NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 4252 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..dc8e97b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #54192 (https://www.gutenberg.org/ebooks/54192)
diff --git a/old/54192-8.txt b/old/54192-8.txt
deleted file mode 100644
index fb22e4a..0000000
--- a/old/54192-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4252 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Majakanvartija y.m. kertomuksia, by Henryk
-Sienkiewicz, Translated by Maila Talvio
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Majakanvartija y.m. kertomuksia
-
-
-Author: Henryk Sienkiewicz
-
-
-
-Release Date: February 18, 2017  [eBook #54192]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAJAKANVARTIJA Y.M. KERTOMUKSIA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-MAJAKANVARTIA Y.M. KERTOMUKSIA
-
-Kirj.
-
-HENRYK SIENKIEWICZ
-
-Puolankielestä ["Latarniki"] suomentanut Maila Talvio
-
-
-
-
-
-
-Otava, Helsinki, 1903.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
- Seuratkaamme häntä!
- Majakanvartia
- Pelimanni-Jussi
- Vanha palvelija
- Posenilaisen opettajan muistikirjasta
-
-
-
-
-SEURATKAAMME HÄNTÄ!
-
-(PÓJZMY ZA NIM)
-
-
-I
-
-Cajus Septimus Cinna oli roomalainen patricio. Nuoruutensa hän vietti
-legionissa, eläen ankaraa sotilaselämää. Sittemmin hän palasi Roomaan
-elämään kunniassa ja liekkumassa ja kuluttamaan omaisuuttaan, joka
-tosin jo oli häviämään päin, mutta siltä yhä vieläkin suuri. Hän elämöi
-minkä ehti, jopa mellastikin niin paljon kuin ikinä taisi
-jättiläiskaupungissa. Yöt hän juhli komeissa huviloissa kaupungin
-ulkopuolella. Päivisin hän miekkaili ammattimiesten luona, kiisteli tai
-keskusteli puhetaidon opettajien kanssa tepidarioissa -- joissa muuten
-tiedettiin kaikki sekä maailman että kaupungin juorut. Hän oli
-sirkuksessa, kilpa-ajoissa, nyrkkitaistelijain harjoituksissa, elusteli
-kreikkalaisten luutunsoittajien parissa ja seurusteli trakialaisten
-ennustajattarien ja ihanien tanssijattarien kanssa, joita oli tuotu
-Arkipelagin saarilta. Ollen äidin puolelta kuuluisan Luculluksen sukua,
-oli hän tältä perinyt herkkusuisuuden. Hänen pöydässään tarjottiin
-kreikkalaisia viinejä, Neapelin ostereja, numidialaisia hiiriä ja
-syötettyjä, hunajalla höystettyjä heinäsirkkoja Pontuksesta. Cinnan
-piti saada käsiinsä kaikki mitä Rooma saattoi saada käsiinsä, sekä
-Punaisen meren kalat että valkeat peltopyyt Borysteneen rannoilta. Ei
-hän hurjastellut nautinnoissaan kuten sotamies, vaan hän valikoi kuten
-patricion sopii. Hän rakasti kauneutta ja kykeni ehkä herättämään
-muissakin rakkautta kauneuteen. Korinton rannoilta tuodut kuvapatsaat,
-Attikan epilychniot, etruskilaiset tai sumuisesta Sericumista
-kuljetetut vaasit, roomalaiset mosaikit, Eufratin takaiset matot,
-hyvänhajuiset Arapian yrtit -- kaikki nämä pikkuasiat, jotka ovat
-omiaan täyttämään patricion elämän tyhjyyttä, olivat hänelle rakkaat.
-Taiteen tuntijana ja harrastajana hän niistä juttelikin hampaattomien
-ukkojen kanssa, jotka aterialle käydessään koristivat kaljut päänsä
-ruususeppelillä ja juhlien jälkeen pureskelivat heliotropin kukkia,
-saadakseen henkensä hyvänhajuiseksi. Hän ihaili Ciceron lausetapaa ja
-Homeron ja Ovidiuksen runoja. Atenalaisen puhujan kasvattamana hän
-puhui sujuvasti kreikkaa, muisti ulkoa kokonaisia osastoja Iliadista ja
-osasi juhlissa laulaa Anakreonin lauluja kunnes juopui tai kävi aivan
-käheäksi. Opettajansa ja muiden puhujien kautta hän oli saanut
-filosofiasta sen verran käsitystä, että tiesi jotakin Hellaassa ja
-kolonioissa kohonneiden henkisten rakennusten kokoonpanosta: tiesi hän
-senkin, että ne kaikki nyt olivat raunioina. Hän tunsi persoonallisesti
-paljon stoikkoja ja he olivat kaikki hänelle vastenmieliset; oikeastaan
-hän pitikin heitä valtiollisena puolueena ja sitäpaitsi jöröinä, jotka
-vastustivat iloista elämää. Skeptikot istuivat usein hänen pöydässään,
-kehittivät eri ruokalajien välillä kokonaisia järjestelmiä ja
-julistivat viinimaljojen ääressä, että hekuma on paljasta turhuutta,
-että totuutta on mahdoton saavuttaa ja että viisaan miehen ainoana
-päämääränä voi olla kuollut lepo.
-
-Kaikki tämä soi hänen korvissaan, mutta ei ulottunut sen syvemmälle.
-Hän ei tunnustanut mitään periaatteita löytyvän eikä huolinut
-periaatteista. Caton persoonaan oli hänen mielestään yhdistynyt suuri
-nero ja suuri typeryys. Elämä oli hänestä meri, jolla tuulet puhaltavat
-kunne tahtovat -- siihen vaan vaaditaan taitoa että osaa asettaa
-purjeet niin, että ne vievät alusta eteenpäin. Sitäpaitsi hän piti
-arvossa leveitä hartioita, juuri sellaisia jommoiset hänen hartiansa
-olivat, tervettä vatsaa, jommoinen hänellä oli ja kaunista roomalaista
-päätä ynnä kotkannenää ja väkeviä leukoja, jommoiset hänellä niinikään
-oli. Hän oli vakuutettu siitä, että niillä kutakuinkin pitäisi päästä
-elämän läpi.
-
-Hän ei kuulunut skeptikkojen kouluun, mutta pohjaltaan hän kyllä oli
-skeptikko. Samalla hän myöskin oli hedonikko, vaikka hän tiesikin,
-ettei nautinto ole onnea. Epikuron todellista oppia ei hän tuntenut.
-Sentähden hän piti itseään epikurolaisena. Filosofia oli hänen
-silmissään jonkillaista henkistä urheiluharjoitusta, aivan yhtä hyvää
-kuin se mitä miekkailijat opettivat. Kun hän kyllästyi keskusteluun,
-läksi hän sirkukseen katsomaan verta.
-
-Jumaliin ei hän uskonut enempää kuin hyveeseen eikä onneenkaan. Hän
-uskoi vaan ennustuksiin ja hänellä oli omat ennakkoluulonsa. Sitäpaitsi
-Itämaitten salaperäiset uskonnot herättivät hänessä uteliaisuutta.
-Orjilleen hän oli hyvä herra, jollei hetkellinen ikävystyminen johtanut
-häntä julmuuteen. Hän päätteli, että elämä on suuri viiniruukku, joka
-käy sitä pimeämmäksi jota paremmalla viinillä sen täyttää. Hän
-puolestaan koetti tietysti täyttää omansa mitä parhaimmalla. Hän ei
-rakastanut ketään, mutta hän piti monesta asiasta, muun muassa omasta
-jalomuotoisesta päästään, kotkannenästään ja -- kauniista, patricion
-jalastaan.
-
-Mellastusaikansa ensi vuosina häntä huvitti hämmästyttää Roomaa.
-Muutaman kerran hän siinä onnistuikin. Myöhemmin hän kyllästyi
-siihenkin.
-
-
-II
-
-Vihdoin hänen varansa loppuivat. Velkamiehet möivät maatilan ja
-Cinnalle jäi suuri väsymys, ikäänkuin hän olisi päättänyt raskaan
-päivätyön, kyllästymys ja lisäksi jonkillainen syvä levottomuus. Tämä
-viimemainittu tuli hänelle aivan odottamatta. Hän oli nauttinut
-rikkautta, nauttinut rakkautta sellaisena jommoiseksi sitä siihen
-maailman aikaan ymmärrettiin, nauttinut ylellisyyttä, nauttinut sodan
-kunniaa, nauttinut vaarojen viehätystä; hän saattoi sanoa mitanneensa
-ihmisajatuksen ääret, hän oli ottanut vastaan vaikutuksia runoudesta ja
-taiteesta. Hän saattoi siis päätellä ottaneensa kaikki mitä elämällä
-oli antamista. Siitä huolimatta häntä kuitenkin vaivasi tunne, että hän
-oli jäänyt vaille jotakin -- vieläpä jotakin erittäin tärkeää. Ei hän
-kuitenkaan tietänyt mitä se oli ja hän vaivasi turhaan päätään sitä
-ajattelemalla. Oli hän monta kertaa koettanut varistaa päältään nämä
-ajatukset ja tämän levottomuuden, hän oli koettanut vakuuttaa
-itselleen, ettei elämässä ole eikä voi olla enempää, mutta siitä ei
-hänen levottomuutensa ensinkään vähentynyt, vaan päinvastoin yltyi
-yltymistään, kunnes hänestä lopulta tuntui siltä, ettei hän enään ole
-levoton yksin itsestään, vaan koko Rooman kohtalosta. Hän sekä kadehti
-että halveksi skeptikkoja, he kun saattoivat väittää tyhjyyden olevan
-täytettävissä olemattomuudella. Hänessä oli tätä nykyä ikäänkuin kaksi
-ihmistä, joista toinen ihmetteli omaa rauhattomuuttaan ja toinen
-vaistomaisesti tunnusti sen aivan oikeutetuksi.
-
-Heti omaisuutensa hävitettyään lähetettiin Cinna mahtavien sukulaisten
-suosituksesta Aleksandriaan -- oikeastaan siinä tarkoituksessa, että
-hän rikkaassa maassa hankkisi uuden omaisuuden. Levottomuus astui
-Brindisiumissa hänen kanssaan laivaan ja seurasi häntä meren poikki.
-Aleksandriassa arveli Cinna virkatehtävien, uusien ihmisten, toisen
-maailman ja uusien vaikutusten karkoittavan pois kiusallisen toverin.
-Mutta hän erehtyi. Kului kuukausi, kului toinen -- ja aivan kuten
-Demeterin siemen Italiasta tuotuna vielä vimmatummin versoi Deltan
-lihavassa maassa, niin muuttui hänenkin levottomuutensa nyt tuuheasta
-pensaasta upeaksi seederiksi, jonka varjo pimittämistään pimitti Cinnan
-sielua.
-
-Alussa koetti Cinna elää samallaista elämää kuin ennen Roomassa.
-Aleksandria oli komea kaupunki, täynnä vaaleatukkaisia, heleäihoisia
-kreikattaria, joitten kasvot Egyptin aurinko teki kellertävän
-läpikuultaviksi. Heidän sylissään hän etsi rauhaa.
-
-Mutta kun tämäkin keino osottautui tehottomaksi, rupesi hän
-ajattelemaan itsemurhaa. Monet hänen tovereistaan olivat sillä tavalla
-vapautuneet elämän huolista, jopa paljon vähäpätöisempien syitten takia
-kuin Cinna: heidän oli ikävä, elämä oli käynyt tyhjäksi eikä heidän
-tehnyt mieli elää kauvemmin. Kun orja vaan asetti miekan hyvään
-asentoon ja piteli sitä lujasti, teki lyhyt hetki lopun kaikesta. Cinna
-kävi kiinni tähän ajatukseen, mutta juuri kun hän oli ryhtymäisillään
-tuumasta toimeen, pidätti häntä kummallinen uni. Hänestä tuntui siltä
-kuin häntä olisi kuljetettu joen poikki ja kuin hän äkkiä olisi nähnyt
-vastaisella rannalla levottomuutensa tulevan surkean orjan muodossa.
-Olento kumarsi hänelle ja lausui: "Riensin tänne ottamaan sinua
-vastaan!" Cinna pelästyi ensi kerran eläissään, sillä hän ymmärsi, että
-he yhdessä olivat kulkevat haudan taakse, koskei hän ilman
-levottomuutta voinut ajatellakaan sitä olotilaa.
-
-Vihdoin hän päätti kääntyä viisaiden puoleen, joita vilisi
-Serapeumissa, koettaakseen heiltä saada selitystä arvoitukseensa. Eivät
-he voineet antaa hänelle mitään selitystä, mutta he kutsuivat häntä _tu
-museiuksi_, kuten oli tapana nimittää korkeasukuisia roomalaisia.
-Vähäinen se lohdutus oikeastaan oli, ja kun viisaan nimi annettiin
-miehelle, joka ei voinut selvittää edes omia likeisimpiä asioitaan,
-tuntui se Cinnasta pelkältä ivalta. Hän arveli kuitenkin, ettei
-Serapeum ehkä paljasta koko viisauttaan yhdellä haavaa -- ja jäi yhä
-toivomaan.
-
-Merkillisin kaikista Aleksandrian oppineista oli jalosukuinen Timon
-Atenalainen, mahtava mies ja Rooman kansalainen. Hän oli jo useita
-vuosia asunut Aleksandriassa, jonne hän oli tullut syventyäkseen
-egyptiläisen opin salaisuuksiin. Kerrottiin, ettei kirjastossa ollut
-ainoaakaan pergamenttia tai papyrusta, jota ei hän olisi lukenut ja
-sanottiin, että hän omisti koko inhimillisen viisauden. Sitäpaitsi hän
-oli lempeä ja ymmärtäväinen mies. Saivartelevien ja kuiva-aivoisten
-viisaitten joukosta eroitti Cinna hänet heti paikalla ja pian syntyi
-heidän välilleen tuttavuus, joka jonkun ajan perästä kehittyi
-likeiseksi ystävyydeksi. Nuoren roomalaisen täytyi ihmetellä miten
-taitava vanhus oli dialektikassa, ja kuinka kaunopuheisesti ja
-vakuuttavasti hän puhui niistä korkeista asioista, jotka koskevat
-ihmisen ja maailman tarkoitusta. Erityisesti häntä hämmästytti, että
-vanhuksen puheesta aina henki jonkillainen surumielisyys. Myöhemmin,
-kun he olivat päässeet likemmä toisiaan, valtasi Cinnan monasti halu
-kysyä vanhalta tietäjältä syytä tähän surumielisyyteen ja samalla avata
-hänelle oma sydämensä. Lopulta hän sen tekikin.
-
-
-III
-
-Eräänä iltana, kun meluiset keskustelut sielun vaelluksesta olivat
-päättyneet ja he olivat jääneet kahden parvekkeelle, josta oli näköala
-merelle, tarttui Cinna Timonin käteen, tunnusti sielunsa suurimman
-tuskan ja minkätähden hän oli koettanut liketä Serapeumin oppineita ja
-filosofeja.
-
--- Sen minä ainakin olen voittanut, virkkoi hän lopuksi, -- että olen
-tutustunut sinuun, Timon. Ja nyt minä tiedän, että jollet sinä voi
-selvittää elämäni ongelmoja, niin ei kukaan sitä voi.
-
-Jonkun aikaa katseli Timon meren tyyntä pintaa, johon uusikuu kuvastui,
-sitte hän virkkoi:
-
--- Oletko, Cinna, nähnyt lintuparvia, jotka kylmästä, pimeästä
-pohjoisesta lentävät tänne? Tiedätkö mitä ne etsivät Egyptistä?
-
--- Tiedän. Lämmintä ja valoa.
-
--- Ihmishenkikin etsii lämmintä, nimittäin rakkautta ja valoa,
-nimittäin totuutta. Mutta linnut tietävät mistä etsivät onneaan, henget
-lentelevät teillä tietämättömillä, eksyksissä, surussa ja
-levottomuudessa.
-
--- Miksi, jalo Timon, ne eivät voi löytää tietä?
-
--- Ennen uskottiin jumaliin, nyt on usko jumaliin palanut loppuun,
-kuten öljy lampusta. Sitte luultiin, että filosofiasta tulee hengelle
-totuuden aurinko -- nyt istuvat, kuten itse parhaiten tiedät,
-filosofian raunioilla sekä Roomassa että Atenan akatemiassa ja täällä
-skeptikot, jotka luulivat antavansa rauhaa, mutta sensijaan antoivatkin
-rauhattomuutta. Sillä jos ihminen luopuisi valosta ja lämmöstä, jäisi
-hänen sielunsa pimeyteen, joka on samaa kuin rauhattomuus. Niin me siis
-haparoimme pimeässä ja etsimme ulospääsyä...
-
--- Etkö sinäkään ole sitä löytänyt?
-
--- Olen etsinyt, mutta en ole löytänyt. Sinä olet etsinyt sitä
-nautinnosta, minä mietinnästä -- ja meitä molempia ympäröi samallainen
-sumu; tiedä kuitenkin, ettet yksin kärsi, vaan että sinussa kärsii koko
-maailman henki. Joko siitä on kauvan kun lakkasit uskomasta jumaliin?
-
--- Vielähän niitä Roomassa kunnioitetaan julkisesti ja tuodaanhan
-sinne uusiakin jumalia Aasiasta ja Egyptistä, mutta ainoastaan
-vihanneskauppiaat, jotka aamuisin tulevat maalta kaupunkiin, palvelevat
-niitä vilpittömässä uskossa.
-
--- Ja ainoastaan heillä on rauha.
-
--- Kuten niilläkin, jotka täällä palvelevat kissoja ja sipulia.
-
--- Ja niillä, jotka ovat kuin kylläiset elukat ja jotka eivät muuta
-tahdo kuin maata aterian päälle.
-
--- Mutta ansaitseeko nyt tämän tähden elää?
-
--- Tiedämmekö me mitä kuolema tuo meille?
-
--- Mikä ero on oikeastaan sinun ja skeptikkojen välillä?
-
--- Skeptikot tyytyvät pimeyteen tai ainakin sanovat tyytyvänsä, mutta
-minä kärsin pimeässä.
-
--- Etkö näe pelastusta?
-
-Timon vaikeni hetkisen, sitte hän lausui hitaasti ja ikäänkuin
-haikaillen:
-
--- Odotan sitä.
-
--- Mistä?
-
--- En tiedä.
-
-Hänen päänsä vaipui käsien varaan ja ikäänkuin ympärillä vallitsevan
-äänettömyyden vaikutuksesta hiljensi hänkin ääntään:
-
--- Se on kummallista, mutta välistä tuntuu minusta siltä, että jollei
-maailmassa olisi muuta kuin mitä me tiedämme ja jollemme voisi tulla
-muuksi kuin mitä me olemme, niin ei meissä olisi rauhattomuutta... Kun
-minä olen sairas, syntyy minussa terveyden toivo... Usko Olympoon ja
-filosofiaan on kuollut, mutta terveytenä saattaa olla joku uusi totuus,
-jota en tunne.
-
-Kumma kyllä tuotti tämä keskustelu Cinnalle suurta lohtua. Olihan hän
-kuullut, ettei hän yksinään ollut sairas, vaan että koko maailma
-sairasti. Hänestä tuntui siltä kuin hänen hartioiltaan olisi nostettu
-ääretön paino ja laskettu se tuhansille hartioille.
-
-
-IV
-
-Siitä asti kävi Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys vieläkin
-likeisemmäksi. He kävivät usein tervehtimässä toisiaan ja jakoivat sekä
-huolensa että leipänsä ja juhlansa. Muuten Cinna kokemuksistaan ja
-kyllästyksestään huolimatta oli siksi nuori, että elämässä vielä täytyi
-löytyä hänelle tuntematontakin viehätystä. Sellaiseksi viehätykseksi
-tuli hänelle varsinkin Timonin ainoa tytär, Antea.
-
-Antean maine oli Aleksandriassa yhtä suuri kuin hänen isänsä maine.
-Häntä ylistivät uljaat roomalaiset, jotka oleskelivat Timonin talossa,
-ylistivät kreikkalaiset, ylistivät Serapeumin filosofit, ylisti kansa.
-Timon ei sulkenut häntä gynaeceumiin, kuten muut naiset suljettiin,
-vaan hän koetti valaa häneen kaikki mitä itse tiesi. Tytön tultua
-täysikasvaneeksi luki hän hänen kanssaan sekä kreikkalaisia että
-roomalaisia, jopa heprealaisiakin kirjoja, sillä Antealla oli hyvä
-muisti ja hän oli kasvanut kielirikkaassa Aleksandriassa, joten hän oli
-oppinut sujuvasti puhumaan kaikkia näitä kieliä. Tyttö oli isänsä
-henkinen toveri, hän otti monasti osaa keskusteluihin, joita kestien
-aikana pidettiin Timonin talossa ja usein, kun puhe liikkui vaikeissa
-sokkeloissa, osasi hän Ariadnena selviytyä niistä, jopa johdattaa muita
-mukanaan. Isä ihaili ja kunnioitti häntä. Lisäksi häntä ympäröi
-salaperäisyyden, melkeinpä pyhyyden taika. Sillä hän näki
-profeetallisia unia ja asioita, joita ei tavallisen kuolevaisen silmä
-näe. Vanha tietäjä rakasti häntä kuin omaa sieluaan, ehkä vielä enemmän
-senkin tähden, että hän pelkäsi kadottavansa hänet. Tyttö oli nimittäin
-usein kertonut unessa näkevänsä joitakin hänelle vihamielisiä olentoja
-sekä jonkun ihmeellisen valon, josta ei hän tietänyt ennustiko se
-elämää vaiko kuolemaa.
-
-Häntä ympäröi ainainen rakkaus. Egyptiläiset, jotka kävivät Timonin
-talossa, kutsuivat häntä lotus-kukaksi, ehkä sentähden että tätä kukkaa
-Niilin rannoilla kunnioitetaan jumalallisena olentona, tai ehkäpä
-siksi, että se, joka hänet kerran näki, saattoi unohtaa koko maailman.
-
-Hän oli nimittäin yhtä kaunis kuin hän oli viisas. Egyptin aurinko
-ei ollut tummentanut hänen kasvojaan, niitä saattoi verrata
-helmenkarvaiseen näkinkengänkuoreen, jonka läpi kuultaa aamuruskon
-punertava hohde. Hänen silmissään oli Niilin sini ja hänen katseensa
-näytti tulevan kaukaa, tuntemattomilta tienoilta, niinkuin tämän
-salaperäisen virran vesi. Kun Cinna ensi kerran nähtyään hänet ja
-kuultuaan hänen äänensä, palasi kotiin, valtasi hänet halu pystyttää
-atriumiinsa alttari ja uhrata valkeita kyyhkysiä hänen kunniakseen. Hän
-oli eläissään kohdannut tuhansia naisia, sekä kaukaisen pohjolan
-valkokulmaisia tyttöjä, joitten hiukset ovat kypsyneen viljan
-karvaiset, että numidiattaria, mustia kuin laava -- mutta ei hän ikinä
-ollut kohdannut tällaista ruumista eikä tällaista sielua. Ja jota
-useammin hän hänet näki, jota paremmin hän häneen tutustui, jota
-useammin hän sai kuunnella hänen puhettaan, sitä enemmän hänen
-hämmästyksensä yltyi. Välistä hän, joka ei uskonut jumaliin, sai
-päähänsä, ettei Antea voi olla Timonin tytär, vaan joku jumalatar, siis
-ainoastaan puoleksi nainen ja puoleksi kuolematon.
-
-Ja pian hän rupesi rakastamaan tyttöä aavistamattomalla, äärettömällä
-ja vastustamattomalla rakkaudella, joka erosi kaikista hänen
-tähänastisista tunteistaan yhtä suuresti kuin Antea erosi kaikista
-muista naisista. Hän halasi omistaa häntä vaan voidakseen häntä
-palvella. Hän oli valmis vuodattamaan verensä saadakseen hänet
-omakseen. Hän tunsi, että hän mieluummin on kerjäläisenä hänen kanssaan
-kuin keisarina ilman häntä. Kuten meren pyörre vastustamattomalla
-voimalla riistää mukaansa kaikki mitä sen piirissä on, niin riisti
-Cinnan rakkaus valtoihinsa hänen sielunsa, sydämensä, ajatuksensa,
-hänen päivänsä, yönsä ja kaikki mistä elämä on kokoonpantu.
-
-Vihdoin se riisti mukaansa Anteankin.
-
--- Tu felix, Cinna! toistivat ystävät toistamistaan. -- Tu felix,
-Cinna! toisteli hän itsekin -- ja kun hän vihdoin hänet nai ja tytön
-jumalalliset huulet lausuivat pyhät sanat: "missä sinä Cajus olet,
-siellä olen minäkin Caja" -- silloin tuntui hänen onnensa olevan kuin
-meri, pohjaton ja rajaton.
-
-
-V
-
-Kului vuosi ja yhä kunnioitettiin nuorta vaimoa kotilieden ääressä kuin
-jumalatarta. Hän oli miehensä silmäterä, hänen rakkautensa, viisautensa
-ja valonsa. Mutta verratessaan onneaan mereen, oli Cinna unohtanut,
-että merelläkin on laskunsa. Vuoden perästä tuli Anteaan hirveä,
-tuntematon tauti. Hänen unensa oli täynnä kauheita näkyjä, jotka
-kuluttivat hänen elämäänsä. Aamuruskon säteet katosivat hänen
-kasvoiltaan ja jälelle jäi vain simpukan läpikuultavuus; hänen
-kätensäkin alkoivat käydä läpikuultaviksi, silmät vaipuivat syvälle
-otsan alle -- ja ruusunkarvainen lotuskukka valkeni vaikenemistaan,
-kunnes se kävi valkeaksi kuin kuolleen kasvot. Huomattiin, että haukat
-rupesivat kiertelemään Cinnan taloa ja se tietää Egyptissä kuolemaa.
-Näyt kävivät yhä kauheammiksi. Puolipäivän aikaan, kun aurinko valoi
-maille valkeaa hohdettaan ja kaupungissa oltiin hiljaa, oli Antea
-kuulevinaan kuinka näkymättömät olennot nopein askelin liikkuivat hänen
-ympärillään ja ilman syvyyksistä näki hän ruumiin kuivat, keltaiset
-kasvot ja mustat silmät tähdättyinä itseensä. Ja nuo silmät tuijottivat
-häneen tavattoman itsepintaisesti, ikäänkuin olisivat käskeneet
-menemään jonnekin salaperäiseen, kauheaan pimeyteen. Silloin rupesi
-Antean ruumis vapisemaan kuin kuumeessa, hänen otsansa kalpeni, kylmät
-hikikarpalot pusertuivat esiin ja kotilieden jumaloitu papitar muuttui
-pelästyneeksi, avuttomaksi lapseksi, joka pakeni miehensä turviin ja
-valkein huulin toisteli toistelemistaan: "pelasta minut, Cajus! suojele
-minua!"
-
-Ja Cajus olisi ollut valmis käymään joka aaveen kimppuun, minkä
-Persefon vaan saattoi manalasta lähettää, mutta turhaan iski hän
-katseensa avaruuteen. Kaikkialla oli tyhjää ja hiljaista, kuten
-tavallisesti puolipäivän aikaan. Kaupunki uinui valkeassa
-valaistuksessa, meri oli kuin upotettu auringonpaisteeseen eikä
-hiljaisuudesta saattanut eroittaa mitään muuta kuin taloa kiertävien
-haukkojen vikinää.
-
-Näyt uudistuivat yhä useammin. Vihdoin ne tulivat joka päivä. Ne
-seurasivat Anteaa sekä ulkopuolelle kotia että atriumiin ja kammioihin.
-Lääkärien neuvosta toimitti Cinna taloon egyptiläisiä huilunsoittajia
-ja beduineja, jotka puhalsivat savipillejä, jotta he meluavalla
-soitolla estäisivät näkymättömien olentojen hyminää kuulumasta. Mutta
-turhaa se oli. Antea eroitti hyminän keskellä suurinta melua ja kun
-aurinko oli päässyt niin ylhäälle, että varjo makasi ihmisen jaloissa
-kuni takki, joka on valunut hartioilta, silloin näyttäytyi helteestä
-väräjävässä ilmassa ruumiin kasvot ja lasittuneet silmät, jotka
-tuijottivat Anteaan ja hiljaa liikkuivat ikäänkuin sanoakseen: "seuraa
-minua!"
-
-Välistä näytti Anteasta siltä kuin ruumiin huulet hiljalleen olisivat
-avautuneet ja sen suusta olisi lähtenyt inhoittavia kovakuoriaisia,
-jotka lensivät suoraa päätä ilman halki häntä kohti. Kun hän vaan
-ajattelikin näkyjä, tuli hänen silmiinsä tuskallinen ilme ja vihdoin
-kävi elämä hänelle niin kauheaksi tuskaksi, että hän rukoili Cinnaa
-pitelemään miekkaa sydäntänsä vastaan tai että Cinna sallisi hänen
-ottaa myrkkyä.
-
-Mutta Cinna tiesi, ettei hän voi... Hän olisi ollut valmis miekalla
-avaamaan suonensa vaimonsa tähden, mutta vaimonsa surmaajaksi ei hän
-kyennyt. Kun hän kuvitteli tuota kallista päätä kuolleena, silmät
-ummessa, jäisen rauhan leimaamana tai Antean rintaa oman miekkansa
-lävistämänä, tunsi hän, että hänen täytyy tulla mielipuoleksi ennenkuin
-hän kykenee sellaisiin tekoihin.
-
-Muuan kreikkalainen lääkäri sanoi hänelle, että Hekate ilmestyy
-Antealle ja että nuo näkymättömät olennot, joitten hyminä peloittaa
-häntä, kuuluvat pahansuovan jumalattaren seurueeseen. Hän oli sitä
-mieltä, ettei Antealle löydy pelastusta, sillä sen joka näkee Hekaten,
-täytyy kuolla.
-
-Silloin Cinna, joka vähän aikaisemmin olisi nauranut uskolle Hekateen,
-uhrasi hänelle hekatombeja. Mutta ei uhri auttanut ja seuraavana
-päivänä tuijottivat ankarat silmät taas puolenpäivän aikaan Anteaan.
-
-Koetettiin peittää hänen päätään, mutta hän näki ruumiin kasvot
-paksuimmankin vaatteen läpi. Kun hänet suljettiin pimeään huoneeseen,
-katselivat kasvot häneen seinästä ja valaisivat pimeyden kalpealla,
-kuolonkarvaisella loistollaan.
-
-Illoin oli sairaan parempi. Silloin meni hän niin raskaaseen uneen,
-että Cinna ja Timon monasti pelkäsivät hänen nukkuneen iäksi. Pian kävi
-hän niin heikoksi, ettei hän päässyt kävelemään omin voimin. Häntä
-kuljetettiin kantotuolissa.
-
-Cinnan vanha rauhattomuus palasi sata kertaa suuremmalla voimalla ja
-valtasi hänet kokonaan. Hän pelkäsi Antean henkeä ja samalla hänellä
-oli se kummallinen tunne, että hänen tautinsa on jossakin
-salaperäisessä yhteydessä niiden asioiden kanssa, joista Cinna ja Timon
-ensimäisessä tutunomaisessa keskustelussaan olivat puhuneet.
-Mahdollisesti vanha tietäjä ajatteli samaa, mutta Cinna ei tahtonut
-eikä uskaltanut kysyä häneltä. Sairas vaan kuihtui kuihtumistaan kuten
-kukkanen, jonka terään myrkyllinen hämähäkki on tehnyt pesänsä.
-
-Cinna sekä toivoi että koetti epätoivoissaan häntä pelastaa. Ensin hän
-vei hänet erämaahan likelle Memfistä, mutta kun ei pyramidien
-hiljaisuus vapauttanut häntä hirveistä näyistä, palasi hän
-Aleksandriaan ja toimitti hänen ympärilleen noitia ja ennustajia, jotka
-manasivat tautia, sekä kaikenkaltaista roskajoukkoa, joka
-ihmeitätekevien lääkkeiden avulla käytti hyväkseen ihmisten
-herkkäuskoisuutta. Mutta Cinnalla ei enään ollut valikoimisen varaa,
-vaan hän kävi kiinni kaikkiin keinoihin.
-
-Niihin aikoihin tuli Cesareasta Aleksandriaan kuuluisa juutalainen
-lääkäri Josef, Khusan poika. Hänet toi Cinna paikalla vaimonsa luo --
-ja hetkeksi palasi toivo hänen sydämeensä. Josef, joka ei uskonut
-kreikkalaisiin eikä roomalaisiin jumaliin, hylkäsi ylenkatseellisesti
-puheet Hekatesta. Hän arveli, että pahat henget pikemmin ovat
-riivanneet sairaan ja neuvoi Cinnaa lähtemään pois Egyptistä, jossa
-Deltan soiset höyryt vahingoittavat terveyttä, pahoista hengistä
-puhumattakaan. Hän neuvoi -- ehkä siksi, että itse oli juutalainen --
-lähtemään Jerusalemiin: siihen kaupunkiin eivät pahat henget pääse ja
-siellä on ilma kuiva ja terveellinen.
-
-Cinna seurasi mielellään hänen neuvoaan, ensinnä siksi ettei ollut
-muuta neuvoa ja toiseksi sentähden, että Jerusalemissa oli
-varakonsulina muuan hänen tuttavansa, joka joskus oli ollut Cinnan
-perheen holhokkina.
-
-Heidän saapuessaan otti varakonsuli heidät vastaan avosylin ja antoi
-heidän asuttavakseen oman kesätalonsa, joka sijaitsi likellä kaupungin
-muureja. Mutta Cinnan toivo oli haihtunut jo ennenkuin he pääsivät
-perille. Sillä ruumiin kasvot olivat tuijottaneet Anteaan jo laivan
-kannella -- perille päästyä taas sairas odotti puolipäivän hetkeä yhtä
-kuollettavassa hädässä kuin ikinä Aleksandriassa.
-
-Ja niin alkoivat heidän päivänsä kulua kidutuksessa, tuskassa,
-epätoivossa ja kuoleman odotuksessa.
-
-
-VI
-
-Suihkulähteestä, varjoisasta pylväiköstä ja varhaisesta aamuhetkestä
-huolimatta vallitsi atriumissa tukahuttava kuumuus, sillä keväinen
-aurinko oli kuumentanut marmorin, mutta likellä taloa kasvoi vanha,
-tuuhea pistaciapuu. Sen ympärillä oli aukeaa ja sinne tuntui
-tuulenhenki paremmin. Sentähden käski Cinna asettaa sinne kantotuolin,
-joka oli koristettu hyasinteilla ja omenankukilla ja jossa Antea
-lepäsi. Itse hän istuutui hänen viereensä, laski kätensä hänen
-käsilleen, jotka olivat valkeat kuin alabasteri, ja kysyi:
-
--- Onko sinun hyvä täällä, carissima?
-
--- On, vastasi Antea tuskin kuuluvalla äänellä.
-
-Ja hän sulki silmänsä ikäänkuin vaipuakseen uneen. Oli ihan hiljaista,
-ainoastaan tuuli huojutti humisten pistaciapuun oksia, maassa,
-kantotuolin ympärillä, tanssieli kullankarvaisia liekkejä, sillä
-auringonsäteet tunkivat lehtiverkon läpi, ja heinäsirkat silittivät
-kivien välissä.
-
-Hetkisen perästä avasi sairas silmänsä.
-
--- Cajus, virkkoi hän, -- onko se totta, että näille maille on
-ilmestynyt filosofi, joka parantaa sairaita?
-
--- Täällä heitä nimitetään profetoiksi, vastasi Cinna. -- Olen minä
-kuullut hänestä puhuttavan ja aioin jo kutsua hänet sinun luoksesi,
-mutta hän osottautuikin vääräksi ihmeittentekijäksi. Sitäpaitsi hän on
-rikkonut täkäläistä temppeliä ja tämän maan lakeja vastaan ja sentähden
-prokuratori on ylenantanut hänet kuolemaan. Juuri tänään hänet
-ristiinnaulitaan.
-
-Antean pää painui alas.
-
--- Sinut parantaa aika, virkkoi Cinna, huomatessaan kuinka hänen
-kasvoihinsa tuli surullinen ilme.
-
--- Aika on kuoleman eikä elämän palveluksessa, vastasi sairas hitaasti.
-
-Ja taas syntyi hiljaisuus. Maassa yhä hyppielivät kultaiset kielekkeet;
-sirkat sirittivät entistä äänekkäämmin ja kallion revelmistä mateli
-esiin pieniä sisiliskoja, etsimään kallionkielekkeiltä aurinkoisia
-paikkoja.
-
-Tuontuostakin vilkaisi Cinna Anteaan ja tuhannennen kerran lennähti
-hänen päähänsä se epätoivoinen ajatus, että kaikkia pelastuskeinoja on
-käytetty, ettei enään ole jälellä toivon kipinääkään ja että tuo
-rakastettu olento pian on vain katoavainen varjo ja kourallinen tuhkaa
-columbariumissa.
-
-Tuossa kantotuolissa maatessaan, silmät kiinni, kukkien keskellä, hän
-jo näytti aivan kuolleelta.
-
--- Minä seuraan sinua! toisteli Cinna ajatuksissaan.
-
-Samassa rupesi etäältä kuulumaan askelia. Paikalla kalpenivat Antean
-kasvot valkeiksi kuin liitu, huulet olivat puoleksi auki, hengitys
-kulki hätäisesti ja rinta nousi ja laski kiireesti. Onneton sairas oli
-varma siitä, että näkymättömien olentojen joukko, joka aina ilmoittaa
-tuijottavan ruumiin tuloa, likeni. Mutta Cinna tarttui hänen käteensä
-ja rupesi häntä rauhoittamaan:
-
--- Älä pelkää, Antea, minäkin kuulen askeleet.
-
-Hetken perästä hän lisäsi:
-
--- Pontius tulee luoksemme.
-
-Polun käänteeseen ilmaantui todella prokuratori kahden orjan seurassa.
-Hän oli keski-ikäinen mies, pyöreähköt kasvot huolellisesti ajettuina,
-ilmeessä keinotekoista varmuutta, mutta samalla surumielisyyttä ja
-väsymystä.
-
--- Tervehdän sinua, jalosukuinen Cinna ja sinua, jumalallinen Antea!
-lausui hän astuessaan pistacian alle. -- Kylmän yön perästäpä olemme
-saaneet helteisen päivän: olkoon se suotuisa teille molemmille ja
-kukoistakoon Antean terveys kuten nuo hyasintit ja omenapuun oksat,
-jotka koristavat hänen kantotuoliaan!
-
--- Rauha olkoon kanssasi ja terve sinulle! vastasi Cinna.
-
-Prokuratori istuutui kalliolohkareelle, katseli Anteaa, rypisti tuskin
-huomattavasti kulmakarvojaan ja puhui:
-
--- Yksinäisyys synnyttää surua ja sairautta, mutta joukkojen hyörinässä
-ei ole tilaa pelolle. Annanpa teille sentähden neuvon! Paha kyllä emme
-ole Antiokiassa emmekä Cesareassa, ei täällä ole sirkusleikkejä eikä
-kilpa-ajoja, ja jos sirkuksen rakentaisikin, niin nuo tuittupäät jo
-huomispäivänä sen hävittäisivät. Täällä et muuta kuule kuin sanan
-"laki" -- ja tämä "laki" määrää kaikki. Mieluummin olisin vaikka
-Skytiassa kuin täällä...
-
--- Mutta mitä sinun pitikään sanoa, Pilatus?
-
--- Poikkesin todella aineestani. Mutta se tulee kaikki minun
-huolestumisestani. Sanoin, ettei pelolle jää tilaa ihmisjoukossa.
-Kuulkaappas, tänäpänä te voitte saada nähdä näytelmän. Jerusalemissa
-täytyy tyytyä vähempään. Ennen kaikkia täytyy Antean keskipäivällä olla
-keskellä ihmisjoukkoja. Tänään kuolee ristillä kolme miestä. Onhan se
-enemmän kuin ei mitään. Pääsiäisjuhlan johdosta on kaupunkiin
-sitäpaitsi tulvinut kaikellaisia irtolaisia koko maasta. Voittehan te
-tarkastella tätä väkeä. Käsken toimittaa teille hyvät paikat ristien
-likeisyydessä. Minulla on syytä toivoa, että rikokselliset kuolevat
-rohkeasti. Yksi heistä on kummallinen ihminen: sanoo olevansa Jumalan
-Poika, on lempeä kuin kyyhkynen eikä todella ole tehnyt mitään, joka
-ansaitsisi kuolemanrangaistuksen.
-
--- Ja sinä olet tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi?
-
--- Tahdoin päästä ikävyyksistä ja samalla kajoamasta tuohon
-ampiaispesään, joka kihisee temppelin ympärillä. Muutenkin kantelevat
-minusta Roomaan. Eikähän tässä sitäpaitsi ole kysymyksessä Rooman
-kansalainen.
-
--- Kyllä tuo mies siltä kärsii yhtä paljon.
-
-Prokuratori ei vastannut. Mutta hetkisen perästä hän rupesi puhumaan
-ikäänkuin itsekseen:
-
--- Yhtä asiaa en saata kärsiä ja se on liioittelu. Kun joku vaan minun
-läsnäollessani lausuu tuon sanan, menee minulta hyvä tuuli koko siksi
-päiväksi. Kultaisella keskitiellä! kas sillä on minun mielestäni
-viisainta pysytellä. Mutta eipä ole kolkkaa maailmassa missä tätä
-sääntöä seurattaisiin vähemmin kuin täällä. Kuinka tämä kaikki minua
-kiusaa! Oi kuinka kiusaakin! Ei koskaan lepoa, ei koskaan tasapainoa...
-ei ihmisissä eikä luonnossa... Nyt keväällä esimerkiksi ovat yöt kylmät
--- mutta päivällä on sellainen kuumuus, ettei tahdo saada astutuksi
-kiville. Puoleenpäivään on vielä hyvän matkaa, mutta katsokaappa missä
-sitä jo ollaan! Ihmisistä ei kannata puhuakaan! Minä olen täällä siksi
-että minun täytyy olla. Mutta vähät niistä! Johan minä taas poikkesin
-aineestani. Menkää katsomaan ristiinnaulitsemista. Olen varma siitä
-että tuo Natsarealainen kuolee rohkeasti. Käskin ruoskia häntä, sillä
-arvelin sillä lailla suojelevani häntä kuolemasta. Minä en ole mikään
-pyöveli. Mutta kun häntä lyötiin, pysyi hän kärsivällisenä kuin karitsa
-ja siunasi ihmisiä. Ja kun hänen verensä valui virtana, nosti hän
-silmänsä taivasta kohti ja rukoili. En ole eläissäni nähnyt niin
-kummallista ihmistä. Vaimoni ei hänen tähtensä ole antanut minulle
-hetkenkään lepoa. 'Älä päästä viatonta kuolemaan!' on hän varhaisesta
-aamusta asti huutanut korvaani. Ei minulta ole puuttunut hyvää tahtoa.
-Kahdesti astuin katolle ja puhuin raivostuneille papeille ja koko
-tuolle rupiselle joukolle. Mutta he oikaisivat päät taaksepäin,
-aukaisivat kitansa jotta leuat venyivät korviin asti ja huusivat yhteen
-ääneen: 'ristiinnaulitse!'
-
--- Ja sinä suostuit? huudahti Cinna.
-
--- Kaupungissa olisi muuten syntynyt levottomuuksia ja olenhan minä
-täällä ylläpitämässä rauhaa. Minun täytyy täyttää velvollisuuteni. En
-pidä liioittelusta ja sitäpaitsi olen kuolettavasti väsyksissä. Mutta
-kun kerran olen ottanut tehdäkseni jotakin, niin olen valmis yleisen
-hyvän tähden uhraamaan yhden miehen elämän, varsinkin, jos se on
-tuntematon mies, jota ei kukaan kysy. Se on hänen onnettomuutensa,
-ettei hän ole roomalainen.
-
--- Paistaahan päivä muuallekin kuin Roomaan, kuiskasi Antea.
-
--- Jumalallinen Antea! virkkoi prokuratori, -- voisinhan minä vastata
-sinulle, että ympäri maan piirin loistaa Rooman valta; sentähden on sen
-hyväksi uhrattava kaikki, mutta levottomuudet kuluttavat voimaamme.
-Ennen kaikkia rukoilen sinua: älä pyydä minua muuttamaan tuomiota.
-Cinnakin voi vakuuttaa sinulle, ettei se käy laatuun, sillä langetettua
-tuomiota ei kukaan muu kuin Caesar voi muuttaa. Minä en voi vaikka
-tahtoisinkin. Eikö totta, Oajus?
-
--- Totta on.
-
-Nähtävästi sanat koskivat Anteaan. Ehkä itseään ajatellen, virkkoi hän:
-
--- Ihminen saattaa siis sekä kärsiä että kuolla viattomasti?
-
--- Ei kukaan ole viaton, vastasi Pontius. -- Natsarealainen ei ole
-tehnyt mitään rikosta ja prokuratorina pesenkin käteni. Mutta ihmisenä
-vastustan hänen oppiansa. Puhelin hänen kanssansa aika kauvan, sillä
-minä tahdoin tutkia häntä. Ja minä tulinkin vakuutetuksi siitä, että
-hän puolustaa kuulumattomia asioita. Se on vaikeaa! Täytyy maailman
-toki seisoa järjen perustuksella. Kuka väittää, ettei siveyttä
-tarvittaisi?... En suinkaan minä. Opettavathan stoikotkin, että
-vastoinkäymisiä tulee kantaa kärsivällisyydellä, mutta eiväthän he
-vaadi ihmistä luopumaan kaikesta, alkaen maatilasta päivällisateriaan
-asti. Sanoppas sinä Cinna, joka olet järkevä mies, mitä sinä minusta
-ajattelisit, jos minä antaisin tämän talon, jossa te nyt asutte,
-jollekulle retkulaiselle, joka tuolla Jopen portilla paahtaa kylkiään
-auringossa? Mutta juuri sellaisia asioita hän vaatii. Sitte hän
-julistaa, että kaikkia tulee rakastaa samalla tavalla: juutalaisia yhtä
-paljon kuin roomalaisia, roomalaisia yhtä paljon kuin egyptiläisiä,
-egyptiläisiä yhtä paljon kuin afreja, ja niin poispäin. Myönnän että
-sain hänestä tarpeekseni. Hänen henkensä on kysymyksessä ja kuitenkin
-hän käyttäytyy ikäänkuin olisi kysymyksessä vaan jonkun toisen henki,
-opettaa ja -- rukoilee. En minä ole velvollinen pelastamaan ihmistä,
-joka itse ei pelastuksestaan välitä. Joka ei missään osaa pitää määrää,
-on typerä mies. Sitte hän sanoo itseään Jumalan Pojaksi ja järkyttelee
-perustuksia, joilla maailma lepää ja sillä hän tietysti vahingoittaa
-ihmisiä. Miettiköön mielessään mitä tahtoo, mutta älköön ruvetko
-järkyttelemään. Ihmisenä minä vastustan hänen oppiaan. Edellyttäkäämme
-etten usko jumaliin -- se on silloin minun asiani. Joka tapauksessa
-minä käsitän uskonnon tarpeellisuuden ja tunnustan sitä julkisesti,
-sillä tiedän että uskonto on kansalle ohja. Hevostenkin täytyy olla
-valjaissa ja lujissa valjaissa. Eihän kuoleman tuollaiselle
-Natsarealaiselle pitäisi olla kauheankaan, koska hän väittää nousevansa
-ylös kuolleista.
-
-Cinna ja Antea katsahtivat toisiinsa kummissaan.
-
--- Nousevansa ylös kuolleista?
-
--- Ei enempää eikä vähempää: kolmen päivän perästä. Niin hänen
-opetuslapsensa ainakin väittävät. En muistanut kysyä häneltä itseltään.
-Onhan se muuten yhdentekevä, sillä vapauttaahan kuolema lupauksista. Ja
-eihän hän kadottaisi mitään, jollei nousisikaan ylös, sillä hänen
-oppinsa mukaanhan todellinen onni alkaa vasta silloin kun iankaikkinen
-elämä alkaa, nimittäin kuoleman jälkeen. Hän puhuu siitä todella kuin
-mies, joka on asiastaan ihan varma. Hänen Hadeksessaan on valoisampaa
-kuin aurinkoisessa maailmassa ja joka eninten kärsii täällä, se pääsee
-varminten sinne; pitää vaan rakastaa, rakastaa ja rakastaa!
-
--- Onpa se kummallinen oppi! huudahti Antea.
-
--- Ja huusivatko ne todella sinulle: "ristiinnaulitse!" kysyi Cinna.
-
--- En minä sitä oikeastaan ihmettele. Tämän kansan mieli on täynnä
-vihaa ja mikä sitte mielisi ristiinnaulita rakkauden, jollei viha?
-
-Antea painoi kättään kalpealle otsalleen.
-
--- Ja hän on varma siitä, että ihminen voi elää ja olla onnellinen --
-kuoleman jälkeen?
-
--- Sentähden ei häntä kammota risti eikä kuolema.
-
--- Kuinka se olisi suloista, Cinna!...
-
-Hetkisen perästä kysyi Antea uudelleen:
-
--- Mistä hän sen tietää?
-
-Prokuratori heilautti kättään.
-
--- Hän sanoo saaneensa tietää sen kaikkien ihmisten isältä, joka on
-juutalaisille sama kuin meille Jupiter. Natsarealaisen opin mukaan on
-siinä vaan se eroitus, että hän on yksi, ainoa ja laupias Jumala.
-
--- Kuinka se olisi suloista, Cajus! toisti sairas.
-
-Cinna avasi suunsa ikäänkuin vastatakseen jotakin, mutta vaikenikin --
-ja keskustelu katkesi. Nähtävästi Pontius yhä mietti Natsarealaisen
-kummallista oppia, koska hän yhtä mittaa ravisti päätään ja kohautteli
-olkapäitään. Vihdoin hän nousi ja rupesi sanomaan hyvästi.
-
-Äkkiä virkkoi Antea:
-
--- Cajus, mennäänpä katsomaan tuota Natsarealaista!
-
--- Pitäkää sitte kiirettä, huomautti Pilatus lähtiessään, -- sillä
-kulkue lähtee pian liikkeelle!
-
-
-VII
-
-Ilma, joka aamulla oli ollut kuuma ja kirkas, rupesi puolenpäivän
-aikaan käymään pilviseksi. Luoteesta tulla lasketti mustia tai
-kuparinkarvaisia pilviä. Ne eivät olleet erittäin suuret, mutta
-uhkaavat ja täynnä rajuilmaa. Niiden välitse saattoi vielä nähdä
-taivaan sineä, mutta epäilemättä ne pian olivat juoksevat yhteen ja
-peittävät koko taivaan laen. Päivä päärmäsi niiden laidat kullalla ja
-tulella. Kaupungin ja etäisimpien vuorten päällä kaarteli vielä
-poutainen taivas eikä alhaalla tuntunut vähintäkään tuulen henkäystä.
-
-Korkealla ylätasangolla, jota kutsuttiin Golgataksi, seisoi jo siellä
-täällä pieniä kansanryhmiä odottamassa kulkuetta kaupungista. Aurinko
-valaisi laajaa, kivistä maisemaa, joka näytti ylen autiolta ja
-hedelmättömältä. Sen yksitoikkoista harmautta keskeytti ainoastaan
-revelmien ja rotkojen musta verkko, joka mustenemistaan musteni jota
-valoisemmaksi ylätasanko kävi. Etäältä häämöitti korkeampia vuoria,
-yhtä paljaina ja sinisen sumun peitossa.
-
-Alempana, kaupungin muurien ja Golgatan kukkulan välillä oli tasanko,
-joka oli miltei kuin erämaa, siellä täällä vaan joku kallio revelmistä,
-joihin oli kokoontunut hiukkasen mustaa multaa, nousi laihalehtisiä,
-surkeita viikunapuita. Siellä täällä kohoili litteäkattoisia asumuksia,
-liimautuneina kuni pääskysen pesät kiviseiniin, tai paistoi auringossa
-valkeiksi maalattuja hautoja. Likeisen juhlan johdosta oli kaupunkiin
-todella saapunut tulvimalla maaseutulaisia ja muurien ympärille oli
-sentähden pystytetty suuri joukko telttoja ja lehtimajoja. Hyörivine
-ihmisineen ja kameleineen teki kokonaisuus miltei leirin vaikutuksen.
-
-Aurinko yleni ylenemistään sitä puolta taivaanlakea, joka ei vielä
-ollut pilvien peitossa. Hetket, jolloin näillä seuduin vallitsi kolkko
-hiljaisuus ja jolloin jokainen elävä olento haki suojaa muurien luota
-tai laaksoista, likenivät. Nytkin, vaikka elämä oli niin harvinaisen
-vilkasta, kalvoi omituinen surumielisyys seutua; eiväthän häikäisevät
-auringonsäteet täällä tavanneet vihantaa luontoa, vaan harmaita
-kivilohkareita. Etäisten äänten humu, joka kuului muurien puolelta, oli
-tänne ennättäessään kuin aaltojen kuohuntaa ja hiljaisuus miltei nieli
-sen.
-
-Hajanaiset ihmisjoukot, jotka varhaisesta aamusta asti olivat
-odotelleet Golgatalla, käänsivät päänsä kaupunkiin päin, mistä kulkue
-minä hetkenä hyvänsä saattoi lähteä liikkeelle. Antean kantotuolikin
-saapui paikalle, ympärillä muutamia sotamiehiä, jotka prokuratori oli
-pannut tekemään tietä tungoksen läpi ja suojelemaan ystäviään
-ulkomaalaisia vihaavan raivoisan joukon solvauksilta. Kantotuolin
-rinnalla asteli Cinna ja sadanpäämies Rufilus.
-
-Antea oli ikäänkuin levollisempi ja tyynempi vaikka puolenpäivän aika
-pian oli käsissä kauheine näkyineen, jotka kuluttivat hänen elämäänsä.
-Prokuratorin kertomukset nuoresta Natsarealaisesta olivat panneet hänen
-ajatuksensa sekaisin ja kääntäneet hänen huomionsa pois hänen omasta
-tuskastaan. Se oli hänestä tavattoman kummallista, hän totisesti ei
-saattanut sitä käsittää. Silloinen maailma oli nähnyt paljon ihmisiä,
-jotka olivat kuolleet tyynesti kuten polttorovio sammuu, kun puut ovat
-palaneet loppuun. Mutta se oli muka ollut filosofin rohkeaa alistumista
-lahjomattoman välttämättömyyden alle. He olivat tieten tahtoen
-vaihtaneet valon pimeyteen ja todellisen elämän sumeaan, katoavaan,
-epämääräiseen olotilaan. Kukaan ei tähän asti ollut siunannut kuolemaa,
-kukaan ei ollut kuollut siinä horjumattomassa luulossa, että vasta
-polttorovion tai haudan takana alkaa todellinen elämä ja onni, niin
-mahtava ja määrätön, että ainoastaan kaikkivoipa ja ääretön olento voi
-sellaisen antaa.
-
-Hän, joka piti ristiinnaulittaman, lausui sen epäämättömänä varmuutena.
-Tämä oppi teki Anteaan syvän vaikutuksen ja näytti hänestä olevan ainoa
-lohdutuksen ja onnen lähde. Hän tiesi, että hänen täytyy kuolla ja se
-tieto tuotti hänelle ääretöntä tuskaa. Sillä mitä kuolema hänelle
-merkitsi? Hänen täytyi luopua Cinnasta, luopua isästä, luopua valosta,
-rakkaudesta ja vaihtaa kaikki tyhjään, kylmään, pimeyteen, joka on
-miltei olemattomuutta. Jota parempi hänen oli elämässä, sitä suurempi
-tuska häntä odotti kuoleman jälkeen. Jos kuolemasta olisi ollut edes
-jotakin etua, jos olisi saanut ottaa mukaansa edes muistot rakkaudesta
-ja onnesta -- niin olisihan siihen tyynesti alistunut.
-
-Mutta juuri silloin, kun ei hän kuolemalta odottanut mitään, sai hän
-äkkiä kuulla, että se voi antaa kaikki. Ja kuka sitä tietoa julisti?
-Ihmeellinen mies, opettaja, profetta, filosofi, joka käski ihmisten
-rakastaa ja piti rakkautta suurimpana hyveenä, joka siunasi, kun häntä
-ruoskittiin ja joka piti ristiinnaulittaman. Antea ajatteli:
-"minkätähden hän opetti sellaista, koska hän saa ristin ainoaksi
-palkakseen? Muut ovat vaatineet valtaa -- ei hän ole sitä tahtonut.
-Muut ovat vaatineet rikkautta -- hän on pysynyt köyhänä; muut ovat
-vaatineet palatseja, ylellisyyttä, purppuravaatteita, päärlyillä ja
-elfenluulla koristettuja vaunuja -- hän on pysynyt paimenena. Koska hän
-on saarnannut rakkautta, armahdusta, hurskautta, niin eihän hän ole
-voinut olla paha eikä ehdointahdoin pettää ihmisiä. Jos hän taas on
-puhunut totta, niin siunattu olkoon silloin kuolema, joka tekee lopun
-maallisesta hädästä, joka muuttaa pahemman elämän paremmaksi, joka
-valaa valoa sammuville silmille ja antaa sielulle siivet, joilla se
-pääsee lentämään iankaikkiseen iloon!" Nyt alkoi Antea ymmärtää
-ylösnousemisen lupausta.
-
-Sairas raukka tarttui koko sielullaan ja sydämellään tähän oppiin.
-Hänen mieleensä muistui myöskin mitä isä monasti oli sanonut,
-nimittäin, että ainoastaan joku uusi oppi voi vapauttaa väsyneen
-ihmishengen pimeästä ja kahleista. Tässäpä nyt oli uusi totuus! Se
-voitti kuoleman ja toi siis pelastuksen. Antea vaipui sielullaan ja
-mielellään niin kokonaan näihin ajatuksiin, että Cinna monen monituisen
-päivän perästä tänään ensi kerran huomasi hänen kasvonsa tyyninä,
-vaikka puolenpäivän hetki läheni.
-
-Vihdoin läksi kulkue liikkeelle kaupungista Golgataa kohti -- ja
-kukkulalta, missä Antea oli, saattoi selvästi nähdä kaikki.
-Kansanjoukko oli aika suuri, mutta tässä kivierämaassa se miltei
-hukkui. Kaupungin avatuista porteista tulvi yhä enemmän väkeä ja
-matkalla tulivat ne, jotka olivat odottaneet muurien ulkopuolella,
-vielä lisää. Ensin he kulkivat pitkässä jonossa, mutta jota etemmä
-tultiin sitä taajemmalle alalle levisi joukko ikäänkuin joki, joka
-tulvii. Molemmin puolin kihisi lapsiparvia. Valkeat vaatteet ja naisten
-siniset ja punaiset päähineet kuulsivat ja välähtelivät joukossa.
-Keskeltä loisti roomalaisten sotamiesten asuja ja peitsiä, joihin
-auringonsäteet ikäänkuin lennähtämällä heijastuivat. Etäältä kuului
-ihmisäänten sekavaa hyminää, joka kävi yhä selvemmäksi.
-
-Vihdoin ihmiset tulivat ihan likelle ja ensimäiset rivit rupesivat jo
-nousemaan kukkulalle. Joukolle tuli kiire, sillä jokainen tahtoi saada
-hyvän paikan ja nähdä kärsimyksen niin täydellisesti kuin suinkin.
-Sotamiesosasto, joka saattoi tuomituita, jäi yhä jälemmä. Ensinnä tuli
-lapsia, varsinkin kirkuvia poikanulikoita, puolialastomina, lanteilla
-vyöt, päät kerittyinä paljaiksi, paitsi kahta hiustupsua, jotka olivat
-jätetyt ohimojen kohdalle. Päivä oli polttanut heidät ihan ruskeiksi,
-ainoastaan silmät olivat siniset. Hurjasti huutaen rupesivat he
-revelmistä kiskomaan irti kivenpalasia, heittääkseen niillä
-ristiinnaulittavia. Samassa rupesi heidän ympärillään kihisemään
-kaikellaista kirjavaa joukkoa. Useimmissa kasvoissa paloi kiihtymys ja
-toivo saada nauttia näytelmästä. Ei ainoissakaan kasvoissa saattanut
-nähdä säälin hiventä. Antea oli kyllä Aleksandriassa tottunut
-kreikkalaisten vilkkauteen, mutta täällä hänen täytyi hämmästyä kimeitä
-ääniä, sanatulvaa joka pursui joka suusta ja liikkeiden kiihkeyttä.
-Ihmiset puhuivat toisilleen sellaisella raivolla, että olisi luullut
-heidän aikovan syöstä toistensa niskaan; he huusivat ikäänkuin heidän
-henkensä pelastus olisi ollut kysymyksessä ja rähisivät ikäänkuin heitä
-olisi nyljetty.
-
-Sadanpäämies Rufilus oli tullut kantotuolin ääreen ja antoi tyynellä,
-auliilla äänellä tarvittavia selityksiä. Kaupungista tulvi kaiken aikaa
-uusia ihmisaaltoja, tungos kasvoi joka hetki. Kansanjoukossa saattoi
-nähdä varakkaita jerusalemilaisia vyötetyissä viitoissaan ja pysytellen
-niin etäällä kuin suinkin etukaupunkien köyhästä roskaväestä. Paljon
-oli maalaisiakin, jotka perheineen päivineen olivat tulleet juhlille
-kaupunkiin, Maamiehet kulkivat pussit selässä. Paimenet, jotka
-olivat puettuina vuohennahkoihin, näyttivät hämmästyneiltä ja
-hyväluontoisilta. Miesten joukossa kulki joukottain naisia, mutta koska
-eivät varakkaammat kaupunkilaisnaiset mielellään liikkuneet kodin
-ulkopuolella, olivat nämä enimmäkseen kansannaisia, maalaisia tai
-kirjavapukuisia katulintuja, jotka jo kaukaa hajusivat nardukselta.
-Heidän hiuksensa, kulmakarvansa ja kyntensä olivat maalatut, korvissa
-riippui jättiläisrenkaat ja kaulalla oli rahoista tehtyjä koristuksia.
-
-Vihdoin saapui Sanhedrinkin ja sen keskellä Hannas, vanha mies, jonka
-kasvot olivat ankarat ja silmät verestivät, sekä lihava Kaifas, päässä
-kaksikulmainen lakki, rinnalla kullattu taulu. Heidän kanssaan kulki
-eri lahkoihin kuuluvia fariseuksia, kuten _laahaavia_, jotka tahallaan
-astuivat kaikkien esteiden päälle, _veriotsaisia_ fariseuksia, jotka
-niinikään tahallaan hakkasivat otsaansa muureihin ja _nöyriä_
-fariseuksia, jotka olivat valmiit ottamaan koko kaupungin syntikuorman
-hartioilleen. Ankara itsetietoisuus ja kylmä kiihko eroitti heidät muun
-kansan meluisasta vihasta.
-
-Cinna katseli ihmishyörinää kylmällä ylenkatseella, kuten ainakin mies,
-joka tietää kuuluvansa vallassa olevaan rotuun. Antea näytti
-ihmettelevän ja pelkäävän, Aleksandriassa asui paljon juutalaisia,
-mutta siellä ne olivat puoleksi kreikkalaistuneet. Täällä hän ensi
-kerran näki heidät sellaisina, jommoisiksi prokuratori oli heitä
-kuvannut ja jommoisia he olivat omassa pesäpaikassaan. Antean nuoret
-kasvot, joihin kuolema jo oli painanut leimansa, hänen koko olentonsa,
-joka oli kuin varjo, herätti yleistä huomiota. Häneen katsottiin niin
-paljon kuin kantotuolia ympäröivät sotamiehet vaan sallivat. Mutta niin
-suuresti vihattiin ja inhottiin Jerusalemissa vieraita, ettei
-ainoissakaan kasvoissa saattanut huomata sääliä. Päinvastoin näyttivät
-kaikki iloitsevan siitä, ettei uhri pääse pakoon kuolemaa. Vasta nyt
-ymmärsi Antea selvästi, minkätähden tämä kansa vaati ristinpuuhun
-profettaa, joka oli puhunut sille rakkaudesta.
-
-Ja äkkiä tuntui Natsarealainen hänestä hyvin likeiseltä, milteipä
-rakkaalta. Hänen täytyi kuolla -- Antean samoin. Hänen tuomionsa oli
-langetettu, häntä ei mikään voinut pelastaa. Antean kohtalo oli
-niinikään määrätty, sentähden hänestä tuntui siltä kuin kärsimyksen ja
-kuoleman sukulaisuus olisi ollut heitä yhdistämässä. Mutta
-Natsarealainen kulki ristiä kohti tietäen että kuolemaa seuraa huomen,
-kun sensijaan Antealla ei vielä ollut tätä uskoa, vaan hän oli saapunut
-tänne ammentamaan sitä Natsarealaisen näkemisestä.
-
-Etäältä oli kaiken aikaa kuulunut melua, vihellystä ja ulvontaa. Äkkiä
-hiljeni kaikki. Kuului ainoastaan aseiden helske ja sotamiesten raskaat
-askeleet. Kansanjoukko lainehti ja antoi tietä ja osasto, joka seurasi
-tuomittuja, rupesi kulkemaan kantotuolin sivutse. Sekä edessä että
-takana ja sivuilla asteli hitain, tasaisin askelin sotamiehiä. Keskeltä
-näkyi kolmen ristin poikkipuut, jotka näyttivät liikkuvan itsestään,
-sillä miehet jotka niitä kantoivat, olivat aivan lyyhistyksissään
-niiden painon alla. Helposti saattoi arvata, ettei kukaan näistä
-kolmesta miehestä ollut Natsarealainen. Kahden kasvot olivat nimittäin
-raa'at kuin ryövärillä ja kolmas oli keski-ikäinen, yksinkertainen
-maalainen, jonka sotamiehet nähtävästi olivat pakoittaneet matkaansa.
-Natsarealainen kulki ristien perässä ja hänen kintereillään seurasi
-kaksi sotamiestä. Tuuli heilutteli hänen purppuraista viittaansa. Hänen
-päässään oli orjantappurakruunu, jonka piikkien alta tihkui
-veripisaroita. Toiset tippuivat hiljalleen hänen kasvoillensa, toiset
-hyytyivät ja jäivät punaisina kuin orjantappuramarjat tai korallihelmet
-kruunun alle. Kalpea hän oli ja kulki horjuvin, väsynein askelin.
-Joukko herjasi ympärillä, mutta hän näytti astelevan pyhien ajatusten
-vallassa, ikäänkuin jo poissa maailmasta ja ikäänkuin eivät vihan
-huudot enään olisi häneen pystyneet. Hän näytti antavan anteeksi
-enemmän kuin ihminen saattaa antaa anteeksi ja hän näytti säälivän
-enemmän kuin ihminen saattaa sääliä, sillä iäisyys varjosti jo häntä,
-hän oli jo kohotettu inhimillisen pahuuden yläpuolelle. Hän asteli
-hiljaisena, lempeänä ja surren koko maailman ääretöntä surua.
-
--- Sinä olet totuus, kuiskasi Antea vapisevin huulin.
-
-Kulkue liikkui juuri kantotuolin ohi. Hetkeksi sen täytyi pysähtyäkin,
-sillä sotamiehet, jotka kulkivat edellä, puhdistivat tungosta tieltä.
-Antea näki nyt Natsarealaisen muutaman askeleen päästä, näki tuulen
-heiluttavan hänen hiuksiaan ja punaisen hohteen lankeavan
-purppuravaatteista hänen kalpeille, läpikuultaville kasvoilleen. Tungos
-tölmäsi häntä kohti ja asettui niin ahtaaseen puoliympyrään sotamiesten
-eteen, että heidän peitsillään täytyi suojata häntä joukon vimmalta.
-Kaikkialla näkyi nyrkkejä pystyssä, silmiä pullollaan päässä, kiiluvia
-hampaita, partoja, joita vimman liikkeet panivat tutisemaan, huulia,
-jotka olivat vaahdossa ja jotka päästivät käheitä ääniä. Natsarealainen
-katsahti ympärilleen ikäänkuin kysyäkseen: "mitä minä olen tehnyt?" --
-nosti sitte silmänsä taivasta kohti, rukoili ja -- antoi anteeksi.
-
--- Antea! Antea! huusi tällä hetkellä Cinna.
-
-Mutta Antea ei näyttänyt kuulevan hänen huutoaan. Hänen silmistään
-vieri suuria kyyneliä, hän unohti sairautensa, unohti, ettei hän moneen
-päivään ollut liikkunut kantotuolista ja nousi äkkiä pystyyn. Hän
-vapisi. Joukon sokea vimma oli kiihoittanut hänen säälinsä, tuskansa ja
-mielenliikutuksensa äärimmilleen. Hän rupesi repimään irti hyasintteja
-ja omenankukkia ja heittämään niitä Natsarealaisen jalkojen juureen.
-
-Hetkeksi syntyi äänettömyys. Joukko hämmästyi nähdessään ylhäisen
-roomattaren osoittavan kunniaa kuolemaan tuomitulle. Natsarealainen
-käänsi silmänsä hänen sairaihin, surkastuneisiin kasvoihinsa ja hänen
-huulensa alkoivat liikkua ikäänkuin hän olisi häntä siunannut, Antea
-oli vaipunut patjoilleen. Hän tunsi rajattoman valoisuuden, hyvyyden,
-lempeyden, lohdutuksen, toivon ja onnen merenä aaltoilevan vastaansa ja
-kuiskasi taasen:
-
--- Sinä olet totuus.
-
-Sitte syöksyi uusi kyynelvirta hänen silmistään.
-
-Tungos vei Natsarealaista eteenpäin, muutaman askeleen päähän, mihin
-ristinpuut jo olivat pystytetyt kallionrevelmiin. Joukko kihisi taas
-hänen ympärillään, mutta koska hän seisoi korkealla paikalla, saattoi
-Antea selvästi nähdä hänen kalpeat kasvonsa ja orjantappurakruununsa.
-Sotamiehet kääntyivät vielä kerran joukon puoleen ja karkoittivat sen
-niin kauvas, ettei se olisi häiritsemässä toimitusta. Nyt sidottiin
-molemmat ryövärit syrjillä oleviin risteihin. Kolmas risti seisoi
-keskellä, sen huippuun oli kiinnitetty valkea paperi, jota yhä yltyvä
-tuuli repi ja räpytteli. Vihdoin likenivät sotamiehet Natsarealaista ja
-rupesivat häntä riisumaan. Silloin sateli joukosta huutoja: "kuningas,
-kuningas, älä alistu! Missä sinun saattosi on? Puolusta itseäsi!" Sitte
-päästi kansa sellaisen naurun rämäkän, että kalliot kaikuivat.
-Natsarealainen oikaistiin nyt pitkäkseen maahan, jotta hänen kätensä
-saataisiin kiinnitetyiksi ristin poikkipuuhun ja jotta hän sitte
-sellaisenaan saataisiin nostetuksi pääpuuhun.
-
-Äkkiä heittäytyi joku mies, joka seisoi ihan likellä kantotuolia ja
-joka oli puettu valkeisiin vaatteisiin, maahan, sirotti tomua ja
-hiekkaa päälaelleen ja rupesi kauhealla, epätoivoisalla äänellä
-huutamaan:
-
--- Minä olin spitalinen -- hän paransi minut -- miksi he hänet
-ristiinnaulitsevat?
-
-Antean kasvot kävivät valkeiksi kuin vaate.
-
--- Hän paransi hänet... kuuletko Cajus? virkkoi hän.
-
--- Joko palaamme kotiin? kysyi Cinna.
-
--- Emme. Tahdon jäädä tänne!
-
-Mutta tuulispään voimalla valtasi Cinnan äkkiä rajaton epätoivo. Ettei
-hän ollut kutsunut Natsarealaista taloonsa parantamaan Anteaa!
-
-Sotamiehet olivat sovitelleet naulat käsiin ja rupesivat lyömään niitä
-kiinni. Kuului kumea kalina, kun rauta sattui rautaa vastaan.
-Vähitellen, kun terävät naulat olivat tunkeneet käsien läpi ja
-painuivat puuhun, muuttui ääni ja kaikui ikäänkuin kauvempaa.
-Ihmisjoukot olivat vaienneet, nähtävästi ne tahtoivat nauttia
-huudoista, joita tuskat pakoittaisivat pääsemään Natsarealaisen suusta.
-Mutta hän pysyi vaiti ja ainoastaan vasaran uhkaavat, kauheat iskut
-kaikuivat pitkin kukkuloita.
-
-Vihdoin valmistuttiin siitä työstä ja yhdessä poikkipuun kanssa
-nostettiin ruumis korkeuteen. Toimitusta johtava sadanpäämies lausui,
-tai oikeastaan lauloi yksitoikkoisella äänellä komentosanat, ja niiden
-mukaan rupesi yksi sotamiehistä kiinnittämään puuhun jalkoja.
-
-Pilvet, joita aamusta alkaen oli kerääntynyt taivaan rannalle,
-peittivät nyt auringon. Etäiset vuoret ja kukkulat, jotka olivat
-paistaneet auringossa, sammuivat. Maa pimeni. Pahansuova
-kuparinkarvainen hämärä otti haltuunsa seudun ja jota syvemmä aurinko
-vaipui pilvimöhkäleiden taakse, sitä sakeammaksi se kävi. Olisi luullut
-jonkun ylhäältä päin kylväneen maan päälle punertavaa pimeyttä. Kuuma
-tuulenhenki läähätti tuontuostakin, mutta sammui. Ilma kävi helteiseksi
-kuin höyry.
-
-Äkkiä pimenivät viimeisetkin punan väläykset. Mustina kuin yö ja
-suurina kuin jättiläisvallit alkoivat pilvet liikkua ja kulkea kukkulan
-ja kaupungin päällitse. Nousi myrsky. Maailmalle tuli hätä.
-
--- Palatkaamme kotiin! lausui Cinna uudelleen.
-
--- Vielä, vielä minä tahdon häntä nähdä! vastasi Antea.
-
-Koska pimeys peitti ristiinnaulitun ruumiin, käski Cinna viedä
-kantotuolin itse kärsimyspaikalle. He tulivat niin likelle, ettei ollut
-kuin muutama askel ristille. Puun tummaa pintaa vastaan erottautui
-ristiinnaulitun ruumis selvästi pimeästä. Se paistoi valkeana ikäänkuin
-kuun hopeiset säteet olisivat sitä valelleet. Natsarealaisen rinta
-nousi ja laski nopeasti. Hänen päänsä ja silmänsä olivat yhä tähdätyt
-kohti korkeutta.
-
-Pilvien povesta kuului jylhä jyminä. Ukkonen heräsi, nousi, heittäytyi
-hirveällä jyrinällä lännestä itään ja putosi sitte ikäänkuin
-pohjattomaan kuiluun, tunkeutui syvemmälle ja syvemmälle, vuoroin
-hiljeni, vuoroin paisui ja päästi vihdoin niin kauhean rymäkän, että
-maa tärisi perustuksia myöten.
-
-Samaan aikaan särki sininen jättiläissalama pilvet, valaisi taivaan,
-maan, ristin, sotamiesten asut ja kansanjoukon, joka pelkäsi ja vapisi
-kuin lammaslauma.
-
-Salamaa seurasi vieläkin paksumpi pimeys. Kantotuolin likeisyydessä
-kuului naisten valitusta. He olivat hekin tulleet likemmä ristiä ja
-haikean vaikutuksen teki heidän valituksensa keskellä hiljaisuutta. Ne,
-jotka olivat hävinneet joukkoon, rupesivat nyt huutamaan. Sieltä täältä
-alkoi kuulua läpitunkevia ääniä.
-
--- Voi meitä! voi! Kun eivät vaan olisi ristiinnaulinneet vanhurskasta!
-
--- Hän antoi oikean todistuksen! Voi meitä!
-
--- Hän herätti kuolleita! Voi meitä!
-
-Toinen ääni huusi:
-
--- Voi sinua, Jerusalem!
-
-Samassa kuului toinen:
-
--- Maa järisi.
-
-Jo syöksyi uusi salama esiin taivaan povesta, paljastaen jonkinlaisia
-jättiläiskokoisia tulipatsaita. Äänet vaikenivat tai oikeastaan
-hukkuivat myrskyn vinguntaan. Tuulispää oli nimittäin äkkiä hirveällä
-voimalla tarttunut päähineihin ja vaippoihin ja ruvennut heiluttamaan
-niitä ilmassa.
-
-Äänet puhkesivat taasen huutamaan:
-
--- Maa järisi!
-
-Toiset läksivät pakoon. Toiset kahlehti kauhu paikalle -- ja he
-seisoivat sokaistuina, voimatta ajatella yhtään selvää ajatusta ja
-ainoastaan hämärästi aavistaen, että oli tapahtunut jotakin kauheaa.
-
-Mutta pimeä alkoi hiljalleen hälvetä. Tuuli hajoitti pilvet ja repi ne
-säpäleiksi kuin palaneen vaatteen. Päivä palasi vähitellen, vihdoin
-särkyivät mustat pilvimöhkäleet ja revelmistä puhkesi esiin tulvanaan
-auringonvaloa. Seutu, pelästyneet ihmiskasvot ja ristit näkyivät
-selvästi.
-
-Natsarealaisen pää vaipui syvälle rintaa vastaan kellertävänä kuin
-vaha; hänen silmänsä olivat kiinni, huulet sinettyneinä.
-
--- Hän kuoli, kuiskasi Antea.
-
--- Kuoli, toisti Cinna.
-
-Samassa upotti sadanpäämies peitsensä kuolleen kylkeen. Kumma kyllä
-näytti valon palaaminen ja tämän kuoleman katseleminen rauhoittavan
-joukkoja. Ne likenivät likenemistään. Sotamiehetkään eivät enään
-estäneet pääsyä. Joukosta alkoi taas kuulua ääniä:
-
--- Astu alas ristiltä! astu alas ristiltä!
-
-Vielä kerran katsahti Antea tuota kalpeaa päätä, joka riippui rinnalla.
-Sitte hän hiljaa ja ikäänkuin itsekseen lausui:
-
--- Nouseeko hän kuolleista?...
-
-Kuolema oli jo painanut sinertävän leimansa hänen silmilleen ja
-suulleen. Käsivarret olivat ylenmäärin venytetyt, ruumis oli
-liikkumattomana ja maa veti sitä jo puoleensa kuten ainakin raskaita,
-kuolleita kappaleita. Kun Antea tätä kaikkea katseli, värisi hänen
-äänessään epätoivoisa epäilys.
-
-Hätä oli vallannut Cinnankin sielun. Ei hän uskonut, että
-Natsarealainen nousisi kuolleista, mutta hän uskoi, että jos hän olisi
-elänyt, niin hän yksin olisi joko pahalla tai hyvällä voimallaan voinut
-parantaa Antean.
-
-Yhä useammat äänet huusivat nyt:
-
--- Astu alas ristiltä! Astu alas ristiltä!
-
--- Niin, astu! toisti Cinna epätoivoissaan. -- Tee hänet terveeksi ja
-ota minun sieluni!
-
-Ilma tuli yhä kauniimmaksi. Vuoret olivat vielä autereen peitossa,
-mutta Golgatan ja kaupungin yläpuolella kirkastui taivas kokonaan.
-"Turris Antonia" välkkyi auringossa ja paistoi kuin päivä, Ilma oli
-käynyt raikkaaksi ja pääskysiä oli joukottain liikkeellä. Cinnan
-käskystä lähdettiin paluumatkalle.
-
-Puolipäivän hetki oli käsissä. Oli jo päästy likelle taloa, kun Antea
-äkkiä huudahti:
-
--- Hekate ei tullutkaan tänään.
-
-Cinna oli hänkin ajatellut samaa.
-
-
-VIII
-
-Aave ei tullut huomennakaan... Sairas oli erittäin reippaalla mielellä,
-sillä Timon, joka oli levoton tyttärensä terveydestä ja jota Cinnan
-kirjeet olivat pelästyttäneet, oli muutamia päiviä sitte lähtenyt
-Aleksandriasta, saadakseen vielä kerran ennen kuolemaa nähdä ainoan
-lapsensa. Toivo rupesi uudelleen kolkuttamaan Cinnan sydämen oveen,
-ikäänkuin muistuttaakseen, että hänet on päästettävä sisään. Mutta
-Cinna ei uskaltanut avata vieraalle ovea, hän ei uskaltanut toivoa.
-Näyt, jotka kuluttivat Antean elämää, olivat jo ennenkin keskeytyneet,
-vaikkei tosin koskaan kahdeksi päiväksi; mutta sekä Aleksandriassa että
-erämaassa olivat ne pysyneet poissa kokonaisen päivän. Cinna piti tätä
-seurauksena siitä, että Timon oli saapunut ja että vaikutus ristin
-juurella oli ollut niin valtava. Se oli niin kokonaan täyttänyt sairaan
-mielen, ettei hän isänsäkään kanssa voinut puhua mistään muusta. Timon
-kuunteli mietteissään, ei keskeyttänyt eikä katkaissut, vaan kyseli
-silloin tällöin varovaisesti Natsarealaisen opista. Eihän Anteakaan
-tietänyt siitä muuta kuin mitä prokuratori oli hänelle kertonut.
-
-Muuten hän tunsi olevansa sekä terveempi että voimakkaampi ja kun
-puolenpäivän aika oli mennyt, loisti hänen silmistään todellinen ilo.
-Moneen kertaan hän ylisti tätä päivää onnen päivänä ja pyysi miestään
-kirjoittamaan sen muistiin.
-
-Oikeastaan oli päivä surullinen ja synkkä. Oli satanut aamusta alkaen,
-ensin hyvin rankasti, sitte tuhuttaen. Pilvet olivat matalalla ja
-taivas tasaisen harmaa. Vasta illalla se kirkastui ja auringon suuri,
-kultainen kiekko pilkisti pilvien lomitse, kirjaili punalla ja kullalla
-pilvet, harmaat kalliot, huviloiden valkeat, marmoriset pylväiköt, ja
-vaipui vihdoin loistaviin ruskoihin Välimeren puolelle.
-
-Vasta seuraavana päivänä tuli ihana ilma. Päivemmällä yltyi kuumuus
-helteiseksi, mutta aamulla oli vielä raitista, taivas puhtaana
-pienimmästäkin hattarasta ja maailma kuin kastettuna siniseen kylpyyn.
-Kaikki esineet näyttivät todella sinertäviltä. Antea kannatutti itsensä
-rakkaan pistaciapuun alle, voidakseen kummulta, jolla puu seisoi,
-ihaella iloista, valoisaa kaukaisuutta. Cinna ja Timon eivät
-hetkeksikään väistyneet kantotuolin äärestä, vaan seurasivat
-tarkkaavaisesti sairaan kasvoja. Niissä näkyi levoton odotus, mutta ei
-niissä ollut sitä kamalaa pelkoa, mikä ennen oli ollut puolipäivän
-liketessä. Hänen silmänsä loistivat virkeämpinä ja poskilla hehkui
-heikko puna. Cinnan mieleen juolahti tuontuostakin, että ehkä Antea
-paranee ja silloin hänet valtasi halu heittäytyä maahan, itkeä ilosta
-ja ylistää jumalia -- mutta samassa hän taas rupesi pelkäämään, että
-tämä virkeys ehkä on sammuvan lampun viimeistä viriä. Saadakseen edes
-jostakin toivoa, katsahti hän vähä väliä Timoniin, mutta nähtävästi
-liikkui vanhuksen mielessä samoja ajatuksia, koska hän vältti hänen
-katsettaan. Ei kukaan heistä kolmesta muistuttanut sanallakaan, että
-puolenpäivän hetki lähestyy. Cinna vain vilkaisi yhtämittaa varjoonsa
-ja huomasi sykkivin sydämin, että se lyhenemistään lyheni. He olivat
-kaikki vaipuneet syviin mietteisiin. Vähinten levoton oli ehkä Antea
-itse. Leväten avonaisessa kantotuolissa, pää purppurapatjojen varassa,
-hengitti hän mielihyvällä puhdasta ilmaa, jota tuuli toi idästä,
-kaukaiselta mereltä. Mutta puolipäivän liketessä raukesi tuuli. Kuumuus
-kasvoi. Auringon paahtamina rupesivat narduspensaat lemuamaan
-väkevästi, uuvuttavasti. Vuokkokimppujen päällä liihoitteli vaaleita
-perhosia. Kallionrevelmistä ryömi esiin pieniä sisiliskoja. Tosin ne jo
-olivat tottuneet sekä tähän kantotuoliin että näihin ihmisiin, mutta
-siltä ne tulivat yksitellen, sekä rohkeina että varovaisesti seuraten
-joka liikettä. Koko maailma nautti aurinkoista lepoa, vaipuneena
-lämpöiseen, suloiseen, sinertävään horrokseen.
-
-Timon ja Cinna vaipuivat niinikään aurinkoiseen lepoon. Sairaan silmät
-sulkeutuivat, ikäänkuin hän olisi mennyt uneen. Eikä hiljaisuutta
-häirinnyt mikään muu kuin huokaus, joka silloin tällöin pääsi hänen
-rinnastaan.
-
-Cinna huomasi varjonsa lyhenemistään lyhenevän. Pian se jo lepäsi hänen
-jalkainsa juuressa.
-
-Oli puolenpäivän aika. Äkkiä avasi Antea silmänsä ja lausui oudolla
-äänellä:
-
--- Cinna, anna minulle kätesi.
-
-Cinna säpsähti, veri syöksyi hänen sydämeensä ja jähtyi jääksi:
-hirveitten näkyjen hetki oli käsissä.
-
-Mutta Antean silmät seisoivat suurina päässä.
-
--- Näetkö, virkkoi hän, -- kuinka valo kokoontuu ilmaan, kuinka se
-väräjää, loistaa ja likenee minua?
-
--- Antea, älä katso sinne! huusi Cinna.
-
-Mutta ihme ja kumma! Antean silmissä ei ollut tuskaa. Hänen huulensa
-avautuivat, silmät suurenivat suurenemistaan -- ja ääretön ilo alkoi
-loistaa hänen kasvoistaan.
-
--- Valopatsas likenee minua, jatkoi hän. -- Nyt näen. Se on hän,
-Natsarealainen!... Hän hymyilee... Oi sinä suloinen!... Oi sinä
-rakastavainen!... Ojentaa lävistetyt kätensä puoleeni niinkuin äiti.
-Cinna! Hän tuo minulle terveyttä, pelastusta. Hän kutsuu minua
-luokseen.
-
-Cinna kävi kalman kalpeaksi ja virkkoi:
-
--- Kutsukoon meitä minne hyvänsä -- seuratkaamme häntä!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hetkisen perästä ilmestyi kiviselle polulle, joka johtaa kaupungista
-kylään, Pontius Pilatus. Jo kaukaa saattoi hänen kasvoistaan huomata,
-että hän tuo uutista, jota hän järkevänä miehenä pitää uutena
-herkkäuskoisen, tietämättömän joukon mielikuvana. Hyvän matkan päässä
-hän, pyyhkien hikeä otsaltaan, rupesi puhumaan:
-
--- Ajatelkaa nyt mitä ne taas puhuvat: että hän on noussut kuolleista!
-
-
-
-
-MAJAKANVARTIA
-
-(LATARNIK)
-
-
-Tämä kertomus perustuu tosi tapahtumaan, josta aikoinaan kirjoitti
-J. Horain eräässä matkakirjeessään Amerikasta.
-
-
-I
-
-Kerran tapahtui, että Aspinwallin majakanvartia likellä Panamaa katosi
-jäljettömiin. Koska silloin kävi kova myrsky, arveltiin onnettoman
-astuneen saaren kallioiselle rannalle, missä majakka seisoi, ja siinä
-joutuneen aallon uhriksi. Tämä arvelu kävi vielä todenmukaisemmaksi,
-kun ei seuraavana päivänä löydetty hänen venettään, joka oli seisonut
-kallion kielekkeessä. Majakanvartian paikka tuli nyt avoimeksi ja se
-oli täytettävä kiireen kautta, sillä majakka merkitsee sangen paljon
-sekä paikallisliikkeelle että laivoille, jotka kulkevat New-Yorkista
-Panamaan. Moskitolahti on täynnä hiekkasärkkiä ja karia, joten tie
-siitä on paha kulkea päivälläkin, saatikka sitte yöllä; varsinkin tekee
-sumu, joka usein nousee näillä tropillisen auringon kuumentamilla
-vesillä, sen suorastaan mahdottomaksi, Lukuisten laivojen ainoana
-ohjaajana on majakan tuli. Uuden majakanvartian hankkiminen joutui
-Yhdysvaltojen konsulin toimeksi, joka asui Panamassa. Se oli aika työ,
-ensinnäkin siksi, että seuraaja välttämättä oli löydettävä kahdentoista
-tunnin kuluessa: toiseksi siksi, että seuraajan täytyi olla erittäin
-huolellisen miehen. Virkaan ei laisinkaan kelvannut kuka hyvänsä.
-Pyrkijöistä oli sitäpaitsi puute. Elämä tornissa on sangen vaikeaa eikä
-se houkuttele laiskottelijoita eikä vapautta rakastavia etelän
-maankiertäjiä. Majakanvartia on miltei kuin vanki. Hän ei saa jättää
-kalliosaartaan kuin sunnuntaina. Veneellä tuodaan hänelle kerran
-päivässä ruokatarpeet ja raitis vesi, sitte tuoja paikalla lähtee
-tiehensä, eikä saarella, joka on tynnörinalan suuruinen, ole ketään.
-Majakanvartia asuu majakassa ja pitää sen kunnossa; päivällä hän antaa
-merkit nostamalla erivärisiä lippuja ilmapuntarin liikkeiden mukaan;
-illalla taas palaa tuli. Työ ei olisi suuri, jollei alhaalta olisi
-noustava tulen luo tornin huippuun. Sinne on neljäsataa jyrkkää ja
-sangen korkeaa porrasta ja majakanvartian on kuljettava se tie monta
-kertaa päivässä. Hänen elämänsä on yleensä luostarielämää, vieläpä
-yksinäisempää, sillä sitä voi sanoa erämaaelämäksi. Eipä siis kumma,
-jos herra Isak Folcombridge oli aika levoton, mistä hän saisi
-vainajalle seuraajan, ja helposti käsittää hänen ilonsa, kun
-odottamaton seuraaja ilmoittautui jo samana päivänä. Se oli jo vanha
-mies, seitsemänkymmenen ikäinen, jollei vanhempi, mutta reipas,
-suoravartinen ja käytökseltään kuin sotamies. Hänen hiuksensa olivat
-ihan valkeat, iho ruskea kuin kreolilla, mutta taivaansinisistä
-silmistä päättäen ei hän kuitenkaan ollut etelän kansaa. Hänen kasvonsa
-olivat alakuloiset ja surulliset, mutta rehelliset. Hän miellytti
-Folcombridgeä heti ensi hetkessä. Miestä oli nyt vain tutkittava ja
-syntyi seuraava keskustelu:
-
--- Mistä te olette?
-
--- Olen puolalainen.
-
--- Mitä te tähän asti olette tehnyt?
-
--- Olen kierrellyt.
-
--- Majakanvartian täytyy istua paikoillaan.
-
--- Tarvitsen lepoa.
-
--- Oletteko koskaan ollut palveluksessa? Onko teillä todistuksia siitä,
-että olette ollut valtion palveluksessa?
-
-Vanhus veti povestaan kuluneen silkkiliinan, joka oli kuin vanha
-lippuriekale, kääri sen auki ja virkkoi:
-
--- Tässä on todistuksia. Tuon kunniamerkin sain vuonna kolmekymmentä.
-Tuo toinen on espanjalainen, karlistisodasta; kolmas on Ranskan
-legionista; neljännen sain Unkarissa. Sitte tappelin pohjoisvaltojen
-sodassa etelävaltoja vastaan, mutta siellä ei anneta kunniamerkkejä --
-tuossa on sieltä paperi.
-
-Folcombridge otti paperin ja rupesi lukemaan.
-
--- Hm! Vai Skawinski? Onko se nimenne?... Hm!... Valloittanut kaksi
-lippua omin käsin painettihyökkäyksessä... Olette ollut urhoollinen
-sotamies!
-
--- Voin olla huolellinen majakanvartiakin.
-
--- Täytyy joka päivä käydä muutamia kertoja ylhäällä tornissa. Onko
-teillä terveet jalat?
-
--- Olen jalkaisin tullut _plainien_ poikki. (Plaineiksi kutsutaan
-äärettömiä aroja New-Yorkin ja Kalifornian välillä.)
-
--- _Ali right!_ Oletteko tottunut meripalvelukseen?
-
--- Olen palvellut kolme vuotta valaanpyyntilaivassa.
-
--- Oletteko vielä koettanut muuta?
-
--- Rauhaa vaan en ole löytänyt.
-
--- Miksette?
-
-Vanhus kohautti olkapäitään.
-
--- Minun kohtaloni on sellainen...
-
--- Mutta kunhan ette olisi majakanvartiaksi liian vanha?
-
--- Sir! puhkesi vanhus mielenliikutuksissaan puhumaan. -- Olen hyvin
-väsynyt ja kiusaantunut. Olen, nähkääs, kokenut paljon. Tämä paikka on
-sellainen jommoista hartainten olen halunnut saada. Olen vanha,
-tarvitsen lepoa! Minun täytyy saada sanoa itselleni: nyt sinä istut
-paikallasi, nyt olet satamassasi. Oi Sir, tämä riippuu yksin teistä.
-Toisen kerran tällaista paikkaa ehkä ei ole saatavissa. Mikä onni, että
-satuin olemaan Panamassa!... Minä rukoilen teitä... Niin totta kuin
-Jumala minua auttakoon, olen niinkuin laiva, joka uppoaa, jollei se
-pääse satamaan... Jos te tahdotte tehdä vanhan miehen onnelliseksi...
-Vakuutan, että olen rehellinen... mutta... jo minä olen saanut
-tarpeekseni kulkurielämästä...
-
-Vanhuksen siniset silmät rukoilivat niin hartaasti, että Folcombridgen
-hyvä, vilpitön sydän tuli liikutetuksi.
-
--- _Weil!_ sanoi hän. -- Otan teidät. Olette majakanvartia.
-
-Vanhuksen kasvoista loisti sanomaton ilo.
-
--- Kiitoksia.
-
--- Joko voitte tänään lähteä torniin?
-
--- Voin kyllä.
-
--- _Good bye_ sitte!... Kuulkaappa vielä: pienimmästä laiminlyönnistä
-palveluksessa saatte eron.
-
--- _All right!_
-
-Vielä samana iltana, kun aurinko vaipui toiselle puolelle valtamerta ja
-poutaista päivää seurasi yö ilman edelläkäyvää hämärää, oli uusi
-majakanvartia nähtävästi jo paikoillaan, sillä majakka valaisi, kuten
-tavallisesti, vettä räikeällä valollaan. Yö oli aivan tyyni; äänetön,
-tropillinen yö, ilma sakeanaan valkeaa auerta. Se muodosti kuun
-ympärille suuren, kirjavan, taivaankaaren karvaisen kehän, jonka reunat
-olivat pehmoiset ja epämääräiset. Ainoastaan meri kohisi, sillä oli
-nousuveden aika. Skawinski seisoi parvekkeella, äärettömän valoahjon
-vieressä. Alhaalta katsoen oli hän kuin pienoinen musta piste vaan. Hän
-koetti koota ajatuksiaan ja punnita asemaansa. Mutta hänen mielensä oli
-niin alakuloinen, ettei hän saanut selvää itsestään. Hänen tunteensa
-olivat melkein kuin ahdistetun pedon, jonka vihdoin onnistui päästä
-takaa-ajajiaan pakoon jollekin luoksepääsemättömälle kalliolle tai
-johonkin luolaan. Olipa hänellekin vihdoin koittanut levon aika.
-Turvallisuuden tunne täytti sanomattomalla sulollaan hänen
-sielunsa. Tällä kalliolla hän saattoi vaikkapa nauraa entiselle
-kulkurielämälleen, entisille vastoinkäymisilleen ja onnettomuuksilleen.
-Hän oli todella kuin laiva, josta myrsky on taittanut mastot, repinyt
-köydet, purjeet, jota se on viskellyt pilvistä hamaan meren pohjaan
-asti, jota se on laineillaan piiskannut ja vaahdollaan syljeskellyt --
-ja jonka se kuitenkin on johdattanut satamaan. Tämän myrskyn kuvat
-kulkivat nyt nopeasti hänen ajatuksissaan, vastakohtana sille tyynelle
-tulevaisuudelle, joka oli alkava. Osan kummallisista retkistään hän
-kyllä oli kertonut Folcombridgelle, mutta tuhansia seikkailujaan ei hän
-edes muistanut. Häntä oli seurannut se onnettomuus, että aina kun hän
-pystytti telttansa ja viritti lietensä jäädäkseen pysyväisesti asumaan
-sen ääreen, tuuli riisti mukanaan telttapaalut, puhalsi tulen
-sammuksiin ja syöksi hänet itsensä perikatoon. Seisoessaan siinä
-majakan parvekkeella ja katsellessaan valaistuja aaltoja, muisteli hän
-menneitä aikoja. Hän oli tapellut kaikilla maailman neljällä kulmalla
--- ja koetellut kaikkia kulkurielämän keinoja. Ahkerana ja rehellisenä
-hän monasti oli saanut kokoon kolikoita, mutta suurimmasta
-varovaisuudesta huolimatta hän aina jonkun odottamattoman sattuman
-kautta oli ne kadottanut. Hän oli ollut kullankaivajana Australiassa,
-etsinyt timantteja Afrikassa, palvellut hallituksen metsästäjänä
-Itä-Intiassa. Kun hän aikoinaan perusti farmin Kaliforniassa, hävitti
-kuivuus sen; hän koetti tehdä kauppaa Brasilian sisämaassa asuvien
-villien heimojen kanssa, mutta hänen lauttansa särkyi Amatsonijoella ja
-turvatonna ja puolialastomana hän muutamia viikkoja harhaili metsissä,
-eläen villeistä hedelmistä ja ollen joka hetki joutumaisillaan
-petoeläinten kitaan. Hän perusti hevoskengityslaitoksen Helenassa
-Arkansasissa ja -- tuli suuri tulipalo, joka poltti koko kaupungin ja
-hänen omaisuutensa myöskin. Sitte hän Rocky Mountainsilla joutui
-indianien käsiin ja kanadalaiset metsästäjät pelastivat hänet kuin
-ihmeen kautta. Hän palveli matruusina laivalla, joka kulki Bahion ja
-Bordeauxin väliä: sitte harpunimiehenä valaanpyyntilaivassa -- molemmat
-nämä laivat joutuivat haaksirikkoon. Hänellä oli sikaaritehdas
-Havannassa ja -- hänen liikekumppaninsa rasti hänet putipuhtaaksi hänen
-sairastaessaan vomitotautia. Vihdoin hän joutui tänne Aspinwalliin ja
-täällä näytti olevan hänen vastoinkäymistensä loppupiste. Sillä mikäpä
-häntä enään saattaisi vahingoittaa tällaisella kalliosaarella? Ei vesi,
-ei tuli eivätkä ihmiset. Ihmisten puolelta ei Skawinski yleensäkään
-ollut saanut kokea pahaa. Hän oli kohdannut hyviä ihmisiä enemmän kuin
-pahoja.
-
-Sensijaan olivat kaikki luonnonvoimat näyttäneet häntä vihaavan ja
-ahdistavan. Ihmiset, jotka hänet tunsivat, luulivat selvittävänsä hänen
-elämänsä ongelman sanomalla, ettei hänellä ole onnea. Itse puolestaan
-hän oli käynyt hiukan kummalliseksi. Hän luuli jonkun väkevän,
-kostonhimoisen käden ajavan itseään takaa maiden ja merten taa. Ei hän
-kuitenkaan mielellään puhunut siitä. Vain joskus, kun häneltä kysyttiin
-mistä päin se käsi tuli, osoitti hän salaperäisesti pohjantähteä ja
-vastasi, että se tulee sieltä... Hänellä oli oikeastaan ollut niin
-paljon vastoinkäymisiä, että olisi ollut mahdotonta luetella niitä.
-Hänen kärsivällisyytensä oli pohjaton kuin indianin ja hänellä oli
-sellainen suuri, tyyni vastustuskyky, jonka yksin sydämen rehellisyys
-synnyttää. Unkarissa hän aikoinaan oli saanut pahoja täräyksiä
-painetista sentähden, ettei hän tahtonut tarttua satulanjalustimiin ja
-huutaa "pardon!" vaikka se temppu olisi hänet pelastanut. Ei hän
-myöskään alistunut vastoinkäymisten astinlaudaksi. Ahkerasti hän
-ponnisteli ylös mäkeä kuin muurahainen. Sata kertaa työnnettynä nurin
-narin, alotti hän tyynesti sadannetta ensimäistä kertaa uudelleen. Hän
-oli todella sangen eriskummallinen olento. Mutta tällä vanhalla
-soturilla, joka oli kärventynyt ties taivas missä tulissa, jota
-kurjuus, kuulat ja kamppailut olivat karaisseet, oli lapsen sydän. Kun
-kulkutauti kerran raivosi Kubassa, tarttui se häneen sentähden, että
-hän oli jakanut sairaille kaiken kiniinivarastonsa -- ja se oli aika
-suuri -- jättämättä itselleen graniakaan.
-
-Kumma kyllä hänen luottamuksensa kaikista näistä seikkailuista
-huolimatta oli säilynyt horjumattomana: hän toivoi yhä, että kaikki
-vielä käy hyvin. Talvella hän aina reipastui ja ennusti suurten
-tapausten olevan tulossa. Hän odotti niitä kärsimättömänä ja eli
-odotuksessaan vuosikausia... Mutta talvet satoivat lumiaan eikä
-Skawinski saavuttanut muuta kuin että hänen omat hiuksensa valkenivat.
-Vihdoin hän tuli vanhaksi ja hänen tarmonsa katosi. Hänen
-kärsivällisyytensä kävi vähitellen jo alistuvaisuudeksi. Entinen
-tyyneys muuttui jonkinlaiseksi pehmeydeksi ja karaistu sotamies rupesi
-käymään niin herkäksi, että hän mitä pienimmistäkin syistä oli valmis
-sulamaan kyyneliin. Sitäpaitsi häntä aika-ajoin vaivasi hirveä
-koti-ikävä ja se nousi kaikellaisista vähäpätöisistä syistä: jos hän
-näki pääskysiä, harmaita lintuja jotka muistuttivat varpusia, lunta
-vuorilla, tai jos hän kuuli nuotin, joka muistutti jotakin muinoin
-kuultua... Vihdoin ei hän enää muuta ajatellut kuin lepoa. Levon ikävä
-valtasi vanhuksen kokonaan ja työnsi tieltään kaikki muut toiveet ja
-pyyteet. Ainainen kulkija ei saattanut uneksia mitään parempaa ja
-kalliimpaa kuin hiljaista kolkkaa, jossa voi levätä ja rauhassa odottaa
-loppua. Kumma kohtalo oli heitellyt häntä pitkin maita ja meriä niin
-ettei hän todella ollut ehtinyt henkeään vetää -- sentähden hän
-luultavasti piti ihmisen suurimpana onnena sitä ettei vaan tarvitse
-kiertää. Ehkäpä hän olisi voinut saavuttaa tämän vaatimattoman onnen,
-mutta hän oli jo niin tottunut vastoinkäymisiin, että se tuntui hänestä
-saavuttamattomalta. Hän ei uskaltanut sitä toivoa. Äkkiä hän aivan
-odottamatta huomasi paikan, joka täytettiin kahdentoista tunnin
-kuluessa ja joka kaikista maailman paikoista oli kuin häntä varten
-tehty. Oliko siis kumma, jos hän illalla sytyttäessään majakkaansa oli
-kuin pyörällä päästään ja että hän kyseli itseltään: onko se totta?
-eikä uskaltanut vastata: on. Todellisuus osoitti hänelle kuitenkin
-epäämättömiä todistuskappaleita. Ja niin seisoi hän tuntikausia
-parvekkeella. Hän katseli, nautti ja tarkasteli. Saattoi miltei luulla
-hänen ensi kerran näkevän merta. Lyhty loi pimeyteen jättiläiskokoisen
-valokehän ja sen takana näytti vanhuksen silmissä olevan ihan musta,
-salaperäinen ja hirveä kaukaisuus. Mutta tämä kaukaisuus näytti
-johtavan valoon. Pitkät, virstan mittaiset aallot vyöryivät pimeydessä,
-tulivat mylvien aina saaren rantaan asti ja silloin punersi lyhdyn valo
-niiden kiiltäviä, vaahtoisia päitä. Vuoksi kasvoi kasvamistaan ja
-huuhtoi ja valeli hiekkapengertä. Valtameren salaperäinen puhe kävi yhä
-voimakkaammaksi ja äänekkäämmäksi, milloin se oli kuin tykkien
-pauketta, milloin kuin suurten metsäin huminaa, milloin kuin kaukaisten
-ihmisäänten epämääräistä hyminää. Välistä oli ihan hiljaista. Sitte
-sattui vanhuksen korvaan jokunen syvä huokaus, sitte ikäänkuin nyyhkyä
--- ja taas uudelleen raivoa. Vihdoin hajoitti tuuli sumun, mutta toi
-sijaan mustia pilvenriekaleita peittämään kuuta. Lännestä rupesi
-kuulumaan yhä kasvavaa jyskettä. Laineet hyökkäsivät vimmatusti
-majakkakalliota vastaan, syytäen vaahtoa tornin seinille. Etäällä
-mourusi myrsky. Pimeässä, raivoisassa kaukaisuudessa välähti silloin
-tällöin vihreä lyhty jonkun laivan mastosta. Vihreät pisteet vuoroin
-nousivat, vuoroin laskivat, milloin viskautuivat oikealle, milloin
-vasemmalle.
-
-Skawinski läksi kammioonsa. Myrsky rupesi ulvomaan. Tuolla ulkona
-kamppailivat ihmiset laivoineen yön, pimeyden ja aaltojen kanssa;
-huoneessa oli tyyntä ja hiljaista. Myrskyn äänetkin tunkeutuivat vaan
-heikosti paksujen muurien läpi ja kellon yksitoikkoinen tikutus
-ikäänkuin tuuditti väsynyttä vanhusta uneen.
-
-
-II
-
-Tunnit, päivät ja viikot alkoivat vieriä... Merimiehet vakuuttavat että
-he välistä, kun meri oikein raivoaa, kuulevat nimeään huudettavan yön
-ja pimeyden keskeltä. Se on meren äärettömyys, joka silloin huutaa
-ihmistä. Ja kun hän vanhenee, alkaa häntä huutaa toinen äärettömyys,
-vielä pimeämpi ja vielä salaperäisempi. Ja jota väsyneempi ihminen on
-elämään, sitä rakkaampi on hänelle äärettömyyden ääni. Mutta sitä ei
-voi kuulla muuta kuin hiljaisuudessa. Sitäpaitsi vanhuus mielellään
-vetäytyy erilleen, ikäänkuin tuntien haudan esimakua. Majakka oli
-Skawinskille jo puoleksi hauta. Yksitoikkoisempaa elämää kuin
-majakanvartian, on mahdoton ajatella. Jos nuoret miehet siihen toimeen
-antautuvat, niin luopuvat he siitä jonkun ajan kuluttua. Tavallisesti
-majakanvartioina onkin keski-ikäisiä, yksivakaisia, itseensä
-sulkeutuneita miehiä. Kun majakanvartia sattumalta jättää majakkansa ja
-lähtee ihmisten ilmoille, niin hän kulkeekin kansan joukossa
-hajamielisenä, ikäänkuin olisi raskaasta unesta herännyt. Eihän hän
-majakassaan voi saada mitään pieniä vaikutuksia, jommoiset tavallisesti
-elämässä vetävät huomiota puoleensa. Kaikki minkä kanssa majakanvartia
-joutuu tekemisiin, on jättiläiskokoista, vailla määrättyjä muotoja.
-Taivas on toinen kokonaisuus, toinen vesi -- ja näitten äärettömyyksien
-välillä yksinäinen ihmishenki! Sellainen elämä on oikeastaan ainaista
-miettimistä. Eikä majakanvartiaa siitä miettimisestä herätä mikään, ei
-edes hänen toimensa. Toinen päivä on toisensa kaltainen, kuten kaksi
-helmeä rukousnauhassa. Ainoastaan ilmanvaihdos tuottaa eroavaisuutta.
-Mutta Skawinski tunsi olevansa onnellisempi kuin koskaan eläissään. Hän
-nousi aamun koittaessa, otti ruokaa vahvistuksekseen, puhdisti lampun
-sydämen, istuutui sitte parvekkeelle ja loi katseensa kauvas merelle.
-Ei hän koskaan saanut tarpeekseen katselluksi kuvia, joita siellä näki.
-Tavallisesti näkyi mittaamattomalla, sinisellä pinnalla joukottain
-valkeita, pullistuneita purjeita, jotka auringossa paistoivat niin
-häikäisevästi että ihan täytyi silmiä siristää. Toisinaan käyttivät
-laivat hyväkseen niinsanottuja passadituulia ja purjehtivat pitkässä
-jonossa kuni kalalokit tai muut vesilinnut. Punaiset tynnörit,
-jotka olivat tienviittana, keinuivat keveästi ja pehmoisesti
-aalloilla. Purjeiden joukkoon ilmaantui aina puolen päivän aikaan
-jättiläiskokoinen, harmahtava savutöyhtö. Höyrylaiva silloin kuljetti
-sekä matkustajia että tavaroita New-Yorkista Aspinwalliin, piirtäen
-peräänsä valkoisen vaahtovaon. Parvekkeen toisella puolella näki
-Skawinski kuin kämmenellään Aspimvallin ja sen vilkkaan sataman
-mastometsineen, veneineen ja lauttoineen: vähän etempänä kohoili
-valkeita taloja ja torneja. Majakan korkeudesta katsoen olivat talot
-kuin kalalokkien pesiä, veneet kuin koppakuoriaisia ja ihmiset
-liikkuivat vaan pieninä pisteinä valkoisella kivityksellä. Jo varhain
-aamulla alkoi kevyt, itäinen tuuli tuoda majakalle epämääräisiä
-elonääniä, joiden yli tuontuostakin kuului höyrylaivojen pilli.
-Puolenpäivän aikaan oli päivällisloma. Liike satamassa lakkasi; lokit
-piilottautuivat kallionrevelmiin, aallot heikkenivät ja ikäänkuin
-laiskistuivat ja hetkisen ajan vallitsi merillä, mailla ja majakassa
-häiritsemätön hiljaisuus. Keltaiset hiekkasärkät, jotka laineet olivat
-jättäneet paljaiksi, loistivat keltaisina liekkeinä vesitasangosta.
-Majakkatorni erottautui jyrkästi sinestä. Virtana valuivat auringon
-säteet taivaasta veteen, hiekalle ja kalliolohkareille. Vanhuksenkin
-riisti suloinen voimattomuus valtaansa. Hän tunsi, että tämä lepo on
-ihanaa ja kun hän muisti, että sitä kestää, ei häneltä enää mitään
-puuttunut.
-
-Skawinski nautti onnestaan. Mutta ihmisen on yleensä helppo tottua
-onnelliseen kohtaloon ja hänkin rupesi vähitellen uskomaan ja
-luottamaan onneensa. Hän arveli, että koska ihmisetkin rakentavat
-taloja sotavanhuksille, niin miksei Jumala pitäisi huolta
-sotavanhuksestaan. Aika kului ja vahvisti vahvistamistaan hänen
-luottamustaan. Hän tottui majakkaan, kalliolohkareihin, hiekkasärkkiin
-ja yksinäisyyteen. Hän tutustui niinikään lokkeihin, jotka asustivat
-kallion koloissa ja illoin pitivät käräjiä majakan katolla. Skawinski
-viskasi niille usein ateriansa jätteet ja ne tottuivat siihen pian. Kun
-vanhus sittemmin jakeli niille ruokaa, kävi hänen ympärillään
-kokonainen valkoisten siipien myrsky ja hän taas kulki lintujen
-keskellä kuin paimen lammaslaumassaan. Pakoveden aikana asettui hän
-matalille hiekkapenkereille keräilemään makeita etanoita ja kauniita,
-helmenkarvaisia näkinkenkiä, joita pakeneva aalto oli heittänyt
-hiekalle. Öisin, kuun ja majakan valolla hän kalasteli. Kallion
-kielekkeissä nimittäin vilisi kaloja. Vihdoin hän kerrassaan rakastui
-kallioonsa ja puuttomaan saareensa, vaikkei se kasvanut muuta kuin
-meheviä pieniä heiniä, joille tihkui tahmeaa pihkaa. Näköala sensijaan
-kyllä korvasi saaren hedelmättömyyden. Puolipäivän aikaan kun ilma kävi
-oikein läpikuultavaksi, näkyi koko taipale mitä rehevimmän
-kasvullisuuden vallassa ja sen takaa Tyvenmeri. Skawinski oli
-näkevinään ainoan jättiläispuutarhan. Kokospalmut ja viikunapuut olivat
-ikäänkuin asettuneet ihaniin vihkoihin Aspimvallin rakennusten takana.
-Etempänä, Aspinwallin ja Panaman välillä oli ääretön metsä, jonka
-päälle illoin, aamuin kerääntyi punertavaa höyryä. Se oli oikea
-tropillinen metsä: puitten juurilla seisoi aina vesi, köynnöskasvit
-punoutuivat ristiin rastiin ja yhtenä aaltona humisivat äärettömät
-orkideat, palmut, maito-, rauta- ja gummipuut. Vartiakiikarillaan
-saattoi vanhus eroittaa sekä puut että bananien suurihampaiset lehdet,
-vieläpä apinalaumat, suuret marabutit ja papukaijaparvet, jotka
-tuontuostakin sateenkaarenkarvaisena pilvenä pyrähtivät lentoon
-metsästä. Skawinski tunsi hyvästi tällaiset metsät. Olihan hän,
-jouduttuaan haaksirikkoon Amatsonijoella, kokonaisia viikkoja
-harhaillut niiden rotkoissa ja tiheiköissä. Hän tiesi, että niiden
-ihanan, hymyilevän kuoren alla vaanii vaara ja kuolema. Öisin ollessaan
-metsässä, oli hän ihan likeltä kuullut mölyapinoiden uhkaavaa ulvontaa,
-jaguarien mylvinää, nähnyt jättiläiskäärmeiden liekoina kiikkuvan
-puissa; hän tunsi nuo nukkuvat metsäjärvet, jotka ovat täynnä
-sähkökaloja ja joissa vilisee krokotiileja. Hän tiesi minkä ikeen alla
-ihminen elää noissa loppumattomissa metsissä, missä yksityiset lehdet
-ovat suuremmat kuin hän itse, missä liikkuu verenhimoisia moskitoja,
-iilimatoja ja äärettömiä, myrkyllisiä hämähäkkejä. Kaikkea sitä hän
-itse oli koettanut ja kokenut, kaikki hän itse oli kärsinyt. Sentähden
-hän nyt niin suurella nautinnolla korkeudestaan katseli noita metsiä ja
-ihaili niiden ihanuutta, kun hän itse oli ulkopuolella niiden vaaroja.
-Hänen majakkansa varjeli kaikesta pahasta. Ainoastaan joskus hän
-pyhäaamuin läksi maailmalle. Silloin hän puki ylleen vihreän
-vartiapuvun, jossa oli hopeiset napit ja kiinnitti rinnalleen
-kunniamerkit, ja ylpeydellä hän nosti valkeaa päätään, kun hän kirkosta
-astuessaan kuuli kreolien keskenään puhuvan: "onpa meillä oiva
-majakanvartia". -- "Eikä ole vääräuskoinen, vaikka onkin _yankee_!"
-Heti messun päätyttyä hän kuitenkin palasi saarelleen, palasi
-onnellisena, sillä ei hän vieläkään luottanut mannermaahan. Pyhänä hän
-myöskin luki espanjalaista sanomalehteä, jonka oli kaupungissa ostanut,
-tai new-yorkilaista "Heraldia", jonka oli lainannut Folcombridgeltä.
-Ahneesti haki hän niistä Europan uutisia. Voi vanhaa sydän-raukkaa!
-Vartiotornissa, toisella puolella maapalloa, sykki se yhä vielä
-synnyinmaalle... Toisinaan, kun vene, joka toi ruokaa ja vettä, saapui
-saarelle, astui hän alas tornista juttelemaan vartia Johnsin kanssa.
-Myöhemmin hän kuitenkin vieraantui maailmasta. Hän lakkasi käymästä
-kaupungissa, lukemasta sanomalehtiä ja pitämästä poliittisia
-keskusteluja Johnsin kanssa. Kului viikkokausia niin ettei kukaan
-nähnyt häntä eikä liioin hän ketään. Ainoana elinmerkkinä vanhuksesta
-oli se, että ruuat katosivat rannalta ja että majakka syttyi joka ilta
-yhtä säännöllisesti kuin aurinko aamuisin nousi vedestä. Nähtävästi
-vanhus oli käynyt välinpitämättömäksi maailmasta. Ei siihen ollut syynä
-koti-ikävä, vaan se, että koti-ikävä oli muuttunut alistumisen
-tunteeksi. Vanhuksen maailma sekä alkoi että loppui hänen saarellaan.
-Hän oli jo päättänyt, ettei hän lähde saarelta ennen kuolemaansa ja hän
-suorastaan unohti, että sen ulkopuolella oli elämää. Sitte hän tuli
-mystikoksi. Hänen lempeät sinisilmänsä alkoivat kuin lapsen silmät aina
-ja herkeämättä katsella jonnekin kauvas. Yksinäisyys ja erinomaisen
-suuri, yksinkertainen ympäristö vaikutti vanhukseen niin, että hänestä
-rupesi katoamaan oman persoonallisuuden tunne. Hän lakkasi olemasta
-erityinen henkilö ja sulautui sulautumistaan yhteen ympäristönsä
-kanssa. Ei hän sitä asiaa harkinnut, hän vaan tunsi itsetiedottomasti.
-Lopuksi hänestä kuitenkin näytti siltä kuin taivas, vesi, hänen
-kallionsa, majakka, kullankarvaiset hiekkapenkereet, pullistuneet
-purjeet ja kalalokit olisivat sulaneet yhdeksi vedeksi ja juosseet
-pois. Niistä tuli ainoa suuri yhtenäisyys ja ainoa ääretön sielun
-salaisuus. Hän painuu siihen salaisuuteen, hän tuntee sillä sielulla,
-joka elää ja lepää.
-
-Hän painui, hän keinutteli, hän unohti -- ja tuossa oman olemisen
-rajattomuudessa, tuossa vaistomaisessa tuntemisessa, tuossa puoliunessa
-oli niin suuri rauha, että se miltei oli kuin kuolemaa.
-
-
-III
-
-Mutta tuli herääminenkin.
-
-Kerran astui Skawinski noin tuntia myöhemmin kun vene oli käynyt
-tuomassa vettä ja ruokatavaraa alas majakasta ja silloin hän huomasi,
-että tavaroiden joukossa oli yksi käärö enemmän kuin tavallisesti.
-Käärön päällä oli Yhdysvaltojen postimerkkejä ja karkealle
-purjepalttinalle kirjoitettuna selvä osote: "Skawinski Esq." Uteliaasti
-repi vanhus auki palttinan ja näki kirjoja. Hän otti yhden kirjan
-käteensä, katseli ja pani samassa takaisin. Sitte rupesivat hänen
-kätensä kovasti vapisemaan. Hän sulki silmänsä ikäänkuin ei olisi
-luottanut niihin. Hän luuli näkevänsä unta -- kirja oli puolalainen.
-Mitä tämä oikeastaan oli merkitsevinään!? Kuka hänelle saattoi lähettää
-kirjoja? Ensi hetkessä hän nähtävästi unohti erään tapahtuman.
-Vartiauransa alkuaikoina oli hän kerran konsulilta lainatusta
-"Heraldista" lukenut, että New-Yorkiin oli perustettu puolalainen
-seura ja silloin hän paikalla oli lähettänyt seuralle puolet
-kuukausipalkastaan -- mitäpä hän muutakaan sillä teki saaressaan!
-Kiitollisuudenosoitukseksi lähetti seura nyt kirjoja. Ne tulivat aivan
-luonnollisella tavalla, mutta sitä ei vanhus ensi hetkellä saanut
-päähänsä. Puolalaisia kirjoja Aspinwallissa, hänen saarellaan, hänen
-yksinäisyydessään! -- se oli tavatonta, se oli kuin tuulahdus vanhoilta
-ajoilta, se oli kuin ihme! Hänelle tuli yöllisen purjehtijan tunne: hän
-oli kuulevinaan äänen huutavan nimeään ja se ääni oli hyvin rakas,
-vaikka jo unohdettu. Hetkisen hän istui silmät kiinni, varmana siitä,
-että uni katoaa, kun hän ne avaa. Ei! Avattu käärö oli totisesti hänen
-edessään, ilta-aurinko loisti suoraan siihen ja kirjaan, joka jo oli
-valmiiksi auki. Kun vanhus uudelleen ojensi kätensä sitä ottamaan,
-kuuli hän hiljaisuuden läpi oman sydämensä lyönnit. Hän katsahti: siinä
-oli runoja. Ylhäällä seisoi suurilla kirjaimilla kirjan nimi ja alla
-kirjoittajan. Ei hänen nimensä ollut Skawinskille outo. Hän tiesi hänen
-olevan suuria runoilijoita ja vuoden kolmekymmenen jälkeen hän oli
-lukenut hänen kirjojaan Parisissa. Sotiessaan Algeriassa ja Espanjassa
-oli hän maamiehiltään kuullut suuren profetan kunnian nousemistaan
-nousseen. Hän oli kuitenkin siihen aikaan niin tottunut pyssyyn, ettei
-hän ottanut kirjaa edes käteensä. Vuonna neljäkymmentä yhdeksän hän
-sitte läksi Amerikkaan eikä seikkailuissaan koskaan tullut tavanneeksi
-puolalaisia tai saaneeksi käsiinsä puolalaisia kirjoja. Sentähden oli
-hänen kiihkonsa nyt niin suuri, sentähden sykki hänen sydämensä niin
-valtavasti, kun hän päällyslehteä käänsi. Nyt alkaa hänen yksinäisellä
-kalliollaan juhlallinen toimitus, siltä hänestä tuntui. Ympärillä
-vallitsikin suuri rauha ja hiljaisuus. Oli iltapäivä. Kellot
-Aspimvallissa löivät viisi. Kirkkaalla taivaalla ei näkynyt ainoatakaan
-hattaraa, vain jotkut lokit lekottelivat sinertävässä ilmassa.
-Valtameri lepäsi tyynenä. Rantalaineet tuskin hiljaa loiskahtivat,
-lempeästi lipuessaan hiekalle. Etäisyydessä hymyilivät Aspimvallin
-valkeat talot ja ihanat palmuryhmät. Tuntui todella hiljaiselta,
-tärkeältä ja juhlalliselta. Äkkiä alkoi luonnon hiljaisuudesta kuulua
-vanhuksen vapiseva ääni. Hän luki ääneen, jotta itse ymmärtäisi
-paremmin:
-
-    "Maa Liettuan, isänmaani, sa olet kuin terveys elon,
-    Ken kadotti sun, se kalleudestasi vasta selon
-    Sai täyden. Tänään kauneutes koko loisto palaa
-    Mun sieluni silmiin, sillä sun helmaas henkeni halaa."
-
-[Runo O. Mannisen suomentama, ote Mickiewiczin runoelmasta "Pan
-Tadeusz".]
-
-Skawinskilta katkesi ääni. Kirjaimet alkoivat hyppiä hänen silmissään.
-Rinnasta ikäänkuin lohkesi jotakin ja se syöksyi aaltona sydämeen ja
-sitte yhä korkeammalle ja korkeammalle, tukahuttamaan ääntä ja
-kuristamaan kurkkua... Hetkisen perästä hän kuitenkin sai
-mielenliikutuksensa voitetuksi ja jatkoi:
-
-    "Oi neitsyt pyhä, sa Ostrobraman loistava valo,
-    Sa Czenstochowan kirkkaan kilpi, sa kaitsija jalo
-    Nowogródekin kaupungin ja sen kaunoisen kansan,
-    Kuin muinoin ihmeelläs alt' ahnehen surman ansan
-    Mun autoit -- huomaas kun emo itkevä lastaan tarjos
-    Ja silmän ma avasin taas, min tuoni jo varjos,
-    Ja käydä het' itse ma voin luo pyhäin Luojaa
-    Ylistämään, elon ilmoille jällehen tuojaa. --
-    Niin meidätkin ihmeelläs isänmaahan vielä sa tuothan..."
-
-Aalto oli päässyt liikkeelle ja särki tahdon tokeet. Vanhus karjasi ja
-heittäytyi maahan. Hänen valkeat hiuksensa valuivat meren hiekalle.
-Niin, hän ei neljäänkymmeneen vuoteen ollut nähnyt syntymämaataan ja
-Jumala ties miten pitkä aika siitä olikaan kun hän äidinkieltään kuuli
--- ja nyt tuli tämä kieli itsestään hänen luokseen, ui poikki
-valtameren ja tapasi yksinäisen miehen toiselta pallonpuoliskolta. Sitä
-rakasta, sitä kallista, sitä suloista kieltä! Nyyhkytys, joka vanhusta
-puistatutti, ei ollut ensinkään tuskallinen. Se johtui äärettömästä
-rakkaudesta, joka äkkiä oli herännyt ja jonka rinnalla kaikki muu on
-mitätöntä... Hillittömällä itkullaan hän vaan pyysi anteeksi tuolta
-kaukaiselta rakastetulta, että hän jo oli käynyt niin vanhaksi, että
-hän niin oli eläytynyt yksinäiseen kallioonsa ja unohtanut, kunnes
-ikävä nyt rupesi häntä herättelemään ja ihmeellä palauttamaan.
-Sentähden hänen sydämensä myrskysi. Hetket kuluivat -- hän yhä vaan
-makasi maassa. -- Lokit lentelivät majakan ympärillä, ja vikisivät
-ikäänkuin levottomina vanhasta ystävästään. Tuli aika, jolloin hänen
-oli tapana ruokkia niitä ateriansa jätteillä, sentähden niitä nyt
-rupesi lentelemään majakan katolta hänen luokseen. Niitä tuli
-tulemistaan, ne alkoivat hiljalleen häntä nokkia ja räpytellä siipiään
-hänen päänsä päällä. Siipien kahina hänet vihdoin herätti. Itkettyään
-aikansa oli hänen mielensä rauhoittunut ja kirkastunut. Hänen silmänsä
-olivat ikäänkuin sokaistut. Vaistomaisesti antoi hän kaiken ruokansa
-linnuille. Ne karkasivat kirkuen sen kimppuun, mutta itse hän taasen
-kävi kiinni kirjaan. Aurinko oli jo laskeutumaisillaan puutarhojen ja
-Panaman ihmeellisten metsäin taa, hiljalleen se painui taipaleen
-taakse, toisen valtameren puoleen. Mutta Atlantikin lepäsi vielä
-täydessä hohteessa. Ilma oli ihan kirkas. Hän jatkoi lukemistaan:
-
-    "Oi sini sieluni ikävöitsevän entää suothan
-    Luo noitten metsäisten kumpuin, vehrytnurmien noitten..."
-    -- -- -- -- --
-    -- -- -- -- --
-
-Hämärä vasta kulutti kirjaimet valkoiselta lehdeltä, hämärä lyhyt kuin
-silmänräpäys. Vanhus nojasi päänsä kallioon ja sulki silmänsä. Silloin
-se, joka on "Ostrobraman kirkkaan kilpi", otti hänen sielunsa ja vei
-sen "kentille noille, joilla eri viljat kypsyy". Taivaalla paloi vielä
-pitkiä, punaisia ja kultaisia soimuja, mutta hän kiiti niiden siivillä
-rakastettuun maahan. Hänen korvissaan humisivat petäjiköt ja kohisivat
-kotimaan virrat. Kaikki on ennallaan. Kaikki kysyy häneltä:
-"muistatko?" Kyllä hän muistaa! Näkeehän hän kaikki: laajat vainiot,
-pyörtänöt, niityt, metsät ja kylät. On jo yö. Tähän aikaan hänen
-majakkansa tavallisesti on valaissut meren pimeyttä -- mutta nyt hän on
-kotikylässä. Vanhuksen pää raukeaa rinnalle, hän näkee unta. Kuvat
-kulkevat hänen silmiensä editse nopeasti, hiukan sekavina. Ei hän näe
-syntymämökkiä, sillä sotahan sen hävitti, ei hän näe isää eikä äitiä,
-sillä hehän kuolivat hänen ollessaan lapsena. Mutta muuten on kylä
-ennallaan, ihan kuin hän eilen olisi sen jättänyt: mökit rivissä,
-ikkunoissa tulta: lammikko, mylly, kaksi lätäkköä liketysten ja niissä
-soi kaiken yötä sammakkojen kulina. Olihan hän kerran yöllä
-vartioimassa kyläänsä; nyt kulkee menneisyys hänen silmiensä ohitse
-kuvasarjana. Hän on taasen ulanina ja pitää vartiota. Tuolta etäältä
-katselee kapakka palavin silmin ja soi ja laulaa ja kumisee yön
-hiljaisuudessa, sillä siellä tanssia tömistellään, huudetaan ja
-vingutetaan viuluja. "Hui ja hai!" Ulanit siellä iskevät tulta
-saappaittensa koroista, mutta hänen on ikävä istua yksinään hevosen
-selässä! Tunnit kulkevat hitaasti, vihdoin sammuvat tulet; nyt näkyy
-silmänkantamaan asti läpitunkematonta sumua ja taas sumua: höyryt
-varmaan nousevat niityiltä ja täyttävät koko maailman valkoisella
-sumulla. Luulisi näkevänsä valtameren. Mutta ne ovat vaan niittyjä:
-pian saattaa kuulla ruisrääkän kaihertavan pimeässä ja paarmojen
-surisevan kaislikossa. Yö on tyyni ja viileä, oikea puolalainen yö!
-Etäisyydessä kohisee petäjikkö, vaikkei tuulekaan, kuten meren aalto.
-Pian valkaisee aamurusko idän kulmaa: jo laulavat kukotkin orsillaan.
-Toinen antaa äänen toiselle ja laulu käy mökistä mökkiin: nyt vikisee
-kaivon vinttakin jossakin korkealla. Ulanin mieli on raikas ja terve.
-Mitä ne puhuivatkaan huomisesta ottelusta. Hei vaan! Se menee niinkuin
-muutkin huudolla ja lippujen liehunnalla. Nuori veri kohisee ja soi
-kuin huilu, vaikka yöllinen tuuli sitä kylmää. Mutta johan koittaa
-aamu, jo! Yö valkenee, hämärästä häämöittävät metsät, pensaat,
-mökkirivi, mylly, poppelit. Kaivonvintat vikisevät niinkuin
-läkkilippunen majakan katolla. Kuinka kallis tämä maa onkaan, kuinka
-sorja aamun punertavassa hohteessa. Oi sinä ainoa, ainoa!
-
-Hiljaa! Herkkä korva kuulee jonkun likenevän. Varmaan tulevat
-vaihtamaan vuoroa.
-
-Äkkiä virkkaa ääni ihan likellä Skawinskia:
-
--- Vanhus hoi! nouskaa. Mikä teidän on?
-
-Vanhus avaa silmänsä ja katselee kummissaan miestä, joka seisoo hänen
-vieressään. Viimeiset unikuvat ja todellisuus taistelevat hänen
-päässään vallasta. Vihdoin kalpenevat unikuvat ja katoavat. Hänen
-edessään seisoo Johns, sataman vartia.
-
--- Mitä kummaa? kysyy Johns. -- Oletteko tullut kipeäksi?
-
--- En.
-
--- Ette ole sytyttänyt majakkaa. Menkää matkaanne täältä. Vene
-San-Geromosta on mennyt murskaksi kareja vastaan; onneksi ei ketään
-ihmistä hukkunut; joudutte tuomioistuimen eteen. Tulkaa nyt pois minun
-kanssani, loput saatte kuulla konsulinvirastossa.
-
-Vanhus kalpeni: hän ei todellakaan ollut sytyttänyt majakkaa sinä yönä.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin nähtiin Skawinski laivan kannella, matkalla
-Aspimvallista New-Yorkiin. Mies raukka oli kadottanut paikkansa.
-Kulkurin tie oli taasen hänen edessään, tuuli oli uudelleen repäissyt
-irti lehden ja lennätti sitä pitkin meriä ja maita, kolhien sitä mielin
-määrin. Näitten muutaman päivän kuluessa vanhus olikin käynyt kovin
-väsyneeksi ja käyrävartiseksi; ainoastaan hänen silmänsä loistivat
-vielä. Olihan hän tälle uudelle elämänsä matkalle ottanut povelleen
-kirjansa ja sitä hän tuontuostakin koetti kädellään, ikäänkuin peläten,
-että sekin häneltä katoaisi.
-
-
-
-
-PELIMANNI-JUSSI
-
-(JANKO MUZYKANT)
-
-
-Lapsi syntyi maailmaan heikkona raukkana, Naapuriakat, jotka olivat
-kokoontuneet äidin vuoteen ääreen, puistelivat päitään. Huono oli sekä
-äiti että lapsi! Simosepän muija, joka oli viisain kaikista, rupesi
-vihdoin lohduttelemaan sairasta.
-
--- Malttakaappas, sanoi hän, -- niin minä sytytän teille kynttilän. Ei
-teistä enään mihinkään ole, kuomaseni. Varustelkaa vaan lähtöä toiseen
-maailmaan ja lähettäkää hakemaan pappia, että pääsisitte teidän
-synneistänne.
-
--- Vähät siitä! sanoi toinen akka, -- mutta tuo mukula tuossa on
-kastettava. Se ei vaan pappiakaan odota, hyvä kun saisi säilymään
-paholaisen kynsistä.
-
-Tämän sanottuaan sytytti hän kynttilän, kävi kiinni lapseen ja
-pirskoitti sitä vedellä niin että se rupesi silmiään siristelemään.
-Akka puhui:
-
--- Minä ristin ja kastan sinut nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ja
-panen sinun nimeksesi Johannes ja nyt lähde, sinä kristitty sielu,
-sinne kusta tullutkin olet. Amen.
-
-Mutta kristityllä sielulla ei ensinkään näyttänyt olevan halua lähteä
-sinne kusta se tullut oli. Päinvastoin se näytti aikovan jäädä
-raihnaaseen ruumiiseen, rupesipa vielä minkä jaksoi potkimaan samaisen
-ruumiin jaloilla ja itkemään, vaikka niin heikosti ja surkeasti, että
-muijat mutisivat keskenään: "luulisipa sitä kissaksi tai joksikin
-muuksi sellaiseksi!"
-
-Haettiin pappi. Tuli, teki tehtävänsä ja läksi. Sairas kävi
-terveemmäksi. Samalla viikolla hän jo meni työhön. Pojassa oli niin
-vähän henkeä, että se vaan pihisi, mutta sitä pihinää piisasi. Kun
-poika oli neljännellä vuodella, kukkui käki sen keväällä kipeäksi,
-mutta parani se siitä kuitenkin ja elää kitkutti kymmenenteen
-ikävuoteensa asti.
-
-Hän oli aina ollut laiha ja päivettynyt, vatsa pöhötyksissä, posket
-kuopilla. Hänen hiuksensa olivat pellavankarvaiset ja riippuivat
-silmillä, jotka selällään tuijottivat maailmaan, ikäänkuin
-tunkeutuakseen jonnekin tavattoman kauvas. Talvisin hän istui lieden
-ääressä, itki viluissaan ja usein nälissäänkin, kun ei äidillä ollut
-panemista pesään enempää kuin pataankaan; kesäisin hän juosta reksutti
-paitasillaan, vyöllä nauharisa, päässä hatturöysä, jonka röydän alta
-tirkisteli esiin, oikoen päätään kuin mikäkin linnunpoika. Äiti, köyhä
-loisvaimo, joka eli kuin pääskynen vieraan räystään alla, päivästä
-päivään, rakasti häntä kyllä tavallaan, mutta piiskasi aika usein ja
-nimitti tavallisesti "vaihdokkaaksi". Kahdeksatta käydessään oli poika
-jo paimenena tai etsi metsästä sieniä, kun ei kotona ollut mitä suuhun
-panna. Ihmeellisesti Jumala varjeli niin, ettei susikaan syönyt.
-
-Typerä poikanulkki hän oli. Ihmisten kanssa puhuessaankin hän piteli
-sormea suussaan, kuten maalaislasten tapa on. Eivät ihmiset hänestä
-paljoa toivoneet ja vielä vähemmin toivoi äiti, sillä ei hän kelvannut
-työhönkään. Mitenkä lienee tullutkin sellaiseksi! Yhteen asiaan hänellä
-sentään oli taipumusta, nimittäin soittoon. Aina hän oli kuulevinaan
-soittoa ja tultuaan vähän suuremmaksi, ei hän enään mitään muuta
-ajatellutkaan. Hän saattoi esimerkiksi mennä metsään karjan kanssa tai
-koppa selässä marjaan, mutta palasi ilman marjoja ja puhua pälpätti:
-
--- Äiti! Kun tiellä mettättä toi nii kovatti! Voi voi...!
-
-Mutta siihen ehätti äiti sanomaan:
-
--- Kyllä minä sinulle "toitan"! Saatpa nähdä!
-
-Ja kauhalla hutkien valmisti äiti soittoa. Poika kirkui ja lupasi,
-ettei hän tee sillä lailla enään koskaan, mutta mielessään hän yhä
-mietti, että joku siellä metsässä vaan soitti. Mikä soitti? Niin, mistä
-hän tiesi?... Hongat, pyökit, koivut, ruisrääkät, kaikki soittivat:
-koko metsä soitti. Niin se vaan oli!
-
-Ja entäs kaiku...! Soitti koiruohopensas kedolla, visersivät varpuset
-puutarhassa mökin ikkunan alla niin että kirsikkapuut tärisivät. Illoin
-sattuivat hänen korvaansa kaikki äänet kylästä ja silloin hän oli varma
-siitä, että koko kylä soittaa. Kun hänet lähetettiin työhön,
-hajoittamaan lantatunkioita, niin soitteli tuulikin talikon sakaroissa.
-
-Vouti näki hänet kerran, juuri kun hän, tukka pörröllään, seisoi
-kuuntelemassa tuulen soittoa puutalikon sakaroita vastaan. Ja samassa
-hän irroitti hihnan vyöltään ja veteli poikaa selkään niin että
-tiesi. Mutta vähät siitä! Ihmiset kutsuivat kun kutsuivatkin häntä
-"Pelimanni-Jussiksi". Keväällä hän karkasi purolle veistämään itselleen
-sorapilliä. Öisin, kun sammakot rupesivat kurnuttamaan, turilaat
-surisivat niityllä ja kovakuoriaiset turisivat kasteessa, ei hän saanut
-unta, vaan kuunteli kuuntelemistaan ja Jumala ties mitä soittoa hän
-silloinkin oli kuulevinaan... Kirkkoon ei äiti enään voinut häntä
-viedä, sillä paikalla kun urut rupesivat pauhaamaan tai suloisella
-äänellä soimaan, kävivät lapsen silmät niin sameiksi, ettei olisi
-luullut sen enään tätä maailmaa näkevän.
-
-Kylän yövartia, joka pysyäkseen valveella luki taivaan tähtiä tai
-hiljakseen haasteli koirien kanssa, näki monasti Jussin valkean paidan
-pimeässä lipuvan kapakkaan päin. Ei poika kuitenkaan mennyt sisälle,
-vaan pysähtyi ulkopuolelle, piilottautui seinivierelle ja kuunteli.
-Kansa tanssi obertasta, tuontuostakin hihkaisi joku pojista. Sitte
-kuului askelten töminää ja tyttöjen ääni kysyi: "mitä?" Toiset viulut
-panivat vienosti: "syökäämme ja juokaamme ja hauskaa pitäkäämme" ja
-toiset vastasivat arvokkaalla, karkealla äänellä: "suokoon Jumala!
-suokoon Jumala!" Ikkunat loistivat ja joka hirsi kapakkarakennuksessa
-tuntui tärisevän, laulavan ja soivan. Ja Jussi kuunteli.
-
-Kun hänellä olisikin tuollainen viulu, joka vienosti soi "syökäämme ja
-juokaamme ja hauskaa pitäkäämme!" Tuollaiset laulavat laudanpalaset!
-Mutta mistä ne saisi? Missä niitä tehdään? Kun antaisivat hänen edes
-kerran ottaa ne sellaiset käteensä!... Mutta mitä vielä! Hyvä kun saa
-kuunnellakin ja tavallisesti hän kuuntelee kunnes vartian ääni kuuluu
-pimeästä:
-
--- Lähdetkö kotiin, senkin heittiö!
-
-Silloin hän paljain jaloin juosta lippasi kotiin. Mutta pimeässä
-seurasi häntä sekä toisen viulun vieno: "syökäämme ja juokaamme ja
-hauskaa pitäkäämme" että toisen arvokas: "suokoon Jumala! suokoon
-Jumala!"
-
-Hänellä oli suuri juhla, kun hän vaan sai kuulla viulunsoittoa, sama se
-häissäkö vai hautajaisissa. Jälkeenpäin hän ryömi uunin nurkkaan eikä
-päiväkausiin puhunut sanaakaan, katseli vaan kiiluvin silmin kuin kissa
-pimeästä. Sitte hän päreistä ja hevosen jouhista teki itselleen viulun,
-mutta ei se tahtonut soida niin kauniisti kuin kapakan viulu: soi
-hiljaa, ihan hiljaa, niinkuin surviaiset tai muut hyttyset olisivat
-laulaneet. Hän soitti sitä kuitenkin aamusta iltaan, vaikka saikin niin
-paljon potkuja, että lopulta oli kuin survottu, puolikypsä omena. Mutta
-sellainen hänellä oli luonto. Lapsi laihtui laihtumistaan, vatsa vaan
-pysyi suurena, pörrö kävi yhä tuuheammaksi ja silmät suurenivat
-suurenemistaan ja olivat tavallisesti vesissä. Mutta rinta ja posket
-painuivat yhä syvemmälle...
-
-Ei hän ollut muitten lasten kaltainen. Hän muistutti suuresti
-päreviuluansa, joka tuskin kitisi. Nälkään hän oli kuolemaisillaan
-ennen uutista, sillä hänen ravintonaan oli pääasiallisesti raaka
-porkkana ja himo päästä viulun omistajaksi.
-
-Se himo ei ollut hänen onnekseen.
-
-Kartanon kuskilla oli viulu, jota hän hämärissä soitteli
-miellyttääkseen kamarineitiä. Jussi piiloitteli usein pensaissa
-saadakseen palvelijahuoneen avoimesta ovesta sitä katsella. Se riippui
-seinällä juuri vastapäätä ovea ja silmäyksissä liiti koko hänen
-sielunsa sen luo, sillä se tuntui hänestä pyhältä esineeltä, johon ei
-hän ole kelvollinen kajoamaan ja joka on hänelle rakkain maailmassa.
-Kuinka hänen teki sitä mieli! Hän olisi tahtonut edes kerran saada sen
-käsiinsä, voidakseen sitä likeltä katsella... Lapsellinen sydän raukka
-värisi onnesta, kun hän vaan sitä ajatteli.
-
-Yhtenä yönä ei palvelijahuoneessa ollut ketään. Herrasväki oli aikoja
-sitte lähtenyt ulkomaille, talo oli tyhjillään ja kuski istui toisella
-puolella, kamarineidin luona, Jussi oli piiloittautunut pensaisiin ja
-katseli ikävänsä esinettä. Ovet olivat selkosen selällään. Täysikuu
-paistoi vinoon palvelijahuoneen ikkunaan ja teki vastapäiselle seinälle
-suuren, loistavan neliön. Mutta tämä neliö likeni hiljalleen viulua ja
-valaisi sen vihdoin kokonaan. Silloin näytti viulusta valuvan hopeisia
-säteitä. Varsinkin loistivat kohopaikat niin häikäisevästi, ettei Jussi
-tahtonut saada katsotuksi niihin. Kuunvalossa saattoi nähdä kaikki ihan
-selvään: kaarevat laidat, kielet ja käyrän kaulan. Tapit loistivat kuin
-kiiltomadot ja pitkin viulun pituutta riippui hopeisena nauhana
-jousi...
-
-Oi, ihanaa se oli, lumottua kuin sadussa! Jussin silmäykset kävivät yhä
-ahneemmiksi. Istuen kippurassa keskellä pensaita, kyynärpäät laihoja
-polvia vastaan, suu auki, hän katselemistaan katseli. Milloin kahlehti
-kauhu hänet paikalle, milloin ajoi vastustamaton halu häntä eteenpäin.
-Onko hän lumottu vai mikä hänen on?... Valossa alkaa viulu liikkua,
-ikäänkuin lipua lapsen luo... Hetkeksi sammuu valo, mutta samassa se
-taas välähtää loistamaan entistä kirkkaammin. Taikatemppuja,
-taikatemppuja nämä ovat! Tuuli alkoi henkiä, puut humisivat hiljaa,
-pensaissa kahisi ja Jussi oli selvästi kuulevinaan:
-
--- Mene pois Jussi! huoneessa ei ole ketään... mene pois vaan,
-Jussi!...
-
-Yö oli kirkas, selkeä. Kartanon puutarhassa, lammikon luona rupesi
-satakieli laulamaan ja visertelemään, milloin hiljaa, milloin ääneen:
-"mene, mene, ota!" Rehellinen yökehrääjä kierteli hiljalleen pojan
-ympärillä ja huusi: "älä, älä, Jussi!" Mutta yökehrääjä lensi tiehensä
-ja satakieli jäi paikoilleen ja pensaat kahisivat kahisemistaan: "ei
-siellä ole ketään!" Viulu välähti taasen häikäisevän valoisaksi...
-
-Vaivainen, käyrä poikanen liikkui hiljaa, varovaisesti eteenpäin ja
-satakieli viserteli tuskin kuuluvasti: "mene, mene, ota!"
-
-Valkea paita pääsee yhä likemmä palvelijahuoneen ovea. Eivät ole enään
-mustat pensaat poikaa suojelemassa. Palvelijahuoneen ovella kuuluu
-sairaitten keuhkojen nopea hengitys. Jo katoaa valkoinen paita ja vain
-toinen paljas jalka on kynnyksellä. Turhaan, yökehrääjä, lentelet
-ja varoitat viimeisen kerran: "älä, älä!"... Jussi on jo
-palvelijahuoneessa.
-
-Äkkiä rupesivat suuret sammakot ikäänkuin pelästyksissään kurnuttamaan
-lammikossa, mutta lakkasivat samassa. Satakieli vaikeni, pensaat
-samoin. Jussi ryömi hiljaa ja varovaisesti, mutta äkkiä hänet valtasi
-kauhu. Pensaissa hän oli ollut kuin kotonaan, kuin peto viidakossa,
-mutta täällä hänen oli kuin pedon, joka on pudonnut kuoppaan. Hänen
-liikkeensä kävivät hätäisiksi, hän hengitti kiireesti ja pihisemällä.
-Äkkiä hänen ympärillään oli pilkkosen pimeä. Heikko kesäyön salama
-lennähti idän ja lännen väliä ja valaisi hetkiseksi huoneen ja Jussin,
-joka nelin ryömin, pää pystyssä oli viulun edessä. Mutta salama sammui,
-pilvi peitti kuun eikä enään kuulunut eikä näkynyt mitään.
-
-Vasta jonkun ajan perästä kuului pimeästä heikko, valittava helähdys,
-ikäänkuin joku varomattomasti olisi koskenut kieleen -- ja äkkiä...
-
-Kysyi karkea, uninen ääni vihaisesti huoneen nurkasta:
-
--- Kuka siellä?
-
-Jussi piteli henkeään, mutta karkea ääni kysyi uudelleen.
-
--- Kuka siellä?
-
-Tulitikku rupesi samassa tuikkimaan, huone kävi valoiseksi ja sitte...
-Voi! Jumalan tähden! Kirouksia, läiskettä, lapsen itkua ja rukousta:
-"voi, Jumalan tähden!" koiranhaukuntaa, kiireisiä askelia, tulta
-ikkunoissa, hälinää koko talossa...
-
-Seuraavana päivänä seisoi Jussi raukka jo tuomioistuimen edessä.
-
-Aikoivatko he ruveta tuomitsemaan häntä varkaana?... Varmaankin. Sekä
-herrastuomari että lautamiehet katselivat häneen mietteissään. Hän
-seisoi heidän edessään sormi suussa, pelästyneet silmät suurina päässä,
-pienenä, vaivaisena, tietämättä missä oikeastaan on ja mitä hänestä
-tahdotaan... Mitenkä tuota nyt rankaisee tuollaista raukkaa, joka on
-kymmenen vuoden vanha ja tuskin pysyy jaloillaan seisomassa?...
-Vankeuteenko sen lähettää vai kuinka?... Täytyyhän lasta armahtaa.
-Ottakoon yövartia ja antakoon selkään niin ettei toista kertaa varasta.
-Päättyköön siihen koko juttu.
-
--- Niinpä kyllä!
-
-Tapani, yövartia kutsuttiin paikalle.
-
--- Ota hänet ja anna selkään niin että muistaa!
-
-Tapani nyökäytti tyhmää, petomaista päätään, otti Jussin kuin minkäkin
-kissanpojan, kainaloonsa ja vei talliin. Lapsi ei puhunut sanaakaan,
-katsoa tuijotti vaan kuin lintu. Se ei taitanut ymmärtää mikä sitä
-odotti, tai lieneekö ollut niin peloissaan, ettei äännähtänyt. Mistäpä
-se oikeastaan tiesi mitä ne hänestä tahtoivat! Vasta kun Tapani oli
-saanut hänet talliin, laskenut pitkäkseen maahan, nostanut paidan ja
-ruvennut olkansa takaa hutkimaan, pääsi Jussilta huuto:
-
--- Äiti! ja joka kerta kun vartia löi, huusi hän: "äiti! äiti!" mutta
-huudot heikkenivät heikkenemistään, kunnes ääni vihdoin katkesi
-kokonaan eikä enään huutanutkaan äitiä...
-
-Poloinen, särjetty viulu!...
-
--- Voi sinä tyhmä, paha Tapani! kuka nyt lasta tuolla lailla hakkaa?
-Sehän aina on ollut niin pieni ja heikko, tuskinpa siinä henkikään
-pysyy.
-
-Äiti tuli ja otti pois pojan, mutta sai kantaa kotiin... Seuraavana
-päivänä ei Jussi enään noussut vuoteesta ja kolmantena päivänä hän jo
-hiljalleen teki kuoloa karkean loimen alla.
-
-Pääskyset visersivät kirsikkapuussa mökin takana; auringonsäde katseli
-sisään ikkunasta ja valoi kultiaan pojan pörröisiin hiuksiin ja
-kasvoihin, joista jokainen veripisara oli kadonnut. Auringon valo
-muodosti ikäänkuin tien, jota myöten lapsen sielun piti muuttaa. Olipa
-hyvä, että sille edes kuolon hetkellä avautui leveä, aurinkoinen tie,
-sillä elämässä se totisesti oli saanut kulkea orjantappuratietä.
-Hengitys nostatteli vielä laihtunutta rintaa ja lapsen kasvot olivat
-ikäänkuin tähdätyt kuuntelemaan ääniä kylästä, jotka tulvivat sisään
-avoimesta ikkunasta. Oli ilta ja tytöt palasivat heinästä, laulaen:
-"Tuolla niityllä viheriällä!" Purolta kuului sorapillin ääni. Jussi
-kuunteli viimeisen kerran kuinka kylä soittaa... Loimella hänen
-vieressään oli hänen päreviulunsa.
-
-Äkkiä kirkastuivat kuolevan lapsen kasvot ja valkenevilta huulilta
-pääsi kuiskeena:
-
--- Äiti?...
-
--- Mitä, poikani? kysyi äiti, joka ei itkulta tahtonut saada puhutuksi.
-
--- Äiti! Antaako Jumala minulle taivaassa oikean viulun?
-
--- Antaa, poikani, antaa! vastasi äiti; mutta ei saanut sanotuksi
-enempää, sillä äkkiä puhkesi hänen tyrehtyneestä rinnastaan esiin
-hillitön tuska. "Oi Jeesus, Jeesus!" vaikeroi hän, kaatui kasvoilleen
-kirstua vastaan ja rupesi huutamaan ikäänkuin hän olisi kadottanut
-järkensä, ja niinkuin ihminen itkee nähdessään, ettei hän saata
-kuoleman käsistä reväistä rakastettuaan...
-
-Ei hän saanut poikaansa pelastetuksi, sillä kun hän silmänsä nosti ja
-ne lapseen loi, olivat pienen pelimannin silmät selällään,
-liikkumattomina. Hänen kasvonsa olivat hyvin vakavat, synkät ja
-kankeat. Auringonsädekin katosi...
-
-Nuku rauhassa, Jussi!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä palasivat herrasväet Italiasta ja heidän mukanaan
-oli nuori neiti ja herra joka hakkaili neitiä.
-
-Herra lausui:
-
--- _Quel beau pays que l'Italie!_ [Mikä ihana maa se Italia on!]
-
--- Ja mikä taiteilijakansa! _On est heureux de chercher là-bas de
-talents et de les protéger_... lisäsi neiti. [Kuinka on hauskaa siellä
-etsiä ja suojella kykyjä!]
-
-Jussin haudalla humisivat koivut.
-
-
-
-
-ENKELI
-
-("JAMIOL")
-
-
-Lupiskoryn kauppalassa oli Kalikstowan maahanpaniaisten jälkeen pidetty
-messu ja messun loputtua oli kirkkoon jäänyt muutamia akkoja, jotka
-tahtoivat veisata virren loppuun. Oli kello neljän aika iltapäivällä ja
-kirkossa oli hämärä, sillä talvella tulee jo siihen aikaan pimeä.
-Pääalttari varsinkin oli vaipunut mustaan varjoon. Kaksi kynttilää
-paloi vielä ciboriumin ympärillä, mutta niiden tuikkivat liekit tuskin
-jaksoivat valaista kullattuja ovia ja ristillä riippuvan Kristuksen
-jalkoja, joihin oli lyöty ääretön naula. Tämän naulan pää loisti
-suurena, kiiltävänä pisteenä alttarilla. Toiset kynttilät olivat vasta
-sammutetut ja niistä nousi savukiemuroita, jotka täyttivät
-pappispenkkien ympäristön vahan hajulla.
-
-Vanha äijä ja pieni poika puuhasivat alttariportailla. Toinen lakaisi,
-toinen veti mattoa pois tieltä. Kun akat silloin tällöin lakkasivat
-veisaamasta, saattoi kuulla kuinka ukko äreästi neuvoi poikaa tai
-varpuset nokkivat lumisia ruutuja. Niiden oli ulkona sekä vilu että
-nälkä.
-
-Akat istuivat penkeissä likellä ulko-ovea. Siellä olisi ollut vieläkin
-pimeämpi, jolleivät he voidakseen lukea olisi sytyttäneet
-talikynttilöitä. Yksi talikynttilä valaisi aika selvästi lippua, joka
-oli pystytetty viereiseen penkkiin, ja joka kuvasi syntisiä liekkien ja
-saatanoiden keskellä. Muitten lippujen kuvia ei saattanut eroittaa.
-
-Akat eivät oikeastaan veisanneet, vaan rääkyivät unisella, väsyneellä
-äänellä virttä, jossa lakkaamatta toistuivat sanat:
-
-    Ja kun lähestyy kuoleman hetki,
-    Niin rukoile, rukoile Poikaasi...
-
-Varjoon vaipunut kirkko, penkeistä nousevat liput, akkojen kellertävät
-kasvot, valot jotka tuikkivat ikäänkuin hämäryyden painon alta -- tämä
-kaikki teki synkän, hirvittävän vaikutuksen. Kuolinvirsi oli täällä
-oikealla paikallaan.
-
-Ajottain lakkasivat akat veisaamasta, yksi heistä nousi penkistä ja
-rupesi vapisevalla äänellä lukemaan: "terve Maaria, armoa täynnä" -- ja
-toiset jatkoivat: "Herra olkoon kanssasi!" mutta koska oli Kalikstowan
-hautauspäivä, liitettiin jokaisen "Terve Maarian" perään sanat: "Anna,
-Herra, hänelle ikuinen rauha ja loistakoon hänelle iankaikkinen
-kirkkaus".
-
-Kalikstowan tytär, Marysia, istui penkissä erään vanhan akan rinnalla.
-Hänen äitinsä vasta luodulle haudalle lankesi hiljalleen köykäinen
-lumi, mutta tyttö ei vielä ollut kymmenenkään vuoden vanha eikä siis
-ymmärtänyt, mitä hän oli kadottanut tai kuinka säälittävä hänen tilansa
-oli. Hänen kasvonsa ja siniset silmänsä olivat lapsellisen tyynet,
-miltei iloiset. Niissä saattoi nähdä jonkun verran uteliaisuutta, mutta
-ei mitään muuta. Suu auki tutkisteli lapsi suurella tarkkaavaisuudella
-lippua, johon oli maalattu helvetti syntisineen, sitte se katsahti
-kirkon perälle ja vihdoin ikkunaan, jonka takana varpuset naputtelivat.
-
-Sen silmät eivät kuvastaneet mitään ajatusta. Akat hyräilivät unisesti
-kymmenettä kertaa:
-
-"Ja kun lähestyy kuoleman hetki..."
-
-Tyttö kierteli sormissaan vaaleita hiuksiaan, jotka takana olivat
-kahdessa, hiirenhännänkokoisessa palmikossa. Hänen oli nähtävästi
-ikävä. Vihdoin ukko sentään rupesi vetämään puoleensa hänen huomiotaan.
-
-Ukko kulki keskelle kirkkoa ja rupesi vetämään nuorasta, jossa oli
-solmuja ja joka oli kiinni katossa. Hänen soittonsa tapahtui
-Kalikstowan sielun hyväksi, mutta hän teki sen aivan koneentapaisesti,
-sillä hänen ajatuksensa olivat nähtävästi muualla.
-
-Soitto merkitsi samalla, että messu oli lopussa. Akat rukoilivat
-viimeisen kerran otollista kuolemanhetkeä ja läksivät torille. Yksi
-heistä talutti Marysiaa.
-
--- Kulikowa! virkkoi toinen, -- mitä te nyt aiotte tehdä tytölle?
-
--- Mitä minun sitte pitäisi tehdä? Wojtek Margula lähtee Leszczynceen,
-hänet on lähetetty postia noutamaan, hän saa ottaa tytön matkaansa.
-Eikö sitä ole siinä!
-
--- Mutta mitä tyttö tekee Leszczyneessä?
-
--- Jopa te nyt olette! Sitä mitä täälläkin. Menköön sinne mistä on
-tullut. Ottavatpa orvon vaikka kartanoon ja antavat nukkua
-palvelijahuoneessa.
-
-Näitä puhuessaan astuivat akat torin poikki kapakkaan. Alkoi kylmetä.
-Oli talvisaika, aivan hiljaista, taivas pilvessä, ilma kosteaa, lumi
-märkää. Räystäät tippuivat, tori oli paksunaan rapakkoa, lunta ja
-oljenrippeitä. Kauppala rappeutuneine rakennuksineen näytti yhtä
-synkältä kuin kirkkokin. Muutamista ikkunoista loisti valoa; liike oli
-jo lakannut, ainoastaan kapakassa soitti käsihanuri oberekia.
-
-Se soitti vaan houkutellakseen väkeä, sillä kapakassa ei ollut ketään.
-Akat astuivat sisään ja ottivat viinaa. Kulikowa antoi Marysiallekin
-puoli lasillista ja sanoi:
-
--- Juo pois, orpo. Ei sinua enään niinkään hemmotella.
-
-Kun Kulikowa mainitsi orpoa, muistui Kalikstowan kuolema akkojen
-mieleen. Kapuscinska virkkoi:
-
--- Teidän terveydeksenne, Kulikowa! Juokaa pois! Voi rakkaani! Kuinka
-se laaki löi sen niin ettei se edes ehtinyt parahtaa. Kun rovasti tuli
-ripittämään, oli se jo kylmänä.
-
-Kulikowa puuttui puhumaan:
-
--- Johan minä aikoja sitte sanoin, että sen henki on niin höllässä.
-Menneellä viikolla se tuli meille ja minä sanoin sille: "kuulkaas nyt,
-Kalikstowa! antakaa te vaan Marysia kartanoon!" Mutta hän vastasi:
-"minulla on vaan yksi tytär enkä sitä anna mihinkään!" Paha hänen oli
-ollakseen ja hän rupesi oikein nyyhkimään. Sitte hän läksi kansliaan
-herrastuomarille puhumaan, että saisi kaikki paperit orninkiin. Neljä
-guldenia ja kuusi groshia hän siitä lystistä maksoi ja selitti vaan:
-"en sääli, kun on kysymys lapsesta!" Olisitte nähnyt! Ja silmät sen
-olivat niin pystyssä ja kuoleman jälkeen ne olivat vielä enemmän
-pystyssä. Olisivat tahtoneet painaa kiinni, mutta eivät saaneet
-painumaan. Sanoivat sen vielä kuoltuaankin katselleen lasta...
-
--- Juodaan suruumme puoli korttelia!
-
-Käsihanuri soitti yhä oberekia. Akat alkoivat olla hiukan humalassa.
-Kulikowa toisteli surullisella äänellä: "voi vaivaista! voi vaivaista!"
-mutta Kapuscinskan mieleen muistui äkkiä hänen miesvainajansa.
-
--- Kuinka se kuollessaan hengitti raskaasti, virkkoi hän. -- Raskaasti,
-raskaasti!
-
-Ja hän venytteli venyttelemistään ääntään, kunnes se vähitellen
-kehittyi lauluksi. Laulu rupesi käymään käsihanurin tahdin mukaan ja
-lopuksi akka paiskasi kädet vyötäisilleen ja rallatti ihan oberekin
-tahdissa:
-
-    "Raskaasti, raskaasti, raskaasti,
-    Se vainaja hengitti raskaasti!"
-
-Äkkiä hän pillahti katkeraan itkuun, antoi hanurinsoittajalle
-kuusi groshia ja otti uudelleen viinaa. Kulikowa oli hänkin
-mielenliikutuksissaan, mutta kohdisti tunteensa purkauksen Marysiaan.
-
--- Muista, orpo, virkkoi hän, -- mitä pappi sinulle sanoi, kun loivat
-lunta äitisi päälle, että enkeli on kanssasi.
-
-Hän katkaisi äkkiä puheensa, katsahti ihmeissään ympärilleen ja jatkoi
-sitte tavattoman tarmokkaasti:
-
--- Kun minä sanon, että enkeli on, niin se on!...
-
-Kukaan ei vastustanut häntä. Marysia katsoa töllötti tyhmin silmin
-tarkkaavaisesti akkoihin. Kulikowa jatkoi:
-
--- Sinä olet orpo, sentähden ei paha pysty sinuun. Orpoja varjelee
-enkeli. Enkeli on hyvä. No, tuossa saat kymmenen groshia. Vaikka sinä
-jalkaisin lähtisit Leszczynceen, niin sinä löydät, sillä enkeli johtaa
-sinua.
-
-Kapuscinska rupesi laulamaan:
-
-    "Hän siivillänsä hellästi sinua suojelee
-    Ja sulillansa varjoo ja kauniisti varjelee."
-
--- Oletteko hiljaa! huusi Kulikowa.
-
-Sitte hän kääntyi tytön puoleen:
-
--- Sinä tomppeli, tiedätkö kuka sinua varjelee?
-
--- Enkeli, vastasi lapsi kimeällä äänellään.
-
--- Orposeni, marjaseni, sinä Jumalan pieni matonen! Enkeli
-siivillään... leperteli Kulikowa ihan humalassa, riisti lapsen syliinsä
-ja rupesi painamaan sitä rehellistä rintaansa vastaan.
-
-Tyttö purskahti itkuun. Ehkäpä hänen sameassa päässään ja sydämessään,
-joka ei paljoa kyennyt tuntemaan, tällä hetkellä heräsi joku aavistus.
-
-Kapakoitsija makasi jo suloisessa unessa myymäpöytänsä takana.
-Talikynttilän sydän kasvoi pitkäksi karreksi, mies joka oli soittanut
-hanuria, heitti työnsä, sillä häntä huvitti katsella näytelmää.
-
-Oli ihan hiljaista. Äkkiä kuului rapakosta oven takaa kavionkausketta
-ja ääni, joka sanoi hevoselle:
-
--- Ptruuuu!
-
-Kapakkaan astui Wojtek Margula, lyhty kädessä. Heti hän sentään päästi
-sen pöydälle ja rupesi lämpimäkseen hakkaamaan yhteen käsiään. Vihdoin
-hän huusi kapakoitsijalle:
-
--- Anna puoli korttelia!
-
--- Margula, sinullahan on hevonen! huusi Kulikowa: -- otatko tytön
-mukaasi Leszczynceen?
-
--- Otan kyllä, koska käskettiin, vastasi Margula.
-
-Sitte hän katseli molempia vaimoja ja virkkoi:
-
--- Olettepa te ottaneet niinkuin...
-
--- Niinkuin ei se sinulle itsellesi maistuisi! huusi Kulikowa. -- Kun
-minä sanon sinulle, että pitele lasta varovaisesti. Se on orpo.
-Tiedätkö sinä, pöllö, kuka sitä suojelee?
-
-Wojtek ei viitsinyt vastata kysymykseen ja päätti nähtävästi valita
-toisen keskusteluaineen. Hän tarttui puolikortteliin ja alkoi:
-
--- Hitto teille...
-
-Mutta hän ei jatkanutkaan, sillä hän oli kulauttanut viinan kurkkuunsa,
-irvisteli, syljeskeli, asetti tyytymättömänä astian pöydälle ja
-virkkoi:
-
--- Sehän on selvää vettä. Antakaa tuosta toisesta pullosta.
-
-Kapakoitsija kaasi toisesta pullosta! Wojtek irvisteli entistä
-pahemmin.
-
--- Eikö teillä nyt ole aarakkia?
-
-Margulaa nähtävästi uhkasi sama vaara kuin akkoja, mutta juuri tähän
-samaan aikaan valmisteli Lupiskoryn kartanon omistaja laajaa ja
-asiallista kirjoitusta "herraskartanoiden väkijuomien myyntioikeudesta
-yhteiskuntarakennuksen perustuksena", ja siten liittyi Wojtek vasten
-tahtoansa tukemaan yhteiskunnan perustuksia, varsinkin kun väkijuomien
-myyntioikeus todella oli herrastalon, vaikka se sijaitsikin
-kauppalassa.
-
-Noin viisi kertaa perätysten kulautettuaan, unohti hän todella lyhdyn,
-josta kynttilä oli sammunut, mutta tarttui sensijaan nukkuvan lapsen
-käteen ja virkkoi:
-
--- Tule pois nyt, rääppänä!
-
-Akat nukkuivat nurkissa, joten ei kukaan ollut sanomassa hyvästi
-Marysialle. Lyhyesti sanoen: äiti oli jäänyt Lupiskoryn hautausmaahan
-ja tyttö läksi nyt Leszczynceen.
-
-He tulivat ulos, asettuivat rekeen, Margula huusi hevosille: "hei!" --
-ja sitte he läksivät liikkeelle. Alussa kulki reki hyvin raskaasti, kun
-kuljettiin kauppalan rapakoisia katuja, mutta sitte tultiin laajoille,
-valkeille vainioille ja silloin kävi kulku keveäksi. Lumi tuskin
-narisikaan reen jalaksien alla; silloin tällöin päristeli hevonen;
-tuontuostakin kuului kaukaa, hyvin kaukaa koiranhaukuntaa.
-
-He ajoivat ajamistaan. Wojtek komenteli hevosia ja lauloi nenäänsä:
-"muistatko, senkin koira, mitä minulle lupasit?" Mutta pian hän vaikeni
-ja rupesi vetämään hirsiä. Hän hoippui vuoroin oikealle, vuoroin
-vasemmalle. Hän näki unta, että häntä Leszczyncessä annettiin selkään
-siitä syystä että hän oli kadottanut postilaukun. Sentähden hän välillä
-hiukan heräsi ja rupesi sadattelemaan: "Senkin peijakkaat!" -- Marysia
-ei nukkunut, sillä hänen oli kylmä. Silmät selällään hän katseli
-valkeita ketoja, joita Margulan mustat olkapäät tuontuostakin peittivät
-hänen näkyvistään. Sitte hänen mieleensä muistui, että äiti oli kuollut
-ja samassa hän oli näkevinään äidin kalpeat, laihtuneet kasvot ja
-sisäänpainuneet silmät. Vaistomaisesti hän tunsi, että ne kasvot olivat
-olleet hyvin rakkaat, mutta eivät ne enään ole Leszczyncessä eivätkä
-koskaan sinne palaja. Olihan hän juuri omin silmin nähnyt kuinka äidin
-päälle pantiin maata Lupiskoryssa. Tätä muistellessa olisi hänen tehnyt
-mieli itkeä surusta, mutta hänen jalkojaan ja polviaan paleli niin,
-että hän itki vilusta.
-
-Ei tosin ollut kylmä, mutta tuuli oli, kuten tavallisesti suojan ilman
-aikana, läpitunkeva. Wojtekin vatsassa oli ainakin suuri varasto
-Lupiskoryn kapakassa koottua lämpöä. Lupiskoryn isäntä oli sattuvasti
-huomauttanut, "että viina lämmittää kylmässä, ja koska se on meidän
-rahvaamme ainoa lohdutus, niin samalla kun riistetään suuremmilta
-maanomistajilta mahdollisuus rahvaan yksinomaiseen lohduttamiseen, niin
-riistetään siltä myöskin kaikki vaikutusvalta rahvaaseen." Wojtek oli
-tällä hetkellä saanut niin täydellisen lohdutuksen, ettei mikään olisi
-voinut tehdä häntä surulliseksi.
-
-Ei häntä huolestuttanut sekään, että hevoset metsään päästyä, olivat
-harventamistaan harventaneet askeleitaan, vaikka tie metsässä oli
-erinomainen, että ne vihdoin kääntyivät tienviereen ja kaasivat reen
-ojaan. Tosin hän heräsi, mutta ei käsittänyt mitä oli tapahtunut.
-
-Marysia rupesi häntä tönimään.
-
--- Wojtek!
-
--- Mitä sinä huudat?
-
--- Me olemme kaatuneet.
-
-Mutta Wojtek kysyi:
-
--- Lasiko?
-
-Ja nukkui samassa.
-
-Tyttö istuutui reen viereen, rukoili minkä jaksoi ja jäi istumaan.
-Mutta pian hänen kasvonsa aivan jäykistyivät ja hän rupesi uudelleen
-tönimään nukkuvaa.
-
--- Wojtek!
-
-Ei vastaa.
-
--- Wojtek, mennään pois sisään!
-
-Hetkisen perästä sanoi tyttö taasen:
-
--- Wojtek, minä lähden jalkaisin...
-
-Vihdoin hän todella läksi. Leszczynce tuntui hänestä olevan hyvin
-likellä. Tiesihän hän tien, olihan hän joka sunnuntai käynyt äidin
-kanssa kirkossa. Nyt hänen täytyi käydä yksin. Suojasta huolimatta oli
-metsässä paksulta lunta, mutta sensijaan oli yö hyvin valoisa. Hohde
-lumesta ja pilvien paiste sulivat yhteen, sentähden näkyi tie selvästi
-kuin päivällä. Kun Marysia loi katseensa mustaan metsään, saattoi hän
-hyvin, hyvin kauvas nähdä mäntyjen tyynet, tummat piirteet valkoista
-taustaa vastaan. Selvästi näki hän myöskin luminietokset, joita oli
-luotu kantojen tasalle. Metsässä vallitsi ääretön rauha, joka ikäänkuin
-hyväili lasta. Oksilta, joille oli kerääntynyt lumiräntää, tippui
-vesipisaroita. Hiljaa helähtäen ne putoilivat oksille ja varvuille.
-Mutta se olikin ainoa ääni, sillä muuten oli kaikkialla hiljaista,
-hiljaista, valkeaa, äänetöntä, synkkää...
-
-Ei tuntunut tuulen henkäystäkään. Lumiset pensaat eivät liikahtaneet.
-Valkea vaippa, joka peitti maan, äänetön metsä, ohuet, kalpeat pilvet
-taivaalla -- kaikki näytti olevan samaa kuollutta kokonaisuutta.
-Talvisen suojan aikana on sellaista. Ainoa elävä olento, joka pienenä
-mustana pilkkuna liikkui suuren hiljaisuuden keskellä, oli Marysia.
-Hyvä, ystävällinen metsä! Ehkäpä nuo pisarat, joita lumiset oksat
-pudottelivat, olivatkin kyyneliä -- ehkäpä metsä itki orvon kohtaloa!
-Suurten, lempeitten puiden kävi sääli lasta!... Yksinään, heikkona,
-raukkana se läpi yön ja metsän kulki eteenpäin niin rohkeasti että pois
-tieltä. Valoisa yö näytti pitävän huolta lapsesta. Se on suloista, kun
-pieni, heikko olento luottaen kokonaan antautuu äärettömän voiman
-huomaan. Sillä lailla kaikki saattaa käydä Jumalan tahdon mukaan.
-
-Tyttö oli jo kulkenut hyvän aikaa ja häntä rupesi väsyttämään. Haittaa
-tekivät suuret kengät, joissa hänen pienet jalkansa holskuivat sinne
-tänne. Oli raskasta nostaa sellaisia hirmuisen suuria kenkiä lumesta.
-Eikä hän voinut liikuttaa käsiäänkään vapaasti, sillä toisessa
-kädessään hän kaikin voimin pusersi Kulikowan antamaa kymmengroshista.
-Hän pelkäsi, että se pääsisi häneltä putoamaan lumeen. Väliin hän
-purskahti ääneen itkemään, sitte hän äkkiä lakkasi, ikäänkuin
-tarkastaakseen eikö kukaan kuule hänen itkuaan. Kuulihan joku -- metsä
-kuuli! Sulava lumi helähteli yksitoikkoisesti, mutta ikäänkuin
-surullisesti. Ja ehkäpä joku muukin kuuli... Lapsi kävelee hitaammin ja
-hitaammin. Entä jos hän eksyisi? Mitä vielä! leveä, valkea tie, joka
-kauvempana kapenee nauhaseksi, on selvänä hänen edessään kahden tumman
-metsäseinän välissä. Tyttöä rupesi vastustamattomasti nukuttamaan.
-
-Hän istuutui puun alle. Silmät painuivat kiinni. Hetkisen perästä hän
-oli näkevinään äidin tulevan lumikenttää pitkin, hautausmaalta päin.
-Mutta ei kukaan tullut. Lapsi oli kuitenkin vakuutettu siitä, että
-jonkun täytyy tulla. Kuka sitte tulisi? -- Enkeli! Olihan vanha
-Kulikowa sanonut, että enkeli suojelee häntä. -- Marysia tunsi enkelin.
-Mökissä äidin luona oli ollut maalattu enkeli, lilja kädessä, siivet
-hartioilla. Se tulee varmaan. Vesipisarat helisivät ikäänkuin kovemmin.
-Ehkäpä enkelin siivet karistelevat niitä maahan... -- Hiljaa! Joku
-tulee todella; kevyt lumi narisee selvästi, askeleet likenevät
-likenemistään, hiipivinä ja nopeina. Luottavalla uteliaisuudella avaa
-lapsi uniset silmänsä. Mitä?!
-
-Hallava, kolmikulmainen pää, korvat pystyssä vaanii lasta ahneesti...
-julmana... hirmuisena...
-
-
-
-
-VANHA PALVELIJA
-
-(STARY SLUGA)
-
-
-I
-
-Vanhojen pehtorien, voutien ja metsänhoitajien rinnalla, joitten tyyppi
-katoamistaan katoaa maan pinnalta, on vanhan palvelijan tyyppi. Muistan
-lapsuuteni ajoilta erään tuollaisen mammutin, jommoisista kohta ei ole
-jäljellä kuin luita vanhoilla hautausmailla, kummuissa, jotka unohdus
-on luonut umpeen ja joita oppineet tuontuostakin kaivavat auki. Hän
-palveli vanhemmillani, hänen nimensä oli Nikolai Suchowolski, hän
-oli pikkuaatelia, Sucha Wolan aateliskylästä, jota hän usein
-kertomuksissaan muisteli. Isäni peri hänet isävainajaltaan, jolla hän
-Napoleonin sotien aikana oli ollut palvelijasotamiehenä. Hän ei
-itsekään tarkkaan muistanut koska hän joutui isoisäni palvelukseen, ja
-kun häneltä kysyttiin päivämäärää, niin hän nuuskaten vastasi:
-
--- Minä olin silloin vielä pikkuinen piimäsuu ja herra översti --
-Jumala hänen sieluaan siunatkoon! -- juosta reksutteli vielä paita
-hampaissa!
-
-Hän toimitti mitä erilaisimpia tehtäviä vanhempieni talossa: hän oli
-sekä edeskäypänä että lakeijana; hän kulki pehtorina, kesäisin
-leikkuupellolla, talvisin riihessä; hän hoiti viinapuodin, kellarien ja
-kodan avaimia; hän veti talon kellot. Enimmäkseen hän sentään torui.
-
-En saata muistaa miestä muuta kuin torumassa. Hän torui sekä isän että
-äidin läsnäollessa. Minä pelkäsin häntä kuin tulta, vaikka samalla
-pidinkin hänestä. Kyökissä hän haki riitaa kokin kanssa, passaripoikia
-hän veteli korvista pitkin kartanoa eikä koskaan ollut mihinkään
-tyytyväinen. Kun hän oli juovuksissa -- ja se tapahtui joka viikko --
-niin kaikki välttivät häntä. Ei hän tosin olisi uskaltanut riidellä
-herran tai rouvan kanssa, mutta kun hän pääsi tarttumaan kiinni
-johonkin ihmiseen, niin hän kulki hänen perässään koko päivän,
-jankutellen ja jaaritellen aivan loppumattomiin. Päivällisen aikana hän
-seisoi isän tuolin takana ja vaikkei hän itse tarjoillut, niin hän
-valvoi passaripoikaa ja koetti koko intohimonsa voimalla myrkyttää
-hänen elämäänsä.
-
--- Katso ympärillesi, katso, -- murisi hän, -- kyllä minä sinut opetan.
-Kas nyt tuota! Ei se ymmärrä pitää kiirettä, vetelee vain jalkoja
-perässään, ikäänkuin vanha lehmä marssisi. Silmät auki, sanon vieläkin
-kerran! Ei se kuule mitä herra käskee. Muuta rouvalle lautanen. Mitä
-siinä suutasi auot, mitä? Katsokaa nyt sitä, katsokaa, hyvät ihmiset!
-
-Aterioiden aikana hän aina sekaantui keskusteluun ja aina asettuen
-vastakynteen. Joskus isä kääntyi pöydästä ja virkkoi:
-
--- Nikolai sanoo päivällisen jälkeen Matille että hän valjastaa
-hevoset. Mennään sinne tai sinne.
-
--- Vai mennään! puuttui Nikolai puheeseen. -- Mikseikäs mentäisi.
-Tietysti! Sentähdenhän hevosia pidetään. Taittakoot vaan hevosparat
-jalkansa sellaisella tiellä! Kun vierailulle kerran on mentävä, niin on
-mentävä. Herrasväki tekee vaan niinkuin tahtoo. Rupeaisinko minä
-kieltämään? En minä kiellä. En totisesti! Odottakoot riihet ja muut
-työt. Visiittihän on tärkein.
-
--- Tuo Nikolai on ihan sietämätön! -- huudahti isäni aivan
-kärsimättömänä.
-
-Mutta Nikolai jatkoi:
-
--- Minä en väitä etten olisi tyhmä. Tiedän että olen tyhmä. Pehtori
-lähti Niewodowiin hakkailemaan papin huushollerskaa -- miksei
-herrasväki sitte saisi lähteä visiitille! Onko visiitti huonompi kuin
-papin huushollerska? Koska kerran palvelijakin sai mennä, niin kuinkas
-ei herrasväki!
-
-Ja niin sieltä tuli lakkaamatta eikä kukaan voinut tukkia vanhan
-mörököllin suuta.
-
-Muistan että minä ja nuorempi veljeni pelkäsimme häntä miltei enemmän
-kuin opettajaamme pappi Ludvigia, ainakin enemmän kuin vanhempiamme.
-Sisarille hän oli kohteliaampi: hän puhutteli heitä jokaista
-"neidiksi", vaikka he olivat nuoremmat, mutta meitä hän sinutteli
-muitta mutkitta. Minua hän kuitenkin veti puoleensa siitä erityisestä
-syystä, että hänen taskussaan aina oli nalleja. Usein oppitunnin
-jälkeen minä arasti lähden tarjoiluhuoneeseen, hymyilen kohteliainta
-hymyäni ja koettaen tekeytyä niin rakastettavaksi kuin suinkin, virkan:
-
--- Nikolai, hyvää päivää Nikolai. Puhdistaako Nikolai tänään kiväärejä?
-
--- Mitä se Henryk täältä hakee? Pyyhinliinaahan minä köytän ympärilleni
-enkä muuta.
-
-Hetkisen perästä hän taas alkoi, ääntäni matkien:
-
--- Nikolai, Nikolai! Kun on kysymys nalleista, niin silloin Nikolai
-kyllä kelpaa, mutta muuten hänet syökööt vaikka sudet. Parempi olisi
-että siitä lähtisit lukemaan. Ei sitä ampumisella ymmärrystä koota.
-
--- Tunti jo loppui, vastaan itku kurkussa.
-
--- Vai loppui tunti, vai loppui! Lue sinä, lue, muuten jää pääsi
-tyhjäksi lekkeriksi. En anna, nyt sen tiedät. (Niin sanoen rupesi hän
-jo kopeloimaan taskujaan.) Sattuupa siitä vielä joku nalli silmääsi ja
-syytetään Nikolaita. Kuka on syypää? Nikolai. Kuka antoi ampua?
-Nikolai.
-
-Näin murahdettuaan meni hän isän huoneeseen, otti esiin pistolit,
-puhalteli niitä, tarkasteli vielä sataan kertaan että kaikki oli
-kunnossa, sytytti sitte kynttilän, pani nallin sankkireikään ja antoi
-minun tähdätä, mutta tuli minulle vielä sittenkin raskas risti
-kannettavaksi.
-
--- Kas kuinka pitelee pistolia, virkkoi hän -- ihan kuin seppä saksia.
--- Et sinä tuolla tavalla saa kynttilää sammuksiin, jollet sormin
-sammuta, niinkuin kerjäläinen kirkossa. Rupea papiksi, rämpyttele
-rukouksia, mutta älä vaan sotamieheksi aio.
-
-Kaikesta huolimatta Nikolai opetti meille entistä ammattiaan. Usein
-päivällisen jälkeen minä ja veljeni opimme marssimaan hänen johdollaan
-ja meidän kanssamme marssi joskus pappi Ludvigkin, joka sen teki hyvin
-hullunkurisesti.
-
-Nikolai mulkoili häneen silmäkulmiensa alta ja vaikka hän häntä sekä
-pelkäsi että kunnioitti enemmän kuin muita, niin ei hän voinut pidättää
-sisuaan, vaan virkkoi:
-
--- Kas tuota pappia, kun marssii ihan kuin vanha lehmä!
-
-Minä joka olin vanhin lapsista, sain enimmän kärsiä hänen komentoaan.
-Mutta kun minut lähetettiin kouluun, itkeä jollotti vanha Nikolai
-ikäänkuin olisi tapahtunut suuri onnettomuus. Vanhemmat kertoivat että
-hän parin viikon aikana kiusasi ja väsytti heitä tavallista enemmän.
-
--- Ottivat lapsen ja veivät, puheli hän. -- Kuolkoon nyt siellä! Voi,
-voi! Mitä hänestä kouluun. Ikäänkuin ei hän olisi maatilanomistaja.
-Latinaako oppimaan? Salomoniksi tahtovat häntä kehittää. Voi tätä
-maailman turhuutta! Pois meni lapsi, pois meni. Kiertele sinä nyt,
-vanha äijä, pitkin nurkkia nuuskimassa, onko siellä vielä jotakin
-kadotettavaa. Hiiteen päin ne asiat nyt ovat.
-
-Muistan että kun ensi kerran palasin lomalle, kaikki vielä nukkuivat
-talossa. Päivä oli juuri koittamaisillaan: aamu oli talvinen, luminen.
-Vain kaivon vintin vikinä kartanolla ja koirien haukunta särki
-hiljaisuutta. Päärakennuksen ikkunat olivat vielä peitetyt, ainoastaan
-kyökin ikkunasta paistoi kirkas tuli, värjäten ruusunkarvaiseksi lumen,
-joka peitti rahia seinävierustalla. Ajan pihaan alakuloisena, pahalla
-mielin ja pelko sydämessä, sillä ensimäinen todistukseni ei ole
-ensinkään erinomainen. Syy alakuloisuuteeni oli yksinkertaisesti tämä:
-ennenkuin totuin koulun tapoihin ja järjestykseen, en oikein ollut
-osannut pitää huolta itsestäni. Pelkäsin sentähden isää, pelkäsin pappi
-Ludvigin ankaraa, vaiteliasta katsetta. Hän se minut oli noutanut
-Varsovasta. Asemani tuntui aivan lohduttomalta, kun äkkiä näen kyökin
-oven avautuvan ja vanhan Nikolain, nenä ihan punaisena kylmästä,
-kömpivän lumeen, kädessä tarjotin höyryävine kermamukeineen.
-
--- Nuoriherra kulta, rakas nuoriherra! huutaa hän minut nähdessään,
-asettaa kiireesti tarjottimen maahan, kaataa mukit, karkaa kaulaani ja
-alkaa halailla ja suudella. Siitä asti hän aina kutsui minua
-nuoreksiherraksi.
-
-Mutta sitä kermaonnettomuutta ei hän taas pariin viikkoon voinut suoda
-minulle anteeksi. "Mies kulkee kaikessa rauhassa, kermamukit käsissä",
-puheli hän, "ja juuri silloin tuo ajaa pihaan, ihan kuin vaseti olisi
-sen hetken valinnut..." j.n.e.
-
-Isä tahtoi, tai ainakin lupasi, antaa minulle selkäsaunan kahdesta
-arvosanastani, nim. kaunokirjoituksessa ja saksassa; mutta hänen
-aikomuksensa tuli estetyksi: ensinnäkin minä itkin ja vakuutin että
-parannan tapani, toiseksi tuli välittäjäksi suloinen äitini ja vihdoin
-Nikolai. Ei hän tosin tietänyt mikä luontokappale se kaunokirjoitus
-oli, mutta että saksan kielen takia piti rangaistaman -- siitä hän ei
-tahtonut kuulla puhuttavankaan.
-
--- Mitä hulluja, onko hän luterilainen tai muu kauppasaksa! virkkoi
-hän. -- Osasiko herra översti saksaa? tai osaako herra itse? (Siinä hän
-kääntyi isäni puoleen.) Mitä? Kun me kohdattiin saksalaiset siellä...
-miksi sitä nyt sanotaankaan? siellä Leipzigin luona ja piru ties missä
-kaikissa, niin kyllä minä sen sanon ettei yhtään saksan sanaa heille
-puhuttu, mutta kyllä maar he paikalla meille selkänsä näyttivät.
-
-Vanhalla Nikolailla oli vielä muuan ominaisuus. Harvoin hän antautui
-juttelemaan entisistä vaiheistaan, mutta kun hän joskus erityisen hyvän
-tuulen hetkinä tarttui suustaan kiinni, niin hän valehteli kuin
-palkattu. Ei hän sitä tehnyt pahassa tarkoituksessa: ehkä tosiasiat
-vanhassa päässä olivat hämääntyneet ja kasvaneet satumaisiksi. Kun hän
-kuuli kerrottavan sotaseikkailuja nuoruutensa ajoilta, niin hän sovitti
-ne itseensä ja isoisääni överstiin ja uskoi itse pyhästi kaikkeen mitä
-kertoi. Monasti, ollessaan riihessä valvomassa työväkeä, jotka puivat
-viljaa, alkoi hän kertoa. Miehet silloin heittivät työnsä ja nojautuen
-varstoihin, kuuntelivat hänen puheitaan, suu auki. Mutta äkkiä hän sen
-huomasi ja huudahti:
-
--- Mitä te siinä käännätte minuun suunne, niinkuin ne olisivat
-kanuunanaukkoja, häh? Ja uudestaan alkoi "lupu! tsupu! lupu! tsupu!"
-Jonkun aikaa kuului vain varstojen kopina, kun ne putoilivat olkiin:
-vanhus vaikeni, mutta alkoi hetkisen perästä:
-
--- Poikani kirjoittaa että hän hiljan nimitettiin kenraaliksi Palmyran
-kuningattaren luona. Hyvä hänen siellä on olla, saa aika suuren palkan,
-mutta kauhea pakkanen siellä kuuluu vallitsevan... j.n.e.
-
-Ohimennen sanoen lapset eivät tuottaneet vanhukselle onnea. Hänellä oli
-todella poika, mutta se oli suuri heittiö, joka täysi-ikäiseksi
-tultuaan teki, Jumala ties, mitä tyhmyyksiä ja vihdoin läksi maailmalle
-sekä katosi teille tietämättömille; Nikolain tytär taas, jota aikoinaan
-pidettiin ihmeellisenä kaunottarena, mellasteli kaikkien virkamiesten
-kanssa mitä kylässä vain oli ja kuoli vihdoin, synnytettyään maailmaan
-tyttären. Tämän tyttären nimi oli Hania. Hän oli minun ikäiseni,
-ihanainen, hento tyttönen. Muistan että me monasti yhdessä olimme
-sotasilla: Hania oli rumpalina ja nokkoset olivat vihollisiamme. Hän
-oli hyväluontoinen ja lempeä kuin enkeli. Häntäkin odotti maailmassa
-kova kohtalo, mutta ne muistot eivät kuulu tähän.
-
-Palaan kertomaan vanhuksesta. Kuulin itse hänen kertovan, että ulanien
-hevoset Mariampolissa kerran pillastuivat ja että kahdeksantoista
-tuhatta hevosta laukkasi yhtä mittaa Varsovaan asti, hypäten kaikkien
-esteiden yli. Paljon ihmisiä ne tallasivat kuoliaaksi. Helposti saattaa
-käsittää että ihmiset luulivat tuomiopäivän tulleen. Toisen kerran hän
-kertoi -- eikä riihessä, vaan pihassa ja meille kaikille, seuraavan
-jutun:
-
--- Vai kysytte, tappelinko minä hyvästi? Kuinkas muuten! Kerran
-muistan, kun oli sota itävaltalaisten kanssa. Minä olen sitte siinä
-rivissä seisomassa... No niin, tuota noin, siinä rivissä. Tulee sitte
-luokseni sotapäällikkö, tahtoo sanoa itävaltalaisista, vastaiselta
-puolelta, ja sanoo: "aiai sinuas, sinä Suchowolski, kyllä minä sinut
-tunnen! Olisimmepa sinut lyöneet kuoliaaksi, niin olisi koko sotakin
-nyt lopussa."
-
--- Eikö muistanut överstiä? kysyi isäni.
-
--- Kuinkas muuten! tuota noin, sanoinhan minä selvästi, että sinut ja
-överstisi.
-
-Pappi Ludvig kävi kärsimättömäksi ja huudahti:
-
--- Mutta nytpäs sinä Nikolai valehtelet, niinkuin ihan olisit erityisen
-palkan siitä saanut.
-
-Vanhus suuttui ja synkistyi, mutta ei virkkanut mitään, koska hän
-pelkäsi ja kunnioitti pappia. Hetkisen perästä hän sentään, ikäänkuin
-lieventääkseen puhettaan, jatkoi:
-
--- Sen saman se sanoi minulle se pappi Siekluckikin, se kappalainen.
-Kun kerran sain itävaltalaisen painetin kahdennenkymmenennen...
-tarkoitan tietysti viidennen kylkiluuni alle, niin oli minun käydä
-hullusti. Hohhoh, ajattelin: nyt pitää kuolla. Ripitän siis syntini,
-joilla olen rikkonut Herraa Jumalaa kaikkivaltiasta vastaan, pappi
-Siekluckille, mutta pappi Sieklucki kuuntelee, kuuntelee ja sanoo
-lopuksi: "etkös sinä häpeä, Nikolai", sanoo, "nyt sinulta pääsi
-paljasta valetta". Niin minä vastasin hänelle: ehkä, mutta muuta minä
-en muista.
-
--- No paranitko sinä?
-
--- Paraninhan minä. Eihän ne osanneet minua parantaa, mutta minä
-kurierasin itse itseni. Kun minä kerran sekoitin kaksi latinkia ruutia
-yhteen kortteliin viinaa ja kulautin sen sisääni yöksi, niin nousin
-seuraavana päivänä terveenä kuin kala.
-
-Olisin saanut kuulla enemmän näitä kertomuksia ja kertoisin teille
-niitä useampia, jollei pappi Ludvig -- en muuten tiedä mistä syystä --
-olisi kieltänyt Nikolaita "aivan vääntämästä minun päätäni", kuten hän
-lausui. Pappina ja hiljaisena maalaisena ei pappi Ludvig raukka
-tietänyt että ensinnäkin jokaiselta nuorukaiselta, jonka myrsky
-syntymäseudun hiljaisista nurkista heittää elämän leveälle arenalle,
-pään täytyy vääntyä monta kertaa; ja toiseksi, etteivät vanhat
-palvelijat ja heidän kertomuksensa väännä päätä keneltäkään, vaan aivan
-toisellaiset olennot.
-
-Muuten ei Nikolain vaikutus meihin voinut olla vahingollinen, vaan
-aivan päinvastoin, sillä vanhus piti meitä ja käytöstämme silmällä
-erittäin ankarasti ja huolellisesti. Hän oli omantunnonmukainen ihminen
-sanan täydessä merkityksessä. Sotilasajoilta oli hänelle jäänyt muuan
-hyvin kaunis ominaisuus, joka kuvaa juuri tuota omantunnonmukaisuutta
-ja tarkkuutta käskyjen täyttämisessä. Muistan että eräänä talvena sudet
-alkoivat tehdä meillä tavatonta vahinkoa. Ne kävivät niin rohkeiksi,
-että parvissa, joissa oli muutamia, jopa kymmenkuntakin, tulivat
-kylään. Isä, joka itse oli innokas metsästäjä, alkoi puuhata
-metsästysretkeä; ensinnäkin hän tahtoi saada naapurimme, tunnetun
-sudentappajan herra Ustrzyckin ottamaan käsiinsä pääkomennon aiotuissa
-sudenajoissa. Hän kirjoitti hänelle sentähden kirjeen, kutsui luokseen
-Nikolain ja puhui hänelle:
-
--- Pehtori lähtee nyt kaupunkiin, Nikolai saa mennä hänen kanssaan,
-poiketa Ustrzycan tielle ja viedä herralle kirjeen. Vastaus on sitten
-tuotava minulle: ilman vastausta ei saa palata.
-
-Nikolai otti kirjeen ja läksi pehtorin kanssa matkaan. Illalla pehtori
-palasi -- Nikolaita ei kuulunut. Isä ajatteli että hän ehkä jäi yöksi
-Ustrzycaan ja palaa aamulla naapurimme kanssa. Päivä koittaa, Nikolaita
-ei kuulu; koittaa toinen päivä, koittaa kolmas -- ei kuulu. Talossa
-tuli hätä. Isä, peläten että ehkä sudet olivat yllättäneet hänet
-kotimatkalla, lähetti väkeä joka taholle. Lähetetään kysymään
-Ustrzycasta. Siellä vastataan, että kyllä hän kävi, mutta ei tavannut
-herraa kotona, ja tiedusteli missä hän on: sitten hän otti lakeijalta
-lainaksi neljä ruplaa ja läksi, mutta ei tiedetä minne. Me mietimme
-päämme halki, mitä ihmettä tämä merkitsee. Seuraavana päivänä palasivat
-lähettiläät toisista kylistä, tuoden sen sanoman, etteivät mistään
-löydä miestä. Me jo aloimme itkeä häntä. Kuudennen päivän iltana, kun
-isä on kansliahuoneessaan antamassa ohjeita, alkaa hän äkkiä kuulla
-jalkojen kopinaa, rykimistä ja hiljaista murinaa, joista merkeistä
-paikalla tuntee Nikolain.
-
-Se oli todellakin Nikolai, köntyksissä, laihtuneena, väsyneenä,
-viiksissä jääpuikkoja, miltei aivan muuttuneena.
-
--- Herranen aika, Nikolai, mitä sinä olet tehnyt koko tämän ajan?
-
--- Mitäkö minä olen tehnyt? murisee Nikolai. -- Mitä minun sitte piti
-tehdä? En tavannut herraa Ustrzycassa, vaan läksin Bzinaan. Bzinassa
-sanoivat että nyt on piru merrassa, sillä herra on lähtenyt
-Karolowkaan. Minä perässä. Mutta Karolowkassa ei häntä enään ollut.
-Pitäisikö hänen sitte lämmittää niiden nurkkia? Hän on herra. Hän
-tietysti ei kulje jalkaisin. Hyvä sanoa. Karolowkasta minä menin
-kaupunkiin, mutta siellä sanottiin että herra on läänillä. Mitä asiaa
-hänellä sitte on läänille, onko hän mikä vallesmanni? Hän meni
-piirikaupunkiin. Teki jo mieleni kääntyä takaisin, mutta millä
-oikeudella? Kuljin siis piirikaupunkiin ja annoin hänelle kirjeen.
-
--- No antoiko hän sinulle vastauksen?
-
--- Antoi. Vai vieläkö olisi pitänyt olla antamatta? Antoihan toki.
-mutta niin nauroi minulle että kulmahampaat näkyivät. Herrasi, sanoi,
-pyysi minua jahtiin torstaina ja vasta sunnuntaina sinä tuot minulle
-kirjeen. Se on nyt myöhäistä. Ja rupesi uudestaan nauramaan. Mikä hänen
-sitte oli nauraessa, mutta...
-
--- Entä mitä sinä olet syönyt tänä aikana?
-
--- Mitä vaan; eilisestä en ole syönyt mitään, mutta onko minun pakko
-nyt enään nähdä nälkää? Kielletäänkö minulta täällä lusikkaruuat? En
-ole syönyt, mutta syön vasta.
-
-Senjälkeen ei kukaan enään antanut Nikolaille ehdottomia käskyjä, vaan
-aina kun hänet lähetettiin jonnekin, sanottiin että hänen pitää toimia
-asianhaarojen mukaan, jollei tapaa jotakin henkilöä kotona.
-
-Muutamia kuukausia myöhemmin läksi Nikolai markkinoille likeiseen
-kaupunkiin ostamaan työhevosia, sillä hevosasiat hän ymmärsi
-täydellisesti. Illalla tuli pehtori ilmoittamaan, että Nikolai on
-palannut ja ostanut hevoset, mutta palannut niin hakattuna, ettei
-kehtaa näyttäytyä. Isä läksi paikalla hänen luokseen.
-
--- Mikä sinun on, Nikolai?
-
--- Olen tapellut, murahti vanhus.
-
--- Häpeä sinä, vanha mies. Tappelemaanko sinä lähdet markkinoille? Ei
-sinulla ole järkeä. Vanha olet, mutta tyhmä. Tiedätkö, että toisen
-miehen jo ajaisin mäelle tuollaisesta teosta. Häpeä! Sinä olet tietysti
-ollut juovuksissa. Sinä pilaat väkeni sensijaan että näyttäisit heille
-hyvää esimerkkiä.
-
-Isäni suuttui todenteolla ja kun hän suuttui, niin oli leikki kaukana.
-Mutta kumma kyllä Nikolai, joka tavallisesti ei unohtanut kieltä
-hampaitten väliin, tällä kertaa vaikeni kuin kanto. Nähtävästi ukko oli
-päättänyt itsepintaisesti vaieta. Turhaan urkkivat häneltä muut, mitä
-oikeastaan oli tapahtunut. Ukko vain murahti jokaiselle eikä vastannut
-sanaakaan.
-
-Oli kuitenkin syytä huoleen. Aamulla vanhus sairastui niin että piti
-lähettää noutamaan lääkäriä. Lääkäri vasta valaisi asiain kulun. Viikko
-sitten oli isä löylyttänyt voutia, joka seuraavana päivänä karkasi
-talosta. Hän kääntyi nyt erään saksalaisen herra von Zollin puoleen,
-joka oli isän vihamies, ja jäi hänen palvelukseensa. Markkinoilla oli
-herra Zoll, entinen voutimme ja herra Zollin rengit, jotka olivat
-tuoneet syötetyitä härkiä myytäviksi. Herra Zoll huomasi ensinnä
-Nikolain, likeni hänen rattaitaan ja rupesi haukkumaan isää. Nikolai
-vastasi silloin että hän on hävytön mies, mutta kun herra Zoll
-uudestaan alkoi solvata isää, niin Nikolai maksoi hänelle piiskalla.
-Silloin rengit yhdessä herra Zollin kanssa hyökkäsivät hänen kimppuunsa
-ja löivät verille asti.
-
-Kun isäni kuuli tämän kertomuksen, vierivät kyyneleet hänen silmistään.
-Hän ei saanut suoduksi itselleen anteeksi että oli torunut Nikolaita,
-joka tahallaan salasi koko asian. Kun vanhus parani, meni isä
-nuhtelemaan häntä. Alussa ei ukko tahtonut tunnustaa mitään koko
-asiasta ja mutisi ainoastaan, kuten tähänkin asti, mutta heltyi sitte
-ja isän kanssa yhdessä he itkivät kuin lapset. Mutta Zollin vaati isä
-siitä hyvästä kaksintaisteluun ja saksalainen muisti sen leikin kauvan
-aikaa.
-
-Ilman tohtoria olisi Nikolain uhrautuminen pysynyt salassa. Samaa
-tohtoria ei Nikolai sittemmin moneen aikaan voinut kärsiä. Asian laita
-oli tämä: minulla oli suloinen nuori täti, isän sisar, joka asui
-meillä. Rakastin häntä suuresti, sillä hän oli yhtä kaunis kuin hyvä
-eikä minua ensinkään hämmästyttänyt että kaikki häntä rakastivat,
-muitten muassa tohtori, nuori, lahjakas mies ja koko seudun
-kunnioittama. Ennen oli Nikolai pitänyt tohtorista, sanonut häntä kelpo
-pojaksi ja kehunut hänen hyvästi istuvan hevosen selässä. Mutta kun
-tohtori rupesi oleskelemaan meillä, aivan selvissä aikomuksissa täti
-Maryniaan nähden, niin Nikolain tunteet häntä kohtaan muuttuivat aivan
-tuntemattomiksi. Hän kävi hänelle kohteliaaksi, mutta kylmäksi kuin
-ventovieraalle ihmiselle. Ennen hän monasti oli häntä torunutkin.
-Kerran kun hän oli istunut meillä tavallista kauvemmin, sopersi Nikolai
-hänelle, auttaessaan päällysvaatteita hänen ylleen: "Kuka sitä nyt
-kököttelee yökaudet? Ei siitä kostu kukaan ja onko nyt sellaista ennen
-nähty!" Sitte hän lakkasi jankuttamasta, mutta vaikeni sensijaan kuin
-kivi. Kelpo tohtori kyllä käsitti mitä tämä tarkoitti, ja vaikka hän
-yhä hymyili entistä hyväntahtoista hymyään, niin hänen mielessään
-varmaan tuntui katkeralta.
-
-Onneksi nuorelle miehelle olivat täti Marynian tunteet ihan toista
-laatua kuin Nikolain; eräänä kauniina iltana, kun kuu ihanasti loisti
-saliin ja jasmiinien tuoksu tulvi puutarhan lavoilta kautta avattujen
-ikkunoiden, tapahtui, että täti Marynia pianon ääressä lauloi "io
-questa notte sogno"; silloin tohtori Stas likeni häntä ja kysyi
-vapisevalla äänellä, luuleeko hän hänen voivan yrittää elää ilman
-häntä. Täti nähtävästi lausui epäilyksensä siinä asiassa, sitte seurasi
-molemminpuolisia valoja, joihin kuu kutsuttiin todistajaksi, ja
-kaikkinaista muuta, mitä sellaisissa tilaisuuksissa tavallisesti
-tapahtuu.
-
-Onnettomuudeksi tuli Nikolai juuri samassa hetkessä kutsumaan
-illalliselle. Kun hän huomasi mitä tapahtui, juoksi hän paikalla isän
-luo, mutta koska isä ei ollut kotona, vaan käveli talolla
-tarkastelemassa rakennuksia, kääntyi hän äidin puoleen. Lempeästi
-hymyillen, kuten tavallisesti, pyysi äiti ettei hän sekaantuisi niihin
-asioihin.
-
-Nikolai ällistyi ja vaikeni, mutta hänen sisuaan kaiveli kaiken iltaa.
-Kun isä ennen maatapanoa vielä meni kamariinsa kirjoittamaan kirjeitä,
-kulki Nikolai hänen perässään, seisahtui ovensuuhun ja rupesi rykimään
-ja kopistelemaan jalkojaan.
-
--- Mitä Nikolai tahtoo? kysyi isä.
-
--- Sitähän minä... Mitenkäs minä nyt sen sanoisin? Sitähän minä
-tahtoisin herralta kysyä, että onko se totta, että meidän neiti aikoo
-ottaa miehen, tarkoitan: aikoo mennä naimisiin?
-
--- On. No entä sitte?
-
--- Mutta eihän neiti toki mene sellaiselle... teurastajalle.
-
--- Mille teurastajalle? Johan Nikolai nyt puhuu hulluja. Joka paikkaan
-Nikolai tahtookin pistää nokkansa!
-
--- Mutta tuota noin, eikö neiti ole meidän neiti, eikö hän ole herra
-överstin tytär? Herra överstipä ei ikinä sallisi tätä. Eikö neiti muka
-ansaitsisi maatilanomistajaa ja oikeata herraa? Mutta pyydänpä kysyä,
-mikä tohtori on? Ihmisten pilkaksi neiti joutuu.
-
--- Tohtori on viisas mies.
-
--- Viisas, vai viisas! Enkö minä olisi tohtoreja nähnyt? Kyllä niitä
-kulki sekä kuormastossa että esikunnassa, mutta kun töksähti tosi
-eteen, kun tuli tappelu, niin silloin ei niitä nähty eikä kuultu. Monet
-kerrat herra översti niitä kutsuikin veitsiniekoiksi. Mikä konsti on
-leikellä sitä, joka ei voi puolustaa itseään, kun ei jaksa pitää mitään
-kädessään. Mutta koetappa koskea terveeseen ihmiseen, joka pitelee
-asetta. Voi, voi, onko se nyt olevinaan suurikin asia viiltää pitkin
-ihmisen luita! Ei tämä käy laatuun. Kyllä herra översti haudastaan
-nousisi, jos kuulisi. Mikä sotamies tohtori on? Tai onko olevinaan
-maatilanomistaja? Ei se käy laatuan. Ei neiti mene hänelle. Se ei ole
-komennon mukaista. Kukapa uskaltaisikaan neitiä tavoitella?
-
-Mutta Nikolain harmiksi tohtori sekä tavoitteli neitiä että saavutti
-hänet. Puolen vuoden perästä olivat häät ja sekä sukulaisten että
-varsinkin Nikolain kyynelvirtojen valamana läksi överstintytär elämään
-yhteisiä kohtaloita tohtorin kanssa.
-
-Nikolai ei kantanut hänelle vihaa, hän ei voinut sitä kauvan kantaa;
-hän rakasti häntä liian paljon. Mutta tohtorille ei hän tahtonut antaa
-anteeksi. Hän ei koskaan suorastaan maininnut hänen nimeään ja koetti
-yleensä olla hänestä puhumatta. Muuten täti Marynia ja tohtori
-Stanislaw olivat erittäin onnelliset. Vuoden päästä antoi Jumala heille
-herttaisen pojan, seuraavana taas tyttären ja sitä jatkui vuoronperään,
-ikäänkuin tilauksesta. Nikolai rakasti lapsia niinkuin omiaan,
-kanniskeli niitä sylissään, hyväili ja suuteli. Monasti sentään saattoi
-huomata, että hänen sydämessään yhä vielä kyti jonkinlainen hapatus
-täti Marynian "säätyrikkoisen avioliiton" tähden. Muistan kerran
-jouluaattona kun istuimme juhla-aterialle, että äkkiä kaukaa alkoi
-kuulua rattaitten rätinää routaisella maantiellä. Odotimme aina
-jouluksi paljon sukulaisia, sen tähden isä sanoi:
-
--- Katsokoon Nikolai, kuka sieltä tulee.
-
-Nikolai meni ulos ja palasi pian, kasvot hehkuen ilosta.
-
--- Neiti tulee! huusi hän jo kaukaa.
-
--- Kuka? kysyi isäni, vaikka jo tiesi, kenestä hän puhui.
-
--- Neiti!
-
--- Mikä neiti?
-
--- No meidän neiti -- vastasi vanhus.
-
-Ja kelpasipa sitä "neitiä" katsella, kun hän astui huoneeseen kolmen
-lapsen kanssa. Herttainen neiti! Mutta vanhus ei vahingossakaan koskaan
-puhunut hänestä kuin sillä nimellä.
-
-Vihdoin hänen vastenmielisyytensä tohtori Stasiin kuitenkin loppui.
-Hania sairastui kovaan lavantautiin. Seurasi minullekin surun päivät,
-sillä Hania oli minun ikäiseni ja ainoa leikkitoverini ja minä rakastin
-häntä melkein kuin sisarta. Tohtori Stas ei melkein kolmeen päivään
-jättänyt hänen huonettaan. Vanhus, joka rakasti Haniaa koko sielunsa
-voimalla, kulki hänen sairautensa aikana epätoivoissaan, ikäänkuin
-kaikki olisi häneltä hävitetty; sairaan vuoteen ääreen sai ainoastaan
-minun äitini mennä; ukko ei syönyt eikä nukkunut, istui vaan tytön
-huoneen ovella, antaen kovan, rautaisen tuskan kalvaa rintaansa. Olihan
-hänen sielunsa harjaantunut sekä ruumiilliseen työhön että kohtalon
-iskuihin, mutta kuitenkin hän oli murtumaisillaan ainoan tyttönsä
-vuoteen ääressä. Kun vihdoin monen päivän kuolettavan pelon perästä
-tohtori Stas hiljaa avasi sairashuoneen ovea ja onnesta säteilevin
-kasvoin kuiskasi tuomiota odottaville viereiseen huoneeseen sanan:
-"pelastettu!" niin ei vanhus voinut pidättyä, vaan mylvi kuin
-piisonihärkä, heittäysi hänen jalkoihinsa ja toisteli nyyhkien: "minun
-hyväntekijäni, minun hyväntekijäni!"
-
-Hania paranikin sitte pian ja tohtori Stas jäi vanhuksen silmäteräksi.
-
--- Kelpo poika, puhui hän kierrellen tuuheita viiksiään. -- Ja hyvästi
-istuu hevosen selässä, ja jollei häntä olisi ollut, niin Hania... äh!
-En tahdo sitä ajatellakaan. Piru vieköön!
-
-Mutta jonkun vuoden perästä alkoi vanhus itse riutua. Hänen suora ja
-väkevä vartalonsa taipui ja koukistui. Hän lakkasi torumasta ja
-valehtelemasta. Yhdeksänkymmenennen ikävuotensa loppupuolella kävi hän
-aivan lapselliseksi. Hän viritteli vain pauloja linnuille ja
-joukoittain lenteli niitä, varsinkin peipposia, hänen huoneessaan.
-Muutamia päiviä ennen kuolemaansa ei hän enään tuntenut ihmisiä, mutta
-itse kuolinpäivänä hänen järkensä sammuva lamppu vielä kerran leimahti
-kirkkaaseen tuleen. Muistan että vanhempani, äidin terveyden takia,
-juuri silloin olivat ulkomailla. Sinä iltana istuimme lieden ääressä
-minä, nuorempi veljeni Kasimir ja pappi, joka myöskin oli paljon
-vanhentunut. Talvinen tuuli lumipyryineen piiskasi ikkunaa; pappi
-Ludvig rukoili. Minä panin Kasimirin avulla kuntoon pyssyä huomispäivän
-metsästysretkeä varten. Äkkiä tultiin ilmoittamaan, että vanha Nikolai
-tekee loppua. Pappi Ludvig riensi paikalla kotikappeliin hakemaan
-sakramentteja, minä juoksin minkä jaksoin vanhuksen luo. Hän makasi
-vuoteellaan hyvin kalpeana, kellertävänä ja melkein kankeana, mutta
-levollisena ja täydessä tajussaan. Kaunis oli tuo paljas, kahden arven
-koristama pää, pää vanhan soturin ja rehellisen miehen. Vihityt
-vahakynttilät loivat kalmankarvaista valoa huoneen seinille. Nurkissa
-visertelivät kesyt peipposet. Toisella kädellään vanhus painoi
-rintaansa vastaan krusifiksia, hänen toista kättään piteli ja
-suudelmilla peitti Hania, kalvakkana kuin liljan kukka. Pappi Ludvig
-tuli huoneeseen ja rippi alkoi; sitte kuoleva halusi nähdä minua.
-
--- Ei ole täällä herraani eikä rakastettua rouvaani, kuiskasi hän, --
-sentähden tuntuu raskaalta kuolla. Mutta olettehan te, nuoriherra
-kulta, perintöherrani... Holhotkaa tuota orpoa... Jumala teille
-palkitsee. Älkää olko vihoissanne... jos olenkin rikkonut, niin...
-antakaa anteeksi. Minä olin paha, mutta uskollinen...
-
-Äkkiä heräsi hän uudelleen, puhui voimakkaalla äänellä ja kiireesti,
-ikäänkuin hän jo olisi ollut hengen heitossa:
-
--- Herra!... perintöherra!... minun orpoani!... Jumala, sinun
-käsiisi...
-
--- Annan tämän kelpo soturin, uskollisen palvelijan ja kunnon ihmisen
-hengen, lopetti juhlallisesti pappi Ludvig.
-
-Vanhus oli jo kuollut.
-
-Lankesimme polvillemme ja pappi alkoi voimakkaalla äänellä lukea
-rukouksia vainajille.
-
-Siitä on kulunut toistakymmentä vuotta. Uskollisen palvelijan haudalle
-on kasvanut tuuheita hautakanervia. Ajat ovat olleet surulliset. Myrsky
-on puhaltanut sammuksiin kotikyläni pyhän ja hiljaisen tulen. Jo on
-haudassa pappi Ludvig, haudassa täti Maryniakin; minä ansaitsen kynällä
-jokapäiväisen leipäni, mutta Hania...
-
-Oi, valukaa kyyneleet!
-
-
-
-
-POSENILAISEN OPETTAJAN MUISTIKIRJASTA
-
-(Z PAMIETNIKA POZNANSKIEGO NAUCZYCIELA)
-
-
-... Lampun himmeä valo herätti minut ja monasti näin kahden tai kolmen
-aikaan aamuyöstä Mikon yhä vielä työssä. Valkeissa alusvaatteissaan
-istui hän kirjojen ääressä unisena, väsyneenä, koneentapaisesti
-toistellen latinalaisia tai kreikkalaisia taivutuskaavoja. Hän toisteli
-niitä yhtä yksitoikkoisesti kuin kirkossa toistellaan litanian sanoja.
-Kun minä käskin poikaa nukkumaan, vastasi hän minulle: "en vielä osaa
-läksyäni, herra Wawrzynkiewicz". Olinhan itse ollut valmistamassa hänen
-kanssaan läksyjä sekä neljästä kahdeksaan että kymmenestä
-kahteentoista. Olin pannut maata vasta kun varmaan tiesin hänen osaavan
-kaikki. Mutta tässä oli kun olikin liikaa työtä. Lopetettuaan
-viimeisten läksyjen lukemisen, oli poika jo unohtanut ensimäiset, ja
-kreikkalaiset, latinalaiset ja saksalaiset taivutuskaavat ja
-kaikellaisten käsitteiden nimitykset olivat panneet hänen pää-raukkansa
-niin sekaisin, ettei hän voinut nukkua. Hän ryömi siis esiin peitteen
-alta, sytytti lampun ja istuutui takaisin pöydän ääreen. Kun minä häntä
-nuhtelin, rupesi hän rukoilemaan ja purskahti itkuun. Vihdoin minä niin
-totuin näihin yöllisiin istuntoihin, lampun valoon ja taivutuskaavojen
-harjoittamiseen, etten enään saanut unta, jos ne jäivät pois. Minun
-ehkei olisi pitänyt sallia lapsen rasittautua näin yli voimain, mutta
-mitä minä saatoin tehdäkään? Täytyihän hänen joka päivä edes
-kutakuinkin oppia läksynsä, muutoinhan hänet olisi pantu pois koulusta
-ja Jumala ties kuinka sitte olisi käynyt Maria rouvan, joka miehensä
-kuoltua oli jäänyt vaalimaan kahta orpoa lastaan ja joka pani kaiken
-toivonsa Mikkoon. Minun tilani kävi todella sietämättömän vaikeaksi,
-sillä näinhän toiselta puolen selvästi, että ylenmääräiset ponnistukset
-kuluttavat pojan terveyttä, ehkäpä uhkaavat hänen elämäänsä. Olisi
-ainakin pitänyt koettaa vahvistaa hänen ruumiillisia voimiaan,
-toimittaa häntä voimistelemaan, kävelemään tai ratsastamaan. Mutta
-siihen ei ollut aikaa. Lapsella oli niin paljon työtä, niin paljon
-ulkoläksyjä, joka päivä niin paljon kirjoittamista, että käsi sydämellä
-sanon: siihen ei ollut aikaa. Joka hetki, joka olisi ollut tarpeellinen
-pojalle virkistykseksi ja huviksi, meni latinaan, kreikkaan ja...
-saksaan. Aamuisin kun panin kirjoja hänen rensseliinsä ja näin hänen
-heikkojen hartioidensa taipuvan bysanttilaisten siteiden painon alla,
-kouri sydäntäni kerrassaan. Välistä minä koetin rukoilla, että häntä
-ymmärrettäisiin ja armahdettaisiin, mutta saksalaiset opettajat vain
-vastasivat, että minä hemmottelen lasta, jopa kerrassaan pilaan hänet,
-että Mikko nähtävästi ei tee tarpeeksi työtä, vaan huutaa ja ulvoo
-yhtämittaa. Sairastan itsekin rintatautia, olen yksinäinen, arka mies,
-ja monet hetket ovat heidän moitteensa minulta myrkyttäneet. Minä kyllä
-olen parhaiten nähnyt eikö Mikko tee tarpeeksi työtä! Hänen lahjansa
-olivat keskinkertaiset, mutta hän oli tavattoman uuttera ja
-lempeydestään huolimatta niin erinomaisen lujaluontoinen, etten ole
-tavannut toista hänen kaltaistaan poikaa. Mikko raukka rakasti äitiään
-niin kiihkeästi ja sokeasti, että kun hänelle sanottiin äidin olevan
-sairaana ja ehkä kuolevan jos Mikko on laiska -- niin poika pelkäsi ja
-vapisi ja istui yökaudet kirjan ääressä, jottei vaan tuottaisi surua
-äidilleen. Kun hän sai huonon arvosanan, purskahti hän itkuun. Mutta ei
-kenenkään päähän edes pälkähtänytkään minkätähden hän itki, ei kukaan
-aavistanut mikä hirveä edesvastuun tunne häntä painoi sellaisina
-hetkinä. Niin, ketä se olisi liikuttanut? En minä häntä pilannut enkä
-hemmotellut, minä vain ymmärsin häntä paremmin kuin muut; kun en
-soimannut häntä vastoinkäymisestä, vaan sen sijaan koetin lohduttaa,
-niin tiesin mitä tein. Itse olen eläissäni saanut tehdä työtä aika
-lailla, olen saanut kärsiä sekä nälkää että hätää, en ole ollut
-onnellinen enkä ikinä tule onnelliseksi. Mutta nyt -- hitto vieköön! en
-enään edes kiristele hampaitanikaan, kun sitä ajattelen. Elämä ei ole
-elämisen arvoista, sen tiedän, mutta ehkäpä juuri sentähden todella
-säälin jokaisen hätää.
-
-Kun minä olin Mikon ikäisenä, kun minä juoksentelin kaduilla kilpaa
-kyyhkysten kanssa tai löin nappia raatihuoneen edustalla, olin ainakin
-terve ja iloinen. Silloin ei minua kiusannut yskä; kun minä jostakin
-syystä suutuin, itkin kunnes sain selkääni; muuten olin vapaa kuin
-lintu enkä välittänyt mistään. Mikko ei milloinkaan ole saanut tuntea
-sellaista. Olisipa elämä kyllä aikoinaan pannut hänetkin alaisimelle ja
-lyönyt vasaralla -- sentähden hänen lapsena olisi pitänyt saada sydämen
-pohjasta nauttia lasten huveista, tehdä kepposia ja juoksennella
-raittiissa ilmassa ja auringon paisteessa. Mutta en saanut minä nähdä
-työtä ja iloista lapsellisuutta sopusoinnussa. Päinvastoin: näin lapsen
-sekä lähtevän kouluun että palaavan koulusta alakuloisena,
-nääntymäisillään kirjataakan alle, ylen rasittuneena. Hänen
-silmäkulmissaan oli ryppyjä, hän kulki aina ikäänkuin itkua pidätellen
--- sentähden minun kävi häntä sääli, sentähden minä tahdoin häntä
-lohduttaa.
-
-Olen itse opettaja, vaikkakin yksityisopettaja, enkä käsitä mitä
-maailmassa tekisin jos minun vielä pitäisi kadottaa usko opin arvoon ja
-hyötyyn. Mutta yksinkertainen mielipiteeni on, ettei oppi saa käydä
-lapsille rasitukseksi, ettei latina saata korvata raitista ilmaa ja
-terveyttä, ettei hyvä tai huono ääntäminen saa olla ratkaisemassa
-ihmislapsen elämän kohtaloa.
-
-Arvelen niinikään, että pedagogikka parhaiten täyttää tehtävänsä, jos
-lapsi tuntee, että ohjaava käsi on lempeä, ettei armotonta jalkaa panna
-polkemaan hänen rintaansa ja ettei tukahuteta kaikkea mitä kodissa on
-opetettu kunnioittamaan... Sellainen visapää minä vaan olen, etten
-muuta mielipidettä tässä suhteessa. Minulle selvenee selvenemistään,
-että olen oikeassa, kun muistelen pientä Mikkoani, jota niin
-vilpittömästi rakastin. Olin opettanut häntä hänen kuudennesta
-ikävuodestaan asti, olin ensin ollut hänen kotiopettajanaan ja sitte,
-hänen päästyään toiselle luokalle, valmistanut läksyjä hänen kanssaan.
-Minulla oli siis ollut yllin kyllin aikaa kiintyä häneen. Niin, mitäpä
-minä rupeisin salaamaan sitä itseltäni: hän oli sen naisen poika, joka
-oli minulle kallein maailmassa... Se nainen ei tietänyt sitä eikä
-milloinkaan saa sitä tietää. Muistan, että olen vain... herra
-Wawrzynkiewicz, yksityisopettaja ja sairas mies -- kun hän taas on
-mahtavan aatelistalon tytär, ylhäinen rouva, jonka puoleen en uskalla
-silmiänikään nostaa. Mutta elämän viskelemän, yksinäisen sydämen täytyy
-lopulta saada tarttua kiinni johonkin, kuten aallon viskelemä
-näkinkenkäkin etsii jalansijaa -- minun sydämeni tarttui kiinni häneen.
-Minkä sille voin? ja eihän hänellä siitä ole mitään haittaa! Enhän minä
-häneltä vaadi enempää valoa kuin auringolta, joka keväisin elähyttää
-sairaan rintani. Olenhan viettänyt kuusi vuotta hänen kodissaan,
-olinhan silloinkin kun hänen miehensä kuoli, näinhän hänet onnettomana,
-yksinään; hän oli aina hyvä kuin enkeli ja kuinka hän rakasti lapsiaan!
-Hänen leskeydessään oli jotakin pyhää. Niin, siihen sen täytyi johtaa.
-Mutta tunteeni ei ole rakkautta, se on pikemmin uskontoa.
-
-Mikko muistutti suuresti äitiään. Monasti, kun poika minuun katsahti,
-luulin näkeväni hänen äitinsä. Hänellä oli samat hienot piirteet, sama
-tuuheiden hiuksien varjostama otsa, samat sirosti kaarevat kulmakarvat
-ja varsinkin oli hänen äänensä aivan samallainen. Yhteiset äidille ja
-lapselle olivat niinikään tunteet ja mieliteot, molemmilla oli
-taipumus kiihtymykseen ja liioitteluun. Molemmat kuuluivat noihin
-hermostuneisiin, herkkiin, ylhäisiin ja rakastavaisiin olentoihin,
-jotka kykenevät tekemään mitä suurimpia uhrauksia, mutta jotka
-tavallisesti elämässä ja todellisuudessa löytävät sangen vähän onnea.
-He levittävät nimittäin ympärilleen enemmän onnea kuin he voivat saada
-takaisin. Sen tapaiset ihmiset häviävät nykyään häviämistään ja
-arvelen, että joku nykyaikainen luonnontutkija voisi sanoa heistä, että
-he edeltäkäsin ovat määrätyt kuolemaan, sillä he ovat syntyneet
-maailmaan vika sydämessä -- he rakastavat liian paljon.
-
-Perhe oli ennen ollut hyvinkin mahtava, mutta sen jäsenet olivat --
-rakastaneet liiaksi. Kaikellaiset myrskyt olivat hajoittaneet
-omaisuuden ja se mikä oli jäljellä, ei tosin jättänyt hätään, mutta oli
-joka tapauksessa hitunen, verraten entisiin aikoihin. Mikko oli suvun
-viimeinen jäsen; sentähden Maria rouva rakastikin häntä tulevaisuutensa
-toivona eikä yksin omana lapsenaan. Mutta sokeana, kuten äidit
-tavallisesti ovat, hän, onnetonta kyllä, piti häntä harvinaisen
-lahjakkaana. Ei poika ollut tyhmä, mutta hän kuului niihin lapsiin,
-joitten lahjat alussa ovat keskinkertaiset, mutta jotka kehittyvät
-myöhemmin, yhdessä ruumiillisten voimien ja terveyden kanssa. Toisissa
-olosuhteissa olisi hän voinut lopettaa sekä koulun että yliopiston ja
-joutua hyödylliseksi työntekijäksi mille alalle tahansa. Mutta olevien
-olosuhteiden vallitessa hän vain väsymistään väsyi ja rasitti itseään
-turhanpäiten, tietäen kuinka suuret luulot äidillä oli hänen
-lahjoistaan.
-
-Paljonhan minun silmäni ovat nähneet maailmassa ja minä olin päättänyt,
-etten enään hämmästy mitään. Mutta vaikea minun oli uskoa, että ihmiset
-saattaisivat laittaa sellaisen sekasotkun, joka vie lapsen kestävyyden,
-luonteen voiman ja työkyvyn aivan pilalle. Sairaalloinenhan se
-sellainen järjestys on. Jos minä sanoilla voisin kostaa kaiken sen
-tuottaman katkeruuden, niin varmaan sanoisin Hamletin kanssa:
-maailmassa tapahtuu paljon asioita, joista filosofit eivät saata
-uneksiakaan.
-
-Minä ponnistelin Mikon kanssa ikäänkuin oma tulevaisuuteni olisi
-riippunut hänen arvosanoistaan. Sillä minulla ja rakkaalla poikasellani
-oli sama päämäärä: olla tuottamatta surua äidille, saada näyttää
-hänelle hyvä arvosana ja houkutella onnen hymy hänen huulilleen. Kun
-pojan oli onnistunut saada hyvä numero, saapui hän luokalta säteillen
-onnesta. Hän näytti silloin ikäänkuin äkkiä kasvaneen tai ainakin
-lakanneen kutistumasta kokoon hänen silmistään, jotka tavallisesti
-olivat niin sameat, loisti silloin vilpitön, lapsellinen iloisuus ja ne
-tuikkivat kahtena hehkuvana hiilenä. Paikalla hän viskasi hennoilta
-hartioiltaan kirjataakan, iski minulle silmää ja virkkoi jo
-kynnykseltä:
-
--- Herra Wawrzynkiewicz, äiti tulee iloiseksi! Sain tänään
-maantieteessä... arvatkaappa kuinka paljon?
-
-Ja kun minä sanoin, etten osaa arvata, karkasi hän herttaisesti
-kaulaani ja oli kuiskaavinaan korvaani, mutta sanoi sangen ääneen:
-
--- Viitosen! totta totisesti viitosen!
-
-Ne olivat meille molemmille onnellisia hetkiä. Sellaisten päivien
-iltana Mikko uneksi ja kuvitteli kummoista on, jos kaikki hänen
-arvosanansa ovat kiittäviä. Hän pajatteli puoleksi minulle, puoleksi
-itsekseen:
-
--- Jouluksi lähdemme Zalesiniin: sataa lunta -- kuten tavallisesti
-talvella -- ja me ajamme reellä. Kun tulemme perille, on yö, mutta äiti
-odottaa minua, hyväilee, suutelee minua. Sitte hän kysyy todistusta.
-Minä olen käyvinäni surulliseksi, mutta äiti lukee: uskonnossa:
-kiitettävä; saksassa: kiitettävä; latinassa: kiitettävä... paljaita
-kiitettäviä! Oi, herra Wawrzynkiewicz!
-
-Ja kyyneleet kohosivat poika raukan silmiin. Enkä minä saattanut ruveta
-häntä laimentamaan, vaan minun oma väsynyt mielikuvitukseni karkasi
-hänen perässään. Hengissä näin talon Zalesin'ssa, tunsin sen
-juhlallista rauhaa, näin sen ylhäisen olennon, joka siellä hallitsee,
-näin hänen iloitsevan pojastaan joka palaa ja tuo niin kiittävät
-arvosanat.
-
-Käytin hyväkseni tällaisia hetkiä ja koetin selittää Mikolle, että
-äidille kyllä on hyvin tärkeää, että Mikko oppii, mutta että yhtä
-tärkeää on, että hän pysyy terveenä. Sentähden ei hän saa itkeä kun
-minä vien häntä kävelemään, hänen pitää panna nukkumaan kun minä käsken
-eikä rasittua valvomisesta. Mielenliikutuksissaan syleili poika minua
-ja toisteli toistamistaan:
-
--- Kyllä, kyllä, herra kulta! Minä tulen niin terveeksi, että ihan
-hirvittää, ja minä kasvan niin suureksi, ettei äiti eikä pikku Lola
-enään tunne minua.
-
-Usein minä myöskin sain kirjeitä Maria rouvalta, joka kehoitti minua
-hoitamaan lapsen terveyttä. Mutta epätoivolla huomasin joka päivä, että
-oli mahdoton sovittaa yhteen terveyttä ja läksyjä. Jos luettavat aineet
-olisivat olleet liian vaikeat, niin olisin ollut valmis muuttamaan
-Mikon toiselta luokalta ensimäiselle; mutta hän ymmärsi asianomaiset
-aineet, niin hyödyttömät kuin ne olivatkin, täydellisesti. Ei siis
-puuttunut oppimisen mahdollisuutta, vaan ainoastaan aikaa. Ja sitte oli
-alituisena haittana se onneton saksankieli, jota ei lapsi tahtonut
-oppia hallitsemaan. Siinä suhteessa eivät minun neuvoni enään
-riittäneet. Panin vaan luottamukseni siihen, että lepo pyhien aikana
-parantaa mitä liiallinen rasitus on pojalle tuottanut.
-
-Jos pieni Mikko olisi ollut huolettomampi, niin minun vähemmin olisi
-tarvinnut olla huolissani hänestä; mutta hän suri todella enemmän
-jokaista vastoinkäymistä kuin hän iloitsi myötäkäymisestä. Paha kyllä
-nuo yllämainitut _viitosten_ tuottamat ilonhetket uudistuivat ylen
-harvoin.
-
-Minä opin hänen kasvoistaan ymmärtämään kaikki hänen mielialansa ja
-heti kun hän astui huoneeseen, saatoin nähdä, oliko hänen käynyt
-huonosti.
-
--- Saitko huonon arvosanan? kysyin.
-
--- Sain!
-
--- Etkö ole osannut?
-
-Toisinaan hän vastasi:
-
--- En ole osannut! -- mutta useammin tuli vastaukseksi:
-
--- Olen kyllä osannut, mutta en ole voinut vastata.
-
-Nuori Owicki, toisen luokan primus, jonka läksynlukuja johdin
-vartavasten siksi, että Mikko saisi lukea yhdessä hänen kanssaan, sanoi
-Mikon saavan huonoja numeroja vaan siksi, ettei hän saa... suutansa
-auki.
-
-Jota suuremmaksi lapsen sekä henkinen että ruumiillinen väsymys kävi,
-sitä useammin nämä onnettomat hetket uudistuivat. Huomasin, että Mikko
-aikansa itkettyään istuutui läksyjensä ääreen, ääneti ja ikäänkuin
-tyyntyneenä. Mutta sitte hän heittäysi lukemaan kaksinkertaisella
-kiihkolla ja ikäänkuin kuumeentapaisella epätoivolla. Silloin tällöin
-hän istuutui johonkin nurkkaan, piteli päätään molemmin käsin ja
-vaikeni: silloin kuvitteli kiihtynyt poika kaivavansa hautaa
-rakastetulle äidille, eikä käsittänyt miten suoriutua. Hän tunsi
-olevansa sellaisessa asemassa, ettei siitä ole mitään pelastumisen
-mahdollisuutta.
-
-Hänelle tuli tavaksi nousta öisin lukemaan läksyjään. Peläten että minä
-heräisin ja käskisin häntä nukkumaan, nousi hän hiljaa pimeässä, kantoi
-lampun viereiseen huoneeseen, sytytti sen siellä ja istuutui lukemaan.
-Hän oli jo viettänyt muutamia öitä tällä tavalla, pimeitten seinien
-keskellä, ennenkuin sain hänet kiinni. Minulla ei ollut muuta neuvoa
-kuin nousta, kutsua hänet takaisin makuuhuoneeseen ja vielä kerran
-käydä hänen kanssaan läpi läksyt, jotta hän näkisi osaavansa ne eikä
-turhanpäiten kylmetyttäisi itseään. Mutta hän ei enään lopulta itsekään
-tietänyt mitä hän osasi ja mitä ei osannut. Lapsen voimat heikkenivät
-heikkenemistään, se laihtui, sen kasvot kuihtuivat ja kävivät yhä
-synkemmiksi. Silloin tällöin sattui tapauksia, jotka antoivat minulle
-aihetta uskoa, ettei yksin työ ollut kuluttamassa hänen voimiaan, vaan
-että siihen oli muitakin syitä. Kerran kun kerroin hänelle kirjasta
-"Sedän kertomuksia veljenpojalle" [Kertomuksia lapsille Puolan
-historiasta], jota minä Maria rouvan toivomuksen mukaan kerroin Mikolle
-joka päivä, karkasi hän paikaltaan säkenöivin silmin. Minä kerrassaan
-pelästyin, kun näin uhkaavan ja ankaran ilmeen hänen kasvoissaan, ja
-kun kuulin hänen äänensä.
-
--- Eihän tämä siis ole pelkkää satua? Kun...
-
--- Kun mitä, Mikko? kysyin häneltä ihmeissäni.
-
-Hän ei vastannut, vaan rupesi kiristelemään hampaitaan ja puhkesi
-vihdoin itkemään niin raivoisasti, etten pitkiin aikoihin saanut häntä
-rauhoittumaan.
-
-Koetin Owickilta urkkia syytä tähän tunteen purkaukseen: hän joko ei
-osannut tai ei tahtonut selittää sitä. Arvasin sen kuitenkin itse.
-Epäilemättä puolalaisen lapsen saksalaisessa koulussa täytyi kuulla
-paljon asioita, jotka haavoittivat hänen tunteitaan. Loukkaavat sanat
-luisuivat muitten poikien mielestä jättämättä muita jälkiä kuin
-vastenmielisyyttä opettajiin ja koko heidän rotuunsa; mutta sellainen
-herkkä poika kuin Mikko kärsi niistä kipeästi, vaikkei hän uskaltanut
-nousta vastakynteen. Oli kaksi voimaa, kaksi ääntä, joita lapsen tulee
-totella ja joitten juuri sentähden tulisi olla sopusoinnussa, mutta
-jotka repivät Mikkoa kahdelle vastakkaiselle taholle. Sitä mitä toinen
-voima sanoi puhtaaksi, kalliiksi ja rakkaaksi, sanoi toinen likaiseksi,
-saastaiseksi ja naurettavaksi; mitä toinen kutsui hyveeksi, kutsui
-toinen paheeksi. Tässä ristiaallokossa seurasi poikanen sitä mahtia,
-joka veti puoleensa hänen sydäntään, mutta hänen täytyi olla
-kuulevinaan ja kätkevinään sydämeensä aivan vastakkaisia sanoja; hänen
-täytyi teeskennellä aamusta iltaan; hänen täytyi elää tässä
-kuluttavassa pakossa päiviä, viikkoja, kuukausia... Voi sitäkin tilaa
-missä tämä lapsi oli!
-
-Kummallinen oli Mikon kohtalo. Elämän näytelmä alkaa tavallisesti
-myöhemmin, vasta sitte kun ensi lehdet jo varisevat nuoruuden puusta.
-Häntä kohtasivat onnettomuuden eri muodot, kuten siveellinen pakko,
-salainen kärsimys, levottomuus, turhat ponnistukset, taistelu
-vaikeuksia vastaan, toiveitten asteettainen kadottaminen -- häntä alkoi
-kaikki tämä kohdata jo yhdentoista vuoden vanhana. Ei hänen heikko
-ruumiinsa enempää kuin hänen heikot voimansakaan jaksaneet kestää sitä
-painoa. Päivät ja viikot vierivät, poika raukka ponnisteli kaksin
-kerroin, mutta ikävöity menestys hupeni hupenemistaan. Maria rouvan
-kirjeet lisäsivät kiviä kuormaan, vaikka olivatkin täynnä rakkautta.
-
-"Jumala on antanut sinulle, Mikko, harvinaiset lahjat", kirjoitti äiti;
-"luotan siihen, ettet petä toiveitani, vaan tuotat maallesi ja minulle
-kunniaa."
-
-Saatuaan ensimäisen tällaisen kirjeen, kävi poika suonenvedontapaisella
-kiihkolla kiinni käteeni ja rupesi itkua vastaan taistellen puhumaan:
-
--- Mitä minä teen, herra Wawrzynkiewicz? Mitä minä teen?
-
-Mitä hän todella saattoi tehdä? mitä hän sille taisi, ettei hänellä
-ollut taipumusta kieliin ja ettei hän saattanut ilmaista ajatuksiaan
-saksaksi?
-
-Pyhäin miesten päiväin lupa-aika oli käsissä; kuukausitodistus ei ollut
-ensinkään suotuisa; kolmen tärkeimmän aineen arvosana oli huono. Hänen
-kiihkeitten pyyntöjensä ja rukoustensa johdosta en lähettänyt
-todistusta Maria rouvalle.
-
--- Rakas herra! huusi poika kädet ristissä. -- Äiti ei tiedä, että
-Pyhäin miesten päiväksi annetaan arvosanoja. Ehkäpä Jumala jouluksi
-armahtaa minua.
-
-Lapsi raukka eli siinä toivossa että hän ehtii parantaa huonot
-arvosanansa, ja samaa toivoin minäkin. Arvelin, että hän tottuu koulun
-järjestykseen ja kaikkeen muuhunkin, että hän oppii ääntämään ja
-puhumaan kieltä ja että lukemiseen tästä puoleen menee vähemmin aikaa.
-Jollen olisi elänyt tässä toivossa, olisin aikoja sitte kirjoittanut
-Maria rouvalle ja selittänyt millä kannalla asiat olivat. Toivoni ei
-näyttänyt olevankaan turha. Heti Pyhäin miesten päivien jälkeen sai
-Mikko kolme kiitettävää arvosanaa, joista yksi oli latinassa. Hän oli
-yksinään koko luokalla tietänyt, että _gaudeo_ verbin perfekti on:
-_gavisus sum_. Ja sen oli hän tietänyt siksi, että hän kerran
-aikaisemmin, saatuaan kaksi kiitettävää arvosanaa, oli kysynyt minulta
-kuinka latinaksi sanotaan: "iloitsen". Pelkäsin pojan tulevan hulluksi
-ilosta. Hän kirjoitti paikalla äidille kirjeen, joka alkoi sanoilla:
-
-"Kallein äiti kulta! tietääkö rakkaani kuinka kuuluu perfekti verbistä
-_gaudeo?_ Varmaan ei tiedä äiti eikä pikku Lola, sillä koko luokalla
-tiesin sen minä yksin."
-
-Mikko suorastaan jumaloi äitiä. Ja siitä lähtien hän yhtämittaa kyseli
-minulta eri perfektejä ja partisiippeja. Hänen elämänsä päämääräksi
-kävi saada tuo kiitettävä arvosana pysymään muuttumattomana. Mutta tämä
-onnen väläys oli lyhyt. Onneton puolalainen ääntäminen kaatoi pian sen
-minkä ponnistus oli saanut pystyyn ja aineiden lukematon paljous ei
-sallinut lapsen uhrata kullekin aineelle niin paljon aikaa kuin
-rasittunut muisto olisi vaatinut. Lisäksi sattui vielä tapaus, joka
-suurensi onnettomuutta. Mikko ja Owicki olivat unohtaneet puhua minulle
-eräästä kirjallisesta tehtävästä ja siten se jäi tekemättä. Owicki
-suoriutui helposti, sillä primuksena ei häneltä edes kysytty
-kirjoitusta, mutta Mikko sai julkisen muistutuksen ja huomautuksen,
-että voi seurata koulusta eroittaminen.
-
-Kaikesta päättäen oli edellytetty hänen tahallaan salanneen minulta
-tehtävän ja siten toivoneen pääsevänsä siitä. Mutta poika, joka ei
-olisi saattanut saada suustaan pienintäkään valhetta, ei voinut millään
-tavalla todistaa viattomuuttaan. Olisihan hän tosin voinut sanoa, että
-Owickikin oli unohtanut saman tehtävän, mutta sitä ei toverikunnia
-sallinut. Minä koetin vakuuttaa hänen olevan viattoman, mutta
-saksalaiset huomauttivat vaan, että totutan poikaa laiskuuteen. Sekin
-tuotti minulle aika lailla surua, mutta vaikeinta oli minun katsella
-Mikkoa. Sen päivän iltana näin hänen painelevan päätään molemmin käsin
-ja itsekseen mutisevan: "särkee! särkee! särkee!" Seuraavana aamuna
-tuli kirje äidiltä, jossa Mikkoa hellästi hyväiltiin kiitettävien
-arvosanojen johdosta. Se oli uusi isku Mikolle.
-
--- Kyllä minä valmistan äidille kauniin ilon! huusi hän peittäen kasvot
-käsillään.
-
-Seuraavana päivänä, kun minä nostin kirjarensselin hänen selkäänsä,
-horjahti hän ja oli kaatumaisillaan. Kehoitin häntä jäämään kotiin,
-mutta hän vakuutti, ettei häntä vaivaa mikään. Hän pyysi ainoastaan,
-että minä saattaisin hänet, sillä hän pelkää, että rupeaa
-pyörryttämään. Iltapäivällä palatessaan koulusta oli hän saanut uuden
-muistutuksen. Läksynsä hän osasi täydellisesti, mutta Owickin sanojen
-mukaan hän oli pelästynyt eikä saanut sanoja suustaan. Siitä tuli
-muistutus. Kaikki olivat vakuutetut siitä että pojalla on nurinkuriset
-mielipiteet ja vaistot, että hän on tylsä ja laiska.
-
-Näitä kahta viimeistä iskua vastaan taisteli poika kuin hukkuva aaltoja
-vastaan -- epätoivoisesti, mutta turhaan.
-
-Lopulta hän kadotti kaiken uskon ja luottamuksen omaan itseensä ja
-omiin voimiinsa; hän tuli siihen johtopäätökseen, että kaikki ponnistus
-ja työ on turhaa, ettei hän saata oppia mitään. Ja samalla hän
-kuvitteli mitä äiti sanoo tähän kaikkeen. Äidille tulee hirveä suru,
-äidin heikko terveys menee ehkä kokonaan.
-
-Zalesinin pappi, erinomaisen kelpo mies, vaikka hiukan ajattelematon,
-kirjoitti hänelle joskus, ja joka kirje päättyi sanoilla: "Mikon tulee
-muistaa, että sekä äidin onni että terveys riippuu Mikon edistyksestä
-ja käytöksestä." Kyllä Mikko muisti, muisti hyvinkin. Hän toisteli
-unissaankin valittavalla äänellä: "äiti! äiti!" ikäänkuin anteeksi
-pyytäen.
-
-Mutta valveella ollessa alenivat hänen arvosanansa alenemistaan. Joulu
-likeni eikä arvosanojen laadusta enään saattanut olla epäilystäkään.
-Minä kirjoitin jo Maria rouvalle kirjeen valmistaakseni häntä
-vastaanottamaan iskua. Sanoin hänelle suoraan ja vakavasti, että lapsi
-on heikko ja rasittunut, ettei se ahkerimmallakaan työllä saata
-suoriutua ja että se varmaan joulusta on otettava pois koulusta ja
-pidettävä maalla voimistumassa ja parantumassa. Vastauksesta kyllä
-huomasin, että hänen äidinylpeytensä jollakin lailla oli loukkaantunut.
-Samalla hän kuitenkin kirjoitti kuten järkevän naisen ja rakastavan
-äidin sopii. En puhunut Mikolle mitään tästä kirjeestä. En myöskään
-maininnut sitä että hänet otettaisiin pois koulusta. Pelkäsin nimittäin
-tuottavani hänelle liiallista mielenliikutusta, ja sanoin vaan, että
-äiti tietää hänen olevan ahkeran ja ymmärtää hänet, vaikkei hän
-onnistuisikaan. Tämä nähtävästi huojensi hänen huoliaan, sillä hän itki
-kauvan ja haikeasti -- ja sitä ei hän ollut saanut tehdyksi pitkiin
-aikoihin. Itkiessään hän toisteli: "miten paljon surua minä tuotan
-äidille!" Samassa hän sentään muisti, että hän pian pääsee maalle, että
-hän näkee äidin ja pienen Lolan ja Zalesinin ja pappi Maszynskin, ja
-silloin hän hymyili kyynelten läpi. Minä toivoin minäkin hartaasti
-Zalesiniin, sillä minä todella en enään saattanut katsella lapsen
-tilaa. Zalesinissa odotti häntä äidin sydän, ystävälliset palvelijat,
-tyyneys ja rauha. Siellä kantoivat opinnot kotoisia, ystävällisiä
-kasvoja -- eivätkä vieraina työntäneet luotaan. Siellä oli ilmakin
-kotoista ja puhdasta lapsen hengittää.
-
-Minä toivoin siis joulua kuni pelastajaa ja laskin hetket, jotka olivat
-meitä eroittamassa ja jotka Mikolle tuottivat yhä uusia kärsimyksiä.
-Kaikki näytti liittoutuneen häntä vastaan. Hän sai taas uuden
-muistutuksen muka siksi että hän _tärvelee_ muita. Tämä tapahtui juuri
-pyhien edellä, joten se merkitsi sangen paljon. En saata kuvatakaan
-kuinka se vaikutti kunnianhimoiseen, arkatuntoiseen lapseen. Minkä
-sekamelskan se mahtoikaan synnyttää hänen mielessään! Se runteli
-haavoille lapsen rinnan eikä hänen silmiensä edessä ollut valoa, vaan
--- pimeyttä. Hän huojui kuin tähkä tuulessa. Vihdoin kävivät
-yksitoistavuotiaan lapsen kasvot kerrassaan synkiksi. Näytti siltä kuin
-itku alituisesti olisi ollut kuristamassa häntä kurkusta ja kuin hän
-aina olisi koettanut pidättää nyyhkytystä. Välistä oli hänen silmissään
-ilme kuin kärsivän linnun silmissä; sitte hänet valtasi outo väsymys ja
-unisuus. Hänen liikkeensä kävivät itsetiedottomiksi ja hänen puheensa
-oudon hitaaksi. Hän kävi sanattomaksi, tyyneksi ja totteli
-koneentapaisella täsmällisyydellä. Kun minä kehoitin häntä lähtemään
-kävelylle, ei hän pannut vastaan kuten ennen, vaan otti lakkinsa ja
-läksi, sanaa sanomatta. Olisin ollut iloissani, jos se olisi tapahtunut
-välinpitämättömyydestä, mutta minä huomasin, että hänen katseensa
-pohjalla piili kiihoittunut, sairaalloinen alistumisen tunne. Hän kävi
-tunneilla ja luki läksynsä kuten ennenkin, mutta vain totutun tavan
-vuoksi. Saattoi huomata, että hän taivutuskaavoja toistellessaan,
-ajatteli jotakin aivan toista, tai ei ajatellut oikeastaan mitään.
-Kerran kun minä kysyin, joko hän oli lopettanut läksynsä, vastasi hän
-hitaalla, unisella äänellään: "minä luulen, ettei siitä ole mitään
-hyötyä". Minä en uskaltanut edes lausua äidin nimeä, jottei se katkera
-kalkki, josta hänen lapselliset huulensa olivat maistaneet, täyttyisi
-täydemmäksi.
-
-Kävin yhä levottomammaksi hänen terveydestään, sillä hän huononi
-huononemistaan ja tuli lopulta ihan läpikuultavaksi. Sinertävä
-suoniverkko, joka ennen oli ilmestynyt ohimoille mielentilan
-kiihtyessä, näkyi nykyään aina. Poika kävi kauniiksi kuin kuva. Surko
-tuli, kun katseli hänen lapsellista päätään, joka oli kuin enkelin pää.
-Se näytti kuihtuvalta kukkaselta. Ei hänessä ollut mitään näkyvää
-vaivaa, mutta hän ikäänkuin pieneni ja heikontui. Hän ei enään jaksanut
-kantaa rensselissä kaikkia kirjoja. Panin sinne vain muutamia ja
-kannoin itse loput. Saatoin hänet nimittäin joka päivä kouluun ja
-noudin pois koulusta.
-
-Vihdoin olivat juhlat ovella. Hevoset Zalesinista olivat jo odottaneet
-kaksi päivää ja Maria rouvan kirjeessä, joka oli saapunut niiden
-mukana, sanottiin, että meitä odotetaan kärsimättömyydellä. "Olen
-kuullut", lopetti hän kirjeensä, "ettet sinä, Mikko, voi hyvin. En
-enään odotakaan, että toisit kotiin kiitettäviä arvosanoja. Toivoisin
-vain, että opettajasi ajattelisivat niinkuin minä: että olet tehnyt
-kaiken voitavasi, ja että nuhteettomalla käytöksellä olet koettanut
-korvata puuttuvaa edistystäsi."
-
-Mutta opettajat olivat joka suhteessa toista mieltä. Todistus teki siis
-tyhjäksi nekin toiveet. Viimeinen julkinen muistutus tarkoitti
-suorastaan pojan käytöstä, josta Maria rouvalla niinikään oli aivan
-toinen luulo. Saksalaisten opettajien silmissä oli ainoastaan niiden
-oppilaitten käytös hyvä, jotka nauroivat, kun opettajat tekivät pilaa
-Puolan kansallisuudesta, kielestä ja perintömuistoista. Tällaisten
-siveellisten käsitteiden nojalla eroitettiin Mikko koulusta, koska hän
-ei näyttänyt vastaisuudessa voivan saada hyötyä opetuksesta, vaan
-turhaan anasti sijan opinhaluisemmilta. Hän toi tämän tuomion kotiin
-illalla. Huoneessa oli jo pimeä, sillä lumi lankesi sakeana maille.
-Sentähden en saattanut eroittaa lapsen kasvoja. Näin vain, että hän
-astui ikkunan luo, jäi siihen seisomaan ja katselemaan lumihiutaleita,
-jotka hyppelivät ilmassa. En kadehtinut poika raukalta hänen
-ajatuksiaan. Varmaan ne hyppelivät hänen päässään levottomina kuten nuo
-lumihiutaleet. Päätin kuitenkin olla puhumatta sekä todistuksesta että
-tuomiosta. Noin neljännestunnin kesti karvasta äänettömyyttämme. Tuli
-jo aivan pimeä. Rupesin järjestämään matka-arkkuja, mutta huomatessani
-että Mikko yhä seisoo ikkunassa, virkoin vihdoin:
-
--- Mitä sinä siellä teet, Mikko?
-
--- Eikö totta, vastasi poika, ja hänen äänensä värisi ja takertui joka
-tavuun, -- että äiti nyt istuu Lolan kanssa vihriässä kamarissa tulen
-ääressä ja ajattelee minua?
-
--- Ehkä kyllä. Mutta miksi sinun äänesi niin värisee? Oletko sairas?
-
--- Ei minua vaivaa mikään. Minun on vaan niin kovin vilu.
-
-Riisuin hänet ja toimitin paikalla vuoteeseen. Riisuessa valtasi minut
-sääli, kun katselin hänen laihtuneita polviaan ja käsivarsia, jotka
-olivat hennot kuin oljenkorret. Käskin hänen juoda teetä ja peitin
-häntä kaikilla vaatteilla mitä käsiini sain.
-
--- Onko sinun nyt lämpöisempi?
-
--- On kyllä. Päätäni vaan vähän särkee. Jopa sitä pääraukkaa saattoikin
-särkeä!
-
-Pian meni väsynyt lapsi uneen ja vain raskas hengitys nosteli hentoa
-rintaa. Minä järjestelin valmiiksi sekä omani että hänen tavaransa,
-sitte läksin levolle. En ollut terve minäkään. Kynttilän sammutettuani,
-nukuin paikalla.
-
-Noin kolmen aikaan aamuyöstä heräsin siitä, että huoneessa oli valoa ja
-kuului tuttu äänen mutina. Sain auki silmäni, sydämeni rupesi
-levottomasti sykkimään. Pöydällä paloi lamppu ja tuolilla sen ääressä
-istui Mikko, paitasillaan, kirja edessään. Hänen poskensa hehkuivat,
-silmät olivat ummessa ikäänkuin muistin teroittamiseksi, pää
-kuroittautui hiukan eteenpäin, ja uninen ääni toisteli toistamistaan:
-
--- Konjunktivi: _Amem, ames, amet, amemus, ametis_...
-
--- Mikko kulta!
-
--- Konjunktivi: _amem, ames_...
-
-Laskin käteni hänen olkapäälleen:
-
--- Mikko kulta!
-
-Hän heräsi, hieroi silmiään ja rupesi ihmeissään tuijottamaan minuun,
-ikäänkuin ei olisi tuntenut minua.
-
--- Mitä sinä teet? mikä sinun on, lapsi?
-
--- Minä vaan, virkkoi hän hymyillen, -- minä vaan kertaan kaikki
-alusta; minun täytyy huomenna saada kiitettävä...
-
-Minä tartuin hänen käteensä ja talutin hänet vuoteeseen; hänen
-ruumiinsa oli polttava kuin tuli. Onneksi asui lääkäri samassa talossa
-ja minä noudin hänet heti paikalla. Ei hänen tarvinnut pitkältä
-miettiä. Vähän aikaa hän piteli poikaa ranteesta, sitte hän laski
-kätensä hänen otsalleen: Mikko oli aivokuumeessa.
-
-Niin! Hänen päässään nähtävästi ei ollut tilaa kaikelle mitä sinne oli
-ahdettu.
-
-Tauti kävi pian uhkaavaksi. Sähköitin Maria rouvalle ja kun seuraavana
-päivänä etehisestä kuului kiivas kellon soitto, tiesin hänen tulevan.
-Saatuani oven auki, näinkin mustan harson takaa hänen kasvonsa, jotka
-olivat kalpeat kuin palttina; hän nojausi raskaasti käsivarteeni ja
-koko hänen sielunsa karkasi silmiin, jotka olivat minuun tähdätyt.
-
--- Elääkö? kysyi hän lyhyesti.
-
--- Kyllä. Lääkäri sanoi, että hän on parempi.
-
-Hän viskasi syrjään hunnun, johon hengitys oli asettunut harmaana
-huuruna, ja karkasi lapsen huoneeseen. Olin valehdellut. Mikko tosin
-eli, mutta ei ollut parempi. Hän ei edes tuntenut äitiä, kun äiti
-istuutui hänen vuoteensa ääreen ja tarttui hänen käteensä. Vasta kun
-olin pannut uutta jäätä hänen otsalleen, rupesi hän räpyttelemään
-silmiään ja tarkastamaan kasvoja, jotka olivat painuneina hänen
-puoleensa. Nähtävästi hänen ajatuksensa rupesi kamppailemaan kuumeen
-kanssa. Hänen huulensa vapisivat, kun hän hymähteli, ja kuiskasi
-vihdoin:
-
--- Äiti!...
-
-Äiti tarttui hänen molempiin käsiinsä ja istui sillä lailla
-tuntikausia. Hän ei ollut heittänyt yltään edes matkavaatteitaan. Vasta
-kun minä siitä huomautin, virkkoi hän:
-
--- Se on totta. Unohdin hatun päähäni. Omituisesti sydämeeni koski, kun
-minä näin hänen päänsä paljastettuna: vaaleitten hiusten joukossa,
-jotka ympäröivät hänen kauniita kasvojaan, kiilteli harmaita hapsia.
-Kolme päivää sitte niitä luultavasti vielä ei ollut.
-
-Hän otti nyt huostaansa kääreet ja lääkkeet. Mikko seurasi silmillään
-jokaista hänen liikettään, mutta hetkisen perästä ei hän taaskaan
-tuntenut häntä. Illalla kuume yltyi. Houraellessaan lausui lapsi
-balladin Zolkiewskista, Niemcewiczin historiallisista lauluista, tai
-rupesi puhumaan samaan nuottiin kuin opettaja opettaessaan. Välistä hän
-päästeli suustaan kaikellaisia latinalaisia sanoja. Minun täytyi paeta
-huoneesta, sillä en saattanut sitä kuunnella. Terveenä ollessaan oli
-hän salaa oppinut ulkoa latinalaisia vastauksia messukäsikirjasta,
-valmistaakseen kotiin palatessa iloa äidille. Ja nyt -- pintaani karmi,
-kun illan hiljaisuudessa kuulin tuon yksitoistavuotiaan, kuolevan
-lapsen yksitoikkoisella, sammuvalla äänellä puhuvan: _Deus meus, quare
-me repulisti et quare tristis incedo, dum affligit me inimicus!_
-[Jumalani, miksi olet minut hyljännyt ja miksi kuljen surullisena, kun
-vihollinen minua ahdistaa!]
-
-En saata sanoin kuvata, kuinka surullisen vaikutuksen nuo sanat
-tekivät. Oli jouluaatto. Kadulta kuului ihmisäänien hälinää ja
-kulkusten kilinää. Kaupunki pukeutui iloiseen juhla-asuun. Pimeän
-tultua saattoi kadun toiselta puolen nähdä joulukuusia, täynnä
-kynttilöitä ja kultaisia ja hopeankarvaisia helyjä. Ja joulupuiden
-juurella hääri lapsia, vaaleat tai tummat kiharat liehuen ilmassa.
-Ikkunat olivat tulvillaan valoa ja kodeissa kaikui ilon ja ihmettelyn
-huudahduksia. Kadultakaan ei raikunut muuta kuin iloa; riemu vallitsi
-kaikkialla. Yksin meidän pienokaisemme toisteli vaikeroiden: _Deus
-meus, Deus meus, quare me repulisti?_ Portin edustalle pysähtyivät
-tähtipojat ja ennen pitkää kuulimme heidän laulavan: "nukkuupi seimessä
-väkevä voittaja." Likeni Jeesuslapsen syntymäyö, mutta me vapisimme
-pelosta, että siitä meille tulisi kuoleman yö.
-
-Hetkisen perästä näytti poika menettävän tajuntansa, sillä hän alkoi
-huutaa Lolaa ja äitiä. Mutta sitä ei kestänyt kauvan. Äkkiä loppui
-hänen nopea hengityksensä kokonaan. Ei epäilystä enään! Lapsen sielu
-oli jo puoleksi jättänyt meidät. Hänen ajatuksensa oli jo poissa ja
-itse hän etenemistään eteni johonkin pimeään, rajattomaan
-kaukaisuuteen. Hän ei enään nähnyt ketään eikä tuntenut mitään, hän ei
-edes tietänyt että äidin pää kuin kivettyneenä lepäsi hänen jalkojensa
-päällä. Hän oli lähtenyt eikä enään kääntynyt katsomaan taakseen
-meihin. Jokainen hengenveto, joka hänen rinnastaan pääsi, vei häntä
-kauvemma ja ikäänkuin työnsi häntä pimeyteen. Tauti sammutti
-sammuttamistaan hänen elämänsä kipinää. Lapsen kädet lepäsivät jo
-peitteellä raskaina ja hervottomina kuin elottomat kappaleet; hänen
-nenänsä oli käynyt omituisen teräväksi ja kasvoihin oli tullut kylmä
-vakavuus. Hengitys kävi yhä nopeammaksi ja lopulta se oli kuin kellon
-tikutusta. Ei tarvittu muuta kuin hetkinen, ainoa hengenveto, jotta
-viimeiset hiekkajyvät valuisivat tiimalasista ja kaikki olisi lopussa.
-
-Puoliyön aikaan me jo luulimme kuoleman tulevan, sillä sairas rupesi
-ähkimään ja korisemaan niinkuin ihminen, jonka suu tulee vettä täyteen.
-Mutta samassa hän vaikeni. Peiliin, jota lääkäri piteli hänen suunsa
-edessä, tuli kuitenkin hengityksen huurua ja tuntia myöhemmin kuume
-äkkiä laskeutui. Rupesimme jo kaikki ajattelemaan, että hän on
-pelastettu. Ainoastaan lääkäri ei toivonut vähääkään. Maria rouva
-raukka kävi aivan heikoksi.
-
-Kahden tunnin aikana tuntui lapsi paranemistaan paranevan. Aamupuolella
-läksin viereiseen huoneeseen, heitin pitkäkseni vuoteelle ja nukuin.
-Olin nimittäin valvonut neljättä yötä lapsen vuoteen ääressä ja yskä
-oli ruvennut entistä pahemmin tukahuttamaan minua. Maria rouvan ääni
-minut herätti. Ensin luulin, että hän kutsuu minua, mutta sitte kuulin
-selvästi läpi yön hiljaisuuden: "Mikko! Mikko!" Hiukseni nousivat
-pystyyn, kun huomasin hirveän soinnun hänen äänessään. En kuitenkaan
-ollut ehtinyt päästä pystyyn, kun hän jo karkasi huoneeseen, missä
-olin. Hän varjeli kädellään kynttilän liekkiä ja kuiskasi vapisevin
-huulin:
-
--- Mikko... kuoli.
-
-Karkasin pojan vuoteelle. Se oli totta. Pää oli kankeana patjalla, suu
-auki, silmät tuijottivat liikkumattomina samaan kohtaan, jokainen
-piirre oli jäykkänä. Ei ollut vähintäkään varaa epäilykseen. Mikko oli
-kuollut.
-
-Vedin peitteen hänen ylleen, sillä karatessaan vuoteen äärestä oli äiti
-vetäissyt sen hänen laihtuneen ruumiinsa päältä. Suljin kuolleen silmät
-ja sain sitte kauvan aikaa koettaa lohduttaa Maria rouvaa. Ensimäinen
-joulupäivä kului minulta hautajaisvalmistuksiin. Se työ oli hirveän
-tuskallista, sillä äiti ei tahtonut erota ruumiin äärestä, ja hänen
-voimansa loppuivat vähä väliä. Kun miehet tulivat ottamaan arkun
-mittaa, pyörtyi hän; samoin kävi, kun piti ruvettaman puettamaan
-ruumista ja valmistamaan arkun alustaa. Hänen epätoivoisa tuskansa
-joutui yhtämittaa ristiriitaan hautaustoimistoväen välttämättömien
-toimenpiteiden kanssa. Tälle väelle oli näytelmä nimittäin tuttu ja
-tavallinen, mutta äidin oli se tekemäisillään mielipuoleksi. Houraellen
-että päänalanen on liian matala, pani hän omin käsin höylänlastuja
-arkkuun, silkkikankaan alle. Mutta Mikko makasi sillaikaa vuoteella,
-valmiiksi puettuna uusiin tamineihinsa, käsissä valkeat hansikkaat,
-kankeana, tyynenä ja rauhallisena. Vihdoin nostimme ruumiin arkkuun,
-asetimme arkun alustalle ja pitkin sen pituutta kaksi riviä
-kynttilöitä. Huone, missä poika raukka oli saanut ajaa päähänsä
-latinalaisia sanoja ja kaikkinaisia läksyjä, oli muuttunut ikäänkuin
-kappeliksi, sillä verhot olivat peittämässä ikkunoita, joten ei päivän
-valoa päässyt sisään, ja kynttilöiden kellertävä, väräjävä loiste teki
-huoneen juhlalliseksi, kirkontapaiseksi. Sen jälkeen kun Mikko oli
-saanut viimeisen kiitettävän arvosanan, en ollut nähnyt hänen muotoaan
-näin valoisena. Hienot, korkeutta kohti käännetyt kasvot hymyilivät
-lempeästi, ikäänkuin poika olisi ollut tyytyväinen oloonsa kuoleman
-iäisessä lepotilassa, ja ikäänkuin hän olisi ollut onnellinen.
-Kynttilöiden väräjävässä valossa näytti hän elävän ja vain nukkuvan.
-Vähitellen pojat, hänen toverinsa, jotka eivät olleet lähteneet pois
-pyhiksi, alkoivat saapua.
-
-Suuriksi menivät lasten silmät, kun he näkivät kynttilät ja arkun.
-Ehkäpä heitä hämmästytti toverin vakavuus ja nykyinen asema. Hiljan hän
-vielä oli ollut heidän joukossaan, kanniskellut, kuten hekin, selässään
-saksalaisia kirjataakkoja, saanut huonoja arvosanoja, nuhteita ja
-julkisia muistutuksia, kuka hyvänsä heistä oli voinut tukistaa häntä
-tai vetää korvasta. Nyt oli hän heitä ylempänä, makasi tuossa
-juhlallisena, tyynenä, valon ympäröimänä; kaikki likenivät häntä
-kunnioittaen ja jonkinlaisella pelolla. Owickikin, vaikka oli primus,
-ei merkinnyt mitään hänen rinnallaan. Toisiaan tuupiskellen
-kuiskailivat pojat, ettei Mikko enää huoli mistään; vaikkapa itse herra
-tarkastaja tulisi, niin ei hän säpsähtäisi eikä pelästyisi, vaan
-hymyilisi yhtä tyynesti; hän voi tehdä mitä, mitä ikinä tahtoo, meluta
-niin paljon kuin haluttaa ja jutella pienten enkelien kanssa, joiden
-hartioilla on siivet.
-
-Näitä kuiskaillen likenivät he valorivejä ja toivottivat Mikolle
-ikuista lepoa...
-
-Seuraavana päivänä naulattiin arkku kiinni suurilla nauloilla ja
-kannettiin hautausmaahan, jossa lumensekainen hiekka pian peitti sen
-näkyvistämme... ainiaaksi.
-
-Siitä on jo kulunut miltei vuosi, mutta yhä minä sinua muistelen ja
-sääli minun käy sinua, pieni Mikkoseni, sinä ennen aikojaan kuihtunut
-kukkanen! En tiedä missä olet ja kuuletko sanojani. Sen vaan tiedän,
-että vanha opettajasi yskii entistä enemmän, että hänen elämänsä käy
-yhä raskaammaksi ja yksinäisemmäksi. Pian kai hänkin lähtee, kuten sinä
-läksit...
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAJAKANVARTIJA Y.M. KERTOMUKSIA***
-
-
-******* This file should be named 54192-8.txt or 54192-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/4/1/9/54192
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/54192-8.zip b/old/54192-8.zip
deleted file mode 100644
index 0deb60e..0000000
--- a/old/54192-8.zip
+++ /dev/null