyy haudata..." - -"Pidä huoli siitä." - -"Hollolan pappi valmisti hänet ripille ja häntä ilahuttaisi varmaan, -jos..." - -"Vie hänet sitten sinne!" - -"Hm, ajattelin, että pappi tahtoisi tulla..." - -"Sitä hän ei tee!" - -"Jos minä kysyisin häneltä?" - -"Tee se!" Ritari ajatteli, että hänelläkin oli pappi vanhukselta -paljon kyseltävää, ja niin palasivat ajatukset Gunillaan, joka vei -ne kaikki mukanaan. Ritari ei edes huomannut, että linnanvartia -oli mennyt; koko sieluineen oli hän sen naisen luona, jota hän oli -rakastanut niin suuresti ja joka oli menetellyt niin julmasti, niin -sydämettömästi häntä kohtaan. - -Mutta vielä oli jälellä paljon, ennenkuin oikeus pääsi voimaan, -eikä Erik herra tahtonut antaa sydämensä pettää velvollisuuttaan -ja omaatuntoaan. Miehen tarmolla hän kieltäytyi kuuntelemasta sitä -rukoilevaa ääntä, joka hänen sydämessään kuiskasi Gunillan nimeä. -Mitä Gunilla oli rikkonut, se täytyi hänen sovittaa, ja mitä saattoi -tehdä muuta kuin lähettää hänet Tanskaan; sitä hän oli kerran -pyytänyt ja sitä toivoi hän varmaan nyt enemmän kuin silloin. Mutta -lujaa, pelotonta miestä peloitti sanoa se itse hänelle. Oliko hänen, -joka oli puhunut ainoastaan rakkauden hellimpiä sanoja, sanottava -vaimolleen, että he nyt olivat eroitetut iäkseen? Ja kuitenkin täytyi -sen tapahtua; mitkään rukoukset ja kyyneleet eivät saaneet häntä -hellyttää, oikeus oli saatettava voimaansa. - -Kauan ei hän aprikoinut itsekseen ennenkuin lähetti erään palvelijan -Katarina neitsyen luo pyytämään keskustelua, ja heti sen jälkeen -saapui hän itsekin tämän luo. - -"Kuinka kalpea olette, neitsyt!" puuskahti hän melkein -hämmästyksissään neitsyen nähdessään. - -"Minä olen äsken ollut Gunillan luona." - -"Tulin tänne puhuakseni hänestä." - -"Arvasin sen." - -"Sallikaa minun ensin kiittää kirjeestänne." - -"Olin antanut lupaukseni." - -"Sellaisia petetään, pyhimpiäkin." - -"Herra ritari..." - -"Pelastitte kunniani, ja tätä velkaa en voi maksaa koskaan." - -"Kyllä, sen voitte, jos..." - -"Pyydän teitä, ei sanaakaan, ei mitään rukouksia hänen puolestaan. -Kuinka hän onkaan houkutellut miehiäni luopumaan, aiheuttanut -nuoren tytön kuoleman ja saattanut hänen vanhan isänsä epätoivoon. -Oli lähellä, ettei hän vetänyt vanhaa kunniakasta nimeäni häpeään. -Hänen tähtensä olen ollut pakoitettu säälimään kapinoitsijoita, -jotka oikeastaan olisi pitänyt rangaista kuolemalla. Mitä sanotte -siitä, neitsyt, jos olisin aivan rouvantuvan ikkunan alle laittanut, -asestetun vartiapiirin ja sen sisällä olisi ammuttu jokainen mies -linnaväestä. Se olisi ollut oikeutta! Ettei niin ole tapahtunut, se -on ainoa lempeys, minkä hänelle osoitan." - -Kuului hiljaista vaikerrusta. - -"Pyhän neitsyen tähden, ajatelkaa vielä asiaa!" sammalsi Katarina -silmäten vuoteeseen, jonka verhot hiljaa liikkuivat. - -Gunilla oli siis läsnä? Sen parempi, nyt voi ritari sanoa mitä -tahtoi, näkemättä Gunillan silmien kiintyvän häneen. - -"Sanokaa Gunilla rouvalle", jatkoi hän, "että muutamien päivien -kuluttua on kunnossa laiva, joka vie hänet takaisin Kööpenhaminaan. -Kapteeni Renhult, joka on eroitettu palveluksestani, seuraa häntä -ja pitää huolen siitä, että matka rasittaa häntä niin vähän kuin -mahdollista. Hän voi ottaa täältä mukaansa mitä itse haluaa, paitsi -lapsiani. Niistä tahdon itse pitää huolen. - -"Jos hän haluaa laillista eroa, voidaan se hankkia. Minusta se on -samantekevää, sillä en kuitenkaan aio koskaan mennä uusiin naimisiin. - -"Lopuksi pyydän teitä sanomaan hänelle, että koska tapaamisemme olisi -yhtä kiusallinen meille molemmille, sanon täten hänelle jäähyväiset. -Jos hän joskus heräisi käsittämään suuren rikollisuutensa ja toivoisi -saavansa minulta anteeksi, niin sanokaa, että annan hänelle anteeksi -niin totta kuin toivon Jumalan antavan anteeksi omat syntini; mutta -nähdä en häntä tahdo tässä elämässä. Hyvästi!" Hän riensi pois. - -Katarina juoksi vuoteen luo ja tempasi syrjään uutimet. - -Kesti kauan, ennenkuin hän onnistui saamaan Gunillan toipumaan -tainnuksistaan; kun tämä tapahtui, heittäytyi hän mitä suurimpaan -epätoivoon. - -"Rukoile häneltä anteeksi!" pyysi Katarina. - -"Hän torjuu minut luotaan... minä en uskalla", valitti nuori nainen. - -Ihmeteltävän tarkasti hän osasi toistaa kaikki ritarin sanat; -vaikkakin useimmat niistä täyttivät hänen sielunsa kauhulla, niin -muutamat sentään näyttivät ikäänkuin vuodattavan palsamia haavaan. - -"Hän ei mene koskaan uusiin naimisiin", sanoi hän; "me voimme siis, -vaikkakin erillämme, pysyä toisillemme uskollisina kuolemaan saakka -ja yhtyä jälleen haudan tuolla puolen". - -Täydellinen, äkillinen kääntyminen ei naiselle ole mitään mahdotonta. -Hänessä toteutuu sananparsi, että äärimäisyydet koskettavat toisiaan; -hän näyttää usein heittäytyvän toisesta äärimäisyydestä toiseen. -Gunillaa oli askel askeleelta vedetty sitä maalia kohden, missä -hän parhaiten palvelisi niitä pappisvaltaisia harrastuksia, joiden -välikappaleeksi hänet oli valittu. Uskonkiihko ja naisellinen -turhamaisuus uinailivat kuin pari hentoa orasta hänen sielussaan, -mutta niitä vaalittiin, maa höystettiin niiden ympärillä, kaiken muun -täytyi väistyä tieltä, jotta päiväpaiste ennen kaikkea lämmittäisi -niitä; ja niin ne orastivat, versoivat ja kasvoivat, puhkesivat -kukkaan ja hedelmään ja näyttivät voivan ulottua taivaaseen. - -Kuinka väkisin liikkeelle ajettu ja epäluotettava tämä välikappale -oli, osoittautui ritarin palattua; koko keinotekoinen rakennus -luhistui, nuoressa naisessa ei ollut jälellä vastustusvoiman -hiventäkään, hänelle selveni samassa silmänräpäyksessä, että -hän oli menettänyt herransa luottamuksen eikä enää ansainnut -hänen rakkauttaan. Sanomaton kauhu täytti hänen sielunsa, hän -tiesi ansainneensa rangaistuksen ja otti sen vastaan nöyrästi ja -alistuvasti. - -Katarina ilmoitti hänelle, että ritari oli pyytänyt keskustelua, ja -hän rukoili saada olla läsnä, se kun saattoi koskea ainoastaan häntä. -Neitsyestä tuli yhtäkkiä hänen ainoa ystävänsä ja uskottunsa, ja tämä -tunsi syvää sääliä nuorta äitiä kohtaan, jonka pian oli pitkiksi -ajoiksi erottava kaikesta, mitä piti rakkaana. - -Lopun tästä kovanonnen päivästä Gunilla vietti lastensa parissa. - -"Olen iloinen, että heidän isänsä tahtoo pitää heidät luonansa", -sanoi hän Katarinalle; "minä hemmoittelisin heidät rakkaudellani -ja... sitten toivon, ettei yksikään heistä tulisi missään suhteessa -minuun". - -"Toivotko sitä todellakin?" - -"Rukoilen sitä joka hetki pyhältä neitsyeltä; mitä onkaan minulta -opittavaa? Ei mitään, ei mitään! Katarina, älä puhu heille koskaan -heidän äidistään, ainoastaan heidän jalosta, mainiosta isästään!" - -Toisena päivänä, kun he taas istuivat yhdessä, sanoi neitsyt: "Jos -Erik herra tietäisi, mikä ihmeellinen muutos sinussa on tapahtunut, -Gunilla, heltyisi hänen sydämensä ja kaikki tulisi hyväksi jälleen." - -"Tuomioni oli oikea", vastasi hän. "Hänen olisi sopimatonta sitä -peruuttaa." - -Mutta Katarina ei voinut olla puhumatta siitä ritarille; ritari -keskeytti hänet kylmästi ja pyysi häntä sanomaan Gunilla rouvalle, -että tämä neljän päivän kuluttua olisi valmiina lähtemään. - -Ja sitten hän meni alas laivarantaan ja valvoi itse kaikkia -valmistuksia. Mitään ei saanut puuttua, kaikki oli oleva niin mukavaa -kuin mahdollista, ja kuitenkin tuntui alus hänestä haudalta, joka -pian oli sulkeva ja eroittava häneltä kaiken elämän päiväpaisteen ja -ilon. - -Illalla palasi linnanvartia, ja ritarin suureksi kummastukseksi tuli -hänen mukanaan myös vanha sokea Hollolan pappi. - -"Rakas, rakas isä, tekö se tosiaan olette!" huudahti Erik herra hänet -nähdessään. - -"Näin viime yönä unta, että muori kehoitti minua lähtemään tänne", -vastasi hän. "Ja silloin, nähkääs, rakas poikani, ei suuria pyytelyjä -tarvitakaan." - -"Tiedättekö, mitä täällä on tapahtunut?" - -"Hän tiesi sen, ja..." - -"No?" - -"Minun oli katsottava, mitä voin tehdä", sanoi hän. - -"Kukaan ei voi mitään!" - -"Herra voi", arveli hän. - -Linnanvartia lähestyi nöyrästi ja kysyi, mihin aikaan kunnianarvoisa -pastori tahtoi haudata hänen lapsensa. - -"Huomisaamuna kahdeksan aikaan", vastasi tämä. "Minä tahdon myös -tulla mukaan haudalle", sanoi ritari. - -Gunilla oli useampia kertoja kysynyt Katarinalta, milloin Elsa -haudattaisiin. Tämä ilmoitti hänelle ajan ja sanoi, että hän itsekin -aikoi lähteä haudalle. - -"Sano neitosilleni, että heidän kaikkien on oltava mukana", sanoi -nuori emäntä. - -"Ja sinä itse?" - -"Minä tulen myös!" - -"Mutta, Gunilla..." - -"Ole huoletta, hän ei näe minua, ainakaan ei hän tule minua -tuntemaan; mutta menettelisin arvottomasti, jollen rukoillen -ja katuen saattaisi hautaan häntä, joka on antanut henkensä -hyvittääkseen minun rikokseni." - -Katarina ei kysellyt enää mitään, mutta palavat olivat ne rukoukset, -joita hän lähetti pyhälle neitsyelle. - -Aamu koitti ja auringonsäteet pilkistelivät yksi toisensa jälkeen -hautaan, joka oli luotu pieneen kirkkotarhaan. Tahtoivatko ne kenties -lämmittää haudan tulevalle asukkaalle? - -Hiljaa liukuu kulkue eteenpäin; nuoret olkapäät kantavat kevyttä -kirstua; sen jälkeen tulevat ritari, pappi ja linnanvartia. Sitten -upseereja koko jono. Lähinnä heitä seuraavat neitsyet Katarina -Niilontytär ja Anna Sparre ja heidän jälestään kymmenkunta nuorta -neitosta. - -Viimeisenä kaikista seuraa muuan nunna huppukaulus vedettynä pään -ylitse; hänellä on nuora vyöllään ja hänen hennot jalkansa ovat -paljaat. - -Ainoastaan jonon jälkimäiset ovat hänet huomanneet ja he -kuiskuttelevat keskenään. - -Haudalla seisoi Sakko odottamassa, ja kun kirstu laskettiin alas, -painoi hän päänsä maahan ja itki katkerasti. - -Yksinkertaiset ja tehoavat olivat ne sanat, joilla sokea vanhus -siunasi Elsan viimeisen lepopaikan. Kun ulkonaisen maailman esirippu -laskeutui, avautui Elsalle kenties näköala toiseen, valoisampaan, -kauniimpaan, ja vaikka puhe siitä olikin ainoastaan heikko heijastus, -herätti se kuitenkin kuulijoissa aavistuksen niistä asioista, jotka -olivat tulevat. - -Kun maahanpaniaiset olivat lopussa, meni jokainen multakasalle -heittääkseen viimeisen katseen kirstuun. Vanhan isän oli vaikein -siitä irtautua. Lopuksi tuli myös nunna; hän lankesi polvilleen ja -rukoili, mutta hän näytti tahtovan viipyä kauemmin kuin kaikki muut. - -"Gunilla rouva!" kuiskattiin suusta suuhun. Nyt huomasi hänet -ritarikin, ja oli kuin nuoli olisi ammuttu hänen rintaansa. - -Hänen ylpeä, kaunis, jumaloitu Gunillansa, jota hän oli tahtonut -kantaa käsivarsillaan, hän makasi siinä katumuksentekijän halvassa -puvussa; hänen paljaat jalkansa painuivat kylmää, märkää maata -vasten, eikä kukaan, ei kukaan koko maailmassa välittänyt hänestä. - -Ritari oli valmis tuskasta parahtamaan; silmäys Katarinaan osoitti -hänelle, mikä levottomuus neitsyen oli vallannut, mutta kumpikaan ei -rohennut lähestyä. Gunilla oli Jumalansa edessä; Hänellä yksin oli -täällä sananvalta. - -Niin palasivat kaikki linnaan ja erosivat. Mutta kun ritari jäi -kahden kasvatusisänsä kanssa, silloin avasi hän sydämensä kuin -kirjan. Hän tunnusti uhranneensa rakkautensa ja elämänsä onnen -velvollisuutensa ja kunniansa tähden. "Ei ainoakaan pilkku saa -tahrata nimeäni!" huudahti hän tukahutetulla äänellä. - -"Hm, hm", pani vanhus. - -"Minä kielsin häntä näyttäytymästä silmieni edessä! Enkö kärsinyt jo -kyllin ennestään?" - -"Eikö hän ollut hyvin peitossa?" - -"Olisin tuntenut hänet tuhansien joukosta!" - -"Eikö hänellä ollut sama oikeus kuin muillakin olla mukana? Ja -suurempi syy kenties." - -"Kyllä tosin, mutta minun tähteni..." - -"Kaikki vain teidän tähtenne!" - -"Vaadinko liian paljoa?" - -"Siltä minusta näyttää!" - -"Ah! Joku on uskotellut teille..." - -"Niin! Muori!..." - -"Taasenkin samat kuvitelmat", jupisi ritari, mutta kun hän silloin -loi katseen vanhuksen lempeihin kasvoihin, jotka aivan kuin -kirkastettuina näyttivät kuuntelevan ääniä toisesta maailmasta, -silloin oli kuin jokin särkyisi hänen rinnassaan. Mitä hänellä oli -kaduttavaa? Voitiinko sanoa mitään Gunillan puolustukseksi? - -"Ei mitään, ei mitään", vastasi hänen ylpeä itsetuntonsa. - -Hän oli aivan varma omasta oikeudestaan, mutta kuitenkin hän melkein -huomaamattaan istuutui vanhuksen rinnalle, pani hänen käsivartensa -kaulalleen, kuten hänellä oli tapana muinaisina päivinä, ja kysyi: -"Mitä muori sanoi?" - -"Että sinä olet liian ankara!" - -"Liian ankara!" kertasi hän hypähtäen pystyyn. "Ettekö sitten tiedä, -mistä oli kysymys?" - -"Vika oli sinun!" - -"Minun?" - -"Miksi jätit hänet heidän valtaansa?" - -"Saatoinko minä aavistaa moista petosta?" - -"Etkö ollut vähällä itsekin joutua pyydykseen?" - -Ritari vaikeni kotvan. Taasenkin tuntui hänen mielessään, ikäänkuin -jokin ääni tahtoisi puhua Gunillan puolesta. "Hänen äitinsä oli -lähettänyt munkin tänne." Ja Gunilla oli totellut häntä äitinsä -käskystä; mutta jos hänen herransa, huomattuaan suden lammasten -vaatteissa, olisi lähettänyt papin samaa tietä kuin oli tullutkin, -silloin olisi Gunilla kenties itkenyt muutamia päiviä, mutta sateen -jälkeen antaa hyvä Jumala jälleen aurinkonsa paistaa. - -"Minä en voinut kieltää pappia jäämästä, kun Gunilla halusi sitä." - -"Liian pitkälle menevä heikkous vie liialliseen ankaruuteen. -Huomatkaa se!" - -"Mutta hänen oman ymmärryksensä olisi pitänyt sanoa hänelle..." - -"Hän on vasta täyttänyt kaksikymmentä vuotta!" - -Yhä valtavammaksi kävi kapina ritarin sydämessä; hän ei voinut -irroittaa ajatuksiaan paljasjalkaisesta katumuksentekijästä. -Makasikohan tämä vieläkin kirkkomaalla, oliko hänen hänetkin -saatettava nurmen alle nukkumaan? - -Katarina kyllä pitää Gunillasta huolen; mitä hän tunsi, oli arvotonta -heikkoutta, hänen kiihtyneessä mielentilassaan oli vanhan papin hyvää -tarkoittava, mutta yksinkertainen pakina vaikuttanut häneen vastoin -hänen parempaa ymmärrystään. Hänen oli ilmoitettava vastustamattomia -syitä ja pysyttävä lujasti sanassaan. - -"Oikeus on yhtäläinen kaikille", sanoi hän, "miehille ja naisille, -nuorille ja vanhoille! Tuomari ei ole kutsumuksensa arvoinen, jos hän -kiinnittää huomiota siihen suhteeseen, jossa hän mahdollisesti itse -on rikolliseen." - -"Se on totta!" - -"Täällä on ollut kapina puhkeamaisillaan; saanko minä kiinnittää -huomiota siihen, että sen on saanut oma vaimoni aikaan?" - -"Oliko hänelle uskottu mitään päällikkyyttä?" - -"Ei, mutta kukaan ei voinut luulla, että hän toimi vastoin tahtoani." - -"Tarkoitatteko, että hänen olisi pitänyt ymmärtää, että se rippi-isä, -jonka hänen äitinsä lähetti, oli petturi? Olen ollut sitä mieltä, -että miehen pitäisi olla vaimon pää; onko nyt laita päinvastoin?" - -Ritari seisoi vastaamatta. "Oletteko puhutellut Gunilla rouvaa?" -kysyi hän. - -"En vielä, mutta aion tehdä sen." - -"Ja mitä tahdotte sanoa hänelle?" - -"Että teidän menettelynne on johtunut heikkoudesta ja hänen -ymmärtämättömyydestä." - -"Ja sentähden..." - -"Ei saa eroittaa, mitä Jumala on yhdistänyt!" - -Kuka voi kuvailla, mitä ritari tällä hetkellä tunsi; hänet -valtasi niin rajaton riemu, että se vei kaikki epäilykset, kaiken -itseluottamuksen ja itserakkauden mukanaan; niin puhdistaa ilman -ukkonen, niin huuhtoo sade niityt. Gunilla saattoi jälleen tulla -hänen omakseen! Voimakas mies lankesi papin jalkoihin, pani päänsä -hänen polvilleen ja itki kuin lapsi. - -Ja samoin kuin muinaisina päivinä pani vanhus kätensä hänen -päälaelleen ja sanoi ikäänkuin itsekseen: - -"Nyt on kuten muori tahtoo olevan!" - -"Onko minun mentävä Gunillan luo?" kysyi ritari ja hypähti nopeasti -pystyyn. - -"Ei, minä tuon hänet tänne... sinun luoksesi." - -"Mutta eikö pitäisi..." - -"Kun olen puhunut muorin puolesta, tahdon sanoa omankin sanani! -Liian paljot myönnytykset eivät käy laatuun; antaa hänen uskoa, että -enimmän on rikkonut hän, siitä koituu hänelle hyvää läpi elämän." - -"Tehkää sitten kuten itse tahdotte, rakas isä", sanoi ritari, "odotan -teitä täällä". - -Sakko oli melkein vapaasta tahdostaan ruvennut vanhuksen oppaaksi, -ja laskien kätensä pojan päälaelle antoi hän tämän taluttaa itsensä -naisparvelle. - -Katarina koetti turhaan taivuttaa Gunillaa pukeutumaan toiseen pukuun. - -"Ei", vastasi hän, "kannan tätä niin kauan kuin elän!" - -Samassa astui vanha pappi sisään, ja hän juoksi häntä vastaan, -lankesi hänen jalkoihinsa ja valeli hänen kätensä kyynelillään. - -"Te tulette minun, syntisraukan luo!" vaikeroi hän. - -"Silloin kulen Herrani asioilla!" vastasi pappi ja nosti hänet -pystyyn. - -"Antaako Hän minulle milloinkaan anteeksi?" - -"Kaduttehan te?" - -"Eikö vaadita enempää?" - -"Totisen katumuksen hedelmä on parannus!" - -"Minä en voi tehdä tehtyä tekemättömäksi, ja minun aikani on lopussa." - -"Aiotteko mennä luostariin?" - -"Heti palattuani Tanskaan." - -"Oletteko ilmoittanut siitä Erik herralle?" - -"Mitäpä hän siitä kyselisi!" - -"Ettehän sitä voi tietää." - -"Maailmassa ei minulla ole enää mitään tehtävää!" - -"Ja teillä on kuitenkin puoliso ja lapset?" - -"Edellinen ei tahdo enää nähdä minua ja jälkimäisistä minun täytyy -pian erota -- ainaiseksi!" - -"Ei ennen kuin Jumala kutsuu." - -"Mitä sanotte?" - -"Että niinkuin hän antaa anteeksi, niin tulee meidänkin antaa -anteeksi." - -"Antaa anteeksi, mutta ei unhoittaa." - -"Hänen pyhiä käskyjään ei voi ositella; ne täytyy täyttää kokonaan." - -"Minä olenkin varma siitä, että jalo herrani painaa minut sovitettua -sydäntään vasten, kun kerran kohtaamme ylhäällä Hänen luonansa, joka -antaa anteeksi syntisille." - -"Hän tekee sen jo täällä alhaalla." - -"Sitä hän ei voi!" - -"Miksi ei?" - -"Minä olen pettänyt hänen maansa, jonka nyt pitäisi olla minunkin -tultuani hänen vaimokseen... minä olen tahtonut tehdä hänestäkin -petturin..." - -"Tapahtuiko se omasta aloitteesta?" - -"Minä kuuntelin petollisia neuvonantajia! Koko ikäni tahdon kiittää -pyhää neitsyttä siitä, etteivät petolliset hankkeet toteutuneet. Kun -ajattelen niitä, valtaa minut sellainen kauhu, ettei minusta näytä -elinikuinen katumuskaan riittävältä rikostani sovittamaan." - -"Koettakaa hyvittää, se on paras katumus." - -"Sitä en voi!" - -"Voitte, jos tahdotte!" - -"Puhukaa, isä!" - -"Tahdotteko sitä niin vakavasti, ettei mikään nöyryytys näytä teistä -kyllin suurelta?" - -"Mikään ei ole sitä!" - -"Langetkaa sitten herranne jalkoihin, pyytäkää häneltä saadaksenne -jäädä tänne, luvatkaa tulla hänen nöyräksi ja alistuvaksi -vaimokseen..." - -"Sitä en uskalla!" - -"Kyllä uskallatte!" - -"Kun olen poissa, peseytyy pois häpeäpilkku, joka minun kauttani -tahraa hänen kunniaansa ja hänen nimeään." - -"Maailmallista! Turhuutta!" huudahti pappi vihastuneella äänellä. -"Jos katumus voi lepyttää Jumalan, täytyy sen vielä enemmän -riittää syntisille ihmisille! Mitä on kaikki teidän valtanne ja -suuruutenne ja kuviteltu kunnianne hänelle, jonka edessä taivaalliset -sotajoukot polvistuvat ja jonka astinlautana maa on! Hänelle ei ole -ylhäisiä eikä alhaisia, rikkaita eikä köyhiä, hän tutkii sydämen -salaisimmatkin aivoitukset; lankeamista täytyy seurata hyvityksen, -katumusta parannuksen! Sellainen on hänen pyhä, muuttumaton lakinsa, -ja hänen sanansa palvelijana sanon sinulle, nainen: pysy siellä, -mihin Herra on sinut asettanut, vaali kotiasi, puolisoasi ja -lapsiasi; täytä velvollisuutesi uskollisuudella, joka ei koskaan -petä, rakkaudella, joka kaikki kärsii, kaikki uskoo, kaikki toivoo! -Olkoon kaikki tämä katumuksen hedelmä, se on ainoa sovitus, joka -kelpaa Herralle!" - -Gunilla oli noussut, kalpeille poskille levisi heikko puna: "Tahdon -heti mennä hänen luoksensa!" sanoi hän. - -"Minä seuraan sinua!" - -Mutta kun Gunilla tarttui vanhuksen käteen, kosketti tämä toisella -kädellään hänen pukuaan. - -"Ei tässä puvussa, se ei sovi sinulle." - -"Minä pukeudun heti toiseen!" - -"Tee se, minä odotan!" - -Odotti ritarikin, odotti ikävällä ja kärsimättömyydellä, jota hän -tuskin saattoi hillitä, ja kuitenkaan ei hän tahtonut sitä näyttää -Gunillalle, jolle hänen täytyi tehdä monia vakavia esityksiä ja ottaa -niistä pyhimmät lupaukset ennenkuin ojensi hänelle sovinnon käden. - -Mutta laatiessaan näitä suunnitelmia oli hänen mahdoton karkoittaa -kuvitelmistaan kahta pehmeää käsivartta, jotka kiertyivät hänen -kaulansa ympäri ja joita hän ei voinut, ei tahtonutkaan irroittaa. - -Vihdoin hän kuuli askelia, jotka saivat hänen sydämensä tykyttämään. -Ymmärrys, järki, kunnia, velvollisuus, viisaus, kaikki ne apujoukot, -jotka olivat hänen käytettävissään, kutsui hän avukseen, mutta ne -olivat kaikki kurjia raukkoja, sillä kun Gunilla astui sisään ja -nöyrästi lankesi hänen jalkoihinsa, kun kyynelkatse kohosi häntä -kohden ja Gunilla sanoi: "Herra, anna minulle anteeksi!" silloin -pakenivat ne suinpäin ja hän kuuli ainoastaan sydämensä kuiskauksen: -"Kaikki, kaikki on annettu anteeksi!" - -Ja niin nosti hän vaimonsa maasta, sulki hänet syliinsä, ja hänen -käsivartensa kiertyivät hänen kaulansa ympäri ja he yhtyivät jälleen -pitkässä autuaassa suudelmassa. - -Vanha Hollolan pappi seisoi vieressä hymyillen. "Olisipa muori ollut -nyt mukana!" jupisi hän itsekseen. - - * * * * * - -Lankesi luonnostaan, että laivan varustaminen matkalle jätettiin -sikseen. Kapteeni Renhultille tarjottiin tilaisuus toistaiseksi jäädä -paikoilleen, mutta hän pyysi saada vaihtaa paikkaa Olavinlinnan -päällikön kanssa ja siihen suostuttiin. - -Vakoilijat kertoivat, että David maisteri, joka kovanonnen päivänä -oli onnistunut pääsemään pakoon takatietä, minkä linnanvartia oli -unohtanut sulkematta, oli eräänä viime päivistä nähty Venäjän -rajalla, ja kapteenin hartain toivo oli, että hän saisi miekkosen -valtaansa; jos hänet sittemmin olisikin pakko päästää tiehensä, voisi -hän kuitenkin viedä mukanaan muistomarjan, mitä ei koskaan unohtaisi. - -Synkkä pilvi, joka oli pimittänyt ritarin kodin, oli hälvennyt. -Gunilla oli muuttunut samaksi kuin ennenkin ja kuitenkin niin -erilaiseksi. Ystävyydenside ritarin ja Gunillan välillä lujittui -päivä päivältä; nyt vasta he alkoivat oikein ymmärtää toisiaan. - -Kulkuväylä oli jälleen avoin ja meriliike alkanut; nyt saapui joka -viikko uutisia Ruotsista. Niinpä saatiin tietää sekin, että herra -Svante Niilonpoika oli viettänyt häitä Knut Alfinpojan lesken, Märta -Ivarintyttären kanssa. - -Katarinakin oli saanut kirjeen, jossa kerrottiin kaikesta siitä -loistosta, jolla häät vietettiin; mutta paljon oli puhuttu siitä, -että Svante herran lanko ensimäisistä naimisista, Niilo Gedda, ei -ollut saapunut juhlaan, vaikka hänet oli kyllä kutsuttu. - -"Suku ei ole koskaan voinut antaa Svante herralle anteeksi sitä -sydämettömyyttä, jolla hän kohteli Ilianaa!" huomautti Anna. - -"Hän ei mennyt Ilianan kanssa naimisiin rakkaudesta", arveli Erik -herra. "Hän oli antanut sydämensä jo ennen Märtalle." - -"Sanotaan, että hän on hyvin vähän muiden naisten kaltainen?" sanoi -Gunilla rouva. - -"Kukaan nainen ei voi sietää häntä!" vastasi Anna. - -"Minä voin!" sanoi Katarina. "Ja minusta näyttää, että juuri hän on -sopiva emäntä Svante herralle." - -"Niin minäkin uskon", puuttui ritari puheeseen. "Svante herra -tarvitsee aina jonkun, jonka kanssa voi tuumia ja neuvotella. Monien -suurien ominaisuuksiensa ohella on hänellä eräs heikkous, joka Märtan -täytyy korvata." - -"Ja mikä se on?" kysyi Gunilla. - -"Huikenteleva mieli ja siihen liittyvä hillittömyys -kiihkonpurkauksissaan. Horjuva mieli kaipaa tukea, kiihkonpuuskat -kesytystä; luulenkin, että Märta pystyy siihen." - -"Märta rouva on useammin kuin kerran pukeutunut sotisopaan ja -kypärään", sanoi Katarina. "Entisen herransa kuoltua astui hän hänen -paikalleen ja johti monta veristä taistelua. Rohkeutta hänellä kyllä -on!" - -"Kunniaa ei hän sillä niittänyt", huomautti Anna. - -"Häpeä ei koidu hänelle, vaan niille, jotka ensin innostuivat hänen -rohkeudestaan, mutta sitten häpesivät olla naisen komennettavina", -väitti Katarina. - -"Eikö Svante herralla ole jo täysikasvuinen poika?" - -"Nuori Sten herra! Sanotaan, että hän kuntoon ja jaloihin tapoihin -nähden voittaa isänsä." - -"Sanotaan myös, että hän suuren kaimansa tavoin ottaa jälleen -käytäntöön Sture-nimen, jota ruotsalaiset pitävät niin suuressa -arvossa." - -"Olen kuullut häntä paljon ylistettävän", puuttui ritari puheeseen. -"Minua ilahuttaisi suuresti, jos Sten Sture vanhemman jälkeen nousisi -vielä Sten Sture nuorempi." - -"Ja että jälkimäinen, jos mahdollista, voittaisi kunnossa -edellisenkin!" huudahti Katarina. - -"Ette voi uskoa", tarttui Gunilla vilkkaasti puheeseen, "kuinka -hartaasti nyttemmin toivon, että pian tulisi loppu koko unionista; -ainoastaan siten olisi tanskalaisten ja ruotsalaisten mahdollista -tulla ystäviksi!" - -Kaikki nauroivat. - -"Olet oikeassa!" sanoi ritari. "Kahleet sopivat yhtä vähän kansoille -kuin yksityisillekään. Ainoastaan siellä, missä molemmin puolin -mennään toisiaan vastaan, on yhdistys pysyväinen." - -Gunilla tarttui salavihkaa hänen käteensä ja puristi sitä hiljaa; -nykyään ymmärsivät he aina toisensa. - - * * * * * - -Pikemmin kuin ritari oli toivonutkaan näyttäytyivät seuraukset siitä -kuningaskulusta, jonka hän oli tehnyt. Kaikilta voudeilta saapui -kertomuksia, että siemen oli kaikkialla kylvetty, että sitä mukaa -kuin tauti voitettiin, katosi entinen välinpitämättömyys ja kansassa -heräsi reippaampi työtarmo ja suurempi elämänhalu; kun nyt vain -tulisi jotakuinkin hyvä sato, uskallettaisiin toivoa parempia aikoja. - -Ritarin toivomuksesta jatkoi Werner vielä muutamia kuukausia -matkojaan ympäri maata toteuttaen sitä jaloa tehtävää, jonka he -yhdessä olivat aloittaneet, mutta eivät läheskään päättäneet. - -Hän kirjoitti Turusta kesäkuun puolivälissä, että hän oli odottamatta -yhyttänyt karanneen asemiehen Pentti Åbjörninpojan, mutta tämä oli -Wernerin nähtyään heti kadonnut. - -Samasta kädestä sai Erik Turenpoika ilmoituksen valtionhoitajan -saapumisesta Suomeen. Yhtenä asiana hänellä oli ottaa haltuunsa ne -linnat, jotka olivat olleet Sten herralla, ja jotka vielä olivat -Ingeborg rouvan huostassa ja hänen asettamiensa voutien hoidettavina. - -Ritari tiesi hyvin, että tärkeimmät valtionhoitajalle olivat -hänen, Erik Thurenpojan, sanat ja lupaukset ja muodollinen -liittyminen Ruotsiin; mutta silloin vaati hän ehtona, että hänelle -vahvistettaisiin täydellinen valta Suomessa. Tietoisuus omasta -merkityksestään pidätti suurmiehen siellä missä hän oli; oli tultava -hänen luoksensa, hän ei lähtenyt paikoiltaan. - -Mutta huhu toi joka päivä uusia viestejä siitä, mitä oli -tapahtunut. Niinpä kerrottiin, että Svante herra oli noussut maihin -Ahvenanmaalle, mutta kun hän oli tahtonut mennä Kastelholman linnaan, -oli muureilta ammuttu pyssyillä hänen miehiään. Seuraavana päivänä -oli linnanvouti, joka oli saksalainen, kutsuttu valtionhoitajan -luo; pitkän aikaa vastustettuaan oli hän tunnustanut, että linnasta -oli viety pois kaikki mikä oli kallisarvoisinta, mutta että se -oli tapahtunut Ingeborg rouvan käskystä. Svante herran sanottiin -sen jälkeen eroittaneen voudin ja hänen sijaansa asettaneen Erik -Juhananpojan (Waasan), joka oli häntä seuraavain herrojen joukossa. - -Liikkui paljon juttuja niistä katkerista sanoista, joita tällöin oli -lausuttu Ingeborg rouvasta. - -Sen jälkeen kuultiin, että Turun linnan vouti Didrik Hannunpoika oli -lähettänyt oluella ja ruokavaroilla lastatun laivan valtionhoitajaa -vastaan ja pyytänyt Lauri piispaa muiden uskottujen miesten keralla -olemaan avullisena luovutettaessa linnaa Svante herralle. - -Pian saatiin tietää, että kaikki oli käynyt rauhallisesti ja että -piispa oli koko kapitulinsa ja muiden suomalaisten herrojen kanssa -yhtynyt tuomiokirkossa ja kaikki olivat he tehneet uskollisuudenvalan -Svante herralle. - -Sillävälin oli myös muuan Upsalan kaniikki, joka oli ollut -lähettiläänä Venäjällä, paluumatkallaan saapunut Turkuun. Hän ei -tuonut erittäin hyviä sanomia, ja hän arveli, ettei venäläisten -puheihin aselevosta ollut luottamista. He olivat kyllä valmiit -tinkimään, mutta ei tekemään pysyväistä rauhaa; ei ollut sentähden -neuvokasta, jos Turun linnaa ei pidetty valmiina puolustautumaan. - -Herra Erik Turenpoika oli viime aikoina huomannut useita tanskalaisia -laivoja, jotka risteilivät Räävelin ja Suomen rannikon välillä, ja -sentähden työskenneltiin Viipurin edustalla yötä ja päivää laittaen -kuntoon niitä aluksia ja veneitä, mitä oli saatavilla. - -Sitten tuli taasen kutsu valtionhoitajalta, että Erik herran oli -saavuttava häntä kohtaamaan Raaseporin saaristoon, mutta samaan -aikaan kerrottiin, että oli nähty epäilyttäviä henkilöitä Viipurin -ympäristössä, ja ritari pysyi kotona ja kirjoitti valtionhoitajalle, -että hän ennen kaikkea katsoi velvollisuudekseen valvoa ankarasti -alusten laittamista kuntoon. - -Oli sentähden hänelle mieluisa yllätys, kun maihin laski ruotsalainen -laiva, joka toi mukanaan Erik herran veljen, Stenin, ja Turun -tuomiorovastin, mestari Henrik Wennen; molemmat oli valtionhoitaja -lähettänyt täysivaltaisina asiamiehinä valtakunnan puolesta. He -toivat kirjeen valtionhoitajalta, joka pyysi häntä täydellisesti -luottamaan näihin molempiin miehiin; mitä ne lupasivat, sen Svante -herra tuli aivan varmasti täyttämään. Valtionhoitaja päätti kirjeensä -seuraavin sanoin: - -"Rakas Erik herra! Neuvon teitä, ja vaadin valtakunnan puolesta, -että ajattelette isänmaan parasta ja riippumattomuutta, joka nyt on -kaikkein tärkein, kuten tekin täysin käsitätte." - -Miettiväisenä pani Erik herra kirjeen laskoksilleen. "Vastauksella ei -ole erityistä kiirettä", sanoi hän. "Viivytte kai viikkokauden?" - -Niin pitkän loman he olivat tosiaankin saaneet. - -"Luulen, että veljelläni on yksityistäkin asiaa?" arveli Erik herra. - -Sten Turenpoika karahti punaiseksi ja vastasi, ettei laita ollut -muutenkaan. - -Ritari kertoi hänelle venäläisestä pajarista, joka oli tunnustanut -neitsyelle rakkautensa ja ottanut saamansa rukkaset kovasti itseensä. - -Sten oli nuorin veljistään; sorjaan vartaloon yhtyivät hänessä -melkein naisellisen kauniit kasvot. Lapsuudestaan lähtien -hemmoiteltuna ja kaikkien rouvien ja neitsytten tunnustettuna -suosikkina oli hän perhosen tavoin liihoitellut kukasta kukkaan, -kunnes vihdoin poltti siipensä niissä liekeissä, jotka paloivat -Anna Sparren kauniissa silmissä. Hän kosi ja sai heti suostumuksen. -Molemmat olivat yhtä ylhäistä sukua, ja liitto sai siis sukulaisten -ja ystäväinkin hyväksymisen. - -Onneksi tapasivat he kihlausaikanaan ainoastaan harvoin toisiaan; -muuten olisi kenties heille molemmille selvinnyt, kuinka tyhjää -korean pinnan alla oli, ja kuka tietää, kuinka silloin olisi käynyt -sen rakkauden, jonka he sanoivat jatkuvan elämän iltaan. - -Kun Sten herra kuuli, että joku muukalainen oli uskaltanut iskeä -silmänsä kauniiseen Annaan, joutui hän aivan pois suunniltaan, sanoi -tahtovansa etsiä käsiinsä sen hävyttömän ja kurittaa häntä siitä -julkeudesta; hengellään hän oli saava sen sovittaa. - -Ritari tunsi riittävästi veljeään tietääkseen, että myrsky pian -asettuisi. Sen jälkeen vei hän hänet mukanaan rouvantupaan. - -Siellä toivotti Gunilla rouva lankonsa tervetulleeksi, ja Katarina -neitsyt ojensi hänelle ystävällisesti kätensä, mutta Anna oli -piiloutunut ikkunankomeron syvimpään sopukkaan ja painoi punastuen -kuin ruusu päänsä käsiinsä, kun nuori mies pyysi ainoastaan saada -katseen hänen kauniista silmistään. - -Kunnianarvoisa tuomiorovasti tervehti sillävälin Gunillaa ja -Katarinaa, ritari kyseli häneltä olosuhteita Ruotsissa, mistä hän -oli äskettäin tullut, ja kaikki neljä unhoittivat pian rakastuneen -parin, jolla ei näyttänyt olevankaan mitään sitä vastaan, että jäi -kahdenkesken. - -Tuomiorovasti kertoi, että jo huhtikuussa oli päätetty pitää -Halmstadissa kokous tanskalaisten ja ruotsalaisten kesken. Kuningas -oli luultavasti uskonut, että Svante herrasta tulisi myöntyväinen -herra, joka hyvästä maksusta täyttäisi kaikki hänen toivomuksensa, -mutta siinä hän pettyi suuresti. Svante Niilonpoika selitti nyt ja -aina tahtovansa käydä edeltäjäinsä jälkiä. - -"Minua ilahuttaa kuulla sitä!" huudahti ritari. "Tiedän jo, että hän -on kirjoittanut salamoivan kirjeen norjalaisille ja kehoittanut heitä -vapauttamaan maansa tanskalaisten ikeen alta." - -"Ennen kokousta", jatkoi tuomiorovasti, "kokosi hän suurimmassa -kiireessä sotajoukon ja marssi sen kera Kalmariin". - -"Minulle on sanottu, että kaupunki avasi porttinsa hänelle." - -"Niin se tekikin. Mutta linnaa ei ole helppo vallata; herra Hemming -Gadd valvoo sotatoimia kuten vanhan Sten herrankin päivinä." - -"Ja Kalmarin kokous?" - -"Siitä ei tullut mitään. Neuvoteltiin aselevosta. Strengnäsin piispa -Mathias ja Pentti Ryning saapuivat lähettiläinä Kööpenhaminasta. -Sillävälin kuningas kuletti niin Kalmariin kuin Borgholmaankin uutta -apuväkeä ja elintarpeita." - -"Sitä odotinkin!" - -"Tohtori Hemming oli silloin matkustanut Ölantiin ottamaan haltuunsa -Borgholman linnan, ja Svante herra, joka ei luullut mitään vaaraa -olevan lähellä, oli lähtenyt Kalmarista." - -"Vihollisella oli helppo tehtävä." - -"Lähetettiin pikaviesti Örebrohon, luultiin valtionhoitajan olevan -siellä. Onneksi oli Märta rouva paikalla ja hän avasi kirjeen." - -"Joka oli osoitettu hänen miehelleen?" puuskahti Gunilla. - -"Hän pelkäsi, että se sisälsi pahoja tietoja, ja niin se tekikin. -Nuori Kristian kuningas oli Kalmarinsalmessa suuren sotaväen kera ja -vanha kuningas Avansaaristossa samoin suurin sotavoimin." - -"Ja tämä tapahtui samaan aikaan kuin Kööpenhaminassa keskusteltiin -aselevosta?" - -"Valtuutetut tekivät kaiken voitavansa saadakseen linnat -luovutetuiksi Ruotsille, mutta tuoduista apujoukoista päättäen ei -tässä kohdin ollut mitään myönnytyksiä odotettavissa." - -"Millaisiksi tulivat ehdot?" - -"Kalmarin piirityksestä oli heti lakattava, niin hyvin linna kuin -kaupunki ja läänikin uskottava Niilo Geddan haltuun, ja hänen oli -isännöitävä linnassa kuninkaan nimessä, mutta kaupunkia ja lääniä -hoidettava Ruotsin neuvoston nimiin." - -"Niilo Gedda isännöi siis edelleen Kalmarin linnassa?" - -"Ja Niilo Boonpoika (Griip) Borgholman linnassa, kunnes ratkaistaan, -päästetäänkö sota riehumaan Ruotsin ja Tanskan välillä. Sanotaan, -että kysymys ratkaistaan unionikokouksessa Kalmarissa ensi vuonna; -silloin tulisi Gotlannin kysymyskin esille." - -"Ja vangit?" - -"Päästetään aselevon ajaksi vapaalle jalalle. Ei ole kieltäydytty -lupaamasta Knut Alfinpojan pojille heidän isänperintöäänkään." - -"Svante herra lienee tarmolla puolustanut sitä vähäisenä hyvityksenä -heidän isänsä murhasta." - -"Kuten näette, jalo herra", jatkoi tuomiorovasti, "on täällä kuten -tavallisesti kova kovaa vastaan, mutta onneksi näytään Ruotsissa -saadun unionista kylliksi". - -"Täällä Suomessa luulen valtionhoitajan suoriutuvan helposti", -vastasi ritari. - -"Se riippunee suureksi osaksi teistä!" - -"Minä olen yhtä hyvä ruotsalainen kuin kuka tahansa!" - -"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty, silloin on asia pian ratkaistu." - -"Muutamia ehtoja teen kuitenkin." - -"Me voimme suostua niihin!" - -"Esitän ne huomenna." - -"Mutta jo tänään tahdon lähettää Svante herralle tiedon hyvästä -asiain tilasta." - -Erik Turenpoika oli sallinut puolisonsa ja Katarina neitsyen olla -läsnä tässä keskustelussa, mutta sen kuluessa oli hän pitänyt -edellistä tarkoin silmällä; Gunillan kasvot kuvastivat osanottoa, -myötätuntoa, mutta ei mitään ynseyttä, ei mitään puolueellisuutta. -"Ei, se on mahdotonta, minä en voi suostua!" huudahti Anna neitsyt -kiihkeästi. - -"Mutta kaunis neitsyt, miettikää sitten vielä!" Ja Sten herra piteli -hänen vastahakoisesta kädestään. - -"Mitä sanoisivat sukulaiseni Ruotsissa?" - -"Että olette tahtonut luoda minun onneni, kuten minäkin toivon -voivani luoda teidän..." - -"Pyhä neitsyt, kuinka onneton olen!" - -Toiset olivat kummastuneina kääntyneet nuoreen pariin, joka oli -unohtanut olevansa yksinään. Kun Sten herra näki kaikkien katseiden -suuntautuvan häneen, sanoi hän tyytymättömyyden vivahduksella: - -"Herra Svante Niilonpoika on luvannut minulle Kastelholman linnan -läänitykseksi herra Erik Juhananpojan jälkeen, joka ei tahdo jäädä -sinne. Jo syksyllä saisin ottaa sen vastaan ja tahtoisin sentähden -häämme vietettäväksi kuukauden kuluttua, mutta neitsyt kieltäytyy..." - -"Sukulaiseni ja ystäväni tuskin matkustanevat tänne", puuskahti Anna, -"ja minä tahdon, että häämme vietetään kaikella sillä loistolla, joka -kuuluu niin jalosukuiselle neitsyelle". - -"Jollei ole mitään muuta estettä", vastasi Erik herra, "en lainkaan -epäile, ettei linnanpäällystö mielellään tahdo panna toimeen -turnajaisia ja aseleikkejä kauniin morsiamen kunniaksi, ja loistavaa -hääseuruetta ei tule puuttumaan". - -Anna kääntyi pois, ja kun Sten herra uudisti rukouksensa, vastasi hän -punastuen, että hänen täytyi kai suostua. - -Gunilla rouva tarjosi kaikki piikasensa avuksi ja hän ja Katarina -lupasivat tehdä kaiken minkä voivat. - -Lapsellinen turhamaisuus! Halu loistaa oli Annan korkein pyrkimys; -Viipurissa oli hänellä ainoastaan harvoin ollut tilaisuus ihailuttaa -itseään henkilöillä, jotka luki vertaistensa joukkoon. Upseerien -nöyrä ihailu imarteli, mutta ei tyydyttänyt häntä. Venäläinen pajari -sitä vastoin säilyi yhä hänen muistossaan; muutamat sanat, jotka -pajari oli kuiskannut hänelle erotessa, ja muuan kirje, jonka hän oli -salaa saanut hyvän aikaa pajarin lähdettyä, vakuuttivat Annalle, että -hän yhä edelleen ajatteli häntä. - -Sten herran näkeminen elvytti vanhan rakkauden, mutta Anna -olisi mielellään viivyttänyt naimista ja ensin leikkinyt pienen -romantillisen seikkailunsa loppuun; mutta kun hän ei voinut keksiä -mitään syytä lykkäykseen, täytyi hänen alistua, mutta sen teki hän -kaipauksesta huoaten ajatellessaan mitä oli kadottanut. - -Erik Turenpoika ei venäläisten lähettiläiden kanssa tapahtuneiden -epäonnistuneiden neuvottelujen jälkeenkään ollut hylännyt ajatusta -pysyväisestä rauhasta Venäjän kanssa. - -Kirjeitä kirjoitettiin, alustettiin uusia neuvotteluja. Turusta, -Raumalta käsin, missä hän vain viipyi muutamia päiviä, ryhtyi hän -toimenpiteihin ja pohti ajatuksissaan tätä tärkeää asiaa. Jos saisi -mahtavan naapurin eroitetuksi Tanskasta, merkitsisi se samaa kuin -rauha Ruotsille ja Suomelle, ainoastaan silloin voisivat nämä maat -suunnata yhdistetyt voimansa Tanskaa vastaan. - -Erik herra kirjoitti, ei ainoastaan suuriruhtinaalle ja hänen -vaikutusvaltaisimmille miehilleen, vaan myöskin molemmille pajareille -ja näytti selvästi, kuinka kaikki nämä taistelut koituivat ainoastaan -molemminpuoliseksi vahingoksi, veivät hirveään mieshukkaan ja -maiden autioittamiseen. "Me emme toivo parempaa kuin että saisimme -elää rauhassa ja levossa teidän kanssanne", kirjoitti hän. "Meidän -vihollisemme tahtovat saada meidät repimään metsänpetojen tavoin -toisiamme, mutta niin toivovat he ainoastaan siksi, että saisivat -itse nahkan. Kun monet teistä ovat ottaneet vastaan kristinuskon, -pitäisi meidän myös menetellä kristittyjen ihmisten tavoin toisiamme -kohtaan. Antakaa siis nyt Herran tähden päästä rauhan ja veljeyden -valtaan välillämme." - -Ritari oli epävarma, saisiko hän tähän vastausta ja milloin, -sentähden hän oli iloisesti hämmästynyt saadessaan kirjeen Venäjältä -saman Upsalan kaniikin mukana, joka toi Svante herrallekin viestin, -ettei mitään rauhaa itäisen naapurin kanssa ollut odotettavissa. - -Erik herran saama kirje oli nuorelta Boris pajarilta ja sisälsi -vakuutuksen, että mitä hänen vallassaan oli, tahtoi hän tehdä -noudattaakseen ritarin toivomuksia. Hän oli siinä tarkoituksessa -nyt lähtenyt suuriruhtinaan luo, ja jos kulta jotakin voi, ei hän -tahtonut sitä säästää. "Jos olisin niin rikas kuin tahtoisin", -kirjoitti hän, "niin ostaisin haluamanne rauhan, nyt täytyy minun -välittää, mutta jos voisitte nähdä sydämeeni, olisitte täysin -vakuutettu siitä, että rauhaa välittääkseni teen parhaan voitavani". - -Erik herra tosin tiesi, että "venäläinen, vainolainen" on, -vaikkakin raaka ja sivistymätön, itse asiassa kuitenkin lempeä ja -hyväntahtoinen ihminen, mutta sentään kummastutti häntä tämä kirje. -Hänelle ei johtunut mieleen, että kirjeen kirjoittamiseen olivat -kenties vaikuttaneet muut syyt kuin mitä oli mainittu. - -Tuomiorovasti esitti valtionhoitajan toivomuksen, että Erik herra -tahtoisi tulla Turkuun, kun heidän oli monien tärkeiden asiain tähden -välttämättä puhuteltava toisiaan suullisesti. - -Erik herra myönsi, että niin oli, mutta piti toisekseen sangen -arveluttavana lähteä Viipurista niin kauan kuin tanskalaiset alukset -olivat lähivesillä. - -Tuomiorovastin hartaista pyynnöistä lupasi hän kuitenkin lopulta -varmasti tulla, mutta kun Svante herra tulisi viipymään Suomessa koko -elokuun, ei ritarin käynnillä ollut kiirettä. - -Tähän vastaukseen täytyi valtuutettujen tyytyä. Lähtönsä edellisenä -päivänä pyysi Sten herra salaista puhelua veljensä kanssa. - -Tämä vei hänet salakamariin. - -"Tiedäthän", sanoi edellinen, "että olen vastaanottanut Ahvenanmaan -läänityksenä Svante herran kädestä; mutta olisin mieluummin ottanut -suuremman sinun kädestäsi." - -"Sitä en epäile, mutta minä tuskin antaisin sinulle pienempää tai -suurempaa." - -"Miksi niin?" - -"En luule sinulla olevan sitä ymmärrystä ja taitoa, mitä vaaditaan -lääninherralta!" - -"Silloin tuntee Svante herra minut paremmin." - -"Jollei hänellä ole muita syitä." - -"Luuletko, että se on tapahtunut sinun tähtesi? No, eihän se ole -mahdotonta, luulenpa melkein itsekin niin, mutta jos sinä olet meistä -kaikista saanut suurimman ymmärryksen, niin mikset sitä käytä?" - -"Mitä on lyöty laimin?" - -"Sinun ja kaikkien meidän onnemme." - -"Sitä en ymmärrä." - -"Emmekö ole suurmiehiä yhtä hyvin kuin Svante Niilonpoikakin?" - -"Kuka sanoo muuta?" - -"Sukutaulumme ulottuu harmaaseen muinaisuuteen." - -"Niin ulottuu!" - -"Mikä oikeus hänellä on asettua etumaiseksi?" - -"Se minkä myönnämme hänelle." - -"Mutta me voimme ottaa itse sen..." - -"Me emme tahdo." - -"Miksi emme?" - -"Ei ole kadehdittavaa olla valtionhoitajana Ruotsissa." - -"Sinusta, Erik, olisi pitänyt tulla se!" - -"Ja olla sitten riippuvainen kaikista valtakunnan suurmiehistä? -Meillä on ainoastaan yksi yläpuolellamme; hänellä on varmaan satakin, -jotka katsovat itsellään olevan saman oikeuden valtaan." - -"Sinä kyllä pitäisit puolesi heitä vastaan." - -"Tahdon auttaa Svante herraa siinä." - -"Et siis tahdo?" - -"Miksi sitä haluat?" - -"Sukulaisesi ja ystäväsi näkisivät ilolla koroituksesi." - -"Ja minun kauttani oman koroituksensa! Sinä tahdot paremman -läänityksen kuin Ahvenanmaan, vaikket ole vielä osoittanut voivasi -pitää huolta tästäkään. Pietari veli ei kai ole hänkään tyytyväinen -siihen, että on ainoastaan valtaneuvos. Sitä paitsi toivotte te -molemmat saavuttavanne suuren vaikutusvallan, ja sentähden olisi -minun kiisteltävä Svante herran kanssa korkeammasta vallasta." - -"Jos se vapaaehtoisesti annettaisiin sinulle...?" - -"Hänet tuntee ja tunnustaa koko kansa; ketkä antaisivat sen silloin -minulle?" - -"Vertaisesi." - -"Jotka ovat nyt jo hänet valinneet! Sano minulle, Sten, kenen -asioilla liikut?" - -"Minäkö? En kenenkään!" - -"Haluaisin tietää, kuka tämä 'ei kenkään' on." - -Sten herra karahti punaiseksi. "Teet minulle suuren vääryyden!" -änkytti hän. - -"Toivotaan niin! Kuules, mitä sanon! Ruotsia hallitsee ja vallitsee -herra Svante Niilonpoika, Suomea hallitsen minä! Yli meren ojennamme -veljenkäden toisillemme avuksi ja tueksi; jos eripuraisuus ja -kateus kohottaisi päätänsä siellä emämaassa, voisi kyllä käydä -niin, että minäkin sekaannun leikkiin, mutta ainoastaan tukeakseni -valtionhoitajaa." - -"Olet hänen ystävänsä?" - -"Ja Tanskan vihamies! Huomaa se, Sten veikko!" - -"Me olemme vannoneet kuninkaalle uskollisuutta." - -"Sen teet kyllä pirullekin, jos hän puristaa pihdeillään kurkustasi." - -"Mutta sinä itse..." - -"Minä olen, kuten kunnian ritarille sopii, sanonut irti -uskollisuuteni hänelle." - -"Valtionhoitaja on ottanut vastaan minun valani." - -"Mutta sen sinä olet antanut ehdoilla." - -"Ei ainoatakaan ehtoa!" - -"Saisimmepas nähdä, jos seisoisit silmä vasten silmää Hannu kuninkaan -kanssa!" - -"Tämä on loukkaus..." - -"Pyydän anteeksi sitten, jos näyttäytyy, että olen väärässä." - -"Mutta en ole tottunut sellaiseen!" Ja Sten herra ravisteli päätänsä -kuten kalkkunakukko, joka aivan odottamatta on pistetty veteen. - -"Nyt luulen, että tiedät ajatukseni, jos sinulta sitä kysytään." - -"Olet mielestäni sanonut sen kyllin selvästi." - -"Emme siis puhu asiasta enempää." - -"Tahtoisin mielelläni tehdä vielä muutaman kysymyksen", lisäsi Sten -herra veitikkamaisesti hymyillen. - -"Sano pois!" - -"Huhu kertoo, että Gunilla rouva, joka on syntynyt Tanskassa ja -tanskalaisista vanhemmista..." - -"Mitäs hänestä?" - -"... rakastaa suuresti maatansa." - -"Enemmän kuin sinä omaasi." - -"Nyt ei ole lainkaan kysymys minusta, vaan omasta emännästäsi, jota -kalvaa katkera suru sen johdosta, että olet pettänyt Hannu kuninkaan." - -"Kuka niin sanoo?" - -"Sehän on joka miehen suussa." - -"Niinkö!" - -"Kerrotaan myös, että linnanportit olivat suletut sinun palatessasi -kotiin; ja kun avautit ne väkivallalla, seisoi Gunilla rouva -vastassasi paljastettu miekka kädessään." - -"No, aivanko ottelimmekin?" - -"Ette, tiedän nyt, ettei se ole totta, mutta Anna Sparre, joka -pelästyksissään sulkeutui makuukamariin, kertoo nuoresta neitosesta, -joka kaatui taistelussa. Luulen sentähden tekeväni parhaiten -kysyessäni sinulta, mitä minun on vastattava, kun minulta kysytään -näin arkaluontoista asiaa." - -"Vastaa, että kysymys oli sinulle liian arkaluontoinen; et voinut -kysyä sitä." - -Sten herran kasvot karahtivat punaisiksi. "Mitä taasen tulee Gunilla -rouvan ajatuksiin, näyttää minusta soveliaammalta, että kysyt häneltä -itseltään." - -"Sinä sallit sen?" - -"Kyllä, mielelläni!" - -Samassa työnnettiin oviverhot syrjään ja nuori emäntä astui sisään. -Hänellä oli useampia kirjeitä kädessään, ja hänen tavattomasti -punoittavista poskistaan saattoi nähdä, että hän oli kiihdyksissään. - -Luultavasti ei hän ollut pannut merkille, että sisällä huoneessa -puhuttiin, sillä Sten herran nähdessään kävi hän sangen hämilleen ja -sanoi aikoen vetäytyä takaisin: "Luulin teidän olevan yksin, herra." - -"Jää tänne, rakas ystäväni", sanoi ritari ja ojensi rakastavaisesti -hänelle kätensä. - -Gunilla tarttui heti siihen ja katsoi kysyvästi häneen. - -"Mitä kirjeitä olet saanut?" - -"Isältäni ja äidiltäni; muuan on myös... David maisterilta." - -"Niinkö!" - -"Tahdotteko lukea ne?" - -"Ne ovat avaamatta." - -"Avatkaa ne!" - -"Kuinka tiedät keneltä ne ovat?" - -"Tunnen jokaisen käsialan." - -"Mutta jollet lue niitä ensin itse, kuinka tiedät, tahdotko antaa -minun nähdä ne." - -"Tiedän sen kenties paremmin nyt kuin luettuani." - -"Luulet siis..." - -"Että niissä on jotakin, mitä ette voi hyväksyä, ja jota minun olisi -raskas laskea teidän silmienne eteen." - -"Tekisit kuitenkin sen?" - -"Se olisi velvollisuuteni." - -"Sitten luen ne ensiksi, mutta jää tänne siksi aikaa. Veljeni -kysyisi mielellään sinulta jotakin, ja minä pyydän sinua vastaamaan -välittämättä vähintäkään minusta." - -Gunilla istuutui penkille ikkunan ääreen. Äänen nöyryys väistyi -eräänlaisen emäntämäisen arvokkuuden tieltä, sitä luonnollisemmin, -kun hän luuli, että kysymys oli häävalmistuksista. - -Sten herra ei voinutkaan suoraan ja ilman valmistuksia tehdä sitä -omantunnon kysymystä, joka hänellä oli huulillaan; sentähden hän -pulassaan tarttui siihen mikä oli lähinnä, ja muutamain minuuttien -kuluttua olivat molemmat kiintyneet keskusteluun siitä, kuinka -pitkämatkaisia vieraita kutsuttaisiin. - -Sillävälin syventyi ritari niin innokkaasti kirjeiden lukemiseen, -ettei hän kiinnittänyt huomiota keskusteluun. David maisteri -kirjoitti, mitä kaikkia vaaroja hän oli välttänyt paetessaan -Viipurista melkein pahantekijän tavoin; hän oli jälleen mennyt -Venäjälle, nyt hän oli sieltä palannut, mutta ennen lähtöään -Ruotsiin, mihin tärkeät asiat häntä vaativat, tahtoi hän valmistaa -Gunillalle tilaisuuden siihen hengelliseen lohdutukseen, jota tämä -varmaankin huokaillen kaipasi, ja hän pyysi Gunillaa tulemaan -Valmyran tuvalle seuraavana iltana auringon laskeutuessa. Hän -ilmoittaisi siellä tärkeitä asioita. - -Gunillan äidin kirje oli pelkkä valitusvirsi sen julman kohtelun -johdosta, mitä hänen tyttärensä oli saanut kokea ja mistä hän oli -David maisterilta saanut tiedon. Rouva Bese pyysi tytärtään palaamaan -äitinsä luo hänen uskollisessa sylissään unhoittaakseen kärsimänsä -häväistyksen. - -Gunillan isällä näytti olevan toinen käsitys asiasta. Hän kirjoitti, -että niin mielellään kuin hän näkisikin tyttärensä luonansa, tuli -Gunillan kuitenkin miettiä tarkoin, ennenkuin erosi niin jalosta ja -oikeamielisestä, vaikkakin ankarasta herrasta. - -Ritarin ajatukset olivat niin kiintyneet lukemiseen, ettei hän pannut -merkille keskustelua eikä niitä kysyviä katseita, joita Gunilla -tuontuostakin heitti häneen. Nyt hän ne vihdoin huomasi ja ojentaen -Gunillalle hänen vanhempainsa kirjeet sanoi hän: "Anna minun pitää -kolmas kirje muutamia päiviä." - -"Minulle on arvoa ainoastaan näillä", vastasi tämä. - -"Kiitos, Gunilla, luottamuksestasi." - -Gunilla loi herraansa rakkautta uhkuvan katseen. - -Tämä kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. "Oletko vastannut veljeni -kysymyksiin?" - -"Kyllä, kyllä!" vastasi tämä sangen hämillään. - -"Kaikkihan riippuu heistä itsestään", vastasi Gunilla. "Minä voin -ainoastaan neuvoa." - -"Mistä olette sitten puhuneet?" - -"Häävieraista." - -Ritari purskahti nauruun. - -Sten herra oli saanut pahan yskänpuuskan, mutta sanoi sitten, että -hän yhtyi veljeensä siinä, että on olemassa eräitä arkaluontoisia -kysymyksiä, joita ei voi tehdä. - -"Sitten tahdon tehdä sen tällä kertaa puolestasi", huudahti ritari -vilkkaasti. "Näetkös, Gunilla, hän on utelias tietämään, kuinka -sellaisina murrosaikoina kuin nykyinen voi mies sopia vaimonsa -kanssa, jonka hän on noutanut vihollismaasta." - -Gunilla loi silmänsä maahan, hän hengitti kiihkeästi. - -"Etkö tahdo sanoa sitä meille?" - -"Vaimo silloin rukoilee joka päivä pyhää neitsyttä, että hän -rakentaisi rauhan kansojen välille. Kaikesta muusta saa hänen -herransa määrätä; vaimo on luvannut uskollisuutta ja kuuliaisuutta -hänelle." Kun Gunilla oli lausunut nämä sanat, kohotti hän -kyyneltyneen katseensa herraansa; se katse rukoili anteeksiantoa ja -unhoitusta menneihin nähden. - -Mutta ritari sulki hänet ylpeydellä syliinsä. "Mitä nyt sanot, Sten -veikko?" kysyi hän. - -Tämä mutisi jotakin, että hän oli odottanut juuri sellaista vastausta -ja että hän tiesi Gunilla rouvan olevan malliksi kelpaavan naisen. -Oli ainoastaan yksi, joka veti vertoja hänelle, ja se oli hänen oma -verraton Annansa. - -Seuraavana päivänä lähtivät valtuutetut matkalle Erik herran -uudistettua lupauksensa tulla Turkuun elokuun lopulla. Hänen -palattuaan Viipuriin oli vietettävä häät; Sten herran oli saavuttava -samaan aikaan kuin ritarinkin tai ennen häntä. - -Kihlattujen ero oli niin sydäntä särkevä, että olisi voinut luulla -olevan kysymyksen erosta koko iäksi; sellainen oli siihen aikaan -vielä sangen tavallista, ja sentähden tiedettiin tuskin mitä oli -ajateltava, kun Anna neitsyt Sten herran lähdettyä surun puuskassaan -selitti, ettei hän astu jalallaan linnan muurien ulkopuolelle -ennenkuin hänen ylkänsä palaa. - -Linnanvartia oli kutsuttu herransa luo, ja ritari uskoi hänelle David -maisterin Gunillalle lähettämän kirjeen sisällön ja kysyi hänen -ajatustansa siitä. - -"Panen pääni pantiksi, että se on ansa", vastasi tämä. - -"Niin minäkin luulen." - -"Hänet on pyydystettävä sillä itsensä!" - -"Kenties hän juuri sitä tahtookin." - -"Mitä hän siitä hyötyisi?" - -"Jollemme voi todistaa mitään häntä vastaan, saa hän syyn haastattaa -meidät kirkollisen tuomioistuimen eteen; eikö arkkipiispakin -kieltäydy ryhtymästä mihinkään isä Tobiasta vastaan puuttuvain -todistusten nojalla?" - -"Ja tyttäreni murha?" - -"Sotamiesten todistukset eivät olleet jäävittömät, he ovat minun -palveluksessani ja minä olen syyttäjä." - -"Käyttäkäämme silloin itse oikeutta." - -"Olen sillä uhannut kerran David maisteria ja olen varma, että hän on -ryhtynyt varokeinoihinsa, jos jokin vaara häntä uhkaisi." - -"Mitä sitten on tehtävä?" - -"Ensin on urkittava hänen aikeensa selville." - -"Merkillistä, että hän kutsuu Valmyran luo!" - -"Tiedätkö, onko hän kotona?" - -"Siihen voi Sakko vastata." - -"Mutta kehoita häntä olemaan varovainen!" - -"Ei tarvita. Hän nimittää kaikkia munkkeja 'isä Tobiaiksi' ja vihaa -heitä verisesti." - -Poika lähetettiin tiedustelemaan ja palasi puolipäivän rinnassa -tuoden tiedon, että tupa oli lukittu. Tapansa mukaan oli hän ylhäältä -puiden latvoista tarkastellut tienoita ja nähnyt linnantien varressa -eräässä metsätylvässä useampia miehiä, jotka näyttivät vilkkaasti -keskustelevan keskenään. Sakko oli varovasti hiipinyt heidän -ohitsensa ja rientänyt kotiin kertomaan havainnoistaan. - -Linnanvartia ehdotti, että joku hovipojista pukeutuisi naisenpukuun, -mutta ritari ei pitänyt sellaista leikkiä sopivana, ja hän kirjoitti -omin käsin David maisterille, että jalo rouva ei ollut halukas -yölliseen retkeen ja että hän kunnianarvoisalta linnanpapilta sai -hengellistä mielenylennystä eikä halunnut ketään muuta. - -Määrättyyn aikaan lähti Olavi kahden muun asemiehen kera Valmyran -tuvalle. He löysivät tosiaankin maisterin sieltä aivan yksin; -hän näytti sangen hämmästyneeltä heidät nähdessään eikä sanonut -odottaneensa, että ritari käsittäisi häntä niin väärin. Hänen -valtiollinen uskonsa ja hengellinen intonsa olivat eri asioita, ja -hän osasi pitää ne erillään. - -Sen jälkeen otti hän esiin sormuksen, jonka pyysi Olavin jättämään -Gunilla rouvalle pyynnöllä, että tämä aina tahtoisi pitää sitä -sormessaan. Siinä oli oas Kristuksen orjantappurakruunusta, ja sillä -oli teho suojella kaikista vaaroista, minkä nimisiä ne olivatkin. - -Asemiehet lähtivät sen jälkeen palausmatkalle, mutta he olivat tuvan -läheisyydessä eroittavinaan useita tummia olentoja, niin että David -maisterilla todennäköisesti oli melkoinen seurue mukanaan. - -Ritari teki turhia kokeita sormuksen avaamiseksi; David maisterilta -tuleva lahja ei hänestä näyttänyt onnelliselta, kuitenkaan ei hän -tahtonut sitä Gunillalta kieltää ja meni sentähden rouvantupaan, -jossa neitoset ompelivat Annan myötäjäisiä. Molemmat neitsyetkin -askaroivat ahkeraan, mutta Gunilla ei ollut siellä, hän oli -makuuhuoneessa pienokaisten luona, ja ohimennen sanottuaan sanasen -hilpeälle parvelle meni ritari hänen luoksensa. Hän näytti hänelle -David maisterin kirjeen, ilmoitti toimenpiteistään ja tahtoi sen -jälkeen antaa sormuksen, mutta hänen kummakseen ei hänellä sitä -ollutkaan. Hän muisti pitäneensä sitä kädessään rouvantupaan -tullessaan; luultavasti oli hän laskenut siellä sen johonkin. - -Molemmat lähtivät etsimään, mutta sitä ei löytynyt mistään. Gunilla -tuumi, että tottapahan se lopulta löytyy, ja siihen täytyi tyytyä. - -"Nyt alan uskoa, että siinä piili jotakin tenhoa", sanoi Erik herra -hymyillen, "mutta varmaankaan ei hyväksi, ja sentähden olen iloinen, -ettei sormus kaikella etsimisellämmekään löytynyt." - -Muutamat laivat, jotka ritari oli lähettänyt pitämään silmällä -tanskalaisia, olivat onnistuneet ajamaan nämä pois ja palasivat sen -jälkeen Viipuriin. - -Laivamiehet kertoivat, että oli nähty suuren aluksen lähestyvän -Venäjältä päin. Sillä oli vastatuuli ja sen täytyi tulla luovimalla. -Useampia kuin tämä ainoa ei oltu huomattu, eikä se siis tullut -vihamielisissä aikeissa; sitä paitsi oli siinä suuri joukko lippuja. - -Ritari odotti jännitetyllä mielenkiinnolla sen saapumista, ja -kun se vihdoin laski linnanrantaan ja huomattiin sen tuovan -suuriruhtinaan lähettiläitä, jotka olivat täysivaltaiset ratkaisemaan -ja allekirjoittamaan rauhanehdot, silloin hän toivotti heidät -tervetulleiksi ilolla, jota ei koettanutkaan peitellä. - -Neuvottelujen jatkuessa ritarisalissa kantoivat muutamat venäläisistä -merimiehistä pari suurta arkkua ylös linnaan; ne olivat aiotut -jalosukuiselle neitsyelle Anna Sparrelle ilmoituksetta mistä ne -tulivat. - -Neitsyen suostumuksella vietiin ne hänen omaan kamariinsa naisten -parvelle. Anna sulki ovensa yksin katsellakseen ihanuuksia; hänen -luja päätöksensä oli lähettää kaikki tyyni takaisin, tiesihän -hän mistä ne tulivat ja hän tahtoi niitä pitää nyt vähemmän kuin -milloinkaan, mutta voihan hän sentään niitä katsella. - -Avaimet olivat suulla, kannet aukenivat helposti. - -Mikä upeus! - -Kolme kokonaista vaatekertaa, koristellut kullalla ja hopealla. -Kärpännahalla vuoritettu samettivaippa. Kulta- ja silkkiompeluksin -kirjailtu kallisarvoinen päähine. Helmikaulanauha ja pääkoriste mitä -hienoimpine kulta- ja hopealaitteineen. - -Anna neitsyt päästi riemuhuudon toisensa jälkeen; kun arkut vihdoin -olivat tyhjennetyt, alkoi hän etsiä kirjettä tai jotakin viittausta, -mistä ne tulivat, mutta mitään sellaista ei löytynyt eikähän hänen -tarvinnut arvailla. - -Halu pitää tämä kaikki kävi minuutti minuutilta voimakkaammaksi. -Siellä oli muuan helmi- ja kultaompeluksin kirjailtu huntu, -tavattoman hieno, neitsyt ei luullut koskaan nähneensä niin ihanaa; -jospa hän vain voisi pitää _sen_, -- ja niin hän ripusti sen ylleen -ja katseli ihaillen kaikkia muita tavaroita. Vihdoin kävi hänelle -aivan selväksi, että hänen oli pidettävä kaikki tyyni, siihen hän -katsoi olevansa täysin oikeutettu. Eihän lahjaan liittynyt mitään -ehtoja, hän oli saanut sen hyvältä ystävältä, ja olisi kiittämätöntä -lähettää se takaisin. - -Sillävälin tehtiin ja allekirjoitettiin kaksikymmenvuotinen aselepo -Venäjän kanssa. Valtuutetut selittivät, etteivät suuriruhtinas ja -Hannu kuningas enää olleet niin hyviä ystäviä kuin ennen, mutta -herra Erik Turenpoikaa kohtaan ruhtinas sitä vastoin tunsi syvää -kunnioitusta; ettei tämä yksityisen voiton tähden myynyt isänmaansa -etuja, se näytti hänestä niin merkilliseltä, että hän tahtoi -mielellään osoittaa ystävyyttään. - -Erik herralle kuiskattiin kaikessa hiljaisuudessa, että Boris -pajari se oli saanut kaiken tämän aikaan, mutta että tämä odotti -tulevaisuudessa myöskin vastapalvelusta. Ritari vastasi, että hän -tahtoi tehdä kaiken minkä voi osoittaakseen kiitollisuuttaan. - -Hän sanoi jo seuraavana päivänä tahtovansa lähteä Turkuun -ilmoittamaan valtionhoitajalle tehdystä aselevosta, ja valtuutettujen -oli siis lähdettävä samaan aikaan. - -Näytti melkein kuin tämä ei olisi vastannut venäläisten suurmiesten -omia toivomuksia, mutta Erik herra pelkäsi, että jos Boriksen jaloon -menettelyyn vaikutti hänen rakkautensa Anna Sparrea kohtaan, voisi -tieto neitsyen piakkoin tapahtuvasta avioliitosta antaa aihetta -kaikkea muuta kuin rauhallisiin kohtauksiin. Oli sentähden parasta -pitää asia salassa niin kauan kuin mahdollista. - -Erik herra kirjoitti pajarille ja kiitti häntä siitä, että hän oli -puolestaan vaikuttanut asian saattamiseksi onnelliseen päätökseen, -mutta venäläinen, jolle hän jätti kirjeen, sanoi hänelle, että -Boris kai pian oli saapuva persoonallisesti ottamaan vastaan hänen -kiitoksensa, hänen tarkoituksensa oli tehdä se heti kun onnistuisi -saamaan eron nykyisestä ylimmästä puolisostaan. - -"Tapahtuuko sellaista usein Venäjällä?" kysyi ritari suurella -mielenkiinnolla. - -"Niin pian kuin mies kyllästyy puolisoonsa", vastattiin hänelle. -"Onnettomuudeksi on Boriksen puoliso sangen korkeaa syntyä ja -vaikeudet ovat sentähden suuret." - -"Miksi hän tahtoo erota puolisostaan?" - -"Hän rakastaa toista, jolle hän ei voi tarjota alempaa paikkaa. Ja -entinen ei tahdo luopua ylimmästä, paikastaan." - -"Luonnollisesti!" - -"Jos tämä ylen kauan asettuu Boriksen toivomusten tielle, täytyy -hänen turvautua äärimäiseen keinoon." - -"Ja se on?" - -"Kuolema!" - -"Onko sellainen tavallista?" - -"Siihen täytyy turvautua, jollei muu auta." - -Ritari näki suureksi tyydytyksekseen venäläisten nostavan purjeensa, -mutta kun hän sitten kertoi keskustelustaan heidän kanssaan, huomasi -hän kummakseen Annan kalpenevan. - -Linnanvartia sai käskyn pitää ankarasti silmällä tulijoita ja -menijöitä, ja kapteenin oli pidettävä tarkka vaari vieraista -aluksista. - -Päätettiin, että ritari toisi Sten herran mukanaan palatessaan -Viipuriin ja että häät vietettäisiin heti sen jälkeen. Hänen -ollessaan poissa tehtäisiin kaikki valmistukset ja kutsuttaisiin -vieraat. Erik herran oli lähetettävä ennakkoviesti ilmoittamaan -tulostaan. - -Loistavan asemiesjoukon kera hän lähti matkalle. Maan päällikkö oli -kohtaava -- vertaisensa monessa suhteessa, mutta toisissa herransa. -Onneksi Erik herra piti silmällä asiaa, ja sentähden ei se tuntunut -hänestä nöyryyttävältä. - -Turussa olivat koolla ruotsalaiset ja suomalaiset herrat; -valtionhoitaja oli jo pitänyt useita neuvotteluja heidän kanssaan. -Muutamain kanssa oli vaikea tulla toimeen; niinpä oli Turun -linnan entinen päällikkö, Magnus Frille, kieltäytynyt antamasta -uskollisuudenlupausta valtionhoitajalle, koska hän -- kuten -ilmoitti -- oli lupautunut Erik herran palvelukseen. Erik herraa -siis odotettiin ikävällä monistakin syistä, ja kohtaus hänen ja -valtionhoitajan kesken oli alusta alkaen hyvä, mutta kun he olivat -vaihtaneet ajatuksiaan ja mielipiteitään ja katsoneet suoraan -toisiaan silmiin, kävi heidän välinsä sydämelliseksi, luottavaiseksi. - -Svante herra käsitti selvään, että sellainen mies oli kullan -arvoinen; hän pyysi hänen ystävyyttään ja tarjosi omaansa, ja he -lupasivat molemmat lujasti ja järkähtämättömästi tukea toisiaan. - -Kutsuttiin suuri herrainkokous, ja siellä laati valtionhoitaja -avoimen kirjeen, jolla hän määräsi Erik Turenpojan "tätä -maanäärtä hoitamaan, tehden hänet tällä avoimella kirjeellä maan -täysivaltaiseksi päämieheksi valtionhoitajan nimessä, niin että mitä -hän teki tai tekemättä jätti suhteessa tai toisessa, mikä hänelle -(valtionhoitajalle) ja valtakunnalle hyödyksi saattoi koitua, se oli -pitävä kaikin puolin paikkansa. Ken täällä rohkenisi toisin tehdä, -hänelle olkoon sama laki kuin sille, joka tahtoi valtionhoitajan ja -valtakunnan vahinkoa, ilman mitään armoa." - -Niin oli Erik Turenpoika saanut koko Suomen päämiehyyden, mutta hänen -suuri valtansa ei houkutellut häntä tavoittelemaan korkeampaa. Hän -oli ruotsalainen sydämeltään ja sielultaan. Jätämme hänet nyt, kun -hän lähtee häihin, ja sen sijaan käännämme katseemme vanhaan Ruotsiin. - - - - -3. - -IMMENRYÖSTÖ. - - -Kovina aikoina, jolloin sota ja vaino uhkaa, jolloin hätä on oven -edessä ja tauti jo hiipinyt kynnyksen ylitse, näyttävät ihmiset -tuntevan valtavaa tarvetta heittää huolet luotaan, unhottaa surunsa -hetken hurjissa huveissa. - -Niin oli laita Kalmarin läänissäkin 1505. Vihollisen tuhotyöt olivat -tärvelleet edellisen vuoden sadon, Kalmarin linnasta lähetettiin -pieniä tanskalaisia partiojoukkueita, jotka ryöstivät ja polttivat -niin laajalta kuin uskalsivat maassa liikkua, vieläpä usein saaden -apuväkeä vihollisten laivoista, jotka olivat ankkurissa kaupungin -edustalla. - -Hätä synnytti usein kuolettavia, aina pitkällisiä kuumetauteja, ja -painostava mieliala levisi yhä laajemmalle rahvaan keskuuteen. Mutta -kun levisi sanoma, että Tjustin kihlakunnassa tuli pidettäväksi -markkinat, silloin ikäänkuin herättiin, niin houkutteleva oli toive -saada heittää kaikki huolet pois vaikkapa ainoastaan päiväksikin. - -Markkinat, joiden piti kestää kahdeksan päivää, alkoivat maaliskuun -10 päivänä. Jo päiviä ennen nähtiin suuria parvia jalkaisin, -ratsain ja ajorattain, jotka vaivalloisesti retustivat eteenpäin -savisia, kuraisia teitä. Väliin tuli kuormarattaita kulettaen -markkinatavaroita, jotka olivat myöhästyneet ja joiden nyt täytyi -joutua pikimmiten perille. - -Enimmät markkinamiehistä olivat oikeastaan alempaa rahvasta. -Talonpoikia sarkatakeissaan, nahkavöin ja monivärisin päähinein; -naiset kietoutuneina tummiin vaippoihin, päissä hilkat, jotka yleensä -olivat reikäompeluksin koristetut. Ketkä tulivat pitkien, matkojen -takaa, olivat ahtautuneet ajorattaille joita väsyneet konit vetivät; -keillä oli ainoastaan päivän taival matkattavaa, kulkivat sen -jalkaisin. Mutta eivät herraskartanotkaan pysyneet vennonvieraina -tälle suurelle tapaukselle, ja sentähden huomattiin silloin -tällöin pieni asemiesjoukko, joka ympäröi muutamia ratsastavia, -turkkireunuksisiin matkavaippoihin kääriytyneitä nuoria neitsyitä, -joiden edellä aina ratsasti pari kirjavin pukimin sonnustettua -palvelijaa. - -Menipä markkinoille joitakin arvoisia rouviakin, mutta nämä -ajaa ratuuttivat vaunuissa puu vietereillä, ja päättäen heidän -tyytyväisestä ulkomuodostaan ei kova tärinä näyttänyt heistä olevan -outoa eikä kiusallista. - -Kaikki lähitalot olivat täpösen täynnä, vieläpä yksin kaalimaillekin -oli pystytetty telttoja niitä varten, jotka eivät pitäneet kovin -tarkkaa lukua mukavuuksista, ja asianomaisella luvalla oli laitettu -pitkät rivit vajoja majapaikoiksi niille, jotka eivät voineet tai -välittäneet hankkia parempaa. - -Markkinapaikkana oli suuri avoin kenttä, jolle tilaisuutta varten oli -kasattu suuri joukko kauppakojuja, joista enimmät sisälsivät saksojen -rihkamaa kaikkea mahdollista lajia. Mutta sinne oli pystytetty myös -useita telttoja ilvehtijöitä ja komeljantteja varten, jotka voivat -iloita lukuisasta katsojajoukosta, kun taasen rihkamasaksat ja -kotipanoisen oluen myyskentelijät tekivät hyviä kauppoja, edelliset -neuloilla, ja pienillä peilinpalaisilla, jälkimäiset oluella, simalla -ja kirsimarjajuomalla, mutta kaiken tämän ohella kuului yhtämittaista -hujellusta ja toitotusta, joka piti reipasta elämää vireillä. - -Lähimmässä pappilassa majailivat kaukaisemmat matkustavaiset; -Göksholman nuori ritari Åke monine palvelijoineen oli asettunut -sinne. Herra Niilo Ragvaldinpoika oli kolmen tyttärensä ja lukuisan -palvelusväkensä kera vallannut kolme kamaria. Rovasti oli itse -muuttanut yliskamariin, eikä hänestä ollut niin jaloille vieraille -mikään uhraus liian suuri. - -Niilo Ragvaldinpojan vanhin tytär, Märta neitsyt, oli mitä viehkein -seitsentoistavuotias impi, ja kuitenkin unhotti hänen tavattoman -kauneutensa sen iloisen lapsensulouden tähden, joka verhosi koko -hänen olentonsa. Hän oli käynyt rippikoulunsa vanhan papin edessä, -ja tämän kutsusta hänen isänsä oli suostunut päästämään hänet tälle -ensimäiselle huvimatkalleen. - -Eräästä keskustelusta, joka heti pappilaan saavuttua oli ollut Niilo -herran ja vanhan rovastin välillä, huomattiin, että Åke herralle oli -matkalla tärkeämpi tarkoitus kuin markkinahuvi. - -Oli tarkoitus valmistaa hänelle tilaisuus nähdä ja puhutella kaunista -neitsyttä. - -Åke herra oli herra Juhana Maununpojan ja jalon rouvan Inga -Broderintyttären nuorin poika. Häntä nimitettiin Göksholman Åkeksi -eroitukseksi vanhemmasta velipuolestaan Åke Hannunpojasta. - -Kasvaneena surullisen kuuluisassa Göksholmassa oli hän tietämättään -saanut sieltä vaikutelmia; hänen olennossaan oli jotakin surumielisen -unelmoivaa, ja jo lapsuusvuosinaan oli häneen juurtunut tunne, että -hänen ja hänen veljensä oli kärsittävä rangaistus siitä, mitä heidän -isänsä oli rikkonut. Sellaisia puheita oli liikkunut palvelusväen -kesken ja heiltä tullut pojankin korville. - -Synnynnäinen kainous sai hänet karttamaan kaikkea naisseuraa, ja -kuitenkin hän kaipasi rakkautta. - -Hän oli kuullut huhuiltavan sorjasta Märta Niilontyttärestä, mutta -hän ei sitä enää suurin ajatellut, kun hän sattumalta, eräässä -seurassa Göksholmassa herra Juhana Maununpojan luona, kohtasi -edellämainitun vanhan papin. Tämä kertoi monista rippilapsistaan ja -sanoi nuoren Märtan viehkeimmäksi kaikista. - -Silloin muisti Åke herra ennenkin kuulleensa hänestä puhuttavan ja -ilmaisi haluavansa kerran nähdä nuoren tytön. Hänen äitinsä, Inga -rouva, halusi innolla saada poikansa naitetuiksi; muuan povariämmä -oli tosin sanonut hänelle, että heihin oli suku sammuva, mutta -sellaisesta ei ylpeä rouva tahtonut tietää mitään, mieluummin uhrasi -hän sukuylpeytensäkin; vaikkei Niilo Ragvaldinpoika ollutkaan ritari, -oli hän kuitenkin aatelismies, ja jos Åke herran sydän kiintyi hänen -tyttäreensä, tulivat hän ja hänen herransa mielellään suostumaan -heidän yhdistymiseensä. - -Pappi vanhus sai asian ajettavakseen, hänen oli valmistettava -Niilo herraa ja sitten johdettava nuoret yksiin. Niin sukeutui -markkinamatka. - -Åken äidin ei ollut tarvinnut kovinkaan paljon vaivautua -taivuttaessaan herraansa ja isäntäänsä suostumaan yhdistykseen, -mutta hänen vanhin poikansa Maunu joutui pois suunniltaan saatuaan -siitä tiedon ja sanoi tekevänsä kaiken voitavansa estääkseen niin -häpeällistä liittoa; turhaan kerrottiin hänelle ennustuksesta, hän -sanoi osaavansa ennustaa hänkin, nimittäin sen, ettei neitsyt Märta -Niilontytär konsanaan tule hänen kälykseen. - -Kuitenkin lupasi hän tyyntyä, kunnes tulisi tunnetuksi, oliko hänen -veljensä sydän kiintynyt neitsyeen; vasta sen jälkeen oli aika toimia. - -Nuori Märta oli yhtä tietämätön niistä langoista, joita punottiin -hänen ympärilleen, kuin leivonen hänen ikkunansa yläpuolella -pyssystä, joka juuri tähdättiin sitä kohden. Märta näki ainoastaan, -kuinka lintu levitti siipensä lentoon, kuinka se kohosi korkealle -ilmaan ja livertäen pysyttäytyi paikoillaan pyrstö levällään. - -Tyttö kuunteli ihastuneena sulosointuista laulua ja koetti matkia -sen luritusta. Silloin pamahti laukaus ja laulaja kieppuroi ilmassa -ja putosi sitten maahan. Nuori tyttö päästi vihlaisevan huudon, hän -riensi pihalle ottaakseen sen käteensä. Luoti oli sattunut keskelle -laulajan rintaa, ja pieni pää retkahti hervotonna tytön kädessä. -Kyyneltynein silmin hän katseli pikku vainajaa eikä pannut merkille -tummaa varjoa rinnallaan. - -"Koskeeko linnun putoaminen niin kovasti mieleenne?" kysyi miesääni -jokseenkin pilkallisesti. - -Märta kohotti katseensa ja näki jokseenkin nuorekkaat, mutta -terävä- ja kovapiirteiset kasvot. Päässä oli leveäreunainen, korkea -huopahattu, muuten oli miehellä tavallinen sarkatakki ja vyöllä -rikkaasti kirjailtu nahkavyö, jossa riippui kalpa. Mies puhui -ruotsia, mutta hyvin tanskanvoittoisesti. - -Märta teki kaikki nämä havainnot samalla kuin vastasi: "Se lauloi -niin kauniisti ja oli niin onnellinen." - -"Se on onnellisempi nyt!" väitti muukalainen. - -"Nyt?"... Märta katsoi kummissaan häneen. - -Mutta katse, jonka hän kohtasi, pani hänet yhtä nopeasti luomaan -katseensa maahan, samalla kuin häpeän puna peitti hänen poskensa. -Äkkiä kääntyi hän mennäkseen, mutta muisti samassa, että piti vielä -lintua kädessään. - -"Kas tuossa, ottakaa omanne", sanoi hän ja ojensi sen vieraalle. - -"Kiitos!" sanoi tämä ja tarttui hänen käteensä. - -"Päästäkää minut, muuten huudan apua!" - -"Älkää tehkö sitä, tulette muuten katumaan." - -"Minä?" - -"Kuulkaas, neitsyt. Puheestani olette kuullut, etten ole -ruotsalainen, pukuni on valepuku. Uskaltaessani tänne saakka ei ollut -vaara kaukana, olen uhmannut sitä ainoastaan saadakseni teitä nähdä -ja puhutella." - -"Minua?" - -"Muistatteko, kun viime kesänä teitte isänne kanssa matkan -Kronoborgiin? Teidän palvelijanne ratsastivat hyvän matkaa edellä. -Tienhaarasta tuli kolme ratsastajaa, hevosenne säikähtyi ja nousi -kahdelle jalalle. Silloin hypähti muuan ratsastajista maahan, hän oli -nähnyt teidän horjahtavan ja otti teidät vastaan käsivarsilleen." - -"Muistan sen aivan hyvin." - -"Isänne syyti ratsastajille tuimia sanoja, onnettomuus oli heidän -syynsä, sanoi hän; mutta ylhäisin heistä kieltäytyi vastaamasta -mitään, hänellä oli ollut onni pitää teitä käsivarsillaan, katsoa -teidän kauniisiin silmiinne... tämä hetki, tämä tapaus ei ole -siitä päivin häipynyt koskaan hänen muistostaan, se on syöpynyt -tulikirjaimin hänen sieluunsa ja herättänyt pala vimman ikävöimisen -nähdä jälleen teidän suloiset kasvonne. Siinä syy, miksi olen tullut -tänne; tahdotteko vielä huutaa apua?" - -Puna oli tytön poskilta paennut; hän tunsi pelkoa, kauhua, ja kaiken -tämän ohella tunsi hän muukalaisen silmät lakkaamatta itseensä -kiintyneinä. "Pyydän teitä, että päästätte minut menemään!" sanoi hän -vavisten. - -"Sanokaa minulle nimenne." - -"Märta!" - -"Kaunokaisin Märta, milloin saan nähdä teidät jälleen?" - -"En tiedä." - -"Sen täytyy tapahtua jo tänään ja kahdenkesken." - -"Mahdotonta!" - -"Ettekö mene markkinapaikalle?" - -"Luulen niin." - -"Sitten pidän minä huolen muusta." - -"Mitä aiotte?" - -"Sitä en vielä tiedä." - -"Pyhän neitsyen tähden..." - -"Minun täytyy saada teidät omakseni..." - -"Mutta minä... minä..." - -"Sinä...?" - -Märta katsoi hänen leimuaviin silmiinsä. "Minä pelkään teitä", sanoi -hän väristen. - -"Hyvä, että ainoastaan pelkäät! Jos olisit sanonut minua inhoavasi, -et siitä olisi saanut ainoastaan sinä kärsiä rangaistusta, vaan -koko sukusi." Vieras tarttui lujasti Märtan käteen. "Katso vielä -kerran minuun ihmeellisillä silmilläsi, suo minun niistä nähdä -vastarakkauden kipinäkään, ja minä tahdon olla sinulle lempeä herra." - -"Menkää, menkää! Joku tulee." - -"Sanotko sen huolehtien minusta vai itsestäsi?" - -"Molemmista." - -"Ota ensin tämä sormus." - -"En, en!" - -"Panen sen linnun kaulaan." - -"Kuolleella linnulla ei ole minulle mitään arvoa." - -"Vastaväitteet pois; ota se!" - -"Mutta...!" - -"Märta!" huudettiin sisältä. - -"Isäni ääni!" - -"Ota lintu!" - -"Ei, minä en tahdo!" - -"Varo tekemästä minua viholliseksesi." - -"Kuka olette sitten?" - -"Otto Rud!" - -"Tanskan laivaston päällikkö?" - -"Juuri niin!" - -"Miksi olette tullut tänne?" - -"Sinun tähtesi!" - -"Oi Jumalani!" - -"Tahdotteko nyt ottaa linnun?" - -"Märta, Märta!" kuului uudelleen. - -Märta otti nopeasti linnun ja riensi läpi eteisen. - -Otto Rud kulki lujin askelin pihan poikki, sitten yhtyi hän useampiin -miehiin, joiden seurassa hän suuntasi kulkunsa kylän ulkoreunalle. - -"Missä olet ollut, tyttö?" kysyi Niilo herra, kun Märta vihdoin -seisoi hänen edessään. - -"Ulkona... lintu..." sammalsi hän. - -Mutta vilaistessaan lintuun huomasi isä jalokivisormuksen. - -"Mistä se tulee?" kysyi hän ihmeissään ja otti linnun tytön -vapisevasta kädestä. - -"Älä kysy minulta, isä!" - -Isä katsoi tyttäreensä; tämä oli kalmankalpea. - -"Mitä nyt, mitä on tapahtunut?" - -Märta muistutti hänelle kohtauksesta metsässä. - -Hän oli unohtanut sen. - -"Tänään on hän tullut tänne kohtaamaan minua." - -"Ja sinä olet ottanut vastaan sormuksen?" - -"Minä kieltäydyin, silloin pani hän sen linnun kaulaan ja pakoitti -minut ottamaan sen." - -"Häpeämätön! Kuka hän on? Sanoiko hän nimensä?" kysyi Niilo herra. - -"Sanoi, isä." - -"Ja se on?" - -"Otto Rud." - -"Tanskalainen merirosvo?" - -"Juuri hän!" - -"Ja hän on uskaltanut tulla tänne?" - -"Hän sanoi tahtoneensa tavata minut markkinoilla." - -"Niin hän saakin!" - -"Ei, isä, minä jään tänne." - -"Saat tulla näkemään, kuinka pyydystämme hänet omilla verkoillaan." - -"Mutta voit panna itse henkesi vaaraan." - -"Ei hätää! Täytyy jotakin uskaltaa, kun on kysymys sellaisesta -vihollisesta." - -Asian vielä ollessa parhaillaan puheena astui Åke ritari sisään; -molemmat nuoret eivät olleet ennen nähneet toisiaan, mutta Niilo -herra havaitsi ilolla, että puna nopeasti palasi hänen tyttärensä -kalpeille poskille ja että ritari ilmeisellä ihailulla katseli -kaunista neitsyttä. - -Aamiaisen aikana antoi sattunut tapaus aihetta vilkkaaseen -keskusteluun. Pappi oli hänkin sitä mieltä, ettei Märtan pitänyt -antautua uusiin seikkailuihin, mutta Niilo herra ja Åke herra -tuumivat, että he kyllä puolustaisivat häntä, mitä ikinä uhkaisikin. - -Luultavasti edellinen tahtoi sattuneen tapauksen pohjalla yllyttää -viimeksimainitun pikaiseen ratkaisuun. Nuori mies miellytti häntä -suuresti ja ylhäinen heimoside vieläkin enemmän. - -Pappi arvasi hänen ajatuksensa ja virkkoi sentähden ääneensä, että -varmimman tuen saisi Märta siten, että menisi äkkiä kihloihin ja pian -sen jälkeen naimisiin. - -Nuoren Åke herran silmät puhuivat paremmin kuin sanat, mutta Niilo -herra sanoi leikkisästi, että jollei pappivaari tahtonut ruveta hänen -herrakseen ja miehekseen, oli tietymätöntä, mistä hän saisi sellaisen. - -Tuumittiin monin puolin, millä tavoin sormus parhaiten oli -lähetettävä omistajalleen. Niilo herra tahtoi ehdottomasti tehdä itse -sen. - -"Enkö ole itse tyttäreni edustaja?" sanoi hän. "Se häväistys, joka on -aiottu hänelle, kohdistuu minuunkin." - -Sitä vastoin oltiin yksimieliset siitä, ettei tanskalaista ritaria -koetettaisi ottaa vangiksi; ensiksikään ei ollut varmaa, kuinka suuri -seurue hänellä olisi mukanaan, toisekseen koko aiotut markkinahuvit -muuttuisivat veriseksi kahakaksi ja sellaisista oli jo saatu kylliksi. - -Pappi vanhuksen uusien esitysten johdosta päätettiin vihdoin jättää -Märta pappilaan, kunnes Otto Rud joukkoineen olisi karkoitettu -kylästä. - -Niilo herralla ja papilla oli yhtä ja toista keskusteltavaa niistä -varokeinoista, joihin oli ryhdyttävä, ja sentähden molemmat nuoret -jätettiin kahdenkesken tutustumaan toisiinsa. - -Nuori Märta muistutti pelästynyttä naarashirveä -- hän oli -hämmästyksen ja pelästyksen valloissa tapahtuman johdosta, ja nyt -jätti hänet isänsä yksin nuoren ritarin seuraan; lapsi oli muutamissa -tunneissa kokenut enemmän kuin koko edellisessä elämässään. Päivää -aikaisemmin olisi hän niin kahdenkesken satuttuaan heti juossut -etsimään äitiään; nyt istui hän hiljaa ja mietiskeli levotonna, eikö -hänen isänsä joutuisi jononkin vaaraan Otto Rudin kanssa yhtyessään. - -Åke arvasi hänen ajatuksensa ja sanoi puolustavansa hänen isäänsä, -mitä tulisikin tapahtumaan. - -Mutta silloin Märta sanoi, että häntä surettaisi kovin, jos Åke -herrallekin tapahtuisi jotakin pahaa, ja kun tämä silloin tarttui -hänen pieneen kätöseensä, katsoi hän nuoreen mieheen niin hartaan -uskollisin, niin lapsellisen viattomin silmin, että toinen tunsi -joutuvansa tykkänään hänen valtoihinsa. - -Jos Åke herra olisi pitänyt yhä kätöstä omassaan, olisi hän tehnyt -samoin kuin Otto Rud, ja vaikka hänellä olikin tytön isän suostumus -siihen, ei siltä ollut sanottu, että hänellä olisi tytön itsensä, ja -sentähden päästi hän sen irti ilman pienintäkään puristusta. Mutta -kysellä tytön kotoisia asioita ja kertoa omiaan, sen uskalsi hän -kyllä tehdä. - -Kuinka suloinen Märta olikaan puhuessaan äidistään ja omista -askareistaan; ne olivat ikäänkuin punoutuneet toisiinsa, ja Åke -herra saattoi hyvin ymmärtää, että kelpo rouva kasvatti tyttärestään -kunnollista ja huolellista emäntää. - -Sitten kertoi hän puolestaan tytölle, mutta jo nyt katsoi hän -olevansa velvollinen tekemään sen täydellä vilpittömyydellä, ja -niin sanoi hän jo poikasena juurtuneen mieleensä sen ajatuksen, -ettei mikään maallinen onni voinut kukoistaa hänelle eikä hänen -sisaruksilleen. "Meidän sukumme on varmaan kuoleva sukupuuttoon, -ennenkuin ilon ruusut ehtivät puhjeta Göksholmassa", sanoi hän -syvästi huoaten. - -"Sepäs on ihmeellistä!" vastasi Märta. "Minulle kajastaa elämä kuin -ihana kevätpäivä." - -"Teidän suvussanne ei ole tehty mitään suurta rikosta", sanoi nuori -mies vakavasti. - -"Mutta eikö sellaista voi sovittaa mitenkään muuten kuin kärsimällä? -Luulen, että sen voi tehdä hyvillä töilläkin." - -"Kenties, jos vain on tilaisuus siihen." - -"Siihen on aina tilaisuus, jos vain tahtoo." - -"Luuletteko niin?" - -"Olen varma siitä!" - -Nuorukainen katsoi neitoon; kuinka mielellään olisikaan hän tahtonut -sanoa: "Näyttäkää minulle tie, seuratkaa minua sille, ja minä olen -oleva onnellinen ihminen." - -"Teillä on sisaruksia?" kysyi neito. - -"Veli ja sisko." - -"Ovatko he samaa mieltä?" - -"Veljeni on selittänyt, ettei hän koskaan mene naimisiin. Hän ei sano -voivansa rakastaa." - -"Sepäs merkillistä!" - -"Vanhempiamme surettaa se; hän on jalo, vilpitön herrasmies, mutta -naisvihaaja." - -"Ja sisarenne?" - -"Hän meni kaksi vuotta sitten naimisiin herra Åke Yrjänänpojalle -(Tott)." - -"No, eikö hän ole onnellinen?" - -"Ei!" - -"Kuinka niin?" - -"Märta oleskelee pitkät ajat Göksholmassa." - -"Märta!... Onko hänenkin nimensä Märta?" - -"Niin on." - -"Samoin kuin minunkin!" - -"Mutta hänellä ei ole teidän lempeitä silmiänne, ei teidän iloista -hymyänne. Te voitte varmaan nauraa oikein sydämellisesti." - -"Teen joka päivä niin." - -"Meillä sitä ei tapahdu koskaan." - -"_Teidän_ Märtaanne kenties pakoitettiin." - -"Sitä pelkään." - -"Sanotaan, että sellainen kuolettaa ilon." - -"Sentähden ovat vanhempamme antaneet meille veljille vapauden valita -kenen neitsyen tahdomme." - -"Se on oikein. Kiiruhtakaa sitten." - -"Minä olen jo valinnut." - -"Sen parempi." - -"Mutta en ole vielä kosinut." - -"Tehkää se sitten." - -"Ettekö luule, että hän antaa minulle kieltävän vastauksen?" kysyi -nuori mies innokkaasti ja tarttui uudestaan neidon käteen. - -Neito katsoi häneen. "Ei, jos hänen sydämensä on vapaa. Sanokaa -minulle, oletteko veljeenne?" - -"Hän voi väliin olla paljon iloisempi, mutta myöskin paljon synkempi -mieleltään kuin minä." - -"Jos voisin, niin naittaisin teidät molemmat; silloin tulisi jälleen -iloa Göksholmaan." - -Herra Niilo Ragvaldinpojan saapuminen teki lopun keskustelusta; nopea -silmäys, jonka hän heitti nuoriin, ei selittänyt hänelle mitään. - -"No, Åke herra, tahdotteko tulla mukaan?" kysyi hän. - -Tämä nousi, melkolailla tyytymätönnä siitä, että hänet oli -keskeytetty juuri ratkaisevana hetkenä. - -Niilo herra oli pitänyt huolen siitä, että asemiehet ja palvelijat -olivat valmiit lähtemään, kaikki tyyni aseissa; kukaan ei voinut -tietää, kuinka kaikki tulisi päättymään. - -"Isä, älkää ryhtykö taisteluun!" pyysi Märta innokkaasti ja hädissään. - -"Ole huoletta, lapsi, ja kiitä Jumalaa siitä, että hän on antanut -sinulle sellaiset puolustajat." - -Hän painoi suukkosen tytön otsalle ja kehoitti häntä sitten sanomaan -jäähyväiset Åkelle. - -Mutta nuorukainen ei rohennut käyttää tarjottua tilaisuutta -hyväkseen; hän ei edes rohennut tarttua ojennettuun käteen, vaan -ainoastaan kumarsi. - -Märta seisoi ikkunassa niin kauan kuin saattoi nähdä heidät; sitten -hän polvistui madonnan eteen ja rukoili lapsenhartaudella isänsä ja -ritarin puolesta. - -Sen jälkeen istuutui hän uudestaan ikkunan ääreen, ja nyt risteilivät -hänen mielessään monet monituiset ajatukset. Hän ajatteli milloin -omaa iloista, rauhallista kotiaan, milloin synkkää, syyllisyyden -painamaa Göksholmaa, ja ne kietoutuivat niin toisiinsa, että hänestä -tuntui väliin hänen kotinsa olevan Göksholmassa, väliin tuntui -Göksholma olevan siirretty hänen kotiinsa. - -Jätämme hänet hetkeksi yksin unelmoimaan seurataksemme pientä parvea, -joka lähti pappilasta ripein askelin markkinapaikalle. - -Täällä oli kaikkialla elämää ja liikettä. Kauppa oli kojuissa -vilkkaampaa kuin oli odotettu; kaikkien arkkujen pohjilta oli -etsitty jokainen penni esiin, käytettiin nauhoihin, neuloihin ja -kaulaliinoihin mitä olisi tarvittu elintarpeihin. Se, joka kuukausia, -jopa vuosiakin oli kärsinyt välttämättömimpäinkin tarpeidensa -puutetta, saa joskus vastustamattoman halun ylellisyyteen, ja -oluttuvissa näyttäytyi, kuinka puutetta kauan kärsineet mielellään -korvaavat vahingon ottamalla aika humalan. - -Ilo oli ylenpalttinen, hurja ja myrskyinen; markkinavieraat -tiesivät, ettei sitä voinut kestää kauan, sentähden oli se oleva -niin perinpohjainen kuin mahdollista, ja kun sitä oli helpoin -ilmaista huutaen ja rähisten, huudettiin ja rähistiin, minkä -talonpoikaiskeuhkot kestivät, huuliharppujen, räikkätorvien ja -rumpujen säestäminä. - -Herrasväen tieltä väistyi joukko nöyrästi syrjään, mutta nämä -pysähtyivät ainoastaan etevimpäin kojujen eteen, ja mitä ostettiin, -se jaettiin palvelusväelle. - -Niilo ja Åke herra kulkivat verkalleen kojujen välitse, heitä ympäröi -niin taaja palvelija joukko, ettei ollut lainkaan helppo asia -nähdä, oliko naisiakin piirin keskellä. Kivenheiton päässä kylän -ulkoreunasta näkivät ne koko joukon valkotakkeja, päissä karkeat -huopahatut, ja tämä joukko tuli hitaasti heitä vastaan. - -"Tuolla he ovat!" kuiskasi Niilo herra vierustoverilleen. "Nyt on -oltava varuillaan!" - -Parvi liikkui yhä eteenpäin. - -Pitkätakit asettuivat keskelle heidän tietänsä. - -"Tieltä pois!" huusi Niilo herra. - -"Me vaadimme veroa!" vastasi eräs ääni. - -"Mitä veroa?" kysyi Niilo herra. - -"Avatkaa rivit!" - -"Tässä on vero!" huusi edellinen jälleen. "Kuoliaaksi ammuttu lintu, -joka, niin ylen koristeltu kuin onkin, ei kuitenkaan ole muuta kuin -haaska; kauppahinnan, joka sillä on kaulassaan, heitämme antajalle -vasten naamaa!" Ja näiden sanojen jälkeen lensi leivonen vielä kerran -korkealle ilmaan ja putosi sitten vihollisten joukkoon. - -He päästivät raivon huudon. - -"Ja nyt, pojat, avatkaa rivit!" - -Samassa ojensi jokainen asemies ja palvelija pyssynsä ja ampui -laukauksen. - -Vähintään kymmenkunta kaatui, toiset lähtivät hirveästi rähisten, -uhkaillen ja kiroillen käpälämäkeen niin nopeasti kuin voivat. - -"Nyt luudat käsiin!" huusi Niilo herra. "Rientäkää vihollisten -jälkeen minkä kynnestä kerkiää!" - -Ja nyt alkoi kilpajuoksu. Turhaan huuteli Otto Rud väkeään -pysähtymään; silmittömän säikähdyksen valtaamina syöksyivät he -tiehensä, mutta heitä estivät pitkät takit, joihin he eivät olleet -tottuneet, he heittivät kuperkeikkaa usein toistensa ylitsekin, -ja silloin ruotsalaiset havuluudat peittosivat heidän selkiään -niin perinpohjin, että he vain töintuskin voivat kömpiä pystyyn -jatkaakseen juoksuaan. - -Otto Rud oli heittänyt pois valepukunsa; jos hänen väkensä olisi -pitänyt puoliaan, olisi hän uskaltanut käydä otteluun vihollista -vastaan, nyt täytyi hänen ajatella ainoastaan miten itse selviäisi -pälkähästä, mutta paetessaan vannoi hän hirveimmän valan kostaa -niille, jotka olivat saaneet hänelle aikaan sellaisen häväistyksen. - -Kun takaa-ajoon oli vihdoin väsytty, antoi Niilo herra merkin -palaamiseen ja paluumatka tapahtui laulaen ja iloisesti leikkiä -laskien. Kaatuneista löydettiin ainoastaan kaksi enää maassa -makaamassa. Kun heitä lähemmin tarkastettiin, huomattiin heidän -makaavan päihdyksissään. Haulilaukaus oli heitä ainoastaan lievästi -haavoittanut. Talonpoikaistakin alla oli heillä tavallinen -tanskalainen merimiehen puku. Niilo herra käski heti viedä heidät -vankeuteen. - -Lopuksi kutsui Niilo herra kaikki urhonsa parhaaseen oluttupaan, ja -kun hän jäi sinne itsekin, katsoi myös Åke herra olevansa velvollinen -viipymään, kuinka palavasti hänen sydämensä vetikin häntä pappilaan. - -Palaamme sinne etukäteen. - -Märta ei ollut kovinkaan monta minuuttia ehtinyt istua unelmoiden -ikkunan ääressä, kun hän kuuli kavionkopsetta ja näki nuoren -ratsastajan laskettavan pihalle. - -Vanha tallirenki tuli heti ottamaan vastaan hänen hevostaan, ja pappi -meni eteisen ovelle toivottamaan vieraan tervetulleeksi. Märta kuuli, -kuinka he melkein kuiskien puhelivat keskenään, heti sen jälkeen -avautui arkituvan ovi, jossa Märta istui, ja molemmat astuivat sisään. - -Nuori tyttö aikoi hiipiä kyökin kautta pois, mutta pappi pyysi häntä -jäämään. - -"Seikkailu on onnellisesti päättynyt", sanoi hän, "ja isääsi -odotetaan pian takaisin. Menen häntä vastaan ja jätän sinut tämän -jalon herran suojelukseen." - -Näin sanoen meni hän, sanomatta, kuka jalo herra oli. - -Kun Märta kohotti katseensa, hämmästytti häntä se ihaileva katse, -jolla vieras häntä tähysti, mutta se oli kaikkea muuta kuin rohkea; -hänen täytyi hymyillä punastuen kääntyessään vieraasta pois. - -"Kautta madonnan, olette ihanin neitsyt, mitä olen konsaan nähnyt!" -huudahti vieras. - -"Oletteko tullut tänne sanoaksenne minulle sen?" - -"En, mutta se oli ensimäinen vaikutelma, jonka tunsin teidät -nähdessäni, armas Märta." - -"Mistä tiedätte nimeni?" - -"Tiedän myös, että isänne ja Åke ritari ovat menneet taistelemaan -noitaa vastaan, joka tahtoi ryöstää teidät." - -"Jos kunnianarvoisa pastori on kertonut sen, ei tiedoissanne juuri -ole mitään noituutta." - -"Ihanin neitsyt, jos täällä harjoitetaan noituutta, niin te yksin -teette niin." - -"Jos ymmärtäisin sellaista, tietäisin ainakin teidän nimenne." - -"Haluatteko sitä?" - -"Sitä en kiellä." - -"Katsokaa tarkoin, ettekö tunne minua." - -Märta katsoi häneen, mutta sai tällöin kestää sellaisen ristitulen -hänen silmistään, että kääntyi uudestaan punastuen pois. "Minusta -tosin tuntuu, että olen nähnyt jonkun, joka muistuttaa teitä, mutta -en tunne teitä sittenkään." - -"Tämä joku ei sitten ole teille erittäin rakas." - -"Ei, en tiedä edes, kuka hän on." - -"Åke ritari kenties." - -"Te olette hänen Maunu veljensä", huudahti tyttö innokkaasti ja -säteilevin silmin. - -"Mikä hyvä enkeli on maininnut nimeni?" - -"Kukas muu kun Åke herra!" - -"Sanokaa minulle, mitä hän on sanonut." - -"Että te voitte olla iloinen ja surullinen, mutta ettette voi... ette -voi..." - -"Sepäs on visaista." - -"Ette voi sietää naisia." - -"Mitä siitä ajattelitte?" - -"Toivon, että sekä te että Åke herra pian löytäisitte viehättävän -morsiamen." - -"Åke on onnellinen, hän." - -"Hänen sanoistaan arvasin, että hän on jo löytänyt, mitä on etsinyt; -se kyllä onnistuu teillekin." - -"Onko Åke sanonut teille hänen nimensä?" - -"Ei, mutta voin ymmärtää, ettei hän ole ylhäistä syntyä. Mitä se -merkitsee, ritari, jos he rakastavat toisiaan?" - -"Siinä olette oikeassa!" - -"Nyt on teidän tehtävä kuten hänenkin." - -"Minä en uskalla." - -"Miksi ette?" - -"Ettekö ole kuullut ennustusta?" - -"Rakkaus voi tehdä sen tyhjäksi." - -"Luuletteko niin?" - -"Olen varma siitä." - -"Neuvotteko minuakin koettamaan onneani?" - -"Neuvon." - -"Voitteko uskoa, että pelkään?" - -"Mitä?" - -"Oi, se on niin kummallinen tarina!" - -"Tarina?" - -"Joka liittyy ennustukseen." Märta huokasi syvään; kuinka mielellään -tahtoikaan hän kuulla sen, mutta hän ei rohennut sitä pyytää. - -Ritari istui mietteihinsä vaipuneena. Hetken kuluttua sanoi hän -tyttöön katsomatta: "Tahdotteko kuulla sen?" - -"Oi, niin mielelläni!" - -Ja Maunu herra tarttui aivan kuin tietämättään hänen käteensä, eikä -tyttö rohennut vetää sitä pois, jottei häiritsisi toisen ajatus -juoksua. - -"Tietäjäakka sanoi, että sukumme on kuoleva sukupuuttoon." - -"Niin, tiedän sen." - -"Mutta myös, että toisen rakastetusta tulee toisen morsian." - -"Käsittämätön, kuten kaikki ennustukset." - -"Ja kuitenkaan ei impi tule kummankaan omaksi." - -Märta värisi. "Millainen sitten olisi hänen kohtalonsa?" - -"Sitä en tiedä. Mutta ajatteles nyt, jos mielessäni syttyy -intohimoinen rakkaus häneen, jota veljeni rakastaa." - -"Tiedättekö, kuka hän on?" - -Ritari pudisti päätänsä vastaamatta mitään. - -Kunpa Märta olisi edes saanut kätensä irti. Hän tunsi, kuinka ritarin -kädet olivat väliin polttavan kuumat, väliin kylmät, ja hän tunsi -levottomuutta ja pelkoa. - -"Mutta jos kysyn häneltä -- veljeni tietämättä -- kysyn häneltä, -jota rakastan, onko veljeni ennen pyytänyt hänen sydäntään ja -uskollisuuttaan, eikö minulla ole oikeus odottaa avomielistä, -vilpitöntä vastausta?" Hän piti lujasti tytön kädestä. - -"Kyllä aivan varmaan", vastasi tämä ja tahtoi vetää kätensä pois. - -"Ei, ei, älkää vielä!... Sanokaa minulle, onko veljeni jo puhunut -hänelle rakkaudestaan?" - -"En minä tiedä", vastasi Märta yhä enemmän hädissään. - -"Kuka nainen ei sellaista ymmärtäisi. Ajatelkaa vain miestä, joka on -kosinut teitä." - -"Sitä ei ole tehnyt kukaan." - -"Ei kukaan!" huudahti ritari kiihkeästi. - -"Ei, ei kukaan!" - -"Märta, onko se mahdollista!... Veljeni ei siis ole..." Hän kietoi -käsivartensa tytön ympäri ja puristi hänet kiihkeästi syliinsä. - -"Ritari, mitä ajattelette?" huudahti Märta vapauttaen itsensä. - -"Että rakastan sinua yli kaiken maailmassa, ja että se on -kuolemantuomioni, jollette suostu minun morsiamekseni", sanoi hän -kunnioittavasti notkistaen toisen polvensa lattiaan. "Oi Märta, -ojenna minulle kätesi merkiksi, että suostut ja annat anteeksi." - -Märta oli niin pelästynyt, että tuskin tiesi mitä teki, ennenkuin -tunsi ritarin suutelevan käsiään, vetävän hänet syliinsä ja antavan -hänen huulilleenkin veronsa. - -Kun ensi hurmaus oli hieman asettunut, tunsi hän istuvansa ritarin -rinnalla, tämä oli kietonut käsivartensa hänen vyötärölleen ja hän -lepäsi tämän rintaa vasten. Pieni Märta parka, hän oli kuin unissaan -eikä tiennyt kuinka kaikki oli tapahtunut. Täällä istui hän vieraan -miehen rinnalla, eikä hänen isänsä ja äitinsä tiennyt siitä mitään. - -Mutta ritari puhui yhtämittaa, hän kuvaili Göksholmaa, kuinka -hän tulisi sinne rakastetuksi valtiattareksi; vanhempainsa iloa -saadessaan sellaisen tyttären; kuinka hänen elämänsä ainoa pyrkimys -tulisi olemaan valmistaa Märtalle iloa ja onnea. - -"Mutta muistelen veljenne sanoneen, ettei teidän sydämenne voinut -rakastaa", sanoi Märta. - -"Niin minäkin luulin, mutta sinut nähdessäni tunsin kuin salaman -iskun; nyt rakastan. Oi Märta, et voi kuvitellakaan, kuinka suuresti -rakastan." - -"Kas, kas!" huudahti tyttö hypähtäen pystyyn. "Tuolla tulee Åke herra -ja isäni. Saatte kertoa hänelle mitä on tapahtunut, minä en voi olla -silloin läsnä." Ja nopein askelin riensi hän huoneesta. - -Ritari katsoi hänen jälkeensä. "Rakastakoonpa veljeni häntä tai ei", -jupisi hän, "täytyy hänen tulla minun omakseni, sillä ilman häntä en -voi elää". - -Niilo herra ja Åke ritari olivat jo papilta saaneet tiedon Maunu -herran saapumisesta. He ihmettelivät aikalailla, mikä mahtoi olla -syynä; Åke pelkäsi veljensä saapuneen estämään hänen kosintaansa; -mutta vaikka molemmat olivatkin hämillään toisensa nähdessään, näytti -kohtaus kuitenkin olevan sydämellinen molemmin puolin. - -Niilo herra kertoi, kuinka hän oli ajanut pois Otto Rudin, ja kaikkia -nauratti se harmi, jonka tappio hänelle tuotti; sellaista ei hän -varmaan tulevaisuudessa uskaltaisi yrittää. - -Mutta nyt ei Maunu ritari voinut enää kauemmin olla selittämättä -syytä saapumiseensa; hän luki kysymyksen siitä kaikkien kasvoilta. -Edellisen keskustelun aikana ei hän ollut voinut salata -levottomuuttaan, ja hänen huomautuksensa ja lausuntonsa olivat -sen riittävästi ilmaisseet. Nyt täytyi hänen tarttua asiaan ja -väkinäisesti naurahtaen kysyi hän, tahtoivatko he nyt kuulla, mitä -hänellä oli kerrottavaa; ei se kestä kovin kauan, mutta on varmaan -sitä odottamattomampaa. Kaikki olivat uteliaita, mutta ei kukaan -yhtä suuresti kuin Åke. Jos veli toi viestin vanhemmilta, että he -kieltäyivät suostumasta hänen avioliittoonsa Märtan kanssa, niin oli -hän lujasti päättänyt olla siihen mukautumatta. - -Maunu ritari kääntyi herra Niilo Ragvaldinpoikaan ja kertoi nauraen, -että kun hänen veljensä oli sanonut haluavansa nähdä ja mahdollisesti -kosia kaunista Märta Niilontytärtä, oli hän ilmaissut suurimman -tyytymättömyytensä siihen, mutta se ei auttanut ja hänen veljensä -lähti kosintamatkalle. - -"Mutta minun vastahakoisuuteni ei siitä vähentynyt", jatkoi Maunu -herra, "ja minut valtasi kiihkeä halu estää tämä liitto tavalla tai -toisella". - -"Se ei sinulle koskaan onnistu, mikäli..." - -"Anna minun jatkaa. Läksin tänne ainoastaan yhden palvelijan -seuraamana; en tiennyt itsekään mitä tahdoin; ennen kaikkea täytyi -minun nähdä neitsyt." - -"Hän ei miellyttänyt teitä", huomautti Niilo ivallisesti. - -"Koskaan en ole unhoittava, mitä tunsin hänet nähdessäni; oli -kuin kaikki sisälläni olisi muuttanut tuokiossa muotoaan; ynseys, -kylmäkiskoisuus muuttui tuokiossa ihailuksi ja intohimoiseksi -rakkaudeksi." - -"Rakkaudeksi?" kirkaisi Åke. - -"Kysyin häneltä, olitko sinä kosinut, mutta silloin hän vastasi, että -sinä olit puhunut hänelle toisesta, johon sydämesi oli kiintynyt, ja -kun olin tyyntynyt siinä suhteessa, silloin ilmaisin rakkauteni ja -sanoin, etten voinut elää ilman häntä. Kun hän näki teidän tulevan, -tempaisihe hän irti sylistäni ja sanoi: 'Kerro sinä heille, minä en -voi.' Niin pakeni hän täältä." - -Kalmankalpeana kuunteli Åke kertomusta. Veli olisi voinut kertoa niin -lyhyeen tai pitkään kuin olisi tahtonut; Märta oli häneltä ainaiseksi -mennyttä, ainoastaan sen hän käsitti, ainoastaan siitä välitti. - -Niilo herra oli mitä suurimmassa määrin hämmästynyt ja samalla -mielissään; vanhemman veljen reippaampi olento miellytti häntä -paremmin kuin toisen hentous, ja menettelyn epärehellisyys ei häntä -paljon liikuttanut. - -Sentähden pudisti hän lujasti ritarin kättä, meni sitten ovelle -ja huusi, niin että kartano kajahti: "Märta!" Sitten hän nauroi -sydämensä pohjasta. - -Märta astui heti kohta huoneeseen allasilmin ja hehkuvin poskin, -mutta pysähtyi nöyrästi ovensuuhun. - -"Täällä kerrotaan merkillisiä uutisia!" huusi Niilo herra häntä -vastaan. "Sinä olet kihlautunut minun tietämättäni." - -"Se tuli niin äkkiä, minä en saanut miettimisaikaa", vastasi tyttö -sammaltaen. - -"Mutta ojensithan kuitenkin kätesi omasta tahdostasi?" kysyi ritari. - -"Kyllä", vastasi Märta ja kohotti katseensa; se kohtasi Åken katseen. - -Käsittikö hän tällä hetkellä, että Åkekin rakasti häntä, vai miksi -hän muuttui melkein yhtä kalpeaksi kuin tämäkin? Hoippuvin askelin -hän meni isänsä luo, joka pani hänen kätensä Maunu ritarin käteen ja -siunasi heidän liittonsa. - -Ei ole pelkkää pilaa, kun sanotaan, että me useimmiten puhumme -peittääksemme ajatuksiamme; ken tahtoo tietää ajatukset, hänen -on osattava lukea silmistä, näistä sielun peileistä, jotka eivät -koskaan voi täydellisesti salata mitä mielessä liikkuu. Maunu ja -Åke vaihtoivat myös katseen, ja vanhempi ymmärsi siitä, että hänen -veljensä uskoi omistavansa sen sydämen, jonka hän oli viekkaudella -houkutellut itselleen, ja samoin kuin isoisä oli murhannut Ruotsin -onnen, niin oli nyt veli tuhonnut veljensä onnen ja siten erinnyt -hänestä ainiaaksi. - -Åke näki veljensä silmistä kuvastuvan häpeän, mustasukkaisuuden ja -vihan, ja hänenkin täytyi ajatella isoisää henkipattona harhailemassa -ympäri maata, ja hän muisti tarkkaan, kuinka katkerat tämän viimeiset -hetket olivat. Mitä arvoa onkaan onnella ilman tyyntä omaatuntoa. - -Papilta ei ollut kysytty mitään, ja sentähden ei hän ollut -sekaantunut keskusteluun. Nyt sanoi hän hiljaa Åkelle, että halusi -puhutella häntä kahdenkesken, ja nuori mies seurasi heti. - -Maunu näytti silloin tuntevan todellista helpoitusta, nyt hän tahtoi -esteettömästi sopia Niilo herran kanssa häistä, jotka hän tahtoi -viettää niin pian kuin mahdollista. - -Mutta Märta, joka siihen asti oli ollut hiljaisena kuulijana, sanoi -tällöin, että ensin oli saatava hänen äitinsä suostumus. Niilo herra -arveli, että se oli tarpeeton, mutta kun Märta pysyi lujana, pääsi -hänen tahtonsa voitolle. - -On ihmisiä, jotka ikäänkuin uinuvat kotelossaan läpi elämän, toisilta -puhkeaa kuori ennen aikojaan, ja heidän täytyy avata siipensä -lentoon, ennenkuin ovat saaneet voimia siihen. - -Niin oli Märtan laita. Kun hän illalla oli vihdoin jäänyt yksin -pieneen kamariinsa, tunsi hän itsensä tuiki väsyneeksi ja kurjaksi, -kykenemättömäksi ajattelemaan ainoaakaan selvää ajatusta. Mutta -alituiseen hän näki edessään kaksi silmää, jotka katselivat häntä -melkein epätoivon ilmein, ja vastoin tahtoaankin täytyi hänen -mietiskellä, mitähän ne tahtoivat hänelle sanoa. - -Niinkuin käännellään kirjan lehtiä toinen toisensa jälkeen vihdoin -löytääkseen sisällön ratkaisun, niin koetti hän palauttaa muistoonsa -kaiken, mitä Åke oli sanonut, vieläpä selittää jokaisen katseenkin, -ja kun hänelle silloin selvisi, että Åke epäilemättä rakasti häntä, -silloin painoi hän päänsä käsiinsä ja itki hiljaa, mutta niin -katkerasti, että sydän aivan oli pakahtumaisillaan, ja hän rukoili -Jumalaa pyytäen saada kuolla. - -Mutta arkituvasta kuuli hän isänsä hilpeän, äänekkään naurun; tehty -liitto oli hänelle mieleen. Niilo herra oli ankara ja vaatelias -herra; hän oli vihoitellut emännälleen siitä, että tämä synnytti -hänelle ainoastaan tyttäriä, mutta heidän tavaton kauneutensa oli -herättänyt hänen mielessään ylhäisten vävyjen toiveita, ja hänen -toiveensa olivat toteutuneet, ennenkuin hän oli rohennut toivoakaan. - -Jos Otto Rud olisi kosinut hänen tytärtään tavallisessa -järjestyksessä, ei hän suinkaan olisi mistään isänmaallisista syistä -katsonut olevansa velvollinen kieltämään suostumustaan. Nyt sitä -vastoin, kun tytöllä jo oli kosija, saattoi hän esiintyä kuinka -pöyhkeästi tahansa, ja niin hän esiintyikin, kuten tiedämme. Niilo -herra aivan riemuitsi mielessään ajatellessaan, kuinka korkealle hän -oli nouseva tulevain ylhäisten vävyjensä olkapäillä. - -Maunu herran kanssa hän sopi siitä, että häät vietettäisiin kolmen -viikon kuluttua; hän saattoi taata sanallaan, että hänen emäntänsä -kyllä oli taivuttava Märtankin siihen. Mutta se ei suinkaan -estänyt ritaria ennenkin käymästä heidän luonaan; "linnoituksen, -joka oli valloitettu äkkirynnäköllä, täytyy oppia tuntemaan uusi -päällikkönsä", sanoi hän nauraen. "Eräs asia huolestuttaa minua", -tuumi Maunu. "Mikä se on?" - -"Minusta näyttää, kuin veljeni olisi pahoillaan." - -"Meidän kesken: ettekö ennättänyt häntä ennen?" - -"Ihastuin niin Märtan nähdessäni." - -"Minua miellytitte heti paljoa enemmän." - -"Milloin saan tulla käymään?" - -"Viikon kuluttua; niin pitkä valmistusaika on meidän jätettävä -hänelle ja hänen äidilleen." - -"Viivyttekö kauankin täällä?" - -"Lähdemme huomenna puolipäivän ajoissa." - -"Silloin tulen minä saattamaan." - -"Se on hyvä; silloin on teillä tilaisuus kuiskailla helliä sanoja -hänelle. Sellaisista sokerileivoksista naiset pitävät." Ja Niilo -herra nauroi täyttä kurkkua, joko sitten onnesta tai oluesta, joka -nousi hänen päähänsä. - -Mutta seuraavana aamuna anivarahin koputti joku hiljaa Märtan kamarin -ovelle. Hän oli nukahtanut pää pöytää vasten, nyt hypähti hän -nopeasti ja meni unenhorroksissa ovea avaamaan. - -Tulija oli vanha pappi, joka katseli häntä osanotolla. "Sinä et ole -lainkaan levännyt vuoteessasi, tyttäreni?" kysyi hän. - -"En, se oli minulle mahdotonta." - -"Arvasin sen." - -"Kuinka on...?" Hän katseli vakoillen ympärilleen. "Kuinka on Åke -herran laita?" kysyi hän, ja tuokioksi levisi hento puna hänen -kalpeille poskilleen. - -"Paremmin nyt. Hän lähtee hetken kuluttua." - -"Tahdotteko sanoa hänelle terveisiä minulta?" - -"Hän pyytää puhutella sinua." - -"Onko se mahdollista! Eikö hän ole suuttunut?" - -"Ei, ei suinkaan." - -"Mutta voinkohan minä..." - -"Riippuu sinusta itsestäsi. Minä kieltäydyin kauan viemästä hänen -viestiään, mutta hän sanoi minulle, että hän... että hän tahtoi sanoa -sinulle ikuiset jäähyväiset." - -"Pyhä neitsyt, nyt toteutuu ennustus." - -"Sinun vallassasi on estää se." - -"Millä tavoin?" - -"Veljekset on eroittanut rakkaus sinuun, aistillinen rakkaus. Yhdistä -nyt heidät puhtaalla, taivaallisella rakkaudella." - -"Voinko tehdä sen?" - -"Riippuu siitä, millainen rakkautesi on." - -"Isä, siunatkaa minua!" Hän vaipui papin jalkoihin, ja tämä laski -rukoillen kätensä hänen päälaellensa. - -"Viekää nyt minut hänen luoksensa", sanoi hän sen jälkeen. - -"Tulitte siis kuitenkin, neitsyt", sanoi Åke hänet nähdessään. -"Odotin, että oma onnenne olisi tehnyt teidät tunteettomaksi sille -tuskalle, jota minä kärsin." - -"Jos voisin sen tehdä, tahtoisin olla teidän sijassanne." - -"Nyt en ymmärrä teitä." - -"Ettekö ole ennen puhunut minulle ennustuksen voimasta; epäilemättä -juuri sen vaikutuksesta luulin teidän jo olevan sidotun. Sanoitte -olevan korkeimman toivomuksenne, että veljennekin joutuisi kihloihin, -ja ajattelin teitä ojentaessani käteni." - -"Kaikki pyhimykset, minä siis olen..." - -"Siltä näyttää." - -"Märta, rakastatko minua?" - -"Sitä en tiedä." - -"Tuntisin itseni vähemmän onnettomaksi, jos tietäisin, että sydämesi -oli minun." - -"Rakastakaamme tästälähin toisiamme kuten sisarukset." - -"Sitä en voi." - -"Silloin rakastan sinua korkeammin." - -"Mitä sanot?" - -"Koko elämäni pyrkimys on oleva saada teidät palaamaan, niin että -veljellisessä rakkaudessa käytte keskenänne käsikädessä." - -"Se ei tapahdu koskaan!" - -"Olenko minä sitten tiellä?" - -"Veljeni petollisuus on." - -"Antakaa anteeksi hänelle, minun tähteni." - -"Rakastatko häntä?" - -"Hän on tuleva miehekseni!" - -"Vilpillä ja viekkaudella hän sinut voitti." - -"Unhoittakaa se." - -"Minä en voi." - -"Eikö minunkin täydy tehdä se?" - -"Märta, sinä rakastat minua!" - -"Teistä on tuleva ystäväni ja veljeni. Oi sanokaa, Åke, eikö tämä ole -enemmän kuin kaikki muu?" - -Åke katsoi Märtaan. "Sinä voit kyllä saada minut mihin tahdot", sanoi -hän. - -"Kiitos! Luvatkaa sitten, että kaikki on oleva niinkuin ennenkin -teidän ja veljenne välillä." - -"Siitä ei koidu mitään hyvää, Märta." - -"Kyllä, kyllä, siitä täytyy! En voisi sietää sitä ajatusta, että -pakenisitte kotoanne minun tähteni." - -"No hyvä, tahdon jäädä teidän tähtenne." - -"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!" - -Ovi aukeni ja Maunu astui sisään. Joko oli hän kuunnellut keskustelua -tai ei häntä miellyttänyt heidän kahdenkeskinen keskustelunsa, mutta -rypistynein otsin hän vain tervehti Märtaa. - -"Miksi et ole vielä lähtenyt?" kysyi hän Åkelta jokseenkin ankarasti. - -"Olen muuttanut suunnitelmani, nyt jään tänne." - -"Mistä syystä?" - -"Minun pyynnöstäni", huomautti Märta. "Mitä se sinuun kuuluu?" - -"Kun hän on teidän veljenne, on hän nyt minunkin." - -"Mutta jollen tahdo sitä?" - -"Tahdotte kyllä -- minun tähteni", lisäsi Märta hiljempaa. - -"Sinun tähtesi?" Hän kietoi käsivartensa lujasti morsiamensa -ympärille ja painoi pitkän suudelman hänen huulilleen. - -Åke päästi huudahduksen ja riensi ovelle. "Näetkös", sanoi ritari, -"juuri siksi emme voi olla yhdessä; olisimme molemmat mustasukkaiset -toisillemme, ja mustasukkaisuus synnyttää vihamielisyyttä; sentähden -täytyy meidän ainakin jonkun aikaa elää erillämme, se olisi Åken -pitänyt ymmärtää." - -"Tuolla hän ratsastaa ulos pihasta!" huudahti Märta. "Hän lupasi -kuitenkin minulle..." Ja hän juoksi parvekkeelle huutaen: "Åke, Åke!" - -Mutta tämä jatkoi ratsastustaan ja ainoastaan huiskutti hänelle -hattuaan. - -Kun Märta palasi takaisin, olivat hänen silmänsä kyynelissä. - -"Olisit varmaan nähnyt mieluummin, että minä olisin lähtenyt pois ja -hän jäänyt tänne", lausui ritari katkerasti. - -Märta katsoi häneen. "Luuletteko tosiaankin tulevanne onnelliseksi -minun kanssani?" kysyi hän nöyrästi. - -"Tiedän vain, että rakastan sinua niin suuresti, että tahtoisin -mieluummin olla kirottu kuin luovuttaisin sinut jollekin toiselle." - -Märta kääntyi väristen hänestä pois. Isänsä käskystä täytyi hänen -sitten tehdä kiertokulku markkinoille. - -Niilo herra sai sillaikaa tilaisuuden kertoa kahakasta Otto Rudin -kanssa, eikä hän suinkaan jättänyt tällöin koristelematta omia -urotekojaan. - -Puolipäivän aikaan lähdettiin vihdoin matkalle; Niilo -Ragvaldinpojalla oli ainoastaan puolen päivän matka. Ritari olisi -tosin mielellään saattanut heitä kotiin Ragvaldsbrohon, mutta hän -ei tahtonut, että Åke joutuisi kovin paljon ennen ja ehtisi esittää -asian vanhuksille ylen epäsuotuisassa valossa, ja sentähden täytyi -hänen erota matkaseurastaan; mutta sitä ennen oli hän melkein uhaten -pakoittanut Märtan moneen kertaan sanomaan, että rakasti häntä. - -Millä helpoituksen tunteella Märta näkikään hänen poistuvan! Niilo -herra tyttärensä ja seurueensa kera kannusti nyt ratsujaan ehtiäkseen -kotiin ennen päivänlaskua. - -Märtan äiti, Anna rouva, oli jo kaukaa kuullut kavioiden kopseen, ja -hän seisoi jo pihalla toivottaakseen tulijat tervetulleiksi. - -"Jumala ja hänen enkelinsä olkoot kiitetyt siitä, että olen saanut -teidät takaisin!" huudahti hän. "Ette voi paljoakaan käsittää, kuinka -peloissani olen ollut." - -"Te naiset näette kummituksia keskellä päivää!" huudahti Niilo herra. -"On tapahtunut ainoastaan ilahuttavia asioita." - -Neitsyt syleili melkein loputtomiin äitiään ja sisariaan; -viimeksimainituilla oli tehtävänä tuhansia kysymyksiä, edellinen näki -heti, että jotakin merkillistä oli tapahtunut. - -"Mitä Märtalle on tapahtunut?" kysyi hän innolla. - -"Tyttärelläni on ollut kolme kosijaa samana päivänä", vastasi Niilo; -"hän on nyt minun suostumuksellani kihlattu yhdelle heistä". - -"Hänen nimensä?" - -"Göksholman Maunu ritari!" - -"Jos se on tapahtunut teidän suostumuksellanne, herra, koituu se -varmaan onneksi!" vastasi altis rouva, mutta heti sen jälkeen vei hän -tytön pois mukanaan, niin että tämä saisi rauhassa avata sydämensä. - -Eikä Märta salannut mitään. Äiti oli hänen ainoa ystävänsä ja -uskottunsa. "Ah, jos olisit ollut mukana, ei olisi käynyt niin pahoin -kuin nyt! On hirveää olla sidottu mieheen, joka herättää ainoastaan -pelkoa." - -Anna rouva luki tyttärensä ajatukset ja hän olisi voinut lisätä: -varsinkin kun rakastaa toista! - -Sitä hän ei sanonut, vaan koetti ainoastaan tyynnyttää tyttärensä -kiihtynyttä mieltä ja lupasi ottaa hänen asiansa huostaansa, niin -että kaikki kyllä tulisi hyväksi jälleen. Kun kyyhky palaa pesään -ensimäisen lentoyrityksensä jälkeen, kätkee se päänsä emosen siipien -suojaan ja uinuu pois kaiken väsymyksen. - -Pidellen äitinsä kättä omassaan nukkui Märtakin, eikä äiti poistunut -hänen luotaan, ennenkuin oli nähnyt rauhallisen lapsenhymyn palaavan -rakastetuille kasvoille. Silloin hän kumartui ja suuteli hänen -otsaansa, rukoillen siunausta lemmikkilapselleen. Mutta kun hän -nousi, näki hän, että kaksi kirkasta kyyneltä vieri hiljaa Märtan -poskea alas. Tulivatko ne hänen omistaan vaiko lapsensa silmistä? -Nyt niitä tuli useampiakin, Märta se tosiaankin itki unissaan, mutta -ainoankaan eleen muuttumatta, ainoankaan lihaksen värähtämättä; hänen -suunsa melkein vetäytyi hymyyn, ja hän kuiskasi: "Åke, älä mene pois -luotani." - -"Häntä siis lapseni rakastaa!" huokasi äiti itsekseen. "Rakas lapsi -parkani." - -Niilo herra oli lähettänyt häntä kutsumaan, ja hänen täytyi lähteä -kuulemaan hänen käskyjään. - -Tämä kertoi, että häät oli vietettävä jo kolmen viikon kuluttua. - -Turhaan pyysi Anna rouva lykkäystä. Niilo herra oli kerran antanut -lupauksensa, äidin oli vain valmistettava tytärtään siihen niin pian -kuin mahdollista. - -"Jos Maunu herra tulee tänne viikon kuluttua, niin voimmehan -viivyttää siihen asti", vastasi Anna rouva. "Märta tarvitsee tämän -ajan toipuakseen mielenliikutustensa jäleltä." - -Samassa kajahti niin läpitunkeva kirkaisu, että se kuului ylhäältä -alas asti. - -"Jeesus... Maria, se oli Märta!" Vanhemmat riensivät hänen -huoneeseensa ja tempasivat oven auki. Nuori tyttö oli lattialla -polvillaan ja huitoi torjuvasti käsillään. "Pelastakaa, pelastakaa, -palaa, palaa!" kirkui hän aivan poissa suunniltaan. - -Kun he nostivat hänet ylös, näkivät he, että hänen silmänsä olivat -ummessa. Äiti lausui moneen kertaan hänen nimensä; vihdoin hän heräsi -ja avasi silmänsä, mutta kauan tuijotti hän huoneessa ympärilleen, -ennenkuin täydellisesti palasi tajulleen. - -"Mikä kauhean hirvittävä uni!" huudahti hän. "Näin teidän kaikkien -palavan." - -Äiti sulki hänet syliinsä. "Jumalan kiitos, se oli ainoastaan -kuvittelua, nyt jään luoksesi!" Mutta yön kuluessa palasi kauhea näky -useampia kertoja, ja Anna rouva koetti kaikin voimin häntä tyynnyttää. - -Vasta aamulla nukkui hän tyyneen ja virkistävään uneen, mutta -päivällä kertoi hän nähneensä unissaan peloittavalla selvyydellä, -kuinka hänen vanhempansa ja sisarensa surmattiin ja sitten heitettiin -palavaan rovioon. "Oi, en unhoita sitä koskaan!" huudahti hän. "Minä -luulin kadottavani järkeni." - -"Unia mitkä unia!" leikitteli Niilo herra. "Se ainakin oli -kristillisesti tehty, että ryövärit ensin ottivat henkemme." - -"Ei sinun, isä!" änkytti Märta kalveten. - -"Mitä, paistettiinko minut elävältä?" - -Märta purskahti kouristuksentapaiseen itkuun. - -Ritari nauroi täyttä kurkkua poistuessaan huoneesta, mutta siitä -huolimatta tiedusteli hän tarkoin, oliko näkynyt epäiltäviä -henkilöitä, ja kun hän oli saanut sen vastauksen, että viime aikoina -oli saatu olla maankiertäjiltä tavattoman rauhassa, silloin palasi -itseluottamus. Niilo herra ei enää arvellut itsellään olevan mitään -pelättävää. - -Nuoruudella on oma lääkintävoimansa, ja Maunu herran kuva merkitsi -Märtalle yhä vähemmän; jos hän joskus muisti ritarin, niin hän -ainoastaan hieraisi huuliaan ikäänkuin pyyhkiäkseen siten pois hänen -suudelmansa. Hänen äitinsä katsoi velvollisuudekseen muistuttaa -sulhasen pikaisesta saapumisesta, mutta silloin tyttö puuskahti -kiihkeästi: - -"Hän ei tule; olen varma, etten näe häntä enää koskaan." - -Sen jälkeen saattoi hän heittäytyä äidin kaulaan ja lisätä: "Älä puhu -koskaan minulle hänestä." - -Mutta kuudentena päivänä sanoi Niilo herra: "Huomenna saapuu ritari; -Märta, oletko valmis ottamaan hänet vastaan?" - -"Mistä tiedätte, että hän tulee?" - -"Tässä on kirje! Hän lähettää lukuisan seurueen tuomaan lahjoja ja -antimia; se saapuu jo tänä iltana." - -"Huomiseen on vielä pitkältä", vastasi Märta. Niilo herra tahtoi, -että odotettu seurue otettaisiin parhaimmalla tavalla vastaan; -kaikki talonväki oli sijoitettava ulkohuonerakennuksiin ja vieraat -itse asuinrakennukseen. Heille oli tarjottava myös runsas kestitys, -etupäässä simaa ja väkiolutta niin paljon kuin jaksoivat juoda. - -He saapuivat vasta myöhään illalla; melkein kaikki talonväki oli -jo mennyt levolle, ja Niilo herra ei pitänyt arvolleen sopivana -näyttäytyä. Muuan vanha uskottu palvelija sai tehtäväkseen ottaa -vieraat vastaan ja kestittää; hän ilmoitti, että he olivat melkein -heti menneet vuoteeseen ja tunnin kuluttua oli koko talo vaipunut -uneen. Mutta ei, vieraat eivät nukkuneet; he lähtivät yksitellen -vuoteistaan, he hiipivät ulos, hiljaa kuin aaveet, he avasivat -portin vielä useammille. Näiden joukossa oli päällikkö Otto Rud. -Nyt, nyt kävi Märtan kauhea uni toteen. Hänet sidottiin käsistä -ja jaloista ja kannettiin pihalle; siellä pantiin hänet vanhoihin -vaunuihin ja niistä kuuli hän äitinsä ja sisariensa parkunan. -Liekit leimahtelivat pian ikkunoista, koko talo muuttui heidän -polttoroviokseen; hän näki isänsä vimmoissaan taistelevan häntä -ahdistavaa laumaa vastaan, hän kuuli Otto Rudin huutavan heille, että -hänen henkensä oli säästettävä, jotta hänet poltettaisiin elävältä; -hän kuuli vihdoin, kuinka heidän omat huoneihin salvatut palvelijansa -raivasivat savutorvien ja ullakkoluukkujen kautta itselleen pääsytien -ulos, sen jälkeen seurasi taistelu, mutta heidän lukunsa oli liian -vähäinen, heidät lyötiin maahan viimeiseen mieheen. Kuului hirveä -tuskanparkaus, hänen isänsä vaipui vihdoin maahan sankarillisen -vastarinnan jälkeen, keihään lävistämänä. - -"Pian tuleen hänet, ennenkuin hän heittää henkensä", huusi johtaja. - -Sitten ei Märta kuullut enää mitään. Liekit, mustat olennot, -isä, äiti ja siskot, kaikki tanssivat hurjaa piirikarkeloa hänen -ympärillään, kunnes kaikki haihtui tyhjyyteen... - -Kun hän sitten heräsi, luuli hän makaavansa kehdossa, mutta se ei -keinunut edestakaisin kuten tavallisesti, vaan ylös ja alas -- hän -ihmetteli sitä ajoittaisin, mutta herkesi kohta taasen ajattelemasta. - -Kun tajunta alkoi viipyä hereillä yhä kauemmin, silloin ihmetteli -hän, kuka hän oli. Hän oli pieni lintu, joka oli tarttunut -liimasaittaan, mutta silloin täytyi hänen osata laulaakin, ja niin -alkoi hän hiljaa hyräillä, mutta voimat pettivät pian ja sen jälkeen -ei hän kaukaan, kaukaan aikaan tiennyt mistään mitään. - - * * * * * - -Otto Rud oli ajanut piloille parhaan juoksijansa, mutta -päivänkoitteessa oli hän saapunut Kalmariin kohtaamatta taipaleella -mitään esteitä; hän oli kostanut, ja hänen tavoittelemansa neitsyt -oli hänen vallassaan. Hän ei tosin ollut varma, oliko tämä elävä vai -kuollut, vaikka hän kertoi nauraen tytön laulaneen tiellä. Muutamat -palvelijat saivat käskyn kantaa tytön varovaisesti hänen omaan -laivaansa ja jättää siellä naisten huostaan. - -Tämän jälkeen laski hän, kuinka monta miestä hän oli menettänyt. -Kolmetoista puuttui, mutta vähintään kaksi sen vertaa oli hakattu -maahan ja silloin oli taistelu katsottava voitetuksi, varsinkin -kun mitä katkerin häväistys oli pesty pois ja kaunein ruotsalainen -neitsyt oli tuleva tanskalaisen miehen portoksi. - -Siitä huolimatta ei urhea sankari ollut oikein varma, oliko hänen -miehuullinen urotyönsä saava sen tunnustuksen, minkä se ansaitsi; -jos tulisi tunnetuksi, minkä saaliin hän oli tuonut mukanaan, tekisi -Göksholman ritari varmaan hänen oikeutensa riidanalaiseksi; parasta -oli siis hankkia varmat takeet, ja Otto herra päätti sentähden tehdä -kaappausmatkan muutamien parhaiden laivojensa keralla; niitä jäi -riittävästi jälelle Kalmarin edustallekin, etteivät ruotsalaiset -voineet kaupunkia vallata. - -Tarpeelliset määräykset annettiin heti, ja jo samana iltana -purjehti laiva "Hannu kuningas" merille kahden kaljaasin keralla. -Ne suuntasivat matkansa pohjoiseen, Tukholmaa kohden tai kenties -Pohjanlahdelle. - -Otto herra oli aikonut olla menemättä Märtan näkösälle, kunnes -"tavallinen naisruikutus" oli kestänyt aikansa, mutta nyt, kun laiva -kulki täysin purjein, ei hän voinut vastustaa haluaan mennä tuokioksi -häntä katsomaan. - -Paras paikka, lähinnä hänen omaansa, oli suotu Märtalle; alas -astuessaan kuuli hän tämän uudestaan laulavan ja iloisesti -yllätettynä tempasi hän oven auki. - -Märta makasi vuoteessa, mutta aivan liikkumatonna; sävelet -aaltoilivat hänen huuliltaan hänen liikuttamatta huuliaan ja aivan -varmaan tajuamattaan. Katse harhaili avaruudessa, kaikki viittasi -siihen, ettei hän huomannut tulijaa. Tämä puhui hänelle, mutta hän ei -näyttänyt sitä kuulevan. - -Tästä tajuttomasta tilasta huolimatta ei hänen kauneutensa ollut -koskaan ollut ihanteellisempi; jo maan päällä kirkastuneena näytti -hänen katseensa näkevän taivaan avoinna. Jos hän kenties koetti -jäljitellä niitä säveliä, joita kuuli sieltä ylhäältä, miksi -helähtivät ne silloin niin valittavilta? Ei edes Otto herrakaan -voinut pysyä tunteettomana tätä liikuttavaa näkyä nähdessään; hän -lähti huoneesta ja kutsui lääkärin, joka saapui heti. - -"Onko hengenvaaraa?" kysyi hän viitaten kädellään oveen. - -"Kuolema tai hulluus!" vastasi tämä. "Onko pelastus mahdoton?" - -"Jollei ihmettä tapahdu." - -"Tehkää kaikki voitavanne." - -"Sen teen!" - -On luultavaa, että mieletön tyttö vietti tyynemmän yön kuin hänen -tanskalainen majesteettinsa "Hannu kuningas" laivan päällikkö. -Nyt oli kenties hänen vuoronsa unelmoida murhapoltosta ja kuulla -kuolevain parkunaa, mutta pian heitti hän mielestään sellaiset -akkojen aaveluulot, nyt oli hän lähtenyt sieppaamaan jotakin -ruotsalaista laivaa ja hän oli saanut tähtäimeensä muutaman, jota -odotettiin Suomesta kallisarvoisessa lastissa. - - - - -4. - -TULEVAISUUDEN KAJASTUKSIA. - - -Eräässä pienessä Kalmarin linnan huoneessa, jonka seinät olivat -verhotut kultatapeteilla ja lattiat peitetyt kallisarvoisilla -matoilla, istui kolme miestä kiintyneenä vakavaan keskusteluun. - -Taiteellisin leikkauksin koristetulla pöydällä oli kolme hopeapikaria -ja pieni kannu samaa metallia, täynnä jaloa unkarilaista viiniä. - -"Teidän saapumisenne oli minulle yhtä tervetullut kuin odottamaton", -virkkoi linnanpäällikkö Niilo Gedda, "ja ennenkuin jatkamme -keskustelua, pyydän toivottaa teidät tervetulleeksi tarjoamalla -pikarin viiniä". - -"Näyttää kenties sopimattomalta, että olen tuonut poikani mukanani", -vastasi herra Erik Trolle, "mutta kun hän on matkalla vieraaseen -maahan..." - -"Kustaa herra näyttää minusta voivan puolustaa oikeutta ja olla -mukana keskustelemassa niistä tärkeistä asioista, jotka koskevat -isänmaata, mutta teetteköhän viisaasti, nuori sukulaiseni, -jättäessänne maan näin tärkeänä murrosaikana?" - -"Se vakava kutsumus, johon olen antautunut, vaatii ankaria opintoja", -vastasi nuorukainen, "ja jalo suosijani, hänen armonsa arkkipiispa, -on lämmöllä puolustanut palaamistani Roomaan". - -"Hänen armonsa voi hyvin, toivoakseni?" - -"Valitettavasti ei. Tietoisuus kaikesta siitä pahasta, mitä tapahtuu, -koskee syvästi hänen mieleensä." - -"Ja hänen hurskas hoitajattarensa, hyvä rouva Bonti, onko hän vielä -paikoillaan?" - -"Tosin hän on ilmaissut haluavansa vetäytyä pois maailmasta ja -mennä luostariin, mutta minun vakavat esitykseni ovat saaneet hänet -pysymään kunnianarvoisan isän luona." - -"Kerrotaan huhuna, että hänen armollaan on kovia koettelemuksia ja -että hän saa lohdutusta ainoastaan keskustelemalla erään vanhan papin -tai lähetyssaarnaajan kanssa..." - -"Niin, isä Johanneksen. Hänellä sanotaan olevan salaisen -parannusvoiman. Luultavasti hänen armonsa alavuus köyhiä ja -vähäväkisiä kohtaan on antanut aiheen niin perättömiin juttuihin." - -"Luultavasti!" - -"Kustaalla on ollut onni oleskella pitkät ajat yksissä -kunnianarvoisan isän kanssa", huomautti Erik-herra ylpeyden -vivahduksella. - -"Sanotaanpa hänen valinneen hänet seuraajakseenkin", lisäsi Niilo -herra. - -"Jos Herra katsoo minut siihen kelvolliseksi", vastasi Kustaa tehden -ristinmerkin. - -"Teistä varmaankin tulisi Tanskan ystävä." - -"Minä olen jo!" - -"En suinkaan unohda ilmoittaa tästä nuorelle kuninkaalle, ja olkaa -varma siitä, että hän voi mahtavasti edistää ylentymistänne." - -"Sen tiedän." - -"Te voitte olla hänelle hyödyksi Roomassakin." - -"Siksi tulin tänne." - -"Ah!" - -"Jos kääntyisin suoraan kuninkaan puoleen, pelkään, että se tulisi -tunnetuksi." - -"Ettekö tahdo sitä?" - -"Kuninkaan itsensä tähden." - -"Kuinka se on ymmärrettävä?" - -"Salainen ystävä hyödyttää enemmän kuin julkinen!" - -"Kuinka vanha olette, nuori sukulaiseni?" - -"Kahdenkolmatta vuotias." - -"Ja niin viisas jo! Kaikkien pyhimysten nimessä, teistä on tuleva -jotakin suurta aikanaan!" - -"Välikappale mahtavamman käteen." - -"Teillä näyttää olevan tarmoa sekä tahdossa että toimessa, mutta niin -paljon kuin se lupaakin vastaisuudessa, ei se levitä mitään valoa -nykyisyyteen, joka päinvastoin näyttää synkemmältä kuin ennen." - -Erik herra huokasi syvään. "Siltä minustakin näyttää", sanoi hän -luoden katseen poikaansa. "Mieliala Tanskaa vastaan ei ole koskaan -ollut niin kiihtynyt kuin nykyään." - -"Kuten kai tiedätte, on Ruotsin neuvosto valittanut monien -väärinkäytösten johdosta..." - -"Hahaha!" nauroi Niilo Gedda. "Heitä sapettaa se, että sopimuksesta -välittämättä olen revityttänyt laitetut suojukset ja nostattanut -pois upotetut kiviarkut täällä Kalmarin edustalla, mutta niin -kohdellaan pettureita ja lupaustensa rikkojia. Niin ankarasti kuin -menettelenkin, on melkein mahdotonta kantaa linnaveroa kurjalta -rahvaalta." - -"Hätä ja köyhyys on suuri", huomautti Erik herra. - -"Odottakaas, täällä kai tulee pahempaakin. Armollinen kuninkaani on -kutsuttanut suuren joukon ulkomaalaisia henkivartioita." - -"Niin puhutaan yleiseen", virkkoi Kustaa herra, "ja sanotaanpa -kuninkaan ilmeisine merirosvoineen kiduttaneen ja rääkänneen niitä -ruotsalaisia vankejaan, jotka on otettu merellä. Edelleen sanotaan, -että kaikkialla Tanskassa ja Saksassa on vilpitön Sten herra -julistettu valehtelijaksi ja petturiksi." - -"Se hän olikin!" tokaisi Niilo herra. - -"Mutta se on vain öljyn kaatamista tuleen. Se herättää suuttumusta -kaikissa hänen talonpoikaisissa ystävissään." - -Niilo herra löi kovasti pergamenttiin, joka oli hänen edessään -pöydällä. "Tässä on minulla muuan hänen 'kutsuntakirjeistään', joita -hän on lähetellyt kautta maan. Ei vähempää kuin joka neljäs mies, -jokaisella hyvä jousi, yksitoista tusinaa nuolia, yhdentoista viikon -eväs mukanaan, sotakelpoisia miehiä, joihin hän voi luottaa, on -oleva valmiina neljätoista päivää pääsiäisen jälkeen yhtymään häneen -Kalmarin edustalla. Svante herra itse, pirun Hemming Gadd mukanaan, -on taipaleella rajaa kohden. Eikö tämä kaikki oikeuta kuningasta -niihin ankariin toimenpiteihin, joihin hän aikoo ryhtyä tai on jo -ryhtynyt?" - -"Mutta aiottu kokous..." - -"Että kuningas tulee, siitä olen vakuutettu, vaikka luonnollisesti -hän ryhtyy niihin varovaisuuskeinoihin, joita olosuhteet vaativat. -Mutta on tuskin luultavaa, että teidän uusi valtionhoitajanne pitää -tehdyt sitoumukset; sellainen ei nykyään ole tapa Ruotsissa." - -Korvapuusti sattui Erik herraan, niin että hän karahti -tummanpunaiseksi kasvoiltaan. "Onko loukkaus tarkoitettu?" kysyi hän. - -Niilo herra huomasi menneensä liian pitkälle. "Ei", vastasi hän. -"Tarkoitin lankoani, jonka pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä." - -"Onko minulla lupa lausua muutamia sanoja?" kysyi nuori Kustaa herra -melkein nöyrästi. - -"Kuulen teitä mielihyvällä." - -"Lausutte kovia syytöksiä Ruotsin kansaa vastaan, mutta sen voi kyllä -pitää ohjissa." - -"Millä tavoin?" - -"Kirves tosin iskee, mutta määrääkö kirves mihin isku sattuu?" - -"Ei, vaan käsi, joka sitä pitelee." - -"Juuri niin!" - -"No?" - -"Hakatkaa se poikki!" - -"Käsikö?" - -"Niin!" - -Niilo Gedda tuijotti häneen. "Täällä on monia käsiä", sanoi hän -kysyen. - -"Hakatkaa niin monta kuin voitte!" - -"Kautta sieluni, olette oikeassa! Ja jos kuningas ei pelkäisi..." - -"Sellainen ei kelpaa!" - -"Nuori kuningas ei pelkää." - -"Silloin on hän minun mieheni." - -"Sen uskon." - -"Pikainen toimi, pikainen apu!" - -"Tosin..." - -"Muistakaa, että on sen parempi kuta useampia!" - -"Mutta salavihkaa..." - -"Houkutelkaa heidät ensin ansaan, antakaa heidän pyristellä, tutkikaa -ja tuomitkaa ja sitten iskekää, iskekää koko maailman nähden! -Jäätäkää heidät ensin kauhulla, sitten he lankeavat jalkoihinne -- -kunnioituksesta!" - -"Miksi ette ole kymmentä vuotta vanhempi!" huudahti Niilo herra -ihaillen. "Mikä mainio valtionhoitaja teistä tulisikaan!" - -"Tehkää isästäni se!" - -"Erik herrasta?" huudahti Niilo Gedda vilpittömällä kummastuksella ja -kääntyi häneen. - -Erik Trollen hapset olivat harmaantuneet sen jälkeen kuin hänet -viimeksi näimme, mutta hän tahtoi yhä näyttää nuorelta ja käytti -siihen kaikki tunnetut keinot. Hänen ensimäinen vaimonsa piti häntä -talutusnuorassaan, toinen vaimo ja poika taluttivat häntä kumpikin -puolestaan; poloista miestä vedettiin milloin oikealle, milloin -vasemmalle. Vastoin tavallisuutta vetivät molemmat tällä kertaa yhtä -köyttä, ja sentähden vastasi Erik herra jommoisellakin helppoudella, -vaikka samalla hämillään: - -"Emäntäni ja Kustaa tahtovat sitä molemmat." - -"Ja te itse?" - -"Minä!" - -"Ajatelkaa vaivoja, vastuunalaisuutta." - -"Isäni on maan oppineimpia miehiä." - -"Mutta tähän vaaditaan paljon muutakin." - -"Hän kuuluu erääseen maan jaloimmista suvuista." - -"Se on totta!" - -"Poikani Kustaa..." - -"Hän se siis on hoitava asiat?" - -"Niin olen ajatellut." - -"Hyvä, mutta opinnot Roomassa?" - -"Voin päättää ne..." - -"Jos kutsuvat tärkeämmät asiat?" - -"Jos isänmaa tarvitsee minua." - -"Oivallista!" - -"Nyt on minun aika ajatella lähtöä", virkkoi Kustaa nousten. "Ennen -yön tuloa täytyy minun tehdä matkaa hyvä mokoma." - -Niilo herra puristi lujasti hänen kättänsä. "Kiitän teitä sydämestäni -niin suuriarvoisesta tuttavuudesta; te näytätte minusta tämän maan -aamutähdeltä." - -"Taivas suokoon minulle voimaa toteuttaa teidän toivomuksenne", -vastasi nuorukainen häveliäästi. - -Hän syleili sitten isäänsä. - -"Saanko mitään terveisiä mukaani kotiin?" kysyi tämä. - -"He olivat aivan liian iloisia lähtöni johdosta", vastasi Kustaa -herra, "mutta se ei estä minua toivottamasta heille kaikkea hyvää". -Näin sanoen poistui hän nopeasti huoneesta. - -"Mikä onnellinen isä te olette!" huudahti Niilo herra ja katsoi -ihaillen nuoren miehen jälkeen. - -"Sangen onnellinen", vastasi Erik herra huoaten. - -"Onko teillä useampia poikia?" - -"Toiset lapset saivat surmansa äitinsä kanssa." - -"Ah! Kustaa herra on äitiinsä?" - -"Hän on äitinsä elävä kuva." - -"Harvinainen nainen!" - -"Sangen harvinainen." - -"Mutta ankara?" - -"No, niin... hieman..." - -"Muistelen kuulleeni, että hän oli mustasukkainen. Te olette ollut -erittäin kaunis mies, Erik herra." - -Mahdollisesti kuuli tämä hengessään silkkihameen kahinan, sillä hän -vastasi sangen hämillään: "En muista antaneeni syytä..." - -"Varmaankin annoitte", nauroi Niilo herra, "mutta johan olette aikoja -ollut uusissa naimisissa?" - -"Viisitoista vuotta." - -"Gyllenstjernan kanssa?" - -"Niin." - -"Ylväs nimi!" - -"Ylväs rouva!" - -"Onko teillä lapsia?" - -"On, kolme." - -"Poikiako?" - -"Tyttäriä." - -"Tulevatko he isäänsä?" - -"Eivät", vastasi hän nopeasti ja kovasti punastuen, "he muistuttavat -kaikki kolme äitiään". - -Erik herra, jota ei haluttanut kauemmin olla kuulusteltavana, nousi -sanoakseen jäähyväiset. Molemmat herrat sopivat siitä, että toimivat -yhdestä tuumin, ja niin erosivat he molemmin puolin tyytyväisinä -toisiinsa. - -Ne rohkeat ehdotukset, joita nuori Kustaa Trolle oli tehnyt, -antoivat linnanpäällikölle paljon ajattelemisen aihetta. Jos Ruotsin -aateliston keskuudessa toimitettiin, ankara karsinta, merkitsi se -samaa kuin maan lannistaminen. Mikä se Tanskassa teki kuninkaan -aseman vaikeaksi, jollei kestämättömäksi? Aateli, joka ei tahtonut -jakaa hallintoa ja valtaa hänen kanssansa. Siellä hän ei uskaltanut -pukeutua sotisopaan heitä vastaan, se saattoi maksaa hänen henkensä. -Ruotsissa sitä vastoin oli vaara suhteellisesti pienempi, ja -olihan Norjan esimerkki nähtävänä. Tosin Ruotsissa oli talonpoika -nostattanut myrskyn, mutta se oli vain yksinäinen tapaus, norjalaiset -eivät tekisi samoin, eikä mitään aatelia ollut heidän joukossaan. -Ruotsin täydellinen masentaminen tätä tietä ei Niilo herrasta -näyttänyt ainoastaan mahdolliselta, vaan sangen todennäköiseltä. -Ajatuksissaan jakoi hän jo sen alueet tanskalaisten kesken. - -Muutamia viikkoja edellä kerrotun keskustelun jälkeen näki hän -suureksi tyydytyksekseen yksitoista tanskalaista sotalaivaa -laskevan maihin Kalmariin. Ne toivat mukanaan -- paitsi kuningasta, -monia herroja ja ritareita, piispoja ja lähettiläitä -- sotaväkeä -kolmetuhatta miestä, jotka leiriytyivät kaupungin edustalle. -Lähetettyjen vakoilijain kautta tuli pian tunnetuksi, että herra -Svante Niilonpoika, mukanaan suuri joukko ruotsalaisia herroja, mutta -ainoastaan muutamia satoja rahvaanmiehiä, oli matkalla sinne, mutta -pysyi paikoillaan eräässä salmessa Kalmarin pohjoispuolella. - -Tähän luultiin Åke Hannunpojan olevan syypään. Tämä oli sanonut, -että pientä parvea odotti kuolema saapuessaan Kalmariin, ja hän -oli esittänyt niin todennäköisiä syitä, että monet ruotsalaisista -herroista olivat asettuneet hänen puolelleen, ollen sitä mieltä, -ettei ainoatakaan ihmishenkeä pitänyt panna alttiiksi niin -epätasaiseen taisteluun. - -Kuinka sen laita lie ollutkin, joutui kuningas miehineen pois -suunniltaan, kun Svante Niilonpoika ja hänen miehensä eivät saapuneet -sovittuun kokoukseen, ja päätettiin siitä huolimatta tutkia heidän -asiaansa ja julistaa tuomio. - -Seuraavana päivänä lähti kuningas laivastaan kaupunkiin ja meni -raatihuoneelle, seurassaan joukko tanskalaisia ja ruotsalaisia -herroja, Lundin ja Trondhjemin arkkipiispat samoinkuin kuninkaan -sukulaisten lähettiläät Saksasta ja Skotlannista. - -Kun kokous oli vaskirumpuja rämistäen ja torvia toitottaen julistettu -avatuksi, luettiin julki Kööpenhaminassa tehty sopimus aselevosta. -Sen jälkeen nousi kuninkaan kansleri ja valitti herransa puolesta -sitä, että ruotsalaiset olivat jääneet pois. Vanhan järjestyksen -mukaan ei neuvottelujen olisi pitänyt alkaa, ennenkuin oli sovittu -uudesta kokouksesta, mutta nyt oli saatu varmempi kortti käsiin ja -kokous julistettiin heti valtakunnan tuomioistuimeksi. - -Syytös oli jo valmiina, ja tanskalainen mies nimeltään Niilo Hög sai -käskyn lukea sen. Mutta tuskin olivat ensimäiset sanat lausutut, -kun nousi eräs vanha tanskalainen aatelismies. Hän kumarsi aivan -maahan kuninkaan edessä ja pyysi Jumalan ja hänen enkeliensä tähden, -ettei hän millään laittomalla toimenpiteellä antaisi vihollisilleen -syytä valituksiin. Ei ollut ainoastaan vanha tapa, vaan laissakin -säädetty, että jos joku tahtoi syyttää toista tuomioistuimen edessä -eikä syytetty ollut saapuvilla, oli kirjoitus julkisesti luettava -kaupungin kaduilla ja toreilla. - -Kuningas kääntyi läsnäolijoihin ja kysyi, oliko niin laita, ja kun -kaikki myönsivät sen, sanoi hän pitävänsä oikeutta niin suuressa -arvossa, että sen vuoksi alistui mihin nöyryytyksiin tahansa. Sen -jälkeen lähti hän koko hovinsa kera raatihuoneelta, mutta hänen -ympärillään ylistettiin äänekkäästi hänen hurskasta mielenlaatuaan. - -Seuraavana aamuna ratsasti eräs kuninkaallinen virkamies airuen kera -ulos linnanportista. He näyttivät odottavan jotakin, ja siten saivat -uteliaat tilaisuuden töllistellä hevosten kallisarvoisia satulaloimia -ja pieniä kiliseviä kelloja, joilla ne olivat koristetut. Ylhäisempi -ratsastaja oli puettu tulipunaiseen pukuun, joka oli reunustettu -kärpän nahalla; päässään oli hänellä sulitettu hattu. Toisen puku -oli melkein valkoinen ja oli siinä kapea kultareunus; päässään oli -hänellä samanvärinen lakki ja kädessään sauva. - -Portti avattiin uudelleen, ja kokonainen parvi poikasia tuli ulos -ratsain; puolet heistä olivat puetut punaisiin ja valkoisiin, puolet -sinisiin ja keltaisiin. Heillä oli pasuunat ja vaskirummut mukanaan, -ja heti liikkeelle lähdettyä viritettiin soitto. - -Kaikki, jotka kynnelle kykenivät, riensivät jälestä saadakseen -tietoonsa, mitä nyt oli tapahtuva. - -Ensi kerran pysähdyttiin torille. Airut heilutti sauvaansa ilmassa ja -huusi henkensä täydeltä: - -"Teemme tiettäväksi!" - -Sen jälkeen avasi virkamies suuren julistuskirjan ja luki haasteen. - -Sen saivat Sten Sturen perijät: Svante Niilonpoika, Niilo Klaunpoika, -Sten Kristierinpoika, Trotte Maununpoika, Erik Turenpoika, Åke -Hannunpoika ja Pietari Turenpoika kannattajineen ja heimolaisineen. - -Nämä olivat olleet kapinallisia ja uppiniskaisia alamaisia, -vieroittaneet Ruotsin valtakunnan ja mitä siihen kuului laillisesti -valitusta kruunatusta kuninkaastaan ja nyt kieltäytyneet tehdyn -sopimuksen mukaan olemasta läsnä kokouksessa. Heidät kutsuttiin -seuraavana päivänä vastaamaan siitä, mitä olivat rikkoneet. - -Kun lukeminen oli lopussa, heilutti airut uudestaan sauvaansa ilmassa -ja kirkui minkä jaksoi: - -"Eläköön hänen kaikkein armollisin majesteettinsa, kuningas Hannu, -Tanskan, Ruotsin ja Norjan herra!" Töllistelevä väkijoukko rääkyi -mukana, sitten yhtyi siihen rämisevä soitto, ja koko lauma vaelsi -eteenpäin seuraavassa kadunkulmassa uudistaakseen saman maksuttoman -ilveilyn. - -Seuraavana päivänä meni kuningas uudelleen koko seurueineen -raatihuoneelle. Nyt saattoi hän olla ylpeä mielessään, sillä hän -oli täyttänyt kaiken vanhurskauden. Kun sama vanha aatelismies -nousi jälleen ja kiitti hallitsijaa siitä oikeudesta, jota hän oli -suvainnut noudattaa, kysyi tämä, oliko vielä mitään varteenotettavaa. - -Vastaukseksi tuli yksimielinen "ei", ja vasta tämän jälkeen vaati -kuningas tuomiota ja rangaistusta rikkojille. - -Se lankesi kuten oli odotettukin. Syytettyjen oli rangaistukseksi -majesteetinrikoksesta menetettävä henkensä ja omaisuutensa ja -viimeksimainittu oli otettava kruunulle. Hannu kuninkaan julisti -hänen tanskalainen neuvostonsa Ruotsin kuninkaaksi, koko kansan -oli jälleen tunnustettava hänet ja hänen käsiinsä jätettävä kaikki -linnat, kaupungit ja kruunun tulot, Örebron linna oli kuuluva -kuninkaan äidille, Kristinalle, ja hän yksin sai nimittää sinne -voudin. - -Mutta tätä tuomiota ei ollut julistettava kirjelmillä ainoastaan -Tanskassa ja Norjassa. Se oli ilmoitettava myös Saksanmaan keisarille -ja säädyille, ja jos niin tarvittiin, oli kuninkaan taivutettava -keisari kristikunnan maallisena herrana kutsumaan ruotsalaiset -tuomioistuimensa eteen. Ruotsin valtionhoitaja ja kaikki hänen -kannattajansa julistettiin valtiokiroukseen, henkipatoiksi, joihin -sai käydä käsiksi ken vain halusi. - -Päivä kului pitkälle, ennenkuin ehdittiin tehdä niin monta tärkeää -päätöstä, mutta sen jälkeen pantiin kuninkaan laivalla toimeen -loistava juhla, poltettiin loistava ilotulitus ja sytytettiin kokkoja -välittämättä siitä, mitä vahinkoa ne voivat saada aikaan. - -Mutta kaupungin porvarit keräytyivät koolle. Heistä oli leikinlasku -liian karkeaa, ja yksi ja toinen lausui ajatuksensa hieman liian -ääneen. - -Tämä tuli kuninkaankin korville, ja ennenkuin hän seuraavana -aamuna purjehti pois, osoitti hän valtaansa ja lempeää mieltänsä -hirtättämällä suuren joukon kaupungin porvareita. Vaikkei rangaistus -kohdannutkaan syyllisiä, niin olihan "oikeutta" kuitenkin harjoitettu. - -Kalmarin linna ja kaupunki miehitettiin kuninkaan väellä. Niilo -Gedda palasi hänen kanssansa Kööpenhaminaan, heillä oli paljon -neuvoteltavaa keskenään. Muuten oli Hannu kuningas mitä iloisin -seuraveikko, ystävällinen, kohtelias ja palvelevainen. Usein teki -hän itse velkaa auttaakseen muita, mutta sellaiseen hän antautui -ainoastaan osoittaakseen aina olevansa todellinen ystävä ystävilleen. - -Totta puhuen eivät nämä aina olleet hänen ystäviään, sen hän tiesi, -mutta silloin leikkivät he keskenään, kunnes kuningas oikeuden vuoksi --- raivasi vihollisensa tieltä pois. Niin teki hän Laxmandille, niin -olisi hän tehnyt Ruotsin suurmiehillekin. - -Kuinka erilaisia käsityksiä tästä oli, osoittavat olosuhteet -Tanskassa ja Ruotsissa. Edellisessä maassa puhuttiin hänen -lempeydestään ja ummistettiin silmät hänen heikkouksilleen; -jälkimäisessä häntä vihattiin, ja Erik Turenpoika kirjoitti -valtionhoitajalle: - -"Jos tanskalaiset voivat saada teidät ja valtaneuvoston oikein -pulaan, niin silloin eivät heille merkitse mitään kirjeet eivätkä -sinetit. Minä puolestani ajattelen: ennenkuin ryhtyisin yhteyteen -sellaisen laittoman ja vallattoman kansan kanssa, tahtoisin -parhaimpani mukaan joutua heidän kanssansa kahakkaan, maalla tai -merellä, niin etteivät he ainakaan pääsisi kiinni kurkkuuni ja voisi -minulta evätä sananvuoroa ennen kuolemaani." - -Peloton tohtori Hemming Gadd kirjoitti hänkin hyvälle ystävälleen -valtionhoitajalle: - -"Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen selkään, niin -älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette jalo herra, -ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän käsissänne. -Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen ratsastamaan. --- Tukholman porvarit kirjoittavat, että vihollisen ratsuväkeä on -odotettavissa. Antaa heidän vain tulla! Lempeä Maria äiti, joka -auttoi seitsemän kirkkopitäjää Ditmarskissa, voi kai Jumalan avulla -auttaa kokonaisen kuningaskunnankin. Olkaa hyvällä mielellä, ja -kaikki käy hyvin." - -Nämä kehoitukset vahvistivat Svante herraa päätöksessään koota luja -sotavoima ja suojella Ruotsin maata. Sota oli ovella, ja hän käsitti, -että siitä saattoi tulla tuima ja pitkällinen. - -"Parempi kuolla sotakentällä", kirjoitti hän avoimessa kirjeessään -rahvaalle, "kuin päästää menemään silleen kuin Tanskan kuningas Hannu -aikoo, kaikkien meidän vahingoksi ja iankaikkiseksi kadotukseksemme". - - - - -5. - -UUSI VALTIONHOITAJA. - - -Herra Svante Niilonpoika mittaili rivakoin askelin linnanhuoneen -lattiaa; väliin pysähtyi hän ikkunan ääreen ja katsoi ulos, mutta sen -jälkeen jatkoi hän kävelyään yhtä vauhdikkaasti kuin ennenkin. Oli -ilmeistä, ettei hänen ajatustensa esine ollut lähellä. - -Penkillä ikkunan ääressä istui Märta rouva; ystävällisin katsein hän -seurasi herraansa, mutta hänen huulillaan väreili hieno, melkein -huomaamaton hymy, eikä hän lainkaan näyttänyt tuntevan samaa -levottomuutta kuin hänen puolisonsa. - -"Jollei Hansa enää tyydytä tarpeitamme, kuinka ne sitten tulevat -tyydytetyiksi!" huudahti Svante herra kiihkeästi. "Eivätkö -kuninkaallisesti valtuutetut merirosvot tee kaikkialla rannoillamme -tuhojaan, ja jos joku ruotsalainen purjealus uskaltaa lähteä -noutamaan elintarpeita, joutuu se palatessaan tanskalaisten -kaapparien saaliiksi." - -"Lyypekillä on niin suuri voitto kaupastaan Ruotsissa, että se tuskin -antaa tanskalaisten peloitella itseään sitä jättämään", vastasi Märta -rouva. - -"Mitä muuta he voivat, jos heidän erivapautensa Tanskassa ja -Ruotsissa lakkautetaan ja heidän omaisuutensa pannaan takavarikkoon? -Eikö ollut niin kolme vuotta sitten?" - -"Oi, jospa he tahtoisivat nousta sotaan!" - -"Lyypekki tekisi sen, jos toiset kaupungit tahtoisivat tulla mukaan. -Se on tähän asti kaikista kielloista huolimatta jatkanut kauppaa -meidän kanssamme, mutta nyt, kun Hannu kuningas on naulauttanut -valtiokirousjulistuksensa heidän raatihuoneensa ja kirkkojensa -oville..." - -"Missä hän selittää, että Ruotsin valtionhoitaja on tehnyt -majesteetinrikoksen", lisäsi Märta rouva halveksivasti hymyillen. -"Ettekä ainoastaan te, herra, vaan kaikki valtakunnan parhaat miehet." - -"Maa on tyyten köyhdytetty, sen tärkeimmät linnoitukset vihollisten -käsissä, monet sen suurmiehistä ovat salaisia Tanskan puoluelaisia." - -"Teillä on parhaat ystävänne Taalainmaassa", sanoi Märta rouva pitkän -äänettömyyden jälkeen. - -"Minä olenkin aikonut lähteä sinne, mutta ennen kaikkea täytyy meidän -vallata Kalmari takaisin." - -"Elektus ei lyöne mitään laimin." - -"Ei, hän on tosiaan minun ystäväni. Sentähden on hän yhtä vihattu -kuin pelättykin." - -"Täytyy myöntää, ettei hän ole pappi eikä piispa, vaikka hän kantaa -arvomerkkejä." - -"Moni pappismies on kantanut miekkaa ennen häntä." - -"Mutta pannut sen pois jälleen, mikä ei näytä olevan Hemming herran -tarkoitus." - -"Joku on puhunut sinulle pahaa hänestä." Märta rouva punastui hieman. -"Arkkipiispa..." - -"Se vanha kettu! Luotatko häneen?" - -"Maan kaikki piispat ovat samaa mieltä." - -"Kieltämättä on hän isänmaan ystävä, jolle vain harvat vertoja -vetävät!" huudahti Svante herra lämmöllä. "En puhu nyt siitä, mistä -minun persoonallisesti on häntä kiittäminen, mutta kuka uhrautuu -samassa määrin kuin hän, kuka halveksuu herjauksia ja täyttää -velvollisuutensa kuten Hemming Gadd?" - -"Jos meillä on Jumala kanssamme ja lujia, luotettavia ystäviä, -tarvitseeko meidän silloin pelätä?" - -"Ei, tosiaankaan! Näin hän kirjoittaa." Svante herra otti esiin -kirjeen ja luki: "Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen -selkään, niin älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette -jalo herra, ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän -käsissänne. Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen -ratsastamaan. -- -- -- Olkaa hyvällä mielellä, ja kaikki käy hyvin." - -"Eikö hän kirjoita mitään muuta?" - -"Kyllä, hän kirjoittaa, että Kalmarin linnan päälliköllä, herra -Niilo Geddalla on ollut vieraanaan herra Erik Trolle, jolla oli -mukanaan poikansa Kustaa, ja että tämä 22-vuotias nulikka on osannut -olla siinä määrin arkkipiispan mieliksi, että tämä korkea herra on -määrännyt hänet seuraajakseen, ja että rouva Bonti on taannut hänelle -paikan, ja hän sitä vastoin luvannut, että jalo rouva julistetaan -pyhimykseksi kuolemansa jälkeen." - -"Tietääkö arkkipiispa sen?" kysyi Märta rouva nauraen. - -"Enpä luule. Elektus kirjoittaa, että häntä vaivaavat kovat -ahdistukset. Ainoa, joka vaikuttaa tyynnyttävästi häneen, on vanha -lähetyspappi, Johannes. Mutta Hemming Gadd ei myöskään voi tulla -ilman häntä toimeen. Isä Johannes näyttää tulevan välttämättömän -tarpeelliseksi heille molemmille." - -Märta rouva istui äänetönnä mietteissään. Äkkiä hän otti kirjeen -taskustaan ja ojensi sen herralleen: - -"Kas tässä, tämä on lähetetty minulle, mutta se on herralleni." - -Svante herra avasi sen nopeasti ja luki: - -"Hyljätty antaa takaisin sen, mikä kerran kuului teille." - -Kirjeessä on pieni sininen nauharuusuke. - -Svante katsoi kummastuneena Märtaan. "Tiedätkö arvoituksen -selityksen?" kysyi hän. - -"Lahjoitin sen sinulle monia vuosia sitten. Katsos, takapuolella on: -M. I." - -"Se oli muistikirjan välissä, joka minulla oli aina taskussani." - -"Niin sanoit minulle!" - -"Kadotin sen ollessani viimeksi Norjassa." - -"Ja nyt lähetetään se minulle." - -"Kuka...?" - -"Niin, kuka?" - -"Sitä en todellakaan tiedä." - -"Enkä minä välitäkään siitä." Näin sanoen repi Märta kirjeen pieniksi -palaisiksi. - -"Nauha on minun!" sanoi hänen herransa ja tahtoi ottaa sen. - -"Välitättekö sellaisista lapsellisuuksista?" - -"Se on varastettu minulta", sanoi hän, "nyt voin ymmärtää, missä -tarkoituksessa". - -"Sillä tavoin ei voiteta mitään", vastasi Märta. "Tuossa se on, mutta -kätke se vasta paremmin!" - -"Tahtoisin hyvin mielelläni tietää..." - -"Epäiletkö ketään?" - -"Erästä hollannitarta, nimeltään Sigbrit." - -"Vanhako?" - -"Ei hän vanha ollut viisitoista vuotta sitten." - -"Etkö nähnyt häntä Bergenissä?" - -"Muistelen siellä useampia kertoja kohdanneeni naisen, joka terävin -silmin katseli minua. Koetin turhaan muistella, missä olin nähnyt -hänet ennen; nyt tiedän, se oli Sigbrit!" - -"Oliko hänellä mitään valittamista sinua vastaan?" - -"Minä halveksin hänen rakkauttaan." - -"Sitä nainen kaikista vähimmin antaa anteeksi." - -"Hän on vannonut minulle kostoa, enkä minä epäile, että hän pitää -valansa." - -"Minulla on sukulaisia siellä, he kyllä pitävät häntä silmällä." - -"Jos kirje tulee häneltä, silloin on hyvä, että joku valvoo hänen -hommiaan." - -"Olen varma siitä, etteivät ystäväni lyö mitään laimin." - -Märta rouvalla oli erityinen kyky tyynnyttää myrskyjä Svante -Niilonpojan sielussa, sentähden nimitti tämä emäntäänsä Davidikseen. -Mutta Märta ymmärsi hyvin miehensä levottomuuden ja pelon -tulevaisuuteen nähden. - -Ruotsi oli kuin laiva, joka heittelehti hyrskyissä sinne ja tänne. -Jokaisen uuden hyökyaallon paiskatessa se ruski jo murtuneista -liitteistään, ja pelastuksen toiveet olivat joka päivä yhä pienemmät. - -On luultavaa, että tähän aikaan muinaisten päivien muisto herätti -monia hiljaisia syytöksiä Svante Niilonpojan sielussa. Hän ei -suinkaan ollut menetellyt Sten herraa kohtaa kuten olisi pitänyt, -mutta siitä, ettei hänen kiittämättömyytensä ollut mennyt vielä -pitemmälle, oli hänen ensi sijassa kiittäminen Hemming Gaddia, ja sen -velan tahtoi hän maksaa. - -Lieneekö se sitten tapahtunut itsetiedottomasta -velvollisuudentunnosta vai omasta taipumuksesta, mutta vähitellen hän -antautui samalle uralle kuin Sten Sturekin, tämän ystävät tulivat -hänen ystävikseen, ja Sten herran vihollisia, jotka muinoin olivat -olleet nuoren ritarin jokapäiväisenä seurapiirinä, vältti hän nyt -ilmeisesti. - -Hän oli tulinen ja herkkä, yhtä taipuvainen suopeuteen kuin -vihaankin; hän oli rohkea ja rakasti palavasti isänmaataan, ei -pelännyt vaaroja, vaan astui niitä vastaan pystypäin. - -Mutta vastoinkäymiset väsyttivät, hänellä ei ollut sitä tahdon -sitkeyttä, joka näkee työnsä revittävän maahan, mutta rakentaa -yhä edelleen rajattomiin, lujasti luottaen, että työ kerran tulee -pysyväksi. - -Itse oli hän kerran kuulunut niinsanottuihin rauhanystäviin ja -ollut mukana avaamassa tietä tälle Hannu kuninkaalle, jota vastaan -hän nyt taisteli. Kun hän nyt tutkisteli omaa mieltään, ei hän -voinut kieltää, että ynseys Sten Sturea kohtaan oli sisin syy tähän -menettelyyn. Hän oli tosin koettanut uskotella itselleen, että -liittyminen Tanskaan sisälsi aatteen, johon perustuisi Pohjolan -suuruus; mutta silloin yhtä hyvin kuin nytkin hän tiesi, ettei Ruotsi -koskaan alistuisi miksikään alusmaaksi eikä pakollinen yhdistys siten -koskaan tulisi pysyväiseksi. Ja kuitenkin oli hän vaikuttanut sen -puolesta. - -Nyt tekivät toiset niin; heidän vaikuttimensa olivat kai yhtä hyviä -kuin hänenkin? - -Katumuksen tunteet ovat pistävän teräviä okaita, jotka eivät anna -ihmiselle mitään rauhaa. Ei vaadittukaan aivan vähän rohkeutta -muuttunein mielipitein pitää silmällä nykyisiä vastustajiaan, joiden -kanssa oli ennen ollut samanmielinen, mutta joita vastaan nyt täytyi -kaikin voimin taistella. Mutta kun nämä katkerat Saulin ajatukset -tulivat, silloin meni hän puolisonsa luo, jonka sanat antoivat -lohdutusta hänen sairaalle mielelleen. - -Koskaan ei kuitenkaan Märta näyttäytynyt niin edukseen kuin -lapsipuolensa parissa. Ensimäisen puolisonsa kanssa oli hän saanut -kolme perillistä: Kristinan, Knutin ja Alfin; Svante herran mukana -yhden. Nuori Sten oli tähän aikaan äskettäin täyttänyt kolmetoista -vuotta, oli reipas luonteeltaan ja ulkonäöltään muistutti suuresti -äitiään. - -"On omituista", sanoi Märta rouva herralleen, "että niin monet seikat -herättivät mielessäni kateutta Ilianaa kohtaan, vaikka pidin niin -vähän hänestä". - -"Niin monet seikat?" toisti Svante herra kysyen. "Ensiksikin se, että -Sten pienokainen on niin äitiinsä ja siten alituiseen muistuttaa -sinulle häntä." - -"Toivoisin, ettei hän muistuttaisi." - -"Sitten onni, että hänellä on sellainen poika." - -"Sinähän hänet kasvatat." - -"Mutta taipumukset on hän saanut äitivainajaltaan!" - -"Tahdottomuuden?" - -"Ei, sydämen lempeyden! Aivan varmaan oli hän parempi kuin me -ymmärsimme tai uskoimme." - -"Eikö hänellä ole mitään isältään?" - -"Miehuullisuus! Kuitenkin tuntuu hän minusta muistuttavan enemmän -isoisäänsä." - -"Eihän hänellä ole hyvän perun puutetta. Ymmärtäköön hän vain käyttää -sen omaksi ja muiden onneksi." - - * * * * * - -Svante herra ei pitänyt mitään suurta hovia, mutta Märta rouva näki -mielellään nuorisoa ympärillään, ja iltaisin koottiin mielellään -linnansuojiin mitä Tukholmassa oli etevintä. - -Märta rouva oli itse kerran ollut samoissa suojissa suuren palvomisen -esineenä; nyt huvitti häntä nähdä sitä ihailua, mitä osoitettiin -hänen tytärpuolelleen. Nuori Kristina neitsyt oli äskettäin täyttänyt -viisitoista vuotta, umpun terälehdet eivät vielä olleet auenneet, -mutta se oli aukeamaisillaan ja lupasi vastata rohkeimpiakin -odotuksia. - -Hänen tukallaan oli tummanpunainen väri, jota silloin pidettiin -pohjoismaisen kauneuden huippuna. Se oli niin pitkä, että hän -saattoi peittyä siihen kuin huntuun, mutta kun hän heitti sen -taaksepäin, hämmästytti katsojaa hänen kasvoinpiirteidensä vaalea -soreus ja hänen harmaansiniset, vilkkaasti vilkkuvat silmänsä. Mutta -Kristinassa oli jotakin naarashirven arkuutta; hän vastaili lyhyesti -ja yksitavuisesti kysymyksiin ja pysyttelihe mieluimmin äitipuolensa -rinnalla tai takana, ja tämän täytyi usein vastata hänen puolestaan. - -Mutta jos soitettiin tanssiin, silloin liikkuivat Kristinan jalat -hänen tietämättään, kuten sotaorosen rummun pärrytyksen kuullessaan, -hän odotti kärsimättömästi kutsua karkeloon, hänelle oli sama kuka -pyysi, ja harvoin on huippuunsa kehittynyt taide ilmaissut suurempaa -suloa kuin hän osoitti leijaillessaan yli lattian ritarin rinnalla. -Jos kysyttiin, keneltä hän oli oppinut tanssitaidon, vastasi hän -nauraen: "Voiko sellaista opettaa! Tanssin niinkuin minusta tuntuu -parhaalta." - -Alf ja Knut olivat kaksoiset ja puolitoista vuotta Kristinaa -nuoremmat. Molemmat olivat perineet isänsä vakavan luonteen. Lujempaa -rakkautta veljesten välillä oli tuskin nähtävissä. - -Alituisen yhdessäolon ja samanikäisyyden olisi luullut synnyttävän -ystävyyden molempien poikien ja Sten Svantenpojan välille. He -lukivat, ratsastivat ja harjoittelivat ritarillisia aseleikkejä -yhdessä ja sopivat hyvin keskenään, mutta nuoruuden ystävyydestä, -joka on niin tavallinen tämänikäisten poikain kesken, ei näkynyt -jälkeäkään. Norjalaiset kaksoisveljekset kulkivat omia teitään, ja -ruotsalainen jäi tavallisesti yksin. - -Sten oli liian ylpeä lausuakseen moitteita ja liian ylevämielinen -valittaakseen. - -"Etkö tahdo olla yhdessä Knutin ja Alfin kanssa kauemmin kuin -harjoituksenne kestävät?" kysyi Märta rouva eräänä päivänä, kun poika -tapansa mukaan tuli hänen luoksensa. - -"Kyllähän minä", vastasi Sten punastuen, "mutta minä olen mielelläni -myös sinun ja Kristinan seurassa." - -Ja viimeksimainittu oli kovasti mieltynyt hänen seuraansa. Hänen -edessään ei tyttönen ollut ujo, hänen kanssaan saattoi hän puhella ja -kuvailla lapsuudenkotiaan ja retkiään ylös tuntureille. Sten kertoi -oleskelustaan Taalainmaassa ja rakkaudesta ja huolenpidosta, jota -hänelle osoitettiin; hän oli rakastettu ja tuttu joka talossa mihin -meni. "Kaikki vain isäni tähden", oli hänellä tapana lisätä. - -Mutta jos veljekset pitivät toisistaan, niin oli sisar heidän -ihailevain katseidensa yhteinen esine. He eivät voineet olla -näkemättä sitä molemminpuolista kiintymystä, joka oli herännyt hänen -ja Stenin välillä, ja keskenään neuvoteltuaan pyysivät he häntä -tulemaan heidän huoneeseensa tärkeään keskusteluun. - -"Mitä te tahdotte?" kysyi tyttö epäluuloisesti astuen sisään ja -istuutuen heidän väliinsä. - -"Kuulepas, sinä! Me emme pidä siitä, että sinä olet niin paljon -yksissä Stenin kanssa." - -"Miksi ette?" - -"Hän katsoo meihin yli olkainsa!" - -"Kuvittelette vain!" - -"Me olemme kuninkaallista sukua!" - -"Onko hän sitä kieltänyt?" - -"Ei, sitä ei hän ole." - -"No, mistäs sitten on kysymys?" - -"Hänestä tulee tietenkin valtionhoitaja aikoinaan." - -"Entä sitten?" - -"Hän tietää sen!" - -"Entä sitten?" toisti tyttö polkaisten jalkaansa lattiaan. - -"Meistä ei voi sitä tulla!" - -"Käy kateeksenne sentähden, ettei teillä ole sitä voimaa, mitä -tarvitaan suuriin tekoihin." - -"Kateeksi! Onko Sten sanonut niin?" - -"Sten ei puhu teistä koskaan muuta kuin hyvää." - -"Niin, sinulle!" - -"Ei kenellekään muillekaan." - -"Mistä sen tiedät?" - -"Minä näen ja kuulen enemmän kuin te. Sten ei karttele teitä, vaan -te häntä. Mutta kun Märta rouva nuhtelee häntä siitä, vastaa hän: -Antakaa minun olla täällä sisällä ja jutella teidän ja Kristinan -kanssa." - -"Mistä tiedät, että me...?" - -"Luuletteko, etten tunne teitä ja osaa lukea ajatuksianne, niin -pahoja kuin hyviäkin?" - -"Nyt pidät sinä enemmän Stenistä kuin meistä." - -"Niin teenkin!" - -"Minua haluttaisi lyödä hänet kuoliaaksi." - -"Samoin kuin kavala Tanskan kuningas teki isällemme?" kysyi Kristina. - -Alf kalpeni. "Älä puhu siitä!" sanoi hän. - -"Älä sitten sano, että tahdot olla hänen tapaisensa." - -"Mutta, Kristina", virkkoi Knut. "Eikö sinusta tunnu, että olemme -täällä aivan kuin armoilla?" - -"Se ei ole koskaan johtunut mieleeni." - -"Olemme menettäneet perintömme." - -"Eikö valtionhoitaja ole hankkinut suurta osaa siitä takaisin?" - -"Se ei ole vielä tullut hyväksemme." - -"Eikä tulekaan, ennenkuin joudutte lailliseen ikään." - -"Onko meidän siihen asti jäätävä tänne?" - -"Tahtoisitteko heti palata Norjaan?" - -"Tuletko sinä mukaan?" - -"En!" - -"Aiotko jäädä tänne?" - -"Aion!" - -"Kuinka kauaksi?" - -"Sitä en tiedä!" - -"Kenties ainaiseksi?" - -"Kenties!" - -"Kristina, sinä et ansaitse olla norjalainen nainen; sinä olet -ruotsitar!" - -"Märta rouva oli ruotsitar, joka asettui norjalaisten miesten -eturintamaan, kun oli kostettava eräs urhoollisimmista -sotapäälliköistä. Hän tahtoi viedä heidät vapauteen, mutta he -pettivät hänet! Minä pidän enemmän hänen menettelystään kuin heidän." -Pojat katsoivat epäröiden toisiinsa. "Knut ja Alf! Tahdotteko heittää -kateuden nurkkaan?" - -"Se ei ole kateutta!" - -"No, kopeutta sitten?" - -"Se ei ole kopeutta!" - -"Mitäs se sitten on?" - -"Hän luuli tekevänsä meille hyvänkin kunnian alentumalla meidän -luoksemme." - -"Ettekö te voi kuvitella tekevänne hänelle sellaista?" kysyi tyttö -ilvehtien. - -"Pidät meitä piloinasi!" - -"Sen siedättekin, mutta asia on kuten sanoin. Hän on tuhat kertaa -parempi kuin te." - -"Siitä ei puhettakaan!" - -"Ei syntyperältään, siinä voimme kyllä vetää vertoja hänelle, vaan -mielenlaatuunsa, ritarillisiin tapoihinsa ja velvollisuudentuntoonsa -nähden on hän teitä paljon korkeammalla." - -Tätä eivät veljekset suinkaan tahtoneet myöntää, ja niin päättyi -riita kuten tavallista -- tuloksitta. - -Knut ja Alf olivat yhtä poikaa kuten ennenkin. Sten vietti edelleen -vapaahetkiään äitipuolensa ja sisarensa kanssa -- sillä hän -sanoi Kristinaa sisarekseen. Täten joutui hän yksiin myös niiden -oppineiden miesten kanssa, joita Märta rouva usein kutsui hoviin. Ei -siksi, että hänen mielensä tai ajatuksensa olisivat palaneet tähän -suuntaan, mutta hän tiesi, että se suojelus, jota vallanpitäjät -osoittavat sivistykselle ja taiteille, heittää loisteensa heihin -takaisin. Oppineisuutensa tähden arvossapidetty astronomi, Pietari -maisteri, oli tervetullut vieras Tukholman linnassa. Hän toi kerran, -Märta rouvan suostumuksella, mukanaan erään nuoren ylioppilaan, -Olavi Juhananpojan. Tämä oli opiskellut Upsalan korkeakoulussa -ja saavuttanut siellä suurta tunnustusta. Nuori Sten kuunteli -vilkkaalla harrastuksella heidän keskusteluaan, ja Pietari maisteri -kertoi pyytäneensä arkkipiispalta lupaa pitää muutamia luentoja -tähtitaivaasta ja sen ihmeistä, mutta ei ollut vielä saanut sitä. -Silloin sanoi Sten tahtovansa puhua hänen puolestaan Svante herralle, -ja tämä kyllä puhuisi hänen armolleen. - -Kun sitten Pietari maisteri kertoi, kuinka tähdet tulevat, katoavat -ja palaavat jälleen, kuinka ne risteilevät keskenään, väliin -pirstautuvat ja räjähtävät kappaleiksi, kuuntelivat hänen kuulijansa -jännitetyllä mielenkiinnolla, eikä tarvinnut kaukaa hakea kysymystä: -"Emmekö me ihmiset ole missään yhteydessä niihin?" - -"Voiko siitä olla epäilystäkään!" huudahti maisteri. "Ei ainoastaan -se tähtikuva, jonka alla olemme syntyneet, vaan niiden yhtymät -keskenään tehdessään kiertokulkuaan, ne esteet, joita ne kohtaavat -tiellään, kaikki vaikuttaa elämää tai kuolemaa, onnea tai -onnettomuutta, iloa tai surua!" - -Nämä luennot herättivät mitä vilkkainta harrastusta; hovin naiset ja -herrat eivät puhuneet mistään muusta, ja Pietari maisteri, joka ei -juuri tahtonut esiintyä tähtienselittäjänä, pakoitettiin väkisinkin -ennustamaan tähdistä, koskei tähtitiedettä voitu vielä siitä eroittaa. - -Näihin aikoihin ilmoitti Svante herra eräänä päivänä emännälleen -aikovansa lähteä Taalainmaahan. "Kenen asetat täällä -linnanpäälliköksi?" kysyi Märta rouva. - -"Sen ainoan, johon luotan!" - -"Ja hän on?" - -"Sinä, Märta!" - -"Mitä ajattelet?" - -"Kukaan ei voi paremmin ja tunnollisemmin valvoa kaupungin tyyneyttä -ja varmuutta." - -"Mutta jos vaara uhkaa, mitä on minun tehtävä?" - -"Mitä oma älysi sanoo." - -"Minä neuvottelen Stenin kanssa." - -"Hänet otan minä mukaani." - -"Teet oikein siinä", vastasi Märta mietteissään. "Minä saan tulla -toimeen niin hyvin kuin voin." - -Sten oli iloinen tästä tiedon saatuaan. Hän ikävöi nähdä jälleen -taalalaisia ystäviään, ja sitä paitsi oli hänen isänsä luvannut -hänelle, että he matkalla poikkeaisivat arkkipiispan ja mahdollisesti -useampainkin tuttavain luona. - -Svante Niilonpoika tiesi hyvin, mitä hän teki uskoessaan Tukholman -linnan Märta rouvan haltuun. Tämä oli kykenevä vastuunalaiseen -asemaan ja keksi kyllä keinoja vaaran uhatessa. - -Lähtönsä edellisenä päivänä sai valtionhoitaja kirjeen Hemming -Gaddilta, joka oli Kalmarin edustalla piirityshommissa. Hän kirjoitti -suurista vaikeuksista, joita hänellä oli voitettavanaan, ja pyysi, -että Jumalan tähden lähetettäisiin hänelle muonavaroja ja miehiä, -niin että hän voisi pontevasti ryhtyä piiritykseen. - -Märta kutsuttiin salakamariin, ja täällä sai hän tiedon kirjeen -sisällöstä. Lisäksi sanottiin hänelle, että tanskalaiset -kaapparilaivat estivät tavaranvaihdon ja hävittivät kaikkialla -rannikoilla. Oli siis välttämätöntä, että hänellä oli laivoja -lähettää vihollista vastaan, jos niin tarvittaisiin. - -Rohkea nainen ei säikähtänyt näistä tiedoista, hän kyseli vain, -mihin varokeinoihin oli ryhdyttävä. Olihan hänen kasvatusäidillään, -Ingeborg rouvalla, ollut linna kerran huolenpidossaan, ja olihan -Tanskan kuningatar kestänyt pitkäaikaisen piirityksen. Kuitenkin -täytyi hänen myöntää omassa povessaan, ettei hän nyt tuntenut sitä -epätoivon rohkeutta, joka häntä elähytti, kun hän tarttui miekkaan -kostaakseen Knut Alfinpojan kuoleman. Levottomuudella ja huolella hän -kävi tehtäväänsä, mutta hän osasi salata sen, ja hymyilevin huulin ja -parhain onnentoivotuksin hän ojensi herralleen kätensä jäähyväisiksi. - -Kristina ei tehnyt niin. Hän suri hillittömästi, kun hänet -oli eroitettu Stenistä, ja tuumi, että nyt oli kaikki hänelle -samantekevää. Viisas äiti piti häntä tarkoin silmällä ja jätti nuoren -Olavi Juhananpojan tehtäväksi opastaa häntä tieteellisissä opinnoissa. - - * * * * * - -Valtionhoitajalla oli vain pieni seurue mukanaan ja hän teki -lyhyitä päivämatkoja saadakseen kaikkialla tilaisuuden edeltäjänsä -tavoin puhutella kansaa ja katsella oloja omin silmin. Ja missä hän -liikkuikin, tulivat asujamet tuoden pitkät piustat valituksiaan ja -rukoillen häntä toimittamaan apua. Jokaiselle oli hänellä osanottava -tai elähyttävä sananen. - -Ekolsundin itäpuolella oli Piispan-Arnö. Se oli lujasti varustettu -vallein ja juoksuhaudoin. Suuren rakennuksen rinnalla oli kappeli, -jossa vietettiin jumalanpalvelusta joka sunnuntai piispan ollessa -siellä. Svante herra oli lähettänyt viestin saapumisestaan, ja kaikki -ovet olivat avoinna ottamassa häntä vastaan. - -Hänen armonsa oli tullut portaille saakka vastaan, ja maan molemmat -mahtavimmat miehet syleilivät toisiaan vakuuttaen ystävyyttään -molemmin puolin. Sten kumartui syvään suudellakseen arkkipiispan -kättä, mutta tämä painoi nuorukaisen syliinsä ja sanoi, että hänen -mukanaan oli kevät palannut takaisin; kevät, joka ennusti ihaninta -kesää ja jaloimpia hedelmiä. - -Kun tulotervehdykset olivat päättyneet, vietiin vieraat ruokasaliin, -missä pöytä odotti ruokalajeja kukkuroillaan. Hänen armonsa kehoitti -heitä pitämään puoliaan ja valitti, että hänen heikko terveytensä -pakoitti häntä kieltäytymään pöydän kaikista nautinnoista. - -Mutta maistella täytyi hänen niitä kuitenkin, ja sen teki hän -yhtä perusteellisesti kuin kuka tahansa mukana olevista. Jaakko -arkkipiispa osoitti viimeiseen asti, että huolimatta kaikista -hyvistä päätöksistä, joita hän oli tehnyt niin aineellisiin kuin -hengellisiinkin asioihin nähden, olivat kiusaukset useimmissa -tapauksissa -- käyneet hänelle voittamattomiksi. - -Sen johdosta täytyi neuvottelu, jonka piti tapahtua iltapäivällä, -lykätä seuraavaan päivään. Ilo valtionhoitajan vierailun johdosta oli -liian rajusti vallannut hänen armonsa. - -Mutta kun Sten hetkistä myöhemmin kulki läpi käytävän, kuuli hän -piispan huoneesta selvät sanat: "Beatrice kulta, anna anteeksi; en -tee enää koskaan niin." - -"Kenen kanssa hän puhui?" kysyi poika ihmeissään. - -"Luultavasti jonkun pyhimyksen", vastasi isä. - -Molemmat päättivät iltapäivällä mennä katselemaan tienoita, ja he -lähtivät kahden kävelylle. - -Syyskuu oli alullaan. Puut olivat jo vaihtaneet väriään. Tammet ja -poppelit näyttivät melkein uhkaavilta tummanvihreissä väreissään, -lehmukset ja koivut taasen vivahtelivat keltaisesta heleimpään -kullanpunervaan. Niitetyt niityt olivat jälleen alkaneet hennosti -vihoittaa, ainoastaan kynnöspellot olivat mustat ja odottivat. - -Aurinko oli laskussaan, taivaanranta hehkui kuin liekeissä, ja -muutamia raskaita pilvenpakkuloita riippui taivaslaella kuten suuria -lintuja levitetyin siivin. Mäellä seisoi satavuotisia aarnihonkia. -Ensin punastuivat niiden rungot päivän suudellessa, sitten nousi -puna yhä ylemmäksi, kunnes se kosketti jokaista vihreää huippua. -Viheriä ja punainen ikäänkuin sulivat yhteen... Ihmeellinen tyyneys -luonnossa, ei lehtikään liikahtanut... Mutta aurinko vaipui mailleen, -tuntui lehahtavan kylmä henkäys kautta pensasten ja puiden, ja -laulurastas viritti ilta virtensä. - -Isä ja poika seisoivat vaipuneina ihailemaan tätä ihanaa näytelmää. -Silloin kuului kirkaisu. Molemmat kuuntelivat tarkasti. Vielä -kerran... Ääni oli naisen ja kuului metsästä. - -He riensivät sinne. - -Kymmenkunta maalaisrenkiä oli valjastanut vanhan naisen risukuorman -eteen. Kepiniskuin pakoitettiin hänet menemään eteenpäin. - -"Seis!" huusi ritari jyrisevällä äänellä. "Päästäkää nainen heti -vapaaksi!" - -Mutta miehet katselivat epäröiden toisiaan. "No, miksette tottele?" - -"Akka on tuhonnut karjamme!" huusi muuan heistä. - -"Minun hevoseni on taittanut jalkansa!" valitti toinen. - -"Navettarakennuksen katto oli aamulla poissa..." - -"Isäukko on heittämäisillään henkensä!" - -"Ruoka-aitan ovat varkaat tyhjentäneet!" - -"Ulkona porrasten edessä oli kaksi tikkua ristissä." - -He huutelivat sikin sokin kilpaillen keskenään. - -"Kurjat raukat!" huusi nainen, jotta metsä kajahti vastaan. "Voinko -minä mitä sille, että te annatte elukoillenne sellaista ruokaa, -että ne siitä hullaantuvat? Eikö juomanne liika olut ollut syynä -siihen, että ajoitte yöllä aivan kuin paholainen olisi istunut -hevosen lautasilla ja hevonen pelästyksissään kaatui taittaen -jalkansa? Voinko minä mitä sille, että tuuli oli kovempi kuin ne -kurjat räystäskoukut, joiden varassa navetan katto oli? Ja jos joku -muu kuin minä olisi kuullut riidan isän ja pojan kesken muutamista -kurjista äyrityisistä, ei minua olisi syytetty siitä, että vanhus -haukkoo viimeisiä henkiään! Jollei ruoka-aittoihin sovitettaisi -lemmenkohtauksia, ei ovia pidettäisi auki varkaita varten, ja jos -kaikki olisi kunnossa ja järjestyksessä kuten muinaisina päivinä, -ette pelkäisi muutamia tikkuja, jotka tuuli on heittänyt ristikkäin." - -Sanat syöksyivät hyökyaaltona hänen huuliltaan, mutta samalla -vapautti hän itsensä ihailtavalla notkeudella, ja miehet katselivat -häntä kunnioituksen sekaisella pelolla. Kenenkään päähän ei -pälkähtänyt häntä vastustaa tai ottaa kiinni uudelleen. - -"Oletko kotoisin Suomesta?" virkkoi ritari. - -"Sen sanominen ei ole mikään taikatemppu." - -"Mitä täällä teet?" - -"Minut on kutsuttu." - -"Kuka kutsui?" - -"Hänen armonsa arkkipiispan..." - -"Se ei ole totta!" - -"Antakaa minun puhua loppuun! Hänen armonsa arkkipiispan emäntä minut -on kutsunut!" - -"Kuinka olet hänet tullut tuntemaan?" - -"Jo nuorena!" - -"Jos tämä tulee hänen armonsa korviin, niin millaisen rangaistuksen -luulettekaan teitä odottavan?" kysyi ritari kääntyen vielä kerran -miehiin, jotka olivat kerääntyneet yhteen kasaan ja vapisevin polvin -ja kalpein poskin ajattelivat ilkityönsä seurauksia. - -Aivan kuin yhteisestä mielijohteesta heittäytyivät kaikki polvilleen -ritarin eteen ja huusivat: "Armoa!" - -"Jos tahdotte olla vaiti siitä, mitä on tapahtunut, niin minä -palkitsen teille sen", lupasi Svante herra vanhalle naiselle. - -"Olen kyllä vaiti", vastasi tämä. - -"Ottakaa sitten heti risukuormanne ja lähtekää täältä!" - -Miehille ei tarvinnut tätä sanoa toiseen kertaan. Tuokion kuluttua -ei paikalla enää ollut muita kuin nainen ja molemmat ritarit. (Sten -herra oli saanut tämän arvon jo viisivuotiaana.) - -"Sinä harjoitat noituutta?" jatkoi Svante herra. - -"Minä luen tulevia asioita." - -"Nimesi?" - -"Valmyra!" - -Ritari oli sillaikaa avannut kukkaronsa. "Pitäkää rahanne; minä en -niitä ota!" virkkoi nainen. - -"Miksi ette?" - -"Olen jo saanut palkkani." - -"Millä tavoin?" - -"Rouva Bonti kutsui minut tänne, mutta minä en vaeltanut pitkää -matkaa hänen tähtensä... Henget vetivät minua." - -"Henget?" - -"Metsien, vuorten henget!" - -"Oletko nähnyt ne?" kysyi Sten innokkaasti. - -"Olen, herra, ja ne sanoivat minulle, että ken vieraalla maaperällä -ensiksi kysyi minulta heistä, hän oli kutsuttu kasvamaan nuoreksi, -suureksi puuksi, jonka lehvien alla kokonainen kansa oli etsivä -suojaa. Mutta hornan kaikki voimat varustautuvat kaatamaan tämän -nuoren puun, tuhannet vaarat tulevat sitä ympäröimään. Minut on -valittu raivaamaan muutamia pois, mutta on tuleva toisia, joille minä -en voi mitään, sillä minun aikani on jo lopussa." - -"Kenestä puhut?" - -"Sinusta, herra!" - -"Tunnetko meidät?" - -"Kuka erämaan vaeltaja ei tuntisi kirkkainta taivaan tähdistä, -vaikkei tietäisikään, kuinka hänen on sitä nimettävä." - -"Joku on sanonut sinulle nimemme!" huudahti ritari. - -"Kenties senkin, että teillä seuraavana aamuna on oleva pitkä -keskustelu hänen armonsa kanssa?" tuumi eukko kysyen. - -"Mitäs muuta varten minä olisin tullut tänne?" - -"Siitä on koituva suuria asioita." - -"Sitä toivon!" - -"Ei teidän käsityksenne mukaan. Mitä tulee tapahtumaan, se on -ainoastaan keino Väkevän, Tutkimattoman kädessä!" - -Sillävälin oli jo tullut melkein pimeä. Kaikki kolme olivat verkkaan -astuskelleet piispantaloa kohden. Nyt nousi kuu yli metsänlatvojen ja -heitti lumo valonsa maisemalle. Kappelin kupariristi kirkastui siitä -niin, että näytti aivan säteilevän valoa ympärilleen. - -"Katso", mutisi nainen, "vanha on katoava ja uusi on tulossa!" - -Ritari meni nopeasti häntä lähemmäksi, pani kätensä hänen olalleen ja -sanoi: "Valmyra!" - -Äsken niin joustava, ylväs olento lyyhistyi kyyryisilleen. "Mitä -tahdotte?" kysyi hän. - -"Olet nyt kristityssä maassa!" - -Valmyra pudisti päätään. - -"Epäiletkö sitä?" - -"Tiedän, ettei ole niin!" - -"Mitä todistuksia sinulla on?" - -"Onko hän kristitty tuolla palatsissaan?" Hän viittasi piispantaloon. -Samalla naulasi hän silmänsä ritariin ikäänkuin tahtoisi lukea hänen -sisimmät ajatuksensa. - -"Jumala yksin tuomitkoon!" - -"Pakanat ovat paremmat!" - -"Kuten Valmyra." - -"Hän on välikappale Väkevän kädessä. Tämä sanoo: 'Tule!' ja hän -tulee; 'Mene!' ja hän menee." - -"Siksikö hän on nyt tullut tänne?" Jälleen oli kuin tietäjän -kaukonäky olisi täyttänyt hänen sielunsa. Hän kohotti laihan -käsivartensa ja viittasi kuuhun sanoen: - -"On vielä kolme päivää uuteen kuuhun. Sitä ennen saatte kyllä tietää, -olenko tullut tänne korkeampain voimien vaikutuksesta." - -"Minä luotan sinuun!" huudahti Sten nuoruuden innostuksella, joka -katkaisee kaikki siteet. "Siinä teet oikein!" - -"Suo anteeksi, isä, minä en voi muuta." - -"Juuri sinun tähtesi olen tullut. Voi sinua, nuorukainen, jollet -olisi uskonut!" lisäsi eukko melkein uhkaavasti. - -"Jos tavalla tai toisella olet saanut tietää vaarasta, joka uhkaa -poikaani, mikset voi ilmoittaa sitä ilman mutkia ja koukkuja?" - -"Minä voin ennustaa tapauksia, mutta en niitä estää; minä en voi -tukkia kuilua, mutta minä voin sanoa sille, joka vaeltaa pimeydessä: -Varo itseäsi!" - -"Sano sitten niin!" - -"Jahkahan hetki lyö!" - -Sten seisoi mietteissään ja tuijotti taivaalle. Hänen nuoreen -sieluunsa hiipi hämäriä, selittämättömiä ajatuksia. - -He olivat pysähtyneet eräälle mäelle. Alhaalla mäen juurella oli -talo, ainoastaan muutamia satoja askelia, ja he olisivat siellä. -Mutta ilma oli jokseenkin lämmin eikä Svante herra ollut halukas -menemään sisälle. Sitä paitsi pelkäsi hän, että Steniä haluttaisi -jatkaa keskustelua Valmyran kanssa, eikä hän tahtonut jättää -nuorukaista eukon kanssa kahden. Sentähden heittäytyi hän maahan ja -antoi ajatustensa leijailla aikoja sitten menneihin päiviin. Silloin -näki hän edessään nuoren, kauniin naisen, joka oli myös tahtonut -ennustaa hänelle, ja kuinka tämän naisen rakkaus sitten oli muuttunut -tuliseksi vihaksi. Kirje, jonka hän oli lähettänyt Märta rouvalle, -oli todistuksena, ettei tämä viha ollut vielä sammunut... Heidän -kohtauksensa metsässä, se leikki, johon tyttö oli hänet houkutellut, -olisiko se tämän intohimoisen naisen mielessä herättänyt kostonhimon, -joka ulottui yli koko maan?... - -Näihin ajatuksiin vaipuneena lakkasi hän kuuntelemasta keskustelua. - -"Tahdotko ennustaa minun tulevaisuuteni?" kysyi Sten. - -"Enkö ole sanonut, että sinusta on kasvava nuori, voimakas puu?" - -"Mutta muuten!" - -"En näe mitään muuta." - -"Tahtoisin mielelläni tietää..." - -"Mitä?" - -Poika käänsi pois punastuvat kasvonsa. "Hänen etunimensä!" kuiskasi -hän. - -"Se ainoastaan veisi sinut harhaan!" - -"Ei, ei, sano se kuitenkin!" - -"Miksi verho on edessä, jos meille olisi hyödyllistä nähdä, mitä -piilee sen takana!" huudahti eukko kiihkeästi. "Heitä pois hyödytön -uteliaisuus! Tahdon sanoa sinulle, mikä hyödyllistä on, mutta en -enempää." - -Tyytymättömyys, jota Sten tunsi, hälveni pian. "Mitä tuijotat niin -innokkaasti?" kysyi hän. - -"Näetkö valon alhaalla piispantalossa, kuinka se liikkuu?... Odota, -tuokion kuluttua laskeutuu se alas." - -Tosiaankin näkyi kohta sen jälkeen portti aukeavan ja useampia -henkilöitä tulevan sieltä ulos. Sten tunsi muutamia isänsä ystävistä. -Ilmeisesti lähdettiin heitä etsimään. - -"Me eroamme täällä!" jupisi Valmyra. "Itsenne tähden älkää kertoko -kenellekään, että olemme toisemme tavanneet!" - -"Milloin tapaamme ensi kerran?" - -"Silloin kun tarvitset minua! Hyvästi!" - -Hän katosi nopeasti kuin aavenäky, ja isä ja poika palasivat -piispantaloon. - -Svante herra saattoi töintuskin uskoa, että se melkein pallomainen -nainen, joka esiintyi arkkipiispan emännöitsijänä, oli muinoin niin -solakka Beatrice. Hänet voi tuntea samaksi ainoastaan katseesta, -viekkaasta, väijyvästä katseesta. - -Hän tervehti mummoa kuten vanhaa tuttavaa, mutta tämä ei voinut -muistaa häntä... Se johtui siitä, kuten mummo itse sanoi, että hänen -ajatuksensa olivat kääntyneet pois kaikesta maallisesta. - -Hän kertoi nyyhkyttäen ja kyynelsilmin, että hänen hurskas herransa -oli edelleen niin heikko, ettei hän voinut nousta vuoteestaan. Yön -kuluessa oli luettava kappelissa esirukouksia hänen parantumisekseen, -ja sentähden toivoi mummo, että pyhä neitsyt antaisi hänelle voimaa -seuraavana päivänä, vaikkakin pannen vaaraan kallisarvoisen henkensä, -täyttää ne velvollisuudet, joita hänen raskas, rasittava virkansa -vaati. - -"Kuinka he valehtelevat toisilleen", ajatteli Sten, kun hän sen -jälkeen kuuli isänsä lausuvan osanottonsa hänen armolleen. - -"Siinä on sinulle kuva elämästä!" sanoi isä. "Sellaista on elämä -ulkona maailmalla!" - -Seuraavana päivänä oli hänen armonsa siksi hyvässä voinnissa, -että uskalsi ryhtyä keskusteluun, mutta hurskas rouva Bonti pyysi -Jumalan äidin ja kaikkien pyhimysten nimessä, että ritari ajattelisi -kunnianarvoisan isän korkeaa ikää ja ylen huonoa terveyttä. - -Tosin ei hän näyttänyt niinkään huonolta istuessaan takanojassa -lepotuolissa, pukeutuneena hopeareunuksiseen, turkisvuoriseen -vaippaan, odottaen valtionhoitajan tuloa. Pienellä pöydällä hänen -vierellään oli useampia pulloja, jotka sisälsivät erilaisia -virvoitusjuomia, kaksi kultapikaria, muutamia rohtolusikoita samasta -aineesta ja koristettuja väärentämättömillä jalokivillä, pieniä, -kulta- ja hopealanka verhoihin kiedottuja pyhimyskuvia ja hopeainen -soittokello. - -Ritari pysähtyi ovelle ja katseli kalpeita, kuopille painuneita -kasvoja, joilla oli jälkiä voimakkaista intohimoista. Oli sangen -epäiltävää, oliko taistelussa aina himot voitettu. Mutta samettimyssy -oli vedetty syvään otsalle, ja siinä uinaillessaan, kuten hän -näytti tekevän, muistutti hän enemmän kuollutta kuin elävää. -Laihat valkoiset kädet olivat levällään polvilla, ja pitkät sormet -liikkuivat kouristuksentapaisesti, ikäänkuin tahtoisivat tarttua -johonkin. - -Äkkiä hän avasi silmänsä ja viittasi ritarin nähdessään erääseen -tuoliin, joka oli lähinnä ikkunaa ja johon valo lankesi kirkkaimpana. - -"Millä tavoin voin olla teille palvelukseksi?" kysyi hän raukealla -äänellä. - -"En tule teidän armonne luo oman etuni tähden, vaan isänmaan -asioissa." - -"Olen uhrannut voimani ja terveyteni sen puolesta, mitä nyt vielä -vaaditaan?" - -"Teidän armonne tuntee sen huolestuttavan aseman missä olemme." - -"Jumala paratkoon!" - -"Päästäksemme siitä täytyy tehdä suuria, tuntuvia uhrauksia." - -"Olen antanut paljon, minulla on tuskin mitään jälellä." - -"On kysymys maan pelastuksesta, teidän armonne, ja siihen täytyy -kirkkojen ja luostarien antaa apuaan." - -"Sellaiseen en anna koskaan suostumustani!" Hänen armonsa nousi -kiihdyksissään. - -"Kansan täytyy kestää kovaa kiskontaa, ja luostareissa on aarteita -kasoittain." - -"Jumalan ja pyhimysten kunniaksi! Mitä niillä on teidän taistelujenne -kanssa tekemistä?" - -"Hävitetty maa, sota ja vaino -- sen ei pitäisi olla kirkolle -mieluinen näky." - -"Joka päivä toimitetaan messuja ja luetaan rukouksia tuhansittain -tämän maan puolesta!" - -"Ne eivät ole tähän asti mitään vaikuttaneet!" huomautti ritari. - -"Mikä tämän saa aikaan, jollei syntien ylitsevuotavaisuus ja -niskoittelu Jumalan tahtoa vastaan?" - -"Onko teidän armollanne mitään erityistä syytä tähän ankaraan -syytökseen?" - -"Luuletteko te minun, kirkon pään, voivan kylmäverisesti nähdä, että -muuan maan piispoista antautuu hurjien soturijoukkojen johtajaksi ja -seurustelee sotamiesten, torpparien ja renkien kanssa?" - -"Piispa Kettil ei arastellut vetää sotisopaa messupaidan ylle, ja -teidän armonne edeltäjä..." - -"Tiedän, tiedän!" Ja kunnianarvoisa isä viittilöi torjuvasti -molemmilla käsillään. "Mutta heidät sai siihen pakoittava hätä, -kumpikaan ei tehnyt sotaa ammatikseen." - -"Juuri pakoittava hätä sai tohtori Hemming Gaddin tarttumaan -miekkaan. Epäilen suuresti, onko maalla uskollisempaa, uhrautuvampaa -ystävää ja puolustajaa." - -"Minulle ja kaikille kirkon isille on hän kauhistus!" huudahti -arkkipiispa. - -"Minua surettaa sitä kuulla." - -"Piispoilta ja muilta herran palvelijoilta olen saanut kirjeitä, -joissa he pyytävät minua säästämään heitä kanssakäymisestä tohtori -Hemmingin kanssa tai hänen alaisuudestaan. He tulevat saastutetuksi -yhteydestä hänen kanssaan, kirkon ja maan ikuiseksi häviöksi." - -"Mistä häntä sitten syytetään?" - -Kunnianarvoisa isä hypähti pystyyn ja meni melkein uhkaavana ritaria -vastaan. - -"Linköpingin tuomiokapituli hänestä teki piispan!" sanoi hän. "Paavin -vahvistusta ei hän ole koskaan saanut." - -"Tiedän sen, mutta..." - -"Huhu siitä, kuinka vähän hän välittää hiippakunnan asioista, on -luultavasti ehtinyt pyhän isänkin korviin; herra elektus on eroitettu -ja eräs espanjalainen kardinaali lähetetty sijaan." - -"Tämä on Hannu kuninkaan ja koko tanskalaisen joukkueen tapaista; -Hemming Gadd on heidän vastustajansa, ja kun eivät mitkään muut -keinot auta häntä kukistamaan, turvaudutaan viekkauteen ja -juonitteluun. Huonosti tuntisin sen miehen, jos mikään maailmassa -saisi hänet luopumaan siitä, mitä hän pitää velvollisuutenaan!" - -"Ei siitä, mitä hän on vannonut kirkolle." - -"Kirkon asioista pitävät niin monet huolta, maan asiain laita on -toisin!" - -"Niiden pitäisi käydä käsi kädessä!" - -"Niin kyllä, teidän armonne, mutta millä tavoin?" - -"Tehkää rauha Tanskan kanssa!" - -"Millä ehdoilla?" - -"Antaa heidän ehdottaa!" - -"Sen ovat he jo tehneet! Ehtona on Ruotsin alistuminen! Näyttääkö se -teistä hyväksyttävältä?" - -Kunnianarvoisa isä sai vaikean yskänpuuskan, hän heittäytyi -taaksepäin tuolissaan ja virkkoi muutamain minuuttien jälkeen: -"Olen puhunut liian paljon; heikko terveyteni ei salli niin mitään -ponnistuksia." - -Mutta ritari ei pannut siihen huomiota. Hänen kaikki ajatuksensa -olivat kiintyneet Hemming Gaddiin ja siihen vääryyteen, minkä viha -ja kateus oli hänelle tehnyt. Tosin tiesi hän, ettei arkkipiispalla -ollut siinä niinkään pientä osaa, mutta hän tiesi myös, mitä tämä -enimmän kaikista pelkäsi. - -"Voihan olla totta, ettei tohtori Hemming ole suurin puuhaillut -kirkon asioissa", puuttui ritari jälleen puhumaan. "Mutta jos on -kysymys suullisesta opetuksesta, luulen päinvastoin, ettei kukaan ole -tehnyt ja erityisesti kukaan pystynyt tekemään yhtä paljon kuin hän." - -"Silloin kun oli kysymyksessä valtiolliset asiat?" - -"Eikö teidän armonne juuri sanonut, että niiden tulee käydä käsi -kädessä kirkon asiain kanssa?" - -"Kyllä, mutta..." - -"Kuka on hänen tavallaan saarnannut, että jumalanpelko ja -isänmaanrakkaus ovat niin eroittamattomasti yhdistetyt, ettei toista -niistä voi olla ilman toista? Sentähden, teidän armonne, voisi -olla vaarallista sekä kirkolle että neuvostolle, jos tätä miestä -loukattaisiin." - -"Kuinka tarkoitatte?" - -"Missä Hemming Gadd tuo kuuluviin mahtavan äänensä, siellä virtaavat -joukot luo. Kukaan ei sitten Engelbrektin päivien ole osannut -niin voittaa sydämiä puolelleen. Kenties ei aiottu loukkaus jäisi -kostamatta!" - -Kunnianarvoisa isä nousi uudestaan. "Uskaltaisiko hän?" kysyi hän. - -"Siihen valtaan nähden, mikä hänellä on, voi kiusaus käydä hänelle -voittamattomaksi." - -"Heh! Mitä hän voisi tehdä?" - -"Antaa vastauksen Ruotsin rahvaalle." - -Vanhoissa ryppyisissä kasvoissa kuvastuivat ristiriitaiset -mielenliikutukset. Melkein tietämättään nousi arkkipiispa ja alkoi -kävellä huoneessa edestakaisin. Näytti siltä, kuin sairaus olisi -ollut harkittu ainoastaan keinoksi katkaista keskustelu, kun -kunnianarvoisa isä katsoi niin hyväksi... Hän kulki lujin askelin -lattian poikki, pysähtyi jälleen valtionhoitajan eteen ja kysyi -voimakkaalla mielenliikutuksella: - -"Sanotteko sitä isänmaanrakkaudeksi?" - -"En ole sanonut, että tohtori Hemming on mikään pyhimys." - -"Kiihoittaa kansaa kirkon ruhtinaita vastaan!" - -"Toivokaamme, ettei hän tee sitä." - -"Mutta pelkät toiveet eivät anna mitään varmuutta?" - -"Valitettavasti eivät!" - -"Kirkolla ei ole mitään syytä!" - -"Kuka voi todistaa sen?" - -Uudestaan käveli kunnianarvoisa isä edestakaisin; itsesäilytysvaisto -teki hänet terveeksi jälleen. Me muistamme, kuinka hän Sten Sturen -aikana sai tämän pitämään Tukholmassa puolustuspuheen vapauttaakseen -hänet epäluulosta, että hän muka oli vehkeillyt valtakunnan -vihollisten kanssa. Ja nyt esiintyi samanlainen tapaus. Mitä -päätelmiä voitiinkaan tehdä Hemming Gaddin eroittamisesta? Hänen -osansa siinä tulisi kyllä tunnetuksi, ja seuraukset, seuraukset... -millaiset tulisivat ne olemaan? - -"Teidän täytyy ottaa tämä asia huostaanne!" sanoi hän ja ojensi -ritarille kätensä. - -"Minun, teidän armonne?" - -"Tehtyä ei voida muuttaa, mutta ilmoitus voidaan tehdä lempein -sanoin; piispa saa lähettää vastaväitteensä... Mitä minuun tulee, en -koskaan mene pitemmälle, kunhan hän vain pysyy hiljaa eikä pakoita -meitä voimakkaampiin toimenpiteihin!... No, tahdotteko suostua -siihen?" - -"Jos teen sellaisen myönnytyksen..." - -"Niin tapahtuu se ehdoilla, sen kyllä ymmärrän." - -"Ensimäinen ehto on riippuvainen tohtori Hemmingin suostumuksesta." - -"Luonnollisesti!... Pienen summan voisin mahdollisesti haalia kokoon." - -"Se on heti lähetettävä hänelle." - -"Ei saa sanoa, että se tulee minulta." - -"Kuten teidän armonne haluaa." - -"Mitä muuta vaaditte?" - -"En mitään!" vastasi ritari luoden sääliväisen katseen hätäiseen -ilmeeseen ukon kasvoilla. "Teidän armonne on syntyperäinen -ruotsalainen samoin kuin minäkin ja rakastaa varmaankin isänmaataan -niin suuresti, ettei minun puoltolauseeni ole tarpeen." - -Pappi viittasi häntä vetämään tuolinsa lähemmäksi ja lausui melkein -kuiskaten: - -"Te ette tiedä miltä tuntuu seisoa yksin maailmassa ja kuitenkin olla -pakoitettu kuulemaan kaikkia. Täytyy kääntelehtää ja vääntelehtää -niin monelle taholle, että se lopulta tulee tavaksi, ja kun ei sitten -ole ketään, jota oikein rakastaisi, ei tiedä enää, missä oikeastaan -oikeus on, ja niin... ja niin..." - -Tämä tunnustus oli melkein lapsellisen avomielinen, mutta ritari -huomasi, kuinka isä Jaakko tällöin kiinnitti katseensa käännähtämättä -samaan oveen, johon hän ennen oli ollut selin. Kun hän nyt katsoi -samaan suuntaan, huomasi hän, kuinka eräs pieni luukku vedettiin -syrjään ja rouva Bontin pulleat kasvot antoivat hänen armolleen -aiheen tapailla: "Ja niin, ja niin..." - -Luukku sulettiin jälleen. - -"Minä olen sangen heikko!" valitti vanhus. - -"Kutsunko jonkun?" - -"Ei, antakaa minulle pikari!" - -Ritari ojensi hänelle sen. - -Hän joi halukkaasti! "Minun ei tarvitse pelätä, että minut -myrkytetään. Minun hengestäni ollaan arkoja!" Hän nauroi kiihtyneesti -omille sanoilleen. - -Ritari pani jälleen pikarin pois, mutta hän oli huomaavinaan, että -joku kuunteli oven takana. - -"Heikkoon terveyteeni katsoen", jatkoi pääpappi, "täytyy minun olla -alati valmiina eriämään täältä, ja sen johdosta usein ajattelen, kuka -olisi arvokkain seuraajakseni". - -"Teidän armollanne on vielä monet vuodet ajatusaikaa", vastasi Svante -herra. - -"Kukapa tietää! Sitä paitsi on parempi olla varuillaan niin tärkeässä -asiassa." - -"Niin kyllä." - -"Niiden dekaanien joukossa, jotka opiskelevat Roomassa, on muuan jalo -ja ylhäissyntyinen." - -"Hänen nimensä?" - -"Kustaa Trolle!" - -"Lagnön Erik herran poika?" - -"Juuri sama!" - -"En tunne häntä paljon." - -"Hänen nuoruutensa ja kaino luonteensa saa hänet aina pysymään -varjossa." - -"Erik herra on tanskanmielinen." - -"Mutta ei Kustaa! Hän puhuu ainoastaan siitä, miten voisi valmistaa -isänmaalleen onnea." - -"Minua ilahuttaa kuulla sitä!" - -"Kuinka mielelläni laskisinkaan raskaan paimensauvan hänen käteensä -ja vetäytyisin luostariin." - -"Sitäkö teidän armonne haluaa?" - -"Ei vielä, ei vielä! Mutta muutamain vuosien kuluttua, kun hän on -ehtinyt valmistua!" - -"Teidän armonne toivomukset ovat minulle pyhät." - -"Olen ilmoittanut siitä kaikille piispoille." - -"Ja he ovat vastanneet?" - -"Samoin kuin tekin, herra ritari!" - -"Tämä huolehtiminen maan hyvästä on yhtä suureksi kunniaksi teidän -armollenne kuin se on ilahuttavaa minulle." - -"Ette ymmärrä minua oikein, jos epäilette, etten ole aina tahtonut -Ruotsin onnea, mutta minä, kuten monet muutkin maassamme, olen nähnyt -sen lujassa liitossa Tanskan kanssa, te sitä vastoin ja teidän -puolueenne..." - -"Tuomitkaa saavutetun kokemuksen mukaan." Kuului kolme kevyttä -lyöntiä ovelle. Arkkipiispa näytti tulevan hämilleen. "Se on -palvelijani", sanoi hän, "joka on saanut käskyn ilmoittaa minulle, -että keskustelumme on nyt kestänyt yli tunnin! Seudun arvokkaimmat -miehet ovat kokoontuneet ulompaan huoneeseen. Ettekö tahdo -kunnioittaa ja ilahuttaa heitä näyttäytymällä heille?" - -"Sen teen suureksi ilokseni ja kiitän teitä sydämellisesti tästä -huomaavaisuudesta." - -"Meidän tohtori Hemmingiä koskeva sopimuksemme..." - -"Olemme jo määränneet ehdot." - -"Milloin matkustatte?" - -"Viimeistään huomisaamuna." - -"Tulkaa sitten tänne illalla!" - -"Sitten saan samalla sanoa jäähyväiset ja kiittää kaikesta -osoitetusta vierasvaraisuudesta." - -"Ottakaa poikanne mukaan!" - -"Ajattelin juuri pyytää lupaa siihen." Svante herra meni ulompaan -huoneeseen, joka vilisi täynnä niinsanottuja rauhanystäviä, -mutta jos tarkoitus oli saada hänet toiseen vakaumukseen, niin -vehkeilijät erehtyivät. Svante Niilonpoika osasi pitää puoliaan. -Hän esitti selviä, päteviä todistuksia; hän osoitti maan aseman ja -kuinka välttämätöntä oli koota voimat; hän kysyi heiltä, eivätkö -he tahtoneet pysyä vapaana, riippumattomana kansana, ja kun he -ehdottomasti myönsivät tämän, muistutti hän heille, kuinka muinoin -urhot iskivät yhteen ja vasta kun näyttäytyi, ettei toinen voinut -lyödä toista maahan, tekivät veljesliiton. - -"Niin voimme mekin kerran ojentaa Tanskalle sovinnon käden", sanoi -hän. "Mutta orjiksi emme antaudu, sillä kuuliaisuuteen ei Ruotsi ole -sovelias." - -Tätä he kannattivat ilolla. - -Ritarin jatkaessa käännytystyötään tahdomme katsoa, miten sillävälin -oli käynyt Sten pienokaiselle. - -Jo edellisenä iltana oli hän sopinut muutamain ritarin asemiesten -kanssa, että he aamulla lähtisivät metsälle. Metsässä oli viljavasti -metsoja, teeriä ja muita lintuja, eikä metsäkoiristakaan ollut -puutetta. - -Sten oli jalkeilla määrättyyn aikaan, mutta hänen suureksi -hämmästyksekseen vallitsi! asemiesten huoneessa haudanhiljaisuus. -Pari arkkipiispan asemiestä, jotka ensiksi näyttäytyivät, tunnustivat -ilmeisesti hämillään, että he luultavasti olivat kaikki tyyni -katsoneet liian syvälle pikariin edellisenä iltana. Nuorukainen -tiesi, että hänen isänsä inhosi ja ankarasti rankaisi juoppoutta, ja -se hänen asemiehistään ja palvelijoistaan, joka oli siihen tehnyt -itsensä vikapääksi vieraassa talossa, saattoi odottaa eroittamistakin -palveluksestaan. - -Kun sentähden ritarin suosikki, asemies Akseli, kohta sen jälkeen -tuli ulos sangen runneltuneen näköisenä, riensi Sten viemään hänet -mukanaan pihalle. - -"Mikä tähän on syynä, Akseli, ja mitä luulet ankaran isäni sanovan?" - -"Herra, en tiedä, kuinka on laitani. Ohimoni jyskyttävät kuin -vasarat." - -"Olette juoneet!" - -"Emme paljoa, mikäli voin muistaa." - -"Missä tilassa toiset ovat?" - -"Aivan avuttomina!" - -"Kuinka sitten metsästyksen käy?" - -"Minä tulen mukaanne." - -"On välttämätöntä, että lähdemme, ettei isä saa tietää mitään." - -"Sitten menen noutamaan pyssyni ja hattuni." - -"Ilmoita hänen armonsa molemmille asemiehille, että menemme edeltä! -Minä otan koirat mukaani!" - -Koirat olivat kytkettyinä portinpieleen. Sten päästi elukat -irralleen, ja ne seurasivat häntä ulvoen ja haukkuen metsään. Kuinka -hämmästynyt hän olikaan, kun ensimäinen, jonka hän kohtasi, oli -- -Valmyra! - -"Huono kohtaus!" huusi hän nauraen, mutta ojensi sitten kohta kätensä. - -"Paremmasta ei olisi ollut apua!" vastasi eukko. - -"Mitä sinulla on sanottavaa?" - -"Enpä muuta kuin että riennä itään päin, jos tahdot hyvän saaliin. -Siellä näin äsken suurin parvin metsälintuja! Mutta miksi menet -yksin?" - -"Asemieheni tulee jälestä ja kaksi arkkipiispan miehistä." - -"Riennä edeltä!" - -"Sen teen." - -"Odotahan!" - -"Mitä tahdot?" kysyi Sten kääntyen. - -"Anna minulle sulkahattusi ja ota tämä lakki." - -"Miksi niin?" - -"Se tuo onnea." - -"Kiitos sitten!" Ja hän painoi lakin päähänsä, heitti hatun akalle ja -juoksi metsään minkä ehti kolmentoistavuotisilla jaloillaan. - -"Elämä on kuin onnenuurna", mutisi Valmyra. "Ken voi sanoa, minkä -numeron siitä saa!" - -Sitten hän istuutui maahan ja päästeli sulat hatusta, mutta kohta -pani hän ne siihen jälleen, ainoastaan sillä eroituksella, että kun -ne ennen olivat pitkin hatun reunustaa, kohosivat ne nyt pystyyn -kopan yläpuolelle. "Minä olen kuin kohtalo!" jupisi hän. Kohta kuului -kiireisiä askeleita. - -Akseli se riensi siten nuoren herransa jälkeen, mutta hän oli -paljaspäin. - -"Sinäkö nainen olet ottanut hattuni ja nyt tämän myös?" kysyi hän -pysähtyen. - -"Minä löysin sen, katsotaanpas sopiiko se sinulle!" - -"Sopii kyllä, kunnes löydän oikean omistajan!" sanoi hän pannen sen -päähänsä. "Oletko sattunut häntä näkemään? Nuori herra, useita koiria -mukanaan?" - -"Samettitakki ja olkavaippa?" - -"Niin, juuri niin?" - -"Hatutta päin?" - -"Tietysti, koska löysit sen." - -"Oliko hän valtionhoitajan poika?" - -"No, oli! Mihin hän meni?" - -"Olen nähnyt hänet." - -"Kysyn mihin hän meni." - -"En tiedä." - -"Sanoithan nähneesi hänet?" - -"Eilen kyllä!" - -"Häijy noita, miksi viivytät minua?" Ja hän tahtoi jatkaa matkaansa -samaan suuntaan kuin Sten. - -"Mutta minä olen kuullut koiranhaukuntaa!" huusi akka hänen -jälkeensä. "Kovaa koiranhaukuntaa!" - -"Mistä?" - -"Etelästä päin; mene siihen suuntaan!" - -"Voi sinua, jos neuvot minut väärään!" huusi Akseli ja riensi -mainittuun suuntaan. - -Akka katsoi hänen jälkeensä ja nyökkäsi tyytyväisenä sulkatöyhdöille, -jotka liehuivat tuulessa; kun nuorta miestä ei enää näkynyt, istuutui -hän uudestaan maahan hyräillen yksitoikkoista lauluaan. - -Silloin kuului häliseviä, nauravia ääniä. Neljä hänen armonsa -asemiestä riensi ripein askelin metsää kohden. He puhuivat suuresta -rahasummasta, jonka tulivat ansaitsemaan, mutta eivät näyttäneet -pääsevän yksimielisyyteen, kuinka se käytettäisiin. He pysähtyivät -Valmyran nähdessään. - -"Suomalainen noitaämmä!" - -"Se tietää onnettomuutta!" - -"Älkää olko tuhmia, hän voi antaa meille tietoja." - -"Niin, se on totta! Kysykää häneltä!" - -"Kuulkaas, nainen, mihin menivät metsästäjät?" - -"Heitä oli kaksi." - -"Eivätkö he menneet yhdessä?" - -"Eivät, minä neuvoin ne eri suunnille." - -"Miksi niin?" - -"Olen rouva Bontin ystävä!" - -"Mitä hän moisista välittää?" kysyi muuan, ja toiset katsoivat -kalveten toisiinsa. - -"Tahdon palvella teitäkin!" - -"Saat pyssynperästä, jollet heti sano, mistä löydämme heidät." - -"Sulkahattuinen juoksi etelään päin, tuota polkua. Mihin paljaspää -meni, liikuttanee teitä vähät, vai kuinka, nuoret kauniit herraseni!" - -"Kas, tässä saat neuvonnasta!" Hän löi eukkoa pyssynperällä -hartioihin, jotta tämä irvisti tuskasta, ja nauraen riensi koko parvi -tiehensä. - -Eukko tukehdutti tuskanhuutonsa ja nousi vaivalloisesti. Sitten hän -heristi nyrkillään heidän jälkeensä, mutta riensi sen jälkeen nopein -askelin taloon ja asemiesten tupaan. - -Siellä makasivat nuoret miehet vaipuneina syvään uneen. - -Hän otti nopeasti pienen pullon poveltaan ja kaasi siitä muutamia -tippoja jokaisen nukkuvan huulille. Tuokion kuluttua avasivat he -silmänsä ja tuijottivat hämmästyneinä ympärilleen. - -"Pian pystyyn!" huusi eukko. "Kastakaa päänne ulkona pyhään -lähteeseen ja rientäkää sitten pelastamaan nuorta herraanne, joka on -vaarassa!" - -He tottelivat häntä epäröimättä ja väittämättä vastaan. Eukko oli -ennen heitä metsässä. - -"Menkää itään päin!" sanoi hän. "Voisinpa antaa teille linnunsiivet, -sillä vaara lähestyy! Rientäkää, rientäkää! On kysymys enemmästä kuin -ihmishengestä!" - -Mutta kun he olivat kaikki poissa, kääntyi hän aurinkoa kohden ja -kohotti ja laski käsivartensa moneen kertaan. "Jumala! Jumala!" -jupisi hän. "Olen maksanut osan velastani, lasketaanko se hyväkseni?" - -Sen jälkeen palasi hän nopein askelin taloon. - -Rouva Bonti tuli häntä vastaan. - -"Olet herättänyt asemiehet!" sanoi hän kiihkeästi. - -"Valmistinhan minä juomankin, joka nukutti heidät." - -"Mutta jos he estävät teon?" - -"Enkö sanonut heille, että he saavat ottaa ainoastaan yhden hengen; -voi heitä, jos he ottavat kaksi." - -"Keiden?" - -"Näytin itse heille, mihin suuntaan sulkahattu oli mennyt. Jolleivät -vain olleet niin täynnänsä makeaa viinaa, että saattoivat mennä -harhaan?" - -"Jos se onnistuu, on sekä minun että heidän onnensa taattu." - -"Sinun?" - -"Odotan armonosoitusta, joka on pyyhkivä kaikki syntini." - -"Et olisi sanonut tätä minulle, jollet olisi tiennyt, että olen -lukenut salaisimmatkin aivoituksesi!" kähisi Valmyra häntä vastaan. - -"Etkö luule, että minäkin voin tarvita uskotun! Ja minä tiedän, että -sinä voit vaieta." - -"Ihmisten toiveet karkaavat kuin metsävuohet päin korkeimpiakin -vuoria. Huipulta alkaa pilviseinä, mutta tyhmyydessään luulevat he -senkin heitä kannattavan, ja niin syöksyvät he suinpäin syvälle -kuiluihin, mistä eivät palaa koskaan." - -"Sanotko sen minulle?" kysyi toinen leimuavin katsein. - -"En tuomitse ketään, teot tuomitsevat." - -"Tahdotko kultaa, Valmyra, minä olen rikas!" - -"Anna syntirahat muille!" - -"Enkö ole kustantanut matkaasi tänne, jotta olisit apunani?" - -"Minun aikani on käsissä! Menen sinne, minne suuri henki näyttää -tien. Sitä paitsi täytyy minun etsiä täältä sormusta, jonka eräs -sielunheimolaisistasi varasti minulta kaukana Lapin raukoilla -rajoilla. Ilman sitä en voi kuolla!" - -"Sormusta?" kysyi rouva Bonti uteliaana. "Kukaan ei tiedä, mikä voima -siinä piilee." - -"Antaako se nuoruutta, kauneutta?" - -"Eikö sinulla ole ollut sitä kylliksi?" - -"Oi ei, ei! Vastaa minulle, Valmyra!" - -"Se antaa paljon parempaa!" - -"Sano, sano!" - -"Kuoleman! Hahaha! Kuinka hän kalpenee. Mutta kuinka kuolematta voi -päästä pyhimykseksi?" - -"Valitsisin ennen kurjimmankin elämän!" - -"Kas niin!... Muistatkos, varoitin sinua ensi kerran kohdatessamme." - -"Silloin, Valmyra, olimme molemmat nuoria." - -"Ja kevytmielisiä!" - -"En minä." - -"Sinä paljoa enemmän kuin minä! Sinun sanasi houkuttelivat minutkin -syntiin... Sitten tuli katumus, epätoivo!" - -"Ja niin tuli sinusta pyhimys?" - -"Katuvainen syntinen minusta tuli!" - -"Kiitos siitä pyhälle Elsalle!" - -"Niin, hän otti turviinsa sekä minut että lapseni. Kun oleskelin -metsissä kansani keskuudessa, ikävöin häntä, ja kun tulin, ei hän -minua sysännyt pois. Lempeitä, kehoittavia olivat hänen sanansa." - -"Olet kai vielä nytkin käynyt hänen luonansa?" - -"Niin olen!" - -"Miltä hän näyttää?" - -"Sellaiselta, josta voi tulla pyhimys esirukouksittakin." - -"Ja tyttösi?" - -"On kuollut!" - -"Kuollut! Silloin on hän epätoivoissaan?" - -"Ei!" - -"Kuinka niin?" - -"Pyhimykset eivät sure!" - -"Kuules, Valmyra, tiesikö hän, että sinä lähdit matkalle Ruotsiin?" - -"Ilmoitin hänelle siitä." - -"Silloin antoi hän toimitettavaksesi asian?" - -"Ei sinulle." - -"Mutta nuorelle Sturelle?" - -"Ei hänellekään!" - -"Kenelle sitten?" - -"Vaiti siitä! Milloin olen hävittänyt uskottua tavaraa ja pettänyt -annetun luottamuksen?" - -"Minä tiedän, että Sture-suku on hänelle rakas." - -"Se on mahdollista!" - -"Mutta voi häntä, jos hän tahtoo suojella sitä, jonka Jumalan tuomio -on langettanut!" - -"Varo itseäsi, nainen! On kirjoitettu, että kaadut ennenkuin hän, -jonka henkeä ahdistelet." - -Kuinka rajusti voivatkaan vaikutelmat seurata toisiaan! Rouva -Bontin oli vallannut niin kova pelästys, että punaiset, turpeat -kasvot aivan kalpenivat ja silmät tuijottivat melkein lasimaisina, -mutta seuraavana minuuttina palasi puna kaksinkertaisena, ja hän -tarrasi Valmyran käsivarteen ja virkkoi kuiskaten: "Silloin henkesi -valehtelevat, tuolta näen heidän tulevan häntä kantaen." - -Loppuosa keskustelusta oli jatkunut rouva Bontin huoneessa, josta oli -avara näköala metsän puolelle, ja molemmat seisoivat liikkumattomina -ikkunan ääressä, josta he näkivät pienen joukon hiljalleen tulevan -taloa kohden, ikäänkuin kantaen jotakin välissään. - -"Niin, nyt he tulevat!" lisäsi Valmyra ja veti syvään henkeään. - -"He laskevat taakkansa maahan, he eivät tahdo kantaa sitä lähemmäksi! -Ei epäilystäkään, ettei se olisi hän." - -"Olisiko; hän kuollut?" jupisi toinen. - -"Toivoisin niin olevan, silloin sattuisi isku sitä kovemmin; silloin -kenties heittäisi henkensä hänkin tuolla sisällä... Sen parempi, sen -parempi! Mutta he tulevat tänne... Sanon sen itse heille... Hahaa, -nyt on tapahtuva suuria asioita!" - -Valmyra seisoi edelleen liikkumatonna. - -"Muutamat heistä tulevat tännepäin, luultavasti ilmoittamaan -onnettomuudesta; tahdon olla ensimäinen saamassa siitä tiedon!" Ja -nopein askelin riensi vanha italiatar ulos huoneesta ja portaita alas. - -Mutta Valmyra ei liikahtanut paikaltaan. Koko hänen sielunsa oli -koonnut voimansa silmiin. Hän näki kaksi nuorukaista lähestyvän... -vielä kotvanen ja hän kohotti ristityt kätensä taivasta kohden ja -sanoi: "Kaikki hyvät henget olkoot kiitetyt ja ylistetyt!" - -Niin taitavasti kuin rouva Bonti olikin valmistanut näyteltävänsä -osan, ei hän kuitenkaan ollut ottanut lukuun kaikkia mahdollisuuksia, -ja kun hän avasi talon portin ja näki edessään nuoren Sten herran -kalpeana ja verisenä, silloin sumenivat hänen silmänsä, hän luuli -näkevänsä aaveen ja vaipui maahan huudahtaen: "Jeesus Maria!" - -"Rouva parka, me säikytämme hänet hengiltä!" virkkoi nuorukainen ja -nosti hänet varovasti. "Joudu, Erik, nouda vettä lähteestä!" - -Mutta ennenkuin tämä ehti takaisin, oli rouva Bonti jo toipunut. -Melkein kauhuissaan vetäytyi hän nuorukaisesta loitommalle. -"Olette sen näköinen, että aivan pelästyin. Onko jokin onnettomuus -tapahtunut?" kysyi hän. - -"On, hyvä rouva; etsin yrttejä tuntevaa naista." - -"Mitään sellaista täällä ei ole." Mutta Valmyra oli kuullut -kysymyksen ja riensi alas. "Täällä minä olen, mitä tahdotte minusta?" - -"Tulkaa! Tulkaa!" Ja pitemmittä selityksittä veti hän eukon mukanaan. - -Rouva Bonti riensi takaisin huoneeseensa, osaksi sieltä pitääkseen -silmällä mitä tapahtui, osaksi häiritsemättä purkaakseen sen raivon -ja sapen, mikä nyt kiehui hänen sisällään. Kuin mikäkin raivotar -kiristeli hän hampaitaan ja repi tukkaansa; vihan ja kiukun täytyi -päästä valloilleen, jottei se tukehduttaisi häntä, ja sadatukset -valuivat kuin laavavirta siitä tulivuoresta, joka paloi hänen -sielussaan. - -Epäonnistumisensa luki hän Valmyran syyksi, sillä tämä oli -auttamisen sijaan johtanut hänet harhaan. Millä riemuitsevalla -ilolla olikaan hän kuullut viestin valtionhoitajan tulosta! Nyt -täytyi kauan päätetyn murhayrityksen tapahtua, suunnitelma oli -valmis, mutta se, että Valmyra tuli juuri kun hän oli panemaisillaan -tuumansa täytäntöön, näytti hänestä ikäänkuin korkeampain voimien -sallimukselta. Ja että sitten juuri hän... Jos sanat olisivat voineet -olla teräviä veitsiä, olisi hän iskenyt ne hänen sydämeensä. Kosto, -kosto oli hänen ainoa ajatuksensa. - -"Oi Valmyra, jos tiesit tämän, miksi et sitä estänyt?" kysyi Sten -sillävälin. - -"Jos olisin torjunut vaaran tänään, olisi se huomenna palannut kahta -vaarallisempana." - -"Onko se arkkipiispan päästä lähtöisin?" - -"Ei, hän on syytön!" - -"Onko täällä muita vihollisia?" - -"Vihollisia on kaikkialla!" - -"Mutta miksi he ottivat hänet hengiltä?" - -"Onko hän kuollut?" - -"Pelkään, että hän kuolee!" - -Puhellessaan olivat Sten ja Valmyra ehtineet paikalle. Asemies makasi -maassa. Kuivia lehtiä oli kasattu päänaluiseksi, hänen vierellään -oli kovanonnen hattu, ja niin hänen toverinsa kuin arkkipiispankin -asemiehet olivat hänen ympärillään polvillaan, tehden minkä -ymmärsivät saadakseen verenjuoksun pysähtymään. - -Valmyran nähdessään vetäytyivät he kaikki syrjään. Luoti oli sattunut -selkärangan ja lapaluun väliin, ja veri vuoti yhä huolimatta kaikista -kokeista sitä tyrehdyttää. Nuorukainen makasi ummessa silmin; kalman -kalpeus oli levinnyt äsken niin ruusuisille poskille. - -Harjaantuneella kädellä toimitti Valmyra tarkastuksen, mutta tällöin -synkkeni hänen katseensa, ja laskettuaan haavoitetun hellävaroen -maahan katsoi hän tutkivasti läsnäolijoihin. - -Rikollisen saattoi helposti tuntea, hän oli todellinen kauhun ja -pelon kuva. Aivan varmaan olisi hän ilolla vaihtanut paikkaa uhrinsa -kanssa tai ainakin heittäytynyt hänen rinnalleen. Ja juuri tämä oli -edellisenä päivänä ollut ylimielisin ja häikäilemättömin toveriensa -joukossa; nyt oli rohkeus poissa. - -"Ylpeys käy lankeemuksen edellä!" virkkoi Valmyra, mutta hän ei -kuullut sitä, hänen silmänsä olivat kuin naulatut kiinni kuolevaan. -Kaikki muu oli hänelle samantekevää; muun maailman kanssa sai hän -kyllä tehdä tilinsä aikanaan. - -"Onko mitään pelastusta?" kysyi Sten. - -"Luoti on mennyt liian syvälle. Hän kuolee verenvuotoon!" - -"Minun täytyy ilmoittaa isälleni." - -"Hän ei ehdi saapua!" - -Samassa avasi Akseli silmänsä. - -Sten riensi esiin, heittäytyi polvilleen ja tarttui hänen käteensä. - -"Sinä kuolet minun puolestani!" kuiskasi hän. - -"Pyhä neitsyt olkoon kiitetty!" Katse siirtyi tutkivana yhdestä -toiseen, kunnes se osui surmamieheen. Tämä vaivutti päänsä -epätoivoisen näköisenä. "Tule!" sanoi hän. - -Nuorukainen syöksyi luo ja heittäytyi maahan kouristuksentapaisesti -itkien. - -"Annan sinulle anteeksi!" sanoi Akseli. "Nyt tiedän, etten ole elänyt -turhaan! Tervehtikää herraani!" - -Hänen ympäriltään kuului nyyhkytystä. - -"Älkää itkekö! En tahdo vaihtaa kenenkään kanssa!" - -"Puhuminen vahingoittaa sinua!" sanoi Valmyra. - -"Kiitos!" Hän katsoi ilmeikkäästi vanhaan vaimoon ja sitten Steniin, -joka katseli häntä kyynelsilmin. "Nyt, herra, on kaikki pian lopussa, -rukoilkaa puolestani!" - -Oli kirkas päiväpaiste. Kuoleva nuorukainen makasi melkein kuin -valomeressä. Asemiesparvi oli langennut polvilleen piiriin hänen -ympärilleen, heidän takanaan seisoi Valmyra pystyssä, mutta kädet -ristissä ja katse suunnattuna taivaalle. - -Sten oli myös noussut. Hän piti pientä lakkia käsissään ja rukoili -ääneen, alussa vapisevalla äänellä, mutta lopulta ikäänkuin -innostuksen valtaamana. - -Asemiehen kasvoilla välähti ikäänkuin kirkastuksen hohde, vielä -huokaus, ja henki oli paennut! - -Nuorukaiset olivat seisseet liikkumattomina. Nyt meni Sten kuolleen -luo, tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Kiitos siitä, mitä olet ollut -minulle ja isälleni!" - -Kyynelet olivat vähällä tukehduttaa hänen äänensä, mutta hän hillitsi -itsensä ja jätti tilaa toisille. - -Akselin toverit menivät sen jälkeen luo toinen toisensa jälkeen, -kiittivät häntä hyvästä toveruudesta ja pyysivät häntä unhoittamaan -mitä he olivat rikkoneet. - -Kaikki olivat niin liikutetut, että tuskin saivat sanaakaan suustaan. - -Mutta nyt vetäytyivät he syrjään ikäänkuin jättääkseen tilaa -vieraille asemiehille. - -Se oli surkuteltava näky. Tieto syyllisyydestä sisälsi oman -rangaistuksensa. - -Yhtä kalmankalpeina kuin se, jonka edessä heidän oli nöyrryttävä, -vapisevin polvin ja tuskasta läähättäen seisoivat he epäröiden, -menisivätkö esiin vai noudattaisivatko haluaan rientää pois. - -Sten se taasenkin ratkaisi asian. "Tule!" sanoi hän tarttuen -etumaisen käteen. "Luulen, että sinulla on sananen sanottavaa -hänelle." - -Ja hän veti vastahakoisen mukanaan. "Salli minun painaa Akselin käsi -sinun käteesi", sanoi hän. "Olen varma siitä, että jos sanoin tai -teoin olet rikkonut häntä vastaan, niin antaa hän anteeksi täydestä -sydämestään." - -Oli valtava näky nähdä heidän toinen toisensa jälkeen tarttuvan -kuolleen käteen. Oli ainoastaan surmamies jälellä. "Nouse?" huusi -Valmyra pontevasti. "Mikä on tehty, sitä ei voi tehdä tekemättömäksi!" - -"Olen tehnyt kuolemansynnin!" huusi hän poissa suunniltaan. "Ottakaa -henkeni!" Mutta Sten kääntyi asemiehiinsä. "Auttakaa minua!" sanoi -hän. Hiljaa ja varovasti nostettiin ruumis maasta ja kannettiin -piispantaloon. - -"Sitä, joka ei tahdo kärsiä seurauksia, neuvon heti lähtemään -täältä", sanoi Valmyra niille neuvottomille asemiehille, jotka olivat -jääneet paikalle. - -"Me olemme olleet ainoastaan välikappaleina!" - -"Hän lupasi meille paljoa paremman paikan." - -"Ja paljon rahaa!" - -"Piiloutukaa silloin naapuristoon, kunnes valtionhoitaja on lähtenyt. -Ottakaa sitten oikeutenne, mikäli voitte." - -Syntyi pikainen neuvottelu, mihin he menisivät. "Rientäkää, -rientäkää, ennenkuin se on myöhäistä!" huusi Valmyra kiihkeästi. -"Joko vaara uhkaa?" - -"Jo! Jo!" - -Elämän ja vapauden halu teki vaikutuksensa, ja neljä asemiestä -lasketti tiehensä minkä ehtivät. - -Valmyra meni paikalle, missä ruumis oli maannut. Se oli nyt autio ja -tyhjä. Aurinko ja kaikki elämä oli kadonnut, ainoastaan verilätäkkö -oli jälellä, tummempana, kamalampana kuin ennen. - -"Madosta, joka ryömii maassa, eläimiin, jotka kävelevät maan päällä, -kaloista meren syvyydessä myriaadeihin ilman lintuihin, ihmisistä -tähtiin taivahan laella: sotaa, ei koskaan muuta kuin sotaa!... Elämä -ja hävitys taistelevat alati vallasta, voittamatta koskaan toisiaan! -Sinä mahtava korkeudessa, milloin löydämme rauhan?... Onko se tummien -esirippujen takana, kun ne nostetaan?... Vai jatkuuko siellä kuten -täälläkin?..." - -Valmyra puhui ääneen, tietämättä, mitä hänen ympärillään tapahtui, -mutta ei myöskään pelästynyt, kun hänen takanaan kajahti ankara ääni: -"Valmyra!" - -Hän kääntyi. Siellä oli rouva Bonti, muutamia palvelijoita mukanaan. -"Missä ovat rikolliset?" huusi hän. - -"Rikolliset?" - -"Ettekö tiedä mitä on tapahtunut?" - -"Kyllä tiedän!" - -"Mihin ovat asemiehet menneet?" - -"Sitä en tiedä." - -"Mutta olittehan heidän parissaan?" - -"He katosivat kuin savu tuulessa." - -"Mihin päin?" - -"Katsokaa, minne päin tuuli puhaltaa." - -"Ettekö ymmärrä, että tahdon pelastaa heidät!" kuiskasi rouva Bonti -hänelle. - -Valmyra hymyili halveksivasti. "Lähettäkää vainukoiranne ajamaan -saalista", sanoi hän halveksivasti ja lähti piispantaloa kohden. - -Rouva Bonti noudatti hänen neuvoaan, palvelijoita lähetettiin -kaikkiin suuntiin etsimään pakolaisia. Mieli täynnä synkkiä -aavistuksia palasi hän samaa tietä kuin Valmyrakin. - -Valtionhoitaja oli loistavalla menestyksellä voittanut vastustajansa. -Useita heistä oli vakaumuksesta siirtynyt hänen puolelleen; toiset -olivat suostuneet sentähden, etteivät voineet esittää vastasyitä tai -tehdäkseen kuten toisetkin. Se, joka tänään sanoo "jaa", voi huomenna -uusista syistä tai ilman mitään syytä sanoa "ei". - -Mutta Svante Niilonpojan sydän paisui ilosta. Hän luuli, etteivät -ne ennakkoluulot, joita vastaan hän oli taistellut onnistuen ne -voittamaan, nostaisi enää päätänsä, että kaikki nämä herrat ja -miehet, jotka nyt puristivat hänen kättänsä ja sanoivat tahtovansa -seistä viimeiseen asti hänen puolellaan, tosiaankin tarkoittivat mitä -sanoivat. Eihän hän pakoittanut heitä kaikkiin näihin ystävyyden -vakuutuksiin, ne annettiin vapaaehtoisesti. - -Juuri kun kokous oli lopussa ja useimmat olivat jo lähteneet tai -lähtemäisillään piispantalosta, saapui pieni saattue. - -Ritari huomasi sen ikkunasta, hän tunsi poikansa, ja ihmetellen, mitä -oli tekeillä, riensi hän portaille. - -Asemiehet olivat sillävälin poikenneet erääseen pihahuoneeseen, joka -oli avattu ruumista varten, ja monet vieraista olivat uteliaina -rientäneet paikalle. - -Kaikki väistyivät syrjään ritarin saapuessa. - -Nähdessään asemiehen, joka hänelle oli sangen rakas, päästi hän -kauhun huudahduksen. - -Sten riensi luo ja koetti häntä tyynnyttää, mutta se oli turha vaiva. - -"Kuka on surmaaja?" kysyi hän kiivaasti. - -Hänen omat asemiehensä seisoivat kalpeina ja ilmeisesti neuvottomina, -mikä vastaus heidän oli annettava. - -"Rakas isä!... Onnettomuus, jonka selitän lähemmin." - -Ritari kohotti kuollutta, ja käsi tuli täyteen hyytynyttä verta... -"Onnettomuus!" huudahti hän. "Tässä on tehty murha! Kuka on -murhamies?" - -"Isä, tahtoisin puhua sinulle kahdenkesken!" - -"Ei, täällä ja nyt heti tahdon tietää sen! Sanon petturiksi sen, joka -kauemmin salaa totuuden." - -Sten mainitsi arkkipiispan asemiehen. "Joutuivatko he riitaan?" - -"He olivat metsällä..." - -"Ja hän tähtäsi alas? Harkittu murha siis!" - -Kaikki läsnäolijat näyttivät hämmästyneiltä ja pelästyneiltä. - -"Mitä arvelette, jalot herrat", huudahti valtionhoitaja; "eikö -näytä siltä, kuin asemies olisi ollut toteuttamassa jonkun toisen -suunnitelmaa?" - -"Onko syytä sellaisiin epäluuloihin?" kysyi muuan läsnäolijoista. - -"Ah! Poikani hattu, kuinka se on tullut tänne?" - -"Se oli sattumalta Akselin päässä." Läsnäolijain joukosta kuului -hämmästyksen hälinää, mutta he hiipivät pois toinen toisensa jälkeen -ja ratsastivat tiehensä minkä hevosten kavioista lähti. Kukaan ei -tahtonut joutua riitaan hänen armonsa arkkipiispan kanssa. - -Valtionhoitaja ei kiinnittänyt siihen huomiotaan. Hän heittäytyi -myrskyisellä kiihkeydellä surunsa ja raivonsa valtaan, mutta kun tämä -vihdoin asettui, silloin näki hän kummakseen, että kaikki vieraat -olivat poistuneet. Hän oli yksin asemiestensä, poikansa ja vainajan -kanssa. - -"Pitäkää huoli kirstusta!" sanoi hän ensiksimainituille. "Tahdomme -haudata hänet huomenna." - -"Sinä seuraat minua arkkipiispan luo!" käski hän poikaansa ja lähti -huoneesta. - -Tämä pyysi turhaan, että hän saisi ensin puhutella isäänsä -kahdenkesken. - -"Minä en halua mitään neuvoja, mutta vaadin tottelevaisuutta!" kuului -ankara vastaus. - -Rouva Bonti tuli heitä vastaan jo portilla. Hän kertoi kyynelsilmin -ja nyyhkyttäen, että hirveä tapaus oli koskenut niin hänen armoonsa, -että oli hyvin pelonalaista, toipuisiko hän enää koskaan. Ei mistään -hinnasta maailmassa saisi valtionhoitaja mennä hänen luokseen, -mahdollisesti olisi hän parempi huomenna, ja silloin hän varmaan -pyytäisi hartaasti keskustelua ritarin kanssa. - -"Mutta murhaaja on pantava varmaan talteen!" - -"Ah, teidän armonne, he ovat lähteneet tiehensä. Toivon tosin, että -löydämme heidät tänään tai yön kuluessa." - -"Lähetän muutamia omista asemiehistäni etsimään." - -"Tehkää se, teidän armonne! Niin kunnianarvoisa isä kuin minäkin, -hänen halvin palvelijansa, emme halua mitään hartaammin kuin että -verivelka maksetaan ja pyyhitään pois musta pilkku, jonka pahuus ja -ilkeys koettaa kiinnittää tähän taloon." - -Sanojen tulvaillessa hänen huuliltaan teki hän useaan kertaan -ristinmerkkejä otsaansa ja rintaansa. - -Ritari käsitti, ettei ollut mitään tehtävissä. "Minä viivyn -huomiseen!" sanoi hän. "Mutta toivon, että messu luetaan." - -"Ei vain yhtä, teidän armonne, vaan kymmenen. Kuulkaas laulua -kappelista! Kunnianarvoisa dekaani on saapuva messun päätyttyä -luoksenne." - -Svante Niilonpoika palasi huoneisiinsa. Sten herran täytyi kertoa -asia juurta jaksaen, ja hän teki sen totuuden mukaan. - -"Meidän on suomalaista naista kiittäminen hengestäsi", sanoi ritari. - -"Niin minäkin uskon, rakas isä!" - -"Ja luuletko sinä, etten minä tulisi vaatimaan rangaistusta -sellaisesta ilkityöstä?" - -Sten heittäytyi hänen jalkoihinsa. "Mitä sillä voitat?" kysyi hän. - -"Rangaistuksen syyllisille!" - -"Ainoastaan heidän kätyreilleen!" - -"Heidät pakoitetaan tunnustamaan!" - -"Isä, jätä asia sikseen minun tähteni!" - -"Sinun, jonka olin vähällä menettää." - -"Jumala on suojellut minua. Kiittäkäämme häntä antamalla anteeksi -vihamiehillemme, se tulee kenties pehmittämään heidän sydämensä." - -"Tunnet vähän maailmaa ja ihmisiä. Mutta tahdon ajatella asiaa -huomiseen." - -Kun kiihtynyt mieliala oli yön hiljaisina hetkinä asettunut, selvisi -Svante Niilonpojalle, kuinka vähän voittaisi rynnistelemällä. -Eivätkö hänen äsken saavuttamansa ystävät olleet juosseet tiehensä, -kun näytti sukeutuvan syytös kunnianarvoisaa isää vastaan! Mitä -asemiehet tunnustivatkaan, saatettiin se hämmentää tai suorastaan -väittää perättömäksi. Ja oliko edes varmaa, että kunnianarvoisa isä -tiesi asiasta!... Olivat voineet olla vaikuttamassa muut voimat kuin -hänen, jotka ilmeisesti olivat loppumaisillaan. Pojan pelastus näytti -hänestä käsittämättömältä. Valmyra oli ainoa, joka saattoi antaa -tietoja, ja ritari päätti seuraavana päivänä häntä puhutella. - -Aamulla varhain sai hän viestin arkkipiispalta; tämä oli viettänyt -unettoman yön, mutta ei sanonut saavansa mitään rauhaa, ennenkuin oli -saanut puhutella valtionhoitajaa. - -Svante Niilonpoika riensi noudattamaan kutsumusta. Hän tapasi -pääpapin sangen kiihtyneessä tilassa; melkein itkien heittäytyi tämä -ritarin syliin ja sanoi: - -"Tämä tapaus on koskenut kovasti mieleeni. Pyydän teitä, ettette lue -viakseni sitä, mitä on tapahtunut!" - -Tämä kuului melkein kuin itsesyytökseltä, mutta keskustelun kuluessa -kyseli hän tarkoin kaikkia onnettomuuden tapauksen erityisseikkoja, -ja kun valtionhoitaja ei katsonut voivansa niitä täysin selittää, -kutsuttiin Sten saapuville. - -Ihailtavalla hienotunteisuudella osasi tämä kuvailla tapahtuman -satunnaiseksi onnettomuudeksi. Piispa ei tiennyt mitään hattujen -vaihdosta, ja Sten varoi tarkoin siitä mainitsemasta. - -Oli kuin raskas taakka olisi pudonnut vanhuksen rinnalta. Hän -syleili Steniä kerta toisensa jälkeen ja vakuutti tälle, että tämä -oli kokonaan voittanut hänen sydämensä; mitä nuorukainen pyysi, sen -tahtoi hän hyväksyä. - -Poika punastui, mutta kysyi ujostelematta, saiko hän ottaa hänen -armonsa sanalleen. "En toivo mitään hartaammin!" - -"No hyvä!" sanoi Sten. "Tutustuin Tukholmassa erääseen Vadstenan -veljeen, Pietari maisteriin. Hän on ottanut tähtitieteen -tutkisteltavakseen, ja vaikken paljoa ymmärräkään sellaisia asioita, -voin kuitenkin sanoa, että hänen oppinsa on tehnyt minuun syvän -vaikutuksen. Hänen korkein toivomuksensa olisi pitää Upsalan -korkeakoulussa muutamia luentoja tästä aineesta, mutta hän ei ole -rohennut sitä teiltä pyytää. Jos teidän armonne tahtoo tutkia, onko -hän siihen kelvollinen, pitäisin tätä suurena hyvyyden osoituksena." - -"Onko tämä kaikki?" - -"Se on kenties liian paljon." - -"Minulle on ylen rakasta, kun nuoret miehet rakastavat tieteitä, -mutta että se, joka kerran on seisova ylinnä, niin nuorella iällä -suojelee tieteiden harjoittajia, se ilahuttaa minua, sillä se -lupaa paljon vastaisuudessa. Mitään tutkimista ei tarvita; teidän -puoltosananne on minulle kylliksi. Pietari maisteri tulee saamaan -kutsumuksen pitämään luentoja Upsalassa." Nuorukainen suuteli -kunnioittavasti kättä, joka hänelle ojennettiin, ja keskustelu palasi -sitten hautajaisiin, joiden oli tapahduttava jo kohta iltapäivällä. -"Jos minulla olisi voimia, lukisin itse messun hänelle!" sanoi -pääpappi. - -Mitä hänen asemiehiinsä tuli, lausui hän, että he ainiaaksi olivat -eroitetut hänen palveluksestaan. Taasenkin Sten puhui heidän -puolestaan: "Sallikaa minun puhua kuolleen puolesta", sanoi hän. -"Olen varma, että hän on antanut sydämestään anteeksi." - -Svante Niilonpoika lisäsi, että jos hänen armonsa eroittaisi heidät -palveluksestaan, antaisi se aiheen luulla heitä rikollisiksi. -"Tunnustan, että minäkin tuokion ajan ajattelin niin", lisäsi hän, -"mutta toivon, että tämä puoltolause riittää tunnustukseksi, että -katson olleeni väärässä". - -Piispa oli ylen tyytyväinen. Hän ei sanonut pitkiin aikoihin -tunteneensa niin suurta mielihyvää, ja tässä puuskassaan antoi hän -valtionhoitajalle suuren kukkaron täynnä kultarahoja vietäväksi -uskolliselle tohtori Hemmingille, jonka hän ei toivonut ymmärtävän -väärin sitä toimenpidettä, johonka olosuhteet olivat hänet vieneet. - -Svante Niilonpoika lupasi parhaan vointinsa mukaan toimittaa -saamansa tehtävän ja kiitti lahjasta. Uusien syleilyjen ja -ystävyydenvakuutusten jälkeen sanoivat he toisilleen jäähyväiset, -koska tuskin oli luultavaa, että kunnianarvoisa isä enää voisi kestää -uutta kohtausta niin suurten mielenliikutusten jälkeen. Kuitenkin -otti hän valtionhoitajalta lupauksen, ettei tämä lähtisi ennenkuin -seuraavana päivänä. - -Pienessä kappelissa vietettiin juhlallisia maahanpaniaisia. Suuri -joukko pappeja piti alttarin edessä hautajaistoimituksen, laulettiin -juhlallinen messu, ja urkulehteriltä kohisivat kuin minkäkin -enkelikuoron sävelet. - -Ritari, hänen poikansa ja suurilukuinen seurakunta ottivat tähän -osaa, mutta hän, jolle osoitettiin säätyään paljon suurempaa kunniaa, -ei näyttänyt kuolleelta, vaan ainoastaan vaipuneelta tyyneen ja -hiljaiseen uneen. - -Kun kirstun kansi oli pantu paikoilleen, otti Sten asemiesten kera -kirstun ja he kantoivat sen kirkkotarhaan. Siellä laskettiin se -hautaan, ritari heitti ensimäiset multalapiot, asemiehet päättivät -työn. - -Turhaan koetti ritari saada tavata Valmyraa. Tämä oli kadonnut. Ei -rouva Bontiakaan näkynyt, mutta hänen armonsa lähetti samana iltana -ja seuraavana aamuna sydämelliset terveisensä ja luvatun valtuuden -Pietari maisterille. - -Kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen lähti ritari jatkamaan -matkaansa. Ohitse mentäessä lähetti hän viimeisen tervehdyksen -kirkkotarhaan ja kiitollisen huokauksen Hänelle, joka oli suojellut -hänen rakastetun poikansa varmasta kuolemasta. - -Matkan määränä oli nyt ensi sijassa Ekan vanha sukukartano. -Siellä asui jalo herra Niilo Erikinpoika ja hänen vaimonsa Sigrid -Eskilintytär, Magnus Kaarlonpojan, Ekan entisen herran leski. -Edellisestä aviostaan oli Sigrid rouvalla kaksi tytärtä, Dordi -ja Cecilia, viimeksimainittu jo useita vuosia naimisissa Erik -Juhananpojan (Vaasan) kanssa. Viimeisestä avioliitostaan oli hänellä -myös tytär, Kristina, joka tätä nykyä oli kymmenvuotias. - -Tämä arvossapidetty suku, joka muinen oli ollut tanskalaismielinen, -kallistui yhä enemmän Ruotsin puolelle. Erityisesti oli tunnettua, -että Sigrid rouva oli mieleltään ruotsalainen, ja nyt oli -vahvistettava tätä kiintymystä. - -Valtionhoitaja matkusti ainoastaan pieni seurue mukanaan, siten -osoittaakseen luottamusta maan suurmiehiä kohtaan. Rahvaan puolelta -ei hän tiennyt olevan mitään pelättävää. - -Taivalta jatkettiin lyhyin päivämatkoin, pysähdyttiin tiheään -kirkkojen ja pitäjäntupien luona, kaikkialla, mihin suurempia -kansanjoukkoja oli kokoontunut. Meidän aikamme muodollisista -juhlamenoista ei tiedetty mitään; keskusteltiin keskenään kuten -vanhat tuttavat. Sanoja ei käytetty paljon eikä niitä keinotekoisesti -sommiteltu, ne lausuivat vain mitä tahdottiin sanoa, ja jollei -vastaus ollut toivomusten mukainen, ei ystävyys siitä rikkunut. - -Enköpingissä olivat kauppakaupungin miehet kerääntyneet koolle, -muutamia vuorimiehiä yhtyi heihin, ja niin syntyi pitkä neuvottelu -valtionhoitajan kanssa siitä, mitä oli tehtävä kaupan edistämiseksi. - -Tanskan kuningasta vastaan lisäsi ynseyttä se, että hän puolusti -hansakaupunkien kauppaa Ruotsissa; monet näistä kauppakaupungin -miehistä olivat itse olleet vieraissa maissa, ja he osoittivat, että -ruokatavaroita ja erittäinkin mausteaineita voitiin saada siellä -puolta huokeammalla. Saksalaiset kaupungit kiskoivat siis Ruotsista -kohtuutonta voittoa. - -Vuorimiehet olivat samaa mieltä; sillä niistä työkaluista, mitä he -tarvitsivat, saivat he maksaa moninkertaisen hinnan. - -"Tiedätte kai", vastasi valtionhoitaja, "että niiden suurten -palvelusten ja uhrausten tähden, joita Tukholma on tehnyt -valtakunnalle, on se saanut oikeuden harjoittaa ulkomaan kauppaa ja -niittää siitä niin suuria etuja kuin mahdollista". - -"Mutta Öregrund, Östhammar, Gäfle ja monet muut kaupungit eivät ole -saaneet osakseen samoja etuja!" huomautti muuan vuorimiehistä. - -"Monet herrasmiehet ja piispat lähettävät laivoja ulkomaille, sitä ei -voi kieltää. Mutta kauppaa emme voi jättää vapaaksi, koska ystävyys -Lyypekin kanssa on Ruotsille niin tärkeä, ettemme voi rikkoa niitä -sopimuksia, jotka on tehty heidän ja meidän välillä." - -"Jos hollantilaiset ja englantilaiset saisivat käydä satamissamme, -vaikuttaisi se hintojen alentumisen", virkkoi muuan kauppakaupungin -mies. "Kun nyt tanskalaiset sulkevat satamamme hansalaisiltakin -eivätkä ketkään muut merenkulkijat pääse tänne, täytyy meidän kärsiä -kaikkien elintarpeiden puutetta, yksinpä suolankin." - -"Jalo herra", sanoi muuan vuorimiehistä, "nämä seikat ovat tietysti -teille tuttuja. Jokainen valittaa tuntiessaan, kuinka kenkä puristaa, -mutta ainoastaan se, joka tuntee kaikkien hädän, tietää, ketä ensiksi -on autettava." - -"Oikein sanottu! Teidän hätänne ja huolenne koskee kovasti sydämeeni, -mutta se apu, joka teille annetaan, on kuin lääke sairaalle: se -kenties lakkauttaa kivun ja ylläpitää elämän, mutta terveys on -riippuvainen ruumiin omasta kunnosta ja elinvoimasta. Kauppa ja -elinkeinot voivat kukoistaa ainoastaan rauhan ja sovun vallitessa -kansojen kesken; auttakaa minua palauttamaan tämä, niin minä lupaan -tehdä kaiken minkä voin katkaistakseni ne siteet, jotka nyt estävät -teidän vapaata toimintaanne!" - -Tätä puhetta tervehdittiin kaikuvilla hyväksymishuudoilla. Kaikki -sitoutuivat äärimäisiinkin ponnistuksiin taisteltaessa Tanskaa -vastaan, sillä se oli ainoa mahdollisuus pysyväisen rauhan -saavuttamiseksi. - - * * * * * - -Ekassa oli valmistuttu valtionhoitajan vierailuun. Sigrid rouva oli -aikoja sitten tuttu hänen kanssaan, monta iloista hetkeä olivat he -viettäneet yhdessä Sten Sturen hovissa, ja häntä ilahutti, kun sai -virkistää niiden muistoa. - -Hänen herransa, joka hyvin tiesi, mitä odotettu käynti tarkoitti, -laski kuinka suuren summan hän mahdollisesti voisi luovuttaa; hän -ei tahtonut vetäytyä täyttämästä niitä vaatimuksia, joita hänelle -asetettiin, mutta tahtoi tehdä ne niin vähän tuntuviksi kuin -mahdollista. - -Ekassa oli jo pitemmän aikaa vieraillut nuori Magdalena Erikintytär -(Gyllenstjerna). Hän oli Niilo Erikinpojan veljentytär ja ainoastaan -kahta vuotta nuorempi kuin Dordi. - -Nämä serkukset rakastivat hellästi toisiaan ja molemmat ihailivat -toisissaan niitä ominaisuuksia, joita itseltä puuttui. - -Mutta Niilo herran oma tytär, Kristina, oli enemmän Ceciliaan. Hänen -vanhempansa hemmoittelivat hänet rakkaudellaan, ja hänen isällään oli -tapana sanoa, että niin suuresti kuin hän olikin toivonut saavansa -pojan, ei hän tahtoisi vaihtaa tätä tyttöä kymmeneenkään poikaan. - -Ekassa vierailivat nykyään herra Erik Arvidinpoika (Trolle) ja -Krister Juhananpoika (Vaasa), molemmat nuoria, suuressa arvossa -pidettyjä, ja mikäli kuiskailtiin, korviaan myöten rakastuneita -nuoriin Dordi ja Magdalena neitsyihin. - -"Teidän on autettava minua tekemään aika niin miellyttäväksi kuin -suinkin kunnioitettaville vieraillemme", sanoi Sigrid rouva, kun -eräänä päivänä keskusteltiin vilkkaasti valtionhoitajan odotetusta -saapumisesta. "Tehän tunnette paremmin tapoja ja menoja sellaisina -kuin ne nykyisin ovat käytännössä." - -"Tavat, joita Ekassa noudatetaan, käyvät korkeimmista kaikkialla", -vastasi Krister herra syvästi kumartaen. - -"Ei se, jonka te näytätte aikovan tuoda tänne, ritari", puuttui Dordi -jokseenkin kiihkeästi puheeseen. - -"Olisin teille kiitollinen, jalo neitsyt, jos tahtoisitte sanoa -minulle, mitkä sanat tai teot ovat aiheuttaneet minulle niin ankaran -ojennuksen." - -"Dordi puhuu usein ajattelemattomasti", virkkoi äiti. - -"Rakas äiti, ettehän rakasta imartelua enemmän kuin minäkään." - -"Luetteko sellaisiin jokaisen lausunnon, joka puhkeaa ilmoille -ihailusta ja kiitollisuudesta?" - -"Kenestä puhut?" kysyi Niilo herra, joka samassa astui huoneeseen, -mukanaan nuori tyttärensä, jolla oli nukke käsivarrellaan. - -"Näettekös, äiti, mitä isä kulta on minulle lahjoittanut!" -Ihastuneena näytteli hän nukkeaan kaikille läsnäolijoille. - -"Nukke!" nauroi Dordi. "Sinä olet liian vanha leikkiäksesi -sellaisilla." - -"Liian vanha?" kysyi tyttö ja katsoi isäänsä. - -"Leiki sinä vain sillä, lapsi", vastasi isä. "Minua miellyttää -enemmän neitsyiden leikintä nukeilla kuin miehillä." - -"Kiitän teitä, herra ritari!" vastasi Krister Juhananpoika kumartaen. - -"Mies, joka sallii itseään pidellä kuin nukkea, ei ansaitse -parempaa", terhensi Dordi uhmaillen. - -Krister herra puri huultaan. "Onko teille nukkenne hyvin rakas?" -kysyi hän Kristinalta. - -"Oi, kyllä! Hyvin, hyvin rakas!" Ja hän suuteli ja hyväili sitä. - -"Enköpingistä on äsken saapunut pikalähetti", kertoi Niilo herra. -"Valtionhoitaja lienee tuskin odotettavissa tänne ennenkuin -ylihuomenna." - -"Sanotaan, että hän aikoo Taalainmaahan", vastasi Krister -Juhananpoika. - -"Saadakseen talonpojat sekaantumaan asioihin!" - -"Olen melkein halukas asettumaan hänen puolelleen!" - -"Tekö, Krister herra?" - -"Se olisi toimintaa, ja sellaista minä tarvitsen." - -"Katsos Kristinaa nukkeineen", sanoi Niilo herra hiljaa emännälleen. -"Eikö ole ihmeteltävää, kuinka aikaisin äidinrakkaus ilmenee nuoressa -tytössä!" - -Sigrid rouva hymyili tyytyväisenä. "Mikä lapsesi on nimeltään, -Kristina?" kysyi hän. - -"Kristina!" vastasi tämä. "Nyt täytyy minun laittaa häitä, sillä hän -menee naimisiin." - -"Kenen kanssa?" - -"Herra Sten Svantenpojan!" - -"Mikäs päähänpisto se on?" kysyi äiti. "Ethän tunne häntä?" - -"Se ei olekaan tarpeellista!" - -"Mutta silloinhan hänen täytyy lähteä ylkänsä mukaan" virkkoi Niilo -herra hymyillen. - -"Pyydän häneltä, että Kristina saa jäädä vielä vähäksi aikaa -luokseni!" vastasi tyttö. - -"Mutta eikö olisi viisaampaa viivyttää häitä jonkun aikaa?" - -"Niin kenties se on viisaampaa." - -Muuan palvelija astui sisään ja ilmoitti, että eräs matkustava hieno -nainen, joka äsken oli saapunut, halusi puhutella Sigrid rouvaa tai -kenties Dordi neitsyttä. - -"Eikö hän ole sanonut nimeään?" - -"Jalo neitsyt Katarina Niilontytär, Viikin neitsyitä!" - -"Katarina!" huusivat Dordi ja Magdalena ja riensivät ulos. - -"Herra Svante Niilonpoika on tuleva iloiseksi hänet nähdessään", -sanoi Sigrid rouva ja poistui huoneesta. - -"Eikö hän ole äskettäin menettänyt isänsä?" kysyi Erik herra -osanottavasti. - -"Kovia on hän saanut kokea", vastasi ritari. "Isä kuoli kolme päivää -ennen kuin tyttären häät ehdittiin viettää; sen johdosta on ne -lykätty uudestaan, luultavasti pitkäksikin ajaksi." - -"Sen sanotaan riippuvan hänestä itsestään." - -"Pietari herra on jalo herra!" - -"Hänen veljensä on paljoa huomattavampi." - -"Siitä seuraa tavallisesti onnettomuutta, kun sukulaiset rakastavat -samaa naista", sanoi Krister. - -Erik herra oli ollut mykkänä kuulijana, nyt sanoi hän vakavasti: - -"Tule, Krister, tehkäämme pieni kierros puistossa!" - -He menivät, ja ritari katsoi heidän jälkeensä tyytyväisesti -hymyillen. Sitten hän istui Kristinan viereen, ja kun tämä oli pannut -nuken pois, kysyi hän: - -"Kuules, Kristina, sanoit äsken, että on ne korvat pienelläkin -padalla." - -"Se on sananlasku, isä." - -"Niin, sen tiedän, mutta kuinka se sopii tähän." - -"Krister herra rakastaa Magdalenaa." - -"Mistä sen tiedät?" - -"Hän piirtää hänen nimensä kaikkiin puihin!" - -"Mutta Erik herra...?" - -"Niin, voit kai nähdä, kuka hänen mielitiettynsä on." - -"Magdalena hänenkin?" - -"Ei, Dordi!" - -"Nyt puhut hassuja! Eihän hän puhele koskaan Dordin kanssa." - -"Mutta katselee häntä sitä enemmän!" - -"Välittääkö Dordi hänestä?" - -"Sitä en tiedä; mutta sanokaa minulle, rakas isä, luuletteko, että -Sten herra tahtoo leikkiä minun kanssani?" - -"Ei, Kristina, hän on iso poika ja ritari jo, tiedä se." - -"Silloin täytyy kai minun niiata hänelle syvään?" - -"Niin täytyy." - -"Nukkeani ei hän saa", sanoi tyttö ja otti sen jälleen -käsivarrelleen. "Minä kätken sen arkkuun niin hyvin, ettei hän saa -sitä edes nähdäkään." - -Nyt astui Sigrid rouva jälleen huoneeseen Magdalenan, tyttärensä ja -Katarinan kera. - -Viimeksimainittu oli mustassa surupuvussa. - -Niilo herra riensi toivottamaan hänet tervetulleeksi, kiittäen häntä -siitä, että hän oli noudattanut heidän kutsuaan. - -"Minulle kävi liian raskaaksi oleskella yksin kotona", sanoi hän. "Ja -kun nyt hääni on määrätty vietettäväksi kolmen kuukauden kuluttua, -tarvitsisi minun vähän vilpastuttaa mieltäni, ettei Pietari herra -saisi ylen suruista morsianta!" - -"Silloin jäät luoksemme koko täksi ajaksi!" huudahti Dordi -innokkaasti. - -"Me rupeamme sinun morsiusneitsyiksesi!" lisäsi Magdalena ja syleili -häntä. - -"Minäkin tahtoisin ruveta!" huudahti Kristina. "Sano, rakas, äiti, -saanko minä?" - -"Tekisitte meille suuren ilon, jos suostuisitte viettämään häänne -täällä Ekassa", sanoi Niilo herra ja vei hänen kätensä huulilleen. - -"Ette saa kieltää meiltä sitä", lisäsi Sigrid rouva. - -"Teidän hyvyytenne tulee niin äkkitulvana, etten tiedä, mitä minun on -vastattava", virkkoi Katarina. "Sallikaa minun ajatella asiaa, onhan -sinne vielä pitkältä." - -"Niin monet häät!" sanoi Kristina melkein itsekseen ja taputti -käsiään. "Mutta sinä olet pienin, sinä, sentähden täytyy sinun -odottaa viimeiseksi", lisäsi hän suudellen nukkeaan. - -Kun Krister ja Erik palasivat, saattoi heissä nähdä tapahtuneen -suuren muutoksen. He olivat vakavammat kuin ennen. Molemmat -kiinnittivät suurta huomiota Katarinaan ja kuuntelivat -tarkkaavaisesti, kun hän kertoi. - -"Kotiutumiseni näytti antavan isälleni uutta terveyttä ja uusia -voimia; hän puhui siitä, että yhtyisi tohtori Hemming Gaddin kanssa -Kalmaria piirittämään, mutta hänen aurinkonsa oli jo laskenut, hän -käsitti sen itse ennenkuin oli vielä vaipunut vuoteen omaksi." - -"Kerrottiin, että hän oli lähettänyt Pietari Turenpoikaa noutamaan." - -Katarinan poskilla häivähti puna. "Se tapahtui kahdesta syystä", -sanoi hän. "Ensiksikin tahtoi hän laskea kätemme yhteen ennen -kuolemaansa, toiseksi, mikä oli tärkeämpää", lisäsi hän vapisevalla -äänellä, "tahtoi hän ottaa Pietari herralta lupauksen, että tämä -pysyisi isänmaalle uskollisena viimeiseen hengenvetoon". - -"Hän antoi sen?" - -"En luule, että kukaan Turenpoika pettää tämän lupauksen, vaikkei -häneltä sitä vaadittaisikaan." - -"On sanottu, että ritarin sairasvuoteen ääressä tapahtui kummallisia -asioita", virkkoi Niilo herra. - -"Useita hänen asemiehistään oli läsnä, niin ettei minua ihmetytä, -vaikka se on tullutkin tunnetuksi." - -"Sanotaan, että hänellä oli näkyjä..." - -"Ihmeellisiä!" - -"Sairauden aikanako?" - -"Sehän ne aiheutti ja -- minä olin syynä siihen!" - -"Sinäkö, Katarina?" - -"Suomesta lähtiessäni sain Anna Sparrelta sormuksen, jonka hän oli -saanut eräältä noita-akalta. Minä panin sen sormeeni, mutta tunsin -heti sen jälkeen eriskummaista levottomuutta; en tahtonut uskoa, että -se oli missään yhteydessä sormuksen kanssa, vaikka tunsin mielessäni -jotakin sellaista. Mutta kohta jälkeenpäin -- en tiedä näinkö unta --- näin meidän laivamme taistelussa vierasta laivaa vastaan, kuulin -meriväen huutoja ja vaikeroimista... Minun oli itsenikin täytynyt -olla äänessä, sillä palvelijattareni tuli sisään ja kysyi, mikä minua -vaivasi. Melkein poissa suunniltani tempasin sormuksen sormestani, -ja samassa oli lumous poissa. Miksi en noudattanutkin ensimäistä -päähänpistoani ja heittänyt sitä mereen!..." - -"Sinä säilytit sen?" - -"Panin sen käsilaukkuuni. Kun saavuttuani kotiin avasin sen, oli -sormus melkein ensimäinen, minkä huomasin. Eräänä päivänä kerroin -siitä isälleni, eikä hän antanut minulle rauhaa, ennenkuin olin -noutanut sen. Kaikista pyynnöistäni huolimatta pani hän sen -sormeensa. Omituista kyllä, näytti se sopivan yhtä hyvin kaikille. -Sain kyllä hänet ottamaan sen pois sormestaan, mutta millään tuumin -ei hän antanut sitä takaisin." - -"Ja sitten?" - -"Sitten sulkeutui hän huoneeseensa, ja kun vihdoin sain hänet -avaamaan, oli hänen muotonsa niin muuttunut, että hän näytti pikemmin -kuolleelta kuin elävältä." - -"Ja hän piti sormuksen?" - -"En uskaltanut sitä enää pyytää, niin suunniltaan hän joutui, kun -siitä mainitsin." - -"Katarina parka!" - -"Seurauksia ei ollut vaikea nähdä; hänen ennaltaankin heikko -terveytensä murtui äkkiä tykkänään. Vihdoin täytyi hänen ruveta -vuoteen omaksi. Kuolinvuoteellaan hän sanoi minulle ja Pietarille: -'Minun olisi pitänyt elää vielä kolme päivää, mutta palava haluni -nähdä esiripun taa joudutti kuolemaa. Oi, jos uskaltaisin ja saisin -puhua! Kas tuossa, poikani, ota sormus ja heitä se meren syvyyteen!' -Muutamia minuutteja myöhemmin oli hän kuollut." - -"Ja sormus?" - -"Pietari herra oli pannut sen pöydälle, mutta kun hän sitten aikoi -ottaa sen, oli se kadonnut." - -Syntyi pitkä, hengittämätön hiljaisuus. - -"Hirveää!" kuiskasi Sigrid rouva. - -"Hirveää!" toistivat Dordi ja Magdalena. - -Mutta Kristina oli ryöminyt erääseen nurkkaan ja nyyhkytti hiljaa. - -"Etkö epäile ketään?" - -"Asemiehet olivat sisällä, jonkun heistä oli täytynyt ottaa se." - -"Mistä oli Anna rouva saanut sen?" - -"Sitä ei hän tahtonut sanoa, mutta herra Erik Turenpoika sanoi -saaneensa sormuksen, joka hänelle oli annettu jätettäväksi hänen -vaimolleen. Kaikesta päättäen täytyi sen olla sama." - -"Sen oli kai antanut hänelle joku vihollinen?" - -"Niin, varmaankin." - -Seuraavana aamuna saatiin viesti, että valtionhoitaja saapuisi samana -iltana, ja Sigrid rouvalle tuli sen johdosta paljon hommaa. Nuoret -jäivät yksin. - -Katarina johdatti keskustelun pois yksityisasioista. Hänen elämänsä -olivat monina vuosina täyttäneet suuret yleiset harrastukset tai -yksityiset elinkysymykset, ja ken kerran on antautunut kokonaan -tärkeimpään, hän ainoastaan hätätilassa sekaantuu mitättömyyksiin. - -Toisin oli sen nuoren parven laita, minkä keskuudessa hän oleskeli. -Krister ja Erik olivat tosin olleet monessa kovassa kahakassa, mutta -harrastus sotaan oli lopussa. Nuoret neitsyet käsittivät sodasta -ainoastaan sen hirveyden. - -Nyt sitä vastoin saivat he kuulla sen merkityksestä ja -tarkoituksesta; eivät olleet kysymyksessä ainoastaan maan edut, vaan -heidän omat velvollisuutensakin. Näkyi selvästi, kuinka Katarina -katsoi olevansa velvollinen uhraamaan kaikki voimansa, tekemään -kaiken voitavansa auttaakseen maalle onnellista ratkaisua. Mutta -hänen puheensa henki sulaa nöyryyttä, sitä ei pidetty monin suurin -sanoin eikä elein. - -Niin Dordi kuin Magdalenakin kuuntelivat tarkkaavaisesti, mutta -maahanluoduin katsein. Kristinasta tuntui, kuin hänen kuulemansa -sanat tunkeutuisivat syvälle sydämeen, ja pehmeään vahaan painuivat -ne tarkoin talteen; eivätkä ne häipyneet vastaisuudessakaan, vaan -juurtuivat yhä lujemmin. - -Ekan arkituvassa, missä pitkät ajat oli kuultu ainoastaan turhia -loruja, sukeutui nyt keskusteluja tärkeimmistä kysymyksistä. Kukin -kohdaltaan sai viritystä Katarinan innonlampusta, ja niin leimusi -pian kirkas liekki alttarilla, jolla uhrattiin synnyinmaalle. - -"Minun aikomukseni on ollut seurata valtionhoitajaa Taalainmaahan", -virkkoi Krister herra; "nyt on tämä ajatus kypsynyt lujaksi -päätökseksi". - -"Elektus Hemming Gadd tarvinnee upseereja; minä menen hänen -luoksensa", sanoi Erik herra. "Kalmarin valloittaminen takaisin -näyttää minusta tällä hetkellä olevan tärkein kaikista hankkeista." - -Molemmat neitsyet kalpenivat ja vilkaisivat nopeasti ja salavihkaa -toisiinsa. - -Mutta Katarina puhui heidän kanssansa, ikäänkuin se olisi ollut -luonnollisin asia maailmassa. - -"Niin alkaa meille nyt uusi vaihe elämässämme", huudahti Erik herra -teennäisellä hilpeydellä. "Huomenna on se huoleton elämä, jota täällä -olemme viettäneet, oleva ainoastaan ihana unelma." - -"Unelmat virtoina vierivät pois", virkkoi Dordi katkeruuden -vivahduksella. - -"On unelmia, joita ei voi ikinä unhottaa", vastasi nuori ritari. - -"Jalo neitsyt, saanko puhutella teitä kahdenkesken?" sanoi Krister -Magdalenalle. - -Tämä kalpeni hieman, mutta vastasi sitten: "Tunnin kuluttua -ruusutarhassa." - -Kohta tämän jälkeen lähtivät ritarit, kuten sanoivat, järjestämään -lähtöään. - -Katarina, joka huomasi, että molemmat serkukset olivat sangen -liikutetut, ja arvasi, että sydämenasioita oli kyseissä, suostui -Kristinan pyyntöön, että he tekisivät kävelymatkan metsään. - -Kun Dordi oli jäänyt yksin serkkunsa kanssa, hypähti hän kiihkeästi -pystyyn, silmät leimusivat, ja hän huudahti vihasta vapisevalla -äänellä: - -"Sinä olet houkutellut hänen sydämensä vieraantumaan minusta!" - -"Dordi, kuinka voitkaan luulla..." - -"Etkö luule minun nähneen viehkeitä hymyilyjäsi! Sinä olet jakanut -niitä heille molemmille." - -"Kuinka sinä olet julma!" Ja Magdalena peitti kasvonsa käsiinsä -salatakseen kyyneliään. - -"On mahdollista, että teen sinulle väärin. Minkä sinä sille voit, -että olet tuhat kertaa rakastettavampi kuin minä!" - -"Sinun ilvehtimisesi menee liian pitkälle", huudahti neitsyt -kiihkeästi. "Etkö luule minun näkevän, että sinua he molemmat -rakastavat. Sinun tähtesi he molemmat puuhailevat minunkin kanssani." - -"Magdalena, sitä et todella tarkoita!" - -"Ikäänkuin sinä et sitä tietäisi!" - -"Minun tähtenikö Krister herra pyysi äsken puhutella sinua -kahdenkesken?" - -"Luulen, että hän varmaan pyytää minua puhumaan puolestaan sinulle." - -"Ei, ei! Sinua hän rakastaa!" - -"Niin hullusti ei toki liene!" - -"Hullusti?... Etkö sinäkin rakasta häntä?" - -"En, Jumala minua auttakoon!" - -"Magdalena, rakastatko Erikiä?" - -"Älä kysy minulta!" - -"Oi, vastaa! Vastaa!" - -"Anna minulle anteeksi! Tiedänhän, että hän rakastaa sinua samoin -kuin sinäkin häntä... En minä tahdo asettua sinun onnesi tielle." Hän -oli heittäytynyt Dordin jalkoihin ja syleili hänen polviaan. - -Tämä tuijotti häneen melkein sanatonna hämmästyksestä. "Sinä rakastat -siis Erikiä", sanoi hän. "Magdalena, oletko varma, ettet erehdy?" - -"Anna anteeksi! Anna anteeksi minulle!" Mutta silloin heittäytyi -Dordi lattialle hänen viereensä, kietaisi käsivartensa hänen -kaulaansa ja huudahti hillittömästi ihastuksissaan: "Kristeriä, häntä -minä rakastan!" - -"Kristeriä?" - -"Etkö ole huomannut sitä?" - -"En, en!" - -Serkukset syleilivät ja suutelivat toisiaan. "Rakas kulta, suo minun -mennä kohtaukseen!" pyysi Dordi. - -"Tahdotko sinä?" - -"Me olemme jokseenkin yhtä pitkät; minä heitän tiheän harson ylleni." - -"Niin, niin, tee se..." - -"Minä riennän noutamaan harsoa. Rukoile meidän molempain puolesta -minun ollessani poissa!" - -Ja Magdalena polvistui pyhän neitsyen kuvan eteen. Hän rukoili -serkkunsa, Erikin ja Kristerin puolesta. Sitten riensi hän ikkunan -luo. Nyt oli Dordin jo täytynyt joutua perille! Mitä olikaan ritari -mahtanut sanoa hänelle? Hänestä tuntui melkein kuin olisi kysymys -elämästä ja kuolemasta. - -Silloin avautui ovi, hän kääntyi... Sieltä tuli Erik herra. - -Magdalena näytti yhtä hämmästyneeltä kuin hänkin. Molemmat -tuijottivat toisiinsa. - -"Tekö täällä, neitsyt?" sammalsi hän. - -"Minä menen heti..." - -"Ei, ei, viipykää tuokio!" Ja hän tarttui neitsyen molempiin käsiin -ja vei hänet jälleen istumaan. - -Magdalena ei rohennut kohottaa katsettaan, mutta ihmetteli, eikö -toinen voinut nähdä, kuinka hänen sydämensä pamppaili. - -"Sallikaa minun vielä kerran viettää onnellinen hetkinen teidän -kanssanne kahden", sanoi Erik. "Tiedänhän hyvin, etteivät ne hetket -enää koskaan palaa." - -"Herra ritari..." Magdalena tahtoi nousta. - -"Ei, ei, istukaa paikoillanne, pyydän teitä! Puhukaamme jostakin -muusta. Katarina neitsyestä esimerkiksi." - -"Tahtoisin kuten hän heittää pois kaikki omat toivomukset ja elää -ainoastaan muille." - -"Sanokaa minulle, kaunis neitsyt, mitä vaatisitte siltä, jonka -tahtoisitte tänään tehdä onnelliseksi antamalla hänelle kätenne?" - -"Minäkö?" kysyi Magdalena punastuen. - -"Otaksukaa, että voisin viedä vastauksenne sille onnelliselle." - -"Tahtoisin, että hän aina pysyisi uskollisena velvollisuuksilleen -Jumalaa ja isänmaata kohtaan." - -"Onko sillä kaikki sanottu?" - -"On, kaikki; se, joka pysyy uskollisena tärkeimmässä, ei voi pettää -pienimmässäkään." - -Magdalena vetäisi nopeasti pois kätensä, johon toinen oli tarttunut. - -"Olette oikeassa, sukulaiseni odottaa." - -"Minä en mene!" - -"Tehän lupasitte?" - -"Dordi on..." hän keskeytti äkkiä. - -"Mennyt sijastanne?" - -"Niin!" - -"Onko se mahdollista! Miksi?" puuskahti ritari hänelle tavattomalla -kiihkeydellä. - -"Hän tahtoi itse." - -"Veikö hän teidän vastauksenne?" - -Magdalena nyökäytti myöntävästi päätänsä. - -"Onnellinen Krister!" - -"Niin, sangen onnellinen, sillä Dordi rakastaa häntä." - -"Ja te, neitsyt, te?" - -"Sydämeni... ei ole enää omani..." - -"Kenenkäs se on?" - -"Älkää kysykö!" - -"Magdalena!" - -"Erik!" - -"Enkö sitä sanonut! He ovat jo löytäneet toisensa!" huudahti Krister -astuen sisään. "Mutta tämä sydämetön tempautui sylistäni rientääkseen -tänne." - -"Mutta Magda", sanoi Dordi, "ethän tiennyt..." - -"En tiedä nytkään, kuinka se on tapahtunut." - -"Rakkaus on arvoitus. Se ratkaistaan huomaamatta, kukaan ei voi -sanoa, missä ja milloin", sanoi Erik herra. - -"Dordi! Mitä sanovatkaan vanhempasi?" - -"He iloitsevat meidän onnestamme. Tulkaa, ilmoittakaamme heti -äidilleni!" - -Sillävälin vaelsi Katarina pienen seuralaisensa kera iäti -viheriöivässä hongistossa. - -"Minusta tuntuu", sanoi Katarina, "kuin honka olisi kuva kansastamme, -luja ja järkähtämätön taistelussaan ankaraa ilmanalaa samoin kuin -anastajiakin vastaan. Katsos vain, kuinka vakavina hongat seisovat, -aivan kuin miehet, jotka voivat taittua, mutta eivät koskaan taipua." - -"Sentähden minua kai niin peloittaakin kävellä tänne yksin", vastasi -Kristina, "varsinkin tuonne vanhalle kiviröykkiöiselle hautakummulle." - -"Onko se täällä metsässä?" kysyi Katarina. "On, ei kovinkaan kaukana. -Tahdotteko mennä sinne, neitsyt?" - -"Mielelläni tahtoisin." - -"Tulkaa sitten!" - -Tyttö poikkesi kapealle jalkapolulle, mutta se loppui pian ja he -olivat sankassa metsässä. Kristina meni siitä huolimatta reippaasti -ja epäröimättä eteenpäin. - -"Kuinka osaatte täällä kulkea?" kysyi Katarina. - -"Olen kulkenut tänne niin monia kertoja." - -"Yksinkö?" - -"Useimmiten yksin." - -"Sanoitte äsken, että teitä peloittaisi kulkea yksin metsässä." - -"Sentähden juoksen, päästäkseni nopeammin perille." - -Näreikkö oli niin tiheää, että näytti melkein läpipääsemättömältä, -mutta Kristina tiesi raivata tiensä ja auttoi Katarinaakin -tunkeutumaan lävitse. - -Molemmat hätkähtivät hämmästyksestä saavuttuaan perille. - -Paikalle oli hakattu jokseenkin suuri nelisnurkkainen aukeama. -Aivan sen keskellä oli hautakumpu, riittävän laaja peittääkseen -sekä hevosen että miehen. Jokaisessa neljässä kulmassa oli pienehkö -kiviröykkiö ja näiden keskellä, mutta lähempänä hautakumpua, yksi -vielä pienempi. - -Paikka sellaisenaankin kiinnitti kaiken huomion puoleensa, mutta nyt -vielä enemmän kuin tavallisesti. - -Aivan hautakummun vieressä seisoi kookas nainen. Hän oli puettu -tummaan kaponuttuun, ja pitkä harmaa tukka valui kiemurtelevain -käärmeiden näköisinä suortuvina pitkin hänen selkäänsä. Päässään oli -hänellä huopalakki, ja kädessään piteli hän sauvaa, jota hän kerta -toisensa jälkeen heilutti ilmassa. Kummallinen nainen seisoi selin -äskentulleihin, mutta he kuulivat hänen jupisevan epäselviä sanoja. -Epäilemättä oli hän loihtimishommissa. - -Kristina tarttui seuralaisensa käsivarteen. "Lähtään pois!" kuiskasi -hän, mutta Katarina loi häneen niin tyynnyttävän katseen, että hän -heti lisäsi: "En minä pelkää yhtään!" - -Taasenkin kohotti nainen sauvansa ilmaan, ja nyt kuulivat he selvään -sanat: - - "Hän on harteva, roteva, - kypärpäinen, säihkysilmä, - rintaryntähät leveät, - yltänsä sotisovassa, - käsivarsi raudan vahva, - taistotappara kädessä!... - Vaan takana taivonrannan, - kiintotähteinkin takana, - minne ei ikinä kanna - silmä nuorten neitsykäisten, - istuu hän ilopidossa - kera heimonsa, sukunsa! - Näen kaiken! Ei mitänä - tiellä silmäni avoimen, - mennyt kirkas on minulle, - nouse ei tulevan huntu, - ennenkuin takaisin mulla - varastettu on omani! - Silloin silmäni säkenin - kuritan katalat juonet, - liehun taasen taistelossa, - kunnes saan ikileponi." - -Kautta metsän kulki raju tuulispää, niin että raskivat aarnihongat, -jotka seisoivat naisen edessä aukeaman reunalla, ja muuan suuri oksa -putosi risahdellen aukeaman keskelle. - -Nainen päästi kirkaisun, heitti pois sauvansa ja kääntyi. - -Samassa huomasi hän Katarinan ja nuoren Kristinan. Hän tuijotti -heihin, melkein hämmästyneempänä kuin he häneen. - -Kukaan ei liikahtanut paikaltaan. - -"Vihdoinkin", sanoi eukko ikäänkuin itsekseen "Ihme!... Niin, niin, -sen täytyy olla niin." - -Neitsyet seisoivat edelleen liikahtamatta paikoiltaan; eukko lähestyi -heitä hitaasti. - -"Mistä tulette?" kysyi hän. - -"Valmyra!" huudahti Katarina, joka vasta nyt tunsi vanhan naisen. - -"Neitsyt Katarina Niilontytär!... Viipurissa! Ah, minun silmäni ovat -olleet sokaistut!" - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Ihme, ihme!" huudahti eukko uudelleen. - -"Mitä nyt, Valmyra?" - -"Sanokaa, onko se teillä?" - -"Mikä? Mikä niin?" - -"Sormukseni!" - -"Mistä sormuksesta puhutte!" - -"Se on ollut kädessänne, näen sen... Olette katsonut esiripun taa..." - -"Tekö sen lahjoititte Anna Sparrelle?" - -"Vai niin, se on siis ollut hänellä!" - -"Erik herra oli kai sen saanut viedäkseen emännälleen." - -"Nyt ymmärrän kaiken! Toinen näki sen eikä voinut vastustaa -kiusausta." - -"Ei ole mahdollista, että Anna..." - -"Eikö se ollut teidän sormessanne?" - -"Olin saanut sen lahjaksi, mutta mistä tiedätte..." - -"Näen, tunnen sen! Luuletteko, että rankaisematta voi katsoa -tulevaisuuteen!" - -"Kauan ei se ollut minulla. Oi, jospa olisin sen haudannut meren -syvyyteen!" - -"Kala tai uiskenteleva ruohonkorsi olisi tuonut sen takaisin -ilmoihin." - -"Oletteko varma siitä?" - -"Sen täytyy löytyä ennen elämäni loppua." - -"Isälleni maksoi se hengen." - -"Hän ei voinut vastustaa kiusausta! Ettekö tiedä, että sen, joka on -nähnyt korkeimman, täytyy kuolla!" - -"Vaikka se olisi tapahtunutkin sydämen nöyryydessä ja puhtaudessa?" - -"Tai väärillä ja pahoilla teillä! Niin, seuraukset ovat erilaiset." - -"Ja sinä itse, Valmyra?" - -"Minäkö?" - -"Ettekö ole kantanut sitä sormessanne?" - -"Minä olen ase, välikappale, minulle on sormus pelastus. Oi, antakaa -minulle se!" - -"Sitä en voi!" - -"Eikö se ole enää teillä?" - -"Se katosi jäljettömiin!" - -"Niin se aina tekee! Minun täytyy siis etsiä yhä uudelleen, väsymättä -etsiä." - -"Mutta jos se saa ainoastaan pahaa aikaan, miksi tahdotte saada sen -takaisin?" - -"Pimennyt on näköni! Sormus kädessäni voisin varoittaa, auttaa muita. -Nyt on synti voimallisempi ja kuolema väistyy tieltäni." - -Hän seisoi kotvan tuijottaen eteensä. "Minä saan, minun täytyy saada -se takaisin!" jupisi hän. "Näen edessäni käden, jossa on se... Kas, se -vapisee pelosta... Kirottu! Kirottu!" - -"Lähtään pois!" kuiskasi Kristina ja vetäytyi Katarinan taakse. - -Mutta silloin sattui Valmyran katse häneen ja kirkastui -huomattavasti. "Terve sinulle, neitsyt!" sanoi hän. "Sinua odottaa -kaunis tulevaisuus, mutta kuitenkin saat kokea kovempia kuin useimmat -muut." - -"Sanoittehan, että olette menettänyt ennustuslahjanne", huomautti -Katarina, "ja kuitenkin..." - -"Kuitenkin luen ihmisten silmistä heidän tulevia kohtaloitaan, mutta -en kirkkaassa valossa, vaan haparoiden, häilyvästi, epävarmasti..." -Tällöin harimoi hän käsillään kahtaannekäsin kasvojensa edessä -ja palasi hautakummulle. Siellä tarttui hän sauvaansa, tunkeutui -aukeaman takapuolelle näreikköön ja katosi. - -"Mikä kummallinen akka! Tunnetko hänet, neitsyt?" kysyi Kristina. - -"Kyllä, tulin hänet tuntemaan Suomessa. Hän on mustalaisheimoa ja on -kokenut monia vaihtelevia kohtaloita." - -"Miksi on hän tullut tänne?" - -"Luultavasti sormusta etsimään. Se on kulkenut perintönä hänen -suvussaan." - -"Minkä näköinen se oli?" - -"Kiiltomusta, tummansininen kivi kannassa." - -"Kuinka omituista! Jos näkisin sen, tuntisin sen varmaan." - -Katarina kulki hautakummun ympäri. "Ei kai tiedetä, kuka tähän on -haudattu?" - -"Ei! Isäni on tahtonut avauttaa kummun, mutta äiti samoin kuin -kaikki muutkin luulee, että siitä seuraisi onnettomuutta. Ei edes -kiviröykkiöitäkään ole koskettu." - -"Olisi kuitenkin opettavaa tietää..." - -"Eikö sanota: Antaa kuolleiden levätä rauhassa! Pyydän teitä, älkää -puhuko siitä isälleni!" - -"Enkä puhu!" - -"Eikö se ollut ihmeellistä, mitä hän ennusti minulle?" - -"Muistatteko sen vielä?" - -"En varmaan unhoita sitä koskaan!" - -"Muistakaa myös, että ihminen päättää, Jumala säätää!" - -"Kyllä muistan." - -Jokseenkin vaiteliaina palasivat he kotiin, mutta siellä herätti -kertomus, mitä he olivat nähneet, melkein yhtä suurta huomiota -kuin päätetyt kihlaukset hämmästyttivät Kristinaa. Hänestä tuntui -käsittämättömältä, että hän oli niin saattanut erehtyä. - -Sigrid rouva oli sangen tyytyväinen, kun asia kerrankin oli tullut -ratkaistuksi. Uusi liitto Vaasa-suvun kanssa oli Gyllenstjernan -suvun arvoinen, ja vaikka edellinen olikin muinoin ollut -tanskalaismielinen, lupasi hän itsekseen, että se tämän jälkeen oli -tuleva täysin isänmaalliseksi. - -Erik herra oli jo aamulla lähtenyt valtionhoitajaa vastaan ja oli -siis tietämätön päivän tapauksista. - -Oli odotettu, että vieraat saapuisivat jo aikaisemmin iltapäivällä, -mutta tuli jo pimeä ja yhä he vain viipyivät. Sigrid rouva oli -sytyttänyt soihtuja, ei ainoastaan lähimpään ympäristöön, vaan pitkin -tietä ainakin puolen peninkulman matkalle. - -Vihdoinkin tuli pikalähetti täyttä laukkaa, ilmoittaen, että he -olivat tulossa. - -Sigrid rouva sanoi molemmille rakastaville pareille, että hänen -tehdessään seuraa valtionhoitajalle oli heidän pyydettävä hänen -herransa suostumusta liittoonsa. - -Erik herra oli ollut suuren miesparven kera tulijoita vastassa, ja -kaikki suoltuivat nyt pihaan soihtujen ja tuohusten valaisemina, -aivan kuin olisi ollut kirkas päivä. - -Alemmilla portaalla, ympärillään molemmat tyttärensä, Katarina -Niilontytär ja parvi piikasia, seisoi Sigrid rouva valmiina -vastaanottamaan kunnioitettua vierasta. - -Krister Juhananpoika ja Erik Erikinpoika ojensivat kätensä, -toinen valtionhoitajalle, toinen hänen pojalleen, kun näiden oli -laskeuduttava ratsailta. Sydämellisiä tervehdyksiä vaihdettiin, mutta -sitten tuli Sigrid rouva, otti kunniavieraan huostaansa ja vei hänet -seurasaliin. - -"Tiedän kyllä, että nyt puutun herrani oikeuksiin", sanoi hän, "mutta -vanhan ystävyyden tähden suotakoon se minulle anteeksi." - -Heillä oli niin paljon muisteltavaa ja puheltavaa näillä molemmilla, -ettei valtionhoitaja ehtinyt kiinnittää huomiotaan Erik herran ja -muiden poissaoloon, ja kun he sitten vihdoin tulivat ja Sigrid rouva -luki herransa silmistä, että asia oli ratkaistu, silloin hymyili hän -tyytyväisenä ja kuunteli äidillisellä ylpeydellä sitä sydämellistä -osanottoa, millä Svante herra onnitteli tehtyjä liittoja. "Nyt on -teillä enää vain yksi tytär jälellä," sanoi hän. "Toivoisin voivani -kiinnittää hänet sukuuni." - -Sigrid rouva punastui tyytyväisyydestä. "Jos nuorten sydämet -kiintyvät toisiinsa ja Kristina osoittaa sellaisen onnen -ansaitsevansa, en toivoisi mitään hartaammin", sanoi hän. - -Keskustelu muuttui pian yleiseksi. Svante Niilonpoika puhui aiotusta -matkastaan Taalainmaahan ja toiveistaan tämän velvollisuudentuntoisen -kansan keskuudesta saada sen avun, mitä hän niin hyvin tarvitsi. - -"Useista maakunnista", sanoi hän, "on luvattu lähettää väkeä ja rahaa -sodan jatkamiseen, mutta siihen en uskalla luottaa." - -"Tahdon puolestani tehdä kaiken minkä voin", vastasi Erik herra. "Ja -täytyy kai sekin tunnustaa jonkun arvoiseksi, että heti annan teille -molemmat tulevat vävyni; sillä pidän Magdalenaakin tyttärenäni." - -"Heidän morsiantensa suostumuksellako?" letkautti valtionhoitaja -hymyillen. - -"Minä tulisin mukaan, jos sitä vaadittaisiin", sanoi Dordi. - -"Minun tähtenikö?" kysyi Krister hiljaa. - -"Ei suinkaan!" - -"Sitten lupaan minä tapella meidän molempien puolesta ja laskea -laakerini kauniin neitsyen jalkoihin." - -"Kalmari houkuttelee minua enemmän", selitti Erik herra, "ja jos -elektus Hemming Gaddilla on sijaa minulle urhojensa joukossa, -tahtoisin mielelläni palvella hänen johdollaan." - -"Kiitän sydämestäni niin hyvistä lupauksista." - -"Lähetän mukananne tärkeitä viestejä elektukselle ja lisäksi -sievoisen summan, jonka olen ottanut vastaan hänen armoltaan -arkkipiispalta." - -"Onko se mahdollista!" huudahti Erik herra kummissaan. - -Ritari kertoi seikkailurikkaasta metsästyksestä ja Akselin -väkivaltaisesta kuolemasta. - -Kaikki kuuntelivat hämmästyksellä, ja jokaisella oli asiasta omat -ajatuksensa. - -Mutta kun sitten Svante herra mainitsi eriskummaisesta naisesta, -jonka hyvin saattoi sanoa pelastaneen Sten pojan hengen, silloin -oli hämmästys yleinen, ja sitten jatkettiin juttua kertomalla hänen -esiintymisestään hautakummulla. - -"Hän on siis tullut samaa tietä kuin mekin", sanoi ritari. -"Piispantalosta katosi hän melkein jäljettömiin." - -Keskustelun jatkuessa vanhempain kesken puuhaili Magdalena nuoren -Stenin kanssa. - -Hän ihmetteli pojan sulavaa käytöstä ja hänen viisaita vastauksiaan. -Kristina ei päästänyt poikaa näkyvistään, kuunteli kaikkea mitä hän -sanoi, mutta ei itse virkkanut sanaakaan. - -Kun hän sitten jäi yksin serkkunsa kanssa, sanoi hän: "Luulen, etten -kysykään häneltä, tahtooko hän naida nukkeni; se on aivan liian -pieni." - -Erik herran ja hänen emäntänsä hellittämättömistä rukouksista lupasi -ritari levähtää seuraavan päivän. - -Nuoret vastakihlatut olivat tästä ihastuksissaan, ja ritari ja Erik -herra menivät aamulla aikaisin salakamariin neuvottelemaan Tanskan ja -Ruotsin välisestä asemasta. - -Mutta sitä ennen sanoi Svante herra pojalleen: - -"Nuori Kristina neitsyt miellyttää minua hyvin, soisin mielelläni -sinun juttelevan hänen kanssaan." - -Sten oli samanlainen kuin muutkin pojat hänen iässään siinä, että -he jokseenkin halveksien katsovat pikku tyttöjä yli olkansa ja -mieluummin omistavat ihailunsa aikuisemmille. Hänen Tukholmaan -jättämänsä nuori Kristina näytti hänestä olevan paljon ylempänä -pientä, mitätöntä tyttöstä, jota hänen isänsä ylisti, mutta -kuitenkaan ei hänen pistänyt päähänsäkään, ettei hän noudattaisi -isänsä tahtoa. - -Pallopeli oli siihen aikaan yleisesti käytännössä, ja sitä -ehdotettiin nuoren ritarin huvittamiseksi. Mutta se oli miesten -leikkiä, ja rouvat ja neitsyet ottivat osaa ainoastaan katselijoina. - -Kun oli heitettävä korkeimmalle, silloin voitti Krister palkinnon, -mutta niin kauniisti ei voinut kukaan koppia lyödä kuin Sten. Erik -taasen oli mestari saamaan sattuman mihin esineeseen tahansa, joka -vain oli hänen näkyvissään. - -Sitten harjoitettiin keihäänheittoa ja muita otteluja. - -Näyttäytyi, että Sten oli hyvin harjaantunut sellaisissa leikeissä, -mutta hän ei ollut läheskään täydellinen, ja molemmat toiset olivat -häntä paljon etevämmät. Siitä huolimatta katsottiin täytyvän antaa -hänelle palkinto, ja Sigrid rouva otti kauniin vyöhikön aikoen sitoa -sen hänen käsivarteensa. - -Mutta Sten vetäytyi kainosti pois. "En ole ansainnut sitä", sanoi hän. - -Sigrid rouva, Dordi ja Magdalena huusivat yhdestä suusta, että se oli -tuleva hänelle. - -Kristina ei virkkanut mitään, mutta hänen silmänsä seurasivat -kohtausta suurella mielenkiinnolla. - -Sten seisoi neuvotonna ja epäröiden; näytti kuin hän mielellään -tahtoisi saada palkinnon. - -Silloin menivät Krister ja Erik ja aikoivat viedä vastahakoisen pojan -Sigrid rouvan luo. - -"Antakaa hänen tehdä kuten itse tahtoo!" huusi Kristina ja asettui -tielle. - -"Kristina, mitä sinä nyt!" - -"Onhan hänellä vapautensa." - -"Minä en tahdo sitä!" sanoi Sten puoliääneen. - -"Antakaa se minulle! Antakaa se minulle!" huusi tyttö ja riensi -äitinsä luo. - -Tämä näytti olevan ymmällä. - -"Jos tahdotte kuulla minun rukoustani, niin antakaa vyöhikkö -neitsyelle!" virkkoi Sten. - -"Se täytyy teidän itsenne tehdä!" vastasi Sigrid rouva. - -Sten otti sen punastuen hänen kädestään ja ojensi Kristinalle. -"Kiitos siitä, että autoitte minua!" sanoi hän. - -Kristina otti nauhan syvään niiaten. - -Mutta Krister ja Dordi, Erik ja Magdalena ikävöivät puhella keskenään -ilman todistajia, ja niin katosivat molemmat parit. Lieneekö niin -käynyt tarkoituksella vai sattumalta, mutta niin vain kävi, että Sten -ja Kristina jäivät pihalle kahden. - -Pikku neitsyt oli noussut melkoisesti ritarinsa kunnioituksessa, ja -äkillisessä ritarillisuudessa päätti ritari sen osoittaa. Kumartaen -tarjosi hän tytölle käsivartensa ja kysyi, eikö tämä tahtonut tehdä -hänen kanssansa kierrosta puutarhassa. Neitsykäinen kiitti ja pisti -kätensä hänen kainaloonsa, ja niin lähti nuori pari liikkeelle. - -Mutta taipaleella kertoi Sten Kristinalle, että hänellä oli -Tukholmassa sydämensä rakastettu. "Mikä hän on nimeltään?" - -"Kristina." - -"Aivan kuin minäkin!" - -"Hän on jalo neitsyt, kuten tekin, enkä minä ole koskaan hänelle -uskoton." - -"Kas tässä, antakaa hänelle tämä nauha minulta!" - -"Mutta minähän olen antanut sen teille!" - -"Sen on saapa hän, ei kukaan muu!" - -"Minä sanon sen hänelle terveisinä teiltä! Mikä mainio tyttö te -olettekaan!" - -"En vielä, mutta aion tulla!" - -"Teidän kanssanne voi puhua vakavistakin asioista." Ja niin kertoi -hän Kristinalle, kuinka iloinen hän oli päästessään rakkaiden -ystäväinsä luo Taalainmaahan ja kuinka hän aikoi sanoa heille, mitä -heidän nyt oli tehtävä maan hyväksi... Mutta kun nämä nuoret tulivat -takaisin pihaan, silloin Sten suuteli kunnioittavasti tytön kättä ja -Kristina niiasi syvään. - -Herra Svante Niilonpoika ja Erik herra seisoivat ikkunan ääressä ja -katselivat heitä. - -"Tuollainen lupaa hyvää tulevaisuudessa", sanoi ensiksimainittu -nauraen. - -"Jos niin on Herran tahto!" vastasi toinen. On luultavaa, että tämän -tulevaisuuden liiton ajatteleminen sai Erik herran lupaamaan, että -hän varustaa kaksisataa miestä asein ja muonavaroin yhdeksitoista -viikoksi ja että ne ovat kuukauden kuluttua Svante herran -käytettävissä, mihin hän itse määrää ne saapumaan. - -Niin oli nyt kaikki hyvässä kunnossa. Valtionhoitaja puhui Erik -herralle, kuinka rannikon puolustus nykyään oli tärkein kaikista. -Taalainmaasta palattuaan oli hänen tarkoituksensa mennä Kalmariin -neuvottelemaan tohtori Hemmingin kanssa siitä. - -Loppuosa päivästä omistettiin perhe-elämälle. - -Lähtö oli tapahtuva varhain seuraavana aamuna, ja sentähden sanottiin -jäähyväiset jo samana iltana. - -"Onko koko elämämme oleva taistelua?" kysyi Krister herra, kun Dordi -hyvästejä jättäessä epäsi suukkosen. - -"Sitä toivon", vastasi Dordi. "Silloin tuntee elävänsä." - -"Jos voisit nähdä sydämeeni, Magdalena, näkisit, kuinka täynnä se on -rakkautta sinuun", sanoi Erik. - -"Todista se teoillasi!" - -"Millä tavoin?" - -"Rakasta isänmaata yli kaiken!" - -"Ei enemmän kuin sinua!" - -"Minun elämäni älköön merkitkö sinulle mitään, kun on kysymys -isänmaan hyvästä. Sellainen on suurin rakkaus, Erik." - -"Valkyriani!" - -"Ei, vaan lempeä emäntäsi, joka hoitaa kotia niin hyvin kuin voi ja -rukouksillaan kutsuu sinne taivaan rauhaa. Kun hänen herransa palaa -taistelusta, on hän tunteva, että tietoisuus molemminpuolisesta -rakkaudesta ja täytetyistä velvollisuuksista antaa korkeimman -maallisen onnen." - -"Sinä pikku tietäjätär, en ole koskaan ennen kuullut sinun puhuvan -niin pitkään yhdellä kertaa." - -"Tahdon harjaantua. Vaimon täytyy olla myös kotinsa papitar." - -Sillävälin sanoi Sten nuorelle neitsyelleen: "Et saa sanoa kellekään, -mitä olen uskonut sinulle." - -"Minä voin vaieta", vastasi Kristina. "Mutta älä unohda, että vyöhyt -on lahja minulta." - -"Kyllä sanon sen hänelle." - -Ja niin erottiin. -- -- -- - -Matka piti Taalainmaahan. - -Mutta taipaleella sinne oli monta pysähdystä. - -Kansa oli Engelbrektin päivistä lähtien tottunut katsomaan -valtionhoitajaan kuten isään sekä myötä- että vastoinkäymisessä. -Mitä lähemmäksi matkansa määrää pieni ratsumiesjoukko joutui, sitä -suurempina tulvehtivat luo kansanjoukot, joilla oli paljon puhuttavaa -ja kysyttävää. - -Sten pienokainen oli ollut kasvatettavana Rättvikissä kirkonisäntä -Petter Ulfinpojan luona. Annikka muori oli ollut hänen imettäjänään; -ja kun valtionhoitaja majoittui pappilaan kunninarvoisan isän luo, -sai Annikka muori ilokseen pitää pojan luonaan. - -Kansa tiesi, että oli kysymys uudesta väennostosta; se oli siksi -tärkeä asia, ettei sitä voinut jättää pintapuolisen keskustelun -varaan, ja sentähden kokoonnuttiin tässä tarkoituksessa pitäjäntupaan. - -Siellä osoittautui, että nämä miehet olivat tottuneet ajattelemaan ja -ottamaan selkoa olosuhteista. - -"Näin kovina aikoina täytyy ponnistaa äärimmilleen", sanoi muuan -nuori talonpoika. "Vaimoni saa selviytyä kotona niin hyvin kuin voi; -minä otan miekan vyölleni ja lähden." - -"Mutta pettuleivästä ei lähde pontta jänteriin." - -"Kiristä sitten nälkävyötä tiukemmalle!" - -"Ei ole suurin kiristettävääkään!" - -Silloin nousi muuan vanhus, joka istui kokouksessa ylimmällä sijalla. -"Olin ainoastaan pojanvekara", sanoi hän, "kun Engelrekt lähti täältä -kuparivuorimiehineen, kaivos- ja hopeavuorimiehineen. Meitä olivat -sitä ennen rasittaneet ja rääkänneet tanskalaiset ja ruotsalaiset -voudit, niin ettei meistä ollut paljon jälellä, mutta se mitä oli, -riitti vihollisen lyömiseen maahan. Muistanpa vielä toisenkin ajan, -lokakuun vuonna 1471; herra Svante Niilonpojan isä meitä silloin -johti... Onko täällä ketään, joka muistaa hänet?" kysyi vanhus -omituisella äänensävyllä ja luoden kokoukseen katseen, joka osoitti, -että hän tiesi vastauksen edeltäpäin. - -"On, on!" jyrisi ukkosena kautta huoneen. - -"Minä olin mukana, kun murtausimme läpi Brunkebergin luona ja -ratkaisimme taistelun. Veljeni seurasi valtionhoitajaa herra Sten -Sturea. Suurine tapparoineen kulki hän edeltä ja raivasi hänelle -tietä, missä hän kulkikin... Uskokaa pois, että hänen iskunsa olivat -navakat, mutta kun taistelu oli loppumaisillaan, silloin sai Björn -Starke surmansa; päivätyö oli päättynyt... Kun sota sitten oli -lopussa ja minä palasin kotiin, löysin isäni majan poltettuna, ja -kolme veljeäni olivat kaatuneet; vanha äitini vain oli enää elossa. -Luulette kai, että hän itki ja vaikeroi?... Ei suinkaan! Mutta minä -itkin hänet nähdessäni. Silloin sanoi hän: 'Poikani, älä tee syntiä -taivasta vastaan! Ajattele: Herra antoi, Herra otti, Herran nimi -olkoon kiitetty!' - -"Silloin minä häpesin ja tartuin työhön, ja Herra antoi siunauksensa. -Minä nain ja sain kolme poikaa. Jos tahdotte tietää, kuinka heidän -on laitansa, niin kysykää päälliköiltä Kalmarin edustalla! Minä käyn -monisanaiseksi, mutta se on vanhuuden vikoja; tahdon lisätä vain -yhden seikan: Vihollinen oli polttanut ja hävittänyt kaiken, minä -lähdin kuten varpunen tähkästä, mutta kuitenkin olen nyt hyvinvoipa -mies ja olen voinut ojentaa auttavan käden monelle tarvitsevalle. -Mitä uhraa oikean asian puolesta, sen saa tuhansin kerroin takaisin." - -Nuoremmat valtionhoitajaa kannattavat miehet ottivat nyt asian -hoiviinsa. He puhuivat välttämättömyydestä käydä tarmolla kiinni -asiaan, ja niin saatiin vastahakoisimmatkin myöntymään. - -Min pitkälle oli jo päästy ennen valtionhoitajan saapumista. - -Pohjoiseen ja etelään, itään ja länteen pantiin viestit kiertämään, -että herra Svante Niilonpoika oli tullut ja tahtoi pitää maakäräjät -Tunan kirkkomäellä Taalain rahvaan kesken; oli saavuttava niin monien -kuin suinkin. - -Ja he lähtivät, likipitäen mies talosta. Tämä asia koski kaikkia, -ja jokainen tahtoi, jollei sanoa sanaansa, niin ainakin kuulla mitä -päätettiin. - -Melkein kaikissa suurpitäjissä oli Svante Niilonpoika tuttu -ennestään. Harvat olivat ne, jotka eivät olleet häntä nähneet tai -puhutelleet, ja jo se, että hän oli hengittänyt heidän kotoista -ilmaansa, ollut heidän tuvissaan, vaihtanut kädenlyöntejä heidän -kanssaan, herätti heimolaisuuden tunteen. Tuttavuus, niin pinnallinen -kuin se olikin, herätti luottamusta, ja jo edeltäpäin oltiin valmiit -tekemään hänelle niin suuria myönnytyksiä kuin mahdollista, kun hän -näet ensin puhuisi ja perustelisi asiansa. - -Ja tuhansiin nousevan, tarkkaavaisesti kuuntelevan joukon ympäröimänä -teki ritari selkoa maan asemasta ja osoitti, kuinka välttämätöntä -oli kaikista Ruotsin maakunnista saada voimakasta apua vihollisen -hyökkäyksiä vastaan. - -"Tanskan kuningas", sanoi hän, "aikoo yhä tehdä Ruotsin alusmaakseen. -Tiedätte hyvin, Taalain miehet, että hän on taivuttanut Saksan -keisarin kieltämään hansakaupungit tuomasta meille suolaa ja muita -elintarpeita ja samoin julistamaan minut ja monet valtakunnan -suurmiehistä valtiokiroukseen majesteetinrikoksesta laillista -kuningastamme vastaan. Eikä siinä kyllin; hän levityttää vieraissa -maissa mitä häpeällisimpiä valheita jalosta herra Sten Sturesta, ja -ne ruotsalaiset miehet, jotka ovat palanneet Tanskan vankeudesta, -tietävät kertoa lukemattomista häväistyksistä, joita he ovat saaneet -kärsiä." - -"Niin, niin, se on totta! Tiedämme jo sen!" huudettiin monilta -tahoilta. "Kirous juuteille!" - -"Tiedätte myös, että hän se liittoutumalla Venäjän suuriruhtinaan -kanssa sai meille aikaan sodan, joka maksoi monien ruotsalaisten -ja suomalaisten miesten hengen. Edelleen sitoutui hän luovuttamaan -suuria osia Suomesta armottomalle venäläiselle, kunhan ensin saisi -meidät lyödyksi ja kukistetuksi..." - -Kulki kuin tuulispää kautta kokouksen, ja tapparat kohotettiin -uhkaavasti. - -"Nyt hävittää ja polttaa tanskalainen rannikoltamme. Kalmarin -linnoitus on jo kauan ollut hänen vallassaan. Vastoin vakuutuksia ja -lupauksia valtasi kuningas kaupungin, ja meikäläiset ovat tähän asti -koettaneet turhaan valloittaa sitä takaisin. Urhoollisella tohtori -Hemming Gaddilla on ainoastaan vähäinen miesjoukko, enimmäkseen -saksalaisia ja skotteja, jotka taistelevat maksun edestä, mutta kun -he usein saavat hädintuskin palkkansa, on heidän palvelusintonsakin -sen mukainen." - -"Miksei juutti tule tänne itse? Me menisimme häntä vastaan mies -talosta!" huusivat talonpojat. - -"Niin, niin, sen tekisimme!" toistettiin kuorossa kaikilta tahoilta, -ja miehet pudistelivat toistensa kättä. "Luultavasti pitää hän sitä -liian uskaliaana, sentähden on hän lähettänyt neuvostolle kirjelmän, -että kunnes Ruotsin kansa tunnustaa hänet lailliseksi kuninkaakseen, -on hänelle suoritettava maaveroa." - -"Sen maksamme hänelle kelpo tapparoillamme!" huusivat rahvaanmiehet. - -"Sitä mieltä olen minäkin. Parempi on käyttää tämä vero vihollisen -karkoitukseen kuin antaa se petturille, jossa vaivalloisesti kootut -rahamme ainoastaan herättäisivät halun enempään, kunnes hän olisi -saanut perinpohjin imetyksi maan mehun ja ytimen, jolloin me helposti -joutuisimme hänen saaliikseen!" - -"Hannu kuningas tuntee vähän Ruotsin kansaa, jos luulee meitä -peloittelevansa pöyhkein sanoin ja uhkauksin", sanoi kirkonisäntä -Petter Ulfinpoika. "Mutta sydämestämme kiitämme teitä, jalo herra, -kun olette itse tullut tänne ja sanonut, millainen asema on." - -Ja pitäjäin arvokkaimmat miehet tulivat ja pudistivat valtionhoitajan -kättä ja sanoivat tahtovansa vakavasti harkita, mihin toimiin oli -ryhdyttävä. Niin tapahtuikin. - -Kun Svante herra lähti yhdestä ryhmästä jatkaakseen matkaansa läpi -aaltoilevan väkijoukon, ei tämä seurannut häntä eikä hajaantunut. Se -pysyi paikoillaan; vaihdettiin mielipiteitä ja neuvoteltiin. - -Kun yksi ainoa suuri ajatus elähyttää niin suurilukuista -kansanjoukkoa, on ikäänkuin se kasvaisi ja vähitellen tukehduttaisi -kaikki muut. Vanhat olivat pian yksimieliset siitä, mitä oli -tehtävä, mutta ruotsalainen ajattele vaisuus tuli samalla näkyviin. -Eihän vahingoittanut, jos vieläkin tuumittiin, ja jokaisella, joka -tahtoi, oli oikeus tuoda mielipiteensä kuuluviin. Vanhojen tapojen -noudattaminen pakoitti Svante Niilonpojan viipymään useampia päiviä -kuin hän oli aikonut. Nämä käytettiin vierailuihin naapuripitäjissä -ja uusiin neuvotteluihin. - -Sten Svantenpoika oli se nimi, jolla poika oli tullut tunnetuksi -Taalainmaassa; mutta kaikki tiesivät, että hän kuului Sture-sukuun, -eikä enempää tarvittu tekemään hänet rakastetuksi, vaikkei hänen oma -persoonallisuutensa olisikaan voittanut kaikkien sydämiä puolelleen. -Annikka muori oli aina pöyhistellyt kasvattipojallaan, ja kuumin -kyynelin oli hän eronnut tästä. Melkein äidillisellä ilolla näki hän -nyt pojan jälleen niin muhkeana ja miehekkäänä. Tämän ensi kertaa -nähdessään oli hän niiata lyyhäyttänyt polvensa melkein maahan; -mutta kun nuorukainen muitta mutkitta heittäytyi hänen syliinsä ja -painoi huulensa hänen ruskeaan poskeensa, ei hän voinut pidättää -ilokyyneliään ja rakkautta uhkuvia sanojaan. - -"Kyllä se on niin, kuten olen aina sanonut, että hienon väen lapset -ovat toista maata kuin yhteisen kansan", sanoi hän. "Kukapa ei -mielellään antaisi henkeään niin siunatun herran puolesta kuin te, -Sten Svantenpoika, olette, ja varmaan on koituva minulle suureksi -kunniaksi, että olette rintaani imenyt." - -"Se on jo koitunut", huusi Sten hilpeästi. "Olin vain pieni, heikko -raukka, kun sinä otit minut hoitoosi, ja sinä jätit minut suurena ja -vahvana poikana takaisin." - -"Kyllä hänen tarvitsee ollakin vahva, jos mieli kerran johtaa maata -ja kansaa", vastasi muori. - -Mutta Annikka muorista ei ilo ollut täydellinen, jolleivät siinä -olleet osallisina niin monet kuin suinkin, ja hän oli jo edeltäpäin -pitänyt huolen siitä asiasta. - -Sten seurasi häntä ylisille, kautta huoneiden ja aittojen, ja -alituisilla huudahduksilla ilmaisi hän ihastuksensa siitä, että poika -niin hyvin muisti kaikki esineet säilytyshuoneessa. Mutta kun he -lopuksi menivät kasvitarhaan, oli Stenin vuoro huudahtaa: - -"Annikka muori, tuota suurta telttaa ei ole ollut täällä ennen." - -"Eikä sitä tule kauan olemaankaan", sanoi muori. Kun he menivät -telttaan sisälle, näkivät he siellä katetun pöydän, joka ulottui -teltan päästä toiseen. - -"Tuleeko teillä olemaan vieraspidot?" kysyi Sten kummissaan. - -"Kaikille suurmiesten emännille viidestä kirkkopitäjästä!... Niin, se -juuri on tarkoitus!" - -"Oletteko tehnyt sen minun tähteni?" - -"Kenenkäs sitten?" - -"Mutta, Annikka muori..." Hän katkaisi lauseensa. Muoria olisi pahoin -loukannut, jos hän olisi sanonut, ettei tämä olisi voinut keksiä -mitään vähemmän ilahuttavaa, ja hänen täytyi kaikessa tapauksessa -osoittaa kiitollisuuttaan toisen hyvästä tarkoituksesta. - -Mutta mummo näytti lukevan hänen ajatuksensa. "Näen kyllä, ettei -se maistu oikein hyvälle", sanoi hän. "Mutta siltä voi se olla -hyödyllistä ja välttämätöntä." - -"Mitä tarkoitatte, muori kulta?" - -"Sitä, että ainoastaan miehet saavat olla yksissä valtionhoitajan -kanssa päivät päästään. Jos hän kulkisi ympäri Taalainmaan, olisin -antanut jokaisen pitäjän puuhata puolestaan; mutta nyt, kun eivät -miehet eivätkä naiset saa nähdä siunattua nuorta herraani, ja siitä -sentään voi olla oma hyötynsä, päätin minä ryhtyä tähän hommaan." - -"Mistä hyödystä puhutte?" - -"Hän on niin nuori vielä, ettei käsitä sitä!" - -"Niinpä sanokaa se minulle..." - -"Missä nainen ei anna asiaan suostumustaan, siellä ei siitä tule -mitään, ymmärtääkö hän. Jos miehet olisivat palanneet kotiin ja -kertoneet mitä olivat luvanneet, olisivat vaimot sanoneet: 'ei sillä -ole kiirettä', ja kun he sitten olisivat ajatelleet koituvia maksuja -ja monia muita seikkoja, niin olisivat he hommanneet asian myttyyn." - -"Onko se mahdollista?" - -"Täytyy löytää tie sydämeen, lapsukaiseni, silloin saa mitä vain -haluaa!" - -"Mutta jos mies sanoo..." - -"Niin vaimo ajattelee ensiksi maksuja! Sen tiedän minä parhaiten, ja -nyt sanon minä, että hän, lapsukainen, voi viimeistellä isänsä työtä -tai repiä sen maahan, kummin vain haluaa." - -"Rakas, hyvä Annikka, ole varma, etten saata sinua häpeään." - -"Jos sitä olisin uskonut, luuleeko hän, että olisin välittänyt -hänestä?" - -Toimekas nainen riensi pitämään huolta hommistaan ja laitoksistaan. - -Kohta sen jälkeen näki Sten tuotavan vadin toisensa jälkeen ja -pantavan pöytään. - -Siinä oli sekä savustettua että tuoresta liikkiötä, suuria -kokonaisina keitettyjä haukia, siinä oli lammaspaistit ja paistetut -kanat, siinä riisipuurot ja omenamuhennokset, keitetyt nauriit ja -herneet. - -Vihdoin tuli Annikka muori itse kantaen kahta suurta maljaa -leivoksia, jotka hän asetti keskelle pöytää. Sitten vieritettiin -sisälle kolme tynnyriä olutta, ja suuria kannuja täynnä -kirsimarjajuomaa pantiin pöydälle. Leivästä, voista ja juustosta ei -ollut suinkaan puutetta, ja kun sitten emäntä tutkivasti silmäili -pöytäänsä päästä päähän, ei hänestä näyttänyt siitä puuttuvan mitään. - -"Veitsen, haarukan ja lusikan tuo kukin mukanaan vanhan tavan -mukaan", sanoi hän, "enkä aio antaa enempää kuin yhden lautasen -kullekin". - -Kohta sen jälkeen saapui ratsain pari arvoisaa rouvaa. Heitä -seurasivat pian toiset, ja hetken kuluttua oli koko talo täynnä -ihmisiä ja hevosia, oli muutamia harvoja vaunujakin, jotka notkuivat -raskailla puujousteillaan, ja joukko palvelijoita, joiden oli -otettava hevoset huostaansa. - -Annikka muori ja Sten Svantenpoika ottivat vieraat vastaan, ja -viimeksimainittu oli niin hauska seuramies, puhutteli heti niin -tuttavallisesti ja ystävällisesti kaikkia, että tuttavuus oli tehty -heti näkemältä. Tällä kertaa ei välitetty edes kursailemisesta, ja -kun Sten tarttui molemmilla käsivarsillaan kahden pyylevän rouvan -käsipuoleen ja vei heidät telttaan, silloin seurasivat toiset -empimättä jälestä. Olihan saatava olla nuoren herran läheisyydessä -niin kauan kuin mahdollista ja kuultava mitä hän sanoi, mahdollisesti -saisi sanasen puhuakin hänen kuullakseen. - -Kaikki ne, joiden kotona hän oli käynyt lapsuudessaan, ne, jotka -olivat nähneet hänet kirkolla tai kohdanneet tiellä, olivat uteliaat -tietämään, muistiko hän sen ja sen tapauksen, ja nyt he kertoivat -sellaisella seikkaperäisyydellä, että hän tosiaankin saattoi uskoa -olleensa tapauksissa mukana, mutta näitä juttuja ei kerrottu -perätysten, vaan vähintään kymmenen kerrallaan, ja kun Sten nyökkäsi -myöntävästi, taputtelivat he polviaan ja nauroivat katketakseen. - -Mutta Annikka muori pysyttäytyi niiden parvessa, jotka eivät vielä -olleet saaneet puhutella nuorta herraa tai olivat juuri loitonneet; -hänen luotansa. "No, mitä nyt sanotte?" kysyi hän jälkimäisiltä. - -"Sellainen siunattu lapsi!" - -"Eikös ollutkin merkillistä, että hän heti tunsi minut!" - -"Ja muistaa kaikki tyyni, vaikka siitä on jo niin kauan." - -"Minä kysyin, muistaako hän vielä yhdeksän poikaani!" - -"Se kaiketi ei ollut mahdollista?" - -"'Muistan kolme lisääkin, muori', vastasi hän, 'niinhän olette -antanut maalle kaksitoista reipasta sotamiestä'. 'Ne kyllä saatte', -sanoin minä, ja niin löimme kättä päälle." - -"Valtionhoitaja lienee puhutellut miehiä", kertoi muuan naisista, - -"Ja he?" - -"He tahtovat tuumia asiaa." - -"Kunnes on myöhäistä!" muistutti Annikka muori. - -"Vuotas, jahka saan ukkoni käsiini!" - -"Niin, samaa minäkin sanon!" - -"Antaisimmeko tanskalaisten lyödä pään poikki häneltä tuossa?" - -"Ennen annan omani." - -"Pysyköön kuningas tanskalaisten porttojensa luona, täällä ei hänelle -ole niitä tarjolla." - -"Minä kyllä vastaan, että minun mieheni vyöttää miekan kupeelleen ja -lähtee mukaan." - -"Sen teen minäkin!" - -"Minä myös!" - -"Minä myös!" - -He huusivat kilvan, ja niin menivät he jälleen nuoren ritarin luo, -ikäänkuin lämmitelläkseen hänen kirkkaiden silmiensä säteilyssä. - -Mutta kukaan ei puhunut hänelle syistä valtionhoitajan vierailuun; -heistä näytti se ikäänkuin isottelulta, kerskailulta heidän -puoleltaan, ja sellaisissa tilaisuuksissa osoittaa hyväsydäminen, -sivistymätön kansannainen hienotunteisuutta, jonka kasvatus -tavallisesti häneltä vie. - -Kaikki olivat lujasti päättäneet vaikuttaa miehiinsä, niin että asia -pian tulisi ratkaistuksi; mutta Annikka muorilla oli vielä jotakin -pussissaan, joka heidän piti saada mukaansa, elääkseen siitä muutamia -vuosia. - -Sentähden tunkeutui hän joukon lävitse, joka yhä ympäröi Sten herraa, -ja kun hänestä tämä näytti hieman väsyneeltä, paiskasi hän häntä -olalle ja sanoi kuuluvalla äänellä: - -"Nyt olemme kaikki kertoneet teille kodeistamme ja perheistämme, nyt -haluaisimme kuulla, kuinka teillä voidaan. Mutta emme kysele koreista -saleistanne emmekä loistavista juhlistanne, se on kaikki maailman -turhuutta. Ei, antakaa meille jotakin, joka lämmittää sydäntä!" - -"Silloin tahdon puhua äidistäni ja sisaruksistani!" huudahti nuori -ritari innokkaasti. - -"Äidistä? Sisaruksista? Märta rouva ei juuri ole hyvässä huudossa." - -"Niin, äitipuolestanihan oikeastaan puhun", sanoi Sten -hellänvienosti. "Mutta oikeaa äitiäni tuskin muistan, ja tämä on -minulle sangen rakas ja sitä paitsi niin viisas ja oikeamielinen -rouva, ettei parempaa kai ole ollut milloinkaan." - -Nyt kertoi hän Märta rouvan jumalanpelosta, hyvistä neuvoista, joita -oli saanut häneltä, siitä huolellisuudesta ja ymmärtäväisyydestä, -millä hän suoritti herransa hänelle antamat tehtävät. "Hänellä se on, -isäni ollessa poissa, nytkin päällikkyys Tukholman linnassa", sanoi -hän, "ja hän kyllä osaa hankkia sekä kunnioitusta että kuuliaisuutta!" - -Se tepsi. Sellainen nainen juuri oli heidän mieliinsä. -Talonpoikaisnaiset tunsivat ikäänkuin heimolaisekseen hänet, joka -Tukholman linnassa hoiti kotiasiat miehen ollessa poissa, aivan -kuin heilläkin tehtiin kotosalla. Sentähden lähettivät he hänelle -terveisiä ja pyysivät, että hän luottaisi heihin, samoin kuin hekin -tästedes luottavat häneen. - -Erottiin tyytyväisinä molemmin puolin, ja Annikka muori sanoi siitä -pitäen, ettei hänellä ollut koskaan, ei ennen eikä jälkeen, mistään -vieraspidoista ollut niin suurta iloa. - -Seuraavana päivänä oli vielä yksi kokous. Valtionhoitaja puhui, -kuinka välttämätöntä oli päästä päätökseen. Vielä kerran mainitsi -hän, kuinka Kalmarin kaupunki oli petoksella joutunut kuninkaan -käsiin; kuinka hän oli "teilauttanut, mestauttanut, poltattanut, -surkeasti kiduttanut ja silvottanut köyhiä Kalmarin porvareita -vastoin kaikkea kunniallisuutta ja rehellisyyttä", kuinka sen jälkeen -neljä valtaneuvosta oli lähtenyt Tanskaan neuvottelemaan rauhasta tai -muutamien vuosien aselevosta valtakuntien välillä, niin että tästä -mieshukasta ja syyttömän veren vuodatuksesta vihdoinkin tulisi loppu. -Sitten kysyi hän, mitä apua ja turvaa oli taalalaisilta odotettavissa. - -Silloin kohosivat kaikki kädet ja tuhannet äänet huusivat: "Me -tahdomme uskollisesti olla apunasi, Svante Niilonpoika!" - -"Kas tässä", huusi muuan, "me olemme laatineet kirjeitä, jotka -tahdomme jättää sinun harkittaviksesi!" - -Ne olivat kirjoitetut papistolle, vapaamiehille, kauppamiehille ja -rahvaalle Uplannissa, Itä-Göötanmaalla, Smålannissa ja Värendissä. - -"Nyt ei ole enää aikaa viivytellä", kirjoittivat he; "maa tarvitsee -meitä, ja meidän on nyt kuten Engelbrektin päivinä lähdettävä -mies talosta sitä puolustamaan. Mutta samaten olemme me Taalain -miehet yhdessä luvanneet ja vannoneet, ettemme tahdo ketään muuta -päämiestä niin kauan kuin hän (Svante Niilonpoika) elää, sillä hän -on kotimainen herra, ja me olemme aina saaneet suunnatonta vahinkoa -ja tuhoa niistä herranvaihdoksista, joita meillä on viime vuosina -ollut, isiemme maa ja me olemme niistä suuresti heikontuneet ja -monenlaista häviötä kärsineet. Eikö jo valtakuntaa siksi panetellakin -vieraissa maissa, ettemme omaa miestä voi pitää herranamme. Jos joku -koti- tai ulkomaalainen tahtoisi kuninkaan yllytyksestä saada aikaan -hajaantumista ja rappiota valtakunnassa, silloin tahdomme uhrata -voimamme ja henkemme auttaaksemme päämiestämme rankaisemaan syyllistä -ilman armoa. Rakkaat ystävät, olkaa hyvässä turvassa! Me tahdomme -puolustaa isiemme maata, kuten isämme ja esi-isämme ennen meitä -tehneet ovat, emmekä epäile, ettette tekin tahtoisi mielellänne tehdä -samoin." - -Kirjeet lähetettiin määräpaikkoihinsa. Joukon rahvaanmiehiä tuli -lähteä Svante herran mukana rannikkoa puolustamaan, mutta suurimman -joukon oli oltava valmiina lähtemään ensi kutsulla. Liikkui huhuja, -että ruotsalaista sotaväkeä oli saapunut Tanskaan, ja tämä ei voinut -olla tarkoitettu muuhun kuin aiottuun hyökkäykseen Ruotsiin. Täytyi -sentähden olla aina valmiina. - -Avoimessa kirjeessä kiitti valtionhoitaja taalalaisia siitä, että he -niin auliisti tahtoivat seurata häntä, kuten muinoin olivat häntä ja -Sten Sturea seuranneet. Koskaan ei hän tulisi heitä pettämään. - -Taalainmaasta suunnattiin matka Kalmariin. Lokakuu oli jo pitkälle -kulunut, ja tiet olivat niin tuiki huonossa kunnossa, että matka kävi -hitaasti. - -Tukholmassa oli sillävälin tapahtunut merkillisiä asioita, jotka -varmaankin ansaitsevat eri lukunsa. - - - - -6. - -MITÄ TUKHOLMASSA TAPAHTUI. - - -Suuri oluttupa Harmaamunkkikujalla vilisi vieraita täytenään. Kaikki -pöydät olivat täydet, tiskin ääressä tungeskeltiin, ja muuan seppä ja -kivenhakkaaja olivat nousseet tiskille istumaan. - -Niin ripeästi kuin sukkula kankaanraossa juoksi kaksi nuorta -tytöntylleröä edestakaisin pöytien ja tuolien väliä, kantaen -vaahtoavia oluthaarikoita, jotka Barbara muori itse täytti. Sattui -tosin, että jokunen pisara hänen hikeä helmeilevältä otsaltaan putosi -haarikkaan, mutta ei hän siitä siltä saanut parempaa maksua eikä -toiselta puolen olut vieraillekaan maistunut sen huonommin. - -Sielläkös oli elämää ja melua! Siellä laulettiin ja naurettiin, -siellä huudettiin ja rähistiin, mutta harvoin pääsi se tappeluksi -yltymään, sillä Barbara muorin terävä silmä keksi heti jokaisen -heristelevän nyrkin, ja ykskaks ponnahti hän tiskin ylitse ja -tarttui nyrkkiin, ennenkuin se ehti lyödä. Rikollisesta tuntui -siltä, kuin olisi hänen käsivartensa joutunut ruuvipenkkiin, ja -muori piteli kiinni, kunnes pahantekijä oli kylliksi saanut tuntea -voimattomuuttaan. Silloin heitti hän syntipukin syrjään ärähtäen: -"Kyllä minä opetan teille, minä!" - -Barbara oli hyvällä syyllä kuulu tavattomista voimistaan; hän -taivutti hevosenkengän kokoon käsissään, ja ken häneltä sai -korvapuustin, se ei antanut sitä takaisin seuraavana eikä vielä -seuraavanakaan päivänä. Muuten hän oli säyseä ja kunnon nainen -ja osasi pitää itsensä ja liikkeensä sellaisessa arvossa, että -mainitunlaisia voimanilmauksia aniharvoin tarvittiin. - -Jos eloisuus oli tänään suurempi kuin tavallisesti, johtui se siitä, -että syksy alkoi käydä myöhäiseksi ja viimeisiä lyypekkiläislaivoja -odotettiin palaaviksi kotiin. Keskustelu koski erittäinkin sitä, -oliko välitettävä Tanskan kuninkaan kiellosta, ettei tavaroita saanut -enää tuoda Ruotsiin. - -"Ruotsalaiset eivät voi elää ensinkään ilman meitä!" huusi muuan -laivuri puolipäissään. - -"Siksi, etteivät hollantilaiset eivätkä englantilaiset saa tulla -tänne laivoineen!" vastasi muuan vanha porvari. "Kunniallisen -nahkurin ei silloin tarvitsisi maksaa härännahkasta niin paljoa kuin -nyt täytyy maksaa." - -"Eikä suolastakaan!" - -"Ja jokaisesta kyynärästä kangasta!" - -"On kohtuutonta, että saksalaisilla on sellaiset erioikeudet kaikkien -muiden edellä!" - -"No, me purjehdimme tiehemme emmekä tule takaisin! Hyvästi, hyvät -ystävät. Voikaa hyvin!" - -Laivuri otti lakkinsa ja meni tiskin luo maksaakseen. - -"Mitä nyt?" huusi Barbara muori nakaten niskojaan. "Mistä lähtien on -tullut tavaksi, että te maksatte oluestanne?" - -"No, hyvä isä, voin kai sentään sanoa jäähyväiset, sillä emme -luultavasti tule enää koskaan." - -"No, helkkarissa, tietysti tulette!" - -Huudettiin ja kiruttiin myötä ja vastaan. Silloin ponnahti Barbara -muori uudestaan yli tiskin. - -"Tänne kaikki, jotka olette ystäviäni!" huusi hän. "Nyt juomme -saksalaisten kanssa ja toivotamme heidät tervetulleiksi seuraavana -vuonna!" - -Suurella nopeudella lennätettiin sen jälkeen haarikoita ja kippoja -kaikille, jotka lähestyivät. - -"On kyllä totta, että tavaranne ovat hävyttömän kalliita ja että me -voisimme saada muilta huokeammalla, mutta parempi pyy pivossa kuin -kaksi kuusessa, ja sentähden tyydymme asioihin semmoisina kuin ne -ovat. Ja kippis sille!" - -Ystävyys oli palautettu, ja Barbara muori piti huolen siitä, että -maljoja edelleen kallisteltiin sen vahvistukseksi. - -Oluttuvassa oli monia vieraita, jotka eivät ottaneet osaa riitaan, -vaan joko keskustelivat kahdenkesken yksityisistä tai yleisistä -asioista taikka, jos seura oli suurempi, kuiskaillen ilmaisivat -mielensä toisilleen. Erään pienen pöydän ääressä, melkein erillään -muista, istui neljä henkilöä. Olutkippoja, jotka olivat heidän -edessään, oli tuskin koskettu. Kaksi heistä oli ilmeisesti -hyvinvoipia porvareita, kolmas, joka oli puettu teininkaapuun, -oli sangen nuori, ja neljäs, munkkikaappuun puettu, oli vetänyt -huppukauluksen päänsä ylitse. - -"Oletteko saanut nämä uutiset varmasta lähteestä?" kysyi vanhin -porvareista. - -"Mieheltä, joka sanoo nähneensä hänen ruumiinsa", vastasi munkki -tehden ristinmerkin. - -"Merkillistä, ettei siitä ole saapunut mitään sanomaa", virkkoi -nuorempi porvareista. - -"Varmaankin tahdotaan pitää asia salassa niin kauan kuin -mahdollista!" lausui munkki jälleen. - -"Mistä syystä?" kysyi teini. - -"Kukaan ei voi astua hänen sijalleen." - -"Sen tietää kyllä valtionhoitajakin, mutta hänen täytyy uskaltaa -kaikkensa pysyäkseen paikoillaan." - -"Ei voi viipyä kauan, ennenkuin se tulee yleisesti tunnetuksi", -lisäsi munkki. - -"Mitä pahaa olemme sitten tehneet?" - -"Olette nousseet Herran tahtoa vastaan ja kieltäneet sen, jonka hän -on asettanut sijaisekseen." - -"Jos tarkoitatte Tanskan kuningasta, tahtoisin tietää, mitkä -tunnusmerkit todistavat hänen olevan Jumalan valitseman meidän -herraksemme ja kuninkaaksemme", kysyi teini. - -"Eikö tämä vainonaika riitä merkiksi? Katsokaa ympärillenne ja -sanokaa, onko olemassa maata, joka ei inholla käänny pois siitä -vallattomuudesta, mitä täällä harjoitetaan. Teidän keskuudessanne on -monia, jotka ilolla tahtoisivat nöyrtyä Jumalan mahtavan käden alle, -tunnustaen olevansa velvolliset pitämään ne valat, joita ovat tehneet -maalliselle kuninkaalleen, mutta he eivät uskalla, eivät tahdo, -peläten antavansa riitaisuudelle lisäravintoa." - -"Olemme tähän asti olleet vapaa kansa, antaisimmeko nyt tehdä itsemme -orjiksi?" - -"Eikö sanota, että ketä rakastetaan, sitä myös kuritetaan? -Vaikka kuninkaan onkin pakko verta vuotavin sydämin rangaista -niskoittelevia, tottelemattomia lapsiaan, sulkee hän heidät sitten -sitä suuremmalla ilolla leppyisää isänsydäntään vasten!..." - -"Ne voivat olla vain tyhjiä lupauksia." - -"Tanskalaiseen ei ole koskaan ollut luottamista!" - -"Että Hannu kuninkaaseen on luotettava, siitä on minulla monta -todistusta, ja voin hyvin sanoa, että minun täälläolonikin on -sellainen. Hyvä kuningas teki erään velan ollessaan täällä ja on nyt -lähettänyt minut sitä maksamaan." - -"Velan?" - -"Olavi Henrikinpojalle, kultasepälle. Tunnetteko hänet?" - -"Siinä tapauksessa luulen Hannu kuninkaalla olevan moniakin velkoja -maksettavana", tuumaili teini. - -"Ne, mitkä havaitaan päteviksi, voin minä maksaa", vastasi munkki. -"Mutta kun en tule oleskelemaan täällä kauan, täytyy minun lähteä -etsimään arvoisaa Olavi mestaria." - -"Ilta on sangen myöhäinen." - -"On kyllä, mutta hyvästä rahasummasta avataan portit mihin -vuorokauden aikaan tahansa! Kiitän sydämestäni siitä -hyväntahtoisuudesta, jota olette osoittaneet minulle, ja juon -kaikkien teidän menestykseksenne." - -Näillä sanoin kohotti munkki olutkipon huulilleen ja tyhjensi sen -viimeiseen pisaraan. - -Toiset kolme miestä nousivat samaan aikaan, ja kun munkki ojensi -kätensä jäähyväisiksi, sanoi vanhin heistä: - -"Olen samainen Olavi mestari, jota etsitte, ja jos tahdotte tulla -mukaani, annan teille mielelläni asuntoa, jollette jo ole sellaista -hankkinut." - -"Tämäpä oli odottamaton onni! Olen sama David maisteri, josta -kaiketi olette kuullut, että hän on Venäjällä ja Puolassa -tehnyt monia sopimuksia Hannu kuninkaan puolesta. Samoin olen -Suomessakin koettanut vaikuttaa hänen asiansa hyväksi, eikä -suinkaan vahingoittane minua teidän silmissänne se, että sanon sen -ujostelematta." - -"Tätä tietä, kunnianarvoisa isä!" sanoi Olavi mestari ja pääsi siten -vastaamasta kysymykseen. - -Kaikki neljä lähtivät oluttuvasta. He suuntasivat kulkunsa yli sillan -Jaakopin kirkon alapuolitse. Olavi mestari kertoi taipaleella, että -teini oli hänen poikansa ja mukana seuraava nuori mies hänen tuleva -vävynsä. "Minulla on tytär myös", sanoi hän vilaisten tutkivasti -munkkiin. "Hannu kuningas muistanee hänet." - -"Kuninkaan suurin vika on, että hänellä on niin avoin silmä -naiselliselle kauneudelle." - -"Niin, sellainen voi viedä moniin ikävyyksiin!" - -Vähän matkan päässä kirkosta oli kaunis yksikerroksinen talo, jonka -pääty oli kadulle päin, kuten tapa oli. - -Olavi mestari kohotti portinkolkuttimen, mutta ennenkuin hän ehti -päästää sen käsistään, avasi portin nuori tyttö, jolla oli kynttilä -kädessään. - -David maisteri voi vain vaivoin pidättää huudahduksen. Tyttö oli -tosiaankin sama, päässä tummat kiharat, suuret veitikkamaiset silmät, -pieni suu ja posket hymyillessä kuopallaan. Ja hän hymyili melkein -alituiseen. - -Ei voi kieltää, että Rikissa oli miellytyshaluinen, mutta kaikki, -jotka tulivat kadulla häntä vastaan, kääntyivät ympäri häntä -katsomaan. Hyvinkin kymmenen kertaa päivässä kuuli hän sanottavan: -"Mikä sorja impi!" Jos hän kumartui lähteen ylitse tai katsoi pieneen -peiliin, jonka oli saanut isältään, sanoivat molemmat hänelle: -"Sorjempaa neitoa kuin sinä ei ole nähtävänä!" - -Kuinka monet voivat sellaista vastustaa! Rikissa ei sitä voinut, ja -jolleivät ankarat silmät olisi häntä valvoneet, ei kukaan tiedä, -kuinka olisi käynyt. - -Vieras, jonka hänen isänsä toi mukanaan, sai ainoastaan lyhyen -tervehdyksen, hänen sulhasensa sitä vastoin ei mitään. Ainoastaan -isälle hän osoitti huomaavaisuuttaan. - -"Olettepa tosiaan pannut kärsivällisyyteni kovalle koetteelle tänä -iltana", sanoi hän ojentaen isälleen otsansa suudeltavaksi. "Oli -hyvin lähellä, ettei uni minua voittanut." - -"Jos olisit arvannut, että Antero tulee mukanani kotiin, olisit kyllä -pysynyt valveilla", tuumi isä. - -Antero päästi kuuluviin naurun, jokseenkin samanlaisen kuin hevosen -hirnunnan, mutta hän oli silminnähtävästi hämillään ja sai suustaan -ainoastaan sanatonta mutinaa. - -"Juuri siksi, että ajattelin häntä, tulinkin uniseksi", vastasi -Rikissa kylmästi. - -"Mieti nyt vain, mitä annat meille illalliseksi", virkkoi veli. -"Kipponen olutta ei vatsaa täytä."; - -"Ruoka odottaa ruokatuvassa", vastasi tyttö ja vilkaisi vieraaseen, -ikäänkuin epävarmana, oliko hänen tämän tähden lisättävä vielä joku -ruokalaji. - -"Olen unohtanut esittää teille tyttäreni Rikissan", sanoi Olavi -mestari. "Tämä on laajalta matkustellut ja paljon puhuttu David -maisteri, joka on tullut Ruotsiin tuomaan viestejä minulle ja monille -muille Tanskasta, hänen korkealta armoltaan Hannu kuninkaalta." - -Sotaorhi pörhistää korvansa torventoitotuksen kuullessaan. Melkein -samoin oli Rikissankin laita; tämä oli jotakin, mikä koski häntä, sen -hän tiesi, ja aterian aikana, Olavi mestarin keskustellessa maisterin -kanssa, osasi hän sillä huolehtimisella, jota hän osoitti niin -vierasta kuin isäänsäkin kohtaan, alituiseen vetää vieraan katseet -puoleensa. - -Aterian jälkeen sanoi veli hänelle: "Kuinka sinun on laitasi, -Rikissa, oletko ihastunut vanhaan mieheen?" - -"Olen, hänen oppiinsa!" - -"Mitä sinä sellaisesta ymmärrät?" - -"Enemmän kuin luulet!" - -Hiljainen Antero kauppamies ei ollut koskaan ollut suuresti hänen -suosiossaan; mutta hän oli luvannut tälle uskollisuutta sentähden, -että tämä alituiseen kantoi hänelle rusina-, manteli-, viikuna- ja -pähkinätötteröitä. Antero joutui nyt tytön kiemailemista nähdessään -melkein pois suunniltaan. Olavi mestari oli noutanut kellarista -pullon viiniä, ja se vaikutti niin tulisesti nuoreen mieheen, että -hän erotessa välttämättä tahtoi syleillä neitoa. - -"Mene kotiin nukkumaan, Antero, äläkä tule minua lähelle!" sanoi -tyttö vakavasti, mutta ei tylysti. - -Nuori mies ei tahtonut luopua oikeudestaan, ja niin sulki hän -vastahakoisen tytön syliinsä. Silloin sai hän poskelleen läimäyksen, -joka tosin ei ollut niin navakka kuin Barbara muorin kädestä, mutta -kuitenkin riittävä, että hän päästi irti otteensa ja riensi pois -sanomatta sanaakaan, hatuttomin päin ja ilman päällystakkia. - -"Sitä ei hän anna sinulle koskaan anteeksi!" sanoi veli. - -"Mitä se minua liikuttaa! Manteleita ja rintasokeria saan kai -muiltakin." - -"Mutta mitä luulet isän sanovan?" - -"Että olen tehnyt oikein!" - -Sillävälin olivat molemmat vanhat miehet perimäisessä huoneessa -keskustelleet maan asioista. David maisteri kertoi, että Erik -Turenpojan oli täytynyt paeta maasta. - -Olavi mestari huudahti hämmästyksestä ja mietiskeli nyt, kuinka David -maisteri selvittäisi Hannu kuninkaan koristejutun. Mutta ilman sanoja -oltiin yksimieliset siitä, että kysymys lykättäisiin huomiseen. - -Kun David maisteri toivotti Rikissalle hyvää yötä, kuiskasi hän: -"Minun täytyy saada puhutella teitä!" - -"Hyvästi ja onnellista matkaa!" vastasi tyttö. "Jos lähdette aamulla -varhain, emme tapaa toisiamme, sillä minä menen messuun Pyhään -Klaaraan." - -"Mitä ajattelet, tyttö? Kunnianarvoisa isä ei, kuten toivon, tule -jättämään meitä moniin päiviin." - -Seuraavana aamuna heitti Rikissa tiheän hunnun kasvoilleen. Kun -hän pääsi kadulle, katseli hän ympärilleen, odottiko häntä kukaan, -mutta kun ei ketään näkynyt, riensi hän pois nopein askelin. Kenties -tarkoituksella oli hän viivästynyt. - -Laulu helisi jo luostarikirkossa. Hänen juuri ollessaan -astumaisillaan sisälle kuiskasi ääni hänen korvaansa: "Minä odotan -ulkona." - -Hän riensi kirkkoon ja polvistui Mariankuvan eteen. Mutta uteliaisuus -oli hänelle voittamaton, hän suoriutui rukouksesta hetimiten, pisti -pikkusormensa vihkiveteen ja riensi ulos. Siellä seisoi David -maisteri kirkon edustalla, aivan kuin olisi tiennyt, ettei tyttö -viivy kauan. - -"Mitä tahdotte?" kysyi Rikissa. "Minulla on kiire." - -"Tuon ainoastaan terveiset teille!" - -"Keneltä?" - -"Kuninkaalta!" - -"Hän oli puodissa monet kerrat!" - -"Toisen tapasitte ulkona." - -"Kenen toisen?" sanoi Rikissa kääntyen poispäin. - -"Hänet, joka on lähettänyt minut teidän luoksenne!" - -"Hänen nimensä?" - -"Kristian!" - -"Kaikki pyhimykset!" - -"Eikö totta, neitsyt, kaunis Edela rouva on monet kerrat käynyt teitä -katsomassa?" - -"Hän tuli tekemään ostoksiaan, mutta harvoin oli mikään hänelle -mieleen; milloin ei ollut kyllin kaunis, milloin oli liian kallis. -Hannu kuningas pitänee häntä vähillä rahoilla." - -"Niin ei Kristian kuningas tulisi tekemään; hän ei kieltäisi teiltä -mitään." - -"Lähettääkö hän sen viestin minulle?" - -"Sen ja monia muita!" - -"Mitä sitten?" - -"Hän pyysi minua sanomaan, että suukkonen, jonka annoitte hänelle, -vieläkin polttaa hänen huuliaan." - -"Ah!" Rikissa peitteli kasvonsa tarkemmin hunnulla. - -"Olen tuonut joukon lahjoja, ei niin upeita, että ne herättäisivät -ihmisten epäluuloja teitä kohtaan, mutta kylliksi hyviä antaakseen -kauneudellenne uutta loistetta." - -"Mutta jos isäni kieltäytyy ottamasta niitä vastaan?" - -"Minä kyllä taivutan hänet suostumaan." - -"Paljoon olette sitoutunutkin; minua huvittaa nähdä miten selviätte." - -He lähestyivät kotia, ja Rikissa riensi edeltä, jottei herättäisi -epäluuloja. Mutta suureksi hämmästyksekseen löysi hän huoneestaan -turkisvaipan, kärpännahkalla reunustetun lakin, useita pukuja, -huntuja ja muita naisten hempuja. Rikissan koetellessa kappaletta -toisensa jälkeen ja ilmaistessa tyytyväisyytensä innokkain -huudahduksin etsi David maisteri käsiinsä Olavi mestarin -ilmaistakseen hänelle mikä hänen asiansa oikeastaan oli. - -Hannu kuningas oli muutamia kertoja ollut puodissa, mutta oli -näyttänyt siltä, kuin kaunis myyjätär tekisi häneen suuremman -vaikutuksen kuin ne kalleudet, joita tämä näytteli. Kerran oli hän -pyytänyt tyttöä näyttämään kallisarvoisimman jalokiven mitä hänellä -oli myytävänä, ja kun Rikissa silloin otti esiin suuren sinikiven, -joka hyvin sopi kiinnitettäväksi kuninkaan hattuun, otti hän sen -heti. Mutta seuraavana päivänä tuli muuan kuninkaan hovipojista -ja antoi sen takaisin varustettuna kirjoituksella: "Muistoksi!" -Olavi mestari suuttui aika tavalla... Koristusta ei ollut lainkaan -maksettu, ja hänestä näytti se kohtuuttomalta ilveilyltä, varsinkin -kun kuningas ei sen jälkeen koskaan käynyt puodissa eikä edes -kulkenut sitä katua. - -David maisteri kertoi, että kuninkaan oli tosiaankin vallannut -rakkaus Rikissaan. Hänen tarkoituksensa oli ollut kiinnittää -se kallisarvoiseen helminauhaan ja pyytää, että saisi sen itse -ripustaa Rikissan kaulaan; mutta Edela rouvan mielessä oli herännyt -epäluuloja, ja rukouksin ja kyynelin oli hän saanut kuninkaan siitä -luopumaan. - -Mutta kuningas ei ollut silti unhoittanut velkaansa; David maisteri -oli nyt tullut sekä noutamaan että maksamaan mainittua koristetta, -mutta jottei neitsyelle koituisi mitään vahinkoa, lähetti -kuningas muutamia lahjoja, joita vastaanottamasta Olavi mestari -ei toivottavasti tyttöä kieltänyt, kun niitä ei lähettänyt mikään -rakastaja, vaan ystävä kauneimmalle neitsyelle, minkä oli nähnyt. - -Kuka isä ei olisi ollut mielissään sellaisesta huomiosta! Olavi -mestari kumarteli ja änkytti, mutta kun kiusaaja otti täpötäyden -rahakukkaron ja maksoi kivestä kaksinkertaisen hinnan, ilmeni hänen -tyytyväisyytensä yhä syvemmissä kumarruksissa ja moninkertaisissa -kiitoksissa. - -Rikissa kutsuttiin saapuville ja hänelle annettiin lupa ottaa vastaan -annetut lahjat. - -"Saanko myös käyttää niitä milloin tahdon?" kysyi hän. - -Olavi mestari loi katseen vieraaseensa ja vastasi: "Ne ovat annetut -niin hyvässä tarkoituksessa, etten katso voivani kieltää sitä -sinulta. Jos jollakulla olisi sanomista sitä vastaan, niin neuvo -hänet minun luokseni, minä kyllä hänelle vastaan." - -"Sen kyllä voin tehdä itsekin", vastasi Rikissa. - -Olavi mestari oli ennen kaikkea kauppias. Hänen kiitollisuuteensa -David maisteria kohtaan oli sekoittunut salainen aavistus, ettei -tämä sieni ollut vielä läheskään puserrettu kuiviin, eikä sentähden -ollut niinkään vähän voitonjanoa hänen lausunnossaan, että häntä -surettaisi, jollei David maisteri tästä lähtien pitäisi hänen taloaan -kotinaan Tukholmassa. - -Tämä puristi hänen kättään ja kiitti. Kysymys voitiin täten pitää -ratkaistuna. Hurskaan miehen oli käytävä monissa luostareissa, ja kun -hän palasi iltamyöhällä, suuntasi hän todellisella ilolla askeleensa -Olavi mestarin tyyneen kotiin. - -Yksinkertainen porvaristyttö vaihtoi vähitellen pukunsa jalosukuisen -neitsyen pukuun. Hänen isänsä tosin rypisteli sille kulmiaan, mutta -ensiksikin hänen tyttärensä kauneus tuli vielä silmiinpistävämmäksi -kuin ennen, toiseksi lisääntyi ostajain luku sangen tuntuvasti, ja -kolmanneksi ei tytön koreus maksanut hänelle mitään, eikä hänen -päähänsä pälkähtänyt, että seuraukset saattaisivat käydä hänelle -vähemmän hyviksi. - -Nuori kauppamies rohkeni tehdä muistutuksia, mutta Olavi mestari -vastasi, että hän puki tyttärensä miten hyväksi näki, ja Rikissan -kunniaan nähden ei kellään ollut mitään muistuttamista. - -Väliin tapahtui, että David maisteri pysyi poissa kokonaisia päiviä, -mutta aina kohtasivat hän ja Rikissa toisensa. Hän oli sanonut -tytölle, että tämä sai pyytää häneltä mitä hyvänsä, ja kiemaileva -tyttö ei suinkaan hidastellut käyttää sitä hyväkseen. - -Kun nuori teini, joka kävi harvoin isänsä kodissa, näki jälleen -sisarensa, tunsi hän tuskin tätä. - -"Mitä Rikissalle on tapahtunut?" kysyi hän isältä. - -"Ei mitään muuta kuin että hän on kehkeytynyt mitä kauneimmaksi -neitsyeksi", vastasi tämä. - -"Katsokaa vain, ettei hän lankea!" - -Olavi mestarin sydän nytkähti; se ajatus oli muutamia kertoja -juolahtanut hänenkin mieleensä, mutta eikö tyttö ollut hengenmiehen -suojeluksessa ja eikö hän itsekin häntä pitänyt silmällä? - -"Minulle olisi mieleen, jos itsekin pyrkisit ylöspäin yhtä paljon -kuin hän!" vastasi hän ja käänsi selkänsä pojalleen. - -Eräänä päivänä kulki David maisteri edestakaisin pienessä kamarissaan -ja hieroi tyytyväisenä käsiään. Vähäistä ennen oli hän puhutellut -Rikissaa, ja tämä näytti hänestä kauniimmalta kuin konsanaan. - -"Pian, pian on tyttö valmis", tuumi hän itsekseen. "Silloin vien -hänet mukanani, ja sitten -- --" - -Sillävälin astui nuori hengenmies puotiin. Hän pyysi laittamaan -kaksi hopeahakasta kirjaan, jonka jätti Rikissalle. Lähetettyään -pojan työpajaan hankkimaan niitä tietoja, joita nuori mies halusi, -pyysi Rikissa häntä odottaessaan istumaan. Tätä keinoa käytti -tyttö hyvinkin usein. Ihailu, jota hän itse nuorissa miesvieraissa -herätti, antoi usein aihetta vilkkaaseen keskusteluun, ja -hänen oma kiemailunsa oli monet kerrat houkutellut äkillisen -rakkaudentunnustuksen ilmoille. - -Vieras istuutui kohteliaasti paikalle, jonka hän osoitti. Mies katsoi -häntä suoraan silmiin puhuessaan kirjasta, jonka oli tuonut mukanaan. -Mutta Rikissan suureksi kummaksi ei hänen kauneutensa näyttänyt -tekevän mitään vaikutusta nuoreen mieheen; sitä vastoin oli tämän -olennossa jotakin kunnioittavaa, jota ei kukaan muu ollut hänelle -osoittanut. - -Rikissa tunsi mielensä niin liikutetuksi, että hän tuskin tiesi, mitä -vastaili, ja kun vieras kysyi, milloin saisi palata noutamaan kirjaa, -vastasi hän pitäen silmällä omaa haluaan saada pian nähdä vierasta -jälleen: "Ylihuomenna!" - -Mutta hetken aikaa katseltuaan vieraan jälkeen riensi Rikissa -ottamaan haltuunsa kirjan, jota toinen näytti pitävän niin suuressa -arvossa. Se oli paksu käsinkirjoitettu kirja, mutta niin koristeltu, -ettei kuunaan saattanut nähdä mitään kauniimpaa. Teos käsitteli -tähtitaivasta ja kaikkia sen ihmeitä. Loppuun oli kirjoitettu: - - "Tämän kirjan omistaa jalosukuiselle neitsyelle Kristina - Knutintyttärelle (Knut Alfinpojan tyttärelle) hänen nöyrin ja - kunnioittavin palvelijansa - - _Olavi Juhananpoika_." - -"Hän rakastaa häntä!" huudahti Rikissa. - -Tuokion kuluttua täytyi hänen nauraa itselleen. Kuinka olikaan -sellainen ajatus voinut pälkähtää hänen päähänsä! Mutta jos olisikin -niin, mitä se häntä liikuttaisi! - -Kirja veti häntä vastustamattomasti puoleensa, ei juuri siksi, että -hän olisi suurin välittänyt sisällöstä, vaan kauniiden kirjainten -tähden! Hän ei voinut konsanaan saada niiden katselemisesta -kyllikseen. Illalla otti hän kirjan mukaansa kamariinsa, pani sen -yöksi tyynynsä alle ja oli unissaan seisovinaan nuoren miehen kanssa -ikkunan ääressä katsellen tähtitaivasta. Mies puhui ja selitti -hänelle, mutta hän ei kuunnellut sanoja, katseli vain puhujan -kauniita silmiä, otsan kaarrosta, nenän hienoa koukistusta. Mutta -sitten hän tunsi, että toinen painautui häneen kiinni. Silloin heräsi -hän yhtäkkiä ja pamppailevin sydämin. - -"Mikä kummallinen uni henkilöstä, jota en tunne!" - -David maisteri pani merkille, että tytölle oli jotakin tapahtunut, -mutta kun tämä kielsi sen, luuli hän, ettei asia merkinnyt mitään. -Rikissan avomielisyys oli tähän asti ollut rajaton, eikä hän lainkaan -aavistanut, mikä uusi mahtava tunne oli herännyt tytön sielussa. - -"Tunnetteko, isä, nuoren neitsyen Kristina Knutintyttären?" kysyi -Rikissa ikäänkuin sattumalta. - -"Olen nähnyt hänet." - -"Onko hän kaunis?" - -"Häntä sanotaan kauneimmaksi Ruotsin maassa." - -"Kauneimmaksi!" toisti Rikissa uhmaten. - -"Ne, jotka niin sanovat, eivät ole nähneet ketään kauniimpaa", sanoi -David maisteri tavallisella lempeällä tavallaan. "Hänellä on pitkä, -kullankimmeltävä tukka ja ihmeen heleä hipiä." - -"Tahtoisin mielelläni nähdä hänet." - -"Hovin portaat ovat niljakat!" huomautti David maisteri melkein -varoittaen. - -"Ei minua peloita!" - -"Ken seisoo, katsokoon, ettei lankea!" - -Rikissa puri huultaan, että malttaisi olla vastaamatta. Maisteri oli -ensi kerran sanonut häntä vastaan, ja hän kyllä näyttäisi, että voi -viedä tahtonsa perille. - -Seuraavana päivänä saapui Olavi Olavinpoika määrättyyn aikaan -kysymään kirjaansa. - -Hänen astuessaan puotiin piiloitti Rikissa kirjan nopeasti taaksensa. -"Se ei ole vielä valmis", vastasi hän sangen kiihtynein mielin. - -"Minä tulen huomenna jälleen!" - -"Se ei joudu valmiiksi siihenkään!" - -"Eikö?" - -Nuori mies katsoi kummastuneena tyttöön. - -"Kun se tulee valmiiksi, niin minä lähetän sen." - -"Ei suinkaan se ole mitenkään vahingoittunut?" kysyi vieras -silminnähtävällä levottomuudella. - -"Ei, ei suinkaan." - -"Voinko luottaa siihen?" Hän ojensi kätensä. - -Kuinka mielellään olisi Rikissa laskenut siihen kätensä, mutta sehän -piteli kovan onnen kirjaa! - -"Minä en valhettele koskaan!" virkkoi hän aika terävästi. - -"Minä käyn huomenna sitä kysäisemässä", vastasi vieras kumartaen ja -lähti. - -Nyt kutsuttiin saapuville taitavin sälli, joka sai käskyn laatia -oikean taideteoksen, mutta ollenkaan hätiköimättä, sillä kun ei ollut -kiirettä. - -"Hän kyllä saa odottaa ja olla tuskissaan..." tuumi tyttö itsekseen. -"Kenpä tietää, mitä sen jälkeen voi seurata?" - - * * * * * - -Valtaneuvokset Pietari Turenpoika, Sten Kristerinpoika ja Bron -kartanon Maunu herra istuivat kiintyneinä vilkkaaseen keskusteluun. -Märta rouva oli kutsunut heidät erityiseen neuvotteluun Tukholman -linnan salakamariin. Hän oli ilmaissut heille huolensa ja sitten -jättänyt heidät omin päin pohtimaan asemaa. - -"Minusta on epäilemätöntä, että nämä tiedot ovat aivan perättömiä", -sanoi Pietari herra. - -"Tohtori Hemmingillä ei ole elämä ja kuolema käsissään enempää kuin -muillakaan ihmisillä", puuttui Sten Kristerinpoika puheeseen. "Niin -hurjasti kuin hän ryntää eteenpäin, ei minua ollenkaan ihmetyttäisi, -jos kuula olisi löytänyt tiensä hänen sydämeensä." - -"Uskotteko myös jutun, että Åke herran on paholainen vienyt elävänä?" -kysyi Maunu herra. - -"Olivatpa totta tai ei", vastasi edellinen, "osoittavat nämä huhut, -mikä levottomuus ja kuohunta mielissä vallitsee! Pysyn siinä, mitä -olen sanonut: asema ei pidä paikkaansa, ja jollemme tahdo edusmiehinä -asettua uuden kansanliikkeen eturintamaan, menee se pian ohitsemme ja -me saamme sitten tyytyä siihen, mitä viisaammat ja kaukonäköisemmät -päät ovat panneet toimeen." - -"Jos sillä tarkoitatte, että meidän pitäisi suosia rauhanpuolueen -suunnitelmia, silloin sanon suoraan, että aion niitä vastustaa niin -kauan kuin voin", vastasi Pietari herra. - -"Sekä yksityisistä että yleisistä syistä ei minusta tule koskaan -Tanskan ystävää!" sanoi Maunu herra. - -"Hätä on ennemmin tai myöhemmin pakoittava meidät siihen", virkkoi -Sten herra jälleen. "Muuta keinoa ei ole!" - -"On, yksimielisyys ja uhrautuvaisuus", lausui Pietari herra. "Veljeni -antoi siitä loistavan esimerkin, kun hän huolimatta kaikista -juonista, joita punottiin, kuitenkin suojeli Suomea ei ainoastaan -ulkonaisia, vaan vielä suuremmassa määrin sisäisiä vihollisia -vastaan." - -"Me olemme uhmailleet, missä olisi pitänyt rukoilla, käyttäytyneet -korskeasti, missä olisi pitänyt langeta polvillemme! Kuinka moneen -rauhankokoukseen olemmekaan Tanskan narranneet ja kuitenkin itse -pysyneet melkein aina poissa! Eikö kuningas itse saapunut Kalmariin, -kun me sitä vastoin pysyttelimme kaukana salmella?" - -"Tanskalaisia oli kolmetuhatta miestä, meitä sitä vastoin tuskin -kolmeasataa. Olisiko meidän pitänyt mennä vangittaviksi?" - -"Se on arvoton epäluulo!" - -"Eikö ollut kuninkaan nimellä ja sinetillä vahvistettu, että Kalmarin -linnan oli kuuluminen Tanskalle ja kaupungin Ruotsille? Eikö hän ole -vastoin vakuutuksiaan ja lupauksiaan riistänyt viimeksimainittua -itselleen ja kohdellut sen onnettomia asujamia kuin törkeimpiä -pahantekijöitä?" - -"En tiedä", muistutti Maunu herra, "voidaanko pitää kuninkaan -arvon mukaisena varustaa kaapparilaivoja ja pitää ryöstetty tavara -saaliinaan". - -"Sodassa ovat kaikki keinot luvallisia." - -"Mitä Tanskan osaksi vastaisuudessa koitunee, se ei meitä liikuta; -sitä vastoin on meidän katsottava, millaisiksi olosuhteet -muodostuvat omassa maassamme, ja minä sanon suoraan, että ainoastaan -liittoutumisessa Tanskan kanssa näen Ruotsin pelastuksen", puuskahti -Sten Kristerinpoika. - -"Mutta tässä ei ole kysymys liittoutumisesta, vaan alistumisesta. -Emmekö ole vielä päässeet siitä täyteen käsitykseen?" huudahti -Pietari Turenpoika. - -"Se ei ole kuninkaan, vaan hänen voutiensa syy!" - -"Kuka asettaa heidät?" - -"Hallitus." - -"Ja kuka puolustaa heitä sitten viimeiseen saakka?" - -"Minä sanon teille, kuinka asianlaita on", huudahti Sten herra -vimmoissaan. "Meillä tahtoo talonpoika pistää nenänsä kaikkeen, -ottaa osaa lainsäädäntöön ja hallitukseen. Herra Sten Sture on -tehnyt heistä herroja, joiden mieltä täytyy kysyä. Seuraus on, että -jollei joku vouti miellytä rahvasta, ei se aikaile valittaessaan -ja huutaessaan väkivallasta. Toisin on laita Tanskassa; siellä on -talonpoika palvelija, hän ei uskalla päästää hiirenhiiskausta, kuinka -häntä pidelläänkin, sillä hänen herransa määrää hänen elämästään -ja kuolemastaan. Juuri siten pitäisi olla meilläkin, niin että -talonpojat kerrankin oppisivat ymmärtämään oikean asemansa." - -"Unohdatte, että meillä on aatelissääty talonpojista peräisin. -Talonpojissa liikkuvat samat voimat kuin meissäkin, aivan yhtä -itsekkäät, eivätkä he jälkeläistensä tähden salline riistää -vapauksiaan ja oikeuksiaan." - -"Silloin heidät pakoitetaan!" - -"Mihin sellainen vie, osoitti meille Brunkebergin tappelu 1471." - -"Kuusikolmatta vuotta myöhemmin saivat talonpoikaismoukat ryömiä -ikeen alle ja maistaa ruoskaa." - -"Aateliston petos se avasi tien! Mutta tiedämme myös, ettei orjuus -kauan kestänyt. Hannu kuningas piti itse siitä huolen." - -"On mahdollista", lausui valtaneuvos Maunu, "että ruotsalaiset -äkkiylläköllä voidaan saada alistumaan vieraan valtaan, mutta on -varmaa, että he toivuttuaan pian hankkivat jälleen vapautensa". - -"Sentähden", sanoi Pietari herra, "että heissä on syvälle juurtunut -rakkaus isien maahan". - -"Tämä kaikki", huudahti Sten herra kärsimättömästi, "ei meitä ole -vienyt askeltakaan lähemmäksi!" - -"Te tahdotte liittymistä Tanskaan?" - -"Sentähden, ettei meillä ole muuta keinoa." - -"Kyllä, tarmokas itsepuolustus." - -"Tyhjin käsin?" - -"Hyvällä tahdolla kyllä löydämme varoja." - -"Luulen olevani yhtä hyvä ruotsalainen kuin ken tahansa. Niin kauan -kuin näin mahdollisuuden pelastukseen, olin Sten Sturen puolella, ja -luulen voivani kerskumatta sanoa, etten ole tehnyt maalle niinkään -pieniä palveluksia." - -"Sten rakas, tahdotteko nyt, että meidän on ylistettävä teitä?" kysyi -Pietari herra hymyillen. - -"Toivon ainoastaan teidän ymmärtävän, että juuri yleisen hyvän tähden -minä vaadin muutosta nykyiseen politiikkaan. Jos Tanska onnistuu -ärsyttämään Venäjän meitä vastaan, ei mikään estä näitä valtoja -jakamasta maatamme keskenään." - -"Sillä, joka maalaa pirun seinälle, on se alituiseen silmiensä -edessä", tokaisi Pietari herra: "Mikään ei ole mahdotonta, mutta -uskottavaa se ei ole! Tanskan kuninkaalla on siksi suuria huolia -herttuakunnista, ettei hän voi kohdistaa voimiaan yksinomaan -Ruotsiin." - -Herra Sten Kristerinpoika käyskenteli levottomasti edestakaisin. -Oli helppo nähdä, ettei hän vielä ollut puhunut suutaan puhtaaksi; -mutta hän etsi sopivaa kiertotietä eikä sitä ollut helppo löytää. -Hänen molemmat vastustajansa kenties tiesivät, mistä kenkä puristi, -mutta heistä sai hän hyvin olla kuumilla kivillä. Nyt kuitenkin -kärsivällisyys petti ja hän huudahti kiihkeästi: "Olen uskollisesti -palvellut Sten Sturen asiaa, ja jollen olisi tarrannut kiinni kuten -tarrasin, kun kuningas riisti minulta Älfkarlebyn lohikalastuksen, -olisi hän kenties vieläkin hallinnut pesää jakamatonna." - -"Poltitte hänen kartanonsa Upsalassa?" - -"Sen on hän antanut anteeksi ja moneen kertaan luvannut minulle -loistavan korvauksen siitä vahingosta, minkä kärsin Älfkarlebyssä, -niin pian kuin hän on tullut oikeuksiinsa Ruotsissa. Sitä vastoin, -milloin olen pyytänyt jotakin neuvostolta tai valtionhoitajalta, -on minua joko syötetty tyhjillä lupauksilla tai olen saanut jyrkän -kiellon." - -"On miltei mahdoton tyydyttää kaikkia niitä tuhansia vaatimuksia, -joita..." - -"Miksi minun juuri on kuuluttava niihin, joiden vaatimuksiin ei -kiinnitetä huomiota?" keskeytti hän kiihkeästi. - -"Olemme tulleet tänne", puuttui Pietari herra puheeseen, -"neuvottelemaan mitä olisi tehtävä kumotaksemme ne huhut -tapahtuneista onnettomuuksista, mitkä kiertelevät kaupungilla. -Tiedämme hyvin, että niiden tarkoitus on saada aikaan eripuraisuutta -ja levottomuutta; ja kun Märta rouva äsken sydämensä levottomuudessa -kysyi, mitä olisi tehtävä mielten tyynnyttämiseksi, lupasimme ottaa -asian lähemmin harkittavaksi; mutta kuinka olemme jutelleetkin, emme -vielä ole päässeet siihen asiaan, josta meidän olisi neuvoteltava." - -"Minä ehdotan", virkkoi Maunu herra, "että neuvosto antaa -julistuksen, jossa selitetään kaikki nämä huhut vääriksi ja -perättömiksi. Jos jokin onnettomuus olisi kohdannut tohtori Hemmingiä -tai ritari Åke Hannunpoikaa, olisi tieto siitä ensi sijassa saapunut -neuvostolle." - -"Sitä vastaan panen mitä tarmokkaimman vastalauseen", huusi Sten -Kristerinpoika. "Neuvosto ei voi tietää mitään tohtori Hemming -Gaddista eikä Åke Hannunpojasta." - -Niin jatkoivat he kinasteluaan pääsemättä mihinkään päätökseen. - - * * * * * - -Eräässä Tukholman linnan pienistä tornikamareista istui Kristina -neitsyt innokkaasti kiintyneenä lukemiseen. - -Nuori Olavi Juhananpoika se oli pannut kirjan hänen käteensä. -Nuori mies oli innokas luonteeltaan, ja Kristinasta oli hän saanut -oppilaan, joka ihastuksella kuunteli kaikkia hänen metafyysillisiä -päätelmiään eikä hetkistäkään epäillyt niiden todenperäisyyttä. - -Olavi luki tähdistä nuoren neitsyen tulevaisuuden ja ennusti -suurempaa ja kauniimpaa onnea kuin maallinen korkeus ja mahti voi -antaa. Molemmat aprikoivat, mitä tämä mahtoi tarkoittaa; silloin -antoi Olavi eräänä päivänä Kristinalle pienen käsikirjoituksen ja -sanoi vain: - -"Lukekaa!" - -Siinä kerrottiin pyhän Birgitan lapsuudesta ja hänen ensimäisistä -ilmestyksistään. - -Kristina luki ja luki yhä uudestaan; häntä ihastutti lapsen -liikuttava viattomuus. - -Mutta kun Olavi antoi hänen ymmärtää, ettei hän ainoastaan -ulkonaisesti, vaan myös mielenlaadultaan suuresti muistutti pyhää -Birgittaa, silloin punastui hän ilosta ja sanoi, että luopuisi -kaikesta maailmassa voidakseen tulla sellaiseksi kuin hän. - -"Tahdotteko siis tulla pyhimykseksi?" sanoi Olavi. "Ettekö ole -kehoittanut minua siihen?" - -"Olen kyllä!" - -"Uskotteko minun voivan?" - -"Mikään ei ole mahdotonta sille, joka lujasti ja vakavasti tahtoo", -kuului vastaus. - -Nuori mies oli aluksi ainoastaan ihaillut Kristinaa, mutta pian hiipi -hänen mieleensä toinen tunne, joka kävi hänelle voittamattomaksi, -ennenkuin hän ymmärsi sen. Neitsyt näytti hänestä jumaloitavalta, ja -hän piti korkeimpana maallisena onnenaan palvella häntä. Yökaudet hän -kirjoitteli korukirjaimin pyhän Birgitan oppeja ja elämänvaiheita; -sellainen lahja varmaan ilahuttaisi neitsyttä ja mahdollisesti -muistuttaisi hänen mieleensä nuorukaista, joka ei koskaan lakkaa -häntä ihailemasta, jumaloimasta ja -- rakastamasta, niinkuin -palvotaan korkeampaa olentoa. - -Märta rouva oli tähän aikaan sangen huolissaan kaupungin tyyneydestä -ja turvallisuudesta. Monista merkeistä päättäen tanskalaiset tekivät -voitavansa kylvääkseen rikkaruohoa. - -Siitä huolimatta saapui linnaan muuan nuori tanskalainen aatelismies, -Akseli Årstan herra. - -"Mikähän tarkoitus hänen tulollaan on?" kyseltiin kaikkialla. - -Märta rouva sai pian tietää sen; vieras pyysi salaista keskustelua -hänen kanssaan. - -Mutta jo alussa oli nuori mies niin hämmennyksissään, ettei voinut -sanoa mitään. - -"Olette varmaankin sangen nuori?" sanoi Märta rouva hymyillen. - -"Ainoastaan kahdenkymmenen vuotias." - -"Ja matkustatte kuitenkin valtiollisissa tehtävissä?" - -"Se on totta; mutta..." - -"Puhukaa suunne puhtaaksi!" - -"Näen, että minut on petetty." - -"Tahdotteko sanoa minulle, millä tavoin?" - -"Minulle oli kuvattu teidät toisenlaiseksi." - -"Millaiseksi sitten? Sanokaa minulle se!" - -"Miesmäiseksi, ilkeäksi naiseksi." - -"No, ja nyt?" - -"Ette ole kumpaakaan." - -"Mutta jos olisin ollut?" - -"Silloin olisin pelottomasti esittänyt viestini." - -"Sen voitte tehdä nytkin; mitä olette sanonut, se on vähentänyt sen -karvautta." - -"Ettekö siis pane pahaksenne?" - -"En laisinkaan." - -"Hannu kuningas toivoi teidän kauttanne..." - -"Mitä?" - -"Ja tarjoomalla niin suuria etuja kuin itse vaaditte..." - -"Olisiko minun avattava Tukholman portit?" - -"Ei, mutta taivutettava valtionhoitaja..." - -"Kavallukseen?" - -"Niin!" huudahti nuorukainen kiihkeästi. "Kavallus se olisi, ja -teidän vastauksenne tiesin jo edeltäpäin." - -"Kuinka saatoitte ottaa suorittaaksenne niin arvottoman tehtävän?" - -"Jalo rouva, tiedätte vähän siitä, mitä Kööpenhaminassa puhutaan -herra Svante Niilonpojasta ja kaikista ruotsalaisista. Minä olin -kyllin yksinkertainen uskoakseni..." - -Nuorukainen punastui syvästi. "Älkää panko pahaksenne!" sanoi hän. -"Se oli isäni tahto." - -"Ja äitinne?" - -"Hän on kuollut." - -"Silloin annan teille anteeksi hänen tähtensä ja todistukseksi siitä -pyydän teitä viipymään täällä niin kauan kuin teitä haluttaa." - -"Jalo rouva, niin hartaasti kuin toivoinkin tätä lupaa, en olisi -nyttemmin rohennut sitä pyytää. Sitä suuremmalla kiitollisuudella -otan vastaan teidän hyvän tarjouksenne." - -Niin jäi Akseli herra mieluisasti nähdyksi vieraaksi Tukholman -linnaan. Tämä tapahtui muutamia kuukausia herra Svante Niilonpojan -matkallelähdön jälkeen, ja Märta rouva oli niin kiinni tärkeissä -asioissa, ettei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. - -Mutta huolestuttavia huhuja tuli alituiseen hänen korviinsa; milloin -kuiskailtiin salaisista kokouksista niinsanotun rauhanpuolueen -kesken, jonka tarkoituksena oli liittyminen Tanskaan, milloin -taasen porvaristo valitti tukalia kauppasuhteita. Sitten saapuivat -kertomukset tohtori Hemmingin kuolemasta ja Åke Hannunpojan -katoamisesta, ja kohta sen jälkeen alkoi liikkua hiipiviä huhuja, -että linna tulee äkkiylläköllä vallattavaksi Hannu kuninkaan käsiin. - -Märta rouva kirjoitti herralleen: "Jumala suokoon, ettei minun enää -tarvitsisi ottaa niskoilleni sellaista huolta ja puuhaa kuin minulla -on ollut teidän ollessanne poissa, mutta kuitenkin pidän kaiken tämän -vähäisenä, kun vain Herra suo teille apunsa suurissa hankkeissanne." - -Hänen ilonsa oli suuri, kun hänen herransa kirjoitti hänelle -ja kertoi Sten pienokaisen ja nuoren Kristina Gyllenstjernan -kohtauksesta ja siihen kiinnittämistään toiveista. Sitten kertoi -hän saapumisestaan Kalmariin ja kuinka hän tuli viipymään siellä -kauemmin kuin oli aikonut, koska oli hankkeissa uusi kokous -tanskalaisten kanssa. Edelleen kirjoitti hän Tukholman maistraatille -ja porvaristolle, ettei Hemming piispa ollut surmattu ja että -mahdollisesti Svante herran itsensä täytyi ryhtyä ponteviin -toimenpiteihin Tanskan kuningasta vastaan. - - * * * * * - -Niin tarmokas nainen kuin Märta rouva osaa pitää surunsa omassa -povessaan ja näyttää maailmalle iloisia kasvoja. Kaikkien näiden -huolten aikana piti hän aina kotinsa vierasvaraisesti avoinna. -Linnansuojat täyttivät usein iloiset vieraat, ja valtionhoitajan -rouva osasi mestarillisesti levittää iloa ja hauskuutta ympärilleen. -Pidettiinkin suurena onnena tulla kutsutuksi hovin seuroihin. -Kristina Knutintytär oli tenhoisana vetovoimana nuorille. - -Miehiä ihastutti hänen kauneutensa ja naisia se into, joka häntä -elähytti. Päinvastoin kuin on tavallista sellaisissa tilaisuuksissa, -puhui Kristina mielellään asioista, jotka täyttivät hänen -ajatuksensa, ja siitä seurasi, että karkeloita pian halveksittiin ja -pyhimyksen elämänvaiheiden tutkistelu tuli muotiasiaksi samoin kuin -mikä muu hyvänsä. - -Nuorten aatelismiesten, jotka eivät enää saaneet käydä karkeloon -kaunotarten kanssa, täytyi nyt näitä miellyttääkseen joko kertoa joku -tähän asti tuntematon pyhimystaru tai tuoda esiin joku pyhäinjäännös. -Mutta tämä ei herättänyt ainoastaan hetkellistä mielenkiintoa, vaan -se kävi suosituksesta, joka omistajalleen hankki pitemmäksikin ajaksi -korkean persoonallisen arvon. - -Nuoresta Olavi Juhananpojasta tuli luotetuin opas. Hänen täytyi -sanoa, mistä salattuja aarteita oli etsittävä, ja halu miellyttää -kaunottaria vei tutkimuksiin, joita luultavasti ei muuten olisi tehty. - -Tavattomalla uuraudella oli Olavi vihdoin onnistunut saamaan -vaivalloisen työnsä päätökseen. Kauniimpaa korukirjoitusta ei ollut -nähtävissä; käsikirjoitus oli hienosti sidottu, ainoastaan sirosti -leikatut ja uurellut hakaset puuttuivat. - -Yöt ja päivät aprikoi hän ajatuksissaan, mitä Kristina sanoisi -ottaessaan vastaan kallisarvoisen lahjan. Hän jättäisi sen -kahdenkesken ja pyytäisi neitsyttä joskus lahjaa nähdessään -muistamaan sen antajaakin. Mutta jos neitsyt silloin iloissaan ja -ihastuksissaan ojentaisi hänelle kätensä, voisiko hän pidättäytyä -syöksymästä hänen jalkoihinsa ja sanomasta, että Kristina oli jo -pyhimys, jota hän palvoi melkein liian maallisella rakkaudella? - -Nuori mies ymmärsi, että sellainen tunteenpurkaus olisi kylliksi -eroittamaan hänet ainaiseksi neitsyen näkyvistä... Mieluummin puri -hän kielensä poikki kuin sanoi sen; mutta itsekseen täytyi hänen -tuhansin kerroin toistaa, että hän se pani pyhimyskruunun neitsyen -päähän. - -Mutta nuoren Olavin intohimon rinnalla virittyi toinenkin, joka -uhkasi kiihtyä yhtä tuliseksi, mutta oli paljon vaateliaampi. -Nuoren Akselin, Årstan herran, oli heti ensi näkemältä vallannut -rakkaus kauniiseen tyttöön, ja kun hänellä oli hallussaan -muutamia kallisarvoisia pyhäinjäännöksiä, riensi hän antamaan ne -mielitietylleen. - -Kristina painoi ne kunnioittavasti huulilleen ja kiitti antajaa -kyynelsilmin. Hänen ei johtunut mieleensäkään, että lahjoituksen -pohjalla saattoi piillä muita tunteita kuin puhdas hurskaus. - -Kun Akseli herra näki, mikä menestys hänen ensimäisellä lahjallaan -oli ollut, sanoi hän tahtovansa kirjoittaa Tanskaan saadakseen -enemmän sellaisia, vielä kalliimpia. - -"Ja tahdotte antaa ne minulle?" kysyi Kristina. - -"Mieluimmin teille, kaunis neitsyt?" vastasi Akseli herra. - -Silloin notkisti hän polvensa hänen edessään ja sanoi: - -"Ihanaisin neitsyt, sallitteko minun pyytää kättänne?" - -"Rakastatteko minua?" kysyi Kristina kummissaan. - -"Enemmän kuin voin sanoa!" - -"Kuten Ulf Gudmarinpoika rakasti Birgittaa?" - -"Niin, yhtä suuresti!" - -"Kuinka vanha olette?" - -"Kahdenkymmenen!" - -"Kaksi vuotta vanhempi kuin oli Ulf herra, samoin kuin minäkin olen -kaksi vuotta vanhempi Birgittaa hänen astuessaan vihkituoliin." - -"Mikä ihmeellinen yhtäläisyys!" - -"Se on totta." - -"Mitä muuta vaaditaan?" - -"Sukulaisten suostumus. Heidän tahtoaan Birgittakin totteli -antaessaan kätensä Ulf herralle." - -"Minä puhuttelen äitiänne." - -"Ensin täytyy minun kuitenkin kysyä neuvoa pyhältä jumalanäidiltä ja -omalta sydämeltäni." - -"Ei kai se liene minulle epäsuosiollinen?" - -"Ei, ei suinkaan." - -"Oletteko rakastanut ketään muuta?" - -"Sitä ei teillä ole oikeutta kysyä." - -"Se on totta!" vastasi nuori mies huoaten. "Mutta sen tiedän, etten -tule koskaan rakastamaan muita kuin teitä." - -Kristina hymyili lempeästi vastaamatta mitään. "Milloin saan -vastauksenne?" - -"Minä kutsun teidät!" - -"Pianko?" - -"Niin pian kuin olen itse saanut vastauksen." - -"Saanko puristaa kättänne jäähyväisiksi?" Kristina ojensi hänelle sen. - -Hän painoi sen huulilleen, kumarsi syvään ja lähti huoneesta. - -Ulkona aivan oven edessä seisoivat Knut ja Alf; he riensivät molemmat -häntä vastaan. - -"Kuinkas kävi?" kysyivät he. "Asia jäi vielä ratkaisematta?" - -"Niin, ratkaisematta!" - -"Hän ei ole taipumaton?" - -"Toivon, ettei hän ole." - -"Kaikessa tapauksessa oli hyvä, että voimme hankkia sinulle -tilaisuuden puhutella häntä ilman kuulijoita." - -"Suurempaa ystävyyden näytettä ette olisi voineet minulle antaa." - -"Meidän on käytävä kaikissa kaupungin kultasepissä katsomassa, -saammeko ostaa koristeita, jotka ovat kyllin arvokkaita niin jalolle -neitsyelle", sanoi Akseli herra ja vei Kristinan veljet mukanaan. - -Sillävälin harhailivat Kristinan ajatukset hänen nuoruutensa -muistoissa. Ne pysähtyivät kaikki tyyni sinisilmään nuorukaiseen, -hieman nuorempaan kuin hän itse. - -Hän muisti niin elävästi, kuinka tämä eräänä iltana, kun hänen -veljensä olivat käyttäytyneet tavallista nurjemmin, oli sanonut -kuiskaten hänelle: "Annan heille anteeksi sinun tähtesi!" - -"Kuinka minä voin sovittaa, mitä he ovat rikkoneet?" oli hän -kysynyt... "Rakkaudella!" oli nuorukainen vastannut. - -"Läsnä oli monia ihmisiä, eivätkä he olleet sinä päivänä puhuneet -enää mitään keskenään, mutta seuraavana päivänä etsi nuorukainen -hänet käsiinsä ruusutarhasta, ja silloin he lupasivat olla toisilleen -uskolliset läpi elämän, mutta pitää sen kaikilta salassa." - -Kun Märta rouva kertoi hänelle nuoresta Kristina Gyllenstjernasta, -hämmästyi hän ensin, mutta hänen ajatuksensa olivat jo kääntyneet -toiselle suunnalle ja pyhimyssäteikkö näytti hänestä toivotummalta -kuin maallinen kruunu. Kuinka usein olikaan hänestä tuntunut, että -Märta rouva hätäili mitättömistä asioista. Tulisiko hän kerran -astumaan samoja jälkiä...? Hänhän tiesi jotakin, mikä oli tuhat -kertaa kauniimpaa! - -Olavi Juhananpoika oli näyttänyt tähdillä siroitellun tien, -jota hänen oli kulettava, ja se näytti hänestä valoisalta ja -houkuttelevalta. Intohimon hehku, jonka hän näki nuoren miehen -silmissä, ei häntä kummastuttanut eikä loukannut; hänestä ei ollut -lainkaan odottamatonta, että häntä siten pyhässä hurmauksessa -palvottiin. Samoin kuin pyhälle Birgitalle, tulisivat hänellekin -Jumalan valtakunnan salaisuudet olemaan avoinna jo täällä maan -päällä. Mutta kaikessa noudattaakseen ihannettaan täytyi hänen myös -mennä naimisiin. Birgitta rouva oli uskollinen herralleen, mutta -kaikista kertomuksista hänestä saattoi nähdä selvään, että hänen -herransa kulki hänen viittomaansa tietä eikä päinvastoin. Kristina -tunsi sydämessään, että saman vallan hänkin tuli saamaan Akseli -herran suhteen, ja tämä oli myös yhtäläisyys. - -Mitä rakkaus oli, sitä ei ymmärtänyt tämä tuskin kuustoistavuotias -tyttö, joka eli kokonaan siinä haltioitumistilassa, mikä täytti hänen -sielunsa. - -Ja niin kävi hänelle yhä selvemmäksi, että hänen kohtalonsa täytyi -kehkeytyä juuri siihen suuntaan, mihin se nyt oli alkanut muodostua. - - * * * * * - -David maisteri, hän on henkilö, jota emme saa kadottaa näkyvistämme. -Virittämällä Rikissan halua koreiluun ja turhamaisuuteen oli hän -vähitellen herättänyt ne pahat taipumukset, jotka uinailivat tytön -sielussa. Hän oli käynyt veikisteleväksi ja oikukkaaksi ja unelmoi -vain, kuinka saisi tyydytetyksi jokaisen heränneen mielitekonsa. - -Nyt oli jälellä vain yksi seikka: tyttö oli saatettava käsittämään -riippuvaisuutensa ja kuinka tarpeellinen hänelle yhä oli David -maisterin apu ja johto. - -Mutta sellaisella luonteella kuin Rikissa on monta neuvoa omassa -povessaan, ja jos hän tahtoi ottaa uuden suojelijan, saattoi hän -kyllä kaipauksetta jättää ensimäisen, jollei tämä häntä miellyttänyt. -David maisteri otti lukuun tämänkin; sentähden lupasi hän tytölle -suurempia etuja kuin kukaan toinen mahdollisesti voisi tarjota ja -vaati ainoastaan, ettei hän antaisi sydäntään kenellekään, ennenkuin -olisi nähnyt jälleen kaikkien saamiensa lahjojen antajan. - -Rikissa vastasi hajamielisesti, ja David maisteri luuli sen olevan -hänen tavallisia oikkujaan. Olavi Juhananpojan tyttöön tekemästä -vaikutuksesta ei hänellä ollut aavistustakaan. - -Maisteri sanoi, että hänen tähän aikaan täytyi välttämättä lähteä -matkalle, mutta tytöstä erotessaan sanoi hän palaavansa kolmen päivän -kuluttua. - -Pohjoisportilla astui hän alas ratsailta ja kulki syrjäiselle -takakadulle taluttaen hevostaan suitsista. Täällä asui muuan nahkuri, -jonka luona hän muinen oli tavallisesti majaillut. - -Ensi tervehdysten jälkeen vietiin hänet vieraskamariin, ja -pukeuduttuaan siellä valkoiseen villakaapuun tähänastisen mustan -sijaan palasi hän arkitupaan, johon perhe oli kokoontunut häntä -vastaanottamaan. - -Kysymyksiin hänen voinnistaan ja mistä hän tuli vastasi hän alussa -ainoastaan huokauksin, mutta sitten kuvaili hän hirvittävällä tavalla -kaikkea sitä hätää ja kurjuutta, missä maa oli. - -Hänen yksinkertaiset kuulijansa löivät kätensä yhteen pelästyksestä, -itkivät ja valittivat. - -"Se on rangaistus siitä, että olemme karkoittaneet laillisen -kuninkaamme, jonka pyhä isä itse on meille valinnut!" huudahti -maisteri. "Eikä parempia päiviä ole tuleva, ennenkuin olemme -heränneet näkemään suuret syntimme ja tehneet sellaisen parannuksen, -joka vie vanhurskauttamiseen." - -"Mitäpä me köyhät raukat voimme!" - -"Menkää ympäri kaupunkia! Yllyttäkää kapinaan! Ken niin tekee, -hänelle itselleen anteeksi annetaan!" - -"Mutta jos joutuu kiinni?" - -Nahkuri oli varakas mies, eikä hänellä ollut halua menettää mitä -omisti. - -Mutta sällejään ei hän voinut salvata lukon taa, heille oli -meluaminen mieleen, ja he lähtivät marssimaan pitkin katuja ja -huusivat: "Eläköön Hannu kuningas!" Toisia kirkusuita yhtyi mukaan. -Niin syntyi katumetakka, joka maksoi monta ihmishenkeä ja monta -kättä ja jalkaa. Mutta David maisteri tuumi hymyillen itsekseen: -"Tämä on vasta alkua, mutta odottakaas vain, odottakaa, kyllä tulee -parempaakin!" - -Nahkuri oli menettänyt kolme parasta työmiestään eikä hän katsellut -maisteria erittäin tyytyväisin silmin. Mutta tämä sanoi, että hän -mahdollisesti voi toimittaa mestarille pienen rahallisen korvauksen, -ja sellaisella palsamilla on ihmeellinen voima kirvelyä lieventämään. - -Me tiedämme, että prinssi Kristian oli nähnyt Rikissan ja rakastunut -häneen. Hän ei ollut varma, vieläkö hänen isänsä himoitsi tyttöä; -itse teki hän sitä kiihkeämmin kuin konsanaan, ja hänen tahtonsa -oli, että maisteri veisi joukon kallisarvoisia lahjoja kauniille -tytölle, vakuuttaisi tälle prinssin rakkautta ja ilmoittaisi hänen -toivomuksensa, että tyttö seuraavana kesänä, hänen palattuaan -Norjasta, matkustaisi Kööpenhaminaan David maisterin isällisessä -suojeluksessa. - -David maisteri otti tehtävän suorittaakseen, ja me olemme nähneet, -kuinka hän kävi toimeen. - -Mutta prinssin nuoruuteen katsoen ei voinut luottaa hänen intohimonsa -kestävyyteen; sentähden tahtoi David asettaa vanhan kuninkaan -etusijaan; hän epäilemättä maksaisi vielä enemmän. Papin ovelassa -päässä pyöri mitä rohkeimpia suunnitelmia, kuinka hän Rikissan kautta -kerran hallitsisi sekä Ruotsia että Norjaa. - -Hänen tarkoituksensa oli, niin pian kuin prinssi oli lähtenyt -Norjaan, viedä Rikissa Kööpenhaminaan. Sai riippua olosuhteista, mitä -sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Maisteri oli lujasti päättänyt tehdä -ne itselleen niin suotuisiksi kuin mahdollista. - -Sellainen oli asema katumetelin jälkeisenä päivänä. - -Valkoiseen munkkikaapuun kääriytyneenä ja huppukaulus vedettynä -yli korvien lähti David maisteri Mustaveljesluostariin nykyisen -Svartmankadun varrelle, missä hän tiesi Akseli herran asustavan. -Luostarit olivat yleensä tanskalaismielisiä; erittäinkin oli -dominikaaniluostarien laita näin, ja kun korkeita herroja saapui -Tukholmaan, majoittuivat he aina näihin luostareihin, joissa -valtiolliset juorut olivat niinsanoaksemme runsaana jokapäiväisenä -leipänä. - -Omin silmin nähdäkseen katumetelin seuraukset suuntasi hän -kulkunsa kaupan suojelijalle, pyhälle Nikolaukselle pyhitettyä -kaupunginkirkkoa kohden. Tämän läheisyydessä tiesi hän erään kahakan -tapahtuneen, ja selvät jälet siitä näki hän raatihuoneen edustalla. -Luultavasti oli porvaristo sieltäpäin tehnyt hyökkäyksen, sillä -verilätäköitä, katkeilleita aseita, vaaterepaleita ja kaksi ruumista -oli vielä paikalla. Toiseen kuoliaaksi ammutuista oli luoti sattunut -keskelle rintaa; hän makasi selällään, pitkin pituuttaan, käsivarret -levällään, ja päiväpaiste heitti kajastuksensa kalpeille kasvoille, -joista tuijottivat suuret, pullistuneet, loistottomat silmät. David -maisteri tunsi heti yhden nahkurinsälleistä, pahimman suunsoittajan -ja kerskurin. Nyt tämä sieti kärsivällisesti pilkkasanat, joita -hänen ympärillään lasketeltiin, eikä lennättänyt seinään pientä -pojanvekaraa, joka huvittelihe pistelemällä tikkuja hänen -sieraimiinsa. - -Syöksyminen elämän täytelyydestä äkkipikaiseen kuolemaan, hiljainen -tietoisuus omasta syyllisyydestä vai mikä lienee David maisterin -siihen saanutkin, mutta hän vartioi ruumiin ääressä, kunnes -fransiskaanimunkit ehtivät tulla ja kantaa sen pois. Paarien yli -levitettiin musta peite, ja kun ne hitaasti kannettiin pois, seurasi -joukko jälestä. Hän katsoi niiden jälkeen melkein aavistelevasti -kysellen. Vainajat olivat haudattavat, mutta sen jälkeen? Sen -jälkeen?... - -Kauan ei hänellä kuitenkaan ollut aikaa sitä tuumiskella. Hän tiesi, -mitä hän tavoitteli maallisen elämän taisteluissa; mitä taasen sen -jälkeen oli tuleva, sai hän kyllä tietää aikanaan. Tosin hän aavisti -hämärästi, ettei mittapuu, jonka mukaan tekojamme arvostellaan, tule -siellä ylhäällä olemaan sama kuin täällä alhaalla. - -Ripein askelin meni hän jälellä olevan lyhyen taipaleen luostariin. -Muutamia salavihkaisia sanoja portin vartiaveljelle, ja hänet -päästettiin heti ilman mitään valmistuksia Akseli herran luo. - -Oven avautuessa huudahti tämä hilpeästi: "Vihdoinkin!" Mutta -nähdessään David maisterin heitti hän nopeasti peitteen muutamille -esineille, jotka olivat pöydällä. - -David maisteri näki jalokivien säkenöivän, eikä hänen päähänsäkään -pälkähtänyt, että ne olisivat tarkoitetut kenellekään muulle kuin -Rikissalle. - -Vastatessaan tulijan tervehdykseen oli Akseli herra kokolailla -hämillään. - -"Anteeksi, jalo herra, etten ennen saapunut luoksenne!" sanoi -maisteri kumartaen. - -"Minä en ole kutsunut teitä!" - -"Tulin armollisen kuninkaamme käskystä." - -"Onko hän lähettänyt teidät?" - -"On, jalo herra!" - -"Saadakseen tiedon..." - -"Oletteko suorittanut tehtävänne!" - -"Se oli minulle mahdotonta!" - -"Mahdotonta?" - -"Hän on jalo, ylevämielinen nainen!" - -"Tunnetteko myös Kristina neitsyen, Märta rouvan nuoren ja kauniin -tytärpuolen?" - -"Tunnen hänet." - -"Mikään ei tehoa paremmin kuin jos hän katoaisi." - -"Katoaisi?!" - -"Hän ja hänen rakastajansa!" - -"Ra-kastajansa?" - -"Nuori ylioppilas Olavi Juhananpoika!" - -"Onko se hänen rakastajansa?" - -"Sen tietää koko kaupunki!" Akseli herra ei löytänyt sanoja -ilmaistakseen hämmästystään, mutta David maisteri arveli hänen -äänettömyytensä johtuvan aivan toisista syistä ja jatkoi: - -"Hänen ryöstämisensä olisi Märta rouvalle niin kova isku, että hän -joutuisi pyörälle päästään. Jos käytämme tilaisuutta kapinaan, johon -eilinen meteli oli ainoastaan mitätön alku... ken tietää... on -mahdollista, että sillä tavoin voitaisiin valloittaa Tukholma." - -"Ilman sotamiehiä?" - -"Minä olen tuonut salaa muutamia satoja työväestön piireihin, ja mitä -aseihin tulee..." - -"Onko teillä niitäkin?" - -"Hyvässä tallessa!" - -"Ja -- neitsyen rakastaja?" - -"Jos niin tarvittaisiin, voisi huvittaa maailmaa häväistysjutulla -heidän kustannuksellaan." - -"Kuinka se kävisi laatuun?" - -"Naittamalla heidät keskenään!" - -"Ei koskaan!" huusi Akseli hypähtäen pystyyn. - -"Sitten voisi tytöstä tehdä jonkun ylhäisen herran jalkavaimon!" -sanoi isä David pehmeästi ja mielistelevästi. - -Nuorella miehellä oli täysi työ säilyttäessään malttiaan. Hän vetäisi -pois peitteen koristeiden päältä ja oli askartelevinaan niillä. - -"Suvaitsetteko nyt antaa ne minulle?" kysyi maisteri lyhyen -äänettömyyden jälkeen. - -"Nämäkö?" - -"Niin, minä luulin..." - -"Mitä luulitte?" - -"Että minä _omien_ salaisuuksieni ilmaisemisella olen ansainnut -kuninkaallisen luottamuksen." - -"Kas tuossa, ottakaa kaikki tyyni!" Ja hän heitti sormukset, -koristeet, neulat, helmet ja muut kalleudet hajalleen pöydälle. -Maisteri kokosi ne kaikki ahnaasti. Silloin hän huomasi esineen, joka -sai hänen silmänsä laajenemaan, hänen kalpeat poskensa punehtumaan. -Hänen kurkkuaan kuristi, ja hän sai vaivoin sanotuksi: - -"Tämä sormus?" - -"Se ei kuulu toisten joukkoon. Antakaa tänne!" - -"Mistä olette sen saanut?" - -"Ostin sen matkalla tänne. Se oli luultavasti otettu nuorelta -mieheltä, jonka sitten näin makaavan kuolleena tiellä." - -"Se on kuulunut minulle!" - -"Teille?" - -"Kaikki nämä muut ovat minulle yhdentekeviä, kun saan pitää vain -sen!" huudahti maisteri kiihkeästi. - -"Onko se sitten niin suuriarvoinen?" - -"Ainoastaan minulle!" - -"Antakaa tänne!" - -"Ei, rukoilen teitä!..." - -"Saatte sen yhdellä ehdolla..." - -"Käskekää! Mitä vaaditte?" - -"Kuuliaisuutta käskyilleni; aiotussa kapinassa tahdon minä yksin olla -johtajana." - -"Minä tottelen teitä." - -David maisteri ojensi himokkaasti kätensä. - -"Ette saa sormusta, ennenkuin kaikki on suoritettu!" sanoi Akseli -herra aikoen panna sormuksen laatikkoon. Mutta katse, jolla David -maisteri seurasi hänen liikkeitään, sai hänet muuttamaan mieltään, ja -hän pani sen sormeensa. - -"Älkää pitäkö sitä sormessanne!" huudahti toinen kalveten. - -"Miksei?" - -"Siinä on hiljaa hiipivää myrkkyä." - -"Ja te tahdotte saada sen!" - -"Olen kyllästynyt elämään!" - -"Siihen kyllä ehtii! Kuten sanottu, saatte sormuksen vastaisuudessa." - -"Luvatkaa minulle vain, ettette pidä sitä sormessanne!" - -"Mitä minä teen, se ei koske teitä! Ottakaa kaikki muut ja jättäkää -minut!" - -Akseli herra tunsi sellaista voimaa, ettei ollut koskaan ennen -tuntenut, ja hänestä tuntui, kuin maisteri olisi äkkiä käynyt paljon -nöyremmäksi kuin ennen. - -Tämä kokoili uskomattoman hitaasti kasaan kaikki monet -kalleudet. Näytti melkein siltä, kuin hän sommittelisi joitakin -salasuunnitelmia, ja Akseli herra soitti kelloa kutsuakseen muutamia -palvelijoita. - -"Olkaa täällä sisällä David maisterin luona", sanoi hän. "Minä menen -nyt, mutta häntä ette saa päästää täältä ennenkuin puolen tunnin -kuluttua. Silloin on hän vapaa." - -"Aiotteko antaa sormuksen jollekin toiselle?" huudahti David melkein -hädissään. - -"Mitä se teitä liikuttaa?" - -"Älkää tehkö sitä, rukoilen teitä! Teidän persoonanne on minulle -oleva pyhä. En tule astumaan jalallanikaan tänne ilman teidän -suostumustanne, tulen kaikessa noudattamaan teidän käskyjänne." - -"Mitä takeita minulla siitä on?" - -"Sormus!" vastasi David läähättäen. - -"Olette oikeassa; niin kauan kuin se on minulla, olen teidän -herranne!" - -Mutta kun Akseli herra pääsi yksinäisyyteen, ei hän voinut torjua -sitä ajatusta, että sormuksessa mahtoi olla jokin taikavoima. Hän -tunsi jälleen kiusausta panna sen sormeensa, mutta silloin olisi se -kaikkien näkyvissä, ja David maisterissa olisi kyllä miestä itse tai -muiden avulla riistämään häneltä hengen saadakseen sen käsiinsä. - -Hyvältä äidiltään oli Akseli herra saanut muutamia suojeluskeinoja -tauteja, noidannuolia ja sellaisia vastaan. Äiti oli pannut kaikki -esineet pieneen pussiin, joka oli tehty hienosta nahasta, ja -ripustanut sen silkkinauhalla pojan kaulaan. - -Äidin kuoleman jälkeen oli lahja tullut hänelle yhä kalliimmaksi, ja -hän arveli, että jos hän panisi sormuksen kaikkien näiden sekaan, ei -se kai pystyisi mitään pahaa vaikuttamaan. - -Päätös pantiin heti toimeen. Mutta heti kun se oli tehty -- sitä -ennen olivat ajatukset olleet yksinomaan sormukseen kiintyneinä --- ja samassa kuin taikaesineet olivat saaneet entisen paikkansa -nuoren miehen povella, palasivat kaikki hänen ajatuksensa jälleen -Kristinaan. Oliko tämä tosiaankin hänet pettänyt? - -Akseli herra istui vielä pöydän ääressä vaipuneena näihin -epäilyksiin. Silloin tuntui huone hänestä pyörivän ympäri, hänen -näkönsä hämärtyi, mutta kaukana saattoi hän eroittaa valon, joka -hiljaa laajeni kaikille puolin, kunnes ilmestyi päivänvalaisema -huone, ja huoneessa oli Kristina. Hän käveli levottomasti huoneessa -edestakaisin ja näytti odottavan jotakin. - -Sitten astui Märta rouva sisään. - -Hän ei kuullut, mitä he sanoivat toisilleen, mutta hän tunsi -välittömästi, että he puhuivat hänestä. Kenties Kristina kertoi hänen -rakkaudestaan! - -Kristina oli heittäytynyt pienelle jakkaralle Märta rouvan jalkoihin, -punervankellertävä tukka muodosti pyhimyskehän ihmeen kauniin pään -ympärille, ja ilmeikkäät silmät olivat rukoillen, houkutellen -kiinnitetyt kasvatusäitiin. - -Akseli herrasta tuntui, ettei hän konsanaan ollut todellisuudessa -nähnyt Kristinaa niin ihanana. Hän pyysi sydämessään anteeksi -aiheettomia epäluulojaan ja lupasi tästälähin luottaa Kristinaan -kuten parhaimpaan ja pyhimpään. - -Mutta kuva häipyi hiljaa kuten oli tullutkin, ja uneksija vaipui -raskaaseen uneen. - - * * * * * - -Kolme kertaa oli jo Olavi Juhananpoika käynyt kultasepän puodissa, -mutta ei vielä saanut kirjaansa. - -Rikissa oli joka kerralla näyttänyt hänelle sen, niin ettei hänen -tarvinnut hätäillä mitään vahinkoa tapahtuneen, mutta valmiiksi ei se -tullut, ja tyttö pyyteli yhä uudelleen anteeksi ja selitteli syitä, -jotka olivat tilaajalle aivan käsittämättömiä. - -Jos Olavi olisi katsonut tyttöön, olisi hän kenties lukenut -vastauksen hänen silmistään, mutta nyt tuijotti hän vain kirjan -kansiin ja ihmetteli sitä hitautta, millä työ valmistui. - -Olavi Juhananpojan piti seuraavana päivänä tulla jälleen kuulostamaan -kirjaansa. Rikissa ajatteli silloin vastata hänelle, että sen oli -mahdoton valmistua ennenkuin kahden päivän kuluttua; jos se vastoin -kaikkea otaksumista tapahtuisi ennen, tahtoi hän lähettää varman -henkilön sitä tuomaan. - -Totuus oli, että hakaset olivat jo olleet kaksi päivää valmiina, -mutta Rikissa tahtoi, että nuori mies kävisi useammin. Tämän -näkeminen oli hänelle käynyt yhä rakkaammaksi. - -Seuraavana aamuna pukeutui hän suurella huolellisuudella. Hänellä oli -juhla ottaessaan vastaan nuoren Olavin; kuinka suuri olikaan hänen -hämmästyksensä, kun hän näki David maisterin astuvan sisään! - -"Jo palannut?" huudahti hän. - -"Mutta ei tervetullut, luullakseni?" - -"Kyllä, mutta..." - -Maisteri katseli tyttöä ihaillen. "Sinä näytät melkein entistäkin -soreammalta, Rikissa!" - -"Olen seitsemäntoistavuotias!" - -"Kas tässä, mitä lahjoja tuon!" Hän pani tytön eteen muutamia -kallisarvoisia kiviä. - -Rikissa päästi huudon. "Kaikkihan ovat täältä ostetut!" sanoi hän. - -"Kuka osti?" - -"Korkeasukuinen tanskalainen herra ja valtionhoitajan molemmat -poikapuolet ovat olleet täällä kahteenkin kertaan ja etsineet mitä -parasta löytyi." - -"Ketä varten?" - -"Kristina neitsyttä." - -"Märta rouvan tytärpuolta?" kirkaisi isä David. - -"Miksi sitä ihmettelette?" - -"Onko se varmaa vai sanotko niin ainoastaan minua pelästyttääksesi?" - -"Mitä se teitä liikuttaa?" - -"Kristina neitsyt ei rakasta ritaria." - -"Mistä sen tiedätte?" kysyi Rikissa kalveten. - -"Hän ainoastaan teeskentelee rakkautta häneen." - -David maisteri pani mietiskellen kätensä otsalleen. "Pian, tyttö, ota -käsille se kallisarvoinen koriste, jonka kuningas kerran lahjoitti -sinulle, nyt sitä tarvitaan!" - -"Tahdon pitää itse sen!" vastasi Rikissa uhmaten. - -"Saat sen kyllä takaisin; tahdon sen vain lainaksi muutamiksi -päiviksi." - -"Mitä varten?" - -Maisteri katsoi tyttöön. "Tahdothan päästä yhtä ylhäiseksi rouvaksi -kuin Edela rouvakin?" - -"Tahdon!" - -"Kuule sitten! Nuori Akseli, Årstan herra, rakastaa Kristina -neitsyttä. Tahdon näyttää hänelle toteen, että tämä nainen on -ostettavissa." - -"Millä tavoin?" - -"Kuule, äläkä keskeytä minua! Nuori Olavi Juhananpoika, ylioppilas, -on mitä hurjimmin rakastunut häneen..." - -"No, ja sitten..." - -"Minä kehoitan häntä tunnustukseen..." - -"Neitsyt ajaa hänet halveksien tiehensä." - -"Ei, jos vain löydän jonkun, joka saa hänet ottamaan sen juoman, -jonka tahdon sekoittaa." - -"Antakaa se minulle!" - -"Mitä, uskallatko?" - -Samassa aukeni ovi ja ylioppilas astui sisään kysymään kirjaansa. - -Maisteri punehtui ja heitti epäluuloisen katseen Rikissaan. -Mutta se varmuus, jolla tämä vastasi Olavin kysymykseen, se -välinpitämättömyys, jolla hän kuuli nuoren miehen nuhteet, näytti -hänet tyynnyttävän. Hän kuiskasi tytölle, että tämä ottaisi heti -koristeen käsille ja poistuisi huoneesta. - -Rikissa totteli, mutta pysähtyi oven taakse kuuntelemaan. - -Maisteri näytti kiveä ylioppilaalle ja pyysi häntä kiinnittämään -huomiotaan sen tavattomaan kauneuteen. - -"Tämän kiven kimmellys", vastasi Olavi, "näyttää minusta yhtä -puhtaalta kuin nuoren, viattoman tytön sielu". - -"Kivellä on sitä paitsi taikavoima." - -"Millainen sitten?" - -"Se houkuttelee tunnustamaan salaisen rakkauden." - -"Onko se mahdollista?" - -"Voittehan koettaa! Luulen, ettei sydämenne ole vapaa." - -"Ei olekaan." - -"No hyvä, ottakaa kivi, pitäkää sitä kerran sormessanne ja uskaltakaa -yrittää!" - -Olavi seisoi ymmällä; hän ei tiennyt, mitä hänen oli ajateltava. -"Kirjani! Antakaa se minulle sellaisena kuin se on!" sanoi hän äkkiä. - -Samassa astui Rikissa puotiin. "Olen sanonut, ettei se ole vielä -valmis", virkkoi hän lujasti. "Isäni työpajasta ei anneta ulos -mitään keskentekoista työtä. Se lähetetään teille niin pian kuin -mahdollista." - -Maisteria kummastutti tytön tavaton ankaruus, mutta Olavi näytti -tottuneen hänen oikkuihinsa. Hän kumarsi ja lupasi odottaa. - -"Kiitos!" sanoi hän hiljaa David maisterille ja poistui nopeasti. - -"Miksei hän saanut kirjaa?" kysyi tämä. "Millä verukkeella minä -silloin pääsisin Kristina neitsyen luo?" - -"Aiotko antaa kirjan hänelle?" - -"Ettekö sitä käsitä?" - -"Hyvin harkittu; sinä onnistut." - -"Sitä toivon!" - -"Nyt menen minä keittämään juoman. Se vie aikaa." - -Maisteri meni, ja Rikissa käveli edestakaisin puotikamarissa kiihkeän -mielenliikutuksen vallassa. - -Jollei häntä liikuttanutkaan osanotto Kristina neitsyttä kohtaan, -olivat sen sijaan hänen omat etunsa liittyneet hankkeeseen. -Mielellään olisi hän tahtonut neitsyen suojella Olavin -rakkaudentunnustukselta... ja Olavi, hän ansaitsi sen nöyryytyksen, -joka häntä odotti, kun hänellä kerran ei ollut silmiä nähdäkseen niin -vilpitöntä, niin harrasta rakkautta kuin Rikissan. - -Ostajain ja tilaajain luku oli yhtä suuri kuin tavallisesti, mutta -Rikissa ei ollut halukas viehkeään veikistelyyn, joka oli monen -ostajan houkutellut tekemään suurempia myönnytyksiä kuin oli alkujaan -aikonut. Hän toi ainoastaan esille mitä pyydettiin, ei koetellut -sormuksia valkoisiin, palleroisiin sormiinsa, ei pistänyt neuloja -pukuunsa osoittaakseen, kuinka hyvältä ne näyttivät. - -Sentähden ei tullutkaan tungosta, ja puoti oli aivan tyhjä, kun kaksi -ritaria astui sisään pyytäen nähdä kaulaketjuja. - -Rikissa otti esille muutamia kappaleita ja pani ne tiskille, sen -jälkeen palasi hän Olavin käsikirjoituksen luo, joka hänellä oli -avoinna edessään. Ainoa kiemailu, mikä häntä enää huvitti, oli -uskottaminen vieraille, että hän osasi lukea kirjoitusta. - -Ritarit keskustelivat ketjuja katsellessaan aluksi hiljaa ja sitten, -kun eivät luulleet kenenkään kiinnittävän heihin huomiotaan, yhä -kovemmalla äänellä. - -"Ja te olette varma asiastanne, Åke ritari?" sanoi toinen heistä. - -"Mitä varten muuten olisin tänne matkustanut! Hallannin tienoilla -tiedetään aivan hyvin, että tänne on lähetetty monta joukkuetta -sotamiehiä, niin että luvun täytyy nyt jo nousta muutamiin satoihin." - -"Ja johtaja?" - -"Johtajana tulee kai olemaan Akseli Årstan herra." - -"Hän ei kelpaa sellaiseksi." - -"Hän onkin vain kylttinä. Nyörit ovat tutulla, vanhalla -vehkeilijällä." - -"David maisterilla?" - -"Juuri hänellä!" - -"Miksei häntä siepata kiinni, silloin loppuisi kapina yhdellä kertaa!" - -"Täytyisi olla joku syy!" - -"Sellaisia on olemassa." - -"Hiljaa! Tyttö kuuntelee!" - -"No, kaunis lapsi, mitä maksavat ketjusi?" - -Rikissa kohotti hajamielisenä katseensa. "Kulta on hyvää, minä -vastaan siitä", sanoi hän ja katsoi jälleen kirjaansa. - -Puotiin astui nuori Akseli, Årstan herra, ja tervehti ritareita. -"Herra Pietari Turenpoika", sanoi hän. "Minua ilahuttaa suuresti -nähdä teitä." - -"Voin valmistaa teille suuremman esittämällä tämän ritarin." - -"Hänen nimensä?" - -"Åke Hannunpoika!" - -"Mitä, te elätte!" huudahti Akseli herra niin ujostelemattomalla -äänellä, ettei se lainkaan osoittanut hänen toivovan päinvastaista. - -"Niin, luvallanne!" - -"Sen kyllä saatte elääksenne niin kauan kuin mahdollista! Tosin -tiedän, että olette Tanskan kauhu, mutta olen kuullut teistä myös -niin monta ritarillista piirrettä, että ne ovat herättäneet ihailuni -ja kunnioitukseni. Pitäisin suurena kunnianani, jos tahtoisitte -ojentaa minulle kätenne." - -"Mielihyvällä! Olette varmaankin sangen nuori?" - -"Kylliksi vanha osatakseni pitää arvossa niiden ansioita, jotka ovat -minua paljon korkeammalla." - -"Olette oppinut sovittelemaan sanojanne!" - -"Ne ilmaisevat ajatuksiani." - -"Viihdytte kai hyvin täällä?" - -"Liiankin hyvin!" - -"Ne sanat vaativat selitystä! Sanotaan, että vehkeilette täällä!" - -"Tiedättekö myös, ketä vastaan?" - -"Meitä tietysti!" - -"Ei, sitä en tee!" Akseli herra purskahti sydämelliseen, -nuorekkaaseen nauruun. "Ettekö sitten ymmärrä, että olen aivan -yksityisluontoisissa valloitushommissa? Mitä minulla on valtiollisten -riitojen kanssa tekemistä? Isänmaani on Tanska, mutta nyt rakastan -myös Ruotsia, sentähden, että..." - -"_Hän_ on täällä?" - -"Kuinka voitte sen arvata?" puuskahti Akseli punastuen. - -Molemmat ritarit nauroivat makeasti. - -"Ei, te ette ole vehkeilijä, siitä menen takuuseen!" huudahti Åke -herra. "Kuinka vanha olette?" - -"Kahdenkymmenen!" - -"Sitä luulinkin! Rakastatteko ensi kertaa?" - -"Niin teen!" - -"Hulluuteen saakka?" - -"Koko sydämestäni!" - -"Oikein, se sopii teidän iässänne! Ja rakkauteenne vastataan, -luullakseni?" - -"Toivon niin!" - -"Saako tietää hänen nimensä?" - -"Ei vielä!" - -"Hän on teidän arvoisenne?" - -"Olisinpa vain minä hänen arvoisensa!" - -"Hyvä, sitä kelpaa kuulla!" - -"Olette varmaankin tullut tänne puotiin sormuksen takia." - -"Sormuksen?" toisti Akseli herra kalveten. - -"Niin, ettekö käytä sellaista Tanskassa?" - -"Vihillä, ei ennen, mutta niin kauas emme ole vielä ehtineet." - -"Anteeksi", sanoi Pietari herra, "miksi kysymykseni sai teidät -kalpenemaan?" - -"Sormuksia on monenlaisia." - -"Niin, se on totta." - -"Ihmeellisiä, salaperäisiä, kuten kaikki tässä maassa." - -"Oletteko nähnyt jonkun sellaisen?" - -"Minulla on se vieläkin." - -"Näyttäkää se minulle, pyydän sitä hartaasti!" - -"Mielihyvällä!" Akseli herra veti poveltaan pienen pussin, avasi sen -ja etsi sormusta... Se oli poissa. - -"Tämä on noituutta!" huudahti hän pelästyneenä. "Missä teillä on -asuntonne?" kysyi Åke herra. "Dominikaaniluostarissa." - -"Silloin on asia helposti selitettävissä!" - -"Se on minulta varastettu nukkuessani." - -"Jos se on sama onneton sormus, joka minulla oli kerran kädessäni, -saatte kiittää Jumalaa, sillä Hän on pelastanut henkenne." - -"Nuori mies, tahdotteko luottaa meihin?" kysyi Åke herra -osanottavasti. - -Akseli, Årstan herra, näytti aivan kuin puusta pudonneelta; hän ei -uskonut, että sormus oli kadonnut luonnollisella tavalla. David -maisteri oli ainoa, joka tunsi salaisuuden. Oliko hän tehnyt -varkauden? - -"Tulkaa mukanani kotiini", sanoi Pietari herra. "Meidän täytyy saada -häiritsemättä keskustella asiasta." - -Kaikki kolme lähtivät yhdessä puodista. Rikissa juoksi yläkertaan -katsomaan heidän jälkeensä. - -Hän oli kuunnellut keskustelua ainoastaan osittain, mutta kuitenkin -riittävästi saadakseen selon monista seikoista. - -Pietari herran ja Akseli herran tunsi hän kyllä, mutta kolmas ritari -oli herra Åke Hannunpoika, sama, josta David maisteri jo kuukausia -sitten väitti, että paholainen oli vienyt hänet elävänä! Oliko hänet -itsensä petetty, vai tahtoiko hän pettää muita? - -Mutta täällä oli puhuttu myös kapinasta...? Ja taasenkin oli mainittu -David maisterin nimi! Nyt muisti hän ne viekkaat kysymykset, joita -tämä oli hänelle tehnyt, ja yhtäkkiä tunsi hän itsensä kiedotuksi -verkkoon, josta ei voinut päästä vapaaksi. - -Mitä välitti hän saamistaan lahjoista, antamistaan lupauksista? Jos -David maisteri oli heittäytynyt vaaroihin, ei hänellä ollut lainkaan -halua joutua samaan pulaan. Mitä häntä liikutti hänen kohtalonsa? - -Uhkasiko jokin vaara Olavi Juhananpoikaa? Maisteri oli antanut -hänelle kallisarvoisen koristuksen, mitä varten? Rikissa ei saanut -olla läsnä heidän keskustelussaan. Varmaan uhkasi Olavia vaara? -Mutta millainen? Kuinka saisi hän sen tietoonsa? Rikissan isä -oli matkustanut pois useita viikkoja sitten. David maisteri oli -hänet neuvonut Hollantiin erään juutalaisen luo, jolla oli runsas -varasto kallisarvoisia koristeita ja joka David maisterin vuoksi -varmaan antaisi niitä kohtuullisilla hinnoilla. Oli luultavaa, että -kauppamatka jatkuisi Englantiin, mutta kunnon mies saattoi tehdä sen -tyynellä mielellä, kun oli jättänyt talonsa ja tyttärensä niin hyvään -hoitoon. - -Kohta hänen lähdettyään sai Rikissan veli aivan odottamatta edullisen -paikan Skaran koulussa, ja nuori tyttö oli aivan yksin, hänen -sulhasensa oli hänet hylännyt aikoja sitten. Mutta ei pelon tai -levottomuuden jälkeäkään hiipinyt hänen sieluunsa; jos todellinen -vaara uhkasi, oli hän kyllin vahva suojellakseen itseään, uskoi hän. - -Mietiskellessään, mitä olisi tehtävä, kuuli hän maisterin kulkevan -edestakaisin kamarissa puodin yläpuolella. Tämä oli laitattanut -sen pieneksi laboratoriksi, ja nyt, arveli Rikissa, keitteli hän -parhaallaan lemmenjuomaa, jonka antaisi Kristina neitsyelle. - -Rikissan suunnitelma oli pian tehty! Hän tahtoi itse viedä -Kristinalle kallisarvoisen käsikirjoituksen, ja sattuma sai määrätä, -mitä hän sanoisi hänelle. - -Mutta oliko varmaa tai edes luultavaa, että hän sen jälkeen palaisi -nykyiseen kotiinsa...? Rikissasta tuntui, että hän seisoi elämänsä -käännekohdassa, ja kuten kaikki lujat luonteet, ei hän ollut -vastahakoinen vaihteluun. - -Mutta kuka sitten pitäisi huolta puodista ja tavaroista? Siellä -säilytettiin hänen isänsä koko omaisuus, siis hänenkin omaisuutensa, -ja Rikissa oli oppinut tuntemaan rahan arvon. - -Silloin sattuivat hänen silmänsä kahteen suureen rautalaatikkoon, -jotka olivat rinnakkain eräässä huoneen nurkassa. Hänen isänsä oli -kerran näyttänyt, mihin tarkoitukseen ne olivat aiotut. Kun hän -painoi erästä seinässä olevaa nappia, avautui siihen niin suuri -aukko, että laatikot sangen helposti saattoi työntää sinne; nappula -vedettiin pois, ja seinä oli jälleen ennallaan. Hän teki nopean -kokeen, ja nähtyään, että se onnistui, oli hänen lähin huolensa -kerätä kaikki kalleudet laatikkoihin. Kaikkein kallisarvoisin koriste -oli tosin poissa, mutta sehän oli Olavilla ja tämän oli annettava se -takaisin hänelle. - -Hän kuuli, kuinka työpajassa tehtiin työtä, mutta siellä oli -ainoastaan vähäarvoisia esineitä. Kuitenkin nouti hän sieltä yhtä ja -toista, vei toisia laitettavaksi ja sanoi, että hän mahdollisesti -erään huviretken tähden sulkee puodin huomiseksi. - -Kun kaikki tyyni oli pantu säilytyspaikkaansa, työnnettiin laatikot -paikoilleen, mutta kun seinä oli laitettu ennalleen, ei hän unohtanut -viimeistä varokeinoa, vaan kiersi nappulan irti. Sen jälkeen ei -terävinkään silmä voinut keksiä salaisuutta. - -Rikissa veti helpoituksen huokauksen; nyt oli hän varma kaikkiin -nähden -- David maisteriinkin. - -Tämä oli lakannut liikuskelemasta ylhäällä, hänen saattoi siis minä -hetkenä tahansa odottaa tulevan alas... voisipa vain saada hänet -puhumaan! - -Nyt narisivat portaat, valonsäde pilkahti oven raosta, se aukeni -ja maisteri astui sisään. Hän piti kynttilää toisessa kädessään ja -pulloa toisessa. - -"En luule koskaan onnistuneeni paremmin!" sanoi hän tyytyväisesti -myhäillen. - -"Mitä ominaisuuksia tällä juomalla on?" - -"Se valaa tulta suoniin!" - -"Ja herättää rakkauden?" - -"Vastustamattomasti!" - -"Antakaa se minulle!" - -"Sinun täytyy katsoa, että neitsyt juo juoman." - -"Mihin aikaan hän tulee -- Olavi Juhananpoika?" - -"Kymmenen aikaan." - -"Onko hänellä vapaa pääsy neitsyen luo?" - -"Silloin on lukutunti." - -"Minä olen siis siellä kahdeksan ajoissa." - -"Hyvä on!" - -"Mutta kun he jäävät kahdenkesken, mitä silloin tapahtuu?" - -"Nuori mies tunnustaa rakkautensa." - -"Ja mikä on tarkoitus?" - -"Kääntää Akseli herran sydän kevytmielisestä tytöstä pois ja antaa -Sten Kristerinpojalle puheenaihetta moniksi päiviksi ja viikoiksi." - -"He tulevat siis olemaan läsnä?" - -"Lymyssä, tietysti!" - -"Teillä on siis kätyreitä kaikkialla?" - -"Huonosti olisivatkin muuten asiat!" Rikissa oli saanut tietää mitä -halusi, mutta kun hän tahtoi mennä huoneeseensa, sanoi maisteri, että -hän odottaa kotona viimeistään kymmeneen asti saadakseen tietää, -kuinka kaikki oli käynyt. - -"Minä suljen puodin koko päiväksi", sanoi Rikissa, "ja voi hyvin -sattua, että keksin jotakin hauskempaa, enkä palaakaan tänne -yksinäisyyteen". - -"Sitten tulen sinua tapaamaan linnan luo." - -"Tehkää niin, jos teitä haluttaa!" Mutta kun Rikissa saapui -huoneeseensa, oli hänen mahdoton mennä levolle. Ajatukset risteilivät -hänen päässään; mitä sanoisikaan hän neitsyelle...? Ja jollei tämä -uskoisi, vaan kenties ajaisi hänet pois... Tai jos hän rakasti Olavia? - -Mitä Rikissa tiesi säätyrajoista! Hänelle ei merkinnyt mitään muu -kuin sydämensä ääni, ja ainoastaan sitä hän kuunteli. - -Puoleksi pukeutuneena heittäytyi hän vuoteeseen ja koetti nukkua. -Sekavat kuvitelmat ounastelivat hänen mielessään -- hän heräsi -siihen, että oli näkevinään vanhan noidan sulkevan Olavin luisevaan -syliinsä. - -Oli jo päivä ja hän hypähti äkkiä pystyyn. Kello näytti viittä. -Puku, jota hän aikoi käyttää, oli jo laitettu valmiiksi. Se oli -hieno, harmaa villapuku, mutta vyötärön ympärillä oli hänellä mustat -samettiliivit, joita pitivät kiinni suuret hopeasolet. Kääriytyneenä -yksinkertaiseen vaippaan, kiharaisen pään peittona valkoinen -huntu ja kallisarvoinen kirja kainalossaan, lähti hän taipaleelle -levottomuudesta pamppailevin sydämin. - -Juuri astuessaan ulos portista kuuli hän maisterin avaavan -ikkunaluukun ja huutavan hiljaa hänen nimeänsä, kaksi, kolme -kertaa. Mutta hän ei ollut kuulevinaan mitään; hänestä tuntui, -että sen miehen näkeminen tahraisi ne kuvat, jotka täyttivät hänen -ajatuksensa, ja hän kiiruhti yhä enemmän askeleitaan. Hän riensi -kohden tuntematonta, jolle mielikuvitus loi ihanimmat värinsä. - -Rikissan tarvitsi ainoastaan ilmoittautua, ja Kristina neitsyt päästi -hänet heti puheilleen. - -Tämä tuli ystävällisesti häntä vastaan ja kysyi mitä hän halusi. - -Rikissa antoi kirjan. - -Kristina näytti kummastuneelta, mutta kun hän avasi kirjan ja tunsi -sen sisällön, silloin loistivat hänen silmänsä ilosta, hän painoi -sitä rintaansa ja huuliaan vasten ja sanoi, ettei hän olisi voinut -saada rakkaampaa lahjaa. - -"Kuinka kaunis hän on!" ajatteli Rikissa itsekseen. - -"Eikö totta", sanoi Kristina, "lahja tulee rakkaalta Olaviltani?" - -"Niin... häneltä...!" - -"Miksei hän ole sitä tuonut itse?" - -"Se tuli vasta tänään valmiiksi, ja..." - -"Ettekä tahtonut antaa minun olla kauemmin sitä ilman? Sanomme sen -Olaville, hän tulee muutaman tunnin kuluttua. Jos tahdotte odottaa -siihen asti, niin esitän puolustuksenne! Sillaikaa tahdon lukea -teille, arvaan, ettette osaa tehdä sitä itse." - -"Jalo neiti, minulla on teille tehtävänä hirveä tunnustus." - -"Tunnustus?" - -"Teitä uhkaa vaara!" - -"Millainen?" - -"Se ei uhkaa ainoastaan teitä, vaan myös jaloa kasvatusäitiänne, -kenties koko maatakin." - -"Tahdotteko ilmoittaa sen hänelle?" - -"Kyllä, sen tahdon!" vastasi Rikissa varmasti. Kristina vei hänet -mukanaan, ja Märta rouvalle kertoi Rikissa mitä tiesi aiotusta -kapinasta ja sen tarkoituksesta; mutta se nyt oli vain hänen -sattumalta kuulemaansa tai arvailemaansa. - -"Olisiko herra Pietari Turenpoika tiennyt tämän eikä ilmoittanut -siitä minulle?" sanoi Märta rouva epäillen. - -"Akseli Årstan herra se..." - -"Tietääkö sen hänkin?" puuskahti Kristina. - -"Hän kertoi siitä Pietari herralle ja jalolle ritarille, herra Åke -Hannunpojalle." - -"Åke Hannunpojalle! Onko hän täällä kaupungissa?" - -"On, jalo rouva!" - -"Sinullapa on merkillisiä uutisia, tyttö. Tahdon heti lähettää -noutamaan Pietari herraa, hän on ainoa, joka voi antaa valoa tähän -asiaan." - -Mutta kun molemmat tytöt olivat jääneet kahden, heitti Rikissa pois -kaiken umpimielisyyden. Hän kertoi, kuinka hän päivä päivältä oli -yhä enemmän kiintynyt Olaviin, mutta hän ei ollut ymmärtänyt sitä -ennenkuin saatuaan tiedon, että nuoren miehen sydän kuului toiselle. - -"Kenelle niin?" kysyi Kristina. - -"Teille, jalo neitsyt!" - -"Me molemmat rakastamme toisiamme Jumalassa!" vastasi Kristina. - -"Hänen rakkautensa on maallista!" sammalsi Rikissa. - -"Nyt herjaatte häntä!" - -"Onko rakkaus rikos?" - -"Jos se tapahtuu toisin kuin pyhimykset sallivat, on se todellakin -suuri synti." - -"Älkää vihastuko häneen!" pyysi Rikissa. "Teidän näkemisenne on kova -kiusaus." - -"Silloin vapautan hänet siitä." - -"Se surettaa häntä enemmän kuin hän voi kestää." - -"Mitä muuta voin tehdä?" - -"Kääntää hänen sydämensä toisen puoleen!" - -"Sen voi Jumala yksin!" - -"Hänen pyhimyksensä voivat myös tehdä sen!" - -"Sinä rakastat häntä suuresti?" - -"Enemmän kuin voin sanoa!" - -Märta rouva palasi, ja Kristina kertoi, mitä hänelle oli uskottu. - -"Se häpeämätön!" huudahti Märta rouva. "Kenpä tietää, eivätkö -vihollisemme perusta jo siihen suunnitelmiaan!" - -"He tekevät niin!" vastasi Rikissa kiihdyksissään, ja sitten kertoi -hän, että Akseli Årstan herra ja Sten Kristerinpoika kuuntelisivat -salassa sitä rakkaudentunnustusta, jonka tekemiseen Kristina -neitsyelle Olavia oli kehoitettu. - -"Akseli Årstan herra!" toisti Kristina. "Onko mahdollista, että hän -epäilee minua?" - -"Hänen on pakko!" huudahti tyttö. "Tämä juoma" -- hän otti pullon -esiin -- "olisi minun saatava teidät ottamaan, ja siinä on voima, -joka taivuttaa sydämenne Olaviin!" - -"Sitä ei voi mikään maailmassa!" vastasi nuori neitsyt ylpeästi. -"Kaatakaa juoma pikariin, minä näytän teille, että voin tyhjentää sen -ilman vaaraa! No, miksi viivyttelette?" - -"Ei", sanoi Märta rouva. "Sinä et saa!" - -"Miksi en, äiti? Luuletko, ettei Jumala suojele minua?" - -"Se on hänen kiusaamistaan!" - -"Ei, se on uskon voimaa! Se on voiton varmuutta!" Ja hän tempasi -pullon neuvottoman Rikissan kädestä, kaasi sisällön pikariin ja -tyhjensi sen viimeiseen pisaraan. - -"Tulkoon nyt Olavi!" sanoi hän halveksuvasti. - -"Kunpa et vain joutuisi katumaan, lapsi! Näillä taikajuomilla on -väliin hirveä vaikutus." - -"Minä en niitä pelkää." - -Muuan palvelija ilmoitti, että Pietari Turenpoika ja Akseli Årstan -herra pyrkivät puheille. - -"Hänkin?" sanoi Kristina punastuen. - -Pietari herra riensi tyynnyttämään Märta rouvan hätäilemistä. -Hän kertoi, mihin toimenpiteihin oli jo ryhdytty tyyneyden -säilyttämiseksi; mutta tärkeintä kaikista olisi, että onnistuttaisiin -vangitsemaan vaarallinen yllyttäjä ja vehkeilijä, David maisteri. --- Tälaikaa oli Akseli herra kääntynyt kauniin neitsyen puoleen. -Lieneekö hän tänään osannut paremmin sovitella sanansa vai tekikö -taikajuoma vaikutuksensa, vaikkei Kristina sitä tahtonut myöntää? -Neitsyt hymyili hänelle, ei vetänyt pois kättä, johon hän oli -tarttunut, ja vastasi vihdoin ujosti, myöntäen hänen pyyntöönsä saada -puhutella Märta rouvaa. - -Nuori mies oli liian onnellinen ollakseen käyttämättä niin suotuisaa -mielialaa hyväkseen, ja hetkisen kuluttua seisoivat nuoret -äskenkihlatut käsi kädessä ja ottivat vastaan Pietari herran ja Märta -rouvan onnentoivotukset. - -Rikissa oli vielä huoneessa hänkin, kukaan ei kiinnittänyt häneen -huomiotaan. Kaikki, mitä hän oli nähnyt, oli herättänyt hänen -ihmettelyään; oli kuin hän näkisi jonkin toisen maailman. Kun -Kristina kihlautui tanskalaiselle aatelismiehelle, toteutui siten -hänen rakkain toivomuksensa, mutta kuitenkin tuntui hänestä, -ikäänkuin välimatka pitenisi Olavin ja hänen välillään. - -Taasenkin astui sisään muuan palvelija ja ilmoitti, että lukutunti -oli käsissä. - -Kristinan silmät välähtivät; hän heitti päänsä ylpeästi taaksepäin -sanoen: "Seuratkaa minua kaikki! Rangaistus on tuleva sellaiseksi -kuin on ollut rikoskin!" - -"Mikä on tarkoituksesi?" kysyi Märta rouva. "Onneni tähden rukoilen -rikollisen puolesta", sanoi Akseli herra lempeästi. - -"No, hyvä sitten, tahdon olla sääliväinen; paljon lempeämpi kuin hän -ansaitsee!" sanoi Kristina luoden katseen Rikissaan. Kun tämä hänen -viittauksestaan lähestyi, kuiskasi hän: "Sinä rakastat häntä?" - -"Niin, jalo neiti!" - -"Seuraa sitten minua!" - -Tietämätönnä siitä, mitä oli tapahtunut, kokonaan järjettömän -intohimonsa elähyttämänä ja lujasti päättäneenä ilmaista sen, -oli Olavi tavalliseen aikaan astunut lukuhuoneeseen. Hän oli -iloinen, kun neitsyt ei ollut vielä siellä, hän tarvitsi aikaa -tyyntyäkseen. Kallisarvoinen koristus, joka hänellä oli hallussaan, -oli ihmeellisellä tavalla lisännyt hänen rohkeuttaan ja hälventänyt -hänen epäilyksiään. Hän ei tuntenut mitään pelkoa, että ainaiseksi -menettäisi onnen joka päivä nähdä Kristinaa ja oleskella hänen -läheisyydessään. - -Nyt kuuli hän ääniä, useampia henkilöitä lähestyi. Ovi avautui, hän -näki ainoastaan Kristinan, mutta tämä ei ollut kaltaisensa; niin -ylpeänä ja kylmänä ja ynseänä ei hän ollut nähnyt häntä koskaan ennen. - -Neitsyt piti kirjaa kädessään, eikä Olavi voinut tukehduttaa -tyytyväisyyden tunnettaan. - -"Tämä on työ, joka on teille kunniaksi, Olavi Juhananpoika", sanoi -hän. "Oletteko aikonut sen minulle?" - -"Olen, jalo neitsyt:" - -"Ennenkuin otan sen vastaan, kysyn teiltä, oletteko sitä tehdessänne -pitänyt ajatuksenne niin puhtaina, että pelottomasti olisitte voinut -antaa Jumalan ja ihmisten lukea ne." - -"Olen vaivainen syntinen ihminen!" Nämä sanat, jotka lausuttiin -todellisella nöyryydellä, eivät jättäneet tekemättä vaikutustaan -nuoreen, ylpeään tyttöön. - -"Niin minäkin olen!" vastasi hän vienolla äänensävyllä. "Ja tiedän -hyvin, että jos siinä olisi jotakin saastuttavaa, ette tahtoisi antaa -sitä minulle." Olavi kumarsi syvään. "Tahdotteko maksaa velkanne -minulle?" - -"Niin tahdon!" - -"Antakaa sitten minulle se, mitä pidätte vähimmässä arvossa!" - -"Vähimmässä...?" Kristina katsoi tutkivasti häneen. - -"Jalo neiti, teidän kihlattunanne lienee minulla oikeus suorittaa -velkanne", puuttui Akseli herra puheeseen. - -Olavi ei kohottanut päätänsä, mutta hänen poskensa kävivät -kalmankalpeiksi. - -"Kiitän teitä!" vastasi Kristina. "Mutta tällä kertaa tahdon tehdä -sen itse!" - -"Te olette jakanut paljon tietoja minulle ja hovineitsyilleni, Olavi -Juhananpoika", sanoi Märta rouva. "Ja se velka on suurempi kuin minä -voin maksaa." - -"Kiitän teitä, jalo rouva!" vastasi rikollinen. - -"Tunnustan velkani minäkin!" huudahti Kristina kiihkeästi. "Ja nyt, -kun työ on päättynyt, on siitä tehtävä tili... Mutta lasku ei ole -vielä oikein selvä", sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä... -"Onko totta, että... olette tullut tänään... tunnustaaksenne -rakkautenne." - -Nuoren miehen kasvot kävivät vaaleiksi kuin lumi, mutta hän katsoi -vakavasti neitsyeen ja vastasi: - -"Kyllä, jalo neiti, se on totta!" - -"-- -- tälle nuorelle tytölle?" jatkoi Kristina, tarttuen Rikissan -käsivarteen. "Te tiesitte, että hän toisi kirjan tänne, ja nyt -tahdoitte pyytää minun puoltosanaani?" - -"En", vastasi Olavi kohottaen päänsä. "Nyt te erehdytte! Minä -rakastin korkeasukuista neitsyttä, en hänen sukuperänsä tai -kauneutensa tähden, vaan niiden tavattomain lahjojen, jotka -Jumala on pannut hänen sieluunsa. Hän näytti minusta puhtaimmalta -ja ihanimmalta kaikista taivaan tähdistä, ja minä palvoin häntä -kuin pyhimystä. Silloin houkuttelivat kiusauksen äänet! Äänet -omassa povessani voin vaientaa sanoen: 'Loitotkaa minusta!' Mutta -ulkonaiset, ne pettivät minut, ne panivat taikakeinon käteeni. Kas, -tässä!" -- Hän otti kallisarvoisen kiven ja antoi sen Rikissalle. -"Ottakaa se takaisin! Minä hullu saatoinkin uskoa, että taivaan -kipinä sallisi itseään kiinnittää mihinkään maalliseen! Minä hullu -uskoin, että jos vilpittömästi tunnustaisin syntini kuten pyhimyksen -edessä, niin olisi hän ensimäinen ojentamaan minulle kätensä -sovitukseksi! Minä seitsenkertaisesti hullu, joka en ymmärtänyt, -ettei maan päällä ole niin korkeaa ja puhdasta rakkautta, ettei se -katsoisi persooniin." - -Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus. - -"Olen kenties tehnyt teille väärin!" sanoi Kristina. "Ja se surettaa -minua syvästi." - -"Ei, neitsyt; olette ainoastaan astunut alas maahan. Julistakaa nyt -tuomionne!" - -"Älkää soimatko minua, jos olen tehnyt väärin!" - -"Sitä en tee!" - -"Ja ottakaa tämä kukkaro pieneksi hyvitykseksi!" - -Olavi otti sen vastaväitteittä. "Saanko nyt mennä?" - -"Sanokaa, mitä haluatte!" virkkoi Märta rouva. "Minä teen siitä -anomuksen valtionhoitajalle." - -"Minut on kutsuttu pitämään luentoja Upsalaan ja lähden sinne." - -"Kun milloin käytte Tukholmassa, niin muistakaa, että täällä on -teillä ystäviä, jotka ilolla näkevät teidät jälleen!" lisäsi jalo -rouva ojentaen hänelle kätensä suudeltavaksi. - -Hän kumarsi sitten Kristinalle. - -"Ei!" huudahti tämä. "Niin emme saa erota! Vaikka olenkin vaipunut -alas siitä korkeudesta, johon olitte minut kohottanut, täytyy minun -sitä elävämmin tuntea syyllisyyteni teitä kohtaan. Ottakaa käteni, -sanokaa, että annatte anteeksi!" - -"Kaikesta sydämestäni!" vastasi Olavi vieden käden huulilleen. - -Mutta vedettyään kätensä takaisin tunsi Kristina, että se oli kostea -nuoren miehen kyynelistä. - -Akselin ja Olavin jäähyväiset toisilleen olivat ystävälliset, mutta -kenties hieman kainostelevat edellisen ja sangen kursastelevat -jälkimäisen puolelta. - -Pietari herra puristi hänen kättänsä ja sanoi toivovansa, että he -pian tapaavat toisensa Upsalassa. - -Syvästi kumartaen poistui Olavi huoneesta. - -"Emme tunteneet sitä miestä!" sanoi Märta rouva. - -"Kukaan ei ole tehnyt hänelle niin väärin kuin minä!" puuskahti -Kristina kiihkeästi. - -"Annan hänelle anteeksi hänen rakkautensa, sillä minun on kiittäminen -häntä onnestani", virkkoi Akseli herra. - -Pietari herra neuvotteli Märta rouvan kanssa niistä varokeinoista, -joihin oli ryhdyttävä. Molemmat tiesivät, että kavaltaja oli Sten -Kristerinpoika. Hän oli ollut saapuvilla edellisissä neuvotteluissa, -salaliittolaiset olivat siis hänen kauttaan saaneet tietoonsa, -ettei rauhanystävillä tätä nykyä ollut menestyksen toiveita, -mutta ei sentään ollut luultavaa, että he tykkänään luopuisivat -hyökkäyssuunnitelmastaan, erittäinkin kun voimat olivat kootut. -Parasta oli siis olla varuillaan. - -Mutta välttääkseen iskua tarvitsee tietää, mistä se tulee. Linnan -puolustusjoukko oli vähäinen; monet seikat viittasivat siihen, että -senkin keskuudessa oli pettureita, ja porvariston, kauppiasten -ja työmiesten keskuudessa, missä olivat ruotsin- ja missä -tanskanmieliset? - -Ja kuka oli johtaja? Kaikista merkeistä päättäen Akseli, Årstan -herra, tai oliko hän vain kylttinä, ja oliko kenties joku toinen -takana? - -Kaikki keskustelut nuoren miehen kanssa viittasivat siihen että niin -oli laita. - -"Tulin tänne valloittamaan", sanoi hän. "Ja niin pistettiinkin minut -itseni kahleihin!" - -Enempää ei hän tahtonut sanoa. "Minun täytyy palata Tanskaan", lisäsi -hän. "Älkää pakoittako minua isänmaatani kavaltamaan!" - -Hänelle ei tehty mitään kysymyksiä, mutta kun hän puhui David -maisterista, sanoi hän olevansa vakuutettu, että mies oli petturi, -mille puolelle asettuikin. - -Pietari herra kiinnitti siihen huomiotaan, ja kuinka vähän hän David -maisteria tunsikin, katsoi hän varovaisuuden vaativan, että hänen -persoonansa otettiin talteen. - -"Dominikaaniluostarissa käy hän joka päivä", sanoi Akseli herra. "Sen -jälkeen, mitä on tapahtunut, koettanee hän varmaankin kuristaa minut. -Sanotaan hänen oppineen sen tempun Venäjällä, ja ehdotan, että otatte -hänet kiinni minun luotani, mieluimmin ennenkuin hän on toteuttanut -hankkeensa." - -"Teidän on tänään muutettava linnaan", sanoi Märta rouva. "Mutta -olisi toivottavaa, ettei David maisteri saisi sitä tietoonsa." - -Pietari herra ehdotti muutamia varotoimia ja riensi sitten -neuvoskamariin uusiin neuvotteluihin. - -Kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiotaan Rikissaan, kukaan ei nähnyt, -kun hän hiljaa ja huomaamatta kuin varjo hiipi ulos huoneesta. - -Hän oli epätietoinen, minnepäin suuntaisi askeleensa. Kotiin ei -hän tahtonut palata. Ehdittyään linnan porttiholviin huomasi hän -David maisterin. Tämä odotti häntä, mutta näytti samalla pelkäävän -tulevansa huomatuksi, sillä kun vastakkaiselta taholta kuului -askeleita, vetäytyi hän piiloon erääseen ikkunakomeroon. - -Rikissa käytti hetkeä hyväkseen, juoksi ohitse kuulematta maisterin -huutoja, eteenpäin, yhä eteenpäin, välittämättä mihin meni. - -Niin pakenee ahdistettu naarashirvi ajajoitaan. Rikissa ei voinut -päästä niitä pakoon, sillä hän kantoi niitä omassa povessaan; ne -olivat hyljätty rakkaus, epäluulo ja itsensä halveksiminen. - -Pyhän Klaaran luostarin näkeminen herätti hänet tajuunsa. Hän ei -tiennyt, kuinka oli tullut tänne. Tosin oli hän nähnyt ihmisiä -vilahtelevan ohitseen, hänellä oli himmeä tuntemus, että he olivat -katsoneet hänen jälkeensä, puhutelleet häntä, mutta kaikki tyyni -oli kuin unta. Nyt muisti hän, että hänellä oli muuan tuttava Pyhän -Klaaran luostarin nunnien joukossa; tämä voisi hänet kätkeä. Ja niin -soitti hän kelloa. - -Portinvartiatar avasi heti. - -"Sisar Agneta!" läähätti Rikissa. - -Nunna tähysteli hänen pukuaan; se viittasi säätyläisnaiseen, mutta -paljas pää ja koko hänen hämmentynyt esiintymisensä vaikutti, että -nunna epäröi päästää häntä sisään. - -Rikissa pani merkille hänen tutkistelunsa. "Minun täytyy puhutella -häntä!" huudahti hän. "On kenties kysymys hengestäni!" - -"Seuratkaa sitten minua!" vastasi nunna ja vei hänet -keskusteluhuoneeseen. - -Nuori tyttö vaipui penkille; hänelle kerrottiin, että sisar Agneta -oli rukouksissa, ja hänen täytyi odottaa. - -Kun virta nousee yli äyräidensä, murtuvat padot. Hillitön luonne -ja raju suru mursivat yhdessä hänen vastustusvoimansa. Päätös -olisi kuitenkin ollut epätietoinen, ellei hyväätekevä pyörtymys -olisi vienyt hänen tajuntaansa. Sellaisessa tilassa nunnat hänet -löysivät. Kun Rikissa heräsi, havaitsi hän olevansa mitä hellimmän -huolenpidon esineenä. Hänet oli pantu vuoteeseen. Muuan nunna valeli -hänen päätänsä, toinen lämmitteli hänen jalkojaan, kolmas piteli -hänen kättänsä, kun taasen neljäs pyysi häntä ottamaan tarjoamansa -vahvistavan lääkkeen. Rikissa teki mitä pyydettiin ja paneutui sitten -jälleen pitkäkseen. - -Ei nukkuakseen, vaan ajatellakseen! - -Sitä paitsi hän pelkäsi. Hän ei tahtonut ilmaista mitään. Mutta tämä -rakkaus, tämä osanotto teki hänelle hyvää. Se oli jotakin uutta -hänelle! Mitähän, jos hän jäisikin tänne... ainaiseksi? Ei, sitä hän -ei tahtonut! Mutta mihin, mihin hän menisi? - -"Luulen, että hän on nukkunut!" kuuli hän muutaman nunnista sanovan. -"Jättäkäämme hänet yksin!" - -Juuri sitä hän toivoikin, ja hän makasi liikkumatonna, vahvistaakseen -heitä tässä aikomuksessa. - -Vihdoinkin olivat kaikki poissa! Nyt saattoi hän katsella -ympärilleen, nähdäkseen, kuinka kolkko pieni huone oli... Ei, ei, hän -ei tahtonut ruveta nunnaksi. Mutta mihin hän sitten ryhtyisi? - -Hän oli nyt näkevinään David maisterin edessään... Hänen täytyi -nauraa miekkoselle, tämä näytti melkein pelokkaalta, ja hän tunsi, -kuinka sappi paisui hänen povessaan. Kuinka hän vihasikaan sitä -miestä! Mutta mitä oli tämä tehnyt hänelle? Antanut hänelle lahjoja -ylenmäärin, täyttänyt kaikki hänen toivomuksensa, imarrellut häntä, -suosinut hänen heikkouksiaan. - -"Hän on minun salainen viholliseni", tuumi hän itsekseen. "Minä olen -ainoastaan hänen tahtonsa välikappale." - -Hän muisti, kuinka tämä mies oli kehoittanut häntä valehtelemalla -vapautumaan isänsä nuhteista, kuinka hän oli muuttunut -seurustellessaan hänen kanssansa... Ennen oli hän ollut ainoastaan -oikukas ja uhmaileva. Nyt oli hän muuttunut veikisteleväksi; syntiset -ajatukset ja halut olivat hiipineet hänen sieluunsa, ja ainoastaan -synnynnäinen ylpeys ja viisaat laskelmat olivat häntä estäneet -antamasta niille perään. - -Sitten ilmestyi jälleen Kristinan kuva hänen sielunsa silmien eteen. -Olavi oli hänelle jakanut tietoja, hän oli kenties yhtä oppinut -kuin opettajansakin... Tämä se oli voittanut Olavin rakkauden ja -ihailun...? - -No hyvä, mikäs esti Rikissaakaan! - -Hänen täytyi etsiä jotakin hommaa, joka tyynnyttäisi ja kiinnittäisi -hänen ajatuksiaan. Mitä parempaa hän voisi valita kuin sen, jolla -saavuttaisi Olavin kunnioituksen, kenties ihailun! Kukapa tiesi mitä -tulevaisuus saattoi tuoda mukanaan. Hän oli rikas, sangen rikas. - -Koristus, jonka Olavi oli antanut hänelle takaisin, -- mihin oli hän -sen pannut?... Hän etsi innokkaasti taskuistaan -- vihdoinkin löysi -hän sen. Se jo yksinään oli pieni omaisuus. David kenties vaatisi -sitä. Ei koskaan hän sitä anna -- hän tahtoi lisätä aarteitaan; ne -tulevat kerran olemaan hänelle tarpeen. - -"Joko kärsii hän kovia ahdistuksia tai on hän kovin sairas", kuuli -hän jonkun henkilön kuiskaavan toiselle aivan lähellään. - -"Toivoisin, että saisimme pitää hänet täällä aina", vastasi kolmas. - -"Onko hän rikas?" - -"Kylliksi, ettei häntä ole ajettava pois!" - -"Silloin teemme minkä voimme." - -Ja siitä pitäen sai hän yhä suurempaa huolenpitoa ja hellempää -vaalintaa osakseen. - -Seuraavana päivänä saattoi Rikissa jo nousta vuoteesta. - -Sisar Agneta oli alituiseen hänen luonansa, puhui luostarin rauhasta -ja siitä sanomattomasta onnesta, että sai aina olla samanhenkisten, -hurskaiden sielujen parissa. - -Rikissa oli yhtä mieltä ja sanoi, että jollei hänellä olisi tyttären -pyhiä velvollisuuksia täytettävänään, heittäytyisi hän ilolla kirkon -syliin. - -Mutta sitten rohkeni hän tiedustaa, eikö hän isänsä kotiutumiseen -saakka saisi asuntoa luostarin muurien sisällä. - -Tämä oli jotakin, mitä sallittiin ainoastaan hyvin nuorille tytöille, -luultavasti sentähden, ettei heidän luultu pystyvän käsittämään -olosuhteita. Rikissan pyyntö olisi sentähden epäilemättä hylätty, -jollei olisi otettu lukuun etuja, jotka muuten pelättiin menetettävän. - -Pieni kamari portinvartiahuoneen takana saatettiin luovuttaa. Täten -sai hän myös tilaisuuden mennä luostarista ulos milloin halutti -herättämättä pahennusta hurskaiden sisarien keskuudessa. - -Rikissa otti heti huoneensa haltuunsa. Pienellä rahalahjalla teki hän -portinvartiattaren ystäväkseen ja uskotukseen; tämä lainasi hänelle -vaipan, ja illanhämyssä lähti hän aivan yksin luostarista. - -Hän tunsi itsensä vennonvieraaksi, joka on luvattomilla teillä, -kun hän pimeänhämyssä hiipi isänsä taloon. Suuri oli hänen -hämmästyksensä, kun hän näki kaikki ikkunaluukut sulettuina. Työpajan -ikkuna oli pihalle päin, mutta hän saattoi päästä sinne pienestä -takaportista. Onneksi oli se ainoastaan painettu kiinni eikä -salvattu. Hän avasi sen hiljaa, astui pihalle ja tähysteli sulettuja -ikkunaluukkuja. Koko talossa oli aivan pimeää ja aivan hiljaista; työ -oli siis lakannut, mutta kenen käskystä? - -Ei tietenkään kenenkään muun kuin David maisterin! - -Hänellä täytyi olla sen tehdessään joku tarkoitus. - -Ovi oli sulettu, mutta kellarikäytävän kautta saattoi päästä taloon. - -Kun Rikissa avasi kellarin oven, ammotti musta kuilu häntä vastaan, -mutta vaikkei hän suinkaan ollut arka ja vaikka hän oli lukemattomia -kertoja juossut tätä tietä pimeässä, tunsi hän nyt kuitenkin -käsittämätöntä pelkoa ja sulki oven jälleen. - -Silloin oli hän kuulevinaan hiipiviä askelia sekä edessään että -takanaan, ja silmittömästi pelästyneenä riensi hän takaportista -kadulle. Hänestä tuntui, että joku seurasi hänen kintereillään. - -"Seis!" huusi miesääni. - -Ääni oli tuntematon. Hän totteli epäröiden. - -"Onnittelen teitä, sillä teillä on yhtä vahvat keuhkot kuin -jalkannekin ovat nopeat", sanoi mies. - -"Mitä tahdotte?" - -"Ensin hieman hengähtää, sitten kysyä syytä, miksi kultasepän talo ja -puoti pidetään sulettuina." - -"Sitä en tiedä." - -"Mutta kun tulette sieltä, lienee teillä jotakin tekemistä sisällä -olevien ihmisten kanssa." - -"Tiedän, että mestari on matkoilla." - -"Kauppa on kuitenkin jatkunut!" - -"Onpa tainnut!" - -"Hänen sorja tyttärensä sitä on jatkanut, mutta nyt on kadonnut hän -ja kaikki muut." - -"Mitä sillä tarkoitatte?" - -"Puoti on eilen ryöstetty typötyhjäksi." - -"Kuka on ryöstänyt?" - -"Lempo, luullakseni." - -"Tai kenties varkaat." - -"Työmiehet ovat selittäneet, etteivät varkaat ole voineet päästä -sisään." - -"Tiedetäänkö mitään hänestä -- tytöstä?" - -"Hän on luultavasti lähtenyt ystävänsä mukaan!" - -"Ystävänsä?" - -"Niin, David maisterin!" - -"Hän ei ole hänen ystävänsä!" - -"Kuinka sen tiedätte?" - -"Siksi, että olen Rikissa!" huudahti tyttö kiihkeästi ja heitti alas -huppukauluksen. "Niin mustaa syytöstä en odottanut kenenkään tekevän -minua vastaan!" - -"Tästälähin otan teitä puolustaakseni, kaunis Rikissa! Nyt tiedän, -että olette syytön." - -"Kuka olette?" - -"Ritari Åke Hannunpoika." - -"Mitä täältä etsitte?" - -"Nyt voin sanoa sen: juuri samaa miestä, josta äsken puhuimme." - -"David maisteria?" - -"Oikein arvattu!" - -"Hänen tähtensä minä en uskalla palata kotiini." - -"Mitä pelkäätte?" - -"Hän on luikertanut isäni luottamukseen. Minua hän peloittaa." - -"Olkaamme siis yhdestä puolin!" - -"Missä asioissa?" - -"Ottaaksemme kiinni ketun." - -"Yksi keino on!" - -"Ja se on?" - -"Että minä menen sisään yksin ja te tulette kun huudan." - -"Se voi maksaa henkenne!" - -"Mitäs sitten!" - -"Niin tärkeää kuin onkin saada roisto kiinni, epäröin kuitenkin -hyväksyä teidän ehdotustanne." - -"Tiedättekö paremman keinon?" - -"En, mutta en tahdo panna alttiiksi henkeänne." - -"Minä en pelkää lainkaan." - -"Johtuuko se sankariudesta vai epätoivosta?" - -"Pian, rientäkää miehiänne noutamaan! Minä odotan täällä." - -Åke Hannunpoika riensi pois. Linnaväestä sai hän kymmenen luotettavaa -miestä ja palasi näiden kanssa sille kadulle, jonne oli jättänyt -Rikissan. - -Mutta tyttöä ei näkynyt missään, ja ritari alkoi luulla, että tämä -oli väistänyt vaaraa. - -Ritari päästi helpoituksen huokauksen arvellen kyllä selviävänsä -lurjuksesta yksinkin. - -Katu oli melkein pimeä; muutamat tähdet, jotka pilkistelivät pilvien -raoista, valaisivat sen tuontuostakin himmeällä ja riittämättömällä -valolla. - -Åken olalle laskettiin käsi ja Rikissa kuiskasi: "Pysykää hiljakseen!" - -Heti sen jälkeen kuultiin useampien henkilöiden hiipivän yli kadun ja -loittonevan. - -Vallitsi haudan hiljaisuus. - -Kotvan kuluttua sanoi Rikissa matalalla äänellä, mutta selvästi: "Nyt -on vaara ohitse." - -"Keitä he olivat?" - -"Vihollisia; heillä on ollut kokous!" - -"Hänen kanssaan?" - -"Tänä yönä kahden aikaan nousee rymäkkä." - -"Onko hän vielä tuolla sisällä?" - -"On, seuratkaa aivan jälestäni! Ainoastaan kaksi miestä saa tulla -pihaan, heidän on asetuttava kellarin oven taa, niin etteivät heti -näy, jos alhaalta heittäisi kynttilä valonsa sinne ylös. Kaikki muut -pysähtyvät kadulle. Siinä kaikki!" - -Nopein askelin riensi hän katua eteenpäin ja meni pihaan samaa tietä -kuin edelliselläkin kerralla. - -Mutta kun hän avasi kellarin oven, näki hän alhaalta valon -pilkahduksen, joka katosi yhtä nopeasti. - -"Tiesin sen!" jupisi hän. - -Hän hapuili muutamia askeleita portaita alaspäin. "David!" huusi hän -hiljaa. "David!" - -Ei mitään vastausta. - -"Mutta hehän sanoivat, että hän jäi tänne!" sanoi hän ikäänkuin -itsekseen. - -Hän kuunteli... Sama hiljaisuus. - -"Kun istuin itkien ulkona kulmakivenä, kysyivät he minulta syytä, ja -kun sanoin heille, että David maisteri piiloutui minua, neuvoivat -he minut tänne ja käskivät minun huutaa ääneen, niin hän varmasti -vastaisi. Mutta minä en ole niin tuhma, minä ainoastaan kuiskaan -hänen nimensä, hän kuulee sen kuitenkin... Onko hän vihainen -minulle?... Mitäpä syytä hänellä olisi?... Ei mitään!... Jos juoksin -eilen hänen ohitseen, tein sen siksi, että minua ajettiin takaa ja -pelkäsin omasta puolestani ja vielä enemmän sentähden, että hänkin -joutuisi kiinni... hän, joka... Niin, nyt en sano enää mitään, vai -onko minun jatkettava?" - -Lyhyt äänettömyys... valo vilkahti ja katosi. - -"David maisteri, minä rakastan sinua! Mutta en niiden lahjojen -tähden, joita olet antanut minulle! David, minä rakastan sinua! Mutta -en siksi, että olet luvannut viedä minut valtaan ja rikkauteen! -Olet antanut minulle rakkautesi, ja sentähden rakastan sinua niin -suuresti, että tahdon antaa henkeni puolestasi!" - -"Rikissa!" huudettiin sisältä. - -"David!" kirkaisi tyttö melkein hurjasti. - -"Ethän vain petä minua?" - -"Nyt tiedät salaisuuteni. Hyvästi!"... Rikissa kääntyi lähteäkseen. - -"Oletko yksin?" - -"Tule katsomaan!" - -Mitä Rikissa oli edellyttänyt, tapahtui nyt. David maisteri nousi -portaita ylös ja valaisi pihalle, ja kun siellä ei näkynyt ketään, -meni hän nopeasti jälleen alas ja sanoi kiihkeästi: "Seuraa minua, -Rikissa!" - -"Mitä, sinä et kanna minua käsivarsillasi! Ja sitäkö sinä sanot -rakkaudeksi?" - -"Itsepäinen, uhmaileva tyttö!" David juoksi ylös jälleen ja sieppasi -hänet syliinsä. - -Rikissa kietoi käsivartensa hänen kaulaansa: "Nyt olen sinun!" huusi -hän. "En päästä sinua enää!" - -"Tännepäin, tännepäin!" - -Åke Hannunpoika syöksyi esiin, hänen seuraajansa huutelivat -tovereitaan. - -"Petturi!" ähkyi David ja koetti vapautua tytön käsivarsista. - -Mutta tämä kiertyi lujasti kiinni häneen. Silloin heittäytyi David -rentonaan alaspäin ja molemmat kierivät kellariin. Lamppu sammui. -Tuli aivan pimeä. - -"Tänne soihdut!" huusi Åke. - -Alhaalta kuului kirkaisu, se oli hirveä hetki. - -Soihtujen loimo valaisi pimeyden; kaikki riensivät kellariin. - -Mikä näky! Murhaaja oli poissa, mutta Rikissa makasi maassa pitkin -pituuttaan. Hänellä oli haava kaulassaan, ja siitä virtasi veri; hän -koetti puhua, mutta ei voinut. - -Åke kumartui hänen puoleensa. - -"Tuonne vasemmalle!" kuiskasi tyttö. "Rientäkää, rientäkää, ennenkuin -on myöhäistä." - -"Sulkekaa verenvuoto!" käski ritari lähimmälle miehelleen ja riensi -osoitettuun suuntaan. - -David maisteri oli ajautunut parin kivipatsaan väliin, hänellä -oli verinen veitsi kädessään ja hän näytti olevan valmis myymään -kalliista henkensä. - -"Antautukaa!" käski ritari. - -"Ottakaa henkeni, jos voitte!" huusi munkki vimmoissaan ja huitoi -veitsellä. - -Mutta Åke huomasi hänen takanaan tulenvaloa. Siellä oli siis ovi, -jonka kautta hän aikoi päästä pakoon. - -Nopeasti kuin ajatus heittäytyi ritari maahan pitkäkseen, ja erään -hänen miehensä taistellessa riisuakseen Davidilta aseet tarttui hän -tämän toiseen jalkaan ja vetäisi miekkosen kumoon. Tällöin aukeni ovi -sepposen selälleen ja siitä näkyi pitkulainen huone, joka oli ylemmän -kellarin alla, mutta siihen oli laitettu muutamia aukkoja, joista -soihtujen loimo saattoi langeta sisälle. Kaatuessaan päästi David -kamalan parahduksen. Hänen oma puukkonsa oli sattunut keskelle hänen -rintaansa. - -"Nostakaa hänet ylös", käski ritari, "ja sitokaa hänen haavansa!" - -Hän riensi takaisin Rikissan luo. - -Tämä istui pystyällään, nojaten seinää vasten, ja katsoi kysyvästi -ritariin. - -"Nyt hän on kiinni!" - -"Elääkö hän?" - -"Vielä hän elää!" - -"Pakottakaa hänet tunnustamaan! Minä tahdon olla läsnä." - -"Ettehän te jaksa!" - -"Jaksan kyllä!" - -Ritarin käskystä vietiin David sinne, missä Rikissa oli. Tytön -nähdessään kääntyi hän pois. - -"Tunnustakaa!" sanoi Rikissa ankarasti. "Meidän täytyy molempain -kuolla!" - -"Käärme!" murisi David hampaidensa välitse. - -"Tunnusta!" toisti ritari jyrisevällä äänellä. "Muuten päästän -siteen, ja sinä olet kuoleman oma ennen ensi kellonlyöntiä." - -Konna kalpeni. "Mitä minun pitäisi tunnustaa?" - -"Salaliiton tunnussana?" - -"Prinssi Kristian!" - -"Yhtymäpaikka?" - -"Eteläportti!" - -"Nimiluettelo?" - -"Sitä ei minulla ole!" - -"Päästäkää siteet!" - -"Odottakaas, minä koetan muistaa nimet." - -"Päästäkää siteet, sanon minä!" - -Hylkiö kalpeni yhä enemmän ja viittasi oikeaan säärensä. - -Sukanvarsi vedettiin alas. Siellä oli pitkä tuohilappu nimiä täynnä. -Ensiksi oli kirjoitettu: Sten Kristerinpoika. - -"Aika?" - -"Kello kaksi!" - -"Viekää hänet ylös!" käski ritari. - -"Minä voin itse laittaa lääkkeet, jotka..." - -"Hiljaisuus lienee tätä nykyä paras lääke. Saamme huomenna puhua -lähemmin asiasta." - -Sotamiehet kantoivat hänet ulos kellarista ja sitten hänen entiseen -huoneeseensa. - -Rikissa oli sillävälin istunut liikkumatonna ja suletuin silmin. - -"Mihin soisitte teidät vietävän, neitsyt?" kysyi ritari liikutettuna. - -"Omaan huoneeseeni", vastasi Rikissa. - -"Mutta teillä ei ole ketään, joka teitä hoitaisi?" - -"Lähettäkää noutamaan Agneta sisarta Pyhän Klaaran luostarista." - -"Ja yrtintuntijaa?" - -"Ei! Huomenna täytyy tulla erään toisen." - -"Ketä tarkoitatte?" - -"Kristina neitsyen opettajaa, Olavi Juhananpoikaa!" Heikko puna -lehahti kalpeille poskille. - -"Sanokaa hänelle, että se on viimeinen pyyntöni!" - -"Tahtoanne noudatetaan!" - -Mutta vasta kun Rikissa oli viety kamariinsa ja luostarisisar -saapunut, lähti ritari kovanonnen talosta, luvaten palata aikaisin -seuraavana aamuna. - -Kello oli kymmenen illalla ja kaupunki oli vaipunut uneen, Pietari -herra herätettiin ja hänelle ilmoitettiin mitä oli tekeillä. - -Sten Kristerinpojan läheisenä sukulaisena oli hänen ilmoitettava -tälle, että salahanke oli keksitty, taivutettava hänet tunnustamaan, -mitä sillä oli tarkoitettu, ja, jos hän kieltäytyi tästä, teljettävä -hänet huoneeseensa. - -Åke herran oli koottava salaliittolaiset, jollakin verukkeella -vietävä heidät raatihuoneelle ja pidettävä siellä varmasti -vartioituina seuraavaan päivään, jolloin neuvosto sai asioista -määrätä. - -Koskaan ei ole suunniteltu aseiden riisuminen käynyt tyynemmin. -Todistukset salaliittolaisia vastaan olivat siksi selvät, ettei niitä -voinut kieltää, ja kun voittajapuolue tuntui olevan taipuvainen -lempeyteen, katsottiin viisaimmaksi heti tarttua rukouskirjaan ja -lykätä syy toisten niskoille. - -David maisteri oli väärillä huhuilla ja ilmiannoilla nostattanut -myrskyn; kun hän oli poissa, odotettiin sen pian asettuvan. - -Seuraavana aamuna ilmoitettiin yön tapahtumista Märta rouvalle. Herra -Pietari Turenpoika sanoi hänelle, että kaupungin oli kiittäminen -nuorta Rikissaa siitä tyyneydestä, mikä vallitsi, ja hän luultavasti -sai maksaa sen hengellään. - -Kun Akseli, Årstan herra, sai kuulla mitä oli tapahtunut ja että -David maisteri oli kuolemaisillaan, tahtoi hän rientää hänen -luoksensa saadakseen sormuksensa takaisin. "Nyt ei hänellä ole mitään -syytä pitää sitä", sanoi hän Pietari Turenpojalle. - -"Minä seuraan teitä", vastasi tämä. "Minua haluttaa kuulla, kuinka -hän pääsee täyttämästä toivomustanne." - -Lähettiläs, joka kutsui Olavia Rikissan luo, tapasi hänet juuri hänen -ollessaan lähdössä Upsalaan. - -Se ei häntä miellyttänyt, mutta kuolevan toivomus on pyhä, ja hän -riensi sitä noudattamaan. - -Puna tytön poskilla ja iloinen hymy, jolla hän otti Olavin vastaan, -ei viitannut läheiseen kuolemaan. Tämän ajatuksen luki hän siitä -kummastuksen ilmeestä, jolla nuori mies katseli häntä saapuessaan. -"En minä ole teitä pettänyt", sanoi hän ojentaen tulijalle kätensä. -"Agneta sisar sanoo, että minulla on ainoastaan muutamia tunteja -elinaikaa." - -"Sisäiset elimet ovat pahoin vahingoittuneet", vastasi nunna -nyyhkyttäen. - -"Meillä ei siis ole lainkaan aikaa hukata", jatkoi Rikissa. "Istukaa -sängyn viereen ja antakaa minulle kätenne, niin saan enemmän -rohkeutta tunnustukseeni." - -Olavi teki kuten kuoleva pyysi, mutta kun hän ojensi kätensä, tunsi -hän, että tämän kädet olivat kuumeenpolttavat. - -"Minä olen ollut suuri syntinen", aloitti Rikissa. "En teoissa, -mutta ajatuksissa. Ylpeyteni minut on pelastanut lankeamasta, ei -synninkammoni. Hän, joka myös kamppailee kuoleman kera, imarteli -kaikkia pahoja taipumuksiani, minä olin isäni piloille hemmoiteltu -lapsi, mutta hänen vaikutuksestaan tulin veikisteleväksi, -oikukkaaksi, valhettelevaksi! Minä tunsin hänen aikeensa tehdä -minusta erään korkean herran jalkavaimon enkä minä ollut siihen -taipumaton. Harjoituksen vuoksi kiemailin hänellekin, mutta sen tein -ainoastaan häntä kiduttaakseni, sillä sydämeni vihasi ja halveksi -häntä... Sitten tulitte te!..." - -Hän pysähtyi, näytti kuin puhuminen rasittaisi häntä yli voimien. - -"Levätkää vähän!" pyysi Olavi osanottavasti. - -"En, minulla ei ole aikaa! Ne harvat sanat, jotka puhuitte, olivat -lempeitä ja hyviä, mutta te ette kiinnittänyt mitään huomiota minuun, -ja se oli niin tavatonta, ette se herätti huomiotani. - -"Minä en teettänyt kirjaa valmiiksi, jotta te tulisitte uudestaan, -monta kertaa... Kaikki, mitä sanoitte minulle, oli aivan erilaista -kuin muiden juttelut, tuntui kuin olisin luonut silmäyksen uuteen -maailmaan, ja joka kerta kyllästyin yhä enemmän siihen, missä elin. -Mutta teidän välinpitämättömyytenne harmitti minua... Miksi ette -rakastaisi minua samoin kuin kaikki muutkin? Olin varma siitä, että -toinen rakkaus oli syynä siihen, ja minä iloitsin saatuani tietää, -ettei siihen vastattu!" - -Olavi kääntyi hänestä hieman poispäin. - -"Olin nyt varma voitosta. Kristina neitsyt tarjosi teille käteni, -jäte hylkäsitte sen. Seisoin kuin ukkosen lyömänä. Te hylkäsitte sen, -mitä niin monet muut tavoittelivat!... - -"Teidän sydäntänne ei voinut voittaa kauneus, eivät maalliset -aarteet, vaan ainoastaan se, jonka sielu näytti niin puhtaalta ja -viattomalta kuin kirkkain tähti taivaan laella... Minusta tuntui -sillä hetkellä, kuin lyijypainot painaisivat minua maahan, kuin -olisin voinut vajota maan alle! Te lähditte, ja minusta oli niin -synkkää ja tukehduttavaa... Minun täytyi poistua!... Kuinka monet -ajatukset ovatkaan siitä pitäen tulleet ja menneet menojaan!... Olen -rukoillut -- ensi kerran sydämeni syvyydestä!... Olen kamppaillut -epätoivossani... Ah, mitä kaikkea olenkaan kokenut muutamissa -tunneissa!... Jokin salainen ääni kehoitti minua tulemaan tänne. -Sen jälkeen on kaikki tapahtunut korkeammasta vaikutuksesta. Herra -armossaan salli minun sovittaa syntini hengelläni!... Nyt varisee -kaikki synnin kuona pois, sieluni puhdistuu, ja minä tulen niin -kirkkaaksi kuin tähti taivaalla... Silloin ette minua enää halveksu!" - -"Sitä en ole tehnyt koskaan", sanoi Olavi syvästi liikutettuna. "Jos -saatte elää, rakastan teitä kuten sisartani, ja jos lähdette täältä, -ikävöin nähdä teidät jälleen." - -"Kiitos!" sanoi Rikissa. "Kuulkaa nyt vielä: Tämä koristus on minun; -käyttäkää se köyhien hyväksi!... Agneta sisar sanoo teille, missä -isäni kaikki aarteet ovat säilössä... Lohduttakaa häntä, kun hän on -menettänyt tyttärensä -- tervehtikää häntä ja -- veljeäni --" Hänen -päänsä vaipui alas, Olavi kannatti häntä käsivarsillaan, ja nojaten -hänen rintaansa vasten huokasi Rikissa viimeisen henkäyksensä, kuten -lapsi äitinsä sylissä. - -Kun ritari Pietari Turenpoika ja Akseli, Årstan herra, astuivat David -maisterin luo, oli siellä ennen heitä vanha nainen, jota he pitivät -sairaanhoitajattarena. - -Hän seisoi pystypäin, käsivarret ristissä ja oikea käsi nyrkkiin -puristettuna. Ankarasti, melkein uhkaavasti katseli hän makaavaa. - -"Kuinka sairas voi?" kysyi Pietari herra. - -"Ryöväri, rosvo hän oli!" huudahti nainen. "Kuolleet noutakoot nyt -kuolleensa! Mitä hän varasti minulta, olen nyt ottanut takaisin!" -Näin sanoen poistui hän huoneesta. - -David maisteri oli kuollut ja sormus poissa. Valmyra oli ottanut sen -takaisin. - -Seuraavana päivänä pidettiin juhlallinen messu Pyhän Klaaran -pääkuorissa. Useita jaloja ritareita ja rouvia oli läsnä; se oli -kunnioituksen ja kiitollisuuden osoitus... Mutta kun kirstu oli -laskettu hautaan ja hauta luotu umpeen, silloin istutti Olavi -valkoisen ruusupensaan haudalle ja mietti itsekseen: "Monet saavat -kilvoitella vuosikaudet vapautuakseen syntitaakastaan, harvat voivat -siitä päästä yhdellä ainoalla uhrautuvalla teolla." - - - - -7. - -HEMMING GADD. - - -Viimeksi tavatessamme tätä merkillistä miestä ei hän ollut vielä -sivuuttanut keski-ikäänsä. Elämällä oli vielä jälellä rusohäiveitään, -mutta ne pettivät ja hänen mielensä katkeroitui. Epäluulo ja -ihmisten halveksuminen juurtui yhä syvemmälle hänen sieluunsa, -samalla kertaa kuin hän osoitti sanoin ja toimin uhrautuvaisuutta ja -isänmaanrakkautta, joka saa hakea vertaistaan. Nyt oli hän täyttänyt -kuusikymmentä vuotta, hän katseli maailmaa yhä synkemmin silmin, -ja samalla kertaa kuin hän täytti velvollisuutensa pelottomalla -rohkeudella, jota hän aina oli osoittanut, purki hän sappensa -pureviin sanoihin ja soimauksiin, välittämättä siitä, sattuivatko -ne kuninkaaseen, arkkipiispaan tai valtakunnan suurmiehiin. Mitä ei -kukaan muu uskaltanut, sen otti Hemming Gadd tehdäkseen: Kalmarin -valloittamisen takaisin tanskalaisten käsistä. Vaadittiin hänen -rautatahtoaan ollakseen pelästymättä suunnattomia vaikeuksia, mutta -alituiseen pitääkseen maalinsa näkyvissä. - -Kaupunkiin ja linnaan oli muonantuonti vapaa merenpuolelta, ja -tämä ei suinkaan vähässä määrin vaikeuttanut piiritystä. Aseista -ja ruudista oli sellainen puute, että piispa sanoi saattavan pian -turvautua kiviin niin hyökätessään kuin puolustautuessaankin. Pieni -sotajoukko oli enimmäkseen palkkaväkeä, ja kun tämä ei saanut -riittävästi muonaa ja palkkaa, oli innostus vähäinen ja kapina -puhkeamaisillaan. - -Mutta Hemming tohtori oli valppain ajatuksin ja avoimin silmin -mukana kaikkialla. Häntä ei estänyt mikään, hän kukisti esteet -järkähtämättömällä tahdollaan, ja sen, joka ei seurannut tai totellut -häntä halustaan, täytyi tehdä se pakosta. - -Kun Svante Niilonpoika saapui Kalmariin, kauhistutti häntä se puute, -joka vallitsi elintarpeihinkin nähden; mutta piispa sanoi: - -"_Antaa_ ei tahdota, minun täytyy siis _ottaa_, ja Voionmaa saa olla -ruoka-aittana." - -Mukanaan tusinan verta miehiä purjehti hän eräänä yönä ulapalle -muutamilla viheliäisillä venheillä ja palasi jo seuraavana päivänä -ruokavaroilla lastatuin laivoin. - -Valtionhoitaja nuhteli häntä siitä, että hän uskalsi henkensä -sellaisiin yrityksiin. - -"Ainoastaan sillä ehdolla ne onnistuvat", vastasi hän. "Mikäli -mahdollista, koetan saada hyvin sanoin, mitä muuten täytyy ottaa -väkisin. Olen huomannut, että se onnistuu hyvin!" - -Monet aatelismiehet olivat sitoutuneet lähettämään väkeä, aseita -ja rahaa piispalle, mutta kukaan ei ollut sitä tehnyt. Ja kaikki -muistutukset jätettiin huomioon ottamatta. - -Ja tälle miehelle, joka antoi henkensä ja verensä ja kaiken mitä -omisti isänmaan puolustukseksi, hänelle täytyi Svante herran viedä -viesti, että hänet pidettiin arvottomana hoitamaan sitä virkaa, -joka oli hänen hallussaan, ja että tuomiokapituli oli sanoutunut -irti uskollisuudestaan ja kuuliaisuudestaan häntä kohtaan ja että -piispankymmenykset häneltä lakkautetaan. - -"Sitä odotinkin!" vastasi Hemming synkin katsein. "Jos olisin -käynyt Hannu kuninkaan asioita, olisi hän kernaasti antanut minulle -kahdenkin hiippakunnan tulot, mutta nyt olen ollut isänmaalleni -uskollinen ja sentähden saan kokea, minkä arvoinen ruotsalainen -kiitollisuus on." - -"Ei ole epäilystäkään, etteikö päätös ole johtunut pelkästä -kateudesta", huomautti Svante herra. "Sentähden, ettei piispanvaali -ole saanut paavin vahvistusta, on päätös tehty, ja neuvosto -on kirjoittanut sen alle, mutta sen paneminen toimeen ei tule -kysymykseen." - -"Eikä sitä olisi hyvä tehdäkään ilman minun suostumustani", tokaisi -Hemming tohtori. "Voin hyvin sanoa, että rahvas on minun puolellani." - -"Olen kirjoittanut tuomiokapitulille ja pyytänyt sen jäseniä tarkoin -miettimään." - -"Kunhan kirje saapuu, en minä jättäydy heille vastauksen velkaan!" - -"Rakas veli, älkää kirjoittako sitä liian tuimin sanoin! Mitä -hyödyttää panna enemmän sytykkeitä tuleen, ja kuinka voin minä -näinä kovina aikoina tulla toimeen ilman teitä ja luotettavaa Åke -Hannunpoikaa!" - -"Niin kauan kuin Jumala suo terveyttä ja voimia, ei kumpikaan meistä -tule väistymään." - -Valtionhoitaja kertoi, että hän oli saanut kirjeen Märta rouvalta, -joka kertoi kapinasta, mikä Tukholmassa oli tanskalaisten vehkeilyjen -johdosta ollut puhkeamaisillaan, mutta minkä Pietari Turenpoika oli -saanut sen estetyksi. - -"Tunnettu asia on, että huono kylvö kasvaa ja rehoittaa kaikkialla, -mihin tanskalaiset päänsä pistävätkin", sanoi elektus. "Tiedättehän -mitä parhaallaan tapahtuu Norjassa?" - -"Prinssi Kristian on siellä, olen kuullut. Mieliala ei ole juuri -tanskalaisystävällinen, ja on kai aikomus tuketa puro, ennenkuin se -paisuu virraksi. Norjalaiset ryömivät ikeen alle nyt kuten ennenkin." - -"Luulenpa, että minä olen saanut viimeiset tiedot. Siellä on puhennut -kapina, mutta prinssi Kristian on sen tukehuttanut siten, että nyt -monet sadat päät seipäihin pistettyinä muodostavat piikkiaidan -Agerhusin ympärille. Mutta ei siinä kyllin, Hamarin piispa on -vangittu viekkaudella." - -"Kaarlo Jensen on ruotsalaismielinen?" huomautti Svante herra. - -"Siinä juuri syy piileekin. Hän on ruotsalainen synnyltään, -kasvatettu Ruotsissa, ja monet ystävyyden siteet kiinnittävät hänet -tähän maahan. Prinssi teeskenteli luottamusta häneen ja pyysi hänen -neuvoaan. Piispa, joka ei epäillyt mitään, suostui matkustamaan -hänen luoksensa. Vierailu päättyi siihen, että hän nyt istuu vankina -Agerhusin linnoituksessa." - -"Prinssin täytyy päästää hänet vapaaksi!" - -"Ei ennenkuin on riistänyt hänen henkensä." - -"Sitä hän ei uskalla!" - -"Hän tekee mitä tahtoo!" - -"Silloin kulkee hän kohden kukistumisen!" - -"Mitä pahaa sitä ennen ehtii tapahtua, sen kyllä saanemme mekin -kokea, jollei meillä ole tarpeellista voimaa vastarintaan silloin kun -vielä aika on." - -"Sitä mieltä minäkin olen, että ainoastaan vakavassa vastarinnassa on -pelastuksemme. Rauhanystävät ovat suostuvaiset kuninkaan ehdotukseen, -että hän määrätystä rahasummasta luopuu vaatimuksistaan Ruotsiin." - -"Luullakseni se ei tapahdu niin kauan kuin minä ja muut -ruotsinmieliset ovat elossa, puolustaen valtakunnan etuja ja -itsenäisyyttä!" virkkoi piispa. - -"Minä näen pelastuksen mahdollisuuden kireässä suhteessa -hansakaupunkien ja Tanskan välillä." - -"Kunpa heidät vain saisi varustamaan laivaston!" huudahti piispa. - -"Heidän täytyisi tehdä se, jollei muun vuoksi, niin tehdäkseen lopun -tanskalaisesta kaapparijoukkueesta, joka Tanskan kuninkaan puolesta -harjoittaa merirosvousta niin Suntissa kuin Itämerelläkin." - -"Lyypekillä ei liene mitään sitä vastaan." - -"Falsterin kokouksessa olivat tanskalaiset häikäilemättä kerskailleet -niillä kallisarvoisilla tavaroilla, jotka oli rosvottu hansalaisilta -kauppamiehiltä. Nämä olivatkin kovasti suutuksissaan lähteneet -kaupungista." - -"Lyypekki ei alistu koskaan tykkänään katkaisemaan kauppasuhteitaan -Ruotsiin." - -"Salakuljetus kukoistaa paremmin kuin konsanaan, ja toivoakseni on se -jatkuva, kunnes sota puhkeaa, mutta täytyisi ryhtyä ponteviin toimiin -sitä elvyttääkseen." - -"Mihin niin?" - -"Muutamia hartaita isänmaan ystäviä olisi lähetettävä sinne -selittelemään heidän etujaan." - -"Tosiaankin!" - -"Poikanne, esimerkiksi." - -"Sten?" - -"Hänen ulkonäkönsä ja koko esiintymisensä tekee hänet sopivaksi -voittamaan sydämiä." - -"Mutta hänen nuoruutensa?" - -"Sellaista luetaan harvoin viaksi!" - -"Hänen suuri kokemattomuutensa?" - -"Hän ei tulisikaan matkustamaan yksin." - -"Kenenkäs kanssa?" - -"Jollei minulla olisi näitä jalkarautoja jaloissani, tahtoisin minä -lähteä mukaan." - -"Varrotkaamme aikaamme!" - -"Se on minunkin tarkoitukseni! Millaiset ovat välimme Venäjän kanssa?" - -"On tehty aselepo kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Ei tosin ole mitään -varmuutta, että tehdyt sitoumukset pidetään, mutta onneksi eivät -Hannu kuninkaan ja Venäjän suuriruhtinaan välit näytä olevan hyvät, -ja se on meille parhaimpana rauhanmerkkinä." - -"Onko maassa tyyntä?" - -"Tyynempää kuin on ollut pitkiin aikoihin! Erik Turenpoika istuu kuin -haukka tunturilla ja tähystelee yli maan ja veden; sellainen mies on -kullan arvoinen." - -"Eikö kukaan ole koettanut kylvää vainon siementä välillenne?" - -"On kyllä, ainahan sellaistakin tapahtuu." - -"Mitä he ovat sanoneet?" - -"Että hän on liian mahtava!" - -"Niin hän onkin!" - -"Sanotteko tekin niin?" - -"Sanon, jos hän käyttää valtaansa väärin!" - -"Sitä hän ei tee!" - -"Silloin pitäisi hänen olla vielä mahtavampi." - -"Kuinka niin?" - -"Sentähden, että hän on isänmaan ystävä, jolle vain harvat vetävät -vertoja." - -"Se on totta!" - -"Epäluulo voi olla kuin pienin siemen, mutta se kasvaa pian suureksi -puuksi. Teillä on synnynnäinen taipumus antamaan sen kasvaa yli -päänne." - -"Sitä en voi muistaa." - -"Entä teidän ja Sten Sturen välien rikkoontuminen?" - -"Hemming veikko, teidän ei tarvitse muistuttaa minulle sitä, en ole -sitä unhoittanut!" sanoi hän. - -"En olisi sitä tehnytkään", vastasi tämä, "jollei eräs Erik herran -kirje..." - -"Valittaako hän minua vastaan?" - -"Ainoastaan pitkää vaitioloanne, jota hän ei sano voivansa ymmärtää." - -"No, tahdon nyt kirjoittaa hänelle ja sanoa, että luotan häneen kuten -itseeni." - -"Se on oikein!" - -"Kiitos varoituksesta!" - -Molemmat miehet pudistivat toistensa kättä, ja piispa jatkoi: -"Kerronko teille merkillisiä uutisia Norjasta?" - -"Näen kasvoistanne, etteivät ne ennusta hyvää." - -"Kristian prinssi oleskelee tätä nykyä Bergenissä." - -"Tiedän sen!" - -"Hänen armonsa arkkipiispa, joka luultavasti tahtoi päästä nuoren -herran suosioon, kertoi hänelle, että kaupungissa oli ihmeen kaunis -tyttö, ja prinssin valtasi uteliaisuus." - -"Luullakseni ei ilmestynyt mitään vaikeuksia." - -"Ei ollut aivan ilmankaan, koska linnaan laitettiin suuret illatsut, -ja niihin kutsuttiin kaupungin ylhäisimmät porvarit, samoin Sigbrit -ja hänen tyttärensä..." - -"Sigbrit?" huudahti Svante Niilonpoika. - -"Hän lienee hollannitar syntyään ja elätti itseään pienellä -leipomaliikkeellä." - -"Hänen tyttärensä...?" - -"Nimeltään hän on Dyveka! 'Pikku kyyhky' tulee nokkimaan monet -jyväset vainioiltamme." - -"Kertokaa edelleen!" - -"Hän tuli äitineen mukaan pitoihin. Prinssi ei voinut saada silmiään -kääntymään pois kauniista tytöstä. Todellisuus vastasi hänen -kuulemaansa. Hän koetti illan kuluessa salata tunteitaan, mutta -ennenkuin illatsu oli lopussa, tiesivät kaikki, että hollannitar oli -hurmannut prinssin tykkänään." - -"Seuraus oli selvä?" - -"Tyttö lienee tosiaankin tehnyt estelyitä, mutta äiti tasoitti -vastukset. Molemmat seurasivat prinssiä Osloon, mihin hän nyt -rakennuttaa heitä varten suurta upeaa kivitaloa." - -"Näin tytön lapsena; hänestä lupasi tulla kauniimpi kuin äidistään." - -"Tämä lienee tavattoman viisas nainen." - -"Kyllä hän on!" - -"Ovela ja vallanhimoinen ja sitä paitsi harvinaisen tietäväinen -naisihmiseksi." - -"Sen kyllä uskon!" - -"Hän on niin vallannut Kristianin, että tämä on tehnyt hänet -neuvonantajattarekseen." - -"Se ei ennusta hyvää Ruotsille, sillä me emme ole kyllin vahvoja -ajamaan vihollista maasta. Me voimme ainoastaan väsyttää hänet ja -jos mahdollista hankkia liittolaisia", puuttui Svante Niilonpoika -puhumaan. - -"Niin, hansakaupungeista!" - -"Hannu kuningas on ollut niin varomaton, että on tehnyt ne -vihollisikseen." - -"Avaamalla satamansa kaikkien muidenkin kansakuntien laivoille." - -"Toivoisin, että mekin voisimme tehdä samoin, mutta silloin -menettäisimme ainoan liittolaisemme." - -"Sentähden täytyy meidän alistua toistaiseksi; riippuu siitä, mitä he -uskaltavat puolestamme." - -"Ruotsin kauppa on hansakaupungeille elinkysymys." - -"Juuri sentähden täytyy etujen koitua meidän hyväksemme." - -"Heti palattuani Tukholmaan", sanoi Svante herra, "ehdotan -neuvostolle, että se kirjoittaisi tästä asiasta Lyypekin -pormestarille ja neuvostolle". - -"Se minustakin on viisainta; ensin on kysyttävä heidän mieltään ja -sitten toimittava sen mukaan." - -"Sydäntäni viiltää nähdessäni tanskalaisten laivojen täysin purjein -laskevan satamiimme ryöstämään ja hävittämään; jos minulla olisi -Tor'in vasara, musertaisin heidät muruiksi." - -Ja tarmokas piispa löi kädellään miekkansa kahvaan, kävellen -kiihkeästi huoneessa edestakaisin. - -"Niin kauan kuin te, Hemming veikko, seisotte täällä valtakunnan -itäreunalla ja Åke Hannunpoika puolestaan lännessä pitää vihollista -silmällä, ja te molemmat olette aina valmiit iskemään häneen ja -tekemään hänelle tuhoa, kun taasen minä milloin siellä, milloin -täällä tähystelen, mitä muissa paikoin ollaan vailla, uskallan sanoa, -että maa on jotakuinkin turvattu ulkonaisia vihollisia vastaan. Mutta -meillä on toisiakin, jotka eivät ole vähemmän vaarallisia." - -"Sentähden ei taistelu koske ainoastaan Tanskan kuninkaita, vaan -monia Tanskan suurmiehistäkin ja kenties etupäässä kirkkoa." - -"Te ette voi koskaan sopia arkkipiispan kanssa!" - -"Samoin kuin hänkään ei voi sopia, ei teidän eikä minun kanssani! Ja -mikä on syynä? Pelko, että valta liukuu pois pappisvaltiasten käsistä -ja siirtyy maallisille suuruuksille. Eikö hänen armonsa asettunut -liikkeen eturintamaan Sten herraa vastaan? Ettekö luule hänen voivan -tehdä samoin teitäkin vastaan? Mikä on syynä hänen ja tuomiokapitulin -katkeruuteen, jollei luopuminen heidän poliitiikastaan, mikä on -heidän silmissään vaarallinen merkki?" - -"Sanokaa: yhä enentyvä heikkous, arkkipiispa on vanha ja sairas." - -"Hän voi olla terve ja sairas olosuhteiden mukaan ja kuitenkin elää -sekä teidän että minun jälkeeni." - -Svante kertoi hänelle tapauksen piispantalossa. "Näettekös, -näettekös!" huudahti Hemming tohtori. "Sanon vielä kerran, olkaa -varuillanne! Ette te, ei poikanne eikä emäntänne voi olla varma hänen -lähettiläiltään." - -Valtionhoitaja viipyi Kalmarin edustalla viikon paikkeille. Sillaikaa -kulki nuori Sten ympärinsä upseerien ja sotilasten keskuudessa; -hän tiedusteli piiritystöiden menoa ja voitti sekä päällystön -että miehistön yksinkertaisella, vaatimattomalla olennollaan, -reippaudellaan ja viisailla kysymyksillään. - -Eräänä päivänä kuuli hän sattumalta keskustelun muutamien sotilaiden -kesken, jotka keskenään valittivat raskasta leirielämää, niukkaa -muonaa ja palkkansa alituista myöhästymistä. - -"Varmaankin mieluummin istuisitte kotituvassanne äidin luona?" sanoi -nuorukainen ja meni lempeästi hymyillen heidän luoksensa. - -Nämä tunsivat hänet heti ja vetääntyivät hämillään syrjään. - -"Vastaa sinä minulle!" sanoi Sten ja kääntyi siihen, joka hänestä -näytti vähimmän ujostelevalta. - -"Eipähän ole juuri hupaistakaan maata aina taivasalla, olla nälissään -kuin juoksukoira ja joko heittää keikaa tai joutua raajarikoksi." - -"Olet oikeassa, voi olla hupaisempaakin." - -"Niin on, niin on!" säestivät kaikki, hieman rohkeampina. - -"Mutta kuulkaas, pojat, ajatelkaas, jos naapuri tulisi ja tahtoisi -ottaa oman rakkaan tupanne!" - -"Hitto soikoon, sen saa hän jättää sikseen!" - -"Mutta jos hänestä on oma tupansa liian pieni ja hän tahtoo teidän -tupanne lisäksi?" - -"Se olisi anastusta ja vastoin lakia ja oikeutta." - -"Mitäpä hän sellaisista välittäisi!" - -"Me kyllä hänet estäisimme." - -"Teitä on täällä nyt kuusi kappaletta! Otaksutaan nyt, että hänellä -olisi kaksitoista renkiä ettekä voisi pitää puolianne?" - -"Silloin koko kyläkunta kertyisi koolle ajaakseen pois rosvot." - -"Se kai olisikin oikein!" - -"Muuten ei kannattaisikaan elää!" - -"Olen samaa mieltä kuin tekin, pojat, mutta otaksukaa nyt, että -naapurin rengit ovat murtautuneet ruoka-aittoihinne ja vieneet -kaiken, mitä siellä oli syötävää?" - -Miehet kynsivät korvallisiaan. "Silloin kai saisi nähdä nälkää!" -vastasivat he. "Se on raskasta!" - -"Ei voi auttaa!" - -"Ei, jos annatte naapurin pitää mitä on ottanut ja sitten rupeatte -hänen rengeikseen, silloin on hän velvollinen elättämään ja -vaatettamaan teidät." - -"Ennen tappelen viimeiseen vereen." - -"Niin, niin!" huusivat kaikki toiset. "No, eikö Tanska ole juuri -sellainen jumalaton naapuri, joka tahtoo riistää maamme ja -vapautemme? Eikö meidän täydy tuimasti taistella ja kärsiä puutetta -saadaksemme vihdoin hänestä voiton ja ajaaksemme hänet tiehensä?" - -"Kyllä, se on totta se!" - -"Minä olen vielä liian nuori ollakseni mukana, mutta muutamain -vuosien kuluttua tulen seisomaan rinnallanne, ja jos kaadun, olen -iloinen saadessani uhrata henkeni isänmaan puolesta!" - -"Oh, me kyllä puolustaisimme häntä!" huusivat kaikki kilvan. - -"Hän on kuin emo mehiläispesässä", lisäsi muuan miehistä, "jos se -kuolee, hajoaa koko parvi". - -Stenin vertaus ei jäänyt hedelmättömäksi. Sotamiehet kertasivat sen -miehestä mieheen, he ajattelivat asiaa omalla tavallaan, ja kun -nuorukainen matkalle lähtiessään viittasi heille jäähyväisiksi, -kajahti raikuva hurraa valtionhoitajan ja hänen poikansa jälkeen. -Ystävysten Svante Niilonpojan ja Hemming Gaddin kohtaus ei ollut -ainoastaan kirkastanut heidän toiveitaan, se oli myös vahvistanut -ystävyyden sidettä ja rohkaissut uusiin ponnistuksiin. Kaksi tulta -voi lämmittää kukin itsekseenkin, mutta yhdistettynä kohoaa niiden -voima moninkertaiseksi. - -Ne rahat, jotka valtionhoitaja jätti piispalle, käytettiin etupäässä -palkkojen maksuun. Siten virkistyi mieliala eloisammaksi, ja kun -elektus jatkoi piiritystyötä, ei tehty mitään vastaväitteitä. - -Luotiin uusia vallituksia, tehtiin työtä yötä päivää, ja Hemming Gadd -oli mukana kaikkialla, rohkaisten, innostaen. Usein tarttui hän itse -lapioon, ja näyttäytyi, ettei ruumiinvoimissa voinut kukaan vetää -hänelle vertoja. Kun raaka ihminen juuri tätä pitää korkeimpana, -nautti piispa suurta kunnioitusta upseerien ja sotamiesten -keskuudessa. - -Jos Joakim Trollella olisi ollut riittävästi keinoja, olisi hän -vaikeuksitta voinut estää vallinluonnin, mutta huolimatta kaikista -Tukholmaan lähetetyistä kirjeistä ja viesteistä jätettiin hänet -selviytymään niin hyvin kuin voi. - -Vihdoinkin olivat vallitukset valmiit, ja nyt alkoi kaupungin -pommitus. Hemming Gadd tahtoi säästää porvareita niin paljon kuin -mahdollista: heidän joukossaan oli hänellä monia ystäviä, vaikkakin -tanskalaisten pelko esti näitä sitä osoittamasta -- ja hän tahtoi -heidät mielellään säilyttää puolellaan. - -Itse tähtäsi hän ensimäisen laukauksen -- dominikaaniluostaria -kohden. "Minä tunnen ne helvetin sikiöt!" jupisi hän. "He -ansaitsevat, että heidän pesänsä poltetaan." - -Mutta kaupungissa oli kaikki mitä suurimmassa kuohunnassa. Kuinka -mielellään olisivatkaan porvarit avanneet kaupunginportit, mutta -Joakim herra oli ryhtynyt varokeinoihin, ja jokaista, joka lähestyi -muureja, uhattiin henkensä menettämisellä. - -Sillävälin oli tuli sytyttänyt niin luostarin kuin kirkonkin. -Joutilas väkijoukko, jolta kiellettiin pääsy sisälle, seisoi -töllistellen ulkona. Monet itkivät ja vaikeroivat, toiset taasen -katselivat äänettöminä, kuinka papit ja munkit juoksivat kilvan -huutaen pyhimyksiä apuun. Liekit levisivät nopeasti kaikkiin -suuntiin, muutamat leimahtelivat korkealle taivasta kohden, toiset -tunkeutuivat kammioihin ja komeroihin, munkkiselleihin ja pieniin -salakoppeihin, jotka olivat täynnä pulloja, ja nämä räjähtelivät -rikki, sähähdellen ja räiskähdellen, ja liekit leimahtelivat yhä -hurjemmin. Mutta sen jälkeen nuoleskelivat punaiset kielet monien -kätkettyjen käsikirjoitusten lehtiä. - -Jo romahtelivat hirret ja tukit, hehkuvia kuparipaloja kimmahteli -katoilta, ja kehen ne sattuivat, hän oli kuoleman oma. Rakennus -rusahteli saumoistaan, se ulvoi ja vinkui, kuin kaikki pahat henget -olisivat ajelleet toisiaan, mutta yhä jatkoi tuli hävitystyötään. -Se ei säästänyt edes vanhaa luostaripuutarhaakaan; nuoret puut -syttyivät itsekin lämpimissä syleilyissä. Varsinkin yhtä näistä -tuli ahmi, se tunkeutui alas maahan saakka, ja puun juurien alta -paljastui syvä kuoppa; siellä oli pieniä kirstuja, joissa oli luita -ja puoleksi maatuneita luurankoja mullin mallin. Samassa kuin tuli -oli paljastanut kuopan, laimistuivat liekit ja sammuivat. - -Pienessä kappelissa oli muuan sangen kallisarvoinen Mariankuva, sen -ohella pyhimyslippaita ja kultaisia ja hopeaisia alttariastioita, -jotka olivat jalokivin ja helmin koristellut. Paitsi kuvaa -säilytettiin luostarin muut kalleudet pienessä huoneessa alttarin -takana. - -Mutta pelästys tai huolehtiminen henkensä pelastuksesta oli vienyt -munkeilta kaiken mielenmaltin. He eivät muistaneet tätä, ennenkuin -tuli oli jo ehtinyt tunkeutua kappeliin. - -Kaikki pelastuskokeet olivat likipitäen turhat. Apotti huusi, että -puoli pyhän neitsyen aarteista kuului sen pelastajalle! Nuorin -munkeista, reipas nuori mies, syöksyi savun täyttämään kappeliin, -toisten veljien ulkona rukoillessa onnellista päätöstä hänen -vaaralliselle yritykselleen. Ja vaarallinen se oli tosiaankin. Kun -hän tuli sieltä ulos, laahaten kuvaa jälessään, horjahti hän kuin -juopunut ja vaipui tajutonna maahan. Munkit antoivat hänen maata, -kaikki tunkeutuivat madonnan ympärille, mutta, voi onnettomuutta, -kruunu oli pudonnut sen päästä, helmet sen kaulan ympärillä olivat -mustat kuten sen kasvot ja käsivarretkin. Se oli arvoton, kadotetun -suuruuden surullinen kuva! - -He katsoivat toisiinsa; mitä oli nyt tehtävä? Apotti kohotti -katseensa taivasta kohden ja sanoi: - -"Ettekö näe, veljet, pyhän olennon tarkoitusta. Hän tahtoo joutua -sovitusuhriksi! Niin surullista kuin onkin kadottaa nämä pyhät -piirteet näkyvistämme, täytyy kuitenkin toivomustemme väistyä hänen -tahtonsa tieltä. Kantakaamme hänet sisälle, veljet! Katsokaa, -polttorovio odottaa!" - -Mutta kun he lähenivät pyhän kantamuksensa kanssa, olikin kuumuus -niin suuri, ettei kukaan uskaltanut astua sisään. Ikäänkuin -äänettömästä sopimuksesta heitettiin puukuva tuleen, ja munkit -juoksivat pakoon, niin nopeasti kuin kynsistä kykeni... - -Hirveästi kumisten ja kolisten olivat kirkonkellot pudonneet -tornista. Kova ilmanveto oli ensin pannut ne liikkeeseen, ne soivat -mahtavammin, täyteläämmin äänin kuin konsaan ennen, helähdykset -aaltoilivat ilmavirtojen mukana yli kaupungin ja kertoivat kellojen -omista maahanpaniaisista. Kun nämä vihdoin tapahtuivat, jähmettyivät -ihmiset kauhusta, jokainen pysähdytti työnsä, mikä hänellä oli -käsillään. Kamalaa onnettomuutta ennustava soitto oli lakannut, mutta -kirkonkin hetket olivat luetut. - -Tuli ei tyytynyt ainoastaan kirkkoon ja luostariin, Samoin kuin -muutkin hirmuvaltiaat ei se voinut saada kyllikseen, ja kun -korkeudessa ei enää ollut mitään hävitettävää, tarrasi se alempana -oleviin esineihin. - -Turhaan ponnistelivat porvarit sammutustyössä. Jos se onnistui -yhdessä paikassa, tarrasi tuli pian toiseen. Laukaukset paukkuivat -heidän päidensä ylitse, tuuli heitteli tulenliekkejä yli katujen; -savu oli tukehduttava, ja väliin ilma aivan pimeni. - -Huudot ja voivotukset viilsivät ilmaa kaikkialla. - -Vuoteenomat sairaat kannettiin alas kellareihin, missä niiden ei -ainakaan tarvinnut pelätä palamista vuoteihinsa, mutta missä monet -kuolivat nälkään. - -Herra Joakim Trolle ammuskeli tasaisella tulella muureilta, mutta -miehistö ei ollut lukuisa ja sen oli sitä paitsi vartioitava -kaupunginportteja. Hän tiesi, etteivät porvarit olleet -suopeamielisiä. Munkit olivat luotettavampia, ja monet heistä saivat -palvella sotamiehinä. - -Tuuli puhalsi kovasti lännestä, ja toisen puolen kaupungista ollessa -yhtenä ainoana tulimerenä oli toinen puoli säilynyt melkein kokonaan. -Täältä lähetettiin onnettomille apua mikäli suinkin voitiin. Mutta -tuuli saattoi helposti kääntyä ja koko kaupunki muuttua tuhkakasaksi. -Ainoa mahdollisuus tämän estämiseksi oli päästää ruotsalaiset -kaupunkiin. Oltiin varmat, että he kaikin voimin auttaisivat sen -pelastusta. - -Mitä kenties ei olisi isänmaanrakkaus voinut, sitä tahtoi -itsesäilytysvaisto koettaa. Mutta jo pelkkä epäluulokin tästä sai -Joakim Trollen rankaisemaan rikolliset. Pimeän tullen lakkasi -ampuminen; molemmin puolin laskettiin kuolleita ja haavoitettuja. - -Joakim Trolle kutsutti huomattavimmat porvarit linnaan. He saapuivat -kalpeina ja vavisten. - -"Teidän on huomenna saavuttava muureille joka kynnen", sanoi hän. -"Minä asetan sotamiehen jokaisen porvarin taakse, ja se, joka ei tee -velvollisuuttaan, ammutaan heti ilman tutkintoa. Sama rangaistus -odottaa sitä, joka ei täsmällisesti saavu paikalle. Menkää nyt ja -ilmoittakaa kaupungin asukkaille!" - -"Armollinen herra!" valittivat useat heittäytyen ritarin jalkoihin. -"Päivän kovien ponnistusten jälkeen emme jaksa pysyä pystyssä." - -"Niinpä kokoontukaa kaikki tyyni torille! Sotamieheni kyllä pian -toimittavat teidät lepoon." - -"Ankara herra, olkaa armollinen! Me olemme muureilla aamun ensi -koitteessa." - -"Ettekö luule minun tietävän, että olette pettureita joka sorkka? -Mutta varokaa, minä en pistä sormiani pinteeseen!" - -Pelosta vavisten lähtivät porvarit linnasta. - -Mutta kuka pystyy harkitsemaan, kun mieli on hädän ja levottomuuden -valloissa? Nämä poloiset ihmiset eivät tienneet mitään neuvoa; heillä -ei ollut enää kirkkojaan, missä rukoilla. He lankesivat polvilleen -kaduille, itkivät ja valittivat. - -Äidit, vaimot ja lapset, jotka pelolla odottivat miesten paluuta, -riensivät heitä vastaan. He kuulivat kovan tuomion, ja kaduille ja -toreille polvistui satoja ihmisiä rukoillen apua taivaalliselta -isältä. - -Silloin leimahti salama ja samassa pamahti laukaus. Kaikki -kuuntelivat hämmästyneinä. Seurasi useampia, ja sen jälkeen kuului -aseiden kalinaa ja äänten hälinää. - -Porvarit pakenivat pelästyneinä vaimoineen ja lapsineen. He -piiloutuivat mihin voivat. - -"Olisikohan se piispa?..." - -"Pyhä Jumalan äiti, suo hänelle menestystä!..." - -"Pelasta meidät pyöveleistämme ja sortajistamme!" - -Niin rukoilivat he kaikki palavin sydämin. - -Muutamalta pakenevalta sotamieheltä sai Joakim Trolle tiedon, että -piispa oli tosiaankin uskaltanut ryhtyä rynnäkköön. Vartiat olivat -ampuneet laukauksen, mutta heiltä oli riisuttu aseet yhdeltä toisensa -jälkeen. - -Päällikkö raivosi, hän oli päästänyt sotamiehensä levolle ja he -makasivat kuin tukit. - -Sillaikaa kuin heitä herätettiin, kertoi sotamies, että Garpetornin -luona olivat ruotsalaiset tulleet yli muurin. Portit suljettiin -heti, sillä ensi sijassa oli linna pelastettava. Joakim herra aikoi -päivän ensi koitteessa tehdä ryntäyksen ulos, mutta silloin näki hän -pienen ruotsalaisen sotavoiman linnan edustalla, ympärillään samat -porvarit, joiden piti auttaa heitä tuhoamaan. He näyttivät olevan -mitä parhaimmissa väleissä keskenään, ja Joakim Trolle kiroili -tuhmuuttaan, kun ei ollut heiltä kaikilta hakannut päitä pois. - -Aiottu hyökkäys pantiin myöhemmin toimeen; luotettiin ruotsalaisten -väsymykseen, mutta sitä ei huomattu niistä miekaniskuista, joita he -jakoivat. Tosin kaatui monta urheaa soturia, mutta kaupunki oli ja -pysyi piispan käsissä. - -Taistelu ei ollut vielä aivan lopussa, kun tohtori Hemming riensi -kirjoittamaan valtionhoitajalle ja kertomaan hänelle onnellisesta -tapauksesta. - -"Kirjoitan tämän kovassa kiireessä päästyämme kaupunkiin", niin -päätti hän kirjeensä. "Huomenna saatte tarkempia tietoja, jos -saan elää näiltä armottomilta miehiltä, ja jätän teidät täten -kaikkivaltiaan Jumalan haltuun!" Sydämen ilolla lähetti hän tämän -kirjeen. - -Seuraavana päivänä kirjoitti hän jo uudestaan ja pyysi pitämään -kiitosmessuja yli maan, mutta ennen kaikkea painoi hän -valtionhoitajan sydämelle, että tämä ensi tilassa lähettäisi apua, -sekä miehiä että aseita. - -Joakimin luo lähetettiin sopimuksen hieroja kehoittamaan, että hän -luovuttaisi linnan. - -"Sanokaa piispalle, että hän saa tulla ja ottaa sen", vastasi tämä -halveksien. - -Urhokas piispa ei olisi toivonut mitään hartaammin, mutta hän tiesi, -ettei se ollut niinkään helppoa. - -Svante Niilonpojalta saapui kirje, jossa kerrottiin, mitä iloa hyvä -uutinen oli Tukholmassa herättänyt. Valtionhoitaja ja neuvosto -harkitsivat, miten piispa saisi pyytämänsä avun. Niin hyvin tästä -kuin saavutetusta menestyksestä oli laadittu kirjeet ja lähetetty -ympäri valtakuntaa. "Olen sanonut heille", kirjoitti Svante herra, -"että suuresti heikontunut kaupunki tarvitsee apua, jos sitä mieli -puolustaa ja suojella, niin ettei koko tämä maanääri tule jälleen -riistetyksi meiltä pois ja joudu vihollisen tai ulkomaalaisen miehen -käsiin". - -Kalmarin porvarit pitivät täydellä syyllä piispaa pelastajanaan ja -puolustajanaan, jota ilman ei heidän elämällään olisi suurtakaan -arvoa. Viikkokausi ruokittiin miehistöä kaupungin kustannuksella, -ja mihin ikänä piispa astuikin sisälle, oli hänellä oikeus vaatia -parasta mitä talosta löytyi. - -Hemming Gadd ei odottanut eikä vaatinut, että sellaista -vieraanvaraisuutta jatkettaisiin, ja kun porvarit kaikessa -nöyryydessä sanoivat hänelle, että heidän aittansa olivat melkein -tyhjät, niin vastattiin, että hän ja hänen väkensä pitävät huolen -itsestään nyt kuten ennenkin. - -Mutta makeanleivän päivät olivat tuntuneet väestä liian hyviltä, he -arvelivat tehneensä kylliksi ja tuumivat, että heidän nyt tarvitsi -levätä ja koota voimia. - -Lokakuu oli lopuillaan, kun Kalmari vallattiin takaisin, mutta -jo joulukuussa täytyi lähteä retkelle Voionmaahan noutamaan -välttämättömimpiä tarpeita. - -Porvariston keskuudessa syntyi, heidän saatuaan tiedon, että -piispa aikoi lähteä mukaan, sellainen pelästys, että he saapuivat -joukoittain ja rukoilivat Jumalan ja pyhän neitsyen nimessä, ettei -hän hylkäisi heitä. Jos hänelle tapahtuisi jokin onnettomuus, -joutuisi kaupunki heti vihollisen valtaan, ja silloin he olisivat -hukassa. - -Piispan lähin mies, herra Paul Kyle, urhokas soturi, viisas mies ja -kirjoitustaitoinen, oli samaa mieltä. Hän sanoi paljon mieluummin -menevänsä niitä vaaroja vastaan, jotka saattoivat väijyä matkalla -kuin ottavansa vastatakseen kaupungista piispan ollessa poissa, ja -niin jäi tämä kaupunkiin. - -Kalmarin asukkaat hankkivat muutamia veneitä, ja niillä oli mentävä -yli salmen. Mutta kaupungin edustalla oli tanskalaisia laivoja, jotka -eivät päästäneet läpi pienintäkään kalastajavenettä, ja hanke vaati -suurta varovaisuutta. - -Eräänä pimeänä yönä lähdettiin retkelle. Kova sade oli onneksi -sulattanut pois ohuen jääriitteen, ja veneet saattoivat hiljaa ja -huomaamatta liukua vihollisten laivojen välitse. Hemming Gadd seisoi -kuunnellen rannalla, kuulisiko hän mitään huudahduksia, mutta kun ei -mitään kuulunut, otaksui hän, ettei mikään vaara uhannut, ja meni -kotiin keventynein sydämin. - -Pieni retkikunta viipyi poissa kolme vuorokautta. Tämä aika oli -kyllin pitkä antaakseen aihetta levottomuuteen, mutta kun parvi -palasi ja saatiin tietää, kuinka monia vaaroja sillä oli ollut -vältettävinä, selitti Hemming Gadd, että tästälähin otetaan -elintarpeet lähempää. - -Muutamia päiviä myöhemmin ilmoitti muuan vakooja, että oli tulossa -tanskalainen avunlähetys Malmöstä Kalmariin. - -Urhea piispa oli heti valmis menemään heitä vastaan. Mutta -hämmästyksekseen havaitsi hän ei ainoastaan nurjamielisyyttä, vaan -ilmeistä kapinanhalua väessään. Hänen rohkaisevat sanansa eivät -vaikuttaneet mitään, mutta miehet eivät kuitenkaan kieltäytyneet -häntä seuraamasta. - -Muutamien tuntien marssin jälkeen näkivät he lähestyvän sotavoiman. -Siihen kuului ainoastaan kahdeksankymmentä keihäsmiestä, eikä piispa -epäröinyt käydä heidän kimppuunsa. - -Mutta silloin palkatun jalkaväen johtaja kääntyi hänen puoleensa ja -virkkoi, että kun he eivät olleet sitoutuneet taistelemaan avoimella -kentällä, eivät he voineet eivätkä tahtoneetkaan puuttua tähän -kahakkaan. - -Piispa kääntyi miesten puoleen ja kysyi, oliko tämä heidänkin -tarkoituksensa. - -He vastasivat yksimielisesti myöntäen. - -Ja niin sai hän katsella syrjästä, kuinka keihäsmiehet menivät hänen -edellään Kalmariin ja marssivat esteettömästi linnaan. - -Hän kuohui raivosta, mutta ei voinut mitään! - -"Onko tämä tanskalaisten vaikutusta?" kysyi hän Paul Kyleltä. - -"Hätä ja puute on tehnyt väen alakuloiseksi", vastasi tämä. "Siinä on -syy." - -"Mutta miksi nääntyvät ainoastaan palkkasoturit? Rahvas ei tee niin!" - -"Heissä on visaa, heissä!" - -"Mutta tämä on kuuliaisuudenrikos, enkä minä voi heitä pitää -kauemmin." - -"Silloin he menevät heti vihollisen puolelle." - -Hemming Gadd ei ollut niitä miehiä, jotka sietävät -tottelemattomuutta, ja hän rankaisi sen antamalla muonaa jakaessaan -suurempia tai parempia annoksia niille, jotka uskollisesti -noudattivat hänen käskyjään. Luutnantti, joka oli odottanut -ylennystä, ei sitä saanutkaan, koska otti puolustaakseen -kapinoitsijoita; vieläpä hänet sulettiin pois niistä illatsuistakin, -joihin piispa tuontuostakin kutsui upseerinsa. - -Niin vähät välitti hän pitää salassa menettelytapaansa, että hän -aivan avoimesti puhui siitä varoitukseksi muille. Ja hän herätti -niin suurta pelkoa, ettei rikollinen uskaltanut päästää valituksen -sanaakaan. - -Erittäin juuri näissä juomaseuroissa piispa purki ilmoille ne -tunteet, jotka hänessä kuohuivat. Silloin puhui hän muinaisajan -sankareista, useimmiten Birger Jaarlista ja Maunu Latolukosta. -Niistä teki hän tavallisesti suuren harppauksen Engelbrektiin, joka -ennen muita oli hänen sankarinsa. Kun hän puhui hänestä, käveli hän -huoneessa edestakaisin, huitoi käsivarsillaan ja esitti tavallisesti -ilmielävästi tapauksen, jota kuvaili. Aina lähtien siitä, että -Engelbrektin teot johtuivat palavasta isänmaanrakkaudesta, asetti -hän hänet esikuvaksi jokaiselle Ruotsin miehelle. Hän viittasi hänen -viisauteensa, hänen uhrautuvaisuuteensa, alttiuteensa, sitkeyteensä. -Ja kuulijat innostuivat hänen tulisesta kaunopuheisuudestaan. -Tavallisesti lopetti hän katkeralla hyökkäyksellä Tanskaa ja -tanskanmielisiä vastaan. - -"Tiedän hyvin", oli hänellä tapana sanoa, "että on miehiä, joilla on -tanskalainen sydän ruotsalaisten takkien alla, mutta he eivät ole -parempia kuin valkeiksi sivutut haudat täynnänsä kuolleiden luita, ja -minä toivon, että heidät tuomitaan sen mukaan". - -Tällaisilla puheilla piti hän vireillä innostusta pienessä -upseeriparvessaan ja sai sen antautumaan suuriin ponnistuksiin. - -Mutta sittenkin tuntui luissa, kun täytyi talvipakkasella asua -teltoissa. - -Enemmän kuin puolet kaupungista oli palanut tuhaksi, ja kodittomat -olivat saaneet suojaa parempiosaisilta. Piispa tahtoi edelleen pysyä -hyvissä väleissä kaupunkilaisten kanssa eikä sentähden anastanut -mitään. Nämä tarjosivat huoneita hänelle ja upseereille, mutta hän -hylkäsi tarjouksen, sanoen tahtovansa jakaa sotamiesten kohtalon. -Sitä vastoin täytyi kaupungin maksaa suojelusveroa, ja siihen -suostuttiin ehdolla, että piispa asuisi kaupungissa. - -Alempi osa kirkosta oli jokseenkin hyvin säilynyt, sen ylle kyhättiin -katto, ja huonetta käytettiin milloin jumalanpalvelukseen, milloin -kasarmiksi. - -Asema oli sangen huolestuttava -- aseet olivat mitä kurjimmassa -kunnossa, ruudista ja luodeista oli puute, mutta mitään apua ei -tullut. - -Jos Joakim Trolle olisi tehnyt hyökkäyksen, olisi hän helposti ajanut -vihollisensa pakosalle. - -Helmikuun puolivälissä olivat muonavarat lopussa, ja täytyi hankkia -uusia. Voionmaalla ei ollut enää mitään. Hemming Gadd odotti joka -päivä kirjeitä ja viestejä, mutta mitään sellaisia ei kuulunut. Siitä -huolimatta kulki hän, pakinoi ja laski leikkiä kuten ennenkin. Hänen -rohkeutensa piti rohkaista muitakin. - -Mutta hänen sielunsa oli täynnä katkeruutta ja apeutta. Hän luuli -tietävänsä, että yksityinen viha häntä kohtaan oli varsinaisena -syynä siihen kylmäkiskoisuuteen, jota neuvosto osoitti Kalmarin -linnan valloitukseen nähden, ja kuitenkin oli sen valtaaminen maalle -äärettömän tärkeä. - -Arkkipiispa ja monet valtakunnan suurmiehistä eivät koskaan tulisi -antamaan anteeksi niitä katkeria totuuksia, joita hän oli heille -sanonut, sitä ilmeistä epäkunnioitusta, mitä hän oli osoittanut -jokaiselle, kenen katsoi tanskalaisystäväksi. - -Piispa Hemming Gadd oli niitä miehiä, joilla on ainoastaan ystäviä -ja vihamiehiä, välinpitämätön ei häneen nähden ollut kukaan. Hänen -papillisen virkansa yhdistäminen soturin ammattiin oli enemmän kuin -kylliksi antaakseen aihetta puheille, mutta ne, jotka katsoivat -ainoastaan tekoja, ylistivät häntä pelottomana soturina ja totisena -isänmaan ystävänä. - -Varhain eräänä aamuna, ennenkuin kaupunki oli vielä ehtinyt -valveutua, lähti piispa kaupungista parvi sotilaita mukanaan. - -Pelästys oli suuri, kun saatiin tietoon, että hän oli poissa, mutta -varovaisuus kehoitti vaiteliaisuuteen, eikä asiasta hevillä puhuttu -eikä ilmaistu pelkoa; mutta innokkaasti hänen paluutaan odotettiin. - -Retki suunnattiin Blekingeen. Lyckebyn ympärillä oli monia rikkaita -herraskartanolta, ja etupäässä niissä piispa aikoi vierailla. - -Edissä asui Kristina Erikintytär, herra Sten Kristerinpojan emäntä. -Isältään, tanskalaiselta valtaneuvokselta, oli hän perinyt tämän -suuren maatilan, ja herransa juonitellessa Tukholmassa ja kaikkialla -Ruotsissa Hannu kuninkaan hyväksi piti hän Edissä ankaraa hallitusta. -Ei siinä kyllin, että alustalaisia kiristettiin äärimmilleen hänen -itsensä pitäessä melkein ruhtinaallista hovia; hän vaati vielä heiltä -sellaista kunnioitusta, kuin olisi ollut todellinen kuningatar. - -Hemming piispa oli nähnyt hänet Tukholmassa Sten Sturen hovissa. Tämä -nainen ei miellyttänyt häntä silloinkaan, ja nyt, kun hänen mielensä -oli katkeroitunut, päätti hän mennä Lyckebyhyn sen tähden, että -Kristina rouva oli siellä. - -Oli jäätävä pakkanen, ohut lumikerros peitti maan, ja matka kävi -ripeästi eteenpäin. Kirkas kuutamoilta tapasi pienen retkikunnan Edin -luona. Piispa pyrki sisään; hän halusi puhutella Kristina rouvaa. -Mutta linnanvouti palasi tuoden vastauksen, ettei jalolla rouvalla -ollut Hemming Gaddin kanssa mitään puhuttavaa. Ja niin pysyi portti -lukossa. - -Piispa nyökkäsi tyytyväisenä, ikäänkuin olisi juuri tätä toivonutkin. -Sotamiehet saivat käskyn muodostaa ketjun linnan ympärille. Kukaan -ihminen ei saanut kulkea ulos eikä sisälle. Muutamia yrityksiä -tehtiin, mutta uhkaava pyssy peloitti rohkeat heti takaisin. - -Linnasta loisti valo koko yön. Nähtiin ihmisten juoksentelevan -edestakaisin huoneesta huoneeseen. Uteliaat katseet tähystelivät -yli seudun; ilmeisesti vallitsi linnan sisällä suuri levottomuus ja -hämmennys. Varhain aamulla avattiin portit. Linnanvouti tuli jälleen -ulos, mutta tällä kertaa pyydettiin Kristina rouvan puolesta, että -piispa tahtoisi astua sisälle. Rouva odotti häntä. - -"Onko aamiainen valmis?" kysyi tohtori Hemming. - -"Aamiainen?... Heti!" vastasi ällistynyt vouti kumartaen syvään. - -"Riittääkö se kaikille miehilleni?" - -"Kaikille?" - -"Niin, jumaliste! Kun meidän on täytynyt täällä tehdä -vartiopalvelusta koko yö, pitää teidän toki antaa meille ruokaa ja -juomaa." - -Vouti katosi jälleen. Kesti kotvan, ennenkuin hän palasi, mutta -silloin toi hän sanan, että puolentunnin kuluttua oli aamiainen -valmis. - -"Minä ja upseerini aterioimme yhdessä Kristina rouvan ja hänen -neitsyttensä kanssa", lisäsi piispa. "Jos hän on valmis ottamaan -minut vastaan, niin tulen." - -Vouti riensi jälleen sisään, jättäen portin auki jälkeensä. - -Piispa käski upseeriensa seurata. Miehistö sai määräyksen jakautua -kahteen ryhmään; ensimäisen oli puolen tunnin kuluttua tultava -linnaan ja syötävä oikein kyllikseen sekä täytettävä taskut ja -reput ruuantähteillä. Sillaikaa oli toisten pidettävä vahtia ja -tarkoin katsottava, ettei ketään vierasta päässyt ulos eikä sisälle. -Aamiaisesta oli ensiksi-tulijain selviydyttävä puolessa tunnissa, -jonka jälkeen vuorot vaihtuivat. Raikuvalla hurraalla tervehdittiin -tätä käskyä, ja jako toimitettiin heti. - -Sillävälin astui piispa upseereineen linnan suureen esisuojaan. -Siellä leimusi valkea suunnattoman suuressa takassa, ja -kopistellessaan lunta suurista saappaistaan sanoivat miehet -tarvitsevansa sulatella kohmettuneita jäseniään. - -"Vouti!" huusi Hemming, niin että kajahtivat linnan käytävät ja -holvit. - -Mies seisoi tuossa tuokiossa kumarrellen hänen edessään ja kysyi mitä -hän tahtoi. - -"Lähettäkää heti muutamia tynnyreitä olutta sotamiehilleni, ja mekin -tarvitsemme muutamia kippoja." - -Käsky täytettiin heti, ja kun vaahtoava juoma oli siemaistu, sanoi -piispa hilpeästi: "Nyt tunnen olevani valmis astumaan vaikkapa -itse pirunkin silmien eteen. Viekää minut nyt Kristina rouvan luo; -pelkään, että hän väsyy odottamiseen." - -Linnan suureen saliin oli katettu pöytä suurella kiireellä, mutta -peremmässä huoneessa odotti ylpeä rouva epätervetulleita vieraitaan. - -Nähdessään katetun pöydän sanoi piispa upseereilleen: "Niiden -puolesta, jotka tahtovat jäädä tänne, pyydän anteeksi linnan -rouvalta. Älkää vain syökö kaikkea, ennenkuin minäkin ehdin mukaan." - -Seuraus oli, että hän yksin meni odottavan Kristina rouvan luo. - -Viimeisinä viitenätoista vuotena oli tämän solakka vartalo käynyt -jotakuinkin täytelääksi. Hehkuva punoitus oli kenties hetkellinen, -sillä hän vapisi joka jäseneltään, kun hän syvään niiaten ja -ilmeisellä ivalla toivotti piispan tervetulleeksi. - -"Ette tahtonut ottaa minua vastaan eilisiltana!" sanoi hän suudellen -kättä, jonka rouva vastahakoisesti hänelle tarjosi. - -"En tiennyt... en uskaltanut." - -"Pelkäsittekö kenties, että maineenne siitä kärsisi, jalo rouva?" - -"Maineeni?" - -"Sentähden jäin odottamaan. Mutta kun tässä keskustelussa ei tarvita -todistajia, pyydän, että neitsyenne sillävälin ojentavat pikarit -upseereilleni." - -Nuori neitosparvi, joka ympäröi Kristinaa, seisoi hämillään ja -ymmällä. - -"Neitoseni jäävät luokseni!" vastasi Kristina rouva. - -"Olen sanonut, että minun täytyy puhutella teitä kahdenkesken! -Sentähden jätin upseerini tuonne ruokasaliin; jos pelkäätte lähettää -neitosianne heidän luoksensa, niin kutsun heidät tänne. Silloin -saamme paljon todistajia." - -Äänessä oli jotakin, joka vaati kuuliaisuutta, ja vaikkei Kristina -rouva tiennyt, mitä hänellä oli pelättävänä, tunsi hän, että oli -pakko antaa myöten, ja ankaralla kehoittavalla katseella viittasi hän -punastuvia neitosiansa menemään kokoussaliin. - -"Vihdoinkin!" huudahti piispa. "Mutta sellaisia ovat kaikki naiset, -mitä he mieluimmin toivovat, siihen he kauimmin epäilevät suostua." - -Taasen loukkaus. Kristina puri huultaan voidakseen vaieta. - -"Ja nyt, jalo rouva, istukaamme!" - -Kristina heittäytyi eräälle tuolille, joka seisoi keskellä huonetta. - -"Sallitteko, että asetun lattialle teidän jalkoihinne?" - -"Onhan tuolla penkkikin!" - -"Minun täytyy olla teitä lähellä." - -Kristina nousi ja istuutui penkille. "Olen teidän vallassanne", sanoi -hän. "Sentähden kiusaatte minua aivan kuulumattomasti." - -"Viette sanat suustani, kaunis rouva!" - -Mutta imelät sanat olivat kastetut sappeen, ja Kristina rouva -huudahti kiihkeästi: - -"Mikä on asianne?" - -Piispa loi häneen terävän katseen. "Toivoisin teidän istuvan tälle -penkille", sanoi hän, "jotta näköala olisi vapaa. Näette, että -sotamieheni ympäröivät linnan, kukaan ei pääse ulos eikä sisälle." - -"Kuinka suuri on vaatimuksenne?" - -"Herra Sten Kristerinpoika on muuan valtaneuvoksista. Mitä suurempaa -iloa voitte hänelle valmistaa kuin auttamalla aarteillanne -lieventämään maan hätää!" - -"Minulla ei ole mitään aarteita." - -"Mutta tahdotte antaa, mitä teillä on?" - -"Ja jollen tahdo?" - -"Silloin täytyy minun pakoittaa teidät siihen!" - -"Pakoittaa?" - -"Minulla on voiman oikeus!" - -"Tulette siis kuten ryöväri ja rosvo ainakin?" - -"Tai kuten Hannu kuningas, kun hän on käynyt Ruotsin linnoissa. Aion -panna kuninkaallisen oikeuteni voimaan! Upseerini ovat siksi hyvin -kasvatetut, että antavat neitosille vapauden. Jollette tahdo tulla -mukaani, niin suljen teidät tänne sisälle ja teen sitten omin päin -tutkimukseni." - -Kristina rouva tiesi, että hänen palvelijansa mielihyvällä olisivat -tällöin avulliset; ei ollut mitään pelastuskeinoa, hänen täytyi -alistua. - -"Tulkaa!" sanoi hän ja lähti huoneesta. - -Piispa seurasi häntä. - -Rouva avasi suuren ja upean hopeakaapin. - -"Kutsukaa palvelijanne!" sanoi tohtori Hemming. "Mutta muistakaa, -että jos vastustatte minua, käsken ryöstämään." - -Linnanvouti tuli emäntänsä kutsumuksesta. - -"Tyhjentäkää kaapin sisällys säkkeihin", käski piispa. "Jalo rouva -antaa sen maan pelastukseksi!" - -Käskyä noudatettiin. - -"Rahanne ja jalokivenne!" - -Kristina hätkähti. - -"Älkää salatko mitään!" - -"Täytyykö minun antaa kaikki?" - -"Kaikki!" - -Rouva katsoi ivallisesti piispaan. "Jos tahdon!" mutisi hän -hampaidensa välitse. - -"Ette sitä tule tekemään te, vaan teidän uskottu neitosenne!" - -Ja Kristina rouvan täytyi sietää, että tätä lähetettiin noutamaan; -hänen itsensä täytyi käskeä tämän tuoda rahalipas ja jalokivet. Ja -piispa otti kaikki ilman armoa ja laupeutta. - -Sen jälkeen tarjosi hän rouvalle käsivartensa ja vei hänet -parvekkeelle. Sotamiehet seisoivat alhaalla sen edustalla, ja he -hurrasivat hänelle kiitokseksi runsaasta kestityksestä. - -Lopuksi kiitti piispa, upseerien ja neitosten ollessa läsnä, -niistä uhrauksista, joita jalo rouva oli tehnyt herransa ja -isäntänsä isänmaalle, arvellen, että se hyväsydämisyys, jota hän -oli osoittanut, varmaan tuli ennemmin tai myöhemmin saamaan oikean -palkintonsa. - -Mutta jolleivät rouva ja piispa juuri katselleet toisiaan -ystävällisin silmin, teki nuori parvi niin sitä enemmän, ja kun -piispa upseereineen lähtiessään viittasi kohteliaasti tervehdykseksi -ylös linnaan, huokasivat neitoset sydämissään: "Palaavatkohan he -koskaan?" - -Täältä ei ollut pitkältä vanhaan Hjulebergiin. Sinne suuntasi piispa -matkansa. - -Klaus herra oli leskimies, hänen kolme tytärtään olivat naimisissa -tanskalaisten aatelismiesten kanssa, ja hän asui yksin vanhassa -herraskartanossaan. Piispa otettiin ystävällisesti vastaan, ja Klaus -herra käski runsaasti kestittää miehistöä, mutta kuultuaan vierailun -tarkoituksen vastasi hän surumielisesti hymyillen ja sennäköisenä -kuin puhuisi puhtainta totta: - -"Pystyn vielä käyttämään miekkaa, jos tahdotte ottaa minut mukaan. -Mitään muuta ei minulla ole teille antaa!" - -Hemming Gadd mietti tuokion. "Otan kiinni sanastanne!" sanoi hän. - -"Mutta olen jo täyttänyt viisikymmentä vuotta!" - -"Minä en tahdo rasittaa teitä yli voimienne." - -"Antakaa minulle hieman aikaa!" - -"Ei, heti on teidän lähdettävä mukaan." - -"Se on mahdotonta!" - -"En luovu teistä vähemmällä kuin viidellätuhannella hopeamarkalla!" -kivahti piispa. - -"Arvioittepa tosiaan minut liian suureen arvoon." - -"Tulen näyttämään, etten ole tehnyt sitä; laittautukaa vain pian -kuntoon!" - -"Leikkiä minä vain laskin, ja viisisataa markkaa koetan haalia -kokoon." - -"Viisituhatta, ei ropoakaan vähempää!" Klaus herra koetti kiemurrella -hänen käsistään, mutta hän vaati vain ukkoa mukaan, ja niin täytyi -tämän lopulta hellittää koko summa. - -Näytti melkein siltä, kuin jokainen markkasatanen olisi vienyt palan -Klaus herran omasta ruumiista. Hänen nenänsä ja poskensa ohentuivat -ohentumistaan ja kalpenivat yhä harmahtavammiksi; oli ilmeistä, että -hän oli kahden vaiheilla, antaisiko mieluummin hengen vai rahat. - -Piispa teki asian mutkattomaksi yhä vain kysymällä, haluttiko -vanhusta tulla mukaan. Kun summa oli laskettu täyteen, annettiin -käsky, että talon ruokavarasto oli otettava rangaistukseksi tilan -herran valhettelevaisuudesta, ja vanhan saiturin oli pakko katsella, -kuinka ryynit, jauhot ja voit, häränpuolikkaat ja kylkisilavat -raahattiin ruoka-aitoista ja kuormitettiin suuriin vaunuihin. Hänen -omat vetojuhtansa valjastettiin eteen, ja ratsumiesparvi vei kaiken -mukanaan. - -Pienempiä sotaveroja otettiin talonpoikaistaloista, kaikkia täytyi -maksukykynsä mukaan veroittaa yhteiseksi hyväksi. - -Jokainen vierailu kävi niin nopeasti, ettei huhu ehtinyt kulkea -edellä, ja kantomäärä oli sentähden runsaampi kuin oli odotettu. -Piispan viisauden tähden pysyi sopu kaikkialla rikkomatta. Annettiin -vapaasta tahdosta tai vastoin tahtoa, mutta se tapahtui aina -säilyttämällä ulkonainen ystävyyden leima. - -Koko sato oli korjattu kahden päivän kuluessa. Oltiin jo -paluumatkalla kirkkaassa kuutamossa, kun joku mainitsi, että -vasemmalla tiestä oli metsässä johanniittiluostari, jota pidettiin -sangen rikkaana. - -"Me menemme sinne!" huusi piispa hilpeästi. "Kuka näyttää tien?" - -Turhia olivat kaikki kokeet saada häntä siitä luopumaan. "Luottakaa -minuun!" sanoi hän. "Minä tunnen munkkien vehkeet ja tiedän, kuinka -ne tehdään tyhjiksi." - -Koko parvi meni luostariin. Piispa sanoi nimensä ja pyrki sisälle. - -Hetkisen kuluttua avattiin portit. Piispa ja upseerit pyydettiin -astumaan sisään, ja miehistö neuvottiin pariin suureen latoon, jotka -olivat aivan luostarin vieressä. - -Veljet olivat kokoontuneet luostarin ruokasaliin ja ottivat piispan -vastaan kaikella hänen arvoaan vastaavalla kunnioituksella. -Keskustelu kääntyi heti valtiollisiin olosuhteihin, ja hurskaat -munkit huokailivat ja valittivat maan hätää puuttumatta -seikkaperäisemmin pohtimaan syitä siihen. - -Hemming herra pyysi yksityistä keskustelua apotin kanssa, ja kun ilta -oli jo pitkälle kulunut ja vieraat olivat suostuneet jäämään yöksi -luostariin, nousivat munkit toivottaakseen hyvää yötä. - -Mitään kestitystä ei ollut vielä tarjottu. Palvelevat veljet -tahtoivat rientää ulos pitääkseen siitä huolen, mutta Hemming tohtori -kehoitti lähettämään kaiken miehistölle, niin upseeritkin saisivat -ottaa siitä, mitä tahtoivat. - -Apotti sanoi, että heille oli varattu vuoteet luostariin. Upseerit -kiittivät, mutta vastasivat, että heidän täytyi olla sotamiesten -mukana valvoakseen järjestystä. - -"Älkää syökö älkääkä juoko mitään, mutta pitäkää silmänne auki!" -kuiskasi piispa muutamalle heistä. - -Apotti kysyi sala-ivalla, aikoiko hänen armonsakin hylätä heidät. - -"En", vastasi Hemming hilpeästi. "Minä jään tänne, ja kun -keskustelumme käynee pitkäksi, toivon teidän tarjoavan pikarin." - -Tämä toivomus näytti saavan munkit jälleen hyvälle tuulelleen, ja -niin erottiin pakinoiden ja naureskellen. - -Ainoastaan sellainen rautainen luonne kuin Hemming Gadd saattoi -pelottomasti jäädä yksin luostariin. Hän oli vakuutettu, että siellä -yritetään jotakin koiranjuonta, mutta juuri siihen perustikin hän -toiveet oman suunnitelmansa menestyksestä. - -Levottomuuden, jonka hän havaitsi upseeriensa kasvoilla, oli hän -tyynnyttänyt merkitsevällä katseella, joka sanoi heille, että häneen -nähden saivat he olla huoletta. - -Apotin pyynnöstä meni hän mukana tämän huoneeseen. Siellä oli -pöydällä kaksi palavaa vahakynttilää ja kaksi täyttä viinilasia. -Kohteliaalla viittauksella pyysi munkki häntä istumaan mukavaan -lepotuoliin. - -"Kiitän teitä, isäseni", sanoi Hemming, "mutta lepo ei kuulu minulle. -Istun mieluummin täällä yksinkertaisella puutuolilla, jonka otaksun -aiotuksi teille." - -Munkin posket vaalenivat hieman. Hän mutisi jotakin veljeskuntansa -ankarista vaatimuksista ja lopuksi otti itsekin yksinkertaisen tuolin. - -Mutta Hemming huomasi, ettei levottomuus ollut siltä lopussa, eikä -munkki kehoittanut häntä juomaan. - -Tehtyään muutamia kysymyksiä veljeskunnan saksalaisesta alkuperästä -johti hän keskustelun niihin pyhäinjäännöksiin ja pyhimyslippaihin, -joita luostari omisti, ja kun munkki vakuutti, ettei näillä ollut -mitään arvoa, huudahti Hemming: - -"Ovatko siis taideteoksenne pelkkiä pikareita? Nämähän ovat -koristellut taitavilla leikkauksilla!" - -"Ne ovat Hollannista", vastasi apotti, ja kun Hemming tällöin oli -kohottanut pikarin katsellakseen sitä lähemmin valoa vasten, piti -hänen isäntänsä varansa ja muutti esiin toisen, niin että pikarit -vaihtuivat. - -Hemming näki sen, mutta ei ollut huomaavinaan mitään. - -Munkki palasi samassa hyvälle tuulelleen, hän pyysi juoda piispan -kanssa ja kiitti kunniasta, jonka tämä oli osoittanut luostarille -saapumisellaan. - -Hän joi epäröimättä pikaristaan, mutta piispa ainoastaan vei -huulilleen omansa ja oli juovinaan. - -"Oivallista viiniä!" sanoi hän. - -"Kyprosta, parasta mitä meillä on." - -Piispa puhui missä tarkoituksessa oli tullut. Rahoja täytyi hankkia -sodan jatkamiseksi, eikä luostarilla ollut mitään oikeutta vetäytyä -täyttämästä velvollisuuttaan niin syvän ja yleisen ahdingon aikana. - -"Mutta meillä ei myös ole mitään oikeutta antaa pois mitä hurskaat -kristityt ovat antaneet pyhälle neitsyelle." - -"Häntä palvellaan paremmin hyvillä töillä kuin uhreilla!" vastasi -piispa vilkkaasti. - -"Jollemme olisi niin köyhiä kuin tosiaan olemme..." - -Mahtoiko nyt piispa kuulla jonkun kähmivän oven ulkopuolella, vai -oliko se ainoastaan mielijohde, mutta hän heristi korviaan ja -huudahti melkein uhkaavasti: "Joku kuuntelee!" - -"Mahdotonta!" huudahti apotti ja hypähti ovelle. - -Samassa vaihtuivat pikarit. - -"Kenties kuulin väärin!" - -"Veljemme ovat kaikki luotettavia ja vilpittömiä." - -"Ilahuttavaa kuulla! Juon heidän menestyksekseen." - -Apotti tarttui hymyillen pikariin, mutta tuskin oli hän tyhjentänyt -muutamia kulauksia, ennenkuin hän kauhuissaan pani sen pois -kädestään, tuijottaen piispaan. - -"Mikä teitä vaivaa, kunnianarvoisa isä?" - -"Ei mikään!" - -"Jatkakaamme siis keskusteluamme." - -"Mielihyvällä!" - -"Mitä kalleuksia luostarissa on?" - -"Madonnan vyöhyt." - -"Kuinka suuri arvoltaan?" - -"Kymmenentuhatta guldenia." - -"Sitten?" - -"Erinäisiä alttariastioita." - -"Kruunu luullakseni?" - -"On sekin!" - -"Yhtä kallisarvoinen kuin vyöhytkin?" - -"Hieman kalliimpi!?" - -"Onko muita pyhimyksiä?" - -"Pyhä Gregorius!" - -"Miekka jalokivin koristeltu?" - -"Veljeskunnan suurmestarin lahja!" - -"Minkä arvoinen?" - -"Seitsemäntuhatta guldenia!" - -"No hyvä, kunnianarvoisa isä, olen varma, että pyhä neitsyt antaa -ilolla koristuksensa sanoen: 'Muuttakaat nämä kivet leiviksi -nälkäisille!' Ja mitä pyhään Gregoriukseen tulee, menen takuuseen -että hän antaa miekkansa, kun on puollettava valtakuntaa ulkomaista -väkivaltaa ja sortoa vastaan." - -"Se on minulle valitettavasti mahdotonta!" - -"Minua surettaa kuulla sitä!" Piispa tarttui pikariin. -"Silloin on minun kiittäminen teitä ainoastaan osoittamastanne -vieraanvaraisuudesta!" Hän kosketti munkin pikaria omallaan. - -Tämä vei pikarinsa vapisevin käsin huulilleen sisältöä maistamatta. - -"Mitä! Ettekö juo?" - -"En voi oikein hyvin!" - -"Viini on teitä vahvistava!" - -"Se on minulle liian väkevää." - -"Kutsukaa sitten tänne muutamia munkeistanne, niin he saavat tehdä -minulle seuraa!" - -"Luultavasti ovat he jo menneet levolle." - -"Siitä saamme kyllä pian selon." Ennenkuin apotti ehti sitä estää, -oli piispa soittanut kelloa, joka vei apotin huoneesta munkkien -huoneeseen. Minuuttia myöhemmin koputettiin ovelle. - -Piispa heitti apottiin merkitsevän katseen ja antoi sen jälkeen -päänsä painua alas rinnalleen. - -"Sisään!" änkytti apotti. - -Ovi aukeni ja kaksi päätä näyttäytyi. - -"Sepäs kävi pian!" kuiskasi heistä toinen. - -Tohtori Hemming näki apotin pelokkaan katseen ja kohotti päänsä -vitkaan. - -Munkit vetääntyivät kauhistuneina takaperin. - -"Väkevä viini on käynyt päähäni", sanoi piispa. "Tahdon kuitenkin -tyhjentää pikarini, mutta teidän molempain täytyy tehdä minulle -seuraa, koskei apottinne jaksa sitä tehdä." - -Munkit katsoivat kummissaan viimeksimainittuun. - -Apotti parka oli kerrassaan surkean näköinen. Huulet olivat alkaneet -sinertää, hän värisi vilusta ja saattoi vaivoin pysyä pystyssä. - -"Kuka juo ensin?" virkkoi piispa jälleen peloittavan vakavasti ja -viittasi pikariin. - -Toinen tarttui siihen, toisen puuhaillessa apotin kanssa. - -"Juo!" käski tohtori Hemming. - -"Myrkytetty!" jupisi viimeksimainittu munkki. - -Piispa sieppasi pikarin, ennenkuin munkki ehti heittää sen lattiaan. - -"Liian kallisarvoinen turmeltavaksi!" sanoi hän vihasta vapisevalla -äänellä. - -"Armoa! Armoa!" änkyttivät rikolliset ja lankesivat rukoillen hänen -jalkoihinsa. - -"Apua! Vastamyrkkyä!" läähätti apotti. - -"Onko mitään pelastusta?" kysyi piispa. - -"On, jollei hän ole juonut paljoa!" - -"Mutta jollei hän mitään apua saa?" - -"Silloin täytyy hänen kuolla!" - -"Samoin kuin molempain teidänkin, kun ensin juotte tämän!" - -"Armoa! Sääliä!" - -"Ettekö ole tahtoneet riistää henkeäni!" huusi piispa jyrisevällä -äänellä. - -"Apua! Apua!" valitti apotti. - -"Armoa! Armoa!" säestivät veljet. - -"Ei mitään armoa! Ei mitään sääliä!" vastasi Hemming. - -"Tarjotkaa hyvitystä!" änkyttivät veljet apotille. - -"Luostarin rahakirstu!..." - -"Enemmän!" - -"Madonnan vyö!" huusi apotti. - -"Enemmän! Enemmän!" - -"Hänen kaulanauhansa!" lisäsi munkki. - -"Kuinka kauan hän vielä voi elää?" kysyi Hemming vimmoissaan ja -viittasi apottiin. - -"Korkeintaan tunnin!" - -"Sanokoon hän siis heti, mitä hän tahtoo antaa viheliäisestä -elämästään, niin minä sitten päätän, käynkö kauppaan!" - -"Miekan!... kruunun! Kaiken, kaiken!" ähkyi apotti. - -"Menkää molemmat heti niitä noutamaan. Ja muistakaa minun sanoneen: -jollette ole palanneet takaisin neljännestunnissa, sytytän luostarin -tuleen, ja silloin saamme nähdä, kenen käsissä nyörit ovat!" - -Munkit riensivät pois kuten kostotarten ajamina. Piispa jäi apotin -luo; hän katsoi kylmäkiskoisesti tämän kuolinkamppailua, ihmetellen, -että elämä saattoi olla hänelle niin rakas. - -Ei kestänyt kauan, ennenkuin veljet palasivat, tuoden mukanaan kaikki -luetellut kalleudet, jotka he yksitellen latoivat hänen eteensä. - -"Ottaako teidän armonne ne itse viedäkseen?" kysyi toinen munkki -ilkeästi hymyillen. - -"Kyllä, ulos täältä!" vastasi piispa. - -"Väkenne nukkuu..." - -"Minä herätän heidät!" - -"Se ei liene vallan helppoa." - -"On kyllä, sillä minä tunnen munkkien kujeet!" vastasi Hemming, -heitti kallisarvoisen kantamuksen olalleen ja käski munkin mennä -edeltä näyttäen tietä. - -Tämä totteli heti, ja kun piispan huudettua upseereja ja sotamiehiä -lappautui ladosta hyvässä järjestyksessä, silloin uskoivat munkit -vahvasti, että heidän vieraansa olivat kaikki paholaisen erityisessä -suojeluksessa. Näyttäytyi kyllä, että jotakin hittoa oli sekoitettu -olueen, sillä pari sotamiestä, jotka eivät olleet voineet vastustaa -himoaan maistaa sitä, vaipuivat siitä niin syvään uneen, että heidät -täytyi melkein laahata mukana matkalle lähtiessä. - -Kuitenkin oli mieliala mitä iloisin; retken onnellinen tulos voitti -kaikkien odotukset, eikä suinkaan epäröity antaa kaikki ansio -siitä piispalle. Paluumatka Kalmariin tehtiin niin joutuin kuin -mahdollista. Noin peninkulman päässä kaupungista tuli heitä vastaan -pikalähetti, joka toi kirjeen Paul Kyleltä. - -Se sisälsi, että linnassa oli saatu tieto siitä, että piispa oli -poissa parhaine miehineen, ja sentähden oli päätetty tehdä hyökkäys. - -Tämä uutinen oli niin pelästyttänyt porvareita, että monet heistä -olivat panneet kilunsa ja kalunsa kasaan ja aikoivat lähteä -kaupungista tulevana yönä, jollei piispa sitä ennen palannut. He -olivat sangen suutuksissaan siitä, että piispa vastoin vakuutuksiaan -ja lupauksiaan oli lähtenyt pois. - -"Luulevatko he, että minä alituiseen sallin pidellä takistani?" kysyi -hän harmissaan. - -Hetken harkittuaan käski hän pikalähetin palata. Ei kenellekään -muille kuin Paul Kylelle saanut ilmoittaa piispan palaamisesta. -Kaikille muille oli sanottava, että hän oli kohdannut muutamia -tanskalaisia ratsumiehiä ja peläten joutuvansa vangiksi lähtenyt -pakoon. Vastoin kaikkea tapaa oli kaupungin portit jätettävä auki; -yön kuluessa tahtoi piispa kaikessa hiljaisuudessa marssia kaupunkiin. - -Pieni parvi sai levähtää eräässä metsäntylvässä. Sotamiehet -kääriytyivät viittoihinsa ja nukkuivat pian. Piispakin, joka ei ollut -nukkunut moniin öihin, soi itselleen muutamain tuntien levon, kahden -upseerin pitäessä vartiota. - -Mutta yön levitettyä varjonsa oli pieni parvi jälleen liikkeessä, ja -puoliyön aikana saapui se kaupunkiin. - -Joakim Trolle oli niin varma, että hänen sotamiestensä tarvitsi -ainoastaan näyttäytyä saadakseen jälelläolevat ruotsalaiset -pakenemaan kaupungista, ettei hän edes varustanut heitä -tarpeellisilla aseilla ja ruudilla. Hän piti taistelua liian -mitättömänä puuttuakseen itse siihen ja uskoi johdon nuorelle -kuustoistavuotiaalle pojalleen. - -Kun tanskalaiset ryntäsivät ulos linnasta, näytti kaupunki kaikkialta -autiolta ja tyhjältä. Näytti kuin pako olisi jo tapahtunut. -Palausmatkaansa turvaamatta käski nuori päällikkö: "Eteenpäin, mars!" - -Mutta silloin syöksyi Hemming Gadd vihollisen selkään ja taistelu -alkoi. - -Paul Kylen oli käytävä kimppuun vastakkaiselta puolelta ja vihollinen -siten saarrettava. Mutta ennenkuin tämä joutui, oli Joakim Trolle -itse rynnännyt linnasta lopun väkensä kera, ja nyt joutuikin piispa -puserruksiin vastustajainsa väliin. - -Hemming Gadd ei kuitenkaan antanut perään. Kokkapuhein ja sutkauksin -rohkaisten sotamiehiään taisteli hän sankariudella, joka herätti -yksin vihollistenkin ihailua ja ratkaisi taistelun. - -Tanskalaisten päällikkö, joka näki sotamiestensä kaatuvan ja tiesi, -kuinka vähäinen niiden luku oli, antoi merkin palaamiseen, ja käsky -täytettiin pikimmiten ja hyvässä järjestyksessä. - -Tappiot olivat molemmin puolin yhtä suuret. Ruotsalaiset olivat -menettäneet kymmenen miestä ja kaksi upseeria, tanskalaiset yhdeksän -miestä ja kolme upseeria. Haavoitettujen luku oli suunnilleen puolta -suurempi. Piispa Hemming oli saanut luodin käsivarteensa, mutta tämä -harmitti häntä paljon vähemmän kuin se, että jos Paul Kyle olisi -ollut aikanaan paikalla, olisi linna ollut nyt heidän vallassaan. - -Porvarit, jotka yhtä suurella ilolla kuin hämmästykselläkin -olivat saaneet tiedon piispan paluusta, menivät hänen luoksensa -juhlakulussa. He vakuuttivat kiitollisuuttaan ja lahjoittivat -kaksikymmentä säkkiä jauhoja ja viisikymmentä tynnyriä olutta. - -Lahjat otettiin vastaan, mutta piispa teki heille tiettäväksi, ettei -hän aikonut antautua riippuvaiseksi heidän mielivallastaan. Missä -hätä oli ovella, tahtoi hän sitä häätää; mutta hän ei katsonut -lainkaan tarpeelliseksi kysellä heidän neuvoaan tai suostumustaan. - -Kipu käsivarressa vaivasi häntä, ja lisäksi pelkäsi hän uutta -hyökkäystä linnasta. Joakim Trolle oli kyllin taitava sotapäällikkö -käsittääkseen vastustajan heikkouden ja käyttääkseen sitä hyväkseen. - -Joka päivä odotti piispa kirjettä ja viestiä kaivatusta avusta. - -Päivät ja viikot kuluivat, mutta sitä ei kuulunut; toiveet kävivät -yhä synkemmiksi. - -Svante Niilonpojalle oli hän kirjoittanut saamatta vastausta. Silloin -kirjoitti hän Märta rouvalle: - -"... Saksalaiset ovat selittäneet, että he tahtovat eronsa, -jolleivät saa palkkaansa neljäntoista päivän kuluessa, ja täällä -liikkuu huhuja, että arkkipiispa aikoo julistaa meidät pannaan. Jos -hän tahtoo tehdä sen nyt keskellä piiritystä, niin voi hän tuoda -kuninkaansa mukanaan. Annamme silloin hänelle niin hyvästä kädestä, -että hän saa tuhannen perkelettä mukaansa. Anteeksi, että puhun -hieman epähienoa kieltä, mutta en ole pitkiin aikoihin tottunut -puhumaan hovikieltä." - -Aarteet, joita tohtori Hemming oli tuonut Blekingestä, täytyi -hänen myydä alhaisiin hintoihin, ja kauppamiehet kuitenkin olivat -tekevinään hänelle suuren palveluksen ostamalla ne. Mutta monien -kuukausien palkat olivat maksamatta, eikä saalis riittänyt niihin. - -Huhu hänen menestyksestään levisi laajalle ympäri. Kristina rouva -vannoi, ettei hän antaudu rauhaan, ennenkuin oli nähnyt ryövärin -sydänveren, ja johanniittiveljet kirjoittivat ei ainoastaan -arkkipiispalle, vaan myös Roomaan ja pyysivät väkivallantekijäin -julistamista pannaan. Mitä hirvittävimmin sanoin maalattiin tehty -tihutyö. Piispa ja hänen seuralaisensa olivat menetelleet ryövärien -ja rosvojen tavoin; he olivat ryöstäneet ja polttaneet, he olivat -lyöneet monia syyttömiä kuoliaaksi ja peloitelleet naisia ja lapsia -mielipuoliksi. - -Yhä sankempina kasaantuivat pilvet Hemming Gaddin pään ympärille. Hän -menetteli häikäilemättömästi, halveksien ihmisten arvosteluja. Hän -oli ottanut yhden ainoan asian päämääräkseen: Ruotsin pelastuksen -Tanskan ikeen alta. Tämän tieltä täytyi kaiken muun väistyä. Mitäpä -merkitsivät hänelle yksityiset edut ja toivomukset, kun oli kysymys -yleisestä hyvästä! Jos hetki toikin mukanaan mitä katkerimpia -kärsimyksiä, mitä siitä, kun oli kysymys tulevista vuosisadoista, -isänmaan itsenäisyydestä! - -Hemming Gaddilla oli sellainen tahdon lujuus, ettei hän tähdätessään -katseensa maaliin nähnyt esteitä ympärillään; hän mursi ne maahan -yhden toisensa jälkeen välittämättä, jos pirstaleet sinkoilivat -niiden silmille, ketkä asettuivat hänen tielleen. - -Hän halveksi kaikkea itsekkäisyyttä, kaikkea pikkumaisuutta, -katsomatta säätyyn tai asemaan. Syntinen ei ollut hänestä sen -kummempi puettuna purppuraan ja kantaessaan kruunua päässään kuin -maatessaan ryysyihin kääriytyneenä. Hän tuomitsi hiippahattua -kantavan miehen haureellista elämää yhtä paljon kuin alemmankin papin. - -Valtakunnan suurmiehet, kuinka he halveksivat häntä! Mitä heitä -liikutti, mikä maali hänellä oli silmissään! Oma hyvinvointi, -suurimmat mahdolliset edut, se oli heidän maalinsa. - -Jos pyhällä isällä olisi ollut kymmenen pannasalamaa, olisi hän -singahuttanut ne kaikki tätä paatunutta piispaa vastaan; nyt täytyi -hänen tyytyä yhteen ainoaan, mutta sitä seurasi heti espanjalaisen -kardinaalin nimittäminen Linköpingin piispaksi. - -Tosin saattoi väittää vastaan, että tämä yhtä vähän ymmärsi kieltä -kuin tunsi niitä ihmisiäkään, joita hänen oli johdettava totuuden -tielle, mutta ne olivat sivuasioita. Julkeat hyökkäykset paavin -ja Tanskan kuninkaan pyhiä persoonallisuuksia vastaan olivat -asianmukaisesti rangaistut, ja oli annettu varoitus niille, joita -kenties haluttaisi kulkea tohtori Hemmingin jälkiä. - -Pannakirja ja tieto nimityksestä oli saapunut jo kunnianarvoisille -isille, mutta heillä ei ollut vielä rohkeutta käyttää niitä -hyväkseen. Me tiedämme, että arkkipiispa puhui siitä Svante -Niilonpojalle sekä että tämä ilmaisi siitä syvän suuttumuksensa ja -vakuutti, ettei hän puolestaan kantanut nurjaa mieltä piispaa vastaan. - -Svante Niilonpoika oli sanonut, että Hemming Gadd oli kansan mies ja -että saattoi olla pahoja seurauksia, jos niin levottomina aikoina -annettaisiin lisäyllykettä kuohuville aineksille. - -Mutta kun paavilliset kirjeet esitettiin neuvostolle, näytti -vahingonilo punoa van posket ja sytyttävän tulen silmiin. Useimmilla -neuvoksilla oli joku loukkaus kostettavana, ja sellaiset velat -maksetaan aina ensiksi. - -Sitten saapuivat tiedot, mitä oli tapahtunut Lyckebyssä. -Johanniittiveljet nostattivat myrskyn, ja arkkipiispa kirjoitti -neuvostolle, että sen oli oman kunniansa tähden tehtävä päätöksensä. -Tehtiin muodollinen neuvoston päätös, ja saatiinpa yksin -valtionhoitajakin kirjoittamaan sen alle. Piispa Hemming Gadd -kiellettiin tästedes hoitamasta hiippakuntaansa. - -Eräänä päivänä saapui tieto, että Voionmaan puolelta lähestyi -kokonainen laivasto pikku veneitä tuoden ruokatavaroita. Linnasta -kiirehdittiin heitä vastaan; mutta ne ruotsalaiset sotamiehet, jotka -toivat tiedon, arvelivat, että jos he saisivat, voisivat he joutua -ennen tanskalaisia. - -Piispa ei ollut haluton, mutta peläten, että ahneus kenties pani -heidät lyömään laimin kaiken varovaisuuden, tahtoi hän itse mennä -alas rannalle ja tarkastella asemaa. - -Tämän neuvottelun parhaallaan tapahtuessa jatkoi Hemming piispa -hidasta, vaivalloista piiritystyötään. - -Oli kaunista nähdä pienen laivaston, veneet aivan lähetysten, -lähenevän kaupunkia. Mukana oli naisia ja lapsiakin. - -Linnan edustalla oltiin kovassa kiireessä, luultavasti ei oltu -odotettu laivastoa niin pian. - -"Ovatko veneenne kunnossa?" kysyi piispa. - -"Ovat, kaikki neljä purjeineen, peräsimineen. Tuuli on myötäinen!" - -"Laskekaa siis heti vesille!" - -Kuului hiljainen ilohuudahdus, mutta se vaikeni heti. - -Kolme miestä hyppäsi kuhunkin veneeseen. Purjeet irroitettiin ja -tuuli hulmutteli niitä hilpeästi. - -Veneet lähtivät vesille melkein yht'aikaa. Ne laskettivat suoraan -laivastoa kohden. - -Heti kun heidät huomattiin linnasta, päästettiin siellä vimmastunut -huuto. - -Sen jälkeen kuului komentohuuto: "Ampukaa!" - -Mutta ruotsalaiset olivat odottaneet sitä, ja silmänräpäyksessä -olivat ne heittäytyneet veneihin pitkäkseen. - -Kun savu oli hälvennyt, seisoivat he kaikki pystyssä huiskuttuen -hattujaan ja hurraten. - -"Hullut!" huusi piispa. "He menettävät henkensä syyttä suotta!" - -Taasenkin kuului laukaus, mutta nyt olivat veneet laivaston vieressä -ja vaara oli voitettu. - -Tanskalaiset laskivat myös veneensä vesille, mutta he näyttivät -olevan kahden vaiheella, eikö kenties ollut parempi käydä -ruotsalaisten kimppuun vasta heidän otettuaan lastin. - -Rannasta saattoi nähdä, kuinka ruotsalaiset hyppivät voionmaalaisten -veneihin kaikilta puolin. He eivät näyttäneet vievän niistä -pois mitään. Mutta nopeasti erosivat veneet toisistaan, ja nyt -nähtiin kunkin ruotsalaisen veneen hinaavan kahta voionmaalaista. -Purjeet olivat käärityt kokoon, kaksi miestä hoiti airoja ja -kolmas peräsintä, mutta kaikki neljä venhettä loittonivat nopeasti -toisistaan. Muuan suuri voionmaalaisvene jäi yksin paikalle. - -Tanskalaisia veneitä oli myös neljä, mutta ne olivat suurempia -ja raskaampia. Jos uhkateko olisi kestänyt kauemmin, olisivat he -epäilemättä yhyttäneet rohkeat merisissit; nyt onnistuivat nämä -sitä vastoin toverien rajattomasti riemuitessa laskemaan kaupungin -laituriin. Saalis oli runsain, mitä tähän asti oli saatu, ja -voionmaalaisille ei ainoastaan maksettu heidän tavaroitaan, vaan -heitä vielä runsaasti kestitettiinkin. - -Tämän parhaallaan tapahtuessa sai piispa irtisanomiskirjeen Ruotsin -neuvostolta. Hän luki sen, mutta kuinka hänen sydämensä kuohuikin -harmista, ei häneltä suinkaan jäänyt huomaamatta, että koetettiin -esittää niin lievin sanoin kuin suinkin mitä tahdottiin sanoa. - -Piispa sanoi kirjeentuojalle, että nykyään vallitsevan hälinän -aikana, kun joka hetki saattoi odottaa hyökkäystä linnoituksesta, oli -hänen mahdoton vastata kirjeeseen. Sodan telmeen asetuttua toivoi hän -saavansa vapaahetken vastatakseen kirjallisesti valituksiin, kuten -piti. - -Muutamia päiviä myöhemmin kirjoitti hän neuvostolle. - -Hän tunnusti empimättä neuvoston tahdon laillisuuden, mutta samalla -lykkäsi hän kysymyksen ratkaisun määräämättömäksi ajaksi, tai kunnes -olisi saatu aikaan rauha tai aselepo Tanskan kanssa. - -Nyt saapui monia kirjeitä ja viestejä. - -Niinpä sai hän sanoman, etteivät taalalaiset suinkaan sallineet, että -hän, Hemming, joutuisi "kadotukseen"; he toivoivat rukouksissaan, -että hän menestyisi ja voisi hyvin. - -Tuomiokapituli oli kirjoittanut valtionhoitajalle, ettei tohtori -Hemming saa enää kantaa piispankymmenyksiä, mutta valtionhoitaja -vastasi sovittelevin sanoin; hän varoitti kaikesta väkivallasta tätä -urhoollista miestä vastaan, joka pani henkensä ja verensä alttiiksi -Ruotsin vihollisia vastaan, ja pyysi tuomiokapitulia kiinnittämään -tarpeellista huomiota rahvaan ilmaisemaan tahtoon. - -Sitten saapui Linköpingistä viesti, että paavillinen kirje oli -naulattu kirkon ovelle. Tuomiokapituli oli otattanut sen jälleen -pois, koska se sisälsi sanoja myös valtionhoitajaa vastaan. Mutta -siellä oltiin kovin levottomia ja peloissaan eikä tiedetty, mihin -sellaisissa olosuhteissa oli ryhdyttävä. - -"Ne kurjat raukat!" jupisi Hemming. "Olisivat nyt toki suden tai -lampaan puolella!" - -Mutta ainoastaan ohimennen huolehti hän omista asioistaan; kunkin -päivän huolet ja murheet täyttivät hänen mielensä alituiseen. - -Viime aikoina oli lähimpien pitäjien rahvaan keskuudessa havaittu -merkillistä nurjuutta ruotsalaisia kohtaan. Nimismies kertoi, että he -olivat kieltäytyneet tekemästä uskollisuudenvalaa valtionhoitajalle, -ja valittaen kaikkea sitä hätää, mitä saivat kokea, tuumivat he, että -"olisi parempi olla Tanskan alamaisina". - -Kun piispa puhui tästä Paul Kylelle, sanoi tämä: "Tanskalaiset -lupaavat kultaa ja kaikkea ihanuutta; niin tekivät he Uplannissakin -ennen Brunkebergin taistelua, sentähden se kääntyikin maan häviöksi." - -"Täytyisi tehdä jotakin!" - -"Puhukaa heille!" - -"Luuletteko sen auttavan?" - -"Yksistään sen!" - -"Kutsuttakaa siis nimismiehellä heidät kokoon!" - -Mutta kun kaupungin asujamet kuulivat, että piispa aikoi lähteä pois, -nousi yleinen hälinä; he rukoilivat polvillaan, ettei hän jättäisi -heitä, koska he ja kaupunki silloin olisivat silloin hukassa. - -"Kuulkaas", huusi Hemming vimmastuneena. "Jos rutto alkaa raivota -yhdessä talossa, onko minun sitouduttava, sentähden että minun -kotonani pysyttäisiin terveenä, jättämään koko muu kylä ruton -haltuun." - -"Ette kai lähde yksin?" - -"Yksin lähden ruton saastuttamaan paikkaan, jollette te tahdo seurata -kunniavartiona!" - -Porvarit luikkivat noloina tiehensä. - -Mören kirkonkylä oli valittu kokouspaikaksi, ja piispa löysi -saapuessaan suurilukuisen parven koolla. Mutta kaikkien kasvoilla -kuvastui tyytymättömyys ja uhman ilme. He olivat tulleet kuulemaan -mitä hänellä oli sanottavaa, mutta aikoivat pitää oman päänsä vielä -palatessaankin. - -Kumolleen kaadettu olutsammio oli varustettu puhujan paikaksi; sen -päältä saattoi hän nähdä kuulijansa ja nämä hänet. - -Tohtori jätti hevosensa majataloon ja meni kokouspaikalle. - -"Täälläkö kokous on pidettävä?" kysyi hän eräältä talonpojalta. - -"Niin maar se on!" vastasi tämä. - -"Hänkö se aikoo puhua?" kysyi muuan toinen ja mittaili Hemmingiä -silmillään. - -"Niinhän se olisi tarkoitus!" - -"Tuolla on tynnyri millä seistä!" - -"Mene sinä ensin!" - -"Minä... ei minulla ole mitään sanottavaa!" - -"Oletko sellainen raukka?" - -"Eipä sitä tarvitse olla raukkakaan, vaikka on älyä pitää suunsa -kiinni." - -"Jos näen sinut hukkumaisillasi, onko minulla enemmän älyä, jos -vaikenen, kuin jos huudan apua?" - -"Oletpa koko veitikka", sanoi talonpoika ja raapi tuumiskellen -korvallistaan. - -Nyt lähestyi muuan talonpoika, joka näytti olevan toisia ehompi, -sillä he väistyivät hänen tieltään ja myhäilivät toisilleen -ikäänkuin tahtoisivat sanoa: "Nyt tulee mies, joka voi antaa hänelle -vastauksen." - -"Mistä on kysymys?" utaisi tämä. - -"Tämä tässä tahtoo, että meidän pitäisi puhua." - -"Mitä varten, kun olemme kaikki yksimieliset." - -"Niin, niin olemme!" huusi joukko. - -"Se ei ole totta!" huusi Hemming Gadd. - -"Eikö ole totta?" - -"Ette tiedä, mistä olette tulleet yksimielisyyteen! Olette ainoastaan -toisten tahdon välikappaleita!" - -"Olemme saaneet hyviä lupauksia..." - -"Joakim Trolle vakuutti minulle kättä lyöden..." - -Nyt tiesi Hemming mistä aloittaa. Hän tunkeutui joukon läpi ja -hyppäsi sammion pohjalle, löi käsiään yhteen ja vaati hiljaisuutta. - -Talonpoikain joukko tunkeutui taajempaan ja katseli epäluuloisesti -häneen. - -"Kuulkaa!" huusi Hemming. "Ei suinkaan täällä ole ketään, joka -muistaisi Engelbrektin?" - -"On kyllä"! vastasi muuan vanha ukko, joka seisoi aivan piispan -edessä. "Olen kahdeksankymmenen vuotias! Tosin olin vain pieni -pojannaskali ja riipuin äitini helmuksissa, mutta vaikkapa eläisin -satavuotiaaksi, en unhoita konsanaan sitä miestä. Jumala häntä -iankaikkisesti siunatkoon." - -"Entä te muut, ovatko isänne ja äitinne puhuneet teille hänestä?" - -"Ovat, ovat!" huusi koko joukko. - -"No hyvä, nyt kysyn teiltä, jos hän seisoisi tässä minun sijallani ja -jos hän voisi tutkia sydämenne, mitä minä en voi tehdä, antaisitteko -ilolla hänen tehdä sen vai kääntyisittekö hänestä pois?" - -Lieneekö sen vaikuttanut nimen taikavoima vaiko se mukaansatempaava -vakavuus, jolla nämä yksinkertaiset sanat lausuttiin, mutta kuulijat -katselivat toisiaan ja sitten haudanhiljaisina ja maahan luoduin -silmin odottivat jatkoa. - -"Te tiedätte, että isänne, kun Tanska oli heitä äärimmilleen -rääkännyt ja sortanut, vihdoin tarttuivat aseihin. Kuinka he kärsivät -hätää ja puutetta, kuinka kodit poltettiin ja hävitettiin, kuinka -naisia raiskattiin ja rääkättiin kuoliaiksi, sen tiedätte yhtä -hyvin kuin minäkin. Engelbrekt pakoitti vihollisen antamaan perään, -kansamme sai ainakin hengähdyshetken." - -"Ruotsalainen herrasmies se antoi hänelle surmaniskun", huusi muuan -ääni joukosta. - -"Niin, hän oli ruotsalainen!" virkkoi Hemming jälleen. "Mutta -tiedättekö myös, että isäin pahat teot ovat siinä suhteessa menneet -lasten päälle? Voi sitä aatelismiestä tai talonpoikaa, joka ajatuksin -tai teoin seuraa sen miehen esimerkkiä!" - -Joukossa huomattiin levotonta liikettä. - -"Kovat ajat ovat käsissä. Me olemme kovia kokeneet, mutta Herran -käsi on ollut yllämme, ja kuinka tanskalaiset ovatkin houkutelleet -kullallaan, kuinka he ovatkin kehoittaneet vaihtamaan pettuleipämme -heidän pehmeihin vehnäpulliinsa, ei kiusaus ole kuitenkaan saanut -valtaa niin monista, että juutti olisi päässyt maamme herraksi." - -"Eikä koskaan pääsekään", huusi muuan ääni. - -"Ei, Ruotsin rahvas on estävä sen!" huudahti piispa. "Se on Sten -Sturelta oppinut tuntemaan olevansa mahti valtiossa! Kun Hannu -kuningas oli viekkaudella ja petoksella pesiytynyt Tukholmaan, sanoi -hän valtionhoitajalle: 'Olette jättänyt minulle vaarallisen perinnön, -sillä olette tehnyt herroiksi ne, jotka Jumala on määrännyt orjiksi! -Tanskan talonpojat ovat järjestään kurjia orjia, joita heidän -herransa voivat vaihtaa kauniiseen koiraan tai antaa parikymmentä -talonpoikaa yhdestä hevosesta!' Sellainen ei kävisi laatuun -Ruotsissa." - -"Ei, ei!" huudettiin kohti kurkkua. Nousi suunnaton melu ja -talonpojat puivat nyrkkiään. - -"Hannu kuningas arveli, että meidänkin rahvaamme vähitellen tottuisi -siihen. Ja tarpeen kai se olisi ollutkin, niin että hän herroineen -olisi voinut vallita. Mutta sitten ajettiin hänet jälleen pois." - -"Oikein, oikein! Pois koko roska!" - -"Olette kai kuulleet puhuttavan, kuinka kohdellaan niitä -ruotsalaisia, jotka hän on saanut käsiinsä, kuinka hän polttaa ja -hävittää rannikkoamme? Tiedätte, että kun hän vastoin lupauksiaan -otti haltuunsa Kalmarin kaupungin, peitti hän torin hirsipuilla ja -hirtätti ilman tutkintoa ja tuomiota kaikki porvarit, jotka sai -käsiinsä." - -"Kirottu, kirottu hän!" - -"Kansa rakasti Sten Sturea, ja kuninkaan täytyi odottaa parempia -päiviä." - -"Ne eivät koskaan koita hänelle!" - -"Ei, ne eivät koita, jos kansa tukkii korvansa viekoituksilta. Herra -Svante Niilonpoika kulkee edeltäjänsä jälkiä. Hän tahtoo ainoastaan -Ruotsin vapautusta Tanskan ikeestä." - -"Mutta sota ei lopu koskaan!" - -"Ei, jos annamme myöten kädenleveydeltäkään. Hellittämättömyys on -ainoa pelastuksemme." - -"Hän siellä linnassa on luvannut, että me kokonaiseksi vuodeksi -saamme verovapauden." - -"Milloin on tanskalainen pitänyt lupauksensa?" - -"Hannu kuningas tekee kuten rotanpyytäjä", lisäsi piispa. "Hän panee -paistetun juustopalan loukkuun, mutta vanki ei saa siitä muuta kuin -tuntea hajun vain." - -"Meitä ei niin puijata!" - -"Lopuksi vielä sananen, hyvät ystävät. Olonne ovat mielestänne -tukalat, ja tahtoisitte mielellänne paremmat päivät, mutta totta -puhuen on meidän kaikkien laita sellainen. Vaikka me käskemme ja te -tottelette, niin älkää luulko, että meidän osamme on siltä parempi! -Teidän puremanne leivänpala on kenties kovempi kuin meidän, mutta -teidän ruokahalunne on paljon parempi, sillä huoli kokonaisuuden -pystyssäpysymisestä vie usein meiltä pois kaiken ruokahalun. -Meillä ei siis ole mitään kadehdittavaa toisiltamme, mutta jos -pontevasti pyrimme yhteiseen maaliin, niin saavutamme sen ennemmin -tai myöhemmin, ja kun tulevat sukupolvet nauttivat hedelmiä meidän -työstämme, tunnustavat he, että heidän on meitä kiittäminen siitä, -että ovat vapaita Ruotsin miehiä." - -Päästettiin jyrisevä riemuhuuto. - -"No, enkö ollut oikeassa?" virkkoi piispa nauraen. "Ette olleet -selvillä mistä oli kysymys." - -Näin sanoen hyppäsi hän alas maahan. - -Talonpojat tunkeilivat hänen ympärilleen puristaakseen hänen kättään. -Heidät oli tenhonnut hänen puheensa yksinkertaisuus ja kenties vielä -enemmän mahtava ääni, syvä vakaumus, joka sydämestä kuohuen löysi -tien sydämiin ja vastustamattomasti teki vaikutuksensa. - -"Miksei piispa tullut tänne ennen?" kysyi muuan talonpojista. - -"En tiennyt, että tarvitsette minua." - -"Tulee niin varmaksi häntä kuullessaan!" - -"Minä olen vain lausunut teidän omat ajatuksenne." - -"Tietty se, mutta täällä puhutaan niin paljon, että väliin joutuu -ikäänkuin eksyksiin." - -"Nyt kai hän jää tänne yöksi?" kysyi joku toinen. - -"Minulla on siisti vierashuone, jos hän tahtoisi olla niin alava..." - -"Hyvänen aika, piispa kai asuu rovastin pappilassa!" - -"Rovastin, onko hän täällä?" kysyi Hemming. - -"Ei, hän on enimmäkseen linnassa Joakim herran luona." - -"Sitten asun jonkun teidän luonanne ja viivyn huomiseen!" - -Siitäkös oltiin hyvillään. Kylän suurtalonpoika, joka ensiksi oli -häntä puhutellut, sai kunnian pitää piispaa vieraanaan, ja hän kutsui -illaksi niin suuren seuran kuin huoneihin mahtui. - -Siellä Hemming Gadd päätti, mitä ennen oli aloittanut; selvin sanoin -osoitti hän unionin kestämättömyyden. "Se on samaa kuin valjastaisi -yhteen kaksi hevosta, joita ei ole koskaan koulutettu parihevosiksi", -sanoi hän. - -"Ne riuhtovat itsensä erilleen!" - -"Voivatpa riuhtoa toisensa vaivaisiksikin!" vastasi piispa. - -"Alku on jo tehty!" - -"Meidän täytyy katsoa, ettei sitä ratsastajaa, jonka olemme valinneet -varsallemme, tehdä jälleen jalkamieheksi!" - -Isäntä, kunnioitettu suurtalonpoika Arvid Broderinpoika, istui -kunniasijalla piispan vieressä. Hän tarttui pikariin ja täytti -sen tervetuliaisiksi vaahtoisin olvin; sitten pyysi hän kaikkia -vieraitaan tekemään samoin, ja sitä kehoitusta noudatettiin -siekailematta. - -Silloin hän nousi ja sanoi: "On huonosti tehty panna kynttilänsä -vakan alle ja salata mitä tietää; ei voi kieltää, että meidät -tässä pitäjässä on eksytetty harhapoluille. Jos pahajuoniset sinua -houkuttelevat, älä heihin suostu, sanotaan, mutta juuri siten olemme -tehneet. Nyt olemme kuitenkin päässeet parempaan käsitykseen, ja -tuskinpa tarvitsee minun sanoa, ketä meidän on siitä kiittäminen." - -"Piispaa!" huusi koko joukko. - -"Juomme siis hänen maljansa ja kiitämme siitä, mitä hän on tehnyt -hyväksemme!" - -Ja pikarit tyhjennettiin riemuiten. - -"Olette antaneet sitoa silmänne!" huudahti Hemming hilpeästi. "Olen -ainoastaan temmannut pois siteet, ja nyt näette yhtä selvästi kuin -ennenkin." - -"Niin teemme", virkkoi isäntä jälleen. "Ja omasta puolestani tahdon -huomenna tehdä uskollisuudenvalan jalolle Svante Niilonpojalle." - -"Me myös! Me myös!" kajahtelivat huudot. - -Ja sitten he joivat ja juttelivat, ja kun erottiin, oli kaikki -mieltymys tanskalaisiin puhallettu pois kuin paksu tomukerros, ja -kansallistunto välkkyi sen alta kuin kirkkaaksi hiottu teräs ja -näytti aivan loistavan ilosta, kun oli päässyt jälleen kunniaan. - -Seuraavana aamuna otti piispa vastaan uskollisuudenvalat Svante -Niilonpojalle nimismiehen ollessa läsnä, ja niin palasi hän -Kalmariin, missä kaikki oli tyyntä ja hiljaista. - -Kahakoita oli vähän väliä, ja vihollisten harmi piispaa kohtaan oli -tuntuvasti lisääntynyt hänen käytyään Möressä. Ennen ei rahvas ollut -tuonut mitään tavaroita kaupunkiin, vaan ainoastaan linnaan; nyt -oli laita päinvastoin, ja piispa sai yksityisesti monia näytteitä -kansanmiesten suosiosta. Mutta turhat olivat kaikki kokeet taivuttaa -Hemming Gaddia alamaisin sanoin kirjoittamaan korkealle esimiehelleen. - -"Minä inhoan sitä kettua", sanoi hän, "enkä mene askeltakaan häntä -vastaan!" - -Tavallisuuden mukaan oli jälleen ryhdytty Tanskan kanssa -neuvotteluihin. Kuningas uudisti vaatimuksensa, että niin kauan -kuin Ruotsi kieltäytyi ottamasta häntä vastaan kuninkaanaan, oli -sen suoritettava vuotuinen rahavero. Neuvosto pohti vilkkaasti -tätä kysymystä; siitä kirjoitettiin Erik Turenpojallekin, joka -varoitti siitä. Ja Hemming Gadd kirjoitti neuvostolle, ettei hänen -suostumuksellaan heitettäisi ainoaakaan lihapalaa sille koiralle, -jonka verisen kidan hän saattoi eroittaa Kalmariin saakka. Kelpo -pyssyin ja tapparoin halusi hän mieluummin maksaa. - -Sellaiset sanat eivät olleet omiaan sulattamaan mieliä leppeämmiksi -piispaa kohtaan, eikä kestänyt montakaan viikkoa, ennenkuin hän sai -kutsun saapua neuvoston eteen vastaamaan tehtyihin syytöksiin. Paul -Kylen oli siksi aikaa otettava päällikkyys huostaansa. - -Hemming vastasi leimuavalla kirjeellä kutsuun. Jollei mikään vaara -uhannut, tuumi hän, lähtisi hän Kalmarista; mutta jos se tapahtuisi -nyt, saisi valtaneuvosto kenties siitä tervetulleen aiheen uuteen -syytökseen, joka sitä paitsi olisi oikeutettu. Mutta yhtä vähän -kuin hänellä oli mitään takeita, että voisi palata, yhtä vähän -kiinnitettäisiin, jos jokin onnettomuus tapahtuisi, huomiota siihen, -kenen käskystä hän oli lähtenyt matkalle. - -Neuvosto viittasi kutsukirjeeseen ja lähetti hänelle sitä paitsi -sellaisen turvakirjan, "ettei hänellä enää pitänyt olla mitään -vastaan väittämistä". - -Mutta silloin hänen vihansa vasta oikein kuohahti. - -"Siihen turvakirjaan", kirjoitti hän, "jonka valtaneuvosto viimeksi -lähetti minulle, ei herrojen olisi tarvinnut tuhlata mustetta ja -paperia, sillä kun se ei olisi voinut kuulua toisin kuin kuului, -silloin saatoin kyllä käsittää, kuinka hyvin he suosivat minua. Mitä -te sitä vastoin kirjoitatte, että minä, jos sitä haluaisin, saisin -teiltä turvakirjan tahtoni mukaan, niin toivon teidän herruuttanne -palvelleeni siten, että voin ilman mitään vaaraa tulla huoletta -luoksenne." - -Kenties pelkäsi neuvosto saavansa kuulla liian tuimia totuuksia, -tai eivät syytöskohdat olleet kyllin perustellut, tai eivät he -lopultakaan uskaltaneet käydä tämän mahtavan miehen kimppuun, jonka -nimi tällä hetkellä huhun siivin liiti kautta maan; asian annettiin -toistaiseksi raueta. - -Epäluuloisuus, joka oli juurtunut Hemmingin sieluun, oli kasvanut -taistelussa neuvostoa vastaan. Hän ei voinut antaa anteeksi sitä, -että Svante Niilonpoika oli pannut nimensä kutsukirjan alle. - -Täällä kansan ja upseeriensa keskuudessa oli hän entisellään, -kenties vain tavallista myrskyisempi hilpeydessään. Hänen -rakkautensa ja kuolemanhalveksumisensa ei ollut koskaan esiintynyt -selvempänä. Kaikissa hankkeissa, joissa vaara oli tarjolla, esiintyi -hän etumaisena, ja hänen urhoollisuutensa oli jokapäiväisenä -puheenaineena sotamiehillä, jotka luulivat jonkin salaisen voiman -häntä suojelevan. - -Mutta milloin hän oli yksin kotonaan, silloin laskeutuivat synkät -pilvet hänen otsalleen, silloin saattoi hän kävellä tunnin toisensa -jälkeen huoneessaan edestakaisin. Silloin tarkasteli hän elämäänsä: -kiittämättömyyttä oli hän kokenut, häntä oli vihattu ja vainottu ja -petetty, ja kuitenkin oli hänen ainoana määränään ollut isänmaan -pelastus!... Sellaisina hetkinä täytti hänen sydämensä rajaton -ihmisten halveksuminen. Jos hän olisi voinut, olisi hän tallannut -jalkoihinsa kaiken pikkumaisuuden, kaikki alhaiset intohimot -maailmasta. Salamoita ja ukkosta huusi hän taivaasta avukseen, -mutta ei mitään rakkautta, ei anteeksiantoa, ei sääliväisyyttä, ei -myötätuntoa! - -Toisinaan saattoi hän Paul Kylelle paljastaa murtuneen mielensä. -Silloin sai sappi pursua yli äyräittensä ja hän lausui katkeria ja -tuimia totuuksia. Mutta jos toinen teki jonkun vastaväitteen, silloin -malttoi hän heti mielensä ja sanoi, että hänen käsivartensa vaivasi -häntä niin, että hänestä näytti kaikki mustalta. "Jos vapautuisin -tästä kitimestä", sanoi hän silloin, "sulkeutuisin vanhaan Rönön -luostariin; siellä parantuisin heti kaikista sekä ruumiin että sielun -vammoista". - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SVANTE NIILONPOIKA STURE JA HÄNEN -AIKALAISENSA I: KUOLON ENKELI*** - - -******* This file should be named 55293-8.txt or 55293-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/2/9/55293 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |