diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54192-8.txt | 4252 | ||||
| -rw-r--r-- | old/54192-8.zip | bin | 87924 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4252 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..dc8e97b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #54192 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54192) diff --git a/old/54192-8.txt b/old/54192-8.txt deleted file mode 100644 index fb22e4a..0000000 --- a/old/54192-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4252 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Majakanvartija y.m. kertomuksia, by Henryk -Sienkiewicz, Translated by Maila Talvio - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Majakanvartija y.m. kertomuksia - - -Author: Henryk Sienkiewicz - - - -Release Date: February 18, 2017 [eBook #54192] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAJAKANVARTIJA Y.M. KERTOMUKSIA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -MAJAKANVARTIA Y.M. KERTOMUKSIA - -Kirj. - -HENRYK SIENKIEWICZ - -Puolankielestä ["Latarniki"] suomentanut Maila Talvio - - - - - - -Otava, Helsinki, 1903. - - - - -SISÄLLYS: - - Seuratkaamme häntä! - Majakanvartia - Pelimanni-Jussi - Vanha palvelija - Posenilaisen opettajan muistikirjasta - - - - -SEURATKAAMME HÄNTÄ! - -(PÓJZMY ZA NIM) - - -I - -Cajus Septimus Cinna oli roomalainen patricio. Nuoruutensa hän vietti -legionissa, eläen ankaraa sotilaselämää. Sittemmin hän palasi Roomaan -elämään kunniassa ja liekkumassa ja kuluttamaan omaisuuttaan, joka -tosin jo oli häviämään päin, mutta siltä yhä vieläkin suuri. Hän elämöi -minkä ehti, jopa mellastikin niin paljon kuin ikinä taisi -jättiläiskaupungissa. Yöt hän juhli komeissa huviloissa kaupungin -ulkopuolella. Päivisin hän miekkaili ammattimiesten luona, kiisteli tai -keskusteli puhetaidon opettajien kanssa tepidarioissa -- joissa muuten -tiedettiin kaikki sekä maailman että kaupungin juorut. Hän oli -sirkuksessa, kilpa-ajoissa, nyrkkitaistelijain harjoituksissa, elusteli -kreikkalaisten luutunsoittajien parissa ja seurusteli trakialaisten -ennustajattarien ja ihanien tanssijattarien kanssa, joita oli tuotu -Arkipelagin saarilta. Ollen äidin puolelta kuuluisan Luculluksen sukua, -oli hän tältä perinyt herkkusuisuuden. Hänen pöydässään tarjottiin -kreikkalaisia viinejä, Neapelin ostereja, numidialaisia hiiriä ja -syötettyjä, hunajalla höystettyjä heinäsirkkoja Pontuksesta. Cinnan -piti saada käsiinsä kaikki mitä Rooma saattoi saada käsiinsä, sekä -Punaisen meren kalat että valkeat peltopyyt Borysteneen rannoilta. Ei -hän hurjastellut nautinnoissaan kuten sotamies, vaan hän valikoi kuten -patricion sopii. Hän rakasti kauneutta ja kykeni ehkä herättämään -muissakin rakkautta kauneuteen. Korinton rannoilta tuodut kuvapatsaat, -Attikan epilychniot, etruskilaiset tai sumuisesta Sericumista -kuljetetut vaasit, roomalaiset mosaikit, Eufratin takaiset matot, -hyvänhajuiset Arapian yrtit -- kaikki nämä pikkuasiat, jotka ovat -omiaan täyttämään patricion elämän tyhjyyttä, olivat hänelle rakkaat. -Taiteen tuntijana ja harrastajana hän niistä juttelikin hampaattomien -ukkojen kanssa, jotka aterialle käydessään koristivat kaljut päänsä -ruususeppelillä ja juhlien jälkeen pureskelivat heliotropin kukkia, -saadakseen henkensä hyvänhajuiseksi. Hän ihaili Ciceron lausetapaa ja -Homeron ja Ovidiuksen runoja. Atenalaisen puhujan kasvattamana hän -puhui sujuvasti kreikkaa, muisti ulkoa kokonaisia osastoja Iliadista ja -osasi juhlissa laulaa Anakreonin lauluja kunnes juopui tai kävi aivan -käheäksi. Opettajansa ja muiden puhujien kautta hän oli saanut -filosofiasta sen verran käsitystä, että tiesi jotakin Hellaassa ja -kolonioissa kohonneiden henkisten rakennusten kokoonpanosta: tiesi hän -senkin, että ne kaikki nyt olivat raunioina. Hän tunsi persoonallisesti -paljon stoikkoja ja he olivat kaikki hänelle vastenmieliset; oikeastaan -hän pitikin heitä valtiollisena puolueena ja sitäpaitsi jöröinä, jotka -vastustivat iloista elämää. Skeptikot istuivat usein hänen pöydässään, -kehittivät eri ruokalajien välillä kokonaisia järjestelmiä ja -julistivat viinimaljojen ääressä, että hekuma on paljasta turhuutta, -että totuutta on mahdoton saavuttaa ja että viisaan miehen ainoana -päämääränä voi olla kuollut lepo. - -Kaikki tämä soi hänen korvissaan, mutta ei ulottunut sen syvemmälle. -Hän ei tunnustanut mitään periaatteita löytyvän eikä huolinut -periaatteista. Caton persoonaan oli hänen mielestään yhdistynyt suuri -nero ja suuri typeryys. Elämä oli hänestä meri, jolla tuulet puhaltavat -kunne tahtovat -- siihen vaan vaaditaan taitoa että osaa asettaa -purjeet niin, että ne vievät alusta eteenpäin. Sitäpaitsi hän piti -arvossa leveitä hartioita, juuri sellaisia jommoiset hänen hartiansa -olivat, tervettä vatsaa, jommoinen hänellä oli ja kaunista roomalaista -päätä ynnä kotkannenää ja väkeviä leukoja, jommoiset hänellä niinikään -oli. Hän oli vakuutettu siitä, että niillä kutakuinkin pitäisi päästä -elämän läpi. - -Hän ei kuulunut skeptikkojen kouluun, mutta pohjaltaan hän kyllä oli -skeptikko. Samalla hän myöskin oli hedonikko, vaikka hän tiesikin, -ettei nautinto ole onnea. Epikuron todellista oppia ei hän tuntenut. -Sentähden hän piti itseään epikurolaisena. Filosofia oli hänen -silmissään jonkillaista henkistä urheiluharjoitusta, aivan yhtä hyvää -kuin se mitä miekkailijat opettivat. Kun hän kyllästyi keskusteluun, -läksi hän sirkukseen katsomaan verta. - -Jumaliin ei hän uskonut enempää kuin hyveeseen eikä onneenkaan. Hän -uskoi vaan ennustuksiin ja hänellä oli omat ennakkoluulonsa. Sitäpaitsi -Itämaitten salaperäiset uskonnot herättivät hänessä uteliaisuutta. -Orjilleen hän oli hyvä herra, jollei hetkellinen ikävystyminen johtanut -häntä julmuuteen. Hän päätteli, että elämä on suuri viiniruukku, joka -käy sitä pimeämmäksi jota paremmalla viinillä sen täyttää. Hän -puolestaan koetti tietysti täyttää omansa mitä parhaimmalla. Hän ei -rakastanut ketään, mutta hän piti monesta asiasta, muun muassa omasta -jalomuotoisesta päästään, kotkannenästään ja -- kauniista, patricion -jalastaan. - -Mellastusaikansa ensi vuosina häntä huvitti hämmästyttää Roomaa. -Muutaman kerran hän siinä onnistuikin. Myöhemmin hän kyllästyi -siihenkin. - - -II - -Vihdoin hänen varansa loppuivat. Velkamiehet möivät maatilan ja -Cinnalle jäi suuri väsymys, ikäänkuin hän olisi päättänyt raskaan -päivätyön, kyllästymys ja lisäksi jonkillainen syvä levottomuus. Tämä -viimemainittu tuli hänelle aivan odottamatta. Hän oli nauttinut -rikkautta, nauttinut rakkautta sellaisena jommoiseksi sitä siihen -maailman aikaan ymmärrettiin, nauttinut ylellisyyttä, nauttinut sodan -kunniaa, nauttinut vaarojen viehätystä; hän saattoi sanoa mitanneensa -ihmisajatuksen ääret, hän oli ottanut vastaan vaikutuksia runoudesta ja -taiteesta. Hän saattoi siis päätellä ottaneensa kaikki mitä elämällä -oli antamista. Siitä huolimatta häntä kuitenkin vaivasi tunne, että hän -oli jäänyt vaille jotakin -- vieläpä jotakin erittäin tärkeää. Ei hän -kuitenkaan tietänyt mitä se oli ja hän vaivasi turhaan päätään sitä -ajattelemalla. Oli hän monta kertaa koettanut varistaa päältään nämä -ajatukset ja tämän levottomuuden, hän oli koettanut vakuuttaa -itselleen, ettei elämässä ole eikä voi olla enempää, mutta siitä ei -hänen levottomuutensa ensinkään vähentynyt, vaan päinvastoin yltyi -yltymistään, kunnes hänestä lopulta tuntui siltä, ettei hän enään ole -levoton yksin itsestään, vaan koko Rooman kohtalosta. Hän sekä kadehti -että halveksi skeptikkoja, he kun saattoivat väittää tyhjyyden olevan -täytettävissä olemattomuudella. Hänessä oli tätä nykyä ikäänkuin kaksi -ihmistä, joista toinen ihmetteli omaa rauhattomuuttaan ja toinen -vaistomaisesti tunnusti sen aivan oikeutetuksi. - -Heti omaisuutensa hävitettyään lähetettiin Cinna mahtavien sukulaisten -suosituksesta Aleksandriaan -- oikeastaan siinä tarkoituksessa, että -hän rikkaassa maassa hankkisi uuden omaisuuden. Levottomuus astui -Brindisiumissa hänen kanssaan laivaan ja seurasi häntä meren poikki. -Aleksandriassa arveli Cinna virkatehtävien, uusien ihmisten, toisen -maailman ja uusien vaikutusten karkoittavan pois kiusallisen toverin. -Mutta hän erehtyi. Kului kuukausi, kului toinen -- ja aivan kuten -Demeterin siemen Italiasta tuotuna vielä vimmatummin versoi Deltan -lihavassa maassa, niin muuttui hänenkin levottomuutensa nyt tuuheasta -pensaasta upeaksi seederiksi, jonka varjo pimittämistään pimitti Cinnan -sielua. - -Alussa koetti Cinna elää samallaista elämää kuin ennen Roomassa. -Aleksandria oli komea kaupunki, täynnä vaaleatukkaisia, heleäihoisia -kreikattaria, joitten kasvot Egyptin aurinko teki kellertävän -läpikuultaviksi. Heidän sylissään hän etsi rauhaa. - -Mutta kun tämäkin keino osottautui tehottomaksi, rupesi hän -ajattelemaan itsemurhaa. Monet hänen tovereistaan olivat sillä tavalla -vapautuneet elämän huolista, jopa paljon vähäpätöisempien syitten takia -kuin Cinna: heidän oli ikävä, elämä oli käynyt tyhjäksi eikä heidän -tehnyt mieli elää kauvemmin. Kun orja vaan asetti miekan hyvään -asentoon ja piteli sitä lujasti, teki lyhyt hetki lopun kaikesta. Cinna -kävi kiinni tähän ajatukseen, mutta juuri kun hän oli ryhtymäisillään -tuumasta toimeen, pidätti häntä kummallinen uni. Hänestä tuntui siltä -kuin häntä olisi kuljetettu joen poikki ja kuin hän äkkiä olisi nähnyt -vastaisella rannalla levottomuutensa tulevan surkean orjan muodossa. -Olento kumarsi hänelle ja lausui: "Riensin tänne ottamaan sinua -vastaan!" Cinna pelästyi ensi kerran eläissään, sillä hän ymmärsi, että -he yhdessä olivat kulkevat haudan taakse, koskei hän ilman -levottomuutta voinut ajatellakaan sitä olotilaa. - -Vihdoin hän päätti kääntyä viisaiden puoleen, joita vilisi -Serapeumissa, koettaakseen heiltä saada selitystä arvoitukseensa. Eivät -he voineet antaa hänelle mitään selitystä, mutta he kutsuivat häntä _tu -museiuksi_, kuten oli tapana nimittää korkeasukuisia roomalaisia. -Vähäinen se lohdutus oikeastaan oli, ja kun viisaan nimi annettiin -miehelle, joka ei voinut selvittää edes omia likeisimpiä asioitaan, -tuntui se Cinnasta pelkältä ivalta. Hän arveli kuitenkin, ettei -Serapeum ehkä paljasta koko viisauttaan yhdellä haavaa -- ja jäi yhä -toivomaan. - -Merkillisin kaikista Aleksandrian oppineista oli jalosukuinen Timon -Atenalainen, mahtava mies ja Rooman kansalainen. Hän oli jo useita -vuosia asunut Aleksandriassa, jonne hän oli tullut syventyäkseen -egyptiläisen opin salaisuuksiin. Kerrottiin, ettei kirjastossa ollut -ainoaakaan pergamenttia tai papyrusta, jota ei hän olisi lukenut ja -sanottiin, että hän omisti koko inhimillisen viisauden. Sitäpaitsi hän -oli lempeä ja ymmärtäväinen mies. Saivartelevien ja kuiva-aivoisten -viisaitten joukosta eroitti Cinna hänet heti paikalla ja pian syntyi -heidän välilleen tuttavuus, joka jonkun ajan perästä kehittyi -likeiseksi ystävyydeksi. Nuoren roomalaisen täytyi ihmetellä miten -taitava vanhus oli dialektikassa, ja kuinka kaunopuheisesti ja -vakuuttavasti hän puhui niistä korkeista asioista, jotka koskevat -ihmisen ja maailman tarkoitusta. Erityisesti häntä hämmästytti, että -vanhuksen puheesta aina henki jonkillainen surumielisyys. Myöhemmin, -kun he olivat päässeet likemmä toisiaan, valtasi Cinnan monasti halu -kysyä vanhalta tietäjältä syytä tähän surumielisyyteen ja samalla avata -hänelle oma sydämensä. Lopulta hän sen tekikin. - - -III - -Eräänä iltana, kun meluiset keskustelut sielun vaelluksesta olivat -päättyneet ja he olivat jääneet kahden parvekkeelle, josta oli näköala -merelle, tarttui Cinna Timonin käteen, tunnusti sielunsa suurimman -tuskan ja minkätähden hän oli koettanut liketä Serapeumin oppineita ja -filosofeja. - --- Sen minä ainakin olen voittanut, virkkoi hän lopuksi, -- että olen -tutustunut sinuun, Timon. Ja nyt minä tiedän, että jollet sinä voi -selvittää elämäni ongelmoja, niin ei kukaan sitä voi. - -Jonkun aikaa katseli Timon meren tyyntä pintaa, johon uusikuu kuvastui, -sitte hän virkkoi: - --- Oletko, Cinna, nähnyt lintuparvia, jotka kylmästä, pimeästä -pohjoisesta lentävät tänne? Tiedätkö mitä ne etsivät Egyptistä? - --- Tiedän. Lämmintä ja valoa. - --- Ihmishenkikin etsii lämmintä, nimittäin rakkautta ja valoa, -nimittäin totuutta. Mutta linnut tietävät mistä etsivät onneaan, henget -lentelevät teillä tietämättömillä, eksyksissä, surussa ja -levottomuudessa. - --- Miksi, jalo Timon, ne eivät voi löytää tietä? - --- Ennen uskottiin jumaliin, nyt on usko jumaliin palanut loppuun, -kuten öljy lampusta. Sitte luultiin, että filosofiasta tulee hengelle -totuuden aurinko -- nyt istuvat, kuten itse parhaiten tiedät, -filosofian raunioilla sekä Roomassa että Atenan akatemiassa ja täällä -skeptikot, jotka luulivat antavansa rauhaa, mutta sensijaan antoivatkin -rauhattomuutta. Sillä jos ihminen luopuisi valosta ja lämmöstä, jäisi -hänen sielunsa pimeyteen, joka on samaa kuin rauhattomuus. Niin me siis -haparoimme pimeässä ja etsimme ulospääsyä... - --- Etkö sinäkään ole sitä löytänyt? - --- Olen etsinyt, mutta en ole löytänyt. Sinä olet etsinyt sitä -nautinnosta, minä mietinnästä -- ja meitä molempia ympäröi samallainen -sumu; tiedä kuitenkin, ettet yksin kärsi, vaan että sinussa kärsii koko -maailman henki. Joko siitä on kauvan kun lakkasit uskomasta jumaliin? - --- Vielähän niitä Roomassa kunnioitetaan julkisesti ja tuodaanhan -sinne uusiakin jumalia Aasiasta ja Egyptistä, mutta ainoastaan -vihanneskauppiaat, jotka aamuisin tulevat maalta kaupunkiin, palvelevat -niitä vilpittömässä uskossa. - --- Ja ainoastaan heillä on rauha. - --- Kuten niilläkin, jotka täällä palvelevat kissoja ja sipulia. - --- Ja niillä, jotka ovat kuin kylläiset elukat ja jotka eivät muuta -tahdo kuin maata aterian päälle. - --- Mutta ansaitseeko nyt tämän tähden elää? - --- Tiedämmekö me mitä kuolema tuo meille? - --- Mikä ero on oikeastaan sinun ja skeptikkojen välillä? - --- Skeptikot tyytyvät pimeyteen tai ainakin sanovat tyytyvänsä, mutta -minä kärsin pimeässä. - --- Etkö näe pelastusta? - -Timon vaikeni hetkisen, sitte hän lausui hitaasti ja ikäänkuin -haikaillen: - --- Odotan sitä. - --- Mistä? - --- En tiedä. - -Hänen päänsä vaipui käsien varaan ja ikäänkuin ympärillä vallitsevan -äänettömyyden vaikutuksesta hiljensi hänkin ääntään: - --- Se on kummallista, mutta välistä tuntuu minusta siltä, että jollei -maailmassa olisi muuta kuin mitä me tiedämme ja jollemme voisi tulla -muuksi kuin mitä me olemme, niin ei meissä olisi rauhattomuutta... Kun -minä olen sairas, syntyy minussa terveyden toivo... Usko Olympoon ja -filosofiaan on kuollut, mutta terveytenä saattaa olla joku uusi totuus, -jota en tunne. - -Kumma kyllä tuotti tämä keskustelu Cinnalle suurta lohtua. Olihan hän -kuullut, ettei hän yksinään ollut sairas, vaan että koko maailma -sairasti. Hänestä tuntui siltä kuin hänen hartioiltaan olisi nostettu -ääretön paino ja laskettu se tuhansille hartioille. - - -IV - -Siitä asti kävi Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys vieläkin -likeisemmäksi. He kävivät usein tervehtimässä toisiaan ja jakoivat sekä -huolensa että leipänsä ja juhlansa. Muuten Cinna kokemuksistaan ja -kyllästyksestään huolimatta oli siksi nuori, että elämässä vielä täytyi -löytyä hänelle tuntematontakin viehätystä. Sellaiseksi viehätykseksi -tuli hänelle varsinkin Timonin ainoa tytär, Antea. - -Antean maine oli Aleksandriassa yhtä suuri kuin hänen isänsä maine. -Häntä ylistivät uljaat roomalaiset, jotka oleskelivat Timonin talossa, -ylistivät kreikkalaiset, ylistivät Serapeumin filosofit, ylisti kansa. -Timon ei sulkenut häntä gynaeceumiin, kuten muut naiset suljettiin, -vaan hän koetti valaa häneen kaikki mitä itse tiesi. Tytön tultua -täysikasvaneeksi luki hän hänen kanssaan sekä kreikkalaisia että -roomalaisia, jopa heprealaisiakin kirjoja, sillä Antealla oli hyvä -muisti ja hän oli kasvanut kielirikkaassa Aleksandriassa, joten hän oli -oppinut sujuvasti puhumaan kaikkia näitä kieliä. Tyttö oli isänsä -henkinen toveri, hän otti monasti osaa keskusteluihin, joita kestien -aikana pidettiin Timonin talossa ja usein, kun puhe liikkui vaikeissa -sokkeloissa, osasi hän Ariadnena selviytyä niistä, jopa johdattaa muita -mukanaan. Isä ihaili ja kunnioitti häntä. Lisäksi häntä ympäröi -salaperäisyyden, melkeinpä pyhyyden taika. Sillä hän näki -profeetallisia unia ja asioita, joita ei tavallisen kuolevaisen silmä -näe. Vanha tietäjä rakasti häntä kuin omaa sieluaan, ehkä vielä enemmän -senkin tähden, että hän pelkäsi kadottavansa hänet. Tyttö oli nimittäin -usein kertonut unessa näkevänsä joitakin hänelle vihamielisiä olentoja -sekä jonkun ihmeellisen valon, josta ei hän tietänyt ennustiko se -elämää vaiko kuolemaa. - -Häntä ympäröi ainainen rakkaus. Egyptiläiset, jotka kävivät Timonin -talossa, kutsuivat häntä lotus-kukaksi, ehkä sentähden että tätä kukkaa -Niilin rannoilla kunnioitetaan jumalallisena olentona, tai ehkäpä -siksi, että se, joka hänet kerran näki, saattoi unohtaa koko maailman. - -Hän oli nimittäin yhtä kaunis kuin hän oli viisas. Egyptin aurinko -ei ollut tummentanut hänen kasvojaan, niitä saattoi verrata -helmenkarvaiseen näkinkengänkuoreen, jonka läpi kuultaa aamuruskon -punertava hohde. Hänen silmissään oli Niilin sini ja hänen katseensa -näytti tulevan kaukaa, tuntemattomilta tienoilta, niinkuin tämän -salaperäisen virran vesi. Kun Cinna ensi kerran nähtyään hänet ja -kuultuaan hänen äänensä, palasi kotiin, valtasi hänet halu pystyttää -atriumiinsa alttari ja uhrata valkeita kyyhkysiä hänen kunniakseen. Hän -oli eläissään kohdannut tuhansia naisia, sekä kaukaisen pohjolan -valkokulmaisia tyttöjä, joitten hiukset ovat kypsyneen viljan -karvaiset, että numidiattaria, mustia kuin laava -- mutta ei hän ikinä -ollut kohdannut tällaista ruumista eikä tällaista sielua. Ja jota -useammin hän hänet näki, jota paremmin hän häneen tutustui, jota -useammin hän sai kuunnella hänen puhettaan, sitä enemmän hänen -hämmästyksensä yltyi. Välistä hän, joka ei uskonut jumaliin, sai -päähänsä, ettei Antea voi olla Timonin tytär, vaan joku jumalatar, siis -ainoastaan puoleksi nainen ja puoleksi kuolematon. - -Ja pian hän rupesi rakastamaan tyttöä aavistamattomalla, äärettömällä -ja vastustamattomalla rakkaudella, joka erosi kaikista hänen -tähänastisista tunteistaan yhtä suuresti kuin Antea erosi kaikista -muista naisista. Hän halasi omistaa häntä vaan voidakseen häntä -palvella. Hän oli valmis vuodattamaan verensä saadakseen hänet -omakseen. Hän tunsi, että hän mieluummin on kerjäläisenä hänen kanssaan -kuin keisarina ilman häntä. Kuten meren pyörre vastustamattomalla -voimalla riistää mukaansa kaikki mitä sen piirissä on, niin riisti -Cinnan rakkaus valtoihinsa hänen sielunsa, sydämensä, ajatuksensa, -hänen päivänsä, yönsä ja kaikki mistä elämä on kokoonpantu. - -Vihdoin se riisti mukaansa Anteankin. - --- Tu felix, Cinna! toistivat ystävät toistamistaan. -- Tu felix, -Cinna! toisteli hän itsekin -- ja kun hän vihdoin hänet nai ja tytön -jumalalliset huulet lausuivat pyhät sanat: "missä sinä Cajus olet, -siellä olen minäkin Caja" -- silloin tuntui hänen onnensa olevan kuin -meri, pohjaton ja rajaton. - - -V - -Kului vuosi ja yhä kunnioitettiin nuorta vaimoa kotilieden ääressä kuin -jumalatarta. Hän oli miehensä silmäterä, hänen rakkautensa, viisautensa -ja valonsa. Mutta verratessaan onneaan mereen, oli Cinna unohtanut, -että merelläkin on laskunsa. Vuoden perästä tuli Anteaan hirveä, -tuntematon tauti. Hänen unensa oli täynnä kauheita näkyjä, jotka -kuluttivat hänen elämäänsä. Aamuruskon säteet katosivat hänen -kasvoiltaan ja jälelle jäi vain simpukan läpikuultavuus; hänen -kätensäkin alkoivat käydä läpikuultaviksi, silmät vaipuivat syvälle -otsan alle -- ja ruusunkarvainen lotuskukka valkeni vaikenemistaan, -kunnes se kävi valkeaksi kuin kuolleen kasvot. Huomattiin, että haukat -rupesivat kiertelemään Cinnan taloa ja se tietää Egyptissä kuolemaa. -Näyt kävivät yhä kauheammiksi. Puolipäivän aikaan, kun aurinko valoi -maille valkeaa hohdettaan ja kaupungissa oltiin hiljaa, oli Antea -kuulevinaan kuinka näkymättömät olennot nopein askelin liikkuivat hänen -ympärillään ja ilman syvyyksistä näki hän ruumiin kuivat, keltaiset -kasvot ja mustat silmät tähdättyinä itseensä. Ja nuo silmät tuijottivat -häneen tavattoman itsepintaisesti, ikäänkuin olisivat käskeneet -menemään jonnekin salaperäiseen, kauheaan pimeyteen. Silloin rupesi -Antean ruumis vapisemaan kuin kuumeessa, hänen otsansa kalpeni, kylmät -hikikarpalot pusertuivat esiin ja kotilieden jumaloitu papitar muuttui -pelästyneeksi, avuttomaksi lapseksi, joka pakeni miehensä turviin ja -valkein huulin toisteli toistelemistaan: "pelasta minut, Cajus! suojele -minua!" - -Ja Cajus olisi ollut valmis käymään joka aaveen kimppuun, minkä -Persefon vaan saattoi manalasta lähettää, mutta turhaan iski hän -katseensa avaruuteen. Kaikkialla oli tyhjää ja hiljaista, kuten -tavallisesti puolipäivän aikaan. Kaupunki uinui valkeassa -valaistuksessa, meri oli kuin upotettu auringonpaisteeseen eikä -hiljaisuudesta saattanut eroittaa mitään muuta kuin taloa kiertävien -haukkojen vikinää. - -Näyt uudistuivat yhä useammin. Vihdoin ne tulivat joka päivä. Ne -seurasivat Anteaa sekä ulkopuolelle kotia että atriumiin ja kammioihin. -Lääkärien neuvosta toimitti Cinna taloon egyptiläisiä huilunsoittajia -ja beduineja, jotka puhalsivat savipillejä, jotta he meluavalla -soitolla estäisivät näkymättömien olentojen hyminää kuulumasta. Mutta -turhaa se oli. Antea eroitti hyminän keskellä suurinta melua ja kun -aurinko oli päässyt niin ylhäälle, että varjo makasi ihmisen jaloissa -kuni takki, joka on valunut hartioilta, silloin näyttäytyi helteestä -väräjävässä ilmassa ruumiin kasvot ja lasittuneet silmät, jotka -tuijottivat Anteaan ja hiljaa liikkuivat ikäänkuin sanoakseen: "seuraa -minua!" - -Välistä näytti Anteasta siltä kuin ruumiin huulet hiljalleen olisivat -avautuneet ja sen suusta olisi lähtenyt inhoittavia kovakuoriaisia, -jotka lensivät suoraa päätä ilman halki häntä kohti. Kun hän vaan -ajattelikin näkyjä, tuli hänen silmiinsä tuskallinen ilme ja vihdoin -kävi elämä hänelle niin kauheaksi tuskaksi, että hän rukoili Cinnaa -pitelemään miekkaa sydäntänsä vastaan tai että Cinna sallisi hänen -ottaa myrkkyä. - -Mutta Cinna tiesi, ettei hän voi... Hän olisi ollut valmis miekalla -avaamaan suonensa vaimonsa tähden, mutta vaimonsa surmaajaksi ei hän -kyennyt. Kun hän kuvitteli tuota kallista päätä kuolleena, silmät -ummessa, jäisen rauhan leimaamana tai Antean rintaa oman miekkansa -lävistämänä, tunsi hän, että hänen täytyy tulla mielipuoleksi ennenkuin -hän kykenee sellaisiin tekoihin. - -Muuan kreikkalainen lääkäri sanoi hänelle, että Hekate ilmestyy -Antealle ja että nuo näkymättömät olennot, joitten hyminä peloittaa -häntä, kuuluvat pahansuovan jumalattaren seurueeseen. Hän oli sitä -mieltä, ettei Antealle löydy pelastusta, sillä sen joka näkee Hekaten, -täytyy kuolla. - -Silloin Cinna, joka vähän aikaisemmin olisi nauranut uskolle Hekateen, -uhrasi hänelle hekatombeja. Mutta ei uhri auttanut ja seuraavana -päivänä tuijottivat ankarat silmät taas puolenpäivän aikaan Anteaan. - -Koetettiin peittää hänen päätään, mutta hän näki ruumiin kasvot -paksuimmankin vaatteen läpi. Kun hänet suljettiin pimeään huoneeseen, -katselivat kasvot häneen seinästä ja valaisivat pimeyden kalpealla, -kuolonkarvaisella loistollaan. - -Illoin oli sairaan parempi. Silloin meni hän niin raskaaseen uneen, -että Cinna ja Timon monasti pelkäsivät hänen nukkuneen iäksi. Pian kävi -hän niin heikoksi, ettei hän päässyt kävelemään omin voimin. Häntä -kuljetettiin kantotuolissa. - -Cinnan vanha rauhattomuus palasi sata kertaa suuremmalla voimalla ja -valtasi hänet kokonaan. Hän pelkäsi Antean henkeä ja samalla hänellä -oli se kummallinen tunne, että hänen tautinsa on jossakin -salaperäisessä yhteydessä niiden asioiden kanssa, joista Cinna ja Timon -ensimäisessä tutunomaisessa keskustelussaan olivat puhuneet. -Mahdollisesti vanha tietäjä ajatteli samaa, mutta Cinna ei tahtonut -eikä uskaltanut kysyä häneltä. Sairas vaan kuihtui kuihtumistaan kuten -kukkanen, jonka terään myrkyllinen hämähäkki on tehnyt pesänsä. - -Cinna sekä toivoi että koetti epätoivoissaan häntä pelastaa. Ensin hän -vei hänet erämaahan likelle Memfistä, mutta kun ei pyramidien -hiljaisuus vapauttanut häntä hirveistä näyistä, palasi hän -Aleksandriaan ja toimitti hänen ympärilleen noitia ja ennustajia, jotka -manasivat tautia, sekä kaikenkaltaista roskajoukkoa, joka -ihmeitätekevien lääkkeiden avulla käytti hyväkseen ihmisten -herkkäuskoisuutta. Mutta Cinnalla ei enään ollut valikoimisen varaa, -vaan hän kävi kiinni kaikkiin keinoihin. - -Niihin aikoihin tuli Cesareasta Aleksandriaan kuuluisa juutalainen -lääkäri Josef, Khusan poika. Hänet toi Cinna paikalla vaimonsa luo -- -ja hetkeksi palasi toivo hänen sydämeensä. Josef, joka ei uskonut -kreikkalaisiin eikä roomalaisiin jumaliin, hylkäsi ylenkatseellisesti -puheet Hekatesta. Hän arveli, että pahat henget pikemmin ovat -riivanneet sairaan ja neuvoi Cinnaa lähtemään pois Egyptistä, jossa -Deltan soiset höyryt vahingoittavat terveyttä, pahoista hengistä -puhumattakaan. Hän neuvoi -- ehkä siksi, että itse oli juutalainen -- -lähtemään Jerusalemiin: siihen kaupunkiin eivät pahat henget pääse ja -siellä on ilma kuiva ja terveellinen. - -Cinna seurasi mielellään hänen neuvoaan, ensinnä siksi ettei ollut -muuta neuvoa ja toiseksi sentähden, että Jerusalemissa oli -varakonsulina muuan hänen tuttavansa, joka joskus oli ollut Cinnan -perheen holhokkina. - -Heidän saapuessaan otti varakonsuli heidät vastaan avosylin ja antoi -heidän asuttavakseen oman kesätalonsa, joka sijaitsi likellä kaupungin -muureja. Mutta Cinnan toivo oli haihtunut jo ennenkuin he pääsivät -perille. Sillä ruumiin kasvot olivat tuijottaneet Anteaan jo laivan -kannella -- perille päästyä taas sairas odotti puolipäivän hetkeä yhtä -kuollettavassa hädässä kuin ikinä Aleksandriassa. - -Ja niin alkoivat heidän päivänsä kulua kidutuksessa, tuskassa, -epätoivossa ja kuoleman odotuksessa. - - -VI - -Suihkulähteestä, varjoisasta pylväiköstä ja varhaisesta aamuhetkestä -huolimatta vallitsi atriumissa tukahuttava kuumuus, sillä keväinen -aurinko oli kuumentanut marmorin, mutta likellä taloa kasvoi vanha, -tuuhea pistaciapuu. Sen ympärillä oli aukeaa ja sinne tuntui -tuulenhenki paremmin. Sentähden käski Cinna asettaa sinne kantotuolin, -joka oli koristettu hyasinteilla ja omenankukilla ja jossa Antea -lepäsi. Itse hän istuutui hänen viereensä, laski kätensä hänen -käsilleen, jotka olivat valkeat kuin alabasteri, ja kysyi: - --- Onko sinun hyvä täällä, carissima? - --- On, vastasi Antea tuskin kuuluvalla äänellä. - -Ja hän sulki silmänsä ikäänkuin vaipuakseen uneen. Oli ihan hiljaista, -ainoastaan tuuli huojutti humisten pistaciapuun oksia, maassa, -kantotuolin ympärillä, tanssieli kullankarvaisia liekkejä, sillä -auringonsäteet tunkivat lehtiverkon läpi, ja heinäsirkat silittivät -kivien välissä. - -Hetkisen perästä avasi sairas silmänsä. - --- Cajus, virkkoi hän, -- onko se totta, että näille maille on -ilmestynyt filosofi, joka parantaa sairaita? - --- Täällä heitä nimitetään profetoiksi, vastasi Cinna. -- Olen minä -kuullut hänestä puhuttavan ja aioin jo kutsua hänet sinun luoksesi, -mutta hän osottautuikin vääräksi ihmeittentekijäksi. Sitäpaitsi hän on -rikkonut täkäläistä temppeliä ja tämän maan lakeja vastaan ja sentähden -prokuratori on ylenantanut hänet kuolemaan. Juuri tänään hänet -ristiinnaulitaan. - -Antean pää painui alas. - --- Sinut parantaa aika, virkkoi Cinna, huomatessaan kuinka hänen -kasvoihinsa tuli surullinen ilme. - --- Aika on kuoleman eikä elämän palveluksessa, vastasi sairas hitaasti. - -Ja taas syntyi hiljaisuus. Maassa yhä hyppielivät kultaiset kielekkeet; -sirkat sirittivät entistä äänekkäämmin ja kallion revelmistä mateli -esiin pieniä sisiliskoja, etsimään kallionkielekkeiltä aurinkoisia -paikkoja. - -Tuontuostakin vilkaisi Cinna Anteaan ja tuhannennen kerran lennähti -hänen päähänsä se epätoivoinen ajatus, että kaikkia pelastuskeinoja on -käytetty, ettei enään ole jälellä toivon kipinääkään ja että tuo -rakastettu olento pian on vain katoavainen varjo ja kourallinen tuhkaa -columbariumissa. - -Tuossa kantotuolissa maatessaan, silmät kiinni, kukkien keskellä, hän -jo näytti aivan kuolleelta. - --- Minä seuraan sinua! toisteli Cinna ajatuksissaan. - -Samassa rupesi etäältä kuulumaan askelia. Paikalla kalpenivat Antean -kasvot valkeiksi kuin liitu, huulet olivat puoleksi auki, hengitys -kulki hätäisesti ja rinta nousi ja laski kiireesti. Onneton sairas oli -varma siitä, että näkymättömien olentojen joukko, joka aina ilmoittaa -tuijottavan ruumiin tuloa, likeni. Mutta Cinna tarttui hänen käteensä -ja rupesi häntä rauhoittamaan: - --- Älä pelkää, Antea, minäkin kuulen askeleet. - -Hetken perästä hän lisäsi: - --- Pontius tulee luoksemme. - -Polun käänteeseen ilmaantui todella prokuratori kahden orjan seurassa. -Hän oli keski-ikäinen mies, pyöreähköt kasvot huolellisesti ajettuina, -ilmeessä keinotekoista varmuutta, mutta samalla surumielisyyttä ja -väsymystä. - --- Tervehdän sinua, jalosukuinen Cinna ja sinua, jumalallinen Antea! -lausui hän astuessaan pistacian alle. -- Kylmän yön perästäpä olemme -saaneet helteisen päivän: olkoon se suotuisa teille molemmille ja -kukoistakoon Antean terveys kuten nuo hyasintit ja omenapuun oksat, -jotka koristavat hänen kantotuoliaan! - --- Rauha olkoon kanssasi ja terve sinulle! vastasi Cinna. - -Prokuratori istuutui kalliolohkareelle, katseli Anteaa, rypisti tuskin -huomattavasti kulmakarvojaan ja puhui: - --- Yksinäisyys synnyttää surua ja sairautta, mutta joukkojen hyörinässä -ei ole tilaa pelolle. Annanpa teille sentähden neuvon! Paha kyllä emme -ole Antiokiassa emmekä Cesareassa, ei täällä ole sirkusleikkejä eikä -kilpa-ajoja, ja jos sirkuksen rakentaisikin, niin nuo tuittupäät jo -huomispäivänä sen hävittäisivät. Täällä et muuta kuule kuin sanan -"laki" -- ja tämä "laki" määrää kaikki. Mieluummin olisin vaikka -Skytiassa kuin täällä... - --- Mutta mitä sinun pitikään sanoa, Pilatus? - --- Poikkesin todella aineestani. Mutta se tulee kaikki minun -huolestumisestani. Sanoin, ettei pelolle jää tilaa ihmisjoukossa. -Kuulkaappas, tänäpänä te voitte saada nähdä näytelmän. Jerusalemissa -täytyy tyytyä vähempään. Ennen kaikkia täytyy Antean keskipäivällä olla -keskellä ihmisjoukkoja. Tänään kuolee ristillä kolme miestä. Onhan se -enemmän kuin ei mitään. Pääsiäisjuhlan johdosta on kaupunkiin -sitäpaitsi tulvinut kaikellaisia irtolaisia koko maasta. Voittehan te -tarkastella tätä väkeä. Käsken toimittaa teille hyvät paikat ristien -likeisyydessä. Minulla on syytä toivoa, että rikokselliset kuolevat -rohkeasti. Yksi heistä on kummallinen ihminen: sanoo olevansa Jumalan -Poika, on lempeä kuin kyyhkynen eikä todella ole tehnyt mitään, joka -ansaitsisi kuolemanrangaistuksen. - --- Ja sinä olet tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi? - --- Tahdoin päästä ikävyyksistä ja samalla kajoamasta tuohon -ampiaispesään, joka kihisee temppelin ympärillä. Muutenkin kantelevat -minusta Roomaan. Eikähän tässä sitäpaitsi ole kysymyksessä Rooman -kansalainen. - --- Kyllä tuo mies siltä kärsii yhtä paljon. - -Prokuratori ei vastannut. Mutta hetkisen perästä hän rupesi puhumaan -ikäänkuin itsekseen: - --- Yhtä asiaa en saata kärsiä ja se on liioittelu. Kun joku vaan minun -läsnäollessani lausuu tuon sanan, menee minulta hyvä tuuli koko siksi -päiväksi. Kultaisella keskitiellä! kas sillä on minun mielestäni -viisainta pysytellä. Mutta eipä ole kolkkaa maailmassa missä tätä -sääntöä seurattaisiin vähemmin kuin täällä. Kuinka tämä kaikki minua -kiusaa! Oi kuinka kiusaakin! Ei koskaan lepoa, ei koskaan tasapainoa... -ei ihmisissä eikä luonnossa... Nyt keväällä esimerkiksi ovat yöt kylmät --- mutta päivällä on sellainen kuumuus, ettei tahdo saada astutuksi -kiville. Puoleenpäivään on vielä hyvän matkaa, mutta katsokaappa missä -sitä jo ollaan! Ihmisistä ei kannata puhuakaan! Minä olen täällä siksi -että minun täytyy olla. Mutta vähät niistä! Johan minä taas poikkesin -aineestani. Menkää katsomaan ristiinnaulitsemista. Olen varma siitä -että tuo Natsarealainen kuolee rohkeasti. Käskin ruoskia häntä, sillä -arvelin sillä lailla suojelevani häntä kuolemasta. Minä en ole mikään -pyöveli. Mutta kun häntä lyötiin, pysyi hän kärsivällisenä kuin karitsa -ja siunasi ihmisiä. Ja kun hänen verensä valui virtana, nosti hän -silmänsä taivasta kohti ja rukoili. En ole eläissäni nähnyt niin -kummallista ihmistä. Vaimoni ei hänen tähtensä ole antanut minulle -hetkenkään lepoa. 'Älä päästä viatonta kuolemaan!' on hän varhaisesta -aamusta asti huutanut korvaani. Ei minulta ole puuttunut hyvää tahtoa. -Kahdesti astuin katolle ja puhuin raivostuneille papeille ja koko -tuolle rupiselle joukolle. Mutta he oikaisivat päät taaksepäin, -aukaisivat kitansa jotta leuat venyivät korviin asti ja huusivat yhteen -ääneen: 'ristiinnaulitse!' - --- Ja sinä suostuit? huudahti Cinna. - --- Kaupungissa olisi muuten syntynyt levottomuuksia ja olenhan minä -täällä ylläpitämässä rauhaa. Minun täytyy täyttää velvollisuuteni. En -pidä liioittelusta ja sitäpaitsi olen kuolettavasti väsyksissä. Mutta -kun kerran olen ottanut tehdäkseni jotakin, niin olen valmis yleisen -hyvän tähden uhraamaan yhden miehen elämän, varsinkin, jos se on -tuntematon mies, jota ei kukaan kysy. Se on hänen onnettomuutensa, -ettei hän ole roomalainen. - --- Paistaahan päivä muuallekin kuin Roomaan, kuiskasi Antea. - --- Jumalallinen Antea! virkkoi prokuratori, -- voisinhan minä vastata -sinulle, että ympäri maan piirin loistaa Rooman valta; sentähden on sen -hyväksi uhrattava kaikki, mutta levottomuudet kuluttavat voimaamme. -Ennen kaikkia rukoilen sinua: älä pyydä minua muuttamaan tuomiota. -Cinnakin voi vakuuttaa sinulle, ettei se käy laatuun, sillä langetettua -tuomiota ei kukaan muu kuin Caesar voi muuttaa. Minä en voi vaikka -tahtoisinkin. Eikö totta, Oajus? - --- Totta on. - -Nähtävästi sanat koskivat Anteaan. Ehkä itseään ajatellen, virkkoi hän: - --- Ihminen saattaa siis sekä kärsiä että kuolla viattomasti? - --- Ei kukaan ole viaton, vastasi Pontius. -- Natsarealainen ei ole -tehnyt mitään rikosta ja prokuratorina pesenkin käteni. Mutta ihmisenä -vastustan hänen oppiansa. Puhelin hänen kanssansa aika kauvan, sillä -minä tahdoin tutkia häntä. Ja minä tulinkin vakuutetuksi siitä, että -hän puolustaa kuulumattomia asioita. Se on vaikeaa! Täytyy maailman -toki seisoa järjen perustuksella. Kuka väittää, ettei siveyttä -tarvittaisi?... En suinkaan minä. Opettavathan stoikotkin, että -vastoinkäymisiä tulee kantaa kärsivällisyydellä, mutta eiväthän he -vaadi ihmistä luopumaan kaikesta, alkaen maatilasta päivällisateriaan -asti. Sanoppas sinä Cinna, joka olet järkevä mies, mitä sinä minusta -ajattelisit, jos minä antaisin tämän talon, jossa te nyt asutte, -jollekulle retkulaiselle, joka tuolla Jopen portilla paahtaa kylkiään -auringossa? Mutta juuri sellaisia asioita hän vaatii. Sitte hän -julistaa, että kaikkia tulee rakastaa samalla tavalla: juutalaisia yhtä -paljon kuin roomalaisia, roomalaisia yhtä paljon kuin egyptiläisiä, -egyptiläisiä yhtä paljon kuin afreja, ja niin poispäin. Myönnän että -sain hänestä tarpeekseni. Hänen henkensä on kysymyksessä ja kuitenkin -hän käyttäytyy ikäänkuin olisi kysymyksessä vaan jonkun toisen henki, -opettaa ja -- rukoilee. En minä ole velvollinen pelastamaan ihmistä, -joka itse ei pelastuksestaan välitä. Joka ei missään osaa pitää määrää, -on typerä mies. Sitte hän sanoo itseään Jumalan Pojaksi ja järkyttelee -perustuksia, joilla maailma lepää ja sillä hän tietysti vahingoittaa -ihmisiä. Miettiköön mielessään mitä tahtoo, mutta älköön ruvetko -järkyttelemään. Ihmisenä minä vastustan hänen oppiaan. Edellyttäkäämme -etten usko jumaliin -- se on silloin minun asiani. Joka tapauksessa -minä käsitän uskonnon tarpeellisuuden ja tunnustan sitä julkisesti, -sillä tiedän että uskonto on kansalle ohja. Hevostenkin täytyy olla -valjaissa ja lujissa valjaissa. Eihän kuoleman tuollaiselle -Natsarealaiselle pitäisi olla kauheankaan, koska hän väittää nousevansa -ylös kuolleista. - -Cinna ja Antea katsahtivat toisiinsa kummissaan. - --- Nousevansa ylös kuolleista? - --- Ei enempää eikä vähempää: kolmen päivän perästä. Niin hänen -opetuslapsensa ainakin väittävät. En muistanut kysyä häneltä itseltään. -Onhan se muuten yhdentekevä, sillä vapauttaahan kuolema lupauksista. Ja -eihän hän kadottaisi mitään, jollei nousisikaan ylös, sillä hänen -oppinsa mukaanhan todellinen onni alkaa vasta silloin kun iankaikkinen -elämä alkaa, nimittäin kuoleman jälkeen. Hän puhuu siitä todella kuin -mies, joka on asiastaan ihan varma. Hänen Hadeksessaan on valoisampaa -kuin aurinkoisessa maailmassa ja joka eninten kärsii täällä, se pääsee -varminten sinne; pitää vaan rakastaa, rakastaa ja rakastaa! - --- Onpa se kummallinen oppi! huudahti Antea. - --- Ja huusivatko ne todella sinulle: "ristiinnaulitse!" kysyi Cinna. - --- En minä sitä oikeastaan ihmettele. Tämän kansan mieli on täynnä -vihaa ja mikä sitte mielisi ristiinnaulita rakkauden, jollei viha? - -Antea painoi kättään kalpealle otsalleen. - --- Ja hän on varma siitä, että ihminen voi elää ja olla onnellinen -- -kuoleman jälkeen? - --- Sentähden ei häntä kammota risti eikä kuolema. - --- Kuinka se olisi suloista, Cinna!... - -Hetkisen perästä kysyi Antea uudelleen: - --- Mistä hän sen tietää? - -Prokuratori heilautti kättään. - --- Hän sanoo saaneensa tietää sen kaikkien ihmisten isältä, joka on -juutalaisille sama kuin meille Jupiter. Natsarealaisen opin mukaan on -siinä vaan se eroitus, että hän on yksi, ainoa ja laupias Jumala. - --- Kuinka se olisi suloista, Cajus! toisti sairas. - -Cinna avasi suunsa ikäänkuin vastatakseen jotakin, mutta vaikenikin -- -ja keskustelu katkesi. Nähtävästi Pontius yhä mietti Natsarealaisen -kummallista oppia, koska hän yhtä mittaa ravisti päätään ja kohautteli -olkapäitään. Vihdoin hän nousi ja rupesi sanomaan hyvästi. - -Äkkiä virkkoi Antea: - --- Cajus, mennäänpä katsomaan tuota Natsarealaista! - --- Pitäkää sitte kiirettä, huomautti Pilatus lähtiessään, -- sillä -kulkue lähtee pian liikkeelle! - - -VII - -Ilma, joka aamulla oli ollut kuuma ja kirkas, rupesi puolenpäivän -aikaan käymään pilviseksi. Luoteesta tulla lasketti mustia tai -kuparinkarvaisia pilviä. Ne eivät olleet erittäin suuret, mutta -uhkaavat ja täynnä rajuilmaa. Niiden välitse saattoi vielä nähdä -taivaan sineä, mutta epäilemättä ne pian olivat juoksevat yhteen ja -peittävät koko taivaan laen. Päivä päärmäsi niiden laidat kullalla ja -tulella. Kaupungin ja etäisimpien vuorten päällä kaarteli vielä -poutainen taivas eikä alhaalla tuntunut vähintäkään tuulen henkäystä. - -Korkealla ylätasangolla, jota kutsuttiin Golgataksi, seisoi jo siellä -täällä pieniä kansanryhmiä odottamassa kulkuetta kaupungista. Aurinko -valaisi laajaa, kivistä maisemaa, joka näytti ylen autiolta ja -hedelmättömältä. Sen yksitoikkoista harmautta keskeytti ainoastaan -revelmien ja rotkojen musta verkko, joka mustenemistaan musteni jota -valoisemmaksi ylätasanko kävi. Etäältä häämöitti korkeampia vuoria, -yhtä paljaina ja sinisen sumun peitossa. - -Alempana, kaupungin muurien ja Golgatan kukkulan välillä oli tasanko, -joka oli miltei kuin erämaa, siellä täällä vaan joku kallio revelmistä, -joihin oli kokoontunut hiukkasen mustaa multaa, nousi laihalehtisiä, -surkeita viikunapuita. Siellä täällä kohoili litteäkattoisia asumuksia, -liimautuneina kuni pääskysen pesät kiviseiniin, tai paistoi auringossa -valkeiksi maalattuja hautoja. Likeisen juhlan johdosta oli kaupunkiin -todella saapunut tulvimalla maaseutulaisia ja muurien ympärille oli -sentähden pystytetty suuri joukko telttoja ja lehtimajoja. Hyörivine -ihmisineen ja kameleineen teki kokonaisuus miltei leirin vaikutuksen. - -Aurinko yleni ylenemistään sitä puolta taivaanlakea, joka ei vielä -ollut pilvien peitossa. Hetket, jolloin näillä seuduin vallitsi kolkko -hiljaisuus ja jolloin jokainen elävä olento haki suojaa muurien luota -tai laaksoista, likenivät. Nytkin, vaikka elämä oli niin harvinaisen -vilkasta, kalvoi omituinen surumielisyys seutua; eiväthän häikäisevät -auringonsäteet täällä tavanneet vihantaa luontoa, vaan harmaita -kivilohkareita. Etäisten äänten humu, joka kuului muurien puolelta, oli -tänne ennättäessään kuin aaltojen kuohuntaa ja hiljaisuus miltei nieli -sen. - -Hajanaiset ihmisjoukot, jotka varhaisesta aamusta asti olivat -odotelleet Golgatalla, käänsivät päänsä kaupunkiin päin, mistä kulkue -minä hetkenä hyvänsä saattoi lähteä liikkeelle. Antean kantotuolikin -saapui paikalle, ympärillä muutamia sotamiehiä, jotka prokuratori oli -pannut tekemään tietä tungoksen läpi ja suojelemaan ystäviään -ulkomaalaisia vihaavan raivoisan joukon solvauksilta. Kantotuolin -rinnalla asteli Cinna ja sadanpäämies Rufilus. - -Antea oli ikäänkuin levollisempi ja tyynempi vaikka puolenpäivän aika -pian oli käsissä kauheine näkyineen, jotka kuluttivat hänen elämäänsä. -Prokuratorin kertomukset nuoresta Natsarealaisesta olivat panneet hänen -ajatuksensa sekaisin ja kääntäneet hänen huomionsa pois hänen omasta -tuskastaan. Se oli hänestä tavattoman kummallista, hän totisesti ei -saattanut sitä käsittää. Silloinen maailma oli nähnyt paljon ihmisiä, -jotka olivat kuolleet tyynesti kuten polttorovio sammuu, kun puut ovat -palaneet loppuun. Mutta se oli muka ollut filosofin rohkeaa alistumista -lahjomattoman välttämättömyyden alle. He olivat tieten tahtoen -vaihtaneet valon pimeyteen ja todellisen elämän sumeaan, katoavaan, -epämääräiseen olotilaan. Kukaan ei tähän asti ollut siunannut kuolemaa, -kukaan ei ollut kuollut siinä horjumattomassa luulossa, että vasta -polttorovion tai haudan takana alkaa todellinen elämä ja onni, niin -mahtava ja määrätön, että ainoastaan kaikkivoipa ja ääretön olento voi -sellaisen antaa. - -Hän, joka piti ristiinnaulittaman, lausui sen epäämättömänä varmuutena. -Tämä oppi teki Anteaan syvän vaikutuksen ja näytti hänestä olevan ainoa -lohdutuksen ja onnen lähde. Hän tiesi, että hänen täytyy kuolla ja se -tieto tuotti hänelle ääretöntä tuskaa. Sillä mitä kuolema hänelle -merkitsi? Hänen täytyi luopua Cinnasta, luopua isästä, luopua valosta, -rakkaudesta ja vaihtaa kaikki tyhjään, kylmään, pimeyteen, joka on -miltei olemattomuutta. Jota parempi hänen oli elämässä, sitä suurempi -tuska häntä odotti kuoleman jälkeen. Jos kuolemasta olisi ollut edes -jotakin etua, jos olisi saanut ottaa mukaansa edes muistot rakkaudesta -ja onnesta -- niin olisihan siihen tyynesti alistunut. - -Mutta juuri silloin, kun ei hän kuolemalta odottanut mitään, sai hän -äkkiä kuulla, että se voi antaa kaikki. Ja kuka sitä tietoa julisti? -Ihmeellinen mies, opettaja, profetta, filosofi, joka käski ihmisten -rakastaa ja piti rakkautta suurimpana hyveenä, joka siunasi, kun häntä -ruoskittiin ja joka piti ristiinnaulittaman. Antea ajatteli: -"minkätähden hän opetti sellaista, koska hän saa ristin ainoaksi -palkakseen? Muut ovat vaatineet valtaa -- ei hän ole sitä tahtonut. -Muut ovat vaatineet rikkautta -- hän on pysynyt köyhänä; muut ovat -vaatineet palatseja, ylellisyyttä, purppuravaatteita, päärlyillä ja -elfenluulla koristettuja vaunuja -- hän on pysynyt paimenena. Koska hän -on saarnannut rakkautta, armahdusta, hurskautta, niin eihän hän ole -voinut olla paha eikä ehdointahdoin pettää ihmisiä. Jos hän taas on -puhunut totta, niin siunattu olkoon silloin kuolema, joka tekee lopun -maallisesta hädästä, joka muuttaa pahemman elämän paremmaksi, joka -valaa valoa sammuville silmille ja antaa sielulle siivet, joilla se -pääsee lentämään iankaikkiseen iloon!" Nyt alkoi Antea ymmärtää -ylösnousemisen lupausta. - -Sairas raukka tarttui koko sielullaan ja sydämellään tähän oppiin. -Hänen mieleensä muistui myöskin mitä isä monasti oli sanonut, -nimittäin, että ainoastaan joku uusi oppi voi vapauttaa väsyneen -ihmishengen pimeästä ja kahleista. Tässäpä nyt oli uusi totuus! Se -voitti kuoleman ja toi siis pelastuksen. Antea vaipui sielullaan ja -mielellään niin kokonaan näihin ajatuksiin, että Cinna monen monituisen -päivän perästä tänään ensi kerran huomasi hänen kasvonsa tyyninä, -vaikka puolenpäivän hetki läheni. - -Vihdoin läksi kulkue liikkeelle kaupungista Golgataa kohti -- ja -kukkulalta, missä Antea oli, saattoi selvästi nähdä kaikki. -Kansanjoukko oli aika suuri, mutta tässä kivierämaassa se miltei -hukkui. Kaupungin avatuista porteista tulvi yhä enemmän väkeä ja -matkalla tulivat ne, jotka olivat odottaneet muurien ulkopuolella, -vielä lisää. Ensin he kulkivat pitkässä jonossa, mutta jota etemmä -tultiin sitä taajemmalle alalle levisi joukko ikäänkuin joki, joka -tulvii. Molemmin puolin kihisi lapsiparvia. Valkeat vaatteet ja naisten -siniset ja punaiset päähineet kuulsivat ja välähtelivät joukossa. -Keskeltä loisti roomalaisten sotamiesten asuja ja peitsiä, joihin -auringonsäteet ikäänkuin lennähtämällä heijastuivat. Etäältä kuului -ihmisäänten sekavaa hyminää, joka kävi yhä selvemmäksi. - -Vihdoin ihmiset tulivat ihan likelle ja ensimäiset rivit rupesivat jo -nousemaan kukkulalle. Joukolle tuli kiire, sillä jokainen tahtoi saada -hyvän paikan ja nähdä kärsimyksen niin täydellisesti kuin suinkin. -Sotamiesosasto, joka saattoi tuomituita, jäi yhä jälemmä. Ensinnä tuli -lapsia, varsinkin kirkuvia poikanulikoita, puolialastomina, lanteilla -vyöt, päät kerittyinä paljaiksi, paitsi kahta hiustupsua, jotka olivat -jätetyt ohimojen kohdalle. Päivä oli polttanut heidät ihan ruskeiksi, -ainoastaan silmät olivat siniset. Hurjasti huutaen rupesivat he -revelmistä kiskomaan irti kivenpalasia, heittääkseen niillä -ristiinnaulittavia. Samassa rupesi heidän ympärillään kihisemään -kaikellaista kirjavaa joukkoa. Useimmissa kasvoissa paloi kiihtymys ja -toivo saada nauttia näytelmästä. Ei ainoissakaan kasvoissa saattanut -nähdä säälin hiventä. Antea oli kyllä Aleksandriassa tottunut -kreikkalaisten vilkkauteen, mutta täällä hänen täytyi hämmästyä kimeitä -ääniä, sanatulvaa joka pursui joka suusta ja liikkeiden kiihkeyttä. -Ihmiset puhuivat toisilleen sellaisella raivolla, että olisi luullut -heidän aikovan syöstä toistensa niskaan; he huusivat ikäänkuin heidän -henkensä pelastus olisi ollut kysymyksessä ja rähisivät ikäänkuin heitä -olisi nyljetty. - -Sadanpäämies Rufilus oli tullut kantotuolin ääreen ja antoi tyynellä, -auliilla äänellä tarvittavia selityksiä. Kaupungista tulvi kaiken aikaa -uusia ihmisaaltoja, tungos kasvoi joka hetki. Kansanjoukossa saattoi -nähdä varakkaita jerusalemilaisia vyötetyissä viitoissaan ja pysytellen -niin etäällä kuin suinkin etukaupunkien köyhästä roskaväestä. Paljon -oli maalaisiakin, jotka perheineen päivineen olivat tulleet juhlille -kaupunkiin, Maamiehet kulkivat pussit selässä. Paimenet, jotka -olivat puettuina vuohennahkoihin, näyttivät hämmästyneiltä ja -hyväluontoisilta. Miesten joukossa kulki joukottain naisia, mutta koska -eivät varakkaammat kaupunkilaisnaiset mielellään liikkuneet kodin -ulkopuolella, olivat nämä enimmäkseen kansannaisia, maalaisia tai -kirjavapukuisia katulintuja, jotka jo kaukaa hajusivat nardukselta. -Heidän hiuksensa, kulmakarvansa ja kyntensä olivat maalatut, korvissa -riippui jättiläisrenkaat ja kaulalla oli rahoista tehtyjä koristuksia. - -Vihdoin saapui Sanhedrinkin ja sen keskellä Hannas, vanha mies, jonka -kasvot olivat ankarat ja silmät verestivät, sekä lihava Kaifas, päässä -kaksikulmainen lakki, rinnalla kullattu taulu. Heidän kanssaan kulki -eri lahkoihin kuuluvia fariseuksia, kuten _laahaavia_, jotka tahallaan -astuivat kaikkien esteiden päälle, _veriotsaisia_ fariseuksia, jotka -niinikään tahallaan hakkasivat otsaansa muureihin ja _nöyriä_ -fariseuksia, jotka olivat valmiit ottamaan koko kaupungin syntikuorman -hartioilleen. Ankara itsetietoisuus ja kylmä kiihko eroitti heidät muun -kansan meluisasta vihasta. - -Cinna katseli ihmishyörinää kylmällä ylenkatseella, kuten ainakin mies, -joka tietää kuuluvansa vallassa olevaan rotuun. Antea näytti -ihmettelevän ja pelkäävän, Aleksandriassa asui paljon juutalaisia, -mutta siellä ne olivat puoleksi kreikkalaistuneet. Täällä hän ensi -kerran näki heidät sellaisina, jommoisiksi prokuratori oli heitä -kuvannut ja jommoisia he olivat omassa pesäpaikassaan. Antean nuoret -kasvot, joihin kuolema jo oli painanut leimansa, hänen koko olentonsa, -joka oli kuin varjo, herätti yleistä huomiota. Häneen katsottiin niin -paljon kuin kantotuolia ympäröivät sotamiehet vaan sallivat. Mutta niin -suuresti vihattiin ja inhottiin Jerusalemissa vieraita, ettei -ainoissakaan kasvoissa saattanut huomata sääliä. Päinvastoin näyttivät -kaikki iloitsevan siitä, ettei uhri pääse pakoon kuolemaa. Vasta nyt -ymmärsi Antea selvästi, minkätähden tämä kansa vaati ristinpuuhun -profettaa, joka oli puhunut sille rakkaudesta. - -Ja äkkiä tuntui Natsarealainen hänestä hyvin likeiseltä, milteipä -rakkaalta. Hänen täytyi kuolla -- Antean samoin. Hänen tuomionsa oli -langetettu, häntä ei mikään voinut pelastaa. Antean kohtalo oli -niinikään määrätty, sentähden hänestä tuntui siltä kuin kärsimyksen ja -kuoleman sukulaisuus olisi ollut heitä yhdistämässä. Mutta -Natsarealainen kulki ristiä kohti tietäen että kuolemaa seuraa huomen, -kun sensijaan Antealla ei vielä ollut tätä uskoa, vaan hän oli saapunut -tänne ammentamaan sitä Natsarealaisen näkemisestä. - -Etäältä oli kaiken aikaa kuulunut melua, vihellystä ja ulvontaa. Äkkiä -hiljeni kaikki. Kuului ainoastaan aseiden helske ja sotamiesten raskaat -askeleet. Kansanjoukko lainehti ja antoi tietä ja osasto, joka seurasi -tuomittuja, rupesi kulkemaan kantotuolin sivutse. Sekä edessä että -takana ja sivuilla asteli hitain, tasaisin askelin sotamiehiä. Keskeltä -näkyi kolmen ristin poikkipuut, jotka näyttivät liikkuvan itsestään, -sillä miehet jotka niitä kantoivat, olivat aivan lyyhistyksissään -niiden painon alla. Helposti saattoi arvata, ettei kukaan näistä -kolmesta miehestä ollut Natsarealainen. Kahden kasvot olivat nimittäin -raa'at kuin ryövärillä ja kolmas oli keski-ikäinen, yksinkertainen -maalainen, jonka sotamiehet nähtävästi olivat pakoittaneet matkaansa. -Natsarealainen kulki ristien perässä ja hänen kintereillään seurasi -kaksi sotamiestä. Tuuli heilutteli hänen purppuraista viittaansa. Hänen -päässään oli orjantappurakruunu, jonka piikkien alta tihkui -veripisaroita. Toiset tippuivat hiljalleen hänen kasvoillensa, toiset -hyytyivät ja jäivät punaisina kuin orjantappuramarjat tai korallihelmet -kruunun alle. Kalpea hän oli ja kulki horjuvin, väsynein askelin. -Joukko herjasi ympärillä, mutta hän näytti astelevan pyhien ajatusten -vallassa, ikäänkuin jo poissa maailmasta ja ikäänkuin eivät vihan -huudot enään olisi häneen pystyneet. Hän näytti antavan anteeksi -enemmän kuin ihminen saattaa antaa anteeksi ja hän näytti säälivän -enemmän kuin ihminen saattaa sääliä, sillä iäisyys varjosti jo häntä, -hän oli jo kohotettu inhimillisen pahuuden yläpuolelle. Hän asteli -hiljaisena, lempeänä ja surren koko maailman ääretöntä surua. - --- Sinä olet totuus, kuiskasi Antea vapisevin huulin. - -Kulkue liikkui juuri kantotuolin ohi. Hetkeksi sen täytyi pysähtyäkin, -sillä sotamiehet, jotka kulkivat edellä, puhdistivat tungosta tieltä. -Antea näki nyt Natsarealaisen muutaman askeleen päästä, näki tuulen -heiluttavan hänen hiuksiaan ja punaisen hohteen lankeavan -purppuravaatteista hänen kalpeille, läpikuultaville kasvoilleen. Tungos -tölmäsi häntä kohti ja asettui niin ahtaaseen puoliympyrään sotamiesten -eteen, että heidän peitsillään täytyi suojata häntä joukon vimmalta. -Kaikkialla näkyi nyrkkejä pystyssä, silmiä pullollaan päässä, kiiluvia -hampaita, partoja, joita vimman liikkeet panivat tutisemaan, huulia, -jotka olivat vaahdossa ja jotka päästivät käheitä ääniä. Natsarealainen -katsahti ympärilleen ikäänkuin kysyäkseen: "mitä minä olen tehnyt?" -- -nosti sitte silmänsä taivasta kohti, rukoili ja -- antoi anteeksi. - --- Antea! Antea! huusi tällä hetkellä Cinna. - -Mutta Antea ei näyttänyt kuulevan hänen huutoaan. Hänen silmistään -vieri suuria kyyneliä, hän unohti sairautensa, unohti, ettei hän moneen -päivään ollut liikkunut kantotuolista ja nousi äkkiä pystyyn. Hän -vapisi. Joukon sokea vimma oli kiihoittanut hänen säälinsä, tuskansa ja -mielenliikutuksensa äärimmilleen. Hän rupesi repimään irti hyasintteja -ja omenankukkia ja heittämään niitä Natsarealaisen jalkojen juureen. - -Hetkeksi syntyi äänettömyys. Joukko hämmästyi nähdessään ylhäisen -roomattaren osoittavan kunniaa kuolemaan tuomitulle. Natsarealainen -käänsi silmänsä hänen sairaihin, surkastuneisiin kasvoihinsa ja hänen -huulensa alkoivat liikkua ikäänkuin hän olisi häntä siunannut, Antea -oli vaipunut patjoilleen. Hän tunsi rajattoman valoisuuden, hyvyyden, -lempeyden, lohdutuksen, toivon ja onnen merenä aaltoilevan vastaansa ja -kuiskasi taasen: - --- Sinä olet totuus. - -Sitte syöksyi uusi kyynelvirta hänen silmistään. - -Tungos vei Natsarealaista eteenpäin, muutaman askeleen päähän, mihin -ristinpuut jo olivat pystytetyt kallionrevelmiin. Joukko kihisi taas -hänen ympärillään, mutta koska hän seisoi korkealla paikalla, saattoi -Antea selvästi nähdä hänen kalpeat kasvonsa ja orjantappurakruununsa. -Sotamiehet kääntyivät vielä kerran joukon puoleen ja karkoittivat sen -niin kauvas, ettei se olisi häiritsemässä toimitusta. Nyt sidottiin -molemmat ryövärit syrjillä oleviin risteihin. Kolmas risti seisoi -keskellä, sen huippuun oli kiinnitetty valkea paperi, jota yhä yltyvä -tuuli repi ja räpytteli. Vihdoin likenivät sotamiehet Natsarealaista ja -rupesivat häntä riisumaan. Silloin sateli joukosta huutoja: "kuningas, -kuningas, älä alistu! Missä sinun saattosi on? Puolusta itseäsi!" Sitte -päästi kansa sellaisen naurun rämäkän, että kalliot kaikuivat. -Natsarealainen oikaistiin nyt pitkäkseen maahan, jotta hänen kätensä -saataisiin kiinnitetyiksi ristin poikkipuuhun ja jotta hän sitte -sellaisenaan saataisiin nostetuksi pääpuuhun. - -Äkkiä heittäytyi joku mies, joka seisoi ihan likellä kantotuolia ja -joka oli puettu valkeisiin vaatteisiin, maahan, sirotti tomua ja -hiekkaa päälaelleen ja rupesi kauhealla, epätoivoisalla äänellä -huutamaan: - --- Minä olin spitalinen -- hän paransi minut -- miksi he hänet -ristiinnaulitsevat? - -Antean kasvot kävivät valkeiksi kuin vaate. - --- Hän paransi hänet... kuuletko Cajus? virkkoi hän. - --- Joko palaamme kotiin? kysyi Cinna. - --- Emme. Tahdon jäädä tänne! - -Mutta tuulispään voimalla valtasi Cinnan äkkiä rajaton epätoivo. Ettei -hän ollut kutsunut Natsarealaista taloonsa parantamaan Anteaa! - -Sotamiehet olivat sovitelleet naulat käsiin ja rupesivat lyömään niitä -kiinni. Kuului kumea kalina, kun rauta sattui rautaa vastaan. -Vähitellen, kun terävät naulat olivat tunkeneet käsien läpi ja -painuivat puuhun, muuttui ääni ja kaikui ikäänkuin kauvempaa. -Ihmisjoukot olivat vaienneet, nähtävästi ne tahtoivat nauttia -huudoista, joita tuskat pakoittaisivat pääsemään Natsarealaisen suusta. -Mutta hän pysyi vaiti ja ainoastaan vasaran uhkaavat, kauheat iskut -kaikuivat pitkin kukkuloita. - -Vihdoin valmistuttiin siitä työstä ja yhdessä poikkipuun kanssa -nostettiin ruumis korkeuteen. Toimitusta johtava sadanpäämies lausui, -tai oikeastaan lauloi yksitoikkoisella äänellä komentosanat, ja niiden -mukaan rupesi yksi sotamiehistä kiinnittämään puuhun jalkoja. - -Pilvet, joita aamusta alkaen oli kerääntynyt taivaan rannalle, -peittivät nyt auringon. Etäiset vuoret ja kukkulat, jotka olivat -paistaneet auringossa, sammuivat. Maa pimeni. Pahansuova -kuparinkarvainen hämärä otti haltuunsa seudun ja jota syvemmä aurinko -vaipui pilvimöhkäleiden taakse, sitä sakeammaksi se kävi. Olisi luullut -jonkun ylhäältä päin kylväneen maan päälle punertavaa pimeyttä. Kuuma -tuulenhenki läähätti tuontuostakin, mutta sammui. Ilma kävi helteiseksi -kuin höyry. - -Äkkiä pimenivät viimeisetkin punan väläykset. Mustina kuin yö ja -suurina kuin jättiläisvallit alkoivat pilvet liikkua ja kulkea kukkulan -ja kaupungin päällitse. Nousi myrsky. Maailmalle tuli hätä. - --- Palatkaamme kotiin! lausui Cinna uudelleen. - --- Vielä, vielä minä tahdon häntä nähdä! vastasi Antea. - -Koska pimeys peitti ristiinnaulitun ruumiin, käski Cinna viedä -kantotuolin itse kärsimyspaikalle. He tulivat niin likelle, ettei ollut -kuin muutama askel ristille. Puun tummaa pintaa vastaan erottautui -ristiinnaulitun ruumis selvästi pimeästä. Se paistoi valkeana ikäänkuin -kuun hopeiset säteet olisivat sitä valelleet. Natsarealaisen rinta -nousi ja laski nopeasti. Hänen päänsä ja silmänsä olivat yhä tähdätyt -kohti korkeutta. - -Pilvien povesta kuului jylhä jyminä. Ukkonen heräsi, nousi, heittäytyi -hirveällä jyrinällä lännestä itään ja putosi sitte ikäänkuin -pohjattomaan kuiluun, tunkeutui syvemmälle ja syvemmälle, vuoroin -hiljeni, vuoroin paisui ja päästi vihdoin niin kauhean rymäkän, että -maa tärisi perustuksia myöten. - -Samaan aikaan särki sininen jättiläissalama pilvet, valaisi taivaan, -maan, ristin, sotamiesten asut ja kansanjoukon, joka pelkäsi ja vapisi -kuin lammaslauma. - -Salamaa seurasi vieläkin paksumpi pimeys. Kantotuolin likeisyydessä -kuului naisten valitusta. He olivat hekin tulleet likemmä ristiä ja -haikean vaikutuksen teki heidän valituksensa keskellä hiljaisuutta. Ne, -jotka olivat hävinneet joukkoon, rupesivat nyt huutamaan. Sieltä täältä -alkoi kuulua läpitunkevia ääniä. - --- Voi meitä! voi! Kun eivät vaan olisi ristiinnaulinneet vanhurskasta! - --- Hän antoi oikean todistuksen! Voi meitä! - --- Hän herätti kuolleita! Voi meitä! - -Toinen ääni huusi: - --- Voi sinua, Jerusalem! - -Samassa kuului toinen: - --- Maa järisi. - -Jo syöksyi uusi salama esiin taivaan povesta, paljastaen jonkinlaisia -jättiläiskokoisia tulipatsaita. Äänet vaikenivat tai oikeastaan -hukkuivat myrskyn vinguntaan. Tuulispää oli nimittäin äkkiä hirveällä -voimalla tarttunut päähineihin ja vaippoihin ja ruvennut heiluttamaan -niitä ilmassa. - -Äänet puhkesivat taasen huutamaan: - --- Maa järisi! - -Toiset läksivät pakoon. Toiset kahlehti kauhu paikalle -- ja he -seisoivat sokaistuina, voimatta ajatella yhtään selvää ajatusta ja -ainoastaan hämärästi aavistaen, että oli tapahtunut jotakin kauheaa. - -Mutta pimeä alkoi hiljalleen hälvetä. Tuuli hajoitti pilvet ja repi ne -säpäleiksi kuin palaneen vaatteen. Päivä palasi vähitellen, vihdoin -särkyivät mustat pilvimöhkäleet ja revelmistä puhkesi esiin tulvanaan -auringonvaloa. Seutu, pelästyneet ihmiskasvot ja ristit näkyivät -selvästi. - -Natsarealaisen pää vaipui syvälle rintaa vastaan kellertävänä kuin -vaha; hänen silmänsä olivat kiinni, huulet sinettyneinä. - --- Hän kuoli, kuiskasi Antea. - --- Kuoli, toisti Cinna. - -Samassa upotti sadanpäämies peitsensä kuolleen kylkeen. Kumma kyllä -näytti valon palaaminen ja tämän kuoleman katseleminen rauhoittavan -joukkoja. Ne likenivät likenemistään. Sotamiehetkään eivät enään -estäneet pääsyä. Joukosta alkoi taas kuulua ääniä: - --- Astu alas ristiltä! astu alas ristiltä! - -Vielä kerran katsahti Antea tuota kalpeaa päätä, joka riippui rinnalla. -Sitte hän hiljaa ja ikäänkuin itsekseen lausui: - --- Nouseeko hän kuolleista?... - -Kuolema oli jo painanut sinertävän leimansa hänen silmilleen ja -suulleen. Käsivarret olivat ylenmäärin venytetyt, ruumis oli -liikkumattomana ja maa veti sitä jo puoleensa kuten ainakin raskaita, -kuolleita kappaleita. Kun Antea tätä kaikkea katseli, värisi hänen -äänessään epätoivoisa epäilys. - -Hätä oli vallannut Cinnankin sielun. Ei hän uskonut, että -Natsarealainen nousisi kuolleista, mutta hän uskoi, että jos hän olisi -elänyt, niin hän yksin olisi joko pahalla tai hyvällä voimallaan voinut -parantaa Antean. - -Yhä useammat äänet huusivat nyt: - --- Astu alas ristiltä! Astu alas ristiltä! - --- Niin, astu! toisti Cinna epätoivoissaan. -- Tee hänet terveeksi ja -ota minun sieluni! - -Ilma tuli yhä kauniimmaksi. Vuoret olivat vielä autereen peitossa, -mutta Golgatan ja kaupungin yläpuolella kirkastui taivas kokonaan. -"Turris Antonia" välkkyi auringossa ja paistoi kuin päivä, Ilma oli -käynyt raikkaaksi ja pääskysiä oli joukottain liikkeellä. Cinnan -käskystä lähdettiin paluumatkalle. - -Puolipäivän hetki oli käsissä. Oli jo päästy likelle taloa, kun Antea -äkkiä huudahti: - --- Hekate ei tullutkaan tänään. - -Cinna oli hänkin ajatellut samaa. - - -VIII - -Aave ei tullut huomennakaan... Sairas oli erittäin reippaalla mielellä, -sillä Timon, joka oli levoton tyttärensä terveydestä ja jota Cinnan -kirjeet olivat pelästyttäneet, oli muutamia päiviä sitte lähtenyt -Aleksandriasta, saadakseen vielä kerran ennen kuolemaa nähdä ainoan -lapsensa. Toivo rupesi uudelleen kolkuttamaan Cinnan sydämen oveen, -ikäänkuin muistuttaakseen, että hänet on päästettävä sisään. Mutta -Cinna ei uskaltanut avata vieraalle ovea, hän ei uskaltanut toivoa. -Näyt, jotka kuluttivat Antean elämää, olivat jo ennenkin keskeytyneet, -vaikkei tosin koskaan kahdeksi päiväksi; mutta sekä Aleksandriassa että -erämaassa olivat ne pysyneet poissa kokonaisen päivän. Cinna piti tätä -seurauksena siitä, että Timon oli saapunut ja että vaikutus ristin -juurella oli ollut niin valtava. Se oli niin kokonaan täyttänyt sairaan -mielen, ettei hän isänsäkään kanssa voinut puhua mistään muusta. Timon -kuunteli mietteissään, ei keskeyttänyt eikä katkaissut, vaan kyseli -silloin tällöin varovaisesti Natsarealaisen opista. Eihän Anteakaan -tietänyt siitä muuta kuin mitä prokuratori oli hänelle kertonut. - -Muuten hän tunsi olevansa sekä terveempi että voimakkaampi ja kun -puolenpäivän aika oli mennyt, loisti hänen silmistään todellinen ilo. -Moneen kertaan hän ylisti tätä päivää onnen päivänä ja pyysi miestään -kirjoittamaan sen muistiin. - -Oikeastaan oli päivä surullinen ja synkkä. Oli satanut aamusta alkaen, -ensin hyvin rankasti, sitte tuhuttaen. Pilvet olivat matalalla ja -taivas tasaisen harmaa. Vasta illalla se kirkastui ja auringon suuri, -kultainen kiekko pilkisti pilvien lomitse, kirjaili punalla ja kullalla -pilvet, harmaat kalliot, huviloiden valkeat, marmoriset pylväiköt, ja -vaipui vihdoin loistaviin ruskoihin Välimeren puolelle. - -Vasta seuraavana päivänä tuli ihana ilma. Päivemmällä yltyi kuumuus -helteiseksi, mutta aamulla oli vielä raitista, taivas puhtaana -pienimmästäkin hattarasta ja maailma kuin kastettuna siniseen kylpyyn. -Kaikki esineet näyttivät todella sinertäviltä. Antea kannatutti itsensä -rakkaan pistaciapuun alle, voidakseen kummulta, jolla puu seisoi, -ihaella iloista, valoisaa kaukaisuutta. Cinna ja Timon eivät -hetkeksikään väistyneet kantotuolin äärestä, vaan seurasivat -tarkkaavaisesti sairaan kasvoja. Niissä näkyi levoton odotus, mutta ei -niissä ollut sitä kamalaa pelkoa, mikä ennen oli ollut puolipäivän -liketessä. Hänen silmänsä loistivat virkeämpinä ja poskilla hehkui -heikko puna. Cinnan mieleen juolahti tuontuostakin, että ehkä Antea -paranee ja silloin hänet valtasi halu heittäytyä maahan, itkeä ilosta -ja ylistää jumalia -- mutta samassa hän taas rupesi pelkäämään, että -tämä virkeys ehkä on sammuvan lampun viimeistä viriä. Saadakseen edes -jostakin toivoa, katsahti hän vähä väliä Timoniin, mutta nähtävästi -liikkui vanhuksen mielessä samoja ajatuksia, koska hän vältti hänen -katsettaan. Ei kukaan heistä kolmesta muistuttanut sanallakaan, että -puolenpäivän hetki lähestyy. Cinna vain vilkaisi yhtämittaa varjoonsa -ja huomasi sykkivin sydämin, että se lyhenemistään lyheni. He olivat -kaikki vaipuneet syviin mietteisiin. Vähinten levoton oli ehkä Antea -itse. Leväten avonaisessa kantotuolissa, pää purppurapatjojen varassa, -hengitti hän mielihyvällä puhdasta ilmaa, jota tuuli toi idästä, -kaukaiselta mereltä. Mutta puolipäivän liketessä raukesi tuuli. Kuumuus -kasvoi. Auringon paahtamina rupesivat narduspensaat lemuamaan -väkevästi, uuvuttavasti. Vuokkokimppujen päällä liihoitteli vaaleita -perhosia. Kallionrevelmistä ryömi esiin pieniä sisiliskoja. Tosin ne jo -olivat tottuneet sekä tähän kantotuoliin että näihin ihmisiin, mutta -siltä ne tulivat yksitellen, sekä rohkeina että varovaisesti seuraten -joka liikettä. Koko maailma nautti aurinkoista lepoa, vaipuneena -lämpöiseen, suloiseen, sinertävään horrokseen. - -Timon ja Cinna vaipuivat niinikään aurinkoiseen lepoon. Sairaan silmät -sulkeutuivat, ikäänkuin hän olisi mennyt uneen. Eikä hiljaisuutta -häirinnyt mikään muu kuin huokaus, joka silloin tällöin pääsi hänen -rinnastaan. - -Cinna huomasi varjonsa lyhenemistään lyhenevän. Pian se jo lepäsi hänen -jalkainsa juuressa. - -Oli puolenpäivän aika. Äkkiä avasi Antea silmänsä ja lausui oudolla -äänellä: - --- Cinna, anna minulle kätesi. - -Cinna säpsähti, veri syöksyi hänen sydämeensä ja jähtyi jääksi: -hirveitten näkyjen hetki oli käsissä. - -Mutta Antean silmät seisoivat suurina päässä. - --- Näetkö, virkkoi hän, -- kuinka valo kokoontuu ilmaan, kuinka se -väräjää, loistaa ja likenee minua? - --- Antea, älä katso sinne! huusi Cinna. - -Mutta ihme ja kumma! Antean silmissä ei ollut tuskaa. Hänen huulensa -avautuivat, silmät suurenivat suurenemistaan -- ja ääretön ilo alkoi -loistaa hänen kasvoistaan. - --- Valopatsas likenee minua, jatkoi hän. -- Nyt näen. Se on hän, -Natsarealainen!... Hän hymyilee... Oi sinä suloinen!... Oi sinä -rakastavainen!... Ojentaa lävistetyt kätensä puoleeni niinkuin äiti. -Cinna! Hän tuo minulle terveyttä, pelastusta. Hän kutsuu minua -luokseen. - -Cinna kävi kalman kalpeaksi ja virkkoi: - --- Kutsukoon meitä minne hyvänsä -- seuratkaamme häntä! - - * * * * * - -Hetkisen perästä ilmestyi kiviselle polulle, joka johtaa kaupungista -kylään, Pontius Pilatus. Jo kaukaa saattoi hänen kasvoistaan huomata, -että hän tuo uutista, jota hän järkevänä miehenä pitää uutena -herkkäuskoisen, tietämättömän joukon mielikuvana. Hyvän matkan päässä -hän, pyyhkien hikeä otsaltaan, rupesi puhumaan: - --- Ajatelkaa nyt mitä ne taas puhuvat: että hän on noussut kuolleista! - - - - -MAJAKANVARTIA - -(LATARNIK) - - -Tämä kertomus perustuu tosi tapahtumaan, josta aikoinaan kirjoitti -J. Horain eräässä matkakirjeessään Amerikasta. - - -I - -Kerran tapahtui, että Aspinwallin majakanvartia likellä Panamaa katosi -jäljettömiin. Koska silloin kävi kova myrsky, arveltiin onnettoman -astuneen saaren kallioiselle rannalle, missä majakka seisoi, ja siinä -joutuneen aallon uhriksi. Tämä arvelu kävi vielä todenmukaisemmaksi, -kun ei seuraavana päivänä löydetty hänen venettään, joka oli seisonut -kallion kielekkeessä. Majakanvartian paikka tuli nyt avoimeksi ja se -oli täytettävä kiireen kautta, sillä majakka merkitsee sangen paljon -sekä paikallisliikkeelle että laivoille, jotka kulkevat New-Yorkista -Panamaan. Moskitolahti on täynnä hiekkasärkkiä ja karia, joten tie -siitä on paha kulkea päivälläkin, saatikka sitte yöllä; varsinkin tekee -sumu, joka usein nousee näillä tropillisen auringon kuumentamilla -vesillä, sen suorastaan mahdottomaksi, Lukuisten laivojen ainoana -ohjaajana on majakan tuli. Uuden majakanvartian hankkiminen joutui -Yhdysvaltojen konsulin toimeksi, joka asui Panamassa. Se oli aika työ, -ensinnäkin siksi, että seuraaja välttämättä oli löydettävä kahdentoista -tunnin kuluessa: toiseksi siksi, että seuraajan täytyi olla erittäin -huolellisen miehen. Virkaan ei laisinkaan kelvannut kuka hyvänsä. -Pyrkijöistä oli sitäpaitsi puute. Elämä tornissa on sangen vaikeaa eikä -se houkuttele laiskottelijoita eikä vapautta rakastavia etelän -maankiertäjiä. Majakanvartia on miltei kuin vanki. Hän ei saa jättää -kalliosaartaan kuin sunnuntaina. Veneellä tuodaan hänelle kerran -päivässä ruokatarpeet ja raitis vesi, sitte tuoja paikalla lähtee -tiehensä, eikä saarella, joka on tynnörinalan suuruinen, ole ketään. -Majakanvartia asuu majakassa ja pitää sen kunnossa; päivällä hän antaa -merkit nostamalla erivärisiä lippuja ilmapuntarin liikkeiden mukaan; -illalla taas palaa tuli. Työ ei olisi suuri, jollei alhaalta olisi -noustava tulen luo tornin huippuun. Sinne on neljäsataa jyrkkää ja -sangen korkeaa porrasta ja majakanvartian on kuljettava se tie monta -kertaa päivässä. Hänen elämänsä on yleensä luostarielämää, vieläpä -yksinäisempää, sillä sitä voi sanoa erämaaelämäksi. Eipä siis kumma, -jos herra Isak Folcombridge oli aika levoton, mistä hän saisi -vainajalle seuraajan, ja helposti käsittää hänen ilonsa, kun -odottamaton seuraaja ilmoittautui jo samana päivänä. Se oli jo vanha -mies, seitsemänkymmenen ikäinen, jollei vanhempi, mutta reipas, -suoravartinen ja käytökseltään kuin sotamies. Hänen hiuksensa olivat -ihan valkeat, iho ruskea kuin kreolilla, mutta taivaansinisistä -silmistä päättäen ei hän kuitenkaan ollut etelän kansaa. Hänen kasvonsa -olivat alakuloiset ja surulliset, mutta rehelliset. Hän miellytti -Folcombridgeä heti ensi hetkessä. Miestä oli nyt vain tutkittava ja -syntyi seuraava keskustelu: - --- Mistä te olette? - --- Olen puolalainen. - --- Mitä te tähän asti olette tehnyt? - --- Olen kierrellyt. - --- Majakanvartian täytyy istua paikoillaan. - --- Tarvitsen lepoa. - --- Oletteko koskaan ollut palveluksessa? Onko teillä todistuksia siitä, -että olette ollut valtion palveluksessa? - -Vanhus veti povestaan kuluneen silkkiliinan, joka oli kuin vanha -lippuriekale, kääri sen auki ja virkkoi: - --- Tässä on todistuksia. Tuon kunniamerkin sain vuonna kolmekymmentä. -Tuo toinen on espanjalainen, karlistisodasta; kolmas on Ranskan -legionista; neljännen sain Unkarissa. Sitte tappelin pohjoisvaltojen -sodassa etelävaltoja vastaan, mutta siellä ei anneta kunniamerkkejä -- -tuossa on sieltä paperi. - -Folcombridge otti paperin ja rupesi lukemaan. - --- Hm! Vai Skawinski? Onko se nimenne?... Hm!... Valloittanut kaksi -lippua omin käsin painettihyökkäyksessä... Olette ollut urhoollinen -sotamies! - --- Voin olla huolellinen majakanvartiakin. - --- Täytyy joka päivä käydä muutamia kertoja ylhäällä tornissa. Onko -teillä terveet jalat? - --- Olen jalkaisin tullut _plainien_ poikki. (Plaineiksi kutsutaan -äärettömiä aroja New-Yorkin ja Kalifornian välillä.) - --- _Ali right!_ Oletteko tottunut meripalvelukseen? - --- Olen palvellut kolme vuotta valaanpyyntilaivassa. - --- Oletteko vielä koettanut muuta? - --- Rauhaa vaan en ole löytänyt. - --- Miksette? - -Vanhus kohautti olkapäitään. - --- Minun kohtaloni on sellainen... - --- Mutta kunhan ette olisi majakanvartiaksi liian vanha? - --- Sir! puhkesi vanhus mielenliikutuksissaan puhumaan. -- Olen hyvin -väsynyt ja kiusaantunut. Olen, nähkääs, kokenut paljon. Tämä paikka on -sellainen jommoista hartainten olen halunnut saada. Olen vanha, -tarvitsen lepoa! Minun täytyy saada sanoa itselleni: nyt sinä istut -paikallasi, nyt olet satamassasi. Oi Sir, tämä riippuu yksin teistä. -Toisen kerran tällaista paikkaa ehkä ei ole saatavissa. Mikä onni, että -satuin olemaan Panamassa!... Minä rukoilen teitä... Niin totta kuin -Jumala minua auttakoon, olen niinkuin laiva, joka uppoaa, jollei se -pääse satamaan... Jos te tahdotte tehdä vanhan miehen onnelliseksi... -Vakuutan, että olen rehellinen... mutta... jo minä olen saanut -tarpeekseni kulkurielämästä... - -Vanhuksen siniset silmät rukoilivat niin hartaasti, että Folcombridgen -hyvä, vilpitön sydän tuli liikutetuksi. - --- _Weil!_ sanoi hän. -- Otan teidät. Olette majakanvartia. - -Vanhuksen kasvoista loisti sanomaton ilo. - --- Kiitoksia. - --- Joko voitte tänään lähteä torniin? - --- Voin kyllä. - --- _Good bye_ sitte!... Kuulkaappa vielä: pienimmästä laiminlyönnistä -palveluksessa saatte eron. - --- _All right!_ - -Vielä samana iltana, kun aurinko vaipui toiselle puolelle valtamerta ja -poutaista päivää seurasi yö ilman edelläkäyvää hämärää, oli uusi -majakanvartia nähtävästi jo paikoillaan, sillä majakka valaisi, kuten -tavallisesti, vettä räikeällä valollaan. Yö oli aivan tyyni; äänetön, -tropillinen yö, ilma sakeanaan valkeaa auerta. Se muodosti kuun -ympärille suuren, kirjavan, taivaankaaren karvaisen kehän, jonka reunat -olivat pehmoiset ja epämääräiset. Ainoastaan meri kohisi, sillä oli -nousuveden aika. Skawinski seisoi parvekkeella, äärettömän valoahjon -vieressä. Alhaalta katsoen oli hän kuin pienoinen musta piste vaan. Hän -koetti koota ajatuksiaan ja punnita asemaansa. Mutta hänen mielensä oli -niin alakuloinen, ettei hän saanut selvää itsestään. Hänen tunteensa -olivat melkein kuin ahdistetun pedon, jonka vihdoin onnistui päästä -takaa-ajajiaan pakoon jollekin luoksepääsemättömälle kalliolle tai -johonkin luolaan. Olipa hänellekin vihdoin koittanut levon aika. -Turvallisuuden tunne täytti sanomattomalla sulollaan hänen -sielunsa. Tällä kalliolla hän saattoi vaikkapa nauraa entiselle -kulkurielämälleen, entisille vastoinkäymisilleen ja onnettomuuksilleen. -Hän oli todella kuin laiva, josta myrsky on taittanut mastot, repinyt -köydet, purjeet, jota se on viskellyt pilvistä hamaan meren pohjaan -asti, jota se on laineillaan piiskannut ja vaahdollaan syljeskellyt -- -ja jonka se kuitenkin on johdattanut satamaan. Tämän myrskyn kuvat -kulkivat nyt nopeasti hänen ajatuksissaan, vastakohtana sille tyynelle -tulevaisuudelle, joka oli alkava. Osan kummallisista retkistään hän -kyllä oli kertonut Folcombridgelle, mutta tuhansia seikkailujaan ei hän -edes muistanut. Häntä oli seurannut se onnettomuus, että aina kun hän -pystytti telttansa ja viritti lietensä jäädäkseen pysyväisesti asumaan -sen ääreen, tuuli riisti mukanaan telttapaalut, puhalsi tulen -sammuksiin ja syöksi hänet itsensä perikatoon. Seisoessaan siinä -majakan parvekkeella ja katsellessaan valaistuja aaltoja, muisteli hän -menneitä aikoja. Hän oli tapellut kaikilla maailman neljällä kulmalla --- ja koetellut kaikkia kulkurielämän keinoja. Ahkerana ja rehellisenä -hän monasti oli saanut kokoon kolikoita, mutta suurimmasta -varovaisuudesta huolimatta hän aina jonkun odottamattoman sattuman -kautta oli ne kadottanut. Hän oli ollut kullankaivajana Australiassa, -etsinyt timantteja Afrikassa, palvellut hallituksen metsästäjänä -Itä-Intiassa. Kun hän aikoinaan perusti farmin Kaliforniassa, hävitti -kuivuus sen; hän koetti tehdä kauppaa Brasilian sisämaassa asuvien -villien heimojen kanssa, mutta hänen lauttansa särkyi Amatsonijoella ja -turvatonna ja puolialastomana hän muutamia viikkoja harhaili metsissä, -eläen villeistä hedelmistä ja ollen joka hetki joutumaisillaan -petoeläinten kitaan. Hän perusti hevoskengityslaitoksen Helenassa -Arkansasissa ja -- tuli suuri tulipalo, joka poltti koko kaupungin ja -hänen omaisuutensa myöskin. Sitte hän Rocky Mountainsilla joutui -indianien käsiin ja kanadalaiset metsästäjät pelastivat hänet kuin -ihmeen kautta. Hän palveli matruusina laivalla, joka kulki Bahion ja -Bordeauxin väliä: sitte harpunimiehenä valaanpyyntilaivassa -- molemmat -nämä laivat joutuivat haaksirikkoon. Hänellä oli sikaaritehdas -Havannassa ja -- hänen liikekumppaninsa rasti hänet putipuhtaaksi hänen -sairastaessaan vomitotautia. Vihdoin hän joutui tänne Aspinwalliin ja -täällä näytti olevan hänen vastoinkäymistensä loppupiste. Sillä mikäpä -häntä enään saattaisi vahingoittaa tällaisella kalliosaarella? Ei vesi, -ei tuli eivätkä ihmiset. Ihmisten puolelta ei Skawinski yleensäkään -ollut saanut kokea pahaa. Hän oli kohdannut hyviä ihmisiä enemmän kuin -pahoja. - -Sensijaan olivat kaikki luonnonvoimat näyttäneet häntä vihaavan ja -ahdistavan. Ihmiset, jotka hänet tunsivat, luulivat selvittävänsä hänen -elämänsä ongelman sanomalla, ettei hänellä ole onnea. Itse puolestaan -hän oli käynyt hiukan kummalliseksi. Hän luuli jonkun väkevän, -kostonhimoisen käden ajavan itseään takaa maiden ja merten taa. Ei hän -kuitenkaan mielellään puhunut siitä. Vain joskus, kun häneltä kysyttiin -mistä päin se käsi tuli, osoitti hän salaperäisesti pohjantähteä ja -vastasi, että se tulee sieltä... Hänellä oli oikeastaan ollut niin -paljon vastoinkäymisiä, että olisi ollut mahdotonta luetella niitä. -Hänen kärsivällisyytensä oli pohjaton kuin indianin ja hänellä oli -sellainen suuri, tyyni vastustuskyky, jonka yksin sydämen rehellisyys -synnyttää. Unkarissa hän aikoinaan oli saanut pahoja täräyksiä -painetista sentähden, ettei hän tahtonut tarttua satulanjalustimiin ja -huutaa "pardon!" vaikka se temppu olisi hänet pelastanut. Ei hän -myöskään alistunut vastoinkäymisten astinlaudaksi. Ahkerasti hän -ponnisteli ylös mäkeä kuin muurahainen. Sata kertaa työnnettynä nurin -narin, alotti hän tyynesti sadannetta ensimäistä kertaa uudelleen. Hän -oli todella sangen eriskummallinen olento. Mutta tällä vanhalla -soturilla, joka oli kärventynyt ties taivas missä tulissa, jota -kurjuus, kuulat ja kamppailut olivat karaisseet, oli lapsen sydän. Kun -kulkutauti kerran raivosi Kubassa, tarttui se häneen sentähden, että -hän oli jakanut sairaille kaiken kiniinivarastonsa -- ja se oli aika -suuri -- jättämättä itselleen graniakaan. - -Kumma kyllä hänen luottamuksensa kaikista näistä seikkailuista -huolimatta oli säilynyt horjumattomana: hän toivoi yhä, että kaikki -vielä käy hyvin. Talvella hän aina reipastui ja ennusti suurten -tapausten olevan tulossa. Hän odotti niitä kärsimättömänä ja eli -odotuksessaan vuosikausia... Mutta talvet satoivat lumiaan eikä -Skawinski saavuttanut muuta kuin että hänen omat hiuksensa valkenivat. -Vihdoin hän tuli vanhaksi ja hänen tarmonsa katosi. Hänen -kärsivällisyytensä kävi vähitellen jo alistuvaisuudeksi. Entinen -tyyneys muuttui jonkinlaiseksi pehmeydeksi ja karaistu sotamies rupesi -käymään niin herkäksi, että hän mitä pienimmistäkin syistä oli valmis -sulamaan kyyneliin. Sitäpaitsi häntä aika-ajoin vaivasi hirveä -koti-ikävä ja se nousi kaikellaisista vähäpätöisistä syistä: jos hän -näki pääskysiä, harmaita lintuja jotka muistuttivat varpusia, lunta -vuorilla, tai jos hän kuuli nuotin, joka muistutti jotakin muinoin -kuultua... Vihdoin ei hän enää muuta ajatellut kuin lepoa. Levon ikävä -valtasi vanhuksen kokonaan ja työnsi tieltään kaikki muut toiveet ja -pyyteet. Ainainen kulkija ei saattanut uneksia mitään parempaa ja -kalliimpaa kuin hiljaista kolkkaa, jossa voi levätä ja rauhassa odottaa -loppua. Kumma kohtalo oli heitellyt häntä pitkin maita ja meriä niin -ettei hän todella ollut ehtinyt henkeään vetää -- sentähden hän -luultavasti piti ihmisen suurimpana onnena sitä ettei vaan tarvitse -kiertää. Ehkäpä hän olisi voinut saavuttaa tämän vaatimattoman onnen, -mutta hän oli jo niin tottunut vastoinkäymisiin, että se tuntui hänestä -saavuttamattomalta. Hän ei uskaltanut sitä toivoa. Äkkiä hän aivan -odottamatta huomasi paikan, joka täytettiin kahdentoista tunnin -kuluessa ja joka kaikista maailman paikoista oli kuin häntä varten -tehty. Oliko siis kumma, jos hän illalla sytyttäessään majakkaansa oli -kuin pyörällä päästään ja että hän kyseli itseltään: onko se totta? -eikä uskaltanut vastata: on. Todellisuus osoitti hänelle kuitenkin -epäämättömiä todistuskappaleita. Ja niin seisoi hän tuntikausia -parvekkeella. Hän katseli, nautti ja tarkasteli. Saattoi miltei luulla -hänen ensi kerran näkevän merta. Lyhty loi pimeyteen jättiläiskokoisen -valokehän ja sen takana näytti vanhuksen silmissä olevan ihan musta, -salaperäinen ja hirveä kaukaisuus. Mutta tämä kaukaisuus näytti -johtavan valoon. Pitkät, virstan mittaiset aallot vyöryivät pimeydessä, -tulivat mylvien aina saaren rantaan asti ja silloin punersi lyhdyn valo -niiden kiiltäviä, vaahtoisia päitä. Vuoksi kasvoi kasvamistaan ja -huuhtoi ja valeli hiekkapengertä. Valtameren salaperäinen puhe kävi yhä -voimakkaammaksi ja äänekkäämmäksi, milloin se oli kuin tykkien -pauketta, milloin kuin suurten metsäin huminaa, milloin kuin kaukaisten -ihmisäänten epämääräistä hyminää. Välistä oli ihan hiljaista. Sitte -sattui vanhuksen korvaan jokunen syvä huokaus, sitte ikäänkuin nyyhkyä --- ja taas uudelleen raivoa. Vihdoin hajoitti tuuli sumun, mutta toi -sijaan mustia pilvenriekaleita peittämään kuuta. Lännestä rupesi -kuulumaan yhä kasvavaa jyskettä. Laineet hyökkäsivät vimmatusti -majakkakalliota vastaan, syytäen vaahtoa tornin seinille. Etäällä -mourusi myrsky. Pimeässä, raivoisassa kaukaisuudessa välähti silloin -tällöin vihreä lyhty jonkun laivan mastosta. Vihreät pisteet vuoroin -nousivat, vuoroin laskivat, milloin viskautuivat oikealle, milloin -vasemmalle. - -Skawinski läksi kammioonsa. Myrsky rupesi ulvomaan. Tuolla ulkona -kamppailivat ihmiset laivoineen yön, pimeyden ja aaltojen kanssa; -huoneessa oli tyyntä ja hiljaista. Myrskyn äänetkin tunkeutuivat vaan -heikosti paksujen muurien läpi ja kellon yksitoikkoinen tikutus -ikäänkuin tuuditti väsynyttä vanhusta uneen. - - -II - -Tunnit, päivät ja viikot alkoivat vieriä... Merimiehet vakuuttavat että -he välistä, kun meri oikein raivoaa, kuulevat nimeään huudettavan yön -ja pimeyden keskeltä. Se on meren äärettömyys, joka silloin huutaa -ihmistä. Ja kun hän vanhenee, alkaa häntä huutaa toinen äärettömyys, -vielä pimeämpi ja vielä salaperäisempi. Ja jota väsyneempi ihminen on -elämään, sitä rakkaampi on hänelle äärettömyyden ääni. Mutta sitä ei -voi kuulla muuta kuin hiljaisuudessa. Sitäpaitsi vanhuus mielellään -vetäytyy erilleen, ikäänkuin tuntien haudan esimakua. Majakka oli -Skawinskille jo puoleksi hauta. Yksitoikkoisempaa elämää kuin -majakanvartian, on mahdoton ajatella. Jos nuoret miehet siihen toimeen -antautuvat, niin luopuvat he siitä jonkun ajan kuluttua. Tavallisesti -majakanvartioina onkin keski-ikäisiä, yksivakaisia, itseensä -sulkeutuneita miehiä. Kun majakanvartia sattumalta jättää majakkansa ja -lähtee ihmisten ilmoille, niin hän kulkeekin kansan joukossa -hajamielisenä, ikäänkuin olisi raskaasta unesta herännyt. Eihän hän -majakassaan voi saada mitään pieniä vaikutuksia, jommoiset tavallisesti -elämässä vetävät huomiota puoleensa. Kaikki minkä kanssa majakanvartia -joutuu tekemisiin, on jättiläiskokoista, vailla määrättyjä muotoja. -Taivas on toinen kokonaisuus, toinen vesi -- ja näitten äärettömyyksien -välillä yksinäinen ihmishenki! Sellainen elämä on oikeastaan ainaista -miettimistä. Eikä majakanvartiaa siitä miettimisestä herätä mikään, ei -edes hänen toimensa. Toinen päivä on toisensa kaltainen, kuten kaksi -helmeä rukousnauhassa. Ainoastaan ilmanvaihdos tuottaa eroavaisuutta. -Mutta Skawinski tunsi olevansa onnellisempi kuin koskaan eläissään. Hän -nousi aamun koittaessa, otti ruokaa vahvistuksekseen, puhdisti lampun -sydämen, istuutui sitte parvekkeelle ja loi katseensa kauvas merelle. -Ei hän koskaan saanut tarpeekseen katselluksi kuvia, joita siellä näki. -Tavallisesti näkyi mittaamattomalla, sinisellä pinnalla joukottain -valkeita, pullistuneita purjeita, jotka auringossa paistoivat niin -häikäisevästi että ihan täytyi silmiä siristää. Toisinaan käyttivät -laivat hyväkseen niinsanottuja passadituulia ja purjehtivat pitkässä -jonossa kuni kalalokit tai muut vesilinnut. Punaiset tynnörit, -jotka olivat tienviittana, keinuivat keveästi ja pehmoisesti -aalloilla. Purjeiden joukkoon ilmaantui aina puolen päivän aikaan -jättiläiskokoinen, harmahtava savutöyhtö. Höyrylaiva silloin kuljetti -sekä matkustajia että tavaroita New-Yorkista Aspinwalliin, piirtäen -peräänsä valkoisen vaahtovaon. Parvekkeen toisella puolella näki -Skawinski kuin kämmenellään Aspimvallin ja sen vilkkaan sataman -mastometsineen, veneineen ja lauttoineen: vähän etempänä kohoili -valkeita taloja ja torneja. Majakan korkeudesta katsoen olivat talot -kuin kalalokkien pesiä, veneet kuin koppakuoriaisia ja ihmiset -liikkuivat vaan pieninä pisteinä valkoisella kivityksellä. Jo varhain -aamulla alkoi kevyt, itäinen tuuli tuoda majakalle epämääräisiä -elonääniä, joiden yli tuontuostakin kuului höyrylaivojen pilli. -Puolenpäivän aikaan oli päivällisloma. Liike satamassa lakkasi; lokit -piilottautuivat kallionrevelmiin, aallot heikkenivät ja ikäänkuin -laiskistuivat ja hetkisen ajan vallitsi merillä, mailla ja majakassa -häiritsemätön hiljaisuus. Keltaiset hiekkasärkät, jotka laineet olivat -jättäneet paljaiksi, loistivat keltaisina liekkeinä vesitasangosta. -Majakkatorni erottautui jyrkästi sinestä. Virtana valuivat auringon -säteet taivaasta veteen, hiekalle ja kalliolohkareille. Vanhuksenkin -riisti suloinen voimattomuus valtaansa. Hän tunsi, että tämä lepo on -ihanaa ja kun hän muisti, että sitä kestää, ei häneltä enää mitään -puuttunut. - -Skawinski nautti onnestaan. Mutta ihmisen on yleensä helppo tottua -onnelliseen kohtaloon ja hänkin rupesi vähitellen uskomaan ja -luottamaan onneensa. Hän arveli, että koska ihmisetkin rakentavat -taloja sotavanhuksille, niin miksei Jumala pitäisi huolta -sotavanhuksestaan. Aika kului ja vahvisti vahvistamistaan hänen -luottamustaan. Hän tottui majakkaan, kalliolohkareihin, hiekkasärkkiin -ja yksinäisyyteen. Hän tutustui niinikään lokkeihin, jotka asustivat -kallion koloissa ja illoin pitivät käräjiä majakan katolla. Skawinski -viskasi niille usein ateriansa jätteet ja ne tottuivat siihen pian. Kun -vanhus sittemmin jakeli niille ruokaa, kävi hänen ympärillään -kokonainen valkoisten siipien myrsky ja hän taas kulki lintujen -keskellä kuin paimen lammaslaumassaan. Pakoveden aikana asettui hän -matalille hiekkapenkereille keräilemään makeita etanoita ja kauniita, -helmenkarvaisia näkinkenkiä, joita pakeneva aalto oli heittänyt -hiekalle. Öisin, kuun ja majakan valolla hän kalasteli. Kallion -kielekkeissä nimittäin vilisi kaloja. Vihdoin hän kerrassaan rakastui -kallioonsa ja puuttomaan saareensa, vaikkei se kasvanut muuta kuin -meheviä pieniä heiniä, joille tihkui tahmeaa pihkaa. Näköala sensijaan -kyllä korvasi saaren hedelmättömyyden. Puolipäivän aikaan kun ilma kävi -oikein läpikuultavaksi, näkyi koko taipale mitä rehevimmän -kasvullisuuden vallassa ja sen takaa Tyvenmeri. Skawinski oli -näkevinään ainoan jättiläispuutarhan. Kokospalmut ja viikunapuut olivat -ikäänkuin asettuneet ihaniin vihkoihin Aspimvallin rakennusten takana. -Etempänä, Aspinwallin ja Panaman välillä oli ääretön metsä, jonka -päälle illoin, aamuin kerääntyi punertavaa höyryä. Se oli oikea -tropillinen metsä: puitten juurilla seisoi aina vesi, köynnöskasvit -punoutuivat ristiin rastiin ja yhtenä aaltona humisivat äärettömät -orkideat, palmut, maito-, rauta- ja gummipuut. Vartiakiikarillaan -saattoi vanhus eroittaa sekä puut että bananien suurihampaiset lehdet, -vieläpä apinalaumat, suuret marabutit ja papukaijaparvet, jotka -tuontuostakin sateenkaarenkarvaisena pilvenä pyrähtivät lentoon -metsästä. Skawinski tunsi hyvästi tällaiset metsät. Olihan hän, -jouduttuaan haaksirikkoon Amatsonijoella, kokonaisia viikkoja -harhaillut niiden rotkoissa ja tiheiköissä. Hän tiesi, että niiden -ihanan, hymyilevän kuoren alla vaanii vaara ja kuolema. Öisin ollessaan -metsässä, oli hän ihan likeltä kuullut mölyapinoiden uhkaavaa ulvontaa, -jaguarien mylvinää, nähnyt jättiläiskäärmeiden liekoina kiikkuvan -puissa; hän tunsi nuo nukkuvat metsäjärvet, jotka ovat täynnä -sähkökaloja ja joissa vilisee krokotiileja. Hän tiesi minkä ikeen alla -ihminen elää noissa loppumattomissa metsissä, missä yksityiset lehdet -ovat suuremmat kuin hän itse, missä liikkuu verenhimoisia moskitoja, -iilimatoja ja äärettömiä, myrkyllisiä hämähäkkejä. Kaikkea sitä hän -itse oli koettanut ja kokenut, kaikki hän itse oli kärsinyt. Sentähden -hän nyt niin suurella nautinnolla korkeudestaan katseli noita metsiä ja -ihaili niiden ihanuutta, kun hän itse oli ulkopuolella niiden vaaroja. -Hänen majakkansa varjeli kaikesta pahasta. Ainoastaan joskus hän -pyhäaamuin läksi maailmalle. Silloin hän puki ylleen vihreän -vartiapuvun, jossa oli hopeiset napit ja kiinnitti rinnalleen -kunniamerkit, ja ylpeydellä hän nosti valkeaa päätään, kun hän kirkosta -astuessaan kuuli kreolien keskenään puhuvan: "onpa meillä oiva -majakanvartia". -- "Eikä ole vääräuskoinen, vaikka onkin _yankee_!" -Heti messun päätyttyä hän kuitenkin palasi saarelleen, palasi -onnellisena, sillä ei hän vieläkään luottanut mannermaahan. Pyhänä hän -myöskin luki espanjalaista sanomalehteä, jonka oli kaupungissa ostanut, -tai new-yorkilaista "Heraldia", jonka oli lainannut Folcombridgeltä. -Ahneesti haki hän niistä Europan uutisia. Voi vanhaa sydän-raukkaa! -Vartiotornissa, toisella puolella maapalloa, sykki se yhä vielä -synnyinmaalle... Toisinaan, kun vene, joka toi ruokaa ja vettä, saapui -saarelle, astui hän alas tornista juttelemaan vartia Johnsin kanssa. -Myöhemmin hän kuitenkin vieraantui maailmasta. Hän lakkasi käymästä -kaupungissa, lukemasta sanomalehtiä ja pitämästä poliittisia -keskusteluja Johnsin kanssa. Kului viikkokausia niin ettei kukaan -nähnyt häntä eikä liioin hän ketään. Ainoana elinmerkkinä vanhuksesta -oli se, että ruuat katosivat rannalta ja että majakka syttyi joka ilta -yhtä säännöllisesti kuin aurinko aamuisin nousi vedestä. Nähtävästi -vanhus oli käynyt välinpitämättömäksi maailmasta. Ei siihen ollut syynä -koti-ikävä, vaan se, että koti-ikävä oli muuttunut alistumisen -tunteeksi. Vanhuksen maailma sekä alkoi että loppui hänen saarellaan. -Hän oli jo päättänyt, ettei hän lähde saarelta ennen kuolemaansa ja hän -suorastaan unohti, että sen ulkopuolella oli elämää. Sitte hän tuli -mystikoksi. Hänen lempeät sinisilmänsä alkoivat kuin lapsen silmät aina -ja herkeämättä katsella jonnekin kauvas. Yksinäisyys ja erinomaisen -suuri, yksinkertainen ympäristö vaikutti vanhukseen niin, että hänestä -rupesi katoamaan oman persoonallisuuden tunne. Hän lakkasi olemasta -erityinen henkilö ja sulautui sulautumistaan yhteen ympäristönsä -kanssa. Ei hän sitä asiaa harkinnut, hän vaan tunsi itsetiedottomasti. -Lopuksi hänestä kuitenkin näytti siltä kuin taivas, vesi, hänen -kallionsa, majakka, kullankarvaiset hiekkapenkereet, pullistuneet -purjeet ja kalalokit olisivat sulaneet yhdeksi vedeksi ja juosseet -pois. Niistä tuli ainoa suuri yhtenäisyys ja ainoa ääretön sielun -salaisuus. Hän painuu siihen salaisuuteen, hän tuntee sillä sielulla, -joka elää ja lepää. - -Hän painui, hän keinutteli, hän unohti -- ja tuossa oman olemisen -rajattomuudessa, tuossa vaistomaisessa tuntemisessa, tuossa puoliunessa -oli niin suuri rauha, että se miltei oli kuin kuolemaa. - - -III - -Mutta tuli herääminenkin. - -Kerran astui Skawinski noin tuntia myöhemmin kun vene oli käynyt -tuomassa vettä ja ruokatavaraa alas majakasta ja silloin hän huomasi, -että tavaroiden joukossa oli yksi käärö enemmän kuin tavallisesti. -Käärön päällä oli Yhdysvaltojen postimerkkejä ja karkealle -purjepalttinalle kirjoitettuna selvä osote: "Skawinski Esq." Uteliaasti -repi vanhus auki palttinan ja näki kirjoja. Hän otti yhden kirjan -käteensä, katseli ja pani samassa takaisin. Sitte rupesivat hänen -kätensä kovasti vapisemaan. Hän sulki silmänsä ikäänkuin ei olisi -luottanut niihin. Hän luuli näkevänsä unta -- kirja oli puolalainen. -Mitä tämä oikeastaan oli merkitsevinään!? Kuka hänelle saattoi lähettää -kirjoja? Ensi hetkessä hän nähtävästi unohti erään tapahtuman. -Vartiauransa alkuaikoina oli hän kerran konsulilta lainatusta -"Heraldista" lukenut, että New-Yorkiin oli perustettu puolalainen -seura ja silloin hän paikalla oli lähettänyt seuralle puolet -kuukausipalkastaan -- mitäpä hän muutakaan sillä teki saaressaan! -Kiitollisuudenosoitukseksi lähetti seura nyt kirjoja. Ne tulivat aivan -luonnollisella tavalla, mutta sitä ei vanhus ensi hetkellä saanut -päähänsä. Puolalaisia kirjoja Aspinwallissa, hänen saarellaan, hänen -yksinäisyydessään! -- se oli tavatonta, se oli kuin tuulahdus vanhoilta -ajoilta, se oli kuin ihme! Hänelle tuli yöllisen purjehtijan tunne: hän -oli kuulevinaan äänen huutavan nimeään ja se ääni oli hyvin rakas, -vaikka jo unohdettu. Hetkisen hän istui silmät kiinni, varmana siitä, -että uni katoaa, kun hän ne avaa. Ei! Avattu käärö oli totisesti hänen -edessään, ilta-aurinko loisti suoraan siihen ja kirjaan, joka jo oli -valmiiksi auki. Kun vanhus uudelleen ojensi kätensä sitä ottamaan, -kuuli hän hiljaisuuden läpi oman sydämensä lyönnit. Hän katsahti: siinä -oli runoja. Ylhäällä seisoi suurilla kirjaimilla kirjan nimi ja alla -kirjoittajan. Ei hänen nimensä ollut Skawinskille outo. Hän tiesi hänen -olevan suuria runoilijoita ja vuoden kolmekymmenen jälkeen hän oli -lukenut hänen kirjojaan Parisissa. Sotiessaan Algeriassa ja Espanjassa -oli hän maamiehiltään kuullut suuren profetan kunnian nousemistaan -nousseen. Hän oli kuitenkin siihen aikaan niin tottunut pyssyyn, ettei -hän ottanut kirjaa edes käteensä. Vuonna neljäkymmentä yhdeksän hän -sitte läksi Amerikkaan eikä seikkailuissaan koskaan tullut tavanneeksi -puolalaisia tai saaneeksi käsiinsä puolalaisia kirjoja. Sentähden oli -hänen kiihkonsa nyt niin suuri, sentähden sykki hänen sydämensä niin -valtavasti, kun hän päällyslehteä käänsi. Nyt alkaa hänen yksinäisellä -kalliollaan juhlallinen toimitus, siltä hänestä tuntui. Ympärillä -vallitsikin suuri rauha ja hiljaisuus. Oli iltapäivä. Kellot -Aspimvallissa löivät viisi. Kirkkaalla taivaalla ei näkynyt ainoatakaan -hattaraa, vain jotkut lokit lekottelivat sinertävässä ilmassa. -Valtameri lepäsi tyynenä. Rantalaineet tuskin hiljaa loiskahtivat, -lempeästi lipuessaan hiekalle. Etäisyydessä hymyilivät Aspimvallin -valkeat talot ja ihanat palmuryhmät. Tuntui todella hiljaiselta, -tärkeältä ja juhlalliselta. Äkkiä alkoi luonnon hiljaisuudesta kuulua -vanhuksen vapiseva ääni. Hän luki ääneen, jotta itse ymmärtäisi -paremmin: - - "Maa Liettuan, isänmaani, sa olet kuin terveys elon, - Ken kadotti sun, se kalleudestasi vasta selon - Sai täyden. Tänään kauneutes koko loisto palaa - Mun sieluni silmiin, sillä sun helmaas henkeni halaa." - -[Runo O. Mannisen suomentama, ote Mickiewiczin runoelmasta "Pan -Tadeusz".] - -Skawinskilta katkesi ääni. Kirjaimet alkoivat hyppiä hänen silmissään. -Rinnasta ikäänkuin lohkesi jotakin ja se syöksyi aaltona sydämeen ja -sitte yhä korkeammalle ja korkeammalle, tukahuttamaan ääntä ja -kuristamaan kurkkua... Hetkisen perästä hän kuitenkin sai -mielenliikutuksensa voitetuksi ja jatkoi: - - "Oi neitsyt pyhä, sa Ostrobraman loistava valo, - Sa Czenstochowan kirkkaan kilpi, sa kaitsija jalo - Nowogródekin kaupungin ja sen kaunoisen kansan, - Kuin muinoin ihmeelläs alt' ahnehen surman ansan - Mun autoit -- huomaas kun emo itkevä lastaan tarjos - Ja silmän ma avasin taas, min tuoni jo varjos, - Ja käydä het' itse ma voin luo pyhäin Luojaa - Ylistämään, elon ilmoille jällehen tuojaa. -- - Niin meidätkin ihmeelläs isänmaahan vielä sa tuothan..." - -Aalto oli päässyt liikkeelle ja särki tahdon tokeet. Vanhus karjasi ja -heittäytyi maahan. Hänen valkeat hiuksensa valuivat meren hiekalle. -Niin, hän ei neljäänkymmeneen vuoteen ollut nähnyt syntymämaataan ja -Jumala ties miten pitkä aika siitä olikaan kun hän äidinkieltään kuuli --- ja nyt tuli tämä kieli itsestään hänen luokseen, ui poikki -valtameren ja tapasi yksinäisen miehen toiselta pallonpuoliskolta. Sitä -rakasta, sitä kallista, sitä suloista kieltä! Nyyhkytys, joka vanhusta -puistatutti, ei ollut ensinkään tuskallinen. Se johtui äärettömästä -rakkaudesta, joka äkkiä oli herännyt ja jonka rinnalla kaikki muu on -mitätöntä... Hillittömällä itkullaan hän vaan pyysi anteeksi tuolta -kaukaiselta rakastetulta, että hän jo oli käynyt niin vanhaksi, että -hän niin oli eläytynyt yksinäiseen kallioonsa ja unohtanut, kunnes -ikävä nyt rupesi häntä herättelemään ja ihmeellä palauttamaan. -Sentähden hänen sydämensä myrskysi. Hetket kuluivat -- hän yhä vaan -makasi maassa. -- Lokit lentelivät majakan ympärillä, ja vikisivät -ikäänkuin levottomina vanhasta ystävästään. Tuli aika, jolloin hänen -oli tapana ruokkia niitä ateriansa jätteillä, sentähden niitä nyt -rupesi lentelemään majakan katolta hänen luokseen. Niitä tuli -tulemistaan, ne alkoivat hiljalleen häntä nokkia ja räpytellä siipiään -hänen päänsä päällä. Siipien kahina hänet vihdoin herätti. Itkettyään -aikansa oli hänen mielensä rauhoittunut ja kirkastunut. Hänen silmänsä -olivat ikäänkuin sokaistut. Vaistomaisesti antoi hän kaiken ruokansa -linnuille. Ne karkasivat kirkuen sen kimppuun, mutta itse hän taasen -kävi kiinni kirjaan. Aurinko oli jo laskeutumaisillaan puutarhojen ja -Panaman ihmeellisten metsäin taa, hiljalleen se painui taipaleen -taakse, toisen valtameren puoleen. Mutta Atlantikin lepäsi vielä -täydessä hohteessa. Ilma oli ihan kirkas. Hän jatkoi lukemistaan: - - "Oi sini sieluni ikävöitsevän entää suothan - Luo noitten metsäisten kumpuin, vehrytnurmien noitten..." - -- -- -- -- -- - -- -- -- -- -- - -Hämärä vasta kulutti kirjaimet valkoiselta lehdeltä, hämärä lyhyt kuin -silmänräpäys. Vanhus nojasi päänsä kallioon ja sulki silmänsä. Silloin -se, joka on "Ostrobraman kirkkaan kilpi", otti hänen sielunsa ja vei -sen "kentille noille, joilla eri viljat kypsyy". Taivaalla paloi vielä -pitkiä, punaisia ja kultaisia soimuja, mutta hän kiiti niiden siivillä -rakastettuun maahan. Hänen korvissaan humisivat petäjiköt ja kohisivat -kotimaan virrat. Kaikki on ennallaan. Kaikki kysyy häneltä: -"muistatko?" Kyllä hän muistaa! Näkeehän hän kaikki: laajat vainiot, -pyörtänöt, niityt, metsät ja kylät. On jo yö. Tähän aikaan hänen -majakkansa tavallisesti on valaissut meren pimeyttä -- mutta nyt hän on -kotikylässä. Vanhuksen pää raukeaa rinnalle, hän näkee unta. Kuvat -kulkevat hänen silmiensä editse nopeasti, hiukan sekavina. Ei hän näe -syntymämökkiä, sillä sotahan sen hävitti, ei hän näe isää eikä äitiä, -sillä hehän kuolivat hänen ollessaan lapsena. Mutta muuten on kylä -ennallaan, ihan kuin hän eilen olisi sen jättänyt: mökit rivissä, -ikkunoissa tulta: lammikko, mylly, kaksi lätäkköä liketysten ja niissä -soi kaiken yötä sammakkojen kulina. Olihan hän kerran yöllä -vartioimassa kyläänsä; nyt kulkee menneisyys hänen silmiensä ohitse -kuvasarjana. Hän on taasen ulanina ja pitää vartiota. Tuolta etäältä -katselee kapakka palavin silmin ja soi ja laulaa ja kumisee yön -hiljaisuudessa, sillä siellä tanssia tömistellään, huudetaan ja -vingutetaan viuluja. "Hui ja hai!" Ulanit siellä iskevät tulta -saappaittensa koroista, mutta hänen on ikävä istua yksinään hevosen -selässä! Tunnit kulkevat hitaasti, vihdoin sammuvat tulet; nyt näkyy -silmänkantamaan asti läpitunkematonta sumua ja taas sumua: höyryt -varmaan nousevat niityiltä ja täyttävät koko maailman valkoisella -sumulla. Luulisi näkevänsä valtameren. Mutta ne ovat vaan niittyjä: -pian saattaa kuulla ruisrääkän kaihertavan pimeässä ja paarmojen -surisevan kaislikossa. Yö on tyyni ja viileä, oikea puolalainen yö! -Etäisyydessä kohisee petäjikkö, vaikkei tuulekaan, kuten meren aalto. -Pian valkaisee aamurusko idän kulmaa: jo laulavat kukotkin orsillaan. -Toinen antaa äänen toiselle ja laulu käy mökistä mökkiin: nyt vikisee -kaivon vinttakin jossakin korkealla. Ulanin mieli on raikas ja terve. -Mitä ne puhuivatkaan huomisesta ottelusta. Hei vaan! Se menee niinkuin -muutkin huudolla ja lippujen liehunnalla. Nuori veri kohisee ja soi -kuin huilu, vaikka yöllinen tuuli sitä kylmää. Mutta johan koittaa -aamu, jo! Yö valkenee, hämärästä häämöittävät metsät, pensaat, -mökkirivi, mylly, poppelit. Kaivonvintat vikisevät niinkuin -läkkilippunen majakan katolla. Kuinka kallis tämä maa onkaan, kuinka -sorja aamun punertavassa hohteessa. Oi sinä ainoa, ainoa! - -Hiljaa! Herkkä korva kuulee jonkun likenevän. Varmaan tulevat -vaihtamaan vuoroa. - -Äkkiä virkkaa ääni ihan likellä Skawinskia: - --- Vanhus hoi! nouskaa. Mikä teidän on? - -Vanhus avaa silmänsä ja katselee kummissaan miestä, joka seisoo hänen -vieressään. Viimeiset unikuvat ja todellisuus taistelevat hänen -päässään vallasta. Vihdoin kalpenevat unikuvat ja katoavat. Hänen -edessään seisoo Johns, sataman vartia. - --- Mitä kummaa? kysyy Johns. -- Oletteko tullut kipeäksi? - --- En. - --- Ette ole sytyttänyt majakkaa. Menkää matkaanne täältä. Vene -San-Geromosta on mennyt murskaksi kareja vastaan; onneksi ei ketään -ihmistä hukkunut; joudutte tuomioistuimen eteen. Tulkaa nyt pois minun -kanssani, loput saatte kuulla konsulinvirastossa. - -Vanhus kalpeni: hän ei todellakaan ollut sytyttänyt majakkaa sinä yönä. - -Muutamia päiviä myöhemmin nähtiin Skawinski laivan kannella, matkalla -Aspimvallista New-Yorkiin. Mies raukka oli kadottanut paikkansa. -Kulkurin tie oli taasen hänen edessään, tuuli oli uudelleen repäissyt -irti lehden ja lennätti sitä pitkin meriä ja maita, kolhien sitä mielin -määrin. Näitten muutaman päivän kuluessa vanhus olikin käynyt kovin -väsyneeksi ja käyrävartiseksi; ainoastaan hänen silmänsä loistivat -vielä. Olihan hän tälle uudelle elämänsä matkalle ottanut povelleen -kirjansa ja sitä hän tuontuostakin koetti kädellään, ikäänkuin peläten, -että sekin häneltä katoaisi. - - - - -PELIMANNI-JUSSI - -(JANKO MUZYKANT) - - -Lapsi syntyi maailmaan heikkona raukkana, Naapuriakat, jotka olivat -kokoontuneet äidin vuoteen ääreen, puistelivat päitään. Huono oli sekä -äiti että lapsi! Simosepän muija, joka oli viisain kaikista, rupesi -vihdoin lohduttelemaan sairasta. - --- Malttakaappas, sanoi hän, -- niin minä sytytän teille kynttilän. Ei -teistä enään mihinkään ole, kuomaseni. Varustelkaa vaan lähtöä toiseen -maailmaan ja lähettäkää hakemaan pappia, että pääsisitte teidän -synneistänne. - --- Vähät siitä! sanoi toinen akka, -- mutta tuo mukula tuossa on -kastettava. Se ei vaan pappiakaan odota, hyvä kun saisi säilymään -paholaisen kynsistä. - -Tämän sanottuaan sytytti hän kynttilän, kävi kiinni lapseen ja -pirskoitti sitä vedellä niin että se rupesi silmiään siristelemään. -Akka puhui: - --- Minä ristin ja kastan sinut nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ja -panen sinun nimeksesi Johannes ja nyt lähde, sinä kristitty sielu, -sinne kusta tullutkin olet. Amen. - -Mutta kristityllä sielulla ei ensinkään näyttänyt olevan halua lähteä -sinne kusta se tullut oli. Päinvastoin se näytti aikovan jäädä -raihnaaseen ruumiiseen, rupesipa vielä minkä jaksoi potkimaan samaisen -ruumiin jaloilla ja itkemään, vaikka niin heikosti ja surkeasti, että -muijat mutisivat keskenään: "luulisipa sitä kissaksi tai joksikin -muuksi sellaiseksi!" - -Haettiin pappi. Tuli, teki tehtävänsä ja läksi. Sairas kävi -terveemmäksi. Samalla viikolla hän jo meni työhön. Pojassa oli niin -vähän henkeä, että se vaan pihisi, mutta sitä pihinää piisasi. Kun -poika oli neljännellä vuodella, kukkui käki sen keväällä kipeäksi, -mutta parani se siitä kuitenkin ja elää kitkutti kymmenenteen -ikävuoteensa asti. - -Hän oli aina ollut laiha ja päivettynyt, vatsa pöhötyksissä, posket -kuopilla. Hänen hiuksensa olivat pellavankarvaiset ja riippuivat -silmillä, jotka selällään tuijottivat maailmaan, ikäänkuin -tunkeutuakseen jonnekin tavattoman kauvas. Talvisin hän istui lieden -ääressä, itki viluissaan ja usein nälissäänkin, kun ei äidillä ollut -panemista pesään enempää kuin pataankaan; kesäisin hän juosta reksutti -paitasillaan, vyöllä nauharisa, päässä hatturöysä, jonka röydän alta -tirkisteli esiin, oikoen päätään kuin mikäkin linnunpoika. Äiti, köyhä -loisvaimo, joka eli kuin pääskynen vieraan räystään alla, päivästä -päivään, rakasti häntä kyllä tavallaan, mutta piiskasi aika usein ja -nimitti tavallisesti "vaihdokkaaksi". Kahdeksatta käydessään oli poika -jo paimenena tai etsi metsästä sieniä, kun ei kotona ollut mitä suuhun -panna. Ihmeellisesti Jumala varjeli niin, ettei susikaan syönyt. - -Typerä poikanulkki hän oli. Ihmisten kanssa puhuessaankin hän piteli -sormea suussaan, kuten maalaislasten tapa on. Eivät ihmiset hänestä -paljoa toivoneet ja vielä vähemmin toivoi äiti, sillä ei hän kelvannut -työhönkään. Mitenkä lienee tullutkin sellaiseksi! Yhteen asiaan hänellä -sentään oli taipumusta, nimittäin soittoon. Aina hän oli kuulevinaan -soittoa ja tultuaan vähän suuremmaksi, ei hän enään mitään muuta -ajatellutkaan. Hän saattoi esimerkiksi mennä metsään karjan kanssa tai -koppa selässä marjaan, mutta palasi ilman marjoja ja puhua pälpätti: - --- Äiti! Kun tiellä mettättä toi nii kovatti! Voi voi...! - -Mutta siihen ehätti äiti sanomaan: - --- Kyllä minä sinulle "toitan"! Saatpa nähdä! - -Ja kauhalla hutkien valmisti äiti soittoa. Poika kirkui ja lupasi, -ettei hän tee sillä lailla enään koskaan, mutta mielessään hän yhä -mietti, että joku siellä metsässä vaan soitti. Mikä soitti? Niin, mistä -hän tiesi?... Hongat, pyökit, koivut, ruisrääkät, kaikki soittivat: -koko metsä soitti. Niin se vaan oli! - -Ja entäs kaiku...! Soitti koiruohopensas kedolla, visersivät varpuset -puutarhassa mökin ikkunan alla niin että kirsikkapuut tärisivät. Illoin -sattuivat hänen korvaansa kaikki äänet kylästä ja silloin hän oli varma -siitä, että koko kylä soittaa. Kun hänet lähetettiin työhön, -hajoittamaan lantatunkioita, niin soitteli tuulikin talikon sakaroissa. - -Vouti näki hänet kerran, juuri kun hän, tukka pörröllään, seisoi -kuuntelemassa tuulen soittoa puutalikon sakaroita vastaan. Ja samassa -hän irroitti hihnan vyöltään ja veteli poikaa selkään niin että -tiesi. Mutta vähät siitä! Ihmiset kutsuivat kun kutsuivatkin häntä -"Pelimanni-Jussiksi". Keväällä hän karkasi purolle veistämään itselleen -sorapilliä. Öisin, kun sammakot rupesivat kurnuttamaan, turilaat -surisivat niityllä ja kovakuoriaiset turisivat kasteessa, ei hän saanut -unta, vaan kuunteli kuuntelemistaan ja Jumala ties mitä soittoa hän -silloinkin oli kuulevinaan... Kirkkoon ei äiti enään voinut häntä -viedä, sillä paikalla kun urut rupesivat pauhaamaan tai suloisella -äänellä soimaan, kävivät lapsen silmät niin sameiksi, ettei olisi -luullut sen enään tätä maailmaa näkevän. - -Kylän yövartia, joka pysyäkseen valveella luki taivaan tähtiä tai -hiljakseen haasteli koirien kanssa, näki monasti Jussin valkean paidan -pimeässä lipuvan kapakkaan päin. Ei poika kuitenkaan mennyt sisälle, -vaan pysähtyi ulkopuolelle, piilottautui seinivierelle ja kuunteli. -Kansa tanssi obertasta, tuontuostakin hihkaisi joku pojista. Sitte -kuului askelten töminää ja tyttöjen ääni kysyi: "mitä?" Toiset viulut -panivat vienosti: "syökäämme ja juokaamme ja hauskaa pitäkäämme" ja -toiset vastasivat arvokkaalla, karkealla äänellä: "suokoon Jumala! -suokoon Jumala!" Ikkunat loistivat ja joka hirsi kapakkarakennuksessa -tuntui tärisevän, laulavan ja soivan. Ja Jussi kuunteli. - -Kun hänellä olisikin tuollainen viulu, joka vienosti soi "syökäämme ja -juokaamme ja hauskaa pitäkäämme!" Tuollaiset laulavat laudanpalaset! -Mutta mistä ne saisi? Missä niitä tehdään? Kun antaisivat hänen edes -kerran ottaa ne sellaiset käteensä!... Mutta mitä vielä! Hyvä kun saa -kuunnellakin ja tavallisesti hän kuuntelee kunnes vartian ääni kuuluu -pimeästä: - --- Lähdetkö kotiin, senkin heittiö! - -Silloin hän paljain jaloin juosta lippasi kotiin. Mutta pimeässä -seurasi häntä sekä toisen viulun vieno: "syökäämme ja juokaamme ja -hauskaa pitäkäämme" että toisen arvokas: "suokoon Jumala! suokoon -Jumala!" - -Hänellä oli suuri juhla, kun hän vaan sai kuulla viulunsoittoa, sama se -häissäkö vai hautajaisissa. Jälkeenpäin hän ryömi uunin nurkkaan eikä -päiväkausiin puhunut sanaakaan, katseli vaan kiiluvin silmin kuin kissa -pimeästä. Sitte hän päreistä ja hevosen jouhista teki itselleen viulun, -mutta ei se tahtonut soida niin kauniisti kuin kapakan viulu: soi -hiljaa, ihan hiljaa, niinkuin surviaiset tai muut hyttyset olisivat -laulaneet. Hän soitti sitä kuitenkin aamusta iltaan, vaikka saikin niin -paljon potkuja, että lopulta oli kuin survottu, puolikypsä omena. Mutta -sellainen hänellä oli luonto. Lapsi laihtui laihtumistaan, vatsa vaan -pysyi suurena, pörrö kävi yhä tuuheammaksi ja silmät suurenivat -suurenemistaan ja olivat tavallisesti vesissä. Mutta rinta ja posket -painuivat yhä syvemmälle... - -Ei hän ollut muitten lasten kaltainen. Hän muistutti suuresti -päreviuluansa, joka tuskin kitisi. Nälkään hän oli kuolemaisillaan -ennen uutista, sillä hänen ravintonaan oli pääasiallisesti raaka -porkkana ja himo päästä viulun omistajaksi. - -Se himo ei ollut hänen onnekseen. - -Kartanon kuskilla oli viulu, jota hän hämärissä soitteli -miellyttääkseen kamarineitiä. Jussi piiloitteli usein pensaissa -saadakseen palvelijahuoneen avoimesta ovesta sitä katsella. Se riippui -seinällä juuri vastapäätä ovea ja silmäyksissä liiti koko hänen -sielunsa sen luo, sillä se tuntui hänestä pyhältä esineeltä, johon ei -hän ole kelvollinen kajoamaan ja joka on hänelle rakkain maailmassa. -Kuinka hänen teki sitä mieli! Hän olisi tahtonut edes kerran saada sen -käsiinsä, voidakseen sitä likeltä katsella... Lapsellinen sydän raukka -värisi onnesta, kun hän vaan sitä ajatteli. - -Yhtenä yönä ei palvelijahuoneessa ollut ketään. Herrasväki oli aikoja -sitte lähtenyt ulkomaille, talo oli tyhjillään ja kuski istui toisella -puolella, kamarineidin luona, Jussi oli piiloittautunut pensaisiin ja -katseli ikävänsä esinettä. Ovet olivat selkosen selällään. Täysikuu -paistoi vinoon palvelijahuoneen ikkunaan ja teki vastapäiselle seinälle -suuren, loistavan neliön. Mutta tämä neliö likeni hiljalleen viulua ja -valaisi sen vihdoin kokonaan. Silloin näytti viulusta valuvan hopeisia -säteitä. Varsinkin loistivat kohopaikat niin häikäisevästi, ettei Jussi -tahtonut saada katsotuksi niihin. Kuunvalossa saattoi nähdä kaikki ihan -selvään: kaarevat laidat, kielet ja käyrän kaulan. Tapit loistivat kuin -kiiltomadot ja pitkin viulun pituutta riippui hopeisena nauhana -jousi... - -Oi, ihanaa se oli, lumottua kuin sadussa! Jussin silmäykset kävivät yhä -ahneemmiksi. Istuen kippurassa keskellä pensaita, kyynärpäät laihoja -polvia vastaan, suu auki, hän katselemistaan katseli. Milloin kahlehti -kauhu hänet paikalle, milloin ajoi vastustamaton halu häntä eteenpäin. -Onko hän lumottu vai mikä hänen on?... Valossa alkaa viulu liikkua, -ikäänkuin lipua lapsen luo... Hetkeksi sammuu valo, mutta samassa se -taas välähtää loistamaan entistä kirkkaammin. Taikatemppuja, -taikatemppuja nämä ovat! Tuuli alkoi henkiä, puut humisivat hiljaa, -pensaissa kahisi ja Jussi oli selvästi kuulevinaan: - --- Mene pois Jussi! huoneessa ei ole ketään... mene pois vaan, -Jussi!... - -Yö oli kirkas, selkeä. Kartanon puutarhassa, lammikon luona rupesi -satakieli laulamaan ja visertelemään, milloin hiljaa, milloin ääneen: -"mene, mene, ota!" Rehellinen yökehrääjä kierteli hiljalleen pojan -ympärillä ja huusi: "älä, älä, Jussi!" Mutta yökehrääjä lensi tiehensä -ja satakieli jäi paikoilleen ja pensaat kahisivat kahisemistaan: "ei -siellä ole ketään!" Viulu välähti taasen häikäisevän valoisaksi... - -Vaivainen, käyrä poikanen liikkui hiljaa, varovaisesti eteenpäin ja -satakieli viserteli tuskin kuuluvasti: "mene, mene, ota!" - -Valkea paita pääsee yhä likemmä palvelijahuoneen ovea. Eivät ole enään -mustat pensaat poikaa suojelemassa. Palvelijahuoneen ovella kuuluu -sairaitten keuhkojen nopea hengitys. Jo katoaa valkoinen paita ja vain -toinen paljas jalka on kynnyksellä. Turhaan, yökehrääjä, lentelet -ja varoitat viimeisen kerran: "älä, älä!"... Jussi on jo -palvelijahuoneessa. - -Äkkiä rupesivat suuret sammakot ikäänkuin pelästyksissään kurnuttamaan -lammikossa, mutta lakkasivat samassa. Satakieli vaikeni, pensaat -samoin. Jussi ryömi hiljaa ja varovaisesti, mutta äkkiä hänet valtasi -kauhu. Pensaissa hän oli ollut kuin kotonaan, kuin peto viidakossa, -mutta täällä hänen oli kuin pedon, joka on pudonnut kuoppaan. Hänen -liikkeensä kävivät hätäisiksi, hän hengitti kiireesti ja pihisemällä. -Äkkiä hänen ympärillään oli pilkkosen pimeä. Heikko kesäyön salama -lennähti idän ja lännen väliä ja valaisi hetkiseksi huoneen ja Jussin, -joka nelin ryömin, pää pystyssä oli viulun edessä. Mutta salama sammui, -pilvi peitti kuun eikä enään kuulunut eikä näkynyt mitään. - -Vasta jonkun ajan perästä kuului pimeästä heikko, valittava helähdys, -ikäänkuin joku varomattomasti olisi koskenut kieleen -- ja äkkiä... - -Kysyi karkea, uninen ääni vihaisesti huoneen nurkasta: - --- Kuka siellä? - -Jussi piteli henkeään, mutta karkea ääni kysyi uudelleen. - --- Kuka siellä? - -Tulitikku rupesi samassa tuikkimaan, huone kävi valoiseksi ja sitte... -Voi! Jumalan tähden! Kirouksia, läiskettä, lapsen itkua ja rukousta: -"voi, Jumalan tähden!" koiranhaukuntaa, kiireisiä askelia, tulta -ikkunoissa, hälinää koko talossa... - -Seuraavana päivänä seisoi Jussi raukka jo tuomioistuimen edessä. - -Aikoivatko he ruveta tuomitsemaan häntä varkaana?... Varmaankin. Sekä -herrastuomari että lautamiehet katselivat häneen mietteissään. Hän -seisoi heidän edessään sormi suussa, pelästyneet silmät suurina päässä, -pienenä, vaivaisena, tietämättä missä oikeastaan on ja mitä hänestä -tahdotaan... Mitenkä tuota nyt rankaisee tuollaista raukkaa, joka on -kymmenen vuoden vanha ja tuskin pysyy jaloillaan seisomassa?... -Vankeuteenko sen lähettää vai kuinka?... Täytyyhän lasta armahtaa. -Ottakoon yövartia ja antakoon selkään niin ettei toista kertaa varasta. -Päättyköön siihen koko juttu. - --- Niinpä kyllä! - -Tapani, yövartia kutsuttiin paikalle. - --- Ota hänet ja anna selkään niin että muistaa! - -Tapani nyökäytti tyhmää, petomaista päätään, otti Jussin kuin minkäkin -kissanpojan, kainaloonsa ja vei talliin. Lapsi ei puhunut sanaakaan, -katsoa tuijotti vaan kuin lintu. Se ei taitanut ymmärtää mikä sitä -odotti, tai lieneekö ollut niin peloissaan, ettei äännähtänyt. Mistäpä -se oikeastaan tiesi mitä ne hänestä tahtoivat! Vasta kun Tapani oli -saanut hänet talliin, laskenut pitkäkseen maahan, nostanut paidan ja -ruvennut olkansa takaa hutkimaan, pääsi Jussilta huuto: - --- Äiti! ja joka kerta kun vartia löi, huusi hän: "äiti! äiti!" mutta -huudot heikkenivät heikkenemistään, kunnes ääni vihdoin katkesi -kokonaan eikä enään huutanutkaan äitiä... - -Poloinen, särjetty viulu!... - --- Voi sinä tyhmä, paha Tapani! kuka nyt lasta tuolla lailla hakkaa? -Sehän aina on ollut niin pieni ja heikko, tuskinpa siinä henkikään -pysyy. - -Äiti tuli ja otti pois pojan, mutta sai kantaa kotiin... Seuraavana -päivänä ei Jussi enään noussut vuoteesta ja kolmantena päivänä hän jo -hiljalleen teki kuoloa karkean loimen alla. - -Pääskyset visersivät kirsikkapuussa mökin takana; auringonsäde katseli -sisään ikkunasta ja valoi kultiaan pojan pörröisiin hiuksiin ja -kasvoihin, joista jokainen veripisara oli kadonnut. Auringon valo -muodosti ikäänkuin tien, jota myöten lapsen sielun piti muuttaa. Olipa -hyvä, että sille edes kuolon hetkellä avautui leveä, aurinkoinen tie, -sillä elämässä se totisesti oli saanut kulkea orjantappuratietä. -Hengitys nostatteli vielä laihtunutta rintaa ja lapsen kasvot olivat -ikäänkuin tähdätyt kuuntelemaan ääniä kylästä, jotka tulvivat sisään -avoimesta ikkunasta. Oli ilta ja tytöt palasivat heinästä, laulaen: -"Tuolla niityllä viheriällä!" Purolta kuului sorapillin ääni. Jussi -kuunteli viimeisen kerran kuinka kylä soittaa... Loimella hänen -vieressään oli hänen päreviulunsa. - -Äkkiä kirkastuivat kuolevan lapsen kasvot ja valkenevilta huulilta -pääsi kuiskeena: - --- Äiti?... - --- Mitä, poikani? kysyi äiti, joka ei itkulta tahtonut saada puhutuksi. - --- Äiti! Antaako Jumala minulle taivaassa oikean viulun? - --- Antaa, poikani, antaa! vastasi äiti; mutta ei saanut sanotuksi -enempää, sillä äkkiä puhkesi hänen tyrehtyneestä rinnastaan esiin -hillitön tuska. "Oi Jeesus, Jeesus!" vaikeroi hän, kaatui kasvoilleen -kirstua vastaan ja rupesi huutamaan ikäänkuin hän olisi kadottanut -järkensä, ja niinkuin ihminen itkee nähdessään, ettei hän saata -kuoleman käsistä reväistä rakastettuaan... - -Ei hän saanut poikaansa pelastetuksi, sillä kun hän silmänsä nosti ja -ne lapseen loi, olivat pienen pelimannin silmät selällään, -liikkumattomina. Hänen kasvonsa olivat hyvin vakavat, synkät ja -kankeat. Auringonsädekin katosi... - -Nuku rauhassa, Jussi! - - * * * * * - -Seuraavana päivänä palasivat herrasväet Italiasta ja heidän mukanaan -oli nuori neiti ja herra joka hakkaili neitiä. - -Herra lausui: - --- _Quel beau pays que l'Italie!_ [Mikä ihana maa se Italia on!] - --- Ja mikä taiteilijakansa! _On est heureux de chercher là-bas de -talents et de les protéger_... lisäsi neiti. [Kuinka on hauskaa siellä -etsiä ja suojella kykyjä!] - -Jussin haudalla humisivat koivut. - - - - -ENKELI - -("JAMIOL") - - -Lupiskoryn kauppalassa oli Kalikstowan maahanpaniaisten jälkeen pidetty -messu ja messun loputtua oli kirkkoon jäänyt muutamia akkoja, jotka -tahtoivat veisata virren loppuun. Oli kello neljän aika iltapäivällä ja -kirkossa oli hämärä, sillä talvella tulee jo siihen aikaan pimeä. -Pääalttari varsinkin oli vaipunut mustaan varjoon. Kaksi kynttilää -paloi vielä ciboriumin ympärillä, mutta niiden tuikkivat liekit tuskin -jaksoivat valaista kullattuja ovia ja ristillä riippuvan Kristuksen -jalkoja, joihin oli lyöty ääretön naula. Tämän naulan pää loisti -suurena, kiiltävänä pisteenä alttarilla. Toiset kynttilät olivat vasta -sammutetut ja niistä nousi savukiemuroita, jotka täyttivät -pappispenkkien ympäristön vahan hajulla. - -Vanha äijä ja pieni poika puuhasivat alttariportailla. Toinen lakaisi, -toinen veti mattoa pois tieltä. Kun akat silloin tällöin lakkasivat -veisaamasta, saattoi kuulla kuinka ukko äreästi neuvoi poikaa tai -varpuset nokkivat lumisia ruutuja. Niiden oli ulkona sekä vilu että -nälkä. - -Akat istuivat penkeissä likellä ulko-ovea. Siellä olisi ollut vieläkin -pimeämpi, jolleivät he voidakseen lukea olisi sytyttäneet -talikynttilöitä. Yksi talikynttilä valaisi aika selvästi lippua, joka -oli pystytetty viereiseen penkkiin, ja joka kuvasi syntisiä liekkien ja -saatanoiden keskellä. Muitten lippujen kuvia ei saattanut eroittaa. - -Akat eivät oikeastaan veisanneet, vaan rääkyivät unisella, väsyneellä -äänellä virttä, jossa lakkaamatta toistuivat sanat: - - Ja kun lähestyy kuoleman hetki, - Niin rukoile, rukoile Poikaasi... - -Varjoon vaipunut kirkko, penkeistä nousevat liput, akkojen kellertävät -kasvot, valot jotka tuikkivat ikäänkuin hämäryyden painon alta -- tämä -kaikki teki synkän, hirvittävän vaikutuksen. Kuolinvirsi oli täällä -oikealla paikallaan. - -Ajottain lakkasivat akat veisaamasta, yksi heistä nousi penkistä ja -rupesi vapisevalla äänellä lukemaan: "terve Maaria, armoa täynnä" -- ja -toiset jatkoivat: "Herra olkoon kanssasi!" mutta koska oli Kalikstowan -hautauspäivä, liitettiin jokaisen "Terve Maarian" perään sanat: "Anna, -Herra, hänelle ikuinen rauha ja loistakoon hänelle iankaikkinen -kirkkaus". - -Kalikstowan tytär, Marysia, istui penkissä erään vanhan akan rinnalla. -Hänen äitinsä vasta luodulle haudalle lankesi hiljalleen köykäinen -lumi, mutta tyttö ei vielä ollut kymmenenkään vuoden vanha eikä siis -ymmärtänyt, mitä hän oli kadottanut tai kuinka säälittävä hänen tilansa -oli. Hänen kasvonsa ja siniset silmänsä olivat lapsellisen tyynet, -miltei iloiset. Niissä saattoi nähdä jonkun verran uteliaisuutta, mutta -ei mitään muuta. Suu auki tutkisteli lapsi suurella tarkkaavaisuudella -lippua, johon oli maalattu helvetti syntisineen, sitte se katsahti -kirkon perälle ja vihdoin ikkunaan, jonka takana varpuset naputtelivat. - -Sen silmät eivät kuvastaneet mitään ajatusta. Akat hyräilivät unisesti -kymmenettä kertaa: - -"Ja kun lähestyy kuoleman hetki..." - -Tyttö kierteli sormissaan vaaleita hiuksiaan, jotka takana olivat -kahdessa, hiirenhännänkokoisessa palmikossa. Hänen oli nähtävästi -ikävä. Vihdoin ukko sentään rupesi vetämään puoleensa hänen huomiotaan. - -Ukko kulki keskelle kirkkoa ja rupesi vetämään nuorasta, jossa oli -solmuja ja joka oli kiinni katossa. Hänen soittonsa tapahtui -Kalikstowan sielun hyväksi, mutta hän teki sen aivan koneentapaisesti, -sillä hänen ajatuksensa olivat nähtävästi muualla. - -Soitto merkitsi samalla, että messu oli lopussa. Akat rukoilivat -viimeisen kerran otollista kuolemanhetkeä ja läksivät torille. Yksi -heistä talutti Marysiaa. - --- Kulikowa! virkkoi toinen, -- mitä te nyt aiotte tehdä tytölle? - --- Mitä minun sitte pitäisi tehdä? Wojtek Margula lähtee Leszczynceen, -hänet on lähetetty postia noutamaan, hän saa ottaa tytön matkaansa. -Eikö sitä ole siinä! - --- Mutta mitä tyttö tekee Leszczyneessä? - --- Jopa te nyt olette! Sitä mitä täälläkin. Menköön sinne mistä on -tullut. Ottavatpa orvon vaikka kartanoon ja antavat nukkua -palvelijahuoneessa. - -Näitä puhuessaan astuivat akat torin poikki kapakkaan. Alkoi kylmetä. -Oli talvisaika, aivan hiljaista, taivas pilvessä, ilma kosteaa, lumi -märkää. Räystäät tippuivat, tori oli paksunaan rapakkoa, lunta ja -oljenrippeitä. Kauppala rappeutuneine rakennuksineen näytti yhtä -synkältä kuin kirkkokin. Muutamista ikkunoista loisti valoa; liike oli -jo lakannut, ainoastaan kapakassa soitti käsihanuri oberekia. - -Se soitti vaan houkutellakseen väkeä, sillä kapakassa ei ollut ketään. -Akat astuivat sisään ja ottivat viinaa. Kulikowa antoi Marysiallekin -puoli lasillista ja sanoi: - --- Juo pois, orpo. Ei sinua enään niinkään hemmotella. - -Kun Kulikowa mainitsi orpoa, muistui Kalikstowan kuolema akkojen -mieleen. Kapuscinska virkkoi: - --- Teidän terveydeksenne, Kulikowa! Juokaa pois! Voi rakkaani! Kuinka -se laaki löi sen niin ettei se edes ehtinyt parahtaa. Kun rovasti tuli -ripittämään, oli se jo kylmänä. - -Kulikowa puuttui puhumaan: - --- Johan minä aikoja sitte sanoin, että sen henki on niin höllässä. -Menneellä viikolla se tuli meille ja minä sanoin sille: "kuulkaas nyt, -Kalikstowa! antakaa te vaan Marysia kartanoon!" Mutta hän vastasi: -"minulla on vaan yksi tytär enkä sitä anna mihinkään!" Paha hänen oli -ollakseen ja hän rupesi oikein nyyhkimään. Sitte hän läksi kansliaan -herrastuomarille puhumaan, että saisi kaikki paperit orninkiin. Neljä -guldenia ja kuusi groshia hän siitä lystistä maksoi ja selitti vaan: -"en sääli, kun on kysymys lapsesta!" Olisitte nähnyt! Ja silmät sen -olivat niin pystyssä ja kuoleman jälkeen ne olivat vielä enemmän -pystyssä. Olisivat tahtoneet painaa kiinni, mutta eivät saaneet -painumaan. Sanoivat sen vielä kuoltuaankin katselleen lasta... - --- Juodaan suruumme puoli korttelia! - -Käsihanuri soitti yhä oberekia. Akat alkoivat olla hiukan humalassa. -Kulikowa toisteli surullisella äänellä: "voi vaivaista! voi vaivaista!" -mutta Kapuscinskan mieleen muistui äkkiä hänen miesvainajansa. - --- Kuinka se kuollessaan hengitti raskaasti, virkkoi hän. -- Raskaasti, -raskaasti! - -Ja hän venytteli venyttelemistään ääntään, kunnes se vähitellen -kehittyi lauluksi. Laulu rupesi käymään käsihanurin tahdin mukaan ja -lopuksi akka paiskasi kädet vyötäisilleen ja rallatti ihan oberekin -tahdissa: - - "Raskaasti, raskaasti, raskaasti, - Se vainaja hengitti raskaasti!" - -Äkkiä hän pillahti katkeraan itkuun, antoi hanurinsoittajalle -kuusi groshia ja otti uudelleen viinaa. Kulikowa oli hänkin -mielenliikutuksissaan, mutta kohdisti tunteensa purkauksen Marysiaan. - --- Muista, orpo, virkkoi hän, -- mitä pappi sinulle sanoi, kun loivat -lunta äitisi päälle, että enkeli on kanssasi. - -Hän katkaisi äkkiä puheensa, katsahti ihmeissään ympärilleen ja jatkoi -sitte tavattoman tarmokkaasti: - --- Kun minä sanon, että enkeli on, niin se on!... - -Kukaan ei vastustanut häntä. Marysia katsoa töllötti tyhmin silmin -tarkkaavaisesti akkoihin. Kulikowa jatkoi: - --- Sinä olet orpo, sentähden ei paha pysty sinuun. Orpoja varjelee -enkeli. Enkeli on hyvä. No, tuossa saat kymmenen groshia. Vaikka sinä -jalkaisin lähtisit Leszczynceen, niin sinä löydät, sillä enkeli johtaa -sinua. - -Kapuscinska rupesi laulamaan: - - "Hän siivillänsä hellästi sinua suojelee - Ja sulillansa varjoo ja kauniisti varjelee." - --- Oletteko hiljaa! huusi Kulikowa. - -Sitte hän kääntyi tytön puoleen: - --- Sinä tomppeli, tiedätkö kuka sinua varjelee? - --- Enkeli, vastasi lapsi kimeällä äänellään. - --- Orposeni, marjaseni, sinä Jumalan pieni matonen! Enkeli -siivillään... leperteli Kulikowa ihan humalassa, riisti lapsen syliinsä -ja rupesi painamaan sitä rehellistä rintaansa vastaan. - -Tyttö purskahti itkuun. Ehkäpä hänen sameassa päässään ja sydämessään, -joka ei paljoa kyennyt tuntemaan, tällä hetkellä heräsi joku aavistus. - -Kapakoitsija makasi jo suloisessa unessa myymäpöytänsä takana. -Talikynttilän sydän kasvoi pitkäksi karreksi, mies joka oli soittanut -hanuria, heitti työnsä, sillä häntä huvitti katsella näytelmää. - -Oli ihan hiljaista. Äkkiä kuului rapakosta oven takaa kavionkausketta -ja ääni, joka sanoi hevoselle: - --- Ptruuuu! - -Kapakkaan astui Wojtek Margula, lyhty kädessä. Heti hän sentään päästi -sen pöydälle ja rupesi lämpimäkseen hakkaamaan yhteen käsiään. Vihdoin -hän huusi kapakoitsijalle: - --- Anna puoli korttelia! - --- Margula, sinullahan on hevonen! huusi Kulikowa: -- otatko tytön -mukaasi Leszczynceen? - --- Otan kyllä, koska käskettiin, vastasi Margula. - -Sitte hän katseli molempia vaimoja ja virkkoi: - --- Olettepa te ottaneet niinkuin... - --- Niinkuin ei se sinulle itsellesi maistuisi! huusi Kulikowa. -- Kun -minä sanon sinulle, että pitele lasta varovaisesti. Se on orpo. -Tiedätkö sinä, pöllö, kuka sitä suojelee? - -Wojtek ei viitsinyt vastata kysymykseen ja päätti nähtävästi valita -toisen keskusteluaineen. Hän tarttui puolikortteliin ja alkoi: - --- Hitto teille... - -Mutta hän ei jatkanutkaan, sillä hän oli kulauttanut viinan kurkkuunsa, -irvisteli, syljeskeli, asetti tyytymättömänä astian pöydälle ja -virkkoi: - --- Sehän on selvää vettä. Antakaa tuosta toisesta pullosta. - -Kapakoitsija kaasi toisesta pullosta! Wojtek irvisteli entistä -pahemmin. - --- Eikö teillä nyt ole aarakkia? - -Margulaa nähtävästi uhkasi sama vaara kuin akkoja, mutta juuri tähän -samaan aikaan valmisteli Lupiskoryn kartanon omistaja laajaa ja -asiallista kirjoitusta "herraskartanoiden väkijuomien myyntioikeudesta -yhteiskuntarakennuksen perustuksena", ja siten liittyi Wojtek vasten -tahtoansa tukemaan yhteiskunnan perustuksia, varsinkin kun väkijuomien -myyntioikeus todella oli herrastalon, vaikka se sijaitsikin -kauppalassa. - -Noin viisi kertaa perätysten kulautettuaan, unohti hän todella lyhdyn, -josta kynttilä oli sammunut, mutta tarttui sensijaan nukkuvan lapsen -käteen ja virkkoi: - --- Tule pois nyt, rääppänä! - -Akat nukkuivat nurkissa, joten ei kukaan ollut sanomassa hyvästi -Marysialle. Lyhyesti sanoen: äiti oli jäänyt Lupiskoryn hautausmaahan -ja tyttö läksi nyt Leszczynceen. - -He tulivat ulos, asettuivat rekeen, Margula huusi hevosille: "hei!" -- -ja sitte he läksivät liikkeelle. Alussa kulki reki hyvin raskaasti, kun -kuljettiin kauppalan rapakoisia katuja, mutta sitte tultiin laajoille, -valkeille vainioille ja silloin kävi kulku keveäksi. Lumi tuskin -narisikaan reen jalaksien alla; silloin tällöin päristeli hevonen; -tuontuostakin kuului kaukaa, hyvin kaukaa koiranhaukuntaa. - -He ajoivat ajamistaan. Wojtek komenteli hevosia ja lauloi nenäänsä: -"muistatko, senkin koira, mitä minulle lupasit?" Mutta pian hän vaikeni -ja rupesi vetämään hirsiä. Hän hoippui vuoroin oikealle, vuoroin -vasemmalle. Hän näki unta, että häntä Leszczyncessä annettiin selkään -siitä syystä että hän oli kadottanut postilaukun. Sentähden hän välillä -hiukan heräsi ja rupesi sadattelemaan: "Senkin peijakkaat!" -- Marysia -ei nukkunut, sillä hänen oli kylmä. Silmät selällään hän katseli -valkeita ketoja, joita Margulan mustat olkapäät tuontuostakin peittivät -hänen näkyvistään. Sitte hänen mieleensä muistui, että äiti oli kuollut -ja samassa hän oli näkevinään äidin kalpeat, laihtuneet kasvot ja -sisäänpainuneet silmät. Vaistomaisesti hän tunsi, että ne kasvot olivat -olleet hyvin rakkaat, mutta eivät ne enään ole Leszczyncessä eivätkä -koskaan sinne palaja. Olihan hän juuri omin silmin nähnyt kuinka äidin -päälle pantiin maata Lupiskoryssa. Tätä muistellessa olisi hänen tehnyt -mieli itkeä surusta, mutta hänen jalkojaan ja polviaan paleli niin, -että hän itki vilusta. - -Ei tosin ollut kylmä, mutta tuuli oli, kuten tavallisesti suojan ilman -aikana, läpitunkeva. Wojtekin vatsassa oli ainakin suuri varasto -Lupiskoryn kapakassa koottua lämpöä. Lupiskoryn isäntä oli sattuvasti -huomauttanut, "että viina lämmittää kylmässä, ja koska se on meidän -rahvaamme ainoa lohdutus, niin samalla kun riistetään suuremmilta -maanomistajilta mahdollisuus rahvaan yksinomaiseen lohduttamiseen, niin -riistetään siltä myöskin kaikki vaikutusvalta rahvaaseen." Wojtek oli -tällä hetkellä saanut niin täydellisen lohdutuksen, ettei mikään olisi -voinut tehdä häntä surulliseksi. - -Ei häntä huolestuttanut sekään, että hevoset metsään päästyä, olivat -harventamistaan harventaneet askeleitaan, vaikka tie metsässä oli -erinomainen, että ne vihdoin kääntyivät tienviereen ja kaasivat reen -ojaan. Tosin hän heräsi, mutta ei käsittänyt mitä oli tapahtunut. - -Marysia rupesi häntä tönimään. - --- Wojtek! - --- Mitä sinä huudat? - --- Me olemme kaatuneet. - -Mutta Wojtek kysyi: - --- Lasiko? - -Ja nukkui samassa. - -Tyttö istuutui reen viereen, rukoili minkä jaksoi ja jäi istumaan. -Mutta pian hänen kasvonsa aivan jäykistyivät ja hän rupesi uudelleen -tönimään nukkuvaa. - --- Wojtek! - -Ei vastaa. - --- Wojtek, mennään pois sisään! - -Hetkisen perästä sanoi tyttö taasen: - --- Wojtek, minä lähden jalkaisin... - -Vihdoin hän todella läksi. Leszczynce tuntui hänestä olevan hyvin -likellä. Tiesihän hän tien, olihan hän joka sunnuntai käynyt äidin -kanssa kirkossa. Nyt hänen täytyi käydä yksin. Suojasta huolimatta oli -metsässä paksulta lunta, mutta sensijaan oli yö hyvin valoisa. Hohde -lumesta ja pilvien paiste sulivat yhteen, sentähden näkyi tie selvästi -kuin päivällä. Kun Marysia loi katseensa mustaan metsään, saattoi hän -hyvin, hyvin kauvas nähdä mäntyjen tyynet, tummat piirteet valkoista -taustaa vastaan. Selvästi näki hän myöskin luminietokset, joita oli -luotu kantojen tasalle. Metsässä vallitsi ääretön rauha, joka ikäänkuin -hyväili lasta. Oksilta, joille oli kerääntynyt lumiräntää, tippui -vesipisaroita. Hiljaa helähtäen ne putoilivat oksille ja varvuille. -Mutta se olikin ainoa ääni, sillä muuten oli kaikkialla hiljaista, -hiljaista, valkeaa, äänetöntä, synkkää... - -Ei tuntunut tuulen henkäystäkään. Lumiset pensaat eivät liikahtaneet. -Valkea vaippa, joka peitti maan, äänetön metsä, ohuet, kalpeat pilvet -taivaalla -- kaikki näytti olevan samaa kuollutta kokonaisuutta. -Talvisen suojan aikana on sellaista. Ainoa elävä olento, joka pienenä -mustana pilkkuna liikkui suuren hiljaisuuden keskellä, oli Marysia. -Hyvä, ystävällinen metsä! Ehkäpä nuo pisarat, joita lumiset oksat -pudottelivat, olivatkin kyyneliä -- ehkäpä metsä itki orvon kohtaloa! -Suurten, lempeitten puiden kävi sääli lasta!... Yksinään, heikkona, -raukkana se läpi yön ja metsän kulki eteenpäin niin rohkeasti että pois -tieltä. Valoisa yö näytti pitävän huolta lapsesta. Se on suloista, kun -pieni, heikko olento luottaen kokonaan antautuu äärettömän voiman -huomaan. Sillä lailla kaikki saattaa käydä Jumalan tahdon mukaan. - -Tyttö oli jo kulkenut hyvän aikaa ja häntä rupesi väsyttämään. Haittaa -tekivät suuret kengät, joissa hänen pienet jalkansa holskuivat sinne -tänne. Oli raskasta nostaa sellaisia hirmuisen suuria kenkiä lumesta. -Eikä hän voinut liikuttaa käsiäänkään vapaasti, sillä toisessa -kädessään hän kaikin voimin pusersi Kulikowan antamaa kymmengroshista. -Hän pelkäsi, että se pääsisi häneltä putoamaan lumeen. Väliin hän -purskahti ääneen itkemään, sitte hän äkkiä lakkasi, ikäänkuin -tarkastaakseen eikö kukaan kuule hänen itkuaan. Kuulihan joku -- metsä -kuuli! Sulava lumi helähteli yksitoikkoisesti, mutta ikäänkuin -surullisesti. Ja ehkäpä joku muukin kuuli... Lapsi kävelee hitaammin ja -hitaammin. Entä jos hän eksyisi? Mitä vielä! leveä, valkea tie, joka -kauvempana kapenee nauhaseksi, on selvänä hänen edessään kahden tumman -metsäseinän välissä. Tyttöä rupesi vastustamattomasti nukuttamaan. - -Hän istuutui puun alle. Silmät painuivat kiinni. Hetkisen perästä hän -oli näkevinään äidin tulevan lumikenttää pitkin, hautausmaalta päin. -Mutta ei kukaan tullut. Lapsi oli kuitenkin vakuutettu siitä, että -jonkun täytyy tulla. Kuka sitte tulisi? -- Enkeli! Olihan vanha -Kulikowa sanonut, että enkeli suojelee häntä. -- Marysia tunsi enkelin. -Mökissä äidin luona oli ollut maalattu enkeli, lilja kädessä, siivet -hartioilla. Se tulee varmaan. Vesipisarat helisivät ikäänkuin kovemmin. -Ehkäpä enkelin siivet karistelevat niitä maahan... -- Hiljaa! Joku -tulee todella; kevyt lumi narisee selvästi, askeleet likenevät -likenemistään, hiipivinä ja nopeina. Luottavalla uteliaisuudella avaa -lapsi uniset silmänsä. Mitä?! - -Hallava, kolmikulmainen pää, korvat pystyssä vaanii lasta ahneesti... -julmana... hirmuisena... - - - - -VANHA PALVELIJA - -(STARY SLUGA) - - -I - -Vanhojen pehtorien, voutien ja metsänhoitajien rinnalla, joitten tyyppi -katoamistaan katoaa maan pinnalta, on vanhan palvelijan tyyppi. Muistan -lapsuuteni ajoilta erään tuollaisen mammutin, jommoisista kohta ei ole -jäljellä kuin luita vanhoilla hautausmailla, kummuissa, jotka unohdus -on luonut umpeen ja joita oppineet tuontuostakin kaivavat auki. Hän -palveli vanhemmillani, hänen nimensä oli Nikolai Suchowolski, hän -oli pikkuaatelia, Sucha Wolan aateliskylästä, jota hän usein -kertomuksissaan muisteli. Isäni peri hänet isävainajaltaan, jolla hän -Napoleonin sotien aikana oli ollut palvelijasotamiehenä. Hän ei -itsekään tarkkaan muistanut koska hän joutui isoisäni palvelukseen, ja -kun häneltä kysyttiin päivämäärää, niin hän nuuskaten vastasi: - --- Minä olin silloin vielä pikkuinen piimäsuu ja herra översti -- -Jumala hänen sieluaan siunatkoon! -- juosta reksutteli vielä paita -hampaissa! - -Hän toimitti mitä erilaisimpia tehtäviä vanhempieni talossa: hän oli -sekä edeskäypänä että lakeijana; hän kulki pehtorina, kesäisin -leikkuupellolla, talvisin riihessä; hän hoiti viinapuodin, kellarien ja -kodan avaimia; hän veti talon kellot. Enimmäkseen hän sentään torui. - -En saata muistaa miestä muuta kuin torumassa. Hän torui sekä isän että -äidin läsnäollessa. Minä pelkäsin häntä kuin tulta, vaikka samalla -pidinkin hänestä. Kyökissä hän haki riitaa kokin kanssa, passaripoikia -hän veteli korvista pitkin kartanoa eikä koskaan ollut mihinkään -tyytyväinen. Kun hän oli juovuksissa -- ja se tapahtui joka viikko -- -niin kaikki välttivät häntä. Ei hän tosin olisi uskaltanut riidellä -herran tai rouvan kanssa, mutta kun hän pääsi tarttumaan kiinni -johonkin ihmiseen, niin hän kulki hänen perässään koko päivän, -jankutellen ja jaaritellen aivan loppumattomiin. Päivällisen aikana hän -seisoi isän tuolin takana ja vaikkei hän itse tarjoillut, niin hän -valvoi passaripoikaa ja koetti koko intohimonsa voimalla myrkyttää -hänen elämäänsä. - --- Katso ympärillesi, katso, -- murisi hän, -- kyllä minä sinut opetan. -Kas nyt tuota! Ei se ymmärrä pitää kiirettä, vetelee vain jalkoja -perässään, ikäänkuin vanha lehmä marssisi. Silmät auki, sanon vieläkin -kerran! Ei se kuule mitä herra käskee. Muuta rouvalle lautanen. Mitä -siinä suutasi auot, mitä? Katsokaa nyt sitä, katsokaa, hyvät ihmiset! - -Aterioiden aikana hän aina sekaantui keskusteluun ja aina asettuen -vastakynteen. Joskus isä kääntyi pöydästä ja virkkoi: - --- Nikolai sanoo päivällisen jälkeen Matille että hän valjastaa -hevoset. Mennään sinne tai sinne. - --- Vai mennään! puuttui Nikolai puheeseen. -- Mikseikäs mentäisi. -Tietysti! Sentähdenhän hevosia pidetään. Taittakoot vaan hevosparat -jalkansa sellaisella tiellä! Kun vierailulle kerran on mentävä, niin on -mentävä. Herrasväki tekee vaan niinkuin tahtoo. Rupeaisinko minä -kieltämään? En minä kiellä. En totisesti! Odottakoot riihet ja muut -työt. Visiittihän on tärkein. - --- Tuo Nikolai on ihan sietämätön! -- huudahti isäni aivan -kärsimättömänä. - -Mutta Nikolai jatkoi: - --- Minä en väitä etten olisi tyhmä. Tiedän että olen tyhmä. Pehtori -lähti Niewodowiin hakkailemaan papin huushollerskaa -- miksei -herrasväki sitte saisi lähteä visiitille! Onko visiitti huonompi kuin -papin huushollerska? Koska kerran palvelijakin sai mennä, niin kuinkas -ei herrasväki! - -Ja niin sieltä tuli lakkaamatta eikä kukaan voinut tukkia vanhan -mörököllin suuta. - -Muistan että minä ja nuorempi veljeni pelkäsimme häntä miltei enemmän -kuin opettajaamme pappi Ludvigia, ainakin enemmän kuin vanhempiamme. -Sisarille hän oli kohteliaampi: hän puhutteli heitä jokaista -"neidiksi", vaikka he olivat nuoremmat, mutta meitä hän sinutteli -muitta mutkitta. Minua hän kuitenkin veti puoleensa siitä erityisestä -syystä, että hänen taskussaan aina oli nalleja. Usein oppitunnin -jälkeen minä arasti lähden tarjoiluhuoneeseen, hymyilen kohteliainta -hymyäni ja koettaen tekeytyä niin rakastettavaksi kuin suinkin, virkan: - --- Nikolai, hyvää päivää Nikolai. Puhdistaako Nikolai tänään kiväärejä? - --- Mitä se Henryk täältä hakee? Pyyhinliinaahan minä köytän ympärilleni -enkä muuta. - -Hetkisen perästä hän taas alkoi, ääntäni matkien: - --- Nikolai, Nikolai! Kun on kysymys nalleista, niin silloin Nikolai -kyllä kelpaa, mutta muuten hänet syökööt vaikka sudet. Parempi olisi -että siitä lähtisit lukemaan. Ei sitä ampumisella ymmärrystä koota. - --- Tunti jo loppui, vastaan itku kurkussa. - --- Vai loppui tunti, vai loppui! Lue sinä, lue, muuten jää pääsi -tyhjäksi lekkeriksi. En anna, nyt sen tiedät. (Niin sanoen rupesi hän -jo kopeloimaan taskujaan.) Sattuupa siitä vielä joku nalli silmääsi ja -syytetään Nikolaita. Kuka on syypää? Nikolai. Kuka antoi ampua? -Nikolai. - -Näin murahdettuaan meni hän isän huoneeseen, otti esiin pistolit, -puhalteli niitä, tarkasteli vielä sataan kertaan että kaikki oli -kunnossa, sytytti sitte kynttilän, pani nallin sankkireikään ja antoi -minun tähdätä, mutta tuli minulle vielä sittenkin raskas risti -kannettavaksi. - --- Kas kuinka pitelee pistolia, virkkoi hän -- ihan kuin seppä saksia. --- Et sinä tuolla tavalla saa kynttilää sammuksiin, jollet sormin -sammuta, niinkuin kerjäläinen kirkossa. Rupea papiksi, rämpyttele -rukouksia, mutta älä vaan sotamieheksi aio. - -Kaikesta huolimatta Nikolai opetti meille entistä ammattiaan. Usein -päivällisen jälkeen minä ja veljeni opimme marssimaan hänen johdollaan -ja meidän kanssamme marssi joskus pappi Ludvigkin, joka sen teki hyvin -hullunkurisesti. - -Nikolai mulkoili häneen silmäkulmiensa alta ja vaikka hän häntä sekä -pelkäsi että kunnioitti enemmän kuin muita, niin ei hän voinut pidättää -sisuaan, vaan virkkoi: - --- Kas tuota pappia, kun marssii ihan kuin vanha lehmä! - -Minä joka olin vanhin lapsista, sain enimmän kärsiä hänen komentoaan. -Mutta kun minut lähetettiin kouluun, itkeä jollotti vanha Nikolai -ikäänkuin olisi tapahtunut suuri onnettomuus. Vanhemmat kertoivat että -hän parin viikon aikana kiusasi ja väsytti heitä tavallista enemmän. - --- Ottivat lapsen ja veivät, puheli hän. -- Kuolkoon nyt siellä! Voi, -voi! Mitä hänestä kouluun. Ikäänkuin ei hän olisi maatilanomistaja. -Latinaako oppimaan? Salomoniksi tahtovat häntä kehittää. Voi tätä -maailman turhuutta! Pois meni lapsi, pois meni. Kiertele sinä nyt, -vanha äijä, pitkin nurkkia nuuskimassa, onko siellä vielä jotakin -kadotettavaa. Hiiteen päin ne asiat nyt ovat. - -Muistan että kun ensi kerran palasin lomalle, kaikki vielä nukkuivat -talossa. Päivä oli juuri koittamaisillaan: aamu oli talvinen, luminen. -Vain kaivon vintin vikinä kartanolla ja koirien haukunta särki -hiljaisuutta. Päärakennuksen ikkunat olivat vielä peitetyt, ainoastaan -kyökin ikkunasta paistoi kirkas tuli, värjäten ruusunkarvaiseksi lumen, -joka peitti rahia seinävierustalla. Ajan pihaan alakuloisena, pahalla -mielin ja pelko sydämessä, sillä ensimäinen todistukseni ei ole -ensinkään erinomainen. Syy alakuloisuuteeni oli yksinkertaisesti tämä: -ennenkuin totuin koulun tapoihin ja järjestykseen, en oikein ollut -osannut pitää huolta itsestäni. Pelkäsin sentähden isää, pelkäsin pappi -Ludvigin ankaraa, vaiteliasta katsetta. Hän se minut oli noutanut -Varsovasta. Asemani tuntui aivan lohduttomalta, kun äkkiä näen kyökin -oven avautuvan ja vanhan Nikolain, nenä ihan punaisena kylmästä, -kömpivän lumeen, kädessä tarjotin höyryävine kermamukeineen. - --- Nuoriherra kulta, rakas nuoriherra! huutaa hän minut nähdessään, -asettaa kiireesti tarjottimen maahan, kaataa mukit, karkaa kaulaani ja -alkaa halailla ja suudella. Siitä asti hän aina kutsui minua -nuoreksiherraksi. - -Mutta sitä kermaonnettomuutta ei hän taas pariin viikkoon voinut suoda -minulle anteeksi. "Mies kulkee kaikessa rauhassa, kermamukit käsissä", -puheli hän, "ja juuri silloin tuo ajaa pihaan, ihan kuin vaseti olisi -sen hetken valinnut..." j.n.e. - -Isä tahtoi, tai ainakin lupasi, antaa minulle selkäsaunan kahdesta -arvosanastani, nim. kaunokirjoituksessa ja saksassa; mutta hänen -aikomuksensa tuli estetyksi: ensinnäkin minä itkin ja vakuutin että -parannan tapani, toiseksi tuli välittäjäksi suloinen äitini ja vihdoin -Nikolai. Ei hän tosin tietänyt mikä luontokappale se kaunokirjoitus -oli, mutta että saksan kielen takia piti rangaistaman -- siitä hän ei -tahtonut kuulla puhuttavankaan. - --- Mitä hulluja, onko hän luterilainen tai muu kauppasaksa! virkkoi -hän. -- Osasiko herra översti saksaa? tai osaako herra itse? (Siinä hän -kääntyi isäni puoleen.) Mitä? Kun me kohdattiin saksalaiset siellä... -miksi sitä nyt sanotaankaan? siellä Leipzigin luona ja piru ties missä -kaikissa, niin kyllä minä sen sanon ettei yhtään saksan sanaa heille -puhuttu, mutta kyllä maar he paikalla meille selkänsä näyttivät. - -Vanhalla Nikolailla oli vielä muuan ominaisuus. Harvoin hän antautui -juttelemaan entisistä vaiheistaan, mutta kun hän joskus erityisen hyvän -tuulen hetkinä tarttui suustaan kiinni, niin hän valehteli kuin -palkattu. Ei hän sitä tehnyt pahassa tarkoituksessa: ehkä tosiasiat -vanhassa päässä olivat hämääntyneet ja kasvaneet satumaisiksi. Kun hän -kuuli kerrottavan sotaseikkailuja nuoruutensa ajoilta, niin hän sovitti -ne itseensä ja isoisääni överstiin ja uskoi itse pyhästi kaikkeen mitä -kertoi. Monasti, ollessaan riihessä valvomassa työväkeä, jotka puivat -viljaa, alkoi hän kertoa. Miehet silloin heittivät työnsä ja nojautuen -varstoihin, kuuntelivat hänen puheitaan, suu auki. Mutta äkkiä hän sen -huomasi ja huudahti: - --- Mitä te siinä käännätte minuun suunne, niinkuin ne olisivat -kanuunanaukkoja, häh? Ja uudestaan alkoi "lupu! tsupu! lupu! tsupu!" -Jonkun aikaa kuului vain varstojen kopina, kun ne putoilivat olkiin: -vanhus vaikeni, mutta alkoi hetkisen perästä: - --- Poikani kirjoittaa että hän hiljan nimitettiin kenraaliksi Palmyran -kuningattaren luona. Hyvä hänen siellä on olla, saa aika suuren palkan, -mutta kauhea pakkanen siellä kuuluu vallitsevan... j.n.e. - -Ohimennen sanoen lapset eivät tuottaneet vanhukselle onnea. Hänellä oli -todella poika, mutta se oli suuri heittiö, joka täysi-ikäiseksi -tultuaan teki, Jumala ties, mitä tyhmyyksiä ja vihdoin läksi maailmalle -sekä katosi teille tietämättömille; Nikolain tytär taas, jota aikoinaan -pidettiin ihmeellisenä kaunottarena, mellasteli kaikkien virkamiesten -kanssa mitä kylässä vain oli ja kuoli vihdoin, synnytettyään maailmaan -tyttären. Tämän tyttären nimi oli Hania. Hän oli minun ikäiseni, -ihanainen, hento tyttönen. Muistan että me monasti yhdessä olimme -sotasilla: Hania oli rumpalina ja nokkoset olivat vihollisiamme. Hän -oli hyväluontoinen ja lempeä kuin enkeli. Häntäkin odotti maailmassa -kova kohtalo, mutta ne muistot eivät kuulu tähän. - -Palaan kertomaan vanhuksesta. Kuulin itse hänen kertovan, että ulanien -hevoset Mariampolissa kerran pillastuivat ja että kahdeksantoista -tuhatta hevosta laukkasi yhtä mittaa Varsovaan asti, hypäten kaikkien -esteiden yli. Paljon ihmisiä ne tallasivat kuoliaaksi. Helposti saattaa -käsittää että ihmiset luulivat tuomiopäivän tulleen. Toisen kerran hän -kertoi -- eikä riihessä, vaan pihassa ja meille kaikille, seuraavan -jutun: - --- Vai kysytte, tappelinko minä hyvästi? Kuinkas muuten! Kerran -muistan, kun oli sota itävaltalaisten kanssa. Minä olen sitte siinä -rivissä seisomassa... No niin, tuota noin, siinä rivissä. Tulee sitte -luokseni sotapäällikkö, tahtoo sanoa itävaltalaisista, vastaiselta -puolelta, ja sanoo: "aiai sinuas, sinä Suchowolski, kyllä minä sinut -tunnen! Olisimmepa sinut lyöneet kuoliaaksi, niin olisi koko sotakin -nyt lopussa." - --- Eikö muistanut överstiä? kysyi isäni. - --- Kuinkas muuten! tuota noin, sanoinhan minä selvästi, että sinut ja -överstisi. - -Pappi Ludvig kävi kärsimättömäksi ja huudahti: - --- Mutta nytpäs sinä Nikolai valehtelet, niinkuin ihan olisit erityisen -palkan siitä saanut. - -Vanhus suuttui ja synkistyi, mutta ei virkkanut mitään, koska hän -pelkäsi ja kunnioitti pappia. Hetkisen perästä hän sentään, ikäänkuin -lieventääkseen puhettaan, jatkoi: - --- Sen saman se sanoi minulle se pappi Siekluckikin, se kappalainen. -Kun kerran sain itävaltalaisen painetin kahdennenkymmenennen... -tarkoitan tietysti viidennen kylkiluuni alle, niin oli minun käydä -hullusti. Hohhoh, ajattelin: nyt pitää kuolla. Ripitän siis syntini, -joilla olen rikkonut Herraa Jumalaa kaikkivaltiasta vastaan, pappi -Siekluckille, mutta pappi Sieklucki kuuntelee, kuuntelee ja sanoo -lopuksi: "etkös sinä häpeä, Nikolai", sanoo, "nyt sinulta pääsi -paljasta valetta". Niin minä vastasin hänelle: ehkä, mutta muuta minä -en muista. - --- No paranitko sinä? - --- Paraninhan minä. Eihän ne osanneet minua parantaa, mutta minä -kurierasin itse itseni. Kun minä kerran sekoitin kaksi latinkia ruutia -yhteen kortteliin viinaa ja kulautin sen sisääni yöksi, niin nousin -seuraavana päivänä terveenä kuin kala. - -Olisin saanut kuulla enemmän näitä kertomuksia ja kertoisin teille -niitä useampia, jollei pappi Ludvig -- en muuten tiedä mistä syystä -- -olisi kieltänyt Nikolaita "aivan vääntämästä minun päätäni", kuten hän -lausui. Pappina ja hiljaisena maalaisena ei pappi Ludvig raukka -tietänyt että ensinnäkin jokaiselta nuorukaiselta, jonka myrsky -syntymäseudun hiljaisista nurkista heittää elämän leveälle arenalle, -pään täytyy vääntyä monta kertaa; ja toiseksi, etteivät vanhat -palvelijat ja heidän kertomuksensa väännä päätä keneltäkään, vaan aivan -toisellaiset olennot. - -Muuten ei Nikolain vaikutus meihin voinut olla vahingollinen, vaan -aivan päinvastoin, sillä vanhus piti meitä ja käytöstämme silmällä -erittäin ankarasti ja huolellisesti. Hän oli omantunnonmukainen ihminen -sanan täydessä merkityksessä. Sotilasajoilta oli hänelle jäänyt muuan -hyvin kaunis ominaisuus, joka kuvaa juuri tuota omantunnonmukaisuutta -ja tarkkuutta käskyjen täyttämisessä. Muistan että eräänä talvena sudet -alkoivat tehdä meillä tavatonta vahinkoa. Ne kävivät niin rohkeiksi, -että parvissa, joissa oli muutamia, jopa kymmenkuntakin, tulivat -kylään. Isä, joka itse oli innokas metsästäjä, alkoi puuhata -metsästysretkeä; ensinnäkin hän tahtoi saada naapurimme, tunnetun -sudentappajan herra Ustrzyckin ottamaan käsiinsä pääkomennon aiotuissa -sudenajoissa. Hän kirjoitti hänelle sentähden kirjeen, kutsui luokseen -Nikolain ja puhui hänelle: - --- Pehtori lähtee nyt kaupunkiin, Nikolai saa mennä hänen kanssaan, -poiketa Ustrzycan tielle ja viedä herralle kirjeen. Vastaus on sitten -tuotava minulle: ilman vastausta ei saa palata. - -Nikolai otti kirjeen ja läksi pehtorin kanssa matkaan. Illalla pehtori -palasi -- Nikolaita ei kuulunut. Isä ajatteli että hän ehkä jäi yöksi -Ustrzycaan ja palaa aamulla naapurimme kanssa. Päivä koittaa, Nikolaita -ei kuulu; koittaa toinen päivä, koittaa kolmas -- ei kuulu. Talossa -tuli hätä. Isä, peläten että ehkä sudet olivat yllättäneet hänet -kotimatkalla, lähetti väkeä joka taholle. Lähetetään kysymään -Ustrzycasta. Siellä vastataan, että kyllä hän kävi, mutta ei tavannut -herraa kotona, ja tiedusteli missä hän on: sitten hän otti lakeijalta -lainaksi neljä ruplaa ja läksi, mutta ei tiedetä minne. Me mietimme -päämme halki, mitä ihmettä tämä merkitsee. Seuraavana päivänä palasivat -lähettiläät toisista kylistä, tuoden sen sanoman, etteivät mistään -löydä miestä. Me jo aloimme itkeä häntä. Kuudennen päivän iltana, kun -isä on kansliahuoneessaan antamassa ohjeita, alkaa hän äkkiä kuulla -jalkojen kopinaa, rykimistä ja hiljaista murinaa, joista merkeistä -paikalla tuntee Nikolain. - -Se oli todellakin Nikolai, köntyksissä, laihtuneena, väsyneenä, -viiksissä jääpuikkoja, miltei aivan muuttuneena. - --- Herranen aika, Nikolai, mitä sinä olet tehnyt koko tämän ajan? - --- Mitäkö minä olen tehnyt? murisee Nikolai. -- Mitä minun sitte piti -tehdä? En tavannut herraa Ustrzycassa, vaan läksin Bzinaan. Bzinassa -sanoivat että nyt on piru merrassa, sillä herra on lähtenyt -Karolowkaan. Minä perässä. Mutta Karolowkassa ei häntä enään ollut. -Pitäisikö hänen sitte lämmittää niiden nurkkia? Hän on herra. Hän -tietysti ei kulje jalkaisin. Hyvä sanoa. Karolowkasta minä menin -kaupunkiin, mutta siellä sanottiin että herra on läänillä. Mitä asiaa -hänellä sitte on läänille, onko hän mikä vallesmanni? Hän meni -piirikaupunkiin. Teki jo mieleni kääntyä takaisin, mutta millä -oikeudella? Kuljin siis piirikaupunkiin ja annoin hänelle kirjeen. - --- No antoiko hän sinulle vastauksen? - --- Antoi. Vai vieläkö olisi pitänyt olla antamatta? Antoihan toki. -mutta niin nauroi minulle että kulmahampaat näkyivät. Herrasi, sanoi, -pyysi minua jahtiin torstaina ja vasta sunnuntaina sinä tuot minulle -kirjeen. Se on nyt myöhäistä. Ja rupesi uudestaan nauramaan. Mikä hänen -sitte oli nauraessa, mutta... - --- Entä mitä sinä olet syönyt tänä aikana? - --- Mitä vaan; eilisestä en ole syönyt mitään, mutta onko minun pakko -nyt enään nähdä nälkää? Kielletäänkö minulta täällä lusikkaruuat? En -ole syönyt, mutta syön vasta. - -Senjälkeen ei kukaan enään antanut Nikolaille ehdottomia käskyjä, vaan -aina kun hänet lähetettiin jonnekin, sanottiin että hänen pitää toimia -asianhaarojen mukaan, jollei tapaa jotakin henkilöä kotona. - -Muutamia kuukausia myöhemmin läksi Nikolai markkinoille likeiseen -kaupunkiin ostamaan työhevosia, sillä hevosasiat hän ymmärsi -täydellisesti. Illalla tuli pehtori ilmoittamaan, että Nikolai on -palannut ja ostanut hevoset, mutta palannut niin hakattuna, ettei -kehtaa näyttäytyä. Isä läksi paikalla hänen luokseen. - --- Mikä sinun on, Nikolai? - --- Olen tapellut, murahti vanhus. - --- Häpeä sinä, vanha mies. Tappelemaanko sinä lähdet markkinoille? Ei -sinulla ole järkeä. Vanha olet, mutta tyhmä. Tiedätkö, että toisen -miehen jo ajaisin mäelle tuollaisesta teosta. Häpeä! Sinä olet tietysti -ollut juovuksissa. Sinä pilaat väkeni sensijaan että näyttäisit heille -hyvää esimerkkiä. - -Isäni suuttui todenteolla ja kun hän suuttui, niin oli leikki kaukana. -Mutta kumma kyllä Nikolai, joka tavallisesti ei unohtanut kieltä -hampaitten väliin, tällä kertaa vaikeni kuin kanto. Nähtävästi ukko oli -päättänyt itsepintaisesti vaieta. Turhaan urkkivat häneltä muut, mitä -oikeastaan oli tapahtunut. Ukko vain murahti jokaiselle eikä vastannut -sanaakaan. - -Oli kuitenkin syytä huoleen. Aamulla vanhus sairastui niin että piti -lähettää noutamaan lääkäriä. Lääkäri vasta valaisi asiain kulun. Viikko -sitten oli isä löylyttänyt voutia, joka seuraavana päivänä karkasi -talosta. Hän kääntyi nyt erään saksalaisen herra von Zollin puoleen, -joka oli isän vihamies, ja jäi hänen palvelukseensa. Markkinoilla oli -herra Zoll, entinen voutimme ja herra Zollin rengit, jotka olivat -tuoneet syötetyitä härkiä myytäviksi. Herra Zoll huomasi ensinnä -Nikolain, likeni hänen rattaitaan ja rupesi haukkumaan isää. Nikolai -vastasi silloin että hän on hävytön mies, mutta kun herra Zoll -uudestaan alkoi solvata isää, niin Nikolai maksoi hänelle piiskalla. -Silloin rengit yhdessä herra Zollin kanssa hyökkäsivät hänen kimppuunsa -ja löivät verille asti. - -Kun isäni kuuli tämän kertomuksen, vierivät kyyneleet hänen silmistään. -Hän ei saanut suoduksi itselleen anteeksi että oli torunut Nikolaita, -joka tahallaan salasi koko asian. Kun vanhus parani, meni isä -nuhtelemaan häntä. Alussa ei ukko tahtonut tunnustaa mitään koko -asiasta ja mutisi ainoastaan, kuten tähänkin asti, mutta heltyi sitte -ja isän kanssa yhdessä he itkivät kuin lapset. Mutta Zollin vaati isä -siitä hyvästä kaksintaisteluun ja saksalainen muisti sen leikin kauvan -aikaa. - -Ilman tohtoria olisi Nikolain uhrautuminen pysynyt salassa. Samaa -tohtoria ei Nikolai sittemmin moneen aikaan voinut kärsiä. Asian laita -oli tämä: minulla oli suloinen nuori täti, isän sisar, joka asui -meillä. Rakastin häntä suuresti, sillä hän oli yhtä kaunis kuin hyvä -eikä minua ensinkään hämmästyttänyt että kaikki häntä rakastivat, -muitten muassa tohtori, nuori, lahjakas mies ja koko seudun -kunnioittama. Ennen oli Nikolai pitänyt tohtorista, sanonut häntä kelpo -pojaksi ja kehunut hänen hyvästi istuvan hevosen selässä. Mutta kun -tohtori rupesi oleskelemaan meillä, aivan selvissä aikomuksissa täti -Maryniaan nähden, niin Nikolain tunteet häntä kohtaan muuttuivat aivan -tuntemattomiksi. Hän kävi hänelle kohteliaaksi, mutta kylmäksi kuin -ventovieraalle ihmiselle. Ennen hän monasti oli häntä torunutkin. -Kerran kun hän oli istunut meillä tavallista kauvemmin, sopersi Nikolai -hänelle, auttaessaan päällysvaatteita hänen ylleen: "Kuka sitä nyt -kököttelee yökaudet? Ei siitä kostu kukaan ja onko nyt sellaista ennen -nähty!" Sitte hän lakkasi jankuttamasta, mutta vaikeni sensijaan kuin -kivi. Kelpo tohtori kyllä käsitti mitä tämä tarkoitti, ja vaikka hän -yhä hymyili entistä hyväntahtoista hymyään, niin hänen mielessään -varmaan tuntui katkeralta. - -Onneksi nuorelle miehelle olivat täti Marynian tunteet ihan toista -laatua kuin Nikolain; eräänä kauniina iltana, kun kuu ihanasti loisti -saliin ja jasmiinien tuoksu tulvi puutarhan lavoilta kautta avattujen -ikkunoiden, tapahtui, että täti Marynia pianon ääressä lauloi "io -questa notte sogno"; silloin tohtori Stas likeni häntä ja kysyi -vapisevalla äänellä, luuleeko hän hänen voivan yrittää elää ilman -häntä. Täti nähtävästi lausui epäilyksensä siinä asiassa, sitte seurasi -molemminpuolisia valoja, joihin kuu kutsuttiin todistajaksi, ja -kaikkinaista muuta, mitä sellaisissa tilaisuuksissa tavallisesti -tapahtuu. - -Onnettomuudeksi tuli Nikolai juuri samassa hetkessä kutsumaan -illalliselle. Kun hän huomasi mitä tapahtui, juoksi hän paikalla isän -luo, mutta koska isä ei ollut kotona, vaan käveli talolla -tarkastelemassa rakennuksia, kääntyi hän äidin puoleen. Lempeästi -hymyillen, kuten tavallisesti, pyysi äiti ettei hän sekaantuisi niihin -asioihin. - -Nikolai ällistyi ja vaikeni, mutta hänen sisuaan kaiveli kaiken iltaa. -Kun isä ennen maatapanoa vielä meni kamariinsa kirjoittamaan kirjeitä, -kulki Nikolai hänen perässään, seisahtui ovensuuhun ja rupesi rykimään -ja kopistelemaan jalkojaan. - --- Mitä Nikolai tahtoo? kysyi isä. - --- Sitähän minä... Mitenkäs minä nyt sen sanoisin? Sitähän minä -tahtoisin herralta kysyä, että onko se totta, että meidän neiti aikoo -ottaa miehen, tarkoitan: aikoo mennä naimisiin? - --- On. No entä sitte? - --- Mutta eihän neiti toki mene sellaiselle... teurastajalle. - --- Mille teurastajalle? Johan Nikolai nyt puhuu hulluja. Joka paikkaan -Nikolai tahtookin pistää nokkansa! - --- Mutta tuota noin, eikö neiti ole meidän neiti, eikö hän ole herra -överstin tytär? Herra överstipä ei ikinä sallisi tätä. Eikö neiti muka -ansaitsisi maatilanomistajaa ja oikeata herraa? Mutta pyydänpä kysyä, -mikä tohtori on? Ihmisten pilkaksi neiti joutuu. - --- Tohtori on viisas mies. - --- Viisas, vai viisas! Enkö minä olisi tohtoreja nähnyt? Kyllä niitä -kulki sekä kuormastossa että esikunnassa, mutta kun töksähti tosi -eteen, kun tuli tappelu, niin silloin ei niitä nähty eikä kuultu. Monet -kerrat herra översti niitä kutsuikin veitsiniekoiksi. Mikä konsti on -leikellä sitä, joka ei voi puolustaa itseään, kun ei jaksa pitää mitään -kädessään. Mutta koetappa koskea terveeseen ihmiseen, joka pitelee -asetta. Voi, voi, onko se nyt olevinaan suurikin asia viiltää pitkin -ihmisen luita! Ei tämä käy laatuun. Kyllä herra översti haudastaan -nousisi, jos kuulisi. Mikä sotamies tohtori on? Tai onko olevinaan -maatilanomistaja? Ei se käy laatuan. Ei neiti mene hänelle. Se ei ole -komennon mukaista. Kukapa uskaltaisikaan neitiä tavoitella? - -Mutta Nikolain harmiksi tohtori sekä tavoitteli neitiä että saavutti -hänet. Puolen vuoden perästä olivat häät ja sekä sukulaisten että -varsinkin Nikolain kyynelvirtojen valamana läksi överstintytär elämään -yhteisiä kohtaloita tohtorin kanssa. - -Nikolai ei kantanut hänelle vihaa, hän ei voinut sitä kauvan kantaa; -hän rakasti häntä liian paljon. Mutta tohtorille ei hän tahtonut antaa -anteeksi. Hän ei koskaan suorastaan maininnut hänen nimeään ja koetti -yleensä olla hänestä puhumatta. Muuten täti Marynia ja tohtori -Stanislaw olivat erittäin onnelliset. Vuoden päästä antoi Jumala heille -herttaisen pojan, seuraavana taas tyttären ja sitä jatkui vuoronperään, -ikäänkuin tilauksesta. Nikolai rakasti lapsia niinkuin omiaan, -kanniskeli niitä sylissään, hyväili ja suuteli. Monasti sentään saattoi -huomata, että hänen sydämessään yhä vielä kyti jonkinlainen hapatus -täti Marynian "säätyrikkoisen avioliiton" tähden. Muistan kerran -jouluaattona kun istuimme juhla-aterialle, että äkkiä kaukaa alkoi -kuulua rattaitten rätinää routaisella maantiellä. Odotimme aina -jouluksi paljon sukulaisia, sen tähden isä sanoi: - --- Katsokoon Nikolai, kuka sieltä tulee. - -Nikolai meni ulos ja palasi pian, kasvot hehkuen ilosta. - --- Neiti tulee! huusi hän jo kaukaa. - --- Kuka? kysyi isäni, vaikka jo tiesi, kenestä hän puhui. - --- Neiti! - --- Mikä neiti? - --- No meidän neiti -- vastasi vanhus. - -Ja kelpasipa sitä "neitiä" katsella, kun hän astui huoneeseen kolmen -lapsen kanssa. Herttainen neiti! Mutta vanhus ei vahingossakaan koskaan -puhunut hänestä kuin sillä nimellä. - -Vihdoin hänen vastenmielisyytensä tohtori Stasiin kuitenkin loppui. -Hania sairastui kovaan lavantautiin. Seurasi minullekin surun päivät, -sillä Hania oli minun ikäiseni ja ainoa leikkitoverini ja minä rakastin -häntä melkein kuin sisarta. Tohtori Stas ei melkein kolmeen päivään -jättänyt hänen huonettaan. Vanhus, joka rakasti Haniaa koko sielunsa -voimalla, kulki hänen sairautensa aikana epätoivoissaan, ikäänkuin -kaikki olisi häneltä hävitetty; sairaan vuoteen ääreen sai ainoastaan -minun äitini mennä; ukko ei syönyt eikä nukkunut, istui vaan tytön -huoneen ovella, antaen kovan, rautaisen tuskan kalvaa rintaansa. Olihan -hänen sielunsa harjaantunut sekä ruumiilliseen työhön että kohtalon -iskuihin, mutta kuitenkin hän oli murtumaisillaan ainoan tyttönsä -vuoteen ääressä. Kun vihdoin monen päivän kuolettavan pelon perästä -tohtori Stas hiljaa avasi sairashuoneen ovea ja onnesta säteilevin -kasvoin kuiskasi tuomiota odottaville viereiseen huoneeseen sanan: -"pelastettu!" niin ei vanhus voinut pidättyä, vaan mylvi kuin -piisonihärkä, heittäysi hänen jalkoihinsa ja toisteli nyyhkien: "minun -hyväntekijäni, minun hyväntekijäni!" - -Hania paranikin sitte pian ja tohtori Stas jäi vanhuksen silmäteräksi. - --- Kelpo poika, puhui hän kierrellen tuuheita viiksiään. -- Ja hyvästi -istuu hevosen selässä, ja jollei häntä olisi ollut, niin Hania... äh! -En tahdo sitä ajatellakaan. Piru vieköön! - -Mutta jonkun vuoden perästä alkoi vanhus itse riutua. Hänen suora ja -väkevä vartalonsa taipui ja koukistui. Hän lakkasi torumasta ja -valehtelemasta. Yhdeksänkymmenennen ikävuotensa loppupuolella kävi hän -aivan lapselliseksi. Hän viritteli vain pauloja linnuille ja -joukoittain lenteli niitä, varsinkin peipposia, hänen huoneessaan. -Muutamia päiviä ennen kuolemaansa ei hän enään tuntenut ihmisiä, mutta -itse kuolinpäivänä hänen järkensä sammuva lamppu vielä kerran leimahti -kirkkaaseen tuleen. Muistan että vanhempani, äidin terveyden takia, -juuri silloin olivat ulkomailla. Sinä iltana istuimme lieden ääressä -minä, nuorempi veljeni Kasimir ja pappi, joka myöskin oli paljon -vanhentunut. Talvinen tuuli lumipyryineen piiskasi ikkunaa; pappi -Ludvig rukoili. Minä panin Kasimirin avulla kuntoon pyssyä huomispäivän -metsästysretkeä varten. Äkkiä tultiin ilmoittamaan, että vanha Nikolai -tekee loppua. Pappi Ludvig riensi paikalla kotikappeliin hakemaan -sakramentteja, minä juoksin minkä jaksoin vanhuksen luo. Hän makasi -vuoteellaan hyvin kalpeana, kellertävänä ja melkein kankeana, mutta -levollisena ja täydessä tajussaan. Kaunis oli tuo paljas, kahden arven -koristama pää, pää vanhan soturin ja rehellisen miehen. Vihityt -vahakynttilät loivat kalmankarvaista valoa huoneen seinille. Nurkissa -visertelivät kesyt peipposet. Toisella kädellään vanhus painoi -rintaansa vastaan krusifiksia, hänen toista kättään piteli ja -suudelmilla peitti Hania, kalvakkana kuin liljan kukka. Pappi Ludvig -tuli huoneeseen ja rippi alkoi; sitte kuoleva halusi nähdä minua. - --- Ei ole täällä herraani eikä rakastettua rouvaani, kuiskasi hän, -- -sentähden tuntuu raskaalta kuolla. Mutta olettehan te, nuoriherra -kulta, perintöherrani... Holhotkaa tuota orpoa... Jumala teille -palkitsee. Älkää olko vihoissanne... jos olenkin rikkonut, niin... -antakaa anteeksi. Minä olin paha, mutta uskollinen... - -Äkkiä heräsi hän uudelleen, puhui voimakkaalla äänellä ja kiireesti, -ikäänkuin hän jo olisi ollut hengen heitossa: - --- Herra!... perintöherra!... minun orpoani!... Jumala, sinun -käsiisi... - --- Annan tämän kelpo soturin, uskollisen palvelijan ja kunnon ihmisen -hengen, lopetti juhlallisesti pappi Ludvig. - -Vanhus oli jo kuollut. - -Lankesimme polvillemme ja pappi alkoi voimakkaalla äänellä lukea -rukouksia vainajille. - -Siitä on kulunut toistakymmentä vuotta. Uskollisen palvelijan haudalle -on kasvanut tuuheita hautakanervia. Ajat ovat olleet surulliset. Myrsky -on puhaltanut sammuksiin kotikyläni pyhän ja hiljaisen tulen. Jo on -haudassa pappi Ludvig, haudassa täti Maryniakin; minä ansaitsen kynällä -jokapäiväisen leipäni, mutta Hania... - -Oi, valukaa kyyneleet! - - - - -POSENILAISEN OPETTAJAN MUISTIKIRJASTA - -(Z PAMIETNIKA POZNANSKIEGO NAUCZYCIELA) - - -... Lampun himmeä valo herätti minut ja monasti näin kahden tai kolmen -aikaan aamuyöstä Mikon yhä vielä työssä. Valkeissa alusvaatteissaan -istui hän kirjojen ääressä unisena, väsyneenä, koneentapaisesti -toistellen latinalaisia tai kreikkalaisia taivutuskaavoja. Hän toisteli -niitä yhtä yksitoikkoisesti kuin kirkossa toistellaan litanian sanoja. -Kun minä käskin poikaa nukkumaan, vastasi hän minulle: "en vielä osaa -läksyäni, herra Wawrzynkiewicz". Olinhan itse ollut valmistamassa hänen -kanssaan läksyjä sekä neljästä kahdeksaan että kymmenestä -kahteentoista. Olin pannut maata vasta kun varmaan tiesin hänen osaavan -kaikki. Mutta tässä oli kun olikin liikaa työtä. Lopetettuaan -viimeisten läksyjen lukemisen, oli poika jo unohtanut ensimäiset, ja -kreikkalaiset, latinalaiset ja saksalaiset taivutuskaavat ja -kaikellaisten käsitteiden nimitykset olivat panneet hänen pää-raukkansa -niin sekaisin, ettei hän voinut nukkua. Hän ryömi siis esiin peitteen -alta, sytytti lampun ja istuutui takaisin pöydän ääreen. Kun minä häntä -nuhtelin, rupesi hän rukoilemaan ja purskahti itkuun. Vihdoin minä niin -totuin näihin yöllisiin istuntoihin, lampun valoon ja taivutuskaavojen -harjoittamiseen, etten enään saanut unta, jos ne jäivät pois. Minun -ehkei olisi pitänyt sallia lapsen rasittautua näin yli voimain, mutta -mitä minä saatoin tehdäkään? Täytyihän hänen joka päivä edes -kutakuinkin oppia läksynsä, muutoinhan hänet olisi pantu pois koulusta -ja Jumala ties kuinka sitte olisi käynyt Maria rouvan, joka miehensä -kuoltua oli jäänyt vaalimaan kahta orpoa lastaan ja joka pani kaiken -toivonsa Mikkoon. Minun tilani kävi todella sietämättömän vaikeaksi, -sillä näinhän toiselta puolen selvästi, että ylenmääräiset ponnistukset -kuluttavat pojan terveyttä, ehkäpä uhkaavat hänen elämäänsä. Olisi -ainakin pitänyt koettaa vahvistaa hänen ruumiillisia voimiaan, -toimittaa häntä voimistelemaan, kävelemään tai ratsastamaan. Mutta -siihen ei ollut aikaa. Lapsella oli niin paljon työtä, niin paljon -ulkoläksyjä, joka päivä niin paljon kirjoittamista, että käsi sydämellä -sanon: siihen ei ollut aikaa. Joka hetki, joka olisi ollut tarpeellinen -pojalle virkistykseksi ja huviksi, meni latinaan, kreikkaan ja... -saksaan. Aamuisin kun panin kirjoja hänen rensseliinsä ja näin hänen -heikkojen hartioidensa taipuvan bysanttilaisten siteiden painon alla, -kouri sydäntäni kerrassaan. Välistä minä koetin rukoilla, että häntä -ymmärrettäisiin ja armahdettaisiin, mutta saksalaiset opettajat vain -vastasivat, että minä hemmottelen lasta, jopa kerrassaan pilaan hänet, -että Mikko nähtävästi ei tee tarpeeksi työtä, vaan huutaa ja ulvoo -yhtämittaa. Sairastan itsekin rintatautia, olen yksinäinen, arka mies, -ja monet hetket ovat heidän moitteensa minulta myrkyttäneet. Minä kyllä -olen parhaiten nähnyt eikö Mikko tee tarpeeksi työtä! Hänen lahjansa -olivat keskinkertaiset, mutta hän oli tavattoman uuttera ja -lempeydestään huolimatta niin erinomaisen lujaluontoinen, etten ole -tavannut toista hänen kaltaistaan poikaa. Mikko raukka rakasti äitiään -niin kiihkeästi ja sokeasti, että kun hänelle sanottiin äidin olevan -sairaana ja ehkä kuolevan jos Mikko on laiska -- niin poika pelkäsi ja -vapisi ja istui yökaudet kirjan ääressä, jottei vaan tuottaisi surua -äidilleen. Kun hän sai huonon arvosanan, purskahti hän itkuun. Mutta ei -kenenkään päähän edes pälkähtänytkään minkätähden hän itki, ei kukaan -aavistanut mikä hirveä edesvastuun tunne häntä painoi sellaisina -hetkinä. Niin, ketä se olisi liikuttanut? En minä häntä pilannut enkä -hemmotellut, minä vain ymmärsin häntä paremmin kuin muut; kun en -soimannut häntä vastoinkäymisestä, vaan sen sijaan koetin lohduttaa, -niin tiesin mitä tein. Itse olen eläissäni saanut tehdä työtä aika -lailla, olen saanut kärsiä sekä nälkää että hätää, en ole ollut -onnellinen enkä ikinä tule onnelliseksi. Mutta nyt -- hitto vieköön! en -enään edes kiristele hampaitanikaan, kun sitä ajattelen. Elämä ei ole -elämisen arvoista, sen tiedän, mutta ehkäpä juuri sentähden todella -säälin jokaisen hätää. - -Kun minä olin Mikon ikäisenä, kun minä juoksentelin kaduilla kilpaa -kyyhkysten kanssa tai löin nappia raatihuoneen edustalla, olin ainakin -terve ja iloinen. Silloin ei minua kiusannut yskä; kun minä jostakin -syystä suutuin, itkin kunnes sain selkääni; muuten olin vapaa kuin -lintu enkä välittänyt mistään. Mikko ei milloinkaan ole saanut tuntea -sellaista. Olisipa elämä kyllä aikoinaan pannut hänetkin alaisimelle ja -lyönyt vasaralla -- sentähden hänen lapsena olisi pitänyt saada sydämen -pohjasta nauttia lasten huveista, tehdä kepposia ja juoksennella -raittiissa ilmassa ja auringon paisteessa. Mutta en saanut minä nähdä -työtä ja iloista lapsellisuutta sopusoinnussa. Päinvastoin: näin lapsen -sekä lähtevän kouluun että palaavan koulusta alakuloisena, -nääntymäisillään kirjataakan alle, ylen rasittuneena. Hänen -silmäkulmissaan oli ryppyjä, hän kulki aina ikäänkuin itkua pidätellen --- sentähden minun kävi häntä sääli, sentähden minä tahdoin häntä -lohduttaa. - -Olen itse opettaja, vaikkakin yksityisopettaja, enkä käsitä mitä -maailmassa tekisin jos minun vielä pitäisi kadottaa usko opin arvoon ja -hyötyyn. Mutta yksinkertainen mielipiteeni on, ettei oppi saa käydä -lapsille rasitukseksi, ettei latina saata korvata raitista ilmaa ja -terveyttä, ettei hyvä tai huono ääntäminen saa olla ratkaisemassa -ihmislapsen elämän kohtaloa. - -Arvelen niinikään, että pedagogikka parhaiten täyttää tehtävänsä, jos -lapsi tuntee, että ohjaava käsi on lempeä, ettei armotonta jalkaa panna -polkemaan hänen rintaansa ja ettei tukahuteta kaikkea mitä kodissa on -opetettu kunnioittamaan... Sellainen visapää minä vaan olen, etten -muuta mielipidettä tässä suhteessa. Minulle selvenee selvenemistään, -että olen oikeassa, kun muistelen pientä Mikkoani, jota niin -vilpittömästi rakastin. Olin opettanut häntä hänen kuudennesta -ikävuodestaan asti, olin ensin ollut hänen kotiopettajanaan ja sitte, -hänen päästyään toiselle luokalle, valmistanut läksyjä hänen kanssaan. -Minulla oli siis ollut yllin kyllin aikaa kiintyä häneen. Niin, mitäpä -minä rupeisin salaamaan sitä itseltäni: hän oli sen naisen poika, joka -oli minulle kallein maailmassa... Se nainen ei tietänyt sitä eikä -milloinkaan saa sitä tietää. Muistan, että olen vain... herra -Wawrzynkiewicz, yksityisopettaja ja sairas mies -- kun hän taas on -mahtavan aatelistalon tytär, ylhäinen rouva, jonka puoleen en uskalla -silmiänikään nostaa. Mutta elämän viskelemän, yksinäisen sydämen täytyy -lopulta saada tarttua kiinni johonkin, kuten aallon viskelemä -näkinkenkäkin etsii jalansijaa -- minun sydämeni tarttui kiinni häneen. -Minkä sille voin? ja eihän hänellä siitä ole mitään haittaa! Enhän minä -häneltä vaadi enempää valoa kuin auringolta, joka keväisin elähyttää -sairaan rintani. Olenhan viettänyt kuusi vuotta hänen kodissaan, -olinhan silloinkin kun hänen miehensä kuoli, näinhän hänet onnettomana, -yksinään; hän oli aina hyvä kuin enkeli ja kuinka hän rakasti lapsiaan! -Hänen leskeydessään oli jotakin pyhää. Niin, siihen sen täytyi johtaa. -Mutta tunteeni ei ole rakkautta, se on pikemmin uskontoa. - -Mikko muistutti suuresti äitiään. Monasti, kun poika minuun katsahti, -luulin näkeväni hänen äitinsä. Hänellä oli samat hienot piirteet, sama -tuuheiden hiuksien varjostama otsa, samat sirosti kaarevat kulmakarvat -ja varsinkin oli hänen äänensä aivan samallainen. Yhteiset äidille ja -lapselle olivat niinikään tunteet ja mieliteot, molemmilla oli -taipumus kiihtymykseen ja liioitteluun. Molemmat kuuluivat noihin -hermostuneisiin, herkkiin, ylhäisiin ja rakastavaisiin olentoihin, -jotka kykenevät tekemään mitä suurimpia uhrauksia, mutta jotka -tavallisesti elämässä ja todellisuudessa löytävät sangen vähän onnea. -He levittävät nimittäin ympärilleen enemmän onnea kuin he voivat saada -takaisin. Sen tapaiset ihmiset häviävät nykyään häviämistään ja -arvelen, että joku nykyaikainen luonnontutkija voisi sanoa heistä, että -he edeltäkäsin ovat määrätyt kuolemaan, sillä he ovat syntyneet -maailmaan vika sydämessä -- he rakastavat liian paljon. - -Perhe oli ennen ollut hyvinkin mahtava, mutta sen jäsenet olivat -- -rakastaneet liiaksi. Kaikellaiset myrskyt olivat hajoittaneet -omaisuuden ja se mikä oli jäljellä, ei tosin jättänyt hätään, mutta oli -joka tapauksessa hitunen, verraten entisiin aikoihin. Mikko oli suvun -viimeinen jäsen; sentähden Maria rouva rakastikin häntä tulevaisuutensa -toivona eikä yksin omana lapsenaan. Mutta sokeana, kuten äidit -tavallisesti ovat, hän, onnetonta kyllä, piti häntä harvinaisen -lahjakkaana. Ei poika ollut tyhmä, mutta hän kuului niihin lapsiin, -joitten lahjat alussa ovat keskinkertaiset, mutta jotka kehittyvät -myöhemmin, yhdessä ruumiillisten voimien ja terveyden kanssa. Toisissa -olosuhteissa olisi hän voinut lopettaa sekä koulun että yliopiston ja -joutua hyödylliseksi työntekijäksi mille alalle tahansa. Mutta olevien -olosuhteiden vallitessa hän vain väsymistään väsyi ja rasitti itseään -turhanpäiten, tietäen kuinka suuret luulot äidillä oli hänen -lahjoistaan. - -Paljonhan minun silmäni ovat nähneet maailmassa ja minä olin päättänyt, -etten enään hämmästy mitään. Mutta vaikea minun oli uskoa, että ihmiset -saattaisivat laittaa sellaisen sekasotkun, joka vie lapsen kestävyyden, -luonteen voiman ja työkyvyn aivan pilalle. Sairaalloinenhan se -sellainen järjestys on. Jos minä sanoilla voisin kostaa kaiken sen -tuottaman katkeruuden, niin varmaan sanoisin Hamletin kanssa: -maailmassa tapahtuu paljon asioita, joista filosofit eivät saata -uneksiakaan. - -Minä ponnistelin Mikon kanssa ikäänkuin oma tulevaisuuteni olisi -riippunut hänen arvosanoistaan. Sillä minulla ja rakkaalla poikasellani -oli sama päämäärä: olla tuottamatta surua äidille, saada näyttää -hänelle hyvä arvosana ja houkutella onnen hymy hänen huulilleen. Kun -pojan oli onnistunut saada hyvä numero, saapui hän luokalta säteillen -onnesta. Hän näytti silloin ikäänkuin äkkiä kasvaneen tai ainakin -lakanneen kutistumasta kokoon hänen silmistään, jotka tavallisesti -olivat niin sameat, loisti silloin vilpitön, lapsellinen iloisuus ja ne -tuikkivat kahtena hehkuvana hiilenä. Paikalla hän viskasi hennoilta -hartioiltaan kirjataakan, iski minulle silmää ja virkkoi jo -kynnykseltä: - --- Herra Wawrzynkiewicz, äiti tulee iloiseksi! Sain tänään -maantieteessä... arvatkaappa kuinka paljon? - -Ja kun minä sanoin, etten osaa arvata, karkasi hän herttaisesti -kaulaani ja oli kuiskaavinaan korvaani, mutta sanoi sangen ääneen: - --- Viitosen! totta totisesti viitosen! - -Ne olivat meille molemmille onnellisia hetkiä. Sellaisten päivien -iltana Mikko uneksi ja kuvitteli kummoista on, jos kaikki hänen -arvosanansa ovat kiittäviä. Hän pajatteli puoleksi minulle, puoleksi -itsekseen: - --- Jouluksi lähdemme Zalesiniin: sataa lunta -- kuten tavallisesti -talvella -- ja me ajamme reellä. Kun tulemme perille, on yö, mutta äiti -odottaa minua, hyväilee, suutelee minua. Sitte hän kysyy todistusta. -Minä olen käyvinäni surulliseksi, mutta äiti lukee: uskonnossa: -kiitettävä; saksassa: kiitettävä; latinassa: kiitettävä... paljaita -kiitettäviä! Oi, herra Wawrzynkiewicz! - -Ja kyyneleet kohosivat poika raukan silmiin. Enkä minä saattanut ruveta -häntä laimentamaan, vaan minun oma väsynyt mielikuvitukseni karkasi -hänen perässään. Hengissä näin talon Zalesin'ssa, tunsin sen -juhlallista rauhaa, näin sen ylhäisen olennon, joka siellä hallitsee, -näin hänen iloitsevan pojastaan joka palaa ja tuo niin kiittävät -arvosanat. - -Käytin hyväkseni tällaisia hetkiä ja koetin selittää Mikolle, että -äidille kyllä on hyvin tärkeää, että Mikko oppii, mutta että yhtä -tärkeää on, että hän pysyy terveenä. Sentähden ei hän saa itkeä kun -minä vien häntä kävelemään, hänen pitää panna nukkumaan kun minä käsken -eikä rasittua valvomisesta. Mielenliikutuksissaan syleili poika minua -ja toisteli toistamistaan: - --- Kyllä, kyllä, herra kulta! Minä tulen niin terveeksi, että ihan -hirvittää, ja minä kasvan niin suureksi, ettei äiti eikä pikku Lola -enään tunne minua. - -Usein minä myöskin sain kirjeitä Maria rouvalta, joka kehoitti minua -hoitamaan lapsen terveyttä. Mutta epätoivolla huomasin joka päivä, että -oli mahdoton sovittaa yhteen terveyttä ja läksyjä. Jos luettavat aineet -olisivat olleet liian vaikeat, niin olisin ollut valmis muuttamaan -Mikon toiselta luokalta ensimäiselle; mutta hän ymmärsi asianomaiset -aineet, niin hyödyttömät kuin ne olivatkin, täydellisesti. Ei siis -puuttunut oppimisen mahdollisuutta, vaan ainoastaan aikaa. Ja sitte oli -alituisena haittana se onneton saksankieli, jota ei lapsi tahtonut -oppia hallitsemaan. Siinä suhteessa eivät minun neuvoni enään -riittäneet. Panin vaan luottamukseni siihen, että lepo pyhien aikana -parantaa mitä liiallinen rasitus on pojalle tuottanut. - -Jos pieni Mikko olisi ollut huolettomampi, niin minun vähemmin olisi -tarvinnut olla huolissani hänestä; mutta hän suri todella enemmän -jokaista vastoinkäymistä kuin hän iloitsi myötäkäymisestä. Paha kyllä -nuo yllämainitut _viitosten_ tuottamat ilonhetket uudistuivat ylen -harvoin. - -Minä opin hänen kasvoistaan ymmärtämään kaikki hänen mielialansa ja -heti kun hän astui huoneeseen, saatoin nähdä, oliko hänen käynyt -huonosti. - --- Saitko huonon arvosanan? kysyin. - --- Sain! - --- Etkö ole osannut? - -Toisinaan hän vastasi: - --- En ole osannut! -- mutta useammin tuli vastaukseksi: - --- Olen kyllä osannut, mutta en ole voinut vastata. - -Nuori Owicki, toisen luokan primus, jonka läksynlukuja johdin -vartavasten siksi, että Mikko saisi lukea yhdessä hänen kanssaan, sanoi -Mikon saavan huonoja numeroja vaan siksi, ettei hän saa... suutansa -auki. - -Jota suuremmaksi lapsen sekä henkinen että ruumiillinen väsymys kävi, -sitä useammin nämä onnettomat hetket uudistuivat. Huomasin, että Mikko -aikansa itkettyään istuutui läksyjensä ääreen, ääneti ja ikäänkuin -tyyntyneenä. Mutta sitte hän heittäysi lukemaan kaksinkertaisella -kiihkolla ja ikäänkuin kuumeentapaisella epätoivolla. Silloin tällöin -hän istuutui johonkin nurkkaan, piteli päätään molemmin käsin ja -vaikeni: silloin kuvitteli kiihtynyt poika kaivavansa hautaa -rakastetulle äidille, eikä käsittänyt miten suoriutua. Hän tunsi -olevansa sellaisessa asemassa, ettei siitä ole mitään pelastumisen -mahdollisuutta. - -Hänelle tuli tavaksi nousta öisin lukemaan läksyjään. Peläten että minä -heräisin ja käskisin häntä nukkumaan, nousi hän hiljaa pimeässä, kantoi -lampun viereiseen huoneeseen, sytytti sen siellä ja istuutui lukemaan. -Hän oli jo viettänyt muutamia öitä tällä tavalla, pimeitten seinien -keskellä, ennenkuin sain hänet kiinni. Minulla ei ollut muuta neuvoa -kuin nousta, kutsua hänet takaisin makuuhuoneeseen ja vielä kerran -käydä hänen kanssaan läpi läksyt, jotta hän näkisi osaavansa ne eikä -turhanpäiten kylmetyttäisi itseään. Mutta hän ei enään lopulta itsekään -tietänyt mitä hän osasi ja mitä ei osannut. Lapsen voimat heikkenivät -heikkenemistään, se laihtui, sen kasvot kuihtuivat ja kävivät yhä -synkemmiksi. Silloin tällöin sattui tapauksia, jotka antoivat minulle -aihetta uskoa, ettei yksin työ ollut kuluttamassa hänen voimiaan, vaan -että siihen oli muitakin syitä. Kerran kun kerroin hänelle kirjasta -"Sedän kertomuksia veljenpojalle" [Kertomuksia lapsille Puolan -historiasta], jota minä Maria rouvan toivomuksen mukaan kerroin Mikolle -joka päivä, karkasi hän paikaltaan säkenöivin silmin. Minä kerrassaan -pelästyin, kun näin uhkaavan ja ankaran ilmeen hänen kasvoissaan, ja -kun kuulin hänen äänensä. - --- Eihän tämä siis ole pelkkää satua? Kun... - --- Kun mitä, Mikko? kysyin häneltä ihmeissäni. - -Hän ei vastannut, vaan rupesi kiristelemään hampaitaan ja puhkesi -vihdoin itkemään niin raivoisasti, etten pitkiin aikoihin saanut häntä -rauhoittumaan. - -Koetin Owickilta urkkia syytä tähän tunteen purkaukseen: hän joko ei -osannut tai ei tahtonut selittää sitä. Arvasin sen kuitenkin itse. -Epäilemättä puolalaisen lapsen saksalaisessa koulussa täytyi kuulla -paljon asioita, jotka haavoittivat hänen tunteitaan. Loukkaavat sanat -luisuivat muitten poikien mielestä jättämättä muita jälkiä kuin -vastenmielisyyttä opettajiin ja koko heidän rotuunsa; mutta sellainen -herkkä poika kuin Mikko kärsi niistä kipeästi, vaikkei hän uskaltanut -nousta vastakynteen. Oli kaksi voimaa, kaksi ääntä, joita lapsen tulee -totella ja joitten juuri sentähden tulisi olla sopusoinnussa, mutta -jotka repivät Mikkoa kahdelle vastakkaiselle taholle. Sitä mitä toinen -voima sanoi puhtaaksi, kalliiksi ja rakkaaksi, sanoi toinen likaiseksi, -saastaiseksi ja naurettavaksi; mitä toinen kutsui hyveeksi, kutsui -toinen paheeksi. Tässä ristiaallokossa seurasi poikanen sitä mahtia, -joka veti puoleensa hänen sydäntään, mutta hänen täytyi olla -kuulevinaan ja kätkevinään sydämeensä aivan vastakkaisia sanoja; hänen -täytyi teeskennellä aamusta iltaan; hänen täytyi elää tässä -kuluttavassa pakossa päiviä, viikkoja, kuukausia... Voi sitäkin tilaa -missä tämä lapsi oli! - -Kummallinen oli Mikon kohtalo. Elämän näytelmä alkaa tavallisesti -myöhemmin, vasta sitte kun ensi lehdet jo varisevat nuoruuden puusta. -Häntä kohtasivat onnettomuuden eri muodot, kuten siveellinen pakko, -salainen kärsimys, levottomuus, turhat ponnistukset, taistelu -vaikeuksia vastaan, toiveitten asteettainen kadottaminen -- häntä alkoi -kaikki tämä kohdata jo yhdentoista vuoden vanhana. Ei hänen heikko -ruumiinsa enempää kuin hänen heikot voimansakaan jaksaneet kestää sitä -painoa. Päivät ja viikot vierivät, poika raukka ponnisteli kaksin -kerroin, mutta ikävöity menestys hupeni hupenemistaan. Maria rouvan -kirjeet lisäsivät kiviä kuormaan, vaikka olivatkin täynnä rakkautta. - -"Jumala on antanut sinulle, Mikko, harvinaiset lahjat", kirjoitti äiti; -"luotan siihen, ettet petä toiveitani, vaan tuotat maallesi ja minulle -kunniaa." - -Saatuaan ensimäisen tällaisen kirjeen, kävi poika suonenvedontapaisella -kiihkolla kiinni käteeni ja rupesi itkua vastaan taistellen puhumaan: - --- Mitä minä teen, herra Wawrzynkiewicz? Mitä minä teen? - -Mitä hän todella saattoi tehdä? mitä hän sille taisi, ettei hänellä -ollut taipumusta kieliin ja ettei hän saattanut ilmaista ajatuksiaan -saksaksi? - -Pyhäin miesten päiväin lupa-aika oli käsissä; kuukausitodistus ei ollut -ensinkään suotuisa; kolmen tärkeimmän aineen arvosana oli huono. Hänen -kiihkeitten pyyntöjensä ja rukoustensa johdosta en lähettänyt -todistusta Maria rouvalle. - --- Rakas herra! huusi poika kädet ristissä. -- Äiti ei tiedä, että -Pyhäin miesten päiväksi annetaan arvosanoja. Ehkäpä Jumala jouluksi -armahtaa minua. - -Lapsi raukka eli siinä toivossa että hän ehtii parantaa huonot -arvosanansa, ja samaa toivoin minäkin. Arvelin, että hän tottuu koulun -järjestykseen ja kaikkeen muuhunkin, että hän oppii ääntämään ja -puhumaan kieltä ja että lukemiseen tästä puoleen menee vähemmin aikaa. -Jollen olisi elänyt tässä toivossa, olisin aikoja sitte kirjoittanut -Maria rouvalle ja selittänyt millä kannalla asiat olivat. Toivoni ei -näyttänyt olevankaan turha. Heti Pyhäin miesten päivien jälkeen sai -Mikko kolme kiitettävää arvosanaa, joista yksi oli latinassa. Hän oli -yksinään koko luokalla tietänyt, että _gaudeo_ verbin perfekti on: -_gavisus sum_. Ja sen oli hän tietänyt siksi, että hän kerran -aikaisemmin, saatuaan kaksi kiitettävää arvosanaa, oli kysynyt minulta -kuinka latinaksi sanotaan: "iloitsen". Pelkäsin pojan tulevan hulluksi -ilosta. Hän kirjoitti paikalla äidille kirjeen, joka alkoi sanoilla: - -"Kallein äiti kulta! tietääkö rakkaani kuinka kuuluu perfekti verbistä -_gaudeo?_ Varmaan ei tiedä äiti eikä pikku Lola, sillä koko luokalla -tiesin sen minä yksin." - -Mikko suorastaan jumaloi äitiä. Ja siitä lähtien hän yhtämittaa kyseli -minulta eri perfektejä ja partisiippeja. Hänen elämänsä päämääräksi -kävi saada tuo kiitettävä arvosana pysymään muuttumattomana. Mutta tämä -onnen väläys oli lyhyt. Onneton puolalainen ääntäminen kaatoi pian sen -minkä ponnistus oli saanut pystyyn ja aineiden lukematon paljous ei -sallinut lapsen uhrata kullekin aineelle niin paljon aikaa kuin -rasittunut muisto olisi vaatinut. Lisäksi sattui vielä tapaus, joka -suurensi onnettomuutta. Mikko ja Owicki olivat unohtaneet puhua minulle -eräästä kirjallisesta tehtävästä ja siten se jäi tekemättä. Owicki -suoriutui helposti, sillä primuksena ei häneltä edes kysytty -kirjoitusta, mutta Mikko sai julkisen muistutuksen ja huomautuksen, -että voi seurata koulusta eroittaminen. - -Kaikesta päättäen oli edellytetty hänen tahallaan salanneen minulta -tehtävän ja siten toivoneen pääsevänsä siitä. Mutta poika, joka ei -olisi saattanut saada suustaan pienintäkään valhetta, ei voinut millään -tavalla todistaa viattomuuttaan. Olisihan hän tosin voinut sanoa, että -Owickikin oli unohtanut saman tehtävän, mutta sitä ei toverikunnia -sallinut. Minä koetin vakuuttaa hänen olevan viattoman, mutta -saksalaiset huomauttivat vaan, että totutan poikaa laiskuuteen. Sekin -tuotti minulle aika lailla surua, mutta vaikeinta oli minun katsella -Mikkoa. Sen päivän iltana näin hänen painelevan päätään molemmin käsin -ja itsekseen mutisevan: "särkee! särkee! särkee!" Seuraavana aamuna -tuli kirje äidiltä, jossa Mikkoa hellästi hyväiltiin kiitettävien -arvosanojen johdosta. Se oli uusi isku Mikolle. - --- Kyllä minä valmistan äidille kauniin ilon! huusi hän peittäen kasvot -käsillään. - -Seuraavana päivänä, kun minä nostin kirjarensselin hänen selkäänsä, -horjahti hän ja oli kaatumaisillaan. Kehoitin häntä jäämään kotiin, -mutta hän vakuutti, ettei häntä vaivaa mikään. Hän pyysi ainoastaan, -että minä saattaisin hänet, sillä hän pelkää, että rupeaa -pyörryttämään. Iltapäivällä palatessaan koulusta oli hän saanut uuden -muistutuksen. Läksynsä hän osasi täydellisesti, mutta Owickin sanojen -mukaan hän oli pelästynyt eikä saanut sanoja suustaan. Siitä tuli -muistutus. Kaikki olivat vakuutetut siitä että pojalla on nurinkuriset -mielipiteet ja vaistot, että hän on tylsä ja laiska. - -Näitä kahta viimeistä iskua vastaan taisteli poika kuin hukkuva aaltoja -vastaan -- epätoivoisesti, mutta turhaan. - -Lopulta hän kadotti kaiken uskon ja luottamuksen omaan itseensä ja -omiin voimiinsa; hän tuli siihen johtopäätökseen, että kaikki ponnistus -ja työ on turhaa, ettei hän saata oppia mitään. Ja samalla hän -kuvitteli mitä äiti sanoo tähän kaikkeen. Äidille tulee hirveä suru, -äidin heikko terveys menee ehkä kokonaan. - -Zalesinin pappi, erinomaisen kelpo mies, vaikka hiukan ajattelematon, -kirjoitti hänelle joskus, ja joka kirje päättyi sanoilla: "Mikon tulee -muistaa, että sekä äidin onni että terveys riippuu Mikon edistyksestä -ja käytöksestä." Kyllä Mikko muisti, muisti hyvinkin. Hän toisteli -unissaankin valittavalla äänellä: "äiti! äiti!" ikäänkuin anteeksi -pyytäen. - -Mutta valveella ollessa alenivat hänen arvosanansa alenemistaan. Joulu -likeni eikä arvosanojen laadusta enään saattanut olla epäilystäkään. -Minä kirjoitin jo Maria rouvalle kirjeen valmistaakseni häntä -vastaanottamaan iskua. Sanoin hänelle suoraan ja vakavasti, että lapsi -on heikko ja rasittunut, ettei se ahkerimmallakaan työllä saata -suoriutua ja että se varmaan joulusta on otettava pois koulusta ja -pidettävä maalla voimistumassa ja parantumassa. Vastauksesta kyllä -huomasin, että hänen äidinylpeytensä jollakin lailla oli loukkaantunut. -Samalla hän kuitenkin kirjoitti kuten järkevän naisen ja rakastavan -äidin sopii. En puhunut Mikolle mitään tästä kirjeestä. En myöskään -maininnut sitä että hänet otettaisiin pois koulusta. Pelkäsin nimittäin -tuottavani hänelle liiallista mielenliikutusta, ja sanoin vaan, että -äiti tietää hänen olevan ahkeran ja ymmärtää hänet, vaikkei hän -onnistuisikaan. Tämä nähtävästi huojensi hänen huoliaan, sillä hän itki -kauvan ja haikeasti -- ja sitä ei hän ollut saanut tehdyksi pitkiin -aikoihin. Itkiessään hän toisteli: "miten paljon surua minä tuotan -äidille!" Samassa hän sentään muisti, että hän pian pääsee maalle, että -hän näkee äidin ja pienen Lolan ja Zalesinin ja pappi Maszynskin, ja -silloin hän hymyili kyynelten läpi. Minä toivoin minäkin hartaasti -Zalesiniin, sillä minä todella en enään saattanut katsella lapsen -tilaa. Zalesinissa odotti häntä äidin sydän, ystävälliset palvelijat, -tyyneys ja rauha. Siellä kantoivat opinnot kotoisia, ystävällisiä -kasvoja -- eivätkä vieraina työntäneet luotaan. Siellä oli ilmakin -kotoista ja puhdasta lapsen hengittää. - -Minä toivoin siis joulua kuni pelastajaa ja laskin hetket, jotka olivat -meitä eroittamassa ja jotka Mikolle tuottivat yhä uusia kärsimyksiä. -Kaikki näytti liittoutuneen häntä vastaan. Hän sai taas uuden -muistutuksen muka siksi että hän _tärvelee_ muita. Tämä tapahtui juuri -pyhien edellä, joten se merkitsi sangen paljon. En saata kuvatakaan -kuinka se vaikutti kunnianhimoiseen, arkatuntoiseen lapseen. Minkä -sekamelskan se mahtoikaan synnyttää hänen mielessään! Se runteli -haavoille lapsen rinnan eikä hänen silmiensä edessä ollut valoa, vaan --- pimeyttä. Hän huojui kuin tähkä tuulessa. Vihdoin kävivät -yksitoistavuotiaan lapsen kasvot kerrassaan synkiksi. Näytti siltä kuin -itku alituisesti olisi ollut kuristamassa häntä kurkusta ja kuin hän -aina olisi koettanut pidättää nyyhkytystä. Välistä oli hänen silmissään -ilme kuin kärsivän linnun silmissä; sitte hänet valtasi outo väsymys ja -unisuus. Hänen liikkeensä kävivät itsetiedottomiksi ja hänen puheensa -oudon hitaaksi. Hän kävi sanattomaksi, tyyneksi ja totteli -koneentapaisella täsmällisyydellä. Kun minä kehoitin häntä lähtemään -kävelylle, ei hän pannut vastaan kuten ennen, vaan otti lakkinsa ja -läksi, sanaa sanomatta. Olisin ollut iloissani, jos se olisi tapahtunut -välinpitämättömyydestä, mutta minä huomasin, että hänen katseensa -pohjalla piili kiihoittunut, sairaalloinen alistumisen tunne. Hän kävi -tunneilla ja luki läksynsä kuten ennenkin, mutta vain totutun tavan -vuoksi. Saattoi huomata, että hän taivutuskaavoja toistellessaan, -ajatteli jotakin aivan toista, tai ei ajatellut oikeastaan mitään. -Kerran kun minä kysyin, joko hän oli lopettanut läksynsä, vastasi hän -hitaalla, unisella äänellään: "minä luulen, ettei siitä ole mitään -hyötyä". Minä en uskaltanut edes lausua äidin nimeä, jottei se katkera -kalkki, josta hänen lapselliset huulensa olivat maistaneet, täyttyisi -täydemmäksi. - -Kävin yhä levottomammaksi hänen terveydestään, sillä hän huononi -huononemistaan ja tuli lopulta ihan läpikuultavaksi. Sinertävä -suoniverkko, joka ennen oli ilmestynyt ohimoille mielentilan -kiihtyessä, näkyi nykyään aina. Poika kävi kauniiksi kuin kuva. Surko -tuli, kun katseli hänen lapsellista päätään, joka oli kuin enkelin pää. -Se näytti kuihtuvalta kukkaselta. Ei hänessä ollut mitään näkyvää -vaivaa, mutta hän ikäänkuin pieneni ja heikontui. Hän ei enään jaksanut -kantaa rensselissä kaikkia kirjoja. Panin sinne vain muutamia ja -kannoin itse loput. Saatoin hänet nimittäin joka päivä kouluun ja -noudin pois koulusta. - -Vihdoin olivat juhlat ovella. Hevoset Zalesinista olivat jo odottaneet -kaksi päivää ja Maria rouvan kirjeessä, joka oli saapunut niiden -mukana, sanottiin, että meitä odotetaan kärsimättömyydellä. "Olen -kuullut", lopetti hän kirjeensä, "ettet sinä, Mikko, voi hyvin. En -enään odotakaan, että toisit kotiin kiitettäviä arvosanoja. Toivoisin -vain, että opettajasi ajattelisivat niinkuin minä: että olet tehnyt -kaiken voitavasi, ja että nuhteettomalla käytöksellä olet koettanut -korvata puuttuvaa edistystäsi." - -Mutta opettajat olivat joka suhteessa toista mieltä. Todistus teki siis -tyhjäksi nekin toiveet. Viimeinen julkinen muistutus tarkoitti -suorastaan pojan käytöstä, josta Maria rouvalla niinikään oli aivan -toinen luulo. Saksalaisten opettajien silmissä oli ainoastaan niiden -oppilaitten käytös hyvä, jotka nauroivat, kun opettajat tekivät pilaa -Puolan kansallisuudesta, kielestä ja perintömuistoista. Tällaisten -siveellisten käsitteiden nojalla eroitettiin Mikko koulusta, koska hän -ei näyttänyt vastaisuudessa voivan saada hyötyä opetuksesta, vaan -turhaan anasti sijan opinhaluisemmilta. Hän toi tämän tuomion kotiin -illalla. Huoneessa oli jo pimeä, sillä lumi lankesi sakeana maille. -Sentähden en saattanut eroittaa lapsen kasvoja. Näin vain, että hän -astui ikkunan luo, jäi siihen seisomaan ja katselemaan lumihiutaleita, -jotka hyppelivät ilmassa. En kadehtinut poika raukalta hänen -ajatuksiaan. Varmaan ne hyppelivät hänen päässään levottomina kuten nuo -lumihiutaleet. Päätin kuitenkin olla puhumatta sekä todistuksesta että -tuomiosta. Noin neljännestunnin kesti karvasta äänettömyyttämme. Tuli -jo aivan pimeä. Rupesin järjestämään matka-arkkuja, mutta huomatessani -että Mikko yhä seisoo ikkunassa, virkoin vihdoin: - --- Mitä sinä siellä teet, Mikko? - --- Eikö totta, vastasi poika, ja hänen äänensä värisi ja takertui joka -tavuun, -- että äiti nyt istuu Lolan kanssa vihriässä kamarissa tulen -ääressä ja ajattelee minua? - --- Ehkä kyllä. Mutta miksi sinun äänesi niin värisee? Oletko sairas? - --- Ei minua vaivaa mikään. Minun on vaan niin kovin vilu. - -Riisuin hänet ja toimitin paikalla vuoteeseen. Riisuessa valtasi minut -sääli, kun katselin hänen laihtuneita polviaan ja käsivarsia, jotka -olivat hennot kuin oljenkorret. Käskin hänen juoda teetä ja peitin -häntä kaikilla vaatteilla mitä käsiini sain. - --- Onko sinun nyt lämpöisempi? - --- On kyllä. Päätäni vaan vähän särkee. Jopa sitä pääraukkaa saattoikin -särkeä! - -Pian meni väsynyt lapsi uneen ja vain raskas hengitys nosteli hentoa -rintaa. Minä järjestelin valmiiksi sekä omani että hänen tavaransa, -sitte läksin levolle. En ollut terve minäkään. Kynttilän sammutettuani, -nukuin paikalla. - -Noin kolmen aikaan aamuyöstä heräsin siitä, että huoneessa oli valoa ja -kuului tuttu äänen mutina. Sain auki silmäni, sydämeni rupesi -levottomasti sykkimään. Pöydällä paloi lamppu ja tuolilla sen ääressä -istui Mikko, paitasillaan, kirja edessään. Hänen poskensa hehkuivat, -silmät olivat ummessa ikäänkuin muistin teroittamiseksi, pää -kuroittautui hiukan eteenpäin, ja uninen ääni toisteli toistamistaan: - --- Konjunktivi: _Amem, ames, amet, amemus, ametis_... - --- Mikko kulta! - --- Konjunktivi: _amem, ames_... - -Laskin käteni hänen olkapäälleen: - --- Mikko kulta! - -Hän heräsi, hieroi silmiään ja rupesi ihmeissään tuijottamaan minuun, -ikäänkuin ei olisi tuntenut minua. - --- Mitä sinä teet? mikä sinun on, lapsi? - --- Minä vaan, virkkoi hän hymyillen, -- minä vaan kertaan kaikki -alusta; minun täytyy huomenna saada kiitettävä... - -Minä tartuin hänen käteensä ja talutin hänet vuoteeseen; hänen -ruumiinsa oli polttava kuin tuli. Onneksi asui lääkäri samassa talossa -ja minä noudin hänet heti paikalla. Ei hänen tarvinnut pitkältä -miettiä. Vähän aikaa hän piteli poikaa ranteesta, sitte hän laski -kätensä hänen otsalleen: Mikko oli aivokuumeessa. - -Niin! Hänen päässään nähtävästi ei ollut tilaa kaikelle mitä sinne oli -ahdettu. - -Tauti kävi pian uhkaavaksi. Sähköitin Maria rouvalle ja kun seuraavana -päivänä etehisestä kuului kiivas kellon soitto, tiesin hänen tulevan. -Saatuani oven auki, näinkin mustan harson takaa hänen kasvonsa, jotka -olivat kalpeat kuin palttina; hän nojausi raskaasti käsivarteeni ja -koko hänen sielunsa karkasi silmiin, jotka olivat minuun tähdätyt. - --- Elääkö? kysyi hän lyhyesti. - --- Kyllä. Lääkäri sanoi, että hän on parempi. - -Hän viskasi syrjään hunnun, johon hengitys oli asettunut harmaana -huuruna, ja karkasi lapsen huoneeseen. Olin valehdellut. Mikko tosin -eli, mutta ei ollut parempi. Hän ei edes tuntenut äitiä, kun äiti -istuutui hänen vuoteensa ääreen ja tarttui hänen käteensä. Vasta kun -olin pannut uutta jäätä hänen otsalleen, rupesi hän räpyttelemään -silmiään ja tarkastamaan kasvoja, jotka olivat painuneina hänen -puoleensa. Nähtävästi hänen ajatuksensa rupesi kamppailemaan kuumeen -kanssa. Hänen huulensa vapisivat, kun hän hymähteli, ja kuiskasi -vihdoin: - --- Äiti!... - -Äiti tarttui hänen molempiin käsiinsä ja istui sillä lailla -tuntikausia. Hän ei ollut heittänyt yltään edes matkavaatteitaan. Vasta -kun minä siitä huomautin, virkkoi hän: - --- Se on totta. Unohdin hatun päähäni. Omituisesti sydämeeni koski, kun -minä näin hänen päänsä paljastettuna: vaaleitten hiusten joukossa, -jotka ympäröivät hänen kauniita kasvojaan, kiilteli harmaita hapsia. -Kolme päivää sitte niitä luultavasti vielä ei ollut. - -Hän otti nyt huostaansa kääreet ja lääkkeet. Mikko seurasi silmillään -jokaista hänen liikettään, mutta hetkisen perästä ei hän taaskaan -tuntenut häntä. Illalla kuume yltyi. Houraellessaan lausui lapsi -balladin Zolkiewskista, Niemcewiczin historiallisista lauluista, tai -rupesi puhumaan samaan nuottiin kuin opettaja opettaessaan. Välistä hän -päästeli suustaan kaikellaisia latinalaisia sanoja. Minun täytyi paeta -huoneesta, sillä en saattanut sitä kuunnella. Terveenä ollessaan oli -hän salaa oppinut ulkoa latinalaisia vastauksia messukäsikirjasta, -valmistaakseen kotiin palatessa iloa äidille. Ja nyt -- pintaani karmi, -kun illan hiljaisuudessa kuulin tuon yksitoistavuotiaan, kuolevan -lapsen yksitoikkoisella, sammuvalla äänellä puhuvan: _Deus meus, quare -me repulisti et quare tristis incedo, dum affligit me inimicus!_ -[Jumalani, miksi olet minut hyljännyt ja miksi kuljen surullisena, kun -vihollinen minua ahdistaa!] - -En saata sanoin kuvata, kuinka surullisen vaikutuksen nuo sanat -tekivät. Oli jouluaatto. Kadulta kuului ihmisäänien hälinää ja -kulkusten kilinää. Kaupunki pukeutui iloiseen juhla-asuun. Pimeän -tultua saattoi kadun toiselta puolen nähdä joulukuusia, täynnä -kynttilöitä ja kultaisia ja hopeankarvaisia helyjä. Ja joulupuiden -juurella hääri lapsia, vaaleat tai tummat kiharat liehuen ilmassa. -Ikkunat olivat tulvillaan valoa ja kodeissa kaikui ilon ja ihmettelyn -huudahduksia. Kadultakaan ei raikunut muuta kuin iloa; riemu vallitsi -kaikkialla. Yksin meidän pienokaisemme toisteli vaikeroiden: _Deus -meus, Deus meus, quare me repulisti?_ Portin edustalle pysähtyivät -tähtipojat ja ennen pitkää kuulimme heidän laulavan: "nukkuupi seimessä -väkevä voittaja." Likeni Jeesuslapsen syntymäyö, mutta me vapisimme -pelosta, että siitä meille tulisi kuoleman yö. - -Hetkisen perästä näytti poika menettävän tajuntansa, sillä hän alkoi -huutaa Lolaa ja äitiä. Mutta sitä ei kestänyt kauvan. Äkkiä loppui -hänen nopea hengityksensä kokonaan. Ei epäilystä enään! Lapsen sielu -oli jo puoleksi jättänyt meidät. Hänen ajatuksensa oli jo poissa ja -itse hän etenemistään eteni johonkin pimeään, rajattomaan -kaukaisuuteen. Hän ei enään nähnyt ketään eikä tuntenut mitään, hän ei -edes tietänyt että äidin pää kuin kivettyneenä lepäsi hänen jalkojensa -päällä. Hän oli lähtenyt eikä enään kääntynyt katsomaan taakseen -meihin. Jokainen hengenveto, joka hänen rinnastaan pääsi, vei häntä -kauvemma ja ikäänkuin työnsi häntä pimeyteen. Tauti sammutti -sammuttamistaan hänen elämänsä kipinää. Lapsen kädet lepäsivät jo -peitteellä raskaina ja hervottomina kuin elottomat kappaleet; hänen -nenänsä oli käynyt omituisen teräväksi ja kasvoihin oli tullut kylmä -vakavuus. Hengitys kävi yhä nopeammaksi ja lopulta se oli kuin kellon -tikutusta. Ei tarvittu muuta kuin hetkinen, ainoa hengenveto, jotta -viimeiset hiekkajyvät valuisivat tiimalasista ja kaikki olisi lopussa. - -Puoliyön aikaan me jo luulimme kuoleman tulevan, sillä sairas rupesi -ähkimään ja korisemaan niinkuin ihminen, jonka suu tulee vettä täyteen. -Mutta samassa hän vaikeni. Peiliin, jota lääkäri piteli hänen suunsa -edessä, tuli kuitenkin hengityksen huurua ja tuntia myöhemmin kuume -äkkiä laskeutui. Rupesimme jo kaikki ajattelemaan, että hän on -pelastettu. Ainoastaan lääkäri ei toivonut vähääkään. Maria rouva -raukka kävi aivan heikoksi. - -Kahden tunnin aikana tuntui lapsi paranemistaan paranevan. Aamupuolella -läksin viereiseen huoneeseen, heitin pitkäkseni vuoteelle ja nukuin. -Olin nimittäin valvonut neljättä yötä lapsen vuoteen ääressä ja yskä -oli ruvennut entistä pahemmin tukahuttamaan minua. Maria rouvan ääni -minut herätti. Ensin luulin, että hän kutsuu minua, mutta sitte kuulin -selvästi läpi yön hiljaisuuden: "Mikko! Mikko!" Hiukseni nousivat -pystyyn, kun huomasin hirveän soinnun hänen äänessään. En kuitenkaan -ollut ehtinyt päästä pystyyn, kun hän jo karkasi huoneeseen, missä -olin. Hän varjeli kädellään kynttilän liekkiä ja kuiskasi vapisevin -huulin: - --- Mikko... kuoli. - -Karkasin pojan vuoteelle. Se oli totta. Pää oli kankeana patjalla, suu -auki, silmät tuijottivat liikkumattomina samaan kohtaan, jokainen -piirre oli jäykkänä. Ei ollut vähintäkään varaa epäilykseen. Mikko oli -kuollut. - -Vedin peitteen hänen ylleen, sillä karatessaan vuoteen äärestä oli äiti -vetäissyt sen hänen laihtuneen ruumiinsa päältä. Suljin kuolleen silmät -ja sain sitte kauvan aikaa koettaa lohduttaa Maria rouvaa. Ensimäinen -joulupäivä kului minulta hautajaisvalmistuksiin. Se työ oli hirveän -tuskallista, sillä äiti ei tahtonut erota ruumiin äärestä, ja hänen -voimansa loppuivat vähä väliä. Kun miehet tulivat ottamaan arkun -mittaa, pyörtyi hän; samoin kävi, kun piti ruvettaman puettamaan -ruumista ja valmistamaan arkun alustaa. Hänen epätoivoisa tuskansa -joutui yhtämittaa ristiriitaan hautaustoimistoväen välttämättömien -toimenpiteiden kanssa. Tälle väelle oli näytelmä nimittäin tuttu ja -tavallinen, mutta äidin oli se tekemäisillään mielipuoleksi. Houraellen -että päänalanen on liian matala, pani hän omin käsin höylänlastuja -arkkuun, silkkikankaan alle. Mutta Mikko makasi sillaikaa vuoteella, -valmiiksi puettuna uusiin tamineihinsa, käsissä valkeat hansikkaat, -kankeana, tyynenä ja rauhallisena. Vihdoin nostimme ruumiin arkkuun, -asetimme arkun alustalle ja pitkin sen pituutta kaksi riviä -kynttilöitä. Huone, missä poika raukka oli saanut ajaa päähänsä -latinalaisia sanoja ja kaikkinaisia läksyjä, oli muuttunut ikäänkuin -kappeliksi, sillä verhot olivat peittämässä ikkunoita, joten ei päivän -valoa päässyt sisään, ja kynttilöiden kellertävä, väräjävä loiste teki -huoneen juhlalliseksi, kirkontapaiseksi. Sen jälkeen kun Mikko oli -saanut viimeisen kiitettävän arvosanan, en ollut nähnyt hänen muotoaan -näin valoisena. Hienot, korkeutta kohti käännetyt kasvot hymyilivät -lempeästi, ikäänkuin poika olisi ollut tyytyväinen oloonsa kuoleman -iäisessä lepotilassa, ja ikäänkuin hän olisi ollut onnellinen. -Kynttilöiden väräjävässä valossa näytti hän elävän ja vain nukkuvan. -Vähitellen pojat, hänen toverinsa, jotka eivät olleet lähteneet pois -pyhiksi, alkoivat saapua. - -Suuriksi menivät lasten silmät, kun he näkivät kynttilät ja arkun. -Ehkäpä heitä hämmästytti toverin vakavuus ja nykyinen asema. Hiljan hän -vielä oli ollut heidän joukossaan, kanniskellut, kuten hekin, selässään -saksalaisia kirjataakkoja, saanut huonoja arvosanoja, nuhteita ja -julkisia muistutuksia, kuka hyvänsä heistä oli voinut tukistaa häntä -tai vetää korvasta. Nyt oli hän heitä ylempänä, makasi tuossa -juhlallisena, tyynenä, valon ympäröimänä; kaikki likenivät häntä -kunnioittaen ja jonkinlaisella pelolla. Owickikin, vaikka oli primus, -ei merkinnyt mitään hänen rinnallaan. Toisiaan tuupiskellen -kuiskailivat pojat, ettei Mikko enää huoli mistään; vaikkapa itse herra -tarkastaja tulisi, niin ei hän säpsähtäisi eikä pelästyisi, vaan -hymyilisi yhtä tyynesti; hän voi tehdä mitä, mitä ikinä tahtoo, meluta -niin paljon kuin haluttaa ja jutella pienten enkelien kanssa, joiden -hartioilla on siivet. - -Näitä kuiskaillen likenivät he valorivejä ja toivottivat Mikolle -ikuista lepoa... - -Seuraavana päivänä naulattiin arkku kiinni suurilla nauloilla ja -kannettiin hautausmaahan, jossa lumensekainen hiekka pian peitti sen -näkyvistämme... ainiaaksi. - -Siitä on jo kulunut miltei vuosi, mutta yhä minä sinua muistelen ja -sääli minun käy sinua, pieni Mikkoseni, sinä ennen aikojaan kuihtunut -kukkanen! En tiedä missä olet ja kuuletko sanojani. Sen vaan tiedän, -että vanha opettajasi yskii entistä enemmän, että hänen elämänsä käy -yhä raskaammaksi ja yksinäisemmäksi. Pian kai hänkin lähtee, kuten sinä -läksit... - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAJAKANVARTIJA Y.M. KERTOMUKSIA*** - - -******* This file should be named 54192-8.txt or 54192-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/1/9/54192 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/54192-8.zip b/old/54192-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 0deb60e..0000000 --- a/old/54192-8.zip +++ /dev/null |